diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/53977-8.txt | 13451 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53977-8.zip | bin | 299075 -> 0 bytes |
2 files changed, 0 insertions, 13451 deletions
diff --git a/old/53977-8.txt b/old/53977-8.txt deleted file mode 100644 index b01cd53..0000000 --- a/old/53977-8.txt +++ /dev/null @@ -1,13451 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Aeneidi, by Virgil, Translated by Konstantin -Siitonen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Aeneidi - - -Author: Virgil - - - -Release Date: January 16, 2017 [eBook #53977] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AENEIDI*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -AENEIDI - -Kirj. - -P. VERGILIUS MARO - -Suomensi ja lyhyillä selityksillä varusti - -K. Siitonen - - - - - - -Pietarissa, -Anton Lindebergin jaettavana, -1888. - -Sortavalan Osake-Yhtiön kirjapainossa. - - - - -SISÄLLYS: - - Alkulause. - Ensimmäinen laulu: Aeneaan tulo Karthagoon. - Toinen laulu: Troijan hävitys. - Kolmas laulu: Matka-sadut. - Neljäs laulu: Dido. - Viides laulu: Kilpaleikit. - Kuudes laulu: Manala. - Seitsemäs laulu: Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa. - Kahdeksas laulu: Aeneaan liittolaiset. - Yhdeksäs laulu: Sodan alku. - Kymmenes laulu: Sota. - Yhdestoista laulu: Sotilakko ja sodan jatko. - Kahdestoista laulu: Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu. - - - - -Alkulause. - - - Soisin Suomeni hyväksi, - maani marjan kasvavaksi. - -Publio Vergilio Maroni, jonka etevin teos, Aeneidi-kertomaruno, -tässä lukialle suomalaisessa puvussa tarjotaan, syntyi Andes-kylässä -lähellä Mantuan kaupunkia 15 p. Lokak. v. 70 e.Kr., Marko Licinio -Krasson ja Knejo Pompejon Rooman konsulina ollessa. Hänen isänsä, -Vergilius Maro, oli maanviljeliä ja hänen äidistään tiedetään -vaan, että hän oli nimeltään Maja. Seitsemännestä vuodestaan asti -Kremonassa koulua käytyänsä, lähetettiin runoilijamme nuorukaisena -ensin Milanoon ja sitten Neapoliin oppimaan, missä hän lakitieteen -ohessa harjotti varsinki roomalaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden -lukemista. - -Eräs tapaus vaikutti silloin suuresti runoilijamme elämään. Se -oli seuraava: kun keisari Augustus oli v. 31 e.Kr. Aktion luona -saavuttamansa voiton kautta pääsnyt Rooman rajattomaksi hallitsiaksi, -palkitsi hän sotamiehiänsä heille maatiluksia lahjottamalla ja näiden -lahjotettujen maatilojen joukossa oli Vergilionki kotitila. Tämä -seikka pakotti hänet Roomaan lähtemään, maatilaa takasin puuhaamaan -ja siten tuli hän tutustumaan suosijansa Maecenaatin, Auguston -ystävän, kautta myös keisari Auguston kera, jonka avulla sai sitte -helposti perintötilansa takasin. Keisari Auguston suosio vaikutti, -että hän siitä lähtien saattoi huoleta runoilija-toimiinsa antautua. - -Hänen ensimmäisenä tärkeämpänä teoksenaan pidetään "Paimenlauluja" -(Bukolika). Ne olivat idyllejä sekä saavuttivat aikanansa niin -suuren suosion, että niitä julkisesti Rooman theaattereissa luettiin -ja kerrotaan, että yleisö, runoilijamme sinne saapuessa, seisoalle -nousemallansa osotti hänelle erityistä kunnioitustansa. Paimenlauluja -sepittäessä oli Vergilion esikuvana kreikkal. runoilija Theokritos. - -Vergilion toinen suurempi teos on hänen nelilauluinen oppirunonsa -"Maanviljelyksestä" (Georgika), jonka ensimmäisessä laulussa -hän puhuu maanviljelyksestä, toisessa -- puiden kasvatuksesta, -kolmannessa -- karjan- ja neljännessä -- mehiläistenhoidosta. - -Vaan etevin hänen teoksistaan on Aeneidi, kertomaruno, jota -hänen sanotaan kirjoittaneen koko 12 vuotta. Kuuden ensimmäisen -laulun sepityksessä on hänen esikuvanaan ollut Homeron Odysseia -sekä varsinki neljännelle laululle rhodolaisen Apolloonion -"Argonauti-retken" kolmas laulu. Aeneidin jälkimäinen puoli -muistuttaa taasen Homeron sotais-henkistä Iliaadia ja vain jolloin -kulloin äsken mainittua Apolloonion teosta. Keisari Augustus oli niin -Aeneidiin mieltynyt, että hän tahtoi sen oitis luettavakseen, mikäli -vaan teosta valmistui, vieläpä Vergilion suunnitelmatkin siihen, mikä -vielä oli valmistumatta. Aeneidin alun ilmestyessä lauloi runoilija -Propertius: - - "Rooman jo väistykäten runojat, tekin väistyte Kreikan; - syntyvän näen jalompaa, kuin Iliaadikan' on!" - -Luultavasti uusia aineita Aeneidiin hankkiaksensa, -- sillä Vergilio -aikoi vielä sitä jatkaa --, läksi hän Kreikkaan, jolloin Megarassa -tutkimassa ollessaan, hän sairastui ja sen vuoksi täytyi kohta -lähteä kotiansa purjehtimaan, mutta kuoli, juuri kuin oli Italiaan -saapunut, Brundusiumissa v. 18 e.Kr., 52:lla ikävuodellansa. Hänen -ruumiinsa vietiin sieltä Neapeliin, jonka lähellä, Puteolin luona, -hänen hautansa vieläkin löytyy. Jos vielä mainitsemme, että hänen -ystävänään oli mainio roomalainen runoilija Horatius, niin olemme -maininneet tähdellisimmät seikat Vergilion elämäkerrasta, mitkä -hänestä nyky-ajalle ovat säilyneet. - -Vergilion Aeneidi-lauluista ei tätä ennen ole ollut suomennettuna -muuta kuin l, 2 ja 4:s laulu, joista ainoastaan ensimmäinen -Suomi-kirjassa painettu laulu on kirjakaupoissa ollut saatavana. Tätä -puutetta olen suomennokseni kautta koettanut poistaa. - -Suomentaessani olen pää-asiallisesti noudattanut A. Genetz'in -Savo-Karjalaisen Osakunnan "Koitar"-albumissa julkaisemia -kuusimitta-runon sääntöjä. Kuitenkin on minun joissakuissa kohdissa -niistä täytynyt poiketa. Nelitavuisissa sanoissa olen käyttänyt -viimeistä tavua korollisena, kuten esim. "huokaukset" j.n.e. -Yhdistettyjä kolme- ja nelitavuisia sanoja olen taas korkoon nähden -usein käyttänyt ikäänkuin muodostaisivat ne vain yhden sanan ja olen -niissä korkoa polkenut, niinkuin "sill'aikaa", "maanmiesten" y.m. - -Nimien lausuntotavassa olen ylimalkaan noudattanut latinalaista -lausuntotapaa, mutta välisti myös meidän, esim. "Aasian" -(muistaakseni kerran vain "Asian", kuten Verg.) ja harvoin "Itaalian" -(enemmiten "Italian", kuten Verg.). Täyttä johdonmukaisuutta niiden -viljelyksessä samoin kuin yleensä Suomenkielen kirjoitustavassa en -ole parhaimmalla tahdollanikaan aina voinut saavuttaa. - -Mitä nimien kirjoitustapaan tulee, olen oe:n muuttanut ee:ksi, --- c:n, kerakkeen ja kovan ääntiön edellä, k:ksi, ph:n -- f:ksi; -mutta ae, joka on lausuttava kuin pitkä e, on jäänyt nimissä -latinaiseen muotoonsa, koska en tahtonut Aeneidin pääsankarin nimeä -toisenmuotoiseksi muuttaa. - -Sekä telkkimenä (vahvikkeena) että ja-sanan asemesta olen usein -käyttänyt loppuliitettä -kin, samoin kuin latinankielessäkin Vergilio -itse on pleonastisesti käyttänyt tämän sukulaista enklitikaa -- qve; -tällä olen koettanut välttää tuota mitään merkitsemätöntä on-sanan -telkkimenä käyttämistä. Ki- eli -kin-liitteen viljelemistä ja-sanan -asemesta tapaa Kalevalassakin, ehkä harvoin (vertaa Kal. 41 runo, -s. 127-128). - -Ennen ilmaantuneista Aeneidi-suomennoksista olen hyväkseni käyttänyt -M. Costianderin suomentamasta ja J.L. Krohnin korjaamasta Aeneidin -I:stä laulusta joko osaksi tai kokonaan seuraavat värssyt: 74, 90, -149, 158, 177-178, 189-191, 426, 436, 440-441, 46l, 488-489, 524, -539, 552, 566-567, 579, 703-704, 709, 713-714, 742, 745-746, 748-749 -ja 755 (yhteensä 33 värssyä) sekä lehtori H. Hellgrenin 4 laulun -suomennoksesta värssyt 45, 482, 547-549, 56l, 571-572, 574, 592, -628-629, 640, 644, 685-693, 695 ja 700 (yhteensä 25 värssyä). - -Suomentaessani olen pyytänyt pysyä tekstissä niin tarkkaan kuin -mahdollista. Paikottain olen kuitenki tahallani tekstistä poikennut -ja tämän olen tehnyt syystä, minkä tekstiäni alkukieleen vertaava -lukia itse on huomaava. Luonnon ääniä tapailevien värssyjen -suomennosta olen koettanut kyllä, vaan vakuutukseni on, että niiden -saaminen alkutekstin mukaiseksi on mahdoton; senkaltaisia ovat esim. -I, 53, II, 631, III, 557, VI, 573, VIII, 452, 596 y.m. - -Koska olen vakuutettuna, että Suomenkielen varastossa on suuri joukko -kauneita ja sattuvia, mutta nykykielessä vain ani harvoin käytettyjä -sanoja, niin olen tekstilläni tähänki nähden koettanut kortiseni -vetää; näiden oudompien sanojen selityksen olen liittänyt kirjan -loppupuolelle. - -Selvyyden vuoksi olen kunkin laulun varustanut ainehistolla ja -päällekirjoituksella, joita, kuten tietty, ei alkutekstissä ole. - -Latinan kieltä tuntematonta lukiaa varten olen katsonut -tarpeelliseksi varustaa tekstin lyhyillä selityksillä, jotka -ovat enimmiten otetut H. Aminson'in "Kommentarier öfver Virgilii -Aeneis"-nimisen kirjan toisesta painoksesta, mutta osaksi myös -muualtakin. - -Ennen kirjan viljelemistä pyydän minä lukiaa hyväntahtoisesti -korjaamaan haitallisimmat huomatuista vioista ja painovirheistä, -mitkä ovat nähtävänä loppuun liitetyssä paino- y.m. virhe-luettelossa, -ja johon vielä liitettäköön, että sana suhahtain siv. 329, v. 474 on -oleva suhahtaa; niiden välttäminen painopaikan kaukaisuuden ynnä -muiden syiden vuoksi on ollut tavallista vaikeampi. [E-kirjassa e.m. -virheet korjattu.] - -Semmoisenaan, jommoiseksi sen olen voinut saada, tarjoan -suomennokseni Aeneidin tuttavuuteen haluavan yleisön käsiin. -Huomautukset, mitkä tapahtuvat sine ira et studio, s.o. kiukutta ja -kiivaudetta, otetaan kiitollisuudella vastaan. - -Suomentaja. - - - - -ENSIMMÄINEN LADLU. - -Aeneaan tulo Karthagoon. - - -Ainehisto. - -Johdanto. -- Junon viha Troijalaisia vastaan (v. 1-50). -- Juno pyytää, -näitä hukuttaakseen, Aeolon päästämään myrskytuulet raivoamaan (51-80). --- Myrsky (81-123). -- Neptunus asettaa myrskyn (124-156). -- Aeneaan -saapuminen Pohjois-Afrikan rantaan ja levähdys siellä (157-222). -- -Venuksen valitus Juppiterille Troijalaisten kovan onnen vuoksi ja -Juppiterin lohdutus (223-304). -- Aeneas kohtaa Venuksen, joka hänelle -selittää, mihin maahan hän oli joutunut ja lähettää hänet -- pilvehen -kätkettynä -- Karthagoon (305-417). -- Karthago ja sen muhkean -temppelin Troijan sotaa kuvailevat kuvat (418-493). -- Ilioneyn anomus -Didolle suojelemaan Troijalaisia ja Didon leppeä vastaus (494-578). -- -Aeneas, tullen näkyviin, kiittää tästä Didoa (579-612). -- Dido ottaa -ystävällisesti Aeneaan ja Troijalaiset vastaan ja käskee valmistamaan -juhlalliset pidot (613-656). -- Lemmetär neuvottelee poikansa kera, -kuinka he Didon hurmaisivat rakkaudella (657-696). -- Pidot Didon -hovissa (697-756). - - - Oon se, ku paimenten soraluikulla soittelin muinoin - laulua, sitt' eroten lehikoista ma naapuri-pellot - saatoin tottelemaan ehk' kuinkin ahnetta herraa, - -- maanmiesten hyväks työ, -- vaan nyt Mars'in kamalasta[1] - taistelust' ynn' urohosta ma laulan, jok' ensinnä Troijan 1 - rannoilt' Italiaan, Lationkin äärille saapui, - Salliman käskystä; paljonpa hän samos maita ja merta, - tahdost' ylhäisten, vihan kantavan Junonki vuoksi: - paljon kärsiä sai sodan aikana, siks kuni laittoi 5 - kaupungin sekä toi jumalat, Lation suku jost' on, - albalais-isät, niin myös Rooman korkeat muurit. - Kerroppa, oi Runotar, mikä syy tai loukkaus tenhon, - tai mitä surren hän, jumal'ruhtinatar, sysäs miehen - hurskaan, mainehikkaan niin moneen vaivahan, vaaraan? 10 - Moinenko täyttääpi viha myös jumalittenki mielet? - Kaupunki olj ijäkäs, jota Tyron hallitsi kansa, - Karthago, Italiast' etähällä ja suult' Tiberin vuon, - mahtava aarteiltaan, aseleikkihin innokas varsin: - Junon jot' yksinähän sanotaan yli kaikkia maita 15 - hallinnehen, Samonkin yli saaren. Tääll' asehensa, - täälläpä vaununsa olj; sen jo silloin kansoja tahtoi, - kiiihkeäst' toivoi vallitsemaan, jos Sallima sois sen. - Teukroin heimosta sill' oli kuullut nousevan kerran - miehen, jon hajottaa oli määränä Punien muurit; 20 - tästäpä kansan, laajalti hallitsevan, sodass' uljaan - koituvan viel Libyan tuhoks; päättänehen täten Parkkain. - Junopa, tuot' araksuin sekä muistaen entistä sotaa, - jot' oli armahan Argonsa puolesta Troijassa käynyt, - kun ei lähtenehet vihan syyt eik' katkerat murheet 25 - mielestä, mut Parisen yhä tuomio rintansa pohjaa - kalvaa, halveksitun ihanuutensakin syvä loukkaus, - ryöväillyn Ganymedesin arvo ja inhomans' kansa: - suuttuen kaikesta täst' etähäll' Latiosta hän esti, - heitellen Danaoin tylynkin Akhilleen karikkeita, 30 - Teukroja, ain' ulapalla; he kaikkia aavoja pitkin - harhasivat, kuten onnensa ohjas, mont' ajast'aikaa. - Näin tukalaa perustaa oli Rooman valtoa varsin. - Tuskin purjehtineet olivat Sikulein näkyvistä - halkoillen meren aaltoja vaahdokkait' ilomielin, 35 - kuin Juno, ikihaavoa kantaen rintansa alla, - näin nimes: "Täytysikös mun aivoitukseni heittää? - Teukrojen hallitsijaa muka Italiast' en ma pois sais? - Sen muka kohtalo kieltää! Eikös Argivo-laivat - polttaa voinut ja nää merehen upotellakin Pallas 40 - ainoan vimmatun Aijaan syyn sekä raivojen vuoksi? - Pilvestä linkoillen tuo Juppiterin ukonnuolen - laivat työns hajalleen, meret meuruellen vihureilla - rinnoin raadelluin hänet henkivän tuulispäällä - tempas ja sitten tuon kohen kallion särmeä paiskas. 45 - Vaan minä Juppiterin sisar, puoliso, myös jumalaisten - haltiatar tätä kansaa vastaan niin monet vuodet - taistella saan. Kenp' täst'edes Junon tahtoisi voimaa - palvella, ken enähän häll' uhreja nöyränä tehdä?" - Näitä kun haltiatar sydämessään kiihtyen mietti, 50 - Aeoliaan, vihurein kotihin tuli, raivoavaisten - myrskyjen seutuun. Laajassa luolassa Aeolus täällä - tuulet tuivertavat sekä myrskyiset väkipuuskat - hallitsi, kahlein nää masentain sekä vankeudella. - Harmissaan jyryten nämät vuoren telkien luona 55 - hurjina pauhaavat. Yleväss' asuen hovissaanpa - Aeolus hallitsee, vihat hilliten, mieliä tyyntäin: - ellei niin tekis hän, nepä maat, meret, korkean taivaan - tempaisi mukanaan ja ne niin sirottaisivat ilmaan. - Vaan isä kaikenvoipa ne mustiin luolihin kätki, 60 - peljäten tuot', ylevänki ne vuoren paadella peitti, - määräsi heillen myös kuninkaan, joka vahvana voisi - ohjia kiinnittää sekä laskea, käskyjen jälkeen. - Junopa tuot' anoen on lausehin näin nimeellyt: - "Sullen taivahisten isä kuin inehmoin soi herra 65 - aaltoja tyynentää ja ne tuulella, Aeolus, nostaa; - kansa, jot' en minä kärsi, nyt kyntää Tyrrhenin merta - Iliot' Italiaan sekä voitetut vieden Penaatit: - tuulet kiihottaos, ett' uppois laivojen keulat, - tai aja nuo hajalleen sekä heittele ruumihit mereen! 70 - Toist' on kymmentä varreltaan sulonymfia mulla, - joist ihanimman sulle ma annan Deiopean, - liittäen tuon sinuhun avioll', omakses ijäks lausun, - kanssas viettämähän vuoks ansiojes ikäpäiväs - kaikki ja saattamahan isäks sun ihanaisien lasten." 75 - Aeolus vastaa: "Haltiatar, sun työsi on käskyn - tutkia laatu, mut mun vain toivosi, käskysi täyttää! - Mulle sa valtani suot, jumalainkin suosion saatat, - sie minut myöskin teet jumalain aterjain osakkaaksi, - vinhain myrskyinkin sä mun autoit hallitsijaksi." 80 - Näinpä hän lausuttuaan löi valtikall' ontelon vuoren - syrjähän; ryntäsi tuulet nyt kuni riehuva joukko - sinne, joss' auk' oli tie, rajuten vihurillansa mailla. - Laskeupi merellen suvituuli ja myrskysä louna, - myös itä, yhdessä nuo meren meuruavat syvänteetkin, 85 - rannalle vyöryttäen yhä karjaspäit' jyrinällä. - Tästäpä miesten huuto ja köysien vinkuna syntyy. - Äkkiä peittävät pilvet Teukroilt' taivon ja päivän; - laskeutuu merellen nyt synkeä yö, sysimusta. - Maannavat jyrskähtävät, särähtyy säkeneihinsä taivas: 90 - kaikkipa miehillen tuhon joutusan rientävän uhkaa. - Aeneaan jäsenet vilust' äkkiä kohmehen käyvät. - Huoaten nostaa hän molemmat kädet taivoa kohden, - näin nimeten: "Oi, kolmasti, neljästi onnelliset ne, - Troijan, joill' yleväin oli sallittu muurien luona 95 - kuoll' isien näkyviss'! Oi, sie Danaoin uros uljas, - Tydeon poika, ma miks' en hukkua Ilioss' saanut - enkä sun kättes kautta jo siellä mun henkeni heittää, - joss' on julman Akhilleen keiholta kaatunut Hektor, - voimakas Sarpedon -- sekä joss' Simoïs-joki huuhtoo 100 - aaltojens' all' urosten asehet sekä jäntevät ruumiit?" - Näin hänen lausuissaan ulisten lyö pohjonen myrsky - äkkiä purjeihin sekä laineit' tähtihin nostaa. - Airot murskahuvat ja nyt kääntyvi keula ja laine - laitahan roiskahtaa sekä jyrkkänä vuorena uhkaa. 105 - Nuo ovat aaltojen harjalla, näill' on maa näkyvissä - lainetten välyksessä ja hiekalla telmivät tyrskyt. - Kolmet temmattuaan Suvi töytäyttää salasärkkiin, - särkkiin, joit' Itaalot meren keskus-alttariks kutsuu: - hirveä harjannet ulapalla; mut laivoa kolme 120 - seljältä Syrtteihin Itä tunkee (surkea nähdä), - rannoillen sysäten, ja ne hiekan vallilla kiertää. - Sen, joka Lykiolaiset, Oronteenkin vakamielen - kantoi, jäljestä päin hänen nähden hirveä laine - peittää: järkähtyy sekä suin päin aaltohon suistuu 115 - nyt perämies; mut paikallaan alus kertoa kolme - kierryttyään vajos viimein ahneesen kurimukseen. - Harvoja nähdään uiskelevan enähän ulapalla; - uiskeli laudat vain, urosten asehet, varat Troijan. - Ilionein tukevan aluksen ynn' urhon Akhaten, 120 - myöskin Abaan sekä sen, ijäkäs samos jolla Aletes, - voittaa myrsky ja kaikki ne liitteill' löyhentyneillä - vett' imevät tuhokasta ja rappeuvat rakoloihin. - Vihdoin suurella pauhulla kuohoavaks meren huomaa, - hyisenkin rajusään Neptunus ja syöveri pohjain 125 - liiaksi liikkuvan. Silloin aallon harjalta nostaa - leppeän pääns' sekä kummastuen merellen tähystääpi. - Huomaa Aeneaan alukset hajallaan yli seljän, - aaltojen, taivonki uhkaaman tuhon vaarassa Teukrot. - Kohtapa arvaa sen veli Junon kiukkujen syyksi. 130 - Luokseen Lännen kuin Idän kutsui; näin nimes sitten: - "Näink' ylen luotatten muka korkeahan sukuhunne? - Maan sekä taivaan vain sekaluttain heitellä, tuulet, - rohkeatten, jopa vain luvattain mokomat vesivuoret - nostaa! Kyllä mä teit' --! Mut on hillittävät toki aallot. 135 - Ett' edespäin toki niin hyvin suoria moisista töistä! - Tiehenne suoritkaa, kuninkaallenne viestinä vieden: - ei merivaltaa häll' ole, vaan mull', Onnetar suonut, - mullepa julman kolm'kärenkin! Hänen vallassa olkoot, - Kaakkoinen, kotiluolanne; Aeolus kerskukohon siell' 140 - linnassaan sekä hallitkoon vihurein komeroita!" - Näin nimeten nopeasti hän tyynentää meren kuohut, - pilvetkin pimeät hajottain palauttavi päivän. - Cymothoe sekä Triton työntävät kaikilla voimin - laivoja särkiltä pois; heit' auttaa kolm'kärellään hän; 145 - aukaisee, tyventäin meren, Syrttien hiekkaset renkaat: - sittepä rattaillaan meren selkää lentäen kiitää. - Niinkuin suuressa kansassa joskus, noustua melskeen, - rahvas kurja ja raaka kun raivoissaan elämöipi: - soihdut jo lentelevät, kivetkin jopa; tuop' aseheita 150 - raivo: jos silloin nää osuvat näkemään uron hurskaan, - ansiokkaan, niin ääneti kuulevat hörkössä korvat; - mieliä johtaa hän sanoillaan, tyvennyttävi rinnat: - näin asettui ulapan koko pauhina; katsoen sitten - taas merellen, isä, pilvettömään siniseen ylä-ilmaan 155 - ohjailee hevoset sekä vaunussa lentäen liitää. - Aeneaan väsyneet toverit, lähisimpähän rantaan - pyrkien päästäkseen, Libyan maan kääntyvät seutuun. - Pitkänpä vuonon pääss' sia on; sen luo satamaksi - saari, jonk' rantoja vastaan törmättyään meren aallot 160 - murtuen haarouvat täst' tuon etäisiin lahermoihin. - Laajat siellä ja tääll' ovat kalliot; taivasta kohden - tunturit päällekkäin ylenee; mut vuorien juurell' - laajalti on meri tyyn'; on vuorella aukea tanner - välkkyävän salon keskellä; siellä on synkeän jylhä 165 - horhon kalve ja vastassa paatten kattama luola; - -- tääll' ovat läikkyvät lähteet, luonnonki veistoa istuin - louhessa: nymfien kotj. Ei laivoja oo väsyneitä - tarvis ankkurihin tai nuorihin kytkeä täällä. - Tännepä kokoon haalitun seitsemän laivansa kanssa 170 - Aeneas tuli: maallen päästyä riemastuneina - rientävät kilpahan Teukrot rannoillen halutuille, - hiekalle laskeakseen meren hyydyttämät jäsenensä. - Ens' kypenenpä Akhates iskeä nyt pirahutti, - tartuttain tulen lehtihin siitä hän kuivia otti 175 - luoksensa sytykkeitä ja liehtoi taulasta liekin. - Veestäpä viljoa turmeltunutta ja jauhomaneuvot - tuovat vaivoistaan väsyneinä ja aikovat sitten - liekillä kuivattaa hedelmät ja ne paasilla survoo. - Vuorelle Aeneas kavuten tähän aikahan katsoo 180 - aavallen ulapall' ylen ympäri, josko hän huomais - tuulen vieminä Antheiaan tahi Frygialaisten - haaksia, tai Kapyn tai aseheit' takakeulalla Kaikon. - Ei näe laivaakaan, mut huomaa rannalla kolme - hirveä harhoavan; heti näiden jälkehen seuraa 185 - aimosa lauma, mi laitumenaan piti laaksoa laajaa. - Hän pysähtyin käsilleen heti tempaa joutusat nuolet, - joutsen ja keihäät, joit' oli kantanut kelpo Akhates; - johtajat ensinkin kenokaulat ja haarukkasarvet - kaataa, muitakin sitten, kaikottain koko joukon 190 - ampuen karkoittaa pakohon viheräisihin metsiin; - eik' sinis hän lopeta, kunis kaatoi seitsemän aimo - raavasta maahan ja näin sai kullekin laivalle yhden. - Sieltä hän valkamahan läks, joss' omilleen jakoi saaliin. - Viinejä, joit' oli oiva Acestes kaatanut leiliin, 195 - rannalla Trinakrian heill' antaen muonaksi matkaan, - kaataa; sitten näin lohuttaa murehelliset mielet: - "Oi toverit, kova kohtalohan jo on tuttumme vanha, - oi kamalampia nähneet, suonee kai lopun luoja - näillenkin, kiviriutat kun pauhavat nähdä jo saitte; 200 - Scyllan kauheat luodot ja Kykloopeinki te paadet - saitte jo kestää! Uljastukaat sekä pankate mustat - pois murehet! Ehk' joskus hauska on näitäkin muistaa. - Kohtalojen monenlaisten ja niin monen rettelön kautta - aijomme ain' Latioon ast', joss' on Sallima meille 205 - säätänyt rauhaisat majat; siellä on nouseva Troija. - Mielenne karkaiskaat ilosempaa toivoen aikaa!" - Lausui näin ja hän huolista sairaana sydämessään - toivoa teeskeli, mut syvän murheens' rintahan kätki. - Saaliisen käsin käyvät ja einetten varustukseen: 210 - taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset; - näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää; - rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen. - Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin - nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta. 215 - Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät, - ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden, - häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö - vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan. - Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen 220 - surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa - onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon. - Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin - merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita, - rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan 225 - seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa. - Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle - surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä, - näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin - kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla, 230 - kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi, - kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta - Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri? - Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus, - vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen 235 - syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän - sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti? - Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi - itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta. - Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä. 240 - Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri? - Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun - päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten - lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon - virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna 245 - tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa - painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin - suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten - taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii. - Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan, 250 - sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin - vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta! - Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?" - Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen - muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan, 255 - suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä: - "Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni - muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan - näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin - saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä! 260 - Aeneas, näet, -- kerron, kun sua tuo suru kalvaa, - laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt --, - kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat - kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat, - herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas, 265 - kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'. - Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks, - -- Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta --, - kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta - hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää 270 - Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks. - Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa - Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas, - Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy; - tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan, 275 - vallan itselleen anastaa, perustain varustukset; - kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu. - En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna, - vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno, - nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa, 280 - toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan - vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii. - Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika, - jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen, - Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa. 285 - Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar, - jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet; - (Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon). - Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista - varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle. 290 - Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu. - Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus - määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman - telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks - istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at 295 - kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo." - Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen - toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori - kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä - onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman 300 - siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui. - Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet - tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar - leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan. - Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon, 305 - päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu, - millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui, - ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti) - vai inehmot, -- tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää. - Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään 310 - lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee: - itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain - lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates. - Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan, - neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin 315 - vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa - thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa. - Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi, - vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan; - polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve. 320 - Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle, - näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun, - kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa, - taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?" - Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika: 325 - "En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas, - -- miks sua kutsuisin? -- oi neito; sill' ei ole kasvos - eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan, - tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet? - Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista; 330 - neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan - joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna - eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa. - Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles." - Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa. 335 - Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä, - kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon. - Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan: - tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi. - Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden 340 - paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet! - Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen! - Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus - puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti; - neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla 345 - tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens' - Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista. - Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon, - kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä, - huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa 350 - miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen - lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti. - Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu, - häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla: - kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan 355 - näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa. - Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta, - tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta, - aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa. - Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii. 360 - Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo - tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat, - kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin - matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä. - Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet, 365 - jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan, - paikkaa ostettuaan, -- min vuoksi sen on nimi Byrsa -- - vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää. - Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta, - minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle 370 - huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi: - "Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis - kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla, - ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi - Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille 375 - kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta, - rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky. - Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt' - taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain - kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku. 380 - Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta - laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan; - tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi. - Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita, - Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan 385 - sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi: - "Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa - hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit. - Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä! - Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas 390 - ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan, - jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein - neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän, - joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu - taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa 395 - heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata. - Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät - suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain, - niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee - valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne. 400 - Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!" - Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä, - ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät; - jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta - käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt 405 - äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista: - "Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat - poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä - liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?" - Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä. 410 - Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti, - umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein, - ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi, - matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä. - Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä 415 - huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen - suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet. - Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan. - Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa - nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä. 420 - Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen; - portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä. - Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet; - linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä; - huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin; 425 - tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali; - toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut - korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita - vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella: - kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa, 430 - päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita - poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä, - tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen, - taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan - tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät: 435 - kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta. - "Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu - Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo. - Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin, - hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa. 440 - Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto, - joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit, - löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja - jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa - niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina. 445 - Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen - Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin; - joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet - portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan. - Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta 450 - pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti - onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais. - Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain, - suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta, - taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo, 455 - ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi - huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin, - näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin. - Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka - tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates? 460 - Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo; - täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet. - Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!" - Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin - huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa. 465 - Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona - taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo; - tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles. - Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson - teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa, 470 - tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti, - kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan - laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää. - Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet, - -- poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi --, 475 - kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin, - ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas - tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa. - Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin - Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon 480 - vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät. - Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata. - Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa - Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles. - Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas, 485 - kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin, - kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa. - Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein, - joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan. - Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa 490 - raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää, - vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat, - impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes. - Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen, - kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo, 495 - niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin - saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko. - Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä - vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa - Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä 500 - harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa; - hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan; - semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki, - kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita. - Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan, 505 - suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu. - Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä - määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää; - äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa - tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon, 510 - kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky - heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä. - Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten - pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää - tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto. 515 - Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä - onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat, - miks tulivat? -- Valitut näet pursista kaikista miehet - saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin. - Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin, 520 - vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa: - "Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan - Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla, - Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin, - pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta, 525 - hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki! - Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet - tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään; - ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli. - Paikka on, -- Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu, 530 - kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä, - Eenotrit ovat sen asukkaita, -- nyt Italiaksi - kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen. - Tänn' oli matkamme; - äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät 535 - vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla - saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin - keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin. - Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin - armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta, 540 - seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan. - Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan, - peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa! - Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään - hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi; 545 - täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän - eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon, - varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin - lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat, - pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes. 550 - Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat, - hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää; - sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme, - lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille; - vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin, 555 - peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo, - niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin, - josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!" - Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan - näyttivät Dardanidat. 560 - Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden: - "Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli! - Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin - huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki. - Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan 565 - kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut? - Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä - aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista! - Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot, - taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen 570 - saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken. - Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne? - Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte! - Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset. - Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn 575 - saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan, - käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat, - jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi." - Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten - kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin 580 - lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates: - "Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu? - Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait! - Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme - hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen." 585 - Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi - usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui. - Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain, - kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna; - äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden, 590 - loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin: - niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa - tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta. - Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui, - hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on 595 - Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu. - Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit, - meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä - kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot - kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän 600 - tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen, - eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun! - Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään - ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto, - varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta, 605 - sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat! - Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee - laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet, - aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää, - missäpä vain asusin!" -- Nimes näin sekä Ilioneystä 610 - kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta, - sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita. - Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens', - sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui: - "Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina 625 - vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää? - Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin - Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona? - Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen - Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon 420 - turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren - ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti. - Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet - tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten. - Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä, 425 - syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa. - Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme! - Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni - vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan. - Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!" 630 - Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa, - määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan. - Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää - Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa, - ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon 635 - riemastuttavat lahjat. - Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti, - suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit: - siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt, - pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan 640 - taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja, - miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain. - Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa), - laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että - kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan. 645 - Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli. - Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä, - tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan, - siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi, - Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut 650 - Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan; - häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda: - paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin, - tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet - helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun. 655 - Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates. - Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii, - keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido - Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan - lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais. 660 - On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset - mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa. - Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi: - "Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri, - sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet, 665 - turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin! - Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes - Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon - kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa. - Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi, 670 - lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään, - ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii. - Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon - valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain - lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis. 675 - Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule! - Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan - mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo, - jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden. - Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon, 680 - taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken, - ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi. - Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi - vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot, - että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido, 685 - herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell', - silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot, - lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!" - Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet - poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus. 690 - Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta - rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten, - vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin - kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee. - Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido, 695 - lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita. - Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan - sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen; - myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi; - kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille. 700 - Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa - tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt. - Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on - ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito; - olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä 705 - palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat. - Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta; - pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin. - Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan, - muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta, 710 - harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj. - Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri, - ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo - lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta. - Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut, 715 - kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella, - Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään - riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä, - haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain - tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon 720 - Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen - unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan. - Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät - vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita. - Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu 725 - laulu ja kultaillultapa laelta jo kiiltävät kirkkaat - kruunut, ja loisteellaan vaha-soihdut voittavat yösen. - Didopa maljan, sen timanteista ja kullasta raskaan, - vaatii, sitt' tämän viinillä täyttää; Belosta asti - tuota jo heimonsa käytti; nyt hiljaisuus hoviss' syntyy: 730 - "Juppiter, vierasten lait määrännees taru kertoo, - teeppä sä Puuneillen sekä Troijastakin eronneille, - päivyt tää ilosaksi ja ainakin muistettavaksi! - Lahjoittaos ilos Bakkho ja siekin ehtosa Juno! - Viettööten tekin, Puunit, juhloa suosiollisna!" 735 - Virkki ja pöydällen kaas viiniä tilkan ja ensin, - uhrattuaan, sitä hiukan huulillansa hän maistaa; - rohkaisten ojentaa Bitiolle sen sitten. Se julma - tyhjensi vaahtoavan pikarin ihan tilkkahan asti; - muut ylimykset sen jälkeen. Kultasta kannelta soitti 740 - hapsikas Jopas niin kuin hänt' oli neuvonut Atlas. - Lauleli retkiä kuun sekä auringon pimennykset; - mist' on ihmissynty ja karjan ja vetten ja liekin, - Arkturon, vesikkäin Hyadain, Otavais-parin tähtein, - mintähden merehen niin varhain talvinen rientää 745 - aurinko, taikkapa yö miten niin lyhenee kesäsillä. - Puunit innokkaast' taputtaat, heit' Dardanot seuraa. - Näin koko yön puhellen monenlaisia onneton Dido - vietti ja huomaamattahan täyttyi rakkaudella: - paljon kons' Priamosta hän tieteli, Hektoristai kons', 750 - kons' mityset asehet oli, kun tuli Koittaren poika, - milliset Diomedeen hevot ynnä min lainen Akhilles. - "Noh, mut kertoileppa, o vieras, ens'alust' alkain", - lausuu, "sie Danaoin kujehet, sukus onnettomuudet, - ynn' omat seikkailus! Jopahan vuos seitsemäs vieree 755 - harhaellessasi sun nyt kaikkea maata ja merta!" - - -Viitteet: - -[1] Neljässä alkuvärsyssä, joista monet epäilevät, tokko ne ovatkaan -Vergilion sepittämiä, viitataan runoilijamme sepittämiin teoksiin, nim. -paimenlauluihinsa (Bukolika) ja oppirunoihinsa maanviljelyksestä -(Georgika) sekä vihdoin käsillä oleviin Aeneidi-lauluihinsa. -- Mars -oli Roomalaisten sodanjumalan nimi. - -V. 1. "Urohosta", nimittäin Aeneaasta, Ankhisen pojasta, joka oli -Troijan etevimpiä urhoja ja jonka Verg. otaksuu Rooman kansan -kanta-isäksi. -- "Troija" oli kaupunki, jonka Kreikkalaiset n. v. 1184 -e.Kr. hävittivät Vähässä Aasiassa. - -V. 2. "Latio" (lue: Laatsio) oli sen maakunnan nimi, johon Rooman -kaupunki oli perustettu. - -V. 3. "Sallima" = Luoma, Kohtalo (roomal. Fatum) oli kaikkea johtava -salainen valta, jonka säännösten alle ajateltiin jumalainkin täytyvän -nöyrtyä. - -V. 4. Juno, pääjumalan Juppiterin puoliso ja sisar, oli avioliittojen -suojelija ja jumalattarista ylin. - -V. 7. "Albalais-isät", s.o. Alba-Longan kaupungissa asuneet -Roomalaisten esi-isät; Alba-Longan perustajaksi mainitaan Aeneaan -poikaa Askaniusta, mutta Rooman kaupungin perustajaksi tuli tään -jälkeläinen Romulus (n. v. 753 e.Kr.) - -V. 13. Karthago oli ikivanhan Tyron kaupungin siirtolais-kaupunki, -jonka Tyrosta paennut tyytymätön joukko oli naisen Didon johdon alla -perustanut Libyan maakuntaan pohjois-Afrikassa (lähellä nykyistä -Tunis-kaupunkia); tämä tapahtui historian otaksumisen mukaan vasta -n. v. 880 e.Kr. -- Tiber (nyk. Tevere) on virran nimi, jonka varrelle -Rooma on perustettu. - -V. 16. Samos oli eräs Kreikkalaisten asuma saari Egean meren -pohjoispuolella, jossa Junolle osoitettiin suurinta kunnioitusta. - -V. 19. "Teukroin" s.o. Troijalaisten; näin nimitetään Troijaisia -välistä erään esi-isänsä Teukerin mukaan. -- V:ssä 19 ja 20 -tarkoitetaan roomalaista sotapäällikköä Scipiota (nuorempaa), -joka v. 146 e.Kr. hävitti Junon suosiman Karthagon. - -V. 22 "Parkat" = Onnettaret, joita oli 3, nimittäin: Klootho, joka -kehräsi, Lakhesis, joka mittasi, ja Atropos, joka katkasi elämän -onnen langan. - -V. 24. Argos oli eräs Kreikan maan kaupunkeja; tässä, kuten usein -muulloinkin, runoilijamme käyttää osan nimeä kokonaisen, Kreikan -kansan asemasta. -- Troijan sodan kertoo taru syntyneen näin: Kun Ftian -kuningas Peleys ja merenneito Thetis viettivät häitään, kutsuttiin -kaikki jumalat ja jumalattaret vieraiksi paitsi riidan jumalatarta -Eris'tä, koska peljättiin hänen tapansa mukaan, häissä riidan nostavan. -Tuosta vihoissansa viskasi Eris hääsuojaan kulta-omenan, jolle oli -kirjoitettuna: "kauneimmalle." Jopa nousikin tästä riita, varsinkin -kolmen etevimmän jumalattaren, Junon, Minervan ja Venuksen kesken, koska -jokainen piti itsensä kauneimpana. Riidasta päästäkseen, päättivät he -sen jättää Troijan kuninkaan Priamon pojan Paris'en ratkaistavaksi, ken -heistä tuon kulta-omenan oli saapa. Tultuaan Pariksen luo, kun tämä oli -parhaillaan isänsä laumoja kaitsemassa, koetti jokainen heistä -lupauksillaan taivuttaa hänet puoleensa. Juno lupasi, jos hän -kultaomenan saisi, Parikselle kunniaa ja valtaa, Minerva, viisauden -jumalatar, viisautta, ja Venus (= Lemmetär), kauneuden jumalatar, -kauneimman puolison. Paris antoi kulta-omenan Venukselle. Kiitokseksi -tästä johti hän hänet Spartaan kuninkaan Menelaon luo vieraisiin, jolta -Paris sittemmin ryösti hänen puolisonsa, sen ajan kauneimman naisen, -Helenan, ja vei hänet Troijaan. Tätä vääryyttä kostamaan nousi koko -Kreikan kansa ja siitä sai Troijan sota alkunsa, joka 10 vuotta -kestettyään, päättyi Troijan hävityksellä. - -V. 28. Ganymedesin, Troijan kuninkaan pojan, jonka Juppiterin kotka oli -ryöstänyt, teki Juppiter juomanlaskiakseen. - -V. 30. "Danaoin", näin nimitetään Kreikkalaisia erään esi-isänsä -Danaus'en jälkeen. -- Akhilles, edellämainitun Peleyn poika, oli -kuuluisin kreikkalainen urho Troijan sodassa. - -V. 34. "Sikulein" = Sicilian saaren asukkaiden näkyvistä, jossa Teukrot -harhamatkoillaan viimeksi olivat olleet. - -V. 40. Pallas on Minervan kreikkalainen nimi. - -V. 41. Aijax, Oïlein poika, oli häväisnyt Minervan templin Troijassa. - -V. 51. Aeolia (lue: Eeolia) oli maakunta Kreikanmaan luoteiskulmalla. - -V. 68. Ilio on Troijan toisintonimi. -- "Penaatit" oli kotijumalain -kuvia, joiden luultiin suojelevan kotia; kullakin perheellä samoin kuin -valtioillakin olivat omat suojelus-penaatinsa. - -V. 71, Nymfit olivat jumalattarien palvelusneitoja. - -V. 97. Tydeon poika oli kuuluisa kreikkalainen urho Diomedes, joka -kerran oli vähältä tappaa Aeneaan. - -V. 99. Hektor, Priamon poika, oli urhoollisin Troijalaisista, jonka -Akhilles voitti ja kaasi. - -V. 100. Sarpedon, Juppiterin poika ja Troijalaisien liittolainen; -hänet kaasi Akhilleen ystävä Patroklos. -- Simoïs oli erään virran -nimenä, jonka läheisyyteen Troija oli rakennettu. - -V. 108. "Suvi" s.o. Etelätuuli. - -V. 111. Syrtit, vielä nytkin saman nimiset lahdet Afrikan -pohjoisrannalla. - -V. 114. "Hänen nähden", nim. Aeneaan. -- Orontes, Ilioneys, y.m. -tällä kohtaa mainitut olivat Aeneaan kansalaisia. - -125. Neptunus, sama kuin Suomalaisten Ahti, oli meren jumala, -Juppiterin ja Junon veli; hänen valtansa merkkinä oli kolmikärkinen -hanko. - -V. 144. Cymothoe ja Triton olivat meren neitoja, samaa kuin -Suomalaisten Wellamon neidot. - -V. 161. "Lahermoihin" = lahdermoihin = lahdenpohjukoihin. - -V.. 195. Acestes oli troijalaisen kuninkaan nimi Sicilian saarella, -jonka luona Teukrot olivat viimeksi vierailleet. - -V. 196. Trinakria, s.o. kolmikärkinen, -- niin kutsuttiin Siciliaa -myöskin, sen kolmikulmaan vivahtavan muodon vuoksi. - -V. 201. Scylla ja Kharybdis oli vaarallisten meren kurimusten nimenä -kummallakin puolella Sicilian ja Italian välistä, Messinan salmea. -- -"Kyploopit" (s.o., "ympyräsilmät") oli julmien jättiläisien nimi, -joilla taru kertoo olleen vain yhden silmän (luultavasti tulivuorien -personifikationeja). - -Värsyissä 220-222 mainitut olivat Aeneaan tovereita. - -V. 242. Antenor purjehti Troijan hävityksen jälkeen pitkin Adrian -merta sen pohjoispäähän, jossa, Venetian tienoilla, nousi maalle ja -perusti pohjois-Italiaan Patavon (nykyisen Paduan) kaupungin. - -V. 244. Timavo on erään joen nimi Pohjois-Italiassa. - -V. 248. Dardanolaiset = Troijalaiset; Dardanus oli Troijalaisten -esi-isä. - -V. 257. Cytherea oli Venuksen lisänimi, Cytheran saaren mukaan, jossa -häntä palveltiin. - -V. 258. Lavino oli erään, Aeneaan Latioon perustaman kaupungin nimi. - -V. 266. Rutulot olivat eräs kansa keski-Italiassa sekä Aeneaan -kiivaimpia vastustajoita, kun tämä saapui Italiaan. - -V. 273. Mars on sodan jumalan nimi. - -V. 275. Tarun mukaan oli susi sotaisen Romulon imettäjänä. - -V. 284. Assarakos oli Ankhisen isänisä. -- Mykene oli erään kaupungin -nimi Argolin maakunnassa, Kreikassa; se oli Menelaon veljen Agamemnonin -asuinpaikka. - -V. 285. Ftia, kaup. Thessaliassa, Akhilleen syntymäpaikka. - -V. 286. Caesar = kuuluisa Julius Caesar. - -V. 289. Olympo on kreikkalaisten mukaan paikan nimenä, jossa heidän -jumalansa asuivat (= taivas); Thessaliassa on myös samanniminen vuori. - -- "Idänmaan tavaroista." Tällä tarkoitetaan Caesarin retkeä -Mithridateen poikaa Farnaacesta vastaan V. Aasiassa. - -V. 292. Vesta oli yhteisen turvallisuuden ja yksimielisyyden jumalatar. --- Remus oli Romulon veljen nimi. -- Qvirinon nimellä palveltiin -Romulusta tään kuoleman jälkeen jumalana. - -V. 294. Sotaakin palveltiin jumalana. -- "Sodan portit" tarkoittaa -sodan jumalan Janon temppelin portteja, jotka vain sodan aikana -olivat auki. - -V. 297. "Maijasta siinnyt" = Merkurio, Juppiterin ja Atlaan tyttären -Maijan poika, jumalitten airut. - -V. 302. "Puunialaisten"; nimi on luult. latinalainen muoto -foinikialaisten nimelle; Karthago oli Foinikilaisten (l. Feniciläisten) -perustama. - -V. 316. Harpalyke oli, tarun mukaan, erään naissotilaan, Amazonin -nimenä. - -V. 317. Thrakianmaa oli kuuluisa hevosistaan. -- "Idän", s.o. -itätuulen. - -V. 329. "Febon sisar" oli Diana, metsästyksen jumalatar. - -V. 337. "Kothurno" oli korkea puolisaapas, jota käytettiin -metsästyksellä oltaissa. - -V. 338. Agenor oli Didon esi-isiä. - -V. 343-347. Venus, pysyäkseen tuntematonna, kertoo tässä kansan -tapaan, asialle luonnollista järjestystä noudattamatta. - -V. 367. "Byrsa" (vert. "pörssi") merkitsee vuotaa; taru kertoo heidän -leikelleen vuodan hienoiksi remeleiksi, joilla saattoivat kiertää -suuren alan. - -V. 374. Vesper on iltatähti. - -V. 380. Dardarius, Troijalaisten esi-isä, oli Juppiterin ja Elektran -poika. - -V. 394. "Juppiterin lintu" = kotka. - -V. 403. Ambrosia oli jumalain hyvähajuinen voide, jolla he itseään -voitelivat; se oli myöskin heidän ruokanaan. Heidän juomansa nimenä -oli nektar. - -V. 406. Tarun mukaan oli Aeneas Venuksen ja Ankhisen poika. - -V. 415. Pafo oli kaupunki Cyperin saarella, Venuksen mielipaikka. - -V. 416. Saba oli vanha kaupunki Arabiassa, vanhaan aikaan maailman -kuulu hyvänhajuisista lemuaineistaan. - -V. 446. Sidon oli Foinikilaisten toisen pääkaupungin nimi. - -V. 466. Pergamo oli Troijan linnan nimi. - -V. 469, Rheso oli thrakialainen kuningas, Troijalaisten liittolainen. -Ennustuksen mukaan ei olisi Troijaa voitu valloittaa, jos hänen -hevosensa olisi saaneet juoda Xanthon joesta; ennenkuin sitä ehtivät, -varasti ne öiseen aikaan Tydeon poika Diomedes. - -V. 474. Troilus oli eräs Priamon poikia. - -V. 485-488. Priamo rukoili polvillaan Akhillesta, että saisi haudata -poikansa Hektorin ruumiin. - -V. 489. Memnon oli mustien Afrikalaisten johtaja, Priamon sukulainen -ja liittolainen. - -V. 490. Amazoneiksi kutsutaan erästä tarumaista sotaista naiskansaa, -joka oli myöskin Troijalaisien liittolaisia. - -V. 498. Eurotas, virta Lakoniassa Kreikan maalla, jonka rannalla -Spartan kaupunki oli. -- Cynthia oli vuoren nimenä Delos'en saarella -Arkhipelagissa sekä oli, tarun mukaan, Apollon ja Dianan syntymäpaikka. - -V. 502. Latona oli Apollon ja Dianan äidin nimi. - -V. 530. Hesperiaksi kutsuivat Kreikkalaiset Italiaa sen vuoksi, että -sen asema oli heidän kotimaastaan länteen päin. (Hesper = ilta, länsi). - -V. 532. Eenotrit olivat kreikkalaisia (Pelasgeja), jotka olivat -Kreikasta sinne siirtyneet. - -V, 560. Dardanidat = Troijalaiset. - -V. 569. "Saturnus'en pellot", s.o. Lation maakunta, jossa Juppiterin -isän Saturnon sanotaan ennen hallinneen. - -V. 570. "Erykon rajat" = Sicilia, sen kuninkaan Erykon mukaan. - -V. 590, "Äitipä", nim. Venus. - -V. 592. "Paroksen kivi" tarkoittaa valkoista marmoria, jota saatiin -Paroksen saarelta (Arkhipelagissa). - -V. 624. Pelasgit olivat Kreikanmaan alku-asukkaita. - -V. 635. Bakkhus oli viinin jumala. - -V. 658. Kupido (= Amor) oli Venuksen, ampumaneuvoilla ja siivillä -varustettu, sokea poika ja äitinsä apulainen. - -V. 661. Tyyrolaiset, jotka olivat kauppaa käypää kansaa, olivat -kuuluisat kavaluudestaan. - -V. 681. Idalion (myös Idalia) oli erään vuoren nimi Venuksen -mielikkisaarella Cyperillä. - -V. 741. Tarun mukaan oli Atlas eräs Mauretanian kuningas ja -tähtitieteen oppinut, mutta joka sitten tuli muutetuksi Atlas vuoreksi. - -V. 744. Hyadat, eräs pienempi, seitsentähtinen, V-muotoinen tähdistö, -jonka nousun luultiin tuottavan pitkällisiä sateita. - -V. 751. "Koittaren (= Auroran) poika" tarkoittaa Memnonia, Troialaisten -liittolaista. - - - - -TOINEN LAULU. - -Troijan hävitys. - - -Ainehisto. - -Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). -- Puuhepo, -täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien -lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). -- -Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). -- Kreikkal. -Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia -kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).-- Laoko'onin -kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). -- -Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää -siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). -- Hektorin haamu herättää unesta -Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää -taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369). --- He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat -aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua -tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan -(370-437). -- Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä -(438-505). -- Priamon kuolema (506-558). -- Aeneas huomaa Helenan -piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä -Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes -omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). -- -Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään, -tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). -- Pakomatkalla -eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli -turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa -(721-795). -- Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille -(796-804). - - - Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki. - Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi: - "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar, - kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan - mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa, 5 - jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten - tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä - kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää - kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii. - Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme 10 - lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa, - vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii, - mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt - päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa, - vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa, 15 - valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks; - sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine. - Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee - arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla - vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut. 20 - On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari, - aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta, - nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka; - tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan. - Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan; 25 - siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija. - Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin - rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa. - Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta, - laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner. 30 - Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa, - ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes - neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan, - -- viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty. - Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli, 35 - syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan - lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan, - taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset. - Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa. - Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä 40 - linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne, - huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä? - Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden - lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys - on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu, 45 - taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks, - huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis, - tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte! - Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!" - Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään 50 - hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan. - Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä - kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu. - Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja, - jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin, 55 - Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna! - Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni, - paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset - suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni, - että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan 60 - laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen, - pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse. - Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana - Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa. - Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä 65 - tuntemahan opi kaikki! - Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä, - niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä: - "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?" - lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin, 70 - joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään, - kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?" - Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken - suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi, - mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki? 75 - Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille: - "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon, - kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani; - ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin - saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane! 80 - Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen - Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan; - tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään, - väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa - vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä. 85 - Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi - taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain. - Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten - neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti. - Vaan kun sitten Ulysseen -- empä mä outoja kerro -- 90 - tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui: - mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin, - äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta. - En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa, - jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus 95 - voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti. - Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys - uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen - kieroja juoruja, -- näit' tamineita hän mestarin lailla - käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa -- 100 - Niin, -- mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan? - Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot - teill' ovat, -- kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät! - Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat." - Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä, 105 - aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta. - Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa: - "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan, - rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä, - -- oi, jos sen oisivat tehneet! -- vaan usehin merell' esti 110 - heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna. - Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu - valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet. - Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt - laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi: 115 - 'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin, - oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan; - Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas - pyydettäköön!' -- Tää tieto kun kansan korvihin ehti, - mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki, 120 - -- keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo? - Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan - luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten - tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa - kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat. 125 - Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin - yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta. - Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu - niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää. - Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki, 130 - sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks. - Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot, - suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle. - Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän, - myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä 135 - kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan. - Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla - nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää; - ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks - vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain. 140 - Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt', - jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla - viel' olemass', -- sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä, - säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!" - Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme. 145 - Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee, - miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten - lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka; - meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin: - Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi? 150 - Miks sen aikoivat, -- pyhäköksikö vai sotakoneeks?" - Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla - tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa: - "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta, - vieraiks miehiksen' anon", -- hän nimeää, "pyhät veitset, 155 - kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin: - onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet - rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella - aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä! - Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena 160 - vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan! - On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni - ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa - tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses - Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä 165 - ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa; - tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä - impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa; - onnipa muuttuikin Danaoin, -- täst' aivan se raukes, - voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui. 170 - Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti. - Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta - silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki - raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin -- sepä kummaa! -- - näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen. 175 - Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas, - eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija, - elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi - tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät. - Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että 180 - saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten - äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas. - Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks, - että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään. - Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas 185 - hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi, - ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää, - suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa. - Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin - turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset 190 - (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!). - Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne, - silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein - muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme." - Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon 195 - valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä, - joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles, - kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa! - Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi, - kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta. 200 - Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi, - uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti; - silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi - jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta; - kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan; 205 - aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat - pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi - merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä; - vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan; - noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin 210 - luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen. - Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin - kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit - kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain - syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä; 215 - tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi - heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin. - Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan - kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä. - Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki, 220 - nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe; - tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset, - niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes - karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa - kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy, 225 - korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla, - siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy. - Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin - mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin - saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää 230 - puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään. - "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho - pyydettäköön!" -- väki huutaa. - Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta; - työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät 235 - jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet. - Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein - piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa - virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen; - uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy. 240 - Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut - Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin - kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet. - Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta, - turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen! 245 - Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista, - tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään. - Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut, - templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti! - Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan 250 - yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans' - Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan - vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas. - Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko - kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon, 255 - kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki - leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon - kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan - Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee - onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan 260 - päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys, - luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas, - poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon, - myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos. - Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan; 265 - vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki - lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta. - Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta - virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja. - Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa, 270 - kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti, - vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän - mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain. - Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta - muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena, 275 - taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta; - parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset, - ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona - hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin - urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna: 280 - "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva, - miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä - seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun - miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain - jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot 285 - kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?" - Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna, - vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu: - "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun! - Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija! 290 - Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme - ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt. - Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa: - viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit, - jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!" 