diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54095-8.txt | 27365 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54095-8.zip | bin | 403837 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 27365 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3b6a7de --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54095 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54095) diff --git a/old/54095-8.txt b/old/54095-8.txt deleted file mode 100644 index a9f9b63..0000000 --- a/old/54095-8.txt +++ /dev/null @@ -1,27365 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Josef Balsamo, by Alexandre Dumas, Translated -by Joel Lehtonen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Josef Balsamo - Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista - - -Author: Alexandre Dumas - - - -Release Date: February 2, 2017 [eBook #54095] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOSEF BALSAMO*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -JOSEF BALSAMO - -Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista - -Kirj. - -ALEXANDRE DUMAS - -Ranskankielestä suomentanut - -Joel Lehtonen - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1917. - - - - -SISÄLLYS: - - Johdanto. - I. Vanhus. - II. Kasvientutkija. - III. Monsieur Jacques. - IV. Jacques-herran ullakkokamari. - V. Kuka Gilbertin isäntä oli. - VI. Noidan vaimo. - VII. Pariisin porvaristo liikkeellä. - VIII. Kuninkaan vaunut. - IX. Pahanhengen vaivaama. - X. Kreivi de Fenix. - XI. Hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan. - XII. Paluu Saint-Denisistä. - XIII. Paviljonki. - XIV. Saint-Claude-kadun talo. - XV. Kaksinainen olotila. -- Unessa. - XVI. Kaksinainen olotila. -- Valveilla. - XVII. Vieraan tulo. - XVIII. Kullanteko. - XIX. Elämäneliksiri. - XX. Varakreivi Jeanin hankkimat tiedot. - XXI. Uusi huoneisto. - XXII. Sotasuunnitelma. - XXIII. Mitä herra de la Vauguyonin, Ranskan prinssien opettajan, - piti tehdä dauphinin hääiltana. - XXIV. Dauphinin hääyö. - XXV. Tungoksessa. - XXVI. Pakokauhu. - XXVII. Kuolonkenttä. - XXVIII. Salaperäinen auttaja. - XXIX. Herra de Jussieu. - XXX. Elämän palautuminen. - XXXI. Ilmaretki. - XXXII. Veli ja sisar. - XXXIII. Gilbertin laskelmat pitävät paikkansa. - XXXIV. Keräilyretki. - XXXV. Filosofinloukku. - XXXVI. Opettavainen tarina. - XXXVII. Ludvig XV:n hätävara. - XXXVIII. Kuinka kuningas Ludvig XV työskenteli ministerinsä kanssa. - XXXIX. Pikku Trianon. - XL. Salaliitto solmitaan uudella tavalla. - XLI. Taikuria tiedustellaan. - XLII. Pikaviesti. - XLIII. Manaus. - XLIV. Ääni. - XLV. Epäsuosio. - XLVI. Aiguillonin herttua. - XLVII. Miten d'Aiguillon söi kuninkaan osan. - XLVIII. Marski de Richelieun odotushuoneessa. - XLIX. Marskin pettymys. - L. Dauphinen perheateria. - LI. Kuningattaren hiuskihara. - LII. Richelieu huomaa Nicolen avut. - LIII. Muodonvaihdos. - LIV. Yhden ilo toisen tuska. - LV. Parlamentti. - LVI. Ministerin tie ei ole ruusuilla kulkemista. - LVII. Aiguillonin herttua kostaa. - LVIII. Lukija tapaa erään entisiä tuttujaan, jonka hän luuli - kadottaneensa ja jota hän ei ehkä ikävöinytkään. - LIX. Asiat sotkeutuvat yhä enemmän. - LX. Lit de justice. - - - - -Johdanto. - - -"Josef Balsamossa" esitetyn toiminnan pohjaksi on lukijan otettava -huomioon edellä ilmestyneistä "Lääkärin muistelmista" muutamia -lähtökohtia. - -Ranskan vanha kuningas _Ludvig XV_ on mitätön elostelija, -suopealuontoinen kyllä, mutta läpeensä itsekäs. Hänen neljästä -naimattomasta tyttärestään vanhin, _Madame Louise_, siirtyykin -luostariin johtajattareksi, kun hänen vakava uskonnollinen mielensä -ei enää siedä hovin arvotonta ilmapiiriä; sitäpaitsi hän aavistelee -huonosti hallitun kansan tyytymättömyydestä purkauksia, joiden -seurauksia hän tahtoo lieventää yksinäisyytensä rukouksilla. Hänen -päätöstään jouduttaa se seikka, että isän rakastajatar, kreivitär -_Jeanne Dubarry_, puuhailee itselleen virallista esittelyä hovissa, -saadakseen tunnustetun aseman. - -Rouva Dubarry on alhaista sukuperää, suorastaan katutyttö, jolle -kuitenkin ulkonainen viehkeys ja jonkunlainen rattoisa olemus -on suonut niin suuria etuja, että joku tuntematon on kerran -ennustanut hänelle Ranskan kuningattaren arvoa. Tämä ennustus onkin -vähitellen näyttänyt toteutuvalta, kun nimittäin muuan keinotteleva -varakreivi Jean Dubarry on keksinyt naittaa hänet muodollisesti -veljelleen, kreivi Dubarrylle, ja täten toimittanut kaunottarelle -sellaisen yhteiskunnallisen sijan, että hän on saattanut kääntää -puoleensa vanhan kuninkaan huomion, kunnes Jeanne on päässyt -huikentelevan hallitsijan viimeiseksi jalkavaimoksi. Kreivittärellä -on kunnianhimoa, jota Ludvig XV kuitenkin vain vastahakoisesti -tyydyttelee. Kun esim. hallitsijan ei sovi viettää yötänsä alamaisen -asunnossa, saa kreivitär ensiksikin huoneiston Versaillesin -hovipalatsissa Pariisin lähellä, ja lopulta houkutellaan iälliseltä -rakastajalta sekin hullutus, että kreivittären maaseutuhuvila -Luciennes samaisessa tarkoituksessa julistetaan kuninkaalliseksi -linnaksi, kuvernöörinään kreivittären kaksitoistavuotias -neekeripalvelija _Zamore_. - -Seuraavana askeleena on edellämainittu kreivittären virallinen -esittely hovissa, paljon merkitsevä toimenpide, jolle tulee -kiire siitä syystä, että kruununprinssi eli dauphin -- Ludvig -XV:n pojanpoika, sittemmin kuninkaana _Ludvig XVI_, -- on juuri -menossa naimisiin Itävallan keisarinnan Maria Teresian tyttären -_Marie Antoinetten_ kanssa. Tuleva kruununprinsessa eli dauphine -on jo matkalla Versaillesiin vihittäväksi, eikä hänen tultuansa -voisi enää olla kysymystäkään rouva Dubarryn kaltaisen henkilön -vakinaisesta liittämisestä hänen lähimpään piiriinsä. Vanha kuningas -ei suinkaan ole halukas edistämään tätä esittelyä ja luottaakin -siihen, että hänen rakastajattarensa ei onnistu saada n.s. -"kummitätiä", esittelijätärtä, jolla on esiintymiskelpoisuus hovissa. -Kreivitärtä vastassa on nimittäin luonnollisestikin koko hovin -naismaailma, johtajattarinaan kuninkaan tyttäret ja pääministeri _de -Choiseulin_ sisar, _herttuatar de Grammont_, joka muuten olisikin -valmis asettumaan tuon pyrkijättären sijalle kuninkaan suosiossa. -Kuninkaan toinen läheinen mies, jokseenkin sisäministerin asemassa -oleva poliisipäällikkö _de Sartines_, katsoo omille asioilleen -turvallisemmaksi säilytellä hyviä välejä kreivitär Dubarryn kanssa. - -Apukeinokseen kreivitär saa viekkaalla juonella houkutelluksi -Pariisiin erään vanhan leskirouvan, pitkällisestä käräjöimisestään -kuuluisan kreivitär _de Béarnin_, kun tuomarina tässä Choiseul-ryhmän -vastustamassa oikeudenkäynnissä toimii varakansleri _de Maupeou_. -Varakansleri on Dubarryn väkeä, ja hän saa kuninkaan rakastajattaren -esiintymään kreivitär de Béarnille muka hyväntekijänä, jonka -"kummitädiksi" hoviesittelyyn vanha kreivitär voisi päästä jo -lupautuneeksi ilmoitetun sijalle, jotta käräjöitsijätär siten saisi -kuninkaan kannattamaan juttuansa. Leskirouva huomaa kuitenkin pian -juonet ja osaa vastavehkeilyllä kiristää itselleen tavattomia -hyvityksiä. Mutta hänen lopulta suostuttuaan "kummitädiksi" hovin -naispuolue nostattaa rakastajattaren eteen sarjan uusia vastuksia -juuri esittely-iltana, viime hetkessä. Näihin juoniin on ottanut osaa -vanha itsekäs hovimies, entinen sotamarski, herttua _de Richelieu_, -mutta vain kyetäkseen esiintymään rouva Dubarryn pelastajana: hän -antaa epätoivoon joutuneelle kaunottarelle ratkaisevan apunsa, ja -esittely tapahtuu. Viekas sotamarski jää toivomaan paljon hyvää -epävirallisen kuningattaren kiitollisuudesta. - -Tuossa esittelyjuhlassaan rouva Dubarry ihmetyksekseen näkee Preussin -kuninkaan lähetystöön kuuluvana jonkun _kreivi Fenixin_, joka ei ole -kukaan muu kuin hänen yllämainittu ennustajansa. Vain lyhyeen he -saavat puhutelluksi toisiansa, sillä tuloksella, että kiitollinen -kreivitär lupautuu mihin hyvänsä vastapalvelukseen, koska tuo -ennustus oli antanut hänen pyrkimyksilleen onnellisen suunnan ja -tuntui siltä kuin tämä salaperäisesti vaikuttava mies jotenkuten -kykenisi edistämään hänen kohoutumistaan oikeaksi kuningattareksikin. - -"Kreivi Fenix" on alkuperäiseltä nimeltään _Josef Balsamo_, kaikkein -merkillisimpiä seikkailijoita, mitä ihmiskunnan historiassa -mainitaan. Niinkuin yllämainittu hovipiiri edustaa kuningas- ja -ylimysvallan rappeutumista, samaten Josef Balsamo esiintyy -hyvin vaikuttavana tekijänä eräässä Ranskan vallankumouksen -toisessa aiheessa, kansainvälisessä haaveiluvirtauksessa, joka -uudelleen elvyttelee uskonnollista mystiikkaa ja keskiaikaisia -salaisoppeja, tahtoen perustaa ihmiskunnan yleisen veljeyden -pohjaksi kaikkiyhteisen kansainvallan, jonka suojassa erityisesti -syvennyttäisiin henkimaailman ilmiöihin. Se liike siis suuntautuu -yksinvaltiutta ja kirkkohallintoa vastaan niinkuin toisaalta -vapaamieliset järkeilijätkin -- n.s. valistusfilosoofit, kuten _Jean -Jacques Rousseau_ -- omilla perusteillaan muokkaavat maaperää noiden -kahden mahdin kukistamiseksi. - -Josef Balsamon ristiriitaisessa luonteessa yhdistyy keinottelu ja -aatteellisuus. Hän on Italiasta lähtöisin ja paljon matkustellut, -tutustunut itämaisen mystiikan uskonnolliseen ajatteluun ja -saanut opetusmestarikseen lähes satavuotiaan _Althotaan_, joka -luonnontieteellisissä tutkimuksissaan ja keksinnöissään puolittain -esiintyy viimeisenä keskiaikaisena alkemistina, puolittain kuuluu -nykyajan tiedemiesten varhaisimpiin edelläkävijöihin. Balsamon omana -edullisena erikoisuutena on harvinaiset hypnotisisoijan lahjat, ja -hänen on onnistunut saada vaimokseen varsinainen "meediumi", s.o. -henkilö, johon tuo kyky tehoaa voimakkaimpana, aiheuttaen täten -nukutetussa n.s. kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain -osittain selitetyksi saatu ilmiö muistuttaa unissakävelijästä, joka -silmät ummessa tai sammunein katsein kykenee ohjaamaan askeleensa -huimaavilla jyrkänteillä, -- se vain eroa, että kaukonäkijä -horroksissaan voi selostaa näkemyksiänsä, jotka ulottuvat etäisiinkin -paikkakuntiin. Hypnotismilla Balsamo onkin kiinnittänyt itseensä tuon -nuoren naisen, _Lorenza Felicianin_, joka toisaalta pelkää sielulleen -kadotusta miehensä näennäisen taikuuden johdosta. - -Yksinvaltaa ja kirkollista ahdasmielisyyttä vastaan on Balsamo -perustanut n.s. egyptiläisen vapaamuurari-osaston, itse ollen sen -päällikkönä eli "suurkoptina"; jäsenet ovat kaikenlaisia levottomia -sieluja, joiden vapautta silloinen aika kahlitsi. Järjestö -ryhtyy tekemään salassa työtä yleisen vallankumouksen hyväksi; -Balsamo matkustaa Pariisiin, tärkeimpään sivistyskeskukseen, -heikontaakseen kaikin keinoin Ranskan kuningassuvun asemaa. Siksi hän -luonnollisesti tahtoo kannatella rouva Dubarryn pyyteitä, saadakseen -kuningasvallan arvottomuuden yhäti vihattavammaksi jo napisevalle -kansalle. Matkallaan hän menettää tärkeän tukensa: Lorenza -Felicianin saa taikuuden pelko karkaamaan miehensä arabialaisella -Djerid-juoksijalla. Onnekseen tuo omituinen "loitsija" yöpyy -Taverneyn rappeutuneeseen herraskartanoon, jossa hän saa solmituksi -uuden vaikutussuhteen. - -Vanha parooni _de Taverney_, joka toisen kartanonsa rippeiden mukaan -voi liittää nimeensä vielä _Maison-Rougen_ kreiviyden, on entinen -hovimies, herttua de Richelieun sotakumppaneita, ajattelemattomalla -elämällään köyhtynyt-periaatteeton ylimys, jonka ainoana toivona -nyt on, että hänen poikansa _Filip_ -- dauphinin santarmirykmentin -luutnantti -- ja kuusitoistavuotias tyttärensä _Andrée_ voisivat -palauttaa sukuun varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin silloisessa -turmeltuneessa hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä on -kuitenkin saanut vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat -lapset. - -Tapansa mukaan Balsamo esittäytyy Taverneyssäkin ylen salaperäisenä -olentona: kautta vuosituhansien yhä uusissa ihmismuodoissa eläneenä -ennustuskykyisenä tietäjänä, joka on erityisellä harjoittelulla -kehittänyt henkisen olemuksensa muistamaan kaikki nuo edelliset -ikäkautensa. Kun hän on tätä osaansa varten aina keräillyt -mieleensä kaikenlaisia henkilötietoja, onnistuu hänen ällistyttää -epäuskoista vanhaa parooniakin, todenmukaisilla perusteilla -osoitellessaan olevansa muuan tämän viereltä taistelussa kaatunut -nuoruudentoveri; Balsamo muuten on näöltään hiukan neljännellä -kymmenellä. Haastetussaan seikkailija panee merkille neiti Andréen -ylevän henkevyyden ja tulee koetelleeksi häneen hypnoottista -kykyään sillä tuloksella, että aatelisneidillä ilmenee taipumusta -kaukonäköisyyden horrostilaan. Yöllä Balsamo tekeekin suoranaisen -yrityksen, jolloin nukutettu saa hänelle ilmoitetuksi, että Lorenza -Feliciani pakenee Pariisiin päin. Samalla haluaa Balsamo tiedustaa -Marie Antoinetten lähenemisestä, hän kun on jo selvillä siitä, että -tuleva kruununprinsessa on saapunut Ranskan rajan sisäpuolelle -Strassburgiin. Kaukonäkijättärelle ilmenee tällöin, että Marie -Antoinettea parhaillaan juhlitaan Nancyssä, jokseenkin lähellä -Taverneytä, ja että hänen seurueessaan on Filip de Taverney, jolle -prinsessa juuri huomauttaa, että hän aikookin seuraavana aamuna -matkansa varrella poiketa tämän kotikartanoon. Nuori luutnantti -on ensimmäinen Itävallan herkkämielistä arkkiherttuatarta vastaan -Ranskan alueella tullut ranskalainen upseeri, ja Marie Antoinette on -päättänyt tämän seikan muistoksi luoda hänelle hyvän uran. - -Horroksesta herättyään ei Andrée tiedä mitään ilmoituksistansa, mutta -nyt saa Balsamo esiintyä uudessa valossa taikurina, ennustaessaan -paroonille aamulla, että hänen kuninkaallinen korkeutensa kohtsiltään -saapuu kartanoon Filip-luutnantin saattamana. Balsamolle on tärkeätä -saada prinsessan suosio ulottumaan myöskin Andrée-neitiin, jotta -hänen hypnotisminsa hallittavissa oleva tyttö tulisi siirtyneeksi -hoviin, ollakseen kaiken varalta hänen käytettävissään. Omilla -apukeinoillaan hän järjestää prinsessalle mieluisan vastaanoton ja -saa tarkoituksensa toteutumaan; parooni ja hänen tyttärensä liittyvät -prinsessan saattueeseen, Andréen päästessä hovineidoksi. Balsamo -itsekin esitellään kuningattarelle ja korskealle, kunnianhimoiselle, -maallismieliselle, taikauskoiselle kirkkoruhtinaalle, kardinaali -_de Rohanille_, joka salaisesti rakastaa prinsessaa, mutta -herättää tätä aavistelevassa Marie Antoinettessa voittamatonta -vastenmielisyyttä. Esittelytilaisuudessaan Balsamo kylvää prinsessan -mieleen epämääräisen ahdistuksen siemenen, synkeillä ennustuksilla -tämän ja kuningassuvun kohtalosta, kuten ennustajalla oli aihettakin, -tietäessään mitä erilaisia voimia oli toimimassa vallankumouksen -hyväksi. - -Neiti Andrée de Taverneyn imettäjän poika, _Gilbert_, on -seitsemäntoista vuoden ikään elellyt kartanossa jokseenkin jouten ja -laiminlyötynä. Hänellä on luontaista ylpeyttä ja suuria pyrkimyksiä -asemansa yläpuolelle; hän on itsekseen lueskellut Jean Jacques -Rousseaun teoksia ihmisten tasa-arvoisuuden mahdollisuuksista -ja kansanvaltaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, ja hän päättää -raivata tiensä korkeammille tiedon aloille, itsenäiseen asemaan. -Nuorukaisella on tavattomasti sisua ja tarmoa, ja ylimysmielisen -isäntäväkensä halveksimana hän paatuu yhä yksinomaisemmin -ajattelemaan vain itseänsä, edistystään, niin että hän piankin -katsoo pakolliseksi purkaa lapselliselta tuntuvan lemmensuhteensa -Andréen kamarineitoon, nuoreen _Nicole Legay_-nimiseen älykkääseen -maalaiskeimailijattareen; Gilbert on päätellyt, että tämä liitto -olisi kammitsana hänen tulevaisuudenunelmilleen. Onpa Gilbert -rohjennut kohottaa katseensa juuri valtiattareensa, siirtäen -rakkaudenkaipuunsa tähän ylvääseen aatelisneitiin, joka ei ole -hänestä tietääksensäkään. - -Balsamon tulo Taverneyn kartanoon tekee näistä kahdesta -sivuhenkilöstä kohtalokkaita välikappaleita päähenkilöiden vastaisen -elämän suuntaamiselle. Nicole-neito on hämmästyttävässä määrin Marie -Antoinetten näköinen; sillä perusteella hän on tullut ikuistetuksi -historiassakin sen turmiollisen häväistysvehkeen yhteydessä, jota -Dumas kuvailee "Kuningattaren kaulanauhassa". Alkuaan kiintyneenä -valtiattareensa Nicole katkeroituu hänelle, johtuessaan luulemaan -Gilbertiä neidin rakastajaksi siinä yöllisessä kohtauksessa, jolla -Balsamo vaivuttaa Andréen horrostilaan. Epäluuloisena hän saattaa -emäntäänsä matkalla, ollen valmis hylättävilläkin keinoilla etsimään -menestystä, koska hänet on niin petetty. Gilbert taasen saa sen -käsityksen, että Andrée on sortunut kreivinä esiintyneen taikurin -viettelyksiin, ja hän uskaltaa suunnitella itselleen osuutta -teeskentelijättäreksi luulottelemansa aatelisneidin suosiosta. - -Gilbert jätetään oman onnensa nojaan Taverneyn kartanoon, isäntäväen -lähtiessä liittymään prinsessan matkueeseen. Sitkeä nuorukainen -rientää kuitenkin jalkaisin perässä Pariisia kohti, mutta uupuu -taipaleelle, jolloin hänet korjaa vaunuihinsa rouva Dubarryn käly, -kujeellinen _"Chon"_. Seurueeseen yhtyy sittemmin tämän veli, -varakreivi _Jean Dubarry_, joka joutuu matkalla kaksintaisteluun -luutnantti Filip de Taverneyn kanssa, koettaessaan oman matkansa -jouduttamiseksi ottaa eräästä kievarista prinsessan tarpeisiin -pidätetyt hevoset. Tästä seikkailusta johtuu, että Dubarryn piiri -koettaa väittää nuorta luutnanttia Choiseul-puolueen salavehkeen -kätyriksi, yllyttäen kuningasta rankaisutoimiin; kruununprinssi ja -pääministeri toisaalta asettuvat luutnantin puolelle ja käyttävät -seikkailua Dubarry-perheen röyhkeyden todisteena. Vanha kuningas -suuttuu koko jutulle eikä suostu toimimaan kumpaisenkaan puolen -vaatimusten hyväksi. Gilbert on saanut hoivansa rouva Dubarryn -huvilassa, mutta hänen luonteelleen on mahdotonta ruveta moisen -piirin ilvehtijäksi ja Zamoren kumppaniksi; kun häntä pidätellään, -hän karkaa ikkunasta, tyhjin taskuin ja tuntemattomana tavoittaakseen -Pariisista sellaista siedettävää tointa, jonka ohessa hän voisi lukea -lääkäriksi ja pysytellä Andrée-neidin ympäristössä. - -Gilbertin uudesta seikkailuretkestä alkaa "Josef Balsamo"-romaani. - -_V. H.-A._ - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU - -Vanhus - - -Gilbert [kts. johdanto. Suom.] ei ole uskaltanut paeta teitä pitkin, -sillä hän pelkäsi itseään ajettavan takaa. Nyt hän oli metsiköstä -toiseen samoten saapunut suurempaan metsään, jossa hän viimein -pysähtyi. Hän arveli juosseensa paljon yli puolen penikulman kolmessa -neljännestunnissa. - -Karkulainen katseli kaikkialle ympärilleen: hän oli aivan yksin. Se -yksinäisyys sai hänet rauhoittumaan. Hän koetti nyt päästä sille -tielle, joka hänen arvionsa mukaan veisi Pariisiin. - -Mutta vaunut ja hevoset, joiden hän näki tulevan Roquencourtin -kylästä ja joita ohjasivat oranssinkeltaisiin livreoihin puetut -kuskit, saivat hänet pelästymään niin, että häneltä meni heti halu -yrittääkään valtatielle, ja hän heittäytyi jälleen samoamaan metsää. - --- Pysynpä näiden kastanjapuiden kätkössä, -- tuumi Gilbert; -- jos -minua haetaan, niin haetaan minua valtatieltä. Tänä iltana minä -hiivin puulta puulle ja polulta polulle Pariisiin päin. Väittävät, -että Pariisi on suuri; minä olen pieni, ja häviän sinne. - -Tämä tuuma tuntui hänestä sitäkin viisaammalta, kun ilma oli kaunis, -metsä siimeinen ja maa sammaleesta pehmeä. Polttava ja silloin -tällöin puiden välistä kiiluva aurinko, joka alkoi jo aleta Marlyn -harjanteitten taakse, oli säteillään kuivannut ruohon ja nosti nyt -maasta suloista kevääntuoksua, joka lähtee sekä itse kasveista että -niiden kukista. - -Oli tullut se hetki päivästä, jolloin hiljaisuus vaipuu yhä -hellempänä ja syvempänä alas maan päälle tummentuvasta taivaasta, se -hetki, jolloin kukat sulkevat kupunsa, kätkien niihin nukahtaneen -hyönteisen. Kullankiiluvat ja pörähtelevät kärpäset menevät tammien -kupeisiin koloihinsa, joissa ne asustavat, linnut lentelevät vaieten -lehvistöissä, joista korva eroittaa nyt enää ainoastaan niiden -siipien nopsaa räpinää. Ja ainoa linnunlaulu, mitä enää kuulee, on -kottaraisen ilmeikkään terävä viheltely ja punarinta-satakielen arka -visertely. - -Gilbert oli tottunut metsissä samoiluun; hän tunsi niiden äänet -ja niiden hiljaisuuden. Niinpä hän ei liioin aprikoinutkaan, vaan -heittäytyi nyt, olematta enää milläänkään lapsellisista pelon syistä, -kanervikkoon, jossa oli siellä täällä vielä ruskean kellertäviä, -talvellisia lehtiä. - -Eikä Gilbert ollut ainoastaan rauhallinen, hän oli suorastaan -suunnattoman iloinenkin. Hän veti halukkaasti sisäänsä raitista, -puhdasta ilmaa. Hän tunsi, että hän oli taas tälläkin kerralla -stoalaisella uljuudella voittanut ihmisen heikkoudelle viritetyt -ansat. Välipä sillä, ettei hänellä ollut leipää, ei rahaa eikä -asumusta! Eikö hänellä ollut oma, kallis vapautensa? Eikö hän saanut -nauttia siitä mielin määrin? - -Hän asettui siis maahan, loikomaan jättiläissuuren kastanjan alle, -joka tarjosi hänelle pehmeää vuodetta kahden paksun, sammaleisen -juurensa välissä. Ja katsellen hänelle hymyilevää taivasta kohti hän -nukahti. - -Lintujen laulu herätti hänet. Ei ollut vielä täysi päivä. Nousten -kovaa puun juurta vasten puutuneen kyynärpäänsä varaan näki Gilbert -sinertävässä aamuhämärässä metsässä heikosti kolmen tien haaran. -Siellä täällä kiiteli pitkin kasteen kostuttamia polkuja kaniineja -korvat riipuksissa, ja utelias naaraspeura pysähtyi kapsutellen -teräskovilla sorkillaan metsän aukeamaan katselemaan tuota outoa -olentoa, joka loikoi puun alla ja joka sai ihmettelijän kiireen -kaupalla jälleen pakenemaan. - -Jalkeille noustuaan Gilbert tunsi olevansa nälissään; olihan -hän pakonsa edellä viimeksi kieltäytynyt tarjotusta ateriasta. -Huomatessaan olevansa metsän lehväkaton alla luuli hän, tuo Lotringin -ja Champagnen suurten metsäin innokas samoilija, ensin olevansa yhä -vielä Taverneyn metsiköissä ja Pierrefitten viidakoissa, kuvitteli -aamuruskon herättäneen itsensä jossakin väijytyspaikassa, johon -hän oli asettunut muka pyytämään Andréelle riistaa. Mutta siellä -herätessään oli hän nähnyt aina vieressään jonkun ansalla saadun pyyn -tai oksalta ammutun fasaanin. Nyt huomasi hän lähellään ainoastaan -hattunsa, jonka jo eilinen samoilu oli saanut pahaan kuntoon ja jota -aamukaste oli nyt vielä lisäksi turmellut. - -Siis hän ei nähnytkään unta, kuten oli ensin herätessään luullut, -vaan Versailles ja Luciennes olivat selvää totta samoin kuin kaikki -muu siitä hetkestä alkaen, jolloin hän oli riemukulussa tullut -ensinmainittuun niistä, aina hetkeen asti, jolloin hän oli toisesta -niistä kurjasti paennut. - -Ja kaiken muun lisäksi palautti hänet täydellisesti todellisuuteen -yhä lisääntyvä ja siis hetki hetkeltä yhä kiukkuisempi nälkä. - -Niinpä katseli hän nyt vaistomaisesti ympärilleen löytääkseen -täältäkin kotoisten metsäinsä makeita muuramia, oratuomen marjoja -taikka vain joitakin mureita metsän juuria, jotka ovat peltonaurista -kitkerämmästä mausta huolimatta mieluisia halonhakkaajista, kun he -työkalut olalla lähtevät aamuisin kävelemään työpaikkaansa. Mutta nyt -ei ollut noiden syötävien aikakaan, eikä Gilbert nähnyt ympärillään -muuta kuin saarneja, jalavia, kastanjapuita ja tiheätä tammenvesaa, -jota versoo kaikkialla hietikkomailla. - --- No olkoon, -- päätteli Gilbert itsekseen, -- menenpä tästä suoraa -päätä Pariisiin. Sinne saattaa olla vielä matkaa puolitoista, kaksi -penikulmaa tai vähän ylitse; sen kulkee kahdessa tunnissa Väliäpä -sillä, kärsiikö vielä pari tuntia, kun tietää, että sitten ei enää -tarvitse kärsiä. Pariisissa on joka ihmisellä leipää, ja ensimmäinen -käsityöläinen, jonka tapaan, ei ole antamatta kunnialliselle ja -työhön pystyvälle miehelle leipää työtä vastaan. Pariisissa voi -päivässä hankkia ruokaa seuraavaksikin päiväksi; mitä minä tarvitsen -muuta? En mitään, kunhan vain jokainen tuleva päivä tekee minut yhä -suuremmaksi, kohottaa ja lähentää minua... siihen päämaaliin, jonka -tahdon saavuttaa. - -Gilbert kulki kiireemmin; hän pyrki valtatielle, mutta oli -sekaantunut niin, ettei tiennyt, mihin päin mennä. Taverneyssä, sen -ympäristön metsissä, hän tiesi hyvin, missä oli itä, missä länsi; -jokainen auringon säde osoitti hänelle, mikä tunti päivästä oli ja -minne päin oli mentävä. Öisin oli jokainen tähti hänelle oppaana, -vaikkei hän tuntenutkaan niitä nimillä Venus, Saturnus tai Lucifer. - -Mutta tässä uudessa maailmassa hän tunsi yhtä vähän yleisiä asioita -kuin ihmisiäkään, ja näiden molempien joukossa täytyi nyt löytää -uransa sattumalta haparoiden. - --- Onneksi näen tuolla tienviittoja, -- tuumi Gilbert. - -Ja hän meni kylätielle, jossa hän oli näkevinään ne viitat. - -Niitä oli siellä todellakin kolme: yhdessä luki Marais-Jaune, -toisessa Champ de l'Alouette, kolmannessa Trou-Salé. - -Gilbert ei tullut tästä entistään viisaammaksi. Hän samosi kolme -tuntia pääsemättä pois metsästä, harhaten suurta kierrosta ja tullen -aina samaan paikkaan. - -Hiki valui hänen otsaltaan; parikymmentä kertaa oli hän riisunut -takkinsa ja liivinsä ja kiivennyt kastanjapuuhun; mutta kun hän oli -päässyt sen latvaan, ei hän nähnyt sieltä muuta kuin Versaillesin, -joskus oikealla puolella, joskus vasemmalla, Versaillesin, jonne -jokin kovanonnen voima näytti tahtovan lykätä hänet väkisinkin -takaisin. - -Puolihulluna raivosta ja tohtimatta lähteä enää valtatielle, sillä -hän uskoi, että koko Luciennes ajoi häntä takaa, Gilbert pysyttelihe -yhä edelleen metsissä, ja pääsi viimein ohi Viroflayn, sitten -Chavillen ja lopuksi Sèvresin. - -Kello löi viisi Meudonin linnassa, kun hän saapui kapusiiniluostarin -luo, joka on Bellevuen ja tehtaan välillä. Siellä kiipesi hän -erään ristin poikkipuulle pelkäämättä joutua, jos sen rikkoisi, -kuten Sirven [protestantti, jonka Toulousen parlamentti tuomitsi -v. 1764 kerettlläisenä kuolemaan. Suom.] parlamentin tuomitsemana -teilattavaksi. Ja siitä hän nyt viimein näki Seine-joen, kauppalan ja -lähimmistä taloista kohoavat sauhut. - -Mutta Seinen rantaa pitkin ja halki kauppalan ja sen talojen editse -vei Versaillesin valtamaantie, josta hänellä oli täysi syy pysyä -loitolla. - -Hetkiseksi unohti Gilbert sekä väsymyksensä että nälkänsä. Hän näki -kauempana ilmanrannalla valtavan joukon korkeita taloja aamuisen -usvan verhoamina; hän ajatteli, että se oli Pariisi. Hän läksi siis -samoamaan sinne päin eikä pysähtynyt ennenkuin oli juoksustaan -tikahtua. - -Hän seisoi nyt keskellä Meudonin metsää, Fleuryn ja Plessis-Piquetin -välillä. - --- Kas niin, -- tuumi hän katsellen ympärilleen, -- nyt ei turhaa -kursailua. Nyt tapaan varmaan jonkun työmiehen, joka näin aamulla -menee työhönsä aika leipä kainalossa. Minä sanon miehelle: 'Kaikki -ihmiset ovat veljiä ja heidän täytyy siis toisiaan auttaa; teillä -on leipää enemmän kuin itse tarvitsette, paitsi aamiaiseksi koko -päiväksikin, kun taas minä kuolen nälkään.' Ja silloin antaa hän -minulle toiset puolet leipäänsä. - -Nälkä teki Gilbertin entistään enemmän filosofiksi, ja hän jatkoi -järkeviä mietteitään: - --- Oikeastaan, -- tuumi hän -- pitäisi ihmisillä täällä maailmassa -olla kaikki yhteistä. Vai onko Jumala, kaiken olevaisen alkulähde, -antanut jollekulle erikoisesti sen ilman, joka hedelmöittää maan, -tai maan, joka kasvattaa hedelmät? Ei, muutamat harvat ovat -vain anastaneet ne itselleen; mutta Herramme silmissä, niinkuin -filosoofinkin, ei ole kenelläkään mitään; ihminen, jolla on jotakin, -on sen ainoastaan saanut lahjaksi Jumalalta. - -Luontaisella hyvällä älyllään Gilbert ainoastaan yhdisteli -aikakautensa epämääräisiä ja hämäriä aatteita, noita, joiden ihmiset -siihen aikaan tunsivat häilyvän ilmassa ja liitävän päittensä päällä -aivan kuin pilvet, joita ajetaan yhtä määrättyä suuntaa kohti ja -jotka kokoontuvat kasaan ja purkautuvat viimein rajuilmaksi. - --- Jotkut harvat, -- jatkoi Gilbert samoten edelleen, -- jotkut -harvat pitävät väkisten omanaan sellaista, joka on kaikkien omaa. -No, noilta harvoilta voidaan myöskin väkisin ottaa pois moinen -omaisuus, johon heillä ei ole muuta oikeutta kuin jakaa sitä muille. -Jos joku veljeni, jolla on liiaksi leipää itseään varten, ei tahdo -minulle antaa osaa leivästään, kah!... silloin otan sen häneltä -väkisin, noudattaen eläinten lakia, kaiken kohtuuden ja selvän järjen -ojennusnuoraa, sillä sen on laatinut luonnollinen tarve. Sen teen, -paitsi silloin, kun veljeni minulle sanoo: 'Osa, jota sinä vaadit, -on minun vaimoni ja lasteni'; tai jos hän sanoo: 'Minä olen sinua -väkevämpi ja syön itse leipäni enkä vaatimuksistasi välitä.' - -Tällaisessa nälkäisen suden mielentilassa joutui Gilbert metsässä -eräälle aukeamalle, jonka keskellä oli lammikko; sen vesi oli -punertavaa ja sen reunoilla kasvoi kaislaa ja lumpeita. - -Lammikon kaltevilla rinteillä kasvoi nurmea aina veden äyräille -saakka, veden, jonka kalvolla risteili kaikkiin suuntiin -pitkäjalkaisia hyönteisiä; ja nurmessa kiilui sakeasti orvokkeja, -niinkuin se olisi ollut siroiteltu täyteen turkooseja. - -Taulun taustan tai aukeaman ympäryspiirin muodosti kehä suuria -haapoja. Lepät rehevine lehtineen täyttivät ne aukot, joita luonto -oli jättänyt noiden valtiaitten hopeankuultavain runkojen väliin. - -Kuusi eri lehtikujaa toi tähän tienristeyksen tapaiseen paikkaan. -Kaksi noista kujista näytti nousevan suoraan aurinkoon, joka kultasi -paraillaan kaukaisten puitten latvoja; mutta neljä muuta hajaantuivat -ympäri aivan kuin säteet ja haipuivat metsän sinertävään syvyyteen. - -Tämä luonnon vihanta lehtisali oli tuuheampi ja kukoistavampi kuin -ainoakaan muu paikka koko metsässä. - -Gilbert oli tullut siihen erästä varjoisaa, hakattua väylää pitkin. - -Hän silmäsi ensin ympärilleen ja näki silloin sen laajan maiseman, -jonka olemme tässä kuvanneet. Sitten hän katseli lähemmin paikkaa -ja huomasi silloin erään syvän ojan reunan varjossa, kaatuneen -puun rungolla istumassa miehen, jolla oli päässä harmaa peruukki, -yllään karkeasta kankaasta tehty ruskea takki ja samanlaiset housut -ja harmaat pikee-liivit. Hänen kasvonsa olivat lempeän ja älykkään -näköiset. Varsin kaunismuotoisissa ja jäntevissä jaloissa oli -hänellä harmaat pumpulisukat; aamukaste oli jo kirkastanut hänen -solkikenkäinsä kärjet, vaikka ne vielä olivat muuten paikoin tomuiset. - -Vanhuksen vieressä, kaatuneen puun rungolla, oli vihreä kasvikotelo, -apo auki ja täynnä äskettäin poimittuja kasveja. Polviensa välissä -piti hän tammipuusta tehtyä keppiä, jonka pyöreä nuppi kiilsi -varjossa ja jonka kärjessä oli pieni, kaksi tuumaa leveä ja kolme -tuumaa pitkä lapio. - -Kaikki nämä kuvaamamme pikkuseikat huomasi Gilbert yhdellä -silmäyksellä; mutta ennen kaikkea huomasi hän leipäkannikan, jota -ukko mursi kappaleiksi syöden sitä itse ja jaellen sitä veljellisesti -peipposille ja keltasirkuille, jotka tähystelivät hiukan kauempaa -moista haluttua saalista ja lensivät murujen kimppuun heti kun niitä -niille heitettiin ja pakenivat sitten jälleen iloisesti tirskuen -metsän turviin minkä ennättivät. Silloin tällöin pisti vanhus, joka -katseli lintujen lentoa lempein ja samalla vilkkain silmin, kätensä -ruudukkaaseen nenäliinaan, otti siitä kirsikan ja söi sen halukkaasti -leipäpalansa särpimenä. - --- Kas tuossa mies, jolla on sitä, mitä tarvitsen, -- tuumi Gilbert, -väisti syrjään oksan ja tuli yksinäistä vanhusta kohti, joka silloin -heräsi mietteistään. - -Mutta Gilbert ei ehtinyt astella kuin kolmanneksen aukeamasta ukkoon -päin, kun hän otti vanhuksen tyynet ja lempeät kasvot nähdessään pois -hatun päästään. - -Kun ukko huomasi, ettei hän enää ollut paikalla yksin, vilkaisi hän -tarkastavasti pukuaan ja koteloaan. - -Hän pani kiinni takkinsa napit ja sulki kotelon luukun. - - - - -TOINEN LUKU - -Kasvientutkija - - -Gilbert rohkaisi luontonsa ja meni aivan ukon eteen. Mutta hän avasi -suunsa ja sulki sen jälleen virkkamatta sanaakaan. Hänen päätöksensä -alkoi horjua; hänestä tuntui kuin hän olisi pyytänyt almua eikä -vaatinut luonnollista oikeuttaan. - -Vanhus huomasi hänen arkuutensa; se näytti vaivaavan häntä itseään -enemmän kuin Gilbertiä. - -"Haluatteko sanoa minulle jotakin, ystävä?" kysyi hän hymyillen ja -jätti leipänsä puunrungolle. - -"Kyllä, monsieur", vastasi Gilbert. - -"Mitä sitten tahdotte?" - -"Te näytitte heittävän leipäänne linnuille, ikäänkuin ei olisi -kirjoitettu, että Jumala ruokkii heidät." - -"Hän ruokkii ne kyllä, nuori mies", vastasi tuntematon vanhus; -"mutta ihmisen käsi on eräs välikappaleista, joita hän käyttää -heitä ruokkiakseen. Jos tällä olette tahtonut minua moittia, niin -olette väärässä, sillä leipä ei joudu hukkaan, heittipä sen autioon -metsään tai asutulle kadulle. Toisessa paikassa noukkivat sen linnut, -toisessa korjaavat sen köyhät." - -"No niin, monsieur", sanoi Gilbert omituisen liikutuksen vallassa -kuullessaan vanhuksen terävän ja samalla lempeän äänen; "vaikka -olemmekin autiossa metsässä, niin tiedänpä ihmisen, joka mielellään -kilpailisi leivästänne pikkulintujen kanssa". - -"Tekö se olisitte, ystäväni?" huudahti vanhus; "ehkäpä teillä on -nälkä?" - -"Niin, nälkä juuri, monsieur, sen voin teille vakuuttaa, ja jos -suvaitsisitte..." - -Vanhus tarttui kohta kiireesti ja lähimmäistään säälien leipäänsä. -Mutta sitten hän epäröi hetkisen ja katseli Gilbertiä vilkkain ja -samalla syvin silmin. - -Gilbert ei tosiaankaan näyttänyt niin nälkäiseltä, ettei moinen -epäröiminen olisi ollut oikeutettua. Hänen vaatteensa olivat siistit, -joskin niissä oli tahroja maassa loikomisesta. Hänellä oli aivan -valkea paita, sillä eilen oli hän Versaillesissa ottanut nyytistään -puhtaan paidan, jota nyt kosteus oli kuitenkin aika tavalla -turmellut; näki siis selvästi, että Gilbert oli viettänyt yönsä -metsässä. - -Sitäpaitsi hänen kätensä olivat valkeat, joten hänet voi paremminkin -arvata toimettomaksi uneksijaksi kuin ruumiillisen työn tekijäksi. - -Gilbert oli hienotunteinen nuorukainen, hän ymmärsi, miksi vanhus -näytti häntä epäilevän ja miksi hän epäröi, ja kiiruhti siis -auttamaan häntä hänen johtopäätöksissään, joiden hän ajatteli muuten -voivan koitua itselleen vahingoksi. - -"Ihmisellä on nälkä aina joka kahdentoista tunnin päästä, monsieur", -sanoi Gilbert, "ja minä en ole syönyt muruakaan kahteenkymmeneen -neljään tuntiin". - -Nuorukaisen kasvoilla näkyi ankara mielenliikutus, ja hänen -vapisevasta äänestään ja kalpeista kasvoistaan saattoi huomata, että -hän puhui totta. - -Vanhukselta katosi epäröinti tai paremminkin sanoen pelko. Hän ojensi -Gilbertille yhtaikaa sekä leipänsä että nenäliinan, jossa hän piti -kirsikoitaan. - -"Kiitoksia, monsieur", sanoi Gilbert ja työnsi hiljaa nenäliinan -takaisin; kiitoksia, "ei muuta kuin leipää, se riittää". - -Hän mursi kannikan kahtia ja antoi siitä puolet takaisin. Sitten -istahti hän ruohikkoon parin kolmen askeleen päähän vanhuksesta, joka -katseli häntä yhä enemmän kummastuksissaan. - -Hänen ateriansa ei vienyt pitkää aikaa. Leipää oli vähän, ja -Gilbertillä oli hyvä ruokahalu. Ukko ei häirinnyt häntä ainoallakaan -sanalla; hän jatkoi vain mykkää tutkimustaan, joskin syrjäsilmällä: -tarkastellen päältäkatsoen muka vain toimessaan kotelossa olevia -kasvejaan ja kukkiaan, jotka kohottivat tinatusta peltiluukusta -esille päitään aivan kuin saadakseen raitista ilmaa. - -Mutta sitten hän näki Gilbertin lähtevän lammikolle ja huudahti -silloin vilkkaasti: - -"Älkää juoko siitä, nuori mies; se on viimevuotisten kuolleitten -kasvien saastuttamaa ja kelluu täynnä sammakon kutua. Ottakaa nyt -täältä muutamia kirsikoita, ne virkistävät yhtä paljon kuin vesikin. -Ottakaa vain, olkaa hyvä, sillä näen, että te ette ole mikään -tungetteleva vieras." - -"Se on totta, monsieur, tungettelu ei ole luontooni käypää, enkä minä -pelkää mitään niinkuin olevani haitaksi. Sen todistin minä juuri -äsken Versaillesissa." - -"Ahaa, te tulette Versaillesista?" kysyi tuo outo vanhus katsellen -Gilbertiä. - -"Sieltä, monsieur", vastasi nuorukainen. - -"Se on rikas kaupunki; täytyypä olla kovin köyhä tai ylpeä -kuollakseen siellä nälkään." - -"Minä olen molempia, monsieur." - -"Jouduitteko johonkin kiistaan isäntänne kanssa?" kysyi tuntematon -arastellen ja katseli yhä tarkkaavasti Gilbertiä, järjestellen -kasveja koteloon. - -"Minulla ei ole isäntää, monsieur." - -"Sepä oli itsetietoinen vastaus", virkkoi vanhus pistäen hatun -päähänsä. - -"Mutta se on kuitenkin totta." - -"Ei, nuori mies, sillä jokaisella täällä maailmassa on isäntänsä, -ja sillä on väärä käsitys elämästä, joka sanoo, että hänellä ei ole -isäntää." - -"Kuinka niin?" - -"Niin, hyvä Jumala, olimmepa vanhoja tahi nuoria, kaikkien meidän -täytyy taipua jonkin hallitsevan voiman alaisiksi. Toisia meistä -hallitsevat ihmiset, toisia periaatteet, ja ne isännistämme, jotka -käskevät ihmisäänellä tai lyövät ihmisen kädellä, eivät aina suinkaan -ole ankarimpia!" - -"No, vaikka niinkin", virkkoi Gilbert; "myönnän siis, että minua -hallitsevat periaatteet. Ja periaatteet ovat ainoa isäntävalta, jota -ajatteleva ihminen voi häpeämättä tunnustaa." - -"Ja mitkä ovat periaatteenne, sanokaahan? Minusta te näytätte liian -nuorelta, että teillä voisi olla vakaita periaatteita." - -"Monsieur, minä tiedän, että ihmiset ovat veljiä, että jokainen -ihminen sitoutuu syntyessään täyttämään suuren joukon velvollisuuksia -näitä veljiään kohtaan. Tiedän, että Jumala on antanut minulle -jonkinlaisen arvon, olipa se vaikka pienikin, ja että jos tunnustan -toisten arvon, minulla on oikeus vaatia heitä tunnustamaan omani, -siinä määrin nimittäin, etten liioittele arvoani. Jos en niin ollen -tee mitään vääryyttä tai häpeällisiä töitä, on minulla oikeus saada -muilta kunnioitusta, ja pelkästään siitä syystä, että olen ihminen." - -"Ahaa", virkkoi vanhus, "te olette opiskelija?" - -"En, monsieur, ikävä kyllä; minä olen vain lukenut _Elämänolojen -epätasaisuuden_ ja _Yhteiskuntasopimuksen_. Näistä kahdesta kirjasta -olen saanut kaiken, mitä tiedän, ja ehkä kaikki unelmatkin, mitä -minulla on." - -Kun nuorukainen vastasi näin, välkähti tuntemattoman silmissä -kirkas tuli. Hän liikahti niin rajusti, että oli rusentaa -loistavalehdykkäisen kissankäpälän, joka ei näyttänyt tahtovan -mielellään taipua menemään hänen kotelonsa sisään. - -"Ja näitä periaatteita te siis tunnustatte?" - -"Te ehkä ette niitä tunnusta", vastasi nuorukainen, "mutta ne ovat -Jean Jacques Rousseaun". - -"Mutta", huomautti tuntematon vanhus niin epäluuloisella äänellä, -että se nöyryytti Gilbertin itserakkautta, "mutta oletteko te -ymmärtänyt oikein nuo asiat?" - -"Kyllä", vastasi Gilbert, "ymmärtänen toki äidinkieltäni; varsinkin -silloin, kun se on puhdasta ja runollista..." - -"Ettepä näy sitä oikein ymmärtävän", vastasi vanhus hymyillen, -"sillä se, mitä nyt teiltä kysyin, oli varsin selvää, joskaan ei -juuri runollista. Minä kysyin teiltä, ovatko filosofiset opintonne -saattaneet teidät ymmärtämään pääkohdat järjestelmästä, jota esittää -tuo... tuo..." - -Vanhus keskeytti ja melkeinpä punastui. - -"Rousseau", lopetti nuorukainen. "Oi, monsieur, minä en ole -opiskellut filosofiaa missään opistossa, mutta kaikista niistä -kirjoista, mitä olen lukenut, on _Yhteiskuntasopimus_ kaikkein -parhain ja hyödyllisin." - -"Kuivaa opiskelua nuorelle miehelle; hedelmätöntä mietiskelyä -kaksikymmenvuotiaan unelmille; katkera eikä liioin hyvältä tuoksuva -kukka keväiselle mielikuvitukselle", sanoi vanhus surumielisen -lempeästi. - -"Kova onni kypsyttää ihmisen ennenaikaisesti, monsieur", vastasi -Gilbert, "ja mitä unelmiin tulee, ne johtavat usein pahaan, jos antaa -niiden kulkea luonnollista uomaansa". - -Tuntematon avasi jälleen silmänsä, sillä hänen oli tapana sulkea ne -puoliumpeen mietteisiin vaipuessaan tyyninä hetkinään, tapa, joka -teki hänen kasvonsa jossakin määrin viehättäviksikin. - -"Ketä te noilla sanoilla tarkoitatte?" kysyi vanhus punastuen. - -"En ketään kuin itseäni, monsieur", vastasi Gilbert. - -"Tarkoitattepas..." - -"En tosiaan, sen vakuutan." - -"Te näytätte tutkineen Geneven filosofia. Vihjailetteko hänen -elämäänsä?" - -"Enhän häntä tunnekaan", vastasi Gilbert viattomasti. "Ettekö tunne?" -Outo vanhus huokasi raskaasti. "Oi, nuorukainen, hän on onneton -ihminen." - -"Mahdotonta! Että Jean Jacques Rousseau olisi onneton! Silloinpa ei -olisi oikeutta taivaassa eikä maan päällä! Onneton, tuo mies, joka on -omistanut koko elämänsä ihmisyyden hyväksi." - -"No niin, näen nyt, että ette häntä tunne. Mutta puhutaanpas teistä -itsestänne, ystäväni." - -"Tahtoisin mieluummin saada tietoja näistä asioista, joista nyt -puhumme; sillä mitä minulla olisi teille sanomista, minulla, joka en -ole mitään?" - -"Ja sitäpaitsi ette minua tunne, ja te pelkäätte olla oudolle suora." - -"Oh, monsieur, miksi minä pelkäisin ketään, olipa hän kuka tahansa, -ja kuka voisi tehdä minut onnettomammaksi kuin jo olen? Muistakaa -vain, millaisena ilmestyin eteenne, yksinäni, nälkäisenä." - -"Minnekä te olitte matkalla?" - -"Pariisiin. Oletteko pariisilaisia, monsieur?" - -"Olen... taikka: en." - -"Kumpi sitten?" kysyi Gilbert hymyillen. - -"En juuri mielelläni valehtele, ja tiedän, että ihmisen täytyy -ajatella ennenkuin puhuu. Olen pariisilainen, jos pariisilaisella -ymmärretään ihmistä, joka on asunut Pariisissa kauan ja joka elää -pariisilaisen elämää. Mutta siinä kaupungissa minä en ole syntynyt. -Mutta miksi kysytte tätä?" - -"Se liittyi ajatuksiini jollakin tavoin asiaan, josta tässä -olemme puhelleet. Aioin sanoa, että jos asutte Pariisissa, olette -tiettävästi nähnyt saman Rousseaun, josta tässä keskustelimme." - -"Kyllä, olen hänet nähnyt, välistä." - -"Aina, kun hän kulkee ohitse, pysähdytään tietysti katsomaan? -Häntä ihaillaan ja osoitetaan sormella kuten ainakin ihmiskunnan -hyväntekijää?" - -"Ei; lapset juoksevat hänen perässään ja kivittävät häntä -vanhempiensa yllyttäminä." - -"Kuinka, hyvä Jumala!" huudahti Gilbert tuskallisin pettymyksen -tuntein. "Mutta rikas hän nyt ainakin lienee?" - -"Hän kysyy usein itseltään, niinkuin tekin tänä aamuna: -- Mistä nyt -saan aamiaista? --" - -"Mutta vaikka hän olisikin köyhä, häntä kuitenkin pidetään arvossa, -ja hän on mahtava ja kunnioitettu?" - -"Joka ilta, kun hän asettuu levolle, ei hän nukahtaessaan tiedä -vaikka heräisi seuraavana aamuna Bastiljissa." - -"Oh, niinkö! Kyllä mahtaa hän siis ihmisiä vihata?" - -"Hän ei heitä rakasta eikä vihaa; ne äitelöivät häntä, ei muuta." - -"Etteikö vihata ihmisiä, jotka kiduttavat meitä; sellaista minä en -ymmärrä." - -"Rousseau on aina ollut vapaa, monsieur. Rousseau on aina ollut -kyllin vahva turvatakseen ainoastaan itsensä, ja juuri voima ja -vapaus tekevät ihmisistä hurskaita ja hyviä; ainoastaan orjuus ja -heikkous tekevät heidät pahoiksi." - -"Senpätähden minä olenkin tahtonut olla vapaa", vastasi Gilbert -ylpeästi. "Minä olen jo vaistomaisesti aavistanut totuuden, jonka te -nyt minulle selititte." - -"Saattaa olla vapaa vankilassakin, ystäväni", jatkoi tuntematon -vanhus. "Jos Rousseau joutuisi huomenna Bastiljiin, niinkuin hänelle -kerran kuitenkin käy, niin kirjoittelisi ja ajattelisi hän kuitenkin -yhtä vapaasti kuin Sveitsin vuorilla. Minä en ole koskaan ymmärtänyt -ihmisen vapautta niin, että hän saisi tehdä mitä tahtoo, vaan siten, -ettei mikään maailman voima voi pakottaa häntä tekemään sellaista, -mitä hän ei tahdo." - -"Onko siis Rousseau kirjoittanut nuokin sanat, monsieur?" - -"Luulenpa", vastasi tuntematon vanhus. - -"Eihän _Yhteiskuntasopimuksessa_?" - -"Ei, ne ovat eräässä uudessa julkaisussa nimeltä _Yksinäisen -vaeltajan mietelmiä_." - -"Monsieur", sanoi Gilbert, "uskonpa, että olemme yhtä mieltä eräästä -asiasta". - -"Mistä?" - -"Että me molemmat rakastamme ja ihailemme Rousseauta." - -"Puhukaa omasta puolestanne, nuori mies, te olette vielä kuvitelmien -iässä." - -"Saattaa erehtyä ihmisten ajatuksista, mutta ei heidän luonteestaan." - -"Ah, te olette aikananne kyllä näkevä, että juuri heidän luonteestaan -saattaakin erehtyä. Rousseau on ehkä hiukan oikeuttarakastavampi kuin -muut, mutta, uskokaa minua, hänellä on omat vikansa ja sangen suuret." - -Gilbert pudisti päätänsä, näyttäen varsin vähän uskovan tätä -vakuutusta; mutta näin epäkohteliaasta vastaväitteestä huolimatta oli -vanhus hänelle yhtä suopea kuin ennenkin. - -"Palatkaamme jälleen puheemme lähtökohtaan", virkkoi hän. "Sanoin, -että olitte poistunut isäntänne luota Versaillesista." - -"Ja minä vastasin", sanoi Gilbert hiukan lauhkeampana, "minä vastasin -teille, ettei minulla ollut isäntää. Mutta minun olisi tullut -lisätä siihen, että vain itse estin itseni saamasta siellä oikein -korkea-arvoisenkin isännän ja että minä kieltäydyin huolimasta -tointa, jota monet olisivat halunneet." - -"Mitä tointa?" - -"Hm, siellä olisi pitänyt palvella joutilaita suuria herroja heidän -ajanrattonaan. Mutta minä ajattelin, että kun olen nuori, pitäisi -minun opiskella ja päästä eteenpäin maailmassa eikä hukata kallista -nuoruuteni aikaa ja häväistä itsessäni ihmisarvoa." - -"Tuo on hyvä", vastasi tuntematon vakavana. "Mutta päästäksenne -maailmassa eteenpäin, onko teillä suunnitelmanne jo selvillä?" - -"Kyllä, monsieur, minun suurin haluni on tulla lääkäriksi." - -"Jalo ja kaunis elämänura, jolla voi valita joko vaatimattoman ja -uhrautuvan todellisen tieteen taikka pöyhkeän, kullatun ja kerskuvan -puoskaroimisen. Jos rakastatte totuutta, tulkaa lääkäriksi; jos -rakastatte komeutta, ruvetkaa lääkäriksi." - -"Mutta opiskelemiseen menee paljon rahaa, niinhän, monsieur?" - -"Kyllähän sitä menee; mutta paljon: sitä ei juuri voi väittää." - -"Niin, tottakin, myöskin Jean-Jacques Rousseau, joka tietää kaikki, -opiskeli aivan tyhjällä", virkkoi Gilbert. - -"Tyhjälläkö? -- Oi, nuori mies", virkkoi vanhus alakuloisesti -hymyillen, "kutsutteko tyhjäksi parasta Jumalan ihmisille antamaa -lahjaa: lapsenmieltä, terveyttä, hyvää unta; kas ne täytyi -genèveläisen filosoofin uhrata siitä vähästä, mitä hänellä oli -tilaisuus oppia". - -"Vai vähästä!" huudahti Gilbert melkein närkästyneenä. - -"Aivan varmaan; tiedustelkaa asiaa ihmisiltä, niin saatte kuulla, -mitä siitä sanotaan." - -"Ensinnäkin hän on suuri musiikkimies." - -"Oh, vaikka kuningas Ludvig XV on haltioissaan laulanut: _On -palvelija multa ja onni mennyt pois_, se ei silti merkitse, että -_Kyläennustaja_ on hyvä ooppera." - -"Hän on suuri kasvientutkija. Lukekaa vain hänen kirjeitään, joista -minä en ole kylläkään saanut käsiini muuta kuin joitakuita lehtiä; -sen asian te nyt tuntenette, te, joka itse kokoatte metsistä kasveja." - -"Oh, usein luulee olevansa botanisti eikä olekaan kuin..." - -"Sanokaa vain." - -"Kuin rohtoheinäin kerääjä... ja kuitenkin..." - -"Ja kumpi te olette... botanisti vai heinäin kerääjä?" - -"Oi, kerääjä vain, sangen vähäpätöinen ja tietämätön mies näitten -Jumalan ihmetöiden rinnalla, joita sanotaan kasveiksi ja kukiksi." - -"Hän osaa latinaa?" - -"Hyvin huonosti." - -"Mutta minä olen lukenut, että hän on kääntänyt muinaista kirjailijaa -nimeltä Tacitus." - -"Kyllä, siksi että hän ylpeydessään, -- oh, jokainen ihminen saa -joskus ylpeydenpuuskansa, -- siksi, että hän ylpeydessään tahtoi -tehdä kaikkea. Mutta hän tunnustaa itse tuon ensimmäisen kirjan -esipuheessa, ainoan minkä hän käänsi, että hän ymmärtää latinaa -melkoisen huonosti. Ja Tacitukseen, joka on aika visaa, hän väsyi -pian. Ei, ei, nuori ystäväni, vaikka miten näyttäisitte häntä -ihailevan, yleisneroja ei ole, ja, uskokaa minua, ihminen menettää -aina syvyydessä sen, minkä laajuus voittaa. Ei ole niin pientä -jokea, joka ei rankkasateella tulvisi yli äyräittensä ja näyttäisi -suorastaan järveltä. Mutta koettakaapa soutaa sitä venheellä, niin -tapaatte pian pohjan." - -"Ja teidän mielestänne Rousseau on siis tuollainen matalatekoinen -sielu?" - -"Kyllä; ehkäpä hänen edustamansa matala pinta on hiukan laajempaa -kuin toisten, mutta ei muuta", vastasi vanhus. - -"Monet saisivat mielestäni olla sangen onnellisia, jos pääsisivät -niin korkealle kuin se pinta on." - -"Minustako tuota sanotte?" kysyi vanhus niin leppoisasti, että -Gilbert menetti heti aseensa. - -"Ah, en, Jumala paratkoon!" huudahti hän; "minusta on liian mieleistä -puhella kanssanne, loukatakseni teitä". - -"Ja mistä syystä on se puhelu kanssani mieleistä? Sanokaapas, sillä -enpä usko teidän tahtovan minua imarrella saadaksenne vain murun -leipää ja muutamia kirsikoita?" - -"Arvasitte oikein. Minä en tahdo imarrella ketään mistään hinnasta -maailmassa. Mutta tietäkääs, te olette ensimmäinen, joka puhuu -minulle korskeilematta ja suopeasti, kuten puhutaan nuorelle miehelle -eikä niinkuin lapselle. Vaikka me olemmekin eri mieltä Rousseausta, -on teidän lauhkeudessanne jotakin ylevää, joka vetää minun mieltäni -teidän puoleenne. Teidän kanssanne puhuessani tuntuu minusta kuin -olisin jossakin kalliisti sisustetussa huoneessa, jonka ikkunaluukut -ovat kiinni, mutta jonka komeudet minä pimeässäkin aavistan. Teidän -tarvitsisi ainoastaan antaa langeta jonkun valonsäteen huoneeseen, ja -minua aivan häikäisisi!" - -"Mutta noudatattehan itsekin puheissanne eräänlaista makua, josta -voisi edellyttää teidän saaneen paremman kasvatuksen kuin tunnustatte -saaneenne?" - -"Teen sen ensi kertaa elämässäni, ja minä ihmettelen itsekin -lausumiani sanoja. Niissä on sellaisia, joiden merkitystä minä en -täydesti ymmärrä ja joita minä käytän kuultuani niitä ainoastaan -yhden kerran. Minä olen tavannut niitä lukemistani kirjoista, mutta -en ole ennen niitä käsittänyt." - -"Te olette lukenut paljon?" - -"Liikaa; mutta minä luen uudestaan." - -Vanhus katseli Gilbertiä kummastuneena. - -"Niin, minä olen lukenut kaikki, mitä käsiini sain, tai paremminkin, -olen ahminut kaikki, niin huonot kuin hyvätkin kirjat. Ah, jos joku -olisi ollut opastamassa minua luvuissani ja sanomassa minulle, -mitä minun tulee muistaa ja mitä minun piti unohtaa!... Mutta -anteeksi, monsieur, nyt unohdan, että joskin teidän sananne ovat -minulle arvokkaat, eivät silti minun teille. Te olette lääkekasveja -kokoamassa, ja ehkä häiritsen teitä?" - -Gilbert liikahti jo lähteäkseen pois, mutta toivoi hartaasti, ettei -häntä päästettäisi. Vanhus katseli nuorukaista tarkasti pienin -harmain silmin, ja näytti arvaavan hänen salaisimmatkin ajatuksensa. - -"Ette häiritse", vastasi hän, "minun koteloni on jo melkein täynnä, -ja tarvitsen enää vain eräitä sammallajeja; kuulin, että täällä päin -kasvaa kauniita _Capillaris_-sammaleita" [Eräs lääkekasvi. Suom.]. - -"Kuulkaapas", sanoi Gilbert, "minä taisin nähdä noita kasveja, joita -te etsitte, äsken tuolla kalliolla". - -"Pitkän matkan päässä?" - -"Ei; sinne lie tuskin viittäkymmentä askelta." - -"Mutta mistä te tiedätte, että nuo näkemänne kasvit ovat sitä lajia?" - -"Minä olen kotoisin metsämailta, monsieur; ja sen henkilön tytär, -jonka kodissa olen kasvanut, harrasti myöskin botaniikkaa; hänellä -oli kasvisto, ja jokaisen kasvin alle oli hän omin käsin kirjoittanut -sen nimen. Minä katselin usein niitä kasseja ja nimilippuja, ja -muistan nyt nähneeni niissä erään kasvin nimeltä _Capillaris_, vaikka -minä sitä ennen tunsin sen ainoastaan nimellä kalliosammal." - -"Ja teillä on halua botaniikkaan?" - -"Ah, monsieur, kun minä kuulin Nicolen, -- Nicole oli neiti Andréen -kamarineitsyt, -- kun minä kuulin Nicolen sanovan, ettei hänen -emäntänsä ollut löytänyt jotakin kasvia Taverneyn ympäristöltä, -pyysin minä Nicolea ottamaan selvää, minkälainen se kasvi oli. -Silloin neiti Andrée piirsi usein sen kasvin muutamalla kynänvedolla -paperille, tietämättä, että minä se sitä olin alunpitäen pyytänyt. -Nicole otti ja toi tuon piirretyn kuvan minulle. Silloin minä samosin -pellot ja niityt ja metsät, kunnes löysin mainitun kasvin. Ja -löydettyäni kaivoin sen lapiolla maasta ja yöllä istutin sen sitten -keskelle nurmipengertä. Ja kun neiti Andrée sitten jonakin kauniina -aamuna läksi kävelemään, niin yhtäkkiä hän huudahti ilosta ja sanoi: -'Ah, sepä merkillistä, tuossahan se kasvaa, se kukka, jota minä olen -etsinyt joka paikasta.'" - -Vanhus katseli Gilbertiä entistäkin tarkkaavammin. Ja ellei Gilbert -olisi näitä sanojaan ajatellen luonut silmiään punastuen maahan, -olisi hän huomannut, että vanhuksen tarkkaavaisuuteen yhtyi -sydämellinen hellyys. - -"No niin", sanoi ukko, "tutkikaa te vain botaniikkaa, nuori mies; -botaniikka johtaa teidät suorinta tietä lääketieteeseen. Jumala -ei ole tehnyt mitään tarpeettomasti, uskokaa se, ja joka kasvilla -on merkityksensä tieteen kirjassa. Oppikaa tuntemaan ensin näöltä -kaikki yksinkertaiset lääkekasvit. Sitten opitte tuntemaan niiden -ominaisuudet." - -"Pariisissahan on kouluja, eikö niin?" - -"On, jopa ilmaisiakin kouluja; välskärikoulu on esimerkiksi nykyisen -hallituksen suuri hyvätyö." - -"Minä lähden siihen kouluun." - -"Mikään ei ole helpompaa; sillä oletan, että teidän vanhempanne, -tuntien taipumuksenne, antavat teille tarpeellisen ylläpidon." - -"Minulla ei ole vanhempia; mutta siitä ei huolta, minä elän omalla -työlläni." - -"Kyllä, tiettävästi; ja koska olette lukenut Rousseaun teoksia, -olette varmaan nähnyt, että jokaisen ihmisen, olipa hän vaikka -kuninkaan poika, täytyy osata tehdä jotakin käsityötä." - -"En ole lukenut _Èmile_-kirjaa, sillä luullakseni se kehoitus on -lausuttu siinä, eikö niin?" - -"Kyllä." - -"Mutta minä kuulin parooni de Taverneyn laskevan pilaa tuosta -periaatteesta, valitellen, ettei hän ollut tehnyt pojastaan -puuseppää." - -"Minkä hän hänestä sitten teki?" kysyi tuntematon. - -"Upseerin", vastasi Gilbert. - -Vanhus hymyili. - -"Niin, sellaisia he ovat kaikki, nuo aateliset: sen sijaan, että -opettaisivat lapsilleen ammatin, joka elättää, opettavat he heille -taidon, joka tuottaa kuolemaa. Sattuu vallankumous ja tulee eteen -maanpako. Silloin on heidän vieraassa maassa pakko joko kerjätä tai -myydä miekkansa, joka on vielä pahempaa. Mutta te, joka ette ole -aatelispoika, te olette kai perehtynyt johonkin käsityöhön?" - -"Monsieur, kuten olen jo teille sanonut, minä en ole perehtynyt -mihinkään; sitäpaitsi tunnustan teille suoraan, että minulla on -voittamaton kauhu kaikkia töitä vastaan, jotka vaativat kovia ja -rajuja ruumiillisia ponnistuksia." - -"Ahaa", virkkoi vanhus, "te olette siis laiska?" - -"Enpä niinkään, laiska minä en ole; sillä antakaa minulle, -pakottamatta minua ruumiilliseen työhön, kirjoja ja pankaa minut -puolipimeään työhuoneeseen, niin saatte nähdä, että kulutan kaiket -päiväni ja yöni sellaiseen työhön, joka on minusta mieleistä." - -Vanhus katseli nuoren miehen pehmeitä ja valkeita käsiä. - -"Se johtuu luontaisesta taipumuksesta", sanoi hän, "vaistosta. -Sellaisesta vastenmielisyydestä kasvaa usein hyviä hedelmiä, mutta se -täytyy ohjata silloin oikeaan suuntaan." Sitten hän jatkoi: "Mutta -vaikka ette ole opiskellut missään korkeammassa oppilaitoksessa, niin -olette kai kuitenkin käynyt jotakin koulua?" - -Gilbert pudisti päätänsä. - -"Osaatte lukea ja kirjoittaa?" - -"Ennen kuolemaansa ennätti äitini opettaa minut lukemaan. Äiti rukka; -sillä kun hän näki minut niin heikoksi ruumiiltani, oli hänellä -tapana sanoa: 'Hyvää työmiestä ei hänestä tule koskaan; siksi hänestä -täytyy tehdä pappi tahi oppinut.' Ja jos minä joskus olin haluton -kuuntelemaan opetusta, sanoi hän minulle: 'Opi lukemaan, Gilbert, -niin ei tarvitse hakata halkoja, kyntää eikä louhia kiviä.' Ja -silloin minä opin lukemaan. Ikävä kyllä, osasin tuskin vasta lukea, -kun äitini kuoli." - -"Ja kuka teidät kirjoittamaan opetti?" - -"Itse." - -"Itse?" - -"Niin; minä teroitin kepin ja harjoittelin sillä hiekkaan, jonka -seuloin hienoksi. Kahden vuoden ajan minä kirjoitin painokirjaimilla, -kopioiden niitä kirjoista, enkä tiennyt olevankaan muunlaisia -kirjaimia kuin ne, joita jäljentelin jo mukiinmenevästi. Mutta -noin kolme vuotta sitten läksi neiti Andrée luostariin. Häneltä -ei tullut uutisia muutamaan päivään, kunnes kirjeentuoja eräänä -päivänä antoi käteeni kirjeen neiti Andréelta hänen isälleen. Silloin -näin, että oli olemassa toisenlaisiakin kirjaimia kuin painetut. -Hra de Taverney avasi kirjeen ja heitti kuoren pois, ja sen kuoren -minä otin ja vein talteen. Kun kirjeenkantaja tuli toisen kerran, -luetin hänellä päällekirjoituksen; se sisälsi sanat: '_Parooni de -Taverney-Maison-Rouge, osoite: Taverneyn linna, Pierrefitte_.' -Jokaisen alle näistä kirjaimista kirjoitin vastaavan painokirjaimen, -ja silloin huomasin, että näihin pariin riviin sisältyivät -melkeinpä kaikki aakkosten kirjaimet. Sitten koettelin kirjoittaa -samanlaisia kirjaimia kuin neiti Andréekin. Noin viikon ajassa olin -kopioinut tuon osoitteen varmaankin kymmenen tuhatta kertaa, ja -minä osasin kirjoittaa. Minä siis kirjoitan välttävästi ja ehkäpä -hyvänpuoleisestikin. Näette, monsieur, ettei toiveeni ole liioiteltu, -koska osaan kirjoittaa, koska olen lukenut kaikki, mitä olen käsiini -saanut ja koettanut ajatella kaikkea lukemaani. Miksikä en löytäisi -miestä, joka tarvitsee kynääni, sokeaa, joka tarvitsee silmiäni, tai -mykkää, jolle on apua kielestäni." - -"Unohdattepa, että silloin saatte isännän, te, joka ette moista -tahdo. Sihteeri tai esilukija ovat ainoastaan toisen luokan -palvelijoita, eivät sen arvokkaampia olentoja." - -"Se on totta", mutisi Gilbert ja kalpeni. "Mutta ei väliä, minun -täytyy päästä eteenpäin. Minä ravaan Pariisin katuja, kannan vettä, -jos ei muu auta, mutta minun täytyy päästä päämaaliini taikka kuolen -tielle, ja silloinhan päämäärä kuitenkin on saavutettu!" - -"Oh", virkkoi tuntematon vanhus, "teillä näkyy tosiaan olevan sekä -tarmoa että rohkeutta". - -"Mutta kuulkaas te, joka olette ollut minulle nyt niin hyvä, eikö -teillä itsellänne ole mitään ammattia?" kysyi Gilbert. "Puvustanne -päättäen luulisi teidän olevan kauppasäätyä." - -Vanhus hymyili lempeää ja surumielistä hymyään. - -"Kyllähän minulla on ammatti", sanoi hän; "tietysti, sillä kaikilla -ihmisillä täytyy olla työnsä, mutta kauppahommille se on aivan -vieras. Liikemies ei keräisi lääkeruohoja." - -"Elinkeinoksenneko te niitä keräätte?" - -"Melkeinpä." - -"Oletteko niin ollen köyhä?" - -"Olen." - -"Köyhätpä ne juuri auttavatkin toisiaan, sillä köyhyys on tehnyt -heidät hyviksi, ja hyvä neuvo on kultaakin kalliimpi. Antakaa siis -nyt minulle hyvä neuvo." - -"Ehkäpä voin tehdä parempaakin." - -Gilbert hymyili. - -"Niin minä jo ajattelinkin", ihastui hän. - -"Kuinka paljon luulette kuluvan elantoonne?" - -"Oh, sangen vähän." - -"Ette taidakaan vielä tuntea Pariisia?" - -"Näin sen eilen ensi kertaa Luciennesin kukkuloilta." - -"Siispä ette tiedä, kuinka kallista tuossa suuressa kaupungissa on -elää?" - -"No miten kallista? Suunnilleen?... Sanokaa vertauksen vuoksi jokin -pikkuseikka." - -"Kyllä. Se esimerkiksi, mikä maksaa maaseudulla soun, maksaa -Pariisissa kolme." - -"No niin", sanoi Gilbert; "jos oletetaan, että saan jostakin suojaa -pääni päälle, levätäkseni siellä työni jälkeen, tarvitsen elantooni -noin kuusi sou'ta päivässä". - -"Hyvä, hyvä, ystäväni!" huudahti vanhus. "Tuollaisen pitäisi minun -mielestäni ihmisen olla. Tulkaa kanssani Pariisiin, ja minä hankin -teille jotakin itsenäistä työtä, jolla voitte elää." - -"Oi, monsieur!" huudahti Gilbert ilon hurmauksessa. - -Sitten hän kuitenkin lisäsi: - -"Sillä ehdolla tietysti, että minä tosiaan saan tehdä työtä ja -ettette minulle tarjoa vain almua?" - -"Oi, en. Olkaa siitä huoletta, poikaparka, en ole tarpeeksi rikas -jakaakseni almuja, enkä ainakaan niin mieletön, että niitä antaisin -umpimähkään." - -"No se on hyvä", vastasi Gilbert. Häntä ei tämä ihmisvihainen sutkaus -suinkaan loukannut, vaan hän oli siitä päinvastoin hyvillään. -"Tuollainen puhe on minusta mieleen. Minä myönnyn tarjoukseenne ja -kiitän teitä siitä." - -"On siis sovittu, että tulette kanssani Pariisiin?" - -"On, monsieur, jos otatte." - -"Tietysti otan, koska itse olen tarjoutunut ottamaan." - -"Mihinkä minun on sitouduttava teitä kohtaan?" - -"Ei muuhun kuin tekemään työtä. Ja sitäpaitsi te saatte määrätä -työpaikkanne; saatte oikeuden olla nuori, oikeuden olla vapaa, niin, -jopa oikeuden olla joutilaanakin... silloin, kun itse ansaitsette -joutenolonne", vastasi vanhus väkisinkin hymyillen. Ja hän kohotti -silmänsä taivasta kohti: - -"Oi nuoruus, oi sen voima, oi vapaus!" lisäsi hän ja huokaisi. - -Kun hän lausui nämä sanat, tuli hänen hienoihin ja puhtaisiin -piirteisiinsä ihmeellisen runollinen surumielisyyden hohde. - -Sitten nousi hän ylös nojaten sauvaansa. - -"Ja nyt", sanoi hän iloisemmin, "nyt, kun teillä on ammatti, -haluatteko, niin kootaan vielä toinen kotelollinen kasveja? Minulla -on täällä mukanani harmaata paperia, johon ensimmäinen sato -järjestellään. Mutta kuulkaas, eikö teillä ole yhä nälkä? Minulla on -vielä leipää." - -"Säästetään se iltapuoleksi, pyydän, monsieur..." - -"Mutta syökää edes kirsikoita, niistä on meille vain haittaa." - -"Hyvin halusta. Mutta antakaa minun kantaa koteloanne; siten on -teidän helpompi kulkea, ja luullakseni kestävät minun jalkani -kauemmin väsymättä kuin teidän, sillä ne ovat tottuneet juoksuun." - -"Mutta kah, tehän tuotte minulle suorastaan onnea; tuolla näet taitaa -jo olla _Picris hieracioides_, jota olen aamusta saakka etsinyt -sitä löytämättä; ja tuossa juuri jaloissanne, varokaa, ettette sitä -tallaa, on _Cerastium aquaticum_. Malttakaas, älkää kaivako sitä -maasta, -- ah, ettepä ole vielä lääkeheinäin tuntija, ystäväni; -toinen näistä on vielä liian märkä tällä kertaa poimittavaksi ja -toinen ei ole tarpeeksi kehittynyt. Kun tänään kello kolme tulemme -takaisin tätä samaa tietä, niin otetaan tuo _Picris hieracioides_, -ja _Cerastium_ jälleen otetaan vasta viikon päästä. Muuten haluan -näyttää sitä kasvupaikallaan eräälle oppineelle ystävälleni, jolta -aion pyytää teille suojelusta. Ja nyt, tulkaa näyttämään minulle -se paikka, josta äsken puhuitte ja jossa sanoitte nähneenne niin -kaunista _capillarista_." - -Gilbert läksi menemään uuden tuttavansa edellä, vanhus seurasi häntä, -ja he painuivat molemmat metsään. - - - - -KOLMAS LUKU - -Monsieur Jacques - - -Gilbert oli ihastuksissaan tästäkin odottamattomasta onnesta, -jollainen näytti ilmestyvän aina toivottomilla hetkillä hänen -turvakseen. Ja hän meni, kuten äsken olemme sanoneet, tuon -tuntemattoman miehen edellä, joka oli muutamilla sanoilla pystynyt -tekemään hänet niin taipuisaksi ja kesyksi. - -Tällä tavoin vei hän vanhuksen sammaleiden luo, jotka tosiaan olivat -oikein kauniita _capillariksia_. Ja kun vanhus oli niistä ottanut -tarvittavat kappaleensa, lähtivät he etsimään toisia kasveja. - -Gilbert oli paljon perehtyneempi kasvitieteeseen kuin hän oli itse -luullutkaan. Hän oli syntynyt metsäseuduilla, ja hän tunsi kaikki -metsäkasvit niinkuin lapsuudentuttavansa, vaikka hän tunsi ne -ainoastaan kansanomaisilla nimillä. Mutta sikäli kuin hän mainitsi -niitä näillä nimillä, sanoi hänen uusi tuttavansa nyt niiden -tieteelliset nimet. Ja kun Gilbert sitten näki jonkun samaan sukuun -kuuluvan toisen kasvin, niin koetti hän muistella ja toistaa tuon -tieteellisen nimityksen. Pari kolme kertaa hän typisteli ja väänsi -noita kreikkalaisia tai latinalaisia nimiä; silloin tuntematon vanhus -eritteli hänelle oudot sanat ja selvitti hänelle, millä tavoin -nimen eri osat vastasivat niiden kuvaamaa esinettä. Ja sillä tavoin -Gilbert oppi paitsi kasvien nimet, myöskin mitä ne kreikkalaiset tahi -latinalaiset sanat merkitsivät, jotka Plinius, Linné tai Jussieu -olivat määritelmiksi antaneet. - -Joskus hän valitti: - -"Kuinka ikävää, monsieur, etten saata ansaita noita kuutta souta -päivässä harjoittamalla teidän kanssanne kasvitiedettä koko päivän. -Voin vannoa, etten lepäisi hetkeäkään; enkä tarvitsisi kuuttakaan -souta: leivän kannikka, sellainen kuin teillä oli aamulla, ravitsisi -minut kyllä koko päiväksi. Äsken join tuolta lähteestä vettä, joka -oli aivan yhtä hyvää kuin Taverneyssäkin, ja viime yönä nukuin erään -puun juurella, jossa sain paremmat unet kuin parhaassa linnassa." - -Tuntematon vanhus hymyili. - -"Ystäväni", vastasi hän, "talvi tulee, kasvit kuihtuvat, lähteen -peittää jää, tuuli vinkuu lehdettömissä puissa eikä henkäile -suloisesti niinkuin nyt lehviä liikutellessaan. Silloin te -tarvitsette asuntoa, vaatteita, puita takkaan, ja noista kuudesta -sousta, jotka kesäpäivinä ansaitsette, ette voisi säästää sitä, mitä -kuluu huoneen, puitten ja vaatteiden maksuun." - -Gilbert huokasi, kokosi uusia kasveja ja teki uusia kysymyksiä. - -Sillä tavoin kuljeksivat he hyvän osan päivää d'Aulnayn, -Plessis-Piquetin ja Meudonin metsissä. - -Tapansa mukaisesti oli Gilbert jo päässyt uuden kumppaninsa kanssa -sangen tuttavallisiin väleihin. Vanhuskin puolestaan kyseli -häneltä monenlaisia asioita ja erittäin älykkäästi; mutta Gilbert -vastasi niin vähän kuin mahdollista, sillä hän oli aina kuitenkin -epäluuloinen, varovainen ja arka. - -Châtillonissa vanhus osti leipää ja maitoa ja sai toverinsa paljoa -houkuttelematta nauttimaan niistä puolet. Sitten läksivät he menemään -Pariisia kohti, että Gilbert pääsisi kaupunkiin vielä päiväiseen -aikaan. - -Nuorukaisen sydän alkoi sykkiä innosta pelkästään Pariisia -ajatellessaankin. Eikä hän salannut liikutustaan, kun hän näki -Vanvesin kukkuloilta Sainte-Genèvieven, Invaliidi-kirkon ja -Notre-Damen ja valtavan meren taloja, jonka yksinäiset aallot -kohoavat ja lyövät kuin vuoksivesi Montmartren, Bellevillen ja -Menilmontantin mäkien kupeita vastaan. - --- Ah, Pariisi --, mutisi Gilbert itsekseen. - -"Niin, Pariisi, rykelmä kivimuureja, kurjuuden kita", sanoi vanhus. -"Jokainoasta kivestä, jonka siellä kohtaatte, saisitte nähdä vuotavan -kyyneleitä tai verivirran, jos kaikki, mitä nuo kivimuurit sisäänsä -kätkevät, näkyisi päältä päin." - -Gilbert hillitsi ihastuksensa. Muuten pian se katosi itsestäänkin. - -He tulivat sisään Enfer-tullista. Etukaupunki oli likainen -ja löyhkäävä; sairaita kannettiin heidän ohitseen paareilla -hospitaaleihin; puolialastomat lapset leikkivät liassa koirain, -lehmäin ja sikojen kanssa. - -Gilbertin otsa jo synkkeni. - -"Teistä on tämä hirvittävää, eikö niin"? kysyi vanhus. "No, kohta -ette näe näinkään ihanaa näytelmää. Ihminen on toki vielä rikas -silloin, kun hänellä on sika tai lehmä; lapsikin on vielä ilona. -Mutta lika, sitä sen sijaan on kaikkialla!" - -Gilbert ei ollut haluton näkemään Pariisia myöskin sen synkältä -puolelta; hän hyväksyi siis kuvauksen, jonka hänen kumppaninsa antoi. - -Viimemainittu oli tähän saakka ollut puheissaan sangen -runsassanainen, mutta nyt hän tuli sikäli hiljaiseksi ja mykäksi, -mikäli lähestyttiin kaupungin keskustaa. Hän näytti jo niin -huolestuneelta, ettei Gilbert voinut kysyä häneltä, mikä tuo puutarha -oli, joka näkyi tuolta portin lävitse, ja minkä nimistä siltaa nyt -kuljettiin Seinen ylitse: se puutarha oli Luxembourg; ja silta oli -Pont-Neuf. - -Mutta kun kuljettiin yhä edemmäksi ja kun tuntemattoman vanhuksen -huoli näytti muuttuvan suorastaan rauhattomuudeksi, niin uskalsi -Gilbert virkkaa: - -"Asutteko vielä etäälläkin, monsieur?" - -"Tullaan jo perille", vastasi vanhus, jonka Gilbertin kysymys näytti -tekevän yhä synkemmäksi. - -Four-katua mennessään kulkivat he aivan komean Hôtel de Soissonsin -ohitse, jonka ikkunat ja pääportaat olivat tälle kadulle päin, kun -taas sen ihanat puutarhat ulottuivat Grenelle- ja Deux-Écus-katuihin -asti. - -Gilbert joutui erään kirkon edustalle, joka oli hänestä kovin kaunis. -Hän pysähtyi hiukan sitä katselemaan. - -"Siinä on kaunis rakennus", sanoi hän. - -"Se on Saint-Eustache", vastasi vanhus. - -Sitten hän kohotti päätään ja huudahti: - -"Kello on jo kahdeksan! Oh, hyvä Jumala, joutukaa nyt, nuori mies, -tulkaa nopeasti!" - -Vanhus huippasi entistä kovemmin, ja Gilbert seurasi häntä. - -"Kuulkaahan", virkkoi vanhus vaiettuaan hetkiseksi niin kiusallisella -tavalla, että Gilbert alkoi tulla rauhattomaksi; "kuulkaahan, minä -unohdin teille sanoa, että minä olen naimisissa". - -"Ahaa!" äännähti Gilbert. - -"Ja että minun vaimoni, kuten oikea pariisitar ainakin, nurisee, kun -tulen näin myöhään kotiin. Muuten täytyy minun sanoa teille, että hän -yleensä epäilee kaikkia vieraita." - -"Tahdotteko, niin lähden nyt omia teitäni"? kysyi Gilbert, jonka -välittömyyden nämä sanat yhtäkkiä hyytivät. - -"Ei, ei, ystäväni; minähän pyysin teitä luokseni, tulkaa vain." - -"No, tulenhan minä", sanoi Gilbert. - -"Tästä oikealle, tänne näin, täällä asun." - -Gilbert katsoi ylöspäin ja näki laskevan auringon viimeisten -säteiden valossa torin kulmassa ja erään ryytipuodin oven päällä -osoitekilvessä sanat: - -Rue Plâtrière. - -Tuntematon käveli yhä nopeammin, sillä kuta lähemmäksi hän -tuli asuintaloaan, sitä enemmän lisääntyi hänen kuumemaisen -kiihkeä jännityksensä, josta olemme puhuneet. Gilbert, joka ei -tahtonut kadottaa häntä näkyvistään, tölmäsi joka hetki milloin -jalankulkijoihin, milloin kantajien taakkoihin, milloin vaunujen -pyöriin tai rattaiden aisoihin. - -Hänen oppaansa näytti hänet jo aivan unohtaneen: hän kiiruhti nopein -askelin, ajatellen selvästi yhä jotakin kiusallista. - -Viimein pysähtyi hän erään oven eteen, jonka yläosa oli tehty -rautasäleistä. - -Nuoranpää pisti näkyviin ovessa olevasta reiästä: vanhus vetäisi -nuorasta ja ovi aukeni. - -Silloin hän kääntyi, ja nähdessään Gilbertin seisovan epäröiden -ovella sanoi hän: - -"Tulkaa nopeasti." - -Ja hän sulki oven. - -Jonkun askeleen pimeässä hamuttuaan komahti Gilbertin jalka pimeitten -portaiden ensimmäiseen askelmaan. Vanhus oli täällä tuttu ja oli jo -ennättänyt nousta kymmenkunnan askelmaa. - -Gilbert kiiruhti hänen perässään ja nousi portaita sikäli kuin vanhus -nousi ja pysähtyi, kun hän pysähtyi. - -Ja hän pysähtyi kuluneelle olkimatolle eräällä portaiden -kääntöpaikalla, josta vei sisään kaksi ovea. - -Tuntematon vetäisi vuohensorkasta, joka oli kiinnitetty -rullakaihdinnuoraan, ja kimeä-ääninen kello soi silloin sisällä -jossakin Sitten kuului puukenkäin laahustavaa käyntiä ja ovi aukesi. - -Kynnyksellä seisoi noin viidenkymmenen tai viidenkuudetta vuoden -ikäinen nainen. - -Kahden henkilön äänet sekautuivat nopeaan puheluun: toinen niistä oli -Gilbertin seuralaisen ja toinen naisen, joka oven oli avannut. - -Ensinmainittu sanoi arasti: - -"Tulenko liian myöhään, hyvä Teresia?" - -Toinen motkotti: - -"Onpa tämäkin illallisaika, Jacques." - -"No niin, no niin, kyllähän siitä selvitään", vastasi vanhus -lauhkeasti ja sulki oven ja otti kasvikotelonsa Gilbertiltä. - -"Ahaa, oikein kantaja!" huudahti eukko. "Se tässä vielä puuttuu! -Sinä et siis enää voi itse kantaa noita kasvikasojasikaan! Monsieur -Jacques pestaa itselleen kantajan! Pyydän anteeksi, monsieur Jacques -Monsieur Jacquesista tulee oikein suuri herra." - -"No, älähän, älähän", vastasi vanhus, jota oli näin tylysti kutsutti -nimellä Jacques, ja asetteli kärsivällisesti kasvejaan uunin -reunakkeelle; "no niin, rauhoituhan vähän, Teresia". - -"Maksakin edes hänelle ja anna hänen mennä, niin ettei täällä ole -urkkijoita." - -Gilbert tuli kalman kalpeaksi ja ryntäsi ovelle. Monsieur Jacques -esti häntä menemästä. - -"Monsieur", vastasi isäntä tavallaan jyrkästikin, "ei ole kantaja, -sen vähemmin mikään urkkija. Hän on vieraani, jonka toin mukanani." - -"Vieras! Se tässä vielä puuttuu!" - -"Kuulehan, Teresia", vastasi vanhus yhä lauhkealla äänellä, vaikka -siitä jo huomasi selvästi kasvavan jyrkkyyden vivahduksen; "otahan -tulta kynttilään, minulla on kuuma ja meillä on jano." - -Muorilta tuli vastaukseksi murina, ensin melkoisen äänekäs, mutta -sitten laimeneva. Sitten otti hän tulukset ja iski niitä rasian -päällä, joka oli täytetty taulalla; säkenet alkoivat räiskyä ja -sytyttivät heti taulan rasiassa. - -Kaiken tämän kohtauksen ajan, jolloin ensin nuristiin ja viimein -oltiin vaiti, oli Gilbert seissyt liikkumattomana ja mykkänä ja aivan -kuin kiinni naulattuna kahden askeleen päässä ovelta. Ja häntä alkoi -suorastaan kaduttaa tulonsa tänne sisään. - -Jacques huomasi, miten nuorukainen kärsi. - -"Tulkaa peremmäksi, monsieur Gilbert", pyysi hän, "olkaa hyvä". - -Muori käänsi keltaista ja jöröä naamaansa nähdäkseen, kenelle hänen -puolisonsa puhui näin harkitun kohteliaasti, ja silloin Gilbert -näki tarkemmin tuon naisen, ohueen kuparijalkaan pistetyn kynttilän -ensimmäisessä hohteessa. - -Gilbertistä olivat jo ensi silmäyksellä nuo näkemänsä kasvot ylen -vastenmieliset. Sillä ne olivat ryppyiset ja punaisen pöhöiset ja -paikoittain ikäänkuin sapella kyllästetyt. Silmät olivat paremminkin -terävät kuin vilkkaat ja enemmän kevytmieliset kuin terävät, ja koko -typerähkö naama oli nyt lattean alistuvainen, alistuvaisuutta, jonka -laadun eukon ääni ja äskeinen vastaanotto osoitti. - -Mutta eukkokaan ei puolestaan ollut suinkaan tyytyväinen nuorukaisen -kalpeihin kasvoihin ja hänen varovaisuuteensa ja jäykkyyteensä. - -"Sen minä uskon, että teillä on kuuma ja että teillä on jano, -herraset", murisi Teresia. "Kyllähän siinä tosiaan väsyy, kävellä -kaiket päivää metsän siimeksessä, ja kyllähän se on työtä, kumartua -silloin tällöin ottamaan maasta jotakin ruohoa! Sillä tietysti -vieraskin kerää rohtoja: se on aina virattomien virkaa." - -"Vieraamme on rehellinen ja kunnon nuorukainen", vastasi Jacques yhä -jyrkemmäksi lujenevalla äänellä; "ja hän on suonut minulle kunnian -olla seurassani koko päivän, ja olen varma, että minun hyvä Teresiani -ottaa hänet ystävänä vastaan". - -"Kahdelle täällä jotakin lienee, mutta ei kolmelle", mutisi Teresia. - -"Minä olen vaatimaton ja samoin hänkin", vastasi Jacques. - -"Kyllä, sen minä arvaan. Kyllä minä sen vaatimattomuuden tunnen! -Sanon sinulle, että talossa ei ole leipää tarpeeksi teidän kahdelle -vaatimattomuudellenne, enkä minä lähde kapuamaan kaksia portaita ja -hakemaan sitä lisää. Sitäpaitsi on leipurinpuoti jo tähän aikaan -kiinni." - -"No, lähdenpä sitten minä sitä noutamaan", vastasi Jacques rypistäen -kulmakarvojaan. "Avaahan ovi, Teresia." - -"Mutta..." - -"Avaa, minä lähden." - -"Hyvä, hyvä", hoki muori motkottaen, mutta alistuen kuitenkin -kuullessaan jyrkän äänen, johon hän oli vähitellen pakottanut -vastahakoisuudellaan Jacquesin turvautumaan. "Enkö nyt ole tässä -tottelemassa sinun kaikkia oikkujasi?... Kas niin, täytyy tyytyä -siihen, mitä on. Tulkaa syömään!" - -"Istuutukaa tänne minun viereeni", virkkoi Jacques Gilbertille -vietyään hänet viereiseen huoneeseen ja pienen katetun pöydän ääreen, -jolla oli kahden lautasen vieressä kaksi ruokaliinaa, joista toinen -oli sidottu punaisella nauhalla, toinen valkealla; ne osoittivat siis -isännän ja emännän paikkoja. - -Tuon pienen neliskulmaisen huoneen seinät olivat verhotut -vaaleansinisellä paperilla ja niitä kaunisti kaksi maantieteellistä -karttaa. Muita huonekaluja oli kuusi koivuista olki-istuimilla -varustettua tuolia ja mainittu ruokapöytä sekä ompelupöytä, jonka -kansi oli täynnä parsittuja sukkia. - -Gilbert istui pöytään; muori toi hänen eteensä lautasen ja -melkoisesti käytetyn ruokaliinan; lisäksi toi hän huolellisesti -puhdistetun tinapikarin. - -"Etkö sinä menekään alas?" kysyi Jacques vaimoltaan. - -"Se on tarpeetonta", vastasi vaimo äkäilevällä äänellä, josta huomasi -hänen olevan kaunoissaan miehelle äskeisestä tappiostaan. "Se on -tarpeetonta, minä löysin kaapista puoli leipää. Sitä on nyt edessänne -puolentoista naulaa, se saa riittää." - -Niin sanoen kantoi hän keiton pöytään. - -Jacquesille annettiin ensin ja sitten Gilbertille, ja muori itse söi -liemimaljasta. - -Kaikilla heillä kolmella oli hyvä ruokahalu. Gilbert koetti masentaa -omaansa kaiken voitavansa mukaan, sillä hän oli tullut aivan noloksi -perheriidasta, johon hän oli joutunut syypääksi. Mutta kuitenkin hän -ennätti syödä keittonsa ensimmäiseksi. - -Muori loi vihaisen silmäyksen hänen liian aikaisin tyhjentyneeseen -lautaseensa. - -"Keitä täällä on käynyt tänään?" kysyi Jacques, kääntääkseen vaimonsa -ajatuksia muualle. - -"Tietysti kaiken maailman ihmiset, kuten aina", vastasi Teresia. -"Sinä olit luvannut rouva de Bufflersille tänään valmiiksi hänen -neljä vihkoaan, rouva d'Escarsille hänen kaksi aariaansa ja rouva -Ponthièvrelle kvartetin säestyksineen. Toiset tulivat itse ja toiset -lähettivät noutamaan, mutta monsieur Jacques oli keräämässä kasveja, -ja kun ei voi huvitella ja tehdä työtä samalla aikaa, niin saivat -rouvat soittaa ilman nuottejaan." - -Jacques ei virkkanut sanaakaan, Gilbertin suureksi kummaksi hän ei -pahoitellut. Mutta kun asia koski nyt yksistään isäntää, ei hän ollut -tuonaankaan. - -Keiton jälkeen tuli mukare keitettyä naudanlihaa, pienellä -porsliinivadilla, joka oli täynnä veitsen naarmuja. - -Jacques leikkasi Gilbertille melkoisen vähän, sillä Teresia piti -häntä silmällä; sitten otti hän itselleen saman kokoisen palan kuin -oli antanut vieraalle, ja ojensi lopuksi vadin emännälle. Emäntä -tarttui leipään ja leikkasi siitä Gilbertille viipaleen. - -Se viipale oli niin pieni, että Jacques punastui. Hän odotti, kunnes -Teresia oli leikannut palan hänellekin ja itselleen. Mutta sitten -otti hän leivän vaimonsa kädestä ja sanoi: - -"Leikatkaa te itse leipää itsellenne, nuori ystäväni, ja ottakaa niin -paljon kuin nälkänne vaatii, olkaa niin hyvä; leipää ei saa antaa -mittamäärällä muille kuin niille, jotka sitä tuhlaavat." - -Hetken kuluttua tuli voissa käristettyjä vihreitä herneitä. - -"Katsokaa, miten ne ovat vihreitä", virkkoi Jacques; "ne ovat meidän -omia suolaamiamme ja ne ovat erittäin maukkaita". - -Ja hän ojensi vadin Gilbertille. - -"Kiitos, monsieur", vastasi tämä; "minä olen jo syönyt niin paljon, -minulla ei ole enää nälkä". - -"Vieras ei ole samaa mieltä kuin sinä näistä säilykkeistämme", -virkkoi Teresia happamana. "Hänestä olisivat tuoreet herneet -varmaankin parempia, mutta niin kalliita herkkuja ei meillä ole -varoja hankkia." - -"Ei suinkaan, madame", vastasi Gilbert, "minusta ne ovat päinvastoin -sangen maukkaita ja pitäisin niistä paljonkin, mutta minun ei ole -tapana syödä kuin yksi ruokalaji". - -"Ja juotte pelkkää vettä"? kysyi Jacques ja ojensi Gilbertille leilin. - -"Aina vettä, monsieur." - -Jacques kaatoi lasiinsa tilkan viiniä. - -"Nyt, vaimoseni", virkkoi hän asettaen pullon takaisin pöydälle, -"olepas hyvä ja mieti tälle nuorelle miehelle jotakin makuupaikkaa; -hän on tiettävästikin hyvin väsynyt". - -Teresia pudotti haarukan kädestään ja katseli miestään suorastaan -kauhuissaan. - -"Makuupaikkaa, oletko sinä hullu? Sinä raahaat tänne ihmisiä -nukkumaan! Sinä siis aiot panna hänet omaan sänkyysi? Sinulta alkaa -tosiaan mennä pää sekaisin! Sinä aiot siis ruveta pitämään huoneita -matkustavaisille? Älä siinä tapauksessa luulekaan saavasi minusta -apua; ota keittäjätär ja sisäkkö; riittää sekin, että saan sinuakin -passata, muita lisäksi tarvitsematta." - -"Teresia", vastasi Jacques vakavalla ja lujalla tavallaan, "Teresia, -hyvä ystäväni, kuulehan nyt minua; kysymyshän on ainoastaan yhdestä -yöstä. Tämä nuori ihminen ei ole koskaan vielä ollut Pariisissa; ja -minä olen hänet tänne tuonut. Minä en tahdo hänen menevän majataloon. -Siihen en suostu, vaikkapa hän nukkuisi minun vuoteessani, kuten -sanoit." - -Ja ilmaistuaan toisen kerran tahtonsa vanhus odotti vaimonsa -vastausta. - -Teresia oli katsellut tarkkaavasti häntä ja näytti hänen puhuessaan -tutkivan hänen kasvojensa jokaisen lihaksen liikettä; ja nyt hän -näytti ymmärtävän, että kaikki vastustus tällä kertaa oli turhaa. Ja -niin ollen muutti hän menettelytapaa. - -Hänen taistelunsa Gilbertiä vastaan ei ollut onnistunut; sentähden -hän ryhtyi nyt taistelemaan hänen puolestaan, joskin hänestä, totta -puhuen, tuli sangen petollinen liittolainen. - -"No hyvä", sanoi Teresia, "koska nuori herra on tullut tänne sinun -kanssasi, niin tietysti tunnet hänet hyvin, ja siinä tapauksessa on -parempi, että hän jää meille. Minä varustan vuoteen niin hyvin kuin -taidan sinun työhuoneeseesi, niiden suurten paperipinkkaisi viereen." - -"Ei", vastasi Jacques hätääntyen; "kirjoitushuone ei sovi -makuuhuoneeksi. Tuli voisi helposti päästä papereihin." - -"Mokomakin vahinko!" mutisi Teresia. - -Sitten lisäsi hän ääneen: - -"Eteiseen siis, kaapin eteen?" - -"Ei sinnekään." - -"Niinpä näen, että se hyvästä tahdostamme huolimattakin käy -mahdottomaksi; sillä jollei häntä oteta sinun tai minun kamariini..." - -"Minusta näyttää, Teresia, kuin sinulla olisi huono muisti." - -"Minullako?" - -"Niin. Eikös meillä ole ullakkokamari?" - -"Ullakko, aioit kai sanoa?" - -"Ei se suinkaan ole ullakko, vaan ullakkokamari, jossa on tosin vain -luukku ikkunana. Mutta se on puhdas huone, ja siitä on kaunis näköala -puutarhoihin, seikka, joka on Pariisissa harvinaista." - -"Oh, vaikkapa olisikin pelkkä ullakko, monsieur", sanoi Gilbert, -"olisin siitä sangen hyvilläni, sen vakuutan". - -"Ei millään muotoa", virkkoi Theresia. "Siellähän minulla on -liinavaatteet kuivamassa." - -"Tämä nuori mies ei niitä sotke, Teresia. Eikö niin, ystäväni, te -varotte, ettei kunnon emäntänne liinavaatteille tule mitään vahinkoa? -Me olemme köyhiä, ja pienikin vahinko on meille tuntuva." - -"Oi, siitä saatte olla huoletta, monsieur." - -Jacques nousi ylös ja meni lähemmäksi Teresiaa. - -"Katsoppas, rakas ystäväni, minä en tahdo, että tämä nuori mies -joutuu turmiolle. Pariisi on vaarallinen paikka; täällä voimme häntä -pitää silmällä." - -"Aiotko sinä sitten ruveta häntä kasvattamaan? Maksaako hän sitten -mitään, tuo oppilaasi?" - -"Ei, mutta minä vastaan, ettei meidän tarvitse hänestä maksaa. -Huomisesta alkaen elättää hän itse itsensä. Ja mitä hänen asuntoonsa -tulee, emmehän ollenkaan tarvitse ullakkokamaria, joten voimme tehdä -hyvän työn ja antaa sen hänelle." - -"Kummallista, miten kaikki laiskat tulevat keskenään hyvin toimeen", -mutisi Teresia olkapäitään kohauttaen. - -"Monsieur", sanoi Gilbert kyllästyneenä vielä enemmän kuin itse -isäntä tähän taisteluun, jota monsieur Jacques kävi askel kerrallaan -hankkiakseen vieraalle vieraanvaraisuutta, joka Gilbertiä nöyryytti; -"monsieur, en ole koskaan ketään häirinnyt enkä tosiaan aio sitä -tehdä juuri teitä kohtaan, joka olette ollut minulle niin hyvä. -Sallikaa siis minun lähteä pois. Näin tuolla sillan vieressä, jonka -yli tulimme, puita ja penkkejä. Vakuutan, että minun on oikein hyvä -nukkua jollakin penkillä siellä." - -"Kyllä kai", vastasi Jacques, "kaupunginvartio vangitsee teidät -irtolaisena". - -"Niinkuin hän onkin", jatkoi Teresia. - -"Tulkaahan nyt vaan, nuori mies", sanoi Jacques, "muistaakseni siellä -ylhäällä on hyvä olkipatjakin. Se on toki aina parempi kuin kova -penkki; ja jos kerran penkkiin tyydytte..." - -"Oh, monsieur, minä en ole koskaan nukkunut muuta kuin olkipatjalla", -vastasi Gilbert. - -Mutta sitten hän tahtoi salata tätä totuutta ja lisäsi pienen valheen: - -"Karvapatja on minusta aina liian kuuma." - -Jacques hymyili. - -"Oljilla on tosiaan raikasta nukkua", sanoi hän. "Ottakaa tuosta -pöydältä kynttilänpätkä ja tulkaa kanssani." - -Teresia ei katsonutkaan Jacquesin puoleen. Hän huokasi raskaasti, hän -oli voitettu. - -Gilbert nousi totisena ylös ja lähti suojelijansa perästä. - -Mennessään eteisen läpi näki hän siellä vesikannun. - -"Monsieur, onko vesi Pariisissa kallista?" kysyi hän. - -"Ei, ystäväni; mutta jos olisikin, vesi ja leipä ovat aineita, joita -ei ole oikeus kieltää ihmiseltä, joka niitä pyytää." - -"Oh, tarkoitan sitä, että Taverneyssä ei vesi maksanut mitään, ja -puhtaus on köyhän ylellisyys." - -"Ottakaa vain, ystäväni", virkkoi Jacques osoittaen suurta -porsliinikannua. - -Ja hän läksi nousemaan portaita Gilbertin edellä, ihmetellen, että -oli noin nuoressa ihmisessä nähnyt rahvaan koko voiman yhdistyneenä -ylimystön hienoihin vaistoihin. - - - - -NELJÄS LUKU - -Jacques-herran ullakkokamari - - -Portaat olivat ahtaat ja jyrkät jo alhaalla eteisen päässä, sillä -kohtaa, jossa Gilbert oli tullessaan kompastua niiden ensimmäisiin -askelmiin, mutta tulivat yhä jyrkemmiksi ja ahtaammiksi talon -kolmannessa kerroksessa, jossa Jacques asui. Hän ja hänen suojattinsa -nousivat suurella vaivalla ylös todelliselle ullakolle. Ainakin -tällä kertaa oli Teresia ollut oikeassa: asumus olikin varsin -yksinkertaisesti ullakko, jaettu neljään osastoon, joista kolme oli -käyttämätöntä. - -Täytyy myöntää, että Gilbertille määrätty osastokin oli asuttavaksi -kelpaamaton. - -Katto suistui niin jyrkästi harjahirrestä, että se ja permanto -muodostivat terävän kulman. Keskellä tuota viettoa kattoa oli luukku, -jossa oli kehnot ja ruuduttomat ikkunakehykset ja joka päästi sisään -valoa niukalti, mutta ilmaa yllin kyllin, varsinkin talvimyrskyillä. - -Onneksi oli nyt melkeinpä kesä, ja kuitenkin, vaikka oli lämmin -vuodenaika, oli kynttilä vähällä sammua Jacquesin kädessä, kun he -astuivat kamariin. - -Olkipatja, josta Jacques oli niin kehuskellen puhunut, oli tosiaan -siellä lattialla, ja se veti huomion puoleensa kamarin tärkeimpänä -huonekaluna. Nurkissa oli kasoissa vanhoja painettuja kirjanarkkeja, -jotka olivat reunoilta kellastuneita, keskellä rottain nakertamia -kirjarykelmiä. - -Kahdella nuoralla, jotka oli viritetty huoneen seinästä toiseen ja -joista ensimmäiseen Gilbert oli tullessaan kuristaa itsensä, rapisi -ja heilui yötuulessa paperipusseja, joissa oli palkoineen kuivattuja -herneitä, ryytikasveja sekä liinavaatteita ja vanhoja naisten pukimia. - -"Tämä ei ole kaunista", virkkoi Jacques, "mutta uni ja pimeys -muuttavat köyhimmätkin majat komeimpien palatsien vertaisiksi. -Nukkukaa niinkuin teidän iällänne nukutaan, eikä teitä mikään estä -huomisaamuna luulemasta nukkuneenne Louvren linnassa. Mutta ennen -kaikkea, varokaa tulta!" - -"Kyllä, monsieur", vastasi Gilbert hieman päästä pyörällä kaikesta -tänään näkemästään ja kuulemastaan. - -Jacques läksi jo ulos hymyillen vieraalleen, mutta pyörsi vielä -takaisin. - -"Huomenna puhutaan asioista. -- Oletan, ettei teistä ole -vastenmielistä tehdä työtä, vai mitä?" - -"Tiedättehän, monsieur", vastasi Gilbert, "että päinvastoin suurin -toivoni on saada työtä". - -"No, siispä on kaikki hyvin." - -Jacques astui jälleen askeleen ovea kohti. - -"Ihmisarvolle sopivaa työtä nimittäin", lisäsi Gilbert saivarrellen. - -"Minä en tunne muunlaista työtä, nuori ystäväni. Me siis tapaamme -huomenna." - -"Hyvää yötä ja kiitoksia paljon, monsieur", lopetti Gilbert. - -Jacques meni sulkien oven ulkoa ja Gilbert jäi kojuunsa yksin. - -Ensin hän oli ollut kummastunut ja sitten ymmällään Pariisiin -pääsystään. Mutta nyt hän kysyi itseltään, oliko tämä tosiaan -Pariisi, tämä kaupunki, jossa saattoi olla moisia asumuksia kuin -hänen nykyinen kamarinsa. - -Sitten päätteli hän, että monsieur Jacques joka tapauksessa -antoi kuin antoikin hänelle almun. Mutta kun hän muisti, mitenkä -Taverneyssä almut annettiin, niin ei hän tätä seikkaa enää -ihmetellyt, vaan ihmettely alkoi muuttua kiitollisuudeksi. - -Kynttilä kädessä hän tarkasteli sitten kojunsa joka kulman, ollen -kuitenkin varovainen, niinkuin Jacques oli vaatinut. Teresian -vaatteita hän tuskin huomasikaan eikä tahtonut niistä ottaa edes -vanhinta hametta yöksi peitteekseen. - -Hän pysähtyi tarkastamaan painettuja kirjanlehtiä, jotka olivat -tehneet hänet ylen uteliaaksi. - -Ne olivat sidotut kiinni nippuihin; hän ei niihin koskenutkaan. - -Kaula pitkällä ja ahmivin silmin alkoi hän sitten paperinippujen -jälkeen tarkastella hernepusseja. - -Hernepussit olivat tehdyt sangen valkeasta paperista, joka sekin oli -painettuna kiinnitetty pusseiksi nuppineuloilla. Liikauttaessaan -hiukan rajusti päätään sattui Gilbert nykäisemään nuoraa: yksi -pusseista putosi permannolle. - -Gilbert kalpeni ja pelästyi pahemmin kuin olisi murtanut auki jonkun -raha-arkun ja kiiruhti kokoamaan maasta sinne tänne kierineitä -herneitä ja panemaan niitä takaisin pussiin. - -Tähän työhön ryhtyessään hän vaistomaisesti tuli katsahtaneeksi -paperiin ja yhtä vaistomaisesti lukeneeksi pari niihin painettua -riviä; rivit tekivät hänet tarkkaavaksi. Hän työnsi herneet -kauemmaksi, istahti olkipatjansa reunalle ja alkoi lukea. Sillä nuo -sanat olivat niin sopusoinnussa hänen ajatustensa ja varsinkin hänen -luonteensa kanssa, että tuntui kuin ne olisivat olleet kirjoitetut -paitsi häntä varten, suorastaan hänen omana käsialanaan. - -Paperissa oli seuraavaa: - - 'Muuten eivät minua kiehtoneet erikoisesti ompelijattaret, - kamarineitsyet tai puotineidit; minulle piti olla herrasnaisia; - kullakin ovat omat oikkunsa, ja tämä on aina ollut minun - omituisuuteni. Minä en tässä asiassa ajattele samalla tavoin - kuin Horatius. Kuitenkaan ei minuun vaikuta syntyperän taikka - säädyn turhamaisuus, vaan paremmin hoidettu iho, kauniimmat - kädet, aistikkaammat vaatteet, koko heidän olentonsa suurempi - hienous ja siisteys, heidän suurempi makunsa käyttäytyessään ja - puhuessaan, hienompi ja paremmin ommeltu puku, sievempi, kenkä, - nauhat ja pitsit ja paremmin järjestetty tukka. Minusta olisi - kaikkein vähimmin kaunis mieluisin, jos hänellä olisivat nämä - ominaisuudet. Minusta on itsestänikin tämä taipumus naurettava, - mutta sydämeni määrää sen minulle vasten tahtoanikin.' [Rousseau, - "Tunnustuksia". Suom.] - -Gilbert hätkähti ja hänelle tuli hiki otsalle. Oli mahdotonta -paremmin tulkita hänen ajatuksiaan, paremmin määritellä hänen -luonnollisia vaistojaan, paremmin eroitella hänen makuaan. Siinä -vain ero, ettei Andrée ollut suinkaan _vähimmin kaunis kaikki nämä -luetellut avut omistava_. Andréella oli kaikki nuo hyvät puolet, -mutta hän oli samalla kaikkein kaunein. - -Gilbert jatkoi siis ahnaasti lukemistaan. - -Lainaamiemme rivien jälkeen tuli jännittävä seikkailu, joka -eräällä nuorukaisella oli kahden nuoren tytön seurassa. Kertomus -ratsastusmatkasta pienine ihastuttavine kirkaisuineen, jollaiset -tekevät naisen yhä entistäänkin hurmaavammaksi, sillä ne ilmaisevat, -että hän on heikko. Kertomus retkestä erään tyttösen ratsun selässä -hänen takanaan ja öisestä kotiin paluusta, oli kaikkea muuta -viehättävämpi ja jännittävämpi. - -Gilbertin uteliaisuus kasvoi kasvamistaan. Hän oli avannut levälleen -paperipussin ja luki jo sykkivin sydämin kaiken, mitä siihen oli -painettu. Hän katsoi nyt lehtien sivunumeroa ja alkoi haeskella -löytääkseen toisia, seuraavia sivuja. Sivunumeroissa oli aukko, mutta -hän löysi seitsemän, kahdeksan muuta pussia, joiden lehdet näyttivät -seuraavan toisiaan. Hän otti pois niistä nuppineulat, tyhjensi liskot -pusseista permannolle, järjesti arkit ja alkoi lukea. - -Nyt oli luettava aivan toisenlaista. Nämä uudet sivut kertoivat -erään köyhän ja tuntemattoman nuoren miehen seikkailuista ylhäisen -naisen kanssa. Ylhäinen nainen oli laskeutunut hänen tasolleen, -tai paremminkin oli hän ylennyt naisen tasolle; ylhäinen nainen -oli ottanut hänet vastaan aivan vertaisenaan ja huolinut hänen -rakastajakseen ja vihkinyt hänet kaikkiin sydämen salaisuuksiin, -noihin nuoruuden unelmiin, jotka ovat niin lyhytikäisiä, että ne -näyttävät meistä elämän toiseen laitaan päästyämme aivan kuin -kauneilta, mutta nopeasti katoavilta lentotähdiltä, jotka liitävät -kevään tähtitaivaalla. - -Nuorukaisen nimeä ei missään mainittu. Vallasnainen oli nimeltään -rouva de Warens, viehkeä ja suloinen nimi lausua! - -Gilbert uneksi jo onnea saada viettää koko yön tällä tavoin lueksien, -ja hänen iloaan lisäsi vielä varmuus, että hänellä oli koko rivi -pusseja vielä avattavana yksi toisensa jälkeen. Mutta silloin kuului -yhtäkkiä hiljaista ritinää: kynttilän pätkä oli vaskisen jalkansa -kuumentamana sulanut ja vaipui nestemäiseen rasvaansa, ullakkokamarin -täytti kirpeä haju, ydin sammui ja Gilbert jäi pilkkopimeään. - -Tämä tapahtui niin nopeasti, ettei ollut neuvoa sitä estää. -Gilbertiä, jonka lukeminen keskeytettiin tällä tavoin, melkein -itketti raivosta. Hän antoi pinkan vaipua vuoteen viereen kokoamiensa -herneiden päälle ja heittäytyi olkipatjalleen, ja vaikka hän olikin -harmissaan, nukahti hän piankin sikeään uneen. - -Nuorukainen nukkui kuten yhdeksäntoistavuotiaana ainakin nukutaan. -Niinpä ei hän herännytkään ennenkuin munalukko, jonka Jacques -edellisenä iltana oli pannut ullakkokamarin oveen, alkoi kalista. - -Oli jo kirkas päivä, kun Gilbert avasi silmänsä, näki hän vieraan -isäntänsä tulevan kamariin. Hänen silmänsä kääntyivät heti -permannolle levitettyihin liskoihin ja paperipusseihin, jotka hän oli -palauttanut muinaiseen arkinmuotoon. - -Myöskin Jacquesin silmät suuntautuivat samoihin esineihin. - -Gilbert tunsi häpeän punan nousevan poskilleen, ja tietämättä, mitä -sanoa, hän mutisi: - -"Hyvää huomenta, monsieur." - -"Hyvää huomenta, ystäväni", vastasi Jacques; "nukuitteko hyvin?" - -"Kyllä, monsieur." - -"Ettehän vaan liene _somnambuli_?" [unissakulkija. Suom.] - -Gilbert ei tiennyt, mitä somnambuli merkitsi, mutta hän ymmärsi, että -kysymyksen tarkoitus oli vaatia häneltä selitystä, miksi nuo herneet -eivät olleet enää pusseissaan ja miksi pussit oli eroitettu herneistä. - -"Oi, monsieur", sanoi hän, "minä arvaan kyllä, miksi niin sanoitte. -Minä olen syypää tähän pahaan työhön ja syytän siitä ankarasti -itseäni, mutta luulen, että vahinko voidaan vielä korjata." - -"Tiettävästikin. Mutta miksi on kynttilänne palanut aivan loppuun?" - -"Minä valvoin liian kauan." - -"Miksi te valvoitte"? kysyi Jacques epäluuloisena. - -"Minä luin." - -Jacques katseli yhä epäluuloisempana levitettyjä papereita. - -"Tuo ensimmäinen arkki", virkkoi Gilbert näyttäen pussia, jonka -hän oli ensimmäiseksi ottanut nuoralta ja lukenut, "ensimmäinen -arkki, jota katselin sattumalta, teki minut niin uteliaaksi... Mutta -kuulkaahan, monsieur, te, joka tiedätte niin paljon, te varmaan -tiedätte, mistä kirjasta se on?" - -Jacques katsoi välinpitämättömästi arkkia ja vastasi: - -"En tiedä." - -"Se on nähtävästikin romaani", sanoi Gilbert; "kovin kaunis romaani". - -"Vai romaani, niinkö luulette?" - -"Niin, sillä siinä puhutaan rakkaudesta niinkuin romaaneissa, sillä -erolla vaan, että sitä kuvataan paljoa paremmin." - -"Mutta", väitti Jacques, "kun tuossa arkin alareunassa näkyy sana -_Tunnustuksia_, niin luulisin..." - -"Luulisitte...?" - -"Että se voi olla tosi kertomus." - -"Oi, ei, ei; ihminen, joka puhuu näin, ei voi puhua itsestään. -Hänen tunnustuksensa ovat liian suoria, hänen arvostelunsa liian -puolueeton." - -"Ja minä puolestani luulen, että te olette erehtynyt", vastasi -vanhus vilkkaasti. "Tekijä on ainoastaan tahtonut näyttää maailmalle -esimerkin miehestä, joka paljastaa itsensä lähimmäisilleen -sellaisena, miksi Jumala on hänet luonut." - -"Tunnetteko te sitten tekijän?" - -"Hän on Jean Jacques Rousseau." - -"Rousseau!" huudahti nuori mies kiihkeästi. - -"Niin. Täällä on muutamia arkkeja hänen viimeistä kirjaansa, -hajallaan ja kappaleina." - -"Siis se nuori mies, joka köyhänä ja tuntemattomana melkein -kerjäämällä elätti henkeänsä, samoten jalkaisin pitkin maanteitä, hän -oli siis Rousseau, sama mies, jonka kädestä lähtivät sitten _Émile_ -ja _Yhteiskuntasopimus_?" - -"Se oli hän, tai paremminkin: se ei ollut hän", vastasi -vanhus kuvaamattoman surumielisenä. "Ei, se ei ollut hän, -_Yhteiskuntasopimuksen_ ja _Émilen_ tekijä on mies, joka on -kadottanut kuvitelmansa maailmasta, elämästä, maineesta, jopa melkein -Jumalastakin; tuo toinen... Rousseau... madame Warensin nuorukainen -nimittäin, on lapsi, joka astuu elämään samankaltaisesta ovesta kuin -aamurusko maailmaan. Hän on lapsi, iloineen, toiveineen. Näiden -kahden Rousseaun välillä on kuilu, joka estää iäksi heidät yhtymästä, -nimittäin... kolmikymmenvuotiset onnettomuudet." - -Vanhus pudisti päätänsä, hänen kätensä hervahtivat surullisesti alas -ja hän näytti vaipuvan syviin mietteisiin. - -Gilbertin sielua häikäisi. - -"Siis tuo seikkailu neiti Galleyn ja neiti de Graffenriedin kanssa -on aivan totta"? kysyi hän. "Rousseau on siis tosiaan kokenut tuon -kiihkeän rakkauden rouva de Warensia kohtaan? Siis tuon naisen -omistaminen, joka teki hänet synkäksi eikä suinkaan kohottanut häntä -taivaisiin, kuten hän oli odottanut, se ei siis ole pelkkää hurmaavaa -valhetta?" - -"Nuori mies", vastasi vanhus, "Rousseau ei ole valehdellut koskaan. -Muistakaa hänen tunnuslauseensa: _Vitam impendere vero_." - -"Sen tunnen", virkkoi Gilbert; "mutta kun en ymmärrä latinaa, en -tiedä, mitä se merkitsee". - -"Se merkitsee: Antaa henkensäkin totuuden puolesta." - -"Siis on mahdollista, että syntyperältään sellaista miestä kuin -Rousseau voi rakastaa vallasnainen, ylhäinen vallasnainen? Oi, jos te -tietäisitte, että tällainen saattaa tehdä hulluksi olentoja, jotka -ovat yhtä halpaa syntyperää kuin Rousseau ja ovat tohtineet luoda -silmänsä itseään ylempään." - -"Te rakastatte", sanoi Jacques, "ja huomaatte Rousseaun ja oman -asemanne samanlaiseksi". - -Gilbert punastui; mutta kysymykseen hän ei vastannut. - -"Mutta eiväthän kaikki naiset ole sellaisia kuin rouva Warens", sanoi -hän. "On ylpeitä, halveksuvia ja saavuttamattomiakin, ja sellaisia -rakastaa on mielipuolisuutta." - -"Ja kuitenkin, nuori mies, sellaisia tilaisuuksia on useinkin -Rousseaulle tarjoutunut", vastasi vanhus. - -"Ah, uskon sen", huudahti Gilbert, "mutta hän olikin Rousseau. Jos -tuntisin, että minussa olisi kipinäkin tulta, joka hehkui hänen -sydämessään ja sytytti hänen neroaan..." - -"Niin?" - -"Niin, silloin sanoisin, ettei löydy naista, olipa hän syntyperältään -miten ylhäinen tahansa, joka olisi vertaiseni; mutta nyt minua, koska -en ole mitään enkä voi millään tavoin uskoa tulevaisuuteeni, nyt -minua häikäisee katsellessani johonkin itseäni ylempään. Oi, miten -mielelläni puhuisin nyt Rousseaun kanssa." - -"Minkätähden?" - -"Tahtoisin kysyä häneltä, eikö hän itse olisi noussut rouva de -Warensin tasolle, ellei tämä olisi laskeutunut hänen luokseen; -sanoakseni hänelle: 'Ettekö olisi valloittanut häntä omaksenne, jos -hän olisi kieltänyt teiltä tuon omistamisen, joka lopulta teitä -synkensi, valloittanut, vaikkapa...?'" - -Nuorukainen keskeytti lauseensa. - -"Valloittanut vaikkapa...?" toisti vanhus. - -"Vaikkapa rikoksella!" - -Jacques säpsähti. - -"Vaimoni on kai jo noussut ylös", virkkoi hän ja keskeytti pakinan. -"Mennään alas. Muuten, työmies ei saa aloittaa koskaan liian varhain -päiväänsä: tulkaa, nuori mies, tulkaa!" - -"Se on totta", virkkoi Gilbert; "anteeksi, monsieur, mutta eräät -asiat aivan huumaavat aina aivoni, eräät kirjat saavat minut aivan -haltioihini, ja eräät ajatukset melkeinpä hulluksi". - -"Niin, niin, te olette rakastunut", virkkoi vanhus. - -Gilbert ei vastannut mitään, vaan alkoi koota herneitä lattialta, -ja laatia arkeista nuppineulain avulla pusseja. Jacques antoi hänen -tehdä sen työn. - -"Teillä ei ole täällä ylellistä", sanoi hän; "mutta joka tapauksessa -teillä on kaikki tarvittava, ja jos olisitte ollut virkumpi aamulla, -olisitte saanut tuosta ikkunasta hengittää kasvien suloista tuoksua, -jolla kyllä on arvonsa suurkaupunkia saastuttavien ja tympeyttävien -hajujen keskellä. Tässä alhaalla ovat Rue de la Jussiennen puutarhat. -Lehmukset ja kultavihmat kukkivat nyt siellä parhaillaan, ja -nauttimalla niiden tuoksua aamulla kokoaa vanki-parka itselleen onnea -koko päiväksi, eikö niin?" - -"Kyllähän minä siitä pidän paljon", vastasi Gilbert; "mutta olen -siihen liian tottunut huomatakseni sitä erikoisesti". - -"Sanokaa paremminkin, ettette ole vielä ollut tarpeeksi kauan -maaseutuilmaa vailla kaivataksenne sitä. Mutta nythän teiltä tuo -hommanne loppui: mennään työskentelemään." - -Ja Jacques viittasi Gilbertille ovea, antoi hänen mennä edellään ja -pani sitten oven jälleen lukkoon. - -Tällä kertaa Jacques vei toverinsa suoraan siihen kamariin, jota -Teresia eilis-iltana oli sanonut hänen työhuoneekseen. - -Perhosia lasien alla, kasveja ja kivennäisaineita mustissa -puupuitteissa, kirjoja pähkinäpuisessa kaapissa, kapea pöytä, joka -oli peitetty pienellä vihreän ja mustan kirjavalla villaliinalla. -mikä taas oli melkoisen kulunut pitkäaikaisesta käytöstä; pöydällä -käsikirjoituksia Järjestyksessä; neljä koivuista nojatuolia, tummia -väriltään ja päällystettyjä mustalla jouhikankaalla, -- näin oli -huone sisustettu. Kaikki siellä oli hohtavaa ja kiilloitettua, -moitteettomassa järjestyksessä ja puhdasta. Mutta samalla oli -kamari silmälle ja sydämelle kylmä, sillä valo, joka kuulsi -siihen pumpuliuudinten lävitse, oli harmaa ja heikko, ja kaikki -ylellisyys, jopa vaatimaton hyvinvointikin näytti olevan kaukana sen -lämmittämättömän ja mustan lieden äärestä. - -Ainoastaan ruusupuinen klaveeri, joka seisoi neljällä -yksinkertaisella jalalla, ja kamiinin reunalle asetettu kupukello -kirjoituksineen: "Dolt, Arsenaali", muistuttivat tässä hautamaisessa -asumuksessa, että jotakin täälläkin eli, sillä ensinmainitun -teräskielet värisivät kaduilla vieriväin ajoneuvojen herättäminä ja -viimemainitun heiluri tiksutti hopeisin äänin. - -Gilbert astui kuvailemaamme työhuoneeseen kunnioittavin tuntein. -Hänestä oli huonekalusto melkeinpä ylellinen, sillä se oli -suunnilleen samanlainen kuin Taverneyn linnassa. Varsinkin vaikutti -häneen suuresti vahattu lattia. - -"Istukaahan", sanoi Jacques hänelle, osoittaen erästä toista pöytää, -joka oli asetettu toiseen ikkunasyvennykseen. "Sanon teille heti, -mitä työtä olen teille aikonut." - -Gilbert totteli kiireesti kehoitusta. - -"Ymmärrättekö tällaisia asioita"? kysyi vanhus. - -Ja hän näytti Gilbertille paperia, johon oli vedetty määrättyjen -välimatkojen päähän viivoja. - -"Kyllä", vastasi Gilbert, "se on nuottipaperia". - -"No niin, kun minä olen saanut sopivalla tavalla mustatuksi arkin -tällaista paperia, nimittäin kun olen kopioinut siihen nuotteja -niin paljon kuin siihen mahtuu, niin ansaitsen kymmenen soun-rahan; -sen hinnan minä itse vaadin tästä työstäni. Luulisitteko oppivanne -kopioimaan nuotteja?" - -"Kyllä, monsieur, luulen varmasti." - -"Mutta eivätkö nuo pienet mustat pistetahrat, joita yksinkertaiset, -kaksinkertaiset ja kolminkertaiset vartaat lävistävät, ala aivan -vilistä silmissänne?" - -"Se on kyllä totta, monsieur. Ensi silmäyksellä minä en niistä -paljoakaan ymmärrä; mutta hartaammin katsellen minä eroitan nuotin -toisesta; tuossa esimerkiksi on F." - -"Missä?" - -"Tuossa, ylimmäisen viivan päällä." - -"Entä tuo tuossa, kahden alemman viivan välissä?" - -"Sekin on F." - -"Entä sen yläpuolella oleva nuotti, joka ratsastaa toisella viivalla?" - -"Se on G." - -"Mutta osaatteko te lukea nuotteja, vai mitä?" - -"Tunnen nuottien nimet, mutta en niiden merkitystä." - -"Ja tiedättekö, mitä ne ovat, kun ne ovat valkeita tahi mustia tai -kun niiden kaulassa on viiva, kaksi viivaa tai kolme viivaa?" - -"Oh, sen minä kyllä tiedän." - -"Entä nuo merkit?" - -"Ne ovat taukomerkkejä." - -"Entä tuo?" - -"Se on ylennysmerkki." - -"Ja tämä?" - -"Se on B." - -"Erinomaista. Mutta tehän puhutte kaikessa tietämättömyydessänne -musiikista aivan yhtä taitavasti kuin botaniikasta ja kuten olitte -vähällä puhua minulle rakkaudestakin", virkkoi Jacques ja hänen -silmiään alkoi sumentaa, mikä usein tuntui olevan hänellä tapana. - -"Oi, monsieur", vastasi Gilbert punastuen; "älkää pilkatko minua." - -"Päinvastoin, minä hämmästyn teitä. Musiikki on taidetta, joka -tavallisesti opitaan vasta toisten opintojen jälkeen, ja tehän -sanoitte, että ette ole käynyt mitään kouluja ettekä saanut mitään -oppia." - -"Ja se on totta, monsieur." - -"Mutta ette suinkaan omasta päästänne ole voinut keksiä, että tuo -musta piste ensimmäisellä viivalla on F?" - -"Monsieur", lausui Gilbert matalammalla äänellä ja painaen päänsä -alas, "siinä talossa, jossa asuin, oli eräs... nuori henkilö, joka -soitti klaveeria". - -"Ahaa, se sama, joka tutki kasveja?" kysyi Jacques. - -"Aivan niin, monsieur; ja hän soitti oikein hyvinkin." - -"Todellako?" - -"Niin, ja minä jumaloin musiikkia." - -"Mutta se ei ole mikään syy tuntea nuotteja." - -"Monsieur, Rousseau sanoo, että se ihminen on epätäydellinen, joka -nauttii seurauksista ottamatta selvää syistä." - -"Kyllä; mutta hän on sanonut myöskin, että jos ihminen lisää -tällaisella tutkimisella tietojaan, niin hän menettää ilonsa ja -yksinkertaisuutensa ja luonnonvaistonsa." - -"Mitäpä sillä väliä", vastasi Gilbert, "jos sellainen tutkiminen -tuottaa hänelle yhtä suuren nautinnon kuin sekin on, jonka hän siten -kadottaa?" - -Jacques käännähti hämmästyneenä. - -"Älkäähän", virkkoi hän, "ette ole pelkästään botanisti ja -musiikkimies, vaan myöskin loogikko". - -"Voi, monsieur, minä en paha kyllä ole en botanisti, en musiikkimies -enkä loogikko; minä ymmärrän ainoastaan eroittaa nuotin toisesta ja -merkin toisesta, en mitään muuta." - -"Te osaatte siis laulaa nuotista?" - -"Minä? En toki." - -"No, ei väliä, haluatteko nyt koettaa kopioida? Tässä on nyt -valmiiksi viivattua paperia; mutta varokaa sitä turmelemasta, sillä -se on sangen kallista. Tai parempi on, että annan aivan tavallista -paperia: viivatkaa se ja kokeilkaa siihen." - -"Kyllä, monsieur, minä teen niinkuin neuvotte. Mutta suokaa minun -teille sanoa, etten aio tätä elinkautiseksi ammatikseni. Sillä -parempi on ruveta julkiseksi kirjuriksi kuin kopioida nuotteja, joita -ei itse ymmärrä." - -"Oi kuulkaa, nuori mies, nyt te puhutte asiaa ajattelematta, -muistakaa se!" - -"Kuinka niin?" - -"Voiko yleisölle kirjoittaa kirjeitä yöllä ja ansaita siihen aikaan -leipänsä?" - -"Ei, se on totta." - -"No niin, kuulkaahan nyt, mitä teille sanon: tottunut mies voi -parissa kolmessa tunnissa yöllä kopioida viisi, kuusi tällaista -sivua, kun hänen kätensä on harjaantunut varmaksi ja keveäksi ja -taitavaksi vetämään viivoja ja hän itse lukemaan nuotteja, mikä -seikka päästää hänet alinomaa tähystämästä kopioitavaan. Kuudesta -sivusta saa hän kolme frangia. Sillä rahalla ihminen jo elää. -Ainakaan te ette väittäne sitä vastaan, te, joka ette vaadi muuta -kuin kuusi souta? Tekemällä pari tuntia yötyötä voi siis mies käydä -kirurgian, lääketieteellisen ja kasvitieteellisen opiston luennoilla." - -"Ahaa, nyt minä teitä ymmärrän, monsieur, ja kiitän koko -sydämestäni!" huudahti Gilbert. - -Ja hän kävi kiihkeästi käsiksi puhtaaseen paperiarkkiin, jonka vanhus -hänelle ojensi. - - - - -VIIDES LUKU - -Kuka Gilbertin isäntä oli - - -Gilbert teki innokkaasti työtä, ja hänen paperinsa alkoi täyttyä -tunnollisilla kokeilla, kun vanhus katseltuaan hänen tointaan jonkun -aikaa istui myöskin pöydän ääreen ja alkoi korjailla painettuja -arkkeja, jotka olivat samanlaisia kuin nuo hernepussit ullakolla. - -Sillä tavoin meni kolme tuntia, ja pieni kupukello löi yhdeksän. -Silloin tuli Teresia yhtäkkiä sisään. - -Monsieur Jacques kohotti päätänsä. - -"Tule nopeasti", sanoi emäntä hänelle, "mene tuonne saliin. Siellä -on taas eräs prinssi. Hyvä Jumala, milloinkahan tämä ylhäisten virta -loppuu? Kun hänen päähänsä ei vain pälkähtäisi jäädä ruualle, kuten -Chartresin herttuan joku aika sitten!" - -"Ja kuka se prinssi on?" kysyi Jacques matalalla äänellä. - -"Hänen korkeutensa prinssi de Conti." - -Tämän nimen kuullessaan tipautti Gilbert arkilleen G:n, jota -Bridoison [koomillinen virkaherra Beaumarchaisin näytelmässä "Figaron -häät". Suom.] olisi arvostellut, jos hän olisi tähän aikaan elellyt, -paremmin -- _muu-uste_-löntiksi kuin nuotiksi. - -"Prinssi ja korkeus", supatti hän itsekseen. - -Jacques poistui ovesta Teresian perästä, joka sulki oven. - -Silloin katseli Gilbert ympärilleen ja nähdessään olevansa yksin -kohotti päätänsä, joka oli mennyt varsin pyörälle. - -"Mutta missä minä oikein olenkaan?" huudahti hän. "Prinssejä ja -korkeuksia tämän herra Jacquesin vieraina! Chartresin herttua, -prinssi de Conti nuotinkopijoitsijan luona!" - -Hän meni ovelle kuuntelemaan ja hänen sydämensä tykytti omituisella -tavalla. - -Toisessa huoneessa oli jo lausuttu ensimmäiset tervehdykset herra -Jacquesin ja prinssin välillä. Prinssi puhui paraikaa. - -"Veisin mielelläni teidät kanssani", virkkoi hän. - -"Miksikä niin, hyvä prinssi?" kysyi Jacques. - -"Esitelläkseni teidät dauphinelle. Nyt alkaa filosofialle uusi -ajanjakso, rakas filosofini." - -"Tuhannet kiitokset hyvästä tahdostanne, monseigneur; mutta minun on -mahdoton tulla kanssanne." - -"Mutta seurasittehan kuusi vuotta sitten rouva de Pompadouria -Fontainebleaun huvilinnaan?" - -"Silloin olin kuusi vuotta nykyistä nuorempi; nykyään kytkee -kivuloisuus minut nojatuoliini." - -"Ja ihmisvihanne." - -"Entäpä jos niin olisi, monseigneur? Maailma ei tosiaan ole niin -merkillinen, että sen tähden ansaitsisi häiritä itseään." - -"No niin, te pääsette Saint-Denisiin tulosta ja suurista -juhlallisuuksista ja vien teidät Muetteen, jonne hänen kuninkaallinen -korkeutensa dauphine jää ylihuomis-iltana." - -"Hänen kuninkaallinen korkeutensa saapuu siis ylihuomenna -Saint-Denisiin?" - -"Koko saattoseuroineen. Kuulkaahan nyt, penikulma ei ole pitkä matka -eikä sen kulkemiseen menevä aika tuota teille suurta häiriötä. -Väitetään, että prinsessa on erittäin musikaalinen; hän on muka -Gluckin oppilas." - -Gilbert ei kuullut enää muuta. Sanoista "Ylihuomenna dauphine saapuu -koko saattoseurueineen Saint-Denisiin" hän muisti vain yhden seikan, -nimittäin sen, että hän olisi ylihuomenna ainoastaan penikulman -päässä Andréesta. - -Voimakkaampi kahdesta tunteesta tukehutti hänessä toisen. Rakkaus -hävitti uteliaisuuden. Hetken tuntui Gilbertistä siltä kuin -tuossa pienessä työhuoneessa ei olisi ollut tarpeeksi ilmaa hänen -hengittääkseen. Hän juoksi ikkunan luo ja tahtoi avata sen, mutta -se oli sisältä suljettu lukolla, luultavasti sitä varten, ettei -vastapäätä olevasta huoneustosta voitaisi mitenkään nähdä, mitä hra -Jacquesin kamarissa tapahtui. - -Gilbert hervahti alas tuolilleen. - --- Oi, minä en kuuntele enää ovien takana, -- ajatteli hän. -- -Minä en koeta enää urkkia tämän köyhän porvarin, suojelijani, tuon -kirjurin salaisuuksia, hänen, jota sellainen mies kuin prinssi -sanoo ystäväkseen ja jonka hän tahtoo esitellä Ranskan tulevalle -kuningattarelle, keisarin tyttärelle, jolle neiti Andrée puhui -melkein polvillaan maassa. Ja kuitenkin, ehkä saisin kuulla jotakin -neiti Andréesta, jos kuuntelisin oven takana. Ei, ei, silloinhan -olisin kuin mikä lakeija. Myöskin la Grien tapana oli kuunnella oven -takana. - -Ja hän loittoni päättävästi pois ovelta, jonne hän oli jälleen -mennyt. Hänen kätensä vapisivat, ja hänen silmiään pimensi ikäänkuin -pilvi. - -Hän tarvitsi nyt voimakkaampaa ajanvietettä, kopioiminen ei olisi -jaksanut hänen ajatuksiaan kiinnittää. Hän otti erään kirjan hra -Jacquesin pöydältä. - --- _Tunnustuksia_, -- luki hän hämmästyen ja ihastuen. -- -_Tunnustuksia_, sama, jota minä olen lukenut niin innokkaasti satasen -sivua. 'Tekijän muotokuvalla varustettu painos.' Ah, ja minä kun en -ole koskaan nähnyt Rousseaun kuvaa. Nyt, nyt sen näen. - -Ja hän käänsi nopeasti silkkipaperilehden, joka peitti -teräspiirrosta, näki kuvan ja huudahti. - -Samassa aukesi ovi; Jacques tuli takaisin sisään. - -Gilbert vertaili häntä kädessään pitämäänsä kuvaan, ja kirja heltisi -hänen kädestään, sillä hän ojensi molemmat kätensä ja hänen koko -ruumiinsa vapisi. - -"Minä olen Jean Jacques Rousseaun luona!" mutisi hän. - -"Katsotaanpa, mitenkä nuottien kopioimisen käy, lapseni", -vastasi Jean Jacques hymyillen ja paljon onnellisempana tästä -odottamattomasta tunteenpurkauksesta kuin tuhansista muista -kunniakkaan elämänsä voitoista. - -Ja hän meni vapisevan Gilbertin ohitse pöydän luo ja vilkaisi -nuorukaisen paperia. - -"Nuotit eivät ole huonosti tehtyjä", virkkoi hän, "mutta te ette -muista säilyttää kyllin hyvin tyhjää reunustaa. Sitäpaitsi te ette -yhdistä aivan tarkoin yhteenkuuluvia nuotteja. Malttakaahan, tuosta -tahdista puuttuu tahtimerkki; ja sitten vielä nuo tahtiviivat eivät -ole suoria. Ja avonaiset nuotit on piirrettävä kahdella pikku -kaarella. Ei haittaa, vaikkeivät ne aivan tarkoin yhdykään. Aivan -pyöreä nuotti ei ole siro, ja kaula ei sulaudu siihen kauniisti. -- -Niin, ystäväni, te olette tosiaan Jean Jacques Rousseaun luona." - -"Oi, antakaa anteeksi kaikki tyhmyydet, mitä olen täällä puhunut", -huudahti Gilbert ja näytti olevan valmis heittäytymään polvilleen. - -"Tänne täytyi siis tulla prinssin", vastasi Rousseau olkapäitään -kohauttaen, "että olisitte tuntenut vainotun ja onnettoman Geneven -filosofin? Poloinen lapsi, tai onnellinen lapsi, te, joka ette tiedä, -mitä vaino on!" - -"Oh, minä olen onnellinen, niin kovin onnellinen, mutta siitä, että -näen nyt teidät ja tunnen teidät ja olen teidän luonanne." - -"Kiitokset, lapseni, kiitokset; mutta eipä riitä olla onnellinen, -täytyy myöskin tehdä työtä. Nyt, kun olette kokeillut, ottakaa tämä -_rondo_ ja koettakaa kopioida se oikealle nuottipaperille. Se on -lyhyt eikä kovin vaikea. Ennen kaikkea siististi. Mutta kuinka te -tunsitte?..." - -Gilbert nosti ylpeyttä paisuvin sydämin maasta _Tunnustuksia_ ja -näytti Jean Jacquesille kuvaa. - -"Ahaa, nyt ymmärrän, kuvani, joka tuomittiin poltettavaksi ja -poltettiin _Émilen_ ensi sivulla. Mutta ei väliä, tuli valaisee, -tulkoon se auringosta tai polttoroviolta." - -"Monsieur, tiedättekö, että minä en ole koskaan uneksinut parempaa -kuin saada olla luonanne? Tiedättekö, että kunnianhimoni ei ole -toivonut koskaan mitään suurempaa?" - -"Luonani te ette voi olla, ystäväni", vastasi Jean Jacques, "sillä -minä en pidä oppilaita. Mitä jälleen vieraihin tulee, olettehan -nähnyt, etten ole kyllin rikas ottamaan niitä vastaan ja varsinkaan -pitämään niitä luonani kauempaa." - -Gilbert värähti, Jean Jacques tarttui hänen käteensä. - -"Mutta älkäähän kuitenkaan huoliko. Siitä saakka kun teidät tapasin, -olen teitä tutkinut, lapseni. Teissä on paljon pahaa, mutta myöskin -paljon hyvää; taistelkaa koko tahdonvoimallanne pahoja vaistojanne -vastaan, varokaa ylpeyttä, tuota filosofian syöpää, ja kopioikaa -nuotteja parempaa odottaessanne." - -"Oi, hyvä Jumala", huudahti Gilbert, "minä olen aivan päästä pyörällä -siitä, mitä minulle nyt on tapahtunut". - -"Eikä teille kuitenkaan ole tapahtunut mitään muuta kuin sangen -yksinkertaista ja luonnollista, lapseni; mutta onhan totta, että -juuri yksinkertaisimmat asiat järkyttävät enimmän herkkiä sydämiä -ja älykkäitä mieliä. Te olette paennut jostakin, enkä minä ole -pyytänyt saada tietää salaisuuttanne; te pakenette läpi metsien; -siellä metsissä tapaatte miehen, joka kokoaa lääkekasveja, hänellä -on leipää, teillä ei sitä ole, hän jakaa leipänsä kanssanne. Te ette -tiedä, mistä saada asumusta, tuo mies tarjoaa teille turvapaikan; -hänen nimensä on Rousseau, siinä koko asia; ja hän sanoo nyt teille: -'Filosofian ensimmäinen sääntö on: Ihminen, riitä itse itsellesi.' --- No niin, ystäväni, kun olette kirjoittanut tuon rondon, olette -ansainnut tämänpäiväisen ravintonne. Kopioikaa siis rondonne." - -"Oi, monsieur, kuinka te olette hyvä!" - -"Mitä asuntoon jälleen tulee, saatte sen kaupanpäällisiksi. Mutta ei -yölukemisia; tai jos aiotte polttaa kynttilöitä öisin, saatte polttaa -omianne, muuten Teresia murisee kovasti. Onko teillä nyt nälkä?" - -"Oi, ei, monsieur", vastasi Gilbert itku kurkussa. - -"Eilistä illallista on vielä jäljellä tämän päivän aamiaiseksi, -älkää kursailko. Tämä ateria on viimeinen, mitä syötte pöydässäni, -lukuunottamatta jotakin vieraskutsua silloin tällöin." - -Gilbert aikoi tehdä jonkun kieltävän liikkeen, mutta Rousseau -keskeytti sen nyökäyttäen päätänsä: - -"Rue Plâtrièren varrella on pieni työväen ruokala", jatkoi hän. -"Siellä saatte halvalla ruokaa, sillä minä suosittelen teitä siellä. -Mutta sitä ennen, tulkaa nyt aamiaiselle." - -Gilbert läksi ääneti Rousseaun perässä. Ensi kertaa elämässään hänen -tahtonsa oli masennettu; puolustukseksi mainittakoon ainoastaan, että -sen oli masentanut muita miehiä mainiompi olento. - -Muutaman suupalan syötyään nousi Gilbert pöydästä ja meni takaisin -työnsä ääreen. Hän puhui totta: hänen vatsansa oli paljosta -mielenliikutuksesta ikäänkuin kutistunut, niin ettei se voinut ottaa -vastaan minkäänlaista ravintoa. Koko päivänä ei hän vilkaissutkaan -työstään, ja kello kahdeksan tienoissa illalla, revittyään palasiksi -kolme pilaantunutta lehteä, oli hänen onnistunut kopioida neljä sivua -pitkä rondo luettavasti ja puhtaasti. - -"En tahdo teitä imarrella", sanoi Rousseau, "se on vielä huonoa, -mutta siitä saa selvän; se on kymmenen soun arvoinen; kas tässä -rahat!" - -Gilbert otti ne kumartaen vastaan. - -"Tuolla kaapissa on leipää, hra Gilbert", virkkoi Teresia, johon -Gilbertin vaiteliaisuus, lauhkeus ja uutteruus olivat tehneet hyvän -vaikutuksen. - -"Kiitoksia, madame", vastasi Gilbert; "olkaa vakuutettu, etten -koskaan unohda hyvyyttänne". - -"Kas tuossa, ottakaa vain", sanoi Teresia ja antoi hänelle leivän. - -Gilbert aikoi kieltäytyä sitä ottamasta. Mutta hän sattui katsomaan -Jean Jacquesiin ja ymmärsi hänen kulmakarvainsa rypistyksestä, -läpitunkevasta katseestaan ja hienoista huulistaan, jotka alkoivat jo -mennä suppuun, että moinen kielto saattaisi vierasisäntää loukata. - -"No, minä otan", sanoi Gilbert. - -Sitten hän läksi takaisin pieneen kamariinsa, kädessä kuuden soun -hopearaha ja neljä yhden soun kuparikolikkoa, jotka Jean Jacques oli -hänelle antanut. - -"Viimeinkin", virkkoi hän tullen omaan kammioonsa, "olen oma -isäntäni; niin, joskaan en aivan vielä, koska tämä leipä on almua". - -Ja vaikka hänellä oli nälkä, pani hän leivän pois ikkunalaudalle eikä -koskenutkaan siihen. - -Sitten hän ajatteli, että hän voi unohtaa nälkänsä unessa, ja -sammutti kynttilän ja heittäytyi olkipatjalle. - -Seuraavana päivänä, -- edellisenä yönä oli Gilbert nukkunut sangen -vähän, -- seuraavana päivänä näki nouseva aurinko hänet jo valveilla. -Hän muisti, mitä Rousseau oli puhunut hänelle puutarhasta, jonne -päin ikkunaluukku oli. Hän kurkisti ulos luukusta ja näki tosiaan -puutarhan komeine puineen; puitten takana kohosi yksityishotelli, -jonka tonttiin puutarha kuului ja jonka portti oli Jussienne-kadulle -päin. - -Eräässä puutarhan kulmassa pilkotti aivan nuorten puitten ja kukkien -keskeltä pieni paviljonki suljetuin ikkunaluukuin. - -Gilbert luuli ensin, että ne luukut olivat vielä siksi kiinni, että -oli näin aikaista aamulla ja etteivät paviljongin asukkaat olleet -vielä heränneet. Mutta kun hän sitten piankin huomasi, että puut -olivat saaneet kasvaa ja versoa aivan luukkuihin asti, ymmärsi hän, -että tuo paviljonki oli ollut asumattomana ainakin jo edellisen -talven. - -Sitten alkoi hän jälleen katsella ja ihailla kauniita lehmuksia, -jotka estivät häntä näkemästä päärakennusta. - -Pari kolme kertaa sai nälkä Gilbertin vilkaisemaan leivänkannikkaan, -jonka Teresia eilis-iltana oli hänelle leikannut. Mutta vaikka -hän katselikin sitä ahnaasti, oli hän kuitenkin siinä määrin oman -tahtonsa herra, ettei hän siihen koskenut. - -Kello löi viisi. Silloin hän arveli, että eteisen ovi oli jo avattu. -Ja kun hän oli peseytynyt, sukinut päänsä ja harjannut vaatteensa! --- sillä Jean Jacques oli pitänyt huolen, että Gilbert tapasi -ullakkokamariinsa palatessaan siellä kaikki vaatimansa pukeutumiseen -tarvittavat välineet, -- niin, kun hän oli peseytynyt, sukinut päänsä -ja harjannut vaatteensa, otti hän leivänkannikkansa ja meni ulos. - -Rousseau ei tällä kertaa ollut häntä herättänyt eikä ollut edellisenä -iltana lukinnut hänen oveansakaan, varmaankin liiallisen epäluulonsa -neuvomana tutkimaan tällä tavoin tehokkaammin vieraansa elämäntapoja. -Ja nyt kuuli Rousseau hänen tulevan alas ja piti häntä silmällä. - -Hän näki Gilbertin menevän ulos leipä kainalossa. - -Muuan kerjäläinen tuli Gilbertin luokse, Rousseau näki nuorukaisen -antavan leivän kerjäläiselle ja sitten menevän erääseen -leipurikauppaan, jonka ovet juuri oli avattu, ja ostavan sieltä uuden -kimpaleen leipää. - --- Nyt hän lähtee varmaankin ruokapaikkaan, -- ajatteli Rousseau, -- -ja pääsee siten lanteistansa. - -Rousseau erehtyi; kävellessään Gilbert söi osan leipäänsä. Sitten -hän pysähtyi kadun kulmaan suihkulähteen luo ja joi siitä vettä. Söi -lopun leipäänsä, joi vielä, huuhteli suunsa, pesi kätensä ja tuli -takaisin. - --- Totisesti, -- tuumi Rousseau, -- taidanpa olla nyt onnellisempi -kuin Diogenes, nimittäin että olen löytänyt ihmisen. - -Ja kun hän kuuli Gilbertin nousevan ylös portaita, riensi hän -avaamaan hänelle oven. - -Päivä meni kokonaan keskeytymättömässä työssä. Gilbert kohdisti -kaiken ahkeruutensa, terävyytensä ja itsepäisyytensä tuohon -kopioimistyöhön. Seikat, joita hän ei ymmärtänyt, hän osasi aavistaa. -Ja Gilbertin käsi piirsi hänen rautaisen tahtonsa orjana nuotit -arkailematta ja virheitä tekemättä. Ja niinpä hän illan tullen oli -kopioinut kokonaista seitsemän sivua, ellei juuri erittäin kauniisti, -niin ainakin moitteettomasti. - -Rousseau katseli työtä sekä arvostelijana että filosofina. -Arvostelijana hän moitti nuottimerkkien muotoa, yhdysviivain ohuutta, -paussien ja pisteiden liian suurta välimatkaa. Mutta hän myönsi, että -tämänpäiväinen jäljennös oli huomattava edistysaskel eilisestä. Ja -hän antoi Gilbertille viisikolmatta souta palkaksi. - -Filosofina hän ihaili ihmistahdon voimaa, joka sai nuoren -kahdeksantoista-vuotiaan pojan istumaan selkä kumarassa työssä, -kaksitoista tuntia yhtä mittaa, nuorukaisen, jonka vartalo oli hento -ja notkea ja luonne intohimoinen. Sillä Rousseau oli helpostikin -nähnyt intohimon tulen, joka leimusi Gilbertin sydämessä. Hän ei -vielä vain varmaan tiennyt, oliko tuo intohimo kunnianhimoa vai -rakkautta. - -Gilbert punnitsi kämmenellään saamiaan rahoja: siinä oli -neljänkolmatta soun hopearaha ja yksi soun kuparikolikko. Hän pisti -kuparikolikon liiviensä taskuun, luultavasti toisten, eilisestä -säästämiensä joukkoon, ja puristi kiihkeän tyytyväisenä oikeaan -kouraansa neljänkolmatta soun hopearahaa ja sanoi: - -"Olette nyt isäntäni, koska olette antanut minulle työtä; ja teiltä -saan ilmaisen asunnonkin. Sentähden luulisin teidän ajattelevan -minusta pahaa, jos tekisin jotakin ilmoittamatta teille aikeitani." - -Rousseau katseli häntä säikkynein silmin. - -"Mitä jo sitten aiotte tehdä?" kysyi hän. "Onko teillä huomenna -joitakin muita suunnitelmia kuin työ?" - -"Kyllä, monsieur, huomenna tahtoisin olla vapaa, jos sallitte." - -"Mitä varten?" kysyi Rousseau; "voidaksenne kuljeskella joutilaana?" - -"Monsieur, minä tahtoisin lähteä Saint-Denisiin", vastasi Gilbert. - -"Miksi juuri sinne?" - -"Madame la dauphine saapuu sinne huomenna." - -"Ah, se on totta; huomenna ovat Saint-Denisissä dauphinen -vastaanottojuhlat." - -"Ne juuri", virkkoi Gilbert. - -"Minä luulin teitä vähemmän uteliaaksi", sanoi Rousseau, "ensin -minusta päinvastoin tuntui siltä kuin te olisitte halveksinut -yksinvallan komeuksia". - -"Monsieur..." - -"Ajatelkaa minua, jota te joskus väitätte pitävänne esikuvananne. -Eilen tuli tänne luokseni kuninkaallinen prinssi ja houkutteli minua -hoviin, ei sillä tavalla kuin te menette, poikaparka, heilumaan -varpaillanne nähdäksenne jonkun kuninkaallisen kaartilaisen olan -ylitse kuninkaan ajavan ohitse vaunuillaan, joille tehdään kunniaa -kivääreillä aivan kuin pyhälle sakramentille. Ei sillä tavoin, -vaan ainoastaan suvaitakseni astua prinssien eteen ja huoliakseni -prinsessain hymyilyjä. Kas niin, minä vähäpätöinen kansalainen, -hylkäsi kuitenkin noiden mahtavain kutsut." - -Gilbert nyökäytti hyväksyen päätänsä. - -"Ja miksikä ne hylkäsin?" jatkoi Rousseau kiivaasti. "Siksi, että -ihminen ei voi palvella kahta herraa, siksi, että käsi, joka on -kirjoittanut, että yksinvalta on väärinkäytöstä, ei voi ojentua -pyytämään kuninkaalta hänen suosionsa almua. Siksi, että minä -tiedän, että jokainen tuollainen juhla riistää kansalta osan sen -toimeentuloa, jota sillä on niin vähän, että se tuskin enää jaksaa -kestää nousematta kapinaan. Siksi minä panen poissa pysymällä -vastalauseeni kaikki moisia juhlia vastaan." - -"Monsieur", sanoi Gilbert, "pyydän teitä uskomaan, että minä olen -ymmärtänyt teidän filosofianne ylevät ajatukset". - -"Varmaankin; -- mutta koska ette niitä noudata, niin suvainnette, -että sanon teille..." - -"Monsieur", vastasi Gilbert, "minä en ole filosofi". - -"Sanokaa edes, mitä te aiotte Saint-Denisissä tehdä?" - -"Monsieur, minä olen yleensä omista asioistani vaiti", vastasi -Gilbert. - -Nämä sanat tekivät Rousseauhin suuren vaikutuksen. Hän aavisti että -tuollaisessa itsepäisessä vaikenemisessa piili jokin salaisuus, ja -hän katseli nuorukaista tavallaan ihaillen moista lujaa luonnetta. - -"No, olkoon", sanoi hän, "teillä lienevät syynne. Se on toista se". - -"Kyllä, monsieur, minulla on omat syyni, eivätkä ne ole läheskään -sitä uteliaisuutta, joka vetää ihmisiä näkemään harvinaisia -näytöksiä, sen voin teille vakuuttaa." - -"Sen parempi, tai ehkä sen pahempi, sillä teillä on syvä katse, nuori -mies, ja minä etsin turhaan siitä nuoruuden kirkkautta ja rauhaa." - -"Olenhan teille sanonut", vastasi Gilbert surullisena, "että minä -olen ollut onneton, ja ettei onnettomilla ole nuoruutta. Onko siis -nyt sovittu, että saan teiltä huomiseksi lomaa?" - -"Saatte, ystäväni." - -"Kiitoksia, monsieur." - -"Mutta kun te katselette maailman komeuden menoa ohitsenne minä avaan -täällä silloin kasviston ja ihailen niistä luonnon ihanuuksia", -jatkoi Rousseau. - -"Monsieur", vastasi Gilbert, "ettekö te olisi hyljännyt kaiken -maailman kasvistot sinä päivänä, jolloin te toivoitte saada nähdä -jälleen neiti Galleyn, heitettyänne hänen helmaansa kirsikkatertun?" - -"Se on aivan totta", virkkoi Rousseau; "nyt ymmärrän: te olette -nuori. Lähtekää vaan Saint-Denisiin, lapseni." - -Kun Gilbert oli iloissaan poistunut ja sulkenut oven mennessään, -virkkoi Rousseau itsekseen: - -"Se ei ole kunnianhimoa, se on rakkautta!" - - - - -KUUDES LUKU - -Noidan vaimo - - -Samalla hetkellä, jolloin Gilbert hyvin käytetyn työpäivänsä jälkeen -pureskeli ullakkokamarissaan raikkaaseen veteen kastettua leipää ja -hengitti täysin rinnoin puutarhan puhdasta ilmaa, samalla hetkellä, -sanomme, laskeutui muuan nainen ratsun selästä Saint-Denisin -karmeliittiluostarin portilla. Hänen pukunsa oli hieno ja komea, -mutta hiukan omituinen kuosiltaan, ja kokonaan peitti häntä pitkä -harso. Hän oli laskettanut täyttä laukkaa uljaalla arabialaisella -hevosella Saint-Denisiin tuovaa tietä, joka nyt vielä oli tyhjä, -mutta joka huomenna olisi kansaa tulvillaan. Nyt naputti hän pienillä -ja hennoilla sormillaan luostarin rautaiseen säleporttiin, ja silloin -hevonen, jonka ohjat hänellä oli käsivarrellaan, tepasteli pystyssä -tai kuopi kärsimättömästi hiekkaa. - -Joitakuita kaupungin porvareita pysähtyi tuon tuntemattoman -ympärille. Heitä houkutteli paikalle sekä hänen omituinen pukunsa, -josta olemme jo maininneet, että hänen hellittämätön halunsa päästä -sisälle. - -"Mitä te tahdotte, madame?" kysyi eräs porvareista. - -"Näettehän, monsieur, että tahdon päästä sisälle", vastasi tuntematon -nainen hyvin italianvoittoisella ranskankielellä. - -"Silloinpa kolkutatte väärään porttiin. Tämä portti avataan -ainoastaan kerran päivässä köyhille, ja se hetki, jolloin se avataan, -on nyt mennyt." - -"Mitä sitten on tehtävä päästäkseen luostarin johtajattaren -puheille?" kysyi nyt kolkuttaja. - -"On naputettava pieneen porttiin, joka on tuolla muurin päässä tai -soitettava suuren portin kelloa." - -Toinen porvari tuli luokse. - -"Tiennettehän, madame", sanoi hän, "että nykyään on johtajattarena -hänen kuninkaallinen korkeutensa Ranskan Madame Louise?" - -"Kyllä, sen tiedän." - -"_Vertudieu!