NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4858 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e9c6549
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52736 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52736)
diff --git a/old/52736-8.txt b/old/52736-8.txt
deleted file mode 100644
index cba4967..0000000
--- a/old/52736-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4858 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Isien teillä, by Olli Solkio
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Isien teillä
-
-Author: Olli Solkio
-
-Release Date: August 6, 2016 [EBook #52736]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ISIEN TEILLÄ ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-ISIEN TEILLÄ
-
-Kirj.
-
-Olli Solkio
-
-
-
-
-
-K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1919.
-
-
-
-
-
-
-        _Vapaussotamme sotilaspojille, kaatuneille sekä
-        eloonjääneille omistetaan kunnioituksella tämä
-        pieni kirja_.
-
-
-
-SISÄLTÖ:
-
- "Vapauden veljet."
- Isänmaa kutsuu.
- Komppania saa tulikasteensa.
- Korkean jännityksen päiviä.
- Kirje soturi Arvo Partiolle Heikki veljeltään.
- Kuolemaa silmästä silmään.
- Punaisten vankina.
- Vapauteen.
- Hiljaista miehuullisuutta.
- Voittohuutojen kaikuessa.
-
-
-
-
-"VAPAUDEN VELJET."
-
-
-Kello kaupungin palotornissa läppäsi kolmasti ja kuin täräyksen
-saaneena pimahti silloin lyseon sähkökello kimeästi soimaan, ensin
-lyhyen merkinannon tapaan: olkaa valmiit! -- ja sitten kohta pitkään ja
-voitonriemuisena: hei pojat, lopussa on tämänkin viikon pinnistys.
-
-Luokkien ovet avautuivat ja pitkät korkeat aulat täytti kevyt, tahdikas
-jalankapse, kun luokat rivittäin saapuivat iltarukoukseen juhlasaliin.
-Kuudes ja seitsemäs luokka tulivat viimeisinä ja kun rivit ovella
-joutuivat lähekkäin, kääntyi kolme seitsemäsluokkalaista viereiseen
-riviin päin ja sanoi kahta sormea kohottaen: "siebenundzwanzig" ja
-sieltä kohosi samaten kolme kättä ja vastattiin yhtä hillityllä
-äänellä: "siebenundzvvanzig."
-
-Se oli "Vapauden veljien" jokalauantainen merkinanto, sillä lauantaisin
-piti klubi kokouksiaan lehtori Kaatrakosken vinnikamarissa,
-seitsemännen luokan primuksen, Arvo Partion asunnossa. Se tiedettiin
-yleiseen, mutta muutapa ei tiedettykään, sillä "Vapauden veljet"
-osasivat vaieta kuin seinä. Heitä katseltiin puolittain kateudella,
-puolittain palavalla uteliaisuudella, ja erästä heistä suorastaan
-aralla kunnioituksella.
-
-Se oli seitsemännen luokan Poke, pitkä, väkevä poika, jonka kotona
-ryssät olivat pitäneet monet kotitarkastukset ja jonka vanhempi veli,
-nuori varatuomari, oli istunut vankilassakin ja sieltä karannut ja
-kadonnut olemattomiin. Eikä kauan sitten, kun katosi toinenkin,
-kahdeksasluokkalainen -- Saksaan, niin yleisesti kuiskailtiin.
-
-Sekin tiedettiin suljetummassa piirissä -- sillä nämähän olivat
-asioita, joita ei sopinut päästää julkisuuteen alaluokkalaisten
-hölyttäväksi -- että Pokella oli hektograafi, jolla se jäljenteli
-salaperäisiä papereita. Sen oli nähnyt eräs saman luokan pojista
-pistäytyessään odottamatta Poken luo. Poke oli silloin hätäisesti
-ajanut kokoon paperinsa, mutta välistä putosi lappu ja kun se toinen
-poika kumartui sitä nostamaan, kerkesi hän vain nähdä vilaukselta
-jonkun saksalaisen osotteen ja luvun 27.
-
-Kaksikymmentäseitsemän -- saksaksi siebenundzwanzig -- mietti toinen ja
-äkillisestä mielijohteesta kysäsi:
-
-"Miksi te aina lauantaisin sanotte toisillenne siebenundzwanzig."
-
-"Kun aijomme kokoontua kahtakymmentä yli seitsemän", sanoi Poke lyhyeen
-ja rypisti kulmiaan.
-
-Eikä toinen pitemmältä kysellyt, veti vain sen juhlallisen
-johtopäätöksen, että näiden asioiden täytyi olla jossain yhteydessä
-Poken veljien ja Saksan sotasalaisuuksien kanssa.
-
-Ne pojat ne _tiesivät_ jotain, ehkä enemmän kuin monet opettajistakaan,
-mutta mitään eivät kertoneet. Eivätkä toiset heiltä pemistelleetkään
-tietoja liioin, sillä kunnon pojat osaavat pitää kunniassa salaisuuksia
-sekä vaikenemisen taitoa. Kieltämättä kismitti eräitä suuresti se
-salaperäisyys, joka verhosi klubia ja sen puuhia, mutta kun ne kaikki
-kuusi olivat reiluja suoraluontoisia tovereita ja älykkäitä poikia,
-annettiin heidän rauhassa hoitaa asiansa.
-
-"Vapauden veljien" klubin synty oli tällainen.
-
-Kevättalvella, noin paria viikkoa ennen suurta vallankumousta,
-oli koulussa tapahtunut ilkeä välinäytös. Poken veli, se
-kahdeksasluokkalainen, oli kadonnut, ja poliisimestari kävi siitä
-asiasta rehtorin kimppuun, toimitti kotitarkastuksen hänen kotonaan ja
-koululla penkoi kaikki toverikunnan paperit ja kirjaston, uhkasipa
-vielä rehtoria vankeudella ja Siperialla.
-
-Tapaus järkytti koko kouluyhteiskunnan tasapainostaan ja kuohutti
-kovasti poikain mieliä, mutta mitäpä he saattoivat tehdä.
-
-Eräänä aamuna löysi poliisimestari kirjelaatikostaan tukuttain
-paperilappuja, niitä saattoi olla satakunta, ja jokaiseen oli tuhrittu
-äkäisennäköisillä harakanvarpailla -- "pitkänenä" -- "pitkänenä" --.
-Poliisimestari vain kohautti olkapäitään: "nulikkain työtä."
-
-Mutta isoja poikia kuohutti toinen ajatus. Tässä oli kysymyksessä selvä
-ilmianto. Vaan kuka oli syyllinen? -- Ilmeisesti joku koulun omaan
-piiriin kuuluva. Sehän se kirveli parhaiden mieltä.
-
-Eräänä iltana syöksyi Arvo Partio Poken huoneeseen ja kalpeana ja
-äärimmilleen kiihtyneenä sanoi vain:
-
-"Ota lakkisi ja lähde viivana."
-
-Kadulle tultua he puhaltausivat juoksuun kumpikin, kunnekka Partio
-seisautti ystävänsä "Yhteishyvän" valaistujen ikkunain alla
-nipistämällä kiihdyksissään häntä käsivarresta, niin että Poke jo
-puoliksi harmissaan kivahti:
-
-"Suutariako sinä --"
-
-Mutta ei sen enempää, sillä hänenkin silmänsä nauliutuivat ikkunaan.
-Katsoi, katsoi -- sitten häivähti suuttumuksen puna ohimoilla ja
-tummat, kauniit silmät iskivät tulta.
-
-"Konna" -- sähähti hän.
-
-Ikkunan kohdalla pienen pöydän ääressä istui kaksi miestä mukavasti
-nojallaan tuoleissaan, sikaria sauhutellen. Se toinen oli kaupungin
-poliisimestari Huhta, tsaarivallan kätyri, vihattu mies, sekarotuinen
-epäsikiö jostain sieltä Pietarin suomalaisten joukosta, ja toinen nuori
-poika, seitsemän-kahdeksantoista korvilla. Hänessä oli ilmeisesti sekä
-vetelystä että huoletonta keikaria, sen näki siitä tavasta, millä hän
-rennosti nojaili tuolin selustaan ja imi sikariaan silmiään
-siristellen.
-
-"Arvaatko nyt, kuka on ilmiantaja?" kysyi Arvo Partio ääni vavahdellen.
-
-"Arvaan", tuli toisen yhteenpurtujen hampaiden takaa. -- "Konna!"
-
-Se, jota tällä mainesanalla kunnioitettiin, veteli vain huoletonna
-haikuja sikaristaan. Hän oli kuudennen luokan Seikku, syksyllä vasta
-kouluun tullut koeteltuaan onneaan sitä ennen jo kolmessa eri lyseossa.
-Rikas hän näytti olevan, mutta laiska ja vetelä ja päällepäätteeksi
-naurettavin keikari, ettei toista sellaista koko koulussa. Aina kulki
-kalvosimissa arkisinkin ja löyhkäsi kaiken maailman hajuvesille kuin
-mikäkin parturinsälli. Illat istuskeli kahvilassa ja poltti sikaria. --
-"Kiero kaveri", päättelivät toiset ja pysyttivät hänet loitolla alusta
-alkaen.
-
-Mutta että hänessä olisi lurjusta täksi asti -- ryssäin kätyriksi! Se
-puristi kädet nyrkkiin ja pani vihan kiehumaan puhtaissa
-pojansieluissa, samalla kun se nöyryytti ja masensi maan tasalle.
-
-"Mitä meistä voi muuta tulla ja mitä me muuta ansaitsemmekaan kuin olla
-edelleenkin ryssäin orjia niinkauan kun joukossamme on tuollaisia
-Huhtia ja Seikkuja, jotka rupliin myyvät isänmaansa", sanoi Arvo Partio
-kolkon totisena. He kulkivat silloin hiljalleen katua alaspäin.
-
-"Kun tulisi oikea sota edes ja polttaisi maan pinnalta nuo kierot ja
-katalat", tuomitsi Poke julmistuneena. Hän oli kuumaverisempi kuin
-toverinsa. Mieltään noutaen olisi hän totta totisesti aikaa sitten
-törmännyt "Yhteishyvään" ja sivaltanut korvalle pettureita --
-yhteishyvän nimessä. Mutta mitä se olisi hyödyttänyt. Hän pysähtyi
-neuvottomana, kulmat rypyssä:
-
-"Mitä meidän on nyt tehtävä?"
-
-"Niin, mitä meidän on tehtävä?" nyökkäsi takaisin Arvo Partio syvästi
-murheellisena.
-
-"Minä tiedän." -- Poken silmät liekehtivät taas. -- "Ei tässä muu auta
-kuin isällinen selkäsauna. Haemme käsiimme pari kolme luotettua miestä.
-Pidämme vahtia rantapuistossa. Seikku kulkee sen läpi asuntoonsa. Ja
-sitten kypsytämme miehen niin, että hänestä lähtee ruplakuume ja
-keikaroimisen halu."
-
-"Jokahan olisi --" Partio mietti. Hän oli ikäisekseen ihmeen tyyni ja
-harkitseva olematta siltä mikään nahjus. Hän syttyi hitaasti, mutta
-paloi varmasti. -- "Eihän tätä oikeastaan rehtorin harmiksi ja koulun
-häpeäksi kannattaisi julkisesti tutkittavaksikaan päästää. Eikä Seikun
--- kun sitä nyt rauhallisesti miettii -- tarvitse olla niin perin
-pilalla --."
-
-"Eikö pilalla! Vaikka istuu ja vetelee sikaria sellaisen kätyrin
-seurassa. Aina sinä puolustelet ja lieventelet", kivahti Poke.
-
-"Ole äyskimättä. Puhutaan tyynesti. -- Minustakin me olemme siksi
-kehittyneitä, että meillä on velvollisuus valvoa toisiamme. -- Olkoon
-menneeksi --" tuli sitten odottamattoman topakasti. -- "Ketä kutsumme
-mukaan?"
-
-"Eiköhän meikäläisistä Koskelo ja Seikun luokalta Iso-Jukka ja Paunu?"
--- Poke oli jo leppynyt. "Se syttyy ja sammuu kuin rikkitikku",
-sanoivat pojat hänestä yleensä.
-
-"Selvä on. Minä haen Koskelon, hae sinä toiset. Rantapuistossa
-tavataan. Mutta mihinkä aikaan?"
-
-"'Yhteishyvä' suljetaan kahdeksalta. Eikö mahtane Seikku siihen
-mennessä saada seurasta tarpeekseen ja kai se sieltä jo suoraan
-asuntoonsa tapautuu. Sanokaamme: neljännestä yli kahdeksan on oltava
-paikalla."
-
-"Alahan huhkia sitten. Heipä hei."
-
-"Heipä hei!"
-
-Kumpikin lähti haaralleen. Kummassakin poltti loukattu, hyvitystä
-vaativa kunniantunto ja kummankin katse oli kuin syvempi ja vakavampi.
-
--- -- -- Mutta sinä iltana käytiin rantapuistossa lyhyttä oikeutta.
-Siellä kierrettiin väkivalloin suoraksi vinoon kasvanut vesa ja
-taottiin veljellisin läimäyksin kansalaiskunnon ja miehen kunnian
-aakkoset erääseen vetelään miehenalkuun sekä selänpäähän että
-korvallisille.
-
-Eikä siitä sen enempää kohistu. Tällaiset olivat sovinnon ehdot. Jos
-Seikku kunniasanallaan lupaa heittää ryssien metkut, eivät toiset
-hiiskahdakaan, pitävät salassa koulun maineen tähden.
-
-"Vaan jos uudistat elkeesi" -- Ison-Jukan hirveä nyrkki, vahva kuin
-karhun kämmen, pui pelottavan lähellä Seikun nenän alla -- "niin kyllä
-höyryät vielä toisella tavalla."
-
-Ja Seikku teki vilpittömän synnintunnustuksen, miten hän oli kahvilassa
-käydessään sattumoisin tutustunut Huhtaan. Se oli oikeastaan
-hienokäytöksinen mies.
-
-"Hieno -- pst -- sellainen keikari", sylkäsi Poke halveksuen.