295 - Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan, - huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta. - Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot; - ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä - puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi; 300 - äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske. - Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen; - tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin - paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten - kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki 305 - pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten - virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot, - töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan. - Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet. - Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein 310 - voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu; - liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet; - nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet. - Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi, - mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun, 315 - linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi - mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu. - Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika - Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa; - kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta 320 - pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy. - "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?" - Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu: - "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki! - Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin 325 - verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti - Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka. - Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee - miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää, - voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa, 330 - noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan; - keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon; - tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin - seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat - vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä." 335 - Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän - tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys, - jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto. - Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus, - kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin, 340 - yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus, - Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui - hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa; - toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan, - tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa 345 - huolinut ennusteist'. - Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina, - näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan! - Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista - suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette: 350 - kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä, - -- ainoa turvamme -- poistuivat; sytytettyä linnaa - autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis! - Ainoa voitettuin menestys on -- hyljätä toivo!" - Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin 355 - raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä - ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet - kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa - kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun - keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso. 360 - Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset - mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat? - Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu; - pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla - loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit. 365 - Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot; - kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja - suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma - kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu. - Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä 370 - kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan - tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa: - "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte? - Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin - vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!" 375 - Äänsi ja äkkiähän tuo, -- sill' epäeltävä kuului - vastaus --, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas. - Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas. - Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa, - astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis, 380 - kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa: - Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui. - Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan; - paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita - sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni. 385 - Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu: - "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin - näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme: - kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle! - Valheko, kuntoko, -- ken sodass' paljoa huolisi tuosta? 390 - Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten - töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven - yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan; - tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki - verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin. 395 - Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein, - ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä, - laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille. - Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan - suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa 400 - kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan. - -- Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo! - Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä, - hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti - silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan; 405 - silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet. - Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus: - siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen. - Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun. - Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy 410 - kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha, - -- helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta. - Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto - saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias, - kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko 415 - niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet - syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna - kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun - Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat. - Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä 420 - saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme, - kääntyvät nyt takasin, -- hepä ens' valekilvet ja keihäät - huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen. - Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus - Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona 425 - kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista - Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä: - niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin - hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho, - ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon! 430 - Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin - kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa - vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi - sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen; - Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha 435 - olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka; - rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku. - Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään - muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais, - niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin 440 - näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin. - Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti - kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten - kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon. - Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin 445 - parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen; - näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää, - maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita - syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen - muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan. 450 - Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy, - miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa. - Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen - johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin; - tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti, 455 - seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin, - kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa. - Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan - paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta. - Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni, 460 - jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin - helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä; - tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat - huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä - riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja 465 - räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle - kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa, - eikäpä muu aselaatu. - Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus - riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan; 470 - aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme, - turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi, - vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin, - pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää - päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan. 475 - Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen, - knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki - hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo. - Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa - vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet 480 - vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä, - puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon: - näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat, - huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten; - myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä. 485 - Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto; - naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää - holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku. - Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit; - suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä. 490 - Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä - kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä - ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet. - Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät, - päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat. 495 - Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa, - lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut, - syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin - nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin - juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat; 500 - näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin - tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit. - Puol'sataa leposuojaa, -- lasten mielikki-paikat --, - kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet - vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi. 505 - Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas? - Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi - portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten, - turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko, - oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti, 510 - aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten - parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla, - aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha - nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit. - Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona, 515 - niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt, - yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'. - Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet - huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka - sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät? 520 - Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää - puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll' - läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa, - taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" -- Virkki ja luokseen - hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi. 525 - Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites, - poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin - kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään - sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus - tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein. 530 - Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen - kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä. - Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin - keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään. - "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas, 535 - haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen - oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen, - koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa, - kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot! - Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles 540 - ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan, - pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin - kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski." - Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi - peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski, 545 - josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle. - Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä - taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni - kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista! - Kuole nyt!" -- Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan 550 - poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi; - tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas - välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka. - Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle - Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan 555 - mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa - ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis, - pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna. - Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu: - säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu, 560 - kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä - henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa, - niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara. - Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin. - Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan 565 - tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten. - Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona - hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä - näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen - harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen. 570 - Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi, - myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen - kiukkua, -- yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, -- - istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille. - Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa 575 - tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon. - Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa, - tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada? - Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin, - Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään? 580 - Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa! - Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta! - Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta - naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota, - kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston 595 - tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa, - sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut. - Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla, - kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui - mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä, 590 - muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy - sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän - tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu: - "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan? - Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä? 595 - Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan - taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa, - poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot - kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi - estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks 600 - saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto - eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto - rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan. - Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven - tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää 605 - huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää - noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta! - Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet, - joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut, - muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä 610 - mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan - syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno; - riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan - joukkoja liittouneit' aluksilta. - Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas 615 - istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain. - Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa - suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan. - Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu! - Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille 620 - varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon. - Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten - Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat. - Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi, - näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija; 625 - kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota - kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo - käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu - lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine - taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein 630 - harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu. - Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen - haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi. - Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle, - vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin 635 - vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin, - kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa, - maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä - vuosilta raitis ver'," -- nimeää, "sekä voimat on vahvat, - joutukaten pakohon! 640 - Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää, - oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä - tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen. - Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin! - Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin 645 - tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti. - Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän - vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös - ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski." - Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä. 650 - Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa, - kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois - kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle. - Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää. - Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin. 655 - Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni? - "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää? - -- Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi? - Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo - jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan 660 - turmiohon sukus turmion liittää, -- on ovi auki - kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus; - tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona - surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin - kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais, 665 - Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan, - toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi? - Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu! - Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat - tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!" 670 - Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani - kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää. - Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui, - niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta. - "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas; 675 - vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin - suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon, - taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?" - Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti, - kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille: 680 - vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin - näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon - vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein, - liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla. - Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset 685 - puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden. - Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin - nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu: - "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit, - katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme 690 - ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!" - Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli, - äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti - yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto. - Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti 695 - näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille - viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen - luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu. - Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo - ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää. 700 - "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan. - Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein! - Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija. - Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!" - Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki 705 - vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu. - "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni; - sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä! - Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat, - yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus 710 - vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon! - Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan! - Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli, - joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha - kypressi, -- tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka; 715 - siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen! - Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit; - väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken - päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta - taas minut puhdistais!" 720 - Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle - hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun - kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni - Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen; - sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun; 725 - jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista - eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään, - tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske, - seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista. - Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran 730 - näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu - korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin: - "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät, - kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!" - Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa 735 - loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen - mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun, - kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa - vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä - jäljelle jäänyt, -- en ole sittemmin nähnynnä häntä. 740 - Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta, - ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan - saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin - hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti. - Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja? 745 - Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa? - Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit - ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein; - kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain. - Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan 750 - keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan. - Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan - taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme - tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen. - Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa. 755 - Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt. - Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan. - Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri; - tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu. - Kauemmas menen, -- taas Priamon tulen linnahan, suojiin. 760 - Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä - arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys - saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet, - tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät, - kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet 765 - kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä - poikaset ynn' arat äidit. - Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä, - huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa, - huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan. 770 - Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa, - tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo - pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen. - Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun. - Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa: 775 - "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit, - oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan - sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa - viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse. - Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä; 780 - Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa - tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta. - Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo - määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa! - Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita 785 - en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu, - mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen --; - vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille. - Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!" - Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur 790 - paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui. - Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan, - kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu, - kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna. - Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse. 795 - Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon - löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun - nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi. - Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat, - valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse. 800 - Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi, - päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein - pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut. - Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin. - - -Viitteet: - -V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja -Akhilleen alamaisia. -- Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin -viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas. - -V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta -(= Roomalaisten Minerva). - -V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta. - -V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta, -Argos y.m. kaupungit kuului. - -V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi. - -V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi. - -V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu -kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli -viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä -kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan -Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten -syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn -kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat -löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi. - -V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi. - -V. 104. Ulysses = Odysseys. -- Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon -ja Menelaus. - -V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia -aikoessa. - -V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon -temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa -(oraakkelivastausta) saamaan. - -V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin -satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven; -tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät -heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin -neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. -- -"Lyylimisin" = uhrein avulla. - -V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset. - -V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä -tiedoilla sinut palkitsen. - -V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun -mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä -Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija -säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja -Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään. - -V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään, -saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa -- Apollon tahdon -mukaan -- ei ollut kukaan uskova. - -V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut. - -V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia -pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi. - -V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä, -jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen. - -V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into. - -V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät. - -V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan -poika, merenimpien isä. - -V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee -"kaupungin anastaja", "vallottaja." - -V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria. - -V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen -poika. - -V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he -särkivät muureja. - -V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen -50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban -poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä. - -V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso. - -V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. -- Tyndaron tytär = Helena. - -V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muurit -Neptunon ja linnat Minervan. - -V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansa -Triton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa. - -616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan -kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se -kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan. - -V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koska -Neptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit. - -V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten -erinomaisen arvon hautaamiseen. - -V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla, -josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi. - -V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua. - -V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi. - -V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas. - -V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska -lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään -virran luo asettuneet. - -V. 788. Jumalain emo = Cybele. - - - - -KOLMAS LAULU. - -Matka-sadut. - - -Ainehisto. - -Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa -Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta -tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi -(1-59). -- Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan -ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka -oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän -esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen -muisteli olevaksi -- Kreetan saaren (60-123). -- He saapuvat sinne, -perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä -rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; -- penaatit neuvovat Aeneasta -pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189). --- Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa -taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota -Troijalaisille (190-267). -- Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat -Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta -Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän -Helenon, -- maan kuninkaan (268-355). -- Helenus, pyydettynä, neuvoo, -kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja -välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462). --- Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja -sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle -(463-587). -- Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). -- Ankhisen -kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718). - - - Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön - tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui, - kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa: - maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata - luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme 5 - laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona, - tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä; - miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi, - niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan, - niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän, 10 - nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle - kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden. - Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa, - -- Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo, - Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa 15 - onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan - muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten, - Aeneadaiks -- nimestäin nimen johtain -- niitä ma kutsun. - Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille, - suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle 20 - taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän - teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi - kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti. - Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta, - että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit, 25 - kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen. - Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki, - riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat, - tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu - voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy. 30 - Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren, - kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon: - kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva. - Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn, - kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet, 35 - että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain. - Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon - kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin - -- vaijennenk' vai kerronko --, kummun pohjasta kuuluu - huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii: 40 - "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä, - hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija - oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku. - Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta! - Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku 45 - haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi." - Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa; - säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun. - Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen - onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle 50 - antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan, - kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi. - Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi, - puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta, - hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa, 55 - tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista, - kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko - luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan, - varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän. - Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan, 60 - saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan. - Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis: - haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen - alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost'; - itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen. 65 - Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo, - kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen - kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin. - Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä - tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle 70 - kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin - rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat - taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta, - mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein, - jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo 75 - kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen - vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi. - Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa - kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa. - Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi, 80 - jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat - yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen - tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään. - Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa: - "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille 85 - muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta - Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'! - Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket? - Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!" - Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti 90 - äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin - liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin. - Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla: - "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä - kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät 95 - taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha! - Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein - maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!" - Febus näin, -- mut silloinkos ilonen häly syntyy; - missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki, 100 - -- Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis. - Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita - lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät! - Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta, - joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto: 105 - aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet; - täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan, - Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan, - paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik' - seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj. 110 - Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt, - idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve; - tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät. - Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä, - tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan! 115 - Eipä se kaukana oo, -- jos Zeys vain auttavi meitä, - kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa." - Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit, - härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo, - myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen. 120 - Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo - lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen, - pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain. - Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin, - Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan, 125 - Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset - Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet. - Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto: - Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo. - Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli, 130 - kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan. - Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan, - Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa, - liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan. - Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan, 135 - huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo - annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto - taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi, - turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin. - Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina 140 - riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti; - ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja. - Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo, - Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan, - min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä 145 - vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis. - Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla, - kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat, - joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt - Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä, 150 - mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla - tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä; - sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän: - "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus, - senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain. 155 - Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas, - jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki; - lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme, - linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret - valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta! 160 - Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo - näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy - tienoo, -- Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, -- - muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest': - Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi 165 - kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen. - Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi, - taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut. - Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet: - hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita, 170 - Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!" - Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena - (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä - näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot; - siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;) 175 - vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin - mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit - liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan - tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron. - Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks 180 - kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä. - Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle, - Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra. - Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa, - Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa. 185 - Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi - uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran? - Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!" - Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme. - Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut; 190 - lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla. - Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään - maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas, - silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden - myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot. 195 - Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain - laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla. - Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee - yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet. - Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme. 200 - Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää - taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa. - Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme - aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä, - päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin 205 - näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun. - Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet - soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta. - Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin - korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren 210 - Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno, - muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone - suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät. - Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut - ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan 215 - vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen - vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina - näljästä kasvot. - Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme - siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat, 220 - vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän. - Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin - kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden - rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme, - äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin 225 - rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain: - eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki; - julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin. - Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla - puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät 230 - laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan - kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää - joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin, - turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja - taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken. 235 - Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon - pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin - kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa - pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi - torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon, 240 - miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin. - Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään - haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein, - jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'. - Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno 245 - ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui: - "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin - nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel? - Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat? - Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat, 250 - joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo - ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista - julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis- - tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin; - ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen, 255 - ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys - teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne." - Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui. - Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy -- - kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään, 260 - vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa, - lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut; - siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää - voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit: - "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin, 265 - hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin - rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat. - Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin - vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli. - Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos, 270 - Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät; - kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa, - maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn; - Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään, - myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne; 275 - laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme; - ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan. - Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme - Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm': - Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin 280 - öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen - paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa - välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen. - Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää, - talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot. 285 - Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi, - uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin: - "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!" - Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon. - Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta. 290 - Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput; - Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen - valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan. - Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa, - ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa, 295 - vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, -- - maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi. - Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi - innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla. - Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat. 300 - Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat - Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona - jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin - kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks, - alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä. 305 - Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa, - hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä, - jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui; - vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen: - "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek' 310 - tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui, - missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin - täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle - vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä - änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän! 315 - Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs! - Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken - kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni? - Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?" - Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin: 320 - "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa, - jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein - all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään, - voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää! - Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta 325 - nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä - kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte - Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita, - palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi. - Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena 330 - suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes - kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa. - Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle - vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken - Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen; 335 - harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi. - Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas? - Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas? - Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä? - Jonka jo Troijassa sull' -- --. 340 - Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa? - Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota - kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!" - Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan - vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes 345 - nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui; - hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa, - kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti. - Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan, - linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks 350 - kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan. - Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti; - pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan. - Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja, - ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti. 355 - Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet - vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu. - Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä: - "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki; - sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet, 360 - tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat, - kerros, -- silläpä onnelliseks mun matkani muuten - ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski - pyrkiä Italiaan, -- etähäisiä etsiä maita: - oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno 365 - loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille, - kauhean näljän, -- mitkäpä vaarat on välttäminen ens? - Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?" - Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen, - kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään 370 - irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi - mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte - näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi: - "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta - auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra 375 - säätää, vaiheet määrää, -- tää satujeisi on kulku: - joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät - varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen - saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta - tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno. 380 - Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet, - tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee, - pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta. - Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla, - nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä, 385 - Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar, - ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet. - Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen! - Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona - tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät, 390 - kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä, - valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat: - siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma. - Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään; - pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon. 395 - Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota, - min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu, - karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan. - Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi, - Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään 400 - Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton - Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna. - Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat, - alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät, - purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä, 405 - ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa - mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet. - Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa; - hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset! - Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa 410 - tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin, - etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas; - oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut - muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä, - -- niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, -- 415 - kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj - yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain - Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj' - linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi. - Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin 420 - on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen - äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan - syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin. - Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola, - kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää. 425 - Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta - vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis, - joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan. - On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää, - aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää, 430 - kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa - ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat. - Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on - luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo, - sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta 435 - ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen: - olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos, - Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin - lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin - voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan. 440 - Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut, - järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät, - raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii - kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää. - Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet, 445 - itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää. - Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu. - Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee, - kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin, - eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa 450 - eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa. - Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin. - Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso, - vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire - purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis, 455 - ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis. - Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain! - Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin, - kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva, - neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas. 460 - Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle. - Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!" - Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä, - kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee - laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren 465 - hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa, - kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa, - oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö, - Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi. - Antavi ratsut ja oppahat antaa; 470 - airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme. - Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan - Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen. - Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi: - "Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen, 475 - suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä - suojeltu, -- sun Ausonian maa on; purjehdi sinne! - Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla, - kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus. - Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika! 480 - Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain." - Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin, - kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen - vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa; - lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä: 485 - "Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme, - poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta - lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat, - oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt! - Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi; 490 - näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi" - Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin: - "Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni; - seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä! - Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko; 495 - ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita - etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette, - jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla, - toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä. - Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun, 500 - jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset, - niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat - Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on - es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme - yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!" 505 - Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten, - jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka. - Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret. - Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona; - soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit' 510 - kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet. - Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen, - kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee, - katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa; - kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa, 515 - Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin, - kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin. - Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa, - antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme; - purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan. 520 - Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me - kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme - Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates: - Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten. - Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja 525 - täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita, - korkeella peräkeulalla seisten: - "Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat, - tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!" - Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo 530 - aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni. - Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet. - Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät - vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse - kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi 535 - laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi. - Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme - laajaa laidunta käyvän, -- kohtalojemm' esi-enne. - Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat; - käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma! 540 - Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus - valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan. - Rauhanki toivoa on!" -- nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan - suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli; - alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme; 545 - suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen - nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit. - Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit, - käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita; - heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet. 550 - Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein - kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee, - laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat. - Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna, - kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa 555 - kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun; - tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy. - Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis; - tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan. - Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!" 560 - Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan - kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle; - siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin. - Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten, - aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme. 565 - Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet; - kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme. - Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes; - Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan. - Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja, 570 - vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna. - Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu, - pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa; - liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee, - paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset 575 - lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa - ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu. - On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä - painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun - Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta; 580 - kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari - jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas. - Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa - kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä. - Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi 585 - tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas, - kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti. - Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko, - kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan, - äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon 590 - miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko - ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa. - Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä; - vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen, - pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan. 595 - Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet - kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui, - seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi, - itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän - kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta; 600 - korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät! - Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän; - myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita. - Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri, - paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla! 605 - Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta." - Näin nimes hän; halaellen polvia, polvissa riippui - vierren. Käskemme, ken olis? kertoa, myös suvust' mistä - syntynyt? Tunnustamaankin, onni mi vainosi häntä? - Its' isä Ankhises käden nyt vähänkään epimättä 610 - nuorelle miehelle soi sekä mieltään pantilla tällä - rohkas. Näitäpä hän pelon poistaen lausuvi vihdoin: - 'Ithakon maast' olen onnettoman Odysseyn tovereita; - mun nimen ompi Akhemenides, isän' ollessa köyhä, - (oi, jos onni se kestänyt oisi!) mä Troijahan läksin. 615 - Tännepä, kun vapisten nuo jättävät kynnykset julmat, - luolahan Kykloopin avaraan toverit minut heittää - unhottaen. Kotinaan täll' on verisist' aterjoistaan - visvanen hirveä rotko. Hän, kauhea, its' ylettyypi - tähtihin (semmoisen jumalat tuhon poistote mailta!); 620 - vaikea nähdä hän olj, mut vaikeempi puhutella. - Onnettomain sisälmyksiä söi se ja mustoa verta. - Itse ma näin miten hän pari ruumista luvustamme - julmalla kouralla taapäin temmaten keskellä luolaa - paiskasi paateen, niin ett' parskunehest' verestänsä 625 - kostuivat ovet; näin miten hurmetta tiukkuvat raajat - söi se ja lämpöiset jäsenet varis hampahissansa. - Ei vaan kostoa paits; ei kärsinyt tuota Ulixes, - eikä nyt tässäkähän unohtainnut Ithakolainen. - Kerran ruoasta kun sekä viinasta voivuttuansa 630 - taivutti kaulansa tuo unehen, yli luolansa roikuin, - julmana, oksentain unissaan verivisvoa, jossa - uiskelivat jäsenet, -- avuks suuria pyydettyämme - siis jumaloita ja arpaa lyötyä, yhdessä kaikki - hyökäten puhkomme keihään kärjellä hirveän silmän, 635 - hirveän otsan all' yksinähän joka piileksi hällä, - Argivo-kilven taikkapa Febon auringon laisna; - vihdoin näin iloten toverein mepä kostamme surman. - Vaan paetkaat heti, oi poloset, sekä rannalta köydet - pankate poikki! 640 - Sillä jon moisena onteloluolassaan Polyfemus - vahtivi villasta karjaa ynn' nisät lypsävi, näillä - mutkais-rannoill' löytyypi kamaloita Kykloopej' - yltäänsä sadottain sekä korkeill' louhilla liikkuu. - Kolmannen kerran kuun sakarat valollansa jo täyttyy, 645 - kun elämää petojen saloloissa ma vietän ja kuiluin - yksiksein ukuroiss' asuen ma Kykloopeja katson - hirveitä, peläten jalkain töminääns' sekä ääntään. - Kurja on ruokani: marjoja, kornelleit' kivekkäitä - antavat oksat ja ruokkivat ruohojen nyhdetyt juuret. 650 - Kaikkia tutkaillen, tään laivaston ensinnä rantaan - näin tulevaksi. Ma tällen, keitäpä oisikin, päätin - antaida; on kyllin ett' hirveän heimon ma vältin. - Ennen te ottooten mun henkeni vain miten hyvään!' - Tuskin lausunut nää oli, vuoren kun harjulla näemme 655 - karjansa keskessä liikkuvan vuorenmoisena itse - kaitselijan Polyfemon ja pyrkivän tuttuhun rantaan, - -- kauhean hirviön, aarniokkaan, pois jolt' oli silmä. - Honkapa katkaistu kädessään tuken' olj sekä ohjas - käyntiä; mut jälessään tuli villasat lampahat; ainoo 660 - tuo ilons' olj, tuo lohtua soi kovass' onnessa hälle. - Sitten kuin merell' ehti ja yllätti korkeat aallot, - visvaa silmästään revityst' valuvaa pesi täällä, - voihkaten, hampaitaan kiristäin; meren keskelle astuu, - vaan ei kylkiäkään ylävii viel kastele aallot. 665 - Siitäpä karkaamme vapisten pakohon me nyt kau'as, - miehen ansiokkaan pelastain sekä katkomme hiljaan - köyden ja ponnistain merell' airoin soudamme kilpaan. - Astuntaans', äkätessähän, tuo päin pauhua kääntää. - Vaan kun ei kädellänsä se voinunna haapata kiinni, 670 - eik' ahistain syvängöll' ulapan voi vertoa vetää, - nostaapi kamalan parun, jostapa kaikk' meren aallot - järkähtyvät, pelästyi jota myös koko Italian maa, - rotkoistaan syvimmistäkin kaikuen vongahti Aetna. - Vaan Kykloopein kutsuttu kansa nyt metsistä, vuorten 675 - harjuilt' töytää valkamahan sekä täyttävi rannan. - Aetnan veikkoja seisovan tuimin katsehin turhaan - näemm', ylettyin yläpuolelle taivahan pilviä päältään, - -- seurue hirmuinen: kuni harjulla tunturivuoren - seisovat vänkeät tammet tai kävykkäät kyparissot, 680 - tai kuni Juppiterin ikimets' eli horho Dianan. - Ankara pelkomme saattaa laskemahan heti köydet - minn' hyvähän sekä myötäistuulille laivoja kääntään. - Toist' opastus Helenon meit' käski: Scyllan ja Kharybdin - keskess' on tie, joka meill' yhenlaista kuoloa uhkas, 685 - ellemme suunnalla kestäis; päätämme purjehet kääntää. - Vaan kas! pohjoinen puhals nyt Pelorin ahingoilta - kuin lähetettynä. Niin ohi kalliosuuta ma kuljen - Pantagian, Megaran lahen, Thapsonkin alahikkaan. - Näilläpä rannoill' luotsasi harhaillen takasin taas 690 - Akhemenides, kumppani onnettoman Odysseyksen. - Ompa Sicilian lahdessa saari, mi suojavi vastoin - myrskyjä Plemmyrion, nimekseen joll' antovat vanhat - Ortygia; tänn' Alfeon joen elidiläisen - tehneen kerrotahan salatien meren alla ja suullas 695 - sun, Arethusa, sicilialaisehen yhtyvän mereen. - Kuin pitikin, maan suuria pyydämme auks jumaloita; - sitten Helorin maan lihavan sivu, tulvanalaisen - laskemme. Täältä Pakhynon korkeat louhet ja riutat - myös sivuamme ja kaukana haamoittaa Kamarina, 700 - jollen Sallima muutoksen kielsi, ja Gelonki nurmet, - -- hirveän pyörtehikkään Gelan virrasta niin nimitetty. - Sitten korkea Akragas aarniomuurinsa näyttää - kauas, -- tuo tulisten hepojen ikisyntymä paikka --, - tuulten suotua palmuhikas Selinuski sun heitän, 705 - kynnellen salasärkistään Lilybein vedet vaikeet. - Sitt' Drepanon mun valkama kuin perin surkea ranta - suojasi. Tääll' usean meren myrskyn kestänehen jo - mun isän' Ankhiseen, -- surun', onnettomuuteni ainoon - hoivan mie kadotan; parahin isä hylkäsit täällä 710 - mun väsyneen, voi, niin monest' turmasta säilynyt turhaan! - Eip' Helenuskaan tietäjä, muista kun julmista neuvoi, - ennustanut tätä murhetta, eikäpä julma Celaeno. - Tää oli viimeinen suru, tää ison matkani loppu. - Täältäpä lähtien mun ajoi haltia rantamillenne. 715 - Kaikkien kuullen näin isä Aeneas pakis yksin - Onnen sallimistaan sekä matkoistaan täten kertoi. - Vihdoin lakkas ja sen lopun tehtyähän levähtiihe. - - -Viitteet: - -V. 6. Antandro oli merikaupunki Idan vuoriryhmän juurella. - -V. 13. "Mars'illen pyhä maa", s.o. sotajumalalle Marsille pyhitetty -maa, Thrakia. - -V. 14. Lykurgosta kerrotaan, että hän ajoi viinin jumalan Bakkhon -Thrakiasta pois sekä käski kaikki viinapensaatkin hävittää. - -V. 19. "Dionelaisemo" = Venus, jonka sanotaan olleen Dionen tyttären. - -V. 35. "Getojen nurmet" se osa Thrakiaa, jossa Getit (vertaa -Massagetit, Goothit) olivat asumassa. - -V. 66-68. Vanhat sivistyneet kansat panivat yleensä hyvin suuren -arvon ruumisten hautaamiseen. Kreikkalaisten ja Roomalaisten luulon -mukaan ei haudatta jäänyt kuollut voinut saada rauhaa Manalassa. - -V. 75. Delon saaren, jota tällä paikkaa tarkoitetaan, kerrotaan ennen -ajelehtineen pitkin merta, kunnes Apollo sen kiinnitti nykyiseen -olopaikkaansa. - -V. 76. Gyaros ja Mykonus ovat Arkhipelagin saaria. - -V. 82. Ankhises oli vähää ennen Troijan sotaa ollut Delon kuninkaan -Anion vieraana. - -V. 85. Thymberilainen on Apollon liikanimiä. - -V. 104. Kreeta on nyk. Kandian saaren vanhempi nimi. - -V. 108. Rheteum oli erään niemen nimi Troijan luona. - -V. 111. Cybele-jumalattaren palvelusta, jota johtivat hänen pappinsa -Korybantit, vietettiin salaisesti rajuilla asetansseilla ja -vaskikastanjettejen tahi cymbalein helskyissä eräässä lehdossa -frygilaisen Kybelen vuoren rinteillä. -- Cybele kuvattiin leijonain -vetämänä vaunuissa. - -V. 115. "Tuulet viihdyttäkäämme" nim. uhraamalla. -- Gnosian -maa = Kreeta, jossa oli Gnosus'en kaupunki. - -V. 121. Idomeneys oli eräs Kreetan kuninkaita, joka myös taisteli -Troijaa vastaan; kun kotia palatessa häntä kohtasi myrsky, lupasi hän -Neptunolle uhrata ensimmäisen, jonka kohtaisi, kotia päästyä. Se olikin -hänen oma poikansa. Kun hän sittenkin tahtoi lupauksensa täyttää, nousi -osa kansasta kapinaan häntä vastaan sekä karkoitti hänet pois maasta. -Idomeneys läksi seuralaistensa kera Italiaan. - -V. 124. Ortygia oli Delossaaren vanhempi nimi. - -V. 126. Paros saarelta saatiin oivaa valkosta marmoria. -- Naxos, -Dontisa, Olearon ja Cykladat ovat saaria Arkhipelaagissa. - -V. 131. Kuretot olivat Kreetan vanhimpia asukkaita, jotka, tarun -mukaan, näkivät Juppiterin syntymän ja peittääkseen lapsen itkua sekä -pelastaaksensa tään, sen isänisän Saturnon (= ajan, omia lapsiansa -nielevän jumalan) vainolta, helisyttivät vaskilevyjä. Tästä kiitokseksi -teki jumalatar Cybele heidät papiksensa (Korybantit, Kuretit). - -V. 156. "Dardanian" = Troijan. - -V. 170. Korython oli erään Etrurian maan vuoren ja kaupungin nimi -(Keski-Italiassa). - -V. 212. Siitä kuin Thrakialainen kuningas Fineos oli -- toisen -puolisonsa kehoituksesta -- sokaissut edellisestä aviostansa -syntyneiden lapsien silmät, sai hän rankaistukseksi Harpyijat -niskoillensa, joista hän pääsi vasta sitten, kun oli tehnyt hyvän -työn Argonauteille, jonka vuoksi nämät kiitollisuudesta ajoivat -Harpyijat Strofadein saarille Välimeressä. - -V. 270. Zakynthos, Dulikios, Samos, Nerito, Ithaka ja Teukate ovat -kaikki saaria Joonian meressä. - -V. 272. Laertes oli Odysseyn isä. - -V. 275. "Merimiehien kammoma temppeli" sen tienoilla olevien -vaarallisten karien tähden. - -V. 280. Aktio on se paikka, jossa Oktavianus (keisari Augustus), -Vergilion suosija, voitti meritappelussa Antonion ja anasti yksivallan -itselleen v. 30 e.Kr. - -V. 287. Aeneas lahjoitti, ajan tavan mukaan, voitetun kilpensä -templille. - -V. 291. Faiakilaiset olivat Korfun entiset kreikkalaiset asukkaat. - -V. 303. "Jäljennös-Simoïsjoki", s.o. joki, jonka Andromakhe ja Helenus -olivat niin troijalais-Simoïsjoen muistoksi nimittäneet. - -V. 321. Akhilles oli rakastunut Polixenaan, Priamon tyttäreen, ja pyysi -tätä puolisokseen. Vieteltynä Apollon temppeliin, muka morsiantaan -vastaan-ottamaan, murhasi hänet siellä Paris. Tästä syystä teloitti -Troijan valloituksen jälkeen Akhilleen poika Pyrrhus Polixenan tuon -hautakummulla. - -V. 328. Ledan tyttärentytär Hermione oli kihlattu Oresteelle. - -V. 331. "Pahan työn vuoks." -- Agamemnonin Troijan sodassa ollessa -vietteli Aigistho tuon puolison Klytaimnestran, jonka suostumuksella -hän tappoi Agamemnonin, juuri kun tää palas Troijan sodasta. Sama -kohtalo olis kohdannut Agamemnonin poikaakin Orestesta, ellei tään -sisar Elektra olisi hänet pelastanut. Orestes pakeni, mutta 8 vuotta -myöhemmin palasi hän jälleen ja murhasi Aigisthon sekä äitinsä. Äitinsä -murha ei suonut Oresteelle sinis rauhaa, kunis hän tuli Areopagin -(tuomarikunnan) tahi, toisten mukaan, Minervan tuomion kautta viastaan -vapautetuksi ja raivostaan päästetyksi. - -V. 340. Andromakhe tahtoi kai jatkaa katkaistua lausettansa tähän -tapaan: "on synnyttänynnä Kreusa", -- vaan arvasi Aenean surullisesta -muodosta, ettei Kreusa enään ollutkaan elossa ja katkaisee sentähden -lauseensa. - -V. 360. Klaros oli kaupunki Jooniassa V.