_ Kuinka kaunis hevonen!" huudahti eräs kuningattaren -rakuunarykmentin sotilas katsellen vieraan juoksijaa. "Tiedättekös, -että jos tuo ratsu ei ole yli-ikäinen, on se hyvinkin viidensadan -louisdorin arvoinen, yhtä totta kuin minun on sadan pistolin?" - -Nämä kehut vaikuttivat sangen tehokkaasti katselijajoukkoon. - -Eräs kanunki, joka katseli itse ratsastajatarta, eikä niinkuin -rakuuna ratsua, tunkeusi joukon läpi vieraan naisen luo ja avasi -hänelle portin jollakin salaisella tavalla, jonka hän tiesi. - -"Menkää sisään, madame", kehoitti hän, "ja viekää hevosenne sinne -myöskin". - -Nainen näytti suuresti haluavan päästä pois keskeltä kansanjoukkoa, -jonka uteliaat silmät näyttivät kovin vaivaavan häntä; hän noudatti -nopeasti neuvoa ja katosi ratsuineen portin sisäpuolelle. - -Tultuaan avaralle pihalle tuntematon nainen pudisteli hevosensa -suitsia ja hevonen ravisteli niin rajusti valjaitaan ja tömisti -niin ankarasti pihakiveystä raudoitetuilla kavioillaan, että -portinvahti-nunna, joka oli sattunut hetkeksi poistumaan -portin vieressä olevasta kojustaan, riensi kiireesti ulos -luostarirakennuksesta. - -"Mitä te tahdotte, madame?" huudahti hän; "ja kuinka te olette -päässyt tänne?" - -"Muuan kiltti kanunki avasi minulle portin", vastasi vieras; "ja -mitä taas tahtooni tulee, haluan, jos suinkin mahdollista, päästä -luostarin johtajattaren puheille". - -"Madame ei ota vastaan tänä iltana." - -"Mutta minä tiedän, että luostarin johtajattaren velvollisuus -on ottaa joka aika päivästä ja yöstä vastaan sellaisia -maallikkosisariaan, jotka tulevat anomaan häneltä apua." - -"Se on kyllä mahdollista tavallisissa olosuhteissa; mutta hänen -kuninkaallinen korkeutensa tuli tänne vasta toissapäivänä ja on -tuskin vielä virkaansa asettunut, ja tänä iltana hän johtaa kapitulin -kokousta." - -"Hyvä siskoni", jatkoi vieras nainen, "minä tulen kovin kaukaa, minä -tulen Roomasta asti. Minä olen ratsastanut kolmekymmentä penikulmaa, -ja voimani aivan pettävät." - -"Minkä minä tälle voin? Olen saanut madamelta nimenomaisen käskyn." - -"Sisko, minun on ilmoitettava abbedissalle kovin tärkeitä asioita." - -"Tulkaa huomenna uudestaan." - -"Mahdotonta... Minä olin Pariisissa yhden päivän, ja jo tuona yhtenä -päivänä... muuten, minä en voi mennä yöksi majataloon." - -"Miksi ette?" - -"Siksi, että minulla ei ole rahaa." - -Portinvahti-nunna katseli kummissaan vallasnaista, jonka puku oli -täynnä jalokiviä, ja jolla oli noin kaunis hevonen, mutta joka -kuitenkin väitti, ettei hänellä ollut rahaa maksaa yösijaansa. - -"Oh, älkää välittäkö sanoistani tai sen paremmin vaatteistani", -vastasi vieras nainen; "ei, minä en puhunut totta sanoessani, ettei -minulla ole rahaa, sillä varmaan päästettäisiin minut velaksikin -mihin majataloon tahansa. Ei, ei, minä en etsi täällä yösijaa, vaan -turvaa." - -"Madame, tämä luostari ei ole Saint-Denisin ainoa, ja kaikissa -muissakin on abbedissa." - -"Kyllä, sen tiedän hyvin; mutta minä en voi kääntyä tavallisen -abbedissan puoleen, hyvä sisko." - -"Luulen, ettei teidän maksa vaivaa yhä vaatia pääsyä hänen luokseen. -Ranskan Madame Louise ei sekaannu enää maailmallisiin asioihin." - -"Ei haittaa; ilmoittakaa hänelle vain, että tahdon puhua hänen -kanssaan." - -"Hän on kapitulin kokouksessa, sanoin." - -"Entä kokouksen jälkeen?" - -"Se on parhaiksi vasta alkanut." - -"Menen siis kirkkoon ja odotan siellä ja rukoilen." - -"Minun täytyy pahoitella, madame." - -"Miksikä niin?" - -"Te ette saa häntä odottaa." - -"Enkö minä saa odottaa?" - -"Ette." - -"Oi, minä olen siis tullut väärään paikkaan! Minä en olekaan täällä -Jumalan talossa?" huudahti tuntematon nainen niin kiivain äänin ja -katsein, ettei nunna enää uskaltanut ottaa vastuuta estellen häntä, -vaan virkkoi: - -"Jos asia on niin tärkeä, niin koetan parastani." - -"Oi, ilmoittakaa hänen korkeudelleen, että minä tulen Roomasta", -lisäsi tuntematon nainen. "Että minä en ole pysähtynyt koko matkalla -paitsi kahdessa paikassa, Mainzissa ja Strassburgissa, muuta kuin -sen verran, mitä välttämättä olen tarvinnut nukahtaakseni ja että -minä en ole varsinkaan viimeisinä neljänä päivänä levännyt enempää -kuin saadakseni voimia, voidakseni pysyä satulassa ja lepuuttaakseni -hevostani, että se jaksoi minua kantaa." - -"Minä ilmoitan, siskoni." - -Ja nunna meni sisään. - -Tuokion päästä ilmestyi ovelle muuan palvelijasisar. - -Portinvahti-nunna tuli hänen perässään. - -"No niin?" kysyi heti vieras nainen jouduttaakseen vastausta, jonka -hän ehdottomasti tahtoi kuulla. - -"Hänen kuninkaallinen korkeutensa sanoo, madame, että hänen on aivan -mahdotonta tänä iltana ottaa teitä vastaan, mutta että teille siitä -huolimatta tarjotaan vieraanvaraisuutta luostarissa, koska väitätte -välttämättä tarvitsevanne turvaa", vastasi palvelijasisar. "Te voitte -siis astua sisään, siskoni, ja jos tosiaan olette ajanut niin pitkän -matkan ja olette niin väsynyt kuin sanotte, saatte aivan heti mennä -levolle." - -"Entä hevoseni?" - -"Siitä kyllä pidetään huoli; olkaa rauhassa, siskoni." - -"Se on lauhkea kuin lammas. Sen nimi on Djerid ja se tulee luokse, -kun kutsuu sitä sillä nimellä. Minä pyydän teitä vaalimaan sitä -hyvin, sillä se on harvinaisen oivallinen hevonen." - -"Sitä vaalitaan niinkuin kuninkaan omia hevosia." - -"Monet kiitokset!" - -"Viekää nyt madame huoneeseensa", käski palvelijasisar -portinvahti-nunnaa. - -"Ei huoneeseen, vaan kirkkoon! Minä en tarvitse unta, vaan kylläkin -rukoilua." - -"Kappeli on auki, siskoni", vastasi nunna osoittaen pientä sivuovea, -joka vei kirkkoon. - -"Ja minä saan tavata johtajatarta?" kysyi muukalainen. - -"Huomenna." - -"Varhain aamulla?" - -"Ei varhain aamulla, se ei vielä käy päinsä." - -"Miksikä ei?" - -"Siksi, että varhain huomisaamuna täällä on suuri vastaanotto." - -"Oi, kuka on tuo vastaanotettava, jolla on suurempi kiire ja joka on -onnettomampi minua?" - -"Madame la dauphine suo meille kunnian pysähtymällä ohimennessään -pariksi tunniksi luoksemme. Se on suuri armonosoitus luostariamme -kohtaan, juhlahetki meille siskoraukoille: joten te siis -ymmärtänette..." - -"Voi minua!" - -"Abbedissa toivoo, että kaikki täällä saataisiin kuninkaallisten -vieraitten arvon mukaiseen kuntoon." - -"Ja sillä välin, kunnes saan tavata teidän korkeaa johtajatartanne, -olenko täällä varmassa turvassa?" kysyi tuntematon nainen katsellen -ympärilleen ja vavahtaen selvästi kauhusta. - -"Kyllä, siskoni, aivan varmaan. Meidän luostarimme on turvapaikka -yksin rikollisillekin, sitä suuremmalla syyllä..." - -"Pakolaisille", jatkoi vieras nainen. "Hyvä, tänne ei siis kukaan voi -päästä, eikö niin?" - -"Ei ilman lupaa kukaan." - -"Oi, mutta jos hän hankkii itselleen tuon luvan, oi, hyvä Jumala, -hyvä Jumala, tuo mies, joka on niin mahtava, että hänen voimansa -minua usein kauhistaa!" huudahti tuntematon nainen. - -"Mikä mies?" kysyi nunna. - -"Ei mikään, ei mikään." - --- Hän raukka lienee heikkopäinen, -- mutisi nunna itsekseen. - -"Viekää minut kirkkoon, kirkkoon!" jatkoi muukalainen aivan kuin -todistaakseen oikeaksi toisen ajatuksen itsestään. - -"Tulkaa, siskoni, niin vien teidät sinne." - -"Minua ajetaan näet takaa; kiireesti, kiireesti kirkkoon!" - -"Oh, Saint-Denisin luostarin muurit ovat lujat", vastasi -palvelijasisar säälivästi hymyillen. "Siksi voitte huoletta noudattaa -minun neuvoani ja mennä, noin väsynyt kun olette, lepäämään hyvään -vuoteeseen, sen sijaan että vaivaisitte polvianne kappelin kovalla -kivilattialla." - -"Ei, ei, minä tahdon rukoilla. Minä tahdon rukoilla Jumalaa -päästämään minua niistä, jotka ajavat minua takaa", huudahti nuori -nainen ja pujahti sisään nunnan hänelle näyttämästä ovesta ja sulki -sen mennessään. - -Nunna oli utelias, kuten ainakin nunna, ja kiersi kappeliin suuresta -ovesta, hiipi siellä hiljaa ja näki tuntemattoman naisen maassa -alttarin juuressa, rukoilemassa nyyhkyttäen ja painaen kasvojaan -lattiaa vasten. - - - - -SEITSEMÄS LUKU - -Pariisin porvaristo liikkeellä - - -Kuten nunnat olivat vieraalle ilmoittaneet, istui luostarin kapituli -paraikaa koolla pohtien, miten keisarin tytär otettaisiin kaikkein -loistavimmalla tavalla luostarissa vastaan. - -Täten aloitti hänen kuninkaallinen korkeutensa Madame Louise -abbedissantoimensa Saint-Denisissä. - -Luostarin koristusvarasto oli tätä nykyä melkoisen köyhä. Entinen -johtajatar oli vallastaan luopuessaan vienyt mennessään suurimman -osan pitsejä, jotka olivat hänen yksityisomaisuuttaan, samoin -kuin pyhäinjäännöslippaatkin ja ehtoollisleipä-astiat, sillä -abbedissoilla, jotka valittiin aina ylhäisimmistä perheistä, oli -tapana ainoastaan lainata moisia laitoksia luostareillensa, silloin -kun he mitä maallisimmilla ehdoilla antautuivat joksikin aikaa -palvelemaan Herraa. - -Kun Madame Louise oli saanut kuulla dauphinen poikkeavan -Saint-Denisin luostariin, lähetti hän erikoisen viestin -Versaillesiin, ja jo samana yönä tuotiin Saint-Denisiin vaunukuorma -seinäverhoja, pitsejä ja muita koristuksia. - -Niitä tuotiin kaikkiaan kuudensadantuhannen livren arvosta. - -Ja heti kun levisi huhu, kuinka kuninkaallisen loistaviksi nämä -juhlat suunniteltiin, huomattiin pariisilaisten tavallisen -uteliaisuuden kasvavan moninkertaiseksi, tuon voittamattoman, -hirveän uteliaisuuden, joka, kuten Mercier [kirjailija, 1740-1840; -kuvasi m.m. Pariisin yhteiskunnallisia puutteita ja paheita. Suom.] -aikoinaan lausui, saattaa pikku annoksissa olla sangen hassunkurista, -mutta joka panee aina ajattelemaan, jopa itkettää, kun kaikki -pariisilaiset ryntäävät sitä tyydyttämään. - -Niinpä nähtiinkin Pariisin porvarien kömpivän ilmoille kojuistaan -ja rientävän jo varhain aamulla, heti kun dauphinen saapuminen oli -virallisesti julistettu, Saint-Denisiin ryhmin, joissa oli kymmeniä, -satoja, jopa tuhansia. - -Ranskan kaarti, sveitsiläiset ja Saint-Denisiin sijoitetut rykmentit -oli pantu aseisiin, ja ne olivat asettuneet pitkäksi kujaksi estämään -tuon kansanmeren vyöryviä aaltoja, jotka olivatkin jo nousseet -hirveinä hyökyinä kirkon pääportaille ja kiivenneet luostarin -porttikaaria koristavien kuvanveistosten päälle. Kaikkialla näki -pään toisensa vieressä. Lapsia oli ovikatoksilla, miehiä ja naisia -ikkunoissa, ja tuhannet uteliaat, jotka olivat tulleet liian myöhään -tai jotka pitivät, kuten esimerkiksi Gilbert, parempana vapauttaan -kuin anastaa ja suojella paikkaa tungoksessa, -- tuhannet uteliaat, -sanomme, kiipesivät kuin mitkä ahkerat muurahaiset joka oksalle -asettuen niihin puihin, jotka muodostivat Saint-Denisistä la Muetteen -saakka kujan, jota pitkin dauphine tulisi. - -Hovi oli kuitenkin Compiègnestä lähdettyään huomattavasti vähentynyt, -vaikka siinä vieläkin oli runsaasti vaunuja ja komeita livreitä. -Ellei ollut sangen ylhäinen herra, ei voinut ehtiä kuninkaan kanssa -samassa joukossa, sillä hän oli lisännyt tavallisen matkavauhtinsa -nyt kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, määräten monia hevosten -muuttopaikkoja matkan varrelle. - -Vähäarvoisemmat ylimykset olivat siis jääneet vielä Compiègneen -tai ottaneet kyytimiehet palatakseen Pariisiin ja antaakseen omien -hevostensa levähtää. - -Mutta levähdettyään päivän kotonaan, läksivät sekä herrat että -palvelijat jälleen liikkeelle ja ajoivat Saint-Denisiin, yhtä paljon -nähdäkseen kansanlaumaa kuin dauphineakin, jonka he olivat jo kerran -nähneet. - -Ja paitsi näitä hovilaisten vaunuja, liikkuipa siihen aikaan -myöskin tuhansia muita yksityisvaunuja. Ne olivat parlamentin -jäsenten, ylivuokraajain, suurten liikemiesten, muotinaisten -ja oopperataiteilijatarten. Siihen lisäksi vielä vuokrahevoset -ja -vaunut, puhumattakaan _carabas_-vankkureista, jotka toivat -Saint-Denisiin kukin hiljaista menoa parisenkymmentä pariisilaista -herraa tai pariisitarta, jotka olivat matkalla tukehtua ajoneuvojen -tungokseen ja saapuivat perille varmaan paljoa myöhemmin kuin jos -olisivat lähteneet sinne jalkaisin. - -Saattaa siis käsittää, mikä suunnaton ihmisvirta vieri Saint-Denisiä -kohti sen päivän aamuna, jolloin sanomalehdet ja julkiset ilmoitukset -kuuluttivat, että madame la dauphine tulisi sinne. Se tungeksi nyt -karmeliittiluostarin edustalla, ja kun ei enää ollut ainoatakaan -vapaata paikkaa onnen ensin suosimien saamalla torilla, niin levisi -se pitkin koko tienvartta, jota myöten dauphine ja hänen saattueensa -tulisi ja lähtisi. - -Kuvitelkaamme tuossa tungoksessa, joka oli hirvittävä itse -pariisilaisistakin, kuvitelkaamme Gilbertiä, pientä yksinäistä, -avutonta poikaa, joka ei tuntenut paikkakuntaa laisinkaan ja oli -liian ylpeä kysymään keneltäkään neuvoa, sillä Pariisiin päästyään -täytyi hänen tietysti esiintyä jo aito pariisilaisena, hänen, joka -ei koskaan ollut nähnyt samaan paikkaan kerääntyneinä sataa henkeä -enempää! - -Ensin näki Gilbert tänne astuskellessaan maantiellä kävelijöitä -ainoastaan siellä täällä. La Chapellen tienoilla ne näyttivät -lisääntyvän, ja viimein, kun hän tuli Saint-Denisiin, näytti niitä -nousevaa esiin suorastaan katukiveyksestä, ja ihmistä oli niin -tiheästi kuin laihoa suunnattomalla pellolla. - -Väkijoukkoon jouduttuaan ei Gilbert nähnyt mitään eteensä. Hän -meni, tietämättä minne, sinne päin, jonne tungoskin meni Mutta -täytyihän Gilbertin ottaa selvä, missä hän oli. Hän näki eräiden -lasten nousevan puuhun. Hän ei tosin uskaltanut riisua takkiaan ja -noudattaa heidän esimerkkiään, vaikka hänen mielensä teki, mutta -puun juurelle hän meni. Ne onnettomat, jotka eivät nähneet mitään -eteensä, vaan tallustivat umpimähkää ja vetivät vuorostaan toisia -vanavedessään, keksivät nyt kysyä tietoja puihin nousseilta. Ja -heiltä he saivat kuulla, että luostarin ja sen edustalle asetettujen -kaartinrykmenttien välillä oli suuri, tyhjä aukeama. - -Gilbertiä rohkaisi tämä ensimmäinen kyselmä niin, että hän tiedusteli -puolestaan, näkyikö jo mitään vaunuja. - -Niitä ei vielä näkynyt. Mutta noin parin virstan päässä -Saint-Denisistä näkyi maantiellä jo suuri tomupilvi. Tätä juuri -Gilbert halusikin tietää. Vaunut eivät olleet vielä tulleet perille. -Hänen oli nyt vain saatava selville, mistä päin ne tulisivat. - -Jos Pariisissa tungeksii kansanjoukon läpi puhumatta kenellekään -mitään, pidetään ihmistä joko englantilaisena tai kuuromykkänä. - -Tuskin oli Gilbert puskeutunut sivulle, päästäkseen erilleen -tungoksesta, kuin hän tapasi erään ojan reunalla aterioimassa -pikkuporvari-perheen. - -Siihen kuuluivat seuraavat henkilöt: - -Tytär: kookas, vaaleaverinen, sinisilmäinen, vaatimaton ja kaino. - -Äiti: lihava, pieni ja leikkisä, valkohampainen ja punaposkinen. - -Isä kiedottuna laajaan karkeaan, kamlottikankaiseen viittaan, jota -ei otettu vaatekaapista esille muuta kuin pyhäisin, mutta joka nyt -oli päässyt tähän juhlalliseen tilaisuuteen. Ja tuosta puvustaan hän -pitikin nyt huolta paljon enemmän kuin vaimostaan ja tyttärestään, -sillä hän tiesi, että viimemainitut tulisivat kyllä omin päinsä -toimeen. - -Lisäksi kuului perheeseen vielä täti: pitkä, laiha ja ärtyisä. - -Oli myös mukana piika, joka aina nauroi. - -Viimemainittu oli tuonut tänne valtavassa korissa täydellisen -aamiaisen. Ja kuormaa kantaessaankaan ei tyttö ollut lakannut -nauramasta tai laulamasta; ja rohkaisipa häntä siihen isäntäkin, -ottaen silloin tällöin tarvittaessa vuorostaan hänen taakkansa -raahatakseen. - -Siihen aikaan pidettiin palvelijaa perheeseen kuuluvana: hän -ja talonkoira olivat suuresti saman arvoisia, he saivat joskus -selkäänsä, mutta myöskin aina olla matkassa. - -Gilbert katseli salavihkaa tuota ryhmää ja näytelmää, joka oli -hänelle vielä aivan uutta. Kun hän oli elänyt syntymästään saakka -Taverneyn linnassa, niin hän tiesi kyllä, mitä on ylhäinen herrasväki -ja mitä palkolliset, mutta porvaristoa ei hän tuntenut vielä -laisinkaan. - -Gilbert huomasikin, että nuo kunnon ihmiset noudattivat aineellisia -elämänvaatimuksia tyydyttääkseen filosofiaa, joka ei ollut -tosin Platonin eikä Sokrateen keksimä, mutta kuitenkin vivahti -Biaksen [muistamme "Lääkärin muistelmista" Biaksen lauseen: Minä -kuljetan omaisuuteni mukanani. Suom.] mielipiteeseen, laajemmassa -merkityksessä. - -Mukaan oli nimittäin otettu niin paljon kuin mahdollista ja sitä -käytettiin niin halukkaasti kuin suinkin voitiin. - -Isä leikkasi muulle joukolleen viipaleita erinomaista ruokahalua -herättävästä vasikanpaistista, jollaisesta pariisilaiset -pikkuporvarit niin paljon pitävät. Tuo ruokalaji lepäsi jo kaikkien -silmäin ahmimana ja kullanruskeana, houkuttelevana ja mehukkaana -kiiltäväksi poltetussa savivadissa, johon huomisesta huoltapitävä -perheen emäntä oli sen eilis-iltana haudannut porkkanain, sipulien -ja silavaviipaleiden joukkoon. Sitten oli palvelijatar vienyt vadin -leipurille, parinkymmenen muun samanlaisen herkun viereen, jotka -olivat kaikki tuodut paistettaviksi ja ruskeiksi paahdettaviksi uunin -jälkilämpimässä. - -Gilbert valitsi itselleen läheisen jalavan juurella pienen sopivan -paikan, josta hän pieksi ruudukkaisella nenäliinallaan tomun ruoholta -pois. - -Hän otti hatun päästänsä, levitti nenäliinansa ruohikkoon ja istui -sen päälle. - -Hän ei ajatellut laisinkaan naapureitaan; mutta nämä puolestaan -katselivat tietysti häntä, koska hän ei heitä huomannut. - -"Tuossa on siisti nuori mies", virkkoi äiti. - -Tyttö punastui. - -Tyttö punastui joka kerta, kun hänen läsnäollessaan puhuttiin -jostakin nuoresta miehestä; ja tämä ominaisuus sai hänen vanhempansa -aina ihastuksesta haltioihinsa. - -"Tuossa on siisti nuori mies", oli äiti sanonut. Pariisin porvariston -keskuudessa kohdistuu aina ensimmäinen huomautus johonkin -siveelliseen puutteeseen tai hyveeseen. - -Isä käännähti katsomaan. - -"Ja vieläpä kaunis poika", virkkoi hän. - -Tyttö punastui yhä ankarammin. - -"Hän näyttää kovin väsyneeltä, vaikka ei hänellä olekaan ollut mitään -kantamista", huomautti piika. - -"Laiskuri!" sanoi täti. - -Mutta äiti kääntyi Gilbertin puoleen tuttavallisella kysymyksellä, -jollaiseen pystyvät ainoastaan pariisilaiset: - -"Monsieur, ovatko kuninkaalliset vaunut vielä täältä etäällä?" - -Kun Gilbert huomasi, että nämä sanat olivat tarkoitetut hänelle, -nousi hän ylös ja kumarsi. - -"Kohtelias nuori mies", virkkoi äiti. - -Tyttö karahti tummanpunaiseksi. - -"En tiedä varmaan", vastasi Gilbert; "mutta kuulin, että parin -virstan päässä täältä näkyy jo tomupilvi". - -"Olkaa hyvä ja tulkaa nyt tänne, monsieur", virkkoi isä, "ja jos vain -käy laatuun..." - -Ja hän osoitti ruohikkoon järjestettyä herkullista aamiaista. - -Gilbert meni lähemmäksi seuruetta. Hän ei ollut vielä tänään syönyt. -Ruuan tuoksu oli viettelevä; mutta hän tiesi taskussaan olevan -viisi- tai kuusikolmatta souta rahaa, ja kun hän ajatteli, että hän -kolmanneksella tuosta omaisuudestaan saisi melkeinpä yhtä ravitsevan -aamiaisen kuin tämä tarjottukin, niin ei hän tahtonut ottaa mitään -noilta ensimmäistä kertaa näkemiltään ihmisiltä. - -"Kiitos, monsieur", sanoi hän; "monet kiitokset, minä olen jo syönyt". - -"Vai niin", virkkoi rouva; "näen, että te olette ajatteleva ihminen, -monsieur. Mutta tältä puolelta ette saa mitään nähdä." - -"Entä te itse sitten?" kysyi Gilbert hymyillen; "ettehän tekään saa -mitään nähdä, kun olette täällä niinkuin minäkin?" - -"Oh", väitti rouva, "meidän laitamme on aivan toisin, meillä on -veljenpoika kersanttina kuninkaallisessa kaartinrykmentissä". - -Tyttö muuttui sinipunaiseksi. - -"Hän seisoo paraikaa _Sinisen Riikinkukon_ edustalla, siellä on hänen -osastonsa." - -"Ja uskallankohan udella, missä _Sininen Riikinkukko_ on?" kysyi -Gilbert. - -"Aivan vastapäätä karmeliittiluostaria", vastasi äiti. "Hän on -luvannut meille paikan oman osastonsa takana. Siellä saamme nousta -hänen penkilleen, ja me näemme mainiosti, kun saattue laskeutuu -vaunuista." - -Nyt oli Gilbertin vuoro tuntea punan nousevan poskilleen. Hän ei -uskaltanut ryhtyä aterialle noiden kunnon ihmisten kanssa, mutta -hänelle tuli palava halu mennä heidän seuraansa. - -Kuitenkin kuiskasi filosofia, tai paremminkin ylpeys, jota Rousseau -oli niin ankarasti kehoittanut häntä varomaan: "Naisille sopinee -tarvita toisten apua, mutta minä, joka olen mies, eikö minulla ole -omat käteni ja hartiani?" - -"Kaikki ne, jotka eivät sinne pääse", jatkoi äiti aivan kuin arvaten -Gilbertin ajatuksen ja vastaten siihen, "kaikki ne, jotka eivät -sinne pääse, eivät näe muuta kuin tyhjät vaunut, ja tyhjiä vaunuja, -niitä nyt saa nähdä milloin tahansa! Sitä varten ei tarvitse tulla -Saint-Denisiin saakka." - -"Mutta, madame", virkkoi Gilbert, "minun mielestäni monet muut -voisivat ajatella samoin kuin tekin". - -"Kyllä; mutta monilla ei ole kaartissa veljenpoikaa, joka hankkii -heille katselupaikan." - -"Ah, se on totta", virkkoi Gilbert. - -Ja hän lausui sanan _totta_ niin pettynyt ilme kasvoillaan, että -pariisilaisten tarkkanäköiset silmät huomasivat sen heti. - -"Mutta saattaahan monsieur tulla meidän kanssamme, jos haluaa", -virkkoi silloin isä, taitava mies arvaamaan kaikki vaimonsa -toivomukset. - -"Oi, monsieur", sanoi Gilbert, "pelkään olevani teille haitaksi". - -"Pyh, eikö mitä", vastasi vaimo, "te autatte meitä sinne paikalle -pääsemään. Meillä ei ollut tässä kuin yksi mies apunamme, nyt meillä -on kaksi." - -Mikään perustelu ei olisi voinut paremmin voittaa Gilbertiä. Hän -ajatteli olevansa toisille hyödyksi, korvaten siten itselleen -tarjotun avun. Ja silloin hänen omatuntonsa rauhoittui ja hänen -kaikki arvelunsa katosivat. Hän myöntyi nyt estelemättä tarjoukseen. - -"Saas nähdä, kenelle hän tarjoaa käsivartensa", huomautti täti. - -Se apu tuli Gilbertille aivan kuin taivaasta. Sillä kuinka -olisi hän voinut tunkeutua tuon muurin läpi, jonka muodosti -kolmekymmentätuhatta ihmistä ja jotka kaikki olivat arvonsa, -rikkautensa ja voimainsa puolesta häntä mahtavampia? Ja ennen -kaikkea: he olivat tottuneet hankkimaan itselleen paikan tällaisissa -juhlissa, joissa jokainen anastaa omakseen niin suuren tilan kuin -suinkin saattaa. - -Filosofimme olisi muuten, jos hän ei olisi ollut moinen teoreetikko, -vaan enemmän praktikko, saanut tehdä tilaisuudessa mainioita -dynaamisia huomioita yhteiskunnasta. - -Neljän hevosen vetämiä vaunuja vilisti läpi tungoksen kuin -tykinkuulia, ja kaikki väistyivät syrjään esijuoksijan tieltä, jolla -oli päässä höyhentöyhdöllä kaunistettu hattu, yllään kirjavanvärinen -ihokas ja kädessä paksu keppi ja edessään usein juoksemassa vielä -pari vastustamatonta koiraa. - -Jotkut kahden hevosen vetämät vaunut ikäänkuin lausuivat tunnussanan -vartioston korvaan ja asettuivat sitten omalle paikalleen luostarin -edustalla olevaan piiriin. - -Ratsastajat tulivat perille, tosin käymäjalkaa, mutta kuitenkin -valliten muuta laumaa, keskeytettyään tuhannet tuuppimiset ja -tyrkkimiset ja tyytymättömät nurinat. - -Ja viimeisenä tuli jalankulkija, usein takaisin lykittynä, -haukuttuna, häilyen kuin aalto tuhansien muiden aaltojen ajamana, -nousten tuon tuostakin varpailleen, vierusmiesten kohottamana -ylös ilmaan ja koettaen jälleen kuten Antaios-jättiläinen päästä -koskettamaan tuota yhteistä äitiämme, jota maaksi kutsutaan. Ja niin -hän etsi väylää päästäkseen tungoksesta ulos, löysi sen viimein ja -veti perässään myöskin perheensä, jonka melkein aina muodosti suuri -joukko naisia, sillä pariisilainenhan on ainoa porvari, joka osaa ja -uskaltaa viedä naisensa aina ja kaikkialle mukaansa ja hankkia heille -kunnioitusta, tarvitsematta käyttää voimasanoja. - -Ensimmäisenä kaikkialla tai paremminkin sanoen edellä muuta -joukkoa nähtiin halvan rahvaan mies, partaisin kasvoin, päässä -jonkunlaisen myssyn tähteet, käsivarret paljaina, housut nuoralla -vyölle kurottuina, väsymättä, innoissaan, sysien kyynärpäillään, -hartioillaan, lykkien jaloillaan, nauraen nauruaan hammasta purren -ja murtaen tiensä jalankulkijan lävitse yhtä helposti kuin Gulliver -lilliputtien pellossa. - -Gilbert ei ollut ylhäinen herra neljän hevosen vetämissä vaunuissa, -ei parlamentin jäsen kahden hevosen vetämissä, ei sotilas ratsunsa -selässä, ei Pariisin porvari eikä rahvaan mies ja olisi kai varmaan -murskautunut, puristunut ja tukehtunut tässä tungoksessa. Mutta kun -hän kerran pääsi porvarin turviin, tunsi hän itsensä voimakkaaksi. - -Hän tarjosi päättävästi perheenäidille käsivartensa. - -"Hävytön", mutisi täti. - -Lähdettiin menemään. Isä kulki sisarensa ja tyttärensä keskellä; -heidän perästään tuli palvelijatar kori käsivarrella. - -"_Messieurs_, olkaahan hyvä, laskekaa nyt", sanoi rouva hilpeästi -nauraen; "messieurs, olkaa kilttejä!..." - -Ja herrat vetäytyivät syrjään ja antoivat hänen tulla, hänen -ja Gilbertin. Ja heidän vanavedessään purjehti sisään koko muu -joukkokunta. - -Askel askeleelta, jalan verta kerrallaan, valloitettiin koko -viidensadan sylen matka, joka oli äskeisen aterioimispaikan ja -luostarin välillä. Ja siten saavuttiin pelätyn Ranskan kaartin -muodostaman vartiokujan luokse, jonka apuun porvari perheineen oli -ehdottomasti luottanut. - -Tytär oli tullut vähitellen entisen väriseksi. - -Kun oli päästy sinne, kohottautui porvari Gilbertin olkapäiden varaan -ja näki silloin kahdenkymmenen askeleen päässä itsestään vaimonsa -veljenpojan, joka seisoi viiksiään kierrellen paikallaan. - -Porvari antoi hänelle hatullaan niin harvinaisia merkkejä, että -veljenpoika ne viimeinkin huomasi. Ja hän tuli porvarin luo ja pyysi -tovereitaan suomaan hiukan tilaa, ja toverit avasivat silloin eräästä -paikasta riviään. - -Ja tuosta aukosta pujahtivat heti Gilbert ja porvarisrouva ja porvari -sisarineen ja tyttärineen sisään, viimeisenä palvelijatarkin, joka -tosin kirkaisi sotilasrivien läpi mennessään pari kertaa kimeästi ja -käännähti ja katsoi julmasti taakseen, isäntäväen kuitenkaan edes -kysymättä häneltä, mistä syystä hän näin äänteli. - -Siten päästiin tien toiselle puolelle ja Gilbert huomasi olevansa nyt -oikealla paikalla. Hän kiitti porvaria; porvari kiitti puolestaan -häntä. Äiti koetti pyytää nuorukaista pysymään joukossaan. Täti -kehoitti häntä menemään matkaansa, ja sitten erottiin, varmaankin -ainaiseksi. - -Sillä kohdalla, jossa Gilbert seisoi, oli ainoastaan etuoikeutettuja; -hänen oli siis helppo raivata tiensä erään suuren lehmuksen luokse, -jonka juurella hän nousi kivelle seisomaan, nojautui puun alimmaista -oksaa vastaan ja alkoi odottaa. - -Gilbert ennätti seistä tässä asennossa noin puoli tuntia, kun rummut -alkoivat päristä, tykin laukaus jymähti ja tuomiokirkon kello lähetti -ilmoihin ensimmäisen majesteettisen ja kumisevan äänensä. - - - - -KAHDEKSAS LUKU - -Kuninkaan vaunut - - -Kaukaa alkoi kuulua sekavaa huutoa, joka kasvoi sitä kovemmaksi ja -äänekkäämmäksi, kuta lähemmäksi se tuli. Se sai Gilbertin terästämään -korviaan, ja hänen koko ruumistaan karmi ankara väristys. - -Kaikui huuto: _Eläköön kuningas!_ - -Siihen aikaan oli vielä tapana huutaa sellaista. - -Tietä pitkin ryntäsi kokonainen pilvi hirnuvia, kullalla ja -purppuralla peitettyjä hevosia: ne olivat muskettirykmentti, -santarmit ja sveitsiläinen hevoskaarti. - -Sen jälkeen näkyivät raskaat ja komeat vaunut. - -Gilbert näki sinisen ritarinauhan ja majesteettisen pään, joka -ei suinkaan ollut paljastettu. Hän näki kylmän ja läpitunkevasti -välkähtävän kuninkaallisen katseen, jonka edessä kaikki päät -taipuivat ja hatut poistuivat. - -Hän häikäistyi, huumautui ja seisoi huohottaen ja liikkumatta -paikallaan ja unohti ottaa hatun päästään. - -Ankara isku herätti hänet haltiotilastaan; hänen hattunsa lensi -maahan. - -Hän hypähti ja nosti hatun maasta ja kohotti sitten päätään ja -tunsi tutun porvarin veljenpojan, joka katseli häntä pisteliäästi -hymyillen, kuten sotilashenkilöiden on tavallista. - -"Vai niin", sanoi kersantti, "eikö kuninkaan edessä oteta hattua pois -päästä?" - -Gilbert kalpeni, katseli tomuttunutta hattuaan ja vastasi: - -"Minä näen kuninkaan nyt ensi kertaa, monsieur, ja unohdin häntä -tervehtiä, se on totta. Mutta minä en tiennyt..." - -"Ette tiennyt mitä?" toisti miekkaherra rypistellen kulmakarvojaan. - -Gilbertille tuli pelko, että hänet ajettaisiin pois tästä paikasta, -josta hän saattoi niin hyvin nähdä Andréen. Hänen sydämessään -leimahtava rakkaus masensi hänen ylpeytensä. - -"Anteeksi", sanoi hän, "minä olen maalta". - -"Ja olette tullut Pariisiin saamaan kasvatusta, pikku mies?" - -"Niin, monsieur", vastasi Gilbert väkisinkin tukehuttaen raivonsa. - -"No niin, koska olette jo opin tolalla", virkkoi kersantti -tarttuen Gilbertin käteen, kun hän aikoi pistää hatun takaisin -päähänsä, "oppikaa myöskin tämä seikka: hänen korkeuttaan dauphinea -tervehditään aivan niinkuin kuningastakin, heidän kuninkaallisia -korkeuksiaan prinssejä samoin kuin dauphinea, sanalla sanoen, -tervehditään kaikkia vaunuja, joissa on liljat. [Bourbonien -vaakunatunnus. Suom.] -- Tunnetteko te liljankukat, poikaseni, vai -täytyykö minun teitä opettaa?" - -"Ei tarvitse, monsieur", vastasi Gilbert, "kyllä ne tunnen". - -"No, se nyt edes on hyvä", mutisi kersantti. - -Kuninkaalliset vaunut vierivät ohitse, ja uusia vaunuja tuli yhä. -Gilbert katseli niin ahnain silmin, että hän näytti melkein hölmöltä. -Kun vaunut tulivat luostarin portin kohdalle, pysähtyivät ne kukin -vuorostaan ja saattueeseen kuuluvat ylhäiset herrat laskeusivat -maahan. Ja se toimitus sai joka viides minuutti aikaan pysäyksen -pitkin koko vierivää vaunujonoa. - -Erään tällaisen pysäyksen aikana tunsi Gilbert aivan kuin viiltävän -tulen lävistävän sydämensä. Häntä häikäisi niin, että kaikki esineet -katosivat hetkeksi hänen silmistään, ja häntä vavisti niin ankarasti, -että hänen täytyi takertua kiinni puunoksaan, ettei olisi kaatunut. - -Se johtui siitä, että hän näki nyt enintään kymmenen askeleen päässä -itsestään eräissä liljoilla koristetuissa vaunuissa, jollaisia -kersantti oli neuvonut häntä tervehtimään, Andréen säteilevät ja -kirkkaat kasvot, Andréen, joka oli puettu valkoisiin niinkuin taivaan -enkeli tai aave. - -Gilbert huudahti heikosti. Sitten kukisti hän kaikki tunteensa, jotka -yhtäkkiä olivat heränneet häntä raatelemaan, ja kielsi sydämensä -sykkimästä niin kiivaasti ja käski silmänsä katsomaan tuohon häntä -häikäisevään aurinkoon. - -Ja nuorukaisen tahdonvoima oli niin suuri, että hän onnistui -yrityksessään. - -Andrée puolestaan tahtoi tietää, miksi vaunut olivat pysähtyneet. -Hän kallistui siis kurkistamaan ulos vaunujen ikkunasta, ja -tähystellessään kaunein, tummansinisin silmin ympärilleen, huomasi -hän Gilbertin. - -Gilbert oletti, että Andrée kummastuisi hänet nähdessään ja kääntyisi -puhumaan isänsä kanssa, joka istui vaunuissa hänen vieressään. - -Eikä hän erehtynytkään; Andrée kummastui tosiaan, käännähti ja -huomautti Gilbertistä parooni de Taverneylle, joka istui punainen -ritarinauha rinnassaan kuninkaan vaunuissa. - -"Gilbertkö?" huudahti parooni aivan kuin yhtäkkiä unesta herätettynä; -"Gilbert täällä! Ja kuka siellä sitten hoitaa Mahonia?" - -Gilbert kuuli selvästi nämä sanat. Hän tervehti silloin harkitun -kunnioittavasti Andréeta ja hänen isäänsä. - -Hän sai ponnistaa kaikki voimansa voidakseen näin tervehtiä. - -"Se ori tosiaan totta!" huudahti parooni huomaten filosofimme. "Sama -vintiö, ihan itse." - -Ajatus, että Gilbert olisi Pariisissa, oli hänestä niin ihmeellinen, -ettei hän ollut voinut uskoa tyttärensä silmiä ja että hän nyt -maailman suurimmalla vaivalla uskoi omiansakin. - -Andréen kasvoilla, joita Gilbert nyt hellittämättä tarkasti, ei -näkynyt muuta kuin aivan tavallinen tyyneys ja hieno kummastuksen -vivahdus. - -Parooni kumartui ulos vaunujen ovesta ja viittasi Gilbertiä tulemaan -luokseen. - -Gilbert aikoi mennä, mutta kersantti esti hänet. - -"Ettekö näe, että minua kutsutaan tuonne", sanoi Gilbert. - -"Minne?" - -"Noiden vaunujen luokse." - -Kersantin silmät tähtäsivät Gilbertin sormen osoittamaa suuntaa ja -osuivat parooni de Taverneyn vaunuihin. - -"Kuulkaahan, kersantti", virkkoi parooni, "minä tahtoisin puhua -tuolle pojalle, vain pari sanaa". - -"Vaikka neljä, monsieur", vastasi kersantti; "teillä on muuten hyvää -aikaa; tuolla porttiholvissa luetaan juuri puhetta; tässä menee -hyvinkin puoli tuntia. Menkää, nuori mies." - -"No tule sitten, vintiö!" käski parooni Gilbertiä, joka koetti kulkea -muka aivan tyynesti. "Sanopas, mikä sattuma sinut Saint-Denisiin toi, -kun sinun pitäisi olla Taverneyssä." - -Gilbert kumarsi toisen kerran Andréelle ja paroonille ja vastasi: - -"Sattuma ei minua tänne tuonut, vaan minun oma tahtoni." - -"Mitä? Oma tahtosi, heittiö? Onko sinullakin muka oma tahto?" - -"Ja miksikä ei? Jokaisella vapaalla ihmisellä on oikeus pitää oma -tahtonsa." - -"Vapaalla ihmisellä! Vai niin, luuletko sinä sitten olevasi vapaa, -mokoma raukka?" - -"Tietysti, koska minä en ole myynyt vapauttani sitoutumalla -kehenkään." - -"No tämä on vasta, _ma foi_, hassu vintiö!" huudahti herra de -Taverney ällistyksissään Gilbertin varmasta puhetavasta. "Häh, sinä -Pariisissa, ja miten sinä olet tänne tullut, sanopas se?... Ja millä -neuvoilla, vastaapas?" - -"Jalkaisin", virkkoi Gilbert lakoonisesti. - -"Jalkaisin?" toisti Andrée ja hänen äänessään oli säälin vivahdus. - -"Ja mitä sinä Pariisissa aiot tehdä? Vastaa", huudahti parooni. - -"Saada ensin oppia ja sitten onnea." - -"Oppia?" - -"Siitä olen varma." - -"Onnea?" - -"Niin toivon." - -"Ja mitä sinä sillä välin teet? Kerjäät?" - -"Kerjäänkö!" toisti Gilbert ylen halveksivasti. - -"Sinä siis varastelet?" - -"Monsieur", vastasi Gilbert niin jyrkällä, ylpeällä ja uhmaavalla -äänellä, että neiti de Taverney väkisinkin johtui ajattelemaan -tuota omituista nuorukaista; "monsieur, olenko minä koskaan teiltä -varastanut?" - -"Mitä sinä sitten käsilläsi teet, laiskuri?" - -"Samaa, mitä tekee muuan nero, jonka esimerkkiä minä tahdon -noudattaa, ellen muussa niin ainakin uutteruudessa", vastasi Gilbert. -"Minä kopioin nuotteja." - -Andrée kääntyi katsomaan Gilbertiin päin. - -"Kopioitteko te nuotteja?" kysyi hän. - -"Kyllä, mademoiselle." - -"Te siis sitä osaatte?" lisäsi Andrée halveksivasti ja sellaisella -äänellä kuin olisi aikonut sanoa: -- Te valehtelette. - -"Minä tunnen nuotit ja se riittää osatakseni niitä kopioida", vastasi -Gilbert. - -"Mistä pirusta sinä nekin olet oppinut, lurjus?" - -"Niin", äännähti Andréekin ja hymyili. - -"Parooni, minä pidän suuresti musiikista, ja kun neiti joka päivä -istui tunnin tai pari klaveerinsa ääressä, asetuin minä salaa -kuuntelemaan." - -"Vetelehtijä!" - -"Minä opin ensin korvakuulolta itse kappaleet; ja kun ne kappaleet -olivat painetut nuottivihkoon, niin opin vähitellen ja suurella -vaivalla lukemaan vihkoista niiden nuotit." - -"Minun nuottivihkoistani!" huudahti Andrée ylen vihastuneena; "te -uskalsitte koskea minun nuottivihkoihini?" - -"En, mademoiselle, sellaista en olisi koskaan antanut itselleni -anteeksi", virkkoi Gilbert. "Mutta ne olivat auki klaveerin kannella, -milloin yhdestä, milloin toisesta paikasta. Minä en koskenut niihin; -minä koetin niitä ainoastaan lukea, en muuta. Silmäni eivät liene -toki niiden sivuja tahranneet." - -"Saadaanhan nähdä, niin kohta tuo heittiö väittää meille soittavansa -pianoa niinkuin Haydn", virkkoi parooni. - -"Ehkäpä jo osaisinkin soittaa", vastasi Gilbert, "jos olisin -uskaltanut koskea sormellani näppäimiin". - -Tahtomattaankin katsahti Andrée jälleen tuon nuorukaisen kasvoihin, -joiden ilmettä sillä hetkellä ei voi verrata mihinkään, ellei ehkä -marttyyrin sokeaan kiihkoon. - -Mutta paroonilla ei suinkaan ollut niin rauhallinen ja niin kirkkaan -ymmärtävä äly kuin hänen tyttärellään. Niinpä oli hänessä leimahtanut -viha liekkiin, kun hän ajatteli, että ehkäpä tuo nuorukainen oli -oikeassa ja ehkäpä hänelle oli tehty epäinhimillisen julmaa vääryyttä -jättämällä hänet niin yksin Taverneyhin Mahon koiran kanssa. Ja kun -alempiarvoiselle on vaikea antaa anteeksi sitä, että hän on meille -huomauttanut viastamme, niin parooni kiihtyi yhä enemmän sikäli kuin -hänen tyttärensä lauhtui. Ja hän huusi: - -"Ah, sinä maleksija! Sinä olet lähtenyt karkuun ja kuljeksimaan -irtolaisena; ja kun sinua vaaditaan tilille käytöksestäsi, sinä -syötät sellaisia typeryyksiä kuin tässä olet meille puhunut. Hyvä, -ainakaan minun tähteni ei kuninkaan maanteillä saa kuljeksia -tuollaisia kelmejä ja mierolaisia..." - -Andrée liikahti aikoen rauhoittaa isäänsä, sillä hän huomasi, että -hän alensi liioittelullaan arvoaan. - -Mutta parooni työnsi pois tyttärensä rauhoittavan käden ja jatkoi: - -"Minä suosittelen sinua poliisipäällikkö Sartinesille, ja sinä saat -tehdä huviretken Bicêtreen, mokomakin filosofinreuhka!" - -Gilbert ponnahti askeleen taaksepäin, vetäisi hatun alemmaksi ja -sanoi kalpeana vihasta: - -"Monsieur, suvaitkaa tietää, että Pariisiin tultuani minä olen -löytänyt suojelijoita, joiden eteisessä poliisipäällikkönne saa -seisoskella hattu kourassa!" - -"Ahaa! Vai niin!" huusi parooni; "no, jos pääset Bicêtrestä, niin -selkäsaunasta et ainakaan pääse! Andrée, Andrée, huuda tänne -veljeäsi, hän on tuolla aivan lähellä." - -Andrée kumartui Gilbertiin päin ja sanoi hänelle käskevästi: - -"Monsieur Gilbert, menkää nyt pois." - -"Filip, Filip!" huusi vanhus. - -"Menkää", toisti Andrée nuorukaiselle, joka seisoi vaiti ja -liikkumatta paikallaan, aivan kuin huumaannuksissa. - -Muuan ritari ratsasti paroonin huudon kuullessaan vaunujen ovelle; -hän oli Filip de Taverney, kapteenin univormussa. Nuori kapteeni -näytti samalla kertaa sekä iloiselta että komealta. - -"Kas, Gilbert täällä!" huudahti hän koruttomasti, nähdessään -nuorukaisen. "Päivää, Gilbert... Mitä tahdotte, isä?" - -"Päivää, monsieur Filip", vastasi nuorukainen. - -"Minä tahdon", toisti parooni kalpeana vimmasta, "että annat tuolle -lurjukselle miekkasi huotrasta!" - -"Mitä hän sitten on tehnyt?" kysyi Filip ja katseli kummastuksissaan -vuorotellen raivoavaa paroonia ja peloittavan kylmäveristä Gilbertiä. - -"Mitä tehnyt, mitä tehnyt!..." huusi parooni; "Filip, lyö kuin -koiraa!" - -Filip kääntyi sisarensa puoleen. - -"Mitä hän on sitten tehnyt, Andrée? Sano, onko hän loukannut sinua?" - -"Minäkö!" huudahti Gilbert. - -"Ei, ei", vastasi Andrée; "hän ei ole tehnyt mitään, isä kiihtyy -syyttä. Monsieur Gilbert ei ole enää meidän palveluksessamme, -hänellä siis on täysi oikeus oleskella missä tahtoo. Sitä ei isä ota -ymmärtääkseen, ja kun hän näki hänet täällä, niin hän suuttui." - -"Eikö muuta?" kysyi Filip. - -"Ei kerrassaan mitään, hyvä veljeni, enkä minä ymmärrä isän -suuttumusta varsinkaan tällaisesta asiasta, jolloin asianomainen ei -ansaitse edes silmäystäkään. Katsohan, Filip, eikö nyt päästä jo -lähtemään." - -Paroonin sai hänen tyttärensä kuninkaallinen tyyneys vaikenemaan. - -Gilbert painoi päänsä moisen halveksumisen musertamana alas. Hänen -sydämensä lävisti kuin salaman isku, joka suuresti muistutti vihaa. -Hän olisi pitänyt Filipin murhaavaa miekan pistoa, vaikkapa hänen -ruoskansa veristä iskua, parempana kuin näitä Andréen sanoja. - -Häntä pyörrytti. - -Onneksi loppui juhlapuhe juuri samassa; ja siitä seurasi, että -vaunujono lähti vierimään. - -Paroonin vaunut loittonivat hitaasti, toiset tulivat niiden paikalle; -Andrée haipui kuin unessa. - -Gilbert jäi yksin paikalleen, häntä itketti, hän tahtoi ärjyä -ja hänestä ainakin tuntui, ettei hän enää jaksaisi kantaa -onnettomuutensa taakkaa. - -Silloin pani joku kätensä hänen olalleen. - -Hän käännähti ja näki Filipin, joka oli laskeutunut satulasta ja -jättänyt hevosensa erään rykmenttinsä sotilaan pideltäväksi ja palasi -nyt hymyillen hänen luokseen. - -"Kuuleppas, Gilbert-raukka, mitenkä sinun onkaan käynyt, ja miksi -sinä olet Pariisissa?" - -Filipin koruton ja lempeä kysymys liikutti nuorukaista. - -"Oi, monsieur", vastasi hän huokaisten väkisinkin, niin stoalaisen -horjumaton kuin olikin; "mitäpä olisin tehnyt Taverneyssä? Kysynpä -teiltä. Siellä olisin kuollut epätoivoon, tietämättömyyteen ja -nälkään." - -Filip hätkähti. Hänen puolueetonta omaatuntoaan kolkutti samoin kuin -ennen Andréenkin se seikka, että nuorukainen oli niin huolettomasti -hylätty. - -"Ja sinä luulet tulevasi toimeen Pariisissa, poikaraukka, ilman -rahaa, ilman auttajia, ilman neuvoa?" - -"Kyllä, sen uskon, monsieur; jos mies tahtoo tehdä työtä, kuolee -hän harvoin nälkään tässä kylässä, jossa on toisia ihmisiä, jotka -mieluummin ovat tekemättä mitään." - -Filip säpsähti tuota vastausta. Koskaan hän ei ollut pitänyt -Gilbertiä muuna kuin tavallisena vähäpätöisenä palvelushenkilönä. - -"Saatko sinä edes ruokaa?" kysyi hän. - -"Minä ansaitsen itse leipäni, hra Filip; ja muuta ei sellainen -toivokaan, jonka ei tarvitse moittia itseään mistään muusta kuin -siitä, että hän on joskus syönyt leipää, jota ei ole itse ansainnut." - -"Et puhune toivoakseni noin siitä leivästä, jota sinulle annettiin -Taverneyssä, poikaseni? Isäsi ja äitisi olivat talon kunnon -palvelijoita, ja sinusta itsestäsikin on ollut meille monesti hyötyä." - -"Minä täytin ainoastaan velvollisuuteni, monsieur." - -"Kuule, Gilbert", jatkoi nuori upseeri; "sinä tiedät, että minä olen -aina sinusta pitänyt; minä olen aina katsonut sinua toisenlaisin -silmin kuin muut omaiseni. Lienenkö ollut väärässä vai oikeassa? -Sen näyttää tulevaisuus. Sinun arkuutesi oli minun mielestäni -hienotuntoisuutta; sinun jöröyttäsi minä sanoin ylpeydeksi." - -"Oi, ritari de Taverney!" huudahti Gilbert ja hengähti keveämmin. - -"Minä toivon siis sinulle hyvää, Gilbert." - -"Kiitän teitä, monsieur." - -"Minä olin nuori kuin sinä, onneton kuin sinä, joskin omassa -asemassani; siitä kai johtui, että ymmärsin sinua. Onnen päivä -pilkahti minulle viimeinkin; anna minun auttaa itseäsi, sillaikaa -kunnes onni hymyilee sinullekin vuorostaan." - -"Kiitoksia, kiitoksia, monsieur." - -"Mitä aiot tehdä? Sanopas. Sinä olet liian arka etsimään itsellesi -paikkaa." - -Gilbert pudisti halveksivasti hymyillen päätänsä. - -"Minä ryhdyn opiskelemaan", vastasi hän. - -"Mutta opiskeluun tarvitaan opettajia, ja saadakseen opettajia, -täytyy maksaa heille rahaa." - -"Minä ansaitsen jo rahaa, monsieur." - -"Niinkö, ansaitset!" virkkoi Filip hymyillen; "ja paljonko ansaitset, -sano?" - -"Ansaitsen viisikolmatta souta päivässä ja voin ansaita -kolmekymmentä, jopa neljäkymmentäkin." - -"Mutta sehän riittää niin ja näin ruokaan." - -Gilbert hymyili. - -"Kuulehan nyt, ethän pane pahaksesi, jos tarjoan sinulle apuani." - -"Te apua minulle, hra Filip?" - -"Aivan niin, minä. Häpeätkö sinä ottaa sitä minulta?" - -Gilbert ei vastannut mitään. - -"Ihmiset on luotu tähän maailmaan auttamaan toinen toistaan", jatkoi -ritari Maison-Rouge. "Eivätkö he ole veljiä --" - -Gilbert kohotti päätänsä ja katsoi älykkäillä silmillään nuoren -upseerin jaloihin kasvoihin. - -"Nämä sanat hämmästyttävät sinua?" kysyi Filip. - -"Eivät, monsieur", sanoi Gilbert, "ne ovat filosofian sanoja; siinä -vain kysymys, ettei minun ole ollut tapana kuulla niitä teidän -säätyynne kuuluvien henkilöiden suusta". - -"Sinä olet oikeassa, ja kuitenkin ovat ne meidän sukupolvemme -puhetta. Itse dauphinin periaatteet ovat tällaisia. Kuule, älä -ole ylpeä minua kohtaan", jatkoi Filip; "ja mitä nyt sinulle -lainaan, sinä maksat sen myöhemmin takaisin. Kuka tietää, vaikka -sinusta kerran tulisi minkälainen Colbert tai Vauban?" [Colbert oli -kuuluisa valtiomies, 1619--1683; porvarillista syntyperää, kohosi -rahaministeriksi, edisti suuresti kauppaa, maanviljelystä, tieteitä, -taiteita y.m. Vauban oli mainio sotilasinsinööri, joka nousi -asemaansa köyhästä pojasta. Suom.] - -"Taikka Tronchin", virkkoi Gilbert. - -"Vaikkapa niin. Kas tässä on kukkaroni, jaetaanpa sen sisältö." - -"Kiitoksia, monsieur", vastasi masentumaton nuorukainen, joka -kuitenkin oli liikuttunut Filipin ihailtavasta hyvyydestä, vaikkei -tahtonut sitä ilmaista; "kiitoksia, en tarvitse mitään, muuta... -mutta minä olen teille kiitollisempi kuin jos olisin ottanut -tarjouksenne vastaan, uskokaa se". - -Sitten hän kumarsi Filipille ja katosi tämän seistessä ymmällään -nopeasti tungokseen. - -Nuori kapteeni odotti sievoisen tuokion, aivan kuin ei olisi -voinut uskoa silmiään eikä korviaan. Mutta kun hän näki, ettei -Gilbert tullut enää takaisin, nousi hän hevosensa selkään ja palasi -paikalleen. - - - - -YHDEKSÄS LUKU - -Pahanhengen vaivaama - - -Madame Louisen sieluun ei kaikki tämä vieriväin vaunujen jyrinä, -lakkaamatta pauhaavain kellojen soitto, lukuisain rumpujen -iloinen pärinä, kaikki tämä kuninkaallinen komeus, maailmallisen -majesteettisuuden heijastus, josta hän oli luopunut, tehnyt juuri -mitään vaikutusta, vaan raukesi niinkuin voimaton aalto hänen -luostarikammionsa seinämuuria vastaan. - -Kuningas oli lähtenyt luostarista koetettuaan tuloksetta isän ja -hallitsijan tavoin, nimittäin hymyillä, joita seurasivat suuresti -käskyjä muistuttavat pyynnöt, vaatia tytärtään takaisin maailmaan. -Dauphine, johon hänen ylkänsä tädin todellinen sielun suuruus teki -ensi silmäyksellä syvän vaikutuksen, katosi hovimiespyörteineen. -Silloin antoi karmeliittiluostarin johtajatar ottaa seiniltä pois -verhot, viedä kukat luostarista ja panetti pitsit laatikoihin. - -Hän oli yhäti mielenliikutuksen valtaamassa luostarikunnassa ainoa, -joka ei näyttänyt lainkaan tyytymättömältä siihen, että luostarin -raskaat portit, oltuaan hetkisen auki maailmalle, kääntyivät jälleen -raskaasti saranoillaan ja eroittivat kumahtaen maailman tästä -hiljaisuuden paikasta. - -Sitten kutsutti hän luokseen rahastonhoitaja-nunnan. - -"Ovatko köyhät näinä kahtena epäjärjestyksen päivänä saaneet -tavalliset almunsa?" kysyi hän. - -"Ovat, Madame." - -"Onko sairaita käyty vaalimassa kuten tavallisesti?" - -"On, Madame." - -"Onko sotilaille annettu hiukan virvokkeita ja sitten päästetty -heidät menemään?" - -"Kaikki he ovat saaneet leipää ja viinejä, joita Madame on käskenyt -heille varustaa." - -"Ketään ei ole siis luostarissa unohdettu?" - -"Ei ketään, Madame." - -Madame Louise meni ikkunan ääreen ja hengitti verkalleen tuoksuvaa -viileyttä, joka nousi puutarhasta lähenevän yön kosteilla siivillä. - -Rahastonhoitaja-nunna odotti kunnioittavasti ylhäiseltä abbedissalta -jotakin käskyä tai lupaa saada poistua. - -Madame Louise -- Jumala yksin tietää, mitä kuninkaallinen nunnaparka -tällä hetkellä mietti -- Madame Louise nyppi teriä korkeavartisista -ruusuista, jotka kasvoivat aivan hänen ikkunansa tasalle, ja -jasmiineista, jotka peittivät pihaseiniä. - -Yhtäkkiä jymähti tallirakennuksen ovi ankarasta hevosen -kavioniskusta, ja johtajatar aivan säikähti. - -"Kuka hoviherroista on vielä jäänyt Saint-Denisiin?" kysyi Madame -Louise. - -"Hänen Ylhäisyytensä kardinaali de Rohan, Madame." - -"Ovatko hänen hevosensa täällä?" - -"Eivät, Madame, ne ovat luostarin kapitulirakennuksessa, jonne hän -jää yöksi." - -"Mitä jyminää tuo sitten on?" - -"Madame, siellä potkii sen vieraan naisen hevonen." - -"Minkä vieraan naisen?" kysyi Madame Louise koettaen muistaa asiaa. - -"Sen italiattaren, joka tuli eilis-iltana anomaan teidän -korkeudeltanne turvaa." - -"Ah, se on totta. Missä hän nyt sitten on?" - -"Huoneessaan tai kirkossa." - -"Mitä hän eilisestä asti on tehnyt?" - -"Eilis-illasta asti ei hän ole huolinut muuta ruokaa kuin leipää, ja -koko yön hän rukoili kappelissa." - -"Varmaankin joku suuren rikoksen tehnyt", mutisi abbedissa rypistäen -kulmiaan. - -"Sitä en tiedä, Madame, hän ei ole puhunut kenellekään mitään." - -"Minkälainen nainen hän on?" - -"Hän on kaunis ja samalla sekä lempeän että ylpeän näköinen." - -"Missä hän oli tänä aamuna juhlallisuuksien aikana?" - -"Huoneessaan; minä näin hänen ikkunan ääressä katselevan verhojen -takaa hätäisen näköisenä jokaista, joka tuli luostariin, ikäänkuin -hän olisi pelännyt kaikissa tulijoissa vihollista." - -"Varmaan jokin nainen siitä onnettomasta piiristä, jossa olen elänyt, -jossa olen hallinnut. Antakaa hänen tulla sisään." - -Rahastonhoitaja-nunna läksi menemään. - -"Mutta tiedetäänkö hänen nimeänsä?" kysyi prinsessa. - -"Lorenza Feliciani." - -"En tunne ketään sen nimistä", virkkoi Louise mietiskellen; "mutta ei -väliä, antakaa tuon naisen tulla sisään". - -Abbedissa istuutui vuosisatoja vanhaan nojatuoliin; se oli tehty -tammesta, koristettu Henrik II:n aikuisilla leikkauksilla, ja siinä -olivat karmeliittiluostarin viimeiset yhdeksän abbedissaa istuneet. - -Se oli peloittava tuomioistuin, jonka edessä monet -luostarikokelasraukat olivat vavisseet horjuessaan hengellisten ja -maallisten pyyteiden välillä. - -Tuokion päästä tuli rahastonhoitaja-nunna takaisin, tuoden tuntemamme -vieraan naisen, joka oli verhottu pitkään huntuun, kuten olemme -kertoneet. - -Madame Louisella oli läpitunkevat silmät niinkuin hänen muullakin -suvullaan, ja hän kohdisti nyt silmänsä Lorenza Felicianiin samassa -kun viimemainittu astui huoneeseen. Mutta hänestä oli nuori nainen -niin nöyrän, niin suloisen näköinen, hänen mielestään olivat hänen -suuret, mustat ja aivan äsken kyyneleitä vuodattaneet silmänsä niin -viattomat, että hänen tunteensa muuttuivat vierasta kohtaan suopeiksi -ja sisarellisiksi, vaikka hän äsken oli ollut hänelle vihamielinenkin. - -"Tulkaa lähemmäksi ja puhukaa", kehoitti prinsessa. - -Nuori nainen astui vavisten askeleen ja aikoi vaipua polvilleen. - -Prinsessa nosti hänet ylös. - -"Eikö teidän nimenne, madame, ole Lorenza Feliciani?" kysyi prinsessa. - -"Kyllä, Madame." - -"Ja te haluatte uskoa minulle jonkin asianne?" - -"Oi, minä suorastaan kuolen, ellen sitä saa tehdä." - -"Mutta miksi ette turvaudu rippituoliin? Minulla ei ole valta muuta -kuin lohduttaa; pappi sekä lohduttaa että antaa anteeksi." - -Nämä viimeiset sanat virkkoi Madame Louise arastellen. - -"Minä en kaipaa muuta kuin lohdutusta", vastasi Lorenza; "ja muuten: -en tohtisi sanoa muille kuin naiselle sitä, mitä nyt aion teille -kertoa". - -"Tuo aikomanne kertomus on siis varsin harvinainen?" - -"Niin, se on varsin harvinainen. Mutta kuulkaa minua kärsivällisesti, -Madame; minä voin puhua asian ainoastaan teille, vakuutan sen -uudestaan, sillä te olette ylen mahtava, ja minä tarvitsen -puolustuksekseni melkein itsensä Jumalan kättä." - -"Puolustukseksenne? Teitä ajetaan siis takaa, teitä ahdistellaan?" - -"Niin, Madame, minua ajetaan takaa", huudahti vieras nainen kauhusta -suunniltaan. - -"Muistakaa siis, madame", virkkoi prinsessa, "että tämä talo on vain -luostari eikä mikään linnoitus; että täällä raukeaa olemattomiin -kaikki sellainen, mikä ihmisiä liikuttaa; täällä ei ole mitään -sellaista, jota ihminen voisi käyttää toisia ihmisiä vastaan. Tämä -talo ei ole suinkaan oikeuden, voiman ja väkivallan talo, vaan hyvin -yksinkertaisesti Jumalan talo." - -"Oi, sitähän minä juuri kaipaankin", vastasi Lorenza. "Niin, tämä -on Jumalan talo, ja ainoastaan Jumalan talossa voin minä saada olla -rauhassa." - -"Mutta Jumala ei hyväksy kostoa; kuinka voisitte toivoa meidän -kostavan teidän vihamiehillenne? Kääntykää esivallan puoleen." - -"Esivalta ei voi mitään sitä miestä vastaan, jota minä pelkään, -Madame." - -"Kuka hän sitten on?" kysyi abbedissa sisimmässään pelästyen. - -Salaperäisen kiihtymystilan vallassa Lorenza meni lähemmäksi -prinsessaa. - -"Kysytte, kuka hän on, Madame?" toisti hän. "Hän on, siitä olen -varma, noita demooneja, jotka sotivat ihmisiä vastaan ja joille -saatana, heidän ruhtinaansa, on antanut yliluonnollisen voiman." - -"Mitä sanoittekaan?" kysyi prinsessa ja katseli vierasta ikäänkuin -ajatellen, eikö hän ehkä ollut hullu. - -"Ja minä, voi minua onnetonta!" huudahti Lorenza väännellen kauniita -käsiään, jotka olivat kuin jonkin muinaisen kuvapatsaan malliin -valetut; "minä satuin kohtaamaan tuon miehen, ja minä olen..." - -"Sanokaa." - -Lorenza tuli yhä lähemmäksi prinsessaa; ja sitten virkkoi hän aivan -hiljaa, kuten itse säikähtäen sanojaan: - -"Minä olen riivajaisen vallassa!" jupisi hän. - -"Riivajaisen!" huudahti prinsessa: "kuulkaa, oletteko te järjissänne -vai olisittekohan...?" - -"Hullu, tarkoitatte ja aioitte sanoa! En, minä en ole hullu, mutta -minä voin tulla hulluksi, jos te minut hylkäätte." - -"Riivaajaisen vallassa!" toisti prinsessa. - -"Ah, niin, niin!" - -"Mutta sallikaa minun teille vakuuttaa, että minun mielestäni te -olette aivan Jumalan armollaan enimmin suosimain olentojen näköinen. -Te näytätte minusta olevan rikas, te olette kaunis, te puhutte aivan -selvästi, teidän kasvoissanne ei huomaa pienintäkään merkkiä tuosta -kamalasta ja salaperäisestä taudista, jota sanotaan riivaajaiseksi." - -"Madame, minun elämässäni ja elämäni seikkailuissa piilee synkkä -salaisuus, jota tahtoisin salata itseltänikin." - -"Selittäkäähän, pyydän. Olenko minä siis ensimmäinen, jolle te -puhutte onnettomuudestanne? Entä sitten vanhempanne, ystävänne?" - -"Vanhempani!" huudahti nuori nainen, pistäen tuskissaan kätensä -ristiin. "Minun poloiset vanhempani, saanko enää koskaan heitä nähdä? -Ja ystäväni?" lisäsi hän katkerasti. "Oi, Madame, missä minulla on -ystäviä!" - -"Kuulkaahan, aletaan kysellä järjestyksessä, lapseni", virkkoi Madame -Louise koettaen avata vieraan naisen tunnustuksille uraa. "Ketkä ovat -teidän vanhempanne, ja missä oloissa läksitte heidän luotaan?" - -"Madame, minä olen roomatar ja asuin vanhempaini kodissa Roomassa. -Isäni on vanhaa aatelia; mutta kuten kaikki Rooman patriisit on hän -köyhä. Sitäpaitsi on minulla äiti ja vanhempi veli. Olen kuullut, -että kun Ranskassa sellaisella ylimysparilla kuin minun vanhempani on -poika ja tytär, niin uhrataan tyttären myötäjäiset, että saataisiin -pojalle sotilasvirka. Meillä uhrataan tytär sitä varten, että poika -saataisiin hengelliseen arvosäätyyn. Minä en olekaan siis saanut -mitään oppia, koska vanhempaini täytyi kustantaa veljeni opinnoita, -veljeni, joka lukee, kuten äitini yksinkertaisuudessaan sanoi, -kardinaaliksi." - -"No, entä sitten?" - -"Siitä johtuu, Madame, että vanhempani uhrasivat mitä suinkin voivat -tukeakseen veljeäni ja että minut päätettiin lähettää nunnaksi -Subiacon karmeliittiluostariin." - -"Ja te itse, mitä te siitä sanoitte?" - -"En mitään, Madame. Lapsesta saakka oli puhuttu, että sellainen -tulevaisuus oli minulle aivan välttämättömyys. Minulla ei ollut omaa -tahtoa, minun mieltäni ei muuten kysyttykään, minua käskettiin, enkä -minä voinut muuta kuin totella." - -"Ja kuitenkin..." - -"Madame, meillä Rooman tytöillä ei ole omaa tahtoa, vaan ainoastaan -kaipuumme. Me rakastamme maailmaa niinkuin kadotukseen tuomitut -paratiisia, nimittäin sitä tuntematta. Sitäpaitsi näin minä muista -tytöistä niin paljon esimerkkejä, jotka olisivat tuominneet -menettelyni sopimattomaksi, jos päähäni olisi pälkähtänyt tehdä -vastarintaa, mutta sitä en tehnytkään. Kaikki ystävättäreni, joita -tunsin ja joilla kuten minulla oli joku veli, olivat saaneet maksaa -oman veronsa tuottaakseen suvulle kunniaa. Minulla ei olisi ollut -perusteltua syytä valittaa kohtaloani; minulta ei vaadittu mitään -yleisistä tavoista poikkeavaa. Äitini hyväili minua hiukan tavallista -enemmän sen päivän lähestyessä, jolloin minun oli erottava hänestä." - --- Viimein tuli päivä, jolloin minun kokelaskauteni oli alkava; isäni -hankki viisisataa roomalaista scudia luostarimaksuksi minusta, ja me -läksimme matkalle Subiacoon. - --- Roomasta Subiacoon on noin neljä tai puolen viidettä penikulmaa, -mutta vuoristotiet ovat niin huonoja, ettemme päässeet enempää kuin -puolitoista penikulmaa viidessä tunnissa, jotka kuluivat lähdöstämme. -Kuitenkin oli matka minusta mieluisa, vaikka se olikin niin -väsyttävä. Minä iloitsin siitä aivan kuin viimeisestä autuudestani, -ja kaiken matkaa minä lausuin jäähyväisiä puille, pensaille, kiville -ja yksinpä lakastuneille ruohoillekin. Kukapa tiesi, olisiko -luostarissa edes ruohoa, kiviä, pensaita tai puita. - --- Yhtäkkiä siten unelmoidessani ja ajaessamme pienen metsikön ja -halkeilleen jyrkän kallioseinän välitse, vaunut rutosti pysähtyivät, -minä kuulin äitini kirkaisevan ja isäni tapailevan käteensä -pistoolejaan. Katseeni ja sieluni palasivat taivaasta jälleen maan -päälle. Meidät olivat pysäyttäneet rosvot. - -"Lapsiraukka!" huudahti Madame Louise kuunnellen yhä tarkkaavammin -tätä kertomusta. - -"No niin; täytyykö minun teille tunnustaa, Madame? Minä en -erikoisesti pelästynyt, sillä nuo miehet pysäyttivät meidät -ryöstääkseen meiltä rahat, ja ne rahat, jotka he tahtoivat meiltä -ryöstää, nehän olivat aiotut luostarimaksukseni. Jos ei ollut tuota -maksua suorittaa, niin minun luostariinmenoani täytyisi lykätä vielä -sen aikaa, joka isältä menisi uuden summan hankkimiseen. Ja minä -tiesin kyllä, millä työllä hän oli saanut kokoon nämäkin viisisataa -scudia." - --- Mutta ensimmäisen saaliinsa jaettuaan eivät rosvot antaneetkaan -meidän jatkaa matkaamme, vaan he karkasivat minun kimppuuni. Ja kun -minä näin isäni kaikin voimin koettavan minua puolustaa --, kun näin -äitini vuodattavan kyyneleitä, silloin minä ymmärsin, että outo -onnettomuus kohtasi minua, ja luonnollisesta vaistosta, joka saa -ihmisen vaaran hetkellä huutamaan apua, minä aloin rukoilla rosvoilta -armoa, vaikka minä tiesinkin rukoilevani turhaan, sillä eihän tuolla -autiolla paikalla kukaan minua kuulisi. - --- Eivätkä rosvot välittäneetkään minun rukouksistani, äitini -kyyneleistä, isäni vastarinnasta, vaan he sitoivat minulta kädet -selän taakse, ja tähdäten minua kamalin silmin, joiden katseiden -merkityksen minä nyt ymmärsin, niin selvänäköiseksi oli kauhu minut -tehnyt, alkoivat he erään toverinsa nenäliinalla heittää arpaa -nappuloilla, jotka yksi heistä kaivoi taskustaan. - --- Enimmin kauhisti minua se seikka, ettei tuolla kehnolla -pelipöydällä näkynyt minkäänlaisia pelattavia rahoja. - --- Sillaikaa kuin arpanappulat kiersivät kädestä käteen, karmi minua -kauhu, sillä minä ymmärsin, että he pelasivat minusta. - --- Yhtäkkiä eräs rosvoista päästi hurjan voitonhuudon ja nousi ylös, -kun taas toiset sadattelivat ja purivat hammasta; hän juoksi luokseni -ja tempasi minut syliinsä ja painoi huulensa huuliani vasten. - --- Tulipunaisen raudan pisto ei olisi saanut minua huutamaan -epätoivoisemmin. - --- 'Oi, Jumala, Jumala, anna minun kuolla!' huusin minä. - --- Äitini vääntelehti maassa, johon hänet oli heitetty, ja isäni -pyörtyi. - --- Minä saatoin toivoa enää yhtä ainoaa: että joku niistä rosvoista, -jotka olivat joutuneet tappiolle, surmaisi minut raivonpuuskassa -veitsellä, sillä sellainen ase oli heillä kaikilla suonenvetoisesti -puristetuissa käsissään. - --- Minä odotin iskua, toivoin sitä, rukoilin sitä. - --- Yhtäkkiä näkyi tiellä mies ratsun selässä. - --- Hän oli puhunut hiljaa erään vartijaksi jätetyn rosvon kanssa, -joka oli antanut hänen tulla paikalle vaihdettuaan hänen kanssaan -jonkin merkin. - --- Tuo mies, joka oli keskikokoinen, kasvoiltaan mahtavan näköinen, -katseeltaan päättävä, jatkoi tyynesti ja rauhallisesti lähestymistään -ratsun selässä. - --- Ehdittyään luokseni hän pysäytti hevosensa. - --- Rosvo oli jo ottanut minut käsivarsilleen ja alkoi kantaa minua -jonnekin, kun hän yhtäkkiä kääntyi, kuultuaan ensimmäisen äänen -pillistä, joka oli uuden tulijan ruoskan kädensijassa. - --- Rosvo laski minut käsistään maahan. - --- 'Tule tänne', sanoi tuntematon hänelle. - --- Ja kun rosvo ei heti totellut, taivutti tuntematon tulija -käsivartensa kulmaan ja asetti kaksi sormeaan rintaansa vastaan -erillään toisistaan. Ja aivan kuin tuo merkki olisi ollut -itsevaltiaan hallitsijan käsky, rosvo meni nyt tuntemattoman luo. - -Viimemainittu kumartui ja lausui rosvon korvaan hiljaa sanan: - --- _'Mac'_. - --- Hän ei lausunut muuta kuin tämän yhden sanan, siitä olen varma, -sillä minä katselin häntä niinkuin ihminen katsoo veistä, jolla hänet -aiotaan surmata, ja kuuntelin niinkuin hän kuuntelee sanaa, joka -merkitsee hänelle joko kuolemaa tahi elämää. - --- _'Benac'_, vastasi rosvo. - --- Sitten rosvo palasi kuin masennettu jalopeura ja ärähdellen tuon -pedon lailla luokseni; hän päästi nuoran, jolla ranteeni olivat -sidotut, ja samoin hän vapautti isäni ja äitini. - --- Sitten tulivat rosvot ja panivat kukin vuorostaan eräälle kivelle -osansa saalistaan, sillä he olivat jo jakaneet keskenään rahat. -Ainoaakaan scudia ei noista viidestäsadasta puuttunut. - --- Sillä välin minä jälleen selvisin kauhustani isäni ja äitini -sylissä. - --- 'Menkää nyt', sanoi tuntematon rosvoille. - --- Rosvot tottelivat ja katosivat kaikki nurisematta metsään. - --- 'Lorenza Feliciani', sanoi muukalainen ja loi minuun -yli-inhimillisen katseensa, 'jatka matkaasi, sillä sinä olet vapaa'. - --- Isäni ja äitini kiittivät muukalaista, joka tunsi minut, vaikka -emme häntä tunteneet. Sitten he nousivat jälleen vaunuihin, ja -minä läksin ajamaan heidän seurassaan aivan kuin jotakin kaivaten, -sillä en ymmärtänyt, mikä omituinen, vastustamaton voima veti minua -pelastajani puoleen. - --- Hän jäi seisomaan liikkumattomana paikalleen ikäänkuin yhä -edelleenkin meitä suojellakseen. - --- Minä olin katsellut häntä niin kauan kuin olin voinut. Ja vasta -sitten, kun hän oli kadonnut aivan näkyvistäni, lakkasi paino, joka -oli rintaani ahdistanut. - -"Mutta kuka se omituinen mies sitten oli?" kysyi prinsessa tästä -yksinkertaisesta kertomuksesta liikutettuna. - -"Suvaitkaahan kuunnella minua lisää", vastasi Lorenza. "Oi, kaikki ei -ole vielä lopussa." - -"Minä kuuntelen", sanoi Madame Louise. - -Nuori nainen jatkoi: - -"Kaksi tuntia tämän tapahtuman jälkeen me tulimme perille Subiacoon." - --- Koko matkalla emme me, isä, äiti ja minä, olleet puhuneet mistään -muusta kuin tuosta merkillisestä pelastajasta, joka oli ilmestynyt -yhtäkkiä avuksemme, salaperäisenä ja mahtavana ja kuin taivaan -lähettämänä. - --- Isäni, joka ei ollut niin herkkäuskoinen kuin minä, arveli hänen -olevan jonkun suuren rosvoliiton päällikkö, jollaiset liitot, vaikka -ne Rooman lähistöllä jakautuvat pieniin osastoihin, tottelevat -kuitenkin yhteistä ylipäällikköä. Sellaisia tuo korkein päällikkö, -jolla on rajaton valta, tarkastaa silloin tällöin ja palkitsee ja -rankaisee heitä ja jakaa saaliin. - --- Mutta minä, vaikka minun kokemukseni olivat monin kerroin -vähäisemmät kuin isäni, minä, joka kuulin vaistojeni ääntä ja olin -kiitollisuuden tunteen vallassa, minä en uskonut, en voinut uskoa, -että se mies oli rosvo. - --- Ja niinpä lisäsinkin joka ilta pyhää neitsyttä rukoillessani -rukoukseen lauseen, jonka tarkoitus oli anoa siunausta madonnalta -tuolle tuntemattomalle pelastajalleni. - --- Jo samana päivänä minä jouduin luostariin. Maksettava summa oli -saatu takaisin, eikä ollut mitään estettä minun sinne pääsylleni. -Minä olin surullisempi, mutta samalla myöskin alistuvaisempi kuin -koskaan ennen. Kun olin italiatar ja taikauskoinen, ajattelin, että -Jumala tahtoi omistaa minut kokonaan, puhtaana ja saastattomana, -koska Hän kerran oli pelastanut minut noiden rosvojen käsistä, -jotka luultavasti itse pahahenki oli lähettänyt tahraamaan sitä -viattomuuden kruunua, jota ainoastaan Jumalalla oli oikeus nostaa -otsaltani. Ja niinpä minä yhdyinkin koko luonteeni kiihkolla -vanhempain nunnien intoon jouduttaa minut nopeasti nunnaksi. Minut -pantiin kirjoittamaan paaville anomus, joka vapauttaisi minut -tavallisesta koeajasta. Minä kirjoitin ja piirsin nimeni kirjeen -alle. Anomuksen oli laatinut isäni niin kiihkeää halua ilmaisevaan -sanamuotoon, että hänen Pyhyytensä luuli tuossa anomuksessa näkevänsä -maailmaan väsyneen sielun tulisen yksinäisyydenkaipuun. Hän myöntyi -kaikkeen, mitä häneltä pyydettiin, ja hänen erikoisesta armostaan -lyhennettiin kokelasaikani, joka on tavallisesti muille vuoden tai -kahdenkin vuoden pituinen, yhdeksi kuukaudeksi. - --- Minulle ilmoitettiin tämä uutinen, mutta se ei minua surettanut -eikä ilahduttanut. Olisi luullut, että minä olin jo kuollut -maailmalle ja että minua käsiteltiin jo kuin pelkkää ruumista, josta -oli jäljellä enää vain tunteeton varjo. - --- Kaksi viikkoa minua pidettiin lukon takana peläten, että maalliset -pyyteet saisivat minut jälleen valtaansa. Varhain viidennentoista -päivän aamuna sain käskyn toisten sisarten kanssa tulla alas -kappeliin. - --- Italiassa ovat luostarinkappelit julkisia kirkkoja. Paavi ei -nähtävästikään luule, että papilla on oikeus määrätä ainoastaan -jotkut harvat rukoilemaan Jumalaa huoneessa, jossa Hän kuuntelee -palvelijoitaan. - --- Minä menin kuoriin ja asetuin penkilleni. Vihreäin verhojen -välissä, jotka peittivät tuon kuorin edessä olevaa säleikköä, tai -paremminkin sanoen, joiden piti sitä peittää, oli tarpeeksi suuri -rako, niin että siitä saattoi nähdä itse kirkkoon. - --- Tuosta raosta, joka niin sanoakseni salli minun katsoa maalliseen -päin, näin minä kirkossa erään miehen seisomassa yksinään keskellä -polvistunutta seurakuntaa. Se mies katseli minua tai paremminkin -ahmi minua silmillään. Silloin tunsin minä uudestaan tuon -omituisen ja epämiellyttävän vaikutuksen, jonka olin jo ennen -kerran tuntenut; yli-inhimillisen voiman, joka veti minua niin -sanoakseni ulos omasta itsestäni, aivan niinkuin kotona olin nähnyt -veljeni vetävän magneetilla neulan paperiarkin, jopa laudan taikka -porsliinilautasenkin lävitse. - --- Ah, minä olin kykenemätön, masennettu, voimaton kestääkseni tuota -vetovoimaa, minä käännyin hänen puoleensa, panin käteni ristiin -niinkuin Jumalaa rukoillessani ja sekä sydämellä että suulla sanoin -hänelle: - --- 'Kiitos, kiitos!' - --- Nunnat katselivat minua hämmästyneinä. He eivät olleet ymmärtäneet -liikkeitteni syytä eikä sanojani; he katselivat sinne päin, jonne -minun käteni, ääneni ja silmäni viittasivat. He nousivat ylös -paikoiltaan tähystämään hekin vuorostaan kirkkoon. Minä katselin -sinne yhä ja vapisin. - --- Muukalainen oli kadonnut. - --- He kyselivät minulta asiaa, mutta minä en osannut muuta kuin -punastua ja kalveta ja sammaltaa jotakin käsittämätöntä. - --- Siitä hetkestä saakka, huudahti Lorenza epätoivoissaan, "siitä -saakka minä olen ollut pahanhengen vallassa". - -"Mutta enhän tuossa kaikessa näe mitään yliluonnollista, siskoni", -vastasi prinsessa hymyillen; "rauhoittukaa siis ja jatkakaa". - -"Oh, se johtuu siitä, että te ette voi aavistaa, mitä minä silloin -tunsin!" - -"Ja mitä te tunsitte?" - -"Että olin aivan täydellisesti pahan vallassa: koko sydämeni, koko -sieluni, järkeni, oli pahahenki saanut valtaansa." - -"Siskoni", virkkoi Madame Louise, "pelkäänpä, että tuo pahahenki oli -vain rakkautta". - -"Oi ei, rakkaus ei olisi voinut tuottaa minulle sellaisia -kärsimyksiä, rakkaus ei olisi ahdistanut sillä tavalla sydäntäni, -rakkaus ei olisi sillä tavoin tärisyttänyt kuin myrskytuuli puuta, -rakkaus ei olisi tuonut minulle sellaista pahaa ajatusta kuin minulle -tuli." - -"Ilmoittakaa, mikä se paha ajatus oli, lapseni." - -"Minunhan olisi pitänyt tunnustaa kaikki rippi-isälle, eikö niin, -Madame?" - -"Kyllä, epäilemättä." - -"No niin, pahahenki, jonka vallassa olin, kuiskasi päinvastoin -korvaani, että minä en saisi ilmaista tuota salaisuuttani. Ainoakaan -nunna ei ehkä ollut tullut luostariin jättämättä hylkäämäänsä -maailmaan rakkauden muistoa, monella oli Jumalaa rukoillessaan -sydämessään jonkun miehen nimi. Rippi-isä oli tottunut sellaisiin -tunnustuksiin. Mutta minä, joka olin niin arka, niin hurskas, niin -kaino ja viaton, minä, joka en ollut ennen onnetonta Subiacon -matkaani puhunut koskaan ainoaakaan sanaa muitten miesten kanssa -kuin veljeni, minä, joka olin sen jälkeen katsahtanut ainoastaan -kaksi kertaa tuon tuntemattoman miehen silmiin, minä kuvittelin, -Madame, että minua syytettäisiin jostakin lemmenseikkailusta tuon -miehen kanssa, jollaisia kaikilla nunnillamme oli ollut kaivattujen -lemmityistensä kanssa ennenkuin he olivat pukeutuneet nunnanhuntuun." - -"Se on kyllä paha ajatus", vastasi Madame Louise. "Mutta pahahenki, -joka tuo kiusaamalleen naiselle ainoastaan tällaisia ajatuksia, on -melkoisen viatonta laatua. Jatkakaa." - -"Seuraavana päivänä minua pyydettiin tulemaan vieraiden -vastaanottohuoneeseen. Minä menin; näin siellä erään Roomassa Via -Frattinan varrella asuvan naapuruksen, nuoren naisen, joka kaipasi -minua suuresti, sillä me olimme siellä viettäneet kaiket illat -yhdessä pakisten ja lauleskellen." - --- Hänen takanaan seisoi ovella muuan mies viittaan verhottuna ja -odotti häntä aivan kuin palvelija. Tuo mies ei kääntynyt ollenkaan -puoleeni, mutta minä käännyin kuitenkin hänen puoleensa. Hän ei -puhunut minulle sanaakaan, ja kuitenkin minä aavistin, kuka hän oli. -Hän oli jälleen tuo tuntematon pelastajani. - --- Sydämeni häiriintyi taasen samalla tapaa kuin olin jo ennenkin -tuntenut. Minä tunsin olevani aivan täydellisesti tuon miehen -vallassa. Ellei välillä oleva säleikkö olisi minua pidättänyt, olisin -minä varmaankin mennyt hänen luokseen. Hänen viittansa varjosta -lähti omituinen hohde, joka häikäisi silmiäni. Hänen itsepintaisesta -vaikenemisestaan läksi ääniä, jotka ainoastaan minä saatoin kuulla ja -jotka puhuivat minulle sulosointuista kieltä. - --- Minä ponnistin kaikki voimani, mitä minulla itselläni enää oli, -ja kysyin Via Frattinan varrella asuvalta ystävättäreltäni, kuka tuo -mies oli, joka oli hänen seurassaan. - --- Hän ei häntä tuntenut. Hänen miehensä oli ensin aikonut lähteä -hänen kanssaan luostariin; mutta lähtöhetkellä oli mies tullut hänen -luokseen tuon tuntemattoman seurassa ja sanonut hänelle: - --- 'Minä en voikaan tulla saattamaan sinua Subiacoon, mutta tässä on -eräs ystäväni, joka sinut saattaa sinne.' - --- Ystävättäreni ei ollut kysellyt selityksiä, niin suuresti hän -kaipasi saada nähdä minua jälleen. Ja hän tuli luostariin tuon -tuntemattoman kanssa. - --- Ystävättäreni oli jumalinen nainen. Hän näki eräässä -vastaanottohuoneen nurkassa madonnan kuvan, jota kiitettiin erittäin -ihmeitä tekeväksi. Hän ei tahtonut lähteä luostarista ennenkuin oli -rukoillut polvillaan sen edessä. - --- Sillä aikaa astui tuntematon mies äänettömästi lähemmäksi, tuli -hitaasti minua kohti, avasi viittansa ja upotti silmiini katseensa, -joka oli kuin kaksi tulista sädettä. - --- Minä odotin, että hän puhuisi. Silloin minun rintani kohosi, jos -niin voi sanoa, aivan kuin vastaanottaakseen hänen sanojaan, mutta -hän nosti ainoastaan molemmat kätensä pääni yläpuolelle, tullen -aivan säleikön viereen, joka eroitti meidät toisistamme. Samassa -valtasi minut kuvaamaton hurmiotila. Hän hymyili minulle. Ja minä -hymyilin vastaan sulkien silmäni aivan kuin minua olisi omituisesti -huumannut. Sillaikaa hän katosi, kuten hän olisi ainoastaan tahtonut -saada selville, mikä voima hänellä oli minuun; ja sitä mukaa kuin -hän loittoni, minä selvisin vähitellen tajuihini. Kuitenkin olin -minä vielä tuossa omituisessa harha-aistimuksen tilassa, kun Via -Frattinan varrella asuva ystävättäreni lopetti rukouksensa ja nousi -ylös, lausui minulle jäähyväiset, syleili minua ja poistui hänkin -vuorostaan. - --- Illalla riisuutuessani löysin minä kaulaliinani alta kirjelipun, -joka sisälsi ainoastaan seuraavat kaksi riviä: - -'Se mies, joka Roomassa rakastaa nunnaa, tuomitaan kuolemaan. -Annatteko kuoleman sille, jolle olette velkaa elämänne?' - --- Siitä päivästä alkaen, Madame, olin täydellisesti pahan vallassa, -sillä minä valehtelin Jumalalle, koska en Hänelle tunnustanut, että -ajattelin tuota miestä yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin Häntä. - -Lorenza keskeytti puheensa pelästyen itsekin viimeistä sanaansa ja -katsellakseen, minkä ilmeen prinsessan lempeät ja älykkäät kasvot -saisivat, kun hän tämän kuuli. - -"Tämä ei ole suinkaan pahanhengen valtaan joutumista", vastasi -Ranskan Madame Louise varmasti. "Se on onnetonta intohimoa, -toistan sen teille vieläkin, ja olen teille jo sanonut, etteivät -maailmalliset asiat saa astua tänne luostarin sisäpuolelle muulloin -kuin niitä kadutaan." - -"Kadutaan, Madame?" huudahti Lorenza. "Mitä sanotte! Te näette minun -itkevän, rukoilevan Jumalaa, te näette minun polvillani anelevan -teitä pelastamaan minua tuon miehen helvetillisestä vallasta, ja -kuitenkin te voitte kysyä, kadunko minä? Oi, minä tunnen paljon muuta -kuin katumusta, minä näännyn omantunnon tuskiin!" - -"Mutta ainakin tähän saakka...", alkoi Madame Louise sanoa. - -"Kuulkaa, kuulkaa minua loppuun, älkääkä sitten tuomitko minua liian -ankarasti, minä rukoilen sitä teiltä, Madame", pyysi Lorenza. - -"Lempeys ja laupeus ovat velvollisuuksiani, ja minä olen kärsiväin -palvelija." - -"Kiitoksia, oi kiitoksia. Te olette tosiaan se lohduttava enkeli, -jota minä tulin tänne etsimään." - --- Kolmena päivänä viikossa me laskeusimme alas kappeliin, ja -joka kerta oli tuo muukalainen läsnä noissa jumalanpalveluksissa. -Minä koetin vastustaa, minä sanoin olevani sairas; minä olin -päättänyt, etten menisi alas kappeliin. Oi ihmisen heikkoutta! Kun -tuli jumalanpalveluksen aika, minä menin alas vasten tahtoanikin, -ikäänkuin korkeampi voima olisi kukistanut tahtoni ja pakottanut -minut niin menettelemään. Sitten sain nauttia jonkun silmänräpäyksen -suloista rauhaa, jos tuo mies ei ollut vielä kirkkoon saapunut. -Mutta heti hänen astuessaan sinne, minä tunsin hänen tulevan. Olisin -voinut varmasti sanoa: nyt hän on sadan askeleen päässä, nyt hän -seisoo kynnyksellä, nyt hän on kirkossa, tarvitsematta katsoa häneen -päinkään, ja sitten, kun hän oli asettunut tavalliselle paikalleen, -kääntyivät silmäni häneen päin ja katselivat häntä, vaikka ne sitä -ennen olisivat olleet kaikkein hartaimmin rukoillessani luotuina -rukouskirjaani. - --- Sen jälkeen en voinut rukoilla enkä lukea, vaikka jumalanpalvelus -olisi kestänyt kuinka kauan. Kaikki ajatukseni, koko tahtoni, -koko sieluni yhdistyivät pelkästään katseeseeni, ja katseeni oli -yksinomaan tuon miehen oma, joka taisteli Jumalan kanssa minusta, sen -minä hyvin tunsin. - --- Ensin en ollut voinut katsoa häneen pelkäämättä häntä; sitten -halusin häntä nähdä; ja viimein minä ajatuksissani suorastaan riensin -häntä kohtaamaan. Ja usein olin näkevinäni yöllä, aivan kuin ihminen -näkee unta, hänet kadulla tai tuntevinani hänen menevän ikkunani -ohitse. - --- Kerrottu ei ollut jäänyt tovereiltani huomaamatta. Siitä -ilmoitettiin abbedissalle, ja hän puolestaan ilmoitti siitä -äidilleni. Kolme päivää ennen kuin minun piti vannoa nunnanvalani, -näin minä kammiooni astuvan kolmen sukulaiseni, mitä minulla oli -maailmassa: isäni, äitini ja veljeni. - --- He tulivat minua syleilemään vielä kerran, sanoivat he; mutta -minä huomasin kyllä, että heidän tarkoituksensa oli toinen. -Sillä kun äitini oli jäänyt kanssani kahden, alkoi hän tehdä -minulle kysymyksiä. On helppo huomata pahanhengen vaikutus siinä -tilaisuudessa, sillä vaikka minun olisi pitänyt tunnustaa kaikki -äidilleni, kielsin minä kaikki itsepintaisesti. - --- Se päivä, jolloin minun piti pukeutua nunnanhuntuun, sattui -keskelle omituista taistelua, jota minä kamppailin itseäni vastaan, -haluten ja samalla peläten hetkeä, joka minut antaisi Jumalan omaksi, -ja tuntien hyvin, että jos pahahenki aikoi vielä kerran minua -kiusata, tekisi hän sen juuri tuolla juhlallisella hetkellä. - -"Ja se omituinen mies ei ollut kirjoittanut teille muuta kuin -ensimmäisen kirjeen, jonka löysitte kaulahuivinne alta?" kysyi -prinsessa. - -"Ei mitään muuta, Madame." - -"Ja siihen aikaan ette ollut vielä kertaakaan puhunut hänen kanssaan?" - -"En, paitsi ajatuksissani." - -"Ettekä ollut edes kirjoittanut hänelle?" - -"Oi, en toki." - -"Jatkakaa. Kertomuksenne jäi päivään, jolloin otitte nunnanhunnun." - -"Kuten sanoin teidän Korkeudellenne, sinä päivänä olivat kärsimykseni -viimeinkin loppuvat. Sillä vaikka se olikin merkillisen suloista, -oli kuitenkin kristitystä sielusta kuvaamaton tuska olla alinomaa -yhden ja saman ajatuksen, yhden ainoan olennon vainoama, joka oli -aina läsnä ja saattoi ilmestyä odottamatta, aina ilkkuvana, koska hän -ilmestyi minulle juuri hetkellä, jolloin taistelin häntä vastaan, -ja koska hän niillä hetkillä vastustamattomasti hallitsi minua. Ja -niinpä minä useinkin kaipasinkin hartaasti tuota pyhää lopullisen -valan hetkeä. Kun olen Jumalan oma, ajattelin minä, niin osaa Jumala -kyllä minua puolustaakin, kuten Hän varjeli minua rosvojen karatessa -kimppuuni. Minä unohdin, että Jumala oli rosvojen hyökätessä -puolustanut minua ainoastaan tuon saman miehen välityksellä." - --- Oli sitten tullut juhlallisen toimituksen hetki. Minä olin mennyt -alas kirkkoon valkeana ja levottomana ja kuitenkin tyynempänä kuin -tavallisesti. Isäni, äitini, veljeni ja tuo Via Frattinan varrella -asuva ystävämme olivat kirkossa, ja kaikkien ympäristön kylien -asukkaat olivat kiiruhtaneet sinne, sillä seudulle oli levinnyt huhu, -että minä olin kaunis, ja kaunis uhri on muita otollisempi Herralle, -väitetään. Jumalanpalvelus alkoi. - --- Minä toivoin ja rukoilin koko sielustani, että toimitus tapahtuisi -pian, sillä hän ei ollut kirkossa ja minä tunsin vallitsevani -melkoisesti omaa tahtoani silloin kuin hän oli poissa lähettyviltäni. -Pappi kääntyi jo puoleeni ja näytti minulle Kristuksen kuvaa, -Vapahtajaa, jolle minun piti pyhittää elämäni; ojensin jo käteni -tuota ihmisten ainoaa auttajaa kohti, kun jäseniäni alkoi väristää -entinen tuttu vavistus, joka ennusti hänen lähestymistään. Ja samassa -ilmaisi rintani ahdistus, että hän oli jo astunut jalkansa kirkon -kynnyksen yli, ja viimein käänsi tuo vastustamaton vetovoima minun -katseeni alttaria vastapäätä olevaan osaan kirkkoa, vaikka minä -kuinka koettelin pysyttää sitä uskollisesti kiinni Kristuksen kuvassa. - --- Vainoojani seisoi lähellä saarnastuolia ja katseli minuun -kiinteämmin kuin koskaan ennen. - --- Siitä hetkestä olin hänen vallassaan; jumalanpalvelus, juhlamenot, -rukous, kaikki keskeytyivät. - --- Luullakseni kuulusteltiin minua kirkkokäsikirjan mukaan, mutta -minä en vastannut. Muistan, että minua vedettiin käsivarresta ja -että minä huojuin sinne tänne kuin jokin hengetön kuva, joka on -irtaantunut jalustaltaan. Minulle näytettiin saksia, joiden teristä -auringon säteet välkähtivät kuin kauhea salama; mutta se salama ei -saanut minua räpäyttämään silmäänikään. Tuokion tunsin sitten niiden -kylmät terät kaulallani ja kuulin teräksen vinkuvan tukassani. - --- Silloin tuntui minusta kuin viimeisetkin voimani olisivat -pettäneet, kuin sieluni olisi irtaantunut ruumiistani ja rientänyt -hänen luokseen. Ja minä kaaduin suoraan kivipermannolle, en -suinkaan, ihme kyllä, pyörryksissä, vaan uneen vaipuneen tavalla. -Minä kuulin kovaa äänten sorinaa, sitten tulin kuuroksi, mykäksi ja -tunteettomaksi. Juhlatoimitus keskeytyi hirveään hälinään. - -Prinsessa liitti kätensä säälivästi ristiin. - -"Eikö se ollut kauhea tapaus", sanoi Lorenza, "eikö siinä huomaa -helposti Jumalan ja ihmisten vihollisen sekaantumista asiaan?" - -"Varokaa ajattelemasta noin", vastasi prinsessa hellän säälivästi, -"varokaa, nais-raukka, minun mielestäni te olette liian taipuvainen -lukemaan yliluonnollisen syyksi sellaisen, joka johtui ainoastaan -teidän luonnollisesta heikkoudestanne. Tuon miehen nähdessänne te -pyörryitte, minä en näe siinä mitään muuta. Jatkakaa." - -"Oi, Madame, Madame, älkää sanoko niin, tai odottakaa edes, ennenkuin -lausutte tuomionne, kunnes olette kuullut kaikki", huudahti Lorenza. -"Eikö siinä muka ollut mitään yliluonnollista?" jatkoi hän. "Mutta -silloinhan olisin selvinnyt tajuihini kymmenessä minuutissa, -neljännestunnissa tai tunnissa pyörtymiseni jälkeen. Minä olisin -neuvotellut sisarten kanssa, minä olisi heidän parissaan saanut -takaisin rohkeuteni ja uskoni." - -"Aivan niin", vastasi Madame Louise, "mutta eikö sitten sillä tavoin -käynyt?" - -"Madame", vastasi Lorenza samealla ja kiihkeällä äänellä, "kun -selvisin tajuihini, oli ylläni yö. Kiivas ja tahdikas heilunta oli -kiusannut minua jo muutaman minuutin. Minä kohotin päätäni luullen -olevani kappelin katon alla tai nunnankammiossani sängyn verhojen -takana. Minä näin kallioita, puita, pilviä; ja kesken kaikkea minä -tunsin sitten lämpöisen henginnän hyväilevän kasvojani. Minä luulin -sairaanhoitaja-sisaren vaalivan itseäni ja tahdoin häntä kiittää... -Madame, minun pääni lepäsi miehen rintaa vasten, ja se mies oli tuo -minun vainoojani. Minä katselin ja koskettelin itseäni tietääkseni -varmasti, elinkö minä tai olinko edes valveilla. Minä huudahdin -kauhusta. Minä olin valkoisiin puettu. Päässäni oli valkeista -ruusuista solmittu seppele aivan kuin olisin ollut morsian tai -kuollut." - -Prinsessa huudahti tahtomattaankin. Lorenzan pää hervahti hänen -käsiinsä. - -"Seuraavana päivänä", jatkoi Lorenza nyyhkyttäen, "seuraavana -päivänä otin selon, miten pitkä aika tällä välin oli kulunut: oli -keskiviikko. Minä olin siis kolme päivää tiedottomana; ja minä en -tiedä yhtään mitään, mitä noina kolmena päivänä oli tapahtunut." - - - - -KYMMENES LUKU - -Kreivi de Fenix - - -Seurasi syvä hiljaisuus, jonka kuluessa toinen noista naisista oli -vaipunut tuskallisiin mietteisiin ja toinen helposti ymmärrettävän -kummastelun valtaan. - -Viimein lopetti Madame Louise ensimmäisenä hiljaisuuden. - -"Ja te ette itse millään tavoin ollut avullisena ryöstössänne?" kysyi -prinsessa. - -"En toki." - -"Ettekä tiedä, millä tavoin te jouduitte pois luostarista?" - -"En, sitä en tiedä." - -"Ja kuitenkin on luostari tavallisesti hyvin suljettu ja vartioitu -paikka; siellä on rautatangot ikkunoissa, melkein ylitsepääsemättömät -muurit ja porttivahti, joka ei koskaan jätä muille avaimiaan. Niin -on laita varsinkin Italiassa, jossa luostarisäännöt ovat paljon -ankarammat kuin Ranskassa." - -"Mitenkä voisinkaan selittää teille tätä, Madame, sillä olen -koettanut syventyä muistojeni kuiluun, mutta en löydä sieltä siitä -hetkestä saakka kerrassaan mitään." - -"Entä soimasitteko häntä tuosta ryöstöstä?" - -"Tietysti." - -"Ja millä hän puolusti itseään?" - -"Hän sanoi minulle, että hän rakasti minua." - -"Ja mitä te silloin hänelle sanoitte?" - -"Että minä pelkäsin häntä." - -"Te ette siis häntä rakastanut?" - -"Oi, en, en!" - -"Oletteko aivan varma siitä?" - -"Voi, Madame, se tunne, joka minulla oli tuota miestä kohtaan, oli -aivan eriskummallinen. Silloin, kun hän on läsnä, en minä ole enää -itseni, minä olen hän; mitä hän tahtoo, sitä tahdon minäkin; mitä hän -käskee, sen minä teen; minun sieluni on aivan voimaton, minun järkeni -tahtoa vailla: yksi ainoa hänen katseensa kukistaa ja lumoaa minut. -Milloin tuntuu siltä kuin valaisi hän sieluni sopukoihin ajatuksia, -jotka eivät ole minun omiani, milloin tuntuu kuin vetäisi hän minusta -näkyville ajatuksia, jotka ovat piilleet minussa niin kätkettyinä, -etten ole niiden olemassaoloa aavistanutkaan. Oi, Madame, näettekö -nyt, että tämä on selvää noituutta." - -"Se on ainakin omituista, ellei juuri yliluonnollista", vastasi -prinsessa. "Mutta millaisissa väleissä olitte tuon miehen kanssa sen -tapahtuman jälkeen?" - -"Hän oli minua kohtaan erinomaisen hellä ja minuun vilpittömästi -kiintynyt." - -"Hän oli kai kuitenkin turmeltunut luonne?" - -"Sitä minä en usko; päinvastoin puhuu hänen sanoissaan suorastaan -jonkinlainen apostoli." - -"No niin, myöntäkää siis, että rakastatte häntä." - -"En, en, Madame", väitti nuori nainen tuskallisesti ja tarmokkaasti; -"minä en rakasta häntä". - -"Silloin teidän olisi pitänyt paeta hänen luotaan, teidän olisi -pitänyt turvautua maalliseen valtaan ja antaa vanhempienne vaatia -teitä takaisin." - -"Madame, hän vartioi minua niin huolellisesti, että minä en voinut -paeta." - -"Miksi ette sitten ilmoittanut kirjeellä tilastanne?" - -"Me pysähdyimme matkan varrella ainoastaan taloissa, jotka näyttivät -olevan hänen omiaan ja joissa kaikki tottelivat häntä. Monta kertaa -minä pyysin paperia, mustetta ja kynää; mutta henkilöt, joiden -puoleen käännyin, olivat saaneet häneltä erikoiset ohjeet; minulle ei -koskaan mitään vastattu." - -"Mutta millä tavalla te sitten matkustitte?" - -"Ensin kyytivaunuilla; mutta Milanossa eivät meitä enää odottaneet -kyytivaunut, vaan eräänlainen pyörillä kulkeva talo, jossa me sitten -jatkoimme matkaamme." - -"Mutta kai hänen joskus kuitenkin täytyi jättää teidät yksin?" - -"Kyllä, mutta silloin hän lähestyi minua ja sanoi minulle: -'Nukkukaa.' Ja minä vaivuin uneen enkä herännyt ennenkuin hän tuli -takaisin." - -Prinsessa pudisti epäuskoisesti päätänsä. - -"Te ette oikein tosissanne tahtonutkaan paeta", virkkoi hän; "muuten -teidän olisi onnistunutkin se tehdä". - -"Oi kyllä, Madame, ainakin mikäli minä ymmärrän... Mutta luullakseni -minä olin lumottu." - -"Hänen lemmensanainsa ja hyväilyjensä lumoama?" - -"Hän puhui minulle harvoin rakkaudesta, Madame, enkä muista hänen -itseäni hyväilleen muuten kuin suutelemalla minua illalla otsalle ja -samoin aamulla." - -"Omituista, eriskummallista tosiaankin", jupisi prinsessa. Mutta yhä -hän epäili ja jatkoi: - -"Sanokaa minulle vielä kerran, ettette häntä rakasta." - -"Sen olen valmis vannomaan, Madame." - -"Sanokaa vieläkin, etteivät minkäänlaiset maalliset siteet yhdistä -teitä häneen." - -"Sen sanon yhä uudestaan." - -"Että hänellä ei ole mitään oikeuksia, joilla hän voi vaatia teitä -takaisin." - -"Ei mitään!" - -"Mutta kuinka te sitten olette tullut tänne?" jatkoi prinsessa. -"Kertokaa, -- sillä sitä minä en ymmärrä." - -"Madame, minä käytin hyväkseni ankaraa rajuilmaa, joka yllätti meidät -jonkun matkaa tänne päin muistaakseni Nancy-nimisestä kaupungista. -Hän oli poistunut paikaltaan vierestäni; hän oli mennyt ajoneuvojen -toiseen osastoon, erään vanhuksen puheille, joka siinä osastossa -asui. Silloin minä hyppäsin hänen ratsunsa satulaan ja pakenin." - -"Ja miksi te jäitte juuri Ranskaan, ettekä pyrkinyt takaisin -Italiaan?" - -"Minä ajattelin, etten voisi mennä takaisin Roomaan, koska siellä -luultaisiin, että minä olin tuon miehen kanssarikollinen; siellä minä -olisin ollut häväisty, vanhempani eivät olisi ottaneet minua vastaan." - --- Sen tähden minä päätin paeta Pariisiin ja elää siellä piilosalla -tai lähteä johonkin muuhun suureen kaupunkiin, jossa pääsisin kätköön -kaikkien ihmisten silmiltä ja varsinkin hänen. - --- Kun tulin Pariisiin, oli koko kaupunki järkyksissään siitä, että -te olitte ruvennut nunnaksi karmeliittiluostariin, Madame. Kaikki -kiittivät teidän hurskauttanne, teidän hyvyyttänne ja sääliänne -kärsiviä kohtaan. Tämä tieto oli minulle valonsäde, Madame. Minut -valtasi varma vakaumus, että te yksinänne olitte kyllin hyvä -ottaaksenne minut turviinne ja kyllin mahtava voidaksenne puolustaa -minua. - -"Te vetoatte aina minun mahtiini, lapseni: onko hän siis sitten niin -mahtava, tuo mies?" - -"On, sitä hän on." - -"Mutta kuka hän sitten on? Sanokaahan nyt! Hienotunteisuudesta en ole -tähän saakka tahtonut sitä teiltä kysyä. Mutta jos minun täytyy teitä -suojella, niin on minun saatava tietää, ketä vastaan." - -"Oi, Madame, siinä on taas seikka, johon en voi teille vastata. -Minä en laisinkaan tiedä, kuka hän on ja mikä hän on: sen tiedän -ainoastaan, etteivät ne, joiden eteen hän suvaitsee ilmestyä, voisi -kunnioittaa enemmän kuningasta tai palvella nöyremmin jumalaansa kuin -häntä." - -"Mutta entä hänen nimensä? Mikä on hänen nimensä?" - -"Madame, minä olen kuullut häntä mainittavan monilla eri nimillä. -Mutta niistä on ainoastaan kaksi jäänyt mieleeni. Toisella niistä -puhutteli häntä tuo vanhus, josta olen jo teille kertonut ja joka -oli matkatoverinamme Milanosta siihen saakka, jolloin pakenin hänen -luotaan. Toisella nimellä taas hän itse puhui itsestään." - -"Millä nimellä se vanhus puhutteli häntä?" - -"Nimellä Akharat... Eikö se ole pakanallinen nimi, vai mitä?..." - -"Ja miksi hän itse itseään sanoi?" - -"Josef Balsamoksi." - -"Ja muuten hän...?" - -"Hän... hän tuntee koko maailman, hän tietää kaikki sen asiat; -hän puhuu... taivaan Jumala, anna hänelle anteeksi sellaiset -herjaukset!... hän puhuu Aleksanteri Suuresta, Caesarista ja Kaarle -Suuresta niinkuin he olisivat olleet hänen tuttaviaan, ja ovathan ne -miehet luullakseni kuolleet sangen kauan sitten; mutta lisäksi puhuu -hän vielä Kaifaasta, Pilatuksesta ja Vapahtajastamme Jeesuksesta -Kristuksesta aivan kuin hän olisi nähnyt hänen ristinkuolemansa." - -"Hän on joku huijari", virkkoi prinsessa. - -"Madame, minä en tiedä varmaan, mitä tuo nimitys, jota hänestä -käytätte, Ranskassa merkitsee; mutta sen minä tiedän varmaan, että -hän on vaarallinen mies, olento, jonka edessä kaikki taipuu, kaikki -murtuu, kaikki vaipuu tomuksi, mies, jota luulisi aseettomaksi, mutta -jolla on omat aseensa; jonka saattaisi luulla olevan yksin, mutta -joka voi nostattaa miehiä vaikka maan alta. Ja kaiken tämän hän -saa aikaan ilman väkivaltaa ja voimaa, yhdellä ainoalla sanallaan, -pelkällä viittauksella... yhdellä ainoalla hymyllään." - -"No", virkkoi prinsessa, "olkoonpa se mies millainen tahansa, teitä -suojellaan häntä vastaan, olkaa huoletta, lapseni". - -"Te suojelette, niinhän, Madame?" - -"Niin, ja sen teen niin kauan kuin ette itse kieltäydy ottamasta sitä -suojelusta vastaan. Mutta älkää uskoko älkääkä varsinkaan koettako -uskotella minulle yliluonnollisia ilmiöitä, joita teidän sairas -mielikuvituksenne on luonut. Saint-Denisin luostarin muurit ovat -varma turva helvetin voimia vastaan, ja vieläpä peloittavampiakin, -nimittäin ihmisten valtaa vastaan, uskokaa minua. Sanokaa nyt, -madame, mikä on aikomuksenne?" - -"Näillä jalokivillä, jotka ovat omiani, Madame, toivon voivani maksaa -pääsyn johonkin luostariin, ja juuri tähän, jos se suinkin käy -päinsä." - -Ja Lorenza laski pöydälle muutamia kalliita rannerenkaita, -kallisarvoisia sormuksia, komean timantin ja parin verrattomia -korvarenkaita. Niiden arvo oli parikymmentä tuhatta écua. - -"Ovatko nämä korut teidän?" kysyi prinsessa. - -"Kyllä, ne ovat minun, Madame; hän antoi ne minulle, ja minä annan ne -nyt Jumalalle. Minulla on ainoastaan yksi toivomus." - -"Mikä? Sanokaa!" - -"Että hänen arabialainen hevosensa Djerid, joka oli vapautukseni -välikappale, annettaisiin hänelle takaisin, jos hän sitä vaatii." - -"Mutta te ette tahdo millään ehdolla maailmassa poistua hänen -kanssaan täältä, eikö niin?" - -"Minäkö? Minä en ole hänen." - -"Se on totta, sen olette jo sanonut. Te vaaditte siis, madame, yhä -edelleen päästä nunnaksi Saint-Denisin luostariin ja jatkaa täällä -uskonnollista hartauttanne, jonka kertomanne merkillinen tapahtuma -Subiacossa keskeytti?" - -"Se on pyhin toivomukseni, Madame, ja minä anelen polvillani teiltä -sitä suosionosoitusta." - -"No niin, olkaa huoletta, lapseni", vastasi prinsessa, "tästä -hetkestä alkaen saatte elää meidän joukossamme. Ja siitä -päivästä, jolloin olette näyttänyt meille, miten suuresti te sitä -suosiota tosiaan haluatte, ja jolloin mallikelpoinen käytös, jota -teiltä odotan, on oikeuttanut teidät sen saamaan, sinä päivänä -olette Herran oma, ja minä menen vastuuseen, ettei kukaan teitä -ryöstä Saint-Denisin luostarista, kun sen abbedissa valvoo -turvallisuuttanne." - -Lorenza lankesi suojelijattarensa jalkain juureen ja kiitteli häntä -mitä hartaimmin ja vilpittömimmin. - -Mutta yhtäkkiä hän kohosi ylös toisen polvensa varaan, kuunteli, -kalpeni ja alkoi vavista. - -"Hyvä Jumala!" huudahti hän, "voi, hyvä Jumala!" - -"Mitä nyt?" kysyi Madame Louise. - -"Koko ruumiini vapisee! Ettekö näe sitä? Hän tulee! Nyt hän tulee!" - -"Kuka tulee?" - -"Hän, joka on päättänyt syöstä minut kadotukseen." - -"Tuo mies?" - -"Niin, hän. Ettekö näe, miten käteni vapisevat?" - -"Niin, siltä näyttää." - -"Voi", huudahti Lorenza; "tämä vavahdus sydämessä... hän lähestyy, -hän on jo lähellä!" - -"Te kai erehdytte." - -"En, en, Madame. Katsokaa, hän vetää minua täältä vasten tahtoani; -pitäkää minua kiinni, pitäkää." - -Madame Louise otti nuorta naista käsivarresta. - -"Mutta koettakaa nyt rauhoittua, lapsiraukka", sanoi hän; "vaikka hän -tulisikin, täällä olette tosiaan turvassa." - -"Hän on lähellä, hän on lähellä, uskokaa minua!" huudahti Lorenza -aivan kauhistuneena ja lamassa ja ojensi kätensä huoneen ovea kohti. - -"Mielettömyyttä!" väitti prinsessa. "Astutaanko muka sillä tavalla -Ranskan Madame Louisen huoneeseen?... Siinä tapauksessa täytyisi tuon -miehen tuoda jotakin kuninkaallista käskyä". - -"Madame, minä en tiedä, miten hän on tullut sisään", huudahti Lorenza -ja kaatui selin maahan; "mutta sen tiedän ja siitä olen aivan varma, -että hän nousee nyt portaita, että hän on tuskin kymmenen askeleen -päässä täältä... että hän on jo täällä". - -Yhtäkkiä ovi aukesi; prinsessa astui askeleen taaksepäin säikähtäen -vasten tahtoaankin tällaista omituista yhteensattumaa. - -Muuan sisar ilmestyi kynnykselle. - -"Kuka siellä on?" kysyi prinsessa; "mitä te tahdotte?" - -"Madame", vastasi nunna, "tänne luostariin tuli muuan ylimys, joka -tahtoo puhutella teidän kuninkaallista korkeuttanne". - -"Hänen nimensä?" - -"Kreivi de Fenix." - -"Hänkö se on?" kysyi prinsessa Lorenzalta; "tunnetteko tämän nimen?" - -"En tunne, mutta hän se on, Madame, se on hän!" - -"Mitä hänellä on asiaa?" kysyi prinsessa nunnalta. - -"Preussin kuninkaan lähettämänä erikoisasialle hänen majesteettinsa -Ranskan kuninkaan hoviin pyytää hän saada kunnian puhella hetken -teidän kuninkaallisen korkeutenne kanssa." - -Madame Louise mietti silmänräpäyksen; sitten sanoi hän kääntyen -Lorenzan puoleen: - -"Menkää tuonne sivuhuoneeseen." - -Lorenza totteli. - -"Ja te, sisareni, antakaa ylimyksen nyt tulla sisään", jatkoi -prinsessa. Nunna kumarsi ja poistui. - -Prinsessa piti huolen, että sivuhuoneen ovi tuli tarkasti lukkoon, ja -meni sitten jälleen istumaan nojatuoliinsa ja odotti nyt tavallaan -sangen levottomana, mitä tapahtuisi. - -Nunna palasi melkein heti. - -Hänen perässään asteli se mies, jonka olemme nähneet antaneen -ilmoittaa itsensä esittelyjuhlissa kuninkaan hovissa. - -Hänen pukunsa oli sama kun siinäkin tilaisuudessa, nimittäin -jäykänmuotoinen preussilainen univormu; päässä hänellä oli -sotilasperuukki ja kaulassa musta liina. Hän loi Madame Louisen -edessä suuret ja ilmehikkäät silmänsä maahan, mutta ainoastaan -suodakseen hänelle kunnioituksen, johon jokainen aatelismies, olkoon -hän miten ylhäinen tahansa, on velvollinen Ranskan prinsessaa -kohtaan; sillä yhtäkkiä kohotti hän jälleen silmänsä kuin peläten -näyttävänsä liian nöyrältä. - -"Madame", lausui hän, "minä kiitän teidän kuninkaallista korkeuttanne -tästä minulle suvaitsemastanne suosiosta. Minä olin kuitenkin siitä -varma, koska tiesin, että teidän korkeutenne auttaa jalomielisesti -kaikkia onnettomia ja kärsiviä." - -"Tosiaan, monsieur, sitä koetan tehdä", vastasi prinsessa -arvokkaasti, sillä hän uskoi voivansa kymmenen minuutin puhelulla -musertaa tuon miehen, joka näytti tulleen julkeasti pyytämään -jonkinlaista suojelusta, käytettyään väärin valtaansa. - -Kreivi kumarsi muka ymmärtämättä prinsessan kaksimielisiä sanoja. - -"Mitä hyvää voin teille tehdä, monsieur?" jatkoi Madame Louise -entiseen pisteliääseen tapaan. - -"Kaiken, Madame." - -"Puhukaa." - -"Teidän korkeutenne, jota minä en olisi tullut suinkaan ilman vakavia -syitä häiritsemään rauhassanne, jonka olette omaksenne valinnut, -on, niin ainakin luulen, antanut turvaa eräälle henkilölle, jonka -kohtalot koskevat minua mitä suurimmassa määrin." - -"Mikä on tuon henkilön nimi?" - -"Lorenza Feliciani." - -"Ja missä suhteessa hän on teihin? Onko hän sukulaisenne, läheinen -tai kaukainen?" - -"Hän on minun vaimoni." - -"Vaimonneko?" kysyi prinsessa kovemmalla äänellä, niin että se olisi -kuulunut sivuhuoneeseen. "Onko Lorenza Feliciani kreivitär de Fenix?" - -"Kyllä, Lorenza Feliciani on kreivitär de Fenix, madame", vastasi -kreivi aivan tyynesti. - -"Täällä karmeliittiluostarissa ei ole mitään kreivitär de Fenixiä", -vastasi prinsessa kuivasti. - -Mutta kreivi ei pitänyt suinkaan itseään voitettuna, vaan jatkoi: - -"Ehkä, Madame, teidän korkeutenne ei ole siis vielä vakuuttunut, että -Lorenza Feliciani ja kreivitär de Fenix ovat sama henkilö?" - -"En, sen tunnustan", vastasi prinsessa, "ja te arvasitte aivan -oikein, monsieur; minun vakaumukseni ei tässä suhteessa suinkaan ole -varma". - -"Suvaitseeko teidän korkeutenne käskeä, että Lorenza Feliciani -tuodaan teidän eteenne, niin teiltä haihtuu viimeinenkin epäilys. -Pyydän anteeksi, että väitän tällä tavoin teitä vastaan; mutta minä -olen kovin kiintynyt tuohon nuoreen naiseen, ja tietääkseni on hän -kovin suruissaan siitä, että hänen täytyy olla erossa minusta." - -"Niinkö luulette?" - -"Kyllä, Madame, niin luulen, vaikka ansioni lienevätkin vähäiset." - --- Oh, -- ajatteli prinsessa, -- Lorenza puhui totta, tuo mies on -tosiaan vaarallinen olento. - -Kreivi pysyi yhä täysin tyynenä ja noudatti mitä ankarimmin -hovisääntöjen määräämää kohteliaisuutta. - --- Täytyy koettaa ensin valheella, -- ajatteli Madame Louise edelleen. - -"Monsieur", sanoi hän ääneen, "enhän voi antaa teille naista, jota -täällä ei ole. Ymmärrän hyvin, että te niin kiihkeästi etsitte häntä, -jos tosiaan rakastatte häntä, niinkuin sanotte, mutta jos tahdotte -hänet löytää, niin saatte hakea muualta, uskokaa minua." - -Kreivi oli sisään tullessaan nopeasti vilkaissut ympärilleen -kaikkiin esineihin, mitä Madame Louisen huoneessa oli, ja hänen -silmänsä olivat kohdistuneet sekunniksi, tosin vain yhdeksi -ainoaksi sekunniksi, mutta se riitti, pöytään, joka oli eräässä -huoneen hämärässä kulmassa. Ja juuri sille pöydälle oli Lorenza -jättänyt jalokivensä, jotka hän oli antanut maksuksi päästäkseen -karmeliittiluostariin. Säihkystä, jota niistä läksi varjoon, oli -kreivi de Fenix heti ne tuntenut. - -"Jos teidän kuninkaallinen korkeutenne suvaitsisi muistaa asioita, -ponnistus, jota pyydän teitä tekemään", väitti kreivi, "niin te -muistaisitte hyvin, että Lorenza Feliciani oli äsken tässä huoneessa, -että hän asetti tuohon pöydälle siinä olevat jalokivet ja että hän, -neuvoteltuaan teidän korkeutenne kanssa, meni..." - -Kreivi de Fenix näki vilaukselta katseen, jonka prinsessa loi -sivuhuoneeseen päin. - -"Meni tuonne huoneeseen", lopetti kreivi de Fenix. - -Prinsessa punastui. Kreivi jatkoi: - -"Joten minä odotan nyt vain, että teidän korkeutenne suvaitsee antaa -minun käskeä häntä tänne, ja hän tulee heti, sitä en epäile." - -Prinsessa muisti, että Lorenza oli lukinnut oven sisältä, joten -mikään ei voinut pakottaa häntä tulemaan vasten hänen omaa tahtoaan. - -"Mutta", virkkoi prinsessa koettamatta salata harmiaan siitä, että -oli valehdellut miehelle, jolta ei kuitenkaan mitään voinut salata, -"mutta jos hän tulee tänne, mitä hän täällä tekee?" - -"Ei mitään, Madame; hän sanoo ainoastaan teidän Korkeudellenne -tahtovansa tulla pois täältä kanssani, kun hän kerran on minun -vaimoni." - -Viimeinen sana rauhoitti prinsessaa, sillä hän muisti, miten jyrkästi -Lorenza oli kieltänyt olevansa tuon miehen vaimo. - -"Teidän vaimonne", sanoi prinsessa; "oletteko tosiaankin siitä varma?" - -Ja hänen sanoissaan värähti suuttumus. - -"Saattaisipa luulla, ettei teidän korkeutenne usko minua", vastasi -kreivi kohteliaasti. "Kuitenkaan ei ole kovinkaan mahdoton asia, että -kreivi de Fenix on nainut Lorenza Felicianin, ja koska viimemainittu -on hänen vaimonsa, hän vaatii vaimoaan takaisin." - -"Vaimoanne taas!" huudahti Louise kärsimättömästi; "te uskallatte -väittää, että Lorenza Feliciani on teidän vaimonne?" - -"Kyllä, Madame", vastasi kreivi aivan koruttomasti; "niin uskallan, -sillä se on totta". - -"Te olette siis naimisissa?" - -"Niin, naimisissa." - -"Lorenzan kanssa?" - -"Lorenzan." - -"Laillisesti?" - -"Tietysti, ja jos yhä aiotte, madame, minua epäillä, mikä minua -loukkaa..." - -"Niin mitä silloin teette?" - -"Näytän teille omin silmin katsellaksenne vihkimätodistuksen, -jonka pappi, joka meidät yhdisti, on asianmukaisesti laatinut ja -allekirjoittanut." - -Prinsessa säpsähti; moinen tyyneys horjutti hänen vakaumustaan. - -Kreivi avasi lompakkonsa ja levitti prinsessan eteen nelin kerroin -taitetun paperin. - -"Tässä on todistus, että puhun totta, Madame, ja että minulla on -oikeus vaatia tuota naista takaisin; allekirjoitus osoittaa sen... -Suvaitseeko teidän korkeutenne lukea tätä asiapaperia ja tarkastaa -allekirjoitusta?" - -"Allekirjoitustako!" supisi prinsessa epäillen, mikä oli vieraalle -vieläkin loukkaavampi kuin hänen suuttumuksensa; "mutta jos se -allekirjoitus onkin...?" - -"Sen on kirjoittanut Pyhän Johanneksen kappelin kirkkoherra -Strassburgissa; hänet tuntee hyvin esimerkiksi kardinaali de Rohan, -ja jos hänen ylhäisyytensä olisi täällä..." - -"Hyvä, kardinaali onkin täällä!" huudahti prinsessa ja iski kreiviin -leimuavan katseen. "Hänen ylhäisyytensä ei ole lähtenyt vielä -Saint-Denisistä; hän on paraikaa tuomiokirkon kanukkien luona; mikään -ei siis ole helpompaa kuin näyttää asia toteen itse ehdottamallanne -tavalla." - -"Se on minulle onnellinen sattuma, Madame", vastasi kreivi ja pisti -tyynesti paperin takaisin lompakkoon; "sillä niin näen toivoakseni -piankin kaikkien vääräin epäluulojen haihtuvan, joita teidän -korkeudellanne on minua kohtaan". - -"Moinen julkeus saa minut tosiaan kuohuksiin!" virkkoi prinsessa ja -soitti rajusti kelloa. "Sisar, sisar, tänne!" - -Sama nunna, joka oli äsken tuonut kreivi de Fenixin sisään, kiiruhti -huoneeseen. - -"Käske esiratsastajani nousta satulaan", virkkoi prinsessa; "hän -vieköön tämän kirjeen kardinaali de Rohanille, joka tavataan -tuomiokapitulissa. Hänen täytyy tulla tänne viipymättä, minä odotan -häntä." - -Ja puhuessaan prinsessa kirjoitti pari sanaa ja antoi sitten kirjeen -nunnalle. - -Sitten lisäsi hän aivan hiljaa: - -"Toimita ulos käytävään kaksi ratsupoliisia ja sano heille, ettei -kukaan saa lähteä täältä minun luvattani. Mene!" - -Kreivi oli seurannut kaikkia Madame Louisen ajatuksen vaiheita, -ajatuksen, joka nyt kehittyi päätökseen taistella häntä vastaan -viimeiseen saakka. Ja sillaikaa kuin prinsessa kirjoitti, oli -kreivi, joka luultavastikin aikoi viedä vastustajalta voiton, mennyt -sivuhuoneen ovelle ja suuntasi siinä seisten katseensa oveen ja -ojensi ja pudisti siinä käsiään liikkeellä, joka oli paremminkin -eräiden sääntöjen mukainen kuin voimakas, ja lausui aivan hiljaa pari -sanaa. - -Kun prinsessa kääntyi, näki hän kreivin tuossa asennossa. - -"Mitä te siellä teette, monsieur?" kysyi prinsessa. - -"Madame", vastasi kreivi, "minä manaan Lorenza Feliciania tulemaan -tänne todistamaan vapaaehtoisesti, etten minä ole petturi enkä -väärentäjä; ja sen hän tekee kaikkien muiden todistusten lisäksi, -joita teidän korkeutenne toivoo". - -"Monsieur!" - -"Lorenza Feliciani!" huusi kreivi äänellä, joka voi vallita kaikkea, -jopa prinsessankin tahtoa; "Lorenza Feliciani, tule tänne, tule!" - -Mutta ovi pysyi kiinni. - -"Tule, minä tahdon!" toisti kreivi. - -Silloin narahti avain lukossa, ja prinsessa näki kuvaamattomaksi -kauhukseen nuoren naisen tulevan ulos katsellen suoraan kreiviin ja -näyttämättä laisinkaan suuttuneelta tai vihaavalta. - -"Mitä ajattelettekaan, lapseni, mitä teette?" huudahti Madame Louise. -"Miksi tulette takaisin tämän miehen luo, jota olette paennut? Te -olitte täällä varmassa turvassa, sanoinhan sen teille." - -"Hän on turvassa minunkin kodissani, Madame", vastasi kreivi. Sitten -kääntyi hän nuoren naisen puoleen: - -"Eikö niin, Lorenza", virkkoi hän, "että sinä olet turvassa minun -luonani?" - -"Olen", vastasi nuori nainen. - -Prinsessan kummastuksella ei ollut enää rajoja; hän vaipui kädet -ristissä nojatuoliinsa. - -"Ja nyt, Lorenza", sanoi kreivi lempeällä äänellä, jossa silti oli -käskevä vivahdus; "minua syytetään siitä, että olen harjoittanut -väkivaltaa sinua vastaan. Sanohan, olenko minä koskaan pakottanut -sinua mihinkään, olipa se mitä tahansa?" - -"Et koskaan", vastasi nuori nainen kirkkaalla ja selvällä äänellä, -mutta vahvistamatta tuota tietoaan minkäänlaisilla liikkeillä. - -"Mitä sitten merkitsee se ryöstöjuttu, jonka te minulle kerroitte?" -huudahti prinsessa. - -Lorenza pysyi vaiti; hän katseli vain kreiviä, aivan kuin elämä ja -sanat, jotka ovat elämän ilmaus, olisivat tulleet häneen tuosta -miehestä. - -"Hänen korkeutensa haluaa nähtävästi tietää, miten sinä jouduit pois -luostarista. Kerro kaikki tapahtumat siitä hetkestä, kun pyörryit -kirkon kuorissa, siihen saakka, jolloin heräsit kyytivaunuissa." - -Lorenza oli yhä vaiti. - -"Kerro kaikki yksityiskohdittain, jättämättä mitään pois", jatkoi -kreivi. "Minä tahdon." - -Lorenza ei voinut estää ruumistaan värähtämästä. - -"Minä en sitä muista", vastasi hän. - -"Etsi muistoistasi, niin tulee mieleesi." - -"Ahaa, tosiaankin", virkkoi Lorenza silloin entisellä -yksitoikkoisella äänellä, "nyt minä sen muistan". - -"Puhu." - -"Kun minä siis pyörryin juuri sillä hetkellä, jolloin sakset koskivat -hiuksiini, kannettiin minut kammiooni ja asetettiin vuoteelleni. -Iltaan saakka jäi äiti luokseni, ja koska minä yhä olin tiedottomana, -niin lähetettiin noutamaan kylän välskäriä. Hän koetteli valtimoani -ja piti kuvastinta suuni edessä, ja kun hän näki, että sydämeni oli -lakannut sykkimästä ja suuni hengittämästä, julisti hän, että minä -olin kuollut." - -"Mutta kuinka te tuon voitte tietää?" kysyi prinsessa. - -"Hänen korkeutensa tahtoo kuulla, kuinka tuon kaiken tiedät", toisti -kreivi. - -"Merkillistä", virkkoi Lorenza, "minä näin ja kuulin kaikki, vaikka -minä en osannut avata silmiäni, en puhua enkä liikahtaakaan; minä -olin ikäänkuin horrostilassa". - -"Tronchin on tosiaan joskus puhunut minulle henkilöistä, jotka ovat -vaipuneet horrostilaan ja tulleet haudatuiksi elävältä", virkkoi -prinsessa. - -"Jatka, Lorenza." - -"Äitini oli epätoivoissaan eikä voinut uskoa, että minä olin kuollut; -hän tahtoi viettää seuraavan yön ja myöskin seuraavan päivän luonani." - --- Hän teki, mitä sanoi. Mutta niinä kuutenaneljättä tuntina, jonka -ajan hän valvoi vieressäni, kului aika liikahtamattani tai edes -kertaakaan huokaisemattani. - --- Kolme kertaa tuli pappi sinne ja väitti joka kerta äidilleni, -että oli Jumalan uhmaamista pitää enää ruumistani maan päällä, kun -Hän kerran oli ottanut minun sieluni; sillä hän ei epäillyt, että -minä olin kuollut täydellisesti autuuteen vievässä tilassa, koska -olin kuollut hetkellä, jolloin olin lausumaisillani sanat, jotka -vahvistaisivat ikuisen liittoni Herramme kanssa. Niin, sanoi hän, hän -ei epäillyt, ettei sieluni ollut heti noussut taivaaseen. - --- Äitini piti päänsä ja sai viimein luvan valvoa ääressäni vielä -koko maanantain ja tiistain välisen yön. - --- Tiistai-aamuna minä olin yhä vielä samassa elottomuuden tilassa. - --- Äitini masentui ja vetäytyi pois. Nunnat väittivät herjatun pyhiä -asioita. Vahakynttilät olivat jo sytytetyt kappelissa, johon minut -oli asetettava maan tavan mukaan ihmisten nähtäväksi yhdeksi yöksi ja -päiväksi. - --- Kun äitini oli poistunut, tulivat ruumiin pukijat kammiooni, ja -koska minä en ollut vielä vannonut nunnavalaani, verhottiin minut -valkeaan pukuun, asetettiin valkeista ruusuista solmittu seppele -päähäni, minulta pantiin kädet rinnalle ristiin ja sitten huudettiin: - --- 'Ruumisarkku!' - --- Ruumisarkku kannettiin kammiooni; ankara väristys kulki pitkin -koko ruumistani, sillä, toistan sen teille, minä näin suljettujen -silmäluomieni läpi niinkuin silmäni olisivat olleet auki. - --- Minut nostettiin kirstuun. - --- Sitten kannettiin minut kappeliin paljain kasvoin, niinkuin meidät -italiattaret aina viedään paarihuoneeseen, asetettiin sinne keskelle -kuoria ja ympärilleni palavat vahakynttilät sekä vihkivesiastia -jalkoihini. - --- Kaiken päivää kävi Subiacon talonpoikia kappelissa rukoilemassa -puolestani ja vihmomassa minua pyhällä vedellä. - --- Tuli ilta. Vierastulva loppui, kaikki kappelin ovet paitsi yhtä -pientä ovea suljettiin sisältä, eikä luokseni jäänyt muita kuin -sairaanhoitajasisar. - --- Minä kuulin kellon lyövän tunnin toisensa jälkeen; se löi -yhdeksän, löi kymmenen, se löi yksitoista. - --- Joka lyönti kajahti myöskin sydämessäni. Minä kuulin... mikä -kauhea tieto... omain sielukellojeni soiton. - --- Yksin Jumala tietää, miten minä ponnistelin päästäkseni tuosta -kalman unesta, siteistä, jotka kytkivät minut niinkuin rautakahleet -arkkuni pohjaan. Mutta Jumala minun tuskani näki, koska Hän armahti -minua. - --- Kello löi kaksitoista sydänyöllä. - --- Ensi lyönnillä tuntui minusta niinkuin koko ruumistani olisi -väristänyt suonenvetoinen liike, samanlainen, jota tunsin aina, kun -Akharat lähestyi minua. Sitten ahdisti sydäntäni, ja viimein näin -hänen ilmestyvän kappelin ovelle. - -"Pelontunteinko sen näit?" kysyi kreivi de Fenix. - -"En, enpä suinkaan, se oli ilon, hurmauksen, autuuden tunnetta, sillä -minä ymmärsin, että hän tuli nyt ottamaan minua hirvittävän kuoleman -käsistä, joka minua niin kauhisti. Hän tuli arkkuni viereen, katseli -minua hetken surumielisesti hymyillen ja sanoi minulle": - --- 'Nouse ja käy.' - --- Kahleet, jotka pitivät ruumistani jäykkänä, heltisivät heti; tuon -mahtavan äänen kuullessani nousin ja laskin toisen jalkani pois -arkusta. - --- 'Oletko onnellinen siitä, että elät?' kysyi hän minulta. - --- 'Hyvin onnellinen', vastasin minä. - --- 'Hyvä, seuraa minua.' - --- Sairaanhoitajanunna oli niin tottunut ruumiini ääressä paraikaa -toimittamaansa työhön, koska hän oli täyttänyt moista velvollisuutta -monien muitten nunnien kuoltua, että hän oli nukahtanut tuolilleen. -Minä kuljin hänen ohitseen häntä herättämättä ja seurasin miestä, -joka oli nyt toisen kerran pelastanut minut kuolemasta. - --- Me tulimme pihalle. Minä näin jälleen tähtiä kimmaltelevan -taivaan, jota en ollut enää toivonut näkeväni. Minä sain hengittää -raikasta yöilmaa, jota vainajat eivät enää tunne, mutta joka elävistä -on niin suloista. - --- 'Ennenkuin lähdet luostarista', sanoi Akharat minulle, 'valitse -Jumala tai minut. Tahdotko olla nunna? Vai tahdotko seurata minua?' - --- 'Minä tahdon seurata sinua', vastasin minä. - --- 'Tule sitten', sanoi hän minulle toisen kerran. - --- Me tulimme luostarin pienelle portille; se oli lukossa. - --- 'Missä ovat avaimet?' kysyi hän. - --- 'Portinvahti-nunnan laukussa.' - --- 'Missä se laukku on?' - --- 'Tuolilla hänen sänkynsä vieressä.' - --- 'Mene äänettömästi hänen luokseen, ota avaimet, valitse niistä -tämän portin avain ja tuo se minulle.' - --- Minä tottelin. Portinvahti-nunnan ovi ei ollut lukossa, minä -menin hänen kammioonsa. Astuin suoraan tuolin luo. Etsin avaimia -laukusta ja löysin ne; tunsin avaimista porttiin sopivan ja vein sen -Akharatille. - --- Viiden minuutin kuluttua portti aukesi, ja me olimme kadulla. - --- Silloin minä nojauduin hänen käsivarteensa ja me riensimme -Subiacon kylän toiseen päähän. Sadan askeleen päässä viimeisestä -talosta odottivat meitä valmiit kyytivaunut. Me nousimme niihin ja -hevoset läksivät juoksemaan täyttä laukkaa. - -"Eikö teille tehty mitään väkivaltaa? Eikö teitä mitenkään uhattu? Te -seurasitte tuota miestä omasta tahdostanne?" kysyi Madame Louise. - -"Hänen kuninkaallinen korkeutensa kysyy sinulta, Lorenza, pakotinko -minä sinua jollakin uhkauksella tai väkivallalla tulemaan kanssani?" - -"Et." - -"Miksi sitten häntä seurasitte?" - -"Sano, miksi minua seurasit?" - -"Siksi, että minä sinua rakastin", vastasi Lorenza. - -Kreivi de Fenix kääntyi prinsessan puoleen ja hymyili -voitonriemuisesti. - - - - -YHDESTOISTA LUKU - -Hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan - - -Se, mitä prinsessan silmien edessä tapahtui, oli niin ihmeellistä, -että hän, joka oli samalla kertaa terävänäköinen ja tunteellinen, -kysyi mielessään, eikö tuo hänen edessään oleva mies tosiaan ollut -noita, joka taisi aivan tahtonsa mukaan hallita ihmisten sydämiä ja -sieluja. - -Mutta kreivi de Fenix ei lopettanut asiaa vielä tähän. - -"Madame", sanoi hän, "ette ole kuullut kaikkea, teidän korkeutenne ei -Lorenzan suusta saanut vielä kuin ainoastaan osan meidän tarinaamme; -te saattaisitte siis yhä epäillä, ellette kuulisi häneltä itseltään -myöskin loppua". - -Ja kääntyen nuoren naisen puoleen hän kysyi: - -"Muistatko sitten matkamme vaiheita, hyvä Lorenza, ja kuinka me -yhdessä kävimme Milanossa, Lago Maggiorella, Oberlandissa ja Rigillä -ja kauniin Rhein-virran varsilla, joka on pohjolan Tiber?" - -"Kyllä", vastasi nuori nainen entisellä yksitoikkoisella äänellä; -"kyllä, Lorenza on nähnyt kaiken tuon". - -"Teidät pakotti tämä mies siihen, eikö niin, lapseni? Teidän täytyi -taipua vastustamattoman voiman valtaan, jota te itsekään ette voinut -selittää?" kysyi prinsessa. - -"Miksi luulla sellaista, Madame, kun kaikki, mitä teidän korkeutenne -on nyt kuullut, todistaa aivan päinvastaista? Hm, jos te toivotte -vielä parempaa todistusta, aineellista todistuskappaletta, niin tässä -on kirje Lorenzalta itseltään. Vastoin tahtoanikin täytyi minun -jättää hänet yksinänsä Mainziin; no niin, siellä hän minua kaipasi, -sillä poissa ollessani kirjoitti hän minulle tämän pienen kirjelapun, -jonka teidän korkeutenne suvainnee lukea." - -Kreivi otti lompakostaan kirjeen ja antoi sen prinsessalle. - -Prinsessa luki: - - 'Tule takaisin, Akharat; minä olen kaikkea vailla, kun sinä olet - poissa. Hyvä Jumala, milloin saan olla sinun ainaisesti? - - _Lorenza_.' - -Prinsessa nousi ylös vihastuksen puna otsallaan ja meni kirje kädessä -Lorenzan luo. - -Nainen antoi hänen tulla, näkemättä tai kuulematta häntä; hän näytti -näkevän ainoastaan kreivin ja kuulevan vain hänen sanansa. - -"Ymmärrän", sanoi viimemainittu vilkkaasti, näyttäen päättäneen -esiintyä loppuun saakka nuoren naisen tulkkina, "teidän korkeutenne -epäilee ja tahtoo tietää, onko kirje tosiaan häneltä. Hyvä, hän -saattaa itse teidän korkeutenne asiasta vakuutetuksi. Vastaahan, -Lorenza, kuka on tämän kirjeen kirjoittanut?" - -Kreivi otti kirjeen ja pani sen vaimonsa käteen, joka kohta painoi -kätensä, jolla oli kirjeen ottanut, sydämelleen. - -"Lorenza sen teki", vastasi hän. - -"Ja tiedätkö, Lorenza, mitä se kirje sisältää?" - -"Tiedän." - -"No niin, sano siis prinsessalle mitä se sisältää, ettei hän luulisi -minun häntä pettävän väittäessäni, että sinä rakastat minua. Sano se -hänelle; minä tahdon." - -Lorenza näytti ponnistavan voimiaan; mutta kirjettä avaamatta tai -kohottamatta sitä silmiensä eteen hän luki: - - 'Tule takaisin, Akharat; minä olen kaikkea vailla, kun sinä olet - poissa. Hyvä Jumala, milloin saan olla sinun ainaisesti? - - _Lorenza_.' - -"Tämä on suorastaan uskomatonta", virkkoi prinsessa, "enkä minä -teitä usko, sillä kaikessa tässä on jotakin selittämätöntä, jotakin -yliluonnollista". - -"Tämä kirje se juuri sai minut jouduttamaan yhdistymistämme", -jatkoi kreivi de Fenix aivan kuin ei olisi Madame Louisen sanoja -kuullutkaan. "Minä rakastin Lorenzaa yhtä suuresti kuin hän minua. -Meidän suhteemme oli kiero. Sitäpaitsi saattoi minua kiertelevässä -elämässä, jota vietin, kohdata jokin onnettomuus. Minähän olisin -voinut kuolla, ja minä tahdoin, että kaikki, mitä omistan, olisi -siinä tapauksessa joutunut Lorenzalle. Sentähden me menimme naimisiin -heti kun saavuimme Strassburgiin." - -"Menitte naimisiin?" - -"Niin." - -"Mahdotonta." - -"Miksikä niin, Madame?" kysyi kreivi hymyillen. "Ja mitä mahdotonta -te siinä näette, että kreivi de Fenix meni Lorenza Felicianin kanssa -naimisiin?" - -"Mutta hän sanoi tässä itse minulle, ettei hän ole teidän vaimonne." - -Prinsessalle vastaamatta kääntyi kreivi Lorenzan puoleen. "Muistatko -minä päivänä me menimme naimisiin?" kysyi hän Lorenzalta. - -"Kyllä, toukokuun kolmantena", vastasi viimemainittu. - -"Missä sitten?" - -"Strassburgissa." - -"Missä kirkossa siellä?" - -"Itse tuomiokirkossa, pyhän Johanneksen kappelissa." - -"Vastustitko jollakin tavalla tätä liittoa?" - -"En, minä olin siitä ylen onnellinen." - -"Katsopas, Lorenza", jatkoi kreivi, "kysyn tätä siksi, että prinsessa -luulee, että sinua on pakotettu. Hänelle on kerrottu, että sinä -vihaat minua." - -Ja näin sanoen otti kreivi Lorenzaa kädestä. - -Nuoren naisen koko ruumis värisi suloisesta onnesta. - -"Minäkö vihaisin sinua!" vastasi hän. "Ei, minä rakastan sinua. Sinä -olet hyvä, sinä olet jalo, sinä olet mahtava!" - -"Ja sanopas, Lorenza, olenko minä koskaan sen jälkeen, kun sinusta -tuli vaimoni, käyttänyt väärin puolison oikeuksia?" - -"Ei, sinä olet kunnioittanut minua kuin tytärtäsi, ja minä olen sinun -viaton ja tahraton ystävättäresi." - -Kreivi kääntyi prinsessan puoleen kuin sanoakseen hänelle: Siinä sen -nyt kuulitte! - -Kauhun vallassa oli Madame Louise väistynyt takaperin aina -norsunluisen ristiinnaulitunkuvan luo, joka oli asetettu seinälle -mustalle samettitaustalle. - -"Tässäkö kaikki, mitä teidän korkeutenne haluaa tietää?" kysyi kreivi -päästäen kädestään Lorenzan käden. - -"Monsieur", huudahti prinsessa, "älkää lähestykö minua enää, enempää -te kuin hänkään!" - -Samassa kuultiin vaunujen saapuvan jyristen luostarin portille. - -"Ah", huudahti prinsessa; "vihdoinkin saamme tietää, mitä tästä sopii -ajatella!" - -Kreivi de Fenix kumarsi, virkkoi jonkun sanan Lorenzalle ja odotti -kardinaalin tuloa tyynenä kuin ainakin mies, jolla on taito johtaa -tapahtumia. - -Tuokion päästä avautui ovi, ja vieraaksi ilmoitettiin hänen -ylhäisyytensä kardinaali de Rohan. - -Kolmannen henkilön läsnäolo rauhoitti prinsessaa; hän asettui jälleen -nojatuoliin ja virkkoi: - -"Antakaa kardinaalin käydä sisään." - -Kardinaali astui huoneeseen. Mutta tuskin hän ennätti tervehtiä -prinsessaa, kun hän huomasi Balsamon. - -"Ah, tekö, monsieur?" sanoi hän hämmästyneenä. - -"Te tunnette tämän vieraan?" kysyi prinsessa yhä enemmän kummissaan. - -"Kyllä", vastasi kardinaali. - -"Te siis sanotte, kuka hän on?" huudahti Madame Louise. - -"Mikään ei ole sen helpompi asia", vastasi kardinaali, "monsieur on -noita". - -"Noita!" mutisi prinsessa. - -"Anteeksi, Madame", pyysi kreivi, "hänen ylhäisyytensä selittää kohta -asian lähemmin ja toivoakseni tavalla, joka tyydyttää kaikkia". - -"Olisikohan tämä herra ennustanut teidän kuninkaalliselle -korkeudellennekin, koska näytätte niin liikutetulta?" kysyi hra de -Rohan. - -"Vihkimätodistus! Heti tänne vihkimätodistus!" huudahti prinsessa. - -Kardinaali katsoi häneen kummastuneena, sillä hän ei tiennyt, mitä -tuo tuollainen huudahdus merkitsi. - -"Tässä on", vastasi kreivi ja antoi paperin kardinaalille. "Mikä tämä -on?" kysyi kardinaali. - -"Teidän ylhäisyytenne, tahdon tietää, onko allekirjoitus siinä oikea -ja onko se paperi pätevä", sanoi prinsessa. - -Kardinaali luki paperin, jonka prinsessa antoi hänelle. "Tämä paperi -on aivan asianmukainen vihkimätodistus ja allekirjoittaja on herra -Remy, pyhän Johanneksen kappelin kirkkoherra; mutta kuinka tämä -liikuttaa teidän korkeuttanne?" - -"Paljonkin, monsieur; allekirjoitus on oikea...?" - -"Oikea; mutta mikään ei todista, ettei sitä ole pakolla saatu." - -"Pakolla saatu, se on sangen mahdollista, eikö niin?" huudahti -prinsessa. - -"Ja myöskin Lorenzan suostumus samoin, eikö niin?" virkkoi kreivi -ivalla, joka kohdistui nimenomaan prinsessaan. - -"Mutta sanokaapas, millä keinoilla voisi anastaa tällaisen -allekirjoituksen, teidän ylhäisyytenne? Sanokaapas, tiedättekö sen?" - -"Keinoilla, jotka ovat nimenomaan tällä herralla: noituudella." - -"Noituudella! Kardinaali, teidänkö suustanne kuulen nämä sanat?" - -"Monsieur on noita, kuten olen sanonut, ja sitä en peruuta." - -"Teidän ylhäisyytenne suvaitsee laskea leikkiä." - -"En, ja todistukseksi siitä tahdon teidän läsnäollessanne puhua pari -vakavaa sanaa tämän herran kanssa." - -"Minä aioin itse pyytää sitä teidän ylhäisyydeltänne", virkkoi kreivi -de Fenix. - -"Sangen hyvä; mutta älkää unohtako, että kuulustelija olen minä", -vastasi kardinaali ylpeästi. - -"Ja minä, muistakoon teidän ylhäisyytenne sen, lupaan vastata -kaikkiin teidän kysymyksiinne, jopa hänen korkeutensakin -läsnäollessa, jos vaaditte. Mutta olenpa vakuutettu, että sitä ette -vaadi." - -Kardinaali hymyili. - -"Monsieur", sanoi hän, "on peräti vaikeaa näytellä noitaa meidän -aikoinamme. Minä näin kerran teidän jo esittävän tuota osaa; te -näyttelitte sen hyvin suurella menestyksellä; mutta nyt ilmoitan -teille etukäteen, etteivät kaikki ole yhtä kärsivällisiä eivätkä -ennen kaikkia yhtä jalomielisiä kuin hänen korkeutensa dauphine." - -"Hänen korkeutensa dauphine?" huudahti prinsessa. - -"Niin, Madame", virkkoi kreivi de Fenix, "minä olen saanut kunnian -tulla esitellyksi hänen kuninkaalliselle korkeudelleen". - -"Ja millä tavoin vastasitte tuota kunniaa, monsieur, sanokaa?" - -"Ah, paljoa huonommin kuin olin toivonut, sillä minä en vihaa -henkilökohtaisesti ketään ihmistä, en ainakaan naisia", vastasi -kreivi. - -"Mutta mitä te, monsieur, sitten olette minun korkealle -sukulaiselleni tehnyt?" kysyi Madame Louise. - -"Madame", vastasi kreivi, "sanoin onnettomuudekseni hänelle totuuden, -jota hän vaati kuulla". - -"Niin, totuuden, sellaisen totuuden, että hän sen kuultuaan pyörtyi." - -"Oliko se minun vikani", jatkoi kreivi valtavalla äänellä, joka sai -eräissä tilaisuuksissa sangen suurta arvonantoa aiheuttavan sävyn; -"oliko minun vikani, että se totuus oli niin kauhea, että vaikutus -oli sellainen? Tunkeuduinko minä prinsessan luokse? Pyysinkö minä -tulla hänelle esitellyksi? En, minä koetin häntä päinvastoin karttaa; -minut vietiin väkisin hänen luoksensa, ja hän käski minua vastaamaan -kysymyksiinsä." - -"Mutta mikä tuo hirveä totuus sitten oli, jonka ilmoititte hänelle, -monsieur?" kysyi prinsessa. - -"Se totuus oli tulevaisuus, jonka edestä minä vedin pois verhon", -vastasi kreivi. - -"Tulevaisuus?" - -"Niin, Madame, sama tulevaisuus, joka näytti teidän kuninkaallisesta -korkeudestanne itsestänne niin uhkaavalta, että koetitte päästä sitä -pakoon luostariin ja taistella sitä vastaan alttarin edessä rukouksin -ja kyynelin." - -"Monsieur!" - -"Onko se minun vikani, Madame, että tuo tulevaisuus, jota te -pyhimyksenä aavistitte, ilmoitettiin minulle profeettana, ja -että hänen korkeutensa dauphine kauhistui niin siitä, mikä häntä -henkilökohtaisesti uhkaa, että pyörtyi, kun se hänelle paljastettiin?" - -"Kuulette nyt itse!" sanoi kardinaali. - -"Ah", huudahti prinsessa. - -"Sillä hänen aikansa on tuomittu tulemaan koko kuningasvallalle -kaikkein turmiollisimmaksi ja tuhoisimmaksi hallitukseksi." - -"Monsieur!" huudahti prinsessa jälleen. - -"Mitä teihin tulee, Madame", lisäsi kreivi, "ehkä teidän rukouksenne -olisivat voineet hankkia armahduksen, mutta te ette saa nähdä mitään -kaikesta tästä, sillä te olette jo silloin Herramme luona, kun nämä -asiat tapahtuvat. Rukoilkaa, Madame, rukoilkaa!" - -Tuon profeetallisen äänen valtaamana, joka sointui niin hyvin -prinsessan sielun kauheisiin aavistuksiin, vaipui Madame Louise -polvilleen ristiinnaulitun kuvan eteen ja alkoi tosiaan palavasti -rukoilla. - -Silloin kääntyi kreivi kardinaalin puoleen ja virkkoi, lähtien -menemään erääseen ikkunakomeroon: - -"Nyt pari sanaa meidän keskenämme, teidän ylhäisyytenne; mitä minulta -tahdotte?" - -Kardinaali meni kreivin perässä. - -Huoneessa olevat henkilöt olivat seuraavissa asennoissa: - -Prinsessa rukoili hartaasti ristiinnaulitun kuvan edessä. Lorenza -seisoi keskellä huonetta, mykkänä ja liikkumatta ja silmät avoinna ja -tuijottaen aivan kuin hän ei olisi mitään nähnyt. Nuo kaksi herraa -jälleen olivat syrjässä ikkunakomerossa, kreivi nojaillen ikkunan -ripaan ja kardinaali puolittain uutimien kätkössä. - -"Mitä minulta tahdotte?" toisti kreivi. "Puhukaa." - -"Tahdon tietää, kuka te olette." - -"Sen te jo tiedätte." - -"Minäkö tiedän?" - -"Niin. Ettekö tässä sanonut, että minä olen noita?" - -"Aivan niin. Mutta siellä toisessa paikassa oli nimenne Josef -Balsamo, ja täällä sanotte olevanne kreivi de Fenix." - -"No niin, mitä se sitten todistaa? Että vaihdan nimeä, ei mitään -muuta." - -"Mutta tiedättekö, että moiset nimenvaihtamiset voisivat -teidänlaisenne henkilön tekeminä tuottaa hra de Sartinesille -aprikoimista?" - -Kreivi hymyili. - -"Oh, monsieur, miten pikkumaista jonkun Rohanin aseeksi! Kuinka, -teidän ylhäisyytenne esittää todistuksiksi pelkkiä sanoja? _Verba et -voces_, sanoo latinalainen. Eikö ole mitään pahempaa, josta minua -voidaan moittia?" - -"Osaatte tekeytyä pilkalliseksi", virkkoi kardinaali. - -"En tekeydy, sillä se on luonnossani." - -"Siinä tapauksessa hankin itselleni erään huvin." - -"Minkä sitten?" - -"Saan teidät hillitsemään sävyä." - -"Tehkää se vain, monsieur." - -"Siten luulen olevani hänen korkeutensa dauphinen mieliksi." - -"Jota sangen suuresti tarvitsette niissä suhteissa, joissa nykyään -olette häneen", vastasi Balsamo kylmästi. - -"Mutta jos vangituttaisin teidät, horoskoopin [tähtien asennoista -laadittu ihmiskohtalon ennustuskaavio. Suom.] herra, mitä silloin -sanoisitte?" - -"Sanoisinpa, että tekisitte kovin väärin, teidän ylhäisyytenne." - -Hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan - -"Oho, tosiaanko!" vastasi kardinaali murhaavan halveksuvasti; "ja -kenelle tekisin kovin väärin?" - -"Teille itsellenne, kardinaali." - -"Menen ja annan siis heti käskyn, että se tapahtuu. Silloin saadaan -tietää, kuka tämä parooni Josef Balsamo oikeastaan on, tämä kreivi -de Fenix, tämä loistava vesa sukupuuta, josta minä en ole nähnyt -Euroopan aateliston tarhoissa vielä pienintäkään merkkiä." - -"Monsieur", sanoi Balsamo, "miksi ette kysynyt minusta tietoja -ystävältänne de Breteuililta?" - -"Herra de Breteuil ei ole minun ystäväni." - -"Niin, hän ei ole sitä enää; mutta hän on sitä ollut, ja vieläpä -kaikkein parhaimpianne, sillä kirjoitittehan hänelle erään kirjeen..." - -"Minkä kirjeen?" kysyi kardinaali ja tuli lähemmäksi. - -"Vielä lähemmäksi, herra kardinaali, vielä lähemmäksi. En tahdo -paljastaa asioitanne puhumalla ääneen." - -Kardinaali tuli yhä lähemmäksi. - -"Mistä kirjeestä aioitte puhua?" kysyi hän. - -"Oh, sen te tiedätte aivan hyvin." - -"Sanokaa nyt kumminkin." - -"Hyvä, siitä kirjeestä, jonka te kirjoititte Wienistä Pariisiin -koettaen tehdä dauphinen kihlauksen tyhjäksi." - -Kirkkoruhtinas teki tahtomattaan pelästyneen liikkeen. - -"Sekö kirje...?" sammalsi hän. - -"Sen osaan ulkoa." - -"Herra de Breteuil on siis ollut petturi?" - -"Kuinka niin?" - -"Kun avioliitto oli päätetty asia, pyysin minä häneltä sitä kirjettä -takaisin." - -"Ja hän vastasi teille?" - -"Että hän oli sen polttanut." - -"Hän ei uskaltanut sanoa pudottaneensa sen." - -"Pudottaneensa?" - -"Niin, ja pudotetun kirjeen voi aina joku löytää, ymmärrättehän." - -"Niin, että tuo kirje, jonka minä kirjoitin herra de Breteuilille..." - -"Niin." - -"Jonka hän sanoi polttaneensa..." - -"Niin." - -"Ja jonka hän pudotti...?" - -"Sen löysin minä... Oh, aivan sattumalta, kulkiessani Versaillesin -marmoripihan poikki." - -"Ettekä toimittanut sitä takaisin herra de Breteuilille?" - -"En, sitä minä en suinkaan tehnyt." - -"Miksikä ette?" - -"Koska minä noitana aivan hyvin tiesin, että teidän ylhäisyytenne, -jolle minä toivon pelkkää hyvää, sen sijaan tahtoo minulle kaikin -mokomin pahaa. Ja ymmärrättehän, että jos aseeton mies tietää, että -hänen kimppuunsa karataan jossakin metsässä, jonka läpi hänen täytyy -kulkea, ja löytää tuon metsän reunasta ladatun pistoolin..." - -"Niin?" - -"Hm, olisihan mies hullu, jos hän heittäisi pistoolin pois kädestään." - -Kardinaalia alkoi aivan kuin pyörryttää ja hän nojautui ikkunanpieltä -vasten. - -Mutta tuokion epäröityään ja kreivin seuratessa sen aikaa tarkoin -hänen kasvojensa ilmeitä hän vastasi: - -"Kävi miten kävi! Mutta ei saada sanoa, että minun sukuani oleva -prinssi on pelännyt huijarin uhkauksia. Vaikkapa tuo kirje olisikin -pudotettu ja te sen löytänyt, vaikkapa se näytettäisiinkin itselleen -hänen korkeudelleen dauphinille, vaikkapa se kirje kukistaisikin -minut valtioasemasta, niin joka tapauksessa olen täyttänyt -velvollisuuteni rehellisenä alamaisena ja uskollisena lähettiläänä. -Minä sanon vaadittaessa, mikä on totta, nimittäin että minun -mielestäni tämä avioliitto oli vahingoksi isänmaani eduille, ja -isänmaani puolustaa minua tai suree kohtaloani." - -"Mutta jos olisi joku, joka väittäisi, ettei nuori, kaunis ja -kohtelias lähettiläs, joka luuli loistavan Rohan-nimensä ja -prinssinarvonsa avulla onnistuvansa kaikessa, lausuisi näin suinkaan -siksi, että hän olisi pitänyt liittoa Itävallan hallitushuoneen -kanssa vahingollisena Ranskan eduille?" vastasi kreivi. "Niin, jospa -joku väittäisi, että sama ylpeä lähettiläs, jonka arkkiherttuatar -Marie Antoinette alussa otti niin suopeasti vastaan, olikin kyllin -turhamainen näkemään tässä suopeudessa jotakin enemmän kuin pelkkää -alentuvaisuutta? Jos niin käy, mitäpä silloin rehellinen alamainen ja -uskollinen lähettiläs vastaa?" - -"Hän kieltää kaiken, monsieur, sillä siitä tunteesta, jonka te -väitätte keksineenne, ei löydy mitään todistusta." - -"Te erehdytte, monsieur; löytyy hänen korkeutensa dauphinen -kylmäkiskoisuus teitä kohtaan." - -Kardinaali oli kahden vaiheilla. - -"Kuulkaa, hyvä prinssi", sanoi kreivi, "uskokaa minua: sen sijaan, -että rupeaisimme epäsopuun, kuten olisimme jo tehneet, ellen minä -olisi teitä älykkäämpi, olkaamme hyviä ystäviä". - -"Hyviä ystäviä?" - -"Miksikä ei? Hyviä ystäviämme ovat ne, jotka tekevät meille -palveluksia." - -"Olenko minä sitten muka pyytänyt teiltä palvelusta?" - -"Siinäpä teittekin pahoin, ettette pyytänyt; sillä näinä parina -päivänä, jotka olette ollut Pariisissa..." - -"Minä?" - -"Niin, juuri te. Oh, miksi koetatte salata sellaista minulta, -sillä olenhan minä noita? Te jätitte prinsessan Soissonsiin, -ajoitte kyytihevosella Pariisiin Villers-Cotteretsin ja Dammartinin -kautta, nimittäin suorinta tietä, ja kiiruhditte pyytämään hyviltä -ystäviltänne Pariisissa palvelusta, jota he kieltäytyivät teille -tekemästä. Tämän kiellon jälkeen ajoitte te kyytihevosilla takaisin -Compiègneen ja aivan toivottomassa mielentilassa." - -Kardinaali näytti masennetulta. - -"Ja mitä palvelusta olisin voinut toivoa saavani teiltä, jos olisin -turvautunut teihin?" kysyi hän. - -"Palvelusta, jota sopii pyytää mieheltä, joka osaa tehdä kultaa." - -"Mitä se teidän kullantekonne minuun kuuluu?" - -"_Peste!