-
-Se oli sitten eräänä iltana alkanut puhua, mitenkä hän on vaikeassa
-asemassa, kun ihmiset eivät ymmärrä, että hänen toimintansa tarkotus on
-vain suojella suomalaista yhteiskuntaa ja estää hankauksia syntymästä
-sen ja hallituksen välillä. Se oli puhunut todella vakavasti ja ihan
-kuin suruissaan ja sitten vielä sanonut, että olisi asetettava ankaraan
-edesvastuuseen ne yltiöpäät seikkailijat, jotka pyrkivät kietomaan
-kansalaisia, ihan nuoria poikiakin, saksalaisten juoniin.
-
-"Katala heittiö --" puhisi Poke väliin.
-
-"Älä intoile, anna toisen rauhassa selittää", tyynnytti Partio. --
-"Kysyikö se sitten mitään erityistä meidän koulusta?"
-
-"Sanoi vain, että eikös teiltäkin liene sinne joku lähtenyt, oli muka
-kuullut kerrottavan ja minä tietämättäni sanoin, että niin minäkin olen
-kuullut, että se kahdeksasluokkalainen -- Anna anteeksi, Poke! Minä en
-todella tietänyt, mitä tein."
-
-Mutta Poke seisoi uhkaavana syrjin karin. Asia oli liian arka hänelle.
-
-Seikku muisti jotakin ja pisti kätensä taskuun. Kuutamossa näkyi, että
-hän punastui vahvasti. Veti esiin suljetun kirjekuoren ja änkytti ilmaa
-haukkoen välillä:
-
-"Tänä iltana se lähtiessä pisti tämän minulle. Luulen, että -- että
-siinä on -- rahaa. -- Ottakaa ne ja pankaa, mihin tahdotte."
-
-"Kyllä tiedetään, minne pannaan", Poke kiskasi äkäisenä kirjekuoren. --
-"Olisit heittänyt vasten sen naamaa ja sylkäissyt lahjuksille."
-
-"En sitä siksi arvannut. Vasta yksin kulkiessani johtui mieleen.
-Näittehän, en ollut avannutkaan."
-
-"Kelvoton, lahjoa näet yritti", sanoivat toiset inholla.
-
-Mutta Arvo Partio, jonka isä oli arvossapidetty lautamies ja
-itseoppinut laintuntija, oli hänkin hiukan perillä laillisista
-menoista. Hän vaati syynalaisen vielä vannomaan. Ja Seikku nosti
-silloin määräyksen mukaan kaksi sormea pystyyn ja korvien vielä
-kihelmöidessä saneli Partion perässä juhlallisen valan:
-
-"Minä lupaan ja vannon, etten tästä lähin sekaannu mihinkään ryssien
-houkutuksiin isänmaani vahingoksi ja häpeäksi, vaan kunnon kansalaisena
-koetan maatani palvella, niin totta kuin Jumala minua auttakoon sielun
-ja ruumiin puolesta."
-
-Kuurainen koivikko ympärillä kuunteli hievahtamatta ja kuu valaisi
-kirkkaasti outoa ryhmää: syytetty keskellä värisevin huulin kerraten
-valan sanoja mielessä omituinen tyydytyksen ja hyvänolon tunne,
-niinkuin ainakin hyvin ansaitun selkäsaunan ja vilpittömästi
-tarkotettujen hyvien päätösten jälkeen, ja toiset viisi siinä
-ympärillä, raikkaita, puhtaita pojankasvoja, joita punasi kirpeä
-pakkanen tai ehkä enemmän sisäinen hehku. Ne olivat kunnon poikia
-kaikki, rohkeita, rehellisiä ja kunniastaan arkoja.
-
-"Ja nyt kättä päälle eikä sanaakaan tästä tämän koommin edes meidän
-kesken." -- Partio ojensi ensimäisenä kätensä. Toinen tarttui siihen
-vielä nolona ja epävarmana selkäsaunan jälkeen, mutta vilpittömin
-mielin.
-
-"Minä koetan ansaita luottamuksenne --" sanoi hän tapaillen. --
-"Oikeastaan en ole mikään -- heittiö." Hän haukkasi taas ilmaa välillä.
-"Siksi olisin pian voinut tulla ilman -- tätä."
-
-"Oikein, ukkoseni! Mies sinusta tulee vielä." Pokekin jo leppyi
-täydelleen ja läimäytti toista reimasti olalle. "Muistakin" -- sanoi
-sitten ja ääni sai ihmeen syvän ja kauniin kaiun -- "että tänä aikana
-moni uhraa isänmaalle paljon enemmän kuin henkensä. Jotakin on
-itsekunkin uhrattava."
-
-"Se oli miehen suusta puhuttu", vahvistivat toiset. He olivat
-juhlallisella mielellä kuin kirkossa ja tunsivat, että jotain suurta ja
-kaunista oli tapahtunut.
-
-Lyötiin kättä ja Seikku jo kääntyi lähteäkseen, mutta seisahtui
-uudelleen.
-
-"Pojat, minä --" hänen oli ilmeisesti vaikea löytää sanoja -- "tuntuu
-hullunkuriselta kiittää selkäsaunasta, mutta minun tekisi mieleni
-kiittää kuitenkin. En ole koskaan saanut selkääni -- tässä mielessä
-nimittäin." -- Hän rykäsi ja lisäsi sitten hiljemmin ja ääni hieman
-vavahdellen: "Kun ei ole ollut vanhempia, niin on sekaantunut
-monenlaiseen seuraan."
-
-Se liikutti toisia, ja Arvo Partio, joka useimmiten antoi muiden puhua,
-vaan tärkeimmissä aina tiesi sanoa sanan ajallaan ja paikalleen, sanoi
-miehekkään lujasti:
-
-"Nyt olet meidän miehiä. Luota meihin."
-
-"Terve huomiseen, Seikku!"
-
-"Terve."
-
-Mutta Paunu huusi vielä jälkeen:
-
-"Muista vain, että algebrasta oli laskettava kaikki uudet sinne 145
-esimerkkiin asti."
-
-Se oli kuin alkaneen veljeyden merkiksi. -- -- --
-
-Seuraavana päivänä, kun sähkökello kymmeneltä julisti: olkaa valmiit!
--- puurolle ja perunoille -- ja luokat tyhjenivät kuin siivellä
-pyyhkien, jäi keskiaulaan pieni ryhmä. Toiset syöksyivät lentomarssissa
-ohi, alaluokkalaisilla kirjat hampaissa, että juostessakin saattoi
-kiskoa päällystakkia ylleen. Joku seisahtui ihmeissään:
-
-"Mikäs miehillä? On taitanut tulla jokin kommellus" -- mutta nähtyään
-Partion, heti paransi: "ei sentään mitään pahempaa?"
-
-"Ei ole mitään kommellusta, muuten vaan", hymyili tasainen Partio.
-
-"Toverikunnan asioitako?" uteli vielä tiedonhaluinen.
-
-"Sinnepäin", myönnytteli Partio, mutta silloin toinen jo vihelteli
-portaita alas.
-
-Opettajat lähtivät hidasta käymäjalkaa samaa tietä. Sitten ilmestyi
-opettajahuoneen ovelle rehtori, vakaa leppeä mies ja sanoi.
-
-"No, Seikku, tulehan sisään."
-
-Seikku lähti kalpeana ja totisena, mutta katse selkeänä ja kasvot
-tiukoissa juonteissa, niinkuin sillä, joka jännittyy johonkin voimia
-kysyvään.
-
-"Olkaahan te tässä, jos tarvitaan", sanoi toisille, oli nimenomaan
-pyytänyt, että kaikki viisi jäisivät jälkeen.
-
-"Kyllä siltä nyt sisua kysytään", sanoi Poke päätään puistellen, kun
-Seikku oli kadonnut opettajahuoneeseen.
-
-"Vaan sittenpä siitä tuleekin mies. Siinä pojassa on totisesti muutakin
-kuin keikaria. Minusta hän oli suurenmoinen eilisiltana", sanoi Partio,
-ja toiset myönsivät, että niin heistäkin. Sitten ei puhuttu mitään,
-vain henkeä pidellen odotettiin, mitä opettajahuoneesta ilmestyisi.
-
-Hyvän neljännestunnin kuluttua avautui ovi. Rehtori tuli käsi Seikun
-olalla. Pojan silmissä oli kirkas kostea kiilto ja otsa niin kumman
-valkea.
-
-"Seikku on rehellisesti kertonut kaiken." -- Rehtori pyyhki
-silmälasejaan syvästi liikutettuna. Hän katseli heitä kutakin vuoroonsa
-kauan ja hänen katseensa selkeni niin ihmeen kirkkaaksi ja syväksi,
-niinkuin ihmisen, joka mielestään on nähnyt sen, mitä parasta ja
-kauneinta elämässä on etsinyt nähdäksensä.
-
-"Te olette kelpo poikia kaikki", sanoi hän sitten. -- "Teistä voi
-isänmaa vielä saada kunniaa." -- Hän laski uudelleen kätensä Seikun
-olalle ja sanoi heille kaikille: "Pitäkää te vain lujasti yhtä hyvässä
-edelleenkin. -- Kaikki jää meidän salaisuudeksemme. Ei opettajienkaan
-tarvitse tästä tietää. Muuten -- mitä aiotte tehdä niille rahoille?"
-
-"Asia on jo järjestetty", toimitti Poke miehekkäänä. -- "Rahat
-palautettiin sinne, mistä ne olivat lähtöisinkin."
-
-"Oikein. Selitettiinkö asia samalla?"
-
-"Kyllä selitin ja loppuun vielä panin, että jos olette suomalainen,
-niin pitäisi kunniantuntonne kieltää teitä houkuttelemasta nuorempia ja
-kokemattomia veljiänne moiseen saastaiseen peliin."
-
-Rehtori nyökkäsi hyväksyen. Hän oli väkevästi liikutettu ja ääni
-värähteli, kun hän sanoi:
-
-"Minä kiitän teitä tästä päivästä. Se on ollut minulle kaunein päivä
-tässä talossa. -- Nyt lähtekää."
-
-Toista kehotusta ei tarvittu. Pojat iskivät kantansa yhteen ja
-kumarsivat ryhdikkäästi.
-
-Sitten tuulena alas portaita kadulle, jossa maaliskuun ensi päivän
-aurinko kilpaa loisti kirkkaiden pojansilmien kanssa.
-
-"Kuulitteko, mitä ukko sanoi, ettei opettajillekaan puhuta mitään?"
-hyvitteli Poke. Häntä väliin vielä lapsetti.
-
-"Mitäpäs siinä sanomistakaan", töksäytti hiljainen Paunu, mutta tunsi
-kuin muutkin korkeata itsetunnon nousua siitä, että rehtori oli niin
-yhtä poikaa heidän kanssaan.
-
-He astuivat yhdessä seuraavaan kadunkulmaan ja kun siinä erotessa
-nyökättiin tavanmukainen "heipä hei", sanoivat heidän loistavat
-katseensa, että he olivat niin sydämellisen iloisia toisistaan ja
-kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut.
-
-Mutta sinä iltana tapasivat he toisensa kaikki kuusi lehtori
-Kaatrakosken vinnikamarissa, jossa Arvo Partio veljineen piti hovia.
-Veli Heikki, tirhakka toimintahaluinen ensiluokkalainen, oli siksi
-aikaa toimitettu tieltä luistinradalle.
-
-Siinä oli pojilla vakavat puheet ajan velvoituksista ja muusta
-sellaisesta, josta miehiset miehet tavallisesti puhuvat. Ja päätökseksi
-tuli, että oli perustettava salainen yhdistys, klubi. Nokkela Poke sen
-syntysanat lausui ja yhdessä henkäyksessä nimenkin keksi:
-
-"Vapauden veljet." -- Hän jo lieskasi pyhästä innostuksesta.
-
-"Se sopii", hyväksyivät toiset.
-
-"Ja klubin tarkoitus on erityisesti valvoa toverielämää likaisilta
-venäläisiltä vaikutuksilta, ylläpitää isänmaallisia harrastuksia ja --"
-
-Mutta Poke sieppasi sanat levolliselta Partiolta:
-
-"-- ja seurata aikaansa kaikessa sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Me
-valitsemme miehet eri puolien hoitoon ja kokouksissa on vuoroonsa
-selostettava, mitä on sanomalehdistä lukenut tai muualta kuullut."
-
-"Se jo palaa, niin että tupruaa", nauratti toisia. Mutta ehdotus
-hyväksyttiin sitä tarkemmin vielä suunniteltua.
-
-"Yksi ja tärkein on ehdoton vaitiolo" -- sanoi Arvo Partio, joka
-miettiväisenä oli kuunnellut toisten sanasolinaa -- "silloin vasta voi
-mieheen luottaa, kun se osaa vaieta."
-
-Seikku lävähti tummanpunaiseksi ja katseli hienoja kenkiään. Siinä
-yksin häpein teki senkin havainnon, että toiset järestään käyttivät
-pieksuja. Se näyttikin miehekkäämmältä. Hän kiskasi keikarikenkänsä
-tuolin alle.
-
-"Älä yhtään sumeile, ei se sinua tarkottanut. Partio ei milloinkaan
-pistele eikä puhu samasta asiasta kuin kerran vain. Johan se eilen
-sanoi", sopotti Iso-Jukka Seikulle.
-
-Mutta Koskelo hypähti kävelemään pistäen peukalot liivin kainaloreikiin
--- hän nyt matki kaikessa saksan ja ranskan maisteria:
-
-"Se oli suurenmoisen hieno huomautus", innostui hän, "perusedellytys
-kaikelle poliittiselle toiminnalle." -- Koskelo oli sanaseppä, hieman
-olevinaan vain, ja kantoi konventissa "etustajan" nimeä, sillä
-hän pyrki aina keskusteluissa ottamaan johdon ja tavotteli
-mahtipontisuutta. Rehti poika muuten, älykäs ja pirteä, kunhan elämä
-hiukan höylää ja tasottelee siiven päitä.
-
-"Meidän on suotu elää mukana suurena aikana. Keveät leikit saavat jäädä
-meiltä. Meidän on tehtävä _miehiä_ itsestämme", jatkoi hän
-juhlallisella painolla.
-
-"Nyt iski Koskelo naulan päähän kerrankin", tokaisi suorasanainen Poke,
-ja Koskelo punastui mielihyvästä. -- "Mutta kenestä teemme esimiehen?
-Minusta Partio sopisi."
-
-"Oikea mies. Ja Poke sihteeriksi."
-
-"Selvä on."
