NormalizeHEAD main

author: nfenwick <nfenwick@pglaf.org> 2025-02-06 20:34:07 -0800
committer: nfenwick <nfenwick@pglaf.org> 2025-02-06 20:34:07 -0800
commit: 6a74415040af95275f0e2073e2a68488ba9dcd98 (patch)
tree: 99543d90395afd004b38d249a4727eedcafe2a3a /old
parent: 28d9fa04f2a7783272869f69f21798a44e6f431b (diff)
2 files changed, 0 insertions, 13451 deletions
diff --git a/old/53977-8.txt b/old/53977-8.txt
deleted file mode 100644
index b01cd53..0000000
--- a/old/53977-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,13451 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Aeneidi, by Virgil, Translated by Konstantin
-Siitonen
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Aeneidi
-
-
-Author: Virgil
-
-
-
-Release Date: January 16, 2017  [eBook #53977]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AENEIDI***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-AENEIDI
-
-Kirj.
-
-P. VERGILIUS MARO
-
-Suomensi ja lyhyillä selityksillä varusti
-
-K. Siitonen
-
-
-
-
-
-
-Pietarissa,
-Anton Lindebergin jaettavana,
-1888.
-
-Sortavalan Osake-Yhtiön kirjapainossa.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Alkulause.
- Ensimmäinen laulu: Aeneaan tulo Karthagoon.
- Toinen laulu: Troijan hävitys.
- Kolmas laulu: Matka-sadut.
- Neljäs laulu: Dido.
- Viides laulu: Kilpaleikit.
- Kuudes laulu: Manala.
- Seitsemäs laulu: Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.
- Kahdeksas laulu: Aeneaan liittolaiset.
- Yhdeksäs laulu: Sodan alku.
- Kymmenes laulu: Sota.
- Yhdestoista laulu: Sotilakko ja sodan jatko.
- Kahdestoista laulu: Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.
-
-
-
-
-Alkulause.
-
-
-    Soisin Suomeni hyväksi,
-    maani marjan kasvavaksi.
-
-Publio Vergilio Maroni, jonka etevin teos, Aeneidi-kertomaruno,
-tässä lukialle suomalaisessa puvussa tarjotaan, syntyi Andes-kylässä
-lähellä Mantuan kaupunkia 15 p. Lokak. v. 70 e.Kr., Marko Licinio
-Krasson ja Knejo Pompejon Rooman konsulina ollessa. Hänen isänsä,
-Vergilius Maro, oli maanviljeliä ja hänen äidistään tiedetään
-vaan, että hän oli nimeltään Maja. Seitsemännestä vuodestaan asti
-Kremonassa koulua käytyänsä, lähetettiin runoilijamme nuorukaisena
-ensin Milanoon ja sitten Neapoliin oppimaan, missä hän lakitieteen
-ohessa harjotti varsinki roomalaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden
-lukemista.
-
-Eräs tapaus vaikutti silloin suuresti runoilijamme elämään. Se
-oli seuraava: kun keisari Augustus oli v. 31 e.Kr. Aktion luona
-saavuttamansa voiton kautta pääsnyt Rooman rajattomaksi hallitsiaksi,
-palkitsi hän sotamiehiänsä heille maatiluksia lahjottamalla ja näiden
-lahjotettujen maatilojen joukossa oli Vergilionki kotitila. Tämä
-seikka pakotti hänet Roomaan lähtemään, maatilaa takasin puuhaamaan
-ja siten tuli hän tutustumaan suosijansa Maecenaatin, Auguston
-ystävän, kautta myös keisari Auguston kera, jonka avulla sai sitte
-helposti perintötilansa takasin. Keisari Auguston suosio vaikutti,
-että hän siitä lähtien saattoi huoleta runoilija-toimiinsa antautua.
-
-Hänen ensimmäisenä tärkeämpänä teoksenaan pidetään "Paimenlauluja"
-(Bukolika). Ne olivat idyllejä sekä saavuttivat aikanansa niin
-suuren suosion, että niitä julkisesti Rooman theaattereissa luettiin
-ja kerrotaan, että yleisö, runoilijamme sinne saapuessa, seisoalle
-nousemallansa osotti hänelle erityistä kunnioitustansa. Paimenlauluja
-sepittäessä oli Vergilion esikuvana kreikkal. runoilija Theokritos.
-
-Vergilion toinen suurempi teos on hänen nelilauluinen oppirunonsa
-"Maanviljelyksestä" (Georgika), jonka ensimmäisessä laulussa
-hän puhuu maanviljelyksestä, toisessa -- puiden kasvatuksesta,
-kolmannessa -- karjan- ja neljännessä -- mehiläistenhoidosta.
-
-Vaan etevin hänen teoksistaan on Aeneidi, kertomaruno, jota
-hänen sanotaan kirjoittaneen koko 12 vuotta. Kuuden ensimmäisen
-laulun sepityksessä on hänen esikuvanaan ollut Homeron Odysseia
-sekä varsinki neljännelle laululle rhodolaisen Apolloonion
-"Argonauti-retken" kolmas laulu. Aeneidin jälkimäinen puoli
-muistuttaa taasen Homeron sotais-henkistä Iliaadia ja vain jolloin
-kulloin äsken mainittua Apolloonion teosta. Keisari Augustus oli niin
-Aeneidiin mieltynyt, että hän tahtoi sen oitis luettavakseen, mikäli
-vaan teosta valmistui, vieläpä Vergilion suunnitelmatkin siihen, mikä
-vielä oli valmistumatta. Aeneidin alun ilmestyessä lauloi runoilija
-Propertius:
-
-    "Rooman jo väistykäten runojat, tekin väistyte Kreikan;
-    syntyvän näen jalompaa, kuin Iliaadikan' on!"
-
-Luultavasti uusia aineita Aeneidiin hankkiaksensa, -- sillä Vergilio
-aikoi vielä sitä jatkaa --, läksi hän Kreikkaan, jolloin Megarassa
-tutkimassa ollessaan, hän sairastui ja sen vuoksi täytyi kohta
-lähteä kotiansa purjehtimaan, mutta kuoli, juuri kuin oli Italiaan
-saapunut, Brundusiumissa v. 18 e.Kr., 52:lla ikävuodellansa. Hänen
-ruumiinsa vietiin sieltä Neapeliin, jonka lähellä, Puteolin luona,
-hänen hautansa vieläkin löytyy. Jos vielä mainitsemme, että hänen
-ystävänään oli mainio roomalainen runoilija Horatius, niin olemme
-maininneet tähdellisimmät seikat Vergilion elämäkerrasta, mitkä
-hänestä nyky-ajalle ovat säilyneet.
-
-Vergilion Aeneidi-lauluista ei tätä ennen ole ollut suomennettuna
-muuta kuin l, 2 ja 4:s laulu, joista ainoastaan ensimmäinen
-Suomi-kirjassa painettu laulu on kirjakaupoissa ollut saatavana. Tätä
-puutetta olen suomennokseni kautta koettanut poistaa.
-
-Suomentaessani olen pää-asiallisesti noudattanut A. Genetz'in
-Savo-Karjalaisen Osakunnan "Koitar"-albumissa julkaisemia
-kuusimitta-runon sääntöjä. Kuitenkin on minun joissakuissa kohdissa
-niistä täytynyt poiketa. Nelitavuisissa sanoissa olen käyttänyt
-viimeistä tavua korollisena, kuten esim. "huokaukset" j.n.e.
-Yhdistettyjä kolme- ja nelitavuisia sanoja olen taas korkoon nähden
-usein käyttänyt ikäänkuin muodostaisivat ne vain yhden sanan ja olen
-niissä korkoa polkenut, niinkuin "sill'aikaa", "maanmiesten" y.m.
-
-Nimien lausuntotavassa olen ylimalkaan noudattanut latinalaista
-lausuntotapaa, mutta välisti myös meidän, esim. "Aasian"
-(muistaakseni kerran vain "Asian", kuten Verg.) ja harvoin "Itaalian"
-(enemmiten "Italian", kuten Verg.). Täyttä johdonmukaisuutta niiden
-viljelyksessä samoin kuin yleensä Suomenkielen kirjoitustavassa en
-ole parhaimmalla tahdollanikaan aina voinut saavuttaa.
-
-Mitä nimien kirjoitustapaan tulee, olen oe:n muuttanut ee:ksi,
--- c:n, kerakkeen ja kovan ääntiön edellä, k:ksi, ph:n -- f:ksi;
-mutta ae, joka on lausuttava kuin pitkä e, on jäänyt nimissä
-latinaiseen muotoonsa, koska en tahtonut Aeneidin pääsankarin nimeä
-toisenmuotoiseksi muuttaa.
-
-Sekä telkkimenä (vahvikkeena) että ja-sanan asemesta olen usein
-käyttänyt loppuliitettä -kin, samoin kuin latinankielessäkin Vergilio
-itse on pleonastisesti käyttänyt tämän sukulaista enklitikaa -- qve;
-tällä olen koettanut välttää tuota mitään merkitsemätöntä on-sanan
-telkkimenä käyttämistä. Ki- eli -kin-liitteen viljelemistä ja-sanan
-asemesta tapaa Kalevalassakin, ehkä harvoin (vertaa Kal. 41 runo,
-s. 127-128).
-
-Ennen ilmaantuneista Aeneidi-suomennoksista olen hyväkseni käyttänyt
-M. Costianderin suomentamasta ja J.L. Krohnin korjaamasta Aeneidin
-I:stä laulusta joko osaksi tai kokonaan seuraavat värssyt: 74, 90,
-149, 158, 177-178, 189-191, 426, 436, 440-441, 46l, 488-489, 524,
-539, 552, 566-567, 579, 703-704, 709, 713-714, 742, 745-746, 748-749
-ja 755 (yhteensä 33 värssyä) sekä lehtori H. Hellgrenin 4 laulun
-suomennoksesta värssyt 45, 482, 547-549, 56l, 571-572, 574, 592,
-628-629, 640, 644, 685-693, 695 ja 700 (yhteensä 25 värssyä).
-
-Suomentaessani olen pyytänyt pysyä tekstissä niin tarkkaan kuin
-mahdollista. Paikottain olen kuitenki tahallani tekstistä poikennut
-ja tämän olen tehnyt syystä, minkä tekstiäni alkukieleen vertaava
-lukia itse on huomaava. Luonnon ääniä tapailevien värssyjen
-suomennosta olen koettanut kyllä, vaan vakuutukseni on, että niiden
-saaminen alkutekstin mukaiseksi on mahdoton; senkaltaisia ovat esim.
-I, 53, II, 631, III, 557, VI, 573, VIII, 452, 596 y.m.
-
-Koska olen vakuutettuna, että Suomenkielen varastossa on suuri joukko
-kauneita ja sattuvia, mutta nykykielessä vain ani harvoin käytettyjä
-sanoja, niin olen tekstilläni tähänki nähden koettanut kortiseni
-vetää; näiden oudompien sanojen selityksen olen liittänyt kirjan
-loppupuolelle.
-
-Selvyyden vuoksi olen kunkin laulun varustanut ainehistolla ja
-päällekirjoituksella, joita, kuten tietty, ei alkutekstissä ole.
-
-Latinan kieltä tuntematonta lukiaa varten olen katsonut
-tarpeelliseksi varustaa tekstin lyhyillä selityksillä, jotka
-ovat enimmiten otetut H. Aminson'in "Kommentarier öfver Virgilii
-Aeneis"-nimisen kirjan toisesta painoksesta, mutta osaksi myös
-muualtakin.
-
-Ennen kirjan viljelemistä pyydän minä lukiaa hyväntahtoisesti
-korjaamaan haitallisimmat huomatuista vioista ja painovirheistä,
-mitkä ovat nähtävänä loppuun liitetyssä paino- y.m. virhe-luettelossa,
-ja johon vielä liitettäköön, että sana suhahtain siv. 329, v. 474 on
-oleva suhahtaa; niiden välttäminen painopaikan kaukaisuuden ynnä
-muiden syiden vuoksi on ollut tavallista vaikeampi. [E-kirjassa e.m.
-virheet korjattu.]
-
-Semmoisenaan, jommoiseksi sen olen voinut saada, tarjoan
-suomennokseni Aeneidin tuttavuuteen haluavan yleisön käsiin.
-Huomautukset, mitkä tapahtuvat sine ira et studio, s.o. kiukutta ja
-kiivaudetta, otetaan kiitollisuudella vastaan.
-
-Suomentaja.
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LADLU.
-
-Aeneaan tulo Karthagoon.
-
-
-Ainehisto.
-
-Johdanto. -- Junon viha Troijalaisia vastaan (v. 1-50). -- Juno pyytää,
-näitä hukuttaakseen, Aeolon päästämään myrskytuulet raivoamaan (51-80).
--- Myrsky (81-123). -- Neptunus asettaa myrskyn (124-156). -- Aeneaan
-saapuminen Pohjois-Afrikan rantaan ja levähdys siellä (157-222). --
-Venuksen valitus Juppiterille Troijalaisten kovan onnen vuoksi ja
-Juppiterin lohdutus (223-304). -- Aeneas kohtaa Venuksen, joka hänelle
-selittää, mihin maahan hän oli joutunut ja lähettää hänet -- pilvehen
-kätkettynä -- Karthagoon (305-417). -- Karthago ja sen muhkean
-temppelin Troijan sotaa kuvailevat kuvat (418-493). -- Ilioneyn anomus
-Didolle suojelemaan Troijalaisia ja Didon leppeä vastaus (494-578). --
-Aeneas, tullen näkyviin, kiittää tästä Didoa (579-612). -- Dido ottaa
-ystävällisesti Aeneaan ja Troijalaiset vastaan ja käskee valmistamaan
-juhlalliset pidot (613-656). -- Lemmetär neuvottelee poikansa kera,
-kuinka he Didon hurmaisivat rakkaudella (657-696). -- Pidot Didon
-hovissa (697-756).
-
-
-    Oon se, ku paimenten soraluikulla soittelin muinoin
-    laulua, sitt' eroten lehikoista ma naapuri-pellot
-    saatoin tottelemaan ehk' kuinkin ahnetta herraa,
-    -- maanmiesten hyväks työ, -- vaan nyt Mars'in kamalasta[1]
-    taistelust' ynn' urohosta ma laulan, jok' ensinnä Troijan        1
-    rannoilt' Italiaan, Lationkin äärille saapui,
-    Salliman käskystä; paljonpa hän samos maita ja merta,
-    tahdost' ylhäisten, vihan kantavan Junonki vuoksi:
-    paljon kärsiä sai sodan aikana, siks kuni laittoi                5
-    kaupungin sekä toi jumalat, Lation suku jost' on,
-    albalais-isät, niin myös Rooman korkeat muurit.
-       Kerroppa, oi Runotar, mikä syy tai loukkaus tenhon,
-    tai mitä surren hän, jumal'ruhtinatar, sysäs miehen
-    hurskaan, mainehikkaan niin moneen vaivahan, vaaraan?           10
-    Moinenko täyttääpi viha myös jumalittenki mielet?
-    Kaupunki olj ijäkäs, jota Tyron hallitsi kansa,
-    Karthago, Italiast' etähällä ja suult' Tiberin vuon,
-    mahtava aarteiltaan, aseleikkihin innokas varsin:
-    Junon jot' yksinähän sanotaan yli kaikkia maita                 15
-    hallinnehen, Samonkin yli saaren. Tääll' asehensa,
-    täälläpä vaununsa olj; sen jo silloin kansoja tahtoi,
-    kiiihkeäst' toivoi vallitsemaan, jos Sallima sois sen.
-    Teukroin heimosta sill' oli kuullut nousevan kerran
-    miehen, jon hajottaa oli määränä Punien muurit;                 20
-    tästäpä kansan, laajalti hallitsevan, sodass' uljaan
-    koituvan viel Libyan tuhoks; päättänehen täten Parkkain.
-    Junopa, tuot' araksuin sekä muistaen entistä sotaa,
-    jot' oli armahan Argonsa puolesta Troijassa käynyt,
-    kun ei lähtenehet vihan syyt eik' katkerat murheet              25
-    mielestä, mut Parisen yhä tuomio rintansa pohjaa
-    kalvaa, halveksitun ihanuutensakin syvä loukkaus,
-    ryöväillyn Ganymedesin arvo ja inhomans' kansa:
-    suuttuen kaikesta täst' etähäll' Latiosta hän esti,
-    heitellen Danaoin tylynkin Akhilleen karikkeita,                30
-    Teukroja, ain' ulapalla; he kaikkia aavoja pitkin
-    harhasivat, kuten onnensa ohjas, mont' ajast'aikaa.
-    Näin tukalaa perustaa oli Rooman valtoa varsin.
-       Tuskin purjehtineet olivat Sikulein näkyvistä
-    halkoillen meren aaltoja vaahdokkait' ilomielin,                35
-    kuin Juno, ikihaavoa kantaen rintansa alla,
-    näin nimes: "Täytysikös mun aivoitukseni heittää?
-    Teukrojen hallitsijaa muka Italiast' en ma pois sais?
-    Sen muka kohtalo kieltää! Eikös Argivo-laivat
-    polttaa voinut ja nää merehen upotellakin Pallas                40
-    ainoan vimmatun Aijaan syyn sekä raivojen vuoksi?
-    Pilvestä linkoillen tuo Juppiterin ukonnuolen
-    laivat työns hajalleen, meret meuruellen vihureilla
-    rinnoin raadelluin hänet henkivän tuulispäällä
-    tempas ja sitten tuon kohen kallion särmeä paiskas.             45
-    Vaan minä Juppiterin sisar, puoliso, myös jumalaisten
-    haltiatar tätä kansaa vastaan niin monet vuodet
-    taistella saan. Kenp' täst'edes Junon tahtoisi voimaa
-    palvella, ken enähän häll' uhreja nöyränä tehdä?"
-       Näitä kun haltiatar sydämessään kiihtyen mietti,             50
-    Aeoliaan, vihurein kotihin tuli, raivoavaisten
-    myrskyjen seutuun. Laajassa luolassa Aeolus täällä
-    tuulet tuivertavat sekä myrskyiset väkipuuskat
-    hallitsi, kahlein nää masentain sekä vankeudella.
-    Harmissaan jyryten nämät vuoren telkien luona                   55
-    hurjina pauhaavat. Yleväss' asuen hovissaanpa
-    Aeolus hallitsee, vihat hilliten, mieliä tyyntäin:
-    ellei niin tekis hän, nepä maat, meret, korkean taivaan
-    tempaisi mukanaan ja ne niin sirottaisivat ilmaan.
-    Vaan isä kaikenvoipa ne mustiin luolihin kätki,                 60
-    peljäten tuot', ylevänki ne vuoren paadella peitti,
-    määräsi heillen myös kuninkaan, joka vahvana voisi
-    ohjia kiinnittää sekä laskea, käskyjen jälkeen.
-       Junopa tuot' anoen on lausehin näin nimeellyt:
-    "Sullen taivahisten isä kuin inehmoin soi herra                 65
-    aaltoja tyynentää ja ne tuulella, Aeolus, nostaa;
-    kansa, jot' en minä kärsi, nyt kyntää Tyrrhenin merta
-    Iliot' Italiaan sekä voitetut vieden Penaatit:
-    tuulet kiihottaos, ett' uppois laivojen keulat,
-    tai aja nuo hajalleen sekä heittele ruumihit mereen!            70
-    Toist' on kymmentä varreltaan sulonymfia mulla,
-    joist ihanimman sulle ma annan Deiopean,
-    liittäen tuon sinuhun avioll', omakses ijäks lausun,
-    kanssas viettämähän vuoks ansiojes ikäpäiväs
-    kaikki ja saattamahan isäks sun ihanaisien lasten."             75
-       Aeolus vastaa: "Haltiatar, sun työsi on käskyn
-    tutkia laatu, mut mun vain toivosi, käskysi täyttää!
-    Mulle sa valtani suot, jumalainkin suosion saatat,
-    sie minut myöskin teet jumalain aterjain osakkaaksi,
-    vinhain myrskyinkin sä mun autoit hallitsijaksi."               80
-       Näinpä hän lausuttuaan löi valtikall' ontelon vuoren
-    syrjähän; ryntäsi tuulet nyt kuni riehuva joukko
-    sinne, joss' auk' oli tie, rajuten vihurillansa mailla.
-    Laskeupi merellen suvituuli ja myrskysä louna,
-    myös itä, yhdessä nuo meren meuruavat syvänteetkin,             85
-    rannalle vyöryttäen yhä karjaspäit' jyrinällä.
-    Tästäpä miesten huuto ja köysien vinkuna syntyy.
-    Äkkiä peittävät pilvet Teukroilt' taivon ja päivän;
-    laskeutuu merellen nyt synkeä yö, sysimusta.
-    Maannavat jyrskähtävät, särähtyy säkeneihinsä taivas:           90
-    kaikkipa miehillen tuhon joutusan rientävän uhkaa.
-    Aeneaan jäsenet vilust' äkkiä kohmehen käyvät.
-    Huoaten nostaa hän molemmat kädet taivoa kohden,
-    näin nimeten: "Oi, kolmasti, neljästi onnelliset ne,
-    Troijan, joill' yleväin oli sallittu muurien luona              95
-    kuoll' isien näkyviss'! Oi, sie Danaoin uros uljas,
-    Tydeon poika, ma miks' en hukkua Ilioss' saanut
-    enkä sun kättes kautta jo siellä mun henkeni heittää,
-    joss' on julman Akhilleen keiholta kaatunut Hektor,
-    voimakas Sarpedon -- sekä joss' Simoïs-joki huuhtoo            100
-    aaltojens' all' urosten asehet sekä jäntevät ruumiit?"
-       Näin hänen lausuissaan ulisten lyö pohjonen myrsky
-    äkkiä purjeihin sekä laineit' tähtihin nostaa.
-    Airot murskahuvat ja nyt kääntyvi keula ja laine
-    laitahan roiskahtaa sekä jyrkkänä vuorena uhkaa.               105
-    Nuo ovat aaltojen harjalla, näill' on maa näkyvissä
-    lainetten välyksessä ja hiekalla telmivät tyrskyt.
-    Kolmet temmattuaan Suvi töytäyttää salasärkkiin,
-    särkkiin, joit' Itaalot meren keskus-alttariks kutsuu:
-    hirveä harjannet ulapalla; mut laivoa kolme                    120
-    seljältä Syrtteihin Itä tunkee (surkea nähdä),
-    rannoillen sysäten, ja ne hiekan vallilla kiertää.
-    Sen, joka Lykiolaiset, Oronteenkin vakamielen
-    kantoi, jäljestä päin hänen nähden hirveä laine
-    peittää: järkähtyy sekä suin päin aaltohon suistuu             115
-    nyt perämies; mut paikallaan alus kertoa kolme
-    kierryttyään vajos viimein ahneesen kurimukseen.
-    Harvoja nähdään uiskelevan enähän ulapalla;
-    uiskeli laudat vain, urosten asehet, varat Troijan.
-    Ilionein tukevan aluksen ynn' urhon Akhaten,                   120
-    myöskin Abaan sekä sen, ijäkäs samos jolla Aletes,
-    voittaa myrsky ja kaikki ne liitteill' löyhentyneillä
-    vett' imevät tuhokasta ja rappeuvat rakoloihin.
-       Vihdoin suurella pauhulla kuohoavaks meren huomaa,
-    hyisenkin rajusään Neptunus ja syöveri pohjain                 125
-    liiaksi liikkuvan. Silloin aallon harjalta nostaa
-    leppeän pääns' sekä kummastuen merellen tähystääpi.
-    Huomaa Aeneaan alukset hajallaan yli seljän,
-    aaltojen, taivonki uhkaaman tuhon vaarassa Teukrot.
-    Kohtapa arvaa sen veli Junon kiukkujen syyksi.                 130
-    Luokseen Lännen kuin Idän kutsui; näin nimes sitten:
-    "Näink' ylen luotatten muka korkeahan sukuhunne?
-    Maan sekä taivaan vain sekaluttain heitellä, tuulet,
-    rohkeatten, jopa vain luvattain mokomat vesivuoret
-    nostaa! Kyllä mä teit' --! Mut on hillittävät toki aallot.     135
-    Ett' edespäin toki niin hyvin suoria moisista töistä!
-    Tiehenne suoritkaa, kuninkaallenne viestinä vieden:
-    ei merivaltaa häll' ole, vaan mull', Onnetar suonut,
-    mullepa julman kolm'kärenkin! Hänen vallassa olkoot,
-    Kaakkoinen, kotiluolanne; Aeolus kerskukohon siell'            140
-    linnassaan sekä hallitkoon vihurein komeroita!"
-       Näin nimeten nopeasti hän tyynentää meren kuohut,
-    pilvetkin pimeät hajottain palauttavi päivän.
-    Cymothoe sekä Triton työntävät kaikilla voimin
-    laivoja särkiltä pois; heit' auttaa kolm'kärellään hän;        145
-    aukaisee, tyventäin meren, Syrttien hiekkaset renkaat:
-    sittepä rattaillaan meren selkää lentäen kiitää.
-    Niinkuin suuressa kansassa joskus, noustua melskeen,
-    rahvas kurja ja raaka kun raivoissaan elämöipi:
-    soihdut jo lentelevät, kivetkin jopa; tuop' aseheita           150
-    raivo: jos silloin nää osuvat näkemään uron hurskaan,
-    ansiokkaan, niin ääneti kuulevat hörkössä korvat;
-    mieliä johtaa hän sanoillaan, tyvennyttävi rinnat:
-    näin asettui ulapan koko pauhina; katsoen sitten
-    taas merellen, isä, pilvettömään siniseen ylä-ilmaan           155
-    ohjailee hevoset sekä vaunussa lentäen liitää.
-       Aeneaan väsyneet toverit, lähisimpähän rantaan
-    pyrkien päästäkseen, Libyan maan kääntyvät seutuun.
-    Pitkänpä vuonon pääss' sia on; sen luo satamaksi
-    saari, jonk' rantoja vastaan törmättyään meren aallot          160
-    murtuen haarouvat täst' tuon etäisiin lahermoihin.
-    Laajat siellä ja tääll' ovat kalliot; taivasta kohden
-    tunturit päällekkäin ylenee; mut vuorien juurell'
-    laajalti on meri tyyn'; on vuorella aukea tanner
-    välkkyävän salon keskellä; siellä on synkeän jylhä             165
-    horhon kalve ja vastassa paatten kattama luola;
-    -- tääll' ovat läikkyvät lähteet, luonnonki veistoa istuin
-    louhessa: nymfien kotj. Ei laivoja oo väsyneitä
-    tarvis ankkurihin tai nuorihin kytkeä täällä.
-    Tännepä kokoon haalitun seitsemän laivansa kanssa              170
-    Aeneas tuli: maallen päästyä riemastuneina
-    rientävät kilpahan Teukrot rannoillen halutuille,
-    hiekalle laskeakseen meren hyydyttämät jäsenensä.
-    Ens' kypenenpä Akhates iskeä nyt pirahutti,
-    tartuttain tulen lehtihin siitä hän kuivia otti                175
-    luoksensa sytykkeitä ja liehtoi taulasta liekin.
-    Veestäpä viljoa turmeltunutta ja jauhomaneuvot
-    tuovat vaivoistaan väsyneinä ja aikovat sitten
-    liekillä kuivattaa hedelmät ja ne paasilla survoo.
-       Vuorelle Aeneas kavuten tähän aikahan katsoo                180
-    aavallen ulapall' ylen ympäri, josko hän huomais
-    tuulen vieminä Antheiaan tahi Frygialaisten
-    haaksia, tai Kapyn tai aseheit' takakeulalla Kaikon.
-    Ei näe laivaakaan, mut huomaa rannalla kolme
-    hirveä harhoavan; heti näiden jälkehen seuraa                  185
-    aimosa lauma, mi laitumenaan piti laaksoa laajaa.
-    Hän pysähtyin käsilleen heti tempaa joutusat nuolet,
-    joutsen ja keihäät, joit' oli kantanut kelpo Akhates;
-    johtajat ensinkin kenokaulat ja haarukkasarvet
-    kaataa, muitakin sitten, kaikottain koko joukon                190
-    ampuen karkoittaa pakohon viheräisihin metsiin;
-    eik' sinis hän lopeta, kunis kaatoi seitsemän aimo
-    raavasta maahan ja näin sai kullekin laivalle yhden.
-    Sieltä hän valkamahan läks, joss' omilleen jakoi saaliin.
-    Viinejä, joit' oli oiva Acestes kaatanut leiliin,              195
-    rannalla Trinakrian heill' antaen muonaksi matkaan,
-    kaataa; sitten näin lohuttaa murehelliset mielet:
-       "Oi toverit, kova kohtalohan jo on tuttumme vanha,
-    oi kamalampia nähneet, suonee kai lopun luoja
-    näillenkin, kiviriutat kun pauhavat nähdä jo saitte;           200
-    Scyllan kauheat luodot ja Kykloopeinki te paadet
-    saitte jo kestää! Uljastukaat sekä pankate mustat
-    pois murehet! Ehk' joskus hauska on näitäkin muistaa.
-    Kohtalojen monenlaisten ja niin monen rettelön kautta
-    aijomme ain' Latioon ast', joss' on Sallima meille             205
-    säätänyt rauhaisat majat; siellä on nouseva Troija.
-    Mielenne karkaiskaat ilosempaa toivoen aikaa!"
-       Lausui näin ja hän huolista sairaana sydämessään
-    toivoa teeskeli, mut syvän murheens' rintahan kätki.
-    Saaliisen käsin käyvät ja einetten varustukseen:               210
-    taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset;
-    näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää;
-    rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen.
-    Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin
-    nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta.                215
-    Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät,
-    ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden,
-    häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö
-    vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan.
-    Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen                     220
-    surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa
-    onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon.
-       Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin
-    merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita,
-    rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan                 225
-    seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa.
-    Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle
-    surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä,
-    näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin
-    kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla,                 230
-    kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi,
-    kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta
-    Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri?
-    Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus,
-    vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen              235
-    syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän
-    sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti?
-    Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi
-    itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta.
-    Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä.                240
-    Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri?
-    Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun
-    päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten
-    lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon
-    virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna            245
-    tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa
-    painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin
-    suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten
-    taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii.
-    Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan,     250
-    sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin
-    vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta!
-    Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?"
-       Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen
-    muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan,          255
-    suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä:
-    "Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni
-    muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan
-    näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin
-    saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä!              260
-    Aeneas, näet, -- kerron, kun sua tuo suru kalvaa,
-    laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt --,
-    kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat
-    kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat,
-    herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas,                 265
-    kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'.
-    Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks,
-    -- Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta --,
-    kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta
-    hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää                 270
-    Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks.
-    Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa
-    Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas,
-    Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy;
-    tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan,        275
-    vallan itselleen anastaa, perustain varustukset;
-    kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu.
-    En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna,
-    vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno,
-    nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa,           280
-    toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan
-    vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii.
-    Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika,
-    jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen,
-    Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa.                  285
-    Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar,
-    jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet;
-    (Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon).
-    Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista
-    varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle.               290
-    Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu.
-    Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus
-    määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman
-    telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks
-    istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at              295
-    kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo."
-       Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen
-    toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori
-    kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä
-    onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman                 300
-    siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui.
-    Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet
-    tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar
-    leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan.
-    Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon,                    305
-    päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu,
-    millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui,
-    ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti)
-    vai inehmot, -- tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää.
-    Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään               310
-    lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee:
-    itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain
-    lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates.
-    Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan,
-    neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin                 315
-    vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa
-    thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa.
-    Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi,
-    vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan;
-    polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve.             320
-    Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle,
-    näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun,
-    kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa,
-    taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?"
-       Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika:        325
-    "En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas,
-    -- miks sua kutsuisin? -- oi neito; sill' ei ole kasvos
-    eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan,
-    tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet?
-    Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista;              330
-    neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan
-    joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna
-    eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa.
-    Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles."
-       Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa.           335
-    Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä,
-    kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon.
-    Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan:
-    tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi.
-    Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden                  340
-    paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet!
-    Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen!
-    Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus
-    puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti;
-    neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla                  345
-    tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens'
-    Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista.
-    Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon,
-    kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä,
-    huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa               350
-    miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen
-    lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti.
-    Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu,
-    häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla:
-    kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan              355
-    näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa.
-    Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta,
-    tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta,
-    aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa.
-    Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii.               360
-    Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo
-    tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat,
-    kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin
-    matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä.
-    Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet,         365
-    jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan,
-    paikkaa ostettuaan, -- min vuoksi sen on nimi Byrsa --
-    vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää.
-    Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta,
-    minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle                370
-    huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi:
-       "Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis
-    kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla,
-    ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi
-    Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille          375
-    kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta,
-    rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky.
-    Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt'
-    taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain
-    kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku.             380
-    Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta
-    laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan;
-    tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi.
-    Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita,
-    Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan                385
-    sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi:
-       "Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa
-    hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit.
-    Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä!
-    Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas              390
-    ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan,
-    jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein
-    neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän,
-    joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu
-    taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa             395
-    heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata.
-    Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät
-    suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain,
-    niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee
-    valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne.             400
-    Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!"
-       Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä,
-    ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät;
-    jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta
-    käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt         405
-    äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista:
-    "Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat
-    poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä
-    liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?"
-    Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä.              410
-    Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti,
-    umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein,
-    ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi,
-    matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä.
-    Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä              415
-    huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen
-    suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet.
-       Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan.
-    Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa
-    nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä.           420
-    Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen;
-    portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä.
-    Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet;
-    linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä;
-    huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin;             425
-    tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali;
-    toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut
-    korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita
-    vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella:
-    kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa,             430
-    päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita
-    poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä,
-    tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen,
-    taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan
-    tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät:            435
-    kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta.
-    "Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu
-    Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo.
-    Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin,
-    hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa.           440
-       Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto,
-    joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit,
-    löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja
-    jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa
-    niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina.                 445
-    Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen
-    Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin;
-    joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet
-    portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan.
-    Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta                  450
-    pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti
-    onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais.
-    Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain,
-    suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta,
-    taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo,               455
-    ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi
-    huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin,
-    näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin.
-    Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka
-    tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates?        460
-    Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo;
-    täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet.
-    Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!"
-       Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin
-    huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa.                   465
-    Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona
-    taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo;
-    tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles.
-    Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson
-    teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa,              470
-    tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti,
-    kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan
-    laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää.
-    Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet,
-    -- poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi --,     475
-    kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin,
-    ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas
-    tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa.
-    Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin
-    Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon                480
-    vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät.
-    Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata.
-    Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa
-    Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles.
-    Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas,              485
-    kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin,
-    kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa.
-    Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein,
-    joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan.
-    Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa                   490
-    raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää,
-    vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat,
-    impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes.
-       Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen,
-    kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo,                  495
-    niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin
-    saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko.
-    Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä
-    vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa
-    Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä         500
-    harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa;
-    hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan;
-    semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki,
-    kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita.
-    Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan,         505
-    suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu.
-    Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä
-    määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää;
-    äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa
-    tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon,                510
-    kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky
-    heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä.
-    Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten
-    pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää
-    tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto.                  515
-    Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä
-    onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat,
-    miks tulivat? -- Valitut näet pursista kaikista miehet
-    saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin.
-       Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin,          520
-    vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa:
-    "Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan
-    Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla,
-    Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin,
-    pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta,              525
-    hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki!
-    Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet
-    tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään;
-    ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli.
-    Paikka on, -- Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu,         530
-    kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä,
-    Eenotrit ovat sen asukkaita, -- nyt Italiaksi
-    kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen.
-    Tänn' oli matkamme;
-    äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät                   535
-    vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla
-    saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin
-    keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin.
-    Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin
-    armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta,            540
-    seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan.
-    Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan,
-    peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa!
-    Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään
-    hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi;                  545
-    täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän
-    eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon,
-    varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin
-    lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat,
-    pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes.             550
-    Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat,
-    hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää;
-    sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme,
-    lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille;
-    vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin,            555
-    peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo,
-    niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin,
-    josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!"
-    Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan
-    näyttivät Dardanidat.                                          560
-       Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden:
-    "Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli!
-    Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin
-    huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki.
-    Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan               565
-    kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut?
-    Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä
-    aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista!
-    Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot,
-    taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen               570
-    saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken.
-    Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne?
-    Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte!
-    Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset.
-    Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn                 575
-    saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan,
-    käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat,
-    jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi."
-       Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten
-    kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin               580
-    lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates:
-    "Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu?
-    Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait!
-    Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme
-    hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen."           585
-    Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi
-    usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui.
-    Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain,
-    kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna;
-    äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden,                590
-    loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin:
-    niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa
-    tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta.
-    Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui,
-    hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on            595
-    Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu.
-    Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit,
-    meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä
-    kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot
-    kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän                 600
-    tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen,
-    eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun!
-    Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään
-    ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto,
-    varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta,                   605
-    sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat!
-    Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee
-    laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet,
-    aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää,
-    missäpä vain asusin!" -- Nimes näin sekä Ilioneystä            610
-    kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta,
-    sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita.
-       Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens',
-    sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui:
-    "Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina             625
-    vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää?
-    Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin
-    Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona?
-    Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen
-    Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon             420
-    turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren
-    ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti.
-    Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet
-    tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten.
-    Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä,                425
-    syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa.
-    Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme!
-    Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni
-    vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan.
-    Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!"          630
-       Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa,
-    määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan.
-    Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää
-    Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa,
-    ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon           635
-    riemastuttavat lahjat.
-    Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti,
-    suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit:
-    siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt,
-    pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan               640
-    taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja,
-    miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain.
-       Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa),
-    laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että
-    kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan.            645
-    Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli.
-    Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä,
-    tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan,
-    siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi,
-    Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut                 650
-    Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan;
-    häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda:
-    paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin,
-    tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet
-    helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun.         655
-    Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates.
-       Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii,
-    keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido
-    Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan
-    lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais.            660
-    On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset
-    mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa.
-    Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi:
-    "Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri,
-    sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet,                665
-    turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin!
-    Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes
-    Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon
-    kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa.
-    Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi,                670
-    lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään,
-    ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii.
-    Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon
-    valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain
-    lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis.            675
-    Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule!
-    Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan
-    mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo,
-    jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden.
-    Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon,              680
-    taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken,
-    ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi.
-    Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi
-    vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot,
-    että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido,                     685
-    herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell',
-    silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot,
-    lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!"
-       Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet
-    poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus.               690
-    Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta
-    rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten,
-    vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin
-    kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee.
-    Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido,                   695
-    lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita.
-    Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan
-    sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen;
-    myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi;
-    kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille.                  700
-    Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa
-    tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt.
-    Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on
-    ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito;
-    olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä                705
-    palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat.
-    Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta;
-    pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin.
-    Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan,
-    muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta,                    710
-    harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj.
-    Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri,
-    ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo
-    lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta.
-    Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut,               715
-    kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella,
-    Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään
-    riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä,
-    haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain
-    tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon              720
-    Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen
-    unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan.
-       Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät
-    vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita.
-    Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu           725
-    laulu ja kultaillultapa laelta jo kiiltävät kirkkaat
-    kruunut, ja loisteellaan vaha-soihdut voittavat yösen.
-    Didopa maljan, sen timanteista ja kullasta raskaan,
-    vaatii, sitt' tämän viinillä täyttää; Belosta asti
-    tuota jo heimonsa käytti; nyt hiljaisuus hoviss' syntyy:       730
-    "Juppiter, vierasten lait määrännees taru kertoo,
-    teeppä sä Puuneillen sekä Troijastakin eronneille,
-    päivyt tää ilosaksi ja ainakin muistettavaksi!
-    Lahjoittaos ilos Bakkho ja siekin ehtosa Juno!
-    Viettööten tekin, Puunit, juhloa suosiollisna!"                735
-    Virkki ja pöydällen kaas viiniä tilkan ja ensin,
-    uhrattuaan, sitä hiukan huulillansa hän maistaa;
-    rohkaisten ojentaa Bitiolle sen sitten. Se julma
-    tyhjensi vaahtoavan pikarin ihan tilkkahan asti;
-    muut ylimykset sen jälkeen. Kultasta kannelta soitti           740
-    hapsikas Jopas niin kuin hänt' oli neuvonut Atlas.
-    Lauleli retkiä kuun sekä auringon pimennykset;
-    mist' on ihmissynty ja karjan ja vetten ja liekin,
-    Arkturon, vesikkäin Hyadain, Otavais-parin tähtein,
-    mintähden merehen niin varhain talvinen rientää                745
-    aurinko, taikkapa yö miten niin lyhenee kesäsillä.
-    Puunit innokkaast' taputtaat, heit' Dardanot seuraa.
-       Näin koko yön puhellen monenlaisia onneton Dido
-    vietti ja huomaamattahan täyttyi rakkaudella:
-    paljon kons' Priamosta hän tieteli, Hektoristai kons',         750
-    kons' mityset asehet oli, kun tuli Koittaren poika,
-    milliset Diomedeen hevot ynnä min lainen Akhilles.
-    "Noh, mut kertoileppa, o vieras, ens'alust' alkain",
-    lausuu, "sie Danaoin kujehet, sukus onnettomuudet,
-    ynn' omat seikkailus! Jopahan vuos seitsemäs vieree            755
-    harhaellessasi sun nyt kaikkea maata ja merta!"
-
-
-Viitteet:
-
-[1] Neljässä alkuvärsyssä, joista monet epäilevät, tokko ne ovatkaan
-Vergilion sepittämiä, viitataan runoilijamme sepittämiin teoksiin, nim.
-paimenlauluihinsa (Bukolika) ja oppirunoihinsa maanviljelyksestä
-(Georgika) sekä vihdoin käsillä oleviin Aeneidi-lauluihinsa. -- Mars
-oli Roomalaisten sodanjumalan nimi.
-
-V. 1. "Urohosta", nimittäin Aeneaasta, Ankhisen pojasta, joka oli
-Troijan etevimpiä urhoja ja jonka Verg. otaksuu Rooman kansan
-kanta-isäksi. -- "Troija" oli kaupunki, jonka Kreikkalaiset n. v. 1184
-e.Kr. hävittivät Vähässä Aasiassa.
-
-V. 2. "Latio" (lue: Laatsio) oli sen maakunnan nimi, johon Rooman
-kaupunki oli perustettu.
-
-V. 3. "Sallima" = Luoma, Kohtalo (roomal. Fatum) oli kaikkea johtava
-salainen valta, jonka säännösten alle ajateltiin jumalainkin täytyvän
-nöyrtyä.
-
-V. 4. Juno, pääjumalan Juppiterin puoliso ja sisar, oli avioliittojen
-suojelija ja jumalattarista ylin.
-
-V. 7. "Albalais-isät", s.o. Alba-Longan kaupungissa asuneet
-Roomalaisten esi-isät; Alba-Longan perustajaksi mainitaan Aeneaan
-poikaa Askaniusta, mutta Rooman kaupungin perustajaksi tuli tään
-jälkeläinen Romulus (n. v. 753 e.Kr.)
-
-V. 13. Karthago oli ikivanhan Tyron kaupungin siirtolais-kaupunki,
-jonka Tyrosta paennut tyytymätön joukko oli naisen Didon johdon alla
-perustanut Libyan maakuntaan pohjois-Afrikassa (lähellä nykyistä
-Tunis-kaupunkia); tämä tapahtui historian otaksumisen mukaan vasta
-n. v. 880 e.Kr. -- Tiber (nyk. Tevere) on virran nimi, jonka varrelle
-Rooma on perustettu.
-
-V. 16. Samos oli eräs Kreikkalaisten asuma saari Egean meren
-pohjoispuolella, jossa Junolle osoitettiin suurinta kunnioitusta.
-
-V. 19. "Teukroin" s.o. Troijalaisten; näin nimitetään Troijaisia
-välistä erään esi-isänsä Teukerin mukaan. -- V:ssä 19 ja 20
-tarkoitetaan roomalaista sotapäällikköä Scipiota (nuorempaa),
-joka v. 146 e.Kr. hävitti Junon suosiman Karthagon.
-
-V. 22 "Parkat" = Onnettaret, joita oli 3, nimittäin: Klootho, joka
-kehräsi, Lakhesis, joka mittasi, ja Atropos, joka katkasi elämän
-onnen langan.
-
-V. 24. Argos oli eräs Kreikan maan kaupunkeja; tässä, kuten usein
-muulloinkin, runoilijamme käyttää osan nimeä kokonaisen, Kreikan
-kansan asemasta. -- Troijan sodan kertoo taru syntyneen näin: Kun Ftian
-kuningas Peleys ja merenneito Thetis viettivät häitään, kutsuttiin
-kaikki jumalat ja jumalattaret vieraiksi paitsi riidan jumalatarta
-Eris'tä, koska peljättiin hänen tapansa mukaan, häissä riidan nostavan.
-Tuosta vihoissansa viskasi Eris hääsuojaan kulta-omenan, jolle oli
-kirjoitettuna: "kauneimmalle." Jopa nousikin tästä riita, varsinkin
-kolmen etevimmän jumalattaren, Junon, Minervan ja Venuksen kesken, koska
-jokainen piti itsensä kauneimpana. Riidasta päästäkseen, päättivät he
-sen jättää Troijan kuninkaan Priamon pojan Paris'en ratkaistavaksi, ken
-heistä tuon kulta-omenan oli saapa. Tultuaan Pariksen luo, kun tämä oli
-parhaillaan isänsä laumoja kaitsemassa, koetti jokainen heistä
-lupauksillaan taivuttaa hänet puoleensa. Juno lupasi, jos hän
-kultaomenan saisi, Parikselle kunniaa ja valtaa, Minerva, viisauden
-jumalatar, viisautta, ja Venus (= Lemmetär), kauneuden jumalatar,
-kauneimman puolison. Paris antoi kulta-omenan Venukselle. Kiitokseksi
-tästä johti hän hänet Spartaan kuninkaan Menelaon luo vieraisiin, jolta
-Paris sittemmin ryösti hänen puolisonsa, sen ajan kauneimman naisen,
-Helenan, ja vei hänet Troijaan. Tätä vääryyttä kostamaan nousi koko
-Kreikan kansa ja siitä sai Troijan sota alkunsa, joka 10 vuotta
-kestettyään, päättyi Troijan hävityksellä.
-
-V. 28. Ganymedesin, Troijan kuninkaan pojan, jonka Juppiterin kotka oli
-ryöstänyt, teki Juppiter juomanlaskiakseen.
-
-V. 30. "Danaoin", näin nimitetään Kreikkalaisia erään esi-isänsä
-Danaus'en jälkeen. -- Akhilles, edellämainitun Peleyn poika, oli
-kuuluisin kreikkalainen urho Troijan sodassa.
-
-V. 34. "Sikulein" = Sicilian saaren asukkaiden näkyvistä, jossa Teukrot
-harhamatkoillaan viimeksi olivat olleet.
-
-V. 40. Pallas on Minervan kreikkalainen nimi.
-
-V. 41. Aijax, Oïlein poika, oli häväisnyt Minervan templin Troijassa.
-
-V. 51. Aeolia (lue: Eeolia) oli maakunta Kreikanmaan luoteiskulmalla.
-
-V. 68. Ilio on Troijan toisintonimi. -- "Penaatit" oli kotijumalain
-kuvia, joiden luultiin suojelevan kotia; kullakin perheellä samoin kuin
-valtioillakin olivat omat suojelus-penaatinsa.
-
-V. 71, Nymfit olivat jumalattarien palvelusneitoja.
-
-V. 97. Tydeon poika oli kuuluisa kreikkalainen urho Diomedes, joka
-kerran oli vähältä tappaa Aeneaan.
-
-V. 99. Hektor, Priamon poika, oli urhoollisin Troijalaisista, jonka
-Akhilles voitti ja kaasi.
-
-V. 100. Sarpedon, Juppiterin poika ja Troijalaisien liittolainen;
-hänet kaasi Akhilleen ystävä Patroklos. -- Simoïs oli erään virran
-nimenä, jonka läheisyyteen Troija oli rakennettu.
-
-V. 108. "Suvi" s.o. Etelätuuli.
-
-V. 111. Syrtit, vielä nytkin saman nimiset lahdet Afrikan
-pohjoisrannalla.
-
-V. 114. "Hänen nähden", nim. Aeneaan. -- Orontes, Ilioneys, y.m.
-tällä kohtaa mainitut olivat Aeneaan kansalaisia.
-
-125. Neptunus, sama kuin Suomalaisten Ahti, oli meren jumala,
-Juppiterin ja Junon veli; hänen valtansa merkkinä oli kolmikärkinen
-hanko.
-
-V. 144. Cymothoe ja Triton olivat meren neitoja, samaa kuin
-Suomalaisten Wellamon neidot.
-
-V. 161. "Lahermoihin" = lahdermoihin = lahdenpohjukoihin.
-
-V.. 195. Acestes oli troijalaisen kuninkaan nimi Sicilian saarella,
-jonka luona Teukrot olivat viimeksi vierailleet.
-
-V. 196. Trinakria, s.o. kolmikärkinen, -- niin kutsuttiin Siciliaa
-myöskin, sen kolmikulmaan vivahtavan muodon vuoksi.
-
-V. 201. Scylla ja Kharybdis oli vaarallisten meren kurimusten nimenä
-kummallakin puolella Sicilian ja Italian välistä, Messinan salmea. --
-"Kyploopit" (s.o., "ympyräsilmät") oli julmien jättiläisien nimi,
-joilla taru kertoo olleen vain yhden silmän (luultavasti tulivuorien
-personifikationeja).
-
-Värsyissä 220-222 mainitut olivat Aeneaan tovereita.
-
-V. 242. Antenor purjehti Troijan hävityksen jälkeen pitkin Adrian
-merta sen pohjoispäähän, jossa, Venetian tienoilla, nousi maalle ja
-perusti pohjois-Italiaan Patavon (nykyisen Paduan) kaupungin.
-
-V. 244. Timavo on erään joen nimi Pohjois-Italiassa.
-
-V. 248. Dardanolaiset = Troijalaiset; Dardanus oli Troijalaisten
-esi-isä.
-
-V. 257. Cytherea oli Venuksen lisänimi, Cytheran saaren mukaan, jossa
-häntä palveltiin.
-
-V. 258. Lavino oli erään, Aeneaan Latioon perustaman kaupungin nimi.
-
-V. 266. Rutulot olivat eräs kansa keski-Italiassa sekä Aeneaan
-kiivaimpia vastustajoita, kun tämä saapui Italiaan.
-
-V. 273. Mars on sodan jumalan nimi.
-
-V. 275. Tarun mukaan oli susi sotaisen Romulon imettäjänä.
-
-V. 284. Assarakos oli Ankhisen isänisä. -- Mykene oli erään kaupungin
-nimi Argolin maakunnassa, Kreikassa; se oli Menelaon veljen Agamemnonin
-asuinpaikka.
-
-V. 285. Ftia, kaup. Thessaliassa, Akhilleen syntymäpaikka.
-
-V. 286. Caesar = kuuluisa Julius Caesar.
-
-V. 289. Olympo on kreikkalaisten mukaan paikan nimenä, jossa heidän
-jumalansa asuivat (= taivas); Thessaliassa on myös samanniminen vuori.
- -- "Idänmaan tavaroista." Tällä tarkoitetaan Caesarin retkeä
-Mithridateen poikaa Farnaacesta vastaan V. Aasiassa.
-
-V. 292. Vesta oli yhteisen turvallisuuden ja yksimielisyyden jumalatar.
--- Remus oli Romulon veljen nimi. -- Qvirinon nimellä palveltiin
-Romulusta tään kuoleman jälkeen jumalana.
-
-V. 294. Sotaakin palveltiin jumalana. -- "Sodan portit" tarkoittaa
-sodan jumalan Janon temppelin portteja, jotka vain sodan aikana
-olivat auki.
-
-V. 297. "Maijasta siinnyt" = Merkurio, Juppiterin ja Atlaan tyttären
-Maijan poika, jumalitten airut.
-
-V. 302. "Puunialaisten"; nimi on luult. latinalainen muoto
-foinikialaisten nimelle; Karthago oli Foinikilaisten (l. Feniciläisten)
-perustama.
-
-V. 316. Harpalyke oli, tarun mukaan, erään naissotilaan, Amazonin
-nimenä.
-
-V. 317. Thrakianmaa oli kuuluisa hevosistaan. -- "Idän", s.o.
-itätuulen.
-
-V. 329. "Febon sisar" oli Diana, metsästyksen jumalatar.
-
-V. 337. "Kothurno" oli korkea puolisaapas, jota käytettiin
-metsästyksellä oltaissa.
-
-V. 338. Agenor oli Didon esi-isiä.
-
-V. 343-347. Venus, pysyäkseen tuntematonna, kertoo tässä kansan
-tapaan, asialle luonnollista järjestystä noudattamatta.
-
-V. 367. "Byrsa" (vert. "pörssi") merkitsee vuotaa; taru kertoo heidän
-leikelleen vuodan hienoiksi remeleiksi, joilla saattoivat kiertää
-suuren alan.
-
-V. 374. Vesper on iltatähti.
-
-V. 380. Dardarius, Troijalaisten esi-isä, oli Juppiterin ja Elektran
-poika.
-
-V. 394. "Juppiterin lintu" = kotka.
-
-V. 403. Ambrosia oli jumalain hyvähajuinen voide, jolla he itseään
-voitelivat; se oli myöskin heidän ruokanaan. Heidän juomansa nimenä
-oli nektar.
-
-V. 406. Tarun mukaan oli Aeneas Venuksen ja Ankhisen poika.
-
-V. 415. Pafo oli kaupunki Cyperin saarella, Venuksen mielipaikka.
-
-V. 416. Saba oli vanha kaupunki Arabiassa, vanhaan aikaan maailman
-kuulu hyvänhajuisista lemuaineistaan.
-
-V. 446. Sidon oli Foinikilaisten toisen pääkaupungin nimi.
-
-V. 466. Pergamo oli Troijan linnan nimi.
-
-V. 469, Rheso oli thrakialainen kuningas, Troijalaisten liittolainen.
-Ennustuksen mukaan ei olisi Troijaa voitu valloittaa, jos hänen
-hevosensa olisi saaneet juoda Xanthon joesta; ennenkuin sitä ehtivät,
-varasti ne öiseen aikaan Tydeon poika Diomedes.
-
-V. 474. Troilus oli eräs Priamon poikia.
-
-V. 485-488. Priamo rukoili polvillaan Akhillesta, että saisi haudata
-poikansa Hektorin ruumiin.
-
-V. 489. Memnon oli mustien Afrikalaisten johtaja, Priamon sukulainen
-ja liittolainen.
-
-V. 490. Amazoneiksi kutsutaan erästä tarumaista sotaista naiskansaa,
-joka oli myöskin Troijalaisien liittolaisia.
-
-V. 498. Eurotas, virta Lakoniassa Kreikan maalla, jonka rannalla
-Spartan kaupunki oli. -- Cynthia oli vuoren nimenä Delos'en saarella
-Arkhipelagissa sekä oli, tarun mukaan, Apollon ja Dianan syntymäpaikka.
-
-V. 502. Latona oli Apollon ja Dianan äidin nimi.
-
-V. 530. Hesperiaksi kutsuivat Kreikkalaiset Italiaa sen vuoksi, että
-sen asema oli heidän kotimaastaan länteen päin. (Hesper = ilta, länsi).
-
-V. 532. Eenotrit olivat kreikkalaisia (Pelasgeja), jotka olivat
-Kreikasta sinne siirtyneet.
-
-V, 560. Dardanidat = Troijalaiset.
-
-V. 569. "Saturnus'en pellot", s.o. Lation maakunta, jossa Juppiterin
-isän Saturnon sanotaan ennen hallinneen.
-
-V. 570. "Erykon rajat" = Sicilia, sen kuninkaan Erykon mukaan.
-
-V. 590, "Äitipä", nim. Venus.
-
-V. 592. "Paroksen kivi" tarkoittaa valkoista marmoria, jota saatiin
-Paroksen saarelta (Arkhipelagissa).
-
-V. 624. Pelasgit olivat Kreikanmaan alku-asukkaita.
-
-V. 635. Bakkhus oli viinin jumala.
-
-V. 658. Kupido (= Amor) oli Venuksen, ampumaneuvoilla ja siivillä
-varustettu, sokea poika ja äitinsä apulainen.
-
-V. 661. Tyyrolaiset, jotka olivat kauppaa käypää kansaa, olivat
-kuuluisat kavaluudestaan.
-
-V. 681. Idalion (myös Idalia) oli erään vuoren nimi Venuksen
-mielikkisaarella Cyperillä.
-
-V. 741. Tarun mukaan oli Atlas eräs Mauretanian kuningas ja
-tähtitieteen oppinut, mutta joka sitten tuli muutetuksi Atlas vuoreksi.
-
-V. 744. Hyadat, eräs pienempi, seitsentähtinen, V-muotoinen tähdistö,
-jonka nousun luultiin tuottavan pitkällisiä sateita.
-
-V. 751. "Koittaren (= Auroran) poika" tarkoittaa Memnonia, Troialaisten
-liittolaista.
-
-
-
-
-TOINEN LAULU.
-
-Troijan hävitys.
-
-
-Ainehisto.
-
-Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). -- Puuhepo,
-täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien
-lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). --
-Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). -- Kreikkal.
-Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia
-kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).-- Laoko'onin
-kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). --
-Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää
-siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). -- Hektorin haamu herättää unesta
-Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää
-taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369).
--- He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat
-aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua
-tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan
-(370-437). -- Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä
-(438-505). -- Priamon kuolema (506-558). -- Aeneas huomaa Helenan
-piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä
-Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes
-omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). --
-Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään,
-tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). -- Pakomatkalla
-eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli
-turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa
-(721-795). -- Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille
-(796-804).
-
-
-    Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki.
-    Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi:
-    "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar,
-    kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan
-    mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa,              5
-    jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten
-    tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä
-    kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää
-    kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii.
-    Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme                   10
-    lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa,
-    vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii,
-    mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt
-    päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa,
-    vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa,                   15
-    valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks;
-    sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine.
-    Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee
-    arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla
-    vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut.              20
-    On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari,
-    aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta,
-    nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka;
-    tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan.
-    Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan;           25
-    siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija.
-    Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin
-    rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa.
-    Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta,
-    laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner.            30
-    Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa,
-    ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes
-    neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan,
-    -- viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty.
-    Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli,           35
-    syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan
-    lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan,
-    taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset.
-    Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa.
-       Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä          40
-    linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne,
-    huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä?
-    Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden
-    lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys
-    on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu,               45
-    taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks,
-    huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis,
-    tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte!
-    Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!"
-    Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään             50
-    hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan.
-    Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä
-    kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu.
-    Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja,
-    jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin,                55
-    Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna!
-       Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni,
-    paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset
-    suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni,
-    että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan               60
-    laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen,
-    pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse.
-    Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana
-    Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa.
-    Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä               65
-    tuntemahan opi kaikki!
-    Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä,
-    niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä:
-    "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?"
-    lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin,             70
-    joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään,
-    kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?"
-    Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken
-    suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi,
-    mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki?            75
-    Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille:
-       "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon,
-    kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani;
-    ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin
-    saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane!             80
-    Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen
-    Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan;
-    tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään,
-    väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa
-    vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä.            85
-    Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi
-    taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain.
-    Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten
-    neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti.
-    Vaan kun sitten Ulysseen -- empä mä outoja kerro --             90
-    tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui:
-    mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin,
-    äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta.
-    En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa,
-    jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus                  95
-    voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti.
-    Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys
-    uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen
-    kieroja juoruja, -- näit' tamineita hän mestarin lailla
-    käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa --    100
-    Niin, -- mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan?
-    Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot
-    teill' ovat, -- kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät!
-    Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat."
-       Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä,               105
-    aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta.
-    Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa:
-       "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan,
-    rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä,
-    -- oi, jos sen oisivat tehneet! -- vaan usehin merell' esti    110
-    heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna.
-    Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu
-    valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet.
-    Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt
-    laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi:              115
-    'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin,
-    oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan;
-    Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas
-    pyydettäköön!' -- Tää tieto kun kansan korvihin ehti,
-    mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki,              120
-    -- keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo?
-    Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan
-    luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten
-    tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa
-    kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat.            125
-    Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin
-    yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta.
-    Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu
-    niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää.
-    Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki,              130
-    sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks.
-    Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot,
-    suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle.
-    Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän,
-    myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä               135
-    kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan.
-    Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla
-    nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää;
-    ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks
-    vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain.         140
-    Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt',
-    jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla
-    viel' olemass', -- sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä,
-    säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!"
-       Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme.               145
-    Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee,
-    miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten
-    lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka;
-    meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin:
-    Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi?         150
-    Miks sen aikoivat, -- pyhäköksikö vai sotakoneeks?"
-       Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla
-    tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa:
-    "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta,
-    vieraiks miehiksen' anon", -- hän nimeää, "pyhät veitset,      155
-    kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin:
-    onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet
-    rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella
-    aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä!
-    Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena              160
-    vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan!
-       On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni
-    ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa
-    tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses
-    Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä             165
-    ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa;
-    tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä
-    impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa;
-    onnipa muuttuikin Danaoin, -- täst' aivan se raukes,
-    voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui.              170
-    Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti.
-    Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta
-    silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki
-    raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin -- sepä kummaa! --
-    näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen.               175
-    Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas,
-    eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija,
-    elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi
-    tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät.
-    Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että              180
-    saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten
-    äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas.
-    Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks,
-    että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään.
-    Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas           185
-    hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi,
-    ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää,
-    suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa.
-    Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin
-    turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset             190
-    (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!).
-    Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne,
-    silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein
-    muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme."
-    Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon                195
-    valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä,
-    joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles,
-    kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa!
-       Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi,
-    kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta.              200
-    Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi,
-    uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti;
-    silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi
-    jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta;
-    kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan;                205
-    aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat
-    pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi
-    merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä;
-    vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan;
-    noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin          210
-    luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen.
-    Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin
-    kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit
-    kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain
-    syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä;                       215
-    tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi
-    heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin.
-    Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan
-    kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä.
-    Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki,                220
-    nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe;
-    tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset,
-    niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes
-    karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa
-    kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy,     225
-    korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla,
-    siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy.
-       Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin
-    mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin
-    saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää               230
-    puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään.
-    "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho
-    pyydettäköön!" -- väki huutaa.
-    Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta;
-    työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät            235
-    jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet.
-    Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein
-    piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa
-    virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen;
-    uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy.               240
-    Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut
-    Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin
-    kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet.
-    Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta,
-    turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen!           245
-    Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista,
-    tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään.
-    Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut,
-    templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti!
-    Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan                250
-    yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans'
-    Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan
-    vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas.
-       Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko
-    kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon,              255
-    kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki
-    leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon
-    kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan
-    Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee
-    onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan              260
-    päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys,
-    luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas,
-    poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon,
-    myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos.
-    Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan;          265
-    vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki
-    lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta.
-       Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta
-    virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja.
-    Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa,             270
-    kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti,
-    vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän
-    mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain.
-    Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta
-    muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena,            275
-    taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta;
-    parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset,
-    ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona
-    hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin
-    urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna:              280
-    "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva,
-    miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä
-    seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun
-    miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain
-    jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot              285
-    kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?"
-    Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna,
-    vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu:
-    "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun!
-    Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija!           290
-    Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme
-    ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt.
-    Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa:
-    viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit,
-    jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!"       295
-    Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan,
-    huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta.
-       Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot;
-    ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä
-    puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi;                300
-    äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske.
-    Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen;
-    tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin
-    paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten
-    kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki                305
-    pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten
-    virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot,
-    töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan.
-    Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet.
-    Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein                310
-    voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu;
-    liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet;
-    nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet.
-    Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi,
-    mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun,               315
-    linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi
-    mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu.
-       Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika
-    Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa;
-    kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta              320
-    pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy.
-    "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?"
-    Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu:
-    "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki!
-    Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin                325
-    verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti
-    Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka.
-    Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee
-    miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää,
-    voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa,             330
-    noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan;
-    keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon;
-    tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin
-    seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat
-    vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä."                    335
-       Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän
-    tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys,
-    jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto.
-    Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus,
-    kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin,               340
-    yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus,
-    Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui
-    hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa;
-    toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan,
-    tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa                     345
-    huolinut ennusteist'.
-    Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina,
-    näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan!
-    Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista
-    suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette:               350
-    kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä,
-    -- ainoa turvamme -- poistuivat; sytytettyä linnaa
-    autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis!
-    Ainoa voitettuin menestys on -- hyljätä toivo!"
-    Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin            355
-    raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä
-    ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet
-    kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa
-    kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun
-    keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso.              360
-    Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset
-    mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat?
-    Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu;
-    pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla
-    loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit.            365
-    Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot;
-    kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja
-    suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma
-    kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu.
-       Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä                370
-    kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan
-    tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa:
-    "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte?
-    Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin
-    vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!"           375
-    Äänsi ja äkkiähän tuo, -- sill' epäeltävä kuului
-    vastaus --, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas.
-    Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas.
-    Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa,
-    astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis,               380
-    kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa:
-    Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui.
-    Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan;
-    paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita
-    sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni.                385
-    Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu:
-    "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin
-    näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme:
-    kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle!
-    Valheko, kuntoko, -- ken sodass' paljoa huolisi tuosta?        390
-    Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten
-    töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven
-    yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan;
-    tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki
-    verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin.               395
-    Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein,
-    ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä,
-    laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille.
-    Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan
-    suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa            400
-    kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan.
-    -- Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo!
-       Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä,
-    hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti
-    silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan;              405
-    silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet.
-    Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus:
-    siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen.
-    Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun.
-    Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy            410
-    kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha,
-    -- helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta.
-    Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto
-    saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias,
-    kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko             415
-    niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet
-    syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna
-    kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun
-    Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat.
-    Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä                     420
-    saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme,
-    kääntyvät nyt takasin, -- hepä ens' valekilvet ja keihäät
-    huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen.
-    Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus
-    Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona              425
-    kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista
-    Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä:
-    niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin
-    hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho,
-    ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon!                430
-    Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin
-    kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa
-    vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi
-    sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen;
-    Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha                      435
-    olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka;
-    rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku.
-       Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään
-    muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais,
-    niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin              440
-    näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin.
-    Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti
-    kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten
-    kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon.
-    Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin                445
-    parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen;
-    näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää,
-    maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita
-    syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen
-    muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan.           450
-    Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy,
-    miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa.
-       Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen
-    johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin;
-    tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti,                455
-    seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin,
-    kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa.
-    Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan
-    paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta.
-    Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni,                460
-    jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin
-    helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä;
-    tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat
-    huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä
-    riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja            465
-    räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle
-    kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa,
-    eikäpä muu aselaatu.
-       Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus
-    riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan;                 470
-    aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme,
-    turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi,
-    vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin,
-    pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää
-    päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan.                 475
-    Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen,
-    knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki
-    hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo.
-    Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa
-    vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet                    480
-    vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä,
-    puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon:
-    näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat,
-    huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten;
-    myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä.                 485
-       Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto;
-    naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää
-    holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku.
-    Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit;
-    suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä.                 490
-    Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä
-    kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä
-    ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet.
-    Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät,
-    päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat.             495
-    Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa,
-    lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut,
-    syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin
-    nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin
-    juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat;            500
-    näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin
-    tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit.
-    Puol'sataa leposuojaa, -- lasten mielikki-paikat --,
-    kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet
-    vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi.       505
-       Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas?
-    Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi
-    portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten,
-    turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko,
-    oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti,                  510
-    aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten
-    parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla,
-    aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha
-    nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit.
-    Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona,           515
-    niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt,
-    yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'.
-    Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet
-    huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka
-    sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät?               520
-    Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää
-    puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll'
-    läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa,
-    taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" -- Virkki ja luokseen
-    hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi.             525
-       Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites,
-    poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin
-    kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään
-    sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus
-    tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein.    530
-    Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen
-    kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä.
-    Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin
-    keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään.
-    "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas,            535
-    haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen
-    oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen,
-    koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa,
-    kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot!
-    Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles           540
-    ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan,
-    pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin
-    kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski."
-    Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi
-    peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski,             545
-    josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle.
-    Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä
-    taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni
-    kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista!
-    Kuole nyt!" -- Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan       550
-    poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi;
-    tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas
-    välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka.
-    Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle
-    Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan             555
-    mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa
-    ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis,
-    pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna.
-       Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu:
-    säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu,         560
-    kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä
-    henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa,
-    niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara.
-    Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin.
-    Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan               565
-    tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten.
-       Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona
-    hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä
-    näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen
-    harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen.            570
-    Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi,
-    myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen
-    kiukkua, -- yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, --
-    istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille.
-    Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa                575
-    tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon.
-    Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa,
-    tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada?
-    Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin,
-    Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään?                 580
-    Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa!
-    Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta!
-    Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta
-    naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota,
-    kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston             595
-    tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa,
-    sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut.
-    Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla,
-    kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui
-    mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä,             590
-    muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy
-    sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän
-    tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu:
-    "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan?
-    Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä?             595
-    Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan
-    taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa,
-    poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot
-    kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi
-    estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks             600
-    saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto
-    eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto
-    rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan.
-    Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven
-    tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää            605
-    huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää
-    noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta!
-    Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet,
-    joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut,
-    muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä              610
-    mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan
-    syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno;
-    riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan
-    joukkoja liittouneit' aluksilta.
-    Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas              615
-    istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain.
-    Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa
-    suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan.
-    Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu!
-    Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille                 620
-    varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon.
-    Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten
-    Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat.
-       Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi,
-    näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija;          625
-    kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota
-    kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo
-    käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu
-    lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine
-    taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein              630
-    harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu.
-    Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen
-    haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi.
-       Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle,
-    vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin             635
-    vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin,
-    kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa,
-    maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä
-    vuosilta raitis ver'," -- nimeää, "sekä voimat on vahvat,
-    joutukaten pakohon!                                            640
-    Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää,
-    oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä
-    tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen.
-    Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin!
-    Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin                 645
-    tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti.
-    Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän
-    vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös
-    ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski."
-    Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä.         650
-    Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa,
-    kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois
-    kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle.
-    Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää.
-    Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin.                655
-    Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni?
-    "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää?
-    -- Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi?
-    Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo
-    jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan         660
-    turmiohon sukus turmion liittää, -- on ovi auki
-    kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus;
-    tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona
-    surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin
-    kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais,       665
-    Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan,
-    toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi?
-    Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu!
-    Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat
-    tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!"             670
-       Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani
-    kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää.
-    Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui,
-    niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta.
-    "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas;         675
-    vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin
-    suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon,
-    taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?"
-    Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti,
-    kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille:               680
-    vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin
-    näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon
-    vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein,
-    liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla.
-    Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset           685
-    puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden.
-    Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin
-    nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu:
-    "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit,
-    katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme             690
-    ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!"
-       Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli,
-    äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti
-    yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto.
-    Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti                 695
-    näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille
-    viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen
-    luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu.
-    Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo
-    ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää.               700
-    "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan.
-    Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein!
-    Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija.
-    Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!"
-    Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki                705
-    vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu.
-    "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni;
-    sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä!
-    Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat,
-    yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus                      710
-    vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon!
-    Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan!
-    Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli,
-    joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha
-    kypressi, -- tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka;              715
-    siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen!
-    Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit;
-    väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken
-    päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta
-    taas minut puhdistais!"                                        720
-       Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle
-    hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun
-    kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni
-    Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen;
-    sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun;             725
-    jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista
-    eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään,
-    tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske,
-    seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista.
-    Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran               730
-    näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu
-    korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin:
-    "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät,
-    kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!"
-    Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa             735
-    loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen
-    mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun,
-    kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa
-    vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä
-    jäljelle jäänyt, -- en ole sittemmin nähnynnä häntä.           740
-    Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta,
-    ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan
-    saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin
-    hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti.
-    Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja?      745
-    Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa?
-    Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit
-    ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein;
-    kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain.
-    Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan             750
-    keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan.
-    Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan
-    taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme
-    tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen.
-    Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa.                  755
-    Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt.
-    Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan.
-    Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri;
-    tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu.
-    Kauemmas menen, -- taas Priamon tulen linnahan, suojiin.       760
-    Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä
-    arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys
-    saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet,
-    tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät,
-    kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet        765
-    kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä
-    poikaset ynn' arat äidit.
-    Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä,
-    huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa,
-    huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan.             770
-    Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa,
-    tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo
-    pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen.
-    Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun.
-    Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa:           775
-    "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit,
-    oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan
-    sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa
-    viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse.
-    Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä;              780
-    Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa
-    tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta.
-    Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo
-    määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa!
-    Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita                 785
-    en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu,
-    mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen --;
-    vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille.
-    Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!"
-    Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur             790
-    paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui.
-    Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan,
-    kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu,
-    kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna.
-    Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse.              795
-       Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon
-    löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun
-    nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi.
-    Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat,
-    valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse.               800
-    Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi,
-    päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein
-    pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut.
-    Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja
-Akhilleen alamaisia. -- Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin
-viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas.
-
-V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta
-(= Roomalaisten Minerva).
-
-V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta.
-
-V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta,
-Argos y.m. kaupungit kuului.
-
-V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi.
-
-V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi.
-
-V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu
-kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli
-viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä
-kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan
-Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten
-syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn
-kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat
-löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi.
-
-V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi.
-
-V. 104. Ulysses = Odysseys. -- Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon
-ja Menelaus.
-
-V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia
-aikoessa.
-
-V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon
-temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa
-(oraakkelivastausta) saamaan.
-
-V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin
-satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven;
-tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät
-heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin
-neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. --
-"Lyylimisin" = uhrein avulla.
-
-V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset.
-
-V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä
-tiedoilla sinut palkitsen.
-
-V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun
-mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä
-Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija
-säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja
-Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään.
-
-V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään,
-saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa -- Apollon tahdon
-mukaan -- ei ollut kukaan uskova.
-
-V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut.
-
-V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia
-pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi.
-
-V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä,
-jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen.
-
-V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into.
-
-V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät.
-
-V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan
-poika, merenimpien isä.
-
-V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee
-"kaupungin anastaja", "vallottaja."
-
-V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria.
-
-V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen
-poika.
-
-V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he
-särkivät muureja.
-
-V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen
-50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban
-poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä.
-
-V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso.
-
-V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. -- Tyndaron tytär = Helena.
-
-V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muurit
-Neptunon ja linnat Minervan.
-
-V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansa
-Triton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa.
-
-616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan
-kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se
-kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan.
-
-V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koska
-Neptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit.
-
-V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten
-erinomaisen arvon hautaamiseen.
-
-V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla,
-josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi.
-
-V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua.
-
-V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi.
-
-V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas.
-
-V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska
-lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään
-virran luo asettuneet.
-
-V. 788. Jumalain emo = Cybele.
-
-
-
-
-KOLMAS LAULU.
-
-Matka-sadut.
-
-
-Ainehisto.
-
-Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa
-Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta
-tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi
-(1-59). -- Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan
-ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka
-oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän
-esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen
-muisteli olevaksi -- Kreetan saaren (60-123). -- He saapuvat sinne,
-perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä
-rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; -- penaatit neuvovat Aeneasta
-pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189).
--- Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa
-taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota
-Troijalaisille (190-267). -- Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat
-Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta
-Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän
-Helenon, -- maan kuninkaan (268-355). -- Helenus, pyydettynä, neuvoo,
-kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja
-välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462).
--- Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja
-sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle
-(463-587). -- Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). -- Ankhisen
-kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718).
-
-
-    Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön
-    tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui,
-    kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa:
-    maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata
-    luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme          5
-    laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona,
-    tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä;
-    miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi,
-    niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan,
-    niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän,             10
-    nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle
-    kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden.
-       Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa,
-    -- Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo,
-    Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa                   15
-    onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan
-    muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten,
-    Aeneadaiks -- nimestäin nimen johtain -- niitä ma kutsun.
-       Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille,
-    suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle                 20
-    taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän
-    teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi
-    kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti.
-    Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta,
-    että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit,                 25
-    kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen.
-    Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki,
-    riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat,
-    tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu
-    voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy.              30
-    Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren,
-    kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon:
-    kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva.
-    Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn,
-    kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet,            35
-    että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain.
-    Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon
-    kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin
-    -- vaijennenk' vai kerronko --, kummun pohjasta kuuluu
-    huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii:             40
-    "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä,
-    hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija
-    oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku.
-    Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta!
-    Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku                 45
-    haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi."
-    Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa;
-    säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun.
-       Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen
-    onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle                50
-    antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan,
-    kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi.
-    Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi,
-    puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta,
-    hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa,                55
-    tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista,
-    kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko
-    luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan,
-    varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän.
-    Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan,          60
-    saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan.
-    Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis:
-    haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen
-    alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost';
-    itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen.            65
-    Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo,
-    kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen
-    kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin.
-       Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä
-    tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle               70
-    kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin
-    rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat
-    taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta,
-    mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein,
-    jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo                   75
-    kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen
-    vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi.
-    Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa
-    kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa.
-    Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi,             80
-    jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat
-    yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen
-    tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään.
-    Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa:
-    "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille              85
-    muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta
-    Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'!
-    Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket?
-    Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!"
-       Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti           90
-    äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin
-    liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin.
-    Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla:
-    "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä
-    kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät               95
-    taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha!
-    Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein
-    maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!"
-       Febus näin, -- mut silloinkos ilonen häly syntyy;
-    missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki,           100
-    -- Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis.
-    Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita
-    lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät!
-    Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta,
-    joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto:                  105
-    aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet;
-    täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan,
-    Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan,
-    paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik'
-    seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj.        110
-    Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt,
-    idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve;
-    tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät.
-    Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä,
-    tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan!              115
-    Eipä se kaukana oo, -- jos Zeys vain auttavi meitä,
-    kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa."
-    Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit,
-    härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo,
-    myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen.            120
-       Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo
-    lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen,
-    pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain.
-    Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin,
-    Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan,                 125
-    Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset
-    Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet.
-    Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto:
-    Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo.
-    Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli,                 130
-    kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan.
-    Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan,
-    Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa,
-    liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan.
-    Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan,                135
-    huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo
-    annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto
-    taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi,
-    turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin.
-    Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina            140
-    riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti;
-    ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja.
-    Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo,
-    Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan,
-    min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä              145
-    vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis.
-       Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla,
-    kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat,
-    joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt
-    Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä,          150
-    mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla
-    tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä;
-    sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän:
-    "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus,
-    senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain.       155
-    Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas,
-    jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki;
-    lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme,
-    linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret
-    valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta!               160
-    Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo
-    näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy
-    tienoo, -- Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, --
-    muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest':
-    Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi                     165
-    kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen.
-    Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi,
-    taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut.
-    Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet:
-    hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita,                170
-    Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!"
-    Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena
-    (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä
-    näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot;
-    siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;)               175
-    vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin
-    mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit
-    liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan
-    tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron.
-    Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks             180
-    kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä.
-    Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle,
-    Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra.
-    Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa,
-    Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa.                 185
-    Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi
-    uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran?
-    Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!"
-    Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme.
-       Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut;      190
-    lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla.
-    Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään
-    maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas,
-    silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden
-    myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot.        195
-    Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain
-    laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla.
-    Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee
-    yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet.
-    Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme.              200
-    Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää
-    taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa.
-    Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme
-    aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä,
-    päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin             205
-    näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun.
-    Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet
-    soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta.
-       Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin
-    korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren            210
-    Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno,
-    muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone
-    suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät.
-    Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut
-    ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan             215
-    vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen
-    vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina
-    näljästä kasvot.
-    Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme
-    siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat,        220
-    vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän.
-    Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin
-    kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden
-    rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme,
-    äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin                  225
-    rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain:
-    eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki;
-    julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin.
-    Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla
-    puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät                 230
-    laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan
-    kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää
-    joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin,
-    turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja
-    taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken.         235
-    Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon
-    pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin
-    kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa
-    pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi
-    torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon,          240
-    miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin.
-    Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään
-    haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein,
-    jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'.
-    Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno                     245
-    ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui:
-    "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin
-    nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel?
-    Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat?
-    Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat,        250
-    joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo
-    ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista
-    julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis-
-    tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin;
-    ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen,               255
-    ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys
-    teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne."
-    Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui.
-       Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy --
-    kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään,            260
-    vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa,
-    lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut;
-    siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää
-    voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit:
-    "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin,              265
-    hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin
-    rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat.
-       Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin
-    vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli.
-    Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos,         270
-    Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät;
-    kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa,
-    maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn;
-    Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään,
-    myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne;             275
-    laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme;
-    ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan.
-       Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme
-    Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm':
-    Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin            280
-    öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen
-    paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa
-    välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen.
-    Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää,
-    talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot.                285
-    Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi,
-    uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin:
-    "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!"
-    Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon.
-    Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta.           290
-    Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput;
-    Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen
-    valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan.
-       Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa,
-    ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa,              295
-    vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, --
-    maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi.
-    Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi
-    innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla.
-    Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat.          300
-       Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat
-    Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona
-    jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin
-    kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks,
-    alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä.             305
-    Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa,
-    hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä,
-    jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui;
-    vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen:
-    "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek'            310
-    tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui,
-    missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin
-    täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle
-    vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä
-    änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän!         315
-    Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs!
-    Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken
-    kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni?
-    Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?"
-    Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin:             320
-    "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa,
-    jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein
-    all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään,
-    voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää!
-    Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta               325
-    nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä
-    kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte
-    Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita,
-    palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi.
-    Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena              330
-    suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes
-    kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa.
-    Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle
-    vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken
-    Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen;                   335
-    harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi.
-    Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas?
-    Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas?
-    Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä?
-    Jonka jo Troijassa sull' -- --.                                340
-    Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa?
-    Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota
-    kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!"
-    Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan
-    vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes            345
-    nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui;
-    hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa,
-    kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti.
-    Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan,
-    linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks            350
-    kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan.
-    Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti;
-    pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan.
-    Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja,
-    ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti.            355
-       Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet
-    vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu.
-    Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä:
-    "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki;
-    sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet,            360
-    tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat,
-    kerros, -- silläpä onnelliseks mun matkani muuten
-    ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski
-    pyrkiä Italiaan, -- etähäisiä etsiä maita:
-    oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno                    365
-    loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille,
-    kauhean näljän, -- mitkäpä vaarat on välttäminen ens?
-    Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?"
-    Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen,
-    kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään         370
-    irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi
-    mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte
-    näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi:
-       "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta
-    auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra              375
-    säätää, vaiheet määrää, -- tää satujeisi on kulku:
-    joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät
-    varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen
-    saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta
-    tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno.               380
-    Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet,
-    tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee,
-    pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta.
-    Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla,
-    nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä,              385
-    Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar,
-    ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet.
-    Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen!
-    Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona
-    tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät,             390
-    kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä,
-    valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat:
-    siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma.
-    Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään;
-    pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon.           395
-    Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota,
-    min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu,
-    karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan.
-    Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi,
-    Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään            400
-    Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton
-    Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna.
-    Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat,
-    alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät,
-    purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä,              405
-    ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa
-    mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet.
-    Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa;
-    hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset!
-    Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa             410
-    tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin,
-    etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas;
-    oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut
-    muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä,
-    -- niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, --       415
-    kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj
-    yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain
-    Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj'
-    linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi.
-    Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin            420
-    on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen
-    äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan
-    syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin.
-    Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola,
-    kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää.           425
-    Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta
-    vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis,
-    joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan.
-    On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää,
-    aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää,                  430
-    kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa
-    ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat.
-    Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on
-    luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo,
-    sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta                435
-    ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen:
-    olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos,
-    Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin
-    lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin
-    voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan.              440
-    Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut,
-    järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät,
-    raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii
-    kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää.
-    Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet,               445
-    itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää.
-    Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu.
-    Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee,
-    kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin,
-    eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa                450
-    eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa.
-    Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin.
-    Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso,
-    vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire
-    purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis,           455
-    ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis.
-    Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain!
-    Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin,
-    kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva,
-    neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas.                 460
-    Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle.
-    Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!"
-    Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä,
-    kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee
-    laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren                465
-    hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa,
-    kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa,
-    oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö,
-    Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi.
-    Antavi ratsut ja oppahat antaa;                                470
-    airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme.
-       Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan
-    Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen.
-    Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi:
-    "Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen,               475
-    suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä
-    suojeltu, -- sun Ausonian maa on; purjehdi sinne!
-    Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla,
-    kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus.
-    Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika!        480
-    Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain."
-    Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin,
-    kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen
-    vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa;
-    lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä:                 485
-    "Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme,
-    poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta
-    lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat,
-    oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt!
-    Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi;            490
-    näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi"
-       Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin:
-    "Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni;
-    seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä!
-    Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko;             495
-    ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita
-    etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette,
-    jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla,
-    toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä.
-    Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun,              500
-    jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset,
-    niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat
-    Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on
-    es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme
-    yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!"             505
-       Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten,
-    jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka.
-    Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret.
-    Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona;
-    soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit'            510
-    kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet.
-    Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen,
-    kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee,
-    katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa;
-    kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa,        515
-    Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin,
-    kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin.
-    Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa,
-    antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme;
-    purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan.               520
-       Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me
-    kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme
-    Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates:
-    Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten.
-    Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja                  525
-    täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita,
-    korkeella peräkeulalla seisten:
-    "Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat,
-    tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!"
-    Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo                 530
-    aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni.
-    Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet.
-    Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät
-    vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse
-    kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi                 535
-    laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi.
-    Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme
-    laajaa laidunta käyvän, -- kohtalojemm' esi-enne.
-    Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat;
-    käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma!                 540
-    Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus
-    valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan.
-    Rauhanki toivoa on!" -- nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan
-    suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli;
-    alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme;          545
-    suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen
-    nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit.
-       Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit,
-    käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita;
-    heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet.           550
-    Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein
-    kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee,
-    laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat.
-    Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna,
-    kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa             555
-    kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun;
-    tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy.
-    Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis;
-    tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan.
-    Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!"             560
-    Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan
-    kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle;
-    siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin.
-    Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten,
-    aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme.                565
-    Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet;
-    kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme.
-    Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes;
-    Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan.
-    Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja,              570
-    vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna.
-    Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu,
-    pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa;
-    liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee,
-    paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset              575
-    lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa
-    ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu.
-    On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä
-    painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun
-    Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta;              580
-    kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari
-    jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas.
-    Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa
-    kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä.
-    Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi             585
-    tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas,
-    kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti.
-    Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko,
-    kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan,
-    äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon               590
-    miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko
-    ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa.
-    Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä;
-    vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen,
-    pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan.             595
-    Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet
-    kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui,
-    seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi,
-    itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän
-    kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta;          600
-    korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät!
-    Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän;
-    myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita.
-    Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri,
-    paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla!              605
-    Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta."
-    Näin nimes hän; halaellen polvia, polvissa riippui
-    vierren. Käskemme, ken olis? kertoa, myös suvust' mistä
-    syntynyt? Tunnustamaankin, onni mi vainosi häntä?
-    Its' isä Ankhises käden nyt vähänkään epimättä                 610
-    nuorelle miehelle soi sekä mieltään pantilla tällä
-    rohkas. Näitäpä hän pelon poistaen lausuvi vihdoin:
-       'Ithakon maast' olen onnettoman Odysseyn tovereita;
-    mun nimen ompi Akhemenides, isän' ollessa köyhä,
-    (oi, jos onni se kestänyt oisi!) mä Troijahan läksin.          615
-    Tännepä, kun vapisten nuo jättävät kynnykset julmat,
-    luolahan Kykloopin avaraan toverit minut heittää
-    unhottaen. Kotinaan täll' on verisist' aterjoistaan
-    visvanen hirveä rotko. Hän, kauhea, its' ylettyypi
-    tähtihin (semmoisen jumalat tuhon poistote mailta!);           620
-    vaikea nähdä hän olj, mut vaikeempi puhutella.
-    Onnettomain sisälmyksiä söi se ja mustoa verta.
-    Itse ma näin miten hän pari ruumista luvustamme
-    julmalla kouralla taapäin temmaten keskellä luolaa
-    paiskasi paateen, niin ett' parskunehest' verestänsä           625
-    kostuivat ovet; näin miten hurmetta tiukkuvat raajat
-    söi se ja lämpöiset jäsenet varis hampahissansa.
-    Ei vaan kostoa paits; ei kärsinyt tuota Ulixes,
-    eikä nyt tässäkähän unohtainnut Ithakolainen.
-    Kerran ruoasta kun sekä viinasta voivuttuansa                  630
-    taivutti kaulansa tuo unehen, yli luolansa roikuin,
-    julmana, oksentain unissaan verivisvoa, jossa
-    uiskelivat jäsenet, -- avuks suuria pyydettyämme
-    siis jumaloita ja arpaa lyötyä, yhdessä kaikki
-    hyökäten puhkomme keihään kärjellä hirveän silmän,             635
-    hirveän otsan all' yksinähän joka piileksi hällä,
-    Argivo-kilven taikkapa Febon auringon laisna;
-    vihdoin näin iloten toverein mepä kostamme surman.
-    Vaan paetkaat heti, oi poloset, sekä rannalta köydet
-    pankate poikki!                                                640
-    Sillä jon moisena onteloluolassaan Polyfemus
-    vahtivi villasta karjaa ynn' nisät lypsävi, näillä
-    mutkais-rannoill' löytyypi kamaloita Kykloopej'
-    yltäänsä sadottain sekä korkeill' louhilla liikkuu.
-    Kolmannen kerran kuun sakarat valollansa jo täyttyy,           645
-    kun elämää petojen saloloissa ma vietän ja kuiluin
-    yksiksein ukuroiss' asuen ma Kykloopeja katson
-    hirveitä, peläten jalkain töminääns' sekä ääntään.
-    Kurja on ruokani: marjoja, kornelleit' kivekkäitä
-    antavat oksat ja ruokkivat ruohojen nyhdetyt juuret.           650
-    Kaikkia tutkaillen, tään laivaston ensinnä rantaan
-    näin tulevaksi. Ma tällen, keitäpä oisikin, päätin
-    antaida; on kyllin ett' hirveän heimon ma vältin.
-    Ennen te ottooten mun henkeni vain miten hyvään!'
-    Tuskin lausunut nää oli, vuoren kun harjulla näemme            655
-    karjansa keskessä liikkuvan vuorenmoisena itse
-    kaitselijan Polyfemon ja pyrkivän tuttuhun rantaan,
-    -- kauhean hirviön, aarniokkaan, pois jolt' oli silmä.
-    Honkapa katkaistu kädessään tuken' olj sekä ohjas
-    käyntiä; mut jälessään tuli villasat lampahat; ainoo           660
-    tuo ilons' olj, tuo lohtua soi kovass' onnessa hälle.
-    Sitten kuin merell' ehti ja yllätti korkeat aallot,
-    visvaa silmästään revityst' valuvaa pesi täällä,
-    voihkaten, hampaitaan kiristäin; meren keskelle astuu,
-    vaan ei kylkiäkään ylävii viel kastele aallot.                 665
-    Siitäpä karkaamme vapisten pakohon me nyt kau'as,
-    miehen ansiokkaan pelastain sekä katkomme hiljaan
-    köyden ja ponnistain merell' airoin soudamme kilpaan.
-    Astuntaans', äkätessähän, tuo päin pauhua kääntää.
-    Vaan kun ei kädellänsä se voinunna haapata kiinni,             670
-    eik' ahistain syvängöll' ulapan voi vertoa vetää,
-    nostaapi kamalan parun, jostapa kaikk' meren aallot
-    järkähtyvät, pelästyi jota myös koko Italian maa,
-    rotkoistaan syvimmistäkin kaikuen vongahti Aetna.
-    Vaan Kykloopein kutsuttu kansa nyt metsistä, vuorten           675
-    harjuilt' töytää valkamahan sekä täyttävi rannan.
-    Aetnan veikkoja seisovan tuimin katsehin turhaan
-    näemm', ylettyin yläpuolelle taivahan pilviä päältään,
-    -- seurue hirmuinen: kuni harjulla tunturivuoren
-    seisovat vänkeät tammet tai kävykkäät kyparissot,              680
-    tai kuni Juppiterin ikimets' eli horho Dianan.
-       Ankara pelkomme saattaa laskemahan heti köydet
-    minn' hyvähän sekä myötäistuulille laivoja kääntään.
-    Toist' opastus Helenon meit' käski: Scyllan ja Kharybdin
-    keskess' on tie, joka meill' yhenlaista kuoloa uhkas,          685
-    ellemme suunnalla kestäis; päätämme purjehet kääntää.
-    Vaan kas! pohjoinen puhals nyt Pelorin ahingoilta
-    kuin lähetettynä. Niin ohi kalliosuuta ma kuljen
-    Pantagian, Megaran lahen, Thapsonkin alahikkaan.
-    Näilläpä rannoill' luotsasi harhaillen takasin taas            690
-    Akhemenides, kumppani onnettoman Odysseyksen.
-       Ompa Sicilian lahdessa saari, mi suojavi vastoin
-    myrskyjä Plemmyrion, nimekseen joll' antovat vanhat
-    Ortygia; tänn' Alfeon joen elidiläisen
-    tehneen kerrotahan salatien meren alla ja suullas              695
-    sun, Arethusa, sicilialaisehen yhtyvän mereen.
-    Kuin pitikin, maan suuria pyydämme auks jumaloita;
-    sitten Helorin maan lihavan sivu, tulvanalaisen
-    laskemme. Täältä Pakhynon korkeat louhet ja riutat
-    myös sivuamme ja kaukana haamoittaa Kamarina,                  700
-    jollen Sallima muutoksen kielsi, ja Gelonki nurmet,
-    -- hirveän pyörtehikkään Gelan virrasta niin nimitetty.
-    Sitten korkea Akragas aarniomuurinsa näyttää
-    kauas, -- tuo tulisten hepojen ikisyntymä paikka --,
-    tuulten suotua palmuhikas Selinuski sun heitän,                705
-    kynnellen salasärkistään Lilybein vedet vaikeet.