_ kun on kahden vuorokauden sisällä maksettava -viisisataatuhatta frangia... eikö summa ollut viisisataatuhatta -frangia, sanokaas." - -"Kyllä, niin oli." - -"Ja te kysytte, mitä se teihin kuuluu, että teillä silloin on ystävä, -joka osaa tehdä kultaa? Kyllä, se kuuluu teihin sillä tavoin, että -saatte häneltä nuo viisisataatuhatta frangia, joita muilta ei ole -saatu." - -"Ja missä sitten?" kysyi kardinaali. - -"Saint-Claude-kadun varrella, joka on Maraisin kaupunginosassa." - -"Mistä tuntisin teidän talonne?" - -"Oven kolkuttimen pronssisesta korppikotkan päästä." - -"Milloin voin sinne tulla?" - -"Ylihuomenna kello kuusi illalla, monseigneur, jos haluatte, ja -sitten..." - -"Sitten?" - -"Niin usein kuin vain haluatte. Mutta nyt päättyikin keskustelumme -aivan oikeaan aikaan, sillä katsokaa, prinsessa lopettaa juuri -rukouksensa." - -Kardinaali oli voitettu: hän ei koettanut enää millään tavoin -vastustaa. Hän meni prinsessan luo ja sanoi: - -"Madame, minun täytyy tunnustaa, että kreivi de Fenix on aivan -oikeassa, että hänellä oleva vihkimätodistus on niin pätevä kuin -suinkin olla saattaa ja että lopuksi hänen antamansa selitykset -tyydyttävät minua täydellisesti." - -Kreivi kumarsi. - -"Mitä teidän kuninkaallinen korkeutenne käskee?" kysyi hän. - -"Tahdon sanoa tuolle naiselle vielä pari sanaa." - -Kreivi kumarsi myöntävästi uudestaan. - -"Haluatteko lähteä omasta toivomuksestanne ja vapaaehtoisesti -Saint-Denisin luostarista, jonne te tulitte pyytämään minulta turvaa?" - -"Hänen korkeutensa kysyy, omasta toivomuksesta ja vapaaehtoisestiko -tahdot lähteä Saint-Denisin luostarista, jossa olet pyytänyt turvaa", -jatkoi Balsamo nopeasti. "Vastaa, Lorenza." - -"Niin, omasta toivomuksestani", vastasi nuori nainen. - -"Ja lähteäksenne miehenne, kreivi de Fenixin mukaan?" - -"Ja lähteäksesi miehesi de Fenixin mukaan", toisti kreivi. - -"Kyllä", vastasi nuori nainen. - -"Siinä tapauksessa en tahdo viivyttää enää teitä kumpaakaan, sillä -silloin koettaisin pakottaa teidän tunteitanne", sanoi prinsessa. -"Mutta jos tässä kaikessa piilee jotakin, joka on luonnollista -maailmanjärjestystä vastaan, kohdatkoon Jumalan rangaistus sitä, -joka omaksi hyväkseen särkee luonnon sopusointua. Hyvästi, kreivi de -Fenix, lähtekää, Lorenza Feliciani, en tahdo enää pidättää teitä. -Mutta ottakaa jalokivenne." - -"Ne ovat nyt köyhäin, madame", sanoi kreivi de Fenix. "Ja almu on -Jumalasta sitä mieluisampi, kun teidän kätenne sen antaa. Minä pyydän -takaisin ainoastaan ratsuni Djeridin." - -"Sitä saatte vaatia tuolla mennessänne, monsieur. Hyvästi!" - -Kreivi kumarsi prinsessalle ja tarjosi käsivartensa Lorenzalle, joka -nojautui siihen ja poistui kreivin kanssa sanomatta ainoatakaan sanaa. - -"Ah, herra kardinaali", virkkoi prinsessa ja pudisti päätänsä, "siinä -ilmassa, jota nykyään hengitämme, liikkuu käsittämättömiä ja tuhoa -ennustavia voimia". - - - - -KAHDESTOISTA LUKU - -Paluu Saint-Denisistä - - -Gilbert oli Filipistä erottuaan jälleen kadonnut kansantungokseen, -kuten olemme kertoneet. - -Mutta nyt ei hän syöksynyt tuohon pauhaavaan aallokkoon odotuksesta -ja ilosta sykkivin sydämin, vaan sielu syvästi haavoittuneena -tuskasta, jota Filipin ystävällinen kohtelu ja ystävällinen tarjous -ei ollut voinut lauhduttaa. - -Andrée ei aavistanutkaan olleensa julma Gilbertiä kohtaan. Tuo -kaunis ja lempeä nuori tyttö ei lainkaan tiennyt, että hänellä ja -hänen imettäjättärensä pojalla saattaisi olla minkäänlaisia yhteisiä -kosketuskohtia surussa tai ilossa. Hän liihoitteli korkealla yli -noiden matalampien ilmapiirien, joihin hän loi valoa tai varjoa -mikäli hän itse oli joko iloinen tai suruinen. - -Tällä kertaa oli hänen halveksumisensa varjo kohdannut jäätävänä -Gilbertiä; ja koska hän oli pelkästään noudattanut oman luonteensa -vaistoa, ei hän itse tiennyt olleensa pilkallinen. - -Mutta Gilbertiä olivat hänen halveksuva katseensa ja ylpeät sanansa -iskeneet suoraan sydämeen kuin pisto aseetonta voimailijaa; eikä -Gilbert ollut vielä tarpeeksi filosofi voidakseen verta vuotaessaan -löytää lohdutusta epätoivostaan. - -Samassa kun hän katosi tungokseen, ei hän enää välittänyt ei -hevosista eikä ihmisistä. Hän ponnisti kaikki voimansa ja ryntäsi -ihmislauman läpi kuin haavoittunut metsäsika ja olisi helpostikin -voinut joutua harhaan tai murskaantua aukoessaan väkivallalla -tietään. Kun nuorukainen oli päässyt läpi tiheimmän väentungoksen, -saattoi hän hengittää helpommin, ja kun hän sitten katsoi -ympärilleen, näki hän olevansa luonnon helmassa, yksinäisyydessä ja -veden rannalla. - -Tietämättä, minne hän ryntäsi, oli hän juossut Seine-joelle saakka -ja oli nyt melkein Saint-Denis-saarta vastapäätä. Lopen väsyksissä, -ei ponnistuksesta, vaan sieluntuskasta, hän heittäytyi nurmikolle -ja vääntelehti siinä, puristi kaksin käsin päätänsä ja karjahteli -raivoissaan kuin moinen villipedon ääni olisi paremmin kuin ihmisen -saattanut purkaa hänen tuskaansa. - -Eikö ollutkin nyt se häilyvä ja epämääräinen toivo, joka oli -tähän saakka luonut heikkoa valon kimmallusta hänen mielettömiin -haaveisiinsa, joita hän ei tohtinut edes tarkoin ajatella, eikö -se toivo ollutkin nyt yhtäkkiä täydellisesti sammutettu? Miten -korkealle yhteiskunnan portaita Gilbert olisikin nerolla, tiedolla -tai tutkimuksilla saattanut nousta, olisi hän aina kuitenkin ollut -Andréelle ainoastaan Gilbert, nimittäin sellainen seikka tai olento --- niin oli Andrée itse sanonut --, josta hänen isänsä ei tarvitsisi -olla pienimmässäkään määrin millänsäkään ja joka ei ansaitsisi edes -parempansa silmäystä. - -Hetken oli Gilbert kuvitellut, että kun Andrée näkisi hänet -Pariisissa ja huomaisi hänen päätöksensä taistella halpuuttaan -vastaan, taistella, kunnes hän sen oli voittanut, Andrée silloin -ihailisi sellaista voimanponnistusta. Ja nyt ei jalolle nuorukaiselle -ollut annettu edes tuota rohkaisevaa sanaa, vaan oli hän lisäksi -kaikesta vaivastaan ja kauniista päätöksestään saanut ainoastaan -samaa halveksuvaa välinpitämättömyyttä, jolla Andrée oli kohdellut -Gilbertiä jo Taverneyssä. - -Vielä enemmänkin: eikö Andrée ollut melkeinpä suuttunut -saadessaan kuulla, että Gilbert oli uskaltanut vilkaista hänen -nuottivihkoihinsa? Jos Gilbert olisi pikkusormellaan koskenut noihin -nuotteihin, niin eivät ne varmaankaan olisi kelvanneet enää muuhun -kuin poltettaviksi. - -Rakastaville sydämille ovat pettymys ja rauenneet toiveet ainoastaan -isku, jonka kärsittyään rakkaus nousee entistäänkin voimakkaampana -ja itsepintaisempana pystyyn. Sellainen sydän ilmaisee tuskaansa -valituksin ja kyynelein; se kärsii avuttomana kuin karitsa veitsen -raadellessa. Vieläpä niinkin, että näiden marttyyrien rakkautta vain -kiihdyttää tuo tuska, jonka pitäisi se tukahuttaa. He väittävät -itsekseen, että heidän malttavaisuutensa saa kerran palkintonsa; ja -sitä palkinnon päämaalia kohti he sitten yhä vaeltavat, olkoonpa tie -hyvä tai huono, ainoastaan sillä eroituksella, että jos tie on huono, -pääsevät he perille myöhemmin, siinä koko seikka, sillä he pääsevät -sinne kuitenkin. - -Niin ei ole kylmien sydämien, itsepäisten luonteiden, -väkevälaatuisempien olentojen laita. He vihastuvat, kun näkevät -verensä vuotavan, ja heidän tahdonvoimansa lisääntyy siitä niin -rajusti, että heidän voi siitä hetkestä saakka luulla paremmin -vihaavan kuin rakastavan. Heitä ei saa syyttää; heissä ovat rakkaus -ja viha niin lähetysten, etteivät he huomaa itsekään siirtymistä -toisesta toiseen. - -Tiesikö Gilbert näin sieluntuskainsa masentamana ja rannalla -vääntelehtiessään, rakastiko hän vai vihasiko Andréeta? Ei, hän vain -kärsi, siinä kaikki. Mutta koska hän ei jaksanut enää lisää kärsiä -ja kestää, masensi hän toivottomuutensa ja päätti tehdä jonkin lujan -päätöksen. - --- Hän ei minua rakasta, -- ajatteli Gilbert, -- se on totta, mutta -ei minunkaan pitäisi toivoa, että hän minua rakastaisi, siihen -minulla ei ole oikeutta. Ainoa, mitä minulla olisi oikeus häneltä -vaatia, olisi lempeä osanottavaisuus, jota kovaa kohtaloa vastaan -uljaasti taistelleet onnettomat saavat ihmisiltä. Sitä, minkä -hänen veljensä käsitti, ei Andrée saattanut käsittää. Filip sanoi -minulle: 'Kukapa tietää? Ehkäpä sinusta tulee joku Colbert tai -Vauban!' Jos minusta tulisi jompikumpi noista kahdesta, antaisi -hän minulle oikeutta ja lahjoittaisi minulle sisarensa palkinnoksi -hankkimastani kunniasta, kuten hän olisi antanut hänet minulle -lahjana synnynnäisestä aateluudesta, jos minä olisin tullut maailmaan -hänen vertaisenaan. Mutta Andréelle -- sen minä tiedän aivan hyvin ---, olisi mikä Colbert, mikä Vauban tahansa aina vain Gilbert, sillä -se, mitä hän minussa halveksii, on sellaista, jota ei mikään voi -pyyhkiä pois, ei mikään kullata eikä mikään pettää... Se on minun -halpa syntyperäni. Ikäänkuin minun ei olisi kasvettava, edellyttäen, -että pääsen maaliini, paljoa enemmän näin kuin jos olisin syntynyt -Andréen vertaisena! Oi, mieletön olento! Järjetön luoma! Oi nainen, -nainen, vajavuus on nimesi! [Shakespearen määritelmä. Suom.] - --- Luota tuohon lempeään katseeseen, korkeaan otsaan, sielukkaaseen -hymyyn, asentoon, joka on kuin kuningattaren! Kas, tuossa on -neiti de Taverney, nainen, joka kauneudellaan ansaitsee hallita -maailmaa... Erehdyt; hän on vain luulotteleva, kopea maalaistyttö, -aristokraattisiin ennakkoluuloihin pinttynyt. Kaikki nuo kauniit, -nuoret herrat tyhjine aivoineen ja kevyine mielineen, joilla on ollut -hyvä tilaisuus oppia ja jotka eivät tiedä mitään, ne ovat Andréen -mielestä hänen vertaisiaan; sellaiset seikat ja henkilöt saavat -häneltä huomaavan katseen... Gilbert on koira, halvempi koiraakin; -sillä taisipa Andrée tiedustaa Mahonin vointia, mutta Gilbertin -asioita hän ei varmaan olisi kysellyt! - --- Ah, hän ei tiedä, että minä olen yhtä voimakas kuin nuo toisetkin, -että kun minä saan ylleni samanlaiset vaatteet kuin hekin, tulee -minusta aivan yhtä komea; hän ei tiedä, että minulla on sellaistakin, -mitä heillä ei ole: taipumaton tahto, ja jos minä tahdon... - -Julma hymy vääristi Gilbertin huulia tällä hetkellä, jolloin hän -ajatuksensa keskeytti. - -Sitten rypisti hän kulmiaan, ja hänen päänsä vaipui jälleen hitaasti -rintaa vasten. - -Mitähän mahtoi tällä tuokiolla hänen synkässä sielussaan liikkua? -Mikä kauhea ajatus painoikaan tuota kalpeaa otsaa, joka jo näin -nuorena oli kellastunut yövalvonnasta ja saanut mietteiden ryppyjä? -Kuka voi siihen vastata? - -Merimieskö soutaessaan venheellään myötävirtaan ja hyräillessään -Henrik IV:n laulua? Iloinen pesutyttökö, joka tultuaan takaisin -Saint-Denisistä ja nähtyään siellä koko juhlasaaton, kiersi nyt -matkan päästä Gilbertin, sillä hän luuli nuorta joutenolijaa kai -varkaaksi, hänen loikoessaan noin ruohikossa pyykkivaatteilla -kuormattujen seipäiden välissä? - -Puoli tuntia syvästi mietittyään nousi Gilbert ylös kylmästi ja -päättävästi. Hän käveli alas Seinen rantaan, nautti hyvän kulauksen -vettä, katseli ympärilleen ja näki kaukana vasemmalla lainehtivan -kansantulvan, joka palasi nyt Saint-Denisistä. - -Keskellä laumaa näkyivät ensimmäiset vaunut, jotka liikkuivat -Saint-Oueniin vievää tietä, käymäjalkaa, sillä niitä esti tavaton -tungos. - -Dauphine oli tahtonut, että hänen Pariisiin saapumisensa olisi -perhejuhla, ja perhe, nimittäin kansa, käytti hyväkseen sille suotua -etuoikeutta, ja sen nähtiin pysähtyvän niin lähellä kuninkaallista -loistoa, että joukko pariisilaisia nousi ylös yksinpä dauphinen -lakeijain paikoillekin ja riippui kiinni hänen raskaiden vaunujensa -hihnoissa kenenkään heitä estelemättä. - -Gilbert tunsi heti Andréen vaunut, sillä Filip antoi hevosensa -laukata tai paremmin sanoen tepastella niiden oven vieressä. - --- Hyvä, -- tuumi Gilbert itsekseen, -- minun täytyy saada tietää, -minne Andrée ajaa; ja saadakseni sen tietää, täytyy minun mennä hänen -perässään. - -Ja Gilbert meni. - -Dauphine aikoi syödä illallista la Muettessa, ainoastaan pikku -piirissä, kuninkaan, dauphinin, Provencen kreivin ja Artoisin kreivin -seurassa. Ja täytyy mainita, että Ludvig XV oli unohtanut ankarimman -sopivaisuuden siinä määrin, että hän oli antanut kutsuessaan madame -la dauphinen illalliselle Saint-Denisissä hänelle vierasluettelon -keralla lyijykynän ja pyytänyt häntä pyyhkimään pois ne nimet, jotka -eivät hänestä olleet mieluisia. - -Nähdessään rouva Dubarryn nimen, joka oli viimeisenä, oli Marie -Antoinette tuntenut huultensa kelmenevän ja vapisevan. Mutta hän oli -muistanut keisarinna-äitinsä opetukset ja neuvot ja ponnistanut koko -tahtonsa ja jättänyt viehkeästi hymyillen luettelon ja kynän takaisin -kuninkaalle ja sanonut olevansa sangen onnellinen päästessään näin -heti kuninkaan tuttavalliseen perhepiiriin. - -Gilbert ei näitä seikkoja tiennyt, ja vasta la Muettessa hän huomasi -rouva Dubarryn vaunut ja Zamoren keikkumassa korkealla valkean -hevosen selässä. - -Onneksi tuli jo pimeä; Gilbert painautui piiloon puistikkoon, -heittäytyen sinne loikomaan ja odottamaan. - -Kuningas antoi pojanpoikansa puolison aterioida rakastajattarensa -parissa ja oli erinomaisen hyvällä tuulella, varsinkin nähdessään -dauphinen kohtelevan rouva Dubarrya vieläkin ystävällisemmin kuin -Compiègnessä. - -Mutta hänen korkeutensa dauphin oli synkkä ja huolissaan, väitti -päätänsä ankarasti särkevän ja poistui seurasta ennenkuin asetuttiin -pöytään. - -Illastelua kesti aina kello yhteentoista. - -Saattoväkeen kuuluvat henkilöt -- ja ylpeän Andréenkin oli pakko -tunnustaa, että hänetkin luettiin niihin -- aterioitsi sillä välin -paviljongeissa kuninkaan heille lähettämän musiikin soidessa. Mutta -koska yksin paviljongitkin olivat liian ahtaat, että kaikki olisivat -mahtuneet niihin, niin söi viitisenkymmentä herraa taivasalla, -ruohikolle katettujen pöytäin ääressä, viidenkymmenen kuninkaallisiin -livreoihin puetun lakeijan palvelemina. - -Gilbert oli yhä piilossa puistikossa ja näki kaiken tämän komeuden. -Hän otti taskustaan Clichy-la-Garennessa ostamansa leivänkappaleen ja -söi aivan kuin muutkin, pitäen tarkoin silmällä kaikkia poislähteviä. - -Aterian jälkeen ilmestyi madame la dauphine parvekkeelle; hän tuli -hyvästelemään vieraitansa. Kuningas seisoi aivan lähellä häntä; rouva -Dubarry pysyttäytyi kauimpana huoneen taustalla eikä tullut näkyviin, -seuraten hienoa käyttäytymisälyään, jota hänen vihollistensakin -täytyi hänessä ihailla. - -Kaikki menivät nyt parvekkeen alle tervehtimään kuningasta. Ja -koska madame la dauphine tunsi jo monet häntä saattaneista, niin -mainitsi kuningas hänelle ainoastaan niiden nimet, joita hän ei vielä -tuntenut. Silloin tällöin lennähti dauphinen huulilta kohtelias sana -tai sopiva leikinlasku, joilla hän ihastutti kaikki puhuttelemansa. - -Gilbert katseli loitompaa koko tätä matelua ja tuumi itsekseen: - --- Minä olen ylempänä kaikkia noita, sillä koko maailman hinnasta -minä en tekisi sitä, mitä he tekevät. - -Nyt tuli parooni de Taverneyn ja hänen perheensä vuoro. Gilbert nousi -silloin toisen polvensa varaan. - -"Monsieur Filip", sanoi dauphine, "annan nyt teille lomaa -saattaaksenne isänne ja sisarenne Pariisiin". - -Gilbert kuuli nämä sanat aivan selvästi yön värisevässä -hiljaisuudessa ja kaikkien läsnäolijain ja katselijain tarkkaavasti -vaietessa. - -Madame la dauphine lisäsi vielä: - -"Herra de Taverney, en voi majoittaa teitä; lähtekää siis tyttärenne -kanssa Pariisiin, kunnes olen ennättänyt järjestää hovini -Versaillesissa; mademoiselle, muistakaa joskus minua." - -Parooni poistui poikansa ja tyttärensä kanssa. Heidän perästään tuli -paikalle monia muita, joille dauphine niinikään lausui samanlaisia -kohteliaisuuksia; mutta se ei paljoa liikuttanut Gilbertiä. - -Hän pujahti pois puistikosta ja seurasi paroonia kahdensadan -herrojaan etsivän lakeijan huutaessa, viidenkymmenen kuskin hälisten -vastatessa lakeijoille ja kuusienkymmenien vaunujen jyristessä pitkin -katukiveystä kuin yhtä monta ukkospilveä. - -Koska parooni de Taverneyllä oli hovivaunut, odottivat ne häntä -syrjässä muista. Hän nousi niihin Andréen ja Filipin kanssa, sitten -suljettiin vaunujen ovi. - -"Ystäväni", sanoi Filip lakeijalle, joka sulki vaunujen ovea, "nouse -kuskipukille ajajan viereen". - -"Miksikä niin, miksikä niin?" kysyi parooni. - -"Siksi, että miesraukka on seissyt aamusta alkaen ja on tietysti -väsynyt", vastasi Filip. - -Parooni mutisi jotakin, jota Gilbert ei saattanut kuulla. Lakeija -nousi kuskin viereen. - -Gilbert lähestyi vaunuja. - -Samassa, kun ne aikoivat lähteä liikkeelle, huomattiin, että yksi -hihnoista oli irtaantunut. - -Ajaja laskeutui paikaltaan, ja vaunut seisoivat vielä hetken. - -"On jo sangen myöhä", sanoi parooni. - -"Minä olen kovin väsynyt", supisi Andrée; "saammekohan nyt edes -yösijaa?" - -"Toivoakseni", vastasi Filip; "lähetin la Brien ja Nicolen suoraan -Pariisiin. Kirjoitin heidän viedäkseen kirjeen eräälle ystävistäni -ja pyysin häntä vuokraamaan meille pienen paviljongin, jossa hänen -äitinsä ja sisarensa viime vuonna asuivat. Se ei tosin ole mikään -komea asunto, mutta kuitenkin melkoisen mukava. Tehän ette tahdokaan -näytellä loistoa, vaan haluatte ainoastaan tilapäisen asunnon." - -"_Ma foi_, se on aina yhtä hyvä kuin Taverney", sanoi parooni. - -"Niin, ikävä kyllä, isäni", vastasi Filip surumielisesti hymyillen. - -"Saanko minä siellä nähdä puita?" kysyi Andrée. - -"Kyllä, jopa varsin kauniita. Mutta luultavasti et saa niistä kauan -nauttia, sillä heti hääjuhlallisuuksien jälkeen sinut esitellään -hovissa." - -"Kaunista tuo unelmamme; koettakaamme olla heräämättä siitä liian -nopeasti. Filip, sanoitko kuskille, minne hänen on ajettava?" - -Gilbert kuunteli ankarassa jännityksessä. - -"Sanoin, isä", vastasi Filip. - -Gilbert oli kuullut kaiken muun keskustelun ja oli jo toivonut -saavansa kuulla osoitteenkin. - --- Ei väliä, minä juoksen heidän perässään, -- tuumi hän nyt -itsekseen. -- Täältä on Pariisiin ainoastaan penikulma. - -Hihna oli saatu jälleen kuntoon, kuski nousi ylös paikalleen ja -vaunut läksivät liikkeeseen. Mutta kuninkaan hevoset juoksevat hyvin, -kun niitä ei tungos ole estämässä, ja ne juoksivat nyt niin nopeasti, -että Gilbert raukan mieleen muistui matka Chausséen kylään, hänen -pyörtymisensä ja avuton tilansa. - -Hän ponnisti voimansa ja pääsi vaunujen takapuolella olevalle -seisomapaikalle, jossa ei nyt ollut lakeijaa. Väsynyt Gilbert piti -kiinni vaunuista, istahti laudalle ja ajoi vapaakyydillä. - -Mutta melkein samassa hän muisti nousseensa Andréen vaunujen -takalaudalle, siis lakeijan paikalle. - --- No niin, ei käy päinsä, -- mutisi sitkeä nuorukainen, -- ei saada -sanoa, etten minä olisi taistellut viimeiseen hetkeen saakka; jalkani -ovat lopen uupuneet, mutta käsivarteni eivät. - -Hän otti nyt kaksin käsin kiinni astuinlaudasta, jonka reunalle hän -oli asettanut varpaansa, laskeutui sitten alas takaistuimen alle, ja -vaikka vaunut koko ajan heilahtelivat ja täristivät, pysyi hän siinä -vaikeassa asennossa mieluummin kuin syrjäytti omantuntonsa käskyn. - --- Minä saan hänen osoitteensa tietooni, -- mutisi hän itsekseen, -- -sen minä saan. Tästä tulee taas minulle vaikea yö, mutta huomenna -minä lepään tuolilla kopioidessani nuotteja. Muuten minulla on -rahaakin taskussa, ja minun kannattaa kustantaa itselleni kaksi -tuntia lisää unta, jos tahdon. - -Sitten ajatteli hän, että Pariisi on sangen suuri ja että hän -voi siellä eksyä, koska ei tunne katuja, sen jälkeen kun parooni -poikineen ja tyttärineen on mennyt Filipin heille hankkimaan taloon. - -Onneksi oli jo melkein sydänyö, ja aamu valkeni kello puoli neljän -aikaan. - -Näitä monenlaisia asioita ajatellessaan huomasi Gilbert ajettavan -suuren torin poikki, jonka keskellä oli ratsupatsas. - --- Ahaa, luulisi aivan oltavan Place des Victoires-torilla, -- -ajatteli hän samalla kertaa iloissaan ja hämmästyneenä. - -Vaunut kääntyivät kadun kulmassa, ja Andrée vilkaisi ulos niiden -ovesta. - -Filip sanoi: - -"Tuo on kuningas-vainajan kuvapatsas. Pian olemme perillä." - -Ajettiin alas melkoisen jyrkkää rinnettä; Gilbert oli putoamaisillaan -pyöräin alle. - -"Nyt olemme perillä", lausui Filip. - -Gilbertin jalat tapasivat maata ja hän ryntäsi nopeasti kadun -toiselle puolelle ja pujahti siellä piiloon erään portin -töykkärikiven taakse. - -Filip hyppäsi ensimmäisenä ulos vaunuista, soitti porttikelloa, -kääntyi ja otti Andréen vastaan. - -Parooni tuli viimeiseksi ulos. - -"No", sanoi hän, "aikovatko ne lurjukset antaa meidän viettää yömme -täällä?" - -Samassa kuuluivat la Brien ja Nicolen äänet ja portti aukesi. - -Kolme matkalaistamme katosi synkälle pihalle, ja portti suljettiin -heidän mentyään. - -Vaunut palvelijoineen kääntyivät pois portilta; ne palasivat -kuninkaan vaunukartanoon. - -Talo, johon kolme matkalaistamme olivat kadonneet, ei ollut missään -suhteessa huomattava; mutta kun vaunut vierivät ohitse, valaisi -niiden lyhtyjen hohde vierimmäistä taloa ja Gilbert saattoi lukea: - -_"Hôtel d'Armenonville."_ - -Nyt tarvitsi hänen enää ottaa vain selko kadusta. Hän meni -sen lähimpään päähän, muuten samaan suuntaan, jonne vaunut -olivat loitonneet. Ja suureksi ihmeekseen tuli hän nyt samalle -suihkulähteelle, josta hänen oli tapana juoda vettä. - -Hän kulki kymmenisen askelta toista katua; se oli yhdensuuntainen sen -kanssa, jolta hän oli tullut. Ja silloin tunsi hän leipurin kaupan, -josta hänen oli tapana ostaa leipänsä. - -Vieläkään hän ei uskonut, vaan meni kadun kulmaan saakka. Etäisen -lyhdyn valossa saattoi hän nyt erottaa valkealla pohjalla samat kaksi -sanaa, jotka hän oli lukenut kolme päivää sitten palattuaan Rousseaun -kanssa lääkekasveja kokoamasta Meudonin metsistä: - -_"Rue Plâtrière."_ - -Andrée oli siis ainoastaan kahdensadan askeleen päässä hänestä, -lyhyemmän välimatkan kuin Taverneyn linnasta oli ollut hänen pieneen -kamariinsa linnan portinpielessä. - -Silloin hän meni portin luo toivoen, ettei nuoran päätä, joka nosti -portin sisäpuolella salpaa, olisi kokonaan vedetty sisään. - -Tämä oli Gilbertille oikea onnenpäivä: lyhyt pätkä nuoraa riippui -ulkopuolella; hän tarttui siihen ja veti koko nuoran ulos ja portti -aukesi. - -Nuorukainen hapuili pimeässä portaille, nousi askeleen kerrallaan -aivan hiljaa niitä ylös ja tapasi viimein käteensä kamarinsa oven -munalukon, johon Rousseau oli kohteliaasti jättänyt avaimen. - -Kymmenen minuutin kuluttua voitti väsymys kaikki mietteet, ja Gilbert -vaipui uneen odottaen kiihkeästi huomispäivää. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU - -Paviljonki - - -Kun Gilbert oli tullut kotiin myöhään, mennyt heti vuoteeseen ja -nukahtanut sikeästi, unohti hän vetää ikkunansa eteen vaaterääsyn, -jolla hänen oli tapana peittää luukkunsa nousevan auringon säteiltä. - -Tuo aurinko kävi nyt kello viisi aamulla hänen silmiinsä ja herätti -hänet varhain; hän nousi heti ylös peläten nukkuneensa liian kauan. - -Gilbert, maan poika, saattoi helposti lukea ajan auringon asemasta ja -sen säteitten lämpövoimasta. Hän kiiruhti nyt heti katsomaan tuota -kelloaan. - -Auringon kalpea valo, joka tuskin vielä punersi korkeain puiden -latvoissa, rauhoitti hänet. Hän ei ollut noussut ylös liian myöhään, -vaan päinvastoin liian aikaisin. - -Gilbert pukeutui ullakkoluukun ääressä, muistellen eilisiä tapahtumia -ja antaen raikkaan aamutuulen mieliksensä vilvoittaa polttavaa ja -raskasta otsaansa. Sitten muisti hän, että Andrée asui aivan läheisen -kadun varrella, Hôtel d'Armenonvillen vieressä. Ja hän koetti nyt -arvata, missä noista monista näkemistään taloista hän asui. - -Nähdessään tuuheat puutarhat allaan muisti hän, mitä oli kuullut -nuoren tytön kysyvän edellisenä iltana. - -"Saanko nähdä siellä puita?" oli Andrée kysynyt Filipiltä. - --- Miksikä hän ei valinnut asunnokseen tuota asumatonta -puutarhapaviljonkia, -- tuumi Gilbert itsekseen. - -Tämä ajatus sai nuorukaisen luonnollisesti miettimään paviljonkia. - -Omituisesti hänen ajatukseensa sopien kuului samassa paviljongista -päin harvinaisia ääniä ja kolinaa, joten hän katsoi sinne. Erästä -paviljongin ikkunaa, joka näytti olleen kauan suljettuna, ravisteli -heikko ja tottumaton käsi; kehykset antoivat ylhäältä myötä; mutta ne -olivat varmaankin välitangon kohdalta kosteuden turvottamat eivätkä -ottaneet auetakseen. - -Vieläkin ankaramman pudistuksen voimasta narahtivat viimein molemmat -ikkunan puoliskot ja lensivät sitten kiivaasti auki, ja ikkunassa -näkyi nuori tyttö aivan punaisena ponnistuksesta ja pudistellen tomua -käsistään. - -Gilbert huudahti hämmästyksestä ja vetäytyi pois luukkunsa äärestä. -Tuo tyttö, vielä unesta pöhöisin silmin ja oikoen käsivarsiaan -raikkaassa aamuilmassa, oli Nicole-neitonen. - -Nyt ei ollut enää epäilemistäkään. Edellisenä iltana oli Filip -sanonut isälleen ja sisarelleen, että la Brie ja Nicole järjestivät -kuntoon heidän asuntoaan. Tuo paviljonki oli siis mainittu asumus. -Siinä Rue Coq-Héronin varrella olevassa talossa, johon matkalaiset -olivat menneet sisään, oli siis puutarha Rue Plâtrièren puolella. - -Gilbert oli niin rajusti ponnahtanut pois luukkunsa äärestä, että -ellei Nicole, joka muuten oli melkoisen matkan päässäkin, olisi niin -ajatuksettomasti vaan katsellut eteensä, mikä onkin aamuisin ylös -noustessa suloista, olisi hän saattanut huomata filosofimme juuri -hänen tempautuessaan takaisin luukkunsa luota. - -Mutta Gilbert oli vetäytynyt nopeasti piiloon varsinkin siksi, -että hän ei tahtonut Nicolen näkevän häntä täällä ylhäällä -ullakkoluukussa; jos filosofimme olisi asunut ensimmäisessä -kerroksessa ja jos hänen takaansa avonaisesta ikkunasta olisi näkynyt -kalliit tapetit ja komeat huonekalut, niin ehkäpä Gilbert ei olisi -arastellut näyttäytymästä. Mutta viidennen kerroksen ullakkohuone -luokitti hänet liian halpaan kansanryhmään, joten hänestä oli sangen -tärkeätä väistyä piiloon. - -Ja muuten: onhan maailmassa aina eduksi nähdä näkymättä itse. - -Ja sitäpaitsi: jos Andrée olisi saanut tietää, että hän asui siellä, -eikö se olisi jo riittänyt saamaan häntä muuttamaan pois tai estämään -häntä ainakin kävelemästä puutarhassa? - -Niin, niin, Gilbertin ylpeys suurensi häntä taas hänen omissa -silmissään! Mitä merkitsi Gilbert Andréelle, ja miksikä olisi -Andrée astunut ainoatakaan askelta joko Gilbertiä lähetäkseen tai -mennäkseen hänestä kauemmaksi? Eikö hän ollut sen kansanluokan -naisia, jotka saattavat vaikka nousta kylpyammeesta lakeijan tai -talonpojan läsnäollessa, koska he eivät pidä lakeijaa tai talonpoikaa -ihmisenäkään? - -Mutta Nicole ei kuulunut tuohon kansanluokkaan, ja niin ollen täytyi -Gilbertin karttaa Nicolea. - -Siinä varsinainen syy, jonka tähden Gilbert oli niin kiireesti -vetäytynyt pois ikkunasta. - -Mutta Gilbert ei saattanut suinkaan vetäytyä siitä pois pysyäkseen -myöskin siitä loitolla. Hän menikin siis uudestaan hiljaa sen ääreen -ja tohti pilkistellä ulos ikkunanpielen takaa. - -Nyt oli paviljongin pohjakerroksessa avautunut myöskin toinen ikkuna, -juuri ensiksi avautuneen alle. Ja siinä ikkunassa oli valkea olento: -hän oli Andrée, aamuvaipassaan, haeskellen tohveliaan, joka oli -pudonnut hänen pienestä jalastaan ja kadonnut tuolin alle. - -Turhaan vannoi Gilbert joka kerran, kun hän näki Andréen, tekevänsä -itselleen vihastaan suojeluskeinon eikä antavansa rakkautensa -johtaa itseään harhaan. Mutta entinen syy sai taas nytkin aikaan -entisen seurauksen. Hänen täytyi nojautua seinään, hänen sydämensä -tykytti haljetakseen, ja sen sykintä sai veren hänen joka suonessaan -kiehumaan. - -Mutta vähitellen rauhoittui nuorukaisen valtimojen lyönti ja hän -saattoi ajatellakin asiaansa. Kuten olemme maininneet, oli nyt -nähtävä näkymättä itse. Gilbert otti yhden Teresian hameista, -kiinnitti sen neulalla nuoraan, joka oli sidottu poikki hänen -ikkunansa, ja tämän tilapäisen verhon takaa hän nyt saattoi katsella -Andréeta tarvitsematta pelätä ihaillun häntä näkevän. - -Andrée noudatti Nicolen esimerkkiä: hän oikoi valkeita, kauniita -käsivarsiaan, ja silloin tuo liike avasi tuokioksi hänen -aamuvaippansa; sitten kumartui hän ikkunasta ulos voidakseen -mukavammin katsella ympärillä olevia puutarhoja. - -Silloin näki hänen kasvoillaan tyytyväisyyden ilmeen; hän, joka niin -harvoin hymyili ihmisille, hymyili ilman syrjäajatuksia luonnolle. -Joka taholla oli suuria, siimestäviä puita, ja joka taholla ympäröi -häntä vihannuus. - -Se talo, jossa Gilbert asui, veti Andréen katsetta puoleensa samoin -kuin kaikki muutkin, joiden keskellä puutarha oli. Paikalta, josta -Andrée katseli, ei saattanut nähdä muuta kuin ullakkokammiot, ja -niistä yksinään niinikään Andréen huoneeseen, -- joten Andrée ei -suinkaan ajatellut Gilbertin asumusta. Kuinka olisikaan tuo ylpeä -nuori tyttö välittänyt siitä kansanluokasta, joka asui niin ylhäällä -katon rajassa? - -Andrée tuli tästä tutkimuksestaan siis vakuutetuksi, että hän sai -olla aivan yksinään ja salassa kaikilta silmäyksiltä ja ettei -hänen rauhallisen olinpaikkansa lähettyvillä ollut ainoatakaan -pariisilaista pilkallisine ja maalaisnaisten niin suuresti pelkäämine -uteliaine kasvoineen. - -Sen huomion seuraus nähtiin aivan kohta. Andrée jätti ikkunansa -vallan auki, että aamuilma saisi leyhyä huoneen viimeisiinkin -sopukoihin saakka, meni sitten kamiinin luokse, vetäisi kellon -nuorasta ja alkoi pukeutua tai paremminkin riisuutua pukeutuakseen -puolihämärässä kamarissa. - -Nicole tuli sisään, päästi hihnat matka-arkun ympäriltä, joka oli -tehty kuningatar Annan aikoina, otti kilpikonnanluisen kamman ja -avasi Andréen tukan. - -Tuossa tuokiossa putosivat pitkät palmikot ja tuuheat kiharat -vaippana nuoren neidon olkapäille. - -Gilbert veti näännyttävän huokauksen. Hän tuskin tunsi Andréen -kaunista tukkaa, johon muoti ja seuratavat olivat ennen sirottaneet -hiusjauhetta, mutta hän tunsi Andréen, Andréen puolipukimissa, -huolettomassa aamupuvussaan sata kertaa kauniimpana kuin hän oli -ollut komeimmassa juhla-asussaan. Suonenvetoisesti vääntyvää suuta -kuivasi, hänen sormiaan poltti kuin kuumeessa, hänen silmänsä -samenivat ahnaasta tuijotuksesta. - -Sattumalta kohotti Andrée päätänsä antaessaan järjestellä tukkaansa -ja hänen katseensa osui nyt Gilbertin ullakkokammioon. - -"Niin, niin katsele sinä vaan", mutisi Gilbert; "katsele, miten -haluat, et näe kuitenkaan mitään, mutta minä näen sen sijaan kaikki". - -Gilbert erehtyi: Andrée näki sittenkin jotakin, nimittäin tuulessa -heiluvan vaatteen, joka oli kietoutunut nuorukaisen pään ympärille ja -oli hänen päässään ikäänkuin turbaanina. - -Andrée osotti tuota omituista esinettä Nicolelle. - -Nicole keskeytti tärkeän toimituksensa, jossa hän paraikaa oli, -ja viittasi kammallaan kohti ullakkoikkunaa, ikäänkuin kysyen -emännältään, sitäkö esinettä Andrée tarkoitti. - -Tätä merkkien antoa, jota Gilbert katseli halukkaasti ja josta hän -näytti suunnattomasti nauttivan, oli myöskin katsomassa kolmas -henkilö, vaikkei Gilbert siitä tiennyt. - -Yhtäkkiä tunsi Gilbert jonkun tempaisevan rajusti Teresian hameen -päänsä ympäriltä, ja hän oli aivan vaipua lamaan huomatessaan -kamarissaan Rousseaun. - -"Hittoako te teette, monsieur?" huudahti filosofi kulmat rypyssä ja -pilkallisesti irvistäen ja katsellen tutkivasti vaimonsa hametta, -jota Gilbert oli lainannut päänsä verhoksi. - -Gilbert koetti kaikin voimin johtaa Rousseaun huomiota pois -ikkunaluukusta. - -"En mitään, monsieur, en kerrassaan mitään." - -"Ette mitään... Mutta miksi te sitten olitte tämän hameen takana -piilossa?" - -"Auringonpaiste vaivasi minua." - -"Ikkuna on sivulla päin, ja aurinko vaivaa teitä jo noustessaan? -Ovatpa teidän silmänne arat, nuori mies!" - -Gilbert änkytti jotakin, ja kun hän huomasi puhuneensa itsensä -pussiin, peitti hän kasvot käsiinsä. - -"Te valehtelette ja pelkäätte", sanoi Rousseau; "teillä on siis jokin -ilkeys mielessä?" - -Tämä hirveä johtopäätös sai Gilbertin aivan ymmälle ja sen tehtyään -meni Rousseau kursailematta seisomaan ikkunan ääreen. - -Gilbertin valtasi tunne, joka on liian luonnollinen tarvitaksemme -sitä selittää, ja hän ryntäsi nyt myöskin ikkunan ääreen, jossa hän -äsken oli pelännyt tulevansa nähdyksi. - -"Ahaa!" sanoi Rousseau äänellä sellaisella, että veri Gilbertin -suonissa hyytyi; "paviljongissa on nyt asukkaita". - -Gilbert ei virkkanut ainoaakaan sanaa. - -"Ja siellä asuu ihmisiä", jatkoi epäluuloinen filosofi, "ihmisiä, -jotka tuntevat minun taloni, sillä he osoittelevat sitä toisilleen". - -Gilbert älysi menneensä liian lähelle ikkunaa ja peräytyi askeleen -taaksepäin. - -Rousseau ei ollut huomaamatta tuota liikettä eikä myöskään syytä, -mistä se johtui. Hän näki Gilbertin vapisevan pelosta, että hänet -nähtäisiin alhaalta. - -"Älkäähän", sanoi hän ja tarttui nuorukaista ranteeseen, "älkäähän, -nuori ystäväni; tässä piilee jokin sotajuoni. Teidän ullakkokamarinne -ikkunaan viittaillaan. Olkaapa hyvä ja asettukaa tuohon!" - -Hän vei Gilbertin luukun ääreen niin, että nuorukaisen voi nähdä -alhaalta aivan selvästi. - -"Älkää, monsieur, älkää, minä rukoilen teitä!" huudahti Gilbert ja -vääntelehti päästäkseen pitelijänsä käsistä. - -Mutta vaikka se olisi Gilbertin laiselle voimakkaalle ja notkealle -nuorelle miehelle ollut helppo työ, olisi hänen nyt täytynyt siinä -onnistuakseen ryhtyä kamppailuun epäjumalaansa vastaan. Kunnioitus -esti häntä sitä tekemästä. - -"Te tunnette nuo naiset ja he tuntevat teidät?" kysyi Rousseau. - -"Ei, ei, ei, monsieur." - -"Mutta jos te ette heitä tunne, ja jos he eivät tunne teitä, niin -miksi ette tahdo heille näyttäytyä?" - -"Monsieur, teillä on kai itsellännekin ollut joskus elämässänne -salaisuuksia, eikö niin? Muistakaa se ja säälikää minua ja antakaa -minun pitää salaisuuteni." - -"Haa, petturi!" huudahti Rousseau; "kyllä minä tiedän, mitä nuo -tuollaiset salaisuudet ovat. Sinä olet joku Grimmin, joku Hollbachin -kätyreitä. He ovat opettaneet sinut näyttelemään tällaista osaa, -saadakseen petoksella minut sinua suosimaan; sinä olet hankkinut -pääsyn luokseni ja petät minua nyt. Voi minua kolminkertaista hullua, -tuhmaa luonnon rakastajaa, minä luulen auttavani vertaistani ja -kuljetankin kotiini ja luokseni urkkijan". - -"Urkkijan!" huudahti Gilbert aivan suunniltaan. - -"Sano nyt, minä päivänä sinä minut myyt, Juudas?" kysyi Rousseau -verhoutuen Teresian hameeseen, joka hänelle oli huomaamatta jäänyt -käteen ja luullen olevansa suurenmoinen tuskassaan, vaikka hän, ikävä -kyllä, olikin ainoastaan naurettava. - -"Te häpäisette minua, monsieur!" vastasi Gilbert. - -"Häpäisen sinua, sinä käärmeen sikiö!" huudahti Rousseau. "Sinua, -jonka näen viittauksilla puhelevan vihamiesteni kanssa, ilmoittavan -heille merkeillä, mistä tiedän mitä, -- ehkä tulevan teokseni aiheen!" - -"Monsieur, jos olisin tullut teidän luoksenne aikomuksella ilmaista -teidän työnne salaisuuksia, niin olisin voinut paljoa paremmin -kopioida teidän käsikirjoituksianne, jotka ovat pöydällänne, kuin -ilmoitella millään merkeillä, mitä aihetta ne käsittelevät." - -Tämä oli aivan totta, ja Rousseau huomasi lausuneensa jälleen -tuollaisen mahdottomuuden, jollaisia häneltä pääsi silloin, kun hänen -sairaloinen pelkonsa valtasi hänet suuttumukseen saakka. - -"Monsieur", sanoi hän, "minä olen teidän tähtenne tuskissani, mutta -kokemus on tehnyt minut ankaraksi! Minä olen viettänyt koko elämäni -keskellä petoksia; minut ovat pettäneet kaikki, kieltäneet kaikki, -kavaltaneet, myyneet kaikki, kiusanneet kaikki. Te tiedätte, että -olen noita kuuluisia onnettomia, joita hallitukset karkoittavat -yhteiskunnastaan pois. Sellaisissa oloissa on minulla oikeus olla -epäluuloinen. Nyt näytätte te minusta epäiltävältä, ja teidän täytyy -muuttaa minun kodistani pois". - -Gilbert ei odottanut sellaista puheen päätöstä. - -Hänet, hänet potkittaisiin pois! - -Hänen kätensä puristuivat suonenvetoisesti nyrkkiin ja hänen -silmissään välkähti salama, joka sai Rousseaun hätkähtämään. - -Mutta se salama katosi pian ja sammui hiljaa. - -Gilbert ehti ajatella, että jos hän muuttaisi pois talosta, -kadottaisi hän onnen nähdä joka hetki päivästä Andréen, ja menettäisi -sitäpaitsi Rousseaun ystävyyden. Se olisi ollut yhtaikaa suuri -onnettomuus ja häpeä. - -Hän syöksyi alas hurjan ylpeytensä korkeudesta ja rukoili kädet -ristissä: - -"Kuulkaa, monsieur, yksi sana, yksi ainoa sana!" - -"Minulta ei lähde armoa", vastasi Rousseau; "ihmisten vääryys -on tehnyt minut hurjemmaksi metsän petoa. Te vaihdatte merkkejä -vihamiesteni kanssa, menkää heidän luokseen, minä en estä teitä; -solmikaa liittoja heidän kanssaan, minä en sitä vastustele, mutta -jättäkää minut rauhaan." - -"Monsieur, nuo kaksi tyttöä eivät ole mitenkään teidän vihollisianne, -he ovat neiti Andrée ja Nicole." - -"Kuka on sitten neiti Andrée? No, antakaa tulla!" - -"Neiti Andrée, monsieur, on parooni de Taverneyn tytär. Juuri -häntä... voi, antakaa anteeksi, että puhun teille tällaisia, mutta -te itse pakotatte minua siihen! -- juuri häntä minä rakastan enemmän -kuin te olette rakastanut neiti Galleytä ja madame Warensia tai -ketään muuta. Hänen perässään minä tulin maalta jalkaisin, ilman -rahaa, ilman ruokaa, kunnes vaivuin keskelle maantietä väsymyksestä -nääntyen ja tuskan murskaamana. Juuri häntä minä menin eilen näkemään -Saint-Denisiin. Hänen perässään minä juoksin aina la Muetteen saakka -ja seurasin sitten, hänen minua huomaamatta, la Muettesta kadulle, -joka on tässä lähinnä. Hänen minä sattumalta tänä aamuna näin asuvan -tuossa paviljongissa; ja lopultakin, juuri hänen tähtensä minä -toivoin, että minusta kerran tulisi joku Turenne, Richelieu tai -Rousseau." - -Rousseau tunsi ihmissydämen ja osasi arvata näiden huudahdusten -sävyn todelliseksi; hän tiesi, ettei parhainkaan näyttelijä osaisi -matkia moista kyynelten tukahuttamaa ääntä, kuten Gilbert puhui, ja -kuumemaisen kiihkeitä liikkeitä, joilla hän vilkastutti puhettaan. - -"Tuo nuori nainen on siis neiti Andrée?" kysyi hän. - -"Niin, herra Rousseau." - -"Te siis tunnette hänet?" - -"Minä olen hänen imettäjänsä poika." - -"Siispä valehtelitte, kun sanoitte, ettette häntä muka tunne, ja -ellette olekaan petturi, olette ainakin valehtelija." - -"Monsieur", vastasi Gilbert, "te murratte sydämeni, ja luulen, että -minuun koskisi vähemmän, jos surmaisitte minut heti paikalla". - -"Pyh, pelkkiä koreita sanoja Diderotin tai Marmontelin tyyliin; te -olette valehtelija, monsieur!" - -"No, hyvä, hyvä", virkkoi Gilbert; "minä olen valehtelija, -valehtelija, ja sen pahempi teille, ellette ymmärrä sellaisen valheen -tarkoitusta. Valehtelija, valehtelija!... Kyllä, minä menen... -hyvästi! Minä menen toivottomana, ja minun toivottomuuteni johtuu -teidän tunnollenne!" - -Rousseau alkoi sivellä leukaansa ja katseli nuorukaista, joka niin -suuressa määrin muistutti häntä itseään. - --- Kas siinä on jalo mieli tai suuri lurjus, -- tuumi hän itsekseen; --- mutta joka tapauksessa, jos hän punoo salajuonia minua vastaan, -miksikä en säilyttäisi juonen lankoja omissa käsissäni? - -Gilbert oli ennättänyt mennä kolme, neljä askelta ovea kohti -ja odotti nyt käsi oven rivassa viimeisiä sanoja, jotka joko -lopullisesti karkoittaisivat hänet pois tai kutsuisivat hänet -takaisin. - -"Riittää nyt tästä asiasta, poikaseni", sanoi Rousseau. "Jos olette -niin kovin rakastunut, kuten väitätte, ikävä asia teille. Mutta nyt -alkaa jo olla päivä pitkällä, te löitte laimin eilisen päivän, meillä -on yhteistä kopioimistyötä tänään kolmekymmentä sivua. Joutukaa, -Gilbert, joutukaa!" - -Gilbert tarttui filosofin käteen ja painoi sen huulilleen, ja sitä -hän ei varmaan olisi tehnyt itse kuninkaallekaan. Mutta ennenkuin -Rousseau poistui ullakkokamarista ja sillaikaa kun Gilbert seisoi -vielä ylen liikutettuna ovella, meni Rousseau vielä kerran ikkunan -luokse ja katseli siitä noita nuoria tyttöjä. - -Juuri samassa antoi Andrée aamuvaippansa pudota yltään ja otti -Nicolen käsistä päiväpuvun. - -Andrée näki ullakkoikkunassa Rousseaun kalpeat kasvot, hänen -liikkumattoman hahmonsa, ja ponnahti kiivaasti pois näkyvistä ja -käski Nicolea sulkemaan ikkunan. Nicole totteli. - -"Ahaa", sanoi Rousseau, "minun vanhoja kasvojani hän pelästyi; tuon -toisen nuoria kasvoja ei hän äsken pelännyt. Oi, ihana nuoruus!" Ja -hän lisäsi huokaisten: - - "O gioventù, primavera del età! - O primavera, gioventù del anno!" - - Oi nuoruus, iän kevät! - Oi kevät, vuoden nuoruus! - -Sitten pisti hän Teresian hameen takaisin naulaan ja läksi -surumielisenä laskeutumaan portaita Gilbertin perästä; nuoruuteen -hän ehkä tällä hetkellä olisi vaihtanut suuren maineensa, joka oli -Voltairen kunnian vertainen ja jota koko maailma ihaili kilpaa sen -kanssa. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU - -Saint-Claude-kadun talo - - -Saint-Claude-katu, jonka varrella olevaan kotiinsa kreivi de Fenix -oli kutsunut kardinaali de Rohanin luokseen kohtaukseen, ei vielä -siihen aikaan ollut niin nykyisestä muuttunut, ettei siellä saattaisi -huomata vielä merkkejä niistä paikoista, joita seuraavassa koetamme -kuvailla. - -Se ulottui Saint-Louis-katuun ja bulevardiin saakka niinkuin -meidänkin päivinämme ja leikkasi Saint-Louis-katua Pyhän Sakramentin -Tytärten luostarin ja Hôtel de Voysinsin välillä, kun se sitävastoin -yhtyy nykyään siihen erään kirkon ja maustekaupan välillä. - -Niinkuin meidänkin aikanamme oli sen ja bulevardin yhtymäkohdassa -melkoisen jyrkkä mäki. - -Sen varrella oli noin viisitoista taloa ja sen valaisijoina seitsemän -lyhtyä. - -Siitä poikkesi sivuille kaksi umpikujaa. - -Toinen niistä vei vasemmalle ja johti Hôtel de Voysinsiin, ja toinen -jälleen oikealle ja pohjoiseen päin pitkin Pyhän Sakramentin Tytärten -luostarin puutarhan kuvetta. - -Viimemainittua umpikujaa, jonka oikealla puolella kaartuivat -luostarin puutarhan korkeat ja varjokkaat puut, rajoitti -vasemmalla puolella korkea, harmaa kiviseinä, joka kuului erääseen -Saint-Claude-kadulle päin olevaan taloon. - -Tätä kiviseinää saattoi verrata Kykloopin kasvoihin, sillä siinä -oli ainoastaan yksi silmä, nimittäin paremmin sanoen yksi ikkuna. -Ja lisäksi oli sekin rautaristikoilla ja kangilla varustettu ikkuna -hirveän musta. - -Aivan mainitun ikkunan alapuolella, jota ei avattu milloinkaan, -minkä seikan saattoi huomata helposti hämähäkinverkoista, jotka sitä -ulkoapäin peittivät, aivan sen ikkunan alla, sanomme, oli pieni ja -suurilla rautanauloilla nastoitettu portti, josta saattoi huomata, -ettei se ollut talon pää-sisäänkäytävä, vaan että sinne voi päästä -sisälle myöskin tältä puolelta. - -Tämän umpikujan varrella ei ollut muita taloja eikä siellä näkynyt -enempää kuin kaksi asukasta: eräs rajasuutari lautakojussaan ja -vaatteiden paikkaajatar tynnyrissään, jotka molemmat olivat etsineet -turvaa luostarin akaasiapuitten alta, sillä kello yhdeksästä aamulla -niiden varjo loi tomuiselle kivikadulle virvoittavaa siimestä. - -Illalla meni vaatteiden paikkaajatar kotiinsa ja rajasuutari lukitsi -palatsinsa, eikä umpikujaa vartioimassa ollut enää ketään, paitsi -tuota synkkää ja mustaa ikkuna-silmää, josta olemme puhuneet. - -Paitsi mainitsemaamme porttia oli talossa, jota koetamme nyt kuvailla -niin tarkoin kuin mahdollista, pää-sisäänkäytävä Saint-Claude-kadulta -päin. Tämä käytävä oli kohokuvilla koristettu ajoportti, jonka -arkkitehtuuri toi mieleen Ludvig XIII:n aikaisen rakennustyylin. -Ja sitäpaitsi oli se koristettu sillä korppikotkanpään muotoisella -portinkolkuttimella, jonka kreivi de Fenix oli ilmoittanut kardinaali -de Rohanille talonsa erikoiseksi tunnusmerkiksi. - -Mitä ikkunoihin tulee, oli niistä näköala bulevardille päin, ja ne -olivat aamusta varhain avatut nousevalle auringolle. - -Siihen aikaan ja varsinkaan siinä kaupungin korttelissa ei elämä -Pariisissa ollut turvallista. Ei siis ole kumma, jos siellä nähtiin -ikkunoissa rautaiset ristikot ja aitamuurien reunat täynnä teräviä -rautapiikkejä. - -Mainitsemme tämän siksi, että puhutun talon ensimmäinen huonekerta -muistutti melkoisessa määrin linnoitusta. Vihollisia, varkaita ja -rakastavaisia vastaan olivat sen parvekkeet varustetut raudoilla, -joissa oli tuhannet terävät okaansa. Bulevardille päin ympäröi -rakennusta syvä vallihauta, ja jos olisi aikonut kadulta päästä tähän -linnoitukseen, olisi tarvittu kolmekymmentä jalkaa pitkät tikapuut. -Muuri oli kolmeneljättä jalkaa korkea ja esti tai paremminkin hautasi -varsinaisen pihan kokonaan näkymästä. - -Tämä talo, jonkalaisen eteen nykyaikainen kulkija olisi pysähtynyt -kummastuksissaan, levottomana ja uteliaana, ei kuitenkaan vuonna -1770 ollut ulkomuodoltaan mikään harvinainen. Se oli päinvastoin -täydellisesti sopusoinnussa koko kaupunginkorttelin kanssa. Ja joskin -Saint-Louis-kadun hyvät ja Saint-Claude-kadun yhtä hyvät asukkaat -kammosivat rakennuksen seutuja, ei siihen kammoon ollut suinkaan -syynä itse talo, sillä sen maine oli vielä aivan moitteeton, vaan -sen aiheutti läheinen autio katu nimeltä Boulevard de la porte -Saint-Louis, joka oli melkoisen huonossa maineessa, ja Pont aux -Choux-silta, jonka kaksi likaviemärin ylitse rakennettua kaarta -olivat kaikista vähänkin vanhoihin tarinoihin perehtyneistä -pariisilaisista suorastaan muinaisen Gadeksen ylipääsemättömien -patsaiden veroiset. - -Tällä suunnalla veikin bulevardi ainoastaan Bastiljiin. Parin virstan -pituisella matkalla ei sen varrella näkynyt kymmentäkään taloa. Ja -kun kaupungin hallitus ei ollut pitänyt tarpeellisena kustantaa sinne -minkäänlaista valaistusta, niin oli tuo autio ja asumaton taival -kello kahdeksasta illalla kesäisin ja kello neljästä talvisin oikea -kihisevä varkaitten pesä. - -Ja kuitenkin ajoivat nyt kello yhdeksän illalla, noin kolme -neljännestuntia sen jälkeen kuin mainitsemamme vieras oli käynyt -Saint-Denisin luostarissa, vaunut kiivasta vauhtia juuri tätä -bulevardia pitkin. - -Niiden vaunujen ovia koristi kreivi de Fenixin vaakuna. - -Kreivi itse ratsasti parikymmentä askelta vaunujen edellä Djeridillä, -joka huiski pitkää häntäänsä, päristellen tomuisista katukivistä -huokuvaa tukehuttavaa hellettä. - -Vaunuissa, joiden verhot olivat lasketut alas, tuli Lorenza nukkuen -vaunutyynyillä. - -Kun pyöräin jyrinä alkoi kuulua, aukesi portti kuin taikasauvan -kosketuksesta, ja kun vaunut olivat kadonneet Saint-Claude-kadun -nielevään pimeyteen, pujahtivat ne äsken kuvailemamme talon pihaan. - -Portti sulkeutui jälleen vaunujen vierittyä sisälle. - -Näin suurta salaperäisyyttä ei kuitenkaan olisi vaadittu, sillä -kadulla ei ollut ketään, joka olisi nähnyt kreivi de Fenixin palaavan -kotiin tai estellyt häntä pienimmässäkään määrin, vaikka hän olisi -tuonut vaunulaatikoissaan Saint-Denisin luostarista mukanaan koko -luostarin aarteet. - -Nyt vielä muutama sana tämän talon sisäpuolesta, johon meidän on -tärkeä lukijoitamme tutustaa, sillä aikomuksemme on viedä heidät -sinne useampiakin kertoja kuin tämän. - -Äsken olemme jo puhuneet talon pihasta. Siellä kasvoi tuuheaa ruohoa, -joka koetti kuin väsymättömät vuorimiehet eroittaa pihakivitystä -liitteistään. Pihan oikealla puolella oli tallirakennus, vasemmalla -vaunuvaja ja kauimpana edessäpäin ulkoportaat. Ne johtivat ylös -ovelle, jonka eteen pääsi portaitten kahdelta puolelta, kummaltakin -kaksitoista askelmaa nousemalla. - -Talon pohjakerrassa tai ainakin siinä osassa siitä, minne saattoi -päästä, oli valtavan suuri eteinen, ruokasali, jossa huomiota herätti -monet kaapit täyttävä hopeisten pöytäkalujen paljous, ja kolmantena -tilava sali. Viimemainittu näytti olevan kalustettu aivan äskettäin, -luultavastikin uusia asukkaita varten. - -Kun poistuttiin tästä salista ja palattiin eteiseen, jouduttiin -ensimmäiseen kerrokseen vieväin portaitten eteen. Siinä kerroksessa -oli kolme kamaria. - -Mutta jos taitava geometrikko olisi katsein tutkinut talon laajuutta -ja laskenut, kuinka suuri se oli läpimitaltaan, olisi hän melkoisesti -hämmästynyt nähdessään, että niin laajaan tilaan mahtui siksi vähän -huoneita. - -Selitys oli siinä, että tämän ensimmäisen ja näkyvän talon sisässä -oli vielä toinen, kätketty talo, jonka ainoastaan sen omat asukkaat -tunsivat. - -Eteisessä oli tosiaan Harpokrates-jumalan [hiljaisuuden jumala -kreikkalaisessa jumalaistarustossa. Suom.] kuvapatsaan vieressä, -joka sormi huulillaan näytti vaativan tulijaa noudattamaan sitä -hiljaisuutta, minkä vertauskuva hän oli, kuvanveistokoristeiden -keskeen kätkettynä pieni ovi, joka aukesi erästä jousta painamalla. -Tästä ovesta päästiin portaille, jotka oli rakennettu ahtaaseen -käytävään ja aivan käytävän levyisiksi. Ja tuo käytävä jälleen oli -suunnilleen ensimmäisen kerroksen muiden osien tasalla ja vei pieneen -huoneeseen, johon valo pääsi kahdesta, eräälle sisäpihalle päin -olevasta ja ristikoilla varustetusta ikkunasta. - -Se sisäpiha oli niin sanoaksemme laatikko, joka sulki ja kätki -kaikkien katseilta tuon toisen talon. - -Mainitsemamme kamari, johon noita kuvaamiamme portaita myöten -päästiin, oli nähtävästikin miehen huone. Matot sängyn, nojatuolien -ja sohvien edessä olivat komeimpia turkiksia, mitä Afrikasta -ja Intiasta voidaan saada. Ne olivat jalopeurain, tiikerien ja -pantterien taljoja, kiiluvin silmin ja yhä uhkaavin hampain. Seinät -olivat verhotut sahviaaninahalla, joka oli kirjattu sopusuhtaisin -kuvioin, ja niiden koristeina riippuivat kaiken maailman aseet: -huronin tomahawki, malaijilaisen krik, muinaisen ritarin -iskusäilä ja arabialaisen kandjar, kuudennentoista vuosisadan -norsunluu-upotuksilla koristettu jousi ja kahdeksannentoista -vuosisadan kullalla silattu pyssy, kaikki. - -Siinä huoneessa katseli turhaan jotakin toista ulospääsy-aukkoa -kuin mainittu porrasovi. Kenties niitä kuitenkin oli, yksi tai -useampiakin, mutta ne olivat näkymättömissä ja tuntemattomia. - -Saksalainen palvelija, viidenkolmatta- ja kolmenkymmenen ikävuoden -väliltä, oli ainoa olento, jonka oli moneen päivään nähty kuljeksivan -tuon suuren talon huoneissa. Hän telkesi nyt kiinni ajoportin, -aukaisi sitten vaunujen oven ja nosti nukkuvan Lorenzan ulos -vaunuista, sillaikaa kun kuski jo välinpitämättömästi riisui hevosia. -Sitten kantoi hän naisen sylissään eteiseen ja laski hänet siellä -punaisella verholla peitetylle pöydälle ja veti varovasti hänen -jalkainsa yli pitkän, valkean harson, johon nuori nainen oli verhottu. - -Sitten meni hän jälleen ulos ja sytytti toisesta vaunulyhdystä tulen -seitsenhaaraiseen kynttilänjalkaan ja palasi tuo valaistusneuvo -kädessään jälleen sisään. - -Mutta tällä väliajalla, vaikka se olikin sangen lyhyt, oli Lorenza jo -kuitenkin pöydältä kadonnut. - -Asia oli nimittäin niin, että myöskin kreivi de Fenix oli mennyt -kamaripalvelijansa perässä eteiseen. Ja hän oli vuorostaan ottanut -Lorenzan syliinsä ja kantanut hänet seinässä olevasta salaovesta -sisään, sulkien sen huolellisesti jälkeensä, salaportaita myöten -aseilla koristettuun huoneeseen. - -Sinne päästyään painoi hän kenkänsä kärjellä jousta, joka oli -korkeaholvisen tulisijan kulmauksessa. Kohta aukesi ovi, joka -muodosti samaisen tulisijan taustan, kahden äänettömän saranan -varassa, ja kreivi katosi uunin kehystän keskelle ja sen lävitse, -sulkien ensin jalallaan painaltaen tuon salaperäisen oven, samalla -tavoin kuin hän oli sen avannutkin. - -Tulisijan takapuolella hän joutui toisille portaille. Ja noustuaan -noin viisikymmentä Utrechtin plyysillä peitettyä askelmaa astui hän -kynnyksen yli uuteen huoneeseen; sen seinät olivat verhotut hienoilla -silkkitapeteilla, joiden kuviokukat olivat niin eläväväriset ja -taitavasti kudotut, että olisi saattanut pitää niitä aivan luonnon -kukkina. - -Samantapaisella kankaalla verhotut huonekalut olivat kullattua -puuta. Kaksi suurta vaskikoristuksin kaunistettua kilpikonnanluista -kaappia, Haveri ja ruusupuinen pukeutumispöytä, moniväriseksi -maalattu sänky ja lukuisat Sèvres-porsliiniset koruesineet olivat -siellä pääasiallisina huomattavuuksina. Tuolit, nojatuolit ja sohvat, -jotka olivat järjestetyt sopiviin ryhmiin ympärimitaltaan kaikkiaan -kolmekymmentä jalkaa laajalle alalle, kaunistivat muuta huoneistoa, -jossa oli paitsi sänkykamaria sen vieressä oleva pukeutumishuone ja -pieni naisen seurustelukammio. - -Huoneeseen antoi valoa kaksi paksujen uudinten verhoamaa ikkunaa; -mutta koska tähän aikaan oli pimeä, ei uutimilla ollut mitään -salattavaa. - -Seurustelukammiossa ja pukeutumishuoneessa ei ollut minkäänlaisia -ikkunoita. Niitä valaisivat yötä ja päivää hyvänhajuisella öljyllä -täytetyt lamput, jotka vedettiin huoneesta pois katossa olevan aukon -kautta ja joita näkymättömät kädet hoitelivat. - -Ei ääntä, ei hienointa tuulen hengähdystä tuntunut näissä -huoneissa; olisi voinut luulla olevansa sadan penikulman päässä -koko maailmasta. Ja kuitenkin kiilteli kulta joka taholla, seinillä -riippui kauniita tauluja, ja suuret böhmiläiset kristallimaljakot -loistivat kimaltelevin särmin kuin palavat silmät, kun kreivi, -joka ei tyytynyt kammiosta tulevaan värisevään valoon, otti tulta -hopeisesta kotelosta, jota Gilbert oli niin uteliaana katsellut, ja -sytytti kaksi kamiinin reunalla olevaa, punaisilla vahakynttilöillä -varustettua kynttelikköä, laskettuaan Lorenzan ensin eräälle sohvalle. - -Sitten hän meni takaisin Lorenzan luo, nojasi toisen polvensa -pieluskasaan, joka oli maassa hänen vieressään, ja sanoi: - -"Lorenza!" - -Kun kreivi mainitsi nimen, nousi nuori nainen toisen kyynäspäänsä -nojaan, vaikka hänen silmänsä olivat yhä kiinni. Mutta hän ei -vastannut vielä. - -"Lorenza", toisti kreivi, "nukutko tavallista untasi vai magneettista -unta?" - -"Minä nukun magneettista unta", vastasi Lorenza. - -"Silloinpa minulle vastaatkin, jos kysyn sinulta?" - -"Kyllä varmaan." - -"Hyvä." - -Seurasi sitten tuokion hiljaisuus, jonka jälkeen kreivi de Fenix -jatkoi: - -"Katso Madame Louisen huoneeseen, josta läksimme noin kolme -neljännestuntia sitten." - -"Minä katson", vastasi Lorenza. - -"Ja näet sinne?" - -"Näen." - -"Onko kardinaali de Rohan vielä siellä?" - -"En näe häntä." - -"Mitä tekee prinsessa?" - -"Hän rukoilee ennen levolle menoaan." - -"Katsele käytäviin ja luostarin pihoihin, näetkö siellä hänen -ylhäisyyttänsä." - -"En näe häntä." - -"Katso luostarin portille, ovatko vaunut siellä vielä." - -"Eivät ole siellä enää." - -"Seuraa nyt tietä, jota tulimme tänne." - -"Minä seuraan." - -"Näetkö tiellä mitään vaunuja?" - -"Näen monetkin." - -"Tunnetko kardinaalin vaunuja niiden joukossa?" - -"En." - -"Mene nyt Pariisiin päin." - -"Minä menen." - -"Vielä lähemmäksi." - -"Nyt olen." - -"Yhä vieläkin." - -"Ah, nyt näen hänet." - -"Missä?" - -"Tulliportilla." - -"Onko hän pysäyttänyt?" - -"Hän pysäyttää juuri nyt. Lakeija laskeutuu maahan vaunujen takaa." - -"Puhutteleeko hän lakeijaa?" - -"Aikoo puhutella." - -"Kuule, Lorenza. Minun on sangen tärkeää saada tietää, mitä -kardinaali sanoo tuolle miehelle." - -"Sinä et pyytänyt minua kuuntelemaan oikeaan aikaan. Mutta maltahan, -kamaripalvelija puhelee nyt kuskin kanssa." - -"Mitä hän sanoo hänelle?" - -"Saint-Claude-katu, Marais-korttelissa, bulevardin kautta." - -"Hyvä, Lorenza, kiitokset!" - -Kreivi kirjoitti muutaman sanan paperilappuun ja käänsi paperin -pienen kuparilevyn ympärille, jota varmaankin käytettiin tuon paperin -painona. Sitten vetäisi hän kellon nuorasta ja painoi nappia, jonka -alla nyt aukesi aukko, ja sitten hän pudotti paperilapun aukkoon, -joka heti sen nieltyään sulkeutui. - -Tällä tavalla ilmoitti kreivi asiansa Fritzille ollessaan -sisähuoneissaan. - -Sitten meni hän jälleen Lorenzan luo. - -"Kiitokset", toisti hän. - -"Sinä olet siis minuun tyytyväinen?" kysyi nuori nainen. - -"Olen, rakas Lorenza!" - -"No niin, anna siis minulle palkkani!" - -Balsamo hymyili ja painoi huulensa Lorenzan huuliin, jonka koko -ruumis värähti tuosta suloisesta kosketuksesta. - -"Josef! Josef!" mutisi Lorenza hymyillen melkein tuskallisesti. -"Josef, kuinka minä sinua rakastan!" - -Ja nuori nainen ojensi molemmat kätensä sulkeakseen Balsamon syliinsä. - - - - -VIIDESTOISTA LUKU - -Kaksinainen olotila. -- Unessa - - -Balsamo väistyi kiivaasti takaisin; Lorenzan kädet syleilivät pelkkää -ilmaa ja putosivat jälleen ristiin hänen rinnoilleen. - -"Lorenza", sanoi Balsamo, "tahdotko puhella ystäväsi kanssa?" - -"Ah, kyllä", vastasi nainen; "mutta puhu kanssani paljon, sillä minä -kuuntelen niin mielelläni ääntäsi". - -"Lorenza, sinä olet usein minulle sanonut, että olisit onnellinen, -jos saisit elää yhdessä minun kanssani, erillämme koko maailmasta." - -"Niin, se olisi onnellista." - -"No niin, olen nyt tuon toivomuksesi toteuttanut, Lorenza. Tähän -huoneeseen ei kukaan voi meitä seurata, ei kukaan saada meitä kiinni; -me olemme kahden, aivan kahden kesken." - -"Ah, se on niin hyvä!" - -"Sanopas, onko tämä huone makusi mukainen." - -"Käske minua siis näkemään." - -"Näe!" - -"Ah, miten hurmaava huone!" sanoi Lorenza. - -"Sinä siis pidät siitä?" kysyi kreivi lempeästi. - -"Niin kovasti! Kas, tuolla on minun rakkaimpia kukkiani, -hyvänhajuisia heliotrooppeja, punaisia ruusuja, kiinalaisia -jasmiineja. Kiitos, hellä Josefini, kuinka sinä olet hyvä!" - -"Teen kaikki ollakseni sinulle mieliksi, Lorenza." - -"Ah, sinä teet sata kertaa enemmän kuin ansaitsen." - -"Sinä siis sen myönnät?" - -"Kyllä." - -"Sinä siis myönnät, että olet ollut hyvin häijy." - -"Hyvin häijy, oi niin! Mutta annathan sinä minulle anteeksi, eikö -niin?" - -"Minä annan sinulle anteeksi, kun selität minulle ensin tuon -omituisen salaisuuden, josta olen koettanut päästä selville siitä -saakka kun sinuun tutustuin." - -"Kuule, Balsamo. Minussa on kaksi sangen erilaista Lorenzaa: toinen, -joka rakastaa sinua, ja toinen, joka sinua vihaa. Samoin on minulla -kaksi hyvin erilaista olomuotoa: toinen, jolloin nautin kaikkia -autuuden riemuja, ja toinen, jolloin kärsin kaikkia hornan tuskia." - -"Ja nuo kaksi olotilaa ovat: toinen uni ja toinen valveillaolo, eikö -niin?" - -"Niin." - -"Ja sinä rakastat minua unessa ja vihaat minua valveilla ollessasi?" - -"Niin." - -"Ja mistä se johtuu?" - -"Sitä en tiedä." - -"Sinun on se tiedettävä." - -"En voi tietää." - -"Mieti ja tutki, katso itseesi, tutki sydäntäsi." - -"Ah niin!... Nyt minä ymmärrän." - -"Puhu." - -"Kun Lorenza on valveilla, hän on roomatar, Italian taikauskoinen -lapsi; hän luulee, että tiede on rikos ja rakkaus synti. Silloin -hän pelkää oppinutta Balsamoa, silloin hän pelkää kaunista -Josefia. Hänen rippi-isänsä on sanonut hänelle, että hän syöksee -sielunsa kadotukseen, jos hän rakastaa sinua. Ja hän pakenee sinua -lakkaamatta, aina maailman loppuun saakka." - -"Entä kun Lorenza nukkuu?" - -"Ah, silloin on aivan toista! Silloin ei hän enää ole roomatar, -silloin ei hän enää ole taikauskoinen, silloin hän on nainen. -Silloin hän näkee Balsamon sydämeen ja sieluun; silloin hän näkee, -että tuo nero uneksii suurista asioista. Silloin hän huomaa, miten -vähäpätöinen hän on Balsamon rinnalla. Ja hän tahtoisi elää ja kuolla -hänen kanssaan, että tuleva aika edes aivan hiljaa mainitsisi nimen -Lorenza samalla kertaa kuin se ääneensä lausuu nimen... Cagliostro!" - -"Silläkö nimellä minä sitten tulen kuuluisaksi?" - -"Niin, sillä nimellä." - -"Rakas Lorenza, sinä siis tosiaan pidät tästä uudesta asunnosta?" - -"Se on paljon komeampi kuin kaikki entiset, mitä tähän saakka olet -minulle antanut; mutta siitä syystä en suinkaan siitä pidä." - -"Ja miksi sinä siitä sitten pidät?" - -"Siksi, että sinä lupaat asua siinä minun kanssani." - -"Ah, nukkuessasi sinä siis tiedät varmaan, että minä rakastan sinua -kiihkeästi, intohimoisesti?" - -Nuori nainen sulki hänet syliinsä ja sanoi heikon hymyn väreillessä -hänen huulillaan: - -"Niin, näenhän sen; ja kuitenkin", lisäsi hän huokaisten, "on vielä -jotakin, jota sinä rakastat enemmän kuin Lorenzaa". - -"Ja mikä se on?" kysyi Balsamo hätkähtäen. - -"Unelmasi." - -"Sano: minun työni." - -"Kunnianhimosi." - -"Sano: minun kunniani!" - -"Voi Jumala, taivaan Jumala!" - -Nuoren naisen sydäntä ahdisti ja kyyneleet puhkesivat esiin hänen -suljettujen silmäluomiensa alta. - -"Mitä sinä nyt näet?" kysyi Balsamo hämmästyneenä naisen hirveästä -selvänäköisyydestä, joka joskus häntä itseäänkin peloitti. - -"Ah, minä näen pimeyden, jossa haparoi haamuja; niissä on sellaisia, -jotka kantavat kruunattua päätänsä käsissään, ja sinä, sinä seisot -heidän keskellään kuin ylipäällikkö vimmatussa taistelussa. Minusta -näyttää kuin sinulla olisi sama valta kuin itsellään Jumalalla, sinä -käsket ja sinua totellaan." - -"No niin", virkkoi Balsamo iloiten, "etkö siis ole ylpeä minusta?" - -"Ah, sinä olet liian hyvä tullaksesi suureksi. Sitäpaitsi minä etsin -itseäni tuosta ihmislaumasta, joka sinua ympäröi, enkä minä itseäni -löydä, en. Eikä minua enää sieltä voi löytyä, ei voi löytyä enää", -mutisi hän suruisesti. - -"Missä sinä sitten olet?" - -"Minä olen kuollut." - -Balsamoa pöyristi. - -"Sinä kuollut, Lorenzani?" huudahti hän. "Et, et, me elämme yhdessä -ja rakastamme toisiamme." - -"Sinä et minua rakasta." - -"Kyllä, minä rakastan." - -"Et ainakaan tarpeeksi!" huudahti Lorenza ja otti Josefin päästä -kiinni kaksin käsin. "Et tarpeeksi", lisäsi hän, painaen hänen -otsaansa polttavat huulensa, jotka hyväilivät häntä monin kerroin -entistään kiihkeämmin. - -"Mistä sinä minua moitit?" - -"Kylmyydestä. Kas niin, sinä väistyt takaisin. Poltanko sinua -sitten huulillani, vai miksi kartat suudelmiani? Ah, anna minulle -edes rauha, joka minulla oli tyttönä, anna minulle Subiacossa oleva -luostarini, yöt yksinäisessä kammiossani. Anna minulle jälleen ne -suudelmat, joita sinä lähetit minulle salaperäisten tuulten siivillä -ja joiden minä unissa näin lähestyvän itseäni kuin ilmanhenget -kultaisin lentimin ja jotka riuduttivat sieluni suloiseen autuuteen." - -"Lorenza! Lorenza!" - -"Ah, älä väisty luotani, Balsamo, älä karta minua, sitä rukoilen; -ojenna minulle kätesi, että saan pusertaa sitä, kallista tänne -silmäsi, että saan suudella niitä; olenhan vaimosi." - -"Kyllä, kyllä, rakas Lorenza, sinä olet minun rakas vaimoni." - -"Ja sinä sallit minun viettää elämääni näin lähelläsi hyödyttömänä, -hylättynä! Sinulla on puhdas ja salattu kukka, jonka tuoksu sinua -kutsuu, ja sinä halveksit sen tuoksua! Ah, minä näen kyllä, etten -minä ole sinulle mitään." - -"Sinä olet päinvastoin minulle kaikki, Lorenza, sillä sinähän -olet voimani, mahtini, neroni, sillä enhän minä voisi ilman sinua -enää mitään. Lakkaa siis rakastamasta minua tuolla mielettömällä -kiihkolla, joka häiritsee kansalaissisartesi öitä. Rakasta minua -niinkuin minä rakastan sinua." - -"Ah, se ei ole rakkautta, sinä et tunne minua kohtaan rakkautta." - -"Se on ainakin kaikkea, mitä sinulta pyydän; sillä sinä annat minulle -kaikki, mitä minä toivon, -- sinun sielusi omistaminen riittää -tekemään minut onnelliseksi." - -"Onnelliseksi!" toisti Lorenza halveksuvalla äänellä; "sanotko sinä -sellaista onneksi?" - -"Sanon, sillä olla suuri on minusta olla onnellinen." - -Lorenza huokaisi pitkään ja raskaasti. - -"Ah, jos sinä tietäisit, kallis Lorenza, millaista on voida esteettä -lukea ajatukset ihmisten aivoista ja hallita heitä heidän omilla -intohimoillaan!" - -"Niin, minä tiedän aivan hyvin, että sinä käytät siinä minun apuani." - -"Siinä ei ole vielä kaikki. Sinun silmäsi lukevat minulle -tulevaisuuden suljettua kirjaa. Sen, mitä minä en kahdenkymmenen -vuoden työllä ja tuskalla voinut oppia, sen opetat sinä minulle, -sinä viaton, hiljainen, puhdas kyyhky, milloin tahdot. Sinä valaiset -polkuani, jolle niin monet viholliset virittävät ansoja; minun -nerouteni, josta henkeni ja varallisuuteni ja vapauteni riippuu, -sinä laajennat sen niin, että se näkee pimeydessä kuin ilveksen -silmä. Sinun kauniit silmäsi aukenevat maailman valolta suljettuina -yliluonnolliselle valkeudelle, ne valvovat puolestani. Sinä se -juuri teet minut vapaaksi, sinä teet minut rikkaaksi, teet minut -mahtavaksi." - -"Ja sinä vastalahjaksi teet minut onnettomaksi!" huudahti Lorenza, -mielettömänä rakkaudesta. - -Kiihkeämmin kuin koskaan ennen sulki hän syliinsä Balsamon, johonka -tuo sähköisä kosketus vaikutti niin rajusti, että hän vastusteli vain -heikosti. - -Hän ponnisti kuitenkin tahdonvoimansa ja irroittautui elävistä -siteistä, jotka pitivät häntä kiinni. - -"Lorenza! Lorenza", rukoili hän, "sääli minua...". - -"Minä olen sinun puolisosi, enkä tyttäresi! Rakasta minua niinkuin -puoliso rakastaa vaimoaan, eikä niinkuin isäni minua rakasti." - -"Lorenza", vastasi Balsamo vavisten itsekin hurmauksesta, "älä vaadi -minulta, minä rukoilen sinua, muuta rakkautta kuin sitä, jonka voin -sinulle antaa". - -"Mutta", huudahti nainen ja kohotti epätoivoissaan kätensä ylös, -"tämä, tämähän ei ole rakkautta!" - -"Kyllä, se on rakkautta... mutta se on pyhää ja puhdasta rakkautta -kuten neitsyttä kohtaan tulee." - -Nuori nainen teki kiivastuneen liikkeen, joka irroitti hajalleen -hänen mustat ja pitkät hiuspalmikkonsa. Hänen valkea ja samalla -jäntevä kätensä ojentui melkein uhkaavasti kreiviä kohti. - -"Ah, mitä tämä merkitsee?" kysyi hän jyrkästi ja epätoivoisesti. -"Miksi pakotit sinä minut hylkäämään isänmaani, nimeni, sukuni, -kaikkeni, jopa Jumalanikin? Sillä sinun Jumalasi ei ole sellainen -kuin minun. Miksi anastit sinä rajattoman vallan minuun, vallan, joka -tekee minut orjattareksi, elämäni sinun elämäksesi, vereni sinun -vereksesi? Ymmärrätkö minua oikein? Miksi teit kaiken tämän, jos teit -sen ainoastaan sanoaksesi minua immeksi?" - -Balsamo huokasi vuorostaan, sillä tuon äärettömästi kärsivän naisen -tuska raateli häntä. - -"Ah", vastasi hän, "vika on sinun tai paremminkin Jumalan! Miksi loi -Hän sinut tuoksi enkeliksi, jolla on varma katse, jonka avulla minä -voin kukistaa koko maailman? Miksi osaat sinä läpi aineellisen kuoren -lukea ihmisten sydämiin niinkuin lasin läpi luetaan kirjaa? Niin, -siksi että sinä olet viattomuuden enkeli, Lorenza! Siksi, että sinä -olet tahraton timantti, siksi, ettei mikään samenna sieluasi; siksi, -että Jumala nähdessään sinun saastuttamattoman, puhtaan ja säteilevän -olentosi, joka on kuin pyhän Äidin, valaa armostaan siihen, kun -rukoilen häntä hänen luomainsa elementtien nimessä, pyhän Henkensä, -joka muuten ja tavallisesti leijuu korkealla yli tavallisten ja -alhaisten olentojen, joiden helmasta se ei löydä tahrattomuutta -siellä levätäkseen. Neitsyenä sinä olet kaukonäkijä, armas Lorenza; -vaimonani olisit ainoastaan lihaa ja verta." - -"Ja sinä et pidä minun rakkauttani sen suuremmassa arvossa!" -huudahti Lorenza ja löi vimmoissaan yhteen käsiään, jotka tulivat -purppuranpunaisiksi. "Sinä et pidä minun rakkauttani suuremmassa -arvossa kuin kaikkia noita uniasi, jotka sinua vaivaavat, -aivohoureitasi, joita sinä itsellesi luot? Ja sinä tuomitset minut -nunnapuhtauteen keskellä sitä välttämätöntä kiusausta, jonka sinun -läsnäolosi minulle tuo? Oi Josef, Josef, siinä teet rikoksen, sen -sanon minä sinulle!" - -"Älä herjaa, Lorenzani", huudahti Balsamo; "sillä minä kärsin yhtä -paljon kuin sinäkin. Kuule nyt, lue minun sydäntäni, sen tahdon, ja -sano sitten, enkö sinua rakasta." - -"Mutta miksi vastustat sitten itseäsi?" - -"Siksi, että tahdon kohottaa sinut kanssani maailman valtaistuimelle." - -"Oh, tuo kunnianhimosi, Balsamo, voiko se sinulle koskaan antaa samaa -kuin minun rakkauteni sinulle antaa?" mutisi nuori nainen. - -Balsamo joutui nyt vuorostaan suunniltaan, ja hänen päänsä painui -Lorenzan rintaa vasten. - -"Ah, niin, niin", huudahti Lorenza silloin; "nyt vihdoinkin näen, -että sinä rakastat minua enemmän kuin kunnianhimoasi, valtaasi ja -toiveitasi! Ah, viimeinkin sinä rakastat minua niinkuin minä sinua!" - -Balsamo koetti haihduttaa huumaavaa pilveä, joka alkoi sekoittaa -hänen järkeään. Mutta hänen ponnistuksensa oli turha. - -"Oi, jos rakastat minua niin suuresti, niin sääli minua", virkkoi -Balsamo. - -Lorenza ei kuullut häntä enää; hänen kätensä olivat muodostaneet -aukeamattoman kahleen, lujemman teräshakaa, kovemman timanttia. - -"Minä rakastan sinua niinkuin sinä tahdot", vastasi hän, "sisarena -tai vaimona, neitseenä tai puolisona, mutta anna minulle suudelma, -yksi ainoa suudelma!" - -Balsamo oli masennettu; tuo hehkuva rakkaus voitti ja lamasi hänet; -hän ei jaksanut enää tehdä vastarintaa, vaan lähestyi Lorenzaa -loistavin silmin, kohoilevin rinnoin ja pää taaksepäin kallistuneena; -häntä veti Lorenzan puoleen yhtä kiivaasti kuin magneetti rautaa. - -Hänen huulensa olivat koskemaisillaan naisen huuliin. - -Yhtäkkiä riensi järki hänen avukseen. - -Kaksin käsin löi hän hurmaavain huurujen täyttämää ilmaa. - -"Lorenza!" huusi hän; "herää, minä tahdon!" - -Nuo kahleet, joita hän ei ollut jaksanut päästää, herposivat heti, -käsivarret, jotka häntä syleilivät, heltisivät, hehkuva hymy, joka -oli hohtanut Lorenzan janoisenpalavilla huulilla, sammui riutuen -aivan kuin viimeinen elämänkipinä raukeaa viimeiseen huokaukseen. -Lorenzan suljetut silmät avautuivat, hänen laajentuneet silmäteränsä -supistuivat kokoon; hän pudisti vaivoin käsivarsiaan, liikahti -hitaasti ja pitkään väsymyksestä ja hervahti jälleen sohvalle -pitkälleen, mutta oli valveilla. - -Balsamo istui parin askeleen päässä hänestä ja huokaisi nyt raskaasti. - -"Hyvästi, uni", jupisi hän; "hyvästi, auvoni!" - - - - -KUUDESTOISTA LUKU - -Kaksinainen olotila. -- Valveilla - - -Heti kun Lorenzan silmät olivat saaneet näkökykynsä, vilkaisi hän -ympärilleen. - -Hän loi silmäyksen jokaiseen pikku esineeseen, jotka saattavat naista -ilahuttaa, mutta vakavuus ei kuitenkaan kadonnut hänen kasvoiltaan; -ja viimein pysähtyi nuoren naisen katse Balsamoon ja hätkähti -tuskallisesti. Balsamo odotti tarkkaavasti jonkun askeleen päässä -hänestä. - -"Taasko te?" äännähti Lorenza ja ponnahti takaisin. - -Hänen kasvoillaan olivat kaikki kauhistuksen eleet, hänen huulensa -vaalenivat, ja hiki helmeili hänen otsallaan hiusrajassa. - -Balsamo ei vastannut. - -"Missä nyt olen?" kysyi Lorenza. - -"Te tiedätte, mistä tulette, madame", vastasi Balsamo; "ja se -auttanee teitä varmaankin arvaamaan, missä olette". - -"Niin, teette oikein koettaessanne herättää minua muistamaan; minä -muistan nyt tosiaan kohtaloni. Minä tiedän, että te olette minua -ajanut takaa ja riistänyt minut kuninkaallisen välittäjäni käsistä, -jonka minä valitsin auttajakseni Jumalan luo." - -"Siispä tiedätte myöskin, ettei tuo prinsessa voinut teitä puolustaa, -niin mahtava kuin hän onkin." - -"Niin, te voititte hänet jollakin maagillisella väkivallantyöllä!" -huudahti Lorenza pannen kätensä ristiin. "Oi, Jumalani, vapauta minut -tuosta hornan hengestä!" - -"Mitä hornamaista te minussa näette, madame?" kysyi Balsamo ja -kohautti hartioitaan. "Pyydän kerta kaikkiaan, hylätkää moisten -lapsellisten opinkappaleitten painolasti, jonka olette tuonut -mukananne Roomasta, ja järjettömäin taikauskojen sekasotku, jonka -olette raahannut mukaanne luostarista." - -"Oi, se luostari! Kuka veisi minut takaisin luostariini?" huudahti -Lorenza ja puhkesi kyyneliin. - -"Onpahan sekin nyt kaivattava laitos, luostari!" vastasi Balsamo. -Lorenza syöksähti ikkunan luo, vetäisi syrjään uutimet ja avasi -rivan, mutta hänen ojennettu kätensä koski paksuihin rautatankoihin -ja ristikkoon, joka oli kätketty kukkien taakse, mikä koristus -vähensi suuressa määrin esteen merkitystä näöltään, mutta ei suinkaan -teholtaan. - -"Vankila kuin vankila", sanoi Lorenza; "pidän enemmän siitä, joka -auttaa taivaaseen, kuin siitä, joka vie kadotukseen". - -Hän sysi vimmoissaan rautatankoja hennoilla käsillään. "Jos olisitte -järkevämpi, Lorenza, niin saisitte nähdä ikkunassanne ainoastaan -kukkia, ettekä rautatankoja." - -"Enkö minä ollut järkevä silloin, kun te suljitte minut siihen -liikkuvaan vankilaan; siinähän asui se vampyyri, jota te sanoitte -nimellä Althotas? Kyllä, ja kuitenkaan te ette päästänyt minua -silmistänne, kuitenkin minä olin teidän vankinne, kuitenkin puhuitte -aina poistuessanne luotani minuun sen hengen, joka minua vallitsee ja -jota minä en jaksa voittaa! Missä nyt liekään tuo julma ukko, joka -saa minut heittämään henkeni kauhusta? Täällä jossakin nurkassa, -eikö niin? Ollaan nyt molemmat hiljaa, niin kohta kai kuuluu hänen -aavemainen äänensä maan alta." - -"Te ärsytätte mielikuvitustanne kuin lapsi, madame", vastasi Balsamo. -"Althotas, opettajani, ystäväni, toinen isäni, on rauhallinen vanhus, -joka ei ole koskaan teitä nähnyt, ei koskaan teitä lähestynyt, ja -joka, jos hän olisikin teidät nähnyt tai teitä lähestynyt, ei olisi -voinut teitä edes huomata, niin ajatuksissaan hän on koettaessaan -toteuttaa työtänsä." - -"Työtänsä!" toisti Lorenza; "ja mikä on sitten hänen työnsä? -Sanokaapa se?" - -"Hän koettaa keksiä elämäneliksiriä, jota kaikki mahtavat nerot ovat -miettineet kuusituhatta vuotta." - -"Entä mitä te sitten koetatte?" - -"Minäkö? Minä koetan saavuttaa inhimillisen täydellisyyden." - -"Ah, nämä hornan henget! Nämä hornan henget!" huudahti Lorenza -kohottaen käsiään taivasta kohti. - -"Vai niin", hymähti Balsamo ja nousi ylös; "nyt teille taas tulee -kohtauksenne!" - -"Kohtaukseni?" - -"Niin juuri; on eräs seikka, jota te ette laisinkaan tiedä, Lorenza, -nimittäin että teidän elämänne jakautuu kahteen vuorottelevaan -olotilaan: toisessa te olette lempeä, hyvä ja järkevä; ja toisessa te -olette mielipuoli." - -"Ja tuon perusteettoman mielipuolisuuden väitteen nojallako te -suljette minut rautaristikkojen taakse?" - -"No, täytyyhän minun se tehdä!" - -"Ah, olkaa vain julma, epäinhimillinen ja armoton; kiduttakaa minua -vankilassa, tappakaa minut; mutta älkää teeskennelkö minua säälivänne -silloin, kun raatelette minua!" - -"Kuulkaa", virkkoi Balsamo suuttumatta ja hymyillen ystävällisesti, -"onko kidutusta asua komeassa ja mukavassa huoneessa?" - -"Rautaristikot joka taholla! Rautatankoja kaikkialla, eikä ilmaa -lainkaan!" - -"Ne raudat todistavat ainoastaan, että pidän hyvää huolta teidän -hengestänne, ettekö ymmärrä sitä, Lorenza?" - -"Haa!" huudahti Lorenza. "Siinä on mies, joka surmaa minua -hiljaisella tulella ja väittää pitävänsä huolta hengestäni, väittää -ajattelevansa minun elämääni!" - -Balsamo meni lähemmäksi naista ja aikoi ystävällisesti ottaa häntä -kädestä; mutta Lorenza ponnahti takaisin kuin käärme olisi häntä -koskenut. - -"Haa, älkää koskeko minuun!" sanoi hän. - -"Te siis vihaatte minua, Lorenza?" - -"Kysykää kuolemaan tuomitulta, vihaako hän pyöveliään." - -"Lorenza, Lorenza, juuri siitä syystä, etten tahdo joutua teidän -pyöveliksenne, rajoitan jonkun verran vapauttanne. Jos te pääsisitte -ulos ja saisitte liikkua mielin määrin, kuka tietää, mitä te -tekisitte jollakin hurjuudenhetkellänne?" - -"Mitäkö tekisin? Oh! Pääsisinpä vain kerrankin vapaaksi, niin -saisitte sen nähdä!" - -"Lorenza, te kohtelette pahoin sitä miestä, jonka te olette Jumalan -edessä valinnut puolisoksenne." - -"Minä, minäkö olisin valinnut teidät puolisokseni? En milloinkaan!" - -"Ja kuitenkin te olette puolisoni." - -"Ah, siinä taas hornanhengen työ!" - -"Mieletön raukkaseni", virkkoi Balsamo katsellen häneen hellästi. - -"Mutta minä olen roomatar", mutisi Lorenza; "ja kerran, kerran minä -kostan!" - -Balsamo pudisti lauhkeasti päätänsä. - -"Ettekö puhukin noin ainoastaan peloitellaksenne minua, Lorenza?" -kysyi hän hymyillen. - -"En tosiaan; minä teen, mitä sanon." - -"Mitä ajattelettekaan, te, kristitty nainen?" huudahti Balsamo -silloin ylhäisen arvokkaana. "Onko siis uskontonne, joka vaatii teitä -palkitsemaan pahan hyvällä, ainoastaan kerskailua, koska te, joka -väitätte tunnustavanne sitä uskontoa, tahdotte kuitenkin palkita -hyvän pahalla?" - -Nämät sanat näyttivät sattuvan hetkeksi Lorenzaan. - -"Voi", sanoi hän sitten, "ei se ole kostoa, jos ilmiantaa -yhteiskunnalle sen viholliset, vaan kristityn velvollisuus". - -"Jos te ilmiannatte minut henkien manaajana, taikurina, niin enhän -loukkaa yhteiskuntaa, vaan minä uhmaan Jumalaa. Ja jos minä uhmaan -Jumalaa, miksi ei Jumala, jonka tarvitsee ainoastaan viitata minut -murskatakseen, miksi hän ei huoli nähdä vaivaa minua rangaistakseen, -vaan jättää sen tehtävän ihmisten huoleksi, jotka ovat heikkoja kuin -minä ja yhtä alttiita erehdyksille kuin minä?" - -"Hän unohtaa vielä sen, hän on pitkämielinen, hän odottaa, että te -parantaisitte itsenne." - -Balsamo hymyili. - -"Ja odottaessaan neuvoo hän teitä pettämään ystävänne, -hyväntekijänne, puolisonne?" vastasi hän. - -"Puolisoni? Ah, Jumalan kiitos, teidän kätenne ei ole koskenut -koskaan minuun saamatta minua punastumaan ja vavahtamaan!" - -"Ja te tiedätte, että minä olen aina ollut tarpeeksi jalo -säästääkseni teitä tuolta kosketukselta." - -"Se on totta, te olette siveä, ja se on ainoa minulle -onnettomuuksistani suotu palkka. Haa, jos minun olisi pitänyt alistua -teidän rakkauteennekin!" - -"Mikä kummallinen ja läpitunkematon salaisuus!" supisi Balsamo -itsekseen, paremminkin syventyneenä omiin ajatuksiinsa kuin vastaten -Lorenzalle. - -"Puhukaamme pääasiasta", virkkoi Lorenza. "Miksi te riistätte minulta -vapauden?" - -"Miksi te tahdotte ottaa sen takaisin, vaikka olette sen itse -vapaaehtoisesti minulle antanut? Miksi pakenette miehen luota, joka -suojelee teitä? Miksi haette turvaa vieraalta häntä vastaan, joka -teitä rakastaa? Miksi uhkaatte lakkaamatta sitä, joka ei uhkaa teitä -milloinkaan, salaisuuksien ilmaisemisella, jotka eivät ole teidän ja -joiden tärkeyttä te ette aavista?" - -"Ah", sanoi Lorenza vastaamatta näihin kysymyksiin; "jos vanki on -päättämällä päättänyt hankkia vapautensa, niin hän sen saa, eivätkä -teidän rautaristikkonne voi pidättää minua enempää kuin teidän -pyörillä liikkuva häkkinnekään!" - -"Onneksi ovat ne ristikot sangen lujat, Lorenza", vastasi Balsamo -uhkaavan tyynenä. - -"Jumala lähettää minulle jonkin samanlaisen ukonilman kuin se siellä -Lotringissa, salaman, joka ne murskaa." - -"Uskokaa minua, saatte rukoilla Jumalaa, ettei hän vain sellaista -lähetä; kuulkaa, epäilkää tuon romanttisen kiihtymyksenne oikeutta, -Lorenza; minä puhun teille ystävänä, noudattakaa minun sanojani." - -Balsamon äänessä värähti niin selvä, karttuva suuttumus, hänen -silmissään hohti niin tuima tuli, hänen valkeat ja jäntevät kätensä -vavahtivat niin omituisella tavalla, kun hän nämä sanansa lausui, -jokaisen verkkaan ja melkeinpä juhlallisen hitaasti, että Lorenzan -kiivain uhma raukesi ja hän kuunteli häntä vastoin tahtoaankin. - -"Katsokaas, lapseni", jatkoi Balsamo äänellä, joka pysyi yhä -uhkaavana ja samalla lauhkeana; "olen koettanut tehdä tämän vankilan -vaikka kuningattarelle sopivaksi; niin, jos te olisitte kuningatar, -ette täällä olisi mitään vailla. Rauhoittakaa siis mieletöntä -kiihtymystänne. Eläkää täällä niinkuin olisitte tahtonut elää -luostarissa. Tottukaa vähitellen minun läsnäolooni; rakastakaa minua -ystävänä ja veljenä. Minulla on suuria suruja, jotka minä kerran -uskon teille; minä olen saanut kärsiä mitä julmimpia pettymyksiä; -pienellä hymyllänne voitte joskus minua lohduttaa. Kuta kiltimmäksi, -älykkäämmäksi, malttavammaksi teidät näen, sitä useampia rautatankoja -otan pois kammionne ikkunasta. Kukapa tietää, ehkäpä vuoden tai -kuuden kuukauden päästä olette yhtä vapaa kuin minäkin, siinä -merkityksessä nimittäin, että te ette silloin enää koeta minulta -varastaa vapauttanne." - -"Ei, ei", huudahti Lorenza, voimatta ymmärtää, kuinka moinen jyrkkä -sävy saattoi yhtyä niin lempeään ääneen. "Ei, älkää lupailko mitään, -älkää lisätkö enää valheita! Te olette minut ryöstänyt, väkivallalla -ryöstänyt; minä olen itseni oma, en kenenkään muun. Antakaa minut -edes Jumalalle, ellette tahdo antaa minua takaisin itselleni. Tähän -saakka olen jaksanut sietää teidän hirmuvaltaanne muistaen, että -te olette pelastanut minut rosvojen käsistä, jotka aikoivat minut -häpäistä. Mutta tuo kiitollisuus rupeaa jo laimentumaan. Vielä -muutama päivä tässä vankilassa, ja minä olen niin katkeroitunut, -etten ole enää teille kiitollisuuden velassa. Ja sitten, sitten, -varokaa itseänne, etten vain johdu lisäksi uskomaan, että te olitte -salaliitossa noiden rosvojen kanssa." - -"Tahtoisitteko tosiaan suoda minulle moisen kunnian, että luulisitte -minua rosvopäälliköksi?" kysyi Balsamo pistävästi. - -"En tiedä, mutta ainakin huomasin merkkejä ja sanoja." - -"Merkkejä ja sanoja?" huudahti Balsamo ja kalpeni. - -"Niin, niin", väitti Lorenza, "minä huomasin ne ohimennen, minä -tiedän, minä tunnen ne!" - -"Mutta te ette koskaan niitä ilmaise; te ette sano niitä ainoallekaan -elävälle olennolle; te suljette ne syvälle sieluunne, jonne -tukehtuvat, kuolevat." - -"Ahaa, päinvastoin!" huudahti Lorenza onnellisena kuin ainakin -ihminen keksittyään vimmansa hetkellä viimeinkin vastustajansa -heikoimman kohdan. "Minä säilytän tarkoin ne sanat mielessäni, minä -toistan niitä usein hiljaa itsekseni, ja aivan ääneen ensimmäisen -hyvän tilaisuuden sattuessa. Minä olen ne jo sanonut." - -"Kenelle?" kysyi Balsamo. - -"Prinsessalle." - -"Vai niin, Lorenza; kuulkaa siis, mitä teille sanon", vastasi Balsamo -ponnistaen koko tahtonsa estääkseen vihaansa purkautumasta ja -hillitäkseen kiehuvaa vertaan; "Lorenza, jos olette ne sanonut, niin -vasta ette niitä enää sano. Sillä minä pidän ovet täällä kiinni, minä -teroitan noiden rautatankojen piikit, ja jos vaaditaan, rakennan tuon -pihan ympäri niin korkeat aidat kuin Baabelin muuri!" - -"Ja minä puolestani olen teille sanonut, Balsamo, että kaikista -vankiloista pääsee ulos, varsinkin jos vapaudenrakkautta lisää -tyranniviha." - -"Mainiota, lähtekää sitten vain ulos, Lorenza; mutta kuulkaa nyt -minua etukäteen: te pääsette täältä ainoastaan kaksi kertaa. -Ensimmäisen kerran jälkeen rankaisen teitä niin ankarasti, että -vuodatatte kaikki kyyneleenne; toisen kerran käsittelen teitä niin -armottomasti, että vuodatatte verenne tyhjiin." - -"Hyvä Jumala, hyvä Jumala! Minut aiotaan siis murhata!" kirkaisi -nuori nainen, ja hänen vihansa purkausi äärimmilleen; hän repi -hiuksiaan ja kieriskeli matolla. - -Balsamo katseli hetkisen häntä vihan ja säälin sekaisesti. Viimein -näytti sääli voittavan vihastuksen. - -"Kuulkaa, Lorenza", sanoi hän; "palatkaa ennallenne, rauhoittukaa; -kerran koittaa päivä, jolloin saatte runsaan palkinnon kaikesta, mitä -olette kärsinyt tai luulette kärsineenne". - -"Vanki! vanki!" huusi Lorenza kuulematta Balsamoa. - -"Mielenmalttia!" - -"Kidutettu!" - -"Se on koeaikaa." - -"Sekaisin! Sekaisin!" - -"Siitä teidät parannetaan." - -"Oh, pankaa minut paremminkin heti hourujenhuoneeseen, sulkekaa minut -mieluummin oikeaan vankilaan!" - -"Enpäs; sillä te olette liian hyvin valmistanut minut siihen, mitä te -silloin minulle tekisitte." - -"Hyvä", kirkui Lorenza, "surmatkaa sitten minut, surmatkaa minut heti -paikalla!" - -Ja hän kavahti ylös notkeana ja nopeana kuin villipeto ja ryntäsi -murskaamaan päätänsä seinään. - -Mutta keskeyttääkseen hänen kiivaan vauhtinsa tarvitsi Balsamon -ainoastaan ojentaa kätensä häntä kohti ja lausua hänelle paremminkin -koko tahtonsa pohjasta kuin huulillaan yksi ainoa sana: vaikka -Lorenza oli kiivaimmassa vauhdissa, hän pysähtyi silloin yhtäkkiä, -horjui ja kaatui nukkuvana Balsamon syliin. - -Omituinen taikuri näytti masentaneen täydellisesti koko tämän naisen -aineellisen puolen, mutta hän taisteli turhaan kukistaakseen hänen -sielullisia voimiaan. Hän kohotti nyt Lorenzan käsivarsilleen ja -kantoi hänet vuoteeseen; sitten painoi hän pitkän suudelman hänen -huulilleen, veti uutimet ensin sängyn ja sitten ikkunan eteen ja -poistui huoneesta. - -Mitä Lorenzaan tulee, hänen ylitseen levisi suloinen ja virkistävä -uni, aivan kuin hellä äiti levittää vaippansa itsepäisen ja paljon -itkeneen ja kärsineen lapsen peitteeksi. - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU - -Vieraan tulo - - -Lorenza ei ollut erehtynyt. Eräät vaunut, jotka olivat ajaneet -sisään Saint-Denisiin tullista ja sitten halki koko samannimisen -etukaupungin, olivat kääntyneet kaupunginportin ja viimeisen talon -välistä vierimään pitkin bulevardia. - -Kuten ennustajatar oli ilmoittanut, ajoi vaunuissa prinssi Louis de -Rohan, Strassburgin piispa, jonka kiihkeä uteliaisuus oli saanut jo -ennen määräaikaa lähtemään noidan luolaan hänen vieraakseen. - -Tuon korean kirkkoruhtinaan lukuisat lemmenseikkailut olivat -karaisseet kuskin siinä määrin pimeyttä, katukuoppia ja muita -eräitten salaperäisten katujen vaaroja vastaan, ettei hän -arastellut lainkaan, kun hänen täytyi kääntää autiolle ja synkälle -Bastilji-bulevardille, ajettuaan ensin jossakin määrin asuttujen ja -valaistujen Saint-Denisin ja Saint-Martinin bulevardien kautta. - -Vaunut pysähtyivät Saint-Claude-kadun kulmaan jo bulevardille ja -kuski ohjasi ne isäntänsä käskystä parikymmentä askelta syrjään -puitten varjoon. - -Herra de Rohan hiipi nyt maallisen miehen puvussa pitkin katua -ja kolkutti sitten kolme kertaa porttiin, jonka hän oli helposti -tuntenut kreivi de Fenixin kuvauksesta. - -Fritzin askeleet kaikuivat pihalla ja portti aukesi. - -"Täällähän kreivi de Fenix asuu?" kysyi prinssi. - -"Kyllä, monseigneur", vastasi Fritz. - -"Onko hän kotona?" - -"On, monseigneur." - -"Hyvä, ilmoittakaa sitten vieraaksi..." - -"Hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan, eikö niin, monseigneur?" - -Prinssi joutui aivan ymmälle; hän katseli itseään ja ympärilleenkin, -oliko hänen pukunsa tai joku muu seikka hänet paljastanut. Hän oli -täällä aivan yksin ja maallisen miehen puvussa. - -"Kuinka tiedätte nimeni?" kysyi hän. - -"Herrani sanoi minulle tuokio sitten, että hän odotti tänne teidän -ylhäisyyttänne." - -"Kyllä, mutta vasta huomenna tai ylihuomenna." - -"Ei, monseigneur, tänä iltana." - -"Sanoiko herranne teille aivan juuri, että hän odotti minua tänä -iltana?" - -"Sanoi, monseigneur." - -"Hyvä, ilmoittakaa minut sitten", jatkoi kardinaali ja pisti kaksi -louisdoria palvelijan käteen. - -"Teidän ylhäisyytenne suvainnee seurata minua", vastasi Fritz. - -Kardinaali nyökäytti myöntävästi päätänsä. - -Fritz läksi menemään nopein askelin eteisen ovea kohti, eteisen, jota -valaisi suuri, kullattu pronssikynttelikkö, jossa paloi kaksitoista -kynttilää. - -Kardinaali seurasi häntä aivan hämmästyneenä ja mietteissään. - -"Ystäväni", virkkoi hän pysähtyen salin ovelle, "tämä on varmaan -erehdys, ja siinä tapauksessa en tahdo häiritä kreiviä. On -mahdotonta, että hän odottaisi minua, sillä hän ei tiedä, että minä -tulisin." - -"Onhan monseigneur hänen ylhäisyytensä kardinaali, prinssi de Rohan, -Strassburgin piispa?" kysyi Fritz. - -"Olen kyllä, ystäväni." - -"Siis on kreivi odottanut juuri teitä, monseigneur." - -Fritz sytytti tulet vielä kahteen muuhun kynttelikköön, kumarsi ja -poistui. - -Kului viisi minuuttia, joiden ajan kardinaali katseli omituisen -mielenliikutuksen vallassa salin erinomaisen hienoa huonekalustoa -ja sen seinillä riippuvaa kahdeksaa eteväin taiteilijain maalaamaa -taulua. - -Ovi aukesi, ja kreivi de Fenix ilmestyi kynnykselle. - -"Hyvää iltaa, monseigneur", virkkoi hän koruttomasti. - -"Minulle väitettiin, että te olette odottanut minua?" huudahti -kardinaali vastaamatta itse tervehdykseen; "väitettiin, että te -odotitte minua tänä iltana? Sehän on mahdotonta." - -"Anteeksi, monseigneur, mutta minä odotin tosiaan nyt teitä", -vastasi kreivi. "Ehkette tahdo uskoa sanojani, kun näette, kuinka -vähäpätöisellä tavalla otan teidät vastaan; mutta minä olen saapunut -Pariisiin vasta muutama päivä sitten, enkä ole saanut vielä kotiani -oikein kuntoon. Teidän ylhäisyytenne suvainnee antaa sen anteeksi." - -"Te odotitte minua tosiaan? Kuka teille sitten ilmoitti, että minä -tulen?" - -"Te itse." - -"Millä tavalla?" - -"Ettekö pysäyttänyt vaunujanne Saint-Denisin tulliportilla?" - -"Kyllä." - -"Ettekö kutsunut lakeijaa luoksenne, joka silloin tuli vaunujen -ovelle teidän ylhäisyytenne puheille?" - -"Totta sekin." - -"Ettekö sitten sanonut hänelle: 'Saint-Claude-katu, Maraisin -korttelissa, Saint-Denisin etukaupungin ja bulevardin kautta.' Ja -eikö hän uudistanut noita sanoja kuskille?" - -"Aivan totta. Mutta oletteko te sitten nähnyt minut, kuullut puheeni?" - -"Minä olen teidät sekä nähnyt että kuullut, monseigneur." - -"Te olitte siis siellä?" - -"En, monseigneur, minä en ollut siellä." - -"Ja missä te sitten olitte?" - -"Minä olin täällä." - -"Te näitte ja kuulitte minut muka täältä?" - -"Niin, monseigneur." - -"Oh, mitä joutavia!" - -"Monseigneur unohtaa, että minä olen noita." - -"Ah, se on totta, sen unohdin, monsieur... Miksikäs minun pitääkään -teitä sanoa? Nimellä parooni Balsamo vai kreivi de Fenix?" - -"Näin kotioloissa, monseigneur, ei minulla ole mitään nimeä: minua -sanotaan ainoastaan mestariksi." - -"Ahaa, sehän onkin kullantekijän arvonimi. No niin, mestari, te -odotitte minua?" - -"Minä odotin." - -"Ja te olitte jo lämmittänyt työpajanne?" - -"Minun työpajani on aina lämmitetty, monseigneur." - -"Ja te annatte minun astua sinne?" - -"Minulla on kunnia johtaa sinne teidän ylhäisyytenne." - -"Ja minä seuraan sinne; mutta ainoastaan eräällä ehdolla." - -"Ja millä ehdolla?" - -"Että lupaatte olla saattamatta minua mihinkään persoonallisiin -tekemisiin pahanhengen kanssa. Minä pelkään erikoisesti hänen -majesteettiaan Luciferia." - -"Ah, monseigneur!" - -"Niin, paholaista näyttelemään valitaan tavallisesti pitkiä -huikaleita: eron saaneita kaartilaisia taikka nuoria kaksintaistelun -opettajia, jotka muokkaavat ihmistä, näytelläkseen saatanan osan -oikein luonnollisella tavalla, liian rajuilla nenäpaukuilla ja -korvapuusteilla, kun ensin ovat sammuttaneet kynttilät." - -"Monseigneur", sanoi Balsamo hymyillen, "minun paholaiseni eivät -unohtaisi koskaan kohteliaisuuden vaatimuksia, saadessaan kunnian -joutua prinssien seuraan, ja he muistavat aina Condén prinssin sanat, -miten hän uhkasi erästä niistä: piiskata hänet, ellei hän pysyisi -siivolla, niin että hän joko juoksisi ulos nahastaan tai pysyisi -siinä ihmisiksi". - -"Hyvä", virkkoi kardinaali, "sellainen viehättää minua, mennään -sitten vain pajaanne". - -"Teidän ylhäisyytenne suvaitsee seurata minua?" - -"Niin, mennään." - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU - -Kullanteko - - -Kardinaali de Rohan ja Balsamo nousivat nyt ylös kapeita portaita, -jotka veivät yhdensuuntaisesti isompien portaitten kanssa -ensimmäisessä huonekerrassa olevaan saliin. Siellä meni Balsamo -jollekin ovelle, joka oli erään holvin alla, ja avasi oven. Ja -kardinaalin eteen aukesi nyt pimeä käytävä, johon hän päättävästi -astui. - -Balsamo sulki oven heidän mentyään sisään. - -Kuullessaan kuminan, jonka sulkeutuva ovi sai aikaan, katseli -kardinaali hiukan levottomana ympärilleen. - -"Monseigneur, nyt olemme perillä", sanoi Balsamo; "meidän tarvitsee -enää ainoastaan avata ja sulkea tämä viimeinen ovi; mutta älkää -kummastelko merkillistä ääntä, jonka se päästää, sillä se on -rautainen". - -Kardinaali oli tyytyväinen saadessaan tämän varoituksen ajoissa, -sillä hän oli säpsähtänyt jo edellisenkin oven jymähtäessä, ja uuden -oven saranain ja lukon metallinen vinkuna olisi saattanut värisyttää -vahvempiakin hermoja kuin hänen. - -Kardinaali nousi ylöspäin kolme askelmaa ja astui sisään. - -Suuri työhuone, jonka laipiota kannattivat valkaisemattomat hirret, -valtavan suuri lamppu verhoineen, paljon kirjoja, lukuisasti -kemiallisia ja fysikaalisia koneita, nämä seikat huomasi tulija -ensimmäiseksi tähän uuteen paikkaan astuessaan. - -Muutaman sekunnin huoneessa oltuaan tunsi kardinaali, että hänen oli -siellä sangen vaikea hengittää. - -"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Täällähän tukehtuu, mestari, ja -hiki suorastaan virtaa pinnastani. Ja mitä tuo kumina on?" - -"Kas täällä syy siihen, monseigneur, kuten Shakespeare sanoo", -vastasi Balsamo ja veti syrjään leveän amianttiverhon, jonka takana -näkyi nyt valtava tiiliuuni ja sen keskellä kaksi aukkoa kiiluen kuin -jalopeuran silmät pimeässä. - -Se uuni oli keskellä toista huonetta, joka oli kaksi vertaa -ensimmäistä suurempi ja jota prinssi ei ollut huomannut, kun -amianttiverho oli sitä estänyt näkymästä. - -"Oh", sanoi prinssi, ja ponnahti takaisin; "tuohan on vallan hirveää, -mielestäni". - -"Se on uuni, monseigneur." - -"Kyllä, tiettävästi; mutta lausuitte Shakespearea; minä sen sijaan -lausun Molièreä: 'onpa ero uuneilla ja uuneilla'; tämä näyttää -suorastaan helvetilliseltä, enkä minä pidä sen hajusta. Mitä siinä -valmistetaan?" - -"Sitä, mitä teidän ylhäisyytenne on minulta pyytänyt." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Niin, teidän ylhäisyytenne on luullakseni suosiollisesti luvannut -vastaanottaa näytteen ammattitaidostani. Minä en oikeastaan aikonut -ryhtyä työhön ennenkuin huomisiltana, koska teidän ylhäisyytenne piti -tulla tänne ylihuomenna. Mutta kun te muutittekin päätöstänne ja -heti kun näin teidät matkalla tänne Saint-Claude-kadulle, lämmitin -minä uunin ja valmistin sekoituksen. Siitä on seurauksena, että uuni -toimii paraikaa ja että kymmenen minuutin päästä saatte kultanne. -Sallikaa minun avata luukkua, lisätäkseni vetoa." - -"Mitä, nuoko sulattimet uunin päällyställä..." - -"Antavat meille kymmenen minuutin päästä yhtä puhdasta kultaa kuin -Venetsian sekiinit ja Toskanan floriinit." - -"No, näyttäkäähän, jos sitä saa nähdä." - -"Kyllä: ensin vain muutamia varokeinoja." - -"Mitä sitten?" - -"Pankaa kasvoillenne tämä amianttinaamio silmälaseineen, sillä muuten -turmelisi kovin ankara tuli teidän näkönne." - -"_Peste!_ Sitä tosiaan varokaamme. Minä olen arka silmistäni, enkä -antaisi niitä lupaamienne sadantuhannen écun hinnasta." - -"Sen uskon kyllä, monseigneur, sillä teidän ylhäisyytenne silmät ovat -kauniit ja hyvät." - -Tämä kohteliaisuus ei suinkaan ollut miellyttämättä prinssiä, joka -piti ruumiillisia ominaisuuksiaan suuressa arvossa. - -"Vai niin", virkkoi hän asettaessaan naamiota kasvoilleen, "te siis -sanotte, että me saamme nähdä kultaa?" - -"Sitä toivon, monseigneur." - -"Sadantuhannen écun arvosta?" - -"Niin, monseigneur; ehkä tulee hiukan enemmän, sillä minä tein -runsaanlaisen sekoituksen." - -"Te olette tosiaan antelias noita", sanoi kardinaali, ja hänen -sydämensä sykki ilosta. - -"En niin antelias kuin teidän ylhäisyytenne suvaitessanne olla noin -kohtelias. Nyt, monseigneur, olkaa hyvä ja väistykää hiukan syrjään, -niin minä nostan pois kannen." - -Balsamo pisti päälleen amianttiviitan, tarttui voimakkain -käsin! rautaisiin pihteihin ja kohotti niillä ankarasta -kuumuudesta tulipunaista kantta, jolloin tuli näkyviin neljä -samanmuotoista sulatinta. Niissä oli toisissa sekoitusta, joka oli -sinoberinpunaista, ja toisissa ainetta, joka jo alkoi vaaleta, mutta -vivahti vielä heikosti purppuralle. - -"Ja tuo on kultaa!" virkkoi kirkkoruhtinas puoliääneen, ikäänkuin! -peläten häiritsevänsä liian kaikuvalla puheella tuota hänen edessään! -tapahtuvaa salaperäistä työtä. - -"Niin, monseigneur, nämä neljä sulatinta on pantu tulelle eri -aikoina; toisten täytyy kiehua kaksitoista tuntia, toisten -yksitoista. Sekoitusta, -- ja tämä on salaisuus, jonka saatan -tieteenystävälle ilmoittaa, -- ei kaadeta muun aineen joukkoon -ennenkuin sillä tuokiolla, jolloin se juuri kiehuu. Mutta kuten -teidän ylhäisyytenne näkee, alkaa ensimmäisen sulattimen sisällys -jo vaaleta; on siis aika kaataa tuo valmis aine toiseen astiaan. -Suvaitkaa väistyä hiukan tuonne takaisin, monseigneur." - -Prinssi totteli Balsamoa täsmällisesti kuin sotamies päällikkönsä! -käskyä. Balsamo pani pois hehkuvien sulatinten kosketuksesta -kuumenneet pihdit ja siirsi uunin eteen jonkinlaiset kiekoilla -liikkuvat; telineet, joihin oli sovitettu neljä yhtä suurta, -lieriömäistä rautamuottia neljän rautakehyksen sisään. - -"Mitä tuo on, hyvä noita"? kysyi prinssi. - -"Nämä ovat, monseigneur, yleisesti käytettyjä muotteja, joihin nyt -valan teidän harkkonne." - -"Ahaa"! vastasi prinssi. - -Ja hän tuli kahta tarkkaavammaksi. - -Balsamo levitti kivilattialle kerroksen valkeita rohtimia alustaksi. -Sitten hän asettui ahjon ja uunin väliin ja avasi suuren kirjan; -siitä luki hän nyt taikakeppi kädessä manauksen ja senjälkeen tempasi -hän valtavan suuret pihdit, joiden kaarevain leukain väliin mahtui -koko tuollainen suuri sulatin. - -"Kulta tulee erinomaista, monseigneur", sanoi hän; "kaikkein -parhainta lajia". - -"Mitä ihmettä"? kysyi prinssi, "aiotteko te nostaa pois tuon -tulipannun?" - -"Joka painaa viisikymmentä naulaa; kyllä, monseigneur, oh, voin -vakuuttaa, että harvalla valurilla on niin lujat ja tottuneet -lihakset kuin minulla; olkaa siis aivan huoletta." - -"Mutta jos sulatin kuitenkin räjähtää kappaleiksi..." - -"Niin kävikin minulle kerran, monseigneur. Se tapahtui vuonna -1399, minä tein kokeita Nicolas Flamelin kanssa, hänen talossaan -Ecrivains-kadun varrella, joka oli lähellä Saint-Jacques la -Boucherien kappelia. Flamel-paralta oli siinä leikissä mennä henki, -ja minulta meni hukkaan neljätoista naulaa substanssia, joka oli -paljon kalliimpaa kuin kulta." - -"Mitä hittoa te puhutte, mestari?" - -"Totta vaan." - -"Olitteko te kultaa tekemässä vuonna 1399?" - -"Kyllä, monseigneur." - -"Nicolas Flamelin kanssa?" - -"Niin, Nicolas Flamelin. Viisi- tai kuusikymmentä vuotta aikaisemmin -saimme ilmi salaisuuden työskennellessämme Pietari Hyvän kanssa -Polan kaupungissa. Hän ei tukkinut sulatinta tarpeeksi nopeasti, -ja minun oikea silmäni oli kymmenen, kaksitoista vuotta pilalla -höyrykärvennyksestä." - -"Pietari Hyvä, sanoitte?" - -"Niin, hän, joka sepitti tuon kuuluisan teoksen nimeltä _Margarita -pretiosa_, kirjan, jonka te varmaankin tunnette." - -"Kyllä, joka on ilmestynyt vuonna 1330." - -"Juuri sama, monseigneur." - -"Ja te olette tuntenut Pietari Hyvän ja Flamelin?" - -"Minä olin toisen oppilas ja toisen mestari." - -Ja kun kardinaali kummasteli kauhuissaan, eikö hänen vieressään -häärännyt itse paholainen tai joku hänen apulaisensa, pisti Balsamo -pitkähaaraiset pihtinsä uuniin. - -Pihtien käsittely oli varmaa ja nopsaa. Alkemisti tarttui sulattimeen -neljä tuumaa sen reunan alta ja koetti, oliko ote luja, nostamalla -sulatinta pari tuumaa; jännitti sitten lujalla ponnistuksella -lihaksensa ja nosti valtavan suuren pannun hulmuavasta uunista. -Pihtien kynnet tulivat heti tulipunaisiksi, ja samassa muodostui -valkeaksi kuumennettuun saveen vaaleita viiruja, jotka olivat kuin -rikkipilvestä sinkoilevia salamoita. Sitten muuttuivat sulattimen -reunat punaisenruskeiksi, kun taas kartiomainen pohja hohti uunin -puolihämärässä vielä ruusunpunaiselta ja hopeiselta. Nyt valui sula -metalli, jonka päälle oli noussut violetinväristä vaahtoa, jossa -jälleen oli kultaisia laskoksia, sähisten sulattimen ränniä pitkin ja -syöksyi säihkyvinä säteinä mustaan muottiin, jonka aukosta ilmestyi -kiehuvana ja kohisevana kultapinta näkyviin, väristen ja ikäänkuin -pilkaten halvempaa metallia, jonka sisään se suljettiin. - -"Nyt toiseen", sanoi Balsamo ja siirtyi toisen muotin luo. - -Tämäkin täytettiin samalla voimalla ja taidolla. - -Hiki virtaili kullanvalajan otsalta; katselija teki pimeässä -ristinmerkkejä. - -Se oli tosiaan hurjan ja majesteettisen kauhistava näky. Balsamo -oli metallisen liekin vaaleanpunaisessa hohteessa kuin joku niitä -kadotukseen tuomittuja, joiden Michelangelo ja Dante antavat kitua -kiehuvain kattilain syvyydessä. - -Ja siinä oli oudon hurmaus! - -Balsamo ei levähtänyt hengähtääkseenkään kahden viimeisen toimituksen -välillä; aika oli täpärällä. - -"Tämä tulee melkoista huonompaa", sanoi hän täytettyään toisen -muotin; "minä annoin sekoituksen kiehua sadannen osan minuuttia liian -kauan". - -"Sadannen osan minuuttia!" huudahti kardinaali koettamatta enää -salata tyrmistystään. - -"Se on melkoisen pitkä aika kullanteossa, monseigneur", vastasi -Balsamo koruttomasti; "mutta tässä nyt on aluksi, teidän -ylhäisyytenne, kaksi tyhjää sulatinta ja kaksi täyttä muottia, ja -sata naulaa hienoa kultaa". - -Ja tarttuen valtavilla pihdeillä ensimmäiseen muottiin heitti hän -sen veteen, joka kauan sihisi ja huurusi; sitten hän avasi muotin -ja otti sen sisästä kappaleen moitteetonta kultaa, valettuna pienen -sokeritopan muotoon, joka oli kummastakin päästä litistynyt. - -"Saamme odottaa lähes tunnin ennenkuin nuo toiset kaksi sulatinta -voidaan ottaa tulelta", sanoi Balsamo; "suvaitseeko teidän -ylhäisyytenne sitä odottaessanne hiukan istahtaa ja hengittää -raitista ilmaa?" - -"Ja tämä on kultaa?" kysyi kardinaali vastaamatta kullantekijän -kysymykseen. - -Balsamo hymyili. Kardinaali oli hänen vallassaan. - -"Vieläkö sitä epäilisitte, monseigneur?" - -"Tietäkääs, tiede on erehtynyt niin usein..." - -"Te ette puhu koko ajatustanne, prinssi", vastasi Balsamo. -"Te luulette, että minä petän teitä, vieläpä aivan vakavalla -aikomuksella. Monseigneur, jos sen tekisin, halveksuisin itseäni, -sillä silloinpa ei kunnianhimoni ulottuisi tämän huoneen seiniä -kauemmaksi: ne näkisivät teidän lähtevän ulos kummastuneena, mutta -ihailunne katoaisi ensimmäisen kultasepän luona. Kas niin, olkaahan -minua kohtaan hiukan oikeudenmukaisempi, prinssi, ja uskokaa, että -jos aikoisin teitä pettää, tekisin sen hiukan sukkelammin ja jotakin -korkeampaa tarkoitusta varten. Tietäähän teidän ylhäisyytenne muuten, -kuinka kultaa koetellaan?" - -"Kyllä, koetuskivellä." - -"Monseigneur on luultavasti itsekin sitä koetellut, joskin ainoastaan -tutkiaksenne espanjalaisia _oncia_-rahoja, joita usein tapaa pelissä -ja jotka ovat kaikkein hienointa kultaa, mutta joukossa vääriä." - -"Kyllä, sen olen tosiaan tehnyt." - -"No hyvä, monseigneur, tässä on kivi ja happoa." - -"En tarvitse, minä uskon." - -"Monseigneur suvaitsee tehdä minulle ilon tulemalla vakuutetuksi, -että nämä harkot ovat paitsi kultaa kaikkein puhtainta kultaa." - -Kardinaalista näytti olevan vastenmielistä ilmaista tuolla kokeella -huonouskoisuuttaan; ja kuitenkin huomasi selvästi, ettei hän aivan -varmasti vielä uskonut. - -Balsamo tutki itse harkot ja ilmoitti vieraalle kokeen tulokset. - -"Kahdeksankolmatta karaattia", sanoi hän; "minä kaadan nyt muoteista -nuo kaksi muuta harkkoa". - -Kymmenen minuutin kuluttua oli kaksisataa naulaa kultaa neljänä -harkkona asetettu niiden kosketuksesta käryäville rohtimille. - -"Teidän ylhäisyytenne tuli tänne vaunuilla, eikö niin? Ainakin minä -näin teidän tulevan vaunuilla." - -"Niin tulin." - -"Monseigneur antanee ajaa vaununsa portin eteen, niin lakeijani -kantaa harkot vaunuihin." - -"Satatuhatta écua!" mutisi kardinaali ottaen kasveiltaan naamion -ikäänkuin aivan omin silmin nähdäkseen kultaa, joka oli hänen -jalkainsa edessä. - -"Ja monseigneur voi sanoa, mistä se tulee, eikö niin, sillä olette -itse nähnyt sitä tehtävän?" - -"Kyllä, minä voin antaa siitä lausunnon." - -"Ei, ei", vastasi Balsamo nopeasti; "Ranskassa ei pidetä oppineista; -älkää antako lausuntoja, monseigneur. Ah, jos minä lausuisin -pelkästään teorioja enkä tekisi kultaa, silloin olisi asianlaita -toinen." - -"Mitä siis voin tehdä hyväksenne?" kysyi prinssi kohottaen hienoilla -käsillään melkoisella vaivalla viisikymmennaulaista harkkoa. - -Balsamo katsoi häneen terävästi ja purskahti kursailemattomaan -nauruun. - -"Mitä naurettavaa minun sanoissani oli?" kysyi kardinaali. - -"Luulin, että teidän ylhäisyytenne tarjosi minulle palvelustaan." - -"Niin, sen tein." - -"Eiköhän paremmin olisi paikallaan, että minä tarjoaisin sitä teidän -ylhäisyydellenne?" - -Kardinaalin kasvot synkkenivät. - -"Te saatatte minut kiitollisuuden velkaan, monsieur, ja sen -riennänkin tunnustamaan", sanoi hän. "Mutta jos kiitollisuudenvelka, -jossa olen teille, olisi raskaampi kuin arvioitsen sen olevan, en -ottaisi ollenkaan teidän palvelustanne vastaan. Pariisissa on vielä, -Jumalan kiitos, tarpeeksi koronkiskureita, saadakseni osaksi panttia -vastaan ja osaksi nimelläni nuo satatuhatta écua, ja pelkästään -piispansormukseni on neljänkymmenentuhannen livren arvoinen." - -Ja kirkkoruhtinas ojensi kätensä, joka oli valkea kuin naisen ja -jonka pikkusormessa säkenöi pienen pähkinän kokoinen timantti. - -"Prinssi", virkkoi Balsamo kumartaen, "ette suinkaan saanut sitä -käsitystä, että tarkoitukseni oli teitä loukata?" - -Sitten lisäsi hän aivan kuin itsekseen puhuen: - -"On merkillistä, että totuus tekee aina saman vaikutuksen kaikkiin, -jotka voivat kutsua itseään prinsseiksi." - -"Kuinka niin?" - -"Niinpä juuri; teidän ylhäisyytenne tarjoaa minulle palvelustanne; -ja minä tahdon kysyä teiltä itseltänne, monseigneur, mitä laatua se -palvelus olisi, joka teidän ylhäisyydellänne olisi tilaisuus minulle -tehdä?" - -"Onhan ennen kaikkea vaikutukseni tarjolla hovissa." - -"Monseigneur, monseigneur, tiedätte, että se vaikutus on alkanut -melkoisesti horjua, ja toivoisin sitä melkein saman verran kuin -herra de Choiseulin, joka luultavasti ei ole enää kuin kaksi viikkoa -ministerinä. Vaikutuksesta puheen tullen: turvautukaamme paremminkin -minun vaikutukseeni, prinssi. Kas tuossa on hyvää ja puhdasta kultaa! -Aina, kun teidän ylhäisyytenne haluaa sitä lisää, suvainnette -edellisenä päivänä tai vaikkapa vain samana aamuna ilmoittaa minulle -asianne, niin minä hankin sitä teille niin paljon kuin haluatte. Ja -kullallahan saa kaikkea, eikö niin, monseigneur?" - -"Eipä juuri sentään", supisi kardinaali, joka nyt alistui suojatiksi -eikä enää koettanutkaan asettua suojelijan asemaan. - -"Ah, te olette oikeassa! Minä unohdin, että monseigneur haluaa -muutakin kuin kultaa, jotakin paljon kalliimpaa kuin maailman kaikki -aarteet", sanoi Balsamo. "Mutta se seikka ei kuulu tieteen piiriin, -vaan noituuden. Sanokaa vain sana, monseigneur, ja alkemisti on -valmis luovuttamaan paikkansa taikurille." - -"Kiitos, monsieur, minä en tarvitse enää mitään, minä en toivo enää -mitään", vastasi kardinaali suruisesti. - -Balsamo meni lähemmäksi häntä. - -"Monseigneur", sanoi hän, "nuori, tulinen, kaunis ja rikas prinssi, -jonka nimi on Rohan, ei voi vastata noidalle noin". - -"Ja minkätähden?" - -"Sentähden, että noita lukee sydämen sopukoihin ja tietää aivan -päinvastaista." - -"Minä en toivo mitään, minä en tahdo mitään, monsieur", jatkoi -kardinaali melkein pelästyen. - -"Minä jälleen luulen teidän ylhäisyytenne toivomusten olevan -sellaisia, että te ette tohdi tunnustaa niitä edes itsellennekään, -koska ne ovat kuninkaallisia toivomuksia." - -"Monsieur", sanoi kardinaali säpsähtäen, "minun luullakseni te -vihjailette samaa, josta te puhuitte minulle kerran jo prinsessan -luona". - -"Kyllä, sen myönnän, monseigneur." - -"Silloin erehdyitte, monsieur; ja erehdytte tälläkin kertaa." - -"Unohdatteko, monseigneur, että minä näen, mitä teidän sydämessänne -tällä hetkellä liikkuu yhtä selvästi kuin näin teidän vaunujenne -ajavan ulos Saint-Denisin Karmeliittiluostarista ja sitten tulevan -sisään tulliportista, kääntyen bulevardille ja jääden viidenkymmenen -askeleen päähän asunnostani puitten alle?" - -"Selittäkää siis tarkoituksenne ja sanokaa jotakin, minkä voin -tosiaan tuntea sattuvaksi." - -"Monseigneur, kaikki teidän sukunne prinssit ovat sydämessään -kätkeneet aina korkealle pyrkivää ja uskalikkoa rakkautta; te ette -ole suvustanne poikkeus." - -"Minä en tiedä, mitä te tarkoitatte, kreivi", sammalteli prinssi. - -"Päinvastoin, te tiedätte sen sangen hyvin. Ja minä olisin voinut -koskettaa useampiinkin kieliin, jotka sielussanne värähtävät; -mutta mitä se toimittaisi? Minä kosketin suoraan siihen, johon oli -näpättävä, ja se kieli värisee lujasti, siitä olen vakuutettu." - -Kardinaali kohotti päätänsä ja katsoi viimeisen epäluulon puuskassa -tutkivasti Balsamon kirkkaihin ja tyyniin silmiin. - -Balsamo hymyili sellaisella ylemmyydellä, että kardinaali loi -katseensa maahan. - -"Oh, olette oikeassa, monseigneur, älkää tarkastelko minua, sillä -silloin minä näen vielä selvemmin, mitä teidän sydämessänne liikkuu; -sillä teidän sydämenne on kuin kuvastin, jos nimittäin kuvastin voisi -säilyttää heijastamiensa esineitten kuvat." - -"Vaiti, kreivi de Fenix, vaiti", sanoi kardinaali masennettuna. - -"Niin, te olette oikeassa, vaiti vielä; sillä vielä ei ole tullut -aika näyttää sellaista rakkautta." - -"Vielä, sanoitteko niin?" - -"Niin, ei vielä." - -"Sillä rakkaudella on siis tulevaisuutta?" - -"Miksikä ei?" - -"Ja te voisitte sanoa minulle, eikö se rakkaus ole mieletöntä, kuten -minä itse luulin, kuten minä vieläkin luulen, kuten luulen aina -siihen saakka, kunnes saan todistuksen, että asia on toisin?" - -"Te pyydätte sangen paljoa, monseigneur; minä en voi sanoa teille -mitään ennenkuin pääsen kosketuksiin henkilön kanssa, joka on tuohon -rakkauteenne syynä, tai saan jonkin esineen, joka on hänen." - -"Ja minkälaista esinettä siihen tarvitaan?" - -"Esimerkiksi kihara hänen kauniista kultaisesta tukastaan, kuinka -pieni tahansa." - -"Ah, toden totta, te olette syvästi viisas mies! Niin, olette sen -itse sanonut, te luette sydämiä aivan niinkuin minä lukisin kirjaa." - -"Samoin väitti eräs sukulais-raukkannekin, ritari Louis de Rohan, kun -hyvästelin häntä Bastiljin pengermällä mestauslavan juurella, jolle -hän niin uljaasti nousi." - -"Sanoiko hän niin... että te olitte syvästi viisas mies?" - -"Ja että minä osaan lukea ihmisten sydämiä. Kyllä, sillä minä olin -valmistanut häntä siihen, että ritari de Préault kavalsi hänet." - -"Kuinka omituisesti te vertaatte minua ja tuota sukulaistani -toisiimme!" sanoi kardinaali ja kalpeni väkisinkin. - -"Sanon sen ainoastaan muistuttaakseni teille, että teidän on oltava -varovainen, monseigneur, hankkiessanne omaksenne hiuskiharan, joka -teidän on leikattava kruunun alta." - -"Olkoon se otettava mistä tahansa, te saatte sen, monsieur." - -"Hyvä; tässä on nyt kultanne, monseigneur; toivoakseni ette enää -epäile, että se on kultaa." - -"Antakaa minulle kynä ja paperia." - -"Mitä varten, monseigneur?" - -"Kirjoittaakseni teille velkakirjan näistä sadastatuhannesta écusta, -jotka te kohteliaasti minulle lainaatte." - -"Mitä ajattelette, monseigneur! Minulle velkakirja, -- mitä minä -sillä tekisin?" - -"Minä lainaan usein, hyvä kreivi", vastasi kardinaali, "mutta -vakuutan teille, etten koskaan ota vastaan lahjoja". - -"Miten tahdotte, prinssi." - -Kardinaali otti pöydältä kynän ja kirjoitti suurella ja -kovin vaikeasti luettavalla käsialalla sitoumuksen, jonka -runsaat oikeinkirjoitusvirheet saisivat nykyaikaan jonkun -kiertokoulunopettajan kauhistumaan. - -"Onko tämä kelvollinen?" kysyi hän ja ojensi paperin Balsamolle. - -"Erinomainen", vastasi kreivi ja pisti velkakirjan siihen -vilkaisemattakaan taskuunsa. - -"Te ette sitä luekaan, monsieur?" - -"Olenhan saanut teidän ylhäisyytenne sanan, ja jonkun de Rohanin sana -on paljoa varmempi kuin mikään sitoumus." - -"Herra kreivi de Fenix", sanoi kardinaali puoleksi kumartaen, -kumarrus, joka oli sangen merkittävä kohteliaisuus hänen -säätyiseltään mieheltä, "te olette hieno mies, ja jos en voikaan -tehdä teille mitään palvelusta, suvainnette minun kuitenkin lausua -olevani onnellinen, että olen teille kiitollisuuden velassa." - -Nyt kumarsi Balsamo vuorostaan ja veti sitten kellonnuoraa, jonka -jälkeen Fritz astui sisään. - -Kreivi sanoi hänelle pari sanaa saksankielellä. - -Fritz kumartui maata kohti ja poistui huoneesta vieden noita neljää -rohtimiin käärittyä kultaharkkoa, aivan kuin lapsi, joka tosin -vaivalla, mutta ei silti kuitenkaan vielä horjahdellen tai raskaasti -kantaa neljää oranssia. - -"Tuopa veitikka on oikea Herkules", huomautti kardinaali. - -"Kyllä, hän on melkoisen luja poika", vastasi Balsamo. "Mutta minun -täytyykin ilmoittaa, että olen antanut hänen nauttia joka aamu siitä -saakka kun otin hänet palvelukseeni kolme tippaa erästä eliksiriä, -jonka oppinut ystäväni tohtori Althos on valmistanut. Vaikutukset -alkavat jo tuntua, ja vuoden päästä voi hän toisella kädellään kantaa -toista sataa naulaa." - -"Kummallista! Käsittämätöntä!" supisi kardinaali. "Ah, minä en jaksa -vastustaa kiusausta kertoa ihmisille tällaisesta." - -"Tehkää se vain, monseigneur, tehkää se", sanoi Balsamo nauraen; -"mutta älkää unohtako, että jos sellaisesta kerrotte, niin -sitoudutte itse saapumaan paikalle sammuttamaan polttoroviotani, jos -parlamentille sattuisi tulemaan halu paistaa minua Grève-torilla". - -Saatettuaan ylhäistä vierastaan aina katuportille saakka hyvästeli -Balsamo häntä kunnioittavasti. - -"Mutta lakeijaanne ei näy?" kysyi kardinaali. - -"Hän läksi viemään kultaa vaunuihinne, monseigneur." - -"Hän siis tietää, missä ne ovat?" - -"Neljännen puun alla oikealle bulevardille käännyttäessä. Sen minä -sanoin hänelle saksaksi, monseigneur." - -Kardinaali kohautti käsiään korkeutta kohti ja katosi pimeyteen. - -Balsamo odotti, kunnes Fritz palasi, ja meni sitten huoneeseensa, -sulkien kaikki ovensa. - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU - -Elämäneliksiri - - -Kun Balsamo jäi yksin, meni hän ja kuunteli Lorenzan oven takana. - -Lorenza nukkui rauhallista ja hiljaista unta. - -Silloin avasi hän pienen luukun, joka oli ovessa ja aukesi ulospäin, -ja katsoi häntä tuokion hellään ja lempeään haaveiluun vaipuneena. -Sen jälkeen sulki hän taas luukun ja kulki sen huoneen läpi, joka -eroitti Lorenzan huoneuston hänen työpajastaan ja jota olemme jo -kuvailleet, ja kiiruhti sammuttamaan tulen uuneistaan, avaten -valtavan suuren johdon, jonka kautta koko ankara kuumuus pääsi -piipusta ulkoilmaan; se myös laski sisälle vettä säiliöstä, joka oli -ulkona katolla. - -Sitten asetti hän kardinaalin velkakirjan huolellisesti mustaan -marokiininahkaiseen lompakkoon. - -"Jonkun de Rohanin sana on aina hyvä", jupisi hän itsekseen; "mutta -pelkästään minua varten, sillä siellä muualla on ehkä tarpeen -näyttää, mihin minä käytän veljieni kultaa". - -Nämä sanat raukenivat hänen huulilleen, kun ylhäältä laipiosta kuului -kolme kumeaa lyöntiä, jotka saivat hänet kohottamaan päätänsä. -"Ahaa", virkkoi hän itsekseen, "Althotas kutsuu minua". - -Sillaikaa kuin hän viipyi pajassaan antaakseen raittiin ilman virrata -sisään ja asetti järjestelmällisesti kunkin esineen paikalleen ja -rautalevyn jälleen uunin päällystäksi, tulivat lyönnit laipioon yhä -kovemmiksi. - -"Kas, kas, vanhus on kärsimätön; se on hyvä merkki." - -Balsamo otti pitkän rautatangon ja kolkutti sillä vuorostaan -laipioon; sitten vetäisi hän seinässä olevasta rautarenkaasta, ja -laipiossa aukesi nyt alastaipuvan joustimen avulla laskuluukku, joka -tuli aina työpajan permantoon saakka. Balsamo asettui seisomaan -keskelle tuota konetta ja laitos kohosi toisen joustimen avulla -jälleen ylös ja vei mukanaan kuormansa yhtä helposti kuin oopperassa -pilvien ympäröimät koneet kuljettavat jumalia ja jumalattaria. - -Nyt seisoi oppilas mestarinsa edessä. - -Vanhan oppineen uusi asunto oli suunnilleen kahdeksan, yhdeksän -jalkaa korkea ja kuusitoista läpimitalta. Valo tuli sinne ylhäältä -kuin kaivoon, mutta sivuilta se oli aivan ilmanpitävästi umpinainen. - -Kuten näemme, oli tämä kamari oikea palatsi verrattuna hänen -vaunuasumukseensa. - -Ukko istui rullilla liikkuvassa nojatuolissaan, hevosenkengän -muotoisen pöydän keskuksessa, jolla oli kokonainen maailma tai -paremminkin täysi kaaos yrttejä, pulloja, työkapineita, kirjoja, -koneita ja kabbalistisilla kirjaimilla leimattuja papereita. - -Hän oli niin hartaassa puuhassa, ettei liikahtanutkaan, kun Balsamo -tuli hänen eteensä. - -Lampusta, joka oli kiinnitetty lasikupuun korkeimmalle kohdalle, -lankesi tähtimäinen valo hänen kiiltävälle ja kaljulle päälaelleen. - -Hän käänteli sormissaan valkeaa, pientä lasipulloa ja tutki sen -läpikuultavuutta suunnilleen samalla tavoin kuin ostoksensa itse -tekevä perheenemäntä tähystelee kynttilän valossa kananmunia, jotka -hän ostaa. - -Balsamo katseli häntä hetken ääneti; mutta virkkoi sitten jonkun -silmänräpäyksen päästä: - -"No, täällä on tekeillä jotakin uutta?" - -"Kyllä, kyllä. Tule, Akharat, minä olen ihastuksissani, minä olen, -olen sen keksinyt..." - -"Minkä sitten?" - -"Sen, mitä olen nyt tutkinut, peijakas." - -"Kultaa?" - -"Niin kai, tietysti kultaa! Älä joutavia!" - -"Timantteja sitten?" - -"No kas taas, mitä hän haaveilee! Kulta, timantit, olisivatko ne -tosiaan keksintöjä, ja kannattaisi kai iloita, jos olisin keksinyt -niiden valmistuksen!" - -"Te olette siis keksinyt tuon eliksirinne?" kysyi Balsamo. - -"Niin, ystäväni, eliksirini juuri; se tahtoo sanoa elämän... tai mitä -puhuinkaan... ei, olen keksinyt elämän iankaikkisuuden." - -"Ohoi", sanoi Balsamo masentunein mielin, sillä hän piti tällaista -tutkimista mielettömänä yrityksenä; "taasko olette tuuminut tuota -päähänpistoanne!" - -Mutta Althotas ei kuunnellut häntä, vaan katseli pulloaan rakkain -silmin. - -"Viimeinkin", virkkoi hän, "on yhdistelmä löydetty: Aristaioksen -eliksiriä kaksikymmentä grammaa; elohopeabalsamia viisitoista -grammaa; kultasakkaa viisitoista grammaa; Libanonin seetrien öljyä -viisikolmatta grammaa". - -"Mutta tuohan on, lukuunottamatta Aristaioksen eliksiriä, aivan -teidän vanha yhdistelmänne, mestari." - -"Kyllä, mutta oleellisin osa siitä puuttui, se, joka yhdistää toiset, -se, jota ilman toiset eivät ole mitään." - -"Ja sen te olette keksinyt?" - -"Niin, sen olen keksinyt." - -"Te voitte sen hankkia?" - -"Totta hiidessä!" - -"Ja se on mikä?" - -"Tässä pullossa jo yhtyneihin aineisiin lisätään kolme viimeistä -pisaraa lapsen verta." - -"Niin, mutta mistä te tuon lapsen saatte?" virkkoi Balsamo säikkyen - -"Sinä hankit sen minulle." - -"Minä?" - -"Niin, juuri sinä." - -"Te olette hullu, mestari." - -"Mitenkä niin?" kysyi tunteeton ukko nuoleskellen ihastuksissaan -pullon kaulaa, johon oli tihkunut pisara hataran korkin raosta; -"mitenkä niin?" - -"Tahdotteko lasta, ottaaksenne siltä kolme viimeistä veripisaraa?" - -"Kyllä." - -"Mutta lapsihan täytyy silloin tappaa?" - -"Tietysti se täytyy tappaa, ja kuta kauniimpi se on, sitä varmempi on -lääke." - -"Mahdotonta", sanoi Balsamo ja kohautti hartioitaan; "ei täällä -kustanneta lapsia tapettavaksi". - -"Pyh", huudahti ukko hirveän suorasukaisesti; "mitä niillä sitten -tehdään?" - -"Niitä kasvatetaan, _pardieu_!" - -"Oho! Onko maailma sitten nykyään niin suuresti muuttunut? Kolme -vuotta sitten tultiin meille tarjoamaan lapsia, miten paljon -halusimme, puoleen mittaan ruutia ja puoleen viinapulloon." - -"Kongossako tuo tapahtui, mestari?" - -"Niin, Kongossa. Se on aivan yhdentekevää, vaikka lapsi onkin musta. -Muistaakseni ne, joita meille silloin tarjottiin, olivat hyvin -kauniita, hyvin kiharatukkaisia ja hyvin lystikkäitä." - -"Erinomainen asia", vastasi Balsamo; "mutta paha kyllä me emme ole -nyt Kongossa, hyvä mestari". - -"Niinkö! Emmekö me ole Kongossa", sanoi Althotas. "Missä me sitten -olemme?" - -"Pariisissa." - -"Pariisissako? No, jos nousemme laivaan Marseillessa, niin kuuden -viikon päästä olemme Kongossa." - -"Kyllä, se olisi tosin mahdollista; mutta minun täytyy nyt pysyä -Ranskassa." - -"Täytyykö sinun pysyä Ranskassa; ja miksi muka?" - -"Siksi, että minulla on täällä töitä." - -"Onko sinulla töitä Ranskassa?" - -"On, ja melkoisen tärkeitä." - -Ukko purskahti kauheaan ja kauan kestävään nauruun. - -"Töitä Ranskassa", sanoi hän. "Niin, se on totta, unohdin, että -sinunhan täytyy järjestää niitä kerhojasi." - -"Niin, mestari." - -"Hommata salaliittojasi." - -"Niin, mestari." - -"Töitä, lyhyesti sanoen, kuten sinä moisia nimität." - -Ja ukko purskahti jälleen ovelan ja pilkallisen näköisenä nauramaan. - -Balsamo pysyi vaiti ja varustautui ottamaan vastaan rajuilmaa, joka -kokoontui ja jonka hän tunsi lähestyvän. - -"Ja kuinka pitkälle olet noissa töissäsi päässyt? Annapas kuulua", -sanoi ukko kääntyen vaivaloisesti nojatuolissaan ja luoden -oppilaaseensa suuret, harmaat silmänsä. - -Balsamo tunsi noiden silmien katseen tunkeutuvan valon säteenä hänen -sisimpäänsä. - -"Mitenkäkö pitkälle olen päässyt?" toisti hän. - -"Niin." - -"Minä olen heittänyt ensimmäisen kiven, vesi on pantu liikkeeseen." - -"Ja mitä muraa olet pohjasta nostanut? Puhupas!" - -"Sitä oikeaa, filosofista muraa." - -"Ahaa, sinä aiot taas ladella utopioitasi, järjettömiä unelmiasi, -utukuviasi! Sellaisia hassuja, jotka kiistelevät, onko Jumalaa vai -ei, sen sijaan että koettaisivat tehdä itsestään jumalan niinkuin -minä! Ja mitkä ovat ne kuuluisat filosofit, joiden kanssa olet tehnyt -liiton? Sanopas." - -"Minulla on jo aikakauden suurin runoilija ja ateisti; näinä päivinä -hän tulee takaisin Ranskaan, josta hänet on melkeinpä ajettu -maanpakoon, ja liittyy jäsenenä vapaamuurarilooshiin, jonka olen -perustanut Pot-de-Fer-kadun varrelle, jesuiittain vanhaan taloon." - -"Ja hänen nimensä on?" - -"Voltaire." - -"En tunne häntä. Jatka; ketä sinulla on muita?" - -"Minut viedään kohta vuosisadan suurimman aatteiden mullistajan -seuraan, miehen, joka on kirjoittanut _Yhteiskuntasopimuksen_." - -"Ja hänen nimensä on?" - -"Rousseau." - -"En tunne häntä." - -"Sen minä uskon; teidän tuttavianne ovat Alfonso X, Raimundo Lulle, -Pietro Toledolainen ja Albertus Magnus." - -"Ne ovatkin ainoat miehet, jotka ovat tosiaan eläneet, koska he ovat -ainoat, jotka ovat kaiken ikänsä käsitelleet suurta kysymystä: olla -vai eikö olla." - -"Löytyy kaksi tapaa elää, mestari." - -"Minä tiedän ainoastaan yhden; nimittäin: olla. -- Mutta puhutaanpa -jälleen noista kahdesta filosofista. Heidän nimensä olivat siis, -kuinka sanoitkaan?" - -"Voltaire ja Rousseau." - -"Hyvä; pistän nuo nimet muistiini. Ja sinä luulet noiden kahden -miehen avulla...?" - -"Voivani saada valtaani nykyisen ajan ja kaivaa pohjaa tulevan alta." - -"Ohoh, tässä maassa mahdetaan olla melkoisen typeriä, koska täällä -annetaan aatteiden johtaa?" - -"Päinvastoin, täällä on aatteilla suurempi vaikutus kuin itse teoilla -juuri sen vuoksi, että täällä on sangen paljon älyä. Ja muuten: -minulla on paljon mahtavampi liittolainen kuin kaikki maailman -filosofit." - -"Mikä sitten?" - -"Ikävystyminen. Yksinvaltaa on kestänyt Ranskassa noin kuusitoista -sataa vuotta, ja ranskalaiset ovat väsyneet yksinvaltaan." - -"Niin että ne nyt tahtovat sen kukistaa?" - -"Niin." - -"Ihanko luulet?" - -"Aivan varmaan." - -"Ja sinä painelet nyt siinä työssä?" - -"Minkä suinkin jaksan." - -"Tyhmyri!" - -"Kuinka niin?" - -"Mitä sinä hyödyt monarkian kukistumisesta?" - -"En mitään persoonallisesti, vaan siitä tulee onnea kaikille." - -"No niin, tänään olen tyytyväinen, ja menköön siis aika kuunnellessa -sinua. Selitäpä minulle ensiksi, miten sinä sen onnen saavutat, ja -sitten, mikä on onni." - -"Mitenkä sen onnen saavutan?" - -"Niin, onnen kaikille, taikka monarkian kukistumisen, joka sinulle -merkitsee samaa kuin kaikkien onni. Minä kuuntelen." - -"Niin, nyt on Ranskassa ministeristä, joka on monarkian viimeinen -turva; se on viisas, toimelias ja etevä ministeristö, joka saattaisi -ehkä vielä parikymmentä vuotta pitää pystyssä kulunutta ja horjuvaa -monarkiaa; he auttavat minua kukistamaan sen." - -"Mitkä he? Nuo filosofisiko?" - -"Eivät; filosofit sitä päinvastoin tukevat." - -"Kuinka, tukevatko filosofisi, monarkian viholliset, ministeristöä, -joka on monarkian turva? Oh, minkälaisia tyhmyreitä nuo filosofit -ovat!" - -"Seikka on sellainen, että itse pääministeri on filosofi." - -"Ahaa, nyt ymmärrän, he hallitsevat itse tuon ministerin persoonassa. -Minä siis erehdyin, he eivät siis ole tyhmyreitä, he ovat itsekkäitä." - -"En tahdo väitellä, mitä he ovat", vastasi Balsamo alkaen tulla -kärsimättömäksi, "sillä sitä en tiedä; mutta sen toki tiedän, -että kun tämä ministeristö kukistetaan, ilmaisevat kaikki -tyytymättömyytensä uutta ministeriötä kohtaan. Se ministeristö -saa vastaansa ennen kaikkea filosofit ja sitten parlamentin. -Filosofit pitävät melua ja parlamentti samoin, ja ministeristö -ryhtyy vainoamaan filosofeja ja hajoittaa parlamentin. Silloin -tehdään sekä henkinen että aineellinen salainen liitto, muodostetaan -itsepintainen, sitkeä, lepäämätön oppositsioni, joka karkaa kaiken -kimppuun ja kaivaa joka hetki alta ja miinoittaa ja horjuttaa. -Parlamentin sijaan asetetaan tuomareita; nämä kuninkaan nimittämät -tuomarit tekevät kuningasvallan puolesta kaiken, mitä voivat. -Heitä syytetään, ja täydellä oikeudella, kavaluudesta, laittomista -kiristyksistä ja vääryydestä. Kansa nousee taisteluun, ja -kuningasvalta saa vastaansa filosofian, nimittäin valistuneet, ja -parlamentit, jotka edustavat keskiluokkaa, sekä kansan, joka on -kansa, nimittäin se vipu, jota Arkimedes etsi ja jolla nostetaan koko -maailma." - -"No niin, kun olet nostanut maailman, niin sinun täytyy laskea se -jälleen alas." - -"Kyllä, mutta kun se putoaa alas, murskaa se kuningasvallan." - -"Ja kun se on murskattu -- kuulehan, minä seuraan mielelläni -harhakuviasi ja puhun sinun sokertelevaa kieltäsi -- kun tuo laho -kuningasvalta on murskattu, mitä nousee silloin sen raunioille?" - -"Vapaus." - -"Ahaa, ranskalaisista tulee siis vapaita?" - -"Sen täytyy kerrankin tapahtua!" - -"Heistä tulee vapaita, kaikista?" - -"Niin, kaikista." - -"Ranska saa siis kolmekymmentä miljoonaa vapaata ihmistä?" - -"Niin." - -"Ja sinä luulet, että noiden kolmenkymmenen miljoonan vapaan ihmisen -joukossa ei löydy miestä, joka on hiukan lahjakkaampi muita eikä -vedä eräänä päivänä yhdeksältäkolmatta miljoonalta yhdeksältäsadalta -yhdeksältäkymmeneltä yhdeksältä kansalaiseltaan vapautta -takavarikkoon, saadakseen itse vielä hiukan enemmän vapautta? -Muistatko koiraa, joka meillä oli Medinassa ja joka yksinään söi -muilta ruuan?" - -"Kyllä; mutta eräänä päivänä karkasivat toiset sen kimppuun ja -tappoivat sen." - -"Siksi, että ne olivat koiria; ihmiset eivät olisi tehneet mitään..." - -"Te siis pidätte ihmisen älyä huonompana kuin koiran, mestari?" - -"Mitä sille voi! Esimerkit puhuvat selvää kieltään." - -"Mitkä esimerkit?" - -"Minun muistaakseni oli ennen muuan Caesar Augustus ja myöhempinä -aikoina muuan Oliver Cromwell, jotka kumpikin iskivät lujasti kiinni -roomalaiseen ja englantilaiseen limppuun, niiden, joilta he sen -riistivät, liioin virkkamatta tai tekemättä mitään heitä vastaan." - -"No niin, vaikka olettaisimmekin, että sellainen mies ilmestyisi, -hän on kuitenkin kuolevainen, hän kuolee, ja ennenkuin hän kuolee, -tekee hän vain hyvää niille, joita hän on sortanut, sillä hän -luo täydellisesti uudestaan aristokratian. Kun hänen on pakko -nojautua johonkin, valitsee hän vahvimman nojan, nimittäin kansan. -Sellaisen yhdenvertaisuuden asemasta, joka alentaa, on hän saanut -aikaan yhdenvertaisuuden, joka ylentää. Yhdenvertaisuudella ei ole -mitään varmoja rajoja, se on tasainen pinta, joka taipuu sen miehen -suuruuden mukaan, joka on sen luonut. Ja ylentäessään kansan pyhittää -hän erään siihen saakka tuntemattoman periaatteen. Vallankumous tekee -aikoinaan ranskalaiset vapaiksi; jonkun uuden Caesar Augustuksen tai -Oliver Cromwellin protektoraatti on tekevä heidät yhdenvertaisiksi." - -Althotas käännähti kiivaasti nojatuolissaan. - -"Voi, kuinka mies on typerä"! huudahti hän. "Käytäpä kaksikymmentä -vuotta elämästäsi lapsen kasvatukseen ja koeta opettaa hänelle se -mitä tiedät, ja kolmikymmenvuotiaana vielä lapsi tulee ja sanoo: -Ihmiset ovat kerran yhdenvertaisia." - -"Kyllä, ihmisistä tulee yhdenvertaisia, yhdenarvoisia lain edessä." - -"Entäpä kuoleman edessä, sinä hassu, tuleeko heistä yhdenvertaisia -kuolemankin edessä, tuon kaikkien lakien ylimmäisen lain, vaikka -toinen kuolee kolmen päivän ikäisenä ja toinen satavuotiaana? -Yhdenvertaisia, ihmiset muka yhdenvertaisia ennenkuin he ovat -voittaneet kuoleman! Ah sinuas, nauta, minkälainen kaksinkertainen -nauta sinä olet!" - -Althotas heittäytyi selin voidakseen paremmin nauraa, kun taas -Balsamo istahti vakavana ja synkeänä. - -Althotas katseli häntä sääliväisesti. - -"Minä siis olen muka yhdenvertainen päivätyöläisen kanssa, joka syö -karkeaa leipäänsä, penikan kanssa, joka imee ammansa rintaa, tylsän -ukon kanssa, joka juo maidon heraa lääkkeenä ja itkee sammuneita -silmiään?... Ah, sinä säälittävä sofisti mikä oletkin, muista -nyt eräs asia, nimittäin, etteivät ihmiset tule yhdenvertaisiksi -ennenkuin he tulevat kuolemattomiksi, silloin tulee heistä jumalia, -ja ainoastaan jumalat ovat yhdenvertaisia." - -"Kuolemattomiksi!" mutisi Balsamo. "Kuolemattomiksi, houreita!" - -"Houreita! Vai houreita"! huudahti Althotas. "Houreita samoin kuin -höyry, houreita niinkuin sähköfluidumi, houreita niinkuin kaikki -mitä tutkitaan, mitä etsitään ja mikä viimein keksitään. Mutta -käännä kanssani nurin maailmoiden tomu, paljasta yksi toisensa -jälkeen päälletysten olevia kerroksia, joista kukin edustaa -omaa sivistyskauttaan, ja mitä huomaat näissä inhimillisyyden -kerrostumissa, näissä valtakuntain raunioissa, noissa vuosisatain -metallisuonissa, joita nykyaikainen tutkimus hakkaa taltallaan kuin -kaivoskuokalla? Huomaat, että kaikkien aikain ihmiset ovat etsineet -samaa, jota minä etsin, seuraavilla eri nimillä: parempaa, hyvää, -täydellistä. Ja milloin ovat he sitä etsineet? Homeroksen aikana, -jolloin ihmiset elivät kahdensadan ikään, ja patriarkkain aikana, -jolloin he elivät kahdeksansataa vuotta. He eivät ole löytäneet sitä -parempaa, sitä hyvää, sitä täydellistä: sillä jos he sen olisivat -löytäneet, olisi tämä loppuunelänyt maailma nyt terve, nuorekas -ja ruusunhohtava kuin aamurusko. Sen sijaan vallitsee täällä nyt -kärsimys, kuolema, mädäntyminen. Onko se suloista, tuo kärsiminen, -onko kaunista tuollainen ruumis, onko toivottavaa moinen mätäneminen?" - -"No hyvä", vastasi Balsamo vanhukselle, jonka sanat kuiva yskintä oli -keskeyttänyt; "no hyvä, te sanotte, ettei vielä kukaan ole keksinyt -elämän eliksiriä. Minä sanon teille, ettei sitä kukaan keksikään. -Tunnustakaa Jumala." - -"Typerys! Kukaan ei ole sellaista salaisuutta keksinyt, ja -sentähden ei sitä muka kukaan keksi. Tuollaisen mielipiteen mukaan -ei tapahtuisi koskaan mitään keksinnöitä. Ja luuletko sinä, että -keksinnöt ovat uusia seikkoja, jotka keksitään? Eivät, ne ovat -unohdettuja asioita, jotka löydetään. Mutta miksikä unohdetaan -asiat, jotka on jo kerran keksitty? Katsoppas, siksi, että elämä on -liian lyhyt, joten keksijä ei ennätä keksinnöstään vetää kaikkia -johtopäätöksiä, jotka siihen sisältyvät. Parisenkymmentä kertaa on -oltu melkeinpä keksimäisillään tämä elämäneliksiri. Luuletko sinä, -että Styx-joen on keksinyt Homeros? Luuletko sinä, että Akilleus, -melkeinpä kuolematon mies, koska hänet voitiin haavoittaa ainoastaan -kantapäähän, on pelkkää runoa? Ei, Akilleus oli Keironin oppilas -samoin kuin sinä olet minun. Keiron merkitsee ylempää tai vielä -enempääkin. Keiron oli oppinut, joka esitetään kentaurin hahmossa -siksi, että hänen tieteensä on lahjoittanut ihmiselle hevosen voiman -ja notkeuden. No niin, hänkin oli keksimäisillään elämäneliksirin. -Häneltä ei puuttunut muuta kuin ehkä, kuten ei minultakaan, -noita kolmea veripisaraa, joita sinä et tahdo minulle hankkia. -Nuo kolme puuttuvaa veripisaraa jättivät Akilleuksen kantapään -haavoitettavaksi; kuolema löysi tiensä ja tuli. Niin, minä sen -toistan, Keiron, tuo kaikkitietävä mies, tuo ylempi mies, oli vain -toinen Althotas, jota toinen Akharat esti viimeistelemästä työtään, -joka olisi pelastanut koko ihmiskunnan, koska se olisi pelastanut sen -Jumalan kirouksen seurauksesta. Kas niin, mitäs voit tähän vastata?" - -"Minä vastaan", virkkoi Balsamo selvästi epäröiden, "että minulla on -oma työni niinkuin teilläkin. Jatkakaamme kumpikin aikeitamme omalla -vastuullamme. Minä en avusta teitä rikoksella." - -"Rikoksella?" - -"Niin. Entä minkälaisella rikoksella? Sellaisella, josta koko kansa -kiroaisi teitä, rikoksella, josta teidät vedetään yhteen noista -häpeällisistä hirsipuista, joita vastaan teidän tieteenne suojelee -yhtä vähän ylempiä kuin halvempiakin." - -Althotas löi kuivia käsiään marmoripöytään. - -"Kuule sinä", sanoi hän, "älä ole tuollainen ihmisystävyyden -pöllö, typerys pahinta lajia, mitä maailmasta löytyy. Kas niin -tulepas tänne, niin puhutaan vähän laista, tuosta sinun raa'asta -ja järjettömästä laistasi, jonka ovat kirjoittaneet yhtä tuhmat -ihmiset kuin sinä itsekin, joita järjellisesti vuodatettu veripisara -kauhistaa, mutta jotka näkevät mielikseen vuotavan kokonaiset -virrat tuota elämännestettä, jos sitä vuodatetaan julkisilla -paikoilla, kaupungin vallien juurilla ja kedoilla, joita sanotaan -taistelutantereiksi. Puhutaan vähän tuosta sinun järjettömästä ja -itsekkäästä laistasi, joka uhraa tulevan ihmisen nykyään elävän -hyväksi ja joka on ottanut tunnuslauseekseen: -- Elä tänä päivänä, -kuole huomenna. -- Puhukaamme tuosta laista, tahdotko?" - -"Sanokaa, mitä teillä on sanottavaa, minä kuuntelen", vastasi Balsamo -tullen yhä synkemmäksi. - -"Onko sinulla lyijykynää tai mustekynää? Teemme tässä pienen laskun." - -"Minä lasken ilman kyniä ja lyijykyniä. Sanokaa, mitä teillä on -minulle sanottavaa; puhukaa." - -"Kerropas vielä se suunnitelmasi. Ah, nyt sen muistan... Sinä -kukistat ministeristön, sinä lakkautat parlamentteja, sinä asetat -virkaan vääryyttä harjoittavia tuomareita, sinä saat aikaan valtion -vararikon, sinä yllytät kapinaan, sytytät vallankumouksen, kukistat -yksinvallan, sillit perustaa protektoraatin ja kukistat sitten -protektoraatin. Vallankumous antaa sinulle vapauden; protektoraatti -yhdenvertaisuuden. No, kun nyt ranskalaiset ovat vapaita ja -yhdenvertaisia, on sinun työsi tehty. Eikö niin?" - -"Kyllä; pidättekö sitä mahdottomana?" - -"Minä en usko mahdottoman olemassaoloa. Näet, että pistän sinut -pussiin, odotapas!" - -"No niin?" - -"Maltahan; ensinnäkään Ranska ei ole sellainen kuin Englanti, missä -kaikki se, mitä sinä aiot tehdä, on jo tehty, sellainen matkija kuin -olet. Ranska ei ole erillään oleva maa, jossa voitaisiin kukistaa -ministeristöjä, lakkauttaa parlamentteja, nimittää väärintekijöitä -tuomareiksi, saada aikaan valtiovararikko, kiihoittaa salassa -kapinaa, sytyttää vallankumouksia, kukistaa yksinvaltaa, perustaa ja -kumota protektoraatteja muidenkin kansakuntain sekaantumatta hiukan -näihin liikkeisiin. Ranska on kiinnikasvanut Eurooppaan niinkuin -maksa ihmisen muihin sisälmyksiin; sillä on juurensa kaikissa -kansakunnissa, hermonsa kaikissa kansoissa. Koeta riistää irti maksa -tuosta suuresta koneistolta, jota kutsutaan Europan mantereeksi, ja -kaksikymmentä, kolmekymmentä, ehkä neljäkymmentä vuotta koko ruumis -vapisee, mutta minä tyydyn lyhyempään aikaan, sanon ainoastaan -kaksikymmentä vuotta. Onko se liian paljon? Vastaapas, älykäs -filosofini?" - -"Ei, se ei ole liian paljoa", vastasi Balsamo; "se ei ole edes -tarpeeksikaan". - -"No niin, minä tyydyn siihen kuitenkin. Siis kaksikymmentä vuotta -sotaa, katkeria, lakkaamattomia, verisiä sotia; annas olla, minä -lasken kaksisataatuhatta kuollutta vuodessa, se ei tosiaankaan ole -liikaa, kun yhtaikaa tapellaan Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja -tiesi missä. Kaksisataatuhatta ihmistä vuodessa kahdenkymmenen -vuoden aikana tekee yhteensä neljä miljoonaa ihmistä. Jos oletan -kullakin ihmisellä olevan seitsemäntoista naulaa verta, -- -tavallisissa tapauksissa on sitä heissä niin paljon, -- niin -nousee määrä... kerro seitsemäntoista neljällä, annahan olla... -tulos: kuusikymmentäkahdeksan miljonaa naulaa verta kuluu sinun -tarkoituksesi toteuttamiseen. Minä sitävastoin pyysin ainoastaan -kolme pisaraa. Sanopas nyt, kumpi meistä on hullu, metsäläinen, -ihmissyöjä? -- No, etkö sinä vastaa?" - -"Kyllä, mestari, vastaan, että nuo kolme pisaraa verta eivät -merkitsisi mitään, jos vain olisitte varma siitä, että onnistuisitte." - -"Ja sinä, sinä, joka vuodatat kuusikymmentäkahdeksan miljoonaa -naulaa verta, oletko sinä sitten varma siitä, että onnistut? Sanopas -se! Nousepas ylös ja vastaa minulle käsi sydämellä: -- Mestari, -minä vastaan hankkivani näillä neljällä miljoonalla ruumiilla -ihmiskunnalle onnen." - -"Mestari", sanoi Balsamo karttaen suoraa vastausta, "mestari, -keksikää Jumalan tähden jotakin muuta". - -"Ahaa, sinä et vastaa kysymykseeni, et vastaa!" huudahti Althotas -voitonriemuissaan. - -"Te perustatte väitteenne keksinnön pätevyyteen, vaikka koko aie on -mahdoton!" - -"Tuntuu siltä kuin sinä neuvoisit minua, tuntuu siltä kuin sinä -inttäisit minua vastaan ja koettaisit jääväillä minun lausuntojani"? -sanoi Althotas ja pyöritteli kylmästi suuttuen harmaita silmiään -valkeain kulmakarvainsa alla. - -"En, mestari, mutta minä harkitsen asiaa, minä, joka elän joka päivä -tämän maailman asiain kosketuksissa, jaan kohtaloita ihmisten kanssa, -taistelen ruhtinaita vastaan, enkä istu niinkuin te suljettuna -ahtaaseen nurkkaan, välinpitämättömänä kaikelle, mitä tapahtuu, -kaikelle, mikä on kiellettyä tai sallittua, aina syvissä ajatuksissa -oppineen ja tutkijan tavalla. Minä siis, kun tunnen vaikeudet, -huomautan niistä, siinä kaikki." - -"Ne vaikeudet sinä piankin voittaisit, jos tahtoisit." - -"Sanokaa: jos uskoisin." - -"Sinä et siis usko?" - -"En", vastasi Balsamo. - -"Sinä ärsytät, ärsytät minua", huudahti Althotas. - -"En, minä epäilen." - -"Hyvä, lausu siis epäilyksesi! Uskotko kuolemaan?" - -"Minä uskon siihen, joka on. Ja kuolema on." - -Althotas kohautti olkapäitään. - -"Kuolema siis on, sanot sinä muka; se on siis kohta, jota vastaan -sinä et väitä?" - -"Se on kumoamaton asia." - -"Se on loppumaton ja voittamaton seikka, eikö niin"? lisäsi vanha -oppinut, huulilla hymy, joka pöyristi hänen oppilastaan. - -"Kyllä, mestari, voittamaton ja varsinkin loppumaton." - -"Ja kun sinä näet ruumiin, tunkeutuu hiki otsastasi ja suru ahdistaa -sinun sydäntäsi?" - -"Hiki ei minun otsastani tunkeudu, sillä minä tiedän kaiken -inhimillisen kurjuuden; suru ei ahdista minun sydäntäni, sillä minun -mielestäni elämällä on vähäinen arvo. Mutta kuoleman edessä minä -lausun: -- Kuolema, kuolema, sinä olet mahtava kuin Jumala, sinä -hallitset yksinvaltiaasti, oi, kuolema, mikään ei voi sinua voittaa." - -Althotas kuunteli Balsamoa ääneti, eikä