-Aasiassa, jossa oli Apollon -temppeli. Täällä ennustettiin laakeripuun palamisesta; jos se rätisi -palaessaan, merkitsi se hyvää, -- muuten päinvastoin. - -V. 361. Lintujen laulusta ja lennostakin ennustettiin. - -V. 376. "Satu" sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä kummallisia -elon vaiheita (ruots. äfventyr). - -V. 396. Etelä-Italian rantamailla, joita tässä tarkoitetaan oli niin -paljon kreikkalaisia siirtolaiskaupunkeja, että sitä sen vuoksi -kutsuttiin Suureksi Kreikaksi. -- Hiukan jälemmin mainitut paikat -olivat kaikki siellä. -- Naryko, Lyktos ja Melibea osoittaa -kreikkalais-siirtolaisten entisiä kotikaupunkeja joista he olivat -Italiaan tulleet. - -V. 420. Scylla ja Kharybdis olivat kaksi merimiehille vaarallista -kohtaa Messinan salmen kummallakin puolella. Scylla (nyk. Scilla) on -korkea, pienempien karien ympäröimä kallio Italian puolella ja Kharybdis -(nyk. Kalofaro) on vaarallinen meren kurimus, joka, eräiden tuulten -vallitessa, synnytti ankaran meren kuohun. Tarun mukaan oli loitsija -Circe mustasukkaisuudessaan muuttanut Sardinian kuninkaan Forkon -tyttären Scyllan merihirviöksi. -- Kharybdis, Neptunon tytär, oli -varastanut eräitä Herkuleen härkiä, josta syystä Juppiter paiskasi -hänet salamallaan siihen merenkurimukseen, joka hänestä sai nimensä. - -V. 441. Kumee oli kreikkal. kaupunki Kampaniassa. - -V. 442. Avernon järvet luultiin olevan yhteydessä Manalan kanssa, siksi -sanotaan niitä "haltiokkaisiksi." Nimi merkitsee suomeksi "linnuton", -kosk'eivät mitkään linnut voineet viihtyä niiden luona, niistä -nousevien rutollisten höyryjen vuoksi. - -V. 466. Dodona oli erään Epiron kaupungin nimi, jossa oli Juppiterin -temppeli ja ennustuspaikka (oraakkeli). Templin ympärille oli -kattiloita ripustettuna, joiden soinnusta sitten ennustettiin. - -V. 506. Ceraunilais-vuoret pohjoispuolella kreikkalaista Epiroa -tunkevat Akroceraunian niemenä mereen, josta on lyhvin merimatka -Italiaan. - -V. 525. "Pikarin kruunaamiseksi" nimittivät muinaiset roomalaiset -tapaa, koristaa uhratessa pikaria kukkaiskiehkuralla. - -V. 534-35. "Itse", nim. kaupunki, "on kätkössä", niemen takana. Tämä -hamina oli lähellä nykyistä Otrantoa. - -V. 551. Herakles (= Herkules) oli tarun mukaan Tarenton kaupungin -perustaja. - -V. 552. Lacinia niemi, jolla muinoin oli Junon temppeli, oli vähän -matkaa muinaisesta kreikkal. kaupungista Krotonista. - -V. 553. Scylaceum, nykyisen Sqvillacen kaupungin seutu Bruttiassa, oli -vaarallinen myrskyjensä vuoksi. - -V. 578. Encelados oli eräs jättiläinen (Titaani), joka yritti -valloittaa taivaan, mutta jonka Juppiter löi ukonnuolellaan ja laski -Aetnan tulivuoren hänen vielä elävälle ruumiilleen. - -V. 587. "Sydän yötä" sanotaan "ajattomaksi" tässä siitä syystä, kun ei -taivaan kappalten liikunnosta voitu päättää, min verran yötä olis -kulunut. - -V. 687. "Pelorin ahingolta" s.o. Messinan salmesta. - -V. 689. Pantagia on eräs pieni Sicilian joki, -- ja Thapsus on niemen -nimi Megaran lahden luona. - -V. 693. Plemmyrion on myöskin niemen nimi, joka Ortygian saaren kera -suojelee kuuluisan Syrakuusan kaupungin sataman. - -V. 695. Alfeus on joki Kreikan maan Elis-maakunnassa, jonka hoettiin -kulkevan meren alate ja yhtyvän sicilialaisen Arethusa-virran -lähteihin. - -V. 698. Helorin merikaupunki oli Syrakuusasta etelään. - -V. 699. Pakhynon niemi on Sicilian eteläisin kärki. - -V. 700. Kamarina oli Sicllian etelärannalla. Tään kaupungin luona oli -suo, jota oraakkeli oli kieltänyt kuivattamasta. Siitä kiellosta eivät -asukkaat huolineet, mutta siksipä pääsivätkin viholliset tään suon -kautta kaupunkiin ja sen valloittivat. - -V. 703. Akragas on vuoren nimi, jonka luona suuri, komeista -rakennuksistaan kuuluisa Agrigenton kaupunki muinoin oli. - -V. 705. Selinus oli melkoinen kaupunki Sicllian lounaiskulmalla. - -V. 706-707. Lilybeum ja Drepanum (nyk. Trapani) olivat kaupunkeja -Sicllian länsipuolella. - - - - -NELJÄS LAULU. - -Dido. - - -Ainehisto. - -Dido rakastuneena valittaa huoliansa sisarelleen Annalle, joka -kehoittaa tätä ottamaan Aeneaan puolisokseen (1-55). -- Didon rakkaus -(56-89). Juno kehoittaa Venusta suostumaan siihen, että Aeneas naisi -Didon, johon tämä suostuu sillä ehdolla, ettei Sallimalla olisi mitään -sitä vastaan (90-128). -- Dido ja Aeneas lähtevät metsästykselle; Junon -toimittamat häät (129-172). -- Maine kertoo tästä Didon entiselle -kosijalle Jarbaalle, joka sen vuoksi valittaa Juppiterille (173-218). --- Juppiter käskee Merkurion viemään Aeneaalle jyrkän käskyn lähtemään -Libyasta, jonka Merkurio, laskeuttuaan ensin Atlaalle, toimittaa -(219-278). -- Aeneaan pula (279-295). -- Kuningattaren haikea murhe ja -Aeneaan teeskennelty tylyys (296-392). -- Aeneaan jo matkaan -varustautuessa kokee Dido, lähettämällä sisarensa Annan, edes viivyttää -matkaa, mutta kaikki turhaan (393-449). -- Dido päättää lopettaa -päivänsä, jota päätöstään edistävät luullut näkemänsä julmat aanat -(450-473). -- Aikomustansa salaten, pyytää hän sisartaan laittamaan -rovion sisälinnaan, jolla poltettaisiin, loihtia-naisen neuvon mukaan, -kaikki muistomerkit Aeneaasta ja hän siten loitsuneuvoilla pääsisi -tuskastaan (474-521). -- Didon mielenmyrsky yöllä (522-552). -- Aeneas -saa käskyn Merkuriolta lähtemään pois maasta, jonka tekeekin (553-583). --- Didon epätoivo ja raivo aamulla nähdessään laivat jo merta -kyntämässä (584-629). -- Dido käskee eukon Barcen hakemaan Annan ja -tään poistuttua, nousee roviolle, jossa päättää miekalla päivänsä -(630-692). -- Juno säälien kuolevan tuskia lähettää Irin häntä niistä -vapauttamaan (693-705). - - - Vaan kuninkaatar jo haavoitettuna raskahan kaihon - tuntevi suonissaan sekä oudossa leimussa riutuu. - Mielehen taas palajaa urohon avut, taas suvun suuri - kunniakin; syvähän sydämeen puhe kuin jalo muoto - juurtuvi vain eik' suo jäsenillensä rauhoa kaiho. 5 - Toisen päivän koi jopa Febon soihdulla valkas - maita ja poisteli taivaan kannelta kostean tahnan, - kun sisartaan yks'mieltä hän haaveksien puhuttelee: - "Annani, siskoni, mitk' unelmat levotont' mua vaivaa! - Kuinkapa arvohikas majallamme on tullunna vieras! 10 - Kuink' on muodoltaan jalo! Kuink' uros urheamieli! - Ei ole uskoni turhaa, ett' jumalain suvust' on hän; - varmahan uskon sen: pelokkuushan on kehnojen merkki. - Voi, mit seikat hän koki, millaiset sodan käynnit - kertoil! Ell'eip' ois luja mieleni enk' vakavast' ois 15 - päättänyt, etten naimisliittohon aijo ma käydä, - sitten kuin ens'lempi mun kuolohon raueten petti, - ell'eivät mua inhottais hääsuojat ja soihdut: - ehkäpä ainoan tään vian alle ma lantua voisin! - Anna, sen tunnustan ett' mieheni, koidon Sykhaeon 20 - kuoleman jälkeen, kun Penaatit velimurha se tahras, - ainoa tää mun mieleni käänsi ja syömmeni saattoi - horjumahan; taas entisen leimun jälkiä tunnen. - Ennenpä toivosin tok' ahmaan mun nielevän taikka - ett' isä kaikenvaltias mun Manalaan salamallaan, 25 - Tuonenki kalpeahaamujen yön syvän valtahan veisi, - ennenkuin, Siveys, sua loukkaan tai lakis hylkään! - Hän mun lempeni vei, joka ens' minut itsehens' liitti; - hän sen myös pitäköön, -- omans' olkohon hautahan asti!" - Lausui näin; hykertyin alas sitten purskahti itkuun. 30 - Annapa vastaa: "Oi sisar, armahisemp' elämääni, - ainako nuoruuden kuluttaisit yksinäs surren, - et sulolapsia sais, Venuksenkan' et auvoa tuntis? - Tuostako tuhkan tai Manan haamujen huolivan luulet? - Olkoon, ett'eivät surevaa kosijat ole saaneet, 35 - ei Libyast' eik' Tyrosta muinoin; halveksit Jarbaan, - päälliköt toisetkin, joit' Afrikan voittorikas maa - tuottaa; oisitko myös miel'tehtosta lempeä vasten? - Eikös mielehes juohdu, kennenkä sie asut mailla? - Täältä Getulian linnat ja sortumaton sodass' kansa, 40 - saartavat raat Numidatki ja vierahill' ankara Syrtti; - tuolt' erämaa vedetön sekä varsin raivosat Barkat. - Vieläkö Tyrostakin sodan nousevaks mainita täydyn, - uhkoa veljesikin? - Luulenpa johdollaan jumalain sekä suosivan Junon 45 - Ilion laivojen ohjanneen kulun tuulella tänne. - Millaiseks näkisit, sisar, linnas, min nousevan vallan - moisesta liitosta! Teukroinkin asetten tukiessa - millaiset urotyöt eik' Puunien kunnian nostais! - Pyytäös vaan jumalain lupausta ja tehtyäs uhrit, 50 - huolehi vieraistas sekä keksiös viivytyssyitä: - milloin pauhaapi meren myrsky, Orionin kuurot, - milloin laivat on rikki ja lähtöä kieltävi taivas!" - Mielen syttynehen täten lemmen leimuhun liehtoi, - toivoa arvelevaisessa nosti ja karkotti kunnon. 55 - Lähtevät temppelihin anomaan ens' alttariloilta - rauhaa; uhraavat tavan jälkehen määrätyt lampaat - kunniaks lain tekijän Cererin, Febon sekä Bakkhon, - Junonpa varsinkin, avion sitehet joka hoitaa. - Maljoa oikeallaan pitäen tuo kukkea Dido 60 - viiniä valkoisen vasikan kaas sarvien keskeen; - tai jumalain kuvien edess' alttarin rasvasen luona - kulkee, viettää uhrissa päivän ja auotun raavaan - rintahan tuijottaa, sisälmyksistä neuvoja urkkein. - Voi povarein vähämieli! Mit' auttavat raivoa enteet, 65 - taikkapa templissä käynnitkin! Yhä vaan tuli vieno - syö ydintään, sydämess' yhä vain kipu kalvava kiihtyy. - Hehkuu onneton Dido ja kaupungiss' yhä häilää, - hurmaellen, vasaman kuni haavasta hirv', johon kaukaa - huolettomaan osui Kreetan lehtojen keskessä paimen, 70 - rautasen peitsensä vainotessaan ump'mähkähän lentoon - paiskaten; tuo paeten samoaa salot, Diktonki vaaran - oudat, mut kylessään tuhon tuottava riippuvi keihäs. - Milloin Aeneaan mukanaan vie linnansa keskeen, - näyttäen Sidonin aarteit' ynn' yrityksiä linnan; 75 - alkavi lauseen, mut puhe kesken taas pysähtyypi; - milloinp' ehtoonnuttua, kestiä taas halajaa hän, - pyytäen hartaast' Troijan vaivoja taasenki kuulla, - taasenki tarkastuksine riippuvi kertojan suusta. - Sitten kuin erottiin sekä laskevan kuun valo väistyy, 80 - tähdetki käskevät kun unehen aleten perätysten, - yksinpä huolevi tyhjässä linnassa, tyhjähän sohvaan - vaipuen; poiss'olevaa poiss'ollenki kuulevi, näkee. - Tai sylihins', isän muodosta hurmaellenpa, Julon - painaa, josk' edes näin vois suuren lempensä pettää. 85 - Ei aletut torit nouse, eivätkä huolehi nuoret - toimistaan, tahi ett' sataman tahi sais varustukset - vaimeiksi sotahan; työt seisovat kesken ja muurein - hirveät huiput ja taivaan korkuhiset telineetkin. - Vaan kun Juppiterin rakas puoliso huomasi Didon 90 - lemmen turmiohon osuneen eik' arvosta yhtään - huolivan, näin Venusta läheneepi nyt lausehin Juno: - "Oivanpa kiitoksen sekä suuren saalihin saitte, - sie sekä poikas! On tuo ylen suur, ylistettävä tenho, - jospahan kaks' jumalaa yhen vaimon peijaten voittaa! 95 - En ole unhottanut sinun linnaamm' arkaelneesi, - en ylevänkin Karthagon asunnoit' epäellees. - Vaan mitä tarkoitat? Lopuks miksikä ottelus tähtää? - Emmekö ennemmin avion sitehill' ikirauhan - sääntäsi? Sen, jota oot halunnut sydämestäsi, sait nyt: 100 - lempeä hehkuvi Dido ja lempi jo luunsakin täyttää. - Siis väki vallitkaamm' molemmat, samass' arvossa ollen, - miehenäns' sitte hän palvelkoon Frygilaistakin vaikka - huomenlahjatkin tyrolaiset ma valtahas annan." - Hälle, -- kun vain puhuneen tämän teeskelymielellä huomas, 105 - vallan ett' Italian Libyan hän äärille kääntäis --, - näin Venus alkavi vastauksensa: "Ken houkkopa tuota - kieltäis, mieluummin ruveten kerallais sodan käyntiin? - Jospahan vain asian, jota kerroit, Onnikin myöntäisi - Sallimast' oon epävarmana vaan, jos Juppiter yhden 110 - aikosi kaupungin Tyron kuin Troijan lähökkäille, - kansojen yhtyä jos hyväksyis, sekä liittoa laittaa. - Sie olet puolisons'; sie rukouksella koetella mieltään - voit. Mene; seuraan!" -- Näin kuninkaallinen Juno nyt lausuu: - "Huolenan' olkohon tuo! Vaan milläpä lailla me aikeen 115 - voisimme täyttää, kuules, kun lyhyeen heti kerron. - Onneton Dido ja Aeneas yhess' aikovat mennä - korpehen metsästämään, kun huomenna juur' yleneepi - Koitto ja taas sätehillään maan kehyksen kerittääpi. - Pilvenpä ruittuisen, rakehikkahan syydän ma näiden 120 - päälle ja, metsästys-apajoin ritarjoukkojen outaa - innolla kierrelless', ukonilmalla järkytän taivaan. - Erkanevat toverit ja he peittyvät synkkähän yöhön: - Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan. - Läsn' olen siellä ja, jos sun tahtosi vankaksi jääpi, 125 - liitän nää avion sitehell', omaksens' hänet lausuin. - Sielläpä olkohon häät!" Anovallen vastustamatta - myöns' Venus, keppoisten sepityksilleen hymyellen. - Kunpahan valtameren yleten vaan Koitar jo jätti, - niin rusottaiss' sen läks paras nuoriso portista vieden 130 - harvat verkot ja paulat kuin levykärkiset keihäät, - läks myös Massylian hevosmiehet ja vainusat koirat. - Suojassa viivähtävää kuninkaatarta kynnyksen luona - oottelevat ylimykset ja suitsijahan jymyjalka - vaahdottaen pureksii, purpurasta ja kullasta hohtain. 135 - Vihdoin astuvi hän esihin, jälessään iso seura, - kullan reunuksiseen puetettuna sidonilaiseen - vaippahan; kullasta häll' on viine ja suortuvat solmii - kulta ja purppuravaattehen kiinnittää soma solki. - Tännepä myös frygilaistoverit sekä hilpeä Julus 140 - saapuvat. Itsekin Aeneas ihanampana muita - seurahan yhdistyy sekä joukkoja järjesteleepi. - Jommoinen on Apollo kun talv'asunnon Lykiassa, - Xanthonkin joen hylkää, saapuen äitinsä Deloon, - uudistamaan ilojoukkojahan; luon' alttariensa 145 - Kreetat kuin Dryopit remuaa, sekasin Agathyrsit - kirjotutkin; Cynthon kuin harjulle nousten se hiuksens - liehuvat kaunistaa kukin sorjaks ja kullalla kruunaa, - keihäät kuin olallaan heläjää: näin käi keveästi - Aeneas, sulo loisteli näin näöstään ylevästä. 150 - Sitte kun vuoristoon oli tultu ja korpehen jylhään, - tiettömähän, pukit villit jo kallion huipulta kiitäin - kiipasevat mäkilöilt' alas, hirvien laumakin laukkaa - aukean tannermaan ylitsen nyt toiselta puolen; - tupruttain paossaan tomupilviä, mäeltä se lähtee. 155 - Poikapa Askanius ilakoi hevollaan tulisella - notkelmassa ja milloin näit' sivuaa tahi noita, - pelkurien otusten sijahan hän vuorilta toivoo - karjun vaahtoavan tahi leijonankin kohatakseen. - Sillävälin jyrinällä jo suurella alkavi taivas 160 - synkistyä, rakehein kera ruittosakin sade puhkee. - Troijan nuorison kanss' sekasin tyrolaistoverit ynn' - arkaillen Venuksen pojanpoikakin dardanilainen - nurmilta kaikkovat, kun vesi vuorilta koskina syöksyy. - Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan. 165 - Maa sekä naittaja Juno nyt antaa ensinnä merkin: - leimuavat salamat, avion ylä-ilmakin tietää; - vaikerehtain ulisee myös vuoren huipulla Nymfat. - Päivä se turmiohon vei, tuo oli onnettomuuksiin - alkuna. Sill' ei maineestaan eik' kunnosta huoli 170 - eik' enähän salalempenäns' kätkeä Dido sit' aijo; - kutsuu sen avioks sekä näin nimittäin vian puoltaa. - Äkkiä kulkeepi Libyan ison linnojen kautta - Maine, se hirviö, jon vikevyydell' ei ole vertaa. - Liikkeistään väkevöityy, matkasta voimansa karttuu; 175 - pelvosta pienenä ens, sepä kohta jo nousevi ilmaan, - astuessaan mailmassa, jo peittävi pilvihin päänsä. - Täänp' emo-Maan, jumalain vihan kiihoittaiss' sitä, viimein - synnyttäneen sanotaan Ceeolle ja Enceladolle - turmio siiviltään, jaloiltaan nopeaks sisareksi, 180 - -- hirviö hirmuinen, joll' untuvat kuin ovat tihjät, - niin tiheät tähyssilmät on höyhenten all' (ime kertoo!), - niin usein tuo suin suhajaa, höristää monin korvin. - Taivon ja maan välystässä se lentää suihkavin siivin - yön pimeäss', unehen eik' ummista silmiä vienoon: 185 - päivät vahtaellen sepä huonehen harjalla istuu - tai torien kupuloilla, jost' kaupungit vavahuttaa, - niin valettaan, pahoaan latellen kuin tottakin kertoin. - Tää monenlaisella viestillä silloin kansoja täytti, - tää iloten niin tehdyt kuin tekemättömät lauloi: 190 - tullehen Aeneaan, joka Troijast' on sukujansa, - tällepä puolison arvon suonehen kaunihin Didon; -- - nyt koko pitkosen talven he keskenähän hekumassa, - huoleti vallastaan, himon halvan orjina viettää. - Näitäpä ilkeä haltiatar yhä miehien mieliin 195 - kylvävi. Valtian Jarbaan luo heti kulkunsa suuntaa, - tään sanomallaan kiihoittaa sydämen, vihat lietsoo. - Ammon olj isä tään, emonaan garamantinen Nymfa; - laajaan maahansa hän sata aimoa templiä laittoi - Juppiterille ja alttariloit', ikitultakin sääs ja 200 - valvonnat jumaloill'; oli rasvaisna keto raavaan - hurmeesta sekä seppelistään useoist' ovet kukki. - Katkeran maineen kautt' tään syttyvi raivohon rinta; - siks hoetaan jumalain pyhästössä sen alttarin luona - paljon Zeyst' anoneen, käsiään ylös nöyränä nostain: 205 - "Juppiter kaikenvaltias, jolleka Maurien kansa - atriat valmistaa ihapöydille, viiniä uhraa! - Näetkö sä näit'? Tahi turhaankos salamain kuningasta, - oi isä, pelkäämme? Vai syyttäkö pilvien leimut - mieltämme kauhistavat? Jyrys taivahan turhako onkin? 210 - Naikkoinen, joka harhottuans' sai maassamme pienen - kauppalan ostaneheks sekä jollen kynteä soimme - rantaa, jonka me sallimme sääteä lait, -- aviomme - hylkäs ja Aeneas tyrannin maakuntahans' otti. - Tuopa nyt Paris akkamusmois sotajoukkions' kanssa, 215 - kiinnittäin hivuksiins', valuvaankin öljyä leukaans' - Meeonimyssyn, -- tuo anastaa ylivallan; me lahjaa - kantaa templihis saamme ja tyytyä tyhjähän arvoon!" - Lausehin näin anovaista ja alttarihin ruvennutta - kaikenvaltias kuuli ja nyt kuningattaren linnaan 220 - katsehen käänsi ja lemmestä arvons' unhottaneihin. - Sitten Hermeellen puheleepi hän käskien näitä: - "Joutuos, poikani, kutsuos tuulta ja laskeu siivin: - Teukrojen johdattajaa, joka Karthagossa nyt viipyy - eikäpä linnoistaan, joit' Onni on suonunna, huoli, 225 - muistuta ynn' nopeaan vie käskyni ilmojen teitä! - Ei emo kaunihin hänt' ole huovannut tämänlaiseks - meill' eik' kahdesti säilynyt Hellenitaistossa siksi, - vaan olevan se, ku voimakkaan, sotasen kukistaisi - Italian, Teukron suvun korkean taasen ku alkais, 230 - saattaisi koko maankin tottelemaan lakejansa. - Ellei semmoisten asiain halu kiihota häntä, - eikäpä kunniastaan hän kehtaa vaivoa nähdä: - kieltäiskös isä Askanioltakin linnoja Rooman? - Minkäpäs aikoo? Tai mitä toivoen hän vihollisten 235 - viipyvi maass' eik' ausonilaissuvust' eik' sure maista? - Purjehtikoon: se on käskyni summa; se ilmota hälle!" - Lausui. Käskyä tuo ylevän isän seurata aikoo: - ensinnä jalkoihinsa hän kullatut anturat solmii, - jotkapa siivin hänt' ylähällen tai meren poikki 240 - tai yli maan kuni kiitävän tuulen puuskassa vievät; - ottaa sauvansa sitten, jolla hän Tuonesta kutsuu - vainain sieluja tai muit' Tuonehen synkkähän laittaa, - suop' unen, poistaa sen sekä kuolosta aukovi silmät; - tuohonpa luottaen tuulilla kulkee, ui läpi synkkäin 245 - pilvien. Hän jopa lentäen Atlantin kovan huipun - korkeat rintehet huomaa, tuon, tukena joka taivaan, - Atlantin, min peittyvi synkkihin pilvihin aina - kukkula mäntyinen, vihurit, satehet jota pieksää: - niettää olkiahan lumivaippa ja leu'asta äijän 250 - syöksyvät kosket ja jääss' on kankea, hirveä parta. - Tännepä laukuillen tasasiivin Kyllenialainen - seisahti; paistikkaan suhahtaa meren pintahan täällä - kaijan lailla, mi kiertää pitkin rantoja, pitkin - myös kalasärkkiä, laukuillen meren pinnalla aivan. 255 - Juuripa näin lens' nytkin taivon ja maan välystässä - rantahan hiekkaisen Libyan tää äijänsä luonta, - halkoillen vihureit' samotessa Kyllenialainen. - Tultua siivikkäin jaloin afrikalais-majojen luo, - linnaa Aeneaan näki vahvistamass', asunnoita 260 - uudistamassa; sen vyöll' oli jaspistähtinen miekka, - tyrialainenki purppuraviittansa hohtaen riippui - harteillaan, rikas joit' oli antanut lahjaksi Dido; - kultasill' langoillaan se olj tään puvun kirjonut taiten. - Oitispa tiuskaa: "Karthagon perustuksia korkeen 265 - siekö nyt laitat ja armastellen sorjaksi pyydät - linnaa, voi! oman valtasi hyödyn unhottaneena? - Its' jumalain mun valtias tänne Olymposta laittoi - kirkkaastaan, joka maan sekä taivaan voimalla hoitaa; - käskien saattaan tään sanoman nopeaan läpi ilman: 270 - Minn' pyrit? Tai mitä toivoen sie Libyan venyt mailla? - Ellei semmoisten asiain sua kunnia koske, - etkä sä kiitokseksesi kehtaa vaivoa nähdä, - katsos Askanioon kohovaan, perintönsäkin toiveet - muistaos, Italian joka maan on saava ja Rooman 275 - vallankin!" -- Näin lausuttuansa Kyllenialainen - keskeyttäin puhettaan jopa ihmishahmonsa heitti, - kauaskin näkyvistä jo ohvahan ilmahan haihtui. - Tuostapa Aeneas ylen hämmästyy näkemästään, - hiuksensa pöyristyvät sekä äänensä kurkkuhun tarttuu. 280 - Pois haluaa paeta, sulosetkin hyljätä seudut, - säikähtäen jumalain manausta ja käskyä jyrkkää. - Voi, mitä tehdä? Kuin puhuen kuningattaren raivon - uskaltais asettaa? Kuin alkais ens' puhettansa? - Miettehet lennellen nyt häilyvät sinne ja tänne, 285 - horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa. - Tää ajatus epäröivästä näyttihe parhaimmalta, - käskeä Mnestheon, Sergeston sekä urhon Kloanthon - valmistamaan alukset salass', saamahan kumppanit rantaan, - toimittamaan asehetkin; vaan mikä muutoksen syyn' ois, 290 - nuo salatkoot; sill'aikaa itse hän, kun paras Dido - tiedotta olj eik' lempensä luullut murtuvan koskaan, - koittais luoksensa päästä ja, kun sopivin olis aika, - sen lepyttäis kuten vois parahittain. Oitispa kaikki - käskyä noudattaa iloten sekä tehtävät täyttää. 295 - Vaan kuninkaatar -- ken voiskaan lempivän petteä! -- vehkeit' - aavistaa sekä oitis matkamme aikehet kuuli, - -- hän, joka syyttäkin pelkäs. Ilkeä mainepa kertoo - raivoavallen laivamme laitokset, eron hankkeet. - Neuvotta riehuen vimmassaan koko linnoa pitkin 300 - kiitääpi, kuni Raivotar, palveluksen alettaissa, - hourii, kun sitä kiihoittaa kolm'vuotiset Bakkhon - juhlat ja yöllä se äänen Cithaeronin ulvovan kuulee. - Vihdoin Aeneaalle hän näin nimeten saneleepi: - "Vieläkö peittääkin valapattoinen rikostyötäs 305 - voivasi toivoelit sekä varkain maastamme mennä? - Eikö mun rakkautein eik' muinaiset lupaukses, - eik' pidättää voi Didon aikoma hirveä kuolo? - Vai joko talvellakin sie laivastoas varustellen - rientäisit merellen Puhurin parahimpahan myrskyyn, 310 - julmuri? Kuinka? Jos et kedot oudot ja vierahat suojat - etsiä täytys' ja viel' ikä-Troijakin seisosi, tokkos - sittenkään rajullen ulapalle sä lähtisit laivoin? - Mua pakenetkos? Näiden kyynelten, kätes kautta, - kosk'en itsellein enähän, poloin, jättänyt muuta, 315 - naimisliittomme ynn' aletun avion anon kautta, - sulta jos ansainnut olen minkään tai sinull' yhtään - oon rakas ollut: huoneeni perihukkoa sääl' ja, - jos rukouksista yhtähän huolit, -- heitä se aikees! - Sun takias Libyan väki, paimentolais-tyrannitkin 320 - vainoavat mua, on Tyrit äissään; sun saman vuoksi - sammui kainouskin, joka ennen mun tähtihin nosti, - kunniakin --. Mihin kuolemahan minut hylkäsit, vieras? - Tää nimi ainoastaank' enähän nyt puolisostain jäi? - Miksipä viivyn? Ettäkö Pygmalion veli muurit 325 - syöksisi maahan ja mun veis vankina Getulo Jarbas? - Kuitenki jos mull' ennen sun pakoais edes saatu - ois sikiös, jos mullen pienonen linnassa leikkis - Aeneas, näöllään joka muistuttais sua mulle, - enpähän vallan mie petetyks enk' hyljätyks näyttäis!" 330 - Lausui. Juppiterin tuo käskystä tyynenä katseens - säilytti; ponnistaen surun rintansa alle hän painoi. - Vihdoin vastaapi vähän: "Sull' en, joita sa paljon - lausua voit luetellen, oi kuninkaatar, ma kiellä - velkaunnein ylen, eik' mua harmita Didoa muistaa, 335 - kunnes on muistia mulla ja nää jäsenet elo täyttää. - Nyt vähän asjasta lausun: en salavihkahan peittää - aikonut tään paon, sit' älä usko, -- en puolison koskaan - etsinyt soihtuja enkä mä tuohon liittohon tullut. - Jos mun sallittaneen elon onneni huostassa viettää 340 - Salliman kautta ja ehtoni jälkeen huoleni hoitaa, - ensinpä Troijan linnasta kuin omien sulosesta - huolehin tähteest', ett' ylevät Priamon majat nousis, - että mä voitettuin rakentaisin Pergamon uuden. - Vaan nyt Italiaan isohon mua Grynen Apollo 345 - pyrkiä, Italiaan Lykiankin käskivät arvat. - Tääll' isänmaa, tääll' lempeni on! Sua foinikilaista - naistakin jos ilahuttaa Karthagon linnoja nähdä, - miks Ausonian maahan et Teukrojen soisi sa päästä? - Onhan meilläkin oikeus etsiä muualta valtaa. 350 - Taattoni Ankhiseen pelottaa ylen synkeä muoto, - muistuttain mua maatessain niin kohta kun peittää - varjolla kostea yö maat, tähdet kun kiiltävät nousee, - huolettaa rakas Askaniuskin ja kärsimäns' vääryys, - vallasta Italian jonk' estän ja Onnensa mailta. 355 - Nyt jumalitten airutkin, jonk' Juppiter laittoi - -- pään molempain nimess' sen sanon! -- kiitäen ilmojen kautta - käskyjä toi. Minä its' jumalan näin keskellä päivää - astuvan linnaan; äänensä korvillaini ma kuulin. - Heittäös tuskoittaa parullas mua, itseäs säästä! 360 - En tahallain pyri Italiaan." - Näin puhuvaisehen syrjästä päin hän pitkähän katsoo - silmin rauhattomin sekä kiirehest' astipa kantaan - ääneti hänt' tähystää; vihastuin täten lausuvi sitten: - "Ei ole haltiatar emos eik' sukus alkuna Teukro, 365 - petturi; vaan kivipaasistaan sinut synnytti julma - Kaukaso, Hyrkanon sua tiikerit on imetelleet! - Miks vihan kätkisin? Viel' tukalampaakos haen tuskaa? - Huokasko itkustain edes? Vai värähyttikö silmääns'? - Tai herahtik' edes kyynel? -- Säälikö lempeni tuskaa? 370 - Voih, mitä lausuisin ens'? Eikös mahtavin Juno, - eik' isä Juppiter näit' enähän näe kostajan silmin? - Ei kehenkään voi luottaa! Rannalle heitetyn, köyhän - korjasin tuon, häll', mieletön, vallastaink' osan annoin; - laivaston kadonneen sekä kumppanit turmiost' autin; 375 - -- haa, tuost' hulluksi voisin ma tulla! -- nyt arpa Apollon, - nyt Lykian manat, nyt jumalitten airuen laittaa - Juppiter julmia käskyjä tuomaan tuulien teitä! - Tuo jumalain muka vaivaksi on, tuo huoli se heidän - rauhansa vie! -- Sua en enähän pidä, enk' sanas kumoo. 380 - Purjehi Italiaan, mene vain, hae valtasi sieltä! - Toivonpa, jos mitäkään voi hurskas pyyntö, sun saavas - haaksirikossasi rankaistuksen ja muistella Didoo - vielä sä saat usehin. Sua tunnon vaivalla kiusaan! - Vaan vilu kuolema kun jäsenistäni henkeni viepi, 385 - sua yhä haamuna vainoon. Palkkasi saat, epäkelpo; - sen saan kuulla ja tää huhu saapuu viel' Manalaanki!" - Näin sanoen hän lausehet keskeyttääpi ja, ilmaa - sairaana paeten, eroaa näkyvistä ja poistuu, - jättäen pelvosta arvelevaisen ja mielivän paljon 390 - lausua. Ottaen vastaan raukean ruumihin piiat - marmorisuojahan vievät ja laskevat patjalle rauhaan. - Vaan jalo Aeneas, ehk' mielensä murhehtivaista - lieventää teki, lohduttain sanoillaan surun poistaa, - raskaast' huoaten suuresta lemmestä järkähtyneenä 395 - kuulevi kuitenkin jumaloita ja laivoill' lähtee. - Teukrot jouduttavat jopa työtä ja korkeat laivat - työnnetähän vesillen koko rannalla. Tervattu taika - uip' jo; he tuovat metsistä lehtiset airojen aineet, - pölkytki, kun paon kiire on, veistämätöinnä. 400 - Näet koko kaupungissa sä rientävän muuttelevaisten, - niinkuin muuraiset jyväko'on ison kimppuhun ryöstäin - käyvät ja sen, ajatellen talvea, kätkevät talteen; - pitkin nurmea käy jono tumma ja saalihin viepi - ruohoss' ahdasta polkusta myöten; työntävi suurta 405 - ponnistaen olallaan osa aarta ja joukkoja toiset - järjestävät, kurittain hitahait'; koko polvulla kiehuu - työ. Oi, milläpä mielellä katselit, Dido, sä näitä! - Kuinka sa huokailit, kun linnasta näit ylevästä - laajalti puuhattavan satamassa, kun näit meren kaiken 410 - silmies eessä jo pauhaavan hälinäst' ilosesta! - Armoton rakkaus, vain mihin et inehmoin sinä rintaa - saata! Se itkuhun taas pakottaa, taas koetella käskee - pyyntöä, taas anoen alistaa vihan lempensä alle, - ettei koettamataan erohons' ast' jättäsi minkään! 415 - "Anna, sä riennettävän koko rannalla näet, miten kaikki - yhtehen saa: jopa kutsuvat tuulia purjehet; laivain - kokkihin kruunuja laittelevat iloten merimiehet. - Tuskoa moista ma jos oon hankkia voinunna, voin myös, - siskoni, kesteä sen. Oi, toimita kurjalle mulle, 420 - Annani, tää vain; sill' on vain sua tuo epäkelpo - arvostanut, sull' uskonut on sydämens' salaisuudet; - parhaimmin sopivan puhelaadun sä ynn' ajan tiedät! - Mee, sisarein, kopeall' anoen vihamiehelle haasta! - En Danaoin kera vannonut Troijan kansoa vastaan 425 - Auliissa, ma en myöskään laittanut laivoja Troijaan, - en isäns' Ankhisen tuhan solvannut tahi haamun. - Miks sanojain kovakorvaisna hän kieltävi kuulla? - Minnekäs rientää? Koidolle armaalleen erolahjaks - sois edes tään: odotelkoon tyyntä ja myötähist' tuulta! 430 - Entist' en enähän avioo, jonk' petti, ma pyydä, - en ett' ilman jäis Lation sulomaita ja valtaa: - aikoa tyhjää vain anon, raivollein levon hoivaa, - kunnes kärsimähän opettaa kova onni mun kurjan. - Armona ainoastaan sitä pyydän; siskoas sääli; 435 - jos sen mulle sa teet, sen runsahast' sulle ma kostan!" - Näin pyys; murhehtien sisar nää anomuksensa saattaa - ain' yhä uudestaan. Mut tuot' ei liikuta mitkään - itkut eik' mitäkään esitystä hän myöntyen kuule; - Luoma sen kielsi ja leppeän miehen tukkesi korvat. 440 - Aivan kuin ijäkästä ja paksua tammea Alppein - puuskat tuivertavat vihureillansa sieltä ja täältä, - kilpahan koettaen kaataa; käy kohaus sekä kohta - laajalti peittävät maata jo rungosta riivityt lehdet: - mut on kalliollaan se: min verran latvone ilmaan 445 - nousee, niin syvält' työntää juurensa Tuontaki kohti: - pyynnöillään uros näin alituisilla sieltä ja täältä - ahdistetaan ja hän tunteepi jalomielisnä murheen, - mut ei mielensä järky ja turhaan kyyneltä vuotaa. - Silloin kohtalostaan epätoivossa onneton Dido 450 - kuoloa pyys eik' taivon kantt' enähän näkeväns' sois. - Aikeessaan, elons' heittää, varsinki hänt' tukeaapi, - kun näki lahjoja laskiessaan savutus-alttarille - -- kertoilla kamalaa! -- pyhät nestehet mustuvan siellä, - kaadetun viininki kun verivisvaks muuttuvan näkee. 455 - Ei puhu kellenkään näystään, edes ei sisarelleen. - Paits' sitä linnassaan miesvainajans' muistoksi löytyi - marmoritemppeli; -- tuota hän varsin hellästi hoiti - kaunistaen sitehillä ja lehväis-kiehkurtamilla. - Täältä hän ääniä kuullehens' luuli ja miehensä huudon 460 - kutsuvan häntä, kun maat yö synkeä peitti ja usein - huuhkajan yksinähän katon harjalta hautaus-virttään - voikuvan kuultiin, huutoja haikeit' ulvoen pitkään. - Paljon on ennustajain sitä paits' pyhät entehet häntä, - ennustaen kamalaa, pelotelleet. Hurmehtivaista 465 - vaivaa Aeneaan tylymiel' unissaan; yhä yksin - jäävänsä näyttää tai yhä seurata kulkevans' tietä - loppumatont' Tyrolaisia etsien autosta maastaan: - niinkuin Raivottarein väen näkee mieletön Pentheus, - kahtena auringon sekä kahdeks' väittävi Theben: 470 - tai Agamemnonin poika Orestes, kun näytettäessä - soihduin, mustinki käärmehin hän varustettua äitiins' - templihin hirmuissaan pakenee, mut kostajat kohtaa. - Kun siis raivonsa sai ylivallan, sortuen huoleen - päätti hän kuolla ja itsekseen sen aikoa, tapaa 475 - miettivi; näin surevaa sisartaan puhutellen hän peittää - aikeensa sekä kirkkahall' otsalla toivoa teeskel: - "Löysinpä, Annani, keinon, -- onnitteles sisartaisi! -- - jolla ma saan hänet taas tahi lempensä paulasta pääsen. - Okeanon rajan luon' on, laskevan auringon puolla, 480 - Aethiopein raja-äärillä paikka, joss' jättiläs Atlas - käännyttää olallaan tulitähtisen taivahan kantta. - Massyli-kansasta on papitar mull' laulettu sieltä, - Hesperon templin vartia; tää lohikäärmehell' antaa - ruokaa, tää pyhän puun omenoitakin vahtivi, mettä 485 - helmeävää levittäin, univalmunkin jyvä-appeit'. - Tää, näet, loitsuillaan lupajaa kerittää surumielet, - kuin vaan tahtovi, vaan muill' laittaa raskahat huolet; - seisauttaa jokiveet, ta'a tähdetki taivahan kääntää; - kutsuvi haamuja öillä ja maan näet jalkojes alla 490 - mylvivän, vuoriltakin alas astuvan saarnit. Ma vannon, - armahin, kautt' jumalain ja sun kauttasi, siskoni, kuin myös - kautt' ihapääs, ett'en tahallain minä loitsuhin turvaa. - Sie salahan rovio sisälinnaan taivahan alle - laittaos, miehen myös asehet, joit' tunnoton suojaan 495 - naulahan jätti ja vaattehet kaikk', avionki se vuode, - jolla ma hukkaannuin, pane päälle! Sill' ilkeän miehen - kaikkipa muistot loitsija polttoa käski ja neuvoi!" - Vaikeni lausuttuaan; äkin kasvonsa kalpeus peittää. - Eipähän luullut Anna nyt oudoill' lyylillä siskons' 500 - kuoloa peittävän eik' niin suureen raivohon mielens' - saanehen, eik' pahempaa varo kuin erotessa Sykhaeon. - Siks hänen käskyt hän täyttää. - Vaan kuninkaatar, kun linnan keskessä taivahan alle - laittoivat rovion pärehistä ja tammihaloista, 505 - paikan sen seppelillään koristaa sekä lehvillä kruunaa - -- hautansa, miekankin jätetyn asettaa yli paarein, - vaattehet kuin kuvan, ei epätietoisna tulevasta. - Alttarit seisovat siellä ja nyt papitar hajahapsin - huutaapi jumaloit' useoit', Ereboo sekä Khaaoo, 510 - kolmenlais-Hekateta, kolm'muotosta neittä Dianaa. - Vihmoi Avernon lähtenen myös mukaeltua vettä, - kuun kumottaiss' hakien hepä niittävät vaskisin sirpin - ruohoja tenhokkait', joiss' maitona on muju musta; - myös haetaan hevon otsasta kiskottu onnenki kelme, 515 - tuon emän lemmeltä vieden. - Jauhoja hurskaissa käsiss' alttarin luokse hän vei ja, - riisuttuaan yhen jalkansa kengistä, vöin kerittyine, - nyt anelee jumaloit' kuni kuoleva ynn' näkeväisii - onnensa tähtiä; jos vaan lempivist' onnettomista 520 - huolivi ken jumaloista, hän muistoa, kostoa pyytää. - Yö oli; uinostuneina jo nauttivat vienoa unta - ihmiset mailla ja tyyntyivät meret raivot ja metsät, - vierrenkin ratans' keskeltä siirtyvät tähdet ja kaikki - maa asettui, elävät sekä kirjavasulkaset linnut, 525 - jotk' ovat läikkyvill' lammilla tai asuvat karumailla, - ohdakkeisilla, -- kaikk' unt' yön tyvenessä he nautti, - huolia lieventäen sekä unhottain elon vaivat, - -- vaan ei raskasmielinen Dido nyt saavuta yhtään - unt' eik' silmiinsä tahi rintaans' yön lepo saakkaan. 530 - Huolensa paisuvat vain, kons' yltyen rakkaus riehuu, - kons' vihamielensä myrskyten kuohuu raivoavaisna. - Näinpä hän hurmehtien sydämessänsä miettivi yksin: - "Voih; mitä teen? Vai taaskos pilkaksi entiset yljät - etsisin, paimentolais-avioitako taas tulis pyytää 535 - nöyränä, joihin jo niin monet kerrat halveksin mennä? - Vai pitäs Ilion laivoja seurata, -- kaikkia Teukroin - käskyjä? Ehkäpä siks, ett' auttamiain ilahuttais - tai ett' entistä työtäni muistaen voisivat kiittää? - Vaikka sen teen, ken sallisi mun? Aluksill' upeoille 540 - huolisko tuo vihatun? Voi onneton, etkö jo tunne, - Laomedon suvun pattouden et vieläkän huomaa? - Kuink'? Karaten jos seuraisin merimiehiä yksin - riemutsevaisia? Taikk' ajasin takoaan koko Puunein - joukolla; minkä ma Sidonin linnasta vein ulos äsken, 545 - -- taas merellenk' komentaisin sen tuulille purjehet antaan? -- - Kuole, kuin olet ansainnut; terä tuskasi poistaa! - -- Sie, sisarein, minut kyyneltein, sinä vimmani tähden, - ensin mun vaivoihin vajotit vihamieheni saaliiks. - Miks viatoinn' en mie, avion osatoinnakin saanut 550 - viettää kuin elävät elämääni ja nää kivut päästä? - -- En pitänyt lupausta, min tuhkalle tein ma Sykhaeon!" - Näin valittaa yhä hän sydämestänsä murtunehesta. - Korkeass' Aeneas peräkeulassa, lähtöhön aivan - valmiina unt' otti jo toimittuaan asioistaan. 555 - Tällepä ilmestyy levätessähän taas samanlaisna - haltian muoto ja näin taas näyttihe muistuttavansa, - Hermeen kalttaisna kokonaan, väriltään, puhunnalta, - keltaseltai tukaltaan sekä nuoruuden ihaltansa. - "Oi jumalattaren poika? Sä voitko nyt nauttia unta? 560 - Etkö sä mieletön näe, mitk' uhkaavat sua vaarat, - etkö sä kuulekkaan huminaa Zefyrein mukahisten? - Dido se rinnassaan tuhotöitä ja juonia miettii; - kuolonsa päätettyään, vihan myrskystä mielensä kuohuu. - Etköhän, kunnes voit paon täyttää, rientäsi poijes? 565 - Lankuista sinä näet meren viel sekavaksi ja julmat, - loimottavat tulet näet sekä liekissä roihuvan rannan, - näilläpä mailla jos siekoamass' sinut löytävi Koitar. - Joutuhun arvelus heitä! On mutkikas, vaihtelevainen - nainen ain'!" Näin lausuttuaan yön varjohon peittyi. 570 - Tuostapa Aeneas, pelästyksissään äkillistä - hahmoa, nous unestaan sekä kumppanejaan havautti: - "Nouskaatten heti miehet ja tuhtoillen ruvetkaatte! - Irralleen pian purjeet! Haltia, korkean taivaan - airut, kiiruhtamaan pakohon taas yllyttelee ja 575 - katkasemaan pitoköydet. Seuraamme, pyhä airut, - kenpä sä lienetkään, iloten taas käskysi teemme! - Leppeenä tule auks sekä taivahalt' onnesat tähdet - matkahan suo!" -- Näin lausuttuaan veti välkkyvän säilän - huotrast' ja miekallaan sivaltain hän katkasi köydet. 580 - Kaikk' ilottaa sama into ja kahmaisten tavaran, he - rientävät. Rannalta lähdetähän; meren laivat jo peittää: - innolla soudetahan ja jo kuohutetaan siniselkä. - Vaan jopa taas valoaan ihanaa sirotellessa maille - nousee, jättäen Tlthonon kultasen vuotehen, Koitar. 585 - Niin pian kuin kuninkaatar päivän koittavan huomaa - ikkunastaan, kun laivaston kiitävän pullehin purjein, - rannaltai satamat aluksista jo tyhjäksi huomaa, - kolmasti, neljästikin käsin kaunista rintoa lyöden, - tukkaa keltaista repien: "Haa, Juppiter!" lausuu. 590 - "Pääsikö tuo menemään? Näin pilkkasko valtamme vieras? - Miss' asehet? Miks' kaupungist' ei vainota häntä? - Laivoja miks teloiltaan ei tempoa muut? Heti menkäät! - Kaappaiskaat heti tulta ja purjehill', airoill' oitis! - -- Voi, mitä lausun? Tai miss' oon? Mitä mieleni raivoo? 595 - Onneton Dido! Vastako nyt sua koskevat syntis? - Silloin tuo sopi, kuin soit vallan! Haa lupaustaan! - Haa vakitustaan, jonk' sanotaan isien Penateita - kuljettavan sekä nostanehen olilleen isäns' vanhan! - Enkös ottaen kiinn', repiä palasiks hänet voinut? 600 - Enk' upottaa merehenkin? Enk' toverinsa ja tuonkin - Askanion telottaa, isällens' aterjaks asetella? - -- Vaan epätietonen on sodan onni. -- No, olkohon; keitä - säikkysin kuolohon aikoen? Leirin ma polttanut oisin, - täytellyt toritkin tuliloilla, mie pojan, taaton, 605 - tuon koko matkuen kuin myös itseni tappanut oisin! - Aurinko, sie joka maan valollas teot kirkastat kaikki, - siekin nää minun huoleni tunteva, tietävä Juno, - sie, Hekate, jota kaupungin kadull' ulvotahan öill', - julmat Raivottaret sekä haltiat kuolevan Didon, 610 - näitä te kuulkaatten pahoill' antaen ansiopalkan; - kuulkate nää rukoukset: jos täytyy ilkeä päänsä - päästä valkamahan sekä saapua purjehin maille, - Juppiter jos tahollaan sitä vaatii, tuon lopuks suokoon: - taistolla häirittäköön suku julkia ynn' asehilla, 615 - syöstynä maastaankin, erotettuna Julonsa luonta, - pyytäköhön apua sekä nähköön heimonsa kurjaa - surmaa! Älköön, kun tukalan lakon sääntöjen alle - antautuu, hän valtoa tai sulopäiviä nähkö! - Haudata sortukohon soramaalle se aikoans' ennen! 620 - Tää rukoukseni, -- tään lopuks vuodattaen veren lausun! - Silloin, Tyro, sa heimos kuin koko nousevan polven - harjottaos sotahan sekä laittaos tää tuhallemme - uhriksi! Älköhön kansoill' lempeä, liittoa olko! - Kerranpa nouseepi eräs kostaja luistamme vielä, 625 - jok' kadottaa tulin, miekoin dardanilais-tulokkaita, - nyt tahi vastedes, jolloin suo tähän voimia aika! - Rantoja rannat, aaltoja aallot ja miekkoja miekat - vastaelkoot! Sotikoot yhä itse ja lastenki lapset!" - Lausui näin sekä kaikkia seikkoja hiljahan mietti, 630 - pyytäen min pikemmin vihatust' elämästänsä päästä. - Barcelle, hoitajallen hän Sykhaeon lyhvehen lausuu, - -- sill' omans' muinaisen isänmaan tomu musta jo peitti: - "Käskes, armas hoitaja, Annan, siskoni tänne; - pyydä kiiruhtamaan pesemään jokiveellä sä ruumiin, 635 - tuokoon myös elukat mukanaan sekä neuvotut uhrit; - tulkoon niin! Sinäkin pääs' lyylimänauhoin peitä! - Uhrit Plutollen nuo, jotka jo uhrata aijoin, - täyttää mieleni on sekä huolillein lopun tehdä, - antaen dardanilaisen pään rovion tulen valtaan!" 640 - Näin nimes. Ämmäpä tassuttain, min kerkesi, läksi. - Vaan vapisten sekä julmast' aikehest' raivona Dido - silmiltään verinen sekä poskeinsa vapistessa - pilkukkaiden ja vaalistuen lopustaan lähisestä, - syöksähtää sisälinnansa suojaan; tääll' ylevälle 645 - raivoten nouseepi roviolle ja Dardanilaisen - miekan paljastaa; ei pyytänyt hän sitä tuohon. - Täällä kun Iliolaispuvut huomaa, kun tutun vuoteen, - viivähti itkemähän hyrähtäin sekä mielensä malttain, - painaa patjalle pääns' sekä nää lopuks lausehet lausuu: 650 - "Jättehet oi suloset, kunis Onni ja haltia salli, - ottakaten elo vastaan, mun vapahtain murehista! - Oon elänyt sekä onneni suoman tieni jo päätin; - kohtapa nyt Manalaan mun aimokas haamuni astuu. - Kuulun kaupungin perustin, omat muurini näin jo; 655 - mieheni kostin ja veljeni rankaisin tihomielen; - onnellinen, oi onnekas liianki, eivät jos koskaan - koskenehet olis rantaan Dardanilaisien laivat!" - Äänsi ja kasvonsa patjahan painain: "Kostota kuolen, - kuolkame kuitenkin!" -- nimes. "Näin hyvä Tuonehen mennä! 660 - Nauttikohon ulapalt' tuo silmillään tätä tulta, - hirveä Aeneas, mukanaan tuhon entehet vieköön!" - Näin nimes; silloin tään näkevät juur lausuttuansa - piiat syöksyvän miekkaansa sekä hurmehest' säilän - höyryävän, kädetkin verisiks'. -- Heti suojissa huuto 665 - nouseepi; huhu hämmästyneessä sen linnassa kertoo; - itkusta, voihkamisesta ja myös polotuksesta vaimoin - huonehet voikahuvat, valituksia taivaski kaikuu: - aivan kuin vihollisten päästyä syöksysi kaikki - Karthago tahi muinonen Tyro ja raivosat liekit 670 - temppelien, asuntoinki jo pitkin harjoja leimuis. - Kuulevi häimertyin, hälinää levotont' aristuu ja, - kasvojans' raadellen sisar kynsin ja rintoa nyrkin, - joukon keskite juoksee lausuen erkanevalle: - "Tuotako tuo olikin, sisar? Saatoitkos mua pettää? 675 - Tuotako tään rovion tulet, alttarit tarkottivatkin? - Voi, mitä ensin ma, hyljätty, itken? Halvaksko siskon - kuolosi seurahan katsoit? Suonut sen onnen mull' oisit, - ett' molemmat sama tuska ja hetk' ois miekalla lyönyt! - Siksikö viel, lavan tein käsilläin, jumaloit' isänmaamme 680 - pyysin, julman sun ett' erotess' siten, poissa ma oisin? - Sie hukutit, sisar, mun sekä kansan ynn' ylimykset - sidonilaiset ja linnas! Tuokate vettä, ma että - huuhtosin haavan ja jos viel' yhtähän liikkuvi henki, - suulla sen korjaisin!" -- Nimeten ylähälle jo astuu, 685 - tainnoksiss' olevaa sisartaan pitelee sylissänsä - huokaillen sekä vaatteellaan veren kuivaten mustan. - Raskait' aukaista koki silmiä Dido ja taasen - vaipui; rinnassaan korisee syvä turmion haava. - Kolmasti käsivarrelleen nojaten kohoaapi, 690 - kolmasti putos vuoteelleen sekä sammuvin silmin - päivän etsielee valoa ja sen löyttyä huokaa. - Kaikenvaltias Junopa silloin, säälien pitkää, - vaikeeta eron tuskaa, laitti Olymposta Irin, - hengen taistelevan ett' irrottais jäsenistä. 695 - Kun tahost' ei jumalain eik' ansaiten eron kuollut, - -- vaan polonen elon katkasi äkkiä raivohon joutuin -- - eikä Proserpina viel' kiharaa ole poistanut hältä - otsalta eikäpä pääns' Manan kätköhön vihkinyt vielä. - Kastekas Iris siis läpi taivaan sahrami-siivin 700 - lentävi kimmeltäen tuhansin värin päiveä vasten, - sitt' yli pään pysähtyy: "Mie tään vihin vallalle Tuonen - käskyn jälkehen uhriks ja ruumiistas sinut päästän!" - Näin nimeten kädell' oikeallaan hän suortuvan leikkas. - Kerrallaan eros lämpö ja ilmoihin elo haihtui. 705 - - -Viitteet: - -V. 42. "Tuolt'" (nim. saartaa) "erämaa vedetön", s.o. Saharan suuri -erämaa. Karthagon hävityksen jälkeen (v. 146 e.Kr.) kerrotaan osan -Karthagolaisia paenneen Saharaan sekä perustaneen siellä Tombuktun -nykyjäänkin vielä löytyvän kaupungin sisä-Afrikaan. - -V. 72. Dikton, vuori on Kreetan saarella. - -V. 73. "Outa" = metsä. - -V. 146. Delos-saarella, jossa oli oraakkeli, kävi neuvoa kysymässä -Kreetalaisia, Dryopeja (Kreikan maalta Parnasson vuoren tienoilta, -Epirosta ja Thessaliasta) sekä kirjottuja (= tatueerattuja) Agathyrsejä -Scythiasta; siis etelästä, lounasta ja pohjosesta. - -V. 166. Maa, kaikkien emo, oli avioliiton suojelia; se antoi merkin -järistyksensä kautta, mutta Juno, alemman ilmakehän haltija, ukkosen -kautta. -- Juppiter vallitsi ylempää ilmakehää. - -V. 167. Runoilijain mukaan tietävät luonnon esineetkin siitä, mitä -niiden läheisyydessä tapahtuu. - -V. 168. Nymfain ulina, polotus oli paha merkki. - -V. 178. Maa synnytti tyttärensä Maineen vihoissaan jumalille siitä, -että nämät surmasivat hänen lapsensa -- Titaanit, jotka, vuoria vuorten -päälle kasaamalla, yrittivät rynnätä taivaasen, pannaksensa Juppiterin -viralta pois. - -V. 196. Jarbaan, Mauretaanian kuninkaan isä oli tarun mukaan Juppiter -Ammon, jolla oli temppeli Ammoniumin kosteikossa (nyk. Sivahin -oasissa), länteenpäin Egyptistä. -- Garammantilais-kansa asui nyk. -Fezzanin maassa. - -V. 205. Zeys on Juppiterin kreikkal. nimi. - -V. 217. "Meeonimyssy" = naispäähine, jota Troijalaisten entisten -naapurien, Lyydialaisien naiset kantoivat. - -V. 222. Hermes (kreikkal. nimi) = Merkurius, jumalien airut. - -V. 240. Merkuriolla oli, jumalaistarun mukaan, jaloissaan siivet, -joilla hän saattoi lennellä. - -V. 246. Atlas oli Mauretaanian kuningas, jonka Perseus raivottaren -Medusan kuvalla muutti vuoreksi, mikä vieläkin kantaa Atlantin nimeä -(Afrikan luoteiskulmalla). - -V. 252. Merkurius kutsutaan Kyllenialaiseksi siitä syystä, että hänet -oli synnyttänyt Atlantin tytär Maia Kylleeneen vuorella Arkadiassa -Kreikan maalla. - -V. 303. Cithaeron on eräs vuori Boiotian maakunnassa Kreikanmaalla. - -V. 345. Grynelaiseksi kutsutaan Apolloa Gryneijon kaupungin jälkeen -V. Aasiassa, jossa hänellä oli temppeli ja oraakkelipaikka, samoin kuin -(v. 346) Lykiassakin (Pataran kaupungissa). - -V. 367. Hyrkania oli sen maan nimenä ennen, joka on Kaspian merestä -etelään päin, nykyisessä Persian valtakunnassa. - -V. 462. Huuhkajan huudon luultiin ennustavan kuolemaa. - -V. 469. Pentheus, Theban kuningas, oli maassaan kieltänyt Bakkhon -palveluksen, jonka vuoks jumalat tekivät hänet, tarun mukaan, -mielipuoleksi. - -V. 473. Orestes kohtasi, murhenäytelmäin sepittäjäin mukaan, äitiään -paetessa templiin pyrkiessään, juuri tään ovien luona Koston -jumalattaret, hirveät raivottaret. - -V. 480. Okeano tarkoittaa Atlantin valtamerta. - -V. 484. Atlas-vuoren juurella oli, tarun mukaan, kultaisia omenia -kasvava puisto, jota vartioi Atlantin veljen Hesperon 3 tytärtä sekä -lohikäärme; tätä lohikäärmettä he syöttivät hunajalla ja unettavilla -valmun eli unikukan siemenillä. - -V. 508. "Kuin kuvan", niin. Aeneaan vahakuvan. - -V. 510. Erebus oli eräs Tuonelan jumaloita ja Khaos, Erebon isä, -tarkoittaa alkuperäistä tyhjää avaruutta. - -V. 511, Hekateella oli 3-lainen muoto: taivaalla oli nimenänsä Luna -(kuu), maan päällä -- Diana ja Manalassa Proserpina. - -V. 515. Vanhojen luulon mukaan on varsoilla syntyessään otsassa kelme -("onnenlakki"), jonka emä kohta nuolee pois. - -V. 525. "Uinostuneina" = väsyneinä, rauenneina. - -V. 535. "Paimentolais-avioitako",. s.o. avioitako paimenkansoja -hallitsevien kuningasten kanssa minun tulisi etsiä. - -V. 542. Laomedon oli pettänyt Neptunon, Apollon ja Herkuleen. - -V. 585. Tarun mukaan oli Tithonus, Laomedonin poika, Koittaren -puoliso. - -V. 602. Niin teki Atreys, Agamemnonin ja Menelaonin isä, veljelleen -Thyestelle sekä Prokne puolisolleen Tereukselle. - -V. 618. "Lakon" = sotilakon, välirauhan. - -V. 620. Aeneaasta kerrotaan, että hän kaatui taistellessaan Etrurian -kuningasta Mezentiusta vastaan Numikon joen rannalla etteikä hänen -ruumistaan löydetty mistään. - -V. 625. Viittaus kuuluisaan, urhoolliseen Karthagolaisten -sotapäällikköön Hannibaliin, joka toisen Puunialais-sodan aikana -ahdisti kovasti Roomalaisia, varsinkin Italiassa. Puunialaisia sotia -käytiin sekä maalla, -- kumpaisenkin sotivan puolen alueella, -- että -merellä. - -V:jen 686-692 suomennos on, vähällä muutoksella, otettu lehtori -H. Hellgrenin Aeneidin 4:n kirjan suomennoksesta. - -V. 698 Proserpina, Pluton, Manalan kuninkaan puoliso. - -V. 699. Vasta sitten kun niin tapahtui, kuten tässä ja edellisessä -värsyssä on kerrottu, luulivat vanhat kuoleman taistelun loppuneen. - - - - -VIIDES LAULU. - -Kilpaleikit. - - -Ainehisto. - -Surun aavistuksia täynnään purjehtii Aeneas merellä, jossa taivaan -uhkaava muoto Troijalaisia pakoittaa kääntymään taasen Sicilian -saarelle, josta olivat Karthagoon saapuneet; siellä ottaa Acestes -heidät ystävällisesti vastaan (1-41). -- Aeneas viettää vuotuista -muistojuhlaa Ankhisen kunniaksi tämän haudalla, jossa saa nähdä -ennusmerkin kummusta nousevassa käärmeessä (42-103). -- Kilpaleikit -alkavat kilpasoudulla (104-243). -- Voittajien palkinto ja paadelle -joutuneen laivan palajaminen (244-285). -- Kilpajuoksu ja poikien -kiista palkinnosta (286-361). -- Taistelu Cestoilla Daretan ja Entellon -välillä (362-484). -- Kilpa-ampuminen ja Acesteen ammuttua nähty -ennusmerkki (485-544). -- Poikien kilparatsastus (545-603.) -- Juno -käskee Iriksen menemään meren rannalle kokoontuneiden, purjehdukseen -väsyneiden äitien luo; muuttauduttuaan Beroë-eukon näköiseksi, saa -Iris vaimot polttamaan laivoja, jonka kautta he muka säästyisivät -alituisesta inhottavasta purjehtimisesta (604-663). -- Tulipalosta -nouseva sauhu saa Askanion y.m. kilpaleikistä rientämään tulipaloon, -jota turhaan kokevat sammuttaa; vasta sitte kuin Aeneas oli rukoellut -Juppiteriä, sammui se ankaran sateen kautta, kun jo 4 laivaa oli -palanut (664-699). -- Aeneas suruissaan tästä saa Ankhisen haamulta -kehotuksen seuraamaan Nauten antamaa neuvoa sekä jättämään kaikki -heikot ja tyytymättömät Siciliaan (700-778). -- Venus pyytää Neptunolta -onnellista matkaa Troijalaisille, johon tämä suostuu; yksi vain oli -meren uhriksi joutuva (779-826). -- Palinuron hukkuminen (827-871). - - - Silläpä aikaa Aeneas lujamiel meren selkää - kulki jo laivoillaan sekä synkkiä aaltoja halkoi, - nähden purjehtiess', Elissan miten koidon jo muurit - liekistä loimottivat. Syyt' ei voi arvata, miksi - nousevat semmoiset tulet; mut ison loukatun lemmen 5 - raskahat murheet kuin myös tieto, min raivokas nainen - voi, surun aavistuksihin Teukrojen rintoja saattaa. - Vaan kun jo ulkonivat urannoillen eivätkä mitkään - maat enähän näy, mut joka suunnalta taivas ja vetten - selkämä, nousipa tääll' yli heidän synkeä pilvi, 10 - tuoden myrskyn ja yön sekä synkistäen meren aallot. - Tuoss' ylevält' peräkeulaltaan perämies Palinurus: - "Voi, miks semmoiset ukonpilvet peittävät taivaan? - Tai mitä Neptunus isä aijot?" -- Sen lausuttuansa - käskevi purjehet koota ja vahvast' airoja käyttää; 15 - purjehet kaiten käännättää sekä lausuvi näitä: - "Aeneas jalomiel, en, vaikkapa Juppiter taaten - yllyttäis, täll' ilmalla saapuvan' Italiaan sois! - Kääntyen synkkähän luoteen yltyen vinkuvat tuulet - vastahakaan sekä pilvehen ilmakin pakkautuupi. 20 - Emmepä taistella vastaan eik' edes suuntoa saata - kannattaa. Kun Sallima käskevi meit', totelkaamme, - matkustaen, mihin kutsuvi tuo! Ei kaukana täältä - löytyvän luulen sicllialais-toverein sulorannat - kuin satamat, jos oikein muistan ma tähtien merkit." 25 - Aeneas vaka ääns: "Minäkin näen vaativan tuulten - tuota ja turhaan ponnistaivasi vastahan enään. - Purjehdi toisehen suuntaan! Oisiko mielumpi mikään - tai jonn' ennemmin väsyneet minä laskisin laivat, - kuin joka maa elättää mull' Acesteen dardanilaisen, 30 - jok' isän Ankhisen luut kätkeepi povehensa!" - Pyrkivät valkamahan näin lausuttuansa ja myöten - lännelle kääntävät purjeet; kiitäen aavalla rientää - laivasto, sitt' iloten jo se kääntyvi tuttuhun rantaan. - Vaan imehdellen korkean vuoren huipulta katsoi 35 - ystävien alusten tulemista ja riensi Acestes - vastahan, -- hirveä keihäältään, libyläisenki karhun - vuodalta; Krimisson joest' dardanilais-emo siinneen - tään oli synnyttänyt. Tuo entisen heimonsa muistain - tervehtii palanneit' ilomiellä ja ottaen maansa 40 - riistast' ystävälahjoin virvoittaa väsyneitä. - Toisenpa päivän kun rusollaan Koi karkotti tähdet, - kutsuvi Aeneas koko rannalta nyt toverinsa - yhtehen saamaan; sitt' täten kummulta lausuvi heille: - "Oivat Dardanidat, joill' on suku suur jumaloista! 45 - Kuukautten kuluessapa päättyvi vuosi jo siitä, - kun jumalitten moisen taattomme ruumihin jätteet - kätkimme maahan ja alttarit murheellen pyhitimme. - Päivä jo ehti, jos en pety, murheellen yhä jonka - juhlaillen omistan, kuten on jumalittenki tahto. 50 - Viettäisinkö sen maanpakolaisena Gaetulo-Syrtiss' - tai tapoaisko se mun meren seljällä, linnassa Kreikan, - ainapa vuotuiset lupaukset ja juhlasat retket - toimittaisin ja alttarit lahjoillaan varustaisin. - Saapumahan osuneet isän luiden ja tuhkien luokse 55 - oomme; en luule ma, ett' jumalain pait suontia taikka - tahdottaan satamoihin me saavumme ystäviemme. - Riemuillen siis nyt pitäkäämme me juhloa kaikki, - tuulia toivoellen; perustettua kaupungin voimme - uhrata vuosittain pyhäköss', omaks' häll' luvatussa! 60 - Troijassa syntynyt teille Acestes on pari härkää - antanut laivoa kohden; tuokate atriallenne - niin kotimaan kuin myös isäntämme Acesten Penaatit! - Pait sitä yhdeksännen kun päivän loistava Koitar - kuolonalaisille nousee, maan kenttäin sätehillään, 65 - määrään Teukroillen nopeain ens laivojen kilvan, - juoksussa ken etevämpi ja ken väeltään urosamp' on, - tai vasamoiltaan ken utalampi ja joutsella ampuin, - Cestollakin ken uskaltaapi taistelun kestää, - ansio-palkkiotaan odottain nuot olkohot läsnä! 70 - Lehvillä kruunatkaat ohimonne nyt vaijeten kaikki!" - Otsansa, lausuttuaan, hän äidin myrtillä verhoo; - tään Helymus teki, tään ijältään myös vanha Acestes, - poijut Askanius, jota muukin nuoriso seuraa. - Hän kokouksesta täst' useain tuhanten kera läksi 75 - kummulle, ympärillään iso seuraavaisien joukko. - Viiniä uhraten siell' kaks maljoa Bakkholle kaataa - maahan, seuraten sääntöjä rieskaa kaksi ja uhrein - vertakin kaks sekä heittäen purppurakukkia lausuu: - "Terve, o terveppä taas mun taattoni, terveppä teille 80 - turhaan löydetyt tuhkat ja taattoni henki ja haamu! - Ei ole sallittu Italian rajat, onnemme seudut, - Ausonian, Tiberinkään oudon kanssasi löytää!" - Nää nimes tuskin, kun iso, niljakas vyöryvi käärme - haudan pohjasta nyt sen seitsemän väännettä tehden, 85 - kiertää hiljahan kummun ja alttarillen vetäyntyy, - seljässään sinitummat pilkut; sen suomukset kiilsi - kultais-täplien loistosta, niinkuin taivahan kaari - heijastaa tuhannen värin loiston päiveä vasten. - Nähtyä Aeneas pelästyy: tuo käärmepä vyörren 90 - pitkänä maljain kuin välitsen koreain pikareiden, - uhria maistaa viimeks ja taas takasin vahingotta - kumpuhun laskeutuu sekä jättää maistamans' uhrit. - Intosammin isälleen aletun hän jatkavi uhrin, - häilyen, seudunko haltian vai isän palvelianko 95 - luulisi ollehen tuon: tavan jälkehen teurasti kaksi - lammasta, lutsua, kaks' myös hiehoa mustukkaselkää; - viiniä maljasta kaas sekä Ankhisen jalon sielun, - haamunkin luvatun tulemaan Manalasta hän kutsui. - Tuovat kumppanukset, kenellen vara myöns, ilo-miellä 100 - alttarill' antimiaan kasaten, sekä hiehoja lyylii; - paikalleen asetettua paat, nämät ruohossa roikuin, - hiiliä vartaitten ala heittävät, paistavat lihaa. - Jop' oli kaivattu päivä se tullut, kun yheksännen - aamun toi Faeton hevot kirkkaana valoltansa; 105 - maine ja kuulun Acesteen arvo jo naapurit saattaa - liikkeellen, ilosesta jo joukosta täyttyvi ranta: - aikovi Aeneast' osa nähdä ja taistella toiset. - Kentän keskukseen näkyviinsä nyt ensinnä lahjat - laitetahan, pyhät kolm'jalat, kiehkuratkin viheräiset 110 - voiton palkkioks, palmujen lehvät ja purppuravaatteet, - myös asehet sekä kultaiset, hopeaiset talentit; - leikkien aljentaa mäkitöyryltä räikkyvi torvi. - Käypä jo kilpoamaan ens airoiltaan samanlaista - neljä laivaa, kaikesta laivastost' etevintä. 115 - Tuimaa soutajiltaan, nopeaa joht "Tursasta" Mnesteus, - -- Mnesteus Italian asukas pian, Memmien jost' on - heimo --, ja rungoltansa Gyas perin suurta "Khimairaa", - kaupunkityötä, kolm'kertasta saarta, jot' Dardanon miehet - soutavat, kolmessa kerrassaan tasan airoja nostain; 120 - Sergestus, nimen jost' on saanunna Sergion huone - suurella kulki "Kentaurilla"; "Scyllaa" mut sinimustaa - johti Kloanthus, jost' sukus johtuvi Rooman Kluentho. - Vaahtoavaisten rantojen vastassa seljällä löytyy - kallio, kuohuen jonk' yli aallot hyökyvät joskus, 125 - kun läns'tuulet talvisin kätkevät tähdet; se tyynen - vallitess' ääneti on, kohottain meren läikästä kentän - lokkien päivän paistetta suosivien ilopaikaks. - Tännepä Aeneas isä tammen lehvästä laittoi - osviitaks merimiehillen viherän vesan, että 130 - kääntyä tietäsivät, kulun taivuttaen etähittäin. - Sitten vuoroist' arpoellaan. Peräkeulalla kau'as - purppuran, kullankin helotuksesta johtajat hohtaa; - poppelilehvin kruunautuu muu nuoriso, jolla - öljystä voidellust' olat kiiltelivät alastoinna. 135 - Istuen teljoillen he jo airoihin käsin käyvät, - merkkiä ootellen, tähäten; sydäntään levotonta - näännyttää epätieto ja voiton kiihtynyt kiihko. - Sitten kuin heleän säveleen helähytti jo torvi, - rientävät paikoiltaan heti kaikki ja nousevi ilmaan 140 - miehien huuto ja vahvasta soudusta vaahtovat salmet; - viiltelevät vanoja tasavoimin ja kaikkea merta - uurtavat airoillaan sekä kolm'kärillään kokillansa. - Niinp' ei kilpaillen pari orhia kentteä riennä - eivätkä kiitäen lähtemä-paikasta lennätä vaunuj' 145 - eivätkä niin ajurit, pudistellen ohjine norjin, - valtoa valjakolleen suo, hurjasti huimien piiskoin. - Nyt hälinästä ja pauhusta, miesten puoltessa kilpaa, - raikuupi koko lehto ja ääntään rantojen vierut - viertävät, vuoretkin vavahtuivat huudosta kaikuin. 150 - Rientävi ennen muit' esimmäisenä aavalle kiitäin, - joukon pauhaellessa Gyas, jota sitte Kloanthus - seuraa, airostolt' etevämpi, mut rungolta laiva - on hidas. Näiden jälkehen yht'etähäll' yrittääpi - "Tursas" ynnä "Kentaurus" valloittaa etupaikan. 155 - Nytpä on "Tursas" voitolla, nyt ohi voitetun rientää - suuri "Kentaurus"; nyt tasakeuloin kumpikin kulkee - pitkällä uurrellen talallaan meren suolasta selkää. - Paatta jo nää lähestyivät ja saavuttivat rajapyykin, - kun meren keskellä voitolle päässyt Gyas, jalo kattein, 160 - näin perämiehellensä Meneetelle kiivahast' ääntää: - "Oikeallen mihin liiaksi poistut? Tänne sä käännä, - rannoillen pyri, vaikk' käviskin vasempaan kihopaateen - airojen lehdet; muut merell' olkoot!" Virkki. -- Meneetes, - särkkiä kammoksuen, ulapallen laivansa kääntää. 165 - "Minnekä poistut?" Taas: "Pyri paasia kohti, Meneetes!" - huutaen käski Gyas, kun hän takanansa Kloanthon - huomaa ahdistamass' sekä suunnittavan lähemmältä. - Pauhaavain karien ja Gyaan aluksen välitsen tuo - väylää soutaapi vasempaa, sisemmin ohi rientää 170 - täst' nopeaan, meren turvasan löytäen pyykin jo jättää. - Nuoren miehenpä luissa nyt syttyi katkera harmi; - poskilleen tipaht kyynel ja unhottaen oman arvon - kuin toverein menestyksen, hän kuhnustavaisen Meneeten - syöksevi päistikkään merehen alukselt' ylevältä; 175 - itsepä katteini perämiehenä käy peräruoriin, - miehiä kiihoittaa sekä ruorilla rantahan kääntää. - Tuskinpa päästyähän merenpohjasta verkkahan jälleen - vanhanläntä Meneetes, veen puvustaan valuessa, - kallion harjalle kiipes ja kuivalla paadella kykki. 180 - Tuotapa luiskahtavaa sekä uivaa nauravat Teukrot, - nauravat rinnalt' tuon pudistellessa suolasta vettä. - Kahdessa viimeisessä nyt syttyi riemusa toivo, - -- Sergestossa ja Mnestossa, -- viivytetyn Gyaan voittaa. - Saavutti Sergestus esipaikan ja paadelle joutui: 185 - ei sivu kuitenkaan koko laivalla pääsnynnä tuosta, - vaan osaks; kilvaten rinnallaan lens "Tursahan" keula. - Silloin astuen laivan keskellä kumppaniansa - Mnesteus kiihoittaa: "Nyt ponnistaen nyäiskäätte, - Hektorin kumppanit, jotka ma Troijan oon häviöstä 190 - kumppanikseni valinnut, nyt näyttäkäten sitä voimaa, - nyt sitä mieltä, min näytitte Gaetulo-Syrtissä kerran, - Joonian seljällä, luon' Malean vihurein kera taistoss'! - Ensisijaa en, Mnesteus, pyydä, en taistele voittaa, - vaikk' oi --! Kuitenki voittakohot, joill' soit sen Neptunus; 185 - viimeisnä palata hävettää; tuo voittote, veikot! - Estöötten häpeä!" -- Nuo soutavat tarmonsa takaa: - voimakkaist' tutajaa nykäyksistä vaskinen keula - ynn' etenee meri. Raajoja, kuivia suitansa puistaa - tihjähän läähätys: kaikkiakaan hiki virtana vuosi. 200 - Vieläpä sattumakin tuo miehille kaihotun voiton. - Sillä kun kiivaudessaan keulan kallion puoleen - Sergestus ylen kääns sekä väärää suuntoa laski, - ulkoneviin hän, onneton, riuttoihin ravahutti. - Kalliotkin tärähtyy: terävälläpä särkällä airot 205 - murtuvat ponnahtain, kun törmäten juuttuvi keula. - Pystyhyn käy merimiehet ja myöhästyvät kovin huutain; - puosha'at rautaiset sekä myös okakärkiset keksit - kirvotetaan sekä poimitahan merelt' airojen tynget. - Mnesteus riemuissaan sekä onnestaan utalampi, 210 - joukon soutaissa väkevästi ja joukon avulla, - kiitävi seljällen sekä laskeepi ulapalle. - Niin kuni kyyhkyinen äkist' onkalostaan aristettu, - jonk' koti kuin sulonen pesä kalliovinkeloss' ompi, - lähteepi kedollen, pelotettuna siivillä vahvaan 215 - onkalossaan räpyttää, mut kohta jo ilmassa laukuin - liitää selveä tietään, siipiä liikuttamatta - joutusiaan: näin Mnesteus, juur näin Tursaski viimein - aavaa kyntävät, näin omast' tenhostansa ne kiitää. - Ensinnä jättää kallion kärjellä taistelevaisen 220 - Sergeston matalaan vetehen sekä auksensa turhaan - hoiloavan ynn' airojen tyngillä oppivan sovitaan. - Sitte Gyaan sekä myöskin tuon jätinmoisen Khimairan - saavuttaa; tämä jää, kun puuttuvi nyt perämiestä. - Ainoa matkan päähän on jäänyt vielä Kloanthus; 225 - tuota se, ponnistaen koko tarmoahan, tavottaapi. - Siitäpä nousee huuto ja kaikki he vainoavaista - puoltaen yllyttävät; ylä-ilmakin pauhusta kaikuu. - Näit' äkä valtaa, jos oman arvon ja kunnian saadun - eivät he säilyttäis; elons' voitosta tahtovat antaa. 230 - Onnensa noit' elähyttää; voivat, kun uskovat voivan. - Ehkäpä oisivat nää tasakeuloin saanehet voiton, - ellei, päin merellen kurottain kätens' kumman, Kloanthus - ois anonut jumaloita ja heill' lupauksia tehnyt: - "Haltiat, joitten on merivalta ja joiden ma kiidän 235 - aavaa, teillepä rannalla riemuellen härän valkeen - laitan alttarillen, kuten oon luvannut, sisälmykset - viskaan teill' ulapalle ja kaadan helmivät viinit!" - Lausui. Tuotapa aaltojen alta nyt kuulevi kaikki - Forkon ja Nereidein vedenjoukko; siks sen Panopeia 240 - neito ja Portunus isä vahvalla kouralla kulkuun - tyrkkäsi. Tuo nopeamminpa tuulta ja lentoa nuolen - kiitävi maallen ja piiloutuu syvähän satamaansa. - Silloin Aeneas kaikk' kutsuttuaan tavan jälkeen, - airuen suurell' äänellä voittaneheksi Kloanthon 245 - suo julistaa, koristain sen otsaa laakerilehvin. - Kullekin laivallen suo kolmet hiehoa lahjaks - hän valikoida ja viiniä kuin hopeaa ison summan. - Antaa johtajillen erikoisia lahjoja: vaipan - kullan kirjatun voittanehellen; tuon koristaapi 250 - melibelais pari purppurapäärmettä ympäritsensä, - myös kudelmat, miten idalais-saloss' urhea poika - hirviä keihäällään nopeoit' ajaen väsyttääpi - tuimasti huohottain, min Juppiterin aselintu - käyrillä kynsillään ylä-ilmahan Idalta ryösti; 255 - turhaan palveliat ijäkkäät kätens' tähtiä kohden - nostavat, turhaan koirien haukunta ilmahan kaikuu. - Sitten sille, mi kunnollaan sai toisena voiton, - haarniskan kudotun kolm'kertaa kultahaoilla - sorjilla, Demoleolta min hän oli riistänyt itse, 260 - voitettuaan Simoïs-joen luon' ison Ilion juurell', - lahjoittaa koristeeks uroholle ja taistossa turvaks. - Tuskinpa tuot' olallaan monikertasta kantoa voivat - palveliat Fegeus ja Sagaris; sen päällensä pannen - ennen Demoleos ajoi juosten Teukroja takaa. 265 - Kolmanneksi hän lahjoittaa pari vaskista pataa, - suo hopeais-pikareit', ylen kauneita kuviltansa. - Näin oli lahjottu kaikki ja, aarteiltaan kopeoina, - purppuranauhoja nää ohimoillansa kantaen käivät, - kun häin tuskin taidolla julmalta paadelta irti 270 - saatua, särkynehin terin, heikkona toiselta puolen - voitota Sergestus toi laivansa naurunalaisen. - Jommoinen useaan tien töyryllä löydetty käärm' on, - jonk' yli vaskinen pyörä on kulkenut tai kivell' iskein - tainnuksiin säpäleisenä jätti sen matkustavainen; 275 - ruumiillaan paokseen tuo turhaan kimmurteleikse; - vielä sen julmina säihkävät silmät ja suuns' sähäessä - kaulans' se nostaa, vaan osa haavoitettu sit' estää, - solmuihin käpertyiss' sen ja myös jäseniins' sykertyissä: - näinpähän soudullaan alus tuokin vengalsi vitkaan; 280 - purjehet nostaen, täysin se purjehin laskevi rantaan. - Sergestollekin Aeneas suo määrätyn lahjan, - mielissään pelastuksesta laivan ja kumppaniensa. - Orjatar suodahan hälle, Minervan töitä mi tunsi, - Kreetasta syntyinen Foloe ja sen kaks povilasta. 285 - Tään jalo Aeneas lopetettua taistelun lähtee - kentän nurmikollen, jota jylhien vuorien lehdot - piirittävät joka suunnalta; tääll' on theaatterin piiri - laakson keskellä: tänn' useain tuhanten kera urho - läksi ja laitellun lavan keskuspaikkahan istui. 290 - Täällä hän, ketkäpä tahtosivat ehk' kilpahan juosta, - lahjoin mieliä kiihottaa sekä palkkiot määrää. - Yhtehen saa joka suunnalta Teukrot ja myöski Sikaanot; - ensinnä Nisus ja Euryalus; - Euryalus oli nuoruuden verevyydestä kaunis; 295 - sen oli ystävä Nisus; heitäpä seurasi sitten - synnyltään kuninkaallista heimoa oiva Diores, - Patron kuin Salius: joist' toinen Akarnan olj verta, - toinenpa Arkadilainen heimoa tegealaista; - tnnakrilaistakin miest' oli kaks, Helymus ja Panopes, 300 - vanhan Acesteen miehiä, kasvanehet salomailla; - pait sitä muut monet, joist' ei kehtaa kertoa maine. - Heidänpä keskessään sitt' Aeneas nimes näitä: - "Pankate mielehen ynn' ilakoivin mielin se kuulkaat! - Ei ole joukosta tästä nyt kenkään lahjata jääpä. 305 - Rautaista pari Kreetan keihästä kiiltävin kärjin - annan ja myös hopeoidun kaksterä-kirvehen lahjaks. - Kaikille tään saman palkkion suon. Etevintäpä kolme - lahjoja saavat ja pääns' koristan ma olivien lehvin: - sorjasilan hevosenpa on parhain voittaja saava, 310 - toinen Amazonien saa viinen, nuolia täynnään - thraakialaisia; sen levä kultanen nauhana kiertää, - hohtokivin sen hankkiluksen pidättää soma solki; - kolmas tyytyköhön kypärään tähän argolilaiseen!" - Näin nimes; nuo asemillehen käyvät ja kuultua merkin, 315 - kiistämö-kentällen heti kiitävät, lähtemön heittäin; - rientävät myrskyn lailla ja pyrkivät merkkiä kohden. - Ensinnä juoksi ja kiiteli kaukana kaikista muista - Nisus kuin salaman tahi tuulen siivillä joutuin. - Jälkehen tuon, mut pitkosen matkan päässäpä seuraa 320 - tuot' Salius lähimmäisnä; vaan vähän matkoa tästä - kolmas on Euryalus; - Euryalust' ehättää Helymus, vaan sen ihan jälkeen - kinnertänsä jo koskee kas! jalallansa Diores, - harteitaan olillansa; jos ois pitemp' ollunna matka, 325 - ois sivunnut hänet tai epävarmaks voittonsa tehnyt. - Jop' olivat pian määränsä päässä ja juur väsyneinä - nuo tulemaisillaan perillen, limaskaan verehen kun - onneton Nisus liukahtuu, joka hiehojen uhrist' - maahan olj vuotanut, tahraillen viherän nukan päältä. 330 - Täälläpä poika jo voitosta riemusa ei pysynytkään - pystyssä, mut suin päin jopa, hoiperrettua, kaatui, - syöksyen saastaiseen lokahan sekä raavasten visvaan. - Eipä se Euryalust' unohda eik' ystävätänsä: - nousten liukkahalt' tää Salion etehen vetäyntyy; 335 - hiekkahan pehmoiseen mahallensa jo keikahti tuokin. - Euryalus vilahtaa sekä ystävän toimesta voittaa - ensinnä, suosiohuutoihin, taputuksihin lentäin. - Toisen saa Helymus sekä kolmannen lahjan Diores. - Vaan koko suuren theaatterin kalterin, korviakin nyt 340 - ylhäisten isien Salius kovin äitellen täyttää; - suomahan itselleen penäs kepposen ryöstämän voiton. - Euryalustapa kyynelten sulo, suosio puoltaa; - ain' avu mielusamp' on, jota ruumiin kauneus puoltaa. - Suurella äänellään tätä puolustaa Dioreskin, 345 - voiton saavuttanut, joka turhaan tullunna oisi - voittohon viimeiseen, ens' voiton jos Salius ois - saanunna. Aeneas isä lausuu: "Lahjanne jäävät - varmoiksi, pojat, teill' eik' seppelten sääntöä kenkään - muuta; mun sallittakoon hyvittää toverii viatonta!" 350 - Lausuttuaan ison gaetulilaisen leijonan taljan - pörheän, kultaiskynsistä raskahan suo Saliollen. - Nisuspa virkkoi: "Voitettuin jos palkka on moinen, - kompastuneita jos säälit; min ansainneeksi sä palkan - Nisus'en luulet? Parhaan palkkion saanunna oisin, 355 - ellei tuo samanen kova onni, mi olj Salioll', ois - kohdannut muakin!" -- Nimeten tätä kasvonsa näytti, - tahrauneit' jäseneitään. Nauroi hänt' isä parhain - nyt sekä taidokkaan Didymaonin kilven hän tuomaan - käskevi, jonk' oli Kreikan Neptunon templistä saanut. 360 - Oivalle nuorelle miehelle lahjotti tään jalon lahjan. - Kun oli juoksu jo päätetty, lahjatkin jaettuina: - "Nyt jos kuntoa, jos uroutta on rinnassa kellä, - tulkoon, nostakohon ylös käet sekä hihnaset nyrkit!" - Näin nimeten näkyviin asettaa pari kiistauslahjaa: 365 - voittaja saa vasikan, jota kaunisti kullatut nauhat; - miekan kuin kypärän jalon voitettu saa hyvitykseks. - Oiti Dares esihin jopa astahtaa lujavoima, - miesten suuressa pauhussa nousten uhkoavaisna; - tää vain kamppailla Paris'en kera uskalsi yksin; 370 - tää mäen luona, jossa on kaatunut Hektori kuulu, - voitokkaan Buten jätinmoisen löi, joka kerskui - Bebryciast' olevans' kotosin, Amykon sukulaisen; - hiekalle keltaiselle hän sen kaas kuoleman kieliin. - Tämmöinen olj Dares, kun uljasna nosteli päätään 375 - taistohon ensin, näyttäen suuria olkia ynnä - huimien nyrkeillään hän tuimana ilmoa pieksi. - Toist' haetaan täll'; eik' koko suuresta joukosta kenkään - uskalla, pingottain remeleitä, nyt ryhtyä mieheen. - Siis hyvillään kun voitosta luuli jo luopuvan kaikkein 380 - Aeneaan lavitsan luo malttia vaill' asettuu ja - näin, pitäen vasemmallansa härkää, lausuvi täällä: - "Oi jumalattaren poika, jos ei tohi taistohon kenkään - käydä, mi loppun' on tällen? Kauanko outtoa täydyn? - Käskeös korjata lahjat!" Suostumustaan tähän Teukrot 385 - julkasivat, luvatun elukan jätön urholle vaatein. - Entellust' ikäpuoli Acestes nyt yllytti kiivaast, - vieressään viherän lavan luona ku ruohossa istui: - "Entellus, olit turhaan uljahin sie uroloita, - siedät jos palkinnot senmoiset kilvata vietää. 390 - Missäpä on jumalainen sun neuvojas mainio Eryx, - josta sa kerskasit turhaan? Trinakrian yli kuulu - mainehes missä ja nuo sinun suojissa riippuvat saaliit?" - Tuo nimes näin: "Ei kiiton kiihk' eik' kunnian viel' oo - pelvosta poistunut, vaan ijästäin hitahaksi mun saattaa 395 - jäähtynyt hurme ja heikoiks jäykistyvät käsivoimat. - Jospa mull' oisi se nuoruus, luotellen johon kerskuu - tuo epäkelpo ja jos mull' oisivat entiset voimat, - enp' ois kaunista hiehoa enkä ma saalista etsein - tullut; en lahjasta piittaa." Lausuttuansa hän sitte 400 - viskaisi kedon keskelle hirveän raskasta kaksi - cestoa, joit' oli ennen käyttänyt ärhäkkä Eryx - taistelussaan sekä näill' ylen nyrkkine paiskinut selkään. - Nähdessä hämmästyvät: härän seitsemän aimoa vuotaa - niin olivat kovat lyijystä, raudankin mukuroista. 405 - Hämmästyip' erittäinki Dares sekä kiisteli kauan; - käänteli Aeneas jalomielikin sinne ja tänne, - hihnain julmia pahkoja, painoakin imehellen. - Ukkopa lausuvi nää sanat silloin: "Niin, mitä nuo on! - Jospahan nähnynnä ois joku Herkulen hihnat ja leikit, 410 - jos hänen otteluaan kamalaa täll' rannalla juuri! - Näitäpä lekkeit' ennen on kantanut veljesi Eryx. - Verta sa nytkin näet sekä jälkiä murskatun aivon. - Näillä hän vastusti Alceon poikaa; näitä mä käytin, - kun veri raittiimpi toi voimia eik' pahan suopa 415 - vanhuus harmaata visannut ohimoilleni vielä! - Vaan jos näit' aseheit' epäjää mult' Dares troalainen, - hurskas Aeneas sitä suo, hyväksyy sen Acestes, - ottelu näin tasatkaamme: ma Eryxin taljasta luovun; - pelkosi poista -- ja dardanolais-remelit ota päältäs!" 420 - Näin nimes, harteiltaan kaks'kertasen viskaten vaatteen, - paljastaen isot raajat ja suuret luut sekä jäykät - jäntärehet, asettuu jätinmoisena keskelle kenttää. - Heill' isä Aeneas nyt hihnat toi samanlaiset - ynn' asehet tasa-arvoiset pani kummanki kouriin. 425 - Äkkiä varpailleen kavahtain molemmat asettuupi - ynn' ylös ilmaan nostavat nyrkkinsä pelkeämättä. - Iskusta poistavat taa päin kauas korkeat päänsä, - kiemurtavat käsiään käsihin sekä alkavat taiston; - jalvoilt' tuo keveämp' on ja nuoruuteensa hän luottaa, 430 - tää jäsenilt' tukevamp' on paljon, mut verkkahat polvet - notkahtivat tutisten; isot raajat estävi ähky. - Kauanpa keskenähän jakel iskuja sankarit turhaan, - kauan paiskelivat kylen onttohon, rintoa varsin - jyskyttivät: usehin kädet korviin ynn' ohimoihin 435 - paukahtivat sekä läimäyksistään ryskivät leuat. - Seisoo Entellus vakahaisna ja liikkumatonna, - vääjäten varrella vain sekä valppain' silmine iskut. - Tuo kuni piirittämäss' olis korkeamuurista linnaa, - taikkapa vuor'kastellia vastahan taistella täytyis, 440 - milloin pyrkivi näin tahi noin, oveluudella kiertää - hän joka paikkaa hyökkäellen, monet koettaen turhaan. - Nousten Entellus, kurottain ylös oikeans', iski: - kiireellensä Dares tulevan tuhon ennalta oitis - huomasi, -- siks nopeasti hän ruumihins' syrjähän väisti: 445 - tuulehen Entellus väkens' tuhlas ja päällenpä päätteeks, - raskaast, raskas kun olj, hän suurine painone maahan - rotkaht: niinkuin ontelopuu Erymantholla kaatuu - taikkapa korkeall' Idalla juurilta kiskottu mänty. - Teukrot, Sicilian nuorisokin ylös säälien hyppäs, 450 - huutonsa taivaallen kohotess'; ens riensi Acestes - vanhaa ystävätään, polost', auttamahan ylös maasta. - Vaan täst' ei hitahampana eik' pelotettuna urho - taistohon huimemmin palajaa: viha kiihdytti voimat, - kiihdyttää häpykin väkeänsä ja kuntonsa tieto; 455 - päistikkään tasangolla Daresta hän kaikella vainoo - riehuen; milloin oikea iski ja taas vasen milloin. - Ei levähdyst' ole, ei loma-aikaa. Kuin rae rankka - harjoilla rapajaa, niin urhokin tihjästi iskein - kummallakin kädellään vain peihtos ja pohti Daresta. 460 - Eip' isä Aeneas suo kauemmas eistyä kiukun - eikäpä Entelluksen raivota katkeramiellä, - taistelun mut lopettain väsyneen pelastaapi Dareksen, - sitten lohduttaen häll' lauhkana lausuvi näitä: - "Voi polonen, mikä semmoinen kevytmiel tuli järkees? 465 - Etkö sä toiset voimat ja tarmonsa muutoksen huomaa? - Nöyrtyös siis jumalallen!" Näin nimes, ottelun päättäin. - Vaan tuon uskolliset toverinsa jo sairahin polvin - horjuvan, päällään nuokkuvan kumminki puolin ja verta - paksua sylkevän suusta ja hampaitten säpäleitä, 470 - laivalle vievät; muut keralleen kypärän sekä miekan - ottivat; seppelehen sekä härjän Entellolle suovat. - Tässäpä voittaja uljasmiel, härästään kopeellen, - lausuvi: "Tunnustas, jumalattaren poika ja Teukrot, - näitä ja arvatkaat mikä nuoressa ennen olj voima, 475 - minkäpälaisesta kuolostakin pelastitte Dareksen!" - Virkki ja seisomahan osui eess' vasikan tasakärsän, - -- tää oli tappelun palkkana siinä, -- ja heilauttain taa - läimäsi oikeallaan kovat hihnansa sarvien keskeen - aivan ja näin muserrettua luut löi murskaksi aivot. 480 - Härkäpä kaatui ja maass' vavahtain virui pitkosenansa. - Tuo kovall' äänellä nää sanat virkkoi: "Sulle tän, Eryx, - hengen suon paremman ma Dareksen kuoleman sijaan; - tuohon ma voittaja lasken hihnat ja taitoni myöskin!" - Kohtapa Aeneas käsk kilpailuun nopeoilla 485 - nuolilla, ketk' vain tahtosivat sekä määräsi lahjat; - maston pystyttää Sereston aluksest' tukevalla - kourallaan sekä nuorahan solmiten lentävän kyyhkyn - kiinnitti mastohon korkeahan, tähystys kohaksensa. - Miehet yhtenen saavat ja arvat heitetyt korjaa 490 - vaskisehen kypärään; jopa onnea toivotettaissa, - Hippokoontes saa esivuoron, Hyrtakon poika; - tuotapa laivain kilvassa voittanut Mnesteus seuraa, - Mnesteus, seppeltään viherää joka päässänsä kantoi; - kolmas on Eurytion, sun, kuulusin Pandarus, veljes, 495 - sie, joka muinoin, käskettäiss' sua rikkoa rauhaa, - ensinnä paiskasit keihääsi Danaoin väen keskeen; - pohjahan mut kypärän vihoviimeks Acestesen jääpi - arpa, ku rohkesi kilpahan käydä nuorien kanssa. - Oitipa jännittää väkevin käsillensä jo joutsens' 500 - eessään nyt joka mies sekä nuolia viinestä ottaa. - Ensinpä jänteeltään suhahtain lens taivahan kautta - ilmoa pieksellen keveää pojan Hyrtakon nuoli; - saavuttuansa se sattuvi mastonpuun etupuoleen. - Mastopa järkähtyi, räpisyttäen siipiä säikkyi 505 - lintu ja siipeinsä suhinaa joka paikkahan kuuluu. - Karskipa Mnesteus nyt viritettyne joutsine nousee, - tähdäten korkeallen, tasan nostaa nuolen ja silmän; - vaan kova-onninen ei osannut vasamoinensa itse - lintuhun; katkasi vaan sitehet sekä liinasen nuoran, 510 - mastohon joll' ylävään oli kyyhkynen kytketty kiinni; - lentäen ilmahan mut tuo synkkiin pilvihin pyrki. - Silloin kiirehtäen vasamansa jo valmihin tähtäs - kaarelt' Eurytion, velimiest' anoen avukseen ja - taivaan kannella nähtyä riemutsevan sen ja siivin 515 - läiskyttävän, viel' ampui synkän pilvenki alta. - Hengeti tää putoaa, elons heittäen tähtien tienoon, - kieppuillen alas tuo mukanaan osuneen vasamankin. - Jäljell' Acestes yksin jäi, kadotettuans' voiton; - tähtäsi kuitenkin vasamansa hän myös ylä-ilmaan, 520 - taitoa näyttääkseen, isä, kaarenki kimmousvoimaa. - Silloinp' äkkiä ihme ja suuria tietävä enne - nähtihin; merkityksens' ison myöhempi kohtalo neuvoi; - merkin sen kaihot tietäjät selvittivät ylen myöhään. - Sillä kun kiidellen vasamans' säepilvissä hehkui, 525 - leimulla tien vaoten, katoaa tämä, sammuen ohvaan - ilmahan; aivan kuin usehin myös taivahan tähdet - irtaannuttuahan jälen jättäen, lentäen kiitää. - Mielemme hämmästyi; jumaloita Sicilian kuin myös - Troijan miehetkin anovat. Eip' ennettä kiellä 530 - Aeneas jalo, vaan halaten ilomieltä Acestoo, - suurilla lahjoillaan varustaa hänet, lausuen näitä: - "Ottaos nää isä; sull' on Olympon valtias suuri - moisilla enteillään erityisesti tahtonut antaa - arvoa! Ankhisen ijäkkään tää muistona olkoon 535 - maljanen, korkokuvin min ennen thraakialainen - Ankhisell' isällein oli suurena lahjana Cisseys - käskenyt antamahan syvän lempensä, muistonsa pantiks!" - Laakerikruunulla kaunisti näin nimeten ohimot ja - voittaneheks esimmäisenä kaikista julkas Acesteen. 540 - Ei hyvä Eurytion katehin hänen arvoa katso, - vaikk' oli yksin linnun ampunut taivolta maahan. - Sitte se lahjans' saa, joka katkasi köyden ja vihdoin - tuo, joka nuolellaan nopeall' oli sattunut mastoon. - Viel' ei Aeneas isä päättänyt leikit, mut kutsuu 545 - luokseen Epytideen, pojan keskenikäisen Julon - vaaliamiehen ja kuiskasi uskotun korvahan näitä: - "Mennös Julollen sanomaan, jos poikien joukko - ynn' uvehet ovat luonansa ratsastuksihin valmiit, - vaarinsa kunniaks että hän parvensa tois asehissaan!" 550 - Näin nimes. Lähtemähän koko tunkeunneen väen käskee - pitkältä cirkolta, ett' avonaisina oisivat kentät. - Poikaset saapuivat isien näkyviin somasesti - ratsuja ohjaillen komeoita; Sicilian, kaikki - Troijankin melus miehet, ihmetellen tulijoita. 555 - Kaikilla kiehkura olj somanen tavan jälkehen päässä, - kaikilla olj pari rautaiskärkistä, kornellipeistä; - muill' olillaan helsk kaunihit viinet ja kaulassa riippui - ketjut kultahiset, punotut ihan rintahan asti. - Kiitää ratsastajain kolm' parvea; johtajinaan myös 560 - kolm' oli; poikaa seurasi kaksioista jokahista, - loistaen johtajien somault', osihin jaoltaankin. - Nuorison riemuavaa eräst' joukkoa pienonen johti - äijänsä Priamon nimikaima, sun, kuulu Polites, - poikasi, Italian kopeus, jota thraakialainen 565 - valkeapilkkuinen hepo kantoi; täll' etujalkans' - valkeat olj, kohos korkeallen myös valkea otsa. - Toinen Atys, Ation suku josta Latinojen johtuu, - pikku Atys, pojallen Juloll' ylen mielusa poika. - Vihdoin muodoltaan ihanampana muita Julus, 570 - Sidonin ratsastain orihilla, min kukkea Dido - häll' oli lahjottanut syvän lempensä, muistonsa pantiks. - Vanhan Acesteksen muu nuoriso Trinakrilaisten - ratsastaa uvehilla. - Kainoja näit' taputtain väki Dardanon vastahan otti, 575 - riemulla nähdessään ijäkkäin isien tutut kasvot. - Sitten kuin iloset olivat omien ilotelleet - silmiä ratsuillaan, kovin huutaen valmistuneille - merkin Epytides suo, piiskallaan pamahuttain. - Kiisivät nää erilleen tasasesti ja kolmehen parveen 580 - joukkonsa kirvottivat, vaan taas, komennettua, jälleen - tieltänsä kääntyivät, karaten vihamiehinä päälle. - Toisinpa hyökkäävät, sitt' taas peräyntyvät toisin, - matkan pääss' erillään nämät vuorohon kaartelemalla - kierrosta estävät, näin sodan vaiheita jälitellen: 585 - kons' paetess' selän paljastavat, kons' kääntävät keihään - suuttuen, kons' kuni rauhan tehtyä kulkivat rinnan. - Niinkuin kerrotahan Labyrinthoon korkean Kreetan - veistellyks solateitä ja tään solakkeist' tuhansistaan - tullehen eksyttäväks, ett' kaikkipa johtavat merkit 590 - huomioton, palaukseton harhaus turhaksi saattais: - Teukroin näin pojatkin kulun mutkahiseks pujotellen - leikiten teeskelivät pakoretkeä tai sodan pauhuu, - niinkuin delfiinit, jotk' uiden kyntävät märkää - Karpathin tai Libyan mert', aalloill' leikkiä lyöden. 595 - Nää kisajuoksut, nää tavat, taistelut toimehen ensin - Askanius pani, Alban kun Longan muurilla kiersi, - neuvoen viettään noita Latinojen vanhoa kansaa, - niinkuin leikkiä hän löi Dardanojen kera ennen. - Albaanit omiaan opast' taasen; täältä ne sitten 600 - sai iso Rooma, ne säilyttäen isien ylistykseks; - "Troijaks" poikien joukkoa vieläkin ain' nimitellään. - Tänn' ast' taistoja vietettiin isän kunniaks hurskaan. - Tässäpä vilpistyen jopa onnemme muuttikin Luoma. - Kun monenlaisilla leikillä viettivät haudalla juhlaa, 605 - taivaalt' Iriksen lähettääpi Saturnus'en Juno - Ilion laivoillen sekä tuulella kulkuans' auttaa; - paljoa aikoi hän, yhä tuskallens' saamatta hoivaa. - Neitopa kiiruhtain tuhannen värin kiiltosta kaarta - pitkin joutuhun kiis uroaan ja sit' ei näe kenkään. 