-    Sitt' Drepanon mun valkama kuin perin surkea ranta
-    suojasi. Tääll' usean meren myrskyn kestänehen jo
-    mun isän' Ankhiseen, -- surun', onnettomuuteni ainoon
-    hoivan mie kadotan; parahin isä hylkäsit täällä                710
-    mun väsyneen, voi, niin monest' turmasta säilynyt turhaan!
-    Eip' Helenuskaan tietäjä, muista kun julmista neuvoi,
-    ennustanut tätä murhetta, eikäpä julma Celaeno.
-    Tää oli viimeinen suru, tää ison matkani loppu.
-    Täältäpä lähtien mun ajoi haltia rantamillenne.               715
-       Kaikkien kuullen näin isä Aeneas pakis yksin
-    Onnen sallimistaan sekä matkoistaan täten kertoi.
-    Vihdoin lakkas ja sen lopun tehtyähän levähtiihe.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 6. Antandro oli merikaupunki Idan vuoriryhmän juurella.
-
-V. 13. "Mars'illen pyhä maa", s.o. sotajumalalle Marsille pyhitetty
-maa, Thrakia.
-
-V. 14. Lykurgosta kerrotaan, että hän ajoi viinin jumalan Bakkhon
-Thrakiasta pois sekä käski kaikki viinapensaatkin hävittää.
-
-V. 19. "Dionelaisemo" = Venus, jonka sanotaan olleen Dionen tyttären.
-
-V. 35. "Getojen nurmet" se osa Thrakiaa, jossa Getit (vertaa
-Massagetit, Goothit) olivat asumassa.
-
-V. 66-68. Vanhat sivistyneet kansat panivat yleensä hyvin suuren
-arvon ruumisten hautaamiseen. Kreikkalaisten ja Roomalaisten luulon
-mukaan ei haudatta jäänyt kuollut voinut saada rauhaa Manalassa.
-
-V. 75. Delon saaren, jota tällä paikkaa tarkoitetaan, kerrotaan ennen
-ajelehtineen pitkin merta, kunnes Apollo sen kiinnitti nykyiseen
-olopaikkaansa.
-
-V. 76. Gyaros ja Mykonus ovat Arkhipelagin saaria.
-
-V. 82. Ankhises oli vähää ennen Troijan sotaa ollut Delon kuninkaan
-Anion vieraana.
-
-V. 85. Thymberilainen on Apollon liikanimiä.
-
-V. 104. Kreeta on nyk. Kandian saaren vanhempi nimi.
-
-V. 108. Rheteum oli erään niemen nimi Troijan luona.
-
-V. 111. Cybele-jumalattaren palvelusta, jota johtivat hänen pappinsa
-Korybantit, vietettiin salaisesti rajuilla asetansseilla ja
-vaskikastanjettejen tahi cymbalein helskyissä eräässä lehdossa
-frygilaisen Kybelen vuoren rinteillä. -- Cybele kuvattiin leijonain
-vetämänä vaunuissa.
-
-V. 115. "Tuulet viihdyttäkäämme" nim. uhraamalla. -- Gnosian
-maa = Kreeta, jossa oli Gnosus'en kaupunki.
-
-V. 121. Idomeneys oli eräs Kreetan kuninkaita, joka myös taisteli
-Troijaa vastaan; kun kotia palatessa häntä kohtasi myrsky, lupasi hän
-Neptunolle uhrata ensimmäisen, jonka kohtaisi, kotia päästyä. Se olikin
-hänen oma poikansa. Kun hän sittenkin tahtoi lupauksensa täyttää, nousi
-osa kansasta kapinaan häntä vastaan sekä karkoitti hänet pois maasta.
-Idomeneys läksi seuralaistensa kera Italiaan.
-
-V. 124. Ortygia oli Delossaaren vanhempi nimi.
-
-V. 126. Paros saarelta saatiin oivaa valkosta marmoria. -- Naxos,
-Dontisa, Olearon ja Cykladat ovat saaria Arkhipelaagissa.
-
-V. 131. Kuretot olivat Kreetan vanhimpia asukkaita, jotka, tarun
-mukaan, näkivät Juppiterin syntymän ja peittääkseen lapsen itkua sekä
-pelastaaksensa tään, sen isänisän Saturnon (= ajan, omia lapsiansa
-nielevän jumalan) vainolta, helisyttivät vaskilevyjä. Tästä kiitokseksi
-teki jumalatar Cybele heidät papiksensa (Korybantit, Kuretit).
-
-V. 156. "Dardanian" = Troijan.
-
-V. 170. Korython oli erään Etrurian maan vuoren ja kaupungin nimi
-(Keski-Italiassa).
-
-V. 212. Siitä kuin Thrakialainen kuningas Fineos oli -- toisen
-puolisonsa kehoituksesta -- sokaissut edellisestä aviostansa
-syntyneiden lapsien silmät, sai hän rankaistukseksi Harpyijat
-niskoillensa, joista hän pääsi vasta sitten, kun oli tehnyt hyvän
-työn Argonauteille, jonka vuoksi nämät kiitollisuudesta ajoivat
-Harpyijat Strofadein saarille Välimeressä.
-
-V. 270. Zakynthos, Dulikios, Samos, Nerito, Ithaka ja Teukate ovat
-kaikki saaria Joonian meressä.
-
-V. 272. Laertes oli Odysseyn isä.
-
-V. 275. "Merimiehien kammoma temppeli" sen tienoilla olevien
-vaarallisten karien tähden.
-
-V. 280. Aktio on se paikka, jossa Oktavianus (keisari Augustus),
-Vergilion suosija, voitti meritappelussa Antonion ja anasti yksivallan
-itselleen v. 30 e.Kr.
-
-V. 287. Aeneas lahjoitti, ajan tavan mukaan, voitetun kilpensä
-templille.
-
-V. 291. Faiakilaiset olivat Korfun entiset kreikkalaiset asukkaat.
-
-V. 303. "Jäljennös-Simoïsjoki", s.o. joki, jonka Andromakhe ja Helenus
-olivat niin troijalais-Simoïsjoen muistoksi nimittäneet.
-
-V. 321. Akhilles oli rakastunut Polixenaan, Priamon tyttäreen, ja pyysi
-tätä puolisokseen. Vieteltynä Apollon temppeliin, muka morsiantaan
-vastaan-ottamaan, murhasi hänet siellä Paris. Tästä syystä teloitti
-Troijan valloituksen jälkeen Akhilleen poika Pyrrhus Polixenan tuon
-hautakummulla.
-
-V. 328. Ledan tyttärentytär Hermione oli kihlattu Oresteelle.
-
-V. 331. "Pahan työn vuoks." -- Agamemnonin Troijan sodassa ollessa
-vietteli Aigistho tuon puolison Klytaimnestran, jonka suostumuksella
-hän tappoi Agamemnonin, juuri kun tää palas Troijan sodasta. Sama
-kohtalo olis kohdannut Agamemnonin poikaakin Orestesta, ellei tään
-sisar Elektra olisi hänet pelastanut. Orestes pakeni, mutta 8 vuotta
-myöhemmin palasi hän jälleen ja murhasi Aigisthon sekä äitinsä. Äitinsä
-murha ei suonut Oresteelle sinis rauhaa, kunis hän tuli Areopagin
-(tuomarikunnan) tahi, toisten mukaan, Minervan tuomion kautta viastaan
-vapautetuksi ja raivostaan päästetyksi.
-
-V. 340. Andromakhe tahtoi kai jatkaa katkaistua lausettansa tähän
-tapaan: "on synnyttänynnä Kreusa", -- vaan arvasi Aenean surullisesta
-muodosta, ettei Kreusa enään ollutkaan elossa ja katkaisee sentähden
-lauseensa.
-
-V. 360. Klaros oli kaupunki Jooniassa V.-Aasiassa, jossa oli Apollon
-temppeli. Täällä ennustettiin laakeripuun palamisesta; jos se rätisi
-palaessaan, merkitsi se hyvää, -- muuten päinvastoin.
-
-V. 361. Lintujen laulusta ja lennostakin ennustettiin.
-
-V. 376. "Satu" sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä kummallisia
-elon vaiheita (ruots. äfventyr).
-
-V. 396. Etelä-Italian rantamailla, joita tässä tarkoitetaan oli niin
-paljon kreikkalaisia siirtolaiskaupunkeja, että sitä sen vuoksi
-kutsuttiin Suureksi Kreikaksi. -- Hiukan jälemmin mainitut paikat
-olivat kaikki siellä. -- Naryko, Lyktos ja Melibea osoittaa
-kreikkalais-siirtolaisten entisiä kotikaupunkeja joista he olivat
-Italiaan tulleet.
-
-V. 420. Scylla ja Kharybdis olivat kaksi merimiehille vaarallista
-kohtaa Messinan salmen kummallakin puolella. Scylla (nyk. Scilla) on
-korkea, pienempien karien ympäröimä kallio Italian puolella ja Kharybdis
-(nyk. Kalofaro) on vaarallinen meren kurimus, joka, eräiden tuulten
-vallitessa, synnytti ankaran meren kuohun. Tarun mukaan oli loitsija
-Circe mustasukkaisuudessaan muuttanut Sardinian kuninkaan Forkon
-tyttären Scyllan merihirviöksi. -- Kharybdis, Neptunon tytär, oli
-varastanut eräitä Herkuleen härkiä, josta syystä Juppiter paiskasi
-hänet salamallaan siihen merenkurimukseen, joka hänestä sai nimensä.
-
-V. 441. Kumee oli kreikkal. kaupunki Kampaniassa.
-
-V. 442. Avernon järvet luultiin olevan yhteydessä Manalan kanssa, siksi
-sanotaan niitä "haltiokkaisiksi." Nimi merkitsee suomeksi "linnuton",
-kosk'eivät mitkään linnut voineet viihtyä niiden luona, niistä
-nousevien rutollisten höyryjen vuoksi.
-
-V. 466. Dodona oli erään Epiron kaupungin nimi, jossa oli Juppiterin
-temppeli ja ennustuspaikka (oraakkeli). Templin ympärille oli
-kattiloita ripustettuna, joiden soinnusta sitten ennustettiin.
-
-V. 506. Ceraunilais-vuoret pohjoispuolella kreikkalaista Epiroa
-tunkevat Akroceraunian niemenä mereen, josta on lyhvin merimatka
-Italiaan.
-
-V. 525. "Pikarin kruunaamiseksi" nimittivät muinaiset roomalaiset
-tapaa, koristaa uhratessa pikaria kukkaiskiehkuralla.
-
-V. 534-35. "Itse", nim. kaupunki, "on kätkössä", niemen takana. Tämä
-hamina oli lähellä nykyistä Otrantoa.
-
-V. 551. Herakles (= Herkules) oli tarun mukaan Tarenton kaupungin
-perustaja.
-
-V. 552. Lacinia niemi, jolla muinoin oli Junon temppeli, oli vähän
-matkaa muinaisesta kreikkal. kaupungista Krotonista.
-
-V. 553. Scylaceum, nykyisen Sqvillacen kaupungin seutu Bruttiassa, oli
-vaarallinen myrskyjensä vuoksi.
-
-V. 578. Encelados oli eräs jättiläinen (Titaani), joka yritti
-valloittaa taivaan, mutta jonka Juppiter löi ukonnuolellaan ja laski
-Aetnan tulivuoren hänen vielä elävälle ruumiilleen.
-
-V. 587. "Sydän yötä" sanotaan "ajattomaksi" tässä siitä syystä, kun ei
-taivaan kappalten liikunnosta voitu päättää, min verran yötä olis
-kulunut.
-
-V. 687. "Pelorin ahingolta" s.o. Messinan salmesta.
-
-V. 689. Pantagia on eräs pieni Sicilian joki, -- ja Thapsus on niemen
-nimi Megaran lahden luona.
-
-V. 693. Plemmyrion on myöskin niemen nimi, joka Ortygian saaren kera
-suojelee kuuluisan Syrakuusan kaupungin sataman.
-
-V. 695. Alfeus on joki Kreikan maan Elis-maakunnassa, jonka hoettiin
-kulkevan meren alate ja yhtyvän sicilialaisen Arethusa-virran
-lähteihin.
-
-V. 698. Helorin merikaupunki oli Syrakuusasta etelään.
-
-V. 699. Pakhynon niemi on Sicilian eteläisin kärki.
-
-V. 700. Kamarina oli Sicllian etelärannalla. Tään kaupungin luona oli
-suo, jota oraakkeli oli kieltänyt kuivattamasta. Siitä kiellosta eivät
-asukkaat huolineet, mutta siksipä pääsivätkin viholliset tään suon
-kautta kaupunkiin ja sen valloittivat.
-
-V. 703. Akragas on vuoren nimi, jonka luona suuri, komeista
-rakennuksistaan kuuluisa Agrigenton kaupunki muinoin oli.
-
-V. 705. Selinus oli melkoinen kaupunki Sicllian lounaiskulmalla.
-
-V. 706-707. Lilybeum ja Drepanum (nyk. Trapani) olivat kaupunkeja
-Sicllian länsipuolella.
-
-
-
-
-NELJÄS LAULU.
-
-Dido.
-
-
-Ainehisto.
-
-Dido rakastuneena valittaa huoliansa sisarelleen Annalle, joka
-kehoittaa tätä ottamaan Aeneaan puolisokseen (1-55). -- Didon rakkaus
-(56-89). Juno kehoittaa Venusta suostumaan siihen, että Aeneas naisi
-Didon, johon tämä suostuu sillä ehdolla, ettei Sallimalla olisi mitään
-sitä vastaan (90-128). -- Dido ja Aeneas lähtevät metsästykselle; Junon
-toimittamat häät (129-172). -- Maine kertoo tästä Didon entiselle
-kosijalle Jarbaalle, joka sen vuoksi valittaa Juppiterille (173-218).
--- Juppiter käskee Merkurion viemään Aeneaalle jyrkän käskyn lähtemään
-Libyasta, jonka Merkurio, laskeuttuaan ensin Atlaalle, toimittaa
-(219-278). -- Aeneaan pula (279-295). -- Kuningattaren haikea murhe ja
-Aeneaan teeskennelty tylyys (296-392). -- Aeneaan jo matkaan
-varustautuessa kokee Dido, lähettämällä sisarensa Annan, edes viivyttää
-matkaa, mutta kaikki turhaan (393-449). -- Dido päättää lopettaa
-päivänsä, jota päätöstään edistävät luullut näkemänsä julmat aanat
-(450-473). -- Aikomustansa salaten, pyytää hän sisartaan laittamaan
-rovion sisälinnaan, jolla poltettaisiin, loihtia-naisen neuvon mukaan,
-kaikki muistomerkit Aeneaasta ja hän siten loitsuneuvoilla pääsisi
-tuskastaan (474-521). -- Didon mielenmyrsky yöllä (522-552). -- Aeneas
-saa käskyn Merkuriolta lähtemään pois maasta, jonka tekeekin (553-583).
--- Didon epätoivo ja raivo aamulla nähdessään laivat jo merta
-kyntämässä (584-629). -- Dido käskee eukon Barcen hakemaan Annan ja
-tään poistuttua, nousee roviolle, jossa päättää miekalla päivänsä
-(630-692). -- Juno säälien kuolevan tuskia lähettää Irin häntä niistä
-vapauttamaan (693-705).
-
-
-    Vaan kuninkaatar jo haavoitettuna raskahan kaihon
-    tuntevi suonissaan sekä oudossa leimussa riutuu.
-    Mielehen taas palajaa urohon avut, taas suvun suuri
-    kunniakin; syvähän sydämeen puhe kuin jalo muoto
-    juurtuvi vain eik' suo jäsenillensä rauhoa kaiho.                5
-    Toisen päivän koi jopa Febon soihdulla valkas
-    maita ja poisteli taivaan kannelta kostean tahnan,
-    kun sisartaan yks'mieltä hän haaveksien puhuttelee:
-    "Annani, siskoni, mitk' unelmat levotont' mua vaivaa!
-    Kuinkapa arvohikas majallamme on tullunna vieras!               10
-    Kuink' on muodoltaan jalo! Kuink' uros urheamieli!
-    Ei ole uskoni turhaa, ett' jumalain suvust' on hän;
-    varmahan uskon sen: pelokkuushan on kehnojen merkki.
-    Voi, mit seikat hän koki, millaiset sodan käynnit
-    kertoil! Ell'eip' ois luja mieleni enk' vakavast' ois           15
-    päättänyt, etten naimisliittohon aijo ma käydä,
-    sitten kuin ens'lempi mun kuolohon raueten petti,
-    ell'eivät mua inhottais hääsuojat ja soihdut:
-    ehkäpä ainoan tään vian alle ma lantua voisin!
-    Anna, sen tunnustan ett' mieheni, koidon Sykhaeon               20
-    kuoleman jälkeen, kun Penaatit velimurha se tahras,
-    ainoa tää mun mieleni käänsi ja syömmeni saattoi
-    horjumahan; taas entisen leimun jälkiä tunnen.
-    Ennenpä toivosin tok' ahmaan mun nielevän taikka
-    ett' isä kaikenvaltias mun Manalaan salamallaan,                25
-    Tuonenki kalpeahaamujen yön syvän valtahan veisi,
-    ennenkuin, Siveys, sua loukkaan tai lakis hylkään!
-    Hän mun lempeni vei, joka ens' minut itsehens' liitti;
-    hän sen myös pitäköön, -- omans' olkohon hautahan asti!"
-    Lausui näin; hykertyin alas sitten purskahti itkuun.            30
-       Annapa vastaa: "Oi sisar, armahisemp' elämääni,
-    ainako nuoruuden kuluttaisit yksinäs surren,
-    et sulolapsia sais, Venuksenkan' et auvoa tuntis?
-    Tuostako tuhkan tai Manan haamujen huolivan luulet?
-    Olkoon, ett'eivät surevaa kosijat ole saaneet,                  35
-    ei Libyast' eik' Tyrosta muinoin; halveksit Jarbaan,
-    päälliköt toisetkin, joit' Afrikan voittorikas maa
-    tuottaa; oisitko myös miel'tehtosta lempeä vasten?
-    Eikös mielehes juohdu, kennenkä sie asut mailla?
-    Täältä Getulian linnat ja sortumaton sodass' kansa,             40
-    saartavat raat Numidatki ja vierahill' ankara Syrtti;
-    tuolt' erämaa vedetön sekä varsin raivosat Barkat.
-    Vieläkö Tyrostakin sodan nousevaks mainita täydyn,
-    uhkoa veljesikin?
-    Luulenpa johdollaan jumalain sekä suosivan Junon                45
-    Ilion laivojen ohjanneen kulun tuulella tänne.
-    Millaiseks näkisit, sisar, linnas, min nousevan vallan
-    moisesta liitosta! Teukroinkin asetten tukiessa
-    millaiset urotyöt eik' Puunien kunnian nostais!
-    Pyytäös vaan jumalain lupausta ja tehtyäs uhrit,                50
-    huolehi vieraistas sekä keksiös viivytyssyitä:
-    milloin pauhaapi meren myrsky, Orionin kuurot,
-    milloin laivat on rikki ja lähtöä kieltävi taivas!"
-    Mielen syttynehen täten lemmen leimuhun liehtoi,
-    toivoa arvelevaisessa nosti ja karkotti kunnon.                 55
-       Lähtevät temppelihin anomaan ens' alttariloilta
-    rauhaa; uhraavat tavan jälkehen määrätyt lampaat
-    kunniaks lain tekijän Cererin, Febon sekä Bakkhon,
-    Junonpa varsinkin, avion sitehet joka hoitaa.
-    Maljoa oikeallaan pitäen tuo kukkea Dido                        60
-    viiniä valkoisen vasikan kaas sarvien keskeen;
-    tai jumalain kuvien edess' alttarin rasvasen luona
-    kulkee, viettää uhrissa päivän ja auotun raavaan
-    rintahan tuijottaa, sisälmyksistä neuvoja urkkein.
-    Voi povarein vähämieli! Mit' auttavat raivoa enteet,            65
-    taikkapa templissä käynnitkin! Yhä vaan tuli vieno
-    syö ydintään, sydämess' yhä vain kipu kalvava kiihtyy.
-    Hehkuu onneton Dido ja kaupungiss' yhä häilää,
-    hurmaellen, vasaman kuni haavasta hirv', johon kaukaa
-    huolettomaan osui Kreetan lehtojen keskessä paimen,             70
-    rautasen peitsensä vainotessaan ump'mähkähän lentoon
-    paiskaten; tuo paeten samoaa salot, Diktonki vaaran
-    oudat, mut kylessään tuhon tuottava riippuvi keihäs.
-    Milloin Aeneaan mukanaan vie linnansa keskeen,
-    näyttäen Sidonin aarteit' ynn' yrityksiä linnan;                75
-    alkavi lauseen, mut puhe kesken taas pysähtyypi;
-    milloinp' ehtoonnuttua, kestiä taas halajaa hän,
-    pyytäen hartaast' Troijan vaivoja taasenki kuulla,
-    taasenki tarkastuksine riippuvi kertojan suusta.
-    Sitten kuin erottiin sekä laskevan kuun valo väistyy,           80
-    tähdetki käskevät kun unehen aleten perätysten,
-    yksinpä huolevi tyhjässä linnassa, tyhjähän sohvaan
-    vaipuen; poiss'olevaa poiss'ollenki kuulevi, näkee.
-    Tai sylihins', isän muodosta hurmaellenpa, Julon
-    painaa, josk' edes näin vois suuren lempensä pettää.            85
-    Ei aletut torit nouse, eivätkä huolehi nuoret
-    toimistaan, tahi ett' sataman tahi sais varustukset
-    vaimeiksi sotahan; työt seisovat kesken ja muurein
-    hirveät huiput ja taivaan korkuhiset telineetkin.
-    Vaan kun Juppiterin rakas puoliso huomasi Didon                 90
-    lemmen turmiohon osuneen eik' arvosta yhtään
-    huolivan, näin Venusta läheneepi nyt lausehin Juno:
-    "Oivanpa kiitoksen sekä suuren saalihin saitte,
-    sie sekä poikas! On tuo ylen suur, ylistettävä tenho,
-    jospahan kaks' jumalaa yhen vaimon peijaten voittaa!            95
-    En ole unhottanut sinun linnaamm' arkaelneesi,
-    en ylevänkin Karthagon asunnoit' epäellees.
-    Vaan mitä tarkoitat? Lopuks miksikä ottelus tähtää?
-    Emmekö ennemmin avion sitehill' ikirauhan
-    sääntäsi? Sen, jota oot halunnut sydämestäsi, sait nyt:        100
-    lempeä hehkuvi Dido ja lempi jo luunsakin täyttää.
-    Siis väki vallitkaamm' molemmat, samass' arvossa ollen,
-    miehenäns' sitte hän palvelkoon Frygilaistakin vaikka
-    huomenlahjatkin tyrolaiset ma valtahas annan."
-       Hälle, -- kun vain puhuneen tämän teeskelymielellä huomas,  105
-    vallan ett' Italian Libyan hän äärille kääntäis --,
-    näin Venus alkavi vastauksensa: "Ken houkkopa tuota
-    kieltäis, mieluummin ruveten kerallais sodan käyntiin?
-    Jospahan vain asian, jota kerroit, Onnikin myöntäisi
-    Sallimast' oon epävarmana vaan, jos Juppiter yhden             110
-    aikosi kaupungin Tyron kuin Troijan lähökkäille,
-    kansojen yhtyä jos hyväksyis, sekä liittoa laittaa.
-    Sie olet puolisons'; sie rukouksella koetella mieltään
-    voit. Mene; seuraan!" -- Näin kuninkaallinen Juno nyt lausuu:
-    "Huolenan' olkohon tuo! Vaan milläpä lailla me aikeen          115
-    voisimme täyttää, kuules, kun lyhyeen heti kerron.
-    Onneton Dido ja Aeneas yhess' aikovat mennä
-    korpehen metsästämään, kun huomenna juur' yleneepi
-    Koitto ja taas sätehillään maan kehyksen kerittääpi.
-    Pilvenpä ruittuisen, rakehikkahan syydän ma näiden             120
-    päälle ja, metsästys-apajoin ritarjoukkojen outaa
-    innolla kierrelless', ukonilmalla järkytän taivaan.
-    Erkanevat toverit ja he peittyvät synkkähän yöhön:
-    Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan.
-    Läsn' olen siellä ja, jos sun tahtosi vankaksi jääpi,          125
-    liitän nää avion sitehell', omaksens' hänet lausuin.
-    Sielläpä olkohon häät!" Anovallen vastustamatta
-    myöns' Venus, keppoisten sepityksilleen hymyellen.
-       Kunpahan valtameren yleten vaan Koitar jo jätti,
-    niin rusottaiss' sen läks paras nuoriso portista vieden        130
-    harvat verkot ja paulat kuin levykärkiset keihäät,
-    läks myös Massylian hevosmiehet ja vainusat koirat.
-    Suojassa viivähtävää kuninkaatarta kynnyksen luona
-    oottelevat ylimykset ja suitsijahan jymyjalka
-    vaahdottaen pureksii, purpurasta ja kullasta hohtain.          135
-    Vihdoin astuvi hän esihin, jälessään iso seura,
-    kullan reunuksiseen puetettuna sidonilaiseen
-    vaippahan; kullasta häll' on viine ja suortuvat solmii
-    kulta ja purppuravaattehen kiinnittää soma solki.
-    Tännepä myös frygilaistoverit sekä hilpeä Julus                140
-    saapuvat. Itsekin Aeneas ihanampana muita
-    seurahan yhdistyy sekä joukkoja järjesteleepi.
-    Jommoinen on Apollo kun talv'asunnon Lykiassa,
-    Xanthonkin joen hylkää, saapuen äitinsä Deloon,
-    uudistamaan ilojoukkojahan; luon' alttariensa                  145
-    Kreetat kuin Dryopit remuaa, sekasin Agathyrsit
-    kirjotutkin; Cynthon kuin harjulle nousten se hiuksens
-    liehuvat kaunistaa kukin sorjaks ja kullalla kruunaa,
-    keihäät kuin olallaan heläjää: näin käi keveästi
-    Aeneas, sulo loisteli näin näöstään ylevästä.                  150
-       Sitte kun vuoristoon oli tultu ja korpehen jylhään,
-    tiettömähän, pukit villit jo kallion huipulta kiitäin
-    kiipasevat mäkilöilt' alas, hirvien laumakin laukkaa
-    aukean tannermaan ylitsen nyt toiselta puolen;
-    tupruttain paossaan tomupilviä, mäeltä se lähtee.              155
-    Poikapa Askanius ilakoi hevollaan tulisella
-    notkelmassa ja milloin näit' sivuaa tahi noita,
-    pelkurien otusten sijahan hän vuorilta toivoo
-    karjun vaahtoavan tahi leijonankin kohatakseen.
-       Sillävälin jyrinällä jo suurella alkavi taivas              160
-    synkistyä, rakehein kera ruittosakin sade puhkee.
-    Troijan nuorison kanss' sekasin tyrolaistoverit ynn'
-    arkaillen Venuksen pojanpoikakin dardanilainen
-    nurmilta kaikkovat, kun vesi vuorilta koskina syöksyy.
-    Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan.                  165
-    Maa sekä naittaja Juno nyt antaa ensinnä merkin:
-    leimuavat salamat, avion ylä-ilmakin tietää;
-    vaikerehtain ulisee myös vuoren huipulla Nymfat.
-    Päivä se turmiohon vei, tuo oli onnettomuuksiin
-    alkuna. Sill' ei maineestaan eik' kunnosta huoli               170
-    eik' enähän salalempenäns' kätkeä Dido sit' aijo;
-    kutsuu sen avioks sekä näin nimittäin vian puoltaa.
-       Äkkiä kulkeepi Libyan ison linnojen kautta
-    Maine, se hirviö, jon vikevyydell' ei ole vertaa.
-    Liikkeistään väkevöityy, matkasta voimansa karttuu;            175
-    pelvosta pienenä ens, sepä kohta jo nousevi ilmaan,
-    astuessaan mailmassa, jo peittävi pilvihin päänsä.
-    Täänp' emo-Maan, jumalain vihan kiihoittaiss' sitä, viimein
-    synnyttäneen sanotaan Ceeolle ja Enceladolle
-    turmio siiviltään, jaloiltaan nopeaks sisareksi,               180
-    -- hirviö hirmuinen, joll' untuvat kuin ovat tihjät,
-    niin tiheät tähyssilmät on höyhenten all' (ime kertoo!),
-    niin usein tuo suin suhajaa, höristää monin korvin.
-    Taivon ja maan välystässä se lentää suihkavin siivin
-    yön pimeäss', unehen eik' ummista silmiä vienoon:              185
-    päivät vahtaellen sepä huonehen harjalla istuu
-    tai torien kupuloilla, jost' kaupungit vavahuttaa,
-    niin valettaan, pahoaan latellen kuin tottakin kertoin.
-    Tää monenlaisella viestillä silloin kansoja täytti,
-    tää iloten niin tehdyt kuin tekemättömät lauloi:               190
-    tullehen Aeneaan, joka Troijast' on sukujansa,
-    tällepä puolison arvon suonehen kaunihin Didon; --
-    nyt koko pitkosen talven he keskenähän hekumassa,
-    huoleti vallastaan, himon halvan orjina viettää.
-       Näitäpä ilkeä haltiatar yhä miehien mieliin                 195
-    kylvävi. Valtian Jarbaan luo heti kulkunsa suuntaa,
-    tään sanomallaan kiihoittaa sydämen, vihat lietsoo.
-    Ammon olj isä tään, emonaan garamantinen Nymfa;
-    laajaan maahansa hän sata aimoa templiä laittoi
-    Juppiterille ja alttariloit', ikitultakin sääs ja              200
-    valvonnat jumaloill'; oli rasvaisna keto raavaan
-    hurmeesta sekä seppelistään useoist' ovet kukki.
-    Katkeran maineen kautt' tään syttyvi raivohon rinta;
-    siks hoetaan jumalain pyhästössä sen alttarin luona
-    paljon Zeyst' anoneen, käsiään ylös nöyränä nostain:           205
-    "Juppiter kaikenvaltias, jolleka Maurien kansa
-    atriat valmistaa ihapöydille, viiniä uhraa!
-    Näetkö sä näit'? Tahi turhaankos salamain kuningasta,
-    oi isä, pelkäämme? Vai syyttäkö pilvien leimut
-    mieltämme kauhistavat? Jyrys taivahan turhako onkin?           210
-    Naikkoinen, joka harhottuans' sai maassamme pienen
-    kauppalan ostaneheks sekä jollen kynteä soimme
-    rantaa, jonka me sallimme sääteä lait, -- aviomme
-    hylkäs ja Aeneas tyrannin maakuntahans' otti.
-    Tuopa nyt Paris akkamusmois sotajoukkions' kanssa,             215
-    kiinnittäin hivuksiins', valuvaankin öljyä leukaans'
-    Meeonimyssyn, -- tuo anastaa ylivallan; me lahjaa
-    kantaa templihis saamme ja tyytyä tyhjähän arvoon!"
-       Lausehin näin anovaista ja alttarihin ruvennutta
-    kaikenvaltias kuuli ja nyt kuningattaren linnaan               220
-    katsehen käänsi ja lemmestä arvons' unhottaneihin.
-    Sitten Hermeellen puheleepi hän käskien näitä:
-    "Joutuos, poikani, kutsuos tuulta ja laskeu siivin:
-    Teukrojen johdattajaa, joka Karthagossa nyt viipyy
-    eikäpä linnoistaan, joit' Onni on suonunna, huoli,             225
-    muistuta ynn' nopeaan vie käskyni ilmojen teitä!
-    Ei emo kaunihin hänt' ole huovannut tämänlaiseks
-    meill' eik' kahdesti säilynyt Hellenitaistossa siksi,
-    vaan olevan se, ku voimakkaan, sotasen kukistaisi
-    Italian, Teukron suvun korkean taasen ku alkais,               230
-    saattaisi koko maankin tottelemaan lakejansa.
-    Ellei semmoisten asiain halu kiihota häntä,
-    eikäpä kunniastaan hän kehtaa vaivoa nähdä:
-    kieltäiskös isä Askanioltakin linnoja Rooman?
-    Minkäpäs aikoo? Tai mitä toivoen hän vihollisten               235
-    viipyvi maass' eik' ausonilaissuvust' eik' sure maista?
-    Purjehtikoon: se on käskyni summa; se ilmota hälle!"
-       Lausui. Käskyä tuo ylevän isän seurata aikoo:
-    ensinnä jalkoihinsa hän kullatut anturat solmii,
-    jotkapa siivin hänt' ylähällen tai meren poikki                240
-    tai yli maan kuni kiitävän tuulen puuskassa vievät;
-    ottaa sauvansa sitten, jolla hän Tuonesta kutsuu
-    vainain sieluja tai muit' Tuonehen synkkähän laittaa,
-    suop' unen, poistaa sen sekä kuolosta aukovi silmät;
-    tuohonpa luottaen tuulilla kulkee, ui läpi synkkäin            245
-    pilvien. Hän jopa lentäen Atlantin kovan huipun
-    korkeat rintehet huomaa, tuon, tukena joka taivaan,
-    Atlantin, min peittyvi synkkihin pilvihin aina
-    kukkula mäntyinen, vihurit, satehet jota pieksää:
-    niettää olkiahan lumivaippa ja leu'asta äijän                  250
-    syöksyvät kosket ja jääss' on kankea, hirveä parta.
-    Tännepä laukuillen tasasiivin Kyllenialainen
-    seisahti; paistikkaan suhahtaa meren pintahan täällä
-    kaijan lailla, mi kiertää pitkin rantoja, pitkin
-    myös kalasärkkiä, laukuillen meren pinnalla aivan.             255
-    Juuripa näin lens' nytkin taivon ja maan välystässä
-    rantahan hiekkaisen Libyan tää äijänsä luonta,
-    halkoillen vihureit' samotessa Kyllenialainen.
-       Tultua siivikkäin jaloin afrikalais-majojen luo,
-    linnaa Aeneaan näki vahvistamass', asunnoita                   260
-    uudistamassa; sen vyöll' oli jaspistähtinen miekka,
-    tyrialainenki purppuraviittansa hohtaen riippui
-    harteillaan, rikas joit' oli antanut lahjaksi Dido;
-    kultasill' langoillaan se olj tään puvun kirjonut taiten.
-    Oitispa tiuskaa: "Karthagon perustuksia korkeen                265
-    siekö nyt laitat ja armastellen sorjaksi pyydät
-    linnaa, voi! oman valtasi hyödyn unhottaneena?
-    Its' jumalain mun valtias tänne Olymposta laittoi
-    kirkkaastaan, joka maan sekä taivaan voimalla hoitaa;
-    käskien saattaan tään sanoman nopeaan läpi ilman:              270
-    Minn' pyrit? Tai mitä toivoen sie Libyan venyt mailla?
-    Ellei semmoisten asiain sua kunnia koske,
-    etkä sä kiitokseksesi kehtaa vaivoa nähdä,
-    katsos Askanioon kohovaan, perintönsäkin toiveet
-    muistaos, Italian joka maan on saava ja Rooman                 275
-    vallankin!" -- Näin lausuttuansa Kyllenialainen
-    keskeyttäin puhettaan jopa ihmishahmonsa heitti,
-    kauaskin näkyvistä jo ohvahan ilmahan haihtui.
-       Tuostapa Aeneas ylen hämmästyy näkemästään,
-    hiuksensa pöyristyvät sekä äänensä kurkkuhun tarttuu.          280
-    Pois haluaa paeta, sulosetkin hyljätä seudut,
-    säikähtäen jumalain manausta ja käskyä jyrkkää.
-    Voi, mitä tehdä? Kuin puhuen kuningattaren raivon
-    uskaltais asettaa? Kuin alkais ens' puhettansa?
-    Miettehet lennellen nyt häilyvät sinne ja tänne,               285
-    horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa.
-    Tää ajatus epäröivästä näyttihe parhaimmalta,
-    käskeä Mnestheon, Sergeston sekä urhon Kloanthon
-    valmistamaan alukset salass', saamahan kumppanit rantaan,
-    toimittamaan asehetkin; vaan mikä muutoksen syyn' ois,         290
-    nuo salatkoot; sill'aikaa itse hän, kun paras Dido
-    tiedotta olj eik' lempensä luullut murtuvan koskaan,
-    koittais luoksensa päästä ja, kun sopivin olis aika,
-    sen lepyttäis kuten vois parahittain. Oitispa kaikki
-    käskyä noudattaa iloten sekä tehtävät täyttää.                 295
-       Vaan kuninkaatar -- ken voiskaan lempivän petteä! -- vehkeit'
-    aavistaa sekä oitis matkamme aikehet kuuli,
-    -- hän, joka syyttäkin pelkäs. Ilkeä mainepa kertoo
-    raivoavallen laivamme laitokset, eron hankkeet.
-    Neuvotta riehuen vimmassaan koko linnoa pitkin                 300
-    kiitääpi, kuni Raivotar, palveluksen alettaissa,
-    hourii, kun sitä kiihoittaa kolm'vuotiset Bakkhon
-    juhlat ja yöllä se äänen Cithaeronin ulvovan kuulee.
-    Vihdoin Aeneaalle hän näin nimeten saneleepi:
-       "Vieläkö peittääkin valapattoinen rikostyötäs               305
-    voivasi toivoelit sekä varkain maastamme mennä?
-    Eikö mun rakkautein eik' muinaiset lupaukses,
-    eik' pidättää voi Didon aikoma hirveä kuolo?
-    Vai joko talvellakin sie laivastoas varustellen
-    rientäisit merellen Puhurin parahimpahan myrskyyn,             310
-    julmuri? Kuinka? Jos et kedot oudot ja vierahat suojat
-    etsiä täytys' ja viel' ikä-Troijakin seisosi, tokkos
-    sittenkään rajullen ulapalle sä lähtisit laivoin?
-    Mua pakenetkos? Näiden kyynelten, kätes kautta,
-    kosk'en itsellein enähän, poloin, jättänyt muuta,              315
-    naimisliittomme ynn' aletun avion anon kautta,
-    sulta jos ansainnut olen minkään tai sinull' yhtään
-    oon rakas ollut: huoneeni perihukkoa sääl' ja,
-    jos rukouksista yhtähän huolit, -- heitä se aikees!
-    Sun takias Libyan väki, paimentolais-tyrannitkin               320
-    vainoavat mua, on Tyrit äissään; sun saman vuoksi
-    sammui kainouskin, joka ennen mun tähtihin nosti,
-    kunniakin --. Mihin kuolemahan minut hylkäsit, vieras?
-    Tää nimi ainoastaank' enähän nyt puolisostain jäi?
-    Miksipä viivyn? Ettäkö Pygmalion veli muurit                   325
-    syöksisi maahan ja mun veis vankina Getulo Jarbas?
-    Kuitenki jos mull' ennen sun pakoais edes saatu
-    ois sikiös, jos mullen pienonen linnassa leikkis
-    Aeneas, näöllään joka muistuttais sua mulle,
-    enpähän vallan mie petetyks enk' hyljätyks näyttäis!"          330
-       Lausui. Juppiterin tuo käskystä tyynenä katseens
-    säilytti; ponnistaen surun rintansa alle hän painoi.
-    Vihdoin vastaapi vähän: "Sull' en, joita sa paljon
-    lausua voit luetellen, oi kuninkaatar, ma kiellä
-    velkaunnein ylen, eik' mua harmita Didoa muistaa,              335
-    kunnes on muistia mulla ja nää jäsenet elo täyttää.
-    Nyt vähän asjasta lausun: en salavihkahan peittää
-    aikonut tään paon, sit' älä usko, -- en puolison koskaan
-    etsinyt soihtuja enkä mä tuohon liittohon tullut.
-    Jos mun sallittaneen elon onneni huostassa viettää             340
-    Salliman kautta ja ehtoni jälkeen huoleni hoitaa,
-    ensinpä Troijan linnasta kuin omien sulosesta
-    huolehin tähteest', ett' ylevät Priamon majat nousis,
-    että mä voitettuin rakentaisin Pergamon uuden.
-    Vaan nyt Italiaan isohon mua Grynen Apollo                     345
-    pyrkiä, Italiaan Lykiankin käskivät arvat.
-    Tääll' isänmaa, tääll' lempeni on! Sua foinikilaista
-    naistakin jos ilahuttaa Karthagon linnoja nähdä,
-    miks Ausonian maahan et Teukrojen soisi sa päästä?
-    Onhan meilläkin oikeus etsiä muualta valtaa.                   350
-    Taattoni Ankhiseen pelottaa ylen synkeä muoto,
-    muistuttain mua maatessain niin kohta kun peittää
-    varjolla kostea yö maat, tähdet kun kiiltävät nousee,
-    huolettaa rakas Askaniuskin ja kärsimäns' vääryys,
-    vallasta Italian jonk' estän ja Onnensa mailta.                355
-    Nyt jumalitten airutkin, jonk' Juppiter laittoi
-    -- pään molempain nimess' sen sanon! -- kiitäen ilmojen kautta
-    käskyjä toi. Minä its' jumalan näin keskellä päivää
-    astuvan linnaan; äänensä korvillaini ma kuulin.
-    Heittäös tuskoittaa parullas mua, itseäs säästä!               360
-    En tahallain pyri Italiaan."
-       Näin puhuvaisehen syrjästä päin hän pitkähän katsoo
-    silmin rauhattomin sekä kiirehest' astipa kantaan
-    ääneti hänt' tähystää; vihastuin täten lausuvi sitten:
-    "Ei ole haltiatar emos eik' sukus alkuna Teukro,               365
-    petturi; vaan kivipaasistaan sinut synnytti julma
-    Kaukaso, Hyrkanon sua tiikerit on imetelleet!
-    Miks vihan kätkisin? Viel' tukalampaakos haen tuskaa?
-    Huokasko itkustain edes? Vai värähyttikö silmääns'?
-    Tai herahtik' edes kyynel? -- Säälikö lempeni tuskaa?          370
-    Voih, mitä lausuisin ens'? Eikös mahtavin Juno,
-    eik' isä Juppiter näit' enähän näe kostajan silmin?
-    Ei kehenkään voi luottaa! Rannalle heitetyn, köyhän
-    korjasin tuon, häll', mieletön, vallastaink' osan annoin;
-    laivaston kadonneen sekä kumppanit turmiost' autin;            375
-    -- haa, tuost' hulluksi voisin ma tulla! -- nyt arpa Apollon,
-    nyt Lykian manat, nyt jumalitten airuen laittaa
-    Juppiter julmia käskyjä tuomaan tuulien teitä!
-    Tuo jumalain muka vaivaksi on, tuo huoli se heidän
-    rauhansa vie! -- Sua en enähän pidä, enk' sanas kumoo.         380
-    Purjehi Italiaan, mene vain, hae valtasi sieltä!
-    Toivonpa, jos mitäkään voi hurskas pyyntö, sun saavas
-    haaksirikossasi rankaistuksen ja muistella Didoo
-    vielä sä saat usehin. Sua tunnon vaivalla kiusaan!
-    Vaan vilu kuolema kun jäsenistäni henkeni viepi,               385
-    sua yhä haamuna vainoon. Palkkasi saat, epäkelpo;
-    sen saan kuulla ja tää huhu saapuu viel' Manalaanki!"
-    Näin sanoen hän lausehet keskeyttääpi ja, ilmaa
-    sairaana paeten, eroaa näkyvistä ja poistuu,
-    jättäen pelvosta arvelevaisen ja mielivän paljon               390
-    lausua. Ottaen vastaan raukean ruumihin piiat
-    marmorisuojahan vievät ja laskevat patjalle rauhaan.
-       Vaan jalo Aeneas, ehk' mielensä murhehtivaista
-    lieventää teki, lohduttain sanoillaan surun poistaa,
-    raskaast' huoaten suuresta lemmestä järkähtyneenä              395
-    kuulevi kuitenkin jumaloita ja laivoill' lähtee.
-    Teukrot jouduttavat jopa työtä ja korkeat laivat
-    työnnetähän vesillen koko rannalla. Tervattu taika
-    uip' jo; he tuovat metsistä lehtiset airojen aineet,
-    pölkytki, kun paon kiire on, veistämätöinnä.                   400
-    Näet koko kaupungissa sä rientävän muuttelevaisten,
-    niinkuin muuraiset jyväko'on ison kimppuhun ryöstäin
-    käyvät ja sen, ajatellen talvea, kätkevät talteen;
-    pitkin nurmea käy jono tumma ja saalihin viepi
-    ruohoss' ahdasta polkusta myöten; työntävi suurta              405
-    ponnistaen olallaan osa aarta ja joukkoja toiset
-    järjestävät, kurittain hitahait'; koko polvulla kiehuu
-    työ. Oi, milläpä mielellä katselit, Dido, sä näitä!
-    Kuinka sa huokailit, kun linnasta näit ylevästä
-    laajalti puuhattavan satamassa, kun näit meren kaiken          410
-    silmies eessä jo pauhaavan hälinäst' ilosesta!
-    Armoton rakkaus, vain mihin et inehmoin sinä rintaa
-    saata! Se itkuhun taas pakottaa, taas koetella käskee
-    pyyntöä, taas anoen alistaa vihan lempensä alle,
-    ettei koettamataan erohons' ast' jättäsi minkään!              415
-       "Anna, sä riennettävän koko rannalla näet, miten kaikki
-    yhtehen saa: jopa kutsuvat tuulia purjehet; laivain
-    kokkihin kruunuja laittelevat iloten merimiehet.
-    Tuskoa moista ma jos oon hankkia voinunna, voin myös,
-    siskoni, kesteä sen. Oi, toimita kurjalle mulle,               420
-    Annani, tää vain; sill' on vain sua tuo epäkelpo
-    arvostanut, sull' uskonut on sydämens' salaisuudet;
-    parhaimmin sopivan puhelaadun sä ynn' ajan tiedät!
-    Mee, sisarein, kopeall' anoen vihamiehelle haasta!
-    En Danaoin kera vannonut Troijan kansoa vastaan                425
-    Auliissa, ma en myöskään laittanut laivoja Troijaan,
-    en isäns' Ankhisen tuhan solvannut tahi haamun.
-    Miks sanojain kovakorvaisna hän kieltävi kuulla?
-    Minnekäs rientää? Koidolle armaalleen erolahjaks
-    sois edes tään: odotelkoon tyyntä ja myötähist' tuulta!        430
-    Entist' en enähän avioo, jonk' petti, ma pyydä,
-    en ett' ilman jäis Lation sulomaita ja valtaa:
-    aikoa tyhjää vain anon, raivollein levon hoivaa,
-    kunnes kärsimähän opettaa kova onni mun kurjan.
-    Armona ainoastaan sitä pyydän; siskoas sääli;                  435
-    jos sen mulle sa teet, sen runsahast' sulle ma kostan!"
-       Näin pyys; murhehtien sisar nää anomuksensa saattaa
-    ain' yhä uudestaan. Mut tuot' ei liikuta mitkään
-    itkut eik' mitäkään esitystä hän myöntyen kuule;
-    Luoma sen kielsi ja leppeän miehen tukkesi korvat.             440
-    Aivan kuin ijäkästä ja paksua tammea Alppein
-    puuskat tuivertavat vihureillansa sieltä ja täältä,
-    kilpahan koettaen kaataa; käy kohaus sekä kohta
-    laajalti peittävät maata jo rungosta riivityt lehdet:
-    mut on kalliollaan se: min verran latvone ilmaan               445
-    nousee, niin syvält' työntää juurensa Tuontaki kohti:
-    pyynnöillään uros näin alituisilla sieltä ja täältä
-    ahdistetaan ja hän tunteepi jalomielisnä murheen,
-    mut ei mielensä järky ja turhaan kyyneltä vuotaa.
-       Silloin kohtalostaan epätoivossa onneton Dido               450
-    kuoloa pyys eik' taivon kantt' enähän näkeväns' sois.
-    Aikeessaan, elons' heittää, varsinki hänt' tukeaapi,
-    kun näki lahjoja laskiessaan savutus-alttarille
-    -- kertoilla kamalaa! -- pyhät nestehet mustuvan siellä,
-    kaadetun viininki kun verivisvaks muuttuvan näkee.             455
-    Ei puhu kellenkään näystään, edes ei sisarelleen.
-    Paits' sitä linnassaan miesvainajans' muistoksi löytyi
-    marmoritemppeli; -- tuota hän varsin hellästi hoiti
-    kaunistaen sitehillä ja lehväis-kiehkurtamilla.
-    Täältä hän ääniä kuullehens' luuli ja miehensä huudon          460
-    kutsuvan häntä, kun maat yö synkeä peitti ja usein
-    huuhkajan yksinähän katon harjalta hautaus-virttään
-    voikuvan kuultiin, huutoja haikeit' ulvoen pitkään.
-    Paljon on ennustajain sitä paits' pyhät entehet häntä,
-    ennustaen kamalaa, pelotelleet. Hurmehtivaista                 465
-    vaivaa Aeneaan tylymiel' unissaan; yhä yksin
-    jäävänsä näyttää tai yhä seurata kulkevans' tietä
-    loppumatont' Tyrolaisia etsien autosta maastaan:
-    niinkuin Raivottarein väen näkee mieletön Pentheus,
-    kahtena auringon sekä kahdeks' väittävi Theben:                470
-    tai Agamemnonin poika Orestes, kun näytettäessä
-    soihduin, mustinki käärmehin hän varustettua äitiins'
-    templihin hirmuissaan pakenee, mut kostajat kohtaa.
-       Kun siis raivonsa sai ylivallan, sortuen huoleen
-    päätti hän kuolla ja itsekseen sen aikoa, tapaa                475
-    miettivi; näin surevaa sisartaan puhutellen hän peittää
-    aikeensa sekä kirkkahall' otsalla toivoa teeskel:
-    "Löysinpä, Annani, keinon, -- onnitteles sisartaisi! --
-    jolla ma saan hänet taas tahi lempensä paulasta pääsen.
-    Okeanon rajan luon' on, laskevan auringon puolla,              480
-    Aethiopein raja-äärillä paikka, joss' jättiläs Atlas
-    käännyttää olallaan tulitähtisen taivahan kantta.
-    Massyli-kansasta on papitar mull' laulettu sieltä,
-    Hesperon templin vartia; tää lohikäärmehell' antaa
-    ruokaa, tää pyhän puun omenoitakin vahtivi, mettä              485
-    helmeävää levittäin, univalmunkin jyvä-appeit'.
-    Tää, näet, loitsuillaan lupajaa kerittää surumielet,
-    kuin vaan tahtovi, vaan muill' laittaa raskahat huolet;
-    seisauttaa jokiveet, ta'a tähdetki taivahan kääntää;
-    kutsuvi haamuja öillä ja maan näet jalkojes alla               490
-    mylvivän, vuoriltakin alas astuvan saarnit. Ma vannon,
-    armahin, kautt' jumalain ja sun kauttasi, siskoni, kuin myös
-    kautt' ihapääs, ett'en tahallain minä loitsuhin turvaa.
-    Sie salahan rovio sisälinnaan taivahan alle
-    laittaos, miehen myös asehet, joit' tunnoton suojaan           495
-    naulahan jätti ja vaattehet kaikk', avionki se vuode,
-    jolla ma hukkaannuin, pane päälle! Sill' ilkeän miehen
-    kaikkipa muistot loitsija polttoa käski ja neuvoi!"
-    Vaikeni lausuttuaan; äkin kasvonsa kalpeus peittää.
-    Eipähän luullut Anna nyt oudoill' lyylillä siskons'            500
-    kuoloa peittävän eik' niin suureen raivohon mielens'
-    saanehen, eik' pahempaa varo kuin erotessa Sykhaeon.
-    Siks hänen käskyt hän täyttää.
-       Vaan kuninkaatar, kun linnan keskessä taivahan alle
-    laittoivat rovion pärehistä ja tammihaloista,                  505
-    paikan sen seppelillään koristaa sekä lehvillä kruunaa
-    -- hautansa, miekankin jätetyn asettaa yli paarein,
-    vaattehet kuin kuvan, ei epätietoisna tulevasta.
-    Alttarit seisovat siellä ja nyt papitar hajahapsin
-    huutaapi jumaloit' useoit', Ereboo sekä Khaaoo,                510
-    kolmenlais-Hekateta, kolm'muotosta neittä Dianaa.
-    Vihmoi Avernon lähtenen myös mukaeltua vettä,
-    kuun kumottaiss' hakien hepä niittävät vaskisin sirpin
-    ruohoja tenhokkait', joiss' maitona on muju musta;
-    myös haetaan hevon otsasta kiskottu onnenki kelme,             515
-    tuon emän lemmeltä vieden.
-    Jauhoja hurskaissa käsiss' alttarin luokse hän vei ja,
-    riisuttuaan yhen jalkansa kengistä, vöin kerittyine,
-    nyt anelee jumaloit' kuni kuoleva ynn' näkeväisii
-    onnensa tähtiä; jos vaan lempivist' onnettomista               520
-    huolivi ken jumaloista, hän muistoa, kostoa pyytää.
-       Yö oli; uinostuneina jo nauttivat vienoa unta
-    ihmiset mailla ja tyyntyivät meret raivot ja metsät,
-    vierrenkin ratans' keskeltä siirtyvät tähdet ja kaikki
-    maa asettui, elävät sekä kirjavasulkaset linnut,               525
-    jotk' ovat läikkyvill' lammilla tai asuvat karumailla,
-    ohdakkeisilla, -- kaikk' unt' yön tyvenessä he nautti,
-    huolia lieventäen sekä unhottain elon vaivat,
-    -- vaan ei raskasmielinen Dido nyt saavuta yhtään
-    unt' eik' silmiinsä tahi rintaans' yön lepo saakkaan.          530
-    Huolensa paisuvat vain, kons' yltyen rakkaus riehuu,
-    kons' vihamielensä myrskyten kuohuu raivoavaisna.
-    Näinpä hän hurmehtien sydämessänsä miettivi yksin:
-    "Voih; mitä teen? Vai taaskos pilkaksi entiset yljät
-    etsisin, paimentolais-avioitako taas tulis pyytää              535
-    nöyränä, joihin jo niin monet kerrat halveksin mennä?
-    Vai pitäs Ilion laivoja seurata, -- kaikkia Teukroin
-    käskyjä? Ehkäpä siks, ett' auttamiain ilahuttais
-    tai ett' entistä työtäni muistaen voisivat kiittää?
-    Vaikka sen teen, ken sallisi mun? Aluksill' upeoille           540
-    huolisko tuo vihatun? Voi onneton, etkö jo tunne,
-    Laomedon suvun pattouden et vieläkän huomaa?
-    Kuink'? Karaten jos seuraisin merimiehiä yksin
-    riemutsevaisia? Taikk' ajasin takoaan koko Puunein
-    joukolla; minkä ma Sidonin linnasta vein ulos äsken,           545
-    -- taas merellenk' komentaisin sen tuulille purjehet antaan? --
-    Kuole, kuin olet ansainnut; terä tuskasi poistaa!
-    -- Sie, sisarein, minut kyyneltein, sinä vimmani tähden,
-    ensin mun vaivoihin vajotit vihamieheni saaliiks.
-    Miks viatoinn' en mie, avion osatoinnakin saanut               550
-    viettää kuin elävät elämääni ja nää kivut päästä?
-    -- En pitänyt lupausta, min tuhkalle tein ma Sykhaeon!"
-    Näin valittaa yhä hän sydämestänsä murtunehesta.
-       Korkeass' Aeneas peräkeulassa, lähtöhön aivan
-    valmiina unt' otti jo toimittuaan asioistaan.                  555
-    Tällepä ilmestyy levätessähän taas samanlaisna
-    haltian muoto ja näin taas näyttihe muistuttavansa,
-    Hermeen kalttaisna kokonaan, väriltään, puhunnalta,
-    keltaseltai tukaltaan sekä nuoruuden ihaltansa.
-    "Oi jumalattaren poika? Sä voitko nyt nauttia unta?            560
-    Etkö sä mieletön näe, mitk' uhkaavat sua vaarat,
-    etkö sä kuulekkaan huminaa Zefyrein mukahisten?
-    Dido se rinnassaan tuhotöitä ja juonia miettii;
-    kuolonsa päätettyään, vihan myrskystä mielensä kuohuu.
-    Etköhän, kunnes voit paon täyttää, rientäsi poijes?            565
-    Lankuista sinä näet meren viel sekavaksi ja julmat,
-    loimottavat tulet näet sekä liekissä roihuvan rannan,
-    näilläpä mailla jos siekoamass' sinut löytävi Koitar.
-    Joutuhun arvelus heitä! On mutkikas, vaihtelevainen
-    nainen ain'!" Näin lausuttuaan yön varjohon peittyi.           570
-       Tuostapa Aeneas, pelästyksissään äkillistä
-    hahmoa, nous unestaan sekä kumppanejaan havautti:
-    "Nouskaatten heti miehet ja tuhtoillen ruvetkaatte!
-    Irralleen pian purjeet! Haltia, korkean taivaan
-    airut, kiiruhtamaan pakohon taas yllyttelee ja                 575
-    katkasemaan pitoköydet. Seuraamme, pyhä airut,
-    kenpä sä lienetkään, iloten taas käskysi teemme!
-    Leppeenä tule auks sekä taivahalt' onnesat tähdet
-    matkahan suo!" -- Näin lausuttuaan veti välkkyvän säilän
-    huotrast' ja miekallaan sivaltain hän katkasi köydet.          580
-    Kaikk' ilottaa sama into ja kahmaisten tavaran, he
-    rientävät. Rannalta lähdetähän; meren laivat jo peittää:
-    innolla soudetahan ja jo kuohutetaan siniselkä.
-       Vaan jopa taas valoaan ihanaa sirotellessa maille
-    nousee, jättäen Tlthonon kultasen vuotehen, Koitar.            585
-    Niin pian kuin kuninkaatar päivän koittavan huomaa
-    ikkunastaan, kun laivaston kiitävän pullehin purjein,
-    rannaltai satamat aluksista jo tyhjäksi huomaa,
-    kolmasti, neljästikin käsin kaunista rintoa lyöden,
-    tukkaa keltaista repien: "Haa, Juppiter!" lausuu.              590
-    "Pääsikö tuo menemään? Näin pilkkasko valtamme vieras?
-    Miss' asehet? Miks' kaupungist' ei vainota häntä?
-    Laivoja miks teloiltaan ei tempoa muut? Heti menkäät!
-    Kaappaiskaat heti tulta ja purjehill', airoill' oitis!
-    -- Voi, mitä lausun? Tai miss' oon? Mitä mieleni raivoo?       595
-    Onneton Dido! Vastako nyt sua koskevat syntis?
-    Silloin tuo sopi, kuin soit vallan! Haa lupaustaan!
-    Haa vakitustaan, jonk' sanotaan isien Penateita
-    kuljettavan sekä nostanehen olilleen isäns' vanhan!
-    Enkös ottaen kiinn', repiä palasiks hänet voinut?              600
-    Enk' upottaa merehenkin? Enk' toverinsa ja tuonkin
-    Askanion telottaa, isällens' aterjaks asetella?
-    -- Vaan epätietonen on sodan onni. -- No, olkohon; keitä
-    säikkysin kuolohon aikoen? Leirin ma polttanut oisin,
-    täytellyt toritkin tuliloilla, mie pojan, taaton,              605
-    tuon koko matkuen kuin myös itseni tappanut oisin!
-    Aurinko, sie joka maan valollas teot kirkastat kaikki,
-    siekin nää minun huoleni tunteva, tietävä Juno,
-    sie, Hekate, jota kaupungin kadull' ulvotahan öill',
-    julmat Raivottaret sekä haltiat kuolevan Didon,                610
-    näitä te kuulkaatten pahoill' antaen ansiopalkan;
-    kuulkate nää rukoukset: jos täytyy ilkeä päänsä
-    päästä valkamahan sekä saapua purjehin maille,
-    Juppiter jos tahollaan sitä vaatii, tuon lopuks suokoon:
-    taistolla häirittäköön suku julkia ynn' asehilla,              615
-    syöstynä maastaankin, erotettuna Julonsa luonta,
-    pyytäköhön apua sekä nähköön heimonsa kurjaa
-    surmaa! Älköön, kun tukalan lakon sääntöjen alle
-    antautuu, hän valtoa tai sulopäiviä nähkö!
-    Haudata sortukohon soramaalle se aikoans' ennen!               620
-    Tää rukoukseni, -- tään lopuks vuodattaen veren lausun!
-    Silloin, Tyro, sa heimos kuin koko nousevan polven
-    harjottaos sotahan sekä laittaos tää tuhallemme
-    uhriksi! Älköhön kansoill' lempeä, liittoa olko!
-    Kerranpa nouseepi eräs kostaja luistamme vielä,                625
-    jok' kadottaa tulin, miekoin dardanilais-tulokkaita,
-    nyt tahi vastedes, jolloin suo tähän voimia aika!
-    Rantoja rannat, aaltoja aallot ja miekkoja miekat
-    vastaelkoot! Sotikoot yhä itse ja lastenki lapset!"
-       Lausui näin sekä kaikkia seikkoja hiljahan mietti,          630
-    pyytäen min pikemmin vihatust' elämästänsä päästä.
-    Barcelle, hoitajallen hän Sykhaeon lyhvehen lausuu,
-    -- sill' omans' muinaisen isänmaan tomu musta jo peitti:
-    "Käskes, armas hoitaja, Annan, siskoni tänne;
-    pyydä kiiruhtamaan pesemään jokiveellä sä ruumiin,             635
-    tuokoon myös elukat mukanaan sekä neuvotut uhrit;
-    tulkoon niin! Sinäkin pääs' lyylimänauhoin peitä!
-    Uhrit Plutollen nuo, jotka jo uhrata aijoin,
-    täyttää mieleni on sekä huolillein lopun tehdä,
-    antaen dardanilaisen pään rovion tulen valtaan!"               640
-    Näin nimes. Ämmäpä tassuttain, min kerkesi, läksi.
-       Vaan vapisten sekä julmast' aikehest' raivona Dido
-    silmiltään verinen sekä poskeinsa vapistessa
-    pilkukkaiden ja vaalistuen lopustaan lähisestä,
-    syöksähtää sisälinnansa suojaan; tääll' ylevälle               645
-    raivoten nouseepi roviolle ja Dardanilaisen
-    miekan paljastaa; ei pyytänyt hän sitä tuohon.
-    Täällä kun Iliolaispuvut huomaa, kun tutun vuoteen,
-    viivähti itkemähän hyrähtäin sekä mielensä malttain,
-    painaa patjalle pääns' sekä nää lopuks lausehet lausuu:        650
-    "Jättehet oi suloset, kunis Onni ja haltia salli,
-    ottakaten elo vastaan, mun vapahtain murehista!
-    Oon elänyt sekä onneni suoman tieni jo päätin;
-    kohtapa nyt Manalaan mun aimokas haamuni astuu.
-    Kuulun kaupungin perustin, omat muurini näin jo;               655
-    mieheni kostin ja veljeni rankaisin tihomielen;
-    onnellinen, oi onnekas liianki, eivät jos koskaan
-    koskenehet olis rantaan Dardanilaisien laivat!"
-    Äänsi ja kasvonsa patjahan painain: "Kostota kuolen,
-    kuolkame kuitenkin!" -- nimes. "Näin hyvä Tuonehen mennä!      660
-    Nauttikohon ulapalt' tuo silmillään tätä tulta,
-    hirveä Aeneas, mukanaan tuhon entehet vieköön!"
-    Näin nimes; silloin tään näkevät juur lausuttuansa
-    piiat syöksyvän miekkaansa sekä hurmehest' säilän
-    höyryävän, kädetkin verisiks'. -- Heti suojissa huuto          665
-    nouseepi; huhu hämmästyneessä sen linnassa kertoo;
-    itkusta, voihkamisesta ja myös polotuksesta vaimoin
-    huonehet voikahuvat, valituksia taivaski kaikuu:
-    aivan kuin vihollisten päästyä syöksysi kaikki
-    Karthago tahi muinonen Tyro ja raivosat liekit                 670
-    temppelien, asuntoinki jo pitkin harjoja leimuis.
-    Kuulevi häimertyin, hälinää levotont' aristuu ja,
-    kasvojans' raadellen sisar kynsin ja rintoa nyrkin,
-    joukon keskite juoksee lausuen erkanevalle:
-       "Tuotako tuo olikin, sisar? Saatoitkos mua pettää?          675
-    Tuotako tään rovion tulet, alttarit tarkottivatkin?
-    Voi, mitä ensin ma, hyljätty, itken? Halvaksko siskon
-    kuolosi seurahan katsoit? Suonut sen onnen mull' oisit,
-    ett' molemmat sama tuska ja hetk' ois miekalla lyönyt!
-    Siksikö viel, lavan tein käsilläin, jumaloit' isänmaamme       680
-    pyysin, julman sun ett' erotess' siten, poissa ma oisin?
-    Sie hukutit, sisar, mun sekä kansan ynn' ylimykset
-    sidonilaiset ja linnas! Tuokate vettä, ma että
-    huuhtosin haavan ja jos viel' yhtähän liikkuvi henki,
-    suulla sen korjaisin!" -- Nimeten ylähälle jo astuu,           685
-    tainnoksiss' olevaa sisartaan pitelee sylissänsä
-    huokaillen sekä vaatteellaan veren kuivaten mustan.
-    Raskait' aukaista koki silmiä Dido ja taasen
-    vaipui; rinnassaan korisee syvä turmion haava.
-    Kolmasti käsivarrelleen nojaten kohoaapi,                      690
-    kolmasti putos vuoteelleen sekä sammuvin silmin
-    päivän etsielee valoa ja sen löyttyä huokaa.
-       Kaikenvaltias Junopa silloin, säälien pitkää,
-    vaikeeta eron tuskaa, laitti Olymposta Irin,
-    hengen taistelevan ett' irrottais jäsenistä.                   695
-    Kun tahost' ei jumalain eik' ansaiten eron kuollut,
-    -- vaan polonen elon katkasi äkkiä raivohon joutuin --
-    eikä Proserpina viel' kiharaa ole poistanut hältä
-    otsalta eikäpä pääns' Manan kätköhön vihkinyt vielä.
-    Kastekas Iris siis läpi taivaan sahrami-siivin                 700
-    lentävi kimmeltäen tuhansin värin päiveä vasten,
-    sitt' yli pään pysähtyy: "Mie tään vihin vallalle Tuonen
-    käskyn jälkehen uhriks ja ruumiistas sinut päästän!"
-    Näin nimeten kädell' oikeallaan hän suortuvan leikkas.
-    Kerrallaan eros lämpö ja ilmoihin elo haihtui.                 705
-
-
-Viitteet:
-
-V. 42. "Tuolt'" (nim. saartaa) "erämaa vedetön", s.o. Saharan suuri
-erämaa. Karthagon hävityksen jälkeen (v. 146 e.Kr.) kerrotaan osan
-Karthagolaisia paenneen Saharaan sekä perustaneen siellä Tombuktun
-nykyjäänkin vielä löytyvän kaupungin sisä-Afrikaan.
-
-V. 72. Dikton, vuori on Kreetan saarella.
-
-V. 73. "Outa" = metsä.
-
-V. 146. Delos-saarella, jossa oli oraakkeli, kävi neuvoa kysymässä
-Kreetalaisia, Dryopeja (Kreikan maalta Parnasson vuoren tienoilta,
-Epirosta ja Thessaliasta) sekä kirjottuja (= tatueerattuja) Agathyrsejä
-Scythiasta; siis etelästä, lounasta ja pohjosesta.
-
-V. 166. Maa, kaikkien emo, oli avioliiton suojelia; se antoi merkin
-järistyksensä kautta, mutta Juno, alemman ilmakehän haltija, ukkosen
-kautta. -- Juppiter vallitsi ylempää ilmakehää.
-
-V. 167. Runoilijain mukaan tietävät luonnon esineetkin siitä, mitä
-niiden läheisyydessä tapahtuu.
-
-V. 168. Nymfain ulina, polotus oli paha merkki.
-
-V. 178. Maa synnytti tyttärensä Maineen vihoissaan jumalille siitä,
-että nämät surmasivat hänen lapsensa -- Titaanit, jotka, vuoria vuorten
-päälle kasaamalla, yrittivät rynnätä taivaasen, pannaksensa Juppiterin
-viralta pois.
-
-V. 196. Jarbaan, Mauretaanian kuninkaan isä oli tarun mukaan Juppiter
-Ammon, jolla oli temppeli Ammoniumin kosteikossa (nyk. Sivahin
-oasissa), länteenpäin Egyptistä. -- Garammantilais-kansa asui nyk.
-Fezzanin maassa.
-
-V. 205. Zeys on Juppiterin kreikkal. nimi.
-
-V. 217. "Meeonimyssy" = naispäähine, jota Troijalaisten entisten
-naapurien, Lyydialaisien naiset kantoivat.
-
-V. 222. Hermes (kreikkal. nimi) = Merkurius, jumalien airut.
-
-V. 240. Merkuriolla oli, jumalaistarun mukaan, jaloissaan siivet,
-joilla hän saattoi lennellä.
-
-V. 246. Atlas oli Mauretaanian kuningas, jonka Perseus raivottaren
-Medusan kuvalla muutti vuoreksi, mikä vieläkin kantaa Atlantin nimeä
-(Afrikan luoteiskulmalla).
-
-V. 252. Merkurius kutsutaan Kyllenialaiseksi siitä syystä, että hänet
-oli synnyttänyt Atlantin tytär Maia Kylleeneen vuorella Arkadiassa
-Kreikan maalla.
-
-V. 303. Cithaeron on eräs vuori Boiotian maakunnassa Kreikanmaalla.
-
-V. 345. Grynelaiseksi kutsutaan Apolloa Gryneijon kaupungin jälkeen
-V. Aasiassa, jossa hänellä oli temppeli ja oraakkelipaikka, samoin kuin
-(v. 346) Lykiassakin (Pataran kaupungissa).
-
-V. 367. Hyrkania oli sen maan nimenä ennen, joka on Kaspian merestä
-etelään päin, nykyisessä Persian valtakunnassa.
-
-V. 462. Huuhkajan huudon luultiin ennustavan kuolemaa.
-
-V. 469. Pentheus, Theban kuningas, oli maassaan kieltänyt Bakkhon
-palveluksen, jonka vuoks jumalat tekivät hänet, tarun mukaan,
-mielipuoleksi.
-
-V. 473. Orestes kohtasi, murhenäytelmäin sepittäjäin mukaan, äitiään
-paetessa templiin pyrkiessään, juuri tään ovien luona Koston
-jumalattaret, hirveät raivottaret.
-
-V. 480. Okeano tarkoittaa Atlantin valtamerta.
-
-V. 484. Atlas-vuoren juurella oli, tarun mukaan, kultaisia omenia
-kasvava puisto, jota vartioi Atlantin veljen Hesperon 3 tytärtä sekä
-lohikäärme; tätä lohikäärmettä he syöttivät hunajalla ja unettavilla
-valmun eli unikukan siemenillä.
-
-V. 508. "Kuin kuvan", niin. Aeneaan vahakuvan.
-
-V. 510. Erebus oli eräs Tuonelan jumaloita ja Khaos, Erebon isä,
-tarkoittaa alkuperäistä tyhjää avaruutta.
-
-V. 511, Hekateella oli 3-lainen muoto: taivaalla oli nimenänsä Luna
-(kuu), maan päällä -- Diana ja Manalassa Proserpina.
-
-V. 515. Vanhojen luulon mukaan on varsoilla syntyessään otsassa kelme
-("onnenlakki"), jonka emä kohta nuolee pois.
-
-V. 525. "Uinostuneina" = väsyneinä, rauenneina.
-
-V. 535. "Paimentolais-avioitako",. s.o. avioitako paimenkansoja
-hallitsevien kuningasten kanssa minun tulisi etsiä.
-
-V. 542. Laomedon oli pettänyt Neptunon, Apollon ja Herkuleen.
-
-V. 585. Tarun mukaan oli Tithonus, Laomedonin poika, Koittaren
-puoliso.
-
-V. 602. Niin teki Atreys, Agamemnonin ja Menelaonin isä, veljelleen
-Thyestelle sekä Prokne puolisolleen Tereukselle.
-
-V. 618. "Lakon" = sotilakon, välirauhan.
-
-V. 620. Aeneaasta kerrotaan, että hän kaatui taistellessaan Etrurian
-kuningasta Mezentiusta vastaan Numikon joen rannalla etteikä hänen
-ruumistaan löydetty mistään.
-
-V. 625. Viittaus kuuluisaan, urhoolliseen Karthagolaisten
-sotapäällikköön Hannibaliin, joka toisen Puunialais-sodan aikana
-ahdisti kovasti Roomalaisia, varsinkin Italiassa. Puunialaisia sotia
-käytiin sekä maalla, -- kumpaisenkin sotivan puolen alueella, -- että
-merellä.
-
-V:jen 686-692 suomennos on, vähällä muutoksella, otettu lehtori
-H. Hellgrenin Aeneidin 4:n kirjan suomennoksesta.
-
-V. 698 Proserpina, Pluton, Manalan kuninkaan puoliso.
-
-V. 699. Vasta sitten kun niin tapahtui, kuten tässä ja edellisessä
-värsyssä on kerrottu, luulivat vanhat kuoleman taistelun loppuneen.
-
-
-
-
-VIIDES LAULU.
-
-Kilpaleikit.
-
-
-Ainehisto.
-
-Surun aavistuksia täynnään purjehtii Aeneas merellä, jossa taivaan
-uhkaava muoto Troijalaisia pakoittaa kääntymään taasen Sicilian
-saarelle, josta olivat Karthagoon saapuneet; siellä ottaa Acestes
-heidät ystävällisesti vastaan (1-41). -- Aeneas viettää vuotuista
-muistojuhlaa Ankhisen kunniaksi tämän haudalla, jossa saa nähdä
-ennusmerkin kummusta nousevassa käärmeessä (42-103). -- Kilpaleikit
-alkavat kilpasoudulla (104-243). -- Voittajien palkinto ja paadelle
-joutuneen laivan palajaminen (244-285). -- Kilpajuoksu ja poikien
-kiista palkinnosta (286-361). -- Taistelu Cestoilla Daretan ja Entellon
-välillä (362-484). -- Kilpa-ampuminen ja Acesteen ammuttua nähty
-ennusmerkki (485-544). -- Poikien kilparatsastus (545-603.) -- Juno
-käskee Iriksen menemään meren rannalle kokoontuneiden, purjehdukseen
-väsyneiden äitien luo; muuttauduttuaan Beroë-eukon näköiseksi, saa
-Iris vaimot polttamaan laivoja, jonka kautta he muka säästyisivät
-alituisesta inhottavasta purjehtimisesta (604-663). -- Tulipalosta
-nouseva sauhu saa Askanion y.m. kilpaleikistä rientämään tulipaloon,
-jota turhaan kokevat sammuttaa; vasta sitte kuin Aeneas oli rukoellut
-Juppiteriä, sammui se ankaran sateen kautta, kun jo 4 laivaa oli
-palanut (664-699). -- Aeneas suruissaan tästä saa Ankhisen haamulta
-kehotuksen seuraamaan Nauten antamaa neuvoa sekä jättämään kaikki
-heikot ja tyytymättömät Siciliaan (700-778). -- Venus pyytää Neptunolta
-onnellista matkaa Troijalaisille, johon tämä suostuu; yksi vain oli
-meren uhriksi joutuva (779-826). -- Palinuron hukkuminen (827-871).
-
-
-    Silläpä aikaa Aeneas lujamiel meren selkää
-    kulki jo laivoillaan sekä synkkiä aaltoja halkoi,
-    nähden purjehtiess', Elissan miten koidon jo muurit
-    liekistä loimottivat. Syyt' ei voi arvata, miksi
-    nousevat semmoiset tulet; mut ison loukatun lemmen               5
-    raskahat murheet kuin myös tieto, min raivokas nainen
-    voi, surun aavistuksihin Teukrojen rintoja saattaa.
-       Vaan kun jo ulkonivat urannoillen eivätkä mitkään
-    maat enähän näy, mut joka suunnalta taivas ja vetten
-    selkämä, nousipa tääll' yli heidän synkeä pilvi,                10
-    tuoden myrskyn ja yön sekä synkistäen meren aallot.
-    Tuoss' ylevält' peräkeulaltaan perämies Palinurus:
-    "Voi, miks semmoiset ukonpilvet peittävät taivaan?
-    Tai mitä Neptunus isä aijot?" -- Sen lausuttuansa
-    käskevi purjehet koota ja vahvast' airoja käyttää;              15
-    purjehet kaiten käännättää sekä lausuvi näitä:
-    "Aeneas jalomiel, en, vaikkapa Juppiter taaten
-    yllyttäis, täll' ilmalla saapuvan' Italiaan sois!
-    Kääntyen synkkähän luoteen yltyen vinkuvat tuulet
-    vastahakaan sekä pilvehen ilmakin pakkautuupi.                  20
-    Emmepä taistella vastaan eik' edes suuntoa saata
-    kannattaa. Kun Sallima käskevi meit', totelkaamme,
-    matkustaen, mihin kutsuvi tuo! Ei kaukana täältä
-    löytyvän luulen sicllialais-toverein sulorannat
-    kuin satamat, jos oikein muistan ma tähtien merkit."            25
-    Aeneas vaka ääns: "Minäkin näen vaativan tuulten
-    tuota ja turhaan ponnistaivasi vastahan enään.
-    Purjehdi toisehen suuntaan! Oisiko mielumpi mikään
-    tai jonn' ennemmin väsyneet minä laskisin laivat,
-    kuin joka maa elättää mull' Acesteen dardanilaisen,             30
-    jok' isän Ankhisen luut kätkeepi povehensa!"
-    Pyrkivät valkamahan näin lausuttuansa ja myöten
-    lännelle kääntävät purjeet; kiitäen aavalla rientää
-    laivasto, sitt' iloten jo se kääntyvi tuttuhun rantaan.
-       Vaan imehdellen korkean vuoren huipulta katsoi               35
-    ystävien alusten tulemista ja riensi Acestes
-    vastahan, -- hirveä keihäältään, libyläisenki karhun
-    vuodalta; Krimisson joest' dardanilais-emo siinneen
-    tään oli synnyttänyt. Tuo entisen heimonsa muistain
-    tervehtii palanneit' ilomiellä ja ottaen maansa                 40
-    riistast' ystävälahjoin virvoittaa väsyneitä.
-    Toisenpa päivän kun rusollaan Koi karkotti tähdet,
-    kutsuvi Aeneas koko rannalta nyt toverinsa
-    yhtehen saamaan; sitt' täten kummulta lausuvi heille:
-       "Oivat Dardanidat, joill' on suku suur jumaloista!           45
-    Kuukautten kuluessapa päättyvi vuosi jo siitä,
-    kun jumalitten moisen taattomme ruumihin jätteet
-    kätkimme maahan ja alttarit murheellen pyhitimme.
-    Päivä jo ehti, jos en pety, murheellen yhä jonka
-    juhlaillen omistan, kuten on jumalittenki tahto.                50
-    Viettäisinkö sen maanpakolaisena Gaetulo-Syrtiss'
-    tai tapoaisko se mun meren seljällä, linnassa Kreikan,
-    ainapa vuotuiset lupaukset ja juhlasat retket
-    toimittaisin ja alttarit lahjoillaan varustaisin.
-    Saapumahan osuneet isän luiden ja tuhkien luokse                55
-    oomme; en luule ma, ett' jumalain pait suontia taikka
-    tahdottaan satamoihin me saavumme ystäviemme.
-    Riemuillen siis nyt pitäkäämme me juhloa kaikki,
-    tuulia toivoellen; perustettua kaupungin voimme
-    uhrata vuosittain pyhäköss', omaks' häll' luvatussa!            60
-    Troijassa syntynyt teille Acestes on pari härkää
-    antanut laivoa kohden; tuokate atriallenne
-    niin kotimaan kuin myös isäntämme Acesten Penaatit!
-    Pait sitä yhdeksännen kun päivän loistava Koitar
-    kuolonalaisille nousee, maan kenttäin sätehillään,              65
-    määrään Teukroillen nopeain ens laivojen kilvan,
-    juoksussa ken etevämpi ja ken väeltään urosamp' on,
-    tai vasamoiltaan ken utalampi ja joutsella ampuin,
-    Cestollakin ken uskaltaapi taistelun kestää,
-    ansio-palkkiotaan odottain nuot olkohot läsnä!                  70
-    Lehvillä kruunatkaat ohimonne nyt vaijeten kaikki!"
-       Otsansa, lausuttuaan, hän äidin myrtillä verhoo;
-    tään Helymus teki, tään ijältään myös vanha Acestes,
-    poijut Askanius, jota muukin nuoriso seuraa.
-    Hän kokouksesta täst' useain tuhanten kera läksi                75
-    kummulle, ympärillään iso seuraavaisien joukko.
-    Viiniä uhraten siell' kaks maljoa Bakkholle kaataa
-    maahan, seuraten sääntöjä rieskaa kaksi ja uhrein
-    vertakin kaks sekä heittäen purppurakukkia lausuu:
-    "Terve, o terveppä taas mun taattoni, terveppä teille           80
-    turhaan löydetyt tuhkat ja taattoni henki ja haamu!
-    Ei ole sallittu Italian rajat, onnemme seudut,
-    Ausonian, Tiberinkään oudon kanssasi löytää!"
-    Nää nimes tuskin, kun iso, niljakas vyöryvi käärme
-    haudan pohjasta nyt sen seitsemän väännettä tehden,             85
-    kiertää hiljahan kummun ja alttarillen vetäyntyy,
-    seljässään sinitummat pilkut; sen suomukset kiilsi
-    kultais-täplien loistosta, niinkuin taivahan kaari
-    heijastaa tuhannen värin loiston päiveä vasten.
-    Nähtyä Aeneas pelästyy: tuo käärmepä vyörren                    90
-    pitkänä maljain kuin välitsen koreain pikareiden,
-    uhria maistaa viimeks ja taas takasin vahingotta
-    kumpuhun laskeutuu sekä jättää maistamans' uhrit.
-    Intosammin isälleen aletun hän jatkavi uhrin,
-    häilyen, seudunko haltian vai isän palvelianko                  95
-    luulisi ollehen tuon: tavan jälkehen teurasti kaksi
-    lammasta, lutsua, kaks' myös hiehoa mustukkaselkää;
-    viiniä maljasta kaas sekä Ankhisen jalon sielun,
-    haamunkin luvatun tulemaan Manalasta hän kutsui.
-    Tuovat kumppanukset, kenellen vara myöns, ilo-miellä           100
-    alttarill' antimiaan kasaten, sekä hiehoja lyylii;
-    paikalleen asetettua paat, nämät ruohossa roikuin,
-    hiiliä vartaitten ala heittävät, paistavat lihaa.
-       Jop' oli kaivattu päivä se tullut, kun yheksännen
-    aamun toi Faeton hevot kirkkaana valoltansa;                   105
-    maine ja kuulun Acesteen arvo jo naapurit saattaa
-    liikkeellen, ilosesta jo joukosta täyttyvi ranta:
-    aikovi Aeneast' osa nähdä ja taistella toiset.
-    Kentän keskukseen näkyviinsä nyt ensinnä lahjat
-    laitetahan, pyhät kolm'jalat, kiehkuratkin viheräiset          110
-    voiton palkkioks, palmujen lehvät ja purppuravaatteet,
-    myös asehet sekä kultaiset, hopeaiset talentit;
-    leikkien aljentaa mäkitöyryltä räikkyvi torvi.
-       Käypä jo kilpoamaan ens airoiltaan samanlaista
-    neljä laivaa, kaikesta laivastost' etevintä.                   115
-    Tuimaa soutajiltaan, nopeaa joht "Tursasta" Mnesteus,
-    -- Mnesteus Italian asukas pian, Memmien jost' on
-    heimo --, ja rungoltansa Gyas perin suurta "Khimairaa",
-    kaupunkityötä, kolm'kertasta saarta, jot' Dardanon miehet
-    soutavat, kolmessa kerrassaan tasan airoja nostain;            120
-    Sergestus, nimen jost' on saanunna Sergion huone
-    suurella kulki "Kentaurilla"; "Scyllaa" mut sinimustaa
-    johti Kloanthus, jost' sukus johtuvi Rooman Kluentho.
-       Vaahtoavaisten rantojen vastassa seljällä löytyy
-    kallio, kuohuen jonk' yli aallot hyökyvät joskus,              125
-    kun läns'tuulet talvisin kätkevät tähdet; se tyynen
-    vallitess' ääneti on, kohottain meren läikästä kentän
-    lokkien päivän paistetta suosivien ilopaikaks.
-    Tännepä Aeneas isä tammen lehvästä laittoi
-    osviitaks merimiehillen viherän vesan, että                    130
-    kääntyä tietäsivät, kulun taivuttaen etähittäin.
-    Sitten vuoroist' arpoellaan. Peräkeulalla kau'as
-    purppuran, kullankin helotuksesta johtajat hohtaa;
-    poppelilehvin kruunautuu muu nuoriso, jolla
-    öljystä voidellust' olat kiiltelivät alastoinna.               135
-    Istuen teljoillen he jo airoihin käsin käyvät,
-    merkkiä ootellen, tähäten; sydäntään levotonta
-    näännyttää epätieto ja voiton kiihtynyt kiihko.
-    Sitten kuin heleän säveleen helähytti jo torvi,
-    rientävät paikoiltaan heti kaikki ja nousevi ilmaan            140
-    miehien huuto ja vahvasta soudusta vaahtovat salmet;
-    viiltelevät vanoja tasavoimin ja kaikkea merta
-    uurtavat airoillaan sekä kolm'kärillään kokillansa.
-    Niinp' ei kilpaillen pari orhia kentteä riennä
-    eivätkä kiitäen lähtemä-paikasta lennätä vaunuj'               145
-    eivätkä niin ajurit, pudistellen ohjine norjin,
-    valtoa valjakolleen suo, hurjasti huimien piiskoin.
-    Nyt hälinästä ja pauhusta, miesten puoltessa kilpaa,
-    raikuupi koko lehto ja ääntään rantojen vierut
-    viertävät, vuoretkin vavahtuivat huudosta kaikuin.             150
-       Rientävi ennen muit' esimmäisenä aavalle kiitäin,
-    joukon pauhaellessa Gyas, jota sitte Kloanthus
-    seuraa, airostolt' etevämpi, mut rungolta laiva
-    on hidas. Näiden jälkehen yht'etähäll' yrittääpi
-    "Tursas" ynnä "Kentaurus" valloittaa etupaikan.                155
-    Nytpä on "Tursas" voitolla, nyt ohi voitetun rientää
-    suuri "Kentaurus"; nyt tasakeuloin kumpikin kulkee
-    pitkällä uurrellen talallaan meren suolasta selkää.
-    Paatta jo nää lähestyivät ja saavuttivat rajapyykin,
-    kun meren keskellä voitolle päässyt Gyas, jalo kattein,        160
-    näin perämiehellensä Meneetelle kiivahast' ääntää:
-    "Oikeallen mihin liiaksi poistut? Tänne sä käännä,
-    rannoillen pyri, vaikk' käviskin vasempaan kihopaateen
-    airojen lehdet; muut merell' olkoot!" Virkki. -- Meneetes,
-    särkkiä kammoksuen, ulapallen laivansa kääntää.                165
-    "Minnekä poistut?" Taas: "Pyri paasia kohti, Meneetes!"
-    huutaen käski Gyas, kun hän takanansa Kloanthon
-    huomaa ahdistamass' sekä suunnittavan lähemmältä.
-    Pauhaavain karien ja Gyaan aluksen välitsen tuo
-    väylää soutaapi vasempaa, sisemmin ohi rientää                 170
-    täst' nopeaan, meren turvasan löytäen pyykin jo jättää.
-    Nuoren miehenpä luissa nyt syttyi katkera harmi;
-    poskilleen tipaht kyynel ja unhottaen oman arvon
-    kuin toverein menestyksen, hän kuhnustavaisen Meneeten
-    syöksevi päistikkään merehen alukselt' ylevältä;               175
-    itsepä katteini perämiehenä käy peräruoriin,
-    miehiä kiihoittaa sekä ruorilla rantahan kääntää.
-    Tuskinpa päästyähän merenpohjasta verkkahan jälleen
-    vanhanläntä Meneetes, veen puvustaan valuessa,
-    kallion harjalle kiipes ja kuivalla paadella kykki.            180
-    Tuotapa luiskahtavaa sekä uivaa nauravat Teukrot,
-    nauravat rinnalt' tuon pudistellessa suolasta vettä.
-       Kahdessa viimeisessä nyt syttyi riemusa toivo,
-    -- Sergestossa ja Mnestossa, -- viivytetyn Gyaan voittaa.
-    Saavutti Sergestus esipaikan ja paadelle joutui:               185
-    ei sivu kuitenkaan koko laivalla pääsnynnä tuosta,
-    vaan osaks; kilvaten rinnallaan lens "Tursahan" keula.
-    Silloin astuen laivan keskellä kumppaniansa
-    Mnesteus kiihoittaa: "Nyt ponnistaen nyäiskäätte,
-    Hektorin kumppanit, jotka ma Troijan oon häviöstä              190
-    kumppanikseni valinnut, nyt näyttäkäten sitä voimaa,
-    nyt sitä mieltä, min näytitte Gaetulo-Syrtissä kerran,
-    Joonian seljällä, luon' Malean vihurein kera taistoss'!
-    Ensisijaa en, Mnesteus, pyydä, en taistele voittaa,
-    vaikk' oi --! Kuitenki voittakohot, joill' soit sen Neptunus;  185
-    viimeisnä palata hävettää; tuo voittote, veikot!
-    Estöötten häpeä!" -- Nuo soutavat tarmonsa takaa:
-    voimakkaist' tutajaa nykäyksistä vaskinen keula
-    ynn' etenee meri. Raajoja, kuivia suitansa puistaa
-    tihjähän läähätys: kaikkiakaan hiki virtana vuosi.             200
-    Vieläpä sattumakin tuo miehille kaihotun voiton.
-    Sillä kun kiivaudessaan keulan kallion puoleen
-    Sergestus ylen kääns sekä väärää suuntoa laski,
-    ulkoneviin hän, onneton, riuttoihin ravahutti.
-    Kalliotkin tärähtyy: terävälläpä särkällä airot                205
-    murtuvat ponnahtain, kun törmäten juuttuvi keula.
-    Pystyhyn käy merimiehet ja myöhästyvät kovin huutain;
-    puosha'at rautaiset sekä myös okakärkiset keksit
-    kirvotetaan sekä poimitahan merelt' airojen tynget.
-    Mnesteus riemuissaan sekä onnestaan utalampi,                  210
-    joukon soutaissa väkevästi ja joukon avulla,
-    kiitävi seljällen sekä laskeepi ulapalle.
-    Niin kuni kyyhkyinen äkist' onkalostaan aristettu,
-    jonk' koti kuin sulonen pesä kalliovinkeloss' ompi,
-    lähteepi kedollen, pelotettuna siivillä vahvaan                215
-    onkalossaan räpyttää, mut kohta jo ilmassa laukuin
-    liitää selveä tietään, siipiä liikuttamatta
-    joutusiaan: näin Mnesteus, juur näin Tursaski viimein
-    aavaa kyntävät, näin omast' tenhostansa ne kiitää.
-    Ensinnä jättää kallion kärjellä taistelevaisen                 220
-    Sergeston matalaan vetehen sekä auksensa turhaan
-    hoiloavan ynn' airojen tyngillä oppivan sovitaan.
-    Sitte Gyaan sekä myöskin tuon jätinmoisen Khimairan
-    saavuttaa; tämä jää, kun puuttuvi nyt perämiestä.
-    Ainoa matkan päähän on jäänyt vielä Kloanthus;                 225
-    tuota se, ponnistaen koko tarmoahan, tavottaapi.
-    Siitäpä nousee huuto ja kaikki he vainoavaista
-    puoltaen yllyttävät; ylä-ilmakin pauhusta kaikuu.
-    Näit' äkä valtaa, jos oman arvon ja kunnian saadun
-    eivät he säilyttäis; elons' voitosta tahtovat antaa.           230
-    Onnensa noit' elähyttää; voivat, kun uskovat voivan.
-    Ehkäpä oisivat nää tasakeuloin saanehet voiton,
-    ellei, päin merellen kurottain kätens' kumman, Kloanthus
-    ois anonut jumaloita ja heill' lupauksia tehnyt:
-    "Haltiat, joitten on merivalta ja joiden ma kiidän             235
-    aavaa, teillepä rannalla riemuellen härän valkeen
-    laitan alttarillen, kuten oon luvannut, sisälmykset
-    viskaan teill' ulapalle ja kaadan helmivät viinit!"
-    Lausui. Tuotapa aaltojen alta nyt kuulevi kaikki
-    Forkon ja Nereidein vedenjoukko; siks sen Panopeia             240
-    neito ja Portunus isä vahvalla kouralla kulkuun
-    tyrkkäsi. Tuo nopeamminpa tuulta ja lentoa nuolen
-    kiitävi maallen ja piiloutuu syvähän satamaansa.
-       Silloin Aeneas kaikk' kutsuttuaan tavan jälkeen,
-    airuen suurell' äänellä voittaneheksi Kloanthon                245
-    suo julistaa, koristain sen otsaa laakerilehvin.
-    Kullekin laivallen suo kolmet hiehoa lahjaks
-    hän valikoida ja viiniä kuin hopeaa ison summan.
-    Antaa johtajillen erikoisia lahjoja: vaipan
-    kullan kirjatun voittanehellen; tuon koristaapi                250
-    melibelais pari purppurapäärmettä ympäritsensä,
-    myös kudelmat, miten idalais-saloss' urhea poika
-    hirviä keihäällään nopeoit' ajaen väsyttääpi
-    tuimasti huohottain, min Juppiterin aselintu
-    käyrillä kynsillään ylä-ilmahan Idalta ryösti;                 255
-    turhaan palveliat ijäkkäät kätens' tähtiä kohden
-    nostavat, turhaan koirien haukunta ilmahan kaikuu.
-    Sitten sille, mi kunnollaan sai toisena voiton,
-    haarniskan kudotun kolm'kertaa kultahaoilla
-    sorjilla, Demoleolta min hän oli riistänyt itse,               260
-    voitettuaan Simoïs-joen luon' ison Ilion juurell',
-    lahjoittaa koristeeks uroholle ja taistossa turvaks.
-    Tuskinpa tuot' olallaan monikertasta kantoa voivat
-    palveliat Fegeus ja Sagaris; sen päällensä pannen
-    ennen Demoleos ajoi juosten Teukroja takaa.                    265
-    Kolmanneksi hän lahjoittaa pari vaskista pataa,
-    suo hopeais-pikareit', ylen kauneita kuviltansa.
-       Näin oli lahjottu kaikki ja, aarteiltaan kopeoina,
-    purppuranauhoja nää ohimoillansa kantaen käivät,
-    kun häin tuskin taidolla julmalta paadelta irti                270
-    saatua, särkynehin terin, heikkona toiselta puolen
-    voitota Sergestus toi laivansa naurunalaisen.