häntä huomannut -kärsimättömäksi mistään muista merkeistä kuin että hän käänteli -leikkausveistä sormiensa välissä. Ja kun oppilas oli lausunut -viimeisen synkän ja juhlallisen lauselmansa, vilkaisi vanhus -hymyillen ympärilleen, ja hänen silmänsä, jotka olivat niin -palavat, ettei voinut uskoa luonnon saattavan kätkeä niiltä mitään -salaisuuksia, kohdistuivat nyt erääseen huoneen nurkkaan. Siellä -makasi pienellä olkikasalla musta koiraparka, ainoa kolmesta -samansukuisesta eläimestä, joita Althotas oli vaatinut kokeitaan -varten ja jotka Balsamo oli hänelle hankkinut. - -"Nosta tuo koira tähän pöydälle", sanoi Althotas Balsamolle. - -Balsamo totteli; hän meni ottamaan mustan koiran ja asetti sen -marmoripöydälle. - -Koira, joka näkyi aavistavan kohtalonsa ja oli varmaankin jo ennen -ollut kokeilijan käsissä, alkoi vavista, ponnistella vastaan ja ulvoa -heti kun tunsi jalkainsa koskevan marmorilevyyn. - -"Hehe", nauroi Althotas, "sinä uskot elämään, eikö niin, koska uskot -kuolemaan?" - -"Kyllä." - -"Kas tuossa on koira, joka mielestäni on täysissä elonvoimissa; mitäs -sanot?" - -"Varmaan, koska se vinkuu ja ponnistelee vastaan ja koska se pelkää." - -"Kylläpä mustat koirat ovat rumia! Koeta vasta hankkia minulle -valkeita." - -"Teen parhaani." - -"No niin, sanomme siis, että tämä koira on elävä. Haukupas sinä, -elukka", lisäsi ukko kamalasti nauraen; "hauku vakuuttaaksesi -monsieur Akharatille, että elät". - -Hän kosketti sormellaan erästä koiran lihasta ja koira alkoi heti -haukkua tai paremminkin ulvoa. - -"Hyvä! Anna nyt tänne lasikupu; kas niin! Aseta nyt koira sen alle... -Niin, todellakin, unohdin kysyä sinulta, mihin kuoleman lajiin sinä -uskot varmimmin." - -"En ymmärrä teitä, mestari; kuolema on aina kuolema." - -"Oikein, aivan oikein, mitä sanot, ja sitä mieltä olen minäkin. No -niin, koska kuolema on kuolema, niin pumppua ilma pois lasikuvusta, -Akharat." - -Balsamo kiersi pyörää, joka imi erään putken kautta ilman -lasikuvusta, jonka sisään koira oli suljettu, ja vähitellen katosi -ilma terävästi vinkuen. Pikku koira tuli ensin rauhattomaksi, sitten -se katseli ympärilleen, vainuili, nosti päätänsä, vetäisi rajusti ja -nopeasti henkeä ja kaatui viimein tukehtuen paikalleen, pöhöttyneenä -ja hengettömänä. - -"Kas niin, koira on nyt kuollut halvaukseen, vai mitä", sanoi -Althotas; "ihana kuolema, joka ei tuota pitkiä kärsimyksiä!" - -"Niin." - -"Se on nyt varmasti kuollut?" - -"Kyllä." - -"Sinä et taida olla aivan täysin vakuutettu siitä, Akharat?" - -"Kyllä, tietysti olen." - -"Ah, sinähän tunnet, mihin minä pystyn, eikö niin? Sinä oletat, -että minä olen keksinyt taidon puhaltaa kuolleeseen jälleen elämää, -ratkaissut tuon toisen pulman valaa ilman seassa elämää vielä -vahingoittumattomaan ruumiiseen, niinkuin ilmaa voi puhaltaa pitävään -nahkaleiliin?" - -"En, minä en oleta mitään; minä uskon, että koira on kuollut, siinä -kaikki." - -"Kuitenkin kaikitenkin, suuremman varmuuden vuoksi me surmaamme -koiran vielä uudestaan. Nosta pois lasikupu, Akharat." - -Akharat otti pois kristallilaitteen; koira ei liikahtanut, sen -silmäluomet olivat suljetut, sen sydän ei enää tykyttänyt. - -"Ota tämä leikkausveitsi, älä kosketa kurkunpäätä, mutta leikkaa -poikki selkäranka." - -"Teen sen pelkästään totellakseni teitä." - -"Ja myöskin antaaksesi eläin paralle kuoliniskun, jos se ei sattuisi -olemaan aivan täysin kuollut", vastasi Althotas, huulillaan -vanhuksille ominainen itsepäinen hymy. - -Balsamo viilsi yhden ainoan kerran terävällä veitsellä. Leikkaus meni -poikki selkärangan noin kaksi tuumaa pikkuaivojen alapuolelta ja -jätti suuren, verta vuotavan haavan. - -Eläin tai paremminkin eläimen kuollut ruumis pysyi liikkumattomana. - -"Kas vaan, eikö olekin tosiaan kuollut", virkkoi Althotas; "yksikään -ainoa hermo ei värähdä, ainoakaan lihas ei vavahda. Yksikään -liha-atoomi ei nouse tätä uutta murhaa vastustamaan. Eikö ole totta, -se on tosiaankin kuollut, aivan varmaan kuollut?" - -"Tunnustan sen mielelläni niin monesti kuin vaan haluatte", vastasi -Balsamo kärsimättömästi. - -"Kas tuossa jäykistynyt, ainaiseksi liikkumattomaksi tullut eläin. -Mikään ei voi kuolemaa voittaa, sanot sinä? Kellään ei ole kykyä -antaa jälleen elämää tai edes elämän näköisyyttäkään eläin paralle?" - -"Ei kellään, paitsi ehkä Jumalalla." - -"Niin, mutta Jumala ei ole niin epäjohdonmukainen, että sen tekisi. -Kun Jumala tappaa, Hän, joka on korkein viisaus, on Hänellä jokin syy -tai etu tappaa. Muuan murhamies, en muista oikein mikä hänen nimensä -oli, sanoi kerran niin, ja se oli melkoisen hyvin sanottu. Luonnolla -on etunsa kuolemasta." - --- Tuossa on siis koira niin kuollut kuin mahdollista, ja luonto on -saanut siitä tapauksesta etunsa, lisäsi hän. - -Althotas kohdisti läpitunkevat silmänsä Balsamoon. Viimemainittu oli -jo väsynyt kuulemaan ukon loruilua ja nyökäytti ainoastaan päätänsä -vastaukseksi. - -"No, mitä sanoisit, jos tämä koira jälleen avaisi silmänsä ja -katsoisi sinuun"? jatkoi Althotas. - -"Se kummastuttaisi minua melkoisesti", vastasi Balsamo hymyillen. - -"Vai kummastuttaisi sinua? No, se nyt on edes hyvä, se!" - -Vanhus virkkoi nämä sanat nauraen ovelaa ja kamalaa nauruaan, veti -sitten koiran luokse erään koneen, joka oli laadittu verkalapuilla -toisistaan eroitetuista metallilevyistä; laput oli upotettu -happoiseen vesisekoitukseen; molemmat päät eli navat, kuten niitä -kutsutaan, kohosivat altaassa nesteen pinnan yläpuolelle. - -"Kumpaa silmää tahdot sen avaavan, Akharat"? kysyi vanhus. - -"Oikeaa." - -Toisiinsa lähennetyt, mutta silkkilapulla eroitetut navat asetettiin -nyt muuatta kaulalihasta vasten. - -Koira avasi heti oikean silmänsä ja tuijotti Balsamoon, joka aivan -pelästyen ponnahti takaperin. [Sähkön vaikutus kuolleiden lihasten -kimmoisuuteen tuli yleisemmin kokeiltavaksi 18. vuosisadan lopulla. -Suom.] - -"Tahdotko, että nyt käydään käsiksi kitaan?" - -Balsamo ei vastannut, hän oli ylen kummastunut. - -Althotas kosketti erästä toista lihasta, ja silmän asemasta, joka oli -jälleen sulkeutunut, avautui nyt kita ja näytti valkeat ja terävät -hampaat, ja hampaitten juuressa värisi ienliha aivan kuin elävällä -koiralla. - -Balsamoa kauhistutti, eikä hän voinut salata tyrmistystään. - -"Kuinka merkillistä!" huudahti hän. - -"Katsohan nyt, kuinka vähäpätöinen kuolema on", virkkoi Althotas -voitonriemuissaan katsellen oppilaansa ällistystä. "Sellainen -ukkoparka kuin minä, joka olen kohta sen saaliina, saan poikkeamaan -sen horjumattomalta radaltaan." - -Ja yhtäkkiä lisäsi hän särähtävästi ja hermostuneesti nauraen: - -"Varo itseäsi, Akharat, tuossa näet kuolleen koiran, joka äsken -tahtoi purra ja joka nyt lähtee juoksemaan perästäsi; varo itseäsi!" - -Ja yhtäkkiä nousikin koira jaloilleen, poikkileikatuin kauloin, kita -ammollaan ja silmä väreillen, ja käveli hoippuen ja pää kamalan -näköisenä riippuen. - -Balsamo tunsi tukkansa nousevan pystyyn; hiki kihosi hänen otsalleen, -ja hän meni takaperin luukun luo, kahden vaiheilla, paetako vai jäädä -paikalleen. - -"No niin, no niin, en tahdo nyt aivan pelolla sinua tappaa, koetan -ainoastaan sinua opettaa", sanoi Althotas ja lykkäsi luotaan kuolleen -koiran ja koneen. "Riittävät täksi kerraksi kokeet." - -Heti kun koiran kuollut ruumis oli päässyt sähköpatterin -kosketuksessa, kellahti se jälleen alas yhtä kankeana ja -liikkumattomana kuin ennenkin. - -"Olisitkos luullut mokomaa kuolemasta, Akharat, ja luulitko, että se -olisi ollut näin taipuisa?" - -"Eriskummaista, tosiaan eriskummaista!" vastasi Balsamo tullen -jälleen lähemmäksi vanhusta. - -"Sinä näet nyt, että sittenkin voidaan päästä siihen, mitä sinulle -sanoin, lapseni, ja että ensi askel on jo tehty. Mikä temppu onkaan -sitten pitentää elämää, kun on jo onnistuttu kumoamaan kuolema?" - -"Mutta sitä ei vielä osatakaan", väitti Balsamo; "sillä se elämä, -minkä te koiralle annoitte, oli vain keinotekoisesti matkittua -elämää". - -"Kunhan vain saadaan aikaa käytettäväksemme, niin kyllä keksimme -keinon antaa takaisin myöskin oikeaa elämää. Etkö ole lukenut -roomalaisen runoilijan teoksista, miten Cassidaea teki kuolleet -eläviksi?" - -"Niin kyllä, runoilijain teoksista!" - -"Roomalaiset sanoivat runoilijoita _näkijöiksi_, älä unohda sitä, -ystäväni." - -"Sanokaa minulle kuitenkin..." - -"Mitä, vieläkö vastaväitteitä?" - -"Niin, jos teidän elämäneliksirinne olisi valmis ja te antaisitte -koirallenne sitä, eläisikö se sitten iankaikkisesti?" - -"Tietysti." - -"Ja jos koira joutuisi jonkun käsiin, joka tekisi kokeita niinkuin -tekin ja surmaisi sen?" - -"Hyvä, hyvä!" huudahti ukko iloissaan ja löi kämmeniään vastatusten. -"Kas siinä väite, jota sinulta juuri odotinkin." - -"Jos sitä odotitte, niin vastatkaa sitten minulle." - -"Oikein sydämen halusta." - -"Voiko teidän eliksirinne estää, ettei meitä murskaa jokin putoava -savupiippu, ettei kuula voi tunkeutua ihmisen ruumiin läpi tai ettei -hevonen potkulla puhkaise ratsastajansa vatsaa?" - -Althotas katsoi Balsamoa aivan kuin kaksintaistelija seuraa -vastustajansa liikettä, joka sallii hänen vuorostaan iskeä. - -"Ei, ei kyllä", vastasi Althotas, "olet tosiaan loogikko, rakas -Akharat. Ei, savupiipun, kuulan ja hevosen tuottamia vaaroja ei voida -välttää niin kauan kuin on taloja, pyssyjä ja hevosia." - -"Mutta kuitenkin te osaatte herättää kuolleita?" - -"Hetkeksi, niin; mutta en ainaiseksi. Siihen tarvittaisiin -ensinnäkin, että löytäisin sen paikan ruumiista, jossa sielulla on -tyyssijansa, ja se veisi ehkä kauankin aikaa; mutta minäpä estän -sielun pääsemästä ulos ruumiista haavan kautta, joka ruumiiseen on -tullut." - -"Millä tavoin sitten?" - -"Sulkemalla haavan." - -"Vaikka haava olisi leikannut valtasuonen poikki?" - -"Kyllä." - -"Oho, senpä tahtoisin nähdä." - -"No, näe sitten", vastasi ukko. - -Ja ennenkuin Balsamo ennätti häntä estää, puhkaisi vanhus reiän -lansetilla vasemman kätensä valtimoon. - -Ukolla oli niin vähän verta ruumiissaan, ja se veri liikkui niin -hiljaa, että meni jonkun aikaa ennenkuin se tunkeutui haavan -reunoille, mutta viimein se tuli näkyviin ja juoksi runsaasti -avoimesta haavasta. - -"Hyvä Jumala!" huudahti Balsamo. - -"No, mitä nyt?" kysyi Althotas. - -"Te saitte vaarallisen haavan." - -"Niin, koska sinä kerran olet pyhä Tuomas etkä usko muuta kuin sen, -mitä näet ja mihin kosketat, niin täytyy minun kai antaa sinun -koskettaa." - -Hän tarttui nyt pieneen pulloon, jonka hän oli asettanut niin lähelle -itseään, että hän yletti sen helposti ottaa, ja sanoi tiputtaen -muutaman pisaran haavaan: - -"Katso!" - -Tuon melkeinpä taikamaisen nesteen vaikutuksesta ajautui veri heti -takaisin, liha liittyi jälleen yhteen, valtimo meni umpeen ja haava -muuttui liian vähäiseksi pistoksen merkiksi, että se juokseva liha, -jota sanotaan vereksi, olisi voinut tunkeutua sen läpi. - -Tällä kertaa katsoi Balsamo aivan ymmällä vanhusta. - -"Kas siinä, mitä minä olen keksinyt; mitä nyt tästä sanot, Akharat?" - -"Sanon, mestari, että olette oppinein mies ihmisten joukossa." - -"Ja että minä, ellen ole onnistunutkaan vielä täysin voittamaan -kuolemaa, olen kuitenkin antanut sille iskun, josta sen on vaikea -aivan selvitä, eikö niin? Katsos, poikani, ihmisruumiissa on -hauraat luut, jotka voivat helposti murtua: minä teen ne koviksi -kuin teräs. Ihmisruumiissa on veri, joka vie elämän mennessään, -kun se vuotaa pois: minä estän veren pääsemästä vuotamaan pois -ruumiista. Liha on pehmeää ja helposti leikattavaa: minä teen sen -yhtä haavoittamattomaksi kuin keskiaikaisen Kaarle Suuren ritarien, -joitten rinnasta miekkain ja kirveitten terät ponnahtivat tylsinä -takaisin. Tähän kaikkeen tarvitaan ainoastaan Althotas, joka elää -kolmesataa vuotta. Hyvä, anna minulle, mitä pyydän, niin olen elävä -tuhannen vuotta. Niin, se riippuu ainoastaan sinusta, rakas Akharat! -Anna minulle takaisin minun nuoruuteni, anna minulle jälleen minun -raikkaat aatokseni, ja saat nähdä, pelkäänkö kerran miekkaa, kuulaa, -luhistuvaa rakennusta tai järjetöntä luontokappaletta, joka puree -tai potkii. Neljännessä nuoruudessani, nimittäin ennenkuin olen -elänyt neljä miespolvea, olen minä saanut muutetuksi koko maailman -muodon. Ja lupaan sinulle, että silloin olen järjestänyt itselleni -ja uudestaan luoduille ihmisille maailman, joka on toivomusteni -mukainen, maailma ilman savupiippuja, ilman miekkoja, ilman -pyssynkuulia ja potkivia hevosia. Sillä silloin ihmiset viimeinkin -huomaavat, että on paljon parempi elää, auttaa ja rakastaa toisiaan -kuin raadella ja hävittää toisiaan." - -"Se on totta, tai ainakin mahdollista, mestari." - -"No hyvä, hanki siis minulle se lapsi." - -"Antakaa minun vielä harkita sitä asiaa, ja harkitkaa itsekin." - -Althotas loi oppilaaseensa murhaavan katseen. - -"Mene!" sanoi hän; "mene, minä saan kyllä kerran toiste sinut -vakuutetuksi asiasta; eikä ihmisveri muuten olekaan niin kallista -lisäainetta, ettei sen asemesta ehkä saattaisi käyttää jotakin muuta. -Mene, minä tutkin ja keksin. Minä en sinua kaipaa, mene!" - -Balsamo polkaisi laskuluukkua ja painui alempaan huoneustoon, vaiti -ja jäykistyneenä, aivan ymmällään tuon miehen neroudesta, joka -pakotti hänet uskomaan mahdottomia, jo tehden mahdottomia. - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU - -Varakreivi Jeanin hankkimat tiedot - - -Tämän pitkän ja tapauksista rikkaan yön, jonka kuluessa me olemme -siirtyneet kuin muinaisten jumalain pilvi Saint-Denisistä la -Muetteen, la Muettesta Rue Coq-Héronin varrelle, Coq-Héronilta Rue -Plâtrièrelle ja sieltä jälleen Saint-Claude-kadun taloon, tämän -yön oli kreivitär Dubarry käyttänyt muokatakseen kuninkaan mieltä -uudenlaiseen politiikkaan, joka sopi hänen tarkoitusperiinsä. - -Rouva Dubarry oli puhunut varsinkin paljon siitä, kuinka vaarallista -oli antaa Choiseulien saada Madame la dauphine puolelleen. - -Kuningas oli kohauttanut olkapäitään ja vastannut, että hänen -korkeutensa dauphine oli lapsi ja herra de Choiseul vanha ministeri; -ettei siinä suhteessa ollut minkäänlaista vaaraa tarjolla, koskapa -toinen mainituista henkilöistä ei pystyisi työhön eikä toinen -huvittamaan. - -Ihastuneena tähän sutkaukseensa oli kuningas jyrkästi lopettanut -kaikki selvittelyt. - -Niin ei kuitenkaan ollut kreivittären laita, sillä hän oli huomannut -kuninkaan eräällä tavalla hajamieliseksi. - -Ludvig XV oli viehätyshaluinen. Hänen suurin ilonsa oli -saada rakastajattarensa mustasukkaisiksi, mikäli vain moinen -mustasukkaisuus ei synnyttänyt liian pitkiä riitoja ja kauan kestävää -hapanta muotoa. - -Rouva Dubarry oli mustasukkainen, ennen kaikkea itserakkaudesta ja -myöskin pelosta. Hänelle oli ollut liian vaikeaa valloittaa asemansa, -ja se korkea asema, jossa hän nykyään oli, oli liian etäällä hänen -lähtökohdastaan, että hän olisi voinut, kuten rouva de Pompadour, -sietää kuninkaan pitävän vielä muitakin rakastajattaria. Vielä -vähemmin olisi hän voinut hankkia itse hänelle sellaisia, milloin -hänen majesteettinsa näytti olevan ikävissään, kuten tiedetään rouva -de Pompadourin aikana usein sattuneen. - -Koska rouva Dubarry oli mustasukkainen, tahtoi hän perinpohjin tuntea -syyn, miksi kuningas oli hajamielinen. - -Kuningas antoi hänelle tämän muistettavan vastauksen, jota hän ei -ajatellut rahtuakaan: - -"Minä ajattelen paljon pojanpoikani vaimon onnea, enkä minä tosiaan -tiedä, tuleeko hänen korkeutensa dauphin tekemään hänet onnelliseksi." - -"Ja miksikä ei, sire?" - -"Siksi, että Ludvig näytti minusta katselevan Compiègnessä, -Saint-Denisissä ja la Muettessa sangen paljon muita naisia, mutta -hyvin vähän omaa vaimoaan." - -"Toden totta, sire, ellei teidän majesteettinne itse puhuisi minulle -näin, en minä noita sanoja uskoisi: onhan näet Madame la dauphine -varsin kaunis." - -"Mutta hän on laihanlainen." - -"Hän on nuori!" - -"Hyvä; katsokaapa silloin neiti de Taverneytä, joka on -arkkiherttuattaren ikäinen." - -"Miksi niin?" - -"Niin, hän on näet täydellinen kaunotar!" - -Kreivittären silmissä välkähti salama, joka varoitti kuningasta, että -hän oli ollut ajattelematon. - -"Mutta te jälleen, rakas kreivitär", jatkoi kuningas nopeasti, "te -olitte kuudentoista vuotiaana, siitä olen varma, yhtä pyöreä kuin nuo -paimenettaret, joita ystävämme Boucher maalaa". - -Tämä pikku imarrus paransi paljon asiaa; silti oli isku kuitenkin -sattunut. - -Rouva Dubarry ryhtyi siis keimaillen hyökkäykseen. - -"Niin, mutta se neiti de Taverney on siis hyvin kaunis?" kysyi hän. - -"Minäkö sen tiedän?" vastasi Ludvig XV. - -"Kuinka? Te kiittelette häntä, ja väitätte, ettette tiedä, onko hän -kaunis?" - -"Tiedän vain, että hän ei ole laiha, siinä kaikki." - -"Te olette siis nähnyt ja tarkastellut häntä?" - -"Hyvä kreivitär, te asettelette minulle ansoja! Tehän tiedätte, että -minä olen likinäköinen. Minä näen suurena kokonaisuutena, mutta -yksityiskohdat vie hiisi. Dauphinessa minä näin luuta ja nahkaa, -siinä kaikki." - -"Ja neiti de Taverneyssä näitte suuren kokonaisuuden, kuten sanoitte: -sillä dauphine on erinomaisen hieno, ja neiti de Taverney sitävastoin -vain tavallinen kaunotar." - -"No mutta", huomautti kuningas, "sillä tavoinhan te, Jeanne, -ette olisi erinomainen kaunotar? Luulenpa, että ilveilette -kustannuksellani." - --- Ahaa, kohteliaisuuksia, -- tuumi kreivitär itsekseen; -- paha -vain, että siihen sisältyy toinenkin kohteliaisuus, joka ei ole -tarkoitettu minulle. - -Sitten hän lisäsi: - -"Olisinpa tosiaan mielissäni, jos Madame la dauphine valitsisi -itselleen muutamia hiukankin viehättäviä hovinaisia; hovi, jossa on -pelkkiä vanhoja rouvia, on hirveä." - -"Niinkö ajattelette tekin, rakas ystävätär? Juuri eilen puhuin samaa -dauphinille; mutta se asia ei liikuttanut laisinkaan tuota nainutta -miestä." - -"Jos madame la dauphine aluksi ottaisi tuon neiti de Taverneyn?" - -"Luulen kyllä, että hän hänet ottaa", vastasi Ludvig XV. - -"Ah, te sen tiedätte, sire?" - -"Olen ainakin kuullut siitä mainittavan." - -"Hän on varaton tyttö." - -"Niin, mutta hyvää syntyperää. Nuo Taverney-Maison-Rouget ovat jaloa -sukua ja kuninkaan uskollisia palvelijoita." - -"Kuka heitä sitten työntelee?" - -"Sitä en tiedä. Mutta luulen, että he ovat köyhiä, kuten sanoitte". - -"Ei varmaankaan herra de Choiseul, sillä silloin he suorastaan -halkeaisivat eläkkeistä." - -"Kreivitär, kreivitär, ei puhuta politiikkaa, minä rukoilen." - -"Puhutaanko siis heti politiikkaa, jos sanotaan, että Choiseulit -saattavat teidät vararikkoon?" - -"Puhutaan", vastasi kuningas ja nousi ylös. - -Tunnin päästä oli hänen majesteettinsa jälleen Suuressa Trianonissa, -sangen hyvillään, että oli tehnyt naisen mustasukkaiseksi, mutta -myöntäen kuitenkin puoliääneen kuten herra de Richelieu olisi voinut -tehdä kolmikymmenvuotiaana: - --- Mustasukkaiset naiset ovat tosiaan ikäviä! - -Heti kun kuningas oli poistunut, nousi rouva Dubarry vuorostaan ylös -ja meni omaan huoneeseensa. Siellä odotti Chon kärsimättömänä ja -uteliaana uutisia. - -"No niin", sanoi Chon, "sinulla on näinä päivinä ollut loistava -menestys. Toissa päivänä esiteltiin sinut dauphinelle, ja eilen sinä -pääsit hänen pöytäänsä." - -"Kyllä totta. Mutta olipa sekin kaunis menestys!" - -"Mitä ihmettä! Sekin kaunis menestys, sanoit? Tiedäpäs, että tällä -hetkellä vierivät vähintäin sadat vaunut Luciennesiin houkuttelemaan -sinulta aamuhymyäsi?" - -"Se on sangen paha asia." - -"Miksikä niin?" - -"Siksi, että he hukkaavat aikansa turhaan; minulta eivät tänään saa -aamuhymyä enempää vaunut kuin ihmisetkään." - -"Ohoh, pikku kreivittäreni, onko ukkosta ilmassa?" - -"On, tosiaan! Suklaani, heti tänne suklaani!" - -Chon soitti. - -Zamore tuli sisään. - -"Suklaani!" huusi kreivitär. - -Zamore meni ulos hitaasti ja kiskoen jalkojaan ja tekeytyen mahtavan -näköiseksi. - -"Tahtooko tuo vintiö tappaa minut nälkään?" huusi kreivitär. "Sata -piiskan iskua, jos et juokse." - -"Minä ei juosta, minä kuvernööri!" vastasi Zamore majesteettisesti. - -"Vai niin, sinä kuvernööri!" toisti kreivitär ja tempaisi pienen -ratsupiiskan, jossa oli kullattu hopeanuppi ja joka oli hankittu -pitämään yllä rauhaa kreivittären espanjalaisten ja englantilaisten -koirien keskuudessa. "Vai niin, sinä kuvernööri! Odotahan, odotahan, -saat nähdä kuvernööriä!" - -Huomatessaan ratsupiiskan alkoi Zamore juosta ja törmäsi päin seiniä -ja kirkui kimeästi. - -"Sinähän olet tänään aivan hurja, Jeanne", sanoi Chon. - -"Eikö minulla sitten ole valta olla?" - -"Kyllä. Mutta minä lähden luotasi, hyvä Jeanne." - -"Minkätähden sitten?" - -"Minua peloittaa, että sinä syöt minut." - -Kamarin ovelta kuului nyt kolme lyöntiä. - -"No niin, kuka siellä nyt kolkuttaa"? kysyi kreivitär kärsimättömästi. - -"Hän saa tosiaan hyvän vastaanoton", mutisi Chon. - -"Hyvä vain, jos minut otettaisiin huonosti vastaan", sanoi nyt -varakreivi Jean, työntäen oven kuninkaallisesti levälleen. - -"Ja mitä sitten tapahtuisi, jos sinut otettaisiin vastaan huonosti? -Sillä sekin voisi olla mahdollista?" - -"Silloin saattaisi käydä niin, etten tulisi enää takaisin", vastasi -Jean. - -"Entäpä sitten?" - -"Sinä menettäisit enemmän kuin minä, jos ottaisit minut huonosti -vastaan." - -"Hävytön!" - -"Kas niin; nyt tässä on hävytön, kun ei viitsi imarrella. -- Mikä -hänellä tänään oikein on, Chon?" - -"Älä hiisku siitä enää, Jean, hän on aivan mahdoton. Kas tuossa nyt -tulee se suklaa!" - -"Olkoon, me emme hänestä välitä. -- Hyvää päivää, minun pikku -suklaani", sanoi Jean ja otti tarjottimen; "kuinka sinä voit, minun -suklaani?" - -Hän vei tarjottimen erääseen nurkkaan ja asetti sen pienelle -pöydälle, jonka ääreen hän sitten istuutui. - -"Tule, Chon", sanoi hän, "tule sinä tänne! Ylpeät eivät saa mitään." - -"Ah, kyllä olette hyviä"! huudahti kreivitär nähdessään Chonin -iskevän silmää, pyytäen Jeania nauttimaan suklaansa yksin. "Te otatte -muka nokkaanne, ettekä näe, että minä kärsin!" - -"Mikä sinulla nyt sitten on"? kysyi Chon ja tuli kreivitärtä -lähemmäksi. - -"Oi", huudahti kreivitär, "kukaan teistä ei ajattele, mikä minulle -tuottaa surua". - -"Ja mikä sinulle sitten tuottaa surua? Sano nyt!" - -Jean ei liikahtanut paikaltaan; hän siveli itselleen voileipää. - -"Olisitkohan rahapulassa?" kysyi Chon. - -"Oh, mitä siihen tulee, ennen on kuningas rahapulassa kuin minä", -vastasi kreivitär. - -"Lainaa siis minulle tuhat louisdoria", virkkoi Jean; "minä tarvitsen -niitä kipeästi". - -"Tuhat luunappia isoon nenääsi!" - -"Kuningas pitää siis sittenkin tuon inhoittavan Choiseulin?" kysyi -Chon. - -"Onpa sekin muka uutinen! Tiedäthän, että he ovat eroamattomia." - -"Hän on siis kai rakastunut dauphineen?" - -"Ah, nyt olet tolalla, se on hyvä. Mutta katso nyt, miten tuo tuhma -mies ahmii suklaatani eikä liikuta pikkusormeaankaan tullakseen -avukseni. Ah, nämä olennot tappavat minut surusta!" - -Välittämättä vähääkään takanaan riehuvasta myrskystä leikkasi Jean -vielä yhden leivän halki, levitti sille paksulta voita ja kaatoi -itselleen uuden kupin suklaata. - -"Kuinka, onko kuningas rakastunut?" huudahti Chon. - -Rouva Dubarry heilautti päätään ikäänkuin sanoakseen: - --- Sen nyt tiedät. - -"Ja dauphineen?" jatkoi Chon ja liitti kätensä ristiin. "No, sitten -ei enää hätää, sillä hän ei toki halunne sukurutsausta, joten voit -olla rauhassa; on parempi, että hän on rakastunut häneen kuin -johonkin muuhun." - -"Mutta jos hän ei nyt ole rakastunut häneen, vaan johonkin muuhun?" - -"Oi", huudahti Chon ja kalpeni. "Mitä sinä sanotkaan?" - -"Kas niin, tule nyt siitä kipeäksi, se tässä vielä puuttuisi!" - -"Mutta jos niin on", mutisi Chon, "silloin olemme hukassa! Ja -sellaista sinä voit sietää, Jeanne? Mutta keneen hän on rakastunut?" - -"Kysy veljeltäsi, joka on suklaasta aivan sinipunainen ja varmaan -tukehtuu tuohon paikkaan; sillä hän sen tietää, hän sanoo sen sinulle -tai ainakin voi sen aavistaa." - -Jean nosti päätänsä. - -"Minulleko puhutaan?" kysyi hän. - -"Niin, herra touhio, herra tarpeellinen", vastasi Jeanne, "teiltä -kysytään, mikä se henkilö on nimeltään, jota kuningas nykyään -ajattelee". - -Jean täytti ilmanpitävästi suunsa ja sai lausutuksi vain -ponnistuksella seuraavat kolme sanaa: - -"Neiti de Taverney." - -"Neiti de Taverney!" huudahti Chon. "Oh, Jumala armahtakoon meitä!" - -"Hän tiesi sen, senkin hirviö!" huusi kreivitär ja heittäytyi -nojatuolinsa selustaa vastaan ja kohotti kätensä taivasta kohti. "Hän -tiesi sen, ja hän vaan syö!" - -"Oh, mokomaa!" äännähti Chon ja luopui selvästikin veljestään, -mennäkseen kälynsä puolelle. - -"En tosiaan tiedä", huudahti kreivitär, "mikä minua estää, etten revi -hänen päästään noita rumia silmiä, jotka ovat vielä pöhöiset unesta, -tuolla laiskurilla! Hän on nyt vasta noussut ylös, kuule, Chon, nyt -vasta noussut ylös!" - -"Kreivitär erehtyy", vastasi Jean; "minä en ole maannutkaan". - -"Mitä sinä sitten olet tehnyt, vätys?" - -"Minä olen ravannut katuja koko yön ja koko aamun." - -"Enkös arvannut!... Oh, mistä minä saan jonkun, joka auttaa minua -paremmin kuin tuo auttaa! Kuka sanoo minulle, minne se tyttö on -joutunut ja missä hän nyt on?" - -"Missäkö on?" kysyi Jean. - -"Niin." - -"Pariisissa, _pardieu_!" - -"Pariisissa?... Mutta missä siellä?" - -"Rue Coq-Héronin varrella." - -"Kuka sinulle sen on sanonut?" - -"Hänen kuskinsa, jota minä odotin tallin edessä ja jolta kysyin -asiaa." - -"Ja hän sanoi sinulle...?" - -"Että hän oli kuljettanut koko Taverneyn perheen pieneen Rue -Coq-Héronin varrella olevaan taloon, joka on keskellä puutarhaa Hôtel -d'Armenonvillen vieressä." - -"Ah, Jean, Jean!" huudahti kreivitär. "Sinun kanssasi täytyy tehdä -sovinto, ystäväni. Mutta tarkempia tietoja meidän täytyy saada. Miten -hän elää? Kenenkä kanssa hän seurustelee? Mitä hän tekee? Tuleeko -hänelle kirjeitä? Tämä kaikki on välttämätöntä tietää." - -"Kyllä, se saadaan tietää." - -"Kuinka sitten?" - -"Niin, siinäpä se; kuinka? Minä olen jo miettinyt; miettikää nyt -vuorostanne tekin." - -"Rue Coq-Héronin varrella?" kysyi Chon vilkkaasti. - -"Coq-Héronin", toisti Jean jäykästi. - -"No niin; kaipa Rue Coq-Héronin varrella löytyy joku huone -vuokrattavana." - -"Ah, kuinka mainio keksintö!" huudahti kreivitär. "Sinun, Jean, -täytyy joutua sille kadulle ja vuokrata sen varrelta meille huone. -Sinne pistetään joku piiloon; tuo joku näkee heidän kulkevan kotiinsa -ja sieltä ulos, näkee heidän punovan juoniaan. Vaunut valjaisiin ja -lähdetään Coq-Héronin kadulle." - -"Tarpeetonta; sen kadun varrella ei ole huonetta vuokrattavana." - -"Kuinka sinä sen tiedät?" - -"Olen hankkinut siitä tiedon, _parbleu_; mutta huoneita on..." - -"Missä sitten? Sano jo!" - -"Rue Plâtrièren varrella." - -"Mikä se Rue Plâtrière on?" - -"Mikäkö on?" - -"Niin!" - -"Se on muuan katu, jonka talojen pihapuoli on Rue Coq-Héronin -puutarhoihin päin." - -"No hyvä, nopeasti toimeen!" sanoi kreivitär. "Vuokrataan huone Rue -Plâtrièren varrella." - -"Se on jo tehty", vastasi Jean. - -"Ihailtava mies!" huudahti kreivitär. "Tule ja anna minulle suuta, -Jean." - -Jean pyyhki suunsa, suuteli rouva Dubarrya kummallekin poskelle -ja kumarsi sitten juhlallisesti, kiitokseksi moisesta suuresta -kunniasta, joka oli hänelle suotu. - -"Se on onnistunut tuuma!" sanoi Jean. - -"Mutta ennen kaikkea, eihän sinua siellä vain tunneta?" - -"Kuka lempo minut tuntisi Rue Plâtrièren varrella?" - -"Ja sinä olet vuokrannut...?" - -"Pienen huoneiston eräässä rumassa talossa." - -"Mutta siellä tietysti kysyttiin kenelle?" - -"Se on selvä." - -"Ja mitä silloin vastasit?" - -"Että vuokrasin sen eräälle leskinaiselle. Oletko sinä leski, Chon?" - -"Totta hiidessä", vastasi Chon. - -"Erinomaista!" huudahti kreivitär. "Chon muuttaa siihen huoneistoon, -Chon urkkii ja pitää heitä silmällä; mutta nyt emme saa hukata aikaa." - -"Minä lähden sinne aivan heti", vastasi Chon. "Vaunut! Vaunut!" - -"Vaunut!" huusi myöskin rouva Dubarry ja soitti niin, että vaikka -prinsessa Ruusunen olisi voinut moisesta metelistä herätä. - -Jean ja kreivitär tiesivät kyllä, mitä heidän sopi Andréesta arvella. - -Kuningas oli huomannut Andréen jo nähdessään hänet ensi kertaa: -Andrée oli siis vaarallinen. - -"Se tyttö", sanoi kreivitär sillaikaa kuin hevosia valjastettiin, -"ei olisi mikään oikea maalaistyllykkä, ellei hän olisi laahannut -perässään kyyhkyslakastaan tänne Pariisiin jotakin hurmaantunutta -mielitettyään. Otetaan selvää, kuka tuo rakastunut on, ja sitten -kiireesti naimakauppa! Mikään ei jäähdytä kuningasta paremmin kuin -kahden maaseutulaisen naimisiin meno." - -"Ei, hiidessä, päinvastoin, sitä varokaamme", väitti Jean. "Hänen -kaikkein kristillisimmästä majesteetistaan on nuori vaimo oikein -makupala, sen sinä tiedät, kreivitär, paremmin kuin kukaan muu. Mutta -tyttö, jolla on rakastaja, olisi kuninkaalle paljon vähemmän mieleen. --- Vaunut ovat jo valjaissa", lisäsi hän. - -Chon kiiruhti ulos ja puristi Jeanin kättä ja syleili kälyään. - -"Ja miksi sinä et ota Jeania mukaasi?" kysyi kreivitär Chonilta. - -"Ei, minä menen omalle taholleni", vastasi varakreivi. "Odota minua -Rue Plâtrièrella, Chon. Minä olen ensimmäinen vieras, jonka saat -uuteen asuntoosi." - -Chon ajoi pois, Jean istahti jälleen pöydän ääreen ja joi kolmannen -kupin suklaata. - -Chon poikkesi mennessään suvun yksityishotelliin, jossa hän muutti -vaatteita ja harjoitteli käyttäytymään porvarisnaisen tapaan. Ja -kun hän oli tyytyväinen ilmeisiinsä, heitti hän ylimyksellisille -olkapäilleen yksinkertaisen, mustan silkkivaipan ja lähetti noutamaan -kantotuolin. - -Puolen tunnin päästä nousi hän kamarineitsyt Sylvian kanssa ylös -eräitä jyrkkiä portaita, jotka veivät neljänteen kerrokseen. - -Tuossa neljännessä kerroksessa oli huoneisto, jonka varakreivi Jean -niin ajattelevasti oli vuokrannut. - -Kun Chon joutui toisen kerroksen porrastasolle, kääntyi hän, sillä -hän huomasi jonkun seuraavan itseään. Tulija oli ensimmäisessä -kerroksessa asuva talon omistajatar. Hän oli kuullut portailta ääniä, -tuli ulos ja kummasteli melkoisesti nähdessään kahden niin nuoren ja -kauniin naisen nousevan talonsa portaita. - -Hän nosti jöröä päätään ja näki vastassaan kahdet veitikkamaiset -kasvot. - -"Hei, mesdames, mitä te täältä etsitte?" sanoi hän. - -"Huoneita, jotka veljeni on meille vuokrannut, madame", vastasi Chon, -ottaen kasvoilleen leskivaimon ilmeen. "Ettekö ole puhunut hänen -kanssaan, vai olemmeko tulleet väärään taloon?" - -"Ei, ne huoneet ovat tosiaan neljännessä kerroksessa", vastasi talon -vanha omistajatar. "Oi, rouva rukka, leski noin nuorena!" - -"Ah, niin, niin!" huokaili Chon ja kohotti katseensa taivasta kohti. - -"Mutta te tulette kyllä viihtymään Rue Plâtrièren varrella; tämä on -mainio katu; ette kuule koskaan pienintäkään hälinää, sillä teidän -huoneenne ovat puutarhoihin päin." - -"Juuri sitä minä toivoin, madame." - -"Mutta käytävästä voitte joskus katsella kadullekin, kun ohitse menee -kulkueita taikka koirat sattuvat tappelemaan." - -"Ah, se on hyvä ajanratoksi, madame", huokasi Chon. - -Ja hän nousi edelleen portaita. - -Vanha talon omistajatar katseli hänen menoaan, kunnes hän joutui -ylös neljänteen kerrokseen, ja tuumi sitten itsekseen, kun Chon oli -sulkenut oven: - --- Hän näytti kuitenkin oikealta naiselta. - -Heti oven suljettuaan riensi Chon puutarhan puolella olevan ikkunan -ääreen. - -Jean ei ollut erehtynyt; melkein sen huoneiston ikkunan alla oli tuo -kuskin mainitsema paviljonki. - -Ja pian ei ollut enää epäilemistäkään: muuan nuori tyttö tuli ja -istuutui paviljongin ikkunan ääreen kirjo-ompelus kädessään. Hän oli -Andrée. - - - - -KAHDESKYMMENESYHDES LUKU - -Uusi huoneisto - - -Chon ehti tarkastella nuorta tyttöä tuskin hetkeäkään, ennenkuin -varakreivi Jean ilmestyi tämän luullun leskirouvan ovelle, -juostuaan ylös portaita neljä askelta kerrallaan, aivan kuin jonkun -prokuraattorin kirjuri. - -"No, mitä arvelet?" kysyi hän. - -"Sinäkö, Jean? Minä oikein pelästyin sinua." - -"Niin, mitä arvelet nyt?" - -"Minä arvelen, että täältä minun on sangen hyvä nähdä kaikki, mutta -onnettomuudeksi täältä ei voi kaikkea kuulla." - -"Oh, sinä vaadit, _ma foi_, liikoja! Mutta muistaessani, toinen -uutinen." - -"Mikä sitten?" - -"Merkillistä!" - -"Oho!" - -"Mainiota!" - -"Mitä sietämättömiä huudahduksia!" - -"Filosofi..." - -"Niin, entä sitten, filosofi?" - -"Niin, laulettakoon vaan: - - "Mies viisas aina kaikkeen valmis on, - -"mutta niin viisas kuin olenkin, tähän en ollut valmis." - -"No, etkö sinä kuunaan lopeta? Esteleekö tämä tyttö ehkä sinua? Mene -tuonne viereiseen huoneeseen, Sylvia." - -"Oh, se ei maksa vaivaa; noin kaunis lapsi ei todellakaan ole -esteeksi, päinvastoin; ole vaan täällä, Sylvia, ole täällä!" - -Varakreivi sipaisi kaunista tyttöä leuasta, ja tyttö rypisti kulmiaan -jo ajatellessaankin, että puhuttaisiin jotakin, jota hänen ei -annettaisi kuulla. - -"Olkoon sitten; mutta puhu nyt." - -"Mutta enhän ole muuta tehnytkään tänne tultuani." - -"Ja kuitenkaan et ole sanonut mitään. Olisit vaiti ja antaisit minun -tähystellä; se on paljoa parempi." - -"Rauhoitu. Kuten sanoin, minä tulin suihkulähteen ohitse." - -"Siitä sinä et hiiskunut sanaakaan." - -"Kas niin, nyt sinä taas keskeytät minua." - -"Enhän toki." - -"Minä siis tulin suihkulähteen ohitse ja seisahtuin tingiskelemään -joitakin vanhoja huonekaluja tähän kehnoon huoneistoon, kun yhtäkkiä -tunsin vesisuihkun räiskyvän sukilleni." - -"Ah, miten jännittävä asia!" - -"Odota, sinä olet liian hätäinen, hyvä Chon. Minä katson -ympärilleni... ja arvaapas, mitä saan nähdä... Lyön vetoa sata yhtä -vastaan, että sinä et arvaa!" - -"No, sano nyt jo!" - -"Minä näin nuoren herran, joka tukki leipäpalasella suihkukaivon -hanaa ja sai veden räiskymään ympärille tuolla tulpalla, jolla hän -siten esti sen vapaata kulkua." - -"Merkillistä, miten kertomuksesi on minusta mieltäkiinnittävä", sanoi -Chon kohauttaen olkapäitään. - -"Odota nyt; minä kirosin pahasti, kun tunsin koipieni kastuvan; mies, -joka kostutteli leipäpalaansa, kääntyi, ja silloin näin..." - -"Näit?" - -"Filosofini, tai paremminkin meidän filosofimme." - -"Kenet? Gilbertin?" - -"Aivan omassa persoonassaan: paljain päin, takki auki, sukat -pohkeissa ja soljettomat kengät jalassa, lyhyesti sanoen sangen -säälittävässä asussa." - -"Gilbert... Ja minä hän sanoi?" - -"Minä tunsin hänet, ja hän tunsi minut. Minä lähestyin häntä, ja hän -vetäytyi takaperin. Minä ojensin käteni, hän turvausi käpäliinsä ja -livisti kuin vinttikoira rattaiden ja vedenkantajain joukkoon." - -"Sinä kadotit hänet näkyvistä?" - -"Se on selvä, _parbleu_; et kai kuvittele, että olisin lähtenyt -juoksemaan, minäkin muka, vai mitä?" - -"Oh, ei, sehän olisi ollut mahdotonta, sen kyllä ymmärrän; mutta -hänet olemme nyt hukanneet." - -"Voi, miten ikävää!" huudahti Sylvia-neito tahtomattaankin. - -"Niin, todellakin", virkkoi Jean; "sillä minä olen velkaa -hänelle makean selkäsaunan, ja jos minä olisin saanut kynteni -hänen nukkavieruun kaulukseensa, ei hän olisi menettänyt korkoja -odotellessaan, sen vannon. Mutta hän arvasi kai kauniin aikeeni ja -läksi sentähden lipettiin. Mutta lähteköön. Hän on siis Pariisissa, -ja se on kaikkein tärkeintä, sillä Pariisissa saa kyllä aina selvän -siitä, mitä etsii, ellei ole kovin pahoissa väleissä poliisipäällikön -kanssa." - -"Aivan niin, meidän täytyy saada hänet käsiimme." - -"Ja kun saamme hänet käsiimme, hänet pannaan vedelle ja leivälle." - -"Me pistämme hänet putkaan", lisäsi Sylvia; "mutta tällä kertaa -täytyy valita varmempi paikka". - -"Ja mademoiselle Sylvia kantaa hänelle tuohon varmaan paikkaan vettä -ja leipää, vai mitä?" kysyi varakreivi. - -"Älä ilveile, veljeni", virkkoi Chon. "Se poika näki -kyytihevostapahtuman. Jos hänellä olisi aihe tahtoa sinulle pahaa, -olisi meillä täysi syy häntä pelätä." - -"Noustessani tänne ylös", jatkoi Jean, "minä päätinkin lähteä herra -de Sartinesin puheille ja kertoa hänelle, mitä olin löytänyt. -Herra de Sartines vastaa minulle, että mies, joka paljaspäin, -sukat pohkeissa ja kengät auki liottaa leipäänsä suihkulähteellä, -asustelee varmaankin lähellä paikkaa, josta hänet tällaisessa asussa -löydettiin. Ja silloin hän varmaan ottaa tehtäväkseen hankkia meille -selon." - -"Mitä hän mahtaa täällä tehdä ilman rahaa?" - -"Hän juoksee kai ihmisten asioilla." - -"Hänkö! Sellainen metsäläis-filosofi? Se on mahdotonta!" - -"Hän on siis kai tavannut jonkun vanhan ja jumalaapelkääväisen -tätinsä, joka antaa hänelle kuivia, sylirakkinsa hylkäämiä -leivänkuoria", arveli Sylvia. - -"Olkoon se asia nyt: pane liinavaatteet tuohon vanhaan kaappiin, -Sylvia, ja me menemme tähystyspaikkaan, veljeni." - -Ja he asettuivatkin hyvin varovasti ikkunan ääreen. - -Andrée laski kirjo-ompelun kädestään pois, nosti varsin huolettomasti -jalkansa nojatuolille, ojensi sitten kätensä ja otti kirjan, joka -oli toisella tuolilla niin lähellä, että hän sen yletti. Sitten hän -avasi kirjan ja alkoi lukea. Katselijat arvostelivat luettavan sangen -jännittäväksi, sillä nuori tyttö ei liikahtanutkaan ryhdyttyään -lukemaan. - -"Kuinka tiedonhaluinen tyttö!" huudahti neiti Chon. "Mitä hän -mahtanee lukea?" - -"Kas tässä on välttämätön kapine", vastasi varakreivi ja otti -taskustaan kiikarin. Sen veti hän pitkäksi ja suuntasi sen Andréeta -kohti nojaten sitä ikkunan kulmaan, että se pysyi paikallaan. - -Chon katseli kärsimättömänä hänen valmisteluitaan. - -"No, sano jo, onko hän tosiaan kaunis, tuo hempukka?" kysyi hän -varakreiviltä. - -"Ihailtava! Hän on suorastaan täydellinen tyttö. Minkälaiset -käsivarret, mitkä kädet, ja mitkä silmät, ja huulet, jotka voisivat -vietellä syntiin itse pyhän Antoniuksen. Ja jalat, ah, kuinka -jumalaiset jalat! Ja nilkka... moinen nilkka silkkisukan kätkössä!" - -"No niin, rakastu nyt siinä häneen, se tässä nyt vielä puuttuisi!" -sanoi Chon harmissaan. - -"Entäpä sitten?... Se ei olisi niinkään hullumpi heitto, varsinkin -jos hän puolestaan tahtoisi hiukan rakastaa minua. Se rauhoittaisi -jossakin määrin meidän kreivitär rukkaamme." - -"Kas niin, anna nyt tänne kiikari ja lakkaa höpsimästä, jos voit... -Kyllä, tyttö on tosiaan kaunis, ja on mahdotonta, ettei hänellä -olisi rakastajaa... Hän ei lue, katsoppas... kirja kirpoaa hänen -kädestään... se valuu alas... kas niin, nyt se putosi permannolle... -Mitä sanoinkaan, Jean, hän ei lue, hän uneksii..." - -"Tai nukkuu", sanoi Jean. - -"Silmät auki! Sellaiset kauniit silmät, totisesti!" - -"Jos hänellä on mielittynsä, niin saamme herran joka tapauksessa -nähdä täältä", sanoi Jean. - -"Kyllä, jos hän tulee päivällä; mutta jos hän käy yöllä?" - -"Piru vie, sitä en tullut ajatelleeksi, ja se on kuitenkin seikka, -jota minun olisi pitänyt aivan ensiksi ajatella; se osoittaa, kuinka -yksinkertainen minä olen." - -"Niin, yksinkertainen kuin prokuraattori." - -"Hyvä, nyt minä tiedän senkin seikan ja keksin siihen jonkin mutkan." - -"Tämä kiikari on aivan erinomainen", sanoi Chon; "sillä voisi melkein -lukea kirjaa". - -"Lue ja sano mikä on kirjan nimi. Ehkäpä voisin arvata enemmänkin -kirjan opastuksella." - -Chon kumartui uteliaasti ulospäin, mutta ponnahti aivan nopeasti -takaisin. - -"No, mitä nyt?" kysyi varakreivi. - -Chon tarttui hänen käsivarteensa. - -"Ole varovainen katseessasi ulos, veljeni", sanoi hän; "katso, kuka -tuolta vasemmalta olevasta luukusta tähystelee puutarhaan. Varo nyt, -ettei sinua nähdä!" - -"Ähäh", huudahti Jean Dubarry hiljaa; "sehän on, jumalavita, tuo -minun leivänliottajani!" - -"Hän aikoo syöksyä suin päin pihalle." - -"Ei toki, hän pitää kiinni kattokourusta." - -"Mutta mitä hän katselee noin tulisin silmin ja aivan hurjana -innosta?" - -"Hän väijyskelee." - -Varakreivi löi kädellä otsaansa. - -"Ah, nyt minä tiedän!" huudahti hän. - -"Mitä sitten?" - -"Hän väijyskelee tuota hempukkaa, _pardieu_!" - -"Neiti de Taverneytä?" - -"Niin juuri, siinä on maalais-kyyhkyslakan rakastunut lintu! Tyttö -muuttaa Pariisiin, toinen juoksee perässä. Neiti de Taverney asettuu -Coq-Héronin varrelle, filosofi karkaa meidän luotamme asumaan Rue -Plâtrièren varrelle. Hän katselee neitiä, ja neiti uneksii." - -"Se on ilmeisesti totta", myönsi Chon. "Katsohan vain hänen -tuijottavia silmiään, niiden tummaa tulta; hän on niin rakastunut, -että on hullautunut." - -"Siskoseni", sanoi Jean, "ei välitetä enää pitää silmällä -rakastajatarta, rakastaja täyttää kyllä sen toimen". - -"Niin, omaan laskuunsa." - -"Ei, vaan meidän. Minä lähden nyt heti kunnon Sartinesin puheille. -_Pardieu_, meitä potkii onni! Mutta varo itseäsi, Chon, ettei -filosofi huomaa sinua; sinä tiedät, kuinka nopeasti hän livistää -käpälämäkeen." - - - - -KAHDESKYMMENESKAHDES LUKU - -Sotasuunnitelma - - -Poliisipäällikkö oli tullut kotiin kello kolme aamulla ja oli lopen -väsynyt, mutta myöskin hyvin tyytyväinen kuninkaalle ja rouva -Dubarrylle eilen tuotapikaa valmistamaansa iltaan. - -Olihan kansan ihastus, jonka dauphinen saapuminen Ranskaan -oli jälleen herättänyt, monta kertaa puhjennut ilmoille hänen -majesteettinsakin edessä huutoina: "Eläköön kuningas!" Sellaiset -huudot olivat viime aikoina suuresti vähentyneet paljon puhutusta -Metzin sairastapauksesta asti, jolloin oli vielä nähty koko Ranska -kirkoissa tai pyhiinvaelluksilla, koettamassa hankkia terveyttä -nuorelle Ludvig XV:lle, jota maa siihen aikaan sanoi nimellä Ludvig -Rakastettu. - -Toisaalta jälleen oli myöskin rouva Dubarry, jota oli hyvinkin -usein loukattu eräillä toisilla ja omantapaisilla huudoilla, tällä -kertaa saanut vastoin odotuksiaan melkoisen kauniin kohtelun useilta -riveiltä katselijoita, jotka poliisipäällikkö oli älykkäästi -asettanut aivan ensimmäisiksi. Ja siksi olikin kuningas ollut sangen -tyytyväinen ja palkinnut armollisella hymyllä poliisipäällikköä, joka -nyt saattoi olla varma, että hän saisi lämpöiset kiitokset. - -Niinpä olikin hän nyt pitänyt oikeutenaan maata kahteentoista -saakka, mitä hänelle ei ollut tapahtunut melkoisen pitkään aikaan. -Ja noustessaan ylös oli hän käyttänyt tätä itselleen antamaansa -lomapäivää niin taloudellisesti, että hän samalla aikaa kuunteli -yöraportteja ja koetteli päähänsä paria tusinaa uusia peruukkeja. - -Juuri kun hän oli asettanut päähänsä seitsemännen peruukin ja -kuunnellut kolmannen osan luettavaa, ilmoitettiin vieraaksi -varakreivi Jean Dubarry. - --- Hyvä, -- ajatteli herra de Sartines, -- nyt tulevat ne kiitokset! -Tai: se hänen tietää? Naiset ovat niin oikullisia. - -"Pyytäkää kreiviä astumaan saliin", sanoi hän sitten. - -Jean oli väsynyt aamupäivä-urakkaansa ja istahti nojatuoliin. -Poliisipäällikkö tuli nopeasti sisään, ja hän saattoi heti omin -silmin nähdä, ettei keskustelu toisi millään tavoin ikävyyksiä. Jean -näytti suorastaan loistavalta. - -Herrat puristivat toistensa kättä. - -"Ne niin, varakreivi", kysyi herra de Sartines; "mikä teidät näin -varhain tänne tuo?" - -Jean oli kovin tottunut imartelemaan sellaisten henkilöiden -itserakkautta, joiden kanssa hän tahtoi päästä hyviin kirjoihin, ja -niinpä hän lausui: - -"Ennen kaikkea oli minulla halu tulla toivottamaan onnea eilisen -juhlan erinomaisen järjestelyn johdosta." - -"Ah, kiitän nöyrimmästi. Virallisestiko?" - -"Kyllä, virallisesti, mitä Luciennesiin tulee." - -"Muuta en toivokaan. Sieltähän aurinko nousee, vai kuinka?" - -"Kyllä, ja siellä se joskus laskee levollekin." - -Ja Jean Dubarry oli purskahtaa melkoisen kömpelöön nauruunsa, joka -kuitenkin antoi hänen kasvoilleen tuon hänen niin usein tarvitsemansa -leppoisen leiman; mutta jatkoi samassa: - -"Mutta paitsi onnentoivotuksia, jotka minun oli teille tuotava, on -minun pyydettävä teiltä pieni palveluskin." - -"Vaikka kaksi, jos vain pystyn ne täyttämään." - -"Oh, siihen voitte vastata aivan heti. Jos jokin on Pariisissa -kadonnut, onko toivoa saada se takaisin?" - -"Kyllä, jos sillä ei ole mitään arvoa tai jos se on hyvin arvokas." - -"Sillä, jota minä haen, ei tosiaan ole paljon arvoa", sanoi Jean -pudistaen kieltävästi päätänsä. - -"Mitä te sitten haette?" - -"Erästä noin kahdeksantoista vuotiasta nuorukaista." - -Herra de Sartines ojensi kätensä, otti paperia ja alkoi sitten -kirjoittaa siihen lyijykynällä. - -"Kahdeksantoista vuotias. Mikä hänen nimensä on, tuon nuorukaisen?" - -"Gilbert." - -"Mitä hän tekee?" - -"Vähimmän, mitä suinkin voi, luullakseni." - -"Mistä hän on kotoisin?" - -"Lotringista." - -"Missä hän on ennen oleskellut?" - -"Hän on ollut Taverneyn perheen palveluksessa." - -"He ovat siis tuoneet hänet kanssaan tänne?" - -"Eivät; minun sisareni Chon korjasi hänet keskeltä maantietä nälkään -nääntymässä, hän otti hänet vaunuihinsa, toi hänet Luciennesiin, ja -siellä..." - -"No niin, siellä?" - -"Pelkään, että se vintiö on käyttänyt vierasvaraisuutta väärin." - -"On varastanut?" - -"Ei, sitä en juuri väitä." - -"Mutta mitä sitten?" - -"Tarkoitan, että hän karkasi sieltä varsin kummallisella tavalla." - -"Tahdotte nyt hänet takaisin?" - -"Niin." - -"Onko teillä aavistusta, missä hän oleksii?" - -"Minä tapasin hänet tänä aamuna suihkukaivolla Rue Plâtrière-kulmassa -ja luulen hyvällä syyllä, että hän asuu sen saman kadun varrella. -Taidanpa melkein osata ilmoittaa talonkin." - -"No niin, jos tiedätte talon, ei mikään ole yksinkertaisempaa kuin -antaa napata hänet siellä kiinni. Mitä aiotte hänelle tehdä, kun -saatte hänet käsiinne? Tahdotteko pistää hänet Charentoniin tai -Bicêtreen?" - -"Emme, sitä emme juuri aio." - -"No, aikokaa nyt vain kaikkea, mitä tahdotte! Puhukaa huoletta." - -"Ei; minun siskoni piti päinvastoin sangen paljon tuosta pojasta -ja hän olisi mielellään pitänyt hänet talossa; poika on melkoisen -älykäs. No niin, jos hänet mukavalla tavalla voitaisiin tuoda -takaisin sisareni luo, se olisi mainio asia." - -"Koettelemme. Te ette ole tiedustellut, kenen luona hän oleksii Rue -de Plâtrièren varrella?" - -"En; ymmärrättehän, etten tahdo ilmaista itseäni ja vaikeuttaa -ehkä asemaa. Hän huomasi minut ja juoksi pakoon niinkuin piru -kintereillään. Jos hän lisäksi olisi tiennyt, että minä tunnen hänen -olinpaikkansa, niin olisi hän sieltä heti muuttanut." - -"Olette oikeassa. Rue de Plâtrière? Onko se talo kadun loppupäässä, -keskikohdalla vai alkupäässä?" - -"Noin kolmanneksen päässä täältäpäin lukien." - -"Olkaa huoletta, minä lähetän sinne vartavasten teidän tähtenne -luotettavan miehen." - -"Voi, hyvä poliisipäällikkö, luotettavakin mies saattaa lörpötellä, -olkoon miten varma tahansa." - -"Ei toki, meillä ei lörpötellä." - -"Tuo nuorukainen on viekas vintiö." - -"Ah, ymmärrän: anteeksi, etten tullut heti sitä ajatelleeksi. Te -haluatte, että minä itse...? Todellakin, te saatatte olla oikeassa... -se on ehkä parempi... sillä sattuu ehkä vaikeuksia, joita ette -aavistakaan." - -Vaikka Jean oli vakuutettu, että virkaherra tahtoi vain lisätä -omaa arvoaan, ei hän kuitenkaan halunnut riistää merkitystä hänen -sanoiltaan. Lisäsipä hän vielä: - -"Juuri ottaen huomioon nuo aavistamanne vaikeudet minä toivonkin -teidän henkilökohtaisia toimenpiteitänne." - -Herra de Sartines soitti kamaripalvelijaansa. - -"Käske varustamaan vaununi", sanoi hän. - -"Minulla on vaunut", keskeytti Jean. - -"Ei kiitoksia, minä ajan mieluummin omillani, ne ovat vaakunattomat -ja ajurin ja yksityishenkilön rattaiden välimuoto. Mitä maalautan ne -uudestaan kerta kuussa, ja siten niitä on vaikea tuntea. Sallikaa -minun nyt, kun hevosia valjastetaan, koetella, sopivatko uudet -peruukkini päähäni." - -"Tehkää se vain", vastasi Jean. - -Herra de Sartines kutsui huoneeseen peruukkimestarinsa, joka -oli oikea taiteilija ja toi hoidokilleen oikean mallikokoelman -peruukkeja. Niissä oli kaikenmuotoisia, kaikenvärisiä ja -kaikensuuruisia: virkamiesperuukkeja, asianajajan peruukkeja, -kruununvuokraajan peruukkeja, ratsuperuukkeja. Salapoliisihommainsa -tähden muutti herra de Sartines joskus kolme, neljä kertaa päivässä -pukua, ja hän piti ulkoasunsa säntillisyyttä suuressa arvossa. - -Virkaherran koetellessa neljättäkolmatta peruukkia ilmoitettiin -hänelle, että hevoset olivat valjaissa. - -"Tunnette siis sen talon?" kysyi herra de Sartines matkalla Jeanilta. - -"Hitto, näen sen tänne saakka!" - -"Katsoitteko, minkälainen pääsy siihen oli?" - -"Kyllä, se oli ensimmäinen seikka, mitä ajattelin." - -"Ja miten siis taloon mennään?" - -"Katettua kujaa pitkin." - -"Ahaa! Käytävää, joka lähtee kadulta kolmasosan päässä sitä täältä -päin lukien, sanoitte?" - -"Niin, ja siinä on pieni säleportti." - -"Peijakas, säleportti! Tiedättekö, missä kerroksessa teidän -karkulaisenne asuu?" - -"Ullakkohuoneessa. Muuten saatte heti itse nähdä, sillä tuolla on jo -suihkukaivo." - -"Käymäjalkaa, ajaja!" käski poliisipäällikkö. - -Mies hiljensi vauhtia; herra de Sartines työnsi vaunujen ikkunan auki. - -"Katsokaa tuolla", sanoi Jean, "tuo likainen talo". - -"Ah", huudahti de Sartines ja löi kämmeniään yhteen; "sitäpä minä -juuri pelkäsin". - -"Mitä, pelkäättekö te jotakin?" - -"Kovinkin!" - -"Mitä te sitten pelkäätte?" - -"Teillä on huono onni." - -"Selittäkää." - -"No niin, tuo likainen talo, jossa teidän karkulaisenne piilee, on -juuri sama, jossa Geneven herra, Rousseau asuu." - -"Kirjailija Rousseau?" - -"Niin." - -"No, mitä se teitä liikuttaa?" - -"Mitäkö se muka minua liikuttaa? Ah, näkee hyvin, ettette ole -poliisipäällikkö ja ettei teillä ole mitään tekemistä filosofien -kanssa." - -"Pyh, Gilbertkö olisi Rousseaun kodissa! Kuinka sellaista oletatte?" - -"Ettekö sanonut itse, että nuorukaisenne on filosofi?" - -"Kyllä." - -"No niin, vakka kantensa hakee." - -"Oletetaan sitten, että hän on herra Rousseaun luona." - -"Niin, sen oletamme." - -"Mitä siitä sitten seuraa?" - -"Lempo, ettette saa häntä kynsiinne." - -"Mikä on esteenä?" - -"Koska Rousseau on hyvin pelättävä mies." - -"Miksi ette siis pistä häntä Bastiljiin?" - -"Sitä ehdotin äsken kuninkaalle, mutta hän ei uskaltanut." - -"Mitä ihmettä, eikö hän uskaltanut?" - -"Ei, hän tahtoi lykätä syyn vangitsemisesta minun niskoilleni, enkä -minä puolestani ollut lainkaan kuningasta rohkeampi." - -"Oho, tosiaanko?" - -"Aivan niinkuin sanon. Vakuutan, että ihminen ajattelee asiaa kaksi -kertaa, ennenkuin antautuu noiden filosofisten leukain purtavaksi. -_Peste!_ Vangitseminen herra Rousseaun kotona, ei, rakas ystäväni, se -ei käy päinsä!" - -"Kunnon ministeri, minun mielestäni te pelkäätte turhaa. Eikö -kuningas ole maassa korkein ja te hänen poliisipäällikkönsä?" - -"Te olette hupaisia, te maallikot! Kun olette sanonut: 'Eikö kuningas -ole korkein maassa?' luulette kuitanneenne koko asian. No niin, -kuulkaa siis, hyvä kreivi. Minä vangitsisin mieluummin teidät rouva -Dubarryn luona kuin tuon Gilbertin Rousseaun kodissa." - -"Tosiaanko! Kiitoksia kunniasta!" - -"Niin, se totisesti nostaisi vähemmän meteliä. Te ette voi -kuvitellakaan, kuinka arkapintaisia nuo kirjailijat ovat; -vähimmästäkin naarmusta he kirkuvat niinkuin heidän luitaan -katkottaisiin." - -"Mutta: ei nyt nähdä mörköjä! Onkohan aivan varmaa, että -herra Rousseau pitää luonaan tuota karkulaistamme? Onko tämä -nelikerroksinen talo hänen omansa ja yksinäänkö hän siellä asuu?" - -"Rousseaulla ei ole kolikkoakaan eikä siis taloakaan Pariisissa. -Tuossa luolassa asuu paitsi häntä ehkä viisitoista, kaksikymmentä -vuokralaista. Mutta muistakaa: pitäkää aina onnettomuutta varmana, -jos luulette sellaisen teitä uhkaavan; jos sen sijaan odotatte -onnea, niin älkää siihen luottako. Ikävillä seikoilla on aina -yhdeksänkymmentäyhdeksän mahdollisuutta ja mieluisilla ainoastaan -yksi. Mutta malttakaapas vähän; minä otin muistiinpanoni mukaan, -koska aavistin, mitä oli tuleva." - -"Mitkä muistiinpanot?" - -"Muistiinpanoni Rousseausta. Luuletteko hänen astuvan askeltakaan -meidän siitä tietämättä?" - -"Oho, aivanko totta? Hän on siis todellakin vaarallinen mies?" - -"Ei, mutta hänestä on meillä paljon huolta; sellainen hassu voi koska -tahansa taittaa kätensä tai jalkansa, ja silloin syytetään heti -meitä." - -"No, katkaiskoon siis kerrankin niskansa!" - -"Jumala sellaisesta varjelkoon!" - -"Suokaa minun teille sanoa, etten ymmärrä Teitä laisinkaan." - -"Kansa kivittelee kyllä silloin tällöin tuota kunnon geneveläistä; -mutta se vaatii sen huvin pelkästään itselleen; jos me heittäisimme -pienimmänkin kiven häntä kohti, niin tulisimme me vuorostamme -kivitetyiksi." - -"Minä en ymmärrä moisia kursailuja, antakaa anteeksi." - -"Sentähden täytyy meidän ryhtyä sangen varoviin toimenpiteisiin. -Toivokaamme nyt yhtä ainoaa, mikä on mahdollista, nimittäin sitä, -ettei hän ole Rousseaun luona. Vetäytykää aivan vaunujen perukkaan." - -Jean totteli, ja herra de Sartines käski miehensä ajaa muutaman -askeleen edemmäksi kadulle. Sitten avasi hän lompakkonsa ja otti -siitä joitakin papereita. - -"Katsotaanpas", virkkoi hän: "mistä päivästä alkaen tuo teidän -nuorukaisenne on ollut Rousseaun luona, jos hän siellä on?" - -"Tämän kuun kuudennestatoista." - -"Tämän kuun kuudennestatoista." - -"'17. p:nä. Rousseau on nähty kello kuusi aamulla kokoamassa yrttejä -Meudonin metsässä; hän oli yksin.'" - -"Oliko hän yksin?" - -"Jatketaan. 'Samana päivänä kello kaksi iltapuolella kokosi hän vielä -yrttejä, mutta erään nuoren miehen seurassa.'" - -"Ahaa!" huudahti Jean. - -"Nuoren miehen seurassa, kuulitteko", toisti herra de Sartines. - -"Se oli kai hän; _mordieu_, kyllä varmaankin!" - -"No, mitäs tästä sanotte: 'Nuori mies näytti surkean köyhältä.'" - -"Se oli hän!" - -"'Hän söi ahnaasti.'" - -"Ihan sattuvaa!" - -"'He poimivat molemmat yrttejä ja panivat ne peltikoteloon.'" - -"Lempo soi, lempo soi!" äänteli Jean Dubarry. - -"Siinä ei ole kuitenkaan vielä kaikki. Kuulkaa: 'Illalla vei hän -nuoren miehen kanssaan kotiinsa; keskiyöllä ei nuori mies vielä ollut -lähtenyt hänen luotaan.'" - -"Hyvä!" - -"'18. p:nä. -- Nuori mies ei ole vielä lähtenyt talosta, vaan näyttää -asettuneen asumaan Rousseaun luo.'" - -"Minulla on vielä kipene toivoa." - -"Te sitten olette tosiaan optimisti! Olkoon menneeksi, ilmaiskaa -minulle tuo toivonne." - -"Hänellä voi olla sukulainen talossa." - -"Hyvä! Täytetään siis toivomuksenne, tai paremminkin viedään -viimeinen toivonne. Seis, ajaja!" - -Herra de Sartines laskeusi vaunuista. Hän ei ollut kulkenut kymmentä -askelta, kun hän kohtasi harmaapukuisen ja melkoisen epäilyttävän -näköisen miehen. - -Kun mies huomasi korkean virkaherran, otti hän hatun päästään -ja pisti sen siihen takaisin, näyttämättä pitävän tervehtimistä -ylen tärkeänä, vaikka hänen katseestaan huomasikin, että hän oli -tervehtimäänsä kohtaan peräti nöyrä ja altis. - -Poliisipäällikkö viittasi, mies lähestyi häntä, kuunteli nöyrästi -joitakin käskyjä ja katosi sitten sen talon puutarhaan, jossa -Rousseau asui. - -Poliisipäällikkö nousi jälleen vaunuihinsa. - -Viiden minuutin kuluttua ilmestyi harmaapukuinen takaisin ja lähestyi -vaunujen ovea. - -"Minä käännän naamani tänne oikealle päin", sanoi Jean Dubarry, -"ettei vain minua nähtäisi". - -Herra de Sartines hymyili, kuunteli salapoliisinsa ilmoitusta ja -päästi hänet menemään. - -"No niin?" kysyi Jean Dubarry. - -"Aivan kuin aavistin, teillä on huono onni. Gilbert asuu tosiaan -Rousseaun luona. Uskokaa minua, luopukaa hänestä." - -"Luopua hänestä?" - -"Niin. Ette suinkaan oikun vuoksi tahdo ärsyttää vastaanne kaikkia -Pariisin filosofeja, vai mitä?" - -"Ah, mutta mitä kälyni Jeanne tästä sanoo?" - -"Hänelle on tuolla Gilbertillä siis niin suuri merkitys?" kysyi herra -de Sartines. - -"Kyllä." - -"No niin, siinä tapauksessa eivät tässä auta muut kuin lempeät -keinot. Olkaa kohtelias, hivelkää hellästi Rousseauta, koettamatta -riistää häneltä väkisin Gilbertiä, niin hän luovuttaa hänet teille -mielisuosiolla." - -"_Ma foi_, voisitte yhtä hyvin pyytää meitä silittämään karhua." - -"Se on ehkä paljon helpompaa kuin luulettekaan. Eipä olla levottomia. -Hän pitää kauneista kasvoista; kreivittären ovat ylen kauniit, -eivätkä myöskään neiti Chonin ole epämiellyttävät. Sanokaapas, -luuletteko, että kreivitär tahtoisi antaa jonkin uhrin päähänpistonsa -puolesta." - -"Vaikka sata." - -"Luuletteko, että hän myöntyisi rakastumaan herra Rousseauhon?" - -"Kyllä, jos välttämättä sitä vaaditaan." - -"Se olisi ehkä edullista; mutta tarvitaan välittäjää, joka lähentää -heitä toisiinsa. Tunnetteko jonkun, joka puolestaan tuntee Rousseaun?" - -"Kyllä, herra de Contin." - -"Ei kelpaa; hän epäilee kaikkia prinssejä. Meidän täytyy saada joku -vähäpätöinen henkilö, joku oppinut, joku runoilija." - -"Moisten kanssa me emme seurustele." - -"Mutta enkö ole nähnyt, että kreivittären vieraana käy joskus herra -de Jussieu?" - -"Botanisti?" - -"Niin." - -"Aivan totta; hän käy joskus Trianonissa, ja kreivitär antaa hänen -repiä kukkalavojaan." - -"Siinä on teille mies; Jussieu on ystäväni." - -"Sitten asia sujuu itsestään?" - -"Melkeinpä." - -"Minä siis saan tuon Gilbertini?" - -Herra de Sartines harkitsi asiaa vielä hetkisen. - -"Kyllä, alan sitä jo luulla", vastasi hän; "ja ilman väkivaltaa ja -meteliä; Rousseau luovuttaa hänet aivan köysiin pantuna". - -"Niinkö luulette?" - -"Minä olen siitä varma." - -"Mutta mitä sitä varten täytyy tehdä?" - -"Eräs aivan vähäpätöinen asia. On kai teillä jokin asumaton paikka -Meudonin tai Marlyn seuduilla?" - -"Kyllä, sellaisista ei puutetta; minä tiedän vähintäin kymmenen -Luciennesin ja Bougivalin välillä." - -"No hyvä, antakaa sommitella sinne jonkinlainen... kuinka -sanoisinkaan... filosofien loukku." - -"Mitä ihmettä? Kuinka tuon käsittäisin?" - -"On pantava kuntoon pyydys filosofeille." - -"Ka, millä lemmon tavalla sellainen järjestettäisiin?" - -"Olkaa huoletta, minä annan teille suunnitelman siihen. Ja -lähtekäämme nyt pian täältä pois; nähkääs, tuolla meitä jo -katsellaan. Ajaja, kotiin päin!" - - - - -KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU - -Mitä herra de la Vauguyonin, Ranskan prinssien opettajan, piti tehdä -dauphinin hääiltana - - -Historian merkkitapahtumat ovat romaanikirjailijalle samaa kuin -jättiläiskorkeat vuoret matkustavalle. Hän katselee niitä, hän kulkee -niiden ympäri, hän tervehtää niitä ohimennessään, mutta niiden ylitse -hän ei voi hypätä. - -Niin katselkaamme, kiertäkäämme ja tervehtikäämme mekin -Versaillesissa vietettyjä suurenmoisia dauphinin hääjuhlallisuuksia. -Ranskan hovin seremoniakirja on ainoa kronikka, jonka tietoihin -tällaisissa tapauksissa voi turvautua. - -Ludvig XV:n aikaisen Versaillesin loiston, sen hovipukujen, -livreain ja kirkollisten koristusten kuvaileminen ei anna mitään -tehokasta lisää pieneen kertomukseemme, tälle vaatimattomalle -kulkijattarellemme, joka syrjäpolkuja pitkin seuraa Ranskan historian -suurta valtatietä. - -Me annamme siis niin ollen juhlallisuuksien mennä menojaan kauniin -toukokuun päivän lämpöisessä auringonpaisteessa; annamme korkeain -vieraiden hiljaa vetäytyä pois ja kertoa tai tehdä huomautuksia -ihmeistä, joita näkemässä he äsken olivat olleet. Mutta itse me -palaamme omiin tapahtumiimme ja henkilöihimme, jotka eivät kuitenkaan -historialliselta kannalta katsoen ole jonkinlaista arvoaan vailla. - -Kuningas oli väsynyt edustamisvelvollisuudestaan ja ennen kaikkea -päivällisistä, jotka olivat ylen pitkälliset ja järjestetyt -orjallisesti suuren dauphinin, Ludvig XIV:n pojan hääjuhlain menojen -mukaisiksi. Senvuoksi poistui kuningas jo kello yhdeksän aikaan -huoneistoonsa ja lähetti luotaan kaikki muut henkilöt paitsi herra de -la Vauguyonin, kuninkaallisten prinssien opettajan. - -Tämä herttua, lämmin jesuiittain ystävä, joille hän toivoi -saavansa rouva Dubarryn avulla maahanpaluun sallituksi, piti -kasvatustehtäväänsä osaksi täytettynä, koska Berryn herttua meni nyt -naimisiin. - -Se ei kuitenkaan ollut työn raskain osa, sillä vielä oli Ranskan -prinssien opettajan viimeisteltävä Provencen ja Artoisin kreivien -kasvatus, nuorukaisten, joista toinen oli viidentoista, toinen -kolmentoista vuotias. Provencen kreivi oli salaisen sisukas ja -hillitön, Artoisin kreivi ajattelematon ja talttumaton. Mutta -dauphin oli, paitsi että hänellä oli eräitä hyviä ominaisuuksia, -jotka tekivät hänestä oivallisen oppilaan, ennen kaikkea dauphin, -nimittäin kuninkaan läheisin olento Ranskassa, joten herra de la -Vauguyonille saattoi koitua melkoinen vahinko, jos hän nyt menettäisi -vaikutuksensa dauphinin mieleen, jossa ehkä nainen tästä lähtien -anastaisi vallan. - -Kun kuningas pyysi herra de la Vauguyonia jäämään luokseen, saattoi -viimemainittu olettaa hänen majesteettinsa huomanneen hänen tappionsa -ja tahtovan korvata sitä jollakin hyvityksellä. Kun jonkun henkilön -kasvatus on päättynyt, saa opettaja tavallisesti kunnialahjan. - -Tämä seikka sai Vauguyonin herttuan, joka oli sangen tunteellinen -mies, esiintymään tällä kertaa vielä tunteellisempana. Koko -päivällisaterialla oli hän alinomaa nostanut nenäliinan silmilleen -osoittaakseen, miten ankaraa surua hänen oppilaansa kadottaminen -hänelle tuotti. Kun jälkiruoka viimein oli nautittu, niin hän oikein -nyyhkytteli; mutta kun hän sitten joutui yksin, oli hän melkoista -rauhallisempi. - -Kutsu kuninkaan luo houkutteli jälleen nenäliinan taskusta esille ja -kyyneleet vuotamaan silmistä. - -"Tulkaa, la Vauguyon-parka", sanoi kuningas heittäytyen mukavasti -lepotuoliin; "tulkaa, niin pakistaan vähän". - -"Olen palveluksessanne, teidän majesteettinne", vastasi herttua. - -"Istukaa tuohon, hyvä herttua; te taidatte olla aika väsynyt." - -"Minäkö istumaan, sire?" - -"Niin, istukaa kursailematta." - -Ludvig XV osoitti herttualle töyrytuolia, joka oli asetettu niin, -että valo lankesi kohtisuoraan opettajan kasvoille, mutta jätti sen -sijaan kuninkaan kasvot varjoon. - -"No niin, hyvä herttua", sanoi Ludvig XV: "nyt on kasvatustehtävänne -täytetty". - -"Niin, sire." - -Ja la Vauguyon huokasi. - -"Todellakin, hyvin suoritettu tehtävä!" jatkoi Ludvig XV. - -"Teidän majesteettinne on liian hyvä." - -"Ja se tuottaa teille melkoista kunniaa, herttua." - -"Teidän majesteettinne suorastaan kukkuroi minut hyvyydellänne." - -"Hänen korkeutensa dauphin on luullakseni Euroopan oppineimpia -prinssejä." - -"Samaa luulen minäkin, sire." - -"Etevä historian tuntija?" - -"Melkoisen etevä." - -"Varma maantieteessä?" - -"Sire, hänen korkeutensa dauphin laati itse karttoja, joita moni -insinööri ei pystyisi tekemään." - -"Hän urheilee oivallisesti?" - -"Ah, sire, se kiitos kuuluu eräälle toiselle, sillä minä en ole sitä -hänelle opettanut." - -"Vaikkapa ette, hän sen kuitenkin osaa." - -"Kyllä, erittäin hyvin." - -"Entä kellosepän homma sitten... kuinka näppärä mies!" - -"Niin, se on hämmästyttävää, sire." - -"Kuusi kuukautta ovat kelloni käyneet aivan yhdessä kuin vaunujen -neljä pyörää pääsemättä toistensa edelle. Ja hän hoitaa ne kaikki -yksinään." - -"Tämä sisältyy mekaanisiin tietoihin, sire, ja minun täytyy -tunnustaa, ettei minulla ole siinäkään asiassa mitään osuutta." - -"Mutta entäpä matematiikka, merenkulkutiede?" - -"Kyllä, sire, siinä tieteen haarat, joihin minä olen koettanut aina -innostuttaa hänen korkeuttaan dauphinia." - -"Hän on hyvin etevä niissä. Tässä eräänä iltana kuulin hänen -juttelevan herra de la Peyrousen kanssa greliineistä [eräänlaista -teräsköyttä. Suom.], vanttilaitteista ja prikipurjeista." - -"Kaikki meritermejä... niin, sire." - -"Hän puhuu sellaisista asioista kuin mikä Jean Bart." [Kuuluisa -merenkulkija Ludvig XIV:n ajalta. Suom.] - -"On tosiaan totta, että hän on niihin seikkoihin hyvin perehtynyt." - -"Mutta niistä hänen on kiittäminen kuitenkin juuri teitä." - -"Teidän majesteettinne palkitsee minua yli ansioitteni, kun teidän -majesteettinne lukee osalleni rahdunkin, miten vähäpätöisen tahansa, -talleista eduista, joita hänen korkeutensa dauphin on opinnoillaan -saavuttanut." - -"Minä uskonkin, herttua, että hänen korkeudestaan dauphinista tulee -kerran hyvä kuningas, hyvä valtion raha-asiain järjestäjä ja hyvä -perheen isä. Mutta kun tätä ajattelen, herttua, -- toisti kuningas ja -pani koron näille viimeisille sanoilleen, uskotteko te, että hänestä -tulee hyvä perheenisä?" - -"Sire", vastasi herra de la Vauguyon aivan vilpittömästi, "minä -uskon, että koska hänen korkeutensa dauphinin sydämessä orastavat -kaikki hyveet, on sekin hyve suljettuna siihen niinkuin muutkin". - -"Te ette ymmärrä minua, herttua", vastasi Ludvig XV; "minä kysyin -teiltä, tuleeko hänestä hyvä perheen isä". - -"Tunnustan, sire, etten voi teidän majesteettianne ymmärtää. Missä -merkityksessä teidän majesteettinne tuota minulta kysyy?" - -"Niin, sellaisessa merkityksessä, että... Enhän erehdy, että te -olette lukenut raamattuanne, hyvä herttua?" - -"Kyllähän sen olen lukenut, sire." - -"No niin, te tunnette patriarkat, vai mitä?" - -"Kyllä." - -"Tuleeko hänestä hyvä patriarkka?" - -Herra de la Vauguyon katsoi kuninkaaseen kuin tämä olisi puhunut -silkkaa hepreaa; ja käännellen hattuansa käsissään hän vastasi: - -"Sire, suuri kuningas on kaikkea, mitä hän tahtoo." - -"Anteeksi, hyvä herttua", intti kuningas; "minä huomaan, ettemme -ymmärrä toisiamme oikein". - -"Sire; minä koetan parastani." - -"Minun täytyy siis puhua selvemmin", virkkoi kuningas. "Kuulkaa nyt, -tehän tunnette dauphinin kuten oman poikanne?" - -"Kyllä, sire." - -"Te tunnette hänen taipumuksensa?" - -"Kyllä." - -"Hänen intohimonsa?" - -"Oh, mitä intohimoihin tulee, sire, se on toinen asia: jos hänen -korkeudellaan olisi sellaisia ollut, olisin minä ne perinpohjin -pois juurittanut. Mutta onneksi olen päässyt siitä vaivasta; -Monseigneurilla ei ole intohimoja." - -"Onneksi, sanoitte?" - -"Niin, eikö se sitten ole onni?" - -"Hänellä ei siis ole niitä?" - -"Intohimojako? Ei, sire." - -"Ei yhtään?" - -"Ei yhtään ainoaa, siitä vastaan." - -"Kas niin, sitä minä pelkäsinkin", sanoi kuningas. "Dauphinista tulee -sangen hyvä kuningas, erittäin hyvä raha-asiain hoitaja, mutta kunnon -patriarkkaa ei hänestä tule koskaan." - -"Voi, sire, te ette ole kehoittanut minua kehittämään hänen -korkeuttaan dauphinia patriarkallisuuteen." - -"Mutta siinä minä tein kovin väärin. Minun olisi pitänyt muistaa, -että hän kerran menee naimisiin. Mutta vaikka hänellä ei olekaan -intohimoja, ette suinkaan silti ole kokonaan toivoton hänestä?" - -"Kuinka?" - -"Tahdon tällä sanoa, ettette pidä häntä kykenemättömänä jonakin -kauniina päivänä niitä saamaan?" - -"Sire, minä pelkään..." - -"Mitä te pelkäätte?" - -"Todellakin", vastasi herttua-raukka surkealla äänellä, "teidän -majesteettinne kiduttaa minua". - -"Herra de la Vauguyon", huudahti kuningas alkaen tulla -kärsimättömäksi, "minä kysyn teiltä suoraan ja selvästi, tuleeko -Berryn herttuasta hyvä aviopuoliso joko ilman intohimoja tai sillä -varustettuna. Perheen isän ominaisuudet minä jätän nyt silleen ja -samoin patriarkankin oman onnensa nojaan." - -"No, sire, sitä en saattane aivan varmaan teidän majesteetillenne -sanoa." - -"Kuinka, ettekö saata sitä sanoa?" - -"En, sitä en voi tehdä, sillä minä en sitä tiedä." - -"Ettekö tiedä!" huudahti Ludvig XV niin hämmästyneenä, että peruukki -alkoi herra de la Vauguyonin päässä huojua. - -"Sire, Berryn herttua on elänyt tiedän majesteettinne oman katon alla -niin täydessä viattomuudessa kuin opiskelevan nuoren miehen tulee." - -"Mutta, herttua, tämä nuori mies ei nyt enää opiskele, hän menee -naimisiin." - -"Sire, minähän olin Monseigneurin opettaja." - -"Juuri siksi, herttua, teidän olisi pitänyt hänelle opettaa kaikki, -mitä hänen olisi tarvinnut tietää." - -Ja Ludvig XV heittäytyi lepotuoliinsa kohauttaen hartioitaan. - -"Sen minä jo aavistin", lisäsi hän huokaisten. - -"Hyvä Jumala, sire..." - -"Tunnettehan Ranskan historian, eikö niin, herra de la Vauguyon?" - -"Sire, niin olen aina itse luullut, ja luulen vastakin, ellei teidän -majesteettinne sano toista." - -"No hyvä, silloin te myöskin tiedätte, mitä minulle tapahtui -hääpäiväni iltana." - -"En, sire, sitä minä en tiedä." - -"Mutta, hyvä Jumala, sittenhän te ette tiedä mitään!" - -"Jos teidän majesteettinne suvaitsisi kertoa minulle tuon tapauksen, -joka on ollut minulle tuntematon..." - -"Kuulkaa sitten, ja olkoon tämä teille läksy kasvattaessanne kahta -muuta pojanpoikaani, herttua." - -"Minä kuuntelen, sire." - -"Minutkin kasvatettiin isoisäni kodissa niinkuin te olette -kasvattanut dauphinia. Minulla oli opettajana herra de Villeroy, -kunnon mies, oikein hyvä mies, aivan kuin te, herttua. Ah, jospa hän -olisi useammin antanut minun olla setäni, sijaishallitsijan seurassa! -Mutta ei, opiskelu täydessä viattomuudessa, kuten te sanotte, -herttua, oli saanut minut laiminlyömään tutkia viattomuuksia. -Kuitenkin minä menin naimisiin, ja kun kuningas ottaa itselleen -vaimon, kunnon herttua, on se koko maailmalle tärkeä seikka." - -"Ahaa, sire, nyt minä alan ymmärtää!" - -"No, se nyt on edes hyvä. Minä siis jatkan. Kardinaali tutkiskeli -siis, oliko minulla taipumuksia patriarkaattiin. Minun lahjani -siihen suuntaan olivat suorastaan olemattomat, ja minä olin sillä -alalla niin viaton, että oli syy pelätä Ranskan kruunun siirtyvän -naispuoliselle sukuhaaralle. Kardinaali neuvotteli onneksi tästä -herra de Richelieun kanssa; se oli ylen arkaluontoinen asia, -mutta herra de Richelieu oli suuri mestari sellaisissa. Hän keksi -erinomaisen keinon. Siihen aikaan eli joku neiti Lemaure tai Lemoure, -en muista hänen nimeään tarkkaan, joka maalasi erittäin kauniita -tauluja; häneltä tilattiin kokonainen sarja tauluja, ymmärrätte kai -minua?" - -"En, sire." - -"Kuinka minä sitten sen ilmaisisin...? Maalaistauluja." - -"Teniersin taulujen tyyliin, sire?" - -"Ei, etevämpiä; alkeellisimpia." - -"Alkeellisimpia?" - -"Luonnollisia... Nyt luulen viimeinkin löytäneeni oikean sanan; nyt -kai minua ymmärrätte?" - -"Kuinka!" huudahti herra de la Vauguyon punastuen, "tahdottiinko -teidän majesteetillenne näyttää...?" - -"Kuka on sanonut näyttämisestä mitään, hyvä herttua?" - -"Mutta että teidän majesteettinne olisi voinut nähdä..." - -"Siihen ei tarvittu muuta kuin että minun majesteettini katseli." - -"No niin?" - -"Minä siis katselin." - -"Ja...?" - -"Ja kun ihminen on suuressa määrin matkija... niin minä matkin -myöskin." - -"Keino, sire, oli tosiaan melkoisen kekseliäs, ja varmaan tehokas, -joskin vaarallinen nuorelle miehelle." - -Kuningas katseli herttua de la Vauguyonia huulillaan hymy, jota -olisi voinut sanoa raa'aksi, ellei se olisi väreillyt maailman -sukkelimmalla suulla. - -"Ei nyt huolita pelätä vaaraa", vastasi hän, "vaan palatkaamme -kysymykseen, mitä meidän tällähaavaa on tehtävä". - -"Ah!" - -"Tiedättekö sen?" - -"En, sire, ja teidän majesteettinne tekisi minut sangen onnelliseksi -neuvomalla minulle sen." - -"No niin, kuulkaa nyt: te lähdette heti hänen korkeutensa -dauphinin luokse, joka paraikaa ottaa vastaan herrojen viimeisiä -onnentoivotuksia hänen korkeutensa dauphinen saadessa samoja -naisilta." - -"Kyllä, sire." - -"Te hankitte käteenne sytytetyn kynttilän ja viette hänen korkeutensa -dauphinin syrjään pakinoillenne." - -"Kyllä, sire." - -"Te sanotte _oppilaallenne_", ja kuningas korosti tämän viimeisen -sanan, "te sanotte oppilaallenne, että morsiushuone on uuden käytävän -päässä". - -"Jonne kellään ei ole avainta, sire." - -"Koska minä sen otin itse, herttua; minä aavistin, mitä tänään -tapahtuisi; kas tässä on se avain." - -Herra de la Vauguyon otti vavisten avaimen. - -"Minä ilmoitan teille nyt, herttua", jatkoi kuningas, "että tuossa -käytävässä on noin parisenkymmentä taulua, jotka äskettäin olen -antanut sinne ripustaa". - -"Ahaa, sire!" - -"Niin, herttua, te suljette oppilaanne syliinne, avaatte hänelle -käytävän oven, pistätte kynttilän hänen käteensä, toivotatte hänelle -hyvää yötä ja sanotte hänelle, että hänen täytyy viipyä kaksikymmentä -minuuttia matkallaan käytävän läpi sänkykamarin ovelle, minuutti joka -taulun edessä." - -"Ah, sire, minä ymmärrän!" - -"No, se on hyvä se. Hyvää yötä nyt, herra de la Vauguyon!" - -"Teidän majesteettinne on armollinen ja antaa minulle anteeksi?" - -"Enpä oikein tiedä, sillä jos minua ei olisi ollut, olisitte te -saanut aikaan perheessäni koreat jutut!" - -Opettaja läksi ja ovi sulkeutui hänen mentyään. - -Kuningas soitti yksityiskelloaan. - -Sisään astui Lebel. - -"Kahvini!" sanoi kuningas. "Kuules vielä, Lebel." - -"Sire?" - -"Kun olet tuonut minulle kahvini, lähdet herttua de la Vauguyonin -perässä, joka meni ilmaisemaan hänen korkeudelleen dauphinille -alamaisia tunteitaan." - -"Heti, sire." - -"Mutta odotahan, että saan sanoa sinulle, miksi sinun on lähdettävä." - -"Se on totta, sire; mutta olin niin halukas tottelemaan teidän -majesteettianne, että..." - -"Hyvä. Sinä siis menet herra de la Vauguyonin perässä." - -"Kyllä, sire." - -"Hän on niin ymmällä, niin masennuksissaan, että pelkään hänen -korkeutensa dauphinin vuoksi häntä liian ankarasti liikutetuksi." - -"Ja mitä minun on tehtävä, sire, jos hän saa ankaran -mielenliikutuksen?" - -"Ei mitään; tulet ainoastaan minulle siitä ilmoittamaan." - -Lebel asetti kahvitarjottimen kuninkaan eteen, joka ryhtyi nauttimaan -juomaansa pitkin siemauksin. - -Sitten tuo historiallinen kamaripalvelija poistui. - -Neljännestunnin päästä hän tuli takaisin. - -"No, Lebel?" kysyi kuningas. - -"Sire, herra de la Vauguyon meni uuden käytävän ovelle, monseigneur -käsipuolessa." - -"Hyvä; entä sitten?" - -"Hän ei näyttänyt olevan kovinkaan liikutettu; päinvastoin hänen -pienet silmänsä välkkyivät hyvin veitikkamaisesti." - -"Hyvä! Entä sitten?" - -"Hän otti taskustaan avaimen ja antoi sen hänen korkeudelleen -dauphinille, joka aukaisi oven ja astui käytävään." - -"Ja sitten?" - -"Sitten jätti herttua kynttilänsä Monseigneurin käteen ja sanoi -hiljaa, mutta ei kuitenkaan niin hiljaa, etten saattanut häntä -kuulla: 'Monseigneur, morsiushuone on tämän gallerian päässä, -jonka avaimen saitte. Kuningas toivoo, että viivytte kaksikymmentä -minuuttia matkalla sinne.'" - -'Kuinka', kysyi prinssi, 'kaksikymmentä minuuttia; mutta siihenhän -menee tuskin kahtakymmentä sekuntia?' - -'Monseigneur', vastasi herra de la Vauguyon, 'minun valtuuteni eivät -riitä niin pitkälle; minulla ei ole teille antaa muita opetuksia, -mutta yksi neuvo vielä: katselkaa tarkoin tämän gallerian seinille, -oikealle ja vasemmalle, ja minä vastaan, että teidän korkeudellanne -on tarpeeksi ajanvietettä niiksi kahdeksikymmeneksi minuutiksi.' - -"Se ei ollut pahoin sanottu." - -"Silloin, sire, teki herttua syvän kumarruksen, jota seurasi niin -kiihkeä katse, että se näytti aivan tunkeutuvan tuonne käytävään. Ja -sitten hän jätti hänen korkeutensa dauphinin käytävän ovelle." - -"Ja Monseigneur meni sisään, kuten aikoi?" - -"Katsokaa, teidän majesteettinne, galleriassa on vielä tuli. Hän on -kävellyt siellä vähintäin neljännestunnin." - -"Kas niin, nyt siellä tulee pimeää", sanoi kuningas katseltuaan -hetkisen käytävän ikkunoita. "Minullekin annettiin muinoin -kaksikymmentä minuuttia aikaa, mutta minä muistan sangen hyvin, että -minä jo viiden minuutin päästä olin vaimoni luona. Ah, pitäisiköhän -jo sanoa samaa kuin toisesta Racinesta: _C'est le petit-fils d'un -grand-père_!" [_Petit-fils_ = pojanpoika, mutta tässä sanaleikissä: -pikku poika; grand-père = isoisä, mutta tässä: suuri isä. Suom.] - - - - -KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU - -Dauphinin hääyö - - -Dauphin avasi morsiushuoneen tai oikeammin sanoen sen edessä olevan -huoneen oven. - -Arkkiherttuatar odotti valkeaan, pitkään kampausvaippaan puettuna -hänen tuloaan maaten kullatussa sängyssä, jota hänen hennon ja hienon -ruumiinsa paino näytti tuskin ollenkaan rusentavan. Ja kummallista -kyllä, jos olisi saattanut lukea hänen ajatuksensa sen synkän -pilven läpi, joka hänen otsaansa varjosti, olisi hänessä huomannut -morsiamen suloisen kaipuun asemesta nuoren tytön vavistuksen, joka -syntyy tuollaisen vaaran pelosta, jonka herkät luonteet näkevät -aavistuksissaan, mutta jonka he sitten joskus kestävät paljon -uljaammin kuin sitä odottivat. - -Sängyn vieressä istui rouva de Noailles. - -Palveluksessa olevat hovinaiset pysyttäytyivät huoneen toisella -puolella, valmiina ylihovimestarittaren pienimmänkin viittauksen -huomatessaan poistumaan hänen käskyään totellen. - -Ylihovimestaritar odotti hovietiketin lakien mukaan järkkymättä ja -liikahtamatta dauphinin tuloa. - -Mutta kuten kaikkien etiketin ja seremoniain lakien olisi tällä -kertaa täytynyt väistyä epäsuotuisain sattumain vuoksi, kävi niin, -että ne henkilöt, joiden oli tuotava hänen korkeutensa dauphin sisään -morsiushuoneeseen, odottivat häntä eräässä toisessa etuhuoneessa, -tietämättä uudesta käytävästä, jonka kautta hänen korkeutensa -kuningas Ludvig XV:n käskystä nyt arvaamattomasti tulisi. - -Siinä etuhuoneessa, johon dauphin oli täten astunut, ei ollut ketään. -Ja kun sänkykamarin ovi oli hiukan raollaan, saattoi dauphin nähdä ja -kuulla kaikki mitä siellä tapahtui. - -Hän odotti, pilkisteli sisään ja kuunteli salaa. - -Dauphinen ääni kuului nyt puhtaana ja sointuvana, vaikka hiukan -vavisten: - -"Mistä ovesta hänen korkeutensa dauphin tulee sisään?" kysyi hän. - -"Tuosta, Madame", vastasi Noaillesin herttuatar ja osoitti ovea, -joka oli aivan vastakkaisella puolella kuin se, jonka takana dauphin -seisoi. - -"Mitä ääntä tuolta ikkunasta kuuluu?" lisäsi dauphine; "sehän on -aivan kuin meren pauhua". - -"Se on lukemattomain katselijain puheen sorinaa, kun he kävelevät -juhlatulituksen valossa ja odottavat ilotulitusta." - -"Ilotulitusta?" toisti dauphine surullisesti hymyillen. "Sitä tosiaan -tarvittaisiin tänä iltana, sillä taivas on kovin synkkä, oletteko -huomannut sen, madame?" - -Dauphin oli nyt kyllästynyt odottamiseen ja sysäsi oven hiljaa auki, -pisti päänsä sen raosta sisään ja kysyi, saisiko hän tulla. - -Rouva de Noailles huudahti, sillä hän ei aivan heti tuntenut prinssiä. - -Dauphinen hermoston olivat monet toisiaan seuranneet -mielenliikutukset, jotka hänen oli täytynyt kärsiä, saaneet -sellaiseen ärtyneeseen tilaan, jossa ollessaan ihminen pelästyy -kaikkea, ja hän tarttui nyt rouva de Noaillesin käsivarteen. - -"Se olen minä, madame", sanoi dauphin; "älkää säikähtäkö". - -"Mutta miksi siitä ovesta?" kysyi rouva de Noailles. - -"Siksi", vastasi silloin Ludvig XV, jonka kyynilliset kasvot -ilmestyivät samassa toisen oven aukeamaan, "siksi, että herra de la -Vauguyon, oikean jesuiitan tavalla, joka hän onkin, ymmärtää kyllä -latinaa, matematiikkaa ja maantiedettä, mutta ei tarpeeksi muuta". - -Kun Madame la dauphine huomasi huoneessa kuninkaan, joka oli tullut -sisään aivan odottamatta, solahti hän pois sängystä ja seisoi nyt -permannolla, verhottuna pitkään kampausvaippaansa, joka kätki hänet -kaulasta jalkoihin saakka aivan yhtä tiiviisti kuin jonkun muinaisen -roomattaren _stola_. - -"Sen kyllä näkee, että hän on laiha", jupisi Ludvig XV. "Piru -vieköön herra de Choiseulin, joka valitsi minulle kaikista -arkkiherttuattarista juuri tämän!" - -"Teidän majesteettinne huomannee", virkkoi rouva de Noailles, "että -etikettiä on seurattu tarkoin, mitä minuun tulee; mutta hänen -korkeutensa dauphin puolestaan..." - -"Minä otan sen laiminlyönnin vastuulleni", vastasi Ludvig XV; "ja -se on vallan kohtuullista, koska minä olen siihen syynä. Mutta -olosuhteiden pakosta sen tein, hyvä rouva de Noailles, joten toivon, -että annatte sen minulle anteeksi." - -"Minä en ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa." - -"Me lähdemme yhdessä täältä, herttuatar, ja minä kerron teille asian. -Annetaanhan nyt vaan noiden lapsiparkain päästä ensin sänkyyn." - -Dauphine väistyi askeleen sängyn luota ja tarttui rouva de Noaillesin -käsivarteen, ehkä vielä enemmän kauhistuneena kuin äsken. - -"Säälikää minua, madame", sanoi hän; "minä kuolisin häpeästä". - -"Sire", sanoi rouva de Noailles, "hänen korkeutensa dauphine pyytää -mennä sänkyyn tavallisen porvarisrouvan tapaan". - -"Peijakas, peijakas! Ja sellaista te voitte vaatia, rouva Etiketti." - -"Sire, minä tiedän hyvin, että se on Ranskan hoviseremoniaa vastaan, -mutta katsokaa arkkiherttuatarta." - -Marie Antoinette, joka seisoi kalpeana ja nojaten jäykin käsivarsin -erään nojatuolin selustaan, olisi todella ollut täydellinen Kauhua -esittävä kuvapatsas, ellei olisi kuultu hänen hampaittensa hiljaa -kalisevan ja nähty kylmän hien virtailevan hänen otsaltaan. - -"Minä en suinkaan tahdo olla siinä asiassa vasten dauphinen mieltä", -sanoi Ludvig XV, joka oli yhtä ankara etiketin vihollinen kuin Ludvig -XIV oli ollut sen kiihkeä kannattaja. "Mennään sitten, herttuatar. -Onhan ovissa sitäpaitsi avaimenreiät, ja se on paljon hauskempaa." - -Dauphin kuuli isoisänsä viimeiset sanat ja punastui. Myöskin dauphine -kuuli ne, mutta ei ymmärtänyt niitä. Kuningas Ludvig XV syleili -pojanpoikansa vaimoa ja poistui huoneesta vieden kanssaan Noaillesin -herttuattaren ja nauraen tuollaista pilkallista naurua, joka on niin -epämieluisaa niistä, joilla ei ole syytä yhtyä naurajan iloon. - -Muut hovinaiset poistuivat toisesta ovesta. Nuori pari jäi nyt -huoneeseen kahden. Syntyi hetkisen hiljaisuus. - -Viimein lähestyi nuori prinssi Marie Antoinettea. Hänen sydämensä -sykki kiivaasti, hän tunsi nuoruuden ja rakkauden veren kiehuvan -povessaan, ohimoillaan ja valtimoissaan. - -Mutta hän tiesi isoisänsä seisovan oven takana, ja tuon miehen raaka -katse, joka ei häikäillyt tunkeutua häävuoteeseen saakka, jäähdytti -vielä dauphinia, joka oli lisäksi luonteeltaankin avuton ja kaino. -"Madame", virkkoi hän ja katsahti arkkiherttuattareen, "voitteko -pahoin? Te olette niin kalpea ja näytte vapisevan." - -"Teidän korkeutenne", vastasi dauphine, "minun täytyy teille -tunnustaa, että tunnen omituista rauhattomuutta; mahtaa olla tulossa -hirveä myrsky; rajuilma vaikuttaa minuun aina ylen epämiellyttävästi". - -"Ah, luuletteko, että meitä uhkaa myrsky?" kysyi dauphin. - -"Oi, siitä olen aivan varma; katsokaa, miten koko ruumiini vapisee." - -Prinsessa-raukan joka jäsentä näyttivät täristävän kuin sähköiskut. - -Ikäänkuin vahvistaen hänen sanansa tosiksi jymähti samassa ankara -tuulen puuska, tuollainen mahtava ilmanpyörre, joka ajaa osan merta -toistaan vasten ja järkyttää vuoria juurtaan myöten; ja niinkuin -lähenevän myrskyn ensi ulvahdus täytti se koko linnan sekaannuksella, -pelolla ja ankaralla rytinällä. - -Lehdet, jotka riivittiin irti oksista, oksat, jotka repesivät puista, -kuvapatsaat, jotka suistuivat alas jalustoiltaan, sadantuhannen -puutarhoihin hajaantuneen katselijain pitkä ja äänekäs huuto, -kamala ja pitkäveteinen ulvonta, joka vinkui läpi galleriain -ja linnanpihojen; ne äänet olivat tällä hetkellä hurjinta ja -murheellisinta soittoa, mitä ihmiskorva koskaan on kuullut. - -Pahaenteinen helinä seurasi tuota ulvontaa; ikkunaruudut särkyivät -nyt tuhansiksi sirpaleiksi ja putosivat marmoriportaille ja -karniiseille, päästäen tuon kirpeän ja leikkaavan äänen, joka haipuu -vihloen avaruuksiin. - -Sama tuulen puuska oli temmaissut auki myöskin yhden huonosti -suljetuista ikkunain ulkoluukuista, joka löi seinään niinkuin jonkin -öisen linnun jättiläissiipi. - -Kaikissa linnan huoneissa, missä ikkunat olivat olleet auki, puhalsi -se tuulenpuuska kynttilät sammuksiin. - -Dauphin meni ikkunan luo nähtävästikin sulkeakseen ulkoluukkua; mutta -dauphine esteli häntä. - -"Oi, teidän korkeutenne", sanoi hän, "älkää avatko sitä ikkunaa, -kynttilämme sammuisivat, ja minä kuolisin pelosta". - -Dauphin pysähtyi. - -Läpi uudinten, jotka hän oli jälleen vetänyt ikkunan eteen, -näkyivät puiston puiden tummat latvat, vavisten ja taipuen aivan -kuin näkymätön jättiläiskäsi olisi pilkkopimeässä pudistanut niiden -runkoja. - -Juhlatulitus oli kaikkialla sammunut. - -Silloin saattoi nähdä taivaalla laumoittain synkkiä pilvenlonkia, -jotka vihurina kiitivät eteenpäin, niinkuin ratsuväkiparvet rynnäten -taisteluun. - -Dauphin seisoi kalpeana, käsi ikkunan rivassa. Dauphine vaipui alas -tuolille ja huokasi tuskallisesti. - -"Te olette hyvin pelästynyt, Madame?" kysyi dauphin. - -"Ah, niin, ja kuitenkin rauhoittaa minua, että te olette läsnä. -Oh, minkälainen myrsky! Kauhea myrsky! Juhlatulet ovat kaikkialta -sammuneet." - -"Niin", vastasi Ludvig, "tuulee etelälounaasta, ja se tuuli ennustaa -juuri ankarimpia hirmumyrskyjä. Jos tätä jatkuu, en ymmärrä, kuinka -ilotulitus voidaan polttaa." - -"Oh, teidän korkeutenne, ketä varten sitä poltettaisiin? Tällaisella -rajuilmalla ei ketään jää puutarhaan." - -"Madame, te ette tunne ranskalaisia, heidän täytyy saada -ilotulituksensa; tämä on valmistettu aivan erinomaiseksi; insinööri -on kertonut minulle suunnitelman. Kas niin, nyt näette jo, etten -erehtynyt; nyt nousevat ensimmäiset raketit ilmaan." - -Kiitäen kuin pitkät tuliset käärmeet singahtivat tosiaan -merkkiraketit taivaalle. Mutta kuten rajuilma olisi pitänyt -noita tuliviiruja uhmaamisena, välähti salama, yksi ainoa, mutta -niin suuri, että se näytti halkaisevan koko taivaan, mutkitellen -keinotekoisten tulten väliin, ja sekoitti sinertävää hohdettaan -rakettien punaiseen tuleen. - -"On todellakin sopimatonta taistella Jumalaa vastaan", huudahti -arkkiherttuatar. - -Merkkiraketit laskettiin ainoastaan joku sekunti ennen kuin alettiin -sytyttää muita ilotulituslaitteita, sillä insinöörin mielestä -oli jouduttava, ja hän sytytti nyt ensimmäiset niistä. Ja niitä -tervehdittiin valtavin riemuhuudoin. - -Mutta aivan kuin maa ja taivas olisivat keskenään taistelleet, aivan -kuin ihminen olisi herjannut Jumalaa, niinkuin arkkiherttuatar oli -sanonut, antoi ärsyttynyt myrsky samalla kuulua ulvovan äänensä yli -kansanhuutojen. Ja ikäänkuin kaikki taivaan ikkunat olisivat yhtaikaa -auenneet, syöksyi pilvistä tulvimalla rankkasade. - -Tuuli oli sammuttanut juhlatulet ja sade sammutti ilotulituksen. - -"Mikä vahinko!" virkkoi dauphin. - -"No, monsieur", vastasi Marie Antoinette surullisena, "eikö kaikki -mene myttyyn minun saavuttuani Ranskaan?" - -"Kuinka niin, Madame?" - -"Oletteko katsellut Versaillesia?" - -"Kyllä, Madame. Ettekö pidä Versaillesista?" - -"Oi kyllä, minä pitäisin kyllä Versaillesista, jos se olisi vielä -nykyään sellainen, jollaisena teidän loistava esi-isänne Ludvig XIV -sen jätti. Mutta missä tilassa me olemmekaan nähneet Versaillesin? -Sanokaa. Kaikkialla suru ja hävitys. Oi niin, myrsky sopii hyvin -tähän juhlaan, joka minua varten on järjestetty. Eikö kuulu -asiaan, että hirmumyrsky puhkeaa ja kätkee kansalta palatsimme -sisäisen surkeuden? Eikö yö ole toivottava ja tervetullut, kun se -estää näkemästä nuo ruohottuneet puutarhakäytävät, nuo mutaiset -tritooniryhmät, kuivuneet lammikot, särkyneet kuvapatsaat? Ah, -niin, puhu vaan, eteläinen tuuli, ulvo myrsky, kasaantukaa, synkät -pilvet, salatkaa kaikkien silmiltä omituinen vastaanotto, jonka -Ranska varustaa keisarien tyttärelle sinä päivänä, jolloin hän laskee -kätensä tulevan kuninkaansa käteen!" - -Dauphin oli huomattavasti ymmällä eikä tiennyt, mitä vastata -tällaisiin moitteisiin ja varsinkin moiseen kiihkeään -alakuloisuuteen, joka ei laisinkaan sopinut hänen omaan -luonteeseensa. Ja hänkin vuorostaan nyt huokasi pitkään. - -"Minä teen teidät surulliseksi", jatkoi Marie Antoinette; "älkää -kuitenkaan luulko, että puhun näin ylpeyteni tähden. Ei, sitä en -suinkaan tee. Miksi ei minulle näytetty ainoastaan tuota hymyilevää, -kukkivaa Trianonia, jossa myrsky nyt onnettomasti ruhjoo lehtimajoja -ja myllertää lammikoita? Minä olisin tyytynyt tuohon pieneen -suloiseen elinpaikkaan; mutta rauniot peloittavat minua, ne ovat -vastenmielisiä nuoruudelleni, ja sen lisäksi, minkä suunnattoman -määrän uusia raunioita tämä kauhea hirmumyrsky vielä tekeekään!" - -Uusi myrskynpuuska, entistä hirmuisempi, täristi palatsia. Prinsessa -nousi vavistuksissaan ylös. - -"Oi, hyvä Jumala, sanokaa, eikö meitä vaan uhkaa vaara? Sanokaa, eikö -meillä ole syytä pelätä... Minä kuolen kauhusta!" - -"Ei, vaaraa ei ole, Madame. Versailles on tasakattoinen palatsi -eikä vedä ukkosta puoleensa. Jos se iskisi, sattuisi se luultavasti -kappeliin, jossa on suippo katto, tai pikku linnaan, jossa on -erillään kohoavia osia. Tiedättehän, että huiput vetävät puoleensa -sähkövirtaa ja että latteat esineet päinvastoin työntävät sitä -luotaan?" - -"En", huudahti Marie Antoinette, "sitä minä en tiedä, sitä en tiedä!" - -Ludvig tarttui arkkiherttuattaren vapisevaan ja jääkylmään käteen. - -Samassa täytti kalpea salama huoneen sinertävällä ja sinipunaisella -hohteellaan. Marie Antoinette päästi huudon ja työnsi dauphinin -luotaan. - -"Mutta, Madame", kysyi dauphin, "mikä teillä oikein on?" - -"Oh", vastasi dauphine, "te olitte tuossa salaman valossa aivan -valju, riutunut kuin haamu ja verinen. Minä olin näkevinäni aaveen." - -"Se oli vaan rikkitulen heijastusta", vastasi prinssi; "ja minä -selitän teille...". - -Kauhea ukkosen jyrähdys, jonka jylinää kaiku pitensi kunnes se nousi -korkeimmilleen ja sitten alkoi loitota, keskeytti jyrkästi nämä -tieteelliset selitykset, joita nuori mies oli tyynesti aikonut antaa -kuninkaalliselle puolisolleen. - -"Kas niin, Madame", sanoi dauphin; "rohkaiskaa luontonne, pyydän; -jättäkää pelko kehittymättömien asiaksi; fyysillinen täristys on -luonnon välttämättömiä ehtoja. Siksi ei sitä pidä kummastua sen -enempää kuin tyyntäkään; tyyneys ja rajuilma seuraavat toisiaan; -tyynen häiritsee täristys, täristyksen asettaa jälleen tyyni. -Lähemmin asiaa ajatellen, Madame, tämä on vain ukonilmaa, ja -sellainenhan on luonnon luonnollisimpia, usein uudistuvia ilmiöitä. -Minä en siis ymmärrä, miten sellaista voi pelätä." - -"Oh, jos ei olisi muuta, ehken sitä niin kauhistuisikaan, mutta -tällainen rajuilma meidän hääpäivänämme, eikö se tunnu teistä tuhoa -ennustavalta enteeltä, kuten kaikki muutkin, joita olen nähnyt aina -Ranskaan saapumisestani saakka?" - -"Mitä sanoitte, Madame?" huudahti dauphin, ja taikauskoinen pelko -järkytti häntä vasten tahtoaankin; "enteistäkö puhuitte?" - -"Niin, niin, hirveistä, verisistä enteistä!" - -"Sanokaa minulle, mitä ne ovat, Madame; väitetään yleensä, että -minulla on älykäs ja harkitseva mieli, ehkäpä olisin niin onnellinen, -että voisin kumota ja todistaa vääriksi nuo enteet, joita te niin -pelkäätte." - -"Teidän korkeutenne, Strassburgissa minä vietin ensimmäisen yöni -Ranskassa. Minut vietiin suureen huoneeseen, johon sytytettiin -kynttilät, sillä se oli pimeä. Kun kynttilät oli sytytetty, näin -niiden valossa seinät, joita pitkin veri näytti virtaavan. Minä -rohkenin kuitenkin mennä lähemmäksi ja katsella tarkemmin noita -punaisia viiruja. Huoneen seinät olivat verhotut tapeeteilla, jotka -esittivät viattomain lasten murhaa. Kaikkialla näkyi epätoivo -kamaline katseineen, verenhimo leimuavine silmineen, joka paikassa -kiiluivat piilut ja miekat, joka paikasta tunsin kyyneleiden, äitien -huutojen ja tuskallisten kuolonkorahdusten pursuvan ulos, tuosta -profeetallisesta seinästä, joka näytti minusta yhä elävämmältä, kuta -kauemmin sitä katselin. Oih, minä olin niin hirmun vallassa, etten -voinut nukkua... Niin, sanokaapa, eikö se ollut surullinen enne?" - -"Ehkä jollekin entisajan naiselle, Madame, mutta ei meidän aikamme -prinsessalle." - -"Teidän korkeutenne, tämä aikakausi on onnettomuuksista raskas, sen -on äitini minulle sanonut. Se on kuten taivas, joka leimahtelee -päämme päällä täynnä tulikiveä, tulta ja tuhon voimia. Nähkääs, siksi -minä niin kovin pelkään, ei, siksi jokainen enne minusta tuntuu -varoitukselta." - -"Madame, meitä ei voi uhata mikään vaara valtaistuimella, jolle -nousemme; me kuninkaat elämme pilvien yläpuolella olevassa -ilmapiirissä. Ukkonen pauhaa jalkaimme juuressa, ja kun se iskee -maahan, lennätämme me sen itse." - -"Oi ei, tämä ei sovi siihen, mitä minulle ennustettiin." - -"Ja mitä teille ennustettiin?" - -"Jotakin kauheata, hirveää." - -"Ennustettiinko teille sellaista?" - -"Ennustettiin, tai paremminkin se minulle näytettiin." - -"Näytettiin?" - -"Niin, minä näin sen, se on aivan totta, ja se kuva syöpyi niin -syvälle mieleeni, ettei kulu ainoatakaan päivää, etten sitä kauhistu, -kun sitä vain ajattelen, eikä yötä, jolloin en näe sitä uudestaan -unissani." - -"Ja ettekö voi sanoa minulle, mitä näitte? Vaadittiinko teiltä -vaikenemista?" - -"Ei, mitään ei vaadittu." - -"Kertokaa siis, Madame." - -"Kuulkaa, sitä on mahdoton kuvailla; se oli jonkinlainen kone, joka -oli asetettu koholle maasta kuin mestauslava, mutta sillä lavalla -seisoi kaksi pylvästä, ikäänkuin tikapuut, ja niiden pylväiden -välistä putosi alas kuten veitsi, teurastajan puukko tai piilu. Minä -sen näin, ja vielä kummallisempaa, minä näin oman pääni veitsen alla. -Veitsi putosi alas niiden kahden pylvään välissä ja leikkasi poikki -pääni, joka putosi ja pyöri pitkin maata. Sellaista juuri minä näin, -teidän korkeutenne, sellaista!" - -"Pelkkää näköharhaa", vastasi dauphin; "minä tunnen melkeinpä kaikki -koneet, joilla ihmisiä surmataan, ja tuollaista konetta ei ole -olemassa; olkaa siitä huoletta". - -"Voi", huudahti Marie Antoinette, "minä en mitenkään voi saada -mielestäni tuota vihattavaa ajatusta. Ja minä koetan kuitenkin -niinkuin suinkin taidan." - -"Pian se onnistuu, Madame", virkkoi dauphin ja lähestyi puolisoaan; -"tästä hetkestä alkaen on teillä uskollinen ystävä, harras suojelija -sivullanne". - -"Ah", toisti Marie Antoinette ja sulki silmänsä ja vaipui jälleen -nojatuoliin. - -Dauphin tuli lähemmäksi prinsessaa, joka tunsi puolisonsa hengityksen -lämmittävän poskeaan. - -Sillä hetkellä aukesi hiljaa ovi, josta dauphin oli tullut, ja -kuningas Ludvig XV:n uteliaat ja himokkaat silmät kiiluivat suuren -huoneen hämärässä, sillä siellä paloi ainoastaan kaksi kynttilää, -joista vaha valui virtoina kullatuille hopeisille kynttiläjaloille. - -Vanha kuningas avasi jo suunsa luultavasti kuiskatakseen -pojanpojalleen jonkin rohkaisevan kehoituksen, kun samassa rätisevä -jylinä, jonka voimaa ei voi kuvata, kaiutti palatsia, tällä kertaa -salaman seuraamana, vaikka salamat oli tähän saakka nähty ennen -jyrinän kuulumista. Ja samassa silmänräpäyksessä näkyi valkea ja -viheriään vivahtava tulipatsas, joka leimahti ikkunan edessä, löi -siihen ja särki kaikki ruudut ja kuvapatsaan parvekkeen alla. Kauhean -räjähdyksen jälkeen se kohosi jälleen taivaalle ja katosi kuin -lentotähti. - -Molemmat kynttilät sammuivat tuulen puuskasta, joka pyörteenä -tunkeutui makuuhuoneeseen. Dauphin ponnahti pelästyneenä, horjuen ja -silmät häikäistyinä toista seinää vasten ja jäi siihen seisomaan. - -Melkein pyörtyneenä vaipui dauphine rukouspulpetin jakkaralle ja jäi -siihen aivan kuin kuoleman horteeseen. - -Ludvig XV vapisi ja luuli maan vaipuvan jalkainsa alta. Lebelin -seuraamana palasi hän tyhjiin huoneisiinsa. - -Loitompana pakeni sillä välin Versaillesin ja Pariisin väki kuin -lauma pelästyneitä lintuja, mikä puutarhoihin, mikä teille, mikä -metsiin, ja kaikkialle ajoi sitä takaa sakea raesade, joka särki -puutarhan kukkaset, suomi rikki metsän lehvät, peltojen ohran- ja -rukiintähkät, särki liuskakivikatot ja rakennusten hienot -kuvanveistoskoristeet ja lisäsi synkeyttä vielä tuottamallaan -vahingolla. - -Painaen otsaansa käsiinsä dauphine rukoili nyyhkyttäen. - -Synkkänä ja tajuttomasti katseli dauphin vettä, joka virtasi -särkyneistä ikkunaruuduista morsiushuoneeseen ja muodosti permannolle -sinertäviä lammikoita, jotka heijastelivat pintaansa tuntikaudet -yhtämittaa kestäviä salamoita. - -Tämä myllerrys selvisi kuitenkin aamupuolella, ja ensimmäiset -auringonsäteet, jotka tunkeutuivat esiin kuparinpunertavain pilvien -takaa, näyttivät nyt katsojille öisen hirmumyrskyn hävityksen -tulokset. - -Versaillesia oli vaikea enää tunteakaan. - -Maa oli ahminut moisen vesiryöpyn, puut olivat saaneet kestää -tulivirran, kaikkialla oli mutaa ja maahan kaatuneita puita, -murskautuneita, vääntyneitä ja hiiltyneitä tuon käärmeen palavasta -syleilystä, jota sanotaan ukkoseksi. - -Ludvig XV oli pelännyt niin ankarasti, ettei ollut voinut nukkua. -Aamun sarastaessa antoi hän Lebelin, joka ei ollut poistunut hänen -luotaan, pukea itsensä ja palasi häähuoneeseen saman gallerian -kautta, jonka jo tunnemme ja jossa taulut irvistelivät häpeällisesti -varhaisen aamun sinertävässä kajasteessa, taulut, jotka olivat -maalatut kukkakehyksissä ja kristallien ja sytytettyjen kandelabrien -hohteessa näytettäväksi. - -Kolmannen kerran eilis-illasta saakka avasi nyt Ludvig XV -morsiuskamarin oven. Ja häntä pöyristytti, kun hän näki Ranskan -tulevan kuningattaren kaatuneena takaperin rukous jakkaraa vasten, -kalpeana ja kulmillaan sinertävä vivahdus, kuten Rubensin maalaamalla -ylevällä Magdalenalla. Vihdoinkin oli uni lopettanut Marie -Antoinetten tuskan, ja aamurusko väritti nyt kunnioittavin ja hartain -hohtein hänen valkoista aamuvaippaansa sinertävällä valollaan. - -Kauempana huoneessa, seinän vierellä olevassa nojatuolissa ja -silkkisukkiin verhotut jalat vesilammikossa, lepäsi Ranskan dauphin, -yhtä kalpeana kuin hänen puolisonsakin ja tuskan hiki otsallaan -niinkun hänellä. - -Häävuode oli samassa kunnossa, jossa kuningas oli sen nähnyt -edellisenä iltana. - -Ludvig XV rypisti kulmiaan: tuska, jonka kaltaista hän ei ollut vielä -koskaan kokenut, viilsi kuin tulikuuma rauta läpi hänen sydämensä, -tuon sydämen, jonka itsekkyys jäähdytti yksinpä silloinkin, kun -mässäys koetti sitä lämmittää. - -Hän pudisti päätänsä, huokasi ja palasi jälleen huoneistoonsa, tällä -hetkellä ehkä synkempänä ja pelästyneempänä kuin oli ollut koko yönä. - - - - -KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU - -Tungoksessa - - -Toukokuun 30 päivänä, nimittäin kaksi päivää tuon kauhean yön -jälkeen, joka oli täynnä enteitä ja varoituksia, kuten Marie -Antoinette oli sanonut, vietti myöskin Pariisi tulevan kuninkaansa -häitä. Koko sen väestö suuntasi niin ollen matkansa Ludvig XV:n -torille, jossa ilotulitus oli poltettava. Sellainen on aina kaikkien -yleisten juhlien lisäkkeenä, jota pariisilainen katselee tosin -leikkiä lyöden, mutta jota ilman hän ei kuitenkaan voi tulla toimeen. - -Paikka oli hyvin valittu. Kuusisataatuhatta katselijaa saattoi -liikkua siellä mukavasti. Ludvig XV:n ratsupatsaan ympärille oli -rakennettu kehä telineitä, niin että kaikki torilla olijat voisivat -nähdä ilotulituksen, joka poltettiin kymmenen, kaksitoista kyynärää -maanpintaa korkeammalla paikalla. - -Pariisilaiset saapuivat niinkuin tavallisesti ryhmittäin, ja nämä -ensintulleet valitsivat kauan parhaita paikkoja, mikä oli heidän -etuoikeutensa. - -Lapset kiipesivät puihin, vakavatkin miehet portinpatsaille, naiset -portaitten kaiteille, multakuoppien reunoille ja siirrettäville -telineille, joita kiertelevät keinottelijat olivat pystyttäneet -tälle torille, niin kuin kaikissa pariisilaisissa juhlissa, nuo -keinottelijat, joiden vilkas mielikuvitus auttaa heitä joka päivä -keksimään uusia yrityksiä. - -Kello seitsemän aikaan illalla, jolloin ensimmäiset uteliaat tulivat -torille, nähtiin myöskin muutamia osastoja kaupungin vartiostoa -saapuvan sinne. - -Vartioimista ei toimittanut nyt Ranskan kaarti, sillä kaupungin -virastot eivät olleet myöntäneet sille sitä tuhannen écun korvausta, -jota kaartin ylipäällikkö, marski ja herttua de Biron oli vaatinut. - -Tuota rykmenttiä asukkaat sekä rakastivat että pelkäsivät, ja -jokainen sen jäsen oli heidän mielestään samalla kertaa sekä Caesar -että Mandrin [kuuluisa ranskalainen rosvopäällikkö 1700-luvulla. -Suom.]. Ranskan kaartilla, joka oli niin kauhea taistelukentällä -ja horjumaton täyttämään velvollisuutensa, oli rauhan aikana ja -virantoimituksesta vapaana ollessaan hirveäin roistojen maine. -Univormussaan olivat sen soturit komeita, uljaita, lahjomattomia, -ja heidän marssinsa viehätti naisia ja sai miehet ihailemaan. Mutta -lomalla ja yksityisinä ihmisinä ja muuhun joukkoon sekaantuneina -olivat he suorastaan kauhu niille, jotka heitä edellisenä päivänä -olivat ihailleet, ja ahdistelivat armottomasti niitä, joita heidän -seuraavana päivänä oli suojeltava. - -Kaupunki kammoksui siitä syystä näitä sankareita ja peliluolissa -juoksijoita vanhastaan, ja se riitti, ettei se myöntänyt Ranskan -kaartille tuhatta écun rahaa, vaan lähetti juhlapaikalle, kuten -olemme sanoneet, ainoastaan porvarilliset kaupunginvartijansa, sillä -näennäisellä verukkeella, että tällaisessa perhejuhlassa, joka nyt -oli vietettävä, piti perheen tavallistenkin vartijain riittää. - -Senpä tähden nähtiinkin lomalle laskettujen kaartilaisten sekaantuvan -kansanryhmiin, joista olemme puhuneet. Ja he olivat siinä -tilaisuudessa nyt yhtä vallattomia kuin olisivat olleet vakavia, jos -olisivat olleet virassa; niin, nuo vahtikojujen urhot aiheuttivat -torilla kaikenlaisia pieniä selkkauksia, jotka he olisivat toisissa -olosuhteissa estäneet muskettien perillä, potkuilla ja kyynärpään -tuuppauksilla tai vangitsemisillakin, nimittäin jos heidän -päälliköllään, heidän Caesar Bironillansa olisi tänä iltana ollut -oikeus sanoa heitä sotamiehiksi. - -Naisten huudot, porvarien mukina ja myyjien valitus, että heiltä -vietiin maksamatta leivokset ja piparkakut, olivat pelkkää -alkunäytöstä, joka paisuisi oikeaksi temmellykseksi sitten kun -kaikki kuusisataatuhatta uteliasta olivat ennättäneet kokoontua -toripaikalle. Ja nuo selkkaukset elähyttivät sillä tavoin koko -juhlatilaisuutta, että Ludvig XV:n tori oli kello kahdeksan -illalla kuin mikä suunnaton Téniersin taulu kaikkine ranskalaisine -irvistyksineen. - -Kun pariisilaiset katupojat, koko maailman virkuimmat ja laiskimmat, -olivat asettuneet paikoilleen alas tai ylös ja samoin porvarit ja -suuri rahvasjoukko asettuneet asemiinsa, vierivät torille ylhäisten -ja rikkaiden vaunut. - -Mitään määrättyä kulkuväylää ei ollut merkitty. Ja niinpä nuo vaunut -tulivatkin epäjärjestyksessä Madeleine- ja Saint-Honoré-kadulta päin, -tuoden uusiin rakennuksiin torin varrelle henkilöitä, jotka olivat -saaneet kuvernööriltä kutsun tulla katsomaan ilotulitusta niiden -ikkunoista tai parvekkeilta, joista sen piti näkyä erinomaisesti. Ne -vaunuilla tulijoista jälleen, jotka eivät olleet näitä kutsuvieraita, -laskeutuivat vaunuistaan kadunkulmauksissa ja sekaantuivat -sitten lakeijainsa johtamina jo tiheänä tungoksena odottavaan -kansanjoukkoon, joka kuitenkin aina koettaa antaa tilaa kenelle -tahansa, jos vain osaa saavuttaa sen suosion. - -Oli merkillistä nähdä, kuinka taitavasti nämä uteliaat osasivat -pimeässäkin käyttää hyväkseen maaperän epätasaisuuksia, päästäkseen -kukin korkeammalle paikalle, kuten kunnianhimo vaati. Sangen leveää, -mutta ei vielä valmista katua, joka sitten sai nimen Rue Royale, -katkoivat siihen aikaan paikka paikoin syvät ojat, joiden reunoilla -oli kasassa luotua multaa. Jokaisella näistä pienistä kohoumista oli -oma katselijaryhmänsä, joka nousi muusta valtavasta ihmismerestä -ikäänkuin korkeampana laineena. - -Mutta kun toisia aaltoja tungettiin kiivaasti näitä vastaan, vaipui -joskus tuollainen korkeampi laine alas kansan naurun kajahtaessa; -sillä vielä oli tungos siksi harvaa, etteivät moiset putoamiset -olleet vaarallisia, vaan pudonneet saattoivat päästä jälleen -jaloilleen. - -Noin kello puoli yhdeksän aikaan alkoivat kaikkien tähän saakka -hajallaan kierrelleet katseet kääntyä samaan suuntaan ja kohdistua -ilotulitustelineihin. Nyt rupesivat myöskin kyynärvarret -alinomaisilla liikkeillä puolustamaan aivan tosissaan omistusoikeutta -paikkoihin yhä lisääntyviä anastajia vastaan. - -Tämä Ludvig XV:n torilla poltettava ilotulitus, jonka oli valmistanut -Ruggieri, oli aiottu alunpitäin kilpailemaan insinööri Torren -Versaillesissa polttaman ilotulituksen kanssa, mutta tuon kilpailun -oli kaksi päivää sitten tullut rajuilma tehnyt liiankin helpoksi. -Pariisissa tiedettiin, että Versailles oli saanut melkoisen -vähän nauttia kuninkaallisesta anteliaisuudesta, joka oli suonut -viidenkymmenen tuhannen livren suuruisen määrärahan hääjuhlien -ilotulituksia varten, ja että sade oli siellä sammuttanut jo -ensimmäiset raketit. Ja kun lisäksi toukokuun 30 päivän ilta oli -kaunis, niin iloitsivat pariisilaiset jo varmasta voitosta, jonka he -tiesivät saavansa naapureistaan Versaillesin asukkaista. - -Muuten odotti Pariisi paljoa enemmän Ruggierin vanhastaan tunnetulta -taidolta kuin Torren vastasaavutetulta maineelta. - -Sitäpaitsi lupasi Ruggierin suunnitelma, joka oli vähemmän oikullinen -ja vähemmän epämääräinen kuin kilpailijan, katselijoille aivan -ensilaatuisia näytteitä ilotulitus-taiteen alalta. Vertauskuvallisuus -aikakauden valtiatar, yhdistyi siinä rakennustaiteen maukkaimpaan -tyyliin. Telineet kuvasivat Hymenin vanhaa temppeliä, joka -ranskalaisten maassa kilpailee nuoruudessa Kunnian temppelin kanssa. -Sen räystäitä kannatti jättiläismäinen pilaririvi ja sitä ympäröi -kaide, jonka kulmissa delfiinit odottivat kita auki ainoastaan -merkkiä, sylkeäkseen ilmoille tulivirtojaan. Delfiinejä vastapäätä -ylenivät uurniinsa päällä majesteettisina ja pöyhkeinä Loire-, -Rhône- ja Rhein-virtojen vertauskuvat; viimemainittua virtaahan me -itsepäisesti sanomme ranskalaiseksi vastoin koko maailman tahtoa -ja ehkäpä vastoin sen omaakin, jos meidän on uskottava ystäviemme -saksalaisten lauluja. Kaikki nuo neljä virtaa olivat valmiina -vuodattamaan veden asemasta sinisiä, valkeita, vihreitä ja punaisia -tuliaan heti, kun temppelipylvästö syttyisi loimuamaan. - -Samalla hetkellä aiottiin sytyttää vielä muitakin -ilotulituslaitteita, ja ne esittivät Hymenin palatsin pengermille -asetettuja valtavia kukkamaljakkoja. - -Sitäpaitsi kohosi tuolla paikalla, jonka oli kannettava näin -monenlaisia laitoksia, myöskin kimaltava pyramiidi ja sen päällä -maapallo; tuo pallo syttyisi kumeasti rätisten ja viimein purkaisi -ukkosen tavalla suureen joukkoon monivärisiä keinotekoisia tulia, -jotka olivat ympäri hyrrääväin pyöräin muotoisia. - -Mitä jälleen kukkakimppuun tulee, tuohon niin viralliseen ja -välttämättömään ilotulituksen osaan, että pariisilainen arvostelee -aina ilotulitusta vasta kukkakimpun mukaan, oli Ruggieri eroittanut -sen täydellisesti muista laitteista. Se oli asetettu joen rantamalle, -kuvapatsaan alapuolelle, bastioniin, joka oli sullottu täyteen -varalaitteita, sillä tavoin, että kukkakimpun alle rakennettu -ylennys, joka oli sen jalkana ja oli kolme, neljä syltä korkea, vielä -osaltaan lisäisi näyn komeutta. - -Tällaiset yksityiskohdat tuottivat nyt Pariisille ajattelun aihetta. -Kahden viikon ajan olivat pariisilaiset suuresti ihaillen nähneet -Ruggierin ja hänen apulaistensa hiiviskelevän telineittensä synkässä -valossa ja seisahtuvan kummallisin elein kiinnittämään paikalleen -sytyttimiään ja järjestämään tulilankojaan. - -Nyt tuli hetki, jolloin lyhdyt kannettiin telineitten -pohjapengermälle. Se ilmaisi, että sytyttämiseen ryhdyttäisiin pian, -ja teki kansajoukkoon niin vilkkaan vaikutuksen, että muutamat rivit -kaikkein pelottomimpiakin väistyivät takaisin. Ja se siirtyminen sai -jälleen aikaan sen, että koko valtava ihmisaallokko heilui hetkisen -laidasta laitaan. - -Vaunuja tuli tulemistaan, ja ne alkoivat jo tehdä torin ahtaaksi. - -Hevoset nojasivat päitään reunimmaisten katselijain olkapäihin, -ja ihmiset aikoivat pelätä näitä vaarallisia naapureitaan. Pian -kasaantui sitten vaunujen taakse yhä lisääntyvää kansankuntaa, -niin etteivät vaunut enää olisi voineet peräytyä, jos olisivat -koettaneetkin, sillä ne olivat nyt kiilatut keskelle sakeaa ja -meluavaa jalankulkijain tungosta. Ja sitten nähtiin paljon Ranskan -kaartilaisia, työmiehiä ja lakeijoita kiipeävän ylös vaunujen -katoille, niinkuin haaksirikkoiset luodoille, pariisilaisen -tavallisella anastusjulkeudella, jolle vetää vertoja ainoastaan -heidän kärsivällisyytensä antaa itseltäänkin anastaa. - -Bulevardeilla oli jo sytytetty ilotulitus, ja se loi sieltä punaista -hohdettaan tuhansien uteliaiden päitten lainehtivaan laumaan. Siinä -laumassa näyttivät kaupunginvartioston salamoina välkehtivät pistimet -yhtä harvalukuisilta kuin äsken leikatulle ruispellolle jääneet -seisovat korret tähkineen. - -Kutsuttujen vaunut, joiden väliin ei oltu, varomatonta kyllä, jätetty -minkäänlaista aukkoa, olivat asettuneet niiden uusien talojen -viereen, jotka nykyään muodostavat Hôtel Crillonin ja kuninkaalliset -varushuoneet; ne olivat kolmessa rivissä, jotka toisaalta -ulottuivat bulevardilta Tuileriesiin ja toisaalta bulevardilta -Champs-Élysées-kadulle saakka, kiertyen niinkuin kolmessa pyörässä -makaava käärme. - -Tämän kolminkertaisen vaunupiirin takana nähtiin harhailevan, kuten -haamut Styxin rannalla, ne kutsuvieraista, joita ennen saapuneitten -vaunut estivät pääsemästä suurelle portille. Ja heistä ryntäilivät -varsinkin juhlapukuihin ja silkkikenkiin puetut naiset, hälinästä -ymmällään ja peläten tomuista maata, sinne tänne kansantulvaa -vastaan. Mutta heidän hempeämielisyyttään lauma ainoastaan ivaili. -Niin koettivat he vaunujen pyöräin ja hevosten jalkain välitse avata -itselleen tietä ja pujahdella parhaansa mukaan määräpaikkaansa, joka -oli heille yhtä kaivattu kuin satama matkustavaiselle myrskyssä. - -Eräät näistä vaunuista tulivat paikalle noin kello yhdeksän -tienoissa, siis ainoastaan joku minuutti ennen ilotulituksen -sytyttämisaikaa, ja nekin koettivat avata itselleen väylää -kuvernöörin portille asti. Mutta sellainen vaatimus oli jo tällä -hetkellä kutakuinkin mahdoton toteuttaa. Ikäänkuin apuvoimiksi -kolmelle ensimmäiselle vaunuriville oli nimittäin nyt alkanut -muodostua neljäskin, ja tämän neljännen rivin hevoset olivat -kansanjoukon pelästyttäminä muuttuneet vauhkoista vimmastuneiksi; ne -potkiskelivat pienimmästäkin ihmisten kosketuksesta milloin oikealle, -milloin vasemmalle, saaden jo aikaan monia onnettomuustapauksia, -joita ei kuitenkaan huomattu tungoksessa ja ankarassa melussa. - -Näiden viimemainittujen vaunujen joustimista kiinni pitäen pääsi -tungokseen niiden murtamaa väylää pitkin myöskin muuan nuori mies, -joka karkoitti pois kaikki toiset tungettelijat, kun ne, niinkuin -hänkin, koettivat saada hyötyä tästä eteenpäin vievästä koneesta, -vaunuista, joiden käytön hän näytti anastaneen yksityisomaisuudekseen. - -Kun vaunut pysähtyivät, heittäytyi tuo nuori mies hiukan niistä -sivulle päin, hellittämättä kuitenkaan kättään auttavista -joustimista, vaan pitäen niistä yhtämittaa toisella kädellä kiinni. -Hän saattoi siis kuulla avonaisesta vaunujen ikkunasta vaunujen -omistajain vilkkaan puhelun. - -Vaunujen ikkunasta pisti päänsä ulos valkoisiin puettu vallasnainen, -jolla oli tukassa koristuksena pari luonnonkukkaa. Kohta huusi miehen -ääni hänelle: - -"No, Andrée, sinä maalaistyttö, älä kurkistele tuolla tavoin ulos, -_mordieu_, tai saat muiskun ensimmäiseltä ohitse kulkevalta tollolta. -Etkö näe, että vaunumme ovat joutuneet keskelle kansankuntaa niinkuin -seisomaan keskelle virtaa? Meitä ympäröi vesi, tyttäreni, ja sen -lisäksi sangen likaista vettä; pidetään varamme, ettemme kastu." - -Nuori tyttö veti päänsä takaisin vaunujen sisään. - -"Tältä puolelta ei voi nähdä mitään, isä", sanoi hän; "jos hevosemme -saattaisivat tehdä puolikäännöksen, voisimme nähdä vaunujen -ikkunasta, ja silloin meillä olisi melkein yhtä hyvä paikka kuin -kuvernöörin talossa". - -"Käännä, ajaja", huusi parooni de Taverney. - -"Se on mahdotonta, herra parooni", vastasi mies; "silloin minä tulisin -heti rusentaneeksi kymmenen ihmistä". - -"No, lempo, rusenna!" - -"Oh, monsieur", virkkoi Andrée isälleen. - -"Oh, isä" huudahti Filip. - -"Mikä parooni se siellä tahtoo murjoa köyhää kansaa?" huusi samassa -monta uhkaavaa ääntä. - -"_Parbleu_, se olen minä", sanoi parooni de Taverney kumartuen -ikkunasta ulos ja näyttäen kumartuessaan kaulassaan riippuvaa -punaista ritarinauhaa suurristeineen. - -Siihen aikaan kunnioitettiin vielä ritarinauhoja, jopa punaistakin -suurristeineen; väki nurisi edelleen, mutta alenevassa asteikossa. - -"Odottakaahan, isä, minä laskeudun maahan", sanoi Filip, "ja katson, -onko mahdollista päästä eteenpäin". - -"Ole varovainen, veljeni, henkesi voi olla vaarassa; etkö kuule, -miten hevoset hirnuvat ja tömistelevät." - -"Sanoisit paremminkin ärjyvät", oikaisi parooni. "Kas niin, -laskeudutaan maahan; sano heille, Filip, että väistyvät tieltä ja -että me tahdomme päästä eteenpäin." - -"Ah, te ette tunne enää Pariisia, isä", vastasi Filip; "sellainen -komentelu saattoi ehkä ennen käydä päinsä, mutta nyt voisi se -epäonnistua, ja tehän ette toivoisi arvollenne moista nolausta, eikö -niin?" - -"Mutta kun ne lurjukset saavat kuulla, kuka minä olen..." - -"Isä", vastasi Filip hymyillen, "vaikka olisitte itse dauphin, ei -teidän tieltänne mentäisi, varsinkaan juuri tällä hetkellä, sillä -katsokaa, nyt alkaa ilotulitus". - -"Me emme siis saa nähdä mitään", virkkoi Andrée harmissaan. - -"Se on sinun vikasi, hitossa!" vastasi parooni; "sinä hukkasit yli -kaksi tuntia aikaa pukeutumiseen". - -"Filip", sanoi Andrée, "enkö voisi turvautua käsivarteesi ja asettua -keskelle joukkoa?" - -"Kyllä, hyvä neiti", vastasi monta miestä, jotka Andréen kauneus -sai heltymään; "tulkaa, te ette vie paljon tilaa, ja teille avataan -paikka". - -"Tahdotko, Andrée?" kysyi Filip. - -"Mielelläni", vastasi Andrée. - -Ja hän hypähti alas vaunuista koskematta astuinlautaan. - -"No mene sitten", sanoi parooni; "mutta minä, joka välitän viis -ilotulituksista, jään tänne". - -Kansa kunnioittaa, ellei sitä jokin intohimo ärsytä, ja palvelee aina -sitä kuningatarta, jota kutsutaan kauneudeksi. Ja niinpä aukesikin se -nyt Andréen ja hänen veljensä edessä, ja muuan siivo porvari, joka -oli perheineen saanut haltuunsa erään kivipenkin, antoi vaimonsa ja -tyttärensä asettua hiukan ahtaammalle, niin että Andrée sai paikan -heidän välissään. - -Filip asettui seisomaan sisarensa viereen, joka nojasi nyt toisella -kädellään hänen olkapäähänsä. - -Gilbert oli tullut heidän perässään ja seisoi nyt neljän askelen -päässä sisaruksista ja katseli Andréeta kiihkein silmin. - -"Onko siinä hyvä paikka?" kysyi Filip. - -"Erinomainen", vastasi nuori tyttö. - -"Niin käy, kun on kaunis", virkkoi kapteeni hymyillen. - --- Ah niin, jumalallisen kaunis! mutisi Gilbert itsekseen. - -Andrée kuuli kyllä nämä sanat; mutta kun ne oli kai lausunut joku -kansan mies, niin ei hän välittänyt niistä sen enempää kuin jokin -intialainen jumala uhrista, kun paaria-luokkaan kuuluva raukka laskee -sen hänen jalkainsa juureen. - - - - -KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU - -Pakokauhu - - -Andrée ja hänen veljensä olivat tuskin asettuneet paikalleen, kun -jo ensimmäiset raketit suhahtivat kiemurrellen kohti taivasta, ja -kaikuva huuto kuului kansa joukosta, joka kohdisti tästä lähtien -kaiken huomionsa ainoastaan torin keskustan tarjoamaan näytelmään. - -Ilotulituksen alku oli suurenmoinen ja vastasi joka suhteessa -Ruggierin loistavaa mainetta. Temppelin tulet syttyivät vähitellen -ja näyttivät pian tulesta luodun julkisivun. Kättentaputus remahti; -mutta se mieltymyksen osoitus muuttui hurjiksi hyvähuudoiksi, kun -delfiinien kidoista ja virtojen uurnista alkoi nousta tulisuihkuja, -joiden eriväriset liekkiputoukset suihkusivat ristiin. - -Moinen vertaansa turhaan etsivä näky, nimittäin seitsemänsataatuhatta -ihmistä yhdessä laumassa karjumassa ilosta katsellen tulista -palatsia, oli saanut Andréen sellaisen kummastuksen valtaan, ettei -hän koettanut sitä salatakaan. - -Kolmen askeleen päässä hänestä seisoi Gilbert, erään jättiläismäisen -kantajan hartiain takana, joka kohotti ylös lastaan; Gilbert, joka -katseli Andréeta hänen itsensä tähden, ja ilotulitusta ainoastaan -hänen katselemisensa vuoksi. - -Gilbert näki Andréen sivulta; jokainen raketti valaisi noita kauniita -kasvoja ja sai nuorukaisen hätkähtämään; hänestä tuntui kuin olisi -yleisön ihailuun ollut syynä tuo hänen oma ihana näkynsä, tuo -taivaallinen olento, jota hän palveli epäjumalanaan. - -Andrée ei ollut ennen nähnyt Pariisia eikä näin suurta kansantulvaa -tai juhlaloistoa; sellaisten uutuuksien runsaus sai hänet aivan -ymmälle. - -Yhtäkkiä välähti ilmi kirkas valo, joka syöksyi vinosti jokea -kohti. Se oli pommi, joka räjähti kovalla paukkeella ja jonka monia -vaihtelevia värejä Andrée ihaili. - -"Katso, Filip, kuinka kaunista", sanoi hän. - -"Taivaan Isä, tuo viime raketti oli kovin huonosti suunnattu!" -huudahti nuori mies levottomana ja vastaamatta sisarelleen. "Se ei -varmaankaan mennyt minne sen piti, sillä se lensi vaakasuoraan eikä -piirtänyt kaarta niinkuin sen olisi tullut tehdä." - -Tuskin oli Filip ehtinyt ilmaista tämän rauhattomuutensa, joka -alkoi heti ilmetä myös pelokkaana väristyksenä kansanjoukossa, -kun bastionista, johon kukkakimppu ja ilotulituksen varalaitteet -oli sijoitettu, alkoi suihkuta kokonainen liekkipyörre. Torilla -kajahti nyt jyminä, niinkuin sata ukkosta olisi rynnännyt yhtaikaa -joka suunnalta, ja kuten olisi tuo suihkuava tuli ampunut joukkoon -granaatteja, ajoi se pakoon lähimpänä seisovat katsojat, lyöden heitä -äkkiarvaamatta vasten silmiä. - -"Nytkö jo kukkakimppu!" huusivat kauempana seisovat. "Ei vielä, se on -liian aikaista!" - -"Ei", sanoi Filip sisarelleen, "se ei ole kukkakimppu; se on -varmaankin joku onnettomuus, joka panee pian kansan lainehtimaan kuin -meri. Tule, Andrée; mennään heti takaisin vaunujen luokse; tule." - -"Oi, anna minun vielä katsella, Filip; se on niin kaunista!" - -"Andrée, nyt ei ole silmänräpäystäkään aikaa hukata; tule heti. On -sattunut se onnettomuus, jota pelkäsin. Huonosti ammuttu raketti on -sytyttänyt bastionin tuleen. Ihmiset survovat jo toisiaan. Kuuletko, -miten he jo huutavat? Nuo eivät ole ilohuutoja, vaan hätähuutoja. -Nopeasti vaunujen luokse... Hyvät herrat, päästäkää meitä menemään!" - -Filip kietoi käsivartensa sisarensa ympärille ja veti häntä mukaansa, -koettaen mennä isänsä luokse, joka myöskin oli tullut levottomaksi ja -aavisti kuulemistaan huudoista jotakin vaaraa, vaikka ei ymmärtänyt -mitä, joskin se selvästi läheni. Siksi hän kurkisteli ulos vaunujen -ikkunoista etsien katseillaan lapsiansa. - -Oli jo liian myöhäistä, ja Filipin ennustus kävi toteen. Kukkakimppu, -joka oli laadittu viidestätoistatuhannesta raketista, leimahti -tuleen, sinkoili joka taholle ja ahdisti katsojia kuin tulipeitset, -joita arenalla heitetään härän niskaan sitä taisteluun ärsytettäessä. - -Katselijat ensin kummastuivat, sitten pelästyivät, ja ponnahtivat -vaiston pakosta takaisin; ja moinen sadantuhannen ihmisen pusertava -peräytyminen sai toiset satatuhatta, jotka olivat ahtaaseen alaansa -tukehtua, työntämään samanlaiseen liikkeeseen jälleen heidän takanaan -olevat laumat. Ilotulitustelineet syttyivät tuleen, lapset kirkuivat, -naiset huitoivat menehtymäisillään käsiään; kaupunginvartioston -sotilaat iskivät oikealle ja vasemmalle luullen voivansa tukkia -huutajain suun ja palauttaa järjestyksen. Ja kaikkien näiden syiden -yhteisenä seurauksena oli, että se aalto, josta Filip oli puhunut, -syöksyi kuin vesipyörre sille puolelle toria, missä hän seisoi. Siten -hän ei päässytkään, niinkuin oli luullut, paroonin vaunujen luokse, -vaan vastustamaton virta vei hänet aivan päinvastaiseen suuntaan, -tuo tulva, josta ei minkäänlainen kuvaus voi antaa käsitystä, -sillä yksilöitten voima, jota jo pelästys ja kipu oli lisännyt -kymmenkertaiseksi, kasvoi satakertaiseksi kaikkien ponnistaessa -yhtaikaa. - -Filip oli vetänyt Andréen mukanaan, ja myöskin Gilbert oli antanut -saman virran kuljettaa itseään; mutta kun hän oli joutunut -parinkymmenen askeleen päähän, tempasi hänet ryöppyynsä joukko -pakenevia, joka kääntyi vasempaan Madeleine-kadulle päin, ja -välittämättä hänen hurjista huudoistaan, joita hän päästeli, kun -tunsi täten joutuvansa erilleen Andréesta, se kiskoi häntä omalle -taholleen. - -Andrée koetti pysyä kaikin voimin kiinni Filipin käsivarressa, mutta -sekaantui kuitenkin erääseen ryhmään, joka koetti väistyä kahden -vimmastuneen hevosen ja vaunujen edestä. Filip näki niiden vaunujen -kiivaasti ja uhkaavina lähestyvän; hevosten silmät säkenöivät -hurjistuneina, ja vaahto kuohui niiden sieraimista. Hän ponnisti -raivoisasti päästäkseen pois niiden tieltä. Mutta kaikki oli turhaa, -hän huomasi tungoksen takanaan avautuvan, hän eroitti pillastuneitten -eläinten päät, hän näki hevosten ponnahtavan jaloilleen aivan -kuin marmoriratsut, jotka vartioivat Tuileriesin pääporttia. Ja -kuten orja, joka niitä koettaa hillitä, päästi hän silloin Andréen -käsivarren, sysäsi hänet koko voimallaan pois vaaralliselta -väylältä ja tarttui lähimpänä olevan hevosen suitsiin. Hevonen -nousi takajaloilleen, Andrée näki veljensä kaatuvan, erkanevan -suitsista ja katoavan; hän päästi huudon, ojensi kätensä, hänet -sysättiin takaisin, käännettiin ympäri, ja hän oli silmänräpäyksen -jälkeen erillään veljestä, voimattomana, hoippuen ja niinkuin höyhen -tuulen viemänä, jaksamatta tehdä enempää kuin sekään vastarintaa -väkivallalle, joka kiidätti häntä eteenpäin. - -Pauhaavat huudot, kamalammat kuin mitkään sotahuudot, hevosten -hirnunta, kauhea pyöräin jyrinä, kun ne milloin räikkyivät -katukivillä ja milloin nousivat ihmisruumiille, palavain -ilotulitustelineitten mustansininen loimu, sapelien tuhoisa -välähtely, kun eräät raivostuneet sotamiehet elivät paljastaneet -aseensa, ja yli koko tämän verisen sekasorron vaaleanpunaisella -hohteella loistava pronssinen kuvapatsas, joka näytti ikäänkuin -johtavan verilöylyä, tämä kaikki riitti riistämään Andréelta kaiken -järjen ja kaiken hänen voimansa. Ja sitäpaitsi olisivat jonkun -jumalia vastaan taistelevan jättiläisenkin jänteet olleet voimattomia -moisessa temmellyksessä, yhden ainoan yksilön, kamppailussa kaikkia, -niin, itse kuolemaa vastaan. - -Andrée huusi sydäntä vihlovasti. Muuan sotamies avasi tietä -tungokseen, iskien miekallaan väkijoukkoon. Se ase oli välkähtänyt -Andréen pään päällä. Hän painoi kätensä ristiin kuin hukkuva, kun -viimeinen laine hyrskähtää hänen päälleen, huusi: "Jumala!" ja kaatui. - -Ken siellä kaatui, oli kuoleman oma. - -Mutta oli eräs, joka oli tuntenut tuon kauhean, toivottoman huudon -ja ymmärtänyt, mitä se merkitsi. Gilbert, joka oli viety kauas -Andréesta, oli sitkeällä taistelulla kuitenkin päässyt lähestymään -häntä. Sama aalto, joka oli nielaissut Andréen, oli masentanut hänet -maahan, mutta hän oli noussut jälleen ylös; hän ryntäsi miekkaa -kohti, joka uhkasi Andréeta kuin säännöllisesti hakkaava kone, -tarttui sotamiehen kurkkuun, joka alkoi lyödä, ja kaatoi hänet -takaperin. Sotamiehen vieressä virui valkeaan pukuun puettu nuori -nainen. Gilbert tempaisi hänet syliinsä ja kantoi hänet pois niinkuin -olisi ollut jättiläinen. - -Kun hän tunsi sydäntään vasten tuon naisen hennon muodon, moisen -kauneuden, ehkä tosin jo ruumiina, välähtivät hänen silmänsä -ylpeydestä; hän se nyt vallitsi asemaa, hän! Vallitsi voimallaan -ja rohkeudellaan! Kantamuksineen ryntäsi hän erääseen miesvirtaan, -joka oli kyllin voimakas kuohuillaan murtamaan vaikka kivimuurit -paetessaan. Se tungos piti häntä yllä ja kantoi häntä ja nuorta -tyttöä; hän kulki tai paremminkin pyöri toisten päällä muutaman -minuutin. Yhtäkkiä virta pysähtyi kuin murtuen johonkin esteeseen. -Gilbertin jalat koskettivat maahan; silloin vasta tunsi hän Andréen -painon, kohotti päätänsä nähdäkseen, mikä se este oli, ja huomasi -silloin olevansa kolmen askeleen päässä Kalustohuoneen seinästä. Se -kivimöhkäle oli murskannut tuon lihasrykelmän. - -Tämän muutamia silmänräpäyksiä kestävän tuskallisen pysäyksen aikana -ennätti hän katsella Andréeta, joka nukkui aivan kuin kuoleman unta; -hänen sydämensä ei sykkinyt enää, hänen silmänsä olivat ummessa ja -kasvot sinertävänväriset niinkuin valkean ruusun, kun se kuihtuu. - -Gilbert luuli hänen kuolleen. Nyt pääsi häneltä vuorostaan huuto, -hän painoi huulensa Andréen vaatteihin, sitten hänen käteensä; -ja viimein, moisen liikkumattomuuden rohkaisemana, peitti hän -suudelmilla nuo kasvot ja paisuneet ja suljetut silmäluomet. Gilbert -punastui, itki, karjui ja koetti valaa sieluaan Andréen rintaan, -kummastellen, etteivät hänen suudelmansa, jotka olisivat saattaneet -kivenkin lämmittää, vaikuttaneet mitään tuohon ruumiiseen. - -Yhtäkkiä tunsi Gilbert Andréen sydämen sykkivän kätensä kohdalla. - -"Hän on pelastettu!" huudahti Gilbert, nähden samalla mustan ja -verisen kansanlauman pakenevan ja kuullen onnettomuuden uhrien -sadatukset, huudot, korahdukset ja kuolemanvoihkaisut. -- Hän on -pelastettu! Ja minä hänet olen pelastanut! - -Gilbert-poloinen seisoi selin kiviseinään ja kasvot siltaan päin -eikä tullut katselleeksi oikealle puolelleen. Sillä puolella, monien -vaunujen edessä, joita ihmislauma kauan oli estänyt liikkumasta, -mutta jotka nyt alkoivat päästä kulkemaan joukon hiukan harvetessa, -vaunujen ja hevosten edessä, jotka pillastuivat ja hurjistuivat -pian täyteen laukkaan, aivan kuin ne ja kuskit olisivat joutuneet -päästään sekaisin, siellä pakeni nyt kaksikymmentätuhatta onnetonta, -ruhjottuina, toisiaan vasten ankarasti puserrettuina, kolhittuina. - -Vaiston vetäminä väistyivät hevosten uhkaamat pitkin muurin viertä, -jota vastaan ensimmäiset heistä murskaantuivat. - -Tuo väkivyöry veti nyt mukaansa tai murskasi kaikki ne, jotka -luulivat jo pelastuneensa haaksirikosta Kalustohuoneen luo turvaan -päästyään. Uusi putous törmäyksiä, eläviä ja kuolleita ruumiita -tulvahti Gilbertin yli; hän pääsi syvennykseen rautaisen säleportin -kulmaukseen ja mahtui siihen puolittain. - -Pakenevien paino sai muurin rytisemään. - -Gilbert oli tukehtumaisillaan jo hellittää; mutta hän ponnisti -kuitenkin viimeisetkin voimansa, kietoi Andréen käsivarsiinsa ja -painoi päänsä nuoren tytön rintaan. Olisi luullut, että hän aikoi -tukehuttaa suojeltavansa. - -"Hyvästi, hyvästi!" mutisi hän ja paremminkin puri kuin suuteli hänen -vaatteitaan. "Hyvästi!" - -Sitten loi hän silmänsä taivaalle ikäänkuin rukoillakseen vielä -viimeisen kerran sieltä apua. - -Silloin osui hänen silmiinsä merkillinen näky. - -Siellä seisoi mies muurin reunuskoristeen päällä, pitäen oikealla -kädellään kiinni muurissa olevasta renkaasta ja palauttaen vasemmat -käden viittauksilla järjestykseen kokonaista pakenevain armeijaa; -siellä seisoi mies, joka nähdessään tuon raivoisasti hyrskivän meren -jalkainsa juuressa lausui joskus jonkun sanan, teki joskus kädellään -jonkun liikkeen. - -Kuullessaan nuo sanat ja huomatessaan hänen viittauksensa näkyi joku -yksilö laumasta pysähtyvän, ponnistavan voimansa, kamppailevan ja -takertuvan paikalleen päästäkseen tuon miehen luokse. Toiset, jotka -jo olivat tulleet hänen ympärilleen, näyttivät tuntevan uusissa -tulijoissa veljiä ja auttoivat nyt näitä veljiään ponnistautumaan -pois joukosta, nostaen ja tukien pystyssä heitä ja temmaten heitä -luokseen. Niin oli jo tuo pieni miesjoukko, joka taisteli yhdessä -aivan kuin siltapilari, joka halkaisee vesivyöryn, saanut jaetuksi -kansanlauman kahtia ja pidetyksi pakenevien vyöryä aisoissa. - -Joka hetki ilmestyi uusia sankareita, joita näytti aivan kuin maasta -nousevan, yhtyäkseen tuohon mieheen nuo kummallisella tavalla -lausutut sanat kuullessaan ja omituiset viittaukset nähdessään. - -Viimeisillä voimanponnistuksilla onnistui Gilbertin nousta ylös; hän -tunsi, että pelastus oli olemassa, sillä tuolla vallitsi tyyneys -ja mahti. Palavien ilotulitus-telineitten tuli, kun se leimahti -viimeisen kerran sammuakseen, valaisi tuon miehen kasvoja. Gilbert -huudahti väkisinkin kummastuksesta. - -"Oh, minä saan kyllä kuolla", mutisi Gilbert, "kunhan vain hän elää! -Tuo mies osaa hänet pelastaa." - -Ja hänessä purkausi ilmi ylevä uhrautumishalu, ja hän kohotti kaksin -käsin ylös nuorta tyttöä ja huusi: - -"Parooni de Balsamo, pelastakaa neiti de Taverney!" Balsamo kuuli -tuon äänen, joka kajahti ihmislauman syvyydestä kuin raamatun -epätoivoiset huudot Herran tykö; hän näki valkean hahmon kohoavan -kaikki nielevästä aallokosta ylös; hänen seurueensa kaatoi kaikki -esteet hänen tieltään, ja hän tarttui nyt Andréehen, jota Gilbertin -piankin auttamattomasti herpoutuvat kädet pitivät ylhäällä, ja otti -hänet syliinsä. Sitten tempasi hänet jälleen mukaansa kansanlauman -liike, jota hän oli nyt lakannut ohjaamasta, ja hän kantoi Andréeta -pois, ennättämättä katsella taakseen. - -Gilbert halusi sammaltaa vielä viimeisen sanan, ja ehkäpä hän tahtoi -turvautua itsekin tuon omituisen miehen suojelukseen, saatuaan -häneltä apua Andréelle; mutta hänellä ei ollut enää voimaa muuhun -kuin ainoastaan painaa huulensa nuoren tytön hervottomana riippuvaan -käsivarteen, ja repäistä suonenvetoisesti kouristuneella kädellään -pala neidon vaatteista, tämän uuden Eurydiken, jonka tuonela riisti -jälleen häneltä. [Eurydike oli kreikkalaisessa jumalaistarustossa -nainen, jonka hänen puolisonsa ihmesoittaja Orfeus sai soittonsa -mahdilla pelastetuksi puolitiehen manalasta, mutta menetti hänet -jälleen sinne, kun ei voinut olla matkalla rakastettuunsa katsomatta, -vaikka manalan jumala oli asettanut sen tuon ylösnousemuksen ehdoksi. -Suom.] - -Sen viimeisen suudelman, näiden viimeisten jäähyväisten jälkeen -ei nuorukaisella ollut enää muuta tarjolla kuin kuolema; eikä -hän koettanutkaan sitä vastustaa; hän sulki silmänsä ja kaatui -henkiheitoksi nääntyneenä ruumisröykkiölle. - - - - -KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU - -Kuolonkenttä - - -Ankaria myrskyjä seuraa aina tyyni, hirveä, mutta kuitenkin -virvoittava tyyni. - -Kello oli noin kaksi aamulla. Suuret, valkeat pilvet kiitivät yli -Pariisin, ja kalpeassa kuutamossa kuvastuivat terävin piirtein -maaperän epätasaisuudet tuolla onnettomuuden kentällä, jonka kuoppiin -pakeneva ihmisvyöry oli syöksynyt ja tuhoutunut. - -Kuun valossa, joka välistä peittyi suurten pilvenhuippujen taakse, -näkyi siellä täällä ojain reunoilla ja syvennyksissä ihmisruumiita -vaatteet sekaisin, jäykistynein jäsenin, mustansinertävin kasvoin, -kauhun ilmein taikka rukoukseen ojentunein käsin. - -Keskeltä toria nousi ilotulitus-telineitten raunioilta keltainen -ja käryävä savu ja teki sekin osaltaan Ludvig XV:n torin nyt -tappotantereen näköiseksi. - -Verisellä ja aukealla kentällä puikkelehti hiljaisia ja nopeasti -liikkuvia haamuja, jotka pysähtyivät, vilkuivat ympärilleen ja -kumartuivat maata kohti: he olivat ruumiinryöstäjiä, jotka saalinhimo -oli houkutellut kuin korpit sinne; kun he eivät olleet voineet -varastaa eläviltä, tulivat he nyt rosvoamaan kuolleilta; mutta -useinkin he näkivät harmikseen kanssaveljiensä ehtineen jo ennen -heitä. - -Kun he huomasivat pistinmiesten viimeinkin saapuvan ja uhkaavan -itseään, niin he pakenivat pelästyneinä ja tyytymättöminä tiehensä. - -Mutta noiden pitkien ruumisjonojen välissä eivät varkaat ja -yövartijat olleet ainoita liikkujoita. Siellä kulki myöskin lyhty -kädessä henkilöitä, joita joku olisi ensi näkemältä saattanut pitää -uteliaina katsojina. - -Mutta sangen surkuteltavia katselijoita he olivat; sillä he olivat -huolestuneita ystäviä ja sukulaisia, jotka olivat turhaan odottaneet -veljiään, ystäviään ja rakastajattariaan kotiin ja olivat nyt -rientäneet paikalle kaupungin kaukaisimmistakin kortteleista, sillä -kamala uutinen oli jo tuhoisan rajutuulen voimalla levinnyt yli -Pariisin ja muuttanut huolestuneiden tuskan etsimiseksi. - -Tämä näytelmä oli ehkä vielä julmempi katsella kuin itse -onnettomuustapaus. - -Kaikki mahdolliset ilmeet näki noilla kalpeilla kasvoilla, kaikki, -sen etsijän tuskasta, joka oli hellästi rakastetun ruumiin löytänyt, -niiden onnetonten kamalaan epäilykseen saakka, jotka eivät löytäneet -mitään, vaan katselivat nyt tutkivin silmin virtaa, joka juoksi -yksitoikkoisesti kohisten torin ohitse. Kerrottiin näet, että -paljon ruumiita oli jo heitetty alas virtaan, kaupungin hallituksen -käskystä, joka oli järjestänyt tulituksen huonosti ja tahtoi nyt -salata varomattomuutensa uhrien kauhistavaa määrää. - -Kun he olivat katselleet