610 - Huomaa suunnattoman väkijoukon ja rantoja tutkii: - valkamat hän jätetyiks älyää sekä tyhjiksi laivat. - Vaan etähäll' erillään eränäisellä rannalla Troijan - vaimot Ankhisaa kadotettua itki ja kaikki - katselivat, valittain, meren selkää. -- "Voi, miten paljon 615 - aavaa mert' on viel' edessämme!" -- he lausuvat kaikk' ja - linnaa kaihoavat, meren vaivoihin väsyneinä. - Näiden keskehen siis hyvin ymmärtäen vahingoittaa - astuvi tuo, jumalattaren muodon ja vaattehet riisuin; - niin on kuin Beroë, Tmarilais-Dorykleen ikä-eukko, 620 - joll' oli kuuluisa nimi, heimo ja kuulut olj lapset; - dardanolais-emojen täänlaisna hän joukkohon yhtyy: - "Koidot", -- lausuvi, "jotk' ei helleniläis-käden kautta - hukkunehet sotahan isänmaan varustuksien luona! - Oi suku kurja, mi on tuho, sun johon kohtalo määrää? 625 - Seitsemäshän kesä Troijan jo hukkuman jälkehen vieren - kunpa me salmia, luotoja julmia, kaikkia maita - kuljemme, tähtien tiet' osottaissa, -- kun laajoa merta - pitkin Italiaa pakosaa haemm' aavalla kelluin. - Täällähän on Erykon velirannat ja kelpo Acestes. 630 - Linnamme laitantaa mikä estäs ja sen varustusta - kansalle? Oi isänmaa, Penatit vihamiehiltä turhaan - korjatut! eivätkö mitkään muurit kutsuta Troijaks? - Enkö mä missään näe joet Hektorin, Xanthon, Simoïn? - Kanssani polttooten heti nuo kovan onnemme laivat! 635 - Sill' unissain näin ennustavan Kassandranki haamun - soihtuihin palaviin osotelleen: 'Täält' hakekaatte - Troijaa; tää kotonn' on!' -- nimes. Toimia aikamme on jo! - Ei sovi viivyttää tätä ihmettä! Tuoss' on Neptunon - neljät alttarit! Haltiakin suo soihdut ja innon." 640 - Lausuttuaan esimmäisenä tempasi ilkeän soihdun, - nostaen oikeallaan ylös viuhkas, ja ponnistaen, sen - linkos. Hämmästynyt sydän Ilion naisten ja mieli - kiihoittuu. Nimes vain ijäkäs emo, ainoa Pyrgo, - lasten niin useain Priamon kuninkaallinen amma: 645 - "Ei Beroë ole tää, ei rheteolainen, o äidit, - puoliso oo Dorykleen: jumalallisen nähkäte arvon - merkit ja silmäinsä tulisuutta ja millinen henki, - millinen muotonsa on sekä äänensä sointu ja käynti! - Juuripa äskettäin Beroëst' erotessa sen heitin 650 - sairasna, harmitellen, ett' yksin hän luopua täytyis - moisesta juhlasta eik' vois ansiokunnian suoda - Ankhisellen." Näin nimes. - Vaan emot horjuellen ens laivoja nurjilla silmin - katsovat, häilyellen tuon maan haluns' kurjan ja myöskin 655 - valtion vaiheilla, johon Sallimus kutsuvi heitä, - kun kohos siivillään koht' taivoa haltiatar ja - leikkasi laukuillen ison kaaren pilvien alle. - Silloin hämmästyen imehestä ja raivoavaisna - huutaen tempoavat tult' temppelin alttariloilta; 660 - alttariloit' osa raast, mut muut risuloitten ja lehväin - soihtuja sinkoavat. Tuli hillitön tuhtoja kalvaa, - airoja, kuusisia peräkeulainkin koristeita. - Ankhisen lavan ynnä theaatterin katsojien luo - tuo sanan Eumelus alusten tulen vaarasta; itsek- 665 - kin näkevät sysisauhua mustaa tupruvan pilviin. - Ensinnä Askanius kuten riemuten ratsastuskilpaa - johdatti, niin päin riens heti leiriä hämmästynyttä - ratsulla eik' voi säikähtyneet sitä hoitajat estää. - "Mist' on tuo raju raivo ja minnekkä aijotte", kiljas 670 - "voi viheljäät emot? Ettepä vainoojain Danaoiden - leiriä nurjaa, vaan oman toivonne poltatte. Teidän - Askanius minä oon." Kypäränsä hän riisuen paiskaa - jalkoihin, jota kantaen hän sotaleikkiä johti. - Siinäpä Aeneaski jo riensi ja Teukrojen joukot. 675 - Nuo eri suunnillen yli rantojen sinne ja tänne - kaikkoavat pelästyin, jos joihinki luolihin, metsiin - pyrkivät peittymähän. Yrityksens' ja päiväkin vaivaa; - tuntevat rauhottuin' omans'; rinnasta poistuvi raivo. - Vaan yhä hurjemmin tulen loimotus laimentumatta 680 - raivos: kostean puun välyksissä jo tappura kytee - sauhua tupruttain nokimustaa; syö tuli verkkaan - laivoja; tää levittää koko ruumaankin hävitystä - eik' urosten väki aut' eik' tulvittain veden kaanta. - Silloin Aeneas jalo yltänsä reualsi vaatteen 685 - ynn', avukseen jumaloit' anoessaan näin, kädet nostaa: - "Juppiter kaikenvaltias, jos viel' et jokahista - Teukroa inhoa, jos sun entinen laupeus huolii - murheista inehmoin, tuli sammumahan aluksista - saa, isä; tempoa pois tuhost' Teukroin kaiskerat asjat, 690 - taikkapa jääneenkin Manalaan vihas nuolella paiskaa, - jos ma sen ansaitsen, kädelläs meit' hukkoa täältä!" - Tuskin lausunut nää olj, kun sai tavaton rajumyrsky - riehumahan, satehen valaen; jyrinästäpä maitten - vuoret järkkyvät ynn' aromaat; koko taivoita syöksyy 695 - ryöppyvä, myrskyinen sade, tihjeä sohjua vihmoin; - täyttyvät laivat jo vettä ja puoleks poltetut ruumat - kostuvat; sammuupi koko valkea viimeks ja kaikki - vaarasta säilyivät alukset, menetettyä neljä. - Vaan isä Aeneas kovast' onnestaan murehissaan 700 - suuria ankeitaan sydämessähän sinne ja tänne - miettivi häilyillen, Sikulein kedollenko nyt jäisi, - entehet unhottaen, vai pyrkis Italian rantaan. - Nautes tuoss' ijäkäs, jonk' ainoan tritonilainen - Pallas neuvonut olj sekä varsin taitavaks tehnyt, 705 - näin osas selvittää, mitä haltiasten viha suuri - tietäis kuin myös sen, mitä Salliman määräys vaatis. - Lohduttaen täten Aenealle se lausua alkaa: - "Menkäämme, jumalattaren poika, minn' onnemme viekin! - Kuink' käviskään, joka kohtalo karsein voitettavamm' on! 710 - On jumalain sukulainen Acestes heimoa sulle; - tää ota neuvottelus toveriksi ja taivuta liittoon; - hälle ne heittäös, jotk' kadonneist' aluksist' ovat jääneet, - joit' väsyttää sun aimosat hankkees ynn' yritykses: - vanhukset sekä kammoavat merimatkoa äidit, 715 - kaikki, mi heikkoa, vaaraa pelkääväistä on, luotas - luovuta; suo, väsyneet ett' täällä jo saisivat suojan; - kaupungin luvallas nimetkööt Acestaks nimeltänsä!" - Näinepä lauseineen hänet lohdutti ystävä vanha. - Mielensä johtuupi nyt kaikenlaisihin huoliin. 720 - Vaan kuin synkeä Yö parivaunussa taivolle saapui, - taivolta laskeunut isän Ankhisen kuva näytti - silloin äkkiähän tähän laatuhun lausuvan hälle: - "Poikani, mull' elämää sulosampi, kun viel' elon' kesti - muinoin, kohtalojen opistossa sä koetettu poika! 725 - Tahdosta Juppiterin tulen tänn', aluksista ku liekin - poisti ja taivaaltaan ylevält' teit' armahti vihdoin. - Neuvoja kuunnelkos, joit' oivia soi ikävanha - Nautes: miehet vain valitut, sydämet urohimmat - viekösi Italiaan! Raju kansa ja yrmeä varsin 730 - voittamises Latioss' on. Kuitenki tullos sa ensin - Tuonelan alhaisiin tupihin, Manalan syvän kautta - pyytäös, poikani, mun kera yhtyä! Eipä mua suojaa - ilkeä horna tai surukas pimeys: ihanassa - hurskaiden pariss' Elysioss' asun. Puhdas Sibylla 735 - tänne sun johdattaa monen raavahan uhrattuaisi. - Silloin nähdä sä saat sukus kaiken ja myös varustukses. - Voi hyvin! Kostea yö jopa matkansa puolehen joutuu; - ankaran Koitonki ratsujen viel' minut entävi henkäys." - Virkki ja ilmoihin hupihin kuni sauhu hän haihtui. 740 - Aeneas nimeää: "Mihin syöksyt? Oi, mihin riennät? - Tai ketä kammoat? Taikka ken estää sun halausta?" - Näitäpä lausuillen tuhast' kyyntynehen tulen liehtoo: - Pergamo-Laren ja myös iki-Vestan hän alttarit uhrin - jauhone täydellä suitsutusastiallaan pyhittääpi. 745 - Kohtapa kutsuu sitt' toverit, ylimyksen Acesteen; - käskyn Juppiterin, isän armahan neuvoti kertoo - heille ja myös mikä mielessään olis tuumansa tästä. - Suostuvat arvelematt' eik' käskyjä kiellä Acestes. - Siis emot kaupunkiin jätetään sekä kansa, mi tuota 750 - toivoo, joidenka miel ei kunniamainetta kaipaa. - Itsepä uudistavat tuhot, myös tulen kalvamat hirret - korjaavat aluksista ja laittavat airot ja köydet - harvoina luvultaan, mut täynnäänsä sotakuntoo. - Linnan Aeneas sill' aikaa aatralla määrää, 755 - tontteja arpoo; Ilioks tään, mut tuon nimittääpi - Troijaksi. Vallastaan ilahtuu troalainen Acestes; - määrääpi torin, lait isien kokouksille säätää. - Laitetahan Erykon mäen töyrälle, tähtien puoleen, - temppeli idalilais-Venukselle ja määrätähän myös 760 - haudalle Ankhisen pyhä, kookas lehto ja pappi. - Päivää yhdeksän jopa olj levännyt koko kansa, - alttarill' lyylinyt olj, kun tyynnyttivät meren vienot - tuulet ja taas merellen suhisten käsk virmeä Louna. - Alkaa haikea itku jo pitkin lahtista rantaa, 765 - päivän ja yön kuu he toisiahan halajaa hetahasti. - Itsepä äiditki, joist' meren muotoki näyttihe ennen - inhottavalt', ett'eivät sietänehet nimeäänkään, - tahtovat lähteä kuin koko matkan vaivoja kestää. - Ystävän lausehin Aeneas jalo lohdutteleepi, 770 - kun sukulaisell' Acestoll' itkien heittävi heidät. - Kolmet hiehoa hän Erykolle ja myrskylle lampaan - uhrata käskeepi ja jo oitis päästeä touvin. - Itsepä kaunistain olivin leheksillä nyt päänsä - keulassa seisoopi ulommaisna ja maljoa pitää, 775 - kaataen suolaiseen merehen lihat, helmivät viinit. - Kiihtyen seuraa myötäistuuli jo matkustajoita. - Kilpahan soutelevat merimiehet ja laskevat aavaa. - Vaan Neptunollen Venus lausuvi huolehtivaisna, - näin valituksiahan hänellen julistain sydämestään: 780 - "Junon kiukkuinen viha, kyllänsä saamaton rinta - saattavat Neptunus minut ryhtymähän rukouksiin: - ei ajan verkkaisuus eik' tyynennä hurskaus tuota, - tuot' ei Juppiterin iso valt' eik' Kohtalo rauhaan - taivuta. Ei frygilaisväen keskeltä kaupungin saaneen 785 - julmalla kiukullaan häviöön ole kyllin ja kaikkeen - vaivahan vieneen: tää Troijan karikkeitakin, tuhkaa, - luitakin vainoo. Syyt tähän raivoon hän selitelköön! - Saatatpa itsekkin todistaa libyläis-selält' äsken, - minkäpä äkkiä hän melun nostatti. Kaikk' meret sa'aten 790 - taivahan kanss', vihureihin aeolilaisihin turhaan - luottaen rohkesi tään alallaiski! - Kas, rikoksellahan myöskin vimmattuaan emot Troijan - ilkeesti poroks laivoja poltti ja outohon maahan - saattoi jättämähän toverit, kadotettua laivat. 795 - Pyydän, sallittakoon, mitä jäi merest', turvassa kyntää - purjehin; sallittakoon mun Laurentoin Tiber löytää, - jos luvallist' anon, Parkat jos varustukset ne suovat!" - Näitäpä nyt nimeää meren korkean valtias itse: - "Täydellä syylläpä sie, Cytherea, mun valtahan luotat, 800 - jost' sukus johdat; sen ansaitsenkin. Montahan tyynsin - tuppurisäätä ja taivaan kuin meren raivoa suurta. - Xanthos kuin Simoïs todistaa, ett'ei vähemp' ollut - maillakan' Aeneaksestas surun'. Kunpa Akhilles - Troijan säikähtynytt' ajoi kansaa muurille saakka, 805 - kuololle uhraillen tuhannet monet, kun joet täyttyin - huokasivat, eik' tiet' osannut eik' voinunna mereen - syöksyä Xanthos, silloinhan Pelidaan urokkaasen - Aeneaan väeltään, jumaloiltakin heikomman estin - yhtymäst', tään sumupilvehen peittäin; vaikk' halasinki 810 - pelmuuttaa käsilläin raketun valapattosen Troijan - muurit. Mieleni viel' sama on; sie pelkosi heitä! - Huoleti astukohon, kuten toivot, hän Tuonelan maille! - Yht' vain kaihota saa, jonk' aavall' on hukkua määrä; - tuo pää vaan monien edest' uhrattakoon!" 815 - Kun jumalattaren näin pakinoin iloseks teki mielen, - vaunuhin valjastaa hevoset isä, tuimille pannen - vaahtosat suitset ja ohjia höllittää käsissänsä. - Vaunuill' liitääpi keveäst' ulapan siniselkää. - Aallot laskeuvat sekä hyrskyvän akselin alla 820 - tyynentyvät meren kuohut ja kaihtuvat taivahan pilvet. - Tuotapa seuraavat monet muodot, hirveät tursaat, - vanhuksen Glaukon väki, myös inolainen Palemon, - Tritonitkin nopeat, koko Forkonkin sotajoukko; - on vasemmalla Thetis, Melite, Panopeiakin impi, 825 - Neseia, Spio, myös Thalia kuin Cymodocekin. - Tääll' isä Aeneaan murehellista mieltäpä vuoroin - täyttävi väikkyillen ilo; joutuhun kaikkia käskee - mastoja pystyttämään sekä raakohin hiivata purjeet. - Kerrallaan tekevät sen; nyt vasemmat samall' aikaa, 830 - oikeat purjeet nyt avataan; raat yhdessä korkeet - kierretähän, kunis laivasto löytää sattuvan tuulen. - Ensinnä johtaapi tiheää regattaa Palinurus; - kulkunsa ohjata tään mukahan on käsketty muita. - Taivaan puol'välihin olj jo kostea yö kerennynnä, 835 - laskenehet olivat jäsenensä jo tyynehen rauhaan - uupunehet merimiehet tuhtoill' airojen alle, - keijuillen kevykäs Uni kuin tähtitarhasta laskeu - karkoittain pimeän, yön haihuttaen sumuvarjot, - sua hakien, Palinurus, ja sullen turmio-unta 840 - tuoden. Haltia istuiksen ylevään peräkeulaan - Forbon muodossa, hällen näit' tarinoin pakinoita: - "Iasides Palinurus, vie meri itsekin laivat; - tyynihän tuulosen henk' on, voisithan uinata hiukan. - Painuta pääs levollen, pääst' vaivasta raukeat silmäs! 845 - Voinhan hetkisen sun asemestasi tointasi hoitaa." - Tuskin nostain silmiä vastaapi Palinurus: - "Munk' meren tyyneyteen tahi maininkiin levokkaasen - yllytät luottamahan, -- tähän hirviöhön usaltaimaan? - Aeneaan kell' uskosin mie, jonk' niin monet kerrat 850 - peijasi taivaan vaihtuva sees sekä pettävät tuulet?" - Lausuen nää sanat kiinteämmin kävi vain peräruoriin, - eik' vähänkään sitä hellitä, tuijottaen yhä tähtiin. - Lehvän haltiatar kas! letheolaismehust' tuoreen, - tenhoillun stygilais-unill' ottaen, löyhäyttääpi 855 - tuoll' ohimoita ja sulk teniväisen torkkusat silmät. - Tuskinpa oottamaton uni hervoittaa jäseneit' tään, - käy kun jo kimppuhun tuo, repien palasen peräsintä, - vienohon paiskaapi vetehen hänet ruorinsa kanssa - päistikkäin, tovereitansa turhaan huutavan aukseen. 860 - Itsepä lentäen tuo kohos lintuna ohvahan ilmaan. - Laivasto kuitenkin mert' eellehen rauhassa kynti, - kulkien Neptunus-isän suojassa kommeluksetta. - Näin vaeltain Sirenein kariloita tää lähestyi jo, - muinoin vaarahikkaita ja luist' useata valenneita, 865 - kun kohisten etähällä nyt äkkiä ärjähti riutat: - silloin vast' isä huomaapi perämiehettä laivan - harhoavan; yön aalloill' itse nyt joht alustansa, - paljon huokaillen suruissaan toverin kovast' onnest: - "Voi tyveneen merehen lopen luottanut, taivahasenki, 870 - oudolla hiekall', oi Palinurus, täydyt sä maata!" - - -Viitteet: - -V. 3. Elissa on Didon foinikilainen nimi ja on semiläistä juurta -(vertaa esim. hepr. Elisabeth). - -V. 38. "Krimisson joest'" = Krimissus-joen haltijasta. - -V. 72. "Äidin myrtillä" s.o. Venukselle pyhitetyllä myrtillä. - -V. 99. Vanhan ajan luulon mukaan sallittiin vainaiden haamujen saapua -niille uhreille, jotka heitä miellyttivät. - -V. 122. "Kentauri", "Scylla" samoinkuin "Tursas" ja "Khimaira" olivat -kilpaavien laivojen nimiä. - -V. 193. Malea oli Peloponneson eteläisimmän niemen nimi. - -V. 240. Nereidit olivat Nereon, meren haltian, tyttäriä (= Vellamon -neitejä). -- Forkus oli Nereon veli, jolla oli oma haltiakuntansa. -- -Panopeia oli eräs etevimpiä Nereidejä. - -V. 241. Portunus, jonka alkuperäinen nimi oli Melicertes, oli Theban -kuninkaan Athaman ja Inon, Kadmon tyttären poika. Ino, paetessaan -mielipuolta miestään, syöksyi poikineen mereen ja he muutettiin meren -haltioiksi. - -V. 251. Melibeea oli eräs thessalial. kaupunki, kuuluisa kauniista -purppurastaan. - -V. 252. Vaippaan oli kudottu kuva, joka kertoi Trosin pojan Ganymedesin -elämästä ja vaiheista. - -V. 271. "Terin", s.o. airojen terin l. lavoin. - -V. 284. "Minervan töitä mi tunsi", s.o. oli taitava kotiaskareissa -niinkuin kehruu-, kutomis-, neulomis- y.m.s. töissä. - -V. 373. Bebryciaksi nimitettiin erästä osaa Bithynian maakunnassa -V. Aasiassa. -- Amykus oli kuuluisa nyrkkisillä olija; hänet voitti -Argonautiretkellä matkustava Pollux. - -V. 402. Eryx oli tarun mukaan erään sicialaisen kuninkaan Buteen -ja Venuksen poika, kuuluisa nyrkkisillä olija. Jouduttuaan nyrkkisille -Kreikkalaisten väkevimmän urhon Herkuleen, Alceon pojan, kera, tuli hän -voitetuksi ja tapetuksi. - -V. 440. "Vuor'kastelli" = pienenläntä vuorilinna. - -V. 448. Erymantho on metsäkäs vuori Arkadiassa Kreikanmaalla. - -V. 449. "Korkeall' Idalla" s.o. Idan vuorella lähellä Troijaa. - -V. 475. "Näitä", nim. käsien jäntäreitä. - -V. 495. Troijalaiset ja Kreikkalaiset olivat kerran päättäneet -ratkaista Troijan sodan Menelaon ja Pariksen kaksintaistelun kautta, -jossa taistelussa oli Paris vähältä menettää henkensä, mutta pelastui -Venuksen auttaman paon kautta. Kun Menelaos vaati sovinnon ehtojen -täyttämistä, laukasi Pandarus, Minervan käskystä, salamyhkään nuolen, -joka haavoitti Menelaon. Tästä syystä alkoi sota taasen. - -V. 514. "Velimiest'", s.o. v:ssä 495 mainittua Pandaroa, joka kaatui -taistelussaan Diomeden kautta. - -V:ssä 524-528 mainitun ennustusmerkin otaksutaan merkinneen -Troijalaisten laivojen tulipaloa, josta kohta tulee olemaan puhetta. - -V. 588. Tämän Labyrinthin rakensi kreikkalainen taituri Daidalos -(= suomeksi "taitava"), kuninkaan Minon käskystä erään hirviön -Minotauron talletuspaikaksi (vertaa Aen. VI, v. 24-29). - -V. 735. Elysio oli vanhan ajan otaksumisen mukaan nimeltään se -seutu, jossa hurskaat kuoltuansa oleskelevat. - -V. 739. Haamujen ei luultu voivan valoa sietää. - -V. 744. Pergamo-Lares oli Troijan suojelushenki. -- Vestaa nimitetään -"ikuiseksi" siitä syystä, että hän oli vanhimpia jumalattareita ja jo -ikivanhoista ajoista palveltuna. - -V. 797. "Laurentoin Tiber", s.o. Laurentojen maassa oleva Tiber. - -V 807. "Huokasivat", nim. jokien haltiat. - -V. 808. "Pelidaan". s.o. Peleyn poikaan, Akhilles'iin. - -V. 809. "Jumaloitakin heikomman", s.o. jumalain suosion puolesta -heikomman. - -V:ssä 823-826 mainitut ovat nähtävästi kaikki Ahdin ja Vellamon väkeä. - -V. 833. Regatta = laivasto. - - - - -KUUDES LAULU. - -Manala. - - -Ainehisto. - -Aeneas saapuu Kumeen satamaan sekä lähtee heti Hekateen lehikkoon -Sibyllaa tapaamaan (1-13). -- Siellä Hekateen temppelissä Aeneaan -ihmetellessä Daedalon taitoisia töitä, saapuu Sibylla ja kehottaa tätä -tekemään lupauksia Apollolle, jonka Aeneas täyttää (14-76). -- Sibylla -ennustaa Aenealle tulevista suurista sodista (77-101). -- Aeneas -pyytää, isänsä haamun kehotuksen mukaan, päästä Manalaan isänsä -puheille, johon loitsija suostuu, sittenkuin tää olisi tuonut hänelle -kultaisen lehvän Avernon metsästä ja haudannut leilissä olevan kuolleen -(102-155). -- Torvensoittajan Misenon kuolema ja hautaus sekä -kultalehvän löytö kyyhkyjen avulla (156-235). -- Uhrattuaan Manalan -valloille, lähtevät Sibylla ja Aeneas Tuonelaan (236-263). Tuonen -hirveät tautien y.m. tursaiden haamut, Akherontin liejunen virta ja -ihmissielut sen rannalla pyrkimässä päästä vuon toiselle puolelle -(264-336). -- Palinuron kohtalot ja anomus (337-383). -- Sielujen -lautturi Kharon lauttaa yli Manan virran ja Kerberon tainnutus; -saapuminen lasten olopaikkaan ja Surukentille (384-449). -- Aeneas -kohtaa Didon, kreikkalaisia ja troijalaisia urhoja; Deifobo kertoo -Aenealle oman kuolemansa (450-534). -- Heidän puhellessa kiirehtii -Sibylla matkaa ja he saapuvat Hornan linnan luo, josta sivumennen -näkevät sen hirveät piinat (535-627). -- Sitten saapuvat autuaitten -maille, jossa Musaio saattaa Aeneaan Ankhisen luo (628-678). -- -Ankhises iloitsee poikansa näkemästä ja kertoo hänelle sielujen -vaelluksen ja palajamisen ylä-maailmaan (679-751). -- Sitten näyttää -hän Aenealle tään etevimmät jälkeläiset sekä urhot, varsinkin Romulon, -Caesarin, Auguston, Numan, Tullon, Ankon, Katon, Scipioin, Fabricion, -Regulon, Fabius Kunktatorin y.m. jaloimpien roomalaisien haamut sekä -viimeksi Auguston jalon pojan Marcellon (752-893). -- Aeneas palajaa -norsunluisesta portista ylä-ilmaan (894-902). - - - Näin nimeää valittain sekä laskien täysine purjein, - Kumen eubealais-satamoihin saapuvi vihdoin. - Kääntävät kokkia päin merellen, sitt' ankkuri vankka - haaksia kiinnittää oallaan sekä rantoja keulat - peittävät kaarekkaat. Heti kilpahan nuoriso-joukko 5 - Hesperiaan riens. Tääll' osa etsivi piikiven syihin - kätkettyä tulenainaa; muut petojen pakopaikkaan, - tihjähän metsään kiis sekä löyttyjä virtoja näytti. - Vaan jalo Aeneas pyhästöön, jota suuri Apollo - johtavi, julman Sibyllan syrjäiseen, eränäiseen, 10 - hirveähän ukuraan meni; tuon ison mielen ja sielun - Febus hengellään, osottain tulevat, elähyttää. - Nää Trivian lehikkoon menevät jo ja kultapalatsiin. - Daedalon kerrotahan paetessaan Minoksen valtaa, - siivillä rohjenneen ylös pilvihin liitäen nousta, 15 - hyisehen Pohjahan päin kun hän samos outoa tietä; - vihdoin seisahtui keveäisn' yli Kalkidin linnan. - Maahan saavuttuaan tähän, kohta sull' uhrasi, Febus, - soutimens' siivekkäät sekä laittoi kookkahat templit. - Androgeon tuho olj oviloissa ja myös miten täytyi 20 - Kekropidain joka vuos, -- oi kurjaa! -- seitsemän poikaa - sakkona uhrata; tuoll' oli arvan heittojen urna: - vastassa seisoopi merest' nouseva Gnosian seutu. - Tääll' on Pasifaen häjy rakkaus Taurohon kuin myös - tuon pimeän parituksen ilkeämuotonen taimi 25 - on Minotaurus tääll', -- Venuksen iletyttävä muisto, - tääll' iso työ solakkein sekä päättömät sokkelopolvut; - muttapa armahtain kuningattaren lempeä suurta, - Daedalus julkaisee tuon sokkelon matkat ja mutkat, - langalla hänt' opastain salateillään. Moisehen työhön 30 - ois osas ollut sull', Ikarus, jos kyennyt surult' oisi. - Kahdesti koettanut olj satujaan kuvaella hän kultaan, - kahdesti vaipuivat isän kä'et. Perättäinpä he kaikki - ois tähystelleet, elleip' ennalta mennyt Akhates - ois palannut sekä myös Febon, Hekateen papitarkin, 35 - Glaukon Deifobe, joka näin nimeää kuninkaalle: - "Ei sua katselemaan tätä aikasi myönnä; sä ennen - karjasta uhraamaan käy seitsemän hiehoa nuorta, - yht' usean valitun karitsan, kuten meit' tapa vaatii!" - Näin puhuteltua Aeneast' (eip' vaaditut uhrit 40 - siksehen jää) papitar ylevään käsk templihin Teukrot. - Kumeen kalliohon oli veistetty hirveä luola, - jonn' avaraa sata johtavi tietä ja yhtä mont' usta; - yht' monet kuului täältä Sibyllan vastauksetkin. - Jouduttiin ovellen, kun lausuvi impi: "On aika 45 - tutkia kohtalojas! Haa, haltia!" -- Näin puhuvalla - äkkiähän väri, muotokin muuttaiksen oven eessä; - pystyhyn pöyristyvät hapenensa ja rintansa huohuu; - paisuttaa sydänt' tään raju raivo; hän suurelta näyttää - eik' inehmoin tavall' äännä, kun hengellään lähemmältä 50 - kosketti haltia tuot'. "Lupauksihin ynn' anomuksiin - taivutko, Aeneas?" -- nimes. "Taivutko? Eip' ovet suuret - ennen synkeähän majahan avahu'!" -- Nimeten näin - vaikeni. Voimakkain Teukroin läpi luidenpa kulki - hyyväristys; kuningas, anoen sydämestänsä lausuu: 55 - "Febus, ainapa Troijan ailutta, vaivoja säälit, - sie, joka dardanolais-Parisen avitit kädet, keihäät - ruumihisen Akhilleen; niin monta jo laajoa maata - kiertelevää ulappaa opastaissasi kuljin ja näin jo - Massylonkin etähäis-suvut, Syrttein rannikko-nurmet. 60 - Vihdoin Italian yhä väistyvät löysimme rannat. - Loppukohon jo nyt tuohon Troijaa vainonnut onni! - Onpa jo kohtuus säästää Pergamon kansoakin, oi - kaikk' jumalat, jumalattaret, joillen Ilion suuri - kunnia olj epäsuotusa! Sie pyhä loitsija myöskin 65 - tunteva vastahiset, suo, (-- emp' ano vasten ma Luoman - kieltoa valtaa --), Teukroillen Latioon asettauda, - harhoavill' jumaloille ja tenhoillen samoville. - Tästäpä Febollen ja Dianalle marmoritemplin - laitan ja myös pyhäpäiviä Febon muistoksi määrään. 70 - Myös sinäkin pyhäköt isot meidän saat alueilla, - joihin sun ennustukset ja kohtalojen sala-arvat, - lausutut kansallein, asetan sekä määrätyt miehet, - neito, ma sull' omistan. Älä vain pane lauluja lehtiin, - ettei viehkurituulet leikkinähän pitäs noita! 75 - Pyydän, ett' itse sä loihtisit." Näin nimennänsä hän päätti. - Vaan nyt, sietämätään viel' Feboa julmana raivoo - luolassaan papitar, jos mahtavan haltian voisi - rinnastaan erottaa; sen voimemminpa se vaivaa - vaahtista suuta ja raivoa rintaa hilliten ohjaa. 80 - Jop' asunnon sata aimoa porttia aukeni aivan - itsestään ja tänlainen loitsijan vastaus kuului: - "Oi sinä vihdoinkin meren suurista turmista pääsnyt, - (vartoo mut isommat sua maalla), Lavinon jo maahan - pääsevät Dardanidat; tää huolesi mielestä heitä; 85 - vaan ei tullehenkaan nämä sois! Sodat, hirveät taistot - näen, verijoukoistaan Tiberin vuon vaahtoavaksi! - Ei Simoïs, Xanthus ole sult, ei Dorien leiri - puuttuva. On Latiossa jo syntynyt toinen Akhilles, - myös jumalattaren poik'. Ei Teukroill' ankara Juno 90 - missään puutu, kun ahdingoss' anoen sinä pyydät - Italian jotakin avuks kansaa taikkapa linnaa. - Semmoisen pulan syynä on Teukroin ystävän vaimo, - ulkohiset avioon yrityksetkin. - Sie tukalill' älä nöyrry, mut uljaammin mene eelleen, 95 - minne sun Onnesi viekin! Sun menestyksesi alku, - jot' et sä luulekkaan, Akhivein varustuksista urkee." - Näilläpä lauseillaan pyhäköstänsä Kumen Sibylla - julmista luomista laulaa, onkalossaan jyryellen, - peitellen hämäriin toden; näinpähän raivoavaisen 100 - ohjia hallitsi, rintaa kiihottamalla, Apollo. - Vaan kun raivonsa taukos ja tyyntyivät tylyt kasvons', - alkavi Aeneas uros: "Eipähän pulmista ykskään - uutena muodoltaan tahi outona nouse mull', impi, - kaikki jo ennalta nuo otaksuin sekä ennalta mietin. 105 - Yhtä mä pyydän. Kun sanotaan Manan haltian tien tääll' - löytyvän, synkän Tuonelan lammin tulviman tänne, - -- enkö ma saattais täält' isän rakkahan kasvoja mennä - katsomahan? Oi, neuvo'os tie, avaten pyhät portit! - Sen läpi liekkien, peistenkin tuhanten uhatessa, 110 - tempasin hartehillein, viholisten keskeltä vieden; - teilläni seurattuaan hän pitkin kaikkea merta - kärsei kaikk' ulapan sekä taivaankin uhitukset, - heikkona voimiltaan pait vanhuuden haperuutta. - Hänpä se pyytäen käsk mua, että sun tultua luokses, 115 - hartaasti tätä pyytäsin sult'. Oi armahda, neito, - poikaa kuin isäjään, anon! Voithan kaikkea; syytt' ei - oo Hekate sua pannut hoitamahan Manan metsää; - puolison haamun jos palauttaa voinut on Orfeus - thraakialaiskitharan lumovain sävelsointujen kautta, 120 - -- jos Pollux pelastaa voi veljensä, vuorohon kuollen, - kulkien ees takasin monet kerrat. Ma Theseyn, miksi - mainitsisin Herakleen jalon? On jumalist' suku mullai." - Näillä hän lauseillaan aneks, ryhtyen alttaripieliin, - kun papitar puhumaan rupes näin: "Jumalain veren taimi, 125 - Ankhisen jalo poika, on helppoa Tuonehen mennä, - päivät ja yöt selällään on Surman synkeä portti, - vaan palata takasin sekä taas ylä-ilmahan nousta, - -- siinäpä työ, sepä vaiva on! Harvat, joita on tyyni - Juppiter hellinyt, loistava kuntokin korkeall' auttoi, 130 - tään jumalain pojat voivat. Sen ihan sulkevat metsät, - mustanki liejuinen Kokytus sen kiertävi veellään. - Vaan jos niin iso rakkaus, jos niin on halus harras - kahdesti matkustaa Manalan vedet, nähdä jos mustan - Tarttaron, kestääkin kamalan ilahuttavi vaivan: 135 - kuules, mi tehtävä on sinun ensin! Tuuhean puun on - suojassa lehdiltä kuin myös varrelta kultanen virpi, - Tuonelan Junollen pyhitetty, mut tään koko lehto - suojaa, synkkien laaksojen varjolla siimestämällä. - Ei, näet, ennen 00 Manalaan alas sallittu mennä, 140 - ennenkun nyhtänyt ois joku puusta sen kultasen lehvän. - Lahjaksi itselleen sen kaunis Proserpina käski - tuomahan. Nyhdettyäis sen pois, ei puutu silt' toinen - kultanen virpi ja versoopi samast' ainehest' eelleen. - Tarkkaan katsele siis ylähälle ja, löydettyäs sen, 145 - ottaos oikein! Mielellään se ja helposti lähtee, - jos sua Sallima kutsuu: muuten et voimalla millään - voittais, etkä sen katkoa vahvalla kalvallakaan vois. - Paits' sitä ystävän hengetön ruumis haudata makaa - -- voi, sit' et tiedä! -- ja saastuttaa koko laivaston kalmaan, 150 - juuri kun neuvoa etsit ja suojassamme sä viivyt. - Tää sinä ensin vie majahansa ja hautahan kätke! - Mustaa karjaa tuo'os; se ens'lepytyksenä olkoon! - Niinpä sä vihdoinkin Stygian salon näet, eläville - suljetun vallan." Näin nimes; vaijeten suunsa sitt' tukkes. 155 - Kasvoilt' Aeneas surevaisn', alas silmänsä luoden, - astuvi luolast' tään eroten, sydämess' ajatellen - himmeitä tapauksia. Tuotapa kelpo Akhates - seuraten myös samanlaisissa huolissa jäljessä astuu. - Paljon he keskenähän molemmat puhellen pakinoivat, 160 - kennenkä kuolleeksi tovereist' papitar nimes, minkä - ruumihin haudattavaks. Kun hiekalle rannan Misenon - nää tulevat, näkevät viheljäisellä kuololla kuolleen - aeolilaisen Misenon, joll' ei vertoa ollut - torven soitolla miehiä kiihottaiss' sodan intoon. 165 - Tää oli suuren Hektorin kumppani, jonk' kera aina - karskist taisteluhun kävi torven ja peitsensä kanssa. - Sitte kun tuolt' elämän oli voittaen vienyt Akhilles, - dardanilaisen Aeneaan toveriks uros uljas - yhtyvi eik' vähä-arvoisempaa nytkänä seuraa. 170 - Vaan kun kerran käyrällä torvella kaiutti merta, - mieletön, soittoonsa jumaloitakin kutsuen kilpaan, - kiivastuen Triton urohon, jos uskoa voinee, - kalliosärkältä kaapattuaan meren tyrskyhyn syöksi. - Kaikki siks' suurella äänellään valittaat tämän luona, 175 - varsinkin jalo Aeneas. Valittainpa Sibyllan - käskyjä toimittavat heti sitte ja laittavat puista - polttolavan, mikä innolla taivaallen körötellään. - Aarniometsään riennetähän, petojen olopaikkaan: - männyt kaatuvat; jyskyy kirveell' isketty tammi; 180 - kiiloin halkoillaan sarapuut sekä rautasa-tammi; - vuorilta vieritetään jätinmoisiakin jalavoita. - Myöskin kiillottelee tovereitaan puuhissa näissä - Aeneas etupääss', samanlais-aseheitansa käyttäin. - Näitäpä itsekseen sydämessään huolien miettii, 185 - korpea katsellen avaraa sekä näin aneleepi: - "Jospa nyt kultaiseen puun oksahan viel' osusimme - moisessa metsässä! Voi, kun liiaksikin oli totta - kaikki, min olj papitar nimennyt sinust', oi sä Misenus!" - Tuskin nää puhunut oli, kun pari kyyhkyä sattui 190 - taivolta lennellen tulemaan urohon ihan kasvoin - alle ja nurmelle laskeumaan. Kun äitinsä linnut - tuntevi riemastuin uros uljas, näin anel noita: - "Johtootten, -- jos vain joku tie on, -- ja kulkunne ilman - kautt' ojaskaat lehikkoon, joss' siimestää lihavan maan 195 - arvokas oksa! Sa vaikeiss' oi älä kohdissa luovu, - haltiatar emon'!" Näin nimeellen hän pysähtyypi, - katsoen, merkin min soisivat tai mihin aikosivat ne. - Ruokaa noukkien nuo sen verran lensivät eelle, - kunnes seuroavain selittää heit' taisivat silmät. 200 - Saavuttuaan väkevän hajusan Avernon syvänteen luo - nousevat kiireesti sulan ilman kautta ja laukoin - puulle he laskeuvat molemmat, halutuill' asemille, - kullan välkyntä oksien kautta joss' ilmahan loisti. - Niinkuin lehvällään vereksellään talvella naava 205 - kylmässä vehreytyy, joka loisena kasvavi puulla. - kiertäen runkoa pyöreetä kuni keltanen köynnös, - semmoinen oli tuuhean tammen kultasen lehvän - kiilto ja näin kult'aaluva vienossa tuulessa helkki. - Tarttuen Aeneas halukkaast äkistään hitahaisen 210 - katkas ja sen sitt' ennustajan Sibyllan majailen tuo. - Silläpä aikaa Teukrot Misenoa kaipasivat jo - rannalla, heittäen sen tuhallen apeat hyvästinsä. - Ensin tervaksisen sekä halvoistaan ylen suuren - laittavat nää rovion: tämän syrjiä mustine lehvin 215 - peittävät, vaan etupuolen maanpanijais-kyparissoll' - laittelevat sekä kaunistavat ylähält' asehilla. - Nuot asettaa paat kiehumahan tulell' lämmintä vettä, - vainaan ruumista muut pesevät sekä voitelevat sen. - Haikeast itkien nää panevat roviolle sen raajat, 220 - siihenpä purppuravaatteet, vainajan tunnetut viitat - lasketahan. Osa astuu hirmuisen lavan alle - -- surkea toimi! -- ja kääntyen pois, isien tavan jälkeen, - soihtuja tuon ala kannattaa. Kasotut lemulahjat - poltetahan, pikareistakin kaadettu öljy ja ruoat. 225 - Sitten kuin tuhat hiipuivat, tuli raueten sammui, - viinillä huuhtelivat tuhan jätteitä' janokkaita; - poimitut luut Korynaeus vaskisehen pani urnaan. - Kolmasti kantoi tää tovereilleen raikasta vettä; - ripsuttain keveään vett' onnekkaan olivin puun 230 - lehvin ja puhdistaen urohot, nimes "jäähyväst"-lauseet. - Vaan jalo Aeneas imehen ison haudalle kummun - laitti ja miehellen asehet pani, airon ja torven, - tuulikkaan mäen juurelle: tästä nyt tuo Misenoksi - kutsutahan, nimen vuos'satojen läpi kantaen aina. 235 - Tehtyä nää, nopeaan hän Sibyllan täyttävi käskyt. - Löytyipä syvä, synkältä kuilulta hirveä rotko, - louheikas, salon siimes ja synkeä lamp' jota suojas, - jonk' yli turmiottaan ei voinehet lentävät mitkään - matkaans' siivillä jatkaa: moinen, näet, kohos löyhkä 240 - mustista jurmistaan leveten kohen taivahan kantta: - siksipä Helleniläiset Aornoksi kutsuvat paikan. - Täälläpä juur papitar pysähdyttää hiehoa neljä, - mustaa seljältään sekä otsalle viiniä valaa; - sitt' ylimmäisiä karvoja sarvien keskeltä nyhtäin 245 - nuo pyhävalkeallen asettaa ens' uhriksi, huutain - äänellään Hekateet', Manalassa ja taivolla suurta; - toisetpa puukoin teurastavat sekä lämmintä leppää - korjaavat pikareihin. Mustanpuuhavan vuonan - Raivottarein emoll' Aeneas sekä tään sisarelle 250 - suurelle uhras ja sulle, Proserpina, ehtysän lehmän, - myös Manalan kuninkaalle hän synkät alttarit laittaa, - liekille härkäinkin asettaa kokonaan sisälmykset, - mittoihin palaviin sitt' öljyä paksua kaataa. - Vaan kas! päivän koittehen juur sarastaissapa näyttää 255 - mylviä alkanehen maa jalkojen alla ja harjut - metsäkkäät vavisseen, ulisseen penut varjossa, kun sai - haltiatar. -- "Etemmäks, oi syrjälliset, etemmäksi!" - loitsija huudahtaa, "koko lehdostakin eretkäätte! - Lähde sä matkalles sekä huotrasta tempoa miekka; 260 - nyt kyky, Aeneas, kysytään, nyt rohkea rinta!" - Näin nimeten avonaisehen rotkohon riehuen syöksyy. - Johdattajaansapa uskaliain tuo askelin seuraa. - Oi jumalat, Manan hallitsiat sekä hiljasat haamut, - Khaos kuin Flegeton, laveat yön tyynehet mannut, 265 - sallittakoon mun kuultuja kertoa, tenhonne suokoon - kertoa maan sydämeen, pimennoihin kätketyt seikat! - Vaivalla nähden yön hämärässä he kulkivat yksin - kautt' avarain Manalan majojen sekä kolkkojen seutuin: - niinkuin on salotie epäselvänä, kun valollansa 270 - niukasti kuu kumottaa sekä verholla peittävi taivaan - Juppiter, kun värin poistaa synkeä yö esineiltä. - Kynnyksen etenen Manalan esimmäisehen kuiluun - tehnehet vuotehens' olj Surut, kostavat tunnonki Tuskat, - kalveat Taudit tääll' asuvat sekä vaikea Vanhuus, 275 - Pelko ja syntiin johtava Nälkä ja ilkeä Köyhyys, - -- kauhean muotoiset näyt katsoa --, Kuolo ja Vaiva; - kuolon heimollinen Uni, myös rikoksellisen häijyt - Ilkut ja turmiokas Sota vastaisen oven luona, - raudasta Raivottarein lepopaikat ja mieletön Riita, 280 - niin hapenistoon kyyt, verinauhatki olj punottuina. - Keskellä haaraantuu jalavan ikivanhan ja aimon - oksat ja haarat, joill' unien sanotaan mitätönten - laajalti ottanehen majan, tään takertuin joka lehteen. - Pait sitä myös monet muut oven luon' oleksii pelotukset, 285 - ihmehet Kentaurit; Scyllat kaksmuotohiset ja - myös Briareys, joll' olj sata kättä ja Lernanki käärme - kauheestl' sähäjää ja tult' tuiskuttaapi Khimaira; - Gorgonit, Harpyijat, kolm'päinenki hirveä haamu. - Äkkiä Aeneas veti, kauhusta hämmästyneenä, 290 - miekan ja paljastaen terän hän tulevaisia uhkaa; - kimppuhan ois karannut ja, ell'ei opas taitava oisi - neuvonut virvana henkien lentävän, tyhjien haamuin - muodossa, ruumista paits, -- hosunut ois haamuja turhaan. - Täältäpä johtaa tie Manalan Akheron joen luokse; 295 - laajassa kuilussaan kurimus mutavettänsä tyrskyin - kuohuu, vyöryttäen Kokyton jokehen yhä hiekkaa. - Nää vedet, virrat vallitsee tyly lautturi Kharon, - hirveän törkyinen; tään leualla ruokoton parta - riippuvi harmaana sekä silmänsä säihkyvät tulta; 300 - poimuisna oliltaan alas laskehti vyöttynä viitta. - Tangolla ruuhtansa sauvovi itse ja seiliä hoitaa - haamuja lauttaellessaan raut' aluksessahan ukko; - vanha olj ukko, mut karski ja raitis olj haltian vanhuus, - Täälläpä rannoillen koko joukko nyt tunkien syöksyi, 305 - äidit ja miehet ja myös jalomielisten urostenki - kuollehet haamut, nuoret miehet ja impyet neitseet, - lapset, jot laskettavan rovioll' emot täytyvät nähdä; - niinkuin syksyn ens' pakastaissakin metsissä paljon - lehtiä sinkoilee karisten tai maall' ulapalta 310 - paljon lintuja kuin kokountuu, kun vilu talvi - ajaa näit' meren taa, eteläisihin laittaen maihin. - Seisovat näin anoen esimmäisinä lauttahan päästä - nää, käsiään ojennellen, pyrkien toisehen rantaan, - mut juro lautturi otti nyt näitä ja sittemmin noita, 315 - vaan muut häädellen etähälle hän rannalta estää. - Aeneas imehdellen ja surkutellen väkijoukkoo, - "Kerro, o immyt!" -- virkki, "mit' etsivi virralta kansa? - Tai mitä toivovat henget? Tai min vuoksipa näitä - rannalta häädetähän, mut nuo samovat mutavuolla?" 320 - Hällen näin lyhyeen pakinoi papitar ikäpuoli: - "Oi vakahin jumalain vesa, Ankhisen sukutaimi, - tässä sä näet Kokyton syvät veet sekä suon stygilaisen, - jonk' nimehen jumalat varovat valarikkoa tehdä. - Tää koko joukko, min näet, on, onneton, hautoa vailla; 325 - lauttur on Kharoni; nuot ovat, joita hän lauttavi, kuolleet. - Ei ole sallittu heit' yli hirveän rannikon eikä - vuon yli viedä, ennenkun luuns' levon haudassa saavat. - Leijuen harhoavat sata vuotta he rantoja pitkin, - siks kuni saliltahan, -- kuten toivovat --, vuon yli päästä." 330 - Poikapa Ankhisen pysähtyy sekä, seisoen, varsin - harkitsee pallotellen noiden onnea kurjaa. - Täällä hän näk' apehiss', ett' hautauskunnia puuttui, - Leukaspin, lykilais-alusten perämiehen Oronteen: - yhdessä Troijasta kulkeissaan yli raivosan seljän 335 - Lounas nää upottaa, hukuttain alukset sekä miehet. - Kas! perämies Palinuruskin ajelehteli täällä: - tuo Libyan joka matkalla äsken, kun tähtiä tutki, - horjahtain peräkeulalt' aaltojen keskehen keikaht. - Tuskin tään apean hämärässä hän synkässä huomas, 340 - hälle kun näin nimeää: "Ken haltia sun, Palinurus, - tempasi meilt', upottain sinut aavan selkämän keskeen? - Kerto'os! Sillä jok' ei mua pettänyt koskana ennen, - vain täss' yhdessä kohdassa mieleni petti Apollo, - kun meren ehjänä kulkevan sun sekä saapuvan lauloi 345 - ausonilais-alueell'. Onk' tää lupauksien täyttöö?" - Mut tämä: "Ei sua Febon oraakkeli pettänyt ookkaan, - Aeneas uros, eik' ulappaan mua haltia syösnyt. - Sillä mä ruotelinkin osunnalt' äkist' temmatun irti, - juuri kuin tähtiä tarkkailin sekä ohjasin suuntaa, 350 - syöksyen vein mukanain. Meren yrmeän kautta ma vannon, - etten ma puolestain niin paljoa säikähtynynnä, - kuin ett'ei alukses, kadotettuahan perämiehen, - ruoriakin paits, paisuvahan meren raivohon hukkuis. - Kolme' talvista yöt' avaran mua aavikon kautta 355 - ankara Lounainen ajel veellä, kun harjalta aallon - neljännen koiss' Italiaa selittää vähin saatoin. - Uiden mie likeniimme jo maata ja suojassa oisin, - ellei kauhea kansa mun märjistä vaattehist' verkan, - tarttuvan kohmettunein käsin louhen suippohon särkkään 360 - tappanut tietämättään ois, mun otaksuin otukseksi. - Nytpä mun aalto jo sai sekä rannalla tuutivat tuulet. - Siis sua taivasten ihanan valon, ilmojen kautta, - kautt' isäs, Julonki lapsesi kasvavan toivon ma pyydän, - voittamaton, mua aut' täst' ankehest' taikkapa hautaa 365 - maahan, sillä sen voit, kun Velian valkamahan saat; - taikka jos laatuhun käy jotenkin, jos valtias äitis - näyttäis keinon, -- sill' en jumalain sua tahdota usko - aikovan matkustaa tätä virtaa eik' stygi-suota --, - suo kätes koidolle, vie mukahas minut toiselle puolen, 370 - ett' edes uuvuttuain levon paikassa mie lepäjäisin!" - Senpä hän lausunut olj, kun nyt papitar nimes näitä: - "Mistäkäs, oi Palinurus, sä sait niin kauhean kaihon? - Soisitko haudatakin näkeväs stygilais-vedet, julman - Raivottarein joen tai luvan saamatta rantahan päästä? 375 - Luovu jo toivostas, anoen jumalain sävyn muuttaa - voivasi! Tää pane vain sydämees, kovan onnesi hoivaks, - ett' asukkaat lähikaupunkein lavealta ja kaukaa - taivahan ihmeitten pakost' täytyvät luus lepytellä; - kummun nää ylentäät sekä kummulla laittavat uhrit, 380 - paikkakin saa ijäkseen Palinuruksen nimen kantaa!" - Näin nimeten surun siirti ja hetken tuokioks poistui - synkästä mielest' tään mure: maan nimitys ilahuttaa. - Matkansa aljetun nää lopettaa, läheten joen luokse. - Niin pian kuin näki lautturi Styxin virralta kaukaa 385 - heidän matkustavan salon tyynehen kautta ja rantaan - pyrkivän, näin nimeää ens hän heill' ärjyen vastaan: - "Kenpä sä lienetkään, asehissa kun vuollemme kuljet, - lausuos seisahtuin sen sieltä jo, miksi sä saavuit? - Haamujen seutu on tää, Unen, Yönkin uunnuttavaisen; 390 - väärin saattoa ois elävää Manalan venehellä. - Enp' ilonnunna ma oo, ett' tulleen Alkidan saatoin - järvellen enk' Theseost' enkäpä Perithoostai; - vaikk' olivat jumalaiset nuo sekä voimilta ihmeet. - Tuo käsin Tuonelan vartiankin on kahlehtinunna, 395 - vieden sen, vauhkounneen, kuninkaan valt'istumen luonta; - nää kokivat Manalan kuningattarenkin pojes ryöstää." - Näin amfrysialais-papitar tähän lyhvehen vastaa: - "Moisia vehkeit' ei ole tässä, -- sä kiukkusi heitä --, - eik' asehet väkivaltoa uhkaa! Luolassa suuri 400 - vartia haukullaan Manan haamuja ain' aristelkoon, - myös asukoon setäns' suojassa puhdas Proserpina aina! - Troijan Aeneas, asehilta ja hurskaudelta - mainio, laskeutuu isäns' luo Manalan pimennoihin. - Jos sua ei tämän hellyyden kuva liikuta yhtään, 405 - vieläkö tään" (vesan näytti, min kätkenyt olj pukuhunsa) - "tunnet sie vesan?" -- Tää sydämestään vei vihan kiukun. - Eikäpä sen enempää. Tää kummeksien pyhän oksan - arvosta lahjaa, min niin kauan olj aikoa sitten - nähnynnä, kääntää tumman keulan ja rantahan tuopi. 410 - Sitte hän henget muut, jotk' istuivat lavitsoilla, - häätää pois; tilan laitettuaan heti ottavi ruuheen - aimosan Aeneaan. Narahtaa vene paikattu painon - alla ja vuotaapi rakoloistahan viljalti vettä. - Vihdoin saattaa vuon yli vaarata, miehen ja velhon 415 - laskevi ilkeähän mutahan sekä synkkähän kaislaan. - Kerberus hirmuinen tääll' haukkua kolmekitaisna - julmana järkyttää venyen ukurans' yläpäässä. - Mut papitar, äkäten kyyn kaulojen paisuvan, tälle - uunnuttavan mesikakkaran, loihditust' yrtistä tehdyn, 420 - viskaa. Tuo levittäin kolm' varsin ahnetta kitaa, - heitetyn haappaisee sekä hirveän selkänsä maahan - suoraksi oikaisee, yli rotkon julmana roikkuin. - Aeneas pujahtaa sisähän, kun vartia nukkui, - joutuhun kiiruhtaen yli pääsyttömän joen rantaan. 425 - Äkkiähän monet kuuluvat äänet ja ankara parku, - henget joss' itkivät pienoisten poraten oven luona; - näit' elämäns' kevähästä ja äidin rinnalta ryöstäin - tempasi armoton päivä ja kuolohon synkkähän syöksi. - Näidenpä vieressä nuo, jotk' syytt' ovat tuomitut kuoloon, 430 - mut ei myönnetä tuomio-arvatta viel' lepopaikkaa. - Tuomari Minos tääll' urnaans' tärisyttävi, kutsuu - kansan äänettömän esillen, rikokset, teot tutkii. - Sittenpä seuraa noiden onnettomain olopaikka, - jotk' ylen tuskastuin elämääns', ovat itsensä tappain, 435 - henkensä tuhlanneet. Voi, kuink' yläilmassa nähdä - puutetta tahtosivat nyt ja vaivaakin tukaloista! - -- Sallima vastustaa sekä suon ylen synkeä aalto - estävi sen; Manalan joki käy välihin yheksästi. - Eikäpä kaukana täält' eri suunnillen näkyvät nyt 440 - laajenevan Surukentät: tään nimen nuo ovat saaneet. - Tääll' eränäispolut noit', joit' ankara rakkaus kalvaa - julmalla hiukasemallaan, kätki ja myrttien metsä - suojaa soi: vaan ei suruns' kuollossaankana poistu. - Näilläpä mailla hän Faedran, Prokrin ynn' Erifylen 445 - näyttävän murheissaan tylyn poikansa haavoja näkee, - Evadnen sekä Pasifaen; tuoll' Laodanna - seuras ja muinoinen nuor mies, mut nainen nyt, Caenis, - muotohons' oikeahan mi jo Salliman käskystä muuttui. - Heidän keskessään verihaavaa kantaen Dido 450 - suuressa metsässä harhaili: tään Dardano-urho - niin pian kuin tapoaa sekä tuntevi varjojen kautta - häämöttävän, kuten kun joku kuun juur syntyess' aivan - luulevi nähnehen taikkapa huomaa pilvien kautta; - kyyneltä vuodattain heti hellästi lemmellä lausui: 455 - "Onneton Dido, on siis tosiaan ihan kertonut mulle - airut, kuollehen sun, elon miekalla päättäneheksi? - Syyn' olin moiseen kuolohos siis! Kautt' tähtien vannon, - kautt' jumalain ja jos löytyy Tuonessa uskoa yhtään, - ett'en mie tahallain, kuninkaatar, lähtenyt maastas. 460 - Vaan jumalain mua käskyt, jotka nyt vaativat Tuonen - nää karut seudut mun väeltään läpi yön pimennoiden, - vaativat vallallaan enk' uskoa voinunna kuinkaan, - ett' eron' ois sinullen niin raskahan tuottanut tuskan. - Viivähdä hetkinen, oi, älä viel näkyvistämme haihdu! 465 - Miks pakenet? Sua viimeis-kerran voin puhutella." - Näinepä lausehin Aeneas koki kiivastunutta, - synkästi katselevaa lepytellä, kyyneliss' silmät. - Tuo pois kääntyen silmine tuijottaa alas vainen - eik' teho kasvoihins' enemmin puhe aljettu yhtään, 470 - kuin jos ois ukonpiitä hän taikka Marpesian vuorta. - Vihdoin hän kavahtaa sekä närkästyen pakeneepi - lehtohon varjoisaan, joss' entinen puoliso vastaa - hällen huolillaan ja hänt' armastaa saman verran. - Aeneas, hänen onnettomuuttansa nyt pahotellen, 475 - seuraa kyyneltäen sekä kaivaten hänt' etähältä. - Jatketahan täält' aljettu matka. Jo kenttien ääreen - ennättivät, miss' olj olopaikkansa sankarit saaneet. - Täällä hän kohtaapi Tydeon, asehiltansa kuulun - Parthenopaeon ja Adrastonkin haalean haamun. 480 - Tääll' oli ylhäisten luon' itketyt taistelun uhrit, - Dardanidat: riviss' seisovan nähtyä pitkässä kaikki, - huokaa: Glaukon, Medon näki, siinäpä Thersilokhonki, - kolm' Antenoridaa, Cererin papin myös Polyfeeten, - Idaeon aseheita ja vaunuja hoitavan täälläi. 485 - Seisovat ympärillään monet haamut kumminki puolin. - Eivätkä vain näkemään nämät tyydy, he tahtovat olla - vaan yhä luona ja seurata, urkkiellen tulon syitä. - Mut Danaoin ylimykset ja myös Agamemnonin joukot, - kun näkevät urohon sekä varjossa kiiltävät aseet, 490 - suuresti peljästyvät: kuten muinoin pyrkivät laivaan, - näin osa kiiruhtaa pakohon: osa nostavi heikon - huudon, mut hiiaapi polo aivottu suuns' avattunsa. - Tääll' Priamon pojankin, koko ruumiiltaan rusikoidun - Deifobon näki hän, kovin raadellun näöltänsä, 495 - kasvoiltaan, käsiltään, revityin ohimoisilta korvin: - silpoillun nenänkin rumentaa häpeällinen haava. - Tuskin arkoavan siis tunsi ja peittävän julmat - naarmunsa, äänellään tutullaan kun näin nimeääpi: - "Voimakas Deifobos, ylevän Teukron sukulainen, 500 - ken sua vastaan niin ylen julmasti raivota saattoi? - Tehdä ken semmoisen tihotyön voi? Viimeksi maine - kertoili väsyneen Pelasgein telotuksesta laajast' - yöllä sun sortunehen yli ruumisten kasan vihdoin. - Tyhjän kummun reetealaisella rannalla silloin 505 - tein sekä kolmastikin Manan henkiä huutaen kutsuin. - Paikka se säilyttää asemainees. En sua voinut, - ystävä, löytää enk' isänmaahan haudata enään." - Deifobos tähän: "Et mitäkään sinä lyönynnä laimin, - ystävä, kaikki sä mullen teit Manan haamulle tarkkaan. 510 - Vaan mua sallima kuin Helenan tuhokas rikos näihin - vaivutti vaivoihin; nää mulle se muistoksi jätti. - Sillä sen viimeisen yön kuink' ilotenpa me syyttä - vietimme, tiedät: tuotahan täydymme liianki muistaa. - Tuo kovan onnen kun hepo Pergamohon yleväiseen 515 - pääsi ja vatsaltaan asemiehistä raskasna saapui, - kuoroja teeskellen tämä johtavi naisia Troijan - ympäri riehuillen; tulisoittoa aimoa kantoi - hanki ja linnan huipulta Helleniläisiä kutsui. - Silloin huolistaan väsyneen', unehen vajonneena 520 - vuoteellani lepäsin, polonen; mua maatessa painast - raskas ja mieluinen lepo, tyynehen kuoleman laisin. - Oivapa naikkoinen asehet vie suojista syrjään - kaikki ja säiläni uskollisen pään aitakin peittää: - suojahan kutsuupi Menelaon ja aukovi ukset; 525 - tietysti toivossa ett' olis tää ylen miehelle mieleen, - ett' täten entisten rikostensa hän poistasi muiston. - Vaan mitä viivyn? Sängylle hyökkäävät: samass' seuraa - Aeolides rikosseppä. O, kostootten Danaoille - nää, jumalat, jos syystä mä rankaistustansa vaadin; 530 - vaan mitk' kohtalot sun elävän tähän saattivat, vuoroos - kerto'os! Saavuitkos meren harhausmatkojes vuoksi, - vai jumalatko sun laittoi? Taikka mi pakko sun käskee - lähtemähän surusuojihin, päivättömään sumuseutuun?" - Heidän näin pakinoin rusovaunuissaan jopa Koitar 535 - taivallan keskustan ohi matkustaa radallansa. - Ehk' koko myönnetyn aikansa oisivat näin menetelleet, - ellei muistuttaen ois kumppani lausunut lyhveen: - "Ruhtinas, rientävi yö; valittain kulutamme me hetket! - Tälläpä paikkaa tie eroaa erisuuntahan kahteen: 540 - oikea kulkeepi Manalan ison muurien juureen; - tää tie Elysioon vie meidät, vaan vasen vaivaan - johtaapi pahojen sekä Tarttarohon kamalimpaan." - Deifobus nimeää: "Älä kiivastu, tietäjä suuri; - erkanenhan, palajan pimentooni ma taas luvun täyttäin; 545 - mennös, sie ihanteemm', ole paljoa onnellisempi!" - Tään vain lausuttuaan, puhuen takasin hän jo kääntyi. - Katsoen Aeneas vasemman heti kallion juureen, - huomaa linnotukset laveat, kolm'kertaset muurit: - liekkine polttavineen nuo kiertävi ryöppysä virta 550 - -- Tartarolais-Flegeton, joka paukkuin paasia viskoo. - Vastass' on iso portti ja vahvat timanttiset patsaat: - ettei ihmisten mikähän väki eik' jumalain tuot' - raudalla murtaa vois. Kohoaa raut'torneja ilmaan; - istuen Tisifone, veriseen levättiin puetettu, 555 - porttia vahtii yöt sekä päivätkin unetonna. - Täältäpä voivotukset sekä hirveät ruoskien läiskeet - kuuluvat, kahletten räminät sekä rautojen helskeet. - Aeneas pysähtyi sekä hämmästyen melun kuuli: - "Tää' rikosten mikä laatu? O, neitsyt, kerto'os, millä 560 - vaivatahan nuo? Tai mikä semmoinen polo kuuluu?" - Nyt papitar näin lausua alkoi: "Kuulu sa Teukroin - johtaja, ei rikosten asuntoon lupa puhtahallen oo - astua, vaan Hekate, Manan lehdon mi käski mun hoitaa, - its' jumalain vihat näytti ja mun läpi kaikkia johti. 565 - Täälläpä vallitsee Rhadamanthus ankara aivan, - vilppiä rankaisten; hän tunnustamaan pakottaapi, - jos eläessään turhaan ken ilakoi salanneensa, - kuolohon myöhäiseen lykäten, tihotyöt tekemänsä. - Kostosa Tisifone, varustettuna ruoskalla, huimii, 570 - soimaten äkkiähän rikoksellisiaan; vasemmallaan - käärmeitään kokottaa kamalan sisarjoukkonsa kanssa." - Vihdoin urkenivat naristen saranoill' äreästi - portitkin kirotut. "Etehistössä millinen, näetkös, - vartia istuupi? Mikä hirviö kynnystä vahtii? 575 - Mustasta puolesta sa'ast' kidastansa mut hirveä Hydra, - tuot' kamalamp', asustaa sisäpuolella. Tarttaros itse - kahdesti riittääpi syvänköön, pimeyksihin antaa, - niin kau'as kuin voi näkö taivaan kannelle kantaa. - Tännepä paiskattiin salamalla Titaanien kansa, 580 - entiset maan asukkaat, sekä viskattiin alikuiluun. - Täällä mä Aloidat molemmat näin jättiläismielet, - jotk' ovat aikonehet käsineen irt' taivahan kiskoo - laajan ja Juppiterin ylivallastaan alas syöstä. - Näin myös Salmoneon, joka julmasti palkita sai sen, 585 - ett' apinoinunna olj Olympon salamoita ja jyryy. - Neljällä tää ajaen hevosella ja lampulla huiskain - keskite Kreikan maan sekä Elisen kaupungin kautta - matkusti riehuillen, jumalan nimen itselle vaatein, - houkka, kun myrskyä kuin salamaakin matkimatonta, 590 - vaskella ynn' uvehein kapioin kumunnalla hän matki. - Vaan isä kaikenvaltias tihjästä pilvestä keihään - linkosi eikäpä vain tulisoihtuja tai savupärheen - tulta, mut tuon yli niskoin hän rajumyrskyllä syöksi. - Myös näin Tltyonin, Maan kaikkia holhovan lapsen, 595 - jonk' koko yhdeksän vakomaan yli roikuvi ruumis: - käyrällä nuokallaan repien tält' hirveä kotka - maksaa kuolematonta ja, rankaistukseksi, vatsan - kasvavan pengastaa, ravintoo hakien ison rinnan - alt' eik' kasvavillen vähinkään sisuksill' lepo suoda. 600 - Miksikä Ixiost' kertoisin, Lapithaist', Perithoostai? - Vierähtämäisillään yli näitten, kallio musta - ruhtoa uhkaa heit': edessään somajalkaset, kauniit - pöydät loistelevat, katetut kuninkaan komeoilla - herkuill': on sivullaan mut suurin Raivottareista 605 - vahtina; tää käsin koskeakaan ei pöytihin salli, - naamansa mut uhaten kohottaa se ja kirkuvi suullaan. - Tääll' oli toisiahan elinaikana väijyvät veljet, - tai jotk' löi isiään tahi pettivät holhottiansa, - tai jotk' aartehet löydettyään noit' käyttivät yksin, 610 - suomattaan niitäkään omilleen: näit' aimo olj parvi. - Mestatut avjonki rikkojat, -- jotk' sotahan ovat kehnoon - ryhtynehet sekä nuo, jotk' pettivät herransa luoton, - rankaistust' odottaa sulettuina. Sä ällöspä urki, - kuinka he rankaistaan, mikä sattuma miehiä syöksi! 615 - Toiset vierittävät kivimöhkää; pingotetuina - rattain puoloihin muut riippuvat. Ain' ijät istuu - istumistaan Theseys; Flegyas kova-onnisin huutaa - suurella äänellään varottain, penäten pimennossa: - 'Oikeuden rikontaa varokaat, pelätkäät jumaloita!' 620 - Kultahan tää isänmaan möi, auttaen mahtavan herran - valtahan, mut tuo lait rahanvoitosta muutti ja kiersi; - vastoin luontoa tuo oli riistänyt tyttären onnen; - hirveän vääryyden rohenneet ovat kaikki ja tehneet. - En vois, vaikka mull' ois sata kieltä ja ois sata suuta, 625 - raudast' äänenikin, rikosten koko kertoa sarjaa, - en nimityksiäkään luetella ma vois kuritusten!" - Niin pian kuin nimes nää Febon papitar ikivanha: - "Jouduppa matkahan taas sekä aivottu toimesi täytä! - Kiirehtikäämmepä!" -- äänsi. "Kyklopien ahjossa tehdyt 630 - muurit jo näen sekä holviset portit toisella puolla, - jonneka käskymme on nämät lahjat laskea maahan." - Virkki ja vierekkäin vaeltain tiet' varjohikasta - kulkevat matkansa päähän ja saapuvat nyt oven luokse. - Astuvi Aeneas sisähän sekä ruumihins' huuhtoo 645 - selvällä veellä ja kiinnittää vesan kynnyksen pieleen. - Vihdoin tehtyä tään, jumalat kuten käskivät täyttäin, - tienoihin tulivat ihaniin sekä Onnelan lehtoin - horhoihin vihannoihin ja autuasten asunnoihin. - Purppura-loistoineen tääll' alhoja verhovi kirkas 640 - taivas ja tääll' oma aurinko kuin omat tähdetki paistaa. - Ottelukentällä harjoittaa jäseneltänsä yhdet, - taistellen huvikseen sekä hiekalla painia heittäin; - joukossa karkeli muut sekä laulelivat runojansa. - Pitkässä viitassaan sulokkaasti thraakialainen 645 - tietäjä soittaa seitsenkielistä kanteloansa, - koskien sormilla tuot' tahi norsunluu-napulalla. - Täälläpä Teukron olj suku vanha ja kuulusin heimo, - urhokkaat urohot, paremman ajan tuottamat miehet, - Uus, Assarakus sekä tuo, joka laitteli Troijan. 650 - Tyhjiä vaunuja ynn' urosten tamineit' imeht kaukaa. - Pystyhyn pantuna maall' ovat peitset ja laidunta pitkin - siellä ja tääll' hevot syö vapahaina. Mi olj eläessään - intonsa vaunuihin, otelmiin ja mi huolensa kaita - pulskeja orheitaan, se on huolenahan Manalassai. 655 - Toisten, kas, einehtivän näki ruoholla siellä ja täällä, - -- riemulla laulelevan ilolaulua kuorossa toisten, - keskellä laakerien lemulehtoa, syöksyvi missä - koskena Eridanon läpi metsän vuostava virta. - Tääll' oli joukot, jotk' isänmaan vuoks haavoja saivat, 660 - tääll' olivat papit, puhtaina pysyneet ijän kaiken, - hurskaat tietäjätkin, nimenneet ku on Febolle mieleen, - taikka jotk' kaunistivat elon taitein keksinnön kautta, - tai muit' itseähän oli syyst' ikävöimähän saaneet. - Kaikkien kaunistaa ohimoita valkea nauha. 665 - Tulleit' ympärilleen puhutellen virkki Sibylla, - varsinki Musaioo, kun keskessä aimosan joukon - näkee tään olevan, yleten muist' hartehiltansa: - "Henget autuahat sanokaat, sano tietäjä parhain, - missähän Ankhises on paikassa? Juur hänen vuoksi 670 - läksimme, Tuonenkin isojen kymien yli kulkein." - Verkkaan lausui näin täll' urho nyt vastaukseksi: - "Ei asunnoit' ole kellään tääll': ovat lehtojen kalveet, - rannikkokunnahat, vierutkin purojen vihannoivat - vain majanamme. Mut jos halavoitsee mielenne tuota, 675 - nouskaatten yli harjun, kun mukavan polun näytän!" - Virkki ja läks edespäin; osotettuahan ihanoita - alhoja ylhäältä, mäkilöilt' alas johdatti sitten. - Vaan isä Ankhises syvähän viheräisehen laaksoon - henkiä telkeillyit', ylös aihelevaisia ilmaan, 680 - tarkkahan katsasti parhaillaan sekä taas omiensa - joukkoa laskemahan osui juur, sukuns' rakkahan kaiken - Luomaa, onneakin urosten, tapojaan, urotöitään. - Tää kun Aeneaan yli nurmen kulkevan luokseen - huomaa, riemuiten molemmat kädet häll' ojentaapi, 685 - kyyneltä vuodattaen sekä nää sanat kuuluvat suustaan: - "Saitko sa vihdoinkin? Isäs koettama hurskaus onk' jo - voittanut vaikean tien? Jokos, poikani, suodahan nähdä - kasvosi, kuullakkin tutun äänes, sua puhutella? - Niinpä mä mielessäni otaksuin, niin koituvan luulin, 690 - aikoja arvaellen; eik' oo mua pettänyt huolein. - Mitkäpä maat samonneeks, meret milliset purjehtineeksi - näen sinut, poikani, kuink' isot vaaratkin kokeneeksi! - Kuink' araksuin, ett'ei Libyan maa vaurioks sull' ois!" - Tää nimeää: "Isä, oi usehin sinun murhekas haamus, 695 - jonka ma näin, minut pyrkimähän tähän tienohon käski. - Siks ovat Tyrrhenilais-merell' laivat. Lyökäme kättä; - suo, isä, -- ällös sie syleystämme väistykö poijes!" - Näin nimetess', näköään nyt kasteli kyynelten tulva. - Kolmasti koetteli tää käsiään hänen kaulahan kiertää; 700 - turhaan hairaistu käsistään hävis kolmasti haamu, - köykäsen tuulosen moisna tai unen haihtuvan laisna. - Silloin Aeneas etähäisessä laaksossa huomaa - metsikön syrjäisen sekä myös lehikon huminoivan, - Laetheon joen, jok' tyventen majojen ohi juoksee. 705 - Lenteli ympärillään lukemattomat kansat ja heimot, - kuin mehiläisetkin, kesäpoudalla nurmilla kun nuo - kirjavillen kukillen pysähtyy sekä kiertelevät taas - valkois-liljoja, -- näin humajaa huristen koko kenttä. - Äkkiä hämmästyy näkemästä ja tutkivi syitä 710 - tiedoton Aeneas, mitk' oisivat nuo joet tuolla, - tai mikä tunkeutuin väki täyttää rannikkomaita. - Virkk' isä Ankhises: "Nuo henget, Sallima joillen - toisia ruumeita suo, Laetheon joen veestä - leutoja nesteitä' iki-aianki uuhetta juovat. 715 - Aikoja sitten jo näistä ma tahdon kertoa sullen, - näyttää tarkoilleen omies suvun tään luetellen, - Italiaan osunnastasi ett' enemmin ilotseisit." - "Voisk', isä, luullakkaan kenenkään inehmoist' ylähälle - ilmahan kaipoavan, palataksensa taas hitahaisiin 720 - ruumeihin? Elämää miks, koidot, niin kovin kaipais?" - "Sulle sen kertoilen enk' tietoa paits sua heitä," - alkavi Ankhises sekä kertovi laillehen kaikki: - "Ensinnä taivas ja maat sekä vainiot viljahikkaatkin, - kuun kehä kuumottavainen ja myöski Titanian tähdet 725 - hengellä elvytetään, jäseniink' sovitettuna toimi - kaiken ko'on kuni aimoa ruumistaan elähyttää. - Siit' on ihmisten, eläväin suku kuin elo lintuin, - tursaink', jotk' alapuoll' asuvat meren marmori-pinnan. - On tulinen noill' into ja taivahan voimista alku, 730 - niinkau'an kuin ei hitahaiks vahingolliset ruumiit, - maahiset eik' jäsenet eik' tylsytä kuolevat raajat. - Siitä ne pelkäävät, himoaa, surevat; ilotseekin - eik' ylennyst' halaja sulettuin' onelmaans' pimitettyyn. - Vaan kuin viimeinkin elost' täytyvi luopua hengen, 735 - eipähän onnettomain koko vaiv' eik' tarkkahan kaikki - ruumihin puutukkaan kipu; on ihan välttämätöntä, - että se karttuupi ajan pitkähän ihmehen lailla. - Siksi he rankaistaan: tihotöittensä entisten vuoksi - kärsiä saavat tääll'. Ripustellaan ilmahan yhdet 740 - tuulien turjuttaviks; muut äärettömän meren alla - pestähän tarttunehest' törystään, tulellai kulutellaan. - Kärsivi synneistään joka henki ja sitt' ylevään me - harvat saavumme Elysioon, ilokentille päästen: - kunnes täytettyään ajan määrän pitkonen päivä 745 - tahran kasvettuneen on poistanut, saattaen sielun - aetheripuhtaaksi, tulen kirkkahimman tapaseksi. - Näitäpä kaikkia, vuostuhat kun on kiertynyt umpeen, - Laetheon joen luo taas joukottain jumal' ohjaa: - ett' ylä-ilmoihin palajaisivat muistamatonna 750 - taas sekä ruumeihin palata halu alkasi olla." - Näin nimes Ankhises; pojan niin myös viepi Sibyllan - joukkojen keskellen sekä haastelevan väen seuraan: - kummullen asettuu, osotellakseen koko joukon, - nähdä jost' kaikkia vois, tulevaistenki kasvoja näyttää: 755 - "Kertoa aijon nyt mikä Dardanon heimoa vartoo - kunnia, mitk' Italon suvustai viel' nousevat urhot, - henget kuuluisat, jotk' suurentavat nimeämme, - tarkkahan kertoelen sekä kohtalos julkasen sulle. - Näethän valtikkahan nojauntuvan sankarin nuoren: 760 - vuorona ensin on valohon hänen nousta ja ilmaan - nousevi hän, Italon jalohon verehen sekauntuin, - albanolais-nimens' Silvius on ja on poikias nuorin: - tään ijäkkäällen sulle Lavinia puolisos myöhään - metsissä kasvattaa kuninkaaks, isäkskin kuningasten; 765 - täst' on heimonne Alba-Longassa hallitsevaisna. - Seuraa tuota Prokas, Troijan suvun ylpeydeksi, - myös Numitor, Kapyskin sekä sun nimikkonasi vielä - Silvius Aeneas, asehilta ja hurskaudeltaan - vertahias, saa Alban jos kerran hallittavakseen. 770 - Millaiset urohot! Mitä voimia uhkuvat, katsos! - Tammesta kaunistaa ohimoita siks kunniaseppel. - Sulle Nomenton nää, Gabion ja Fidaenanki linnan, - nääpä ne vuorillen Kollatinon nostavat tornit, - -- mainehest' kainouden ikikuulut, -- ja laittavat ylpeen 775 - Pometion, Inuon varustukset, Bolan sekä Koran. - Näinpä ne maat nimitellään, jotk' ovat nyt nimetönnä. - Katsos, aijalleen toveriks Marsin Romuluski - yhtyvi; Assarakon verest' tuon kert' Ilion äiti - synnyttää; näetkös, miten seisovi kumpikin töyhtö 780 - kiireellään, miten its' jumalain isä hänt' ylistääpi? - Katsos, poikani, johdattaessa sen mainio Rooma - vallassa maill' ylenee, ylevyydessäkin Olympolle; - yhdellä muurillaan tuo seitsemän kumpua kiertää, - urhoja tuotteliast': ihan kuin Berekynthia äiti 785 - kaupungein Frygian läpi ajaa kruunuhikkaana, - kun, iloten jumalaissuvustaan, syleääpi lapslaumaans': - kaikk' ovat taivahikkait', asekkait' ylä-ilmojen kaikki. - Luoppas katseesi tähän, katsellen tätä heimoo, - Rooman kansaas! Tää on Caesar ja kaikki Julon 790 - heimoa on, avaran joka taivaan kannelle nousee. - Täss' on mies, jota sie usehin luvatuks olet kuullut, - keisari Augustus, jumalain sukulainen, mi saattaa - kultaiset ajat taas Latioon, jotk' maill' on Saturnon - ennen vallinneet; levittää Garamantiahan tää 795 - valtans' ja Indiahan sekä maahan, mi ulkona tähtein, - ulkona auringon radan on, joss' taivahan pönkkää, - tähtihin kiilteleviin sovitettua, kantavi Atlas - hartehillaan. Tulostansa jo nytkin Kaspian seutu - peljästyy, jumalainkin vastauksista Meootein 800 - maa, vavisten vavahtuu tätä Niilinki seitsemän suuta. - Eip' Alcideskaan sen verran kulkenut maita, - vaikk' ehätt' tuo vaskjalkasen hirven, ehk' Erymanthon - lehdotki rauhottanut on, vaikk' on tappanut Lernan, - eikä Liberkaan vaikka hän köynnös-ohjilla ohjas 805 - tiikeri-valjakkoaan, eroten Nysan mäkilöiltä. - Empisitkös enähän teoillas laventaa oma arvos? - Pelkoko estäsi seisahtumast' Ausonian maahan? - -- Ken on kaukana tuo, olivin joka seppeltä kantaa - uhratessaan? Rooman kuninkaan nivukset sekä harmaan 810 - parran ma näen. -- Tää kaupungillepa lait nimeääpi - pienestä Kureesta; sepä pienestä maast' lähetettiin - suurehen valtaan. Tuon on jälkehen nouseva sitten - Tullus; tää isänmaan levon poistaa, johtaen miehet - tyyntynehet sotahan sekä tyynehet joukkonsa voittoon. 815 - Vieress' on seurana täll' ylen kerskuva Ankus, jo nytki - lii'aksi riemuissaan taputuksista kansallis-joukkoin. - Tahdotko Tarkviniot kuninkaat, isomielenki Bruton, - kostajan, nähdäkses, -- kuninkailt' otetut kurikimput? - Konsuli-vallan tää ens saa sekä kauheat kimput, 820 - tää isä rankaisee omat poikansa siitä, kun uutta - sotaa puuhasivat ihanan vapahduksensa vuoksi. - Onneton! Kuinkapa tään teon katsookin sukupolvet, - lemp isänmaan etevämp on ja kunnian ääretön kiihko. - Katsos Drusotkin, Deciot etähäll' on ja kirveelt' 825 - tuima Torkvatus, myös takasin liput tuova Kamillus. - Hengetpä, yhdenlais-asehista mitk' kättelemässä - näet, yksmielisnä nyt, kun yö viel' estävi heitä, - voi! metelin mink' keskenähän elon kun valohon vain - pääsevät, millaiset sotarinnat ja tappelut aikaan 830 - saavat; Alppien valleilt' appi ja linnast' Moneekon - laskeutuu, -- vävy vastahan käy Itämaan väkinensä. - Älkäätten sotihin, pojat, mieltänne kääntäkö moisiin - älkäätten isänmaatanne vastaan tarmosat voimat! - Sääliös varsinkin sinä, jonk' on Olymposta heimos, 835 - heittäös keihäät sie kädestäs, joka vertani oot! -- - Voitettuaan Korinthon Kapitoliohon ylevään tuo - voittaja vaununsa vie Akhivein kukistuksesta kuulu. - Tää Argon hävittää, Agamemnonin myöski Mykeenan, - Aeakonkin pojan ynn' Akhilleen väkevän sukulaisen; 840 - kostaa Troijan es'-isät, Pallaan temppelin tahrat. - Mainitsematta ken jättäis sun iso Kato ja Kossus, - ken suvun Grakkhoin; tai molemmat sodan ukkosen leimut, - Scipiot, nuo Libyan tuhot, tai vähillänsäkin suuren - Fabricion, tahi kylvävän sun vakoloihin, Serranon? 845 - Minnekkä johdatten Fabiot väsynyttä? Sä 'Suurin' - oot; sie aikaillen taas kuntoon seikkamme saatat. - Toiset laittanevat vask'patsahat luonnollisemmin, - luulen ma; saakohon vaikk' elon muodon marmorihinki, - tieteilkööt paremmin syyt taikkapa taivahan matkat 850 - piirrelkööt kynällään sekä ennustakoot kulut tähtein: - voimalla, Rooman mies, sinä kansoja hallita muista! - Olkohon taitonas nää: sotilakkojen määrätä ehdot, - säästää lannistetuita, mut kukistaa kopeoita!" - Näin isä Ankhises, johon viel' lisäs ihmehtijöille: 855 - "Kas, miten uljaana sotasaaliistansa Marcellus - astuu, -- voittaja kuin kohoaa yli kaikkien miesten! - Rooman vallan tää sekasorrossa suuressa saapi - rauhottumaan, hävittää hevot Puunein, Gallian melskeen; - kolmannet tää asehet ripustaa isällen Qvirinolle." 860 - Tässäpä Aeneas, kun yhdessä käyskelevän näk, - miehen muodoltaan etevän sekä kiilt'asehiltaan, - vaan murekas oli otsa ja silmänsä luonut olj maahan. - "Ken, isä, tuo, joka tuoss' urohon jälest' astuen seuraa? - Poikako vai joku tään sukulaisten heimoa suurta? 865 - Millainen häly on tovereilla! Se kuin kuva tuon on! - Synkkä mut yö suruharsollaan tään peittävi päätä." - Nyt isä Ankhises nimes kyynelten kohotessa: - "Poikani, oi omies mitatont' älä murhetta tutki! - Sallima näyttää tään vain maill' eik' kauemmin suokkaan 870 - viipyä. Lii'aksi teist' on näyttänyt heimonne Rooman - voimakkaalt', jumalat, jos tää olis säilynyt lahja! - Millaiset urosten porut kuulet, sä tantere Marsin, - suuren kaupungin lähistössä ja milliset, oi, näet - hautaiset, Tiberino, kun sie ohi kaivetun haudan 875 - kuljet. Eip' ykskään suvust' Ilion laillansa toivoon - saattanut es'isiään latinaisia eikäpä koskaan - Rooman maa jäsenestähän kestähän niin kopeoitse. - Voi mikä hurskaus, voi mikä usko ja urhollisuuskin - taistossa! Eipähän lannistumatt' ois käynynnä kenkään 880 - kanssaan ottelemaan, jos ois sotahan jalan urho - saan't tahi kannuksill' olis vaahtoavan hevon kyljet - uurtanut. Oi polonen poik', Onnes jos murtoa voisit! - Sie olet Marcellus. Käsin tuokate liljoja täysin, - purppurakukkia, ett' hajottaisin ja poikani haamun 885 - näill' edes lahjoillain hyvittäisin ja täyttäsin toimen - tenhottoman!" -- Nuot näin vaeltaa joka paikassa Tuonen - aavilla tuulekkaill' aholoilla ja katsovat kaikki. - Vaan kun Ankhises pojan kaikkien kautta jo joht ja - koittavan kunnian innostuksesta mielensä syttyi, 890 - vielä hän mainitsee sodat miehelle, jotk' hänen täytyy - käydä ja Laurenton tarinoi väest' ynnä Latinon - linnasta, kuinka hän myös joka pulman karttas ja välttäs. - Kaks unen porttia on; yht' sarvihikkaaks hoetaan näist': - tää tosihaamuillen keveäst' ulospääsynsä suopi: 895 - toinenpa kiiltää norsunluust' ylehens' valahkasta: - täältäpä Tuonehikkaat unet turhat ilmahan laittaa. - Sitten kuin oli Ankhises pojan ynnä Sibyllan - saattanut, näin puhellen elefantien portista päästi: - tää samoaa alusten luo täältä ja kumppanit etsii. 900 - Suorinta tietä Kajetan hän satamaan tuli sitten: - ankkuri keulasta lasketahan, perät kääntyvät rantaan. - - -Viitteet: - -V. 2. Kume oli Eubean saarelta Kalkis-kaupungista tulleiden -siirtolaisten perustama kaupunki Kampaanian maakunnassa etelä -Italiassa. - -V. 4. "Keulat" = peräkeulat. - -V. 13. "Trivia = kolmiteinen" on Diana eli Hekate (vertaa Aen. IV, -511). -- "Nää" -- nim. Aeneas seuralaisineen. - -V. 14. Daedalos oli kuuluisa athenalainen taideniekka, joka oli -rakentanut Kreetan kuninkaalle Minokselle Labyrintin. Hän joutui kohta -kuitenkin Minoksen vihattavaksi, siitä, kun oli autellut tämän puolisoa -ja tytärtä heidän rakkauden seikoissaan; kun D. ei voinut meritietä -päästä Kreetasta pakoon, valmisti hän itselleen ja pojallensa Ikarolle -lentimet vahasta. Pakomatkalla, nuoruuden innossaan nousi Ikarus, tarun -mukaan, liian lähelle aurinkoa, jonka vuoksi hänen vahasiipensä sulivat -ja hän putosi mereen, joka vanhaan aikaan siitä syystä nimitettiin -ikarolaiseksi mereksi. Daedalus pääsi onnellisesti Siciliaan, josta -sitten tuli Kumehen. - -V. 20. Androgeos, Minoksen poika, voitti usein Kreikkalaisten -yhteisissä kilpataisteluissa, jonka vuoksi kateelliset Athenalaiset -(= Kekropidat) hänet surmasivat. Tästä syntyneessä sodassa Minos heidät -voitti ja pakoitti heitä lähettämään Kreetaan joka vuosi 7 arvalla -valittua poikaa. Perille saavuttuaan suljettiin nämät Labyrintiin, -jossa joutuivat Minotaurus-hirviön uhriksi. Tään hirviön tappoi vihdoin -uros Theseys, Ariadnen, Minoksen tyttären avulla. - -V. 24. Pasifae oli Minoksen puolison nimi. - -V. 26. Minotaurus oli hirviö, puoleksi härkä ja puoleksi ihminen. - -V. 28. "armahtain kuningattaren", oikeittain kuningattaren tyttären, -Ariadnen, lempeä. -- Daedalos neuvoi kiinnittämään lankakerän pään -oveen; langan ohjauksella Theseys sitten taisi tien löytää Labyrinton -sokkeloissa. - -V. 36. "Glaukon Deifobe" = Glaukon tytär Deifobe. - -V. 97. "Urkee" = lähtee, avautuu. - -V. 119. Orfeon, Kreikkalaisten Väinämöisen, kerrotaan laulunsa ja -soittonsa voimalla herättäneen ylös kuolleista vaimonsa Eurydiken. - -V. 121. Polluxilla, joka oli kuolematon, oli kuolevainen veli Kastor; -senpä vuoksi pyysi Pollux Juppiteriltä, että hän saisi vuorotellen joka -toiseksi päiväksi siirtyä Olymposta Manalaan, että hänen veljensä -Kastorkin saisi kuolemattomuutta nauttia. Juppiter suostui pyyntöön. - -122. Thesey, kuuluisa athenalainen uros, koetti ystävänsä Perithoon -kera ryöstää Manalan kuningattaren Proserpinan; yritys ei onnistunut. -Perithoos surmattiin ja Thesey pelastui hädin tuskin Herkuleen -(= Herakleen) avulla. - -V. 123. Herkules kävi kuninkaan Eurysteyn käskystä Manalan koiraa -Kerberoa noutamassa. - -V. 132. Kokytus on eräs Tuonelan virtoja (nimi johtuu kreikkal. sanasta -"kookyoo" = itken). - -V. 135. Tarttaros oli, Kreikkalaisten mukaan, pahojen piinapaikan nimi -Manalassa. - -V, 192. Kyyhkyset olivat Venukselle pyhitetyt. - -V:ssä 212-234 kuvaellaan Roomalaisten hautaamismenoja. - -V. 234. Misenon mäki ja niemi on säilyttänyt nimensä nyky-aikaan asti; -sen nimi on nykyjäänki "Capo di Miseno." - -V. 242. Aornos merkitsee suomeksi "linnuton" (lat. Avernus). - -V. 247. Hekateella oli 3 nimeä: taivaalla Luna (kuu), maan päällä Diana -ja Manalassa Proserpina. - -V. 252. Stygilais kuningas = Tuonelan kuningas, Pluto, maassa löytyvien -aarteiden valtias. - -V. 265. Khaos oli kaiken luodun alku-aine; Nox (yö) ja Erebus (Manala) -olivat sen lapsia; nekin katsottiin personallisiksi olennoiksi. -- -Flegeton, Pyriflegeton oli eräs Tuonelan virtoja (nimet johtuvat -kreikkal. sanasta "flegoo" = palan). - -V. 286. Kentaurit olivat epäluomia, joiden yläpuoli oli ihmisen, mutta -alapuoli hevosen muotoinen. - -V. 287. Satakäsinen Briareys, Uranon ja Maan poika, autti Juppiteriä -tään taistelussa Titaaneja (jättiläisiä) vastaan, josta hyvästä -Juppiter hänet pani voitettujen Titaanien vartiaksi Manalassa. -- -Lernalaiskäärmeellä oli 50 päätä, joista jos yksi hakattiin, kasvoi -pari, kolme sen sijaan. Herkules tään tappoi siten, että hakattuaan -pään poikki heti tulella kärvensi haavan. -- Lerna oli erään suon -nimenä, Argon ja Mykenen välillä (vert. suon polttoa). - -V. 288. Khimaira oli tultasuitseva sekasikiö, jonka ylä-osa oli -leijonan, keski-osa vuohen ja ala-osa lohikärmeen näköinen. - -V. 289. "Kolm'päinenki (oik. kolmeruumihikas) haamu" tarkoittaa Spanian -ruhtinasta Geryonia; "kolm'ruumihikas" hän oli siitä kolmen miehen -voimasta minkä hänellä sanottiin olleen. Herkules hänet voitti ja -ryösti hänen karjansa. - -V. 366. Velia on erään valkaman nimi Lukaanian maakunnassa -Etelä-Itaaliassa. - -V. 381. Eräs niemi Etelä-Itaaliassa on vielä nytkin "Capo di Palinuro" -nimeltään. - -V. 392. "Alkidan", s.o. Alkeyn pojan, Herkuleen (kreikk. sana alx, -alkis, josta nimi johtuu, merkitsee -- voimaa). - -V. 395. Tuonelan vartiana oli 3-päinen koira, Kerberus nimeltään. - -V. 398. "Amfrysialais-papitar" s.o. Amfrysian luona olleen Apollonin -elähyttämä papitar. Amfrysia on eräs joki Thessaliassa, jonka luona -Apollo paimensi, tarun mukaan, kuningas Admeton karjaa. - -V. 431. Roomalaisten tapana oli valita arvalla lautamiehet (jyrymiehet) -tuomarille. - -V. 432. Minos, Kreetan kuningas, ja tään veli Rhadamanthos sekä Aeginan -kuningas Aeakos olivat, tarun mukaan, tuomareina tuonelassa. Tuomarin -lautamiehillä oli kolme pientä liuskaa, joista yhdessä oli kirjain C. -(alkukirjain sanasta condemno = tuomitsen), toisessa A. (absolvo = -päästän, vapautan) ja kolmannessa N. L. (non liquet = asia ei ole -kyllin selvitetty). Mitä laatua näistä liuskoista enin urnaan -kokoontui, sen mukaan tuomari päätti. -- Tää oli Roomalaisten tapana -rikosasioita tuomitessa. - -V. 445. Faedra, Theseyn puoliso (katso Aen. VII, 765). -- Prokris oli -Erekhteon, Fokis maan kuninkaan puoliso. Prokris oli kerran -mustasukkaisuudessaan kätkeytynyt pensaasen, vakoellaksensa sieltä -puolisoansa. Kun Erekhteo kuuli, että pensaassa jotain kahahti, ampui -hän sinne ja sattui puolisoonsa. -- Erifyle petti puolisonsa, -Amfiaraon, Kreikkalaisille, kun nämät vaativat Amfiaraoa mukaansa -ensimmäiseen thebalais-sotaan lähtemään ja Amfiarao oli heitä -lymyinnyt, koska hänen siinä oli, oraakkelin ennustuksen mukaan, -kaatuminen. Amfiaraon kuoleman jälkeen tappoi tään poika Alkmaeon, isän -käskystä, äitinsä. - -V. 447. Kun Kapaneo, Evadnen puoliso, kaatui thebalais-sodassa, antoi -Evadne itsensä polttaa roviolla puolisonsa ruumiin kera. -- Laodomia, -Protesilaon puoliso, saatuaan kuulla, että puolisonsa oli ensimmäisenä -thebalais-sodassa kaatunut, pyysi jumaloilta, että sais vielä nähdä -edes puolisonsa haamun. Kun anomuksensa myönnettiin, kuoli hän tämän -halaukseen. - -V. 448. Nainen Caenis pyysi Neptunolta, että saisi muuttua mieheksi ja -tulisi haavoittamattomaksi. Miehenä oli hänen nimensä Caenus. - -V. 479. Tydeus, Oineon poika, otti osaa ensimmäiseen thebalais-sotaan, -jossa kaatui. Kuuluisa urho Diomedes oli hänen poikansa. - -V. 480. Parthenopaeus ja Adrastus olivat kuninkaita, jotka myös olivat -taistelleet thebalais-sodassa. Adrastus oli ainoa niistä 7:stä Thebaa -vastaan taistelleesta kuninkaasta, joka, sodan loputtua, jäi eloon. - -V. 481. "Ylhäisten" s.o. maan pinnalla asuvaisten. - -V. 483. Glaukus, Medon ja Thersilokhos olivat muukalaisia ruhtinoita, -jotka olivat Troijan kera liitossa Kreikkalaisia vastaan. - -V. 484. "Kolm' Antenoridaa" = kolme Antenorin poikaa (troijalaisia). - -V. 485. Idaeus oli ollut Priamon kuskina ja aseitten kantajana. - -V. 500. Deifobos, Priamon poika, nai veljensä Parisen kuoleman jälkeen -Helenan. Kun Troija valloitettiin, tappoi hänet Menelaos. - -V. 505. Reeteon niemi on lähellä Troijaa (ks. Aen. III, 108). -- -"Tyhjän (hauta-) kummun"; ilman tätä ei luultu kenenkään pääsevän yli -Tuonelan joen, Styxin. - -V. 517. "Tämä" s.o. Helena. - -V. 529. "Aeolides" s.o. Aeolon sukulainen, Odysseys. - -V. 569. "Kuolohon myöhäiseen lykäten" = rikostensa tunnustuksen -siksehen jätttäen. - -V. 573. "Urkenivat" = aukenivat. - -V. 576. Hydra, louhikäärme, jolla oli 50 päätä. - -V. 577. "Tuot kamalampi", s.o. kamalampi kuin se hirviö, joka oli -kynnyksellä vartioimassa. - -V. 580. Titaanit olivat jättiläisiä, joiden kerrotaan kerran yrittäneen -vuoria vuorille kasaten, rynnätä taivaasen, anastaaksensa vallan -Juppiteriltä. - -V. 591. "Vaskella", s.k. vaskivaunuilla, tahi, toisten mukaan, yli -vaskisen sillan. - -V. 618. Theseys istui, tarun mukaan, kahlehdittuna kallioon. -- -Flegyan, Lapithain kuninkaan, tappoi Apollo siitä syystä, kun tuo oli -polttanut Apollon temppelin Delfissä. - -V. 595. Tityos, Juppiterin ja Elaran poika, oli Maan, kaikkia holhovan -äidin, kasvatuslapsi. - -V. 601. Ixion ja Perithoos hallitsivat kumpikin Lapithain kansaa sekä -saivat, tarun mukaan, surmansa siitä, kun rupesivat rakkauden -seikkoihin jumalattarein kera. - -V. 645-46. "Thraakialainen tietäjä" s.o. pappi, runoilija ja laulaja -Orfeus. - -V. 651 "Imeht'" nim. Aeneas. - -V. 659. "Vuostava" = jyrkkä. - -V. 705, Manalan joen Laetheon nimi johtuu kreikkal. sanasta -"lanthanoo", joka merkitsee -- "unhotan." - -V. 766-769. Näissä säkeissä mainitut olivat kuninkaita -Alba-Longassa, Rooman emäkaupungissa. - -V. 779. Assarakus oli Dardanon poika 5:nnessä polvessa. - -V. 790. Caesar (= Julius Caesar), itsevaltiaaksi pääsnyt Rooman -tasavallassa; hän murhattiin v. 44 e.Kr. Rooman senaatissa. - -V. 793. Keisari (= Caesari) Augustus, jonka aikana runoilijamme -Vergilio eli, hallitsi Roomassa vuodesta 31 e.Kr. vuoteen 14 jälkeen -Kristuksen syntymän. - -V. 795. Garamantia oli erään maakunnan nimi pohjois-Afrikassa (nyk. -Fezzan). - -V. 800-801. Meootein maaksi nimitettiin maata Azovan meren rannalla. - -V. 802-804. Alcides = Herkules, rauhotti Erymanthon lehdot sillä, -kuin tappoi siellä raivonneen hirveän villisian; Lernasta katso -Aen. VI, v. 287. - -V. 805. Liber = viinin jumala Bakkhus, viiniköynnösten kasvatuksen -opettaja. - -V. 806. Nysa oli eräs indial. kaupunki Merun vuorella (latinal. sana -"merum" merkitsee viiniä). - -V. 809-813. Näissä värsyissä on puhe Rooman toisesta kuninkaasta, -rauhallisesta Numa Pompiliosta, joka oli kotosin Sabiinein -pääkaupungista Kuureesta. Numan ansiotyönä oli varsinkin uskonnollisten -menojen järjestys. - -V. 813-815. Rooman kolmas kuningas. Tullus Hostilius, oli taasen -sotainen. - -V. 816-817. Ankus Martius'en, Rooman neljännen kuninkaan, sanotaan -etsineen kansan suosiota varsinkin sentähden, että olisi sen avulla -voinut syöstä Numa Pompilion vallasta, johon hän luuli itsellään olevan -enemmän oikeutta kuin Numalla. - -V. 819. "Kurikimput" = vitsakimput, niihin pistettyine kirveineen, -olivat kuningasten, diktaatorein, konsulien, praetorien y.m. -korkeimpain roomal. virkamiesten vallan merkkinä. - -V. 821. "Tää isä", nim. vapauden jalo puoltaja Brutus, kuninkaan -Tarkvinius "Superbon" (= "Ylimielen", "Ylpeän") vallasta syöksijä ja -Rooman tasavallan perustaja v. 504 e.Kr., mestautti omat poikansakin -yhdessä muiden ylimyspoikien kera, kun havaitsi, että nämät oli -yhtyneet salaliittoon, auttaaksensa maanpakoon paennutta, ent. -kuningasta Tarkvinio Ylimieltä taasen valtaan. -- Yksi Drusoista voitti -mainion Karthagolaisten päällikön Hamilkarin, toinen oli kuuluisa -kansanpuoltaja (tribuuni). -- Deciot, isä ja poika; edellinen -päällikkönä latiinalais-sodassa Vesuvion tappelussa v. 340 e.Kr., -jälkimäinen kolmannessa samniitilais-sodassa Sentinon tappelussa v. 298 -e.Kr., pelastivat Roomalaiset sillä, että roomalaisen sotarinnan -perääntyessä hurjasti syöksyivät vihollisia vastaan, jossa kyllä -molemmat saivat surmansa, mutta sen kautta palauttivat sotarinnan -takasin ja saavuttivat Roomalaisille voiton. -- Manlius Torqvatus, joka -ennen oli tappanut kahdentaistelussa erään gallialaisen jättiläisen -sekä riistänyt tältä kultaisen kaulavitjan, (josta sai lisänimekseen -Torqvatus), oli konsulina latinolaissodan aikana kuoleman uhalla -kieltänyt kenenkään antautumasta kahdentaisteluun vihollisten kera. -Hänen oma poikansa, vaadittuna, ei tätä kieltoa totellut, vaan taisteli -erään latinalaisen päällikön kera, jonka hän voitti: siitä syystä antoi -Manlio mestata poikansa, vaikka kansa hänelle armoa rukoili. -- -Kamillus, ehkä oli maanpakoon ajettuna, kokosi Roomasta Gallialaisia -paenneet kansalaisensa ja, tultuaan Roomaan diktaatoriksi määrätyksi, -pakotti entisen gallialaisen Brennon lakkaamaan Kapitoolion linnaa -piirittämästä sekä sitten löi tämän kokonaan ja toi Roomalaisilta -voitetut sotaliput takaisin. - -V. 831-832. Tässä tarkoitetaan apen J. Caesarin sotaa vävyänsä -Pompeijoa vastaan. Caesar läksi tähän sotaan Galliasta (nyk. -Ranskanmaasta) Moneekon (nyk. Monakon) linnasta yli Alppien vuorten; -Pompeijus taasen kokosi joukkonsa Itämailta. - -V. 837-838. L. Mummius, "Akhaikus" (= "Akaijalainen") kunnianimeltään, -jota t.p. tarkoittaa, voitti Kreikkalaiset Korinthon luona sekä lopetti -Kreikan valloituksen samana vuonna, jona Karthago hävitettiin (v. 146 -e.Kr.). - -V:ssä 839-840 tarkoitetaan luultavasti Lucius Aemilius Paulusta, joka -kävi v. 218 e.Kr. sotaa Illyriassa ja Kreikassa. -- Aeakus oli -Akhilleen isä. - -V. 842. Kato oli siveydestään, opistaan, sukkeluudestaan sekä -isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen. -- Tämän Katon samaniminen -ja samanmielinen jälkeinen surmasi itsensä Utikassa, Pohjois-Afrikassa, -kun Rooma muuttui tasavallasta yksivallaksi. - -V. 843. Grakkhon nimeltä mainitsee Rooman historia 4 kuuluisata miestä; -näistä Tiberius ja Cajus Grakkhus sai surmansa siksi, että he puolsivat -sorretun, köyhän kansan oikeuksia. - -V. 844. Scipiot, Varhempi ja Myöhempi, olivat kuuluisia sotapäälliköitä -Puunilais-sodissa, joista Myöhempi hävitti Karthagon. -- Molemmat -olivat jaloja luonteeltaan. - -V. 845. Fabricius, kohtuullisesta elämästään etevä Roomalainen, jota -Epiron kuningas Pyrrhus koki turhaan sekä säikyttää että lahjoella; -Pyrrhon sanotaan siksi lausuneen: "Ennen aurinko kääntyy radaltansa, -kuin Fabricius rehellisyydestään!" -- "Serranon" (= "Kylväjän") -lisänimen sai Attilius Regulus sentähden, että hän oli parhaillaan -kylvämässä, kun lähettiläät hänet kutsuivat diktaatorina -(itsevaltiaana) Rooman tasavaltaa hallitsemaan. -- Jouduttuaan -Karthagolaisten vankeuteen, lähettivät nää hänet Roomaan rauhaa -hieromaan, sitten kuin olivat häneltä lupauksen ottaneet, että hän -palaisi takasin. Roomassa Regulus rauhan asemesta päinvastoin kehoitti -sotaa jatkamaan ja palasi lupauksensa mukaan Karthagoon, jossa hän -kiduttamalla tapettiin. - -V. 846. Jalosta Fabioin suvusta taisteli kerran 396 henkeä ominpäin -koko Veijin kaupunkia vastaan, vaan tulivat vihdoin vietellyiksi -sulkeuksiin ja surmattiin joka mies. - -V. 847. Q. Fabius, lisänimeltään "Maximus Kunktator" (= "Suurin -Kuhnustelia"), pelasti Rooman juuri sillä, ettei hän antautunut -mihinkään suurempaan, ratkaisevaan tappeluun Karthagolaisten mainion -päällikön Hannibalin kera Italiassa, vaan väsytti tätä ja tään väkeä -partioretkillään, pienillä kahakoilla ja muonavarojen tuonnin esteellä. - -V. 856. Marcellus samoin kuin v:ssä 842 mainittu Kossus sekä Romulus -olivat siitäkin kuuluisat, että päällikköinä olivat tappelussa -omakätisesti tappaneet vihollisten päällikön ja riistivät näiltä heidän -tamineensa, jotka voittajan tuli uhrata "jalona saaliina" (spolia -optima) Juppiterille tämän temppelissä Kapitooliolla. -- Tämä suuri -kunnia tuli vain näiden kolmen äsken mainitun osaksi. - -V. 864. "Urohon" (nim. Marcellon) "jälest'". -- Tästä alkain puhutaan -Auguston nuorena kuolleesta, toivorikkaasta vävystä, Marcellosta. - -V:t 894-897 ovat mukaelmia Odysseian XIX, v:istä 562-67, joissa -löytyy tämä sanaleikki: sanalla "norsunluinen", kuten Voss selittää, on -kreikan kielessä äänellistä yhtäläisyyttä erään toisen sanan kera, joka -merkitsee "peijaamista", mutta sana "sarvihikas" on taasen -"täyttämistä" merkitsevän sanan lainen. Paitsi sitä on aineellisessakin -katsannossa näillä se omituisuus, että silloin kuin sarvi-aine on -läpinäkyvää (sitähän on silmäterässäkin), ei norsunluu päästäkkään -lävitseen valkeutta, niin -- valkea kuin onkin. - -V. 901. Kajeta = nyk. Gaeta. - - - - -SEITSEMÄS LAULU - -Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa. - - -Ainehisto. - -Troijalaiset, haudattuaan Aeneaan imettäjänä olleen Kajetan, -lähtevät purjehtimaan ja kulkien ohi loitsijan Circen maan, saapuvat -Tiber-virran suulle (l-36). -- Lation kuningas Latinus ja kolme -ennusmerkkiä tämän tyttärelle Lavinialle tulevasta ulkomaisesta -sulhosta (37-106). -- Harpyijain ennustus Teukroille pöytien kalunnasta -toteutuu, josta Aeneas päättää saapuneensa matkojensa päähän (107-147). --- Aeneaan lähetit tulevat Latinon luo; tään hovin komeus (148-191). -- -Ilioneys pyytää Latinoa Aeneaan liittolaiseksi (192-248). -- Latino, -nähden Aeneaassa Salliman lupaaman vävyn, suostuu mielellään heidän -anomukseensa sekä antaa niin heille samoin kuin Aeneaalle komeat lahjat -(249-285). -- Juno, havaiten harmikseen Troijalaisten jo pääsneen -Italiaan, päättää kylvää, Allekton avulla, sodan syitä Latinolaisten ja -Troijalaisten kesken (286-340). -- Allekto vimmaa ensin Latinon -puolison Amatan raivoon (341-403), sitten, tullen Ardeaan ja tekeytyen -vanhan papittaren Kalybeen näköiseksi, saattaa unessa Turnon -sotaraivoon (404-474) ja vihdoin saattaa Askanion haavoittamaan -Tyrrheon tyttären Silvian kesyn hirven, josta syntyy tappelu -Tyrrhenilaisten ja Troijalaisten välillä (475-539). -- Allekto, -täytettyään Junon tahdon, saa tältä käskyn poistua Manalaan (540-571). --- Kansa vaatii Latinoa avaamaan Sodan portit, josta tämä kieltäytyy; -Juno itse sen tekee (572-622). -- Sotahan varustaiminen (623-640). -- -Runoilija, pyydettyään haltiain apua, rupeaa luettelemaan Aeneaan -vastustajoita, jotka joukkoineen olivat: jumalain ylönkatsoja Mezentius -ja tään hyvä poika Lausus, Herkuleen poika Aventinus, jätinmoiset -Katillus ja Koras, Vulkanon poika Caekulus, Neptunon poika Messapus, -parvensa vertahinen Klausus, Agamemnonin poika Halesus, Eebalus, Ufens, -marruvilainen pappi Umbro, Hippolyton poika Virbius sekä varsinki -Turnus ja amazoni Kamilla (641-817). - - - Hoitaja Aeneaan, Kaijeta, sa rantamillemm' oot - jättänyt kuollessas ikimuiston; vieläpä nytkin - kunnias seutua suojaa ynn' nimes hautasi paikkaa - suuressa Hesperiass' osottaa, jos on tuoss' joku arvo. - Hautaiset jalo Aeneas hyvin päätettyänsä, 5 - haudalle tehtyäns' kummun, sittenkuin syvä tyyntyi - aavikko, purjehtimaan läks taas sekä valkaman jätti. - Tuulonen kiihoittuu yöks eikäpä matkoa kiellä - kuutama kirkas, vaan valost' tuon kimaltain meri hohtaa. - Circaelais-maan rantamitsenpa he soutavat ensin 10 - lehtojen turmiokkain ohi, joss' rikas Auringon tytti - lauluja kaijuttaa yhä, joss' upeoiss' palatseissaan - polttavi yön valistukseks keedroa tuoksuavaa ja - pirralla helskyttää ylen hienoista kudelmaansa. - Täältäpä huokaukset, jalopeurojenkin ärät kuuluu 15 - kahletta vastustavain, sydän yölläkin karjahtavaisten; - täälläpä harjakkaat siat ynn' ometoissahan otsot - raivoavat sekä ulvovat suurien suttenki hahmot, - mitk' oli ihmisten näöstään häjy haltia Circe - julmilla yrteillä lumonnut pedon muotohon, nahkaan. 