-    Jommoinen useaan tien töyryllä löydetty käärm' on,
-    jonk' yli vaskinen pyörä on kulkenut tai kivell' iskein
-    tainnuksiin säpäleisenä jätti sen matkustavainen;              275
-    ruumiillaan paokseen tuo turhaan kimmurteleikse;
-    vielä sen julmina säihkävät silmät ja suuns' sähäessä
-    kaulans' se nostaa, vaan osa haavoitettu sit' estää,
-    solmuihin käpertyiss' sen ja myös jäseniins' sykertyissä:
-    näinpähän soudullaan alus tuokin vengalsi vitkaan;             280
-    purjehet nostaen, täysin se purjehin laskevi rantaan.
-    Sergestollekin Aeneas suo määrätyn lahjan,
-    mielissään pelastuksesta laivan ja kumppaniensa.
-    Orjatar suodahan hälle, Minervan töitä mi tunsi,
-    Kreetasta syntyinen Foloe ja sen kaks povilasta.               285
-       Tään jalo Aeneas lopetettua taistelun lähtee
-    kentän nurmikollen, jota jylhien vuorien lehdot
-    piirittävät joka suunnalta; tääll' on theaatterin piiri
-    laakson keskellä: tänn' useain tuhanten kera urho
-    läksi ja laitellun lavan keskuspaikkahan istui.                290
-    Täällä hän, ketkäpä tahtosivat ehk' kilpahan juosta,
-    lahjoin mieliä kiihottaa sekä palkkiot määrää.
-    Yhtehen saa joka suunnalta Teukrot ja myöski Sikaanot;
-    ensinnä Nisus ja Euryalus;
-    Euryalus oli nuoruuden verevyydestä kaunis;                    295
-    sen oli ystävä Nisus; heitäpä seurasi sitten
-    synnyltään kuninkaallista heimoa oiva Diores,
-    Patron kuin Salius: joist' toinen Akarnan olj verta,
-    toinenpa Arkadilainen heimoa tegealaista;
-    tnnakrilaistakin miest' oli kaks, Helymus ja Panopes,          300
-    vanhan Acesteen miehiä, kasvanehet salomailla;
-    pait sitä muut monet, joist' ei kehtaa kertoa maine.
-    Heidänpä keskessään sitt' Aeneas nimes näitä:
-    "Pankate mielehen ynn' ilakoivin mielin se kuulkaat!
-    Ei ole joukosta tästä nyt kenkään lahjata jääpä.               305
-    Rautaista pari Kreetan keihästä kiiltävin kärjin
-    annan ja myös hopeoidun kaksterä-kirvehen lahjaks.
-    Kaikille tään saman palkkion suon. Etevintäpä kolme
-    lahjoja saavat ja pääns' koristan ma olivien lehvin:
-    sorjasilan hevosenpa on parhain voittaja saava,                310
-    toinen Amazonien saa viinen, nuolia täynnään
-    thraakialaisia; sen levä kultanen nauhana kiertää,
-    hohtokivin sen hankkiluksen pidättää soma solki;
-    kolmas tyytyköhön kypärään tähän argolilaiseen!"
-       Näin nimes; nuo asemillehen käyvät ja kuultua merkin,       315
-    kiistämö-kentällen heti kiitävät, lähtemön heittäin;
-    rientävät myrskyn lailla ja pyrkivät merkkiä kohden.
-    Ensinnä juoksi ja kiiteli kaukana kaikista muista
-    Nisus kuin salaman tahi tuulen siivillä joutuin.
-    Jälkehen tuon, mut pitkosen matkan päässäpä seuraa             320
-    tuot' Salius lähimmäisnä; vaan vähän matkoa tästä
-    kolmas on Euryalus;
-    Euryalust' ehättää Helymus, vaan sen ihan jälkeen
-    kinnertänsä jo koskee kas! jalallansa Diores,
-    harteitaan olillansa; jos ois pitemp' ollunna matka,           325
-    ois sivunnut hänet tai epävarmaks voittonsa tehnyt.
-    Jop' olivat pian määränsä päässä ja juur väsyneinä
-    nuo tulemaisillaan perillen, limaskaan verehen kun
-    onneton Nisus liukahtuu, joka hiehojen uhrist'
-    maahan olj vuotanut, tahraillen viherän nukan päältä.          330
-    Täälläpä poika jo voitosta riemusa ei pysynytkään
-    pystyssä, mut suin päin jopa, hoiperrettua, kaatui,
-    syöksyen saastaiseen lokahan sekä raavasten visvaan.
-    Eipä se Euryalust' unohda eik' ystävätänsä:
-    nousten liukkahalt' tää Salion etehen vetäyntyy;               335
-    hiekkahan pehmoiseen mahallensa jo keikahti tuokin.
-    Euryalus vilahtaa sekä ystävän toimesta voittaa
-    ensinnä, suosiohuutoihin, taputuksihin lentäin.
-    Toisen saa Helymus sekä kolmannen lahjan Diores.
-    Vaan koko suuren theaatterin kalterin, korviakin nyt           340
-    ylhäisten isien Salius kovin äitellen täyttää;
-    suomahan itselleen penäs kepposen ryöstämän voiton.
-    Euryalustapa kyynelten sulo, suosio puoltaa;
-    ain' avu mielusamp' on, jota ruumiin kauneus puoltaa.
-    Suurella äänellään tätä puolustaa Dioreskin,                   345
-    voiton saavuttanut, joka turhaan tullunna oisi
-    voittohon viimeiseen, ens' voiton jos Salius ois
-    saanunna. Aeneas isä lausuu: "Lahjanne jäävät
-    varmoiksi, pojat, teill' eik' seppelten sääntöä kenkään
-    muuta; mun sallittakoon hyvittää toverii viatonta!"            350
-    Lausuttuaan ison gaetulilaisen leijonan taljan
-    pörheän, kultaiskynsistä raskahan suo Saliollen.
-    Nisuspa virkkoi: "Voitettuin jos palkka on moinen,
-    kompastuneita jos säälit; min ansainneeksi sä palkan
-    Nisus'en luulet? Parhaan palkkion saanunna oisin,              355
-    ellei tuo samanen kova onni, mi olj Salioll', ois
-    kohdannut muakin!" -- Nimeten tätä kasvonsa näytti,
-    tahrauneit' jäseneitään. Nauroi hänt' isä parhain
-    nyt sekä taidokkaan Didymaonin kilven hän tuomaan
-    käskevi, jonk' oli Kreikan Neptunon templistä saanut.          360
-    Oivalle nuorelle miehelle lahjotti tään jalon lahjan.
-       Kun oli juoksu jo päätetty, lahjatkin jaettuina:
-    "Nyt jos kuntoa, jos uroutta on rinnassa kellä,
-    tulkoon, nostakohon ylös käet sekä hihnaset nyrkit!"
-    Näin nimeten näkyviin asettaa pari kiistauslahjaa:             365
-    voittaja saa vasikan, jota kaunisti kullatut nauhat;
-    miekan kuin kypärän jalon voitettu saa hyvitykseks.
-    Oiti Dares esihin jopa astahtaa lujavoima,
-    miesten suuressa pauhussa nousten uhkoavaisna;
-    tää vain kamppailla Paris'en kera uskalsi yksin;               370
-    tää mäen luona, jossa on kaatunut Hektori kuulu,
-    voitokkaan Buten jätinmoisen löi, joka kerskui
-    Bebryciast' olevans' kotosin, Amykon sukulaisen;
-    hiekalle keltaiselle hän sen kaas kuoleman kieliin.
-    Tämmöinen olj Dares, kun uljasna nosteli päätään               375
-    taistohon ensin, näyttäen suuria olkia ynnä
-    huimien nyrkeillään hän tuimana ilmoa pieksi.
-    Toist' haetaan täll'; eik' koko suuresta joukosta kenkään
-    uskalla, pingottain remeleitä, nyt ryhtyä mieheen.
-    Siis hyvillään kun voitosta luuli jo luopuvan kaikkein         380
-    Aeneaan lavitsan luo malttia vaill' asettuu ja
-    näin, pitäen vasemmallansa härkää, lausuvi täällä:
-    "Oi jumalattaren poika, jos ei tohi taistohon kenkään
-    käydä, mi loppun' on tällen? Kauanko outtoa täydyn?
-    Käskeös korjata lahjat!" Suostumustaan tähän Teukrot           385
-    julkasivat, luvatun elukan jätön urholle vaatein.
-       Entellust' ikäpuoli Acestes nyt yllytti kiivaast,
-    vieressään viherän lavan luona ku ruohossa istui:
-    "Entellus, olit turhaan uljahin sie uroloita,
-    siedät jos palkinnot senmoiset kilvata vietää.                 390
-    Missäpä on jumalainen sun neuvojas mainio Eryx,
-    josta sa kerskasit turhaan? Trinakrian yli kuulu
-    mainehes missä ja nuo sinun suojissa riippuvat saaliit?"
-    Tuo nimes näin: "Ei kiiton kiihk' eik' kunnian viel' oo
-    pelvosta poistunut, vaan ijästäin hitahaksi mun saattaa        395
-    jäähtynyt hurme ja heikoiks jäykistyvät käsivoimat.
-    Jospa mull' oisi se nuoruus, luotellen johon kerskuu
-    tuo epäkelpo ja jos mull' oisivat entiset voimat,
-    enp' ois kaunista hiehoa enkä ma saalista etsein
-    tullut; en lahjasta piittaa." Lausuttuansa hän sitte           400
-    viskaisi kedon keskelle hirveän raskasta kaksi
-    cestoa, joit' oli ennen käyttänyt ärhäkkä Eryx
-    taistelussaan sekä näill' ylen nyrkkine paiskinut selkään.
-    Nähdessä hämmästyvät: härän seitsemän aimoa vuotaa
-    niin olivat kovat lyijystä, raudankin mukuroista.              405
-    Hämmästyip' erittäinki Dares sekä kiisteli kauan;
-    käänteli Aeneas jalomielikin sinne ja tänne,
-    hihnain julmia pahkoja, painoakin imehellen.
-    Ukkopa lausuvi nää sanat silloin: "Niin, mitä nuo on!
-    Jospahan nähnynnä ois joku Herkulen hihnat ja leikit,          410
-    jos hänen otteluaan kamalaa täll' rannalla juuri!
-    Näitäpä lekkeit' ennen on kantanut veljesi Eryx.
-    Verta sa nytkin näet sekä jälkiä murskatun aivon.
-    Näillä hän vastusti Alceon poikaa; näitä mä käytin,
-    kun veri raittiimpi toi voimia eik' pahan suopa                415
-    vanhuus harmaata visannut ohimoilleni vielä!
-    Vaan jos näit' aseheit' epäjää mult' Dares troalainen,
-    hurskas Aeneas sitä suo, hyväksyy sen Acestes,
-    ottelu näin tasatkaamme: ma Eryxin taljasta luovun;
-    pelkosi poista -- ja dardanolais-remelit ota päältäs!"         420
-    Näin nimes, harteiltaan kaks'kertasen viskaten vaatteen,
-    paljastaen isot raajat ja suuret luut sekä jäykät
-    jäntärehet, asettuu jätinmoisena keskelle kenttää.
-    Heill' isä Aeneas nyt hihnat toi samanlaiset
-    ynn' asehet tasa-arvoiset pani kummanki kouriin.               425
-       Äkkiä varpailleen kavahtain molemmat asettuupi
-    ynn' ylös ilmaan nostavat nyrkkinsä pelkeämättä.
-    Iskusta poistavat taa päin kauas korkeat päänsä,
-    kiemurtavat käsiään käsihin sekä alkavat taiston;
-    jalvoilt' tuo keveämp' on ja nuoruuteensa hän luottaa,         430
-    tää jäsenilt' tukevamp' on paljon, mut verkkahat polvet
-    notkahtivat tutisten; isot raajat estävi ähky.
-    Kauanpa keskenähän jakel iskuja sankarit turhaan,
-    kauan paiskelivat kylen onttohon, rintoa varsin
-    jyskyttivät: usehin kädet korviin ynn' ohimoihin               435
-    paukahtivat sekä läimäyksistään ryskivät leuat.
-    Seisoo Entellus vakahaisna ja liikkumatonna,
-    vääjäten varrella vain sekä valppain' silmine iskut.
-    Tuo kuni piirittämäss' olis korkeamuurista linnaa,
-    taikkapa vuor'kastellia vastahan taistella täytyis,            440
-    milloin pyrkivi näin tahi noin, oveluudella kiertää
-    hän joka paikkaa hyökkäellen, monet koettaen turhaan.
-    Nousten Entellus, kurottain ylös oikeans', iski:
-    kiireellensä Dares tulevan tuhon ennalta oitis
-    huomasi, -- siks nopeasti hän ruumihins' syrjähän väisti:      445
-    tuulehen Entellus väkens' tuhlas ja päällenpä päätteeks,
-    raskaast, raskas kun olj, hän suurine painone maahan
-    rotkaht: niinkuin ontelopuu Erymantholla kaatuu
-    taikkapa korkeall' Idalla juurilta kiskottu mänty.
-    Teukrot, Sicilian nuorisokin ylös säälien hyppäs,              450
-    huutonsa taivaallen kohotess'; ens riensi Acestes
-    vanhaa ystävätään, polost', auttamahan ylös maasta.
-    Vaan täst' ei hitahampana eik' pelotettuna urho
-    taistohon huimemmin palajaa: viha kiihdytti voimat,
-    kiihdyttää häpykin väkeänsä ja kuntonsa tieto;                 455
-    päistikkään tasangolla Daresta hän kaikella vainoo
-    riehuen; milloin oikea iski ja taas vasen milloin.
-    Ei levähdyst' ole, ei loma-aikaa. Kuin rae rankka
-    harjoilla rapajaa, niin urhokin tihjästi iskein
-    kummallakin kädellään vain peihtos ja pohti Daresta.           460
-    Eip' isä Aeneas suo kauemmas eistyä kiukun
-    eikäpä Entelluksen raivota katkeramiellä,
-    taistelun mut lopettain väsyneen pelastaapi Dareksen,
-    sitten lohduttaen häll' lauhkana lausuvi näitä:
-    "Voi polonen, mikä semmoinen kevytmiel tuli järkees?           465
-    Etkö sä toiset voimat ja tarmonsa muutoksen huomaa?
-    Nöyrtyös siis jumalallen!" Näin nimes, ottelun päättäin.
-    Vaan tuon uskolliset toverinsa jo sairahin polvin
-    horjuvan, päällään nuokkuvan kumminki puolin ja verta
-    paksua sylkevän suusta ja hampaitten säpäleitä,                470
-    laivalle vievät; muut keralleen kypärän sekä miekan
-    ottivat; seppelehen sekä härjän Entellolle suovat.
-       Tässäpä voittaja uljasmiel, härästään kopeellen,
-    lausuvi: "Tunnustas, jumalattaren poika ja Teukrot,
-    näitä ja arvatkaat mikä nuoressa ennen olj voima,              475
-    minkäpälaisesta kuolostakin pelastitte Dareksen!"
-    Virkki ja seisomahan osui eess' vasikan tasakärsän,
-    -- tää oli tappelun palkkana siinä, -- ja heilauttain taa
-    läimäsi oikeallaan kovat hihnansa sarvien keskeen
-    aivan ja näin muserrettua luut löi murskaksi aivot.            480
-    Härkäpä kaatui ja maass' vavahtain virui pitkosenansa.
-    Tuo kovall' äänellä nää sanat virkkoi: "Sulle tän, Eryx,
-    hengen suon paremman ma Dareksen kuoleman sijaan;
-    tuohon ma voittaja lasken hihnat ja taitoni myöskin!"
-    Kohtapa Aeneas käsk kilpailuun nopeoilla                       485
-    nuolilla, ketk' vain tahtosivat sekä määräsi lahjat;
-    maston pystyttää Sereston aluksest' tukevalla
-    kourallaan sekä nuorahan solmiten lentävän kyyhkyn
-    kiinnitti mastohon korkeahan, tähystys kohaksensa.
-    Miehet yhtenen saavat ja arvat heitetyt korjaa                 490
-    vaskisehen kypärään; jopa onnea toivotettaissa,
-    Hippokoontes saa esivuoron, Hyrtakon poika;
-    tuotapa laivain kilvassa voittanut Mnesteus seuraa,
-    Mnesteus, seppeltään viherää joka päässänsä kantoi;
-    kolmas on Eurytion, sun, kuulusin Pandarus, veljes,            495
-    sie, joka muinoin, käskettäiss' sua rikkoa rauhaa,
-    ensinnä paiskasit keihääsi Danaoin väen keskeen;
-    pohjahan mut kypärän vihoviimeks Acestesen jääpi
-    arpa, ku rohkesi kilpahan käydä nuorien kanssa.
-       Oitipa jännittää väkevin käsillensä jo joutsens'            500
-    eessään nyt joka mies sekä nuolia viinestä ottaa.
-    Ensinpä jänteeltään suhahtain lens taivahan kautta
-    ilmoa pieksellen keveää pojan Hyrtakon nuoli;
-    saavuttuansa se sattuvi mastonpuun etupuoleen.
-    Mastopa järkähtyi, räpisyttäen siipiä säikkyi                  505
-    lintu ja siipeinsä suhinaa joka paikkahan kuuluu.
-    Karskipa Mnesteus nyt viritettyne joutsine nousee,
-    tähdäten korkeallen, tasan nostaa nuolen ja silmän;
-    vaan kova-onninen ei osannut vasamoinensa itse
-    lintuhun; katkasi vaan sitehet sekä liinasen nuoran,           510
-    mastohon joll' ylävään oli kyyhkynen kytketty kiinni;
-    lentäen ilmahan mut tuo synkkiin pilvihin pyrki.
-    Silloin kiirehtäen vasamansa jo valmihin tähtäs
-    kaarelt' Eurytion, velimiest' anoen avukseen ja
-    taivaan kannella nähtyä riemutsevan sen ja siivin              515
-    läiskyttävän, viel' ampui synkän pilvenki alta.
-    Hengeti tää putoaa, elons heittäen tähtien tienoon,
-    kieppuillen alas tuo mukanaan osuneen vasamankin.
-    Jäljell' Acestes yksin jäi, kadotettuans' voiton;
-    tähtäsi kuitenkin vasamansa hän myös ylä-ilmaan,               520
-    taitoa näyttääkseen, isä, kaarenki kimmousvoimaa.
-    Silloinp' äkkiä ihme ja suuria tietävä enne
-    nähtihin; merkityksens' ison myöhempi kohtalo neuvoi;
-    merkin sen kaihot tietäjät selvittivät ylen myöhään.
-    Sillä kun kiidellen vasamans' säepilvissä hehkui,              525
-    leimulla tien vaoten, katoaa tämä, sammuen ohvaan
-    ilmahan; aivan kuin usehin myös taivahan tähdet
-    irtaannuttuahan jälen jättäen, lentäen kiitää.
-    Mielemme hämmästyi; jumaloita Sicilian kuin myös
-    Troijan miehetkin anovat. Eip' ennettä kiellä                  530
-    Aeneas jalo, vaan halaten ilomieltä Acestoo,
-    suurilla lahjoillaan varustaa hänet, lausuen näitä:
-    "Ottaos nää isä; sull' on Olympon valtias suuri
-    moisilla enteillään erityisesti tahtonut antaa
-    arvoa! Ankhisen ijäkkään tää muistona olkoon                   535
-    maljanen, korkokuvin min ennen thraakialainen
-    Ankhisell' isällein oli suurena lahjana Cisseys
-    käskenyt antamahan syvän lempensä, muistonsa pantiks!"
-    Laakerikruunulla kaunisti näin nimeten ohimot ja
-    voittaneheks esimmäisenä kaikista julkas Acesteen.             540
-    Ei hyvä Eurytion katehin hänen arvoa katso,
-    vaikk' oli yksin linnun ampunut taivolta maahan.
-    Sitte se lahjans' saa, joka katkasi köyden ja vihdoin
-    tuo, joka nuolellaan nopeall' oli sattunut mastoon.
-       Viel' ei Aeneas isä päättänyt leikit, mut kutsuu            545
-    luokseen Epytideen, pojan keskenikäisen Julon
-    vaaliamiehen ja kuiskasi uskotun korvahan näitä:
-    "Mennös Julollen sanomaan, jos poikien joukko
-    ynn' uvehet ovat luonansa ratsastuksihin valmiit,
-    vaarinsa kunniaks että hän parvensa tois asehissaan!"          550
-    Näin nimes. Lähtemähän koko tunkeunneen väen käskee
-    pitkältä cirkolta, ett' avonaisina oisivat kentät.
-    Poikaset saapuivat isien näkyviin somasesti
-    ratsuja ohjaillen komeoita; Sicilian, kaikki
-    Troijankin melus miehet, ihmetellen tulijoita.                 555
-    Kaikilla kiehkura olj somanen tavan jälkehen päässä,
-    kaikilla olj pari rautaiskärkistä, kornellipeistä;
-    muill' olillaan helsk kaunihit viinet ja kaulassa riippui
-    ketjut kultahiset, punotut ihan rintahan asti.
-    Kiitää ratsastajain kolm' parvea; johtajinaan myös             560
-    kolm' oli; poikaa seurasi kaksioista jokahista,
-    loistaen johtajien somault', osihin jaoltaankin.
-    Nuorison riemuavaa eräst' joukkoa pienonen johti
-    äijänsä Priamon nimikaima, sun, kuulu Polites,
-    poikasi, Italian kopeus, jota thraakialainen                   565
-    valkeapilkkuinen hepo kantoi; täll' etujalkans'
-    valkeat olj, kohos korkeallen myös valkea otsa.
-    Toinen Atys, Ation suku josta Latinojen johtuu,
-    pikku Atys, pojallen Juloll' ylen mielusa poika.
-    Vihdoin muodoltaan ihanampana muita Julus,                     570
-    Sidonin ratsastain orihilla, min kukkea Dido
-    häll' oli lahjottanut syvän lempensä, muistonsa pantiks.
-    Vanhan Acesteksen muu nuoriso Trinakrilaisten
-    ratsastaa uvehilla.
-    Kainoja näit' taputtain väki Dardanon vastahan otti,           575
-    riemulla nähdessään ijäkkäin isien tutut kasvot.
-       Sitten kuin iloset olivat omien ilotelleet
-    silmiä ratsuillaan, kovin huutaen valmistuneille
-    merkin Epytides suo, piiskallaan pamahuttain.
-    Kiisivät nää erilleen tasasesti ja kolmehen parveen            580
-    joukkonsa kirvottivat, vaan taas, komennettua, jälleen
-    tieltänsä kääntyivät, karaten vihamiehinä päälle.
-    Toisinpa hyökkäävät, sitt' taas peräyntyvät toisin,
-    matkan pääss' erillään nämät vuorohon kaartelemalla
-    kierrosta estävät, näin sodan vaiheita jälitellen:             585
-    kons' paetess' selän paljastavat, kons' kääntävät keihään
-    suuttuen, kons' kuni rauhan tehtyä kulkivat rinnan.
-    Niinkuin kerrotahan Labyrinthoon korkean Kreetan
-    veistellyks solateitä ja tään solakkeist' tuhansistaan
-    tullehen eksyttäväks, ett' kaikkipa johtavat merkit            590
-    huomioton, palaukseton harhaus turhaksi saattais:
-    Teukroin näin pojatkin kulun mutkahiseks pujotellen
-    leikiten teeskelivät pakoretkeä tai sodan pauhuu,
-    niinkuin delfiinit, jotk' uiden kyntävät märkää
-    Karpathin tai Libyan mert', aalloill' leikkiä lyöden.          595
-       Nää kisajuoksut, nää tavat, taistelut toimehen ensin
-    Askanius pani, Alban kun Longan muurilla kiersi,
-    neuvoen viettään noita Latinojen vanhoa kansaa,
-    niinkuin leikkiä hän löi Dardanojen kera ennen.
-    Albaanit omiaan opast' taasen; täältä ne sitten                600
-    sai iso Rooma, ne säilyttäen isien ylistykseks;
-    "Troijaks" poikien joukkoa vieläkin ain' nimitellään.
-    Tänn' ast' taistoja vietettiin isän kunniaks hurskaan.
-       Tässäpä vilpistyen jopa onnemme muuttikin Luoma.
-    Kun monenlaisilla leikillä viettivät haudalla juhlaa,          605
-    taivaalt' Iriksen lähettääpi Saturnus'en Juno
-    Ilion laivoillen sekä tuulella kulkuans' auttaa;
-    paljoa aikoi hän, yhä tuskallens' saamatta hoivaa.
-    Neitopa kiiruhtain tuhannen värin kiiltosta kaarta
-    pitkin joutuhun kiis uroaan ja sit' ei näe kenkään.            610
-    Huomaa suunnattoman väkijoukon ja rantoja tutkii:
-    valkamat hän jätetyiks älyää sekä tyhjiksi laivat.
-    Vaan etähäll' erillään eränäisellä rannalla Troijan
-    vaimot Ankhisaa kadotettua itki ja kaikki
-    katselivat, valittain, meren selkää. -- "Voi, miten paljon     615
-    aavaa mert' on viel' edessämme!" -- he lausuvat kaikk' ja
-    linnaa kaihoavat, meren vaivoihin väsyneinä.
-    Näiden keskehen siis hyvin ymmärtäen vahingoittaa
-    astuvi tuo, jumalattaren muodon ja vaattehet riisuin;
-    niin on kuin Beroë, Tmarilais-Dorykleen ikä-eukko,             620
-    joll' oli kuuluisa nimi, heimo ja kuulut olj lapset;
-    dardanolais-emojen täänlaisna hän joukkohon yhtyy:
-    "Koidot", -- lausuvi, "jotk' ei helleniläis-käden kautta
-    hukkunehet sotahan isänmaan varustuksien luona!
-    Oi suku kurja, mi on tuho, sun johon kohtalo määrää?           625
-    Seitsemäshän kesä Troijan jo hukkuman jälkehen vieren
-    kunpa me salmia, luotoja julmia, kaikkia maita
-    kuljemme, tähtien tiet' osottaissa, -- kun laajoa merta
-    pitkin Italiaa pakosaa haemm' aavalla kelluin.
-    Täällähän on Erykon velirannat ja kelpo Acestes.               630
-    Linnamme laitantaa mikä estäs ja sen varustusta
-    kansalle? Oi isänmaa, Penatit vihamiehiltä turhaan
-    korjatut! eivätkö mitkään muurit kutsuta Troijaks?
-    Enkö mä missään näe joet Hektorin, Xanthon, Simoïn?
-    Kanssani polttooten heti nuo kovan onnemme laivat!             635
-    Sill' unissain näin ennustavan Kassandranki haamun
-    soihtuihin palaviin osotelleen: 'Täält' hakekaatte
-    Troijaa; tää kotonn' on!' -- nimes. Toimia aikamme on jo!
-    Ei sovi viivyttää tätä ihmettä! Tuoss' on Neptunon
-    neljät alttarit! Haltiakin suo soihdut ja innon."              640
-       Lausuttuaan esimmäisenä tempasi ilkeän soihdun,
-    nostaen oikeallaan ylös viuhkas, ja ponnistaen, sen
-    linkos. Hämmästynyt sydän Ilion naisten ja mieli
-    kiihoittuu. Nimes vain ijäkäs emo, ainoa Pyrgo,
-    lasten niin useain Priamon kuninkaallinen amma:                645
-    "Ei Beroë ole tää, ei rheteolainen, o äidit,
-    puoliso oo Dorykleen: jumalallisen nähkäte arvon
-    merkit ja silmäinsä tulisuutta ja millinen henki,
-    millinen muotonsa on sekä äänensä sointu ja käynti!
-    Juuripa äskettäin Beroëst' erotessa sen heitin                 650
-    sairasna, harmitellen, ett' yksin hän luopua täytyis
-    moisesta juhlasta eik' vois ansiokunnian suoda
-    Ankhisellen." Näin nimes.
-       Vaan emot horjuellen ens laivoja nurjilla silmin
-    katsovat, häilyellen tuon maan haluns' kurjan ja myöskin       655
-    valtion vaiheilla, johon Sallimus kutsuvi heitä,
-    kun kohos siivillään koht' taivoa haltiatar ja
-    leikkasi laukuillen ison kaaren pilvien alle.
-    Silloin hämmästyen imehestä ja raivoavaisna
-    huutaen tempoavat tult' temppelin alttariloilta;               660
-    alttariloit' osa raast, mut muut risuloitten ja lehväin
-    soihtuja sinkoavat. Tuli hillitön tuhtoja kalvaa,
-    airoja, kuusisia peräkeulainkin koristeita.
-       Ankhisen lavan ynnä theaatterin katsojien luo
-    tuo sanan Eumelus alusten tulen vaarasta; itsek-               665
-    kin näkevät sysisauhua mustaa tupruvan pilviin.
-    Ensinnä Askanius kuten riemuten ratsastuskilpaa
-    johdatti, niin päin riens heti leiriä hämmästynyttä
-    ratsulla eik' voi säikähtyneet sitä hoitajat estää.
-    "Mist' on tuo raju raivo ja minnekkä aijotte", kiljas          670
-    "voi viheljäät emot? Ettepä vainoojain Danaoiden
-    leiriä nurjaa, vaan oman toivonne poltatte. Teidän
-    Askanius minä oon." Kypäränsä hän riisuen paiskaa
-    jalkoihin, jota kantaen hän sotaleikkiä johti.
-    Siinäpä Aeneaski jo riensi ja Teukrojen joukot.                675
-    Nuo eri suunnillen yli rantojen sinne ja tänne
-    kaikkoavat pelästyin, jos joihinki luolihin, metsiin
-    pyrkivät peittymähän. Yrityksens' ja päiväkin vaivaa;
-    tuntevat rauhottuin' omans'; rinnasta poistuvi raivo.
-    Vaan yhä hurjemmin tulen loimotus laimentumatta                680
-    raivos: kostean puun välyksissä jo tappura kytee
-    sauhua tupruttain nokimustaa; syö tuli verkkaan
-    laivoja; tää levittää koko ruumaankin hävitystä
-    eik' urosten väki aut' eik' tulvittain veden kaanta.
-    Silloin Aeneas jalo yltänsä reualsi vaatteen                   685
-    ynn', avukseen jumaloit' anoessaan näin, kädet nostaa:
-    "Juppiter kaikenvaltias, jos viel' et jokahista
-    Teukroa inhoa, jos sun entinen laupeus huolii
-    murheista inehmoin, tuli sammumahan aluksista
-    saa, isä; tempoa pois tuhost' Teukroin kaiskerat asjat,        690
-    taikkapa jääneenkin Manalaan vihas nuolella paiskaa,
-    jos ma sen ansaitsen, kädelläs meit' hukkoa täältä!"
-    Tuskin lausunut nää olj, kun sai tavaton rajumyrsky
-    riehumahan, satehen valaen; jyrinästäpä maitten
-    vuoret järkkyvät ynn' aromaat; koko taivoita syöksyy           695
-    ryöppyvä, myrskyinen sade, tihjeä sohjua vihmoin;
-    täyttyvät laivat jo vettä ja puoleks poltetut ruumat
-    kostuvat; sammuupi koko valkea viimeks ja kaikki
-    vaarasta säilyivät alukset, menetettyä neljä.
-       Vaan isä Aeneas kovast' onnestaan murehissaan               700
-    suuria ankeitaan sydämessähän sinne ja tänne
-    miettivi häilyillen, Sikulein kedollenko nyt jäisi,
-    entehet unhottaen, vai pyrkis Italian rantaan.
-    Nautes tuoss' ijäkäs, jonk' ainoan tritonilainen
-    Pallas neuvonut olj sekä varsin taitavaks tehnyt,              705
-    näin osas selvittää, mitä haltiasten viha suuri
-    tietäis kuin myös sen, mitä Salliman määräys vaatis.
-    Lohduttaen täten Aenealle se lausua alkaa:
-    "Menkäämme, jumalattaren poika, minn' onnemme viekin!
-    Kuink' käviskään, joka kohtalo karsein voitettavamm' on!       710
-    On jumalain sukulainen Acestes heimoa sulle;
-    tää ota neuvottelus toveriksi ja taivuta liittoon;
-    hälle ne heittäös, jotk' kadonneist' aluksist' ovat jääneet,
-    joit' väsyttää sun aimosat hankkees ynn' yritykses:
-    vanhukset sekä kammoavat merimatkoa äidit,                     715
-    kaikki, mi heikkoa, vaaraa pelkääväistä on, luotas
-    luovuta; suo, väsyneet ett' täällä jo saisivat suojan;
-    kaupungin luvallas nimetkööt Acestaks nimeltänsä!"
-       Näinepä lauseineen hänet lohdutti ystävä vanha.
-    Mielensä johtuupi nyt kaikenlaisihin huoliin.                  720
-    Vaan kuin synkeä Yö parivaunussa taivolle saapui,
-    taivolta laskeunut isän Ankhisen kuva näytti
-    silloin äkkiähän tähän laatuhun lausuvan hälle:
-    "Poikani, mull' elämää sulosampi, kun viel' elon' kesti
-    muinoin, kohtalojen opistossa sä koetettu poika!               725
-    Tahdosta Juppiterin tulen tänn', aluksista ku liekin
-    poisti ja taivaaltaan ylevält' teit' armahti vihdoin.
-    Neuvoja kuunnelkos, joit' oivia soi ikävanha
-    Nautes: miehet vain valitut, sydämet urohimmat
-    viekösi Italiaan! Raju kansa ja yrmeä varsin                   730
-    voittamises Latioss' on. Kuitenki tullos sa ensin
-    Tuonelan alhaisiin tupihin, Manalan syvän kautta
-    pyytäös, poikani, mun kera yhtyä! Eipä mua suojaa
-    ilkeä horna tai surukas pimeys: ihanassa
-    hurskaiden pariss' Elysioss' asun. Puhdas Sibylla              735
-    tänne sun johdattaa monen raavahan uhrattuaisi.
-    Silloin nähdä sä saat sukus kaiken ja myös varustukses.
-    Voi hyvin! Kostea yö jopa matkansa puolehen joutuu;
-    ankaran Koitonki ratsujen viel' minut entävi henkäys."
-    Virkki ja ilmoihin hupihin kuni sauhu hän haihtui.             740
-    Aeneas nimeää: "Mihin syöksyt? Oi, mihin riennät?
-    Tai ketä kammoat? Taikka ken estää sun halausta?"
-    Näitäpä lausuillen tuhast' kyyntynehen tulen liehtoo:
-    Pergamo-Laren ja myös iki-Vestan hän alttarit uhrin
-    jauhone täydellä suitsutusastiallaan pyhittääpi.               745
-       Kohtapa kutsuu sitt' toverit, ylimyksen Acesteen;
-    käskyn Juppiterin, isän armahan neuvoti kertoo
-    heille ja myös mikä mielessään olis tuumansa tästä.
-    Suostuvat arvelematt' eik' käskyjä kiellä Acestes.
-    Siis emot kaupunkiin jätetään sekä kansa, mi tuota             750
-    toivoo, joidenka miel ei kunniamainetta kaipaa.
-    Itsepä uudistavat tuhot, myös tulen kalvamat hirret
-    korjaavat aluksista ja laittavat airot ja köydet
-    harvoina luvultaan, mut täynnäänsä sotakuntoo.
-    Linnan Aeneas sill' aikaa aatralla määrää,                     755
-    tontteja arpoo; Ilioks tään, mut tuon nimittääpi
-    Troijaksi. Vallastaan ilahtuu troalainen Acestes;
-    määrääpi torin, lait isien kokouksille säätää.
-    Laitetahan Erykon mäen töyrälle, tähtien puoleen,
-    temppeli idalilais-Venukselle ja määrätähän myös               760
-    haudalle Ankhisen pyhä, kookas lehto ja pappi.
-       Päivää yhdeksän jopa olj levännyt koko kansa,
-    alttarill' lyylinyt olj, kun tyynnyttivät meren vienot
-    tuulet ja taas merellen suhisten käsk virmeä Louna.
-    Alkaa haikea itku jo pitkin lahtista rantaa,                   765
-    päivän ja yön kuu he toisiahan halajaa hetahasti.
-    Itsepä äiditki, joist' meren muotoki näyttihe ennen
-    inhottavalt', ett'eivät sietänehet nimeäänkään,
-    tahtovat lähteä kuin koko matkan vaivoja kestää.
-    Ystävän lausehin Aeneas jalo lohdutteleepi,                    770
-    kun sukulaisell' Acestoll' itkien heittävi heidät.
-    Kolmet hiehoa hän Erykolle ja myrskylle lampaan
-    uhrata käskeepi ja jo oitis päästeä touvin.
-    Itsepä kaunistain olivin leheksillä nyt päänsä
-    keulassa seisoopi ulommaisna ja maljoa pitää,                  775
-    kaataen suolaiseen merehen lihat, helmivät viinit.
-    Kiihtyen seuraa myötäistuuli jo matkustajoita.
-    Kilpahan soutelevat merimiehet ja laskevat aavaa.
-       Vaan Neptunollen Venus lausuvi huolehtivaisna,
-    näin valituksiahan hänellen julistain sydämestään:             780
-    "Junon kiukkuinen viha, kyllänsä saamaton rinta
-    saattavat Neptunus minut ryhtymähän rukouksiin:
-    ei ajan verkkaisuus eik' tyynennä hurskaus tuota,
-    tuot' ei Juppiterin iso valt' eik' Kohtalo rauhaan
-    taivuta. Ei frygilaisväen keskeltä kaupungin saaneen           785
-    julmalla kiukullaan häviöön ole kyllin ja kaikkeen
-    vaivahan vieneen: tää Troijan karikkeitakin, tuhkaa,
-    luitakin vainoo. Syyt tähän raivoon hän selitelköön!
-    Saatatpa itsekkin todistaa libyläis-selält' äsken,
-    minkäpä äkkiä hän melun nostatti. Kaikk' meret sa'aten         790
-    taivahan kanss', vihureihin aeolilaisihin turhaan
-    luottaen rohkesi tään alallaiski!
-    Kas, rikoksellahan myöskin vimmattuaan emot Troijan
-    ilkeesti poroks laivoja poltti ja outohon maahan
-    saattoi jättämähän toverit, kadotettua laivat.                 795
-    Pyydän, sallittakoon, mitä jäi merest', turvassa kyntää
-    purjehin; sallittakoon mun Laurentoin Tiber löytää,
-    jos luvallist' anon, Parkat jos varustukset ne suovat!"
-       Näitäpä nyt nimeää meren korkean valtias itse:
-    "Täydellä syylläpä sie, Cytherea, mun valtahan luotat,         800
-    jost' sukus johdat; sen ansaitsenkin. Montahan tyynsin
-    tuppurisäätä ja taivaan kuin meren raivoa suurta.
-    Xanthos kuin Simoïs todistaa, ett'ei vähemp' ollut
-    maillakan' Aeneaksestas surun'. Kunpa Akhilles
-    Troijan säikähtynytt' ajoi kansaa muurille saakka,             805
-    kuololle uhraillen tuhannet monet, kun joet täyttyin
-    huokasivat, eik' tiet' osannut eik' voinunna mereen
-    syöksyä Xanthos, silloinhan Pelidaan urokkaasen
-    Aeneaan väeltään, jumaloiltakin heikomman estin
-    yhtymäst', tään sumupilvehen peittäin; vaikk' halasinki        810
-    pelmuuttaa käsilläin raketun valapattosen Troijan
-    muurit. Mieleni viel' sama on; sie pelkosi heitä!
-    Huoleti astukohon, kuten toivot, hän Tuonelan maille!
-    Yht' vain kaihota saa, jonk' aavall' on hukkua määrä;
-    tuo pää vaan monien edest' uhrattakoon!"                       815
-       Kun jumalattaren näin pakinoin iloseks teki mielen,
-    vaunuhin valjastaa hevoset isä, tuimille pannen
-    vaahtosat suitset ja ohjia höllittää käsissänsä.
-    Vaunuill' liitääpi keveäst' ulapan siniselkää.
-    Aallot laskeuvat sekä hyrskyvän akselin alla                   820
-    tyynentyvät meren kuohut ja kaihtuvat taivahan pilvet.
-    Tuotapa seuraavat monet muodot, hirveät tursaat,
-    vanhuksen Glaukon väki, myös inolainen Palemon,
-    Tritonitkin nopeat, koko Forkonkin sotajoukko;
-    on vasemmalla Thetis, Melite, Panopeiakin impi,                825
-    Neseia, Spio, myös Thalia kuin Cymodocekin.
-       Tääll' isä Aeneaan murehellista mieltäpä vuoroin
-    täyttävi väikkyillen ilo; joutuhun kaikkia käskee
-    mastoja pystyttämään sekä raakohin hiivata purjeet.
-       Kerrallaan tekevät sen; nyt vasemmat samall' aikaa,         830
-    oikeat purjeet nyt avataan; raat yhdessä korkeet
-    kierretähän, kunis laivasto löytää sattuvan tuulen.
-    Ensinnä johtaapi tiheää regattaa Palinurus;
-    kulkunsa ohjata tään mukahan on käsketty muita.
-       Taivaan puol'välihin olj jo kostea yö kerennynnä,           835
-    laskenehet olivat jäsenensä jo tyynehen rauhaan
-    uupunehet merimiehet tuhtoill' airojen alle,
-    keijuillen kevykäs Uni kuin tähtitarhasta laskeu
-    karkoittain pimeän, yön haihuttaen sumuvarjot,
-    sua hakien, Palinurus, ja sullen turmio-unta                   840
-    tuoden. Haltia istuiksen ylevään peräkeulaan
-    Forbon muodossa, hällen näit' tarinoin pakinoita:
-    "Iasides Palinurus, vie meri itsekin laivat;
-    tyynihän tuulosen henk' on, voisithan uinata hiukan.
-    Painuta pääs levollen, pääst' vaivasta raukeat silmäs!         845
-    Voinhan hetkisen sun asemestasi tointasi hoitaa."
-    Tuskin nostain silmiä vastaapi Palinurus:
-    "Munk' meren tyyneyteen tahi maininkiin levokkaasen
-    yllytät luottamahan, -- tähän hirviöhön usaltaimaan?
-    Aeneaan kell' uskosin mie, jonk' niin monet kerrat             850
-    peijasi taivaan vaihtuva sees sekä pettävät tuulet?"
-    Lausuen nää sanat kiinteämmin kävi vain peräruoriin,
-    eik' vähänkään sitä hellitä, tuijottaen yhä tähtiin.
-    Lehvän haltiatar kas! letheolaismehust' tuoreen,
-    tenhoillun stygilais-unill' ottaen, löyhäyttääpi               855
-    tuoll' ohimoita ja sulk teniväisen torkkusat silmät.
-    Tuskinpa oottamaton uni hervoittaa jäseneit' tään,
-    käy kun jo kimppuhun tuo, repien palasen peräsintä,
-    vienohon paiskaapi vetehen hänet ruorinsa kanssa
-    päistikkäin, tovereitansa turhaan huutavan aukseen.            860
-    Itsepä lentäen tuo kohos lintuna ohvahan ilmaan.
-    Laivasto kuitenkin mert' eellehen rauhassa kynti,
-    kulkien Neptunus-isän suojassa kommeluksetta.
-    Näin vaeltain Sirenein kariloita tää lähestyi jo,
-    muinoin vaarahikkaita ja luist' useata valenneita,             865
-    kun kohisten etähällä nyt äkkiä ärjähti riutat:
-    silloin vast' isä huomaapi perämiehettä laivan
-    harhoavan; yön aalloill' itse nyt joht alustansa,
-    paljon huokaillen suruissaan toverin kovast' onnest:
-    "Voi tyveneen merehen lopen luottanut, taivahasenki,           870
-    oudolla hiekall', oi Palinurus, täydyt sä maata!"
-
-
-Viitteet:
-
-V. 3. Elissa on Didon foinikilainen nimi ja on semiläistä juurta
-(vertaa esim. hepr. Elisabeth).
-
-V. 38. "Krimisson joest'" = Krimissus-joen haltijasta.
-
-V. 72. "Äidin myrtillä" s.o. Venukselle pyhitetyllä myrtillä.
-
-V. 99. Vanhan ajan luulon mukaan sallittiin vainaiden haamujen saapua
-niille uhreille, jotka heitä miellyttivät.
-
-V. 122. "Kentauri", "Scylla" samoinkuin "Tursas" ja "Khimaira" olivat
-kilpaavien laivojen nimiä.
-
-V. 193. Malea oli Peloponneson eteläisimmän niemen nimi.
-
-V. 240. Nereidit olivat Nereon, meren haltian, tyttäriä (= Vellamon
-neitejä). -- Forkus oli Nereon veli, jolla oli oma haltiakuntansa. --
-Panopeia oli eräs etevimpiä Nereidejä.
-
-V. 241. Portunus, jonka alkuperäinen nimi oli Melicertes, oli Theban
-kuninkaan Athaman ja Inon, Kadmon tyttären poika. Ino, paetessaan
-mielipuolta miestään, syöksyi poikineen mereen ja he muutettiin meren
-haltioiksi.
-
-V. 251. Melibeea oli eräs thessalial. kaupunki, kuuluisa kauniista
-purppurastaan.
-
-V. 252. Vaippaan oli kudottu kuva, joka kertoi Trosin pojan Ganymedesin
-elämästä ja vaiheista.
-
-V. 271. "Terin", s.o. airojen terin l. lavoin.
-
-V. 284. "Minervan töitä mi tunsi", s.o. oli taitava kotiaskareissa
-niinkuin kehruu-, kutomis-, neulomis- y.m.s. töissä.
-
-V. 373. Bebryciaksi nimitettiin erästä osaa Bithynian maakunnassa
-V. Aasiassa. -- Amykus oli kuuluisa nyrkkisillä olija; hänet voitti
-Argonautiretkellä matkustava Pollux.
-
-V. 402. Eryx oli tarun mukaan erään sicialaisen kuninkaan Buteen
-ja Venuksen poika, kuuluisa nyrkkisillä olija. Jouduttuaan nyrkkisille
-Kreikkalaisten väkevimmän urhon Herkuleen, Alceon pojan, kera, tuli hän
-voitetuksi ja tapetuksi.
-
-V. 440. "Vuor'kastelli" = pienenläntä vuorilinna.
-
-V. 448. Erymantho on metsäkäs vuori Arkadiassa Kreikanmaalla.
-
-V. 449. "Korkeall' Idalla" s.o. Idan vuorella lähellä Troijaa.
-
-V. 475. "Näitä", nim. käsien jäntäreitä.
-
-V. 495. Troijalaiset ja Kreikkalaiset olivat kerran päättäneet
-ratkaista Troijan sodan Menelaon ja Pariksen kaksintaistelun kautta,
-jossa taistelussa oli Paris vähältä menettää henkensä, mutta pelastui
-Venuksen auttaman paon kautta. Kun Menelaos vaati sovinnon ehtojen
-täyttämistä, laukasi Pandarus, Minervan käskystä, salamyhkään nuolen,
-joka haavoitti Menelaon. Tästä syystä alkoi sota taasen.
-
-V. 514. "Velimiest'", s.o. v:ssä 495 mainittua Pandaroa, joka kaatui
-taistelussaan Diomeden kautta.
-
-V:ssä 524-528 mainitun ennustusmerkin otaksutaan merkinneen
-Troijalaisten laivojen tulipaloa, josta kohta tulee olemaan puhetta.
-
-V. 588. Tämän Labyrinthin rakensi kreikkalainen taituri Daidalos
-(= suomeksi "taitava"), kuninkaan Minon käskystä erään hirviön
-Minotauron talletuspaikaksi (vertaa Aen. VI, v. 24-29).
-
-V. 735. Elysio oli vanhan ajan otaksumisen mukaan nimeltään se
-seutu, jossa hurskaat kuoltuansa oleskelevat.
-
-V. 739. Haamujen ei luultu voivan valoa sietää.
-
-V. 744. Pergamo-Lares oli Troijan suojelushenki. -- Vestaa nimitetään
-"ikuiseksi" siitä syystä, että hän oli vanhimpia jumalattareita ja jo
-ikivanhoista ajoista palveltuna.
-
-V. 797. "Laurentoin Tiber", s.o. Laurentojen maassa oleva Tiber.
-
-V 807. "Huokasivat", nim. jokien haltiat.
-
-V. 808. "Pelidaan". s.o. Peleyn poikaan, Akhilles'iin.
-
-V. 809. "Jumaloitakin heikomman", s.o. jumalain suosion puolesta
-heikomman.
-
-V:ssä 823-826 mainitut ovat nähtävästi kaikki Ahdin ja Vellamon väkeä.
-
-V. 833. Regatta = laivasto.
-
-
-
-
-KUUDES LAULU.
-
-Manala.
-
-
-Ainehisto.
-
-Aeneas saapuu Kumeen satamaan sekä lähtee heti Hekateen lehikkoon
-Sibyllaa tapaamaan (1-13). -- Siellä Hekateen temppelissä Aeneaan
-ihmetellessä Daedalon taitoisia töitä, saapuu Sibylla ja kehottaa tätä
-tekemään lupauksia Apollolle, jonka Aeneas täyttää (14-76). -- Sibylla
-ennustaa Aenealle tulevista suurista sodista (77-101). -- Aeneas
-pyytää, isänsä haamun kehotuksen mukaan, päästä Manalaan isänsä
-puheille, johon loitsija suostuu, sittenkuin tää olisi tuonut hänelle
-kultaisen lehvän Avernon metsästä ja haudannut leilissä olevan kuolleen
-(102-155). -- Torvensoittajan Misenon kuolema ja hautaus sekä
-kultalehvän löytö kyyhkyjen avulla (156-235). -- Uhrattuaan Manalan
-valloille, lähtevät Sibylla ja Aeneas Tuonelaan (236-263). Tuonen
-hirveät tautien y.m. tursaiden haamut, Akherontin liejunen virta ja
-ihmissielut sen rannalla pyrkimässä päästä vuon toiselle puolelle
-(264-336). -- Palinuron kohtalot ja anomus (337-383). -- Sielujen
-lautturi Kharon lauttaa yli Manan virran ja Kerberon tainnutus;
-saapuminen lasten olopaikkaan ja Surukentille (384-449). -- Aeneas
-kohtaa Didon, kreikkalaisia ja troijalaisia urhoja; Deifobo kertoo
-Aenealle oman kuolemansa (450-534). -- Heidän puhellessa kiirehtii
-Sibylla matkaa ja he saapuvat Hornan linnan luo, josta sivumennen
-näkevät sen hirveät piinat (535-627). -- Sitten saapuvat autuaitten
-maille, jossa Musaio saattaa Aeneaan Ankhisen luo (628-678). --
-Ankhises iloitsee poikansa näkemästä ja kertoo hänelle sielujen
-vaelluksen ja palajamisen ylä-maailmaan (679-751). -- Sitten näyttää
-hän Aenealle tään etevimmät jälkeläiset sekä urhot, varsinkin Romulon,
-Caesarin, Auguston, Numan, Tullon, Ankon, Katon, Scipioin, Fabricion,
-Regulon, Fabius Kunktatorin y.m. jaloimpien roomalaisien haamut sekä
-viimeksi Auguston jalon pojan Marcellon (752-893). -- Aeneas palajaa
-norsunluisesta portista ylä-ilmaan (894-902).
-
-
-    Näin nimeää valittain sekä laskien täysine purjein,
-    Kumen eubealais-satamoihin saapuvi vihdoin.
-    Kääntävät kokkia päin merellen, sitt' ankkuri vankka
-    haaksia kiinnittää oallaan sekä rantoja keulat
-    peittävät kaarekkaat. Heti kilpahan nuoriso-joukko               5
-    Hesperiaan riens. Tääll' osa etsivi piikiven syihin
-    kätkettyä tulenainaa; muut petojen pakopaikkaan,
-    tihjähän metsään kiis sekä löyttyjä virtoja näytti.
-    Vaan jalo Aeneas pyhästöön, jota suuri Apollo
-    johtavi, julman Sibyllan syrjäiseen, eränäiseen,                10
-    hirveähän ukuraan meni; tuon ison mielen ja sielun
-    Febus hengellään, osottain tulevat, elähyttää.
-    Nää Trivian lehikkoon menevät jo ja kultapalatsiin.
-       Daedalon kerrotahan paetessaan Minoksen valtaa,
-    siivillä rohjenneen ylös pilvihin liitäen nousta,               15
-    hyisehen Pohjahan päin kun hän samos outoa tietä;
-    vihdoin seisahtui keveäisn' yli Kalkidin linnan.
-    Maahan saavuttuaan tähän, kohta sull' uhrasi, Febus,
-    soutimens' siivekkäät sekä laittoi kookkahat templit.
-    Androgeon tuho olj oviloissa ja myös miten täytyi               20
-    Kekropidain joka vuos, -- oi kurjaa! -- seitsemän poikaa
-    sakkona uhrata; tuoll' oli arvan heittojen urna:
-    vastassa seisoopi merest' nouseva Gnosian seutu.
-    Tääll' on Pasifaen häjy rakkaus Taurohon kuin myös
-    tuon pimeän parituksen ilkeämuotonen taimi                      25
-    on Minotaurus tääll', -- Venuksen iletyttävä muisto,
-    tääll' iso työ solakkein sekä päättömät sokkelopolvut;
-    muttapa armahtain kuningattaren lempeä suurta,
-    Daedalus julkaisee tuon sokkelon matkat ja mutkat,
-    langalla hänt' opastain salateillään. Moisehen työhön           30
-    ois osas ollut sull', Ikarus, jos kyennyt surult' oisi.
-    Kahdesti koettanut olj satujaan kuvaella hän kultaan,
-    kahdesti vaipuivat isän kä'et. Perättäinpä he kaikki
-    ois tähystelleet, elleip' ennalta mennyt Akhates
-    ois palannut sekä myös Febon, Hekateen papitarkin,              35
-    Glaukon Deifobe, joka näin nimeää kuninkaalle:
-    "Ei sua katselemaan tätä aikasi myönnä; sä ennen
-    karjasta uhraamaan käy seitsemän hiehoa nuorta,
-    yht' usean valitun karitsan, kuten meit' tapa vaatii!"
-       Näin puhuteltua Aeneast' (eip' vaaditut uhrit                40
-    siksehen jää) papitar ylevään käsk templihin Teukrot.
-    Kumeen kalliohon oli veistetty hirveä luola,
-    jonn' avaraa sata johtavi tietä ja yhtä mont' usta;
-    yht' monet kuului täältä Sibyllan vastauksetkin.
-    Jouduttiin ovellen, kun lausuvi impi: "On aika                  45
-    tutkia kohtalojas! Haa, haltia!" -- Näin puhuvalla
-    äkkiähän väri, muotokin muuttaiksen oven eessä;
-    pystyhyn pöyristyvät hapenensa ja rintansa huohuu;
-    paisuttaa sydänt' tään raju raivo; hän suurelta näyttää
-    eik' inehmoin tavall' äännä, kun hengellään lähemmältä          50
-    kosketti haltia tuot'. "Lupauksihin ynn' anomuksiin
-    taivutko, Aeneas?" -- nimes. "Taivutko? Eip' ovet suuret
-    ennen synkeähän majahan avahu'!" -- Nimeten näin
-    vaikeni. Voimakkain Teukroin läpi luidenpa kulki
-    hyyväristys; kuningas, anoen sydämestänsä lausuu:               55
-    "Febus, ainapa Troijan ailutta, vaivoja säälit,
-    sie, joka dardanolais-Parisen avitit kädet, keihäät
-    ruumihisen Akhilleen; niin monta jo laajoa maata
-    kiertelevää ulappaa opastaissasi kuljin ja näin jo
-    Massylonkin etähäis-suvut, Syrttein rannikko-nurmet.            60
-    Vihdoin Italian yhä väistyvät löysimme rannat.
-    Loppukohon jo nyt tuohon Troijaa vainonnut onni!
-    Onpa jo kohtuus säästää Pergamon kansoakin, oi
-    kaikk' jumalat, jumalattaret, joillen Ilion suuri
-    kunnia olj epäsuotusa! Sie pyhä loitsija myöskin                65
-    tunteva vastahiset, suo, (-- emp' ano vasten ma Luoman
-    kieltoa valtaa --), Teukroillen Latioon asettauda,
-    harhoavill' jumaloille ja tenhoillen samoville.
-    Tästäpä Febollen ja Dianalle marmoritemplin
-    laitan ja myös pyhäpäiviä Febon muistoksi määrään.              70
-    Myös sinäkin pyhäköt isot meidän saat alueilla,
-    joihin sun ennustukset ja kohtalojen sala-arvat,
-    lausutut kansallein, asetan sekä määrätyt miehet,
-    neito, ma sull' omistan. Älä vain pane lauluja lehtiin,
-    ettei viehkurituulet leikkinähän pitäs noita!                   75
-    Pyydän, ett' itse sä loihtisit." Näin nimennänsä hän päätti.
-       Vaan nyt, sietämätään viel' Feboa julmana raivoo
-    luolassaan papitar, jos mahtavan haltian voisi
-    rinnastaan erottaa; sen voimemminpa se vaivaa
-    vaahtista suuta ja raivoa rintaa hilliten ohjaa.                80
-    Jop' asunnon sata aimoa porttia aukeni aivan
-    itsestään ja tänlainen loitsijan vastaus kuului:
-    "Oi sinä vihdoinkin meren suurista turmista pääsnyt,
-    (vartoo mut isommat sua maalla), Lavinon jo maahan
-    pääsevät Dardanidat; tää huolesi mielestä heitä;                85
-    vaan ei tullehenkaan nämä sois! Sodat, hirveät taistot
-    näen, verijoukoistaan Tiberin vuon vaahtoavaksi!
-    Ei Simoïs, Xanthus ole sult, ei Dorien leiri
-    puuttuva. On Latiossa jo syntynyt toinen Akhilles,
-    myös jumalattaren poik'. Ei Teukroill' ankara Juno              90
-    missään puutu, kun ahdingoss' anoen sinä pyydät
-    Italian jotakin avuks kansaa taikkapa linnaa.
-    Semmoisen pulan syynä on Teukroin ystävän vaimo,
-    ulkohiset avioon yrityksetkin.
-    Sie tukalill' älä nöyrry, mut uljaammin mene eelleen,           95
-    minne sun Onnesi viekin! Sun menestyksesi alku,
-    jot' et sä luulekkaan, Akhivein varustuksista urkee."
-       Näilläpä lauseillaan pyhäköstänsä Kumen Sibylla
-    julmista luomista laulaa, onkalossaan jyryellen,
-    peitellen hämäriin toden; näinpähän raivoavaisen               100
-    ohjia hallitsi, rintaa kiihottamalla, Apollo.
-    Vaan kun raivonsa taukos ja tyyntyivät tylyt kasvons',
-    alkavi Aeneas uros: "Eipähän pulmista ykskään
-    uutena muodoltaan tahi outona nouse mull', impi,
-    kaikki jo ennalta nuo otaksuin sekä ennalta mietin.            105
-    Yhtä mä pyydän. Kun sanotaan Manan haltian tien tääll'
-    löytyvän, synkän Tuonelan lammin tulviman tänne,
-    -- enkö ma saattais täält' isän rakkahan kasvoja mennä
-    katsomahan? Oi, neuvo'os tie, avaten pyhät portit!
-    Sen läpi liekkien, peistenkin tuhanten uhatessa,               110
-    tempasin hartehillein, viholisten keskeltä vieden;
-    teilläni seurattuaan hän pitkin kaikkea merta
-    kärsei kaikk' ulapan sekä taivaankin uhitukset,
-    heikkona voimiltaan pait vanhuuden haperuutta.
-    Hänpä se pyytäen käsk mua, että sun tultua luokses,            115
-    hartaasti tätä pyytäsin sult'. Oi armahda, neito,
-    poikaa kuin isäjään, anon! Voithan kaikkea; syytt' ei
-    oo Hekate sua pannut hoitamahan Manan metsää;
-    puolison haamun jos palauttaa voinut on Orfeus
-    thraakialaiskitharan lumovain sävelsointujen kautta,           120
-    -- jos Pollux pelastaa voi veljensä, vuorohon kuollen,
-    kulkien ees takasin monet kerrat. Ma Theseyn, miksi
-    mainitsisin Herakleen jalon? On jumalist' suku mullai."
-       Näillä hän lauseillaan aneks, ryhtyen alttaripieliin,
-    kun papitar puhumaan rupes näin: "Jumalain veren taimi,        125
-    Ankhisen jalo poika, on helppoa Tuonehen mennä,
-    päivät ja yöt selällään on Surman synkeä portti,
-    vaan palata takasin sekä taas ylä-ilmahan nousta,
-    -- siinäpä työ, sepä vaiva on! Harvat, joita on tyyni
-    Juppiter hellinyt, loistava kuntokin korkeall' auttoi,         130
-    tään jumalain pojat voivat. Sen ihan sulkevat metsät,
-    mustanki liejuinen Kokytus sen kiertävi veellään.
-    Vaan jos niin iso rakkaus, jos niin on halus harras
-    kahdesti matkustaa Manalan vedet, nähdä jos mustan
-    Tarttaron, kestääkin kamalan ilahuttavi vaivan:                135
-    kuules, mi tehtävä on sinun ensin! Tuuhean puun on
-    suojassa lehdiltä kuin myös varrelta kultanen virpi,
-    Tuonelan Junollen pyhitetty, mut tään koko lehto
-    suojaa, synkkien laaksojen varjolla siimestämällä.
-    Ei, näet, ennen 00 Manalaan alas sallittu mennä,               140
-    ennenkun nyhtänyt ois joku puusta sen kultasen lehvän.
-    Lahjaksi itselleen sen kaunis Proserpina käski
-    tuomahan. Nyhdettyäis sen pois, ei puutu silt' toinen
-    kultanen virpi ja versoopi samast' ainehest' eelleen.
-    Tarkkaan katsele siis ylähälle ja, löydettyäs sen,             145
-    ottaos oikein! Mielellään se ja helposti lähtee,
-    jos sua Sallima kutsuu: muuten et voimalla millään
-    voittais, etkä sen katkoa vahvalla kalvallakaan vois.
-    Paits' sitä ystävän hengetön ruumis haudata makaa
-    -- voi, sit' et tiedä! -- ja saastuttaa koko laivaston kalmaan,  150
-    juuri kun neuvoa etsit ja suojassamme sä viivyt.
-    Tää sinä ensin vie majahansa ja hautahan kätke!
-    Mustaa karjaa tuo'os; se ens'lepytyksenä olkoon!
-    Niinpä sä vihdoinkin Stygian salon näet, eläville
-    suljetun vallan." Näin nimes; vaijeten suunsa sitt' tukkes.    155
-       Kasvoilt' Aeneas surevaisn', alas silmänsä luoden,
-    astuvi luolast' tään eroten, sydämess' ajatellen
-    himmeitä tapauksia. Tuotapa kelpo Akhates
-    seuraten myös samanlaisissa huolissa jäljessä astuu.
-    Paljon he keskenähän molemmat puhellen pakinoivat,             160
-    kennenkä kuolleeksi tovereist' papitar nimes, minkä
-    ruumihin haudattavaks. Kun hiekalle rannan Misenon
-    nää tulevat, näkevät viheljäisellä kuololla kuolleen
-    aeolilaisen Misenon, joll' ei vertoa ollut
-    torven soitolla miehiä kiihottaiss' sodan intoon.              165
-    Tää oli suuren Hektorin kumppani, jonk' kera aina
-    karskist taisteluhun kävi torven ja peitsensä kanssa.
-    Sitte kun tuolt' elämän oli voittaen vienyt Akhilles,
-    dardanilaisen Aeneaan toveriks uros uljas
-    yhtyvi eik' vähä-arvoisempaa nytkänä seuraa.                   170
-    Vaan kun kerran käyrällä torvella kaiutti merta,
-    mieletön, soittoonsa jumaloitakin kutsuen kilpaan,
-    kiivastuen Triton urohon, jos uskoa voinee,
-    kalliosärkältä kaapattuaan meren tyrskyhyn syöksi.
-    Kaikki siks' suurella äänellään valittaat tämän luona,         175
-    varsinkin jalo Aeneas. Valittainpa Sibyllan
-    käskyjä toimittavat heti sitte ja laittavat puista
-    polttolavan, mikä innolla taivaallen körötellään.
-    Aarniometsään riennetähän, petojen olopaikkaan:
-    männyt kaatuvat; jyskyy kirveell' isketty tammi;               180
-    kiiloin halkoillaan sarapuut sekä rautasa-tammi;
-    vuorilta vieritetään jätinmoisiakin jalavoita.
-    Myöskin kiillottelee tovereitaan puuhissa näissä
-    Aeneas etupääss', samanlais-aseheitansa käyttäin.
-    Näitäpä itsekseen sydämessään huolien miettii,                 185
-    korpea katsellen avaraa sekä näin aneleepi:
-    "Jospa nyt kultaiseen puun oksahan viel' osusimme
-    moisessa metsässä! Voi, kun liiaksikin oli totta
-    kaikki, min olj papitar nimennyt sinust', oi sä Misenus!"
-    Tuskin nää puhunut oli, kun pari kyyhkyä sattui                190
-    taivolta lennellen tulemaan urohon ihan kasvoin
-    alle ja nurmelle laskeumaan. Kun äitinsä linnut
-    tuntevi riemastuin uros uljas, näin anel noita:
-    "Johtootten, -- jos vain joku tie on, -- ja kulkunne ilman
-    kautt' ojaskaat lehikkoon, joss' siimestää lihavan maan        195
-    arvokas oksa! Sa vaikeiss' oi älä kohdissa luovu,
-    haltiatar emon'!" Näin nimeellen hän pysähtyypi,
-    katsoen, merkin min soisivat tai mihin aikosivat ne.
-    Ruokaa noukkien nuo sen verran lensivät eelle,
-    kunnes seuroavain selittää heit' taisivat silmät.              200
-    Saavuttuaan väkevän hajusan Avernon syvänteen luo
-    nousevat kiireesti sulan ilman kautta ja laukoin
-    puulle he laskeuvat molemmat, halutuill' asemille,
-    kullan välkyntä oksien kautta joss' ilmahan loisti.
-    Niinkuin lehvällään vereksellään talvella naava                205
-    kylmässä vehreytyy, joka loisena kasvavi puulla.
-    kiertäen runkoa pyöreetä kuni keltanen köynnös,
-    semmoinen oli tuuhean tammen kultasen lehvän
-    kiilto ja näin kult'aaluva vienossa tuulessa helkki.
-    Tarttuen Aeneas halukkaast äkistään hitahaisen                 210
-    katkas ja sen sitt' ennustajan Sibyllan majailen tuo.
-       Silläpä aikaa Teukrot Misenoa kaipasivat jo
-    rannalla, heittäen sen tuhallen apeat hyvästinsä.
-    Ensin tervaksisen sekä halvoistaan ylen suuren
-    laittavat nää rovion: tämän syrjiä mustine lehvin              215
-    peittävät, vaan etupuolen maanpanijais-kyparissoll'
-    laittelevat sekä kaunistavat ylähält' asehilla.
-    Nuot asettaa paat kiehumahan tulell' lämmintä vettä,
-    vainaan ruumista muut pesevät sekä voitelevat sen.
-    Haikeast itkien nää panevat roviolle sen raajat,               220
-    siihenpä purppuravaatteet, vainajan tunnetut viitat
-    lasketahan. Osa astuu hirmuisen lavan alle
-    -- surkea toimi! -- ja kääntyen pois, isien tavan jälkeen,
-    soihtuja tuon ala kannattaa. Kasotut lemulahjat
-    poltetahan, pikareistakin kaadettu öljy ja ruoat.              225
-    Sitten kuin tuhat hiipuivat, tuli raueten sammui,
-    viinillä huuhtelivat tuhan jätteitä' janokkaita;
-    poimitut luut Korynaeus vaskisehen pani urnaan.
-    Kolmasti kantoi tää tovereilleen raikasta vettä;
-    ripsuttain keveään vett' onnekkaan olivin puun                 230
-    lehvin ja puhdistaen urohot, nimes "jäähyväst"-lauseet.
-    Vaan jalo Aeneas imehen ison haudalle kummun
-    laitti ja miehellen asehet pani, airon ja torven,
-    tuulikkaan mäen juurelle: tästä nyt tuo Misenoksi
-    kutsutahan, nimen vuos'satojen läpi kantaen aina.              235
-       Tehtyä nää, nopeaan hän Sibyllan täyttävi käskyt.
-    Löytyipä syvä, synkältä kuilulta hirveä rotko,
-    louheikas, salon siimes ja synkeä lamp' jota suojas,
-    jonk' yli turmiottaan ei voinehet lentävät mitkään
-    matkaans' siivillä jatkaa: moinen, näet, kohos löyhkä          240
-    mustista jurmistaan leveten kohen taivahan kantta:
-    siksipä Helleniläiset Aornoksi kutsuvat paikan.
-    Täälläpä juur papitar pysähdyttää hiehoa neljä,
-    mustaa seljältään sekä otsalle viiniä valaa;
-    sitt' ylimmäisiä karvoja sarvien keskeltä nyhtäin              245
-    nuo pyhävalkeallen asettaa ens' uhriksi, huutain
-    äänellään Hekateet', Manalassa ja taivolla suurta;
-    toisetpa puukoin teurastavat sekä lämmintä leppää
-    korjaavat pikareihin. Mustanpuuhavan vuonan
-    Raivottarein emoll' Aeneas sekä tään sisarelle                 250
-    suurelle uhras ja sulle, Proserpina, ehtysän lehmän,
-    myös Manalan kuninkaalle hän synkät alttarit laittaa,
-    liekille härkäinkin asettaa kokonaan sisälmykset,
-    mittoihin palaviin sitt' öljyä paksua kaataa.
-    Vaan kas! päivän koittehen juur sarastaissapa näyttää          255
-    mylviä alkanehen maa jalkojen alla ja harjut
-    metsäkkäät vavisseen, ulisseen penut varjossa, kun sai
-    haltiatar. -- "Etemmäks, oi syrjälliset, etemmäksi!"
-    loitsija huudahtaa, "koko lehdostakin eretkäätte!
-    Lähde sä matkalles sekä huotrasta tempoa miekka;               260
-    nyt kyky, Aeneas, kysytään, nyt rohkea rinta!"
-    Näin nimeten avonaisehen rotkohon riehuen syöksyy.
-    Johdattajaansapa uskaliain tuo askelin seuraa.
-       Oi jumalat, Manan hallitsiat sekä hiljasat haamut,
-    Khaos kuin Flegeton, laveat yön tyynehet mannut,               265
-    sallittakoon mun kuultuja kertoa, tenhonne suokoon
-    kertoa maan sydämeen, pimennoihin kätketyt seikat!
-       Vaivalla nähden yön hämärässä he kulkivat yksin
-    kautt' avarain Manalan majojen sekä kolkkojen seutuin:
-    niinkuin on salotie epäselvänä, kun valollansa                 270
-    niukasti kuu kumottaa sekä verholla peittävi taivaan
-    Juppiter, kun värin poistaa synkeä yö esineiltä.
-    Kynnyksen etenen Manalan esimmäisehen kuiluun
-    tehnehet vuotehens' olj Surut, kostavat tunnonki Tuskat,
-    kalveat Taudit tääll' asuvat sekä vaikea Vanhuus,              275
-    Pelko ja syntiin johtava Nälkä ja ilkeä Köyhyys,
-    -- kauhean muotoiset näyt katsoa --, Kuolo ja Vaiva;
-    kuolon heimollinen Uni, myös rikoksellisen häijyt
-    Ilkut ja turmiokas Sota vastaisen oven luona,
-    raudasta Raivottarein lepopaikat ja mieletön Riita,            280
-    niin hapenistoon kyyt, verinauhatki olj punottuina.
-       Keskellä haaraantuu jalavan ikivanhan ja aimon
-    oksat ja haarat, joill' unien sanotaan mitätönten
-    laajalti ottanehen majan, tään takertuin joka lehteen.
-    Pait sitä myös monet muut oven luon' oleksii pelotukset,       285
-    ihmehet Kentaurit; Scyllat kaksmuotohiset ja
-    myös Briareys, joll' olj sata kättä ja Lernanki käärme
-    kauheestl' sähäjää ja tult' tuiskuttaapi Khimaira;
-    Gorgonit, Harpyijat, kolm'päinenki hirveä haamu.
-    Äkkiä Aeneas veti, kauhusta hämmästyneenä,                     290
-    miekan ja paljastaen terän hän tulevaisia uhkaa;
-    kimppuhan ois karannut ja, ell'ei opas taitava oisi
-    neuvonut virvana henkien lentävän, tyhjien haamuin
-    muodossa, ruumista paits, -- hosunut ois haamuja turhaan.
-       Täältäpä johtaa tie Manalan Akheron joen luokse;            295
-    laajassa kuilussaan kurimus mutavettänsä tyrskyin
-    kuohuu, vyöryttäen Kokyton jokehen yhä hiekkaa.
-    Nää vedet, virrat vallitsee tyly lautturi Kharon,
-    hirveän törkyinen; tään leualla ruokoton parta
-    riippuvi harmaana sekä silmänsä säihkyvät tulta;               300
-    poimuisna oliltaan alas laskehti vyöttynä viitta.
-    Tangolla ruuhtansa sauvovi itse ja seiliä hoitaa
-    haamuja lauttaellessaan raut' aluksessahan ukko;
-    vanha olj ukko, mut karski ja raitis olj haltian vanhuus,
-    Täälläpä rannoillen koko joukko nyt tunkien syöksyi,           305
-    äidit ja miehet ja myös jalomielisten urostenki
-    kuollehet haamut, nuoret miehet ja impyet neitseet,
-    lapset, jot laskettavan rovioll' emot täytyvät nähdä;
-    niinkuin syksyn ens' pakastaissakin metsissä paljon
-    lehtiä sinkoilee karisten tai maall' ulapalta                  310
-    paljon lintuja kuin kokountuu, kun vilu talvi
-    ajaa näit' meren taa, eteläisihin laittaen maihin.
-    Seisovat näin anoen esimmäisinä lauttahan päästä
-    nää, käsiään ojennellen, pyrkien toisehen rantaan,
-    mut juro lautturi otti nyt näitä ja sittemmin noita,           315
-    vaan muut häädellen etähälle hän rannalta estää.
-    Aeneas imehdellen ja surkutellen väkijoukkoo,
-    "Kerro, o immyt!" -- virkki, "mit' etsivi virralta kansa?
-    Tai mitä toivovat henget? Tai min vuoksipa näitä
-    rannalta häädetähän, mut nuo samovat mutavuolla?"              320
-    Hällen näin lyhyeen pakinoi papitar ikäpuoli:
-    "Oi vakahin jumalain vesa, Ankhisen sukutaimi,
-    tässä sä näet Kokyton syvät veet sekä suon stygilaisen,
-    jonk' nimehen jumalat varovat valarikkoa tehdä.
-    Tää koko joukko, min näet, on, onneton, hautoa vailla;         325
-    lauttur on Kharoni; nuot ovat, joita hän lauttavi, kuolleet.
-    Ei ole sallittu heit' yli hirveän rannikon eikä
-    vuon yli viedä, ennenkun luuns' levon haudassa saavat.
-    Leijuen harhoavat sata vuotta he rantoja pitkin,
-    siks kuni saliltahan, -- kuten toivovat --, vuon yli päästä."  330
-    Poikapa Ankhisen pysähtyy sekä, seisoen, varsin
-    harkitsee pallotellen noiden onnea kurjaa.
-    Täällä hän näk' apehiss', ett' hautauskunnia puuttui,
-    Leukaspin, lykilais-alusten perämiehen Oronteen:
-    yhdessä Troijasta kulkeissaan yli raivosan seljän              335
-    Lounas nää upottaa, hukuttain alukset sekä miehet.
-       Kas! perämies Palinuruskin ajelehteli täällä:
-    tuo Libyan joka matkalla äsken, kun tähtiä tutki,
-    horjahtain peräkeulalt' aaltojen keskehen keikaht.
-    Tuskin tään apean hämärässä hän synkässä huomas,               340
-    hälle kun näin nimeää: "Ken haltia sun, Palinurus,
-    tempasi meilt', upottain sinut aavan selkämän keskeen?
-    Kerto'os! Sillä jok' ei mua pettänyt koskana ennen,
-    vain täss' yhdessä kohdassa mieleni petti Apollo,
-    kun meren ehjänä kulkevan sun sekä saapuvan lauloi             345
-    ausonilais-alueell'. Onk' tää lupauksien täyttöö?"
-    Mut tämä: "Ei sua Febon oraakkeli pettänyt ookkaan,
-    Aeneas uros, eik' ulappaan mua haltia syösnyt.
-    Sillä mä ruotelinkin osunnalt' äkist' temmatun irti,
-    juuri kuin tähtiä tarkkailin sekä ohjasin suuntaa,             350
-    syöksyen vein mukanain. Meren yrmeän kautta ma vannon,
-    etten ma puolestain niin paljoa säikähtynynnä,
-    kuin ett'ei alukses, kadotettuahan perämiehen,
-    ruoriakin paits, paisuvahan meren raivohon hukkuis.
-    Kolme' talvista yöt' avaran mua aavikon kautta                 355
-    ankara Lounainen ajel veellä, kun harjalta aallon
-    neljännen koiss' Italiaa selittää vähin saatoin.
-    Uiden mie likeniimme jo maata ja suojassa oisin,
-    ellei kauhea kansa mun märjistä vaattehist' verkan,
-    tarttuvan kohmettunein käsin louhen suippohon särkkään         360
-    tappanut tietämättään ois, mun otaksuin otukseksi.
-    Nytpä mun aalto jo sai sekä rannalla tuutivat tuulet.
-    Siis sua taivasten ihanan valon, ilmojen kautta,
-    kautt' isäs, Julonki lapsesi kasvavan toivon ma pyydän,
-    voittamaton, mua aut' täst' ankehest' taikkapa hautaa          365
-    maahan, sillä sen voit, kun Velian valkamahan saat;
-    taikka jos laatuhun käy jotenkin, jos valtias äitis
-    näyttäis keinon, -- sill' en jumalain sua tahdota usko
-    aikovan matkustaa tätä virtaa eik' stygi-suota --,
-    suo kätes koidolle, vie mukahas minut toiselle puolen,         370
-    ett' edes uuvuttuain levon paikassa mie lepäjäisin!"
-    Senpä hän lausunut olj, kun nyt papitar nimes näitä:
-    "Mistäkäs, oi Palinurus, sä sait niin kauhean kaihon?
-    Soisitko haudatakin näkeväs stygilais-vedet, julman
-    Raivottarein joen tai luvan saamatta rantahan päästä?          375
-    Luovu jo toivostas, anoen jumalain sävyn muuttaa
-    voivasi! Tää pane vain sydämees, kovan onnesi hoivaks,
-    ett' asukkaat lähikaupunkein lavealta ja kaukaa
-    taivahan ihmeitten pakost' täytyvät luus lepytellä;
-    kummun nää ylentäät sekä kummulla laittavat uhrit,             380
-    paikkakin saa ijäkseen Palinuruksen nimen kantaa!"
-    Näin nimeten surun siirti ja hetken tuokioks poistui
-    synkästä mielest' tään mure: maan nimitys ilahuttaa.
-       Matkansa aljetun nää lopettaa, läheten joen luokse.
-    Niin pian kuin näki lautturi Styxin virralta kaukaa            385
-    heidän matkustavan salon tyynehen kautta ja rantaan
-    pyrkivän, näin nimeää ens hän heill' ärjyen vastaan:
-    "Kenpä sä lienetkään, asehissa kun vuollemme kuljet,
-    lausuos seisahtuin sen sieltä jo, miksi sä saavuit?
-    Haamujen seutu on tää, Unen, Yönkin uunnuttavaisen;            390
-    väärin saattoa ois elävää Manalan venehellä.
-    Enp' ilonnunna ma oo, ett' tulleen Alkidan saatoin
-    järvellen enk' Theseost' enkäpä Perithoostai;
-    vaikk' olivat jumalaiset nuo sekä voimilta ihmeet.
-    Tuo käsin Tuonelan vartiankin on kahlehtinunna,                395
-    vieden sen, vauhkounneen, kuninkaan valt'istumen luonta;
-    nää kokivat Manalan kuningattarenkin pojes ryöstää."
-       Näin amfrysialais-papitar tähän lyhvehen vastaa:
-    "Moisia vehkeit' ei ole tässä, -- sä kiukkusi heitä --,
-    eik' asehet väkivaltoa uhkaa! Luolassa suuri                   400
-    vartia haukullaan Manan haamuja ain' aristelkoon,
-    myös asukoon setäns' suojassa puhdas Proserpina aina!
-    Troijan Aeneas, asehilta ja hurskaudelta
-    mainio, laskeutuu isäns' luo Manalan pimennoihin.
-    Jos sua ei tämän hellyyden kuva liikuta yhtään,                405
-    vieläkö tään" (vesan näytti, min kätkenyt olj pukuhunsa)
-    "tunnet sie vesan?" -- Tää sydämestään vei vihan kiukun.
-    Eikäpä sen enempää. Tää kummeksien pyhän oksan
-    arvosta lahjaa, min niin kauan olj aikoa sitten
-    nähnynnä, kääntää tumman keulan ja rantahan tuopi.             410
-    Sitte hän henget muut, jotk' istuivat lavitsoilla,
-    häätää pois; tilan laitettuaan heti ottavi ruuheen
-    aimosan Aeneaan. Narahtaa vene paikattu painon
-    alla ja vuotaapi rakoloistahan viljalti vettä.
-    Vihdoin saattaa vuon yli vaarata, miehen ja velhon             415
-    laskevi ilkeähän mutahan sekä synkkähän kaislaan.
-       Kerberus hirmuinen tääll' haukkua kolmekitaisna
-    julmana järkyttää venyen ukurans' yläpäässä.
-    Mut papitar, äkäten kyyn kaulojen paisuvan, tälle
-    uunnuttavan mesikakkaran, loihditust' yrtistä tehdyn,          420
-    viskaa. Tuo levittäin kolm' varsin ahnetta kitaa,
-    heitetyn haappaisee sekä hirveän selkänsä maahan
-    suoraksi oikaisee, yli rotkon julmana roikkuin.
-    Aeneas pujahtaa sisähän, kun vartia nukkui,
-    joutuhun kiiruhtaen yli pääsyttömän joen rantaan.              425
-    Äkkiähän monet kuuluvat äänet ja ankara parku,
-    henget joss' itkivät pienoisten poraten oven luona;
-    näit' elämäns' kevähästä ja äidin rinnalta ryöstäin
-    tempasi armoton päivä ja kuolohon synkkähän syöksi.
-    Näidenpä vieressä nuo, jotk' syytt' ovat tuomitut kuoloon,     430
-    mut ei myönnetä tuomio-arvatta viel' lepopaikkaa.
-    Tuomari Minos tääll' urnaans' tärisyttävi, kutsuu
-    kansan äänettömän esillen, rikokset, teot tutkii.
-       Sittenpä seuraa noiden onnettomain olopaikka,
-    jotk' ylen tuskastuin elämääns', ovat itsensä tappain,         435
-    henkensä tuhlanneet. Voi, kuink' yläilmassa nähdä
-    puutetta tahtosivat nyt ja vaivaakin tukaloista!
-    -- Sallima vastustaa sekä suon ylen synkeä aalto
-    estävi sen; Manalan joki käy välihin yheksästi.
-       Eikäpä kaukana täält' eri suunnillen näkyvät nyt            440
-    laajenevan Surukentät: tään nimen nuo ovat saaneet.
-    Tääll' eränäispolut noit', joit' ankara rakkaus kalvaa
-    julmalla hiukasemallaan, kätki ja myrttien metsä
-    suojaa soi: vaan ei suruns' kuollossaankana poistu.
-    Näilläpä mailla hän Faedran, Prokrin ynn' Erifylen             445
-    näyttävän murheissaan tylyn poikansa haavoja näkee,
-    Evadnen sekä Pasifaen; tuoll' Laodanna
-    seuras ja muinoinen nuor mies, mut nainen nyt, Caenis,
-    muotohons' oikeahan mi jo Salliman käskystä muuttui.
-       Heidän keskessään verihaavaa kantaen Dido                   450
-    suuressa metsässä harhaili: tään Dardano-urho
-    niin pian kuin tapoaa sekä tuntevi varjojen kautta
-    häämöttävän, kuten kun joku kuun juur syntyess' aivan
-    luulevi nähnehen taikkapa huomaa pilvien kautta;
-    kyyneltä vuodattain heti hellästi lemmellä lausui:             455
-    "Onneton Dido, on siis tosiaan ihan kertonut mulle
-    airut, kuollehen sun, elon miekalla päättäneheksi?
-    Syyn' olin moiseen kuolohos siis! Kautt' tähtien vannon,
-    kautt' jumalain ja jos löytyy Tuonessa uskoa yhtään,
-    ett'en mie tahallain, kuninkaatar, lähtenyt maastas.           460
-    Vaan jumalain mua käskyt, jotka nyt vaativat Tuonen
-    nää karut seudut mun väeltään läpi yön pimennoiden,
-    vaativat vallallaan enk' uskoa voinunna kuinkaan,
-    ett' eron' ois sinullen niin raskahan tuottanut tuskan.
-    Viivähdä hetkinen, oi, älä viel näkyvistämme haihdu!           465
-    Miks pakenet? Sua viimeis-kerran voin puhutella."
-    Näinepä lausehin Aeneas koki kiivastunutta,
-    synkästi katselevaa lepytellä, kyyneliss' silmät.
-    Tuo pois kääntyen silmine tuijottaa alas vainen
-    eik' teho kasvoihins' enemmin puhe aljettu yhtään,             470
-    kuin jos ois ukonpiitä hän taikka Marpesian vuorta.
-    Vihdoin hän kavahtaa sekä närkästyen pakeneepi
-    lehtohon varjoisaan, joss' entinen puoliso vastaa
-    hällen huolillaan ja hänt' armastaa saman verran.
-    Aeneas, hänen onnettomuuttansa nyt pahotellen,                 475
-    seuraa kyyneltäen sekä kaivaten hänt' etähältä.
-       Jatketahan täält' aljettu matka. Jo kenttien ääreen
-    ennättivät, miss' olj olopaikkansa sankarit saaneet.
-    Täällä hän kohtaapi Tydeon, asehiltansa kuulun
-    Parthenopaeon ja Adrastonkin haalean haamun.                   480
-    Tääll' oli ylhäisten luon' itketyt taistelun uhrit,
-    Dardanidat: riviss' seisovan nähtyä pitkässä kaikki,
-    huokaa: Glaukon, Medon näki, siinäpä Thersilokhonki,
-    kolm' Antenoridaa, Cererin papin myös Polyfeeten,
-    Idaeon aseheita ja vaunuja hoitavan täälläi.                   485
-    Seisovat ympärillään monet haamut kumminki puolin.
-    Eivätkä vain näkemään nämät tyydy, he tahtovat olla
-    vaan yhä luona ja seurata, urkkiellen tulon syitä.
-    Mut Danaoin ylimykset ja myös Agamemnonin joukot,
-    kun näkevät urohon sekä varjossa kiiltävät aseet,              490
-    suuresti peljästyvät: kuten muinoin pyrkivät laivaan,
-    näin osa kiiruhtaa pakohon: osa nostavi heikon
-    huudon, mut hiiaapi polo aivottu suuns' avattunsa.
-       Tääll' Priamon pojankin, koko ruumiiltaan rusikoidun
-    Deifobon näki hän, kovin raadellun näöltänsä,                  495
-    kasvoiltaan, käsiltään, revityin ohimoisilta korvin:
-    silpoillun nenänkin rumentaa häpeällinen haava.
-    Tuskin arkoavan siis tunsi ja peittävän julmat
-    naarmunsa, äänellään tutullaan kun näin nimeääpi:
-    "Voimakas Deifobos, ylevän Teukron sukulainen,                 500
-    ken sua vastaan niin ylen julmasti raivota saattoi?
-    Tehdä ken semmoisen tihotyön voi? Viimeksi maine
-    kertoili väsyneen Pelasgein telotuksesta laajast'
-    yöllä sun sortunehen yli ruumisten kasan vihdoin.
-    Tyhjän kummun reetealaisella rannalla silloin                  505
-    tein sekä kolmastikin Manan henkiä huutaen kutsuin.
-    Paikka se säilyttää asemainees. En sua voinut,
-    ystävä, löytää enk' isänmaahan haudata enään."
-    Deifobos tähän: "Et mitäkään sinä lyönynnä laimin,
-    ystävä, kaikki sä mullen teit Manan haamulle tarkkaan.         510
-    Vaan mua sallima kuin Helenan tuhokas rikos näihin
-    vaivutti vaivoihin; nää mulle se muistoksi jätti.
-    Sillä sen viimeisen yön kuink' ilotenpa me syyttä
-    vietimme, tiedät: tuotahan täydymme liianki muistaa.
-    Tuo kovan onnen kun hepo Pergamohon yleväiseen                 515
-    pääsi ja vatsaltaan asemiehistä raskasna saapui,
-    kuoroja teeskellen tämä johtavi naisia Troijan
-    ympäri riehuillen; tulisoittoa aimoa kantoi
-    hanki ja linnan huipulta Helleniläisiä kutsui.
-    Silloin huolistaan väsyneen', unehen vajonneena                520
-    vuoteellani lepäsin, polonen; mua maatessa painast
-    raskas ja mieluinen lepo, tyynehen kuoleman laisin.
-    Oivapa naikkoinen asehet vie suojista syrjään
-    kaikki ja säiläni uskollisen pään aitakin peittää:
-    suojahan kutsuupi Menelaon ja aukovi ukset;                    525
-    tietysti toivossa ett' olis tää ylen miehelle mieleen,
-    ett' täten entisten rikostensa hän poistasi muiston.
-    Vaan mitä viivyn? Sängylle hyökkäävät: samass' seuraa
-    Aeolides rikosseppä. O, kostootten Danaoille
-    nää, jumalat, jos syystä mä rankaistustansa vaadin;            530
-    vaan mitk' kohtalot sun elävän tähän saattivat, vuoroos
-    kerto'os! Saavuitkos meren harhausmatkojes vuoksi,
-    vai jumalatko sun laittoi? Taikka mi pakko sun käskee
-    lähtemähän surusuojihin, päivättömään sumuseutuun?"
-    Heidän näin pakinoin rusovaunuissaan jopa Koitar               535
-    taivallan keskustan ohi matkustaa radallansa.
-    Ehk' koko myönnetyn aikansa oisivat näin menetelleet,
-    ellei muistuttaen ois kumppani lausunut lyhveen:
-    "Ruhtinas, rientävi yö; valittain kulutamme me hetket!
-    Tälläpä paikkaa tie eroaa erisuuntahan kahteen:                540
-    oikea kulkeepi Manalan ison muurien juureen;
-    tää tie Elysioon vie meidät, vaan vasen vaivaan
-    johtaapi pahojen sekä Tarttarohon kamalimpaan."
-    Deifobus nimeää: "Älä kiivastu, tietäjä suuri;
-    erkanenhan, palajan pimentooni ma taas luvun täyttäin;         545
-    mennös, sie ihanteemm', ole paljoa onnellisempi!"
-    Tään vain lausuttuaan, puhuen takasin hän jo kääntyi.
-       Katsoen Aeneas vasemman heti kallion juureen,
-    huomaa linnotukset laveat, kolm'kertaset muurit:
-    liekkine polttavineen nuo kiertävi ryöppysä virta              550
-    -- Tartarolais-Flegeton, joka paukkuin paasia viskoo.
-    Vastass' on iso portti ja vahvat timanttiset patsaat:
-    ettei ihmisten mikähän väki eik' jumalain tuot'
-    raudalla murtaa vois. Kohoaa raut'torneja ilmaan;
-    istuen Tisifone, veriseen levättiin puetettu,                  555
-    porttia vahtii yöt sekä päivätkin unetonna.
-    Täältäpä voivotukset sekä hirveät ruoskien läiskeet
-    kuuluvat, kahletten räminät sekä rautojen helskeet.
-    Aeneas pysähtyi sekä hämmästyen melun kuuli:
-    "Tää' rikosten mikä laatu? O, neitsyt, kerto'os, millä         560
-    vaivatahan nuo? Tai mikä semmoinen polo kuuluu?"
-    Nyt papitar näin lausua alkoi: "Kuulu sa Teukroin
-    johtaja, ei rikosten asuntoon lupa puhtahallen oo
-    astua, vaan Hekate, Manan lehdon mi käski mun hoitaa,
-    its' jumalain vihat näytti ja mun läpi kaikkia johti.          565
-    Täälläpä vallitsee Rhadamanthus ankara aivan,
-    vilppiä rankaisten; hän tunnustamaan pakottaapi,
-    jos eläessään turhaan ken ilakoi salanneensa,
-    kuolohon myöhäiseen lykäten, tihotyöt tekemänsä.
-    Kostosa Tisifone, varustettuna ruoskalla, huimii,              570
-    soimaten äkkiähän rikoksellisiaan; vasemmallaan
-    käärmeitään kokottaa kamalan sisarjoukkonsa kanssa."
-       Vihdoin urkenivat naristen saranoill' äreästi
-    portitkin kirotut. "Etehistössä millinen, näetkös,
-    vartia istuupi? Mikä hirviö kynnystä vahtii?                   575
-    Mustasta puolesta sa'ast' kidastansa mut hirveä Hydra,
-    tuot' kamalamp', asustaa sisäpuolella. Tarttaros itse
-    kahdesti riittääpi syvänköön, pimeyksihin antaa,
-    niin kau'as kuin voi näkö taivaan kannelle kantaa.
-    Tännepä paiskattiin salamalla Titaanien kansa,                 580
-    entiset maan asukkaat, sekä viskattiin alikuiluun.
-    Täällä mä Aloidat molemmat näin jättiläismielet,
-    jotk' ovat aikonehet käsineen irt' taivahan kiskoo
-    laajan ja Juppiterin ylivallastaan alas syöstä.
-    Näin myös Salmoneon, joka julmasti palkita sai sen,            585
-    ett' apinoinunna olj Olympon salamoita ja jyryy.
-    Neljällä tää ajaen hevosella ja lampulla huiskain
-    keskite Kreikan maan sekä Elisen kaupungin kautta
-    matkusti riehuillen, jumalan nimen itselle vaatein,
-    houkka, kun myrskyä kuin salamaakin matkimatonta,              590
-    vaskella ynn' uvehein kapioin kumunnalla hän matki.
-    Vaan isä kaikenvaltias tihjästä pilvestä keihään
-    linkosi eikäpä vain tulisoihtuja tai savupärheen
-    tulta, mut tuon yli niskoin hän rajumyrskyllä syöksi.