-
-Tuumaa kehitettiin edelleen. Tunnit lensivät, unohtui läksyt ja
-huomispäivä. Poskilla paloi innostuksen puna.
-
-Silloin vihelsi Heikkiveli portaissa.
-
-"Entä tunnuslause", muisti Poke yhdennellätoista hetkellä.
-
-"Kunnian ja vapauden puolesta." -- Arvo Partio sanoi sen niin tehoavan
-miehekkäästi, että toiset ponnahtivat seisaalleen ja yhteen ääneen
-kertasivat:
-
-"Kunnian ja vapauden puolesta."
-
-Niin vihkiytyivät "Vapauden veljet" suuren asiansa palvelukseen.
-
--- -- -- Parin viikon perästä tuli vallankumous ja "svaboda" ja
-sellainen hurakka, että rauhallinen pikkukaupunki meni päästään
-sekaisin. Yhtenään myrskyisiä kokouksia, säkenöivän innostuneita
-puheita vapaudelle, isänmaalle ja suurelle verettömälle
-vallankumoukselle.
-
-Ja sitten yhdessä humauksessa valtasi yhteiskunnan uudistusten ja
-kumouksen kuume.
-
-Alas tsaarivallan kätyrit! Poliisimestari ensimäisenä.
-
-Mutta missä oli poliisimestari?
-
-Ainahan se ennen niin rehevänä teikkaroi pääkatua kannuksiaan
-kilistellen. Sitten pysyi näkymättömänä erään päivän ja sen jälkeen
-hävisi, ties minne. Se tapahtui jo ennen vallankumousta.
-
-Mutta "Vapauden veljet" iskivät silmää toisilleen ja Poke kehahti:
-
-"Upposipas sana mieheen."
-
-Ne kuusi muuten pysyivät merkillisen passiivisina intoutumatta mukaan
-vallankumouskuumeeseen. Välitunneilla kaikkien huulilla oli vain
-Kerenski ja Roditschew ja "Idän suuri kansa." Ja alaluokkalaiset
-kyltymättä marssivat kulkueissa ympäri koulutalon ja räikyttivät
-"Marseljeesia." Mutta ne kuusi sanoivat vain kylmän järkevinä:
-
-"Ryssä on ryssä. Ei siihen ole luottamista."
-
-"Parasta kun aikanaan tehtäisi pesäero, sanouduttaisi irti ikipäiviksi
-nyt tässä yhdessä rytäkässä."
-
-"Ja vaadittaisi tyhjentämään kasarmit. Mitä ne täällä enää loikoilevat
-meidän leivissämme ja löyhyttelevät sinelleistään hapankaalin hajua
-ympäri kaupungin. Kyllä me itsekin rantamme varjelemme, jos siksi
-tulee"; Pokella oli silmä kovana.
-
-"Se Kerenski kettu vielä siellä Siltasaarella kävi häntäänsä
-heiluttamassa ja Tokoita silittelemässä. Nyt ollaan niin yhtä poikaa,
-että ilettää. Kaulakkain vain matruusien kanssa kuuluvat vetelehtivän
-meikäläiset työmiehet."
-
-"Ja naiset" -- nakkasi joku takaapäin. Tämä keskustelu tapahtui
-välitunnilla koulun takapihalla, missä yläluokkalaiset väliin pistivät
-tupakaksi.
-
-"Sellaiset tehtaan tyttöletukat" -- pihahti halveksuvasti
-poikajoukosta.
-
-"Entä yhteiskoulun tytöt."
-
-"Yhteiskoulun --"
-
-"-- tytöt. Ne samat. Veljeilevät, minkä tunneilta aikaa ylettyy."
-
-"Elä."
-
-"Valehtelet", jyräytti eräs kahdeksasluokkalainen punaisena
-hiusmartoaan myöten.
-
-"Kolahti, näes", pukkasi Iso-Jukka hiljaa Paunua kylkeen.
-
-"Enpä", Seikun äänessä helähti teräs. -- "Minä en valehtele." -- Hän jo
-muuten nautti yleistä luottamusta siitä päivin, kun Poke ja Partio
-alkoivat kulkea yksissä hänen kanssaan. -- "Menkäähän rantapuistoon
-tänä iltana siinä kahdeksan tienoossa ja sanokaa huomenna,
-valehtelinko."
-
-"Peijakas, ketä ne mahtanevat olla?" sävähtivät jo toisetkin.
-
-"Niitä on boikotettava. Ei yksikään saa niille lakkia nostaa eikä olla
-näkevinäänkään." -- Suuttumus tuhahti läpi poikajoukon. Joku kirosikin
-puolikarkeasti.
-
-"Sälli", tuiskautti hänelle Poke olkansa yli.
-
-"Vaan mitäs ne ovat niin haljuja", puolustelihe toinen.
-
-"No, ketkä esimerkiksi -- koska niin olet varma asiasta?" -- Puhuja, se
-äskeinen kahdeksasluokkalainen, seisoi kädet housuntaskussa ja
-vihelteli puoleksi selin toisiin. Ääni pyrki olemaan kevyen huoleton,
-mutta siinä värähti pingottunut sävy. -- "Ketkä esimerkiksi?" kysyi hän
-kuin uhalla.
-
-"Sekin korea heiskale, joka viime yhteiskonventissa ylinnä keikkui."
-
-Kysyjän sieramet värähtivät. Hän kohautti olkapäitään muka sanoakseen,
-että viis näistä! -- ja lähti menemään. Siinä oli tiellä viaton jykevä
-halkotukki. Sen lennätti koholle ilmaan ja sitten jyräytti maahan, että
-tanner tärähti. Taisi puskea siihen loukatun miehenylpeytensä ja paljon
-muuta.
-
-Toiset eivät olleet näkevinään. Eräs viidesluokkalainen yritti
-virnistellä, mutta sai Pokelta luunapin.
-
-"Ilkeä juttu", murahti Iso-Jukka.
-
-"Totta se on. Aune eilisiltana kotona puhui sitä samaa ja itkua
-pusersi, kun oli niin harmissaan", tunnusti Poke.
-
-Tohtorin Aune, yhteiskoulun paras tyttö -- no, sitten se _oli_ totta.
-
-Kello soi. Yleinen rynnäkkö pääovea kohti alkoi.
-
-"Hurraa--a, hurraa--a, väistyä pois, ei kee--enkän meistä vois."
-
-Ensiluokkalaiset tulivat laulaen nurkan takaa. Etumaisena Heikki veli,
-hiilihanko korkealla. Siinä liehui punainen viiri.
-
-"Aunen vyönauha", hihitti Poke hiljaa toisille. "Martti on sen
-kehveltänyt Aunen laatikoista."
-
-Poikasikermä hajaantui. Mutta Poke ja Paunu ja pari muuta jäivät
-jälkeen supattelemaan. Poke puhui innokkaasti viittilöiden käsillään ja
-sitten nyhjäisi voimakkaasti niikuin köyden päästä.
-
-"-- huit vaan --" vihelsivät toiset ja remahtivat äänekkääseen nauruun.
-
-"Kiinni on. Päätetty", riemuitsivat he ja silmissä kipinöi kujeilun
-halu.
-
-"Vaan luitkos viimekertaiset saksan sanat?" muisti Iso-Jukka portaissa
-kysyä Paunulta.
-
-"Leberecht Hühncheniin? Donnerwetter, pitikös ne täksi päiväksi?"
-
-"Piti. Sinuunhan se joutui viimeksi, etkö muista?"
-
-"Sikamaista."
-
-"Niin, oletpa helisemässä, ukko rukka", lohdutteli toinen
-hyväntuulisena.
-
-Luokkien ovet sulkeutuivat. Alkoi jälleen lyhyt kolmeneljännestunnin
-taivallus okaisella opintiellä. Kaksi viikkoa vielä, sitten!
-
-Toukokuun aurinko hellitteli avaralle koulupihalle, joka nyt, remuisten
-kimeiden pojanäänien tauottua, tuntui haudanhiljaiselta. Tuli niin
-hiljaista, että kyyhkysparvi, joka päivää paistatti matalan
-ulkohuonerakennuksen katolla, uskalsi laskeutua pihalle
-tutkimusretkelle, oliko mureniakaan tähteellä ensiluokkalaisten
-voileivistä.
-
-Naapuritalon puutarhassa avautuivat jo voikukat ja leinikit
-kevätauringolle ja lehdittyvissä vaahteroissa viheltelivät kottaraiset
-pitkin pehmein huilunäänin.
-
-Mutta kaukaa tuli kevättuuli, raisu ja vallaton. Tänään se oli kaikkein
-kujeellisimmalla päällään. Sieppasi paperileijan lapsilta kadulla
-lennättäen sen taivaan pilviin ja puisteli maahan pesuvaatteet
-nuoriltaan naapuritalon pihassa. Siitä nousi aika melu. Pyykkimatami
-torui, lapset kirkuivat. Mutta hilpeä kevättuuli jo heitti kuperkeikkaa
-juhlallisen kirkon katolla ja ratsasti itse pääpyhän kirkonristin
-poikkipuulla uusia kujeita keksien. Lopulta huhahti sisään avonaisesta
-kuudennen luokan ikkunasta ja suruttomana selaili "Deutsche Prosan"
-lehtiä kuin ilkkuen Paunua, joka silloin juuri oli kiipelissä
-"Leberecht Hühnchenistään."
-
-Kaksi viikkoa vielä! -- huokasi Paunu sydämestään. -- -- --
-
-Ylihuomenna juoruili uutisjanoinen pikkukaupungin lehti näin:
-
-"Romanttinen keikaus. Nolosti kävi eräälle kuhertelevalle parille
-rantapuistossa toissailtana. Sisäinen paineko nousi niin korkeaksi vai
-mitkä näkymättömät voimat lienevät keikauttaneet heidät ilmaan
-sohvineen päivineen, tallukat taivasta kohden. Toinen asianosaisista
-oli Iivana, toinen _valitettavasti_ -- sivistynyt suomalainen
-neitonen."
-
-"Terveydeksi", sanoi koko kaupunki siveellisellä suuttumuksella.
-
-"Parahiksi", virnistivät lyseon yläluokkalaiset. -- "Niin käyköön
-jokaiselle, ken vetää yhtä köyttä maan vihollisen kanssa."
-
-
-
-
-
-ISÄNMAA KUTSUU.
-
-
-Lyhyt kesän vapaus on takana ja tuttu pirteä-ääninen sähkökello
-kilistelee jälleen poikia vuoroin uhaten ja varottaen sisään tunneille,
-vuoroon yllyttävän iloisena ulos vapauteen.
-
-Se kesä oli oikeastaan ollut hyvin ikävä eikä kenkään voinut antautua
-iloisiin kesäpuuhiinsa suruttomana kuin ennen. Sanomalehdissä oli
-pelkkiä mieltä masentavia uutisia. Ihmiset eivät osanneet puhua muusta
-kuin uhkaavasta nälänhädästä, lakoista ja yhteentörmäyksistä työväen
-kanssa, "tavaritsien" ja sosialistien yhä julkisemmasta veljeilystä ja
-isännöimishalusta. Ja sitten, mikäli yöt piteni, syksy talveksi pimeni,
-yhä pahempaa: rosvouksia, ryöstöjä, kotitarkastuksia ja vangitsemisia
--- lopulta verenvuodatusta. Venäläismallinen "svaboda", täydellinen
-anarkia, yksityiskohtia myöten uskollinen jäljittely tavaritsien
-ihanneyhteiskunnasta.
-
-Pimeät voimat temmelsivät. Yli rajan kättä antoivat, juonensa ja
-elkeensä yhdeksi punoivat vuosisatainen maan vihollinen ja oma
-harhaantunut kansanaines. Tehtiin tihutöitä niin kolkkoja, että
-jälkeentulevien polvien pojilla, kun historiassa niistä lukevat, veri
-poskilla palaa ja kädet nyrkkiin pusertuvat.
-
-Vallankumouksen aallot, joiden pinnalla läikkyi veljesveri ja niljainen
-pohjasakka, vyöryivät jo meidän rannoillemme ja me kuulimme ilmassa
-myrskyn siipien lyönnit.
-
-Poke kertoi kummia syksyllä tavatessa.
-
-Kahdesti oli käynyt Pohjanmaalla tärkeissä asioissa, keikkunut
-syyspimeänä sumuisena elokuunyönä Pohjanlahdella avomoottorissa,
-tavannut veljensä ja palannut matkaltaan mukanaan "kovia." Tampereella
-oli yrittänyt kiikkiin joutua, mutta onnistunut pujotteleimaan läpi
-käsien. Setä oli vangittu, koko suku sotilas- ja työläisneuvoston
-mustissa kirjoissa.
-
-"Mitäs näistä, kun vain tulisi rehellinen, avonainen taistelu, jossa
-saisi huitoa sydämestään. Tämä piilosilla juoksu jo alkaa tympäistä,
-kun pitää kulkea valheen kengillä ja väärillä passeilla suorien
-miesten."
-
-"Ja epäillä ja pelätä omia kansalaisiaan -- se tässä kolkointa on",
-jatkaa Partio verkalleen.
-
-He kulkevat puistokatua kouluun kirjanpitotunnille. On äsken satanut ja
-suuret raskaat pisarat ropsahtelevat puista niskaan, nenälle, milloin
-minnekin. Syystuuli ratsastaa vallatonta laukkaa pitkin katua,
-soittelee telefoonilankoja, viheltelee ja paiskelee portteja ja
-vinninikkunoita kuin pahatapainen poikaviikari. Sitten löytää jostain
-seinänviereltä kellastuneita lehtiä, ne ilmaan tuprauttaa ja
-pyörittelee, pyörittelee kuin pallosilla.
-
-Ystävykset kulkevat äänettöminä. Entinen hyvätuuli pyrkii usein
-pettämään. Sitten sanoo Partio kuin itseään vakuutellen.
-
-"Vaan en minä sentään ikinä usko, että ne vielä sittenkin, kun se
-todella on alkanut, vetävät yhtä köyttä vihollisen kanssa."
-
-"Etkö usko? Vaikka ne kuuluvat kieltäneen ryssänsolttuja lähtemästä ja
-vannottaneen avukseen taistelussa porvareita vastaan."