20 - Ett'eivät jalot Teukrot moisia hirmuja kärsis, - ett'ei sais satamaan sekä julmille rantamill' laskis, - purjehet Neptunus mukahaisilla tuulilla täytti - ynn' ohi lietselän kuohujen, autellen paoss', saatti. - Vaan jopa ruskoittaan rupes aava ja kannelta taivaan 25 - Koitar kultainen rusovaunuistansa jo loisti, - tuulet kun tyyntyivät sekä tuulosen hiukkakin vaipui - aivan ja marmorityynellä pinnalla loiskivat airot. - Täälläpä Aeneas ulapalta jo aimosan lehdon - huomaa. Keskite tään Tiber juoksullaan tyvenellä 30 - pyörtehineen nopeoineen, keltaishiekkojen kesken, - tunkeutuu merehen; monet äärellään sekä yllään - virran rannoillen, uran luo kotiunnehet linnut - ilmoa helskyttivät säveleilläns' ja lehdossa lentel. - Käskee kumppanejaan kulun muuttaa, käänteä keulan 35 - maalle ja riemuiten lask virtaan kalvehikkaasen. - Suoppas, oi Erato, kuninkaista ja seikkojen vaiheist', - entisestäi Lation tilast', ennenkuin väki vieras - ausonilaisillen sai rantamillen esikerran, - kerron ja taistelujen ens' alkua mielehen johdan! 40 - Neuvo'os, haltiatar, runojaa! Sodan julmasta kerron - taistosta kuin kuninkaistakin, joit viha vei veritöihin, - Tyrrhenain sotajoukosta, taistohonkin ruvenneesta - kaikesta Hesperiast'. Isompain asiain näen juonen; - suuremman alan työn. -- Kuninkaana jo rauhassa kau'an 45 - hallitsi vanha Latinus linnans' ja maans' levohikkaat. - Faunon ja laurentolaisen immen Marikan me täänpä - kuulemme vanhemmiks. Isä Faunon olj Pikus. Se kertoo - sua isäksensä, Saturnus; sä oot suvun varhain alku. - Suomasta hän jumalain oli poikaa vailla ja miehen- 50 - puolta, kun poikansa kuollunna olj elämäns' kevähässä. - Yksin vaan elelee kotonaan tytär aimossa linnass'; - hälle kun miehelähän, avioon eht lähtemävuodet, - kosjoivat koko Ausoniast', isostai Latiosta - hänt' useat, kosioip' ihaninkin kaikista muista 55 - Turnus, mainio es'isistään; kuninkaatarpa tuota - toivoi saadakseen vävykseen erittäin halukkaasti. - vaan kamaluuksilla sen epäjää jumalain monet aanat. - Seisoi laakeripuu ylevän palatsin pihamaalla, - lehvältään pyhä, arvostettu jo aikoja sitten, 60 - minkä Latinus-taaton, kun alkoi linnoa laittaa - Feebollen sanotaan omanneen, sen löydettyänsä; - siitäpä johti hän myös nimen Laurento-maan asukkaille. - Latvahan tään mehiläisparv -- ihme on kertoa -- tullen - kirkkahan taivon tietä ja voimakkaast' tuhutellen, 65 - tihjänä istuiksen sekä toistensa koipihin tarttuin - oksasta lehväkkääst' alaspäin parv äkkiä laskeis. - "Ulkoa päin urohon tulevaksi me näemme", nyt lausuu - tietäjä koht', "tuonpäiseltä suunnalta rientävät joukot - näihin tienoihin, ison linnan hallitsiaksi!" 70 - Paits sitä kun sytyttään rupes soihdullaan pyhäll' uhrit, - jolloin juur isän luona Lavinia neitonen seisoi, - näyttävät -- kauheeta -- tään suortuvat ottavan tulta, - loistavatkin hamoset kokonaan sähisten palavilta, - säihkelevän kuninkaallisen tukkansa kuin jalon kruunun 75 - kalleine kivineen: hän keltaisloistossa hohtain - huuruten räiskyilee kipenöit' yli kaikkea suojaa. - Ihmekkään näyn ennustavan kamaloit' otaksuillaan; - sillä he ennustavat osaltaan sekä arvolta saavan - kuuluksi tuon, mut kansaa uhkaavan sodan suuren. 80 - Vaan kuningas aristettuna entehilt' arpomatempliin - läks isän Faunon, joss' salost' Albunean ylävästä - neuvoa hän kyselee, joss' suurin lehtojen lähde - pulppuilee pyhän veen sekä löyhkää varjossa huokuu. - Täält' Italon suku, täält' koko Eenotrilaisien maakin 85 - ets epätiedossa neuvoa. Kun papitar tähän kantoi - lahjat ja uhrattuin karitsain levitettyjen taljain - päällä hän nukkui yön tyveness', odottain unelmoita: - ihmehen laillapa hän monet väikkyvät aavehet huomaa, - kuuleepi monet äänet ja nauttiipi jumaloitten 90 - seuraa, Tuonelankin joellen alimmaiselle haastaa. - Täällä Latinuskin isä luotteit' etsien itse - nyt sata villaista karitsaa tavan jälkehen uhras; - näiden vuodillen kasatuille hän laskihe sitten - pitkälleen, kuin kuul äkistään lehikost' ylävästä: 95 - "Ällös sie tytärtäs avioon latinaisehen kihlaa, - poikani, taikkapa turvai häihin aikomihinne; - muu'alta päin vävyt saapuvat, joiden heimo on vievä - tähtihin maineemme; näkevätpähän tään suvun lapset - hallitsevansa ja kiertyvän jalkojens' alla sen kaiken, 100 - kumpaa kiertäess' Okeanoo min päivä on nähnyt!" - Näit' isä Faunon oraakkeli-arpoja, yön tyvenessä - saatuja neuvoja ei salannut sydämeensä Latinus, - vaan jo ne lennellen yli ausonilaisien linnain - laajalti kertoi maine, kun Laomedontien heimo 105 - kiinnitti ruohoiseen rant'töyrähäsen aluksensa. - Aeneas ylipäällikköin kera, kaunis Julus - laskeuvat levollen ylevän puun oksien varjoon; - laittavat eineitään sekä ruoholle ruokien alle - laittelevat nisukyrsiä, -- heit' tähän Juppiter johti --, 110 - viljasan pöytänsä sitte he täyttävät maan hedelmillä. - Syötyä ruokansa muun, kun käskevi heit' osunnainen - puutos jäystelemään elon jäännöksen vähäsenki, - kun käsin hampainkin nää tarttua rohkenivat nyt - uhrinleipihin eivätkä pöytänsä kyrsiä säästä: 115 - "Hei! vain täydymmekös jatustaa myös pöydätki?" virkkaa - Julus suottaillen, -- tämän vainen. Se lausepa kuultu - ensinnä vaivoillen lopun tek; ens lausuvan suusta - sen isä huomas ja vaikeni Luomasta hämmästyneenä. - Kohtapa lausuu: "Terve, o maa, min sääsi mull' Luoja, 120 - tervepä teillenkin Troan uskolliset Penaatimme! - Täss' koti, täss' isänmaamm' on! Sill' isä mulle Ankhises - näitä, -- nyt muistan, -- kohtalojen salauksina kertoi: - 'Muonas syötyä kun pakottaa sua, poikani, nälkä, - tultuas oudoill' äärille, pöytiäkin kaluamaan, 125 - niin kodin toivoa voit väsyneenä ja siellä sä muista - oitis ens' asuntos rakentaa ja ne muurilla kiertää!' - Tää olj se nälkä ja tää vihoviimeks ootteli meitä, - onnettomuuksillen lopun tehden. - Siksipä riemuiten juur auringon yletessä 130 - tutkailkaamm', mikä maa tahi ketk' asukkaat ovat täällä, - miss' ovat linnatkin, satamast' eri suunnille lähtein. - Juppiterin pikarj olkohon tää! Rukouksilla taattoo - Ankhisest' anokaat sekä viiniä pöytihin tuokaat!" - Näinpä hän lausuttuaan, sitt' tammen lehvällä päänsä 135 - kaunistaa sekä paikan Henkeä kuin jumalista - vanhinta Maata ja Nymfejä, outojakin tähän asti - virtoja myös anelee, Kointähtiä sitte ja Yötä. - Troijanki Juppiterii, frygilais-emoaan tämän jälkeen, - kumpaa vanhempaans' alimaasta ja taivosta pyytää. 140 - Kolmasti selvään täss' isä kaikenvaltias korkeelt' - taivaalta jyrähdytti ja välkkyvän, hohtavan kultaa - jänkän, järkytetyn kädellään, yläkannella näytti. - Tuost' leviää heti pitkin Teukrojen joukkoja maine, - päivän joutunehen, jona nostavat aijotut muurit. 145 - Kilpaan valmistavat aterjoita ja oivasta enteest' - määräävät iloten pikareita ja kruunuja viinin. - Juuri kun huominen olj valollaan Koi alkanut maita - kirkastaa jokapaikasta, -- kaupungin rajat, kansan - rannatki tutkivat; täss' on Numikon lähtehen silmä, 150 - tää Tiberin kymi on; asukkaat tääll' urhot Latinot. - Poikapa Ankhisen valiten sata airutta kaikest' - kansasta, lähteä käsk kuninkaan yleviin varustuksiin, - saattamahan Pallaan levon tarjousmerkkejä tälle, - lahjoja viemään myös uroholle ja rauhoa pyytään. 155 - Joutuvat käskyjäns' täyttämähän sekä askelin kiirein - lähtevät. Vaan matalall' ojall' itse hän muureja määrää, - maiseman perkailee sekä rannalla ens'-asunnoita, - leirin laatuhun, hän sakaroilla ja vallilla kiertää. - Vaan jo Latinoin tornien huippuja, päätettyään tien, 160 - suojiakin näkevät sekä astuvat linnahan miehet. - Poikaset kaupungin edustalla ja kukkea nuoruus - harjottelei hevosilla ja tuhkassa vaunuja ohjaa; - jäykkiä jousia nuo virittää tahi norjia käellään - peitsiä paiskovat, nää kehottaa kisajuoksuhun, taistoon: 165 - ennalta ratsastaen hevosella kun kertovi airut - hallitsiall' ikävanhalle vankkoja miehiä tulleen, - outoja vaattehiltaan. Tää suojihin kutsua käskee; - valtio-istuimell' its' istahtaapi hän sitten. - Suuri ja aimohikas, satapatsahinen hovi jylhä 170 - olj mäell' linnan, -- laurentolaisen Pikon palatsi, - arvokas puistoistaan, pyhityksestä es'-isienki. - Täälläpä valtansa saada ja ensin vitsansa nostaa - hallitsiain oli määränä; tää hovinaan oli templi, - tääll' aterjain pyhät paikat; teurastettua oinaan, 175 - tääll' isät istumahan yhä pitkiin pöytihin käivät. - Myöskin muinaisten isien rivittäin kuvat vanhat - ceederist' tääll' olivat, Italus isä ynnä Sabinus, - viinin kylväjä, jonk' kuvan all' oli koukero sirppi, - ukko Saturnus ja Januksen kaks'otsanen patsas, 180 - seisoivat etehistössä muinaiset kuninkaatki, - jotk' isänmaataan puollustaess', sodass' surmansa saivat. - Paits sitä olj aseheit' templin ovipielillä paljon, - kiipperät kirvehet riippuivat sekä voitetut vaunut, - töyhtötkin kypäräin sekä porttein kookkahat teljet, 185 - peitset ja kilvet, myös sodass' saadut laivojen keulat. - Auguri-valtikkaa piti istuen, lyhvähän mekkoon - verhounneena, vaan vasemmallaan kilpeä kantoi - orhien hiltijä Pikus; tuot' avioks halutessaan, - koskien kultasin lehvinehen sekä myrkyllä muuttain, 190 - loiht' tikaks Circe ja tuon sulat kirjaili värikkäiksi. - Templissä täss' jumalain sekä es'isien lavitsalla - istuen Teukroja luokseen suojihin käski Latinus; - sitten näin sisähän tuleville hän tyynenä lausuu: - "Dardanidat sanokaat, -- mehän tunnemme niin kotimaanne 195 - kuin suvunkin; siis tiettyinä tuletten ulapalta --: - mik' on asjanne? Tai mikä syy alukset, mikä puute - niin monien merien läpi vei teit' Ausoni-rantaan? - Tien erehdyksestäkös vai myrskyjen heittona tänne, - -- jot' usehin merimiehet kärsiä saa syvängöllä --, 200 - virran rannoillen tulitten, satamaan pysähdyitte? - Älkäte peljätkö vierailuu Latioss' eli kansaa - kummastelko Saturnon, mi laitta ja kahlehitt' tyyn' on, - alttihist muinoisen jumalan pysyen elinlaissa. - Muistanpa vielä, -- vaikk' ajan vuoks jotenkin hämärästi --, 205 - ukkojen Aurunkkomaan hokeneen, ett' tienoita tältä - syntynyt Dardanus olj Frygian varustuksill' ast' tullut - thraakialais-Samohon, jota nyt sanotaan Samothrakeks. - Täältäpä lähtenehen Korython, min Tyrrhenien maast' - taivaan tähtihikkään hovi kultanen istumellensa 210 - ottaa; näin jumalain sekin kartutti alttarijoukkoo." - Lausunut olj; vaan Ilioneys puhett' tään täten vastaa: - "Oi kuningas, Faunon jalo taim', ei synkeä myrsky - saattanut turvaumaan meren heittona maihinne meitä, - eikäpä tähtönenkään tahi rannikko harhahan vienyt: 215 - vaan tahallamme ja tarkottain tähän kaupunkihinne - läksimme maanpakolaisina vallasta, min näki muinoin - suurimmaksi Olympon huipulta nouseva päivä; - Juppiter on sukumm' alkuna; Juppiter Dardanon kansan - es'isä on; kuningas, tuo Juppiterin sukulainen, 220 - Troijan Aeneas ovilles on laittanut meitä. - Mimmoinen kamalasta Mykenesta puhkesi myrsky - Troijan maan ylitsen, mill' onnella kumpikin puoli, - Euroopan sekä Aasian maanosa, törmäsi yhteen, - tietty on, vaikk' urannoill' erottais ketä keskellä neljän 225 - vyöhykkeen värin päivän polttama autio vyöhyt. - Tuostapa tulvasta niin usean vaeltain meren kautta - etsimme suojaa pient' isänmaan jumalille ja rantaa - rauhaisaa sekä kaikkien omaa, vettä ja ilmaa. 230 - Emmepä maallenne oo häpeäks' eik' heikkone teidän - main', ei semmoisen teon kunnia raukene koskaan - eik' Ausonit laskenehens' kadu Teukroja maahan. - Aeneaan kautt' onnen ma vannon ja myös käden vahvan, - koetetun niin levon aikana kuin sodass' ynn' asehissa, 235 - ett' useat ovat kansat (meit' älä halveksi, joskin - ensinnä kannamme rauhan nauhoja, nöyrästi pyytäin!) - meit' ovat liittoonsa halunneet, anoneet monet kansat. - Vallallaan jumalain mut Luoma on maitanne meitä - käskenyt etsimähän. Täält' Dardanus syntynyt on, näet; 240 - tänneppä vaativi, käskyillään pakottaapi Apollo - tyrrhenalais Tiberin, Numikon pyhän lähtehen luokse. - Pait sitä muinais-onnemme pieniä lahjoja sullen - hän lähettää, pelastaa min Troijan liekistä voitiin. - Tästäpä maljasta Ankhises isä alttarill' uhras; 245 - tää Priamon puku olj, kun sääntöjä hän tavan jälkeen - kansoill' laati; hän suo pyhän kruunun ja valtikan ynnä - vaatteita, töit Ilion naisten." - Ilioneyn puhuessapa näitä, Latinus nyt katsoo - tuijottaa ajatellen ja istuu liikkumatonna, 250 - katsetta kääntäen sinne ja tänn'. Ei purppura kaunis - hallitsiaan teho eik' teho valtikkakaan Priamon niin, - min vert' tyttärens' harkitsee avioita ja häitä, - min vert' arpaakin Faunon sydämessänsä miettii: - tässähän tarjotahan vävy tuo etähäisestä maasta 255 - lähtenyt Salliman kautt', samanlaisella arvalla valtaan - kutsuttu; tään hoetaan suvun kunnoltaan eteväksi - koituvan, myös koko maankin ett' anastaisi se kerran. - Vihdoin näin iloten nimes: "Ennettä, aikomustamme - auttakohot jumalat! Mitä, Troijan mies, anot, suodaan; 260 - lahjoja halveksi en. Ei johdattaissa Latinon - teilt' ole puuttuva maan lihavuus eik' aartehet Troijan! - Tulkohon Aeneas, jos meitä hän niin himaroitsee, - jos haluaa tutuks tulla ja kutsuttaa toveriksi, - tulkohon, älköönk' ystävän kasvoja hän varoelko! 265 - Rauhamm' on tehty, kun vaan kuninkaan kätehen käten' yhtyi. - Nää kuninkaallenne vastaukseks takasin te nyt viekää! - On tytär mulla, jot' ei avioon oman maan asukkaalle - antaa suo isänmaan monet temppeli-arvat ja taivaan - ihmehet; ennustavat vävyn saavan maast' etähästä, 270 - jäävänkin Latioon tähän; nää suvullaan ovat meidän - arvomme tähtihin vievät. Sen juuri ma vaativan Luoman - tuumailen sekä suon, jos mieleni oikean arvaa." - Näin nimes, sitt' orihit koko joukollen valikoi, joist' - uhkeina kolm'sataa tallissa korkeass' seisoi. 275 - Kaikille Teukroillen heti käskevi sarjassa johtaa - purppurahan, koruloihin verhotut sukkelasääret. - Näidenpä rinnalla riippui kultaiset koristukset; - kullasta loistellen nuo kultaa keltasta järsi. - Aeneaallen poiss' olevall' luvataan parivaunut, 280 - liekkiä huohottavat hevot, aetheri-heimosta siinneet, - noitten laatua, joit' isältään salahan oli Circe - loihtija vaihdokkaast' emäst' siitätellyt sekalaisiks. - Näinepä lahjoineen ja Latinon viestine ratsain - Aeneadat palajaa kopeoina ja rauhoa tuovat. 285 - Vaan kas! taas palaten tuli Inakholaisesta Argost' - Juppiterin tyly puoliso, kulkien ilmojen teitä, - kun ilosen näki Aeneaan sekä Teukrojen laivat - seelt' etähältä, Sicilian saaren Pakhynosta saakka. - Suojia laitettavan näki, luotettavan jo nyt maahan, 290 - laivatkin hylätyiks. Pysähtyi surun katkeran tuntein. - Päätänsä hän pudistellen näin sydämestänsä lausuu: - "Haa, vihattuu sukua'! Frygilaisten Sallimallemme - vastaist' onnea! Hukkuikos Sigeon ketoloilla, - sainko sen vankeuteen otetuks? Onk' syttyen Troija 295 - miehiä kärventänyt edes? -- Siis tulen kuin sotajoukkoin - keskite löysivät tien. Kai tenhoni uupuen vihdoin - luopus' ja hylkäisin vihan ankaran kyllästyneenä? - Rohkeninhan isänmaast' ajetuita ma seurata suuttuin - kautt' ulapan, pakolaisia vainotakin ulapalla! 300 - Tenhotta on maan, taivonki voimat Teukroja vastaan! - Mink' mua voivat Syrtit, Scylla ja laaja Kharybdis - auttaa? Pääsiväthän Tiberin haluttuun joen uumaan, - huoleti myrskystä kuin minustai! Lapithain tylyn voihan - kansan Mars hukuttaa; jumalain isä itsekin myönsi 305 - muinaisen Kalydonan Dianan kostojen uhriks. - Syy Lapithain mikä tai Kalydonan olj kärsiä tuota? - Vaan minä Juppiterin jalo puoliso koettelematt' en - jättänyt oo niitäkään: mink' voin poloinen? Mihin kaikkeen - käännynki, vie yhä Dardano voiton! Ell'ei ole kyllin 310 - tenhoni suur, niin noit' anon auks, mitä jäänyt on vielä: - jos en voi jumaloita ma voittaa, taivutan Tuonen. - Olkoon, ett'en ma voi Lation heit' estellä mailta, - Sallittu ett' on järkähtämättä Lavinian nainti, - vaan hidastuttaa, viivyttää nää seikat ma saatan; 315 - vielähän kumpaisen kuninkaan voin vainota kansaa! - Täll' omiens' telotuksella yhtyköhön vävy appeen! - Teukrojen kuin Rutuloin veri huomen on lahjanas, impi, - kaasonas on sodan haltiatar! Ei vain tytär Cisseyn - raskaana tulisoihdusta synnyttänyt aviossaan 320 - tulta; on toinen Paris sekä tuommoinen Venuksellai - poika ja taas kamalat tulet uudessakin Pergamossa." - Niin pian kuin nimes nää, hän julmana laskihe maahan; - kutsui Syöjättärein sisaren, surun tuovan Allekton - mantuhisest', umeast' asunnosta, joll' on sodat julmat, 325 - vainot ja viekkaudet, tuhokkaat tihotyöt sydämellä! - Inhoo tuot' isä Pluto ja inhoavat Manalanki - siskot hirviötä: niin tihjähän muotoa muuttaa, - niin kamalat ovat kasvons' ja niin kähykyistä se kiehuu. - Tuotapa kiihoittaa sanoillaan, täten lausuen Juno: 330 - "Teeppäs palvelus tää minullen, Yön tuottama tytti, - tää työ, että mun kunnia murtumatonna ja arvon' - järkkymätön ois eik' avioihin voisi Latinon - yhtyä Teukrot eik' asettuu Italoin rajallenkaan. - Voithan veljetkin yks'mieliset taistohon saattaa, 335 - voit sytyttää vihaliekkeihin kodit, suojihin ruoskat - voit, Manalan tulet pistää; on tuhannet nimet sulla, - niin monet keinoski on vahingoittaa. Keksipä juoni, - rikko'os solmittu liitto ja kylväös sie sodan syitä; - nuoriso tahtokohon, halutkoon sotahan, ruvetkoonki!" 340 - Siitäpä Syöjättären mujuloitaan täynnä Allekto - ens Latioon, Laurenton korkeahan tuli kansan - valtian linnahan ynnä Amatan tyynehen suojaan; - tuotapa puuhaavaa Teukroin tulon, Turnonki häitten - tähden tuskottivat useat naishuolet ja harmit. 345 - Tummista hiuksistaan tähän haltiatar jopa kärmeen - heitti ja rinnan luo sisällen povehen tämän peitti, - että hän raivoten hirmullaan pelottais koko perheen. - Tuo pujahtain pukimen välihin sekä patjahan rinnan, - koskemataan vähintään matelee sekä hourivan pettää, 350 - muuttaen myrkylliseks sydämen; kyy kaulassa muuttui - kultaiseks isoks renkaaksi tahi pitkäksi nauhaks, - kietoupi hivuksiins', jäsenilläkin liukkahast liikkuu. - Vaan kunis ens hivurutto se, tarttuen kyyn mujuloista, - tuntonsa turtuttaa sekä luillen tuo tulehduksen, 355 - eikäpä henk' koko rinnassaan viel' syttynyt liekkiin, - leppeämmin nimes hän, valittain emojen tavan jälkeen - tyttären vuoksi ja myös frygilaisten häittenki tähden: - "Troijan maanpatollenko Lavinian suot avioksi, - oi isä? Eik' tytärtäs, eik' itseäs sull' ole sääli? 360 - Etkö sä äitiäkään sääl, min ens tuulella jättää, - pois merellen paeten, tytön vieden, se vilpikäs herja? - Eik' Troan paimen näin Lakedaimonihin pujahtainnut, - Ledankin Helenan eik' Troijan linnahan vienyt? - Miss' omatuntosi on? Miss' entinen heimosi huoli, 365 - Turnollekin sukulaisille niin monest annettu toive? - Maasta Latinoill' oudosta jos haetaan vävy, jos tuo - varm' on ja jos isän Faunon huolettavat sua käskyt: - kaikenpa maan, mikä on erällään erinäisenä meidän - vallasta, vierahaks katson; tuot' osottaa jumalamme. 370 - Turnonki on, jos tutkitahan suvun ens perijuurta, - Inakhus, Akrisius isinään, sukuns' alku Mykene." - Turhaan tuhlattuaan nämät lausehet, kun hän Latinon - huomaa vastustavan, kokonaan sisälmyksihin hivuu - kärmehen myrkkysä rutto ja valtaa tään kokonansa: 375 - silloinp' onnettomin kamaloitten raivojen alla - hulluna riehuu pitkin kaupunkia rajusasti. - Lentäen niinkuin hyrräkin koukkuisan kepin alla, - kun sitä kierryttävät pojat ympäri huonetta tyhjää, - innolla leikiten, suuressa kierross'; se hyrräten kiertyy 380 - kiepoitettuna nauhalla: tuotapa pienosten joukko - ymmärtämätt' imehtii sekä hyrrän lentoa katsoo; - vauhtia läimäykset enentää: tuot' ei hitahammin - juosnunna hän läpi kaupungin sekä julmien kansain. - Vieläpä metsiinkin, nimittäin sitä taiaksi Bakkhon, 385 - raskaampaan rikokseen ruveten sekä hullummaks tullen, - kiitää, tyttären siell' lehokkaihin vuorihin kätkee, - Teukroin ett' aviost' hänet estäs ja häät hidastuttais. - "Bakkhus ohoi!" -- hän kirkuen ansainneen tytön yksin - huutavi sun. Sun kunniakses hänen pehmeät thyrsot 390 - ottavan, sull' tekevän kisajoukot ja hoitavan hiuksens, - kertovi maine; nyt raivon vimmoamat emot tempaa - mielissä yht'aikaa sama hulluus, lähteä ko'ista. - Hyljättyään kotins', ulkona häiläsivät hajahapsin. - Vaan muut kirkuillen ulinallansa täyttävät ilman; 395 - turkiksiin puettuina he kiehkurasauvoja kantaat. - Itseppä keskessä hän kulettaa pikisoihtua riehuin, - laulaen tyttärelleen sekä Turnolle häärunoloita; - rauhattomin verikatsehin vilkkuillen äkist huutaa - kirkuen: "Voi, emot! Ketk' Lation vain naisia ootte: 400 - säälii jos kenenkään sydän tuntehikas katalinta - vainen Amataa, jos emon oikeuden suru vaivaa: - päästäkäten tukan nauhat ja raivous-tanssihin käykäät!" - Näin läpi korpien kuin petojen lymypaikkojen kesken - Allekto kuninkaatarta Bakkhon vimmalla vaivaa. 405 - Sitten kuin näki kyllin kiihyttäneen aluks raivon, - mullistaneensa Latinon aikehen kuin koko perheen: - oitis haltiatar häjy tummilla siivillä täältä - lähtee urhokkaan Rutulon varustuksihin, -- mitkä - akrisilais-Danaen sanotaan väelleen rakennelleen, -- 410 - joutuhun leyhyttäin Eteläll'. Isät Ardeaks ennen - paikkaa kutsuivat: "Suur Ardea" on nimens' nytkin, - vaikka jo suuruus men'. Ylevissä sen suojissa Turnus - nautti jo parhaillaan sydän yön miel'tehtosta unta. - Päähänsä Allekto häjyt kasvot ja hirveän hahmon 415 - riisti ja muuttihen tuost' ijäkkään akan muotohon; otsan - kurttuihin rumihin rypistäin, pani valkeat nauhat - harmaihin hapeniins; pään seppelsi sitt' olivilla; - Junon temppelin on papitar Kalybe olevinaan. - Näin nimeten näkyviin hän nuorelle miehelle astuu: 420 - "Turnus, oisitko niin monet vaivat tuhlannut hukkaan? - Sietäsitkös Teukroin pakolaisten valtios kiertää? - Kieltävi sult' avion kuningas, sodan kautt' haetutkin - myötähiset: etämailt' haetaan Lation perillistä. - Mennös, pilkattu, torjumahan vast'mieliset vaarat, 425 - pelmuta Tyrrhenin kansat, Latinoille lepo tuota! - Näitäpä sullen mun, makasit kun yön tyvenessä, - ilmoittaan its kaiken voipa Saturnia käski. - Siispä sä uljaasti sotahan väki valmista, taistoon - linnasta lähtemähän, frygilais-päämiehine polta 430 - kaunistetut alukset, jotk' laskivat sorjahan virtaan! - Tään jalo taivahisten väki käsk. Kuningaski Latinus - jos epäjäis avios eik' huolisi käskyjä kuulla, - vihdoin huomatkoon, kokekoon Turnon asehissa!" - Nuoripa mies papitart' ivaten näin vuorohons alkoi 445 - vastaamaan: "Tiberin urahan alusten tulemasta - ei, kuten sie otaksut, vihi kuuluvistan' ole jäänyt; - moisia hirmuja mull' älä syöttele; eip' ole meitä - unhottanut kuninkaallinen Juno. - Vaan sua vanhuuden höperyys, äkinnäis tapauskin 440 - turhaan huolilla, oi emo, vaivaa; -- tää, kuningasten - aikoess' otteluhun, papitart' tekokauhuin peijaa. - Huolenas on jumalain kuvat, temppeliensäkin hoito; - vaan sodass' ottelevat urohot sodast', rauhasta säätkööt!" - Näistäpä lauseistaan vihan liekkihin leimaht Allekto. 445 - Mut puhuvan, urohon jäsenet äkist ottavi hirmu; - silmänsä tyrmistyvät: niin Raivotar kyist' uhiseepi, - niin oli muotonsa hirmuinen. Tuo silmiä kiertäin - säihkyviä, hitahaista ja haastamahan yrittäivää - muuta, sen esti, kaks kärmettä kiskaltain nivuksistaan, 450 - ruoskillaan sivahutti ja nää lisäs raivoavaisna: - "Oon se, jot' vanhuuden höperyys, jota heikkous myöskin - hallitsiain käetess' sotahan kamaluuksine peijaa. - Katsos näit'! -- Olen Raivottarein sisaruksien seuraa, - mie käsissäin sodat, surmanki kannan." 455 - Miehyttä kohti hän näin nimeten tulen viskas ja oiti - mustan kiiltelevät sytykkeet kytevät sydämess' sen. - Hält' unen katkaisee iso hirmu ja luit', jäseneitä, - pitkin ruumistakin hikitulv' valelee. "Tamineeni!" - hurjana huutaa, näit' hakien sijaltaan, kamarista. 460 - Riehuu taistelun kiihko ja turmiokas sodan hulluus, - varsinkin viha; aivan kuin risuvalkea, koska - suurella räiskeellä viriää vask'kattilan alla, - nestehet kun yli kuohuvat kiehuin, kun vesihöyry - kiehuilee sisässään sekä vaahtoilee yli reunain; 465 - ei patahan sovi ves', mut mustana huuruvi ilmaan. - Rauhan rikkonehen Lation kuninkaan tykö lähtöön - nuoria urhojahan komentaa, varustautuen käskee - suojella Italiaa, rajalt' torjua pois vihamiehen; - vertahisen olevans' molempain, Teukroin ja Latinoin. 470 - Kun oli lausunut nää, jumalill' lupauksia tehnyt, - toisiahan sotahan Rutulot jopa yllytti kilpaan. - Tuotapa viehättää jalon muotonsa ryhti ja nuoruus, - es'isät tuot' kuninkaat, tätä taas käsi kuulusa töistä. - Silloin kuin Turnus Rutuloit' uromielellä täyttää, 475 - Allekto Teukroin luo stygilaisilla siivillä rientää, - uusine vehkeineen tähystäin tilan, miss' soma Julus - rannalla pyytämäss' olj satimilla ja joutsella riistaa. - Koirihin tääll' äkistään rajun raivon Kokytian neito - laittaa, koskettain otusvainulla kuonohon näiden 480 - hirveä vainoamaan tulisesti; se ensinnä syynä - vaivoihin oli, tää sotahan väen kiihytti mielet. - Löytyipä jalonmuotoinen, isosarvinen hirvi; - temmattuaan emän nännistä, hirveä Tyrrheni-poikuus - syötti ja Tyrrheus isä, jonk' kuninkaan oli karja 485 - hoidettavissa ja laajoill' laitumill' uskottu kainta. - Käskyjä tottelevaa sisar Silvia hellästi varsin - kaunisti, kierrellen tämän sarviin kiehkurat sorjat: - hänp' elukkaa suki myös vesin puhtahin huuhdeltuansa. - Tottunut tuo sivelyyn, emäntänsäkin pöydästä ruokaa 490 - saamahan, metsissä kuljeks, vaan takasin palas yöksi - myöhään itsestään kodin tuttuihin veräjöihin. - Metsästäväisen Julon raivosat koiratpa tuota - vainosi harhoavaa, kun uimahan virtoa myöten - olj osunut sekä rannan ruoholla hellettä poisti. 495 - Itsepä Askanius, haluten ylistyst' erityistä, - käyrällä joutsella nuoltansa tähtäs eikäpä käeltään - harhoavalt' apu haltian puuttunut, vaan suhahtain tuo - vinhasti tunkeusi läpi vatsan kuin sisälmysten. - Mut elokas satutettuna tuttuhun riens kotisuojaan, 500 - huudellen navettoon tuli, joss' ometan verissänsä - täyttääpi valituksilla aivan kuin avun pyytäis. - Yhtenen lyötyähän käsiään ens Silvia sisko - kutsuu auttamahan sekä tuimia miehiä huutaa. - Hällen (sill' lymys tyynissä metsissä tuo häjy rutto) 505 - äkkiä auks tulevat: tää kärvettyneen karahkan, mut - tuo aseheks toi raskaan pahkurarangan: min vainen - sai käsihin kukin, sen viha nuijaksi tek'. Väen kutsuin - Tyrrheus, tammea nalkkine kuin ajetuin parahillaan - neljäksi halkaisi, vihastuin kovin tempasi kirveen. 510 - Vaan häjy haltiatar, lymystään vahinkoon sopivaksi - nähtyähän ajan, nous ometan katollen ylevälle; - harjalta tää hätämerkin suo sekä Tarttaron äänen - käyrällä torvellaan torahuttaa, jost' koko lehto - äkkiähän vavahtui sekä raikuivat salokorvet. 515 - Kuulipa tuon Trivian järv kauas, kuulipa Narin - virtaki valkoinen rikinve'estä, Velinonki lähteet; - tuost' arastuin emot painoi rintahans' poikasiansa. - Silloin äänellen, min hirveä soi sotatorvi - merkiksi, rientävät temmattuaan aseheks kuka minki 520 - joutuhun maanmiehet urokkaat; myös Troijanki miehet - Askanioll' avonaisesta leiristä lähtevät auksi. - Laitetahan sotarinnat. Eikäpä taistella enään - maan tapahan kovin nuijin ja kärvennetyin karahkoinkaan: - kaks'teräkirveellä sotivat sekä laajalti musta 525 - seisoo miekkojen paljastettujen joukko ja aseet, - päivän paisteessa kajastain valon pilvihin, kiiltää: - niinkuin aalto kun ensin tuulella vaahtoell' alkaa, - vaan vähittäin meri yltyy, aaltoja ain' ylemmäksi - nostaa, pohjankin perukast' kunis pilvihin töytää. 530 - Nuoren miehenpä tuoss' eturinnasta viuhuva nuoli, - -- Tyrrheon vanhimman pojan Almon --, jo kaatavi; sillä - kulkkuhun kiinn' osui surman nuoli ja ääntimen kosteen - tien tuo sulki ja hentosan vei elons' hurmehellansa; - ympärillään urojen monet ruumiit, vanha Galaesus 535 - kaatui, rauhan kun vuoks välihin läks: mies mitä hurskain - tää oli, ausonilais maa-konnuiltaan mitä rikkain. - Lammas-kaatraa viis oli hällä ja viis oli laumaa - laitumillaan sekä myös sadall' aatralla kynnätti maata. - Näinpä kun taistellaan tasa-onnella kenttiä pitkin, 540 - voimakas Syöjätär täytettyään lupauksen, kun taiston - sai veriseksi ja miestapot kuin myös tappelut alkuun - sai, Hesperian jätti ja taivaan ilmojen kautta - kulkien, Junolle voittajan ilkkuvall' äänellä lausuu: - "Näets' jopa aikahan sain rajun riidan tappelun kautta! 545 - Koetappa taivuttaa sovintoon sekä liittoja laittaa, - Teukroja kasteltuain Ausonian hurmehen vuolla! - Vieläpä teen tämänkin, jos mulle on tahtosi tietty: - taisteluhun rajakaupungit kavaluudella saatan, - mieliä yllyttäin sodan turmiokkaan ikävällä, 550 - ett' ylen ympäri rientävät auks; asehill' arot täytän." - Junopa virkki: "Jo lii'aksikin petost' on sekä kauhuu! - Saatuna on sodan syyt; käsikkäin asehill' otellaan jo. - Jop' asehet veristää veri, jotk' käsihins' osauntui. - Tämmöiset aviot sekä moiset viettäköhöt häät 555 - kuuluisa Venuksen suku, its' kuningaski Latinus! - Ei sua sallinut oo ylä-ilmoissa vapahasti - liikkumahan isä tuo, joka suuren Olympomme johtaa. - Lähteös täältä! Ma, jos jotakin jäis työkseni vielä, - itse sen toimitan." Nää sanat hälle Saturnia lausui. 560 - Tuopa nyt kärmeistä sähäväiset siipensä nostain - matkustaa Kokyton majahan, ylä-ilmasta lähtein. - On kesk' Italiass' sija, juurella tunturivuorten - kuuluisa, perin laajaltikin myös mainehelt' tuttu, - Amsankton noro; tihjöill' oksilla tuon joka suunnalt' 565 - ahdistaa salon synkeä seinä ja keskellä pauhaa - paaterojen kurimuksissa, vääntehiss' ärjyvä koski. - Täältäpä näytetähän Manalan kamalan kidan reikä, - onkalo hirmuinen, joss' ammottaen syvä jurmu - Hornan ruttohiset avajaa kidat: Raivotar peittyi 570 - ilkein voiminehen tähän, taivon ja maan kevennykseks. - Silläpä aikaa mut kuninkaatar Saturnia saapi - täydelleen sodan alkuun. Paimenten koko joukko - syöksevi kaupunkiin sotarinnasta, lyötyjä tuoden, - poikasen Almonen, verisenki Galaesuksen hahmon; 575 - pyytävät hartaasti jumalain ja Latinonki turvaa. - Läsn' oli Turnus myös käräjöidessä; hän palon, murhan - kammoa kartuttaa: Troalaisia kutsutuks valtaan, - etsittävän frygilais-suvun häit', ajetuks pojes itsens'. - Joiden haltiokkaat emot Bakkholle tanssien metsät 580 - tiettömät harhoavat (sull' ei nimi ollut Amatan - arvoton), nyt kokohon tulevat sekä pyytävät sotaa. - Raivohon hurmaunneet heti vaativat taistoa julmaa - kaikk' jumalain sekä Salliman ennusmerkkejä vasten. - Joukossa seisovat luon' asunnon kuninkaansa Latinon. 585 - Hän epäjää kuni liikkumaton merikallio heitä; - aivan kuin merikallio, tullessa ankaran myrskyn, - ympärillään tuhanten kohaellessa kiivasten aaltoin, - kestävi pohjallaan: karit, vaahtosat louhetki turhaan - luonansa pauhaavat, revitäänk' kupehiltansa haura. 590 - Vaan kun ei enähän hän voinunna hullua mieltä - voittaa, kun asiat kävivät kuten Junon olj tahto: - taivaasen, jumaloihinkin vetoen isä vahvaan, - ääntää: "Väistymme Luomalle! Meidät jo vie rajuilma! - Itsepä nää rikokset verin syntisin saatte te maksaa, 595 - hurjat! Syytäs on, Turnus, tää! Saat hirveän koston: - kerranpa viel' lähestyt anomuksillas jumaloita! - Sill' olin saanunna rauhan ja täys menestys isänmaall' olj: - nyt edes kuollakkaan levoss' en saa!" Lausuttuaan näin - sulkeutui palatsiinsa ja asjoillen menons' antoi. 600 - Hesperilais-Lation tapa olj, jota albanilaiset - linnat katsoivat pyhäks; tuotapa mahtavin Rooma - nyt pyhittää, kun, lähteäkseen sotahan, varustaikse, - josko se hankkeutuu sodan turmion Getojen maahan - siirtää, Hyrkaniaan ja Arabiahan tahi lähtee 605 - Indiahan, Koin puolehen, tai sotalippuja saamaan - Parthien maalta. On kaks Sodan porttia (tää nimenään on), - -- nää ovat uskollen pyhät kammosta kauhean Martin: - näit' tuhat vaskista telkeä, rautaissulkua sulkee - lakkaamatt'; eik' vartia Janus portilta poistu. 610 - Nuopas, kun isill' on sotahan totinen halu käydä, - vyöhön Gabinon, Kvirinuksen levättiin puettautuin, - itse konsuli vonkuvat portit auk' avajaapi; - taistohon kutsuu hän, jota kutsua nuoriso seuraa; - yhtenen vaskiset torvetki raikahuvat sulavasti. 615 - Näinpähän Aeneaan urohille Latinoa sotaa - julkasemaan haluttiin sekä aukomahan sotaportit. - Taattopa koskea kielsi ja kääntyen pois pakeneepi - julmaa tointa ja kätkeytyy pimeään pakopaikkaan. - Taivolta liihottain jumalain kuninkaatarpa silloin 620 - portteja töytäisi kädellään; saranoilta ne vääntäin, - näin sodan rautaiset jo Saturnia murtavi portit. - Riehuu Ausonia, tuo tyyni ja rauhakas ennen. - Jalkaisin sotahan osa aikoo, toinenpa telmii - korkeena pölyttäin ylevill' orihillansa; kaikki 625 - pyytävät aseita. Silokilvet ja kiiltävät nuolet - voiteli ihralla yhdet, kun muut hihoi kirvestä sieraan: - hauskaa kuunnell' on torvien ääntä ja lippuja kantaa. - Viis hyvin vaurasta kaupunkii asekkaita nyt laittoi - aikahan määrättyyn: Tibur ylpeä, vahva Atina, 630 - Ardea, Krustumeri sekä Antemnae torikaski. - Valmistetaan tukevat pääsuojat ja varvikkokimpun - punoovat pajuloist'; osa vaskesta haarniskat takoo, - säärystimet sileät tekevät vanuvast' hopeasta. - Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko aatran 635 - rakkaus poistui; liesillä karkasevat isäns' säilät. - Kuuluu toitaus nyt; jopa käy sodan merkki, parooli. - Tää kypärän majastaan hoputen haki, tuo ikenensä - korskuvat saatettuaan hevot, kilven ja kolmenki kerran - kullatun pantsarin otti ja taattavan säilänsä vyötti. 640 - Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, alkaen laulaa, - ket kuninkaat sotahan kävivät, kutakin kenen joukot - seurasivat ketoloit' tihittäin, mitä miehiä silloin - Italon kaunis maa vihannoi, kiils mist' asehista! - Sillä sen muistatten, jumalattaret, mainita voitte: 645 - meillepä tunkeus tuskin mainehen himmeä haimi. - Ensin Mezentius, tuo jumalain ylenkatsoja julma, - joukkonsa valmistain, käi Tyrrhenon rannalla taistoon. - Vieressä poikansa olj Lausus, jota ei ihanampi - ollunna kenkään, paits Laurentosta muotoa Turnon. 650 - Lausus, tuo hepojen masennuttaja kuin petojenkin - pyydysmies, Agyllinan linnasta saatua turhaan - toi tuhat miest': ois tään pitänyt paremman isän saada - käskyjä kuulla, -- Mezentius ett'ei ois isäns' ollut. - Voittosin sitt' orihin sekä kiehkuraltaan komeoine 655 - vaunuineen kedoll' ylvästää Herakles-uron poika, - kaunis Aventinus, suku-merkkinä kilvellä mill' on - käärmeitä satakunta ja käärmetten kiertämä Hydra; - auringon valohon papitar hänet synnytti Rhea - vuoren Aventinon salomaiss' salavuoteudestaan, 660 - -- nainen, mi yhdistyi jumalaan, kun Laurento-seutuun, - surmattuaan Geryon, tirynthinen voittaja saapui, - kun pes Iberian härkiä tyrrhenolaisessa vuossa. - Nää sotahan varustautuvat peitsin ja hirvein keihäin; - pyörein taistelevat tikarein ja Sabellien piikkein. 665 - Jalkasin itse, ja kääreytyin ison leijonan taljaan, - hirveän pörhöisen pani valkois-hampahinensa - yllehen kallon ja näin kuninkaan hovihin esiyntyi - julmana harteilleen Herakleen pääll' ottaen viitan. - Sitten veljestä kaksi Tiburtus'en linnasta läksi, 670 - -- linnasta veljen Tiburtuksen mukahan nimetystä -- - Katillus sekä tuima Koras, sukuns joill' oli Argost'; - marssivat nää esimmäisinä tihjöjen keihojen keskeen, - pilvestä syntynehet kuni huipulta korkean vuoren - laskeuvat kaks Kentaurii, Homolen sekä Othryn 675 - jääkkähän jättäen joutuun: suo samovaisille tilaa - aarniometsä ja ryskyillen salon virvikkö väistyy. - Eikäpä Praenesten rakennuttaja puuttunut siellä, - -- mink' kuninkaan sienneeksi Vulkanosta laumojen keskeen, - liedestä löydetykskin ain' uskonut on joka aika, -- 680 - Caekulus. Seuraa tuot' talonpoikien aimosa parvi: - jotk' ylevää Prenesteä miehet ja Junon Gabioin - kennäsmaita ja jäist' Anienea kuin purokkaita - Hernikko-louhia viljelevät, isä joit', Amasenus, - sie elätät ja Anagnia runsas. Kaikilla heill' ei 685 - helskynehet asehet, sotavaunut ja kilvet, mut usein - lennättää sinilyijystä kuulaa; peits-pariansa - muu osa käyttääpi; kypärät kelt'taljasta sutten - suojana pään heill' olj; jalastaan vasemmasta mut paljaat - jäi jälet, toista kun vain kovanahkanen kurpponen peitti. 690 - Messapuskin, hepojen masennuttaja, poika Neptunon, - jot'ei kenkänä voi kukistaa tulin taikkapa miekoin, - aikojahan levokkaan väen kuin sodan unhottaneetkin - joukot kutsuu äkkiähän sotahan, esill' ottain - miekkansa. Nuo on Fescennien joukkoja, Aekvot, Faliskot, 695 - näill' kotinaan on Sorakten linnat, Flavinion kentät, - lampi ja kukkulakin Ciminin sekä lehdot Kapenon. - Astuivat tahilleen sekä laulelivat kuninkaastaan, - aivan kuin säepilvissä joskus joutsenet valkeet, - laitumeltaan palatess' sulosointusin joikuvat äänin 700 - pitkistä kauloistaan: heläjää joki, helkkyvät kauas - Aasian järvetkin. - Eikäpä luullunna ois vask'paitoja niin ison joukon - voitavan yhtehen saada, mut taivaan lintujen pilven - pyrkivän riekuillen meren seljältä rantojen suojaan. 705 - Katso, Sabinojenkin ikivanhasta heimosta Klausus - johtaa parvea suurt', tuo itsekin parvensa moinen, - josta nyt Klaudialais-suku on Latioon levennynnä - korttelineen, kun Sabinoillen osa Roomasta suotiin. - Siin' oli myös Amiternojen ruoti ja vanhat Kvintit, 710 - öljyä tuovan Muttiskan ja Ereton koko joukko: - jotka Nomenton linnaa, ruusuis-maita Velinon, - hirveän Tetrikon töyrästä taikkapa vuorta Severon, - Kasperiaa, Foruloo tai vuota Himellan mi hoitaat; - myös Fabarin, Tiberinkin juojat ja joitapa jäinen 715 - Nursia laitti, Hortinan luokat ja kansat Latinon, - mitk' erottaa vedellään paha-onninen Allia-virta: - niin monet kuin Libylais-ulapallakin nousevat aallot, - talvisaikana kun raju Orion tyrskyhyn peittyy; - taikkapa kuin kevähäll' ovat tihjät kypsyvät tähkät 720 - Hermon kentällä, keltasillai Lykian ketomailla. - Helskyvät kilvet ja maa jaloissaan tutajaa töminästä. - Troijankin nimellen vihamies, Agamemnonin poika, - vaunuihin hevot valjastaapi Halesus ja julmaa - Turnollen tuhat kansaa vie, jotk' kääntävät kuokkein 725 - viinikkäitä Massikomaita ja joit' yläviltä - Aurunkomaan ukot vuorilta laittivat, luont' Sidicinan - kentän ja jotka Kalest' olivat sekä laakasan virran - Vulturnon asukas sekä myöski Satikulus tuima, - Oskeinkin väki. Näill' ovat pyöreät linkomapeitset 730 - keinona; vahvalla hihnalla näit' tapa on varustella. - Suojaa kilp vasentaan; käsikähmäks on viikatemiehet. - Et sinäkään runostamm' ole mainitsemattamme jäävä, - Eebalo, minkä Telon sanotaan Sebethon-kapehesta - siittäneheks, ijäkkäämpänä Kaprin kun Telebolaisten 735 - seutua hallitsi; mut isän sarkoihin tytymättä - poika jo silloin saattoi valtansa all' avaralta - kansaa Sarrasten sekä Sarnon rannikkomaita - ynnä Rufran, Batulon ja Celennan maan asukkaita, - noit', yli joit' omenaisen Abellan katsovat muurit: 740 - taitavat linkoamaan vasamoitansa Teutoni-laihen; - heidänpä peittävi päitä kiskottu korkkinen kuori, - kilvet vaskitetut ovat, vaskiset välkkyvät miekat. - Laittoipa sinut tappeluhun myös vuorinen Nersae, - maineeltas etevän sekä taistelu-onnesta, Ufens; 745 - häll' oli vallan tyrmiä kansa ja tottunut varsin - korvessa metsästämään, -- väki Aekvikulan aromailta. - Maata he viljelevät asehiss', ovat alttihit aina - uusihin ryöstöihin sekä ryöstöistään elelemään. - Saapui Marruvilaisien kansasta pappikin taistoon, 750 - lehvällä onnekkaan olivin koristain kypäräänsä, - Arhippon kuninkaan alamainen, urhein Umbro: - kyyn suvullen, lohikäärmehillen kähyvill' äkeästi - tää kädellään levittää uniloita ja taialla taisi - kiukkuja laimentaa sekä taidolla tuskia poistaa. 755 - Vaan ei dardanolaisen keihään iskua tainnut - hän parantaa eik' haavoiss' auks hänell' ollehet loitsut - untelokkaat eik' Marsien vuorilta etsityt yrtit. - Murhehtii sua Angvitian salo, Fucinon kirkas - aalto ja päilyvä lampi. 760 - Läksipä taistelemaan myös Hippolyton soma poika, - Virbius; tään etevän olj Aricia laittanut äiti, - kasvatetun Egerian metsissä, tuoretten rantain - luona', miss' olj Dianan runsas ja tyyntävä alttar. - Hippolyton sanotaan, hänet kun emopuolensa vehkeet 765 - surmahan sai ja hän hurmeellaan isän tyydytti koston, - -- kun hänet olj repineet hevot raisut --, ilmohin jälleen - aetheri-tähteihin sekä taivaallen palanneeks, kun - sai elohon hänet Paeonin yrtit ja lempi Dianan. - Silloin kaikenvoip' isä, suuttuen ett' umeasta 770 - Tuonesta ihmislaps joku saattoi noust' elon valoon, - lääkkehen semmoisen sekä taian keksijän paiskas, - Feeboksen pojan, nuolellaan Manalan suvannoille. - Mutta Diana Hippolyton eränäis-asunnoihin - hellänä korjas ja kätki Egeria-impyen metsiin: 775 - yksin ett' italoisissa metsissä tuntematonna - viettäisi eloaan, nimen muuttaen Virbius oisi. - Siitäpä ast' kavioisetkin hevot templist' Dianan - estetähän kuin myös lehikoista, kun rannalla nuoren - miehen nuo, pelästyin merihirmuja, kaasivat vaunut. 780 - Poikapa kuitenkin tuliset hevosens' aromaiden - kentillä lennättelee sekä vaunuiss' syöksyvi sotaan. - Ensimmäisenä hyöriipi jaloryhtinen Turnus, - kantaen aseita sekä päältään muist' ylemmäisnä: - tään ylevän kypärän kolm'kertanen töyhtökäs kantoi 785 - harja Khimairaa, purskuavaa kidast' aetnahist' tulta; - sen enemmin tuo riehuvan näytti ja suitsevan julmaa - tulta, min hirveemmäks, verisemmäksi tappelu kiihtyi. - Mut keveää kohovaisine sarvinehen Io kaunist - kilpeä kullattua, -- se jo käyden karvahan muuttuu 790 - lehmäksi, -- tärkeä aine, -- ja immen olj vartian' Argus; - tuossapa kaas silatust' isä Inakhus urnasta vettä. - Seuraapi jalk'miehien parvi ja kaikilla kentill' - Argosen miehet ja kilpesät taajenevat sotajoukot, - laumat Aurunkkojen, Rutulot, veteraanit Sikanot, 795 - myös Sakraanien joukot ja kirjavat kilvet Labikoin; - jotka sun korpiaskin, Tiberinus, ja rantoa pyhää - kyntelevät, Numikon, Rutulein jotk' kumpuja kuokkii, - Circeenkin ylänköitä, jotk' Anxurus Juppiter tienoot - hallitsee, iloten viherästä Feronian lehdost', 800 - ynnä miss' on Saturnon syvä lampi ja pohjalla laaksoin - etsivi tiens, loristen merehen, tuo jäävilu Ufens. - Volskein kansasta saapui viel' paits näitä Kamilla, - johdattain ritarparvea vaskesta kiilteleväistä, - naissotilas: ei rukkihin eik' Pallaan kudekoppaan 805 - neitosen tottunehet kädet, vaan kovat tappelut impi - kestää voi sekä juoksullaan ohi tuulista kiitää. - Leikkaamattoman laihonpa tää yli korsien latvain - kiitänyt ois, vähintään tähät hentosat turmelematta; - tai meren keskitenkin hän kuohuvill' aalloill' liehuin 810 - ois samonnut, nopeat jalat aavalla kastelematta. - Tuot' imehtii koko nuoriso, suojista, pellolta rientäin, - joukossa ootellen emot ihmettelee tulevaista, - katsoo hämmästyen: kuninkaallinen purppuravaippa - kuin koristaa ihanoit' olanpäit', miten kultaissolki 815 - hiuksia kiinnittää, miten kantaa Lykian viintä, - paimenmyrtillä kuin koristettua keihästä käyttää. - - -Viitteet: - -V. 5. "Hautaiset". nim. Kajetan, josta johtui Gaetan-kaupungin nimi. - -V. 35. "Käskee", nim. Aeneas. - -V. 37. Erato oli yksi 9:stä laulunhaltiattaresta (Musaista). - -V. 47. Faunus oli eräs Italian alku-asukkaiden (Aboriginein) kuningas, -jota kuolemansa jälkeen palveltiin ennustavana metsäjumalana. - -V. 55. Turnus, urhoollinen Rutulein kuningas, Daunon ja nymfan Venilian -poika ja Juturna-nymfan veli. - -V. 63. Laurento-maan nimi johtuu runoilijamme mukaan, latinal. sanasta -"laurus" = laakeripuu (vertaa v. 59). - -V. 82. Albunea on erään jokseenki korkealla olevan, rikinpitoisen -lähteen nimi; sen äyräillä oli nymfalle Albunealle pyhitetty lehto. -Lähteen nyk. nimi on Acqua solibrata d'Attieri. - -V. 116, Vertaa Aen. III. 255-257. - -V. 140. Nim. Ankhisesta ja Venusta. - -V. 154. "Pallaan levontarjous-merkkejä", nim. Pallaalle pyhitetyn -öljypuun (olivin) lehvistä tehtyjä kiehkuroita. - -V. 178-179. Sabinus, josta Sabinoin kansa johti nimensä, opetti -ensinnä viinipuita kasvattamaan ja hoitamaan. - -V. 180. Janus'en sanotaan olleen samaan aikaan kuninkaana Latiossa kuin -Saturnuskin. -- Januksen temppelistä katso Aen. I, v. 293, 294. - -V. 187. "Auguri-valtikka" oli hiukan yläpäästä taivutettu sauva, jota -lintujen lennosta ennustajat (Augurit) käyttivät. - -V. 189. Nimi Pikus (= Picus) merkitsee myöskin tikkaa. - -V. 209. Korythus oli, tarun mukaan, Dardanon veli ja seurakumppani, -tään lähtiessä Italiasta Samothrakeen. -- Etruriassa oli Korython -kaupunki (nyk. Cortona) nimitettynä hänen mukaan. - -V. 304. Lapithat olivat vuorikansaa pohjoisessa Thessaliassa. Heidän -kuninkaansa Perithoon häissä syntyi verinen tappelu heidän ja -vierastensa Kentaurien välillä, jossa koko Lapithain kassa sai -surmansa. Tään riidan pani alkuun Mars kostoksi siitä, kun hän yksin -jumaloista jäi häihin kutsumatta. - -V. 306. Oineos, aetolilaisen kaupungin Kalydonan kuningas, jätti kerran -Dianalle uhraamatta, ehkä kaikille muille oli uhrannut. Tätä -kostaakseen laittoi Diana rajun metsäsian (karjun) Oineon alueille, -joka teki paljon vahinkoa, kunnes Meleager sen tappoi. - -V. 319. Cisseyn tytär Hekuba, Priamon puoliso, ollessaan Parisest' -raskaana näki kerran unissaan, että hän kantoi rintansa alla -tulisoihtua; tää oli enne Troijan sotaan, joka Parisen kautta oli -syttyvä. - -V. 343. Amata oli Latinon puolison nimi. - -V. 363. "Troan paimen", s.o. Paris, joka vei Ledan tyttären Helenan -Troijaan. - -V. 390. Bakkhon juhlissa kannettiin, hänen kunniaksi, viiniköynnöksillä -ja muratilla kiehkuroittuja sauvoja ("thyrsejä"). - -V. 413. Hannibal hävitti Ardean perinjuurin. - -V. 516. Ardeasta etäällä olevan Trivian (nyk. Lago di Nemi'a) järven -rannoilla oli Dianalle pyhitetty lehto. -- Nar (nyk. Nera) on pienonen -Tiberin lisäjoki, Umbrein ja Sabinoin maiden rajalla. - -V. 517. Velino on pienonen järvi ja joki, joka laskee Narin jokeen. - -V. 565. Amsanktus oli nimeltään eräs syvä korpinotko, jota ympäröi -outaiset vuoret ja jossa oli pahalta löyhkävä järvi; se oli Hirpinein -maassa, Apulian ja Kampanian välillä. Sen läheisyydessä on pohjaton -rotko (nyk. Bocca del Lupo), josta vielä nytkin pahalta löyhkäviä -kaasuja huokuu. - -V. 604. Getojen maa = nyk. Unkari ja Rumeenia. - -V. 606. Indiaan eivät Roomalaiset koskaan tulleet. - -V. 607. Auguston aikana saatiin ne sotaliput takasin, mitkä Krassus -tappionsa kautta v. 53 e.Kr. oli Partheille menettänyt. - -V. 610. Joka portin luona oli Janus'en kuvapatsas. - -V. 612. Kvirinuksen viitta oli valkea, purppurareunainen. -- Gabinon -vyö tarkoittaa sitä pukeutumistapaa, että levätin (toogan) toinen lieve -nakattiin vasemman olan ylitse ja vedettiin ympäri oikean käden alatse -rinnalla kiinnitettäväksi. - -V. 641. Helikon on eräs vuori Boiotiassa Kreikanmaalla, tarun mukaan -laulunjumalattarien olopaikka. - -V 648. Tyrrhenon ranta = Etruria. - -V. 652-653. Kaikki Lauson kera lähteneet kaatuivat sodassa. - -V. 655. Näillä vaunuilla oli voitettu palkinto, palmulehvä, -kilpa-ajossa. - -V. 657. "Suku-merkkinä"; taru kertoo Herakleen 8 kuukauden ijässä -kouraisneen sen kyyparin kuoliaaksi, minkä Juno, hänet surmatakseen, -oli hänen kätkyelleen lähettänyt. - -V. 658. Hydra = vesikärme, lohikärme. - -V. 660. Aventinon vuori oli eräs niistä 7:stä kukkulasta, joille Rooma -oli rakennettu. - -V. 662. Tirynthinen voittaja = Tirynsistä, Argos-maan kaupungista -syntynyt voittaja, Herkules. - -V. 666. "Leijonan taljaan", nim. Nemealaisen leijonan, minkä Herkules -tappoi. - -V. 675. Kentaurit ovat tässä nähtävästi personifikatiooneja joko -tuuliaispäille tai lumikiepeille. -- Homole ja Othrys ovat -vuoria Thessaliassa. - -V. 679-680. Kerrotaan, että kipinä kirposi Caekulon äitiin ja että hän -siitä tuli raskaaksi. - -V. 682. Junolla oli Gabii-kaupungissa temppeli. - -V. 684. Amasenus oli samannimisen virran haltia. - -V. 696-697. Kaikki näissä värsyissä mainitut paikat olivat -Etelä-Etruriassa. - -V. 709. Romulon aikana muutti Titus Tatius, Sabinojen kuningas, -ynnä osa tään alamaisia Roomaan. - -V. 709. "Korttelineen" = se kaupungin osa Roomassa, mikä nimitettiin -Klausuksen mukaan. - -V. 710-716. Näissä värsyissä mainitut paikat olivat Sabinoin ja -Latinoin maassa. - -V. 717. "Paha-onninen" on Allia virta siitä syystä, kun Roomalaiset -kärsivät sen luona suuren tappion toisessa Puunilaissodassa. - -V. 721. Hermon kenttä oli Hermos'en virran luona Lydiassa (V. asiassa), -jossa Lykiankin maakunta oli. - -V. 726-740. Nimet tarkoittavat Etelä-Italian Kampanian maakunnan -paikkakuntia ja heimoja. - -V. 734. "Sebethon", s.o. Kampaanialaisen joen Sebethon haltian -tyttärestä, "kapehesta." - -V. 744-749. Näissä värsyissä on puhe Aekvi-heimosta, joka asui -Latiossa, länteen päin Fucino järvestä. - -V. 750-760 on puhe Marsien sotaisesta heimosta, joka asui itäänpäin -Fucino-järvestä. - -V. 751. Olivi = öljypuu. - -V. 762. Vähän matkaa eteläänpäin Alba-Longasta on Aricia-järvi, jonka -rannalle oli rakennettu Dianalle pyhitetty templi ja lehto. - -V. 765. j.s. Theseyn poikaan Hippolytoon oli tään emintimä Faedra -rakastunut; kun hän ei taipunut emintimänsä rikokselliseen rakkauteen, -syytti Faedra tätä siitä, mihin itse oli koettanut häntä vietellä. -Tästä suuttuneena sai Theseys isänsä Neptunon meritursaiden kautta -säikyttämään Hippolyton hevosia, jolloin Hippolyte tuli muserretuksi. -Mutta Diana antoi Aeskulapin, lääketieteen jumalan, hänet parantaa ja -vei sitte Egerian immen lehtoon, missä hän eli Virbius'en nimellä (nimi -on muodostettu sanoista vir -- mies ja bis = kahdesti, toistamiseen). - -V. 769. Paeon = Apollon lisänimi, hänen lääketaitonsa vuoksi - -V. 781. "Poikapa" s.o. äsken mainitun Virbius'en samanniminen poika. - -V. 785-788. Turnon kiilloitettu kypärä näytti, hänen liikkuessa ja -päivän paistaessa, syöksevän tulta. - -V. 789. Tarun mukaan Juppiter muutti, suojellakseen suosittuansa -Inakhon tytärtä Io'a Junolta, hänet lehmäksi. Juno sai kuitenkin tämän -lehmän valtaansa ja antoi sen satasilmäisen hirviön Argus'en -vartioittavaksi. Argus'en kyllä Merkurio tappoi, mutta Io sai sittemmin -kauan harhailla, kunnes tuli Egyptiin, jossa Juppiter hänet muutti -Isis-nimiseksi jumalattareksi. - -V. 792. Inakhus, Argos'en ensimmäinen kuningas, tuli samannimisen -virran jumalana palveltavaksi. - -V. 795-802 mainitut paikat ja heimot olivat Latiossa, Tiberin -eteläpuolella, Volskien heimon alueella. - -V. 805. Pallas = Minerva, oli naistöiden suojelija. - -V. 816. Lykialaiset V. Aasiassa olivat taitavia joutsimiehiä. - - - - -KAHDEKSAS LAULU. - -Aeneaan liittolaiset. - - -Ainehisto. - -Sotaa alottaissa, lähettää Latinus Venulon, Diomedestä liittoon anomaan -(1-17). -- Tiberino, Tiber-joen haltia, kehottaa Aeneasta lähtemään -arkadilaisen Evanderin liittoa pyytämään (18-65). -- Aeneas, -rukoeltuaan, lähtee laivoilla matkaan, jota Tiber virta tulvallaan -edistää; Aeneas saapuu Pallanteon linnan edustalle (66-101). -- -Arkadilaisten parhaillaan uhratessa, saapuu Aeneas heidän luo ja pyytää -päästä Evandron puheille, jonne tään poika Pallas hänet saattaa -(102-125). -- Aeneas pyytää Evandroa liittoonsa, osoittaen, että he -ovat keskenään sukulaisia; Evandro, Ankhisen ystävä, suostuu tähän -(126-174). -- Evandro kertoo, kuinka Herkules tappoi hirviön Kakon, -Vulkanon pojan, joka oli varastanut Herkuleelta muutamia härkiä -(175-279). -- Uhri ja ylistyslaulu Herkuleen kunniaksi (280-305). -- -Matkalla kaupunkiin Evandro kertoo entisistä maan vaiheista sekä -näyttelee Aenealle Rooman seudun merkillisyyksiä (306-358). -- Yömaja -Evandron hovissa (359-369). -- Venus pyytää puolisoaan Vulkanoa -valmistamaan Aenealle aseita, johon tämä suostuu (370-406). -- Aeneaan -asetten valmistus Vulkanon ja Kykloopein pajassa yöllä (407-453). -- -Aamu; Evandron ja Aeneaan ylösnousu ja yhtyminen (454-468). -- Evandro, -kerrottuaan Mezentiuksen julmuuksista, kehoittaa Aeneasta etsimään tuon -kapinallisten alimaisten liittoa sekä puolestaan lupaa, poikansa -Pallaan johdon alla, lähettää voimiensa mukaisen apujoukon hänelle -(469-519). -- Venus, jylisyttäen sekä näyttäen aseita taivaalla, antaa -merkin, minkä Aeneas selittää Evandrolle (520-540). -- Uhrit, -varustaiminen ja lähtö sotaan (541-607). -- Venus lahjoittaa Aenealle -komean kilven y.m. aseita (608-625). -- Kilpeen kuvatut tapaukset -Rooman historiasta: Romulus ja Remus suden hoitamina; Roomalaiset -ryöstävät Sabinolaisten naisia; petollisen Metton rankaistus; Porsenna, -Kokles ja Kleelia; Manlio puoltaa Kapitooliota; Aktion meritappelu; -riemujuhla keisari Augusto Oktavianon Aktion voiton vuoksi y.m. -(626-731). - - - Niinpian kuin sotalippuja Laurento-linnasta Turnus - nouti ja äänellään rämeällään räikkyvät torvet - ynnä läks liikkeellen tuliset hevot, helskyvät aseet, - oitipa kiihoittuu sydämet; koko yhtyvi kohta - hoppuellen Latio hätäisesti ja julmana raivoo 5 - nuoriso. Päämiehet etevimmät, Messapus ja Ufens, - myös jumalain ylenkatsoja etsi Mezentius liittoo, - yltäänsä vähentäin avarat kedot viljelijöistään. - Laitetahan Venulus ylevän Diomedesin linnaan, - ett' avun pyytäs ja veis sanan: saapunehiks Latioon jo 10 - Teukrojen, -- tullehen Aenean aluksilla ja tuovan - lyödyt Penaatit ja kertovan, ett' hänet ois kuninkaaksi - määrännyt Onni ja kansoistai monet yhtynehiksi - teukerilais-urohon, Latioss' isoks kasvavan maineens'. - Aikeellaan mitä hän yrittäis, mitä, Onni jos myöntäis, 15 - tappelun seuraukseks haluais, ois selvempi hälle, - kuin Turnus-kuninkaallen taikkapa myös Latinolle. - Näin hoetaan Latioss'; sitä Laomedontinen urho - kaikkea nähden, suuresti huolistuu sydämessään; - mielensä häilyy milloin tänne ja konsapa tuonne, 20 - horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa: - aivan kuin väräjää vask'maljassakin veden läikkä - kiiltäen auringon tahi hohtavan kuun kuvasesta: - laajalti heijastuu jokapaikkahan, kimmovi taivaan - kannelle tai kimeltää katon harjankin kupuralla. 25 - Yö oli ynn' elokkait' väsyneitä jo kaikissa maissa, - lintujen, raavasten suvutkin uni sitkeä valtas, - kun isä Aeneas joen rannalla jäätävän taivaan - kannen all', erittäin tuhokkaan sodan vuoks murenissaan - uinaht ja myöhäisen jäsenillensä soi levon hoivan. 30 - Häll' ihavirrasta paikan haltia nyt Tiberinus - poppelien lehikon välist' ukkona nousevan näytti; - liinainen, sininen ohut vaate verhosi häntä, - vaan hapeneitaan seppelsi röyheä ruoho; hän sitten - näin oli lausuvinaan sekä näin nimeten surut poisti: 35 - "Oi jumalain sukulainen, ku Troijan kaupungin jälleen - tuot' vihamiehiltä meill', iki-Pergamon varjelet vanhan, - sie, jota Laurento-maa, Lation kedotkin jota kaipaa, - -- varmahan on kotis täällä ja turvassa on Penatiskin; - ällös luovu tai sodan uhkoa säiky! Jo kaikki 40 - laannunna on jumalain vihan kiukku. - Sulle jo, ett'et näit' unen kangastuksiksi luulis, - rannan tammien suojassa löytyy aimosa lutsu, - kolmetkymmentä päätä mi ilmahan tuotettuansa - valkosna vierevi maass', utareissaan valkoset porsaat. 45 - Siin' on kaupungin sia, siell' lepo vaivast' on varma: - kolmekymmentä vuott' on vierevä tästä, kun Alban - linnan Askanius perustaa, nimeltään ylen kuulun. - En epävarmoja kerro. Mut milläpä lailla nyt aikeen - täyttää voit, ota vaarin, kun lyhyesti ma neuvon. 50 - Arkadit, Pallaksen sukulaiset, rantamillemme, - seurattuaan kuninkaansa Evandron lippuja tänne, - paikan määräsivät sekä laativat vuorille linnan, - Pallanteon, nimittäin sen es'isän Pallas'en jälkeen. - Nää sodass' aina Latinon kansan kanss' ovat; näitä 55 - pyytäös sie sotakumppanikses sekä tehkösi liitto! - Suuntoa oikeeta sua rantojen keskite johdan, - että sä airojen voimalla voittaisit ylävirran. - Nous, jumalattaren poika, ja tähtien hälvetess' ensin - nöyränä Junoa sie rukoellos ja uhkivan vainon 60 - voittaos uhrauksillas! Mulle sa kunnian annat - voitettuais. Minä oon se, min täydellä vuoksella huomaat - virtaa ahdistavan sekä uurtavan runsahat pellot, - keltainen Tiber, taivaallen rakastettavin virta. - Mull' on nouseva suur koti tääll', pääkaupunkien pääks." 65 - Virkki ja, kätkeytyin heti haltia vuoksehen syvään, - juumikkoon vajos. Aeneaan uni, yökin jo jättää. - Nousi ja autere-auringon rusohohtosta koita - katsellen, tavan jälkehen, kämmenillään jokivettä - nostaa, sitten täänmoiset sanat ilmahan lausuu: - "Nymfat, laurentolais-nymfat, suku joist' jokiloill' on, - siekin, oi isä Thybris, sun pyhän virtasi kanssa, - Aeneast' tuetkaat sekä vihdoin väistöte vaarat! - Miss' sun lähtehes ois hyvähän, kun säälit sä meidän - onnettomuuttamme, miss' ihanimpana maasta sä pulppuut, 75 - sua yhä arvostan sekä ain' sua uhrilla muistan, - sarvikas Hesperian vesien jokivaltias: vaan sie - auttaos ainoastaan sekä selvemmin vahvista merkkis!" - Näin nimeää sekä laivoist' ottaapi pari purtta, - airoin nää varustaa sekä myös toverit asehilla. 80 - Vaan kas! äkkiähän sekä silmille kummaksi näyksi, - metsästä valkea valkosineen kera porsahinensa - nähdähän pitkällään viheräisellä rannalla lutsu: - tään jalo Aeneas sull' uhraten, mahtavin Juno, - teurastaa ja sen porsahineen lask alttariloilles. 85 - Sen koko yön kuluessa Tiber jopa laimensi tulvaa - virran ja virtaillen ylöspäin pysähtyi siten tyynnä, - ett' kuni rauhasa allikko taikkapa päilyvä lampi, - muuttautuis vesipeiliks ja soudulta poistaisi vaivan. - Rientävät tiell' aletullen siis tarinoin ilosesti. 90 - Vieree virralle tervattu taika, jot' ihmehti aallot, - korpikin ihmettel eränäinen miehien kilpein - välkettä kauas ja kirjavapurtten kulkua vuolla. - Soutavat herkeämätt' yön, päivänkin väsymättä, - kaarrellen isot niemet ja siimeksess' erilaisten 95 - puiden purjehtivat viheräin salojen suvannoilla. - Kuumana päivä olj nousnut keskelle taivahan kantta, - kun näkevät varukkeet etähällä ja linnan ja suojain - harvahkot katot, nyt joit' taivahall' laajensi Rooman - mahti, mut silloin Evandrus olj köyhän valtion päämies. 100 - Kääntävät keuloja päin heti kaupunkia lähetessään. - Arkadilais-kuningas sinä päivänä uhria vuotuist' - uhraamaan jaloll' Amfitryon pojallen, jumaloille - kaupungin lehoss' sattui. Tään kera poika olj Pallas, - aateliston koko nuorisojoukko ja köyhä senaatti 105 - suitsutti siellä ja alttaril' lämmin höyrysi hurme. - Suurten kun alusten näkivät salojen pimennossa - rantahuvan sekä airoill' ääneti soudettavaksi: - kaikki he säikähyvät äkin näystä ja jättäen uhrit, - jalvoilleen kavahtaa. Heit' urhea kieltävi Pallas 110 - uhria keskeyttään sekä kiitää, temmaten keihään, - vastahan itse ja kaukaa huutavi mäeltä: "Mi saattaa - syy, pojat, lähtemähän teill' uusille? Minne on aije? - Miss' suku tai kotinn' on? Sodankos vai rauhanko tuotte?" - Häll' isä Aeneas näin keulalla korkeall' lausuu, 115 - rauhaa tuovan olivin lehveä tarjoten käellään: - "Teukroin heimoa näet ja Latinoin vastustajoita, - joita he maanpakolaisia pois pakottais sodin ylpein. - Etsimm' Evandroa nyt. Nämät viekäte, kertoen tulleen - liittoa laatimahan Teukroin ylimys-lähetyksen!" 120 - Kuultuahan nimen niin ylen mainion hämmähti Pallas: - "Ken", nimes, "lienetkään, puhumaan käy taattoni luokse, - astuos vieraanamme sä meidän Penaatien suojaan!" - Tarttuen tään kätehen, puristaa sitä hän hetahasti. - Lehdon siimeksehen menevät sekä jättävät virran. 125 - Sitten Aeneas kuninkaall' laill' ystävän lausuu: - "Oivin Arkadilainen, mua jota Luote on säännyt - pyytämähän, ojentain sitehin varustettua oksaa, - empä mä peljännyt, ett' oot Danaoin ylimys ja - Arkadilainen ja ett' olet Atridain sukulainen; 130 - vaan mua kuntoni kuin jumalain pyhät luottehet ynnä - heimolliset isät, maillenkin sinun laajennut mainees - luoksesi saattivat nyt sekä mielukas Salliman pakko. - Ilion kaupungin ens'alkaja, Dardanus taatto, - Atlaan tyttärest' Elektrast' siennyt, kuten kertoo 135 - Hellenit, Teukroin luo tuli. Elektran mahtavin Atlas - olj isä tuo, tukeaa olillaan joka taivahan kantta. - Taattonne Merkurius on, jonk' on siitetyn Maija - valkean Kyllenan jäähuipulla synnyttänynnä: - vaan Maijan, jos kuultua yhtäkän uskomme, Atlas, 140 - tuo Atlas isän' on, joka taivahan tähtiä kantaa. - Kumpasenkin jakauntuu näin verest' yhdestä heimo. - Näihin luottaen en lähettein minä enk' oveluuden - kautt' ens tutkaillut sua; itseni niin kuten pääni - huomahas heitin ja pyytäen liittoosi, tulin suojaas. 145 - Tuo sama Daunian heimo, mi vainoo sua sodallansa - julmasti, meidät jos saisi se pois, ei puuttuvan luulis, - ettei Hesperian kokonaan sais valtansa alle, - vallottaen ylä-aavan ja sen, sisäpuolta mi huuhtoo. - Ottaos, antaos liitto! On taistohon urheat rinnat 150 - meillä, on urheutt', tottunut nuoriso on urotöihin!" - Näin nimes Aeneas. Tuo kasvoja, silmiäkin tään, - aikojahan koko ruumistaan tähyst' tutkivin silmin. - Sitt' täten vastaapi vähän: "Urhoisin Frygilainen, - kuink' sua mielelläin otan vastaan, tunnenki jälleen! 155 - Kuink' isäs Ankhisen jalon lausehet, ääni ja kasvot - muistuvat taas! Hesionen tervehtiess' sisar-valtaa - muistan Laomedon Priamon samonneen Salaminiin, - jolloin Arkadian jääkylmiä maita hän terveht. - Silloinp' poskian' ens' utusillaan liemensi nuoruus; 160 - ihmettelin Teukroin päämiehiä, ihmettelinpä - poikaa Laomedonin: mut kaikista suurinna kulki - Ankhises. Mun mieleni nuoruuden halust' yltyi - haastelemaan urohon kera kuin kätehen käden lyömään. - Yhtyen mielelläin Feneon hänet linnahan saatin. 165 - Viinen oivallisen sekä Lykian nuolia mulle, - kullanki raitahisen takin antoi hän erotessaan, - myös parin suitsia, joita nyt Pallas-poikani käyttää. - Siis jos liittohon pyydätte kättäni, teill' on se suotu; - niin pian kuin valo alkaa maillen huomenna koittaa, 170 - lasken teit' avun saaneina', ilotan varollaini. - Kuitenki vuotiset uhrit nää, joit' ei sovi jättää - siksehen, tänne kun saitten ystävinä' kerallamme - viettäkäten ja jo tottukaten tovereinn' aterjoihin!" - Näin nimeten aterjat, pikaritki hän tuomahan käskee 175 - taasen ja nurmikko-istumellen urohot asettaapi; - Aeneaan etevinnä hän vastahan ottavi, pyytäin - vaahterasohvalle, leijonan taljalle takkuhiselle. - Kilpahan nuoret miehet sitte ja alttaripappi - härjänpaistia tarjoavat sekä sullovat merssiin 180 - leivoksia Cererin maukkaita ja viiniä kaataat. - Silloin Aeneas sekä Troijan nuoriso nauttii - selkää aimokkaan härän ynn' ydelmyksiä uhrin. - Vaan kun nälkä jo lakkas ja ruo'ankin halu tyyntyi, - näin kuningas nyt Evandrus ääns: "Ei oo nämät juhlat, 185 - atriat vuotuiset sekä alttarit niin ison tenhon - muinaisii jumaloita' tuntematon epä-usko - säädellyt turhaan: julmista vaaroist', Teukeri-vieras, - päästyä uhraamme yhä uhreja ansion jälkeen. - Katsoppa aimoa paatta, mi nuokkuu rauneikolla, 190 - kuink' erilleen ovat paiskotut louhet ja millinen ompi - vuoren runnakko, min häviön teki paatero-syöksy. - Tääll' oli syrjäinen, erittäin syväkuilukas luola, - joss' asumass' oli peikon Kakus'en kauhea muoto; - tänn' ei paistaa voinunna päivä, mut tuorehest' aina 195 - murhasta huurusi maa ja sen ilkeillä oviloilla - naulatut miesten päät verivisvone kalvasna riippui. - Peikon sen taatto Vulkanus olj; siks tulta se synkkää - suustansa tupruttel jätinmoisena liikkuessansa. - Saipa nyt kerran meilleki toivovillen avun aika, 200 - sai tulemaan jumalan, näet; suurin kostaja itse, - Geryonin kolm'hahmoisen tapost', saalihistaanki - ylpeä Alkides tuli, voittamiaan ajaen tänn' - aimoja härkiä, joill' oli laitumenaan jokilaakso. - Vaan Kakon ihan villitty mieli, ett' uskaltamatta 205 - tai kokematt' ei jäis rikoksen, petoksen joku laatu, - neljäpä laumasta ruumiiltaan ylen uljasta härkää - varkahin vie, yht' montakin hiehoa, kaunista varsin; - sitte ne, ettei sorkista suoria jälkiä jäisi, - hännästä luolahan raasti ja näin päinvastahisilla 210 - jäljillä ryöstetyt hän salas rotkoihin pimeöihin. - Tuot' hakevaa ei mitkään merkit luolalle vieneet. - Amfitryon pojan mutta jo laumoja kyllästyneitä - niityltä liikkeellen ajellessa, kun lähtöä hankki, - ammuivat eron vuoks härät nyt sekä täyttivät kaikki 215 - lehdotkin mölinällä ja jättivät mylvien kummut. - Päästipä härjistä yks mörän, onkalossaan avarassa - ammahtaen, sekä näin lymystään Kakon halun petti. - Tuostakos Alkiden rajusappinen leimahti harmi - raivoamaan: kätehens' asehet sekä pahkuranuijan 220 - tempaisee sekä kiitävi kukkulan huipulle juosten. - Silloinkos Kakon näkivät vast' äimähtyneeksi, - pelkurikskin toverimm': itätuultakin, näet, nopeammin - pötk ukuraan pakohon, hädissään kuni siivillä lentäin. - Vaan kun jo sulkeutui sekä, kahlehet katkoen, julman 225 - vieritti paaden, mi raudan ynn' isäns' sukkelin neuvoin - riippui, hän vakavat näin porttinsa teljellä sulki. - Kas, jopa raivoissaan Herakles tuli tuonne ja tutkein - kaikk' ovipaikat, käänsihe katsellen sinne ja tänne, - hampaitaan kiristäin. Vihan vimmassa kolmasti kaiken 230 - tutki Aventinon mäen; kolmast pyrkivi turhaan - kallio-uksista, kolmasti väsyen noroll' istaht. - Seisoi kalliokärk, joka suunnallen ylen jyrkkä, - luolan harjanteelt' yleten, näöltään mitä korkein, - -- lintujen ilkeiden pesillen soveljas olopaikka: 235 - tään kun harjune tuo vasempaan, joen puolehen nuokkui, - ponnistaen päinvastahan järkytti oikealt' irti, - kiskalti juurilta sen syvimmiltä ja äkkiä sitten - työkkäsi: tästäpä työkkäyksest' jyrähtää ylin ilma, - rantamat halkeevat sekä vuoks vavisten vavahtuupi. 240 - Onkalo, tuo Kakon hovi suuri, jo nyt näkyviin tulj - aivan ja varjohiset onelmat kokonaan avauntuit: - aivan kuin jos, maan revästen erilleen, joku voima - mantuhiset majat aukoo, -- inhoks kun tuo jumaloille - paljastaa Manan vallan ja varsin jos nähdähän julma 245 - kuilu ja haamut tuskaelee, valon päästyä sinne. - Vastoin toivoans' siis äkistään valohon osunutta, - vinkelossaan käsitettyä, oudosti möyryäväistä - ylhäält' Alkides vasamoinensa vainoten käyttää - kaikk' asehiks, hätöttäin karahkoilla ja myllynkiveinki 250 - moisilla paasilla. Vaan se, kun ei enähän pako ollut - vaarasta mahdollist', ylen sauhua syöks kidastans ja - -- kertoa kummaa -- mustahan sauhuun rotkonsa peitti, - estäen näin näkemästä; hän tupruttaa ukurassaan - sauhusta synkimpään tulehen sekotettua usvaa. 255 - Eipä nyt malttanut Alkides: hypäten läpi liekin - syöksi hän päistikkään, sakeinna miss' sauhua kiiri - palloten, luolakin miss' iso mustassa huurussa kiehui. - Täällä hän Kakuksen, pimeäss' tult' tuiskivan turhaan, - kouristaa syleten ihan vääräks ja tuon kuristaa niin, 260 - ett' ulos purskahti silmät ja jäi verest' kuivaksi kurkku. - Murtaen aukaistaan heti ukset ja synkeä suoja, - kätketytkin härät kaikki ja kielletyt ryöstönsä taivaan - saatetahan valohon sekä koivista hirveä raato - raastetahan näkyviin. Hepä katsovat kyllästymättä 265 - julmia silmiä, hahmoa, rintaa pörheäkarvaa - tään pedon viikkoisen sekä liekkiä syösnyttä kitaa. - Siitäpä ast' on vietetty juhla ja myöhempi polvi - riemulla päivää muisti ja ens sen Potitius alkoi, - vaan Herakleen pyhästönpä Pinarion hoitavi huone. 270 - Tään hän alttarin lehtohon laitti, mi arvosimmaksi - meill' yhä mainitahan sekä suurinna on olev' aina. - Nuoret miehet, te siis avujen sen moisien muistoks - lehvällä kruunatkaat nivuksenne ja, oikeall' ottain - maljan, te yhteistä jumalaa anokaat, hetahasti 275 - viiniä uhraellen!" Nimes: tään kakskarvanen peitti - Herkules-varjollaan tukan poppel ja päässänsä liehui - köynnös, mut oikeass' olj pyhä malja. Nyt joutuhun kaikki - pöydälle uhraavat iloten, anoen jumaloita. - Vaan jopa taivaan kiertyissä lähemmäks tuli ilta: 280 - astuivat papit, joist' etupäässä Potitius kulk ja, - turkiksiin puettuina, he veivät tult' tavan jälkeen. - Kestejä uudistavat sekä tuovat toisehen pöytään - lahjansa oivat ja täysin maljoin täyttävät uhrit. - Laulamahan Saliot nyt suitsevan alttarin luona 285 - ryhtyivät, ohimoillansa kantaen poppelilehvää: - tääll' oli poikien parvi ja ukkojen tuolla; he lauloi - Herkuleksen urotöit': "emopuolen hän miten ensin - hirviöt tappanut on, kädellään rutistain pari kyytä; - kuinka hän taistoissaan isot kaupungit hajotellut, 290 - Troijan ja Eekhalion, on: kuin tuhat raskasta työtä - Eurystheys-kuninkaan komennost', tylyn käskystä Junon - kest. Oi voittamaton, kaksruumihit pilvien lapset, - Hyleon ja Folon, kädelläs sekä Kreetanki peikon, - sie Nemeon rytömaan all' leijonan kookkahan surmaat. 295 - Pelkäsivät stygilais sua allikot, Tuonenki vahti, - luolassaan veristen kaluttuin yli luiden mi roikkui. - Ei sua säikyttänyt näky mikään, ei iso Tyfeus- - kaan asehissaan, eikä sun järkesi häimähtynynnä, - Lernan kärmehenkin pääparvet kun sua kiersi. 300 - Terve, sa Juppiterin totinen suku, sie jumaloitten - kaunistus, tule, onnekas, meidän ja uhrisi luoks ja - onnea tuo!" -- Näin laulelivat, muit' ennenpä Kakon - mainitsevat ukuroita ja tuon tulen tupruttamista. - Laulusta raikuupi koko lehto ja kunnahat kaikuu. 305 - Sittenpä kaupunkiin takasin tulevat koko uhrin - loppuun saatettuaan. Kuningas ijält' asteli vanha, - seurana vieressä täll' oli Aeneas sekä poikans; - matkaa tehden se tiell' useoill' ilahutt' tarinoilla. - Aeneas imehtii sekä valppain silmine katsoo 310 - kaikkia, maisemihin ihastuin; ilotenpa hän tutkii, - kuulevi entisten urosten erikois-tarinoita. - Rooman linnan laittaja ruhtinas virkki Evandrus: - "Näiss' saloloiss' asuivat kotimaiset Faunit ja Nymfat, - myös suku miesten, mi syntynyt onkaloss' olj kovan tammen: 315 - ei heill' ollunna viljelyst' eik' lakiloit', osanneet ei - härkiä valjastaa, tavaraa kasaten omans säästää, - vaan hedelmät sekä vaivoin tuottava metsästys heitä - ylläpit'. Ens tuli maahan Saturnus Olymposta taivaan, - vainoa Juppiterin paetessa, kun vallasta luopui: 320 - tää suvun raan, levinnyt mikä olj mäkilöill' yleville, - yhtehen liitti ja sääs lakiloita ja maan Latioksi - kutsui, rannoillamme kun näillä hän turvassa piili. - Vuos'sadat nuo, jotk' kultaisiks teki hallituksensa, - vierivät: näin tyvenessä hän rauhassa kansoja johti, 325 - kunnes turmeltunut vähitellen ja huonompi aika, - tappelun raivo ja aarteiden himo seurasi tuota. - Nyt tulivat Ausonien parvet, Sikanien heimot, - muuttipa nyt nimenkin useammin Saturnian seutu. - Seurasivat kuninkaat, iso-ruumihikas, raju Thybris, 330 - josta me sitt' Italot Tiberin joellen nimen saimme; - entisen, mut totisen nimens Albula hylkäs. Mun maasta - pois ajetun isien, meren ääriinkin samovaisen - Sallima kaikenvoipa ja onneni pakkosa Luoma - näillen mailien vei, mua äitini, nymfan Karmentan 335 - peljättävät arist' aanat ja näiden luoja Apollo." - Tuskin nää nimes, alttarin kun, edeten, osottaa ja - portinkin, jota Rooman kansa nyt Karmentalaiseks - kutsuupi Karmentan kunniaks, entisen Nymfan, - onnea ennustaneen; sill' Aeneadain tulevaista 340 - hän jaloutta ens' ennust ja Pallanteon ylevyyttä. - Metsän sitt' aimoisen, Romulus uros min pakopaikaks - määräs, ja jäisen Luperkalin näyttää kallion alta; - näin on Lykaion Pan nimitettyn' Arkadien tapaan. - Myöskin näyttävi Argileton kiro-metsän ja paikan 345 - kautt' opastaa, selitellen murhasta vierahan Argon. - Vie sitt' Tarpeijon, Kapitolionkin mäkilöille, - kullast' mi hohtavat nyt, mut synkkinä korpin' olj ennen. - Arkoja kauhistutti jo nyt maamiehiä seudun - kammo ja nytkin jo törmää, korpeakin kamoksuivat. 350 - "Lehdossa täss' eräharjulla tään", -- nimeää, "mäen asuu - haltia yks, -- on tietämätöntä -- ken; Arkadilaiset - Juppiterinkin luulevat nähnehen, kuink' useasti - mustaa kilpeä puisti ja oikeall' yllytti myrskyn. - Täss' parin linnan näet erisuunnille antavat muurit, 355 - näet ruhajoukon ja muiston merkkejä entisten miesten. - Tään isä Janus ja tuon teki linnan Saturnus; on ollut - Jänikulon nimi tällä, Saturnian mut nimi tuolla." - Keskenähän puhellen majahan nämät köyhän Evandron - astuivat sekä siellä ett' täällä he ammuvan karjan 360 - Rooman huomasivat toriloill', upeoill' Karinoilla. - Kun majahan ehittiin nimeää: "Tähän suojahan astui - voittaja Alkldes, -- hänet tää hovi vastahan otti. - Rohkene, vieras, halveksia' varat siekin ja näyttäy - haltian vertahiseks, ett'et köyhältä paljoa vaadi!" 365 - Virkki ja sitten hän majan ahtahan vei katos' alle - kookkahan Aeneaan sekä tään hajotettujen lehtein - päällä ja afrikalais-ohon taljalla nukkua suopi. - Laskeup' yö, maan kätkien tummien siipiens' suojaan. - Vaan Venus, säikähtynyt sydämest' emo ei ihan syyttä 370 - uhkasta Laurentoin, metelist' isostai levotoinna - Vulkano-puolisolleen puhellen koruvuotehell' alkaa - näin sekä lausehillaan jumalaista hän lempeä loihti: - "Kun sodallaan kuninkaat argolaiset saarsivat Troijaa - syystä ja linnan sortunehen vihollis-tuli poltti, 375 - auttamahan polosii en pyytänyt enk' asekertaa, - taitosi töitä, kun, en sua, armahin puoliso, turhaan - vaivoja mie näkemään halunnut 00, vaikkapa sangen - suuresti velkaunnut olenkin Priamon pojillen ja - Aeneaan usehin olen itkenyt onnettomuutta. 380 - Suomasta Juppiterin Rutulein jo he pääsivät rantaan. - Siis samanen anoen tulen sun tehovoimalta pyytään - äitinä aseita pojallen. Nereon tytär onhan, - onhan Tithononki puoliso liikuttaa sua voinut. - Kas, mitk' yhtyvät kansat! Kaupungit sekä portit 385 - suljettuaan, hiovat tuhoks kalpoja heimollisillein." - Näin nimes haltiatar; käsivarsillaan lumivalkein' - arvelevaa poveaan veti lämmintä kohden. Hän oitis - tuntevi entisen leimun ja mielusa lämpönen tunki - ain' ytimiins' ast' ja voivutetuin läpi luittensa kiisi; 390 - niinkuin ukkoisen puhetessakin leimaus piirtää, - välkkyellen valollaan, tulisen vaon pilvihin joskus. - Kepposestaan iloten, sulons tunteva puoliso huomas - voittanehens. Isä nyt nimeää ikilemmelle nöyrtyin: - "Miks haet syit' etähält'? Mihin on minuhun sinun uskos 395 - poistunut, haltiatar? Jos moinen ois surus ollut, - niin olis silloink' oikein ollunna Teukroja auttaa, - ellei kaikenvoip' isä eik' olis Sallima Troijan - tuominnut, -- Priamus vuos'kymmenet viel' pysynyt ois. - Vaan nyt jos sotahan käkeät, jos aikehes tuo on, 400 - min vain taidostain sekä huolestain lupaella - voin, mitä raudasta tai metallin sulatuksesta vainen - saan, min voi tuli, palkeet, -- sen olet saapa. Sä lakkaa - voimistas, anoen, epäellä!" Sen lausuttuansa, - soi halutut sepäykset ja rauhallist' unost' etsi; 405 - vaipuen puolison rinnalle hän levon soi jäsenilleen. - Sitte kun vietetyn yön kesk'mailla jo alkavi hoiva - karkoittaa unosen, kun ensinnä vaimo, joll' onpi - pakkona kehräellen elättää vähän tuottavan työn kautt' - itseä, kiihdyttää tult' tuhkahan vaimentunutta; 410 - liittäen työllensä yötä hän harjoittaa valoss' soihtuin - piikoja uurahast' työss', ett' puolison vuodetta voisi - siviänä säilyttää sekä pieniä lapsia hoitaa: - eip' tulen haltiakaan nyt myöhemmin aikoa tuota - pehmeält' vuoteeltaan ylös kapsahtanut sepän töihin. 415 - Aeolian ja Sicilian rantaman vieressä nousee - saar Lipare, tulivuorista korkea tupruavista: - paukkuu rotko sen alla ja Kykloopein tulen syömät - Aetnankin ukurat sekä voimakkaast' alasilla - kalkkuvan kuullahan iskut ja viuhahtavan teräsraudan 420 - raudan raan sulatusarinoissa, kun ahjossa liekki - hehkuvi. Vulkanon koti. Vulkanilais-nimi maallai. - Tännepä nyt tulen haltia korkeast' taivahast' astui. - Rautaa kalkuttaa Kykloopit onkalossansa - Brontes kuin Steropes, jäsenilt' alastonki Pyrakmon. 425 - Juur käsillään oli muodostumass' ukonnuol osittain jo - kiilloitettuna, joit' isä kaikelta taivahalt' usein - paiskovi maihin, -- mut osa viel' oli keskeneräisnä. - Myös raetten satehen kolm'joukkoa, ves'satehenki - kolmet yhdistivät, tulen hehkuvan kolme ja tuiskun. 430 - Julmiakin salahmoita ja pau'anneen pelotusta - työhön liittelevät, -- vihan vainoavain väläysten. - Muu'alla Martillen sotavaunut ja kiitävät pyörät - laitetahan, joill' yllyttää urohot, hovit taistoon; - kilpeä aimoisaa, sekä myös asehet tylyn Pallaan 435 - kilpahan kiillottivat nämät, kyymois suomuja, kultaa, - karmeita punotuit', jumalattaren rinnassa itsee - Gorgoakin, joka pääss' sivallussaan silmiä mulkoi. - "Kaikki ne pois! Hylätkäät", ääns, "syrjähän aljetut työnne, - Aetnan Kykloopit, sekä huomatkaat tämä tarkkaan! 440 - Tehtävät on asehet uroholle. Nyt voimat on tarpeen, - nyt kädet joutuisat, koko taitonnekin kyky tarpeen! - Pois hidastus hylätkäät!" Eik' ääntänyt muuta, kun kaikki - joutuummin käsiks käivät ja työn jakoivat tasasesti. - Vellinä velluvi vaski ja kultametallikin, rauta 445 - haavoja tuottava ahjossaan avarassahan läikkyy. - Valmistavat ison kilven, -- suojaks Latinojen kaikkein - peitsiä vasten, -- ja seitsemän kertaiseksi sen laittaat - raut'levyst'. Toisetpa palkeill' liehtoen ottavat, antaat - tuulta ja muut vetehen taas kastavat tirskuvan vasken; 450 - moukarilyönneistään alasillen kiikkuvi luola; - tahdilleen nuo voimakkaasti vuorottamalla - paukuttavat sekä vahvoin pihdin kääntävät tönkkää. - Taatto Vulkanus kuin näit' Aeolon rannalla puuhaa, - Evandron matalast' majastaan herättää valo armas, 455 - aamuinen herättää katon harjalla lintujen laulu. - Nousevi vanhus ja sitten ruumihins viitalla verhoo, - tyrrhenilais-sidenauhoill' anturat jalkahan pauloo. - Kiinnitti myös olaltaan sivulleen tegelaisenki miekan, - vaan vasemmall' olalleen pani yllehen pantterin taljan. 460 - Koirat, kumpikin vartia, kynnykselt' ylevältä - eessähän julkottaa, oman kulkien herransa kanssa. - Vierahan Aeneaan majahan erityisehen urho - astui, muistellen puhettaan, luvattuu apuansa. - Eip' Aeneaskaan ylösnousnunna myöhemmin yhtään. 465 - Tuon oli seurassa Pallas ja tään kera kulki Akhates. - Yhdyttyään kätt' antavat, istahtavat majan keskeen; - tehtyä sen, tarinaa vapamielistä nauttivat sitten. - Ensin näin kuningas: - "Suurin Dardanien päämies, en, säilyessäs sun, 470 - Troijan löytymist' enk' isänmaatanne voitetuks myönnä; - niin ison arvonne suhteen meil' ovat taistelun auksi - voimamme pienoiset. Tuolt' Tuscien sulkevi virta - täält' hätöttää Rutulus, asehill' edess' vallimme helskäin. - Vaan sull' aimoisten sukujen sekä suurien valtain 475 - joukot ma liitteä aijon, min onnesi oottamaton suo - keinoks: sä juuri kun Salliman kutsumana tulet tänne. - Ei ylen kaukana täält' on vanhoillen perustettu - louhill' Agyllinan toripaikka, joss' Lydian kansa - muinoin kuuluisa sodastaan asuks vuorill' Etruskein. 480 - Tuotapa kuuluisaa kuningas Mezentius sitten - julmalla aseitten pakon vallalla hallitsi pitkät - vuodet. Miks' kertoisin jumalattomat murhat ja julmat - hirviön työt? Jumalat, sen kostote häll', omilleenki! - Yhdistellyt se on eläväin kera kuollehet ruumiit, 485 - liitellen käsihin kädet, kasvoihin näöt yhteen - vaivataksensa ja tiukkuavii verestään sekä visvast' - näin kamalass' syleyksessä hengen heittohon piinas. - Kansapa nyt väsyen vihoviimein hulluhun raivoons, - piirittää asehillaan niin hänen kuin kotins myöskin, 490 - surmaa tään toverit sekä polttaapi palatsinki; - tappelun aikana tuo pakohon Rutulein aromaille - kiipas ja ystäväns Turnuksen avun löys asehista. - Syystäpä raivoillen siis nousi Etruria kaikki, - vaatien rankaisuun kuningast' sodall' alkanehella. 495 - Näille sun Aeneas tuhansille ma johtajaks annan. - Sillä jo nurjailee koko rannalla tihjöjen laivain - miehet ja liikkehell' lippuja vaatii; vaan ikä velho - estävi ennustaen: 'Oi nuoriso oiva Meonein, - vanhojen miesten kukka ja arvo, jotk' oikea harmi 500 - vei sotahan ja Mezentius syyllänsä kiihotti kostoon; - ei ole Italolaiselle sallittu niin ison kansan - voittaa, vaan saa johtajat kaukaa.' Etruskilainen - väk asettuu, peläten jumalain varotuksia, tälle - kentälle. Airuita minun luo sekä valtion kruunun 505 - valtikkoneen lähettää its' Tarkho ja jättävi merkit - leirihin, ett' tulisin Tyrrhenoin valtoa ottaan. - Vaan mua vanhuutein hidas, kylmä ja vuosista verkka, - vallasta kieltää, on urotöihinki myöhähköt voimat. - Poikaan' yllyttäisin, jos ei emons oisi Sabinost', 510 - ellei tää osaks ois isänmaans. Sie, jonkapa Onni - vuosille, heimollekin hymyää, jota Sallima vaatii, - toimehen käy, Teukroin, Italoink' ole urhosin päämies! - Sulle mun Pallaksen sitä paits, mun lohtuni ynnä - toivoni liitän, että sun johdattaissasi sotaa, 515 - Martin toint' tukalaa kokemaan, näkemään sinun töitäs - tottuis ynn' esivuosist' ett' oisit häll' ihanteena. - Arkadilais-ritarii parisataa hälle mä annan, - miehistön valitun: nimessään Pallas saman verran." - Tuskin olj nää puhunut, kun katselivat ajatellen 520 - Aeneas, Ankhisen poika, ja kelpo Akhates: - ois useat tukaluudet huolettaneet sydäntänsä, - ellei ois Venus seijas-taivahalt' antanut merkin. - Sillä nyt aavistamatt' ylä-ilmasta välkkyen leimaus - tulj jyristen sekä äkkiä syöksyvän näyttihe kaikki, 525 - tyrrhenilaisenki torven räikkinä ilmassa soivan. - Tutkelevat: ain' uudestaan jyry kauhea kuuluu. - Aseita, se'espaikalta taivaan, pilvien kesken, - poudassa kiiltelevän näkevät sekä helskyvän toisiins. - Muut sydämessään hämmästyvät, mut Dardanon urho 530 - tunteepi jyrinän jumalattaren, äitinsä, enteeks. - Hän nimeää: "Oi ystävä, sie älä tutkia huoli, - tuo mink' kohtalon aanana ois; mua kutsuvi taivas! - Tään lupas haltiatar emo antaa merkiksi mulle, - jos sota puhkeisi, tamineita Vulkanonki tuoda 535 - aukseni ilmojen teitä. - Voi mikä kurjillen Laurentoillen tuho uhkaa! - Kuinka sa syys sovittaa saat, Turnus! Kuin monet aaltois - all' urosten kypärät sekä kilvet ja ruumihit huuhtoo - saat, isä Thybris! Käyköhöt vain sotahan, lain rikkoin!" 540 - Kun oli nää sanat lausunut, nous sialtaan ylevältä; - ensin Herkuleksen kytevii tult' alttariloita - hän virittää, vähäsii Penateita ja eilistä Larii - hilpeenä anoen; valituit' tavan jälkehen lampait' - uhraapi nyt Evandrus ja Troijan nuoriso myöskin. 545 - Laivojen luo sitt' täält' tovereit' tavataksensa lähtee; - heidän hän luvustaan, sodan jotk' olivat tovereinaan, - kelpoja kunnoltaan valitseepi; muut vesitietä - jäljestä seuraavat, samoten vähittäin alavirtaa, - tietoa viemähän Askanioll' isäst' ynn' asioista. 