tätä tuloksetonta näytelmää ja saaneet -tarpeekseen siitä, ja kun he olivat Seinen vedessä nilkkoihin seisten -saaneet sieluunsa yhä lisää öisen, kuohuvan virran tuottamaa synkeää -ahdistusta, niin läksivät he pois lyhty kädessä torilta ja menivät -tarkoin tutkimaan läheisiä katuja. Sinne kerrottiin nimittäin monien -haavoittuneiden laahautuneen saamaan apua tai ainakin yrittäneen -päästäkseen pois kärsimystensä näyttämöltä. - -Jos he onnettomuudekseen siellä löysivät kaivatun henkilön, kadotetun -ystävän, ruumiiden joukosta, niin seurasivat sydäntä särkevää -tyrmistystä silloin valitushuudot, ja nyyhkytyksiin, joita kuului -verisellä kentällä joltain paikalta, vastasivat silloin vaikerrukset -toisaalta. - -Joskus kajahti kentältä rämähdys, lyhty oli yhtäkkiä pudonnut maahan -ja murskaantunut; joku elävä oli suinpäin heittäytynyt syleilemään -viimeisen kerran vainajaa. - -Mutta muitakin ääniä kuului tuolta laajalta kirkkomaalta. - -Moni haavoittunut, joka oli kaatuessaan murskannut kätensä, onneton, -jonka rinnan oli miekka puhkaissut tai väkijoukon vyöry pusertanut -sisään, päästi korisevan vaikerruksen tai huokaavan rukouksen. Ja -silloin riensivät hänen luokseen kaikki, jotka toivoivat löytävänsä -sieltä ystävän, mutta he poistuivat sitten jälleen, kun eivät häntä -omakseen tunteneetkaan. - -Torin päähän, puutarhan puolelle, oli kuitenkin yleisön -armeliaisuuden avulla saatu aikaan siirrettävä kenttäsairaala. Muuan -nuori lääkäri, jonka ammatin huomasi monista kirurgisista koneista, -joita hänellä oli ympärillään, antoi kuljettaa siellä luokseen miehiä -ja naisia. Mutta sitoessaan heidän haavojaan puhutteli hän heitä -sanoilla, jotka paremmin ilmaisivat vihaa onnettomuuden syytä kuin -sääliä sen uhreja kohtaan. - -Hänellä oli kaksi lujaa kantajaa apuvoiminaan tässä verisessä -tarkastuksessaan, ja näille huusi hän lakkaamatta: - -"Rahvaan naiset, rahvaan miehet ensin! Ne voi helposti tuntea, sillä -he ovat melkein aina pahemmin haavoittuneita ja varmasti huonommissa -vaatteissa!" - -Kuullessaan nämä sanat, jotka lääkäri lausui karmivan -yksitoikkoisella äänellä joka kerta, kun uusi haavoittunut oli -sidottu, jo toisen kerran, kohotti nyt muuan kalpeakasvoinen nuori -mies päätänsä, haeskellessaan lyhty kädessä ruumiiden keskellä. - -Hänen otsaansa oli viiltynyt leveä haava ja siitä tihkui -tuontuostakin punaisia veripisaroita. Hänen toinen kätensä oli -pistetty kahden suljetun takinnapin väliin, ja hänen hien peittämillä -kasvoillaan näki syvän ja kuvaamattoman mielenliikutuksen. - -Kun hän nyt kuuli toisen kerran, kuten olemme sanoneet, lääkärin -kehoituksen, niin hän nosti päätänsä ja sanoi katsahtaen surullisena -irtileikattuja jäseniä, joita lääkäri näytti silmäilevän melkein -nautinnokseen: - -"Mutta, monsieur, miksi te valikoitte tapaturman uhreja?" - -"Siksi", vastasi tohtori kohottaen puhuttelun kuullessaan päätänsä, -"siksi, ettei kukaan hoitaisi köyhiä, ellen minä heitä muistaisi, -ja siksi, että rikkaat saavat aina hoitajansa! Laskekaahan hiukan -lyhtyänne ja katselkaa torin kivityksellä makaavia, niin näette itse -sata köyhää jokaista rikasta tai ylimystä vastaan. Tässäkin suuressa -onnettomuudessa on aatelisia ja rikkaita auttanut onni, joka viimein -kyllästyttää itse Jumalaakin, joten he ovat maksaneet ainoastaan -saman veron kuin tavallisestikin, nimittäin yhden tuhannelta." - -Nuori mies kohotti lyhtyään, valaisten veristä otsaansa. "Silloin -olen minä tuo yksi", vastasi hän suuttumatta; "sillä minä olen -ylimys, ja olen niinkuin monet muut joutunut onnettomuuden uhriksi -tungoksessa, minä, jota hevonen potkaisi otsaan ja joka taitoin -vasemman käsivarteni pudotessani erääseen kuoppaan. Rikkaat ja -aateliset saavat aina hoitajansa, sanotte? Näette itse, että minua ei -vielä oli sidottu." - -"Teillä on hotellinne... teillä on oma lääkärinne... menkää kotiinne, -koska voitte kävellä." - -"Minä en pyydä teiltä itselleni apua, monsieur; minä etsin täältä -sisartani, nuorta, kaunista, kuudentoista ikäistä tyttöä, sillä hän -on varmaan tuhoutunut, vaikkei hän olekaan rahvaan nainen. Hänellä -oli yllään valkea puku ja kaulassa nauha, jossa oli risti; ja vaikka -hänellä on sekä koti että lääkäri, niin vastatkaa minulle, säälistä: -oletteko nähnyt häntä, jota etsin, monsieur?" - -"Monsieur", vastasi nuori lääkäri kuumeellisen kaunopuheisesti, -mikä seikka osoitti, että nämä hänen nyt lausumansa ajatukset -olivat kauan hautuneet hänen aivoissaan, "monsieur, ihmisyys on -minun ojennusnuorani; sille minä uhraudun, ja jos minä nyt jätän -aateliston kuolinvuoteelleen auttaakseni köyhiä kärsiviä, niin -noudatan ainoastaan oikeaa ihmisyyden lakia, jonka minä olen valinnut -jumalakseni. Kaikki onnettomuudet, jotka ovat tänään tapahtuneet, -johtuvat teistä; ne johtuvat teidän väärinkäytöksistänne, teidän -epäoikeutetuista anastuksistanne, kestäkää nyt itse niiden -seuraukset. En, monsieur, en minä ole nähnyt teidän sisartanne." - -Annettuaan puhuttelijalleen vastaukseksi tämän ankaran moitteen -ryhtyi tohtori jälleen leikkaustyöhönsä. Hänen luokseen oli tuotu -köyhä nainen, jolta molemmat jalat olivat murskaantuneet vaunujen -alle. - -"Kuulkaa", lisäsi hän, singoten väistyvän Filipin jälkeen nämä sanat, -"kuulkaa: köyhätkö ne julkisissa juhlatilaisuuksissa ryntäävät -vaunuineen toisten päälle ja murskaavat rikkailta jalat?" - -Filip oli tuota nuorta aatelia, joka on lahjoittanut meille -sellaisetkin miehet kuin Lafayetten ja Lamethin, ja hän oli montakin -kertaa julistanut aivan samoja periaatteita, jotka saivat hänet -nyt tuon nuoren lääkärin suusta tulleina kauhistumaan; niiden -sovittaminen käytäntöön osui häneen nyt rangaistuksena. - -Melkeinpä murtunein sydämin läksi hän lääkärin lähistöltä jatkaakseen -surullista etsiskelyään. Ja tuskissaan kuultiin hänen hetki sen -jälkeen huutavan kyyneleiden murtamalla äänellä: - -"Andrée! Andrée!" - -Silloin kohtasi hänet ohi mennessään muuan vanha mies harmaissa -vaatteissa ja huopasäärykset jalassa; hän kulki hyvin kiireesti, -nojaten oikealla kädellään sauvaan ja pitäen vasemmassaan öljytystä -paperista tehtyä lyhtyä, jossa paloi talikynttilä. - -Kun hän kuuli Filipin valittavan näin, käsitti hän, miten suuresti -nuori mies kärsi, ja mutisi itsekseen: "Voi onnetonta tuotakin!" - -Mutta kun vanhus näytti tulleen torille samoissa aikeissa kuin hänen -surkuttelemansakin, jatkoi hän kulkuaan Filipin ohitse. - -Mutta sitten virkkoi hän yhtäkkiä, ikäänkuin katuen sitä, että oli -mennyt kärsivän olennon ohitse tarjoamatta hänelle lohdutustaan: -"Monsieur, antakaa anteeksi, että otan osaa suruunne, mutta niiden, -joita on kohdannut sama onnettomuus, täytyy tukea toisiaan pysyäkseen -pystyssä. Sitäpaitsi voi teistä olla minulle hyötyä... te olette -etsinyt täältä kauan, sillä teidän kynttilänne on palanut melkein -loppuun, ja niinpä te tietänette pahimmat paikat torilla." - -"Oi, niin, monsieur, minä ne kyllä tiedän." - -"No niin, minäkin etsin erästä ihmistä." - -"Katselkaa sitten ensin tuolta suurista haudoista. Siellä tapaatte -yli viisikymmentä ruumista." - -"Viisikymmentä, hyvä Jumala! Niin paljon uhreja julkisessa juhlassa!" - -"Paljonko, sanotte, monsieur! Minä olen valaissut jo tuhansien -kasvoja löytämättä kuitenkaan sisartani." - -"Sisartanne?" - -"Niin, hän oli tuolla alhaalla päin. Minä hukkasin hänet, kun -seisoin erään penkin vieressä. Minä löysin kyllä paikan, jossa minut -temmattiin hänestä erilleni, mutta en hänestä itsestään merkkiäkään. -Minä lähden siis uudestaan etsimään häntä bastionin luota." - -"Minnekä päin väentungos pakeni, monsieur?" - -"Uusille rakennuksille, Madeleine-kadulle päin." - -"Silloin hän mahtaa olla sillä kulmalla?" - -"Niin luulisi; ja minä olenkin jo hakenut sieltä; mutta sillä oli -hirvittävä pyörre. Suurin virta syöksyi tosin sille suunnalle, mutta -naisraukka, joka on joutunut suunniltaan, ei tiedä, minne menee, vaan -koettaa paeta milloin millekin taholle." - -"Monsieur, tuskinpa on uskottavaa, että hän olisi voinut ponnistella -väen virtaa vastaan. Minä aion hakea noilta kaduilta päin. Tulkaa -kanssani, niin ehkä löydämme yhteisvoimin." - -"Ja ketä te etsitte? Poikaanneko?" kysyi Filip varovaisesti. "En, -monsieur, vaan erästä lapsukaista, jonka minä otin melkein omakseni." - -"Ja te laskitte hänet ulos yksin?" - -"Ah, se lapsukainen oli jo melkein mies: kahdeksan-, yhdeksäntoista -vuoden ikäinen. Hän oli oma herransa ja tahtoi lähteä, enkä minä -voinut häntä estää. Ja kuka sitäpaitsi olisi saattanut aavistaa -tällaista julmaa onnettomuutta!... Teidän kynttilänne sammuu." - -"Niin, monsieur." - -"Tulkaa sitten kanssani, niin valaisen teillekin." - -"Kiitoksia, te olette kovin ystävällinen; mutta ehkä olen teille -vaivaksi?" - -"Oh, älkää sitä pelätkö, kun minun kerran on itsenikin etsittävä. -Tuo poika-raukka tuli kotiin aina niin säntillisesti", jatkoi vanhus -kulkien kaduille päin. "Mutta eilis-iltana minä aivan kuin aavistin -jotakin onnettomuutta. Minä odotin häntä, ja kello yksitoista sai -vaimoni kuulla juhlissa tapahtuneen onnettomuuden. Minä odotin pari -tuntia ja toivoin yhä, että hän palaisi. Mutta kun häntä ei kuulunut, -niin oli minusta halpamaista mennä makuulle hankkimatta tietoja hänen -kohtalostaan." - -"Siis me menemme ensin tuonne talojen luokse?" kysyi nuorukainen. - -"Kyllä, sillä tehän sanoitte, että väkijoukko oli kai rynnännyt sinne -päin, ja varmaan se on sen tehnytkin. Epäilemättäkin on poloinen -nuorukainen hyökännyt sille suunnalle? Hän oli maalaispoika, joka -ei tuntenut edes tämän suuren kaupungin katuja, puhumattakaan -täkäläisten tavoista. Ehkäpä hän oli vasta ensi kerran Ludvig XV:n -torillakin." - -"Ah, minunkin siskoni on maaseutulainen, monsieur." - -"Voi, miten hirveä näky", sanoi ukko ja käänsi kasvonsa pois -rykelmästä päälletysten sulloutuneita ruumiita. - -"Ja kuitenkin on etsittävä juuri tästä", vastasi nuori mies ja ojensi -päättävästi lyhtyään, valaisten tuota ruumiskasaa. - -"Oi, minua pöyristää katsoa sinne, sillä kuinka vähäpätöinen olento -olenkin, kauhistaa kuoleman hävitys minua niin, etten voi luontoani -voittaa." - -"Ennen tunsin minäkin samanlaista kauhua, mutta tänä yönä olen käynyt -oppini. Katsokaa nyt, tässä on eräs kuuden- tai kahdeksantoista -ikäinen poika, joka on nähtävästi tukehtunut, sillä hänessä ei ole -yhtään haavaa. Onko tämä se teidän etsimänne?" - -Vanhus pakotti luontonsa taipumaan ja meni lyhtyineen katsomaan. - -"Ei, monsieur", vastasi hän; "se minun etsimäni on nuorempi, hänellä -on musta tukka ja kalpeat kasvot". - -"Niin, valitettavasti ovat he nyt kaikki kalpeita", vastasi Filip. - -"Ah, katsokaa", sanoi vanhus, "nyt me olemme Kalustohuoneen -seinämällä. Katsokaa, tuollaisia taistelujen jälkiä. Verta -muurinseinillä, vaaterepaleita aidan rautasäleissä, rikkirevittyjen -vaatteiden kappaleita, jotka liehuvat porttien rautakeihäissä. Ja -eihän edes ole paikkaa, mihin jalkansa astua." - -"Täälläpäin, täälläpäin se on varmaan tapahtunut", mutisi Filip. - -"Kuinka paljon kurjuutta!" - -"Ah, taivaan Jumala!" - -"Mikä siellä on?" - -"Kappale valkeaa kangasta näkyy noiden ruumiiden alta. Siskollani oli -valkea puku. Antakaa, monsieur, Herran tähden minulle lyhtyänne!" - -Filip oli tosiaan huomannut valkean kangaskappaleen ja oli tarttunut -siihen; hänen täytyi kuitenkin päästää irti, sillä hänellä oli -ainoastaan yksi käsi ja siihen piti hänen nyt ottaa lyhty. - -"Se on kappale naisen pukua, muuan nuori mies kouristaa sitä -kädessään", huudahti hän, "samanlaista valkeaa pukua kuin Andréella -oli yllään. Voi, Andrée! Andrée!" - -Ja nuori mies vaikeroi sydäntä särkevästi. - -Vanhus tuli vuorostaan tarkastamaan. - -"Se on hän!" huudahti hän ja levitti sylinsä. - -Tämä huudahdus sai Filipin jälleen tarkkaavaiseksi. - -"Gilbert!..." huudahti hän nyt puolestaan. - -"Tunnetteko te Gilbertin?" - -"Gilbertiäkö etsitte?" - -Nämä kaksi huudahdusta kuuluivat melkein yhtaikaa. - -Vanhus tarttui Gilbertin käteen. Se oli jäykkä ja kylmä. - -Filip aukaisi nuorukaisen liivit, työnsi paidan reunan syrjään ja -asetti kätensä sydämen kohdalle. - -"Gilbert-raukka!" sanoi hän. - -"Rakas lapsukaiseni!" huokasi vanhus. - -"Hän hengittää! Hän elää... hän elää, kuuletteko!" huudahti Filip. - -"Oi, luuletteko niin?" - -"Kyllä, minä olen siitä nyt varma, hänen sydämensä sykkii." - -"Aivan totta", vastasi vanhus. "Apua, apua! Tuollahan on lääkäri." - -"Oh, autetaan itse itseämme, monsieur; sillä kun minä äsken pyysin -häneltä apua, kieltäytyi hän minulle sitä antamasta." - -"Mutta täytyyhän hänen auttaa minun lastani!" huudahti vanhus aivan -suunniltaan tuskasta. "Hänen täytyy! Auttakaa minua, monsieur, -kantamaan Gilbertiä hänen luokseen." - -"Minulla ei ole muuta kuin yksi käsi", sanoi Filip; "mutta se on -käytettävissänne". - -"Ja minä olen nyt luja, niin vanha kuin olenkin. Kas niin!" - -Vanhus otti Gilbertiä kainaloista, nuori mies nosti hänen jalkansa -oikeaan kyynärkoukkuun, ja sillä tavoin läksivät he menemään joukkoa -kohti, jonka keskellä lääkäri teki välskärintyötään. - -"Auttakaa, auttakaa!" huusi vanhus. - -"Ensin rahvaan lapset", vastasi lääkäri periaatteestaan horjumatta ja -varmana siitä, että joukko, joka häntä ympäröi, puhkeaisi joka kerta -ihailevaan sorinaan, kun hän nämä sanat toisti. - -"Tämä, jota tuon, on rahvaan lapsia", vastasi vanhus innoissaan, -mutta millään tavoin ihastumatta lääkärin jyrkkyydestä, kuten kaikki -muut hänen ympärillään seisovat. - -"No hyvä, siinä tapauksessa naisten jälkeen", vastasi lääkäri; -"miehillä on enemmän voimia kuin naisilla kestää tuskia". - -"Ainoastaan iskettävä suonta, monsieur, ei muuta, se riittää", -vastasi vanhus. - -"Ahaa, taasko olette täällä, aatelisherra", sanoi lääkäri -huomatessaan Filipin ennen vanhusta. - -Vanhus luuli, että ne sanat lausuttiin hänelle. - -"Minä en ole mikään aatelinen, vaan kansan mies", vastasi hän; "nimeni -on Jean-Jacques Rousseau". - -Lääkäri huudahti hämmästyksestä, kohotti käskevästi kättään ja huusi: - -"Tilaa luonnonystävälle! Tilaa ihmiskunnan vapauttajalle! Tilaa -Geneven kansalaiselle." - -"Kiitän teitä, monsieur", vastasi Rousseau. - -"Onko teille tullut jokin onnettomuus, monsieur?" kysyi nuori lääkäri. - -"Ei, mutta tälle nuorukaiselle." - -"Ah, tekin, niinkuin minä", huudahti nuori lääkäri. "Te edustatte -ihmisyyden asiaa." - -Tästä odottamattomasta voitostaan liikutettuna ei Rousseau voinut -muuta kuin sammaltaa jonkun melkein käsittämättömän sanan. - -Filip vetäytyi syrjään; hän oli hämmästynyt aivan mykäksi, kun oli -näin joutunut tuon niin suuresti ihailemansa filosofin seuraan. - -Rousseauta autettiin asettamaan yhä pyörryksissä makaavaa Gilbertiä -pöydälle. - -Tällä hetkellä tarkasti Rousseau lääkäriä, jonka apuun hän -oli turvautunut. Hän oli nuori mies, noin Gilbertin ikäinen, -mutta ainoakaan piirre ei ilmaissut häntä nuoreksi. Hänen -keltaisenkalpea ihonsa oli lakastunut kuin vanhan ukon, hänen -velttojen silmäluomiensa kätkössä piilivät silmät, jotka olivat kuin -käärmeen, ja hänen suunsa oli väännyksissä kuin kaatumatautisella -kohtauksessaan. - -Paidanhihat käärittyinä kyynärpäihin saakka, käsivarret verissä, -ympärillään katkottuja ihmisjäseniä, muistutti hän enemmänkin -työhönsä ihastunutta pyöveliä kuin lääkäriä täyttämässä surullista ja -pyhää velvollisuuttaan. - -Kuitenkin oli Rousseaun nimen kuuleminen tehnyt häneen sellaisen -vaikutuksen, että hän hylkäsi hetkeksi tavallisen karkeutensa; hän -leikkasi varovasti Gilbertin takinhihan auki, sitoi pojan käsivarren -ympärille liinaisen suonisiteen ja avasi valtimon. - -Ensin tihkui veri ainoastaan pisaroittani, mutta muutaman sekunnin -päästä alkoi punainen ja lämmin nuoruuden veri vuotaa suihkuna. - -"Kas niin, kas niin, hän on pelastettu", sanoi haavuri; "mutta häntä -täytyy hoitaa hyvin huolellisesti, sillä rinta on pahasti pusertunut". - -"Nyt on minun teitä kiitettävä, monsieur", sanoi Rousseau; "ja -vieläpä ylistettävä, mutta ei etuoikeudesta, jota annatte köyhille, -vaan uhrautumisestanne köyhien hyväksi. Kaikki ihmiset ovat veljiä." - -"Myöskö ylimykset, aristokraatit, rikkaat?" kysyi lääkäri, ja hänen -katseensa leimahti hänen pistävistä silmistään raskaiden luomien alta. - -"Kyllä, myöskin ylimykset, aristokraatit ja rikkaat, kun he -kärsivät", vastasi Rousseau. - -"Anteeksi, monsieur", vastasi lääkäri; "mutta minä olen syntynyt -Baudryssä lähellä Neuchâtelia; minä olen sveitsiläinen, kuten tekin, -ja siis demokraatti". - -"Maanmiehiäni!" huudahti Rousseau; "sveitsiläinen! Entä nimenne, -olkaa hyvä ja sanokaa nimenne minulle?" - -"Tuntematon nimi, monsieur, vaatimaton nimi, miehen, joka omistaa -aikansa opinnoille odottaen hetkeä, jolloin hän voi uhrata elämänsä -ihmisyyden hyväksi. Nimeni on Jean-Paul Marat." - -"Kiitos, monsieur Marat", vastasi Rousseau; "mutta samalla kun te -opetatte kansaa tietoiseksi oikeuksistaan, ei teidän pidä ärsyttää -sitä kostoon, sillä jos se joskus ryhtyy kostamaan, saatte itsekin -kauhistua rangaistusta, jonka se vaatii". - -Marat hymyili kauheaa hymyään. - -"Ah, jos se päivä koittaisi minun elinaikanani", sanoi hän; "ah, jos -saisin kerran nähdä päivän..." - -Rousseau kuuli nämät sanat ja pelästyi äänensävyä, jolla ne -lausuttiin, niinkuin matkalainen kaukaisen ukkosen ensimmäistä -jyminää; ja hän otti Gilbertin syliinsä ja koetti kantaa hänet pois. - -"Kaksi avuliasta miestä auttamaan Rousseauta, kaksi rahvaan miestä", -sanoi lääkäri. - -"Täällä on, täällä on!" vastasi kymmenkunta ääntä. - -Rousseaun ei tarvinnut muuta kuin valita; hän viittasi kahdelle -lujalle kantajalle, ja nämä ottivat Gilbertin heti käsivarsilleen. - -Ennen poistumistaan meni Rousseau Filipin luo. - -"Kas tässä, monsieur", sanoi hän "minä en tarvitse enää lyhtyäni, -ottakaa te se". - -"Kiitoksia, monet kiitokset", vastasi Filip. - -Hän otti lyhdyn, ja sillaikaa kuin Rousseau läksi Plâtrière-kadulle -päin, palasi hän uudestaan etsimään. - -"Voi mies-poloista!" mutisi Rousseau kääntyen vielä häntä katsomaan -ja nähden hänen katoavan eräälle ruumiiden täyttämälle kadulle. - -Ja jatkaessaan matkaansa karmi hänen selkäänsä, sillä hän kuuli yhä -lääkärin räikeän äänen kaikuvan yli murheen kentän: - -"Tänne rahvaan miehiä ja naisia, mutta ainoastaan rahvaan! voi -aatelisia, voi rikkaita ja aristokraatteja!" - - - - -KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU - -Salaperäinen auttaja - - -Näiden tuhansien onnettomuuksien toinen toisensa jälkeen tapahtuessa -pelastui parooni de Taverney kaikista vaaroista kuin ihmeen kaupalla. - -Vaikka hänellä ei ollutkaan ruumiillista voimaa vastustaa hävityksen -valtaa, joka tuhosi kaikki tieltään, oli hän kuitenkin kyllin tyyni -ja viisas älytäkseen pysytellä keskellä ihmislaumaa, joka vyöryi -Madeleine-kadulle päin. - -Tästä laumasta murtui osa toria reunustavaa rautakaidetta vastaan, -tai pusertui kuoliaaksi Kalustohuoneen kulmiin, ja se jätti -jälkeensä sivuilleen pitkät jonot haavoittuneita ja kuolleita; -mutta keskustansa oli se saanut ajetuksi vahingotta perille, niin -harventunut kuin se olikin. - -Sitten levisi tämä rykelmä miehiä ja naisia äänekkäin riemuhuudoin -avonaiselle bulevardille. - -Parooni de Taverneyllä ei nyt ollut mitään hätää, enemmän kuin -muillakaan hänen ympärillään liikkuvilla. - -Nyt ilmoitamme seikan, joka tuntuisi vaikeasti uskottavalta, ellemme -jo kauan sitten olisi kaunistelematta kuvailleet paroonin luonnetta: -koko tämän hirvittävän matkan aikana ei herra de Taverney ollut -ajatellut kerrassaan mitään muuta kuin itseään, Jumala sen hänelle -anteeksi antakoon. - -Paitsi sitä, ettei hänen luonteensa ollut erityisen hellä, oli -parooni sitäpaitsi tottunut nimenomaan toimimaan. Ja elämän tärkeissä -silmänräpäyksissä ottavat sellaiset luonteet aina käytäntöön Caesarin -tunnuslauseen: _Age quod agis_. [Tee, mitäs teet. Suom.] - -Jättäkäämme siis olettamatta, että parooni de Taverney oli itsekäs; -myöntäkäämme pelkästään, että hän oli hajamielinen. - -Mutta kun hän oli ehjin nahoin päässyt bulevardille ja saattoi -esteettömästi ja vapaasti liikutella jäseniään, -- kun hän oli -kuolemasta pelastunut ja palannut jälleen elämään, lyhyesti sanoen, -kun hän oli varma, että hän itse oli nyt vapaa, niin pääsi häneltä -tyytyväisyyden huudahdus, mutta sitä seurasi pian eräs toisenlainen -huuto. - -Ja tuo toinen huuto, vaikka se olikin heikompi edellistä, oli -kuitenkin epätoivon ilmaus. - -"Tyttäreni, tyttäreni!" huusi hän. - -Hän pysähtyi paikalleen, ja hänen kätensä hervahtivat pitkin kupeita, -hänen katseensa oli tuijottava ja tylsä ja hän näytti miettivän -tapausten yksityiskohtia, jotka olivat eroittaneet hänet hänen -lapsestaan. - -"Voi tuotakin mies-raukkaa!" supisivat eräät säälivät naiset. Ja -sitten kerääntyi paroonin ympärille piiri, joka oli valmis häntä -surkuttelemaan, mutta varsinkin tekemään hänelle lukemattomia -kysymyksiä. - -Parooni de Taverneyllä ei ollut taipumusta suosia rahvasta; hänestä -tuntui olo kiusalliselta surkuttelijainsa keskellä. Hän koetti murtaa -tuota ympäröivää piiriä, sai sen raivatuksi ja läksi jo, myöntäkäämme -se hänen kiitoksekseen, menemään muutaman askeleen torille päin. - -Mutta nuo muutamat askeleet olivat vain isänrakkauden harkitsematonta -seurausta, tunteen, joka ei koskaan aivan kokonaan ihmissydämestä -sammu. Kohta tuli kuitenkin harkinta paroonin avuksi ja pysäytti -hänet matkallaan. - -Seuratkaamme nyt hänen ajatustensa mutkia. - -Ensinnäkin oli aivan mahdotonta päästä takaisin Ludvig XV:n torille. -Siellä oli niin ankara ahdinko, siellä raivosi verilöyly, ja sieltä -vyöryi vastaan sellainen kansantungos, että olisi ollut yhtä -järjetöntä yrittää puskea sen läpi kuin uimarin koettaa nousta ylös -Rhein-jokea Schaffhausenin putouksen kohdalla. - -Ja jos jokin jumalallinen voima olisi nakannut hänet jälleen keskelle -kansantungosta, mitenkä löytää yksi ainoa nainen noiden satojen -tuhansien seasta? Miksi uudestaan ja turhaan antautua sellaiseen -hengenvaaraan, josta hän oli niin ihmeellisellä tavalla pelastunut? - -Ja lopuksi tuli toivo, tuo valon säde, joka aina luo kultaista -hohdettaan ihmisten synkimpäänkin yöhön. - -Eikö Andréen kanssa ollut Filip, jonka käsivarsi tuki hänen -sisartaan, joka suojeli häntä miehen ja veljen tavalla? - -Olihan aivan luonnollista, että hänet itsensä, heikko ja horjuva -ukko, oli temmaistu pois torilta kansanvirrassa. Mutta että Filip, -tuo vilkas, voimakas, tulinen luonne Filip, tuo rautainen käsi Filip, -joka oli vastuussa sisarestaan, -- että hänenkin olisi käynyt niin, -se oli mahdotonta. Filip oli varmaan taistellut ja voittanutkin. - -Parooni de Taverney koristi, kuten kaikki itsekkäät luonteet, toisen, -nimittäin Filipin, niillä ominaisuuksilla, joita itsekäs ihminen -ei myönnä itse tarvitsevansa, mutta joita hän toivoo muilta. Ettei -joku muka ole voimakas, jalomielinen, uljas, merkitsee itsekkäälle -samaa kuin että hän on itsekäs, siis hänen oma kilpailijansa, hänen -vastustajansa, hänen vihollisensa; se merkitsee sitä, että tuo toinen -varastaa häneltä etuja, joita itsekäs luulee ainoastaan itsellään -olevan oikeuden yhteiskunnalta saada. - -Tällä tavoin rauhoitti parooni de Taverney itseään omilla -järkisyillään, ja kun hän oli sen tehnyt, pääsi hän ensinnäkin -siihen johtopäätökseen, että Filip oli tietystikin pelastanut -sisarensa, että hän oli ehkä kuluttanut jonkun aikaa etsien isäänsä -pelastaakseen myöskin hänet, mutta että hän oli sitten uskottavasti, -jopa varmastikin lähtenyt Rue Coq-Heronille ja vienyt kotiin Andréen; -sillä luonnollisesti Filip oli hiukan päästä pyörällä tällaisesta -mylläkästä. - -Parooni pyörähti siis jälleen pois, ja läksi kulkemaan pitkin -Kapusiiniluostarin katua ja tuli Ludvig Suuren torille, jota nyt -sanotaan nimellä Place des Victoires. - -Jouduttuaan noin parinkymmenen askeleen päähän talostaan kuuli hän -Nicolen äänen, sillä tyttö oli asetettu vartijaksi portille ja hän -soitti suuta siellä eräitten naapurituttavain kanssa. Nicole huusi: - -"Ja herra Filip ja Andrée-neiti, minne he ovat joutuneet?" Sillä -pakolaisilta, jotka olivat onnettomuuden suuruutta peloissaan vielä -liioitelleet, tiesi jo koko Pariisi, mikä kauhea tapahtuma oli tullut. - -"Voi, hyvä Jumala", huudahti parooni jossakin määrin liikutettuna, -"eivätkö he siis vielä ole tulleet takaisin, Nicole?" - -"Eivät, eivät, parooni, heitä ei ole täällä näkynyt." - -"Silloin on heidän kai ollut pakko kiertää pitempiä teitä", vastasi -parooni, sitä pelästyneempänä, kuta enemmän hänen johdonmukaiset -laskelmansa pettivät. - -Paroonikin jäi niin ollen kadulle vuorostaan odottamaan, samoin -kuin Nicole, joka nyyhkytteli, ja la Brie, joka väänteli tuskissaan -käsiään. - -"Ahaa, tuollahan herra Filip jo tulee", huudahti silloin Nicole ja -kauhistui samalla kuvaamattomasti, sillä Filip oli yksin. - -Filip juoksikin paikalle hengästyksissään ja epätoivoissaan, keskeltä -öistä pimeyttä. - -"Onko sisko täällä?" kysyi hän jo pitkän matkan päästä, nähdessään -asumuksen portilla seisovan henkilöryhmän. - -"Voi hyvä Jumala", änkytti parooni kalpeana ja hoippuen. "Andrée! -Andrée!" huusi nuori mies joutuen yhä lähemmäksi; "missä on Andrée?" - -"Me emme ole häntä nähneet; hän ei ole täällä, monsieur Filip. Voi -hyvä Jumala, minun kiltti neiti-parkani!" huudahteli Nicole ja -puhkesi itkuun. - -"Ja sinä tulet takaisin?" sanoi parooni Filipille suuttuen, sitäkin -epäoikeutetummin, koska me olemme jo paljastaneet lukijalle hänen -oman ajatuksenjuoksunsa salaisuudet. - -Filip ei vastannut, vaan tuli isänsä luokse ja näytti verta vuotavat -kasvonsa ja taittuneen kätensä, joka riippui kuin leikattu oksa hänen -sivullaan. - -"Oi, Andrée, minun Andrée-raukkani!" huokasi ukko. - -Sitten vaipui hän istumaan kivipenkille portin viereen. - -"Minä löydän hänet joko kuolleena taikka elävänä!" huusi Filip synkän -päättäväisesti. - -Ja kuumeisella kiihkolla riensi hän jälleen pois. - -Juostessaan pisti hän vasemman kätensä oikealla takkinsa nappien -väliin. Se hyödytön käsi olisi ollut hänelle vain haitaksi hänen -aikoessaan nyt jälleen tunkeutua tungokseen, ja jos hänellä tällä -hetkellä olisi ollut kirves saatavissa, olisi hän hakannut tuon -joutavan kätensä poikki. - -Tähän aikaan hän sitten tapasi tuhoisalla kuolon kentällä Rousseaun, -Gilbertin ja kohtalokkaan lääkärin, tuon joka oli veren vallassa -seistessään paremminkin verilöylyä johtavan hornanhengen kuin sinne -apuaan antamaan saapuneen ja armeliaan ihmisen näköinen. - -Filip harhaili osan yötä pitkin Ludvig XV:n toria. Hän ei voinut -poistua kalustohuoneen muurien vierestä, jonka läheltä Gilbert oli -löydetty. Ja hänen silmänsä kääntyivät lakkaamatta katselemaan -valkeaa musliinikappaletta, jota nuorukainen oli pitänyt -suonenvetoisesti kädessään. - -Viimeinkin, päivän ensimmäisten säteitten kuultaessa idästä, palasi -Filip Rue Coq-Heronille. Hän oli lopen uuvuksissa ja oli ollut aivan -vaipua tuonne torille ruumiiden joukkoon, joita kalpeampi hän melkein -oli. Hänet valtasi nyt merkillinen huimaus; hän toivoi myöskin -vuorostaan, kuten hänen isänsä aikaisemmin, että Andrée olisi tullut -itse kotiin tai olisi sinne jollakin tavoin tuotu. - -Jo matkan päästä näki hän portilla saman henkilöryhmän, joka siellä -oli seissyt hänen lähtiessään. - -Hän käsitti, ettei Andrée ollut tullut takaisin kotiin ja pysähtyi. - -Paroonikin puolestaan tunsi hänet. - -"No, miten nyt?" huusi hän Filipille. - -"Eikö sisko vieläkään ole tullut?" kysyi Filip. - -"Ei ole", huusivat yhtaikaa parooni, Nicole ja la Brie. - -"Eikö mitään? Ei minkäänlaisia tietoja? Ei mitään toivoa?" - -"Ei mitään!" - -Filip hervahti lamaantuneena talon edustalla olevalle kivipenkille; -paroonilta pääsi tuskan huudahdus. - -Samassa näkyivät kadun päässä vuokravaunut, jotka lähestyivät -hitaasti ja pysähtyivät aivan talon portille. - -Vaununikkunan läpi näkyi joku nainen, joka lepäsi pää olkapäätä -vasten ja aivan kuin tajuttomana. Filip hätkähti tämän huomatessaan, -heräsi horteestaan ja syöksyi vaunujen luokse. - -Vaunujen ovi aukesi, ja siitä tuli ulos mies kantaen sylissään -tunnotonta Andréeta. - -"Kuollut, kuollut! Hänet tuodaan meille takaisin kuolleena", huudahti -Filip ja lankesi polvilleen. - -"Kuollut!" sammalteli parooni. "Voi, monsieur, onko hän tosiaan -kuollut?..." - -"Sitä en usko, messieurs", vastasi rauhallisesti Andréeta kantava -mies; "ja minä toivon, ettei neiti de Taverney ole muuta kuin -pyörryksissä". - -"Oi, noita, noita!" huudahti parooni de Taverney. "Parooni de -Balsamo!" jupisi Filip. - -"Minä juuri, parooni, ja minä olen onnellinen, että tunsin neiti de -Taverneyn tuossa hirvittävässä sekasorrossa." - -"Millä paikalla, monsieur?" kysyi Filip. - -"Lähellä Kalustohuonetta." - -"Aivan kuin ajattelin", vastasi Filip. - -Mutta äkkiä sekautui hänen iloonsa tuima epäluulo ja hän sanoi: "Te -tuotte hänet kotiin melkoisen myöhään, parooni?" - -"Monsieur", vastasi Balsamo kummastumatta, "kuvitelkaa, mihin pulaan -jouduin. Minä en tiennyt teidän sisarenne osoitetta, ja minä olin -antanut väkeni viedä hänet erään ystävättäreni, markiisitar de -Savignyn luokse, joka asuu lähellä kuninkaallisia vaunuhuoneita. -Silloin tuo kunnon poika, jonka tuolla näette ja joka auttoi minua -tukemaan neitiä... Tulkaa tänne, Comtois." - -Balsamo viittasi näin sanoen kädellään, ja vaunuista laskeusi muuan -mies puettuna kuninkaalliseen livreaan. Balsamo jatkoi: - -"Niin, silloin tämä kunnon poika, joka kuuluu kuninkaan -matkajoukkoihin, tunsi neidin, koska hän on kerran saattanut häntä -la Muettesta teidän hotelliinne! Neiti saa kiittää ihmeellistä -kauneuttaan siitä, että hänet nyt tunnettiin. Minä sijoitin hänet -silloin vaunuihini, ja kaikella sillä arvonannolla, mikä on -velvollisuuteni neiti de Taverneytä kohtaan, on minulla nyt kunnia -tuoda hänet takaisin vähemmän kärsineenä kuin luulettekaan." - -Ja lausuttuaan nämä sanat jätti hän nuoren tytön varovasti ja ylen -kunnioittavasti hänen isänsä ja Nicolen käsiin. - -Ensi kerran elämässään tunsi parooni kyyneleen kostuttavan silmäänsä, -ja hän antoi sen estelemättä vieriä ryppyiselle poskelleen, -niin häpeissään kuin hänen olisi luullut olevankin moisesta -hellämielisyydestä. Filip ojensi vikaantumattoman kätensä Balsamolle. - -"Monsieur, te tiedätte nyt osoitteeni ja nimeni. Suokaa minulle -tilaisuus näyttää teille kiitollisuuttani avusta, jota olette meille -antanut." - -"Minä olen täyttänyt ainoastaan velvollisuuteni, monsieur", vastasi -Balsamo; "enkö ollut teille velassa jo vieraanvaraisuudestannekin?" - -Ja hän kumarsi ja astui jo muutaman askeleen poistuakseen, -myöntymättä paroonin kutsuun, joka pyysi häntä tulemaan sisään. - -Mutta yhtäkkiä kääntyi hän vielä takaisin ja virkkoi: - -"Anteeksi, unohdin ilmoittaa teille markiisitar de Savignyn -osoitteen. Hänellä on hotellinsa Rue Saint-Honorén varrella, lähellä -Feullantien hotellia. Mainitsen tämän sitä varten, että neiti de -Taverneystä ehkä olisi asianmukaista käväistä hänen vieraanaan." - -Kaikissa Balsamon selityksissä ja yksityiskohtain tarkassa -kuvauksessa ja runsaitten todistusten antamisessa ilmeni -tunnollisuus, joka liikutti suuresti Filipiä ja yksinpä parooniakin. - -"Monsieur", virkkoi parooni, "tyttäreni on teille velkaa henkensä". - -"Tiedän sen, monsieur, ja olen siitä seikasta onnellinen ja ylpeä", -vastasi Balsamo. - -Nämä sanat lausuttuaan nousi Balsamo vaunuihinsa ja hänen perässään -meni niihin Comtois, joka oli kieltäytynyt ottamasta vastaan Filipin -tarjoamaa kukkaroa. Ja sitten katosivat vaunut Taverneyn perheen -näkyvistä. - -Melkein samalla hetkellä, aivan kuin Balsamon lähtö olisi herättänyt -Andréen tainnustilasta, avasi nuori tyttö silmänsä. - -Kuitenkin oli hän vielä jonkun hetken vaiti ja päästä pyörällä ja -katseli peloissaan ympärilleen. - -"Taivaan Jumala", supisi Filip, "olisitko Sinä antanut meille hänet -takaisin ainoastaan puoliksi, olisiko hän tullut heikkopäiseksi?" - -Andrée näytti ymmärtävän nämä sanat, sillä hän pudisti päätänsä. Ja -kuitenkin oli hän vielä vaiti, ikäänkuin jonkun oudon haltiotilan -vallassa. - -Hän seisoi jäykästi pystyssä ja käsi koholla sinne päin, jonne -Balsamo oli kadonnut. - -"Kas niin, riittää jo tämä tällainen", sanoi parooni. "Filip, auta -sisartasi sisään." - -Nuori mies tuki Andréeta terveellä käsivarrellaan. Neiti nojasi -toista olkapäätään Nicolea vastaan ja käveli sisään, horjuen ja kuten -unissakulkija, ja tuli huoneeseensa paviljonkiin. - -Silloin vasta hän sai puhelahjansa. - -"Filip!... Isäni!" virkkoi hän. - -"Hän tuntee, tuntee meidät!" huudahti Filip. - -"Kyllähän toki teidät tunnen; mutta mitä on tapahtunut?" - -Ja Andréen silmät menivät jälleen umpeen, mutta tällä kertaa ei hän -pyörtynyt, vaan vaipui rauhalliseen, hiljaiseen uneen. - -Nicole jäi Andréen kanssa kahden, riisui hänet ja auttoi hänet -vuoteeseen. - -Kun Filip tuli huoneeseensa, odotti häntä jo lääkäri, jota ajatteleva -la Brie oli juossut heti hakemaan, kun hänen huolensa Andréen -kohtalosta oli loppunut. - -Tohtori tutki Filipin käsivarren. Se ei ollut mennyt poikki, vaan -ainoastaan sijoiltaan, ja taitavalla painalluksella väännettiin -olkaluu jälleen paikoilleen. - -Sitten vei Filip, joka oli yhä levoton sisarestaan, lääkärin Andréen -sängyn ääreen. Tohtori koetteli nuoren tytön valtimoa, kuunteli hänen -hengitystään ja hymyili. - -"Sisarenne nukkuu rauhallisesti ja hiljaa kuin lapsi. Antakaa hänen -nukkua, ritari, tässä ei muuta tarvita." - -Parooni de Taverney oli jo niin rauhoittunut poikansa ja tyttärensä -tilasta, että oli vetänyt unta pitkän aikaa. - - - - -KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU - -Herra de Jussieu - - -Siirtykäämme vielä kerran tuohon Rue de Plâtrièren varrella -olevaan taloon, johon herra de Sartines oli äskettäin lähettänyt -salapoliisinsa. Siellä tapaamme toukokuun 31 päivän aamuna Gilbertin -laskettuna lepäämään patjalle itsensä Teresian omaan huoneeseen -ja hänen ympärillään seisomassa Teresian ja Rousseaun ja lukuisan -joukon heidän naapureitaan, katselemassa tätä surullisen tapahtuman -onnetonta uhria, tapahtuman, jota muistellessa koko Pariisia yhä -pöyristytti. - -Kalpeana ja verissään oli Gilbert avannut silmänsä, ja heti kun hän -oli tullut tajuihinsa, oli hän noussut kyynäräisilleen ja katsellut -ympärilleen kuin nähdäkseen, oliko hän vielä torilla. - -Ensin olivat hänen kasvonsa olleet kovin levottomat, sitten oli -niihin syttynyt suuren ilon ilme; mutta tuon iloisen ilmeen haihdutti -jälleen uusi surun pilvi. - -"Onko teillä tuskia, ystäväni?" kysyi Rousseau ja otti Gilbertiä -hellästi kädestä. - -"Oi, kuka minut on pelastanut?" kysyi Gilbert. "Kuka minuakin on -muistanut, köyhää ja orpoa raukkaa?" - -"Teidät on pelastanut, lapseni, se, ettette kuollut; ja teitä on -ajatellut Hän, joka kaikkia ajattelee." - -"Olipa nyt tuon seikan miten tahansa", nurisi Teresia; "on sangen -varomatonta lähteä sellaiseen ihmislaumaan". - -"Aivan niin, se on sangen varomatonta!" toistivat kaikki naapurit -kuorossa. - -"Mutta kuulkaahan, hyvät naiset", keskeytti Rousseau; "ei siinä voi -olla mitään varomattomuutta, kun ei saata aavistaa vaaraa, ja eihän -saata olettaa vaaraa mennessään katsomaan tavallista ilotulitusta. -Jos sellaisessa tilaisuudessa sattuu vaara, ei se ole varomattomuuden -syy, vaan se on onnettomuus; ja me puhujat itsekin olisimme -menetelleet ehkä samalla tavalla." - -Gilbert katseli ympärilleen, ja kun hän näki olevansa Rousseaun -makuuhuoneessa, tahtoi hän puhua. - -Mutta se ponnistus syöksi veren ulos hänen suustaan ja sieraimistaan, -ja hän meni tainnuksiin. - -Rousseaun oli Ludvig XV:n torilla nähty lääkäri valmistanut tällaisen -tapauksen varalta eikä hän siis suuresti pelästynyt; hän sitä -suorastaan odottikin, ja oli sen vuoksi antanut sijoittaa potilaansa -erikoiselle patjalle, jolle ei oltu levitetty lakanoita. - -"Nyt voit asettaa poika-raukan oikeaan vuoteeseen", sanoi hän -Teresialle. - -"Minnekä sitten?" - -"Tänne, minun sänkyyni." - -Gilbert kuuli tämän; hänen suunnaton voimattomuutensa esti häntä heti -vastaamasta, mutta hän ponnisti rajusti tahtoaan, avasi silmänsä ja -sai vaivalla kuiskatuksi: - -"Ei, ei; sinne ylös!" - -"Tahdotteko täältä omaan kamariinne?" - -"Tahdon, jos suinkin sallitte." - -Hän ilmaisi tämän toivomuksensa paremmin silmillään kuin suullaan, -ja sen toi hänen huulilleen eräs muisto, joka oli itse kärsimystäkin -väkevämpi ja joka näytti olevan sitkeähenkisempi hänen aivojensa -ajatuskykyäkin. - -Rousseau oli liiallisuuteen saakka herkkätunteinen mies ja ymmärsi -varmaankin Gilbertin tarkoituksen, sillä hän vastasi: - -"Hyvä on, lapseni, me viemme teidät sinne ylös. Hän ei tahdo meitä -häiritä", lisäsi hän Teresialle, joka hartaasti kannatti Gilbertin -ehdotusta. - -Niin ollen päätettiin Gilbert siirtää heti ylös ullakkokamariin, -kuten hän toivoi. - -Myöhemmin päivällä tuli Rousseau viettämään oppilaansa vuoteen -vieressä sen osan aikaansa, jonka hän tavallisesti kulutti -lempikasviensa kokoamiseen. Nuorukainen oli nyt hiukan virkistynyt ja -saattoi kertoa hänelle heikolla ja tuskin kuuluvalla äänellä ankaran -onnettomuuden yksityiskohtia. - -Mutta sitä hän ei sanonut, minkä tähden hän oli mennyt katsomaan -ilotulitusta; hän väitti ainoastaan uteliaisuuden houkutelleen hänet -Ludvig XV:n torille. - -Rousseau ei voinut aavistaa muita vaikuttimia, sillä eipä hän -ollut mikään noita. Hän ei siis kummastellut laisinkaan Gilbertin -väitteitä, vaan tyytyi ainoastaan tekemiinsä kysymyksiin ja kehoitti -häntä olemaan nyt vain hyvin kärsivällinen. Hän ei maininnut myöskään -mitään musliinikankaan kappaleesta, joka oli tavattu Gilbertin -kädestä ja jonka Filip oli vienyt. - -Tämä pakina, joka hipui niin läheltä heidän molempien todellista -mielenkiintoa ja totuutta, ei silti ollut suinkaan viehätystään -vailla, ja he antautuivat molemmat täydellisesti siihen, kun -portaista alkoivat yhtäkkiä kuulua Teresian askeleet. - -"Jacques", huusi hän. "Jacques!" - -"No, mikä nyt on?" - -"Joku prinssi kai, joka tulee minun vieraakseni vuorostani", virkkoi - -Gilbert heikosti hymyillen. - -"Jacques!" huusi Teresia lähestyen yhtämittaa ja toistaen miehensä -nimeä. - -"Kyllä, kyllä, sano, mitä sinulla on asiaa?" - -Teresia astui sisään. - -"Tuolla alhaalla on herra de Jussieu; kun hän oli kuullut, että sinut -oli nähty viime yönä siellä torilla, tuli hän tiedustamaan, olitko -sinä haavoittunut." - -"Tuo kunnon Jussieu!" sanoi Rousseau. "Erinomainen ihminen, niinkuin -kaikki, jotka oman halunsa tai välttämättömyyden johtamina lähenevät -luontoa, kaiken hyvän alkulähdettä! Olkaa hiljaa, älkää liikkuko, -Gilbert, minä tulen kohta takaisin." - -"Kiitos", virkkoi nuorukainen. - -Rousseau poistui. - -Mutta tuskin oli hän lähtenyt, kun Gilbert nousi ylös, miten vain -vielä jaksoi, ja laahautui ikkunaluukun luo, josta hän saattoi nähdä -Andréen ikkunaan. - -Nuorukainen oli aivan voimaton ja melkeinpä pystymätön vielä -edes ajattelemaan, joten hänen oli sangen tuskallista päästä -ylös tuolille, saada auki ikkunaluukku ja sitten nojautua katon -kannattimeen -- Gilbertin onnistui kuitenkin tehdä tämä kaikki; mutta -tuskin hän oli asettunut paikalleen, niin hänen silmissään pimeni, -käsi vapisi, veri syöksyi hänen huulilleen ja hän kaatui raskaasti -permannolle. - -Samassa aukeni ullakkokamarin ovi ja Jean-Jacques astui sisään -mukanaan herra de Jussieu, jolle hän oli ylenpalttisen kohtelias. - -"Varokaahan, oppinut ystäväni, kumartukaa nyt hiukan alas, tässä on -askelma", sanoi Rousseau; "_dame_, emme nyt tule mihinkään palatsin -saliin". - -"Kiitokset, minulla on hyvät silmät ja hyvät jalat", vastasi oppinut -botanisti. - -"Kas täällä tulee joku teitä tervehtimään, pikku Gilbert", sanoi -sitten Rousseau ja katsoi oppilaansa vuoteeseen. "Hyvä Jumala, missä -hän on? Hän on noussut ylös, se varomaton!" - -Ja nähdessään ikkunan auki alkoi Rousseau ryhtyä Gilbertiä -isällisesti torumaan. - -Gilbert nousi vaivalla maasta ja virkkoi melkein sammuvin äänin: -"Minä tahdoin raitista ilmaa." - -Häntä oli mahdoton torua, niin tuskasta väännyksissä olivat hänen -kasvonsa. - -"Täällä on tosiaan hirveän kuuma", keskeytti herra de Jussieu. -"Kuulkaas, nuori mies, antakaapas minun koetella valtimoanne. Minä -olen lääkäri, minäkin." - -"Ja parempi kuin moni muu, sillä te olette yhtä hyvä sielun kuin -ruumiinkin lääkäri", sanoi Rousseau. - -"Näin suuri kunnia minulle..." mutisi Gilbert hiljaa, koettaen -huonossa vuoteessaan välttää toisten katseita. - -"Herra de Jussieu tahtoi ehdottomasti tulla luoksenne", sanoi -Rousseau, "ja minä myönnyin hänen tarjoukseensa. Katsokaa nyt, rakas -tohtori, mitä ajattelette hänen rinnastaan?" - -Taitava anatomi tunnusteli kylkiluita ja tutki huolellisesti -rintakehää, painaen korvansa sitä vasten. - -"Rinta on luja", sanoi hän. "Mutta mikä teitä on näin rajusti -halaillut?" - -"Oi, monsieur, kuolema", vastasi Gilbert. - -Rousseau katsoi hämmästyneenä nuorukaiseen. - -"Rintanne on pahoin rusentunut, poikaseni, sangen pahoin; mutta -vahvistavien lääkkeiden, raittiin ilman ja levon avulla menee se pian -ohitse." - -"Ei lepoa, sitä en saa ajatella", virkkoi Gilbert ja katsoi -isäntäänsä. - -"Mitä hän tällä tarkoittaa?" kysyi herra de Jussieu. - -"Gilbert on ahkera työntekijä, hyvä ystäväni", vastasi Rousseau. - -"Sen kyllä uskon, mutta näinä päivinä ei nyt työtä tehdä." - -"Elääkseen täytyy tehdä työtä joka päivä", vastasi Gilbert; "sillä -elää täytyy joka päivä". - -"Ah, nyt teiltä ei kulu paljon ruokaa, ja teidän pikku lääkkeenne -eivät tule kalliiksi." - -"Miten vähän ne maksanevatkin", vastasi Gilbert, "niin almuja en voi -ottaa vastaan". - -"Te hulluttelette", sanoi Rousseau; "ja liioittelette. Minä käsken -teitä tottelemaan monsieurin määräyksiä, sillä vasten tahtoannekin -tulee hänestä teidän lääkärinne. Voitteko ajatella", jatkoi hän -kääntyen herra de Jussieun puoleen, "että hän pyysi minua olemaan -hankkimatta lääkäriä?" - -"Miksikä niin?" - -"Koska se maksaisi vähän minulle, ja hän on ylpeä." - -Jussieu katsoi ylen osaaottavasti Gilbertin hienoja ja ilmeikkäitä -kasvonpiirteitä ja sanoi: - -"Mutta olipa ihminen kuinka ylpeä tahansa, mahdottomia hän ei -kuitenkaan voi tehdä. Luuletteko te jaksavanne työskennellä, te, joka -suistutte maahan, kun koetitte päästä tuon ikkunaluukun luo?" - -"Se on totta", jupisi Gilbert; "minä olen nyt heikko, sen tiedän". - -"No hyvä, levätkää siis ja antakaa varsinkin sielunne levätä. Te -olette sellaisen miehen vieraana, jolle koko maailma paitsi hänen oma -vieraansa on kiitollisuuden velkaa." - -Rousseau oli kovin hyvillään tästä näin ylhäisen miehen melkoisen -kohtuullisesta kohteliaisuudesta ja ojensi vieraalleen kätensä ja -puristi hänen kättään. - -"Ja sitäpaitsi", lisäsi Jussieu, "saatte nyt nauttia kuninkaan ja -prinssien isällistä huolenpitoa". - -"Minäkö?" huudahti Gilbert. - -"Niin, tekin, onnettoman illan uhri-parka. Kun hänen korkeutensa -dauphin sai kuulla onnettomuudesta, niin hän aivan huusi tuskasta. -Hänen korkeutensa dauphine, joka oli juuri lähdössä Marlyyn, jäikin -Trianoniin, ollakseen onnettomia auttamassa niin lähellä kuin -mahdollista." - -"Ah, aivan tottako?" kysyi Rousseau. - -"Kyllä, aivan totta, rakas filosofini, ja nykyään puhutaan ainoastaan -dauphinin kirjeestä herra de Sartinesiile." - -"Minä en siitä ole kuullut." - -"Se on samalla kertaa sekä korutonta että ihailtavaa. Dauphin saa -kaksituhatta écua kuukausirahaa. Tänä aamuna ei rahoja kuulunut. -Prinssi kulki kärsimättömänä edestakaisin; hän kysyi monta kertaa -rahastonhoitajaa, ja heti kun prinssi oli saanut häneltä rahansa, -lähetti hän ne Pariisiin, liittäen myötä pari hurmaavaa riviä -Sartinesille, joka näytti ne aivan äsken minulle." - -"Ah, te tapasitte Sartinesin tänään?" kysyi Rousseau jollakin tavoin -levottomana tai paremminkin epäluuloisena. - -"Kyllä, minä tulen suoraan hänen luotaan", vastasi Jussieu hiukan -hämillään. "Minun oli noudettava hänen luotaan eräitä siemeniä; -niin ollen", jatkoi hän hyvin nopeasti, "jää madame la dauphine -Versaillesiin vaalimaan sairaitaan ja haavoittuneitaan". - -"Sairaitaan ja haavoittuneitaan?" kysyi Rousseau. - -"Niin, Gilbert-herra ei ole ainoa, jota onnettomuus on kohdannut. -Tällä kertaa on kansa ainoastaan osaltaan kantanut tapaturmalle -uhrinsa. Väitetään, että aatelistossakin on paljon haavoittuneita." - -Gilbert kuunteli kuvaamattomassa jännityksessä ja tuskallisen -uteliaisuuden vallassa. Hän odotti joka hetki kuulevansa tuon -kuuluisan botanistin suusta Andréen nimen. - -Herra de Jussieu nousi ylös. - -"Onko tutkimus nyt tehty?" kysyi Rousseau. - -"Kyllä; ja tästäpuoleen ei hän tarvitse meidän taitoamme; raitista -ilmaa, sopivaa ruumiillista liikettä... metsässä. Mutta tosiaankin... -olin aivan unohtaa..." - -"Mitä niin?" - -"Minä aion ensi sunnuntaina tehdä pienen kasvintutkimusmatkan Marlyn -metsään; tahdotteko tehdä minulle seuraa, korkeasti kunnioitettava -virkaveljeni?" - -"Oi, sanokaa paremminkin arvoton ihailijanne", vastasi Rousseau -vilkkaasti. - -"_Parbleu_, siinäpä hyvä tilaisuus haavoittuneellemme pieneen -kävelyyn... Ottakaa hänet mukaan." - -"Niin kauas?" - -"Sehän on varsin lähellä. Sitäpaitsi minä ajan vaunuilla Bougivaliin -ja noudan teidät... Me matkaamme Prinsessan tietä Luciennesiin -ja, sieltä sitten Marlyyn. Kasvintutkijat pysähtyvät vähän väliä; -haavoittuneemme saa kantaa telttatuolejamme... me kaksi, te ja minä, -me kokoamme kasveja; hän kokoaa itselleen elämää." - -"Kuinka herttainen te olette, oppinut ystäväni!" sanoi Rousseau. - -"Älkäähän kiittäkö, minulla on siinä omat laskelmani; minä tiedän, -että teillä on valmiina suuri sammaleita koskeva teos, ja mitä niihin -kasveihin tulee, olen niissä hiukan epävarma; tehän neuvotte minua." - -"Oi!" huudahti Rousseau väkisinkin itsetyytyväisenä. - -"Ja siellä sitten pieni aamiainen, puiden siimes ja kauniita kukkia", -lisäsi botanisti. "Onko asia sovittu?" - -"Ensi sunnuntaista tulee ihana huviretki! Se on sovittu... Minusta -tuntuu nyt kuin olisin aivan viisitoistavuotias; minä nautin -jo etukäteen onnesta, joka minua odottaa", vastasi Rousseau -lapsellisesti ihastuksissaan. - -"Ja te, nuori ystäväni, vahvistakaa jalkojanne siihen tilaisuuteen." - -Gilbert supisi jotakin sekavaa kiitokseksi, jota herra de Jussieu -ei kuullut, ja sitten jättivät botanistit Gilbertin yksin omiin -ajatuksiinsa ja varsinkin huoliinsa. - - - - -KOLMASKYMMENES LUKU - -Elämän palautuminen - - -Kun Rousseau luuli nyt hyvinkin rauhoittaneensa sairaansa ja Teresia -kertoi kaikille naapureilleen, että Gilbert oli jo välttänyt vaaran -taitavan lääkärinsä, herra de Jussieun määräysten avulla, -- kun -nuorukaisen ympäristö oli näin rauhoittunut hänen kohtalostaan, niin -uhkasi hänen itsepäisyytensä ja alinomainen haaveilunsa tuottaa -hänelle kuitenkin uuden vaaran, joka oli kaikkia entisiä pahempi. - -Rousseau ei voinut kuitenkaan vielä niin luottaa Gilbertiin, -ettei hänen sielunsa pohjalla olisi piillyt jokin epämääräinen ja -filosofiseen johteluun perustuva epäilys. Hän tiesi, että Gilbert -oli rakastunut, ja hän oli yllättänyt hänet ilmeisesti rikkomassa -lääkärin määräyksiä. Ja siitä teki hän sen johtopäätöksen, että jos -Gilbert saisi liikaa vapautta, niin hän varmaankin tekisi uudestaan -saman rikkomuksen. - -Hyvänä perheen isänä oli Rousseau siis lukinnut Gilbertin -ullakkokamarin oven ulkoa entistä huolellisemmin ja antoi hänelle -siten luvan mennä ikkunan ääreen, mutta esti häntä kuitenkaan -pääsemästä ulos ovesta. - -Ei voi kuvailla kiukkua ja suunnitelmia, jotka alkoivat kiehua -Gilbertin päässä, kun hän huomasi moisen huolenpidon, sillä muuttihan -se nyt hänen ullakkokamarinsa aivan kuin vankilaksi. - -Eräitä luonteita este vain yllyttää. - -Gilbert ajatteli nykyään ainoastaan Andréeta: autuutta saada -nähdä hänet ja seurata vaikkapa ainoastaan matkan päästä hänen -parantumisensa edistysaskeleita. - -Mutta Andréeta ei näkynyt paviljonkirakennuksen ikkunoissa. Gilbert -huomasi siellä ainoastaan Nicolen, kantelemassa posliinitarjottimella -virvoitusjuomia, ja parooni de Taverneyn kävelemässä nopein ja -pitkin askelin edestakaisin puutarhassa vimmatusti nuuskaillen, -päätään selvittääkseen. Siinä kaikki, mitä Gilbert näki, koettaessaan -kiihkeästi tähystellä Andréen huoneen perukoihin ja suorastaan läpi -sen seinienkin. - -Kuitenkin rauhoittui hän jo jossakin määrin näistäkin näkemistään, -sillä ne kertoivat hänelle sairaudesta, mutta eivät kuolemasta. - --- Kas tuolla, -- tuumi Gilbert itsekseen, -- tuon oven takana, -tuon verhon kätkössä elää, huokailee ja kärsii se, jota minä -rakastan aivan jumaloiden, se, joka näkyviin ilmestyessään saisi -hien virtaamaan otsaltani ja jäseneni vapisemaan, se, joka liittää -olemassaoloni omaansa ja jonka tähden minä hengitän elämäni ilmaa. - -Ja sitten kumartui Gilbert parikymmentä kertaa tunnissa -ullakkoluukustaan niin pitkälle, että utelias Chon luuli yhtä monta -kertaa hänen suistuvan alas. Ja tottunein silmin Gilbert arvioi -nyt paviljongin sisäseinien lukua ja kerroksia ja kuinka syvällä -se oli hänestä, ja laati nyt päässään koko rakennuksesta tarkan -pohjapiirroksen. - -Tuossa kulmassa pitäisi parooni de Taverneyn makuuhuoneen olla, -tuolla tarjoiluhuoneen ja keittiön, tuolla Filipin huoneen, tuolla -Nicolen pienen kamarin ja tuolla viimeinkin Andréen makuuhuoneen, -kaikkein pyhimmän, jonka oven edessä hän olisi ollut valmis antamaan -henkensä, jos olisi saanut päivän olla siinä polvillaan. - -Se kaikkein pyhin oli Gilbertin harkinnan mukaan suuri huone -alakerrassa. Sen edessä oli etuhuone, ja se oli jaettu ikkunalla -varustetulla väliseinällä kahteen osaan, joista ensimmäisessä oli -Nicolen sänky, mikäli Gilbert saattoi päättää. - --- Oi, -- ajatteli mieletön nuorukainen silmittömän -mustasukkaisuutensa vallassa, -- autuaita nuo olennot, jotka tuolla -puutarhassa kulkevat, tuolla, jonne saatan nähdä ikkunastani ja -portailta! Autuaat nuo välinpitämättömät, jotka saavat tallata noiden -ruohikkojen välistä santaa! Sinne voin tosiaan öisin kuulla neiti -Andréen huokaukset ja valitukset. - -Toivomuksesta toimeenpanoon on pitkä matka, mutta olennot, joilla on -vilkas mielikuvitus, saavat kaiken itselleen läheiseksi: heillä on -siihen oma hyvä keinonsa. Mahdottomassa näkevät he mahdollisen, he -osaavat rakentaa sillat virtain poikki ja pystyttää portaat vuorten -yli. - -Ensimmäisinä päivinä ei Gilbert vielä tehnyt mitään muuta kuin toivoi. - -Sitten hän ajatteli, että nuo hänen kadehtimansa autuaat olivat -ainoastaan tavallisia kuolevaisia ja että he kulkivat jaloilla -kuin hänkin tallatessaan puutarhan hietikkoa ja avasivat käsillään -paviljongin ovia. Tästä johtui hän kuvittelemaan, miten autuaalta -tuntuisi pujahtaa salaa tuohon kiellettyyn taloon ja pistää korvansa -säleuutimien viereen, joiden takaa äänet kuuluivat sisältä. - -Gilbertille oli toivominen liian vähäpätöistä, toteuttaminen seurasi -sitä välittömästi. - -Sitäpaitsi palasivat hänen voimansa nopeasti. Nuoruus on runsas ja -antelias elonlähde. Kolmen päivän päästä tunsi hän sievoisen kuumeen -avustuksella olevansa yhtä hyvissä voimissa kuin kuunaan ennen. - -Hän laski, että koska Rousseau oli sulkenut hänet lukon taakse, niin -oli nyt eräs kaikkein pahimmista vaikeuksista voitettu, nimittäin -koettaa päästä portista sisään neiti de Taverneyn luo. - -Portti oli näet Rue Coq-Heronille päin; Gilbert oli vankina Rue -Plâtrièren puolella, eikä voinut päästä millekään kadulle; siis hänen -ei tarvinnut yrittääkään avata mainittua porttia. - -Kulkutieksi jäi ikkuna. - -Hänen ullakkoluukkunsa oli pystysuoran seinän yläpuolella, -neljäkymmentä jalkaa korkealla maasta. - -Kukaan ei olisi uskaltanut lähteä menemään alas sellaista seinää, -ellei ollut aivan juovuksissa tai mielipuoli. - --- Nuo ovet, ne ovat niin hyvä keksintö, -- tuumi Gilbert itsekseen -pureskellen kynsiään; -- ja monsieur Rousseau, filosofi sulkee ne -kuitenkin minulta! - -Jos repisi pois lukon paikaltaan? Niin, se kävisi kyllä päinsä. Mutta -sitten ei olisikaan enää tulemista takaisin tähän vieraanvaraiseen -kotiin. - -Hän oli paennut Luciennesista ja sitä ennen karannut Taverneystä. Jos -hän nyt pakenisi Rue Plâtrièren talosta, aina vaan pakenisi, joutuisi -hän tosiaan sellaiselle tolalle, ettei hän pian uskaltaisi katsoa -ainoatakaan ihmistä naamaan tarvitsematta pelätä saavansa kuulla -moitteita kiittämättömyydestä ja huikentelevaisuudesta. - --- Ei, herra Rousseau ei saa tietää mitään koko asiasta. Ja -kyyrysillään ullakkoluukussaan jatkoi Gilbert: - --- Käsilläni ja jaloillani, vapaan ihmisen luonnollisilla välineillä -tartun minä kiinni kattotiileihin, ja jos kuljen räystäskourua -pitkin, joka on tosin hyvin kapea, mutta kuitenkin suora ja siis -lyhin tie kahden pisteen välillä, pääsen minä, jos onnistun, tuon -viereisen ullakkoluukun luo, joka on samalla tasolla kuin minun. - --- Ja se luukku vie jälleen talon portaille. - --- Jos en onnistu, niin putoan alas puutarhaan, ja silloin kuuluu -jysäys. Tuolta paviljongista tullaan ulos, minut kannetaan sisään, -minut tunnetaan; minä kuolen kauniin, jalon ja runollisen kuoleman. -Minua surkutellaan: se on suurenmoista. - --- Jos taasen onnistun, kuten minulla on täysi syy uskoa, silloin -pujahdan minä viereisestä luukusta portaille ja hiivin paljasjaloin -alas niitä, kunnes tulen ensimmäisen kerroksen kohdalle, jossa -myöskin on ikkuna puutarhaan päin. Se on ainoastaan viisitoista -jalkaa korkealla maasta. Minä hyppään alas puutarhaan... - --- Ah, minulla ei ole voimia enkä ole tarpeeksi notkea! - --- Mutta onhan vielä apunani seinäsäleikkö... - --- Niin, mutta se lahoine puuristikkoineen menee rikki; silloin, minä -kuukerrun alas, en saadakseni jalon ja runollisen kuoleman, vaan -valkeana rappauksesta, vaatteet rikki, nolattuna ja kaikesta päättäen -selvänä omenavarkaana. Sitä on ilkeä ajatella! Parooni de Taverney -annattaa minulle porttivahdilla selkään tai kiskottaa la Briellä -minua korvista. - --- Ei, mutta minulla on täällä kymmenkunnan pätkää purjenuoraa, jotka -tekevät yhteen punottuina köyden aivan monsieur Rousseaun määritelmän -mukaisesti: oljenkorsista lyhde syntyy. - --- Minä lainaan yhdeksi yöksi rouva Teresian purjenuorat, sidon -niihin solmuja, ja kun pääsen kaivattuun ensimmäisen kerroksen -ikkunaan, sidon köyteni pikku-parvekkeen reunaan taikka ikkunan -välipuuhun ja solun alas puutarhaan. - -Ja Gilbert tunsi itsensä voimakkaaksi ja päättäväksi, kun hän nyt oli -tarkastanut kourun, ottanut purjenuoran kappaleet mitattavikseen ja -arvioinut korkeuden silmämäärältä. - -Hän punoi purjenuoran pätkät lujaksi köydeksi ja koetteli sen -vahvuutta, sitoen sen katon kannattimiin ja riippuen siitä käsillään. -Ja hän päätti nyt tehdä öisen matkansa ja oli tyytyväinen, kun hän -sitä valmistellessaan sylki verta ainoastaan yhden kerran. - -Saadakseen paremmin herra Jacquesin ja rouva Teresian petetyksi -oli hän olevinaan hyvin sairas ja makasi vuoteessaan kello kahteen -saakka, hetkeen, jolloin Rousseau läksi, päivällisen päälle -kävelemään. Tuolta kävelyltään ei hän tullut takaisin ennenkuin -illalla. Gilbert julisti haluavansa nukkua yhtämittaa seuraavaan -aamuun. - -Rousseau vastasi olevansa iloissaan, kun näki Gilbertin niin -rauhallisessa tilassa, sillä hän aikoi sinä päivänä syödä illallista -kaupungilla. - -Nämä tiedot toisilleen ilmoitettuaan Rousseau ja Gilbert erosivat. - -Kun Rousseau oli lähtenyt ullakkokamarista, otti Gilbert jälleen -käsille purjenuoran pätkät ja punoi ne nyt yhteen täydellä todella. - -Sitäpaitsi tarkasti hän kourun ja katon tiilikivet ja ryhtyi sitten -tähystelemään ikkunasta puutarhaan, odottaen illan pimenemistä. - - - - -KOLMASKYMMENESYHDES LUKU - -Ilmaretki - - -Gilbert oli näin suunnitellut valmiiksi koko laskeutumisensa -vihollisalueelle, kuten hän itsekseen kutsui Taverneyn asumusta. -Ja ullakkokamarinsa ikkunasta vakoili hän nyt allansa olevaa -puutarhaa, jännityksellä ja tarkkaavaisena kuin taitava sotapäällikkö -aluetta, jolla hän aikoo ryhtyä taisteluun. Silloin tapahtui tuossa -hiljaisessa ja autiossa paviljonkitalossa kohtaus, joka herätti -filosofin hänen tarkastelustaan. - -Kivi lensi kadulta puutarhamuurin ylitse ja osui -paviljonkirakennuksen nurkkaan. - -Gilbert tiesi jo, ettei löydy seurausta ilman syytä; hän alkoi siis -tutkia syytä, nähtyään seurauksen. - -Mutta kuinka pitkälle Gilbert kumartuikin ulos ikkunastaan, ei hän -voinut nähdä henkilöä, joka oli kadulta heittänyt kiven. - -Mutta sen hän huomasi -- ja hän ymmärsi heti, että huomattu seikka -oli äskeisen tapahtuman yhteydessä, -- että erään, paviljongin -pohjakerroksessa olevan ikkunan sisäluukku aukaistiin varovasti ja -että Nicolen valppaat kasvot pilkistivät ulos luukun raosta. - -Kun Gilbert näki Nicolen, vetäytyi hän nopeasti takaisin -ullakkokamariinsa, mutta ei silti heittänyt hetkeksikään silmistään -tuota riuskaa tyttöä. - -Nicole katseli tarkoin ensin kaikkiin ikkunoihin ja varsinkin -paviljonkirakennuksessa oleviin ja tuli sitten esiin puolihämärästään -ja kiiruhti ulos puutarhasta aivan kuin aikoen seinäsäleikön luo, -jonne oli ripustettu pitsejä auringonpaisteessa kuivamaan. - -Kivi oli pudonnut juuri tuon säleikön ohitse vievälle käytävälle, -kivi, jota Gilbert ei jättänyt tähystämättä enempää kuin Nicolekaan. -Gilbert näki, että Nicole potkaisi tuota merkkiesineeksi tullutta -kiveä edessään vierimään, ja potkaisi sitä vielä uudestaan, ja jatkoi -tätä menettelyään niin kauan, kunnes hän sai sen kukkalavan viereen, -joka oli säleikön juurella. - -Siellä kohotti Nicole kätensä alas ottaakseen nuoralta alas pitsejä, -pudotti yhden pitsin maahan ja nosti sen sitten hitaasti ylös, mutta -otti nostaessaan kivenkin käteensä. - -Vielä ei Gilbert ymmärtänyt mitään; mutta kun hän näki Nicolen -rupeavan kuorimaan kiveä, aivan kuin herkkusuu kuorii hedelmää, ja -ottavan sen ympäriltä pois paperikääreen, silloin ymmärsi hän hyvin, -mikä tämän meteorikiven arvo oikeastaan oli. - -Tuo paperi, jonka Nicole oli juuri löytänyt kiven ympäriltä, ei -ollutkaan enempää eikä vähempää kuin pieni kirje. - -Ovela tyttö aukaisi sen pian, ahmaisi sen sisällön ja piiloitti -kirjeen taskuunsa, ja nyt hänen ei tarvinnut enää tarkastaa -pitsejään, sillä pitsit olivat kuivat. - -Gilbert pudisti sillä välin päätänsä ja vakuutti itsekseen kuin -ainakin itsekkäät ja naisia halveksivat miehet, että Nicolen luonne -oli tosiaan paheellisuuteen taipuva ja että hän, Gilbert, oli -menetellyt sangen siveellisesti ja järkevästi, kun oli rikkonut -jyrkästi ja uljaasti välinsä moisen tytön kanssa, joka otti vastaan -muurin yli nakeltuja kirjeitä. - -Mutta näin ajatellessaan joutui Gilbert, joka äsken oli niin -kauniisti ja järkevästi ajatellut syitten ja seurausten suhteita, -tuomitsemaan seurausta, johon ehkä juuri hän itse oli syynä. - -Nicole meni sisään ja tuli pian jälleen ulos, pitäen kättään -taskussaan. - -Taskustaan veti hän avaimen; Gilbert näki sen välkähtävän hetkisen -kuin salaman hänen sormiensa välissä, jonka jälkeen nuori tyttö -pisti nopeasti avaimen pienen puutarhaportin alle. Se portti oli -puutarhurin erikoinen sisäänpääsyaukko, ja se oli muurin toisessa -kulmassa kadun puolella, samalla, jolla suuri, tavallisesti käytetty -porttikin. - --- Ahaa, -- tuumi Gilbert, -- nyt ymmärrän, lemmenkirje ja kohtaus. -Nicole ei hukkaa aikaansa. Nicolella on siis nyt uusi rakastaja? - -Ja Gilbert rypisteli pettyneenä kulmiaan kuin ainakin moinen mies, -joka luulee, että hänen kadottamisensa jättäisi korvaamattoman -tyhjiön hänen hylkäämänsä naisen sydämeen, mutta joka kummakseen -huomaakin, että tuo tyhjä paikka on piankin täytetty. - -Gilbert mietti jotakin tekosyytä tyytymättömyyteensä ja jatkoi -sentähden: - --- Tämä seikka voisi ehkä häiritä suunnitelmiani. -- Mutta olkoon -menneeksi, -- lisäsi hän silmänräpäyksen mietittyään, -- minä en -ole ollenkaan pahoillani, jos saan tutustua tuohon onnelliseen -kuolevaiseen, joka on seuraajani Nicolen suosiossa. - -Eräissä suhteissa olivat Gilbertin laskelmat aivan oikeat. Hän -ajatteli, että tuo keksintö, jonka hän oli nyt juuri tehnyt ja jota -muut eivät tienneet hänen tehneen, antaisi hänelle eräänlaisen aseen -Nicolea vastaan. Sitä voisi hän käyttää tarpeen vaatiessa, koska hän -nyt tunsi Nicolen salaisuuden ja siihen liittyviä yksityisseikkoja, -joita tyttö ei voisi kieltää, kun taas Nicole tuskin aavistikaan -hänen salaisuuttaan eikä tiennyt ainoaakaan pikkuseikkaa, joka olisi -voinut hänen epäilyksiään tukea. - -Gilbert päätti siis tarpeen vaatiessa käyttää tätä asettaan. - -Näissä hankkeissa tuli sitten viimeinkin kärsimättömästi odotettu yö. - -Gilbert pelkäsi enää ainoastaan yhtä asiaa, nimittäin että Rousseau -tulisi odottamatta kotiin, että Rousseau yllättäisi hänet katolla -kiipeämässä, taikka portailla tahi, mikä olisi vielä pahempi, näkisi -ullakkokamarin tyhjänä. Viimemainittu huomio saisi geneveläisen -varmaankin vihan vimmoihin; Gilbert päätti siksi koettaa torjua tätä -pelättyä iskua kirjelipulla, jonka hän jätti pöydälleen, osoitettuna -filosofille. - -Se kirjelmä kuului seuraavasti: - - Rakas ja kuuluisa suojelijani: - - Älkää luulko minusta pahaa siksi, että minä teidän - kehoituksistanne, jopa käskyistänne huolimatta olen uskaltanut - lähteä ulos. Minä tulen pian takaisin, ellei minulle tapahdu - jotakin onnettomuutta, sellaista kuin minulle jo kerran sattui; - mutta vaikkapa sellainen vaara minua uhkaisikin, niin, vaikkapa - ankarampikin, täytyy minun pariksi tunniksi päästä huoneestani. - --- En tiedä mitä hänelle sanon kotiin palattuani, -- tuumi Gilbert. --- Mutta ainakaan ei Rousseau nyt ole huolissaan eikä suutu. - -Ilta oli pimeä. -- Ja lisäksi tukehuttavan kuuma, kuten tavallisesti -lämpimäin kevätpäivien aikana; siksi oli taivas niin pilvessä, ettei -tottuneinkaan silmä olisi jo kello yhdeksän aikaan illalla nähnyt -mitään mustan syvyyden pohjasta, jonne Gilbert tähysteli. - -Silloin vasta nuorukainen huomasi voivansa hengittää vaikeasti ja -otsansa ja rintansa yhtäkkiä tulevan hikisiksi, varmoja merkkejä -velttoudesta ja heikkoudesta. Viisaus varoitti häntä lähtemästä nyt -tällaisessa tilassa retkelle, jolla vaadittiin koko hänen ruumiinsa -voimaa ja varmuutta, paitsi yrityksen onnistumiseksi, myöskin -hänen oman päänsä turvaksi. Mutta Gilbert ei kuunnellut pelkästään -ruumiillisten vaistojensa antamia neuvoja. - -Tahto puhui äänekkäämpää kieltä; ja sitä nuorukainen totteli tällä -kertaa, niinkuin aina muulloinkin. - -Hetki oli tullut; Gilbert kääri köytensä kaksitoistakertaiseksi -kiepuksi kaulansa ympärille, ryömi sykkivin sydämin ulos -ullakkoikkunastaan, tarttui lujasti kiinni ikkunanpieleen ja suoritti -ensimmäisen askeleensa räystäskourua pitkin, oikealla olevaa luukkua -kohti. Kuten olemme maininneet, aukesi se luukku sisäportaille päin -ja oli noin kahden sylen päässä hänen ikkunastaan. - -Hänen jalkansa nojasivat nyt enintään kahdeksan tuumaa leveään -lyijykouruun, joka taipui hänen jalkainsa alla pehmeänä kuin lyijy -ainakin, vaikka se olikin kiinnitetty kattoon rautakoukuilla. Käsiään -taas hän nojasi kattotiileihin, joista hän ei kuitenkaan voinut -toivoa kuin pienen tukipisteen pysyäkseen tasapainossa, mutta ei -laisinkaan apua liukahtamisen varalta, koska hänen kyntensä eivät -olisi voineet niihin tarttua mistään kiinni. Kas tällaisessa asemassa -oli Gilbert ilmaretkellään, jota kesti kaksi minuuttia, nimittäin -kaksi kokonaista iankaikkisuutta. - -Mutta Gilbert ei tahtonut pelätä, ja niin luja oli tuon nuoren miehen -tahdonvoima, ettei hän siis pelännytkään. Hän oli kuullut erään -tasapainotaiteilijan sanovan, että jos halusi onnellisesti astua -ahtaita ja kapeita kuljettavia, ei saanut katsoa jalkoihinsa, vaan -ainoastaan kymmenen askelta eteenpäin, eikä ajatella kuilua muuten -kuin kotkan tavalla, nimittäin ollen vakuutettu, että oli luotu -leijailemaan sen ylitse. Sitäpaitsi oli Gilbert jo ottanut monta -kertaa nämä opetukset varteen käydessään Nicolen kamarissa, samaisen -Nicolen, joka oli nyt tullut niin rohkeaksi, että käytti avaimia ja -ovia kattojen ja savupiippujen asemasta. - -Tällä tavoin oli Gilbert kulkenut Taverneyssä myllypatojen ylitse ja -vanhan vajan rikkonaisia katonkannattimia myöten. - -Niinpä hän saapuikin päämääräänsä värähtämättä kertaakaan, ja pujahti -siihen saavuttuaan ylpein mielin alas portaille. - -Mutta tultuaan siten porrassillakkeelle hän pysähtyi nopeasti. -Alemmista kerroksista kuului ääniä: ne olivat Teresian ja eräitten -naapurinaisten, jotka puhuivat Rousseaun nerosta, hänen kirjainsa -ansioista ja soittonsa kauneudesta. - -Nuo naapurinaiset olivat lukeneet _Uuden Heloisen_ ja tunnustivat -suoraan, että he pitivät tätä kirjaa rivona. Vastaukseksi tähän -arvosteluun teki emäntä Teresia heille tiettäväksi, etteivät he -ymmärtäneet tuon kauniin kirjan filosofista merkitystä. - -Tähän eivät naapurit voineet vastata juuri muuta kuin tunnustamalla -pystymättömyytensä arvostelemaan sellaisia asioita. - -Moinen korkeaälyinen vuoropuhelu toimitettiin eteisestä toiseen, -ja väittely oli ainakin yhtä tulinen kuin liekki niissä helloissa, -joilla näitten naisten hyvältä tuoksuva illallinen kiehui. - -Gilbert kuuli siis lausuttavan arvosteluita ja käristettävän paisteja. - -Yhtäkkiä mainittiin keskellä pakinaa hänen nimensä, ja se karmaisi -ilkeästi. Sillä Teresia virkkoi: - -"Illallisen jälkeen menen katsomaan, ettei tuolta kunnon pojalta -ullakkokamarissa mitään puutu." - -Kiitos _kunnon poika_ tuotti hänelle vähemmän iloa kuin katsomisen -lupaus pelkoa. Onneksi johtui hänen mieleensä, että kun Teresia -söi illallista yksin, oli hänen usein tapana keskustella kauan -_jumalaisen_ pullonsa kanssa, ja että paisti tuoksui niin -herkulliselta, että _illallisen jälkeen_ merkitsi... kello kymmenen. -Nyt ei kello ollut vielä kuin neljännestä vailla yhdeksän. Sitäpaitsi -muuttuisivat Teresian ajatukset hyvin uskottavasti illallisen jälkeen -jo aivan toisiksi ja hän ajattelisi silloin kai aivan muuta kuin -_kunnon poikaansa_. - -Mutta aika kului, Gilbertin suureksi epätoivoksi. Silloin yhtäkkiä -alkoi erään pakinasiskon paisti palaa... Kajahti pelästyneen piian -kirkaisu, kauhun kiljahdus, joka lopetti koko keskustelun. - -Kaikki syöksyivät tämän tapahtuman näyttämölle. Gilbert käytti -hyväkseen naisten keittiöhuolia, pujahtaakseen alas portailta kuin -ilmanhaltia. - -Ensimmäisessä kerroksessa löysi hän sopivan paikan lyijyikkunassa, -johon hän voi kiinnittää köytensä; hän sitoi sen vetosolmulla, -kiipesi ikkunalaudalle ja alkoi ketterästi solua köyttä pitkin alas. - -Hän heilui paraikaa ikkunan ja maan välillä, kun puutarhasta hänen -altaan kuului nopeita askeleita. - -Hänellä oli aikaa käännähtää, sillä hän piti kiinni solmuista, ja -katsoa, kuka tuo sopimattomalla hetkellä tullut oli. - -Se oli joku mies. - -Koska mies tuli sisään pienestä portista, niin ei Gilbert epäillyt -hetkeäkään, ettei hän ollut Nicolen odottama onnellinen kuolevainen. - -Hän kohdisti siis koko huomionsa tähän kuokkavieraaseen, joka oli -pysäyttänyt hänet keskellä hänen vaarallista laskeutumismatkaansa. -Miehen käynnistä, profiilin hahmosta, jonka hän näki vilahtavan -kolmikulmahatun alla, tavasta, kuinka tuo kolmikulmainen hattu oli -asestettu miehen toiselle korvalle, joka korva jälleen näytti sangen -tarkkaavaiselta, oli Gilbert tuntevinaan arvoisan monsieur Beausiren, -tuon kuninkaallisen upseerin, johon Nicole oli tutustunut Taverneyssä. - -Melkein heti näki Gilbert Nicolen avaavan paviljonkirakennuksen oven -ja rientävän puutarhaan, jättäen oven takanaan auki, ja kiitävän -nopeasti ja keveästi kuin hyppäävä västäräkki kasvihuonetta kohti, -siis samalle suunnalle, jonne herra Beausire paraikaa kulki. - -Varmaankaan ei tämä ollut ensimmäinen tällainen kohtaus, koskapa -kumpikaan heistä ei näyttänyt laisinkaan epäilevän, missä paikassa -heidän oli tavattava. - --- Nyt voin jatkaa laskeutumistani, -- ajatteli Gilbert; -- sillä -se, että Nicole on voinut näin aikaisin päivästä ottaa rakastajansa -vastaan, johtuu siitä, että hän tietää saavansa olla vapaana. Andrée -on siis yksin, hyvä Jumala... - -Ei kuulunutkaan ainoatakaan ääntä eikä pohjakerroksesta näkynyt kuin -heikko kynttilän hohde. - -Gilbert pääsi ehjin nahoin maahan, mutta ei tahtonut mennä vinosti -puutarhan poikki; hän hiipi pitkin muuria, pujahti erääseen -pensaikkoon, pistäysi kumarassa sen läpi ja saapui kenenkään -näkemättä tai edes aavistamatta Nicolen auki jättämälle ovelle. - -Siinä huomasi hän, valtavan piippuruohon varjossa, joka kasvoi -aivan oven kamanaan saakka ja sulki koko oven köynnöksillään, -että ensimmäinen huone oli melkoisen iso etuhuone, kuten hän oli -aavistanut, ja ettei siellä ollut tällä hetkellä ketään. - -Tästä etuhuoneesta vei sisempään kaksi ovea, toinen suljettu ja -toinen auki; Gilbert arvasi, että auki oleva oli Nicolen kamarin -ovi. Hän hiipi hiljaa viimemainittuun kamariin, pitäen käsiään -kohotettuina ja peläten törmäävänsä johonkin esineeseen, sillä huone -oli pilkkopimeä. - -Eräänlaisen käytävän päässä näki hän sitten lasioven, jonka ruutujen -kehykset kuvastuivat tummina niiden takana kuultavaa valoa vastaan; -noiden ruutujen sisäpuolella häilyivät hiljaa valkeat musliiniuutimet. - -Kun Gilbert kulki pitkin käytävää, kuuli hän valaistusta huoneesta -heikon äänen. - -Se oli Andréen ääni; Gilbertin kaikki veri syöksyi hänen sydämeensä. - -Toinen ääni vastasi tähän ääneen; puhuja oli Filip. - -Tuo nuori mies tiedusteli huolissaan, kuinka hänen sisarensa voi. - -Gilbert kulki varuillaan vielä jonkun askeleen ja asettui sitten -erään tuollaisen rintakuvalla varustetun pilarin taakse, jollaisilla -siihen aikaan koristettiin kaksoisovien välipaikat. - -Niin oli hän nyt turvassa ja kuunteli ja katseli niin onnellisena, -että hänen sydämensä suli ilosta, ja samalla niin pelästyneenä, että -samainen sydän puristui hänen rinnassaan pieneksi kuin piste. - -Hän kuuli ja näki. - - - - -KOLMASKYMMENESKAHDES LUKU - -Veli ja sisar - - -Gilbert kuuli ja näki, kuten sanottu. - -Hän näki Andréen loikovan lepotuolissaan kasvot käännettyinä -lasioveen päin, siis aivan häntä vastapäätä. Se ovi oli hiukan -raollaan. - -Pieni, leveällä varjostimella varustettu lamppu oli asetettu lähelle -pöydälle. Tämä oli täynnä kirjoja, ilmaisten mikä oli kauniin sairaan -ainoana ajanrattona. Tuo lamppu valaisi ainoastaan neiti de Taverneyn -kasvojen alaosaa. - -Joskus hän kuitenkin heittäytyi loikomaan lepotuolin selustimen -nojaan, ja silloin valo levisi hänen otsalleen, joka loisti niin -valkeana ja puhtaana pitsimyssyn alta. - -Filip istui aivan lepotuolin jalkopäässä, selin Gilbertiin. Hänen -kätensä oli yhä kääreissä ja häntä oli kielletty laisinkaan -liikuttamasta kättään. - -Andrée oli nyt ylhäällä vasta ensimmäistä kertaa, ja myöskin Filip -oli poistunut vasta ensi kertaa huoneestaan. - -Sisarukset eivät siis olleet nähneet toisiaan tuosta hirveästä yöstä -saakka; mutta kuitenkin oli kumpikin heistä tiennyt, että toinen voi -yhä paremmin ja tointui sairaudestaan. - -He olivat olleet nyt yhdessä ainoastaan muutamia minuutteja, mutta -puhuivat keskenään aivan vapaasti, sillä he tiesivät olevansa kahden -ja että jos joku tulisi, heille ilmoitettaisiin siitä soittamalla -kelloa, joka oli Nicolen auki jättämässä ovessa. - -Mutta tietystikään eivät he tienneet, että se ovi oli jätetty auki ja -luottivat siis pelkästään kelloon. - -Gilbert näki ja kuuli siis heidän pakinansa, kuten olemme sanoneet -sillä raollaan olevasta ovesta voi hän eroittaa joka sanan. - -"On siis niin", virkkoi Filip juuri hetkellä, jolloin Gilbert -asettui verhon taakse, joka peitti laskoksillaan pukeutumishuoneen -ovea, "asia on siis niin, että hengityksesi on jo helpompaa, -sisko-raukkani?" - -"Kyllä, helpompaa, mutta koskee yhä hiukan vielä." - -"Entä voimat?" - -"Ne eivät ole vielä läheskään palanneet; mutta tänään olen jo -kuitenkin pari kolme kertaa jaksanut mennä ikkunan ääreen. Miten -raikas ilma on, miten ihania kukkaset! Minusta tuntuu kuin ihminen ei -voisi kuolla, kun hän saa ilmaa ja nähdä kukkia." - -"Mutta kuitenkin tunnet itsesi vielä sangen heikoksi, eikö niin, -Andrée?" - -"Oh, kyllä, sillä se järkytys oli kauheata. Ja vieläkin, sen sinulle -tunnustan", jatkoi nuori tyttö hymyillen ja pudistaen päätänsä, "minä -liikun kovin vaikeasti: täytyy nojata huonekaluihin ja seiniin; ilman -tukea jalkani horjuvat ja minusta tuntuu kuin joka hetki kaatuisin." - -"No, no, rohkeutta vaan, Andrée; raikas ilma ja kauniit kukat, joista -äsken puhuit, saavat sinut jälleen entiseen kuntoon; ja viikon päästä -sinä pystyt lähtemään Madame la dauphinen vieraaksi, joka on niin -ystävällisesti tiedustellut vointiasi, mikäli minulle kerrottiin." - -"Kyllä, toivon sitä, Filip; sillä Madame la dauphine näyttää tosiaan -olevan minua kohtaan sangen hyvä." - -Ja Andrée heittäytyi nojalleen lepotuolinsa selustaa vasten, laski -kätensä povelleen ja sulki kauniit silmänsä. - -Gilbert astui askeleen eteenpäin ja ojensi molemmat kätensä. - -"Sinulla on tuskia?" kysyi Filip ottaen Andréeta kädestä. - -"Kyllä, hengenahdistusta; ja joskus nousee veri minulle päähän ja -ohimoihin; väliin tunnen myöskin huimausta ja mieltäni kääntää." - -"Niin", sanoi Filip ajatuksissaan; "se ei olekaan kummallista; -sinä olet kokenut hirveän vaaran ja pelastunut siitä ihmeellisellä -tavalla". - -"Ihmeellisellä tavalla, juuri niin, veljeni." - -"Mutta puhuaksemme tuosta ihmeellisestä pelastuksesta, kiltti -Andrée", jatkoi Filip ja siirtyi lähemmäksi sisartaan, osoittaen -siten, että asia oli hänestä mielenkiintoinen, "kuulepas, minä en ole -vielä saanut puhua kanssasi tuosta tapaturmasta?" - -Andrée punastui ja kysymys näytti häntä kiusaavan. Filip ei huomannut -tai ei ollut huomaavinaan tuota punastusta. "Minä luulin kuitenkin", -vastasi nuori tyttö, "että olisi palatessani annettu sinulle -kaikki tiedot, mitä voit toivoa; isä sanoi ainakin olevansa täysin -tyytyväinen". - -"Kyllähän, rakas Andrée, ja tuo mies oli kovin tunnontarkka koko -kertomuksessaan, mikäli ainakin minusta tuntui; kuitenkin ovat eräät -kohdat hänen kertomastaan näyttäneet minusta elleivät epäiltäviltä, -niin ainakin hämäriltä, niin, se on sopiva sana." - -"Kuinka niin, ja mitä sillä tarkoitat, veljeni?" kysyi Andrée aivan -neitseellisen vilpittömästi. - -"Niin, hämäriltä, se sana sopii." - -"Selitähän asiaa." - -"Niinpä esimerkiksi on eräs kohta, jota en alussa tullut ajatelleeksi -ja joka sitten on tuntunut minusta kovin merkilliseltä." - -"Mikä sitten?" kysyi Andrée. - -"Juuri tapa", vastasi Filip, "tapa, jolla sinä pelastuit. Kerropas se -minulle, Andrée." - -Nuori tyttö näytti ristiriitaiselta. - -"Oh, Filip", vastasi hän, "minä olen sen melkein unohtanut, niin -pelästynyt olin". - -"Ei väliä, hyvä Andrée, kerro sen verran kuin muistat." - -"No niin, senhän tiedät, veljeni, että meidät eroitettiin toisistamme -lähellä Kalustohuonetta. Minä näin sinut temmattavan joukossa -Tuileriain puutarhaan päin, kun taas minua vietiin Rue Royalelle. -Silmänräpäyksen näin sinua vielä, kun sinä turhaan koetit ponnistaa -voimiasi päästäksesi luokseni. Minä ojensin käsiäni puoleesi ja -huusin: 'Filip, Filip!' kun minut yhtäkkiä ympäröi kuin tuulenpyörre, -minut temmattiin ylös ja kiidätettiin säleportille päin. Minä -tunsin, että tungos vei minua muuria kohti, johon se murskautuisi. -Minä kuulin niiden huudot, jotka rusentuivat rautaisia säleportteja -vasten; minä ymmärsin, että minunkin vuoroni oli pian murskautua ja -heittää henkeni; minä saatoin melkein laskea, kuinka monta sekuntia -minulla vielä oli elonaikaa. Silloin yhtäkkiä, puolikuolleena ja -puolimieletönnä, nostaessani käteni ja silmäni taivasta kohti -rukoillakseni viimeistä kertaa, näin erään miehen leimuavat silmät, -miehen, joka vallitsi koko tätä laumaa kuin se olisi ehdottomasti -häntä totellut." - -"Ja se mies oli parooni Josef Balsamo, eikö niin?" - -"Kyllä, sama, jonka olin nähnyt jo Taverneyssä; sama, joka minut jo -silloin oli saanut niin omituisella tavalla kauhuun; mies, johon -tuntuu kätkeytyvän jotakin aivan yliluonnollista; mies, joka lumosi -silmäni silmillään ja korvani äänellään; mies, joka sai koko ruumiini -värisemään pelkästään koskettamalla sormellaan olkapäähäni." - -"Jatka, jatka, Andrée", sanoi Filip, ja hänen kasvonsa ja äänensä -synkkenivät. - -"No niin, tuo mies näytti minusta olevan koko onnettomuuden -yläpuolella, niinkuin inhimilliset kärsimykset eivät olisi ylettyneet -häneen. Minä huomasin hänen silmistään, että hän halusi pelastaa -minut ja että hän voisi sen tehdä. Silloin tapahtui minussa jotakin -ylen merkillistä. Niin ruhjottu, voimaton ja puolikuollut kuin jo -olinkin, minusta tuntui kuin minua olisi nostettu tuota miestä -kohti, niinkuin jokin tuntematon, salaperäinen ja näkymätön voima -olisi minua kohottanut hänen luokseen. Minä tunsin ikäänkuin jotkin -kädet olisivat ojentuneet sysätäkseen minua pois tuosta ruhjottujen -jäsenien kuilusta, jossa kuoleman korahdukset kuuluivat, ja antaneet -minulle jälleen ilmaa ja elämää. Katsos, Filip, jatkoi Andrée -jollakin tavalla haltioissaan, -- olen varma, että tuon miehen katse -se sillä tavalla veti minua. Minä pääsin ottamaan häntä kädestä ja -olin pelastettu." - -"Oi", supisi Gilbert itsekseen, "hän näki ainoastaan parooni -Balsamon, mutta minua, joka olin valmis kuolemaan hänen jalkainsa -juureen, hän ei nähnyt!" - -Hän pyyhki hikeä virtaavaa otsaansa. - -"Niinkö siis asia tapahtui?" kysyi Filip. - -"Niin, siihen hetkeen saakka, jolloin näin olevani pelastettu -vaarasta; silloin minä pyörryin, liekö se johtunut siitä, että koko -elämäni voima oli keskittynyt tähän viimeiseen ponnistukseen tai että -kauhu oli kasvanut yli voimaini." - -"Ja mihinkä aikaan luulet tällä tavoin pyörtyneesi?" - -"Kymmenen minuuttia sen jälkeen kuin olin eroitettu sinusta, veljeni." - -"Aivan niin", jatkoi Filip, "silloin oli kello noin kaksitoista -yöllä. Miksi sinä sitten pääsit kotiin takaisin vasta kello kolme? -Anna anteeksi tämä kuulustelu, joka voi sinusta tuntua naurettavalta, -rakas Andrée, mutta johon minulla on omat syyni." - -"Kiitos, Filip", vastasi Andrée puristaen veljensä kättä; "kiitos. -Kolme päivää sitten en minä olisi sinulle osannut vastata; mutta -tänään, -- se voi sinusta kuulua kummalliselta, mitä nyt sinulle -kerron, -- tänään on sisällinen näkemykseni voimakkaampi; tuntuu kuin -jokin minua vallassaan pitävä tahto käskisi minua muistamaan, ja minä -muistan." - -"Kerro siis, kerro, rakas Andrée, sillä minä odotan kärsimättömästi. -Tuo mies vei sinut siis sylissään?" - -"Sylissään?" sanoi Andrée punastuen. "Sitä en oikein muista. En -tiedä muuta kuin että hän pelasti minut tungoksesta; mutta hänen -kätensä kosketus teki minuun saman vaikutuksen kuin Taverneyssä, ja -tuskin oli hän minuun koskenut, niin minä pyörryin uudestaan, tai -paremminkin vaivuin uneen, sillä pyörtymisen edellä tuntuu jotakin -tuskastuttavaa, mutta silloin tunsin ainoastaan unen virvoittavaa -vaikutusta." - -"Toden totta, Andrée, kaikki, mitä minulle kerrot, on minusta niin -merkillistä, että minä en sitä uskoisi, jos sitä kertoisi joku muu -kuin sinä. Mutta ei väliä, jatka", virkkoi hän äänellä, joka oli -järkkyneempi kuin hän olisi suonut. - -Mitä Gilbertiin tulee, hän kuunteli ahmien Andréen joka sanaa, hän, -joka tiesi, että vastaukset ainakin tähän saakka olivat aivan totta. - -"Minä tulin jälleen tajuihini ja heräsin komeasti sisustetussa -salissa", jatkoi nuori tyttö. "Muuan kamarineitsyt ja vallasnainen -seisoivat vieressäni, mutta he eivät näyttäneet suinkaan -rauhattomilta; sillä herätessäni minä näin pelkästään hymyileviä -kasvoja." - -"Tiedätkö, mitä kello silloin oli, Andrée?" - -"Se löi juuri puoli yksi." - -"Ah", huudahti nuori mies hengäisten keveämmästi; "se on hyvä; jatka, -Andrée, jatka". - -"Minä kiitin noita naisia huolenpidosta, jota he minulle uhrasivat; -mutta kun arvasin, miten rauhattomia te olitte, pyysin heitä -heti kohta saattamaan minua kotiin; he vastasivat minulle, että -kreivi oli lähtenyt takaisin onnettomuuspaikalle, auttamaan toisia -haavoittuneita, mutta että hän tulisi piankin vaunuilla ja saattaisi -itse minut kotiin. Kello kaksi minä kuulin tosiaan vaunujen -ajavan kadulla; ja silloin minut valtasi samanlainen vavistus, -jota olen aina ennenkin kokenut tuon miehen lähestyessä, ja minä -vaivuin horjuen ja pyörtyneenä eräälle sohvalle. Ovi aukesi, ja -pyörtyessänikin saatoin tuntea miehen, joka oli minut pelastanut, -mutta sitten menin minä jälleen toisen kerran tajuiltani. Silloin -minut mahdettiin kantaa alas ja asettaa vaunuihin ja tuoda tänne -kotiin. Siinä kaikki, mitä muistan, veljeni." - -Filip laski nyt ajan ja huomasi, että hänen sisarensa oli -ehdottomasti tuotu suoraan Rue des Ecuries-du-Louvrelta Rue -Coq-Héronille, samoin kuin hänet oli viety Ludvig XV:n torilta -suoraan ensinmainitulle kadulle. Hän puristi siis hellästi sisarensa -kättä ja sanoi nyt iloisella ja huolettomalla äänellä: - -"Kiitos, rakas siskoni, kiitos; kaikki nämä laskut sopivat -täydellisesti minun omiini. Minä lähden itse markiisitar de Savignyn -luokse kiittämään häntä. Nyt vielä sana eräästä vähäpätöisemmästä -seikasta." - -"Puhu." - -"Etkö muista nähneesi keskellä onnettomuustapausta joitakin tuttuja -kasvoja?" - -"Minäkö? En." - -"Esimerkiksi pikku Gilbertin?" - -"Ahaa", vastasi Andrée koettaen kaikin voimin muistella; "kyllä, -sillä hetkellä, jolloin meidät eroitettiin toisistamme, oli hän -kymmenen askeleen päässä minusta". - --- Hän näki minut, -- ajatteli Gilbert itsekseen. - -"Kysyn sitä siksi, että etsiessäni sinua, Andrée, löysin tuon poika -raukan." - -"Kuolleitten joukostako?" kysyi Andrée, sellaisella osanottavalla -äänellä kuin ylhäiset puhelevat halvemmistaan. - -"Ei, hän oli ainoastaan haavoittunut; hänet on pelastettu ja luulen, -että hän virkoo eloon." - -"No, sen parempi", vastasi Andrée; "miten hän oli haavoittunut?" - -"Rinta rusentunut." - --- Niin, niin, sinun rintaasi vastaan, -- tuumi Gilbert itsekseen. - -"Mutta", jatkoi Filip, "seikka, joka minua kummastuttaa ja joka saa -minut puhumaan sinulle tuosta poika parasta, on, että minä tapasin -hänen kamppailusta jäykistyneessä kädessään kappaleen sinun pukuasi". - -"Hyvänen aika, se on tosiaan merkillistä." - -"Etkö sinä nähnyt häntä viimeisinä tuokioina?" - -"Viimeisinä tuokioina, Filip, minä näin niin paljon kasvoja kaikkine -kamaline kauhun, kuolontuskan, itsekkyyden, rakkauden, säälin, -voitonvimman ja raakuuden ilmeineen, että minusta tuntuu kuin olisin -ollut vuoden helvetissä. Niiden kasvojen joukossa, jotka vilahtivat -ohitseni kuin kadotukseen tuomitut, saatoin ehkä nähdä tuon -nuorukaisenkin, mutta sitä en muista." - -"Mutta entä tuo kaistale repeytynyttä kangasta, ja se oli sinun -puvustasi, rakas Andrée, sillä minä olen todennut sen Nicolen -kanssa..." - -"Ja sinä kai sanoit tytölle, miksi sinä häntä sillä tavoin -kuulustelit?" kysyi Andrée, muistaen, minkälaisiin selvittelyihin -hän oli joutunut kamarineitsyensä kanssa Taverneyssä samaisesta -Gilbertistä. - -"Oh, en. Mutta tuo kangaskappale oli tosiaan nuorukaisen kädessä: -kuinka voit sen selittää?" - -"Hyvänen aika, mikään ei ole helpompaa", vastasi Andrée niin tyynenä, -että hän oli aivan kuvaamaton vastakohta Gilbertille, jonka sydän -sykki nyt kauhistavasti "Jos hän oli lähelläni sillä hetkellä, -jolloin minä tunsin tuon miehen katseen niin sanoakseni kohottavan -itseäni, takertui hän luultavasti kiinni minuun, turvautuakseen -samalla kertaa kuin minäkin apuun, jonka minä sain, aivan kuin -hukkuva tarttuu uijan vyöhön." - --- Oh, millä lailla hän tulkitsee minun uhrautuvaisuuttani! ajatteli -Gilbert synkkänä ja halveksien tätä nuoren tytön arvelua. -- Kuinka -nuo ylimykset arvostelevatkaan meitä kansaa! Oi, herra Rousseau on -tosiaan oikeassa: me olemme parempia kuin he; meidän sydämemme on -puhtaampi ja kätemme vahvemmat kuin heidän. - -Mutta juuri kun hän liikahti asettuakseen jälleen kuuntelemaan -Andréen ja hänen veljensä puhetta, jonka johtolangat hän oli -kadottanut näin itsekseen tuumiskellessaan, kuuli hän takanansa -kolinaa. - -"Jumaliste", supisi hän, "joku on etuhuoneessa". - -Ja kun Gilbert kuuli askelten lähenevän käytävässä, pujahti hän -pukuhuoneeseen ja laski oviverhon eteensä. - -"Eikö se Nicole ole täälläkään?" kajahti nyt parooni de Taverneyn -ääni, kun hän meni tyttärensä luokse, melkein hipaisten -takinliepeellään Gilbertiä. - -"Hän on varmaankin puutarhassa", vastasi Andrée niin rauhallisena, -että näki, ettei hän tiennyt kolmannen henkilön olleen lähistöllä. -"Hyvää iltaa, isä." - -Filip nousi nöyrästi ylös; parooni viittasi häntä pysymään -paikallaan, otti nojatuolin ja istahti lastensa pariin. - -"Lapsukaiseni", sanoi parooni, "Rue Coq-Héronilta Versaillesiin on -pitkä matka, kun täytyy ajaa sinne kehnoilla vaunureuhkoilla ja yhden -hevosen vetämänä eikä mukavissa hovivaunuissa. Mutta kuitenkin olen -toki päässyt Madame la dauphinen puheille." - -"Ai, te tulette Versaillesista, isä?" kysyi Andrée. - -"Niin; prinsessa oli ystävällinen ja kutsutti minut luokseen, -kuultuaan, mikä onnettomuus tytärtäni oli kohdannut." - -"Andrée voi nyt paljoa paremmin", virkkoi Filip. - -"Minä tiedän sen hyvin, ja sanoinkin niin hänen kuninkaalliselle -korkeudelleen, joka oli armollinen ja lupasi kutsua sisaresi, heti -kun hän oli täydellisesti parantunut, Pikku Trianoniin, jonka hänen -korkeutensa on lopullisesti valinnut asunnokseen ja jota hän nyt -järjestää oman makunsa mukaan." - -"Minä, minäkö hoviin?" sanoi Andrée kainosti. - -"Et suinkaan hoviin, tyttäreni: Madame la dauphine on koti-ihminen; -dauphin inhoaa loistoa ja hälinää; Trianonissa aikovat he viettää -perhe-elämää. Mutta mikäli tunnen hänen korkeutensa Madame la -dauphinen luonnetta, saattavat nämä pienet perheseurustelut lopulta -tulla tärkeämmiksi kuin juhlalliset parlamentin-istunnot ja -valtakunnanneuvoston kokoukset. Prinsessa on omintakeinen luonne ja -dauphin syvämielinen mies, mikäli kerrotaan." - -"Oh, se on joka tapauksessa hovia, älä luulekaan muuta, sisareni", -virkkoi Filip surullisena. - -"Hovi", jupisi Gilbert itsekseen raivossa ja kiivaan epätoivon -vallassa, "hovi, nimittäin korkeus, johon minä en voi päästä, kuilu, -jonka helmaan minä en voi syöksyä: ei enää Andréeta! Mennyt minulta, -iäksi mennyt!" - -"Meillä ei ole omaisuutta, joka sallii meidän sellaisessa piirissä -oleskella, eikä kasvatusta, jota siellä oleskelemiseen vaaditaan", -vastasi Andrée isälleen. "Minä, köyhä tyttö-parka, mitä tekisin minä -tuolla loistavain hovinaisten joukossa, joiden komeus on kerran -häikäissyt silmiäni ja joiden mielenlaadun minä olen nähnyt niin -matalaksi, mutta kuitenkin säteileväksi. Oi, veljeni, miten me olemme -vähäpätöisiä elääksemme tuollaisten tähtien keskellä!..." - -Parooni rypisti kulmakarvojaan. - -"Taas tyhmyyksiä", virkkoi hän. "Minä en tosiaan ymmärrä, miten -halukkaita läheiseni ovat aina halventamaan kaikkea, joka lähtee -minusta tai koskee minua! Vähäpätöisiä! Sinä olet tosiaan -hassu, neitoseni! Vähäpätöisiä, joku Taverney-Maison-Rouge muka -vähäpätöinen!... Ja sanopa se, kuka voi loistaa paremmin kuin -sinä?... Rikkauttako... _Pardieu_, rikkaudet hovissa, ne kyllä -tunnetaan; kruunun aurinko pumppuaa ne esiin ja saa ne kukoistamaan; -se on luonnon suuri nostolaitos. Minä olen hukannut omaisuuteni, -se on totta; minä tulen jälleen rikkaaksi, siinä koko asia. Eikö -kuninkaalla ole muka rahaa tarjota palvelijoilleen? Ja luuletteko, -että minä punastuisin, jos sukuni vanhimmalle pojalle annettaisiin -rykmentti, sinulle, Andrée, myötäjäiset, minulle itselleni kauniit -elinkorot, joista takeena löytäisin lahjoituskirjan ruokaliinani -alta, ollessani käsketty kuninkaan luo koti-illalliselle?... Ei ei, -narrit olkoot arvelevaisia. Minulla ei kursailua ole... Sitäpaitsi -minä otan ainoastaan oman omaisuuteni takaisin: älkää siis aprikoiko -turhia. Nyt on kumottava vielä viimeinen väitteesi, Andrée: se koskee -kasvatustasi, josta äsken puhuit. Mutta muistahan nyt, hyvä tyttönen, -ettei ainoakaan neiti hovissa ole kasvatettu niin hyvin kuin sinä; -vieläpä enemmänkin; sinä olet saanut paitsi nuorten aatelistyttöjen -kasvatusta myöskin virkamiesluokan ja kauppasäädyn tyttärien -perinpohjaisemman opetuksen. Sinä osaat soittaa hyvin; sinä piirrät -maisemia lampaineen ja lehmineen, joita itse Berghemin ei tarvitsisi -hävetä; ja hänen korkeutensa dauphine on hurmaantunut lampaihin ja -lehmiin ja Berghemiin. Sinulla on kauneuden avut, ja ne eivät jää -kuninkaalta huomaamatta. Sinä osaat pakinoida, ja se sopii Artoisin -ja Provencen kreiveille; sinä et siis ole siellä oleva pelkästään -mielellään nähty... vaan hellitty. Niin, niin", vakuutti parooni, -hieroen käsiään ja nauraen, mutta nauraen niin omituisella tavalla, -että Filip katsoi isäänsä uskomatta oikein korviaan, että moinen -nauru saattoi tulla ihmisen suusta. "Hellitty, niin juuri, se sana -sopii." - -Andrée loi katseensa maahan ja Filip virkkoi ottaen sisartaan kädestä: - -"Isä on oikeassa, sinulla on nuo kaikki avut, jotka hän luetteli, -Andrée; kukaan ei ole sinua arvokkaampi pääsemään Versaillesiin." - -"Mutta minunhan täytyy erota teistä", vastasi Andrée. - -"Ei suinkaan, ei suinkaan", keskeytti parooni; "Versailles on tilava, -kultaseni". - -"Kyllä; mutta Trianon on pieni", vastasi Andrée ylpeänä ja -taipumattomana, kuten aina, kun väitettiin häntä vastaan. - -"Trianon on tarpeeksi suuri, että Taverneyn parooni saa sieltä -huoneen; sellainen mies kuin minä saan aina tilaa", lisäsi parooni -vaatimattomuudella, joka merkitsi: joka osaa hankkia itselleen tilaa. - -Andréeta ei tämä lupaus isän läheisyydestä lainkaan rauhoittanut; hän -kääntyi Filipin puoleen. - -"Siskoni", sanoi Filip, "sinua ei varmaan aiota kuulumaan siihen -piiriin, jota sanotaan hoviksi. Sen asemasta, että Madame la -dauphine lähettäisi sinut luostariin maksaen sinne myötäjäisesi, -aikoo hän, joka on hyvyydessään suvainnut sinut huomata, pitää -sinut läheisyydessään, antaen sinulle jonkin toimen. Nykyään ei -hovietiketti ole niin armottoman ankara kuin Ludvig XIV:n aikana; -toimia sekoitetaan keskenään ja jaetaan, miten sattuu; sinusta -saattaa tulla dauphinen ääneenlukija taikka seuranainen; hän -piirtelee ehkä sinun kanssasi, hän pitää sinut aina luonaan. Sinua -ei ehkä koskaan sitten saa nähdä, se on mahdollista; mutta sinä olet -siitä huolimatta hänen henkilökohtaisessa suojassaan, ja sellaisessa -asemassa sinua tullaan kovin kadehtimaan. Sitähän sinä pelkäät, eikö -niin?" - -"Niin juuri, veljeni." - -"No kaikkea mokomaa", virkkoi parooni; "kas, älkäämme nyt suuttuko -parista kolmesta kadehtijasta... Jouduhan vain pian terveeksi, -Andrée, niin minulla on itselläni ilo viedä sinut Trianoniin. Se on -Madame la dauphinen käsky." - -"Hyvä; minä lähden kanssanne, isä." - -"Eräs toinen seikka, Filip", jatkoi parooni; "oletko rahoissasi?" - -"Jos te tarvitsette, isä", vastasi nuori mies, "ei minulla ole liioin -teille antaa; mutta jos sen sijaan tarjoatte minulle, niin voin -teille vastata, että minulla on kyllin itselläni". - -"Se on totta, sinähän olet filosofi", sanoi parooni pisteliäästi. -"Entä sinä, Andrée, oletko sinäkin filosofi etkä pyydä mitään, vai -etkö tarvitse mitään?" - -"Minä pelkään tuottavani teille haittaa, isä." - -"Oh, me emme ole täällä enää Taverneyssä. Kuningas lähetti minulle -viisisataa louisdoria... tiliin, kuten hänen majesteettinsa sanoi. -Alahan suunnitella pukuasi, Andrée." - -"Kiitoksia, isäni", vastasi nuori tyttö iloissaan. - -"No no, niitä äärimmäisyyksiä. Juuri äsken ei hän tahtonut mitään, -ja nyt hän olisi valmis tuhlaamaan vaikka Kiinan keisarin rahat. Oh, -antaa mennä, pyydä vain; hienot vaatteet pukevat sinua, Andrée." - -Sitten suuteli parooni tytärtään sangen hellästi, avasi Andréen ja -hänen oman huoneensa välillä olevan kamarin oven ja katosi siitä -virkkaen: - -"Tuo peijakkaan Nicole, joka ei hoida tehtäviään eikä ole näyttämässä -minulle kynttilää!" - -"Tahdotteko, isä, niin minä soitan?" - -"En, onhan minulla la Brie, joka tosin kai nukkuu jossakin -nojatuolissa; hyvää yötä, lapset." - -Filip oli myöskin noussut ylös. - -"Hyvää yötä, sinäkin, veikko", sanoi Andrée; "minä tunnen olevani -väsynyt. Ensi kertaa onnettomuustapauksen jälkeen olen puhellut näin -kauan. Hyvää yötä, rakas Filip." - -Ja Andrée ojensi kätensä nuorelle miehelle, joka suuteli sitä -veljellisesti, mutta veljellisyydessään samalla tavallaan nöyrästi, -sillä aina hän oli tuntenut suurta kunnioitusta sisartaan kohtaan. -Sitten poistui Filip, hipaisten ohimennessään oviverhoa, jonka takana -Gilbert oli piilossa. - -"Tahdotko, niin kutsun Nicolea?" kysyi myös Filip mennessään. - -"En, en", huudahti Andrée, "minä riisuudun yksin; hyvästi vain, -Filip". - - - - -KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU - -Gilbertin laskelmat pitävät paikkansa - - -Kun Andrée oli jäänyt yksin, nousi hän ylös lepotuolilta, ja läpi -koko Gilbertin ruumiin kulki väristys. - -Nuori tyttö seisoi nyt siinä paikallaan; käsillään, jotka olivat -valkeat kuin alabasteri, otti hän yhden toisensa jälkeen pois -neulat tukastaan, ja silloin valui ohut aamuvaippa, johon hän oli -puettu, alas hänen olkapäiltään ja jätti paljaaksi hänen valkean -ja siron kaulansa, hänen yhäkin vaikeasti hengittävän povensa ja -hänen käsivartensa, jotka huolettomasti kohosivat pään kohdalle ja -saivat hänen lantionsa taipumaan niin, että batistin alla paisuva ja -värähtelevä rinta kohosi sitä kauniimmin. - -Gilbert vaipui polvilleen ja tunsi huohottaen ja hurmauksesta -juopuneena veren jyskyttävän vimmatusti ohimoissaan ja sydämessään. -Kiehuvat laineet kiitivät hänen suonissaan, tulinen harso himmensi -hänen näkönsä, outo ja kuumekiihkeä suhina pauhasi hänen korvissaan. -Hän oli lähellä tuota hurjaa huimauksen hetkeä, joka syöksee ihmisen -mielipuolisuuden kuiluun. Hän aikoi juuri rientää Andréen huoneeseen -ja huutaa: - --- Ah, sinä olet kaunis, kaunis sinä olet, mutta älä ole niin ylpeä -ihanuudestasi, sillä sinä saat kiittää siitä minua, sillä minä olen -pelastanut sinun henkesi! - -Yhtäkkiä alkoi jokin vyön solmu tuottaa Andréelle haittaa; hän -tuli kärsimättömäksi, polkaisi jalkaansa lattiaan ja istahti puku -epäjärjestyksessä lepotuolille, ikäänkuin moinen vähäpätöinen vaiva -olisi riittänyt jo viemään häneltä kaikki voimat. Ja kääntyen -siten puolialastomana tavoittamaan kellon nuoraa hän nykäisi siitä -kiivaasti. - -Se ääni sai Gilbertin jälleen järkiinsä. -- Nicole oli jättänyt oven -auki kuullakseen, Nicole palaisi sisään. - -Siihen jäi se unelma, siihen se autuus! Siitä ei jäänyt muuta -kuin kuva, ei muuta kuin muisto, joka ikuisesti polttaisi -mielikuvituksessa, ikuisesti syöpyisi sydämen pohjaan. - -Gilbert aikoi syöksyä ulos paviljonkirakennuksesta; mutta parooni oli -sisään tullessaan jo vetänyt kiinni kaikki käytävän ovet. Gilbert -ei tuntenut näitä esteitä ja häneltä meni muutama sekunti ovia -avatessaan. - -Samassa, kun hän astui Nicolen kamariin, tuli Nicole sisään. - -Nuorukainen kuuli puutarhan hiekan rasahtelevan Nicolen askeleista. -Gilbert ei ennättänyt muuta kuin vetäytyä pimeään soppeen -päästääkseen nuoren tytön ohitseen, joka nyt sulki etuhuoneen oven ja -riensi keveästi kuin lintu läpi käytävän. - -Gilbert meni nyt etuhuoneeseen ja koetti päästä ulos. - -Mutta kun Nicole oli tullut sisään huutaen: -- Täällä olen, täällä -olen neiti, minä ainoastaan lukitsen oven! -- niin oli hän tosiaan -oven lukinnut, eikä hän ollut kiertänyt sitä pelkästään kahteen -lukkoon, vaan sitäpaitsi pistänyt avaimen hätäpäissään taskuunsa. - -Gilbert koetti siis turhaan ovea avata; hän turvautui silloin -ikkunoihin. Ikkunoissa oli lujat rautaristikot; viisi minuuttia niitä -tutkisteltuaan Gilbert ymmärsi, että hänen oli mahdotonta päästä ulos. - -Nuorukainen kyyristyi nyt nurkkaan ja päätti avauttaa Nicolella -itselleen oven. - -Mitä kamarineitsyeeseen taas tulee, hän puolusteli poissaoloaan -sillä, että hän oli muka ollut sulkemassa kasvihuoneen ikkunoita, -ettei yökylmä vahingoittaisi neidin kukkasia. Ja niin pakisten auttoi -hän Andréeta riisuutumaan ja vuoteeseen. - -Tosin värähteli Nicolen ääni ja hänen kätensä vapisivat ja hän itse -toimitti tehtävänsä innolla, joka oli tavallisuudesta poikkeavaa -ja ilmaisi hänet yhäkin olevan jollakin tavoin kiihtyneenä. Mutta -Andrée katsoi harvoin alas tyyneltä taivaaltaan, jossa hänen -ajatuksensa tavallisesti kulkivat, ja silloin, kun hän sinne katsoi, -olivat häntä alemmat olennot hänestä pelkkiä tomuhiukkasia. - -Andrée ei siis huomannut Nicolessa mitään erikoista. - -Gilbert kiehui kärsimättömyydestä, kun paluutie oli tällä tavoin -häneltä tukittu. Nyt toivoi hän vain vapautta. - -Andrée päästi Nicolen pois, lyhyen pakinan jälkeen, jossa -Nicole mairitteli ja hellitteli niinkuin tunnontuskain kiusaama -kamarineitsyt ainakin. - -Hän tiukkasi peitteen emäntänsä ympäri, käänsi lampun pienelle, -sokeroi hänen juomansa, joka oli lämmitetty hopeapikarissa -alabasterilampun päällä, toivotti neidille mitä makeimmat ja -sievimmät hyvät yönsä ja poistui huoneesta varpaillaan. - -Tullessaan hän sulki lasioven. - -Sitten hän kulki, hyräillen itsekseen, näyttääkseen tyyntä mieltään, -kamarinsa läpi ja meni puutarha-ovelle. - -Gilbert aavisti Nicolen aikeen, ja hetkisen hän arveli, eikö hän -ehkä pääsisi ulos ryntäämällä ja tarvitsematta ilmaista itseään, jos -hän käyttäisi paetakseen sitä silmänräpäystä, jolloin ovi jälleen -avattaisiin; mutta silloin hänet olisi nähty eikä tunnettu; häntä -olisi luultu varkaaksi, Nicole olisi huutanut ihmisiä hätään, hän -ei olisi saanut aikaa päästä kiinni köyteensä, ja jos hän olisi -päässytkin, olisi hänet paljastettu ilmaretkellään. Se taas olisi -ilmaissut hänen olinpaikkansa, ja siitä olisi tullut nolo seikkailu, -eikä varsin vähäinenkään sellaisten ihmisten silmissä kuin Taverneyn -herrasväen, joka oli niin epäsuopea Gilbert-parkaa kohtaan. - -Tosin Gilbert olisi saattanut antaa ilmi Nicolen ja saada hänet siten -ajetuksi pois talosta, mutta mitä se olisi hyödyttänyt? Gilbert olisi -silloin ainoastaan tehnyt pahaa, etua saamatta, siis pelkästään -kostonhalusta. Gilbert ei ollut niin ahdasälyinen, että hän olisi -ollut sovitettu pelkästään sillä, että hän oli kostanut; hyödytön -kosto tuntui hänestä halvemmalta kuin paha teko, sillä se oli -typeryyttä. - -Kun Nicole joutui lähelle ovea, jonka vieressä Gilbert häntä odotti, -astui nuorukainen yhtäkkiä esiin pimeästä nurkasta, jossa hän oli -piiloitellut, ja näyttäytyi tytölle oviruuduista säteilevän kuun -valossa. - -Nicole oli huutaa, mutta hän luuli Gilbertiä erääksi toiseksi -mieheksi ja ensimmäisestä pelästyksestään selvittyään hän sanoi vain: - -"Oh, tekö se olette, miten varomatonta!" - -"Niin, minä se olen", vastasi Gilbert hiljaa; "mutta älkää huutako -minunkaan tähteni enempää kuin olisitte huutanut erään toisenkaan -tullessa". - -Nyt tunsi Nicole puhuttelijansa. - -"Gilbert, hyvä Jumala!" huudahti hän. - -"Sanoinhan teille, ettei saa huutaa", vastasi nuorukainen -kylmäverisesti. - -"Mutta mitä te täällä teette, monsieur?" tiuskahti Nicole vihoissaan. - -"Vai niin", vastasi Gilbert yhtä tyynenä kuin äskenkin; "juuri -sanoitte minua varomattomaksi, ja nyt olette itse paljoa -varomattomampi kuin minä". - -"Niin, tosiaan olen melkoisen yksinkertainen, kun kysyn, mitä te -teette täällä", virkkoi Nicole. - -"Mitä minä sitten täällä teen?" - -"Te tulitte tapaamaan neiti Andréeta." - -"Kuinka, neiti Andréeta?" toisti Gilbert yhä tyynenä. - -"Niin, johon olette rakastunut, mutta joka ei, onneksi, teitä -rakasta." - -"Ihankohan totta?" - -"Mutta varokaa itseänne, Gilbert-herra", jatkoi Nicole uhkaavalla -äänellä. - -"Pitääkö minun varoakin itseäni?" - -"Pitää." - -"Minkätähden?" - -"Etten anna teitä ilmi." - -"Sinäkö, Nicole?" - -"Niin, minä, ja etten ajata teitä täältä pois." - -"Koeta vain", vastasi Gilbert hymyillen. - -"Uhmaatko sinä minua?" - -"Tiettävästi." - -"Miten käy, jos minä sanon neidille, Filip-herralle ja paroonille, -että minä näin sinut täällä?" - -"Ei käy, niinkuin luulet, nimittäin että minut ajetaan pois, -- sillä -Jumalan kiitos, minut on jo pois ajettu, -- vaan minua vainotaan -niinkuin villipetoa. Mutta pois ajetaan sen sijaan Nicole." - -"Mitä sanot, minutko?" - -"Juuri sinut, Nicole -- Nicole, jolle heitetään kiviä muuriaidan -ylitse." - -"Varokaa itseänne, monsieur Gilbert", vastasi Nicole uhkaavalla -äänellä; "Ludvig XV:n torilla on teidän kädessänne tavattu kappale -neidin pukua". - -"Niinkö luulette?" - -"Herra Filip on kertonut sen isälleen. Parooni ei vielä epäile -mitään, mutta jos autetaan häntä, niin hän lopulta sen ymmärtää." - -"Ja kuka häntä auttaa?" - -"Minä tietysti." - -"Varokaa itseänne, Nicole. Voitaisiin epäillä, että te olette -ripustavinanne nuoralle pitsejä, mutta poimittekin silloin maasta -kiviä, joita teille nakellaan yli muurin." - -"Se on totta!" huudahti Nicole. - -Sitten purki hän jälleen myöntymisensä: - -"Mutta eihän ole mikään rikos ottaa vastaan kirjelippuja; se ei ole -sellainen rikos kuin hiipiä tänne silloin kuin neiti riisuutuu... -Ahaa, mitä siihen sanotte, monsieur Gilbert?" - -"Sanon, mademoiselle Nicole, että on rikos sellaisen kiltin nuoren -tytön kuin teidän pistää avain puutarhan pikkuportin alle." - -Nicole hätkähti. - -"Sanon", jatkoi Gilbert, "että jos minä, jonka parooni de Taverney, -herra Filip ja neiti Andrée tuntevat, olen tehnyt rikoksen hiipimällä -neidin luokse, niin johtui se siitä, etten voinut vastustaa haluani -tietää, miten entiset herrasväkeni voivat, ja varsinkin neiti Andrée, -jota minä koetin pelastaa tuolla torilla, ja koetin niin hartaasti, -että kappale hänen vaatteistaan jäi käteeni, kuten sinäkin myönnät -tietäväsi. Sanon, että jos minä olen tehnyt melkoisen puolustettavan -rikoksen pujahtaessani tänne, niin olet sinä sen sijaan tehnyt -sellaisen anteeksiantamattoman rikoksen, että olet päästänyt -vieraan henkilön isäntäväkesi taloon, kutsunut hänet kohtaukseen -kasvihuoneeseen ja viettänyt siellä hänen kanssaan kokonaisen tunnin". - -"Gilbert! Gilbert!" - -"Ah, sellaista se on siveys, -- mademoiselle Nicolen nimittäin. Ah, -teistä on paha, Nicole neitiseni, että minä olen teidän huoneessanne, -kun sen sijaan..." - -"Monsieur Gilbert!" - -"Sanokaa nyt vain neidille, että minä olen häneen rakastunut; minä -vastaan, että minä olen rakastunut teihin, ja hän uskookin minua, -sillä tehän itse tyhmyydessänne sanoitte Taverneyssä, että asianlaita -on niin." - -"Gilbert, ystäväni!" - -"Ja silloin teidät ajetaan talosta, Nicole; ja sen asemesta, että -olisitte saanut lähteä neidin kanssa Trianoniin, sen asemasta, että -saisitte keimailla kauneille herroille ja rikkaille aatelismiehille, --- mitä ette jätäkään tekemättä, jos pysytte tässä talossa, -- niin, -sen asemesta saatte lähteä etsimään kaupungilta rakastajaanne, -herra de Beausirea, aliupseeria, sotamiestä. Ah, mikä lankeemus, ja -mihin neiti Nicolen kunnianhimo hänet viekään! Nicole kaartilaisen -hempukka!" - -Ja Gilbert alkoi laulaa irvistellen: - - Ja lempijänä mulla - on kaartin sotamies! - -"Voi, armahtakaa, herra Gilbert, älkää katsoko minua noin", sanoi -Nicole. "Teidän katseenne on niin ilkeä ja kiiluu pimeässä. Säälikää -minua, älkää naurako noin, teidän naurunne peloittaa minua." - -"Avatkaa siis ovi", vastasi Gilbert käskevällä äänellä; "avatkaa ovi, -Nicole, eikä enää sanaakaan tästä". - -Nicole avasi oven, vavisten niin ankarasti, että olisi voinut nähdä -hänen hartiainsa tärisevän ja päänsä tutisevan kuin vanhan naisen. - -Gilbert meni ulos edeltä, ja kun hän näki nuoren tytön aikovan -saattaa häntä katuportille, virkkoi hän: - -"Ei tarvitse; teillä on omat keinonne päästää tänne ihmisiä; minulla -on omani päästä täältä pois. Menkää nyt takaisin kasvihuoneeseen -herra de Beausiren luokse, joka varmaankin teitä jo hyvin -kärsimättömänä odottaa, ja viipykää hänen seurassaan kymmenen -minuuttia kauemmin kuin on tarpeellista. Suon teille tämän palkinnon -vaiteliaisuudesta." - -"Kymmenen minuuttia, ja miksi kymmenen minuuttia?" kysyi Nicole aivan -vavisten. - -"Siksi, että minulta menevät nuo kymmenen minuuttia kadotakseni -täältä. Menkää, Nicole-neitiseni, menkää; mutta mutta älkää kääntykö -takaisin niinkuin Lotin vaimo, jonka tarinan kerroin teille -Taverneyssä, kun te kutsuitte minut kohtaukseen heinälatoon; älkää -tehkö sitä, sillä silloin teidän voisi käydä pahemminkin kuin että -muuttuisitte pelkästään suolapatsaaksi. Menkää, sievä hurvittelija, -menkää, menkää heti; minulla ei ole enää teille mitään sanottavaa." - -Gilbertin kovuus masensi, kauhisti, kukisti Nicolen, tuon julmurin, -jolla oli hänen tulevaisuutensa käsissään. Ja Nicole palasi pää -kumarassa kasvihuoneeseen, jossa aliupseeri Beausire tosiaan odotti -häntä jo aivan tuskissaan. - -Gilbert puolestaan noudatti yhtä suurta varovaisuutta kuin -tullessaankin, pujahtaen kenenkään näkemättä seinän viereen ja -sitten tarttuen köyteensä, kiipesi ylös viiniköynnösten ja niitä -kannattavain säleikköjen avulla, pääsi ensimmäisen porraskerroksen -ikkunalle ja kapuili ripeästi takaisin ullakkokamariinsa. - -Onni suosi häntä niin, ettei hän paluumatkallaan tavannut ketään: -naapurinvaimot olivat jo menneet levolle ja Teresia istui vielä -illallisellaan. - -Gilbert oli liian haltioitunut Nicolesta äsken saamastaan -voitosta, että olisi pitkin räystäskourua astuessaan edes pelännyt -liukahtavansa. Päinvastoin: hän tunsi kyllä nyt pystyvänsä kulkemaan -vaikka partaveitsen terää kuin Onnetar, niin, vaikka se terä olisi -ollut puoli penikulmaa pitkä. - -Sillä sen matkan päämaalina oli Andrée. - -Gilbert pääsi siis luukkuunsa, sulki ikkunansa ja repi rikki -kirjeensä, johon kukaan ei ollut koskenutkaan. - -Sitten heittäytyi hän mukavasti vuoteelleen. Puoli tuntia myöhemmin -tulikin Teresia sanansa pitäen sisään kysymään, kuinka hän voi. - -Gilbert vastasi kiitoksella, johon hän sekoitteli haukoituksia -aivan kuin olisi ollut ylen unissaan. Hänellä oli kiire jäädä aivan -yksin, pimeyteen ja hiljaisuuteen, nauttiakseen oikein kylläkään -ajatuksistaan, muistellakseen koko sydämellään, sielullaan, koko -olennollaan tämän kiihkeän päivän katoamattomia tapahtumia. - -Ja pian haipuivat sitten hänen silmistään parooni, Filip, Nicole, -Beausire, ja hänen muistojensa taustalla hohti ainoastaan Andrée, -puolittain alastomana, kauniit kädet kaartuen pään yli neidon -ottaessa neuloja pois tukastaan. - - - - -KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU - -Keräilyretki - - -Seikat, joista olemme viimeiseksi kertoneet, olivat tapahtuneet -perjantai-iltana; kaksi päivää sen jälkeen oli lähdettävä Luciennesin -metsään tuolle kävelyretkelle, josta Rousseau oli niin suuresti -iloinnut. - -Gilbert oli ollut kaikesta välinpitämätön sen jälkeen kun hän -oli kuullut Andréen piakkoisesta muutosta Trianoniin, ja hän -oli viettänyt koko ensimmäisen päivän seisten ullakkokamarinsa -luukunpieleen nojaillen. Kaiken sen päivää oli Andréen ikkuna ollut -auki, ja pari kertaa oli nuori tyttö lähestynyt sitä heikkona ja -kalvenneena, hengittämään raitista ilmaa, ja kun Gilbert näki hänet, -tuntui hänestä, ettei hän olisi tahtonut taivaalta mitään muuta kuin -että Andrée olisi aina asunut tuossa paviljongissa, ja että hän itse -olisi koko ikänsä saanut olla tässä ullakkokamarissa ja nähdä pari -kertaa päivässä vilahdukselta tuon nuoren tytön, niinkuin hän nyt -hänet näki. - -Hartaasti odotettu sunnuntai tuli viimein. Jo edellisenä iltana oli -Rousseau varustanut kaikki retkeä varten; hänen tarkoin kiilloitetut -kenkänsä ja harmaa pukunsa, joka oli samalla sekä lämmin että kevyt, -oli otettu esiin kaapista Teresian suureksi harmiksi, Teresia, joka -väitti, että liinainen takki tai pusero kelpaisivat varsin hyvin -sellaiseen hommaan. Mutta Rousseau ei vastannut hänelle mitään, vaan -noudatti omaa haluaan. Eikä tarkastettu ainoastaan hänen pukuaan, -vaan mitä suurimmalla huolella myöskin Gilbertin vaatteet; ja nämä -olivat lisääntyneet vielä moitteettomalla parilla uusia sukkia ja -kenkiä, jotka Rousseau oli odottamatta tuonut hänelle lahjaksi. - -Rousseaun kasvisto oli järjestetty kuntoon, eikä hän ollut unohtanut -myöskään sammalosastoaan, joilla piti olla retkeilyllä määrätty -tehtävänsä. - -Malttamattomana kuin lapsi meni Rousseau tuon tuostakin ikkunan -ääreen katsomaan, eivätkö ne tai ne lähellä jyrisevät vaunut olleet -jo herra de Jussieun. Viimein huomasi hän porttinsa eteen pysähtyväni -hienosti lakattujen vaunujen ja komeilla valjailla varustettujen -hevosten. Hän juoksi silloin heti sanomaan Teresialle: - -"Nyt hän tuli, nyt hän tuli." - -Ja Gilbertille: - -"Joutuin, Gilbert, heti paikalla! Vaunut odottavat meitä." - -"Kas vain", sanoi Teresia tuimasti Rousseaulle, "koska niin -mielelläsi ajelet vaunuilla, miksi et ole työlläsi niitä itsellesi -hankkinut, niinkuin Voltaire?" - -"No, no, no!" murisi Rousseau. - -"_Dame_, sinä sanot aina, että olet yhtä lahjakas kuin hänkin." - -"Sellaista minä en sano, kuuletko!" huusi Rousseau harmissaan! -emännälleen; "minä sanon... enkä sano mitään!" - -Ja koko Rousseaun ilo katosi, kuten aina silloin, kun tuo vihattava -nimi kajahti hänen korvissaan. - -Onneksi tuli herra de Jussieu parhaiksi sisään. Hän oli pomaadalla -voideltu, puuteroitu ja raikkaan loistava kuin kevätaamu. Hänen -yllään oli erittäin hieno, juovikas intialaisesta pellavan-harmaasta -satiinista ommeltu takki, vaaleat, punansinervät liivit, ylen ohuet, -valkeat silkkisukat ja kiiltävillä kultasoljilla varustetut kengät. - -Hän tuli Rousseaun huoneeseen täyttäen sen monenmoisilla hyvillä -hajuaineilla, joita Teresia veti nenäänsä salaamatta ihailuaan. - -"Kuinka te olette kauniissa asussa!" virkkoi Rousseau katsellen -lauhkeasti Teresiaan ja vertaillen vaatimatonta pukuaan ja raskaita -keräilijän kapineitaan herra de Jussieun hienoon ja keveään asuun. - -"Enpä suinkaan, minä vain pelkään kuumuutta", virkkoi hieno botanisti. - -"Entä metsän kosteus sitten! Silkkisukkanne, jos keräämme kasveja -soilta..." - -"Oh, sitä emme tee; me keräämme niitä ainoastaan sopivilta paikoilta." - -"Ja jätämmekö siis tänä päivänä vesisammalet?" - -"Älkäämme nyt pitäkö siitä huolta, hyvä virkaveli." - -"Luulisipa teidän olevan menossa tanssiaisiin, naisten seuraan." - -"Niin, miksi ei suoda tällaista kunnioitusta sille kaunottarelle, -jonka nimi on Luonnotar?" vastasi herra de Jussieu hämillään; "eikö -se ole valtiatar, jonka edessä sopii itseään somistaa?" - -Rousseau ei enää väittänyt vastaan; heti kun herra de Jussieu vetosi -luontoon, oli hän itse samaa mieltä, nimittäin ettei sitä koskaan -saattanut kyllin kunnioittaa. - -Mitä Gilbertiin tulee, katseli hän kateisin silmin herra de -Jussieuta, vaikka hän olikin ajatuksiltaan stoalaisen ankara. -Siitä alkaen, kun hän oli nähnyt niin monen nuoren keikailijan -vaatteillaan vielä lisäävän luonnon heille lahjoittamia etuja, oli -hän oppinut huomaamaan hienon ulkoasun hyödyn, niin sisällötöntä kuin -vaatteet saattoivat ollakin. Ja itsekseen hän ajatteli nyt, että -tuollaiset batistit ja pitsit saattaisivat kaunistaa paljonkin hänen -nuorekkuuttaan, ja että Andrée varmaan häntä katselisi, jos kohtaisi -hänet puettuna sillä tavoin kuin herra de Jussieu eikä sellaisiin -vaatteisiin kuin hänellä nykyään oli. - -Sitten lähdettiin retkelle niin raisua vauhtia kuin kaksi kunnon -tanskalaista hevosta jaksoivat juosta. Tunti lähdön jälkeen -laskeusivat kasvienkerääjät vaunuista Bougivalissa ja poikkesivat -vasemmalle, Chataigniersiin vievälle tielle. - -Tämä nykyään erinomaisen kaunis retkeilypaikka oli yhtä kaunis -siihenkin aikaan, sillä sitä harjun rinnettä, jolla kokoilijamme -aikoivat samoilla ja joka jo Ludvig XIV:n hallitessa oli metsäinen, -oli hoidettu alinomaa siitä saakka kuin nykyinen hallitsija oli -mielistynyt Marlyyn. - -Siellä oli rosokuorisia kastanjapuita, joiden oksat olivat -valtavan suuret, ja muodot herättivät kummallisia mielikuvia: -milloin vääntelehtivät ne muhkuisina ja muistuttivat käärmeitä, -jotka kiertyivät puiden runkojen ympärille, milloin härkää, joka -oli kaadettu teuraspenkille ja pursuu kidastaan mustaa verta. -Siellä oli sammaleisia omenapuita, ja suuria pähkinäpensaita, -jättiläisiä, joiden lehtiverho muuttuu kesäkuussa kellanvihreästä -vihreänsiniseksi. Siellä vallitseva yksinäisyys ja seudun -maalauksellinen tuimuus, joka kohoaa alhaalta vanhojen puiden -varjosta ja piirtää terävän rajan kalvaansinistä taivasta vasten, -koko moinen valtava, viehkeä ja surumielinen luonto sai Rousseaun -kuvaamattomasti haltioihinsa. - -Gilbert oli jälleen rauhallinen, mutta synkkä: koko hänen elämänsä -oli kiintynyt tähän ajatukseen: - --- Andrée muuttaa sieltä puutarhan paviljongista Trianoniin. - -Sen harjun korkeimmalla laella, jolle kolme keräilijäämme jalkaisin -nousivat, kohosi Luciennesin nelikulmainen paviljonki. - -Tuon paviljongin näkeminen, josta Gilbert oli paennut, muutti -hänen ajatustensa suunnan ja herätti hänessä melkoisen vähän -miellyttäviä muistoja, vaikkei niihin nyt yhtynytkään pelkoa; hän -kulki näet viimeisenä ja näki edessään kaksi suojelijaansa ja tunsi -olevansa varmassa turvassa. Niin ollen katseli hän Luciennesia kuin -haaksirikkoutunut turvallisesta satamasta hietasärkkää, johon hänen -purtensa on murskautunut. - -Rousseau alkoi pikku lapio kädessä tarkastella maata ympärillään. -Samoin teki herra de Jussieu; sillä eroituksella vain, että -ensinmainittu etsi kasveja, viimemainittu koetti suojella sukkiaan -kosteudelta. - -"Mikä mainio _Lepopodium_!" sanoi Rousseau. - -"Mainio", vastasi herra de Jussieu; "mutta mennäänpä nyt vain, vai -mitä?" - -"Ah, _Lysimachia tenella!_ Se on nyt juuri valmis otettavaksi, -katsokaa." - -"Ottakaa siis, jos se teitä huvittaa." - -"Mitä? Mutta emmekö me sitten kokoa kasveja?" - -"Kyllä, kyllä... Mutta luulenpa, että me tuolta kukkulalta löydämme -parempia." - -"Niinkuin tahdotte... Mennään sinne." - -"Mitä kello nyt on?" kysyi herra de Jussieu. "Kun pukeuduin -kiireessä, unohdin kelloni kotiin." - -Rousseau veti housujensa taskusta suuren hopeisen kellon. - -"Yhdeksän", sanoi hän. - -"Jospa levähtäisimme hiukan, vai mitä arvelette?" kysyi herra de -Jussieu. - -"Oi, mutta tehän olette huono kävelijä", virkkoi Rousseau. "Noin -se käy, kun lähtee kokoamaan kasveja hienot kengät ja silkkisukat -jalassa." - -"Minulla saattaa olla nälkäkin, ajatelkaa sitä." - -"No niin, syödään siis aamiaista... Kylään on ainoastaan pari -virstaa." - -"Ei siellä, luvallanne sanoen." - -"Kuinka, eikö siellä? Onko teillä mukananne vaunuissa aamiainen?" - -"Näettekö jotakin tuolla alhaalla metsikössä?" kysyi herra de Jussieu -kohottaen kätensä erästä pistettä kohti ilmarannalla ja tahtoen -tovereitaan sen huomaamaan. - -Rousseau kurkisteli varpaillaan, ja asetti kätensä varjostimen tapaan -silmiensä päälle. - -"Minä en siellä eroita mitään", vastasi hän. - -"Kuinka, ettekö eroita tuota kattoa, joka on kuin maalaistuvan?" - -"En." - -"Rakennusta, jossa on tuuliviiri, ja seinät vaaleista ja punertavista -oljista, tuota sveitsiläiseen tapaan rakennettua majaa?" - -"Kyllä, nyt luulen näkeväni, uusi pieni talo." - -"Kioski, juuri niin." - -"Entäpä sitten?" - -"Siellä tapaamme sen vaatimattoman aamiaisen, jonka teille lupasin." - -"Olkoon siis menneeksi", virkkoi Rousseau. "Onko teillä nälkä, -Gilbert?" - -Gilbertille oli tämä keskustelu ollut aivan yhdentekevää; hän katkoi -ajatuksissaan kanervankukkia ja vastasi: - -"Miten vain tahdotte, monsieur." - -"Mennään siis sinne, olkaa hyvä", sanoi herra de Jussieu; "muuten, -mikään ei estä meitä keräämästä kasveja sinne mennessämme". - -"Oh, teidän veljenpoikanne on innokkaampi luonnontutkija kuin -te", virkkoi Rousseau. "Minä olen koonnut kasveja hänen kanssaan -Montmorencyn metsässä. Sillä retkellä me emme olleet maailmanmiehiä. -Hän löytää helposti kasvit, ottaa ne maasta hyvin ja tutkii -vaivattomasti." - -"Niin, mutta huomatkaahan, että hän on nuori: hänen täytyy luoda -itselleen nimi." - -"Eikö hänellä sitten ole teidän nimenne, joka on jo luotu? Ah, -ammattiveli, te tutkitte kasveja amatöörin tapaan." - -"No, älkäähän närkästykö, filosofini; katsokaapas, tässä on kaunis -_Plantago monanthos_; onko teillä näin hyviä siellä Montmorencyssä?" - -"Ei, _ma foi_", vastasi Rousseau ihastuksissaan. "Minä olen etsinyt -sitä sieltä turhaan. Tournefortin sanalla: mainio kerrassaan!" - -"Ah, miten ihastuttava huvimaja", virkkoi Gilbert, joka nyt oli -siirtynyt viimeisestä miehestä etupäähän. - -"Gilbertillä on nälkä", huomautti herra de Jussieu. - -"Oh, monsieur, pyydän anteeksi; minä kyllä jaksan odottaa, kunnes te -olette valmis." - -"Sitä suuremmalla syyllä, koska ei ole hyvä ruuansulatukselle -keräillä kasveja syönnin jälkeen; ja sitäpaitsi on silmä silloin -huono huomaamaan ja selkä veltto; kootaan nyt vielä tuokio kasveja", -virkkoi Rousseau. "Mutta mikä tämä paviljonki on nimeltään?" - -"Rotanloukku", virkkoi herra de Jussieu muistaen herra de Sartinesin -keksimän nimen. - -"Mikä merkillinen nimi!" - -"Oh, tehän tiedätte, että tällaisille metsämajoille keksitään -mielellään omituisia nimiä." - -"Mutta kenenkä on tämä tila, tämä ihana siimesmetsä?" - -"Sitä en tosiaan tiedä." - -"Mutta varmaanhan tunnette omistajan, koska aiotte syödä hänen -paviljongissaan aamiaista?" virkkoi Rousseau teristäen korviaan ja -alkaen jo epäillä jotakin. - -"Ei suinkaan... tai paremminkin: minä tunnen täällä kaikki, -metsänvartijat, jotka ovat nähneet minut täällä metsässä senkin -sata kertaa ja tietävät, että jos he tervehtivät minua ja tarjoavat -minulle sipulilla höystettyä jänismuhennosta tai kurppakeittoa, -ovat he mieliksi isännälleen. Kaikkien läheisten herraskartanojen -omistajat antavat minun olla täällä kuin kotonani; En tosiaan tiedä, -onko tämä paviljonki rouva de Mirepoixin vai rouva d'Egmontin, vai... -ties hänet, kenen lienee... Mutta pääasia on, hyvä filosofini, ja -oletan teidän olevan siitä samaa mieltä kanssani, että me saamme -siellä leipää, hedelmiä ja piiraita." - -Hyvänsävyinen tapa, jolla herra de Jussieu lausui nämä sanat, -haihdutti pois pilvet, jotka alkoivat jo kokoutua Rousseaun -otsalle. Filosofi pudisti tomun kengistään, kuivasi kätensä, ja -herra de Jussieu läksi ensimmäisenä menemään sammaleista polkua, -joka kiemurteli kastanjametsikön lävitse ja johti tuohon pieneen -erakkomajaan. - -Hänen perässään asteli Rousseau, yhä kooten satoa heinikosta. - -Viimeisenä tuli Gilbert, joka oli jälleen siirtynyt äskeiselle -paikalleen; hän uneksi Andréesta, ja millä keinoin hän saisi nähdä -Andréen sitten kun aatelistyttö oli muuttanut Trianoniin. - - - - -KOLMASKYMMENESVIIDES LUKU - -Filosofinloukku - - -Sen kukkulan huipulla, jonka rinnettä kolme kasvienkerääjäämme -nousivat vaivaloisesti ylös, kohosi maalaiskuosiin rakennettu -pieni huvimaja. Se oli varustettu ryhmyisillä puupilareilla, -suipoilla päädyillä, ja sen ikkunoita kätkivät ulkoapäin muratit -ja elämänlangat. Koko rakennus oli lainatavaraa englantilaisesta -arkkitehtuurista tai paremminkin englantilaisilta puutarhureilta, -jotka matkivat luontoa tai oikeastaan keksivät itselleen oman -luontonsa, seikka, joka antaa heidän hetkellisille päähänpistoilleen -ja keksinnöilleen kasvienhoidon alalla eräänlaisen omintakeisuuden. - -Englantilaiset ovat keksineet siniset ruusut, ja heidän suurimpana -kunnianhimonaan on aina ollut tehdä jotakin sellaista, joka on -yleisesti tunnustettujen käsitteiden vastaista. Kerran he kai osaavat -kasvattaa myöskin mustia liljoja. - -Tuo maja, jonka sisälle mahtui parhaiksi pöytä ja kuusi tuolia, -oli varustettu nelikulmaisista kivilevyistä tehdyllä permannolla. -Permannon paasia kätki olkimatto. Seinät jälleen olivat peitetyt -piikivimosaiikilla, jonka ainekset oli koottu Seinevirran rannalta, -ja simpukoilla, jotka oli sen sijaan tuotu Seineä kauempaa, sillä -Bougivalin ja Port-Marlyn somerikot eivät näytä katselijalle -merisiilejä, ja Saint-Jacquesin raakkuja ja punertavia, helmiäiseltä -kiiltäviä simpukoita saa hakea Harfleuristä, Dieppestä tai -Sainte-Andressestä asti. - -Majan sisäkatto oli kohokuvatyötä; siellä riippui retkeläistemme -pään päällä männynkäpyjä ja omituisen muotoisia puunpahkoja, jotka -olivat kuin joidenkuiden kauheain faunien tai villipetojen päitä. -Lisäksi olivat ikkunat värilliset, ja niistä näkyi Vesinetin tasanko -ja metsä milloin ukkostaivaan hohteessa, milloin häikäisten elokuun -auringon polttavissa säteissä, sikäli, katsoiko ulos sinipunaisesta, -punaisesta vai sinisestä ruudusta, ja milloin taas kylmänä ja -himmeänä kuin joulukuun pakkasessa, jos nimittäin tähysteli ylimpien -lasien läpi. Tarvitsi ainoastaan valita sopiva ruutu, ja nauttia -sitten maisemasta oman tunnelmansa mukaan. - -Nämä ihmeet huvittivat suuresti Gilbertiä; ja hän tähysteli kaikista -ruuduista laajaa alankoa, joka leviää Luciennesin kukkulalta -katselevan silmien eteen ja jonka keskellä Seine kiemurtelee. - -Mutta olipa majassa toinenkin, ainakin herra de Jussieun mielestä -yhtä hurmaava nähtävä, nimittäin herkullinen aamiainen, joka oli -varustettu keskelle paviljonkihuonetta raakuilla koristetulle -pöydälle. - -Pöydällä oli Marlyn erinomaista kermaa ja Luciennesin kauniita -aprikooseja ja luumuja, siinä höyrysi myös porsliinivadissa Nanterren -servelaattimakkaroita ja lihamakkaroita, vaikkei näkynyt ainoatakaan -palvelijaa, joka oli tuonut ne sisään. Siellä oli äsken poimittuja -mansikoita pienessä, sievässä korissa, joka oli kaunistettu -viiniköynnöksen lehdillä; ja tuoreen, keltaisen maatiaisvoin rinnalla -hohti karkeaa maalaisleipää ja myöskin hienompaa ja kullanpaistavaa -vehnäleipää, joka on kaupunkilaisen turmeltuneesta vatsasta -mieluisaa. Tämä kaikki sai Rousseaun huudahtamaan ihastuksesta, sillä -vaikka hän olikin filosofi, oli hän kuitenkin luonnostaan herkkusuu, -kun hänen ruokahalunsa oli yhtä voimakas kuin vaatimuksensa vähäiset. - -"Mitä hullutusta!" sanoi hän herra de Jussieulle: "leipä ja hedelmät -olisivat aivan hyvin riittäneet, ja sitä paitsi olisi meidän kunnon -botanisteina ja hartaina luonnontutkijoina pitänyt syödä leipämme ja -natustella luumumme samoillessamme siellä metsässä viidakoissa ja -kaivellessamme mutahautoja. Muistatteko, Gilbert, minkälainen minun -aamiaiseni oli Peissis-Piquetin metsässä, ateria, josta tuli samalla -teidänkin aamiaisenne?" - -"Kyllä, monsieur: se leipä ja ne kirsikat maistuivat minusta niin -ihanilta." - -"Aivan niin, sillä tavoin aterioivat todelliset luonnon ystävät." - -"Kunnon mestarini", keskeytti herra de Jussieu, "jos moititte minun -ylellisyyttäni, olette väärässä... koskaan en ole vaatimattomammin..." - -"Oh!" huudahti filosofi, "halvennatte pöytäänne, herra Lucullus!" - -"Minunko? Ei suinkaan!" virkkoi Jussieu. - -"Kenenkä luona me sitten olemme?" jatkoi Rousseau ja hänen huulillaan -oli hymy, joka ilmaisi, että hän oli samalla kertaa epäluuloinen ja -hyvällä tuulella. "Tonttujen luoko olemme tulleet?" - -"Tai haltiatarten", vastasi herra de Jussieu nousten ylös ja -vilkaisten salavihkaa majan oveen. - -"Haltiatarten!" huudahti Rousseau iloisesti. "No, taivas palkitkoon -heille tämän vierasvaraisuuden! Minulla on nälkä, syödään pois, -Gilbert." - -Ja niin sanoen leikkasi Rousseau itselleen kunnon viipaleen karkeaa -leipää, ja antoi sitten leivän ja veitsen oppilaalleen. - -Sitten iski hän hampaansa keskelle kannikkaa ja otti lautaselleen -pari luumua. - -Gilbert epäröi ryhtyä syömään. - -"No", sanoi Rousseau, "syökää vain; muuten saattaisivat haltiattaret -epäröinnistänne loukkaantua ja luulla teidän pitävän heidän -juhla-ateriaansa epätäydellisenä". - -"Tai liian vähäpätöisenä teidän arvollenne, jalot vieraat!" virkkoi -nyt hopeinen ääni paviljongin ovelta. Ja ovella seisoi kädet -toistensa vyötäröillä kaksi reipasta ja kaunista naista, jotka -viittasivat hymy huulilla herra de Jussieulle, ettei hänen pitäisi -niin hartaasti heille kumarrella. - -Rousseau käännähti oveen päin, jyrsitty leipä oikeassa ja puoliksi -syöty luumu vasemmassa kädessä. Ja kun hän näki nuo kaksi -jumalatarta, -- tai ainakin ne näyttivät hänestä nuoruutensa ja -kauneutensa puolesta jumalattarilta, -- niin seisoi hän siinä -ällistyneenä ja neuvottomana kumarrellen. - -"Oh, kreivitär", virkkoi herra de Jussieu, "tekö täällä? Mikä -suloinen yllätys!" - -"Hyvää päivää, kunnon botanistimme", vastasi toinen naisista aivan -kuninkaallisen tuttavallisesti ja viehkeästi. - -"Suokaa minun esitellä teille herra Rousseau", sanoi Jussieu ja otti -filosofia siitä kädestä, jossa hän piteli leipäkannikkaansa. - -Myöskin Gilbert oli nähnyt nuo naiset, ja tuntenut heidät, ja silloin -hänen silmänsä levisivät pyöreiksi ja kalmankalpeana katseli hän jo -paviljongin ikkunaan, aikoen ensi hädässä syöksyä siitä ulos. - -"Hyvää päivää, pikku filosofini", virkkoi toinen naisista -Gilbertille, joka oli mennyt aivan lamaan, ja napsahutti häntä -kolmella ruusunpunaisella sormella hiemasen poskelle. - -Kun Rousseau tämän näki ja kuuli, oli hän haljeta kiukusta; hänen -oppilaansa tunsi nuo jumalattaret, ja he taas tunsivat Gilbertin. -Gilbert alkoi voida oikein pahoin. - -"Ettekö te tunne kreivitärtä?" kysyi herra de Jussieu Rousseaulta. - -"En", vastasi Rousseau hämillään; "luullakseni nyt ensi kertaa..." - -"Rouva Dubarry", esitteli Jussieu. - -Rousseau ponnahti ilmaan kuin olisi astunut tulikuumalle raudalle. - -"Rouva Dubarry!" huudahti filosofi. - -"Juuri minä, monsieur", virkkoi nuori nainen kaikessa suloudessaan. -"Minä, joka olen nyt saanut onnen nähdä vieraanani ja läheltä yhden -aikamme kuuluisimmista ajattelijoista." - -"Rouva Dubarry!" toisti Rousseau yhä ja ajattelematta, että hänen -kummastuksensa oli jo suorastaan karkea loukkaus. "Hänkö! Ja varmaan -on tämä paviljonki hänen. Hän se varmaan tarjoaa minulle tämän -aamiaisenkin?" - -"Olette oikeassa, filosofini", vastasi herra de Jussieu, perin -levottomana, kun huomasi nämä myrskyn enteet. "Se on juuri hän, ja -hänen arvoisa kälynsä." - -"Hänen kälynsä, se, joka tunsi Gilbertin?" - -"Varsin läheisesti, herrani", vastasi neiti Chon rohkeasti kuin -ainakin, sillä hän ei välittänyt enempää kuninkaallisista oikuista -kuin filosofien ärtyisyydestä. - -Gilbert katseli jotakin koloa, johon hän olisi voinut peittyä päineen -päivineen, -- niin uhkaavasti säkenöivät jo Rousseaun silmät. - -"Varsin läheisesti!"... toisti Rousseau, "Gilbert tuntee läheisesti -rouva kreivittären, ja minä en saanut siitä mitään tietää? Mutta -silloinhan minua on petetty, minua on pidetty pilkkana!" - -Chon ja hänen sisarensa katsahtivat ilkkuvasti toisiinsa. Herra -de Jussieu repi reiän mechelniläisröyhelöönsä, joka oli varmaan -neljänkymmenen louisdorin arvoinen. - -Gilbert liitti kätensä ristiin, joko rukoillakseen Chonia vaikenemaan -tai anellakseen Rousseauta puhumaan hänestä toki lempeämmin. - -Mutta kävikin niin, että Rousseau vaikeni ja Chon puhui. - -"Aivan oikein", virkkoi Chon. "Gilbert ja minä, me olemme vanhoja -tuttuja; hän oli minun vieraani: eikö niin, pikku ystäväni?... -Vai olisitko jo niin kiittämätön, ettet muista Luciennesin ja -Versaillesin namusia?" - -Tämä oli Gilbertille viimeinen isku; Rousseaun kädet venähtivät -pitkiksi kuin kaksi vieteriä ja hervahtivat alas kupeille. - -"Ahaa", äännähti hän katsoen nuorukaiseen syrjäsilmällä, "niinkö on -asia, te onneton?" - -"Herra Rousseau..." mutisi Gilbert. - -"Kas vain, sitäköhän itkeskelet, että minä olen sinua hemmoitellut", -jatkoi Chon. "Arvasinhan, että olit kiittämätön." - -"Mademoiselle!"