-
-"En usko -- enkä tahdo uskoa. Minkä eteen tässä sitten enää elää ja
-tulevaisuutta suunnittelee, jos menettää uskon omiin kansalaisiinsa? --
-Totta nyt sosialistiemmekin joukossa vielä siksi selväpäisiä ollaan."
-
-"Ole uskomatta sitten -- utopisti", Poke suutahti.
-
-"Mikä?" -- jo kiristyi Arvonkin tyyni sävy.
-
-"Ei mikään. Mitä siinä penäät? Minä sitä vain, että sinä se olet aina
-sellainen suuri idealisti ja ajat vielä suohon hyvine uskoinesi."
-
-"Ajan minne ajan. Siihen minä vain perustan kaikkeni, että voin uskoa
-hyvää muista ja ennenkaikkia omista kansalaisistani."
-
-"Kun kannattaisi --" murjotti Poke edelleen.
-
-Silloin Arvoa jo nauratti.
-
-"Oikeinhan tässä riitaa haastamme."
-
-Se hellytti Pokenkin ihan helanauruun:
-
-"Ajanhenki, ajanhenki. -- Tuppaa väliin niin hermostuttamaan, kun ei
-tämä tilanne ikinä selvinne." -- -- --
-
-Eikä se selvennyt. Kiertyi kiertymistään yhä kummemmaksi. Tuli
-yleislakko sakilaismellakoineen, murhineen, ryöstöineen katkaisten
-kaikki suhteet ja sovintomahdollisuudet.
-
-Sen näki kaikesta, että repeämä oli jo silloin korjaamaton. Se liikkui
-kuin ilmassa, se mikä tuleva oli.
-
-Alaluokkalaisetkin jo rupesivat pihisemään. Kun punakaartilaiset
-lakkoviikolla heitä koulunovelta hätistelivät: "hajaantukaa,
-hajaantukaa --" härnäsi muuan toisluokkalainen, vaaksanvartinen:
-"Kuinka moneen alkutekijään?"
-
-Ja suojeluskuntaan tuli miestä ja poikaa tulvimalla. Lyseolaiset
-perustivat oman osastonsa, pidettiin tiheänpäähän harjoituksia, saatiin
-terävämpi katsanto ja uljas ryhti. Täysmallisia sotilaita -- ilman
-aseita! Sillä heidän käytettävinään oli niinkuin päällikölle
-ilmotettiin: 1 haulikko, 4 revolveria, 2 kiikaria ja 10 polkupyörää.
-
-"Kirotut ryssät", ärhenteli Poke kerrankin, "on niillä älyä, missä on.
-Kerkesivät nekin aseet koota maasta, niin että ollaan ihan paljain
-nyrkin. Meilläkin oli kaksi haulikkoa ja hieno kivääri. Kääntelepäs nyt
-sitten käsissäsi tällaista lastenkamarin lelua, kun kerrankin tosi
-tulee kyseeseen."
-
-Hän lykkäsi halveksuen kädestään salonkikiväärin Partiolle, joka
-vieressä odotti vuoroaan. He harjottivat tähtäämistä peilin edessä.
-Partio tarttui "leluun" ja henkäisi syvään.
-
-"Mitä taas haudot?"
-
-"Sitä vaan, kun minulle ei suo rauhaa se ajatus, että jos ne omat
-todella herjaantuvat ryssien mukaan, niinkuin sinä väität. Kenellä
-meistä sitten on voimaa tähdätä, kun tietää omia olevan vihollisen
-seassa. Eikä ole oikeuttakaan veljiään vastaan --"
-
-"Hulluttelet. Omat ovat tällä puolen. Ken on rintaman toisella puolen,
-on isänmaan petturi ja vihollinen. Selvä juttu."
-
-"Niin, sinusta. Minä en voi ajatella --"
-
-"Ole sitten ajattelematta, kunnes on aika toimia. Saatpa nähdä, että
-miehen luonto silloin itsestään sanoo, tähtäätkö vai et." -- Pokella
-oli silmä kovana.
-
-Aina pyrki sanat sakomaan. Mutta kun se elämä oli kuin neuloilla
-istumista. Joka aamu ensiksi vilahti mieleen: jokohan tänään? -- ja
-illalla: huomennako sitten?
-
-Poika rukat! Kevyet nuoruuden ilot karisivat heidän elämästään kilpaa
-lehtiään varistavan kesän mukana. Heihin tuli jotain varhaiskypsää.
-Katseen pohjalla asui syvä totisuus ja silmäkulmat olivat tiukoissa
-rypyissä.
-
-Sekin koulunkäynti rupesi tuntumaan niin turhalta ja tunneilla istuessa
-tuli usein mieleen: mitä varten? Ja silloin ratsastivat ajatukset
-kaikkiin taivaan tuuliin.
-
-Mutta historian lehtori ymmärsi hyvin poikansa. Kerrankin, kun näytti
-mahdottomalta saada yhtään tyydyttävää vastausta lohkeamaan luokasta,
-sanoi hän kiivastumatta ja koruttomasti:
-
-"Pojat, nyt minä sanon teille suoran sanan. Minä tiedän, että teidän on
-vaikeata nykyisin keskittää ajatuksianne koulutyöhön, mutta
-toistaiseksi on se teidän lähin velvollisuutenne. Oli kerran melkein
-yhtä raskas ilma maassa kuin nytkin ja monet herkesivät toivomasta ja
-toimimasta. Silloin sanoi vanha kunnon Lönnrotimme toisille: 'tehkää
-työtä niinkauan kuin päivää on, tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä
-tehdä.' -- Minä sanon nyt teille saman."
-
-Luokka korjasi ryhtiään ja jännittäysi uuteen vireeseen. -- -- --
-
-Samassa kuumeisessa odotuksessa meni vielä joulukin. Tammikuu alkoi
-kallistua loppuunsa päin. Silloin Viipurissa leimahti. Se jännitti taas
-hermot äärimmilleen. Kuiskailtiin öiseen aikaan junien kulettavan
-suojeluskuntalaisia Viipuriin. Ilmassa väreili kiihkeä odotus --
-epäämätön oire suurten tapausten edellä.
-
-Arvo Partio kulki pikamarssissa koululle. Hän oli hätäisesti syönyt
-päivällisensä ja laskenut ehtivänsä järjestää hoidossaan-olevan
-kirjaston ennen toverikunnan kokouksen alkua. Kello ala-aulassa lähti
-juuri nakuttelemaan viimeistä neljännestään ennen neljänlyöntiä. Runsas
-tunti aikaa vielä, hyvin ehtisi valmiiksi.
-
-Partio loikkasi pitkillä säärillään kolme, neljä porrasta kerralla ja
-luikahti opettajahuoneen eteiseen ottaakseen kirjastohuoneen avaimen
-avainkaapista.
-
-Opettajahuoneen ovi oli raollaan. Kuului selvästi rehtorin huolestunut
-ääni:
-
-"Syksystä asti tässä on eletty selvissä sodan merkeissä. Nyt se on siis
-alkanut. Ja minä kun viimeiseen asti uskoin rauhallisen ratkaisun
-mahdollisuuteen."
-
-Siihen jatkoi lujasti ja varmasti toinen ääni -- se oli historian
-lehtorin -- "Jokaisen kansan on itsensä maksettava vapautensa lunnaat.
-Nyt on meidän vuoromme. Ilmaiseksi ei mikään kansa ole itsenäisyyttään
-saanut."
-
-"Niinpä niinkin. Nyt se on siis alkanut", sanoi rehtori vielä
-raskaammin, johon toinen lisäsi:
-
-"Niin -- peruuttamattomasti. Yöllä lähtevät täkäläiset."
-
-Arvo Partio oli seisonut kuin kiinni naulittuna. Sitten hän työntyi
-ulos ovesta, kulki kuin juopunut horjahdellen kirjastohuoneeseen, veti
-vapisevin käsin oven perässään kiinni ja seisahtui keskilattialle.
-
-Nyt se on siis alkanut!
-
-Häntä pyörrytti, puistatti vilu. Sitten kihahti hikeen otsa, suonet
-takoivat ohimoilla, ja veri kohisi tulivirtana suonissa.
-
-Nyt se on siis alkanut!
-
-Ei osannut selvästi ajatella, mitä se oikein sisälsi. Sen vain tunsi,
-että niissä rehtorin sanoissa soi kuin sotatorvien kaukainen kumu ja
-suvun ja isänmaan kutsu. Sen tunsi, että se ratkaisuaan odottava suuri
-kysymys oli nyt tullut ja laskenut raudanraskaan kätensä hänen
-hartioilleen. Tuntui kuin ei saisi kääntyä, ei hengähtää, ennenkuin
-vastaisi siihen kysymykseen.
-
-Hän heittäysi tuolille pöydän ääreen. Siinä oli lehti. Hermostuneesti
-hän sitä käänteli, katse harhaili ajatuksettomana palstoja ja nauliutui
-lopulta seuraavaan otsikkoon:
-
-"Petomaista julmuutta. Punaryssät ampuneet vaimon, joka haavoissaan
-synnytti lapsen."
-
-Poika kimposi seisoalleen. Hän oli niitä, joilla ritarillisuus on
-veressä alkuperäisinä jaloina vaistoina.
-
-Jos se olisi sinun äitisi -- sanoi ääni hänen sielussaan.
-
-Niin minä -- kädet puristuivat nyrkkiin, niin että koski lihaksiin. Hän
-kulki raivostuneena edestakaisin.
-
-"Niin ei saa tapahtua. Se on väärin. Se on väärin." -- Hän puhui
-kiihdyksissään ääneen ja tuskallisena katseli kylmänkirkasta
-iltataivasta kuin vedoten korkeampaan oikeuteen.
-
-"Hyvä Jumala, niin ei saa tapahtua."
-
-Kuka estää? -- Rautainen käsi laskeutui yhä raskaammin hänen
-olkapäälleen. Hänen sydämensä ovelle kolkutettiin.
-
-Hän ojensi tuskissaan käsivarsiaan. Katse sattumalta hipaisi voimakasta
-rannetta, jossa sinervät suonet risteilivät, tykyttivät. Voima sykki
-niissä, nuori, terve voima.
-
-Ellet sinä, niin ken? -- jatkoi ääni sisältä. -- Tai annatko siis
-omasta puolestasi niin tapahtua, koska sinulle on raskasta ja vaikeata
-sitä vastustaa. Sinä ymmärrät sen vääräksi, ellet voimakkaasti nouse
-sitä vastaan, niin silloinhan siis kohdaltasi siihen myönnyt, alistut.
--- Eikö puolustautuminen täten ole velvollisuus?
-
--- Mutta veljiä vastaan?
-
--- On eri asia _rangaista_ ja _kostaa_. Eikö rankaise jumalallinen ja
-inhimillinen lakikin? Ellet vastusta vääryyttä, suostut vääryyteen.
-Oikea mies kammoksuu vääryyttä enemmän kuin verta. Muita teitä ei ole.
-
-Nuori poika seisoi sinä hetkenä silmä silmää vasten elämän ankarimman
-lain edessä, omantuntonsa, Jumalansa edessä, seisoi kaunis vaalea pää
-kumarruksissa ja sydän tuskasta vavahdellen. Hän oli sellainen, joka
-muodosti vakaumuksensa totta tehden.
-
-Mutta kun hän vihdoin kohotti päänsä ja astui ikkunan luo, valaisi,
-iltarusko kauniisti avointa otsaa ja syvänpuhtaita pojankasvoja; niillä
-kuvastui jalon päätöksen tyyneys.
-
-Tässä olen -- sanoi hänen ritarinsydämensä.
-
-Kello helähti jossain.
-
-Mitä? -- Pojan katse harhaili kirjarivejä. Hänenhän piti järjestää ne.
-Tosiaankin!
-
-Ajatus kulki nyt niin oudon selkeänä ja salamannopeana. Hän aivan kuin
-kerralla näki ja tajusi kaiken, mitä tilanne kysyi. Ja uusi sisäinen
-käyttövoima jännitti hänet kuin uuteen vireeseen.
-
-Kaikki on jätettävä kunnossa jälkeensä -- selvisi ensiksi. Toverikunnan
-tilit? rupesi hän muistuttelemaan. -- Selvät ne on, päiväämättä vain.
-Sehän on pian tehty. -- "Luonnon ystäväin" vuosikertomus -- valmiina
-sekin. Omat tilit. -- Olenkohan kenelle velkaa? koetti muistella, mutta
-ei muistanut mitään sellaista.
-
-Kirje kotiin -- voi niin, vastaus ei enää häntä tavottaisi. Täältä
-nimittäin.
-
-Ei pidä ajatella, toimia vain, huomaa hän sitten parhaaksi ja alkaa
-riuskasti liikkuen asetella kirjoja hyllylle pöydältä.
-
-Toisluokkalaiset ne aina käyvät sillä rytäkällä. Siinä hetkessä pitäisi
-kaikille olla. -- "Valkoisen miehen jalka" -- "Ensimäiset ihmiset
-kuussa" -- "Musta Kotka." -- Niillä sitä pitää aina olla kuta
-jännittävämpää, hymyilee kirjastonhoitaja.
-
-"Välskärin kertomukset." -- Mieltä hiipoo niin oudosti, kun sen asettaa
-hyllylle. Poikavuosien muistot ja unelmat tulvahtavat sieltä tuoreina
-vastaan.
-
-Isien teillä -- välähtää salamankirkkaana mielessä. Ei hän tiedä
-oikein, mitä siihen sisällyttää, mutta vaistomaisesti henkäisee
-syvempään korkean rinnan täydeltä.
-
-Selvä on.
-
-Arvo Partio seisoo käsi ovenrivalla ja silmäilee ympäri huoneen
-selittämättömin tuntein. Sitten hän aukaisee oven ja sulkiessaan sen
-jälkeensä, tuntee, että sisälle jäi _poika_, ulos astui _mies_.
-
-Sellaisina aikoina kypsytään nopeasti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lehtori Kaatrakoski ja Arvo Partio kulkivat äänettöminä asemalle päin
-autiota öistä katua. Perässä taarusti Heikki veli happamena
-nieleskellen kyyneleitään. Hän ärhenteli ja hiljaisessa mielessään
-kaiken aikaa sätti vanhempaa veljeä.
-
-Mokomakin ampuja! Minä kun viime syksynäkin ammuin jäniksen, ennenkuin
-se ehti saada edes hanan vireeseen. Sellainen on likinäköinenkin vielä.