550 - Teukroill' aikovillen Tyrrhenien kentille suodaan - ratsut. Läks jalo Aeneas, min leijonan talja - verhoo keltainen kokonaan helokynsistä kiiltäin. - Äkkiähän vähän kaupungin läpi lentävi maine, - Tyrrhenien kuninkaan urosten nyt lähtevän rantaan. 555 - Pelvosta kartuttavat lupauksia äidit ja kulkee - vaaraa ennemmin pelko, mi suurentaa sodan uhkaa. - Taatto Evandrus sitt' erovan kätehen ruvenneena - itkusta kyllästymättään lausuvi näin halaellen: - "Jospa mull' oi kuluneet sois Juppiter jällehen vuodet, 560 - jommoinen olin kuin sotarinnan ma Praenesten luona - ensinnä kaasin ja voitettuain kasan kilpiä poltin, - kun kuninkaan Herilon kädelläin minä Tuonehen työnsin. - Kolmet henkeä hälle Feronia äitinsä antoi - syntyissään -- kamalaa! Mun taistella kolmasti täytyi, 565 - kolmasti kaataminen olj; kaikkipa sittenki hältä - henkensä tää käsi katkas ja yht' useat asehet riist. - Empä mä ois sulosest' eronnut halauksestas koskaan, - poikani, eikä Mezentius naapuri ois tätä päätä - pilkannut koskaan, niin monet miekalla julmahan surmaan 570 - syösten ja niin usean urohon telottain seastamme. - Vaan te, o ylhäiset, jumalain sinä johtaja, suurin - Juppiter, armahtakaat, anon, arkadilais-kuningasta; - kuulkaatten isän toivomukset: jos tahtonne ompi - Pallaan säilyttää minullen, jos Sallima säästää, 575 - hengissä jos hänet näen sekä luokseni saapuvan jälleen, - niin elämää anon, niin joka vaivan tahdon ma kestää: - vaan kovall' onnella jollakin jos, oi Sallimus, uhkaat, - sallittakoon jo nyt, nyt tukalan elon päätteä, kunnes - on epätietosna murhe ja on tulevan epävarma 580 - toivo, kun sua, rakas poikani, mun elon ainutta riemuu - voin sepäellä, ett'ei joku synkempi viesti mun rintaa - haavoittais!" -- Nää lausehet juur erotessansa taatto - virkki ja palveliat majahan väsyneen pojes auttoi. - Mut jopa läks avonaisista porteista ritarjoukko: 585 - Aeneas esimmäisien keskess', Akhateski kelpo, - sitten Troijan muut ylimykset ja keskellä joukon - Pallas viitassa kuin koreoiss' asehissansa nähdään: - niinkuin Okeanon veden kastama nostavi Kointäht, - -- mink' yli muiden tähtien suosiipi Venus tulta --, 590 - taivaallen pyhät kasvot ja haihduttaa syvät varjot. - Seisovat valleilla arat äidit ja katsoen tuhkan - pilveä seuraavat, väkeään vask'kiilteleväistä. - Nää lehon kautta, mist' oikasutie lähimmittäin saattaa, - matkustavat asehissaan. Nousee huuto ja parveen 595 - käytyä saa hepojen kapiot jymyhyn tomukummun. - Caeriton jäävilun virran luona on jylheä korpi, - laajalti uskonnoll' isien pyhä: vuorien vierut - tuon rajottaa joka puolta ja kuusien vehreä korpi. - Silvanoll' entisten Pelasgein sanotaan pyhitelleen 600 - lehdon ja juhlan niittyjen, karjankin jumalalle; - nuo esimmäisn' asuneet on Latinoin maa-alueilla. - Tään lähitienolla Tyrrhenineen salapaikkahan Tarkho - leirihin käynyt olj: ylevält' ylängöltä sen nähdä - saatettiin koko joukko, mi taajeni kenttiä pitkin. 605 - Tänn' isä Aeneas, sotahan valittunsakin joukko - saapi ja, uuvuttuaan, hepojaan sekä itseä hoitaa. - Vaan Venus haltiatar sulokas lomitsen yläpilvein, - lahjoja kannellen tuli; tää erälaaksossa poikans - kun etähäll' erillään joen viivästävän tykön' äkkää, 610 - lausuupi nämät lausehet, tullen vastahan hälle: - "Siin' ovat nuo luvatut, minun mieheni taidolla tehdyt - lahjani: Laurentolaisia sie kopeoit' älä pelkää - kutsua taisteluhun heti, poika, äl' urhoa Turnoo!" - Näin Cytherea lausuttuaan halas poikuettaan ja 615 - hohtoiset asehet pani tuon etehen ala tammen. - Tää iloten jumalattaren lahjasta, kunniastaankin - moisesta ei voi kyllästyy tähystellessä tarkkaan - kaikkea: ihmettelee sekä kääntääpi käsissänsä - töyhtökäst', aimoisaa kypärää, joka kuultavi tulta, 620 - miekkaa turmaista', vask'kankeeta sotapaitaa, - kookasta, veren karvaista kuni on panupilvi - päivää vasten, kun tuo kimaltain kumottaa etähälle; - myös sekotusmetallista ja kullasta säärystimeltään - sorjia, peistä ja kertomatont' ihan laitosta kilven. 625 - Siin' Italoin osat olj, suvun Roomankin iloretket, - tuntien tarkoin ennusteet, ajatkin tulevaiset - piirrellyt tulen haltia; siin' koko Askaniuksen - jälkeen nousevan heimon ja taistellut sodat kaikki. - Laittanut olj virumaan viheräisessä luolassa Marsin 630 - hirmuisen suden; tään nisien luo myös pari poikaa - loikovat leikitellen, elatusemoaan imeskellen - pelvotta: tuo taapäin kenokaulansa kääntäen kumpaa - vuorottain hyväjää sekä heidän ruumista nuolee. - Rooman tään lähellen ja Sabinojen naisien ryöstön 635 - penkilt' teaatterin ynn' ilonäyttelyst' aimosan Cirkon - liittänyt olj sekä äkkiä oudon, kiihtyvän taiston - Rooman kuin Tatius-ukon närkkähän Kureksen kesken. - Sitten nuo kuninkaat lopetettua keskenäns taiston - Juppiterin älttäreiden luon' asehissa ja kantain 640 - maljoja seisoivat, rakentain, sian uhraten, liiton. - Tuostapa ei etähäll' palasiks rajusat hevot Metton - raastivat (-- oisitpa Alban mies pitänyt lupaukses!); - miehenki valhekkaan sisälmyksiä viskovi Tullus - metsähän tuossa ja kosteat orjantappurat verta 645 - tiukkuvat. Tarkvinion ajetunkin käski Porsenna - ottamahan sekä julmalla saarrolla ahdisti linnaa; - puolustamaan vapauttaan Aeneaan suku riensi. - Suuttuvan muotoiseks sen ja uhkaavanki sä oisit - nähnynnä, sillan ett' hävittää on rohjennut Kokles, 650 - murtaen kahlehens' ett' kymin yl' läks Kleelia uimaan. - Kuppurallaan Tarpeijon linnan vartia seisoi, - Manlius, temppelin eess' ylevää Kapitooliot' puoltain; - viel' Romulon hovin oljet äsken leikatut kattoi. - Täälläpä kaakattain hopeainen ankkakin lensi 655 - kultaisess' etisessä ja julkais gallien matkan: - Gallit saapuivat läpi metsän ja ottivat linnan - synkkyyden sekä varjosan yön hyvin peittoa käyttäin - heill' oli kullan keltanen tukka ja keltaset vaatteet; - hohtavat raitaisist' takistaan sekä valkosta kaulaa 660 - kiertävät kultaset vitjat ja kullakin kaks alppilaista - keihästä kädess' säihki ja ruumeitaan isot kilvet - peittivät. Tanssivatkin Saliot, alastoinna Luperkot - myssyne viiksineen sekä taivolta puonnehet kilvet - kalkutellut oli; kaupungin läpi uhreja veivät 665 - vankkuriss' sorjissa hurskahat äidit. Täält' etähälle - liittääpi Manalan majat, Tuonenki korkeat portit, - myös rikosten kuritukset ja ruhtoa sun, Katuma, - uhkaavan kiven alle ja Raivotart' kauhistuvaisen; - hurskahat taas erilleen: näill' antamahan lait Katon. 670 - Näiden keskessä olj avaran meren, myrskysän hahmo - kultanen; vaan meri valkosna vaahtosi myrskyäväisnä, - ringissä myös delfinit hohdokkaat hopeasta - pyörtelivät, meren tyrskyä halkoen purstohinensa. - Keskessään vask'laivaston, sodan Aktialaisen 675 - huomaa: järjestetyss' sotarinnass' sä nähnynnä oisit - kiehuvan Leukaten kaiken ja kullasta kiiltävän laineet. - Tappeluhun vei keisari Augusto tääll' Italoita, - kansan, senaatin, Penaattein kanss', yleväin jumalainkin, - korkeall' keulalla seisten; tään ilosill' ohimoilla 680 - kiils pari leimua, vaan ylipääns' isän nähtihin tähti. - Toiselta suunnalta tuulin ja muin' jumaloine Agrippa - johtaa korkeena väkeään: sodan ylpeä merkki - kiiltävi päässä nyt täll', alusten anastuksesta, -- kruunu. - Barbarijoukkoin täält' Antonius kirjavin asein, 685 - -- jok' Itämaan väen voittanut on sekä poutasan rannan, - Aigypton, Itämaan väen myös mukanaan etäsimmän - Baktran tuopi ja seuraa -- kauhu! -- Egyptistä vaimo. - Yhtehen syöksivät kaikki ja vaahdottivat meren kaiken, - pyörrellen ulappaa etähäis-alusten kokin, airoin. 690 - Saapuivat merellen; merell' uiden luulisit irti - kiskottuin Cykladain tahi vuorien syösnehen yhteen: - niin torikeuloist' taistelevat jätinmoisista miehet. - Tappura-soihtuja käellä ja keihästen lentosta rautaa - kylvetähän: punertuu meritaistost' Neptunuksen kentät. 695 - Keskessä valtiatar väkeään kotimaisella kutsuu - kalkkaloll' eikäpä hän näe viel' takoaan pari kyytä; - kaikenlais-jumalain imehet sekä haukkuv' Anubis - vasten Neptunusta, Venusta sekä vasten Minervaa - taistelevat. Mars tappelun keskustassapa riehuu 700 - rautahan kaivertu sekä ilmassa hirveät Kauhut - viittoineen revityin', iloten myös kulk Erimieli; - tuot' Sodan haltiatar verisin rusikoinensa seuraa. - Näitäpä katsoen joutsen jännitti Aktiolainen - pilvist' Apollo: säikähti tästä Egypti ja Indot, 705 - kaikki Arabialaiset, Sabaeotki läksivät karkuun. - Myös kuninkaatarkin mukahaisilla tuulilla nähtiin - purjehtivan, levittää komennettuans kaikki jo purjeet. - Tuon tulevaisesta kuolosta kalvenneen sodan keskeen - tehnynnä olj tulen haltia myrskyn ja Luotehen huostaan 710 - suoden, mut vastassaan iso ruumihisen, surevaisen - Niilin, aukasevan syleään, koko viitalla kutsuin - tummahan helmahans lannistetuita ja virtansa mutkiin. - Vaan Caesar kolm'kkertaisess' iloretkessä kulkein - Rooman muureihin, jumalill' Italoin iki-uhrin 715 - sääsi ja kolmesataa pyhästöö mitä suurinta laittoi - linnahan. Raikuivat ilost', tanssista, leikistä tiet nyt, - kaikissa templeiss' on emojoukot, kaikissa uhrit; - maall' alttareiden eess' vasikat makas uhria varten. - Muhkean Febuksen tuo kynnyksellä nyt istuin 720 - tutkivi kansojen lahjoja, kynnyksille ne ylpeill' - antaen: pitkänä sarjana astuvat voitetut kansat, - kieliltä kuin asehilta ja vaattehiltaan monenlaiset. - Paimenten suvun tässä ja vyöttömät Afrikalaiset, - täss' Lelegat, Karat sekä joutsikkaatki Gelonit 725 - Vulkano tek; jopa tyynemmin kulkivat Eufraten aallot, - myös inehmoist' etäsimmät Monnit ja haarova Rheini, - vallattomatki Dahaet sekä juonikas sillall' Araxes. - Näitä hän Vulkanon yhä kilvessä, lahjassa äidin - ihmeht ja, tietämättään asioist', ilotsee kuvioista; 730 - heimonsa sitt' olalleen osat, heidänki mainehen nostaa. - - -Viitteet: - -V. 9. Diomedes, kuuluisimpia Troijan sodan urhoja, muutti sodan -jälkeen Etelä-Italiaan (Apuliaan), jonne perusti Argos Hippion nimisen -kaupungin, jonka nimi sitten muuttui Argyripa'ksi sekä vihdoin -nykyiseksi Arpi'ksi. - -V. 83. Kolmasti tulee Aeneidissä puhutuksi "valkeasta emäsiasta -valkosine porsahineen virran rannalla" merkkinä, mihin kaupunki -(Alba-Longa) oli perustettava. - -V. 103. "Amfitryon pojalle", nim. Herkuleelle. - -V. 119. "Nämät". nim. sanat. - -V. 130. Evander y.m. johtivat sukuperänsä Elektrasta, Atlaan -tyttärestä: samoin Aeneaskin johti sukunsa Atlaan toisesta tyttärestä -Maijasta. -- Nimi Evander, syntynyt kreikkalaisista sanoista, merkitsee -suomeksi: hyvämies. - -V. 146. Daunus oli Turnon isä. - -V. 157-158. Herkules vei mukanaan Hesioneen, Laomedon tyttären ja -Priamon sisaren, Kreikkaan sekä antoi hänet Salaminin kuninkaalle -Telamonille puolisoksi. - -V. 276. Poppelia sanotaan "kakskarvaseksi" sentähden, koska sen lehdet -ovat toiselta puolelta tummemmat kuin toiselta. Poppeli oli Herkuleelle -pyhitetty. - -V. 285. Saliot, joita Noman säännön mukaan piti olla 12, olivat Mars'in -pappeja. Heidän nimensä johtuu lat. sanasta "salire" = hypätä, koska -heidän tuli tanssia Mars'in kunniaksi määrätyissä juhlakuluissa. - -V. 291. Herkules valloitti Troijan ja tappoi sen kuninkaan Laomedontin -siitä syystä, koska hän ei täyttänytkään Herkuleelle lupaustansa, antaa -tälle Trosin hevoset, kun Herkules oli pelastanut hänen tyttärensä -Hesionen. -- Eekhalian taas Herkules hävitti siksi, koska sen kuningas -Eurytus kieltäytyi antamasta tyttärensä Iolen Herkuleelle puolisoksi. - -V. 293. "Kaksruumihit", s.o. Kentaurit, joiden ruumiin ylä-osa oli -ihmisen, mutta ala-osa hevosen muotoinen. - -V. 294. Hylaeus ja Folos oli kahden Kentaurin nimiä. -- -Kreetalais-peikko oli hirveä härkä, minkä Herkules ei tappanut, kuten -Vergilius otaksuu, vaan toi elävänä kuningas Eurystheylle. - -V. 296. Tuonen vahti = Kerberus, jonka Herkules ryösti Manalasta ja toi -maanpinnalle. - -V. 298. "Näky mikään", minkä Herkules näki Manalassa. - -V. 322. Nimi "Latium" johtuu lat. sanasta lateo = olla peitossa, -lymyillä. - -V. 343. "Luperkalin", nim. luolan. Nimi Luperkal, -- jonka arvellaan -johtuvan lat. sanoista lupus = susi ja arceo = estää ja joka siis -merkitsisi "susien estäjää". -- oli metsän jumalan ja karjan suojelian -Panin lisänimi, samoin kuin hän myös nimitettiin Lykaiolaiseksi erään -Arkadian vuoren Lykaion mukaan (kreikk. sana "lykos" merkitsee sutta). - -V. 345. "Argileton" (= Argon kuoleman) lehto sai nimensä erään -argivolaisen Argosen murhasta siellä siitä syystä, kun Evanderin -alamaiset varoivat tään väjyvän Evanderin henkeä. - -V. 346. Evander todisti viattomuuttansa Argon kuolemaan. - -V. 347. Tarpeijo oli vuoren jyrkänteen nimenä, mistä kuolemaan tuomitut -pahantekijät syöstiin alas. - -V. 354. Kilpeä puistellen, tärisyttäen luultiin Juppiterin saavan -ukonilman aikaan. - -V. 358. Janikulon mäelle oli Evanderin linna rakennettuna, josta sitten -Rooma levisi muille (6) kummuille. - -V. 361. "Karinoiksi" kutsuttiin Rooman komehinta kaupunginosaa. - -V. 383. Nereon tytär, merenneito Thetis pyysi ja sai Vulkanolta aseita -pojallensa Akhilleelle. - -V. 384. Tithonon puoliso Aurora sai myös Vulkanolta aseet Memnon -pojallensa (Aen. I, 489). - -V. 479. Agyllan kaupungin perustajat olivat Pelasgeja, mutta tulivat -siitä karkoitetuksi, kun Lydialaiset siirtolaisina kuninkaansa -Tyrrhenon johdolla sinne saapuivat. Siitä lähtein sai kaupunki -nimekseen Caere. - -V. 533. "Mua kutsuvi taivas!" nim. sotaan. - -V. 553. "Helokynsistä" s.o. kullatuista kynsistä "kiiltäin." - -V. 626. "Siin'" nim. kilvessä olivat Roomalaisten tulevaiset kohtalot -kuvaeltuna. - -V. 631. "Pari poikaa", nim. Romulus ja Remus. - -V. 635. Kun Roomassa oli naisista puute, panivat he toimeen -kansanjuhlan (cirkusleikit), johon kutsuivat Sabinolaisia vieraiksi. -Juhlan parhaillaan ollessa, karkasivat Roomalaiset silloin pahaa -aavistamattomien, aseettomien Sabinolaisten päälle ja ryöstivät heidän -naisensa. Tästä syntynyt sota päättyi siten, että osa Sabinolaisia -yhdessä kuninkaansa Tltus Tation kera muutti Roomaan asumaan. - -V. 642. Alba-Longalainen Mettus Fuffetius, Roomalaisten liittolainen, -oli tehnyt salaliiton Rooman vihollisten kera ja meni tappelun aikana -vihollisten puolelle. - -V. 646. Porsenna, Etrurian kuningas, koki sodalla pakottaa Roomaa -ottamaan taasen kuninkaaksensa Tarkvinius Superbon (= "Ylpeän"), jonka -Roomalaiset olivat ajaneet pois hänen väkivaltaisuutensa tähden. - -V. 650. Kun kerran, piirityksen aikana, Roomalaiset täytyivät, -hyökkäyksen tehtyänsä, paeta ja Etrurialaiset heitä ahdistivat jo ihan -kintereillään, pelastuivat he vain siten, että Horatius Kokles kääntyi -sillalla yksin taistelemaan vihollisia vastaan ja taisteli niin kauan -kunis Roomalaiset ehtivät purkaa sillan hänen takanansa, jonka jälkeen -hän hyppäsi Tiberin virtaan ja ui omiensa luo. -- Kleelia, joka yhdessä -muiden roomalaisneitojen kera oli Porsennan panttivankina, pakeni ja ui -Tiberin yli Roomaan: Roomalaiset lähettivät hänet Porsennalle takaisin, -mutta Porsenna lahjoitti kunnioituksesta hänelle vapauden. - -V. 652. Manlion, kun oli Tarpeijon linnaa vartioimassa, saattoi -ankkojen kaakatus havaitsemaan, että Gallit yrittivät yöllä päästä -linnaan, jolloin hän ajoi heidät takaisin. - -V. 663. Saliot oli Marsin ja Luperkot Panin pappeja. - -V. 664. "Taivolta puonnehet kilvet", joita oli 12, olivat Salioin -vartioittavina. - -V. 668. Katilina, eräs roomal. senaattori, oli v. 63 e.Kr. koettanut -saada Roomassa kapinan aikaan ja siten anastaa itselleen vallan. - -V. 670. Kato oli tapainsa puhtaudesta ja yksinkertaisesta elämästään ja -hehkuvasta isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen. - -V. 675. Tästä värssystä alkaen kuvailee Vergilius Aktion tappelua -v. 31 e.Kr., jossa Augustus voitti vallasta hänen kera kilpailevan -Antonion sekä tään liittolaisen ja rakastetun Kleopatran, Egyptin -kuningattaren. Sen tappelun jälkeen, missä Augustus voitti varsinkin -taitavan meripäällikkönsä Agrippan neuvoilla, sai Augustus rajattoman -vallan Rooman tasavallassa. Agrippa sai, ansiojensa palkinnoksi, kantaa -laivankeuloja kuvaavilla koristuksilla kaunistettua kruunua (korona -rostrata'a). - -V. 692. Cykladat ovat saaria Egean meressä. - -V. 696. "Valtiatar", nim. kuninkaatar Kleopatra. - -V. 697. Aktion tappelun jälkeen, välttääkseen vankeutta Roomassa, antoi -Kleopatra pari kyytä purra rintaansa. - -V. 698. Anubis oli egyptiläinen epäjumala, jolla luultiin olleen koiran -pään, mutta ihmisen ruumiin. - -V. 712. Koko viitalla liehuttaen, ikäänkuin peittääkseen lapsiansa sen -suojaan. - -V. 725. Lelegat oli eräs pelasgilainen heimo Kreikassa ja -Vähä-Aasiassa. -- Karat = Kaarialaiset Vähästä-Aasiasta. -- Geloonit -olivat kotoisin Ukrainista Dnieperin rannoilta. -- - -V. 727. Morinit asuivat Belgiassa. - -V. 728. Dahaet olivat eräs skythialainen kansa Kaspian meren rannoilta. --- "Juonekas sillalle", s.o. ylen tulviva virta Araxes Armeniassa. - - - - -YHDEKSÄS LAULU. - -Sodan alku. - - -Ainehisto. - -Aeneaan poissa ollessa lähettää Juno Irin yllyttämään Turnoa sotaan -Troijalaisia vastaan, jota kehotusta Turnus oitis noudattaa (1-32). -- -Kun Troijalaiset, Aeneaan käskyn mukaan, olivat vetäyneet muurien -suojaan, päättää Turnus polttaa heidän laivastonsa (33-76). -- -Berekyntia muuttaa, Juppiterin luvalla, laivat yhtä moneksi meren -immeksi (77-122). -- Turnus rohkaisee tästä ihmeestä hämmästyneitä -Rutuloita, näyttäen, että laivojen poiston kautta on jumalatar tehnyt -Teukrojen paon mahdottomaksi. -- Teukrot saarretaan (123-175). -- -Nuorukaiset Nisus ja Euryalus, havaittuaan että eräällä suunnalla -vihollisten leirissä olivat nuotiot kyyntyneet, tarjoutuvat Teukrojen -päälliköille lähtemään airueina Aeneaan luo; tarjous otetaan ilolla -vastaan ja suurien lupausten ja hartaiden toivotusten seuraamina he -lähtevät matkaan (176-313). -- Telotettuaan vihollisleiristä monta -nukkunutta Rutuloa, pääsevät he jo metsään, mutta, kohdattuaan -vihollis-parven ja jouduttuaan ilmi Euryalon saaliiksi saadun kypärän -välähyksen kautta, joutuvat siellä perikatoon (314-449). -- Rutulot, -aamulla vahinkonsa havaittuaan, pistävät Nison ja Euryalon päät -keihästen neniin sekä kuljettavat niitä Teukrojen näkyvissä; Euryalon -äidin murhe (450-502). -- Tappelu alkaa; Rutuloin taistelu kilpien -katos'alla; tornin kaatuminen (503-589). -- Askanius ampuu -tyhmänylpeän, kerskuvan Remusen, mutta saapi Apollolta käskyn, -jättämään sota miesten työksi (590-663). -- Jättiläiset Pandarus ja -Bitias aukasevat portin, surmaavat monta siihen ryntäävätä vihollista, -mutta saavat surmansa Turnuksen kädestä, joka päällepäätteeksi, porttia -suljettaessa, tulee erhetyksestä teljetyksi kaupunkiin (664-759). -- -Sitten kuin Turnus oli pannut suuren verisaunan kaupungissa toimeen, -täytyy hänen, ylivoiman ahdistamana, vähitellen perääntyä virralle -päin, johon hän vihdoin hyppää ja uipi väkensä luokse (760-818). - - -_Turnus; Nisus ja Euryalus; Pandarus ja Bitias_. - - Vaan sill'aikaa kuin nämät toimitetaan salomailla, - taivahalt' Iriksen lähettääpi Saturnia Juno - rohkean Turnon luo. Ukon Pilumnon lehokkaassa - lyylimä-laaksossa silloin istumahan osui Turnus. - Hällepä on rusosuin nimennyt Thaumantias näitä: 5 - "Turnus, toivovallen mitä ei jumaloist' olis kenkään - sallia rohjennut, sen myöns sull' onnekas hetki. - Aeneas toverit, sotaleirin ja laivaston jättäin, - läksi Evandron valtiohon ja Palation maille, - kaupunkeihinkin Korython etimmäisihin pyrkein 10 - lydialais-maamoukkia läks kivottaan sotaleikkiin. - Miks hidastat? Johan on hevot, vaunutki hankkia aika! - Pois koko vitkailus! Mene, lyö sekasortohon joukot!" - Virkki ja taivaallen pyräht lentohon laukuvin siivin, - lennolla leimahuttain ison kaaren pilvien alle. 15 - Nuoripa mies hänet tuns sekä tähtiin päin käden kumman - nostaen lausehillaan täten seuraa erkanevaista: - "Iris, taivasten sulo, ken sinut pilvistä mulle - maallen laittanut on? Mist' tää niin hohtava loiste - äkkiä nous? Avauntuvan näen minä keskeltä taivaan, 20 - taivolla tähtiä näen samovan. Moist' ennettä seuraan, - kenp' oliskaan sodan vaatija!" -- Näin nimeten joen luokse - astaht ja ammentaen sen kalvosta vettä hän paljon - pyyntöjä laitteli ilmoihin, jumaloill' lupaellen. - Vaan jopa läks avonaisille kentillen koko joukko, 25 - kirjavilt' tankeiltaan, hevosilta ja kullalta kiiltäin. - Messapus etujoukkoja joht, jälimmäisiä taasen - Tyrrheuksen pojat, vaan väen keskustaa komens Turnus, - keikkuellen asehiss', yleten väestään koko päältään: - nää samos aivan kuin tyvenest' ylenee syvä Ganges 30 - seitsemäst' tyynestä lähteestään tahi kuin vetäyntyy - aimosa Niil takasin ketomailta ja uumahans siirtyy. - Tällöin äkkiä tupruavan kuni tuhkasen pilven - Teukrot huomaavat ketomailla ja nousevan kalveen. - Tornilta vastaiselt' esimmäisenä huutavi Kaikus: 35 - "Miehet, ohoi! Mikä parvi se synkkänä pilvenä vyöryy? - Aseihin heti! Tuokate keihäät! Muurille nouskaat! - Saapumass' on vihamies!" -- Ryminällä siks suurella porttein - taakse Dardanidat vetäyntyen täyttävät muurit. - Näinp' eroten asekuntoinen oli käskenyt heille 40 - Aeneas: sill'aikaa jos joku sattuis vaara, - ett'eivät sotarintoa laittais, kentälle lähtis, -- - leirissä oisivat vaan hakien varustuksien suojaa. - Siis ehk' kamppailuun viha, kunnia yllytti käymään, - kuitenki sulkevat porttinsa kiinni ja täyttävät käskyt, 45 - tornien suojuksess', asehiss' odottain vihollista. - Turnus kun kiireissään hitahan oli jättänyt joukon, - kahdenkymmenen ratsastajan kera oottelematta - linnalle sai: tään Thraakian valkois pilkukas ratsu - toi sekä kultaista kypärääns koristelj puna töyhtö. 50 - "Ken kerallain vihollist' esimmäisn' on vainossa, miehet? - Hei!" -- nimeää sekä sylkyttäen syöks ilmahan keihään - tappelun alkeeksi kupeellen ja kentälle kiitää. - Huudolla vastaavat toverins sekä julmasti ärjyin - seuraavat, imehdellen Teukrojen arkoa mieltä, 55 - ett'eivät kedon tanterellen eik' taistohon miehet - käy, vaan leirissä piilevät. Kiivahast' täältä ja sieltä - ratsain aukkoa etsiskelee se ja muuria tutkii. - Niinkuin lampaitten navettaa susi nuuskivi täyttä, - kun ulisee ometan luon', nähtyähän satehet ja 60 - myrskyissäät, sydän yöll', -- emäns luona mut määkivät vuonat - suojassa; vimmoissaan tää julmana, hurjana telmii - vastoin varjelluita, kun pitkällinen nälän tuska - kiihtyy äkkiähän, kun tään janoaa kita verta: - näinpähän Turnollakin viha syttyy, leiriä, linnaa 65 - tutkiessaan, juur näin ytimensäkin harmista kiihtyy, - arvelless' sisähän miten pääsis ja millinen keino - teljetyt Teukrot sais alangolle ja kentälle saattais. - Laivaston, mikä leirin vieressä kätkössä piili, - vallilla piiritetyn sekä virrankin syvängöillä, 70 - kimppuhun käy, tovereitaan karskeja käskien polttoon: - tuimana leimuavan kätehen sitt' ottavi soihdun. - Toimehen käyvät: Turnon läsn'olo kiihdytti heitä; - turmiosoihduin siis koko nuoriso nyt varustautuu. - Nuotiot raastetahan: valoaan pikimäist' tulisoitto 75 - luo, tulen tupruttaiss' sysikkään tuhan tähtiä kohti. - Haltia ken, sano oi Runotar, niin hirveän roihun - poistaa voi? Ken niin ison loimon laivoilt' estää? - Vanha jo on tapaus, mut aina sen kertovi maine. - Silloin kuin frygilaisella Idan vuorella laittoi 80 - laivoja Aeneas, käetess' samota ulapalle, - kerrotahan Berekyntia-äidin Juppiterille - suurelle nää sanat lausunehen: "Suo, poikani, mulle - armahall' äidilles anomuksens, kun valtahan pääsit! - Mull' oli mäntyinen salo, ainiahan rakastettu; 85 - metsä se linnan huipulla olj ja mun lyylimäpaikka, - vaahtera rankoiltaan sekä tummilta kuusilta synkkä: - dardanolaiselle nää urollen, kun laivoja puuttui, - mielesti soin, mut nyt levotont' iso huol murehuttaa. - Pelkoni poista ja tään suo pyytävän äitisi voivan, 90 - ettei tuulispää hajalleen sais näit' eli myrsky. - Onneksi olkohon noill', ett' töyryillämme ne tehtiin!" - Hällepä vastaa poika, mi maailman tähtiä kiertää: - "Oi mitä pyydätkään, emo? Tai mitäs etsit sä noilla? - Voisiko kuolevien käsin laittamill' laivoill' antaa 95 - ainainen olemus? Epävarmoja vaaroja voisko - turvassa Aeneas tuta? Moinen kell' ois jumaloista - myönnetty valta? Mut kun pysyneet ovat loppuhun, joskus - tultua ausonilais-satamiin, mikä tuulilta säilyi, - päällikön Dardanojen mikä toi Laurentojen seutuun, 100 - hahmon turmehuvan otan niiltä ja nää meren laajan - teen jumalattariks, että ne niin kuni Nereon Doto- - tai Galatea-imp' aaltoa vaahtoavaa povin halkois." - Näin nimes, vannoen sen stygiläisen veljensä virran - kuin myös pihkasta loimottavain, syväkuilujen rantain 105 - kautta ja vannomallaan vapisuttaa kaiken Olympon. - Päivä se sallittu nyt lähestyi, jopa ehtivät Onnen - määräämät ajat, jolloin äitiä Turnuksen vääryys - muistutti estämähän vihityist' aluksistansa liekin. - Tällöin kummallinen näkimet valo häikäs ja nähtiin 110 - koitosta liihottavan yli taivaan penkerepilven - Idan kuoroineen; sitt' aivan hirveä ääni - taivolta raikuen Teukroin kuin Rutuloin väen huumas. - "Teukrot, älkäätten varustaiko mun laivoja puoltaan, - älkäätten sotahan ruvetko; meren ennenpä polttaa 115 - kuin pyhät puut voi Turnus! Olkaatten vapahat ja - muuttukaten meren neidoiks!" Näin emo käski ja kaikki - katkasevat nopeaan alukset sitehens satamassa: - nuo delfinien laill' upottain kokat laimingin pohjaan, - kätkeyvät sekä niin moneks muuttuvat -- ihmekäs kumma -- 120 - hahmoks impyehen, kuin mont' oli vaskista keulaa - rannalla seisonut ennen ja kiitävät täst urannolle. - Mieli täst' äimistyi Rutulein, Messapuski itse - säikähti korskuissa hevosten sekä vuo Tiberinki - seisahtuu, käheäst kohaten palajaa ulapalta. 125 - Mut ei rohkeamielisen Turnon lannistu uljuus; - mieliä hän kivottaa vain sen uhemmin, toruenki: - "Teukroja uhkaa nää imehet; näin Juppiter itse - ainoan turvansa luovutti heilt'; ei keihoja, tulta - tarvinneet Rutuloin! Näin on meri suljettu heiltä 130 - eik' paon toivoakaan oo; maailmast' osa toinen - teljetty on, vaan maa käsissämm'; asehiss' italoisten - kansain niin monet on tuhannet! Ei haltia-enteet, - joist' Frygiläiset niin kehuvat mua kauhista yhtään! - Kyllin on onnellen, Venukselleki suotu, ett' Teukrot 135 - pääsivät Ausonian elomaille. On mullakin arvat - vastahiset, -- hävittää rikoksellista kansoa miekoin, - ryöstetyn puolison vuoks; ei koske Atridoja yksin - tuo suru eik' sotahan vain Spartalla oikeutt' ollut. - -- Onhan mut kerranki hukkua kyllin? -- Kyll' olis ollut 140 - entinen synti, ett' inhonut ois sydämens koko naisten - heimoakin. Tään vallin ja estetten ojanmoisten - luottamus rohkaisee, vähän kuolosta suojelemalla, - Teukroja viel. Mut eivätkös varustuksien Troijan, - Neptunon käsin tehtyjen, liekkihin sortuvan nähneet? 145 - Teistä ken, maan valiot, siis lähtee muureja kangin - murtamahan sekä mun kera pelkurileirihin hyökkää? - Vulkanon tamineit' en kaipaa eik' tuhat laivaa - tarvita Teukroja vasten. He liittohons saakohot vaikka - kaiken Etrurian! Ei pimeytt' eik' Palladionkaan 150 - varkautt' arkaa, linnan vartioston telotusta - tarvitse peljätä; emm' uvehen pimiään lymy vatsaan; - päivällä, julkisest on paras saartaa liekillä muurit. - Teenpä mä etteivät Danaoin ja Pelasgien kanssa - luulisi taistelevans, joit' ehkäsi kymmenen vuotta 155 - Hektor! Te siis nyt, kuin osa parhain päiväst' on mennyt, - iltaisin ilomiell', asiat hyvin tehtyä, miehet, - ruumista holhoilkaat sekä taistohon valmihit olkaat!" - Portteja vahtimahan yövartiollaan tämän jälkeen - Messapoll' uskotahan sekä muureja liekillä saartaan. 160 - Neljäpätoist' Rutuloin asemiestä nyt muurien vahtiin - arvotahan, kutakin joist' taas sata urhoa nuorta, - purppuratöyhtöiltään sekä kullasta loistaen, seuraa. - Vuorottain, eroten, nämät vahti ja nurmella loikoin - viiniä appoivat vask'maljoja kallistamalla. 165 - Nuotion leimutess', yön näin vartiajoukk' unetonna - leikissä viettääpi. - Muurilta katselevat tätä Teukrot, kun varustustaan - miehittävät: varovasti he joutuun portteja sitten - tutkivat, keskenähän varustuksia sillottavat ja 170 - korjaavat tamineita. Mnestheus ja tuima Serestus - kiirehtivät, jotk' Aeneas isä hetkenä vaaran - miesten johtajiks ynn' asiain esimiehiksi määräs. - Pitkin muureja nyt koko joukko, ens vaarasta arpoin, - vahtivi vuorottain, mitä kunkin vahdittavan' on. 175 - Porttia vahtaamass' on Nisus, Hyrtakon poika, - taisteluss' urhein; tään nopeain vasamain sekä peisten - taitavan Aeneaall' oli laittanut metsän-imp' Ida; - kumppaninaan oli Euryalus, jota ei somemp' ollut - Aeneadaist' ykskään, asekkaist' ei Dardanidaista; 180 - nuoruuden kevät niin verevytti sen kasvoja vielä. - Toistensa ystävin' olj he ja yhdessä riensivät taistoon, - yhdessä silloinkin molemmat oli vahtina porttein. - Nisus ääns: "Jumalatkos juohtavat tään halun mieleen, - Euryalus, vai kiihkonsakos jumalaks joka ainoon 185 - muuttuvi? Nyt sotahan tahi rohkenemaan isonmoista - mieleni innostuu, lepohon eik' tyynehen tyydy. - Näetkö sä kuin Rutulot ovat tulleet huolettomiksi? - Nuotiot tuikkelevat himeäst: unehen he ja viinaan - vaipuivat sekä laajalti seutu on hiljaan. Kuules 190 - arveluain ja mun nyt kohoaa mikä mielessä miete: - Aeneaan haentaan isät kaikki ja kansakin vaatii - miehiä laittamahan, jotk' veisivät tarkkahan tiedon. - Jos mitä pyydän he sull' lupajais (-- sill' on teon maine - kylliksi mull' --), aliten mäen tuon minä voivani luulen 195 - löyteä tien Pallanteon linnoituksia kohti." - Hämmähti Euryalus, ison kunnian kiihkosta syttyin, - sitt' toverilleen näin puhelee heti haltiokkaalle: - "Kartteletkos urotöittesi sie toveriks mua, Nisus? - Vai sua vaaroihin täänmoisihin laskisin yksin! 200 - Ei mua niin sodantaitava kasvatellunna Ofeltes - taattoni, korjattuaan minut argivolaisien kauhuin, - Troijanki vaivojen keskeltä; enk' ole kestänyt kaikki, - Aeneast' uromielt' enk' seurannut kovass' onness'? - On ylenkatsomahan elon tässäkin rohkeutt', ett' tuon 205 - kunnian kaihoamas elollaan hyvin ostavan luulis!" - Nisuspa näihin: "En mitenkään pelännyt sinust' tuota; - väärin se ois! Ei! Niin tosin kuin mua Juppiter suuri - voittoon auttakohon tahi ken hyvähän tätä silmin - suosivin katsoo! Vaan kuten moisess' on vaarassa usein, 210 - jos joku haltia tai osumus mua kommelukseen veis, - jäämähän soisin sun: ikäs on elohon sopivampi. - Oispa ken, laahattuaan minut tappelust' tai rahall' ostain, - maahan mun kätkisi; tai jos tuon tavan kieltäsi Onni, - peijaiset tekis pois-olevalle ja kaunistas haudan. 215 - Enk' emolles sois ollani niin syvän, haikean murheen - syynä, ku ainoastaan sua niin useoist' emoloista - seurata rohkes, huolimataan majast' oivan Acesteen." - Vaan tämä: "Turhaan sie sepität nyt vain verukkeita, - sill' ei horjuillen minun mieleni asjasta luovu. 220 - Lähtään vaan!" -- nimeää. Heti vahteja nostatti. Nuopa - astuvat vuoroonsa sijahan; vaht'paikkansa jättäin - hän kera Nison jo lähtee etsimähän kuningasta. - Kaikkia murheitaan nyt muut elokkaat unellansa - mailla jo viihdyttivät sekä rintansa unhotti vaivan: 225 - Teukroin päälliköt mut etevimmät ja miehistö uljas - valtion tärkeimmist' asioist' oli neuvottelussa, - mik' olis tehtävä, ken sanan Aeneakselle veisi. - Seisovat keihäihin nojaten sekä kilpiä kantain - keskellä leirityksen avomaata, kun Nisus ja myöski 230 - Euryalus anovat esillen heti laskettavaksi; - häiriön kannattavan asiansa. Ensin Julus - kiirehtiväiset kohtas ja Nisuksen lausua käski. - Hyrtakon poika nyt näin nimes: "Kuulkaat suosivin mielin, - älkäätkä, mitä kerromme, punnitko vuottemme jälkeen, 235 - Aeneadat! Rutulot, unehen sekä viinihin voipuin, - vaikenivat, sopivan kuin kepposeks keksimme paikan, - miss' merenpuolisen portin luona tie hajauntuu; - sielläpä tupruavat sysisauhua nuotiot kyynneet - tähtihin. Jos, koettaaksemme onnea, sallitte mennä 240 - Aeneaan hakuhun Pallanteon linnahan meitä, - kanss' erän tään näetten koht' aimoisan verilöylyn - jälkehen saapuvamm'. Ei petä meit' tie kulkiessamme; - sill' erälaaksojen notkossa metsästys-kulullamme - näimm' esikaupungin sekä tunnemme kaiken jo virran." 245 - Täss' ijältään ijäkäs sekä vuosilta vanha Aletes: - "Oi isänmaan jumalat, yhä joiden vallass' on Troija, - ettepä kauttaaltaan suo Teukrojen joutua hukkaan, - kun tätä mieltä ja tuot' uroutta jo nuorille soitte!" - Näin nimeten halajaa sekä kumpaisen kätehen sitt' 250 - otti ja, kyynelten näölleen heruessa, hän virkki: - "Miehet, minkäpä palkinnon teill' ansion jälkeen - antaa voisimmekaan urotöistänne? Muist' ihanimman - teille jo soi jumalat avussanne; mut varmahan myöskin - palkitsee hyvä Aeneas sekä nuor ijältänsä 255 - Askanius, joka ei tätä ansiot' unhota koskaan!" - "Teille mä, joll' isän on palauksessa ainoa turva", - jatkaa Askanius, "nimess' suurten Penaatien, Nisus, - Assarakon, Larin, iki-Vestanki temppelin kautta - vannon: min verran on onnea taikkapa toivoa mulla, 260 - uskon ma huostaanne, takasin isä vain hakekaatte, - että mä taas hänet näen, hänen saarnata vaurion minkään. - Maljaa kaks ihan hopeista sekä korkokuvaista - annan, jotk' isän' otti, Arisban voitettuansa, - kolmijalan parin myös ja talenttia kultasta kaksi, 265 - muinaismaljan, sidonilainen min lahjotti Dido. - Vaan jos Italian osus valtikan voittaen saamaan - taattoni halttuunsa sekä heittäis saalihist' arpaa: - näitkö sä millinen olj hepo Turnon ja mill' asehilla - kullasta hohdellen kulk? Kilven ja purppuratöyhtöt 270 - nuo osaksen' otan juuri, jo nyt sun lahjasi, Nisus. - Kahdesti kuus sitä paits isä kaunisten äitien antaa - henkejä, vankejakin sekä näiden kaikk' asehetki; - tuohon, mit' on kuninkaalla Latinolla maata, mä liitän. - Vaan sinut, jonk' elämää ikän' noudattaa lähemmältä, 275 - sun minä, oi jalo poika, jo kaikesta mun sydämestän' - ystäväksein otan, kaikkien kohtalojen' osaveikoks. - En sua paits mitäkään mun valtani arvoa nauti, - enk' sodast', taistosta päätä, mut ain' sinuhun enin uskon - töiss' sekä keskusteluiss'." Hänellen näin lausuvi vastaan 280 - Euryalus: "Mua päiv' ei ykskään vois urotöihin - löytää innottomaks; sen vain sanon: myöntäköhön tai - vastahan käyköhön Onni! Mut kaikkia lahjojas ennen - yht' tätä vain anon: on Priamon ikiheimosta mulla - äiti, jot' ei kova-onnista lähtemäst' estänyt kanssain 285 - Ilion maa eik' myös kuninkaankan' Acesteksen linna. - Vaarasta tietämätönnä täst' tään minä jäähyvästittä - heitän jälkeeni; sill' yö todistaa sen ja myöski - sun kätes, etten voi emon itkua kesteä. Vaan sä - lohduttaos surevaa, sitä pyydän, ja jäänyttä korjaa! 290 - Tään sinust' toivon mun suo kera viedä; sitt' ilosemmin - kaikkihin vaaroihin menen!" Täst' Teukroin sydän heltyi, - kyyneltä vuodattamaan, erittäinkin kelvon Julon; - Sill' isäns rakkauden ajatus hänen liikutti mieltään. - Sitten näin nimeää: 295 - "Kaikki, mit' oiv' yrityksesi ansaitsee, lupajan sull'. - Äitiksein hänet teen; nimi vainen hältä Kreusan - puuttuva on ja sun moiseks saannista suodahan hälle - ei vähä kunnia. Seuratkoon mikä kohtalo hyvään - työtäsi, -- vannon pääni ja sen, mink' kautt' isän' ennen 300 - vannoi: sulle ne, mitk' lupasin asiain menestyissä, - nuo samat jää emolles, suvulleski, jos kuolisit heiltä!" - Itkien näin nimeää sekä riist' olaltaan heti miekan - kultaellun, mink' ihmehen laill' oli tehnyt Lykaon, - Gnosi, ja sen somahan kätk norsunluisehen huotraan. 305 - Mnestheo Nisoll' leijonan pörheäkarvasen taljan - suo, mut vankka Aletes tään kera raut'lakin vaihtaa. - Lähtevät koht' asehissaan; näitä, kun läksivät, kaikki - ukkojen, miesten ynn' ylimysten saattavi joukko - portille toivehillaan. Nyt myös ihanainen Julus 310 - kuntoa miehellist' osottain sekä huolt' yli vuotten, - saatettavaks isälleen heill' uskoi paljon, mut tuulet - kaikki ne haihduttavat kuni sauhun pilvihin hukkaan. - Lähtien kaivoksien yli käyvät ja yön pimeässä - saapuvat leirihin nää vihollisten, ens usealle 315 - surmaksi koituen. Nurmelle siell' unehen sekä viiniin - nukkunehiks näkevät sekä rannalla pystyssä vaunut, - miesten uinoavan ratasten, asetten sekä ohjain, - viininki lekkerien pariss'! Ens nimes Hyrtakon poika: - "Euryalus, rohetaanpa nyt! Käydäänpäs käsin asjaan. 320 - Täss' on tie! Sinä, ett' takoamm' ei vois joku nostaa - kättänsä turmaksemme, nyt vahdi ja tirkistä tarkkaan! - Tässä ma aukkoa teen sekä raivaan tien avaraksi!" - Näin nimeten hän hillitsi äänens ja miekkoineen käi - Rhamnekseen kopeaan koht'; tää yleväll' aluksellaan 325 - loikoen korskaili povestaan syvimmäst' unissansa; - arvolta tää kuningas olj ja Turnon tietäjä mieluin, - vaan ei ennustuskykyns surmaans saattanut estää. - Palveliaa kolm, jotk' oli nukkunehet asehissaan, - tappaa, myöski Remon asekantajan luont' orittensa 330 - yllätetyn ajajan pään nuokkuvan lyöpi hän miekoin. - Sitt' erittää pään herrankin sekä jättävi ruumiin - sätkelemään verissään. Tään tummaa hurmetta huuruu - niin alunen kuten maakin. Myös Lamyron sekä Lamon, - nuorenki Serranon, joka holvaellut oli vallan 335 - juur sinä yön', -- ehon muodoltansa ja paljohon viiniin - untunehen: oi onnellinen, jos hän koko yön sen - holvaellut olis herkeämätt' ihan aamuhun asti! - Niinkuin lammasläävässä nälkänen leijona riehuu, - kun sitä vaivaapi kova puute: se raastavi purren 340 - pehmyttä rintaa, kauhistunutt', ärähtähi verisuisna: - moist' oli Euryalon telotustyö, näinpä hän kiihtyin - raivoo, alhaisimman kun rahvahan keskessä surmaa - Fadon, Herbeson, Rheton kuten myös Abarin muut - aavistamatta, mut Rheton valvonehen sekä nähneen 345 - kaikki, kun arkana hän ison tynnyrin suojassa piili: - kuitenkin sysäs tään kohotessa, hän miekkansa kaiken - rintahan tään sekä sen hänen hurmehestaan purppuraisna - pois vetäs: henkensä heittää hän veren kanss' ylenantain - kuollessa viiniä; tuo salamurhaa kiivahast jatkaa. 350 - Messapon tovereittenki luokse jo sai, näki jossa - nuotiot tuikkelevan tukalasti ja lieatut ratsut - rauhassa laidunta käyvän, kun lyhyeen täten Nisus, - -- sillä jo lii'oin tään tapon kiihkossa viettyvän huomaa - "Laatkaamme!" -- nimeää. "Meill' uhkaava valo koittaa. 355 - Kyllin jo rankaisimm'; auk tie vihollisten on kautta." - Urhojen kauttaaltaan hopeaistamineita he paljon - jättävät, maljoja, mattojakin, kudelmalt' ihanoita. - Euryalus Rhamneen silat, kultaishelmisen vyönki - otti, min ennen olj rikas tlburilais-Remulolle 360 - Caedikus lahjoittanut, kun pois olevan kera yhtyi - liittohon. Kuollen tuo sen kannettavaks pojalleen soi, - mut tään kuoltua sen Rutulot sotasaalihiks saivat; - turhaan nuot anast tää, ylevill' orillensa ne kiintäin. - Messapon komean kypäränkin, töyhtöltä kauniin 365 - päähänsä laski. Sitt' erjeten leiristä pääsevät turvaan. - Vaan sill' aikaa ratsastajain etujoukko Latinon - linnasta kulki, kun muu osa leirissään odott' aikaa, - vastaust' Turnollen takasin kulettain kuninkaalta, - kolm'satanen sotamiestä ja näitten johtaja Volski. 370 - Nää jopa sai lähemmäks varustuksia astuen leiriin, - tiell' etähällä kun Euryalon vasempaan pujahtaivan - huomaavat; kypäräns yön hälvenevän hämärässä - pettää unhottaneen, välähtäin sätehistä. Se turhaan - ei näky mennytkään, mut jo joukosta huutavi Volski: 375 - "Miehet seis! Miks kuljetten? Asehissa ket' ootte? - Minnekkä matkanne on?" Häll' ei tule vastaust' yhtään, - vaan salohon pakohon pyritään, yön etsien turvaa. - Tietyillen urillen ritarit siks kääntyvät vastaan - sieltä ja täältä ja sulkevat vahdeillaan ulospääsyn. 380 - Metsä olj, pensahistaan sekä tammista laaja ja synkkä, - min tiheät kutiskot jokapaikassa täytti ja missä - kaitainen ura joht palasten epäselvien kesken. - Euruyalust' erämaan pimennot sekä raskahat saaliit - estävät, arkuuskin hänt' eksytti oikealt' tieltä. 385 - Nisus jo pääs, vihamiehet jo, mieletön, olj sivunnunna, - albalaisetki seudut, mitk' nimens myöhemmin saivat - Albasta; nyt kuninkaan ne Latinon olj karjojen maina. - Kun pysähtyi sekä pois olevaa toveriins' haki turhaan: - "Euryalus, mihinkäs sinut seutuhun, onneton, heitin? 390 - Minnekkä lähden?" Taas koko eksyttävän salon tietä - kulkevi hän sekanaista ja oijeti huomatut jäljet - tutkivi taas palaten, vaeltain saloss' äänettömässä. - Kapsetta kuuluvi vain hepojen sekä merkkejä miesten. - Eik' kulunutkaan aikoa paljon, kun huuto jo kuului, 395 - kun näki Euryalon, johon nyt käsiks käi koko joukko, - yön sekä paikan eksyttämään, äkinnäis metelistä - häimertyneesen ja turhaa vastustust' yrittäivään. - Min tekis? Kuinkapa tai asehilla mill' auttoa voisi - ystävätään? Vai syöksyisk' itsekin miekkojen keskeen 400 - kuolemahan, soman kuoleman etsien haavojen kautta? - Oieti voimakkain käsin sylkyttelee vasamaansa, - katsellen ylös kuuhun ja näin nimeää rukoellen: - "Auttaos, haltiatar, läsn'ollos nyt hädässämme, - tähtien kaunistus, Lation salojenki sä turva; 405 - jos isä Hyrtakus alttarilles jotakin mua ennen - lyylinyt on, jos näit' its' oon lisännyt eräteiltä, - templihis jos ripustin näit' tai panin pielihin pyhiin: - parvea häiritä suo, kautt' ilmojen peitseni ohjaa!" - Äänsi ja ponnistaen koko voimalla paiskasi keihään; 410 - keiho se lennellen yön halkaisee sumuloita, - sattuvi Sulmonin selkähän takaapäin sekä siellä - murtuvi, varsin särkynehin lävistäin sydämen tään. - Syöksyvi hän verivirtaa purskuttaen sydämestään, - jäähtyen, sätkellen erokamppailuss' ohimoitaan. 415 - Katselevat joka suunnalle. Tuo utalampana tästä - toisen taas vasaman ihan korvansa juurelta paiskas. - Kun hätiköivät, taas Tagus'en molempiin ohimoihin - viuhahtain tuli keihäs ja aivoihin puhastuihin - lämpöisnä takertui. Rajuaa tyly Volsk näkemättä 420 - keihään paiskelijaa, kera minkä hän vois käsin käydä. - "Saatpahan sie verivirrallas edes maksoa mulle - surman kumpasenkin!" -- nimeää sekä paljahin miekoin - Euryalust' tavottaa. Mut nytkös vauhkona Nisus - pelvosta parkaisee eik' kauempaa lymyhynsä 425 - malttanut jäädä tai ison tuskans' kärsiä voinut: - "Mie olen tehnyt sen, mua vastahan kääntöte miekan, - oi Rutulot, koko vilppi on mun; ei rohjennut mitään - tää eik' voinunna; vannon sen taivaan tähtien kautta; - onnetont' ystävätään hän lii'aksi lempinyt vain on!" 430 - Tämmöistä nimes hän; mut voimalla syösty jo miekka - tunkeutui läpi kyljen ja puhkasi valkosen rinnan. - Suistuu Euryalus, jäseneit' ihanoita kun pitkin - vuotavi hurme, kun hartehill' laskihe hervoton kaula: - niinkuin purppura-kukkainen, min aatra jo nyhti, 435 - kuihtuen kuoleutuu tahi raukeepi unikukka, - latvansa nuokuttain, sade kun sitä sattuvi painaan. - Keskehen mut Nisus hypähtää sekä Volskia yhtä - pyytävi olletikin, ain' Volskihin vain tähystääpi. - Sen luo pakkauneet vihamiehet sieltä ja täältä 440 - estävät hänt'. Tää ahdistaa yhä iskien säilin - säihkyvin, sinnes kuin Rutulon sen parkuvan suuhun - töytäs ja kuollessaan vihamieheltä katkasi hengen. - Ystävän hengettömän yli kuoleman haavasta sitten - suistuvi hän, näin vihdoin vaipuen tyynehen kuoloon. 445 - Miekkoiset molemmat! Jos voi mitäkään minun laulu, - ei ikimuistostaan teit' aik' ole poistava koskaan, - kunnekka Aeneaan suku vallitsee Kapitolin - vahvoa vuorta ja kunnekka on Italoin isän valtaa! - Voittanehet Rutulot anastettua riistan ja saaliin, 450 - kuollutta Volskia nyt valitellen leirihin veivät. - Olj suru leirissäkin, kun kuolleheks löysivät Rhamneen - niin monen muun ylimyksen surmansa saanehen kanssa, - Serranon sekä Numan. Ruumisten, puoleksi kuollein - miesten luo iso joukko nyt saapui, joss' vereksestä 455 - murhasta huurusi maa sekä vaahtosi virtana verta. - Tuntevat saaleita omikseen, komean kypäränki - Messapon, -- silat nuo niin suurella vaivalla saadut. - Vaan jopa maillen taas ihanaa valoaan sirotellen - nousee, Tithonin kultais-vuotehen jättäen, Koitar: 460 - päivän jo paistaissa, valollaan asiat kerittäissä - Turnus kiihoittaa sotahan, asehissa jo itse, - miehiä: itsekukin kokoaa vask'paitaset joukot - taistohon, kiihottaen monenlaisin mainehin kostoon. - Kiinnittävät myös (hirveä nähdä!) peitsien päihin 465 - Nison ja Euryalon päät; suurella huudolla noita - sitte he seurasivat. - Aeneadat urokkaat vasemmallen puolelle muurein - järjestävät sotarinnan, sill' oikean suojeli virta; - vahtien kaivannoit' avaroita he synkkinä seisoo 470 - tornien huipuill': liikutti heit' urosten ivatut päät, - tunnetut liiankin, kun ne tiukkuvat mustoa visvaa. - Kautt' aran kaupungin sill' aikaa siivekäs Maine - kiitää kertomahan sekä Euryalon emon korviin - ehtivi. Tuostapa koidon luist' eros äkkiä lämpö, 475 - sukkulat kirposivat käsistään kutomuksensa purkain. - Kiitääpi katalainen ja oihkaten naisehikkaasti - muureillen väen keskehen syöksyypi hajahapsin - hurjana ens: ei miehiä tää eik' vaaroja eikä - keihoja muista, täyttää mut valituksilla taivaan. 480 - "Täänk' sinust', Euryalus, näen vain? Vai sie minun myöhän - vanhuuden tuki näin minut yksin jätteä taisit, - julmuri! Eik' hätihin edes moisihin lähtenehelle - jäähyvästiks katalaa emoaan puhutell' ole suotu! - Oudolla maalla sa, voi, Lation verikoirien, lintuin 485 - saalihiks jäit virumaan! Sua en, emos, haudata saanut - juhlallisest enk' sulkea silmäs enk' haavojas pestä, - verhot' en vaatteella, mitä päivät ja yöt hätimmästi - joudutin, naisekkait' asettain surujain kutomalla. - Minnekä saan? Jäsenet mikä maa sekä silvotut raajat, 490 - runnotun ruumihin säilyttää? Tuonk', poikani, mulle - itsestäs vain suot? Tätäkös merin, maisin ma etsin? - Surmatkaat ma, jos säälitte yhtään, keihonne kaikki - paiskatkaat minuhun, Rutulot, minut tappaen ensin, - tai, jumalain isä valtias, armahda sie, sysätkös tää 495 - vainottu pää, vasamallasi paiskaten, Tuonelan maille: - kosk'en muuten ma voi lopettaa katalaa elämääni!" - Tuostapa itkustaan sydän heltyi, synkeä kuului - kaikilta huokailus: lamauntuvat taistohon voimat, - raueten ratk. Surun kiihottajan sen Idaeus ja Aktor 500 - Ilioneyn komennosta ja haikeast itkevän Julon - tempoavat, käsillään hänet korjatakseen majahansa. - Torvenpa hirmuinen torahdus remahtain etähältä - raikuvi, seuraapi jota huuto, mist' taivaski kaikuu. - Volskit ryntäävät rivittäin, katon kilvistä tehden, 505 - koettavat miehittää kanavoita ja muureja murtaa. - Muut sisähän yrittää, tikapuillaan muurille nousten - heikkona miss' sotarint' oli, miss' väen harvalukuisen - keskestä paistavi päivyt. Kaikenmoisia Teukrot - keihoja paiskovat noihin ja häätävät pois kovin nuijin 510 - suuressa taistelussaan opin saanehet linnoa puoltaan. - Myöskin vierittävät ylen suuria paasia, jos ehk' - murtaa takasivat katetun sotarinnan: mut kaikki - koitokset kestävät nuo, ivaten tiheän katon alla. - Eivätpä kestäkään, kun nyt ulospistävän louhen, 515 - hirmuisen ison Teukrot syöks, sitä vierreltyänsä: - tää musertelj Rutuloit' avaralt', asehittenki peitteen - murskasi. Eip' enähän Rutulot halunneet katos'alla - taistella kauemmin, mut muurilta nakkausneuvoin - pyytävät karkoittaa. 520 - Muualla päin näöltään kamalaisna Mezentius honkaa - huiskutti etruskilaist', tult' tupruavaa lähetellen. - Messapus, hepojen masennuttaja, poika Neptunon, - muuria murtaapi, komentaa varustuksille portaat. - Teit', oi Kalliope, anon, auttooten runoseppää, 525 - mitkäpä miekalla nyt telotukset ja kennelle Turnus - surmaksi sai? Manalaank' urohista ken toisensa laittoi. - Kanssani kertoelkaat sodan verrattomat tapaukset; - sillä te muistatten, jumalattaret, voittekin muistaa! - Korkea siltasa torni olj, laaja milt' olj näköpiiri, 530 - tärkeä paikaltaan; tätä kaikk' Italot koko voimin - pyytävät valloittaa sekä kaikella voimalla syöstä; - Teukrot puolustavat sitä louhein lohkarehilla, - paiskoen peitsiäkin yhä akkunareijistä tihjäään. - Ensiinnä nyt kytevän tulisoihdun viskasi Turnus, 535 - seinillen virittäin tulen; vahvasta tuulesta tuopa - lautoihin leviää sekä kärventäen ovet jäytää. - Säikähtyneet sisällään hätiköi sekä koettavat turhaan - välttää onnettomuutta. Kun pakkauvat peräyntyin - puolehen siihen, miss' ei palanut, niin painosta torni 540 - äkkiä syöks sekä räiskeellään jyrähdyttävi taivaan. - Maahan paiskatahan puol'kuolleina, musertuissa - hirveän joukon: nää vasamiins' lävistyivät ja noitten - rintoja runteli hirret. Tuskinpa vainen Helenor - kuin Lykus säilyivät, joist' olj ihan nuori Helenor. 545 - Meonilais-kuninkaalle Licymnia orjatar tään olj - synnyttänyt salass'. Sitt' asehiss' evätyissä sen Troijaan - laitti; häll' olj sapel kirkas ja puhdas, maineheton kilp. - Tää kun Turnuksen tuhanten näki keskessä itsens, - rintaman täällä ja tuolla Latinoja vahtoamassa, 550 - kuin peto, metsästäjäin tiheän rivin piirittäessä, - peitsiä vastahan raivoelee sekä, surmansa tieten, - ryntävi ynn', yli keihästen hypäten, samoaapi: - nuoripa mieskin näin vihollisten keskehen hyökkää - kuollakseen, miss' astalojen tihein oli parvi. 555 - Paljoa sukkelamp' olj jalaltaan Lykus; tää vihollisten - keihästen valitsen paeten pyrk vallille, koettain - yllättää kädellään toveritten tarttua käteen. - Takaa tuot' ajaen vasamoins, näin ärjyvi Turnus - saavuttaessa häll': "Luulitko, houkkio, voivasi meidän 560 - karttaa sie käsiämme?" -- ja riippuvahan heti tarttui - kiinni ja muurilt' tään ison lohkarehen kera tempas: - aivan kuin jänösen tahi joutsenen valkearuumiin - Juppiterin aselintu kun käyrihin kynsihins koppaa; - tai karitsan navetasta kun martialais-susi ryösti, 565 - jot' emä määkien kaipaa. Nyt jokapaikassa nousee - huuto: he hyökkäävät sekä hiekalla täyttävät hautaa; - muut tulisoihtuja leimuava katonharjalle heittää. - Ilioneys kivilöillä ja suurella lohkolla vuoren - portille saavan Lucetion surmas, kun tulta se kantoi; 570 - Emathionin Liger, Korynaeonpa kaasi Asilas; - tää oli keiholt' oiva ja tuo osas joutsella kau'as; - Caeneus Ortygian sekä voittajan Caeneon Turnus; - Turnus Ityn, Klonion, Dioxippon kuin Promolonki, - myös Sagarin sekä korkean tornin puoltajan Idan; 575 - Privernon Kapys. Tuot' oli haavottanunna Themillan - ens vähän keihäs; siks kätens, mieletön, kilpensä heittäin, - haavan luo vedältää, kuin kiitäen siivekäs nuoli - tään käden naulitsee sivullen sekä kylkehen tunkein - hengittimet repi haavalla surman tuottanehella. 580 - Seisoipa komeoiss' asehissaan Arcens'in poika, - loistaen tummassa purppurassaan sekä viitassa, neulan - kirjoamass', soma muodoltaan; hänet olj isä Arcens - laittanut, kasvatetun emon lehdoss', Symaethian virran - luona, miss' ompi Palikon runsas ja tyyntävä alttar. 585 - Keihäät pantua poijes Mezentius viuhuvan lingon - kolmasti kieputtaa pääns ympäri piukkein hihnoin, - lyijyiskuulallaan sulatulla sitt', otsan sen kesken - murskaten, hengettömäks hänet hiekan kaas somerolle. - Nyt vast' Askanion sanotaan nopean vasamansa 590 - taistossa jännittäneen, joka ennen olj vain pelotellut - arkoja raatelijoita, ja urhokkaan Numalaisen - kaatanehen kädellään, nimi jonk' Remunen oli; Turnon - nuoremman sisaren hän äsken olj vaimoksi saanut. - Tää sopivat, sopimattomatkin sotarintaman eessä - kirkuelee sekä uudesta arvostaan ylimiellä - harppovi, itsestään rehennellen reuhoamalla: - "Ettenkös häpeä taas vallilla saarretull' olla, - muurilla kuoloa torjuen, oi Frygit kahdesti lyödyt? - Kas, sodallaan miten vaativat vaan nuo meilt' avioita! 600 - Hiisikö sai teit' Italiaan vai toi joku hulluus? - Ei tääll' Atridat oo tahi lörpöttäväinen Ulixes. - Synnyltään karu heimo, me poikamme ens joen luokse - viemme, ne karkaistaksemme ankaran kylmällä veellä; - korvessa uurastavat pojat pyyntiä uuvuttavaista, 605 - joutsella ampuillen sekä ratsullaan huvitellen. - Uurahat työssä ja niukkaan tyytyvät miehemme karskit - milloin kuokkivat maat' tahi taistellen linnoja voittaa. - Vietetähän asehiss' ikä kaikki ja härkiä lyömme - laapurin nurjalla pääll' läpäten eik' korkea vanhuus 610 - tahtomme voimaa voi masentaa, urouttamme muuttaa. - Harmaatkin hivukset katetaan kypärällä ja koota - tuoretta saalist' ain' ilottaa sekä ryöstöstä elää. - Purppuran, sahramin kirjoamat takit kiiltävät teillä; - tansseja vaan haluaa yhätellen mielenne tyhjä; 615 - haa, hihakkaat nutut noill' on ja myssyssä poskien peitteet! - Hyi akat eik' urohot, jo te Dindymon vuorelle menkäät, - miss' ulisten kaksäänistä tuttua loilua huilut - uikuvat! Teit' emän Idan jo kutsuvi pilli ja rumpu; - siis hylätkäät asehet urohill', eretkäät sodastanne!" 620 - Moistapa syytelevää, horivaa loruaan mitätöntä - sied' ei Askanius, vaan kääntyen joutsella nuolen - kohden suunnittaa, sitt' jännättyään heti joutsen - seisaht, Juppiterii lupauksilla ens anoakseen: - "Juppiter kaiken voipa, o auttaos urheat aikeet! 625 - Itsepä templihis tuon sull' lyylimälahjana juhlaks - hiehon valkoisen, kult' otsan sull' alttarill' laitan, - päätä mi kantaapi tasakorkeena emän kanssa, - teikkovi sarvinehen sekä sorkilla hiekkoa potkii!" - Kuuli ja taivahan nyt säkeheiseltä puolelta Taatto 630 - leimahuttaa vasemmalta; jo rapsaht surmanki joutsi. - Vinhasti viuhahtain jopa lens ulos kiitävä nuoli: - tää Remusen pään puhkas ja raudan luont' ohimonsa - halkasi. "Mee, kopehin pakinoines nyt kuntoa pilkkaa! - Tään Rutuloill' Frygit kahdesti lyödyt vastaukseks suo!" 635 - Askanius vaan tään. Sitä seuraa Teukrojen huuto: - riemusta pauhaavat ylentäin urouttansa tähtiin. - Päätyip' ilman kannelta kaunistukka Apollo - katsomahan alas ausonilais väkehen sekä linnaan, - pilvellä ollen ja näin nimeää ilosell' Julollen: 640 - "Onnea uljuutees, pojusein! Näin tähtihin noustaan, - oi jumalain vesa, es'isäkin jumalain! Sodat kaikki - syyst' asettuut, meill' Onni kun Assarakon suvun tuopi; - Troija sull' ei ole kyllin!" Näin nimeten heti lasken - kannelta taivon ja leijuvat liemingat hajottaa ja 645 - saapuu Askanion luo, muotonsa muuttaen vanhan - Buten kalttaiseks. Tämä dardanilaisen Ankhisen - knaappina ennen olj sekä perheen luottamusmiesnä; - Askanion toveriks isä sitte sen määräs. Apollo - kaikelta olj ukonlaisena, ääneltään, väriltään ja 650 - hiuksilta valkeiltaan, helinält' asehittenki julmain; - kiivasta Juloa näin puhutellen hän nimeääpi: - "Aeneaan poik', kyllin on, ett' Remusen vahingottas - kaasit sä nuolellas: tämän sull' ens suuri Apollo - myöntää kiitoksen eik' taitoas karsahin katso; 655 - muutenpa sie sodast' erkane, poika!" Kun virkki Apollo, - muodon lausuessaan inehmon hän jo heitti ja kau'as - ilmahan ohkaiseen näkyvistähän haihtuvi heiltä. - Huomasivat jumalan Teukroin ylimykset ja Febon - peitset ja, väistyess' sen, heti helskehet tunsivat viinen. 660 - Tappelun siis halukkaan hepä Febon käskyjen jälkeen - estävät Askanion, vaan itse taistohon jälleen - astuvat, vaaroihin taas henkensä antaen alttiiks. - Kaikkien linnotusten edustalla jo nousevi huuto: - Joutsia jännittävät tulisesti ja keihoja viskoot. 665 - Peitsistä peittyypi koko maa; nyt kilvet ja ontot - lyönnistä helskyävät kypärät: raju tappelu syntyy: - aivan kuin samoellen lännestä, Kaurihin vuoksi - ruoskitsee sade maata ja kuin rakehet rajusäällä - rapsahtavat merehen, kun Juppiter hirveän lounais- 670 - myrskyn suo satehen, pisartain onspilviä taivaan. - Pandarus kuin Bitias, pojat Alkanorin frygilaisen, - jotk' oli saanunna Juppiterin salon impi Iaera, - -- poikuehet kotimaana petäjäin sekä vuorien moiset --, - portin aukasevat, mink' heill' oli uskonut päämies, 675 - ynn' usaltain väkehens, vihollista nyt kutsuvat linnaan. - Tornien mut edustall' its' seisovat kumminki puolin, - rautaisiss' asehiss' sekä päässään häilyvät töyhtöt; - aivankuin kohoaa kymivirtojen kirkasten luona, - sorjalla rannalla Pon tahi luon' Adigen ihanaisen 680 - ilmoihin paritammea, taajoja latvoja nostaen - taivaallen sekä huojuvat huippuineen komeoine. - Hyökkäävät Rutulot äkätess' avonaisiksi portit. - Äkkiähän Kvercens ja Akvikulus oiv' asehilta, - mielensä malttamaton Tmarus sekä urhea Haemon 685 - kaikkine joukkoineen pakohon joko täytyvät painaa - tai ihan portin kynnyksellen henkensä heittää. - Kiihtyvät tuost' enemmin vihat mielissään sotasissa; - nyt jopa Teukrotkin sinn' yhtehen joukossa saavat, - rohkeevat käsikähmähän käyd', uloten etemmäksi. 690 - Turnolle johtajallen, joka muualla päin elamoitsi, - miesten kammollen sanan airut tuo, -- vihollisten - raivoavan erittäin tapossaan sekä aukovan portit. - Aikehens hyljäten tää sekä suuresta harmista kiihtyin - hyökkäsi Teukrojen portin ja veljien luo kopeoitten; 695 - ensin Antifaten, kun tää tuli ensiksi vastaan, - kookkahan Sarpedon, emost' thebalaisesta kerson, - peitsensä paiskaten, kaas: italoinen sardelli lentäin - ohvassa ilmassa, vatsahan, näet, poven korkean alle - sattuen kätkeytyy; kolo haavasta synkästä syyti 700 - hurmetta vaahtoavaa sekä lämmitti rinnassa rautaa. - Sitt' Erymantin, Afiduon, Meropen kädellään kaas, - kirkassilmäsenkin Bitiaan, urokkaan sydämeltään, - keihoa paits; sill' ei olis keiholla henkensä mennyt; - vaan tuli sylkyttäen jätinmoista nakkauspeistä, 705 - minkä hän kuin salaman syöks; ei härän vuotoa kaksi, - eik' kova, kaksinkertanen, kultanen haarniskapaita - kestänyt tuota, mut horjahtuen jäsenet isot sortui. - Huoahti allansa maa, kun kalskuen kilp putos ylleen. - Niinkuin eubealais-Baijaen meren rannalla joskus 710 - lasketahan kivi-arkku, min täyttänehet ovat aimo - paasilla, ynn' urantoon sysätään; sepä syöksyen jurmuun - näin katoaa sekä pohjaan töytättyään pysähtyypi: - sakkautuu meri ynn' ylös mustaa työntävi multaa; - jyrskeestään tutajaa iso Procida kuin kova peite 715 - Inarimen, mink' Juppiter laski Tyfeonin päälle. - Kaikenpavaltias Mars uromielen ja innon Latinoin - kartuttaa sekä rintoja kiihdyttää sota-intoon; - mut lähettää paon Teukroillen sekä synkeän pelvon. - Ylt'ylitsen käsiks käyvät, kun vain vara taistohon suotiin, 720 - haltia vimmainen kun heidän mielensä valtas. - Kun maass' seljällään näki Pandarus veljensä ruumiin, - onnenki muutoksen, kova onni mi valtasi seikat, - suurella voimallaan saranalla hän kiertävi portin, - ponnistaen tukevill' olillansa ja mont' omistansa 725 - linnasta sulkien pois tylyhyn siten taistohon jätti; - vaan muut ryntääjät sisähän sulk, ottaen kanssaan, - mieletön, kun Rutuloin ei joukon keskessä nähnyt - hyökkäävää kuningasta ja täänkin linnahan telkes, - aivan kuin rajun tiikerin arkojen lammasten keskeen. 730 - Äkkiä välkähti silmist' tään tuli outo ja aseet - julmasti helskyivät; tutajaa kypärällänsä töyhtö - hurmehikas sekä säihkyellen hänen leimuvi kilpi. - Tuntevat muodon tään vihatun, järeät nivuset tään - hämmästyen heti Aeneadat. Iso Pandarus silloin 735 - ryntää ynn' äkäyntyen veljensä kuoleman vuoksi - lausuvi: "Eip' ole täällä Amatan huomenpalatsi - eik' isänmaan varustuksilla Ardea Turnoa suojaa! - Leirin näet vihollisten etk' ulos pääse sä täältä!" - Hällepä pilkkaellen ääns kylmällä mielellä Turnus: 740 - "Alkaos, jos sull' on uroutta ja taistelemaan käy; - löytänehes Akhilleen Priamolle sa kertoa saat viel'!" - Virkki. Hän oksiltaan oakkaan sekä karkeakuoren - paiskaa, ponnistaen, min voimansa myönsivät, keihään. - Ilmat vain vian saivat; sillä Saturnia Juno 745 - tullen sen suunnitti pois, joten peitsensä porttihin tarttuu. - "Vaan tät' et keihoa karta, mink' käsivoimani sulle - laittaa enkä sun laillasi keihäshaavoja anna!" - Näin nimes; korkeallen kavahtain hän miekkansa nostaa, - miekalla kummanki sitt' ohimon välitsenpä kesk' otsan 750 - halkais ja tarpais hirveän haavan leukahan asti. - Tuop' oli ryskettä! Suuresta painostaan vavahtui maa. - Hervottomat jäsenet, verisetkin aivosta aseet - vaipuvat, kuollessa tään, alas; vaan tasasin osin hällä - sinne ja tänn' olallaan molemmin päin riippuvi päähyt. 755 - Kauhusta kalvistuin pakohon jopa kääntyvät Teukrot. - Nyt jos voittajallen olis äkkiä juontunut mieleen, - teljet murtaen, ystävät portista laskea linnaan, - päivä se viimeinen olis kansalle kuin sodall' ollut! - Raivopa kiivastunutta ja murhan mieletön kiihko 760 - vei vihamiehiä vastaan. - Ensin hän Falerin sekä, polven taittaen, Gygen - saavutti, peitsiäkin vedästyit' ulos paiskeli selkään - karkurillen; suo häll' uroutta ja tarmoa Juno. - Tään toveriks Hayn liitti ja kilven murtaen, Fegen; 765 - aavistamattoman Alkandron, sotahan kehottaiss' sen - muureilla, Halion, Noemoin kuin Prytaninki; - Lynceon vastustavan, tovereitaan auks hakevaisen, - miekkaa heiluttaen luon' oikeapuolisen muurin - kimppuhun käy, otellen joit' yhdellä iskulla heitti 770 - pään kypärän kera kauas. Sittepä myös petojenki - ahdistajan Amykon, jota ei kokeneempoa ollut - keihoja voitelemaan käsin eikäpä myrkyllä rautaa; - aeolilais-Klytion, Runotartenki ystävän Krethen, - Krethen, Lauluttarein toverin, joka lauluja aina, 775 - soittoakin kitharan sekä soitellen laulella suosi - ain' uvehist', urosten asehista ja myös kahakoista. - Vihdoin päämiehet tapon kuultuahan omiensa, - yhtyvät Dardanidat Mnestheus ja tuima Serestus; - harhoavan näkevät toverit vihamiehenki linnass'. 780 - Mnestheus nyt: "Mihinkäs pakenette ja aijotte?" lausuu. - "Mitkäpä muurit muut, mitä suojaa teillä on vielä? - Yksikö mies, maanmiehet, ja kaikkiakaan varustusten - saartama vois mokomat tapot linnassa kostamattamme - tehdä ja miehistämm' etevimmistä niin monet Tuoneen 785 - laittaa? Eik' isänmaat' polost', entisiä jumaloita, - suurtakin Aeneast' eik' oo, köpelöt, häpy, armo?" - Kiihottuen täst' urhostuvat sekä suurissa joukoin - seisahtuvat. Vähitellenpä Turnus taistosta väistyy, - pyrkien virrallen, osahan miss' suo kymi suojaa. 790 - Teukrot ankarammin tähän ärjyen kimppuhun käyvät, - joukkoja tihjentäen. Kuni hirmuista jalopeuraa - ahdistaa vasamoinehen suuttunut parvi, mut kouko - säihkyen, tuijottain tulisest peräyntyvi eikä - harminsa, kuntonsa voi pakohon eik' kääntyä vastaan, 795 - eik', ehk' tuot' tekis miel, urosten läpi keihojen saata - tunkeuda: näin Turnuski vasten mielt' takauntuu - kiiruhtamatt' takasin sekä mielensä kiukusta kiehuu. - Vieläpä silloinkin pari kertaa vastahan hyökäht, - kahdesti hämmästyneen väen sai pakohon sisälinnaan. 800 - Leiristä kiiruhtaen väki saapi nyt yhtenen kaikki. - Vastustuksehen ei kehotella Saturnia Juno - rohkene, ilmojen teitä kun Juppiter taivahalt' Irin - laittoi saattamahan sisarelleen ankaran käskyn, - Turnus jos Teukrojen ei varusteist' ylevistä nyt väistyis. 805 - Siks ei sankari tää enähän niin kilvellä kestää - eik' kädellään voi: niin joka suunnalta heitetyt keihäät - sortavat tuot'. Ohut ain' kalajaa ohimoittensa luona - nyt sotalakki ja vaskisen haarniskan murtavat paadet, - töyhtökin töytäistään laelt' eik' enähän tue kilpi 810 - lyönnistä, Teukrot kuin käsiks käi vihasemmin ja itse - säihkeleväinen Mnestheus. Jop' hiki kaikesta juoksee - ruumihist' tään pikivirtana, henkiä eik' enähän voi: - ahdistaa väsynyttä jo ahdas henk' kuni ähky. - Silloinp' päistikkäin hypäten lopuks hän asehissaan 815 - viskautui kymihin. Tämä keltasehen vetehensä - ottavi syöksähtävän, vedellään sepä vienolla saattain - hilpeän vei toverein luo, huuhdottuaan veret ensin. - - -Viitteet: - -V. 2. Saturnia Juno s.o. Saturnon, ajan jumalan, tytär Juno. -- -Iriksestä katso Aen. IV, 694. -- V. 3. Turnus oli Daunon poika ja -Pilumnon pojanpoika. - -V. 5. Thaumantias = Thaumas'en tytär. - -V. 10. Korytho oli eräs etruskilainen kuningas, joka oli perustanut -Korython kaupungin (nyk. Cortona'n). - -V. 58. "Se", nim. Turnus. - -V. 82. Berekyntia, vert. Aen. VI, 785. - -V. 102-103. Doto ja Galatea olivat meren jumalan Nereon tyttäriä, -Vellamon neitoja. - -V. 108. "Äitiä", nim. Berekyntiaa. - -V. 264. Arisba oli eräs kaupunki V.-Aasiassa, jonka Troijalaiset ovat -valloittaneet ennen Kreikkalaisten tuloa sotaan heitä vastaan. - -V. 307. Aseiden vaihtaminen oli ennen muinoin ystävyyden liiton -merkki. - -V. 364. "Anast tää", nim. Euryalus. - -V. 370. Volski, oikeittain Volscens, oli tään Rutulein parven päällikön -nimi. - -V. 378. "Yön", tässä = pimeyden. - -V. 383. "Palasten" = polkujen. - -V. 511. "Suuressa taistelussaan j.n.e.", nim. Troijan 10 vuotisen -piirityksen aikana. - -V. 519. "Nakkausneuvoin" s.o. vanhan ajan tykinmoisien nakkauskoneiden -(= vipukoneiden, viippaimien, "katapulttien" ja "ballistojen") avulla. - -V. 584. Symaethia-virta (nyk. Jaretta) on Sicilian itärannalla. --- Arcens'in äitinä sanotaan olleen nymfan Thallan. - -V. 610. "Laapuri" oli sotakirveellä varustettu keihäs, = hellebardi. - -V. 616. Hihoja nutuissa ja poskipeitteitä päähineissä pitivät muinaiset -kansat veltostumisen merkkinä (vertaa Aen. IV, 216). - -V. 617. Dindymo oli erään Cybeleelle pyhitetyn vuoren nimi V.-Aasiassa. - -V. 619. "Idan emä" = Cybele. - -V. 642-643. Tässä paikassa viitataan keisari Auguston aikana -vallinneesen rauhaan Rooman valtakunnassa; Assarakus, josta Augusto -johti sukuansa, oli Dardanon pojanpojan Tros'in poika. - -V. 668. Kauriin tähdistön taivaalle ilmaantuessa ovat Italiassa -sateiset ajat. - -V. 698. "Italoinen sardelli" s.o. italialaisesta sardellipuusta tehty -peitsi. - -V. 710. Baijaen kaupungin, joka oli Kampaanian maakunnassa ja -missä Rooman ylhäisö oleskeli mielellään Vergilion aikana kesäaikoina -maahovissa, olivat Eubean saarelta tulleet Kreikkalaiset siirtolaiset -perustaneet. - -V. 716. Procidan saari on Neapelin lahden edustalla. - -V. 716. Inarime, nyk. Ischian (l. Iskian) saari, myöskin lähellä -Neapelia, on syntynyt maanalaisen tulen vaikutuksesta; siellä oli -äskettäinkin suuri maanjäristys (v. 1886). -- Vergilio kertoo, että -Juppiter laski tään saaren Tyfeonin, erään jättiläisen päälle, tämän -rangaistukseksi. Vert. Aen. III, 578 ss. - - - - -KYMMENES LAULU. - -Sota. - - -Ainehisto. - -Kokouksessa Olympolla kehottaa Juppiter jumalia yksimielisyyteen -(1-15), jolloin Venus valittaa Juppiterille Troijalaisten kovaa onnea -ja Junon vainoamista (16-62), mutta Juno sen syytöksen torjuu, sanoen -Troijalaisien ja Venuksen itsensä olevan syypäät onnettomuuksiinsa -(62-95). -- Juppiter päättää kokouksen vakuutuksella, ettei hän tahdo -kumpaakaan heistä puoltaa, vaan on jättävä asian Kohtalon -ratkaistavaksi (96-117). -- Rutulot ahdistavat Troijalaisia, jotka -puolustaivat Askanion ja Mnestheon johdon alla (118-145). -- Sillä -aikaa Aeneas, saatuaan Etruskit liittolaisikseen, läksi Pallaan, -Tarkhon ja 30 laivan kera palausmatkalleen omaisiensa luo, jolla -matkalla kohtaa laivoista syntyneet merenimmet, joista Kymodokea kertoo -hänelle, millä kannalla asiat leirissä ovat (146-255). -- Aeneaan ja -hänen väkensä saapuminen rantaan (256-307), jota Turnus kokee turhaan -estää; tappelu rannalla (308-361). -- Pallas, tehtyään ihmeteltäviä -urotöitä, tulee kahdentaistelussaan Turnon kera tapetuksi (362-509). --- Aeneas, saatuaan tiedon ystävänsä Pallaan kaatumisesta, kostaa -hirveästi tämän kuoleman, jolloin tappaa paitsi muita myös rikkaan, -aarteitaan turhaan tarjoilevan Magon, kopeilevan Haimonin, kerskuvan -Anxurin, Tarqviton, Ligerin ja Lukagon (510-605). -- Juppiter sallii -Junon pelastaa Turnon Aeneaan käsistä; Juno muuttuen Aeneaan näköiseksi -viekottaa Turnon laivaan ja vie hänet hänen isänsä Daunon linnaan -(606-688). -- Mezentius kaadettuaan paljon Troijalaisia ja -Tyrrhenilaisia, joutuu vihdoin kahdenkamppailuun Aeneaan kanssa, jossa -tulee haavoitetuksi ja pelastuu ainoastaan siten, että hänen poikansa -Lausus astuu hänen ja Aeneaan väliin (689-790). -- Lauson kuolema -(790-832). -- Mezentius murhehtii poikansa kuolemata ja lähtee, sitä -kostaakseen, jatkamaan ratsain tappeluansa Aeneaan kera, mutta saapi -siinä surmansa (833-908). - - -_Jumalten neuvottelu; Pallas ja Turnus; Aeneas, Mezentius ja Lausus_. - - Huonehet aukaistaan jopa kaiken voivan Olympon, - kun jumalain isä ynn' inehmoin kuningas kokoukseen - kutsuu tähtisehen majahans, jost' kaikkia maita, - Teukrojen leiriäkin ylähält' tähystää ja Latinoin - kansoja. Istahtavat avaroiss' saliloissa. Hän alkaa: 5 - "Suuret taivahiset, miks teidän tahtonne taasen - muuttunut on, miks niin ylen kiistätte kiivahin mielin? - Italiaa sotimast' olin kieltänyt Teukroja vastaan; - mut tora millinen nous yli kieltonikin! Mikä pelko - taistohon käskee näit' tahi noit' eli tarttua miekkaan 10 - vaativi? Saap' ikävöimätäkin sodan oikea aika, - kun tyly Karthago kerran tuo varustuksihin Rooman - surmoa suurta ja aukaisee uran alppien kautta: - silloin sallitahan närin taistella, riistoa ryöstää. - Nyt heretkäät tyvenen sovinnon rakentain iloksenne!" 15 - Juppiter näin lyhyesti; mut ei Venus kultanen vastaan - lyhvähän lausuile: - "Oi isä, oi ikinen inehmoin, jumalainki sä herra! - -- sillä mit' oiskaan muuta, jot' auksemme voisimme pyytää? - näetkö sä ilkkuvat kuin Rutulot, miten kulkevi Turnus 20 - parvinens, kuin uvehist' isostellen ja onnesta paisuin - hyökkävi? Eip' enähän varusteetkana Teukroja suojaa! - Nuo jopa porttienkin sisäpuolla ja harjalla muurin - taistelevat, ett' tulvilleen verens' saa kanavatkin! - Poissa on Aeneas sekä tiedota. Etkö sä heitä 25 - koskahan saarrosta päästä? Taas varustuksia, Troijan - syntyess', uhkailee vihamies; taas uus sotajoukko - ynn' Aetolian Arpista nousee Teukroja vastaan - Tydeon poika! Ma luulen haavoja saavani taasen; - taas varoella ma, tyttäres, saan inehmoin tamineita! 30 - -- Jos luvattais sekä vasten tahtoa Dardanolaiset - Italiaan sai: kärsiköhöt viastaan; sä et heitä - tarvitse auttaa! Vaan jos seurasivat osoansa, - ennusti mist' usehin jumalat sekä haamut; ken muuttaa - käskyjäs uskaltaa tahi uusia arpoja säätää? 35 - Virkkasin miks Erycinan rannalla poltosta laivain - tai vihurein kuninkaasta ja tuulista raivoavista, - nousnehist' Aeoliast', tai pilvistä lähtöä Irin? - Vieläpä Tuonenkin, -- kun koettamataan tämä keino - jäi hänelt' --, tää manajaa; ylä-ilmahan päästyä kohta 40 - Allekto Italian kesk'kaupunkein läpi riehui. - -- Ei mua liikuta valtio, vaikkapa tuotakin toivoin, - kestäess' onnen; voittakohot, kenen voittoa suot vain! - Jos ei seutua oo mitäkään, mink' puolisos julma - sois Teukroill', isä, sorretun Troijan sauhuavaisten 45 - jättein kautt' anon: vaarata sallittakoon asehista - selvitä Askanion; -- pojan poikaani edes säästä! - Aeneas samotkoon vain oudoill' aavilla keijuin - tietä, min Onnensa soi hänen kuljettavaksensa; täänpä - suojella vain sekä julmast' taistosta tahtosin poistaa. 50 - On Amathus mull', on Pafos korkea ynnä Cythera, - Idalian hovit on: asehist' erotenpa hän hiljaan - tääll' elons viettäköhön. Väkivallalla käskettäköön vain - Karthago sortaa Ausoniaa; sitt' ei vihollista - Tyron linnoill' oo ketäkään. Mitäkäs sitä auttoi 55 - taistelun turmasta pääsy, mit' Argoksen tulen väistö, - -- niin useat avaran meren, maan mitä kestetyt vaarat, - jos Latiossakin Teukrot Pergamo-onnensa saavat? - Eik' paremp' ollunna ois, isänmaan tuhon jättehill' ett' ois - jäänehet mannulle, miss' oli Troija? Xanthon, Simoïn taas 60 - kurjille jällehen ann', anon; ennemmin entiset suo taas - Teukroill', oi isä, kohtalons!" -- Nyt kuninkaallinen Juno - harmistuin nimes: "Miks mua äänettömyydestä vaadit - luopumahan sekä julkasemaan salatun surun lausein? - Kenp' inehmoista tai jumaloist' on käskenyt käymään 65 - Aeneast' otelmaan, -- kuningasta Latinoa vasten - nousemahan? -- Tuli Italiaan pakost' onnensa, olkoon, - Kassandran unen vimmoamaisna; mut tokkohan käskin - leirinsä jättämähän tahi tuulille uskoa hengen? - Tokkohan uskomahan pojalleen sodan johdon ja linnan? 70 - Yllytinkös levokkait' asukkaita ma Tyrrheniliiton - rikkoon? Haltia ken petokseen joht? Julmako valtamm'? - Junonko syytä se on tai pilvistä laitetun Irin? - Väärin jos on Italoin kohovaa Troijaa tuliliekin - saarrella, väärin jos Turnon on isänmaall' asuskella, 75 - jonk' emo haltiatar olj Venilia, taatto Pilumnus: - saavatkos Lation tulisoihtuineen Frygit polttaa? - -- vierahat maat kukistaa ikehens' ala? -- saalista ottaa? - -- morsiantaan valiskellen sulholta kihlatun viedä? - -- rauhan kätt' ojentaa, varustain selän taa tamineitaan? 80 - -- Kreikkaalais-käsist' Aeneaan sinä saat pelastella, - pilvehen peitellä saat sekä tyhjähän usmahan miehen, - laivatkin voit yht' usehiks meren immiksi muuttaa, - -- väärinkö siis jos myös Rutuloill' avun suonehet oomme? - Viestitä Aeneas on poissa; hän viestitä jääköön! 85 - On Pafos, Idalion sull', on yleväinen Cythera: - miks käsin kaupunkiin sotasaan käyt, -- tuimihin miehiin? - Vai mekö mullistaa Frygian ylen häilyvän vallan - sult' yritämm'? Mekö? Ken polois-Teukrot Akhivojen valtaan - heitti? Mi syyn' oli, ett' asehiss' oli noustava miesten 90 - Europan, Asian ja mi varkaus rauhansa rikkoi? - Mun avittaissako Troijan liekkiö petteli Spartan? - Annoinkos asehet, -- uhitinkos lemmellä sotaan? - Silloin sun omistas sopi peljätä; nyt valitella - väärin ja myöhäänkin alat, turhia artteja nostain!" 95 - Näin nimes Juno; silloin taivahiset erimielin - yhtyivät hälisten pakinaan, kuni tuuloset ensin - hiljahan kun humajaa lehikoissa ja viel' epäselvään - tuulahtavat, julistain merimiehille kiihtymyst' tuulten. - Nytp' isä kaikenvoipa, joll' on yli kaikkien valta, 100 - alkaa. Täst' tyventyi jumalain ylen korkea linna, - vaikeni maa vavahtuin sekä vaikeni korkea taivas, - vaipui tuulahuskin, tyventyi meri päilyväks pinnaks. - "Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat! - Kosk' kera Ausonilaisien ei voi yhtyä Teukrot 105 - liittohon eikä se teidän arttinne loppua löydä; - millainen hyvähän olis Kohtalo tai mikä toivo - Teukrolla tai Rutuloll', en huol erotella ma yhtään: - Kohtalon suomastakos Italot nyt saartavat Teukroin - leiriä vain kokonaan erehtyinkös tahdosta Onnen. 110 - En vapahda Rutuloit'! Yrityksensä kullekin vaivan - tai ilon tuo. Kuningas sama, Juppiter, kaikkia johtaa! - Luoma on löytävä tiens'!" -- Stygilaisen sen veljensä virran - pihkasta hehkuvien, syväkuilusten rantojen kautta - vannoi, vannoessaan vapisuttaen kaiken Olympon. 115 - Näin lopettaa. Nous Juppiter kultais-istumeltansa - sitte ja taivahiset välissään ovellen hänet saatti. - Sillävälin Rutulot jokapaikassa porttien luona - miehiä surmaavat sekä muureja saartavat liekin; - vaan väki Aeneadain suletaan varustuksien keskeen 120 - eik' mitäkään paon toivoa oo. Ylä-tornissa koidot - turhaan seisovat, muureja puoltaen harvalukuisna. - - -- 259 -- - - Imbrason poik' Asius, Hiketaonin poika Thymetes, - Assarakot molemmat, kera Kastorin vanhempi Thymbris - olj eturinnassa. Näitä Sarpedonin kumpikin veljes, 125 - Klarus kuin Themon Lyciast' yleväisestä seuraa. - Ponnistaen koko ruumiillaan kiviharkkoa kantoi, - -- vuoresta melkoista palast', -- Akmon Lyrnesiolainen; - eik' isomp' ollunna tuot' Klytius isä eik' veli Mnesthes. - Nää vasamilla, mut puoltaen nuo sotivat kivilohkoill', 130 - liekkejä viskelevät sekä laittavat nuolia jänteill'. - Itsepä keskellä näit' Venuksen mitä hartahin huoli - dardanilainen poika, kas, paljahin päin somin vilkkaa, - -- kuin diamantti, mi keltasehen on juotettu kultaan - kaulailen koristeeks tahi pääll' eli niin kuni kiiltää 135 - norsunluu sovitettuna bux- tai oriko-puuhun - taitavast; niskalle maidon valkeallen hivukset tään - liehuvat kiinnittää soma, pehmonen kultanen rengas. - Ismarus, sunkin myös näkivät suvut urheamielet - haavoja annelleen sekä myrkkyis-nuolt' asetelleen, 140 - Meonien suvust' oivan, maan väkimultoa jossa - miehet viljelevät sekä Paktolus kullalla kastaa. - Siin' oli Mnestheus, jota eilinen kunnia saattaa - kuuluks, ett' ajanut pakohon olj vallilta Turnon; - siin' olj Kapys, nimens Kapua-kaupunki josta on saanut. 145 - Näin nämät taistelivat sodan armottoman kahakoissa, - aavalla Aeneas ulapalla kun matkusti yöllä. - Kun luont' Evandron hän ehti Etruskien leiriin, - saa kuninkaan luo, julkaisee nimens, heimonsa hälle, - mik' asians' olis, itse min toisi; Mezentius ketkä 150 - liittohons' sai sekä Turnuksen väkivaltasen mielen - näyttää, ihmis-asjoihin mikäl' luottoa voisi - muistuttaa, avun pyytäen. Vitkastamattapa Tarkho - voimansa yhdistää, valan tehden. Huolesta päästen - lydialais-suku nyt, jumalat kuten käsk, kävi laivaan, 155 - luottaen vierahasen päämieheens. Ens alus kulkee - Aeneaan, kokassaan frygilais-jalopeuroja kantain, - mut yläpuolla on näist' Troijan pakolaisille rakkain - Ida. Täss' istuupi jalo Aeneas ajatellen - vaiheit' taistelujen sekä Pallas tään vasemmalla 160 - istuen vieressään utelee joko tähdistä, synkän - oppahist' yön, tahi maisin kuin merin kärsimiänsä. - Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, laulua e'istäin: - mitkäpä joukot rannoilt' tuscialaisilta seuraa - Aeneast', alukset varustaa sekä kulkevi merta? 165 - Massikus vaskisin "Tiikerineen" ens kynteli aavaa: - tään muass' olj tuhat miehuista', jotk' Klusion muurit, - Kosanki linnan jättivät; heill' oli peitset ja nuolet, - viinet olj keveät olallaan sekä tappava joutsi. - Siin' oli tuima Abas: tään verrattomiss' asehissa 170 - joukko olj kaikki ja kulta-Apollosta kiilteli keula. - Sataa kuus häll' antanut olj Populonia äiti - urhoa taisteluhun sopivaa; mut Ilvanpa saari - kolmesataa, -- teräskaivannoistansa runsahist' oiva. - Kolmas olj inehmoin, jumalain välitulkki Asilas, 175 - -- joll' elukkain sisälmykset ja taivahan tähdet olj tietyt, - tiettynä lintujen kiel, salamain välähystenki enteet --, - vie tuhannen miest' tuurihikast' tiheään sotarintaan. - Alfealain' alultaan heit' tottelemaan komens Pisan - linna Etrurian maalla. Seuraa kaunehin Astur, 180 - Astur, ratsuhun ynn' upeiin tamineihin mi luotti. - Liittävät sataa kolm yksmielisnä seuroavaista - Caereten asukkaat sekä myös Minjon joen lietteet, - Pyrgokin muinoinen sekä tautia tuova Graviska. - En suakaan Ligurein sotapäällikkö urhein heitä 185 - mainitsematta Cinyra ja harvoja vievä Kupavo, - jonka jo kiireellä somat joutsen-sulkaset nousee, - teidän, o Rakkaus, syy sekä taattonsa muutoksen merkki. - Kerrotahan Cyknon, surevan Faetoninsa armaan - vuoksi, kun poppelien -- sisartens' -- lehikon varikossa 190 - laulel ja lempehens murheiseen haki laulusta hoivaa, - laulaen linnun muodossa viettänehen ijäkkyyden, - sitten maast' eroten hänen laulaen nousnehen tähtiin. - Poikansa, laivalla seurassaan tasavuotinen joukko, - airoin souduttaa jätinmoista "Kentauria"; tuopa 195 - halkoen suurella paaskokallaan mert', aaltoja uhkaa - jyrkkänä, pitkällä kun taiallaan vakoaa urannoita. - Myöskin vei isänmaan nyt ääriltä joukkonsa Oknus, - Manton ennustavan sekä tuscialais-joen poika; - muurit tää sinullen, nimenkin emon Mantuan antoi; 200 - Mantua, es'isistään rikas, vaan ei yks suku kaikkein. - Kolmepa heimoa on, mut heimoss' on kansoa neljä; - its' se on kansojen päänä ja Tuscien heimost' on miehet. - Täältäkin viissatasen Mezentius vastahans' saapi; - poikapa Benakon, kahilaista mi seppeltä kantoi, 205 - "Mincius"-laivassa vei vihamiehinä heit' ulapalle. - Raskas "Aulestes" samoaa; sadall' airolla merta - soutavat miehet ja vaahdottavat, samertain meren kalvon. - Tuot' veti hirmuinen Triton, joka tummoa merta - torvella säikyttää: pääst' uumenihinpa on uivall' 210 - karvaisen inehmon kuva, mut maha pyrstöksi päättyy: - puol'inehmon alapuolella vaahtoo hyrskyen aalto. - Kolmella kymmenell' laivalla näin useat ylimykset - riensivät Troijan auks, meren kenttiä vaskella viilten. - Jop' on taivaalta alennunna nyt päivä ja riensi 215 - öisissä vaunuissaan soma kuu kesk'kannelle taivaan, - Aeneas kun, (sill' ei jäsenillensä suo suru rauhaa), - ohjaa istuellen peräsintä ja purjetta hoitaa. - Hällepä, kas, tien keskellä saa omien tovereinsa - seurue vastaansa Nymfat, joit' ehto Cybebe 220 - käskenyt olj meren vallitsemaan, nymfaiks aluksista - muuttaessaan; tasakyljin he uivat ja aaltoja halkoi, - yht' useoina kuin vask'keulaa rannall' olj ollut. - Tunnettuaan kuninkaans etähält' tämän parvi se kiertää - leikkien. Heistäpä nyt puhumaan paras Kymodokea 225 - takaa oikeallaan peräkeulahan tarttuvi, nostain - selkänsä, vaan vasemmallaan hiljahan ui ulapalla. - Sitten hämmästyneelle hän näin nimeää: "Jumalainen, - valvotko Aeneas? Nous, antaos purjehet täydet! - Oomme sun laivojas kaikk', ylängön pyhän hongista Idan 230 - tehtyjä, tulleita meren immiks. Kun meit' epäkelpo - tuurillaan Rutulus sekä liekillä pohjahan pyysi, - mursimme sun sitehes suruksemm', meren kautt' tavotellen - vain sua. Uuden tään näön meill' emo säälien loiht ja - loi meren immiks värjymähän ijät' aaltojen alla. 235 - Poikasi Askanius suletaan varustusten ja hautain, - keihästen sekä taistelevaisten Latinojen keskeen. - Etruskilais-väkineen jopa määrätyt paikkansa valtaa - Arkadilais ritarmies. Välihin väkens vastahan panna, - etteivät tulis leirihin, Turnon on luja päätös. 240 - Nouskosi siis sekä koin yletess' ens kumppanit käske - kutsumahan sotahan, ota kilpesi, sulle min antoi - verrattoman tulen haltia, kultasi min somaks reunat! - Päiväpä huomeinen, jos et turhaksi mun sanan' usko, - hirmuiset tapettuin Rutuloin kasat löytävi." Näin olj 245 - lausunut: oikeallaan erotessa hän korkean keulan - työkkäsi, tuon hyvin tuntein. Tää vilaht aaltojen halki - kiireemmin vasamaa sekä nuoltakin tuulien vertaa. - Jäljessä joudutti matkoans muut. Imeht ymmärtämättä - Aeneas, mut enne se kuitenki mieltänsä nostaa. 250 - Taivasta katsellen hän lyhvehen näin aneleepi: - "Idalais-jumalain sulo äiti, on Dindymon jolla - linnat tornihikkaat sekä leijonaparj ikehessä, - taistoissamm' ole, haltiatar, tukemm'; entehes tarkkaan - täyttäen, auttaos sie Frygilaisia suosiollisna!" 255 - Sen nimes vainen hän; sill' aikaa rientäen koitti - varhainen valokas jopa päivyt, karkottaen yön. - Lippuja seuraamaan käsk ensinnä hän tovereita, - tutkimahan tamineita ja taisteluhun varustaimaan. - Vaan jopa kannattamaan rupes silmänsä Teukrojen leiriin, 260 - noustuahan ylös keulaan. Kun vasempaans pani sitten - kilpensä leimuavan, ison huudonpa tähtihin Teukrot - nostavat muureillaan: vihans yllytti karttunut toivo; - peitsiä paiskoavat. Kuten synkkien pilvien alla - strymonilais-kuret päästävät huudon, kun läpi ilmain 265 - lentävät riekuillen, etelää suhisten paetessaan. - Mut Rutuloin kuninkaasta ja Ausonien ylimmistä - kummalta näyttävi tuo, alukset kunis kääntyvän rantaan, - kunnekka huomaavat meren täydeltä laivoja saavan. - Töyhtöisän kypärän kärk leimuilee etähälle 270 - päässänsä, kilpikin kultainen heloittaa heleästi: - aivankuin verisetki kometat kirkkahan' yönä - synkkinä säihkelevät välist' tai kuni Sirion leimu; - tää mukanaan janon, tauditkin kipeöill' inehmoille - tuopi ja synkistää valollaan pahan tietävän taivaan. 