... rukoili Gilbert. - -"Ystäväiseni", virkkoi rouva Dubarry, "tule takaisin Luciennesiin, -Zamoren makeiset odottavat sinua... ja vaikka sinä läksit sieltä -merkillisellä tavalla, otetaan sinut kuitenkin hyvin vastaan". - -"Kiitos, madame", vastasi Gilbert kuivasti, "kun minä jostakin -lähden, johtuu se siitä, ettei minua huvita siellä olla". - -"Ja miksi ette ota sitä hyvää, jota teille tarjotaan?" keskeytti -Rousseau katkerasti. "Kun olette kerran maistellut rikkautta, kunnon -Gilbert, niin menkää takaisin sitä maistelemaan." - -"Mutta, monsieur, minä vannon teille..." - -"Menkää! Menkää! Minä en pidä niistä, jotka ovat yhtaikaa puolella ja -toisella." - -"Mutta tehän ette kuuntele, mitä sanon, monsieur." - -"Kyllä kuulen." - -"Minä läksin pakoon Luciennesista, jossa minut suljettiin lukon -taakse." - -"Viekkautta! Minä tunnen ihmisten pahuuden." - -"Mutta minähän pidin teitä parempana kuin noita, koskapa otin teidät -mielelläni vaalijakseni, suojelijakseni, opettajakseni." - -"Teeskentelyä!" - -"Ja jos minä ahnastelisin rikkautta, niin minä suostuisin näiden -vallasnaisten tarjoukseen, herra Rousseau." - -"Gilbert herraseni: minä annan kyllä usein pettää itseäni, mutta en -samassa asiassa kahta kertaa. Te olette nyt vapaa; menkää, minne -tahdotte." - -"Mutta minne, hyvä Jumala?" huudahti Gilbert tuskan vallassa, sillä -nyt hän ajatteli menettävänsä ainaiseksi ikkunansa ja Andréen -läheisyyden, kadottavansa tuon neidon, rakkautensa esineen. -Sitäpaitsi kärsi hänen ylpeytensä, että häntä epäiltiin petoksesta; -hän oli loukkautunut, kun hänen kieltäymisensä ymmärrettiin väärin, -samoin kuin hänen pitkä taistelunsa laiskuutta ja ikänsä pahoja -taipumuksia vastaan, jotka hän oli jo niin uljaasti voittanut. - -"Minnekö?" matki Rousseau. "Tietysti ensin kreivittären luo, joka on -kaunis ja erinomaisen hieno ihminen." - -"Oh, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huusi Gilbert heilutellen päätänsä ja -puserrellen sitä käsillään. - -"Älkää pelätkö", sanoi Jussieu, joka oli maailmanmiehenä syvästi -loukkaantunut Rousseaun kummallisesta käytöksestä naisia kohtaan; -"älkää pelätkö, Gilbert, teistä pidetään huolta, ja mitä nyt -menetätte, se koetetaan teille korvata". - -"Siinä nyt näette", virkkoi Rousseau terävän pistävästi. -"Tuossa on herra de Jussieu, tiedemies, luonnonystävä, yksi -salaliittotovereitanne, joka lupaa teitä auttaa ja avata teille tien -onneen. Ja luottakaa häneen, sillä herra de Jussieun kädet ulottuvat -pitkälle!" lopetti hän, ja hänen suunsa vääntyi irvistyksen tapaiseen -hymyyn. - -Sitten ei Rousseau jaksanut itseään hillitä, vaan kumarsi naisille -ikäänkuin mikä Orosmane, ja samoin hämmentyneelle herra de -Jussieulle. Ja sitten Rousseau poistui paviljongista katkerin mielin -ja katsahtamattakaan enää Gilbertiin. - -"Oh, kuinka tuhma tuollainen filosofi onkaan!" virkkoi Chon tyynesti -ja katsellen geneveläisen jälkeen, joka laskeutui tai paremminkin -hoippui polkua pitkin alas kummulta. - -"Pyytäkää nyt, mitä tahdotte", sanoi Jussieu Gilbertille, joka istui -yhä kasvot käsiin painettuina. - -"Niin, pyytäkää vain, Gilbert", lisäsi kreivitär hymyillen filosofin -hylätylle oppilaalle. - -Gilbert kohotti kalpeat kasvonsa, pyyhki syrjään hiuksensa, jotka -hiki ja kyyneleet olivat liottaneet kiinni otsaan, ja sanoi -lujemmalla äänellä: - -"Koska minulle hyväntahtoisesti tarjotaan paikkaa, niin tahtoisin -päästä puutarhapojaksi Trianoniin." - -Chon ja kreivitär vilkaisivat toisiinsa, ja Chon nykäisi -vallattomalla jalallaan sisarensa jalkaa ja iski voitonriemussaan -hänelle silmäänsä: kreivitär nyökäytti päätänsä, että hän ymmärsi -asian täydellisesti. - -"Käykö se päinsä, herra de Jussieu?" kysyi kreivitär. "Minä kyllä -sitä toivoisin." - -"Kun kerran te sitä toivotte, madame, niin on asia päätetty", vastasi -Jussieu. - -Gilbert kumarsi ja painoi kätensä sydämelleen, joka nyt paisui ylitse -kuohuvasta ilosta, vaikka se oli äsken ollut aivan surun murtama. - - - - -KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU - -Opettavainen tarina - - -Siinä pienessä Luciennesin kammiossa, jossa olemme nähneet varakreivi -Jean Dubarryn ahmivan kreivittären suureksi harmiksi suklaata, söi -nyt marski de Richelieu pikku aamiaista rouva Dubarryn kanssa, -joka heittäytyi Zamorea korvista nyiskellen yhä mukavampaan ja -vallattomampaan lepoasentoon kukitetulla silkillä päällystetyllä -sohvallaan. Vanha hovimies päästeli tuon viehkeän olennon jokaista -uutta asentoa nähdessään ihastuneita huudahduksia. - -"Voi, kreivitär", sanoi hän muikeasti kuin vanha rouva, "te -sotkette tukkalaitteenne; kreivitär, tuossa joutui yksi kihara -epäjärjestykseen. Voi kreivitär, teidän tohvelinne putoaa!" - -"Pyh, hyvä herttua, älkää siitä välittäkö", vastasi kreivitär Dubarry -repäisten hajamielisyydessään hyppysellisen tukkaa pois Zamoren -päästä ja kellahtaen aivan oikoiseksi; siinä oli hän sohvallaan -hekumallisemman ja kauniimman näköinen kuin Venus raakkunsa kuoressa. - -Zamore ei ollut kovin antautunut näitä sieviä asennoita ihailemaan, -vaan vingahteli kiukusta. Kreivitär rauhoitti neekeripoikaa ottaen -pöydältä kourallisen sokerirakeita ja pistäen ne hänen taskuunsa. - -Mutta Zamore jörötti vain, väänsi taskunsa nurin ja karisti -sokerirakeet permannolle. - -"Ah, sinä pikku lurjus!" sanoi kreivitär ja ojensi sievän jalkansa ja -saattoi sen nopeasti yhteyteen neekerin kummalliskuosisten housujen -takaliston kanssa. - -"Oi, armoa hänelle!" huudahti vanha marski, "kautta aateliskunniani, -surmaatteko hänet!" - -"Ja miksi en saa surmata tänään ketä vain haluan!" vastasi kreivitär. -"Tunnen itseni hirveän vihaiseksi." - -"Voi voi", virkkoi herttua; "olenko minäkin teidän vihoissanne?" - -"Oh, ette suinkaan, päinvastoin: te olette minun vanha ystäväni, -minä ihastelen teitä. Mutta kuulkaas, minä olen nyt tosiaan tulla -hulluksi." - -"Se tauti on varmaan tarttunut teihin niistä, jotka teihin ovat -hullaantuneet?" - -"Varokaa itseänne. Te ärsytätte minua kauheasti -kohteliaisuuksillanne, joilla ette tarkoita totta ainoallakaan." - -"Kreivitär, kreivitär! Alanpa uskoa, että te ette ole hullu, vaan -hiukan kiittämätön." - -"Ei, minä en ole hullu enkä kiittämätön, minä olen..." - -"No, antaa kuulua, mitä te olette?" - -"Minä olen vihoissani, herra herttua." - -"Oh, tosiaanko!" - -"Kummastuttaako se teitä?" - -"Ei suinkaan, kreivitär; ja kautta kunniani, eikö teillä sitten ole -syytä!" - -"Sepä juuri minua teissä suututtaakin, marski." - -"Saattaisiko jokin minussa suututtaa teitä, kreivitär?" - -"Kyllä." - -"Ja mikä, olkaa hyvä ja sanokaa? Minä olen sangen vanha, mutta -kuitenkaan ei ole ponnistusta, johon minä en ryhtyisi miellyttääkseni -teitä." - -"Se suuttumisen syy on se, että te ette edes tiedä, mistä on kysymys." - -"Kyllä, tiedänpäs." - -"Te tiedätte, mikä minua harmittaa?" - -"Aivan varmaan: Zamore on särkenyt tuon kiinalaisen pesuvadin." - -Tuskin huomattava hymy väikkyi nuoren naisen huulilla; mutta Zamore -tunsi itsensä rikolliseksi ja kyyristi päänsä alas, aivan kuin taivas -olisi ollut suuren korvapuusti- ja nenäpaukkupilven peitossa. - -"Oikein", virkkoi kreivitär huokaisten, "oikein, herttua, te puhutte -totta; niin on asia, ja te olette tosiaan sangen ovela politikko". - -"Sitä on aina minulle vakuutettu, madame", vastasi Richelieu -tekeytyen sangen vaatimattomaksi. - -"No, minulle ei sitä tarvitse vakuuttaa, herttua; ja te olette -keksinyt syyn harmiini heti paikalla, arvailematta sinne tänne: se on -ihastuttavaa!" - -"Toden totta; mutta se ei ole ainoa syy." - -"Ai, niinkö?" - -"Niin. Minä aavistan jo toisen syyn." - -"Tosiaanko!" - -"Niin." - -"Ja mitä te aavistatte?" - -"Aavistan, että te odotitte eilisiltana hänen majesteettiaan." - -"Minne?" - -"Tänne." - -"Hyvä; entä sitten?" - -"Ja hänen majesteettinsa ei tullut." - -Kreivitär punastui ja kohottausi hiukan kyynärpäitten varaan. - -"Ah, ah", äännähti hän. - -"Ja kuitenkin minä tulen Pariisista", sanoi herttua. - -"Ja mitä se todistaa?" - -"Sitä, että minä en siis ehkä saattaisi tietää mitään, mitä on -Versaillesissa tapahtunut, _pardieu_. Ja kuitenkin..." - -"Herttua, rakas herttua, tänään on teidän suunne peräti -pidättyväinen. Hemmetti, kun kerran alkaa puhua, puhuu myöskin -loppuun, tai ei ala ollenkaan." - -"Teidän on hyvä sanoa, kreivitär. Suokaa minun ensin edes vetäistä -henkeäni. Mihin minä pääsin?" - -"Pääsitte tuohon... että kuitenkin..." - -"Kuitenkin minä tiedän paitsi sen, ettei hänen majesteettinsa tullut -tänne, aavistella myöskin, minkätähden hän ei tullut." - -"Herttua, minä olen kyllä aina ajatellut, että te olette noita; mutta -minulla ei tähän asti ole ollut siitä vielä todistusta." - -"No hyvä, sen todistuksen annan nyt teille." - -Kreivitär, joka oli syventynyt tähän keskusteluun suuremmalla innolla -kuin tahtoi näyttääkään, päästi irti Zamoren pään, jonka kähäristöä -hänen sormensa olivat pöyhineet. - -"Antakaa se todistus, herttua", sanoi hän. - -"Herra kuvernöörin läsnäollessako?" kysyi herttua. - -"Mene, Zamore", käski kreivitär neekeripoikaa, joka syöksyi silloin -ilosta hurjana heti yhdellä potkauksella kammiosta etuhuoneeseen. - -"Kas niin", mutisi Richelieu; "mutta täytyykö teille sanoa kaikki, -kreivitär?" - -"Kuinka, häiritsikö teitä Zamore, tuo apina?" - -"Totta puhuen: minua häiritsee aina kuka hyvänsä." - -"Kuka hyvänsä, sen ymmärrän; mutta onko Zamore kuka hyvänsä?" - -"Zamore ei ole sokea, Zamore ei ole kuuro, Zamore ei ole mykkä; hän -on siis kuka hyvänsä. Sillä sellaisella nimellä kunnioitan minä -jokaista, joka silmien, korvien ja kielen puolesta on vertaiseni, -nimittäin jokaista, joka voi nähdä, mitä minä teen, kuulla ja kertoa, -mitä minä sanon, lyhyesti, joka voi minut pettää. Tämän teoriani -esitettyäni minä jatkan." - -"Niin, jatkakaa herttua, -- kuuntelen ilokseni." - -"En tiedä iloksenneko, kreivitär; mutta olkoon, minun täytyy jatkaa. -Kuningas kävi ensinnäkin eilen Trianonissa." - -"Pienessä vai Isossa?" - -"Pienessä. Madame la dauphine käveli hänen käsipuolessaan." - -"Ah!" - -"Ja Madame la dauphine, joka on suloinen nainen, kuten tiedätte..." - -"Oi, se on totta..." - -"Viehätteli kuningasta niin, milloin kuin ukkivaaria, milloin -kuin pikku ukkia, ettei hänen majesteettinsa, jolla on sydän -kultaa, voinut sellaista vastustaa, vaan että kävelyretkeä seurasi -illallinen, ja illallista pieni viaton peli-istunto. Ja viimein..." - -"Viimein ei kuningas tullutkaan Luciennesiin, eikö niin, sitähän -tahdoitte minulle sanoa?" kysyi kreivitär kärsimättömyydestä kalpeana. - -"No, sitähän minä." - -"Oh, se on selvä, hänen majesteetillaan on siellä kaikki, mitä hän -rakastaa." - -"Ah, eipä suinkaan, sitä ette tiettävästi ajattele; hänellä on siellä -vain enintään kaikki, mikä häntä miellyttää." - -"Sen pahempi, herttua, muistakaa se: hän tarvitsee ainoastaan saada -illastella, jutella, pelata. Ja kenen kanssa hän pelasi?" - -"Herra de Choiseulin kanssa." - -Kreivitär liikahti ärtyneenä. - -"Ettekö tahdo, että siitä puhelemme?" jatkoi Richelieu. - -"Päinvastoin, monsieur, puhelkaamme siitä." - -"Te olette yhtä rohkea kuin sukkela, madame; tarttukaamme siis härkää -sarviin, kuten espanjalaiset sanovat." - -"Tuollaista sanantapaa ei rouva de Choiseul antaisi teille anteeksi, -herttua." - -"Ja kuitenkaan ei se sovi häneen. Minä siis sanon, madame, että herra -de Choiseul, koska tässä nyt täytyy mainita häntä nimeltä, pelasi -niin hyvällä onnella ja niin taitavasti..." - -"Että hän voitti?" - -"Ei suinkaan, vaan että hän menetti tuhannen louisdoria piketissä, -jossa hänen majesteettinsa on sangen itsetuntoinen, koska hän pelaa -sitä hyvin huonosti." - -"Ah, Choiseul! Choiseul!" mutisi rouva Dubarry. "Entä rouva de -Grammont, hän oli kai myöskin siellä, eikö niin?" - -"Nimittäin ottamassa jäähyväisiä." - -"Grammontin herttuatar?" - -"Niin, hän tekee luullakseni tyhmyyksiä." - -"Mitä?" - -"Kun huomaa, ettei häntä ajeta takaa, on hän happamissaan; ja kun -sitten näkee, ettei häntä karkoiteta Versaillesista, karkoittaa hän -itse itsensä." - -"Minnekä sitten?" - -"Maaseudulle." - -"Punomaan juonia?" - -"Toden totta, mitäpä hän muuta tekisi? No niin, aikoessaan lähteä hän -siis luonnollisesti tuli jättämään jäähyväisiä Madame la dauphinelle, -joka tietysti pitää hänestä paljon. Siitä syystä hän oli Trianonissa." - -"Suuressa?" - -"Tietysti. Pieni ei ole vielä kalustettu." - -"Ah, koska hänen korkeutensa dauphine ympäröi itsensä noilla -Choiseuleilla, näyttää hän selvästi, mitä puolta hän tahtoo suosia." - -"Ei, kreivitär, älkäämme liioitelko; sillä huomennahan herttuatar on -jo lähtenyt." - -"Ja kuninkaalla oli hauskaa, siellä, jossa minä en ollut!" huudahti -kreivitär vihoissaan ja tavallaan peloissaankin. - -"Hyvä Jumala, se on uskomatonta, mutta kuitenkin se on totta, -kreivitär. Minkähän johtopäätöksen te siitä teette?" - -"Että te olette hyvin asioista perillä, herttua." - -"Senkö ainoastaan?" - -"Ei, vielä muutakin." - -"Jatkakaa nyt siis." - -"Teen siitä sen johtopäätöksen, että meidän täytyy pelastaa kuningas -noiden Choiseulien kynsistä, maksoi mitä maksoi, taikka me olemme -hukassa." - -"Valitettavasti on asia niin." - -"Anteeksi", jatkoi kreivitär; "sanoin _me_, mutta rauhoittukaa: se -vaara ei koske muuta kuin _perhepiiriä_". - -"Ja ystäviä, kreivitär; suokaa minun sellaisena saada siitä vaarasta -osuuteni. Siis..." - -"Siis te olette minun ystäviäni?" - -"Luulenpa sen teille sanoneeni, madame." - -"Se ei riitä." - -"Ja luulen sen teille osoittaneeni." - -"Se on toista; ja te aiotte auttaa minua?" - -"Kaiken vointini mukaan, kreivitär; mutta..." - -"Mitä mutta?" - -"Tehtävä on vaikea, sitä en teiltä salaa." - -"Onko noita Choiseuleja siis aivan mahdoton juurittaa pois?" - -"Heillä on ainakin syvät juuret." - -"Luuletteko niin?" - -"Luulenpa." - -"Niin ollen ei siis olisi tuulta eikä myrskyä tämän tammen -kaatajaksi, kuten kunnon runoniekka la Fontaine sanoo?" - -"Se ministeri on suuri nero." - -"Ahaa, alatteko nyt puhua ensyklopedistien tapaan, tekin!" - -"Niin, enkö minä ole Akatemian jäsen?" - -"Oh, mutta te käytte siellä ani harvoin, herttua." - -"Olette aivan oikeassa, sihteerinihän sitä on, enkä minä. Mutta -kuitenkin pysyn mielipiteessäni." - -"Että herra de Choiseul on nero?" - -"Ka niin." - -"Mutta missä hänen neronsa ilmenee? Sanokaapas." - -"Siinä, madame, että hän tekee sellaisen jutun parlamenteista ja -englantilaisista, ettei kuningas voi enää tulla ilman häntä toimeen." - -"Mutta hänhän ärsyttää parlamentteja hänen majesteettiaan vastaan?" - -"Epäilemättäkin, mutta se onkin taitoa." - -"Ja englantilaiset hän kiihoittaa sotaan." - -"Aivan niin, sillä rauha syöksisi hänet tuhoon." - -"Sehän ei ole neroutta, herttua." - -"Mitä se sitten on, kreivitär?" - -"Se on valtiopetosta." - -"Kun valtiopetos onnistuu, kreivitär, on se minun mielestäni -neroutta, ja kaikkein parhainta laatua." - -"Mutta siinä suhteessa minä tunnen erään aivan yhtä taitavan kuin -herra de Choiseul." - -"Ohoh!" - -"Ainakin mitä parlamentteihin tulee." - -"Se onkin pääasia." - -"Ja se eräs on syynä parlamenttien niskuroimiseen." - -"Te saatte minut uteliaaksi, kreivitär." - -"Te ette sitä miestä tunne, herttua?" - -"En, _ma foi_." - -"Ja kuitenkin hän on teidän sukuanne." - -"Olisiko minulla suvussa nero? Tarkoitatteko ehkä kardinaaliherttuaa, -setääni, madame?" - -"En; minä tarkoitan d'Aiguillonia, sisarenpoikaanne." - -"Ah, Aiguillonin herttua, joka pani Chalotaisin asian käyntiin! -Totisesti, hän on näppärä poika, tosiaankin. Siinä hänellä oli -tiukka työ. Kuulkaas, kreivitär, hän on, kautta kunniani, mies, jota -älykkään naisen pitäisi koettaa saada kiintymään itseensä." - -"Ajatelkaas, herttua", virkkoi kreivitär, "että minä en tunne teidän -sisarenne poikaa?" - -"Todellako, madame, ettekö häntä tunne?" - -"En, minä en ole koskaan häntä nähnyt." - -"Poika-parka! Todellakin hän on elänyt siitä saakka, kun te -kohositte, kaukana Bretagnen sydämessä. Onneton, jos hän teidät -näkee, hän ei ole enää tottunut aurinkoon." - -"Mutta kuinka viihtyy hän siellä mustatakkien joukossa, hän, lahjakas -ja hienosyntyinen mies?" - -"Paremman puutteessa ärsyttää hän heitä vallankumoukseen. -Ymmärrättehän, kreivitär, kukin huvittelee, miten taitaa, eikä -Bretagnessa ole liikoja huveja. Ah, hän on toiminnanhaluinen mies; -hitto, minkälaisen palvelijan kuningas hänestä saisi jos tahtoisi. -Hänen käsissään loppuisi parlamenteilta julkeus. -- Ah, hän on -todellakin Richelieu-sukua, kreivitär; sallikaakin siis..." - -"Mitä?" - -"Minun esitellä hänet teille, kun hän tulee tänne." - -"Aikooko hän sitten kohdakkoin tulla Pariisiin?" - -"Niin, madame, kukapa tietää? Ehkäpä pysyy hän siellä Bretagnessa -vielä _lustrumin_, kuten tuo Voltaire-vintiö sanoo. Ehkäpä hän on jo -matkalla tänne; ehkä sadan penikulman päässä, tai jo tullissa!" - -Ja marski tutki tarkoin nuoren naisen kasvoista viimeisten sanainsa -vaikutusta. - -Kreivitär oli hetken hiljaa, mutta virkkoi sitten vain: - -"Palatkaamme nyt siihen kohtaan, johon pääsimme. Missä nyt -olimmekaan?" - -"Että hänen majesteettinsa viihtyy hyvin Trianonissa, herra de -Choiseulin seurassa." - -"Ja että me aioimme eroittaa tuon Choiseulin, herttua." - -"Nimittäin te aioitte eroittaa, kreivitär." - -"Kuinka!" huudahti kuninkaan lemmitty; "minä tahtoisin niin -mielelläni saada hänet pois, että kuolen, jos se ei onnistu; ja ette -te tahdo auttaa minua, rakas herttua?" - -"Ahaa", äännähti Richelieu oikaisten vartaloaan; "tämä on sellaista, -jota me politiikan miehet sanomme keskustelujen alkamiseksi". - -"Käsittäkää se miten tahdotte, sanokaa sitä miksi mielitte, mutta -vastatkaa minulle suoraan ja selvästi." - -"Oh, kaksi rajua vaatimusta niin sievästä ja pienestä suusta." - -"Onko tuo teistä vastaus, herttua?" - -"Ei varsin; mutta minusta se on vastauksen valmistelua." - -"Onko se nyt valmisteltu?" - -"Odottakaa." - -"Te epäröitte, herttua?" - -"Enpä juuri." - -"No; minä odotan." - -"Mitä te pidätte opettavaisista tarinoista, kreivitär?" - -"Että ne ovat vanhanaikaisia." - -"Aurinkokin on vanhanaikainen, emmekä ole kuitenkaan keksineet -parempaa valaistusta." - -"Tulkoon siis opettavainen tarina: mutta sen täytyy olla läpinäkyvän -selvä." - -"Kuin kristalli." - -"Alkakaa nyt." - -"Te kuuntelette siis, kaunis rouvani?" - -"Kyllä kuuntelen." - -"Olettakaa siis, kreivitär... tiedättehän, että opettavaisissa -tarinoissa aina ensin oletetaan..." - -"Taivas, kuinka olette nyt ikävystyttävä, herttua!" - -"Te ette tarkoita ollenkaan sitä, mitä sanoitte, kreivitär, sillä -koskaan te ette ole kuunnellut tarkemmin." - -"No hyvä, minä olin väärässä." - -"Olettakaa, että te kävelette kauniissa puutarhassanne täällä -Luciennesissa ja näette siellä oksassa ihanan luumun, erään noita -kuningatarluumuja, joista te niin paljon pidätte, sillä niiden ruusun -ja purppuran väri muistuttaa teitä..." - -"Jatkakaa, imartelija." - -"Niin, te näette erään noita luumuja aivan puun latvassa, oksan -huipussa; mitä te silloin teette, kreivitär?" - -"_Pardieu_, minä pudistan puuta." - -"Kyllä, mutta turhaan, sillä puu on suuri ja, kuten äsken sanoitte, -mahdoton temmaista maasta ylös; ja te huomaatte heti, että te -ette saa sitä vavahtamaankaan, vaan revitte ainoastaan suloiset -pikku kätenne sen kuoressa. Silloin käännätte te päätänne tuolla -hurmaavalla tavalla, johon ainoastaan te ja kukkaset pystyvät, ja -sanotte: 'Voi voi, kuinka mielelläni minä tahtoisin saada tuon luumun -alas!' Ja sitten te suututte." - -"Se on kovin luonnollista, herttua." - -"Niin, sitä vastaan en minä väitäkään." - -"Jatkakaa, rakas herttua; teidän opettavainen tarinanne on minusta -hyvin kiintoisa." - -"Yhtäkkiä te huomaatte siinä kääntyessänne ystävänne herttua de -Richelieun siellä kävelemässä ja ajattelemassa." - -"Mitä?" - -"Olipa sekin kysymys, hiidessä; ja te sanotte hänelle suloisella -huiluäänellänne: 'Oi herttua, herttua!'" - -"Hyvä." - -"'Te olette mies; olette vahva; te olette siepannut Mahonin; -auttakaa minua ja ravistakaa tuota luumupuuta, että minä saan tuon -saatanallisen luumun.' Vai ettekö sanoisi niin, kreivitär?" - -"Aivan niin, herttua; minä sanoin niin mielessäni juuri samaan aikaan -kuin te virkoitte sen ääneen; mutta mitä siihen vastaisitte?" - -"Vastaisin..." - -"Niin?" - -"Minä vastaisin: 'Kuinka te olette kiivas, kreivitär. Minä en tosin -toivo mitään sen parempaa; mutta katsokaa vain, kuinka tuo puu on -jäykkä ja paksu, kuinka sen oksat ovat pahkuraisia; minä varon -käsiäni, minäkin, peijakas vie, vaikka ne ovatkin viisikymmentä -vuotta vanhemmat kuin teidän.'" - -"Ahaa", äännähti äkkiä kreivitär, "minä ymmärrän". - -"No niin, jatkakaa te opettavaista tarinaa. Mitä te silloin minulle -sanoisitte?" - -"Minä sanoisin..." - -"Huilumaisella äänellänne?" - -"Se on tietysti selvä." - -"No, sanokaa." - -"Minä sanoisin teille: 'Pikku kiltti marskini, älkää katselko tuota -luumua niin välinpitämättömästi, sillä ettehän olekaan siihen nähden -välinpitämätön muuta kuin siksi, että se ei ole teidän omanne; tulkaa -haluamaan sitä yhdessä minun kanssani, rakas marski, kärkkykäämme -sitä yhdessä, ja jos te ravistelette puuta niinkuin tarvitaan, jos -luumu putoaa...'" - -"Niin?" - -"'No niin, me syömme sen yhdessä.'" - -"Hyvä!" huudahti herttua taputtaen käsiään. - -"Onko asia sillä tavalla?" - -"Kautta kunniani, kreivitär, ainoastaan te osaatte kertoa -opettavaisen tarinan lopun oikein. Kautta sarvieni, niinkuin -isävainajani usein sanoi, kuinka sievä loppu." - -"Te siis tahdotte ravistaa puuta, herttua?" - -"Kaksin käsin ja kynsin hampain, kreivitär." - -"Ja hedelmä oli tosiaan kuningatarluumu?" - -"Siitä ei voi olla aivan varma, kreivitär." - -"Mikä se sitten on?" - -"Minusta oli se paremminkin ministerin salkku puun latvassa." - -"Sitten on se salkku meidän." - -"Oh, eipä, se on minun, älkää olko minulle kateellinen tuosta -sahviaaninahkaisesta laukusta, kreivitär; puusta putoaa sen mukana -niin paljon muuta hyvää, kun minä sitä ravistan, ettette tiedä, mitä -valitakaan." - -"No niin, marski, onko tämä asia sovittu?" - -"Saanko minä herra de Choiseulin paikan?" - -"Jos kuningas sen tahtoo." - -"Eikö kuningas tahdo kaikkea mitä te tahdotte?" - -"Totta kai näette, että ei, koskapa hän ei tahdo eroittaa -Choiseuliaan." - -"Oh, minä toivon, että kuningas muistaa vanhan toverinsa." - -"Sotatoverinsako?" - -"Niin, sotatoverinsa; mutta suurin vaara ei ole aina sodassa, -kreivitär." - -"Ettekä pyydä mitään herttua d'Aiguillonille?" - -"_Ma foi_, en; se veitikka osaa pyytää itsekin." - -"Sitä paitsi on hänellä _teidät_. Nyt on minun vuoroni." - -"Mitä tehdä?" - -"Pyytää." - -"Se on oikeutettua." - -"Mitä te sitten minulle annatte?" - -"Mitä vain toivotte." - -"Minä toivon kaikkea." - -"Se on hyvin ymmärrettävää." - -"Ja saanko?" - -"Sepä kysymys. Mutta tyydyttekö edes siihen; ettekö pyydä muuta kuin -sitä?" - -"Ainoastaan sitä, ja kuitenkin vielä enemmän." - -"Puhukaa." - -"Te tunnette parooni de Taverneyn?" - -"Hän on ollut ystäväni neljäkymmentä vuotta." - -"Hänellä on poika?" - -"Ja myöskin tytär." - -"Juuri niin." - -"Entä sitten?" - -"Siinä on kaikki." - -"Kuinka: siinä on kaikki?" - -"Niin, se on sellaista, jota minä aion teiltä vielä pyytää, mutta -pyydän sitä sopivan ajan ja paikan sattuessa." - -"Hyvä." - -"Onko sovittu, herttua?" - -"On, kreivitär." - -"Niinkuin puumerkit alla?" - -"Paljon vahvemmin, se on vannottu." - -"Kaatakaa siis minulle tuo puu." - -"Minulla on keinot sen tehdäkseni." - -"Mitkä?" - -"Sisareni poika." - -"Ja sitten?" - -"Jesuiitat." - -"Ahaa!" - -"Kokonainen pieni, sievä suunnitelma, jonka minä kaiken varalta -valmistin." - -"Saisiko tuon tietää?" - -"Oi, kreivitär, pyydän..." - -"Hyvä, hyvä, te olette oikeassa." - -"Ymmärrättehän, että salassa pitäminen..." - -"On toinen osa onnistumista, lauseenne päättääkseni." - -"Te olette ihailtava!" - -"Mutta minäkin puolestani tahdon ravistella puuta." - -"Se on hyvä, ravistakaa, ravistakaa vain, kreivitär, se on aina -hyödyksi." - -"Minullakin on keinoni." - -"Ja luulette, että se on tehokas?" - -"Oh, kyllä se tepsii." - -"Ja mikä se on?" - -"Ah, sen saatte nähdä, herttua, tai paremminkin..." - -"Mitä paremmin?" - -"Ette saa sitä nähdä koskaan." - -Ja sanoessaan nämä sanat niin hienosti, että ainoastaan hänen -suloinen suunsa siihen pystyi, oikaisi jälleen rauhoittunut kreivitär -nopeasti alas hameensa pitsiset helmat, jotka tässä diplomaattisessa -puuskassa olivat tehneet ikäänkuin aaltoilevan meren nousuliikkeen. - -Herttua, joka oli hiukan merimies ja siis valtameren oikut kokenut, -purskahti äänekkääseen nauruun, suuteli kreivittären käsiä ja aavisti -herkkävaistoisena miehenä, että audienssi oli nyt lopussa. - -"Milloin te rupeatte kaatamaan puuta, herttua?" kysyi kreivitär. - -"Huomenna. Entä te, milloin te alatte sitä ravistaa?" - -Pihalta kuului kovaa vaunujen jyrinää ja kohta sen jälkeen huuto: -_Eläköön kuningas_. - -"Minä", virkahti kreivitär, katsahtaen ulos ikkunasta, "minä alan -ravistella sitä heti". - -"Hyvä!" - -"Menkää ulos pikku portaita, herttua, ja odottakaa minua pihalla. -Saatte tunnin päästä minulta vastauksen." - - - - -KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU - -Ludvig XV:n hätävara - - -Ludvig XV ei ollut niin lauhkealuontoinen, että hänen kanssaan olisi -saanut puhua politiikkaa milloin tahansa. - -Politiikka oli hänestä nimittäin ylen ikävää, ja kun hän oli pahalla -tuulella, vetäytyi hän koko leikistä pois seuraavalla väitteellä, -johon ei voitu mitään vastata: - -"Pyh, kyllä reuhka kestää niin kauan kuin minäkin." Kun tilaisuus -oli sopiva, käytettiin sitä, mutta tapahtui sangen harvoin, ettei -itsevaltias ottanut takaisin sitä vahinkoa, minkä jokin hyväntuulen -hetki oli hänelle tuottanut. - -Rouva Dubarry tunsi niin hyvin kuninkaansa, ettei hän enempää kuin -meren kokeneet kalastajat lähtenyt ulapalle huonolla tuulella. - -Tällä kertaa kuninkaan tullessa Luciennesiin katsomaan lemmikkiään -oli niin hyvä tilaisuus kuin olla saattoi. -- Kuningas oli ollut -eilen väärässä, hän tiesi saavansa torua. Nyt piti olla helppo -siepata hänet ansaan. - -Mutta olkoonpa väijytty riista kuinka rauhallinen tahansa, aina -valvoo hänessä jokin vaisto, joka on otettava huomioon. Se vaisto ei -kuitenkaan mitään auta, jos vain metsästäjä osaa menetellä oikein. -Seuraavalla tavoin menetteli kreivitär Dubarry halutessaan houkutella -kuninkaallisen saaliin ansaansa. - -Hän oli jo, kuten olemme kuvanneet, perin viehkeässä aamupuvussa, -sellaisessa, jollaisilla Boucher verhoaa paimenettarensa. - -Mutta hänen huulensa ja poskensa eivät vielä olleet punatut, sillä -ihomaali oli kuningas Ludvig XV:n kauhistus. - -Heti kun hänen majesteettinsa tulo ilmoitettiin, kepsahti kreivitär -punepurkkinsa ääreen ja alkoi vimmatusti hieroa väriä poskiinsa. - -Kuningas näki etuhuoneesta, mitä kreivitär hommaili. - -"Hyi!" sanoi hän sisään tullessaan: "Hyi, häijyä, joka tuhraa -itseään." - -"Ah, hyvää, päivää, sire", vastasi kreivitär kääntymättä kuvastimen -äärestä ja keskeyttämättä tehtäväänsä, vaikka kuningas suuteli häntä -niskaan. - -"Te ette siis minua odottanut, kreivitär?" kysyi kuningas. - -"Kuinka niin, sire?" - -"Koskapa töhritte tuolla tavoin kasvojanne." - -"Päinvastoin, sire, olin varma, että ennen päivän loppua saisin -kunnian nähdä teidän majesteettinne." - -"Millä tavalla tuon sanotte, kreivitär!" - -"Niinkö luulette?" - -"Niin. Te olette totinen kuin Rousseau kuunnellessaan omia -sävellyksiään." - -"Se johtuu siitä, sire, että minulla on teille jotakin totista -puhumista." - -"Ahaa, minä aavistan jo, mitä te aiotte sanoa, kreivitär." - -"Niinkö?" - -"Niin, te aiotte minua moittia." - -"Minäkö? Mitä ihmettä, sire!... Ja minkä tähden, saanko tietää?" - -"No, siksi että en tullut eilen tänne." - -"Oh, sire, tehkää minulle ainakin oikeutta tunnustamalla, ettei -minulla ole aikomus ottaa teidän majesteettianne takavarikkoon." - -"Jeannette, te pahastutte." - -"Ei, sire, minä olen jo suuttunut." - -"Kuulkaa, kreivitär, vakuutan teille, että olen koko ajan ajatellut -teitä." - -"Kyllä kai!" - -"Ja että eilinen iltaseura tuntui minusta loppumattoman ikävältä." - -"Mutta, sanon sen vielä kerran, sire, enhän luullakseni ole puhunut -siitä mitään. Teidän majesteettinne viettää iltansa, missä haluatte, -se ei koske kehenkään." - -"Perheen keskuudessa, madame, perheen keskuudessa." - -"Sire, sitä en ole edes udellut." - -"Miksikä ette?" - -"_Dame!_ Senhän myönnätte, että siinä olisin menetellyt -sopimattomasti." - -"Mutta", huudahti kuningas, "jos ette ole minulle vihainen -siitä, niin mistä sitten olette? Sillä täytyyhän ihmisen olla -oikeudenmukainen." - -"En minä ole teille vihainen, sire." - -"Mutta äsken sanoitte olevanne suuttunut..." - -"Kyllä, olen suuttunut, sire; se on kyllä totta." - -"Mistä sitten?" - -"Siitä, että minä olen ainoastaan teidän hätävaranne." - -"Tekö, hyvä Jumala!" - -"Niin, juuri minä, kreivitär Dubarry, kaunis Jeannette, suloinen -Jeannette, hurmaava Jeanneton, kuten teidän majesteettinne sanoo: -niin, minä olen teidän hätävaranne." - -"Mutta millä tavoin?" - -"Sillä tavoin, että minä saan pitää kuninkaani, rakastajani -ainoastaan silloin, kun rouva Choiseul ja rouva Grammont eivät häntä -enää tahdo." - -"Oh, oh, kreivitär..." - -"_Ma foi_, olkoon miten olkoon, minä sanon suoraan asiat, niinkuin -ne tunnen. Kuulkaa, sire, kerrotaan, että rouva de Grammont on usein -vaaniskellut teidän makuukamarinne ovella. Minä puolestani teen -vastakkaisen tempun: minä vaaniskelen ulko-ovella, ja ensimmäinen -Choiseul tai Grammont, joka joutuu käsiini... Oma syynsä, sen minä -sanon!" - -"Kreivitär, kreivitär!" - -"Onko se mikä ihme! Minä olen huonosti kasvatettu nainen, sellainen -olen. Minä olen _Blaisen hellu, la belle Bourbonnaise_, senhän -tiedätte." - -"Kreivitär, Choiseulit kostavat." - -"Yhden tekevää, kunhan vain kostavat sitten, kun minä olen saanut -kostaa." - -"Teitä aletaan herjata!" - -"Te olette oikeassa." - -"Ah!" - -"Minulla on erinomainen keino, ja sitä minä käytän." - -"Ja se keino?..." kysyi kuningas hyvin rauhattomana. - -"Lähden hyvin yksinkertaisesti täältä matkaani." - -Kuningas kohautti hartioitaan. - -"Ahaa, te ette sitä usko, sire?" - -"En totisesti." - -"Se johtuu siitä, että te ette suvaitse ajatella. Te luulette, että -minä olen samanlainen kuin muutkin." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Juuri niin. Rouva de Chateauroux tahtoi olla jumalatar; rouva de -Pompadour tahtoi olla kuningatar; ja toiset tahtoivat olla rikkaita -ja mahtavia ja nöyryyttää hovin naisia suosionsa taakalla. Minulla ei -ole yhtään noita vikoja." - -"Se on totta." - -"Kun minulla on sitä vastoin paljon avuja." - -"Sekin on totta." - -"Te ette tarkoita laisinkaan sitä, mitä sanotte." - -"Ah, kreivitär, kukaan ei ole syvemmin vakuutettu teidän arvostanne -kuin minä." - -"Ehkäpä niin; mutta kuulkaahan: se, mitä nyt sanon, ei voi vähentää -vakaumustanne." - -"No puhukaa." - -"Ensinnäkin minä olen rikas enkä tarvitse ketään." - -"Te saatte minut sitä saneessanne katumaan, kreivitär." - -"Toiseksi minun ylpeyteni ei tavoittele mitään sellaista, joka oli -noiden äskeisten naisten mieleen, mitään sellaista, joka oli heidän -kunnianhimonsa esineenä; minä olen ennen kaikkea tahtonut rakastaa -rakastajaani yli muun, olipa hän sitten muskettisoturi tahi kuningas. -Sinä päivänä, jolloin en häntä rakasta, ei minua enää mikään pidätä." - -"Toivokaamme, että olette vielä hiukan minuun kiintynyt, kreivitär." - -"Minä en vielä puhunut loppuun, sire." - -"Jatkakaa siis, madame." - -"Minä haluan sanoa vielä, teidän majesteettinne, että olen -kaunis, että olen nuori, että minulla on vielä edessäni kymmenen -vuoden kukoistus, että minusta saattaisi vielä tulla maailman -onnellisin nainen, myöskin kunniallisin nainen, ellen olisi teidän -majesteettinne rakastajatar. Te hymyilette, sire. Ikäväkseni -täytyy minun teille sanoa, että te ette harkitse asiaa. Kun te, -rakas kuninkaani, kyllästyitte entisiin lemmittyihinne ja kansanne -kyllästyi heihin vielä enemmän, niin te ajoitte heidät pois, ja -annoitte kansanne siunata itseänne, kansan, joka sitten inhosi -epäsuosioon joutunutta yhtä paljon kuin ennenkin; mutta minä, minä en -odota pois ajamista! Minä jätän itse paikkani ja annan koko maailman -tietää, että minä olen sen jättänyt. Minä lahjoitan satatuhatta -livreä köyhille, minä vietän viikon päivät luostarissa katumusta -tekemässä, ja kuukaudessa asetetaan kaikkiin kirkkoihin minun -muotokuvani katuvan Magdalenan viereen." - -"Oh, kreivitär, te ette ole tosissanne", sanoi kuningas. "Katsokaa -minua, sire ja sanokaa, olenko tosissani vai en; koskaan elämässäni, -sen teille vannon, en ole puhunut teille vakavammalla mielellä." - -"Tekö olisitte noin pikkumainen, Jeanne? Mutta tiedättekö, että -minulle jää valta valita, mitä minä tahdon, rouva kreivitär?" - -"Eipäs, sire; sillä jos minä jättäisin teille sen vallan, sanoisin -teille: 'Valitkaa se tai se.'" - -"Kun te taas nyt...?" - -"Sanon teille: 'Hyvästi, sire.' -- Siinä kaikki." - -Kuningas kalpeni, mutta tällä kertaa suuttumuksesta. - -"Jos tuolla tavoin unohdatte käytöksenne, varokaa, madame..." - -"Mitä, sire?" - -"Minä lähetän teidät Bastiljiin." - -"Minutko?" - -"Niin, ja Bastiljissa on vielä hiukan ikävämpi kuin luostarissa." - -"Oh, sire", virkkoi kreivitär pistäen kätensä ristiin, "oh, jos te -soisitte minulle sen armon..." - -"Minkä armon?" - -"Että pistäisitte minut Bastiljiin!" - -"Hm." - -"Te tekisitte minut kovin onnelliseksi." - -"Millä tavoin?" - -"Kas tällä tavoin: Minun ainainen kunnianhimoni on ollut päästä -kansan suosioon, kuten joku herra Chalotais tai Voltaire. Siihen -puuttuu minulta Bastiljia; hieman vain Bastiljia, ja minä olen -onnellisin naisten seassa. Siellä saisin tilaisuuden kirjoittaa -muistelmia omasta elämästäni, ministereistä, teidän tyttäristänne, -teistä itsestänne ja tallettaa siten iäksi jälkimaailmalle kaikki -Ludvig Rakastetun monet hyveet. Toimittakaa vain vangitsemiskirje, -sire, kas tässä on kynä ja mustetta." - -Ja rouva Dubarry työnsi kuninkaan eteen kynän ja mustepullon, jotka -olivat pikku pöydällä. - -Saatuaan vastaansa sellaisen uhman kuningas mietti hetken ja sanoi -sitten: - -"Hyvä on. Hyvästi, madame." - -"Valjastettakoon hevoseni!" huudahti kreivitär Dubarry. "Hyvästi, -sire." - -Kuningas meni askeleen ovea kohti. - -"Chon!" huudahti kreivitär. - -Chon ilmestyi sisään. - -"Matkalaukkuni, saattopalvelijat ja vaunut; nopeasti, heti nyt", -sanoi rouva Dubarry. - -"Matkalleko?" huudahti Chon ällistyneenä. "Mikä täällä nyt on?" - -"Se, ystäväiseni, että jos emme heti kohta täältä lähde, niin -lähettää hänen majesteettinsa meidät Bastiljiin. Aikaa ei siis ole -hukata. Joudu, Chon, joudu." - -Moinen moite kirveli Ludvig XV:n sydäntä; hän tuli takaisin -kreivittären luo ja otti häntä kädestä. - -"Antakaa anteeksi kiivauteni", sanoi hän. - -"Olin tosiaan kummastunut, sire, ettette uhannut minua vetää -hirsipuuhun." - -"Oh, kreivitär!" - -"Niin, niin. -- Eikö varkaita hirtetä?" - -"Mitä se tähän kuuluu?" - -"Enkö minä sitten pyri varastamaan paikkaa rouva de Grammontilta?" - -"Kreivitär!" - -"_Dame_, siinä on rikokseni, sire!" - -"Kuulkaa, kreivitär, älkää tehkö minulle väärin; tehän itse ärsytitte -minua." - -"Ja nyt?" - -Kuningas ojensi hänelle molemmat kätensä. - -"Me olemme molemmat väärässä. Annetaan nyt kumpikin toisillemme -anteeksi." - -"Tahdotteko te siis tosissanne sovintoa, sire?" - -"Kautta kunniani!" - -"Mene pois, Chon." - -"Antamattako palvelijoille mitään määräyksiä?" kysyi nuori nainen -kälyltään. - -"Päin vastoin, anna ne määräykset, jotka minulta sait." - -"Kreivitär..." - -"Mutta odottakoot nyt, kunnes ilmoitan uudestaan." - -"Ah." - -Chon meni ulos. - -"Te tahdotte siis minut pitää?" sanoi kreivitär kuninkaalle. - -"Mieluummin kuin mitään muuta." - -"Punnitkaa, mitä sanotte, sire." - -Kuningas punnitsi jo tosiaan, mutta hän ei voinut peruuttaa sanaansa, -ja sitäpaitsi tahtoi hän nähdä, kuinka pitkälle voittaja menisi -vaatimuksissaan. - -"Puhukaa." - -"Äsken, -- huomatkaa se sire, -- minä aioin lähteä pyytämättä mitään." - -"Sen kyllä näin." - -"Mutta jos jään, niin pyydän erästä asiaa." - -"Mitä? Tarvitsee ainoastaan kuulla, mikä se on." - -"Ah, sen te kyllä tiedätte." - -"Enpäs." - -"Kyllä, koska näytätte niin happamelta." - -"Herra de Choiseulin eroittamista?" - -"Aivan niin." - -"Mahdotonta, kreivitär." - -"Hevoseni valjaihin sitten!" - -"Mutta, te ilkiö..." - -"Kirjoittakaa vangitsemiskirje ja pistäkää minut Bastiljiin, tai -erokirja ministerille." - -"Löytyy kultainen keskitiekin", virkkoi kuningas. - -"Kiitos laupeudestanne, sire: minä voin siis, mikäli näyttää, -matkustaa pois tarvitsematta pelätä teitä." - -"Kreivitär, te olette nainen." - -"Onneksi!" - -"Ja te puhutte politiikkaa niinkuin itsepäinen ja vihainen nainen -ainakin. Minulla ei ole mitään syytä eroittaa herra de Choiseulia." - -"Ymmärrän, tuota parlamenttienne epäjumalaa, joka yllyttää niitä -niskuroimaan." - -"Mutta tarvitaan kumminkin edes tekosyy." - -"Tekosyyt ovat heikon syitä." - -"Kreivitär, herra de Choiseul on kunnon mies, ja kunnon miehiä on -nykyään vähän." - -"Hm, tosiaan kunnon mies: myö teidät mustatakeille, jotka hotkivat -koko valtakuntanne kullan." - -"No, ei liioitella, kreivitär!" - -"Puolet ainakin siis." - -"Hitto soi!" huudahti Ludvig XV ärtyneenä. - -"Mutta oikeastaan minä olen tyhmä; mitä minulla on parlamenttien, -Choiseulin ja hänen hallituksensa kanssa tekemistä?" huudahti -puolestaan kreivitär. "Mitä liikuttaa minua kuningaskaan, minua, -hänen hätävaraansa!" - -"No taasko!" - -"Aina, sire." - -"Kuulkaas, kreivitär, kaksi tuntia ajatusaikaa." - -"Kymmenen minuuttia, sire. Minä menen sänkykamariini, pistäkää -minulle vastaus oven alitse: tuossa on paperia, tuossa on kynä ja -mustetta. Jos ette kymmenen minuutin päästä vastaa, tai ette vastaa -niinkuin minä tahdon, -- niin: hyvästi, sire! Älkää ajatelko enää -minua, minä olen täältä kadonnut. -- Muussa tapauksessa..." - -"Muussa?" - -"Ottakaa pois salpa, ja antaa taas ravata entisellään." - -Ludvig XV suuteli tyyneltä näyttääkseen kreivittären kättä, ja -kreivitär sinkautti pois mennessään hänelle kaikkein kiihoittavimman -hymynsä, joka oli kuin minkä pedon. - -Kuningas ei millään tavoin vastustanut hänen poistumistaan, ja -kreivitär sulkeutui viereiseen kamariinsa. - -Viisi minuuttia myöhemmin pujahti nelin kerroin taitettu paperilappu -kreivittären kamariin oven silkkisen alareunatäytteen ja villamaton -välitse. - -Kreivitär luki ahneesti lapun, piirsi kiireessä muutaman sanan herra -de Richelieulle, joka käveli edestakaisin pihalla, erään katoksen -alla, peläten kovin, että hänet nähtäisiin siellä odottelemassa. - -Marski aukaisi kirjeen ja luki sen; ja vaikka hän oli -viidenkahdeksattavuoden vanha, juoksi hän suurelle pihalle vaunujensa -luokse: - -"Kuski", sanoi hän, "Versaillesiin täyttä laukkaa!" - -Kirje, joka oli heitetty ikkunasta pihalle herra de Richelieulle -sisälsi seuraavaa: - -"Minä ravistin puuta, ja salkku putosi." - - - - -KOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU - -Kuinka kuningas Ludvig XV työskenteli ministerinsä kanssa - - -Seuraavana päivänä Versailles kiehui ja kuohui. Hovilaiset -puhuttelivat toisiaan salaperäisillä merkeillä ja omituisilla -kädenpuristuksilla, tai ainoastaan pannen käsivartensa ristiin -ryntäillen ja katsellen taivasta kohti. Kaikki moinen käytös ilmaisi -heidän tuskaansa ja hämmästystään. - -Herra de Richelieu saapui kello kymmenen aikaan Trianoniin kuninkaan -etuhuoneeseen, suuri kannattajajoukko mukanaan. - -Varakreivi Jean seisoi koreana ja komeana pakinoiden vanhan marskin -kanssa, ja se oli iloista pakinaa, mikäli hänen säteilevästä -ulkonäöstään voi päättää. - -Noin kello yksitoista meni kuningas etuhuoneen läpi työhuoneeseensa, -mutta ei puhunut kenellekään mitään. Hänen majesteettinsa asteli -sangen nopeasti. - -Kello viisi minuuttia yli yksitoista laskeutui herra de Choiseul -vaunuistaan ja meni salkku kainalossa gallerian läpi. - -Kun hän kulki ohitse, alkoi hovilaisten lauma nopeasti liikahdella, -sillä kaikki kääntyivät selin ja olivat puhelevinaan keskenään, ettei -heidän olisi tarvinnut tervehtiä ministeriä. - -Herttua de Choiseul ei ollut huomaavinaan tätä heidän menettelyään; -hän astui työhuoneeseen, jossa kuningas selaili paraikaa joitakin -oikeudenkäyntipapereita, nautiskellen suklaataan. - -"Hyvää päivää, herttua", sanoi kuningas hänelle ystävällisesti; -"voitteko hyvin tänä aamuna?" - -"Sire, herra de Choiseul voi hyvin, mutta ministeri on sangen sairas -ja tulee pyytämään, että teidän majesteettinne, ennenkuin puhutte -vielä muuta mitään, myöntää hänelle eron. Minä kiitän kuningasta, -että olette suonut minulle tämän aloitevallan; se on viimeinen -suosionosoitus, ja siitä olen hyvin kiitollinen." - -"Kuinka, herttua, eronko teille? Mitä tämä merkitsee?" - -"Sire, teidän majesteettinne on eilen kirjoittanut ja antanut rouva -Dubarryn käteen määräyksen, jolla minut eroitetaan; se uutinen kulkee -jo kautta koko Pariisin ja Versaillesin. Ikävä seikka on tapahtunut. -Kuitenkaan en ole tahtonut jättää teidän majesteettinne palvelusta -saamatta siihen lupakäskyä. Sillä kun minut on virallisesti nimitetty -paikkaani, en voi pitää itseäni eroitettuna muuta kuin virallisilla -toimenpiteillä." - -"Kuinka, herttua", huudahti kuningas nauraen, sillä herra de -Choiseulin ankara ja arvokas käytös melkein pelästytti hänet; -"kuinka, te, älykäs mies ja muotojen ihminen, te uskoitte sellaista?" - -"Mutta, sire", sanoi ministeri hämmästyneenä, "te itse vahvistitte -nimellänne..." - -"Minkä sitten?" - -"Kirjeen, joka on kreivitär Dubarryllä." - -"No, herttua, ettekö te ole koskaan tarvinnut kotirauhaa? Te -olette onnenpoika?... Se johtuu siitä, että rouva de Choiseul on -mallikelpoinen nainen." - -Moisesta henkilöiden vertauksesta närkästyneenä rypisti herra de -Choiseul kulmakarvojaan. - -"Teidän majesteettinne on liian luja ja onnellinen luonne -sekoittaaksenne valtioasioihin noita tuollaisia seikkoja, joita te -suvaitsette kutsua kotoisiksi." - -"Choiseul, minun täytyy kertoa koko juttu teille: se on hyvin -hullunkurinen. Te tiedätte, että teitä pelätään sillä taholla -kovasti?" - -"Nimittäin vihataan, sire." - -"No, miten haluatte sitä nimittää. Ja nyt, eikös tuo villimys, -kreivitär nimittäin, vaatinut minua joko lähettämään hänet Bastiljiin -tai kiittämään teitä palveluksestanne." - -"Ja te, sire?" - -"Niin, herttua, teidän täytyy tunnustaa, että olisi ollut sangen -ikävä menettää hupaisaa näkyä, jonka Versailles tarjosi silmilleni -tänä aamuna! Eilisillasta saakka olen huvitellut katselemalla -pikalähettejä, jotka ratsastavat edestakaisin, ja pitkiksi venyviä -ja kirkastuvia naamoja... Cotillon III on eilisestä asti Ranskan -kuningatar. Sille ei ole vertaa hassuudessa." - -"Mutta loppu, sire?" - -"Loppu, hyvä herttua", sanoi Ludvig XV tullen vakavaksi, "loppu on -aina sama. Te tunnette minut; minä olen myöntyvinäni, enkä myönny -milloinkaan. Antakaa naisväen imeskellä pientä mesikakkua, jonka -minä heitän heille silloin tällöin niinkuin muinoin heitettiin -Kerberoksen kitaan; mutta me: olkaamme rauhassa, häiritsemättä ja -aina yhdessä! Ja koska tässä tuli kysymykseen selittely, pitäkää tämä -omana asiananne: Levitköönpä mitä huhuja tahansa, saakaa minkälaisia -kirjeitä hyvänsä, jotka minä olen allekirjoittanut... niin älkää -jättäkö tulematta tänne Versaillesiin... Niin kauan kuin minä sanon -teille niinkuin nyt sanon, herttua, olemme me hyviä ystäviä!" - -Kuningas ojensi kätensä ministerille, joka kumartui sen puoleen, -- -ei kiitollisena enempää kuin kaunaakaan kantaen. - -"Ryhtykäämme nyt työhön, olkaa hyvä, rakas herttua." - -"Kuten teidän majesteettinne käskee", vastasi Choiseul avaten -salkkunsa. - -"Kuulkaa, sanokaapas minulle aluksi, mitä arvelette tuosta -ilotulituksesta?" - -"Se oli suuri onnettomuus, sire." - -"Kuka on siihen syypää?" - -"Herra Bignon, porvariston esimies." - -"Ja onko kansa nurissut?" - -"On, ankarasti." - -"Silloin pitäisi ehkä tuo Bignon erottaa virasta." - -"Parlamentti, jonka eräs jäsen oli tukehtua tungoksessa, puuttui -kiivaasti tapahtumaan; mutta yliasianajaja Seguier piti sille -loistavan puheen, jossa hän todisti, että tämä onnettomuus oli -pahain sattumain työtä. Hänelle taputettiin käsiä, ja nyt on kaikki -unohdettu." - -"Sen parempi. Puhukaamme nyt parlamenteista... Ah, meitä moititaan -niissä asioissa..." - -"Minua moititaan, sire, siitä, etten kannata herra d'Aiguillonia -herra Chalotaisia vastaan; mutta ketkä ovat moittijoina? Samat -henkilöt, jotka riemua kuohuen levittivät tuota teidän majesteettinne -kirjettä. Ajatelkaa toki, sire, että herra d'Aiguillon on menetellyt -yli valtuuksiensa Bretagnessa, että jesuiitat olivat tosiaan -maasta karkoitetut, että herra Chalotais oli oikeassa, että teidän -majesteettinne on itse julkisella kirjelmällä tunnustanut tuon -yliprokuraattorin viattomuuden. Eihän voi sillä tavoin saattaa -kuningasta peruuttamaan sanaansa; kyllä ehkä ministeriinsä nähden, -mutta kansaansa kohtaan, ei." - -"Kuitenkin tuntevat parlamentit nyt itsensä voimakkaiksi." - -"Ne ovat tosiaan sitä. Ja kuinkapa eivät tuntisi: niitä ripitetään, -niitä vangitaan, niitä sorretaan, ja julistetaan viattomiksi, ja -nekö eivät tuntisi itseään voimakkaiksi! Minä en ole syyttänyt herra -d'Aiguillonia siitä, että hän alkoi oikeudenkäynnin Chalotaisia -vastaan, mutta minä en anna hänelle koskaan anteeksi, että hän oli -siinä väärässä." - -"Herttua, herttua, teko on tehty; miten se korjataan... Kuinka saada -nuo julkeat aisoihinsa?..." - -"Kunhan kanslerin juonet lakkaavat, kunhan herra d'Aiguillon ei saa -enää tukea, niin parlamentin vihastus asettuu." - -"Mutta silloinhan olen antanut myötä, herttua." - -"Teidän majesteettianne edustaa siis herra d'Aiguillon... enkä minä?" - -Vastaväite oli niin ankara, että se löi kuninkaan. - -"Tiedätte", virkkoi hän, "että minä en tahdo masentaa palvelijaini -mieltä, vaikka he ovatkin erehtyneet. Mutta jättäkäämme nyt tämä -asia, joka minua kyllä surettaa, mutta jonka aika selvittää... -Puhukaamme nyt ulkoasioista... Minulle on sanottu, että piakkoin saan -sodan?" - -"Sire, jos saatte sodan, on se rehellinen ja tarpeellinen sota." - -"Englantilaisia vastaan... ai peijakas!" - -"Pelkääkö teidän majesteettinne siis englantilaisia?" - -"Merellä kyllä..." - -"Teidän majesteettinne saa olla huoletta: herra de Praslin, minun -serkkuni ja meriministeri, voi sanoa teille, että Ranskalla on -neljäseitsemättä sotalaivaa, paitsi niitä, jotka ovat rakenteilla; -ja lisäksi on aineita rakentaaksemme vuoden kuluessa vielä -kaksitoista... Ja päällisiksi viisikymmentä ensiluokkaista fregattia, -mikä on kunnioitettava voima merisodassa. Mitä jälleen maasotaan -tulee, ovat asiamme vielä paremmin, meillä on Fontenoy." - -"Hyvä kyllä; mutta minkä tähden minun täytyisi tapella englantilaisia -vastaan, rakas herttua? Taidoiltaan paljon huonompi ministeristö -kuin teidän, nimittäin apotti Duboisin, vältti aina sotaa Englantia -vastaan." - -"Sen kyllä uskon, sire. Apotti Dubois sai kuusisataa tuhatta livreä -englantilaisilta." - -"Oho, herttua." - -"Minulla on siitä todistukset, sire." - -"Ehkäpä; mutta mikä olisi mielestänne syy tällaiseen sotaan?" - -"Englanti tahtoo itselleen koko Itä-Intiaa. Minun on täytynyt -antaa teidän upseereillenne mitä ankarimmat ja vihollisuutta -herättävimmät määräykset. Ensimmäinen yhteentörmäys siellä kaukana -antaa Englannille syyn vaatia korvausta. Minun ehdoton mielipiteeni -on, ettemme horju oikeudestamme. Teidän majesteettinne hallituksen -täytyy hankkia nyt itselleen kunnioitusta voimallansa, niinkuin ennen -suosiota lahjuksilla." - -"No, no, olkaamme malttavaisia; Itä-Intia, kuka siitä mitään tietää, -se on niin kaukana." - -Herttua puraisi huultaan. - -"On eräs _casus belli_ lähempänäkin, sire", sanoi hän. - -"Lähempänäkin? Mikä sitten?" - -"Espanjalaiset vaativat itselleen Maluinien ja Falklandin saaria... -Port d'Egmontin miehittivät englantilaiset mielivaltaisesti, -espanjalaiset karkoittivat asevoimalla heidät sieltä, ja se seikka -kiihdytti Englannin vimmaan: se uhkaa nyt espanjalaisia kaikkein -ankarimmalla, ellei se saa hyvitystä." - -"No, jos espanjalaiset ovat väärässä, niin selittäkööt itse asiansa." - -"Entä sukusopimus sitten, sire? Miksi te olitte niin valmis -allekirjoittamaan tuon paperin, joka sitoo kaikki Euroopan Bourbonit -niin läheisesti toisiinsa ja muodostaa heille turvan Englannin -yrityksiä vastaan?" - -Kuninkaan pää painui kumaraan. - -"Älkää olko levoton, sire", sanoi Choiseul. "Teillä on peloittava -armeija, kunnioitettava laivasto ja rahaa. Minä osaan hankkia sitä -kansan nurisematta. Jos saamme sodan, niittää teidän majesteettinne -hallitus siitä kunniaa, ja minä suunnittelen alueen laajennuksia, -johon toimenpiteeseen olemme hankkineet sopivia ja puolustavia syitä." - -"No niin, herttua, mutta säilyttäkäämme rauha täällä keskenämme; -älkäämme sotiko kaikkialla." - -"Mutta täällähän on rauha, sire", vastasi herttua, joka ei muka ollut -ymmärtävinään. - -"Ei ole, senhän näette itse. Te tietysti rakastatte ja palvelette -minua hyvin. Löytyy toisia, jotka sanovat rakastavansa minua, -mutta joiden menettely ei ole ollenkaan sellainen kuin teidän. -Sovittakaamme nämä kaikki systeemit toisiinsa: kuulkaa, hyvä herttua, -antakaa minun elää onnellisena." - -"Ei ole minun syyni, ellei teidän onnenne ole täydellinen, sire." - -"Kas siinä miehen sana! Hyvä, tulkaa minun kanssani päivällisille -tänään." - -"Täälläkö ne ovat, sire?" - -"Eivät, Luciennesissa." - -"Oh, pahoittelen suuresti, sire; mutta minun perheeni on kovin -rauhaton täällä levinneestä uutisesta. Luullaan, että olen joutunut -teidän majesteettinne epäsuosioon. Minä en voi antaa niin monien -sydänten odottaa tietoja ja kärsiä." - -"Ja eivätkö ne sitten kärsi, joista minä puhun, herttua? Ajatelkaa, -kuinka me kaikki kolme olimme onnellisia markiisitar-raukan aikana." - -Herttua taivutti päänsä, hänen silmänsä himmenivät, tukahutettu -huokaus puhkesi hänen rinnastaan. - -"Madame de Pompadour oli nainen, joka oli sangen arka teidän -majesteettinne kunniasta", sanoi herttua. "Hänellä oli rohkeita -ja korkeita valtiollisia ajatuksia. Minä tunnustan, että hänen -neroutensa sopi minun luonteeseeni. Usein, sire, yhdyin minä ajamaan -suuria aikeita, jotka hän oli sommitellut; niin, me ymmärsimme -toisiamme." - -"Mutta hän sekautui usein politiikkaan, herttua, ja koko maailma -moitti häntä siitä." - -"Se on totta." - -"Tämä sitä vastoin on lauhkea kuin karitsa; hän ei ole vielä -vaatinut allekirjoittamaan ainoatakaan vangitsemiskäskyä, ei edes -häpäisylehtisten ja pilkkalaulujen tekijöitä vastaan. Niin, hänessä -moititaan samaa, mitä tuossa toisessa kiitettiin. Ah, herttua, -tällainen tekee edistysaskeleet vastenmielisiksi... Kuulkaa, tulkaa -te solmimaan sovinto Luciennesiin." - -"Sire, suvaitkaa vakuuttaa minun puolestani kreivitär Dubarrylle, -että hän on mielestäni ihastuttava nainen ja kuninkaan rakkauden -ansainnut, mutta..." - -"Kas niin, siinä taas se mutta..." - -"Mutta", jatkoi herra de Choiseul, "minun vakaumukseni on, että jos -teidän majesteettinne on välttämätön Ranskalle, niin on nykyään hyvä -ministeri välttämättömämpi teidän majesteetillenne kuin ihastuttava -rakastajatar". - -"No, älkäämme siis hiiskuko enää siitä, herttua, olkaamme edelleen -hyviä ystäviä. Mutta puhukaa kauniisti rouva de Grammontille, ettei -hän enää puno juonia kreivitärtä vastaan; muutoin sotkee naisväki -välimme." - -"Rouva de Grammont, sire, tahtoo liian paljon olla teidän -majesteettinne mieliksi. Se on hänen vikansa." - -"Ja minulle hän ei ole mieliksi siten, että hän koettaa vahingoittaa -kreivitärtä, herttua." - -"Rouva de Grammont matkustaakin täältä pois, sire, häntä ei meidän -enää tarvitse nähdä: siis yksi vihollinen vähemmän." - -"Sillä tavoin minä en sitä tarkoita, te liioittelette. Mutta minun -päätäni alkaa kuumentaa, herttua, me olemme tehneet tänään työtä -aivan kuin Ludvig XIV ja Colbert, me olemme olleet _grand siècle_, -kuten filosofit sanovat. Siitä puheen tullen: oletteko tekin -filosofi, herttua?" - -"Minä olen teidän majesteettinne palvelija", vastasi herra de -Choiseul. - -"Te lumoatte minut, te olette verraton mies, tarjotkaa minulle -käsivartenne, minun päässäni aivan vilisee." - -Herttua kiiruhti tarjoamaan kuninkaalle käsivartensa, sillä hän -arvasi, että ovet avattaisiin selälleen ja että koko hovi seisoi -galleriassa, joten hänet nähtäisiin tässä loistavassa asennossa. -Ja kun hän oli itse saanut niin ilkeästi kärsiä, ei hänestä ollut -vastenmielistä kiusata hiukan vihollisiaankin. - -Hovijunkkari avasi tosiaankin ovet ja ilmoitti galleriassa, että -kuningas tulee. - -Ludvig XV puheli yhä edelleen herra de Choiseulin kanssa ja hymyili -hänelle ja nojaili painavasti hänen käsipuoleensa. Niin kulki hän -läpi hovijoukon, eikä ollut muka huomaavinaan, kuinka kalpea Jean -Dubarry oli ja kuinka punainen herttua de Richelieu. - -Mutta herra de Choiseul näki erinomaisesti nuo naamojen -värimuutokset. Hän asteli ponnahtelevin polvin, kaula pystyssä ja -välähtelevin silmin hovilaisten sivuitse, jotka lähestyivät nyt häntä -yhtä hartaasti kuin aamulla olivat häntä väistyneet syrjään. - -"Kas niin, herttua", sanoi kuningas gallerian päässä, "odottakaa -minua, minä vien teidät Trianoniin. Muistakaa nyt, mitä teille tuolla -sanoin." - -"Minä olen kätkenyt sen sydämeni pyhimpään", vastasi ministeri -tietäen tällä teroitetulla lauselmallaan lävistävänsä vihollisensa. - -Sitten meni kuningas huoneistoonsa. - -Herra de Richelieu irtautui hoviväen rivistä ja meni ministerin luo -ja puristi hänen kättään kaksin laihoin käsin ja sanoi hänelle: - -"Minä olen kauan jo tiennyt, että jokaisella Choiseulilla on äly -niitattu päähän." - -"Kiitos", vastasi herttua, tietäen puhujasta omat tiedettävänsä. - -"Mutta tuo hassu huhu?" jatkoi marski. - -"Se huvitti suuresti hänen majesteettiaan", sanoi Choiseul. - -"On puhuttu eräästä kirjeestä..." - -"Pientä kuninkaan kujetta", vastasi ministeri, sinkauttaen tämän -lauseen varakreivi Jean Dubarrylle, joka joutui siitä aivan ymmälle. - -Kun herttua de Choiseul oli lähtenyt eikä nähnyt enää marskia, palasi -marski heti varakreivin luo ja sanoi: - -"Eriskummaista! Eriskummaista!" - -Kuningaskin tuli silloin ulos ja laskeusi alas portaita, kutsuen -luokseen herttua de Choiseulia, joka silloin kääntyi ja jatkoi -kulkuaan yhdessä kuninkaan kanssa. - -"Hm, meitä on vedetty nenästä", virkkoi marski de Richelieu -varakreiville. - -"Minne he nyt menevät?" - -"Pikku Trianoniin, ilkkumaan kustannuksellamme." - -"Tuhannen pentelettä!" jupisi Jean. "Ah, anteeksi, herra marski!" - -"Nyt on minun vuoroni, saadaan nähdä onko minun keinoni parempi kuin -kreivittären", vastasi marski de Richelieu. - - - - -KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU - -Pikku Trianon - - -Kun Ludvig XIV oli rakennuttanut Versaillesin ja huomannut kaikki -sen laajuuden epämukavuudet, nähnyt sen suunnattomat salit täynnä -vartijoita, etuhuoneet, joissa vilisi hovimiehiä, keskuskäytävät -ja välikerrokset, jotka kuhisivat lakeijoja, kantapoikia ja hovin -palveluskuntaa, niin ajatteli hän, että Versailles tosin oli sitä, -miksi Ludvig XIV oli sen tahtonut ja miksi Mansard, le Brun ja le -Notre olivat sen tehneet, nimittäin jumalalle sopiva olinpaikka, -mutta ei ihmisen asuinsija. - -Silloin antoi tuo suuri kuningas rakentaa itselleen Trianonin, -saadakseen hengittää joskus vapaammin ja kätkeä muilta omaa -elämäänsä, sillä joutoajoillaan oli hänkin joskus ihminen. - -Mutta Akilleen miekka, joka oli väsyttänyt jo itsensä Akilleen, tuli -Ludvig XIV kääpiökokoiselle seuraajalle suorastaan sietämättömän -raskaaksi kuormaksi. Siksi tuntui myöskin tuo Versaillesin -pienennysmuoto, Trianon, Ludvig XV:stä liian komealta. Ja hän -puolestaan rakennutti arkkitehti Gabrielilla Pikku Trianonin. - -Se on kultakin sivulta noin kuusikymmentä jalkaa laaja paviljonki. -Rakennuksen vasemmalle puolelle sommiteltiin suunnikkaan muotoinen -sivurakennus, jolla ei ollut mitään erikoista luonnetta eikä -koristuksia. Se oli palvelusväen ja hovivirkailijain asunto. -Siinä oli noin kymmenen huoneistoa vallasväkeä varten ja -tilaa viidellekymmenelle palvelijalle. Nykyään saattaa vielä -kokonaisuudessaan nähdä tuon rakennuksen. Siinä on pohjakerta, -alakerta ja ullakkohuoneita. Pohjakerrosta ympäröi kivillä laskettu -kaivanto, joka eroittaa sen puistosta. Kaikki ikkunat ovat varustetut -ulkoapäin rautaisilla ristikoilla niinkuin alakertakin. Trianoniin -päin on rakennuksessa pitkä, mainittujen ikkunain valaisema käytävä -niinkuin luostarissa. - -Käytävästä vei kymmenkunnan ovea asuinhuoneistoihin, joissa kaikissa -oli eteinen kahden puolen olevine konttoreineen ja yksi tai kaksikin -matalaa kamaria, joiden ikkunat olivat sivurakennuksen pihalle päin. - -Pohjakerrassa olivat keittiöt. - -Ullakkokerroksessa palvelijain huoneet. - -Kas tällainen oli Pikku Trianon. - -Lisätkäämme siihen vielä parinkymmenen sylen päässä oleva kappeli, -jota emme kuitenkaan kuvaile, koska emme sitä missään tarvitse; ja -sanokaamme vielä, että tähän pieneen linnaan mahtui ainoastaan yksi -talous, kuten nykyaikaan sanottaisiin. - -Paikan topografia on siis seuraava: päärakennuksesta laaja ja -avoin näköala joka taholle, yli puiston ja metsien, paitsi yhdelle -suunnalle, nimittäin vasemmalle, jossa päin näkyvät ainoastaan -sivurakennuksen käytävän ja keittiöiden tiheillä suojusristikoilla -varustetut ikkunat. - -Suuresta Trianonista, Ludvig XV:n juhlallisesta asunnosta, päästiin -Pikku Trianoniin vihannestarhan kautta ja puista siltaa myöten, joka -yhdisti nuo kaksi palatsia toisiinsa. - -Juuri tähän vihannes- ja hedelmätarhaan, jonka la Quintinie oli -aikoinaan sommitellut ja istuttanut, toi Ludvig XV nyt Choiseulin -äsken kuvatun työteliään kohtauksen jälkeen. Kuningas tahtoi näyttää -ministerille parannuksia, joita hän oli teettänyt Pikku Trianonissa, -dauphinin ja dauphinen uudessa asunnossa. - -Herra de Choiseul ihaili kaikkea ja laususkeli mielipiteitään -soveliaasti kuin hovimies ainakin. Hän salli kuninkaan sanoa -itselleen, että Pikku Trianon tuli päivä päivältä yhä kauniimmaksi ja -suloisemmaksi asuinpaikaksi. Ja ministeri lisäsi, että se oli hänen -majesteettinsa perhekoti. - -"Dauphine", virkkoi kuningas, "on vielä hiukan kaino, niinkuin kaikki -nuoret saksattaret: hän puhuu tosin hyvin ranskaa, mutta arastelee -vähäistä vierasta murrantaa, josta ranskalainen huomaa hänet -itävallattareksi. Trianonissa ympäröi häntä ainoastaan ystäväpiiri -eikä hänen tarvitse puhua muulloin kuin tahtoo." - -"Ja siitä johtuu, että hän puhuu silloin hyvin. Minä olen jo -huomannut, että hänen kuninkaallinen korkeutensa on täydellinen -olento ja ettei hänen tarvitse yrittää enää itseään mitenkään -paremmaksi", sanoi herra de Choiseul. - -Mennessään palatsiin kohtasivat he dauphinin eräällä ruohikolla -mittaamassa auringon korkeutta. - -Herra de Choiseul kumarsi hyvin syvään, mutta kun dauphin ei -puhutellut häntä, ei hänkään sanonut mitään dauphinille. - -Kuningas lausui silloin, niin äänekkäästi, että hänen pojanpoikansa -saattoi sen kuulla: - -"Ludvig on oppinut, ja hän tekee väärin vaivatessaan aivojaan -tieteillä; hänen vaimonsa kärsii siitä." - -"Ei suinkaan", vastasi kuninkaalle lempeä naisen ääni erään -pensasryhmän sisästä. - -Samassa näki kuningas dauphinen juoksevan luokseen, puhelemasta erään -miehen kanssa, jolla oli kokonainen kantamus papereita, harppeja ja -piirustimia. - -"Sire", virkkoi prinsessa, "tässä on herra Mique, minun arkkitehtini". - -"Ah, vaivaako teitä sellainenkin vamma?" kysyi kuningas. "Sire, se on -sukumme perinvammoja." - -"Te aiotte täällä rakennuttaa?" - -"Minä tahdon järjestää hiukan tätä suurta puistoa, jossa kaikilla on -ikävä." - -"Oh oh, tyttäreni, te puhutte liian kovaa; ehkäpä dauphin kuulee ne -sanat." - -"Se on meidän keskemme sovittu asia, isäni", vastasi prinsessa. - -"Nimittäin pitää ikävää?" - -"Ei, vaan koetella hankkia huvia." - -"Ja teidän kuninkaallinen korkeutenne aikoo nyt tänne rakennuttaa?" -kysyi herra de Choiseul. - -"En, vaan aion muuttaa tämän puiston puutarhaksi." - -"Le Notre-parka!" virkkoi kuningas. - -"Le Notre oli suuri mies, sire, sen ajan maun mukaan; mutta mitä -tulee minun mieltymyksiini..." - -"Mihinkä te olette sitten mieltynyt, madame?" - -"Luontoon." - -"Ahaa, niinkuin filosofit." - -"Tai niinkuin englantilaiset." - -"Oho, sanokaapa näin tälle herra de Choiseulille, niin saatte -sodanjulistuksen. Hän päästää vastaamme serkkunsa herra Praslinin -neljäseitsemättä linjalaivaa ja neljäkymmentä fregattia." - -"Sire, minä annan herra Robertin piirtää uuden luonnollisen puutarhan -suunnitelman, sillä hän on etevin mies maailmassa sellaisella alalla." - -"Mikä teidän mielestänne on luonnollinen puutarha?" kysyi kuningas. -"Minä luulin, että kaikki puut, kukat ja hedelmätkin, joita poimin -puista tuolla ohitse tullessani, olisivat luonnollisia seikkoja." - -"Sire, te saisitte kävellä vaikka sata vuotta puutarhoissanne, ettekä -näkisi siellä missään muuta kuin suoria lehtikujia tai neljänkymmenen -asteen kulmaan mitattuja pensasneliöitä, kuten dauphin sanoo, taikka -ruohokenttien ympäröimiä keinotekoisia lammikoita, ja ruohikoiden -kehystänä jälleen perspektiivejä, viistoristiin istutettuja puita -tahi terasseja." - -"No, onko se sitten rumaa?" - -"Se ei ole luonnollista." - -"Kas siinä tyttönen, joka rakastaa luontoa!" virkkoi kuningas -paremmin suopealla kuin iloisella tavalla. "Sanokaa nyt, mitä te -aiotte tehdä minun Trianonilleni?" - -"Jokia, putouksia, siltoja, luolia, kallioita, metsiä, rotkoteitä, -taloja, vuoria, niittyjä." - -"Nukkeja vartenko?" kysyi kuningas. - -"Oi ei, sire, vaan sellaisia kuninkaita varten kuin meistä tulee", -vastasi prinsessa huomaamatta punaa, joka kohosi hänen kuninkaallisen -sukulaisensa poskille ja aavistamatta, että Ludvig XV ennusti heille -synkintä totuutta. - -"Jaha, te mullistelette; mutta mitä te aiotte rakentaa?" - -"Minä aion säilyttää rakennukset." - -"Ah, se nyt on toki hyvä, ettette pane väkeänne asumaan noihin -metsiinne ja virtojenne rannoille, niinkuin heimon intiaaneja, -eskimoita tai grönlantilaisia. Siellä he viettäisivät luonnon elämää, -ja herra Rousseau sanoisi, että he ovat luonnon lapsia... Jos sen -tekisitte, tyttäreni, niin kyllä ensyklopedistit teitä jumaloisivat." - -"Sire, minun palvelijani paleltuisivat sellaisissa asuinpaikoissa." - -"Mutta minnekä te heidät sitten sijoitatte, jos hävitätte kaikki? -Palatsiin ette voi heitä panna: siellä on tilaa tuskin teille -kahdelle." - -"Sire, minähän jätän sivurakennuksenkin entiselleen." - -Niin sanoen osoitti prinsessa kuvaamamme käytävän ikkunoita. - -"Kukas tuolla on?" kysyi kuningas ja nosti kätensä varjostavasti -otsalleen. - -"Muuan nainen, sire", virkkoi herra de Choiseul. - -"Eräs vallasneiti, jonka otin palvelukseeni", vastasi dauphine. - -"Neiti de Taverney", jatkoi Choiseul terävin katsein. - -"Ahaa; Taverneyt ovat siis täällä teidän luonanne?" kysyi kuningas. - -"Ainoastaan neiti de Taverney, sire." - -"Ihastuttava tyttö. -- Mitä te hänellä teette?..." - -"Otin hänet esilukijakseni." - -"Se oli hyvä", sanoi kuningas tähystellen yhä ristikoilla -varustettuun ikkunaan, josta neiti de Taverney katseli ulos, -taudistaan yhä kalpeana ja aivan viattomasti ja aavistamatta, että -häntä tarkasteltiin. - -"Kuinka kalpea hän on!" ihmetteli herra de Choiseul. - -"Hän oli puristua kuoliaaksi toukokuun 31 päivänä, herra herttua." - -"Todellako? Tyttö parka!" sanoi kuningas. "Tuo Bignon ansaitsisi -joutua epäsuosioon." - -"Onko neiti nyt taas voimissaan?" kysyi herra de Choiseul vilkkaasti. - -"Kyllä, herttua, Jumalan kiitos." - -"Ah, nyt hän pujahti pois!" huudahti kuningas. - -"Hän tunsi kai teidän majesteettinne, hän on hyvin kaino." - -"Onko hän ollut täällä jo kauan?" - -"Eilisestä saakka, sire; kun tänne asetuin, niin lähetin noutamaan -hänet luokseni." - -"Ikävä asunto tuollaiselle nuorelle tytölle", huomautti Ludvig XV. -"Se Gabriel-vintiö oli melkoisen tuhma: ei ajatellut, että puut -kasvavat ja pimentävät kerran varjollaan sivurakennuksen, ettei -sieltä näe kunnolleen mitään." - -"Ei, suinkaan, sire, vakuutan, että huoneet ovat siellä melkoisen -kodikkaat." - -"Se on mahdotonta", väitti Ludvig XV. - -"Tahtooko teidän majesteettinne itse sen nähdä?" kysyi dauphine, -ollen valmis esiintymään kunnon emäntänä kodissaan. - -"Olkoon menneeksi. Tuletteko mukaan, Choiseul?" - -"Sire, kello on kaksi, minulla on puoli kolme parlamentin neuvoston -istunto. Ennätän parhaiksi takaisin Versaillesiin..." - -"No hyvä, herttua, menkää ja ravistelkaa niitä mustatakkeja pois -kimpustani. Dauphine, näyttäkää minulle nuo pikku huoneet, olkaa -hyvä. Minä olen yleensä kovin innostunut näkemään huoneensisustuksia." - -"Tulkaa tekin, herra Mique", kehoitti dauphine arkkitehtiään; "teillä -on nyt tilaisuus saada joitakin ohjeita hänen majesteetiltaan, joka -ymmärtää kaikkea niin hyvin". - -Kuningas läksi menemään ensimmäisenä, dauphine hänen perässään. - -He nousivat ylös pieniä kappeliin johtavia portaita, mennen pihaan -vievän portin ohitse. - -Vasemmalta vei ovi kappeliin; oikealta nousivat yksinkertaiset ja -suorat portaat asuinhuoneiden käytävään. - -"Keitä täällä asuu?" kysyi Ludvig XV. - -"Ei vielä ketään, sire." - -"Mutta tässä ensimmäisessä ovessahan on avain?" - -"Kas, tosiaan; neiti de Taverney muuttaa tänään tänne huonekalujaan -ja tavaroitaan." - -"Tähänkö huoneistoon?" kysyi kuningas osoittaen ovea. - -"Niin, sire." - -"Ja hän on kotona? Ei siis mennä sisään." - -"Sire, hän läksi äsken ulos; näin hänet ovikatoksen alla pienen -keittiötarhan puolella." - -"No, näyttäkää minulle malliksi hänen huoneistonsa." - -"Kuten teidän majesteettinne suvaitsee", vastasi dauphine. - -Ja hän johti kuninkaan tuohon yhden ainoan huoneen asuntoon, jossa -oli eteinen ja kaksi vaatekammiota. - -Kuninkaan silmään pisti kamarissa paitsi muutamia huonekaluja, -kirjoja ja klaveeria varsinkin valtava kimppu kauniita kukkia, jonka -neiti de Taverney oli asettanut japanilaiseen maljakkoon. - -"Ah", huudahti kuningas, "niin kauniita kukkia, ja kuitenkin te -tahdotte mullistaa puutarhan... Kuka hitto noukkii väellenne noin -hienoja kukkia? Säästetäänkö niitä myös teitä varten?" - -"Se on tosiaan kaunis kimppu." - -"Puutarhuri mahtaa pitää neiti de Taverneystä... Kuka täällä on -puutarhurina?" - -"En tiedä, sire. Herra de Jussieu on ottanut huolekseen hankkia -puutarha-apulaiset." - -Kuningas katseli uteliaasti koko huonetta, tarkasteli sitten -ikkunasta pihapuoltakin, ja läksi pois. - -Hänen majesteettinsa palasi nyt puiston kautta kävellen Suureen -Trianoniin, jossa hänen saattojoukkonsa odotti häntä, sillä aiottiin -lähteä vaunu-metsästysretkelle päivällisen jälkeen; retkeä kestäisi -kello kolmesta kuuteen. - -Dauphin mittaili yhä auringon korkeutta. - - - - -NELJÄSKYMMENES LUKU - -Salaliitto solmitaan uudella tavalla - - -Sillaikaa kuin kuningas kierteli näin Trianonissa odottaen -metsästysretkeä ja rauhoitellen samalla herra de Choiseulia -ja viettäen itse aikaansa mahdollisimman hauskasti, oli ryhmä -salaliittolaisia kokoontunut pelästyksissään Luciennesiin. He olivat -kiiruhtaneet suoraa päätä rouva Dubarryn luo aivan kuin metsälinnut -ruudin hajua vainuten. - -Ensin olivat sinne tulleet varakreivi Jean ja marski de Richelieu, -heti paikalla, kun olivat katselleet Versaillessa hetkisen harmissaan -toisiinsa. - -Muut olivat vain tavallisia onnenonkijoita, jotka Choiseulien varma -epäsuosioon joutuminen oli houkutellut Luciennesiin; käänne kuninkaan -mielialassa ministeriä kohtaan oli saanut heidät kauhuun; ja kun he -nyt eivät saaneet ministeriä käsiinsä takertuakseen häneen, riensivät -he vaistomaisesti Luciennesiin, ottamaan selvää, oliko tuo puu -todellakin niin vahvasti paikallaan, että siihen saattoi käydä kiinni -yhä huolettomasti kuten ennenkin. - -Rouva Dubarry oli diplomaattisten ponnistustensa ja sitä kruunanneen -petollisen voittonsa väsyttämänä asettunut hiukan nukahtamaan, kun -marski de Richelieun vaunut vierivät hirmumyrskyn nopeudella hänen -palatsinsa pihalle. - -"Valtiatar Dubarry makaa", sanoi Zamore marskille ja Jean Dubarrylle, -olematta vieraista tuonaankaan. - -Varakreivi lennätti Zamoren pitkin käytävän mattoa potkulla, jonka -hän sijoitti hänen tikkauksilla koristetun kuvernöörinpukunsa -leveimpään kohtaan. - -Zamore kirkui kuin syötävä. - -Chon juoksi hätään. - -"Lyötkö sinä taas tuota pikku-raukkaa, julmuri!" huudahti Chon. - -"Ja tapan sinutkin", jatkoi Jean säkenöivin silmin, "jos et herätä -kreivitärtä heti paikalla". - -Mutta kreivitärtä ei tarvinnut herättää: kuullessaan Zamoren kirkunan -ja Jeanin tiuskivan ääneen aavisti hän jotakin pahaa ja riensi -kampausvaippaansa verhottuna sisään. - -"Mikä nyt on?" kysyi hän pelästyneenä, kun näki, että Jean oli -heittäytynyt piehtaroimaan sohvalle, tyynnyttääkseen kiehuvaa -sappeaan, ja ettei marski edes suudellut hänen kättänsä. - -"Sama, sama, _pardieu_", sanoi Jean. "Tuo Choiseul taas!" - -"Kuinka niin?" - -"Kymmentä pahemmin kuin koskaan ennen! Tuhat tulimmaista!" - -"Mitä sinä tarkoitat?" - -"Varakreivi on oikeassa", selitti Richelieu, "herttua de Choiseul on -varmempi kuin koskaan ennen". - -Kreivitär veti poveltaan kuninkaan eilisen pikku kirjeen. - -"Entäpä tämä?" kysäisi hän nauraen. - -"Luitteko sen oikein, kreivitär?" kysyi marski. - -"No, tottahan lukea osaan, herttua", vastasi rouva Dubarry. - -"Sitä en epäilekään, madame; sallitteko minunkin sen lukea?" - -"Kyllä toki, lukekaa." - -Herttua otti kirjeen, aukaisi sen verkalleen ja luki: - - 'Huomenna minä kiitän herra de Choiseulia hänen palveluksestaan. - Sen minä sitoudun tekemään. - - _Ludvig_.' - -"Tuntuuko selvältä?" kysyi kreivitär. - -"Aivan selvältä", vastasi marski irvistäen. - -"No, entäpä nyt?" kysyi Jean. - -"Hyvä, huomenna voitamme; vielä ei ole menetetty mitään." - -"Kuinka, huomennako? Kuningashan kirjoitti tämän eilen. Kirjeen -'huomenna' on siis _tänään_." - -"Anteeksi, madame", oikaisi herttua. "Kun kirje ei ole päivätty, -niin on _huomen_ aina _seuraava_ päivä sen päivän jälkeen, -jolloin te tahdotte herra de Choiseulin kukistuvaksi. Rue de la -Grange-Batelieren varrella, vähän matkan päässä minun hotellistani, -on kapakka, jonka ovikilpeen on maalattu punaisella seuraavat sanat: -'Huomenna annetaan velaksi.' Se huomenna merkitsee: _ei milloinkaan_." - -"Kuningas antoi meille pitkän nenän", sanoi Jean raivoissaan. - -"Se on mahdotonta", supisi kreivitär aivan lamattuna. "Mahdotonta; -sellainen teko on kelvotonta..." - -"Ah, madame, hänen majesteettinsa on hyvin leikkisä", virkkoi -Richelieu. - -"Hän saa sen minulle kalliisti maksaa!" vastasi kreivitär kuohahtaen. - -"Tarkoin asiaa ajatellen ei siitä sovi olla kuninkaalle vihainen", -sanoi marski; "hänen majesteettiaan ei voida syyttää vilpistä eikä -petoksesta. Kuningas on pitänyt sanansa." - -"Kyllä, jukoliste!" huudahti Jean nykäyttäen hartioitaan, ja se -nykäys oli sangen rahvasmainen, jopa enemmän puhuvakin. - -"Mutta mitä hän lupasi?" huusi kreivitär. "Kiittää Choiseulia hänen -palveluksestaan." - -"Aivan niin, madame, minä kuulin itse, että hänen majesteettinsa -kiitteli ministeriä hänen palveluksistaan. Lause voidaan tulkita -kahdella tavalla, ja diplomaattisissa asioissa käyttää kukin -tulkintamuotoa, joka on hänelle itselleen edullisempi; te käsitätte -sen toisella tavalla, kuningas toisella. Tässä tapauksessa ei -huomispäivästä enää ole riitaa; teidän käsityksenne mukaan piti -kuninkaan täyttää lupauksensa tänään: hän on sen nyt täyttänyt. Minä, -joka tässä teille puhun, olen kuullut hänen lausuvan nuo hartaat -kiitoksensa." - -"Herttua, minun mielestäni ei tämä ole sopiva tilaisuus laskea -leikkiä." - -"Leikkiäkö luulette minun laskevan, kreivitär? Kysykääpä varakreivi -Jeanilta." - -"Ei, _pardieu_, tässä ei leikitellä! Tänä aamuna on kuningas -halaillut, sylitellyt ja hyväillyt Choiseulia, ja nyt he parhaillaan -kävelevät yhdessä käsikoukkua Trianonissa." - -"Käsikoukkua!" huusi Chon, joka oli pujahtanut kreivittären -huoneeseen ja kohotti nyt valkeita käsivarsiaan kattoa kohti kuin -uusi epätoivoisen Nioben patsas. - -"Niin, minut on puijattu", sanoi kreivitär; "mutta antaahan -olla, saadaanpas nähdä... Chon, ensin täytyy kutsuttaa takaisin -metsästysretkeä varten lähetetyt vaununi, minä en sinne mene". - -"Oikein", sanoi Jean. - -"Odottakaahan!" huudahti Richelieu. "Ei hätiköimistä, ei happamia -ilmeitä... Ah, anteeksi, kreivitär, että uskallan teitä neuvoa, -anteeksi." - -"Jatkakaa vain, herttua, älkää huoliko, minä luulenkin menettäväni -aivan järkeni. Kas niin se käy: ensin ei meikäläinen tahdo sekaantua -politiikkaan, mutta heti, kun siihen sekautuu, upottaa itserakkaus -meidät siihen korvia myöten... Te siis sanotte...?" - -"Ettei tänään ole viisasta näyttäytyä happamena. Ajatelkaa, -kreivitär, että asema on tukala. Jos kuningas ehdottomasti pysyy -kiinni Choiseulissa, jos hän antaa dauphinen vaikuttaa itseensä, jos -hän loukkaa teitä vasten kasvojakin, niin täytyy teidän..." - -"Mitä?" - -"Täytyy teidän olla vieläkin herttaisempi kuin jo olette, kreivitär. -Minä tiedän kyllä, että se on suorastaan mahdotonta; mutta -mahdotonkin käy asemassamme välttämättömäksi: tehkää tuo mahdoton..." - -Kreivitär aprikoi. - -"Sillä ajatelkaas, jos kuningas ottaisi täällä muotiin saksalaiset -tavat", jatkoi herttua. - -"Jos hänestä tulisi siveä!" huudahti Jean kauhun vallassa. - -"Kuka sen takaa, kreivitär?" virkkoi Richelieu, "vaihtelu viehättää". - -"Oh, mitä siihen tulee", vastasi kreivitär melkoisen huonouskoisena, -"sitä minä en luule". - -"On tapahtunut kummempiakin asioita, madame; ja muistakaa tarinaa -pirusta, joka rupesi munkiksi... Siis ei saa näyttää hapanta naamaa." - -"Niin, sitä ei saa tehdä", toisti Jean. - -"Mutta minä halkean raivosta!" - -"Sen minä kyllä uskon, _parbleu_; haljetkaa, kreivitär, mutta älkää -antako kuninkaan, nimittäin herra de Choiseulin, sitä huomata. -Haljetkaa vain meille, olkaa ehyt heille." - -"Ja minun pitäisi mennä metsästysretkelle?" - -"Se olisi viisasta." - -"Entä te itse, herttua?" - -"Oh, vaikka minun pitäisi metsästää nelinkontin, niin minä menen -sinne." - -"Siinä tapauksessa te tulette minun vaunuissani!" huudahti kreivitär -nähdäkseen, mitä hänen liittolaisensa siitä arvelisi. - -"Kreivitär", vastasi herttua mairealla äänellä salatakseen harmiaan, -"se on liian suuri onni..." - -"Joten siitä kieltäydytte, eikö niin?" - -"Minäkö? Jumala varjelkoon!" - -"Ajatelkaa, te saatatte itsenne noloon asemaan." - -"Minä en tahdo nolata itseäni." - -"Hän tunnustaa sen, hän julkeaa tunnustaa sen!" huudahti rouva -Dubarry. - -"Kreivitär, kreivitär, herra de Choiseul ei anna minulle anteeksi -koskaan!" - -"Oletteko te jo niin sievissä väleissä herra de Choiseulin kanssa?" - -"Kreivitär, mutta, kreivitär, minä joudun ikäviin väleihin madame la -dauphinen kanssa." - -"Onko teistä mieluisempaa, että käymme kumpikin sotaa omalla -tahollamme, mutta jakamatta myöskään saalista? Vielä on aika valita. -Vielä ette ole paljastettu, ja voitte vielä erota yhtiöstä." - -"Te tunnette minut väärin, kreivitär", virkkoi herttua suudellen -rouva Dubarryn kättä. "Epäilinkö minä teidän esittelypäivänänne, kun -teille täytyi saada puku, kähertäjä ja vaunut. Kas niin: minä en -epäröi tänäänkään! Niin, niin, minä olen rohkeampi kuin luulettekaan." - -"Se on sovittu, me ajamme siis yhdessä metsästysretkellä, ja siitä -saan hyvän syyn, ettei minun tarvitse katsella kehenkään eikä -kuunnella ja puhutella ketään." - -"Eikö edes kuningasta?" - -"Päinvastoin, minä annan hänelle sellaisia sulosanoja, että hän tulee -epätoivosta hulluksi." - -"Hyvä, se on sotataitoa, se." - -"Mutta sinä, Jean, mitä sinä teet? Nouse nyt edes hiukan näkyviin -tyynyjesi sisästä, sinähän antaudut elävänä, ystäväni." - -"Mitäkö minä aion tehdä? Tahdotko sen tietää?" - -"Luonnollisesti; ehkäpä siitäkin on meille jotakin apua." - -"Hyvä, minä ajattelen, että..." - -"Että?" - -"Että juuri nyt muokkaavat kaupungin ja maaseudun viisuntekijät -meitä kaikilla mahdollisilla mitoilla; että _Nouvelles à la main_ -hakkaa meitä niinkuin murekelihaa; _Le Gazetier cuirassé_ ampuu -meitä kyrassiemme rakoon; että _La Journal des Observateurs_ -tarkastaa meitä munaskuihin saakka. Yhdellä sanalla: huomenna olemme -sellaisessa tilassa, että yksin Choiseuliakin säälittää." - -"Ja loppupontenne, on?..." kysyi herttua. - -"Että minun täytyy kiiruhtaa Pariisiin ostamaan hiukan riepua ja -voiteita haavoillemme. Annahan minulle vähän rahaa, kälyni." - -"Kuinka paljon?" kysyi kreivitär. - -"Vaikka kuinka vähän, pari, kolmesataa louisdoria." - -"Näette, että saan jo maksaa sotakuluja", sanoi rouva Dubarry -kääntyen herttua de Richelieun puoleen. - -"Se oli vasta sotaretken alku, kreivitär. Joka tänään kylvää, -huomenna niittää." - -Kreivitär kohautti olkapäitään omituisella kuvaamattomalla -liikahduksella, nousi ylös, meni shifonnieri-lipastonsa luokse, avasi -sen ja otti siitä kourallisen seteleitä ja antoi niitä lukematta -Jeanille; samoin lykkäsi Jean ne lukematta ja syvän huokauksen -päästäen taskuunsa. - -Sitten nousi Jean sohvalta, oikaisi vartaloaan ja väänteli -käsivarsiaan aivan kuin upouupunut mies, ja käveli hetkisen huoneen -permannolla. - -"Kas siinä on miekkosia, jotka saavat huvitella ja metsästellä, kun -taas minun täytyy laskettaa satulassa Pariisiin", sanoi hän osoittaen -herttuaa ja kreivitärtä. "Nuo saavat nähdä kauniita ritareita ja -sieviä naisia, kun taas minun täytyy katsella kynänraaputtajain rumia -naamoja. Toden totta, minä olen tämän talon juoksukoira!" - -"Tietäkää, herttua", sanoi kreivitär, "ettei hän vähääkään -tosiasiassa välitä meidän huolistamme; puolet rahoistani antaa -hän varmaan jollekulle hempukalle ja loput pelaa hän jossakin -peliloukossa; sen hän tekee, ja kuitenkin hän uikuttaa vaivojansa, -surkea mies! Mene matkaasi, Jean, minä en siedä sinua!" - -Jean ryösti kolme namurasiaa, joiden sisällön hän tyhjensi taskuunsa, -varasti hyllyltä pienen timanttisilmäisen kiinattaren ja läksi selkä -köyryssä ulos, kreivittären hermostuneiden huutojen saattamana. - -"Mikä hauska nuori mies!" virkkoi Richelieu, aivan kuin kuokkavieras, -jonka täytyy kehua talon heittiöitä lapsia, vaikka hän sisällään -sadattelee heidät pataluhaksi. "Hän on teille sangen kallis... eikö -niin, kreivitär?" - -"Kyllä, juuri niin, kallis minulle; hän on sijoittanut hyvyytensä -minuun, ja se sijoitus tuottaa hänelle neljäsataatuhatta livreä -vuosittain." - -Seinäkello löi. - -"Puoli yksi, kreivitär", sanoi herttua; "onneksi olette jo melkein -valmiiksi pukeutunut; näyttäytykää ensin hiukan hovilaisillenne -täällä, muuten he luulevat, että on auringonpimennys; ja sitten -noustaan nopeasti vaunuihin: tiedättekö, minne päin metsästysretki -tehdään?" - -"Eilen me sovimme hänen majesteettinsa kanssa, että he lähtisivät -Marlyn metsään ja ottaisivat minut täältä mukaan ohi ajaessaan." - -"Oh, minä olen varma, ettei kuningas ole millään tavoin muuttanut -ohjelmaa." - -"Entä teidän suunnitelmanne, herttua? Sillä nyt on teidän aikanne -alkaa." - -"Madame, minä kirjoitin jo eilen sisareni pojalle, joka luultavasti -on jo matkalla tänne, jos voin luottaa aavistuksiini." - -"Herra d'Aiguillon?" - -"Hämmästyisin suuresti, ellei hän matkustaisi kirjeen kanssa ristiin -ja olisi täällä jo huomenna tai ainakin ylihuomenna." - -"Ja te toivotte jotakin hänestä?" - -"Kyllä, madame, hänellä on aatoksia." - -"No hyvä, me olemme siinä suhteessa heikonpuoleisia. Kuningas antaisi -ehkä myötä, ellei hän pelkäisi niin kauheasti työtä." - -"Joten siis...?" - -"Joten pelkään ja vapisen, ettei hän koskaan suostu uhraamaan herra -de Choiseulia." - -"Tahdotteko, niin puhun teille suoraan, kreivitär?" - -"Tietysti." - -"No hyvä, minäkään en sitä usko. Kuningas tekee meille sadasti samat -kepposet kuin eilen; hänen majesteettinsa on niin sukkela! Ja te, -kreivitär, ette kai saata liiallisella itsepäisyydellä itseänne -menettämään hänen rakkauttansa." - -"_Dame_, saattaapa pohtia asiaa." - -"Näettehän siis nyt, kreivitär, että herra de Choiseul istuu -paikallaan iankaikkisesti; tarvittaisiin suoranaista ihmettä -karkoittaaksenne hänet siitä pois." - -"Niin, tosiaan ihmettä", toisti Jeannette. - -"Ja, paha kyllä, ihmiset eivät enää osaa tehdä ihmeitä", jatkoi -herttua. - -"Ah", vastasi rouva Dubarry, "minä tunnen vielä yhden, joka osaa!" - -"Tehdäkö ihmeitä, kreivitär?" - -"_Ma foi_, sitä tarkoitan." - -"Ettekä ole sitä sanonut minulle?" - -"Minä muistin sen vasta nyt, herttua." - -"Luuletteko, että tuo veitikka voi päästää meidät kiipelistä?" - -"Minä uskon, että hän voi kaikkea, mitä tahtoo." - -"Ohoh... Ja minkä ihmetyön hän sitten on tehnyt? Näyttäkäähän jokin -esimerkki, kreivitär, että voin arvostella häntä hänen kokeensa -mukaan." - -"Herttua", virkkoi rouva Dubarry tullen lähemmäksi marskia ja puhuen -vaistomaisesta pelosta hiljaisemmalla äänellä, "hän on eräs mies, -joka kohtasi minut kymmenen vuotta sitten Ludvig XV:n torilla ja -ennusti, että minä kerran olisin Ranskan kuningatar". - -"Sepä merkillistä, ja tuo mies saattaisi ehkä ennustaa minullekin, -että minä kuolen pääministerinä? Eikö niin?" - -"Sitä en laisinkaan epäile." - -"Mikä hänen nimensä on?" - -"Siitä tiedosta ei teille ole mitään hyötyä." - -"Missä hän oleksii?" - -"Oh, sitä minä juuri en tiedä." - -"Eikö hän jättänyt teille osoitettaan?" - -"Ei. Hän sanoi itse tulevansa ottamaan palkintonsa." - -"Mitä te hänelle lupasitte?" - -"Kaiken, mitä hän tahtoi." - -"Ja hän ei ole tullut?" - -"Ei." - -"Kreivitär, tämä on vielä ihmeellisempää kuin hänen ihmeteltävä -ennustuksensa. Sellainen mies meidän täytyy välttämättä saada -käsiimme." - -"Niin, mutta millä tavoin?" - -"Hänen nimensä, kreivitär? Hänen nimensä?" - -"Hänellä on niitä kaksi." - -"Järjestyksessä siis: ensimmäinen?" - -"Kreivi de Fenix." - -"Mitä, sekö herra, jota te osoititte minulle esittely-juhlissanne?" - -"Juuri hän." - -"Tuo preussilainen?" - -"Sama mies." - -"Oh, nyt en luota enää häneen. Kaikkien tuntemieni noitien nimen -lopussa on ollut i tai o." - -"Se sopii mainiosti, herttua; hänen toinen nimensä on sellainen kuin -haluatte." - -"Mikä se sitten on?" - -"Josef Balsamo." - -"Mutta ettekö mitenkään voi saada häntä käsiinne?" - -"Koetan, herttua. Minulla taitaa olla tiedossa eräs henkilö, joka -hänet tuntee." - -"Hyvä. Mutta kiiruhtakaa, kreivitär. Kello on jo neljännestä vailla -yksi." - -"Minä olen valmis. Vaunut portaiden eteen?" - -Kymmenen minuuttia myöhemmin kiitivät rouva Dubarry ja herttua de -Richelieu vaunuissa vieretysten muun metsästysseurueen joukkoon. - - - - -NELJÄSKYMMENESYHDES LUKU - -Taikuria tiedustellaan - - -Marlyn metsässä, jossa kuningas oli metsästysretkellä, vilisi pitkiä -vaunujonoja kaikilla siellä risteilevillä teillä. Se oli niin sanottu -iltapuolen metsästys. - -Viimeisinä ikävuosinaan ei Ludvig XV enää pitänyt pyssy- eikä -ajometsästyksestä. Hän tyytyi vain katselemaan toisten pyyntiä. - -Ne lukijoistamme, jotka tuntevat Plutarkosta, muistavat ehkä myöskin -Marcus Antoniuksen kokin, joka pisti jokainoa tunti vartaaseen -villisian, jotta yksi niistä viidestä tai kuudesta villisiasta, jotka -tällä tavoin yhtaikaa paistuivat, olisi ollut valmis tuotavaksi -pöytään heti paikalla, kun Marcus Antonius tahtoi aterioida. Tämä -johtui siitä, että Marcus Antoniuksella oli hänen Vähää-Aasiaa -hallitessaan paljon työtä. Hän johti oikeudenistuntoja, ja koska -kilikialaiset olivat suuria varkaita, minkä seikan Juvenalis toteaa, -oli Marcus Antoniuksella täysi urakka. Häntä varten täytyi pitää -siis alinomaa puolitusinaa paisteja yhtaikaa vartaissa, sen hetken -varalta, jolloin hänen tuomarinammattinsa salli hänen haukata palasen. - -Samoin oli Ludvig XV:nkin hovissa asianlaita. Iltapuolen -metsästyksissä päästettiin irti kaksi tai kolme peuraa eri aikoina, -ja kuningas valitsi joko nopean tai pitkäaikaisemman ajon aina kunkin -mielentilansa mukaan. - -Tänä päivänä oli hänen majesteettinsa sanonut metsästävänsä kello -neljään saakka. Riistaksi oli siis määrätty peura, joka oli päästetty -irti kello kaksitoista ja jonka arveltiin kestävän ajoa kello neljään -asti. - -Rouva Dubarry oli puolestaan päättänyt ajaa kuningasta yhtä hartaasti -kuin kuningas peuraa. - -Mutta metsämies päättää ja sattuma säätää. Muuan kohtalon pikku oikku -esti tämän rouva Dubarryn suunnitelman. - -Kreivitär oli nimittäin saanut kohtalosta melkeinpä yhtä oikullisen -vastustajan kuin hän oli itsekin. - -Kun kreivitär metsästi hänen majesteettiaan, pakinoiden politiikkaa -herttua de Richelieun kanssa, kuningasta, joka vuorostaan metsästi -peuraa; niin, kun hän ja herttua de Richelieu vastasivat sievin -annoksin tervehdyksiin, joita he matkalla saivat, huomasivat he -yhtäkkiä noin viidenkymmenen askeleen päässä tiestä kaatuneet ja -särkyneet vaunu-parat, jotka kellottivat ihanan lehtikaton alla -pyörät taivasta kohti; kaksi mustaa hevosta, joiden tehtävä olisi -ollut noita vaunuja vetää, jyrsi rauhassa toinen erään pyökin kuorta -ja toinen edessään olevan kiven sammaleita. - -Kreivitär Dubarryn oivalliset hevoset, jotka hän oli saanut lahjaksi -kuninkaalta, olivat jättäneet kaikki muut ajelijat jälkeensä ja -saapuneet ensimmäisinä paikalle, josta voi nähdä nuo särkyneet vaunut. - -"Kas, jokin onnettomuus", virkkoi kreivitär tyynesti. - -"_Ma foi_, tosiaankin", vastasi herttua de Richelieu, sillä hovissa -eivät tunteet ole muodissa. "_Ma foi_, vaunut ovat sirpaleina." - -"Onkos tuolla maassa ruohikossa ruumiskin?" kysyi kreivitär. -"Katsokaapas tuonne, herttua." - -"En luule sitä ruumiiksi, sillä sehän liikkuu." - -"Onko se mies vai nainen?" - -"En tiedä, näköni on niin heikko." - -"Kas, nyt hän tervehtii meitä." - -"Siinä tapauksessa hän ei ole kuollut." - -Ja Richelieu nosti varmuuden vuoksi kolmikolkkaista hattuaan. - -"Kuinka, kreivitär", sanoi marski, "minusta näyttää..." - -"Minusta myöskin..." - -"Että se on hänen ylhäisyytensä prinssi Louis." - -"Kardinaali Rohan omassa persoonassaan." - -"Hittoako hän siellä tekee?" kysyi herttua. - -"Mennään katsomaan", vastasi kreivitär. "Champagne, aja noiden -kaatuneiden vaunujen luo." - -Kreivittären kuski käänsi heti syrjään tieltä ja ajoi metsään. - -"_Ma foi_, hän on tosiaan monseigneur, itse kardinaali", sanoi marski -Richelieu. - -Ja niin oli asia: hänen ylhäisyytensä oli heittäytynyt ruohikkoon -odottamaan, että joku tuttu ajaisi ohitse. - -Nähdessään rouva Dubarryn tulevan luokseen nousi hän ylös. - -"Syvästi kunnioittaen, rouva kreivitär", alkoi hän. - -"Mitä, tekö täällä, kardinaali?" - -"Minä juuri." - -"Käyden?" - -"En; istuen." - -"Oletteko saanut vamman?" - -"En pienintäkään." - -"Mutta miksi tuossa asemassa?" - -"Kysykääpäs vielä, madame: se on tuon tuhman kuskin syy, vintiön, -jonka hankin Englannista. Kun käskin häntä ajamaan oikotietä halki -metsän, aikoen yhtyä muuhun seurueeseen, kääntää hän niin jyrkästi, -että kaatoi minut, ja kaataessaan särki parhaat vaununi." - -"Älkää olko millännekään, kardinaali", sutkautti kreivitär; -"ranskalainen kuski olisi katkaissut kaulanne tai ainakin kaikki -kylkiluunne". - -"Se on ehkä totta." - -"Iloitkaa siis vain." - -"Oh, kreivitär, minä olen filosofikin; mutta nyt minun täytyy -odottaa, ja se on sietämätöntä." - -"Odottaako, prinssi? Joku Rohanko odottaisi?" - -"Täytyy." - -"_Ma foi_, ei suinkaan. Minä luovuttaisin mieluummin vaununi kuin -jättäisin teidät tänne." - -"Toden totta, madame, te saatte minut suorastaan noloksi." - -"Tulkaa tänne vaunuihin, prinssi, tulkaa." - -"Kiitoksia, madame; mutta minä odotan Soubisea, joka on tuolla mukana -metsästämässä ja joka varmaan piakkoin ajaa tästä ohi." - -"Mutta jospa hän on mennyt toista tietä?" - -"No, ei sitten väliä." - -"Monseigneur, pyydän teitä kuitenkin." - -"Ei, kiitän syvimmästi." - -"Mutta miksikä ette tule?" - -"En tahdo teitä vaivata." - -"Kardinaali, jos te ette tule vaunuihini, annan jonkun lakeijani -pitää laahustintani ja juoksen läpi metsän kuin metsänneito." - -Kardinaali hymyili; ja kun hän ajatteli, että kreivitär saattaisi -tulkita pahoin yhä jatkuvan kieltelemisen, niin hän päätti nousta -hänen vaunuihinsa. - -Herttua de Richelieu oli jo luovuttanut hänelle paikkansa ja -asettunut etuistuimelle. - -Kardinaali ryhtyi kursailemaan, mutta herttua oli taipumaton. - -Kreivittären hevoset ottivat pian takaisin hukatun ajan. - -"Anteeksi, monseigneur", sanoi kreivitär kardinaalille, "mutta teidän -ylhäisyytenne on siis leppynyt metsästykselle?" - -"Kuinka niin?" - -"Koska näen nyt teidät ensi kertaa mukana tällaisissa huvituksissa." - -"Se ei johdu siitä, kreivitär. Mutta kun tulin Versaillesiin käymään -kunniatervehdyksellä kuninkaan luona, sain kuulla, että hänen -majesteettinsa oli lähtenyt metsästysretkelle. Ja kun minulla oli -tärkeää asiaa hänelle, läksin ajamaan hänen perästään. Mutta nyt en -saakaan tuon kirotun kuskin tähden puhua kuninkaan kanssa enkä joudu -kaupunkiinkaan, erääseen kohtaukseen." - -"Kuulittekos, madame", virkkoi herttua nauraen, "monseigneur -tunnustaa suoraan asiansa... monseigneurilla on kohtaus". - -"Jonne minä en pääse, toistan sen", vastasi kardinaali, - -"Eikö joku Rohan, prinssi ja kardinaali, pääse minne tahtoo?" kysyi -kreivitär. - -_"Dame"_, huudahti prinssi, "ei, ellei ihmettä tapahdu". - -Herttua ja kreivitär katsahtivat toisiinsa; sana "ihme" toi heidän -Hiileensä heidän äskeisen keskustelunsa. - -"_Ma foi_, prinssi", sanoi kreivitär, "koska tässä puhutte ihmeestä, -niin tunnustan teille, että olen iloissani kohdatessani nyt jonkun -kirkkoruhtinaan, kysyäkseni häneltä uskooko hän siihen". - -"Mihinkä, madame?" - -"Ihmeisiin, _parbleu_!" huudahti herttua. - -"Jumalan sana tekee sen uskonasiaksi, madame", vastasi kardinaali -koettaen ottaa naamalleen uskovaisen ilmeen. - -"Oh, minä en tarkoita Vanhan Testamentin ihmeitä", vastasi kreivitär. - -"Mutta mitä ihmeitä te sitten tarkoitatte, madame?" - -"Nykyajan ihmeitä." - -"Sellaiset ovat harvinaisempia, täytyy minun tunnustaa", virkkoi -kardinaali. "Ja kuitenkin..." - -"Kuitenkin, mitä?" - -"_Ma foi_, minä olen nähnyt sellaista, joka oli ainakin sangen -uskomatonta, ellei suorastaan ihmettä." - -"Vai sellaista olette nähnyt, prinssi?" - -"Olen, kunniasanallani." - -"Tiedättehän, madame", virkkoi Richelieu, "että hänen ylhäisyytensä -väitetään olevan suhteissa henkiolentojen kanssa; ja se ei toki liene -aivan oikeaoppista". - -"Ei, mutta sen sijaan ehkä varsin mukavaa", virkkoi kreivitär. - -"Mutta mitä te näitte, prinssi?" - -"Minä olen luvannut olla siitä puhumatta." - -"Oho, tämähän tuntuu aivan vakavalta." - -"Niin on asia, madame." - -"Mutta vaikka olettekin luvannut olla puhumatta noituudesta, niin -ette kai ole luvannut olla sanomatta noidan nimeä?" - -"En, sitä minä en ole tehnyt." - -"No niin, prinssi, minun täytyy teille tunnustaa, että herttua ja -minä olemme lähteneet tiedustelemaan yhdessä jonkinlaista taikuria." - -"Aivanko totta?" - -"Kautta kunniani." - -"Käyttäkää siis minun taikuriani." - -"Sitä juuri toivoisin." - -"Hän on kyllä valmis teitä palvelemaan, kreivitär." - -"Ja minuako myöskin, prinssi?" kysyi herttua de Richelieu. - -"Kyllä, teitä myöskin, herttua." - -"Mikä hänen nimensä on?" - -"Kreivi de Fenix." - -Rouva Dubarry ja herttua kalpenivat ja katsahtivat toisiinsa. - -"Se on merkillistä!" huudahtivat he molemmat yhtaikaa. - -"Tunnetteko te hänet?" kysyi kardinaali. - -"Emme. Mutta te pidätte häntä todellakin noitana?" - -"Kymmenen veroisena." - -"Oletteko puhunut hänen kanssaan?" - -"Olen." - -"Ja havainnutko hänet...?" - -"Oikeaksi taikuriksi." - -"Mutta missä tilaisuudessa?" - -"Hm..." Kardinaali epäröi, sanoako, jossa annoin hänen povata -itselleni. - -"Ja povasiko hän totta?" - -"Kertoi nimittäin minulle asioita haudan tuolta puolelta." - -"Ja hänellä ei ole muuta nimeä kuin tuo kreivi de Fenix?" - -"Kyllä: olen kuullut häntä mainittavan myöskin nimellä..." - -"Sanokaa jo, monseigneur", äännähti kreivitär maltittomana. - -"Josef Balsamo, madame." - -Kreivitär pisti kätensä ristiin ja katsoi Richelieuhin. Marski -katseli kreivittäreen. - -"Onko pahahenki hyvin musta?" kysäisi rouva Dubarry äkkiä. - -"Pahahenkikö, kreivitär? Häntä minä en ole nähnyt." - -"Kuinka te voitte sellaista kysyäkään, kreivitär", huudahti -Richelieu. "Onko se nyt kirkkoruhtinaalle sopivaa seuraa!" - -"Povattiinko teille sitten näyttämättä paholaista?" kysyi kreivitär. - -"Kyllä", vastasi kardinaali. "Häntä näytetään ainoastaan huonommalle -väelle; meistä selvitään ilman hänen apuaankin." - -"Mutta kaikessa tapauksessa, prinssi, tässä on kuitenkin aina jonkin -verran paholaisenkin temppuja alla", jatkoi kreivitär. - -"_Dame_, niin luulen." - -"Vihreitä liekkejä, eikö niin? Aaveita, helvetin kattiloita, jotka -löyhkäävät kauheasti käristetyltä lihalta?" - -"Ei, ei suinkaan; minun noitani on erinomaisen hienokäytöksinen -mies, hän on hyvin sivistynyt ja ottaa teidät päin vastoin sangen -kohteliaasti vastaan." - -"Ettekö haluaisi antaa tuon taikurin ennustaa tulevaa kohtaloanne, -kreivitär?" kysyi marski de Richelieu. - -"Minun täytyy myöntää, että mieleni tekee kovasti." - -"Antakaa, siis, madame." - -"Mutta missä sen saa tehdä?" kysyi rouva Dubarry, toivoen, että -kardinaali antaisi hänelle hänen haluamansa osoitteen. - -Kardinaali vastasi: - -"Eräässä oikein sievästi sisustetussa huoneessa." - -Kreivitär saattoi tuskin salata maltittomuuttaan. - -"No, mutta talo?" kysyi hän. - -"Oikea talo, vaikka hiukan omituista arkkitehtuuria." - -Kreivitär hytkähteli ja polki jalkaansa, kun häntä niin huonosti -ymmärrettiin. - -Richelieu riensi häntä auttamaan. - -"Mutta ettekö näe, monseigneur, että madame on jo ylen suuttunut, kun -ei saa tietää tuon taikurinne asuntoa?" sanoi herttua. - -"Taikurin asuntoako?" - -"Niin." - -"Niin." - -"Ahaa", vastasi kardinaali. "No, _ma foi_, malttakaas... Voinkohan... -niin... olkoon sitten, se on Maraisin kaupunginosassa, melkein -bulevardin kulmassa, Rue Saint-Françoisin taikka Saint-Anastasen -varrella... Ei, niiden katujen varrella se ei ollut. Mutta ainakin -sillä kadulla oli jonkin pyhimyksen nimi." - -"Mutta minkä pyhimyksen, antakaa tulla, tehän tunnette ne ammattinne -puolesta kaikki?" - -"Enpäs, _ma foi_, päinvastoin. Minä tunnen niitä sangen vähän", -virkkoi kardinaali; "mutta odottakaahan, minun lakeija-lurjukseni -tietää sen varmaan". - -"Se on hyvä", sanoi marski de Richelieu. "Hänet otettiinkin tuonne -taakse mukaan. Pysäytä, Champagne, pysäytä." - -Ja herttua de Richelieu nykäisi nauhasta, jonka toinen pää oli -solmittu kiinni ajajan pikkusormeen. - -Kuski pysäytti hevoset niin rajusti, että niiden jäntevät reidet -vapisivat. - -"Olive, oletko sinä siellä?" huusi kardinaali. - -"Olen, monseigneur." - -"Minnekkä minä ajoinkaan eräänä iltana, siellä Maraisin korttelissa, -etäällä?" - -Lakeija oli sangen hyvin kuullut koko keskustelun, mutta varoi -näyttämästä sitä kuulleensa. - -"Maraisin korttelissako?" toisti hän ja oli miettivinään ympäri -päänsä. - -"Niin, lähellä bulevardia." - -"Minä päivänä, monseigneur?" - -"Silloin kun tulin takaisin Saint-Denisistä." - -"Saint-Denisistä?" hoki Olive yhä päästäkseen tärkeäksi henkilöksi ja -näyttääkseen luonnollisemmalta. - -"Niin juuri, sieltä; vaunut odottelivat minua bulevardilla, -muistaakseni." - -"Tosiaankin, monseigneur, aivan niin", vastasi Olive. "Muuan mies -tuli vaunujen luokse ja työnsi niihin raskaan paketin, nyt minä sen -muistan." - -"Paljon mahdollista; mutta kuka sinulle siitä puhuu, aasi!" vastasi -kardinaali. - -"Mitä monseigneur sitten tahtoo?" - -"Tietää tuon kadun nimen." - -"Rue Saint-Claude, monseigneur." - -"Claude, sehän se oli!" huudahti kardinaali. "Olisin vaikka voinut -lyödä vetoa, että jonkin pyhimyksen nimi se oli." - -"Rue Saint-Claude!" toisti myöskin kreivitär; ja hän loi uskottuunsa -niin merkitsevän katseen, että marski, joka aina arasteli paljastaa -salaisuuksiaan, varsinkin nyt, kun oli kysymys salaliitosta, -keskeytti rouva Dubarryn huudahtaen: - -"Kreivitär, tuolla on kuningas." - -"Missä?" - -"Tuolla, katsokaa." - -"Kuningas, kuningas!" huudahti kreivitär. "Käännä vasemmalle, -Champagne, vasemmalle, ettei hänen majesteettinsa meitä näe." - -"Ja miksikä niin, kreivitär?" kysyi kardinaali pelästyneenä. "Minä -luulin päinvastoin, että te veisitte minut hänen majesteettinsa -luokse." - -"Ah, sehän oli totta. Te haluatte nähdä kuningasta, te." - -"Pelkästään sitä varten tänne tulinkin, madame." - -"No, te saatte ajaa kuninkaan luo." - -"Mutta entä te?" - -"Me jäämme tänne." - -"Mutta, kreivitär..." - -"Älkää kursailko, prinssi, pyydän; kukin pitää huolen omista -asioistaan. Kuningas on tuolla, tuon kastanjapuu-ryhmän varjossa, -teillä on kuninkaalle asiaa, se sopii hyvin. Champagne!" - -Champagne pysäytti heti. - -"Champagne, laske meidät maahan ja vie sitten hänen ylhäisyytensä -kuninkaan luokse." - -"Hm, yksinänikö, kreivitär?" - -"Tehän toivoitte saavanne puhella kuninkaan kanssa, herra kardinaali." - -"Se on totta." - -"Nyt saatte hänet aivan kokonaan haltuunne." - -"Oi, te kukkuroitte minut kohteliaisuudella." - -Ja kirkkoruhtinas suuteli hienosti rouva Dubarryn kättä. - -"Mutta te, madame, minnekä te vetäydytte?" kysyi hän. - -"Tänne vain, tammistoon." - -"Kuningas lähtee etsimään teitä." - -"Sen parempi." - -"Hän tulee kovin rauhattomaksi, kun ei näe teitä." - -"Ja se kiusaa häntä, sitä minä tahdonkin." - -"Te olette jumalallinen, kreivitär." - -"Samoin sanoo kuningaskin aina kun olen häntä kiusannut. Champagne, -kun olet saattanut hänen ylhäisyytensä, aja takaisin täyttä laukkaa." - -"Tottelen, rouva kreivitär." - -"Hyvästi, herttua", sanoi kardinaali. - -"Näkemiin, monseigneur", vastasi herttua. - -Lakeija laski porraslaudan alas, ja herttua ja kreivitär, -viimemainittu keveänä kuin luostarista päässyt impynen, astuivat -alas vaunuista, jotka nyt lähtivät viemään hänen ylhäisyyttään -nopeaa vauhtia erästä kumpua kohti. Sillä kummulla seisoi hänen -kaikkeinkristillisin majesteettinsa etsiskellen likinäköisillä -silmillään tuota häijyä kreivitärtä, jonka kaikki muut paitsi hän -saattoivatkin helposti nähdä. - -Rouva Dubarry ei hukannut aikaansa. Hän nojautui herttuan käsipuoleen -ja veti hänet mukaansa metsikköön. - -"Kuulkaas", sanoi hän, "luulen että itse Jumala lähetti tuon kunnon -kardinaalin luoksemme". - -"Päästäkseen itse hänestä edes hetkeksi, ymmärrän", vastasi herttua. - -"Ei, vaan opastaakseen meitä etsittävämme jäljille." - -"Me siis menemme hänen luokseen?" - -"Tietysti. Mutta..." - -"Mitä mutta, kreivitär?" - -"Sanon suoraan, että minä niin pelkään!" - -"Ketä?" - -"Noitaa, tietysti. Minä olen hyvin taikauskoinen." - -"Oi, hemmetti!" - -"Entä te, uskotteko te ennustuksiin?" - -"Hm, en voi kieltää, kreivitär." - -"Tuo minun kohtaukseni taikurin kanssa..." - -"On selvä todistus. Ja minä itsekin"... sanoi vanha marski raaputellen -korvallistaan. - -"Niin mitä, te itse?" - -"Minäkin tutustuin kerran erääseen taikuriin..." - -"Niinkö?" - -"Sellaiseen, joka teki minulle kerran hyvän palveluksen." - -"Minkä palveluksen, herttua?" - -"Herätti minut kuolleista." - -"Herätti kuolleista? Teidätkö?" - -"Aivan niin, minä olin suorastaan kuollut." - -"Kertokaa minulle tuo, herttua." - -"Mennään siis piiloon." - -"Herttua, te olette aika pelkuri." - -"Enpä suinkaan. Minä olen viisas, siinä kaikki." - -"Olemmeko tässä nyt turvassa?" - -"Luulenpa." - -"No, antaa tarinan tulla." - -"Se on tällainen. -- Minä olin silloin Wienissä. -- Se tapahtui -siihen aikaan, jolloin olin siellä lähettiläänä. -- Minua pistettiin -eräänä iltana miekalla läpi koko ruumiin. Se oli aviomiehen miekka, -ja piru niiden eteen joutukoon. Minä kaaduin, minut nostettiin -maasta. Olin kuollut." - -"Kuinka, kuollutko?" - -"_Ma foi_, melkein kuollut. -- Kulkeepa siitä ohitse noita ja kysyy, -ketä siinä sillä tavoin kannetaan. Vastaavat hänelle, että se olen -minä. Hän pysäyttää paarit, kaataa pari, kolme pisaraa haavaani, en -tiedä mitä, ja toiset kolme huulilleni: verenjuoksu lakkaa, minä alan -jälleen hengittää, avaan silmäni, ja olen pelastunut." - -"Se oli Jumalan ihmetyö, herttua." - -"Ei, päinvastoin pelkään ja uskon, että se oli paholaisen ihmetyö." - -"Olette oikeassa, marski. Jumala ei olisi pelastanut teidän laistanne -veitikkaa. Kunnia sille, jolle se tulee. Ja elääkö tuo noitanne -vielä?" - -"Sitä epäilen, ellei hän ole keksinyt kultatinktuuria." - -"Niinkuin te, marski?" - -"Uskotteko tekin noita juttuja?" - -"Minä uskon vaikka mitä. Oliko hän vanha?" - -"Itse Metusalem." - -"Ja hänen nimensä?" - -"Komea kreikkalainen nimi: Althotas." - -"Oh, sehän on kauhea nimi, marski." - -"Eikö olekin, madame?" - -"Herttua, tuossa tulevat vaunut takaisin." - -"Oivallista." - -"Onko asia päätetty?" - -"Kyllä, kautta kunniani." - -"Me lähdemme Pariisiin?" - -"Pariisiin." - -"Rue Saint-Claudelle?" - -"Jos tahdotte... Mutta kuningas kun odottaa..." - -"Ainakin se saisi minut lähtemään, herttua, ellen muutenkin oli -päättänyt lähteä. Hän on kiusannut minua; nyt on sinun vuorosi -raivostua, Ranska!" - -"Mutta ehkä luullaan, että teidät on ryöstetty, että olette -harhautunut." - -"Sitä suuremmalla syyllä, kun minut on nähty teidän seurassanne, -marski." - -"Kuulkaa, kreivitär, minä olen vuorostani suora: minä pelkään!" - -"Mitä?" - -"Pelkään, että kerrotte tästä jollekulle, ja että joudun -naurunalaiseksi." - -"Silloin nauretaan meille molemmille, koska lähden sinne teidän -seurassanne." - -"Tarkoin ajatellen saatte minut lähtemään, kreivitär. Muuten: jos -minut petätte, niin minä sanon..." - -"Mitä sanotte?" - -"Että te läksitte sinne minut kanssani kahden." - -"Teitä ei uskota, herttua." - -"Oho, jos vain hänen majesteettinsa ei olisi niin lähellä..." - -"Champagne! Champagne! Tuota kautta, tuon metsikön takaa ettei minua -nähdä. Germain, avaa vaunujen ovi. Kas niin. Nyt Pariisi, Maraisin -kaupunginosa, Rue Saint-Claude, täyttä laukkaa." - - - - -NELJÄSKYMMENESKAHDES LUKU - -Pikaviesti - - -Kello oli kuusi illalla. - -Siinä Saint-Claude-kadun talon huoneessa, johon me jo kerran ennen -olemme lukijamme johtaneet, istui Balsamo unesta heränneen Lorenzan -vieressä ja koetti selvillä vakuutuksilla saada tuon kaikille hänen -pyynnöilleen kylmän kapinoitsijansa lauhtumaan. - -Mutta nuori nainen katsoi häneen karsaasti, aivan kuin Dido muinoin -katkoi Aeneasta, kun viimemainittu aikoi lähteä hänen luotaan. Eikä -Lorenza puhunut Balsamolle muuta kuin soimauksia, ja kätensä hän -ojensi ainoastaan lykätäkseen hänet loitommas. - -Lorenza valitti, että hän oli vanki, että hän oli orja, ettei hän -saanut enää hengittää vapaata ilmaa, ei nähdä aurinkoa. Hän kadehti -luonnon pienimpäinkin olentojen onnea, lintujen, kukkien. Hän sanoi -Balsamoa hirmuvaltiaakseen. - -Sitten kiihtyi hän moitteesta vihaan ja repi kappaleiksi kauniin -pukukankaan, jonka hänen miehensä oli hänelle lahjoittanut, haluten -sulostaa jollakin keimailuun vivahtavalla sitä yksinäisyyttä, johon -hän vaati Lorenzaa alistumaan. - -Balsamo jälleen puhui hänelle lempeästi ja katseli häneen rakkaasti. -Näki selvästi, että tuolla helposti ärtyvällä naisella oli suunnaton -valtapaikka hänen sydämessään, ehkäpä hänen koko elämässään. - -"Lorenza", sanoi Balsamo vaimolleen, "rakas lapsukaiseni, miksi -moinen vihollisuus ja vastahakoinen mieliala minua kohtaan? Miksi -ette tahdo elää kanssani, minun, joka rakastan teitä kuvaamattomasti, -niin, elää kanssani suopeana ja uskollisena toverina? Silloin ei -teidän toiveillanne olisi rajaa; silloin saisitte vapauden kehittää -olemustanne auringon paisteessa, kuin nuo kukat, joista äsken -puhuitte, avata siipenne kuin linnut, joiden elämää te kadehditte. -Silloin me seuraisimme kaikkialla toisiamme. Silloin ette uneksisi -ainoastaan auringosta, joka teitä niin suuresti hurmaa, vaan myöskin -siitä ihmisten tekemästä auringonpaisteesta, seurapiireistä, joissa -tämän maan naiset oleksivat. Silloin saisitte olla onnellinen omalla -tavallanne, suotuanne minulle onnen, jota minä kaipaan. Miksi ette -tahdo tätä onnea, Lorenza, te, jonka kauneus ja rikkaus tekisi monet -naiset kateelliseksi?" - -"Siksi, että te olette minulle kauhistus", vastasi ylpeä nuori nainen. - -Balsamo loi häneen samalla vihastuneen ja säälivän katseen. - -"Eläkää siis sillä tavoin kuin itse tuomitsette itsenne elämään", -sanoi hän; "ja koska olette niin ylpeä, niin älkää valittakokaan -kohtaloanne". - -"Sitä en valittaisikaan, jos antaisitte minun olla yksin; en -valittaisi, ellette pakottaisi minua puhumaan kanssanne. Älkää -koskaan ilmestykö kasvojeni eteen, tai jos tulette vankilassani -käymään, älkää puhuko mitään; silloin minä puolestani olen -samanlainen kuin nuo etelän linnut, joita pidetään vankina häkissä: -ne kuolevat, mutta ne eivät laula." - -Balsamo koetti hillitä kiehahtavaa suuttumustaan. - -"No, no, Lorenza", sanoi hän, "olkaa nyt rauhallinen, olkaa -alistuvainen; nähkää nyt kerrankin sydämeeni, tähän sydämeen, joka -rakastaa teitä enemmän kuin mitään muuta. Tahdotteko kirjoja?" - -"En." - -"Miksikä ette? Ne olisivat teille ajanrattona." - -"Olkoon minulla niin ikävä, että siihen kuolen!" - -Balsamo hymyili, tai paremminkin koetti vain hymyillä. - -"Te olette hupsu", sanoi hän. "Tiedätte kai, että te ette voi kuolla -niin kauan kuin minä olen täällä hoitamassa ja parantamassa teitä, -jos tulette sairaaksi." - -"Oh", huudahti Lorenza, "te ette voi parantaa minua, kun kerran -tapaatte minut hirttäytyneenä ikkunan rautoihin ja tähän vyöhöni". - -Balsamon pintaa väristi. - -"Tai kun kerran avaan tämän veitsen ja upotan sen sydämeeni", jatkoi -Lorenza vihasta suunniltaan. - -Kalpeana ja kylmä hiki otsallaan katseli Balsamo Lorenzaa, ja -uhkaavalla äänellä hän sanoi: - -"Ei, te olette oikeassa, Lorenza; silloin minä en voi teitä -_parantaa_, mutta minä _herätän_ teidät ylös _kuolleista_!" - -Lorenzan suusta purkausi kauhun huuto: hän ei tuntenut rajaa Balsamon -mahdille; hän uskoi, että hänen uhkauksensa oli totta. - -Niin pelastui Balsamo siitä pelosta. - -Nyt painui Lorenza tuskallisesti ajattelemaan tätä uutta epätoivon -syytä, jota hän ei ollut vielä ennen aavistanutkaan. - -Mutta juuri kun hänen sinne tänne horjuva järkensä näki, että se oli -suljettu sellaisten sieluntuskain muurien sisälle, joiden yli oli -mahdoton päästä, kajahti Balsamon korvaan soittokellon ääni. Fritz -soitti. - -Se kilahti kolme kertaa nopeasti ja yhtä pitkäin väliaikain jälkeen. - -"Pikaviesti", sanoi Balsamo. - -Lyhyen tuokion perästä soi kello uudestaan. - -"Ja kiireellinen", jatkoi Balsamo. - -"Ah, minä pääsen siis teistä!" huudahti Lorenza. - -Balsamo otti nuoren naisen kylmän käden omaansa. - -"Vielä kerran", sanoi Balsamo, "vielä ja viimeisen kerran: -eläkäämme hyvässä sovussa, eläkäämme keskenämme sisarusten tavoin, -Lorenza. Koska kohtalo on liittänyt meidät toisiimme, tehkäämme se -ystäväksemme, älkäämme pyöveliksemme." - -Lorenza ei vastannut. Hänen tuijottavat ja synkät silmänsä näyttivät -haeskelevan rajattomuudesta jotakin ajatusta, joka alinomaa väistyi -hänen edestään ja jota hän ei ehkä löytänyt siksi, että hän oli -liiaksi ajanut sitä takaa, niinkuin liian kauan pimeässä eläneet -silmät etsivät auringon valoa niin hartaasti, etteivät sitä enää voi -nähdä, koska aurinko heidät jälleen kohdatessaan sokaisee. - -Balsamo otti hänen kätensä ja suuteli sitä, mutta nainen ei näyttänyt -elonmerkkiäkään. - -Sitten astui Balsamo askeleen lieteen päin. - -Samassa tuokiossa heräsi Lorenza horteestaan ja seurasi hänen -liikkeitään kiihkein silmin. - --- Niin, -- tuumi Balsamo itsekseen, -- sinä tahdot nähdä, mitä tietä -minä menen ulos, jotta sinä kerran voisit lähteä täältä perässäni, -- -voisit paeta niinkuin olet minulle uhannut; ja siksi sinä nyt heräät, -siksi sinä seuraat minua silmilläsi. - -Ja Balsamo laski kätensä otsalleen ikäänkuin vaatiakseen johonkin -vastahakoiseen itseään, sitten ojensi hän saman käden nuorta naista -kohti, ja luoden katseensa ja viitaten hänen rintaansa aivan kuin -tikarin pistolla sen lävistääkseen hän sanoi käskevällä äänellä: - -"Nukkukaa." - -Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun Lorenza kallistui kuin kukka -varressaan; hänen päänsä nuokahteli hetken, mutta painui sitten -alas divaanin pieluksille. Hänen himmeänvalkeat kätensä hervahtivat -sivuille, sipaisten hiljaa puvun silkkilaskoksia. - -Balsamo lähestyi Lorenzaa, ja kun hän näki hänen nukkuvan niin -kauniina siinä, painoi hän huulensa hänen ihanaan otsaansa. - -Silloin Lorenzan kasvot aivan kirkastuivat, kuin olisi henkäys -itsensä Rakkauden huulilta haihduttanut pois pilven, joka hänen -otsaansa peitti. Lorenzan suu aukesi väristen raolleen, hänen -silmiään kostuttivat hekumalliset kyyneleet, hän huokaili niinkuin -lienevät huokailleet enkelit, jotka maailman luomisen ensimmäisinä -päivinä rakastuivat ihmisten lapsiin. - -Balsamo katseli häntä tuokion, aivan kuin ei olisi voinut temmata -itseään irti ihailuistaan. Mutta kun soittokello uudestaan kilahti, -riensi hän lieden luo, painoi erästä jousta, ja katosi kukkien taakse. - -Fritz odotti häntä salissa erään miehen seurassa, jonka pukuna oli -pikalähetin takki ja karkeatekoiset, pitkillä kannuksilla varustetut -saappaat. - -Tämän miehen kömpelöt kasvot osoittivat, että hän oli kansan mies; -ainoastaan hänen silmissään oli kipinä pyhää tulta, sellaista, että -olisi voinut luulla hänen saaneen sen joltakin älyllisesti ylemmältä -olennolta. - -Vasen käsi oli hänellä lyhyen ja solmuisen ruoskan kahvassa, kun hän -taas oikealla teki eräitä merkkejä Balsamolle, jotka viimemainittu -tunsi hetkisen niitä katseltuaan, ja vastasi niihin, virkkamatta -mitään ja osoittamalla vain etusormellaan otsaansa. - -Postimies siirsi silloin heti kätensä rintamukselleen ja piirsi -siihen uuden merkin, jota kukaan syrjäinen ei olisi saattanut -huomata, niin suuresti se liike oli samanlainen kuin napin kiinni -paneminen. - -Tähän viimemainittuun merkkiin vastasi mestari näyttämällä sormusta, -joka hänellä oli kädessään. - -Nähdessään moisen pelättävän vertauskuvan painui lähetti polvilleen. - -"Mistä tulet?" kysyi Balsamo. - -"Rouenista, mestari." - -"Mikä mies olet?" - -"Minä olen rouva de Grammontin pikalähetti." - -"Kuka sinut on siihen toimeen hommannut?" - -"Suurkoptin tahto." - -"Mitä määräyksiä sait astuessasi hänen palvelukseensa?" - -"Olla salaamatta mitään mestarilta." - -"Minnekä nyt menet?" - -"Versaillesiin." - -"Mitä sinne viet?" - -"Kirjettä." - -"Kenelle?" - -"Ministerille." - -"Anna tänne." - -Pikalähetti ojensi Balsamolle kirjeen, otettuaan sen nahkaisesta -laukusta, joka hänellä oli selässään. - -"Tuleeko minun odottaa?" kysyi hän. - -"Kyllä." - -"Minä odotan." - -"Fritz." - -Saksalainen ilmestyi huoneeseen. - -"Vie Sebastian kätköön keittiökamariin." - -"Hän tietää minun nimeni", supisi illuminaattilahkon jäsen -taikauskoisesti peloissaan. - -"Hän tietää kaikki", vastasi Fritz hänelle, vieden hänet toiseen -huoneeseen. - -Balsamo jäi yksin; hän katseli tarkoin selvää ja syvään painettua -kirjeen sinettiä, jota lähetin silmät olivat häntä pyytäneet -säästämään niin paljon kuin mahdollista: niin rukoilevasti oli hän -huomannut Sebastianin katsahtavan hänen kirjeen antaessaan. - -Sitten läksi Balsamo hitaasti ja ajatuksissaan menemään ylös Lorenzan -huoneeseen, ja avasi nyt oven, joka vei sinne. - -Lorenza nukkui yhä, mutta lepotilansa täydellisesti herpaamana -ja uuvuttamana. Balsamo tarttui hänen käteensä, joka oli -suonenvetoisesti nyrkissä, ja asetti hänen sydäntään vasten -pikalähetin kirjeen: sellaisenaan, avaamatta sen sinettiä. - -"Näetkö?" kysyi Balsamo. - -"Kyllä, minä näen", vastasi Lorenza. - -"Mikä minulla on kädessäni?" - -"Kirje." - -"Voitko sen lukea?" - -"Voin." - -"No luepas." - -Nyt luki Lorenza silmät ummessa ja rajusti kohoilevin povin sana -sanalta seuraavat rivit, jotka Balsamo piirsi muistiin sikäli kuin -Lorenza ne lausui: - -Pikaviesti - - 'Rakas veli! - - Kuten jo arvasin, on karkoituksestani ainakin jotakin hyötyä. - Minä erosin tänä aamuna Rouenin presidentistä; hän on meidän - puolellamme, mutta pelkää. Minä olen yllyttänyt häntä sinun - nimessäsi. Vihdoin hän päätti rohkaista itsensä, ja hänen - virkaveljiensä esitykset joutuvat viikossa Versaillesiin. - - Minä matkustan heti Rennesiin, ravistellakseni hiukan Karadeucia - ja Chalotaisia, jotka nukkuvat. - - Meidän Caudebeciin sijoitettu asiamiehemme oli Rouenissa. Minä - tapasin hänet. Englanti ei hellitä kesken; se valmistaa ankaraa - noottia Versaillesin kabinetille. - - X... kysyi minulta, pitäisikö hänen antaa siitä tieto. Minä - sanoin, että hän saa sen tehdä. Sinulle toimitetaan viimeiset - häväistyskirjoitukset rouva Dubarryä vastaan, nimittäin ne, jotka - ovat lähteneet Thevenotin, Moranden ja Delillen kynästä. Ne ovat - pommeja, joilla voisi räjäyttää kokonaisen kaupungin. - - Täällä liikkui ilkeä huhu, nimittäin että olisit joutunut - epäsuosioon. Mutta sinä et ole siitä minulle vielä kirjoittanut, - joten minä sille vain nauroin. Älä kuitenkaan anna minun olla - huolissani, lähetä minulle kohta vastaus kirjeen tuojalla. - Kirjeesi löytää minut Caenista, missä minun täytyy valmistella - eräitä herroja. - - Hyvästi, syleilen sinua hellästi. - - Herttuatar _de Grammont_.' - -Tämän luettuaan Lorenza vaikeni. - -"Etkö näe enää muuta?" kysyi Balsamo. - -"En näe." - -"Eikö ole mitään jälkilisäystä?" - -"Ei." - -Balsamon otsa oli kirkastunut sikäli kuin Lorenza luki kirjettä, ja -nyt otti hän herttuattaren kirjeen häneltä. - -"Tämä on harvinainen asiapaperi, jonka he saavat minulle kalliisti -maksaa", sanoi Balsamo. "Oh, miksi he menevätkään kirjoittamaan -tällaisia asioita", jatkoi hän huudahtaen. "Naiset, naiset ne aina -pilaavat suurten ja eteväin miesten hommat! Tuota Choiseulia ei ole -voinut kukistaa kokonainen armeija vihollisia, kokonainen maailma -juonia, ja kas nyt murskaa hänet nainen hellällä henkäisyllään. -Tosiaan, kaikki meidät kukistaa naisten vilppi ja heikkous... Jos -meillä on sydän, tai sydämessämme ainoastaan jokin herkkä hermo, niin -olemme tuhon omat!" - -Ja näitä sanoja virkkaessaan katseli Balsamo kuvaamattoman hellästi -Lorenzaa, joka värisi hänen katseensa kosketuksesta. - -"Onko se totta, mitä ajattelen?" kysyi Balsamo. - -"Ei, ei, se ei ole totta", vastasi Lorenza kiihkeästi. "Näethän, -että rakastan sinua liian suuresti; kuinka voisin vahingoittaa sinua -niinkuin nuo muut älyttömät ja sydämettömät olennot!" - -Balsamo antoi itsensä hervota lumoojansa käsivarsien syleilyyn. - -Äkkiä kajahti kaksi helähdystä Fritzin kellosta. - -"Kaksi vierasta", virkkoi Balsamo. - -Kiivas soitto päätti Fritzin merkinantolauselman. - -Balsamo irtautui Lorenzan syleilystä ja poistui huoneesta, jättäen -nuoren naisen yhä unitilaan. - -Mennessään alas saliin hän kohtasi pikalähetin, joka odotti -mestarinsa käskyjä. - -"Tässä on kirje", sanoi Balsamo hänelle. - -"Mitä minun sillä on tehtävä?" - -"Vie se määräpaikkaansa." - -"Eikö muuta?" - -"Ei." - -Salaseuran jäsen katseli kirjeen kuorta ja sinettiä, ja kun hän näki, -että ne olivat yhtä ehyet kuin äskenkin, äännähti hän ilosta ja -katosi pimeyteen. - -"Mikä vahinko, ettei voi säilyttää tuollaista alkuperäistä -käsikirjoitusta", virkkoi Balsamo. "Ja varsinkin: mikä vahinko, ettei -sitä voi lähettää varmojen kätten kautta itselleen kuninkaalle!" - -Fritz ilmestyi nyt Balsamon eteen. - -"Kuka tänne tuli?" kysyi Balsamo. - -"Muuan herra ja nainen." - -"Ovatko he käyneet täällä ennen?" - -"Eivät." - -"Tunnetko heidät?" - -"En." - -"Onko nainen nuori?" - -"Nuori ja kaunis." - -"Entä mies?" - -"Noin kuudenkymmenen tai viidenseitsemättä vuoden ikäinen." - -"Missä he ovat?" - -"Salissa." - -Balsamo meni nyt saliin. - - - - -NELJÄSKYMMENESKOLMAS LUKU - -Manaus - - -Kreivitär Dubarry oli peittänyt kasvonsa huntuun, ja hän oli -pukeutunut vaatimattoman porvarisrouvan asuun, sillä hänellä oli -ollut kyllin aikaa pistäytyä tänne tullessaan Pariisissa olevassa -hotellissaan. - -Hän oli tullut tänne vuokra-ajurin rattailla marski de Richelieun -kanssa. Viimemainittu oli vieläkin arempi kuin kreivitär, ja -oli pukeutunut harmaisiin vaatteisiin, varakkaan porvariskodin -sisäpalvelijan tapaan. - -"Herra kreivi", kysyi rouva Dubarry; "tunnetteko minua?" - -"Kyllä hyvin, kreivitär", vastasi Balsamo. - -Richelieu pysyi taempana. - -"Olkaa hyvä ja istukaa, madame, ja tekin, monsieur." - -"Hän on minun intendenttini", sanoi kreivitär. - -"Te erehdytte, madame", vastasi Balsamo ja kumarsi. "Herra on herttua -de Richelieu, jonka minä erittäin hyvin tunnen ja joka olisi sangen -kiittämätön, ellei hän enää minua tuntisi." - -"Kuinka niin?" kysyi herttua aivan sekaannuksissaan. - -"Herttua, täytyy kai olla hiukan kiitollinen ihmiselle, joka pelastaa -henkemme." - -"Ah, ah, herttua", virkkoi kreivitär nauraen. "Kuulitteko nyt, -herttua?" - -"Kuinka! Te olette pelastanut henkeni, herra kreivi?" kysyi herttua -kummastellen. - -"Niin, monseigneur, -- Wienissä vuonna 1725, silloin kun te olitte -siellä lähettiläänä." - -"1725? Mutta silloin te ette ollut vielä syntynytkään, hyvä herrani." - -Balsamo hymyili. - -"Totta kai, herttua", vastasi hän, "koska tapasin teidän -kuolemaisillanne tai melkeinpä kuolleena paareilla. Te olitte -saanut miekanpiston läpi rintanne, jonka seikan minä voin todistaa -mainitsemalla, että tiputin haavaan kolme pisaraa eliksiriäni... -Niin, juuri tuohon paikkaan, jossa nyt rypistelette hienoja -Alenconin-pitsejänne, intendentille liian kalliita koristeita." - -"Mutta tehän olette tuskin kolmenkymmenen tai viidenneljättä -ikäinen", keskeytti marski. - -"No mutta huomatkaa toki, herttua!" huudahti kreivitär nauraen niin -että kaikui; "te unohdatte, että seisotte noidan edessä; -- uskotteko -nyt häneen?" - -"Minä olen sanattomaksi ällistynyt, kreivitär." Sitten kääntyi -Richelieu jälleen Balsamon puoleen, ja sanoi: "Mutta silloin, silloin -teidän nimenne oli..." - -"Oh, kuten tiedätte, herttua, meillä noidilla on tapana vaihtaa nimeä -jokaisen uuden sukupolven muuttuessa... ja vuonna 1725 oli meillä -muotina, että nimen täytyi päättyä tavulla _us_ tai _os_ taikka -_as_; eikä minua kummastuttaisi, jos siihen aikaan olisin saanut -päähänpiston ottaa jonkin kreikkalaisen tai latinalaisen nimen. -- -Tämä ohimennen; nyt olen valmis palvelemaan teitä, rouva kreivitär, -ja samoin teitä, hyvä herttua..." - -"Me tulimme pyytämään teiltä neuvoa, marski ja minä." - -"Liian suuri kunnia minulle, madame, varsinkin jos tuo ajatus on -tullut teille aivan luonnostansa." - -"Aivan kaikkein puhtaimmalla tavalla, kreivi. Teidän ennustuksenne -kummittelee aina minun päässäni; mutta minä epäilen, toteutuuko se -milloinkaan." - -"Älkää koskaan epäilkö sitä, mitä tiede sanoo, madame." - -"Oh, oh, meidän kruunumme on sangen epävarma, kreivi; siitä se -johtuu", selitti marski de Richelieu. "Tässä ei ole kysymys haavasta, -joka parannetaan kolmella eliksirin pisaralla." - -"Ei, vaan ministeristä, joka kukistetaan kolmella pikku sanalla..." -vastasi Balsamo. "Olenko ennustanut oikein? Sanokaapa se." - -"Täydellisesti", vastasi kreivitär, alkaen vavista. "Kuulkaa nyt, -herttua, mitäs tällaisesta sanotte?" - -"Oh, älkää niin vähästä hämmästykö, madame", virkkoi Balsamo, joka -saattoi ilman noituuttakin arvata, miksi rouva Dubarry ja Richelieu -olivat niin levottomia. - -"Ja minä suorastaan teitä jumaloisin, jos te keksitte nytkin -parannuskeinon", lisäsi marski. - -"Siihenkö tautiin, joka teitä vaivaa?" - -"Niin; sen nimi on Choiseul." - -"Ja te tahtoisitte siitä päästä?" - -"Kyllä, suuri noita, juuri niin." - -"Herra kreivi, te ette voi jättää meitä pulaan; tässä on kysymys -ammattikunniastanne." - -"Minä olen valmis kaiken parhaani mukaan teitä palvelemaan, madame. -Kuitenkin tahtoisin tietää, eikö herttua de Richelieu tullut tänne -ennakolta määrätyt ajatukset mielessään?" - -"Minä tunnustan, herra kreivi, -- _ma foi_, onhan ihanaa, että saa -kutsua poppamiestä kreiviksi: silloin ei tarvitse irtautua totutuista -tavoistaan." - -Balsamo hymyili. - -"Puhukaa", sanoi hän, "olkaa suora". - -"Kautta kunniani, muuta en tahdokaan", vastasi herttua. - -"Te aioitte kysyä neuvoa eräässä omassa asiassanne?" - -"Se on totta." - -"Haa, salahankittelija!" huudahti kreivitär. "Siitä asiasta ei hän -puhunut minulle mitään." - -"Minä en voinut sanoa sitä muille kuin kreiville, ja hänellekin -ainoastaan hänen korvansa perimäiseen sopukkaan", vastasi marski. - -"Miksikä ette, herttua?" - -"Siksi, että te, kreivitär, olisitte punastunut sen kuullessanne -korviin saakka." - -"Oh, sanokaa se vain, marski, minä olen niin utelias; olen maalannut -poskeni, eikä punastusta näy." - -"No, hyvä", vastasi Richelieu; "kas tällaista minä ajattelin. Varokaa -nyt itseänne, kreivitär, nyt minä pistän hatun kuhilaaseen!" - -"Pistäkää vain, kyllä minullakin on hattuja." - -"Oh, mutta ehkäpä lyötte minua, jos sanon, mitä aioin." - -"Te ette ole tottunut tulemaan taistelussa lyödyksi", virkkoi Balsamo -vanhalle sotamarskille, ja herttua ihastui kovin imarruksesta. - -"No niin", jatkoi Richelieu; "kuulkaa nyt: kunpa en vain -närkästyttäisi hänen majesteettiaan madamea... Kuinkas sen nyt -sanoisinkaan?" - -"Miten pitkäpiimäinen te olette", huudahti kreivitär. - -"Te siis tahdotte, että puhun?" - -"Tahdon!" - -"Aivan jyrkästi?" - -"Tietysti; johan olen sen sanonut!" - -"Siis minä uskallan yrittää. Tämä on ikävä asia, herra kreivi, mutta -hänen majesteettiaan ei voida enää huvittaa. Sanasutkaus ei ole minun -keksimäni, kreivitär, se on madame de Maintenonin." - -"Tuossa ei ole mitään minua loukkaavaa, herttua", huomautti rouva -Dubarry. - -"Sen parempi, Jumalan kiitos, silloin olen rauhallinen. No -niin, herra kreivi, te, joka osaatte valmistaa niin erinomaista -eliksiriä... teidän täytyisi..." - -"Valmistakaa sellainen, joka toisi kuninkaalle takaisin kyvyn tulla -huvitetuksi?" keskeytti Balsamo. - -"Aivan niin." - -"Ah, herttua, se on lapsenleikkiä, ammattialan aakkoskysymyksiä. -Jokainen puoskarikin osaa valmistaa lemmenjuoman." - -"Jonka vaikutus koituu kreivittären hyväksi?" jatkoi herttua de -Richelieu. - -"Herttua!" huudahti kreivitär. - -"Oh, johan tiesin, että te suuttuisitte; mutta te tahdoitte itse -tätä." - -"Te olette oikeassa, herttua", vastasi Balsamo; "katsokaa nyt, -kuinka kreivitär punastuu. Mutta, kuten äsken sanoimme, tässä ei ole -kysymys haavoista eikä rakkaudestakaan. Lemmenjuomalla ette vapauta -Ranskaa herra de Choiseulista. Vaikka kuningas rakastaisi kreivitärtä -kymmenen kertaa enemmän kuin hän nyt rakastaa, on se mahdotonta. -Herra de Choiseul säilyttäisi siitä huolimatta yhä saman lumoavan -vallan hänen järkeensä kuin kreivitär hänen sydämeensä." - -"Se on totta", myönsi marski. "Mutta se olisi kuitenkin hänelle ainoa -keino." - -"Niinkö luulette?" - -"_Dame_, keksikää siis parempi." - -"No, luulenpa, että se on helppoa." - -"Helppoako? Kuulittekos, kreivitär? Nuo noidat eivät joudu mistään -ymmälleen." - -"Miksikä joutua ymmälleen, kun tarvitsee ainoastaan todistaa -kuninkaalle, että herra de Choiseul pettää häntä, -- katsoen tietysti -kuninkaan kannalta asiaa, sillä herra de Choiseul ei ajattele -pettävänsä, tehdessään sitä, mitä hän tekee." - -"Mitä hän sitten tekee?" - -"Kreivitär, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minä: hän tukee -parlamentin uppiniskaisuutta kuningasvaltaa vastaan." - -"Kyllä; mutta pitäisi saada tietää, millä tavoin." - -"Asiamiestensä kautta, jotka rohkaisevat niskureita luvaten heille, -ettei heitä rangaista." - -"Ja mitkä ovat hänen asiamiehiänsä? Heidän nimensä pitäisi saada -tietää." - -"Luuletteko esimerkiksi, että rouva Grammont matkusti maaseudulle -muuta varten kuin kiihoittamaan innostuneita ja rauhoittamaan -pelästyneitä?" - -"Toden totta, sitä varten hän on varmasti sinne matkustanut." - -"Niin, mutta tuossa lähdössä ei kuningas huomaa mitään muuta kuin -että hän vetäysi syrjään." - -"Se on totta." - -"Ja kuinka todistaa kuninkaalle, että sen matkan alla on muuta kuin -mitä uskotellaan?" - -"Rouva Grammontia täytyy syyttää." - -"Oh, ellei tarvitsisi muuta kuin syyttää, kreivi!..." virkkoi marski. - -"Syytös täytyy, ikävä kyllä, näyttää toteen", jatkoi kreivitär. - -"Ja jos se näytettäisiin toteen, varmasti toteen, luuletteko, että -Choiseul säilyttäisi yhä ministerinpaikkansa?" - -"Ei mitenkään!" huudahti kreivitär. - -"Tarvitsee siis ainoastaan paljastaa jokin herra de Choiseulin -petos", jatkoi Balsamo varmasti, "näyttää se selvästi, tarkoin ja -vakuuttavasti hänen majesteetilleen". - -Marski heittäytyi nojatuolissaan selkäkenoon ja purskahti iloiseen -nauruun. - -"Hän on mainio!" huudahti hän; "hän ei epäile mitään. Saada nyt herra -de Choiseul kiinni itse työssä... siinä kaikki... ei muka muuta -mitään!" - -Balsamo oli yhä järkkymättömän tyyni ja odotti, kunnes marskin -ilonpuuska loppui. - -"Kas niin", sanoi sitten Balsamo, "puhutaan nyt asiasta vakavasti, ja -johtakaamme vielä mieleemme pääkohdittain koko asia". - -"Tehdään se." - -"Eikö herra de Choiseulia epäillä parlamentin kapinahengen -ylläpitäjäksi?" - -"Se on jo myönnetty; mutta todistukset?" - -"Eikö herra de Choiseulin luulla juonittelevan sotaa Englantia -vastaan, säilyäkseen täällä välttämättömänä miehenä?" - -"Kyllä luullaan; mutta todistukset?..." - -"Eikö herra de Choiseul lopuksi ole tässä istuvan kreivittären -julkinen vihollinen, ja eikö hän koeta kaikin mahdollisin keinoin -karkoittaa madamea valtaistuimelta, jonka minä olen madamelle -luvannut?" - -"Ah, mitä siihen tulee, se on selvää totta", virkkoi kreivitär; -"mutta sekin täytyisi todistaa... Jos minä vain sen voisin!" - -"Mitä siihen nyt vaaditaan? Joutavanpäiväinen seikka." Marski puhalsi -kämmentään pitkin ja sanoi ivallisesti: - -"Niin, niin, joutavanpäiväinen seikka vain!" - -"Esimerkiksi jokin kahdenkeskinen kirje", sanoi Balsamo. "Aivan -niin... sellainen pikkuasia..." - -"Kirje rouva de Grammontilta, vai mitä, herra marski?" jatkoi kreivi. - -"Taikuri, oi hyvä taikuri, hankkikaa minulle sellainen", huudahti -rouva Dubarry. "Viisi vuotta minä olen itse sitä nyt koettanut; minä -olen uhrannut joka vuosi siihen satatuhatta livreä, mutta en ole -onnistunut." - -"Siksi, että te ette ole kääntynyt minun puoleeni, madame", vastasi -Balsamo. - -"Kuinka tarkoitatte?" äännähti kreivitär. - -"Niin, jos olisitte kääntynyt minun puoleeni, olisin minä..." - -"Mitä?" - -"Auttanut teidät pulasta." - -"Te?" - -"Minä." - -"Onko jo nyt liian myöhäistä?" - -Balsamo hymyili. - -"Myöhäistä ei ole mikään koskaan." - -"Oi, rakas kreivi...", sanoi rouva Dubarry ja pisti kätensä ristiin. - -"Te siis tahtoisitte tuollaisen kirjeen?" - -"Oi, tahtoisin." - -"Rouva de Grammontin kirjeen?" - -"Jos se vain on mahdollista." - -"Ja joka paljastaa herra de Choiseulin kolmessa äsken puhutussa -kohdassa?" - -"Niin, jos saisin... antaisin vaikka toisen silmäni." - -"Oh, kreivitär, se kävisi liian kalliiksi; varsinkin kun annan tuon -kirjeen..." - -"Annatte?" - -"Annan sen teille ilmaiseksi." - -Ja Balsamo veti taskustaan nelin kerroin taitetun paperin. "Mikä -tuo on?" kysyi kreivitär katsellen ahnaasti arkkia. "Juuri niin, -sanokaapa, mikä se on?" kysyi herttua. "Toivomanne kirje." - -Ja Balsamo luki kahdelle kummastuneelle kuulijalleen keskellä syvää -hiljaisuutta äskeisen kirjeen, jonka lukijamme jo tuntevat. - -Sikäli kuin hän luki, aukesivat kreivittären silmät yhä pyöreämmiksi -ja hän alkoi jo joutua aivan suunniltaan. - -"Se on väärä syytös, peijakas, varokaamme tuollaista!" mutisi -Richelieu, kun Balsamo lopetti. - -"Ei, herttua, se on tarkka jäljennös eräästä herttuatar de Grammontin -kirjeestä, jota tänä aamuna Rouenista lähetetty postimies vie -paraikaa Versaillesiin herttua de Choiseulille." - -"Taivaan Jumala!" huudahti marski. "Puhutteko te totta, herra -Balsamo?" - -"Minä puhun aina totta, herra marski." - -"Että herttuatar olisi kirjoittanut moisen kirjeen?" - -"Varmasti, herra marski." - -"Hän olisi ollut niin varomaton!" - -"Se näyttää uskomattomalta, sen myönnän. Mutta se on kuitenkin totta." - -Vanha marski katseli kreivitärtä, jolla ei ollut enää voimaa lausua -sanaakaan. - -"Niin", virkkoi rouva Dubarry viimein, "minä olen samaa mieltä kuin -herttua: minun on vaikea uskoa, herra kreivi, että rouva de Grammont -olisi voinut tällaisella kirjeellä paljastaa ja saattaa vaaralle -alttiiksi oman ja veljensä aseman, hän, niin älykäs nainen... -Sitäpaitsi... saadakseen tietää sellaisen kirjeen sisällön on se -täytynyt saada myöskin lukea." - -"Ja jos kreivi olisi saanut sen lukea, olisi hän sen pitänyt -itsellään: se olisi kallis saalis", kiiruhti marski sanomaan. - -Balsamo pudisti päätänsä. - -"Oh, monsieur", vastasi hän, "sellainen teko sopii niille, jotka -murtavat kirjeet auki niiden salaisuuksia nähdäkseen... mutta ei -miehille, jotka lukevat läpi kuoren niinkuin minä... Hyi, minäkö -kirjeitä murtamassa!... Ja mitä muuten kuuluu minuun tuhota herra -de Choiseulia ja rouva de Grammontia? Te tulette kysymään minulta -neuvoa... hyvinä ystävinä, oletan; minä vastaan teille samalla tapaa. -Te toivotte, että autan teitä, ja minä autankin. Ette kai aio maksaa -minulle neuvonantoa samoin kuin Quai de la Ferraillen ennustajille?" - -"Oh, herra kreivi", huudahti rouva Dubarry. - -"No niin, minä olen antanut teille neuvon, jota te ette näytä -ymmärtävän. Te ilmaisette minulle halunne kukistaa herra de -Choiseulia ja etsitte siihen keinoa; minä annan teille neuvoni, te -hyväksytte sen; minä jätän sen teidän toteutettavaksenne, silloin te -ette sitä usko." - -"Niin, niin, mutta... mutta..." - -"Se kirje tosiaan on olemassa, sanon teille, koska kerran minulla on -siitä jäljennös." - -"Mutta: kuka on antanut teille siitä tiedon, herra kreivi?" huudahti -Richelieu. - -"Ah, tuossa se nyt taas on; tiedon? Yhdessä ainoassa minuutissa te -tahdotte saada samat tiedot kuin minä, tutkija, asiaan vihitty, joka -on elänyt kolmetuhattaseitsemänsataa vuotta." - -"Oho", sanoi Richelieu, ja hänen mielensä masentui; "nyt turmelitte -hyvän vaikutuksen, jonka olin jo teistä saanut, kreivi!" - -"Minä en pyydä teitä itseäni uskomaan, herra herttua; en _minä_ ole -lähtenyt hakemaan _teitä_ kuninkaan metsästysretkellä." - -"Herttua, hän on oikeassa", sanoi kreivitär. "Herra Balsamo, minä -rukoilen, älkää tulko malttamattomaksi." - -"Se, jolla on aikaa, ei tule koskaan malttamattomaksi, madame." - -"Pyydän... lisätkää vielä tällä suosionosoituksella kaikkea hyvää, -jota jo minulle olette tehnyt: sanokaa minulle, millä tavoin olette -saanut ilmi moisia salaisuuksia?" - -"Sitä en epäröi sanomasta, madame", vastasi Balsamo hitaasti aivan -kuin haeskellen jokaista ajatuksensa sanaa. "Sen ilmoitti minulle -ääni." - -"Ääni?" huudahtivat herttua ja kreivitär yhtaikaa. "Teille ilmoittaa -tällaista ääni?" - -"Niin; kaiken, mitä minä tahdon tietää." - -"Ääni on teille sanonut, mitä rouva de Grammont on kirjoittanut -veljelleen?" - -"Vakuutan, madame, että minulle on sen sanonut ääni." - -"Sepä on ihmeellistä." - -"Mutta te ette sitä usko?" - -"No, en, kreivi", vastasi herttua. "Kuinka oletatte, että minun -pitäisi uskoa tuollaista?" - -"Mutta uskoisitteko, jos sanoisin nyt teille, mitä se pikalähetti, -joka vie kirjettä herra de Choiseulille, paraikaa tekee?" - -"_Dame_!" huudahti kreivitär. - -"Minä uskoisin, jos kuulisin sen äänen", innostui herttua -vakuuttamaan. "Mutta herroilla noidilla ja ihmeentekijöillä on -etuoikeus kuulla ja nähdä yksinään yliluonnollisia asioita." - -Balsamo loi silmänsä herra de Richelieuhin niin omituisesti, että -kreivittären selkäpiitä pitkin kävi väristys ja että se epäilevä ja -itsekäs olentokin, jonka nimi on herttua de Richelieu, tunsi kylmän -läikän niskassaan ja sydämessään. - -"Niin", sanoi Balsamo kauan vaiettuaan, "niin, minä yksinäni näen -ja kuulen yliluonnollisia asioita ja olentoja. Mutta kun joudun -sellaisella järjellä varustettujen arvomiesten joukkoon kuin te, -herttua, ja sellaisen kauneuden pariin kuin te, kreivitär, niin avaan -aarteeni ja annan siitä muillekin... Haluttaisiko teitä suuresti -kuulla sitä mystillistä ääntä, joka ilmoittaa minulle kaikki?" - -"Kyllä", sanoi herttua, mutta puristi kuitenkin kätensä nyrkkiin, -ettei olisi vapissut. - -"Kyllä", soperteli kreivitär. - -"Hyvä, herra herttua. Hyvä, rouva kreivitär, saatte siis sen kuulla. -Mitä kieltä toivotte sen puhuvan?" - -"Ranskaa, olkaa hyvä", vastasi kreivitär. "Minä en osaa muita, ja -pelästyisin ehkä kauheasti jotakin muuta." - -"Entä te, herra herttua?" - -"Niinkuin kreivitärkin... ranskaa. Minä tahtoisin mielelläni -toistaa muuallakin, mitä paholainen sanoo, ja nähdä, onko hän hyvin -kasvatettu ja puhuuko hän moitteettomasti ystäväni herra Voltairen -kieltä." - -Balsamo painoi päänsä rintaansa vasten ja meni ovelle, joka vei -pieneen saliin, mistä portaat johtivat yläkertaan. - -"Sallikaa minun sulkea ovi, ettette joudu kovin alttiiksi -vaikutuksille", lisäsi Balsamo. - -Kreivitär kalpeni, meni herttuan luo ja tarttui hänen käsivarteensa. - -Kun Balsamo tuli melkein porrasoven luo, kohotti hän kätensä sitä -huoneiston paikkaa kohti, jossa Lorenza oli, ja lausui kaikuvalla -äänellä ja arabiankielellä seuraavat sanat, jotka me tässä -lukijoillemme käännämme: - -"Ystäväni... kuuletko minua?... Jos kuulet, niin vedä kellon nauhasta -ja soita kaksi kertaa." - -Balsamo tarkasti näiden sanojen vaikutusta, katsellen herttuata ja -kreivitärtä; nämä kuuntelivat ja avasivat silmiään sitäkin kovemmassa -jännityksessä, kun eivät ymmärtäneet, mitä kreivi puhui. Kello soi -selvästi kaksi kertaa. - -Kreivitär hytkähti koholle sohvalla, herttua pyyhki nenäliinalla -hikeä otsaltaan. - -"Koska minua kuulet", jatkoi Balsamo äskeisellä kielellä, "niin paina -marmorinappia, joka on liedenreunalla olevan leijonankuvan oikeana -silmänä, ja lieden tausta aukeaa. Tule aukosta, käy minun huoneeni -lävitse, laskeudu alas portaita ja pysähdy tänne tämän salin vieressä -olevaan huoneeseen." - -Tuokion päästä huomasi Balsamo, että hänen käskynsä oli ymmärretty ja -että sitä toteltiin, sillä oven takaa kuului käsittämätöntä suhinaa, -niinkuin aaveen häilyvää liitelyä. - -"Mitä kieltä tuo on?" kysyi Richelieu teeskennellen olevansa muka -rauhallinen. "Onko se kabbalankieltä?" - -"Kyllä, herttua, se on kieltä, jota käytetään henkien manauksessa." - -"Mutta tehän sanoitte, että me sitä ymmärtäisimme." - -"Kyllä, sen mitä ääni sanoo; mutta en sanonut teidän ymmärtävän sitä, -mitä minä itse sanon." - -"Ja nyt on piru tullut?" - -"Onko teille kukaan puhunut pirusta, herttua?" - -"Niin, minä luulin, ettei muita manalakaan kuin pirua." - -"Manata voi jokaista henkiolentoa." - -"Ja sellainen yliluonnon olentoko...?" - -Balsamo ojensi kätensä verhoa kohti, joka kätki viereisen huoneen -oven. - -"On välittömässä yhteydessä kanssani, monseigneur." - -"Minua peloittaa", sanoi kreivitär; "entä te, herttua?" - -"Kautta kunniani, kreivitär, tunnustan, että olisin mieluummin -Mahonin tai Filipsburgin kentällä." - -"Olkaa hyvä, kreivitär ja herttua, kuunnelkaa, koska tahdotte -kuulla", sanoi Balsamo. - -Ja hän kääntyi oveen päin. - - - - -NELJÄSKYMMENESNELJÄS LUKU - -Ääni - - -Seurasi tuokion juhlallinen hiljaisuus. Sitten kysyi Balsamo -ranskankielellä: - -"Oletteko siellä?" - -"Olen täällä", vastasi puhdas ja hopeinen ääni, joka kuului oviverhon -läpi, tuntuen läsnäolijain korviin paremminkin metallikellon kuin -ihmisen ääneltä. - -"Hitto, tämä alkaa käydä mielenkiintoiseksi", virkkoi herttua; "ja -kaikki käy ilman soihtuja, noitatemppuja ja bengalitulia". - -"Tämä on kauheaa", mutisi kreivitär. - -"Seuratkaa tarkoin kysymyksiäni", jatkoi Balsamo. - -"Seuraan koko olemuksellani." - -"Sanokaa minulle ensin, kuinka monta henkeä on parissani tällä -hetkellä?" - -"Kaksi." - -"Mitä sukupuolta?" - -"Mies ja nainen." - -"Lukekaa ajatuksistani miehen nimi." - -"Herttua de Richelieu." - -"Ja naisen?" - -"Kreivitär Dubarry." - -"Oh, oh", mutisi herttua, "tämäpä vasta on..." - -"Minä en ole milloinkaan nähnyt tällaista", supisi kreivitär vavisten. - -"Hyvä", sanoi Balsamo; "lukekaa nyt kädessäni olevan kirjeen -ensimmäinen lause". Ääni luki sen. Kreivitär ja herttua katsahtivat -toisiinsa silmissä kummastus, joka oli melkeinpä ihailua. - -"Se kirje, jonka jäljensin sanelunne mukaan, missä se nyt on?" - -"Se rientää." - -"Minne päin?" - -"Länteen." - -"Onko se kaukana täältä?" - -"Oi, kaukana jo." - -"Kenellä se on?" - -"Miehellä, jolla on vihreä takki, nahkainen hattu ja pitkävartiset -saappaat." - -"Kulkeeko hän jalkaisin vai ratsain?" - -"Ratsastaa." - -"Minkälaisella hevosella?" - -"Kirjavalla." - -"Missä hänet näette?" - -Tuli tuokion hiljaisuus. - -"Katsokaa", lausui Balsamo vaativasti. - -"Leveällä tiellä; sen kahden puolen on puita." - -"Mutta millä tiellä?" - -"En tiedä, kaikki tiet ovat samanlaisia." - -"Kuinka, eikö mikään teille osoita, mikä tie se on; jokin -virstanpatsas, viitta?" - -"Odottakaa, odottakaa; vaunut vierivät liki ratsastajaa: ne menevät -hänen ohitseen, tulevat minua kohti." - -"Minkälaiset vaunut?" - -"Raskaat, suuret vaunut, täynnä pappeja ja upseereja." - -"Eikö niissä ole mitään kirjoitusta?" kysyi Balsamo. "Kyllä on", -vastasi ääni. "Lukekaa se." - -"Luen niissä sanan 'Versailles', keltaisilla, melkein hälvenneillä -kirjaimilla." - -"Jättäkää vaunut ja seuratkaa pikalähettiä." - -"En näe häntä enää." - -"Miksi ette näe häntä enää?" - -"Tie tekee mutkan." - -"Kääntykää hänen perässään ja tavoittakaa hänet kiinni." - -"Oh, hän ajaa täyttä laukkaa; hän katsoo kelloaan." - -"Mitä näette hevosen edessä?" - -"Pitkän puistokujan, komeita rakennuksia, suuren kaupungin." - -"Seuratkaa häntä yhä." - -"Minä seuraan." - -"Ja nyt?" - -"Pikalähetti suomii hevostaan, yhä kiivaammin; ratsu kylpee -vaahdossa; sen rautaiset kengät jymistävät kiveystä niin, että -kulkijat kääntyvät peloissaan. Ah, ratsastaja syöksyy pitkälle -ja rinteenä laskeutuvalle kadulle. Hän ajaa oikealle. Hiljentää -hevosensa vauhtia. Pysähtyy suuren talon eteen." - -"Nyt täytyy teidän seurata häntä mitä tarkimmin, kuuletteko?" - -Ääni huokasi raskaasti. - -"Olette väsynyt. Ymmärrän sen." - -"Ah, aivan ruhjottu." - -"Väsymys kadotkoon." - -"Ah." - -"No nyt?" - -"Kiitos." - -"Oletteko väsynyt vielä?" - -"En." - -"Näettekö yhä pikalähetin?" - -"Malttakaa... Kyllä, hän nousee ylös leveitä kiviportaita. Hänen -edellään kulkee siniseen ja kultaiseen pukuun puettu lakeija. Hän -menee suurten salien läpi, joissa on kultauksia. Hän tulee valaistuun -kirjoitushuoneeseen. Lakeija avaa oven ja poistuu." - -"Mitä näette?" - -"Lähetti kumartaa." - -"Kenen edessä?" - -"Malttakaa... Erään miehen, joka istuu kirjoituspöydän ääressä selin -oveen." - -"Minkälaisessa puvussa?" - -"Oh, juhlapuvussa, aivan kuin tanssiaisiin menossa." - -"Onko hänellä arvomerkkejä?" - -"Sininen ritarinauha kaulassa." - -"Hänen kasvonsa?" - -"En niitä näe... Ah!" - -"Mitä nyt?" - -"Hän kääntyy." - -"Minkä näköinen hän on?" - -"Vilkkaat silmät, epäsäännölliset piirteet, kauniit hampaat." - -"Ikänsä?" - -"Viisikymmentä, kahdeksankuudetta vanha." - -Kreivitär kuiskasi marskille: - -"Herttua, se on herttua." - -Marski Richelieu nyökkäsi kuin sanoakseen: - --- Kyllä, hän se on... Mutta kuunnelkaa. - -"Sitten?" käski Balsamo. - -"Lähetti antaa sininauhaiselle miehelle..." - -"Saatte sanoa häntä herttuaksi: hän on herttua." - -"Lähetti antaa herttualle kirjeen, jonka hän on ottanut nahkaisesta -laukusta selästään", jatkoi ääni. "Herttua murtaa sinetin, ja lukee -tarkkaavasti kirjeen." - -"Entä sitten?" - -"Hän ottaa kynän ja paperia ja kirjoittaa." Marski de Richelieu -mutisi: - -"Hän kirjoittaa, peijakas vie; jos vain saisi tietää, mitä hän -kirjoittaa, silloin kävisi hyvin." - -"Sanokaa, mitä hän kirjoittaa", käski Balsamo. - -"En voi." - -"Koska olette liian kaukana. Menkää kirjoitushuoneeseen. Oletteko nyt -siellä?" - -"Olen." - -"Kumartukaa katsomaan yli herttuan olan." - -"Nyt katson." - -"Voitteko nyt lukea?" - -"Käsiala on kulunutta, pientä ja epäselvää." - -"Lukekaa, minä tahdon." - -Kreivitär ja Richelieu pidättivät hengitystään. - -"Lukekaa", toisti Balsamo yhä vaativammalla äänellä. - -'Sisareni', virkkoi ääni väristen ja epäröiden. - -"Tämä on vastaus", supisivat marski de Richelieu ja kreivitär -yhtaikaa. - -'Sisareni', jatkoi ääni, 'Voit rauhoittua. Vaara oli lähellä, se -on totta; ottelu oli ankara, sekin on totta; mutta nyt siitä on -päästy. Minä odotan kiihkeästi huomispäivää; sillä huomenna aion minä -puolestani iskeä. Ja minulla on hyvä syy toivoa täydellistä voittoa. -Kiitokset Rouenin parlamenttia, mylord X:ää ja pommeja koskevista -tiedoista.' - --- Huomenna, päästyäni työstä kuninkaan luota, lisään kirjeeseen -vielä asioita, ja lähetän sen sitten sinulle samalla miehellä.' - -Balsamo seisoi vasen käsi ojennettuna ja näytti aivan kuin suurella -vaivalla pakottavan ilmi ääneltä jokaisen sanan. Oikealla hän jälleen -piirsi muistiin äsken kerrotut lauseet, jotka herra de Choiseul oli -juuri kirjoittanut työhuoneessaan Versaillesissa. "Siinäkö kaikki?" -kysyi Balsamo. "Kaikki", vastasi ääni. "Mitä herttua nyt tekee?" - -"Hän kääntää kaksin kerroin paperin, johon hän kirjoitti, sitten hän -kääntää sen vielä, ja panee sen pienen, punaisen taskukirjan väliin, -jonka hän otti hännystakkinsa vasemmasta taskusta." - -"Kuulitteko?" virkkoi Balsamo kreivittärelle, joka oli aivan lamassa -hämmästyksestä. "Ja nyt?" - -"Nyt hän laskee pikalähetin menemään, puhuen hänen kanssaan." - -"Mitä hän lähetille sanoo?" - -"En kuullut muuta kuin viimeisen lauseen." - -"Mitä se oli...?" - -"'Kello yksi Trianonin portilla.' Lähetti kumartaa ja menee." - -"Aivan niin", virkkoi Richelieu, "hän sanoi lähetille, missä he -tapaavat toisensa, kun herttua on päässyt työstä kuninkaan luota". - -Balsamo vaati viittauksella herttuaa ja kreivitärtä vaikenemaan. - -"Mitä tekee herttua nyt?" kysyi hän salaperäiseltä ääneltä. - -"Hän nousee ylös. Hänellä on kädessä kirje, jonka mies hänelle toi. -Hän menee sänkynsä luo ja painaa sen ja seinän välissä olevaa jousta, -jolloin aukeaa rautalipas. Hän heittää kirjeen siihen ja lukitsee -lippaan." - -"Oh, tämä on tosiaan noituutta!" huudahtivat herttua ja kreivitär -yhtaikaa kalman kalpeina. - -"Tiedättekö jo kaikki, mitä haluatte tietää, madame?" kysyi Balsamo. - -"Herra kreivi", vastasi rouva Dubarry ja lähestyi Balsamoa kauhun -vallassa. "Te olette tehnyt minulle palveluksen, josta antaisin -kymmenen vuotta elämänikääni, tai jota oikeastaan en voi millään -maksaa. Vaatikaa minulta mitä tahdotte." - -"Oh, madame, tiedätte että meillä on vanhaa tiliä." - -"Sanokaa, sanokaa, mitä toivotte?" - -"Aika ei ole vielä tullut." - -"No, mutta kun se tulee, vaikka vaatisitte miljoonan..." - -Balsamo hymyili. - -"Kuulkaas, kreivitär", huudahti marski, "sitä miljoonaa sopisi -paremmin teidän pyytää kreiviltä. Mies, joka tietää sellaista kuin -hän tietää ja joka ennen kaikkea näkee, mitä näkee, eikö hän löytäisi -kultaa ja timantteja maan sisuksista, niinkuin ajatuksetkin ihmisten -sieluista?" - -"Niinpä minä polvistun eteenne avuttomuuteni tuntien", virkkoi -kreivitär. - -"Ei, kreivitär, kerran saatte maksaa laskunne minulle. Minä kyllä -annan teille siihen tilaisuuden." - -"Kreivi Balsamo", sanoi herttua Richelieu, "minä olen alistettu, -voitettu, murskattu: minä uskon". - -"Niinkuin Tuomas muinoin, eikö niin, herra herttua? Se ei ole -uskomista, se on näkemistä." - -"Sanokaa sitä miksi tahansa; mutta minä teen julkisen katumuksen, ja -kun minulle vasta puhutaan jotakin noidista, niin tiedän sanottavani." - -Balsamo hymyili. - -"Nyt, madame, sallitteko minun päättää työni?" kysyi hän -kreivittäreltä. - -"Sanokaa." - -"Henki on väsynyt. Suokaa minun vapauttaa hänet taikalauselmalla." - -"Tehkää se, monsieur." - -"Lorenza", sanoi Balsamo arabiankielellä, "minä kiitän sinua; minä -rakastan sinua. Palaa huoneeseesi samaa tietä, jota tänne tulit, ja -odota siellä minua. Mene, rakkaani!" - -"Minä olen niin väsynyt", vastasi ääni italiaksi, vielä suloisempana -kuin äsken manatessa. "Tule heti, Akharat." - -"Minä tulen." - -Ja askeleet loittonivat samalla pehmeällä kahinalla kuin -tullessaankin. - -Muutaman minuutin kuunteli Balsamo tarkoin, että Lorenza oli lähtenyt -pois. Sitten kumartui hän syvään, mutta majesteettisen arvokkaasti -kahdelle vieraalleen, jotka lähtivät ällistyneinä ja pää täynnä -sekavia ajatuksia ulos ja palasivat ajurinrattaihinsa, paremminkin -muistuttaen juopuneita kuin järkeviä ihmisiä. - - - - -NELJÄSKYMMENESVIIDES LUKU - -Epäsuosio - - -Kun Versaillesin linnan kello löi seuraavana päivänä yksitoista, tuli -kuningas Ludvig XV huoneistansa, meni sänkykamarinsa vieressä olevan -gallerian läpi ja huusi kovalla ja jäykällä äänellä: - -"Herra de la Vrillière." - -Kuningas oli kalpea ja näytti kiihtyneeltä. Kuta enemmän hän -koetti salata mielenliikutustaan, sitä selvemmin ilmeni se hänen -sekaantuneesta katseestaan ja hänen tavallisesti eleettömien -kasvolihastensa jännityksestä. - -Hyytävä hiljaisuus syntyi heti hovimiesten rivissä, herrain, joiden -joukossa seisoivat muun muassa herttua de Richelieu ja varakreivi -Jean Dubarry, molemmat tyyninä ja muka välinpitämättöminä ja niinkuin -eivät olisi tienneet mistään. - -Herttua de la Vrillière meni kuninkaan luokse ja otti hänen kädestään -kuninkaallisen kirjeen, jota hän majesteettinsa hänelle ojensi. - -"Onko herttua de Choiseul täällä Versaillesissa?" kysyi kuningas. - -"Sire, hän on ollut täällä eilisestä saakka; hän palasi Pariisista -kello kaksi iltapuolella." - -"Onko hän hotellissaan? Vai linnassako?" - -"Linnassa, sire." - -"Hyvä on", sanoi kuningas, "viekää hänelle tämä käsky". - -Väristys kulki kauan katselijain piirissä, jotka kumartuivat -supattelemaan keskenään aivan kuin tähkät kallistuvat myrskyn -uhatessa. - -Kuningas rypisti kulmiaan kuin enentääkseen kohtauksen herättämää -pelkoa ja meni ylpeästi takaisin työhuoneeseensa: kuningasta -seurasivat henkivartioston päällikkö ja kevyen ratsuväen kapteeni. - -Kaikki katselivat herra de la Vrillièreä, joka meni nyt, itsekin -levottomana saamastaan tehtävästä, hitaasti linnanpihan yli herttua -de Choiseulin huoneisiin. - -Sillävälin puhkesi uhkaava tai toisaalla pelokas keskustelu -galleriassa vanhan marskin ympärillä, joka oli olevinaan kaikkia -muita kummastuneempi, mutta joka ei voinut ketään pettää, sillä hänen -huulillaan värähteli hieno, merkitsevä hymy. - -Kun herra de la Vrillière tuli takaisin, kokoonnuttiin heti hänen -luokseen. - -"No niin?" kysyttiin häneltä. "Se oli karkoituskäsky." - -"Karkoitetaanko herttua de Choiseul?" - -"Kyllä, karkoituskäsky asianomaisessa muodossa." - -"Te luitte sen, herttua?" - -"Luin." - -"Ja se oli aivan selvässä muodossa?" - -"Arvostelkaa sitä itse." - -Ja herttua de la Vrillière lausui seuraavat sanat, jotka hän -hovimiehille ominaisella armottoman tarkalla muistilla oli painanut -mieleensä: - -"Serkkuni tyytymättömyys, jota teidän palvelunne minussa aiheuttaa, -pakottaa minut karkoittamaan teidät Chanteloupiin, jonne te lähdette -kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä. Olisin lähettänyt teidät vielä -kauemmaksi, ellei minua pidättäisi erikoinen kunnioitus rouva de -Choiseulia kohtaan, jonka terveyttä minä tahdon sääliä. Varokaa, -ettei käytöksenne saata minua päättämään toisin." - -Vrillièren herttuaa ympäröivässä hovijoukossa syntyi kummastuksen -suhina. - -"Ja mitä hän vastasi teille, herra de Saint-Florentin", kysyi -Richelieu, joka oli tahallaan mainitsematta herttuaa hänen uudella -nimellään tai hänen arvonsa mukaisesti. - -"Hän vastasi minulle: 'Herra herttua, minä olen vakuutettu ilosta, -jonka tämän kirjeen tuominen teille tuottaa.'" - -"Se oli kova asia tuolle herttua-paralle", sanoi Jean. - -"Sehän on selvää, herra varakreivi: ei suinkaan voi olla hiukan -äännähtämättä, kun moinen tiilikivi putoaa katolta niskaan." - -"Ja mitä hän tekee? Tiedättekö sen?" kysyi Richelieu. - -"Luultavasti hän tottelee." - -"Hm", virkkoi marski. "Tuolla tulee herttua!" huudahti Jean, joka -seisoi tähystelemässä ikkunan ääressä. - -"Hän tulee tänne!" huudahti herttua de la Vrillière. - -"Mitäs teille sanoin, herra de Saint-Florentin!" - -"Hän kävelee nyt pihan yli tänne", jatkoi Jean. - -"Yksinkö?" - -"Aivan yksin, salkku kainalossa." - -"Oi taivahinen", jupisi Richelieu, "toistuukohan taas eilispäiväinen -kohtaus?" - -"Älkää puhukokaan siitä, minua väristää sitä ajatellessani", vastasi -Jean. - -Jean ei ennättänyt sanoa lausettaan loppuun, kun herttua de Choiseul -ilmestyi jo gallerian ovelle. Pää pystyssä ja rauhallisena hän kulki, -sinkauttaen silmistään kirkkaan ja tyynen katseen vihollisiinsa -ja noihin muihin, jotka olivat valmiit julistamaan itsensä hänen -vihollisikseen heti, jos hän joutuisi epäsuosioon. - -Kukaan ei odottanut moista käytöstä äskeisen tapahtuman jälkeen; -kukaan ei siis koettanutkaan tukkia häneltä tietä. - -"Oletteko varma, että luitte kirjeen oikein?" kysyi Jean. - -_"Parbleu!"