-Mitä se siellä sodassa näkee, mihin tähtää -- ähä -- ähä --
-
-Heikki kulki ja potki saappaan kärellä helähtelevää jäänsirpaletta. Se
-vähän kuin lauhdutti. Kaiken iltaa hän oli mököttänyt puhumattomana,
-maannut vatsallaan nenä litteänä tyynyssä ja siihen purrut ja itkenyt
-nuoren sielunsa ensimäisen suuren katkeruuden ja loukatun
-miehenylpeytensä.
-
-Pitäähän olla minkälaisia -- ähä -- ähä -- kun ei ijän tähden oteta,
-vaikka on kymmenesti parempi ampuja kuin Arvo ja monet muut
-konventtilaiset. Lienevätkö kaikki edes pyssyä kädessään käyttäneet?
-Vielähän ne -- paperinallipyssyä ehkä. Jos hän olisi päällikkö, niin
-hän panisi jokaisen kokeiksi ampumaan, että osaako vai ei. Jos ei
-osaisi, niin mars kotiin vain, vaikka olisi miten pitkä mies.
-
-Askeleet kajahtavat niin oudosti yön hiljaisuudessa. Edessä kulkee joku
-kiireessä tahdissa. Takaa kuuluu hillittyä puheen sorinaa. Oli siis
-muitakin -- niin, tietysti oli. Ketähän kaikkia?
-
-Asema on puolipimeä. Siellä vilisee miestä solkenaan. Kuuluu
-matalaäänistä puhetta, joku yskii. On tiukka pakkanen.
-
-Arvoa nyäistään olasta.
-
-"Kuka?" -- On mahdotonta tuntea kasvoja syvälle vedetyn lakin reunan
-alta.
-
-"Minä vaan", sanoo alakuloinen ääni. "Iso-Jukka. Vai läksit --"
-
-"En. Hävettää niin, etten saa silmiin katsottua rehellistä miestä tämän
-koommin. Minä puhuin isän kanssa. Eihän hän oikeastaan kiellä. Sanoo
-sen puhtaasti omantunnon asiaksi. Mutta se äidin sydänvika. -- En voi
-lähteä eikä luonto anna jäädä." -- Ääni tärähtelee.
-
-"Sinä jäät. Uskotko, minusta se juuri on tällä hetkellä miehekkäintä --
-se kun on vaikeinta -- ja toisekseen, jos tätä jatkuu, tottuu äitisi
-pian siihen ajatukseen ja ottaa tyynemmin asiat. Tulet sitten."
-
--- Arvon äänessä on niin miehekkään vakuuttava sävy. Se on saanut
-sellaisen kauniin metallisen kaiun tänä iltana.
-
-"Olkoon sitten", huoahtaa toinen keventyneenä, "kun ette te vaan
-jääneet siihen luuloon --"
-
-"Heipä hei!"
-
-"Seikku -- sinäkin."
-
-"Kukas sitten" -- ja kiihkeänä kuiskauksena: "Minullahan on se
-kunniavelka lyhennettävänä." -- Arvo puristaa lujasti hänen kättään.
-
-"Nyt ne lähtevät, Arvo, Arvo", hätäilee Heikki veli.
-
-"Jumalan haltuun pojat", hyvästelee lehtori Kaatrakoski. -- "Pysykäähän
-miehinä paikallanne."
-
-"Ei hätää. Tässä joukossa ei ole yhtään pelkuria eikä yhtään petturia."
--- Poke se jo intoilee siellä päällimäisenä.
-
-"No, mutta päästähän toki, Heikki. Juna lähtee."
-
--- Arvo koettaa hellävaroen irrottaa Heikkiä, joka on tarrautunut hänen
-nutunhihaansa ja siinä tuhisee itkua hieroen. Vasta hellittää, kun
-lehtori supaisee korvaan:
-
-"Pitäähän meidän osata miehinä jäädä, kun nuo osaavat miehinä lähteä."
-
-Ja sitten lähtee juna liikkeelle niin oudon hiljaa. Jyskyttelee,
-jyskyttelee, ensin verkalleen, sitten kiihtyvässä tahdissa ja
-puhaltaupi viimein vinhaan juoksuun läpi lumisen metsän, ohi
-nukkuvien kylien ja pimeiden asemien kohti uusia vaiheita, ennen
-aavistamattomia --
-
-Mutta asemalla Heikki veli rukka, jonka itsetunto ja ampujamaine oli
-saanut niin kovan kolauksen, itkeä tuhersi jo ihan rehellisesti paksuun
-villakintaaseensa. Niisti ja nikotteli ja taas itki ja itkunsa lomassa
-toimitti:
-
-"Pääsipäs sinne sekin toisen lu-ho-kan -- yhyy -- Ko-ikkalainenkin. Se
-meni sieltä junan toiselta puolelta. Sanoi menevänsä -- yhyy --
-pe-he-henkin alle piiloon, etteivät näe, kun sen enokin oli samassa
-ju-hu-hunassaa --" ja sitten pääsi itku ihan valtoinaan.
-
-Lehtori otti häntä sydämellisesti olkapäistä ja käännytti kotiinpäin
-puhellen siitä, mitenkä oli välttämätöntä, että rintaman tälle
-puolenkin jäisi reippaita poikia vartiopalvelukseen, viestinviejiksi ja
-muuhun sellaiseen.
-
-Siitä Heikki jo vähän tyyntyi ja leppyi. Kerran vielä niisti
-perinpohjin, sitten vain enää nikotteli ja väliin huokasi -- syvään ja
-haikeasti.
-
-Kirpakka yötuuli pani jouduttamaan tahtia. Se jo kokoili kinosten
-harjalta untuvankevyistä pakkaslunta ja lennätti pyrynä ilmaan. Teki
-tuiskua. Tähdet tuikkivat terävinä pilkkuina.
-
-"Koleapa tuli matkailma", sanoi lehtori pistäen avaimen lukkoon. Ovi
-kolahti kiinni heidän jälkeensä.
-
-Yötuuli yksinään huhahteli pitkin hiljaista katua ja isoissa
-vaahterissa ikkunain alla.
-
-
-
-
-KOMPPANIA SAA TULIKASTEENSA.
-
-
-Viisi päivääkö vasta!
-
-Päivät ja yöt ovat sulaneet toisiinsa yhdeksi sikermäksi, kirjavaksi
-kuva- ja ajatussarjaksi, jonka polttopisteenä on: Viipuriin, Viipuriin!
-
-On pysähdytty eräälle suurehkolle asemalle rautateiden risteykseen
-odottamaan, mitä viestejä ja määräyksiä tulisi Viipurista ja samalla
-järjestäytymään ja täydentämään varuksia.
-
-Tarpeen se onkin.
-
-Miestä on kertynyt jo sadan maille ja maakunnasta tulee uusia joka
-päivä. Innostus on kielin kertomaton, mutta varustukset ylen heikot.
-Aseita ei tullessa ole kuin aniharvoilla, nekin haulikoita ja
-revolvereja parhaastaan. Joku onnellinen komeilee "mauser" vyöllään.
-Vaatetus on kaikkea muuta kuin talviseen partioon lähteneillä. Yhtä
-vähän on huomattu eväitä varata.
-
-"Näkee sen, että silkkoja sivilistejä tässä nyt on 'ambumisen doimesa.'
-Annahan jääkärit näkisivät", naureskelee Poke.
-
-Sitten järjestetään komppania joukkueihin ja ryhmiin, joka miehelle
-annetaan lumivaippa, lakinsuojus ja kotitekoinen reppu. Ne siunatut
-tavarat tipahtavat kuin suoraan taivaasta. Oman kaupungin naiset ovat
-käden käänteessä ne kyhänneet ja lähettäneet perässä. Samassa
-lähetyksessä on tullut -- hurraa! -- aseita. Oikeita kiväärejä!
-
-Miehestä mieheen kerrotaan innostuneina, miten maalaiskunnan sekä
-kaupungin suojeluskunta oli eräänä iltana hälyytetty koolle, yhdellä
-sivalluksella vallattu työväen talo ja takavarikoitu punaryssien aseet,
-joita ne kaiken päivää olivat asemalta voitonriemuisin virnistyksin
-hilanneet talolleen.
-
-Oikea kivääri! Siitä kulki kuin sähkövirta, kiihkeä, sytyttävä pitkin
-suonia. Mieli karskistui.
-
-Sitten alkaa tulla viestejä. Viipuri kokonaan punaryssien hallussa. Ne
-jo purkautuvat maaseudulle ottamaan haltuunsa rautatien ja radan
-varret. -- Eräällä asemalla ollut tuima taistelu. Pietarista päin
-tuleva panssarijuna pysäytetty. -- Haavottuneita, kaatuneita. Mainitaan
-tutut nimet. Ah!
-
-Odotus pingottuu sietämättömäksi. Kunpa laukeisi liikkeeseen edes.
-
-Eteenpäin, mars!
-
-Käsky tulee eräänä kosteansumuisena iltana. Taas junaan ja pysähtymättä
-huristetaan tähdettömässä yössä, kunnes seisahdutaan eräällä asemalla.
-Se on viimeinen mahdollinen. Seuraava on jo peruuttamattomasti
-punaisten hallussa.
-
-"Kaksi ensimäistä ryhmää ketjuun, kolmas ja neljäs kenttävahtiin.
-Äärimmäistä tarkkuutta noudatettava. Metsät vilisevät täynnään
-punaryssiä. Vuorot vaihtuvat aamulla kuudelta."
-
-Sellainen on komennus.
-
-Määrätyt lähtevät suoraan junasta marssimaan rataa pitkin
-vahtipaikoilleen. Arvo ja Seikku kulkevat etumaisina, heidän takanaan
-Poke ja Paunu. Tuntuu hyvältä olla näin yhdessä ensimäisellä matkalla.
-
-Sataa tihuuttaa vasten silmiä. On ollut niin leutoa viime päivinä.
-Kosteus tuntuu imeytyvän vaatteissa yhä sisemmä. Radalla on vettä ja
-lumihyyhmää nilkkoja myöten.
-
-"Suittipa tänne ottaa huovikkaita. Kotona pakottivat panemaan nämä, kun
-oli lähtiessä sellaiset pakkaset. Nyt saa tarpoa märin jaloin ties
-miten kauan", pahottelee joku takana.
-
-Sitten on hiljaista. Ei puhe oikein tahdo sujua. Pilkkopimeässä kuuluu
-vain jalan kapse ja veden lotina. Poke takana yltyy viheltämään
-"Porilaisten marssia." Se hieman kuin lieventää jännitystä.
-
-Parin kilometrin päässä poiketaan radalta vasemmalle, kohotaan jotain
-rinnemaata, kahlataan syvässä lumessa ja hajaannutaan ketjuun
-määräyksen mukaan neljänkymmenen metrin välimatkoille.
-
-Sitten on jokainen yksin lumikuopassaan -- ajatuksineen. Kädet tiukasti
-puristavat kiväärin perää ja silmät tuijottavat pimeään yöhön. --
-"Äärimmäistä tarkkuutta noudatettava. Metsät vilisevät täynnään
-punaisia."
-
-Kas nyt! -- Kädet puristuvat suonenvedontapaisesti kivääriin. -- Mikä
-siellä liikkuu? Jokohan pamautan. -- Mustia varjoja häilähtelee --
-yksi, kaksi, kolme -- tulevat lähemmäksi, häviävät.
-
-Kiihtyneen mielikuvituksen luomia harhakuvia vain.
-
-Sitten rupeaa kuulumaan askeleita kuin kahlaisi joku syvässä lumessa.
-Humahdus -- nyt se kaatui.
-
-Taas tarraavat vapisevat kädet kivääriin --
-
-Ei, oliko se vain lumi, joka pudota humahtelee puista. -- Nyt varmasti
-liikkuu -- vedetään jotakin, jotain raskasta -- Uusi voimakas
-humahdus --
-
-Ah, lunta vain taaskin. Lähellä on varmaan jokin rakennus, jonka
-katolta lumivyöryt putoilevat. Sen räystäistä tipahtelee vesi ja
-synnyttää omituisen takovan äänen, joka kuulostaa luonnottoman kovalta
-syvässä hiljaisuudessa.
-
-Korvissa soi kuin kulkisi telefoonilankaverkko läpi pään ja silmäkulmia
-kivistää alituinen tuijottaminen pimeyteen, joka on täynnä --
-
-Mitä? Pelkäänkö minä? kysyy Arvo Partio itseltään. Eikä saa selville,
-onko se pelkoa tai muuten jännityksestä, tilanteen outoudesta ja
-yksinäisyydestä syntynyt kaameuden tuntu, joka valtaa mielen.
-
-Mitähän kello on? Hän kopeloi tulitikkuja, mutta muistaa samassa, ettei
-tulta saa ottaa. Kylmä kosteus on tunkeutunut ihoon asti. Alkaa
-puistattaa. Jaloista vetää suonta. -- Kun voisi nousta kävelemään edes.
-Jäsenet puutuvat vatsallaan maaten ja käsivarsia pistelee kuin
-tuhansilla neuloilla.
-
-Tämä siis on sota.
-
-Kestetään. Eihän tämä oikeastaan mitään vaikeata olekaan. Pitää koettaa
-ajatella jotain muuta. -- Ajatus ajaa toistaan kiitäen ja myllertäen
-kuin pilvet tuulisella taivaalla. Kuin itsestään lähtee sitten
-noutamaan määrättyä uomaa, hakemaan yhtymäkohtia tilanteelle ja
-mielialalle.
-
-Mielikuvitus pyörittää, pyörittää rullaansa... Avartuu eteen Napuen
-luminen lakeus, sen yllä kirpeänkylmä helmikuun taivas. Lakeudella
-Suomen armeija: rääsyisiä miehiä ja poikia lumessa seisten. Nutun
-liepeillä pitelevät kiväärin perää. Paljaita käsiä polttaa kuin
-tulella... Uusi kuva. Myrskyinen uudenvuodenyö Norjan tuntureilla.
-Lumeen hautautuvat Suomen armeijan tähteet.
-
-Ah -- se oli sentään toista. Ei enää tunnu kylmävän.