275 - Eipähän Turnuksen urokkaan täst' toivo se raukee, - että hän puoltasi maan sekä saapuvat rannalta estäis. - Miehiä sen uhemmin nimeten kehottaa, toruenkin: - "Minkäpä toivoitten musertaa kädellänne, on tuolla. - Nyt tapelkaat kuni miehet! Puolisoaan, kotoansa 280 - muistakohon joka mies; nyt tehtäköhön urotöitä - kunniaks es'isien! Meren luo heti juoskame vastaan, - kunnes maall' yrittäät sekä viel' enspääsynsä horjuu! - Onni on urhoisten apu!" - Näin nimes; sitten tuumivi, keitä hän vastahan veisi 285 - tai kenellen varustuksien saarron uskoa voisi. - Sillävälin toverit ylevilt' aluksiltansa laskee - silloill' Aeneas; muut vartosivat meren aallon - hyökyämist' takasin, hypäten sinä hetkenä maalle; - airojen neuvolla muut. Tähystellen rantoja Tarkho, 290 - miss' ei tyrskyä pohj' eik' pauhaa murtuen aalto, - vaan meri esteettä kohinan enetessä miss' syöksyy, - äkkiä kääntääpi kokat maall' anoen tovereita: - "Oi valiot toverit, nyt tarttukaten hyvin airoon, - soutootten ett' huojuvat laivat, maan vihollisten 295 - keuloilla halaiskaat, ett' itselle lois vaon laiva! - En minä kammoa, jos alus särkyiskin satamassa - moisessa, kun vaan pääsemme rantaan!" Sittekuin näitä - lausunut olj Tarkho, toverit kovin airohin käivät, - soutivat hyrskyelless' alusten Lation kohen kenttää, 300 - kunnes törmäsivät kokat maahan ja vaarata kaikki - seisahtui satahangat. Mut ei sinun laivasi, Tarkho. - Sillä kun, puututtuaan karihin, pahall' louhelle tarttuu, - kauan se kiikkuillen pysyi, taistellen hyökyä vastaan, - särkyvi sitte ja näin urohot luo aaltojen keskeen; 305 - airojen sirpalehet sekä uiskelevat tuhot heitä - estävät, kompastuttavi jalkoja myös pako-aalto. - Eipähän Turnuskaan hidastellut, vaan heti tempaa - kaiken joukkonsa Teukroja vastaan marssien rantaan. - Kuuluvat merkit. Ens maajoukkoja vastahan hyökkää 310 - Aeneas, kahakan alottaaksens, Latinoja kaatain, - surmattuaan Theron, jätinmoisna kun miehistä ensin - tää rupes Aeneakseen; tält' tuuralla vaskisen verhon, - raskahan, kultaisen, soman kautta hän puhkasi kyljen. - Sitte Likhaan telottaa, ulos leikatun kuollehest' äidist', 315 - Febus, sun pyhiäs, joka pienenä vältteä saattoi - raudast' onnettomuutt'. Ei viikkoakaan kun jo Cisseyn - tuiman ja suuren Gyaan, jotk' kaasivat miehiä nuijin, - Tuonehen laittoi; ei Herakleen asehet vähänkään näit' - eik' väkevät kädetkään tuenneet tahi äijä Melampus, 320 - kumppani Alkideen, kun tää teki vaikeat työnsä - maalla. Mut, kas, Faron juur joutavia horistessa, - paiskaten peitsensä suoraan ärjyvähän osui suuhun. - Myös sinäkin, jonk' leukoja hienonen höytyvä valkas, - ystävätäs Klytioota kun seurasit onneton Kydon, 325 - kaatuen dardanilais-käden kautt' olisit menehtynnä, - lempesi unhottain, joka sull' oli nuoria kohtaan, - kurja, jos kohdannut sa et ois veliparvea, Forkon - poikia, seitsemän joit' luvult' olj sekä seitsentä peistä - paiskasivat: kypäräst' osa, kilvestä muut takasin taas 330 - kimmahtavat; osittain osuvat Venus esteli armas - ruumihist' tään. Vakavall' Aeneas Akhaatelle lausuu: - "Annas peitsiä; jos osuneet ovat ennen Akhivoin - ruumeihin Troijan kedoll', enp' ole paiskova turhaan - nyt Rutuleihinkaan." Sitt' temmattuaan ison keihään, 335 - sen lähettää: tuo kiitäen Meonin vaskisen kilven - lens lävitsen sekä haarniskan kuten myös poven puhkas. - Täll' avuks Alkanor veli sai tukeaan velimiestä - lannistuvaa kädellään: läpi tään olan lennettyänsä - eellehen kiiteli peitsi ja hurmeisna piti suuntans; 340 - vaan sen jo oikea käs nivelist' olaltaan tehotonna - häili. Nyt veljensä ruumihist' ottaen peitsen, Numitor - tähtää Aeneahan: hänellenp' ei sallittu ollut - sattumahan, mut suuren Akhaten reiden se mursi. - Luottaen ruumihisen tukevaan tähän Kuresta Klausus 345 - riensi ja kurkkuhun löi Dryopin etähältäkin julman - keihäänsä, väkeväst sysätyn; sepä haastavan äänen, - hengenkin, lävistäin salitinluuns, salpasi; mut tuo - suistuvi maahan päin, ylen antaen paksua verta. - Kolmepa thrakialais-Borean ylevää sukukuntaa, 350 - kolmet, joit' Idas-isä laittoi Ismaran maasta, - kaatoi tappelujen kihinässä. Jo ehti Halesus, - aurunkolais-sotajoukot ja sai Neptunonki heimo, - mainio myös hevosista Messapus. Vuorohon koittaat - toisians' karkoittaa; Ausonian portillakin jo 355 - taistellaan. Kuni korkean taivahan vastaistuulet - kiihtyvät taistelemaan rajultaan, väeltään tasavoimin: - eivät ne toisiahan, -- ei pilvet eik' meri väistä; - kauan häilyvi taisto, on jäykkänä vastassa kaikki: - näinpähän Teukroinkin sotarinnat ja näin Lationkin 360 - yhtyvät, kun kävi mieheen mies sekä jalkahan jalka. - Tällöin muualla päin, johon ympyräpaasia paljon, - vierulta runkojakin revityit' oli tunkenut virta, - arkadilais-väki tottumaton kävi jalkasin taistoon; - kun, Latinoin näki ahdistaess', samovan pakohon sen 365 - -- koskapa heit' uvehistaan luopumahan rytömaa sai --, - keinohon ainoahan, mikä jää pulahetkinä, ryhtyin, - Pallas nyt anoen, toruenkin pyys urommaksi: - "Minnekkä karkaatten, toverit? Urotöiden ja teidän - johtajan Evandron nimen kautta ja saatujen voittoin, 370 - toivonikin vuoks kilpaamaan isän kanss' urotöissä: - älkäät juoksuhun luottako! Raudalla raivata täytyy - tie vihamiehien kautta. Miss' uhkaa miehien parvi - tihjänä, sinn' isänmaa jalo teidät ja päällikön Pallaan - vaativi. Ei jumalat, inehmolliset mut vihamiehet 375 - vainovi meit': yhenlaisia mieleltä, voimilta oomme. - Kas, tuolt' estävi meit' ison aavikon pohjaton telki; - maall' ei voi paeta: merehenk' vai Troijahan lähtään?" - Näin nimeten vihamiehien parven keskehen syöksyi. - Hällen vastahan ens kovan Onnen suomana sattui 380 - Lagus: täänpä hän, kun ylen raskasta paatta se kiskoi, - keihään paiskattuaan, lävistää, miss' erkivät rungon - rangasta kylkienluut; takasin sitt' tempavi peitsen - luihin tarttunehen. Käsikseen ei ehtinyt Hisbo, - vaikkapa toivoi tuot'; tätä ennenpä syöksyvän kimppuun, 385 - kun varomattomast ystäväns julmasta kuolosta raivos, - Pallas ehti ja kosteahan sysäs keuhkohon miekan. - Käi Stheneloon käsiks sitte ja vanhasta heimosta Rheton - Ankhemoloon, emopuolen mi rohkesi tahrata vuoteen. - Kaaduitten tekin, kaksoiset, Rutuloin ketoloilla, 390 - Laris ja Thymber, Daucin niin yks'muotoset lapset, - että he vanhempiaan hupahan erehdyksehen saivat; - mut kamalamp' eromerkin Pallas nyt teki teille: - sillä sun, Thymber, pääsi Evandron katkasi miekka; - sun taas oikea käs haki, Laris, säileä turhaan, 395 - sormet kun hervottuneet varaten kävi kalpahan kiinni. - Arkadit yltynehet torunnast', uron oivia töitä - nähdessä, taistoon saa murehen, hävynkin sekatunne. - Silloin vaunuissaan ohi rientävän Rhetesen Pallas - surmaa. Tää välihoivapa suotiin Ilolle vielä. 400 - Sillä hän Iloa koht' oli pahkunut raskahan keihään, - mink', osuen välihin, sai Rheteus, uljahin Teuthras, - sua paetess' sekä Tyreä-veljeäs; vaunusta suistuin - kuollessaan Rutuloin ketomaita se potkivi jalvoin. - Aivan kuin sopivaisena poutana, kiihtyess' tuulten, 405 - metsän pistääpi tulehen eri kohdista paimen; - äkkiä vallattuaan välyksen leviää yli laajain - kenttien yhtenä nyt tulen loimotus kammottavainen; - leimujen leikkiä tää tytyväisenä istuen katsoo: - näinpähän urhouskin tovereiden yhtehen yhtyy, 410 - Pallas, sun avukses. Mut taistossa tuima Halesus - syöksyvi tappeluhun sekä peittyy kilpensä suojaan. - Tää telottaapi Ladonan, Feretan ja Demodokonki: - oikean Strymonion käden, tään kohottais sitä suulle, - katkasi säilällään välähyttäen; paadella Thoan 415 - lyö näköhön, musertain verisiks niin luut sekä aivot. - Aavistaen isä metsihin olj salannunna Haleson; - vanhana kuolohon kun tää tummeat silmänsä sulki, - valtasivat hänet Parkat, Evandron nyt vasamille - määräten. Tään käsiksen kävi Pallas näin rukoellen: 420 - "Oi, isä Thybris, suo vasamalle, min viskata aijon, - onnea, löytämähän tien rinnan kautta Haleson! - Nää asehet, urohon tamineet sinun tammesi saapi." - Kuulipa haltia näitä, kun suojas Imaust' Haleso, - onneton, arkadilais-vasamallen jäi povens paljaaks. 425 - Vaan sodan urhea henk, Lausus, ei parvensa suonut - lannistua tämänmois urohon kukistuksesta: tappaa - ensin Abaan edestään, kahakan parahan tukisolmun. - Kaatuvat Arkadian pojat, kaatuvat myöski Etruskit, - Teukrotkin, jotk' kreikkaalais-käsist' turmansa vältti; 430 - yhtehen käy väki joukolta, johtajiltaank' tasavoimin. - Ahtaa rintamoaan takajoukk'; ei kätt' tahi peistä - voi vivahuttaa ahdingolt'. Täält' ahtavi Pallas, - vastassa Lausus tuolt'; -- ei poikenneet ikäns paljon, - ei näköns' uljaatkaan, mut heilt' oli kieltänyt Onni 435 - pääst' isänmaahansa takasin. Ei sallinut heitä - keskenäns' ottelemaan its' mahtava herra Olympon. - Kohtapa nää jalommalt' vihamieheltä kohtalons saavat. - Turnon sillävälin sisar armas auttamahan käsk - Lausoa; vaunuissaan nopeasti se kiis väen kesken. 440 - Kun näki kumppanit, ääns: "Jo on taistosta luopua aika! - Yksin Pallasta vastahan käyn; mull' yksinpä Pallas - suotakohon; halajaisinp' ett' täss' isäns katsomass' oisi!" - Näin nimeää; toverit, kuten käski hän, kentältä taantuu. - Vaan Rutulein pois mentyä reipas mies kopeoita 445 - käskyjä tään imehtii sekä Turnon kookasta vartta - katsovi hämmähtyin, tähystäin tätä synkkänä kaukaa. - Näin nimeten meni vastoamaan nyt hän tyrannille: - "Mua joko johtajan kiitetähän taminein otannasta, - tai yleväst' erostan'. Isällein saman arvosta on se. 450 - Heittäös uhkat!" Näin nimeten kesk'kentälle astuu. - Arkadien sydämessäpä mut veri kylmäksi hyytyy. - Turnus vaunuistaan alas hyppäs ja jalkasin päätti - kamppailla. Kuten leijona huomattuaan ylängöltä - aikovan tappeluhun härän, kentällä seisovan, kaukaa 455 - kiitävi; semmoinen tulevan oli Turnonki muoto. - Tään kun peitsensä kannatusmatkalle tullehen luuli - Pallas ens käsiks käi, jos käynyttä heikommin voimin - taistoon auttasi Onni ja näin ylä-ilmahan lausuu: - "Kautt' isän kestityksen sekä pöytien, joihin sä saavuit 460 - outona, Alkides, anon; auttaos aijetta suurta! - Nähköhön kuollessaan hän mun verisen asun hältä - riistävän, voittajakseen minut nähkööt kuolevat silmäns'!" - Urhoa kyll' Alkides kuuli ja rintansa pohjaan - raskaan huokauksen pakottaa sekä katkerast itkee. 465 - Vaan isä lohduttain nimeää pojalleen nämät lauseet: - "Määrätty kuolionsa hetki on kullekin; on elon aika - kääntymätön, lyhyt kaikkein; mut se on kuntosan tointa - mainettaan urotöill' edistää! Ison Troijanki muurein - all' useat jumalain pojat kaatui; sielläpä syöstiin 470 - lapseni Sarpedon. Odottaa siis Turnoa kerran - Luomansa, sallitun kun elon ehtivi hän rajapyykkiin." - Näin nimeten Rutuloin ketomaille hän silmänsä suuntaa. - Vaan Pallas koko voiminehen nyt peitsensä paiskaa, - ontosta huotrastaan myös tempaa säihkyvän säilän. 475 - Sinne se kiitäen, miss' olanpäätä suojeli kilven - pää, putoaa sekä, tien avaten läpi laitojen kilven, - vihdoin raapaisee ison Turnon vartalohonki. - Turnus taas terävän, raut'kärkisen peitsensä kauan - viipattuaan, päin Pallasta heittää; sitt' täten lausuu: 480 - "Katsoppa, jos paremmin lie tunkeva peitsemme!" Sen vain - virkki; mut kilvenpä, kuin monin kerroin raut' tahi vaski- - kerrokset suojelikin häränvuotaa verhoamalla - keskeltä puhkaisee hänen peitsensä voimakas vauhti - pantsarinkin pidäkkeet sekä julmasti raastavi rinnan. 485 - Turhaan haavastaan hän tempaa lämpimän keihään, - yhdessä seuraapi tätä tietä hurme ja henki. - Haavahans sortuu: helskähtävät asehens ylitsensä, - maahan kuin verisin suin suistuvi kuolemahansa. - Tään luo seisahtuen nimes Turnus: 490 - "Tarkkahan kertootten minun lausehet, Arkadilaiset, - Evandroll': kuten ansaits, annan ma jällehen Pallaan. - Haudan kunnia, peijaisista jos lohdutust' ompi, - häll' luvataan. Häll' ei vähän arvosiks Dardanon kestit - nouse!" Näin nimeten jalallaan vasemmalla hän tallaa 495 - hengettömään, isopainoisen vyön riistäess' siltä, - piirretynkin tihotyön: miten häätaloss' yhtenä yönä - miesten seurue murhattiin, sijans kuin veristettiin - joitapa Eurytisen Klonus-poika olj veistänyt kultaan: - saatua saalihiks sen iloten omistaapi nyt Turnus. 500 - Tietämätön tulevast' on kohtalost' ihmisen mieli - määrääkin pitämään, kun sill' on myötänen onni! - Aikapa Turnollekin saa, jolloin hartahast soisi - Pallaan säilyneheksi ja saalista tuota ja päivää - harmitteleepi! Vaan toverit valittain sekä itkein 505 - kilvelle nostettuaan, Pallaan pois joukossa vievät. - Mink', oi, murheen, mink' isälles sinä kunnian tuotat! - Tää ens päivä sun sai sotahan, tää myöski sun poisti; - milliset kuitenkin Rutuloin kasat jälkehes heität! - Moisen onnettomuuden ei huhu, mut vaka tieto 510 - ehtivi Aeneall', olevan omiens liki hengen - vaaraa, myös ajan, ett' Teukroill' paenneill' avuks rientäs. - Miekalla hän lähimmät tuhoaa sekä peitsellä, kiihtyin, - raivaa tien avaraks väen kaut', sua, ylpeä Turnus, - uuteen otteluhun hakien. Pallas ja Evander, 515 - kaikk' ovat mielessään: pitojuhlat, joihinka ensin - vierahaks sai, lupauksensa suomat. Neljä hän Sulmon - poikaa nuorta ja myös saman verran, jotk' kasvatti Ufens, - ottaen kiinn' elävältä, ne Tuonelan hengille jääksii, - ettäpä polttotavan tulen vangittujen veri kastais. 520 - Sitte Magoon etähäisehen paiskasi turmasan keihään. - Tuo kumartuin sen väist'; ylitseen lens hirveä peitsi; - polvia tään halaten, rukoellen sitt' ääntävi näitä: - "Taattosi haamun kautta ja Julosi kasvavan toivon - pyydän henkeni säästämähän isän kuin pojan vuoksi! 525 - Mull' on suur talo, on kuvattuu hopeaa isot joukot - kätköön kaivettu maahan, on taottuu, takomatta - kultaa kimpalettain. Tuo eihän voittoa Teukroin - kääntäis eikä mun henkeni tuottane niin ison haitan." - Näin nimes; Aeneas häll' lausuvi vastaten näitä: 530 - "Minkäpä kullan tai hopean talenteista sa kerroit, - säästä ne lapsilles! Sodan keskustelut jo on Turnus - ensinnä katkaisnut niin kohta kuin Pallaksen tappoi. - Tään hyväksyy Ankhisen haamu ja poika Julus!" - Näin nimeten kypärään vasemmallansa otti ja vääntäin 535 - pyytävän kaulan, hän miekkansa syöks ihan kahvahan asti. - Poika olj Haimonin tuossa, se Febon, Diananki pappi, - nauhoineen pyhä päähine suojasi jonk' ohimoita, - kiillellen kokonaan puvust' ynn' etevist' asehista. - Yhdyttyään ajoi tään kedollen, pudonneen tavatenpa 540 - hän telottaa sekä peittävi varjolla kuolon; Serestus - vie otetut asehet olallaan, Mars, sull' ilo-uhriks. - Taistelun uudistaa Vulkanon heimoa suurta - Caekulus kuin myös Marsien vuorilta saapunut Umbro. - Vastassa raivoo Dardanon poika. Hän miekalla hakkaa 545 - Anxurin vasemman käden, kilvenkin alas maahan. - Tää puhunut jotakin isonmoist' olj ja karttuvan luuli - tarmonsa lausehist', taivaasen kehuess' urouttaan; - itselleen lupael ijäkkyyttä ja vuosia paljon. - Vastahan Tarkvitus hypäten komeoiss' asehissaan, 550 - min salo-Faunollen Dryope imp' synnyttänyt olj, - puuttui raivoavan etehen: tuo vauhdilla heittäin - peitsensä, näin lävistää sotapaidan ja kookkahan kilven; - sittepä pään, anovan tehomatta ja aikovan paljon - lausua, hän sivaltaa alas maahan ja lämmintä runkoo 555 - vierrettäen, vihamiehen rinnan yl' lausuvi näitä: - "Siinä sä maata saat, kuvatus! Sua ei paras äiti - maahan peitä tai isänmaa jäseneitäsi multaa - haudalla: lintujen ruoaksi jäät tahi, aavahan painuin, - aalto sun vie sekä nälkäiset kalat nuolevat haavas!" 560 - Kohtapa Antaioo, Lukast', etevimpiä Turnon - urhoja ahdistaa, Numaa ja Kamertesta nuorta, - Volscensin uropoikaa; tää oli rikkahin mailtaan - kansassa Ausonien sekä hallitsi tyyntä Amykloo. - Niinkuin Aigeion, mink' kerrotahan sata kättä 565 - käyttänehen sekä suusta ja rinnasta puol'satasesta - liekkiä suitsuttaneen, kun Juppiterin ukonnuoliin - kilpiä niin useoit' tärisytti ja paljasti miekkoj': - Aeneas siten myös koko kentällä voittaen riehui, - hurmeesta kunis lämpesi miekka. Kas, vielä Nifaeon 570 - neljähän hän hepohon sekä rintaa vastahan tähtäs. - Vaan nuo, astuvan kun näkivät etähältä ja vahvaan - ärjyvän, vauhkoutuin takasin peräyntyvät hurjast, - kaatavat siin' ajurin sekä rantaan rattahat vievät. - Silloin valkoisten hevosten parinensa Lukagus 575 - keskehen saa ja Liger-velikin; veli ohjalla hoitaa - orheja, tuima Lukagus mut paljasta kalpoa käyttää. - Eipähän Aeneas täten raivoavaisia siedä; - hyökkää näill' etehen, samoten kamaloin' vasamoineen. - Jolle Liger: 580 - "Et hepoloit' Diomeden, et vaunuja näe sä Akhilleen, - et Frygian ketoloit': elämäs nyt kuin sota loppuu - tuoss' ihan paikassa!" Mielettömän Ligerin tämän moisten - lausetten kajahtaiss' etähälle, jo Troijanki urho - vastintaan varustaa, lähettäin vihamieheen peitsen, 585 - kun ojentuu edustalle Lukagus ja nirkkoa käyttäin - lyö hepojaan; tään juur ojentaiss' vasemman jalan, taistoon - valmistuessa, jo säihkyvän kilven reunojen alta - kiitävi keihäs ja tään vasemman kupehen lävistääpi; - vaunuistaan tupertuin ulos kuoleva nurmelle suistuu. 590 - Hurskas Aeneas ääns katkerin lausehin hälle: - "Ei hepojen hidas juoksu, Lukagus, sun vaunuja meille - heittänyt eik' kumonneet vihamiehienkään peloitukset! - Rattahilt' its' hypäten sinä valjakon hylkäsit!" Lausuin - näin anastaa hevot. Kurkottaa käsiään veli parka 595 - häll' asetonna, kun vaunuist' olj myös vierähtänynnä: - "Sun sekä niiden kautta, jot synnyttivät sinut moiseks, - Dardano-mies elämään' edes säästä ja pyyntöni kuule!" - Näin anovallen Aeneas: "Et lausunut äsken - lausehet nää; siis kuole ja veljenä veljeäs seuraa!" 600 - Hengen sitt' olopaikan, rinnan miekalla puhkoo. - Näin jakel pitkin kenttiä kuoloa dardanilainen - johtaja, raivoillen veden tulvan tai rajun myrskyn - laisna. Jo hyökkäävät ulos vihdoin, jättäen leirin, - poikansa Askaniuski ja turhaan saarretut miehet. 605 - Juppiter Junollen sill' aikaa näin nimeääpi: - "Oi sisarein sekä myös minun armahin puoliso, niinkuin - luulen, auttaapi Venus, -- siin' et erhettynyt oo --, - Dardanojen sotavoimaa, kun ei taistossa miesten - käs ole vahv' eik' urhokas miel eik' kestävä vaarat!" 610 - Junopa nöyränä häll': "Oi miksikä, puoliso kulta, - sairasta kiusaelet, miks nuhteitas varovaista! - Jos olis lemmelläin sama voima, mi ennen, ja niinkuin - vieläkin täytyis olla, sä et sitä kieltäis multa, - kaikenvoipa, ett' taistosta Turnon pois pelastaisin, 615 - Daunolle ett' isälleen hänet saattaa vaarata voisin. - Jääköhön, hukkukohon viaton verens Teukrojen kostoon, - vaikka hän johtaakin sukuaan suvustamm' ylevästä, - Pilumnus jonk' oli es'isä neljäs; vaikk' käsin runsain, - vaikk' useasti hän suuria lahjoja templihis kantoi!" 620 - Häll' ylevän nyt Olympon valtias lyhvehen lausuu: - "Kuolohon uhkaavaan anotaan jos viivytys-aikaa - miehellen poloselle, jos tehdä sen voivani luulet: - vie Turnus pakohon, hänet aut' tuhost' uhkoavasta! - Tuohon ma myöntyä voin. Vaan jos joku suurempi toive 625 - kätkeyp' pyyntöihis ja jos sie koko taistelun luulet - voivasi muuttaa johdattaen, niin turhia toivot." - Junopa kyyneltäen: "Mut ehk, mit' et lausehin myönnä, - myöntäisit sydämessäs ja Turnollen elons soisit! - Nyt viatont' odottaa kova kohtalo, -- taikka ma aivan 630 - oon erehtynnä. O, ennen pettäköhön mua turha - pelko ja kääntyköhön, kuten voi, parempaan sinun aikees!" - Kun oli nää nimennyt, läks taivahan kannelta oitis - ilman kautt' ajaen rajutuulella, pilvehen peittyin, - Iliolais-sotarinnan ja luo Lation varustusten. 635 - Sittepä haltiatar sumuloist' ihan ohkasen haamun - Aeneaan näköiseks, (-- ett' ihme olj katsoa tuota! --) - dardanolais-asehin varustaa, jälittäin urohon pään - töyhtöä, kilpeäkin; tää tyhjiä lörpötteleepi - järjettömyyksiä, Aeneaan kävellyst' apinoiden 640 - kuollon jälkehen kuin hoetaan samovan kuvatusten - tai kuten tuntoa hervottonutt' unen houraus pettää. - Näin sotarinnan eess' iloten karehtiipi nyt hahmo, - urhoa härnäellen vasamilla ja äänellä kutsuin. - Turnus vainovi tuota ja kaukaa viuhuvan viskaa 645 - peitsen; se kääntyen mut pakohon heti hoippasi poijes. - Koskapa Aeneaan pakohon nyt mennehen Turnus - luuli ja mielessään, raju, tyhjää toivoa kantoi: - "Aeneas, mihinkäs pakenet? Älä kihlojas hylkää! - Maata mun käestäni saat, jota merten kautta sä etsit!" 650 - Näin nimeten hän seuraa sylkytellen sapeliinsa - paljasta eik' ilon aihettaan näe tuulien vievän. - Sattui seisomahan alus, kytketty korkean vuoren - särmähän, minnekkä vei tikapuut sekä laskettu silta; - tällä Osinius olj kuningas Klusion mailt' tullut. 655 - Tänn' aran Aeneaan kuvatus lymyhyn paetessaan - heittäytyi eik' Turnuskaan hitahampana vainoo, - voittaen esteitä sekä kiidellen yli siltain. - Tuskinpa laivahan ehti, kun katkas Saturnia touvin, - -- laivan kun irtaunneen vei luoteella ulapalle. 660 - Aeneas juur poisolevaa hänt' etsivi taistoon, - kohtaamans useat urohot Manalaan lähetellen. - Eipähän köykäinen enähän kuva pyrkinyt piiloon, - vaan ylös liidellen se jo mustahan pilvehen peittyi; - Turnuksen mut tuulispää vie keskelle merta. 665 - Katseli taa, osumaans imehdellen, ja kiittämätönnä - säilymisestä hän tähtihin päin molemmat kädet nostaa: - "Oi, isä kaikenvoipa, sa katsoitkos kovan onnen - moisen mun ansainneen, nämät kärsimähän kuritukset? - Minnekkä meen? Haa, mist' erosin? Karatenk' omillein saan? 670 - Näenkö mä Laurentolaisten taas varustukset ja muurit? - Miksikä luulevatkaan urohot mua, joita ma johdin? - Enkö mä heittänyt heit', oi leimaus, julmahan kuoloon? - Nytkin harhoavan näen heitä ja syöstyjen voihkat - kuulen. Haa, mitä teen? Tai missäpä pohjaton maa mun 675 - nielisi? Voi, tepä jos edes armahtaisitte, tuulet! - Kallioriuttoihin, -- teit', Turnus, hartahast' pyydän --, - viekäät, paiskatkaat alukset Syrttein kivisärkkiin, - jonnekka ei Rutulot eik' vainois kielevä maine!" - Näin nimeten sydämessään häilyvi sinne ja tänne 680 - mieletön, josko hän miekkahan moisen tahransa vuoksi - syöksys ja miekan hirmuisen läpi kylkien työntäis, - vaiko hän heittäytyis merehen sekä rannikon lahteen - pyrkisi uiden ja sais taas Teukrojen kanss' aseleikkiin. - Keinoa kumpaakin koki kolmasti; kolmasti suurin 685 - Juno sen esti ja, miehyttä säälien, häll' levon tuotti. - Aalloill' lelluellen, vaoten mert', tuulien mukaan, - hän isän Daunuksen ikivanhaan linnahan saapuu. - Vaan nyt tuima Mezentius, Juppiterin kehotuksest', - yhtyy tappeluhun karaten ilosiin Troalaisiin. 690 - Hyökkää tyrrhenilais-sotajoukko ja kaikki he yhtä - miest' tätä kiukuissaan useoin' vasamoinehen vainoo. - Kallionmoisena hän, avaraan merehen mikä pistää, - tuulien raivoillen avonaisna ja lainehill' altis, - kaiken voiman ja taivaan kuin meren melskehet kestää, 695 - seisten järkkymätään: täten Dolikhaon pojan Hebron - maahan kaas, kera tään Latagon sekä pelkurin Palmon: - hän Latagoon nyt hirveän suurella paadella paiskaa - aavistamattomallen ihan muotoon; Palmolta polven - murskattuaan hitahaks pakohon teki; Lausolle antaa 700 - tään asehet olallen ja sen päähän kiinnitti töyhtön. - Vieläpä Evantheen frygilaisen ja myöski Mimantan, - kasvinkumppanuksen Parisen, min sai saman' yönä - taatollen Amykolle Theano, kun soihdusta raskas - Cisseis-kuninkaatar Parin: kotonaan Paris lepää 705 - linnassa, mut Lation maa kätkee oudon Mimantan. - Aivankuin salokarju, min korkeilt' tunturilt' ajaa - koirat raatelijat, jota on Vesulon näremetsä - kauan suojellut tahi Laurento-lamp' elätellyt - kaislistoillaan, -- kun tämä verkkojen keskehen puuttuu, 710 - seisahtuu öräten kamalasti ja harjansa nostaa: - ei uroutt' ole kellään reimasti kimppuhuns käymään, - vaan meluten, varoen vasamill' etähältä he vainoo; - tuo vain käännäiksen joka suuntahan pelkeämättä, - hampaitaan kiristäin sekä seljästä puistellen peitset: 715 - niin nekin, närkästyneet mi Mezentiukseen oli syystä, - paljahin miekoin ei rohenneet hänehen käsiks käydä; - kaukaa peitsillään sekä huudolla härsyttävät vain. - Saapunut olj Akron, Korython ikikuululta maalta, - helleniläis-mies, häät hopussaan joka siksehen heitti; 720 - tappelun tuoksinahan kun tään näki tulleheks kaukaa, - jollenka töyhtön ja purppura-vaattehet morsian antoi: - nälkäinen kuni leijona, kuljeksiess' erämaita, - kun sitä vaivaapi kova nälkä, jos pelkurikauriin - oljentuu näkemään tahi korkeasarvisen hirven, 725 - irjuen irvistää hyvillänsä ja harjansa nostain, - päällen syöstyähän revaltaa sisälmykset ja tällä - hirveestä kidastaan kamalasti nyt vuotavi hurme: - tuimasti näin tiheään vihollisten Mezentius parveen - hyökkävi. Kaatuupi polonen Akron sekä potkii 730 - mustaa maat' jaloillaan veristäin asetten säpäleitä. - Vaan ei karkaavaa se Orodesta kaatoa kehtaa, - eik' salavihkaan selkähän peitsellä paiskata haavaa; - kiis etupuolelta vastaan, näin mies vastahan miestä - käi, kavaluudessa ei ovelamp, mut voimilta vahvemp. 735 - Keihääsen nojaten lask jalkansa voitetun päälle: - "Aimo Orodes, melkoinen sodan ponsi, jo kaatui, - miehet!" Tuot' toverins' säestää ilosest pilaellen. - Vaan tämä kuollen: "Et minust' ilvehdi kostota kauan, - kenpä sä lietkin, voittaja; myös samanen sua onni 740 - oottavi, kohta kun suistua näillen saat ketoloille!" - Vimmasta irvistäen Mezentius virkkavi hälle: - "Kuole nyt; vaan jumalain isä kuin inehmoin kuningas on - säädellyt minust'!" Tään nimeten veti ruumihist' tuuran. - Tuon lepo pitkällinen sekä rautainen uni painaa 745 - silmiä; sulkeuvat näkimens ikipitkähän yöhön. - Caedikus Alkathoön telottaa, Sakrator Hydaspen, - Parthenion Rapo lyö sekä voimilta jänttärän Orsen; - Messapus Klonion ja Lykaonilais-Ericeten: - tuonpa, kun vauhkouneen hevon vaunuista putos maahan, 750 - tään jalk'miehen jalkasin. Lykialais-Agis saapui, - jonka Valerus, ei osaton isiens urouusta, - kaatoi; vaan Thronion Salius, Saliuksen Nealces, - nuolelta, keihäältään etähällen kantavalt' oiva. - Tuima jo Mars jaellut surujaan oli kumminki puolin, 755 - kuoloakin; samoten oteltiin, samotenpa nyt kaatui - voittajat kuin tapanneet; ei kumpanenkaan ota karkuun. - Juppiterin palatseissapa haltiat säälivät tyhjää - kiukkua kumpaisen sekä ihmisvaivoja näitä; - täältä Venus, mut tuoltapa katsel Saturnia Juno, 760 - kuin tyly Tisifone rajuaa tuhanten otelmassa. - Vaan pudistain jätinmoista nyt peistä Mezentius astuu - riehuen kentällen. Min verran suuri Orion, - kun meren keskellen jalan käy syvimpäin syväreinkin - halki ja, tiens avaten, oliltaan ulapast' yleneepi; 765 - tai ijäkkään sarapuun kuten vuorien huipulta nousneen - juuret on maassa, mut pilvien keskehen kätkey latva: - näinpähän aseineen kamaloine Mezentius astuu. - Aeneas tätä vastaan, tään väkijoukossa nähden, - hankkeu lähtemähän. Hän seisoo peljästymättä, 770 - urhollist' odottain vihollista ja luottaen voimaans; - laskettuaan näkemält' välimatkan, min peitsensä kantaa: - "Oikea käs, jumalain, sekä peitsi, mink' aijon ma laittaa, - nyt apun' olkohot! Ruumihist' Aeneaan minä herjan - riistettyyn sotapaitahan, voiton merkiksi, Lausus, 775 - sua lupajan puettaa!" -- nimes. Kaukaa viuhuvan keihään - heitti, mut kilpistyen tuo kilvestä lensi ja kauas - oivaan Antenoriin osui, vatsan ja kylkien koskeen; - Antenoriin, Herakleen toveriin, joka, Argosta lähtein, - saanut Evandron luo olj ja Italo-linnahan jäänyt. 780 - Haavast' toiselle aijotust', onneton, syöksi ja katsoin - taivahasen päin kuollessaan sulo-Argoa muistel. - Syöksipä Aeneaskin jalo keihään: tuo läpi kilven - kolmenkertaisen vask'kuoren ja liinasen peitteen, - kolmetkin perättäin härän vuotaa puhkas ja tarttui 785 - vatsahan tään mut ei väkeään lamannut. Heti miekan - Aeneas, äkätess' ilokseen vert' tyrrhenilaista, - huotrasta tempaa, innolla käyden häärivän kimppuun. - Huokasi raskaasti isä kultansa rakkaudesta - Lausus, kun näki tuota, ja kyyneltä silmänsä vuosi. 790 - -- En sun armottomaa telotustasi tai urotöitäs - aika jos myöhäinen tekoas on uskova moista, - en sinust' ääneti oo, oi miehuinen jalomieli! -- - Tuo takasin peräyntyen kun rajarikkona poistui - häintuskin sekä kilvessä vei vihamiehensä keihään, 795 - hyökkäsi poikainen, asetten välihin sekottaiden; - kunpa jo Aeneas kätens nostanut olj sivaltaakseen, - astaht tää ala miekan ja tuota hän viivyttämällä - ehkäsi; seuraa tuost' toverein ilohuuto, kun poistui - pois isä, jonk' oli suojellut pojan kilpi; he kaukaa 800 - paiskovat keihäitä sekä häiritsevät vihollista - peitsillä. Aeneas rajuaa, pysyen ta'a kilven. - Aivan kuin raemyrskyt syöksyvät puhjettuansa - joskus ja kyntäjät tää saroiltaan hajalleen ajeleepi, - kun vaellusmies, viljelijät kaikk' etsivät suojaa 805 - linnassa tai joen viemill', luolissai ison vuoren, - mailla kun myrskyelee, ett' voisivat, laattua ilman, - työtänsä jatkaa: näin joka suunnalta peitsien pilven - lyömänä Aeneas, tapellessansa kun rajuaapi, - kesti sen kaiken ja Lausoa toruu, Lausoa uhkaa: 810 - "Kuolemahan mihin syöksyt ja voimistas yli rohkeet? - Rakkaus pettää sun varomattoman." Mut yhä vaan se - mieletön hyökkää. Nyt jopa kiivaammin viha julma - dardanilais-päämiehessä nousi ja Lausolle Parkat - viimeis-säikehen kehräsivät, kun työns ison miekan 815 - Aeneas läpi miehukkaan ja sen kaikkine kätki: - puhkasi miekkansa kilven ja sen tamineet kevykäiset, - pehmeän viitankin, min kullalla kirjonnut äit' olj; - rinnan tään veri täyttää; sitt' elo ilmojen kautta - murheisn' erkani Tuonelahan sekä ruumihin jätti. 820 - Vaan kun kalvistuneen näköhön sekä muotohon katsoi, - kasvoihin imehen haleoihin poika Ankhisen, - huokasi raskaasti suruissaan ojentain kätens hälle, - kun isän rakkauden ajatus hänen liikutti mieltä: - "Milläpä sull', urotöistäs näist', oi onneton poika, 825 - milläpä Aeneas jalon luontosi palkita voipi? - Saat asehes, joist' oot ilonnut; sinun vanhemmill' annan - tuhkasi haudattavaks, jos tuo sua painavi huoli! - Lohduksi olkohon tuo, polonen, katalaan erohos, ett' - Aeneaan käden kautt' olet kaatunut!" Arvelevaisii 830 - kutsuvi hän tovereita ja maast' ylös auttavi häntä, - tukkaa tään veren tahraelless' su'ittuu tavan jälkeen. - Sillävälin Tiberin joen luona tään isä huuhtoi - haavaansa jokiveellä ja puun tyvellen nojauntuin - virvotti ruumistaan. Etähälläpä oksilla riippui 835 - vaskinen nyt kypäräns, vaan maall' asehet vetelehti. - Aatelistost' etevimmät olj luonaan; itse hän karsein, - huohottaen virumass' oli, kammatun partansa laskein - rinnalle; Lausosta hän kyselee, lähettäin useoita - kutsumahan takasin, surukkaan isän käskyjä viemään. 840 - Vaan toverit jopa kilvellä toivat ruumista Lauson, - itkien, kelpoista sekä saanutta hirveän haavan. - Itkun jo kaukaa kuul kovan onnen ouniva mieli. - Mullalla harmahat tahraapi nivuksensa ja nostaa - kumpaisen käden taivasta kohti ja ruumista halaa. 845 - "Semmoinenk' elämään halu mull' oli, poikani, että - itseni e'est' vihamiehiä vastaan mennä sun sallin, - mun sukuain? Sinun näittenkö haavojen kautt', isäs, säilyin, - kuollostas elämään? Haa, nytkös kurjalle vihdoin - maanpako on rasitukseks! Nyt vast' sain syvän haavan! 850 - Mie, oi poikani, sun nimes tahraelin rikoksilla, - valtio-istumeltai isien vihan vuoksi ma syöstiin. - Jos piti kärsiä mun isänmaan sekä kansani koston, - kaikkehen surmahan mie elon syypähän antanut oisin. - Nyt elän! Valkeutt' enk' inehmoin ole jättänyt vielä! 855 - Mut jätän sen!" Heti näin nimeten kohoaa kipeälle - longalleen sekä vaikk' kipu suuressa haavassa vaivaa, - lannistumatta hän käskeepi hevon tuoda; se häll' olj - lohtuna ynn' ihanelmana kilpausvoittojens vuoksi. - Murhehtivallen hän nimeää sekä alkavi näillä: 860 - "Rhebus, jo kauan, -- jos mitäkään pysyvää inehmoill' on --, - viivyimme. Veriset tamineet nuo voittaen tänäin, - päänkin Aeneaan sinä tuot sekä Lausoni tuskain - kostajan' oot kerallain; mut voittoa jos väken' ei saa, - yhdessä kaadut. Ma en, näet, urhokkain, sinun luule 865 - sietävän vierasten komentoo eik' Teukrojen herraa!" - Virkki ja selkähän kapsahtain asettui kuni ennen - vankasti, temmattuaan molempiin käsihin teräkeihäät; - hehkui päässänsä vaski ja myös hevosjouhinen töyhtö. - Kentälle näin nopeaan karahuttaa. Mielessä kuohuu 870 - hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne; - raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto. - Kolmasti Aeneast' tämä korkea-äänisnä kutsui. - Aeneas tuon tuns sekä näin iloten aneleepi: - "Tehköön tuon jumalain isä kuin myös suuri Apollo, 870 - että sä kanssani käyt otelmaan!" - Tään nimes vain sekä vastahan uhkaten käy vasamoineen. - Vaan tuo: "Surmattuas pojan miks pelotat mua vielä, - julmuri? Tää oli ainoa tie, joten mun hukuttaa voit. - Surm' ei kauhuksi oo meill' emmekä hengistä huoli. 880 - Lakkaa, kuolemahan tulen nyt sekä sulle ma ens nää - lahjaksi tuon!" Nimeten vasaman lähettää vihamieheen; - heittävi toisen ja sitten taasenki toinen jo lentää - kilpehen verrattomaan; mut kestää kultanen kilpi. - Kolmasti ratsastain vasempaan hän kiertävi tuota, 885 - peitsiä heitellen; myös kolmasti Dardanon urho - kilvellä vaskitetull' ison kiertää kanssansa metsän. - Sittepä kun ikävistyy vitkasteluun, monen peitsen - nyhtämiseen, epäsuhtanen taistelu kun ikävöittää: - paljon arveltuaan jopa hyökkää viimeks ja viskaa 890 - taistelijan uvehen ohimoihin onsihin keihään. - Pystyhyn keikahtaa hevonen sekä pieksävi ilmaa - kapjoineen yli kaatuess' suistunehen ritarmiehen, - kietoutuu sekä päistikkäin putoaa lapaluulleen. - Taivaallen kohoaa Frygien ja Latinojen huuto. 895 - Kiitävi Aeneas sekä huotrasta tään terän tempaa; - sittepä ääns: "Miss' ompi, Mezentius julmuri, tuo sun - hirmuinen väkevyys?" Mezentius vastasi, kunpa - ilmahan katsellen näki taivon ja järkehen tointui: - "Katkera oi vihamies, miks ärjyt ja kuoloa uhkaat? 900 - Ei häpeää ole kuolo enk' niin minä taistohon tullut, - eikäpä keskeemme tätä liittoa Lausoni tehnyt. - Ainoastaan anon tuot', vihamies jos sen voitetull' antaa: - myöntäös haudattaa minun ruumis! Tiedänpä kansan - julmasti närkästyneeksi; sen vimma sä estäös, pyydän; 905 - sallios poikani kanssa mun haudan kumppaniks yhtyy!" - Näin nimeää, osans tietäen kaulansa miekalle suo ja - aseillen heruvaan verehen hän henkensä heittää. - - -Viitteet: - -V. 12-13. Viittaus Puunilaissotiin, varsinki toiseen. - -V. 22-23. Katso Aen. IX, 727-778. - -V. 28-29. Aetolilaisesta siirtolaiskaupungista Arpista Diomedes, Tydeon -poika; Diomedes ei kuitenkaan ruvennut sotaan, ehkä Venus sitä pelkäsi -(vert. Aen. XI, 226 ss.). - -V. 30. Troijan sodan aikana, kuten Iliadi kertoo, haavoitti Diomedes -sekä Venuksen että Marssin. - -V. 34. "Haamut", nim. Hektorin, Kreusan ja Ankhisen (vert. Aen. II, -270; 772; V, 722). - -V. 36. Vert. V, 606, 759. - -V. 37. Vert. I, 51. - -V. 39-40. Vert. VII, 312, 324. - -V. 51-52. Amathus, Pafos ja Idalia olivat kaupunkeja Cyperin saarella, -jossa Venuksella oli oma temppelinsä, -- Cytherasta vert. Aen. I, 680. - -V. 142. Paktolus, Lydiassa (Vähässä Aasiassa) juokseva, kultahiekasta -rikas virta. - -V. 154. "Huolesta päästen", (vertaa Aen. VIII, 479-503.) - -V. 155. "Lydialais-suku", = Etruskit (vert. Aen. VIII, 479). - -V. 157. "Kokassaan", nim. koristuksina, "frygilais-jalopeuroja -kantain." - -V. 159. "Ida" (= Idavuoren halttiattaren kuva) "on yläpuoll'". - -V. 166. Tiikeri oli Massikon laivan nimi. - -V. 171. "Kulta-Apollosta kiilteli keula", s.o. laivan kokassa kiilteli -kullattu Apollon kuva. - -V. 173. Ilvan saari = nyk. Elba. - -V. 179. Pisa oli siirtolaiskaupunki, jonka Kreikanmaalta saman -nimisestä kaupungista Alfeon virran rannalta lähteneet siirtolaiset -olivat perustaneet. -- "Tottelemaan" nim. päällikköään Asilasta. - -V. 189. Kun Faeton, Auringon poika, tuli Juppiterin nuolen kautta -tapetuksi, surivat hänen sisarensa sekä ystävänsä Cyknus tätä niin -katkerasti, että jumalat sääliväisyydestä muuttivat Faetonin sisaret -poppelipuiksi, mutta Cyknon joutseneksi (latinal. sana "cycnus" = -"joutsen"). - -V. 194. "Poikansa", edellisen yhden niminen poika. - -V. 196. Kokkaan oli kiinnitettynä terävä paasi. - -V. 198. Oknus oli ennustavan nymfin Manton ja tuscialaisen joen haltian -poika. - -V. 202. "Kolmepa heimoa on" Mantuassa asumassa, nim. Kreikkalaisia, -Umbrilaisia ja Etruskilaisia. - -V. 205. Benakon (nyk. Garda) järven haltian poika Mincius oli laivan -keulaan kuvattuna ja laiva sen mukaan nimitettynä (Mincio virta juoksee -Garda järven läpi). - -V. 209. "Tuot' veti hirmuinen Triton", joka oli Aulesten laivan kokkaan -kuvattuna. - -V. 239. "Välihin j.n.e.", nim. arkadialaisen Evandron lähettämän ja -troijalaisen, linnassa olevan väen väliin. - -V. 252. "Idalais-äiti" s.o. Cybele. - -V. 265. Strymon oli erään thraakialaisen joen nimi (nyk. Struma eli -Karasu). - -V. 271. "Päässään", nim. Aeneaan päässä. - -V. 273. "Sirion", s.o. Siriustähden (kaunehimman kiintotähden) "leimu." - -V. 290. "Airojen neuvolla muut", nim. pyrkivät rantaan. - -V. 313. "Vaskisen verhon", s.o. pantsarin, rintahaarniskan. - -V. 316. "Pienenä" = vielä syntymätönnä, niinkutsutun -"keisarileikkauksen" kautta päivän valoon saatettu. - -323. "Paiskaten", nim. Aeneas, "osui j. n. e." - -V. 350. Boreas = Pohjantuuli. - -V. 351. Ismara oli erään Thrakian maan vuoren ja kaupungin nimi. - -V. 363. "Tunkenut virta" nim. tulvallaan. - -V. 463. "Alkldes" = Alkeyn poika, Herkules. - -V. 466. "Vaan isä", nim. Juppiter. - -V. 517. Sulmo oli kahden samannimisen kaupungin nimi, joista toinen -oli Pelignien, toinen Volskien maassa. - -V. 520. Samoin uhrasi Akhilleskin kaatuneen ystävänsä Patroklon -hautajaisissa Troijan luona sotavankeja tämän haamulle. - -V. 526. "Kuvattuu hopeaa", s.o. koverretuin korkokuvin koristeltuja -hopeakaluja. - -V. 544. Caekulosta ja Umbrosta vert. Aen. VII, 681; 752. - -V. 564. Tyyneksi l. hiljaiseksi kutsutaan Amykloa, erästä etelä-Italian -merikaupunkia (Kajetan ja Terracinan välillä) siitä syystä, koska siinä -oli hengen uhalla kielletty puhumasta uhkaavista vihollisten aikeista, -koska ne usein olivat näkyneet turhiksi. Kun sitten Dorialaiset tulivat -kaupunkia valloittamaan, joutui se juuri tään vuoksi helposti -vihollisten haltuun. - -V. 565. Aigeion on sama kuin Briareys (vert. Aen. VI, 287). - -V. 619. "Isäns' neljäs" s.o. isänsä neljännessä polvessa -(isän-isän-isän-isä). - -V. 646. "Se", nim. kuvatus. - -V. 704. "Soihdusta raskas"; Paris'en äiti Hekuba, Cisseyn tytär, luuli -unissaan kerran olevansa soihdusta raskaana. - -V. 708. Vesulus (nyk. Monte Viso), Alppien korkeimpia kukkuloita, -Meri-Alppien ja Kottisten-Alppien välillä. - -V. 719. Korytho, vert. Aen. III, 170; IX, 10. - -V. 739-41. Kuten tästä paikasta näkyy uskoi Vergiliuskin kuolevilla -välisti olevan kykyä ennustamaan; Oroden ennustus toteentui. - -V. 861. Toisten painosten mukaan oli "jumalain ylenkatsoja" Mezentius -antanut hevosellen nimeksi: Phebus (= Apollo, vert. v. 875 ja 878). - -V. 888. "Metsän"; siltä näytti kilpeen tarttuneiden keihästen paljous. - -V. 902. "Keskeemme", s.o. sinun, Aeneaan, poikani tappajan, ja minun -kesken. - -V. 904-905. Vertaa Aen. VIII, 481-495. - - - - -YHDESTOISTA LAULU. - -Sotilakko ja sodan jatko. - - -Ainehisto. - -Aeneas, pystytettyään muistomerkin sen vuoksi, että oli -kahdentaistelussa kaatanut kuninkaan Mezention, rohkaisee omiansa ja -lähettää suuren lähetyskunnan Pallaan ruumista sen kotimaalle viemään -(1-99). -- Kuolleiden hautaamiseksi välirauhaa anoville latinolaisille -lähettiläille Aeneas suopi 12 päivän sotilakon (100-138). -- Evandron -murhe poikansa kuolemasta (139-181). -- Troijalaiset ja Latinolaiset -osottavat viimeistä kunnioitustaan sodassa kaatuneille (182-224). -- -Diomedeen liittoa anomaan lähetetyt lähettiläät palajavat tyhjin toimin -takasin siitä syystä, kosk'ei Diomedes tahtonut ryhtyä sotaan ilmesti -jumalain suosimain Troijalaisten kera (225-295). -- Latinon tästä -syystä kutsumassa neuvoskunnassa, näyttää Latinus olevansa taipuvainen -rauhaan Aeneaan kera, jota mieltä Drances kannattaa ja kehottaa, -ivaten, Turnoa luopumaan sodasta ja kosimisesta sekä pyytää kuningasta -rauhan tueksi antamaan tyttärensäkin Lavinian Aeneaalle puolisoksi -(296-375). -- Turnon kiivas vastaus Dranceelle ja hänen mielipiteensä -sotakannasta (376-444). -- Aeneas siirtää väkeänsä likemmäksi -kaupunkia; tämä seikka lopettaa sekä neuvottelun että sotilakon; -Turnus, uskottuaan ylipäällikön viran amazonille Kamillalle, lähtee -eräälle vuorisolakkeelle Aeneasta väijymään (445-531). -- Kerrottuaan -Kamillan elämänvaiheista, antaa Diana nymfinsä Opiksen toimeksi kostaa -Kamillaa pian kohtaavan kuolon (532-596). -- Kauan häilyvä ratsuväen -tappelu kaupungin edustalla (597-647). -- Sitten kuin Kamilla oli -tehnyt ihmeteltäviä urotöitä ja viettynyt komeasti varustettua -Khloreota vainoamaan, ampui hänet salavihkaan väijyvä Arruns kuoliaaksi -(648-835). -- Opis kostaa Kamillan kuoleman ja ampuu Arrunsin, tään -paetessa kotimaalleen (836-867). -- Troijalaisten Onnella tehty -hyökkäys päälliköttömäksi jäänyttä joukkoa vastaan saattaa nämät -pakenemaan, jolloin paljon väkeä musertuu kaupungin portista sisään -pyrittäessä. -- Kamillan kaatuminen saa Turnon liikahtamaan -väijymysasemaltaan; heti sen jälkeen lähtee Aeneaski vuorisolakkeen -kautta liikkeelle (868-915). - - -_Hautajaiset. -- Latinojen neuvottelu. -- Kamilla_. - - Nousten Okeanon sill' aikaa Koitar jo jätti. - Aeneast', ett' aikaa maanpanijaisihin saisi, - huoli ehk' kiiruhtaa, murehiss' ehk' kuollosta miel olj, - päivänpä koittaissa jumaloill' lupauksensa täytti - voitettuaan. Ison tammen, mist' oli karsitut oksat, 5 - pystytti haudalle, sen koristain komeoill' asehilla, - voittonsa merkiks; Mezention päällikön hän asun suo sull', - oi sodan valtias suur! Asettaa verest' tiukkuvat töyhtöt, - miehen murretut peitset ja paikalta kahdeltatoista - puhkotun haarniskan; vasempaan sitoi vaskisen kilven, 10 - kaulalle sen ripust miekan norsunluisenki huotran. - Päällikköjen koko parvi kun suojellen seurasi häntä, - riemastuneita hän näin kehottaa sitt' ystäviään: - "Tehty jo suurin on työ, urohot! Pojes pankahat huoli - jääneestä; esikois asehet kopean kuninkaanki 15 - tuoss' ovat; onpa Mezentius mun käsivoimalta tässä! - Matkamme on kuninkaan luo nyt ja Latinojen linnaan. - Valmistakaat asehet, sodan loppua onnellist' toivoin, - ett' epäröiviä ei joku este, kun lähteä taistoon - määräävät jumalat sekä miehiä leiristä johtaa, 20 - häiritsis tahi myöhempi arvelu heit' aristaisi. - Sill'aikaa tovereiden hautaamattomat ruumiit - viekäämme lepohon, erokunnian vainajill' antain! - Menkäät vainaillen jalomielille, jotk' ovat meille - ansainneet kotimaan verellään, 'hyväst'-lahjanne viemään! 25 - Ensinnä vietäköhön surevan Euvandrusen linnaan - Pallas, jonkapa ei mitäkään vajahan avuloista - kuolohon katkerahan vajottain vei synkeä päivä!" - Näin nimes kyyneltäen sekä siihen suojahan kääntyi, - miss' ikäpuoli Aceetes, mi arkadilaisen Evandron 30 - knaappina ennen olj, oli paarille pantua Pallaan - ruumista vahtaamass'; eip' hän yht' onnellisesti - kasvattilemmikkiään apulaisena seurata saanut. - Siin' itk palvelijain koko joukko ja Teukerin kansa, - itkivät naisetkin hivuksens hajottain tavan jälkeen. 35 - Vaan kun Aeneas ylevist' oviloist' tuli suojaan: - raskaan huokauksen nämä tähdille nostavat, rintaans - lyöden, ja haikeesta surustaan ylen voikuvi linna. - Kun näki Pallaksen tuetun pään kalvahat kasvot, - kun näki ausonilais-vasaminkin raastaman haavan 40 - nuoressa rinnassa tään, näin kyynelten noustessa lausui: - "Käikös kääntyessään parempaan kateheksi nyt Onnen, - oi poloteltava poika, sa valtiotamme ett' et sais - nähdä ja ett' et sais iloten palata kotimaahas? - Enkä mä Euvandrost' isästäs erotessani hälle 45 - tään luvannut, kun hän halaten mua matkahan laski - vallottamaan ison maan sekä tuon erittäin varottaissa, - miesten ankarojen olevan, sodass' yrmeän kansan. - Ehkäpä parhaillaan, ylen paljoa toivoen turhaan, - tehnee hän lupauksiakin, koristain alttareita: 50 - kuollehen poikansa vainen, jok' ei taivahisilta - tarvitse nyt mitäkään, surusaatossa tyhjässä tuomme! - Onneton, poikasi julman kuolon nähdä sa vain saat! - Vai on tää palauksemme, -- moisetko voittomme merkit? - Vai tä mun toivoni suur? Mut etpä, Evandro, sa tahraa 55 - tuottavat haavat näe täll'! Et, isä, paennehen poikas - vuoks surust' tarvitse toivoa surmaa! Mink', oi, turvan, - Ausonia, kadotit sekä minkäpä sieki, Julus!" - Näinpä hän itkettyään kohottaa valiteltavan ruumiin - käski ja, määrättyään koko joukostaan tuhat miestä 60 - laittoi viimeis-kunnioitustaan häll' osottamaan, - taatonkin suruhun osan ottoon: raskahan murheen - hiukkanen lohtu, he min isä-raukallen velastuivat! - Lehvillä lehdittävät muut paareja pehmeäks joutuun, - liitellen sianvarsia tammenlehvihin yhteen; 65 - lehdes-holvilla siimestävät myös laitetun vuoteen. - Maalaisvuoteesen ylevään tähän lasketahan mies, - niinkuin kukkanen, min on poiminut impyen sormi, - orvokki hentoinen tahi hervotonkin hyacinthi, - joit' ei viel' heleys eik' ehtinyt poistua muoto, 70 - mut enähänp' ei maa-emo ruoki ja voimia tuota. - Sitten purppura-viittaa kaksi ja kullasta jäykkää - toi häll' Aeneas, mitk' häll' oli, työst' ilotellen - muinoin valmistanut käsill' itse' sidonilainen - Dido ja langoin kultasineen oli kirjonut taiten. 75 - Yhtehen näist' urohon hän kunniaks viimeiseksi - verhottaa sekä ruumiihin silmät vaipalla peittää; - saamansa paits sitä laurentolais-kahakast' monet lahjat - liittävi ynn' isoss' saatossa käskevi viemähän noita, - annettuaan vihamiehiltä voitetut ratsut ja peitset. 80 - Niilt' oli kä'et selän taa sitonut, jotk' kuoleman uhriks - Tuonell' olj jääksinyt, kastelemaan verellään rovioita. - Myös vihamies-varuksin puetettuja tankoja, joihin - piirrellyt nimet olj vihamiesten, käskevi viemään - päällikköin. Talutettihinp' vanha Aceeteski koito, 85 - rintahan nyrkeillään joka löi, repi kasvoja kynsin, - tai joka pitkosen pitkälleen alas heittihe maahan. - Viedään myös Rutuloin veren kastamat vaunut ja jälkeen - askeltaa sota-orj Aeton, koristuksia vailla, - kuonolle kyynelten isojen pisarain heruessa! 90 - Keihon kuin kypärän tuo toiset. Mut voittaja Turnus - valtasi muut. Tätä seuraavat surusaatossa Teukrot, - Tyrrhenit, Arkadien päämiehet lippuja laskein. - Sitten kuin toverein iso saatto olj eistynyt loitos, - seisahti Aeneas sekä näin syväst huoaten lausui: 95 - "Toisten kyynelien luo meit' äreän sodan Luoma - kutsuvi. Voi ijäti hyvin sie, oi urhein Pallas, - voi ijäti hyvin!" Nää vain lausuttuaan meni linnaan - korkeahan sekä leiriä kohden käyntinsä käänsi. - Vaan lähetit jopa kaupungista Latinojen saivat 100 - oksaa tarjoellen olivista ja pyytäen lupaa: - ruumeita, mitk' kentillen oli kaatanut miekka, - että hän hautaamaan lepohon lakon antasi heille; - eip' enähän eronnein kera vainaajain sota oisi; - joit' tovereiks, sukulaisikseen sanonut oli, säästäis. 105 - Näillen Aeneas hyvä, kun anoivat sopivaista, - antaa suostumuksen sekä nää nimeää lisäks vielä: - "Millainen kova Onni on kietonut teitä, Latinot, - moisehen taisteluhun? Miks ette te sois toveriks meit'? - Kuolleillen, sodan kautt' tapetuilleko pyydätte rauhaa? 110 - Mieleisest' elävillekin tuota ma tahtosin suoda! - En olis tullut, jos Onn' ei säätänyt tänn' asuntoomm' ois; - en sodi kansaa vastahan; mut kuningas ylenkatsoi - liittomme, Turnuksen kun liittohon luottihe ennen. - Oikeampaa olis, jos sotahan olis käynynnä Turnus. 115 - Jos sodan päättää tuo väellään, jos Teukroja häätää - aikovi, niin kerallain sopi näiden yhtyä taistoon; - jäis elämään, kenen soi elon haltia tai oma uljuus! - Menkäte, pankaatten toverinn' eronneet rovioille!" - Näin nimes Aeneas. Vaan ääneti kummeksivat ja 120 - toinen toisehen silmänsä luovat he hiiskahtamatta. - Sitt' ijäkäs Drances, joka nuorta Turnusta vainos - ain' närällään sekä kielittelyillään, vastaamaan näin - ryhtyi: "Oi iso maineeltas, asehilta mut suuremp', - Troijan mies, miten voin avuas ylistää ylen kyllin? 125 - Ihmettelenk' enemmin sävymieltäs vai urotöitäs? - Tään kotikaupunkiin palaten iloviestinä viemme - kiitollisna ja, jos joku Sallima soisi, Latinon - teemme sun ystäväkses. Hakekoon muilt' liittoa Turnus. - Vieläpä autamme muurein sallittujen rakennusta, 130 - kannamme paasiakin olallamm' asunnoks Troalaisten!" - Näin pakis hän; muut suostumustaan osottaa sorinallaan. - Päivää määräävät kakstoista ja, saatua rauhan, - vaaratta Teukrot Latinojen kanss' sekasin läpi korven - vuorilla kulkivat. Kaksteräkirveen iskemä kaatui 135 - ryskyen saarni ja kaatuvat pilvienkin-tasat hongat; - ei lakata lemuvaisia keedroja, tammeja kiiloin - halkomast' eik' vetämäst' sarapuit', ratasten naristessa. - Maine jo kiidellen, -- surujen ylen kiitävä airut --, - Euandron pelottaa kuin tään perehen sekä linnan, 140 - vaikk' oli Pallaast' äsken voiton viestiä tuonut. - Portille Arkadit riensivät, muinoisen tavan jälkeen, - temmattuaan tulisoihtuja; loitospa loistavi tiellä - tervaksien rivi, kirkastain ketomait' avaralta. - Teukrot vastaansa tulivat, surevaisien yhtyin 145 - joukkohon. Sitten kuin emot linnahan astuvan näiden - huomaavat, parullaan polotellen he täyttävät linnan. - Eipä Evandroa nyt enähän voi hillitä kenkään; - joukkohon riensi ja Pallaan laskettuin yli paarein - heittäytyin hän jää virumaan valittain sekä voihkain. 150 - Kun hänen äänelleen soi tuskin tien suru vihdoin: - "Etpä sä taatolles luvannut tätä, kun sua, Pallas, - yrmeähän sotahan varovammin käymähän käskin! - Tietämätön emp' ollut, min arvonen uus sotamaine, - kuin ylen mieluinen ens'taistelun kunnia ompi! 155 - Miehuisen opin onneton koetos ja äskösen taiston - ankarat alkeet! Ei jumaloist' ole kuullunna kenkään - mun lupauksia eik' anomuksia! Oi pyhin vaimo, - miekkonen kuollessas, kun murheen tään siten vältit! - Oon isänään ohi määrästän' elänyt sitä vastaan, 160 - kun jäin jäljelle. Joska mun, Dardanojen aseveikon, - oisivat surmanneet Rutulot! Elon' oisin ma ennen - antanut, jos minut tää komeus kotihin olis Pallaan - tuon't asemest'. En syytä ma teitä, en liittoa, Teukrot, - en toveruuttammekaan; tää vanhuudellemme onni 165 - säättynä olj. Vaan ehk' ylen aikasin kohtasi kuolo - poikaani, -- ilahuttaa kaatunehen tuhansittain - Volskeja surmattuaan, Latioon Teukroj' avittaissaan. - Peijaiskulkua en parempaa vois sulle ma, Pallas, - hankkia, kuin se, min Aeneas hyvä soi, Frygit suuret, 170 - min soi Tyrrhenien päämiehet ja tää sotajoukko. - Tuovathan urosten asut, mitk' kätes Tuonelle jääksii. - Oispahan joutunehet aseheskin suurehen paaluun, - jos ikä, jos sama vuotten tuottama tarm' olis ollut, - Turnus! -- Vaan miks Teukroja viivyttelen sodast', utra? 175 - Menkäte kertoilkaat kuninkaallenne nää sanat tarkkaan, - että mä jään vihattuun elämään, kun kuollut on Pallas, - siihen on, näet sen, kätes syyn', isällen, pojallen mi - Turnusen velkaa on. Tilapää tää ainoa ompi - onnehes, kiitollisuutehes. En elon auvoja etsi; 180 - ei; ilon' on pojallein Manalassa sun kertoa kostos!" - Koitar sillävälin sulosan valon kurjille tuotti - kuolevillen, palauttaen näillen työt sekä vaivat. - Jop' isä Aeneas, jopa rannan lahtehen Tarkho - laittoivat rovion, johon kantoivat tavan jälkeen 185 - ruumeita toverein, -- jopa nyt, sytytettyäns' synkän - loimotuksen, sakeaan savuhun lymys korkea taivas. - Kolmasti leimuavaa rovioo komeiss' asehissaan - marssivat kierrellen; kolm' kertaa hautaus-tulta - ratsahin kylträsivät hyvästiks, valittain surullisna. 190 - Kastuu kyynelistään maa, kostuvat myös asehetkin. - Taivaallen kohoaa urosten polo, torvien räike. - Sittepä muut tapetuilta Latinoilt' temmatut saaliit - viskaavat tulehen: kypäröit', useoit' sapeleita, - ohjia, vaunujakin nopeoita; mut tuttuja toiset 195 - lahjoja tuo: tapettuin katalat vasamat sekä kilvet. - Tuonelle teurastetaan usean härän ruumihit tässä, - harjakkaat siatkin sekä kaikilta kentiltä viedyt - raavaat sorretahan tulehen. Koko rannalla sitte - tuhkaa ystävien tähystäät, rovioo vahiskellen 200 - puol' palanutt': erot' eivät he voi, kunis kastehikas yö - tähtiin kiiluvihin tukevuutetun taivahan tuopi. - Myöskin laittoivat monin paikoin koidot Latinot - suunnattomat roviot sekä hautaavat useoiden - miesten ruumeita, osittain taas nostaen vievät 205 - maakuntaan lähiseen tahi kaupunkiin palauttaat. - Muitten surmattujen sekasan, ison polttavat joukon - nää lukematta ja kunniankaan tekemättä; nyt laajat - pellot tuikkelevat jokapaikassa liekistä kilpaan. - Kolmas päivä jo haihdutti taivolta hallasen varjon, 210 - surren kuin rovion syvähän seotuita he tuhkaan - etsivät luita ja kattoivat varin maan kupuroin ne. - Vaan jo Latinon kaupungin komeoiss' asunnoissa - nouseepi kova parku ja sangen haikea murhe. - Täss' emot, onnettomat miniät, sisarten surevaisten 215 - rakkahat rinnat ja myös pojatkin, jotk' orvoiks jäivät, - kiroovat sodan julmuutta sekä Turnusen häitä! - Käskevät itseä tuot' asehilla ja miekalla päättään, - Italian joka valtaa, suurinta arvoa vaatii. - Tään pahentaa tyly Drances ja kertoo yht' tätä vainen 220 - taistohon vaadittavan, yht' Turnusta kutsuttavan vain. - Kiistoissaan tiheöissä nyt kuuluupi moni miete - Turnonkin hyväks, tuot' kuningattaren arvo kun puoltaa, - kannattaa useain myös voitonmerkkien maine. - Näittenpä riitojen kuin melun kestäissä parahillaan, 225 - kas, ylen murheissaan lähetit Diomedesin linnast' - tuovat vastauksen, ett'ei mitäkään koko moisten - vaivojen kustannus tehonnut, ei antimet, kulta, - eik' tehonneet isotkaan lupaukset; on liittoa muilta - etsiminen nyt Latinoin tai Frygien kera rauhaa. 230 - Lannistaa kuninkaanki Latinon nyt ankara huoli. - Onnesan Aeneaan jumalain avun ilmesti saavan - -- muistuttaa jumalain viha kuin edessään vereksetkin - haudat. Siks ison neuvoskunnan ja myös ylimykset - kutsuen käskyllään kokoaa ylevään hovihinsa. 235 - Yhtehen saavat nuo palatsiin monin tulvaten joukoin. - Keskessä istuupi ijältään ylimmäisenä kuin myös - suurinna vallaltaan, ei huoleta otsin, Latinus. - Tääll' Aetolian linnasta tulleita läheteitä - käskee kertomahan, mitä tiesivät, vaatien tarkan 240 - vastinehen perätysten. Tultua äänettömyyden, - näin Venulus, totellen hänen käskyä, lausua alkoi: - "Näimm', oi maanmiehet, Diomeden ja Argojen leirit, - matkan kuljettuamme, me voitimme kaikk' osumukset, - koskimme sen kätehen, joka Ilion rainasi linnan. 245 - Voittaja tää rakens Argyripaan, nimittäin kotosen tuon - heimonsa jälkeen, Garganon Japygilais-ketomaille. - Suojaan saavuttuamme, kun meill' lupa lausua suotiin, - lahjamme tuomme ja myös isänmaan nimenkin nimeämme, - millainen sota nous sekä syyn, miks tultihin Arppiin. 250 - Kuultua tään hän vastauksen tyvenen täten antoi: - 'Kansat, o miekkoiset sekä myöskin vallat Saturnon, - muinois Ausonilaiset! Mi häiritsee lepoanne - kohtalo, yllyttäen teit' outohon taistohon käymään? - Ketkäpä kalvallaan vaan loukkasi Ilion maita, 255 - -- siksehen heitän, min kärsimme luon' yleväin varustusten, - keit' uroloit' upottelj Simois --, jokapaikassa saimme - kärsiä syyn sovitukseks hirmuiset rasitukset, - -- verratenkin Priamoon polojoukko! Sen näytti Minervan - ankara myrsky ja Eubean paadet ja kosto Kafaren. 260 - Tuostapa taistelustaan, erirannoillen ajettuina, - Proteon patsahill' ast Menelaus, Atreyn poika, - harhasi, siks näki myös Aetnan Kyklopit Ulixes. - Vallasta kertoisinko Neoptelemon, kumonnastak' - Idomeneyn kodon? Maall' Libyan asunnostako Lokrein? 265 - Mahtavien Akhiveinpa Mykenoist' itsekin päämies - puolison kelvottoman verukkeilt' on, päästyä kotiin, - hukkunut; väärtäjämies anast Aasian voittajan vallan. - Käi kateheks jumalain kai, alttarit ett' isänmaani, - kaihotun puolison tai ihanan näkisin Kalydonan! 270 - Vieläpä vainoo meit' imehetkin, hirveät nähdä, - kun kadonneet toverit pyräht ilmahan siivillä lentoon; - lintuna lentävät nuo jokiloill' -- oi syntien julmaa - rankaistusta! -- ja louhia täyttävät uikkuvin äänin! - Tuotapa saatoinkin odottaa ma jo hetkestä siitä, 275 - kuin tavotin, vähämieli, ma ruumeita ylähäisten - kalvalla, oikean kuin Venuksen käden haavotin naarmuun! - Elkäätten enähän mua vietelkö moisehen taistoon! - Pergamon kun hävitimm', meit' ei sotahan halut' yhtään - Teukroja vasten; en vaivaa entistäkään ilomiellä 280 - muistele. Lahjanne, joit' isänmaastanne toitte te mulle, - viekäte Aeneaall'! Olen julmia peitsiäns vasten - taistellut kahakassa; siks uskokaten kokenutta, - kilpine kuin kohoaa, miten tuimasti peitsensä paiskaa! - Miestä jos vertaistaan kaks viel' olis kasvattanunna 285 - Ilion maa, ois Inakholais-varustuksihin tullut - Dardanus, vuorostaank' olis onneans surrunna Kreikka. - Minkä me viivyimme tylyn Troijan muurien luona - Hektorin, Aeneaan se olj syy, ett' Akhivojen voitto - häili ja kymmenenteenk' yhä vuotehen karkosi meitä. 290 - Kumpikin urhoudelt', asehilta on oivilta kuulu, - mut avult' tää etevämp' on. Käykäte liittohon, jos vaan - saatte sen; mut varokaat asetten osumist' tamineihins!' - -- Tuossa nyt, oi parahin kuningas, kuninkaan sinä lauseet - kuulit ja millinen on ajatus sodan tärkeydestä." 295 - Tuskin näin lähetit, kun Ausonien väen valtas - riitainen, sekanen häly: niinkuin kosk' kivet estää - kiivahan vuon sekä, sulkeutuiss' uran, syntyvi pauhu, - kun lähirannoillen kohaellen syöksyvät aallot. - Vaan kun tyyntyivät sydämet sekä sai levon kasvot, 300 - näin ylevält' tilaltaan kuningas, anoeltua, alkaa: - "Soisinp' ennemmin isänmaan asioista, Latinot, - päättänehemme, -- se ois paremp' ollut -- eikä nyt vasta - yhtyä neuvotteluun, vihamies kun jo valleja vaartaa! - Hankalahan sotahan jumalain suvun kanssa me saimme, 305 - lannistumattomien urosten kera, joit' ei mitkään - uuvuta taistot, ett' tuurista ei tapanneinakan' erkii. - Toivon, mi teill' Aetolien liitosta olj, pojes pankaat! - On kukin itselleen paras toivo. Te vaaramme näette. - Millainen hävitys on sortanut muun menestyksen, 310 - silmä sen huomaa, -- tuo käsihimmekin kaikki jo tuntuu! - En ketäkään minä syytä. Min kunto on voinunna vainen, - tehtynä on. Isänmaan koko voimalla taisteltu ompi. - Siis nyt mielessäni mitä arvelen, mie epäellen - kerron ja muutamin lausehin -- kuulkaat tarkkahan -- näytän. 315 - Vuon Tiberin ihan vieressä mull' ikivanha on sarka, - läntehen päin mikä antaa aina Sikaanien maill' ast'. - Aurunkot, Rutulot sen jylhiä kumpuja kylvää, - sahroin kynnettyään, mut on raunikot maan' elukasten. - Tään koko seudun ja korkean vaaran mäntysän korven 320 - suokaamme Teukroin sovitukseks ja tehkäme liiton - välttävät ehdot, valtion heit' osakkaiks nimetkäämme; - jääkööt, jos sitä nuo haluaa sekä tehköhöt linnan! - Vaan jos muillen maille ja toisen kansan he luokse - tahtovat päästä ja meidän mailtamme siirtyä poijes --, 325 - niin parikymment' tammist' Italian alust' teemme - tai useampiakin, kuten tahtovat; on koko tarve - aavikon luon'; nepä its' sanokoot alusten luvun kuin myös - muodon; me vasket, ainekset sekä työväen suomme. - Pait sitä, jotka mun viestini veisi ja laatisi liiton, 330 - lähtemähän puhujaa sata, heimoltaan Latiossa - oivinta tahdon, tarjoamaan sotilakkoa meiltä, - viemään lahjojakin, elehvantin luuta ja kultaa, - hermelikaapun ja istumen, valtamme merkkinä heille. - Kaikesta neuvotelkaat, tukaloit' asioitamme auttain!" 335 - Nyt Drances, joka olj äkeissä, jot' Turnusen arvo - kierolla kiukulla kuin katehen kuvotuksilla vaivas, - aarteiltaan rikas, kieleltään paremp, mut hidas käs olj - taistossa, -- neuvotteluiss' ei katsottu arvottomaksi, - taitava vehkeilyyn, -- hänet äitinsä korkea heimo 340 - aateliseks sai, mut isän puolelta tietymätön olj --, - nousi ja lauseellaan täten syyttäen kiukkua nosti: - "Kaikille selvästä seikasta, jok' ei ääntämme kaipaa, - oivallisin kuningas, puhut. Kaikki sen tietäväns myöntää, - Onni min kansalle tuo, mut lausua tuot' epäröivät. 345 - Lausua sallikohon se ja ylpeytens' pojes pankoon, - min pahan johdon ja myös tapojen nurinpuolisten vuoksi, - -- sen sanon mie, hän mull' asehilla ehk' kuoloa uhkais! -- - niin monen päämiehen on sortunut henki ja näemme - kaiken kaupungin vajonneen suruhun: Frygilaisten 350 - leiriä härnää vain tä ja koikkavi pois, asehillaan - taivoa vain pelottain! Viel' noihin antihis, mitkä - viedä ja lausua Teukroillen isot käsket, sä yksi - liittäös viel', parahin kuningas; älä suo väkivallan - vaikuttaa kenenkään sinuhun, -- vävyll' oivalle tyttös 355 - muhkein' häineen suo, isä, näin rakentain ikirauhan! - Vaan jos semmonen pelko jo mielet ja rintamme valtaa, - niin rukoelkame itseltä hält', anoen lupoansa: - myöntyköhön, kuninkaall', isänmaall' oman valtansa suokoon! - Miks julk' vaaraan kumppaniparkoja niin useoita 360 - syökset, sä oi Lation sen moisien pulmien pää-syy? - Ei sota onneksi oo; sult' rauhaa pyydämme kaikki, - Turnus, ja rauhan myös vakavimman ainoan pantin! - Ensinnä mie, vihamiehekses jota luulet ja tuona - en varo ollani, kas anoen tulen: armahda kansaas, 365 - ylpeys heitä ja lyötynä lähde! Jo kylliksi näimme - kuoloa, kun hajoten isot peltomme heitimme sikseen. - Tai jos liikuttaa sua arvo, jos rohkeus täyttää - rintasi, sulle jos niin on myötäis-valtio mieleen: - rohkene taistelemaan kuni mies vihamiestäsi vastaan! 370 - Kaiketi, yhtys ett' Turnollen kuninkaallinen vaimo, - henkemme halvat, me itkua, hautaa puuttuva rahvas, - heittää kentille saamme! Jo sie, jos sulla on voimaa, - jos isien uroutta on sulla, nyt vastusta häntä, - ken sua paittauttaa!" 375 - Näistäpä lauseistaan ihan raivostuneena jo Turnus - harmista oihkaisee, täten rintansa pohjasta lausuin: - "Runsaspa lahja sull' on, Drances, puhumaan yhä silloin, - kuin sotahan käsivartta on tarvis ja ensinnä saavut, - kun halutaan kokoust'. Ei vaan hovi täytettävän' oo 380 - suurilla lauseillas, joit' uhkuvi suusi, kun vallit - sua erottaa vihamiehest' eik' ojat aaltoa verta! - Pauhaa vaan jyryten, tapas jälkeen, pelkuriks syytä - vaan, Drances, mua, kosk' kätes niin isot Teukrojen joukot - Tuonehen laittoi, kosk' ylimalkaan voittojes merkit 385 - kenttiä kaunistavat! Mitä uuras urhous voittaa, - saatathan koittaa; eip' vihamiehiä oo etähältä - meidän etsiminen; joka suunnalt' he saartavat linnaa! - Vastahan lähtäänkös -- Mitä viivyt? -- Vai sinull' onkin - kielessä liukkaassa sekä liukkaammiss' sapikoissas 390 - kaikki sun urhoutes! - Vai minä lyötynä?! -- Voisk' ken ilkiö syyst' mua syyttää - lyödyks, kun Tiberin verest' Iliolaisesta huomaa - tulvoavan ja Evandron huoneenkin perin juurin - sortunehen, asehistakin riistetyks Arkadilaiset? 395 - Ei mua nähnehet tuoks Bitias- eik' Pandarus-jätti - eik' tuhannet, jotk' äsken voittaen Tuonehen laitoin, - kun suletuks vihollisten vallien piirihin jouduin. - -- 'Ei sota onneks oo!' -- Sitä Dardanolaisille laula, - houkka, ja asjoilles! Sitä varten sie älä lakkaa 400 - pelkohon yllyttämästä ja kahdesti voitetun kansan - voimia innostamast', alentain sotilaita Latinon! - Myrmidonein päämiehetki nyt Frygien uroutta, - Tydeon poika, Larisson Akhilleskin vapisee jo, - Aufidon nyt jokikin kamaltuupi jo Adrian merta! 405 - Pelkuriuttakin hän pelajaa mun arttini vuoksi, - tuo rikosseppä, ja näin koettaa pelollaan pahentaa syyn'! - Ei tämä käs ole koskaan poistava tuommosen hengen, - pelvosta luovu: se ain' asukoon ruhossaan mokomassa! - -- Nyt sinun puoleesi sekä päätöksiis, isä, käännyn. 410 - Jos et toivoa voi mitäkään asetustamme enään, - jos niin hyljätyt oomme ja jos, väen väistyess' kerran, - lannistuimm' eik' onnemme voi sitä korjata yhtään, - rauhaa sitt' anokaamm', ojentain käsiämm' asehitta. - Vaikka, jos muinoisest' olis kunnosta jäänynnä hiukkaa, 415 - miekkoseks ennen muita ja tuskista kirvottuneeksi - sen jalomieleksi katson, mi, ettei sais tätä nähdä, - sortui kuolemahan, suin päin tupertuin toramaalle! - Vaan varat meillä jos on, on koskematon sotajoukko, - jos avuks kaupungit Italoin sekä kansat me saamme, 420 - jos Frygilaisillekin on kunnians maksanut paljon - verta ja kuolleensa ovat heilläkin, jos sama turm' on - kaikilla, -- miks häpeällisest' ens' yrityksestä säikymm', - miks pelättää hätätorv meit', ennenkuin hätä onkaan? - Paljon vierevät päivät kuin kaikk' kääntävä aika 425 - suunnittaa parempaan; usehin hymy-suinenpa Onni - vaihtuen petti ja taas vakavaan asemaan monen autti! - Jos ei auttaiskaan meit' Aetolilaiset ja Arppi, - auttaahan Messapus, Tolumnius onnesa, joit' on - johtajiks laittanut niin monet kansat; kohtapa seuraa 430 - kunnia niin Lation kuin Laurentomaan valioita! - Volskien oivasta kansasta myöskin ompi Kamilla, - ratsuväen etupäässä ja vaskesta hohtosten joukkoin. - Vaan mua taistohon jos Teukrot kysyvät ihan yksin, - jos sitä toivot ja niin ylen kaikkien onnea haittaan, 435 - -- ei näit' oo käsiäin vihaten niin kammonut Voitto, - moisen ett' toivon eest' minkään koetuksesta väistyn. - Uljaasti menen vastaan, vaikk' uros seisos Akhilles, - Vulkaanon takomat tamineet ehk' tuo käsillensä - saisikin! Teille, Latinollen apellen tämän hengen 440 - Turnus mie lupajan, joka en avultain ole kestään - kehnompi. -- Aeneas mua kutsuu. -- Pyydän, ett' kutsuis, - ettei mun asemesta, jos ois jumalain viha moinen, - Drances kärsisi eikä se, kunnian oottaess', sais sen!" - Näinpä he keskenähän asioist' epäselvistä väittäin 445 - harkitsivat, kun Aeneas sotarintansa siirti. - Suurella huudolla, kas, palatsin läpi kiisi siks airut; - tääpä se kaupungin pelotuksilla suurilla täyttää: - rintaman laittanehen Tiberin joen puolelta Teukroin, - Tyrrhenien myös joukon laskeunneen yli kenttäin. 450 - Äkkiä mielet häiritähän, heti kiihtyvi kansan - rinta ja kiehahtaa rehahtain tulisimpahan kiukkuun. - Vaativat aseita hoputen, "tamineit'!" -- pojat kirkuu. - Nurkuvat, itkevätkin surullisn' isät. Riiteleväisten - ankara pauhina nouseepi jokapaikassa ilmaan: 455 - niinkuin istahtamaan kun jylhään metsähän sattuu - lintujen parvia tai kuni pauhaten joutsenet joikuu, - kaijuttain kalakkaasta Padusan virrasta soita. - "Arvelkaat vain, kumppanukset", -- nimeää tilapäätä - käyttäen Turnus, "ja istuen rauhaa vain ylistelkäät, 460 - kun nuo tunkeuvat asehissansa maahanne!" Tään vaan - lausuttuaan ylös keikaht ja riens palatsist' ulos joutuun. - "Käsk' asentoon, Volusus, heti Volskien joukot ja johda - myös Rutulot!" -- nimeää. "Ritarjoukon sie asehissa - viet Messapus ja veljes Koras ketomaill' avaroille! 465 - Linnan portteja vahtaelkoon osa, tornihin nouskoon; - muut mihin käskenkin, kerallain kahakkaan varustaukoot!" - Oitipa muureillen koko kaupungissa nyt juostaan. - Neuvottelun isä itse ja aikehens suuret Latinus - lykkää, harmistuen ajan ankeutt', toiseksi aikaa, 470 - katkerast' itseäns syytellen, ett' ei hyväksynnä - Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon. - Toiset porttien luon' väjyshautoja luovat ja tuovat - paaluja, paasiakin. Toraht hurmekkaan sodan merkin - räikkyen torvi. Jo muurien piirille kirjava joukko 475 - nous, emot kuin pojatkin: hädän suuruus kaikkia kutsuu. - Linnahan korkeimpaan sekä Pallaan templihin lähtee - äitien suuren seuran keskessä nyt kuninkaatar, - lahjoja vieden ja impi Lavinia vieressä kulki, - niin ison tuskan syy, sulot silmänsä alas luoden, 480 - Pyhää sauhua suitsuttain emot astuvat templiin; - näin anovat surullisn' ylevän nuo kynnyksen luona: - "Johtaja taistelujen, asevoipa Tritonia impi, - murtaos, oi, kädelläs Troan liekkiön peitsi ja tuo sa - kaataos maahan ja tappaos aimojen porttien alla!" 485 - Valmistihen sotahan nyt joutuhun riehuva Turnus. - Jop' komean vask' suomuisen rutulois-pantsarinsa - olj pukenunna ja kultaset säärystimensäkin jalkaan, - verhota vain oli pääns; sivulleen oli vyöttänyt miekan; - kullasta hohtaen näin yleväst' alas linnasta riens ja, 490 - korskeillen väestään, vihamiehens' jo toivossa voitti: - kuin orikin, kun paulansa murrettuaan pakeneepi - tallista vapauteen sekä aavalle kentälle päästen - taikka se laitumellen sekä tammojen parvehen täyttää, - tai vilahtain, tapans jälkehen, tää joen tuttuhun uomaan 495 - uimahan laukkaa; keikkuen korskuvi tää kenokauloin, - harjalla vatkaellen lapojaan sekä kauloa vasten. - Vastahan volskialais-väen keskessä hälle Kamilla - sai sekä portin luon hevoltaan kuninkaatar nyt hyppäs; - häntäpä seuraillen uvehilt' alas hyppäsi maahan 500 - myös koko joukko ja näin häll' lausuvi sitte Kamilla: - "Ruhtinas, itsehens jos voi luottaa yhtäkän uljuus, - vastustaa minä Aeneaan sotajoukkoa tohdin; - yksin Tyrrhenien lupajan ritarjoukkoja vastaan - mennä. Sä mun sodan suo ens' vaaroihin käsin käydä; 505 - sie ole jalkasin muurien luona ja valleja vahdi!" - Näihinpä Turnus, julmahan impehen katsehen luoden, - lausuvi: "Oi imp', Italian iha, kuinka ma voinen - kiittää tai sua palkita? Onhan nyt sinun uljuus - aivan verraton, kun mua seurata taistohon tahdot! 510 - Aeneas, kuten maine ja luotettavat vakojamme - kertovat, ratsuväen keveän on laittanut, herja, - ennalta häiritsemään ketomait'; its' ylheän vuoren - harjun korpea myöten kaupunkia läheneepi. - Mie sotasutkausta salon oijelvoisella ahtaall' 515 - aijon, sulkeaksen' väelläin hänet kumminki puolin. - Tyrrhenolais-sotajoukon kanssa sä käy kahakoimaan; - kanssasi olkoon tuima Messapus ja myös Lation kuin - Tlburilaistenki joukot; sie ota päällikön toimi!" - Näin nimes; myös Messapoa kuin päämiehiä taistoon 520 - ystäviään kehottaa samall' lailla; sitt' taistohon lähtee. - Notko olj mutkainen, sotavehkeihin soveljas ja - väijymyksiin; tuot' ahdistaa salon lehtevän tihjät - rintehet kumminki puolin; tääll' ojelvoinenpa johtaa, - ahtaat myös solakkeet sekä turmasat tiet pujottaivat. 525 - Sen yläpuolla on vuoren harjulla, -- väijynnäks oiva --, - tuntematon tasamaa sekä turvahiset pakopaikat, - jos vasemmalt' tai puolelta oikealt' taistella tahdot - tai pysähtyy ylängöille ja suuria paasia viertää. - Tännepä korskea mies tutun seudun tieltä nyt kulki, 530 - valtasi paikan ja vaaralliseen salohon teki leirin. - Opista sillävälin nopeaa yleviss' asunnoissa, - seuransa neitsyitä sekä joukostaan pyhäst' yhtä, - näin puhutellen Latonia murheissaan pakinoihin - ryhtyi: "Taisteluhun rajuhun nyt saapi Kamilla, 535 - impyet, turhaan hän asehillammekin varustaupi, - armahin lapsi; sill' eipä Dianalle lempi se ookkaan - outoa eik' äkistään minun mieltäni liikuta lempeys. - Vallastaan vihan vuoks erotettuna, min väkivalta - vaikutti, Privernon ikilinnan kun jätti Metabus, 540 - pienoisen paetessaan tappelujen hälinässä - vei pakohon mukanansa ja tään emon jälkehen kutsui - Kasmillan nimest', puustavin poistettuansa, Kamillaks. - Hän sylissään tätä kantaen, suurien vuorien jylhään - korpehen matkusti, kun joka suunnalta nuolia tuiski, 545 - kun joka paikassa volskialais-sotaparvia kiehui. - Tään paetessapa juur Amasenus vaahdoten tulvi - äyräittens' ylimpäin yli; moinen pilvistä syöksi, - näät, sade. Uimahan aikoessaan, laps kultansa tuota - vain pidättää, pelättää rakas kantamus. Kaikkia yksin 550 - miettivällen äkistään tää miete nyt mielehen juohtui: - keihään aimoisen, mitä kantamahan osui urho - voimakkaass' kädessään, -- luja-oksasen kärvetyn tammen - pinnalle tyttöisensä hän nyt vetäs niinillä kiinni, - kiinnittäen mukavasti, ja peitsen keskehen laittoi; 555 - tuotapa viipottain kädessään näin taivolle lausuu: - 'Sullen, armas Latonia impi ja lehtojen turva, - tyttösen tään omistan isänään, kun ilmojen kautta - peitsehen turvaten hän vihamiest', anoen, pakeneepi! - Haltiatar, omakses ota hän, anon, kun lähetän tään 560 - tuulihin vaarallisiin!' Näin virkki ja kaikella voimin - paiskasi peitsen; viuhahti ilma ja vuolahan virran - poikki jo peitsellä lens suhahtain katalainen Kamilla. - Vaan Metabus lähemmin ison joukon ahdistaessa - virtahan antautuu sekä keihään neitosen kanssa 565 - riemuiten -- Trivian pyhän lahjan -- turpehest' ottaa. - Ei mitkään asunnot hänt' eikäpä linnojen muurit - suojelleet eik' hän sovintoon rajupäält' olis käynyt; - yksinpä paimenten elämää vai vuorilla vietti. - Korvessa tää tytärtään kuin myös petojen ukuroissa, 570 - laidunta käyvän tamman nännistä maitoa saaden, - hoiti ja tään ohukaisille huulille lyps utareita. - Kohta kun alkoi vaan laps askelta ottaen käydä, - tää lelukseen häll' antoi keihäitä teräpäitä; - pienosen harteillen sälyttäin pani nuolet ja joutsen. 575 - Kultaisen hius-neulan ja huntuisen asemesta - riippuvat kiireheltään yli selkänsä tiikerin taljat. - Hennolla tää kädellään jopa poikien peitsiä paiskoi, - linkoakin pääns' ympäri kieputti piukkein hihnoin, - strymonilais kuren kuin tai valkosen joutsenen tappoi. 580 - Turhaan tuot' useat emot Tyrrheni-kaupunkiloissa - toivovat minjäkseen: tää tyytyen vainen Dianaan, - neitona viettääpi asehissa ja impeydessä - ain' eloaan. En sois, ett' ois hänet vallannut moinen - taistelun into, kun Teukrojen kanss' sotahan sekauntuu; 585 - tää, minullen rakas, ois sisaristani yhdeksi tullut! - Siis sinä, koskapa häntä jo katkera kuolema uhkaa, - lähteös taivahalt' impi ja riennä Latinojen seutuun, - jossa nyt surkea turmio-enteinen sota käydään! - Ottaos nää sekä joutsesta laukase kostaen siihen, 590 - ken pyhän ruumiin haavoittaneekin, nuolella tällä; - Teukroko tai Italus, verellään samall' lailla sen maksaa! - Raukan ruumihin, lannistumattomatkin asehet vien - pilven longassa hautaan, kätkien nuot isänmaahan!" - Virkki; mut ilman köykäsen kautta se taivahalt' astui. 595 - Helskyen' mustahan sitt' vihuriin hänen hahmonsa haihtui. - Muureja sillävälin läheneepi jo Teukrojen joukko, - Etruskien päämiehet ja ratsuväen koko parvi, - ryhmittäin jaetut luvultaan. Koko kentällä riehuu - keikkuillen hevonen sekä piukkein' ohjinens hyppii, 600 - kääntyen sinne ja tänne; jo laajalti peitsien rautaa - törröittää keto, hohdellen komeoist' asehista. - Vastahan rientävi Messapus, nopeatki Latinot, - myös Koras veljensäkin ja Kamillan impyen parvi, - kaikki he ilmauvat kedollen tanahan käsillänsä 605 - keihäitään ojentain etähälle ja näit' täristellen; - miehien kiitäminen, hepojenkin korskunta kiihtyy. - Nuolien heitäntämatkalle tultua nää molemmat nyt - seisahtuvat, äkistään korottaat sotahuudon ja ärjyin - kannustavat hepojaan: jokapaikasta äkkiä tuiskii 610 - keihäitä, tiheän lumen lailla, ja taivahan varjoo. - Äkkiähän tanapeitsin Tyrrhenus ja tuima Akonteus - yhtehen törmäävät sekä suurella ryskehell' ensin - aikahan saa häviön, nelijalkaisten karahuttaiss' - rintoja rintoihin. Alas syöstynä maahan Akonteus 615 - aivan kuin salamalt' tahi viippaimen ison kuulan - kautt' etähällen lens sekä ilmahan henkensä heitti. - Oitis horjahtuvat sotarinnat ja kilpens Latinot - kääntyen viskaavat selän taa, hevot nurmille kääntäin. - Vainoovat, Asilaan komentaiss' etujoukkoa, Teukrot. 620 - Porttien luo jopa saapuivat, kun taasen Latinot - nostavat huudon ja taas hepojaan takasin palauttaat; - nää paeten palajaa, kokonaan irt' ohjansa laskein. - Niinkuin arjullaan meri vuorohon hyökyvi, milloin - rannoillen etehenpäin roiskahuttaa yli riuttain 625 - vaahtosta vettä ja kuohahtaa sorallen etähälle; - milloin taas nopeaan pakenee sekä kiehuen härppää - vieritetyt kivet, kun vesin vyöryvin jättävi rannan. - Kahdesti muurille päin Rutulot ajoi Tusceja takaa; - kahdesti taas, selän suojaten, täytyvät katsoa taakseen. 630 - Vaan kun yhtyivät käsikähmähän kolmannen kerran, - rintamat kietouvat ja kun mies soti miestänsä vastaan, - silloin sortunehet valittaa; verivirrassa vyöryy - ruumihit kuin asehet sekasin, urosten tapellessa, - puoleks'ki kuolleet potk uvehet: raju ottelu nousee. 635 - Orsilohkos Remulon, kun kammosi ryhtyä mieheen, - paiskasi keihäänsä hevoseen, osuen tämän korvaan. - Lyönnistä jalvoilleen kavahtaa jymyjalka ja vatkaa - haavasta tuskaillen, kavioit', ylös rintansa nostain. - Maahan suistuvi tuo pudoten. Katillus Jollan 640 - ynn' ison urhoudelta ja varreltaan, asehiltaan - kaatoi Herminion, jonk' peitota keltanen tukka - liehi ja peitota hartiot olj; ei säikytä haavat - tuot'; asehill' oli altis. Tään isot hartiot keihäs - puhkaisee sekä tuskasta kiertää koukkuhun miehen. 645 - Juokseepi jokapaikassa verta; he taistellen suovat - kuoloa, haavoistaan urohon myös kuolon he saavat. - Vaan kahakoiden keskess' amazoni-neito Kamilla, - kantaen viint', avoks toisen rintansa jäädessä, raivoo; - tää kädellään joko norjia peitsiä tihjähän paiskoi, 650 - taikkapa vahvaa kirvestä uupumaton kätens käytti. - Helskää kultanen jouts olallaan, asehetki Dianan. - Vieläpä kun pakohon ajetaan sekä poijes hän taantuu, - kääntyen päin paetessaan joutsella nuolia ampui. - Ympärillään valitut sisaret ja Larinasta neito, 655 - Tulla ja Tarpeija imp, joka vaskista kirvestä käytti, - Italon tyttäret, joit' omaks kunniaksensa Kamilla - oiviksi rauhan kuin sodankin kätyreiks valikoitsi. - Niinkuin thrakialaiset Amazonit kun Thermodontin - virran poikk', otellen koreoill' asehillansa, kiitää, 660 - Hippolyte sotanainen ja vaunussa Penthesileia - kun palajaa sekä ympärillään iso neitojen joukko - riehuvi kirkuillen, kuun moisine kilpine helskäin. - Kennenkä peitsellä ens, kenen viimeks hirveä impi - surmaat? Kuin monet ruumihit kuolohon syökset sä maalle? 665 - -- Euneon, Klytion pojan ensin, jonk' avonaisen - rinnan puhkaisee iso varsinen peitsensä eestään. - Kaatuu oksentain verisyöksyä tuo sekä maahan - suistuupi verihins' sekä tuskissa kiemurteleikse. - Nytpä Liriin, Pagasoonki hän yhtyi; näistä kun toinen 670 - ratsulta haavotetult' alas syöstyä ohjia korjaa, - toinen auttamahan tätä saapuu suojuksetonna; - syöksyvät päistikkäin molemmat. Tähän liitti Amastron -- - Hippotadeen; etähältä hän vainoten peitsellä kaataa - Tereon, Harpalykon sekä Demofo'on sekä Khromin; 675 - kuin mont' paiskasikin kädellään vain keihoa, neito, - niin mont' tappoi Teukronki miest'. Tamineins etähällä - outone ynnä iapygilais-hevoll' Ornytus kulkee: - tään sotilaan tukevii olanpäitäpä nyljetty hiehon - taljanen peittää, päätänsä mut hukan hirveä kuono, 680 - valkosin hampaineen sitä peittivät myös suden leuat; - suojanans maalainen käsissään oli nuija; se liikkui - joukkojen keskessä päältään muist' ylettyin ylemmäksi. - Tään erottain, joka helppoa olj sotilain paetessa, - hän lävistää sekä närkästyneenä nyt lausuvi hälle: 685 - "Metsäänkös samonnees, Tyrrhenialainen, sä luulit? - Päivä jo sai, mikä näyttääpi valeheks sanojanne - naisien taistosta. Et vähäisen nimen sie isies vie - hengille kuitenkaan, kun Kamillan peitseltä kaaduit!" - Niin myös Orsilokhon sekä Buten, kaks jätinmoista 690 - Teukroa: kääntynehen pois Buten peitsellä iski - pantsarin kuin kypärän välihin, miss' istuvan kaula - paisti ja miss' olaltaan vasemmalt' alas laskehti kilpi. - Kierrolla Orsilokhon jätin ahdistettuna välttää - piirissä ahtaammassa sen, vainoten vainoavaista. 695 - Sitt' ison kirveensä uron luiden ja suojusten kautta - varpailleen kavahtain anovaan, ylen pyytävähänkin, - iskee, lämpösin' roiskuttain ajuneen hänen muotons'. - Appenninneiltä sotilas osui Aunonki poika - tään näkemään, näöstään mut säikähtyen aristuupi, 700 - -- huonoin ei Ligureista, kun pettää sattuma salli; - kun ei juoksussa nähnynnä tää paon mahdollisuutta - eik' kuningattaren ahdistavan pois kääntyvän huomaa, - ryhtyi koettelemaan kavaluutta ja viekasta juonta, - lausuen näin: "Mitä on erityistä jos luotat sä, nainen, 705 - voimalliseen hepohon? Pako heitä ja nyt tasamaalla - rohkeneppas käsikähmähän käydä ja jalkasin taistoon; - sittepä näet, kell' antaa kiitosta horjakka maine!" - Virkki; mut tuo, sydäntyin sekä suuresti harmistuneena, - ystävälleen hevon jätti ja yhdenlais-asehissa 710 - pelvota kalpoineen, somin kilpinehen jalan vastaan - läksi. Mut nuorekas mies, petoksella mi voittavans luuli, - kiitääpi pakohon heti ynn' hevon kääntäen pois päin, - kannuksillahan kiihdyttelee nopeaa elukkaansa. - "Turha Ligur, kavaluudestas sinä tyhjähän kerskut, 715 - turhaan, veijari, sie kotimaasi nyt konstia koitit; - ei sua pettävän Aunon luo petos ehjänä auta!" - Näin nimes impi, kun jalkoineen tulisest nopeoine - juosten hän sivuaa hevosen, edelt' ottaen ohjat, - kimppuhuns käy sekä rankaisee verisest vihamiehen; 720 - kuin keveäst' ylevält' voi kallioltaan pyhä lintu - lennolla saavuttaa ylevistäkin pilvistä kyyhkyn, - pitää kiinn' otetun sekä käyrillä kynsillä raastaa, - tään veren, untuvien revittyin' alas sinkotess' ilmaan. - Huolimatonn' ei, näit' inehmoin isä ynn' ylähäisten 725 - katsellen yleväisnä Olympon huipulla istuu. - Tyrrhenien Tarkhooisä kiihoittaa kamaloihin - taistoihin, kivottain närän katkeran tutkasimilla. - Siis sotahan sekä väistelevän väen keskehen Tarkho - karrauttaa hevollaan, kehottain sanoillaan sotajoukkoo, 730 - myös nimeltään kutakin pakolaist' otelmaan palauttaa: - "Oi mikä pelko, te ain' kevytmieliset, toimettomatkin - Tyrrhenit, kuinkapa mielenne moinen valtasi arkuus? - Nainenko teit' työns karkuritielle ja tään väen voitti! - Kalpaa miks tahi näit' vasamoita me kannamme turhaan? 735 - Eivätpä lempeilyyn hitahat ole tai kisaleikkiin, - taikka jos Bakkhon-tanssihin kutsuvi kaareva pilli, - joss' aterjat odottaa sekä täysine maljone pöydät, - -- tuo halunn' on ikä voimanne -- kun papit mielenne jälkeen - uhroavat sekä runsas atria korpihin kutsuu!" 740 - Näin nimeten hevosen väen keskellen karahuttaa, - itsekin kuollakseen sekä raivoten käi Venulukseen; - ratsulta tempasi pois kädellään syleten vihamiehen, - tään sylissään sitt' aimolla voimalla joutuhun viepi. - Huutopa taivaallen kohoaa; siks kaikki Latinot 745 - katsovat tuot'. Tasangolla nyt tuimana kiitävi Tarkho, - miehen ynn' asehet kulettain; sitt' tuon vasamasta - kärjen katkaisee sekä etsivi paljasta paikkaa, - minnekä kuolemanhaavaa löis; tenienpä se vastaan - estävi kaulaltaan käden, voimilla voimia välttäin. 750 - Kuin ylähälle kun lentäen temmatun käärmehen kotka - keltanen vie, kun tarttuen kynsin sen kietovi jalkaan; - vaan mato haavoitettuna kiemurteleiks käperryksiin - ynn' omat suomuksens törötyttäen suin suhajaapi, - korkeallen kurottuin; tuo kuitenki käyrine nuokin 755 - hakkaa taistelevaa sekä siipinens ilmassa läiskää: - saalihins tlburilaisenki näin juur joukosta Tarkho - voittaen vie. Etevää esimerkkiä päällikön noutain - Tyrrhenit hyökkäävät. Tuoss' Arruns kuollonomainen - peitsellä kuin kavaluudella vilkasta vainos Kamillaa, 760 - ensin tutkaellen, mist' ois häll' ehtosin onni. - Minnekkä riehuellen väen keskessä käänsihe neito, - sinnepä Arrunskin samoaa sekä ääneti seuraa; - mistäpä voittaen tuo palajaa vihamiehien luonta, - sieltäpä nuorikin mies salahan nopeast hevot kääntää. 765 - Milloin täält' yrittää tahi tuolt', joka suunnalta koettaa - kimppuhun käydä ja tarkkaa keihoa sylkytti, kehno. - Pappipa muinoinen Cybelen Khloreus etähällä - sattui kiiltelemään Frygian-komeoiss' asehissaan, - kun hepoaan ajel vaahtoavaa, jota kaunisti loimi, 770 - kultais-haat sekä myös vask' suomut, sulkien moiset. - Tummasta muhkeena purppurast' etämaisesta itse - joutsestaan lykilaisesta laukas Gortynia-nuolii; - kultaa olj kypäräns sekä kultanen jouts olallansa - helskyi; myös solin kultasin keltaisest' sametista 775 - manttelin laskoksiin hän liehuvihin kokoaapi; - yllään kirjottu takki ja polvill' olj haljakka-vaippa. - Tuot' sota-impi, ett' temppelihin troalais-tamineita - lahjoittais tahi itseäns ett' koristais otetulla - kultapuvullaan, tuota hän vain kahakan hälinässä 780 - hurjana vainos ja kaiken joukon kautt' epimättä - saalihiks tuon asun saada nyt naisen kiihkolla pyysi: - väijytys-paikasta kun sopivan näki tullehen hetken, - keihoa sylkyttää, jumaloit' anoen täten, Arruns: - "Suurin haltia, templin Sprakten vahti, Apollo, 785 - sie, jota ens kumarramme ja jonk' ylistykseksi lieskan - laitamme mäntyispuista ja, luottaen hurskauteemme, - astumme, palvelias, tulen kautt' yli hiilien leimun; - suo, isä kaikenvoipa sä, pois asetustamme poistaa - tään häpeän! En saalista tai tytön voitosta pyydä 790 - arvoa enk' asettaan niitäkään; mull' arvoa muut työt - tuottakohot! Kun vain rajurutto tä haavahan sortuis, - niin kotikaupunkiin palajan minä mainehetonna!" - -- Kuuli ja toiveistaan tahallaan osan onnistumaan suo - Feebus; toisenpa taas osan haihdutti tuulien huostaan. 795 - Ruttohon kuolohon että hän kaatais raisun Kamillan, - myöns anovalle, mut ett' isänmaan palaten näkis taasen, - ei luvannut, hajottain etelän rajutuulihin äänens. - Siispä kun viuhahtain kädestään lens ilmojen kautta - keihäs, tarkastavat sekä tuimina katsovat kaikki 800 - Volskit nyt kuninkaatarta. Eipä hän tuulesta mitään, - ei hälinäst' eik' ilmassa kiitäväst' astalast' äkkää, - siks kunis tunkeutuin ota ottavi paljahan rinnan - alle ja juo syvällen osuneena nyt impyen verta. - Hämmästyneet sisaret saa yhtehen auttoaksensa 805 - syöksähtyvää kuninkaatarta. Karkaa pelkuri Arruns, - riemuhuns pelko kun yhtyi eik' enähän rohennut tää - peitsehen luottaa tai vasamoin, käsin impehen käydä. - Aivan kuin susi, ennen kuin sitä kostajat vainoo, - vuorille korkeillen heti teittömillen pakeneepi, 810 - paimenen raadeltuaan tahi myös vasikan isonlaisen, - tietäen rohkean työns sekä häntäns, sen alas laskein, - luihuna painaapi mahalleen sekä metsähän pötkii: - näinpähän Arrunskin näkyvistä nyt joutuhun poistui, - turvaiten pakohon näin joukon keskehen kätkyi. 815 - Kuollen imp' kädellään veti keihoa, mut poviluiden - jää välihin syvähän tään haavaan rautanen nirkko. - Vaipuu hän veretönnä ja kuolohon raukeat silmät - synkkenevät; helo entinen purppuraposkilta poistui. - Kuollen Akkalle näin sitt', yhdelle ystäviänsä, 820 - hän nimeää, johon ennen muitapa luotti Kamilla, - jonk' kera vaihtoi myös surujaan --, sekä lausuvi hälle: - "Voin tähän ast jotakin, sisar Akka, mut katkera haava - heikentää, sumullaan pimennellen mun luonani kaikki. - Riennä ja Turnollen nää viimeisn' neuvona saata: 825 - saisi ett' otteluhun sekä Teukroja linnasta estäisi - Voi hyvin!" Näin nimetessään ohjakset kirpos ja maahan - vaipui pyörtyen itsekkin. Koko ruumihistaan hän - kylmeten kirvoittuu vähitellen ja kuollonomaisna, - kaulan ja hervottoman pään lask, eroten asehistaan; 830 - huoahtain vast'mielisnä henkensä Tuonehen haihtui. - Tähtihin kultaisiin yleten siks surkea parku - nousevi; ärtyy vainen Kamillan kuoltua taisto; - kerralla hyökkääpi koko Teukrojen tihjäkäs joukko, - johtajat Tyrrhenien ja Evandron Arkadilaiset. 