_ - -"Ja hän tulee vielä takaisin, saatuaan moisen kirjeen, jonka meille -luitte?" - -"Minä en enää tätä käsitä, kautta kunniani!" - -"Mutta kuningas nakkaa hänet Bastiljiin!" - -"Siitä tulee kauhea skandaali." - -"Minun käy melkein sääliksi ministeriä." - -"Ah, nyt hän menee kuninkaan luokse. Suunnatonta!" - -Herttua de Choiseul ei tosiaan välittänyt ovenvartijoista, jotka -koettivat aivan ällistyneinä estää häntä pääsemästä sisään, vaan -tunkeutui suorastaan kuninkaan kirjoitushuoneeseen. Kuninkaalta pääsi -hänet nähdessään kummastuksen huudahdus. - -Herttua de Choiseulilla oli kädessään kuninkaallinen kirje; hän -näytti sitä melkeinpä hymyillen kuninkaalle. - -"Sire, kuten teidän majesteettinne eilen minulle etukäteen ilmoitti, -olen juuri saanut uuden kirjeen." - -"Niin, herrani", vastasi kuningas; - -"Ja koska teidän majesteettinne suvaitsi silloin sanoa minulle, -ettei minun pitäisi koskaan käsittää todeksi kirjeitä, joita teidän -majesteettinne ei ole itse suullisesti vahvistanut sanoillaan, niin -tulin pyytämään selitystä." - -"Se on lyhyt, herra herttua", vastasi kuningas, "tänään pitää kirje -paikkansa". - -"Pitää paikkansa?" sanoi herttaa. "Näin loukkaava kirje, niin -uskolliselle palvelijalle!" - -"Uskollinen palvelija, monsieur, ei pane herraansa näyttelemään -narrin osaa." - -"Sire", vastasi ministeri ylpeästi, "minä luulin syntyneeni tarpeeksi -lähellä valtaistuinta ymmärtääkseni teidän majesteettianne". - -"Monsieur", sanoi kuningas lyhyesti, "minä en tahdo pitää -teitä epätietoisuudessa. Eilisiltana otitte te työhuoneessanne -Versaillesissa vastaan rouva de Grammontin lähetin." - -"Se on totta, sire." - -"Hän toi teille kirjeen." - -"Eivätkö veli ja sisar saa kirjoittaa toisilleen, sire?" - -"Odottakaahan, olkaa hyvä; minä tiedän, mitä siinä kirjeessä oli... -Oh, sire, kas tuossa... minä näin sen vaivan, että kopioitsin sen -omin käsin." - -Ja kuningas antoi herttualle täyden jäljennöksen rouva de Grammontin -kirjeestä. - -"Sire..."... - -"Älkää kieltäkö, herttua... te panitte sen kirjeen pieneen -rautalippaaseen, joka on sänkynne takana." - -Herttua kävi kalpeaksi kuin ruumis. - -"Eikä siinä kaikki", jatkoi kuningas armottomasti. "Te kirjoititte -rouva de Grammontille vastauksen. Senkin kirjeen sisällön minä tiedän -Se kirje on taskussanne muistikirjan välissä ja puuttuu ainoastaan -lisäystä, jonka aioitte laatia lähdettyänne luotani. Näette, että -olen asioista perillä, eikö niin?" - -Herttua de Choiseul pyyhki otsaansa, joka oli kylmän hien vallassa, -kumarsi sanaakaan virkkamatta ja läksi kuninkaan huoneista aivan kuin -häntä olisi kohdannut halvaus. - -Ellei raitis ilma olisi leyhähtänyt hänen kasvoilleen, olisi hän -kaatunut maahan. - -Mutta hän oli lujatahtoinen mies. Galleriassa hän hallitsi jälleen -mielensä, kulki pää pystyssä hoviväen kujan läpi, meni huoneustoonsa -ja ryhtyi polttamaan ja panemaan lukon taakse kaikenlaisia -papereitaan. - -Neljännestunnin kuluttua ajoi hän vaunuillaan pois linnasta. - -Herra de Choiseulin joutuminen epäsuosioon oli ukonisku, joka -loimautti koko Ranskan tuleen. - -Parlamentit, jotka olivat tosiaan saaneet ministerin -suvaitsevaisuudelta tukea, levittivät kohta tiedon, että valtakunta -oli nyt menettänyt varmimman pylväänsä. Aateli pysyi hänessä kiinni, -koska hän itse kuului tähän säätyyn. Papistolle oli tuo mies, jonka -persoonallinen, joskus ylpeyteen vivahtava arvokkuus antoi hänen -ministerintöilleen pyhän hohteen, ollut lempeä. - -Ensyklopedistinen eli filosofinen puolue, joka jo siihen aikaan oli -lukumäärältään melkoisen suuri ja varsinkin sangen voimakas, koska se -lisäsi rivejään valistuneilla, oppineilla ja saivartelunhaluisilla -ihmisillä, päästi pahan hälinän nähdessään hallituksen joutuvan pois -sellaisen miehen käsistä, joka suitsutti ihailun uhria Voltairelle, -myönsi vuotuisia määrärahoja Ensyklopedialle ja säilytti ja kehitti -hyödylliseen suuntaan madame de Pompadourin ajan tapoja, tuon kaupan -ja filosofian naisellisen Maecenaan. - -Kansalla oli enemmän syytä valitukseen kuin kaikilla muilla -tyytymättömillä. Ja kansa nurisikin, tutkimatta liioin asiaa, mutta -se osui kuten aina kuitenkin totuuden pääkohtaan, pahan haavaan. - -Laajasti arvostellen oli Choiseul sekä huono ministeri että huono -kansalainen; mutta ajan oloihin verrattuna oli hän miehisen -kunnon, moraalin ja isänmaanrakkauden mallikuva. Kun maaseudun -kansa oli kuolemaisillaan nälkään ja kuuli puhuttavan kuninkaan -tuhlaavaisuudesta ja rouva Dubarryn perikatoon vievistä oikuista, kun -sille kansalle julkisesti levitettiin sellaisia mielipiteitä kuten -esimerkiksi _Neljänkymmenen écun mies_, tai sellaisia neuvoja kuin -_Yhteiskunnallinen sopimus_, ja salaisesti sellaisia paljastuksia -kuin _Käsinkirjoitettuja uutisia_ ja _Kunnon kansalaisen omituisia -aatoksia_, silloin kauhistui tuo kansa joutumista yksinomaan -kuninkaan naikkosen saastaisiin käsiin, rouva Dubarryn, joka -_ansaitsi vähemmän kunnioitusta kuin jonkun sydenpolttajan vaimo_, -kuten Bauveau aikoinaan sanoi. Se kauhistui joutumista tuon kaikkien -hovisuosikkien suosikin uhriksi. Ja suunnattomien kärsimysten -uuvuttamana se näki kummakseen nyt tulevaisuutensa vieläkin -mustempana kuin menneisyys oli ollut. - -Asia ei kuitenkaan ollut niin, että kansa olisi erikoisesti -suosinut jotakin yhteiskunnan piiriä, joskin toiset olivat siitä -vastenmielisiä. Se ei rakastanut esimerkiksi parlamentteja. -Parlamentit, sen luonnolliset suojelijat, olivat aina jättäneet -sen oman onnensa nojaan, pohtiessaan hedelmättömästi keskinäisiä -kilpailu- ja itsekkyyskysymyksiään. Parlamentit olivat kaikkivaltiaan -kuninkuuden väärän heijastuksen häikäiseminä kuvitelleet olevansa -jonkinlainen aateliston ja kansan välinen aristokratia. - -Kansa ei rakastanut myöskään aatelia; siitä esti sitä sen oma -vaisto ja huonot muistot. Se pelkäsi miekkavaltaa yhtä suuresti -kuin se vihasi kirkkoa. Mikään herra de Choiseulin eroittamisessa -ei oikeastaan liikuttanut kansaa. Mutta se kuuli ylimystön, pappien -ja parlamentin valitukset, ja tämä meteli yhtyneenä kansan omaan -epämääräiseen murinaan sai aikaan äänen, joka kansaa huumasi. - -Tämä tunne kehittyi siihen suuntaan, että herra de Choiseul sai -osakseen kaipuuta ja melkeinpä kansan suosion. - -Koko Pariisi seurasi karkoitettua, kun hän matkusti Chanteloupiin, -- -koko Pariisi, sen sanonnan näyttävät itse tosiseikat päteväksi. - -Kansa muodosti kujan herra Choiseulin vaunujen kahden puolen. Ne -parlamentin jäsenet ja hovimiehet, joita herttua ei lähtiessään -ennättänyt ottaa vastaan, antoivat ajaa vaununsa kansan rivien eteen -hyvästelläkseen häntä ohimennen ja saadakseen häneltä takaisin -tervehdyksen. - -Suurin tungos oli Enferin tulliportilla, Touraineen vievän tien -päässä. Siellä oli sellainen kuhina jalankulkijoita, ratsastajia ja -vaunuja, että liikenne keskeytyi moneksi tunniksi. - -Kun herttua viimein pääsi tulliportin ulkopuolelle, näki hän, että -häntä saattoivat yli sadat vaunut muodostaen aivan kuin pyhimyskehän -hänen vaunuilleen. - -Suosionhuudot ja huokaukset saattoivat häntä vielä maantiellä. Hän -oli kuitenkin liian älykäs ja tunsi aseman liian hyvin ymmärtääkseen, -ettei tämä häly todistanut niin paljon kaipausta hänen poistumisensa -tähden kuin pelkoa, mitä tuntematon tulevaisuus toisi mukanansa hänen -kukistuttuaan. - -Väkeä kuhisevalla tiellä vierivät sitten täyttä laukkaa vastaan -postivaunut, ja ellei kyytimies olisi ajoissa ponnistanut -viimeisiäkin voimiansa, olisivat hänen pölystä ja vaahdosta valkeat -hevosensa rynnänneet kiinni herra de Choiseulin valjakkoon. - -Näiden postivaunujen ikkunasta pilkisti ulos muuan henkilö juuri -samassa kuin herra de Choiseul pisti ulos päänsä. - -Herra d'Aiguillon tervehti syvästi kumartaen kukistunutta ministeriä, -jonka perintöä hän nyt kiiruhti saamaan. Herra de Choiseul heittäytyi -takaisin vaunukoriinsa: yksi ainoa sekunti oli myrkyttänyt koko hänen -tappionsa voittoriemun! - -Mutta samalla hetkellä ja aivan kuin korvaukseksi tästä kohtauksesta -näki herra de Choiseul myöskin eräät toiset vaunut. Ne olivat -koristetut Ranskan vaakunalla ja niitä veti kahdeksan hevosta, ja -ne tulivat Sevresistä Saint-Cloudiin vievää syrjätietä. Sattumalta -tai tungoksen pelosta olivat nämä kuninkaalliset vaunut karttaneet -valtatietä. Ne sattuivat nyt kohtaamaan herra de Choiseulin -ajoneuvot. Niiden takaistuimella istui Madame la dauphine ja hänen -ylin seuranaisensa, rouva de Noailles. - -Etupuolella taas istui neiti Andrée de Taverney. - -Herra de Choiseul kumartui ulos vaunujensa ikkunasta ja punastui -ilosta ja ylpeydestä. - -"Hyvästi, Madame", sanoi hän ja ääni tuli kurkusta vaikeasti. - -"Näkemiin, herra de Choiseul", vastasi dauphine huulillaan -majesteettinen hymy ja itsevaltiaan halveksima kaikkia jäykkiä -hovisääntöjä kohtaan. - -"Eläköön herra de Choiseul!" huudahti näiden dauphinen sanain jälkeen -muuan innostunut ääni. - -Neiti Andrée käännähti tämän huudon kuullessaan nopeasti. - -"Pois, pois tieltä!" huusivat nyt prinsessan ratsukuskit ja -pakottivat kalpeana ja ahnain silmin tähystelevän Gilbertin -väistymään syrjään tien viereen. - -Sillä tuo sankarimme se oli tosiaan huutanut siellä filosofisessa -innostuksessaan: "Eläköön herra de Choiseul!" - - - - -NELJÄSKYMMENESKUUDES LUKU - -Aiguillonin herttua - - -Jos Pariisissa ja Chanteloupiin vievällä tiellä nähtiin surullisia -kasvoja ja punaisia silmiä, niin yhtä paljon loistivat katseet onnea -Luciennesissa ja huulet ihastunutta hymyä. - -Asia oli näet niin, ettei Luciennesissa enää ollut vallassa -pelkästään kuolevainen nainen ja kaunein ja hurmaavin kaikista -kuolevaisista naisista, kuten hovimiehet ja runoilijat sanoivat, vaan -että siellä istui nyt valtaistuimellaan todellinen jumalatar halliten -koko Ranskaa. - -Saman päivän iltana, jolloin herra de Choiseul oli joutunut -epäsuosioon, täyttivät niin ollen Luciennesiin vievän tien samat -lukemattomat vaunut, jotka aamulla olivat hyrränneet kartoitetun -ministerin vaunujen perässä. Sitä paitsi nähtiin rouva Dubarryn -palatsissa vielä kaikki kanslerin puoluelaiset ja kaikki -lahjusjärjestelmän ja hovisuosion auttamat nousukkaat. Ja yhteensä -nämä vieraat muodostivat valtavan joukon. - -Mutta mitä rouva Dubarryyn tulee, oli hänellä oma oivallinen -poliisilaitoksensa. Jean Dubarry tiesi melkeinpä paroonilleen -kaikkien niiden nimet, jotka olivat heitelleet jäähyväiskukkia -menneille Choiseuleille. Hän luetteli näiden epäluotettavain nimet -kreivittärelle. Ja niin ollen estettiin heiltä armottomasti pääsy -Luciennesin palatsiin, kun taas toisten rohkeutta, joka oli ilmennyt -yleisen mielipiteen uhmaamisena, palkittiin suojelusta lupaavalla -hymyllä ja päivän jumalattaren täydellisellä näkemisellä. - -Suuren vaunujonon ja yleisen tungeskelun jälkeen saivat vastaanottoja -yksityiset henkilöt. - -Marski Richelieu, päivän sankari, tosin salainen ja vaatimattomasti -esiintyvä sankari, istui rouva Dubarryn kotihuoneen nurkimmaisessa -nojatuolissa ja katseli, kuinka vierailijain ja suosionhakijain -pyörre vieri hänen ohitseen. - -Hyvä Jumala, kuinka hän ja rouva Dubarry sitten iloitsivat ja -onnittelivat toisiaan! Kädenpuristukset, tukahutetut naurunpuuskat, -hurmautuneet jalanpolkemiset näyttivät tänä päivänä tulleen -Luciennesin asukkaiden kotikieleksi! - -"Täytyy tunnustaa", virkkoi rouva Dubarry, "että kreivi Balsamo tai -Fenix, kuten te, marski, häntä kutsutte, on aikakautemme ensimmäinen -mies. Olisi suuri vahinko, jos nykyaikaan poltettaisiin noitia." - -"Aivan niin, kreivitär, hän on suuri mies", vastasi herttua de -Richelieu. - -"Ja hän on kaunis mies. Minä olen rakastunut tuohon mieheen, herttua." - -"Te saatte minut mustasukkaiseksi", vastasi Richelieu nauraen ja -haluten suuresti kääntää samalla keskustelun vakavampiin asioihin. -"Kreivi de Fenix olisi kauhea poliisimestarin virassa." - -"Minä ajattelin sitä", vastasi kreivitär. "Mutta se on mahdotonta." - -"Minkä tähden, kreivitär?" - -"Sen tähden, että hän tekisi virkaveljensä mahdottomiksi." - -"Kuinka niin?" - -"Koska hän tietää kaikki ja näkee kaikki heidän korttinsa." - -Marski de Richelieu punastui poskimaalinsakin läpi. - -"Kreivitär", vastasi Richelieu, "minä toivoisin, jos olisin -hänen virkatoverinsa, että hän aina näkisi minun korttini ja -ilmoittaisi teille, millaiset ne ovat. Silloin näkisitte alinomaa -herttasotamiehen polvillaan herttarouvan ja herttakuninkaan jalkain -juuressa." - -"Teille ei ole vertaa älykkyydessä, rakas herttua", vastasi -kreivitär. "Mutta puhukaamme nyt vähän ministeristöstämme... -Ajattelin, että sisarenpoikanne on saanut teiltä varmaan sanan?..." - -"D'Aiguillon? Hän saapui jo tänne, madame, ja sellaisin entein, -joita roomalainen auguri olisi pitänyt parhaimpina maailmassa: -hänen vaununsa kohtasivat nimittäin matkalla pois lähtevän herra de -Choiseulin." - -"Se oli tosiaan hyvä enne", sanoi kreivitär. "Hän siis tulee tänne?" - -"Madame, minä arvelin, että jos herra d'Aiguillon nähtäisiin täällä -Luciennesissä hetkellä, jolloin koko maailma täällä kuhisee, niin -aljettaisiin asiaa selittää jos jollakin tavalla. Minä pyysin siis -häntä jäämään toistaiseksi tänne lähistölle erääseen kylään, kunnes -minä käskystänne lähettäisiin häntä noutamaan." - -"Lähettäkää siis heti, marski; sillä nyt me olemme yksin, tai -melkeinpä yksin." - -"Sen teen sitä mieluummin, koska nyt olemme täysin yhtä mieltä, eikö -niin, kreivitär?" - -"Aivan niin, herttua. -- Tehän pidätte... sotaministerin paikasta -enemmän kuin raha-asiain ministerin, vai kuinka? Tai toivotteko -meriasiain osastoa?" - -"Minä tahdon sota-asioita hoitamaan, madame; sillä alalla voisin olla -suurimmaksi hyödyksi." - -"No hyvä. Minä siis puhun kuninkaalle siihen suuntaan. Eivätkö jotkut -ole teille vasten mieltä?" - -"Ketkä niin?" - -"Jotkut niistä, joita hänen majesteettinsa nimittää teille -virkaveljiksi." - -"Minä olen maailman mukavin mies toveriksi, kreivitär. Mutta -suvainnette minun nyt kutsua sisarenpoikaani, koska olette suonut -hänelle sellaisen suosion, että otatte hänet vastaan." - -Richelieu meni ikkunan ääreen. Hämärän viimeinen riutuva kuulto -valaisi vielä pihaa. Marski antoi merkin eräälle lakeijalleen, joka -oli tarkastellut koko ajan ikkunaan ja joka nyt isännältään tämän -merkin saatuansa läksi menemään juoksujalkaa. - -Sillä välin aljettiin kreivittären huoneistossa sytyttää tulia. - -Kymmenen minuuttia marskin lakeijan lähdön jälkeen vierivät vaunut -palatsin ulkopihaan. Kreivitär vilkaisi nopeasti ikkunaan. - -Richelieu huomasi älykkäästi tuon liikkeen ja se näytti hänestä -ennustavan kaikkea hyvää herra d'Aiguillonille ja siis myöskin -hänelle itselleen. - --- Kreivitär pitää enosta, -- ajatteli hän; -- hän alkaa pitää -myöskin sisarenpojasta: me pääsemme täällä isänniksi. - -Juuri kun marski nautti näistä kuvittelunsa onnenlupauksista, kuului -huoneen ovelta askeleita, ja kreivittären ensimmäinen kamaripalvelija -ilmoitti vieraaksi herttua d'Aiguillonin. - -Tulija oli sangen kaunis ja miellyttävä mies; hänen pukunsa oli -yhtä kallis kuin hieno ja kantajalleen sopiva. Herttua d'Aiguillon -oli iältään yli parhaan nuoruuden; mutta hän oli niitä miehiä, -jotka älynsä ja sielunsa voimalla pysyvät nuorina raihnaisimpaan -vanhuuteensa saakka. - -Viranhoitohuolet eivät olleet piirtäneet ainoaakaan ryppyä hänen -otsaansa. Ne olivat ainoastaan laajentaneet niitä luonnollisia -uurteita, joita valtiomiesten ja runoilijoiden otsalla nähtyinä -sanotaan suurten ajatusten tyyssijaksi. Hänen kaunis, älykäs ja -surumielinen päänsä oli pysty ja suora, aivan kuin hän olisi tiennyt, -että sitä päätä uhkasi painaa kymmenen miljoonan ihmiset vihat, ja -kuin hän olisi samalla tahtonut näyttää, että hän jaksoi sen kuorman -kantaa. - -Herra d'Aiguillonin kädet olivat ylen kauniit ja näyttivät -lainehtivain hihapitsien keskelläkin kovin valkeilta ja hienoilta. -Siihen aikaan pidettiin kaunismuotoista jalkaa suuressa arvossa; -herttua d'Aiguillonin jalat olivat pontevassa siroudessaan ja -aristokraattisilta muodoiltaan mallikelpoisen moitteettomat. Hänessä -yhtyivät toisiinsa runoniekan rakastettavuus, ylhäisaatelisen jalous -ja muskettisoturin notkeus ja joustava ryhti. Kreivittärelle täytyi -hänen olla kolminkertainen ihanne: hänessä löysi rouva Dubarry -yhdessä henkilössä kaikki ne kolme tyyppiä, joita hän, tuo kaunis ja -aistillinen olento, saattoi vaistojensa vetämänä rakastaa. - -Omituisen sattuman tai paremminkin herra d'Aiguillonin älykkään -taktiikan järjestämäin olosuhteiden vuoksi eivät nuo yleisön kaksi -vastenmielisyyden esinettä, kuninkaan naikkonen rouva Dubarry ja -hoviherra d'Aiguillon, olleet vielä koskaan nähneet hovissa toisiaan -kasvoista kasvoihin eivätkä kaikkine viehättävine puolineen. - -Kolme vuotta jo olikin Aiguillonin herttua uskotellut ihmisille, -että hänellä oli ylen paljon työtä Bretagnessa tai työhuoneessaan -Versaillesissa ollessaan, eikä hän ollut liioin näyttäytynyt hovissa. -Hän tiesi, että hovissa tapahtuisi pian jokin mullistus, -- joko -hänelle edullinen tai ei. Jos mullistus oli hänelle hyödyllinen, oli -hänestä parempi tarjota hallittavilleen tähän asti tuntemattomana -pysyneen henkilön hyviä töitä. Toisessa tapauksessa jälleen hän oli -ajatellut voivansa kadota jättämättä itsestään jälkeä; siten voisi -hän nousta helpommin ylös tuhon pyörteestä aivan uutena henkilönä. - -Sitäpaitsi määräsi kaikkia näitä laskelmia vielä eräs syy; ja vaikka -se onkin romaanimaisin, oli se kuitenkin syistä kaikkein suurin. - -Ennenkuin rouva Dubarrysta tuli kreivitär ja ennenkuin hän hyväili -joka yö huulillaan Ranskan kruunua, oli hän ollut kaunis, iloinen -ja suloinen olento. Ja häntä oli rakastettu: onni, jota hän nykyään -toivoi turhaan, koska hän oli tullut pelätyksi. - -Siinä lukuisassa nuorten, rikkaiden, mahtavien ja kauniiden miesten -joukossa, jotka olivat pyrkineet Jeanne Langen, nykyisen rouva -Dubarryn suosioon, niiden monien runonrustaajien laumassa, jotka -olivat sommitelleet kahden säkeen loppusoinnuiksi sanat _Lange_ ja -_ange_ [ange = enkeli. Suom.], oli Aiguillonin herttua ollut muinoin -aivan ensimmäisessä rivissä. Mutta lieneekö asia ollut niin, ettei -neiti Lange ollutkaan niin löyhä kuin hänen panettelijansa väittivät, -tai oli sitten kuningas ja hänen yhtäkkiä syttynyt rakkautensa -eroittanut toisistaan nämä kaksi sydäntä, jotka jo alkoivat toisiaan -ymmärtää, -- ja se seikka ei heidän kummankaan ansioita vähennä, -- -niin oli asia vain, että herttua oli lakannut lähettelemästä neiti -Langelle runoja, akrostikoneja, kukkakimppuja ja parfyymejä, ja -neiti Lange oli sulkenut häneltä Petits Champs-kadun varrella olevan -talonsa oven. Sitten oli herttua vetäytynyt huokauksiaan tukahuttaen -syrjäiseen Bretagneen, ja neiti Lange puolestaan lähettänyt kaikki -huokauksensa Versaillesiin parooni de Gonesselle, nimittäin Ranskan -kuninkaalle. - -Kaikesta tästä seurasi, että herttua d'Aiguillonin yhtäkkinen -katoaminen ei ensin saanut rouva Dubarrya juuri mihinkään erikoisiin -mietteisiin, sillä hänen ajatuksensa kammoivat nyt kaikkea mennyttä. -Mutta kun hän sitten huomasi, kuinka hiljaisena hänen entinen -ihailijansa pysyi, tuli hän ensin uteliaaksi, ja vähitellen hän sitä -kummastuikin. Ja koska hän asemassaan oli oppinut arvostelemaan -miehiä, ajatteli hän nyt, että herttua oli tosiaan älykäs mies. - -Tämäkin tunnustus oli jo paljon hänen puoleltaan, mutta siihen -ei sisältynyt vielä kaikki. Tulisi hetki, jolloin rouva Dubarry -huomaisi, että d'Aiguillon oli paitsi älyn myöskin sydämen mies. - -Täytyy tunnustaa, että neiti Lange-raukalla oli syytä pelätä -menneisyyttään. Kerran oli muuan muskettisoturi, joka väitti muinoin -olleensa onnellinen rakastaja, tunkeutunut suorastaan Versaillesiin -pyytämään neiti Langelta edes hiukan entistä suosiota. Ja vaikka -soturin puhe oli heti kuninkaallisen ylpeästi tukehutettu, oli se -kuitenkin sopinut sangen huonosti madame de Maintenonin palatsin -puhtaaseen kaikuun. - -On nähty, ettei marski Richelieu ole rouva Dubarryn kanssa -keskustellessaan koskettanut koskaan siihen seikkaan, että hänen -sisarensa poika ja neiti Lange olivat olleet aikoinaan tuttavia. -Tällainen vaikeneminen vanhan marskin puolelta, joka oli ylen -tottunut puhumaan vaikka maailman tukalimmista asioista, oli suuresti -kummastuttanut kreivitärtä ja tehnyt, jos sitä on tarpeen sanoa, -hänet levottomaksikin. - -Kreivitär odotti siis nyt kovasti d'Aiguillonia, nähdäkseen -viimeinkin, mitä asiasta oikein ajatella, ja oliko marski ollut vain -hienotuntoinen vai eikö hän ollut tiennyt hänen ja herttuan entisistä -suhteista. - -Aiguillonin herttua astui sisään. - -Hänen käytöksensä oli kunnioittava, mutta samalla vapaa ja kyllin -varma itsestään, ja hän tiesi tervehtiä niinkuin tulee tuota naista, -joka oli jotakin kuningattaren ja tavallisen hovinaisen keskiväliltä. -Ja tällaisella hienolla älykkyydellään sai herttua kohta osakseen -rouva Dubarryn tunnustuksen ja suojeluksen ja teki hänet heti -taipuisaksi näkemään hyvän täydellisenä ja täydellisyyden suorastaan -verrattomana. - -Sitten ojensi herttua kätensä enonsa käteen; ja marski Richelieu -lähestyi kreivitärtä ja virkkoi hänelle hyväilevällä äänellä: - -"Kas tässä, madame, herttua d'Aiguillon: hänessä on minulla kunnia -esitellä teille ei sisarenpoikani, vaan eräs teidän alttiimpia -palvelijoitanne." - -Kreivitär katseli marskin näin sanoessa herttuaan, ja katseli häntä -niinkuin nainen yleensä katselee, nimittäin sellaisin silmin, -joilta mikään ei pysy salassa. Ja nyt näki hän ainoastaan kaksi -kunnioittavasti kumartavaa päätä ja kahdet kasvot, jotka tervehdyksen -jälkeen kohosivat tyyninä ja kirkkaina jälleen ylös. - -"Minä tiedän", vastasi rouva Dubarry, "että te pidätte herttuasta, -marski de Richelieu, ja olette minun ystäväni. Sentähden pyytäisin -herttuaa kunnioituksesta enoaan kohtaan noudattamaan hänen -esimerkkiään kaikessa, mitä hän tekee minun mielihyväkseni." - -"Sellaisen käytöksen olen suunnitellut ohjeekseni etukäteen, madame", -vastasi d'Aiguillon kumartaen uudestaan. - -"Oletteko kärsinyt kovasti Bretagnessa olosta?" kysyi kreivitär. - -"Olen, madame, eikä se kärsimys ole vielä lopussa", vastasi -d'Aiguillon. - -"Kuitenkin minä luulen sen olevan, monsieur; muuten, tuossa on herra -de Richelieu, joka teitä voimakkaasti tukee." - -D'Aiguillon katseli aivan kuin kummastuneena marskiin. - -"Ah", sanoi kreivitär, "minä näen, ettei marskilla ole vielä ollut -aikaa puhua kanssanne; sehän onkin hyvin luonnollista, koska te -olette juuri saapunut tänne. No niin, teillä lienee tuhansia asioita -keskenänne. Minä jätän siis teidät kahden, marski. Herra herttua, -tehän olette täällä kuin kotonanne." - -Näin sanoen lähti kreivitär pois huoneesta. Mutta hänellä oli omat -suunnitelmansa. Hän ei mennyt liian kauaksi pois. Vastaanottohuoneen -takana oli suurikokoinen kamari, jossa kuningas Luciennesissa -käydessään usein mielellään oleskeli, istuskellen monien kiinalaisten -koriste-esineiden keskellä. Hänestä oli tämä huone mieluisempi -kuin tuo toinen, sillä täältä saattoi kuulla kaikki, mitä toisessa -sanottiin. - -Rouva Dubarry oli siis varma siitä, että hän kuulisi täältä koko -herttuan ja hänen sisarenpoikansa keskinäisen puhelun. Ja sen puhelun -perustalla aikoi hän luoda varman mielipiteensä herttuasta. - -Mutta herra Richelieu ei antanut itseään puijata, hän tunsi melkeinpä -kaikki kuninkaallisten henkilöiden tai ministerien huoneiden -salaisuudet. Hänen apuneuvojaan oli kuunnella, kun toiset puhuivat; -ja hänen sotatemppujaan puhua silloin kun toiset kuuntelivat. - -Richelieun herttua päätti siis sen hyvän vastaanoton rohkaisemana, -jonka rouva Dubarry oli suonut hänen sukulaiselleen, kehittää asiaa -vieläkin pitemmälle ja esittää kreivittärelle kokonaisen pienen -onnen ja suuren vallan salaisen suunnitelman, itsensä kreivittären -poistumista hyväkseen käyttäen -- suunnitelman, joka oli punottu -monenmoisista juonista. Ja tähän syöttiin yhtyivät sellaiset edut, -ettei kaunis nainen, ja varsinkaan hovinainen, voi niitä juuri -koskaan vastustaa. - -Hän pyysi siis sisarensa poikaa istumaan ja sanoi hänelle: - -"Te näette, herttua, että minä olen täällä kuin kotonani." - -"Niin, monsieur, sen näen." - -"Minulla on ollut onni päästä tuon ihastuttavan naisen suosioon, jota -pidetään täällä kuningattarena ja joka sitä tosiaan on." - -D'Aiguillon kumarsi. - -"Minä saatan sanoa teille, herttua", jatkoi Richelieu, "erään seikan, -jota en voinut ilmoittaa teille keskellä ihmisjoukkoa ja maantiellä, -nimittäin sen, että rouva Dubarry on luvannut minulle salkun -ministeristössä". - -"Ah, sen te syyllä ansaitsette, monsieur", vastasi d'Aiguillon. - -"En tiedä, ansaitsenko sen vai en, mutta sen minä vain saan, joskin -myöhänlaiseen. Ja kun kerran pääsen varmalle oksalle, tahdon ajatella -teitäkin, d'Aiguillon." - -"Kiitos, herra herttua; te olette hyvä sukulainen, sen olen saanut -monesti kokea." - -"Onko teillä joitakin suunnitelmia mielessä, d'Aiguillon?" - -"Ei kerrassaan mitään, ellei ehkä se, ettei minulta riistettäisi -herttuan ja päärin arvoani, kuten parlamentin herrat tahtovat." - -"Onko teillä tukijoita millään taholla?" - -"Minullako? Ei ainoaakaan." - -"Te olisitte siis auttamatta kukistunut, ellei nykyisiä muutoksia -olisi tapahtunut?" - -"Aivan varmaan, herra herttua." - -"Niinkö sanotte; mutta tehän puhutte kuin filosofi... Peijakas vie, -minäkin olen sinulle melkoisen jäykkä, d'Aiguillon-parkani, ja puhun -sinulle paremminkin ministerin kuin enon tavalla." - -"Hyvyytenne tekee minut ylen kiitolliseksi, eno." - -"Kun kutsutin sinut tänne, jopa näin nopeasti, niin ymmärräthän, että -tahdoin sinua tänne näyttelemään kaunista osaa... Kuulepas, oletko -koskaan sattunut ajattelemaan, millaista miestä herra de Choiseul on -näytellyt täällä kymmenen vuotta?" - -"Kyllä, se oli kaunis osa." - -"Kaunis! Ymmärtäkäämme toisiamme: se oli kaunis niin kauan kuin hän -madame de Pompadourin kanssa hallitsi kuningasta ja karkoitutti -jesuiitat maasta; mutta se muuttui kauniista ylen vaivaiseksi, kun -hän narrin tavoin ryhtyi riitoihin rouva Dubarryn kanssa, joka vastaa -vaikka sataa Pompadouria. Sillä tavoin toimitti herttua de Choiseul -itsensä potkituksi pois neljänkolmatta tunnin sisällä... Sinä et -vastaa." - -"Minä kuuntelen, monsieur, ja koetan ymmärtää, mitä te pyritte -tarkoittamaan." - -"Sinä pitäisit Choiseulin osan ensimmäisestä jaksosta, eikö niin?" - -"Tottahan." - -"No niin, hyvä ystäväni, sitä osaa minä olen päättänyt ruveta -näyttelemään." - -D'Aiguillon käännähti äkkiä enoonsa päin ja kysyi: - -"Puhutteko te totta?" - -"Kyllä; miksikä en?" - -"Tulisiko teistä sitten rouva Dubarryn rakastaja?" - -"Oh, hemmetti, sinulla on liian kiire; kuitenkin näen, että olet -minut ymmärtänyt. Niin, Choiseul oli sangen onnellinen, hän -hallitsi kuningasta ja kuninkaan rakastajatarta; hän rakasti madame -de Pompadouria, sanotaan... Ja miksipä sitten ei?... No niin; -ei, minusta ei voi tulla lemmittyä lempijää, sinun kylmä hymysi -sanoo jo sen minulle: sinä katselet nuorilla silmilläsi minun -ryppyistä otsaani, sisään vääntyneitä polviani ja kuivaa kättäni, -joka aikoinaan oli niin kaunis. Minun ei olisi siis pitänyt sanoa -Choiseulista puhuessani: 'Minä aion näytellä hänen osaansa.' Minun -olisi pitänyt sanoa: 'Me kaksi tässä näyttelemme sen yhdessä.'" - -"Eno!" - -"Ei, hän ei voi minua rakastaa, sen minä tiedän; ja kuitenkin sanon -sinulle, -- pelkäämättä mitään, sillä hän ei sitä saa kuulla, minä -rakastaisin tuota naista yli kaiken... mutta..." - -D'Aiguillon rypisti kulmiaan. - -"Mutta", jatkoi marski, "minä olen tehnyt erinomaisen suunnitelman; -sen osan, jonka ikäni tekee minulle mahdottomaksi näytellä kokonaan, -minä jaan kahdelle henkilölle". - -"Ah, ah!" äännähti d'Aiguillon. - -"Jonkun minun mielestäni täytyy rakastaa rouva Dubarrya", sanoi -Richelieu. "_Parbleu_, olisiko se vaatimus... niin mainio nainen!" - -Ja Richelieu puhui kovemmalla äänellä: - -"Ymmärräthän, ettei kysymykseen voi tulla mikään Fronsac: surkea, -suvustaan rappeutunut raukka, narri, pelkuri, lurjus, vaivainen... -Kuulepas, olisitkohan se ehkä sinä?" - -"Minäkö?" huudahti d'Aiguillon. "Oletteko te hullu, eno!" - -"Hullu, mitä sanot? Etkö sinä jo makaa sen miehen jalkain juuressa, -joka antaa sinulle tällaisen neuvon? Etkö sinä vimmastu ilosta, pala -kiitollisuudesta! Kun näit, kuinka hän otti sinut vastaan, etkö sinä -ole jo lumoissa... hullaantunut rakkaudesta?... Ohoi", huudahti vanha -marski, "Alkibiadeen ajoista saakka ei ole ollut maailmassa muuta -kuin yksi Richelieu, eikä tule enää olemaan... sen nyt surukseni -näen!" - -"Eno", vastasi herttua mielenliikutuksen vallassa, joka saattoi -olla teeskenneltyä, mutta oli tällä kertaa ihmeellisen taitavasti -näytelty, taikka sitten todellistakin, sillä olihan enon esitys aivan -selvä; "eno, minä ymmärrän täydellisesti, mitä etuja teille siitä -asemasta olisi, josta puhutte. Te hallitsisitte herra de Choiseulin -vallalla, ja minä rakentaisin rakastajana valtanne perustukset. -Kyllä, se suunnitelma sopii Ranskan älykkäimmälle miehelle. Mutta te -olette unohtanut sitä tehdessänne erään seikan." - -"Minkä sitten?" huudahti Richelieu rauhattomana. "Etkö sinä ehkä -voisi rakastaa rouva Dubarrya? Sekö se on?... Sinä olet hullu, -kolminkertainen hullu. Sinä onneton, siinäkö syy?" - -"Oi en, sitä en tarkoita, eno", huudahti d'Aiguillon aivan kuin olisi -tiennyt, ettei yksikään hänen sanoistaan jää kuulematta. "Rouva -Dubarry, jota minä tuskin tunnen, näytti minusta kauneimmalta ja -suloisimmalta, mitä naisia tunnen. Päinvastoin, minä voisin rakastua -häneen sokeasti, minä rakastaisin häntä rajattomasti: siitä ei -estettä." - -"Mistä sitten?" - -"Siitä, herra herttua, ettei rouva Dubarry rakastaisi koskaan -minua, ja sellaisten välien ensimmäinen ehto on rakkaus. Kuinka -te uskottelettekin, että kaunis kreivitär huomaisi täällä, tämän -loistavan hovin keskellä, tämän kaikki kauniit avut saaneen nuorison -ja häntä palvelevan nuorison joukossa juuri sellaisen olennon, jolla -ei ole mitään ansioita, sellaisen, joka ei enää ole nuori ja jota -suru painaa, miehen, joka koettaa kätkeytyä kaikkien silmiltä, koska -hän tietää, että hänen täytyy pian kadota? Eno, jos minä olisin -tuntenut rouva Dubarryn nuoruuteni ja komeuteni aikoina, silloin -kun naiset rakastivat minussa kaikkea, mitä nuoressa miehessä -rakastetaan, olisi hän ehkä voinut säilyttää minua muistossaan. Sekin -olisi jo paljon; mutta kun ihmisellä ei ole mitään, ei menneisyyttä -eikä nykyisyyttä, niin ei ole tulevaisuuttakaan. Eno, nuo haaveet -täytyy jättää; mutta kuitenkin te olette saanut sydämeni värisemään, -niin suloisina ja kultaisina te olette minulle niitä kuvaillut." - -Herttua d'Aiguillonin laususkellessa näitä sanojaan niin tulisella -äänellä, että Mole olisi sitä voinut kadehtia ja Lekain ottanut sen -mallikseen, puraisi Richelieu huultaan ja mietti mielessään: - --- Olisikohan tämä vintiö arvannut, että kreivitär kuuntelee meitä? -_Peste_, kuinka hän on ovela. Hänpä on koko mestari. Olenpa tässä -varuillani. - -Richelieu oli oikeassa; kreivitär kuunteli, ja jokainen d'Aiguillonin -sana tunkeusi syvälle hänen sydämeensä; hän nautti pitkän siemauksen -herttuan tunnustuksen suloutta, hän ahmi moisesta harvinaisesta -uskollisuudesta, joka ei edes läheiselle ystävälle paljastanut -menneiden suhteiden salaisuutta, koska ei tahtonut pienimmänkään -varjon lankeavan ehkä vielä rakastamaansa olentoon. - -"Sinä siis kieltäydyt?" kysyi Richelieu. - -"Oh kyllä, tässä suhteessa, eno; sillä kovaksi onnekseni minä pidän -asiaa mahdottomana." - -"Koeta edes, onneton!" - -"Ja millä tavoin?" - -"Olethan nyt meidän piiriämme... Sinä näet kreivittären joka päivä, -koeta kiehtoa häntä, morbleu!" - -"Oman etuniko vuoksi... Ei, sitä minä en tee... Jos minä moinen -surkea ajatus mielessäni sattuisin miellyttämään häntä, minä -pakenisin maailman loppuun, niin minä häpeäisin itseäni." - -Marski Richelieu raaputteli vielä leukaansa. - --- Nyt on teko saatu alkuun, -- ajatteli hän, -- taikka on -d'Aiguillon hölmö. - -Yhtäkkiä kuului pihan puolelta jyrinää, ja jotkut äänet kajahuttivat: -"Kuningas!" - -"Peijakas!" huudahti Richelieu, "kuninkaan ei pidä saada nähdä minua -täällä, minä livistän pois". - -"Mutta minä sitten?" kysyi herttua. - -"Se on eri asia, sinut täytyy hänen saada nähdä. Jää tänne... jää -vain, äläkä. Jumalan nimessä, heitä vielä kirvestäsi kaivoon." - -Näin sanoen katosi Richelieu alas pieniä portaita, sanoen vielä -lähtiessään herttualle: - -"Näkemiin, huomenna!" - - - - -NELJÄSKYMMENESSEITSEMÄS LUKU - -Miten d'Aiguillon söi kuninkaan osan - - -Herttua d'Aiguillon jäi yksin ja oli aluksi melkoisen ymmällä. Hän -oli täydellisesti käsittänyt kaiken, mitä eno oli hänelle sanonut, -aavistanut hyvin, että rouva Dubarry kuunteli häntä, ymmärtänyt -selvästi, että älykkään miehen täytyi tässä tilaisuudessa olla -rohkeana miehenä ja näytellä yksin se osa, johon vanha marski haki -itselleen ainoastaan toveria. - -Kuninkaan saapuminen esti onneksi selityksen, joka olisi -välttämättömästi seurannut herra d'Aiguillonin puritaanisesta -suhtautumisesta asiaan. Sillä marski ei ollut sellainen, joka olisi -kauan antanut itseään narrata, ja varsinkaan sallinut toisen ihmisen -hyveellisyyden säteillä liian suurella loistolla omansa vahingoksi. - -Mutta kun d'Aiguillon nyt jäi yksin, oli hänellä aikaa pohtia -asiaansa. - -Tulija oli tosiaan kuningas. Hänen kannuspoikansa olivat jo avanneet -etuhuoneen oven, ja Zamore riensi itsevaltiasta vastaan ja kerjäsi -häneltä namuja; liikuttavaa tuttavallisuutta, johon Ludvig XV pahalla -tuulella ollessaan vastasi nenänapsulla tai korvien nipistelyllä, -mikä kohtelu oli tuolle nuorelle afrikalaiselle sangen vastenmielistä. - -Kuningas istahti kiinalaiseen kabinettiin, ja se seikka, että -d'Aiguillon kuuli nyt kuninkaan puhelun kreivittären kanssa -ensimmäisestä sanasta viimeiseen saakka, sai herttuan vakuutetuksi, -ettei hänen ja enon keskustelusta ollut mennyt yhtään sanaa rouva -Dubarryn korvien ohitse. - -Hänen majesteettinsa tuntui olevan väsynyt kuten hän olisi nostanut -suunnatonta painoa. Atlas ei ollut menehtyneempi päivätyönsä jälkeen, -pidettyään taivaan kantta kaksitoista tuntia hartioillaan. - -Ludvig XV antoi rakastajattarensa kiittää, kehua ja hyväillä itseään. -Ja hän kerrotti itselleen koko hälinän, minkä herra de Choiseulin -eroittaminen oli saanut aikaan, ja se huvitti häntä suuresti. - -Silloin päätti rouva Dubarry koettaa onneaan. Tuuli oli sopiva puhua -politiikkaa; ja sitäpaitsi tunsi hän nyt itsensä kyllin rohkeaksi -vääntämään nurin vaikka kaikki neljä maanosaa. - -"Sire", sanoi hän, "te olette nyt kumonnut, se on hyvä; te olette -repinyt alas, se on oivallista. Mutta nyt täytyy myöskin rakentaa." - -"Oh, se on jo tehty", vastasi kuningas huolimattomasti. "Onko teillä -jo ministeristö?" - -"On." - -"Noin vain tuossa tuokiossa syntynyt, yhdellä hengenvedolla?" - -"Kas siinä taas veitikka, jolla ei ole järkeä... Oi teitä naisia! -Ennenkuin kokki eroitetaan, kuten minulle eräänä päivänä sanoitte, -eikö ole hankittava toinen?" - -"Sanokaa vielä tosissanne, oletteko jo muodostanut ministeristön?" -Kuningas nousi pystyyn leveältä sohvalta, jolla hän oli paremminkin -loikonut kuin istunut käyttäen päänalusenaan enimmäkseen kreivittären -olkapäätä. - -"Luulisipa, Jeanne, että te tahdotte tietää ministeristöni -moittiaksenne sitä ja ehdottaaksenne minulle toisen, niin -rauhattomalta te tunnutte", sanoi kuningas. - -"No", vastasi kreivitär, "voisihan niinkin olla". - -"Todellako?... Teillä on siis ministeristö?" - -"Yhtä hyvin kuin teilläkin on", vastasi kreivitär. - -"Oh, sehän kuuluu minun tehtäviini, kreivitär; mutta katsellaan nyt -vähän teidänkin ehdokkaitanne..." - -"Ei, sanokaa minulle ensin omanne." - -"Sen teen mielelläni teille esimerkkiä näyttääkseni." - -"Ensinnäkin meriministerin paikka, jota viimeksi hoiti kunnon herttua -de Praslin?" - -"Ah, saatiin uusi keksintö, kreivitär: oiva mies, joka ei ole koskaan -nähnyt merta." - -"Mitä sanoittekaan?" - -"Kautta kunniani, se on mainio keksintö. Minä saavutan kansan yleisen -suosion ja minua vielä seppelöidään kaukaisimmillakin merillä, -- -kuvaani nimittäin." - -"Mutta, sire, kuka? Kuka se on?" - -"Lyönpä vaikka tuhat yhtä vastaan, ettette sitä arvaa." - -"Tuota miestä, jonka valinta tuottaa teille kansan suosion?... -Totisesti, en." - -"Parlamentin jäsen, kultaseni... Besançonin parlamentin -puheenjohtaja." - -"Herra de Boynes?" - -"Juuri hän... Hitto, kuinka te tiedätte tarkoin asiat... Tunnetteko -te tuotakin väkeä?" - -"Totta kai minun täytyy tuntea, tehän puhutte minulle kaiken päivää -parlamenteista. Mutta kuulkaa, sehän mies ei ymmärrä edes, mikä on -airo." - -"Sen parempi. Herra de Praslin tunsi alansa liian hyvin, ja hän kävi -minulle kovin kalliiksi laivanrakennuksineen." - -"Mutta raha-asiain ministeriksi, sir?" - -"Oh, mitä niihin tulee, se on eri juttu; siihen virkaan valitsin -erikoistuntijan." - -"Finanssimiehen?" - -"Ei... vaan sotilashenkilön. Finanssimiehet ovat jo melkein syöneet -minut puille paljaille." - -"Mutta kuinka sota-asiain sitten käy, hyvä Jumala?" - -"Rauhoittukaa, ne minä annan finanssimiehelle, Terraylle. Hän on -erinomainen tilintarkastaja ja löytää virheitä kaikissa herra de -Choiseulin yhteenlaskuissa. Sanonpa teille, että minä ensin aioin -ottaa sota-asioita hoitamaan aivan verrattoman miehen, nuhteettoman -miehen, kuten eräät sanovat, ollakseni mieliksi filosofeille." - -"No, kenet sitten? Voltairen?" - -"Melkeinpä... Ritari du Muyn; hän on oikea Cato." - -"Hyvä Jumala, minä ihan kauhistun!" - -"Asia oli jo päätetty... Minä olin kutsuttanut herran luokseni, -hänen virkavaltuutensa oli jo allekirjoitettu. Ja hän oli jo -kiittänyt minua, kun minun hyvä tai paha henkeni, arvostelkaa itse, -kreivitär, kumpiko, sai minut yhtäkkiä pyytämään häntä tulemaan tänne -Luciennesiin tänä iltana illalliselle ja juttusille." - -"Hyi, hirveää!" - -"Hyvä, kreivitär: noin juuri vastasi herra du Muy kutsuuni." - -"Vastasiko hän teille niin?" - -"Kyllä, tosin hiukan toisilla sanoilla, kreivitär. Mutta joka -tapauksessa sanoi hän, että hänen hartain toiveensa oli palvella -kuningasta, mutta että hänen oli suorastaan mahdotonta palvella rouva -Dubarrya." - -"Kyllä on mies tuo filosofinne!" - -"Ymmärrätte, kreivitär, että minä ojensin hänelle käteni... -ottaakseni takaisin hänen virkakirjeensä, jonka minä revin -kappaleiksi sangen maltillisesti hymyillen; ja sitten ritari katosi. -Ludvig XIV olisi kyllä antanut tuon uskalikon mädätä jossakin -Bastiljin innoittavassa kellarissa. Mutta minä olen Ludvig XV ja -minulla on parlamentti, joka antaa minulle vitsaa, vaikka minun olisi -oikeastaan sitä annettava parlamentille. Niin hullusti ovat asiat." - -"Mitäpä siitä, sire", vastasi kreivitär suudellen kuninkaallista -rakastajaansa monta kertaa, "te olette miesten mies". - -"Sitä eivät kaikki sano. Terray on inhottu." - -"Kuka ei sitä olisi?... Entä ulkoasiain ministeriksi?" - -"Siksi tulee tuo kunnon Bertin, jonka te tunnette." - -"Enhän tunne." - -"No sitten: se, jota te ette tunne." - -"Mutta näissä minä en näe ainoatakaan kelvollista ministeriä." - -"Ehkäpä ette; mutta sanokaa nyt minulle omanne." - -"Mainitsen ainoastaan yhden." - -"Ette mainitse; te pelkäätte." - -"Hän on marski." - -"Mikä marski?" kysäisi kuningas vääntäen suunsa vastenmieliseen -hymyyn. - -"Marski de Richelieu." - -"Tuo ukko? Tuo uitettu kana?" - -"Oho, Mahonin voittajako uitettu kana?" - -"Vanha pukki." - -"Sire, teidän toverinne." - -"Moraaliton mies, jota kaikki naiset juoksevat pakoon." - -"Minkä hän sille voi. Se johtuu siitä, ettei hän enää juokse heidän -perässään." - -"Älkää puhuko enää minulle koko Richelieusta, hän on ihminen, -jota minä en voi kärsiä. Tuo Mahonin voittaja on kuljettanut -minut kaikkiin Pariisin pahamaineisiin paikkoihin... ja meistä -sepitettiin renkutuksia! Ei, ei! Richelieu, oh, pelkkä nimi saa minut -suunniltani!" - -"Te siis vihaatte heitä oikein?" - -"Keitä?" - -"Richelieu-sukuun kuuluvia." - -"Minä kammoan heitä." - -"Kaikkia?" - -"Kaikkia! Eikö tuokin Fornsac ole koko otus herttuaksi ja pääriksi. -Hän on kymmenen kertaa ansainnut joutua teilauslavalle." - -"No, häntä en puolustakaan; mutta onhan maailmassa vielä muitakin -Richelieu-suvun jäseniä." - -"Kah, niin, d'Aiguillon." - -"No, entä hän?" - -Saattaa arvata, että herttua d'Aiguillon kuunteli viereisessä -huoneessa korvat pystyssä. - -"Häntä pitäisi minun vihata vielä enemmän kuin muita, sillä hänen -tähtensä saan nyt kaikki rääkkyjät Ranskassa niskaani. Mutta hän -on jollakin tavalla minun heikko puoleni, enkä voi siinä suhteessa -itseäni parantaa; hän on rohkea, eikä ole minusta epämiellyttävä." - -"Hän on älykäs mies." - -"Hän on miehuullinen ja puolustaa kiivaasti kuninkaan etuoikeuksia. -Kas siinä todellinen pääri!" - -"Te olette sata kertaa oikeassa! Tehkääpä jotakin hänestä!" - -Silloin pani kuningas käsivartensa ristiin rinnalleen ja katseli -kreivitärtä. - -"Kuinka te, kreivitär, ehdotatte minulle tällaista juuri hetkellä, -jolloin koko Ranska vaatii, että minun on tuo herttua eroitettava ja -karkoitettava maasta?" - -Silloin pisti rouva Dubarry vuorostaan käsivartensa ristiin. "Äsken -te sanoitte Richelieuta uitetuksi kanaksi; no, se nimitys sopii nyt -teihin." - -"Oho, kreivitär..." - -"Olette nyt ylpeä, kun eroititte herra de Choiseulin." - -"Oh, se ei ollut mikään helppo asia." - -"Te teitte sen, ja se oli hyvä. Mutta nyt te pelästytte seurauksia." - -"Minäkö?" - -"Tietysti. Mitä te teitte, kun eroititte herttua de Choiseulin?" - -"Annoin potkun parlamentille." - -"Ja pelkäätte antaa kaksi? Voi toki, nostakaa potkuun molemmat -jalkanne, tietysti yksi ensin, toinen sitten. Parlamentti -tahtoi pitää Choiseulin; te hänet eroititte. Se tahtoi eroittaa -d'Aiguillonin; pitäkää te d'Aiguillon." - -"Enhän häntä eroitakaan." - -"Pitäkää hänet lisättynä ja parannettuna laitoksena." - -"Te tahdotte ministerin paikkaa tuolle rettelöitsijälle?" - -"Minä tahdon palkintoa miehelle, joka on teitä puolustanut -virka-arvonsa ja varallisuutensa menettämisen uhalla." - -"Sanokaa henkensä uhalla, sillä kerran kivitetään hänet kuoliaaksi -ystävänne Maupeoun parissa, tuo teidän herttuanne." - -"Olisipa tämäkin rohkaisu puolustajillenne, jos he kuulisivat -sananne." - -"Oh, he maksavat minulle samalla mitalla, kreivitär." - -"Älkää sanoko niin, tosiasiat puhuvat toisin." - -"Mutta kuulkaas, miksi te nyt noin kiivailette tuon d'Aiguillonin -puolesta?" - -"Kiivailenko? Minä en häntä edes tunne; minä näin hänet tänään ja -ensi kertaa puhuin hänen kanssaan." - -"Ahaa, se on eri asia; mielipiteenne johtuu siis vakaumuksesta, ja -minä kunnioitan kaikkia vakaumuksia, koska minulla itselläni ei ole -niitä milloinkaan." - -"Antakaa siis jotakin Richelieulle tuon d'Aiguillonin tähden, kun -ette kerran tahdo mitään antaa d'Aiguillonille." - -"Richelieulle! En milloinkaan mitään hänelle!" - -"Siis d'Aiguillonille, koska ette tahdo mitään antaa Richelieulle." - -"Mitä, hänellekö salkku? Tällä hetkellä se on mahdotonta." - -"Sen minä kyllä ymmärrän... mutta myöhemmin... Ajatelkaa, että hän on -kyvykäs ja toimeen pystyvä mies, ja että te saatte hänessä Terrayn -ja Maupeoun keralla kaikki Kerberoksen kolme päätä. Ja ajatelkaa -lisäksi, että onhan teidän ministeristönne pelkkää leikkiä eikä voi -pysyä kauan pystyssä." - -"Te erehdytte, kreivitär, se on pystyssä ainakin kolme kuukautta." - -"Kolme kuukautta siis; pistänpä lupauksenne muistiin." - -"Oh, oh, kreivitär!" - -"Se on päätetty; mutta nyt teidän täytyy antaa minulle jotakin jo -aivan heti." - -"Minulla ei ole mitään antamista." - -"Onpas kevyt ratsuväkenne. Herra d'Aiguillon on upseeri ja oikea -miekan mies; antakaa hänelle kevyt ratsuväkenne." - -"No olkoon, saakoon hän sen." - -"Kiitos", huudahti kreivitär suunniltaan ilosta; "kiitos!" - -Ja herra d'Aiguillon saattoi kuulla hänen majesteettinsa Ludvig XV:n -poskelle läiskähtävän oikein rahvaanomaisen suudelman. - -"Ja nyt antakaa minulle illallista, kreivitär", sanoi kuningas. - -"Ei", vastasi rouva Dubarry, "täällä ei ole mitään; te olette -väsyttänyt minut upo-uuvuksiin politiikalla... Väkeni on pitänyt -puheita ja järjestänyt ilotulituksen; mutta se ei ole valmistanut -ruokaa." - -"Tulkaa sitten Marlyyn; minä otan teidät kanssani." - -"Mahdotonta: minun pää-parkani särkee niin, että se on haljeta." - -"Päänsärkyä siis?" - -"Niin, mitä kamalinta." - -"Teidän on siis nyt mentävä levolle, kreivitär." - -"Minä teenkin sen heti, sire." - -"Hyvästi sitten." - -"Hyvästi, nimittäin näkemiin." - -"Minä olen hiukan herra de Choiseulin tapainen: minut karkoitetaan -pois." - -"Mutta teitä saatetaan, teitä liehitään ja hyväillään suudelmilla", -sanoi tuo huima nainen työntäen kuningasta hiljaa ovelle. Ja viimein -sai hän Ludvig XV:n ulos, ja kääntyi sitten katsomaan joka askelmalla -taakseen, nauraen niin, että seinät kajahtelivat. - -Ulkoportaiden yläpäässä pylväiden välissä pysähtyi kreivitär ja -näytti kuninkaalle alas valoa kynttilällä. - -"Kuulkaas vielä, kreivitär", sanoi kuningas ja nousi yhden askelman -takaisin. - -"Mitä, sire?" - -"Kunhan marski-parka ei vain tästä kuolisi?" - -"Mistä?" - -"Siitä, että salkku vetäysi takaisin." - -"Kuinka te olette ilkeä!" huudahti kreivitär ja lähetti kuninkaalle -vielä viimeisen helisevän naurun. - -Ja hänen majesteettinsa läksi Luciennesista tyytyväisenä viime -letkaukseensa marskia vastaan, jota hän tosiaan inhosi. - -Kun rouva Dubarry meni takaisin huoneeseensa, näki hän siellä herttua -d'Aiguillonin polvillaan oven edessä, kädet ristissä ja silmät -tulisesti häneen luotuina. - -Kreivitär punastui. - -"Minä en onnistunut", sanoi hän; "marski-raukka..." - -"Oh, minä tiedän kaikki", vastasi herttua; "olen kuullut... Kiitos, -madame, kiitos!" - -"Arvelin olevani sen teille velkaa", lausui rouva Dubarry suloisesti -hymyillen. "Mutta nouskaa ylös herttua, tai joudun luulemaan, että -teillä on yhtä hyvä muisti kuin äly." - -"Sangen mahdollista, madame; sanoihan enoni teille, että minä en ole -muuta kuin teidän intohimoinen palvelijanne." - -"Ja kuninkaan myöskin; huomenna täytyy teidän mennä hänen -majesteettinsa puheille. Mutta nouskaa nyt ylös, olkaa hyvä." - -Ja kreivitär ojensi herttualle kätensä, ja herttua suuteli sitä -kunnioittavasti. - -Kreivitär näytti olevan kovin liikutettu, sillä hän ei puhunut enää -sanaakaan. - -Myöskin herra d'Aiguillon seisoi vaiti ja yhtä hämmennyksissään kuin -kreivitär. Viimein nosti rouva Dubarry päätänsä ja sanoi uudestaan: - -"Marski-raukka! Hänelle täytyy antaa tieto tästä tappiosta." - -Herra d'Aiguillon piti näitä sanoja selvänä hyvästelynä ja kumarsi. - -"Madame", sanoi hän, "minä lähden heti hänen luokseen". - -"Oi, herttua, ikävät uutiset pitää ilmoittaa aina niin myöhään kuin -mahdollista; tehkää toisin, älkää menkö marskin luo, vaan syökää -kanssani illallista." - -Herttua tunsi aivan kuin nuoruuden ja rakkauden tuoksun lämmittävän -ja vilkastuttavan vertansa. - -"Te ette ole nainen", sanoi hän, "te olette..." - -"_L'ange_, eikö niin?" kuiskasi hänen korvaansa kreivitär polttavin -huulin, melkein häneen koskettaen, voidakseen sanoa sen hiljempaa, ja -vieden häntä ruokapöytään. - -Herra d'Aiguillon saattoi sinä iltana pitää itseään onnen poikana, -sillä hän oli vienyt enonsa salkun ja söi vielä kuninkaan osan. - - - - -NELJÄSKYMMENESKAHDEKSAS LUKU - -Marski de Richelieun odotushuoneessa - - -Herra de Richelieulla oli kuten kaikilla hovimiehillä yksi hotelli -Versaillesissa, toinen Pariisissa, yksi talo Marlyssä, toinen -Luciennesissa. Sanalla sanoen: asunto lähellä jokaista kuninkaan -asuntoa tai retkeilypaikkaa. - -Kun Ludvig XIV oli lisännyt palatsiensa lukua, oli hän sillä teollaan -säätänyt jokaisen arvohenkilön velvollisuudeksi olla melkoisen -rikas, kaikkien, joilla oli etuoikeus päästä hänen suuriin tai -pieniin seurapiireihinsä; sillä muutenhan ei kukaan jaksanut arvonsa -mukaisesti laajentaa taloutensa komeutta samassa suhteessa kuin -oikkujaan seuraava kuningas laajensi omaansa. - -"Marski de Richelieu oleskeli silloin, kun herrat Choiseul ja Praslin -eroitettiin toimestaan, Versaillesissa olevassa hotellissaan. Ja -tähän hotelliinsa oli hän ajanut eilisiltana Luciennesista, jossa hän -oli esitellyt rouva Dubarrylle sisarensa pojan." - -Hovi oli nähnyt marskin Marlyn metsässä kreivittären seurassa -ministerin epäsuosion jälkeen, nähnyt Versaillesissa, se tiesi -hänen saaneen salaisen ja pitkän vastaanoton Luciennesissa. Siitä -seurasikin, että kun vielä Jean Dubarry lisäsi näitä aavisteluita -jonkinlaisilla vihjauksilla, koko hovi piti velvollisuutenaan nyt -kiiruhtaa kumartamaan marski de Richelieutä. - -Vanhan herttuan vuoro oli siis nyt nauttia tuota kiitosten, -imarrusten ja kohteliaisuuksien suitsutusta, jota kaikki onnenonkijat -uhraavat epäjumalalle, olipa hän sitten mikä tahansa. - -Marski de Richelieu ei tosin aavistanut, että tällainen onni tulisi -hänelle jo nyt; mutta kuitenkin nousi hän varmuuden vuoksi jo sen -päivän aamuna, johon olemme päässeet, varmalla aikomuksella tukkia -sieraimensa tuolta suitsutukselta, aivan kuin Odysseus muinoin -tukkesi korvansa vahalla välttääkseen sireenien laulua. Hänen -laskelmainsa mukaan tapahtumien tulos kohtaisi häntä vasta seuraavana -päivänä, sillä silloin kuningas julistaisi uuden ministeristönsä -jäsenten nimet. - -Marski kummastui siis suuresti, kun hän nyt heräsi, -- tai -paremminkin: kun kova vaunujen jyrinä herätti hänet, -- ja hän sai -kamaripalvelijaltaan kuulla, että hotellin pihat, odotushuoneet ja -salit olivat tungokseen asti täynnä vieraita. - -"Hm, tuntuupa siltä kuin olisin nostanut melua." - -"Nyt on vielä sangen aikaista", vastasi kamaripalvelija nähdessään, -millä kiireellä herttua veti yömyssyä pois päästään. - -"Tästä lähtien", sanoi herttua, "ei minulla ole määrättyjä tunnin -aikoja. Muista se." - -"Kyllä, monseigneur." - -"Mitä vieraille on sanottu?" - -"Ettei monseigneur ole vielä noussut ylös." - -"Silläkö tavoin vain?" - -"Niin." - -"Se oli tyhmästi sanottu; olisi pitänyt lisätä, että minä valvoin -myöhään, tai parempi sanoa... Mutta kuule, missä on Rafté?" - -"Herra Rafté nukkuu", vastasi kamaripalvelija. - -"Kuinka, nukkuuko hän? Hänet täytyy herättää, se onneton!" - -"No, älkäähän", virkkoi silloin virkeä, hymyilevä vanhus, joka -ilmestyi ovelle. "Tässä Rafté on; mitä hänestä tahdotaan?" - -Marskin tyytymättömyys katosi heti, kun hän kuuli nämä sanat. - -"Ahaa, arvasinhan, että sinä et nukkunut." - -"Ja jos olisin nukkunut, mitä kummaa siinä? Nyt on tuskin vielä selvä -päivä." - -"Mutta, rakas Rafté, näethän, että minä en nuku enää." - -"Se on toinen asia, olette ministeri... Kuinka te voisitte nukkua." - -"Oho, tuntuu kuin sinä aikoisit minua siitä torua", sanoi marski -väännellen naamaansa kuvastimen edessä. "Etkö sinä ole tähän -tyytyväinen?" - -"Minäkö? Mitä iloa tässä minulle on? Te rasitatte tästä lähtien -itseänne liikaa ja tulette sairaaksi, ja siitä johtuu, että minä saan -hoitaa hallitusta, eikä se ole ollenkaan hauskaa, monseigneur." - -"Oho, kuinka sinä olet vanhentunut, Rafté!" - -"Minä olen täsmälleen neljä vuotta nuorempi kuin te, monseigneur. -Niin, niin, minä olen vanha." - -Marski polkaisi kärsimättömästi jalkaansa. - -"Tulitko odotushuoneen läpi?" kysyi hän. - -"Tulin." - -"Keitä siellä on?" - -"Koko maailma." - -"Mitä siellä puhutaan?" - -"Toinen kertoo toiselle, mitä hän aikoo teiltä pyytää." - -"Sehän on luonnollista. Mutta oletko kuullut heidän juttelevan minun -nimittämisestäni virkaan?" - -"Oh, minusta on parempi olla niitä puheita teille kertomatta." - -"Kas, kas, joko alkaa arvostelu?" - -"Vieläpä niiden puolelta, jotka teitä tarvitsevat. Minkälainen onkaan -se niiden taholta, joita te tarvitsette, monseigneur!" - -"Minun täytyy sanoa sinulle, Rafté", virkkoi vanha marski -teeskennellen keveää naurua, "että ne, jotka väittävät sinua -imartelijaksi..." - -"Kuulkaa, monseigneur", vastasi Rafté, "miksi te annoitte valjastaa -itsenne mokoman auran eteen, jota kutsutaan ministeriöksi? Oletteko -väsynyt onnelliseen elämään?" - -"Ystäväiseni, minä olen saanut kaikkea, paitsi sitä." - -"_Corbleu_, ettehän ole maistanut arseniikkiakaan; miksi ette pistä -sitä suklaanne sekaan, uteliaisuuden vuoksi?" - -"Rafté, sinä olet laiskuri; nyt sinä aavistat, että saat sihteerinäni -paljon työtä, ja pelkäät... ja äsken sinä sen tunnustitkin." Marski -antoi pukea itsensä hyvin huolellisesti. - -"Minun pitää saada sotilasryhti", kehoitti hän kamaripalvelijaansa, -"ja anna minulle sotilas-kunniamerkkini". - -"Näyttääpä siltä kuin joutuisimme sota-asioihin?" kysyi Rafté. - -"Kyllä, siltä tosiaan näyttää." - -"Mutta minä en ole vielä nähnyt kuninkaan virkanimitystä, se ei ole -oikein paikallaan." - -"Se tulee epäilemättäkin pian." - -"_Epäilemättäkin_, se on siis päivän tunnussana." - -"Kuinka sinä olet tullut epämiellyttäväksi vanhoilla päivilläsi, -Rafté, sinä saivartelet muotoseikkoja ja kielen puhtautta. Jos tämän -olisin tiennyt, en olisi teettänyt sinulla tulopuhetta, jonka pidin -Akatemiassa: se teki sinut tuollaiseksi pedantiksi." - -"Mutta, kuulkaas, monseigneur, koska me nyt olemme hallitus, niin -olkaamme järjestystä rakastavia... Omituinen seikka..." - -"Mikä seikka?" - -"Niin, kreivi de la Vaudraye, jonka kanssa juuri puhuin tuolla -kadulla, ilmoitti, ettei vielä ollut päätetty mitään varmaa -ministeriöstä." - -Richelieu hymyili. - -"Herra de la Vaudraye on oikeassa, -- mutta olet siis jo ollut ulkona -kaupungilla?" - -"_Pardieu_, täytyihän. Tämä kirottu vaunujen jyrinä herätti minut, -minä annoin pukea itseni, pistin rintaani sotilaalliset arvomerkit, -minäkin, ja ajelin kaupungilla." - -"Ahaa, herra Rafté suvaitsee huvitella minun kustannuksellani?" - -"Oi, monseigneur, Jumala siitä varjelkoon. Mutta asia oli sellainen, -että..." - -"Että..." - -"Että minä tapasin ajellessani vielä erään henkilön." - -"Kenenkä?" - -"Apotti Terrayn sihteerin." - -"Ja hän?" - -"Niin, hän sanoi minulle, että hänen herransa on nimitetty -sotaministeriksi." - -Marski de Richelieun odotushuoneessa - -"Ohoh", virkkoi Richelieu huulillaan yhä äskeinen ja ainainen hymy. - -"Minkä johtopäätöksen monseigneur tästä tekee?" - -"Sen, että jos herra Terray on sotaministeri, en minä sitä ole; ja -jos hän ei sitä ole, niin ehkä minä se olen." - -Rafté oli nyt keventänyt tarpeeksi omaatuntoaan. Hän oli rohkea, -väsymätön, kunnianhimoinen mies, aivan yhtä sukkela kuin hänen -isäntänsäkin ja vieläpä paremmin asestettu kuin marski, sillä hän -tiesi olevansa halpaa syntyperää ja riippuvassa asemassa: nämä kaksi -vikaa haarniskassa olivat neljänkymmenen vuoden kuluessa kehittäneet -hänessä huippuunsa kaiken hänen viekkautensa, terävänäköisyytensä -ja älyllisen hienoutensa. Kun Rafté nyt huomasi isäntänsä näin -rauhalliseksi, ei hän arvellut itselläänkään olevan pelon syytä. - -"No niin", sanoi hän, "joutukaa nyt, monseigneur, älkää antako -itseänne liioin odottaa, se olisi huono enne". - -"Minä olen jo valmis; mutta vielä kerran, keitä siellä on?" - -"Tässä on luettelo." - -Ja Rafté ojensi herransa käteen pitkän nimiluettelon, ja marski -luki siitä suureksi mielihyväkseen kaikki aateliston, papiston ja -rahamaailman parhaat nimet. - -"Ajattelepas, jos yleisö rupeaisi pitämään minusta, Rafté?" - -"Me elämme ihmeiden ajassa", vastasi Rafté. - -"Kas vaan, myöskin Taverney", virkkoi marski jatkaen nimien -katselua. "Mitä varten hän on tänne tullut?" - -"Sitä en tiedä, herra marski. Kas niin, astukaa nyt esille." Ja -melkein käskevästi pakotti sihteeri herransa menemään suureen saliin. - -Richelieu saattoi olla täysin tyytyväinen, sillä vastaanotto oli -sellainen, ettei puhdasverisin prinssi olisi voinut vaatia parempaa. - -Mutta sattuma, joka oli jo tehnyt Richelieulle julman kepposen, -kujeili pian myöskin koko tälle aikakaudelle ominaisen ja tänne -saapuneen yhteiskunnan ovelan, varovaisen ja hienon kohteliaisuuden -kustannuksella. - -Nyt ei kukaan koko laumasta lausunut Richelieun edessä sanaa -"ministeri", sillä kielsihän sen sopivaisuus ja kunnioitettava -hovitapa. Jotkut rohkeimmat uskalsivat tosin virkkaa pienen -onnentoivotuksen, mutta hekin tiesivät, että heidän täytyi hyvin -nopeasti luiskahtaa onnittelunsa ohitse, ja että Richelieu tuskin -heille siihen voi vastata. Kaikille kokoontuneille oli tämä vierailu -aamuauringon noustessa ainoastaan jonkinlainen mielenosoitus, aivan -kuin pelkkä toivomus, että marski nimitettäisiin ministeriksi. Siihen -aikaan ei ollut harvinaista, että kokonaiset laumat seurasivat -yksimielisesti huomaamattoman hienoja suuntatuulahduksia. - -Jotkut kumartelijat tohtivat sitten ilmaista myöskin jonkin -toiveensa, halunsa, mielipiteensä. - -Joku olisi tahtonut, kuten hän sanoi, että hänen virastonsa -olisi lähempänä Versaillesia. Häntä huvitti puhua siitä niin -vaikutusvaltaisen henkilön kanssa kuin herra de Richelieu nykyään oli. - -Toinen väitti, että herra de Choiseul oli unohtanut hänet kolme -kertaa Pyhän Hengen ritariston merkkejä jaettaessa; hän luotti nyt -Richelieun hyvään muistiin, haluten palauttaa asiaa myöskin kuninkaan -mieleen, nyt nimittäin, kun mikään ei enää ollut hänen majesteettinsa -hyvän tahdon esteenä. - -Lyhyesti sanoen: marskin hurmaantuneita korvia kohtasivat sadat -enemmän tai vähemmän ahnaat pyynnöt, mutta kaikki lausuttuina ylen -taitavalla tavalla. - -Vähitellen vieraslauma hajaantui; tahdottiin jättää herra marski -rauhaan ja _tärkeihin tehtäviinsä_, sanottiin. - -Yksi ainoa herra viipyi vielä salissa. - -Hän ei ollut lähestynyt marskia toisten joukossa, hän ei ollut -pyytänyt mitään, ei edes esitellyt itseään. - -Kun jonot harvenivat, tuli tuo herra hymyhuulin herttuan luo. - -"Ah, parooni de Taverney", sanoi marski; "ihastuttavaa, ihastuttavaa!" - -"Minä tahdoin odottaa, herttua, toivottaakseni sinulle onnea, -vilpittömästi ja koko sydämestäni." - -"Oh, todellako, ja minkä tähden!" vastasi Richelieu, joka oli -vieraiden varovaisuudesta itse tullut vaiteliaaksi ja ikäänkuin -salaperäiseksi. - -"Tietysti sinun uuden asemasi johdosta, herttua." - -"Hst, hst", sanoi marski. "Ei puhuta siitä... Mitään ei ole vielä -ratkaistu, se on pelkästään huhua." - -"Kuitenkin ovat monet samaa mieltä kuin minäkin, sillä sinun salisi -olivat täynnä väkeä, kunnon marskini." - -"Minä en tosiaan tiedä, minkätähden ne olivat täynnä." - -"Mutta minä tiedän, minä." - -"Minkätähden sitten?" - -"Minun tarvitsee ainoastaan virkkaa sana." - -"Ja mikä?" - -"Eilen sain minä Trianonissa kunnian päästä kuninkaan seuraan." - -"Hänen majesteettinsa puhui minun lapsistani, ja sanoi lopuksi; -- -Te tunnette herttua de Richelieun, luullakseni; olkaa ystäviä hänen -kanssaan." - -"Ahaa, hänen majesteettinsa sanoi niin?" vastasi Richelieu, ja ylpeys -leimahti hänessä aivan kuin nämä kuninkaan sanat olisivat olleet se -virkavaltuus, jonka julkaisemista Rafté epäili tai jonka viipymistä -hän valitti. - -"Joten minä hyvin arvasin asian todellisen tilan", jatkoi parooni -de Taverney. "Eikähän se ollutkaan vaikeaa, kun näin, miten koko -Versailles touhusi, ja niinpä minäkin kiiruhdin tottelemaan -kuningasta ja olemaan hyvissä väleissä sinun kanssasi ja jättämään -omaa tunnettani noudattaen sinun haltuusi meidän vanhan ystävyytemme -muistamisen." - -Herttua aivan juopui onnesta: sellainen on luonnon luoma vika, -selkein järki ei joskus voi siltä itseään varjella. Niinpä -näkikin hän nyt parooni de Taverneyssä kumartelijan, joka kuului -kaikkein viimeisimpään luokkaan, noihin keskelle hovisuosion tietä -pysähtyneihin, joita on hyödytöntä edes suojellakaan ja varsinkin -hyödytöntä tuntea. Sellaiset ovat ainoastaan kiusana, kun he -uskaltavat nousta yli kaksikymmentä vuotta vanhasta varjostaan ja -tulla lämmittelemään toisten menestyksen päiväpaisteessa. - -"Ymmärrän, mistä on kysymys", sanoi nyt marski melkoisen tylysti; -"minulta tullaan jotakin pyytämään". - -"Kyllä, sinä olet oikeassa, herttua." - -"Vai niin", sanoi Richelieu istahtaen tai paremminkin heittäytyen -sohvaan. - -"Olen jo kertonut sinulle, että minulla on kaksi lasta", jatkoi ovela -ja joustava Taverney, joka huomasi ylhäisen ystävänsä kylmenevän ja -kävi hänen kimppuunsa nyt heti sitä kiivaammin. "Minulla on tytär, -jota minä rakastan suuresti, ja joka on hyveen ja kauneuden esikuva. -Hän on nyt madame la dauphinen palveluksessa, sillä viimemainittu on -suvainnut suoda hänelle erikoisen arvonantonsa. Hänestä, kauniista -Andréestani, minä en siis sinulle enempää puhu, herttua; hänen -asemansa on varma, hänen onnensa on lähtenyt hyvälle tolalle. Oletko -nähnyt minun tytärtäni? Enkö ole häntä sinulle jossakin esitellyt, -tai etkö ole kuullut hänestä puhuttavan?" - -"Hm!... En tiedä", vastasi Richelieu huolimattomasti. - -"No siitä ei väliä", jatkoi parooni de Taverney, "tyttärellänihän on -paikka. Minä itse jälleen, katsos, minä en tarvitse mitään, kuningas -on antanut minulle eläkkeen, jolla voin elää. Tosin tunnustan, että -haluaisin joitakin lisätuloja, voidakseni rakentaa jälleen kuntoon -Maison Rougen, jossa minä aion viettää viimeiset päiväni; sinun ja -tyttäreni vaikutuksella..." - -"Oh", äännähti hiljaa Richelieu, joka oli niin syventynyt ihailemaan -omaa suuruuttaan, ettei ollut kuunnellut parooni de Taverneyn -puhetta; mutta sanat 'tyttäreni vaikutuksella' herättivät hänet -äkkiä. Ja hän ajatteli: -- Vai niin, sinun tyttäresi... Mutta hän -on nuori kaunotar, joka tuottaa tuolle hyvälle kreivittärelle -epäilyksiä; hän on pikku skorpiooni, joka lämmitteleikse dauphinen -siipien alla pistääkseen erästä Luciennesissa... Maltahan siinä, minä -en tahdo olla mikään huono ystävä; mutta mitä kiitollisuuteen tulee, -niin saa rakas kreivitär, joka on tehnyt minusta ministerin, nähdä, -puuttuuko sitä tarvittaessa minulta. - -Sitten sanoi hän ylhäisen vakavalla äänellä parooni de Taverneylle: - -"Jatkakaa." - -"_Ma foi_, minä lähenenkin jo puheen loppua", vastasi parooni aikoen -varmasti nauraa partaansa turhamaiselle marskille, jos hän vain -saisi, mitä nyt toivoi. "Minä en ajattele muita kuin Filipiäni, -jolla on hyvä nimi, mutta joka ei saa tilaisuutta sitä koskaan -kiilloitella, ellei kukaan häntä auta. Filip on reipas ja ajatteleva -poika; ehkä liian ajatteleva, mutta se johtuu hänen ahtaasta -asemastaan: hevonen pitää päänsä alhaalla, jos vedetään kovasti -suitsista, kuten tiedät." - --- Mitä tämä nyt minuun kuuluu? -- ajatteli marski näyttäen jo -selvästi ikävystyneeltä ja kärsimättömältä. - -"Minä tarvitsisin jonkun ylhäisessä asemassa olevan tuttavuutta, -kuten esimerkiksi sinun, saadakseni Filipille komppanian", jatkoi -Taverney hellittämättä; "hänen korkeutensa dauphine nimitti hänet -Strassburgiin saapuessaan kapteeniksi; mutta nyt puuttuu häneltä -ainoastaan satatuhatta livreä, joilla hän saisi kunnon komppanian -jossakin arvokkaassa ratsuväkirykmentissä... Toimita se asia minulle, -suuri ystäväni." - -"Eikö teidän poikanne ole se nuori mies, joka teki palveluksen hänen -korkeudelleen dauphinelle; vai mitä?" kysyi Richelieu. - -"Suuren palveluksen!" huudahti de Taverney. "Hän se juuri otti hänen -korkeutensa viimeisessä majatalopaikassa takaisin hevoset, jotka tuo -Jean Dubarry aikoi väkivallalla dauphinelta ryöstää." - --- Kas niin, enkös arvannut oikein, -- ajatteli Richelieu. -- Hän -on kreivittären vimmatuimpia vihollisia... kylläpä tulikin miehensä -luokse, tuo Taverney-parka! Vetää ansioinaan esille vikoja, jotka -tekevät hänet aivan mahdottomaksi... - -"Te ette minulle vastaa?" kysyi Taverney marskin itsepintaisesta -vaikenemisesta hiukan närkästyneenä. - -"Kaikki tämä on mahdotonta, hyvä herra de Taverney", vastasi marski -ja nousi ylös ilmaisten jyrkästi, että vastaanotto oli nyt lopussa. - -"Mahdotontako? Moinen pikkuseikka mahdotonta? Puhuuko entinen ystävä -minulle tuolla tavoin?" - -"Ja miksikä ei?... Onko se, että ollaan ystäviä, kuten sanoitte, -riittävä syy, jonka nojalla toinen saa... tehdä vääryyttä, -toinen käyttää väärin sanaa ystävyys? Te ette tullut luokseni -kahteenkymmeneen vuoteen, sillä silloin en ollut mitään; mutta nyt -olen ministeri ja te tulette." - -"Monseigneur Richelieu, te itse teette tällä hetkellä väärin." - -"En, hyvä ystävä, minä en tahdo juoksutella teitä odotushuoneissani; -minä olen teidän todellinen ystävänne, siksi minä sanon..." - -"Mutta jokin syy teillä on kieltää, vai mitä?" - -"Minullako!" huudahti Richelieu hyvin rauhattomana, sillä hän -ajatteli, että Taverney saattoi ehkä epäillä. - -"Minullako syy?" - -"Niin, minulla on vihollisia..." - -Herttua olisi voinut vastata suoraan, mitä hän ajatteli; mutta -silloin olisi hän paljastanut paroonille, että hän säästi -kiitollisuutensa tähden rouva Dubarrya; ja silloin olisi hän -tunnustanut olevansa kuninkaan rakastajattaren leipoma ministeri, -ja sitä seikkaa marski ei olisi myöntänyt, vaikka hän olisi saanut -kokonaisen keisarikunnan. Hän kiiruhti siis vastaamaan paroonille: - -"Ei teillä ole vihollisia, rakas ystäväni; mutta minulla, minulla -niitä on; ja jos nyt heti paikalla ja asiaa tutkimatta myöntäisin -sellaisia suosionosoituksia, niin saisin ihmiset puhumaan itsestäni, -että minä jatkan Choiseulin uraa. Hyvä ystäväni, minä tahdon jättää -jäljet toiminnastani. Kaksikymmentä vuotta olen hautonut mielessäni -kaikenlaisia uudistuksia ja edistysaskeleita, ja ne aatteet puhkeavat -nyt kukkaan! Hovisuosio turmelee koko Ranskan, minä turvaudun -todellisiin ansioihin; filosofiemme kirjat ovat soihtuja, joiden -valoa silmäni eivät ole turhaan nähneet; kaikki menneen ajan synkät -varjot haihtuvat, mutta sitä vaatikin valtakunnan onni jo kipeästi... -Minä tutkin kyllä teidän poikanne ansioita, yhtä hyvin kuin kaikkien -muidenkin kansalaisten, jotka tulevat eteeni; minä kannan uhrin -vakaumukselleni, tuskallisen uhrin, epäilemättäkin, mutta uhrin, -jonka ihminen kantaa ehkä kolmensadantuhannen muun ihmisen hyväksi... -Jos teidän poikanne, Filip de Taverney, näyttää minusta ansaitsevan -suopeuteni, niin hän sen saa, ei siksi, että hänen isänsä on minun -ystäväni, tai hänen nimensä vuoksi, vaan sen tähden, että hän on -ansiollinen sen saamaan. Sellainen on minun menettelyohjeeni." - -"Nimittäin teidän filosofiankurssinne", vastasi vanha parooni; -hän pureskeli vimmoissaan kynsiään, ja hänen harmiaan lisäsi -nyt vastenmielisellä painolla koko äskeinen juttelu, joka oli -vaatinut häntä niin syvästi alistumaan ja käyttelemään kaikenlaisia -halpamaisia temppuja. - -"Filosofia, olkoonpa vain, monsieur: se on kaunis sana." - -"Joka päästää kauneista teoista, herra marski, eikö niin?" - -"Te olette heikko hovimies", vastasi Richelieu hyvin kylmästi. - -"Minun arvoiseni miehet ovat hovimiehiä ainoastaan kuninkaalle." - -"Oh, teidän laisianne hovimiehiä on sihteerilläni herra Raftélla joka -päivä satoja odotushuoneessani", vastasi Richelieu. "Ja ne tulevat -tänne, tiesi mistä, maaseudun loukoista, joissa he ovat oppineet -olemaan epäkohteliaita niille, joita he väittävät ystävikseen, -loukaten saarnatessaan sovinnollisuutta." - -"Oh, oh, kyllä tiedän, ettei joku Maison-Rouge, joka polveutuu -ristiretkien aikuisesta aatelista, ymmärrä sovinnollisuutta samoin -kuin erään trubaduuri Vignerotin jälkeläinen." - -Marski oli älykkäämpi kuin parooni de Taverney. - -Hän olisi voinut antaa nakata paroonin ulos ikkunasta, mutta hän -ainoastaan nyökäytti olkapäitään ja vastasi: - -"Te olette liiaksi takapajulla ajastanne, ristiretkien aikuinen -vieraani; te olette päässyt vasta häväistyskirjoitukseen, jonka -parlamentit sommittelivat vuonna 1720, mutta ette ole lukenut -vastausta, jonka herttuat ja päärit siihen antoivat. Menkää -kirjastooni, hyvä herra, niin Rafté luettaa sen teillä." - -Ja juuri kun hän päästi itsensä vastustajastaan näillä nokkelilla -sanoilla, aukesi ovi ja eräs herra astui siitä hälisten sisään ja -huusi: - -"Missä hän on, se rakas herttua?" - -Tulija oli kasvoiltaan hehkuvan punainen, hänen silmänsä loistivat -selällään tyytyväisyydestä ja hänen sylinsä oli auki ystävälliseen -syleilyyn. Hän ei ollut enempää eikä vähempää kuin varakreivi Jean -Dubarry. - -Nähdessään tulijan ponnahti parooni de Taverney hämmästyneenä ja -harmissaan askeleen taaksepäin. - -Jean huomasi tuon liikkeen, tunsi paroonin ja käänsi hänelle selkänsä. - -"Nyt luulen yskän ymmärtäväni", virkkoi parooni de Taverney tyynesti; -"minä poistun. Jätän herra ministerin sopivaan seuraan." - -Ja ylpeästi läksi hän huoneesta. - - - - -NELJÄSKYMMENESYHDEKSÄS LUKU - -Marskin pettymys - - -Jean Dubarry vimmastui parooni de Taverneyn loukkaavasta lähdöstä, -meni jo pari askelta hänen perässään, mutta kohautti sitten -olkapäitään ja tuli takaisin marskin luo. - -"Otatteko te tuollaisia vastaan?" - -"Jopahan, ystäväni, te erehdytte; päinvastoin minä ajan heidät pois." - -"Tiedättekö te, mikä tuo herra oli?" - -"Kyllä, valitettavasti." - -"Niin, mutta tiedättekö sen oikein?" - -"Hän on muuan Taverney." - -"Hän on mies, joka tahtoo lykätä tyttärensä kuninkaan sänkyyn..." - -"Mitä sanotte?" - -"Mies, joka koettaa syrjäyttää meidät ja käyttää sitä varten -mitä keinoja tahansa... Mutta Jean on varuillaan, ja Jean on -selvänäköinen!" - -"Luuletteko tosiaan, että hän tahtoo...?" - -"Onpa se nyt vaikea nähdä. Hän on dauphinen puoluetta, hyvä marski... -ja hänellä on pieni tappelukukkonsa." - -"Oho!" - -"Pikku mies, joka on opetettu pureskelemaan ihmisiä kinttuihin, -tappelupukari, joka on pistänyt miekalla olkapäähän Jeania... -Jean-parka." - -"Teitäkö? Sittenpä hän on teidän henkilökohtainen vihollisenne, rakas -varakreivi", virkkoi Richelieu muka ällistyen. - -"Aivan niin, minun vihamieheni siinä hevosjutussa, jonka tunnette." - -"Ah, miten omituisesti luontaiset taipumuksemme määräävät tekojamme. -Minä en sitä asiaa tiennyt, ja kuitenkin hylkäsin minä kaikki, mitä -hän pyysi. Jos olisin tuntenut tämän jutun, en olisi häntä ainoastaan -neuvonut lähtemään, vaan potkinut ovelle... Olkaa huoletta, -varakreivi, nyt saa tuo korea tappelupukari kokea minun kouraani, sen -hän pian huomaa." - -"Niin, te voitte riistää häneltä halun karata ihmisten kimppuun -keskellä maantietä... Kah, minä en ole teitä vielä onnitellutkaan." - -"Niin, varakreivi, tuntuu kuin asia olisi nyt lopullisesti päätetty." - -"Aivan varmaan päätetty... Sallitteko minun syleillä teitä?" - -"Sydämen halusta." - -"_Ma foi_, oli siinä vaivaa; mutta mitäpä se haittaa, kun vain -onnistuu. Olette nyt tyytyväinen, vai mitä?" - -"Kyllä, suoraan sanoen, sillä minä luulen voivani olla hyödyllinen." - -"Siinä ei epäilemistä; mutta se oli peijakkaan läimäys, kyllä siitä -ulina nousee." - -"Eikö sitten yleisö minusta pidä?" - -"Teistäkö?... Siitä ollaan eri mieltä. Mutta hän se on vihattu." - -"Hän?" kysyi Richelieu ällistyneenä. "Kuka hän?..." - -"Tietysti hän", toisti Jean. "Oh, parlamentit nousevat ilmikapinaan, -sillä tämä on uusi Ludvig XIV:n piiskanisku; ne saivat sievästi -selkäänsä, herttua, se on varma." - -"Mutta selittäkäähän..." - -"Sehän on itsestään selvä, kun parlamentit niin vihaavat miestä, joka -on pannut nuo vainoamiset alkuun." - -"Ah, te luulette, että muka..." - -"Minä olen varma siitä niinkuin koko Ranska. Mutta se on -samantekevää, herttua, te teitte erinomaisen viisaasti, kun annoitte -hänen tulla noin peittelemättä, selvä teko muistossa." - -"Kenenkä?... Sanokaa, kenen, varakreivi? Istun tässä kuin neulan -terillä, en ymmärrä puheestanne sanaakaan." - -"Tietysti minä puhun sisarenne pojasta, herra d'Aiguillonista." - -"No niin, hänestä?" - -"Niin, sanon että teitte viisaasti, kun annoitte hänen tänne tulla." - -"Oi, sangen viisaasti, sangen viisaasti! -- Hän auttaa minua, sitähän -tahdotte sanoa." - -"Hän auttaa kaikkia meitä! Tiedätte että hän on hyvissä väleissä -Jeannetten kanssa?" - -"Niin, tosiaankin?" - -"Mitä parhaissa. He ovat jo jutelleet keskenään ja ymmärtäneet -mainiosti toisensa, siitä lyön vaikka vetoa." - -"Ja sen te tiedätte?" - -"Helppo tietää. Jeannette on suurin unikeko, mitä olla saattaa." - -"Ah!" - -"Hän ei pääse vuoteesta ennenkuin kello yhdeksän, kymmenen tai -yksitoista aamulla." - -"No niin; mitä siitä?..." - -"No, tänä aamuna näin d'Aiguillonin vaunujen lähtevän Luciennesista, -kun kello oli vasta tuskin kuusi." - -"Kello kuusi?" huudahti Richelieu hymyillen. - -"Niin." - -"Tänäänkö, tänä aamuna?" - -"Juuri tänä aamuna. Ymmärrättehän, että jos Jeannette on ollut niin -aamuvirkku, että on antanut sisarenne pojalle vastaanoton näin -varhain aamulla, on hän suorastaan hullaantunut teidän rakkaaseen -sisarenpoikaanne." - -"Kyllä, kyllä", jatkoi Richelieu ja hieroi käsiään vastatusten; -"kello kuusi. Hyvin tehty, d'Aiguillon!" - -"Se vastaanotto mahtoi alkaa kello viisi... ihan yöllä. Se on -ihmeellistä..." - -"Suorastaan ihmeellistä", toisti marski. "Todellakin ihmeellistä, -rakas Jean!" - -"Ja te kolme olette nyt ystävyksin kuin Orestes, Pylades ja vielä -yksi Pylades lisää." - -Juuri kun marski hieroi kaikkein tyytyväisimmin kämmeniään, astui -sisään herttua d'Aiguillon. - -Sisarenpoika tervehti enoaan valittava ilme kasvoillaan, sellainen -ilme, joka sai Richelieun aavistamaan suurimman osan koko totuudesta, -ellei juuri tietämään sitä kaikkea. - -Marski kalpeni kuin häneen olisi lyöty surmaava haava. Hänelle tuli -heti tunto, että hovissa ei ihmisellä ole ystäviä eikä sukulaisia, -vaan että jokainen siellä hoitaa omia etujaan. - --- Minä olin aika hölmö, -- ajatteli marski. -- Sitten kysyi hän -tukahuttaen raskaan huokauksen: - -"No, d'Aiguillon?" - -"Niin, herra marski?" - -"Se oli armoton läimäys parlamenteille", virkkoi Richelieu toistaen -varakreivin sanoja. - -D'Aiguillon tuli punaiseksi. - -"Te siis tiedätte asian?" kysyi hän. - -"Herra varakreivi on kertonut minulle kaikki", vastasi Richelieu; -"yksinpä varhaisen käyntinne Luciennesissakin tänä päivänä, ennen -päivän valkenemista. Teidän virkanimityksenne on suuri voitto -suvulleni." - -"Olkaa vakuutettu, että olen kovin pahoillani." - -"Mitä helkkaria hän sanoo?" äännähti Jean pannen käsivartensa -ryntäille ristiin. - -"Me käsitämme toisemme", keskeytti Richelieu, "me käsitämme". - -"Kyllä uskon; mutta minä, minä en käsitä mitään... Pahoillanne... -Ahaa, nyt ymmärrän... siksi, ettei hän kohta päässyt ministeriksi. -Niin, niin... nyt sen käsitän." - -"Ah, väliaikaisuutta siis", äännähti marski tuntien sydämessään -toivon jälleen heräävän; toivon, tuon kunniaa ja rakkautta -tavoittelevan ihmisen alinomaisen pettäjän. - -"Odoteltava on, se on totta, herra marski." - -"Mutta siitäkin ajasta on maksu runsas", huudahti Jean. "Versaillesin -parhain päällikköpaikka." - -"Herra Dubarry ehkä hiukan liioittelee", virkkoi herttua d'Aiguillon. - -"Mutta mikä paikka se sitten on?" - -"Kuninkaan kevyen ratsuväen päällikön." - -Richelieu tunsi kalpeuden jälleen valahtavan ryppyisille poskilleen. - -"Oh, aivan niin, se on melkoisen vaatimaton paikka niin pystyvälle -miehelle", sanoi hän huulillaan hymy, jonka ilmettä on mahdoton -kuvata. "Mutta mitäpä sille voi, herttua. Kauneinkaan nainen -maailmassa ei voi antaa enempää kuin mitä hänellä on, vaikka hän -olisi kuninkaan rakastajatar." - -Nyt oli d'Aiguillonin vuoro kalveta. - -Jean katseli kauniita Murillon tauluja, joita oli seinillä. - -Richelieu taputteli sisarenpoikaansa olalle ja sanoi hänelle: - -"Onneksi on teille luvattu, että pääsette nopeasti ylenemään. Minä -onnittelen teitä, herttua, onnittelen vilpittömästi... Teidän -älykkyytenne ja taitavuutenne asian sovittelussa on yhtä suuri kuin -hyvä onnenne... Hyvästi, minulla on työtä; älkää unohtako minua, kun -tulee kysymys suosionosoituksistanne, rakas ministeri." D'Aiguillon -vastasi ainoastaan: - -"Te olette sama kuin minä, herra marski, ja minä olen sama kuin te." - -Sitten hän kumarsi enolleen ja meni ulos huoneesta, arvokkaana kuin -hän oli aina jo luonnostaan; nyt oli hän päässyt taas eräästä ylen -tukalasta asemasta, jollaisia hänellä oli ollut usein vaikeuksista -rikkaassa elämässään. - -Kun d'Aiguillon oli mennyt, kiiruhti Richelieu sanomaan Jeanille, -joka ei ollut oikein varma, miten ymmärtää enon ja sisarenpojan -keskinäisiä kohteliaisuuksia: - -"Mikä hänessä on kaunista, niin, mikä tuossa d'Aiguillonissa on -suorastaan ihailtavaa, on hänen vilpittömyytensä. Hän on älykäs ja -avosydäminen mies; hän tuntee hovin ja on kunniallinen kuin nuori -tyttö." - -"Ja sitäpaitsi hän rakastaa teitä." - -"Niinkuin lammas." - -"Niin, hän on paremminkin teidän poikanne kuin herra de Fronsac". - -"_Ma foi_, aivan niin, toden totta... varakreivi." - -Näin jutellessaan kierteli Richelieu kiireesti nojatuolinsa -ympärillä; hän etsi jotakin, jota hän ei keksinyt. - -"Haa, kreivitär", mutisi hän hiljaa itsekseen, "tämän saat minulle -maksaa!" - -"Marski", virkkoi Jean Dubarry merkitsevästi, "nyt me neljä -toteutamme yhdessä muinaisajan tarinan vitsakimpusta; tiedättehän, -vitsoista, joita muut eivät voineet taittaa". - -"Mekö neljä? Hyvä herra Jean, mitä te tällä tarkoitatte?" - -"Sitä että kälyni on valta, d'Aiguillon sen toimeenpanija, te olette -neuvonantaja, ja minä silmälläpitäjä." - -"Hyvä, sangen hyvä!" - -"Ja kun asiat ovat sillä tavalla, koettakoot pistää kynsiään kälyni -oikeuksiin. Minä pidän puoleni kaikkea ja kaikkia vastaan." - -_"Pardieu!"_ huudahti Richelieu, jolla jo veri kiehui päässä. - -"Yrittäköötpäs nyt tunkea kälylleni kilpailijattaria!" huudahti Jean -suunnitelmistaan ja voitokkuudesta juopuneena. - -"Ahaa, juuri niin", sanoi Richelieu ja löi yhtäkkiä kädellään -otsaansa. - -"Mitä nyt, hyvä marski? Mikä teillä on?" - -"Ei mikään, minusta on teidän liittoajatuksenne erinomainen." - -"Niin, eikö olekin?" - -"Ja minä yhdyn sokeasti teidän ehdotukseenne." - -"Hyvä!" - -"Asuuko parooni de Taverney tyttärensä luona Trianonissa?" - -"Ei, hän asuu Pariisissa." - -"Hän on varsin kaunis, tuo tyttö, rakas varakreivi?" - -"Olipa hän vaikka niin kaunis kuin Kleopatra tai niinkuin... minun -kälyni, niin en häntä enää pelkää... kun kerran olemme liitossa." - -"Te sanoitte, että parooni de Taverney asuu Pariisissa, Rue -Saint-Honorén varrella, eikö niin?" - -"En minä sanonut Rue Saint-Honorén varrella; hän asuu Rue Coq-Héronin -varrella. Tuliko teille jokin aatos, miten voisitte kurittaa tuota -Taverneytä?" - -"Kyllä, minä luulen, varakreivi, luulen, että minulle tuli eräs -aatos." - -"Te olette verraton mies; minä jätän nyt teidät ja katoan hiukan -tiedustelemaan, mitä kaupungissa arvellaan." - -"Hyvästi siis, varakreivi... Mutta, muistaessani, te ette maininnut -minulle uuden ministeristön jäseniä?" - -"Oh, ne ovat muuttolintuja: Terray Bertin, en muista useampia... -Lyhyesti sanoen: vaihtorahaa, kunnes viimein oikea ministeri -d'Aiguillon nimitetään paikkaansa." - --- Jota ei ehkä tapahdukaan, -- arveli marski, suoden varakreivi -Jeanille hyvästiksi kaikkein ystävällisimmän hymynsä. - -Jean poistui. Rafté tuli sisään. Hän oli kuullut kaikki ja tiesi, -miten nyt käyttäytyä; hänen epäilyksensä olivat olleet tosia. Hän ei -sanonut isännälleen mitään, niin hyvin tunsi hän marskin. - -Eikä Rafté kutsunut huoneeseen edes kamaripalvelijaa, vaan riisui -itse marskin ja vei hänet vuoteeseen, johon vanhus pujottautui heti, -väristen kuin kuumeessa ja nielaistuaan pillerin, jonka sihteeri oli -hänelle tuonut. - -Sitten veti Rafté verhot sängyn eteen ja meni ulos. Odotushuone oli -jo täynnä touhuavia ja nuuskivia lakeijoja. Rafté pisti kätensä -ensimmäisen kamaripalvelijan kainaloon ja sanoi: - -"Hoitelehan nyt hyvin marskia, sillä hän on sairas, hänelle tuli -tänä aamuna paha vastoinkäyminen; hänen täytyi olla epäkuuliainen -kuninkaalle..." - -"Epäkuuliainen kuninkaalle?" huudahti kamaripalvelija kauhuissaan. - -"Niin, hänen majesteettinsa lähetti marskille ministerinsalkun; -mutta kun marski sai tietää, että se olisi tullut hänelle rouva -Dubarryn toivomuksesta, kieltäytyi hän ottamasta sitä vastaan. Ah, -tämä on suurenmoisen kaunista, ja pariisilaisten tulisi nyt pystyttää -marskille riemuportti. Mutta järkytys oli ankara, ja isäntänne on nyt -sairas; hoida häntä huolellisesti." - -Lausuttuaan nämä sanat, joiden pikainen leviäminen oli varma, meni -Rafté työhuoneeseensa. - -Neljännestunnin päästä tiesi koko Versailles marskin jalon, -isänmaallisen ja uljaan teon. Ja marski de Richelieu jälleen nukkui -syvää unta sen kansansuosion untuvilla, jonka hänen sihteerinsä oli -osannut hänelle hankkia. - - - - -VIIDESKYMMENES LUKU - -Dauphinen perheateria - - -Samana päivänä kello kolme läksi neiti de Taverney huoneestaan -mennäkseen dauphinen luo, joka tavallisesti antoi lukea itselleen -ääneen ennen päivällistä. - -Apotti, hänen kuninkaallisen korkeutensa entinen esilukija, ei enää -hoitanut tointaan. Hän oli antautunut korkeamman politiikan asioihin, -sitten kun hän eräissä diplomaattisissa juonissa oli näyttäytynyt -melkoisen taitavaksi älyniekaksi. - -Neiti de Taverney läksi siis huoneestaan ja toimeensa, melkoisen -hienossa puvussa. Hänellä oli vielä niinkuin kaikilla Trianonin -uusilla asukkailla haittana epämukavuudet, joita liian nopea ja -äkillinen majanmuutto tuo myötään. Hän ei ollut vielä ennättänyt -järjestää mitään, ei palveluskunta-asioitaan eikä tuoda tänne -kaikkia pikkutavaroitaan. Eräs kamarineitsyt oli nyt pukenut hänet -tilapäisesti rouva Noaillesin luona, tuon mielipiteissään jyrkästi -pysyvän hovinaisen, jolle dauphine oli antanut nimen rouva Etiketti. - -Andrée-neidillä oli yllään sininen silkkileninki, jonka vyötärys -oli niin pitkä ja ihonmukainen, että hän oli kuin mikä kimalainen. -Puku oli avorintainen ja se jakautui edestä kahtia, näyttäen -musliinista ommellun alusröijyn, joka oli koristettu kolmella -kirjatulla röyhellysnauhalla. Hihat olivat lyhyet ja samoin kirjattua -musliinia ja pyälletyt suista sekä varustetut poikkilaskoksilla -olkapäistä alkaen; niiden keralla peitti Andréen olkapäitä lisäksi -vaatimattomasti kirjailtu pikku saali, joka kainosti kätki myöskin -nuoren tytön povea. Neiti Andrée oli sitonut kauniin tukkansa yhteen -yksinkertaisesti sinisellä nauhalla, saman värisellä kuin pukukin; -ja tuo tukka, joka aaltoili pitkinä ja paksuina kiharoina hänen -poskillaan, kaulallaan ja olkapäillään, kaunisti häntä paljoa enemmän -kuin mitkään höyhentöyhdöt, haikaran sulat ja pitsit, jollaisia -siihen aikaan yleensä käytettiin; niin suuresti lisäsivät ne neidon -samalla ylpeäin ja häveliäiden kasvojen loistetta, tuon kalpean -ja puhtaan ihon, jota keinotekoinen väri ei ollut vielä koskaan -tahrannut. - -Ulos tultuaan alkoi Andrée vetää valkeita silkkihansikkaita käsiinsä, -jotka olivat niin hienot ja kyynärvarsista pyöreät kuin suinkin olla -saattaa; kun taas hänen vaaleansinisten silkkikenkäinsä korkeain -kantain jäljet painuivat kevyesti hiekkaan. - -Kun hän saapui Trianonin paviljonkiin, sai hän kuulla, että madame la -dauphine oli lähtenyt kävelemään arkkitehtinsä ja ylipuutarhurinsa -kanssa. Ylemmästä kerroksesta kuului kuitenkin sorvipenkin rattaan -natina, sillä siellä valmisti monsieur ja dauphin varmuuslukkoa -erääseen arkkuun, josta hän piti paljon. - -Päästäkseen heti dauphinen luo riensi Andrée suoraan kukkakentän -poikki tavoittamaan valtiatartaan, kentän, jolla öiksi huolellisesti -peitetyt kukat myöhäisestä vuodenajasta huolimatta kohottivat yhä -kalvenneita päitään hengittääkseen nopeasti vaipuvan päivän säteitä, -auringon, joka oli niitä itseäänkin kalpeampi. Ja koska ilta jo -läheni, ja siihen aikaan vuodesta tulee pimeä jo kello kuusi, niin -asettelivat puutarhurit kullakin kukkalavalla paraikaa lasisia kupuja -arimpain kasvien päälle. - -Erään lehtikujan mutkassa, jota reunustivat aina vihannoivat puut -ja Bengalin ruusut ja joka vei sievälle nurmikolle, huomasi Andrée -yhtäkkiä, että eräs puutarhapojista kohosi hänet nähdessään lapionsa -nojaan seisomaan ja tervehti häntä kohteliaammin ja taitavammin kuin -työmies tavallisesti osaa. - -Andrée katsoi poikaan ja tunsi hänessä Gilbertin, jonka kädet olivat -työstä huolimatta niin valkeat, että herra de Taverney olisi voinut -joutua siitä epätoivoon. - -Andrée punastui tahtomattaankin; hänestä tuntui kuin olisi Gilbertin -läsnäolo täällä ollut jotakin kummallista kohtalon leikkiä. - -Gilbert tervehti uudestaan, ja Andrée vastasi hänelle, jatkaen -matkaansa. - -Mutta hän oli liian rehellinen ja rohkea sielu voidakseen vastustaa -tunnelmaa ja jättääkseen vastaamatta erääseen kysymykseen, jonka -hänen rauhaton mielensä hänelle nyt teki. - -Hän pyörsi takaisin, ja Gilbert, joka oli tullut jälleen kalpeaksi ja -katseli hänen menoaan synkin silmin, heräsi silloin uudelleen eloon -ja syöksähti juoksemaan hänen luokseen. - -"Te olette täällä, herra Gilbert?" virkkoi Andrée kylmästi. - -"Niin, neiti." - -"Kuinka te olette tänne joutunut?" - -"Neiti, ihmisen täytyy elää ja kunniallisesti elättää itseänsä." - -"Mutta tiedättekö, teillä on hyvä onni!" - -"Ah, tosiaan", vastasi Gilbert. - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Tarkoitan, että, kuten sanoitte, minulla on ihmeellinen onni." - -"Kuka teidät toimitti tänne?" - -"Herra de Jussieu, suojelijani." - -"Ah", äännähti Andrée hämmästyneenä, "te tunnette herra de Jussieun?" - -"Hän on ensimmäisen suojelijani ja opettajani herra Rousseaun ystävä." - -"Onnellista jatkoa, herra Gilbert!" toivotti Andrée lähtien menemään. - -"Te voitte nyt paremmin, neiti?..." kysyi Gilbert niin vapisevalla -äänellä, että saattoi aavistaa, millä vaivalla se tunkeusi hänen -sydämestään Sen pienimmätkin värähdykset ilmaisten. - -"Paremmin? Kuinka niin?" kysyi Andrée kylmästi. - -"Niin... se onnettomuudentapaus...?" - -"Ahaa, kyllä... Kiitos, herra Gilbert, minä voin paremmin; se ei -ollut mitään." - -"Oh, te olitte vähällä joutua tuhon omaksi", sanoi Gilbert syvästi -liikutettuna; "vaara oli hirvittävä". - -Nyt tuntui Andréesta olevan aika lyhentää tätä pakinaansa tavallisen -työmiehen kanssa keskellä kuninkaallista puistoa. - -"Hyvästi, herra Gilbert", virkkoi Andrée. - -"Eikö neiti suvaitsisi ottaa ruusua?" kysyi Gilbert vavisten ja -hikihelmet otsallaan. - -"Mutta, monsieur", vastasi Andrée, "te tarjoatte minulle sellaista, -joka ei ole teidän omaanne". - -Gilbert ällistyi ja tyrmistyi niin, ettei voinut vastata mitään. -Hänen päänsä painui kumaraan. Mutta kun Andrée katsoi häneen jollakin -tavoin iloissaan siitä, että oli muka näyttänyt ylemmyytensä, niin -Gilbert kohottausi pystyyn ja tempaisi kauneimmasta ruusupensaasta -kokonaisen oksan, joka oli täynnä kukkia, ja alkoi nykiä kukkia irti -niin kylmästi ja ylpeästi, että Andréeta hämmästytti. - -Andrée oli oikeuttarakastava ja hyvä, ja hän siis huomasi -loukanneensa syyttä alempiarvoista, joka oli koettanut olla hänelle -kohtelias. Niin ollen jatkoikin hän kävelyään virkkamatta enää -sanaakaan, kuten aina ylpeä ihminen tuntiessaan tehneensä vääryyttä. -Näin hän menetteli, vaikka anteeksipyyntö tai hyvittävä sana ehkä -pyörikin jo hänen huulillaan. - -Myöskään Gilbert ei puhunut enää mitään. Hän heitti pois ruusunoksan -ja tarttui lapioonsa. Mutta hänen luonteessaan yhtyivät toisiinsa -ylpeys ja oveluus; hän kumartui tosin muka työskentelemään, mutta -katseli salaa kuitenkin, miten Andrée poistui. Erään lehtikujan -mutkassa ei Andrée voinutkaan olla kääntymättä ja katsomatta -taakseen. Hän oli nainen. - -Gilbert tyytyi tähän heikkoudenmerkkiin ja mietti mielessään, että -tässä taistelussa oli hän, Gilbert, voittanut. - --- Hän ei ole niin voimakas kuin minä, -- ajatteli Gilbert itsekseen, --- ja minä saan kerran valtaani hänet. Hän on ylpeä kauneudestaan, -nimestään, yhä nousevasta onnestaan, ja hän pilkkaa rakkauttani, -jonka hän ehkä aavistaa; mutta sellaisena on hän yhä haluttavampi -köyhästä työmiehestä, joka hänet nähdessään vapisee! Oi, kerran saa -hän maksaa minulle tämän vapisemisen, tämän miehelle sopimattoman -väristyksen, kaikki raukkamaisuudet, joihin hän minua pakottaa. --- Mutta tänään olen saanut tarpeeksi aikaan, olen voittanut -viholliseni, -- lisäsi sitten Gilbert. -- Minä, jonka olisi pitänyt -olla heikompi häntä, koska rakastan, olen ollut kymmenen kertaa -väkevämpi. - -Nämä viimeiset sanat hän toisti vielä uudestaan, hurjan riemun -vallassa; sitten pusersi hän toisella kädellään suonenvetoisesti -älykästä otsaansa ja pyyhkäisi siitä pois kauniit mustat -hiuksensa, sysäsi rajusti lapionsa kukkalavan multaan ja läksi -ryntäämään kuin peura läpi kypresseistä ja marjakuusista istutetun -pensasaidan, riensi nopeasti kuin tuuli yli lasikuvulla peitettyjen -kukkaistutusten, joita hän ei tallannut yhtään, vaikka hän juoksi -vimmatun lailla; ja niin riensi hän suoraan sen välimatkan päähän, -jonne Andrée kulki kiertotietä. - -Siellä näki Gilbert Andréen tosiaan tulevan, näki hänen tulevan -ajatuksissaan ja melkeinpä nöyryytettynä, kauniit silmät luotuina -alas, kostea ja hervonnut käsi heilahdellen hiljaa puvun kahisevaa -silkkiä vastaan. Ja saarnin takana kätkössä seistessään kuuli Gilbert -Andréen huokaavan parikin kertaa niinkuin tyttö olisi puhellut -itsekseen. Viimein tuli Andrée niin lähelle saarneja, että jos -Gilbert olisi ojentanut kätensä, olisi hän voinut sipaista Andréeta -käteen, ja mieletön ja pyörryttävä kuume vaatikin häntä tekemään niin. - -Mutta Gilbert rypisti vain käskevästi kulmakarvojaan, ja aivan kuin -itseään vihaten hän painoi nyrkkinsä sydäntään vasten ja sanoi: - -"Taasko sellainen raukka!" - -Sitten lisäsi hän hiljaa: - -"Mutta hän onkin niin kaunis!" - -Gilbert olisi ehkä pitkäksi aikaa syventynyt tällä tavoin Andréeta -katselemaan, sillä lehtikuja oli pitkä ja Andrée kulki kovin hitain -ja tasaisin askelin, mutta lehtikujaan toi sivukäytäviä, joita myöten -sille pääsi myöskin muita kulkijoita; ja nyt oli Gilbertillä niin -kova onni, että muuan asiaan kuulumaton tuli pian lehtikujalle; -hän tuli ensimmäiseltä sivupolulta vasemmalta, nimittäin melkein -paikalle, joka oli Gilbertiä kätkevää talvisinkin viheriöivää -puuryhmää vastapäätä. - -Tuo häiritsevä kulkija asteli hitain ja tahdikkain askelin; hänen -päänsä oli pysty, hattu hänellä oli oikeassa kainalossa ja vasen käsi -lepäsi miekan kahvalla. Hänellä oli samettinen puku ja kärpännahalla -sisustettu vaippa hartioilla; ja astellessa hänen kaunis pohkeensa ja -jalkateränsä, jotka olivat korkearintaiset kuin jalorotuisen miehen -ainakin, ponnahtelivat komeasti. - -Tuo herra huomasi kulkiessaan Andréen, ja nuoren tytön muoto oli -hänestä kai miellyttävä, sillä hän kiirehti askeleitaan ja poikkesi -viistoon yli ruohikon päästäkseen Andréen kohdalle ja hänen luokseen -niin pian kuin mahdollista. - -Kun Gilbert huomasi tämän herran, huudahti hän tahtomattaankin ja -pakeni saarniensa luota kuin pensaikosta peloitettu rastas. - -Tulokkaan aikomus onnistui; hän oli varmaan tottunut sellaiseen, ja -kolmessa minuutissa ehti hän Andréen kohdalle, josta hän oli ollut -kolme minuuttia sitä ennen pitkän matkan päässä. - -Kun Andrée kuuli hänen askeleensa, väistyi hän ensin hiukan -sivummalle, antaakseen herran mennä ohitseen. Ja kun herra sitten -meni sivuitse, katseli Andrée häntä. - -Ylhäinen herra katseli myöskin Andréehen, ja katseli kovin -tarkkaavasti, jopa hän pysähtyikin nähdäkseen tarkemmin hänet, ja kun -hän oli Andréen nähnyt, niin kääntyi ja sanoi kohteliaasti: - -"Ah, mademoiselle, minne menette sellaisella kiireellä, saanko kysyä?" - -Tämän äänen kuullessaan kohotti Andrée päätänsä, ja näki silloin -parinkymmenen askeleen päässä takanaan kaksi hitaasti astelevaa -kaartin upseeria. Sitten huomasi hän tuon herran kärpännahkaisen -vaipan alla sinisen ritarinauhan, ja siitä huomiosta hän aivan -kalpeni ja pelästyi. Eikä hän voinut virkkaa odottamattomalle -puhuttelijalleen vastaukseksi hänen ystävälliseen kysymykseensä muuta -kuin: - -"Kuningas!" - -Ja Andrée lyykisti sangen syvään. - -"Neiti...", vastasi Ludvig XV lähestyen häntä, "minä olen niin -likinäköinen, että minun täytyy kysyä nimeänne". - -"De Taverney", supisi nuori tyttö niin tyrmistyksissään ja vavisten, -että hänen äänensä tuskin kuului. - -"Ah, aivan niin; pieni, ihana kävelyretki täällä Trianonissa, vai -mitä, neiti?" kysyi kuningas. - -"Minä olen menossa hänen korkeutensa madame la dauphinen luokse, joka -odottaa minua", vastasi Andrée vavisten yhä enemmän. - -"Neiti, minä saatan teitä", vastasi Ludvig XV: "sillä näin -maalaisnaapurina, minä olen menossa tyttäreni luo vieraisille; -suvaitkaa nojautua käsivarteeni, koska meillä on sama matka". - -Andrée tunsi aivan kuin pilven pimentävän näkönsä ja syöksyvän -veren keralla kuohuvina pyörteinä hänen sydämeensä. Moinen kunnia -köyhälle tyttö-paralle: että kuningas, maan itsevaltias herra, -tarjoaa kätensä, hänelle, -- sellainen odottamaton ja uskomaton -kunnia, sellainen armo, jota koko hovi olisi voinut kadehtia: se oli -Andréesta unta! - -Ja siksi lyykistikin Andrée peloissaan niin kunnioittavasti, että -kuningas piti tarpeellisena kumartaa hänelle vielä uudestaan. Ludvig -XV muisti nimittäin aina Ludvig XIV:n hovimenoja ja kohteliaisuutta -koskevissa kysymyksissä, ja pelkästään niissä. Muuten: nämä -kohteliaat tavat olivat peräisin kyllä paljon kaukaisemmiltakin -ajoilta kuin Ludvig XIV:n, nimittäin Henrik IV:n hovista. - -Kuningas tarjosi siis Andréelle kätensä ja Andrée laski polttavat -sormiensa päät kuninkaan hansikkaalle, ja sitten jatkoivat he -matkaansa paviljonkia kohti, jossa kuningas aikoi kertomansa -mukaan tavata dauphinen tekemässä suunnitelmiaan arkkitehtinsä ja -ylipuutarhurinsa kanssa. - -Voimme vakuuttaa, että Ludvig XV valitsi pisimmän tien saattaessaan -Andréeta pikku Trianoniin, vaikka hän ei tavallisesti pitänyt paljoa -kävelemisestä. Ja sen erehdyksen huomasivatkin jo ne kaksi upseeria, -jotka astelivat heidän perässään, ja olivat siitä nyreällä mielellä, -sillä he olivat ohuissa pukimissa ja ilta kylmeni. - -He saapuivat perille liian myöhään, koskapa eivät tavanneet enää -dauphinea sieltä, missä olivat toivoneet hänet kohtaavansa. Marie -Antoinette oli juuri lähtenyt sieltä pois, sillä hän ei tahtonut -antaa dauphinin odottaa, dauphin kun söi mielellään päivällisensä -juuri kello kuuden ja seitsemän välillä. - -Hänen kuninkaallinen korkeutensa ehti kotiinsa juuri oikeaan aikaan. -Ja koska dauphin, joka oli sangen täsmällinen, seisoi jo odottamassa -salin ovella ja oli valmis menemään ruokasaliin, ja koska hovimestari -samassa ilmestyi paikalle, niin heitti dauphine viittansa erään -kamarineitsyen käsiin, meni dauphinin luo, pisti kätensä hänen -kainaloonsa ja veti miehensä kanssaan ruokasaliin. - -Pöytä oli katettu ainoastaan itselleen korkealle isäntäväelle. - -He istuivat kahden puolen pöytää, kun taas pöydän yläpää oli tyhjä, -sillä kuninkaan totuttujen yllätyksien varalta oli se aina vapaa, -silloinkin, kun muu pöytä oli täynnä vieraita. - -Pöydän yläpäästä otti ison tilan munalukolla varustettu kotelo, jossa -kuninkaan pöytäkalustoa säilytettiin. Mutta hovimestari, joka ei nyt -odottanut sille paikalle vierasta, tarjoili aterioitsijoille siltä -puolelta pöytää. - -Dauphinen tuolin takana istui rouva de Noailles, tarpeeksi suuren -välimatkan päässä päästääksensä palvelijat hyvin liikkumaan. Hän -istui kovin jäykkänä, mutta sen verran oli hän kuitenkin ottanut -kasvoilleen herttaisuutta kuin tällaisella päivällisaterialla -tarvittiin. - -Rouva de Noaillesin vieressä istui muita hovinaisia, joiden asema -hovissa antoi heille oikeuden tai suosion olla läsnä heidän -kuninkaallisten korkeuksiensa aterioidessa. - -Kolme kertaa viikossa söi rouva de Noailles samassa pöydässäkin kuin -dauphin ja madame la dauphine. Mutta niinä päivinä, jolloin hän ei -siinä syönyt, piti hän tarkan huolen siitä, että hän oli aterioilla -kuitenkin läsnä. Tämä oli sitäpaitsi hyvä keino panna vastalauseensa -sitä uudistusta vastaan, että hänen osanottonsa aterioihin oli -nykyään vähennetty neljällä kerralla seitsemästä viikossa. - -Vastapäätä herttuatar de Noaillesia, joka oli saanut dauphinelta -lisänimen rouva Etiketti, istui melkein samanlaisella kohokkeella -kuin hänkin herttua de Richelieu. - -Hänkin noudatti tarkoin sovinnaisuuden sääntöjä, mutta kuitenkin -sillä eroituksella, ettei hänen tarkkuuttaan kukaan huomannut, sillä -sitä kätki mitä täydellisin aistikkuus, jopa joskus mitä hienoin -ilveilykin. - -Tästä madame la dauphinen ylikamarijunkkarin ja ylihovimestarinnan -luonteiden eroavaisuudesta johtui nyt, että pakina lakkasi aina rouva -de Noaillesin puolella pöytää ja heräsi jälleen eloon herttua de -Richelieun puolella. - -Marski oli matkustanut kaikissa Euroopan hoveissa ja oli niiden -kunkin piirissä koonnut itseensä tuota hienoa ja hänen luonteeseensa -parhaiten sopivaa taitoa, jolla hän osasi ihmeteltävän joustavasti -kertoa kaikki jutut, mitä vaadittiin niin hyvin nuoren ruhtinasparin -ruokapöydässä kuin rouva Dubarryn huviaterioilla. - -Marski huomasi, että madame la dauphine söi tänä iltana hyvällä -ruokahalulla ja että dauphin oikein ahmi. Hän oletti siis, ettei -isäntäväki ollut nyt halukas pakinoihin ja että nyt piti siis -ainoastaan antaa rouva de Noaillesin kärsiä ennakolta tunti -kiirastulta. Sentähden rupesi marski puhumaan filosofiasta ja -teatterista, -- keskustelunaiheita, jotka olivat arvokkaasta -herttuattaresta suorastaan kauheita. Hän kertoi ensin erään jutun, -joka oli antanut syyn Ferneyn filosofille -- sillä nimellä mainittiin -jo siihen aikaan _La Henriaden_ runoilijaa, Voltairea -- erääseen -hänen viimeiseen ihmisystävälliseen sutkaukseensa. Ja kun hän näki, -että herttuatar oli ihan kiusaantunut, vaihtoi hän puheenaihetta ja -kuvaili nyt, minkälainen touhu hänellä ylikamarijunkkarina oli saada -kuninkaallisen teatterin näyttelijät esittämään osansa enemmän tai -vähemmän huonosti. - -Madame la dauphine piti kaikista taiteista, ja varsinkin -teatterista. Hän oli lähettänyt neiti Raucourtille täydellisen -Klytaimnestrapuvunkin. Hän kuunteli siis herra de Richelieutä paitsi -kärsivällisesti myöskin ilokseen. - -Silloin nähtiin ylihovimestarinna-paran jo unohtavan etikettinsä ja -liikahtelevan kohokkeellaan tuskastuneena, niistävän äänekkäästi -nenäänsä ja pudistavan arvoisaa päätänsä, huomaamatta edes -puuteripilveä, joka pöllähti jokaisella liikkeellä ympäri hänen -otsaansa niinkuin pohjatuulen puuskat tupruttavat lunta Mont-Blancin -huipulla. Mutta marskin mielestä ei riittänyt huvittaa pelkästään -madame la dauphinea, täytyi olla myöskin monsieur la dauphinin -mieliksi. Richelieu jätti siis rauhaan teatterin, jota Ranskan -kruununperijä ei ollut koskaan liioin suosinut, ja alkoi nyt -puhua ihmisyyden filosofiasta. Ja sitten hän antautui tarinoimaan -englantilaisista yhtä suurella lämmöllä kuin Rousseau ympäröi Edvard -Bomstonin persoonan kuin millä eloa antavalla fluidumilla. - -Asia oli nyt niin, että rouva de Noailles inhosi englantilaisia yhtä -paljon kuin filosofejakin. - -Jokainen uusi aatos, oli se mikä tahansa, väsytti häntä, ja väsymys -häiritsi hänen olemuksensa säännöllistä käyntiä. Rouva de Noailles, -joka tunsi olevansa luotu säilyttämään vanhoja muistoja, ulvoi -aina uusia aatteita kohdatessaan kuin koira nähdessään naamioituja -kekrihönttänöitä. - -Marski Richelieullä oli kaksinainen tarkoitus tätä peliä pelatessaan. -Samalla kun hän kiusasi rouva Etikettiä, tuotti hän sillä hänen -korkeudelleen dauphinelle selvästi huvia, mutta pisteli puheeseensa -silloin tällöin myöskin siveellisiä ajatelmia tai matemaattisia -aksioomeja jotka dauphin otti mielellään vastaan, sillä olihan tämä -ruhtinas eksaktisten tieteiden rakastaja. - -Marski lähenteli siis erinomaisella taidolla dauphinea ja dauphinia -ja katseli samalla tarkkaavasti oveen, sillä hän odotti huoneeseen -vielä erästä henkilöä, jonka hänen laskujensa mukaan olisi siellä -pitänyt jo olla, mutta jota ei vain tullut. Silloin kajahti yhtäkkiä -alhaalta portaiden juurelta huuto, johon holvin heleä kaiku vastasi -ja jonka toisti kaksi ääntä, toinen portailla ja toinen eteisessä: - -"Kuningas!" - -Tämän taikasanan kuullessaan ponnahti rouva de Noailles ylös niinkuin -salainen joustin olisi potkaissut hänet paikaltaan. Richelieu nousi -tapansa mukaan ylös rauhallisesti, dauphin pyyhki nopeasti suunsa -ruokaliinallaan ja seisoi paikallaan kasvot ovea kohti. - -Madame la dauphine jälleen riensi heti ulos portaille kuningasta -vastaan, täyttämään emännänvelvollisuuksiaan. - - - - -VIIDESKYMMENESYHDES LUKU - -Kuningattaren hiuskihara - - -Eteiseen tullessaan piteli kuningas vielä neiti de Taverneyn -kättä, ja vasta ylhäällä hän kumarsi saatettavalleen, kumarsi -niin kohteliaasti ja vitkaan, että marski de Richelieu ehti hyvin -näkemään tuon tervehdyksen ja ihailemaan sen aistikasta sievyyttä ja -ihmettelemään itsekseen, mikähän kuolevainen tuo oli, jolle moinen -armo annettiin. - -Marskin ei tarvinnut olla kauan sitä tietämättä. Ludvig XV tarjosi -nyt käsivartensa dauphinelle, joka oli nähnyt kaikki ja tuntenut -kohta Andréen. - -"Tyttäreni", sanoi kuningas dauphinelle, "minä tulen kursailematta -tänne luoksenne ja pyydän päivällistä. Minä olen kävellyt koko -puiston halki, ja kun tapasin siellä neiti de Taverneyn, pyysin häntä -tekemään itselleni seuraa." - --- Neiti de Taverney, -- ajatteli marski de Richelieu itsekseen, -melkein päästä pyörällä tästä odottamattomasta hyvästä sattumasta. -- -Kautta kunniani, minulla on oivallinen onni. - -"Niinpä minä en siis laisinkaan voi torua neitiä siitä, että hän -myöhästyi, vaan päinvastoin kiitän häntä, että hän toi teidän -majesteettinne luoksemme", vastasi dauphine ystävällisen kohteliaasti. - -Andrée oli punainen kuin kirsikat, joita oli pöydällä koristeena, ja -lyykisti mitään vastaamatta. - --- Peijakas vieköön, hän on tosiaan kaunis, -- arvosteli Richelieu -itsekseen. -- Se vanha nauta Taverney ei kehunut häntä enempää kuin -hän ansaitsee. - -Kuningas oli jo asettunut pöytään, kun dauphin ensin oli lausunut -hänelle tervehdyksensä. Niinkuin hänen isoisänsäkin oli kuningas -oivallinen syömämies, ja nyt hän soi kaiken kunnian niille tuossa -tuokiossa valmistetuille ruokalajeille, jotka hovimestari lennätti -kuin taian voimalla hänen eteensä. - -Mutta syödessään näytti kuningas, joka istui selin oveen, katselevan -etsivästi jotakin tai paremminkin: katselevan jotakuta. - -Neiti de Taverney ei ollut todellakaan astunut ruokasaliin, sillä -siihen hänellä ei ollut minkäänlaista etuoikeutta, koska hänen -asemansa madame la dauphinen kodissa ei ollut vielä tarkoin -määritelty. Lyykistettyään syvään hänen majesteettinsa kumarrukseen -vastaukseksi oli hän mennyt madame la dauphinen huoneeseen, jossa -hänen korkeutensa dauphine oli jo pari kertaa luettanut hänellä -itselleen, asetuttuaan illalla vuoteeseen. - -Madame la dauphine ymmärsi, että kuningas etsi nyt katseillaan -äskeistä kaunista kävelytoveriaan. Ja silloin hän sanoi eräälle -nuorelle kaartinupseerille, joka seisoi kuninkaan tuolin takana: - -"Herra de Coigny, olkaa hyvä ja pyytäkää neiti de Taverneytä tulemaan -tänne. Rouva de Noaillesin luvalla rikomme tänä iltana hovietikettiä -vastaan." - -Herra de Coigny meni ulos ja toi tuokion päästä sisään Andréen; neiti -de Taverney ei ymmärtänyt rahtuakaan näitä yhä toisiaan seuraavia -armonosoituksia ja astui siis aivan vavisten ruokasaliin. - -"Istukaa, neiti", sanoi madame la dauphine, "tuohon, herttuattaren -viereen". - -Andrée nousi arasti korokkeelle; hän oli niin hämillään ja sekaisin, -että uskalsi asettua ainoastaan jalan päähän ylihovimestarinnasta. Ja -niinpä saikin tyttö parka herttuatar de Noaillesilta niin uhkaavan -katseen, että hän ponnahti ainakin nelisen jalkaa takaisin, aivan -kuin olisi joutunut ankaran sähköpatterin kosketukseen. - -Kuningas Ludvig XV katsoi Andréehen ja hymyili. - --- Ahaa, -- ajatteli herttua de Richelieu, -- nyt ei minun -maksanekaan vaivaa enää sekaantua, sillä sehän menee jo itsestään. - -Samassa kuningas käännähti ja huomasi marskin, joka oli jo valmis -kohtaamaan hänen katseensa. - -"Hyvää päivää, herra herttua", sanoi Ludvig XV. "Oletteko nyt -sopuisissa väleissä herttuatar de Noaillesin kanssa?" - -"Sire", vastasi marski, "rouva herttuatar suo minulle aina kunnian -kohdella minua kovin ajattelemattomana hutiluksena". - -"Olitteko tekin siellä Chanteloupiin vievällä tiellä, herttua?" - -"Minäkö, sire? _Ma foi_, en; minä olen siihen liian onnellinen teidän -majesteettinne suvulleni osoittaman hyvyyden tähden." - -Tätä vastausta ei kuningas odottanut; hän oli aikonut hiukan -pistellä, mutta häneltä oli viety sana. - -"Mitä minä sitten olen tehnyt, herttua?" - -"Sire, teidän majesteettinne on antanut kevyen ratsuväen -päällikkyyden herttua d'Aiguillonille." - -"Kyllä, se on totta, herttua." - -"Ja siinä vaadittiin teidän majesteettinne koko voimaa ja -terävänäköisyyttä; se oli melkeinpä valtiokeikaus." - -Ateria päättyi; kuningas istui vielä hetkisen ja nousi sitten ylös -pöydästä. - -Jo äskeinen keskustelu olisi voinut saada kuninkaan pahaan kiipeliin. -Mutta marski de Richelieu päätti olla vieläkin laskematta saalistaan -käsistään. Ja kun kuningas nyt alkoi puhella rouva de Noaillesin, -dauphinen ja neiti de Taverneyn kanssa, luovaili Richelieu niin -taitavasti, että hän pian johti jutun äskeiseen aiheeseen ja käänteli -sitä minne päin vain tahtoi. - -"Sire", virkkoi hän, "teidän majesteettinne tietää, että menestys -tekee uskalikoksi". - -"Tarkoittaako tuo, että te olette uskalias, herttua?" - -"Se tarkoittaa, että aion pyytää teidän majesteetiltanne uutta -suopeudenosoitusta, sen lisäksi, minkä kuningas on suvainnut minulle -jo suoda. Eräällä hyvällä ystävälläni ja teidän majesteettinne -vanhalla palvelijalla on poika santarmijoukoissa. Tuo nuori mies -on monessa suhteessa lahjakas, mutta hän on varaton. Hän on saanut -eräältä ylhäiseltä ruhtinattarelta kapteeninvaltuudet, mutta hänellä -ei ole komppaniaa." - -"Onko tuo ruhtinatar minun miniäni?" kysyi kuningas kääntyen -dauphinen puoleen. - -"On, sire", vastasi Richelieu, "ja nuoren miehen isän nimi on parooni -de Taverney". - -"Minun isäni!..." huudahti Andrée väkisinkin. "Ja Filip!... Te, herra -herttua, pyydätte komppaniaa Filipille?" - -Tästä etiketin unohtamisesta joutui Andrée sitten niin hämilleen, -että hän väistyi askeleen takemmaksi ja seisoi siinä punaisena ja -sormet ristissä. - -Kuningas kääntyi ja ihasteli kauniin neitosen punastumista ja -liikutusta. Sitten loi hän Richelieuhin niin suopean katseen, että -vanha hovimies ymmärsi pyyntönsä olevan kuninkaasta sangen mieluisa -ja tulleen hänen majesteetilleen toivottuun tarpeeseen. - -"Mainittu nuori mies on tosiaan erinomaisen kelvollinen", sanoi -dauphine, "ja minä olen luvannut luoda hänen onnensa. Miten me -ruhtinaalliset olemmekin onnettomia! Kun Jumala antaa meille hyvää -tahtoa, ottaa hän meiltä muistinlahjan, joten emme tule asioita -ajatelleeksi. Kuinka ei mieleeni johtunutkaan, että tuo nuorukainen -on varaton, ja ettei riitä antaa hänelle pelkästään olkalappua, vaan -että hän tarvitsee myöskin komppanian?" - -"Mutta, madame, kuinka teidän korkeutenne olisi tiennyt sen -varattomuuden?" - -"Oh, minä kyllä sen tiesin", vastasi dauphine vilkkaasti ja -sellaisella eleellä, että Andréen mieleen johtui hänen köyhä ja -vaatimaton ja kuitenkin onnellinen lapsuudenkotinsa. "Kyllä, minä -tiesin sen, ja kuitenkin luulin, että olin tehnyt muka kaikki -antaessani kapteeninarvon herra Filip de Taverneylle. Onhan hänen -nimensä Filip, vai kuinka, neiti?" - -"Kyllä, madame." - -Kuningas katsoi noiden kahden naisen jaloja ja suoria kasvoja; sitten -kohdistuivat hänen silmänsä marski de Richelieuhin, jonka kasvoja -valaisi nyt myöskin jonkinlainen jalouden heijastus, luultavastikin -talon korkean emännän olennosta lainattu. - -"Oh, herttua", sanoi kuningas hiljaisella äänellä, "minä joudun -sekaviin väleihin Luciennesissa". - -Sitten kysyi hän vilkkaasti Andréelta: - -"Sanokaa, neiti, olisiko tämä teille mieleen?" - -"Ah, sire", huudahti Andrée ja pisti kätensä ristiin, "minä rukoilen -sitä teiltä!" - -"Myönnetty siis", vastasi Ludvig XV; "te, herttua, valitsette hyvän -komppanian tuolle nuorelle mies-raukalle; ja minä myönnän siihen -varoja, jollei se vielä ole täydellisesti maksettu tai jos se on -täyttämätön". - -Tämä jalomielinen teko ilahutti kaikkia läsnäolevia; ja kuninkaalle -se hankki taivaallisen hymyn ja Richelieulle lämpöiset kiitokset -Andréen kauniilta huulilta, noilta, joilta marski olisi nuorena -ollessaan kai pyytänyt enemmänkin, ollen kunnianhimoinen ja ahnas -mies. - -Sitten saapui taloon yksi vieras toisensa jälkeen; heidän joukossaan -oli myöskin kardinaali de Rohan, joka oli käynyt vähän väliä -Trianonissa suosioon pyrkimässä aina siitä saakka kuin dauphine oli -sinne muuttanut. - -Mutta tänä iltana katseli ja puhutteli kuningas ainoastaan marski -de Richelieuta. Antoipa hän marskin itseään saattaakin, erottuaan -dauphinesta ja sanottuaan hänelle hyvästi ja lähtiessään takaisin -omaan Trianoniinsa. Vanha marski seurasi kuningasta ilosta -räsähdellen. - -Kun hänen majesteettinsa palasi jälleen herttuan ja kahden upseerinsa -seurassa pimeitä puistokäytäviä pitkin asuntoonsa, oli dauphine jo -päästänyt Andréen luotansa. - -"Teidän täytyy kirjoittaa tästä iloisesta asiasta Pariisiin", -oli prinsessa sanonut Andréelle. "Te voitte nyt lähteä omalle -puolellenne, neiti." - -Sitten kulki Andrée lyhdyllä varustetun lakeijan saattamana -sata jalkaa pitkän puistoaukion poikki, joka eroitti palatsin -sivurakennuksesta. - -Nuoren tytön edessä ponnahteli tummassa lehvistössä pensaasta -pensaaseen varjo, joka seurasi säkenöivin silmin kaikkia hänen -liikkeitään. Se varjo oli Gilbert. - -Kun Andrée saapui asuntonsa ulkoportaille ja läksi nousemaan -kiviaskelmia, palasi lakeija Trianonin päärakennukseen. - -Silloin hiipi myöskin Gilbert vuorostaan sivurakennuksen eteiseen, -meni sieltä rakennuksen takapihalle ja tallipuolelle, kapusi -ylös pieniä portaita, jotka olivat jyrkät kuin tikapuut, ja tuli -ullakkokamariinsa, mikä oli eräässä rakennusryhmän kulmauksessa, -vastapäätä Andréen kamarin ikkunaa. - -Sieltä hän näki, kuinka Andrée kutsui avukseen erään rouva de -Noaillesin kamarineitsyen, joka asui samassa rakennuksen kerroksessa -kuin neiti de Taverney. Mutta kun tuo tyttö tuli Andréen huoneeseen, -niin laskettiin Andréen ikkunaverhot alas, näkymättömänä huntuna -nuorukaisen halujen ja hänen ajatustensa ihailun välille. - -Päärakennukseen ei ollut jäänyt enää muita kuin kardinaali de Rohan, -joka oli yhä entistäänkin kohteliaampi madame la dauphinea kohtaan, -vaikka dauphine olikin hänelle nyt melkoisen kylmäkiskoinen. - -Kirkkoruhtinas pelkäsi viimein tulevansa jo tungettelevaiseksi, sitä -suuremmalla syyllä, koska monsieur le dauphin oli jo poistunut. Hän -hyvästeli siis hänen kuninkaallista korkeuttaan mitä syvimmän ja -hellimmän kunnioituksen elein. - -Juuri kun kardinaali nousi vaunuihinsa, riensi hänen luokseen eräs -dauphinen kamarineitsyt ja työntäytyi melkein hänen vaunujensa sisään. - -"Tässä se on", sanoi hän kardinaalille. - -Ja hän pisti kardinaalin käteen pienen silkkipaperikäärön, johon -koskettaessaan kardinaali de Rohan aivan vapisi. - -"Ja tässä takaisin", vastasi kardinaali nopeasti ja pisti naisen -käteen raskaan kukkaron, niin kallisarvoisen, että se jo tyhjänäkin -olisi ollut kunnon palkinto. - -Hukkaamatta aikaansa käski kardinaali miehensä ajaa Pariisiin päin -ja kysyä häneltä sitten kaupungin tullissa, minne siitä edelleen oli -ajettava. - -Koko matkan puserteli ja suuteli kardinaali kuomujensa pimeydessä -saamansa paperikäärön sisältöä aivan kuin rakkaudesta hulluna. Ja kun -tultiin tulliin, komensi kardinaali: "Rue Saint-Claude." - -Pian kulkikin hän mainitun kadun varrella olevan salaperäisen talon -pihan yli, ja seisoi nyt pienessä salissa, jossa vaitelias Fritz -oleskeli ottamassa vastaan vieraita. - -Balsamo odotutti itseään neljännestunnin. Viimein ilmestyi hän -saliin, sanoen syyksi viivyttelyynsä, että oli jo myöhä, joten hän -oli luullut, ettei hänelle enää tulisi vieraita. - -Kello oli tosiaan jo melkein yksitoista illalla. "Se on kyllä totta, -herra kreivi", vastasi kardinaali, "ja minä pyydän anteeksi, että -häiritsen tällä tavoin teitä. Mutta muistatteko, että sanoitte -minulle kerran, kuinka voisimme saada varman tiedon eräistä -salaisuuksista...?" - -"Nimittäin hankkimalla kiharan sen henkilön tukkaa, josta silloin -puhuimme", keskeytti Balsamo, joka oli jo nähnyt pikku paperikäärön -herkkäuskoisen kirkkoruhtinaan kädessä. "Aivan niin, herra kreivi." - -"Ja teillä on nyt mukananne tuo kihara, monseigneur? Se on hyvä." - -"Tässä se on. Voiko sen saada takaisin kokeen jälkeen?" - -"Kyllä, ellei ole tarpeen sitä polttaa... siinä tapauksessa..." - -"Ymmärrän, ymmärrän", sanoi kardinaali. "Mutta voinhan silloin -hankkia itselleni uuden. Saanko minä teiltä vastauksen?" - -"Tänäänkö?" - -"Minä olen kovin malttamaton, senhän tiedätte." - -"Koettakaamme heti, monseigneur." - -Balsamo otti hiukset ja meni nopeasti ylös Lorenzan luo. - -"Nyt minä siis saan tietää tämän yksinvallan salaisuuden", sanoi hän -itsekseen mennessään ylös; "minä siis saan tietää Jumalan salatut -suunnitelmat". - -Ja hän vaivutti Lorenzan uneen jo ennenkuin hän avasi salaperäisen -oven, seistessään sen ulkopuolella. Niin ollen otti nuori nainen -hänet vastaan hellällä syleilyllä. - -Balsamo vetäytyi vaivoin irti Lorenzan käsivarsien hyväilystä. Ei -saata arvata, kumpi oli parooni poloiselle tuskallisempaa: tuon -kauniin italiattaren soimauksetko hänen valveilla ollessaan vai hänen -hyväilynsä silloin, kun hän nukkui. - -Viimein sanoi Balsamo, saatuaan auki kahlivat ketjunsa, nuoren naisen -kädet, jotka olivat kietoutuneet hänen kaulaansa: - -"Lorenza, rakkaani, voitko sanoa minulle, kenen hiuksia nämä ovat?" - -Ja hän pisti paperikäärön Lorenzan käteen. - -Lorenza otti hiuskiharat ja asetti ne ensin povelleen ja sitten -otsaansa vasten; sillä vaikka hänen molemmat silmänsä olivat auki, -niin siinä tilassaan ollessaan näki hän rinnallaan ja otsallaan. - -"Oi", sanoi Lorenza, "ne on riistetty sangen ylhäisestä päästä". - -"Niin, eivätkö olekin?... Onnellisestako päästä? Sanopas." - -"Se saattaisi olla kerran onnellinen." - -"Tutki tarkoin, Lorenza." - -"Kyllä, hän saattaisi olla onnellinen; mikään varjo ei vielä pimitä -hänen elämäänsä." - -"Mutta hän on naimisissa..." - -"Ah!" huudahti Lorenza suloisesti hymyillen. - -"No niin, entä sitten? Ja mitä Lorenzani arvelee?" - -"Hän on naimisissa, rakas Balsamo", lisäsi nuori nainen, "ja -kumminkin..." - -"Kumminkin?" - -"Kumminkin minä..." - -Lorenza hymyili taas. - -"Minäkin olen naimisissa", sanoi hän sitten. - -"Kyllä, sinä olet." - -"Ja kumminkin..." - -Balsamo katseli Lorenzaa syvästi hämmästyneenä; vaikka nuori nainen -oli unessa, punastuivat hänen kasvonsa kainosti. - -"Ja kumminkin?" toisti Balsamo. "Puhu nyt loppuun." - -Lorenza kietaisi uudestaan kätensä rakkaansa kaulaan ja sanoi kätkien -päänsä hänen rintaansa vasten: - -"Ja kumminkin minä olen neitsyt." - -"Entä tämä nainen, tämä ruhtinatar, kuningatar", huudahti Balsamo; -"vaikka hän on naimisissa, niin...?" - -"Tämä nainen, ruhtinatar, kuningatar", toisti Lorenza, "hän on yhtä -puhdas ja neitsyt kuin minä; puhtaampikin, neitsyellisempi minua, -sillä hän ei rakasta niinkuin minä". - -"Oi kohtaloa", mutisi Balsamo. "Kiitos, Lorenza, minä tiedän nyt -kaikki, mitä tarvitsen tietoon." - -Balsamo syleili Lorenzaa, pisti huolellisesti nuo hiuskiharat -taskuunsa talteen, leikkasi pienen tukun tukkaa Lorenzan mustasta -päästä, poltti sen tukun kynttilän liekissä ja kokosi tuhkan samaan -paperiin, jossa dauphinen hiukset olivat olleet. - -Sitten meni Balsamo jälleen alas, ja mennessään hän herätti nuoren -naisensa. - -Kirkkoruhtinas odotti alhaalla kärsimättömänä ja epätietoisena. - -"No, herra kreivi?" kysyi hän. - -"Hyvä, monseigneur..." - -"Oraakkeli...?" - -"Oraakkeli sanoo, että te voitte toivoa." - -"Sanoiko se niin?" huudahti prinssi riemuissaan. - -"Ainakin voitte tehdä sellaisen johtopäätöksen kuin haluatte, -monseigneur, sillä oraakkeli sanoo, ettei tämä nainen rakasta -miestänsä." - -"Oi!" huudahti herra de Rohan suunniltaan ilosta. - -"Mitä jälleen hiuksiin tulee", sanoi Balsamo, "täytyi minun ne -polttaa saadakseni esanssin kautta ilmestyksen; tässä on teille -takaisin tuhka, jonka nyt palautan tunnollisesti teille, sillä -minä kokosin sen niinkuin jokainen hiukkanen olisi ollut miljoonan -arvoinen". - -"Kiitos, monsieur, kiitos; en tiedä, miten teille osoittaa -kiitollisuuttani." - -"Siitä ei puhumista, monseigneur. Ainoastaan yhden neuvon teille -annan: älkää nauttiko viinissä tätä tuhkaa, niinkuin muutamat -rakastavaiset joskus tekevät: se on vaarallinen lemmenjuoma, -sillä siten tulisi teidän rakkautenne parantumattomaksi, kun taas -rakastetun sydän kylmenisi." - -"Ahaa, siinä suhteessa muistan neuvonne", virkkoi kirkkoruhtinas -melkein kauhistuneena. "Hyvästi, herra kreivi, hyvästi." - -Kahdenkymmenen minuutin päästä kohtasi hänen ylhäisyytensä -kardinaali de Rohan pois ajaessaan marski de Richelieun vaunut -Petit-Champs-kadun kulmassa, jossa viimemainitun herran ajoneuvot -olivat kaatua erääseen suunnattomaan kuoppaan, sillä paikalle -kaivettiin paraikaa uuden talon perustuksia. - -Herrat tunsivat ohitse ajaessaan toisensa. - -"Ah, prinssi!" virkkoi Richelieu hymyillen. - -"Ah, herttua!" vastasi Louis de Rohan painaen sormen huulilleen. - -Sitten he vierivät vaunuillaan eri suuntiin. - - - - -VIIDESKYMMENESKAHDES LUKU - -Richelieu huomaa Nicolen avut - - -Richelieun herttua ajoi suoraa tietä parooni de Taverneyn -vaatimattomaan asuntoon Coq-Héron-kadun varrelle. - -Me olemme tavallaan paholaisen kanssaveikkoja siinä suhteessa, -että meillä on etuoikeus estämättä tunkeutua ihmisten lukittujen -ovien sisälle; ja niinpä me nyt tiedämmekin ennenkuin marski de -Richelieu, että parooni de Taverney istui tällä hetkellä kamiininsa -ääressä, jalat kahden vankan kohennusraudan nojassa, joiden alla -heikosti kiiluivat hiilistön viimeiset tähteet, ja että hän torui -ankarasti Nicolea, sipaisten silloin tällöin häntä leuasta, tytön -vastahakoisista ja halveksivista nyrpistyksistä välittämättä. - -Me emme uskalla mennä väittämään, olisiko Nicole pitänyt näistä -hyväilyistä