-
-Onkohan tässäkin paikassa joku ennen minua vartiopalvelustaan
-isänmaalle tehnyt? -- tulee sitten mieleen. -- Ehkä muinoin joku
-Viipurin lukiolainen. Ja tuleeko vastaisuudessa taas joku toinen
-Karjalan poika? --
-
-Siitä avautuvat ihmeelliset, loppumattoman avarat näkölinjat taakse ja
-eteenpäin, menneiden vuosisatain hämärään, syntymättömien vuosisatain
-vastaisuuteen. -- Minä tässä kuin renkaana välillä, renkaana
-äärettömässä ketjussa, joka sitoo toisiinsa suvun menneisyyden ja
-tulevaisuuden. Tällä vasemmallani pitelen kädestä jotakin tuntematonta
-mennyttä, oikeani ojennan toiselle tuntemattomalle vastaisuuteen. Ken
-hellittää otteensa, sen kohdalta ketju murtuu. Kaikki vartiossa kukin
-omalla paikallansa -- isien teillä --
-
-Arvo Partion ei ole enää kylmä eikä nälkä, hän ei ole enää yksin.
-
-Ääniä kuuluu ja askeleita.
-
-"Tunnussana!" -- helähtää ryhmäpäällikön ääni.
-
-"Viipuri."
-
-Omia miehiä kenttävahdista. Tulivat vaihtamaan vuoroa.
-
-"Me olemme märkiä kuin sammakot. Onko mökki edes lämmin?"
-
-"Kuin sauna. Kyllä tarkenette."
-
-Aletaan hapuilla pimeässä mökkiä kohti.
-
-"Kuules, jospa jäätäisi. Entä ne hyvinkin sillä aikaa jo tulevat."
-
-"Ketkä ne?"
-
-"Ryssätpä." -- Pieni Koikkalainen pitelee Pokea nutun hihasta.
-
-"Etkö vielä saanut tarpeeksesi. Niinhän sinä olet kuin märkä kinnas
-koko mies."
-
-"Ei, mutta kun minä olin ihan kuulevinani niiden posmotusta."
-
-"Älä hupsi. Lämmittelemään nyt vain siitä. Vielä sinä niitä kerkiät
-tarpeeksesi katsella."
-
-Eikä Koikkalainen enää intä, perästä tulla piipertää. Se on pieni
-tummasilmäinen poikaviikari, vikkelä kuin kärppä.
-
-Mökin ovesta löyhähtää miellyttävä lämmin. Uunissa palaa tuli.
-Nurkkasängyssä kuorsaa mies, mökin isäntä arvattavasti.
-
-"No, kuivaahan tässä kolmeen tuntiin edes hieman pinnalta" --
-hyvittelee joku. Kilvan pyritään ryhmittymään uunin ympärille.
-
-Pieni Koikkalainen laskee reppunsa lattialle ja istahtaa sen päälle
-selkä uuniin nojaten.
-
-"Niin on lämmin", sanoo ihastuneena ja haukottelee. -- "Ollapa vielä
-voileipä."
-
-"Tuosta saat korpun. Me muut panemme tupakaksi."
-
-Hetken perästä, kun Poke uudelleen virittää savukkeensa, sanoo hän:
-
-"Katsokaas tuota. Se upposi kuin kivi pohjaan." -- Hän valaisee
-tulitikulla Koikkalaista.
-
-"Elähän, umpiunessa jo." -- Pyöreäposkinen pää on kallistunut olkaa
-vasten. Pieni uljas soturi kenttävartiossa nukkuu kädessä
-korpunpuolikas -- piittaamatta hiventäkään ankarasta sotakomennosta.
-
-"Antaa sen maata. Mitäs, kolmetoistavuotias, lapsihan se sellainen
-peukaloinen on", sanoo ryhmäpäällikkö. Ja Poke ottaa väkeville
-käsivarsilleen pienen nukahtaneen kenttävahdin ja kantaa nurkkasänkyyn
-torpan miehen viereen. Poika ei siirrosta tiedä tuon taivaallista.
-
-Siinä he sitten tupakoivat ja "turisevat" minkä mitäkin. Niin kuluvat
-verkalleen aamuyön tunnit. Himmeä päivänsalo jo kurkistelee sisään
-pienestä neliruutuisesta ikkunasta, joka on mennyt huurteeseen. Ulkona
-alkaa pakastaa.
-
-Kuuluu askelten kopinaa.
-
-"Vahdin muutos. Nyt asemalle syömään ja nukkumaan. Kahdeltatoista alkaa
-taas meidän vuoromme", sanoo ryhmäpäällikkö. Hän tarttuu Koikkalaiseen,
-joka hievahtamatta on nukkunut sikeää lapsenunta ja kantaa hänet
-takaisin reppunsa päälle. Siinä poika herää, hieroo pieniä kasvojaan,
-katselee ensin tajuamatta ympärilleen kummastelevin pyörein
-lapsensilmin. Sitten kapsahtaa pystyyn.
-
-"Taisin nukkua", sanoo hän ilmeisesti nolona.
-
-"Ei kun pienet torkut vain otit", hyrähtää ystävällisesti
-ryhmäpäällikkö. -- Kaikista tuntuu niin somalta huolehtia hänestä ja
-pitää hieman hyvänä sellaista "Peukaloista."
-
-Kun aamuhämärässä marssittiin rataa pitkin asemalle, laski Arvo kätensä
-Poken olalle:
-
-"Kuules, mitä sinä mietit ketjussa maatessasi?"
-
-"Mitäpä siinä miettimään kerkesi, kun silmä kovana ja korvat hörössä
-piti joka suunnalle kurkkailla. Mistä niitä pahuuksia tiesi, vaikka
-olisivat selkäpuolelta yrittäneet. -- Katsos, minä en mieti koskaan
-muuta kuin mitä juuri sillä hetkellä kysytään." -- Poke lykkäsi
-poikamaisesti lakkinsa takaraivolle ja pisti tupakan.
-
-Arvo katseli häntä syrjästä, hänen viisasta avonaista otsaansa ja
-raikkaita kasvojaan. -- Miten hän muistuttikin sisartaan. -- Kaikki
-Pokessa oli niin merkillisen selkeätä ja mutkatonta. Hän ajatteli ja
-päätti aina kuin lyhintä oikotietä osumatta siltä harhaan. Ja
-jyrkkyydessäänkin oli hän lahjomattoman oikeudenmukainen -- heidän
-tulisieluinen "rikkitikkunsa."
-
-Silloin katsahti Pokekin Arvoon, nyökkäsi hymyillen takaisin, läimäytti
-häntä reilusti olalle:
-
-"Niinpä niin, veliseni", ja siten he kulkivat olka olkaa vasten koko
-matkan.
-
-"Eihän tämä mitään oikeata sotaa olekaan, kun ei yhtään ammuta", kuuluu
-Peukaloinen -- Koikkalainen kantaa jo virallisestikin sitä nimeä --
-toisille valittelevan.
-
-"Maltahan, ukkoseni. Taitavat korvasi vielä toisenkin kerran tilliä
-laulaa", lohduttelee ryhmäpäällikkö.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Iltapäivällä se "oikea sota" sitten vasta tapansa näytti.
-
-Ensimäinen ja toinen ryhmä makasi kylmällä asemahuoneen lattialla
-kivenraskaassa unessa, kun päivystäjä alkoi kopistella heitä hereille.
-
-Se oli raskasta heräämistä. Silmäluomet olivat kuin tahmassa, nenä
-tukossa, niin että henki vain hiukan pihisi sitä tietä, pakotti päätä
-ja joka jäsentä kylmän ja kovan makuusijan jäleltä ja kurkussa pisteli
-kuin neuloilla. Vaatteet tuntuivat kosteilta entisestään.
-
-"Kun tästä pääsisi voiteeseen", Poke venytteli pitkään.
-
-Ja "voidetta" tuli sillä kertaa. Komppanianpäällikkö ilmestyi ovelle ja
-sanoi hätäisesti:
-
-"Hei pojat, pystyyn, pystyyn! Hyökkäys on odotettavissa. Kun
-näyttäytyvät, on heti lähetettävä sana tänne. Kukaan ei saa ampua,
-ennenkuin vihollinen on alhaalla niityllä." -- Hän meni menojaan.
-
-Pieni vaaksanvartinen oli pystyssä kuin raketti, eivätkä toisetkaan
-siekailleet. Ja muutama minuutti senjälkeen jo rientoaskelin kuljettiin
-taas rataa silmät pälyillen joka suunnalle. Päässä soi taasen
-"telefoonilankaverkko" ja henki kulki pihisemällä sieraimista.
-
-Mutta Peukaloista ei vaivaa nuha eikä päänsärky. Etumaisena mennä
-viilettää. Taitaisi mieleensä nähden vaikka kuperkeikan heittää.
-
-Jo lähestytään ketjua. "Kuuluuko mitä?"
-
-"Ei kuin rauhaa. Vaan pitäkäähän silmällä metsänrantaa tuolla. Sieltä
-se tulee, mikä tullakseen."
-
-Vaihdutaan asemiin. Seutu on kivikkorinnettä, jossa kivet ja kannot
-palvelevat erinomaisina suojuksina. Alhaalla avautuu parinsadan metrin
-levyinen niitty, vastapäätä metsäinen rinne.
-
-Katseet nauliutuvat heti sinne vastapäiseen mäkeen, niin että aluksi
-tuskin huomaa mitään muuta ympärillään. Arvo Partio, kotiuduttuaan
-hieman tilanteeseen huomaa siten polvistuneensa lantatunkion suojaan
-aivan erään torpan pihamaalla. Lähellä läävän nurkissa kuukkii joitakin
-ja Poke on uskoutunut halkopinon turviin Peukaloisineen. Niistä on jo
-tullut ylimmät ystävät.
-
-"Tulevat", sohahtaa läävän nurkalta, ja silmät nauliutuvat taas sinne
-puolelle. Siinä, missä metsä loppuu ja peltoaukeama alkaa, liikkuu
-mustia olennoita hiihtäen. Ne pyrkivät oikealle.
-
-"Vetävät ketjunsa pään rataa kohti", tiedottaa Partio lantapatterinsa
-takaa.
-
-"Eläs, ryssän pahuuksia ovat. Näetkö, miten sinellin helmat lepattavat
-tuulessa ja niin hiihtävät kuin ensi kertaa suksilla olisivat. -- Minä
-ammun --" kuiskailee Poke kiihkeänä.
-
-"Elä, ei ole lupa, ennenkuin ovat alhaalla."
-
-Mustia olennoita alkaa ryömiä metsärinteessä yhtenä vilinänä. --
-Sydänalaa kouraisee niin kummasti ja hermoja pitkin kulkee kuin
-jääkylmän sormen sively.
-
-"Ammutaan pojat."
-
-"Minä pamautan."
-
-"Elähän", kieltelee Partio.
-
-Pamahti. Hermosto on niin lujimmilleen jännitetty, ettei enää voinut
-pidättäytyä. Ja kuin siitä sähköttyneenä alkaa vastapuolelta oikea
-kuulasade.
-
-Fiuu, fiuu -- panee ilmassa. Fiuu -- fiuu --. Niitä lentää kuin
-mehiläisiä parveilun aikana. Ne hyrisevät ympäri lantatunkion,
-räiskähtelevät halkopinon raoissa ja sivuavat kiviä ikäänkuin tietäen
-juuri niiden takaa etsiä maaliaan.
-
-Tältä puolen vastataan tuleen, vaikka ei yhtä kiivaasti. Selittänevätkö
-ne sen epävarmuudeksi, peloksi tai vastustuskyvyn heikkoudeksi, koska
-venäläisvoittoinen ääni huutaa:
-
-"Anjttautukaa --"
-
-Raikuva yhteislaukaus oli poikien vastaus. Ja siihen laukaukseen
-ikäänkuin purkautui ensi hetken pingottunut mieliala ja nyt paloi
-suonissa taistelunhalu. Pojat olivat päässeet lämpenemään ja hyvätuuli
-palasi.
-
-Arvo Partio silmäsi pitkin ketjua, näki loistavia silmiä, jotka kotkan
-terävyydellä tähysivät eteensä, näki poskia, joilla paloi punaiset
-täplät -- suomalaisia poikia, silmä silmää vasten perivihollisensa
-kanssa -- kuin Viipurin lukiolaiset muinoin. Emme tahdo olla heitä
-huonompia! -- leimahtaa sytyttävä ajatus, ja kivääri poskella
-pamahtelee yhä taajempaan.
-
-Ei se ole raakaa kostonhimoa, se mikä hehkuu silmissä ja kulkee
-sähkövirtana suonia pitkin kivääriin, se on hyvitystään vaativan
-loukatun oikeudentunnon, se on isiltä perityn sydämeen patoutuneen
-katkeruuden purkautumista.
-
-"Sana asemalle. Kuka lähtee sitä viemään!" muistaa ryhmäpäällikkö.
-
-"Minä", pienoinen vaaksanvartinen hyppää terhakkana pystyyn lämpimin
-punottavin poskin. -- "Minä vien", sanoo uudelleen vakuuttavasti.
-
-"Peukaloinen, pysy ryömälläsi, kyllä sinut kuulat vähemmälläkin
-löytävät."
-
-Mutta Peukaloinen jo viilettää asemalle päin. Fiuu -- fiuu -- ujeltavat
-kuulat hänen kantapäillään ja tyssähtelevät lumeen, niin että pyryää.
-Peukaloinen vain livistää kuin hippasilla hilpeiden toverien kanssa.
-
-"Sellainen tenava. Eipä mokomassa vielä uskoisi sisua sikäli löytyvän"
--- ihmettelee joku ääneen.
-
-Pauketta jatkuu. Sitten saapuvat pojat asemalta. Kiväärin räiske on ne
-viestittäkin jalkeille hälyyttänyt. Kukin saa toverin viereensä.
-
-"Onpaan tämä mies paikan löytänä", sanoo se, joka tulee Arvon viereen,
-virkkusilmäinen lyseolainen jostain Savon puolelta.
-
-"Tule vain, minä tätä siunattua patteriani jo olen tunnin syleillyt",
-nauraa Arvo vastaan.
-
-Ammunta on kiihtynyt korvia huumaavaksi. Vihollisen puolella on
-huomattu lisäväen tulo, koska eivät enää yritäkään ryömiä alas
-niitylle, päinvastoin matavat nyt ylemmä rinteelle kivien ja puiden
-suojaan. Ampuvat vimmatusti osumatta kertaakaan. Onkin melkein
-mahdotonta lumesta erottaa valkopukuisia poikia.