-    Myös näin Tltyonin, Maan kaikkia holhovan lapsen,              595
-    jonk' koko yhdeksän vakomaan yli roikuvi ruumis:
-    käyrällä nuokallaan repien tält' hirveä kotka
-    maksaa kuolematonta ja, rankaistukseksi, vatsan
-    kasvavan pengastaa, ravintoo hakien ison rinnan
-    alt' eik' kasvavillen vähinkään sisuksill' lepo suoda.         600
-    Miksikä Ixiost' kertoisin, Lapithaist', Perithoostai?
-    Vierähtämäisillään yli näitten, kallio musta
-    ruhtoa uhkaa heit': edessään somajalkaset, kauniit
-    pöydät loistelevat, katetut kuninkaan komeoilla
-    herkuill': on sivullaan mut suurin Raivottareista              605
-    vahtina; tää käsin koskeakaan ei pöytihin salli,
-    naamansa mut uhaten kohottaa se ja kirkuvi suullaan.
-    Tääll' oli toisiahan elinaikana väijyvät veljet,
-    tai jotk' löi isiään tahi pettivät holhottiansa,
-    tai jotk' aartehet löydettyään noit' käyttivät yksin,          610
-    suomattaan niitäkään omilleen: näit' aimo olj parvi.
-    Mestatut avjonki rikkojat, -- jotk' sotahan ovat kehnoon
-    ryhtynehet sekä nuo, jotk' pettivät herransa luoton,
-    rankaistust' odottaa sulettuina. Sä ällöspä urki,
-    kuinka he rankaistaan, mikä sattuma miehiä syöksi!             615
-    Toiset vierittävät kivimöhkää; pingotetuina
-    rattain puoloihin muut riippuvat. Ain' ijät istuu
-    istumistaan Theseys; Flegyas kova-onnisin huutaa
-    suurella äänellään varottain, penäten pimennossa:
-    'Oikeuden rikontaa varokaat, pelätkäät jumaloita!'             620
-    Kultahan tää isänmaan möi, auttaen mahtavan herran
-    valtahan, mut tuo lait rahanvoitosta muutti ja kiersi;
-    vastoin luontoa tuo oli riistänyt tyttären onnen;
-    hirveän vääryyden rohenneet ovat kaikki ja tehneet.
-    En vois, vaikka mull' ois sata kieltä ja ois sata suuta,       625
-    raudast' äänenikin, rikosten koko kertoa sarjaa,
-    en nimityksiäkään luetella ma vois kuritusten!"
-       Niin pian kuin nimes nää Febon papitar ikivanha:
-    "Jouduppa matkahan taas sekä aivottu toimesi täytä!
-    Kiirehtikäämmepä!" -- äänsi. "Kyklopien ahjossa tehdyt         630
-    muurit jo näen sekä holviset portit toisella puolla,
-    jonneka käskymme on nämät lahjat laskea maahan."
-       Virkki ja vierekkäin vaeltain tiet' varjohikasta
-    kulkevat matkansa päähän ja saapuvat nyt oven luokse.
-    Astuvi Aeneas sisähän sekä ruumihins' huuhtoo                  645
-    selvällä veellä ja kiinnittää vesan kynnyksen pieleen.
-       Vihdoin tehtyä tään, jumalat kuten käskivät täyttäin,
-    tienoihin tulivat ihaniin sekä Onnelan lehtoin
-    horhoihin vihannoihin ja autuasten asunnoihin.
-    Purppura-loistoineen tääll' alhoja verhovi kirkas              640
-    taivas ja tääll' oma aurinko kuin omat tähdetki paistaa.
-    Ottelukentällä harjoittaa jäseneltänsä yhdet,
-    taistellen huvikseen sekä hiekalla painia heittäin;
-    joukossa karkeli muut sekä laulelivat runojansa.
-    Pitkässä viitassaan sulokkaasti thraakialainen                 645
-    tietäjä soittaa seitsenkielistä kanteloansa,
-    koskien sormilla tuot' tahi norsunluu-napulalla.
-    Täälläpä Teukron olj suku vanha ja kuulusin heimo,
-    urhokkaat urohot, paremman ajan tuottamat miehet,
-    Uus, Assarakus sekä tuo, joka laitteli Troijan.                650
-    Tyhjiä vaunuja ynn' urosten tamineit' imeht kaukaa.
-    Pystyhyn pantuna maall' ovat peitset ja laidunta pitkin
-    siellä ja tääll' hevot syö vapahaina. Mi olj eläessään
-    intonsa vaunuihin, otelmiin ja mi huolensa kaita
-    pulskeja orheitaan, se on huolenahan Manalassai.               655
-    Toisten, kas, einehtivän näki ruoholla siellä ja täällä,
-    -- riemulla laulelevan ilolaulua kuorossa toisten,
-    keskellä laakerien lemulehtoa, syöksyvi missä
-    koskena Eridanon läpi metsän vuostava virta.
-    Tääll' oli joukot, jotk' isänmaan vuoks haavoja saivat,        660
-    tääll' olivat papit, puhtaina pysyneet ijän kaiken,
-    hurskaat tietäjätkin, nimenneet ku on Febolle mieleen,
-    taikka jotk' kaunistivat elon taitein keksinnön kautta,
-    tai muit' itseähän oli syyst' ikävöimähän saaneet.
-    Kaikkien kaunistaa ohimoita valkea nauha.                      665
-    Tulleit' ympärilleen puhutellen virkki Sibylla,
-    varsinki Musaioo, kun keskessä aimosan joukon
-    näkee tään olevan, yleten muist' hartehiltansa:
-    "Henget autuahat sanokaat, sano tietäjä parhain,
-    missähän Ankhises on paikassa? Juur hänen vuoksi               670
-    läksimme, Tuonenkin isojen kymien yli kulkein."
-    Verkkaan lausui näin täll' urho nyt vastaukseksi:
-    "Ei asunnoit' ole kellään tääll': ovat lehtojen kalveet,
-    rannikkokunnahat, vierutkin purojen vihannoivat
-    vain majanamme. Mut jos halavoitsee mielenne tuota,            675
-    nouskaatten yli harjun, kun mukavan polun näytän!"
-    Virkki ja läks edespäin; osotettuahan ihanoita
-    alhoja ylhäältä, mäkilöilt' alas johdatti sitten.
-       Vaan isä Ankhises syvähän viheräisehen laaksoon
-    henkiä telkeillyit', ylös aihelevaisia ilmaan,                 680
-    tarkkahan katsasti parhaillaan sekä taas omiensa
-    joukkoa laskemahan osui juur, sukuns' rakkahan kaiken
-    Luomaa, onneakin urosten, tapojaan, urotöitään.
-    Tää kun Aeneaan yli nurmen kulkevan luokseen
-    huomaa, riemuiten molemmat kädet häll' ojentaapi,              685
-    kyyneltä vuodattaen sekä nää sanat kuuluvat suustaan:
-    "Saitko sa vihdoinkin? Isäs koettama hurskaus onk' jo
-    voittanut vaikean tien? Jokos, poikani, suodahan nähdä
-    kasvosi, kuullakkin tutun äänes, sua puhutella?
-    Niinpä mä mielessäni otaksuin, niin koituvan luulin,           690
-    aikoja arvaellen; eik' oo mua pettänyt huolein.
-    Mitkäpä maat samonneeks, meret milliset purjehtineeksi
-    näen sinut, poikani, kuink' isot vaaratkin kokeneeksi!
-    Kuink' araksuin, ett'ei Libyan maa vaurioks sull' ois!"
-    Tää nimeää: "Isä, oi usehin sinun murhekas haamus,             695
-    jonka ma näin, minut pyrkimähän tähän tienohon käski.
-    Siks ovat Tyrrhenilais-merell' laivat. Lyökäme kättä;
-    suo, isä, -- ällös sie syleystämme väistykö poijes!"
-    Näin nimetess', näköään nyt kasteli kyynelten tulva.
-    Kolmasti koetteli tää käsiään hänen kaulahan kiertää;          700
-    turhaan hairaistu käsistään hävis kolmasti haamu,
-    köykäsen tuulosen moisna tai unen haihtuvan laisna.
-       Silloin Aeneas etähäisessä laaksossa huomaa
-    metsikön syrjäisen sekä myös lehikon huminoivan,
-    Laetheon joen, jok' tyventen majojen ohi juoksee.              705
-    Lenteli ympärillään lukemattomat kansat ja heimot,
-    kuin mehiläisetkin, kesäpoudalla nurmilla kun nuo
-    kirjavillen kukillen pysähtyy sekä kiertelevät taas
-    valkois-liljoja, -- näin humajaa huristen koko kenttä.
-    Äkkiä hämmästyy näkemästä ja tutkivi syitä                     710
-    tiedoton Aeneas, mitk' oisivat nuo joet tuolla,
-    tai mikä tunkeutuin väki täyttää rannikkomaita.
-    Virkk' isä Ankhises: "Nuo henget, Sallima joillen
-    toisia ruumeita suo, Laetheon joen veestä
-    leutoja nesteitä' iki-aianki uuhetta juovat.                   715
-    Aikoja sitten jo näistä ma tahdon kertoa sullen,
-    näyttää tarkoilleen omies suvun tään luetellen,
-    Italiaan osunnastasi ett' enemmin ilotseisit."
-       "Voisk', isä, luullakkaan kenenkään inehmoist' ylähälle
-    ilmahan kaipoavan, palataksensa taas hitahaisiin               720
-    ruumeihin? Elämää miks, koidot, niin kovin kaipais?"
-    "Sulle sen kertoilen enk' tietoa paits sua heitä,"
-    alkavi Ankhises sekä kertovi laillehen kaikki:
-       "Ensinnä taivas ja maat sekä vainiot viljahikkaatkin,
-    kuun kehä kuumottavainen ja myöski Titanian tähdet             725
-    hengellä elvytetään, jäseniink' sovitettuna toimi
-    kaiken ko'on kuni aimoa ruumistaan elähyttää.
-    Siit' on ihmisten, eläväin suku kuin elo lintuin,
-    tursaink', jotk' alapuoll' asuvat meren marmori-pinnan.
-    On tulinen noill' into ja taivahan voimista alku,              730
-    niinkau'an kuin ei hitahaiks vahingolliset ruumiit,
-    maahiset eik' jäsenet eik' tylsytä kuolevat raajat.
-    Siitä ne pelkäävät, himoaa, surevat; ilotseekin
-    eik' ylennyst' halaja sulettuin' onelmaans' pimitettyyn.
-    Vaan kuin viimeinkin elost' täytyvi luopua hengen,             735
-    eipähän onnettomain koko vaiv' eik' tarkkahan kaikki
-    ruumihin puutukkaan kipu; on ihan välttämätöntä,
-    että se karttuupi ajan pitkähän ihmehen lailla.
-    Siksi he rankaistaan: tihotöittensä entisten vuoksi
-    kärsiä saavat tääll'. Ripustellaan ilmahan yhdet               740
-    tuulien turjuttaviks; muut äärettömän meren alla
-    pestähän tarttunehest' törystään, tulellai kulutellaan.
-    Kärsivi synneistään joka henki ja sitt' ylevään me
-    harvat saavumme Elysioon, ilokentille päästen:
-    kunnes täytettyään ajan määrän pitkonen päivä                  745
-    tahran kasvettuneen on poistanut, saattaen sielun
-    aetheripuhtaaksi, tulen kirkkahimman tapaseksi.
-    Näitäpä kaikkia, vuostuhat kun on kiertynyt umpeen,
-    Laetheon joen luo taas joukottain jumal' ohjaa:
-    ett' ylä-ilmoihin palajaisivat muistamatonna                   750
-    taas sekä ruumeihin palata halu alkasi olla."
-       Näin nimes Ankhises; pojan niin myös viepi Sibyllan
-    joukkojen keskellen sekä haastelevan väen seuraan:
-    kummullen asettuu, osotellakseen koko joukon,
-    nähdä jost' kaikkia vois, tulevaistenki kasvoja näyttää:       755
-       "Kertoa aijon nyt mikä Dardanon heimoa vartoo
-    kunnia, mitk' Italon suvustai viel' nousevat urhot,
-    henget kuuluisat, jotk' suurentavat nimeämme,
-    tarkkahan kertoelen sekä kohtalos julkasen sulle.
-    Näethän valtikkahan nojauntuvan sankarin nuoren:               760
-    vuorona ensin on valohon hänen nousta ja ilmaan
-    nousevi hän, Italon jalohon verehen sekauntuin,
-    albanolais-nimens' Silvius on ja on poikias nuorin:
-    tään ijäkkäällen sulle Lavinia puolisos myöhään
-    metsissä kasvattaa kuninkaaks, isäkskin kuningasten;           765
-    täst' on heimonne Alba-Longassa hallitsevaisna.
-    Seuraa tuota Prokas, Troijan suvun ylpeydeksi,
-    myös Numitor, Kapyskin sekä sun nimikkonasi vielä
-    Silvius Aeneas, asehilta ja hurskaudeltaan
-    vertahias, saa Alban jos kerran hallittavakseen.               770
-    Millaiset urohot! Mitä voimia uhkuvat, katsos!
-    Tammesta kaunistaa ohimoita siks kunniaseppel.
-    Sulle Nomenton nää, Gabion ja Fidaenanki linnan,
-    nääpä ne vuorillen Kollatinon nostavat tornit,
-    -- mainehest' kainouden ikikuulut, -- ja laittavat ylpeen      775
-    Pometion, Inuon varustukset, Bolan sekä Koran.
-    Näinpä ne maat nimitellään, jotk' ovat nyt nimetönnä.
-    Katsos, aijalleen toveriks Marsin Romuluski
-    yhtyvi; Assarakon verest' tuon kert' Ilion äiti
-    synnyttää; näetkös, miten seisovi kumpikin töyhtö              780
-    kiireellään, miten its' jumalain isä hänt' ylistääpi?
-    Katsos, poikani, johdattaessa sen mainio Rooma
-    vallassa maill' ylenee, ylevyydessäkin Olympolle;
-    yhdellä muurillaan tuo seitsemän kumpua kiertää,
-    urhoja tuotteliast': ihan kuin Berekynthia äiti                785
-    kaupungein Frygian läpi ajaa kruunuhikkaana,
-    kun, iloten jumalaissuvustaan, syleääpi lapslaumaans':
-    kaikk' ovat taivahikkait', asekkait' ylä-ilmojen kaikki.
-    Luoppas katseesi tähän, katsellen tätä heimoo,
-    Rooman kansaas! Tää on Caesar ja kaikki Julon                 790
-    heimoa on, avaran joka taivaan kannelle nousee.
-    Täss' on mies, jota sie usehin luvatuks olet kuullut,
-    keisari Augustus, jumalain sukulainen, mi saattaa
-    kultaiset ajat taas Latioon, jotk' maill' on Saturnon
-    ennen vallinneet; levittää Garamantiahan tää                   795
-    valtans' ja Indiahan sekä maahan, mi ulkona tähtein,
-    ulkona auringon radan on, joss' taivahan pönkkää,
-    tähtihin kiilteleviin sovitettua, kantavi Atlas
-    hartehillaan. Tulostansa jo nytkin Kaspian seutu
-    peljästyy, jumalainkin vastauksista Meootein                   800
-    maa, vavisten vavahtuu tätä Niilinki seitsemän suuta.
-    Eip' Alcideskaan sen verran kulkenut maita,
-    vaikk' ehätt' tuo vaskjalkasen hirven, ehk' Erymanthon
-    lehdotki rauhottanut on, vaikk' on tappanut Lernan,
-    eikä Liberkaan vaikka hän köynnös-ohjilla ohjas                805
-    tiikeri-valjakkoaan, eroten Nysan mäkilöiltä.
-    Empisitkös enähän teoillas laventaa oma arvos?
-    Pelkoko estäsi seisahtumast' Ausonian maahan?
-    -- Ken on kaukana tuo, olivin joka seppeltä kantaa
-    uhratessaan? Rooman kuninkaan nivukset sekä harmaan            810
-    parran ma näen. -- Tää kaupungillepa lait nimeääpi
-    pienestä Kureesta; sepä pienestä maast' lähetettiin
-    suurehen valtaan. Tuon on jälkehen nouseva sitten
-    Tullus; tää isänmaan levon poistaa, johtaen miehet
-    tyyntynehet sotahan sekä tyynehet joukkonsa voittoon.          815
-    Vieress' on seurana täll' ylen kerskuva Ankus, jo nytki
-    lii'aksi riemuissaan taputuksista kansallis-joukkoin.
-    Tahdotko Tarkviniot kuninkaat, isomielenki Bruton,
-    kostajan, nähdäkses, -- kuninkailt' otetut kurikimput?
-    Konsuli-vallan tää ens saa sekä kauheat kimput,                820
-    tää isä rankaisee omat poikansa siitä, kun uutta
-    sotaa puuhasivat ihanan vapahduksensa vuoksi.
-    Onneton! Kuinkapa tään teon katsookin sukupolvet,
-    lemp isänmaan etevämp on ja kunnian ääretön kiihko.
-    Katsos Drusotkin, Deciot etähäll' on ja kirveelt'              825
-    tuima Torkvatus, myös takasin liput tuova Kamillus.
-    Hengetpä, yhdenlais-asehista mitk' kättelemässä
-    näet, yksmielisnä nyt, kun yö viel' estävi heitä,
-    voi! metelin mink' keskenähän elon kun valohon vain
-    pääsevät, millaiset sotarinnat ja tappelut aikaan              830
-    saavat; Alppien valleilt' appi ja linnast' Moneekon
-    laskeutuu, -- vävy vastahan käy Itämaan väkinensä.
-    Älkäätten sotihin, pojat, mieltänne kääntäkö moisiin
-    älkäätten isänmaatanne vastaan tarmosat voimat!
-    Sääliös varsinkin sinä, jonk' on Olymposta heimos,             835
-    heittäös keihäät sie kädestäs, joka vertani oot! --
-    Voitettuaan Korinthon Kapitoliohon ylevään tuo
-    voittaja vaununsa vie Akhivein kukistuksesta kuulu.
-    Tää Argon hävittää, Agamemnonin myöski Mykeenan,
-    Aeakonkin pojan ynn' Akhilleen väkevän sukulaisen;             840
-    kostaa Troijan es'-isät, Pallaan temppelin tahrat.
-    Mainitsematta ken jättäis sun iso Kato ja Kossus,
-    ken suvun Grakkhoin; tai molemmat sodan ukkosen leimut,
-    Scipiot, nuo Libyan tuhot, tai vähillänsäkin suuren
-    Fabricion, tahi kylvävän sun vakoloihin, Serranon?             845
-    Minnekkä johdatten Fabiot väsynyttä? Sä 'Suurin'
-    oot; sie aikaillen taas kuntoon seikkamme saatat.
-    Toiset laittanevat vask'patsahat luonnollisemmin,
-    luulen ma; saakohon vaikk' elon muodon marmorihinki,
-    tieteilkööt paremmin syyt taikkapa taivahan matkat             850
-    piirrelkööt kynällään sekä ennustakoot kulut tähtein:
-    voimalla, Rooman mies, sinä kansoja hallita muista!
-    Olkohon taitonas nää: sotilakkojen määrätä ehdot,
-    säästää lannistetuita, mut kukistaa kopeoita!"
-       Näin isä Ankhises, johon viel' lisäs ihmehtijöille:         855
-    "Kas, miten uljaana sotasaaliistansa Marcellus
-    astuu, -- voittaja kuin kohoaa yli kaikkien miesten!
-    Rooman vallan tää sekasorrossa suuressa saapi
-    rauhottumaan, hävittää hevot Puunein, Gallian melskeen;
-    kolmannet tää asehet ripustaa isällen Qvirinolle."             860
-       Tässäpä Aeneas, kun yhdessä käyskelevän näk,
-    miehen muodoltaan etevän sekä kiilt'asehiltaan,
-    vaan murekas oli otsa ja silmänsä luonut olj maahan.
-    "Ken, isä, tuo, joka tuoss' urohon jälest' astuen seuraa?
-    Poikako vai joku tään sukulaisten heimoa suurta?               865
-    Millainen häly on tovereilla! Se kuin kuva tuon on!
-    Synkkä mut yö suruharsollaan tään peittävi päätä."
-    Nyt isä Ankhises nimes kyynelten kohotessa:
-    "Poikani, oi omies mitatont' älä murhetta tutki!
-    Sallima näyttää tään vain maill' eik' kauemmin suokkaan        870
-    viipyä. Lii'aksi teist' on näyttänyt heimonne Rooman
-    voimakkaalt', jumalat, jos tää olis säilynyt lahja!
-    Millaiset urosten porut kuulet, sä tantere Marsin,
-    suuren kaupungin lähistössä ja milliset, oi, näet
-    hautaiset, Tiberino, kun sie ohi kaivetun haudan               875
-    kuljet. Eip' ykskään suvust' Ilion laillansa toivoon
-    saattanut es'isiään latinaisia eikäpä koskaan
-    Rooman maa jäsenestähän kestähän niin kopeoitse.
-    Voi mikä hurskaus, voi mikä usko ja urhollisuuskin
-    taistossa! Eipähän lannistumatt' ois käynynnä kenkään          880
-    kanssaan ottelemaan, jos ois sotahan jalan urho
-    saan't tahi kannuksill' olis vaahtoavan hevon kyljet
-    uurtanut. Oi polonen poik', Onnes jos murtoa voisit!
-    Sie olet Marcellus. Käsin tuokate liljoja täysin,
-    purppurakukkia, ett' hajottaisin ja poikani haamun             885
-    näill' edes lahjoillain hyvittäisin ja täyttäsin toimen
-    tenhottoman!" -- Nuot näin vaeltaa joka paikassa Tuonen
-    aavilla tuulekkaill' aholoilla ja katsovat kaikki.
-    Vaan kun Ankhises pojan kaikkien kautta jo joht ja
-    koittavan kunnian innostuksesta mielensä syttyi,               890
-    vielä hän mainitsee sodat miehelle, jotk' hänen täytyy
-    käydä ja Laurenton tarinoi väest' ynnä Latinon
-    linnasta, kuinka hän myös joka pulman karttas ja välttäs.
-       Kaks unen porttia on; yht' sarvihikkaaks hoetaan näist':
-    tää tosihaamuillen keveäst' ulospääsynsä suopi:                895
-    toinenpa kiiltää norsunluust' ylehens' valahkasta:
-    täältäpä Tuonehikkaat unet turhat ilmahan laittaa.
-    Sitten kuin oli Ankhises pojan ynnä Sibyllan
-    saattanut, näin puhellen elefantien portista päästi:
-    tää samoaa alusten luo täältä ja kumppanit etsii.              900
-    Suorinta tietä Kajetan hän satamaan tuli sitten:
-    ankkuri keulasta lasketahan, perät kääntyvät rantaan.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 2. Kume oli Eubean saarelta Kalkis-kaupungista tulleiden
-siirtolaisten perustama kaupunki Kampaanian maakunnassa etelä
-Italiassa.
-
-V. 4. "Keulat" = peräkeulat.
-
-V. 13. "Trivia = kolmiteinen" on Diana eli Hekate (vertaa Aen. IV,
-511). -- "Nää" -- nim. Aeneas seuralaisineen.
-
-V. 14. Daedalos oli kuuluisa athenalainen taideniekka, joka oli
-rakentanut Kreetan kuninkaalle Minokselle Labyrintin. Hän joutui kohta
-kuitenkin Minoksen vihattavaksi, siitä, kun oli autellut tämän puolisoa
-ja tytärtä heidän rakkauden seikoissaan; kun D. ei voinut meritietä
-päästä Kreetasta pakoon, valmisti hän itselleen ja pojallensa Ikarolle
-lentimet vahasta. Pakomatkalla, nuoruuden innossaan nousi Ikarus, tarun
-mukaan, liian lähelle aurinkoa, jonka vuoksi hänen vahasiipensä sulivat
-ja hän putosi mereen, joka vanhaan aikaan siitä syystä nimitettiin
-ikarolaiseksi mereksi. Daedalus pääsi onnellisesti Siciliaan, josta
-sitten tuli Kumehen.
-
-V. 20. Androgeos, Minoksen poika, voitti usein Kreikkalaisten
-yhteisissä kilpataisteluissa, jonka vuoksi kateelliset Athenalaiset
-(= Kekropidat) hänet surmasivat. Tästä syntyneessä sodassa Minos heidät
-voitti ja pakoitti heitä lähettämään Kreetaan joka vuosi 7 arvalla
-valittua poikaa. Perille saavuttuaan suljettiin nämät Labyrintiin,
-jossa joutuivat Minotaurus-hirviön uhriksi. Tään hirviön tappoi vihdoin
-uros Theseys, Ariadnen, Minoksen tyttären avulla.
-
-V. 24. Pasifae oli Minoksen puolison nimi.
-
-V. 26. Minotaurus oli hirviö, puoleksi härkä ja puoleksi ihminen.
-
-V. 28. "armahtain kuningattaren", oikeittain kuningattaren tyttären,
-Ariadnen, lempeä. -- Daedalos neuvoi kiinnittämään lankakerän pään
-oveen; langan ohjauksella Theseys sitten taisi tien löytää Labyrinton
-sokkeloissa.
-
-V. 36. "Glaukon Deifobe" = Glaukon tytär Deifobe.
-
-V. 97. "Urkee" = lähtee, avautuu.
-
-V. 119. Orfeon, Kreikkalaisten Väinämöisen, kerrotaan laulunsa ja
-soittonsa voimalla herättäneen ylös kuolleista vaimonsa Eurydiken.
-
-V. 121. Polluxilla, joka oli kuolematon, oli kuolevainen veli Kastor;
-senpä vuoksi pyysi Pollux Juppiteriltä, että hän saisi vuorotellen joka
-toiseksi päiväksi siirtyä Olymposta Manalaan, että hänen veljensä
-Kastorkin saisi kuolemattomuutta nauttia. Juppiter suostui pyyntöön.
-
-122. Thesey, kuuluisa athenalainen uros, koetti ystävänsä Perithoon
-kera ryöstää Manalan kuningattaren Proserpinan; yritys ei onnistunut.
-Perithoos surmattiin ja Thesey pelastui hädin tuskin Herkuleen
-(= Herakleen) avulla.
-
-V. 123. Herkules kävi kuninkaan Eurysteyn käskystä Manalan koiraa
-Kerberoa noutamassa.
-
-V. 132. Kokytus on eräs Tuonelan virtoja (nimi johtuu kreikkal. sanasta
-"kookyoo" = itken).
-
-V. 135. Tarttaros oli, Kreikkalaisten mukaan, pahojen piinapaikan nimi
-Manalassa.
-
-V, 192. Kyyhkyset olivat Venukselle pyhitetyt.
-
-V:ssä 212-234 kuvaellaan Roomalaisten hautaamismenoja.
-
-V. 234. Misenon mäki ja niemi on säilyttänyt nimensä nyky-aikaan asti;
-sen nimi on nykyjäänki "Capo di Miseno."
-
-V. 242. Aornos merkitsee suomeksi "linnuton" (lat. Avernus).
-
-V. 247. Hekateella oli 3 nimeä: taivaalla Luna (kuu), maan päällä Diana
-ja Manalassa Proserpina.
-
-V. 252. Stygilais kuningas = Tuonelan kuningas, Pluto, maassa löytyvien
-aarteiden valtias.
-
-V. 265. Khaos oli kaiken luodun alku-aine; Nox (yö) ja Erebus (Manala)
-olivat sen lapsia; nekin katsottiin personallisiksi olennoiksi. --
-Flegeton, Pyriflegeton oli eräs Tuonelan virtoja (nimet johtuvat
-kreikkal. sanasta "flegoo" = palan).
-
-V. 286. Kentaurit olivat epäluomia, joiden yläpuoli oli ihmisen, mutta
-alapuoli hevosen muotoinen.
-
-V. 287. Satakäsinen Briareys, Uranon ja Maan poika, autti Juppiteriä
-tään taistelussa Titaaneja (jättiläisiä) vastaan, josta hyvästä
-Juppiter hänet pani voitettujen Titaanien vartiaksi Manalassa. --
-Lernalaiskäärmeellä oli 50 päätä, joista jos yksi hakattiin, kasvoi
-pari, kolme sen sijaan. Herkules tään tappoi siten, että hakattuaan
-pään poikki heti tulella kärvensi haavan. -- Lerna oli erään suon
-nimenä, Argon ja Mykenen välillä (vert. suon polttoa).
-
-V. 288. Khimaira oli tultasuitseva sekasikiö, jonka ylä-osa oli
-leijonan, keski-osa vuohen ja ala-osa lohikärmeen näköinen.
-
-V. 289. "Kolm'päinenki (oik. kolmeruumihikas) haamu" tarkoittaa Spanian
-ruhtinasta Geryonia; "kolm'ruumihikas" hän oli siitä kolmen miehen
-voimasta minkä hänellä sanottiin olleen. Herkules hänet voitti ja
-ryösti hänen karjansa.
-
-V. 366. Velia on erään valkaman nimi Lukaanian maakunnassa
-Etelä-Itaaliassa.
-
-V. 381. Eräs niemi Etelä-Itaaliassa on vielä nytkin "Capo di Palinuro"
-nimeltään.
-
-V. 392. "Alkidan", s.o. Alkeyn pojan, Herkuleen (kreikk. sana alx,
-alkis, josta nimi johtuu, merkitsee -- voimaa).
-
-V. 395. Tuonelan vartiana oli 3-päinen koira, Kerberus nimeltään.
-
-V. 398. "Amfrysialais-papitar" s.o. Amfrysian luona olleen Apollonin
-elähyttämä papitar. Amfrysia on eräs joki Thessaliassa, jonka luona
-Apollo paimensi, tarun mukaan, kuningas Admeton karjaa.
-
-V. 431. Roomalaisten tapana oli valita arvalla lautamiehet (jyrymiehet)
-tuomarille.
-
-V. 432. Minos, Kreetan kuningas, ja tään veli Rhadamanthos sekä Aeginan
-kuningas Aeakos olivat, tarun mukaan, tuomareina tuonelassa. Tuomarin
-lautamiehillä oli kolme pientä liuskaa, joista yhdessä oli kirjain C.
-(alkukirjain sanasta condemno = tuomitsen), toisessa A. (absolvo =
-päästän, vapautan) ja kolmannessa N. L. (non liquet = asia ei ole
-kyllin selvitetty). Mitä laatua näistä liuskoista enin urnaan
-kokoontui, sen mukaan tuomari päätti. -- Tää oli Roomalaisten tapana
-rikosasioita tuomitessa.
-
-V. 445. Faedra, Theseyn puoliso (katso Aen. VII, 765). -- Prokris oli
-Erekhteon, Fokis maan kuninkaan puoliso. Prokris oli kerran
-mustasukkaisuudessaan kätkeytynyt pensaasen, vakoellaksensa sieltä
-puolisoansa. Kun Erekhteo kuuli, että pensaassa jotain kahahti, ampui
-hän sinne ja sattui puolisoonsa. -- Erifyle petti puolisonsa,
-Amfiaraon, Kreikkalaisille, kun nämät vaativat Amfiaraoa mukaansa
-ensimmäiseen thebalais-sotaan lähtemään ja Amfiarao oli heitä
-lymyinnyt, koska hänen siinä oli, oraakkelin ennustuksen mukaan,
-kaatuminen. Amfiaraon kuoleman jälkeen tappoi tään poika Alkmaeon, isän
-käskystä, äitinsä.
-
-V. 447. Kun Kapaneo, Evadnen puoliso, kaatui thebalais-sodassa, antoi
-Evadne itsensä polttaa roviolla puolisonsa ruumiin kera. -- Laodomia,
-Protesilaon puoliso, saatuaan kuulla, että puolisonsa oli ensimmäisenä
-thebalais-sodassa kaatunut, pyysi jumaloilta, että sais vielä nähdä
-edes puolisonsa haamun. Kun anomuksensa myönnettiin, kuoli hän tämän
-halaukseen.
-
-V. 448. Nainen Caenis pyysi Neptunolta, että saisi muuttua mieheksi ja
-tulisi haavoittamattomaksi. Miehenä oli hänen nimensä Caenus.
-
-V. 479. Tydeus, Oineon poika, otti osaa ensimmäiseen thebalais-sotaan,
-jossa kaatui. Kuuluisa urho Diomedes oli hänen poikansa.
-
-V. 480. Parthenopaeus ja Adrastus olivat kuninkaita, jotka myös olivat
-taistelleet thebalais-sodassa. Adrastus oli ainoa niistä 7:stä Thebaa
-vastaan taistelleesta kuninkaasta, joka, sodan loputtua, jäi eloon.
-
-V. 481. "Ylhäisten" s.o. maan pinnalla asuvaisten.
-
-V. 483. Glaukus, Medon ja Thersilokhos olivat muukalaisia ruhtinoita,
-jotka olivat Troijan kera liitossa Kreikkalaisia vastaan.
-
-V. 484. "Kolm' Antenoridaa" = kolme Antenorin poikaa (troijalaisia).
-
-V. 485. Idaeus oli ollut Priamon kuskina ja aseitten kantajana.
-
-V. 500. Deifobos, Priamon poika, nai veljensä Parisen kuoleman jälkeen
-Helenan. Kun Troija valloitettiin, tappoi hänet Menelaos.
-
-V. 505. Reeteon niemi on lähellä Troijaa (ks. Aen. III, 108). --
-"Tyhjän (hauta-) kummun"; ilman tätä ei luultu kenenkään pääsevän yli
-Tuonelan joen, Styxin.
-
-V. 517. "Tämä" s.o. Helena.
-
-V. 529. "Aeolides" s.o. Aeolon sukulainen, Odysseys.
-
-V. 569. "Kuolohon myöhäiseen lykäten" = rikostensa tunnustuksen
-siksehen jätttäen.
-
-V. 573. "Urkenivat" = aukenivat.
-
-V. 576. Hydra, louhikäärme, jolla oli 50 päätä.
-
-V. 577. "Tuot kamalampi", s.o. kamalampi kuin se hirviö, joka oli
-kynnyksellä vartioimassa.
-
-V. 580. Titaanit olivat jättiläisiä, joiden kerrotaan kerran yrittäneen
-vuoria vuorille kasaten, rynnätä taivaasen, anastaaksensa vallan
-Juppiteriltä.
-
-V. 591. "Vaskella", s.k. vaskivaunuilla, tahi, toisten mukaan, yli
-vaskisen sillan.
-
-V. 618. Theseys istui, tarun mukaan, kahlehdittuna kallioon. --
-Flegyan, Lapithain kuninkaan, tappoi Apollo siitä syystä, kun tuo oli
-polttanut Apollon temppelin Delfissä.
-
-V. 595. Tityos, Juppiterin ja Elaran poika, oli Maan, kaikkia holhovan
-äidin, kasvatuslapsi.
-
-V. 601. Ixion ja Perithoos hallitsivat kumpikin Lapithain kansaa sekä
-saivat, tarun mukaan, surmansa siitä, kun rupesivat rakkauden
-seikkoihin jumalattarein kera.
-
-V. 645-46. "Thraakialainen tietäjä" s.o. pappi, runoilija ja laulaja
-Orfeus.
-
-V. 651 "Imeht'" nim. Aeneas.
-
-V. 659. "Vuostava" = jyrkkä.
-
-V. 705, Manalan joen Laetheon nimi johtuu kreikkal. sanasta
-"lanthanoo", joka merkitsee -- "unhotan."
-
-V. 766-769. Näissä säkeissä mainitut olivat kuninkaita
-Alba-Longassa, Rooman emäkaupungissa.
-
-V. 779. Assarakus oli Dardanon poika 5:nnessä polvessa.
-
-V. 790. Caesar (= Julius Caesar), itsevaltiaaksi pääsnyt Rooman
-tasavallassa; hän murhattiin v. 44 e.Kr. Rooman senaatissa.
-
-V. 793. Keisari (= Caesari) Augustus, jonka aikana runoilijamme
-Vergilio eli, hallitsi Roomassa vuodesta 31 e.Kr. vuoteen 14 jälkeen
-Kristuksen syntymän.
-
-V. 795. Garamantia oli erään maakunnan nimi pohjois-Afrikassa (nyk.
-Fezzan).
-
-V. 800-801. Meootein maaksi nimitettiin maata Azovan meren rannalla.
-
-V. 802-804. Alcides = Herkules, rauhotti Erymanthon lehdot sillä,
-kuin tappoi siellä raivonneen hirveän villisian; Lernasta katso
-Aen. VI, v. 287.
-
-V. 805. Liber = viinin jumala Bakkhus, viiniköynnösten kasvatuksen
-opettaja.
-
-V. 806. Nysa oli eräs indial. kaupunki Merun vuorella (latinal. sana
-"merum" merkitsee viiniä).
-
-V. 809-813. Näissä värsyissä on puhe Rooman toisesta kuninkaasta,
-rauhallisesta Numa Pompiliosta, joka oli kotosin Sabiinein
-pääkaupungista Kuureesta. Numan ansiotyönä oli varsinkin uskonnollisten
-menojen järjestys.
-
-V. 813-815. Rooman kolmas kuningas. Tullus Hostilius, oli taasen
-sotainen.
-
-V. 816-817. Ankus Martius'en, Rooman neljännen kuninkaan, sanotaan
-etsineen kansan suosiota varsinkin sentähden, että olisi sen avulla
-voinut syöstä Numa Pompilion vallasta, johon hän luuli itsellään olevan
-enemmän oikeutta kuin Numalla.
-
-V. 819. "Kurikimput" = vitsakimput, niihin pistettyine kirveineen,
-olivat kuningasten, diktaatorein, konsulien, praetorien y.m.
-korkeimpain roomal. virkamiesten vallan merkkinä.
-
-V. 821. "Tää isä", nim. vapauden jalo puoltaja Brutus, kuninkaan
-Tarkvinius "Superbon" (= "Ylimielen", "Ylpeän") vallasta syöksijä ja
-Rooman tasavallan perustaja v. 504 e.Kr., mestautti omat poikansakin
-yhdessä muiden ylimyspoikien kera, kun havaitsi, että nämät oli
-yhtyneet salaliittoon, auttaaksensa maanpakoon paennutta, ent.
-kuningasta Tarkvinio Ylimieltä taasen valtaan. -- Yksi Drusoista voitti
-mainion Karthagolaisten päällikön Hamilkarin, toinen oli kuuluisa
-kansanpuoltaja (tribuuni). -- Deciot, isä ja poika; edellinen
-päällikkönä latiinalais-sodassa Vesuvion tappelussa v. 340 e.Kr.,
-jälkimäinen kolmannessa samniitilais-sodassa Sentinon tappelussa v. 298
-e.Kr., pelastivat Roomalaiset sillä, että roomalaisen sotarinnan
-perääntyessä hurjasti syöksyivät vihollisia vastaan, jossa kyllä
-molemmat saivat surmansa, mutta sen kautta palauttivat sotarinnan
-takasin ja saavuttivat Roomalaisille voiton. -- Manlius Torqvatus, joka
-ennen oli tappanut kahdentaistelussa erään gallialaisen jättiläisen
-sekä riistänyt tältä kultaisen kaulavitjan, (josta sai lisänimekseen
-Torqvatus), oli konsulina latinolaissodan aikana kuoleman uhalla
-kieltänyt kenenkään antautumasta kahdentaisteluun vihollisten kera.
-Hänen oma poikansa, vaadittuna, ei tätä kieltoa totellut, vaan taisteli
-erään latinalaisen päällikön kera, jonka hän voitti: siitä syystä antoi
-Manlio mestata poikansa, vaikka kansa hänelle armoa rukoili. --
-Kamillus, ehkä oli maanpakoon ajettuna, kokosi Roomasta Gallialaisia
-paenneet kansalaisensa ja, tultuaan Roomaan diktaatoriksi määrätyksi,
-pakotti entisen gallialaisen Brennon lakkaamaan Kapitoolion linnaa
-piirittämästä sekä sitten löi tämän kokonaan ja toi Roomalaisilta
-voitetut sotaliput takaisin.
-
-V. 831-832. Tässä tarkoitetaan apen J. Caesarin sotaa vävyänsä
-Pompeijoa vastaan. Caesar läksi tähän sotaan Galliasta (nyk.
-Ranskanmaasta) Moneekon (nyk. Monakon) linnasta yli Alppien vuorten;
-Pompeijus taasen kokosi joukkonsa Itämailta.
-
-V. 837-838. L. Mummius, "Akhaikus" (= "Akaijalainen") kunnianimeltään,
-jota t.p. tarkoittaa, voitti Kreikkalaiset Korinthon luona sekä lopetti
-Kreikan valloituksen samana vuonna, jona Karthago hävitettiin (v. 146
-e.Kr.).
-
-V:ssä 839-840 tarkoitetaan luultavasti Lucius Aemilius Paulusta, joka
-kävi v. 218 e.Kr. sotaa Illyriassa ja Kreikassa. -- Aeakus oli
-Akhilleen isä.
-
-V. 842. Kato oli siveydestään, opistaan, sukkeluudestaan sekä
-isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen. -- Tämän Katon samaniminen
-ja samanmielinen jälkeinen surmasi itsensä Utikassa, Pohjois-Afrikassa,
-kun Rooma muuttui tasavallasta yksivallaksi.
-
-V. 843. Grakkhon nimeltä mainitsee Rooman historia 4 kuuluisata miestä;
-näistä Tiberius ja Cajus Grakkhus sai surmansa siksi, että he puolsivat
-sorretun, köyhän kansan oikeuksia.
-
-V. 844. Scipiot, Varhempi ja Myöhempi, olivat kuuluisia sotapäälliköitä
-Puunilais-sodissa, joista Myöhempi hävitti Karthagon. -- Molemmat
-olivat jaloja luonteeltaan.
-
-V. 845. Fabricius, kohtuullisesta elämästään etevä Roomalainen, jota
-Epiron kuningas Pyrrhus koki turhaan sekä säikyttää että lahjoella;
-Pyrrhon sanotaan siksi lausuneen: "Ennen aurinko kääntyy radaltansa,
-kuin Fabricius rehellisyydestään!" -- "Serranon" (= "Kylväjän")
-lisänimen sai Attilius Regulus sentähden, että hän oli parhaillaan
-kylvämässä, kun lähettiläät hänet kutsuivat diktaatorina
-(itsevaltiaana) Rooman tasavaltaa hallitsemaan. -- Jouduttuaan
-Karthagolaisten vankeuteen, lähettivät nää hänet Roomaan rauhaa
-hieromaan, sitten kuin olivat häneltä lupauksen ottaneet, että hän
-palaisi takasin. Roomassa Regulus rauhan asemesta päinvastoin kehoitti
-sotaa jatkamaan ja palasi lupauksensa mukaan Karthagoon, jossa hän
-kiduttamalla tapettiin.
-
-V. 846. Jalosta Fabioin suvusta taisteli kerran 396 henkeä ominpäin
-koko Veijin kaupunkia vastaan, vaan tulivat vihdoin vietellyiksi
-sulkeuksiin ja surmattiin joka mies.
-
-V. 847. Q. Fabius, lisänimeltään "Maximus Kunktator" (= "Suurin
-Kuhnustelia"), pelasti Rooman juuri sillä, ettei hän antautunut
-mihinkään suurempaan, ratkaisevaan tappeluun Karthagolaisten mainion
-päällikön Hannibalin kera Italiassa, vaan väsytti tätä ja tään väkeä
-partioretkillään, pienillä kahakoilla ja muonavarojen tuonnin esteellä.
-
-V. 856. Marcellus samoin kuin v:ssä 842 mainittu Kossus sekä Romulus
-olivat siitäkin kuuluisat, että päällikköinä olivat tappelussa
-omakätisesti tappaneet vihollisten päällikön ja riistivät näiltä heidän
-tamineensa, jotka voittajan tuli uhrata "jalona saaliina" (spolia
-optima) Juppiterille tämän temppelissä Kapitooliolla. -- Tämä suuri
-kunnia tuli vain näiden kolmen äsken mainitun osaksi.
-
-V. 864. "Urohon" (nim. Marcellon) "jälest'". -- Tästä alkain puhutaan
-Auguston nuorena kuolleesta, toivorikkaasta vävystä, Marcellosta.
-
-V:t 894-897 ovat mukaelmia Odysseian XIX, v:istä 562-67, joissa
-löytyy tämä sanaleikki: sanalla "norsunluinen", kuten Voss selittää, on
-kreikan kielessä äänellistä yhtäläisyyttä erään toisen sanan kera, joka
-merkitsee "peijaamista", mutta sana "sarvihikas" on taasen
-"täyttämistä" merkitsevän sanan lainen. Paitsi sitä on aineellisessakin
-katsannossa näillä se omituisuus, että silloin kuin sarvi-aine on
-läpinäkyvää (sitähän on silmäterässäkin), ei norsunluu päästäkkään
-lävitseen valkeutta, niin -- valkea kuin onkin.
-
-V. 901. Kajeta = nyk. Gaeta.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LAULU
-
-Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.
-
-
-Ainehisto.
-
-Troijalaiset, haudattuaan Aeneaan imettäjänä olleen Kajetan,
-lähtevät purjehtimaan ja kulkien ohi loitsijan Circen maan, saapuvat
-Tiber-virran suulle (l-36). -- Lation kuningas Latinus ja kolme
-ennusmerkkiä tämän tyttärelle Lavinialle tulevasta ulkomaisesta
-sulhosta (37-106). -- Harpyijain ennustus Teukroille pöytien kalunnasta
-toteutuu, josta Aeneas päättää saapuneensa matkojensa päähän (107-147).
--- Aeneaan lähetit tulevat Latinon luo; tään hovin komeus (148-191). --
-Ilioneys pyytää Latinoa Aeneaan liittolaiseksi (192-248). -- Latino,
-nähden Aeneaassa Salliman lupaaman vävyn, suostuu mielellään heidän
-anomukseensa sekä antaa niin heille samoin kuin Aeneaalle komeat lahjat
-(249-285). -- Juno, havaiten harmikseen Troijalaisten jo pääsneen
-Italiaan, päättää kylvää, Allekton avulla, sodan syitä Latinolaisten ja
-Troijalaisten kesken (286-340). -- Allekto vimmaa ensin Latinon
-puolison Amatan raivoon (341-403), sitten, tullen Ardeaan ja tekeytyen
-vanhan papittaren Kalybeen näköiseksi, saattaa unessa Turnon
-sotaraivoon (404-474) ja vihdoin saattaa Askanion haavoittamaan
-Tyrrheon tyttären Silvian kesyn hirven, josta syntyy tappelu
-Tyrrhenilaisten ja Troijalaisten välillä (475-539). -- Allekto,
-täytettyään Junon tahdon, saa tältä käskyn poistua Manalaan (540-571).
--- Kansa vaatii Latinoa avaamaan Sodan portit, josta tämä kieltäytyy;
-Juno itse sen tekee (572-622). -- Sotahan varustaiminen (623-640). --
-Runoilija, pyydettyään haltiain apua, rupeaa luettelemaan Aeneaan
-vastustajoita, jotka joukkoineen olivat: jumalain ylönkatsoja Mezentius
-ja tään hyvä poika Lausus, Herkuleen poika Aventinus, jätinmoiset
-Katillus ja Koras, Vulkanon poika Caekulus, Neptunon poika Messapus,
-parvensa vertahinen Klausus, Agamemnonin poika Halesus, Eebalus, Ufens,
-marruvilainen pappi Umbro, Hippolyton poika Virbius sekä varsinki
-Turnus ja amazoni Kamilla (641-817).
-
-
-    Hoitaja Aeneaan, Kaijeta, sa rantamillemm' oot
-    jättänyt kuollessas ikimuiston; vieläpä nytkin
-    kunnias seutua suojaa ynn' nimes hautasi paikkaa
-    suuressa Hesperiass' osottaa, jos on tuoss' joku arvo.
-    Hautaiset jalo Aeneas hyvin päätettyänsä,                        5
-    haudalle tehtyäns' kummun, sittenkuin syvä tyyntyi
-    aavikko, purjehtimaan läks taas sekä valkaman jätti.
-    Tuulonen kiihoittuu yöks eikäpä matkoa kiellä
-    kuutama kirkas, vaan valost' tuon kimaltain meri hohtaa.
-    Circaelais-maan rantamitsenpa he soutavat ensin                 10
-    lehtojen turmiokkain ohi, joss' rikas Auringon tytti
-    lauluja kaijuttaa yhä, joss' upeoiss' palatseissaan
-    polttavi yön valistukseks keedroa tuoksuavaa ja
-    pirralla helskyttää ylen hienoista kudelmaansa.
-    Täältäpä huokaukset, jalopeurojenkin ärät kuuluu                15
-    kahletta vastustavain, sydän yölläkin karjahtavaisten;
-    täälläpä harjakkaat siat ynn' ometoissahan otsot
-    raivoavat sekä ulvovat suurien suttenki hahmot,
-    mitk' oli ihmisten näöstään häjy haltia Circe
-    julmilla yrteillä lumonnut pedon muotohon, nahkaan.             20
-    Ett'eivät jalot Teukrot moisia hirmuja kärsis,
-    ett'ei sais satamaan sekä julmille rantamill' laskis,
-    purjehet Neptunus mukahaisilla tuulilla täytti
-    ynn' ohi lietselän kuohujen, autellen paoss', saatti.
-    Vaan jopa ruskoittaan rupes aava ja kannelta taivaan            25
-    Koitar kultainen rusovaunuistansa jo loisti,
-    tuulet kun tyyntyivät sekä tuulosen hiukkakin vaipui
-    aivan ja marmorityynellä pinnalla loiskivat airot.
-    Täälläpä Aeneas ulapalta jo aimosan lehdon
-    huomaa. Keskite tään Tiber juoksullaan tyvenellä                30
-    pyörtehineen nopeoineen, keltaishiekkojen kesken,
-    tunkeutuu merehen; monet äärellään sekä yllään
-    virran rannoillen, uran luo kotiunnehet linnut
-    ilmoa helskyttivät säveleilläns' ja lehdossa lentel.
-    Käskee kumppanejaan kulun muuttaa, käänteä keulan               35
-    maalle ja riemuiten lask virtaan kalvehikkaasen.
-       Suoppas, oi Erato, kuninkaista ja seikkojen vaiheist',
-    entisestäi Lation tilast', ennenkuin väki vieras
-    ausonilaisillen sai rantamillen esikerran,
-    kerron ja taistelujen ens' alkua mielehen johdan!               40
-    Neuvo'os, haltiatar, runojaa! Sodan julmasta kerron
-    taistosta kuin kuninkaistakin, joit viha vei veritöihin,
-    Tyrrhenain sotajoukosta, taistohonkin ruvenneesta
-    kaikesta Hesperiast'. Isompain asiain näen juonen;
-    suuremman alan työn. -- Kuninkaana jo rauhassa kau'an           45
-    hallitsi vanha Latinus linnans' ja maans' levohikkaat.
-    Faunon ja laurentolaisen immen Marikan me täänpä
-    kuulemme vanhemmiks. Isä Faunon olj Pikus. Se kertoo
-    sua isäksensä, Saturnus; sä oot suvun varhain alku.
-    Suomasta hän jumalain oli poikaa vailla ja miehen-              50
-    puolta, kun poikansa kuollunna olj elämäns' kevähässä.
-    Yksin vaan elelee kotonaan tytär aimossa linnass';
-    hälle kun miehelähän, avioon eht lähtemävuodet,
-    kosjoivat koko Ausoniast', isostai Latiosta
-    hänt' useat, kosioip' ihaninkin kaikista muista                 55
-    Turnus, mainio es'isistään; kuninkaatarpa tuota
-    toivoi saadakseen vävykseen erittäin halukkaasti.
-    vaan kamaluuksilla sen epäjää jumalain monet aanat.
-    Seisoi laakeripuu ylevän palatsin pihamaalla,
-    lehvältään pyhä, arvostettu jo aikoja sitten,                   60
-    minkä Latinus-taaton, kun alkoi linnoa laittaa
-    Feebollen sanotaan omanneen, sen löydettyänsä;
-    siitäpä johti hän myös nimen Laurento-maan asukkaille.
-    Latvahan tään mehiläisparv -- ihme on kertoa -- tullen
-    kirkkahan taivon tietä ja voimakkaast' tuhutellen,              65
-    tihjänä istuiksen sekä toistensa koipihin tarttuin
-    oksasta lehväkkääst' alaspäin parv äkkiä laskeis.
-    "Ulkoa päin urohon tulevaksi me näemme", nyt lausuu
-    tietäjä koht', "tuonpäiseltä suunnalta rientävät joukot
-    näihin tienoihin, ison linnan hallitsiaksi!"                    70
-    Paits sitä kun sytyttään rupes soihdullaan pyhäll' uhrit,
-    jolloin juur isän luona Lavinia neitonen seisoi,
-    näyttävät -- kauheeta -- tään suortuvat ottavan tulta,
-    loistavatkin hamoset kokonaan sähisten palavilta,
-    säihkelevän kuninkaallisen tukkansa kuin jalon kruunun          75
-    kalleine kivineen: hän keltaisloistossa hohtain
-    huuruten räiskyilee kipenöit' yli kaikkea suojaa.
-    Ihmekkään näyn ennustavan kamaloit' otaksuillaan;
-    sillä he ennustavat osaltaan sekä arvolta saavan
-    kuuluksi tuon, mut kansaa uhkaavan sodan suuren.                80
-       Vaan kuningas aristettuna entehilt' arpomatempliin
-    läks isän Faunon, joss' salost' Albunean ylävästä
-    neuvoa hän kyselee, joss' suurin lehtojen lähde
-    pulppuilee pyhän veen sekä löyhkää varjossa huokuu.
-    Täält' Italon suku, täält' koko Eenotrilaisien maakin           85
-    ets epätiedossa neuvoa. Kun papitar tähän kantoi
-    lahjat ja uhrattuin karitsain levitettyjen taljain
-    päällä hän nukkui yön tyveness', odottain unelmoita:
-    ihmehen laillapa hän monet väikkyvät aavehet huomaa,
-    kuuleepi monet äänet ja nauttiipi jumaloitten                   90
-    seuraa, Tuonelankin joellen alimmaiselle haastaa.
-    Täällä Latinuskin isä luotteit' etsien itse
-    nyt sata villaista karitsaa tavan jälkehen uhras;
-    näiden vuodillen kasatuille hän laskihe sitten
-    pitkälleen, kuin kuul äkistään lehikost' ylävästä:              95
-    "Ällös sie tytärtäs avioon latinaisehen kihlaa,
-    poikani, taikkapa turvai häihin aikomihinne;
-    muu'alta päin vävyt saapuvat, joiden heimo on vievä
-    tähtihin maineemme; näkevätpähän tään suvun lapset
-    hallitsevansa ja kiertyvän jalkojens' alla sen kaiken,         100
-    kumpaa kiertäess' Okeanoo min päivä on nähnyt!"
-    Näit' isä Faunon oraakkeli-arpoja, yön tyvenessä
-    saatuja neuvoja ei salannut sydämeensä Latinus,
-    vaan jo ne lennellen yli ausonilaisien linnain
-    laajalti kertoi maine, kun Laomedontien heimo                  105
-    kiinnitti ruohoiseen rant'töyrähäsen aluksensa.
-       Aeneas ylipäällikköin kera, kaunis Julus
-    laskeuvat levollen ylevän puun oksien varjoon;
-    laittavat eineitään sekä ruoholle ruokien alle
-    laittelevat nisukyrsiä, -- heit' tähän Juppiter johti --,      110
-    viljasan pöytänsä sitte he täyttävät maan hedelmillä.
-    Syötyä ruokansa muun, kun käskevi heit' osunnainen
-    puutos jäystelemään elon jäännöksen vähäsenki,
-    kun käsin hampainkin nää tarttua rohkenivat nyt
-    uhrinleipihin eivätkä pöytänsä kyrsiä säästä:                  115
-    "Hei! vain täydymmekös jatustaa myös pöydätki?" virkkaa
-    Julus suottaillen, -- tämän vainen. Se lausepa kuultu
-    ensinnä vaivoillen lopun tek; ens lausuvan suusta
-    sen isä huomas ja vaikeni Luomasta hämmästyneenä.
-    Kohtapa lausuu: "Terve, o maa, min sääsi mull' Luoja,          120
-    tervepä teillenkin Troan uskolliset Penaatimme!
-    Täss' koti, täss' isänmaamm' on! Sill' isä mulle Ankhises
-    näitä, -- nyt muistan, -- kohtalojen salauksina kertoi:
-    'Muonas syötyä kun pakottaa sua, poikani, nälkä,
-    tultuas oudoill' äärille, pöytiäkin kaluamaan,                 125
-    niin kodin toivoa voit väsyneenä ja siellä sä muista
-    oitis ens' asuntos rakentaa ja ne muurilla kiertää!'
-    Tää olj se nälkä ja tää vihoviimeks ootteli meitä,
-    onnettomuuksillen lopun tehden.
-    Siksipä riemuiten juur auringon yletessä                       130
-    tutkailkaamm', mikä maa tahi ketk' asukkaat ovat täällä,
-    miss' ovat linnatkin, satamast' eri suunnille lähtein.
-    Juppiterin pikarj olkohon tää! Rukouksilla taattoo
-    Ankhisest' anokaat sekä viiniä pöytihin tuokaat!"
-       Näinpä hän lausuttuaan, sitt' tammen lehvällä päänsä        135
-    kaunistaa sekä paikan Henkeä kuin jumalista
-    vanhinta Maata ja Nymfejä, outojakin tähän asti
-    virtoja myös anelee, Kointähtiä sitte ja Yötä.
-    Troijanki Juppiterii, frygilais-emoaan tämän jälkeen,
-    kumpaa vanhempaans' alimaasta ja taivosta pyytää.              140
-    Kolmasti selvään täss' isä kaikenvaltias korkeelt'
-    taivaalta jyrähdytti ja välkkyvän, hohtavan kultaa
-    jänkän, järkytetyn kädellään, yläkannella näytti.
-    Tuost' leviää heti pitkin Teukrojen joukkoja maine,
-    päivän joutunehen, jona nostavat aijotut muurit.               145
-    Kilpaan valmistavat aterjoita ja oivasta enteest'
-    määräävät iloten pikareita ja kruunuja viinin.
-       Juuri kun huominen olj valollaan Koi alkanut maita
-    kirkastaa jokapaikasta, -- kaupungin rajat, kansan
-    rannatki tutkivat; täss' on Numikon lähtehen silmä,            150
-    tää Tiberin kymi on; asukkaat tääll' urhot Latinot.
-    Poikapa Ankhisen valiten sata airutta kaikest'
-    kansasta, lähteä käsk kuninkaan yleviin varustuksiin,
-    saattamahan Pallaan levon tarjousmerkkejä tälle,
-    lahjoja viemään myös uroholle ja rauhoa pyytään.               155
-    Joutuvat käskyjäns' täyttämähän sekä askelin kiirein
-    lähtevät. Vaan matalall' ojall' itse hän muureja määrää,
-    maiseman perkailee sekä rannalla ens'-asunnoita,
-    leirin laatuhun, hän sakaroilla ja vallilla kiertää.
-       Vaan jo Latinoin tornien huippuja, päätettyään tien,        160
-    suojiakin näkevät sekä astuvat linnahan miehet.
-    Poikaset kaupungin edustalla ja kukkea nuoruus
-    harjottelei hevosilla ja tuhkassa vaunuja ohjaa;
-    jäykkiä jousia nuo virittää tahi norjia käellään
-    peitsiä paiskovat, nää kehottaa kisajuoksuhun, taistoon:       165
-    ennalta ratsastaen hevosella kun kertovi airut
-    hallitsiall' ikävanhalle vankkoja miehiä tulleen,
-    outoja vaattehiltaan. Tää suojihin kutsua käskee;
-    valtio-istuimell' its' istahtaapi hän sitten.
-    Suuri ja aimohikas, satapatsahinen hovi jylhä                  170
-    olj mäell' linnan, -- laurentolaisen Pikon palatsi,
-    arvokas puistoistaan, pyhityksestä es'-isienki.
-    Täälläpä valtansa saada ja ensin vitsansa nostaa
-    hallitsiain oli määränä; tää hovinaan oli templi,
-    tääll' aterjain pyhät paikat; teurastettua oinaan,             175
-    tääll' isät istumahan yhä pitkiin pöytihin käivät.
-    Myöskin muinaisten isien rivittäin kuvat vanhat
-    ceederist' tääll' olivat, Italus isä ynnä Sabinus,
-    viinin kylväjä, jonk' kuvan all' oli koukero sirppi,
-    ukko Saturnus ja Januksen kaks'otsanen patsas,                 180
-    seisoivat etehistössä muinaiset kuninkaatki,
-    jotk' isänmaataan puollustaess', sodass' surmansa saivat.
-    Paits sitä olj aseheit' templin ovipielillä paljon,
-    kiipperät kirvehet riippuivat sekä voitetut vaunut,
-    töyhtötkin kypäräin sekä porttein kookkahat teljet,            185
-    peitset ja kilvet, myös sodass' saadut laivojen keulat.
-    Auguri-valtikkaa piti istuen, lyhvähän mekkoon
-    verhounneena, vaan vasemmallaan kilpeä kantoi
-    orhien hiltijä Pikus; tuot' avioks halutessaan,
-    koskien kultasin lehvinehen sekä myrkyllä muuttain,            190
-    loiht' tikaks Circe ja tuon sulat kirjaili värikkäiksi.
-    Templissä täss' jumalain sekä es'isien lavitsalla
-    istuen Teukroja luokseen suojihin käski Latinus;
-    sitten näin sisähän tuleville hän tyynenä lausuu:
-       "Dardanidat sanokaat, -- mehän tunnemme niin kotimaanne     195
-    kuin suvunkin; siis tiettyinä tuletten ulapalta --:
-    mik' on asjanne? Tai mikä syy alukset, mikä puute
-    niin monien merien läpi vei teit' Ausoni-rantaan?
-    Tien erehdyksestäkös vai myrskyjen heittona tänne,
-    -- jot' usehin merimiehet kärsiä saa syvängöllä --,            200
-    virran rannoillen tulitten, satamaan pysähdyitte?
-    Älkäte peljätkö vierailuu Latioss' eli kansaa
-    kummastelko Saturnon, mi laitta ja kahlehitt' tyyn' on,
-    alttihist muinoisen jumalan pysyen elinlaissa.
-    Muistanpa vielä, -- vaikk' ajan vuoks jotenkin hämärästi --,   205
-    ukkojen Aurunkkomaan hokeneen, ett' tienoita tältä
-    syntynyt Dardanus olj Frygian varustuksill' ast' tullut
-    thraakialais-Samohon, jota nyt sanotaan Samothrakeks.
-    Täältäpä lähtenehen Korython, min Tyrrhenien maast'
-    taivaan tähtihikkään hovi kultanen istumellensa                210
-    ottaa; näin jumalain sekin kartutti alttarijoukkoo."
-       Lausunut olj; vaan Ilioneys puhett' tään täten vastaa:
-    "Oi kuningas, Faunon jalo taim', ei synkeä myrsky
-    saattanut turvaumaan meren heittona maihinne meitä,
-    eikäpä tähtönenkään tahi rannikko harhahan vienyt:             215
-    vaan tahallamme ja tarkottain tähän kaupunkihinne
-    läksimme maanpakolaisina vallasta, min näki muinoin
-    suurimmaksi Olympon huipulta nouseva päivä;
-    Juppiter on sukumm' alkuna; Juppiter Dardanon kansan
-    es'isä on; kuningas, tuo Juppiterin sukulainen,                220
-    Troijan Aeneas ovilles on laittanut meitä.
-    Mimmoinen kamalasta Mykenesta puhkesi myrsky
-    Troijan maan ylitsen, mill' onnella kumpikin puoli,
-    Euroopan sekä Aasian maanosa, törmäsi yhteen,
-    tietty on, vaikk' urannoill' erottais ketä keskellä neljän     225
-    vyöhykkeen värin päivän polttama autio vyöhyt.
-    Tuostapa tulvasta niin usean vaeltain meren kautta
-    etsimme suojaa pient' isänmaan jumalille ja rantaa
-    rauhaisaa sekä kaikkien omaa, vettä ja ilmaa.                  230
-    Emmepä maallenne oo häpeäks' eik' heikkone teidän
-    main', ei semmoisen teon kunnia raukene koskaan
-    eik' Ausonit laskenehens' kadu Teukroja maahan.
-    Aeneaan kautt' onnen ma vannon ja myös käden vahvan,
-    koetetun niin levon aikana kuin sodass' ynn' asehissa,         235
-    ett' useat ovat kansat (meit' älä halveksi, joskin
-    ensinnä kannamme rauhan nauhoja, nöyrästi pyytäin!)
-    meit' ovat liittoonsa halunneet, anoneet monet kansat.
-    Vallallaan jumalain mut Luoma on maitanne meitä
-    käskenyt etsimähän. Täält' Dardanus syntynyt on, näet;         240
-    tänneppä vaativi, käskyillään pakottaapi Apollo
-    tyrrhenalais Tiberin, Numikon pyhän lähtehen luokse.
-    Pait sitä muinais-onnemme pieniä lahjoja sullen
-    hän lähettää, pelastaa min Troijan liekistä voitiin.
-    Tästäpä maljasta Ankhises isä alttarill' uhras;                245
-    tää Priamon puku olj, kun sääntöjä hän tavan jälkeen
-    kansoill' laati; hän suo pyhän kruunun ja valtikan ynnä
-    vaatteita, töit Ilion naisten."
-       Ilioneyn puhuessapa näitä, Latinus nyt katsoo
-    tuijottaa ajatellen ja istuu liikkumatonna,                    250
-    katsetta kääntäen sinne ja tänn'. Ei purppura kaunis
-    hallitsiaan teho eik' teho valtikkakaan Priamon niin,
-    min vert' tyttärens' harkitsee avioita ja häitä,
-    min vert' arpaakin Faunon sydämessänsä miettii:
-    tässähän tarjotahan vävy tuo etähäisestä maasta                255
-    lähtenyt Salliman kautt', samanlaisella arvalla valtaan
-    kutsuttu; tään hoetaan suvun kunnoltaan eteväksi
-    koituvan, myös koko maankin ett' anastaisi se kerran.
-    Vihdoin näin iloten nimes: "Ennettä, aikomustamme
-    auttakohot jumalat! Mitä, Troijan mies, anot, suodaan;         260
-    lahjoja halveksi en. Ei johdattaissa Latinon
-    teilt' ole puuttuva maan lihavuus eik' aartehet Troijan!
-    Tulkohon Aeneas, jos meitä hän niin himaroitsee,
-    jos haluaa tutuks tulla ja kutsuttaa toveriksi,
-    tulkohon, älköönk' ystävän kasvoja hän varoelko!               265
-    Rauhamm' on tehty, kun vaan kuninkaan kätehen käten' yhtyi.
-    Nää kuninkaallenne vastaukseks takasin te nyt viekää!
-    On tytär mulla, jot' ei avioon oman maan asukkaalle
-    antaa suo isänmaan monet temppeli-arvat ja taivaan
-    ihmehet; ennustavat vävyn saavan maast' etähästä,              270
-    jäävänkin Latioon tähän; nää suvullaan ovat meidän
-    arvomme tähtihin vievät. Sen juuri ma vaativan Luoman
-    tuumailen sekä suon, jos mieleni oikean arvaa."
-       Näin nimes, sitt' orihit koko joukollen valikoi, joist'
-    uhkeina kolm'sataa tallissa korkeass' seisoi.                  275
-    Kaikille Teukroillen heti käskevi sarjassa johtaa
-    purppurahan, koruloihin verhotut sukkelasääret.
-    Näidenpä rinnalla riippui kultaiset koristukset;
-    kullasta loistellen nuo kultaa keltasta järsi.
-    Aeneaallen poiss' olevall' luvataan parivaunut,                280
-    liekkiä huohottavat hevot, aetheri-heimosta siinneet,
-    noitten laatua, joit' isältään salahan oli Circe
-    loihtija vaihdokkaast' emäst' siitätellyt sekalaisiks.
-    Näinepä lahjoineen ja Latinon viestine ratsain
-    Aeneadat palajaa kopeoina ja rauhoa tuovat.                    285
-       Vaan kas! taas palaten tuli Inakholaisesta Argost'
-    Juppiterin tyly puoliso, kulkien ilmojen teitä,
-    kun ilosen näki Aeneaan sekä Teukrojen laivat
-    seelt' etähältä, Sicilian saaren Pakhynosta saakka.
-    Suojia laitettavan näki, luotettavan jo nyt maahan,            290
-    laivatkin hylätyiks. Pysähtyi surun katkeran tuntein.
-    Päätänsä hän pudistellen näin sydämestänsä lausuu:
-    "Haa, vihattuu sukua'! Frygilaisten Sallimallemme
-    vastaist' onnea! Hukkuikos Sigeon ketoloilla,
-    sainko sen vankeuteen otetuks? Onk' syttyen Troija             295
-    miehiä kärventänyt edes? -- Siis tulen kuin sotajoukkoin
-    keskite löysivät tien. Kai tenhoni uupuen vihdoin
-    luopus' ja hylkäisin vihan ankaran kyllästyneenä?
-    Rohkeninhan isänmaast' ajetuita ma seurata suuttuin
-    kautt' ulapan, pakolaisia vainotakin ulapalla!                 300
-    Tenhotta on maan, taivonki voimat Teukroja vastaan!
-    Mink' mua voivat Syrtit, Scylla ja laaja Kharybdis
-    auttaa? Pääsiväthän Tiberin haluttuun joen uumaan,
-    huoleti myrskystä kuin minustai! Lapithain tylyn voihan
-    kansan Mars hukuttaa; jumalain isä itsekin myönsi              305
-    muinaisen Kalydonan Dianan kostojen uhriks.
-    Syy Lapithain mikä tai Kalydonan olj kärsiä tuota?
-    Vaan minä Juppiterin jalo puoliso koettelematt' en
-    jättänyt oo niitäkään: mink' voin poloinen? Mihin kaikkeen
-    käännynki, vie yhä Dardano voiton! Ell'ei ole kyllin           310
-    tenhoni suur, niin noit' anon auks, mitä jäänyt on vielä:
-    jos en voi jumaloita ma voittaa, taivutan Tuonen.
-    Olkoon, ett'en ma voi Lation heit' estellä mailta,
-    Sallittu ett' on järkähtämättä Lavinian nainti,
-    vaan hidastuttaa, viivyttää nää seikat ma saatan;              315
-    vielähän kumpaisen kuninkaan voin vainota kansaa!
-    Täll' omiens' telotuksella yhtyköhön vävy appeen!
-    Teukrojen kuin Rutuloin veri huomen on lahjanas, impi,
-    kaasonas on sodan haltiatar! Ei vain tytär Cisseyn
-    raskaana tulisoihdusta synnyttänyt aviossaan                   320
-    tulta; on toinen Paris sekä tuommoinen Venuksellai
-    poika ja taas kamalat tulet uudessakin Pergamossa."
-       Niin pian kuin nimes nää, hän julmana laskihe maahan;
-    kutsui Syöjättärein sisaren, surun tuovan Allekton
-    mantuhisest', umeast' asunnosta, joll' on sodat julmat,        325
-    vainot ja viekkaudet, tuhokkaat tihotyöt sydämellä!
-    Inhoo tuot' isä Pluto ja inhoavat Manalanki
-    siskot hirviötä: niin tihjähän muotoa muuttaa,
-    niin kamalat ovat kasvons' ja niin kähykyistä se kiehuu.
-    Tuotapa kiihoittaa sanoillaan, täten lausuen Juno:             330
-    "Teeppäs palvelus tää minullen, Yön tuottama tytti,
-    tää työ, että mun kunnia murtumatonna ja arvon'
-    järkkymätön ois eik' avioihin voisi Latinon
-    yhtyä Teukrot eik' asettuu Italoin rajallenkaan.
-    Voithan veljetkin yks'mieliset taistohon saattaa,              335
-    voit sytyttää vihaliekkeihin kodit, suojihin ruoskat
-    voit, Manalan tulet pistää; on tuhannet nimet sulla,
-    niin monet keinoski on vahingoittaa. Keksipä juoni,
-    rikko'os solmittu liitto ja kylväös sie sodan syitä;
-    nuoriso tahtokohon, halutkoon sotahan, ruvetkoonki!"           340
-       Siitäpä Syöjättären mujuloitaan täynnä Allekto
-    ens Latioon, Laurenton korkeahan tuli kansan
-    valtian linnahan ynnä Amatan tyynehen suojaan;
-    tuotapa puuhaavaa Teukroin tulon, Turnonki häitten
-    tähden tuskottivat useat naishuolet ja harmit.                 345
-    Tummista hiuksistaan tähän haltiatar jopa kärmeen
-    heitti ja rinnan luo sisällen povehen tämän peitti,
-    että hän raivoten hirmullaan pelottais koko perheen.
-    Tuo pujahtain pukimen välihin sekä patjahan rinnan,
-    koskemataan vähintään matelee sekä hourivan pettää,            350
-    muuttaen myrkylliseks sydämen; kyy kaulassa muuttui
-    kultaiseks isoks renkaaksi tahi pitkäksi nauhaks,
-    kietoupi hivuksiins', jäsenilläkin liukkahast liikkuu.
-    Vaan kunis ens hivurutto se, tarttuen kyyn mujuloista,
-    tuntonsa turtuttaa sekä luillen tuo tulehduksen,               355
-    eikäpä henk' koko rinnassaan viel' syttynyt liekkiin,
-    leppeämmin nimes hän, valittain emojen tavan jälkeen
-    tyttären vuoksi ja myös frygilaisten häittenki tähden:
-    "Troijan maanpatollenko Lavinian suot avioksi,
-    oi isä? Eik' tytärtäs, eik' itseäs sull' ole sääli?            360
-    Etkö sä äitiäkään sääl, min ens tuulella jättää,
-    pois merellen paeten, tytön vieden, se vilpikäs herja?
-    Eik' Troan paimen näin Lakedaimonihin pujahtainnut,
-    Ledankin Helenan eik' Troijan linnahan vienyt?
-    Miss' omatuntosi on? Miss' entinen heimosi huoli,              365
-    Turnollekin sukulaisille niin monest annettu toive?
-    Maasta Latinoill' oudosta jos haetaan vävy, jos tuo
-    varm' on ja jos isän Faunon huolettavat sua käskyt:
-    kaikenpa maan, mikä on erällään erinäisenä meidän
-    vallasta, vierahaks katson; tuot' osottaa jumalamme.           370
-    Turnonki on, jos tutkitahan suvun ens perijuurta,
-    Inakhus, Akrisius isinään, sukuns' alku Mykene."
-       Turhaan tuhlattuaan nämät lausehet, kun hän Latinon
-    huomaa vastustavan, kokonaan sisälmyksihin hivuu
-    kärmehen myrkkysä rutto ja valtaa tään kokonansa:              375
-    silloinp' onnettomin kamaloitten raivojen alla
-    hulluna riehuu pitkin kaupunkia rajusasti.
-    Lentäen niinkuin hyrräkin koukkuisan kepin alla,
-    kun sitä kierryttävät pojat ympäri huonetta tyhjää,
-    innolla leikiten, suuressa kierross'; se hyrräten kiertyy      380
-    kiepoitettuna nauhalla: tuotapa pienosten joukko
-    ymmärtämätt' imehtii sekä hyrrän lentoa katsoo;
-    vauhtia läimäykset enentää: tuot' ei hitahammin
-    juosnunna hän läpi kaupungin sekä julmien kansain.
-    Vieläpä metsiinkin, nimittäin sitä taiaksi Bakkhon,            385
-    raskaampaan rikokseen ruveten sekä hullummaks tullen,
-    kiitää, tyttären siell' lehokkaihin vuorihin kätkee,
-    Teukroin ett' aviost' hänet estäs ja häät hidastuttais.
-    "Bakkhus ohoi!" -- hän kirkuen ansainneen tytön yksin
-    huutavi sun. Sun kunniakses hänen pehmeät thyrsot              390
-    ottavan, sull' tekevän kisajoukot ja hoitavan hiuksens,
-    kertovi maine; nyt raivon vimmoamat emot tempaa
-    mielissä yht'aikaa sama hulluus, lähteä ko'ista.
-    Hyljättyään kotins', ulkona häiläsivät hajahapsin.
-    Vaan muut kirkuillen ulinallansa täyttävät ilman;              395
-    turkiksiin puettuina he kiehkurasauvoja kantaat.
-    Itseppä keskessä hän kulettaa pikisoihtua riehuin,
-    laulaen tyttärelleen sekä Turnolle häärunoloita;
-    rauhattomin verikatsehin vilkkuillen äkist huutaa
-    kirkuen: "Voi, emot! Ketk' Lation vain naisia ootte:           400
-    säälii jos kenenkään sydän tuntehikas katalinta
-    vainen Amataa, jos emon oikeuden suru vaivaa:
-    päästäkäten tukan nauhat ja raivous-tanssihin käykäät!"
-       Näin läpi korpien kuin petojen lymypaikkojen kesken
-    Allekto kuninkaatarta Bakkhon vimmalla vaivaa.                 405
-    Sitten kuin näki kyllin kiihyttäneen aluks raivon,
-    mullistaneensa Latinon aikehen kuin koko perheen:
-    oitis haltiatar häjy tummilla siivillä täältä
-    lähtee urhokkaan Rutulon varustuksihin, -- mitkä
-    akrisilais-Danaen sanotaan väelleen rakennelleen, --           410
-    joutuhun leyhyttäin Eteläll'. Isät Ardeaks ennen
-    paikkaa kutsuivat: "Suur Ardea" on nimens' nytkin,
-    vaikka jo suuruus men'. Ylevissä sen suojissa Turnus
-    nautti jo parhaillaan sydän yön miel'tehtosta unta.
-    Päähänsä Allekto häjyt kasvot ja hirveän hahmon                415
-    riisti ja muuttihen tuost' ijäkkään akan muotohon; otsan
-    kurttuihin rumihin rypistäin, pani valkeat nauhat
-    harmaihin hapeniins; pään seppelsi sitt' olivilla;
-    Junon temppelin on papitar Kalybe olevinaan.
-    Näin nimeten näkyviin hän nuorelle miehelle astuu:             420
-    "Turnus, oisitko niin monet vaivat tuhlannut hukkaan?
-    Sietäsitkös Teukroin pakolaisten valtios kiertää?
-    Kieltävi sult' avion kuningas, sodan kautt' haetutkin
-    myötähiset: etämailt' haetaan Lation perillistä.
-    Mennös, pilkattu, torjumahan vast'mieliset vaarat,             425
-    pelmuta Tyrrhenin kansat, Latinoille lepo tuota!
-    Näitäpä sullen mun, makasit kun yön tyvenessä,
-    ilmoittaan its kaiken voipa Saturnia käski.
-    Siispä sä uljaasti sotahan väki valmista, taistoon
-    linnasta lähtemähän, frygilais-päämiehine polta                430
-    kaunistetut alukset, jotk' laskivat sorjahan virtaan!
-    Tään jalo taivahisten väki käsk. Kuningaski Latinus
-    jos epäjäis avios eik' huolisi käskyjä kuulla,
-    vihdoin huomatkoon, kokekoon Turnon asehissa!"
-       Nuoripa mies papitart' ivaten näin vuorohons alkoi          445
-    vastaamaan: "Tiberin urahan alusten tulemasta
-    ei, kuten sie otaksut, vihi kuuluvistan' ole jäänyt;
-    moisia hirmuja mull' älä syöttele; eip' ole meitä
-    unhottanut kuninkaallinen Juno.
-    Vaan sua vanhuuden höperyys, äkinnäis tapauskin                440
-    turhaan huolilla, oi emo, vaivaa; -- tää, kuningasten
-    aikoess' otteluhun, papitart' tekokauhuin peijaa.
-    Huolenas on jumalain kuvat, temppeliensäkin hoito;
-    vaan sodass' ottelevat urohot sodast', rauhasta säätkööt!"
-       Näistäpä lauseistaan vihan liekkihin leimaht Allekto.       445
-    Mut puhuvan, urohon jäsenet äkist ottavi hirmu;
-    silmänsä tyrmistyvät: niin Raivotar kyist' uhiseepi,
-    niin oli muotonsa hirmuinen. Tuo silmiä kiertäin
-    säihkyviä, hitahaista ja haastamahan yrittäivää
-    muuta, sen esti, kaks kärmettä kiskaltain nivuksistaan,        450
-    ruoskillaan sivahutti ja nää lisäs raivoavaisna:
-    "Oon se, jot' vanhuuden höperyys, jota heikkous myöskin
-    hallitsiain käetess' sotahan kamaluuksine peijaa.
-    Katsos näit'! -- Olen Raivottarein sisaruksien seuraa,
-    mie käsissäin sodat, surmanki kannan."                         455
-       Miehyttä kohti hän näin nimeten tulen viskas ja oiti
-    mustan kiiltelevät sytykkeet kytevät sydämess' sen.
-    Hält' unen katkaisee iso hirmu ja luit', jäseneitä,
-    pitkin ruumistakin hikitulv' valelee. "Tamineeni!"
-    hurjana huutaa, näit' hakien sijaltaan, kamarista.             460
-    Riehuu taistelun kiihko ja turmiokas sodan hulluus,
-    varsinkin viha; aivan kuin risuvalkea, koska
-    suurella räiskeellä viriää vask'kattilan alla,
-    nestehet kun yli kuohuvat kiehuin, kun vesihöyry
-    kiehuilee sisässään sekä vaahtoilee yli reunain;               465
-    ei patahan sovi ves', mut mustana huuruvi ilmaan.
-    Rauhan rikkonehen Lation kuninkaan tykö lähtöön
-    nuoria urhojahan komentaa, varustautuen käskee
-    suojella Italiaa, rajalt' torjua pois vihamiehen;
-    vertahisen olevans' molempain, Teukroin ja Latinoin.           470
-    Kun oli lausunut nää, jumalill' lupauksia tehnyt,
-    toisiahan sotahan Rutulot jopa yllytti kilpaan.
-    Tuotapa viehättää jalon muotonsa ryhti ja nuoruus,
-    es'isät tuot' kuninkaat, tätä taas käsi kuulusa töistä.
-       Silloin kuin Turnus Rutuloit' uromielellä täyttää,          475
-    Allekto Teukroin luo stygilaisilla siivillä rientää,
-    uusine vehkeineen tähystäin tilan, miss' soma Julus
-    rannalla pyytämäss' olj satimilla ja joutsella riistaa.
-    Koirihin tääll' äkistään rajun raivon Kokytian neito
-    laittaa, koskettain otusvainulla kuonohon näiden               480
-    hirveä vainoamaan tulisesti; se ensinnä syynä
-    vaivoihin oli, tää sotahan väen kiihytti mielet.
-    Löytyipä jalonmuotoinen, isosarvinen hirvi;
-    temmattuaan emän nännistä, hirveä Tyrrheni-poikuus
-    syötti ja Tyrrheus isä, jonk' kuninkaan oli karja              485
-    hoidettavissa ja laajoill' laitumill' uskottu kainta.
-    Käskyjä tottelevaa sisar Silvia hellästi varsin
-    kaunisti, kierrellen tämän sarviin kiehkurat sorjat:
-    hänp' elukkaa suki myös vesin puhtahin huuhdeltuansa.
-    Tottunut tuo sivelyyn, emäntänsäkin pöydästä ruokaa            490
-    saamahan, metsissä kuljeks, vaan takasin palas yöksi
-    myöhään itsestään kodin tuttuihin veräjöihin.
-    Metsästäväisen Julon raivosat koiratpa tuota
-    vainosi harhoavaa, kun uimahan virtoa myöten
-    olj osunut sekä rannan ruoholla hellettä poisti.               495
-    Itsepä Askanius, haluten ylistyst' erityistä,
-    käyrällä joutsella nuoltansa tähtäs eikäpä käeltään
-    harhoavalt' apu haltian puuttunut, vaan suhahtain tuo
-    vinhasti tunkeusi läpi vatsan kuin sisälmysten.
-    Mut elokas satutettuna tuttuhun riens kotisuojaan,             500
-    huudellen navettoon tuli, joss' ometan verissänsä
-    täyttääpi valituksilla aivan kuin avun pyytäis.
-    Yhtenen lyötyähän käsiään ens Silvia sisko
-    kutsuu auttamahan sekä tuimia miehiä huutaa.
-    Hällen (sill' lymys tyynissä metsissä tuo häjy rutto)          505
-    äkkiä auks tulevat: tää kärvettyneen karahkan, mut
-    tuo aseheks toi raskaan pahkurarangan: min vainen
-    sai käsihin kukin, sen viha nuijaksi tek'. Väen kutsuin
-    Tyrrheus, tammea nalkkine kuin ajetuin parahillaan
-    neljäksi halkaisi, vihastuin kovin tempasi kirveen.            510
-    Vaan häjy haltiatar, lymystään vahinkoon sopivaksi
-    nähtyähän ajan, nous ometan katollen ylevälle;
-    harjalta tää hätämerkin suo sekä Tarttaron äänen
-    käyrällä torvellaan torahuttaa, jost' koko lehto
-    äkkiähän vavahtui sekä raikuivat salokorvet.                   515
-    Kuulipa tuon Trivian järv kauas, kuulipa Narin
-    virtaki valkoinen rikinve'estä, Velinonki lähteet;
-    tuost' arastuin emot painoi rintahans' poikasiansa.
-    Silloin äänellen, min hirveä soi sotatorvi
-    merkiksi, rientävät temmattuaan aseheks kuka minki             520
-    joutuhun maanmiehet urokkaat; myös Troijanki miehet
-    Askanioll' avonaisesta leiristä lähtevät auksi.
-    Laitetahan sotarinnat. Eikäpä taistella enään
-    maan tapahan kovin nuijin ja kärvennetyin karahkoinkaan:
-    kaks'teräkirveellä sotivat sekä laajalti musta                 525
-    seisoo miekkojen paljastettujen joukko ja aseet,
-    päivän paisteessa kajastain valon pilvihin, kiiltää:
-    niinkuin aalto kun ensin tuulella vaahtoell' alkaa,
-    vaan vähittäin meri yltyy, aaltoja ain' ylemmäksi
-    nostaa, pohjankin perukast' kunis pilvihin töytää.             530
-       Nuoren miehenpä tuoss' eturinnasta viuhuva nuoli,
-    -- Tyrrheon vanhimman pojan Almon --, jo kaatavi; sillä
-    kulkkuhun kiinn' osui surman nuoli ja ääntimen kosteen
-    tien tuo sulki ja hentosan vei elons' hurmehellansa;
-    ympärillään urojen monet ruumiit, vanha Galaesus               535
-    kaatui, rauhan kun vuoks välihin läks: mies mitä hurskain
-    tää oli, ausonilais maa-konnuiltaan mitä rikkain.
-    Lammas-kaatraa viis oli hällä ja viis oli laumaa
-    laitumillaan sekä myös sadall' aatralla kynnätti maata.
-       Näinpä kun taistellaan tasa-onnella kenttiä pitkin,         540
-    voimakas Syöjätär täytettyään lupauksen, kun taiston
-    sai veriseksi ja miestapot kuin myös tappelut alkuun
-    sai, Hesperian jätti ja taivaan ilmojen kautta
-    kulkien, Junolle voittajan ilkkuvall' äänellä lausuu:
-    "Näets' jopa aikahan sain rajun riidan tappelun kautta!        545
-    Koetappa taivuttaa sovintoon sekä liittoja laittaa,
-    Teukroja kasteltuain Ausonian hurmehen vuolla!
-    Vieläpä teen tämänkin, jos mulle on tahtosi tietty:
-    taisteluhun rajakaupungit kavaluudella saatan,
-    mieliä yllyttäin sodan turmiokkaan ikävällä,                   550
-    ett' ylen ympäri rientävät auks; asehill' arot täytän."
-    Junopa virkki: "Jo lii'aksikin petost' on sekä kauhuu!
-    Saatuna on sodan syyt; käsikkäin asehill' otellaan jo.
-    Jop' asehet veristää veri, jotk' käsihins' osauntui.
-    Tämmöiset aviot sekä moiset viettäköhöt häät                   555
-    kuuluisa Venuksen suku, its' kuningaski Latinus!
-    Ei sua sallinut oo ylä-ilmoissa vapahasti
-    liikkumahan isä tuo, joka suuren Olympomme johtaa.
-    Lähteös täältä! Ma, jos jotakin jäis työkseni vielä,
-    itse sen toimitan." Nää sanat hälle Saturnia lausui.           560
-       Tuopa nyt kärmeistä sähäväiset siipensä nostain
-    matkustaa Kokyton majahan, ylä-ilmasta lähtein.
-    On kesk' Italiass' sija, juurella tunturivuorten
-    kuuluisa, perin laajaltikin myös mainehelt' tuttu,
-    Amsankton noro; tihjöill' oksilla tuon joka suunnalt'          565
-    ahdistaa salon synkeä seinä ja keskellä pauhaa
-    paaterojen kurimuksissa, vääntehiss' ärjyvä koski.
-    Täältäpä näytetähän Manalan kamalan kidan reikä,
-    onkalo hirmuinen, joss' ammottaen syvä jurmu
-    Hornan ruttohiset avajaa kidat: Raivotar peittyi               570
-    ilkein voiminehen tähän, taivon ja maan kevennykseks.
-       Silläpä aikaa mut kuninkaatar Saturnia saapi
-    täydelleen sodan alkuun. Paimenten koko joukko
-    syöksevi kaupunkiin sotarinnasta, lyötyjä tuoden,
-    poikasen Almonen, verisenki Galaesuksen hahmon;                575
-    pyytävät hartaasti jumalain ja Latinonki turvaa.
-    Läsn' oli Turnus myös käräjöidessä; hän palon, murhan
-    kammoa kartuttaa: Troalaisia kutsutuks valtaan,
-    etsittävän frygilais-suvun häit', ajetuks pojes itsens'.
-    Joiden haltiokkaat emot Bakkholle tanssien metsät              580
-    tiettömät harhoavat (sull' ei nimi ollut Amatan
-    arvoton), nyt kokohon tulevat sekä pyytävät sotaa.
-    Raivohon hurmaunneet heti vaativat taistoa julmaa
-    kaikk' jumalain sekä Salliman ennusmerkkejä vasten.
-    Joukossa seisovat luon' asunnon kuninkaansa Latinon.           585
-    Hän epäjää kuni liikkumaton merikallio heitä;
-    aivan kuin merikallio, tullessa ankaran myrskyn,
-    ympärillään tuhanten kohaellessa kiivasten aaltoin,
-    kestävi pohjallaan: karit, vaahtosat louhetki turhaan
-    luonansa pauhaavat, revitäänk' kupehiltansa haura.             590
-    Vaan kun ei enähän hän voinunna hullua mieltä
-    voittaa, kun asiat kävivät kuten Junon olj tahto:
-    taivaasen, jumaloihinkin vetoen isä vahvaan,
-    ääntää: "Väistymme Luomalle! Meidät jo vie rajuilma!
-    Itsepä nää rikokset verin syntisin saatte te maksaa,           595
-    hurjat! Syytäs on, Turnus, tää! Saat hirveän koston:
-    kerranpa viel' lähestyt anomuksillas jumaloita!
-    Sill' olin saanunna rauhan ja täys menestys isänmaall' olj:
-    nyt edes kuollakkaan levoss' en saa!" Lausuttuaan näin
-    sulkeutui palatsiinsa ja asjoillen menons' antoi.              600
-       Hesperilais-Lation tapa olj, jota albanilaiset
-    linnat katsoivat pyhäks; tuotapa mahtavin Rooma
-    nyt pyhittää, kun, lähteäkseen sotahan, varustaikse,
-    josko se hankkeutuu sodan turmion Getojen maahan
-    siirtää, Hyrkaniaan ja Arabiahan tahi lähtee                   605
-    Indiahan, Koin puolehen, tai sotalippuja saamaan
-    Parthien maalta. On kaks Sodan porttia (tää nimenään on),
-    -- nää ovat uskollen pyhät kammosta kauhean Martin:
-    näit' tuhat vaskista telkeä, rautaissulkua sulkee
-    lakkaamatt'; eik' vartia Janus portilta poistu.                610
-    Nuopas, kun isill' on sotahan totinen halu käydä,
-    vyöhön Gabinon, Kvirinuksen levättiin puettautuin,
-    itse konsuli vonkuvat portit auk' avajaapi;
-    taistohon kutsuu hän, jota kutsua nuoriso seuraa;
-    yhtenen vaskiset torvetki raikahuvat sulavasti.                615
-    Näinpähän Aeneaan urohille Latinoa sotaa
-    julkasemaan haluttiin sekä aukomahan sotaportit.
-    Taattopa koskea kielsi ja kääntyen pois pakeneepi
-    julmaa tointa ja kätkeytyy pimeään pakopaikkaan.
-    Taivolta liihottain jumalain kuninkaatarpa silloin             620
-    portteja töytäisi kädellään; saranoilta ne vääntäin,
-    näin sodan rautaiset jo Saturnia murtavi portit.
-       Riehuu Ausonia, tuo tyyni ja rauhakas ennen.
-    Jalkaisin sotahan osa aikoo, toinenpa telmii
-    korkeena pölyttäin ylevill' orihillansa; kaikki                625
-    pyytävät aseita. Silokilvet ja kiiltävät nuolet
-    voiteli ihralla yhdet, kun muut hihoi kirvestä sieraan:
-    hauskaa kuunnell' on torvien ääntä ja lippuja kantaa.
-    Viis hyvin vaurasta kaupunkii asekkaita nyt laittoi
-    aikahan määrättyyn: Tibur ylpeä, vahva Atina,                  630
-    Ardea, Krustumeri sekä Antemnae torikaski.
-    Valmistetaan tukevat pääsuojat ja varvikkokimpun
-    punoovat pajuloist'; osa vaskesta haarniskat takoo,
-    säärystimet sileät tekevät vanuvast' hopeasta.
-    Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko aatran           635
-    rakkaus poistui; liesillä karkasevat isäns' säilät.
-    Kuuluu toitaus nyt; jopa käy sodan merkki, parooli.
-    Tää kypärän majastaan hoputen haki, tuo ikenensä
-    korskuvat saatettuaan hevot, kilven ja kolmenki kerran
-    kullatun pantsarin otti ja taattavan säilänsä vyötti.          640
-       Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, alkaen laulaa,
-    ket kuninkaat sotahan kävivät, kutakin kenen joukot
-    seurasivat ketoloit' tihittäin, mitä miehiä silloin
-    Italon kaunis maa vihannoi, kiils mist' asehista!
-    Sillä sen muistatten, jumalattaret, mainita voitte:            645
-    meillepä tunkeus tuskin mainehen himmeä haimi.
-       Ensin Mezentius, tuo jumalain ylenkatsoja julma,
-    joukkonsa valmistain, käi Tyrrhenon rannalla taistoon.
-    Vieressä poikansa olj Lausus, jota ei ihanampi
-    ollunna kenkään, paits Laurentosta muotoa Turnon.              650
-    Lausus, tuo hepojen masennuttaja kuin petojenkin
-    pyydysmies, Agyllinan linnasta saatua turhaan
-    toi tuhat miest': ois tään pitänyt paremman isän saada
-    käskyjä kuulla, -- Mezentius ett'ei ois isäns' ollut.