enemmän ilman paroonin haukkumisia vai haukkumisistako -enemmän ilman hyväilyjä. - -Isännän ja palvelijattaren keskustelu koski sellaista tärkeää asiaa, -ettei Nicole eräinä aikoina illasta milloinkaan saapunut paroonin -luokse täsmälleen viimemainitun soittaessa, vaan että hänellä oli -alinomaa jotakin puuhaa puutarhassa taikka ansarissa, ja että hän -yleensä toimitti huonosti työnsä kaikkialla paitsi noissa kahdessa -paikassa. - -Näihin syytöksiin vastasi Nicole keikutellen, pyöritellen vartaloaan -aivan hurmaavan suloisesti ja viettelevästi. - -"Minkäpä sille voi... minulla on täällä ikävä: minulle luvattiin, -että pääsen neidin kanssa Trianoniin." - -Juuri tämän vastauksen saatuaan oli herra de Taverney pitänyt -velvollisuutenaan silitellä hiukan Nicolen poskia ja leukaa, -luultavasti edes hiukan häntä huvittaakseen. - -Nicole jatkoi vain omaa väitettään, hylkäsi kaikki lohduttelut ja -vaikeroi kovaa kohtaloaan. - -"Niin on asia", huokaili Nicole, "minut on suljettu neljän -ruman seinän sisään; minulla ei ole mitään seuraa, tuskin ilmaa -hengittääkseni. Ja minulle olisivat kuitenkin huvitukset ja hyvä -tulevaisuus olleet mahdollisia." - -"Millä tavoin sitten?" kysyi parooni. - -"Trianonissa, tietysti", vastasi Nicole; "Trianonissa, jossa olisin -nähnyt ihmisiä ja kaikkea komeaa; niin, siellä olisin itse nähnyt ja -ollut nähty". - -"Oho, pikku Nicole", sanoi parooni. - -"Kyllä, monsieur, minä olen yhtä hyvä nainen kuin kuka muu tahansa." - -"Cordieu, tuo on puhetta, joka kelpaa", mutisi parooni aivan hiljaa, -"tuossa tytössä on henkeä ja sisua. Oi, jos minä olisin vielä nuori -ja rikas!" - -Eikä parooni voinut olla luomatta ihailevaa ja halukasta katsetta -nuoruutta, voimakasta raikkautta ja kauneutta uhkuvaan Nicoleen. - -Nicole haaveili ja tuli vähän väliä kärsimättömäksi. - -"No, monsieur, menkää jo maata, että minäkin pääsen nukkumaan", sanoi -hän. - -"Vielä eräs asia, pikku Nicole!" - -Yhtäkkiä kajahti katuportilta kellonsoitto, joka sai parooni de -Taverneyn vavahtamaan ja Nicolen hypähtämään paikaltaan. - -"Kuka tänne nyt tulee, kello puoli kaksitoista yöllä?" sanoi parooni. -"Mene katsomaan, tyttöseni." - -Nicole meni ulos, avasi portin, kysyi vieraan nimeä ja jätti sitten -portin raolleen. - -Tuosta onnenkaupalla avatusta raosta pujahti silloin pihalta kadulle -muuan varjo; mutta ei kuitenkaan niin hiljaa, ettei marski de -Richelieu olisi pujahtajaa huomannut; sillä marski tuo tulija oli. - -Nicole johti sitten marskin sisään kynttilä kädessä ja sangen iloisen -näköisenä. - -"Kas, kas, kas!" sanoi marski de Richelieu hymyillen ja mennen -Nicolen perässä saliin; "tuo vanha vintiö Taverney puhui minulle -ainoastaan tyttärestään". - -Marski oli nimittäin niitä ihmisiä, joiden ei tarvitse katsoa kahta -kertaa nähdäkseen asiat aivan tarkoin. - -Pakeneva varjo oli johtanut marskin ajatukset Nicoleen; ja Nicole -jälleen ajatteli varjoa. Marski arvasi Nicolen kauneista kasvoista, -mitä varjolla mahtoi talossa olla tekemistä, ja heti, kun hän näki -kamarineitsyen veitikkamaiset silmät, valkeat hampaat ja hoikan -vyötärön, ei hänen tarvinnut enempää tutkia tuon tytön luonnetta ja -mielihaluja. - -Nicole ilmoitti melkoisesti vapisevin sydämin salin ovelta: - -"Herra herttua de Richelieu." - -Se nimi oli määrätty tänä iltana herättämään monenmoisia tunteita. -Parooniin teki se sellaisen vaikutuksen, että hän nousi nopeasti -ylös nojatuolistaan ja läksi kiireesti ovelle, uskomatta oikein -korviaan. Mutta ennenkuin hän vielä ehti ovelle, huomasi hän herttua -de Richelieun puolipimeässä käytävässä. - -"Herttua..." änkytteli parooni de Taverney. "Minä juuri, hyvä -ystäväni, herttua kuin herttua", vastasi marski de Richelieu kaikkein -ystävällisimmällä äänellään. "Oh, tämä ehkä kummastuttaa sinua tuon -viimeisen kohtauksemme jälkeen. No niin, kuitenkin on asia nyt näin. -Lyö nyt kättä, jos tahdot." - -"Herra herttua, te saatte minut hyvyydellänne ymmälleni." - -"Eikö sinulla ole enää tervettä järkeä, ystäväni", sanoi vanha marski -antaen hattunsa ja keppinsä Nicolelle voidakseen sitä mukavammin -heittäytyä nojatuoliin. "Sinähän tulet pökeröksi, jokeltelet... Et -ymmärrä enää maailmaa, mikäli tuntuu." - -"Kuitenkin näytti minusta siltä, herttua", vastasi de Taverney sangen -liikutettuna, "kuin sinun vastaanottotapasi silloin äskettäin olisi -ollut niin selvä, ettei siinä ollut epäilemistä". - -"Kuulehan nyt, vanha ystävä", vastasi Richelieu, "sillä kertaa sinä -käyttäydyit koulupojan tavalla, ja minä saivartelevan koulumestarin; -kohtauksesta puuttui ainoastaan patukkaa. Sinä aiot ehkä nyt -puhua, minä säästän sinulta sen vaivan; sinä voisit virkkaa jonkin -tyhmyyden, ja minä vastata sinulle toisella. Jättäkäämme siis se -päivä ja hypätkäämme nykyiseen. Tiedätkö, mitä varten minä tänne -tulin?" - -"En todellakaan." - -"Minä tulin antamaan sinulle tuon komppanian, jota sinä minulta -toissa päivänä pyysit ja jonka kuningas on lahjoittanut pojallesi. -Peijakas vie, ymmärrä eri asiantilain hienot vivahdukset; silloin -toissa päivänä minä olin melkeinpä ministeri: sellaiset anomukset -olisivat olleet silloin vääryyttä; nyt minä olen kieltäytynyt -ottamasta vastaan ministerin salkkua ja olen pelkästään entinen -Richelieu, -- joten minusta olisi nyt ollut typerää olla pyytämättä. -Ja minä sain, ja tuon nyt sinulle saaliini." - -"Herttua, onko tämä totta, tämä... hyvyys sinun puoleltasi?..." - -"Se on luonnollinen seuraus ystävän velvollisuuksista... Ministeri -kieltäytyi antamasta, Richelieu pyytää ja antaa." - -"Oi, herttua, minä joudun hurmauksiin; sinä olet siis todellakin -ystävä?" - -"Kautta taivaan!" - -"Entä kuningas, kuningas, joka suo minulle tällaisen armon..." - -"Kuningas ei edes tiedä, mitä hän tekee, tai ehkäpä hän tietää sen -erinomaisesti, ellen erehdy." - -"Mitä sinä tarkoitat?" - -"Tarkoitan, että kuninkaalla on varmaankin tällä hetkellä jokin aihe -olla vasten rouva Dubarryn mieltä, ja että sinun on kiittäminen -saamastasi armosta paremmin tätä aihetta kuin minua." - -"Niinkö luulet?" - -"Siitä olen varma, ja minä autan sinua. Sinä tiedät, että minä -kieltäydyin ottamasta salkkua tuon naaraan vuoksi." - -"Kyllä, minulle kerrottiin sitä; mutta..." - -"Mutta sinä et sitä usko, sano suoraan vain." - -"No niin, jos tunnustaisin..." - -"Nimittäin, että sinä olet nähnyt minut mieheksi, joka ei haikaile?" - -"Ainakin nähnyt mieheksi, jolla ei ole ollut ennakkoluuloja." - -"Rakas ystäväni, minä alan vanheta, enkä rakasta enää kauniita -naisia, muuta kuin... muita tuumiani varten... Mutta puhukaamme nyt -pojastasi, hän on erinomainen nuorukainen." - -"Kovin huonoissa kirjoissa Jean Dubarryn kanssa, joka oli sinun -luonasi silloin, kun minä hölmö tulin esittäytymään." - -"Sen tiedän, ja sen vuoksi minä en olekaan ministeri." - -"Ohoh!" - -"Aivan totta, ystäväni." - -"Sinä kieltäydyit huolimasta salkkua, ettet olisi tehnyt pojalleni -epämiellyttävää tekoa?" - -"Jos sanoisin niin, et minua uskoisi; eikä asia olekaan niin. -Minä kieltäydyin sen tähden, että Dubarryt, joiden vaatimukset -alkoivat sinun poikasi hylkäämisellä, olisivat menneet liiallisissa -vaatimuksissaan joka suhteessa aivan mahdottomiin." - -"Sinä olet siis joutunut tuon joukkion kanssa riitaan?" - -"Olen ja en; he pelkäävät minua ja minä halveksin heitä, olemme -kuitit kahden puolen." - -"Se on sankarillista, mutta varomatonta." - -"Kuinka niin?" - -"Kreivitär on vaikutusvaltainen." - -"Pyh!" äännähti Richelieu. - -"Niinkö sinä sanot?" - -"Sanon kuin ainakin mies, joka tuntee aseman heikot puolet ja joka -osaisi tarpeen tullen pistää miinat oikeihin paikkoihin ja räjäyttää -koko linnoituksen ilmaan." - -"Huomaan nyt asian ydinkohdan: sinä autat poikaani kiusoittaaksesi -hiukan Dubarryjä." - -"Sangen suuresti sen tähden, eikä sinun tarkka näkösi ole osunut -harhaan; sinun poikasi on minulle pommina, minä sytytän tulen -hänellä... Mutta, muistaessani, parooni, eikö sinulla ole tytärkin?" - -"On..." - -"Nuori?" - -"Kuusitoistavuotias." - -"Kaunis?" - -"Kuin Venus." - -"Ja asuu Trianonissa." - -"Sinä siis hänet tunnet?" - -"Minä olin tänä iltana hänen seurassaan, ja puhuin hänestä kokonaisen -tunnin kuninkaan kanssa." - -"Kuninkaan kanssa?" huudahti parooni de Taverney ja hänen poskensa -syttyivät hehkumaan. - -"Juuri itse kuninkaan." - -"Kuningasko puhunut tyttärestäni, Andrée de Taverneystä?" - -"Jota hän oikein ahmii silmäyksillään, paras ystäväni." - -"Ahaa, todellako?" - -"Suututko, kun sanon sinulle tämän?" - -"Minäkö?... En, enhän toki... on kunniakseni, että kuningas katselee -minun tytärtäni... mutta..." - -"Mitä mutta?" - -"Sitä, että kuningas..." - -"On huonotapainen; sitäkö tarkoitat?" - -"Jumala varjelkoon puhumasta pahaa hänen majesteetistaan; tottapa -hänellä on oikeus olla minkätapainen tahtoo." - -"No mutta, mitä tämä sinun kummastelusi sitten merkitsee? Luuletko -ehkä voivasi väittää, ettei neiti Andrée ole täydellinen kaunotar ja -ettei kuningas muka voisi katsella häntä rakastunein silmin?" - -Parooni de Taverney ei vastannut mitään, hän nykäytti ainoastaan -hartioitaan ja vaipui syviin mietteisiin; ja herttua de Richelieu -katseli häntä niin armottomin katsein kuin tutkiva inkvisiittori. - -"No, minä aavistan, mitä sinä sanoisit, jos sinä puhuisit ääneen, -etkä pelkästään ajattelisi ja vaikenisi", jatkoi vanha marski -vetäen nojatuolinsa lähemmäksi paroonin istuinta. "Sinä tietysti -sanoisit, että kuningas on tottunut huonoon seuraan... että hän -heittäytyy roskaiseksi, kuten Porcheronsissa sanotaankin; ja että -hän siis varokoon luomasta silmiään tuohon jaloon tyttöön, jonka -käytös on niin häveliäs ja tunteet puhtaat, älköönkä huomatko -tätä kaiken kauneuden ja sulon aarretta... tuo kuningas, jota -kiehtovat ainoastaan julkeat sukkeluudet, hävyttömät silmäykset ja -katunaikkoset." - -"Sinä olet toden totta suuri mies, herttua!" - -"Ja miksi niin?" - -"Siksi, että olet arvannut oikein", sanoi parooni de Taverney. - -"Tunnusta kuitenkin, parooni", jatkoi Richelieu, "että olisi jo aika, -ettei meidän herramme pakottaisi meitä, aatelismiehiä, päärejä ja -Ranskan kuninkaan seuralaisia suutelemaan erään ilonaisen halpaa -ja inhoittavaa kättä! Olisi jo aika hänen antaa meidän hengittää -omaa ilmaamme, alennuttuaan ensin eräästä Chateaurouxista, joka -oli markiisitar ja olisi ansainnut olla herttuatar, Pompadouriin, -vuokrankantajan vaimoon, ja sitten Pompadourista rouva Dubarryyn, -jonka nimi on koristelematta Jeanneton. Ja ihme, ellei hän laskeudu -Dubarrystä vielä johonkin keittiö-Mariin tai johonkin maalaispiikaan. -Meidän, parooni, joiden kypärä on koristettu kruunulla, on -nöyryyttävää taivuttaa niskamme tuollaisten hupsujen edessä." - -"Oh, miten selvästi puhut suoraa totta", mutisi parooni de Taverney; -"ja onhan luonnollista, että hovi on suuresti harventunut tällaisten -uusikuosisten tapain tähden". - -"Ei kuningatarta, ei siis hovinaisiakaan; eikä myöskään hovimiehiä; -kuningas pitää yllä huvimamseleja, ja kansa anastaa valtaistuimen, -edustajanaan neiti Jeanne Vaubernier, pariisilainen ompelijatar." - -"Niin on asianlaita, ja..." - -"Katsopas nyt, parooni", keskeytti marski, "tarjoutuisipa tässä -erinomainen osa jollekin nerokkaalle naiselle, joka tällä hetkellä -tahtoisi hallita Ranskaa..." - -"Epäilemättäkin", vastasi de Taverney, jonka sydän alkoi jyskyttää; -"mutta paha kyllä on siinä tehtävässä jo henkilönsä". - -"Sellainen nainen nimittäin", jatkoi marski, "jolla ei olisi -tuollaisten porttojen paheita, vaan kuitenkin koko heidän -rohkeutensa, laskelmansa ja päämäärästä tietoiset aivot; nainen, joka -osaisi kehittää onnensa niin pitkälle, että siitä puhuttaisiin vielä -sittenkin, kun monarkiaa ei kerran ole enää olemassa. Tiedätkö, onko -tyttärelläsi älyä, parooni?" - -"Paljonkin, ja varmaan tervettä järkeä." - -"Hän on sangen kaunis." - -"Niin, eikö olekin?" - -"Tuollaista viehkeää ja hurmaavaa kauneutta, joka vetää miehiä -suuresti puoleensa, korutonta ja neitseellistä kauneutta, joka saa -naisetkin omistajaansa kunnioittamaan... Sellaista aarretta täytyy -sinun hyvin varjella, vanha ystäväni." - -"Sinä puhut hänestä aivan innostuneesti..." - -"Minä, minä olen häneen suorastaan hullaantunut, ja naisin hänet heti -huomenna, ellen olisi neljänkahdeksatta vanha. Mutta onko hänellä -hyvä nykyisessä olinpaikassaan? Onko hänellä edes ylellisyyttä, -jollaista täytyy olla niin kauniin kukan ympärillä?... Ajattelepas, -parooni, tänä iltana hän läksi omalle puolelle yksinään, hänellä ei -ollut mukana kamarinaisia eikä jääkäripalvelijaa, ainoastaan eräs -dauphinin lakeija, joka kantoi lyhtyä hänen edellään: tämähän on -melkeinpä piikamaista." - -"Minkä minä sille voin, herttua? Sinä tiedät, etten minä ole rikas." - -"Olitpa rikas tai et, ystäväni, täytyy tyttärelläsi olla ainakin -kamarineitsyt." - -Parooni de Taverney huokaisi. - -"Minä tiedän hyvin", sanoi hän, "että tyttärelläni täytyy tai -paremminkin täytyisi se olla". - -"No, eikö sinulla ole moista hänelle antaa?" - -Parooni ei vastannut mitään. - -"Mikäs se kaunis tyttö oli, joka sinulla oli täällä äsken?" jatkoi -Richelieu, "hän on, _ma foi_, sekä sievä että nokkela". - -"Kyllä, mutta..." - -"Mitä mutta, parooni?" - -"Minä en voi mitenkään lähettää häntä Trianoniin." - -"Miksikä et? Hän näyttää minusta päinvastoin erinomaisen sopivalta -siihen toimeen; hän on oikea nukke kamarineitsyeksi." - -"Sinä katsastelit siis hänen kasvojaan, herttua?" - -"Tietysti, oikein tarkoin." - -"Sinä katselit häntä etkä huomannut hänessä erästä merkillistä -yhdennäköisyyttä..." - -"Kenen kanssa?" - -"Erään... no niin, ajattelepas itse!... Tule tänne, Nicole." Nicole -astui sisään; hän oli oikean Martonin tavalla kuunnellut oven takana. - -Herttua de Richelieu otti Nicolen molemmat kädet käsiinsä ja puristi -tytön polvet jalkainsa väliin, eikä ylhäisen herran ja elostelijan -julkea katse laisinkaan pelästyttänyt Nicolea tai saanut häntä -hämilleen. - -"Aivan oikein", sanoi marski, "hän on tosiaan erään henkilön -näköinen, se on totta". - -"Sinä siis tiedät kenen; ja huomaat luonnollisesti, että meidän -perheellemme ehkä tulevaa suosiota on mahdotonta panna alttiiksi -sattuman vaaralle. Onko ihanaa, että tämä pieni maalaistollo Nicole -on Ranskan ylhäisimmän naisen näköinen?" - -"Oho", vastasi Nicole vilkkaasti ja äkäisesti ja irtausi herttuan -käsistä voidakseen paremmin vastata parooni de Taverneylle, "onko -niinkään varmaa, että tämä pieni maalaistollo on aivan tuon ylhäisen -naisen näköinen?... Onko tuolla ylhäisellä naisella tosiaan hänen -pyöreät olkapäänsä, kirkkaat silmänsä, kaunismuotoiset pohkeensa ja -pulleat kyynärvartensa? Kaikessa tapauksessa, herra parooni", lopetti -Nicole vihoissaan, "johtuu se, että te alennatte tällä tavoin minun -arvoani, mielestäni siitä, että te arvioitte minua pelkästään sen -vähän nojalla, mitä minusta tunnette". - -Nicole oli verenpunainen kiukusta, ja siis myöskin loistavan kaunis. - -Herttua de Richelieu puristi uudestaan hänen sieviä käsiään ja -nipisti hänen polvensa jalkainsa väliin, ja sanoi luoden Nicoleen -silmäyksen, joka oli pelkkää hyväilyä ja lupauksia: - -"Parooni, Nicolella ei ole toden totta vertaistansa hovissa; minä -ainakin olen sitä mieltä. Mitä jälleen tulee tuohon ylhäiseen -naiseen, jota hän, sen tunnustan, jossakin määrin muistuttaa, niin -emme aio loukata hänen itserakkauttaan... Teillä, mademoiselle -Nicole, on erinomaisen kaunis, vaalea tukka; teidän kulmakarvanne ja -nenänne ovat piirteiltään suorastaan keisarilliset. Hyvä, istukaa -neljännestunti kampauspöydän ääressä, ja nämä epätäydellisyydet, -joina herra parooni niitä pitää, katoavat heti. -- Nicole, -lapsukaiseni, tahtoisitteko te olla Trianonissa?" - -"Voi!" huudahti Nicole sulkien tähän yksitavuiseen sanaan koko -sielunsa kiihkeän kaipuun. - -"No, te pääsette Trianoniin, kultaseni; te pääsette sinne, ja siellä -te luotte onnenne vahingoittamatta millään tavoin toisten menestystä. -Parooni, vielä yksi sana." - -"Puhu, hyvä herttuani." - -"Menehän vähän ulos, sievä tyttöseni", sanoi Richelieu, "niin että -saamme pakista hetkisen keskenämme". - -Nicole poistui huoneesta ja herttua meni lähemmäksi paroonia. - -"Se, että pyydän sinua hartaasti lähettämään tyttärellesi -kamarineitsyen, johtuu siitä, että sellainen olisi kuninkaan -mieleen", sanoi herttua. "Hänen majesteettinsa ei pidä köyhyydestä, -eikä hän pelkää kauniita pikku kasvoja. Lyhyesti sanoen, minä tiedän -asian." - -"Menköön sitten Nicole Trianoniin, koska luulet sen olevan mieleen -kuninkaalle", vastasi parooni de Taverney kyynillisesti hymyillen. - -"No, koska annat siihen minulle luvan, niin minä vien Nicolen jo -mukanani: hän saa tulla sinne minun vaunuissani." - -"Mutta tuo hänen ja madame la dauphinen yhdennäköisyys. Se täytyy -ottaa huomioon, herttua." - -"Minä olen sen jo ottanut. Sen yhdennäköisyyden hävittävät Raftén -kädet neljännestunnissa. Minä vastaan siitä... Kirjoita nyt siis -ainoastaan sana tyttärellesi, parooni, ja sano hänelle, miten tärkeää -sinusta on, että hänellä on kamarineitsyt ja että sen kamarineitsyen -nimi on Nicole." - -"Sinä siis luulet tärkeäksi, että hänen nimensä on Nicole?" - -"Kyllä luulen." - -"Ja että joku toinen kuin Nicole...?" - -"Ei voisi täyttää siinä paikassa tehtäviään; kautta kunniani, sen -luulen." - -"Siinä tapauksessa minä kirjoitan heti." - -Ja parooni de Taverney kirjoitti kirjeen, jonka hän antoi -Richelieulle. - -"Entä palvelusohjeet, herttua?" - -"Minä otan tehtäväkseni antaa ne Nicolelle. Onhan hänellä älyä?" - -Parooni hymyili. - -"Sinä uskot siis hänet minun huostaani... eikö niin?" kysyi Richelieu. - -"_Ma foi_, se on sinun oma asiasi, herttua; sinä pyysit häntä -minulta, ja minä annan; käyttele häntä eduksesi parhaasi mukaan." - -"Mademoiselle, lähtekää kanssani, mutta joutuin", sanoi herttua -nousten seisomaan. - -Nicole ei tarvinnut uutta kehoitusta. Pyytämättä parooni de -Taverneyltä edes lupaa kokosi hän viidessä minuutissa myttyyn hiukan -vaatteitansa, ja sitten lehahti hän keveästi kuin lentämällä herttuan -kuskin viereen vaunujen pukille. - -Richelieu hyvästeli nyt vanhaa ystäväänsä ja parooni kiitti häntä -vielä kerran hänen Filip de Taverneylle tekemästään palveluksesta. - -Andréesta ei puhuttu sanaakaan: tämä merkitsi paljoa enemmän kuin jos -hänestä olisi puhuttu. - - - - -VIIDESKYMMENESKOLMAS LUKU - -Muodonvaihdos - - -Nicole oli suunniltaan ilosta. Lähtö Taverneystä Pariisiin ei ollut -hänelle niin suuri voitonriemun syy kuin muutto Pariisista Trianoniin. - -Hän oli matkalla niin rakastettava herra de Richelieun kuskille, että -uuden kamarineitsyen maine oli jo seuraavana päivänä saavuttanut -varman kunnian kaikissa Versaillesin ja Pariisin hiukankin -aatelisissa vaunuvajoissa ja eteisissä. - -Kun saavuttiin Hannoverin hotelliin, otti marski de Richelieu pikku -hepsakkaa kädestä ja talutti hänet itse ensimmäiseen kerrokseen, -jossa Rafté odotti isäntäänsä kirjoitellen joukoittain kirjeitä -monseigneurin puolesta. - -Kaikissa marskin ammattihommissa näytteli sota tärkeintä osaa; ja -Rafté oli ainakin teoreettisesti tullut niin hyväksi sotataituriksi, -että Polybios ja ritari de Folard olisivat, jos olisivat eläneet, -olleet onnellisia saadessaan jonkun niistä pienistä linnoituksia -tai sotaliikkeitä koskevista kirjoitelmista, joita Rafté laati joka -viikko. - -Kun marski astui sisään, oli Rafté paraikaa sommittelemassa -sotasuunnitelmaa englantilaisia vastaan Välimerellä. Marski sanoi -hänelle: - -"Hei, Rafté, katsopas tätä tyttöä." - -Rafté tarkasteli Nicolea. - -"Melkoisen suloinen, monseigneur", vastasi hän värähyttäen huuliaan -hyvin merkitsevällä tavalla. - -"Niin, mutta kenen näköinen hän on?... Rafté, minä puhun tästä -yhdennäköisyydestä." - -"Ahaa, se on totta. Ai, peijakas!" - -"Sinä huomaat sen, eikö niin?" - -"Se on eriskummaista; se vie hänet joko perikatoon tai tekee hänet -onnelliseksi." - -"Perikatoon ensiksi; mutta siitä asiasta me pidämme huolen; hänellä -on vaalea tukka, kuten heti huomaat, mutta siitähän ei ole suurta -haittaa?" - -"Ei muuta kuin että täytyy se mustata, monseigneur", vastasi Rafté, -joka oli tottunut seuraamaan tarkoin isäntänsä ajatuskulkua, jopa -usein ajattelemaankin hänen puolestaan. - -"Tulepas minun pukeutumispöytäni ääreen, pikku veitikkani", sanoi -marski Nicolelle; "tämä herra, joka on erittäin taitava mies, tekee -sinusta Ranskan kauneimman ja vaikeimmin tunnettavan kamarineitsyen". - -Kymmenen minuuttia sen jälkeen oli Rafté värjännyt eräällä -sekoituksella, jolla marskin tapana oli kerta viikossa mustata -peruukkinsa alla piilevät valkeat hapsensa, -- sillä niin -väitettiin marskin vielä nykyäänkin kaunistelevan itseään tuttuihin -vuodekomeroihin mennessään, -- tunnin kuluttua oli Rafté värjännyt -Nicolen kauniin vaalean tukan pikimustaksi. Sitten siveli hän -Nicolen tiheät vaaleat kulmakarvat kynttilän liekissä savutetulla -neulalla. Ja sillä tavoin antoi hän hänen iloisille kasvoilleen niin -kummallisen ja esiinvetävän ilmeen ja hänen vilkkaihin ja kirkkaihin -silmiinsä sellaisen kiihkeän ja joskus synkän tulen, että häntä -olisi saattanut verrata johonkin sadun haltiattareen, jonka taikuri -oli manannut tulemaan ulos taikalippaasta, missä oli häntä pitänyt -vankina. - -"Kas niin, pikku kaunottareni", sanoi marski de Richelieu antaen -ällistyneen Nicolen eteen kuvastimen, "katsokaapas nyt itseänne, -kuinka hurmaava te olette, ja varsinkin, kuinka vähän te olette -entisen Nicolen näköinen. Teidän ei tarvitse nyt enää pelätä -perikatoa, vaan voitte päinvastoin puskea suoraan onneen." - -"Oi, monseigneur", huudahti nuori tyttö. - -"Ja siihen ei tarvita mitään muuta kuin että me ymmärrämme toisemme." - -Nicole punastui, ja loi katseensa maahan; tuo viekas veitikka odotti -varmaan vain sanoja, joita esittämään herttua de Richelieu olikin -mestari. - -Herttua ymmärsi hänet, ja hälventääkseen kaiken väärinkäsityksen -sanoi hän: - -"Istukaa tuohon, rakas lapsukaiseni, herra Raftén viereen; ja avatkaa -korvanne selälleen ja kuunnelkaa minua... Oh, herra Rafté ei häiritse -meitä, älkää sitä pelätkö; hän antaa päinvastoin meille hyviä -neuvoja. Kuuntelettehan nyt tarkkaan, eikö niin?" - -"Kyllä, monseigneur", änkytti Nicole, joka häpesi, että hän oli -erehtynyt itserakkaissa ajatuksissaan. - -Herra de Richelieu puheli herra Raftén ja Nicolen kanssa hyvinkin -tunnin. Sen jälkeen lähetti herttua tytön yöksi hotellinsa toisten -kamarineitsyeiden joukkoon. - -Rafté painui jälleen kirjoittamaan sota-asioistaan. Ja herra de -Richelieu meni levolle selailtuaan muutamia kirjeitä, joissa -ilmoitettiin hänelle maaseutuparlamenttien juonista herra -d'Aiguillonia ja Dubarryn nurkkakuntaa vastaan. - -Seuraavana aamuna saatatti hän eräillä vaakunattomilla vaunuillaan -Nicolen Trianoniin; vaunut jättivät tytön pikku mytty kädessä -palatsin portille ja katosivat sitten. - -Pää pystyssä, iloisin sydämin ja toivosta kiiluvin silmin meni Nicole -kolkuttamaan sivurakennuksen oveen, otettuaan ensin selvän, minne -hänen oli mentävä. - -Kello oli kymmenen aamulla. Andrée oli jo noussut ylös ja pukeutunut, -ja kirjoitti paraikaa kirjettä, jossa hän ilmoitti isälleen eilisestä -onnellisesta tapahtumasta, samasta, josta herra de Richelieu oli jo -vienyt viestin parooni de Taverneylle, kuten olemme kertoneet. - -Lukijamme eivät ole unohtaneet, että Pikku Trianonin puutarhasta -veivät kiviset portaat sen kappeliin; ja että kappelin eteisestä -ja sen oikealta puolelta nousivat portaat ensimmäiseen kerrokseen, -nimittäin dauphinen hovinaisten asuntoon. Heidän huoneittensa edessä -oli käytävä, kuin mikä lehtikuja, ja sitä valaisivat puutarhaan päin -olevat ikkunat. - -Andréen huone oli ensimmäinen tuosta käytävästä vasemmalle. Se oli -melkoisen iso ja sai runsaasti valoa takapihalle päin olevasta -ikkunasta; sen edessä oli eteinen ja kaksi pientä vaatekomeroa, -toinen eteisen oikealla, toinen vasemmalla puolella. - -Andréen kamari oli kyllä riittämätön asunnoksi, jos ajattelee, -kuinka loistaviin elintapoihin komean hovin palvelevat ylhäisnaiset -tavallisesti olivat tottuneet. Mutta kaiken kaikkiaan oli se -kuitenkin ihastuttavan soma ja rauhallinen kammio, jossa tuli hyvin -toimeen ja johon oli erinomainen vetäytyä syrjään palatsin yleisestä -kuhinasta. Sinne voi kunniankaipuinen sielu päästä turvaan ja -lepuuttamaan sieluaan päivän loukkausten ja pettymysten jälkeen; -siellä oli myöskin vaatimattomalla ja alakuloisella ihmisellä -tilaisuus levähtää hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä ja erillään -maailman suuruuksista. Ei todellakaan ollut olemassa enää ylempiä -ja käskeviä henkilöitä eikä esiintymisen velvollisuuksia, kun oli -noussut nuo ulkoportaat ja päässyt kappelin sisäportaiden yläpäähän. -Siellä oli yhtä paljon rauhaa kuin luostarikammiossa, yhtä suuri -sielullinen vapaus kuin vankilaelämässä. Palatsin orjasta tuli täällä -sivurakennuksessa huoneessaan oma isäntänsä. - -Sellainen lempeä ja samalla ylpeä sielu kuin Andrée huomasi näitä -kaikkia seikkoja arvioidessaan olonsa täällä parhaimmaksi; ei -silti, että hänen päivällä pettymyksiä kärsinyt kunnianhimonsa tai -tyydyttämätön mielikuvituksensa olisi tarvinnut täälläkään lepoa. -Mutta tässä kamarinsa nelikulmaisessa piirissä saattoi Andrée -antautua ajatuksiinsa mukavammin kuin Trianonin loistokkaissa -saleissa ja sen marmoripermannoilla, joita hänen jalkansa astelivat -niin arasti, että saattoi luulla hänen pelkäävän. - -Täältä, varjoisasta ja kotoisesta pikku kulmastaan, oli nuorella -tytöllä tilaisuus muistella sekautumatta kaikkea loistoa, joka oli -päivän kuluessa hänen silmiään häikäissyt. Täällä kukkiensa keskellä, -klaveerinsa ääressä, ympärillään saksalaisia kirjoja, jotka ovat -sydämellä lukeville niin suloista seuraa, uhmasi Andrée kohtaloaan, -lähettipä se sitten hänelle surun tai riisti häneltä jonkin ilon. - -"Täällä", sanoi hän itsekseen jonakin iltana, kun hän oli -tehtävänsä täytettyään palannut kamariinsa ja ottanut ylleen laajan -kampausvaippansa ja hengitti koko sielunsa ja keuhkojensa voimalla -helpotuksesta, "täällä on minulla melkein kaikkea, minkä saan -kuolemaan asti omistaa. Ehkä minä kerran olen rikkaampi, mutta -koskaan en voi tulla tätä köyhemmäksi; sillä minulla on aina kukkia, -saan aina soittaa ja lukea yksinäisiä ajatuksia virvoittaakseni sivun -hyvää kirjaa." - -Andréelle oli annettu lupa syödä omassa kamarissaan milloin hän -vain tahtoi. Siitä oikeudesta piti hän suuresti. Hän saattoi sillä -tavalla olla kotonaan puoleen päivään saakka, ellei dauphine -pyytänyt häntä seuraansa lukemaan ääneen taikka aamukävelylle. Tällä -tavoin vapaudestaan nauttien hän läksi usein kauneina aamuina kirja -kainalossa kävelemään yksinään Trianonin ja Versaillesin välillä -olevaan suureen puistoon. Siten käveli hän pari tuntia ajatuksissaan -tai unelmoiden, ja palasi sen jälkeen aamiaiselle, eikä ollut -retkellään usein kohdannut ainoatakaan herraa tai lakeijaa, univormua -tai livreaa. - -Kun auringonpaahde alkoi tunkeutua puiden sakeain lehväin läpi, oli -Andréen kamari silti raikas, sillä tuuli leyhyi sisään ikkunasta -ja käytävän ovesta. Pieni, karttuunilla päällystetty sohva, neljä -siihen kuuluvaa tuolia, neitseellinen sänky, jossa oli pyöreä katos, -vuodeuutimet samasta kankaasta kuin huonekalujen päällisetkin, kaksi -kiinalaista maljakkoa uunin reunalla, nelikulmainen pöytä, jonka -jalat olivat kierteille sorvatut: siinä se pikku maailma, jonka -rajojen sisällä Andréen kaikki toiveet, kaikki kaipuut nykyään -liikkuivat. - -Olemme jo sanoneet, että nuori neiti istui huoneessaan kirjoittamassa -kirjettä isälleen, kun hänet herätti ajatuksista heikko naputus -käytävän oveen. - -Hän kohotti päätänsä ja näki oven aukeavan, ja hänen suustaan puhkesi -kummastunut huuto, sillä pikku eteisestä pilkisti sisään ilosta -loistavin kasvoin Nicole. - - - - -VIIDESKYMMENESNELJÄS LUKU - -Yhden ilo toisen tuska - - -"Hyvää päivää, neiti; se olen minä", sanoi Nicole iloisesti -lyykistäen, vaikka lyykistyksessä olikin jonkinlainen rauhaton sävy, -sillä tunsihan Nicole nuoren emäntänsä luonteen. - -"Sinäkö se olet? Ja kuinka tulit tänne?" kysyi Andrée laskien kynän -kädestään, seuratakseen tarkemmin alkavaa keskustelua. - -"Neiti unohti minut; siksi tulin itse." - -"Mutta jos sinut unohdinkin, neitoseni, se johtui kai siitä, että -minulla oli siihen syyni. Keneltä sait luvan tulla tänne?" - -"Paroonilta tietysti, neiti", vastasi Nicole ja rypisti melkoisen -tyytymättömänä kulmakarvojaan, joiden tummuudesta hän sai kiittää -herra Raftéta. - -"Isäni tarvitsee sinua Pariisissa, jota vastoin minä en tarvitse -sinua laisinkaan täällä... Sinä voit siis lähteä takaisin, -lapsukaiseni." - -"Voi, neiti ei ole liioin toiseen kiintynyt", sanoi Nicole. "Minä -luulin olleeni enemmän neidin mieliksi... Siitä sen saa, jos toista -rakastaa", lisäsi Nicole filosofisen surumielisenä. - -Ja hän koetti nyt kaikin mokomin pusertaa kauneista silmistään -kyynelpisaran. - -Moite oli siksi sydämellinen ja tunteellinen, että se luonnollisesti -teki Andréen sääliväiseksi. - -"Lapsukaiseni", sanoi hän, "minä saan ylläpitoni täältä, eikä minulla -ole oikeutta rasittaa madame la dauphinen taloutta vielä yhdellä -lisäsuulla". - -"Hm, niinkuin se suu olisi iso", virkkoi Nicole hymyillen -herttaisesti. - -"Olipa miten oli, Nicole, sinun on mahdotonta jäädä tänne." - -"Tuon yhdennäköisyydenkö vuoksi?" kysyi tyttö. "Te ette ole katsonut -muotoani, mademoiselle?" - -"Sinä näytät minusta todellakin oudolta." - -"Sen minä kyllä uskon; muuan hieno herra, sama, joka hankki -herra Filipille komppanian, tuli meille eilisiltana, ja kun hän -näki paroonin surevan sitä, että neidin täytyy täällä olla ilman -kamarineitsyttä, niin sanoi hän, ettei ole mikään temppu muuttaa -minua vaaleasta mustaksi. Hän otti minut mukaansa ja antoi muokata -tukkani tällaiseksi, kuten nyt näette; ja nyt minä olen tässä." - -Andrée hymyili. - -"Sinä pidät siis minusta suuresti", sanoi hän, "koska tahdot kaikin -mokomin sulkeutua Trianoniin, jossa minä elän melkeinpä vangin -tavalla". - -Nicole katsahti tutkivasti ympärilleen. - -"Tämä huone ei ole kovin viihdyttävä", sanoi hän; "mutta ei suinkaan -neiti ole aina täällä?" - -"En kyllä", vastasi Andrée; "mutta entä sinä?" - -"Niin, mitenkäs minä?" - -"Sinähän et saa mennä alas madame la dauphinen salonkiin; sinä et -pääse leikkeihin, et kävelyille etkä seurapiireihin; sinun pitäisi -aina olla täällä, ja sinä kuolisit ikävään." - -"Oh", vastasi Nicole, "on kai täällä jokin pieni ikkunanruutu; -voinhan täältä pilkistää hiukan tuohon suureen maailmaan, vaikkapa -vain oven rakosesta. Jos saa nähdä, niin tulee myöskin nähdyksi... Ja -muuta en minä pyydäkään. Älkää olko minusta millännekään." - -"Minun täytyy toistaa, Nicole, että minä en voi sinua ottaa tänne, -ellen saa erikoista käskyä." - -"Keneltä?" - -"Isältäni." - -"Sekö on neidin viimeinen sana?" - -"Kyllä, siitä se nyt riippuu." - -Nicole veti kauluksensa alta parooni de Taverneyn eilisen kirjeen. - -"Kas niin", sanoi Nicole, "koska minun rukoukseni ja uskollisuuteni -eivät auta, niin nähdäänpäs, tepsiikö tämä suositus". - -Andrée luki kirjeen, jonka muoto oli seuraava: - - 'Minä tiedän, ja muutkin ovat sen huomanneet, rakas Andrée, ettet - sinä elä Trianonissa sen mukaisesti kuin säätysi ehdottomasti - vaatisi; sinulla pitäisi olla kaksi kamarineitsyttä ja lakeija, - samoin kuin minulla tulisi olla parikymmentätuhatta livreä - vuosikorkoa. Mutta niinkuin minä saan tyytyä tuhanteen, seuraa - sitä esimerkkiäni ja ota Nicole, joka voi täyttää yksinään kaikki - tarvitsemasi palvelijan tehtävät. - - Nicole on sukkela, älykäs ja uskollinen; hän tottuu pian uuden - olinpaikkansa vaatimiin tapoihin ja käytökseen; pidä vain huolta, - ettet hänen hyvää haluaan kiihdytä, vaan päinvastoin hillitset. - Ota hänet siis, äläkä luule minun millään tavoin uhrautuvan, kun - lähetän hänet sinulle. Jos sellaista luulisit, niin muista, että - hänen majesteettinsa, joka hyvyydessään on suvainnut ajatella - sinut nähdessään meitä, on huomannut, -- sen ilmoitti minulle - eräs hyvä ystävä, -- ettei sinun puku- ja palveluskuntapuolesi - ole asianmukainen. Muista tätä, tyttäreni, se on ylen tärkeä asia. - - Sinun rakastava isäsi.' - -Kirje sai Andréen tuskallisen kummastuksen valtaan. - -Siis vainosi häntä tähänkin onnelliseen paikkaan tuo köyhyys, jota -hän itse ei pitänyt minäkään vikana, vaikka kaikki muut moittivat -häntä siitä kuin jostakin häpeästä. - -Andrée oli vähällä katkaista kynänsä harmista ja repiä rikki -alottamansa kirjeen ja vastata sen asemasta paroonille jollakin -kauniilla ja epäitsekkäällä filosofisella lauselmalla, sellaisella, -johon Filip olisi mielellään yhtynyt. - -Mutta hän oli näkevinään isänsä hymyilevän pilkallisesti sitä -mestariteosta lukiessaan, ja yhtäkkiä hänen päättäväisyytensä -lamautui kokonaan. Andrée tyytyi siis vastaamaan paroonin tarkkaan -muistutukseen ainoastaan siten, että lisäsi Trianonista lähettämiinsä -uutisiin seuraavan huomautuksen: - -"Isäni, Nicole tuli juuri tänne, ja minä otan hänet luokseni niinkuin -haluatte; mutta se, mitä tämän asian yhteydessä kirjoititte, saattoi -minut epätoivoon. Olenko minä vähemmän naurettava, jos minulla on -tämä vähäpätöinen maalaistyttö kamarineitsyenä, kuin ennen, ollessani -yksinäni hovin rikkaiden joukossa? Nicole tulee onnettomaksi, jos -näkee minua nöyryytettävän, ja siitä syystä myöskin tyytymättömäksi -minuun; sillä palvelijat ovat yleensä ylpeitä isäntäväkensä -komeudesta tahi häpeävät heidän vaatimatonta elämäänsä. Mitä jälleen -tuohon hänen majesteettinsa huomautukseen tulee, sallikaa minun, isä, -lausua teille, että kuningas on liian älykäs voidakseen vihastua -minulle siitä, etten minä voi esiintyä mahtavain naisten tavoin, -ja että hänen majesteetillaan on liian hyvä sydän, joten hän ei -ole voinut huomata ja moittia minun köyhyyttäni, sillä jos hän sen -olisi huomannut, olisi hän kai muuttanut köyhyytemme hyvinvoinniksi, -jonka teidän nimenne ja ansionne olisivat tehneet kaikkien silmissä -oikeutetuksi." - -Tällainen oli nuoren tytön vastaus. Ja täytyy tunnustaa, että moinen -vilpitön viattomuus ja jalo ylpeys olivatkin hyvin oikeassa hänen -kiusaajiensa viekkauden ja tapainturmeluksen rinnalla. - -Andrée ei puhunut enää sanaakaan Nicolelle. Hän piti Nicolen vain -luonaan, joten kamarineitsyt saattoi olla sangen hurmautunut ja -iloinen; ja mistä syystä, sen hän itse tiesi. Ja niinpä varusti -Nicole itselleen heti pienen vuoteen eteisen oikealla puolella -olevaan komeroon, ja tekeytyi muutenkin hyvin pieneksi, suorastaan -ilmavaksi ja ohueksi, ettei olisi millään tavoin häirinnyt -läsnäolollaan emäntäänsä tässä vaatimattomassa kodissa. Olisipa -saattanut sanoa, että Nicole tahtoi noudattaa sen ruusunlehden -esimerkkiä, jonka eräät Persian viisaat muinoin pistivät vedellä -reunojaan myöten täytettyyn pikariin osoittaakseen, että siihen -saattoi vielä lisätä jotakin läikäyttämättä vettä maahan. - -Andrée läksi Trianoniin kello yhden tienoissa. Koskaan ei hän -ollut joutunut pukeutumisessaan valmiiksi nopeammin eikä ollut -aistikkaammin puettu kuin nyt. Nicole oli taidossaan suorastaan -voittanut itsensä: hänen palvelustoimestaan ei ollut tosiaan -puuttunut auliutta, tarkkaavaisuutta tai hyvää tahtoa. - -Kun neiti de Taverney oli lähtenyt, tunsi Nicole olevansa asunnossa -emäntänä ja ryhtyi sitä huolellisesti tarkastamaan. Hän tutki -yksityiskohdittain kaikki, kirjeistä pienimpiinkin toilettiesineihin -saakka, kamiinista konttorien takimmaisiin perukoihin. - -Sitten tähysteli hän ulos ikkunasta tutustuakseen ympäristöönkin. -Tuolla alhaalla oli suuri takapiha, jossa tallirengit sukivat ja -harjasivat madame la dauphinen loistohevosia. Tallirengit, hyi! -Nicole käänsi pois päänsä. - -Oikealla puolella oli rivi ikkunoita samalla tasolla kuin neiti -Andréen. Niistä pilkisti ulos muutamia kasvoja: kamarineitseiden ja -lattiankiilloittajain naamoja; Nicole nyrpisti halveksivasti suutansa -ja tähysteli jälleen muualle. - -Vastapäätä olevassa suuressa huoneessa harjoittivat musiikinopettajat -kuorolaulajia ja soittajia Pyhän Ludvigin messuun. - -Nicole rupesi mattoja pölyttäessään huvittelemaan itseään -laulamalla omia messujaan, niin että hän häiritsi opettajia ja että -kuorolaulajat saivat rankaisematta laulaa väärin. - -Mutta tämä ajanvietto ei kauankaan tyydyttänyt kunnianhimoista -neiti Nicolea. Kun hän oli saanut opettajat ja oppilaat tarpeeksi -riitelemään ja erehtymään, ryhtyi hän tirkistelemään ylintä kerrosta. -Mutta siellä olivat kaikki ikkunat kiinni; sitäpaitsi olivat ne -kaikki ullakkokamarien ikkunoita. - -Nicole ryhtyi jälleen toimittamaan. Mutta tuokion päästä oli yksi -noista ullakkokamari-ikkunoista auennut, se tiesi, millä tavalla, -sillä ikkunassa ei näkynyt ketään. - -Joku varmaan oli kuitenkin ikkunan avannut. Ja joku oli nähnyt -Nicolen, eikä ollut jäänyt häntä katselemaan: sellainen menettely oli -Nicolesta hyvin hävytöntä. - -Niin ajatteli ainakin Nicole. Ja ettei hän olisi jäänyt näkemättä -tuon hävyttömän naamaa, hän, joka tutki kovin tunnollisesti kaikkea, -pyörähti hän pienimmänkin kierron Andréen huoneessa tehtyään aina -takaisin ikkunan ääreen ja vilkaisi ylös ullakkokamarin ikkunaan, -tuohon auenneeseen silmään, joka ei suvainnut kunnioittaa häntä -varustamalla aukkoonsa ihmissilmiä. Kerran oli Nicole huomaavinaan, -että joku vetäytyi hänen tullessaan ikkunan äärestä pois... Se nyt ei -ollut mahdollista, Nicole ei sitä uskonut. - -Toisen kerran tuli Nicole kuitenkin siitä melkein varmaksi, sillä hän -näki tuon pois pakenevan olennon selän, kun Nicole oli pyörähtänyt -takaisin ikkunan ääreen niin nopeasti, ettei pakenija ollut sitä -odottanut. - -Silloin turvautui Nicole viekkauteen: hän asettui piiloon uutimen -taakse ja jätti ikkunan selälleen, ettei häntä olisi epäilty. - -Nicole odotti kauan; mutta viimein näki hän ullakon ikkunassa mustaa -tukkaa, ja sitten kaksi epäröivää kättä, jotka tukivat selvästikin -varovasti ulos kallistuvan katselijan yläruumista. Viimein näkyivät -kokonaisuudessaan ja selvästi kasvotkin. Nicole oli kaatua selälleen, -ja hän rypisti pahoin koko uutimen. - -Ullakkokamarista tähysteli näet Gilbert. - -Gilbert näki uutimen Andréen huoneessa liikahtavan, hän aavisti -viekastelun, eikä ilmestynyt enää ikkunaan. - -Ja lisäksi ullakkokamarin ikkuna sulkeutuikin. - -Ei epäilystäkään, Gilbert oli nähnyt vilaukselta Nicolen; Gilbert -oli silloin hämmästynyt ja tahtonut nähdä tarkemmin, oliko hänen -vihollisensa Nicole tosiaankin täällä; mutta kun hän oli huomannut, -että hänet itsensä oli paljastettu, oli hän mennyt levottomana ja -raivoissaan ikkunan luota matkaansa. - -Ainakin Nicole selitti kohtausta tällä tavoin; ja hän olikin -oikeassa, sillä siten se olikin selitettävä. - -Mitä Gilbertiin tulee, olisi hän mieluummin nähnyt täällä paholaisen -kuin Nicolen; hän alkoi kuvitella, että tuon vaaniskelijan saapuminen -tänne toisi hänelle tuhannenkin kauheaa vaaraa. Gilbertillä oli -jäljellä rahtu vanhaa epäluuloa; Nicole tiesi hänen salaisuutensakin, -Coq-Héron-kadun puutarhan salaisuuden. - -Gilbert vetäytyi syrjään levottomana, eikä ainoastaan levottomana, -vaan vihastuksissaan ja purren sormiaan raivosta. - --- Mitä minua nyt hyödyttää, -- ajatteli hän itsekseen, -- se tyhmä -keksintöni, josta olin kerran niin ylpeä!... Vaikka Nicolella olikin -siellä entisessä asunnossaan rakastaja, se hairahdus on ollutta -ja mennyttä, eikä häntä ajeta sen tähden enää pois. Mutta jos hän -puolestaan kertoo, mitä minä tein Rue Coq-Héronin varrella, voi hän -potkittaa minut täältä Trianonista... Nicole ei ole minun vallassani, -vaan päinvastoin minä Nicolen... Kuolema ja kirous! - -Ja Gilbertin itserakkaus yllytti hänen vihaansa ja sai hänen verensä -kuohumaan suunnattoman rajusti. - -Hänestä tuntui kuin olisi Nicole tuonne Andréen huoneeseen tullessaan -karkoittanut pirullisella hymyllä sieltä kauas kaikki autuaat -unelmat, joita Gilbert lähetti sinne joka päivä kaipuunsa, palavan -rakkautensa ja kukkasten keralla. Gilbertillä oli tähän asti ollut -liian paljon ajattelemista muistaakseen Nicolea; vai oliko hän -sysännyt tahallaan mielestään pois tuon muiston, siksi, että se -toi hänelle niin suurta pelkoa? Sitä emme mene päättelemään. Mutta -sen voimme varmasti vakuuttaa, että Nicolen näkeminen täällä oli -Gilbertille sangen epämiellyttävä yllätys. - -Gilbert tunsi hyvin, että pian syttyisi sota Nicolen ja hänen -välillään. Mutta koska hän oli varovainen ja älykäs mies, ei hän -tahtonut, että se sota puhkeaisi ennenkuin hän olisi varustautunut -käymään sitä koko tarmollaan ja menestyksellisesti. - -Gilbert päätti siis tekeytyä kuolleeksi, kunnes sattuma antaisi -hänelle suotuisan tilaisuuden nousta ylös kuolleista, tahi kunnes -Nicole heikkoudesta tai pakosta tekisi jonkun sellaisen yrityksen, -joka riistäisi häneltä voiton mahdollisuudet. - -Sen tähden seurasi hän valppaasti ja lakkaamatta yhä sivurakennuksen -sisäkäytävän ensimmäisen kamarin tapahtumia, ihastellen samalla -pelkkänä silmänä ja korvana Andréeta; mutta tässä vaaniskelussaan -oli hän niin varova, ettei Nicole saanut tavata häntä yhtään ainoata -kertaa ulkona puutarhoissa. - -Pahaksi onnekseen ei Nicole ollut nuhteeton olento, ja vaikkapa -hän nykyään olisikin sitä ollut, niin löytyi kuitenkin hänen -menneisyydessään joku kompastuskivi, jolla saattoi hänet kaataa. - -Se tapahtuikin viikon päästä. Gilbert piti häntä silmällä illat -ja yöt, ja viimein huomasi hän palatsin aitauksen säleiden takana -hattutöyhdön, joka ei ollut hänelle suinkaan tuntematon. Se töyhtö -sai Nicolen lakkaamatta hajamieliseksi, sillä se oli herra Beausiren, -joka oli seurannut hovia ja muuttanut Pariisista Trianoniin. - -Kauan oli Nicole kylmä, kauan antoi hän herra Beausiren kalistella -hampaitaan vilussa ja hautua auringon paisteessa, ja moinen -hyveellisyys sai Gilbertin epätoivoon. Mutta eräänä kauniina -iltana, kun herra Beausire oli luultavastikin rohjennut kaikkien -kaunopuheisten viittausten ja eleiden rajan ylitse ja keksinyt oikean -vakuuttelutavan, käytti Nicole hyväkseen hetkeä, jolloin Andrée oli -paviljongissa päivällisellä rouva de Noaillesin kanssa, ja meni herra -Beausiren luokse. - -Herra Beausire oli auttamassa ystäväänsä hevoshoidon ylivalvojaa -opettamaan pientä irlantilaista hevosta ratsuksi. Tallipihalta -läksivät nyt herra Beausire ja Nicole puutarhaan ja puutarhasta -varjoisaan lehtokujaan, joka vie Versaillesiin. - -Gilbert seurasi rakastavaa paria hurjana riemusta, niinkuin tiikeri -saaliinsa jäljillä. Hän luki uhriensa kaikki askeleet ja heidän -kaikki huokauksensa, hän oppi ulkoa jokaisen sanan, mitä kuuli -heidän virkkavan. Ja luultavastikin hän oli tyytyväinen tulokseen, -sillä sitten seuraavana päivänä ei hän enää ollut yhtään hämillään, -vaan ilmestyi jotakin lauleskellen ja huolettomana ullakkokamarinsa -ikkunaan, pelkäämättä enää laisinkaan, että Nicole hänet näkisi, vaan -näyttäen päinvastoin haluavan uhmata tytön silmäyksiä. - -Nicole korjaili paraikaa emäntänsä toista kirjailtua -silkkihansikasta; kuullessaan laulua, hän kohotti päätänsä ja näki -Gilbertin. - -Nicolen ensimmäinen tunteenilmaus oli halveksiva suunnyrpistys joka -muuttui katkeraksi ja puhui selvää vihollisuutta vaikka virstojen -päähän... Mutta Gilbert kesti sen katseen ja happamen ilmeen niin -omituinen hymy huulillaan ja hänen asennossaan ja laulutavassaan oli -sellainen ärsyttävä uhma, että Nicole painoi päänsä alas ja punastui. - --- Hän ymmärsi yskän, -- ajatteli Gilbert; -- muuta minä en tahdokaan. - -Sitten uudisti Gilbert saman menettelyn, ja nyt oli Nicolen vuoro -vavista. Viimein hän suorastaan toivoi tapaavansa Gilbertin -helpoittaakseen sydämeltään taakkaa, jonka nuoren puutarharengin -pilkalliset katseet olivat sille sälyttäneet. - -Gilbert huomasi, että Nicole tahtoi häntä tavata. Hän ei voinut -erehtyä, mitä nuo Andréen ikkunan äärestä silloin tällöin kuuluvat -kuivat yskähtelyt merkitsivät, sillä ne alkoivat kohta, kun -Nicole tiesi Gilbertin olevan ullakkokamarissaan. Myöskään ei hän -voinut olla epätietoinen siitä, miksi nuori tyttö kuljeskeli aina -edestakaisin käytävässä, milloin voi olettaa, että Gilbert tulisi -huoneeseensa taikka laskeutuisi sieltä alas. - -Tuokion oli Gilbert onnellinen tästä voitostaan, jonka hän laski -kokonaan tahtonsa voiman ja älykkään menettelynsä ansioksi. Nicole -tähysteli häntä niin huolellisesti, että näki hänen kerran nousevan -ylös portaitaan. Nicole huusi häntä, mutta Gilbert ei vastannut. -Tyttö uskaltautui uteliaisuudessaan ja pelossaan vieläkin pitemmälle; -eräänä iltana otti hän jalastaan sievät, kannalliset tohvelinsa, -jotka hän oli saanut Andréelta, kun viimemainittu oli niitä -kyllikseen käyttänyt, ja tohti hiipiä vavisten ja kevein jaloin sille -avonaiselle ullakolle, jonka perukassa näkyi Gilbertin ovi. - -Oli vielä niin valoisaa, että Gilbert, joka aavisti nuoren tytön -tulon, saattoi selvästi huomata Nicolen lautaisten seiniensä raoista. - -Nicole tuli naputtamaan Gilbertin oveen, tietäen hyvin Gilbertin -olevan huoneessaan. - -Gilbert ei vastannut. - -Se oli kuitenkin hänelle vaarallinen kiusaus. Hän olisi nyt saattanut -mielin määrin nöyryyttää tuota olentoa, joka tuli tällä tavoin -pyytämään häneltä armoa. Hän oli yksinäinen, hän oli tulinen poika -ja värisi joka yö muistellessaan Taverneyn aikaa: ja nyt seisoi -hän kamarissaan ovensa takana ja tähysteli avaimenreiästä ahnain -silmin aistillisen tytön viettelevää kauneutta. Ja tyydytetyn -itserakkautensa kiihoittamana hän kohotti jo kätensä vetääkseen -ovelta pois salvan, jonka hän oli varovaisena ja epäluuloisena kuin -ainakin työntänyt sen eteen, ettei vain joutuisi yllätetyksi. - --- Ei, -- ajatteli hän sitten itsekseen, -- ei: kaikki on hänessä -pelkkää laskelmaa; hän tulee luokseni ainoastaan pakosta ja oman -etunsa vuoksi. Hän siis hyötyisi jotakin siitä; mutta kuka tietää, -mitä minä silloin menettäisin? - -Ja näin ajatellen laski hän kätensä jälleen alas oven rivalta. Nicole -naputti pari kolme kertaa turhaan oveen, ja läksi sitten matkaansa -kulmat rypyssä. - -Gilbert säilytti siis täydellisesti edullisemman asemansa; -ja Nicole koetti olla yhä ovelampi, ettei kadottaisi omia -voitonmahdollisuuksiaan. Viimein rajoittuivat nämä kaikki -suunnitelmat ja vastasuunnitelmat seuraaviin sanoihin, joita -sotaakäyvät vaihtoivat keskenään eräänä iltana jouduttuaan sattumalta -yhteen kappelin ovella: - -"Kas, monsieur Gilbert, hyvää iltaa; tekin olette siis täällä?" - -"Oho, hyvää iltaa, mademoiselle Nicole; oletteko tekin Trianonissa?" - -"Kuten näette, olen neidin kamarineitsyenä." - -"Ja minä puutarha-apurina." - -Sitten lyykisti Nicole kauniisti Gilbertille, joka kumarsi hänelle -kohteliaasti kuin hovimies, ja siten he erosivat. - -Gilbert oli menossa huoneeseensa, ja hän läksikin nyt muka jatkamaan -matkaansa. - -Nicole puolestaan oli tullut asunnostaan ja hän laskeusi edelleen -alas portaita. Mutta Gilbert kääntyikin ja hiipi ketun askelilla -Nicolen perässä, ollen varma siitä, että Nicole menisi tapaamaan -herra Beausirea. - -Lehtokujan varjossa seisoi tosiaan joku odottava mies, ja Nicole -lähestyi miestä; oli jo niin pimeä, ettei Gilbert voinut tuntea, -oliko se mies herra de Beausire; mutta se seikka, ettei hänen -hatussaan ollut sulkatöyhtöä, teki hänet niin uteliaaksi, että hän -antoi Nicolen palata rauhassa sisään ja seurasi kohtaukseen tullutta -herraa aina Trianonin säleportille saakka. - -Herra ei ollutkaan Beausire, vaan iäkäs tai paremminkin sanoen -ikäloppu mies, vaikka hän kävelikin vanhuudestaan huolimatta -reippaasti ja ylhäisen ryhdikkäästi. Ja tullessansa lähemmäksi tunsi -Gilbert, joka tunkeutui hävyttömästi melkein tuon henkilön nenälle, -että hän oli herttua de Richelieu. - --- Hitto, -- ajatteli Gilbert itsekseen, -- aliupseerin jälkeen tuli -jo Ranskan sotamarski; Nicole-neitokainen nousee arvossa! - - - - -VIIDESKYMMENESVIIDES LUKU - -Parlamentti - - -Tällaisia toisarvoisia juonia haudottiin ja päästettiin ilmoille -kuorestaan Trianonin lehmusten alla ja kukastoissa, ja ne loivatkin -melkoisen vilkasta elämää tuon pikkumaailman olioihin. - -Mutta sillaikaa levittivät suuremmat Pariisin juonet valtavat -siipensä Themiin palatsin ylitse, kuten Jean Dubarry kirjoitti -kälylleen käytellen Hellaan jumalaistarustosta ottamaansa vertausta, --- levittivät uhkaavina kuin hirmumyrsky. - -Parlamentit, Ranskan oppositsioonipuolueen rappeutuneet tähteet, -olivat Ludvig XV:n oikullisen käden hallussa saaneet hiukan -hengenvuoroa. Mutta kun niiden suojelija herra de Choiseul oli -kukistunut, tunsivat ne vaaran jälleen uhkaavan itseään ja -varustautuivat välttämään sitä niin tarmokkailla keinoilla kuin -olosuhteet suinkin sallivat. - -Jokaisen suuren järistyksen herättäjänä on yleensä jokin -persoonallinen kysymys, aivan kuin suuret taistelut sodassa alkavat -yksinäisillä laukauksilla. - -Silloin kuin herra de la Chalotais oli karannut herttua d'Aiguillonin -kimppuun ja siten ikäänkuin ruumiillistanut itsessään kolmannen -säädyn taistelun feudalismia vastaan, kiintyi yleinen huomio siihen -kysymykseen eikä sallinut sitä enää lykätä syrjään. - -Mutta kuningas, jonka Bretagnen ja koko Ranskan parlamentit olivat -melkeinpä hukuttaa esityksillänsä siinä asiassa suoranaiseen -vedenpaisumukseen, milloin sangen alamaisilla ja lapsenomaisen -nöyrillä, milloin rohkeammilla, kuningas oli rouva Dubarryn -houkutuksista mennyt feudalismin puolelle ja asettunut kolmatta -säätyä ja Pariisin parlamenttia vastaan, siten että hän nimitti herra -d'Aiguillonin kevyen ratsuväkensä päälliköksi. - -Jean Dubarry oli oikeassa: se oli tuima korvapuusti niiden -luottamusmiesten poskelle, joiden nimenä oli, parlamentti. Mutta -kuinkahan se korvatillikka otettaisiin vastaan? Sitä kysyivät hovi ja -kaupunki joka aamu auringon noustessa. - -Parlamentin jäsenet ovat älykkäitä miehiä, ja he näkevät asiat -selvästi silloin kun monet muut voivat joutua ymmälle. - -He alkoivat tehdä keskenään johtopäätöstä tuon korvatillikan -saannista ja seurauksista. Ja kun he olivat yksimielisesti -huomanneet, että tillikka oli annettu ja saatu, laativat he seuraavan -ponnen: - -_Pariisin parlamentti tutkii Bretagnen entisen kuvernöörin käytöstä -ja antaa siitä lausuntonsa_. - -Mutta kuningas torjui tämän iskun kieltämällä päärejä ja -prinssejä kokoontumasta parlamenttitaloon pohtimaan mitään -herttua d'Aiguillonia koskevia asioita; ja kielletyt tottelivat -kirjaimellisesti. - -Silloin päätti parlamentti auttaa itse itseään, ja se laati -julistuksen, jossa selitettiin, että koska herttua d'Aiguillon oli -monien syytösten alainen ja epäilty sellaisistakin teoista, jotka -tahrasivat hänen kunniaansa, niin oli hänet pidätetty toistaiseksi -päärinviran toimituksesta, kunnes päärien tuomioistuin oli -asianmukaisessa järjestyksessä ja kuningaskunnan lakien ja säädösten -määräämillä juhlallisuuksilla, -- _joiden lakien sijaan ei mitään -muita määräyksiä käy sovelluttaa_, -- antanut lausunnon, jolla -herttua d'Aiguillon oli täydellisesti puhdistautunut hänen kunniaansa -tahraavista syytöksistä ja epäilyksistä. - -Mutta se ei merkinnyt vielä mitään, että tuo päätös oli tehty -parlamentin sisällä asianomaisten kesken ja että se oli kirjoitettu -pöytäkirjoihin ja rekistereihin. Se täytyi myöskin julkaista, saattaa -yleisön tiedoksi. Tarvittiin vielä skandaalia, jota pilkkalaulut -eivät koskaan haikaile tekemästä Ranskassa, nousten siten tapahtumien -ja ihmisten itsevaltiaiksi ohjaajiksi. Parlamentin päätös täytyi siis -kohottaa pilkkalaulun mahtiin. - -Pariisi ei toivonut mitään parempaa kuin päästä puhumaan -skandaaleista. Se välitti sangen vähän sekä hovista että -parlamentista ja odotti ainaisessa kiehuntatilassaan pelkästään -jotakin hyvää naurunaihetta, aivan kuin vaihteluksi kyyneleille, -joita sen oli annettu vuodattaa satasen vuotta. - -Päätös oli siis asianomaisessa järjestyksessä laadittu ja parlamentti -asetti komitean sitä oman valvontansa alla painattamaan. Sitä -painettiin kymmenentuhatta kappaletta, joiden levittämisestä -pidettiin heti järjestelmällinen huoli. - -Ja koska oikeustavat vaativat, että syytetyn oli saatava tieto -tuomioistuimen häntä vastaan tekemästä päätöksestä, niin läksivät -sitten samat parlamentin asiamiehet siihen taloon, jossa herttua -d'Aiguillon nyt asui Pariisissa, sillä hän oli saapunut sinne eräitä -sangen tärkeitä neuvotteluja varten. Niiden neuvottelujen määränä oli -saada aikaan välttämätön varma ja suora selvittely herttuan ja hänen -enonsa marski de Richelieun välillä. - -Raftén ansiosta oli koko Versailles tunnin kuluessa saanut tietää, -kuinka ylevästi vanha herttua oli uskaltanut vastustaa kuninkaan -tahtoa herra de Choiseulin ministeripaikan täyttämistä koskevassa -asiassa. Ja Versaillesin ansiosta oli sitten koko Pariisi ja -pian myöskin koko Ranska saanut kuulla saman uutisen. Ja niinpä -istuikin herra de Richelieu nyt jonkun aikaa kansan suosion kilvelle -kohotettuna ja näytti siltä paikaltaan pitkää nenää rouva Dubarrylle -ja itselleen rakkaalle sisarenpojalleenkin. - -Herra d'Aiguillonin asema ei ollut liioin mukava, sillä häntä -ei oltu ennenkään juuri suosittu. Marski de Richelieu oli paha -vihollinen. Vaikka kansa vihasikin häntä, niin se häntä myöskin -pelkäsi, koska hän oli elävin ilmaus vielä Ludvig XV:n aikana -suuresti kunnioitetusta ja kunnioitusta ansaitsevastakin aatelista. -Sitäpaitsi oli tuolla herralla, joka oli niin häilyvä, että hän usein -sinkaisi pistosanansa samaa puoluetta kohtaan, johon hän juuri itse -oli liittynyt, jos vain olosuhteet sellaisen pistelyn sallivat tai -antoivat hänen sutkauttaa hyvän sukkeluuden, -- sitäpaitsi oli tuolla -herralla vihollisuudessaan se vaarallinen puoli, että hän salasi omat -tuumansa ja valmisti niistä muille yllätyksiä, kuten hänellä oli -tapana sanoa. - -Herttua d'Aiguillonin haarniskassa oli kaksi heikkoa kohtaa sen -jälkeen kun hän oli ollut yksissä rouva Dubarryn kanssa. - -Aavistaen, että marski de Richelieu salasi kaunaa ja katkeraa -kostonhimoa näennäisesti tyynen mielensä alla, menetteli herttua -d'Aiguillon nyt niin kuin myrskyssä pitää menetellä: hän hajoittaisi -pilvenpatsaat tykinlaukauksilla, ollen varma siitä, että vaara -vähentyisi, jos siihen heittäytyisi rohkeasti. - -Sentähden alkoi hän etsiskellä kaikkialta käsiinsä enoaan, -päästäkseen hänen kanssaan vakavasti puheisiin. Mutta se oli ylen -vaikea tehtävä, sillä marski oli jo saanut vainun hänen halustaan. - -Alkoivat marssit ja vastamarssit. Kun marski näki kauempaa sisarensa -pojan, lähetti hän hänelle kyllä hymyilyn, mutta ympäröi itsensä -samassa heti sellaisilla henkilöillä, joiden läsnäolo teki kaiken -keskinäisen puhelun mahdottomaksi. Sillä tavoin uhkasi marski -vihollistaan kuin voittamattomassa linnoituksessa. - -Silloin hajoitti herttua d'Aiguillon pilvenpatsaan. Hän läksi -kursailematta enonsa luokse, suoraan marskin Versaillesissa olevaan -hotelliin. - -Mutta Rafté istui jo väijyksissä isäntänsä talossa, pienen, pihalle -päin olevan ikkunan ääressä; hän tunsi puvuista herttua d'Aiguillonin -lakeijat ja ilmoitti ajoissa hänen tulostaan marskille. - -Herttua d'Aiguillon tunkeusi marskin sänkykamariin saakka; -mutta siellä löysi hän ainoastaan Raftén, joka kertoi hänelle -tuttavallisesti hymyillen ja kovin löysäsuisesti, että herttuan eno -oli ollut yötä poissa kotoaan. - -Herra d'Aiguillon puri huultaan ja peräytyi hyvässä järjestyksessä. - -Kotiin tultuaan kirjoitti hän marskille kirjeen ja pyysi päästä hänen -puheilleen. - -Marski de Richelieu ei voinut olla vastaamatta. Ja jos hän vastasi, -ei hän saattanut kieltää pääsyä puheilleen, ja jos hän sen myönsi, -miten osasi hän karttaa perinpohjaista selittelyä? Herra d'Aiguillon -oli suuresti samanlainen kuin eräät kohteliaat ja hienokäytöksiset -kaksintaistelu-pukarit, jotka salaavat ilkeät aikeensa erinomaiseen -kohteliaisuuteen, vetävät vastustajansa kumarrellen taistelukentälle -ja tappavat hänet siellä ilman armoa. - -Marski ei ollut niin itserakas, että olisi kuvitellut liikoja -itsestään; hän tunsi sisarenpoikansa koko voiman. Jos hän olisi -joutunut kasvotusten hänen kanssaan, olisi tuo vihollinen pakottanut -hänet joko antamaan anteeksi tai myöntymään johonkin. Mutta Richelieu -ei antanut anteeksi koskaan, ja myönnytykset viholliselle ovat -politiikassa kuolemansyntejä. - -Kun hän sai herra d'Aiguillonin kirjeen, oli hän siis muka -matkustanut Pariisista pois moneksi päiväksi. - -Hän neuvotteli tästä asiasta Raftén kanssa, joka kehoitti häntä -menettelemään seuraavasti: - -"Me olemme nyt kukistamaisillamme herra d'Aiguillonin. Meidän -ystävämme parlamentissa tekevät paraikaa sitä työtä. Jos herra -d'Aiguillon, joka varmaan sen aavistaa, saa teidät käsiinsä -ennen tuota häntä kohtaavaa räjähdystä, niin kiristää hän teiltä -lupauksen, että te onnettomuuden tullen autatte häntä, sillä teidän -suuttumuksenne on sitä laatua, ettette voi suoraan sen takia hylkiä -sukuharrastusta. Ja jos kieltäydytte häntä auttamasta, niin eroaa -herttua d'Aiguillon teistä ja sanoo teitä selväksi vihollisekseen ja -syyttää teitä kaikesta pahasta, ja menee matkaansa kevein mielin, -kuten ainakin ihminen, joka on saanut selville pahan syyn, vaikkei -paha silti olekaan korjautunut." - -"Se on aivan totta", vastasi Richelieu; "mutta enhän voi ilmoista -ikääni säilyä täällä piilossa. Kuinka monta päivää on vielä tuohon -parlamentin valmistamaan räjähdykseen?" - -"Kuusi päivää, monseigneur." - -"Onko se aivan varma aikamäärä?" - -Rafté veti taskustaan kirjeen eräältä parlamentinneuvokselta; -kirjeessä oli ainoastaan kaksi riviä: - -"On päätetty, että lausunto julkaistaan. Se tapahtuu torstaina, -kauemmaksi ei sitä päätöksen mukaan lykätä." - -"No, siinä tapauksessa ei mikään ole yksinkertaisempaa", vastasi -marski; "lähetä herttua d'Aiguillonille hänen kirjeensä takaisin ja -liitä siihen seuraava kirjelippu, jonka itse kyhäät": - - Herra herttua! - - Lienette saanut kuulla marskin lähdöstä ------:hen. - Tällaista ilmastonvaihdosta on herra marskin lääkäri pitänyt - välttämättömänä, koska hän on nähnyt hänet hiukan rasittuneeksi. - Jos te, kuten oletan niistä sanoista, joita te äskettäin - suvaitsitte minulle lausua, haluatte keskustella herra marskin - kanssa, saatan teille vakuuttaa, että herttua de Richelieu - viettää torstai-iltana ------:stä palattuaan seuraavan yönsä - hotellissaan Pariisissa; te siis varmasti tapaatte hänet siellä. - --- Ja nyt täytyy sinun piiloittaa minut jonnekin ensi torstaihin -asti, lisäsi marski. - -Rafté totteli tarkoin näitä käskyjä. Hän laati kirjelipun ja lähetti -sen perille ja löysi piilopaikan. - -Mutta herttua de Richelieulla oli piilossaan kovin ikävä, ja niinpä -hän meni eräänä iltana Trianoniin pakisemaan Nicolen kanssa. Siinä ei -ollutkaan mitään vaarallista, tai hän ei uskonut sitä vaaralliseksi, -koska hän tiesi, että herttua d'Aiguillon oli sinä iltana -Luciennesissa. - -Marskin menetelmästä johtuisi, että jos herttua d'Aiguillon -aavistikin jotain pahaa, ei hän voinut kuitenkaan välttää uhkaavaa -iskua, kun hän ei löytänyt vastustajansa miekkaa. - -Lykkäys torstaihin tyydytti herttua d'Aiguillonia; hän läksi sinä -päivänä Versaillesista, toivoen silloin viimeinkin tapaavansa ja -saavansa otella vihollisensa kanssa, joka oli niin sitkeästi pysynyt -hänestä erillään. - -Sinä päivänä juuri, kuten sanoimme, parlamentti julisti päätöksensä. - -Kaduilla, joita herra d'Aiguillonin vaunut ajoivat, oli vielä -vaikenevaa kuohuntaa, jonka merkityksen pariisilaiset kuitenkin hyvin -ymmärsivät, niin tarkoin osaavat he arvioida aaltojensa korkeuden. - -Herttua d'Aiguillonia ei huomattu, sillä hän oli varovaisuuden vuoksi -tullut vaunuilla, joissa ei ollut vaakunoita, aivan kuin salaiseen -lemmenseikkailuun, ja kahden graubündeniläis-palvelijan saattamana. - -Tosin huomasi hän siellä täällä ihmisiä, jotka näyttivät hartaasti -toisilleen jotakin paperia ja lukivat sitä liikutellen käsiään -kiihkeästi ja kulkien edestakaisin kuin muurahaiset maahan pudonneen -sokerimurun ympärillä. Mutta siihen aikaan olivat melkoisen viattomat -kansan tungokset hyvin tavallisia: näin kokoontui kansa myöskin -jonkin viljataksoitus-luettelon ja jonkun _Gazette de Hollanden_ -artikkelin tähden tai Voltairen julkaistessa uuden pilalaulun rouva -Dubarrystä tai herra Maupeouta vastaan. - -Herra d'Aiguillon ajoi suoraan herra de Richelieun taloon. Hän ei -tavannut siellä muita kuin Raftén. - -"Herra marskia odotetaan kotiin hetken päästä", vastasi hänelle -Rafté. "Jokin viivyttävä este hevostenmuuttopaikassa on varmaan häntä -myöhästyttänyt." - -Herra d'Aiguillon ehdotti, että hän jäisi marskia odottamaan, -ilmaisten olevansa hieman pahalla tuulellakin, sillä hän piti tosiaan -Raftén puolustelua uutena verukkeena. - -Ja hänen pahatuulensa vain lisääntyi, kun Rafté vastasi hänelle, että -marski joutuisi kai epätoivoon, kun herttua d'Aiguillonin oli annettu -odottaa; ettei marski sitäpaitsi tulisi olemaan yötä Pariisissa, -kuten ensin oli sovittu; ja että hän ei varmaankaan tulisi -maaseudulta yksinään, vaan ainoastaan ajaisi läpi Pariisin ja kävisi -kotonaan saamassa uutisia, joten herttua d'Aiguillonin olisi parasta -nyt mennä kotiinsa; siellä pistäytyisi marski varmaan ohi ajaessaan. - -"Kuulkaas, Rafté", sanoi d'Aiguillon, jonka muoto oli mustennut, -kun hän kuuli tämän hämärän vastauksen, "te olette enoni omatunto: -vastatkaa minulle rehellisen miehen tavalla. Minua pidetään pilkkana, -eikö niin, ja herra marski ei tahdo minua tavata? Älkää keskeyttäkö -minua, Rafté; te olette usein antanut minulle hyviä neuvoja, ja minä -olen ollut teitä kohtaan ystävä, jota vastakin saattaisin olla. -Täytyykö minun palata nyt Versaillesiin?" - -"Herra herttua, kunniasanallani, marski tulee teidän luoksenne tunnin -päästä." - -"Mutta sittenhän on samantekevä, jos odotan häntä täällä, koska hän -kerran tännekin tulee." - -"Minulla on ollut kunnia ilmoittaa, että hän ei ehkä tule yksin." - -"Ymmärrän... ja luotan teidän sanaanne, Rafté." - -Näin virkettyään poistui herttua kovin ajatuksissaan, mutta kuitenkin -sangen keveän ja hienon näköisenä, jota vastoin marski de Richelieu -ei sitä ollut, kun hän tuli sisarensa pojan lähdettyä esille -lasiovella varustetusta komerosta. - -Marski hymyili kuin jokin niistä pahoistahengistä, joita Callotin -_Kiusaukset_ ovat täynnä. - -"Hän ei aavistanut mitään erikoista, Rafté?" kysyi Richelieu. - -"Ei yhtään mitään, monseigneur." - -"Mitä kello on?" - -"Aika ei vaikuta asiaan, monseigneur; täytyy odottaa, kunnes -Chateletin pikku prokuraattori tulee minulle ilmoittamaan asiasta. -Parlamentin asiamiehet ovat vielä kirjapainossa." - -Rafté ei ollut vielä ehtinyt lausua näitä sanoja, kun lakeija toi -eräästä salaovesta sisään jonkun sangen likaisen, ruman ja mustan -olemuksen: hän oli eräs noita eläviä kyniä, jotka herra Dubarrystä -olivat niin sietämättömän vastenmielisiä. - -Rafté työnsi marskin takaisin komeroon ja meni hymyillen tuota -tulokasta vastaan. - -"Ah, tekö se olette, herra Flageot", sanoi hän; "olen hurmautunut -saadessani nähdä teitä". - -"Nöyrin palvelijanne, herra de Rafté; no, nyt se on tehty." - -"Siis painettu?" - -"Viisituhatta kappaletta. Ensimmäiset arkit lentävät paraikaa -kaupungilla toisten kuivaessa." - -"Voi, mikä onnettomuus, hyvä herra Flageot, mikä surun syy herra -marskin suvulle!" - -Ettei olisi tarvinnut vastata, nimittäin valehdella, veti herra -Flageot taskustaan suuren hopeisen nuuskarasian ja pisti siitä -hitaasti nenäänsä hyppysellisen Espanjan nuuskaa. - -"Ja mitä nyt tehdään?" jatkoi Rafté. - -"Noudatetaan muodollisuuksia, rakas herra de Rafté. Parlamentin -asiamiehet, jotka nyt voivat olla varmat painattamisesta ja -levittämisestä, nousevat viivyttelemättä vaunuihin, jotka odottavat -heitä kirjapainon edustalla, ja lähtevät ilmoittamaan päätöksen -herttua d'Aiguillonille; hän on juuri nyt, -- ajatelkaas, herra -Rafté, mikä onni, tai paremminkin sanoen, onnettomuus, -- -hotellissaan Pariisissa, joten asiamiehet saavat hänet puheilleen." - -Rafté otti nopeasti eräältä läheiseltä tuolilta valtavan nipun -oikeudenkäynti-asiakirjoja, jotka hän antoi nyt mestari Flageotille -sanoen: - -"Tässä ovat ne paperit, joista olen teille puhunut, monsieur; herra -marski luottaa täydellisesti teidän älyynne ja jättää teidän käsiinne -tämän asian, joka varmaankin tulee teille sangen edulliseksi. -Kiitokset hyvistä palveluksistanne, joita olette tehnyt herttua -d'Aiguillonin surkuteltavassa taistelussa Pariisin kaikkivaltiasta -parlamenttia vastaan, ja kiitokset hyvistä neuvoistanne!" - -Ja hiljaa, mutta samalla kiireesti lykkäsi hän nyt vierastansa -etuhuoneen ovea kohti; ja Flageot oli ihastunut, kun -oikeudenkäyntiasiapaperit painoivat niin paljon. - -Sitten vapautti Rafté heti marskin vankeudesta ja sanoi hänelle: - -"Kas niin, monseigneur, nyt vaunuihin! Teillä ei ole aikaa hukata, -jos tahdotte olla läsnä näytöksessä. Pitäkää huolta, että hevosenne -juoksevat nopeammin kuin parlamentin asiamiesten." - - - - -VIIDESKYMMENESKUUDES LUKU - -Ministerin tie ei ole ruusuilla kulkemista - - -Marski de Richelieun hevoset juoksivatkin nopeammin kuin parlamentin -asiamiesten, sillä marski joutui ensimmäisenä Hôtel d'Aiguillonin -pihaan. - -Herttua d'Aiguillon ei odottanut enää luokseen enoansa ja aikoi juuri -lähteä takaisin Luciennesiin ilmoittamaan rouva Dubarrylle, että -vihollinen oli selvästi paljastanut kasvonsa. Mutta silloin herätti -herttuan hänen alakuloisesta ja toivottomasta tylsyydentilastaan -lakeija ilmoittamalla vieraaksi juuri marski de Richelieun. - -Herttua d'Aiguillon kiiruhti enoaan vastaan, tarttui hänen -molempiin käsiinsä ja puristi niitä äskeisen pelkonsa mukaisella -teeskennellyllä hellyydellä. - -Marski heittäytyi myöskin niinkuin herttua tunteittensa valtaan, -näytöksestä tuli suorastaan liikuttava. Kuitenkin saattoi huomata, -että herra d'Aiguillon koetti jouduttaa selityksiä, kun taas marski -lykkäsi niitä minkä suinkin voi tuonnemmaksi, katsellen milloin -jotakin taulua tai pronssikuvaa taikka seinäverhoa, ja valitellen -olevansa suunnattoman väsynyt. - -Herttua katkaisi enonsa peräytymistien ja sulki hänet nojatuoliin -niinkuin Villars muinoin prinssi Eugenin Marchiennesissa, ja hyökkäsi -näin: - -"Eno, onko totta, että te, Ranskan älykkäin mies, olette arvioinut -minua niin väärin, että saatoitte luulla, etten minä osaisi olla -itsekäs meidän molempien puolesta?" - -Nyt ei ollut enää mahdollista peräytyä. Richelieu teki päätöksensä. - -"Mitä sinä sanoitkaan", vastasi hän sisarensa pojalle, "ja mistä -näet, että minä olen arvioinut sinua oikein taikka väärin, rakas -ystäväni?" - -"Eno, te olette tyytymätön minuun." - -"Minäkö? Ja minkä tähden?" - -"Oh, älkää keksikö verukkeita, herra marski; te kartatte minua, kun -teitä tarvitsen, se riittää sanoa." - -"Kautta kunniani, minä en tätä ymmärrä." - -"Siispä minä sen teille selitän. Kuningas ei tahtonut nimittää -teitä ministeriksi, ja koska minä otin vastaan keveän ratsuväen -päällikkyyden, niin te oletitte, että minä olen teistä luopunut, -teidät pettänyt. Tuo kiltti kreivitär, joka ajattelee niin suopeasti -teitä..." - -Nyt teristi Richelieu korviaan, mutta eipä suinkaan pelkästään -sisarenpoikansa sanoja kuunnellakseen. - -"Sanotko, että kiltti kreivitär ajattelee minua suopeasti?" toisti -marski. - -"Sen minä voin näyttää toteen." - -"Mutta, hyvä ystäväni, enhän sitä epäilekään... Minä kutsuin sinut -tänne pääkaupunkiin sitä varten, että yhdessä kävisimme aisoihin. -Sinä olet nuorempi, siis myöskin vahvempi; sinä onnistuit, minä en; -asia on niinkuin sen pitää olla, ja toden totta, minä en ymmärrä, -miksi sinä tällä tavoin aprikoit. Jos olet pitänyt huolta minun -eduistani, niin saat kyllä satakertaisen kiitoksen; jos taas olet -puuhaillut minua vastaan, niin olkoon menneeksi, saat samalla -mitalla... Tarvitaanko tähän mitään selitystä?" - -"Todellakin, eno..." - -"Sinä olet lapsellinen, herttua. Sinun asemasi on erinomainen: sinä -olet Ranskan pääri, sinä olet herttua ja kevyen ratsuväen päällikkö, -ja kuuden viikon päästä olet ministeri. Sinun siis täytyy pysyä -kaiken joutavan pikkumaisuuden yläpuolella. Hyvä menestyshän antaa -sellaisen anteeksi, rakas lapseni. Olettakaamme... -- minä pidän -paljon opettavaisista saduista... -- olettakaamme, että me olemme nuo -sadun kaksi muuliaasia... Mutta mitäs jyrinää tuo on?" - -"Ei mitään, eno; jatkakaa." - -"Onhan, pihalle ajetaan." - -"Eno, älkää keskeyttäkö, pyydän; teidän pakinanne on minustakin -mielenkiintoinen; minäkin pidän opettavaisista saduista." - -"Niin, rakas ystäväni, aioin sanoa sinulle, ettei sinun tarvitse -menestyksen päivinä koskaan huomata moitteita eikä pelätä -kadehtijaisi kaunaa. Mutta jos sinä onnut, jos kompastut... ai, -peijakas, varo itseäsi: juuri sillä hetkellä karkaa susi kimppuun! -Mutta, kuulepas, minä olin kuitenkin oikeassa; etuhuoneessasi -liikutaan, sinulle tuodaan varmaankin ministerin salkku... Pikku -kreivitär lienee työskennellyt sänkykomerossaan hyväksesi." - -Lakeija astui sisään. - -"Parlamentin asiamiehet", ilmoitti hän rauhattomana. - -"Kuinka?" huudahti Richelieu. - -"Parlamentin miehet täällä?... Mitä he minusta tahtovat?" kysyi -herttua d'Aiguillon, jota hänen enonsa hymy sangen vähän rauhoitti. - -"Kuninkaan nimessä!" kaikui luja ääni etuhuoneen ovipuolelta. - -"Johan nyt!" huudahti Richelieu. - -Herttua d'Aiguillon nousi kalpeana ylös ja meni salin ovelle -johtaakseen itse sisään parlamentin kaksi asiamiestä, joiden takana -seisoi liikkumatta kaksi kaupunginpalvelijaa, ja heistä syrjemmällä -liuta ällistyneitä lakeijoja. - -"Mitä asiaa teillä on minulle?" kysyi herttua värähtävällä äänellä. - -"Onko meillä kunnia saada puhutella itseään herttua d'Aiguillonia?" -kysyi toinen parlamentin asiamies. - -"Kyllä, minä olen herttua d'Aiguillon, messieurs." - -Asiamies veti silloin syvään kumartaen vyönauhansa alta asianomaiseen -muotoon laaditun päätöksen, jonka hän luki korkealla ja selvällä -äänellä. - -Se oli seikkaperäisen tarkka ja täydellinen lausunto, joka -julisti herttua d'Aiguillonin syytösten ja epäilyksen alaiseksi -sellaisistakin teoista, jotka tahrasivat hänen kunniaansa, ja eroitti -hänet toistaiseksi valtakunnan päärin toimista. - -Herttua kuunteli tätä lukemista niinkuin salaman iskemä mies ukkosen -jylinää. Hän ei liikahtanut kertaakaan, vaan seisoi hievahtamatta -kuin kuvapatsas jalustallaan; eikä hän ojentanut edes kättänsä -ottaakseen päätöksen jäljennöstä, jota asiamies hänelle tarjosi. - -Marski de Richelieu otti sen vastaan, hänkin seisoallaan, mutta -vilkkaana ja nopeasti; ja hän sen luki ja vastasi asiamiesten -kumarruksiin. - -Asiamiehet olivat jo kauan sitten lähteneet, mutta herttua -d'Aiguillon oli yhä tyrmistyksen vallassa. - -"Se oli tuima läimäys!" sanoi Richelieu; "sinä et ole enää Ranskan -pääri, se on nöyryyttävää". - -Herttua kääntyi enoonsa päin, ikäänkuin hän nyt vasta olisi saanut -ajatuksen ja sanan lahjan. - -"Sinä et tätä odottanut?" kysyi Richelieu äskeiseen tapaan. - -"Entä te, eno?" vastasi d'Aiguillon. - -"Kuinka voisikaan aavistaa, että parlamentti niin julkeasti -uskaltaisi iskeä kuninkaan ja hänen suosikkinsa suosikkia?... Nuo -raukat tuhoavat itsensä!" - -Herttua istahti ja painoi kätensä polttavaa poskeaan vasten. - -"Niin", jatkoi vanha marski tunkien veitsen yhä syvemmälle haavaan, -"jos parlamentti riistää sen tähden sinulta päärin arvon, että sinut -on nimitetty kevyen ratsuväen päälliköksi, niin se varmaan pistää -sinut kahleihin ja poltattaa roviolla sinä päivänä, jolloin sinut -nimitetään ministeriksi. Ne herrat inhoavat sinua kuolemakseen, -d'Aiguillon; varo sinä heitä." - -Herttua d'Aiguillon kesti tämän ivan sankarillisen tyynesti; -onnettomuus teki hänet suureksi, puhdisti hänen sieluaan. - -Marski de Richelieu luuli vastustajansa rauhallisuuden johtuvan -tylsätunteisuudesta, ehkäpä hitaasta käsityskyvystäkin, ja hän -ajatteli, etteivät pistokset olleet osuneet tarpeeksi syvälle. - -"Koska nyt et ole enää pääri", jatkoi hän, "niin eivätpä nuo -kynäraaputtajat ainakaan saa sinua uhrikseen... Vetäydy muutamaksi -vuodeksi takaisin varjoon. Sitäpaitsi tulee se varjo pelastukseksesi, -vaikka et sitä tahtoisikaan. Kun nyt olet menettänyt päärin -tehtäväsi, on sinun vaikeampi joutua ministeriksi, ja siten pääset -koko kiusauksesta. Mutta jos sensijaan tahdot taistella, ystäväni, -niin onhan sinulla vielä rouva Dubarry puolellasi, hän on sinulle -kovin suopea, ja hän on luotettava tuki." - -Herttua d'Aiguillon nousi ylös. Hän ei luonut marskiin edes katsetta -vastineeksi kaikista tuskista, joita vanhus oli hänelle tässä -tuottanut. - -"Te olette oikeassa, eno", sanoi hän rauhallisesti, "ja tässä -viimeisessä neuvossa loistaa älynne. Rouva Dubarry, jolle te -hyvyydessänne esittelitte minut ja jolle te kehuitte minua niin -lämpimästi, että koko Luciennes voi sen todistaa, rouva Dubarry -puolustaa minua. Jumalan kiitos, hän rakastaa minua, hän on rohkea -nainen, ja hänellä on ehdoton valta hänen majesteettinsa ajatuksiin. -Kiitokset, eno, neuvostanne, minä pakenen hänen luokseen niinkuin -pelastuksen satamaan. Vaununi! Bourguignon, Luciennesiin!" - -Marskin hymy sammui kesken. - -Herttua d'Aiguillon kumarsi kunnioittavasti enolleen ja poistui -salista jättäen marskin aivan ymmälleen ja varsinkin hämilleen, kun -hän nyt ajatteli, miten kiihkeästi hän oli kiusannut tuota ylevää ja -tulista luonnetta. - -Jokin marskia kuitenkin ilahutti, nimittäin pariisilaisten hurja -riemu, kun he illalla lukivat parlamentin päätöstä kymmenenätuhantena -kappaleena ja tappelivat lehtisistä kaduilla. Mutta huokaisematta hän -ei sittenkään voinut olla, kun Rafté pyysi häntä selostamaan illan -tapahtumia. - -Marski kertoi ne kuitenkin hänelle mitään salaamatta. - -"Se isku on siis torjuttu?" kysyi sihteeri. - -"On ja ei, Rafté. Mutta haava ei ollut vielä kuolettava, ja meillä on -Trianonissa jotakin, jota mielipahakseni en ole ottanut nimenomaan -huolenpitoni esineeksi. Me olemme ajaneet kahta jänistä, Rafté... Se -on hulluutta..." - -"Miksikä niin, jos saa niistä paremman?" vastasi Rafté. - -"Oi, hyvä ystäväni, muista, että parempaa ei juuri tavallisesti -saa, ja saadaksemme sen, jota ei meillä ole, tahtoisi antaa toisen, -nimittäin sen, mikä on jo saatu." - -Rafté kohautti olkapäitään, ja kuitenkin oli herttua de Richelieu -oikeassa. - -"Luuletteko, että herttua d'Aiguillon siis selviytyy tästä?" kysyi -Rafté. - -"Luuletko, että kuningas siitä selviytyy, tyhmyri?" - -"Oh, kuningas aina reikänsä löytää, mutta eihän tässä tietääkseni ole -kysymys kuninkaasta." - -"Jos kuningas löytää pääsynsä, pääsee sitä läpi myöskin rouva -Dubarry, joka on niin lähellä kuningasta... ja mistä rouva Dubarry -pääsee läpi, siitä menee myöskin herttua d'Aiguillon, mies, joka... -Mutta sinä et ymmärrä politiikasta mitään, Rafté." - -"Monseigneur, mestari Flageot ei ole sitä mieltä." - -"Vai niin, mitä tuo Flageot sitten sanoo? Ja mikä mies hän ensinnäkin -on?" - -"Hän on prokuraattori, monseigneur." - -"Niin, entä sitten?" - -"Flageot väittää, ettei itse kuningaskaan tästä pääse." - -"Oho, mikä jalopeuran estää?" - -"Ka, rotta, monseigneur." - -"Tuoko herra Flageot?" - -"Niin hän väittää." - -"Ja sinä uskot häntä?" - -"Minä uskon aina sellaista prokuraattoria, joka lupaa tehdä pahaa." - -"No, nähdäänpäs, millaiset keinot mestari Flageotilla on." - -"Sitä minäkin ajattelin, monseigneur." - -"Tule siis illalliselle, että pääsen levolle... Kävi kovin -sydämelleni nähdä, ettei poloinen sisarenpoikani ole enää Ranskan -pääri ja ettei hänestä tule ministeriä. Ihminen ei ole turhanpäiten -eno." - -Herttua de Richelieu huokaili, ja sitten hän purskahti nauruun. - -"Teillä toki on kaikki, mitä ministeriksi tuloon vaaditaan", vastasi -Rafté. - - - - -VIIDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU - -Aiguillonin herttua kostaa - - -Sen päivän jälkeisenä aamuna, jolloin parlamentin jyrkkä lausunto -oli saanut Pariisin ja Versaillesin kovaan hälinään ja kaikki -kärsimättömästi odottamaan, mitä siitä lausunnosta seuraisi, näki -marski de Richelieu Raftén tulevan luokseen kirje kädessä. Marski -oli nyt palannut Versaillesiin ja tavalliseen totuttuun elämäänsä. -Sihteeri käänteli ja puristeli kirjettä kädessään niin levottoman -näköisenä, että levottomuus tarttui pian hänen herraansakin. - -"Mitä nyt taas, Rafté?" kysyi marski. - -"Jotakin epämieluisaa, monseigneur, luullakseni, nimittäin tässä -kirjeessä." - -"Miksi sinä niin luulet?" - -"Siksi, että kirje on herttua d'Aiguillonilta." - -"Ah", äännähti marski, "sisareni pojalta". - -"Niin, herra marski. Kuninkaan neuvoston istunnon jälkeen tuli muuan -kamarivahtimestari ja toi minulle tämän kirjeen ja pyysi antamaan sen -teille. Ja nyt olen kymmenen minuuttia käännellyt ja katsellut sitä, -pääsemättä siitä uskosta, että siinä on jokin paha uutinen." - -Herttua kurotti kätensä kirjettä kohti. - -"Anna tänne", sanoi hän, "minä uskallan käydä siihen käsiksi". - -"Ilmoitan teille jo edeltäpäin", keskeytti häntä Rafté, "että -vahtimestari nauroi partaansa, kun hän antoi minulle tämän kirjeen". - -"Peijakas, tuo kuuluu huolettavalta; mutta anna nyt vain tänne", -vastasi marski. - -"Ja vahtimestari lisäsi: 'Herttua d'Aiguillon käski toimittamaan -kirjeen heti paikalla marskille.'" - -"Tuska, sinä et saa minua tunnustamaan, että olet paha!" huudahti -vanha marski murtaen varmoin käsin sinetin. - -Ja hän alkoi lukea. - -"Ohoh, te näytätte happamelta", sanoi Rafté seisten kädet selän -takana ja tarkastellen marskia. - -"Onko se mahdollista!" mutisi Richelieu lukien edelleen. - -"Asia näyttää olevan vakava?" - -"Sinä iloitset siitä, naamastasi päättäen?" - -"Tietysti, sillä näenhän, etten erehtynyt." - -Marski alkoi jälleen lukea. - -"Kuningas on hyvä", virkkoi hän hetken päästä. - -"Onko hän nimittänyt herra d'Aiguillonin ministeriksi?" - -"Paljon parempaa." - -"Ohoh, mitä nyt?" - -"Lue itse ja arvostele." - -Rafté luki vuorostaan kirjeen; se oli itsensä herttua d'Aiguillonin -käsialaa ja sisälsi seuraavaa: - - 'Rakas enoni. - - Teidän hyvä neuvonne on kantanut hedelmiä: minä uskoin huoleni - rouva Dubarrylle, tuolle sukumme erinomaiselle ystävälle, joka - hyvyydessään jättikin asiani hänen majesteettinsa huomaan. - Kuningas vihastui väkivallasta, jota parlamentti on harjoittanut - minua, häntä uskollisesti palvellutta miestä kohtaan, ja tänään - kumosi hänen majesteettinsa neuvostossa parlamentin päätöksen ja - käski minua jatkamaan tointani Ranskan päärinä. - - Kun tiedän, hyvä eno, kuinka suuresti tämä uutinen teitä - ilahuttaa, niin lähetän teille lyhyen tiedon hänen majesteettinsa - neuvoston istunnossa tänään tekemästä päätöksestä. Minä annoin - erään sihteerin jäljentää sen, ja te saatte siitä siis tiedon - ennenkuin kukaan muu. - - Olkaa vakuutettu, rakas eno, syvimmästä kunnioituksestani, - ja antakaa minun edelleen toivoa teidän suosiotanne ja hyviä - neuvojanne. - - _Herttua d'Aiguillon_.' - -"Hän pitää minua vielä pilkkanaan!" huudahti Richelieu. - -"Totisesti, siltä näyttää, monseigneur." - -"Että kuningas tohtii pistää kätensä ampiaispesään!" - -"Te ette oikein uskonut sitä eilen." - -"Minä en sanonut, ettei hän siihen pistäisi kättänsä, monsieur Rafté, -vaan sanoin että hän siitä selviytyisi... Ja nyt näet, että hän -tekeekin sen." - -"Totuus on, että parlamentti on lyöty." - -"Ja minä myöskin!" - -"Niin, hetkeksi kyllä." - -"Ainiaaksi! Eilen minä sen aavistin, ja sinähän varoititkin minua, -ettei tässä saattaisi käydä muuta kuin pahoin." - -"Monseigneur, te annatte rohkeutenne liian pian lannistua, mikäli -luulen." - -"No, Rafté, nyt olet tyhmyri. Minä olen lyöty ja saan kestit maksaa. -Etkö muka ymmärrä, miten ilkeä minun on olla naurun esineenä -Luciennesissa; juuri paraikaa ilkkuu herttua minulle rouva Dubarryn -sylissä. Neiti Chon ja herra Jean Dubarry pitävät minua narrinaan, -ja neekeripoika hotkii namusia ja näyttää minulle pitkää nenää. -_Corbleu_, minulla on hyvä luonto, mutta tämä saa minut raivoon!" - -"Raivoonko, monseigneur?" - -"Niin, raivoon, juuri raivoon!" - -"Teidän ei siis olisi pitänyt tehdä niinkuin teitte", vastasi Rafté -filosofisen tyynesti. - -"Sinä sait minut siihen narratuksi, monsieur!" - -"Minäkö?" - -"Niin, juuri sinä." - -"Ohoh, mitä kuuluu minuun, olipa herttua d'Aiguillon Ranskan pääri -vai ei? Sanokaapa se, monseigneur. Teidän sisarenpoikanne ei loukkaa -minua syyttömästi, tietääkseni." - -"Monsieur Rafté, olet hävytön." - -"Niin on monseigneur sanonut minulle viisikymmentä vuotta." - -"Ja sanon sen vieläkin." - -"Ette viittäkymmentä vuotta, se on lohdutukseni." - -"Rafté, jos sinä tällä tavoin huolehdit minun hyvästäni..." - -"En koskaan pikku kiihkoistanne, herttua, en koskaan... Mutta -kaikessa älyssännekin teette te usein tyhmyyksiä, joita en antaisi -milloinkaan anteeksi sellaiselle maitoparralle kuin minä itse olen." - -"Puhu suoraan, Rafté, ja jos olen väärässä, niin minä sen tunnustan." - -"Te tahdoitte eilen välttämättä kostaa, eikö niin? Te tahdoitte -nöyryyttää sisarenpoikaanne, te tahdoitte jollakin tavoin juuri -itse viedä hänelle parlamentin päätöksen ja tuntea uhrinne tuskan -vavahdukset ja valtimon värähdykset, kuten Crebillon nuorempi sanoo. -Kas niin, monseigneur, sellaisen saa aina maksaa kalliisti; sitä -tyydytystä ei anneta ilmaiseksi... Olettehan rikas, monseigneur, -maksakaa!" - -"Mitä sinä olisit minun asemassani tehnyt, senkin älypatti? Sanohan." - -"En olisi tehnyt mitään... olisin odottanut näyttämättä -elonmerkkiäkään; mutta te ette päässyt halustanne ärsyttää -parlamentti rouva Dubarryä vastaan, kun rouva huomasi herttua -d'Aiguillonin nuoremmaksi kuin teidät." - -Marski ainoastaan murisi jotakin vastaukseksi. - -"Ja parlamentti kiihtyi ärsytyksestänne ja teki sen, minkä se teki; -vasta kun tuomio oli julistettu, katsoitte te hyväksi tarjota apuanne -sisarenne pojalle, joka ei olisi aavistanut muutoin mitään." - -"Aivan oikein, ja myönnän, että minä kyllä menettelin väärin; mutta -sinun olisi pitänyt varoittaa minua." - -"Minunko estää teitä tekemästä pahoin?... Te erehdytte henkilöstä, -herra marski; te sanotte alinomaa, että minä olen hölmö, että te -olette kasvattanut minut, ja nyt te luulette, etten minä iloitsisi, -kun näen tehtävän tyhmyyksiä tai onnettomuuden tulevan?... Sitä älkää -odottakokaan." - -"Tuleeko tästä sitten onnettomuus, herra povari?" - -"Varmaan." - -"Mikä?" - -"Se, että te pidätte itsepintaisesti päänne, ja että herttua -d'Aiguillon valitsee kultaisen keskitien parlamentin ja rouva -Dubarryn väliltä; samassa tulee hänestä ministeri, ja teidät ajetaan -maanpakoon tai pistetään Bastiljiin." - -Marski kaatoi vimmoissaan koko nuuskarasiansa sisällön matolle. - -"Bastiljiinko", matki hän kohauttaen hartioitaan. "Onko nyt Ludvig XV -sitten sama kuin Ludvig XIV?" - -"Ei, mutta rouva Dubarry vastaa herttua d'Aiguillonin avustuksella -hyvin rouva de Maintenonia; varokaa itseänne! Ja enpä nykyään tosiaan -tiedä jalosyntyistä prinsessaa, joka toisi teille sinne namusia ja -hanhenmaksaa." - -"Riittävät ennustukset", vastasi marski vaiettuaan kauan aikaa. - -"Sinä näet tarkoin tulevaisuuden, mutta olepas hyvä ja virka jotakin -nykyisestäkin?" - -"Herra marski on liian viisas tarvitakseen neuvoja." - -"Kuulepas, koiranleuka, pidätkö sinä minua pilkkanasi?..." - -"Huomatkaa, herra marski, että te erehdytte aikanumeroissa; -koiranleuaksi ei sanota miestä, joka on täyttänyt neljäkymmentä -ikävuottansa; ja minä olen nyt seitsemänseitsemättä." - -"Olkoon sitten... auta minua tästä kiipelistä... ja tee se -nopeasti..." - -"Neuvoillako?" - -"Millä vain tahdot." - -"Aika ei ole vielä tullut." - -"Sinä siis tosiaankin ilveilet." - -"Jospa Jumala sen soisi... Jos ilveilisin, niin olisi tilaisuus -iloisempi... Mutta kovaksi onneksi ei niin laisinkaan ole." - -"Mitä tuo menettely sitten merkitsee, että aika ei ole vielä tullut?" - -"Ei, monseigneur, se ei ole vielä tullut. Jos kuulutus kuninkaan -päätöksestä olisi jo joutunut Pariisiin, niin ehkäpä se olisi -tullut... Tahdotteko, että lähetämme kuriirin presidentti d'Aligren -luo?" - -"Että saisimme sitä pikemmin pilkkaa osaksemme..." - -"Kuinka naurettavaa itserakkautta, herra marski! Itse pyhimyskin -joutuisi tähtenne ymmälle... Mutta sallikaa minun nyt lopettaa -kirjoitelmani joukkojen laskusta maihin Englantiin, ja upottautukaa -te hartaasti salkkujuoniinne, koska se työnne onkin jo puoliksi -tehty." - -Marski tunsi Raftén pahantuulen puuskat, ja tiesi, että jos ne -pääsisivät purkautumaan, ei hänen kanssaan ollut leikittelemistä. - -"No no, älä nyt suutu", sanoi hän, "ja jos minä en ymmärräkään, niin -selitä minulle asia". - -"Monseigneur siis tahtoo, että minä laadin teille käytössuunnitelman?" - -"Tietysti, koska väität, että minä en itse osaa käyttäytyä." - -"Hyvä, kuulkaa sitten." - -"Kuunnellaan." - -"Te lähetätte herttua d'Aiguillonin kirjeen herra d'Aligrelle", sanoi -Rafté jörösti; "ja samalla lähetätte hänelle kuninkaan neuvostossa -tekemän päätöksen. Sitten te odotatte, kunnes parlamentti kokoontuu -ja pohtii asiaa, mikä tapahtuu varmasti aivan pian. Ja kokouksen -jälkeen te istutte vaunuihinne ja käväisette prokuraattorinne, -mestari Flageotin luona." - -"Mitä kummaa?" huudahti Richelieu ponnahtaen koholle tuon nimen -kuullessaan. "Taasko se herra Flageot! Mitä hittoa Flageotilla tässä -on tekemistä, ja mitä asiaa minulla on jollekin mestari Flageotille?" - -"Minulla oli kunnia sanoa teille, monseigneur, että herra Flageot on -teidän prokuraattorinne." - -"No niin, mutta mitä sitten?" - -"Jos hän on kerran teidän prokuraattorinne, niin on hänellä -ajettavana teidän asioitanne, mitä hyvänsä oikeusjuttuja. Te menette -kuulustelemaan, miten niiden on laita." - -"Huomennako?" - -"Niin, herra marski, huomenna." - -"Mutta sehän on sinun tehtäviäsi, Rafté." - -"Ei, eipä suinkaan... Sellainen olisi sopinut silloin, kun mestari -Flageot oli tavallinen nurkkasihteeri; silloin olisin voinut -neuvotella vertaisena hänen kanssaan. Mutta koska mestari Flageotista -tulee huomenna Attila, kuninkaitten vitsaus, ei enempää eikä -vähempää, niin ei ole liikaa vaadittu, että joku herttua, pääri ja -Ranskan marski neuvottelee tuon kaikkivaltiaan miehen kanssa." - -"Onko tämä nyt totta vai huvinäytelmää?" - -"Huomenna saatte nähdä, onko se totta, monseigneur." - -"Mutta sana vielä, ilmoitapas, mitä minulle huomenna tapahtuu tuon -herra Flageotin luona?" - -"Siinä minä menettelisin hyvin tyhmästi... te väittäisitte huomenna, -että aavistitte sen jo etukäteen. Hyvää yötä nyt, herra marski. -Muistakaa seuraavat asiat: pikalähetti heti herra d'Aligren luokse, -ja huomenna te vieraaksi mestari Flageotin luo. Ai, mutta osoite... -kuski tietää sen, hän on vienyt minua viimeisen viikon ajalla sinne -tarpeeksi monta kertaa." - - - - -VIIDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU - -Lukija tapaa erään entisiä tuttujaan, jonka hän luuli kadottaneensa -ja jota hän ei ehkä ikävöinytkään - - -Lukija kysyy nyt meiltä epäilemättäkin, miksi herra Flageotia, -jonka näyteltäväksi joutuu niin majesteettinen osa, kutsutaan -tässä prokuraattoriksi eikä vain asianajajaksi. [Kts. "Lääkärin -muistelmia". Suom.] Ja koska lukijan huomautus on oikea, niin me -vastaamme hänen kysymykseensä. - -Joku aika olivat lomat parlamentissa käyneet niin tavallisiksi ja -asianajajilla oli niin vähän juttuja ajettavinaan, että niistä tuskin -kannatti puhua. - -Herra Flageot varautui jo sellaista aikaa vastaan, jolloin hänellä -ei olisi enää laisinkaan juttuja ajettavana; ja senvuoksi teki -hän prokuraattorin, herra Guildoun kanssa sellaisen sopimuksen, -että viimemainittu luovutti hänelle konttorinsa ja liiketuttavansa -viidenkolmattatuhannen livren summasta kerta kaikkiaan. Siten oli -herra Flageotista tullut prokuraattori. Ja jos nyt kysytään, kuinka -hän oli voinut maksaa nuo viisikolmattatuhatta livreä, niin vastaamme -sen käyneen päinsä sillä tavalla, että hän nai neiti Marketan, -palkollisensa, joka taas sai periä moisen rahamäärän vuoden 1770 -lopulla, kolme kuukautta ennen herttua de Choiseulin karkoittamista. - -Herra Flageot oli kauan sitten tullut huomatuksi sitkeänä -oppositsionipuolueen kannattajana. Kun hän nyt pääsi -prokuraattoriksi, jatkoi hän kahta rajummin entiseen suuntaan, ja -saavutti tuolla kiihkeydellään jonkinlaisen kuuluisuuden. Ja tämä -kuuluisuus ja lisäksi vielä eräs hänen tekemänsä ja levittämänsä -kansaa kiihoittava julkaisu, joka koski herttua d'Aiguillonin riitaa -herra de Chalotaisin kanssa, kiinnittivät häneen Raftén huomion, -marski de Richelieun sihteerin, jonka tietysti täytyi olla perillä -kaikista parlamenttiasioista. - -Mutta tästä uudesta arvonimestään ja lisääntyvästä merkityksestään -huolimatta ei herra Flageot kuitenkaan muuttanut pois Rue du -Petit-Lion-Saint-Sauveurin varrelta. Sillä neiti Marketasta olisi -ollut vaikeaa, ellei hän olisi saanut kuulla entisten naapurien -kutsuvan häntä rouva Flageotiksi ja elleivät herra Guildoun kirjurit, -jotka olivat siirtyneet uuden prokuraattorin palvelukseen, olisi -saaneet osoittaa hänelle kunnioitustaan. - -Mutta arvaa, kuinka herttua de Richelieu kärsi kulkiessaan tämän -innoittavan pariisilaisen kaupunginosan lävitse ja joutuessaan tuohon -löyhkäävään koloon, jota Pariisin kunnallisneuvosta kunnioitti oikein -kadun nimellä. - -Herra Flageotin portin edustalla pysäytti herttua de Richelieun -vaunut eräs toinenkin ajaja, joka seisautti samaan paikkaan. - -Marski näki tuon toisen tulijan vaunuista pistävän esiin naisen -myssyn. Ja kun hänen viisikahdeksatta ikävuottaan eivät olleet -saaneet häntä esiintymästä hienona naismiehenä, niin kiiruhti hän nyt -hyppäämään alas kadun likaan ja tarjoamaan kätensä tuolle naiselle, -joka laskeutui vaunuista itse, ilman apua, sillä lakeijaa ei hänellä -ollut. - -Se päivä oli marskille kuitenkin kovanonnen päivä, sillä laiha ja -pahkainen jalka, joka työntyi vaunuista astuinlaudalle, ilmaisi, että -nainen oli vanha. Ja ryppyiset kasvot, joiden tummanruskeaa väriä -ihomaalikaan ei voinut peittää, todistivat marskille vielä selvemmin, -että tuo nainen oli paitsi vanha suorastaan ikäloppu. - -Kuitenkaan ei marski enää voinut peräytyä, sillä hänen liikkeensä -oli huomattu. Ja sitäpaitsi ei herra de Richelieu itsekään ollut -nuori. Eikä tuo lainneuvoja hakeva nainen, -- sillä mikäpä vaunuilla -liikkuva nainen olisi tullut tälle kadulle, ellei hakemaan täältä -lainneuvoja? -- epäröinytkään kuten herttua, vaan laski muhkuiset -sormensa kursailematta ja inhoittava hymy huulillaan herttua de -Richelieun käteen. - --- Minä olen nähnyt nuo kasvot jossakin ennen, -- ajatteli marski -itsekseen. - -Sitten sanoi hän ääneen: - -"Aiotteko tekin, madame, herra Flageotin luokse?" - -"Kyllä, herra herttua", vastasi muori. - -"Oh, minä saan siis kunnian olla teille tuttu ennestään?" huudahti -herttua vastenmielisesti kummastuneena ja pysähtyen pimeän eteisen -ovella. - -"Kukapa ei tuntisi marskia, herttua de Richelieuta?" sai hän -vastaukseksi. "Silloinhan ei ihminen olisi nainen." - --- Tuokin marakatti luulee olevansa nainen? -- tuumi Mahonin voittaja -itsekseen. - -Mutta hän kumarsi niin kohteliaasti kuin suinkin saattaa ja lisäsi: - -"Ja jos minä nyt puolestani uskaltaisin kysyä, ketä minulla on kunnia -puhutella?" - -"Minä olen kreivitär de Béarn, nöyrin palvelijanne", vastasi muori, -lyykistäen ylen sirosti likaisessa eteisessä, kolmen tuuman päässä -avonaisesta kellarinluukusta, johon marski ilkeästi kyllä toivoi -hänen putoavan kolmannella polvennotkistuksella. - -"Ihastuttavaa, madame, hurmaavaa, madame", sanoi marski, "tuhannet -kiitokset tästä ihastuttavasta kohtauksesta. Teilläkin on siis -oikeusasioita, rouva kreivitär?" - -"Oh, herra herttua, ainoastaan yksi; mutta siinäpä sitä onkin. On -mahdotonta, ettette olisi siitä kuullut puhuttavan?" - -"Niin, niin, aivan oikein; se suuri oikeusjuttu... se on totta, -anteeksi. Kuinka, peijakas, minä olinkin sen unohtanut?" - -"Saluces-sukua vastaan." - -"Niin, Saluces-sukua vastaan, madame; tuo oikeusjuttu, josta on tehty -viisukin..." - -"Viisuko?" toisti vanha rouva närkästyneenä; "mikä viisu?" - -"Varokaa, madame, tässä on kuoppa", huomautti herttua nähdessään, -ettei muori aikonut pudotakaan alas kellarinluukusta. "Pitäkää kiinni -kaidetangosta, nimittäin köydestä." - -Rouva kapusi ylös pari askelmaa. Herttua seurasi häntä. - -"Kyllä, oikein hullutteleva viisu", jatkoi herttua. - -"Hullutteleva viisu minun oikeusjutustani?..." - -"_Dame_, arvostelkaa itse... Mutta ehkäpä te sen jo tunnette?..." - -"En laisinkaan." - -"Se lauletaan samalla nuotilla kuin _La Belle Bourbonnaise_; se alkaa -näin: - - "Béarnin rouva hempein, - mua katso silmin lempein; - ma mistä kummin saan?" - -"-- Niin puhuu rouva Dubarry, ymmärrättehän." - -"Mutta sehän on häntä kohtaan hävytöntä..." - -"Minkäpä sille mahtaa... Viisujen tekijät... he eivät haikaile -mitään... Hyvä Jumala, kuinka tämä köysi on rasvainen! Ja te -vastaatte puolestanne laulussa: - - "Oon kiivas, vuotten tuttu, - mua kiusaa oikeusjuttu: - mua auta voittamaan." - -"Oh, monseigneur, se on kauheaa!" huudahti kreivitär. "Sillä tavalla -ei loukata jalosyntyistä naista!" - -"Anteeksi, madame, ehkä lauloin väärällä äänellä, mutta nämä ilkeät -portaat vievät aivan hengen kurkusta... Ah, nyt pääsimme ylös; -sallikaa minun nykäistä tuosta jäniksen käpälästä." - -Vanha rouva päästi herttuan muristen ohitseen. - -Herttua soitti, ja rouva Flageot, joka ei kuitenkaan ollut lakannut -olemasta ovivahtina, vaikka hän nyt olikin prokuraattoritar, tuli -avaamaan. - -Kun nuo kaksi asianajajan liiketuttavaa tulivat herra Flageotin -työhuoneeseen, näkivät he siellä raivostuneen miehen, joka kynä -hampaittensa välissä riehui ankarasti laususkellen ensimmäiselle -kirjurilleen hirvittävää hyökkäyskirjoitusta. - -"Hyvä Jumala, herra Flageot, mikäs nyt?" huudahti kreivitär ja sai -äänellään prokuraattorin kääntymään. - -"Ah, kreivitärkö, teidän nöyrin palvelijanne. Tuoli kreivitär de -Béarnille. Tuo herra on teidän tuttujanne, madame...? Oh, ei, ellen -erehdy, herttua Richelieuko minun luonani!... Toinen tuoli lisää, -Bernardet, toinen tuoli!" - -"Herra Flageot", kysyi kreivitär, "olkaa hyvä ja sanokaa, miten on -nyt minun oikeusjuttuni laita?" - -"Ah, madame, minä olin juuri sitä selvittämässä." - -"Hyvä, herra Flageot, oikein hyvä." - -"Ja sellaisella tavalla, kreivitär, että se herättää toivoakseni -hälinää." - -"Hm, olkaahan vain varova..." - -"Oh, madame, nyt ei tarvitse häikäillä..." - -"Jos te äsken selvittelitte minun asioitani, niin ehkäpä nyt suotte -vastaanoton herra herttualle." - -"Herra herttua, antakaa anteeksi", sanoi herra Flageot; "mutta te -olette liian hieno mies, ettette ymmärtäisi..." - -"Kyllä ymmärrän, herra Flageot, kyllä ymmärrän." - -"Nyt olen kokonaan käytettävänänne." - -"Olkaa huoletta, minä en käytä väärin teidän aikaanne: te tiedätte, -mikä asia minut tänne toi." - -"Oikeuspöytäkirjat, jotka Rafté äskettäin antoi minulle." - -"Pöytäkirjat minun ja... ja... jutussa... peijakas vie, tehän -tiedätte, mitä juttuani minä tarkoitan, herra Flageot." - -"Juttuanne Chapenatin tiluksista." - -"Niin, en väitä vastaan, ja tehän annatte minun sen voittaa...? -Kuulkaahan nyt, se olisi erinomaisesti tehty." - -"Herra herttua, se juttu on lykätty epämääräiseksi ajaksi." - -"No, minkä tähden?" - -"Se ei tule esille ainakaan ennenkuin vuoden päästä." - -"Entä syy, voitteko sanoa?" - -"Olosuhteet, herra herttua... olosuhteet... Tehän tunnette hänen -majesteettinsa viimeisen päätöksen?" - -"Kyllä, luulen tuntevani; mutta minkä...? Hänen majesteettinsa tekee -paljon päätöksiä." - -"Sen, joka kumoaa meidän päätöksemme." - -"Kaunista. Mutta entä sitten?" - -"No niin, herra herttua, me vastaamme siihen polttamalla laivamme." - -"Polttamalla laivat? Te poltatte parlamentin laivat? Siinä seikka, -jota en oikein ymmärrä, sillä en tiennyt, että parlamentilla olisi -laivoja." - -"Ensimmäinen kamari kieltäytyy ehkä rekisteröimästä päätöstä?" kysyi -kreivitär de Béarn, jota herra de Richelieun oikeusjuttu ei saanut -laisinkaan ajattelemasta omaansa. - -"Paljon enemmän." - -"Kieltäytyykö toinenkin kamari?" - -"Se ei olisi vielä mitään... Molemmat kamarit ovat tehneet päätöksen, -etteivät ne langeta mitään tuomioita ennenkuin kuningas on pannut -viralta herttua d'Aiguillonin." - -"Todellako!" huudahti herttua de Richelieu ja taputti käsiään. - -"Ei langeteta mitään tuomioita... mistä?" kysyi kreivitär järkkyneenä. - -"Tietysti oikeusjutuista, madame." - -"Ei langeteta tuomiota minun jutussani?" huudahti rouva de Béarn -koettamattakaan salata kauhuaan. - -"Yhtä vähän teidän, madame, kuin herttuankaan." - -"Mutta sehän on väärin, se on kapinaa hänen majesteettinsa käskyä -vastaan." - -"Madame", vastasi prokuraattori majesteettisesti, "kuningas on -unohtanut asiansa... me unohdamme sen myöskin". - -"Herra Flageot, te toimitatte itsenne vielä Bastiljiin, sen minä -teille vakuutan!" - -"Minä menen sinne riemuvirttä laulaen, madame, ja jos minä sinne -menen, niin seuraavat kaikki kanssaveljeni minua sinne palmut -käsissä." - -"Hän on järjiltään!" sanoi kreivitär Richelieulle. - -"Me olemme kaikki samaa mieltä", vastasi prokuraattori. - -"Oh", äännähti marski, "tästä seuraa merkillisiä asioita". - -"Mutta, monseigneur, te sanoitte minulle äsken selvitelleenne minun -asioitani?" vastasi kreivitär de Béarn. - -"Niin sanoin, ja se on totta... Te, madame, olette ensimmäinen -esimerkki, jonka minä esitän kirjoituksessani; tässä on teitä koskeva -pykälä." - -Ja herra Flageot tempaisi kirjurinsa käsistä aletun kirjoituksen, -nipisti silmälasinsa nenänsä varteen ja luki juhlallisella äänellä: - -"Heidän arvonsa mennyttä, heidän omaisuutensa vaarassa, heidän -velvollisuutensa tallattu jalkoihin... Hänen majesteettinsa ymmärtää, -kuinka paljon he ovat mahtaneet kärsiä... Niinpä oli tämän kirjelmän -tekijälläkin hoidettavanaan tärkeä asia, jonka käynnistä eräs -kuningaskunnan parhaimpia sukuja näkee omaisuutensa riippuvan; hänen -huolenpitonsa, hänen ahkeruutensa ynnä, sen uskallan, sanoa, hänen -lahjainsa johdolla oli tämä juttu ollut jo oikealla tolalla ja tuon -korkean ja mahtavan vallasnaisen, kreivitär Angélique Charlotte -Véronique de Béarnin vaatimukset olivat juuri täyttyä ja tulla -julkisesti hyväksytyiksi, kun epäsovun henki... joka tunkeutuu..." - -"Siihen minä juuri pääsin, madame", sanoi prokuraattori ja röyhisti -rintaansa; "ja luulenpa, että se tuntuu kauniilta". - -"Herra Flageot", vastasi kreivitär de Béarn, "siitä on neljäkymmentä -vuotta, jolloin minä annoin teidän isänne, joka oli niin arvokas -mies kuin kukaan koskaan olla saattaa, ensi kertaa ajaa asiatani; -sitten minä jätin asiani edelleen teidän hoitoonne, ja te olette -sillä ansainnut kymmenen, kaksitoistatuhatta livreä; te olisitte ehkä -voinut ansaita yhtä paljon lisää". - -"Kirjoittakaa kaikki, kirjoittakaa tämäkin", sanoi Flageot -innostuneena ensimmäiselle kirjurilleen; "tämäkin on lisätodistus: se -sijoitetaan muiden joukkoon". - -"Mutta nyt otan teiltä oikeudenkäyntipaperini takaisin", keskeytti -kreivitär; "tästä hetkestä alkaen te olette menettänyt luottamukseni". - -Toiseen iski tämä epäsuosioon joutuminen niinkuin ukkonen; hän -seisoi hetken ällistyneenä, mutta sitten nousi hän kuin haavoittunut -marttyyri, joka tunnustaa jumalaansa, ja sanoi: - -"Olkoon siis, Bernardet, antakaa paperit kreivittärelle takaisin. -Ja lisätkää kirjoitukseenne, että valituskirjelmän tekijä piti -omaatuntoaan suuremmassa arvossa kuin rahallista etuaan", jatkoi hän. - -"Anteeksi, kreivitär", kuiskasi marski rouva de Béarnin korvaan, -"mutta minun mielestäni te ette ole oikein pohtinut asiaa". - -"Kuinka niin, herra herttua?" - -"Te otatte paperinne takaisin tältä kunnon mieheltä siksi, että hän -panee vastalauseensa; miksi te niin teette?" - -"Viedäkseni ne toiselle prokuraattorille, toiselle asianajajalle!" -huudahti kreivitär. - -Herra Flageot loi silmänsä ylös taivasta kohti, huulillaan -kieltäymyksen ja stoalaisen alistuvainen surumielinen hymy. - -"Mutta", jatkoi marski kuiskien yhä kreivittären korvaan, "koska on -päätetty, ettei kamari langeta mitään tuomioita, niin eihän mikään -muukaan prokuraattori voi teidän hyväksenne enempää kuin herra -Flageot, rakas madame..." - -"Niillä on siis oikein yhteinen juoni?" - -"_Pardieu_! Luuletteko tätä herraa niin tuhmaksi, että hän yksinään -nousisi panemaan vastalausettaan ja hävittämään itseltään koko -käyttäjäpiirinsä; luuletteko, etteivät hänen virkaveljensä menettele -samalla tavoin kuin hän, ja siis myöskin tue häntä?" - -"Mutta te, monseigneur, mitä te nyt teette?" - -"Minäkö? Minä sanon, että herra Flageot on sangen kunniallinen -prokuraattori ja että minun oikeuspaperini ovat yhtä hyvissä käsissä -hänellä kuin minulla itsellänikin... Niin ollen minä jätän ne -edelleen hänen haltuunsa, tietysti maksaen hänen vaivansa, kuten -jatkaisi hän jutun loppuun." - -"Sanotaan hyvällä syyllä, herra marski, että te olette jalomielinen -ja antelias mies!" huudahti herra Flageot. "Minä levitän sitä -mainettanne, herra herttua." - -"Te olette ylen kohtelias, hyvä prokuraattori", vastasi Richelieu ja -kumarsi. - -"Bernardet!" huudahti prokuraattori kirjurilleen hurmaantuneena, "te -laaditte kirjelmän loppuun ylistyksen marski de Richelieun kunniaksi". - -"Ei, ei, herra Flageot, pyydän...", vastasi marski nopeasti. "Oh, -peijakas, mitä te aiottekaan tehdä? Minä pidän aina vaikenemisesta, -kun on kysymys niin sanotuista kauneista teoista. Älkää tehkö vasten -mieltäni, herra Flageot; muuten minä kiellän kaikki, ymmärrättekö, -minä sanon väitteenne epätodelliseksi: minun vaatimattomuuteni -on horjumattoman ankara... Mutta kuulkaa, kreivitär, mitäs te -puolestanne sanotte?" - -"Sanon, että minun täytyy saada oikeusjutussani tuomio... että minun -täytyy se saada, ja että minä sen saan!" - -"Ja minä sanon, että saadaksenne sen tuomion, madame, täytyy -kuninkaan lähettää parlamentin saliin sveitsiläiskaartinsa, kevyet -rakuunansa ja kaksikymmentä kanuunaa", vastasi mestari Flageot niin -sotaisen näköisenä, että vanha käräjätäti aivan tyrmistyi. - -"Te ette siis luule, että hänen majesteettinsa pääsee tästä -pälkähästä?" kysyi Richelieu aivan hiljaa herra Flageotilta. - -"Mahdotonta, herra marski; tämä on ennen kuulumaton tapaus. Ranskassa -ei enää oikeutta, -- se on sama kuin ei olisi enää leipää!" - -"Niinkö luulette?" - -"Sen saatte nähdä." - -"Mutta kuningas vihastuu." - -"Me olemme valmiit kaikkeen." - -"Myöskö maanpakoon?" - -"Vaikka kuolemaan, herra marski. Joskin ollaan lakimiehiä, on -rohkeutta kuitenkin rinnassamme!" - -Ja herra Flageot löi rajusti rintaansa. - -"Minä luulen todellakin, madame, että tämä on juonikas seikka -ministereille", sanoi Richelieu. - -"Ah, niin", vastasi vanha kreivitär tuokion vaiettuaan; "ja se -on sangen ikävää minulle, että minut, joka en laisinkaan sekaudu -maailman tapahtumiin, vedetään mukaan tähän otteluun". - -"Minun mielestäni, madame", sanoi marski, "on kyllä olemassa eräs, -joka teitä auttaisi tässä asiassa, eräs sangen mahtava henkilö... -Mutta tahtoisiko tuo henkilö sen tehdä?" - -"Olisiko liian tungettelevaista kysyä tuon mahtavan henkilön nimeä, -herra herttua?" - -"Ristityttärenne", vastasi Richelieu. - -"Ah, niin, rouva Dubarry." - -"Juuri hän." - -"Toden totta; niin on asia... teiltä sain aatoksen." - -Herttua puraisi huultaan. - -"Menettekö te Luciennesiin?" kysyi herttua. - -"Aivan häikäilemättä." - -"Mutta kreivitär Dubarry ei voi murtaa parlamentin oppositsionia." - -"Minä sanon hänelle, että minä tahdon oikeusjuttuni päätökseen; ja -koska hän ei voi kieltää minulta mitään sen jälkeen kun olen tehnyt -hänelle palveluksen, sanoo hän kuninkaalle, että tämä asia on hänestä -tärkeä. Hänen majesteettinsa puhuu siitä kanslerille, ja kanslerin -kädet ovat pitkät, herra herttua... Herra Flageot, olkaa hyvä, -tutkikaa tarkoin minun juttuani, se tulee esityslistalle ennenkuin -luulettekaan: minä itse vakuutan sen teille." - -Herra Flageot pudisti päätänsä sangen epäuskoisesti, mutta ei -kuitenkaan saanut kreivitärtä peruuttamaan päätöstään. - -Sillä välin oli herttua pohtinut asiaansa. - -"No niin, koska te menette Luciennesiin, madame, niin kai veisitte -sinne minunkin nöyrimmät tervehdykseni?" - -"Hyvin mielelläni, herra herttua." - -"Me olemme onnettomuustovereita; teidän oikeusjuttunne on lykätty, -samoin minun; kun te anotte apua itsellenne, autatte te minuakin... -Sitäpaitsi voitte te todistaa siellä, miten tyytymätön minä olen -noihin parlamentin visapäihin; te voitte lisätä, että minähän se -neuvoin teitä turvautumaan Luciennesin jumalattareen." - -"Sitä en unohda, herra herttua. Hyvästi, arvoisat herrat." - -"Suokaa minulle se kunnia, että nojaudutte käteeni, niin saatan teitä -vaunuihinne. Hyvästi vielä kerran, herra Flageot, päästän teidät nyt -työhönne..." - -Marski saattoi kreivittären hänen vaunuihinsa. - --- Rafté oli oikeassa, -- ajatteli herttua de Richelieu; -- nuo -Flageotin tapaiset saavat viimein aikaan vallankumouksen. Jumalan -kiitos, nyt minulla on tuki kahden puolen. -- Minä olen sekä hovin -että parlamentin kannattama. Rouva Dubarry heittäytyy politiikkaan -ja kukistuu yksinään; jos hän säilyy pystyssä, on minulla vielä -Trianonissa pikku pommi. Näyttääpä siltä, että tuo perhanan Rafté on -ollut minun koulussani ja että minun täytyy tehdä hänestä päällikkö -virastooni, sitten kun minusta tulee ministeri. - - - - -VIIDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU - -Asiat sotkeutuvat yhä enemmän - - -Rouva de Béarn totteli kirjaimellisesti Richelieun neuvoa. -Kaksi tuntia siitä kuin herttua oli hänestä eronnut, odotti hän -vastaanottoa Luciennesin etuhuoneessa, herra Zamoren seurassa. - -Rouva de Béarnia ei oltu viime aikoina nähty kreivitär Dubarryn -luona; ja niinpä tultiinkin kreivittären kotoisessa kammiossa -uteliaaksi, kun hänet siellä ilmoitettiin vieraaksi. - -Herttua d'Aiguillon ei puolestaan ollut myöskään hukannut aikaansa, -ja hän punoi juuri juonia kuninkaan lemmityisen kanssa, kun Chon tuli -pyytämään vastaanottoa rouva de Béarnin puolesta. - -Silloin aikoi herttua d'Aiguillon poistua, mutta rouva Dubarry -pidätti häntä. - -"Minusta olisi parempi, jos te jäisitte tänne", sanoi rouva Dubarry. -"Jos tuo vanha kerjäläiseni tulee lainaamaan minulta rahaa, niin on -läsnäolonne hyödyllinen, silloin pyytää hän vähemmän." - -Ja herttua jäi. - -Tilaisuuden vaatimin kasvonilmein istuutui rouva de Béarn kreivitärtä -vastapäätä, nojatuoliin, johon kreivitär Dubarry viittasi häntä -asettumaan. Ja kun ensimmäiset kohteliaisuudet oli lausuttu, kysyi -rouva Dubarry: - -"Saanko nyt tietää, mikä onnellinen sattuma teidät tuo luokseni, -madame?" - -"Oi, madame, suuri onnettomuus vain", vastasi vanha käräjätäti. - -"Mikä niin, madame?" - -"Uutinen, joka tuottaa hänen majesteetilleen paljon huolta." - -"Ilmoittakaa nopeasti, madame." - -"Parlamentti..." - -"Niin, totisesti!" mutisi herttua d'Aiguillon. - -"Herttua d'Aiguillon!" kiiruhti kreivitär silloin esittelemään -herttuaa rouva de Béarnille, peläten jotakin väärinkäsitystä. - -Mutta vanha kreivitär oli yhtä ovela kuin kaikki hoviherrat yhteensä, -eikä hän koskaan antanut syytä väärinkäsityksiin, paitsi ehkä -silloin, kun teki sen tahallaan ja luullen siitä olevan hyötyä. Hän -sanoi siis nyt: - -"Minä tiedän noiden musteentuhrijain kaikki hävyttömyydet ja heidän -puuttuvan kunnioituksensa ansioita ja sukuperää kohtaan." - -Se kohteliaisuus singottiin suoraan herttualle ja sai d'Aiguillonin -kumartamaan sangen kauniisti käräjätädille, joka silloin puolestaan -nousi ylös ja vastasi kumarruksella kumarrukseen. - -"Mutta", jatkoi käräjätäti, "nyt ei ole kysymys herttua -d'Aiguillonista, vaan koko maasta. Parlamentit kieltäytyvät -täyttämästä tehtäviään." - -"Toden totta!" huudahti rouva Dubarry ja heittäytyi sohvallaan -selkäkenoon. "Ranskassa ei siis ole enää lakia eikä oikeutta?... No -niin, entäpä sitten?... Minkälaisen muutoksen tämä saa aikaan?" - -Herttua hymyili. Rouva de Béarn ei puolestaan käsittänyt asiaa -laisinkaan leikillisesti, vaan veti ärtyiset kasvonsa yhä synkempiin -ryppyihin. - -"Se on suuri onnettomuus, madame", sanoi hän. - -"Oho, todellako?" vastasi kuninkaan lemmikki. - -"Näkee, kreivitär, ettei teillä onneksenne ole oikeusjuttuja." - -"Hm", lausui herttua d'Aiguillon ikäänkuin huomauttaakseen rouva -Dubarrylle käräjätädin salatusta tarkoituksesta. Ja nyt rouva Dubarry -sen huomasikin. - -"Ah, niin, madame", sanoi rouva Dubarry heti, "se on totta! Te -muistutatte minulle, että joskaan minulla ei ole oikeusjuttuja, niin -teillä sellainen on ja sangen tärkeä." - -"Niin, madame... ja kaikki lykkäykset ovat minulle tuhoisia." - -"Kreivitär-parka!" - -"Kuninkaan täytyisi tehdä päätös, kreivitär!" - -"Aivan niin, madame, hänen majesteettinsa on siihen hyvin taipuisa; -hän ajaa parlamentin jäsenet maasta, ja asia on ratkaistu." - -"Mutta silloinhan siitä tulee lykkäys määräämättömäksi ajaksi, -madame." - -"Onko teillä jotakin muuta neuvoa, madame? Olkaa hyvä ja sanokaa se -meille." - -Käräjätäti kietoutui myssynsä huntuihin, kuin kuoleva Caesar togaansa. - -"Olisihan yksi keino", sanoi silloin herttua d'Aiguillon; "mutta -hänen majesteettinsa karttanee sitä käyttää". - -"Mikä keino?" kysyi käräjätäti tuskallisessa jännityksessä. - -"Kuningasvallan tavallinen keino Ranskassa, milloin se joutuu -voittamattoman pahaan ahdinkoon, on pitää _lit de justice_; sanoa: -'Minä tahdon', silloin kuin kaikki vastustajat ajattelevat: 'Me emme -tahdo.'" - -"Erinomaisen hyvä aatos!" huudahti rouva de Béarn hurmautuneena. - -"Mutta aatos, jota ei pitäisi levittää", vastasi herttua d'Aiguillon -ovelasti ja tehden täten viittauksen, jonka rouva de Béarn ymmärsi. - -"Oi, madame", sanoi silloin käräjätäti, "madame, te, jolla on -sellainen valta hänen majesteettiinsa, saakaa hänet sanomaan: 'Minä -tahdon, että rouva de Béarnin oikeusjutussa annetaan päätös!' -Sitäpaitsi te tiedätte, että minä olen kauan sitten saanut lupauksen -siinä asiassa." - -Herttua d'Aiguillon puraisi nyt huultaan ja kumarsi rouva Dubarrylle -ja poistui huoneesta. Hän oli kuullut kuninkaan vaunujen tulevan -pihalle. - -"Nyt tulee kuningas", sanoi rouva Dubarry ja nousi ylös antaakseen -käräjätädin lähteä. - -"Ah, madame, miksi ette salli minun heittäytyä hänen majesteettinsa -jalkain juureen?" - -"Anoaksenne häneltä, että pidettäisiin _lit de justice_? Kyllä, sen -minä sallin mielelläni", vastasi kreivitär vilkkaasti. "Jääkää tänne -vain, kreivitär, koska sitä toivotte." - -Tuskin oli rouva de Béarn järjestänyt myssynsä nauhat, niin kuningas -astui sisään. - -"Ah, teillä on täällä vieraita, kreivitär?" sanoi kuningas. - -"Rouva de Béarn, sire." - -"Sire, oikeutta!" huudahti vanha käräjätäti lyykistäen hyvin syvään. - -"Ohoh", huudahti Ludvig XV äänessään hieno pilkan vivahdus, jota ei -kuitenkaan kukaan, joka ei häntä tuntenut, olisi huomannut. "Onko -joku teitä loukannut, madame?" - -"Sire, minä pyydän oikeutta!" - -"Ketä vastaan?" - -"Parlamenttia." - -"Ahaa, se on hyvä!" sanoi kuningas ja hieroi käsiään. "Te valitatte -minun parlamenttejani vastaan? No niin, olkaa hyvä ja saattakaa ne -järkiinsä. Minullakin on valituksen syytä niitä vastaan, ja minä -pyydän samoin oikeutta teiltä", lisäsi hän ja matki kreivitär de -Béarnin syvää lyykistystä. - -"Sire, tehän olette kuningas, te olette hallitsija." - -"Kyllä, kuningas ja hallitsija, mutta en aina vallitsija." - -"Sire, ilmoittakaa tahtonne." - -"Sen minä teenkin joka ilta, madame; mutta he ilmoittavat myöskin -tahtonsa joka aamu. Ja koska nämä kaksi tahtoa ovat toisiinsa nähden -aivan vastakkaisia, niin käy meille kuten maan ja kuun, jotka -kiertävät toistensa ympärillä koskaan toisiaan kohtaamatta." - -"Sire, teidän äänenne on tarpeeksi mahtava kaikuakseen tuollaisen -joukkion alinomaisen huutamisen ylitse." - -"Siinä erehdytte. Minä en ole asianajaja, mutta he ovat sitä. Jos -minä sanon niin, sanovat he ei; mahdotonta päästä sovintoon... -Kuulkaas, jos keksitte jonkin keinon, jolla heidät voi estää -sanomasta ei, silloin kun minä sanon toisin, niin olen heti teidän -liittolaisenne." - -"Sire, minä tiedän sen keinon." - -"Sanokaa minulle heti." - -"Sen teen, sire. Pitäkää _lit de justice_." - -"Se veisi uuteen pulaan", vastasi kuningas; "_lit de justice_, -ajatteletteko, mitä sanotte, rouva? Se olisi melkein sama kuin -vallankumous." - -"Se on keino sanoa noille kapinoitsijoille vasten silmiä, että te -olette valtias. Te tiedätte, sire, että kun kuningas sillä tavoin -ilmaisee tahtonsa, on hänellä yksinään oikeus puhua, eikä kukaan -uskalla hänelle vastata. Te sanotte heille: 'Minä tahdon', ja heidän -niskansa notkistuvat..." - -"Todellakin, ajatus on komea", virkkoi kreivitär Dubarry. - -"Komea kyllä", vastasi Ludvig XV; "mutta ei yhtä hyvä". - -"Mutta se olisi kuitenkin niin kaunista", jatkoi rouva Dubarry -innokkaasti, "tuollainen juhlasaattue: aatelisto, päärit, kuninkaan -henkivartio- ja kotijoukot, ja valtava kansanlauma, ja itse -valtaistuin viisine kultaisilla liljoilla kirjailtune pieluksineen... -Siitä tulisi kauniit juhlat!" - -"Niinkö luulette?" kysyi kuningas, jonka vakaumus alkoi jo hiukan -horjua. - -"Ja kuninkaan loistava puku: kärpännahalla sisustettu viitta, kruunun -jalokivet ja kultainen valtikka, koko häikäisevä hohde, joka sopii -ylhäisiin ja kauneihin kasvoihin. Ah, kuinka te silloin olisitte -komea, sire!" - -"Siitä on melkoinen aika, kun täällä on nähty _lit de justice_", -sanoi Ludvig XV, muka kylmästi. - -"Ei sen jälkeen kuin te olitte lapsi, sire", huomautti rouva de -Béarn; "teidän säteilevän kauneutenne muisto on säilynyt kaikkien -mielessä". - -"Ja sitäpaitsi", lisäsi rouva Dubarry, "olisi se hyvä tilaisuus -kanslerille koko hänen terävään ja ytimekkääseen kaunopuheisuuteensa; -ja siinä hän saisi murskata totuuden, arvokkuuden ja esivaltaisuuden -painolla tuon koko joukon". - -"Minun täytyy odottaa parlamentin ensimmäistä rikosta", sanoi Ludvig -XV; "sittenhän nähdään". - -"Odotatteko vielä pahempaa, mitä se jo on tehnyt, sire?" - -"Mitä se sitten on tehnyt? Sanokaapas." - -"Ettekö nyt sitä tiedä?" - -"Se on härnännyt hiukan herttua d'Aiguillonia, mutta siitä kai ei -sitä voi hirttää... vaikka rakas herttua onkin ystäviäni", jatkoi -kuningas ja katsoi rouva Dubarryyn. "Mutta jos parlamentti on -härnännyt herttuaa, niin minä olen maksanut samalla mitalla, häijyllä -päätökselläni, eilen tai toissapäivänä, en muista enää, milloin. Me -olemme siis kuitit kahden puolen." - -"No hyvä, sire", sanoi silloin rouva Dubarry vilkkaasti, "rouva -kreivitär tässä on tullut ilmoittamaan meille, että nuo musteherrat -ovat käyttäneet nokkelasti tilaisuutta hyväkseen". - -"Millä tavoin sitten?" kysyi kuningas ja rypisti kulmiaan. - -"Puhukaa, madame, kuningas sallii", sanoi rouva Dubarry. - -"Sire, herrat parlamentin jäsenet ovat päättäneet olla kokoontumatta, -kunnes teidän majesteettinne on myöntynyt." - -"Mitä puhutte?" sanoi kuningas. "Te erehdytte, madame, sehän olisi -kapinallinen teko, eikä parlamenttini tohdi nousta kapinaan, -toivoakseni." - -"Sire, minä vakuutan..." - -"Madame, ne ovat pelkkiä huhuja." - -"Suvaitseeko teidän majesteettinne kuunnella minua?" - -"Puhukaa, kreivitär." - -"No hyvä, oma prokuraattorini jätti minulle tänä aamuna takaisin -oikeusjuttuani koskevat paperit... Hän ei aja enää asioita, koska -oikeuslaitos ei enää niitä ratkaise." - -"Huhuja vain, sen sanon teille; kokeita, peloituslaukauksia." - -Ja näin arvellessaan kulki kuningas kiihdyksissään edestakaisin -kamarissa. - -"Sire, uskooko teidän majesteettinne enemmän herttua de Richelieuta -kuin minua? No hyvä, herttualle annettiin minun läsnäollessani hänen -oikeudenkäyntipaperinsa takaisin samoin kuin minullekin, ja herttua -poistui prokuraattorin luota sangen kuohuksissaan." - -"Raavitaan ovea", sanoi kuningas päästäkseen toiseen puheenaiheeseen. - -"Se on Zamore, sire." - -Zamore tuli sisään. - -"Kirje, valtiatar", lausui hän. - -"Suvaitsetteko, sire?" kysyi kreivitär. "Ah, Jumalani!" huudahti hän -sitten yhtäkkiä. - -"Mitä nyt taas?" - -"Kirje herra kanslerilta, sire. Herra de Maupeou on saanut tietää, -että teidän majesteettinne on suvainnut tulla vieraakseni ja pyytää -nyt välkystäni päästäkseen hetkeksi teidän puheillenne." - -"Mikä nyt taas on?" - -"Anna herra kanslerin tulla sisään", sanoi rouva Dubarry Zamorelle. - -Kreivitär de Béarn nousi ylös ja aikoi lähteä. - -"Te ette häiritse, madame", sanoi kuningas hänelle. "Hyvää päivää, -herra de Maupeou. Mitä uutta?" - -"Sire", vastasi kansleri kumartaen, "parlamentti oli teille haitaksi: -nyt teillä ei ole enää parlamenttia". - -"Ja miksi ei? Ovatko sen herrat kaikki kuolleet? Ovatko he ottaneet -arsenikkia?" - -"Taivas soisi, että olisivat ottaneet... Ei, sire, he elävät -kaikki; mutta he eivät tahdo enää kokoontua, vaan ovat jättäneet -erohakemuksensa. Minä otin ne kaikki vastaan äsken yhdessä tukussa." - -"Parlamentin jäsenetkö?" - -"En, sire, vaan erohakemukset." - -Kreivitär Dubarry sanoi hiljaisella äänellä: - -"Niinkuin teille puhuin, sire, asia oli vakava." - -"Sangen vakava", vastasi Ludvig XV kärsimättömästi. "No niin, herra -kansleri, mitä olette nyt tehnyt?" - -"Sire, tulin saamaan teidän majesteettinne käskyjä." - -"Ajetaan nuo herrat maanpakoon, Maupeou." - -"Sire, he eivät kokoonnu, vaikka olisivat maanpaossa." - -"Vaaditaan heitä kokoontumaan... Pyh, käskyt ovat kuluneita... -kuninkaalliset määräykset samoin..." - -"Ah, sire, tällä kertaa täytyy heille näyttää, että teillä on tahtoa." - -"Niin, olette oikeassa..." - -"Rohkeutta nyt!" kuiskasi rouva de Béarn rouva Dubarrylle hiljaa. - -"Ja näyttää viimein olevanne valtias, kohdeltuanne heitä monta kertaa -isän tavoin!" huudahti kreivitär Dubarry. - -"Kansleri", sanoi kuningas verkkaan. "Minä en tiedä enää muuta kuin -yhden keinon: se on ankara, mutta tehokas. Pidettäköön _lit de -justice_; saakoot he kerran vavista!" - -"Se on oikea sana!" huudahti kansleri; "heidän täytyy joko taipua tai -taittua". - -"Madame", lisäsi kuningas kääntyen vanhan käräjätädin puoleen, "ellei -teidän oikeusasiaanne ratkaista, niin näette nyt, että se ei ole -minun vikani". - -"Sire, te olette suurin kuningas maailmassa." - -"Ah, niin, niin;..." toistivat kreivitär Dubarry, Chon ja kansleri -yhteen ääneen. - -"Niin ei kuitenkaan se maailma sano", mutisi kuningas. - - - - -KUUDESKYMMENES LUKU - -Lit de justice - - -Kuninkaan komea _lit de justice_ toimitettiin kaikilla niillä -juhlamenoilla, joita siltä vaativat toisaalta kuninkaan ylpeys -ja toisaalta ne juonet, jotka houkuttelivat kuninkaan tähän -valtiokeikaukseen. - -Kaikki kuninkaan henkivartio- ja kotijoukot olivat aseissa. Ja -valtava lauma kaupungin sotilaita, palovartijoita ja poliiseja -oli varustettu suojelemaan herra kansleria, jonka täytyi panna -yrityksessä vaaraan oma itsensä aivan kuin mikä kenraali ratkaisevana -taistelupäivänä. - -Hän oli kaikkialla inhottu, tuo kansleri. Hän tiesi sen, ja jos hänen -itserakkautensa ehkä sai hänet pelkäämään, että hänet murhattaisiin, -niin voivat jälleen paremmin yleisön mielialasta perillä olevat -henkilöt liioittelematta ennustaa hänelle ainakin jotain tuntuvaa -häpäisyä tai edes vihellyksiä. - -Samaa kestitystä oli aiottu myöskin herra d'Aiguillonille, jota -parlamentin väittelyiden kautta jo hieman täsmällistynyt kansan -vaisto inhosi. Kuningas koetti olla kirkkaan tyyni, mutta kuitenkaan -ei hän ollut aivan rauhallinen. Siitä huolimatta nähtiin hänen -ihailevan itseään tuossa komeassa kuninkaallisessa puvussa, ja -kuultiin hänen lausuvan kohta sen jälkeen mietelmän, ettei mikään -suojele paremmin kuin majesteettisuus. - -Hän olisi voinut lisätä siihen: "Ja kansan rakkaus." Mutta sitä -lausetta oli toistettu hänelle niin usein hänen sairautensa aikana -Metzissä, ettei hän arvellut voivansa virkkaa sitä enää, joutumatta -syytetyksi matkimisesta. - -Aamulla otti Madame la dauphine, jolle tällainen näytelmä oli -aivan uutta ja joka ehkä pohjaltaan halusi sitä nähdä, kasvoilleen -valittavaisen ilmeen ja säilytti sen sitten koko ajan toimitukseen -kuljettaessa; ja se käänsi yleisön mielipiteen suuresti hänen -puolelleen. Rouva Dubarry oli rohkea. Hän lähti menoihin koko -nuoruuden ja kauneuden antamalla itseluottamuksella. Sitäpaitsi: -olihan hänestä jo kaikki sanottu; mitä siihen voitiinkaan lisätä -enää? Hän esiintyi siis säteilevänä, aivan kuin hohde hänen -ylhäisestä rakastajastaan olisi heijastunut häneenkin. - -Herra herttua d'Aiguillon kulki uljaasti kuninkaan edessä astelevain -päärien joukossa. Hänen ylevillä ja ilmehikkäillä kasvoillaan ei -näkynyt minkäänlaista huolen tai tyytymättömyyden merkkiä. Hän ei -kantanut päätänsä triumfaattorin tavalla. Kuka näki hänen kulkevan -sellaisena, ei aavistanut, minkälaiseen taisteluun kuningas ja -parlamentti olivat joutuneet keskenään juuri hänestä. - -Kansanjoukko osoitteli häntä sormillaan ja parlamentin jäsenten -riveistä luotiin häneen julmistuneita katseita, mutta muuta ei tehty. - -Parlamenttitalon suuri sali oli tungokseen asti täynnä väkeä; -juhlamenoihin osaa ottavien ja katselijain luku nousi yli kolmen -tuhannen. - -Ulkona kuhisi rahvas, oikeudenpalvelijain keppien ja -kaupunginvartijain sauvain aisoissaan pitämänä; eikä se ilmaissut -läheisyyttään muulla kuin tuolla käsittämättömällä hurinalla, joka -ei ole varsinaista ääntä eikä lausu yhtään selvää sanaa, mutta joka -kuitenkin kuuluu: siis sellaisella, jota syyllä saattaisi sanoa -kansan aaltojen pauhuksi. - -Sama sanattomuus vallitsi suuressa salissakin, kun askelten kaiku oli -hiljennyt ja kaikki olivat asettuneet paikoilleen ja kuningas oli -käskenyt majesteettisen synkkänä kanslerinsa alottaa puheensa. - -Parlamentin jäsenet tiesivät etukäteen, mitä _lit de justice_ -heille toisi. He käsittivät hyvin, minkä tähden heidät oli kutsuttu -kokoon. Aiottiin luonnollisesti ilmaista heille rajattoman vallan -tahto. Mutta he tunsivat kuninkaan pitkämielisyyden, ellei sitä -sopinut peloksi kutsua; ja jos he jotakin pelkäsivät, pelkäsivät -he paremminkin, mitä seurauksia _lit de justice_ aikoinaan toisi -mukanaan, kuin tätä istuntoa. - -Kansleri ryhtyi puhumaan. Hän oli kaunosanainen mies. Alkupuoli -puhetta oli taitava, ja todistelevan tyylin ihailijat saattoivat -iloita siitä suuresti. - -Mutta sitten muuttui puhe niin ankaraksi oikaisuksi, että aateliston -huulille ilmestyi hymy ja että parlamentin jäsenille tuli melkoisen -ilkeä olo. - -Kuningas käski kanslerinsa suun kautta, että kaikki Bretagnea -koskevat jutut oli jyrkästi lopetettava, koska hän oli saanut niistä -tarpeekseen. Hän vaati parlamenttia sopimaan herttua d'Aiguillonin -kanssa, joka oli kuninkaan mieleinen palvelija, eikä enää -keskeyttämään oikeudenkäyttöä, koskapa kaikki oli menevä kuin muinoin -kultakauden onnellisina päivinä, jolloin purot sorisivat sisällöltään -parlamentaarisia tai lainopillisia viisiosaisia puheita, ja jolloin -puut olivat täynnänsä oikeuspöytäkirjoja, joita herrat asianajajat -ja prokuraattori virka-arvonsa nojalla poimivat heille kuuluvina -hedelminä. - -Tällaiset herkut eivät sovittaneet parlamenttia enempää herra de -Maupeoun kanssa kuin d'Aiguillonin herttuankaan. Mutta puhe oli -loppunut, eikä vastaus ollut sallittu. - -Parlamentin jäsenille tämä oli paha ärsytys, ja he käyttäytyivät -kaikki sangen rauhallisesti ja välinpitämättömästi, sellaisella -yksimielisyydellä, joka on perustuslaillisten ryhmäin suurin voima. -Ja moinen käytös närkästytti suuresti hänen majesteettiaan ja -parvekkeelta katselevaa ylhäistä maailmaa. - -Madame la dauphine kalpeni vihasta. Hän oli nyt ensi kertaa näkemässä -kansan vastarintaa. Ja hän arvioi kylmästi sen voimaa. - -Hän oli tullut parlamentin kokoukseen aikeella olla ainakin -näköjään toista mieltä kuin mitä siellä aiottiin julistaa. Mutta -nyt vetivät tunnesyyt dauphinea yhä enemmän hänen rotuunsa päin, -vetivät häntä yhtymään hänen omaan luokkaansa kuuluviin henkilöihin. -Ja siinä kiihtyi hän niin suuresti, että kuta syvemmälle kansleri -puri hampaansa parlamentaariseen lihaan, sitä enemmän suututti -tuota nuorta ja ylpeää naista, että kanslerin hampaat olivat muka -vielä liian tylsät. Hänestä tuntui kuin olisi hän itse löytänyt -tarvittaessa paremmin sanat, jotka olisivat saaneet koko tuon lauman -hyppimään kuin naudat paimenen terävän sauvan uhkaamina. Lyhyesti -sanoen: hän arvioi kanslerin liian heikoksi ja parlamentin liian -voimakkaaksi. - -Ludvig XV oli fysionomisti, niinkuin kaikki itsekkäät olennot -olisivat, elleivät he olisi joskus yhtä laiskoja kuin itsekkäitä. - -Madame la dauphinen kelmeät ja yhteen purrut huulet kertoivat kohta -hänelle, mitä dauphinen sielussa liikkui. - -Silloin tutki hän vastapainoksi rouva Dubarryn kasvoja. Mutta nyt -hän ei nähnytkään sitä voitonriemuista hymyä, jonka hän oli uskonut -niillä näkevänsä; hän huomasi rouva Dubarryn silmissä ainoastaan -kiivaan halun tavoittaa kuninkaan katsetta, aivankuin saadakseen -selvää, mitä kuningas ajatteli. - -Mikään ei peloita heikkoja luonteita enempää kuin se, että he näkevät -toisten mielialan ja tahdon saaneen varman muotonsa ennen heitä -itseään. Jos he näkevät katseltavan itseään sellaisin ilmein, että -siinä voi huomata jo tehdyn päätöksen, luulevat he, etteivät he vielä -ole tehneet kaikkea, että he ovat olleet naurettavia ja että noilla -toisilla on oikeus vaatia heiltä vielä enemmän kuin he ovat tehneet. - -Silloin menevät he äärimmäisyyksiin; ja pelkurista tulee karjuva -leijona; äkillinen mielenmuutos ilmaisee nyt reaktsioonin, jonka -pelko synnytti heikommassa luonteessa. - -Kuninkaan ei olisi tarvinnut lisätä ainoaakaan sanaa kanslerinsa -puheeseen; se ei olisi ollut hovisäännön mukaistakaan; ja se oli nyt -ehkä hyödytöntäkin. Mutta tässä tilaisuudessa meni häneen suulauden -pahahenki, ja hän viittasi kädellään, että hän tahtoi puhua. - -Heti muuttui yleinen tarkkaavaisuus ällistykseksi. - -Parlamentin jäsenet käänsivät kaikki yhtaikaa päänsä valtaistuimeen -päin, aivan kuin samoja liikkeitä noudattava rivi opetettuja -sotilaita. - -Prinssit, päärit ja upseerit olivat tyrmistyneet. Ei ollut -mahdotonta, ettei hänen kaikkeinkristillisin majesteettinsa sanoisi -jotakin sangen tarpeetonta näiden jo lausuttujen varsin hyvien asiain -jatkoksi. - -Herttua de Richelieu, joka oli ensin asettunut loitolle -sisarenpojastaan, lähestyi nyt häntä, varsinkin silmäyksillään ja -salaisen sielunheimolaisuuden hienolla vaistolla. - -Mutta silloin kohtasi hänen katsettaan, joka oli alkanut muuttua -liian kapinalliseksi, yhtäkkiä rouva Dubarryn kirkas katse. Ja koska -Richelieulla oli paremmin kuin monella muulla hyödyllinen taito -siirtyä yhdestä mielialasta toiseen, niin heilahti hän nyt heti -ivallisesta sävystä ihailevaan, ja hän valitsi kauniin kreivittären -leikkauskohdaksi näiden kahden äärimmyyden lävistäjien välillä. - -Hän lähetti siis ohimennen rouva Dubarrylle onnittelevan ja -kohteliaan hymyn. Mutta kreivitär ei antanut kuitenkaan sen itseään -pettää, varsinkaan koska marski, joka oli nyt ryhtynyt lähentelemään -yhtaikaa parlamentin jäseniä ja heidän vastapuolellaan olevia -prinssejä, oli pakotettu jatkamaan tuota kaksinaista peliään, jota -hän tosiasiassa itse mielikin. - -Miten monia nähtäviä vesipisarassa! Se on huomioiden tekijälle -kokonainen valtameri! Miten monet vuosisadat yhdessä ainoassa -sekunnissa, tuossa kuvaamattomassa ikuisuudessa! - -Kaikki tämä viimeksi kertomamme tapahtui sinä lyhyenä tuokiona, -jolloin hänen majesteettinsa Ludvig XV valmistausi puhumaan ja -avaamaan suunsa. - -"Te olette nyt kuulleet", lausui hän lujalla äänellä, "mitä -kanslerini on teille tahdostani ilmoittanut. Valmistukaa siis tarkoin -sitä noudattamaan, sillä sellainen on aikomukseni, enkä sitä koskaan -muuta!" - -Ludvig XV ponnahutti nämä viimeiset sanat ukkosen jyrinällä ja -voimalla; ja ne lamasivatkin kokouksen aivan kuin salaman isku. - -Väristys kulki parlamentin jäsenten selkää pitkin, kauhun väristys, -joka kohta siirtyi myöskin kansan joukkoon, aivan kuin sähkökipinä -kiitää pitkin yhtenäistä ketjua. Sama väristys karmi hienosti myöskin -kuninkaan puoluelaisia. Yllätyksen ja ihailun ilmeet liikkuivat -kaikilla kasvoilla, tuntuivat kaikissa sydämissä. - -Madame la dauphine kiitti kuningasta tahtomattaankin, sillä hänen -kauneista silmistään välkähti salama. - -Rouva Dubarry sai sen sähkövaikutuksen, eikä voinut olla -ponnahtamatta ylös; ja hän olisi taputtanut käsiään, ellei hän hyvin -perustelluista syistä olisi pelännyt, että häntä olisi kivitetty -hänen ulos mennessään tai että hän seuraavana päivänä olisi saanut -postitse sata toistaan inhoittavampaa kuplettia. - -Ludvig XV saattoi nyt nauttia täydellistä voitonriemua. - -Parlamentin jäsenet taivuttivat päänsä alas, kaikki yhtenä miehenä -niinkuin äskenkin. - -Kuningas nousi ylös kultaisilla liljoilla kirjatuilta pieluksiltaan. - -Rummut pärähtivät, torvet törähtivät soimaan ulkona. Kansanjoukko, -joka oli sorissut hiljaa kuninkaan saapuessa parlamenttitaloon, -alkoi nyt pauhata, ja sen ääni haipui kaukaisuuteen, sotamiesten ja -poliisien loitontamana. - -Kuningas kulki ylpeänä läpi salin, eikä nähnyt matkansa varrella -muita kuin nöyryytettyjä päitä. - -Herra d'Aiguillon asteli jälleen hänen majesteettinsa edellä, -käyttämättä väärin riemukasta voittoaan. - -Kun kansleri tuli salin ulko-ovelle ja näki kaukaa koko tuon kansan -lauman, pelästyi hän uhkaavia katseita, joita loitoltakin häneen -sinkosi, ja sanoi kaupunginpalvelijoille: - -"Tulkaa minua lähemmäksi." - -Herra de Richelieu kumarsi syvään herttua d'Aiguillonille ja virkkoi -sisarensa pojalle: - -"Nyt ovat nuo päät sangen nöyriä, herttua; mutta joskus ne kohoavat -kirotun pystyyn. Varokaahan!" - -Rouva Dubarry tuli samassa eteisen läpi lankonsa, markiisitar de -Mirepoixin ja monien muiden vallasnaisten seurassa. Hän kuuli vanhan -marskin huomautuksen, ja koska hän oli sukkelampi suultaan kuin -kaunaa kantava, sanoi hän: - -"Oh, siitä ei pelkoa, marski; ettekö kuullut hänen majesteettinsa -sanoja? Kuningas sanoi huomatakseni, ettei hän koskaan muuta -aikomustaan." - -"Peloittavat sanat tosiaan, madame", vastasi vanha marski hymyillen. -"Mutta onneksi meille eivät nuo poloiset parlamentin jäsenet -huomanneet, että kuningas katseli juuri teihin, kun sanoi, ettei hän -koskaan muuttaisi aikomustaan." - -Ja marski täydensi tätä korulausuntaansa yhdellä tuollaisella -verrattomalla kumarruksella, jollaisia nykyaikaan ei osata tehdä edes -teatterissakaan. - -Rouva Dubarry oli nainen eikä suinkaan valtioviisas. Hän ei huomannut -marskin sanoissa muuta kuin kohteliaisuuden, vaikka d'Aiguillon tunsi -niissä hyvin sekä piston että uhkauksen. - -Niinpä vastasikin rouva Dubarry marskille hymyllä, kun taas hänen -liittolaisensa, herttua d'Aiguillon, puri huultaan ja kalpeni, sillä -nyt hän näki, ettei enolta ollut kauna vieläkään loppunut. - - * * * * * - -_"Josef Balsamossa" kerrotuista tapauksista kehittyy edelleen "Neiti -de Taverney", joka on ilmestynyt "Alexandre Dumasin Historiallisten -romaanien" 3. n:ona._ - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOSEF BALSAMO*** - - -******* This file should be named 54095-8.txt or 54095-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/0/9/54095 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54095-8.zip b/old/54095-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 914c4ee..0000000 --- a/old/54095-8.zip +++ /dev/null |