-
-Ei enää tunnu edes oudolta tämä leikki. Unohtuu vallan, että tuo
-vinkuminen ilmassa on kolkon viikatemiehen säilän viuhketta. Tekee
-mieli juttusille ja lyhyinä lomahetkinä kerrytään lähettyviltä yksiin,
-toiset ryömien, uskalikot juosten. Lantatunkion takana on iloinen
-seurue koolla. Juttu luistaa rentonaan. Siinä on koulupoikia kolmesta
-kaupungista. Onpa somaa tehdä tuttavuutta näissä tiloin.
-
-Ta-ta-ta --.
-
-Mitä se oli? He hätkähtävät silmäten toisiaan. Joku kalpenee outoa
-ääntä.
-
-Ta-ta-ta --.
-
-"Kuularuisku", keksii eräs.
-
-"Se se varmaan on. Herja, miten ilkeä-ääninen."
-
-"Mutta mitä ne tuolla?"
-
-"Missä, missä?"
-
-"Tuolla alhaalla radalla. Dresiina siellä on ja siinä kolme, ei, neljä
-leveähelmaista häärää."
-
-"Tännepäin tulevat."
-
-"Peijakkaat -- kuularuisku niillä siinä on. Aikooko ne --?"
-
-"Sitä kohti pojat! Yhtaikaa -- yks, kaks, kolme!" -- Ja viisi kivääriä
-sylkäisee äkäisesti siihen suuntaan. Jo huomaavat toisetkin, ja pian
-ovat ryssät keskellä murhaavaa ristitulta.
-
-"Ähä -- jo tipahti yksi", kuuluu räiskeen lomasta riemuitseva helakka
-pojanääni.
-
-"Toinen -- hurraa! Näittekö, näittekö!"
-
-"Takaisin yrittävät. Kuumottaako korvia? Tuoss' on lisää."
-
-Kolmas tuuskahtaa selälleen pää edellä radan viereen. Ainoa eloon
-jäänyt ponnistelee kuin henkensä edestä päästäkseen piiloon suojaavan
-kallioleikkauksen taa. Häntä saattaa luotituisku ja huudot: "Terveisiä
-Iivanoille Suomen pojilta!" "Tällaisia poikia meillä on!" riemuitsee
-ylinnä Peukaloisen kimakka ääni. -- Vaan hetkisen perästä ei naurata.
-
-"Sattui, ai ai" -- kuuluu takaa. Ja torpan portailla istuu kalpea
-heiveröinen poika päätään pidellen.
-
-"Mikä sinulle tuli? -- Mitä sinä sieltä?" -- Toiset ryömivät hänen
-luokseen.
-
-"Juomaan olisin mennyt. Jo vuotaa, ai, ai. -- Mihin lie käynyt?" -- Hän
-ojentaa kättään heihin päin. Siinä palaa punainen veriläikkä. Ja kun
-lakki kohotetaan päästä, hulvahtaa sieltä kokonainen verivirta ja punaa
-valkean lumivaipan. -- Ensimäiset veriläikät. -- Sitä on ilkeä katsella
-oudokseltaan. Pojat ovat totisia. Mutta neuvokas Poke on jo repinyt
-nenäliinansa ja tukkii sillä haavaa.
-
-"Ei hätää", lohduttelee hän. "Naarmu vain. Pikkusen on pääkuortasi
-pinnalta kyntänyt. Vaan toimittauduhan asemalle sidottavaksi. Koetas,
-pitävätkö polvesi. -- No hei, niinhän sinä seisot kuin ehjä mies.
-Taidat sentään saattajan tarvita."
-
-"Kyllä minä vien" -- tarjoutuu eräs haavottuneen tovereista. He
-häviävät pian alamäkeen.
-
-Tulee hämärä. Mutta taivas on selkeä ja tähdet syttyvät yksitellen.
-Siitä tulee yöksi kireä pakkanen. Alkaa jo värisyttää märissä
-vaatteissa. Ammunta on laimeampaa.
-
-"Partio" se on ryhmäpäällikön ääni -- "ottakaa pari miestä mukaanne ja
-hiihtäkää metsiä myöten etelään päin ottamaan selkoa, yrittävätkö ne
-ehkä saartoliikettä sieltä käsin."
-
-"Ymmärrän, herra kapteeni." -- Partio kiepsahtaa mielissään pystyyn ja
-huutaa Pokea ja Koikkalaista halkopinon raosta. Alhaalta radalta
-siepataan sukset ja sitten painutaan voimakkain lykkäyksin pimenevään
-metsään.
-
-"Tämä se taas verryttää puutuneet jäsenet", hyvittelee Poke.
-
-Mutta harkitseva Partio neuvoo:
-
-"Hiihdä sinä enemmän oikealle. Jätetään tämä Peukaloinen keskeen. Minä
-painun tänne vasempaan. Pidämme kymmenen metrin välimatkan."
-
-He pyrkivät juuri etääntymään toisistaan, kun kuuluu kumea jyrähdys --
-sitten pitkä ujeltava ääni, joka salamannopeudella lähestyy, kiitää yli
--- ja sitten vavahtaa säikäyksestä koko vuorenrinne.
-
-"Tykki", sanoo Poke -- "koko juhlallinen däräys joka tapauksessa." --
-Vaan hänenkin äänessään on kieltämättä hieman juhlallinen sävy.
-
-"Kuulitteko, miten se räiskähti tuolla ylhäällä; lie kiveen käynyt.
-Mennään katsomaan, että tuliko minkälainen kuoppa. Jos löytäisimme
-pommin sirpaleenkin" -- innostelee Koikkalainen.
-
-"Ei muuta kuin suoraa linjaa etelää kohti, niinkuin käsky kuului",
-sanoo Partio päättävästi ja lykkää suksensa liikkeelle. -- Ja
-tutkimushaluinen Peukaloinen ei kärtäkään enää, hän tottelee mielellään
-näitä kahta, ne eivät alituiseen härnää eivätkä ilvehdi vaan kohtelevat
-kuin muitakin miehiä. -- He etenevät vuoren rinnettä, kohoavat aukealle
-kalliolle ja pysähtyvät hetkeksi tarkastelemaan.
-
-Ammunta on melkein tauonnut, vain yksinäisiä laukauksia, jotka
-ikäänkuin muistuttavat: tääll' ollaan. -- Huurteinen metsä ympäröi
-heitä hiljaisuudellaan. Lännessä metsänlatvoilla vielä puuntaa kapea
-keltainen viiru aivan kuin sulkeutuva päivänsilmä, muuten on jo pimeä.
-
-Äkisti leimahtaa tummalla taivaanrannalla kaukainen salama, ilmaan
-sinkoilee kuin säkeniä, sitten uusi jyrähdys. -- Vaistomaisesti he
-hieman kallistuvat, kun vonkuna lähenee ja menee yli. Kuula räiskähtää
-kallioon vielä äskeistä loitommalle.
-
-"Se näyttää komealta näin pimeällä", sanoo Partio eikä nyt enää
-tarvitse pakottaa ääntään tyyneksi kuin äsken, kun jo tietää, mitä se
-on. -- "Muuten vain taitavat pelotella, ettemme jälestä lähtisi heidän
-yöuntaan häiritsemään", jatkaa hän edelleen.
-
-"Ikävää vain, ettemme voi puolestamme yhtä juhlallisesti sanoa 'hyvää
-yötä' takaisin", pahottelee Poke. -- "Ne sieltä Viipurista ottavat joka
-lajia kuin hyllyltä vaan. Mitäs me, melkein paljain nyrkin. -- Mutta
-puolemme me pidämme", helähtää teräksisellä ponnella lopuksi.
-
-He tekevät sitten pitkän kaarroksen metsässä kuulostellen ja kurkkien
-välillä. Ei hisaustakaan. On niin hiljaista lopulta, että tuntuu kuin
-se korvia huumaava pauke, joka pari tuntia sitten vapisutti kukkuloita,
-olisikin ollut unta.
-
-Sitten he saapuvat ketjuun takaisin. Taistelun voi katsoa päättyneeksi
-täksi päivää. Määrätään vahtivuorot, toiset pääsevät levolle.
-
-"Joko tämä nyt oli oikeata sotaa mielestäsi?"
-
-"Niin, joko näit ryssiä tarpeeksesi?" -- udellaan Koikkalaiselta.
-
-"No, tämän päivän osalle riittihän tuo", vastaa pieni urho.
-
-Melkein kaksitoistatuntisen yhtämittaisen jännityksen perästä loikovat
-he viimeinkin aamuyöstä asemahuoneen lattialla. He ovat vielä kiihkeitä
-ja lämpimiä taistelun jäleltä. Juttu ei tahdo ottaa tauotakseen, kun
-jokainen kertoo vaikutelmistaan. Enin touhuaa Koikkalainen, kehuu
-japanilaistaan, kehuu kupliksi vesille.
-
-"Missä sinä oikeastaan olet oppinut kivääriä käsittelemään?" utelee
-joku.
-
-"Kah, eno opetti junassa tullessa. Ensin se oli äkäinen kuin syötävä,
-uhkaili seuraavalta asemalta jalkapatikassa passittaa kotiin, mutta
-sitten leppyi. -- Pääsinpäs niiltä luiskahtamaan. Ja mikäs täällä on
-ollessa!"
-
-Niin, mikäs täällä on ollessa!
-
-Se on ollut vaiherikas päivä, ihmeellisin heidän tähänastisessa
-nuoressa elämässään -- niin sykähyttelevän iloinen ja repäisevä. On
-vasta kuin päästy leikin makuun, ei vielä tunneta sen oikeata luontoa.
-Heille se on vain ollut melkein kuin poikavuosien huima intiaanileikki,
-ihana ja hermoja kiihottava. Ja he nukkuvat kylmälle kovalle lattialle
-huulilla hilpeät sanat ja mielissä suruton seikkailuinto.
-
-Sellainen oli päivä, jolloin komppania sai tulikasteensa.
-
-
-
-
-KORKEAN JÄNNITYKSEN PÄIVIÄ.
-
-
-Mutta huomisesta lähtien sai leikki vakavamman luonteen. Tilanne oli
-tällainen.
-
-Koko seutu kuin käymistilassa. Ei kellään oikeastaan tietoa siitä, mikä
-on punaista, mikä valkeaa puolta. Niinä päivinä vasta piirtyi raja.
-Kylissä ympärillä kihisi punaryssiä liukkaina apureinaan paikkakunnan
-punaiset. Niillä oli Viipuriin vain vajaata pari peninkulmaa, siellä
-ehtymättömät asevarastot. -- Siis joka suhteessa erinomaiset
-edellytykset.
-
-Pysyttäytyä radan haltioina tällä kohdalla, pitää puhtaana maantiet ja
-turvata sivustansa saartoliikkeiltä -- se oli pienen valkoisen joukon
-ylivoimainen tehtävä.
-
-Joka hetki tuli uusia viestejä, miten punaiset yhä kasvavalla
-miesjoukolla ja järeämmillä aseilla koettavat vetää heidät
-nuotanperään. Sitä estääkseen piti pieniin partiojoukkoihin
-jakautuneena retkeillä oikealle ja vasemmalle, eteen ja taakse
-kahakoiden aina välillä ja samalla puolustaa asemanseutua, jota
-punaisten panssarijuna kävi tervehtimässä tiheän päähän.
-
-Pohjoista kohti lähetettiin kaksi joukkoa, noin viisitoista miestä
-kummassakin. Toisen oli määrä hiihtää peninkulman päässä olevaan kylään
-puhdistaakseen sen punaisista, jotka sillä kohdalla yrittivät sulkea
-peräytymistien, toisen oli vastattava vilkasliikkeisestä maantiestä,
-joka Viipurista tullen haarautui kahtia. Sinne oli matkaa lähes kaksi
-peninkulmaa asemalta, joka oli liikkeiden tukikohtana. Jälkimäisen
-joukon mukana hiihtivät Partio, Poke, Seikku ja Paunu.
-
-Pieni vaaksanvartinen silmäili surullisena heidän jälkeensä ja huokasi.
-Hänkin olisi mieluummin hiihtänyt mukaan seikkailuihin kuin jäänyt
-makaamaan lumikuoppaan. Vaan soturin ensimäinen velvollisuushan on
-nurisematta totella, ja siksi lähti Koikkalainen uljaasti marssimaan
-miesten jälestä ponnistellen lyhyine säärineen toisten tahdissa.
-Välillä pysähtyi ihastelemaan "Hämäläisen lentäviä", viipurilaisia
-koulupoikia enimmäkseen, jotka tuulena pyyhkäisivät ohi sivakoillaan.
-Ne olivat ulkomuodoltaankin jo karskimpia kuin muut ja ahavan puremia.
-Hiihtomallikin oli niillä niin erin uljas ja tyylikäs. Heitä ihaili
-Koikkalainen enemmän kuin ketään, kun ne nuolena tulivat ja lähtivät ja
-olivat kuin itse partiokuningas Löfving yhtaikaa joka paikassa eikä
-missään. --
-
-"Hei, Peukaloinen! Elähän häviä, mikä sellaisen nuppineulan sitten
-lumesta löytää", -- huudetaan edeltä. Sellainen loukkaa syvästi pienen
-vartiosoturin mieltä ja silloin hän aina ajattelee: vielä minä näytän
-teille, nuppineulasta ja muusta. Mutta hän on viisas poika eikä ole
-näköjään mikseenkään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Me seuraamme hiihtäjien latua partiolle.
-
-On verraton keli, suksi liukuu kuin itsestään sileätä maantietä. Raikas
-pakkassää ja nopea liikunto panee veren nopeaan kiertoon ja puree
-mielen pirteäksi. Ja jos lisäksi aurinko kultaa huurteisen metsän ja
-timanttisäihkyiset hanget, niin ei tarvitse enempää. Pojan mieli on
-valmis heittämään kuperkeikkaa kuulaissa avaruuksissa.
-
-Pian siinä kilometrit katkeavat. Määrän päähän tultua sanoo päällikkö:
-
-"Mitäs, jos asettaisimme vartiat hiihtelemään täällä alhaalla ja
-pistäytyisimme vuoroomme aamukahvilla talossa tuolla mäellä."