-       Voittosin sitt' orihin sekä kiehkuraltaan komeoine          655
-    vaunuineen kedoll' ylvästää Herakles-uron poika,
-    kaunis Aventinus, suku-merkkinä kilvellä mill' on
-    käärmeitä satakunta ja käärmetten kiertämä Hydra;
-    auringon valohon papitar hänet synnytti Rhea
-    vuoren Aventinon salomaiss' salavuoteudestaan,                 660
-    -- nainen, mi yhdistyi jumalaan, kun Laurento-seutuun,
-    surmattuaan Geryon, tirynthinen voittaja saapui,
-    kun pes Iberian härkiä tyrrhenolaisessa vuossa.
-    Nää sotahan varustautuvat peitsin ja hirvein keihäin;
-    pyörein taistelevat tikarein ja Sabellien piikkein.            665
-    Jalkasin itse, ja kääreytyin ison leijonan taljaan,
-    hirveän pörhöisen pani valkois-hampahinensa
-    yllehen kallon ja näin kuninkaan hovihin esiyntyi
-    julmana harteilleen Herakleen pääll' ottaen viitan.
-       Sitten veljestä kaksi Tiburtus'en linnasta läksi,           670
-    -- linnasta veljen Tiburtuksen mukahan nimetystä --
-    Katillus sekä tuima Koras, sukuns joill' oli Argost';
-    marssivat nää esimmäisinä tihjöjen keihojen keskeen,
-    pilvestä syntynehet kuni huipulta korkean vuoren
-    laskeuvat kaks Kentaurii, Homolen sekä Othryn                  675
-    jääkkähän jättäen joutuun: suo samovaisille tilaa
-    aarniometsä ja ryskyillen salon virvikkö väistyy.
-       Eikäpä Praenesten rakennuttaja puuttunut siellä,
-    -- mink' kuninkaan sienneeksi Vulkanosta laumojen keskeen,
-    liedestä löydetykskin ain' uskonut on joka aika, --            680
-    Caekulus. Seuraa tuot' talonpoikien aimosa parvi:
-    jotk' ylevää Prenesteä miehet ja Junon Gabioin
-    kennäsmaita ja jäist' Anienea kuin purokkaita
-    Hernikko-louhia viljelevät, isä joit', Amasenus,
-    sie elätät ja Anagnia runsas. Kaikilla heill' ei               685
-    helskynehet asehet, sotavaunut ja kilvet, mut usein
-    lennättää sinilyijystä kuulaa; peits-pariansa
-    muu osa käyttääpi; kypärät kelt'taljasta sutten
-    suojana pään heill' olj; jalastaan vasemmasta mut paljaat
-    jäi jälet, toista kun vain kovanahkanen kurpponen peitti.      690
-    Messapuskin, hepojen masennuttaja, poika Neptunon,
-    jot'ei kenkänä voi kukistaa tulin taikkapa miekoin,
-    aikojahan levokkaan väen kuin sodan unhottaneetkin
-    joukot kutsuu äkkiähän sotahan, esill' ottain
-    miekkansa. Nuo on Fescennien joukkoja, Aekvot, Faliskot,       695
-    näill' kotinaan on Sorakten linnat, Flavinion kentät,
-    lampi ja kukkulakin Ciminin sekä lehdot Kapenon.
-    Astuivat tahilleen sekä laulelivat kuninkaastaan,
-    aivan kuin säepilvissä joskus joutsenet valkeet,
-    laitumeltaan palatess' sulosointusin joikuvat äänin            700
-    pitkistä kauloistaan: heläjää joki, helkkyvät kauas
-    Aasian järvetkin.
-    Eikäpä luullunna ois vask'paitoja niin ison joukon
-    voitavan yhtehen saada, mut taivaan lintujen pilven
-    pyrkivän riekuillen meren seljältä rantojen suojaan.           705
-    Katso, Sabinojenkin ikivanhasta heimosta Klausus
-    johtaa parvea suurt', tuo itsekin parvensa moinen,
-    josta nyt Klaudialais-suku on Latioon levennynnä
-    korttelineen, kun Sabinoillen osa Roomasta suotiin.
-    Siin' oli myös Amiternojen ruoti ja vanhat Kvintit,            710
-    öljyä tuovan Muttiskan ja Ereton koko joukko:
-    jotka Nomenton linnaa, ruusuis-maita Velinon,
-    hirveän Tetrikon töyrästä taikkapa vuorta Severon,
-    Kasperiaa, Foruloo tai vuota Himellan mi hoitaat;
-    myös Fabarin, Tiberinkin juojat ja joitapa jäinen              715
-    Nursia laitti, Hortinan luokat ja kansat Latinon,
-    mitk' erottaa vedellään paha-onninen Allia-virta:
-    niin monet kuin Libylais-ulapallakin nousevat aallot,
-    talvisaikana kun raju Orion tyrskyhyn peittyy;
-    taikkapa kuin kevähäll' ovat tihjät kypsyvät tähkät            720
-    Hermon kentällä, keltasillai Lykian ketomailla.
-    Helskyvät kilvet ja maa jaloissaan tutajaa töminästä.
-       Troijankin nimellen vihamies, Agamemnonin poika,
-    vaunuihin hevot valjastaapi Halesus ja julmaa
-    Turnollen tuhat kansaa vie, jotk' kääntävät kuokkein           725
-    viinikkäitä Massikomaita ja joit' yläviltä
-    Aurunkomaan ukot vuorilta laittivat, luont' Sidicinan
-    kentän ja jotka Kalest' olivat sekä laakasan virran
-    Vulturnon asukas sekä myöski Satikulus tuima,
-    Oskeinkin väki. Näill' ovat pyöreät linkomapeitset             730
-    keinona; vahvalla hihnalla näit' tapa on varustella.
-    Suojaa kilp vasentaan; käsikähmäks on viikatemiehet.
-       Et sinäkään runostamm' ole mainitsemattamme jäävä,
-    Eebalo, minkä Telon sanotaan Sebethon-kapehesta
-    siittäneheks, ijäkkäämpänä Kaprin kun Telebolaisten            735
-    seutua hallitsi; mut isän sarkoihin tytymättä
-    poika jo silloin saattoi valtansa all' avaralta
-    kansaa Sarrasten sekä Sarnon rannikkomaita
-    ynnä Rufran, Batulon ja Celennan maan asukkaita,
-    noit', yli joit' omenaisen Abellan katsovat muurit:            740
-    taitavat linkoamaan vasamoitansa Teutoni-laihen;
-    heidänpä peittävi päitä kiskottu korkkinen kuori,
-    kilvet vaskitetut ovat, vaskiset välkkyvät miekat.
-       Laittoipa sinut tappeluhun myös vuorinen Nersae,
-    maineeltas etevän sekä taistelu-onnesta, Ufens;                745
-    häll' oli vallan tyrmiä kansa ja tottunut varsin
-    korvessa metsästämään, -- väki Aekvikulan aromailta.
-    Maata he viljelevät asehiss', ovat alttihit aina
-    uusihin ryöstöihin sekä ryöstöistään elelemään.
-       Saapui Marruvilaisien kansasta pappikin taistoon,           750
-    lehvällä onnekkaan olivin koristain kypäräänsä,
-    Arhippon kuninkaan alamainen, urhein Umbro:
-    kyyn suvullen, lohikäärmehillen kähyvill' äkeästi
-    tää kädellään levittää uniloita ja taialla taisi
-    kiukkuja laimentaa sekä taidolla tuskia poistaa.               755
-    Vaan ei dardanolaisen keihään iskua tainnut
-    hän parantaa eik' haavoiss' auks hänell' ollehet loitsut
-    untelokkaat eik' Marsien vuorilta etsityt yrtit.
-    Murhehtii sua Angvitian salo, Fucinon kirkas
-    aalto ja päilyvä lampi.                                        760
-    Läksipä taistelemaan myös Hippolyton soma poika,
-    Virbius; tään etevän olj Aricia laittanut äiti,
-    kasvatetun Egerian metsissä, tuoretten rantain
-    luona', miss' olj Dianan runsas ja tyyntävä alttar.
-    Hippolyton sanotaan, hänet kun emopuolensa vehkeet             765
-    surmahan sai ja hän hurmeellaan isän tyydytti koston,
-    -- kun hänet olj repineet hevot raisut --, ilmohin jälleen
-    aetheri-tähteihin sekä taivaallen palanneeks, kun
-    sai elohon hänet Paeonin yrtit ja lempi Dianan.
-    Silloin kaikenvoip' isä, suuttuen ett' umeasta                 770
-    Tuonesta ihmislaps joku saattoi noust' elon valoon,
-    lääkkehen semmoisen sekä taian keksijän paiskas,
-    Feeboksen pojan, nuolellaan Manalan suvannoille.
-    Mutta Diana Hippolyton eränäis-asunnoihin
-    hellänä korjas ja kätki Egeria-impyen metsiin:                 775
-    yksin ett' italoisissa metsissä tuntematonna
-    viettäisi eloaan, nimen muuttaen Virbius oisi.
-    Siitäpä ast' kavioisetkin hevot templist' Dianan
-    estetähän kuin myös lehikoista, kun rannalla nuoren
-    miehen nuo, pelästyin merihirmuja, kaasivat vaunut.            780
-    Poikapa kuitenkin tuliset hevosens' aromaiden
-    kentillä lennättelee sekä vaunuiss' syöksyvi sotaan.
-       Ensimmäisenä hyöriipi jaloryhtinen Turnus,
-    kantaen aseita sekä päältään muist' ylemmäisnä:
-    tään ylevän kypärän kolm'kertanen töyhtökäs kantoi             785
-    harja Khimairaa, purskuavaa kidast' aetnahist' tulta;
-    sen enemmin tuo riehuvan näytti ja suitsevan julmaa
-    tulta, min hirveemmäks, verisemmäksi tappelu kiihtyi.
-    Mut keveää kohovaisine sarvinehen Io kaunist
-    kilpeä kullattua, -- se jo käyden karvahan muuttuu             790
-    lehmäksi, -- tärkeä aine, -- ja immen olj vartian' Argus;
-    tuossapa kaas silatust' isä Inakhus urnasta vettä.
-    Seuraapi jalk'miehien parvi ja kaikilla kentill'
-    Argosen miehet ja kilpesät taajenevat sotajoukot,
-    laumat Aurunkkojen, Rutulot, veteraanit Sikanot,               795
-    myös Sakraanien joukot ja kirjavat kilvet Labikoin;
-    jotka sun korpiaskin, Tiberinus, ja rantoa pyhää
-    kyntelevät, Numikon, Rutulein jotk' kumpuja kuokkii,
-    Circeenkin ylänköitä, jotk' Anxurus Juppiter tienoot
-    hallitsee, iloten viherästä Feronian lehdost',                 800
-    ynnä miss' on Saturnon syvä lampi ja pohjalla laaksoin
-    etsivi tiens, loristen merehen, tuo jäävilu Ufens.
-       Volskein kansasta saapui viel' paits näitä Kamilla,
-    johdattain ritarparvea vaskesta kiilteleväistä,
-    naissotilas: ei rukkihin eik' Pallaan kudekoppaan              805
-    neitosen tottunehet kädet, vaan kovat tappelut impi
-    kestää voi sekä juoksullaan ohi tuulista kiitää.
-    Leikkaamattoman laihonpa tää yli korsien latvain
-    kiitänyt ois, vähintään tähät hentosat turmelematta;
-    tai meren keskitenkin hän kuohuvill' aalloill' liehuin         810
-    ois samonnut, nopeat jalat aavalla kastelematta.
-    Tuot' imehtii koko nuoriso, suojista, pellolta rientäin,
-    joukossa ootellen emot ihmettelee tulevaista,
-    katsoo hämmästyen: kuninkaallinen purppuravaippa
-    kuin koristaa ihanoit' olanpäit', miten kultaissolki           815
-    hiuksia kiinnittää, miten kantaa Lykian viintä,
-    paimenmyrtillä kuin koristettua keihästä käyttää.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 5. "Hautaiset". nim. Kajetan, josta johtui Gaetan-kaupungin nimi.
-
-V. 35. "Käskee", nim. Aeneas.
-
-V. 37. Erato oli yksi 9:stä laulunhaltiattaresta (Musaista).
-
-V. 47. Faunus oli eräs Italian alku-asukkaiden (Aboriginein) kuningas,
-jota kuolemansa jälkeen palveltiin ennustavana metsäjumalana.
-
-V. 55. Turnus, urhoollinen Rutulein kuningas, Daunon ja nymfan Venilian
-poika ja Juturna-nymfan veli.
-
-V. 63. Laurento-maan nimi johtuu runoilijamme mukaan, latinal. sanasta
-"laurus" = laakeripuu (vertaa v. 59).
-
-V. 82. Albunea on erään jokseenki korkealla olevan, rikinpitoisen
-lähteen nimi; sen äyräillä oli nymfalle Albunealle pyhitetty lehto.
-Lähteen nyk. nimi on Acqua solibrata d'Attieri.
-
-V. 116, Vertaa Aen. III. 255-257.
-
-V. 140. Nim. Ankhisesta ja Venusta.
-
-V. 154. "Pallaan levontarjous-merkkejä", nim. Pallaalle pyhitetyn
-öljypuun (olivin) lehvistä tehtyjä kiehkuroita.
-
-V. 178-179. Sabinus, josta Sabinoin kansa johti nimensä, opetti
-ensinnä viinipuita kasvattamaan ja hoitamaan.
-
-V. 180. Janus'en sanotaan olleen samaan aikaan kuninkaana Latiossa kuin
-Saturnuskin. -- Januksen temppelistä katso Aen. I, v. 293, 294.
-
-V. 187. "Auguri-valtikka" oli hiukan yläpäästä taivutettu sauva, jota
-lintujen lennosta ennustajat (Augurit) käyttivät.
-
-V. 189. Nimi Pikus (= Picus) merkitsee myöskin tikkaa.
-
-V. 209. Korythus oli, tarun mukaan, Dardanon veli ja seurakumppani,
-tään lähtiessä Italiasta Samothrakeen. -- Etruriassa oli Korython
-kaupunki (nyk. Cortona) nimitettynä hänen mukaan.
-
-V. 304. Lapithat olivat vuorikansaa pohjoisessa Thessaliassa. Heidän
-kuninkaansa Perithoon häissä syntyi verinen tappelu heidän ja
-vierastensa Kentaurien välillä, jossa koko Lapithain kassa sai
-surmansa. Tään riidan pani alkuun Mars kostoksi siitä, kun hän yksin
-jumaloista jäi häihin kutsumatta.
-
-V. 306. Oineos, aetolilaisen kaupungin Kalydonan kuningas, jätti kerran
-Dianalle uhraamatta, ehkä kaikille muille oli uhrannut. Tätä
-kostaakseen laittoi Diana rajun metsäsian (karjun) Oineon alueille,
-joka teki paljon vahinkoa, kunnes Meleager sen tappoi.
-
-V. 319. Cisseyn tytär Hekuba, Priamon puoliso, ollessaan Parisest'
-raskaana näki kerran unissaan, että hän kantoi rintansa alla
-tulisoihtua; tää oli enne Troijan sotaan, joka Parisen kautta oli
-syttyvä.
-
-V. 343. Amata oli Latinon puolison nimi.
-
-V. 363. "Troan paimen", s.o. Paris, joka vei Ledan tyttären Helenan
-Troijaan.
-
-V. 390. Bakkhon juhlissa kannettiin, hänen kunniaksi, viiniköynnöksillä
-ja muratilla kiehkuroittuja sauvoja ("thyrsejä").
-
-V. 413. Hannibal hävitti Ardean perinjuurin.
-
-V. 516. Ardeasta etäällä olevan Trivian (nyk. Lago di Nemi'a) järven
-rannoilla oli Dianalle pyhitetty lehto. -- Nar (nyk. Nera) on pienonen
-Tiberin lisäjoki, Umbrein ja Sabinoin maiden rajalla.
-
-V. 517. Velino on pienonen järvi ja joki, joka laskee Narin jokeen.
-
-V. 565. Amsanktus oli nimeltään eräs syvä korpinotko, jota ympäröi
-outaiset vuoret ja jossa oli pahalta löyhkävä järvi; se oli Hirpinein
-maassa, Apulian ja Kampanian välillä. Sen läheisyydessä on pohjaton
-rotko (nyk. Bocca del Lupo), josta vielä nytkin pahalta löyhkäviä
-kaasuja huokuu.
-
-V. 604. Getojen maa = nyk. Unkari ja Rumeenia.
-
-V. 606. Indiaan eivät Roomalaiset koskaan tulleet.
-
-V. 607. Auguston aikana saatiin ne sotaliput takasin, mitkä Krassus
-tappionsa kautta v. 53 e.Kr. oli Partheille menettänyt.
-
-V. 610. Joka portin luona oli Janus'en kuvapatsas.
-
-V. 612. Kvirinuksen viitta oli valkea, purppurareunainen. -- Gabinon
-vyö tarkoittaa sitä pukeutumistapaa, että levätin (toogan) toinen lieve
-nakattiin vasemman olan ylitse ja vedettiin ympäri oikean käden alatse
-rinnalla kiinnitettäväksi.
-
-V. 641. Helikon on eräs vuori Boiotiassa Kreikanmaalla, tarun mukaan
-laulunjumalattarien olopaikka.
-
-V 648. Tyrrhenon ranta = Etruria.
-
-V. 652-653. Kaikki Lauson kera lähteneet kaatuivat sodassa.
-
-V. 655. Näillä vaunuilla oli voitettu palkinto, palmulehvä,
-kilpa-ajossa.
-
-V. 657. "Suku-merkkinä"; taru kertoo Herakleen 8 kuukauden ijässä
-kouraisneen sen kyyparin kuoliaaksi, minkä Juno, hänet surmatakseen,
-oli hänen kätkyelleen lähettänyt.
-
-V. 658. Hydra = vesikärme, lohikärme.
-
-V. 660. Aventinon vuori oli eräs niistä 7:stä kukkulasta, joille Rooma
-oli rakennettu.
-
-V. 662. Tirynthinen voittaja = Tirynsistä, Argos-maan kaupungista
-syntynyt voittaja, Herkules.
-
-V. 666. "Leijonan taljaan", nim. Nemealaisen leijonan, minkä Herkules
-tappoi.
-
-V. 675. Kentaurit ovat tässä nähtävästi personifikatiooneja joko
-tuuliaispäille tai lumikiepeille. -- Homole ja Othrys ovat
-vuoria Thessaliassa.
-
-V. 679-680. Kerrotaan, että kipinä kirposi Caekulon äitiin ja että hän
-siitä tuli raskaaksi.
-
-V. 682. Junolla oli Gabii-kaupungissa temppeli.
-
-V. 684. Amasenus oli samannimisen virran haltia.
-
-V. 696-697. Kaikki näissä värsyissä mainitut paikat olivat
-Etelä-Etruriassa.
-
-V. 709. Romulon aikana muutti Titus Tatius, Sabinojen kuningas,
-ynnä osa tään alamaisia Roomaan.
-
-V. 709. "Korttelineen" = se kaupungin osa Roomassa, mikä nimitettiin
-Klausuksen mukaan.
-
-V. 710-716. Näissä värsyissä mainitut paikat olivat Sabinoin ja
-Latinoin maassa.
-
-V. 717. "Paha-onninen" on Allia virta siitä syystä, kun Roomalaiset
-kärsivät sen luona suuren tappion toisessa Puunilaissodassa.
-
-V. 721. Hermon kenttä oli Hermos'en virran luona Lydiassa (V. asiassa),
-jossa Lykiankin maakunta oli.
-
-V. 726-740. Nimet tarkoittavat Etelä-Italian Kampanian maakunnan
-paikkakuntia ja heimoja.
-
-V. 734. "Sebethon", s.o. Kampaanialaisen joen Sebethon haltian
-tyttärestä, "kapehesta."
-
-V. 744-749. Näissä värsyissä on puhe Aekvi-heimosta, joka asui
-Latiossa, länteen päin Fucino järvestä.
-
-V. 750-760 on puhe Marsien sotaisesta heimosta, joka asui itäänpäin
-Fucino-järvestä.
-
-V. 751. Olivi = öljypuu.
-
-V. 762. Vähän matkaa eteläänpäin Alba-Longasta on Aricia-järvi, jonka
-rannalle oli rakennettu Dianalle pyhitetty templi ja lehto.
-
-V. 765. j.s. Theseyn poikaan Hippolytoon oli tään emintimä Faedra
-rakastunut; kun hän ei taipunut emintimänsä rikokselliseen rakkauteen,
-syytti Faedra tätä siitä, mihin itse oli koettanut häntä vietellä.
-Tästä suuttuneena sai Theseys isänsä Neptunon meritursaiden kautta
-säikyttämään Hippolyton hevosia, jolloin Hippolyte tuli muserretuksi.
-Mutta Diana antoi Aeskulapin, lääketieteen jumalan, hänet parantaa ja
-vei sitte Egerian immen lehtoon, missä hän eli Virbius'en nimellä (nimi
-on muodostettu sanoista vir -- mies ja bis = kahdesti, toistamiseen).
-
-V. 769. Paeon = Apollon lisänimi, hänen lääketaitonsa vuoksi
-
-V. 781. "Poikapa" s.o. äsken mainitun Virbius'en samanniminen poika.
-
-V. 785-788. Turnon kiilloitettu kypärä näytti, hänen liikkuessa ja
-päivän paistaessa, syöksevän tulta.
-
-V. 789. Tarun mukaan Juppiter muutti, suojellakseen suosittuansa
-Inakhon tytärtä Io'a Junolta, hänet lehmäksi. Juno sai kuitenkin tämän
-lehmän valtaansa ja antoi sen satasilmäisen hirviön Argus'en
-vartioittavaksi. Argus'en kyllä Merkurio tappoi, mutta Io sai sittemmin
-kauan harhailla, kunnes tuli Egyptiin, jossa Juppiter hänet muutti
-Isis-nimiseksi jumalattareksi.
-
-V. 792. Inakhus, Argos'en ensimmäinen kuningas, tuli samannimisen
-virran jumalana palveltavaksi.
-
-V. 795-802 mainitut paikat ja heimot olivat Latiossa, Tiberin
-eteläpuolella, Volskien heimon alueella.
-
-V. 805. Pallas = Minerva, oli naistöiden suojelija.
-
-V. 816. Lykialaiset V. Aasiassa olivat taitavia joutsimiehiä.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LAULU.
-
-Aeneaan liittolaiset.
-
-
-Ainehisto.
-
-Sotaa alottaissa, lähettää Latinus Venulon, Diomedestä liittoon anomaan
-(1-17). -- Tiberino, Tiber-joen haltia, kehottaa Aeneasta lähtemään
-arkadilaisen Evanderin liittoa pyytämään (18-65). -- Aeneas,
-rukoeltuaan, lähtee laivoilla matkaan, jota Tiber virta tulvallaan
-edistää; Aeneas saapuu Pallanteon linnan edustalle (66-101). --
-Arkadilaisten parhaillaan uhratessa, saapuu Aeneas heidän luo ja pyytää
-päästä Evandron puheille, jonne tään poika Pallas hänet saattaa
-(102-125). -- Aeneas pyytää Evandroa liittoonsa, osoittaen, että he
-ovat keskenään sukulaisia; Evandro, Ankhisen ystävä, suostuu tähän
-(126-174). -- Evandro kertoo, kuinka Herkules tappoi hirviön Kakon,
-Vulkanon pojan, joka oli varastanut Herkuleelta muutamia härkiä
-(175-279). -- Uhri ja ylistyslaulu Herkuleen kunniaksi (280-305). --
-Matkalla kaupunkiin Evandro kertoo entisistä maan vaiheista sekä
-näyttelee Aenealle Rooman seudun merkillisyyksiä (306-358). -- Yömaja
-Evandron hovissa (359-369). -- Venus pyytää puolisoaan Vulkanoa
-valmistamaan Aenealle aseita, johon tämä suostuu (370-406). -- Aeneaan
-asetten valmistus Vulkanon ja Kykloopein pajassa yöllä (407-453). --
-Aamu; Evandron ja Aeneaan ylösnousu ja yhtyminen (454-468). -- Evandro,
-kerrottuaan Mezentiuksen julmuuksista, kehoittaa Aeneasta etsimään tuon
-kapinallisten alimaisten liittoa sekä puolestaan lupaa, poikansa
-Pallaan johdon alla, lähettää voimiensa mukaisen apujoukon hänelle
-(469-519). -- Venus, jylisyttäen sekä näyttäen aseita taivaalla, antaa
-merkin, minkä Aeneas selittää Evandrolle (520-540). -- Uhrit,
-varustaiminen ja lähtö sotaan (541-607). -- Venus lahjoittaa Aenealle
-komean kilven y.m. aseita (608-625). -- Kilpeen kuvatut tapaukset
-Rooman historiasta: Romulus ja Remus suden hoitamina; Roomalaiset
-ryöstävät Sabinolaisten naisia; petollisen Metton rankaistus; Porsenna,
-Kokles ja Kleelia; Manlio puoltaa Kapitooliota; Aktion meritappelu;
-riemujuhla keisari Augusto Oktavianon Aktion voiton vuoksi y.m.
-(626-731).
-
-
-    Niinpian kuin sotalippuja Laurento-linnasta Turnus
-    nouti ja äänellään rämeällään räikkyvät torvet
-    ynnä läks liikkeellen tuliset hevot, helskyvät aseet,
-    oitipa kiihoittuu sydämet; koko yhtyvi kohta
-    hoppuellen Latio hätäisesti ja julmana raivoo                    5
-    nuoriso. Päämiehet etevimmät, Messapus ja Ufens,
-    myös jumalain ylenkatsoja etsi Mezentius liittoo,
-    yltäänsä vähentäin avarat kedot viljelijöistään.
-    Laitetahan Venulus ylevän Diomedesin linnaan,
-    ett' avun pyytäs ja veis sanan: saapunehiks Latioon jo          10
-    Teukrojen, -- tullehen Aenean aluksilla ja tuovan
-    lyödyt Penaatit ja kertovan, ett' hänet ois kuninkaaksi
-    määrännyt Onni ja kansoistai monet yhtynehiksi
-    teukerilais-urohon, Latioss' isoks kasvavan maineens'.
-    Aikeellaan mitä hän yrittäis, mitä, Onni jos myöntäis,          15
-    tappelun seuraukseks haluais, ois selvempi hälle,
-    kuin Turnus-kuninkaallen taikkapa myös Latinolle.
-       Näin hoetaan Latioss'; sitä Laomedontinen urho
-    kaikkea nähden, suuresti huolistuu sydämessään;
-    mielensä häilyy milloin tänne ja konsapa tuonne,                20
-    horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa:
-    aivan kuin väräjää vask'maljassakin veden läikkä
-    kiiltäen auringon tahi hohtavan kuun kuvasesta:
-    laajalti heijastuu jokapaikkahan, kimmovi taivaan
-    kannelle tai kimeltää katon harjankin kupuralla.                25
-    Yö oli ynn' elokkait' väsyneitä jo kaikissa maissa,
-    lintujen, raavasten suvutkin uni sitkeä valtas,
-    kun isä Aeneas joen rannalla jäätävän taivaan
-    kannen all', erittäin tuhokkaan sodan vuoks murenissaan
-    uinaht ja myöhäisen jäsenillensä soi levon hoivan.              30
-    Häll' ihavirrasta paikan haltia nyt Tiberinus
-    poppelien lehikon välist' ukkona nousevan näytti;
-    liinainen, sininen ohut vaate verhosi häntä,
-    vaan hapeneitaan seppelsi röyheä ruoho; hän sitten
-    näin oli lausuvinaan sekä näin nimeten surut poisti:            35
-       "Oi jumalain sukulainen, ku Troijan kaupungin jälleen
-    tuot' vihamiehiltä meill', iki-Pergamon varjelet vanhan,
-    sie, jota Laurento-maa, Lation kedotkin jota kaipaa,
-    -- varmahan on kotis täällä ja turvassa on Penatiskin;
-    ällös luovu tai sodan uhkoa säiky! Jo kaikki                    40
-    laannunna on jumalain vihan kiukku.
-    Sulle jo, ett'et näit' unen kangastuksiksi luulis,
-    rannan tammien suojassa löytyy aimosa lutsu,
-    kolmetkymmentä päätä mi ilmahan tuotettuansa
-    valkosna vierevi maass', utareissaan valkoset porsaat.          45
-    Siin' on kaupungin sia, siell' lepo vaivast' on varma:
-    kolmekymmentä vuott' on vierevä tästä, kun Alban
-    linnan Askanius perustaa, nimeltään ylen kuulun.
-    En epävarmoja kerro. Mut milläpä lailla nyt aikeen
-    täyttää voit, ota vaarin, kun lyhyesti ma neuvon.               50
-    Arkadit, Pallaksen sukulaiset, rantamillemme,
-    seurattuaan kuninkaansa Evandron lippuja tänne,
-    paikan määräsivät sekä laativat vuorille linnan,
-    Pallanteon, nimittäin sen es'isän Pallas'en jälkeen.
-    Nää sodass' aina Latinon kansan kanss' ovat; näitä              55
-    pyytäös sie sotakumppanikses sekä tehkösi liitto!
-    Suuntoa oikeeta sua rantojen keskite johdan,
-    että sä airojen voimalla voittaisit ylävirran.
-    Nous, jumalattaren poika, ja tähtien hälvetess' ensin
-    nöyränä Junoa sie rukoellos ja uhkivan vainon                   60
-    voittaos uhrauksillas! Mulle sa kunnian annat
-    voitettuais. Minä oon se, min täydellä vuoksella huomaat
-    virtaa ahdistavan sekä uurtavan runsahat pellot,
-    keltainen Tiber, taivaallen rakastettavin virta.
-    Mull' on nouseva suur koti tääll', pääkaupunkien pääks."        65
-       Virkki ja, kätkeytyin heti haltia vuoksehen syvään,
-    juumikkoon vajos. Aeneaan uni, yökin jo jättää.
-    Nousi ja autere-auringon rusohohtosta koita
-    katsellen, tavan jälkehen, kämmenillään jokivettä
-    nostaa, sitten täänmoiset sanat ilmahan lausuu:
-    "Nymfat, laurentolais-nymfat, suku joist' jokiloill' on,
-    siekin, oi isä Thybris, sun pyhän virtasi kanssa,
-    Aeneast' tuetkaat sekä vihdoin väistöte vaarat!
-    Miss' sun lähtehes ois hyvähän, kun säälit sä meidän
-    onnettomuuttamme, miss' ihanimpana maasta sä pulppuut,          75
-    sua yhä arvostan sekä ain' sua uhrilla muistan,
-    sarvikas Hesperian vesien jokivaltias: vaan sie
-    auttaos ainoastaan sekä selvemmin vahvista merkkis!"
-    Näin nimeää sekä laivoist' ottaapi pari purtta,
-    airoin nää varustaa sekä myös toverit asehilla.                 80
-    Vaan kas! äkkiähän sekä silmille kummaksi näyksi,
-    metsästä valkea valkosineen kera porsahinensa
-    nähdähän pitkällään viheräisellä rannalla lutsu:
-    tään jalo Aeneas sull' uhraten, mahtavin Juno,
-    teurastaa ja sen porsahineen lask alttariloilles.               85
-       Sen koko yön kuluessa Tiber jopa laimensi tulvaa
-    virran ja virtaillen ylöspäin pysähtyi siten tyynnä,
-    ett' kuni rauhasa allikko taikkapa päilyvä lampi,
-    muuttautuis vesipeiliks ja soudulta poistaisi vaivan.
-    Rientävät tiell' aletullen siis tarinoin ilosesti.              90
-    Vieree virralle tervattu taika, jot' ihmehti aallot,
-    korpikin ihmettel eränäinen miehien kilpein
-    välkettä kauas ja kirjavapurtten kulkua vuolla.
-    Soutavat herkeämätt' yön, päivänkin väsymättä,
-    kaarrellen isot niemet ja siimeksess' erilaisten                95
-    puiden purjehtivat viheräin salojen suvannoilla.
-    Kuumana päivä olj nousnut keskelle taivahan kantta,
-    kun näkevät varukkeet etähällä ja linnan ja suojain
-    harvahkot katot, nyt joit' taivahall' laajensi Rooman
-    mahti, mut silloin Evandrus olj köyhän valtion päämies.        100
-    Kääntävät keuloja päin heti kaupunkia lähetessään.
-       Arkadilais-kuningas sinä päivänä uhria vuotuist'
-    uhraamaan jaloll' Amfitryon pojallen, jumaloille
-    kaupungin lehoss' sattui. Tään kera poika olj Pallas,
-    aateliston koko nuorisojoukko ja köyhä senaatti                105
-    suitsutti siellä ja alttaril' lämmin höyrysi hurme.
-    Suurten kun alusten näkivät salojen pimennossa
-    rantahuvan sekä airoill' ääneti soudettavaksi:
-    kaikki he säikähyvät äkin näystä ja jättäen uhrit,
-    jalvoilleen kavahtaa. Heit' urhea kieltävi Pallas              110
-    uhria keskeyttään sekä kiitää, temmaten keihään,
-    vastahan itse ja kaukaa huutavi mäeltä: "Mi saattaa
-    syy, pojat, lähtemähän teill' uusille? Minne on aije?
-    Miss' suku tai kotinn' on? Sodankos vai rauhanko tuotte?"
-    Häll' isä Aeneas näin keulalla korkeall' lausuu,               115
-    rauhaa tuovan olivin lehveä tarjoten käellään:
-    "Teukroin heimoa näet ja Latinoin vastustajoita,
-    joita he maanpakolaisia pois pakottais sodin ylpein.
-    Etsimm' Evandroa nyt. Nämät viekäte, kertoen tulleen
-    liittoa laatimahan Teukroin ylimys-lähetyksen!"                120
-    Kuultuahan nimen niin ylen mainion hämmähti Pallas:
-    "Ken", nimes, "lienetkään, puhumaan käy taattoni luokse,
-    astuos vieraanamme sä meidän Penaatien suojaan!"
-    Tarttuen tään kätehen, puristaa sitä hän hetahasti.
-    Lehdon siimeksehen menevät sekä jättävät virran.               125
-    Sitten Aeneas kuninkaall' laill' ystävän lausuu:
-    "Oivin Arkadilainen, mua jota Luote on säännyt
-    pyytämähän, ojentain sitehin varustettua oksaa,
-    empä mä peljännyt, ett' oot Danaoin ylimys ja
-    Arkadilainen ja ett' olet Atridain sukulainen;                 130
-    vaan mua kuntoni kuin jumalain pyhät luottehet ynnä
-    heimolliset isät, maillenkin sinun laajennut mainees
-    luoksesi saattivat nyt sekä mielukas Salliman pakko.
-    Ilion kaupungin ens'alkaja, Dardanus taatto,
-    Atlaan tyttärest' Elektrast' siennyt, kuten kertoo             135
-    Hellenit, Teukroin luo tuli. Elektran mahtavin Atlas
-    olj isä tuo, tukeaa olillaan joka taivahan kantta.
-    Taattonne Merkurius on, jonk' on siitetyn Maija
-    valkean Kyllenan jäähuipulla synnyttänynnä:
-    vaan Maijan, jos kuultua yhtäkän uskomme, Atlas,               140
-    tuo Atlas isän' on, joka taivahan tähtiä kantaa.
-    Kumpasenkin jakauntuu näin verest' yhdestä heimo.
-    Näihin luottaen en lähettein minä enk' oveluuden
-    kautt' ens tutkaillut sua; itseni niin kuten pääni
-    huomahas heitin ja pyytäen liittoosi, tulin suojaas.           145
-    Tuo sama Daunian heimo, mi vainoo sua sodallansa
-    julmasti, meidät jos saisi se pois, ei puuttuvan luulis,
-    ettei Hesperian kokonaan sais valtansa alle,
-    vallottaen ylä-aavan ja sen, sisäpuolta mi huuhtoo.
-    Ottaos, antaos liitto! On taistohon urheat rinnat              150
-    meillä, on urheutt', tottunut nuoriso on urotöihin!"
-       Näin nimes Aeneas. Tuo kasvoja, silmiäkin tään,
-    aikojahan koko ruumistaan tähyst' tutkivin silmin.
-    Sitt' täten vastaapi vähän: "Urhoisin Frygilainen,
-    kuink' sua mielelläin otan vastaan, tunnenki jälleen!          155
-    Kuink' isäs Ankhisen jalon lausehet, ääni ja kasvot
-    muistuvat taas! Hesionen tervehtiess' sisar-valtaa
-    muistan Laomedon Priamon samonneen Salaminiin,
-    jolloin Arkadian jääkylmiä maita hän terveht.
-    Silloinp' poskian' ens' utusillaan liemensi nuoruus;           160
-    ihmettelin Teukroin päämiehiä, ihmettelinpä
-    poikaa Laomedonin: mut kaikista suurinna kulki
-    Ankhises. Mun mieleni nuoruuden halust' yltyi
-    haastelemaan urohon kera kuin kätehen käden lyömään.
-    Yhtyen mielelläin Feneon hänet linnahan saatin.                165
-    Viinen oivallisen sekä Lykian nuolia mulle,
-    kullanki raitahisen takin antoi hän erotessaan,
-    myös parin suitsia, joita nyt Pallas-poikani käyttää.
-    Siis jos liittohon pyydätte kättäni, teill' on se suotu;
-    niin pian kuin valo alkaa maillen huomenna koittaa,            170
-    lasken teit' avun saaneina', ilotan varollaini.
-    Kuitenki vuotiset uhrit nää, joit' ei sovi jättää
-    siksehen, tänne kun saitten ystävinä' kerallamme
-    viettäkäten ja jo tottukaten tovereinn' aterjoihin!"
-       Näin nimeten aterjat, pikaritki hän tuomahan käskee         175
-    taasen ja nurmikko-istumellen urohot asettaapi;
-    Aeneaan etevinnä hän vastahan ottavi, pyytäin
-    vaahterasohvalle, leijonan taljalle takkuhiselle.
-    Kilpahan nuoret miehet sitte ja alttaripappi
-    härjänpaistia tarjoavat sekä sullovat merssiin                 180
-    leivoksia Cererin maukkaita ja viiniä kaataat.
-    Silloin Aeneas sekä Troijan nuoriso nauttii
-    selkää aimokkaan härän ynn' ydelmyksiä uhrin.
-       Vaan kun nälkä jo lakkas ja ruo'ankin halu tyyntyi,
-    näin kuningas nyt Evandrus ääns: "Ei oo nämät juhlat,          185
-    atriat vuotuiset sekä alttarit niin ison tenhon
-    muinaisii jumaloita' tuntematon epä-usko
-    säädellyt turhaan: julmista vaaroist', Teukeri-vieras,
-    päästyä uhraamme yhä uhreja ansion jälkeen.
-    Katsoppa aimoa paatta, mi nuokkuu rauneikolla,                 190
-    kuink' erilleen ovat paiskotut louhet ja millinen ompi
-    vuoren runnakko, min häviön teki paatero-syöksy.
-    Tääll' oli syrjäinen, erittäin syväkuilukas luola,
-    joss' asumass' oli peikon Kakus'en kauhea muoto;
-    tänn' ei paistaa voinunna päivä, mut tuorehest' aina           195
-    murhasta huurusi maa ja sen ilkeillä oviloilla
-    naulatut miesten päät verivisvone kalvasna riippui.
-    Peikon sen taatto Vulkanus olj; siks tulta se synkkää
-    suustansa tupruttel jätinmoisena liikkuessansa.
-    Saipa nyt kerran meilleki toivovillen avun aika,               200
-    sai tulemaan jumalan, näet; suurin kostaja itse,
-    Geryonin kolm'hahmoisen tapost', saalihistaanki
-    ylpeä Alkides tuli, voittamiaan ajaen tänn'
-    aimoja härkiä, joill' oli laitumenaan jokilaakso.
-    Vaan Kakon ihan villitty mieli, ett' uskaltamatta              205
-    tai kokematt' ei jäis rikoksen, petoksen joku laatu,
-    neljäpä laumasta ruumiiltaan ylen uljasta härkää
-    varkahin vie, yht' montakin hiehoa, kaunista varsin;
-    sitte ne, ettei sorkista suoria jälkiä jäisi,
-    hännästä luolahan raasti ja näin päinvastahisilla              210
-    jäljillä ryöstetyt hän salas rotkoihin pimeöihin.
-    Tuot' hakevaa ei mitkään merkit luolalle vieneet.
-    Amfitryon pojan mutta jo laumoja kyllästyneitä
-    niityltä liikkeellen ajellessa, kun lähtöä hankki,
-    ammuivat eron vuoks härät nyt sekä täyttivät kaikki            215
-    lehdotkin mölinällä ja jättivät mylvien kummut.
-    Päästipä härjistä yks mörän, onkalossaan avarassa
-    ammahtaen, sekä näin lymystään Kakon halun petti.
-    Tuostakos Alkiden rajusappinen leimahti harmi
-    raivoamaan: kätehens' asehet sekä pahkuranuijan                220
-    tempaisee sekä kiitävi kukkulan huipulle juosten.
-    Silloinkos Kakon näkivät vast' äimähtyneeksi,
-    pelkurikskin toverimm': itätuultakin, näet, nopeammin
-    pötk ukuraan pakohon, hädissään kuni siivillä lentäin.
-    Vaan kun jo sulkeutui sekä, kahlehet katkoen, julman           225
-    vieritti paaden, mi raudan ynn' isäns' sukkelin neuvoin
-    riippui, hän vakavat näin porttinsa teljellä sulki.
-    Kas, jopa raivoissaan Herakles tuli tuonne ja tutkein
-    kaikk' ovipaikat, käänsihe katsellen sinne ja tänne,
-    hampaitaan kiristäin. Vihan vimmassa kolmasti kaiken           230
-    tutki Aventinon mäen; kolmast pyrkivi turhaan
-    kallio-uksista, kolmasti väsyen noroll' istaht.
-    Seisoi kalliokärk, joka suunnallen ylen jyrkkä,
-    luolan harjanteelt' yleten, näöltään mitä korkein,
-    -- lintujen ilkeiden pesillen soveljas olopaikka:              235
-    tään kun harjune tuo vasempaan, joen puolehen nuokkui,
-    ponnistaen päinvastahan järkytti oikealt' irti,
-    kiskalti juurilta sen syvimmiltä ja äkkiä sitten
-    työkkäsi: tästäpä työkkäyksest' jyrähtää ylin ilma,
-    rantamat halkeevat sekä vuoks vavisten vavahtuupi.             240
-    Onkalo, tuo Kakon hovi suuri, jo nyt näkyviin tulj
-    aivan ja varjohiset onelmat kokonaan avauntuit:
-    aivan kuin jos, maan revästen erilleen, joku voima
-    mantuhiset majat aukoo, -- inhoks kun tuo jumaloille
-    paljastaa Manan vallan ja varsin jos nähdähän julma            245
-    kuilu ja haamut tuskaelee, valon päästyä sinne.
-    Vastoin toivoans' siis äkistään valohon osunutta,
-    vinkelossaan käsitettyä, oudosti möyryäväistä
-    ylhäält' Alkides vasamoinensa vainoten käyttää
-    kaikk' asehiks, hätöttäin karahkoilla ja myllynkiveinki        250
-    moisilla paasilla. Vaan se, kun ei enähän pako ollut
-    vaarasta mahdollist', ylen sauhua syöks kidastans ja
-    -- kertoa kummaa -- mustahan sauhuun rotkonsa peitti,
-    estäen näin näkemästä; hän tupruttaa ukurassaan
-    sauhusta synkimpään tulehen sekotettua usvaa.                  255
-    Eipä nyt malttanut Alkides: hypäten läpi liekin
-    syöksi hän päistikkään, sakeinna miss' sauhua kiiri
-    palloten, luolakin miss' iso mustassa huurussa kiehui.
-    Täällä hän Kakuksen, pimeäss' tult' tuiskivan turhaan,
-    kouristaa syleten ihan vääräks ja tuon kuristaa niin,          260
-    ett' ulos purskahti silmät ja jäi verest' kuivaksi kurkku.
-    Murtaen aukaistaan heti ukset ja synkeä suoja,
-    kätketytkin härät kaikki ja kielletyt ryöstönsä taivaan
-    saatetahan valohon sekä koivista hirveä raato
-    raastetahan näkyviin. Hepä katsovat kyllästymättä              265
-    julmia silmiä, hahmoa, rintaa pörheäkarvaa
-    tään pedon viikkoisen sekä liekkiä syösnyttä kitaa.
-    Siitäpä ast' on vietetty juhla ja myöhempi polvi
-    riemulla päivää muisti ja ens sen Potitius alkoi,
-    vaan Herakleen pyhästönpä Pinarion hoitavi huone.              270
-    Tään hän alttarin lehtohon laitti, mi arvosimmaksi
-    meill' yhä mainitahan sekä suurinna on olev' aina.
-    Nuoret miehet, te siis avujen sen moisien muistoks
-    lehvällä kruunatkaat nivuksenne ja, oikeall' ottain
-    maljan, te yhteistä jumalaa anokaat, hetahasti                 275
-    viiniä uhraellen!" Nimes: tään kakskarvanen peitti
-    Herkules-varjollaan tukan poppel ja päässänsä liehui
-    köynnös, mut oikeass' olj pyhä malja. Nyt joutuhun kaikki
-    pöydälle uhraavat iloten, anoen jumaloita.
-       Vaan jopa taivaan kiertyissä lähemmäks tuli ilta:           280
-    astuivat papit, joist' etupäässä Potitius kulk ja,
-    turkiksiin puettuina, he veivät tult' tavan jälkeen.
-    Kestejä uudistavat sekä tuovat toisehen pöytään
-    lahjansa oivat ja täysin maljoin täyttävät uhrit.
-    Laulamahan Saliot nyt suitsevan alttarin luona                 285
-    ryhtyivät, ohimoillansa kantaen poppelilehvää:
-    tääll' oli poikien parvi ja ukkojen tuolla; he lauloi
-    Herkuleksen urotöit': "emopuolen hän miten ensin
-    hirviöt tappanut on, kädellään rutistain pari kyytä;
-    kuinka hän taistoissaan isot kaupungit hajotellut,             290
-    Troijan ja Eekhalion, on: kuin tuhat raskasta työtä
-    Eurystheys-kuninkaan komennost', tylyn käskystä Junon
-    kest. Oi voittamaton, kaksruumihit pilvien lapset,
-    Hyleon ja Folon, kädelläs sekä Kreetanki peikon,
-    sie Nemeon rytömaan all' leijonan kookkahan surmaat.           295
-    Pelkäsivät stygilais sua allikot, Tuonenki vahti,
-    luolassaan veristen kaluttuin yli luiden mi roikkui.
-    Ei sua säikyttänyt näky mikään, ei iso Tyfeus-
-    kaan asehissaan, eikä sun järkesi häimähtynynnä,
-    Lernan kärmehenkin pääparvet kun sua kiersi.                   300
-    Terve, sa Juppiterin totinen suku, sie jumaloitten
-    kaunistus, tule, onnekas, meidän ja uhrisi luoks ja
-    onnea tuo!" -- Näin laulelivat, muit' ennenpä Kakon
-    mainitsevat ukuroita ja tuon tulen tupruttamista.
-    Laulusta raikuupi koko lehto ja kunnahat kaikuu.               305
-       Sittenpä kaupunkiin takasin tulevat koko uhrin
-    loppuun saatettuaan. Kuningas ijält' asteli vanha,
-    seurana vieressä täll' oli Aeneas sekä poikans;
-    matkaa tehden se tiell' useoill' ilahutt' tarinoilla.
-    Aeneas imehtii sekä valppain silmine katsoo                    310
-    kaikkia, maisemihin ihastuin; ilotenpa hän tutkii,
-    kuulevi entisten urosten erikois-tarinoita.
-    Rooman linnan laittaja ruhtinas virkki Evandrus:
-    "Näiss' saloloiss' asuivat kotimaiset Faunit ja Nymfat,
-    myös suku miesten, mi syntynyt onkaloss' olj kovan tammen:     315
-    ei heill' ollunna viljelyst' eik' lakiloit', osanneet ei
-    härkiä valjastaa, tavaraa kasaten omans säästää,
-    vaan hedelmät sekä vaivoin tuottava metsästys heitä
-    ylläpit'. Ens tuli maahan Saturnus Olymposta taivaan,
-    vainoa Juppiterin paetessa, kun vallasta luopui:               320
-    tää suvun raan, levinnyt mikä olj mäkilöill' yleville,
-    yhtehen liitti ja sääs lakiloita ja maan Latioksi
-    kutsui, rannoillamme kun näillä hän turvassa piili.
-    Vuos'sadat nuo, jotk' kultaisiks teki hallituksensa,
-    vierivät: näin tyvenessä hän rauhassa kansoja johti,           325
-    kunnes turmeltunut vähitellen ja huonompi aika,
-    tappelun raivo ja aarteiden himo seurasi tuota.
-    Nyt tulivat Ausonien parvet, Sikanien heimot,
-    muuttipa nyt nimenkin useammin Saturnian seutu.
-    Seurasivat kuninkaat, iso-ruumihikas, raju Thybris,            330
-    josta me sitt' Italot Tiberin joellen nimen saimme;
-    entisen, mut totisen nimens Albula hylkäs. Mun maasta
-    pois ajetun isien, meren ääriinkin samovaisen
-    Sallima kaikenvoipa ja onneni pakkosa Luoma
-    näillen mailien vei, mua äitini, nymfan Karmentan              335
-    peljättävät arist' aanat ja näiden luoja Apollo."
-       Tuskin nää nimes, alttarin kun, edeten, osottaa ja
-    portinkin, jota Rooman kansa nyt Karmentalaiseks
-    kutsuupi Karmentan kunniaks, entisen Nymfan,
-    onnea ennustaneen; sill' Aeneadain tulevaista                  340
-    hän jaloutta ens' ennust ja Pallanteon ylevyyttä.
-    Metsän sitt' aimoisen, Romulus uros min pakopaikaks
-    määräs, ja jäisen Luperkalin näyttää kallion alta;
-    näin on Lykaion Pan nimitettyn' Arkadien tapaan.
-    Myöskin näyttävi Argileton kiro-metsän ja paikan               345
-    kautt' opastaa, selitellen murhasta vierahan Argon.
-    Vie sitt' Tarpeijon, Kapitolionkin mäkilöille,
-    kullast' mi hohtavat nyt, mut synkkinä korpin' olj ennen.
-    Arkoja kauhistutti jo nyt maamiehiä seudun
-    kammo ja nytkin jo törmää, korpeakin kamoksuivat.              350
-    "Lehdossa täss' eräharjulla tään", -- nimeää, "mäen asuu
-    haltia yks, -- on tietämätöntä -- ken; Arkadilaiset
-    Juppiterinkin luulevat nähnehen, kuink' useasti
-    mustaa kilpeä puisti ja oikeall' yllytti myrskyn.
-    Täss' parin linnan näet erisuunnille antavat muurit,           355
-    näet ruhajoukon ja muiston merkkejä entisten miesten.
-    Tään isä Janus ja tuon teki linnan Saturnus; on ollut
-    Jänikulon nimi tällä, Saturnian mut nimi tuolla."
-    Keskenähän puhellen majahan nämät köyhän Evandron
-    astuivat sekä siellä ett' täällä he ammuvan karjan             360
-    Rooman huomasivat toriloill', upeoill' Karinoilla.
-    Kun majahan ehittiin nimeää: "Tähän suojahan astui
-    voittaja Alkldes, -- hänet tää hovi vastahan otti.
-    Rohkene, vieras, halveksia' varat siekin ja näyttäy
-    haltian vertahiseks, ett'et köyhältä paljoa vaadi!"            365
-    Virkki ja sitten hän majan ahtahan vei katos' alle
-    kookkahan Aeneaan sekä tään hajotettujen lehtein
-    päällä ja afrikalais-ohon taljalla nukkua suopi.
-    Laskeup' yö, maan kätkien tummien siipiens' suojaan.
-       Vaan Venus, säikähtynyt sydämest' emo ei ihan syyttä        370
-    uhkasta Laurentoin, metelist' isostai levotoinna
-    Vulkano-puolisolleen puhellen koruvuotehell' alkaa
-    näin sekä lausehillaan jumalaista hän lempeä loihti:
-    "Kun sodallaan kuninkaat argolaiset saarsivat Troijaa
-    syystä ja linnan sortunehen vihollis-tuli poltti,              375
-    auttamahan polosii en pyytänyt enk' asekertaa,
-    taitosi töitä, kun, en sua, armahin puoliso, turhaan
-    vaivoja mie näkemään halunnut 00, vaikkapa sangen
-    suuresti velkaunnut olenkin Priamon pojillen ja
-    Aeneaan usehin olen itkenyt onnettomuutta.                     380
-    Suomasta Juppiterin Rutulein jo he pääsivät rantaan.
-    Siis samanen anoen tulen sun tehovoimalta pyytään
-    äitinä aseita pojallen. Nereon tytär onhan,
-    onhan Tithononki puoliso liikuttaa sua voinut.
-    Kas, mitk' yhtyvät kansat! Kaupungit sekä portit               385
-    suljettuaan, hiovat tuhoks kalpoja heimollisillein."
-    Näin nimes haltiatar; käsivarsillaan lumivalkein'
-    arvelevaa poveaan veti lämmintä kohden. Hän oitis
-    tuntevi entisen leimun ja mielusa lämpönen tunki
-    ain' ytimiins' ast' ja voivutetuin läpi luittensa kiisi;       390
-    niinkuin ukkoisen puhetessakin leimaus piirtää,
-    välkkyellen valollaan, tulisen vaon pilvihin joskus.
-    Kepposestaan iloten, sulons tunteva puoliso huomas
-    voittanehens. Isä nyt nimeää ikilemmelle nöyrtyin:
-    "Miks haet syit' etähält'? Mihin on minuhun sinun uskos        395
-    poistunut, haltiatar? Jos moinen ois surus ollut,
-    niin olis silloink' oikein ollunna Teukroja auttaa,
-    ellei kaikenvoip' isä eik' olis Sallima Troijan
-    tuominnut, -- Priamus vuos'kymmenet viel' pysynyt ois.
-    Vaan nyt jos sotahan käkeät, jos aikehes tuo on,               400
-    min vain taidostain sekä huolestain lupaella
-    voin, mitä raudasta tai metallin sulatuksesta vainen
-    saan, min voi tuli, palkeet, -- sen olet saapa. Sä lakkaa
-    voimistas, anoen, epäellä!" Sen lausuttuansa,
-    soi halutut sepäykset ja rauhallist' unost' etsi;              405
-    vaipuen puolison rinnalle hän levon soi jäsenilleen.
-       Sitte kun vietetyn yön kesk'mailla jo alkavi hoiva
-    karkoittaa unosen, kun ensinnä vaimo, joll' onpi
-    pakkona kehräellen elättää vähän tuottavan työn kautt'
-    itseä, kiihdyttää tult' tuhkahan vaimentunutta;                410
-    liittäen työllensä yötä hän harjoittaa valoss' soihtuin
-    piikoja uurahast' työss', ett' puolison vuodetta voisi
-    siviänä säilyttää sekä pieniä lapsia hoitaa:
-    eip' tulen haltiakaan nyt myöhemmin aikoa tuota
-    pehmeält' vuoteeltaan ylös kapsahtanut sepän töihin.           415
-    Aeolian ja Sicilian rantaman vieressä nousee
-    saar Lipare, tulivuorista korkea tupruavista:
-    paukkuu rotko sen alla ja Kykloopein tulen syömät
-    Aetnankin ukurat sekä voimakkaast' alasilla
-    kalkkuvan kuullahan iskut ja viuhahtavan teräsraudan           420
-    raudan raan sulatusarinoissa, kun ahjossa liekki
-    hehkuvi. Vulkanon koti. Vulkanilais-nimi maallai.
-    Tännepä nyt tulen haltia korkeast' taivahast' astui.
-    Rautaa kalkuttaa Kykloopit onkalossansa
-    Brontes kuin Steropes, jäsenilt' alastonki Pyrakmon.           425
-    Juur käsillään oli muodostumass' ukonnuol osittain jo
-    kiilloitettuna, joit' isä kaikelta taivahalt' usein
-    paiskovi maihin, -- mut osa viel' oli keskeneräisnä.
-    Myös raetten satehen kolm'joukkoa, ves'satehenki
-    kolmet yhdistivät, tulen hehkuvan kolme ja tuiskun.            430
-    Julmiakin salahmoita ja pau'anneen pelotusta
-    työhön liittelevät, -- vihan vainoavain väläysten.
-    Muu'alla Martillen sotavaunut ja kiitävät pyörät
-    laitetahan, joill' yllyttää urohot, hovit taistoon;
-    kilpeä aimoisaa, sekä myös asehet tylyn Pallaan                435
-    kilpahan kiillottivat nämät, kyymois suomuja, kultaa,
-    karmeita punotuit', jumalattaren rinnassa itsee
-    Gorgoakin, joka pääss' sivallussaan silmiä mulkoi.
-    "Kaikki ne pois! Hylätkäät", ääns, "syrjähän aljetut työnne,
-    Aetnan Kykloopit, sekä huomatkaat tämä tarkkaan!               440
-    Tehtävät on asehet uroholle. Nyt voimat on tarpeen,
-    nyt kädet joutuisat, koko taitonnekin kyky tarpeen!
-    Pois hidastus hylätkäät!" Eik' ääntänyt muuta, kun kaikki
-    joutuummin käsiks käivät ja työn jakoivat tasasesti.
-    Vellinä velluvi vaski ja kultametallikin, rauta                445
-    haavoja tuottava ahjossaan avarassahan läikkyy.
-    Valmistavat ison kilven, -- suojaks Latinojen kaikkein
-    peitsiä vasten, -- ja seitsemän kertaiseksi sen laittaat
-    raut'levyst'. Toisetpa palkeill' liehtoen ottavat, antaat
-    tuulta ja muut vetehen taas kastavat tirskuvan vasken;         450
-    moukarilyönneistään alasillen kiikkuvi luola;
-    tahdilleen nuo voimakkaasti vuorottamalla
-    paukuttavat sekä vahvoin pihdin kääntävät tönkkää.
-       Taatto Vulkanus kuin näit' Aeolon rannalla puuhaa,
-    Evandron matalast' majastaan herättää valo armas,              455
-    aamuinen herättää katon harjalla lintujen laulu.
-    Nousevi vanhus ja sitten ruumihins viitalla verhoo,
-    tyrrhenilais-sidenauhoill' anturat jalkahan pauloo.
-    Kiinnitti myös olaltaan sivulleen tegelaisenki miekan,
-    vaan vasemmall' olalleen pani yllehen pantterin taljan.        460
-    Koirat, kumpikin vartia, kynnykselt' ylevältä
-    eessähän julkottaa, oman kulkien herransa kanssa.
-    Vierahan Aeneaan majahan erityisehen urho
-    astui, muistellen puhettaan, luvattuu apuansa.
-    Eip' Aeneaskaan ylösnousnunna myöhemmin yhtään.                465
-    Tuon oli seurassa Pallas ja tään kera kulki Akhates.
-    Yhdyttyään kätt' antavat, istahtavat majan keskeen;
-    tehtyä sen, tarinaa vapamielistä nauttivat sitten.
-       Ensin näin kuningas:
-    "Suurin Dardanien päämies, en, säilyessäs sun,                 470
-    Troijan löytymist' enk' isänmaatanne voitetuks myönnä;
-    niin ison arvonne suhteen meil' ovat taistelun auksi
-    voimamme pienoiset. Tuolt' Tuscien sulkevi virta
-    täält' hätöttää Rutulus, asehill' edess' vallimme helskäin.
-    Vaan sull' aimoisten sukujen sekä suurien valtain              475
-    joukot ma liitteä aijon, min onnesi oottamaton suo
-    keinoks: sä juuri kun Salliman kutsumana tulet tänne.
-    Ei ylen kaukana täält' on vanhoillen perustettu
-    louhill' Agyllinan toripaikka, joss' Lydian kansa
-    muinoin kuuluisa sodastaan asuks vuorill' Etruskein.           480
-    Tuotapa kuuluisaa kuningas Mezentius sitten
-    julmalla aseitten pakon vallalla hallitsi pitkät
-    vuodet. Miks' kertoisin jumalattomat murhat ja julmat
-    hirviön työt? Jumalat, sen kostote häll', omilleenki!
-    Yhdistellyt se on eläväin kera kuollehet ruumiit,              485
-    liitellen käsihin kädet, kasvoihin näöt yhteen
-    vaivataksensa ja tiukkuavii verestään sekä visvast'
-    näin kamalass' syleyksessä hengen heittohon piinas.
-    Kansapa nyt väsyen vihoviimein hulluhun raivoons,
-    piirittää asehillaan niin hänen kuin kotins myöskin,           490
-    surmaa tään toverit sekä polttaapi palatsinki;
-    tappelun aikana tuo pakohon Rutulein aromaille
-    kiipas ja ystäväns Turnuksen avun löys asehista.
-    Syystäpä raivoillen siis nousi Etruria kaikki,
-    vaatien rankaisuun kuningast' sodall' alkanehella.             495
-    Näille sun Aeneas tuhansille ma johtajaks annan.
-    Sillä jo nurjailee koko rannalla tihjöjen laivain
-    miehet ja liikkehell' lippuja vaatii; vaan ikä velho
-    estävi ennustaen: 'Oi nuoriso oiva Meonein,
-    vanhojen miesten kukka ja arvo, jotk' oikea harmi              500
-    vei sotahan ja Mezentius syyllänsä kiihotti kostoon;
-    ei ole Italolaiselle sallittu niin ison kansan
-    voittaa, vaan saa johtajat kaukaa.' Etruskilainen
-    väk asettuu, peläten jumalain varotuksia, tälle
-    kentälle. Airuita minun luo sekä valtion kruunun               505
-    valtikkoneen lähettää its' Tarkho ja jättävi merkit
-    leirihin, ett' tulisin Tyrrhenoin valtoa ottaan.
-    Vaan mua vanhuutein hidas, kylmä ja vuosista verkka,
-    vallasta kieltää, on urotöihinki myöhähköt voimat.
-    Poikaan' yllyttäisin, jos ei emons oisi Sabinost',             510
-    ellei tää osaks ois isänmaans. Sie, jonkapa Onni
-    vuosille, heimollekin hymyää, jota Sallima vaatii,
-    toimehen käy, Teukroin, Italoink' ole urhosin päämies!
-    Sulle mun Pallaksen sitä paits, mun lohtuni ynnä
-    toivoni liitän, että sun johdattaissasi sotaa,                 515
-    Martin toint' tukalaa kokemaan, näkemään sinun töitäs
-    tottuis ynn' esivuosist' ett' oisit häll' ihanteena.
-    Arkadilais-ritarii parisataa hälle mä annan,
-    miehistön valitun: nimessään Pallas saman verran."
-       Tuskin olj nää puhunut, kun katselivat ajatellen            520
-    Aeneas, Ankhisen poika, ja kelpo Akhates:
-    ois useat tukaluudet huolettaneet sydäntänsä,
-    ellei ois Venus seijas-taivahalt' antanut merkin.
-    Sillä nyt aavistamatt' ylä-ilmasta välkkyen leimaus
-    tulj jyristen sekä äkkiä syöksyvän näyttihe kaikki,            525
-    tyrrhenilaisenki torven räikkinä ilmassa soivan.
-    Tutkelevat: ain' uudestaan jyry kauhea kuuluu.
-    Aseita, se'espaikalta taivaan, pilvien kesken,
-    poudassa kiiltelevän näkevät sekä helskyvän toisiins.
-    Muut sydämessään hämmästyvät, mut Dardanon urho                530
-    tunteepi jyrinän jumalattaren, äitinsä, enteeks.
-    Hän nimeää: "Oi ystävä, sie älä tutkia huoli,
-    tuo mink' kohtalon aanana ois; mua kutsuvi taivas!
-    Tään lupas haltiatar emo antaa merkiksi mulle,
-    jos sota puhkeisi, tamineita Vulkanonki tuoda                  535
-    aukseni ilmojen teitä.
-    Voi mikä kurjillen Laurentoillen tuho uhkaa!
-    Kuinka sa syys sovittaa saat, Turnus! Kuin monet aaltois
-    all' urosten kypärät sekä kilvet ja ruumihit huuhtoo
-    saat, isä Thybris! Käyköhöt vain sotahan, lain rikkoin!"       540
-       Kun oli nää sanat lausunut, nous sialtaan ylevältä;
-    ensin Herkuleksen kytevii tult' alttariloita
-    hän virittää, vähäsii Penateita ja eilistä Larii
-    hilpeenä anoen; valituit' tavan jälkehen lampait'
-    uhraapi nyt Evandrus ja Troijan nuoriso myöskin.               545
-    Laivojen luo sitt' täält' tovereit' tavataksensa lähtee;
-    heidän hän luvustaan, sodan jotk' olivat tovereinaan,
-    kelpoja kunnoltaan valitseepi; muut vesitietä
-    jäljestä seuraavat, samoten vähittäin alavirtaa,
-    tietoa viemähän Askanioll' isäst' ynn' asioista.               550
-    Teukroill' aikovillen Tyrrhenien kentille suodaan
-    ratsut. Läks jalo Aeneas, min leijonan talja
-    verhoo keltainen kokonaan helokynsistä kiiltäin.
-       Äkkiähän vähän kaupungin läpi lentävi maine,
-    Tyrrhenien kuninkaan urosten nyt lähtevän rantaan.             555
-    Pelvosta kartuttavat lupauksia äidit ja kulkee
-    vaaraa ennemmin pelko, mi suurentaa sodan uhkaa.
-    Taatto Evandrus sitt' erovan kätehen ruvenneena
-    itkusta kyllästymättään lausuvi näin halaellen:
-    "Jospa mull' oi kuluneet sois Juppiter jällehen vuodet,        560
-    jommoinen olin kuin sotarinnan ma Praenesten luona
-    ensinnä kaasin ja voitettuain kasan kilpiä poltin,
-    kun kuninkaan Herilon kädelläin minä Tuonehen työnsin.
-    Kolmet henkeä hälle Feronia äitinsä antoi
-    syntyissään -- kamalaa! Mun taistella kolmasti täytyi,         565
-    kolmasti kaataminen olj; kaikkipa sittenki hältä
-    henkensä tää käsi katkas ja yht' useat asehet riist.
-    Empä mä ois sulosest' eronnut halauksestas koskaan,
-    poikani, eikä Mezentius naapuri ois tätä päätä
-    pilkannut koskaan, niin monet miekalla julmahan surmaan        570
-    syösten ja niin usean urohon telottain seastamme.
-    Vaan te, o ylhäiset, jumalain sinä johtaja, suurin
-    Juppiter, armahtakaat, anon, arkadilais-kuningasta;
-    kuulkaatten isän toivomukset: jos tahtonne ompi
-    Pallaan säilyttää minullen, jos Sallima säästää,               575
-    hengissä jos hänet näen sekä luokseni saapuvan jälleen,
-    niin elämää anon, niin joka vaivan tahdon ma kestää:
-    vaan kovall' onnella jollakin jos, oi Sallimus, uhkaat,
-    sallittakoon jo nyt, nyt tukalan elon päätteä, kunnes
-    on epätietosna murhe ja on tulevan epävarma                    580
-    toivo, kun sua, rakas poikani, mun elon ainutta riemuu
-    voin sepäellä, ett'ei joku synkempi viesti mun rintaa
-    haavoittais!" -- Nää lausehet juur erotessansa taatto
-    virkki ja palveliat majahan väsyneen pojes auttoi.
-       Mut jopa läks avonaisista porteista ritarjoukko:            585
-    Aeneas esimmäisien keskess', Akhateski kelpo,
-    sitten Troijan muut ylimykset ja keskellä joukon
-    Pallas viitassa kuin koreoiss' asehissansa nähdään:
-    niinkuin Okeanon veden kastama nostavi Kointäht,
-    -- mink' yli muiden tähtien suosiipi Venus tulta --,           590
-    taivaallen pyhät kasvot ja haihduttaa syvät varjot.
-    Seisovat valleilla arat äidit ja katsoen tuhkan
-    pilveä seuraavat, väkeään vask'kiilteleväistä.
-    Nää lehon kautta, mist' oikasutie lähimmittäin saattaa,
-    matkustavat asehissaan. Nousee huuto ja parveen                595
-    käytyä saa hepojen kapiot jymyhyn tomukummun.
-    Caeriton jäävilun virran luona on jylheä korpi,
-    laajalti uskonnoll' isien pyhä: vuorien vierut
-    tuon rajottaa joka puolta ja kuusien vehreä korpi.
-    Silvanoll' entisten Pelasgein sanotaan pyhitelleen             600
-    lehdon ja juhlan niittyjen, karjankin jumalalle;
-    nuo esimmäisn' asuneet on Latinoin maa-alueilla.
-    Tään lähitienolla Tyrrhenineen salapaikkahan Tarkho
-    leirihin käynyt olj: ylevält' ylängöltä sen nähdä
-    saatettiin koko joukko, mi taajeni kenttiä pitkin.             605
-    Tänn' isä Aeneas, sotahan valittunsakin joukko
-    saapi ja, uuvuttuaan, hepojaan sekä itseä hoitaa.
-       Vaan Venus haltiatar sulokas lomitsen yläpilvein,
-    lahjoja kannellen tuli; tää erälaaksossa poikans
-    kun etähäll' erillään joen viivästävän tykön' äkkää,           610
-    lausuupi nämät lausehet, tullen vastahan hälle:
-    "Siin' ovat nuo luvatut, minun mieheni taidolla tehdyt
-    lahjani: Laurentolaisia sie kopeoit' älä pelkää
-    kutsua taisteluhun heti, poika, äl' urhoa Turnoo!"
-    Näin Cytherea lausuttuaan halas poikuettaan ja                 615
-    hohtoiset asehet pani tuon etehen ala tammen.
-    Tää iloten jumalattaren lahjasta, kunniastaankin
-    moisesta ei voi kyllästyy tähystellessä tarkkaan
-    kaikkea: ihmettelee sekä kääntääpi käsissänsä
-    töyhtökäst', aimoisaa kypärää, joka kuultavi tulta,            620
-    miekkaa turmaista', vask'kankeeta sotapaitaa,
-    kookasta, veren karvaista kuni on panupilvi
-    päivää vasten, kun tuo kimaltain kumottaa etähälle;
-    myös sekotusmetallista ja kullasta säärystimeltään
-    sorjia, peistä ja kertomatont' ihan laitosta kilven.           625
-       Siin' Italoin osat olj, suvun Roomankin iloretket,
-    tuntien tarkoin ennusteet, ajatkin tulevaiset
-    piirrellyt tulen haltia; siin' koko Askaniuksen
-    jälkeen nousevan heimon ja taistellut sodat kaikki.
-    Laittanut olj virumaan viheräisessä luolassa Marsin            630
-    hirmuisen suden; tään nisien luo myös pari poikaa
-    loikovat leikitellen, elatusemoaan imeskellen
-    pelvotta: tuo taapäin kenokaulansa kääntäen kumpaa
-    vuorottain hyväjää sekä heidän ruumista nuolee.
-    Rooman tään lähellen ja Sabinojen naisien ryöstön              635
-    penkilt' teaatterin ynn' ilonäyttelyst' aimosan Cirkon
-    liittänyt olj sekä äkkiä oudon, kiihtyvän taiston
-    Rooman kuin Tatius-ukon närkkähän Kureksen kesken.
-    Sitten nuo kuninkaat lopetettua keskenäns taiston
-    Juppiterin älttäreiden luon' asehissa ja kantain               640
-    maljoja seisoivat, rakentain, sian uhraten, liiton.
-    Tuostapa ei etähäll' palasiks rajusat hevot Metton
-    raastivat (-- oisitpa Alban mies pitänyt lupaukses!);
-    miehenki valhekkaan sisälmyksiä viskovi Tullus
-    metsähän tuossa ja kosteat orjantappurat verta                 645
-    tiukkuvat. Tarkvinion ajetunkin käski Porsenna
-    ottamahan sekä julmalla saarrolla ahdisti linnaa;
-    puolustamaan vapauttaan Aeneaan suku riensi.
-    Suuttuvan muotoiseks sen ja uhkaavanki sä oisit
-    nähnynnä, sillan ett' hävittää on rohjennut Kokles,            650
-    murtaen kahlehens' ett' kymin yl' läks Kleelia uimaan.
-    Kuppurallaan Tarpeijon linnan vartia seisoi,
-    Manlius, temppelin eess' ylevää Kapitooliot' puoltain;
-    viel' Romulon hovin oljet äsken leikatut kattoi.
-    Täälläpä kaakattain hopeainen ankkakin lensi                   655
-    kultaisess' etisessä ja julkais gallien matkan:
-    Gallit saapuivat läpi metsän ja ottivat linnan
-    synkkyyden sekä varjosan yön hyvin peittoa käyttäin
-    heill' oli kullan keltanen tukka ja keltaset vaatteet;
-    hohtavat raitaisist' takistaan sekä valkosta kaulaa            660
-    kiertävät kultaset vitjat ja kullakin kaks alppilaista
-    keihästä kädess' säihki ja ruumeitaan isot kilvet
-    peittivät. Tanssivatkin Saliot, alastoinna Luperkot
-    myssyne viiksineen sekä taivolta puonnehet kilvet
-    kalkutellut oli; kaupungin läpi uhreja veivät                  665
-    vankkuriss' sorjissa hurskahat äidit. Täält' etähälle
-    liittääpi Manalan majat, Tuonenki korkeat portit,
-    myös rikosten kuritukset ja ruhtoa sun, Katuma,
-    uhkaavan kiven alle ja Raivotart' kauhistuvaisen;
-    hurskahat taas erilleen: näill' antamahan lait Katon.          670
-    Näiden keskessä olj avaran meren, myrskysän hahmo
-    kultanen; vaan meri valkosna vaahtosi myrskyäväisnä,
-    ringissä myös delfinit hohdokkaat hopeasta
-    pyörtelivät, meren tyrskyä halkoen purstohinensa.
-    Keskessään vask'laivaston, sodan Aktialaisen                   675
-    huomaa: järjestetyss' sotarinnass' sä nähnynnä oisit
-    kiehuvan Leukaten kaiken ja kullasta kiiltävän laineet.
-    Tappeluhun vei keisari Augusto tääll' Italoita,
-    kansan, senaatin, Penaattein kanss', yleväin jumalainkin,
-    korkeall' keulalla seisten; tään ilosill' ohimoilla            680
-    kiils pari leimua, vaan ylipääns' isän nähtihin tähti.
-    Toiselta suunnalta tuulin ja muin' jumaloine Agrippa
-    johtaa korkeena väkeään: sodan ylpeä merkki
-    kiiltävi päässä nyt täll', alusten anastuksesta, -- kruunu.
-    Barbarijoukkoin täält' Antonius kirjavin asein,                685
-    -- jok' Itämaan väen voittanut on sekä poutasan rannan,
-    Aigypton, Itämaan väen myös mukanaan etäsimmän
-    Baktran tuopi ja seuraa -- kauhu! -- Egyptistä vaimo.
-    Yhtehen syöksivät kaikki ja vaahdottivat meren kaiken,
-    pyörrellen ulappaa etähäis-alusten kokin, airoin.              690
-    Saapuivat merellen; merell' uiden luulisit irti
-    kiskottuin Cykladain tahi vuorien syösnehen yhteen:
-    niin torikeuloist' taistelevat jätinmoisista miehet.
-    Tappura-soihtuja käellä ja keihästen lentosta rautaa
-    kylvetähän: punertuu meritaistost' Neptunuksen kentät.         695
-    Keskessä valtiatar väkeään kotimaisella kutsuu
-    kalkkaloll' eikäpä hän näe viel' takoaan pari kyytä;
-    kaikenlais-jumalain imehet sekä haukkuv' Anubis
-    vasten Neptunusta, Venusta sekä vasten Minervaa
-    taistelevat. Mars tappelun keskustassapa riehuu                700
-    rautahan kaivertu sekä ilmassa hirveät Kauhut
-    viittoineen revityin', iloten myös kulk Erimieli;
-    tuot' Sodan haltiatar verisin rusikoinensa seuraa.
-    Näitäpä katsoen joutsen jännitti Aktiolainen
-    pilvist' Apollo: säikähti tästä Egypti ja Indot,               705
-    kaikki Arabialaiset, Sabaeotki läksivät karkuun.
-    Myös kuninkaatarkin mukahaisilla tuulilla nähtiin
-    purjehtivan, levittää komennettuans kaikki jo purjeet.
-    Tuon tulevaisesta kuolosta kalvenneen sodan keskeen
-    tehnynnä olj tulen haltia myrskyn ja Luotehen huostaan         710
-    suoden, mut vastassaan iso ruumihisen, surevaisen
-    Niilin, aukasevan syleään, koko viitalla kutsuin
-    tummahan helmahans lannistetuita ja virtansa mutkiin.
-    Vaan Caesar kolm'kkertaisess' iloretkessä kulkein
-    Rooman muureihin, jumalill' Italoin iki-uhrin                  715
-    sääsi ja kolmesataa pyhästöö mitä suurinta laittoi
-    linnahan. Raikuivat ilost', tanssista, leikistä tiet nyt,
-    kaikissa templeiss' on emojoukot, kaikissa uhrit;
-    maall' alttareiden eess' vasikat makas uhria varten.
-    Muhkean Febuksen tuo kynnyksellä nyt istuin                    720
-    tutkivi kansojen lahjoja, kynnyksille ne ylpeill'
-    antaen: pitkänä sarjana astuvat voitetut kansat,
-    kieliltä kuin asehilta ja vaattehiltaan monenlaiset.
-    Paimenten suvun tässä ja vyöttömät Afrikalaiset,
-    täss' Lelegat, Karat sekä joutsikkaatki Gelonit                725
-    Vulkano tek; jopa tyynemmin kulkivat Eufraten aallot,
-    myös inehmoist' etäsimmät Monnit ja haarova Rheini,
-    vallattomatki Dahaet sekä juonikas sillall' Araxes.
-       Näitä hän Vulkanon yhä kilvessä, lahjassa äidin
-    ihmeht ja, tietämättään asioist', ilotsee kuvioista;           730
-    heimonsa sitt' olalleen osat, heidänki mainehen nostaa.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 9. Diomedes, kuuluisimpia Troijan sodan urhoja, muutti sodan
-jälkeen Etelä-Italiaan (Apuliaan), jonne perusti Argos Hippion nimisen
-kaupungin, jonka nimi sitten muuttui Argyripa'ksi sekä vihdoin
-nykyiseksi Arpi'ksi.
-
-V. 83. Kolmasti tulee Aeneidissä puhutuksi "valkeasta emäsiasta
-valkosine porsahineen virran rannalla" merkkinä, mihin kaupunki
-(Alba-Longa) oli perustettava.
-
-V. 103. "Amfitryon pojalle", nim. Herkuleelle.
-
-V. 119. "Nämät". nim. sanat.
-
-V. 130. Evander y.m. johtivat sukuperänsä Elektrasta, Atlaan
-tyttärestä: samoin Aeneaskin johti sukunsa Atlaan toisesta tyttärestä
-Maijasta. -- Nimi Evander, syntynyt kreikkalaisista sanoista, merkitsee
-suomeksi: hyvämies.
-
-V. 146. Daunus oli Turnon isä.
-
-V. 157-158. Herkules vei mukanaan Hesioneen, Laomedon tyttären ja
-Priamon sisaren, Kreikkaan sekä antoi hänet Salaminin kuninkaalle
-Telamonille puolisoksi.
-
-V. 276. Poppelia sanotaan "kakskarvaseksi" sentähden, koska sen lehdet
-ovat toiselta puolelta tummemmat kuin toiselta. Poppeli oli Herkuleelle
-pyhitetty.
-
-V. 285. Saliot, joita Noman säännön mukaan piti olla 12, olivat Mars'in
-pappeja. Heidän nimensä johtuu lat. sanasta "salire" = hypätä, koska
-heidän tuli tanssia Mars'in kunniaksi määrätyissä juhlakuluissa.
-
-V. 291. Herkules valloitti Troijan ja tappoi sen kuninkaan Laomedontin
-siitä syystä, koska hän ei täyttänytkään Herkuleelle lupaustansa, antaa
-tälle Trosin hevoset, kun Herkules oli pelastanut hänen tyttärensä
-Hesionen. -- Eekhalian taas Herkules hävitti siksi, koska sen kuningas
-Eurytus kieltäytyi antamasta tyttärensä Iolen Herkuleelle puolisoksi.
-
-V. 293. "Kaksruumihit", s.o. Kentaurit, joiden ruumiin ylä-osa oli
-ihmisen, mutta ala-osa hevosen muotoinen.
-
-V. 294. Hylaeus ja Folos oli kahden Kentaurin nimiä. --
-Kreetalais-peikko oli hirveä härkä, minkä Herkules ei tappanut, kuten
-Vergilius otaksuu, vaan toi elävänä kuningas Eurystheylle.
-
-V. 296. Tuonen vahti = Kerberus, jonka Herkules ryösti Manalasta ja toi
-maanpinnalle.
-
-V. 298. "Näky mikään", minkä Herkules näki Manalassa.
-
-V. 322. Nimi "Latium" johtuu lat. sanasta lateo = olla peitossa,
-lymyillä.
-
-V. 343. "Luperkalin", nim. luolan. Nimi Luperkal, -- jonka arvellaan
-johtuvan lat. sanoista lupus = susi ja arceo = estää ja joka siis
-merkitsisi "susien estäjää". -- oli metsän jumalan ja karjan suojelian
-Panin lisänimi, samoin kuin hän myös nimitettiin Lykaiolaiseksi erään
-Arkadian vuoren Lykaion mukaan (kreikk. sana "lykos" merkitsee sutta).
-
-V. 345. "Argileton" (= Argon kuoleman) lehto sai nimensä erään
-argivolaisen Argosen murhasta siellä siitä syystä, kun Evanderin
-alamaiset varoivat tään väjyvän Evanderin henkeä.
-
-V. 346. Evander todisti viattomuuttansa Argon kuolemaan.
-
-V. 347. Tarpeijo oli vuoren jyrkänteen nimenä, mistä kuolemaan tuomitut
-pahantekijät syöstiin alas.
-
-V. 354. Kilpeä puistellen, tärisyttäen luultiin Juppiterin saavan
-ukonilman aikaan.
-
-V. 358. Janikulon mäelle oli Evanderin linna rakennettuna, josta sitten
-Rooma levisi muille (6) kummuille.
-
-V. 361. "Karinoiksi" kutsuttiin Rooman komehinta kaupunginosaa.
-
-V. 383. Nereon tytär, merenneito Thetis pyysi ja sai Vulkanolta aseita
-pojallensa Akhilleelle.
-
-V. 384. Tithonon puoliso Aurora sai myös Vulkanolta aseet Memnon
-pojallensa (Aen. I, 489).
-
-V. 479. Agyllan kaupungin perustajat olivat Pelasgeja, mutta tulivat
-siitä karkoitetuksi, kun Lydialaiset siirtolaisina kuninkaansa
-Tyrrhenon johdolla sinne saapuivat. Siitä lähtein sai kaupunki
-nimekseen Caere.
-
-V. 533. "Mua kutsuvi taivas!" nim. sotaan.
-
-V. 553. "Helokynsistä" s.o. kullatuista kynsistä "kiiltäin."
-
-V. 626. "Siin'" nim. kilvessä olivat Roomalaisten tulevaiset kohtalot
-kuvaeltuna.
-
-V. 631. "Pari poikaa", nim. Romulus ja Remus.
-
-V. 635. Kun Roomassa oli naisista puute, panivat he toimeen
-kansanjuhlan (cirkusleikit), johon kutsuivat Sabinolaisia vieraiksi.
-Juhlan parhaillaan ollessa, karkasivat Roomalaiset silloin pahaa
-aavistamattomien, aseettomien Sabinolaisten päälle ja ryöstivät heidän
-naisensa. Tästä syntynyt sota päättyi siten, että osa Sabinolaisia
-yhdessä kuninkaansa Tltus Tation kera muutti Roomaan asumaan.
-
-V. 642. Alba-Longalainen Mettus Fuffetius, Roomalaisten liittolainen,
-oli tehnyt salaliiton Rooman vihollisten kera ja meni tappelun aikana
-vihollisten puolelle.
-
-V. 646. Porsenna, Etrurian kuningas, koki sodalla pakottaa Roomaa
-ottamaan taasen kuninkaaksensa Tarkvinius Superbon (= "Ylpeän"), jonka
-Roomalaiset olivat ajaneet pois hänen väkivaltaisuutensa tähden.
-
-V. 650. Kun kerran, piirityksen aikana, Roomalaiset täytyivät,
-hyökkäyksen tehtyänsä, paeta ja Etrurialaiset heitä ahdistivat jo ihan
-kintereillään, pelastuivat he vain siten, että Horatius Kokles kääntyi
-sillalla yksin taistelemaan vihollisia vastaan ja taisteli niin kauan
-kunis Roomalaiset ehtivät purkaa sillan hänen takanansa, jonka jälkeen
-hän hyppäsi Tiberin virtaan ja ui omiensa luo. -- Kleelia, joka yhdessä
-muiden roomalaisneitojen kera oli Porsennan panttivankina, pakeni ja ui
-Tiberin yli Roomaan: Roomalaiset lähettivät hänet Porsennalle takaisin,
-mutta Porsenna lahjoitti kunnioituksesta hänelle vapauden.
-
-V. 652. Manlion, kun oli Tarpeijon linnaa vartioimassa, saattoi
-ankkojen kaakatus havaitsemaan, että Gallit yrittivät yöllä päästä
-linnaan, jolloin hän ajoi heidät takaisin.
-
-V. 663. Saliot oli Marsin ja Luperkot Panin pappeja.
-
-V. 664. "Taivolta puonnehet kilvet", joita oli 12, olivat Salioin
-vartioittavina.
-
-V. 668. Katilina, eräs roomal. senaattori, oli v. 63 e.Kr. koettanut
-saada Roomassa kapinan aikaan ja siten anastaa itselleen vallan.
-
-V. 670. Kato oli tapainsa puhtaudesta ja yksinkertaisesta elämästään ja
-hehkuvasta isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen.
-
-V. 675. Tästä värssystä alkaen kuvailee Vergilius Aktion tappelua
-v. 31 e.Kr., jossa Augustus voitti vallasta hänen kera kilpailevan
-Antonion sekä tään liittolaisen ja rakastetun Kleopatran, Egyptin
-kuningattaren. Sen tappelun jälkeen, missä Augustus voitti varsinkin
-taitavan meripäällikkönsä Agrippan neuvoilla, sai Augustus rajattoman
-vallan Rooman tasavallassa. Agrippa sai, ansiojensa palkinnoksi, kantaa
-laivankeuloja kuvaavilla koristuksilla kaunistettua kruunua (korona
-rostrata'a).
-
-V. 692. Cykladat ovat saaria Egean meressä.
-
-V. 696. "Valtiatar", nim. kuninkaatar Kleopatra.
-
-V. 697. Aktion tappelun jälkeen, välttääkseen vankeutta Roomassa, antoi
-Kleopatra pari kyytä purra rintaansa.
-
-V. 698. Anubis oli egyptiläinen epäjumala, jolla luultiin olleen koiran
-pään, mutta ihmisen ruumiin.
-
-V. 712. Koko viitalla liehuttaen, ikäänkuin peittääkseen lapsiansa sen
-suojaan.
-
-V. 725. Lelegat oli eräs pelasgilainen heimo Kreikassa ja
-Vähä-Aasiassa. -- Karat = Kaarialaiset Vähästä-Aasiasta. -- Geloonit
-olivat kotoisin Ukrainista Dnieperin rannoilta. --
-
-V. 727. Morinit asuivat Belgiassa.
-
-V. 728. Dahaet olivat eräs skythialainen kansa Kaspian meren rannoilta.
--- "Juonekas sillalle", s.o. ylen tulviva virta Araxes Armeniassa.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LAULU.
-
-Sodan alku.
-
-
-Ainehisto.
-
-Aeneaan poissa ollessa lähettää Juno Irin yllyttämään Turnoa sotaan
-Troijalaisia vastaan, jota kehotusta Turnus oitis noudattaa (1-32). --
-Kun Troijalaiset, Aeneaan käskyn mukaan, olivat vetäyneet muurien
-suojaan, päättää Turnus polttaa heidän laivastonsa (33-76). --
-Berekyntia muuttaa, Juppiterin luvalla, laivat yhtä moneksi meren
-immeksi (77-122). -- Turnus rohkaisee tästä ihmeestä hämmästyneitä
-Rutuloita, näyttäen, että laivojen poiston kautta on jumalatar tehnyt
-Teukrojen paon mahdottomaksi. -- Teukrot saarretaan (123-175). --
-Nuorukaiset Nisus ja Euryalus, havaittuaan että eräällä suunnalla
-vihollisten leirissä olivat nuotiot kyyntyneet, tarjoutuvat Teukrojen
-päälliköille lähtemään airueina Aeneaan luo; tarjous otetaan ilolla
-vastaan ja suurien lupausten ja hartaiden toivotusten seuraamina he
-lähtevät matkaan (176-313). -- Telotettuaan vihollisleiristä monta
-nukkunutta Rutuloa, pääsevät he jo metsään, mutta, kohdattuaan
-vihollis-parven ja jouduttuaan ilmi Euryalon saaliiksi saadun kypärän
-välähyksen kautta, joutuvat siellä perikatoon (314-449). -- Rutulot,
-aamulla vahinkonsa havaittuaan, pistävät Nison ja Euryalon päät
-keihästen neniin sekä kuljettavat niitä Teukrojen näkyvissä; Euryalon
-äidin murhe (450-502). -- Tappelu alkaa; Rutuloin taistelu kilpien
-katos'alla; tornin kaatuminen (503-589). -- Askanius ampuu
-tyhmänylpeän, kerskuvan Remusen, mutta saapi Apollolta käskyn,
-jättämään sota miesten työksi (590-663). -- Jättiläiset Pandarus ja
-Bitias aukasevat portin, surmaavat monta siihen ryntäävätä vihollista,
-mutta saavat surmansa Turnuksen kädestä, joka päällepäätteeksi, porttia
-suljettaessa, tulee erhetyksestä teljetyksi kaupunkiin (664-759). --
-Sitten kuin Turnus oli pannut suuren verisaunan kaupungissa toimeen,
-täytyy hänen, ylivoiman ahdistamana, vähitellen perääntyä virralle
-päin, johon hän vihdoin hyppää ja uipi väkensä luokse (760-818).
-
-
-_Turnus; Nisus ja Euryalus; Pandarus ja Bitias_.
-
-    Vaan sill'aikaa kuin nämät toimitetaan salomailla,
-    taivahalt' Iriksen lähettääpi Saturnia Juno
-    rohkean Turnon luo. Ukon Pilumnon lehokkaassa
-    lyylimä-laaksossa silloin istumahan osui Turnus.
-    Hällepä on rusosuin nimennyt Thaumantias näitä:                  5
-    "Turnus, toivovallen mitä ei jumaloist' olis kenkään
-    sallia rohjennut, sen myöns sull' onnekas hetki.
-    Aeneas toverit, sotaleirin ja laivaston jättäin,
-    läksi Evandron valtiohon ja Palation maille,
-    kaupunkeihinkin Korython etimmäisihin pyrkein                   10
-    lydialais-maamoukkia läks kivottaan sotaleikkiin.
-    Miks hidastat? Johan on hevot, vaunutki hankkia aika!
-    Pois koko vitkailus! Mene, lyö sekasortohon joukot!"
-    Virkki ja taivaallen pyräht lentohon laukuvin siivin,
-    lennolla leimahuttain ison kaaren pilvien alle.                 15
-    Nuoripa mies hänet tuns sekä tähtiin päin käden kumman
-    nostaen lausehillaan täten seuraa erkanevaista:
-    "Iris, taivasten sulo, ken sinut pilvistä mulle
-    maallen laittanut on? Mist' tää niin hohtava loiste
-    äkkiä nous? Avauntuvan näen minä keskeltä taivaan,              20
-    taivolla tähtiä näen samovan. Moist' ennettä seuraan,
-    kenp' oliskaan sodan vaatija!" -- Näin nimeten joen luokse
-    astaht ja ammentaen sen kalvosta vettä hän paljon
-    pyyntöjä laitteli ilmoihin, jumaloill' lupaellen.
-       Vaan jopa läks avonaisille kentillen koko joukko,            25
-    kirjavilt' tankeiltaan, hevosilta ja kullalta kiiltäin.
-    Messapus etujoukkoja joht, jälimmäisiä taasen
-    Tyrrheuksen pojat, vaan väen keskustaa komens Turnus,
-    keikkuellen asehiss', yleten väestään koko päältään:
-    nää samos aivan kuin tyvenest' ylenee syvä Ganges               30
-    seitsemäst' tyynestä lähteestään tahi kuin vetäyntyy
-    aimosa Niil takasin ketomailta ja uumahans siirtyy.
-    Tällöin äkkiä tupruavan kuni tuhkasen pilven
-    Teukrot huomaavat ketomailla ja nousevan kalveen.
-    Tornilta vastaiselt' esimmäisenä huutavi Kaikus:                35
-    "Miehet, ohoi! Mikä parvi se synkkänä pilvenä vyöryy?
-    Aseihin heti! Tuokate keihäät! Muurille nouskaat!
-    Saapumass' on vihamies!" -- Ryminällä siks suurella porttein
-    taakse Dardanidat vetäyntyen täyttävät muurit.
-    Näinp' eroten asekuntoinen oli käskenyt heille                  40
-    Aeneas: sill'aikaa jos joku sattuis vaara,
-    ett'eivät sotarintoa laittais, kentälle lähtis, --
-    leirissä oisivat vaan hakien varustuksien suojaa.
-    Siis ehk' kamppailuun viha, kunnia yllytti käymään,
-    kuitenki sulkevat porttinsa kiinni ja täyttävät käskyt,         45
-    tornien suojuksess', asehiss' odottain vihollista.
-       Turnus kun kiireissään hitahan oli jättänyt joukon,
-    kahdenkymmenen ratsastajan kera oottelematta
-    linnalle sai: tään Thraakian valkois pilkukas ratsu
-    toi sekä kultaista kypärääns koristelj puna töyhtö.             50
-    "Ken kerallain vihollist' esimmäisn' on vainossa, miehet?
-    Hei!" -- nimeää sekä sylkyttäen syöks ilmahan keihään
-    tappelun alkeeksi kupeellen ja kentälle kiitää.
-    Huudolla vastaavat toverins sekä julmasti ärjyin
-    seuraavat, imehdellen Teukrojen arkoa mieltä,                   55
-    ett'eivät kedon tanterellen eik' taistohon miehet
-    käy, vaan leirissä piilevät. Kiivahast' täältä ja sieltä
-    ratsain aukkoa etsiskelee se ja muuria tutkii.