835 - Vaan jo Dianan vartia vaarasen harjulla Opis - istuvi ylhäällä sekä pelvota taistoja katsoo. - Miesten raivoavain kun huutaissa parahillaan - kaukana huomas Kamillan surkean kuolonsa saaneen, - huokasi näin nimeten sydämestään hän syvimmästä: 840 - "Liiaks, o neitonen, liioin ankaran sie kurituksen - sait, kun Teukroja vainota koettanut oot asehillas! - Ei sua auttanut, ett' erilläs lehikoissa Dianaa - palvelit aina ja harteillas ett' viintämme kannoit. - Ei sua kuitenkaan kuningattares mainetta vaille 845 - heittänyt kuollessas eik' kuolosi unhotetuksi - jää inehmoiss' eik' kostota kuollehes mainehes kerro. - Ken hyvähän vaan haavall' on loukannut sinun ruumiis, - sen sovittaa elollaan!" -- Olj juurella korkean vuoren - muinois-Laurentoin kuninkaan Dercennuksen kumpu, 850 - tehtynä maankamaroist', yli mink' oli tuuheva tammi: - tännepä haltiatar ihanin ens joutuhun lentäin - seisahtui ja Arrunsia kummun huipulta vahti. - Kun näki mieleltään ilosan sekä kerskoavaisen, - "Syrjähän miks", nimeää, "pakenet? Tänn' ohjoa kulkus, 855 - tänneppä, hukkuva, vainen, Kamillan ett' arvosen saisit - palkan! Diananko vain sinäkin saat nuolista surmas?" - Virkki ja viinestä kultaisestapa lentävän nuolen - Opis otti ja närkästyneenä nyt jännitti joutsen, - hetkisen pingottain, kunis yhtyivät kera toistens 860 - kiipperät päät ja kun sai molemmat kädet taas ihan suoraks, - rautasta kosk vasen nuolta ja jäntehell' oikea rintaa. - Tuskin viuhahtavan vasaman suhahtain läpi ilmain, - Arruns kuuli, kun ruumihisens samass' sai se jo nuolen. - Kuolevan tuon toverit sekä huokuvan viimeisillään 865 - jättävät unhottaen virumaan kedon outohon multaan; - siivinp' Olympoon taivahiseen läks lentäen Opis. - Johtajan näin kadotettua läks ritarparvi Kamillan - karkuhun, myös pakenee Rutulot sekä tuima Atinas; - päälliköt eksynehet sekä yksin jäänehet joukot 870 - suojaa etsivät, kun, hevot kääntäen, pyrkivät linnaan. - Eikäpä Teukroin ahdistaessa ja tuodessa surmaa - keihine kenkään kestää voi tahi näit' pysähdyttää; - vaan väsyneill' olillaan nämä löysiä jousia kantaa; - kiitäessään jymyää hepojen kapioist' tomukenttä. 875 - Vyöryy muurien luo pölypilvi jo synkkä ja musta; - silloinp' vartiopaikoissaan emot, rintoa lyöden, - haikean huudon nostavat taivahan tähtiä kohti. - Jotkapa juosten ens avonaisihin syöksyvät porttiin, - näit' takoaan sekanen vihamiesten vainovi joukko; 880 - eipä he kurjoa kuoloa vältä, mut kynnyksienki - luon', isänmaan varustusten kuin kodin turvasan luonai - kuolevat haavoihins. Osa sulkee heiltä jo portit - eivätkä rohkene tiet' tovereill' avata' tahi linnaan - laskea, tuot' anovaisia; syntyy surkein murha 885 - porttia puollustavain sekä näihin syöstyjen kesken. - Jääneinä ulos itkevien emojen näkyvissä, - suin päin kaivoksiin osa, tungoksen tupatessa, - syöstähän; valloilleen hevot laskien muut sokeasti - porttihin murskauvat sekä ramppeihin vakavoihin. 890 - Vieläpä äiditkin varustuksilla kiivahimmasti - -- heitä Kamillan es'kuva, lemp isänmaan kuten neuvoo - heittävät keihäitä käsineen hötelöin; kovan tammen - kangin kuin karastuin karahkoinkin matkivat rautaa, - innoissaan haluten ens' kuoloa linnansa eestä. 895 - Turnon sillävälin salossaan kamaloittavi julmin - airut ja urhokkaan ylen rauhattomaks teki Akka: - Volskien rintamien hajonneeks, eronneeksi Kamillan, - tuimana hyökkääväin vihamiesten, auttaess' Onnen, - kaikki jo vallanneen; jopa ehtivän linnahank' kauhun. 900 - Raivoten tuo, kosk' Juppiterin kova tahto sen vaatii, - hylkää miehitetyt mäen töyrät ja korpesat vaarat. - Tuskin olj näkyvistä hän pääsnyt, kentälle joutuin, - kun isä Aeneas avonaisihin metsihin mennen - nouseepi yli harjun ja synkästä korvesta lähtee. 905 - Kumpikin näin väkineen varustuksille rientävi joutuin - eivätkä toisist' oo ylen pitkän matkan he päässä, - kun näki Aeneas ketojen tomun vallassa aivan - tupruavan etähällä jo Laurentolaisien joukot; - julman Aeneaan tuns Turnuskin asehissa, 910 - astuvan jalkaväen, hepojenkin hurskavan kuuli. - Ehkäpä oisivat nää heti taistohon käynehet, jos ei - Länteiseen merehen väsyneet uvehens olis Febus - ruusunen kastanut, näin yön tuottaen mentyä päivän. - Kaupungin edustall' asettuu he ja vahtivat linnaa. 915 - - -Viitteet: - -V. 3. "Kuollosta", nim. Pallaan. - -V. 8. "Asettaa" haudalle aseet niin, että niistä tuli Mezention hahmo -hänen aseissa ollessa. - -V. 196. "Katalat", "onnettomat" olivat vasamat sen vuoksi, koska -ne eivät voineet pelastaa niiden omistajaa kaatumasta. - -V. 246. Diomedes (vert. Aen. II, 164) oli siirtynyt Apuliaan -(etelä-Italiassa) ja sinne perustanut Garganon vuoren luo Argyripaan -kaupungin, minkä hän nimitti kotikaupunkinsa "Argos Hippion" -(= "hevokkaisen Argon") mukaan. - -V. 247. Japyx = luoteistuuli; "japygilaisiksi" kutsuttiin -ketoja, niillä vallitsevien luoteistuulien vuoksi. - -V. 252. "Saturnon vallat", vert. Aen. VIII, 319. - -V. 260. Minerva nostatti Eubean kaakkoisen niemen Kafaren (nyk. Capo -d' Oro'n) luona myrskyn, jolla hän tahtoi varsinkin tuhota lokrilaisen -Ajaxin (vert. Aen. I, 43-49), mutta jossa hukkui tai ajettiin merelle -muidenkin Troijasta palajavien Kreikkalaisten laivat. - -V. 262. Proteus oli erään merenhaltian nimi, jonka luultiin oleskelleen -Faron saaren luona Niilin suulla Egyptissä. "Proteon patsahill' asti" -merkitsee tässä samaa kuin "äärimmäiseen kaakkoon asti", minne -Kreikkalaiset vanhimpina aikoina tulivat (Egyptiin). - -V. 264. Neoptelemosta vert. Aen. III, 296, 319. 326-333. - -V. 265. Idomeneystä katso Aen. III, 121-122, 401. -- Lokreista osa -siirtyi Kreikasta Etelä-Italiaan, toinen osa pohj. Afrikaan. - -V. 266 ja 268. Agamemnonin, Kreikkalaisten päämiehen, puolison nimi oli -Klytaimnestra ja avionrikkojan nimi Aigisthos. -- "Väärtäjämies" = -väärtimies, avionrikkoja. - -V. 270. Kun Diomedes sai tietää, että häntäkin uhkasi Agamemnonin -kohtalo hänen puolisonsa Aigialean ja tään salalempiän puolelta, ei hän -palannutkaan kotiinsa Kalydonaan, vaan pakeni Italiaan. Troijan sodan -aikana oli Diomedeen isä paennut Kalydonasta Argoon. - -V. 277. Vrt. Aen. X, 29-30. - -V. 286. Inakholaisihin varustuksiin, linnaan, s.o. Kreikan maahan. -- -Inakhus oli Argon kaupungin ensimmäinen ja oli Kreikanmaan vanhimpia -tiettyjä kuninkaita. "Inakholainen" merkitsee siksi ylimalkaan -- -ikivanhaa, aikaisinta muinaisuutta. - -V. 317. Sikaanien seutu oli Tiberin virran ja Laurento-maan välillä. - -V. 375. Paittauttaa = manaa, kutsuu. - -V. 395. Sapikka = eräs laatu kenkiä (peuran nahasta). - -V. 405. Aufidus (= Ofanto) virtakin pakenee, Troijalaisien pelvosta, -Adrian merta, jonne se laskee. -- Virta on Apuliassa. - -V. 458. Padusa (nyk. Po d' Argenta) on eräs Po-virran suuhaaroja. - -V. 534. Latonia, = Latoonan tytär, metsästyksen jumalatar Diana. - -V. 540. Privernon linna oli Volskien maassa (nyk. Piperno vecchio, -lähellä Amaseeno-virtaa). - -V. 659. Thrakian nimellä tarkoitetaan tässä seutuja Mustanmeren luona, -sen pohjois- ja eteläpuolella; kaakkois-Venäjän aroilla asuvien -kansojen naiset ovat vielä nykyjäänkin kuuluisat erinomaisesta -ratsastustaidostaan. -- Thermodonti-virta (nyk. Terma) on Ponton -maakunnassa V. Aasiassa. - -V. 661. Hippolyte ja Penthesileia olivat, sadun mukaan, -Amazoni-kuningattareja. - -V. 721. "Pyhä lintu", Juppiterin mielilintu, kotka. - -V. 727. "Isä" nim. Juppiter. - -V. 767. Vergilius nimittää Arrunsia kehnoksi sen vuoksi, koska tämä ei -uskaltanut ryhtyä julkisesti Kamillan kera taistelemaan, vaan vainos, -Kamillaa salamyhkään kuni salapurija koira (vert. 809-813). - -V. 913. "Länteiseen mereen" = länteiseen Atlantin valtamereen. - - - - -KAHDESTOISTA LAULU. - -Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu. - - -Ainehisto. - -Turnus ilmottaa alakuloiselle Latinolle ja hänen perheelleen aikeensa -ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Latinus ja -Amata kokevat häntä luovuttaa (1-80). -- Tästä tiedon Aeneaalle -lähetettyään, katsastaa Turnus hepojaan ja aseitaan. -- Aeneas suostuu -Turnuksen tarjoukseen (81-112). -- Liitto taistelun ehdoista ja -seurauksista tehdään ja uhrilla vahvistetaan, mutta se rikkoutuu kohta -Junon yllyttämän Turnon sisaren Juturna nymfin juonien kautta -(113-265). -- Sen vuoksi syntyneessä tappelun tuoksinassa, missä moni -menettää henkensä, tulee Aeneaski haavoitetuksi ja täytyy vetäytyä -syrjään (266-323). -- Turnus kaataa paljon Troijalaisia sekä tekee -voitetuistaan pilkkaa (324-382). -- Iapis, Aeneaan lääkäri, saa -vihdoin, Venuksen avulla, nuolen haavasta pois (383-429). -- Lyhyesti -poikaansa kunnollisna ja urhoollisna pysymään kehotettuaan, palaa -Aeneas tappeluun ja turhaan Turnoa, jonka Juturna ajurin haahmossa aina -vei toisaalle, kahdentaisteluun vaadittuaan, on vähältä taasen tulla -haavoitetuksi; sen vuoksi hän närkästyy ja saa hirveän tapon aikaan -vihollisten joukossa sekä lopuksi lähtee Latinon kaupunkia hätyyttämään -(430-592). -- Kaupungin hätä; Amata, Latinon puoliso, tästä päättäen -Turnon kaatuneen, hirttää itsensä (593-613). -- Nähden kaupungin hädän, -päättää Turnus ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä -Juturna ei häntä enään saanut luopumaan (614-696). -- Turnus, joka -taistelun kiireissään oli siepannut oman miekkansa asemesta ajurinsa -miekan, joutuu sen mentyä poikki aseettomaksi, täytyy paeta ja -paetessaan pyytää kansalaisiltaan toista miekkaa; Aeneas, -polvihaavastaan hitaana, ajaa häntä takaa ja uhkaa tappaa sen, joka -Turnolle miekan antaisi. -- Aeneaan Faunon puuhun tarttunutta peistä -pois pyytäessä, antaa Juturna veljellensä miekan, jolloin Venuskin -irroittaa Aeneaan peitsen puusta (697-790). -- Juppiterin kehotuksesta -luopuu Juno vihastaan Troijalaisia vastaan sillä ehdolla, ettei -Troja-nimistä kaupunkia enään perustettaisi ja että Teukrot -muuttuisivat kieleltään latinalaisiksi (791-842). -- Juppiterin -lähettämän hirviölinnun peljättämänä täytyy Juturnan luopua veljeänsä -auttamasta (843-886). -- Turnus, liian suuren kiven viskattuaan, ei -jaksanutkaan saada sitä Aeneakseen sattumaan ja tulee Aeneaan peitsen -kautta haavoitetuksi, kaatuu maahan ja pyytää Aeneasta hänen henkeänsä -säästämään; Aeneas alkaa tuntea sääliä kaatunutta vihollistaan kohti, -mutta huomaa, Turnon kovaksi onneksi, tään olalla Pallaan hankkilusvyön -ja tästä kiivastuen pistää Turnon kuoliaaksi (887-952). - - - Onnettoman sodan kautta kun huomaa Turnus Latinoin - mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan - ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna, - kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla, - rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan, 5 - leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa - niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään - pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna; - näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy. - Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa: 10 - "En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä - taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää. - Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto! - Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan - Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot), 15 - kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun; - tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!" - Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus: - "Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus - yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on 20 - neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää! - Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat - vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä; - neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa, - jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi 25 - katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke! - Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast' - ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki. - Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti, - puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois, 30 - kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin. - Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus, - vainovi, näet sinäkin, -- mitä vaivoja mie enin kärsin. - Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan - Italian pelastimme me toivon, -- on vertamme lämmin 35 - viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista. - Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa? - Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa, - -- miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita? - Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin 40 - Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan, - -- Onni min estäköhön! --, kun lastani puolisoks pyydät? - Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa - taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle - jättänyt Ardeahan!" -- Pakinast' ei raivosa Turnus 45 - huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi. - Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa: - "Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän, - heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit! - Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä 50 - visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku. - Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa - karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!" - Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista - itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla: 55 - "Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan - mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo, - vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta - luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu, - -- yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan! 60 - Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas, - Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan - heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo." - Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä - poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta 65 - kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi: - niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo - purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken - hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot. - Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi; 70 - kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu: - "Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista - sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden, - oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää! - Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille, 75 - s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar - rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella, - s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko - Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää. - Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!" 80 - Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa, - oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen - katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia; - valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti. - Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen 85 - rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa. - Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän - pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa - miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki: - miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra 90 - tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä. - Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu - keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan. - Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa - näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan 95 - kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor, - kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen - ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi - nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa - tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!" 100 - Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee - kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta: - aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä - hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo - teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo, 105 - näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla. - Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa - julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy, - ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää. - Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen, 110 - kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee - vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää. - Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä - vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta - nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen, 115 - kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona - mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet, - liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille - turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat, - vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain. 120 - Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet - porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan - rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko; - rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto - heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse 125 - päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää, - heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas, - Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon. - Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui, - keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet. 130 - Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä - heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille - kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona. - Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään - -- vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla --, 135 - huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa - parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa. - Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi, - naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo - (Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon 140 - antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä): - "Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain, - tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä, - jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet - vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa! 145 - Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna. - Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli, - suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo. - Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi, - näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan 150 - saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata. - Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen, - lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni." - Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna, - kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden: 155 - "Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno, - "joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta; - tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje! - Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti - horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa. 160 - Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus, - neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain, - kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi - es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis - Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa. 165 - Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin - kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan, - Askanius mukanaan, -- Rooman ison kasvava toivo, - lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi - porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin 170 - toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita. - Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin - suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan - miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille. - Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä: 175 - "Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon - Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää, - myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva, - ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin - sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen, 180 - lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon - voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta! - Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen, - lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan, - pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään 185 - Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä. - Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme, - kuin pikemmin minä suon, -- jumalat halun' jälkehen tehkööt! -- - en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi, - en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks 190 - liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat! - Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus; - appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot - linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa." - Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus, 195 - katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen: - "Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta, - kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon, - Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen, - näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii; 200 - kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta: - älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan - vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei - luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans - paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais: 205 - kuin vakavast' tää, (-- sill' oli valtikkaa pitämässä --), - valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan, - kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se - irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves: - muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen 210 - sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!" - Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton, - päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen - tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä - pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät. 215 - Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille - näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet - sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen. - Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui - nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden, 220 - poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus. - Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna, - kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet, - joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi, - -- jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto 225 - sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan --, - joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan, - juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä: - "Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein - laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme, 230 - voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin - hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat! - Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen! - Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden - alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää, 235 - mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän - kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!" - Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli - syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku. - Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot. 240 - Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa - onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden - liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa. - Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, -- ylähältä - merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei 245 - mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti. - Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun - ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin - parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo, - joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas. 250 - Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi - kääntyi riekuillen paostaan, -- ylen ihme olj nähdä! -- - siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo, - yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin - kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka 255 - virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse. - Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin, - hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho - lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast! - Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät 260 - miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras - taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän - rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta - haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen - puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!" 265 - Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas - peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan - halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki - katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi. - Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta 270 - veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki - kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin; - näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa - hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi, - veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin, 275 - puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa. - Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään - oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin; - sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko - vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine 280 - Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot. - Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan. - Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden - kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy; - uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus 285 - vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan. - Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa - selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin. - Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta, - joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto, 290 - säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin - kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen, - syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun - Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä - peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui: 295 - "Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!" - Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin. - Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus - tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson - läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta, 300 - antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse - äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan, - polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja - julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo - paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi, 305 - vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin - kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan - halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita. - Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa, - kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön. 310 - Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna, - paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain: - "Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi? - Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki - määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä; 315 - sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä - liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!" - Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri, - oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli, - -- tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli 320 - kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni, - toimitti? -- Vaijennut on kuuluisan teon maine - eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna. - Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa, - johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy: 325 - vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun - kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa. - Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen; - murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee - joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo. 330 - Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin - julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan - raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla - Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain - huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun 335 - kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa: - hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun - urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita - vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt - hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta. 340 - Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon, - yhtyen näihin, -- mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa - Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse - kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla - taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään. 345 - Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan, - Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva, - ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään, - tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi, - tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää; 350 - toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen - poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita. - Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus, - pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan, - valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää, 355 - kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen - jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä, - välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle: - "Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit; - mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk' 360 - uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!" - Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa, - Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin, - seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten. - Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli 365 - kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää; - minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet: - näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi, - näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti, - milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli 370 - töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa: - vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa - ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat. - Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan - tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan 375 - puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa. - Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä - vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi: - pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan - pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus, 380 - sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan - keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää. - Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla, - silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates - kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin, 385 - vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin. - Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta - kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii, - laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan - silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais. 390 - Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis, - Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna; - tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo, - laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon. - Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa, 395 - kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi, - ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan. - Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen - Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon - keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko 400 - paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein, - paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon - tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa - irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta. - Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo 405 - auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa, - kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää - tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin - keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan - kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot. 410 - Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta - kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin, - mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat - röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan - ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu. 415 - Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen, - nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen - viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä - nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa. - Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis 420 - tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska - poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto. - Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli - läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat. - "Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis 425 - huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan. - "Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä - tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta; - suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!" - Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan 430 - kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen. - Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään, - Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti, - sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu: - "Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta; 435 - muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä - puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen. - Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi, - että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii - noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!" 440 - Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi, - aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin - Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin - tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään - kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä. 445 - Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus, - Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko - luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot - kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi. - Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon: 450 - aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli - kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa - kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä - puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa - kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan: 455 - näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan - joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy. - Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin, - Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates, - Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi, 460 - tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan. - Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi - karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin. - Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa, - eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä 465 - vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä - etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon. - Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna - Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon - puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti. 470 - Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat, - ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein. - Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran - kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin, - kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä, 475 - tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen - pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna - näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää; - siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain - eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas. 480 - Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen; - urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän - huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen, - ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla: - oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin. 485 - Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan - kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet. - Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht' - norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä, - tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon. 490 - Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen - laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski - peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun. - Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan, - kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän, 495 - Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton - hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan, - Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman - saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa. - Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle, 500 - murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon - kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan - sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi, - Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää? - Aeneas Rutulon Sukron -- tää taistelu vasta 505 - - -- 330 -- - - Teukrojen hyökkäyksen pysähdytti -- jo vitkastamatta - kylkehen haavottaa sekä, jost' on kiirehin kuolo, - kalpansa töytäisee verisen läpi tään povisuojan. - Turnus taas pudonneen Amykon sekä veljen Dioren, - yhdyttyään jalan näihin, -- sen saapuvan nuolella kaukaa, 510 - -- tään tikarillansa löi; molempain päät, pantua poikki, - vaunuilleen asettaa, mukanaan verissänsä ne vieden. - Tuopa Talon, Tanain sekä urhon Cethegonki tappaa, - kolmet kerrallaan, sekä myös polosenki Onyten, - Ekhionin pojan, vaan emoltaan Peridljojen heimoo; 515 - tää Lyciasta, Apollonin kentiltä, laitetut veljet, - nuorenki miehen Meneten, mi halveksi taistoa turhaan, - Arkadiast'; täll' olj kalakkaan Lernan joen luona - pyydykset sekä olj talo pien' eik' kenstien tuttu - portti, mut vuokratullen tilailen hänen taattonsa kylvi. 520 - Aivan kuin tuliliekit, joit' on kuivahan metsään, - laakeripuun huminoivahan lehtohon laskettu kerran; - tai kuni syöksyessään alas vuoriston ylängöiltä - koskena pauhaavat kymit, kun merehen nämä kiitää, - raivaten itselleen uran; eip' molemmat hitahammin, 525 - Turnus ja Aeneas, sotahan samonneet; jopa riehuu - rinnassa harmi ja voittamaton sydän määrätä raivoo, - nyt jopa haavottamaan koko voimilla käydähän. Tääpä - entisist' es'isistään, suvustaank' kopeoivan Murrhanon, - josta Latinojen maan kuningasten johtuvi heimo, 530 - paadella suin päin aivan ja vauhdillakin kiven aimon - syöksi ja maahan kaas. Yli tuon nyt ohjine, aisoin' - rattahat vyöryivät; äkistään kavioinensa talloin, - herraans' sullovans' ei hevoset äkänneet palasiksi. - Rientävän Hyllon, urhoudest' ylen ylvästäväisen, 535 - kohtasi tuo ja sen kullattuun ohimoon osas peitsen; - keihäs tää kypärän läpi aivoonsa pysähtyypi. - Ei sua voimakas käs, urohin Danaoista sa Kretheu, - Turnost' auttanut eik' tuenneet jumalansa Kupenkoo, - tullessa Aeneaan; povens keihääsen tulevaiseen 540 - puuttui eik' polost' auttanutkaan vask'kilpensä suoja. - Aeolus, Laurentot näkivät torakentälle sunkin - sortuvan ynn' avaralta sun peittävän selkines maata; - kuolitpa, jot' ei saattanehet Argivojen parvet - kaataa eik' Priamon alusmaankaan lyöjä Akhilles: 545 - kuolla sun määränäs täss' oli; Lyrnessoss' kotis suur olj, - Idan vuoren luona, mut hautas Laurento-maassa. - Kääntyvät taisteluhun sotajoukot ja kaikki Latinot, - kaikkipa Teukrotkin, Mnestheus ja tuima Serestus, - Messapus hepojen masennuttaja, urho Asilas, 550 - Tuscien parvet, Evandronki arkadilais-sotaryhmät; - puolestaan urohot koko voiminens' ottelevat nyt. - Taistellaan joka paikassa hoivaa paits sekä rauhaa. - Tällöin Aeneaall' emo kaunihin johdatti mieleen' - pyrkiä kaupunkiin sekä linnan luo väen kääntää 555 - joutuhun, säikyttämään äkist ryntäyksellä Latinot. - Turnoa etsiessään kun tää väkijoukkojen kautta - vei sotarintaa sinne ja tänne, hän kaupungin huomaa - säästynehen sodan vitsauksesta ja nauttivan rauhaa - syyttä. Häll' oit' ajatus isompaan yrityksehen nousee; 560 - johtajat Mnestheon, Sergeston sekä urhon Sereston - kutsuen, knmmullen asettuu, johon muu väki Teukroin - yhtehen sai eik' tihjänä kilpiä tai vasamoita - riisu. Hän seisoen keskellä nyt mäkitöyryltä lausuu: - "Tehkäte tahtoni viivyttämättä; nyt Juppiter auttaa; 565 - älkäätk' aikehen uutuuden vuoks verkemmin menkö! - Kaupungin, sodan syyn, tänäpäivänä vallan Latinon, - s'ellei taipua tahdo ja tunnusta tottelevansa, - mie hävitän ja sen mahdin suitsevaks raunioks sorran! - Täytyisk' ootella mun, kunnes suvatseis otelmaamme 570 - suostua Turnus ja taas masennettuna uutehen taistoon - ryhtysi? Tuo pää, kumppanukset, sodan julman on pääsyy! - Soihtuja tuokaatten heti liekillä liittoa vaatein!" - Virkki ja kiivastuin sydämissään kaikk' samall' lailla - ryhmihin astuvat, sitten tihjänä joukkona muurein 575 - luo tulevat. Hetikoht' tikapuut ja jo liekkikin nähdään. - Erkauntuu osa porttien luo sekä vahteja tappaa, - peitsiä heittävät muut sekä nuolilla peittävät taivaan. - Its' esimmäisenä kättänsä muurien puolehen nostaa - Aeneas sekä korkeall' äänell' Latinoa syyttää: 580 - vannoo kautt' jumalain väkisin pakotettavans taistoon, - kahdesti nyt Italot vihamiehinä rikkonehen jo - toisenki liiton. -- Nous pelokkaiss' asukkaiss' erimieli - täst'. Osa käskee kaupungin avata sekä portit - Teukroill'; itsenkin kuninkaan varustuksille vievät; 585 - tuovat muut asehensa ja jatkavat puoltoa muurein: - aivankuin mehiläisiä kun suletuks kivirotkoon - paimen huomaapi ja sen sauhun katkulla täyttää; - nää asioist' hädissään vaks'kennoisten sisäpuolla - häärivät, kun huristen tuliseen he jo kiihtyvät kiukkuun; 590 - palloelee katollen savu musta; nyt kiivahast paaden - hyrrätähän sisustass', savutuprun kieriess' ilmaan. - Vielä se onnettuus väsyneelle Latinolle sattui, - synkeähän suruhun mikä saattoi nyt koko linnan. - Kun tulevan kuninkaatar, näet, vihollisten jo huomaa, 595 - nousevan muureillen sekä suojille tuiskivan tulta, - vaan ei vastustavan Rutuloin näe eikäpä Turnon - joukkojen; Turnuksen, polonen, kahakassa jo luuli - kaatunehen; surustaan heti joutuen hän sekapäälle, - itseäns' syyttää onnettomuuksien syyksi ja pääksi. 600 - Paljon, mieletön, lausuttuaan surussaan rajusassa, - vaattehens kuollakseen purppuraisen riuhtovi rikki, - kuollonsa hirmuisen punoen täst' ortehen paulan. - Kun tapaturman tään sai kuulla Latinojen naiset, - siitäpä raivostuin raast oiti Lavinia impi 605 - keltaiskutrians kuin rusoposkians; sittepä luonaan - muu väki; voikuuvat valituksista laajalti suojat. - Täst' koko kaupungin läpi kulkee haikea maine. - Mielet lannistuvat; revityin takin käypi Latinus, - huumaunneen' avion tapaturmast' ja vaarasta linnan; 610 - tuhkaa tää sirottain, hajahapsians harmait' tahraa, - katkerast itseä syytellen, ett'ei valinnunna - Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon. - Sillävälin tasangon takareunalla urhea Turnus - harvoja harhoavaisia vainoo ain' hitahammin; 615 - ain' vähemmimp' uvetten vikevyys on mielehen hälle. - Outohin kauhuihin seotun tuon huudonpa hälle - korvihins ilma jo toi sekä kauhisti kuuntelevaista - linnan huumahtuneen polotus kuin haikea huuto. - "Voi mua, kaupungin mikä semmoinen suru valtaa? 620 - Tai mikä semmoinen polotus nyt linnasta kuuluu?" - Näin nimeää sekä seisahuttaa rajust ohjia kiintäin. - Hällepä nyt ajajansa Metiskon muuttunut hahmoon - sisko, mi vaunujahan, hepojaan sekä ohjia hoiti, - vastaa näin nimeten: "Tätä tietä Teukroja, Turnus, 625 - seuratkaamme, miss' ensinnä voittohon tie avauntuu; - muitakin on, jotk' puoltaa voi kädellään asunnoita! - Hyökkää Aeneas Italoihin ja ahdistelee siell'; - tehdäänpäs verisauna nyt Teukroillen mekin vuoroon! - Emmehän oo luvultamm' alemmat tai myös kahakoiden 630 - voitosta halvemmat!" Tähän Turnus: - "Oi sisar, sun ma jo tunsin, kun häiritsit kavalasti - äsköisen sopimuksen ja antauduit tähän taistoon; - turhaan, haltiatar, petät nyt! Mut Olymposta kenpä - sua lähettäin on tahtonut kestämähän nämät vaivat? 635 - Vaiko ett' saisit nähdä sa veljesi hirveän kuolon? - Sillä min teen tai onni min suo enähän menestyksen? - Nä'inhän silmien' eess' mua äänellään nimenneenki - Murrhanon, jota mull' ei rakkahamp' ollunna kenkään, - hukkuvan urhokkaana ja julmaan vaipuvan haavaans. 640 - Kaatui onneton Ufenskin, ett'ei häpeäämme - nähdä' sais; Teukrot anast tään asehet sekä ruumiin. - Sallisinkos hävittää, -- sepä viel' tapaturmia puuttuisi -- - suojamme? Eik' valeheks Drancen sanat mun käten' näyttäs! - Vai paeta'! Vai tää maa Turnon sais paon nähdä! 645 - Siihenkö määrään ast' on kurjoa kuolla? Sä, Tuoni, - oo minullen hyvä ees, jumalain kun suosio poistui! - Sieluni hurskaana sekä tuon vian tietämätönnä - luoksenne astuu eik' koskaan isillen häpeäksi." - Tuskin nää nimes, kun vihollisten keskite rientää 650 - ratsulla vaahtoavalla Saces ajaen, näön jonka - nuol oli murskannut sekä Turnoa pyytäen riensi: - "Turnus, viimeinen olet turvamme; armahda kansaas! - Riehuen Aeneas asehillaan syöstä nyt uhkaa - korkeimmat Italoin varustukset ja nää havitella; 655 - soihdut jo lentävät huoneillen. Sinuhunpa Latinot - silmänsä luovat; häilyypi kuningaski Latinus, - ket' vävykseen nimittäis tahi kanssaan liittohon pyytäis. - Ystävistäs sull' uskollisin kuninkaatarki itse - päivänsä päätti ja poistui pois vihaten elämäänsä. 660 - Porttien luona nyt vainen Messapus ja tuima Atinas - taistoa kannattavat; näist' seisovat kumminki puolin - joukot tihjöinä, kuni raut'oras, veettyne miekoin - törröttäen; sie vain avokentällä rattahin häilät!" - Hämmästyi useain asiain ajatuksista vallan 665 - Turno ja tuijottaen oli hiljaan. Mielessä kuohuu - hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne; - raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto. - Sittenkuin suru lakkas ja mieleensä valo koitti, - kiivastuen varustuksille silmänsä leimuavaiset 670 - käänsi ja kaupunkia tähyst aimoa rattahiltansa. - Vaan, kas, kerrosten välystässä jo liekkien pyörre - aaltona taivaallen kohoaa sekä valtavi tornin; - hirsistä liitellyist' tään tornin olj tehnyt Latinus, - laittanut pyörätkin sekä tehnyt korkeat sillat. 675 - "Luoma jo voittaa mun, sisar; lakkaa estelemästä! - Lähkäme, minnekä meit' kova Onni ja haltiat kutsuu! - Aeneaan kera päätetty on käsin käydä ja kuollen - voittoa vaiva; sä et mua näe enähän epäröivän, - siskoni; raivota suo, anon, vaan tää raivoni ensin!" 680 - Virkki ja vaunuistaan nopeaan tasangolle hän hyppäs, - raivaten tien vihollisten peitsien kautta ja siskon - huolihins jätti ja kiidellen väen keskustan mursi. - Kallion moisena, kun alas vuoren huipulta suistuu - tää, kun irrottanut sen on tuuli tai sade rankka 685 - huuhtonut tai sen, vuotten vierressä, hellitti vanhuus; - kiitävi jyrkäntöön isoll' vauhdilla hirveä louhi, - maast' yhä ponnahtain sekä metsät ja karjat ja miehet - allansa ruhtoellen: hajotettua parvien Turnus - näin samos linnan muurien luo, joss' runsahimmin maa 690 - vuodatetust' verest' tiukkus ja keihäit' ilmassa viuhui; - merkin annettuaan kädellään, hän huutaen lausuu: - "Tauotkaat, Rutulot, ja jo estöte peitset, Latinot! - Käyköön kuin hyvähän, se on Onneni; munpa on vainen - liiton täyttäminen edestänne ja miekalla päätös!" 695 - Keskeltä erkanevat nyt kaikki ja paikkoa suovat. - Vaan isä Aeneas, kun Turnon sai nimen kuulla, - hylkääpi varustukset ja korkean linnanki sikseen; - poistavi esteet kaikki ja jättävi puuhansa kesken, - riemusta korskuillen, kovin helskyttäen asettansa: 700 - lailla Athon tai kuin on Eryx tahi itse kun pauhaa - huiskuvin tammeineen sekä telmäelee lumisella - huipullaan kohoten päin ilmoihin Apenninnus. - Vaan jopa kilpaillen Rutulot sekä Teukrot ja kaikki - katselemaan kävivät Italot, jotk' puolsivat linnaa 705 - ylhäistä kuin myös jotk' puskurill' linnoa särki, - kaikki he lask' asehens' oliltaan. Imehtiipi Latinus, - kuinka nyt maan eri suunnilla syntynehet oli yhteen - saanehet aimoisat urohot otellaksensa miekoin. - Mut nämät, tyhjäksi kun avauntuupi toratanner, 710 - viskattuaan vasamans' etähältä ja kiirehest juosten, - ryhtyvät taistelemaan vask'kilpeinsä kumistessa. - Allansa huokaa maa, kun tihjöjä iskuja miekoin - tuiskuilee; väki ynn' urous täss' yhtenen yhtyy. - Niinkuin suuren Silaan ylängöillä taikka Taburnon 715 - kun päin pyörähtäen vihamielin syöksyvi kaksi - härkää taistelemaan: pelokkaina nyt paimenet väistyy, - pelvosta ääneti on koko karja ja tuumivat hiehot, - ken salon valtias ois ja ken johtoons sais koko karjan; - suurella voimallaan jakelee nuo iskuja vuoroon, 720 - sarvin kun puskevat ponnistaen; verivirta jo kaulaa, - kylkiä huuhtoo; mylvinästään koko korpikin raikuu: - näin troalainen Aeneas sekä Daunian urho - kilpine yhtehen sai, näin taivahan täyttävi kalske. - Vaakaa kannattaa tasapainossa Juppiter itse, 725 - laskettuaan molempain eri kohtalot sille hän katsoo, - kenpä nyt tuomittais häviöön, mihin kuolema kääntyis. - Hyökkää äkkiähän, koko ruumistaan kohotuttain - varpahilleen Turnus sekä kalpoa nostaen iskee. - Huudahtavat levotoinna Teukroin ynnä Latinoin 730 - rintamat, jalvoilleen kavahtain. Mut petturi miekka - murtuvi iskussaan sekä kiivahan pettänyt näin ois, - ellei ois paennut. Pakenee Itätuult' nopeammin, - kun näki joutavan kahvan ja myös kätens' suojattomiksi. - Kiireissään, hoetaan, kun ensin rattahill' astui 735 - taistohon lähteäkseen, hänen, unhottaen isän kalvan, - miekan temmanneen mukahans' ajurmiehen Metiskon. - Sen ajan tuo kest, kun paeten sitä väistivät Teukrot; - vaan kun Vulkanon jumalan sopahan tämä sattui - ihmisten teko-miekka, se särkyi kuin lasi hapras 740 - iskusta; keltais-hiekalla kiiltelevät säpäleet vain. - Siis hädissään paeten mihin milloink' juoksevi Turnus, - kiidellen epäsääntöisesti nyt ristihin, rastiin. - Sillä sen ympäritseen sulk Dardanojen kehä tihjä, - sulkevi täält' iso suo, mut muurit korkeat tuolta. 745 - Myöskin Aeneas, hitahammaksi polvensa ehkä - saattoi nuolen tuottama haava ja juoksuans' esti, - arkoa innokkaast perävilkkaa seuraten vainoo: - aivan kuin erämies, kun tää joen saartaman kohtaa - tai punahöyhenten pelotuksilla teljetyn hirven, 750 - juosten vainovi tuota ja koiransa haukkumisilla; - vaan tuo väijymysten sekä kammosta korkean rannan - kiitäen risteilee tuhat kertaa; virkkupa Umber - vainovi suu levällään sekä, saamaisillansa, luullen - saanehen, haukkaisee erehtyin vain tyhjeä ilmaa. 755 - Tuostakos syntyypi melu; kaikuvat rannat ja lammet - ympärillään sekä ryskeestään rytisee koko taivas. - Tuo pakojuoksussaan Rutuloita nyt kaikkia soimaa, - its' kutakin nimittäin sekä pyytäen taattua miekkaa. - Tappaa Aeneas sitä vasten ja surmata uhkaa 760 - oiti sen, ken avun sois sekä peljättää pelokkaita, - estäväns kaupungist' uhaten; näin ähkyen vainoo. - Juosten täyttävät viis kehystää sekä yhtäkin monta - risteillen. Sill' ei nyt pyydetty pient' eli halpaa - palkkaa, mut Turnon elämästä ja hengest' olj taisto. 765 - Katkeralehtinen tässä oliv, pyhä Faunolle, sattui - seisomahan, mikä puu merimiehille kuulu olj ennen, - jolle he, säilyttyään merivaarasta, lahjansa toivat, - Laurentohengillen ripustain tähän lyylityt vaatteet; - tään pyhän puun oli kaatanehet erotuksetta Teukrot, 770 - että he taistella ois typityhjällä kentällä voineet. - Peitsipä Aeneaan oli täällä; sen tänn' oli vauhti - tuonunna, kiinnittäen pysyväisesti norjahan runkoon. - Ponnistaen kädellään koki temmata Dardanon poika - peitsensä pois sekä vainota tällä, kun juosten sit' ei voi 775 - saavuttaa. Vaan tuskissansa siks pelvosta Turnus, - "Faunus, armahtaos, anon", lausuu; "oi, parahin maa, - säilytä peitsi, jos oon pitänyt teit' arvossa aina, - joit' ovat loukanneet Teukrot sodallaan tihokkaalla!" - Lausui; eik' jumalain apu tyhjähän toivottu ollut. 780 - Sillä nyt tempoen kauankin, ei norjasta puusta - millään voimallakaan hajottaa voi puun rakoelmaa - Aeneas. Kunis uuraast ponnistelee sekä puuhaa, - muuttautuin ajurmiehen muotohon taasen Metiskon - autti ja veljelleen toi kalvan Daunian nymfi. 785 - Nymfille rohkeallen kun tuon Venus sallituks huomas, - suuttuen riensi ja puun syväst' aukosta riuhtasi peitsen. - Uljastunein' asehilta ja mieleltä vilkastuneina, - miekkahan luottaen tää, mut tuo vasamaltansa tuima, - seisovat vastakkain he nyt läähöttäen sotatyöstään. 790 - Junollen kuningas mut kaiken voipa Olympon - lausuvi keltais-pilveltä taistoa katselevalle: - "Puoliso, min lopun saa tuo? Tai mitä jäänevi vihdoin? - Sankarin Aeneaan sinä tunnet ja tietäväs myönnät, - taivaallen luvatuks sekä nousevan tähtihin luomans 795 - kautta. Mit' aijot? Tai jää-jänkällä toivossa miss' oot? - Haavoittaa jumalaa kuni ihmistä onk' otollista? - taikka onk' kalpaa, -- sillä min vois sua paitsi Juturna --, - Turnolta vietyä tuoda ja voitettua väell' auttaa? - Herkeä vihdoinkin sekä pyyntöihimme sä taivu, 800 - elköhön semmoinen sua kalvako äänetön harmi - elköönkä sulokasvoillas suru nähtäkö synkkä! - Loppuhun saavuttiin. Oot maisin kuin merin voinut - Teukroja ahdistaa, sodan hirmuisen viritellä, - perheen solvaista sekä häiritä häät murehella: 805 - muuta en koetella salli!" Olj Juppiter näin puhununna, - haltiatar kun Saturnia muodolta nöyränä vastaa: - "Kun tämä tahtosi mull' on tiettynä, Juppiter aimo, - niin Turnon sekä maat olen murheeksein hylännynnä. - Et mua ilmais-istumellain näkis istuvan muuten, 810 - siedellen sopivat, sopimattomat, mut tulisesti - rintamass' seisoisin, tylyhyn sotahan Troat johtain! - Käskin Juturnaa veikkoonsa katalaa, hyväks nähden, - auttamahan, suurt' uskaltamaan elons vuoksi ma suostuin - mut en taistelemaan, ei joutsin eikäpä peitsin: 815 - vannon sen stygilais-puronkin pään rauhattoman kautt', - raskaimman valan kautta, mi määrätty on jumaloille! - Vaan jopa taivun mie sekä taistelut suuttuen hylkään. - Sulta sen vain, mitä ei laki ykskään Kohtalon kiellä, - mie Lation anon puolesta, arvonkin omies vuoks: 820 - kun nyt onnellisell' aviolla jo laativat rauhan, - -- olkohon --, kun lakiloita ja liittoja solmitahan jo --, - ettei vanhat Latinot tarvitsis nimens muuttaa, - etkä sa vaatisi heit' troalaisiksi muuttua koskaan, - eikäpä muuttamahan puhettaan tahi vaattehen partta! 825 - Sill' Lation nimi, albalais-kuninkaat ijät' olkoot! - Kuulusa kunnostaan Rooman ain' olkohon heimo, - hukkukohon sekä hukkua suo niminensä jo Troijan!" - Näin hymyellen häll' inehmoin sekä asjojen alku: - "Juppiterink' sisar vainen ja toinen Saturnuksen lapsi 830 - kuohuttelee vihan moisia aaltoja rintansa alla? - Kuitenki hillitse taas sinun turhaan alkanut raivos! - Myönnän sen, mitä pyydät; alttihist taipuen suostun. - Ausonit säilyttää kotikielen kuin tapans' saavat; - niinkuin on, nimens' olkohon; yhdistettynä vainen 835 - Teukrot tääll' asukoot! Tavat, uhrienkin menot tuohon - liitän viel' sekä teen Lation ihan yhdeksi kansaks. - Heimo täst' Ausonien verehen sekotettuna nousee, - jonka sa näet inehmot, jumalatkin hurskaudellaan - voittavan eikäpä suo sull' arvoa muu suku moista!" 840 - Tuohonpa suostui Juno ja mieltään helpotti riemu. - Sitten taivaalla eroten hän pilven jo jätti. - Näiden päätyttyä Isä mielessä miettivi muuta, - kuinka Juturnan hän erottais asehista nyt veljen. - Kerrotahan olevan kaks kauheeta Rajutarta, 845 - jotka on Tuonen Megaeran kanss' Yö hirveän synkkä - yhdellä kerralla synnyttänyt sekä kielillä kyiden - lahjonnunna ja suonunna noillen kerkeät siivet. - Nää ovat Juppiterin, ylen ankaran herransa, suojan - alla ja nää levittää kipujaan kipeöill' inehmoille, 850 - jos joskus jumalain kuningas kamalan ruton taikka - kuoleman laittavi tai sodall' ansainneit' aristaapi - linnoja. Näist' nopeaan lähett' taivaan kannelta yhden - Juppiter, toimittamaan nyt Juturnalle ennettä käskein. - Joutuhun tuo samoten, vilahtain kuni tuppuri maahan 855 - tai kuni joutseltakin läpi pilvien laukastu nuoli, - hirveän myrkkysin' nestehineen varannut min on Parthi, - Parthipa taikka Kydon, -- ja mi kuoloa armota tuottaa; - oudost tää suhahtain nopeaan ohi varjojen kiitää. - Näin kulk yön tytärkin sekä saapui nyt sotamaille. 860 - Kunpa se Ilion joukot ja Turnonkin väen huomaa, - pienen lintuisen hän äkkiä muuttuvi muotoon, - tuon, joka haudoilla tahi rauniokummulla joskus - istuen suo pahantietävän voikunan yön pimeässä: - muuttuen muotohon tään sepä Turnon kasvojen luona 865 - kirkuen lenteli rutto ja siipinens kilpehen läiski. - Kammon hämmästys jäseneitä jo raukasi kumma, - pörhistää tukan kauhu ja äänensä kurkkuhun tarttuu. - Vaan kun Raivottarein suhinan tuns lennosta kaukaa, - onneton kiskaltaa hajalleen hivuksensa Juturna, 870 - kynsine -- raadellen sisar kasvoja, nyrkkine -- rintaa. - "Kuinkapa auttaa voi sisares enähän sua, Turno? - Tai mitä jäi katalallen mull'? Elämääs miten voisin - pitkittää? Miten vastustaa mokomaa kuvatusta? - Täydyn jo rintaman jättää. Älkäätten pelotelko 875 - arkaa, hirveät liekkiöt, tunnen ma siipenne läiskeen, - äänenki murhaavan; mua ei petä ylpeät käskyt - suuren Juppiterin! Täänk' impeydestä hän antaa? - Miks elon ainaisen soi? Miksi on kuoleman ehto - poistettu? Semmoiset surut jos minä vältteä voisin, 880 - varmahan veikon onnettoman toveriks Manalalle - lähtisin. Kuolematon oon?! Jääkös mull' ilo mikään, - kun, veli, puutut sie? Haa, joskapa pohjaton maa mun - nielisi, että mä, haltiatar, tulisin Manalalle!" - Näin nimeten sinivaattehellaan pään peitti ja raskaast 885 - huoahtain syvähän suvantoon jopa Tenhotar peittyi. - Vastahan Aeneas käy sylkyttäen jätinmoista - peistänsä puista ja näin vihastuin sydämestänsä lausuu: - "Miksikä aikailet? Tai taas mitä, Turnus, sa aijot? - Ei ravaten, asehillapa julmill' on taisteltavamme! 890 - Muutuppa vaikk' joka muotoon, paa kokohon mitä voit vain - mielelläs tahi taidollas'; haluaisitko tähtiin - töydätä taikkapa maan ukuroihinkin lymyttäidä!" - Päätään tuo pudistain: "Mua ei kamalat sanas, julmur, - säikytä, mut jumalat aristaa sekä Juppiter nurja!" 895 - Eik' enempää nimeten näki luonaan hirveän louhen, - kallion sammaltuneen, olemaan joka kentällä sattui, - pantuna pyykiks, se ett' torat ratkaisis ketomaista. - Tuskin tuon kakstoistakin miestä nyt jaksaisi nostaa, - jommoiset inehmot nykyjään maa tuottavi meille. 900 - Senp' käsin ruskavin nostaen paiskasi tää vihamieheen - nousten korkeammalle ja täydessä juoksussa urho. - Vaan ei juostessaan eik' käydessä itseäns tunne, - kätt' ei nostaessaan tahi liikuttaiss' eto-paatta: - polvensa notkahuvat, verikin jääkylmäksi hyytyy. 905 - Eip' urohon kivi tää, läpi tyhjää ilmoa vierren, - kulkenutkaan koko matkaa eikäpä sattunut kohden. - Aivan kuin unessai, kun silmiä raukea torkka - painavi yöllä ja, juoksemahan haluten, sitä turhaan - koettavan näytämme, kun kipeöinä juur yrittäissä 910 - vaivumm', eik' puhe kuulu, kun ruumihin tunnetut voimat - pettävät eikäpä ään' eik' myös sanat tottele meitä: - Turnolta, näin mitä keinoa taidolla koettikin, julma - haltiatar menestyksen kiels. Siks häll' eri tunteet - rintaa raatelevat. Rutuloita ja muureja katsoo, 915 - oottaapi pelokkaana ja peitsen ruhtovan pelkää; - väistyä ei mihinkään eik' torjua voi vihamiestä, - eik' näe vaunujakaan eik' myös ajajaa sisartansa! - Arvelevaan Aeneas julmaa peistänsä viippaa; - paikan katsoen etsittyään, koko ruumihillansa 920 - paiskavi kaukaa. Muurienkaan ei puskurin koskaan - sinkomat paadet niin rymisneet eik' ukkosen pauhu - niin jyrisnyt. Kuni tuulispää lens synkeä peitsi, - tuottaen hirmuista hävitystä; se pantsarin reunat - puhkaisten sekä seitsenkertaiset nahat kilven, 925 - tunkeus viuhahtaen yläreiteen. Horjuvin polvin - sortui haavoitettuna kentällen iso Turnus. - Nousevat nyt valittain Rutulot, kaikk' kukkulat kaikuu - ympärillään sekä parkua kannattavat salot kauas. - Nöyränä hän rukoellen silmiä, kättänsä nostaa, 930 - pyytäen lausuu: "Tään olen ansainnut; ma en pyydä - armoa; onneas käytä! Mut jos apean isän murhe - liikuttaa sua voi, anon: -- on samanlain' isä ollut - sullakin, Ankhises --, Daunon ijäkkyyttä sä sääli; - mut taas ennen jos tahdot ruumiistan' elon ottaa, 935 - suo omillein mun! Sa voitit ja voitetun nostavan kättä - Ausonit nähnehet on; sun vaimos Lavinia olkoon; - tyytyköhön vihas tuohon!" Julmana olj asehissaan - Aeneas, kun tuijotti tuohon ja hillitsi kättään; - arvelevaa jopa ain' enemmin hänen lausehens' alkoi 940 - liikuttaa, näki kun yleväll' olallaan kovaks onneks - ystäväns Pallaksen sapelvyön, mikä tuttuna varsin - Soljiltaan kimaltelj: tuon haavoitettuans Turnus - kaasi ja harteillaan vihamiehestä merkkiä kantoi. - Sitte kun katsoessaan kamalan surun muiston ja saaliin 945 - huomasi hän, täst' kiehahtaen kamalan vihan raivoon - näin nimes: "Verhottuin vain mun toverin varukseenko - täällä sa säilyisit? Pallas sinut haavalla tällä, - Pallas sun tuhoaa, verestäs näin ottaen koston!" - Tuon nimeten vihamiehen rintahan julmana miekan 950 - kätkevi. Tään jäseneitä siks kirvoittaapi jo kylmyys, - kun elo huokauksen kera, suuttuen, Tuonehen haihtui. - - -Viitteet: - -V. 83. Orithyia oli Athenan kuninkaan Erekhteon tytär, jonka Thrakian -kuningas Boreas ryösti ja otti puolisokseen. -- Thrakia oli kuuluisa -hyvistä hevosistaan. - -V. 94. "Aurunkon" eli aurunkolaisen Aktorin, eroitukseksi -samannimisestä troijalaisesta Aktorista (vert. IX, 500). - -V. 106. Arina (vert. lat. arena) = hiekkamaa, hiekkaranta. - -V. 115. Alkukielen mukaan kuuluu tämä värssy näin: "nousivat, -sieramistaan ylävist' tuhuttain valoansa." - -V. 162. "Neljäkäs vaunuissaan", s.o. neljän hevosen vetämissä -vaunuissaan. - -V. 198. "Kaksois-lasten Latonan", s.o. Latonan kaksoisten, Apollon ja -Dianan kautta. - -V. 296. "Kyllänsä sai" (hoc habet) -- oli myös gladiaattorin puhetapa, -kun oli saanut vastustajansa kuollettavasti haavotetuksi. - -V. 347. Homeron mukaan ei Dolon ollut juuri mikään sankari (Il. -X, 314-457); sillä kun hän yöllä vakomusmatkallaan Kreikkalaisten -leirissä joutui Odysseyn ja Diomeden vangiksi, ilmoitti hän, henkensä -pelastaakseen, näille kaikki, mitä he vain tahtoivat tietää. Diomedes -tappoi hänet sitten kuitenkin. - -V. 365. Edoni-maa on thrakialaisen Strymonin virran luona. - -V. 401. "Paeonilaistapahan" = lääkärein tavoin (vert. Aen. VII, 769). - -V. 412. Diktamno yrtti (Origanum Dictamnus, Linn.) kasvaa Dikteellä, -joksi kutsutaan erästä kukkulaa Idan vuorella Kreetan saarella. - -V. 419. Nimellä "Panakea", joka johtuu kreikkal. sanoista "pan" = -kaikki ja "akos" = tuska, tarkoitetaan jotakin kasvia, josta -valmistettu lääke muka voisi lievittää kaikki tuskat. - -V. 515. Ekhion auttoi Kadmusta, kun tää perusti Thebeä. - -V. 516. "Apollonin kentiltä" = hänelle pyhitetyiltä kentiltä. -- -"Laitetut veljet"; näillä veljillä tarkoitetaan luultavasti Klarusta ja -Thermonia (vertaa Aen. X, 126). - -V. 701. Athos on erään vuoren nimi Makedoniassa. -- Eryx luultavasti -vuoren nimi Siciliassa (vertaa Aen. I, 570). - -V. 715. Silas on myös eräs metsänen vuori Bruttiassa (etel. Italiassa). --- Taburnus on vuoren nimi, mikä on Kampania- ja Samnium-maakuntain -rajalla. - -V. 753. Umber -- koiran nimi; Umbrian maa oli kuuluisa hyvistä -koiristaan. - -V. 766. Oliv = olivipuu, öljypuu. - -V. 858. Kydon s.o. Kydonin kaupungin asukas, Kreetan saaren -pohjoispuolella. Kydonit olivat taitavia joutsimiehiä ja nuolien -myrkyttäjiä. - -V. 943. "Tuon", nim. Pallaan. - - - - -Oudompien Aeneidi-suomennoksessa käytettyjen sanojen selitys. - - - Aaluva -- vesa, varpa. - Aana -- enne, merkki. - Aari -- suuri herneen jyvä. - Aarnio -- suuri, vanha. - Aarnio-aarre -- muinais-aarre. - Aarniokas -- jättiläinen; hirveän suuri. - Aarniometsä -- ikivanha metsä. - Aatkela -- harmillinen, vihattu, vastenmielinen. - Aava -- ulappa, meri. - Aavikko -- ulappa, uranto. - Ahtaa -- ahdistaa. - Aikaella -- vitkastella, hidastella. - Ailut -- tuska. - Aimo -- kelpo, suuri. - Aimosa -- kelpo, aika suuri. - Aines -- materiaali, rakennusaine. - Airut -- sanansaattaja. - Alho -- laakso, noro, notko. - Allikko -- seisova vesi, vesilutakko. - Ange -- murhe. - Ankehikas -- murheellinen. - Ankeus -- murhe, ahdistus. - Antura -- kenkä. - Apea -- surullinen. - Appoa -- mässätä. - Arina -- liesi. - Arina -- riutta, kuivakari; hiekkamaa (vertaa lat. arena). - Arju, -- iso, kohaeleva laine. - Arpa -- ennustus, luote. - Artti -- riita. - Arvella -- miettiä, ajatella, harkita. - Asekas -- sotilas. - Askeltaa -- astua. - Astali -- keihäs. - Asu -- varus, tamineet, asekerta, sotapuku. - Asuton -- varukseton, aseeton. - Auder -- höyry, kaasu; poutapilvi. - Autto -- tyhjä, autio. - Auvo -- riemu. - Avio -- puoliso. - Avittaa -- auttaa. - - Ehto, ehdon l. ehon -- oiva, kaunis. - Ehtysä -- maho, hedelmätön. - Ehättää -- ehdättää, saavuttaa. - E'istää -- edistää. - Eittää -- kieltää. - Empiä -- arvella, epäellä. - Enne -- ennustusmerkki, - Ennuste -- ennustus. - Entää -- saavuttaa, ehdättää. - Epiä -- arvella, epäellä, empiä, estellä, kieltää. - Epäkelpo -- kelvoton. - Epäröidä -- epäellä, arvella. - Erjetä, erkenen -- haaraantua, erkaantua. - Erä -- saalis. - Erälaakso -- yksinäinen, kaukainen salolaakso. - Erämies -- metsästäjä. - Etopaasi -- aika paasi. - Etäs -- kau'as, etäälle. - Evätä -- eittää, kieltää. - - Haalea -- tuhkan l. valkean harmaa. - Haarniska -- sotapaita. - Hakaroida -- estellä; tarttua kiinui. - Halea -- kalman karvainen, kaamea. - Haljakka -- kallis vaippa. - Haltiokas -- hurmehtiva, innostunut. - Halvot -- halot. - Hankkilus -- olalta riippuvan miekan kannatusremelit. - Hapenisto -- hiukset, tukka. - Haperuus -- heikkous, hataruus. - Harkita -- ajatella, miettiä, arvella. - Harso -- läpikuultava, harvaraitainen vaate. - Haura -- merenruoho. - Hautaiset -- hautajaiset. - Helosa -- kirkas, hohtava. - Helvistyä -- kuivettua, näivettyä, pelehtyä. - Hermelikaappu -- näädännahkainen levätti l. viitta. - Hetahasti -- sydämellisesti. - Hiiata -- pettää. - Hiipua -- sammua, hiiltyä, peittyä tuhkalla. - Hiivata -- vetää, laahata (merimiesten käyttämä sana). - Hilpeä -- ilonen. - Hiltijä -- hillitsijä. - Himaroita -- halaita, haluta. - Himeäst' -- sumeasti, himmeästi. - Hivuvuosi -- ruttovuosi. - Hoipata -- suurin askelin pötkiä. - Hoiva -- lepo, rauha. - Holvaella -- pilaella, ilkastella, laskea leikkiä. - Horista -- lörpöttää, höpistä. - Horho -- lehto, metsistö. - Houkka -- hupakko. - Houkkio -- mieletön, hupsu. - Huiskua -- häilyä. - Huiskuttaa -- häilyttää. - Huotra -- miekantuppi. - Hupa -- katoava; vähän; tyhjä. - Hurme -- veri. - Huuru -- höyry, kaasu. - Huuruta -- höyrytä. - Hyinen -- jäinen. - Hykertyä alas -- painua alas. - Hyöky -- rantaan murtuva aalto. - Häikäistä -- sokaista. - Häimertyä -- hämmästyä, ällistyä, oukkamustua. - Hälvetä -- haihtua, vaaleta. - Härnäellä -- kiusaella, suututtaa. - Hätöttää -- vainota, ahdistaa. - Häätää -- estää, ajaa pois. - Höytyvä -- haituva, hieno karva, liemen. - - Iha -- sulo; ihanne. - Ihanelma -- ihanne. - Ihapöytä -- kaunis pöytä. - Ihavirta -- soma virta. - Ihta -- halu, kiivaus. - Ijäkkyys -- vanhuus. - Ikipitkä -- ikuinen. - Iloviesti -- ilosanoma. - Ime -- ihme. - Inehmo -- ihminen. - Irjua -- irvistää; karjua. - - Jatustaa -- vaivalla kaluta, syödä. - Joikua -- huutaa joutsenen tavoin. - Jurma -- syvänkö, kuilu. - Jurmu -- äkkijyrkkä, syvänkö. - Juro -- tyly. - Juumikko -- syvänkö, äkkisyvä. - Jymytä -- kumista, jylistä. - Jänkkä -- synkkä l. rakehinen pilvi. - Jännätä -- jännittää. - Jänttärä -- tukeva. - Jäystellä -- pureksia, kaluta. - Jäytää -- kuluttaa, kalvaa. - Jäähtää -- jäähdyttää. - Jääjänkkä -- jäinen l. rakehinen pilvi. - Jääksiä -- vihkiä, luvata haltioille. - - Kaaso -- morsiamen vaatehtija, morsiuspiika. - Kaatra -- lammaslauma, lauma. - Kahilainen -- kaislainen. - Kaiho -- kateellinen. - Kaihtua -- haihtua (pilvistä puhuen). - Kaikota -- paeta. - Kaikottaa -- huutaen eläviä karkottaa (metsästäessä). - Kaimoella -- muistella, juohtaa mieleen vanhoja seikkoja. - Kaiskera -- tukala. - Kalki -- onneton. - Kalkkalo (Aen. VIII, 697) -- eräs kastanjettejen laatuinen - egyptiläinen soittokone, jota käytettiin Isiksen - palveluksessa sekä tanssiin ja leikkiin kehotettaessa. - Kallioriutat -- kalliosärkät. - Kalliovinkelo -- kalliohalkeema, kallioluola. - Kalpa -- miekka. - Kalve -- siimes, varjo. - Kalvehikas -- siimeksikäs. - Kamaltua -- kauhistua. - Kapsahtaa -- nousta äkkiä, keikahtaa. - Karahka -- tanko, seiväs. - Karehtia -- liikkua. - Karike -- jäännös. - Karjaspää -- lakkapää, pauhaava aalto. - Karju -- metsäsika, villisika. - Karkella -- tanssia. - Karrauttaa -- karahuttaa, ajaa täyttä laukkaa. - Karski -- reipas. - Karskisti -- uljaasti. - Karu -- ynseä, kova, synkkä. - Karumaa -- kivikkomaa. - Katala; katalainen -- onneton. - Kauttaaltaan -- läpikotasin, peräti, kokonaan. - Keijua -- keinua, häilyä. - Keikkua -- hyppiä. - Keksi -- venheen haka, puoshaka, koukkukärkinen tanko. - Kenokaula -- pystykaula. - Kensti -- pöyhkeilevä, koreileva, dandy. - Kerittää -- kirvottaa, irrottaa. - Kerso -- äpärä, lehtolapsi. - Kiemurteleita -- mutkailla, käpertäitä. - Kieriä -- palloella (savusta puhuen). - Kihopaasi -- kallio, jonka ympärillä vesi pauhaa. - Kiintää -- kiinnittää. - Kiipperä -- kaareva, käyrä. - Kiiriä -- vyöryä, pyörteleitä. - Kilpistyä -- kipertyä. - Kimaltaa -- kiiltää, läikkyä, välkkyä. - Kimmeltää -- kiiltää, loistaa. - Kimpale -- möhkä, suuri pala. - Kirjota -- koristaa (kirjavaksi). - Kirvota, Kirvottua -- irrottua, pudota. - Kiviharkko -- kivenlohkare. - Kiviriutta -- särkkä, kariniemi. - Kivottaa -- kehottaa, kiihottaa. - Koikkia -- suurin askelin hoipata, pötkiä. - Koito -- parka, onneton. - Koitto -- itä (Aen. IX, 111). - Koitua -- sattua, kääntyä. - Koljeet -- käädyt, kaulaketjut. - Komero -- ukura, luola, onelma. - Kommelus -- pula. - Kontu -- maatila. - Korskaella -- kuorsata. - Korskeilla -- kopeilla. - Kothurnot -- korkeat saappaat, joita metsästäessä sekä - murhenäytelmiä esiteltäessä käytettiin. - Kotonen -- kotimainen. - Kouko -- hirviö, peto. - Kuihkata -- vihjaista, kuiskata. - Kurkottaa -- ojentaa. - Kurpponen -- karvakenkä. - Kutisko -- pensaikko. - Kuuro -- myrskyinen rankkasade. - Kuvatus -- haamu, tenttu, kuvahinen. - Kuvotus -- vatsanväänne l. katkominen, ellotus. - Kylträtä -- tehdä kunniaa, asetta olkapään luo nostaa. - Kymi -- virta, kemi. - Kypene -- kipinä, säen. - Kyyneltää -- vuodattaa kyyneleitä. - Kyyntyä -- tuhkaan peittyä (tulesta puhuen). - Käetä -- aikoa, ruveta. - Kärtsä -- kiivas. - Kätyri -- apulainen. - Köpelö -- saamaton, hidas, kömpelö. - - Laapuri -- hellebardi, kirveellä varustettu keihäs. - Laatia -- tehdä, laittaa. - Laiminki -- peilityyni, läikkyvä vedenpinta. - Lakko -- välirauha, aselepo. - Lamauntua -- hervottua. - Lantua -- taipua, nöyrtyä. - Laukata -- juosta neliä. - Leijua -- liihottaa, häilyen liikkua. - Leikit, Leikkeet -- kalut, kapineet. - Lekkeri -- ankkuri, viinilasku. - Leppä -- veri. - Lepänkiima -- verenhimo. - Leuto -- lieviä, vieno (Aen. VI, 715, oikeitt. -- kivun poistava). - Levätti -- viitta, vaippa. - Lieattu -- sidottu (kammitsalla). - Liekkiö -- veijari. - Liementää -- liemenparralla varustaa. - Lieminka -- ohkanen pilven haihtuva. - Lohtu -- lohdutus. - Loimo -- roihu, ilmivalkea. - Lonka -- pilventönkkä. - Lumikieppi -- lumivyöry, laviini. - Luoma -- sallima, luote, kohtalo, onni. - Lutsu -- emäsika. - Lyykistää -- painaa alas. - Lyylimälaakso -- uhrauslaakso. - Lyyliä -- uhrata. - Lähetti -- lähettiläs. - Läikkä -- meren päilyvä, peilityyni pinta. - - Maininki -- läikkyvät aallot merellä kotvan aikaa jo tuulen laattua. - Manaus -- manuutus, paittaus, muistutus, käsky. - Mantu -- maa. - Mantuhinen -- mainen, maahinen. - Meuruella -- mellastaa. - Miehuinen, Miehyt -- nuorimies, nuorukainen. - Miel'tehtonen -- mielusa. - Moinen -- semmoinen. - Moukari -- suuri vasara, palja. - Muihe, Muju -- myrkky. - Mulkoa -- väännellä l. käännellä oudosti silmiä. - Murehellinen -- murheellinen. - Murskata -- musertaa. - Mustanpuuhava -- mustanko. - Myrysmies -- loitsija, poppamies; ennustaja. - Myöhänkö -- myöhänläntä. - Mörä -- örinä. - Möyrytä -- örätä, öristä, murista. - - Naava -- puunsammal. - Nirkko -- oas, teränhaka. - Näljästää -- tehdä limaskaiseksi. - Närä -- viha, pahansuonti. - - Ohto, ohdon l. ohon -- otso, karhu. - Oieti -- heti, oitis. - Ojelvoinen, Oijelvoinen -- polku. - Oljeta, Oijentua -- sattua, päätyä. - Ometta -- navetta. - Onelma -- luola. - Ontto -- onsi. - Otelma -- tappelu, taisto. - Otus -- elävä. - Ouniva -- aavistava. - Outa -- metsä. - Ovela -- sukava, viekas - Oveluus -- kavaluus. - - Paaterosyöksä -- paasien syöksy. - Pahkua -- tähdätä, suunnata. - Paittauttaa -- maimuttaa. - Pakinoita -- puhella, tarinoita, jutella. - Palas -- metsätie, polku. - Pantsari -- rautanen rintapaita, sopa, sotisopa, haarniska. - Panu -- salama, salahma. - Parooli -- lunnassana, merkkisana sodan aikana. - Parraspuut -- reunapuut. - Patja -- tyyny, polstari. - Pauanne -- jyrisijä, ukkonen. - Peihtoa -- pieksää. - Peijaiset -- hautajaiset. - Peijata -- pettää. - Peikko -- hirviö. - Peitsi -- keiho, astala. - Pelmuttaa -- hävittää, hajottaa. - Peräruori -- laivan peräsin, ruori. - Pirahuttaa -- sinkahuttaa, murentaa. - Pohtaa -- lyödä, mutkia. - Ponsi -- tuki, turva. - Povarmies -- ennustaja, poppamies. - Puikahtaa -- pujahtaa. - Pulma -- pula, hätä. - Puola; puolapuut -- rattaan rummusta lähtevät puut. - Pyhäkkö -- templi, pyhä esine. - Päilyvä -- rasvatyyni. - Päähyt -- suuri l. aika pää. - - Raamaista -- raapaista. - Raastaa -- raadella. - Raat, monikko sanasta raaka -- maston poikkipuut. - Raisu -- raivosa, virkku. - Rajuta -- raivota. - Rappeuta -- mennä rappiolle, pilalle. - Rauma -- salmi. - Rauneikko -- rauniokasa. - Raunikko -- louhikko. - Regatta -- laivasto. - Rehahtaa -- puhjeta, syttyä. - Remuta -- meluta. - Retusmies -- mies parka, mies raiska. - Reualtaa -- reväistä, kiskoa. - Reuhata -- pauhata. - Revaltaa -- repiä. - Riuahtunut -- lakastunut, nurpistunut, kalvistunut. - Riuhtoa -- repiä. - Roihu -- ilmivalkea, hohku, loimo. - Roihuva -- leimuava. - Roikua -- maata, olla pitkällään. - Ruhajoukko -- sora- l. rauniojoukko. - Ruho -- linnun rintalasta; möhkömäinen. - Ruitot -- rinnassa olevat sisälmykset. - Runnakko -- syöksy. - Ruoteli -- ruori, peräsin. - Ruuhi -- venhe; ruumis-arkku. - Ruuma -- laivanrunko, laivansisus. - Rytömaa -- korpi, missä on paljon kaatuneita puita. - Ryöppysä -- koskekas, pauhaava. - Röyhy -- viuhka. - - Saada -- tulla, saapua, koitua. - Saartaa -- piirittää. - Saarto -- piiritys. - Sakara -- ulos pistävä kärki, muurin hammas. - Salitinluu -- kulkkuluu. - Samertua -- röyheltyä. - Samota -- kulkea, - Sapikka -- kenkä (vert. ven. sapog). - Sarastaa -- koittaa, valjeta. - Sarkka -- malja. - Satimet -- pyydysneuvot, pyydykset. - Satu -- kohtalo, seikkailu. - Sees -- kirkas taivas. - Seestää -- kirkastaa. - Sevätä -- halata, syletä. - Siekata -- viipyä, vitkastella. - Siimestää -- varjota. - Simare -- säpäle, muru. - Sintsi -- porstua. - Sirottaa -- levittää. - Siuhua -- viuhua (lentävän nuolen vaikuttamasta äänestä puhuen). - Sohju -- tiheä, ruittoisa sade. - Sopa -- sotapaita, haarniska. - Soraluikku -- sorapilli, sorea ääninen pilli (ruots. skalmeja, - saksal. Schalmei). - Suistua -- syöksyä, kaatua. - Suortuvat -- pitkät hiukset. - Surkuella -- säälitellä. - Suupua -- vaipua, kuolla. - Suvanto -- syvä, tyyni paikka virrassa tahi järvessä. - Sylkyttää -- heiluttaa, viipata. - Syy -- suoni, juoni (esim. kivissä, puissa). - Syväri -- syvä kohta. - Säilä -- kalpa, miekka, sapeli. - Säkeinen -- kirkas, paistava. - Särähtyy -- leimuten repeytyy. - Sävy -- mielilaatu, luonne. - Sävymieli -- maltillisuus, ihmisellisyys, kohtuus. - Säärystin -- sääripeite (raudasta t. teräksestä). - - Taajeta -- tihjetä, levitä. - Taatto -- isä. - Tahra -- häpeä. - Takertua -- tarttua. - Talja -- vuota, nahat, turkikset. - Taika -- köli, aluksen pohjan-alainen puu. - Talmanen -- utuinen, sumuinen, terheninen. - Tamineet -- varus, asekerta, sotapuku. - Tanaan, tanahan -- vaakasuoraan. - Tehoa -- vaikuttaa. - Tehovoima -- tenho, vaikuttava voima. - Teikkoa -- leikiten puskea (kuten vasikka). - Telineet -- rakennuspuitteet. - Teliä -- halailla, syleillä (lasten keskuudessa käytetty sana). - Tenho -- salainen voima, taika, vaikutin, lumous. - Tenhoton -- voimaton, vaikuttamaton. - Teniä -- kamppailla vastaan. - Tihkeä -- tiheä, tuuhea. - Tihomieli -- rikoksellinen. - Tihotyö -- rikos. - Tikari -- sotapuukko. - Toramaa -- tappelutanner. - Torkka -- torkkuminen. - Touvi -- paksu köysi (laivoissa). - Tuhto -- soutupenkki. - Tuhutella -- humajaa, hurista. - Tuivertaa -- huljuttaa, huiskuttaa, huojuttaa, häilyttää. - Tukisolmu -- ponsi. - Tulen-aina -- tuli-aines. - Tuppuri -- tuulispää. - Turjuttaa -- häilyttää. - Turma -- perikato, hukka, tuho. - Tursas -- kummallinen merihirviö, hirviö. - Turtuttaa -- tehdä tunnottomaksi. - Tutkasin -- pistin, tutkain. - Tuurihikas -- keihäällä varustettu. - Tyrehtyä -- pysähtyä, väsähtyä vuotamasta. - Tyrmistyä -- kauhusta synketä, pimetä. - Tyrmiä -- ynseä, tyly, juro. - Täyttää -- juosta neliä. - Tönkkä -- jäykkä. - Törötyttää -- pystyttää. - - Udella -- kysellä. - Uhittaa -- kehottaa, kivottaa. - Uhkuta -- virrata, kummuta, juosta. - Uhotuuli -- kylmä tuuli. - Uitua -- niukua, voikua (niink. vesilinnut), ulista. - Uinostunut -- rauennut, väsynyt. - Uinota -- uneksia, nukkua, torkkua. - Uksi -- ovi. - Ukura -- luola. - Umea -- pimeä, synkkä. - Untelokas -- unettava, unta tuottava. - Untuva -- nukka. - Uoma -- virran ura. - Upea -- komea. - Uranto -- ulappa, aava, aukea meren selkä. - Urhoinen -- urhoollinen. - Urjeta -- lähteä, avautua. - Usma -- sumu, utu, ume, terhen, - Usva -- talma. - Utala -- etevä, reipas. - Utra -- poloinen, parka. - Utunen -- haituva. - Uuma -- joen väylä, uoma. - Uumenet -- vyötäiset. - Uumi -- vyötäre. - Uunnuttava -- hervotuttava. - Uunnuttavainen -- hervottavainen. - Uve -- hepo, hevonen. - - Vaania -- vainota, etsiä. - Valio -- uros, etevä, valittu. - Varhain -- aikaisin. - Varras -- paistihanko. - Varuke -- linnoitus. - Vauhko -- arka, suunniltaan joutunut. - Vauhkouta -- suunniltaan joutua, - raivostua, säikähtyä. - Vaurio -- vahinko. - Vieno -- hieno, pehmeä. - Vieru -- ahde, rinne. - Viha -- vihavoiminen, kipu (esim. raudan vihat). - Viini -- nuolisäiliö, nuolikoppa. - Viipata -- sylkyttää, häilyttää. - Viippain -- tykkiä vastaava vanhanajan ampumakone, - jolla kiviä lingottiin. - Viitta -- takki. - Vinha -- tuima, valtava, voimakas. - Vinkelo -- rotko. - Virva -- lentotuli, noidan nuoli, liekki, aarniovalkea. - Virvikkö -- pensaikko. - Viuhua -- suhista (niink. lentävä nuoli). - Vivahuttaa -- kavahuttaa, liikuttaa. - Vuo -- vuoksi, virta, kymi. - Vuono -- lahti. - Vuostava -- jyrkkä. - Vyöhyke -- zooni, ilmanala, yksi maan 5:stä pää-ilmanalasta. - Väikkyellä -- leijailla, häälyä, epäselvään näkyä. - Väikkyvä -- heijuva, epäselvään näkyvä esine. - Väkipuuska -- tuulispää. - Vänkeä -- vahva, tukeva. - Värjyä -- vapista, liikkua. - Väylä -- purjehdusväylä, farvateri. - Värätä -- väristä. - Ydelmys -- ydin. - - Ylheä -- jylhä. - Ylvästäväinen -- kerskuva. - Yrmeä -- ynseä, karu, tyly, kova. - Yrtti -- ruoho, hoitokasvi. - Yönen -- yö. - Ähky -- rinnan ahdistus, hengenahdistus. - Äimähtyä -- hämmästyä. - Äkätä -- havaita. - Äreä -- ynsiä, ankara, tuima. - Ärhäkkä -- kiivas, tuittusa. - Äyräs -- reuna, ranta. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AENEIDI*** - - -******* This file should be named 53977-8.txt or 53977-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/9/7/53977 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53977-8.zip b/old/53977-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a3409d4..0000000 --- a/old/53977-8.zip +++ /dev/null |