-    Niinkuin lampaitten navettaa susi nuuskivi täyttä,
-    kun ulisee ometan luon', nähtyähän satehet ja                   60
-    myrskyissäät, sydän yöll', -- emäns luona mut määkivät vuonat
-    suojassa; vimmoissaan tää julmana, hurjana telmii
-    vastoin varjelluita, kun pitkällinen nälän tuska
-    kiihtyy äkkiähän, kun tään janoaa kita verta:
-    näinpähän Turnollakin viha syttyy, leiriä, linnaa               65
-    tutkiessaan, juur näin ytimensäkin harmista kiihtyy,
-    arvelless' sisähän miten pääsis ja millinen keino
-    teljetyt Teukrot sais alangolle ja kentälle saattais.
-    Laivaston, mikä leirin vieressä kätkössä piili,
-    vallilla piiritetyn sekä virrankin syvängöillä,                 70
-    kimppuhun käy, tovereitaan karskeja käskien polttoon:
-    tuimana leimuavan kätehen sitt' ottavi soihdun.
-    Toimehen käyvät: Turnon läsn'olo kiihdytti heitä;
-    turmiosoihduin siis koko nuoriso nyt varustautuu.
-    Nuotiot raastetahan: valoaan pikimäist' tulisoitto              75
-    luo, tulen tupruttaiss' sysikkään tuhan tähtiä kohti.
-       Haltia ken, sano oi Runotar, niin hirveän roihun
-    poistaa voi? Ken niin ison loimon laivoilt' estää?
-    Vanha jo on tapaus, mut aina sen kertovi maine.
-    Silloin kuin frygilaisella Idan vuorella laittoi                80
-    laivoja Aeneas, käetess' samota ulapalle,
-    kerrotahan Berekyntia-äidin Juppiterille
-    suurelle nää sanat lausunehen: "Suo, poikani, mulle
-    armahall' äidilles anomuksens, kun valtahan pääsit!
-    Mull' oli mäntyinen salo, ainiahan rakastettu;                  85
-    metsä se linnan huipulla olj ja mun lyylimäpaikka,
-    vaahtera rankoiltaan sekä tummilta kuusilta synkkä:
-    dardanolaiselle nää urollen, kun laivoja puuttui,
-    mielesti soin, mut nyt levotont' iso huol murehuttaa.
-    Pelkoni poista ja tään suo pyytävän äitisi voivan,              90
-    ettei tuulispää hajalleen sais näit' eli myrsky.
-    Onneksi olkohon noill', ett' töyryillämme ne tehtiin!"
-    Hällepä vastaa poika, mi maailman tähtiä kiertää:
-    "Oi mitä pyydätkään, emo? Tai mitäs etsit sä noilla?
-    Voisiko kuolevien käsin laittamill' laivoill' antaa             95
-    ainainen olemus? Epävarmoja vaaroja voisko
-    turvassa Aeneas tuta? Moinen kell' ois jumaloista
-    myönnetty valta? Mut kun pysyneet ovat loppuhun, joskus
-    tultua ausonilais-satamiin, mikä tuulilta säilyi,
-    päällikön Dardanojen mikä toi Laurentojen seutuun,             100
-    hahmon turmehuvan otan niiltä ja nää meren laajan
-    teen jumalattariks, että ne niin kuni Nereon Doto-
-    tai Galatea-imp' aaltoa vaahtoavaa povin halkois."
-    Näin nimes, vannoen sen stygiläisen veljensä virran
-    kuin myös pihkasta loimottavain, syväkuilujen rantain          105
-    kautta ja vannomallaan vapisuttaa kaiken Olympon.
-       Päivä se sallittu nyt lähestyi, jopa ehtivät Onnen
-    määräämät ajat, jolloin äitiä Turnuksen vääryys
-    muistutti estämähän vihityist' aluksistansa liekin.
-    Tällöin kummallinen näkimet valo häikäs ja nähtiin             110
-    koitosta liihottavan yli taivaan penkerepilven
-    Idan kuoroineen; sitt' aivan hirveä ääni
-    taivolta raikuen Teukroin kuin Rutuloin väen huumas.
-    "Teukrot, älkäätten varustaiko mun laivoja puoltaan,
-    älkäätten sotahan ruvetko; meren ennenpä polttaa               115
-    kuin pyhät puut voi Turnus! Olkaatten vapahat ja
-    muuttukaten meren neidoiks!" Näin emo käski ja kaikki
-    katkasevat nopeaan alukset sitehens satamassa:
-    nuo delfinien laill' upottain kokat laimingin pohjaan,
-    kätkeyvät sekä niin moneks muuttuvat -- ihmekäs kumma --       120
-    hahmoks impyehen, kuin mont' oli vaskista keulaa
-    rannalla seisonut ennen ja kiitävät täst urannolle.
-        Mieli täst' äimistyi Rutulein, Messapuski itse
-    säikähti korskuissa hevosten sekä vuo Tiberinki
-    seisahtuu, käheäst kohaten palajaa ulapalta.                   125
-    Mut ei rohkeamielisen Turnon lannistu uljuus;
-    mieliä hän kivottaa vain sen uhemmin, toruenki:
-    "Teukroja uhkaa nää imehet; näin Juppiter itse
-    ainoan turvansa luovutti heilt'; ei keihoja, tulta
-    tarvinneet Rutuloin! Näin on meri suljettu heiltä              130
-    eik' paon toivoakaan oo; maailmast' osa toinen
-    teljetty on, vaan maa käsissämm'; asehiss' italoisten
-    kansain niin monet on tuhannet! Ei haltia-enteet,
-    joist' Frygiläiset niin kehuvat mua kauhista yhtään!
-    Kyllin on onnellen, Venukselleki suotu, ett' Teukrot           135
-    pääsivät Ausonian elomaille. On mullakin arvat
-    vastahiset, -- hävittää rikoksellista kansoa miekoin,
-    ryöstetyn puolison vuoks; ei koske Atridoja yksin
-    tuo suru eik' sotahan vain Spartalla oikeutt' ollut.
-    -- Onhan mut kerranki hukkua kyllin? -- Kyll' olis ollut       140
-    entinen synti, ett' inhonut ois sydämens koko naisten
-    heimoakin. Tään vallin ja estetten ojanmoisten
-    luottamus rohkaisee, vähän kuolosta suojelemalla,
-    Teukroja viel. Mut eivätkös varustuksien Troijan,
-    Neptunon käsin tehtyjen, liekkihin sortuvan nähneet?           145
-    Teistä ken, maan valiot, siis lähtee muureja kangin
-    murtamahan sekä mun kera pelkurileirihin hyökkää?
-    Vulkanon tamineit' en kaipaa eik' tuhat laivaa
-    tarvita Teukroja vasten. He liittohons saakohot vaikka
-    kaiken Etrurian! Ei pimeytt' eik' Palladionkaan                150
-    varkautt' arkaa, linnan vartioston telotusta
-    tarvitse peljätä; emm' uvehen pimiään lymy vatsaan;
-    päivällä, julkisest on paras saartaa liekillä muurit.
-    Teenpä mä etteivät Danaoin ja Pelasgien kanssa
-    luulisi taistelevans, joit' ehkäsi kymmenen vuotta             155
-    Hektor! Te siis nyt, kuin osa parhain päiväst' on mennyt,
-    iltaisin ilomiell', asiat hyvin tehtyä, miehet,
-    ruumista holhoilkaat sekä taistohon valmihit olkaat!"
-       Portteja vahtimahan yövartiollaan tämän jälkeen
-    Messapoll' uskotahan sekä muureja liekillä saartaan.           160
-    Neljäpätoist' Rutuloin asemiestä nyt muurien vahtiin
-    arvotahan, kutakin joist' taas sata urhoa nuorta,
-    purppuratöyhtöiltään sekä kullasta loistaen, seuraa.
-    Vuorottain, eroten, nämät vahti ja nurmella loikoin
-    viiniä appoivat vask'maljoja kallistamalla.                    165
-    Nuotion leimutess', yön näin vartiajoukk' unetonna
-    leikissä viettääpi.
-    Muurilta katselevat tätä Teukrot, kun varustustaan
-    miehittävät: varovasti he joutuun portteja sitten
-    tutkivat, keskenähän varustuksia sillottavat ja                170
-    korjaavat tamineita. Mnestheus ja tuima Serestus
-    kiirehtivät, jotk' Aeneas isä hetkenä vaaran
-    miesten johtajiks ynn' asiain esimiehiksi määräs.
-       Pitkin muureja nyt koko joukko, ens vaarasta arpoin,
-    vahtivi vuorottain, mitä kunkin vahdittavan' on.               175
-    Porttia vahtaamass' on Nisus, Hyrtakon poika,
-    taisteluss' urhein; tään nopeain vasamain sekä peisten
-    taitavan Aeneaall' oli laittanut metsän-imp' Ida;
-    kumppaninaan oli Euryalus, jota ei somemp' ollut
-    Aeneadaist' ykskään, asekkaist' ei Dardanidaista;              180
-    nuoruuden kevät niin verevytti sen kasvoja vielä.
-    Toistensa ystävin' olj he ja yhdessä riensivät taistoon,
-    yhdessä silloinkin molemmat oli vahtina porttein.
-       Nisus ääns: "Jumalatkos juohtavat tään halun mieleen,
-    Euryalus, vai kiihkonsakos jumalaks joka ainoon                185
-    muuttuvi? Nyt sotahan tahi rohkenemaan isonmoista
-    mieleni innostuu, lepohon eik' tyynehen tyydy.
-    Näetkö sä kuin Rutulot ovat tulleet huolettomiksi?
-    Nuotiot tuikkelevat himeäst: unehen he ja viinaan
-    vaipuivat sekä laajalti seutu on hiljaan. Kuules               190
-    arveluain ja mun nyt kohoaa mikä mielessä miete:
-    Aeneaan haentaan isät kaikki ja kansakin vaatii
-    miehiä laittamahan, jotk' veisivät tarkkahan tiedon.
-    Jos mitä pyydän he sull' lupajais (-- sill' on teon maine
-    kylliksi mull' --), aliten mäen tuon minä voivani luulen       195
-    löyteä tien Pallanteon linnoituksia kohti."
-    Hämmähti Euryalus, ison kunnian kiihkosta syttyin,
-    sitt' toverilleen näin puhelee heti haltiokkaalle:
-    "Kartteletkos urotöittesi sie toveriks mua, Nisus?
-    Vai sua vaaroihin täänmoisihin laskisin yksin!                 200
-    Ei mua niin sodantaitava kasvatellunna Ofeltes
-    taattoni, korjattuaan minut argivolaisien kauhuin,
-    Troijanki vaivojen keskeltä; enk' ole kestänyt kaikki,
-    Aeneast' uromielt' enk' seurannut kovass' onness'?
-    On ylenkatsomahan elon tässäkin rohkeutt', ett' tuon           205
-    kunnian kaihoamas elollaan hyvin ostavan luulis!"
-    Nisuspa näihin: "En mitenkään pelännyt sinust' tuota;
-    väärin se ois! Ei! Niin tosin kuin mua Juppiter suuri
-    voittoon auttakohon tahi ken hyvähän tätä silmin
-    suosivin katsoo! Vaan kuten moisess' on vaarassa usein,        210
-    jos joku haltia tai osumus mua kommelukseen veis,
-    jäämähän soisin sun: ikäs on elohon sopivampi.
-    Oispa ken, laahattuaan minut tappelust' tai rahall' ostain,
-    maahan mun kätkisi; tai jos tuon tavan kieltäsi Onni,
-    peijaiset tekis pois-olevalle ja kaunistas haudan.             215
-    Enk' emolles sois ollani niin syvän, haikean murheen
-    syynä, ku ainoastaan sua niin useoist' emoloista
-    seurata rohkes, huolimataan majast' oivan Acesteen."
-    Vaan tämä: "Turhaan sie sepität nyt vain verukkeita,
-    sill' ei horjuillen minun mieleni asjasta luovu.               220
-    Lähtään vaan!" -- nimeää. Heti vahteja nostatti. Nuopa
-    astuvat vuoroonsa sijahan; vaht'paikkansa jättäin
-    hän kera Nison jo lähtee etsimähän kuningasta.
-       Kaikkia murheitaan nyt muut elokkaat unellansa
-    mailla jo viihdyttivät sekä rintansa unhotti vaivan:           225
-    Teukroin päälliköt mut etevimmät ja miehistö uljas
-    valtion tärkeimmist' asioist' oli neuvottelussa,
-    mik' olis tehtävä, ken sanan Aeneakselle veisi.
-    Seisovat keihäihin nojaten sekä kilpiä kantain
-    keskellä leirityksen avomaata, kun Nisus ja myöski             230
-    Euryalus anovat esillen heti laskettavaksi;
-    häiriön kannattavan asiansa. Ensin Julus
-    kiirehtiväiset kohtas ja Nisuksen lausua käski.
-    Hyrtakon poika nyt näin nimes: "Kuulkaat suosivin mielin,
-    älkäätkä, mitä kerromme, punnitko vuottemme jälkeen,           235
-    Aeneadat! Rutulot, unehen sekä viinihin voipuin,
-    vaikenivat, sopivan kuin kepposeks keksimme paikan,
-    miss' merenpuolisen portin luona tie hajauntuu;
-    sielläpä tupruavat sysisauhua nuotiot kyynneet
-    tähtihin. Jos, koettaaksemme onnea, sallitte mennä             240
-    Aeneaan hakuhun Pallanteon linnahan meitä,
-    kanss' erän tään näetten koht' aimoisan verilöylyn
-    jälkehen saapuvamm'. Ei petä meit' tie kulkiessamme;
-    sill' erälaaksojen notkossa metsästys-kulullamme
-    näimm' esikaupungin sekä tunnemme kaiken jo virran."           245
-    Täss' ijältään ijäkäs sekä vuosilta vanha Aletes:
-    "Oi isänmaan jumalat, yhä joiden vallass' on Troija,
-    ettepä kauttaaltaan suo Teukrojen joutua hukkaan,
-    kun tätä mieltä ja tuot' uroutta jo nuorille soitte!"
-    Näin nimeten halajaa sekä kumpaisen kätehen sitt'              250
-    otti ja, kyynelten näölleen heruessa, hän virkki:
-    "Miehet, minkäpä palkinnon teill' ansion jälkeen
-    antaa voisimmekaan urotöistänne? Muist' ihanimman
-    teille jo soi jumalat avussanne; mut varmahan myöskin
-    palkitsee hyvä Aeneas sekä nuor ijältänsä                      255
-    Askanius, joka ei tätä ansiot' unhota koskaan!"
-    "Teille mä, joll' isän on palauksessa ainoa turva",
-    jatkaa Askanius, "nimess' suurten Penaatien, Nisus,
-    Assarakon, Larin, iki-Vestanki temppelin kautta
-    vannon: min verran on onnea taikkapa toivoa mulla,             260
-    uskon ma huostaanne, takasin isä vain hakekaatte,
-    että mä taas hänet näen, hänen saarnata vaurion minkään.
-    Maljaa kaks ihan hopeista sekä korkokuvaista
-    annan, jotk' isän' otti, Arisban voitettuansa,
-    kolmijalan parin myös ja talenttia kultasta kaksi,             265
-    muinaismaljan, sidonilainen min lahjotti Dido.
-    Vaan jos Italian osus valtikan voittaen saamaan
-    taattoni halttuunsa sekä heittäis saalihist' arpaa:
-    näitkö sä millinen olj hepo Turnon ja mill' asehilla
-    kullasta hohdellen kulk? Kilven ja purppuratöyhtöt             270
-    nuo osaksen' otan juuri, jo nyt sun lahjasi, Nisus.
-    Kahdesti kuus sitä paits isä kaunisten äitien antaa
-    henkejä, vankejakin sekä näiden kaikk' asehetki;
-    tuohon, mit' on kuninkaalla Latinolla maata, mä liitän.
-    Vaan sinut, jonk' elämää ikän' noudattaa lähemmältä,           275
-    sun minä, oi jalo poika, jo kaikesta mun sydämestän'
-    ystäväksein otan, kaikkien kohtalojen' osaveikoks.
-    En sua paits mitäkään mun valtani arvoa nauti,
-    enk' sodast', taistosta päätä, mut ain' sinuhun enin uskon
-    töiss' sekä keskusteluiss'." Hänellen näin lausuvi vastaan     280
-    Euryalus: "Mua päiv' ei ykskään vois urotöihin
-    löytää innottomaks; sen vain sanon: myöntäköhön tai
-    vastahan käyköhön Onni! Mut kaikkia lahjojas ennen
-    yht' tätä vain anon: on Priamon ikiheimosta mulla
-    äiti, jot' ei kova-onnista lähtemäst' estänyt kanssain         285
-    Ilion maa eik' myös kuninkaankan' Acesteksen linna.
-    Vaarasta tietämätönnä täst' tään minä jäähyvästittä
-    heitän jälkeeni; sill' yö todistaa sen ja myöski
-    sun kätes, etten voi emon itkua kesteä. Vaan sä
-    lohduttaos surevaa, sitä pyydän, ja jäänyttä korjaa!           290
-    Tään sinust' toivon mun suo kera viedä; sitt' ilosemmin
-    kaikkihin vaaroihin menen!" Täst' Teukroin sydän heltyi,
-    kyyneltä vuodattamaan, erittäinkin kelvon Julon;
-    Sill' isäns rakkauden ajatus hänen liikutti mieltään.
-    Sitten näin nimeää:                                            295
-    "Kaikki, mit' oiv' yrityksesi ansaitsee, lupajan sull'.
-    Äitiksein hänet teen; nimi vainen hältä Kreusan
-    puuttuva on ja sun moiseks saannista suodahan hälle
-    ei vähä kunnia. Seuratkoon mikä kohtalo hyvään
-    työtäsi, -- vannon pääni ja sen, mink' kautt' isän' ennen      300
-    vannoi: sulle ne, mitk' lupasin asiain menestyissä,
-    nuo samat jää emolles, suvulleski, jos kuolisit heiltä!"
-    Itkien näin nimeää sekä riist' olaltaan heti miekan
-    kultaellun, mink' ihmehen laill' oli tehnyt Lykaon,
-    Gnosi, ja sen somahan kätk norsunluisehen huotraan.            305
-    Mnestheo Nisoll' leijonan pörheäkarvasen taljan
-    suo, mut vankka Aletes tään kera raut'lakin vaihtaa.
-       Lähtevät koht' asehissaan; näitä, kun läksivät, kaikki
-    ukkojen, miesten ynn' ylimysten saattavi joukko
-    portille toivehillaan. Nyt myös ihanainen Julus                310
-    kuntoa miehellist' osottain sekä huolt' yli vuotten,
-    saatettavaks isälleen heill' uskoi paljon, mut tuulet
-    kaikki ne haihduttavat kuni sauhun pilvihin hukkaan.
-       Lähtien kaivoksien yli käyvät ja yön pimeässä
-    saapuvat leirihin nää vihollisten, ens usealle                 315
-    surmaksi koituen. Nurmelle siell' unehen sekä viiniin
-    nukkunehiks näkevät sekä rannalla pystyssä vaunut,
-    miesten uinoavan ratasten, asetten sekä ohjain,
-    viininki lekkerien pariss'! Ens nimes Hyrtakon poika:
-    "Euryalus, rohetaanpa nyt! Käydäänpäs käsin asjaan.            320
-    Täss' on tie! Sinä, ett' takoamm' ei vois joku nostaa
-    kättänsä turmaksemme, nyt vahdi ja tirkistä tarkkaan!
-    Tässä ma aukkoa teen sekä raivaan tien avaraksi!"
-    Näin nimeten hän hillitsi äänens ja miekkoineen käi
-    Rhamnekseen kopeaan koht'; tää yleväll' aluksellaan            325
-    loikoen korskaili povestaan syvimmäst' unissansa;
-    arvolta tää kuningas olj ja Turnon tietäjä mieluin,
-    vaan ei ennustuskykyns surmaans saattanut estää.
-    Palveliaa kolm, jotk' oli nukkunehet asehissaan,
-    tappaa, myöski Remon asekantajan luont' orittensa              330
-    yllätetyn ajajan pään nuokkuvan lyöpi hän miekoin.
-    Sitt' erittää pään herrankin sekä jättävi ruumiin
-    sätkelemään verissään. Tään tummaa hurmetta huuruu
-    niin alunen kuten maakin. Myös Lamyron sekä Lamon,
-    nuorenki Serranon, joka holvaellut oli vallan                  335
-    juur sinä yön', -- ehon muodoltansa ja paljohon viiniin
-    untunehen: oi onnellinen, jos hän koko yön sen
-    holvaellut olis herkeämätt' ihan aamuhun asti!
-    Niinkuin lammasläävässä nälkänen leijona riehuu,
-    kun sitä vaivaapi kova puute: se raastavi purren               340
-    pehmyttä rintaa, kauhistunutt', ärähtähi verisuisna:
-    moist' oli Euryalon telotustyö, näinpä hän kiihtyin
-    raivoo, alhaisimman kun rahvahan keskessä surmaa
-    Fadon, Herbeson, Rheton kuten myös Abarin muut
-    aavistamatta, mut Rheton valvonehen sekä nähneen               345
-    kaikki, kun arkana hän ison tynnyrin suojassa piili:
-    kuitenkin sysäs tään kohotessa, hän miekkansa kaiken
-    rintahan tään sekä sen hänen hurmehestaan purppuraisna
-    pois vetäs: henkensä heittää hän veren kanss' ylenantain
-    kuollessa viiniä; tuo salamurhaa kiivahast jatkaa.             350
-    Messapon tovereittenki luokse jo sai, näki jossa
-    nuotiot tuikkelevan tukalasti ja lieatut ratsut
-    rauhassa laidunta käyvän, kun lyhyeen täten Nisus,
-    -- sillä jo lii'oin tään tapon kiihkossa viettyvän huomaa
-    "Laatkaamme!" -- nimeää. "Meill' uhkaava valo koittaa.         355
-    Kyllin jo rankaisimm'; auk tie vihollisten on kautta."
-    Urhojen kauttaaltaan hopeaistamineita he paljon
-    jättävät, maljoja, mattojakin, kudelmalt' ihanoita.
-    Euryalus Rhamneen silat, kultaishelmisen vyönki
-    otti, min ennen olj rikas tlburilais-Remulolle                 360
-    Caedikus lahjoittanut, kun pois olevan kera yhtyi
-    liittohon. Kuollen tuo sen kannettavaks pojalleen soi,
-    mut tään kuoltua sen Rutulot sotasaalihiks saivat;
-    turhaan nuot anast tää, ylevill' orillensa ne kiintäin.
-    Messapon komean kypäränkin, töyhtöltä kauniin                  365
-    päähänsä laski. Sitt' erjeten leiristä pääsevät turvaan.
-       Vaan sill' aikaa ratsastajain etujoukko Latinon
-    linnasta kulki, kun muu osa leirissään odott' aikaa,
-    vastaust' Turnollen takasin kulettain kuninkaalta,
-    kolm'satanen sotamiestä ja näitten johtaja Volski.            370
-    Nää jopa sai lähemmäks varustuksia astuen leiriin,
-    tiell' etähällä kun Euryalon vasempaan pujahtaivan
-    huomaavat; kypäräns yön hälvenevän hämärässä
-    pettää unhottaneen, välähtäin sätehistä. Se turhaan
-    ei näky mennytkään, mut jo joukosta huutavi Volski:            375
-    "Miehet seis! Miks kuljetten? Asehissa ket' ootte?
-    Minnekkä matkanne on?" Häll' ei tule vastaust' yhtään,
-    vaan salohon pakohon pyritään, yön etsien turvaa.
-    Tietyillen urillen ritarit siks kääntyvät vastaan
-    sieltä ja täältä ja sulkevat vahdeillaan ulospääsyn.           380
-    Metsä olj, pensahistaan sekä tammista laaja ja synkkä,
-    min tiheät kutiskot jokapaikassa täytti ja missä
-    kaitainen ura joht palasten epäselvien kesken.
-    Euruyalust' erämaan pimennot sekä raskahat saaliit
-    estävät, arkuuskin hänt' eksytti oikealt' tieltä.              385
-    Nisus jo pääs, vihamiehet jo, mieletön, olj sivunnunna,
-    albalaisetki seudut, mitk' nimens myöhemmin saivat
-    Albasta; nyt kuninkaan ne Latinon olj karjojen maina.
-    Kun pysähtyi sekä pois olevaa toveriins' haki turhaan:
-    "Euryalus, mihinkäs sinut seutuhun, onneton, heitin?           390
-    Minnekkä lähden?" Taas koko eksyttävän salon tietä
-    kulkevi hän sekanaista ja oijeti huomatut jäljet
-    tutkivi taas palaten, vaeltain saloss' äänettömässä.
-    Kapsetta kuuluvi vain hepojen sekä merkkejä miesten.
-    Eik' kulunutkaan aikoa paljon, kun huuto jo kuului,            395
-    kun näki Euryalon, johon nyt käsiks käi koko joukko,
-    yön sekä paikan eksyttämään, äkinnäis metelistä
-    häimertyneesen ja turhaa vastustust' yrittäivään.
-    Min tekis? Kuinkapa tai asehilla mill' auttoa voisi
-    ystävätään? Vai syöksyisk' itsekin miekkojen keskeen           400
-    kuolemahan, soman kuoleman etsien haavojen kautta?
-    Oieti voimakkain käsin sylkyttelee vasamaansa,
-    katsellen ylös kuuhun ja näin nimeää rukoellen:
-    "Auttaos, haltiatar, läsn'ollos nyt hädässämme,
-    tähtien kaunistus, Lation salojenki sä turva;                  405
-    jos isä Hyrtakus alttarilles jotakin mua ennen
-    lyylinyt on, jos näit' its' oon lisännyt eräteiltä,
-    templihis jos ripustin näit' tai panin pielihin pyhiin:
-    parvea häiritä suo, kautt' ilmojen peitseni ohjaa!"
-    Äänsi ja ponnistaen koko voimalla paiskasi keihään;            410
-    keiho se lennellen yön halkaisee sumuloita,
-    sattuvi Sulmonin selkähän takaapäin sekä siellä
-    murtuvi, varsin särkynehin lävistäin sydämen tään.
-    Syöksyvi hän verivirtaa purskuttaen sydämestään,
-    jäähtyen, sätkellen erokamppailuss' ohimoitaan.                415
-    Katselevat joka suunnalle. Tuo utalampana tästä
-    toisen taas vasaman ihan korvansa juurelta paiskas.
-    Kun hätiköivät, taas Tagus'en molempiin ohimoihin
-    viuhahtain tuli keihäs ja aivoihin puhastuihin
-    lämpöisnä takertui. Rajuaa tyly Volsk näkemättä                420
-    keihään paiskelijaa, kera minkä hän vois käsin käydä.
-    "Saatpahan sie verivirrallas edes maksoa mulle
-    surman kumpasenkin!" -- nimeää sekä paljahin miekoin
-    Euryalust' tavottaa. Mut nytkös vauhkona Nisus
-    pelvosta parkaisee eik' kauempaa lymyhynsä                     425
-    malttanut jäädä tai ison tuskans' kärsiä voinut:
-    "Mie olen tehnyt sen, mua vastahan kääntöte miekan,
-    oi Rutulot, koko vilppi on mun; ei rohjennut mitään
-    tää eik' voinunna; vannon sen taivaan tähtien kautta;
-    onnetont' ystävätään hän lii'aksi lempinyt vain on!"           430
-    Tämmöistä nimes hän; mut voimalla syösty jo miekka
-    tunkeutui läpi kyljen ja puhkasi valkosen rinnan.
-    Suistuu Euryalus, jäseneit' ihanoita kun pitkin
-    vuotavi hurme, kun hartehill' laskihe hervoton kaula:
-    niinkuin purppura-kukkainen, min aatra jo nyhti,               435
-    kuihtuen kuoleutuu tahi raukeepi unikukka,
-    latvansa nuokuttain, sade kun sitä sattuvi painaan.
-    Keskehen mut Nisus hypähtää sekä Volskia yhtä
-    pyytävi olletikin, ain' Volskihin vain tähystääpi.
-    Sen luo pakkauneet vihamiehet sieltä ja täältä                 440
-    estävät hänt'. Tää ahdistaa yhä iskien säilin
-    säihkyvin, sinnes kuin Rutulon sen parkuvan suuhun
-    töytäs ja kuollessaan vihamieheltä katkasi hengen.
-       Ystävän hengettömän yli kuoleman haavasta sitten
-    suistuvi hän, näin vihdoin vaipuen tyynehen kuoloon.           445
-    Miekkoiset molemmat! Jos voi mitäkään minun laulu,
-    ei ikimuistostaan teit' aik' ole poistava koskaan,
-    kunnekka Aeneaan suku vallitsee Kapitolin
-    vahvoa vuorta ja kunnekka on Italoin isän valtaa!
-       Voittanehet Rutulot anastettua riistan ja saaliin,          450
-    kuollutta Volskia nyt valitellen leirihin veivät.
-    Olj suru leirissäkin, kun kuolleheks löysivät Rhamneen
-    niin monen muun ylimyksen surmansa saanehen kanssa,
-    Serranon sekä Numan. Ruumisten, puoleksi kuollein
-    miesten luo iso joukko nyt saapui, joss' vereksestä            455
-    murhasta huurusi maa sekä vaahtosi virtana verta.
-    Tuntevat saaleita omikseen, komean kypäränki
-    Messapon, -- silat nuo niin suurella vaivalla saadut.
-       Vaan jopa maillen taas ihanaa valoaan sirotellen
-    nousee, Tithonin kultais-vuotehen jättäen, Koitar:             460
-    päivän jo paistaissa, valollaan asiat kerittäissä
-    Turnus kiihoittaa sotahan, asehissa jo itse,
-    miehiä: itsekukin kokoaa vask'paitaset joukot
-    taistohon, kiihottaen monenlaisin mainehin kostoon.
-    Kiinnittävät myös (hirveä nähdä!) peitsien päihin              465
-    Nison ja Euryalon päät; suurella huudolla noita
-    sitte he seurasivat.
-       Aeneadat urokkaat vasemmallen puolelle muurein
-    järjestävät sotarinnan, sill' oikean suojeli virta;
-    vahtien kaivannoit' avaroita he synkkinä seisoo                470
-    tornien huipuill': liikutti heit' urosten ivatut päät,
-    tunnetut liiankin, kun ne tiukkuvat mustoa visvaa.
-    Kautt' aran kaupungin sill' aikaa siivekäs Maine
-    kiitää kertomahan sekä Euryalon emon korviin
-    ehtivi. Tuostapa koidon luist' eros äkkiä lämpö,               475
-    sukkulat kirposivat käsistään kutomuksensa purkain.
-    Kiitääpi katalainen ja oihkaten naisehikkaasti
-    muureillen väen keskehen syöksyypi hajahapsin
-    hurjana ens: ei miehiä tää eik' vaaroja eikä
-    keihoja muista, täyttää mut valituksilla taivaan.              480
-    "Täänk' sinust', Euryalus, näen vain? Vai sie minun myöhän
-    vanhuuden tuki näin minut yksin jätteä taisit,
-    julmuri! Eik' hätihin edes moisihin lähtenehelle
-    jäähyvästiks katalaa emoaan puhutell' ole suotu!
-    Oudolla maalla sa, voi, Lation verikoirien, lintuin            485
-    saalihiks jäit virumaan! Sua en, emos, haudata saanut
-    juhlallisest enk' sulkea silmäs enk' haavojas pestä,
-    verhot' en vaatteella, mitä päivät ja yöt hätimmästi
-    joudutin, naisekkait' asettain surujain kutomalla.
-    Minnekä saan? Jäsenet mikä maa sekä silvotut raajat,           490
-    runnotun ruumihin säilyttää? Tuonk', poikani, mulle
-    itsestäs vain suot? Tätäkös merin, maisin ma etsin?
-    Surmatkaat ma, jos säälitte yhtään, keihonne kaikki
-    paiskatkaat minuhun, Rutulot, minut tappaen ensin,
-    tai, jumalain isä valtias, armahda sie, sysätkös tää           495
-    vainottu pää, vasamallasi paiskaten, Tuonelan maille:
-    kosk'en muuten ma voi lopettaa katalaa elämääni!"
-    Tuostapa itkustaan sydän heltyi, synkeä kuului
-    kaikilta huokailus: lamauntuvat taistohon voimat,
-    raueten ratk. Surun kiihottajan sen Idaeus ja Aktor            500
-    Ilioneyn komennosta ja haikeast itkevän Julon
-    tempoavat, käsillään hänet korjatakseen majahansa.
-       Torvenpa hirmuinen torahdus remahtain etähältä
-    raikuvi, seuraapi jota huuto, mist' taivaski kaikuu.
-    Volskit ryntäävät rivittäin, katon kilvistä tehden,            505
-    koettavat miehittää kanavoita ja muureja murtaa.
-    Muut sisähän yrittää, tikapuillaan muurille nousten
-    heikkona miss' sotarint' oli, miss' väen harvalukuisen
-    keskestä paistavi päivyt. Kaikenmoisia Teukrot
-    keihoja paiskovat noihin ja häätävät pois kovin nuijin         510
-    suuressa taistelussaan opin saanehet linnoa puoltaan.
-    Myöskin vierittävät ylen suuria paasia, jos ehk'
-    murtaa takasivat katetun sotarinnan: mut kaikki
-    koitokset kestävät nuo, ivaten tiheän katon alla.
-    Eivätpä kestäkään, kun nyt ulospistävän louhen,                515
-    hirmuisen ison Teukrot syöks, sitä vierreltyänsä:
-    tää musertelj Rutuloit' avaralt', asehittenki peitteen
-    murskasi. Eip' enähän Rutulot halunneet katos'alla
-    taistella kauemmin, mut muurilta nakkausneuvoin
-    pyytävät karkoittaa.                                           520
-    Muualla päin näöltään kamalaisna Mezentius honkaa
-    huiskutti etruskilaist', tult' tupruavaa lähetellen.
-    Messapus, hepojen masennuttaja, poika Neptunon,
-    muuria murtaapi, komentaa varustuksille portaat.
-       Teit', oi Kalliope, anon, auttooten runoseppää,             525
-    mitkäpä miekalla nyt telotukset ja kennelle Turnus
-    surmaksi sai? Manalaank' urohista ken toisensa laittoi.
-    Kanssani kertoelkaat sodan verrattomat tapaukset;
-    sillä te muistatten, jumalattaret, voittekin muistaa!
-       Korkea siltasa torni olj, laaja milt' olj näköpiiri,        530
-    tärkeä paikaltaan; tätä kaikk' Italot koko voimin
-    pyytävät valloittaa sekä kaikella voimalla syöstä;
-    Teukrot puolustavat sitä louhein lohkarehilla,
-    paiskoen peitsiäkin yhä akkunareijistä tihjäään.
-    Ensiinnä nyt kytevän tulisoihdun viskasi Turnus,               535
-    seinillen virittäin tulen; vahvasta tuulesta tuopa
-    lautoihin leviää sekä kärventäen ovet jäytää.
-    Säikähtyneet sisällään hätiköi sekä koettavat turhaan
-    välttää onnettomuutta. Kun pakkauvat peräyntyin
-    puolehen siihen, miss' ei palanut, niin painosta torni         540
-    äkkiä syöks sekä räiskeellään jyrähdyttävi taivaan.
-    Maahan paiskatahan puol'kuolleina, musertuissa
-    hirveän joukon: nää vasamiins' lävistyivät ja noitten
-    rintoja runteli hirret. Tuskinpa vainen Helenor
-    kuin Lykus säilyivät, joist' olj ihan nuori Helenor.           545
-    Meonilais-kuninkaalle Licymnia orjatar tään olj
-    synnyttänyt salass'. Sitt' asehiss' evätyissä sen Troijaan
-    laitti; häll' olj sapel kirkas ja puhdas, maineheton kilp.
-    Tää kun Turnuksen tuhanten näki keskessä itsens,
-    rintaman täällä ja tuolla Latinoja vahtoamassa,                550
-    kuin peto, metsästäjäin tiheän rivin piirittäessä,
-    peitsiä vastahan raivoelee sekä, surmansa tieten,
-    ryntävi ynn', yli keihästen hypäten, samoaapi:
-    nuoripa mieskin näin vihollisten keskehen hyökkää
-    kuollakseen, miss' astalojen tihein oli parvi.                 555
-    Paljoa sukkelamp' olj jalaltaan Lykus; tää vihollisten
-    keihästen valitsen paeten pyrk vallille, koettain
-    yllättää kädellään toveritten tarttua käteen.
-    Takaa tuot' ajaen vasamoins, näin ärjyvi Turnus
-    saavuttaessa häll': "Luulitko, houkkio, voivasi meidän         560
-    karttaa sie käsiämme?" -- ja riippuvahan heti tarttui
-    kiinni ja muurilt' tään ison lohkarehen kera tempas:
-    aivan kuin jänösen tahi joutsenen valkearuumiin
-    Juppiterin aselintu kun käyrihin kynsihins koppaa;
-    tai karitsan navetasta kun martialais-susi ryösti,             565
-    jot' emä määkien kaipaa. Nyt jokapaikassa nousee
-    huuto: he hyökkäävät sekä hiekalla täyttävät hautaa;
-    muut tulisoihtuja leimuava katonharjalle heittää.
-    Ilioneys kivilöillä ja suurella lohkolla vuoren
-    portille saavan Lucetion surmas, kun tulta se kantoi;          570
-    Emathionin Liger, Korynaeonpa kaasi Asilas;
-    tää oli keiholt' oiva ja tuo osas joutsella kau'as;
-    Caeneus Ortygian sekä voittajan Caeneon Turnus;
-    Turnus Ityn, Klonion, Dioxippon kuin Promolonki,
-    myös Sagarin sekä korkean tornin puoltajan Idan;               575
-    Privernon Kapys. Tuot' oli haavottanunna Themillan
-    ens vähän keihäs; siks kätens, mieletön, kilpensä heittäin,
-    haavan luo vedältää, kuin kiitäen siivekäs nuoli
-    tään käden naulitsee sivullen sekä kylkehen tunkein
-    hengittimet repi haavalla surman tuottanehella.                580
-       Seisoipa komeoiss' asehissaan Arcens'in poika,
-    loistaen tummassa purppurassaan sekä viitassa, neulan
-    kirjoamass', soma muodoltaan; hänet olj isä Arcens
-    laittanut, kasvatetun emon lehdoss', Symaethian virran
-    luona, miss' ompi Palikon runsas ja tyyntävä alttar.           585
-    Keihäät pantua poijes Mezentius viuhuvan lingon
-    kolmasti kieputtaa pääns ympäri piukkein hihnoin,
-    lyijyiskuulallaan sulatulla sitt', otsan sen kesken
-    murskaten, hengettömäks hänet hiekan kaas somerolle.
-       Nyt vast' Askanion sanotaan nopean vasamansa                590
-    taistossa jännittäneen, joka ennen olj vain pelotellut
-    arkoja raatelijoita, ja urhokkaan Numalaisen
-    kaatanehen kädellään, nimi jonk' Remunen oli; Turnon
-    nuoremman sisaren hän äsken olj vaimoksi saanut.
-    Tää sopivat, sopimattomatkin sotarintaman eessä
-    kirkuelee sekä uudesta arvostaan ylimiellä
-    harppovi, itsestään rehennellen reuhoamalla:
-       "Ettenkös häpeä taas vallilla saarretull' olla,
-    muurilla kuoloa torjuen, oi Frygit kahdesti lyödyt?
-    Kas, sodallaan miten vaativat vaan nuo meilt' avioita!         600
-    Hiisikö sai teit' Italiaan vai toi joku hulluus?
-    Ei tääll' Atridat oo tahi lörpöttäväinen Ulixes.
-    Synnyltään karu heimo, me poikamme ens joen luokse
-    viemme, ne karkaistaksemme ankaran kylmällä veellä;
-    korvessa uurastavat pojat pyyntiä uuvuttavaista,               605
-    joutsella ampuillen sekä ratsullaan huvitellen.
-    Uurahat työssä ja niukkaan tyytyvät miehemme karskit
-    milloin kuokkivat maat' tahi taistellen linnoja voittaa.
-    Vietetähän asehiss' ikä kaikki ja härkiä lyömme
-    laapurin nurjalla pääll' läpäten eik' korkea vanhuus           610
-    tahtomme voimaa voi masentaa, urouttamme muuttaa.
-    Harmaatkin hivukset katetaan kypärällä ja koota
-    tuoretta saalist' ain' ilottaa sekä ryöstöstä elää.
-    Purppuran, sahramin kirjoamat takit kiiltävät teillä;
-    tansseja vaan haluaa yhätellen mielenne tyhjä;                 615
-    haa, hihakkaat nutut noill' on ja myssyssä poskien peitteet!
-    Hyi akat eik' urohot, jo te Dindymon vuorelle menkäät,
-    miss' ulisten kaksäänistä tuttua loilua huilut
-    uikuvat! Teit' emän Idan jo kutsuvi pilli ja rumpu;
-    siis hylätkäät asehet urohill', eretkäät sodastanne!"          620
-       Moistapa syytelevää, horivaa loruaan mitätöntä
-    sied' ei Askanius, vaan kääntyen joutsella nuolen
-    kohden suunnittaa, sitt' jännättyään heti joutsen
-    seisaht, Juppiterii lupauksilla ens anoakseen:
-    "Juppiter kaiken voipa, o auttaos urheat aikeet!               625
-    Itsepä templihis tuon sull' lyylimälahjana juhlaks
-    hiehon valkoisen, kult' otsan sull' alttarill' laitan,
-    päätä mi kantaapi tasakorkeena emän kanssa,
-    teikkovi sarvinehen sekä sorkilla hiekkoa potkii!"
-    Kuuli ja taivahan nyt säkeheiseltä puolelta Taatto             630
-    leimahuttaa vasemmalta; jo rapsaht surmanki joutsi.
-    Vinhasti viuhahtain jopa lens ulos kiitävä nuoli:
-    tää Remusen pään puhkas ja raudan luont' ohimonsa
-    halkasi. "Mee, kopehin pakinoines nyt kuntoa pilkkaa!
-    Tään Rutuloill' Frygit kahdesti lyödyt vastaukseks suo!"       635
-    Askanius vaan tään. Sitä seuraa Teukrojen huuto:
-    riemusta pauhaavat ylentäin urouttansa tähtiin.
-       Päätyip' ilman kannelta kaunistukka Apollo
-    katsomahan alas ausonilais väkehen sekä linnaan,
-    pilvellä ollen ja näin nimeää ilosell' Julollen:               640
-    "Onnea uljuutees, pojusein! Näin tähtihin noustaan,
-    oi jumalain vesa, es'isäkin jumalain! Sodat kaikki
-    syyst' asettuut, meill' Onni kun Assarakon suvun tuopi;
-    Troija sull' ei ole kyllin!" Näin nimeten heti lasken
-    kannelta taivon ja leijuvat liemingat hajottaa ja              645
-    saapuu Askanion luo, muotonsa muuttaen vanhan
-    Buten kalttaiseks. Tämä dardanilaisen Ankhisen
-    knaappina ennen olj sekä perheen luottamusmiesnä;
-    Askanion toveriks isä sitte sen määräs. Apollo
-    kaikelta olj ukonlaisena, ääneltään, väriltään ja              650
-    hiuksilta valkeiltaan, helinält' asehittenki julmain;
-    kiivasta Juloa näin puhutellen hän nimeääpi:
-    "Aeneaan poik', kyllin on, ett' Remusen vahingottas
-    kaasit sä nuolellas: tämän sull' ens suuri Apollo
-    myöntää kiitoksen eik' taitoas karsahin katso;                 655
-    muutenpa sie sodast' erkane, poika!" Kun virkki Apollo,
-    muodon lausuessaan inehmon hän jo heitti ja kau'as
-    ilmahan ohkaiseen näkyvistähän haihtuvi heiltä.
-    Huomasivat jumalan Teukroin ylimykset ja Febon
-    peitset ja, väistyess' sen, heti helskehet tunsivat viinen.    660
-    Tappelun siis halukkaan hepä Febon käskyjen jälkeen
-    estävät Askanion, vaan itse taistohon jälleen
-    astuvat, vaaroihin taas henkensä antaen alttiiks.
-       Kaikkien linnotusten edustalla jo nousevi huuto:
-    Joutsia jännittävät tulisesti ja keihoja viskoot.              665
-    Peitsistä peittyypi koko maa; nyt kilvet ja ontot
-    lyönnistä helskyävät kypärät: raju tappelu syntyy:
-    aivan kuin samoellen lännestä, Kaurihin vuoksi
-    ruoskitsee sade maata ja kuin rakehet rajusäällä
-    rapsahtavat merehen, kun Juppiter hirveän lounais-             670
-    myrskyn suo satehen, pisartain onspilviä taivaan.
-    Pandarus kuin Bitias, pojat Alkanorin frygilaisen,
-    jotk' oli saanunna Juppiterin salon impi Iaera,
-    -- poikuehet kotimaana petäjäin sekä vuorien moiset --,
-    portin aukasevat, mink' heill' oli uskonut päämies,            675
-    ynn' usaltain väkehens, vihollista nyt kutsuvat linnaan.
-    Tornien mut edustall' its' seisovat kumminki puolin,
-    rautaisiss' asehiss' sekä päässään häilyvät töyhtöt;
-    aivankuin kohoaa kymivirtojen kirkasten luona,
-    sorjalla rannalla Pon tahi luon' Adigen ihanaisen              680
-    ilmoihin paritammea, taajoja latvoja nostaen
-    taivaallen sekä huojuvat huippuineen komeoine.
-    Hyökkäävät Rutulot äkätess' avonaisiksi portit.
-    Äkkiähän Kvercens ja Akvikulus oiv' asehilta,
-    mielensä malttamaton Tmarus sekä urhea Haemon                  685
-    kaikkine joukkoineen pakohon joko täytyvät painaa
-    tai ihan portin kynnyksellen henkensä heittää.
-    Kiihtyvät tuost' enemmin vihat mielissään sotasissa;
-    nyt jopa Teukrotkin sinn' yhtehen joukossa saavat,
-    rohkeevat käsikähmähän käyd', uloten etemmäksi.                690
-       Turnolle johtajallen, joka muualla päin elamoitsi,
-    miesten kammollen sanan airut tuo, -- vihollisten
-    raivoavan erittäin tapossaan sekä aukovan portit.
-    Aikehens hyljäten tää sekä suuresta harmista kiihtyin
-    hyökkäsi Teukrojen portin ja veljien luo kopeoitten;           695
-    ensin Antifaten, kun tää tuli ensiksi vastaan,
-    kookkahan Sarpedon, emost' thebalaisesta kerson,
-    peitsensä paiskaten, kaas: italoinen sardelli lentäin
-    ohvassa ilmassa, vatsahan, näet, poven korkean alle
-    sattuen kätkeytyy; kolo haavasta synkästä syyti                700
-    hurmetta vaahtoavaa sekä lämmitti rinnassa rautaa.
-    Sitt' Erymantin, Afiduon, Meropen kädellään kaas,
-    kirkassilmäsenkin Bitiaan, urokkaan sydämeltään,
-    keihoa paits; sill' ei olis keiholla henkensä mennyt;
-    vaan tuli sylkyttäen jätinmoista nakkauspeistä,                705
-    minkä hän kuin salaman syöks; ei härän vuotoa kaksi,
-    eik' kova, kaksinkertanen, kultanen haarniskapaita
-    kestänyt tuota, mut horjahtuen jäsenet isot sortui.
-    Huoahti allansa maa, kun kalskuen kilp putos ylleen.
-    Niinkuin eubealais-Baijaen meren rannalla joskus               710
-    lasketahan kivi-arkku, min täyttänehet ovat aimo
-    paasilla, ynn' urantoon sysätään; sepä syöksyen jurmuun
-    näin katoaa sekä pohjaan töytättyään pysähtyypi:
-    sakkautuu meri ynn' ylös mustaa työntävi multaa;
-    jyrskeestään tutajaa iso Procida kuin kova peite               715
-    Inarimen, mink' Juppiter laski Tyfeonin päälle.
-       Kaikenpavaltias Mars uromielen ja innon Latinoin
-    kartuttaa sekä rintoja kiihdyttää sota-intoon;
-    mut lähettää paon Teukroillen sekä synkeän pelvon.
-    Ylt'ylitsen käsiks käyvät, kun vain vara taistohon suotiin,    720
-    haltia vimmainen kun heidän mielensä valtas.
-    Kun maass' seljällään näki Pandarus veljensä ruumiin,
-    onnenki muutoksen, kova onni mi valtasi seikat,
-    suurella voimallaan saranalla hän kiertävi portin,
-    ponnistaen tukevill' olillansa ja mont' omistansa              725
-    linnasta sulkien pois tylyhyn siten taistohon jätti;
-    vaan muut ryntääjät sisähän sulk, ottaen kanssaan,
-    mieletön, kun Rutuloin ei joukon keskessä nähnyt
-    hyökkäävää kuningasta ja täänkin linnahan telkes,
-    aivan kuin rajun tiikerin arkojen lammasten keskeen.           730
-    Äkkiä välkähti silmist' tään tuli outo ja aseet
-    julmasti helskyivät; tutajaa kypärällänsä töyhtö
-    hurmehikas sekä säihkyellen hänen leimuvi kilpi.
-    Tuntevat muodon tään vihatun, järeät nivuset tään
-    hämmästyen heti Aeneadat. Iso Pandarus silloin                 735
-    ryntää ynn' äkäyntyen veljensä kuoleman vuoksi
-    lausuvi: "Eip' ole täällä Amatan huomenpalatsi
-    eik' isänmaan varustuksilla Ardea Turnoa suojaa!
-    Leirin näet vihollisten etk' ulos pääse sä täältä!"
-    Hällepä pilkkaellen ääns kylmällä mielellä Turnus:             740
-    "Alkaos, jos sull' on uroutta ja taistelemaan käy;
-    löytänehes Akhilleen Priamolle sa kertoa saat viel'!"
-    Virkki. Hän oksiltaan oakkaan sekä karkeakuoren
-    paiskaa, ponnistaen, min voimansa myönsivät, keihään.
-    Ilmat vain vian saivat; sillä Saturnia Juno                    745
-    tullen sen suunnitti pois, joten peitsensä porttihin tarttuu.
-    "Vaan tät' et keihoa karta, mink' käsivoimani sulle
-    laittaa enkä sun laillasi keihäshaavoja anna!"
-    Näin nimes; korkeallen kavahtain hän miekkansa nostaa,
-    miekalla kummanki sitt' ohimon välitsenpä kesk' otsan          750
-    halkais ja tarpais hirveän haavan leukahan asti.
-    Tuop' oli ryskettä! Suuresta painostaan vavahtui maa.
-    Hervottomat jäsenet, verisetkin aivosta aseet
-    vaipuvat, kuollessa tään, alas; vaan tasasin osin hällä
-    sinne ja tänn' olallaan molemmin päin riippuvi päähyt.          755
-    Kauhusta kalvistuin pakohon jopa kääntyvät Teukrot.
-    Nyt jos voittajallen olis äkkiä juontunut mieleen,
-    teljet murtaen, ystävät portista laskea linnaan,
-    päivä se viimeinen olis kansalle kuin sodall' ollut!
-       Raivopa kiivastunutta ja murhan mieletön kiihko             760
-    vei vihamiehiä vastaan.
-    Ensin hän Falerin sekä, polven taittaen, Gygen
-    saavutti, peitsiäkin vedästyit' ulos paiskeli selkään
-    karkurillen; suo häll' uroutta ja tarmoa Juno.
-    Tään toveriks Hayn liitti ja kilven murtaen, Fegen;            765
-    aavistamattoman Alkandron, sotahan kehottaiss' sen
-    muureilla, Halion, Noemoin kuin Prytaninki;
-    Lynceon vastustavan, tovereitaan auks hakevaisen,
-    miekkaa heiluttaen luon' oikeapuolisen muurin
-    kimppuhun käy, otellen joit' yhdellä iskulla heitti            770
-    pään kypärän kera kauas. Sittepä myös petojenki
-    ahdistajan Amykon, jota ei kokeneempoa ollut
-    keihoja voitelemaan käsin eikäpä myrkyllä rautaa;
-    aeolilais-Klytion, Runotartenki ystävän Krethen,
-    Krethen, Lauluttarein toverin, joka lauluja aina,              775
-    soittoakin kitharan sekä soitellen laulella suosi
-    ain' uvehist', urosten asehista ja myös kahakoista.
-       Vihdoin päämiehet tapon kuultuahan omiensa,
-    yhtyvät Dardanidat Mnestheus ja tuima Serestus;
-    harhoavan näkevät toverit vihamiehenki linnass'.               780
-    Mnestheus nyt: "Mihinkäs pakenette ja aijotte?" lausuu.
-    "Mitkäpä muurit muut, mitä suojaa teillä on vielä?
-    Yksikö mies, maanmiehet, ja kaikkiakaan varustusten
-    saartama vois mokomat tapot linnassa kostamattamme
-    tehdä ja miehistämm' etevimmistä niin monet Tuoneen            785
-    laittaa? Eik' isänmaat' polost', entisiä jumaloita,
-    suurtakin Aeneast' eik' oo, köpelöt, häpy, armo?"
-    Kiihottuen täst' urhostuvat sekä suurissa joukoin
-    seisahtuvat. Vähitellenpä Turnus taistosta väistyy,
-    pyrkien virrallen, osahan miss' suo kymi suojaa.               790
-    Teukrot ankarammin tähän ärjyen kimppuhun käyvät,
-    joukkoja tihjentäen. Kuni hirmuista jalopeuraa
-    ahdistaa vasamoinehen suuttunut parvi, mut kouko
-    säihkyen, tuijottain tulisest peräyntyvi eikä
-    harminsa, kuntonsa voi pakohon eik' kääntyä vastaan,           795
-    eik', ehk' tuot' tekis miel, urosten läpi keihojen saata
-    tunkeuda: näin Turnuski vasten mielt' takauntuu
-    kiiruhtamatt' takasin sekä mielensä kiukusta kiehuu.
-    Vieläpä silloinkin pari kertaa vastahan hyökäht,
-    kahdesti hämmästyneen väen sai pakohon sisälinnaan.            800
-    Leiristä kiiruhtaen väki saapi nyt yhtenen kaikki.
-    Vastustuksehen ei kehotella Saturnia Juno
-    rohkene, ilmojen teitä kun Juppiter taivahalt' Irin
-    laittoi saattamahan sisarelleen ankaran käskyn,
-    Turnus jos Teukrojen ei varusteist' ylevistä nyt väistyis.     805
-    Siks ei sankari tää enähän niin kilvellä kestää
-    eik' kädellään voi: niin joka suunnalta heitetyt keihäät
-    sortavat tuot'. Ohut ain' kalajaa ohimoittensa luona
-    nyt sotalakki ja vaskisen haarniskan murtavat paadet,
-    töyhtökin töytäistään laelt' eik' enähän tue kilpi             810
-    lyönnistä, Teukrot kuin käsiks käi vihasemmin ja itse
-    säihkeleväinen Mnestheus. Jop' hiki kaikesta juoksee
-    ruumihist' tään pikivirtana, henkiä eik' enähän voi:
-    ahdistaa väsynyttä jo ahdas henk' kuni ähky.
-    Silloinp' päistikkäin hypäten lopuks hän asehissaan            815
-    viskautui kymihin. Tämä keltasehen vetehensä
-    ottavi syöksähtävän, vedellään sepä vienolla saattain
-    hilpeän vei toverein luo, huuhdottuaan veret ensin.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 2. Saturnia Juno s.o. Saturnon, ajan jumalan, tytär Juno. --
-Iriksestä katso Aen. IV, 694. -- V. 3. Turnus oli Daunon poika ja
-Pilumnon pojanpoika.
-
-V. 5. Thaumantias = Thaumas'en tytär.
-
-V. 10. Korytho oli eräs etruskilainen kuningas, joka oli perustanut
-Korython kaupungin (nyk. Cortona'n).
-
-V. 58. "Se", nim. Turnus.
-
-V. 82. Berekyntia, vert. Aen. VI, 785.
-
-V. 102-103. Doto ja Galatea olivat meren jumalan Nereon tyttäriä,
-Vellamon neitoja.
-
-V. 108. "Äitiä", nim. Berekyntiaa.
-
-V. 264. Arisba oli eräs kaupunki V.-Aasiassa, jonka Troijalaiset ovat
-valloittaneet ennen Kreikkalaisten tuloa sotaan heitä vastaan.
-
-V. 307. Aseiden vaihtaminen oli ennen muinoin ystävyyden liiton
-merkki.
-
-V. 364. "Anast tää", nim. Euryalus.
-
-V. 370. Volski, oikeittain Volscens, oli tään Rutulein parven päällikön
-nimi.
-
-V. 378. "Yön", tässä = pimeyden.
-
-V. 383. "Palasten" = polkujen.
-
-V. 511. "Suuressa taistelussaan j.n.e.", nim. Troijan 10 vuotisen
-piirityksen aikana.
-
-V. 519. "Nakkausneuvoin" s.o. vanhan ajan tykinmoisien nakkauskoneiden
-(= vipukoneiden, viippaimien, "katapulttien" ja "ballistojen") avulla.
-
-V. 584. Symaethia-virta (nyk. Jaretta) on Sicilian itärannalla.
--- Arcens'in äitinä sanotaan olleen nymfan Thallan.
-
-V. 610. "Laapuri" oli sotakirveellä varustettu keihäs, = hellebardi.
-
-V. 616. Hihoja nutuissa ja poskipeitteitä päähineissä pitivät muinaiset
-kansat veltostumisen merkkinä (vertaa Aen. IV, 216).
-
-V. 617. Dindymo oli erään Cybeleelle pyhitetyn vuoren nimi V.-Aasiassa.
-
-V. 619. "Idan emä" = Cybele.
-
-V. 642-643. Tässä paikassa viitataan keisari Auguston aikana
-vallinneesen rauhaan Rooman valtakunnassa; Assarakus, josta Augusto
-johti sukuansa, oli Dardanon pojanpojan Tros'in poika.
-
-V. 668. Kauriin tähdistön taivaalle ilmaantuessa ovat Italiassa
-sateiset ajat.
-
-V. 698. "Italoinen sardelli" s.o. italialaisesta sardellipuusta tehty
-peitsi.
-
-V. 710. Baijaen kaupungin, joka oli Kampaanian maakunnassa ja
-missä Rooman ylhäisö oleskeli mielellään Vergilion aikana kesäaikoina
-maahovissa, olivat Eubean saarelta tulleet Kreikkalaiset siirtolaiset
-perustaneet.
-
-V. 716. Procidan saari on Neapelin lahden edustalla.
-
-V. 716. Inarime, nyk. Ischian (l. Iskian) saari, myöskin lähellä
-Neapelia, on syntynyt maanalaisen tulen vaikutuksesta; siellä oli
-äskettäinkin suuri maanjäristys (v. 1886). -- Vergilio kertoo, että
-Juppiter laski tään saaren Tyfeonin, erään jättiläisen päälle, tämän
-rangaistukseksi. Vert. Aen. III, 578 ss.
-
-
-
-
-KYMMENES LAULU.
-
-Sota.
-
-
-Ainehisto.
-
-Kokouksessa Olympolla kehottaa Juppiter jumalia yksimielisyyteen
-(1-15), jolloin Venus valittaa Juppiterille Troijalaisten kovaa onnea
-ja Junon vainoamista (16-62), mutta Juno sen syytöksen torjuu, sanoen
-Troijalaisien ja Venuksen itsensä olevan syypäät onnettomuuksiinsa
-(62-95). -- Juppiter päättää kokouksen vakuutuksella, ettei hän tahdo
-kumpaakaan heistä puoltaa, vaan on jättävä asian Kohtalon
-ratkaistavaksi (96-117). -- Rutulot ahdistavat Troijalaisia, jotka
-puolustaivat Askanion ja Mnestheon johdon alla (118-145). -- Sillä
-aikaa Aeneas, saatuaan Etruskit liittolaisikseen, läksi Pallaan,
-Tarkhon ja 30 laivan kera palausmatkalleen omaisiensa luo, jolla
-matkalla kohtaa laivoista syntyneet merenimmet, joista Kymodokea kertoo
-hänelle, millä kannalla asiat leirissä ovat (146-255). -- Aeneaan ja
-hänen väkensä saapuminen rantaan (256-307), jota Turnus kokee turhaan
-estää; tappelu rannalla (308-361). -- Pallas, tehtyään ihmeteltäviä
-urotöitä, tulee kahdentaistelussaan Turnon kera tapetuksi (362-509).
--- Aeneas, saatuaan tiedon ystävänsä Pallaan kaatumisesta, kostaa
-hirveästi tämän kuoleman, jolloin tappaa paitsi muita myös rikkaan,
-aarteitaan turhaan tarjoilevan Magon, kopeilevan Haimonin, kerskuvan
-Anxurin, Tarqviton, Ligerin ja Lukagon (510-605). -- Juppiter sallii
-Junon pelastaa Turnon Aeneaan käsistä; Juno muuttuen Aeneaan näköiseksi
-viekottaa Turnon laivaan ja vie hänet hänen isänsä Daunon linnaan
-(606-688). -- Mezentius kaadettuaan paljon Troijalaisia ja
-Tyrrhenilaisia, joutuu vihdoin kahdenkamppailuun Aeneaan kanssa, jossa
-tulee haavoitetuksi ja pelastuu ainoastaan siten, että hänen poikansa
-Lausus astuu hänen ja Aeneaan väliin (689-790). -- Lauson kuolema
-(790-832). -- Mezentius murhehtii poikansa kuolemata ja lähtee, sitä
-kostaakseen, jatkamaan ratsain tappeluansa Aeneaan kera, mutta saapi
-siinä surmansa (833-908).
-
-
-_Jumalten neuvottelu; Pallas ja Turnus; Aeneas, Mezentius ja Lausus_.
-
-    Huonehet aukaistaan jopa kaiken voivan Olympon,
-    kun jumalain isä ynn' inehmoin kuningas kokoukseen
-    kutsuu tähtisehen majahans, jost' kaikkia maita,
-    Teukrojen leiriäkin ylähält' tähystää ja Latinoin
-    kansoja. Istahtavat avaroiss' saliloissa. Hän alkaa:             5
-       "Suuret taivahiset, miks teidän tahtonne taasen
-    muuttunut on, miks niin ylen kiistätte kiivahin mielin?
-    Italiaa sotimast' olin kieltänyt Teukroja vastaan;
-    mut tora millinen nous yli kieltonikin! Mikä pelko
-    taistohon käskee näit' tahi noit' eli tarttua miekkaan          10
-    vaativi? Saap' ikävöimätäkin sodan oikea aika,
-    kun tyly Karthago kerran tuo varustuksihin Rooman
-    surmoa suurta ja aukaisee uran alppien kautta:
-    silloin sallitahan närin taistella, riistoa ryöstää.
-    Nyt heretkäät tyvenen sovinnon rakentain iloksenne!"            15
-       Juppiter näin lyhyesti; mut ei Venus kultanen vastaan
-    lyhvähän lausuile:
-    "Oi isä, oi ikinen inehmoin, jumalainki sä herra!
-    -- sillä mit' oiskaan muuta, jot' auksemme voisimme pyytää?
-    näetkö sä ilkkuvat kuin Rutulot, miten kulkevi Turnus           20
-    parvinens, kuin uvehist' isostellen ja onnesta paisuin
-    hyökkävi? Eip' enähän varusteetkana Teukroja suojaa!
-    Nuo jopa porttienkin sisäpuolla ja harjalla muurin
-    taistelevat, ett' tulvilleen verens' saa kanavatkin!
-    Poissa on Aeneas sekä tiedota. Etkö sä heitä                    25
-    koskahan saarrosta päästä? Taas varustuksia, Troijan
-    syntyess', uhkailee vihamies; taas uus sotajoukko
-    ynn' Aetolian Arpista nousee Teukroja vastaan
-    Tydeon poika! Ma luulen haavoja saavani taasen;
-    taas varoella ma, tyttäres, saan inehmoin tamineita!            30
-    -- Jos luvattais sekä vasten tahtoa Dardanolaiset
-    Italiaan sai: kärsiköhöt viastaan; sä et heitä
-    tarvitse auttaa! Vaan jos seurasivat osoansa,
-    ennusti mist' usehin jumalat sekä haamut; ken muuttaa
-    käskyjäs uskaltaa tahi uusia arpoja säätää?                     35
-    Virkkasin miks Erycinan rannalla poltosta laivain
-    tai vihurein kuninkaasta ja tuulista raivoavista,
-    nousnehist' Aeoliast', tai pilvistä lähtöä Irin?
-    Vieläpä Tuonenkin, -- kun koettamataan tämä keino
-    jäi hänelt' --, tää manajaa; ylä-ilmahan päästyä kohta          40
-    Allekto Italian kesk'kaupunkein läpi riehui.
-    -- Ei mua liikuta valtio, vaikkapa tuotakin toivoin,
-    kestäess' onnen; voittakohot, kenen voittoa suot vain!
-    Jos ei seutua oo mitäkään, mink' puolisos julma
-    sois Teukroill', isä, sorretun Troijan sauhuavaisten            45
-    jättein kautt' anon: vaarata sallittakoon asehista
-    selvitä Askanion; -- pojan poikaani edes säästä!
-    Aeneas samotkoon vain oudoill' aavilla keijuin
-    tietä, min Onnensa soi hänen kuljettavaksensa; täänpä
-    suojella vain sekä julmast' taistosta tahtosin poistaa.         50
-    On Amathus mull', on Pafos korkea ynnä Cythera,
-    Idalian hovit on: asehist' erotenpa hän hiljaan
-    tääll' elons viettäköhön. Väkivallalla käskettäköön vain
-    Karthago sortaa Ausoniaa; sitt' ei vihollista
-    Tyron linnoill' oo ketäkään. Mitäkäs sitä auttoi                55
-    taistelun turmasta pääsy, mit' Argoksen tulen väistö,
-    -- niin useat avaran meren, maan mitä kestetyt vaarat,
-    jos Latiossakin Teukrot Pergamo-onnensa saavat?
-    Eik' paremp' ollunna ois, isänmaan tuhon jättehill' ett' ois
-    jäänehet mannulle, miss' oli Troija? Xanthon, Simoïn taas       60
-    kurjille jällehen ann', anon; ennemmin entiset suo taas
-    Teukroill', oi isä, kohtalons!" -- Nyt kuninkaallinen Juno
-    harmistuin nimes: "Miks mua äänettömyydestä vaadit
-    luopumahan sekä julkasemaan salatun surun lausein?
-    Kenp' inehmoista tai jumaloist' on käskenyt käymään             65
-    Aeneast' otelmaan, -- kuningasta Latinoa vasten
-    nousemahan? -- Tuli Italiaan pakost' onnensa, olkoon,
-    Kassandran unen vimmoamaisna; mut tokkohan käskin
-    leirinsä jättämähän tahi tuulille uskoa hengen?
-    Tokkohan uskomahan pojalleen sodan johdon ja linnan?            70
-    Yllytinkös levokkait' asukkaita ma Tyrrheniliiton
-    rikkoon? Haltia ken petokseen joht? Julmako valtamm'?
-    Junonko syytä se on tai pilvistä laitetun Irin?
-    Väärin jos on Italoin kohovaa Troijaa tuliliekin
-    saarrella, väärin jos Turnon on isänmaall' asuskella,           75
-    jonk' emo haltiatar olj Venilia, taatto Pilumnus:
-    saavatkos Lation tulisoihtuineen Frygit polttaa?
-    -- vierahat maat kukistaa ikehens' ala? -- saalista ottaa?
-    -- morsiantaan valiskellen sulholta kihlatun viedä?
-    -- rauhan kätt' ojentaa, varustain selän taa tamineitaan?       80
-    -- Kreikkaalais-käsist' Aeneaan sinä saat pelastella,
-    pilvehen peitellä saat sekä tyhjähän usmahan miehen,
-    laivatkin voit yht' usehiks meren immiksi muuttaa,
-    -- väärinkö siis jos myös Rutuloill' avun suonehet oomme?
-    Viestitä Aeneas on poissa; hän viestitä jääköön!                85
-    On Pafos, Idalion sull', on yleväinen Cythera:
-    miks käsin kaupunkiin sotasaan käyt, -- tuimihin miehiin?
-    Vai mekö mullistaa Frygian ylen häilyvän vallan
-    sult' yritämm'? Mekö? Ken polois-Teukrot Akhivojen valtaan
-    heitti? Mi syyn' oli, ett' asehiss' oli noustava miesten        90
-    Europan, Asian ja mi varkaus rauhansa rikkoi?
-    Mun avittaissako Troijan liekkiö petteli Spartan?
-    Annoinkos asehet, -- uhitinkos lemmellä sotaan?
-    Silloin sun omistas sopi peljätä; nyt valitella
-    väärin ja myöhäänkin alat, turhia artteja nostain!"             95
-       Näin nimes Juno; silloin taivahiset erimielin
-    yhtyivät hälisten pakinaan, kuni tuuloset ensin
-    hiljahan kun humajaa lehikoissa ja viel' epäselvään
-    tuulahtavat, julistain merimiehille kiihtymyst' tuulten.
-    Nytp' isä kaikenvoipa, joll' on yli kaikkien valta,            100
-    alkaa. Täst' tyventyi jumalain ylen korkea linna,
-    vaikeni maa vavahtuin sekä vaikeni korkea taivas,
-    vaipui tuulahuskin, tyventyi meri päilyväks pinnaks.
-    "Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat!
-    Kosk' kera Ausonilaisien ei voi yhtyä Teukrot                  105
-    liittohon eikä se teidän arttinne loppua löydä;
-    millainen hyvähän olis Kohtalo tai mikä toivo
-    Teukrolla tai Rutuloll', en huol erotella ma yhtään:
-    Kohtalon suomastakos Italot nyt saartavat Teukroin
-    leiriä vain kokonaan erehtyinkös tahdosta Onnen.               110
-    En vapahda Rutuloit'! Yrityksensä kullekin vaivan
-    tai ilon tuo. Kuningas sama, Juppiter, kaikkia johtaa!
-    Luoma on löytävä tiens'!" -- Stygilaisen sen veljensä virran
-    pihkasta hehkuvien, syväkuilusten rantojen kautta
-    vannoi, vannoessaan vapisuttaen kaiken Olympon.                115
-    Näin lopettaa. Nous Juppiter kultais-istumeltansa
-    sitte ja taivahiset välissään ovellen hänet saatti.
-       Sillävälin Rutulot jokapaikassa porttien luona
-    miehiä surmaavat sekä muureja saartavat liekin;
-    vaan väki Aeneadain suletaan varustuksien keskeen              120
-    eik' mitäkään paon toivoa oo. Ylä-tornissa koidot
-    turhaan seisovat, muureja puoltaen harvalukuisna.
-
-    -- 259 --
-
-    Imbrason poik' Asius, Hiketaonin poika Thymetes,
-    Assarakot molemmat, kera Kastorin vanhempi Thymbris
-    olj eturinnassa. Näitä Sarpedonin kumpikin veljes,             125
-    Klarus kuin Themon Lyciast' yleväisestä seuraa.
-    Ponnistaen koko ruumiillaan kiviharkkoa kantoi,
-    -- vuoresta melkoista palast', -- Akmon Lyrnesiolainen;
-    eik' isomp' ollunna tuot' Klytius isä eik' veli Mnesthes.
-    Nää vasamilla, mut puoltaen nuo sotivat kivilohkoill',         130
-    liekkejä viskelevät sekä laittavat nuolia jänteill'.
-    Itsepä keskellä näit' Venuksen mitä hartahin huoli
-    dardanilainen poika, kas, paljahin päin somin vilkkaa,
-    -- kuin diamantti, mi keltasehen on juotettu kultaan
-    kaulailen koristeeks tahi pääll' eli niin kuni kiiltää         135
-    norsunluu sovitettuna bux- tai oriko-puuhun
-    taitavast; niskalle maidon valkeallen hivukset tään
-    liehuvat kiinnittää soma, pehmonen kultanen rengas.
-    Ismarus, sunkin myös näkivät suvut urheamielet
-    haavoja annelleen sekä myrkkyis-nuolt' asetelleen,             140
-    Meonien suvust' oivan, maan väkimultoa jossa
-    miehet viljelevät sekä Paktolus kullalla kastaa.
-    Siin' oli Mnestheus, jota eilinen kunnia saattaa
-    kuuluks, ett' ajanut pakohon olj vallilta Turnon;
-    siin' olj Kapys, nimens Kapua-kaupunki josta on saanut.        145
-    Näin nämät taistelivat sodan armottoman kahakoissa,
-    aavalla Aeneas ulapalla kun matkusti yöllä.
-    Kun luont' Evandron hän ehti Etruskien leiriin,
-    saa kuninkaan luo, julkaisee nimens, heimonsa hälle,
-    mik' asians' olis, itse min toisi; Mezentius ketkä             150
-    liittohons' sai sekä Turnuksen väkivaltasen mielen
-    näyttää, ihmis-asjoihin mikäl' luottoa voisi
-    muistuttaa, avun pyytäen. Vitkastamattapa Tarkho
-    voimansa yhdistää, valan tehden. Huolesta päästen
-    lydialais-suku nyt, jumalat kuten käsk, kävi laivaan,          155
-    luottaen vierahasen päämieheens. Ens alus kulkee
-    Aeneaan, kokassaan frygilais-jalopeuroja kantain,
-    mut yläpuolla on näist' Troijan pakolaisille rakkain
-    Ida. Täss' istuupi jalo Aeneas ajatellen
-    vaiheit' taistelujen sekä Pallas tään vasemmalla               160
-    istuen vieressään utelee joko tähdistä, synkän
-    oppahist' yön, tahi maisin kuin merin kärsimiänsä.
-       Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, laulua e'istäin:
-    mitkäpä joukot rannoilt' tuscialaisilta seuraa
-    Aeneast', alukset varustaa sekä kulkevi merta?                 165
-       Massikus vaskisin "Tiikerineen" ens kynteli aavaa:
-    tään muass' olj tuhat miehuista', jotk' Klusion muurit,
-    Kosanki linnan jättivät; heill' oli peitset ja nuolet,
-    viinet olj keveät olallaan sekä tappava joutsi.
-    Siin' oli tuima Abas: tään verrattomiss' asehissa              170
-    joukko olj kaikki ja kulta-Apollosta kiilteli keula.
-    Sataa kuus häll' antanut olj Populonia äiti
-    urhoa taisteluhun sopivaa; mut Ilvanpa saari
-    kolmesataa, -- teräskaivannoistansa runsahist' oiva.
-    Kolmas olj inehmoin, jumalain välitulkki Asilas,               175
-    -- joll' elukkain sisälmykset ja taivahan tähdet olj tietyt,
-    tiettynä lintujen kiel, salamain välähystenki enteet --,
-    vie tuhannen miest' tuurihikast' tiheään sotarintaan.
-    Alfealain' alultaan heit' tottelemaan komens Pisan
-    linna Etrurian maalla. Seuraa kaunehin Astur,                  180
-    Astur, ratsuhun ynn' upeiin tamineihin mi luotti.
-    Liittävät sataa kolm yksmielisnä seuroavaista
-    Caereten asukkaat sekä myös Minjon joen lietteet,
-    Pyrgokin muinoinen sekä tautia tuova Graviska.
-       En suakaan Ligurein sotapäällikkö urhein heitä              185
-    mainitsematta Cinyra ja harvoja vievä Kupavo,
-    jonka jo kiireellä somat joutsen-sulkaset nousee,
-    teidän, o Rakkaus, syy sekä taattonsa muutoksen merkki.
-    Kerrotahan Cyknon, surevan Faetoninsa armaan
-    vuoksi, kun poppelien -- sisartens' -- lehikon varikossa       190
-    laulel ja lempehens murheiseen haki laulusta hoivaa,
-    laulaen linnun muodossa viettänehen ijäkkyyden,
-    sitten maast' eroten hänen laulaen nousnehen tähtiin.
-    Poikansa, laivalla seurassaan tasavuotinen joukko,
-    airoin souduttaa jätinmoista "Kentauria"; tuopa                195
-    halkoen suurella paaskokallaan mert', aaltoja uhkaa
-    jyrkkänä, pitkällä kun taiallaan vakoaa urannoita.
-       Myöskin vei isänmaan nyt ääriltä joukkonsa Oknus,
-    Manton ennustavan sekä tuscialais-joen poika;
-    muurit tää sinullen, nimenkin emon Mantuan antoi;              200
-    Mantua, es'isistään rikas, vaan ei yks suku kaikkein.
-    Kolmepa heimoa on, mut heimoss' on kansoa neljä;
-    its' se on kansojen päänä ja Tuscien heimost' on miehet.
-    Täältäkin viissatasen Mezentius vastahans' saapi;
-    poikapa Benakon, kahilaista mi seppeltä kantoi,                205
-    "Mincius"-laivassa vei vihamiehinä heit' ulapalle.
-    Raskas "Aulestes" samoaa; sadall' airolla merta
-    soutavat miehet ja vaahdottavat, samertain meren kalvon.
-    Tuot' veti hirmuinen Triton, joka tummoa merta
-    torvella säikyttää: pääst' uumenihinpa on uivall'              210
-    karvaisen inehmon kuva, mut maha pyrstöksi päättyy:
-    puol'inehmon alapuolella vaahtoo hyrskyen aalto.
-    Kolmella kymmenell' laivalla näin useat ylimykset
-    riensivät Troijan auks, meren kenttiä vaskella viilten.
-       Jop' on taivaalta alennunna nyt päivä ja riensi             215
-    öisissä vaunuissaan soma kuu kesk'kannelle taivaan,
-    Aeneas kun, (sill' ei jäsenillensä suo suru rauhaa),
-    ohjaa istuellen peräsintä ja purjetta hoitaa.
-    Hällepä, kas, tien keskellä saa omien tovereinsa
-    seurue vastaansa Nymfat, joit' ehto Cybebe                     220
-    käskenyt olj meren vallitsemaan, nymfaiks aluksista
-    muuttaessaan; tasakyljin he uivat ja aaltoja halkoi,
-    yht' useoina kuin vask'keulaa rannall' olj ollut.
-    Tunnettuaan kuninkaans etähält' tämän parvi se kiertää
-    leikkien. Heistäpä nyt puhumaan paras Kymodokea                225
-    takaa oikeallaan peräkeulahan tarttuvi, nostain
-    selkänsä, vaan vasemmallaan hiljahan ui ulapalla.
-    Sitten hämmästyneelle hän näin nimeää: "Jumalainen,
-    valvotko Aeneas? Nous, antaos purjehet täydet!
-    Oomme sun laivojas kaikk', ylängön pyhän hongista Idan         230
-    tehtyjä, tulleita meren immiks. Kun meit' epäkelpo
-    tuurillaan Rutulus sekä liekillä pohjahan pyysi,
-    mursimme sun sitehes suruksemm', meren kautt' tavotellen
-    vain sua. Uuden tään näön meill' emo säälien loiht ja
-    loi meren immiks värjymähän ijät' aaltojen alla.               235
-    Poikasi Askanius suletaan varustusten ja hautain,
-    keihästen sekä taistelevaisten Latinojen keskeen.
-    Etruskilais-väkineen jopa määrätyt paikkansa valtaa
-    Arkadilais ritarmies. Välihin väkens vastahan panna,
-    etteivät tulis leirihin, Turnon on luja päätös.                240
-    Nouskosi siis sekä koin yletess' ens kumppanit käske
-    kutsumahan sotahan, ota kilpesi, sulle min antoi
-    verrattoman tulen haltia, kultasi min somaks reunat!
-    Päiväpä huomeinen, jos et turhaksi mun sanan' usko,
-    hirmuiset tapettuin Rutuloin kasat löytävi." Näin olj          245
-    lausunut: oikeallaan erotessa hän korkean keulan
-    työkkäsi, tuon hyvin tuntein. Tää vilaht aaltojen halki
-    kiireemmin vasamaa sekä nuoltakin tuulien vertaa.
-    Jäljessä joudutti matkoans muut. Imeht ymmärtämättä
-    Aeneas, mut enne se kuitenki mieltänsä nostaa.                 250
-    Taivasta katsellen hän lyhvehen näin aneleepi:
-    "Idalais-jumalain sulo äiti, on Dindymon jolla
-    linnat tornihikkaat sekä leijonaparj ikehessä,
-    taistoissamm' ole, haltiatar, tukemm'; entehes tarkkaan
-    täyttäen, auttaos sie Frygilaisia suosiollisna!"               255
-    Sen nimes vainen hän; sill' aikaa rientäen koitti
-    varhainen valokas jopa päivyt, karkottaen yön.
-       Lippuja seuraamaan käsk ensinnä hän tovereita,
-    tutkimahan tamineita ja taisteluhun varustaimaan.
-    Vaan jopa kannattamaan rupes silmänsä Teukrojen leiriin,       260
-    noustuahan ylös keulaan. Kun vasempaans pani sitten
-    kilpensä leimuavan, ison huudonpa tähtihin Teukrot
-    nostavat muureillaan: vihans yllytti karttunut toivo;
-    peitsiä paiskoavat. Kuten synkkien pilvien alla
-    strymonilais-kuret päästävät huudon, kun läpi ilmain           265
-    lentävät riekuillen, etelää suhisten paetessaan.
-    Mut Rutuloin kuninkaasta ja Ausonien ylimmistä
-    kummalta näyttävi tuo, alukset kunis kääntyvän rantaan,
-    kunnekka huomaavat meren täydeltä laivoja saavan.
-    Töyhtöisän kypärän kärk leimuilee etähälle                     270
-    päässänsä, kilpikin kultainen heloittaa heleästi:
-    aivankuin verisetki kometat kirkkahan' yönä
-    synkkinä säihkelevät välist' tai kuni Sirion leimu;
-    tää mukanaan janon, tauditkin kipeöill' inehmoille
-    tuopi ja synkistää valollaan pahan tietävän taivaan.           275
-       Eipähän Turnuksen urokkaan täst' toivo se raukee,
-    että hän puoltasi maan sekä saapuvat rannalta estäis.
-    Miehiä sen uhemmin nimeten kehottaa, toruenkin:
-    "Minkäpä toivoitten musertaa kädellänne, on tuolla.
-    Nyt tapelkaat kuni miehet! Puolisoaan, kotoansa                280
-    muistakohon joka mies; nyt tehtäköhön urotöitä
-    kunniaks es'isien! Meren luo heti juoskame vastaan,
-    kunnes maall' yrittäät sekä viel' enspääsynsä horjuu!
-    Onni on urhoisten apu!"
-    Näin nimes; sitten tuumivi, keitä hän vastahan veisi           285
-    tai kenellen varustuksien saarron uskoa voisi.
-       Sillävälin toverit ylevilt' aluksiltansa laskee
-    silloill' Aeneas; muut vartosivat meren aallon
-    hyökyämist' takasin, hypäten sinä hetkenä maalle;
-    airojen neuvolla muut. Tähystellen rantoja Tarkho,             290
-    miss' ei tyrskyä pohj' eik' pauhaa murtuen aalto,
-    vaan meri esteettä kohinan enetessä miss' syöksyy,
-    äkkiä kääntääpi kokat maall' anoen tovereita:
-       "Oi valiot toverit, nyt tarttukaten hyvin airoon,
-    soutootten ett' huojuvat laivat, maan vihollisten              295
-    keuloilla halaiskaat, ett' itselle lois vaon laiva!
-    En minä kammoa, jos alus särkyiskin satamassa
-    moisessa, kun vaan pääsemme rantaan!" Sittekuin näitä
-    lausunut olj Tarkho, toverit kovin airohin käivät,
-    soutivat hyrskyelless' alusten Lation kohen kenttää,           300
-    kunnes törmäsivät kokat maahan ja vaarata kaikki
-    seisahtui satahangat. Mut ei sinun laivasi, Tarkho.
-    Sillä kun, puututtuaan karihin, pahall' louhelle tarttuu,
-    kauan se kiikkuillen pysyi, taistellen hyökyä vastaan,
-    särkyvi sitte ja näin urohot luo aaltojen keskeen;             305
-    airojen sirpalehet sekä uiskelevat tuhot heitä
-    estävät, kompastuttavi jalkoja myös pako-aalto.
-       Eipähän Turnuskaan hidastellut, vaan heti tempaa
-    kaiken joukkonsa Teukroja vastaan marssien rantaan.
-    Kuuluvat merkit. Ens maajoukkoja vastahan hyökkää              310
-    Aeneas, kahakan alottaaksens, Latinoja kaatain,
-    surmattuaan Theron, jätinmoisna kun miehistä ensin
-    tää rupes Aeneakseen; tält' tuuralla vaskisen verhon,
-    raskahan, kultaisen, soman kautta hän puhkasi kyljen.
-    Sitte Likhaan telottaa, ulos leikatun kuollehest' äidist',     315
-    Febus, sun pyhiäs, joka pienenä vältteä saattoi
-    raudast' onnettomuutt'. Ei viikkoakaan kun jo Cisseyn
-    tuiman ja suuren Gyaan, jotk' kaasivat miehiä nuijin,
-    Tuonehen laittoi; ei Herakleen asehet vähänkään näit'
-    eik' väkevät kädetkään tuenneet tahi äijä Melampus,            320
-    kumppani Alkideen, kun tää teki vaikeat työnsä
-    maalla. Mut, kas, Faron juur joutavia horistessa,
-    paiskaten peitsensä suoraan ärjyvähän osui suuhun.
-    Myös sinäkin, jonk' leukoja hienonen höytyvä valkas,
-    ystävätäs Klytioota kun seurasit onneton Kydon,                325
-    kaatuen dardanilais-käden kautt' olisit menehtynnä,
-    lempesi unhottain, joka sull' oli nuoria kohtaan,
-    kurja, jos kohdannut sa et ois veliparvea, Forkon
-    poikia, seitsemän joit' luvult' olj sekä seitsentä peistä
-    paiskasivat: kypäräst' osa, kilvestä muut takasin taas         330
-    kimmahtavat; osittain osuvat Venus esteli armas
-    ruumihist' tään. Vakavall' Aeneas Akhaatelle lausuu:
-    "Annas peitsiä; jos osuneet ovat ennen Akhivoin
-    ruumeihin Troijan kedoll', enp' ole paiskova turhaan
-    nyt Rutuleihinkaan." Sitt' temmattuaan ison keihään,           335
-    sen lähettää: tuo kiitäen Meonin vaskisen kilven
-    lens lävitsen sekä haarniskan kuten myös poven puhkas.
-    Täll' avuks Alkanor veli sai tukeaan velimiestä
-    lannistuvaa kädellään: läpi tään olan lennettyänsä
-    eellehen kiiteli peitsi ja hurmeisna piti suuntans;            340
-    vaan sen jo oikea käs nivelist' olaltaan tehotonna
-    häili. Nyt veljensä ruumihist' ottaen peitsen, Numitor
-    tähtää Aeneahan: hänellenp' ei sallittu ollut
-    sattumahan, mut suuren Akhaten reiden se mursi.
-    Luottaen ruumihisen tukevaan tähän Kuresta Klausus             345
-    riensi ja kurkkuhun löi Dryopin etähältäkin julman
-    keihäänsä, väkeväst sysätyn; sepä haastavan äänen,
-    hengenkin, lävistäin salitinluuns, salpasi; mut tuo
-    suistuvi maahan päin, ylen antaen paksua verta.
-    Kolmepa thrakialais-Borean ylevää sukukuntaa,                  350
-    kolmet, joit' Idas-isä laittoi Ismaran maasta,
-    kaatoi tappelujen kihinässä. Jo ehti Halesus,
-    aurunkolais-sotajoukot ja sai Neptunonki heimo,
-    mainio myös hevosista Messapus. Vuorohon koittaat
-    toisians' karkoittaa; Ausonian portillakin jo                  355
-    taistellaan. Kuni korkean taivahan vastaistuulet
-    kiihtyvät taistelemaan rajultaan, väeltään tasavoimin:
-    eivät ne toisiahan, -- ei pilvet eik' meri väistä;
-    kauan häilyvi taisto, on jäykkänä vastassa kaikki:
-    näinpähän Teukroinkin sotarinnat ja näin Lationkin             360
-    yhtyvät, kun kävi mieheen mies sekä jalkahan jalka.
-       Tällöin muualla päin, johon ympyräpaasia paljon,
-    vierulta runkojakin revityit' oli tunkenut virta,
-    arkadilais-väki tottumaton kävi jalkasin taistoon;
-    kun, Latinoin näki ahdistaess', samovan pakohon sen            365
-    -- koskapa heit' uvehistaan luopumahan rytömaa sai --,
-    keinohon ainoahan, mikä jää pulahetkinä, ryhtyin,
-    Pallas nyt anoen, toruenkin pyys urommaksi:
-    "Minnekkä karkaatten, toverit? Urotöiden ja teidän
-    johtajan Evandron nimen kautta ja saatujen voittoin,           370
-    toivonikin vuoks kilpaamaan isän kanss' urotöissä:
-    älkäät juoksuhun luottako! Raudalla raivata täytyy
-    tie vihamiehien kautta. Miss' uhkaa miehien parvi
-    tihjänä, sinn' isänmaa jalo teidät ja päällikön Pallaan
-    vaativi. Ei jumalat, inehmolliset mut vihamiehet               375
-    vainovi meit': yhenlaisia mieleltä, voimilta oomme.
-    Kas, tuolt' estävi meit' ison aavikon pohjaton telki;
-    maall' ei voi paeta: merehenk' vai Troijahan lähtään?"
-       Näin nimeten vihamiehien parven keskehen syöksyi.
-    Hällen vastahan ens kovan Onnen suomana sattui                 380
-    Lagus: täänpä hän, kun ylen raskasta paatta se kiskoi,
-    keihään paiskattuaan, lävistää, miss' erkivät rungon
-    rangasta kylkienluut; takasin sitt' tempavi peitsen
-    luihin tarttunehen. Käsikseen ei ehtinyt Hisbo,
-    vaikkapa toivoi tuot'; tätä ennenpä syöksyvän kimppuun,        385
-    kun varomattomast ystäväns julmasta kuolosta raivos,
-    Pallas ehti ja kosteahan sysäs keuhkohon miekan.
-    Käi Stheneloon käsiks sitte ja vanhasta heimosta Rheton
-    Ankhemoloon, emopuolen mi rohkesi tahrata vuoteen.
-    Kaaduitten tekin, kaksoiset, Rutuloin ketoloilla,              390
-    Laris ja Thymber, Daucin niin yks'muotoset lapset,
-    että he vanhempiaan hupahan erehdyksehen saivat;
-    mut kamalamp' eromerkin Pallas nyt teki teille:
-    sillä sun, Thymber, pääsi Evandron katkasi miekka;
-    sun taas oikea käs haki, Laris, säileä turhaan,                395
-    sormet kun hervottuneet varaten kävi kalpahan kiinni.
-    Arkadit yltynehet torunnast', uron oivia töitä
-    nähdessä, taistoon saa murehen, hävynkin sekatunne.
-    Silloin vaunuissaan ohi rientävän Rhetesen Pallas
-    surmaa. Tää välihoivapa suotiin Ilolle vielä.                  400
-    Sillä hän Iloa koht' oli pahkunut raskahan keihään,
-    mink', osuen välihin, sai Rheteus, uljahin Teuthras,
-    sua paetess' sekä Tyreä-veljeäs; vaunusta suistuin
-    kuollessaan Rutuloin ketomaita se potkivi jalvoin.
-    Aivan kuin sopivaisena poutana, kiihtyess' tuulten,            405
-    metsän pistääpi tulehen eri kohdista paimen;
-    äkkiä vallattuaan välyksen leviää yli laajain
-    kenttien yhtenä nyt tulen loimotus kammottavainen;
-    leimujen leikkiä tää tytyväisenä istuen katsoo:
-    näinpähän urhouskin tovereiden yhtehen yhtyy,                  410
-    Pallas, sun avukses. Mut taistossa tuima Halesus
-    syöksyvi tappeluhun sekä peittyy kilpensä suojaan.
-    Tää telottaapi Ladonan, Feretan ja Demodokonki:
-    oikean Strymonion käden, tään kohottais sitä suulle,
-    katkasi säilällään välähyttäen; paadella Thoan                 415
-    lyö näköhön, musertain verisiks niin luut sekä aivot.
-    Aavistaen isä metsihin olj salannunna Haleson;
-    vanhana kuolohon kun tää tummeat silmänsä sulki,
-    valtasivat hänet Parkat, Evandron nyt vasamille
-    määräten. Tään käsiksen kävi Pallas näin rukoellen:            420
-    "Oi, isä Thybris, suo vasamalle, min viskata aijon,
-    onnea, löytämähän tien rinnan kautta Haleson!
-    Nää asehet, urohon tamineet sinun tammesi saapi."
-    Kuulipa haltia näitä, kun suojas Imaust' Haleso,
-    onneton, arkadilais-vasamallen jäi povens paljaaks.            425
-    Vaan sodan urhea henk, Lausus, ei parvensa suonut
-    lannistua tämänmois urohon kukistuksesta: tappaa
-    ensin Abaan edestään, kahakan parahan tukisolmun.
-    Kaatuvat Arkadian pojat, kaatuvat myöski Etruskit,
-    Teukrotkin, jotk' kreikkaalais-käsist' turmansa vältti;        430
-    yhtehen käy väki joukolta, johtajiltaank' tasavoimin.
-    Ahtaa rintamoaan takajoukk'; ei kätt' tahi peistä
-    voi vivahuttaa ahdingolt'. Täält' ahtavi Pallas,
-    vastassa Lausus tuolt'; -- ei poikenneet ikäns paljon,
-    ei näköns' uljaatkaan, mut heilt' oli kieltänyt Onni           435
-    pääst' isänmaahansa takasin. Ei sallinut heitä
-    keskenäns' ottelemaan its' mahtava herra Olympon.
-    Kohtapa nää jalommalt' vihamieheltä kohtalons saavat.
-       Turnon sillävälin sisar armas auttamahan käsk
-    Lausoa; vaunuissaan nopeasti se kiis väen kesken.              440
-    Kun näki kumppanit, ääns: "Jo on taistosta luopua aika!
-    Yksin Pallasta vastahan käyn; mull' yksinpä Pallas
-    suotakohon; halajaisinp' ett' täss' isäns katsomass' oisi!"
-    Näin nimeää; toverit, kuten käski hän, kentältä taantuu.
-    Vaan Rutulein pois mentyä reipas mies kopeoita                 445
-    käskyjä tään imehtii sekä Turnon kookasta vartta
-    katsovi hämmähtyin, tähystäin tätä synkkänä kaukaa.
-    Näin nimeten meni vastoamaan nyt hän tyrannille:
-    "Mua joko johtajan kiitetähän taminein otannasta,
-    tai yleväst' erostan'. Isällein saman arvosta on se.           450
-    Heittäös uhkat!" Näin nimeten kesk'kentälle astuu.
-    Arkadien sydämessäpä mut veri kylmäksi hyytyy.
-    Turnus vaunuistaan alas hyppäs ja jalkasin päätti
-    kamppailla. Kuten leijona huomattuaan ylängöltä
-    aikovan tappeluhun härän, kentällä seisovan, kaukaa            455
-    kiitävi; semmoinen tulevan oli Turnonki muoto.
-    Tään kun peitsensä kannatusmatkalle tullehen luuli
-    Pallas ens käsiks käi, jos käynyttä heikommin voimin
-    taistoon auttasi Onni ja näin ylä-ilmahan lausuu:
-    "Kautt' isän kestityksen sekä pöytien, joihin sä saavuit       460
-    outona, Alkides, anon; auttaos aijetta suurta!
-    Nähköhön kuollessaan hän mun verisen asun hältä
-    riistävän, voittajakseen minut nähkööt kuolevat silmäns'!"
-    Urhoa kyll' Alkides kuuli ja rintansa pohjaan
-    raskaan huokauksen pakottaa sekä katkerast itkee.              465
-    Vaan isä lohduttain nimeää pojalleen nämät lauseet:
-    "Määrätty kuolionsa hetki on kullekin; on elon aika
-    kääntymätön, lyhyt kaikkein; mut se on kuntosan tointa
-    mainettaan urotöill' edistää! Ison Troijanki muurein
-    all' useat jumalain pojat kaatui; sielläpä syöstiin            470
-    lapseni Sarpedon. Odottaa siis Turnoa kerran
-    Luomansa, sallitun kun elon ehtivi hän rajapyykkiin."
-    Näin nimeten Rutuloin ketomaille hän silmänsä suuntaa.
-    Vaan Pallas koko voiminehen nyt peitsensä paiskaa,
-    ontosta huotrastaan myös tempaa säihkyvän säilän.              475
-    Sinne se kiitäen, miss' olanpäätä suojeli kilven
-    pää, putoaa sekä, tien avaten läpi laitojen kilven,
-    vihdoin raapaisee ison Turnon vartalohonki.
-    Turnus taas terävän, raut'kärkisen peitsensä kauan
-    viipattuaan, päin Pallasta heittää; sitt' täten lausuu:        480
-    "Katsoppa, jos paremmin lie tunkeva peitsemme!" Sen vain
-    virkki; mut kilvenpä, kuin monin kerroin raut' tahi vaski-
-    kerrokset suojelikin häränvuotaa verhoamalla
-    keskeltä puhkaisee hänen peitsensä voimakas vauhti
-    pantsarinkin pidäkkeet sekä julmasti raastavi rinnan.          485
-    Turhaan haavastaan hän tempaa lämpimän keihään,
-    yhdessä seuraapi tätä tietä hurme ja henki.
-    Haavahans sortuu: helskähtävät asehens ylitsensä,
-    maahan kuin verisin suin suistuvi kuolemahansa.
-    Tään luo seisahtuen nimes Turnus:                              490
-    "Tarkkahan kertootten minun lausehet, Arkadilaiset,
-    Evandroll': kuten ansaits, annan ma jällehen Pallaan.
-    Haudan kunnia, peijaisista jos lohdutust' ompi,
-    häll' luvataan. Häll' ei vähän arvosiks Dardanon kestit
-    nouse!" Näin nimeten jalallaan vasemmalla hän tallaa           495
-    hengettömään, isopainoisen vyön riistäess' siltä,
-    piirretynkin tihotyön: miten häätaloss' yhtenä yönä
-    miesten seurue murhattiin, sijans kuin veristettiin
-    joitapa Eurytisen Klonus-poika olj veistänyt kultaan:
-    saatua saalihiks sen iloten omistaapi nyt Turnus.              500
-    Tietämätön tulevast' on kohtalost' ihmisen mieli
-    määrääkin pitämään, kun sill' on myötänen onni!
-    Aikapa Turnollekin saa, jolloin hartahast soisi
-    Pallaan säilyneheksi ja saalista tuota ja päivää
-    harmitteleepi! Vaan toverit valittain sekä itkein              505
-    kilvelle nostettuaan, Pallaan pois joukossa vievät.
-    Mink', oi, murheen, mink' isälles sinä kunnian tuotat!
-    Tää ens päivä sun sai sotahan, tää myöski sun poisti;
-    milliset kuitenkin Rutuloin kasat jälkehes heität!
-    Moisen onnettomuuden ei huhu, mut vaka tieto                   510
-    ehtivi Aeneall', olevan omiens liki hengen
-    vaaraa, myös ajan, ett' Teukroill' paenneill' avuks rientäs.
-    Miekalla hän lähimmät tuhoaa sekä peitsellä, kiihtyin,
-    raivaa tien avaraks väen kaut', sua, ylpeä Turnus,
-    uuteen otteluhun hakien. Pallas ja Evander,                    515
-    kaikk' ovat mielessään: pitojuhlat, joihinka ensin
-    vierahaks sai, lupauksensa suomat. Neljä hän Sulmon
-    poikaa nuorta ja myös saman verran, jotk' kasvatti Ufens,
-    ottaen kiinn' elävältä, ne Tuonelan hengille jääksii,
-    ettäpä polttotavan tulen vangittujen veri kastais.             520
-    Sitte Magoon etähäisehen paiskasi turmasan keihään.
-    Tuo kumartuin sen väist'; ylitseen lens hirveä peitsi;
-    polvia tään halaten, rukoellen sitt' ääntävi näitä:
-    "Taattosi haamun kautta ja Julosi kasvavan toivon
-    pyydän henkeni säästämähän isän kuin pojan vuoksi!             525
-    Mull' on suur talo, on kuvattuu hopeaa isot joukot
-    kätköön kaivettu maahan, on taottuu, takomatta
-    kultaa kimpalettain. Tuo eihän voittoa Teukroin
-    kääntäis eikä mun henkeni tuottane niin ison haitan."
-    Näin nimes; Aeneas häll' lausuvi vastaten näitä:               530
-    "Minkäpä kullan tai hopean talenteista sa kerroit,
-    säästä ne lapsilles! Sodan keskustelut jo on Turnus
-    ensinnä katkaisnut niin kohta kuin Pallaksen tappoi.
-    Tään hyväksyy Ankhisen haamu ja poika Julus!"
-    Näin nimeten kypärään vasemmallansa otti ja vääntäin           535
-    pyytävän kaulan, hän miekkansa syöks ihan kahvahan asti.
-    Poika olj Haimonin tuossa, se Febon, Diananki pappi,
-    nauhoineen pyhä päähine suojasi jonk' ohimoita,
-    kiillellen kokonaan puvust' ynn' etevist' asehista.
-    Yhdyttyään ajoi tään kedollen, pudonneen tavatenpa             540
-    hän telottaa sekä peittävi varjolla kuolon; Serestus
-    vie otetut asehet olallaan, Mars, sull' ilo-uhriks.
-    Taistelun uudistaa Vulkanon heimoa suurta
-    Caekulus kuin myös Marsien vuorilta saapunut Umbro.
-    Vastassa raivoo Dardanon poika. Hän miekalla hakkaa            545
-    Anxurin vasemman käden, kilvenkin alas maahan.
-    Tää puhunut jotakin isonmoist' olj ja karttuvan luuli
-    tarmonsa lausehist', taivaasen kehuess' urouttaan;
-    itselleen lupael ijäkkyyttä ja vuosia paljon.
-    Vastahan Tarkvitus hypäten komeoiss' asehissaan,               550
-    min salo-Faunollen Dryope imp' synnyttänyt olj,
-    puuttui raivoavan etehen: tuo vauhdilla heittäin
-    peitsensä, näin lävistää sotapaidan ja kookkahan kilven;
-    sittepä pään, anovan tehomatta ja aikovan paljon
-    lausua, hän sivaltaa alas maahan ja lämmintä runkoo            555
-    vierrettäen, vihamiehen rinnan yl' lausuvi näitä:
-    "Siinä sä maata saat, kuvatus! Sua ei paras äiti
-    maahan peitä tai isänmaa jäseneitäsi multaa
-    haudalla: lintujen ruoaksi jäät tahi, aavahan painuin,
-    aalto sun vie sekä nälkäiset kalat nuolevat haavas!"           560
-    Kohtapa Antaioo, Lukast', etevimpiä Turnon
-    urhoja ahdistaa, Numaa ja Kamertesta nuorta,
-    Volscensin uropoikaa; tää oli rikkahin mailtaan
-    kansassa Ausonien sekä hallitsi tyyntä Amykloo.
-    Niinkuin Aigeion, mink' kerrotahan sata kättä                  565
-    käyttänehen sekä suusta ja rinnasta puol'satasesta
-    liekkiä suitsuttaneen, kun Juppiterin ukonnuoliin
-    kilpiä niin useoit' tärisytti ja paljasti miekkoj':
-    Aeneas siten myös koko kentällä voittaen riehui,
-    hurmeesta kunis lämpesi miekka. Kas, vielä Nifaeon             570
-    neljähän hän hepohon sekä rintaa vastahan tähtäs.
-    Vaan nuo, astuvan kun näkivät etähältä ja vahvaan
-    ärjyvän, vauhkoutuin takasin peräyntyvät hurjast,
-    kaatavat siin' ajurin sekä rantaan rattahat vievät.
-    Silloin valkoisten hevosten parinensa Lukagus                  575
-    keskehen saa ja Liger-velikin; veli ohjalla hoitaa
-    orheja, tuima Lukagus mut paljasta kalpoa käyttää.
-    Eipähän Aeneas täten raivoavaisia siedä;
-    hyökkää näill' etehen, samoten kamaloin' vasamoineen.
-    Jolle Liger:                                                   580
-    "Et hepoloit' Diomeden, et vaunuja näe sä Akhilleen,
-    et Frygian ketoloit': elämäs nyt kuin sota loppuu
-    tuoss' ihan paikassa!" Mielettömän Ligerin tämän moisten
-    lausetten kajahtaiss' etähälle, jo Troijanki urho
-    vastintaan varustaa, lähettäin vihamieheen peitsen,            585
-    kun ojentuu edustalle Lukagus ja nirkkoa käyttäin
-    lyö hepojaan; tään juur ojentaiss' vasemman jalan, taistoon
-    valmistuessa, jo säihkyvän kilven reunojen alta
-    kiitävi keihäs ja tään vasemman kupehen lävistääpi;
-    vaunuistaan tupertuin ulos kuoleva nurmelle suistuu.           590
-    Hurskas Aeneas ääns katkerin lausehin hälle:
-    "Ei hepojen hidas juoksu, Lukagus, sun vaunuja meille
-    heittänyt eik' kumonneet vihamiehienkään peloitukset!
-    Rattahilt' its' hypäten sinä valjakon hylkäsit!" Lausuin
-    näin anastaa hevot. Kurkottaa käsiään veli parka               595
-    häll' asetonna, kun vaunuist' olj myös vierähtänynnä:
-    "Sun sekä niiden kautta, jot synnyttivät sinut moiseks,
-    Dardano-mies elämään' edes säästä ja pyyntöni kuule!"
-    Näin anovallen Aeneas: "Et lausunut äsken
-    lausehet nää; siis kuole ja veljenä veljeäs seuraa!"           600
-    Hengen sitt' olopaikan, rinnan miekalla puhkoo.
-    Näin jakel pitkin kenttiä kuoloa dardanilainen
-    johtaja, raivoillen veden tulvan tai rajun myrskyn
-    laisna. Jo hyökkäävät ulos vihdoin, jättäen leirin,
-    poikansa Askaniuski ja turhaan saarretut miehet.               605
-       Juppiter Junollen sill' aikaa näin nimeääpi:
-    "Oi sisarein sekä myös minun armahin puoliso, niinkuin
-    luulen, auttaapi Venus, -- siin' et erhettynyt oo --,
-    Dardanojen sotavoimaa, kun ei taistossa miesten
-    käs ole vahv' eik' urhokas miel eik' kestävä vaarat!"          610
-    Junopa nöyränä häll': "Oi miksikä, puoliso kulta,
-    sairasta kiusaelet, miks nuhteitas varovaista!
-    Jos olis lemmelläin sama voima, mi ennen, ja niinkuin
-    vieläkin täytyis olla, sä et sitä kieltäis multa,
-    kaikenvoipa, ett' taistosta Turnon pois pelastaisin,           615
-    Daunolle ett' isälleen hänet saattaa vaarata voisin.
-    Jääköhön, hukkukohon viaton verens Teukrojen kostoon,
-    vaikka hän johtaakin sukuaan suvustamm' ylevästä,
-    Pilumnus jonk' oli es'isä neljäs; vaikk' käsin runsain,
-    vaikk' useasti hän suuria lahjoja templihis kantoi!"           620
-    Häll' ylevän nyt Olympon valtias lyhvehen lausuu:
-    "Kuolohon uhkaavaan anotaan jos viivytys-aikaa
-    miehellen poloselle, jos tehdä sen voivani luulet:
-    vie Turnus pakohon, hänet aut' tuhost' uhkoavasta!
-    Tuohon ma myöntyä voin. Vaan jos joku suurempi toive           625
-    kätkeyp' pyyntöihis ja jos sie koko taistelun luulet
-    voivasi muuttaa johdattaen, niin turhia toivot."
-    Junopa kyyneltäen: "Mut ehk, mit' et lausehin myönnä,
-    myöntäisit sydämessäs ja Turnollen elons soisit!
-    Nyt viatont' odottaa kova kohtalo, -- taikka ma aivan          630
-    oon erehtynnä. O, ennen pettäköhön mua turha
-    pelko ja kääntyköhön, kuten voi, parempaan sinun aikees!"
-       Kun oli nää nimennyt, läks taivahan kannelta oitis
-    ilman kautt' ajaen rajutuulella, pilvehen peittyin,
-    Iliolais-sotarinnan ja luo Lation varustusten.                 635
-    Sittepä haltiatar sumuloist' ihan ohkasen haamun
-    Aeneaan näköiseks, (-- ett' ihme olj katsoa tuota! --)
-    dardanolais-asehin varustaa, jälittäin urohon pään
-    töyhtöä, kilpeäkin; tää tyhjiä lörpötteleepi
-    järjettömyyksiä, Aeneaan kävellyst' apinoiden                  640
-    kuollon jälkehen kuin hoetaan samovan kuvatusten
-    tai kuten tuntoa hervottonutt' unen houraus pettää.
-    Näin sotarinnan eess' iloten karehtiipi nyt hahmo,
-    urhoa härnäellen vasamilla ja äänellä kutsuin.
-    Turnus vainovi tuota ja kaukaa viuhuvan viskaa                 645
-    peitsen; se kääntyen mut pakohon heti hoippasi poijes.
-    Koskapa Aeneaan pakohon nyt mennehen Turnus
-    luuli ja mielessään, raju, tyhjää toivoa kantoi:
-    "Aeneas, mihinkäs pakenet? Älä kihlojas hylkää!
-    Maata mun käestäni saat, jota merten kautta sä etsit!"         650
-    Näin nimeten hän seuraa sylkytellen sapeliinsa
-    paljasta eik' ilon aihettaan näe tuulien vievän.
-    Sattui seisomahan alus, kytketty korkean vuoren
-    särmähän, minnekkä vei tikapuut sekä laskettu silta;
-    tällä Osinius olj kuningas Klusion mailt' tullut.              655
-    Tänn' aran Aeneaan kuvatus lymyhyn paetessaan
-    heittäytyi eik' Turnuskaan hitahampana vainoo,
-    voittaen esteitä sekä kiidellen yli siltain.
-    Tuskinpa laivahan ehti, kun katkas Saturnia touvin,
-    -- laivan kun irtaunneen vei luoteella ulapalle.               660
-    Aeneas juur poisolevaa hänt' etsivi taistoon,
-    kohtaamans useat urohot Manalaan lähetellen.
-    Eipähän köykäinen enähän kuva pyrkinyt piiloon,
-    vaan ylös liidellen se jo mustahan pilvehen peittyi;
-    Turnuksen mut tuulispää vie keskelle merta.                    665
-    Katseli taa, osumaans imehdellen, ja kiittämätönnä
-    säilymisestä hän tähtihin päin molemmat kädet nostaa:
-    "Oi, isä kaikenvoipa, sa katsoitkos kovan onnen
-    moisen mun ansainneen, nämät kärsimähän kuritukset?
-    Minnekkä meen? Haa, mist' erosin? Karatenk' omillein saan?     670
-    Näenkö mä Laurentolaisten taas varustukset ja muurit?
-    Miksikä luulevatkaan urohot mua, joita ma johdin?
-    Enkö mä heittänyt heit', oi leimaus, julmahan kuoloon?
-    Nytkin harhoavan näen heitä ja syöstyjen voihkat
-    kuulen. Haa, mitä teen? Tai missäpä pohjaton maa mun           675
-    nielisi? Voi, tepä jos edes armahtaisitte, tuulet!
-    Kallioriuttoihin, -- teit', Turnus, hartahast' pyydän --,
-    viekäät, paiskatkaat alukset Syrttein kivisärkkiin,
-    jonnekka ei Rutulot eik' vainois kielevä maine!"
-    Näin nimeten sydämessään häilyvi sinne ja tänne                680
-    mieletön, josko hän miekkahan moisen tahransa vuoksi
-    syöksys ja miekan hirmuisen läpi kylkien työntäis,
-    vaiko hän heittäytyis merehen sekä rannikon lahteen
-    pyrkisi uiden ja sais taas Teukrojen kanss' aseleikkiin.
-    Keinoa kumpaakin koki kolmasti; kolmasti suurin                685
-    Juno sen esti ja, miehyttä säälien, häll' levon tuotti.
-    Aalloill' lelluellen, vaoten mert', tuulien mukaan,
-    hän isän Daunuksen ikivanhaan linnahan saapuu.
-       Vaan nyt tuima Mezentius, Juppiterin kehotuksest',
-    yhtyy tappeluhun karaten ilosiin Troalaisiin.                  690
-    Hyökkää tyrrhenilais-sotajoukko ja kaikki he yhtä
-    miest' tätä kiukuissaan useoin' vasamoinehen vainoo.
-    Kallionmoisena hän, avaraan merehen mikä pistää,
-    tuulien raivoillen avonaisna ja lainehill' altis,
-    kaiken voiman ja taivaan kuin meren melskehet kestää,          695
-    seisten järkkymätään: täten Dolikhaon pojan Hebron
-    maahan kaas, kera tään Latagon sekä pelkurin Palmon:
-    hän Latagoon nyt hirveän suurella paadella paiskaa
-    aavistamattomallen ihan muotoon; Palmolta polven
-    murskattuaan hitahaks pakohon teki; Lausolle antaa             700
-    tään asehet olallen ja sen päähän kiinnitti töyhtön.
-    Vieläpä Evantheen frygilaisen ja myöski Mimantan,
-    kasvinkumppanuksen Parisen, min sai saman' yönä
-    taatollen Amykolle Theano, kun soihdusta raskas
-    Cisseis-kuninkaatar Parin: kotonaan Paris lepää                705
-    linnassa, mut Lation maa kätkee oudon Mimantan.
-    Aivankuin salokarju, min korkeilt' tunturilt' ajaa
-    koirat raatelijat, jota on Vesulon näremetsä
-    kauan suojellut tahi Laurento-lamp' elätellyt
-    kaislistoillaan, -- kun tämä verkkojen keskehen puuttuu,       710
-    seisahtuu öräten kamalasti ja harjansa nostaa:
-    ei uroutt' ole kellään reimasti kimppuhuns käymään,
-    vaan meluten, varoen vasamill' etähältä he vainoo;
-    tuo vain käännäiksen joka suuntahan pelkeämättä,
-    hampaitaan kiristäin sekä seljästä puistellen peitset:         715
-    niin nekin, närkästyneet mi Mezentiukseen oli syystä,
-    paljahin miekoin ei rohenneet hänehen käsiks käydä;
-    kaukaa peitsillään sekä huudolla härsyttävät vain.
-    Saapunut olj Akron, Korython ikikuululta maalta,
-    helleniläis-mies, häät hopussaan joka siksehen heitti;         720
-    tappelun tuoksinahan kun tään näki tulleheks kaukaa,
-    jollenka töyhtön ja purppura-vaattehet morsian antoi:
-    nälkäinen kuni leijona, kuljeksiess' erämaita,
-    kun sitä vaivaapi kova nälkä, jos pelkurikauriin
-    oljentuu näkemään tahi korkeasarvisen hirven,                  725
-    irjuen irvistää hyvillänsä ja harjansa nostain,
-    päällen syöstyähän revaltaa sisälmykset ja tällä
-    hirveestä kidastaan kamalasti nyt vuotavi hurme:
-    tuimasti näin tiheään vihollisten Mezentius parveen
-    hyökkävi. Kaatuupi polonen Akron sekä potkii                   730
-    mustaa maat' jaloillaan veristäin asetten säpäleitä.
-    Vaan ei karkaavaa se Orodesta kaatoa kehtaa,
-    eik' salavihkaan selkähän peitsellä paiskata haavaa;
-    kiis etupuolelta vastaan, näin mies vastahan miestä
-    käi, kavaluudessa ei ovelamp, mut voimilta vahvemp.            735
-    Keihääsen nojaten lask jalkansa voitetun päälle:
-    "Aimo Orodes, melkoinen sodan ponsi, jo kaatui,
-    miehet!" Tuot' toverins' säestää ilosest pilaellen.
-    Vaan tämä kuollen: "Et minust' ilvehdi kostota kauan,
-    kenpä sä lietkin, voittaja; myös samanen sua onni              740
-    oottavi, kohta kun suistua näillen saat ketoloille!"
-    Vimmasta irvistäen Mezentius virkkavi hälle:
-    "Kuole nyt; vaan jumalain isä kuin inehmoin kuningas on
-    säädellyt minust'!" Tään nimeten veti ruumihist' tuuran.
-    Tuon lepo pitkällinen sekä rautainen uni painaa                745
-    silmiä; sulkeuvat näkimens ikipitkähän yöhön.
-    Caedikus Alkathoön telottaa, Sakrator Hydaspen,
-    Parthenion Rapo lyö sekä voimilta jänttärän Orsen;
-    Messapus Klonion ja Lykaonilais-Ericeten:
-    tuonpa, kun vauhkouneen hevon vaunuista putos maahan,          750
-    tään jalk'miehen jalkasin. Lykialais-Agis saapui,
-    jonka Valerus, ei osaton isiens urouusta,
-    kaatoi; vaan Thronion Salius, Saliuksen Nealces,
-    nuolelta, keihäältään etähällen kantavalt' oiva.
-       Tuima jo Mars jaellut surujaan oli kumminki puolin,         755
-    kuoloakin; samoten oteltiin, samotenpa nyt kaatui
-    voittajat kuin tapanneet; ei kumpanenkaan ota karkuun.
-    Juppiterin palatseissapa haltiat säälivät tyhjää
-    kiukkua kumpaisen sekä ihmisvaivoja näitä;
-    täältä Venus, mut tuoltapa katsel Saturnia Juno,               760
-    kuin tyly Tisifone rajuaa tuhanten otelmassa.
-       Vaan pudistain jätinmoista nyt peistä Mezentius astuu
-    riehuen kentällen. Min verran suuri Orion,
-    kun meren keskellen jalan käy syvimpäin syväreinkin
-    halki ja, tiens avaten, oliltaan ulapast' yleneepi;            765
-    tai ijäkkään sarapuun kuten vuorien huipulta nousneen
-    juuret on maassa, mut pilvien keskehen kätkey latva:
-    näinpähän aseineen kamaloine Mezentius astuu.
-    Aeneas tätä vastaan, tään väkijoukossa nähden,
-    hankkeu lähtemähän. Hän seisoo peljästymättä,                  770
-    urhollist' odottain vihollista ja luottaen voimaans;
-    laskettuaan näkemält' välimatkan, min peitsensä kantaa:
-    "Oikea käs, jumalain, sekä peitsi, mink' aijon ma laittaa,
-    nyt apun' olkohot! Ruumihist' Aeneaan minä herjan
-    riistettyyn sotapaitahan, voiton merkiksi, Lausus,             775
-    sua lupajan puettaa!" -- nimes. Kaukaa viuhuvan keihään
-    heitti, mut kilpistyen tuo kilvestä lensi ja kauas
-    oivaan Antenoriin osui, vatsan ja kylkien koskeen;
-    Antenoriin, Herakleen toveriin, joka, Argosta lähtein,
-    saanut Evandron luo olj ja Italo-linnahan jäänyt.              780
-    Haavast' toiselle aijotust', onneton, syöksi ja katsoin
-    taivahasen päin kuollessaan sulo-Argoa muistel.
-    Syöksipä Aeneaskin jalo keihään: tuo läpi kilven
-    kolmenkertaisen vask'kuoren ja liinasen peitteen,
-    kolmetkin perättäin härän vuotaa puhkas ja tarttui             785
-    vatsahan tään mut ei väkeään lamannut. Heti miekan
-    Aeneas, äkätess' ilokseen vert' tyrrhenilaista,
-    huotrasta tempaa, innolla käyden häärivän kimppuun.
-    Huokasi raskaasti isä kultansa rakkaudesta
-    Lausus, kun näki tuota, ja kyyneltä silmänsä vuosi.            790
-    -- En sun armottomaa telotustasi tai urotöitäs
-    aika jos myöhäinen tekoas on uskova moista,
-    en sinust' ääneti oo, oi miehuinen jalomieli! --
-    Tuo takasin peräyntyen kun rajarikkona poistui
-    häintuskin sekä kilvessä vei vihamiehensä keihään,             795
-    hyökkäsi poikainen, asetten välihin sekottaiden;
-    kunpa jo Aeneas kätens nostanut olj sivaltaakseen,
-    astaht tää ala miekan ja tuota hän viivyttämällä
-    ehkäsi; seuraa tuost' toverein ilohuuto, kun poistui
-    pois isä, jonk' oli suojellut pojan kilpi; he kaukaa           800
-    paiskovat keihäitä sekä häiritsevät vihollista
-    peitsillä. Aeneas rajuaa, pysyen ta'a kilven.
-    Aivan kuin raemyrskyt syöksyvät puhjettuansa
-    joskus ja kyntäjät tää saroiltaan hajalleen ajeleepi,
-    kun vaellusmies, viljelijät kaikk' etsivät suojaa              805
-    linnassa tai joen viemill', luolissai ison vuoren,
-    mailla kun myrskyelee, ett' voisivat, laattua ilman,
-    työtänsä jatkaa: näin joka suunnalta peitsien pilven
-    lyömänä Aeneas, tapellessansa kun rajuaapi,
-    kesti sen kaiken ja Lausoa toruu, Lausoa uhkaa:                810
-    "Kuolemahan mihin syöksyt ja voimistas yli rohkeet?
-    Rakkaus pettää sun varomattoman." Mut yhä vaan se
-    mieletön hyökkää. Nyt jopa kiivaammin viha julma
-    dardanilais-päämiehessä nousi ja Lausolle Parkat
-    viimeis-säikehen kehräsivät, kun työns ison miekan             815
-    Aeneas läpi miehukkaan ja sen kaikkine kätki:
-    puhkasi miekkansa kilven ja sen tamineet kevykäiset,
-    pehmeän viitankin, min kullalla kirjonnut äit' olj;
-    rinnan tään veri täyttää; sitt' elo ilmojen kautta
-    murheisn' erkani Tuonelahan sekä ruumihin jätti.               820
-    Vaan kun kalvistuneen näköhön sekä muotohon katsoi,
-    kasvoihin imehen haleoihin poika Ankhisen,
-    huokasi raskaasti suruissaan ojentain kätens hälle,
-    kun isän rakkauden ajatus hänen liikutti mieltä:
-    "Milläpä sull', urotöistäs näist', oi onneton poika,           825
-    milläpä Aeneas jalon luontosi palkita voipi?
-    Saat asehes, joist' oot ilonnut; sinun vanhemmill' annan
-    tuhkasi haudattavaks, jos tuo sua painavi huoli!
-    Lohduksi olkohon tuo, polonen, katalaan erohos, ett'
-    Aeneaan käden kautt' olet kaatunut!" Arvelevaisii              830
-    kutsuvi hän tovereita ja maast' ylös auttavi häntä,
-    tukkaa tään veren tahraelless' su'ittuu tavan jälkeen.
-       Sillävälin Tiberin joen luona tään isä huuhtoi
-    haavaansa jokiveellä ja puun tyvellen nojauntuin
-    virvotti ruumistaan. Etähälläpä oksilla riippui                835
-    vaskinen nyt kypäräns, vaan maall' asehet vetelehti.
-    Aatelistost' etevimmät olj luonaan; itse hän karsein,
-    huohottaen virumass' oli, kammatun partansa laskein
-    rinnalle; Lausosta hän kyselee, lähettäin useoita
-    kutsumahan takasin, surukkaan isän käskyjä viemään.            840
-       Vaan toverit jopa kilvellä toivat ruumista Lauson,
-    itkien, kelpoista sekä saanutta hirveän haavan.
-    Itkun jo kaukaa kuul kovan onnen ouniva mieli.
-    Mullalla harmahat tahraapi nivuksensa ja nostaa
-    kumpaisen käden taivasta kohti ja ruumista halaa.              845
-    "Semmoinenk' elämään halu mull' oli, poikani, että
-    itseni e'est' vihamiehiä vastaan mennä sun sallin,
-    mun sukuain? Sinun näittenkö haavojen kautt', isäs, säilyin,
-    kuollostas elämään? Haa, nytkös kurjalle vihdoin
-    maanpako on rasitukseks! Nyt vast' sain syvän haavan!          850
-    Mie, oi poikani, sun nimes tahraelin rikoksilla,
-    valtio-istumeltai isien vihan vuoksi ma syöstiin.
-    Jos piti kärsiä mun isänmaan sekä kansani koston,
-    kaikkehen surmahan mie elon syypähän antanut oisin.
-    Nyt elän! Valkeutt' enk' inehmoin ole jättänyt vielä!          855
-    Mut jätän sen!" Heti näin nimeten kohoaa kipeälle
-    longalleen sekä vaikk' kipu suuressa haavassa vaivaa,
-    lannistumatta hän käskeepi hevon tuoda; se häll' olj
-    lohtuna ynn' ihanelmana kilpausvoittojens vuoksi.
-    Murhehtivallen hän nimeää sekä alkavi näillä:                  860
-    "Rhebus, jo kauan, -- jos mitäkään pysyvää inehmoill' on --,
-    viivyimme. Veriset tamineet nuo voittaen tänäin,
-    päänkin Aeneaan sinä tuot sekä Lausoni tuskain
-    kostajan' oot kerallain; mut voittoa jos väken' ei saa,
-    yhdessä kaadut. Ma en, näet, urhokkain, sinun luule            865
-    sietävän vierasten komentoo eik' Teukrojen herraa!"
-    Virkki ja selkähän kapsahtain asettui kuni ennen
-    vankasti, temmattuaan molempiin käsihin teräkeihäät;
-    hehkui päässänsä vaski ja myös hevosjouhinen töyhtö.
-    Kentälle näin nopeaan karahuttaa. Mielessä kuohuu              870
-    hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne;
-    raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto.
-    Kolmasti Aeneast' tämä korkea-äänisnä kutsui.
-    Aeneas tuon tuns sekä näin iloten aneleepi:
-    "Tehköön tuon jumalain isä kuin myös suuri Apollo,             870
-    että sä kanssani käyt otelmaan!"
-    Tään nimes vain sekä vastahan uhkaten käy vasamoineen.
-    Vaan tuo: "Surmattuas pojan miks pelotat mua vielä,
-    julmuri? Tää oli ainoa tie, joten mun hukuttaa voit.
-    Surm' ei kauhuksi oo meill' emmekä hengistä huoli.             880
-    Lakkaa, kuolemahan tulen nyt sekä sulle ma ens nää
-    lahjaksi tuon!" Nimeten vasaman lähettää vihamieheen;
-    heittävi toisen ja sitten taasenki toinen jo lentää
-    kilpehen verrattomaan; mut kestää kultanen kilpi.
-    Kolmasti ratsastain vasempaan hän kiertävi tuota,              885
-    peitsiä heitellen; myös kolmasti Dardanon urho
-    kilvellä vaskitetull' ison kiertää kanssansa metsän.
-    Sittepä kun ikävistyy vitkasteluun, monen peitsen
-    nyhtämiseen, epäsuhtanen taistelu kun ikävöittää:
-    paljon arveltuaan jopa hyökkää viimeks ja viskaa               890
-    taistelijan uvehen ohimoihin onsihin keihään.
-    Pystyhyn keikahtaa hevonen sekä pieksävi ilmaa
-    kapjoineen yli kaatuess' suistunehen ritarmiehen,
-    kietoutuu sekä päistikkäin putoaa lapaluulleen.
-    Taivaallen kohoaa Frygien ja Latinojen huuto.                  895
-    Kiitävi Aeneas sekä huotrasta tään terän tempaa;
-    sittepä ääns: "Miss' ompi, Mezentius julmuri, tuo sun
-    hirmuinen väkevyys?" Mezentius vastasi, kunpa
-    ilmahan katsellen näki taivon ja järkehen tointui:
-    "Katkera oi vihamies, miks ärjyt ja kuoloa uhkaat?             900
-    Ei häpeää ole kuolo enk' niin minä taistohon tullut,
-    eikäpä keskeemme tätä liittoa Lausoni tehnyt.
-    Ainoastaan anon tuot', vihamies jos sen voitetull' antaa:
-    myöntäös haudattaa minun ruumis! Tiedänpä kansan
-    julmasti närkästyneeksi; sen vimma sä estäös, pyydän;          905
-    sallios poikani kanssa mun haudan kumppaniks yhtyy!"
-    Näin nimeää, osans tietäen kaulansa miekalle suo ja
-    aseillen heruvaan verehen hän henkensä heittää.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 12-13. Viittaus Puunilaissotiin, varsinki toiseen.
-
-V. 22-23. Katso Aen. IX, 727-778.
-
-V. 28-29. Aetolilaisesta siirtolaiskaupungista Arpista Diomedes, Tydeon
-poika; Diomedes ei kuitenkaan ruvennut sotaan, ehkä Venus sitä pelkäsi
-(vert. Aen. XI, 226 ss.).
-
-V. 30. Troijan sodan aikana, kuten Iliadi kertoo, haavoitti Diomedes
-sekä Venuksen että Marssin.
-
-V. 34. "Haamut", nim. Hektorin, Kreusan ja Ankhisen (vert. Aen. II,
-270; 772; V, 722).
-
-V. 36. Vert. V, 606, 759.
-
-V. 37. Vert. I, 51.
-
-V. 39-40. Vert. VII, 312, 324.
-
-V. 51-52. Amathus, Pafos ja Idalia olivat kaupunkeja Cyperin saarella,
-jossa Venuksella oli oma temppelinsä, -- Cytherasta vert. Aen. I, 680.
-
-V. 142. Paktolus, Lydiassa (Vähässä Aasiassa) juokseva, kultahiekasta
-rikas virta.
-
-V. 154. "Huolesta päästen", (vertaa Aen. VIII, 479-503.)
-
-V. 155. "Lydialais-suku", = Etruskit (vert. Aen. VIII, 479).
-
-V. 157. "Kokassaan", nim. koristuksina, "frygilais-jalopeuroja
-kantain."
-
-V. 159. "Ida" (= Idavuoren halttiattaren kuva) "on yläpuoll'".
-
-V. 166. Tiikeri oli Massikon laivan nimi.
-
-V. 171. "Kulta-Apollosta kiilteli keula", s.o. laivan kokassa kiilteli
-kullattu Apollon kuva.
-
-V. 173. Ilvan saari = nyk. Elba.
-
-V. 179. Pisa oli siirtolaiskaupunki, jonka Kreikanmaalta saman
-nimisestä kaupungista Alfeon virran rannalta lähteneet siirtolaiset
-olivat perustaneet. -- "Tottelemaan" nim. päällikköään Asilasta.
-
-V. 189. Kun Faeton, Auringon poika, tuli Juppiterin nuolen kautta
-tapetuksi, surivat hänen sisarensa sekä ystävänsä Cyknus tätä niin
-katkerasti, että jumalat sääliväisyydestä muuttivat Faetonin sisaret
-poppelipuiksi, mutta Cyknon joutseneksi (latinal. sana "cycnus" =
-"joutsen").
-
-V. 194. "Poikansa", edellisen yhden niminen poika.
-
-V. 196. Kokkaan oli kiinnitettynä terävä paasi.
-
-V. 198. Oknus oli ennustavan nymfin Manton ja tuscialaisen joen haltian
-poika.
-
-V. 202. "Kolmepa heimoa on" Mantuassa asumassa, nim. Kreikkalaisia,
-Umbrilaisia ja Etruskilaisia.
-
-V. 205. Benakon (nyk. Garda) järven haltian poika Mincius oli laivan
-keulaan kuvattuna ja laiva sen mukaan nimitettynä (Mincio virta juoksee
-Garda järven läpi).
-
-V. 209. "Tuot' veti hirmuinen Triton", joka oli Aulesten laivan kokkaan
-kuvattuna.
-
-V. 239. "Välihin j.n.e.", nim. arkadialaisen Evandron lähettämän ja
-troijalaisen, linnassa olevan väen väliin.
-
-V. 252. "Idalais-äiti" s.o. Cybele.
-
-V. 265. Strymon oli erään thraakialaisen joen nimi (nyk. Struma eli
-Karasu).
-
-V. 271. "Päässään", nim. Aeneaan päässä.
-
-V. 273. "Sirion", s.o. Siriustähden (kaunehimman kiintotähden) "leimu."
-
-V. 290. "Airojen neuvolla muut", nim. pyrkivät rantaan.
-
-V. 313. "Vaskisen verhon", s.o. pantsarin, rintahaarniskan.
-
-V. 316. "Pienenä" = vielä syntymätönnä, niinkutsutun
-"keisarileikkauksen" kautta päivän valoon saatettu.
-
-323. "Paiskaten", nim. Aeneas, "osui j. n. e."
-
-V. 350. Boreas = Pohjantuuli.
-
-V. 351. Ismara oli erään Thrakian maan vuoren ja kaupungin nimi.
-
-V. 363. "Tunkenut virta" nim. tulvallaan.
-
-V. 463. "Alkldes" = Alkeyn poika, Herkules.
-
-V. 466. "Vaan isä", nim. Juppiter.
-
-V. 517. Sulmo oli kahden samannimisen kaupungin nimi, joista toinen
-oli Pelignien, toinen Volskien maassa.
-
-V. 520. Samoin uhrasi Akhilleskin kaatuneen ystävänsä Patroklon
-hautajaisissa Troijan luona sotavankeja tämän haamulle.
-
-V. 526. "Kuvattuu hopeaa", s.o. koverretuin korkokuvin koristeltuja
-hopeakaluja.
-
-V. 544. Caekulosta ja Umbrosta vert. Aen. VII, 681; 752.
-
-V. 564. Tyyneksi l. hiljaiseksi kutsutaan Amykloa, erästä etelä-Italian
-merikaupunkia (Kajetan ja Terracinan välillä) siitä syystä, koska siinä
-oli hengen uhalla kielletty puhumasta uhkaavista vihollisten aikeista,
-koska ne usein olivat näkyneet turhiksi. Kun sitten Dorialaiset tulivat
-kaupunkia valloittamaan, joutui se juuri tään vuoksi helposti
-vihollisten haltuun.
-
-V. 565. Aigeion on sama kuin Briareys (vert. Aen. VI, 287).
-
-V. 619. "Isäns' neljäs" s.o. isänsä neljännessä polvessa
-(isän-isän-isän-isä).
-
-V. 646. "Se", nim. kuvatus.
-
-V. 704. "Soihdusta raskas"; Paris'en äiti Hekuba, Cisseyn tytär, luuli
-unissaan kerran olevansa soihdusta raskaana.
-
-V. 708. Vesulus (nyk. Monte Viso), Alppien korkeimpia kukkuloita,
-Meri-Alppien ja Kottisten-Alppien välillä.
-
-V. 719. Korytho, vert. Aen. III, 170; IX, 10.
-
-V. 739-41. Kuten tästä paikasta näkyy uskoi Vergiliuskin kuolevilla
-välisti olevan kykyä ennustamaan; Oroden ennustus toteentui.
-
-V. 861. Toisten painosten mukaan oli "jumalain ylenkatsoja" Mezentius
-antanut hevosellen nimeksi: Phebus (= Apollo, vert. v. 875 ja 878).
-
-V. 888. "Metsän"; siltä näytti kilpeen tarttuneiden keihästen paljous.
-
-V. 902. "Keskeemme", s.o. sinun, Aeneaan, poikani tappajan, ja minun
-kesken.
-
-V. 904-905. Vertaa Aen. VIII, 481-495.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LAULU.
-
-Sotilakko ja sodan jatko.
-
-
-Ainehisto.
-
-Aeneas, pystytettyään muistomerkin sen vuoksi, että oli
-kahdentaistelussa kaatanut kuninkaan Mezention, rohkaisee omiansa ja
-lähettää suuren lähetyskunnan Pallaan ruumista sen kotimaalle viemään
-(1-99). -- Kuolleiden hautaamiseksi välirauhaa anoville latinolaisille
-lähettiläille Aeneas suopi 12 päivän sotilakon (100-138). -- Evandron
-murhe poikansa kuolemasta (139-181). -- Troijalaiset ja Latinolaiset
-osottavat viimeistä kunnioitustaan sodassa kaatuneille (182-224). --
-Diomedeen liittoa anomaan lähetetyt lähettiläät palajavat tyhjin toimin
-takasin siitä syystä, kosk'ei Diomedes tahtonut ryhtyä sotaan ilmesti
-jumalain suosimain Troijalaisten kera (225-295). -- Latinon tästä
-syystä kutsumassa neuvoskunnassa, näyttää Latinus olevansa taipuvainen
-rauhaan Aeneaan kera, jota mieltä Drances kannattaa ja kehottaa,
-ivaten, Turnoa luopumaan sodasta ja kosimisesta sekä pyytää kuningasta
-rauhan tueksi antamaan tyttärensäkin Lavinian Aeneaalle puolisoksi
-(296-375). -- Turnon kiivas vastaus Dranceelle ja hänen mielipiteensä
-sotakannasta (376-444). -- Aeneas siirtää väkeänsä likemmäksi
-kaupunkia; tämä seikka lopettaa sekä neuvottelun että sotilakon;
-Turnus, uskottuaan ylipäällikön viran amazonille Kamillalle, lähtee
-eräälle vuorisolakkeelle Aeneasta väijymään (445-531). -- Kerrottuaan
-Kamillan elämänvaiheista, antaa Diana nymfinsä Opiksen toimeksi kostaa
-Kamillaa pian kohtaavan kuolon (532-596). -- Kauan häilyvä ratsuväen
-tappelu kaupungin edustalla (597-647). -- Sitten kuin Kamilla oli
-tehnyt ihmeteltäviä urotöitä ja viettynyt komeasti varustettua
-Khloreota vainoamaan, ampui hänet salavihkaan väijyvä Arruns kuoliaaksi
-(648-835). -- Opis kostaa Kamillan kuoleman ja ampuu Arrunsin, tään
-paetessa kotimaalleen (836-867). -- Troijalaisten Onnella tehty
-hyökkäys päälliköttömäksi jäänyttä joukkoa vastaan saattaa nämät
-pakenemaan, jolloin paljon väkeä musertuu kaupungin portista sisään
-pyrittäessä. -- Kamillan kaatuminen saa Turnon liikahtamaan
-väijymysasemaltaan; heti sen jälkeen lähtee Aeneaski vuorisolakkeen
-kautta liikkeelle (868-915).
-
-
-_Hautajaiset. -- Latinojen neuvottelu. -- Kamilla_.
-
-    Nousten Okeanon sill' aikaa Koitar jo jätti.
-    Aeneast', ett' aikaa maanpanijaisihin saisi,
-    huoli ehk' kiiruhtaa, murehiss' ehk' kuollosta miel olj,
-    päivänpä koittaissa jumaloill' lupauksensa täytti
-    voitettuaan. Ison tammen, mist' oli karsitut oksat,              5
-    pystytti haudalle, sen koristain komeoill' asehilla,
-    voittonsa merkiks; Mezention päällikön hän asun suo sull',
-    oi sodan valtias suur! Asettaa verest' tiukkuvat töyhtöt,
-    miehen murretut peitset ja paikalta kahdeltatoista
-    puhkotun haarniskan; vasempaan sitoi vaskisen kilven,           10
-    kaulalle sen ripust miekan norsunluisenki huotran.
-    Päällikköjen koko parvi kun suojellen seurasi häntä,
-    riemastuneita hän näin kehottaa sitt' ystäviään:
-    "Tehty jo suurin on työ, urohot! Pojes pankahat huoli
-    jääneestä; esikois asehet kopean kuninkaanki                    15
-    tuoss' ovat; onpa Mezentius mun käsivoimalta tässä!
-    Matkamme on kuninkaan luo nyt ja Latinojen linnaan.
-    Valmistakaat asehet, sodan loppua onnellist' toivoin,
-    ett' epäröiviä ei joku este, kun lähteä taistoon
-    määräävät jumalat sekä miehiä leiristä johtaa,                  20
-    häiritsis tahi myöhempi arvelu heit' aristaisi.
-    Sill'aikaa tovereiden hautaamattomat ruumiit
-    viekäämme lepohon, erokunnian vainajill' antain!
-    Menkäät vainaillen jalomielille, jotk' ovat meille
-    ansainneet kotimaan verellään, 'hyväst'-lahjanne viemään!       25
-    Ensinnä vietäköhön surevan Euvandrusen linnaan
-    Pallas, jonkapa ei mitäkään vajahan avuloista
-    kuolohon katkerahan vajottain vei synkeä päivä!"
-       Näin nimes kyyneltäen sekä siihen suojahan kääntyi,
-    miss' ikäpuoli Aceetes, mi arkadilaisen Evandron                30
-    knaappina ennen olj, oli paarille pantua Pallaan
-    ruumista vahtaamass'; eip' hän yht' onnellisesti
-    kasvattilemmikkiään apulaisena seurata saanut.
-    Siin' itk palvelijain koko joukko ja Teukerin kansa,
-    itkivät naisetkin hivuksens hajottain tavan jälkeen.            35
-    Vaan kun Aeneas ylevist' oviloist' tuli suojaan:
-    raskaan huokauksen nämä tähdille nostavat, rintaans
-    lyöden, ja haikeesta surustaan ylen voikuvi linna.
-    Kun näki Pallaksen tuetun pään kalvahat kasvot,
-    kun näki ausonilais-vasaminkin raastaman haavan                 40
-    nuoressa rinnassa tään, näin kyynelten noustessa lausui:
-    "Käikös kääntyessään parempaan kateheksi nyt Onnen,
-    oi poloteltava poika, sa valtiotamme ett' et sais
-    nähdä ja ett' et sais iloten palata kotimaahas?
-    Enkä mä Euvandrost' isästäs erotessani hälle                    45
-    tään luvannut, kun hän halaten mua matkahan laski
-    vallottamaan ison maan sekä tuon erittäin varottaissa,
-    miesten ankarojen olevan, sodass' yrmeän kansan.
-    Ehkäpä parhaillaan, ylen paljoa toivoen turhaan,
-    tehnee hän lupauksiakin, koristain alttareita:                  50
-    kuollehen poikansa vainen, jok' ei taivahisilta
-    tarvitse nyt mitäkään, surusaatossa tyhjässä tuomme!
-    Onneton, poikasi julman kuolon nähdä sa vain saat!
-    Vai on tää palauksemme, -- moisetko voittomme merkit?
-    Vai tä mun toivoni suur? Mut etpä, Evandro, sa tahraa           55
-    tuottavat haavat näe täll'! Et, isä, paennehen poikas
-    vuoks surust' tarvitse toivoa surmaa! Mink', oi, turvan,
-    Ausonia, kadotit sekä minkäpä sieki, Julus!"
-       Näinpä hän itkettyään kohottaa valiteltavan ruumiin
-    käski ja, määrättyään koko joukostaan tuhat miestä              60
-    laittoi viimeis-kunnioitustaan häll' osottamaan,
-    taatonkin suruhun osan ottoon: raskahan murheen
-    hiukkanen lohtu, he min isä-raukallen velastuivat!
-    Lehvillä lehdittävät muut paareja pehmeäks joutuun,
-    liitellen sianvarsia tammenlehvihin yhteen;                     65
-    lehdes-holvilla siimestävät myös laitetun vuoteen.
-    Maalaisvuoteesen ylevään tähän lasketahan mies,
-    niinkuin kukkanen, min on poiminut impyen sormi,
-    orvokki hentoinen tahi hervotonkin hyacinthi,
-    joit' ei viel' heleys eik' ehtinyt poistua muoto,               70
-    mut enähänp' ei maa-emo ruoki ja voimia tuota.
-    Sitten purppura-viittaa kaksi ja kullasta jäykkää
-    toi häll' Aeneas, mitk' häll' oli, työst' ilotellen
-    muinoin valmistanut käsill' itse' sidonilainen
-    Dido ja langoin kultasineen oli kirjonut taiten.                75
-    Yhtehen näist' urohon hän kunniaks viimeiseksi
-    verhottaa sekä ruumiihin silmät vaipalla peittää;
-    saamansa paits sitä laurentolais-kahakast' monet lahjat
-    liittävi ynn' isoss' saatossa käskevi viemähän noita,
-    annettuaan vihamiehiltä voitetut ratsut ja peitset.             80
-    Niilt' oli kä'et selän taa sitonut, jotk' kuoleman uhriks
-    Tuonell' olj jääksinyt, kastelemaan verellään rovioita.
-    Myös vihamies-varuksin puetettuja tankoja, joihin
-    piirrellyt nimet olj vihamiesten, käskevi viemään
-    päällikköin. Talutettihinp' vanha Aceeteski koito,              85
-    rintahan nyrkeillään joka löi, repi kasvoja kynsin,
-    tai joka pitkosen pitkälleen alas heittihe maahan.
-    Viedään myös Rutuloin veren kastamat vaunut ja jälkeen
-    askeltaa sota-orj Aeton, koristuksia vailla,
-    kuonolle kyynelten isojen pisarain heruessa!                    90
-    Keihon kuin kypärän tuo toiset. Mut voittaja Turnus
-    valtasi muut. Tätä seuraavat surusaatossa Teukrot,
-    Tyrrhenit, Arkadien päämiehet lippuja laskein.
-    Sitten kuin toverein iso saatto olj eistynyt loitos,
-    seisahti Aeneas sekä näin syväst huoaten lausui:                95
-    "Toisten kyynelien luo meit' äreän sodan Luoma
-    kutsuvi. Voi ijäti hyvin sie, oi urhein Pallas,
-    voi ijäti hyvin!" Nää vain lausuttuaan meni linnaan
-    korkeahan sekä leiriä kohden käyntinsä käänsi.
-       Vaan lähetit jopa kaupungista Latinojen saivat              100
-    oksaa tarjoellen olivista ja pyytäen lupaa:
-    ruumeita, mitk' kentillen oli kaatanut miekka,
-    että hän hautaamaan lepohon lakon antasi heille;
-    eip' enähän eronnein kera vainaajain sota oisi;
-    joit' tovereiks, sukulaisikseen sanonut oli, säästäis.         105
-       Näillen Aeneas hyvä, kun anoivat sopivaista,
-    antaa suostumuksen sekä nää nimeää lisäks vielä:
-    "Millainen kova Onni on kietonut teitä, Latinot,
-    moisehen taisteluhun? Miks ette te sois toveriks meit'?
-    Kuolleillen, sodan kautt' tapetuilleko pyydätte rauhaa?        110
-    Mieleisest' elävillekin tuota ma tahtosin suoda!
-    En olis tullut, jos Onn' ei säätänyt tänn' asuntoomm' ois;
-    en sodi kansaa vastahan; mut kuningas ylenkatsoi
-    liittomme, Turnuksen kun liittohon luottihe ennen.
-    Oikeampaa olis, jos sotahan olis käynynnä Turnus.              115
-    Jos sodan päättää tuo väellään, jos Teukroja häätää
-    aikovi, niin kerallain sopi näiden yhtyä taistoon;
-    jäis elämään, kenen soi elon haltia tai oma uljuus!
-    Menkäte, pankaatten toverinn' eronneet rovioille!"
-       Näin nimes Aeneas. Vaan ääneti kummeksivat ja               120
-    toinen toisehen silmänsä luovat he hiiskahtamatta.
-    Sitt' ijäkäs Drances, joka nuorta Turnusta vainos
-    ain' närällään sekä kielittelyillään, vastaamaan näin
-    ryhtyi: "Oi iso maineeltas, asehilta mut suuremp',
-    Troijan mies, miten voin avuas ylistää ylen kyllin?            125
-    Ihmettelenk' enemmin sävymieltäs vai urotöitäs?
-    Tään kotikaupunkiin palaten iloviestinä viemme
-    kiitollisna ja, jos joku Sallima soisi, Latinon
-    teemme sun ystäväkses. Hakekoon muilt' liittoa Turnus.
-    Vieläpä autamme muurein sallittujen rakennusta,                130
-    kannamme paasiakin olallamm' asunnoks Troalaisten!"
-    Näin pakis hän; muut suostumustaan osottaa sorinallaan.
-    Päivää määräävät kakstoista ja, saatua rauhan,
-    vaaratta Teukrot Latinojen kanss' sekasin läpi korven
-    vuorilla kulkivat. Kaksteräkirveen iskemä kaatui               135
-    ryskyen saarni ja kaatuvat pilvienkin-tasat hongat;
-    ei lakata lemuvaisia keedroja, tammeja kiiloin
-    halkomast' eik' vetämäst' sarapuit', ratasten naristessa.
-       Maine jo kiidellen, -- surujen ylen kiitävä airut --,
-    Euandron pelottaa kuin tään perehen sekä linnan,               140
-    vaikk' oli Pallaast' äsken voiton viestiä tuonut.
-    Portille Arkadit riensivät, muinoisen tavan jälkeen,
-    temmattuaan tulisoihtuja; loitospa loistavi tiellä
-    tervaksien rivi, kirkastain ketomait' avaralta.
-    Teukrot vastaansa tulivat, surevaisien yhtyin                  145
-    joukkohon. Sitten kuin emot linnahan astuvan näiden
-    huomaavat, parullaan polotellen he täyttävät linnan.
-    Eipä Evandroa nyt enähän voi hillitä kenkään;
-    joukkohon riensi ja Pallaan laskettuin yli paarein
-    heittäytyin hän jää virumaan valittain sekä voihkain.          150
-    Kun hänen äänelleen soi tuskin tien suru vihdoin:
-    "Etpä sä taatolles luvannut tätä, kun sua, Pallas,
-    yrmeähän sotahan varovammin käymähän käskin!
-    Tietämätön emp' ollut, min arvonen uus sotamaine,
-    kuin ylen mieluinen ens'taistelun kunnia ompi!                 155
-    Miehuisen opin onneton koetos ja äskösen taiston
-    ankarat alkeet! Ei jumaloist' ole kuullunna kenkään
-    mun lupauksia eik' anomuksia! Oi pyhin vaimo,
-    miekkonen kuollessas, kun murheen tään siten vältit!
-    Oon isänään ohi määrästän' elänyt sitä vastaan,                160
-    kun jäin jäljelle. Joska mun, Dardanojen aseveikon,
-    oisivat surmanneet Rutulot! Elon' oisin ma ennen
-    antanut, jos minut tää komeus kotihin olis Pallaan
-    tuon't asemest'. En syytä ma teitä, en liittoa, Teukrot,
-    en toveruuttammekaan; tää vanhuudellemme onni                  165
-    säättynä olj. Vaan ehk' ylen aikasin kohtasi kuolo
-    poikaani, -- ilahuttaa kaatunehen tuhansittain
-    Volskeja surmattuaan, Latioon Teukroj' avittaissaan.
-    Peijaiskulkua en parempaa vois sulle ma, Pallas,
-    hankkia, kuin se, min Aeneas hyvä soi, Frygit suuret,          170
-    min soi Tyrrhenien päämiehet ja tää sotajoukko.
-    Tuovathan urosten asut, mitk' kätes Tuonelle jääksii.
-    Oispahan joutunehet aseheskin suurehen paaluun,
-    jos ikä, jos sama vuotten tuottama tarm' olis ollut,
-    Turnus! -- Vaan miks Teukroja viivyttelen sodast', utra?       175
-    Menkäte kertoilkaat kuninkaallenne nää sanat tarkkaan,
-    että mä jään vihattuun elämään, kun kuollut on Pallas,
-    siihen on, näet sen, kätes syyn', isällen, pojallen mi
-    Turnusen velkaa on. Tilapää tää ainoa ompi
-    onnehes, kiitollisuutehes. En elon auvoja etsi;                180
-    ei; ilon' on pojallein Manalassa sun kertoa kostos!"
-       Koitar sillävälin sulosan valon kurjille tuotti
-    kuolevillen, palauttaen näillen työt sekä vaivat.
-    Jop' isä Aeneas, jopa rannan lahtehen Tarkho
-    laittoivat rovion, johon kantoivat tavan jälkeen               185
-    ruumeita toverein, -- jopa nyt, sytytettyäns' synkän
-    loimotuksen, sakeaan savuhun lymys korkea taivas.
-    Kolmasti leimuavaa rovioo komeiss' asehissaan
-    marssivat kierrellen; kolm' kertaa hautaus-tulta
-    ratsahin kylträsivät hyvästiks, valittain surullisna.          190
-    Kastuu kyynelistään maa, kostuvat myös asehetkin.
-    Taivaallen kohoaa urosten polo, torvien räike.
-    Sittepä muut tapetuilta Latinoilt' temmatut saaliit
-    viskaavat tulehen: kypäröit', useoit' sapeleita,
-    ohjia, vaunujakin nopeoita; mut tuttuja toiset                 195
-    lahjoja tuo: tapettuin katalat vasamat sekä kilvet.
-    Tuonelle teurastetaan usean härän ruumihit tässä,
-    harjakkaat siatkin sekä kaikilta kentiltä viedyt
-    raavaat sorretahan tulehen. Koko rannalla sitte
-    tuhkaa ystävien tähystäät, rovioo vahiskellen                  200
-    puol' palanutt': erot' eivät he voi, kunis kastehikas yö
-    tähtiin kiiluvihin tukevuutetun taivahan tuopi.
-       Myöskin laittoivat monin paikoin koidot Latinot
-    suunnattomat roviot sekä hautaavat useoiden
-    miesten ruumeita, osittain taas nostaen vievät                 205
-    maakuntaan lähiseen tahi kaupunkiin palauttaat.
-    Muitten surmattujen sekasan, ison polttavat joukon
-    nää lukematta ja kunniankaan tekemättä; nyt laajat
-    pellot tuikkelevat jokapaikassa liekistä kilpaan.
-    Kolmas päivä jo haihdutti taivolta hallasen varjon,            210
-    surren kuin rovion syvähän seotuita he tuhkaan
-    etsivät luita ja kattoivat varin maan kupuroin ne.
-    Vaan jo Latinon kaupungin komeoiss' asunnoissa
-    nouseepi kova parku ja sangen haikea murhe.
-    Täss' emot, onnettomat miniät, sisarten surevaisten            215
-    rakkahat rinnat ja myös pojatkin, jotk' orvoiks jäivät,
-    kiroovat sodan julmuutta sekä Turnusen häitä!
-    Käskevät itseä tuot' asehilla ja miekalla päättään,
-    Italian joka valtaa, suurinta arvoa vaatii.
-    Tään pahentaa tyly Drances ja kertoo yht' tätä vainen          220
-    taistohon vaadittavan, yht' Turnusta kutsuttavan vain.
-    Kiistoissaan tiheöissä nyt kuuluupi moni miete
-    Turnonkin hyväks, tuot' kuningattaren arvo kun puoltaa,
-    kannattaa useain myös voitonmerkkien maine.
-       Näittenpä riitojen kuin melun kestäissä parahillaan,        225
-    kas, ylen murheissaan lähetit Diomedesin linnast'
-    tuovat vastauksen, ett'ei mitäkään koko moisten
-    vaivojen kustannus tehonnut, ei antimet, kulta,
-    eik' tehonneet isotkaan lupaukset; on liittoa muilta
-    etsiminen nyt Latinoin tai Frygien kera rauhaa.                230
-    Lannistaa kuninkaanki Latinon nyt ankara huoli.
-    Onnesan Aeneaan jumalain avun ilmesti saavan
-    -- muistuttaa jumalain viha kuin edessään vereksetkin
-    haudat. Siks ison neuvoskunnan ja myös ylimykset
-    kutsuen käskyllään kokoaa ylevään hovihinsa.                   235
-       Yhtehen saavat nuo palatsiin monin tulvaten joukoin.
-    Keskessä istuupi ijältään ylimmäisenä kuin myös
-    suurinna vallaltaan, ei huoleta otsin, Latinus.
-    Tääll' Aetolian linnasta tulleita läheteitä
-    käskee kertomahan, mitä tiesivät, vaatien tarkan               240
-    vastinehen perätysten. Tultua äänettömyyden,
-    näin Venulus, totellen hänen käskyä, lausua alkoi:
-       "Näimm', oi maanmiehet, Diomeden ja Argojen leirit,
-    matkan kuljettuamme, me voitimme kaikk' osumukset,
-    koskimme sen kätehen, joka Ilion rainasi linnan.               245
-    Voittaja tää rakens Argyripaan, nimittäin kotosen tuon
-    heimonsa jälkeen, Garganon Japygilais-ketomaille.
-    Suojaan saavuttuamme, kun meill' lupa lausua suotiin,
-    lahjamme tuomme ja myös isänmaan nimenkin nimeämme,
-    millainen sota nous sekä syyn, miks tultihin Arppiin.         250
-    Kuultua tään hän vastauksen tyvenen täten antoi:
-       'Kansat, o miekkoiset sekä myöskin vallat Saturnon,
-    muinois Ausonilaiset! Mi häiritsee lepoanne
-    kohtalo, yllyttäen teit' outohon taistohon käymään?
-    Ketkäpä kalvallaan vaan loukkasi Ilion maita,                  255
-    -- siksehen heitän, min kärsimme luon' yleväin varustusten,
-    keit' uroloit' upottelj Simois --, jokapaikassa saimme
-    kärsiä syyn sovitukseks hirmuiset rasitukset,
-    -- verratenkin Priamoon polojoukko! Sen näytti Minervan
-    ankara myrsky ja Eubean paadet ja kosto Kafaren.               260
-    Tuostapa taistelustaan, erirannoillen ajettuina,
-    Proteon patsahill' ast Menelaus, Atreyn poika,
-    harhasi, siks näki myös Aetnan Kyklopit Ulixes.
-    Vallasta kertoisinko Neoptelemon, kumonnastak'
-    Idomeneyn kodon? Maall' Libyan asunnostako Lokrein?            265
-    Mahtavien Akhiveinpa Mykenoist' itsekin päämies
-    puolison kelvottoman verukkeilt' on, päästyä kotiin,
-    hukkunut; väärtäjämies anast Aasian voittajan vallan.
-    Käi kateheks jumalain kai, alttarit ett' isänmaani,
-    kaihotun puolison tai ihanan näkisin Kalydonan!                270
-    Vieläpä vainoo meit' imehetkin, hirveät nähdä,
-    kun kadonneet toverit pyräht ilmahan siivillä lentoon;
-    lintuna lentävät nuo jokiloill' -- oi syntien julmaa
-    rankaistusta! -- ja louhia täyttävät uikkuvin äänin!
-    Tuotapa saatoinkin odottaa ma jo hetkestä siitä,               275
-    kuin tavotin, vähämieli, ma ruumeita ylähäisten
-    kalvalla, oikean kuin Venuksen käden haavotin naarmuun!
-    Elkäätten enähän mua vietelkö moisehen taistoon!
-    Pergamon kun hävitimm', meit' ei sotahan halut' yhtään
-    Teukroja vasten; en vaivaa entistäkään ilomiellä               280
-    muistele. Lahjanne, joit' isänmaastanne toitte te mulle,
-    viekäte Aeneaall'! Olen julmia peitsiäns vasten
-    taistellut kahakassa; siks uskokaten kokenutta,
-    kilpine kuin kohoaa, miten tuimasti peitsensä paiskaa!
-    Miestä jos vertaistaan kaks viel' olis kasvattanunna           285
-    Ilion maa, ois Inakholais-varustuksihin tullut
-    Dardanus, vuorostaank' olis onneans surrunna Kreikka.
-    Minkä me viivyimme tylyn Troijan muurien luona
-    Hektorin, Aeneaan se olj syy, ett' Akhivojen voitto
-    häili ja kymmenenteenk' yhä vuotehen karkosi meitä.            290
-    Kumpikin urhoudelt', asehilta on oivilta kuulu,
-    mut avult' tää etevämp' on. Käykäte liittohon, jos vaan
-    saatte sen; mut varokaat asetten osumist' tamineihins!'
-    -- Tuossa nyt, oi parahin kuningas, kuninkaan sinä lauseet
-    kuulit ja millinen on ajatus sodan tärkeydestä."               295
-       Tuskin näin lähetit, kun Ausonien väen valtas
-    riitainen, sekanen häly: niinkuin kosk' kivet estää
-    kiivahan vuon sekä, sulkeutuiss' uran, syntyvi pauhu,
-    kun lähirannoillen kohaellen syöksyvät aallot.
-    Vaan kun tyyntyivät sydämet sekä sai levon kasvot,             300
-    näin ylevält' tilaltaan kuningas, anoeltua, alkaa:
-       "Soisinp' ennemmin isänmaan asioista, Latinot,
-    päättänehemme, -- se ois paremp' ollut -- eikä nyt vasta
-    yhtyä neuvotteluun, vihamies kun jo valleja vaartaa!
-    Hankalahan sotahan jumalain suvun kanssa me saimme,            305
-    lannistumattomien urosten kera, joit' ei mitkään
-    uuvuta taistot, ett' tuurista ei tapanneinakan' erkii.
-    Toivon, mi teill' Aetolien liitosta olj, pojes pankaat!
-    On kukin itselleen paras toivo. Te vaaramme näette.
-    Millainen hävitys on sortanut muun menestyksen,                310
-    silmä sen huomaa, -- tuo käsihimmekin kaikki jo tuntuu!
-    En ketäkään minä syytä. Min kunto on voinunna vainen,
-    tehtynä on. Isänmaan koko voimalla taisteltu ompi.
-    Siis nyt mielessäni mitä arvelen, mie epäellen
-    kerron ja muutamin lausehin -- kuulkaat tarkkahan -- näytän.   315
-    Vuon Tiberin ihan vieressä mull' ikivanha on sarka,
-    läntehen päin mikä antaa aina Sikaanien maill' ast'.
-    Aurunkot, Rutulot sen jylhiä kumpuja kylvää,
-    sahroin kynnettyään, mut on raunikot maan' elukasten.
-    Tään koko seudun ja korkean vaaran mäntysän korven             320
-    suokaamme Teukroin sovitukseks ja tehkäme liiton
-    välttävät ehdot, valtion heit' osakkaiks nimetkäämme;
-    jääkööt, jos sitä nuo haluaa sekä tehköhöt linnan!
-    Vaan jos muillen maille ja toisen kansan he luokse
-    tahtovat päästä ja meidän mailtamme siirtyä poijes --,         325
-    niin parikymment' tammist' Italian alust' teemme
-    tai useampiakin, kuten tahtovat; on koko tarve
-    aavikon luon'; nepä its' sanokoot alusten luvun kuin myös
-    muodon; me vasket, ainekset sekä työväen suomme.
-    Pait sitä, jotka mun viestini veisi ja laatisi liiton,         330
-    lähtemähän puhujaa sata, heimoltaan Latiossa
-    oivinta tahdon, tarjoamaan sotilakkoa meiltä,
-    viemään lahjojakin, elehvantin luuta ja kultaa,
-    hermelikaapun ja istumen, valtamme merkkinä heille.
-    Kaikesta neuvotelkaat, tukaloit' asioitamme auttain!"          335
-       Nyt Drances, joka olj äkeissä, jot' Turnusen arvo
-    kierolla kiukulla kuin katehen kuvotuksilla vaivas,
-    aarteiltaan rikas, kieleltään paremp, mut hidas käs olj
-    taistossa, -- neuvotteluiss' ei katsottu arvottomaksi,
-    taitava vehkeilyyn, -- hänet äitinsä korkea heimo              340
-    aateliseks sai, mut isän puolelta tietymätön olj --,
-    nousi ja lauseellaan täten syyttäen kiukkua nosti:
-    "Kaikille selvästä seikasta, jok' ei ääntämme kaipaa,
-    oivallisin kuningas, puhut. Kaikki sen tietäväns myöntää,
-    Onni min kansalle tuo, mut lausua tuot' epäröivät.             345
-    Lausua sallikohon se ja ylpeytens' pojes pankoon,
-    min pahan johdon ja myös tapojen nurinpuolisten vuoksi,
-    -- sen sanon mie, hän mull' asehilla ehk' kuoloa uhkais! --
-    niin monen päämiehen on sortunut henki ja näemme
-    kaiken kaupungin vajonneen suruhun: Frygilaisten               350
-    leiriä härnää vain tä ja koikkavi pois, asehillaan
-    taivoa vain pelottain! Viel' noihin antihis, mitkä
-    viedä ja lausua Teukroillen isot käsket, sä yksi
-    liittäös viel', parahin kuningas; älä suo väkivallan
-    vaikuttaa kenenkään sinuhun, -- vävyll' oivalle tyttös         355
-    muhkein' häineen suo, isä, näin rakentain ikirauhan!
-    Vaan jos semmonen pelko jo mielet ja rintamme valtaa,
-    niin rukoelkame itseltä hält', anoen lupoansa:
-    myöntyköhön, kuninkaall', isänmaall' oman valtansa suokoon!
-    Miks julk' vaaraan kumppaniparkoja niin useoita                360
-    syökset, sä oi Lation sen moisien pulmien pää-syy?
-    Ei sota onneksi oo; sult' rauhaa pyydämme kaikki,
-    Turnus, ja rauhan myös vakavimman ainoan pantin!
-    Ensinnä mie, vihamiehekses jota luulet ja tuona
-    en varo ollani, kas anoen tulen: armahda kansaas,              365
-    ylpeys heitä ja lyötynä lähde! Jo kylliksi näimme
-    kuoloa, kun hajoten isot peltomme heitimme sikseen.
-    Tai jos liikuttaa sua arvo, jos rohkeus täyttää
-    rintasi, sulle jos niin on myötäis-valtio mieleen:
-    rohkene taistelemaan kuni mies vihamiestäsi vastaan!           370
-    Kaiketi, yhtys ett' Turnollen kuninkaallinen vaimo,
-    henkemme halvat, me itkua, hautaa puuttuva rahvas,
-    heittää kentille saamme! Jo sie, jos sulla on voimaa,
-    jos isien uroutta on sulla, nyt vastusta häntä,
-    ken sua paittauttaa!"                                          375
-       Näistäpä lauseistaan ihan raivostuneena jo Turnus
-    harmista oihkaisee, täten rintansa pohjasta lausuin:
-    "Runsaspa lahja sull' on, Drances, puhumaan yhä silloin,
-    kuin sotahan käsivartta on tarvis ja ensinnä saavut,
-    kun halutaan kokoust'. Ei vaan hovi täytettävän' oo            380
-    suurilla lauseillas, joit' uhkuvi suusi, kun vallit
-    sua erottaa vihamiehest' eik' ojat aaltoa verta!
-    Pauhaa vaan jyryten, tapas jälkeen, pelkuriks syytä
-    vaan, Drances, mua, kosk' kätes niin isot Teukrojen joukot
-    Tuonehen laittoi, kosk' ylimalkaan voittojes merkit            385
-    kenttiä kaunistavat! Mitä uuras urhous voittaa,
-    saatathan koittaa; eip' vihamiehiä oo etähältä
-    meidän etsiminen; joka suunnalt' he saartavat linnaa!
-    Vastahan lähtäänkös -- Mitä viivyt? -- Vai sinull' onkin
-    kielessä liukkaassa sekä liukkaammiss' sapikoissas             390
-    kaikki sun urhoutes!
-    Vai minä lyötynä?! -- Voisk' ken ilkiö syyst' mua syyttää
-    lyödyks, kun Tiberin verest' Iliolaisesta huomaa
-    tulvoavan ja Evandron huoneenkin perin juurin
-    sortunehen, asehistakin riistetyks Arkadilaiset?               395
-    Ei mua nähnehet tuoks Bitias- eik' Pandarus-jätti
-    eik' tuhannet, jotk' äsken voittaen Tuonehen laitoin,
-    kun suletuks vihollisten vallien piirihin jouduin.
-    -- 'Ei sota onneks oo!' -- Sitä Dardanolaisille laula,
-    houkka, ja asjoilles! Sitä varten sie älä lakkaa               400
-    pelkohon yllyttämästä ja kahdesti voitetun kansan
-    voimia innostamast', alentain sotilaita Latinon!
-    Myrmidonein päämiehetki nyt Frygien uroutta,
-    Tydeon poika, Larisson Akhilleskin vapisee jo,
-    Aufidon nyt jokikin kamaltuupi jo Adrian merta!                405
-    Pelkuriuttakin hän pelajaa mun arttini vuoksi,
-    tuo rikosseppä, ja näin koettaa pelollaan pahentaa syyn'!
-    Ei tämä käs ole koskaan poistava tuommosen hengen,
-    pelvosta luovu: se ain' asukoon ruhossaan mokomassa!
-    -- Nyt sinun puoleesi sekä päätöksiis, isä, käännyn.           410
-    Jos et toivoa voi mitäkään asetustamme enään,
-    jos niin hyljätyt oomme ja jos, väen väistyess' kerran,
-    lannistuimm' eik' onnemme voi sitä korjata yhtään,
-    rauhaa sitt' anokaamm', ojentain käsiämm' asehitta.
-    Vaikka, jos muinoisest' olis kunnosta jäänynnä hiukkaa,        415
-    miekkoseks ennen muita ja tuskista kirvottuneeksi
-    sen jalomieleksi katson, mi, ettei sais tätä nähdä,
-    sortui kuolemahan, suin päin tupertuin toramaalle!
-    Vaan varat meillä jos on, on koskematon sotajoukko,
-    jos avuks kaupungit Italoin sekä kansat me saamme,             420
-    jos Frygilaisillekin on kunnians maksanut paljon
-    verta ja kuolleensa ovat heilläkin, jos sama turm' on
-    kaikilla, -- miks häpeällisest' ens' yrityksestä säikymm',
-    miks pelättää hätätorv meit', ennenkuin hätä onkaan?
-    Paljon vierevät päivät kuin kaikk' kääntävä aika               425
-    suunnittaa parempaan; usehin hymy-suinenpa Onni
-    vaihtuen petti ja taas vakavaan asemaan monen autti!
-    Jos ei auttaiskaan meit' Aetolilaiset ja Arppi,
-    auttaahan Messapus, Tolumnius onnesa, joit' on
-    johtajiks laittanut niin monet kansat; kohtapa seuraa          430
-    kunnia niin Lation kuin Laurentomaan valioita!
-    Volskien oivasta kansasta myöskin ompi Kamilla,
-    ratsuväen etupäässä ja vaskesta hohtosten joukkoin.
-    Vaan mua taistohon jos Teukrot kysyvät ihan yksin,
-    jos sitä toivot ja niin ylen kaikkien onnea haittaan,          435
-    -- ei näit' oo käsiäin vihaten niin kammonut Voitto,
-    moisen ett' toivon eest' minkään koetuksesta väistyn.
-    Uljaasti menen vastaan, vaikk' uros seisos Akhilles,
-    Vulkaanon takomat tamineet ehk' tuo käsillensä
-    saisikin! Teille, Latinollen apellen tämän hengen              440
-    Turnus mie lupajan, joka en avultain ole kestään
-    kehnompi. -- Aeneas mua kutsuu. -- Pyydän, ett' kutsuis,
-    ettei mun asemesta, jos ois jumalain viha moinen,
-    Drances kärsisi eikä se, kunnian oottaess', sais sen!"
-       Näinpä he keskenähän asioist' epäselvistä väittäin          445
-    harkitsivat, kun Aeneas sotarintansa siirti.
-    Suurella huudolla, kas, palatsin läpi kiisi siks airut;
-    tääpä se kaupungin pelotuksilla suurilla täyttää:
-    rintaman laittanehen Tiberin joen puolelta Teukroin,
-    Tyrrhenien myös joukon laskeunneen yli kenttäin.               450
-    Äkkiä mielet häiritähän, heti kiihtyvi kansan
-    rinta ja kiehahtaa rehahtain tulisimpahan kiukkuun.
-    Vaativat aseita hoputen, "tamineit'!" -- pojat kirkuu.
-    Nurkuvat, itkevätkin surullisn' isät. Riiteleväisten
-    ankara pauhina nouseepi jokapaikassa ilmaan:                   455
-    niinkuin istahtamaan kun jylhään metsähän sattuu
-    lintujen parvia tai kuni pauhaten joutsenet joikuu,
-    kaijuttain kalakkaasta Padusan virrasta soita.
-    "Arvelkaat vain, kumppanukset", -- nimeää tilapäätä
-    käyttäen Turnus, "ja istuen rauhaa vain ylistelkäät,           460
-    kun nuo tunkeuvat asehissansa maahanne!" Tään vaan
-    lausuttuaan ylös keikaht ja riens palatsist' ulos joutuun.
-    "Käsk' asentoon, Volusus, heti Volskien joukot ja johda
-    myös Rutulot!" -- nimeää. "Ritarjoukon sie asehissa
-    viet Messapus ja veljes Koras ketomaill' avaroille!            465
-    Linnan portteja vahtaelkoon osa, tornihin nouskoon;
-    muut mihin käskenkin, kerallain kahakkaan varustaukoot!"
-       Oitipa muureillen koko kaupungissa nyt juostaan.
-    Neuvottelun isä itse ja aikehens suuret Latinus
-    lykkää, harmistuen ajan ankeutt', toiseksi aikaa,              470
-    katkerast' itseäns syytellen, ett' ei hyväksynnä
-    Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon.
-    Toiset porttien luon' väjyshautoja luovat ja tuovat
-    paaluja, paasiakin. Toraht hurmekkaan sodan merkin
-    räikkyen torvi. Jo muurien piirille kirjava joukko             475
-    nous, emot kuin pojatkin: hädän suuruus kaikkia kutsuu.
-    Linnahan korkeimpaan sekä Pallaan templihin lähtee
-    äitien suuren seuran keskessä nyt kuninkaatar,
-    lahjoja vieden ja impi Lavinia vieressä kulki,
-    niin ison tuskan syy, sulot silmänsä alas luoden,              480
-    Pyhää sauhua suitsuttain emot astuvat templiin;
-    näin anovat surullisn' ylevän nuo kynnyksen luona:
-    "Johtaja taistelujen, asevoipa Tritonia impi,
-    murtaos, oi, kädelläs Troan liekkiön peitsi ja tuo sa
-    kaataos maahan ja tappaos aimojen porttien alla!"              485
-       Valmistihen sotahan nyt joutuhun riehuva Turnus.
-    Jop' komean vask' suomuisen rutulois-pantsarinsa
-    olj pukenunna ja kultaset säärystimensäkin jalkaan,
-    verhota vain oli pääns; sivulleen oli vyöttänyt miekan;
-    kullasta hohtaen näin yleväst' alas linnasta riens ja,         490
-    korskeillen väestään, vihamiehens' jo toivossa voitti:
-    kuin orikin, kun paulansa murrettuaan pakeneepi
-    tallista vapauteen sekä aavalle kentälle päästen
-    taikka se laitumellen sekä tammojen parvehen täyttää,
-    tai vilahtain, tapans jälkehen, tää joen tuttuhun uomaan       495
-    uimahan laukkaa; keikkuen korskuvi tää kenokauloin,
-    harjalla vatkaellen lapojaan sekä kauloa vasten.
-       Vastahan volskialais-väen keskessä hälle Kamilla
-    sai sekä portin luon hevoltaan kuninkaatar nyt hyppäs;
-    häntäpä seuraillen uvehilt' alas hyppäsi maahan                500
-    myös koko joukko ja näin häll' lausuvi sitte Kamilla:
-    "Ruhtinas, itsehens jos voi luottaa yhtäkän uljuus,
-    vastustaa minä Aeneaan sotajoukkoa tohdin;
-    yksin Tyrrhenien lupajan ritarjoukkoja vastaan
-    mennä. Sä mun sodan suo ens' vaaroihin käsin käydä;            505
-    sie ole jalkasin muurien luona ja valleja vahdi!"
-    Näihinpä Turnus, julmahan impehen katsehen luoden,
-    lausuvi: "Oi imp', Italian iha, kuinka ma voinen
-    kiittää tai sua palkita? Onhan nyt sinun uljuus
-    aivan verraton, kun mua seurata taistohon tahdot!              510
-    Aeneas, kuten maine ja luotettavat vakojamme
-    kertovat, ratsuväen keveän on laittanut, herja,
-    ennalta häiritsemään ketomait'; its' ylheän vuoren
-    harjun korpea myöten kaupunkia läheneepi.
-    Mie sotasutkausta salon oijelvoisella ahtaall'                 515
-    aijon, sulkeaksen' väelläin hänet kumminki puolin.
-    Tyrrhenolais-sotajoukon kanssa sä käy kahakoimaan;
-    kanssasi olkoon tuima Messapus ja myös Lation kuin
-    Tlburilaistenki joukot; sie ota päällikön toimi!"
-    Näin nimes; myös Messapoa kuin päämiehiä taistoon              520
-    ystäviään kehottaa samall' lailla; sitt' taistohon lähtee.
-       Notko olj mutkainen, sotavehkeihin soveljas ja
-    väijymyksiin; tuot' ahdistaa salon lehtevän tihjät
-    rintehet kumminki puolin; tääll' ojelvoinenpa johtaa,
-    ahtaat myös solakkeet sekä turmasat tiet pujottaivat.          525
-    Sen yläpuolla on vuoren harjulla, -- väijynnäks oiva --,
-    tuntematon tasamaa sekä turvahiset pakopaikat,
-    jos vasemmalt' tai puolelta oikealt' taistella tahdot
-    tai pysähtyy ylängöille ja suuria paasia viertää.
-    Tännepä korskea mies tutun seudun tieltä nyt kulki,            530
-    valtasi paikan ja vaaralliseen salohon teki leirin.
-       Opista sillävälin nopeaa yleviss' asunnoissa,
-    seuransa neitsyitä sekä joukostaan pyhäst' yhtä,
-    näin puhutellen Latonia murheissaan pakinoihin
-    ryhtyi: "Taisteluhun rajuhun nyt saapi Kamilla,                535
-    impyet, turhaan hän asehillammekin varustaupi,
-    armahin lapsi; sill' eipä Dianalle lempi se ookkaan
-    outoa eik' äkistään minun mieltäni liikuta lempeys.
-    Vallastaan vihan vuoks erotettuna, min väkivalta
-    vaikutti, Privernon ikilinnan kun jätti Metabus,               540
-    pienoisen paetessaan tappelujen hälinässä
-    vei pakohon mukanansa ja tään emon jälkehen kutsui
-    Kasmillan nimest', puustavin poistettuansa, Kamillaks.
-    Hän sylissään tätä kantaen, suurien vuorien jylhään
-    korpehen matkusti, kun joka suunnalta nuolia tuiski,           545
-    kun joka paikassa volskialais-sotaparvia kiehui.
-    Tään paetessapa juur Amasenus vaahdoten tulvi
-    äyräittens' ylimpäin yli; moinen pilvistä syöksi,
-    näät, sade. Uimahan aikoessaan, laps kultansa tuota
-    vain pidättää, pelättää rakas kantamus. Kaikkia yksin          550
-    miettivällen äkistään tää miete nyt mielehen juohtui:
-    keihään aimoisen, mitä kantamahan osui urho
-    voimakkaass' kädessään, -- luja-oksasen kärvetyn tammen
-    pinnalle tyttöisensä hän nyt vetäs niinillä kiinni,
-    kiinnittäen mukavasti, ja peitsen keskehen laittoi;            555
-    tuotapa viipottain kädessään näin taivolle lausuu:
-    'Sullen, armas Latonia impi ja lehtojen turva,
-    tyttösen tään omistan isänään, kun ilmojen kautta
-    peitsehen turvaten hän vihamiest', anoen, pakeneepi!
-    Haltiatar, omakses ota hän, anon, kun lähetän tään             560
-    tuulihin vaarallisiin!' Näin virkki ja kaikella voimin
-    paiskasi peitsen; viuhahti ilma ja vuolahan virran
-    poikki jo peitsellä lens suhahtain katalainen Kamilla.
-    Vaan Metabus lähemmin ison joukon ahdistaessa
-    virtahan antautuu sekä keihään neitosen kanssa                 565
-    riemuiten -- Trivian pyhän lahjan -- turpehest' ottaa.
-    Ei mitkään asunnot hänt' eikäpä linnojen muurit
-    suojelleet eik' hän sovintoon rajupäält' olis käynyt;
-    yksinpä paimenten elämää vai vuorilla vietti.
-    Korvessa tää tytärtään kuin myös petojen ukuroissa,            570
-    laidunta käyvän tamman nännistä maitoa saaden,
-    hoiti ja tään ohukaisille huulille lyps utareita.
-    Kohta kun alkoi vaan laps askelta ottaen käydä,
-    tää lelukseen häll' antoi keihäitä teräpäitä;
-    pienosen harteillen sälyttäin pani nuolet ja joutsen.          575
-    Kultaisen hius-neulan ja huntuisen asemesta
-    riippuvat kiireheltään yli selkänsä tiikerin taljat.
-    Hennolla tää kädellään jopa poikien peitsiä paiskoi,
-    linkoakin pääns' ympäri kieputti piukkein hihnoin,
-    strymonilais kuren kuin tai valkosen joutsenen tappoi.         580
-    Turhaan tuot' useat emot Tyrrheni-kaupunkiloissa
-    toivovat minjäkseen: tää tyytyen vainen Dianaan,
-    neitona viettääpi asehissa ja impeydessä
-    ain' eloaan. En sois, ett' ois hänet vallannut moinen
-    taistelun into, kun Teukrojen kanss' sotahan sekauntuu;        585
-    tää, minullen rakas, ois sisaristani yhdeksi tullut!
-    Siis sinä, koskapa häntä jo katkera kuolema uhkaa,
-    lähteös taivahalt' impi ja riennä Latinojen seutuun,
-    jossa nyt surkea turmio-enteinen sota käydään!
-    Ottaos nää sekä joutsesta laukase kostaen siihen,              590
-    ken pyhän ruumiin haavoittaneekin, nuolella tällä;
-    Teukroko tai Italus, verellään samall' lailla sen maksaa!
-    Raukan ruumihin, lannistumattomatkin asehet vien
-    pilven longassa hautaan, kätkien nuot isänmaahan!"
-    Virkki; mut ilman köykäsen kautta se taivahalt' astui.         595
-    Helskyen' mustahan sitt' vihuriin hänen hahmonsa haihtui.
-       Muureja sillävälin läheneepi jo Teukrojen joukko,
-    Etruskien päämiehet ja ratsuväen koko parvi,
-    ryhmittäin jaetut luvultaan. Koko kentällä riehuu
-    keikkuillen hevonen sekä piukkein' ohjinens hyppii,            600
-    kääntyen sinne ja tänne; jo laajalti peitsien rautaa
-    törröittää keto, hohdellen komeoist' asehista.
-    Vastahan rientävi Messapus, nopeatki Latinot,
-    myös Koras veljensäkin ja Kamillan impyen parvi,
-    kaikki he ilmauvat kedollen tanahan käsillänsä                 605
-    keihäitään ojentain etähälle ja näit' täristellen;
-    miehien kiitäminen, hepojenkin korskunta kiihtyy.
-    Nuolien heitäntämatkalle tultua nää molemmat nyt
-    seisahtuvat, äkistään korottaat sotahuudon ja ärjyin
-    kannustavat hepojaan: jokapaikasta äkkiä tuiskii               610
-    keihäitä, tiheän lumen lailla, ja taivahan varjoo.
-       Äkkiähän tanapeitsin Tyrrhenus ja tuima Akonteus
-    yhtehen törmäävät sekä suurella ryskehell' ensin
-    aikahan saa häviön, nelijalkaisten karahuttaiss'
-    rintoja rintoihin. Alas syöstynä maahan Akonteus               615
-    aivan kuin salamalt' tahi viippaimen ison kuulan
-    kautt' etähällen lens sekä ilmahan henkensä heitti.
-    Oitis horjahtuvat sotarinnat ja kilpens Latinot
-    kääntyen viskaavat selän taa, hevot nurmille kääntäin.
-    Vainoovat, Asilaan komentaiss' etujoukkoa, Teukrot.            620
-    Porttien luo jopa saapuivat, kun taasen Latinot
-    nostavat huudon ja taas hepojaan takasin palauttaat;
-    nää paeten palajaa, kokonaan irt' ohjansa laskein.
-    Niinkuin arjullaan meri vuorohon hyökyvi, milloin
-    rannoillen etehenpäin roiskahuttaa yli riuttain                625
-    vaahtosta vettä ja kuohahtaa sorallen etähälle;
-    milloin taas nopeaan pakenee sekä kiehuen härppää
-    vieritetyt kivet, kun vesin vyöryvin jättävi rannan.
-    Kahdesti muurille päin Rutulot ajoi Tusceja takaa;
-    kahdesti taas, selän suojaten, täytyvät katsoa taakseen.       630
-    Vaan kun yhtyivät käsikähmähän kolmannen kerran,
-    rintamat kietouvat ja kun mies soti miestänsä vastaan,
-    silloin sortunehet valittaa; verivirrassa vyöryy
-    ruumihit kuin asehet sekasin, urosten tapellessa,
-    puoleks'ki kuolleet potk uvehet: raju ottelu nousee.           635
-    Orsilohkos Remulon, kun kammosi ryhtyä mieheen,
-    paiskasi keihäänsä hevoseen, osuen tämän korvaan.
-    Lyönnistä jalvoilleen kavahtaa jymyjalka ja vatkaa
-    haavasta tuskaillen, kavioit', ylös rintansa nostain.
-    Maahan suistuvi tuo pudoten. Katillus Jollan                   640
-    ynn' ison urhoudelta ja varreltaan, asehiltaan
-    kaatoi Herminion, jonk' peitota keltanen tukka
-    liehi ja peitota hartiot olj; ei säikytä haavat
-    tuot'; asehill' oli altis. Tään isot hartiot keihäs
-    puhkaisee sekä tuskasta kiertää koukkuhun miehen.              645
-    Juokseepi jokapaikassa verta; he taistellen suovat
-    kuoloa, haavoistaan urohon myös kuolon he saavat.
-       Vaan kahakoiden keskess' amazoni-neito Kamilla,
-    kantaen viint', avoks toisen rintansa jäädessä, raivoo;
-    tää kädellään joko norjia peitsiä tihjähän paiskoi,            650
-    taikkapa vahvaa kirvestä uupumaton kätens käytti.
-    Helskää kultanen jouts olallaan, asehetki Dianan.
-    Vieläpä kun pakohon ajetaan sekä poijes hän taantuu,
-    kääntyen päin paetessaan joutsella nuolia ampui.
-    Ympärillään valitut sisaret ja Larinasta neito,                655
-    Tulla ja Tarpeija imp, joka vaskista kirvestä käytti,
-    Italon tyttäret, joit' omaks kunniaksensa Kamilla
-    oiviksi rauhan kuin sodankin kätyreiks valikoitsi.
-    Niinkuin thrakialaiset Amazonit kun Thermodontin
-    virran poikk', otellen koreoill' asehillansa, kiitää,          660
-    Hippolyte sotanainen ja vaunussa Penthesileia
-    kun palajaa sekä ympärillään iso neitojen joukko
-    riehuvi kirkuillen, kuun moisine kilpine helskäin.
-       Kennenkä peitsellä ens, kenen viimeks hirveä impi
-    surmaat? Kuin monet ruumihit kuolohon syökset sä maalle?       665
-    -- Euneon, Klytion pojan ensin, jonk' avonaisen
-    rinnan puhkaisee iso varsinen peitsensä eestään.
-    Kaatuu oksentain verisyöksyä tuo sekä maahan
-    suistuupi verihins' sekä tuskissa kiemurteleikse.
-    Nytpä Liriin, Pagasoonki hän yhtyi; näistä kun toinen          670
-    ratsulta haavotetult' alas syöstyä ohjia korjaa,
-    toinen auttamahan tätä saapuu suojuksetonna;
-    syöksyvät päistikkäin molemmat. Tähän liitti Amastron --
-    Hippotadeen; etähältä hän vainoten peitsellä kaataa
-    Tereon, Harpalykon sekä Demofo'on sekä Khromin;                675
-    kuin mont' paiskasikin kädellään vain keihoa, neito,
-    niin mont' tappoi Teukronki miest'. Tamineins etähällä
-    outone ynnä iapygilais-hevoll' Ornytus kulkee:
-    tään sotilaan tukevii olanpäitäpä nyljetty hiehon
-    taljanen peittää, päätänsä mut hukan hirveä kuono,             680
-    valkosin hampaineen sitä peittivät myös suden leuat;
-    suojanans maalainen käsissään oli nuija; se liikkui
-    joukkojen keskessä päältään muist' ylettyin ylemmäksi.
-    Tään erottain, joka helppoa olj sotilain paetessa,
-    hän lävistää sekä närkästyneenä nyt lausuvi hälle:             685
-    "Metsäänkös samonnees, Tyrrhenialainen, sä luulit?
-    Päivä jo sai, mikä näyttääpi valeheks sanojanne
-    naisien taistosta. Et vähäisen nimen sie isies vie
-    hengille kuitenkaan, kun Kamillan peitseltä kaaduit!"
-    Niin myös Orsilokhon sekä Buten, kaks jätinmoista              690
-    Teukroa: kääntynehen pois Buten peitsellä iski
-    pantsarin kuin kypärän välihin, miss' istuvan kaula
-    paisti ja miss' olaltaan vasemmalt' alas laskehti kilpi.
-    Kierrolla Orsilokhon jätin ahdistettuna välttää
-    piirissä ahtaammassa sen, vainoten vainoavaista.               695
-    Sitt' ison kirveensä uron luiden ja suojusten kautta
-    varpailleen kavahtain anovaan, ylen pyytävähänkin,
-    iskee, lämpösin' roiskuttain ajuneen hänen muotons'.
-    Appenninneiltä sotilas osui Aunonki poika
-    tään näkemään, näöstään mut säikähtyen aristuupi,              700
-    -- huonoin ei Ligureista, kun pettää sattuma salli;
-    kun ei juoksussa nähnynnä tää paon mahdollisuutta
-    eik' kuningattaren ahdistavan pois kääntyvän huomaa,
-    ryhtyi koettelemaan kavaluutta ja viekasta juonta,
-    lausuen näin: "Mitä on erityistä jos luotat sä, nainen,        705
-    voimalliseen hepohon? Pako heitä ja nyt tasamaalla
-    rohkeneppas käsikähmähän käydä ja jalkasin taistoon;
-    sittepä näet, kell' antaa kiitosta horjakka maine!"
-    Virkki; mut tuo, sydäntyin sekä suuresti harmistuneena,
-    ystävälleen hevon jätti ja yhdenlais-asehissa                  710
-    pelvota kalpoineen, somin kilpinehen jalan vastaan
-    läksi. Mut nuorekas mies, petoksella mi voittavans luuli,
-    kiitääpi pakohon heti ynn' hevon kääntäen pois päin,
-    kannuksillahan kiihdyttelee nopeaa elukkaansa.
-    "Turha Ligur, kavaluudestas sinä tyhjähän kerskut,             715
-    turhaan, veijari, sie kotimaasi nyt konstia koitit;
-    ei sua pettävän Aunon luo petos ehjänä auta!"
-    Näin nimes impi, kun jalkoineen tulisest nopeoine
-    juosten hän sivuaa hevosen, edelt' ottaen ohjat,
-    kimppuhuns käy sekä rankaisee verisest vihamiehen;             720
-    kuin keveäst' ylevält' voi kallioltaan pyhä lintu
-    lennolla saavuttaa ylevistäkin pilvistä kyyhkyn,
-    pitää kiinn' otetun sekä käyrillä kynsillä raastaa,
-    tään veren, untuvien revittyin' alas sinkotess' ilmaan.
-       Huolimatonn' ei, näit' inehmoin isä ynn' ylähäisten         725
-    katsellen yleväisnä Olympon huipulla istuu.
-    Tyrrhenien Tarkhooisä kiihoittaa kamaloihin
-    taistoihin, kivottain närän katkeran tutkasimilla.
-    Siis sotahan sekä väistelevän väen keskehen Tarkho
-    karrauttaa hevollaan, kehottain sanoillaan sotajoukkoo,        730
-    myös nimeltään kutakin pakolaist' otelmaan palauttaa:
-    "Oi mikä pelko, te ain' kevytmieliset, toimettomatkin
-    Tyrrhenit, kuinkapa mielenne moinen valtasi arkuus?
-    Nainenko teit' työns karkuritielle ja tään väen voitti!
-    Kalpaa miks tahi näit' vasamoita me kannamme turhaan?          735
-    Eivätpä lempeilyyn hitahat ole tai kisaleikkiin,
-    taikka jos Bakkhon-tanssihin kutsuvi kaareva pilli,
-    joss' aterjat odottaa sekä täysine maljone pöydät,
-    -- tuo halunn' on ikä voimanne -- kun papit mielenne jälkeen
-    uhroavat sekä runsas atria korpihin kutsuu!"                   740
-       Näin nimeten hevosen väen keskellen karahuttaa,
-    itsekin kuollakseen sekä raivoten käi Venulukseen;
-    ratsulta tempasi pois kädellään syleten vihamiehen,
-    tään sylissään sitt' aimolla voimalla joutuhun viepi.
-    Huutopa taivaallen kohoaa; siks kaikki Latinot                 745
-    katsovat tuot'. Tasangolla nyt tuimana kiitävi Tarkho,
-    miehen ynn' asehet kulettain; sitt' tuon vasamasta
-    kärjen katkaisee sekä etsivi paljasta paikkaa,
-    minnekä kuolemanhaavaa löis; tenienpä se vastaan
-    estävi kaulaltaan käden, voimilla voimia välttäin.             750
-    Kuin ylähälle kun lentäen temmatun käärmehen kotka
-    keltanen vie, kun tarttuen kynsin sen kietovi jalkaan;
-    vaan mato haavoitettuna kiemurteleiks käperryksiin
-    ynn' omat suomuksens törötyttäen suin suhajaapi,
-    korkeallen kurottuin; tuo kuitenki käyrine nuokin              755
-    hakkaa taistelevaa sekä siipinens ilmassa läiskää:
-    saalihins tlburilaisenki näin juur joukosta Tarkho
-    voittaen vie. Etevää esimerkkiä päällikön noutain
-    Tyrrhenit hyökkäävät. Tuoss' Arruns kuollonomainen
-    peitsellä kuin kavaluudella vilkasta vainos Kamillaa,          760
-    ensin tutkaellen, mist' ois häll' ehtosin onni.
-    Minnekkä riehuellen väen keskessä käänsihe neito,
-    sinnepä Arrunskin samoaa sekä ääneti seuraa;
-    mistäpä voittaen tuo palajaa vihamiehien luonta,
-    sieltäpä nuorikin mies salahan nopeast hevot kääntää.          765
-    Milloin täält' yrittää tahi tuolt', joka suunnalta koettaa
-    kimppuhun käydä ja tarkkaa keihoa sylkytti, kehno.
-    Pappipa muinoinen Cybelen Khloreus etähällä
-    sattui kiiltelemään Frygian-komeoiss' asehissaan,
-    kun hepoaan ajel vaahtoavaa, jota kaunisti loimi,              770
-    kultais-haat sekä myös vask' suomut, sulkien moiset.
-    Tummasta muhkeena purppurast' etämaisesta itse
-    joutsestaan lykilaisesta laukas Gortynia-nuolii;
-    kultaa olj kypäräns sekä kultanen jouts olallansa
-    helskyi; myös solin kultasin keltaisest' sametista             775
-    manttelin laskoksiin hän liehuvihin kokoaapi;
-    yllään kirjottu takki ja polvill' olj haljakka-vaippa.
-    Tuot' sota-impi, ett' temppelihin troalais-tamineita
-    lahjoittais tahi itseäns ett' koristais otetulla
-    kultapuvullaan, tuota hän vain kahakan hälinässä               780
-    hurjana vainos ja kaiken joukon kautt' epimättä
-    saalihiks tuon asun saada nyt naisen kiihkolla pyysi:
-    väijytys-paikasta kun sopivan näki tullehen hetken,
-    keihoa sylkyttää, jumaloit' anoen täten, Arruns:
-    "Suurin haltia, templin Sprakten vahti, Apollo,                785
-    sie, jota ens kumarramme ja jonk' ylistykseksi lieskan
-    laitamme mäntyispuista ja, luottaen hurskauteemme,
-    astumme, palvelias, tulen kautt' yli hiilien leimun;
-    suo, isä kaikenvoipa sä, pois asetustamme poistaa
-    tään häpeän! En saalista tai tytön voitosta pyydä              790
-    arvoa enk' asettaan niitäkään; mull' arvoa muut työt
-    tuottakohot! Kun vain rajurutto tä haavahan sortuis,
-    niin kotikaupunkiin palajan minä mainehetonna!"
-    -- Kuuli ja toiveistaan tahallaan osan onnistumaan suo
-    Feebus; toisenpa taas osan haihdutti tuulien huostaan.         795
-    Ruttohon kuolohon että hän kaatais raisun Kamillan,
-    myöns anovalle, mut ett' isänmaan palaten näkis taasen,
-    ei luvannut, hajottain etelän rajutuulihin äänens.
-    Siispä kun viuhahtain kädestään lens ilmojen kautta
-    keihäs, tarkastavat sekä tuimina katsovat kaikki               800
-    Volskit nyt kuninkaatarta. Eipä hän tuulesta mitään,
-    ei hälinäst' eik' ilmassa kiitäväst' astalast' äkkää,
-    siks kunis tunkeutuin ota ottavi paljahan rinnan
-    alle ja juo syvällen osuneena nyt impyen verta.
-    Hämmästyneet sisaret saa yhtehen auttoaksensa                  805
-    syöksähtyvää kuninkaatarta. Karkaa pelkuri Arruns,
-    riemuhuns pelko kun yhtyi eik' enähän rohennut tää
-    peitsehen luottaa tai vasamoin, käsin impehen käydä.
-    Aivan kuin susi, ennen kuin sitä kostajat vainoo,
-    vuorille korkeillen heti teittömillen pakeneepi,               810
-    paimenen raadeltuaan tahi myös vasikan isonlaisen,
-    tietäen rohkean työns sekä häntäns, sen alas laskein,
-    luihuna painaapi mahalleen sekä metsähän pötkii:
-    näinpähän Arrunskin näkyvistä nyt joutuhun poistui,
-    turvaiten pakohon näin joukon keskehen kätkyi.                 815
-    Kuollen imp' kädellään veti keihoa, mut poviluiden
-    jää välihin syvähän tään haavaan rautanen nirkko.
-    Vaipuu hän veretönnä ja kuolohon raukeat silmät
-    synkkenevät; helo entinen purppuraposkilta poistui.
-    Kuollen Akkalle näin sitt', yhdelle ystäviänsä,                820
-    hän nimeää, johon ennen muitapa luotti Kamilla,
-    jonk' kera vaihtoi myös surujaan --, sekä lausuvi hälle:
-    "Voin tähän ast jotakin, sisar Akka, mut katkera haava
-    heikentää, sumullaan pimennellen mun luonani kaikki.
-    Riennä ja Turnollen nää viimeisn' neuvona saata:               825
-    saisi ett' otteluhun sekä Teukroja linnasta estäisi
-    Voi hyvin!" Näin nimetessään ohjakset kirpos ja maahan
-    vaipui pyörtyen itsekkin. Koko ruumihistaan hän
-    kylmeten kirvoittuu vähitellen ja kuollonomaisna,
-    kaulan ja hervottoman pään lask, eroten asehistaan;            830
-    huoahtain vast'mielisnä henkensä Tuonehen haihtui.
-    Tähtihin kultaisiin yleten siks surkea parku
-    nousevi; ärtyy vainen Kamillan kuoltua taisto;
-    kerralla hyökkääpi koko Teukrojen tihjäkäs joukko,
-    johtajat Tyrrhenien ja Evandron Arkadilaiset.                  835
-       Vaan jo Dianan vartia vaarasen harjulla Opis
-    istuvi ylhäällä sekä pelvota taistoja katsoo.
-    Miesten raivoavain kun huutaissa parahillaan
-    kaukana huomas Kamillan surkean kuolonsa saaneen,
-    huokasi näin nimeten sydämestään hän syvimmästä:               840
-    "Liiaks, o neitonen, liioin ankaran sie kurituksen
-    sait, kun Teukroja vainota koettanut oot asehillas!
-    Ei sua auttanut, ett' erilläs lehikoissa Dianaa
-    palvelit aina ja harteillas ett' viintämme kannoit.
-    Ei sua kuitenkaan kuningattares mainetta vaille                845
-    heittänyt kuollessas eik' kuolosi unhotetuksi
-    jää inehmoiss' eik' kostota kuollehes mainehes kerro.
-    Ken hyvähän vaan haavall' on loukannut sinun ruumiis,
-    sen sovittaa elollaan!" -- Olj juurella korkean vuoren
-    muinois-Laurentoin kuninkaan Dercennuksen kumpu,               850
-    tehtynä maankamaroist', yli mink' oli tuuheva tammi:
-    tännepä haltiatar ihanin ens joutuhun lentäin
-    seisahtui ja Arrunsia kummun huipulta vahti.
-    Kun näki mieleltään ilosan sekä kerskoavaisen,
-    "Syrjähän miks", nimeää, "pakenet? Tänn' ohjoa kulkus,         855
-    tänneppä, hukkuva, vainen, Kamillan ett' arvosen saisit
-    palkan! Diananko vain sinäkin saat nuolista surmas?"
-    Virkki ja viinestä kultaisestapa lentävän nuolen
-    Opis otti ja närkästyneenä nyt jännitti joutsen,
-    hetkisen pingottain, kunis yhtyivät kera toistens              860
-    kiipperät päät ja kun sai molemmat kädet taas ihan suoraks,
-    rautasta kosk vasen nuolta ja jäntehell' oikea rintaa.
-    Tuskin viuhahtavan vasaman suhahtain läpi ilmain,
-    Arruns kuuli, kun ruumihisens samass' sai se jo nuolen.
-    Kuolevan tuon toverit sekä huokuvan viimeisillään              865
-    jättävät unhottaen virumaan kedon outohon multaan;
-    siivinp' Olympoon taivahiseen läks lentäen Opis.
-       Johtajan näin kadotettua läks ritarparvi Kamillan
-    karkuhun, myös pakenee Rutulot sekä tuima Atinas;
-    päälliköt eksynehet sekä yksin jäänehet joukot                 870
-    suojaa etsivät, kun, hevot kääntäen, pyrkivät linnaan.
-    Eikäpä Teukroin ahdistaessa ja tuodessa surmaa
-    keihine kenkään kestää voi tahi näit' pysähdyttää;
-    vaan väsyneill' olillaan nämä löysiä jousia kantaa;
-    kiitäessään jymyää hepojen kapioist' tomukenttä.               875
-    Vyöryy muurien luo pölypilvi jo synkkä ja musta;
-    silloinp' vartiopaikoissaan emot, rintoa lyöden,
-    haikean huudon nostavat taivahan tähtiä kohti.
-    Jotkapa juosten ens avonaisihin syöksyvät porttiin,
-    näit' takoaan sekanen vihamiesten vainovi joukko;              880
-    eipä he kurjoa kuoloa vältä, mut kynnyksienki
-    luon', isänmaan varustusten kuin kodin turvasan luonai
-    kuolevat haavoihins. Osa sulkee heiltä jo portit
-    eivätkä rohkene tiet' tovereill' avata' tahi linnaan
-    laskea, tuot' anovaisia; syntyy surkein murha                  885
-    porttia puollustavain sekä näihin syöstyjen kesken.
-    Jääneinä ulos itkevien emojen näkyvissä,
-    suin päin kaivoksiin osa, tungoksen tupatessa,
-    syöstähän; valloilleen hevot laskien muut sokeasti
-    porttihin murskauvat sekä ramppeihin vakavoihin.               890
-    Vieläpä äiditkin varustuksilla kiivahimmasti
-    -- heitä Kamillan es'kuva, lemp isänmaan kuten neuvoo
-    heittävät keihäitä käsineen hötelöin; kovan tammen
-    kangin kuin karastuin karahkoinkin matkivat rautaa,
-    innoissaan haluten ens' kuoloa linnansa eestä.                 895
-       Turnon sillävälin salossaan kamaloittavi julmin
-    airut ja urhokkaan ylen rauhattomaks teki Akka:
-    Volskien rintamien hajonneeks, eronneeksi Kamillan,
-    tuimana hyökkääväin vihamiesten, auttaess' Onnen,
-    kaikki jo vallanneen; jopa ehtivän linnahank' kauhun.          900
-    Raivoten tuo, kosk' Juppiterin kova tahto sen vaatii,
-    hylkää miehitetyt mäen töyrät ja korpesat vaarat.
-    Tuskin olj näkyvistä hän pääsnyt, kentälle joutuin,
-    kun isä Aeneas avonaisihin metsihin mennen
-    nouseepi yli harjun ja synkästä korvesta lähtee.               905
-    Kumpikin näin väkineen varustuksille rientävi joutuin
-    eivätkä toisist' oo ylen pitkän matkan he päässä,
-    kun näki Aeneas ketojen tomun vallassa aivan
-    tupruavan etähällä jo Laurentolaisien joukot;
-    julman Aeneaan tuns Turnuskin asehissa,                        910
-    astuvan jalkaväen, hepojenkin hurskavan kuuli.
-    Ehkäpä oisivat nää heti taistohon käynehet, jos ei
-    Länteiseen merehen väsyneet uvehens olis Febus
-    ruusunen kastanut, näin yön tuottaen mentyä päivän.
-    Kaupungin edustall' asettuu he ja vahtivat linnaa.             915
-
-
-Viitteet:
-
-V. 3. "Kuollosta", nim. Pallaan.
-
-V. 8. "Asettaa" haudalle aseet niin, että niistä tuli Mezention hahmo
-hänen aseissa ollessa.
-
-V. 196. "Katalat", "onnettomat" olivat vasamat sen vuoksi, koska
-ne eivät voineet pelastaa niiden omistajaa kaatumasta.
-
-V. 246. Diomedes (vert. Aen. II, 164) oli siirtynyt Apuliaan
-(etelä-Italiassa) ja sinne perustanut Garganon vuoren luo Argyripaan
-kaupungin, minkä hän nimitti kotikaupunkinsa "Argos Hippion"
-(= "hevokkaisen Argon") mukaan.
-
-V. 247. Japyx = luoteistuuli; "japygilaisiksi" kutsuttiin
-ketoja, niillä vallitsevien luoteistuulien vuoksi.
-
-V. 252. "Saturnon vallat", vert. Aen. VIII, 319.
-
-V. 260. Minerva nostatti Eubean kaakkoisen niemen Kafaren (nyk. Capo
-d' Oro'n) luona myrskyn, jolla hän tahtoi varsinkin tuhota lokrilaisen
-Ajaxin (vert. Aen. I, 43-49), mutta jossa hukkui tai ajettiin merelle
-muidenkin Troijasta palajavien Kreikkalaisten laivat.
-
-V. 262. Proteus oli erään merenhaltian nimi, jonka luultiin oleskelleen
-Faron saaren luona Niilin suulla Egyptissä. "Proteon patsahill' asti"
-merkitsee tässä samaa kuin "äärimmäiseen kaakkoon asti", minne
-Kreikkalaiset vanhimpina aikoina tulivat (Egyptiin).
-
-V. 264. Neoptelemosta vert. Aen. III, 296, 319. 326-333.
-
-V. 265. Idomeneystä katso Aen. III, 121-122, 401. -- Lokreista osa
-siirtyi Kreikasta Etelä-Italiaan, toinen osa pohj. Afrikaan.
-
-V. 266 ja 268. Agamemnonin, Kreikkalaisten päämiehen, puolison nimi oli
-Klytaimnestra ja avionrikkojan nimi Aigisthos.  -- "Väärtäjämies" =
-väärtimies, avionrikkoja.
-
-V. 270. Kun Diomedes sai tietää, että häntäkin uhkasi Agamemnonin
-kohtalo hänen puolisonsa Aigialean ja tään salalempiän puolelta, ei hän
-palannutkaan kotiinsa Kalydonaan, vaan pakeni Italiaan. Troijan sodan
-aikana oli Diomedeen isä paennut Kalydonasta Argoon.
-
-V. 277. Vrt. Aen. X, 29-30.
-
-V. 286. Inakholaisihin varustuksiin, linnaan, s.o. Kreikan maahan. --
-Inakhus oli Argon kaupungin ensimmäinen ja oli Kreikanmaan vanhimpia
-tiettyjä kuninkaita. "Inakholainen" merkitsee siksi ylimalkaan --
-ikivanhaa, aikaisinta muinaisuutta.
-
-V. 317. Sikaanien seutu oli Tiberin virran ja Laurento-maan välillä.
-
-V. 375. Paittauttaa = manaa, kutsuu.
-
-V. 395. Sapikka = eräs laatu kenkiä (peuran nahasta).
-
-V. 405. Aufidus (= Ofanto) virtakin pakenee, Troijalaisien pelvosta,
-Adrian merta, jonne se laskee. -- Virta on Apuliassa.
-
-V. 458. Padusa (nyk. Po d' Argenta) on eräs Po-virran suuhaaroja.
-
-V. 534. Latonia, = Latoonan tytär, metsästyksen jumalatar Diana.
-
-V. 540. Privernon linna oli Volskien maassa (nyk. Piperno vecchio,
-lähellä Amaseeno-virtaa).
-
-V. 659. Thrakian nimellä tarkoitetaan tässä seutuja Mustanmeren luona,
-sen pohjois- ja eteläpuolella; kaakkois-Venäjän aroilla asuvien
-kansojen naiset ovat vielä nykyjäänkin kuuluisat erinomaisesta
-ratsastustaidostaan. -- Thermodonti-virta (nyk. Terma) on Ponton
-maakunnassa V. Aasiassa.
-
-V. 661. Hippolyte ja Penthesileia olivat, sadun mukaan,
-Amazoni-kuningattareja.
-
-V. 721. "Pyhä lintu", Juppiterin mielilintu, kotka.
-
-V. 727. "Isä" nim. Juppiter.
-
-V. 767. Vergilius nimittää Arrunsia kehnoksi sen vuoksi, koska tämä ei
-uskaltanut ryhtyä julkisesti Kamillan kera taistelemaan, vaan vainos,
-Kamillaa salamyhkään kuni salapurija koira (vert. 809-813).
-
-V. 913. "Länteiseen mereen" = länteiseen Atlantin valtamereen.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LAULU.
-
-Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.
-
-
-Ainehisto.
-
-Turnus ilmottaa alakuloiselle Latinolle ja hänen perheelleen aikeensa
-ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Latinus ja
-Amata kokevat häntä luovuttaa (1-80). -- Tästä tiedon Aeneaalle
-lähetettyään, katsastaa Turnus hepojaan ja aseitaan. -- Aeneas suostuu
-Turnuksen tarjoukseen (81-112). -- Liitto taistelun ehdoista ja
-seurauksista tehdään ja uhrilla vahvistetaan, mutta se rikkoutuu kohta
-Junon yllyttämän Turnon sisaren Juturna nymfin juonien kautta
-(113-265). -- Sen vuoksi syntyneessä tappelun tuoksinassa, missä moni
-menettää henkensä, tulee Aeneaski haavoitetuksi ja täytyy vetäytyä
-syrjään (266-323). -- Turnus kaataa paljon Troijalaisia sekä tekee
-voitetuistaan pilkkaa (324-382). -- Iapis, Aeneaan lääkäri, saa
-vihdoin, Venuksen avulla, nuolen haavasta pois (383-429). -- Lyhyesti
-poikaansa kunnollisna ja urhoollisna pysymään kehotettuaan, palaa
-Aeneas tappeluun ja turhaan Turnoa, jonka Juturna ajurin haahmossa aina
-vei toisaalle, kahdentaisteluun vaadittuaan, on vähältä taasen tulla
-haavoitetuksi; sen vuoksi hän närkästyy ja saa hirveän tapon aikaan
-vihollisten joukossa sekä lopuksi lähtee Latinon kaupunkia hätyyttämään
-(430-592). -- Kaupungin hätä; Amata, Latinon puoliso, tästä päättäen
-Turnon kaatuneen, hirttää itsensä (593-613). -- Nähden kaupungin hädän,
-päättää Turnus ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä
-Juturna ei häntä enään saanut luopumaan (614-696). -- Turnus, joka
-taistelun kiireissään oli siepannut oman miekkansa asemesta ajurinsa
-miekan, joutuu sen mentyä poikki aseettomaksi, täytyy paeta ja
-paetessaan pyytää kansalaisiltaan toista miekkaa; Aeneas,
-polvihaavastaan hitaana, ajaa häntä takaa ja uhkaa tappaa sen, joka
-Turnolle miekan antaisi. -- Aeneaan Faunon puuhun tarttunutta peistä
-pois pyytäessä, antaa Juturna veljellensä miekan, jolloin Venuskin
-irroittaa Aeneaan peitsen puusta (697-790). -- Juppiterin kehotuksesta
-luopuu Juno vihastaan Troijalaisia vastaan sillä ehdolla, ettei
-Troja-nimistä kaupunkia enään perustettaisi ja että Teukrot
-muuttuisivat kieleltään latinalaisiksi (791-842). -- Juppiterin
-lähettämän hirviölinnun peljättämänä täytyy Juturnan luopua veljeänsä
-auttamasta (843-886). -- Turnus, liian suuren kiven viskattuaan, ei
-jaksanutkaan saada sitä Aeneakseen sattumaan ja tulee Aeneaan peitsen
-kautta haavoitetuksi, kaatuu maahan ja pyytää Aeneasta hänen henkeänsä
-säästämään; Aeneas alkaa tuntea sääliä kaatunutta vihollistaan kohti,
-mutta huomaa, Turnon kovaksi onneksi, tään olalla Pallaan hankkilusvyön
-ja tästä kiivastuen pistää Turnon kuoliaaksi (887-952).
-
-
-    Onnettoman sodan kautta kun huomaa Turnus Latinoin
-    mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan
-    ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna,
-    kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla,
-    rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan,                5
-    leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa
-    niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään
-    pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna;
-    näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy.
-    Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa:               10
-    "En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä
-    taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää.
-    Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto!
-    Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan
-    Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot),             15
-    kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun;
-    tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!"
-       Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus:
-    "Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus
-    yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on                  20
-    neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää!
-    Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat
-    vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä;
-    neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa,
-    jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi            25
-    katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke!
-    Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast'
-    ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki.
-    Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti,
-    puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois,          30
-    kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin.
-    Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus,
-    vainovi, näet sinäkin, -- mitä vaivoja mie enin kärsin.
-    Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan
-    Italian pelastimme me toivon, -- on vertamme lämmin             35
-    viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista.
-    Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa?
-    Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa,
-    -- miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita?
-    Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin               40
-    Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan,
-    -- Onni min estäköhön! --, kun lastani puolisoks pyydät?
-    Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa
-    taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle
-    jättänyt Ardeahan!" -- Pakinast' ei raivosa Turnus              45
-    huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi.
-    Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa:
-    "Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän,
-    heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit!
-    Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä                50
-    visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku.
-    Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa
-    karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!"
-       Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista
-    itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla:                  55
-    "Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan
-    mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo,
-    vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta
-    luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu,
-    -- yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan!          60
-    Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas,
-    Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan
-    heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo."
-    Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä
-    poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta                65
-    kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi:
-    niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo
-    purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken
-    hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot.
-    Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi;             70
-    kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu:
-    "Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista
-    sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden,
-    oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää!
-    Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille,                  75
-    s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar
-    rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella,
-    s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko
-    Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää.
-    Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!"            80
-       Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa,
-    oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen
-    katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia;
-    valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti.
-    Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen                  85
-    rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa.
-    Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän
-    pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa
-    miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki:
-    miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra             90
-    tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä.
-    Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu
-    keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan.
-    Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa
-    näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan        95
-    kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor,
-    kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen
-    ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi
-    nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa
-    tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!"         100
-    Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee
-    kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta:
-    aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä
-    hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo
-    teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo,              105
-    näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla.
-       Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa
-    julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy,
-    ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää.
-    Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen,                   110
-    kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee
-    vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää.
-       Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä
-    vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta
-    nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen,                 115
-    kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona
-    mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet,
-    liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille
-    turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat,
-    vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain.         120
-    Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet
-    porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan
-    rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko;
-    rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto
-    heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse             125
-    päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää,
-    heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas,
-    Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon.
-    Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui,
-    keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet.             130
-    Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä
-    heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille
-    kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona.
-    Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään
-    -- vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla --,        135
-    huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa
-    parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa.
-    Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi,
-    naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo
-    (Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon              140
-    antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä):
-    "Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain,
-    tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä,
-    jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet
-    vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa!              145
-    Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna.
-    Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli,
-    suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo.
-    Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi,
-    näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan         150
-    saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata.
-    Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen,
-    lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni."
-    Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna,
-    kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden:          155
-    "Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno,
-    "joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta;
-    tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje!
-    Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti
-    horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa.         160
-    Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus,
-    neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain,
-    kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi
-    es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis
-    Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa.             165
-    Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin
-    kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan,
-    Askanius mukanaan, -- Rooman ison kasvava toivo,
-    lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi
-    porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin                170
-    toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita.
-    Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin
-    suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan
-    miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille.
-    Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä:                    175
-    "Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon
-    Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää,
-    myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva,
-    ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin
-    sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen,          180
-    lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon
-    voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta!
-    Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen,
-    lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan,
-    pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään            185
-    Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä.
-    Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme,
-    kuin pikemmin minä suon, -- jumalat halun' jälkehen tehkööt! --
-    en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi,
-    en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks                   190
-    liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat!
-    Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus;
-    appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot
-    linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa."
-    Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus,                   195
-    katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen:
-    "Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta,
-    kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon,
-    Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen,
-    näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii;       200
-    kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta:
-    älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan
-    vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei
-    luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans
-    paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais:             205
-    kuin vakavast' tää, (-- sill' oli valtikkaa pitämässä --),
-    valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan,
-    kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se
-    irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves:
-    muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen          210
-    sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!"
-    Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton,
-    päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen
-    tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä
-    pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät.         215
-       Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille
-    näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet
-    sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen.
-    Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui
-    nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden,            220
-    poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus.
-    Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna,
-    kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet,
-    joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi,
-    -- jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto               225
-    sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan --,
-    joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan,
-    juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä:
-    "Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein
-    laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme,             230
-    voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin
-    hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat!
-    Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen!
-    Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden
-    alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää,               235
-    mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän
-    kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!"
-       Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli
-    syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku.
-    Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot.            240
-    Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa
-    onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden
-    liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa.
-    Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, -- ylähältä
-    merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei                245
-    mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti.
-    Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun
-    ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin
-    parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo,
-    joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas.        250
-    Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi
-    kääntyi riekuillen paostaan, -- ylen ihme olj nähdä! --
-    siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo,
-    yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin
-    kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka              255
-    virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse.
-    Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin,
-    hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho
-    lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast!
-    Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät           260
-    miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras
-    taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän
-    rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta
-    haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen
-    puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!"      265
-       Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas
-    peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan
-    halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki
-    katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi.
-    Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta                     270
-    veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki
-    kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin;
-    näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa
-    hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi,
-    veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin,                275
-    puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa.
-    Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään
-    oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin;
-    sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko
-    vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine           280
-    Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot.
-    Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan.
-    Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden
-    kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy;
-    uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus                 285
-    vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan.
-    Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa
-    selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin.
-       Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta,
-    joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto,        290
-    säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin
-    kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen,
-    syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun
-    Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä
-    peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui:              295
-    "Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!"
-    Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin.
-    Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus
-    tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson
-    läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta,             300
-    antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse
-    äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan,
-    polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja
-    julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo
-    paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi,             305
-    vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin
-    kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan
-    halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita.
-    Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa,
-    kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön.               310
-       Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna,
-    paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain:
-    "Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi?
-    Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki
-    määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä;           315
-    sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä
-    liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!"
-    Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri,
-    oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli,
-    -- tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli      320
-    kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni,
-    toimitti? -- Vaijennut on kuuluisan teon maine
-    eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna.
-       Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa,
-    johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy:         325
-    vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun
-    kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa.
-    Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen;
-    murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee
-    joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo.            330
-    Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin
-    julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan
-    raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla
-    Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain
-    huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun              335
-    kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa:
-    hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun
-    urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita
-    vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt
-    hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta.               340
-       Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon,
-    yhtyen näihin, -- mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa
-    Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse
-    kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla
-    taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään.      345
-    Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan,
-    Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva,
-    ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään,
-    tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi,
-    tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää;                 350
-    toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen
-    poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita.
-    Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus,
-    pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan,
-    valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää,             355
-    kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen
-    jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä,
-    välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle:
-    "Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit;
-    mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk'              360
-    uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!"
-    Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa,
-    Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin,
-    seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten.
-    Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli                  365
-    kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää;
-    minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet:
-    näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi,
-    näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti,
-    milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli                 370
-    töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa:
-    vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa
-    ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat.
-    Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan
-    tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan                 375
-    puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa.
-    Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä
-    vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi:
-    pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan
-    pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus,          380
-    sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan
-    keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää.
-       Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla,
-    silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates
-    kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin,                 385
-    vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin.
-    Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta
-    kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii,
-    laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan
-    silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais.            390
-    Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis,
-    Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna;
-    tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo,
-    laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon.
-    Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa,             395
-    kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi,
-    ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan.
-    Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen
-    Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon
-    keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko               400
-    paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein,
-    paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon
-    tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa
-    irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta.
-    Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo                405
-    auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa,
-    kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää
-    tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin
-    keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan
-    kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot.               410
-    Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta
-    kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin,
-    mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat
-    röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan
-    ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu.           415
-    Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen,
-    nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen
-    viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä
-    nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa.
-    Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis                    420
-    tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska
-    poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto.
-    Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli
-    läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat.
-    "Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis             425
-    huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan.
-    "Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä
-    tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta;
-    suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!"
-       Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan            430
-    kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen.
-    Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään,
-    Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti,
-    sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu:
-    "Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta;          435
-    muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä
-    puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen.
-    Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi,
-    että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii
-    noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!"                 440
-       Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi,
-    aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin
-    Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin
-    tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään
-    kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä.           445
-    Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus,
-    Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko
-    luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot
-    kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi.
-    Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon:              450
-    aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli
-    kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa
-    kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä
-    puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa
-    kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan:      455
-    näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan
-    joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy.
-       Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin,
-    Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates,
-    Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi,                   460
-    tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan.
-    Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi
-    karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin.
-    Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa,
-    eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä                465
-    vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä
-    etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon.
-    Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna
-    Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon
-    puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti.            470
-    Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat,
-    ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein.
-    Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran
-    kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin,
-    kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä,                475
-    tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen
-    pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna
-    näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää;
-    siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain
-    eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas.               480
-    Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen;
-    urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän
-    huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen,
-    ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla:
-    oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin.             485
-    Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan
-    kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet.
-    Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht'
-    norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä,
-    tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon.            490
-    Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen
-    laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski
-    peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun.
-    Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan,
-    kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän,               495
-    Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton
-    hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan,
-    Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman
-    saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa.
-       Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle,             500
-    murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon
-    kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan
-    sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi,
-    Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää?
-       Aeneas Rutulon Sukron -- tää taistelu vasta                 505
-
-    -- 330 --
-
-    Teukrojen hyökkäyksen pysähdytti -- jo vitkastamatta
-    kylkehen haavottaa sekä, jost' on kiirehin kuolo,
-    kalpansa töytäisee verisen läpi tään povisuojan.
-    Turnus taas pudonneen Amykon sekä veljen Dioren,
-    yhdyttyään jalan näihin, -- sen saapuvan nuolella kaukaa,      510
-    -- tään tikarillansa löi; molempain päät, pantua poikki,
-    vaunuilleen asettaa, mukanaan verissänsä ne vieden.
-    Tuopa Talon, Tanain sekä urhon Cethegonki tappaa,
-    kolmet kerrallaan, sekä myös polosenki Onyten,
-    Ekhionin pojan, vaan emoltaan Peridljojen heimoo;              515
-    tää Lyciasta, Apollonin kentiltä, laitetut veljet,
-    nuorenki miehen Meneten, mi halveksi taistoa turhaan,
-    Arkadiast'; täll' olj kalakkaan Lernan joen luona
-    pyydykset sekä olj talo pien' eik' kenstien tuttu
-    portti, mut vuokratullen tilailen hänen taattonsa kylvi.       520
-    Aivan kuin tuliliekit, joit' on kuivahan metsään,
-    laakeripuun huminoivahan lehtohon laskettu kerran;
-    tai kuni syöksyessään alas vuoriston ylängöiltä
-    koskena pauhaavat kymit, kun merehen nämä kiitää,
-    raivaten itselleen uran; eip' molemmat hitahammin,             525
-    Turnus ja Aeneas, sotahan samonneet; jopa riehuu
-    rinnassa harmi ja voittamaton sydän määrätä raivoo,
-    nyt jopa haavottamaan koko voimilla käydähän. Tääpä
-    entisist' es'isistään, suvustaank' kopeoivan Murrhanon,
-    josta Latinojen maan kuningasten johtuvi heimo,                530
-    paadella suin päin aivan ja vauhdillakin kiven aimon
-    syöksi ja maahan kaas. Yli tuon nyt ohjine, aisoin'
-    rattahat vyöryivät; äkistään kavioinensa talloin,
-    herraans' sullovans' ei hevoset äkänneet palasiksi.
-    Rientävän Hyllon, urhoudest' ylen ylvästäväisen,               535
-    kohtasi tuo ja sen kullattuun ohimoon osas peitsen;
-    keihäs tää kypärän läpi aivoonsa pysähtyypi.
-    Ei sua voimakas käs, urohin Danaoista sa Kretheu,
-    Turnost' auttanut eik' tuenneet jumalansa Kupenkoo,
-    tullessa Aeneaan; povens keihääsen tulevaiseen                 540
-    puuttui eik' polost' auttanutkaan vask'kilpensä suoja.
-    Aeolus, Laurentot näkivät torakentälle sunkin
-    sortuvan ynn' avaralta sun peittävän selkines maata;
-    kuolitpa, jot' ei saattanehet Argivojen parvet
-    kaataa eik' Priamon alusmaankaan lyöjä Akhilles:               545
-    kuolla sun määränäs täss' oli; Lyrnessoss' kotis suur olj,
-    Idan vuoren luona, mut hautas Laurento-maassa.
-    Kääntyvät taisteluhun sotajoukot ja kaikki Latinot,
-    kaikkipa Teukrotkin, Mnestheus ja tuima Serestus,
-    Messapus hepojen masennuttaja, urho Asilas,                    550
-    Tuscien parvet, Evandronki arkadilais-sotaryhmät;
-    puolestaan urohot koko voiminens' ottelevat nyt.
-    Taistellaan joka paikassa hoivaa paits sekä rauhaa.
-       Tällöin Aeneaall' emo kaunihin johdatti mieleen'
-    pyrkiä kaupunkiin sekä linnan luo väen kääntää                 555
-    joutuhun, säikyttämään äkist ryntäyksellä Latinot.
-    Turnoa etsiessään kun tää väkijoukkojen kautta
-    vei sotarintaa sinne ja tänne, hän kaupungin huomaa
-    säästynehen sodan vitsauksesta ja nauttivan rauhaa
-    syyttä. Häll' oit' ajatus isompaan yrityksehen nousee;         560
-    johtajat Mnestheon, Sergeston sekä urhon Sereston
-    kutsuen, knmmullen asettuu, johon muu väki Teukroin
-    yhtehen sai eik' tihjänä kilpiä tai vasamoita
-    riisu. Hän seisoen keskellä nyt mäkitöyryltä lausuu:
-    "Tehkäte tahtoni viivyttämättä; nyt Juppiter auttaa;           565
-    älkäätk' aikehen uutuuden vuoks verkemmin menkö!
-    Kaupungin, sodan syyn, tänäpäivänä vallan Latinon,
-    s'ellei taipua tahdo ja tunnusta tottelevansa,
-    mie hävitän ja sen mahdin suitsevaks raunioks sorran!
-    Täytyisk' ootella mun, kunnes suvatseis otelmaamme             570
-    suostua Turnus ja taas masennettuna uutehen taistoon
-    ryhtysi? Tuo pää, kumppanukset, sodan julman on pääsyy!
-    Soihtuja tuokaatten heti liekillä liittoa vaatein!"
-       Virkki ja kiivastuin sydämissään kaikk' samall' lailla
-    ryhmihin astuvat, sitten tihjänä joukkona muurein              575
-    luo tulevat. Hetikoht' tikapuut ja jo liekkikin nähdään.
-    Erkauntuu osa porttien luo sekä vahteja tappaa,
-    peitsiä heittävät muut sekä nuolilla peittävät taivaan.
-    Its' esimmäisenä kättänsä muurien puolehen nostaa
-    Aeneas sekä korkeall' äänell' Latinoa syyttää:                 580
-    vannoo kautt' jumalain väkisin pakotettavans taistoon,
-    kahdesti nyt Italot vihamiehinä rikkonehen jo
-    toisenki liiton. -- Nous pelokkaiss' asukkaiss' erimieli
-    täst'. Osa käskee kaupungin avata sekä portit
-    Teukroill'; itsenkin kuninkaan varustuksille vievät;           585
-    tuovat muut asehensa ja jatkavat puoltoa muurein:
-    aivankuin mehiläisiä kun suletuks kivirotkoon
-    paimen huomaapi ja sen sauhun katkulla täyttää;
-    nää asioist' hädissään vaks'kennoisten sisäpuolla
-    häärivät, kun huristen tuliseen he jo kiihtyvät kiukkuun;      590
-    palloelee katollen savu musta; nyt kiivahast paaden
-    hyrrätähän sisustass', savutuprun kieriess' ilmaan.
-       Vielä se onnettuus väsyneelle Latinolle sattui,
-    synkeähän suruhun mikä saattoi nyt koko linnan.
-    Kun tulevan kuninkaatar, näet, vihollisten jo huomaa,          595
-    nousevan muureillen sekä suojille tuiskivan tulta,
-    vaan ei vastustavan Rutuloin näe eikäpä Turnon
-    joukkojen; Turnuksen, polonen, kahakassa jo luuli
-    kaatunehen; surustaan heti joutuen hän sekapäälle,
-    itseäns' syyttää onnettomuuksien syyksi ja pääksi.             600
-    Paljon, mieletön, lausuttuaan surussaan rajusassa,
-    vaattehens kuollakseen purppuraisen riuhtovi rikki,
-    kuollonsa hirmuisen punoen täst' ortehen paulan.
-    Kun tapaturman tään sai kuulla Latinojen naiset,
-    siitäpä raivostuin raast oiti Lavinia impi                     605
-    keltaiskutrians kuin rusoposkians; sittepä luonaan
-    muu väki; voikuuvat valituksista laajalti suojat.
-    Täst' koko kaupungin läpi kulkee haikea maine.
-    Mielet lannistuvat; revityin takin käypi Latinus,
-    huumaunneen' avion tapaturmast' ja vaarasta linnan;            610
-    tuhkaa tää sirottain, hajahapsians harmait' tahraa,
-    katkerast itseä syytellen, ett'ei valinnunna
-    Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon.
-       Sillävälin tasangon takareunalla urhea Turnus
-    harvoja harhoavaisia vainoo ain' hitahammin;                   615
-    ain' vähemmimp' uvetten vikevyys on mielehen hälle.
-    Outohin kauhuihin seotun tuon huudonpa hälle
-    korvihins ilma jo toi sekä kauhisti kuuntelevaista
-    linnan huumahtuneen polotus kuin haikea huuto.
-    "Voi mua, kaupungin mikä semmoinen suru valtaa?                620
-    Tai mikä semmoinen polotus nyt linnasta kuuluu?"
-    Näin nimeää sekä seisahuttaa rajust ohjia kiintäin.
-       Hällepä nyt ajajansa Metiskon muuttunut hahmoon
-    sisko, mi vaunujahan, hepojaan sekä ohjia hoiti,
-    vastaa näin nimeten: "Tätä tietä Teukroja, Turnus,             625
-    seuratkaamme, miss' ensinnä voittohon tie avauntuu;
-    muitakin on, jotk' puoltaa voi kädellään asunnoita!
-    Hyökkää Aeneas Italoihin ja ahdistelee siell';
-    tehdäänpäs verisauna nyt Teukroillen mekin vuoroon!
-    Emmehän oo luvultamm' alemmat tai myös kahakoiden              630
-    voitosta halvemmat!" Tähän Turnus:
-    "Oi sisar, sun ma jo tunsin, kun häiritsit kavalasti
-    äsköisen sopimuksen ja antauduit tähän taistoon;
-    turhaan, haltiatar, petät nyt! Mut Olymposta kenpä
-    sua lähettäin on tahtonut kestämähän nämät vaivat?             635
-    Vaiko ett' saisit nähdä sa veljesi hirveän kuolon?
-    Sillä min teen tai onni min suo enähän menestyksen?
-    Nä'inhän silmien' eess' mua äänellään nimenneenki
-    Murrhanon, jota mull' ei rakkahamp' ollunna kenkään,
-    hukkuvan urhokkaana ja julmaan vaipuvan haavaans.              640
-    Kaatui onneton Ufenskin, ett'ei häpeäämme
-    nähdä' sais; Teukrot anast tään asehet sekä ruumiin.
-    Sallisinkos hävittää, -- sepä viel' tapaturmia puuttuisi --
-    suojamme? Eik' valeheks Drancen sanat mun käten' näyttäs!
-    Vai paeta'! Vai tää maa Turnon sais paon nähdä!                645
-    Siihenkö määrään ast' on kurjoa kuolla? Sä, Tuoni,
-    oo minullen hyvä ees, jumalain kun suosio poistui!
-    Sieluni hurskaana sekä tuon vian tietämätönnä
-    luoksenne astuu eik' koskaan isillen häpeäksi."
-       Tuskin nää nimes, kun vihollisten keskite rientää           650
-    ratsulla vaahtoavalla Saces ajaen, näön jonka
-    nuol oli murskannut sekä Turnoa pyytäen riensi:
-    "Turnus, viimeinen olet turvamme; armahda kansaas!
-    Riehuen Aeneas asehillaan syöstä nyt uhkaa
-    korkeimmat Italoin varustukset ja nää havitella;               655
-    soihdut jo lentävät huoneillen. Sinuhunpa Latinot
-    silmänsä luovat; häilyypi kuningaski Latinus,
-    ket' vävykseen nimittäis tahi kanssaan liittohon pyytäis.
-    Ystävistäs sull' uskollisin kuninkaatarki itse
-    päivänsä päätti ja poistui pois vihaten elämäänsä.             660
-    Porttien luona nyt vainen Messapus ja tuima Atinas
-    taistoa kannattavat; näist' seisovat kumminki puolin
-    joukot tihjöinä, kuni raut'oras, veettyne miekoin
-    törröttäen; sie vain avokentällä rattahin häilät!"
-       Hämmästyi useain asiain ajatuksista vallan                  665
-    Turno ja tuijottaen oli hiljaan. Mielessä kuohuu
-    hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne;
-    raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto.
-    Sittenkuin suru lakkas ja mieleensä valo koitti,
-    kiivastuen varustuksille silmänsä leimuavaiset                 670
-    käänsi ja kaupunkia tähyst aimoa rattahiltansa.
-    Vaan, kas, kerrosten välystässä jo liekkien pyörre
-    aaltona taivaallen kohoaa sekä valtavi tornin;
-    hirsistä liitellyist' tään tornin olj tehnyt Latinus,
-    laittanut pyörätkin sekä tehnyt korkeat sillat.                675
-    "Luoma jo voittaa mun, sisar; lakkaa estelemästä!
-    Lähkäme, minnekä meit' kova Onni ja haltiat kutsuu!
-    Aeneaan kera päätetty on käsin käydä ja kuollen
-    voittoa vaiva; sä et mua näe enähän epäröivän,
-    siskoni; raivota suo, anon, vaan tää raivoni ensin!"           680
-       Virkki ja vaunuistaan nopeaan tasangolle hän hyppäs,
-    raivaten tien vihollisten peitsien kautta ja siskon
-    huolihins jätti ja kiidellen väen keskustan mursi.
-    Kallion moisena, kun alas vuoren huipulta suistuu
-    tää, kun irrottanut sen on tuuli tai sade rankka               685
-    huuhtonut tai sen, vuotten vierressä, hellitti vanhuus;
-    kiitävi jyrkäntöön isoll' vauhdilla hirveä louhi,
-    maast' yhä ponnahtain sekä metsät ja karjat ja miehet
-    allansa ruhtoellen: hajotettua parvien Turnus
-    näin samos linnan muurien luo, joss' runsahimmin maa           690
-    vuodatetust' verest' tiukkus ja keihäit' ilmassa viuhui;
-    merkin annettuaan kädellään, hän huutaen lausuu:
-    "Tauotkaat, Rutulot, ja jo estöte peitset, Latinot!
-    Käyköön kuin hyvähän, se on Onneni; munpa on vainen
-    liiton täyttäminen edestänne ja miekalla päätös!"              695
-    Keskeltä erkanevat nyt kaikki ja paikkoa suovat.
-       Vaan isä Aeneas, kun Turnon sai nimen kuulla,
-    hylkääpi varustukset ja korkean linnanki sikseen;
-    poistavi esteet kaikki ja jättävi puuhansa kesken,
-    riemusta korskuillen, kovin helskyttäen asettansa:             700
-    lailla Athon tai kuin on Eryx tahi itse kun pauhaa
-    huiskuvin tammeineen sekä telmäelee lumisella
-    huipullaan kohoten päin ilmoihin Apenninnus.
-    Vaan jopa kilpaillen Rutulot sekä Teukrot ja kaikki
-    katselemaan kävivät Italot, jotk' puolsivat linnaa             705
-    ylhäistä kuin myös jotk' puskurill' linnoa särki,
-    kaikki he lask' asehens' oliltaan. Imehtiipi Latinus,
-    kuinka nyt maan eri suunnilla syntynehet oli yhteen
-    saanehet aimoisat urohot otellaksensa miekoin.
-       Mut nämät, tyhjäksi kun avauntuupi toratanner,              710
-    viskattuaan vasamans' etähältä ja kiirehest juosten,
-    ryhtyvät taistelemaan vask'kilpeinsä kumistessa.
-    Allansa huokaa maa, kun tihjöjä iskuja miekoin
-    tuiskuilee; väki ynn' urous täss' yhtenen yhtyy.
-    Niinkuin suuren Silaan ylängöillä taikka Taburnon              715
-    kun päin pyörähtäen vihamielin syöksyvi kaksi
-    härkää taistelemaan: pelokkaina nyt paimenet väistyy,
-    pelvosta ääneti on koko karja ja tuumivat hiehot,
-    ken salon valtias ois ja ken johtoons sais koko karjan;
-    suurella voimallaan jakelee nuo iskuja vuoroon,                720
-    sarvin kun puskevat ponnistaen; verivirta jo kaulaa,
-    kylkiä huuhtoo; mylvinästään koko korpikin raikuu:
-    näin troalainen Aeneas sekä Daunian urho
-    kilpine yhtehen sai, näin taivahan täyttävi kalske.
-    Vaakaa kannattaa tasapainossa Juppiter itse,                   725
-    laskettuaan molempain eri kohtalot sille hän katsoo,
-    kenpä nyt tuomittais häviöön, mihin kuolema kääntyis.
-    Hyökkää äkkiähän, koko ruumistaan kohotuttain
-    varpahilleen Turnus sekä kalpoa nostaen iskee.
-    Huudahtavat levotoinna Teukroin ynnä Latinoin                  730
-    rintamat, jalvoilleen kavahtain. Mut petturi miekka
-    murtuvi iskussaan sekä kiivahan pettänyt näin ois,
-    ellei ois paennut. Pakenee Itätuult' nopeammin,
-    kun näki joutavan kahvan ja myös kätens' suojattomiksi.
-    Kiireissään, hoetaan, kun ensin rattahill' astui               735
-    taistohon lähteäkseen, hänen, unhottaen isän kalvan,
-    miekan temmanneen mukahans' ajurmiehen Metiskon.
-    Sen ajan tuo kest, kun paeten sitä väistivät Teukrot;
-    vaan kun Vulkanon jumalan sopahan tämä sattui
-    ihmisten teko-miekka, se särkyi kuin lasi hapras               740
-    iskusta; keltais-hiekalla kiiltelevät säpäleet vain.
-    Siis hädissään paeten mihin milloink' juoksevi Turnus,
-    kiidellen epäsääntöisesti nyt ristihin, rastiin.
-    Sillä sen ympäritseen sulk Dardanojen kehä tihjä,
-    sulkevi täält' iso suo, mut muurit korkeat tuolta.             745
-       Myöskin Aeneas, hitahammaksi polvensa ehkä
-    saattoi nuolen tuottama haava ja juoksuans' esti,
-    arkoa innokkaast perävilkkaa seuraten vainoo:
-    aivan kuin erämies, kun tää joen saartaman kohtaa
-    tai punahöyhenten pelotuksilla teljetyn hirven,                750
-    juosten vainovi tuota ja koiransa haukkumisilla;
-    vaan tuo väijymysten sekä kammosta korkean rannan
-    kiitäen risteilee tuhat kertaa; virkkupa Umber
-    vainovi suu levällään sekä, saamaisillansa, luullen
-    saanehen, haukkaisee erehtyin vain tyhjeä ilmaa.               755
-    Tuostakos syntyypi melu; kaikuvat rannat ja lammet
-    ympärillään sekä ryskeestään rytisee koko taivas.
-    Tuo pakojuoksussaan Rutuloita nyt kaikkia soimaa,
-    its' kutakin nimittäin sekä pyytäen taattua miekkaa.
-    Tappaa Aeneas sitä vasten ja surmata uhkaa                     760
-    oiti sen, ken avun sois sekä peljättää pelokkaita,
-    estäväns kaupungist' uhaten; näin ähkyen vainoo.
-    Juosten täyttävät viis kehystää sekä yhtäkin monta
-    risteillen. Sill' ei nyt pyydetty pient' eli halpaa
-    palkkaa, mut Turnon elämästä ja hengest' olj taisto.           765
-    Katkeralehtinen tässä oliv, pyhä Faunolle, sattui
-    seisomahan, mikä puu merimiehille kuulu olj ennen,
-    jolle he, säilyttyään merivaarasta, lahjansa toivat,
-    Laurentohengillen ripustain tähän lyylityt vaatteet;
-    tään pyhän puun oli kaatanehet erotuksetta Teukrot,            770
-    että he taistella ois typityhjällä kentällä voineet.
-    Peitsipä Aeneaan oli täällä; sen tänn' oli vauhti
-    tuonunna, kiinnittäen pysyväisesti norjahan runkoon.
-    Ponnistaen kädellään koki temmata Dardanon poika
-    peitsensä pois sekä vainota tällä, kun juosten sit' ei voi     775
-    saavuttaa. Vaan tuskissansa siks pelvosta Turnus,
-    "Faunus, armahtaos, anon", lausuu; "oi, parahin maa,
-    säilytä peitsi, jos oon pitänyt teit' arvossa aina,
-    joit' ovat loukanneet Teukrot sodallaan tihokkaalla!"
-    Lausui; eik' jumalain apu tyhjähän toivottu ollut.             780
-    Sillä nyt tempoen kauankin, ei norjasta puusta
-    millään voimallakaan hajottaa voi puun rakoelmaa
-    Aeneas. Kunis uuraast ponnistelee sekä puuhaa,
-    muuttautuin ajurmiehen muotohon taasen Metiskon
-    autti ja veljelleen toi kalvan Daunian nymfi.                  785
-    Nymfille rohkeallen kun tuon Venus sallituks huomas,
-    suuttuen riensi ja puun syväst' aukosta riuhtasi peitsen.
-    Uljastunein' asehilta ja mieleltä vilkastuneina,
-    miekkahan luottaen tää, mut tuo vasamaltansa tuima,
-    seisovat vastakkain he nyt läähöttäen sotatyöstään.            790
-       Junollen kuningas mut kaiken voipa Olympon
-    lausuvi keltais-pilveltä taistoa katselevalle:
-    "Puoliso, min lopun saa tuo? Tai mitä jäänevi vihdoin?
-    Sankarin Aeneaan sinä tunnet ja tietäväs myönnät,
-    taivaallen luvatuks sekä nousevan tähtihin luomans             795
-    kautta. Mit' aijot? Tai jää-jänkällä toivossa miss' oot?
-    Haavoittaa jumalaa kuni ihmistä onk' otollista?
-    taikka onk' kalpaa, -- sillä min vois sua paitsi Juturna --,
-    Turnolta vietyä tuoda ja voitettua väell' auttaa?
-    Herkeä vihdoinkin sekä pyyntöihimme sä taivu,                  800
-    elköhön semmoinen sua kalvako äänetön harmi
-    elköönkä sulokasvoillas suru nähtäkö synkkä!
-    Loppuhun saavuttiin. Oot maisin kuin merin voinut
-    Teukroja ahdistaa, sodan hirmuisen viritellä,
-    perheen solvaista sekä häiritä häät murehella:                 805
-    muuta en koetella salli!" Olj Juppiter näin puhununna,
-    haltiatar kun Saturnia muodolta nöyränä vastaa:
-    "Kun tämä tahtosi mull' on tiettynä, Juppiter aimo,
-    niin Turnon sekä maat olen murheeksein hylännynnä.
-    Et mua ilmais-istumellain näkis istuvan muuten,                810
-    siedellen sopivat, sopimattomat, mut tulisesti
-    rintamass' seisoisin, tylyhyn sotahan Troat johtain!
-    Käskin Juturnaa veikkoonsa katalaa, hyväks nähden,
-    auttamahan, suurt' uskaltamaan elons vuoksi ma suostuin
-    mut en taistelemaan, ei joutsin eikäpä peitsin:                815
-    vannon sen stygilais-puronkin pään rauhattoman kautt',
-    raskaimman valan kautta, mi määrätty on jumaloille!
-    Vaan jopa taivun mie sekä taistelut suuttuen hylkään.
-    Sulta sen vain, mitä ei laki ykskään Kohtalon kiellä,
-    mie Lation anon puolesta, arvonkin omies vuoks:                820
-    kun nyt onnellisell' aviolla jo laativat rauhan,
-    -- olkohon --, kun lakiloita ja liittoja solmitahan jo --,
-    ettei vanhat Latinot tarvitsis nimens muuttaa,
-    etkä sa vaatisi heit' troalaisiksi muuttua koskaan,
-    eikäpä muuttamahan puhettaan tahi vaattehen partta!            825
-    Sill' Lation nimi, albalais-kuninkaat ijät' olkoot!
-    Kuulusa kunnostaan Rooman ain' olkohon heimo,
-    hukkukohon sekä hukkua suo niminensä jo Troijan!"
-    Näin hymyellen häll' inehmoin sekä asjojen alku:
-    "Juppiterink' sisar vainen ja toinen Saturnuksen lapsi         830
-    kuohuttelee vihan moisia aaltoja rintansa alla?
-    Kuitenki hillitse taas sinun turhaan alkanut raivos!
-    Myönnän sen, mitä pyydät; alttihist taipuen suostun.
-    Ausonit säilyttää kotikielen kuin tapans' saavat;
-    niinkuin on, nimens' olkohon; yhdistettynä vainen              835
-    Teukrot tääll' asukoot! Tavat, uhrienkin menot tuohon
-    liitän viel' sekä teen Lation ihan yhdeksi kansaks.
-    Heimo täst' Ausonien verehen sekotettuna nousee,
-    jonka sa näet inehmot, jumalatkin hurskaudellaan
-    voittavan eikäpä suo sull' arvoa muu suku moista!"             840
-    Tuohonpa suostui Juno ja mieltään helpotti riemu.
-    Sitten taivaalla eroten hän pilven jo jätti.
-       Näiden päätyttyä Isä mielessä miettivi muuta,
-    kuinka Juturnan hän erottais asehista nyt veljen.
-    Kerrotahan olevan kaks kauheeta Rajutarta,                     845
-    jotka on Tuonen Megaeran kanss' Yö hirveän synkkä
-    yhdellä kerralla synnyttänyt sekä kielillä kyiden
-    lahjonnunna ja suonunna noillen kerkeät siivet.
-    Nää ovat Juppiterin, ylen ankaran herransa, suojan
-    alla ja nää levittää kipujaan kipeöill' inehmoille,            850
-    jos joskus jumalain kuningas kamalan ruton taikka
-    kuoleman laittavi tai sodall' ansainneit' aristaapi
-    linnoja. Näist' nopeaan lähett' taivaan kannelta yhden
-    Juppiter, toimittamaan nyt Juturnalle ennettä käskein.
-       Joutuhun tuo samoten, vilahtain kuni tuppuri maahan         855
-    tai kuni joutseltakin läpi pilvien laukastu nuoli,
-    hirveän myrkkysin' nestehineen varannut min on Parthi,
-    Parthipa taikka Kydon, -- ja mi kuoloa armota tuottaa;
-    oudost tää suhahtain nopeaan ohi varjojen kiitää.
-    Näin kulk yön tytärkin sekä saapui nyt sotamaille.             860
-    Kunpa se Ilion joukot ja Turnonkin väen huomaa,
-    pienen lintuisen hän äkkiä muuttuvi muotoon,
-    tuon, joka haudoilla tahi rauniokummulla joskus
-    istuen suo pahantietävän voikunan yön pimeässä:
-    muuttuen muotohon tään sepä Turnon kasvojen luona              865
-    kirkuen lenteli rutto ja siipinens kilpehen läiski.
-    Kammon hämmästys jäseneitä jo raukasi kumma,
-    pörhistää tukan kauhu ja äänensä kurkkuhun tarttuu.
-    Vaan kun Raivottarein suhinan tuns lennosta kaukaa,
-    onneton kiskaltaa hajalleen hivuksensa Juturna,                870
-    kynsine -- raadellen sisar kasvoja, nyrkkine -- rintaa.
-    "Kuinkapa auttaa voi sisares enähän sua, Turno?
-    Tai mitä jäi katalallen mull'? Elämääs miten voisin
-    pitkittää? Miten vastustaa mokomaa kuvatusta?
-    Täydyn jo rintaman jättää. Älkäätten pelotelko                 875
-    arkaa, hirveät liekkiöt, tunnen ma siipenne läiskeen,
-    äänenki murhaavan; mua ei petä ylpeät käskyt
-    suuren Juppiterin! Täänk' impeydestä hän antaa?
-    Miks elon ainaisen soi? Miksi on kuoleman ehto
-    poistettu? Semmoiset surut jos minä vältteä voisin,            880
-    varmahan veikon onnettoman toveriks Manalalle
-    lähtisin. Kuolematon oon?! Jääkös mull' ilo mikään,
-    kun, veli, puutut sie? Haa, joskapa pohjaton maa mun
-    nielisi, että mä, haltiatar, tulisin Manalalle!"
-    Näin nimeten sinivaattehellaan pään peitti ja raskaast         885
-    huoahtain syvähän suvantoon jopa Tenhotar peittyi.
-       Vastahan Aeneas käy sylkyttäen jätinmoista
-    peistänsä puista ja näin vihastuin sydämestänsä lausuu:
-    "Miksikä aikailet? Tai taas mitä, Turnus, sa aijot?
-    Ei ravaten, asehillapa julmill' on taisteltavamme!             890
-    Muutuppa vaikk' joka muotoon, paa kokohon mitä voit vain
-    mielelläs tahi taidollas'; haluaisitko tähtiin
-    töydätä taikkapa maan ukuroihinkin lymyttäidä!"
-    Päätään tuo pudistain: "Mua ei kamalat sanas, julmur,
-    säikytä, mut jumalat aristaa sekä Juppiter nurja!"             895
-    Eik' enempää nimeten näki luonaan hirveän louhen,
-    kallion sammaltuneen, olemaan joka kentällä sattui,
-    pantuna pyykiks, se ett' torat ratkaisis ketomaista.
-    Tuskin tuon kakstoistakin miestä nyt jaksaisi nostaa,
-    jommoiset inehmot nykyjään maa tuottavi meille.                900
-    Senp' käsin ruskavin nostaen paiskasi tää vihamieheen
-    nousten korkeammalle ja täydessä juoksussa urho.
-    Vaan ei juostessaan eik' käydessä itseäns tunne,
-    kätt' ei nostaessaan tahi liikuttaiss' eto-paatta:
-    polvensa notkahuvat, verikin jääkylmäksi hyytyy.               905
-    Eip' urohon kivi tää, läpi tyhjää ilmoa vierren,
-    kulkenutkaan koko matkaa eikäpä sattunut kohden.
-    Aivan kuin unessai, kun silmiä raukea torkka
-    painavi yöllä ja, juoksemahan haluten, sitä turhaan
-    koettavan näytämme, kun kipeöinä juur yrittäissä               910
-    vaivumm', eik' puhe kuulu, kun ruumihin tunnetut voimat
-    pettävät eikäpä ään' eik' myös sanat tottele meitä:
-    Turnolta, näin mitä keinoa taidolla koettikin, julma
-    haltiatar menestyksen kiels. Siks häll' eri tunteet
-    rintaa raatelevat. Rutuloita ja muureja katsoo,                915
-    oottaapi pelokkaana ja peitsen ruhtovan pelkää;
-    väistyä ei mihinkään eik' torjua voi vihamiestä,
-    eik' näe vaunujakaan eik' myös ajajaa sisartansa!
-    Arvelevaan Aeneas julmaa peistänsä viippaa;
-    paikan katsoen etsittyään, koko ruumihillansa                  920
-    paiskavi kaukaa. Muurienkaan ei puskurin koskaan
-    sinkomat paadet niin rymisneet eik' ukkosen pauhu
-    niin jyrisnyt. Kuni tuulispää lens synkeä peitsi,
-    tuottaen hirmuista hävitystä; se pantsarin reunat
-    puhkaisten sekä seitsenkertaiset nahat kilven,                 925
-    tunkeus viuhahtaen yläreiteen. Horjuvin polvin
-    sortui haavoitettuna kentällen iso Turnus.
-    Nousevat nyt valittain Rutulot, kaikk' kukkulat kaikuu
-    ympärillään sekä parkua kannattavat salot kauas.
-    Nöyränä hän rukoellen silmiä, kättänsä nostaa,                 930
-    pyytäen lausuu: "Tään olen ansainnut; ma en pyydä
-    armoa; onneas käytä! Mut jos apean isän murhe
-    liikuttaa sua voi, anon: -- on samanlain' isä ollut
-    sullakin, Ankhises --, Daunon ijäkkyyttä sä sääli;
-    mut taas ennen jos tahdot ruumiistan' elon ottaa,              935
-    suo omillein mun! Sa voitit ja voitetun nostavan kättä
-    Ausonit nähnehet on; sun vaimos Lavinia olkoon;
-    tyytyköhön vihas tuohon!" Julmana olj asehissaan
-    Aeneas, kun tuijotti tuohon ja hillitsi kättään;
-    arvelevaa jopa ain' enemmin hänen lausehens' alkoi             940
-    liikuttaa, näki kun yleväll' olallaan kovaks onneks
-    ystäväns Pallaksen sapelvyön, mikä tuttuna varsin
-    Soljiltaan kimaltelj: tuon haavoitettuans Turnus
-    kaasi ja harteillaan vihamiehestä merkkiä kantoi.
-    Sitte kun katsoessaan kamalan surun muiston ja saaliin         945
-    huomasi hän, täst' kiehahtaen kamalan vihan raivoon
-    näin nimes: "Verhottuin vain mun toverin varukseenko
-    täällä sa säilyisit? Pallas sinut haavalla tällä,
-    Pallas sun tuhoaa, verestäs näin ottaen koston!"
-    Tuon nimeten vihamiehen rintahan julmana miekan                950
-    kätkevi. Tään jäseneitä siks kirvoittaapi jo kylmyys,
-    kun elo huokauksen kera, suuttuen, Tuonehen haihtui.
-
-
-Viitteet:
-
-V. 83. Orithyia oli Athenan kuninkaan Erekhteon tytär, jonka Thrakian
-kuningas Boreas ryösti ja otti puolisokseen. -- Thrakia oli kuuluisa
-hyvistä hevosistaan.
-
-V. 94. "Aurunkon" eli aurunkolaisen Aktorin, eroitukseksi
-samannimisestä troijalaisesta Aktorista (vert. IX, 500).
-
-V. 106. Arina (vert. lat. arena) = hiekkamaa, hiekkaranta.
-
-V. 115. Alkukielen mukaan kuuluu tämä värssy näin: "nousivat,
-sieramistaan ylävist' tuhuttain valoansa."
-
-V. 162. "Neljäkäs vaunuissaan", s.o. neljän hevosen vetämissä
-vaunuissaan.
-
-V. 198. "Kaksois-lasten Latonan", s.o. Latonan kaksoisten, Apollon ja
-Dianan kautta.
-
-V. 296. "Kyllänsä sai" (hoc habet) -- oli myös gladiaattorin puhetapa,
-kun oli saanut vastustajansa kuollettavasti haavotetuksi.
-
-V. 347. Homeron mukaan ei Dolon ollut juuri mikään sankari (Il.
-X, 314-457); sillä kun hän yöllä vakomusmatkallaan Kreikkalaisten
-leirissä joutui Odysseyn ja Diomeden vangiksi, ilmoitti hän, henkensä
-pelastaakseen, näille kaikki, mitä he vain tahtoivat tietää. Diomedes
-tappoi hänet sitten kuitenkin.
-
-V. 365. Edoni-maa on thrakialaisen Strymonin virran luona.
-
-V. 401. "Paeonilaistapahan" = lääkärein tavoin (vert. Aen. VII, 769).
-
-V. 412. Diktamno yrtti (Origanum Dictamnus, Linn.) kasvaa Dikteellä,
-joksi kutsutaan erästä kukkulaa Idan vuorella Kreetan saarella.
-
-V. 419. Nimellä "Panakea", joka johtuu kreikkal. sanoista "pan" =
-kaikki ja "akos" = tuska, tarkoitetaan jotakin kasvia, josta
-valmistettu lääke muka voisi lievittää kaikki tuskat.
-
-V. 515. Ekhion auttoi Kadmusta, kun tää perusti Thebeä.
-
-V. 516. "Apollonin kentiltä" = hänelle pyhitetyiltä kentiltä. --
-"Laitetut veljet"; näillä veljillä tarkoitetaan luultavasti Klarusta ja
-Thermonia (vertaa Aen. X, 126).
-
-V. 701. Athos on erään vuoren nimi Makedoniassa. -- Eryx luultavasti
-vuoren nimi Siciliassa (vertaa Aen. I, 570).
-
-V. 715. Silas on myös eräs metsänen vuori Bruttiassa (etel. Italiassa).
--- Taburnus on vuoren nimi, mikä on Kampania- ja Samnium-maakuntain
-rajalla.
-
-V. 753. Umber -- koiran nimi; Umbrian maa oli kuuluisa hyvistä
-koiristaan.
-
-V. 766. Oliv = olivipuu, öljypuu.
-
-V. 858. Kydon s.o. Kydonin kaupungin asukas, Kreetan saaren
-pohjoispuolella. Kydonit olivat taitavia joutsimiehiä ja nuolien
-myrkyttäjiä.
-
-V. 943. "Tuon", nim. Pallaan.
-
-
-
-
-Oudompien Aeneidi-suomennoksessa käytettyjen sanojen selitys.
-
-
-    Aaluva -- vesa, varpa.
-    Aana -- enne, merkki.
-    Aari -- suuri herneen jyvä.
-    Aarnio -- suuri, vanha.
-    Aarnio-aarre -- muinais-aarre.
-    Aarniokas -- jättiläinen; hirveän suuri.
-    Aarniometsä -- ikivanha metsä.
-    Aatkela -- harmillinen, vihattu, vastenmielinen.
-    Aava -- ulappa, meri.
-    Aavikko -- ulappa, uranto.
-    Ahtaa -- ahdistaa.
-    Aikaella -- vitkastella, hidastella.
-    Ailut -- tuska.
-    Aimo -- kelpo, suuri.
-    Aimosa -- kelpo, aika suuri.
-    Aines -- materiaali, rakennusaine.
-    Airut -- sanansaattaja.
-    Alho -- laakso, noro, notko.
-    Allikko -- seisova vesi, vesilutakko.
-    Ange -- murhe.
-    Ankehikas -- murheellinen.
-    Ankeus -- murhe, ahdistus.
-    Antura -- kenkä.
-    Apea -- surullinen.
-    Appoa -- mässätä.
-    Arina -- liesi.
-    Arina -- riutta, kuivakari; hiekkamaa (vertaa lat. arena).
-    Arju, -- iso, kohaeleva laine.
-    Arpa -- ennustus, luote.
-    Artti -- riita.
-    Arvella -- miettiä, ajatella, harkita.
-    Asekas -- sotilas.
-    Askeltaa -- astua.
-    Astali -- keihäs.
-    Asu -- varus, tamineet, asekerta, sotapuku.
-    Asuton -- varukseton, aseeton.
-    Auder -- höyry, kaasu; poutapilvi.
-    Autto -- tyhjä, autio.
-    Auvo -- riemu.
-    Avio -- puoliso.
-    Avittaa -- auttaa.
-
-    Ehto, ehdon l. ehon -- oiva, kaunis.
-    Ehtysä -- maho, hedelmätön.
-    Ehättää -- ehdättää, saavuttaa.
-    E'istää -- edistää.
-    Eittää -- kieltää.
-    Empiä -- arvella, epäellä.
-    Enne -- ennustusmerkki,
-    Ennuste -- ennustus.
-    Entää -- saavuttaa, ehdättää.
-    Epiä -- arvella, epäellä, empiä, estellä, kieltää.
-    Epäkelpo -- kelvoton.
-    Epäröidä -- epäellä, arvella.
-    Erjetä, erkenen -- haaraantua, erkaantua.
-    Erä -- saalis.
-    Erälaakso -- yksinäinen, kaukainen salolaakso.
-    Erämies -- metsästäjä.
-    Etopaasi -- aika paasi.
-    Etäs -- kau'as, etäälle.
-    Evätä -- eittää, kieltää.
-
-    Haalea -- tuhkan l. valkean harmaa.
-    Haarniska -- sotapaita.
-    Hakaroida -- estellä; tarttua kiinui.
-    Halea -- kalman karvainen, kaamea.
-    Haljakka -- kallis vaippa.
-    Haltiokas -- hurmehtiva, innostunut.
-    Halvot -- halot.
-    Hankkilus -- olalta riippuvan miekan kannatusremelit.
-    Hapenisto -- hiukset, tukka.
-    Haperuus -- heikkous, hataruus.
-    Harkita -- ajatella, miettiä, arvella.
-    Harso -- läpikuultava, harvaraitainen vaate.
-    Haura -- merenruoho.
-    Hautaiset -- hautajaiset.
-    Helosa -- kirkas, hohtava.
-    Helvistyä -- kuivettua, näivettyä, pelehtyä.
-    Hermelikaappu -- näädännahkainen levätti l. viitta.
-    Hetahasti -- sydämellisesti.
-    Hiiata -- pettää.
-    Hiipua -- sammua, hiiltyä, peittyä tuhkalla.
-    Hiivata -- vetää, laahata (merimiesten käyttämä sana).
-    Hilpeä -- ilonen.
-    Hiltijä -- hillitsijä.
-    Himaroita -- halaita, haluta.
-    Himeäst' -- sumeasti, himmeästi.
-    Hivuvuosi -- ruttovuosi.
-    Hoipata -- suurin askelin pötkiä.
-    Hoiva -- lepo, rauha.
-    Holvaella -- pilaella, ilkastella, laskea leikkiä.
-    Horista -- lörpöttää, höpistä.
-    Horho -- lehto, metsistö.
-    Houkka -- hupakko.
-    Houkkio -- mieletön, hupsu.
-    Huiskua -- häilyä.
-    Huiskuttaa -- häilyttää.
-    Huotra -- miekantuppi.
-    Hupa -- katoava; vähän; tyhjä.
-    Hurme -- veri.
-    Huuru -- höyry, kaasu.
-    Huuruta -- höyrytä.
-    Hyinen -- jäinen.
-    Hykertyä alas -- painua alas.
-    Hyöky -- rantaan murtuva aalto.
-    Häikäistä -- sokaista.
-    Häimertyä -- hämmästyä, ällistyä, oukkamustua.
-    Hälvetä -- haihtua, vaaleta.
-    Härnäellä -- kiusaella, suututtaa.
-    Hätöttää -- vainota, ahdistaa.
-    Häätää -- estää, ajaa pois.
-    Höytyvä -- haituva, hieno karva, liemen.
-
-    Iha -- sulo; ihanne.
-    Ihanelma -- ihanne.
-    Ihapöytä -- kaunis pöytä.
-    Ihavirta -- soma virta.
-    Ihta -- halu, kiivaus.
-    Ijäkkyys -- vanhuus.
-    Ikipitkä -- ikuinen.
-    Iloviesti -- ilosanoma.
-    Ime -- ihme.
-    Inehmo -- ihminen.
-    Irjua -- irvistää; karjua.
-
-    Jatustaa -- vaivalla kaluta, syödä.
-    Joikua -- huutaa joutsenen tavoin.
-    Jurma -- syvänkö, kuilu.
-    Jurmu -- äkkijyrkkä, syvänkö.
-    Juro -- tyly.
-    Juumikko -- syvänkö, äkkisyvä.
-    Jymytä -- kumista, jylistä.
-    Jänkkä -- synkkä l. rakehinen pilvi.
-    Jännätä -- jännittää.
-    Jänttärä -- tukeva.
-    Jäystellä -- pureksia, kaluta.
-    Jäytää -- kuluttaa, kalvaa.
-    Jäähtää -- jäähdyttää.
-    Jääjänkkä -- jäinen l. rakehinen pilvi.
-    Jääksiä -- vihkiä, luvata haltioille.
-
-    Kaaso -- morsiamen vaatehtija, morsiuspiika.
-    Kaatra -- lammaslauma, lauma.
-    Kahilainen -- kaislainen.
-    Kaiho -- kateellinen.
-    Kaihtua -- haihtua (pilvistä puhuen).
-    Kaikota -- paeta.
-    Kaikottaa -- huutaen eläviä karkottaa (metsästäessä).
-    Kaimoella -- muistella, juohtaa mieleen vanhoja seikkoja.
-    Kaiskera -- tukala.
-    Kalki -- onneton.
-    Kalkkalo (Aen. VIII, 697) -- eräs kastanjettejen laatuinen
-        egyptiläinen soittokone, jota käytettiin  Isiksen
-        palveluksessa sekä tanssiin ja leikkiin kehotettaessa.
-    Kallioriutat -- kalliosärkät.
-    Kalliovinkelo -- kalliohalkeema, kallioluola.
-    Kalpa -- miekka.
-    Kalve -- siimes, varjo.
-    Kalvehikas -- siimeksikäs.
-    Kamaltua -- kauhistua.
-    Kapsahtaa -- nousta äkkiä, keikahtaa.
-    Karahka -- tanko, seiväs.
-    Karehtia -- liikkua.
-    Karike -- jäännös.
-    Karjaspää -- lakkapää, pauhaava aalto.
-    Karju -- metsäsika, villisika.
-    Karkella -- tanssia.
-    Karrauttaa -- karahuttaa, ajaa täyttä laukkaa.
-    Karski -- reipas.
-    Karskisti -- uljaasti.
-    Karu -- ynseä, kova, synkkä.
-    Karumaa -- kivikkomaa.
-    Katala; katalainen -- onneton.
-    Kauttaaltaan -- läpikotasin, peräti, kokonaan.
-    Keijua -- keinua, häilyä.
-    Keikkua -- hyppiä.
-    Keksi -- venheen haka, puoshaka, koukkukärkinen tanko.
-    Kenokaula -- pystykaula.
-    Kensti -- pöyhkeilevä, koreileva, dandy.
-    Kerittää -- kirvottaa, irrottaa.
-    Kerso -- äpärä, lehtolapsi.
-    Kiemurteleita -- mutkailla, käpertäitä.
-    Kieriä -- palloella (savusta puhuen).
-    Kihopaasi -- kallio, jonka ympärillä vesi pauhaa.
-    Kiintää -- kiinnittää.
-    Kiipperä -- kaareva, käyrä.
-    Kiiriä -- vyöryä, pyörteleitä.
-    Kilpistyä -- kipertyä.
-    Kimaltaa -- kiiltää, läikkyä, välkkyä.
-    Kimmeltää -- kiiltää, loistaa.
-    Kimpale -- möhkä, suuri pala.
-    Kirjota -- koristaa (kirjavaksi).
-    Kirvota, Kirvottua -- irrottua, pudota.
-    Kiviharkko -- kivenlohkare.
-    Kiviriutta -- särkkä, kariniemi.
-    Kivottaa -- kehottaa, kiihottaa.
-    Koikkia -- suurin askelin hoipata, pötkiä.
-    Koito -- parka, onneton.
-    Koitto -- itä (Aen. IX, 111).
-    Koitua -- sattua, kääntyä.
-    Koljeet -- käädyt, kaulaketjut.
-    Komero -- ukura, luola, onelma.
-    Kommelus -- pula.
-    Kontu -- maatila.
-    Korskaella -- kuorsata.
-    Korskeilla -- kopeilla.
-    Kothurnot -- korkeat saappaat, joita metsästäessä sekä
-       murhenäytelmiä esiteltäessä käytettiin.
-    Kotonen -- kotimainen.
-    Kouko -- hirviö, peto.
-    Kuihkata -- vihjaista, kuiskata.
-    Kurkottaa -- ojentaa.
-    Kurpponen -- karvakenkä.
-    Kutisko -- pensaikko.
-    Kuuro -- myrskyinen rankkasade.
-    Kuvatus -- haamu, tenttu, kuvahinen.
-    Kuvotus -- vatsanväänne l. katkominen, ellotus.
-    Kylträtä -- tehdä kunniaa, asetta olkapään luo nostaa.
-    Kymi -- virta, kemi.
-    Kypene -- kipinä, säen.
-    Kyyneltää -- vuodattaa kyyneleitä.
-    Kyyntyä -- tuhkaan peittyä (tulesta puhuen).
-    Käetä -- aikoa, ruveta.
-    Kärtsä -- kiivas.
-    Kätyri -- apulainen.
-    Köpelö -- saamaton, hidas, kömpelö.
-
-    Laapuri -- hellebardi, kirveellä varustettu keihäs.
-    Laatia -- tehdä, laittaa.
-    Laiminki -- peilityyni, läikkyvä vedenpinta.
-    Lakko -- välirauha, aselepo.
-    Lamauntua -- hervottua.
-    Lantua -- taipua, nöyrtyä.
-    Laukata -- juosta neliä.
-    Leijua -- liihottaa, häilyen liikkua.
-    Leikit, Leikkeet -- kalut, kapineet.
-    Lekkeri -- ankkuri, viinilasku.
-    Leppä -- veri.
-    Lepänkiima -- verenhimo.
-    Leuto -- lieviä, vieno (Aen. VI, 715, oikeitt. -- kivun poistava).
-    Levätti -- viitta, vaippa.
-    Lieattu -- sidottu (kammitsalla).
-    Liekkiö -- veijari.
-    Liementää -- liemenparralla varustaa.
-    Lieminka -- ohkanen pilven haihtuva.
-    Lohtu -- lohdutus.
-    Loimo -- roihu, ilmivalkea.
-    Lonka -- pilventönkkä.
-    Lumikieppi -- lumivyöry, laviini.
-    Luoma -- sallima, luote, kohtalo, onni.
-    Lutsu -- emäsika.
-    Lyykistää -- painaa alas.
-    Lyylimälaakso -- uhrauslaakso.
-    Lyyliä -- uhrata.
-    Lähetti -- lähettiläs.
-    Läikkä -- meren päilyvä, peilityyni pinta.
-
-    Maininki -- läikkyvät aallot merellä kotvan aikaa jo tuulen laattua.
-    Manaus -- manuutus, paittaus, muistutus, käsky.
-    Mantu -- maa.
-    Mantuhinen -- mainen, maahinen.
-    Meuruella -- mellastaa.
-    Miehuinen, Miehyt -- nuorimies, nuorukainen.
-    Miel'tehtonen -- mielusa.
-    Moinen -- semmoinen.
-    Moukari -- suuri vasara, palja.
-    Muihe, Muju -- myrkky.
-    Mulkoa -- väännellä l. käännellä oudosti silmiä.
-    Murehellinen -- murheellinen.
-    Murskata -- musertaa.
-    Mustanpuuhava -- mustanko.
-    Myrysmies -- loitsija, poppamies; ennustaja.
-    Myöhänkö -- myöhänläntä.
-    Mörä -- örinä.
-    Möyrytä -- örätä, öristä, murista.
-
-    Naava -- puunsammal.
-    Nirkko -- oas, teränhaka.
-    Näljästää -- tehdä limaskaiseksi.
-    Närä -- viha, pahansuonti.
-
-    Ohto, ohdon l. ohon -- otso, karhu.
-    Oieti -- heti, oitis.
-    Ojelvoinen, Oijelvoinen -- polku.
-    Oljeta, Oijentua -- sattua, päätyä.
-    Ometta -- navetta.
-    Onelma -- luola.
-    Ontto -- onsi.
-    Otelma -- tappelu, taisto.
-    Otus -- elävä.
-    Ouniva -- aavistava.
-    Outa -- metsä.
-    Ovela -- sukava, viekas
-    Oveluus -- kavaluus.
-
-    Paaterosyöksä -- paasien syöksy.
-    Pahkua -- tähdätä, suunnata.
-    Paittauttaa -- maimuttaa.
-    Pakinoita -- puhella, tarinoita, jutella.
-    Palas -- metsätie, polku.
-    Pantsari -- rautanen rintapaita, sopa, sotisopa, haarniska.
-    Panu -- salama, salahma.
-    Parooli -- lunnassana, merkkisana sodan aikana.
-    Parraspuut -- reunapuut.
-    Patja -- tyyny, polstari.
-    Pauanne -- jyrisijä, ukkonen.
-    Peihtoa -- pieksää.
-    Peijaiset -- hautajaiset.
-    Peijata -- pettää.
-    Peikko -- hirviö.
-    Peitsi -- keiho, astala.
-    Pelmuttaa -- hävittää, hajottaa.
-    Peräruori -- laivan peräsin, ruori.
-    Pirahuttaa -- sinkahuttaa, murentaa.
-    Pohtaa -- lyödä, mutkia.
-    Ponsi -- tuki, turva.
-    Povarmies -- ennustaja, poppamies.
-    Puikahtaa -- pujahtaa.
-    Pulma -- pula, hätä.
-    Puola; puolapuut -- rattaan rummusta lähtevät puut.
-    Pyhäkkö -- templi, pyhä esine.
-    Päilyvä -- rasvatyyni.
-    Päähyt -- suuri l. aika pää.
-
-    Raamaista -- raapaista.
-    Raastaa -- raadella.
-    Raat, monikko sanasta raaka -- maston poikkipuut.
-    Raisu -- raivosa, virkku.
-    Rajuta -- raivota.
-    Rappeuta -- mennä rappiolle, pilalle.
-    Rauma -- salmi.
-    Rauneikko -- rauniokasa.
-    Raunikko -- louhikko.
-    Regatta -- laivasto.
-    Rehahtaa -- puhjeta, syttyä.
-    Remuta -- meluta.
-    Retusmies -- mies parka, mies raiska.
-    Reualtaa -- reväistä, kiskoa.
-    Reuhata -- pauhata.
-    Revaltaa -- repiä.
-    Riuahtunut -- lakastunut, nurpistunut, kalvistunut.
-    Riuhtoa -- repiä.
-    Roihu -- ilmivalkea, hohku, loimo.
-    Roihuva -- leimuava.
-    Roikua -- maata, olla pitkällään.
-    Ruhajoukko -- sora- l. rauniojoukko.
-    Ruho -- linnun rintalasta; möhkömäinen.
-    Ruitot -- rinnassa olevat sisälmykset.
-    Runnakko -- syöksy.
-    Ruoteli -- ruori, peräsin.
-    Ruuhi -- venhe; ruumis-arkku.
-    Ruuma -- laivanrunko, laivansisus.
-    Rytömaa -- korpi, missä on paljon kaatuneita puita.
-    Ryöppysä -- koskekas, pauhaava.
-    Röyhy -- viuhka.
-
-    Saada -- tulla, saapua, koitua.
-    Saartaa -- piirittää.
-    Saarto -- piiritys.
-    Sakara -- ulos pistävä kärki, muurin hammas.
-    Salitinluu -- kulkkuluu.
-    Samertua -- röyheltyä.
-    Samota -- kulkea,
-    Sapikka -- kenkä (vert. ven. sapog).
-    Sarastaa -- koittaa, valjeta.
-    Sarkka -- malja.
-    Satimet -- pyydysneuvot, pyydykset.
-    Satu -- kohtalo, seikkailu.
-    Sees -- kirkas taivas.
-    Seestää -- kirkastaa.
-    Sevätä -- halata, syletä.
-    Siekata -- viipyä, vitkastella.
-    Siimestää -- varjota.
-    Simare -- säpäle, muru.
-    Sintsi -- porstua.
-    Sirottaa -- levittää.
-    Siuhua -- viuhua (lentävän nuolen vaikuttamasta äänestä puhuen).
-    Sohju -- tiheä, ruittoisa sade.
-    Sopa -- sotapaita, haarniska.
-    Soraluikku -- sorapilli, sorea ääninen pilli (ruots. skalmeja,
-       saksal. Schalmei).
-    Suistua -- syöksyä, kaatua.
-    Suortuvat -- pitkät hiukset.
-    Surkuella -- säälitellä.
-    Suupua -- vaipua, kuolla.
-    Suvanto -- syvä, tyyni paikka virrassa tahi järvessä.
-    Sylkyttää -- heiluttaa, viipata.
-    Syy -- suoni, juoni (esim. kivissä, puissa).
-    Syväri -- syvä kohta.
-    Säilä -- kalpa, miekka, sapeli.
-    Säkeinen -- kirkas, paistava.
-    Särähtyy -- leimuten repeytyy.
-    Sävy -- mielilaatu, luonne.
-    Sävymieli -- maltillisuus, ihmisellisyys, kohtuus.
-    Säärystin -- sääripeite (raudasta t. teräksestä).
-
-    Taajeta -- tihjetä, levitä.
-    Taatto -- isä.
-    Tahra -- häpeä.
-    Takertua -- tarttua.
-    Talja -- vuota, nahat, turkikset.
-    Taika -- köli, aluksen pohjan-alainen puu.
-    Talmanen -- utuinen, sumuinen, terheninen.
-    Tamineet -- varus, asekerta, sotapuku.
-    Tanaan, tanahan -- vaakasuoraan.
-    Tehoa -- vaikuttaa.
-    Tehovoima -- tenho, vaikuttava voima.
-    Teikkoa -- leikiten puskea (kuten vasikka).
-    Telineet -- rakennuspuitteet.
-    Teliä -- halailla, syleillä (lasten keskuudessa käytetty sana).
-    Tenho -- salainen voima, taika, vaikutin, lumous.
-    Tenhoton -- voimaton, vaikuttamaton.
-    Teniä -- kamppailla vastaan.
-    Tihkeä -- tiheä, tuuhea.
-    Tihomieli -- rikoksellinen.
-    Tihotyö -- rikos.
-    Tikari -- sotapuukko.
-    Toramaa -- tappelutanner.
-    Torkka -- torkkuminen.
-    Touvi -- paksu köysi (laivoissa).
-    Tuhto -- soutupenkki.
-    Tuhutella -- humajaa, hurista.
-    Tuivertaa -- huljuttaa, huiskuttaa, huojuttaa, häilyttää.
-    Tukisolmu -- ponsi.
-    Tulen-aina -- tuli-aines.
-    Tuppuri -- tuulispää.
-    Turjuttaa -- häilyttää.
-    Turma -- perikato, hukka, tuho.
-    Tursas -- kummallinen merihirviö, hirviö.
-    Turtuttaa -- tehdä tunnottomaksi.
-    Tutkasin -- pistin, tutkain.
-    Tuurihikas -- keihäällä varustettu.
-    Tyrehtyä -- pysähtyä, väsähtyä vuotamasta.
-    Tyrmistyä -- kauhusta synketä, pimetä.
-    Tyrmiä -- ynseä, tyly, juro.
-    Täyttää -- juosta neliä.
-    Tönkkä -- jäykkä.
-    Törötyttää -- pystyttää.
-
-    Udella -- kysellä.
-    Uhittaa -- kehottaa, kivottaa.
-    Uhkuta -- virrata, kummuta, juosta.
-    Uhotuuli -- kylmä tuuli.
-    Uitua -- niukua, voikua (niink. vesilinnut), ulista.
-    Uinostunut -- rauennut, väsynyt.
-    Uinota -- uneksia, nukkua, torkkua.
-    Uksi -- ovi.
-    Ukura -- luola.
-    Umea -- pimeä, synkkä.
-    Untelokas -- unettava, unta tuottava.
-    Untuva -- nukka.
-    Uoma -- virran ura.
-    Upea -- komea.
-    Uranto -- ulappa, aava, aukea meren selkä.
-    Urhoinen -- urhoollinen.
-    Urjeta -- lähteä, avautua.
-    Usma -- sumu, utu, ume, terhen,
-    Usva -- talma.
-    Utala -- etevä, reipas.
-    Utra -- poloinen, parka.
-    Utunen -- haituva.
-    Uuma -- joen väylä, uoma.
-    Uumenet -- vyötäiset.
-    Uumi -- vyötäre.
-    Uunnuttava -- hervotuttava.
-    Uunnuttavainen -- hervottavainen.
-    Uve -- hepo, hevonen.
-
-    Vaania -- vainota, etsiä.
-    Valio -- uros, etevä, valittu.
-    Varhain -- aikaisin.
-    Varras -- paistihanko.
-    Varuke -- linnoitus.
-    Vauhko -- arka, suunniltaan joutunut.
-    Vauhkouta -- suunniltaan joutua,
-    raivostua, säikähtyä.
-    Vaurio -- vahinko.
-    Vieno -- hieno, pehmeä.
-    Vieru -- ahde, rinne.
-    Viha -- vihavoiminen, kipu (esim. raudan vihat).
-    Viini -- nuolisäiliö, nuolikoppa.
-    Viipata -- sylkyttää, häilyttää.
-    Viippain -- tykkiä vastaava vanhanajan ampumakone,
-       jolla kiviä lingottiin.
-    Viitta -- takki.
-    Vinha -- tuima, valtava, voimakas.
-    Vinkelo -- rotko.
-    Virva -- lentotuli, noidan nuoli, liekki, aarniovalkea.
-    Virvikkö -- pensaikko.
-    Viuhua -- suhista (niink. lentävä nuoli).
-    Vivahuttaa -- kavahuttaa, liikuttaa.
-    Vuo -- vuoksi, virta, kymi.
-    Vuono -- lahti.
-    Vuostava -- jyrkkä.
-    Vyöhyke -- zooni, ilmanala, yksi maan 5:stä pää-ilmanalasta.
-    Väikkyellä -- leijailla, häälyä, epäselvään näkyä.
-    Väikkyvä -- heijuva, epäselvään näkyvä esine.
-    Väkipuuska -- tuulispää.
-    Vänkeä -- vahva, tukeva.
-    Värjyä -- vapista, liikkua.
-    Väylä -- purjehdusväylä, farvateri.
-    Värätä -- väristä.
-    Ydelmys -- ydin.
-
-    Ylheä -- jylhä.
-    Ylvästäväinen -- kerskuva.
-    Yrmeä -- ynseä, karu, tyly, kova.
-    Yrtti -- ruoho, hoitokasvi.
-    Yönen -- yö.
-    Ähky -- rinnan ahdistus, hengenahdistus.
-    Äimähtyä -- hämmästyä.
-    Äkätä -- havaita.
-    Äreä -- ynsiä, ankara, tuima.
-    Ärhäkkä -- kiivas, tuittusa.
-    Äyräs -- reuna, ranta.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AENEIDI***
-
-
-******* This file should be named 53977-8.txt or 53977-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/9/7/53977
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/53977-8.zip b/old/53977-8.zip
deleted file mode 100644
index a3409d4..0000000
--- a/old/53977-8.zip
+++ /dev/null
author	nfenwick <nfenwick@pglaf.org>	2025-02-06 20:34:07 -0800
committer	nfenwick <nfenwick@pglaf.org>	2025-02-06 20:34:07 -0800
commit	6a74415040af95275f0e2073e2a68488ba9dcd98 (patch)
tree	99543d90395afd004b38d249a4727eedcafe2a3a /old
parent	28d9fa04f2a7783272869f69f21798a44e6f431b (diff)