-
-Niin tehdään. Upea talo ottaa tulijat vieraanvaraisesti vastaan.
-Talonväessä ei saata huomata erityisesti levottomuutta. Kahvipannu
-porisee hupaisasti hellalla. Pojat soittelevat gramofoonia
-kamaripuolella. Ilmassa on niin viihtyisä kotoinen tuntu, että pyrkii
-unohtumaan, millä asioilla ollaan.
-
-Kolmannet kupit jo höyryävät nenän alla, kun vartiat törmäävät tuvan
-ovesta.
-
-"Tulevat vasemmalta suota myöten. Niitä on ainakin satakunta."
-
-Lyhyt sotaneuvottelu pidetään.
-
-"Nyt ketju kiireesti molemmin puolin suonrantoja. Saattepa nähdä, että
-aiheutamme niille siellä avonaisella suolla sellaisen mieshukan, että
-puittavat tiehensä." -- Ehdotuksen tekijä on Arvo Partio, hän on
-ehtinyt jo osottautua oivalliseksi soturiksi, on tyyni, hätäilemätön ja
-paikkansa pitävä.
-
-"Kiinni on. Ja mikäs meillä itsellämme hätänä metsän suojassa."
-
-"Suksille ja viivana, pojat!"
-
-Hyvästellään hätäisesti. Emäntä pyyhkii silmiään esiliinaansa ja tytär,
-näppärä kuusitoistavuotias, joka äsken heitä kahvitteli, jää portaille
-silmät oudon suurina ja palavin poskin, kun pieni rohkea partiojoukko
-pyrynä laskettaa mäkeä ja häviää metsään.
-
-He hiihtävät voimainsa takaa ja palavissaan saavuttavat suonrannan.
-
-"Myöhään." -- Ryssien sinellin liepeet lepattavat jo silmänkantaman
-päässä edessä päin. Osa niistä nousee lehdon laitaa. Siitä pienen mäen
-yli päästyään niillä ei ole kuin alamäki, peltoaukeata ja ne ovat
-maantiellä.
-
-"Hitto soi, ne katkaisevat meiltä vielä paluutien, jos ennättävät ennen
-meitä maantielle", säikähtää päällikkö. -- "Seitsemän jääköön tänne
-vahtiin ja jos hätä tulee, peräytykää maantielle. Siellä tapaatte
-meidät. -- Noiden tie on nostettava pystyyn", hän heittää uhmaten
-päätään ryssiin päin.
-
-He ponnistelevat metsän läpi peltoaukealle peläten joka hetki tulevansa
-liian myöhään.
-
-"Ehdittiin." -- Päällikkö pyyhkii otsaansa, josta hiki valuu
-virtoinaan. -- "Nyt asemiin! Painutaan tuonne jokiuomaan. Siinähän on
-valmis juoksuhauta. Ja vielä pajukkoa! Hei pojat, tästä tulee vielä
-hupaista lopuksi."
-
-Tuskin ehtii viimeinen valkea lakki painua näkymättömiin jokiuomaan --
-maantie on siitä ylöspäin parin kivenheiton päässä, -- kun metsästä
-alkaa kuulua ryssäin posmotus ja raaka ääni laulaa hoilottaa: "Ii-tän
-suuri kansa-a, katko kahleitansa-a kuularuiskuin kanuunin, mil-joonin
-pistimin --"
-
-Poke puree hammasta, niin että kuuluu ja äsähtää:
-
-"Ja nyt te heilutatte niitä samoja pistimiä meidän nokkamme alla. Kun
-ette vain itse niissä kerta killuisi --."
-
-"Hiljaa! Jo tulevat pellolle." -- Kiväärit kohoavat poskelle.
-
-"Joko täräytämme?"
-
-"Ei, ei, Jumalan tähden. Katsotaan ensin, mitä ne aikovat ja ammutaan
-vasta, kun ovat aivan lähellä."
-
-Metsän rannassa on miestä mustanaan ja metsästä yhä lappautuu lisää.
-Suoraan kohti tulevat. Eivät näy mitään aavistavan, huoletonna ryhmissä
-hiihtelevät eivät yritäkään ketjuksi järjestyä.
-
-"Joko?"
-
-"Ei, ei, ei vielä. Hajaannutaan ketjuksi pitkin törmän reunaa. Kun minä
-merkiksi ammun, senjälkeen pidetään tulta yllä yhteislaukauksin. --
-Onko patruunia kyllin?"
-
-"Satakunta miestä kohti."
-
-"Ei auta tuhlata sitten. Lakataan heti, kun ne peräytyvät -- Asemamme
-on verraton. Nyt näytetään, pojat!"
-
-Tämä se on jo toista ja todempaa kuin eilinen leikki. Kontataan
-nopeasti paikoilleen ja sitten kivääri poskella jännittyneenä odotetaan
-merkkilaukausta.
-
-Vihollinen on enää noin viidenkymmenen askeleen päässä. Silloin
-pamahtaa merkkilaukaus ja sen jälkeen syöksee surmantulta törmän takaa
-kuin mistäkin hornankidasta.
-
-Hiihtäjät hätkähtävät, sekaantuvat, menettävät malttinsa ja hurjassa
-sekasorrossa pakenevat takaisin metsään. --
-
-"Helvetistäkö ne ampuvat", kuuluu joku kiroilevan.
-
-"Ei toki sieltä päinkään", nauretaan törmän takana.
-
-Mutta hangella makaa yksi liikkumattomana suksillaan. Eräs ryömii
-metsää kohti ja toinen, nähtävästi pahasti haavottunut, kieriskelee
-hangella ulisten surkealla äänellä apua. -- Ne toiset ovat hävinneet
-metsään, nähtävästi siellä neuvoa pitävät.
-
-Niin tehdään joenuomassakin, mutta siellä kokoonnutaan loistavin
-silmin.
-
-"Verratonta. Sehän kävi kuin kiperä polkka."
-
-Heitä naurattaa ja huoleton reippaus valtaa mielen. Taas tuntuu kuin
-olisi tämä vain huimaa, hermoja kiihottavaa leikkiä.
-
-"Tulevat uudelleen. Paikoillenne. Ampukaa harvakseen ja muutellen
-paikkaa, niin että luulevat joenuoman olevan miestä täynnä."
-
-Taas silmä kovana kykitään pää pajupesässä kuin jäniksellä. Vaan eipäs
-olla niille heimoakaan! Mieli on iloisen rohkea äskeisen onnistumisen
-jälkeen.
-
-Uudistuu sama näytös. Vihollinen tulee metsärantaan ampuen kiihkeästi,
-mutta peräytyy uudelleen metsään.
-
-Vaan joenuomassa ei enää naureta. Seikku on kierähtänyt alas törmältä
-ja viruu suullaan hangessa. Arvo Partio syöksähtää hänen luokseen alas,
-Poke samaten toisaalta pitkin harppauksin. Kääntävät hellävaroen.
-Rinnan alla hangessa paistaa veriläikkä niin kirkkaanpunaisena
-auringossa, että on kuin ei sietäisi sitä katsella.
-
-"Ukko rukka, mikä sinulle tuli?" hätäilee Poke. Arvo hautoo lumella
-Seikun otsaa. Hän on valahtanut kalpeaksi huuliaan myöten hänkin.
-Seikku raottaa silmiään ja saa vaivoin puserretuksi kuuluviin:
-
-"Rintaan kävi. Lyhyeen loppui tämä minulta --"
-
-"Älähän nyt, älähän nyt, jospa hyvinkin --" yrittävät toiset uskomatta
-itsekään sanoihinsa. -- Seikku on jälleen mennyt horroksiin.
-
-"Tulimainen. Olemme hukassa. Ne pahuukset vetävät ketjunsa molemmin
-päin pitkin metsänrantaa", kuuluu silloin kiihkeästi törmältä.
-
-"Jos ne pääsevät tuonne mäelle asti, näkevät ne sieltä meidät suoraan
-pitkin joenuomaa."
-
-"Ja siitä on maantielle vain pari kivenheittoa. Tuli tästä hikiset
-paikat yhtä kaikki." -- Poke rypistää tuimasti silmäkulmiaan. He
-vetäytyvät kaikki yhteen neuvottelemaan.
-
-"Entä ne toiset seitsemän. Varjele, ne perii hukka. Taitavat jo nyt
-olla eristetyt meistä", muistaa joku.
-
-Äsken hehkuvat kasvot ovat valahtaneet kalpeiksi, lihakset
-värähtelevät, silmissä palaa synkkä uhma.
-
-"Me emme antaudu."
-
-"Emme, vaikka -- viimeiseen mieheen."
-
-"Ja viimeinen säästäköön viimeisen patruunan omalle osalleen."
-
-"Tuohon käteen." -- Silloin he tuntevat ensi kertaa syvästi ja
-väkevästi, miten suuri voi ihminen olla, miten paljon suurempi
-kohtaloansa, ja rintaa paisuttaa jalo ylpeys.
-
-"Tai kuulkaahan" -- se on joukon johtaja, joka palavissaan puhuu --
-"turha meidän on tähänkin jäädä. Yhtä hyvin voimme kiivetä ylös ja
-yrittää hiihtää metsään."
-
-"Aukeata peltoa!"
-
-"Niin, muuta mahdollisuutta ei ole. Saman me menetämme tai voitamme
-joka tapauksessa."
-
-"Entä Seikku. Häntä taitaa olla mahdotonta --"
-
-"Seikkua ei jätetä." -- Arvo Partio sanoo sen järkähtämättömän
-päättävästi.
-
-"Vaikka selässämme viemme tai sitten yhdessä jäämme", täydentää Poke
-liikutuksesta valkeana, värähtelevin huulin.
-
-"Ei minusta enää mukaan ole", -- kuuluu heikosti Seikun ääni. Hän on
-tullut tajuihinsa ja kuullut kaiken. Ja kun Arvo ja Poke kumartuvat
-häneen päin, jatkaa hän: "Ei se hyödytä, kuolen käsiinne." Hän hymyilee
-raukeasti nähdessään Arvo Partion polvillaan hangessa vierellään
-katsellen häneen kostein silmin. Seikku tavottaa hänen oikeata kättään,
-pusertaa sitä lujasti ja sanoo:
-
-"Ota sinä minun kelloni. Pidä muistonasi pojalta, joka sinun ansiostasi
-nyt kuolee kunnialla. -- Ja sano rehtorille, että minä -- osasin
-ainakin miehen tavalla kuolla -- 'kunnian ja vapauden puolesta'."
-
-"Sinä osasit elääkin miehen tavoin, Seikku. Sen sinä teit. Sinussa oli
-miestä enemmän kuin yhdessäkään meistä."
-
-"Kiitos --" kalpealle poskelle vierähtää yksinäinen kyynel. --
-"Lähtekää sitten --" sanoo Seikku käskevästi. Ja kun ystävät yhä
-pitelevät hänen kylmiä käsiään raskaiden ristiriitaisten tunteiden
-riehuessa mielessä, lisää hän painavasti:
-
-"Se on minun viimeinen pyyntöni teille -- ymmärrättehän. -- Antaisitko
-ensin kiväärini, se jäi tuonne törmälle." -- Arvo Partio ojentaa sen
-hänelle ja kohentaa hänen asentoaan puoleksi istualleen kinoksen
-nojaan. Tulee raskas hiljaisuus.
-
-Silloin kohottaa kuoleva poika raukean kätensä lakin reunaan. Hän tekee
-kunniaa jäähyväisiksi aseveikoilleen. Hänen silmissään on ihmeellinen
-kirkkaus ja hän hymyilee niinkuin se, jolle elämä enää merkitsee vain
-lyhyttä odotusaikaa ennen lopullista suurta voittoa.
-
-Ja toverit ympärillä tekevät hänelle kunniaa niin ryhdikkäästi ja
-kauniisti, niin sydämestään kuin tervehditään vain _sankaria_.
-
-Sitten he heittäytyvät suksilleen sanaa sanomatta, miehekkäästi
-vaientaen surunsa ja hiihtävät pois, ensin pitkin jokiuomaa noustakseen
-ylös toiselta suunnalta kuin missä vihollinen otaksuu heidän olevan. --
-Jokimutkassa vielä vilkaistaan taakse. Seikku kohottaa kätensä
-tervehdykseen -- vielä viimeisen kerran. Kiväärinpiippu välähtelee
-auringossa, -- hangella hehkuvat veriset ruusut -- Sitten he eivät enää
-näe häntä. Ah, ei koskaan --.
-
-"Tästä yritetään ylös. Sitten painelkaa nuolena metsään. Hajallaan on
-hiihdettävä, muistakaa."
-
-Mutta juuri kun he kiipeävät jokitörmää, pamahtaa laukaus takaa. He
-hätkähtävät.
-
-"Jokohan --." Mutta sitten pamahtaa toinen, kolmas -- herkeämättä. He
-ovat aivan ymmällä, pääsevät ylös, näkevät punaisten ketjun
-metsänrannassa. Mutta heitä ei tähtää kukaan. Punaiset suuntaavat
-tulensa entisiin asemiin joenuomassa.
-
-Ah, Seikku -- tajuavat he sitten ja ajatuksissaan voivat nähdä, miten
-se istuu kinokseen nojaten ja ampuu ilmaan, ampuu herkeämättä.
-
-"Se tahtoo kääntää punaisten huomion meistä", sanoo Poke oudon
-tukehtuneella äänellä. He syöksyvät tuulena metsää kohti. Heidät
-huomataan jo ja luoteja lentelee sakeana hyttysparvena heidän
-ympärillään. Mutta he pääsevät kuin ihmeen kautta ehein nahoin
-suojaavan kalliokielekkeen taa ja pysähtyvät silmänräpäykseksi vetämään
-henkeä. Puissa rapsahtelee ja räiskää.
-
-"Seikku meidät pelasti", sanoo Partio.
-
-"Sankarin tavoin" -- täydentävät toiset. He tuntevat, miten ilmassa
-liikkuu jotain pyhää ja vakavaa niinkuin aina kuoleman läheisyydessä.
-
-"Se ampui varmasti tyhjäksi koko patruunavyönsä", sanoo joku.
-
-"Säästiköhän viimeisen patruunan?" jysähtää mieleen. Mutta eivät
-uskalla ajatella loppuun.
-
-"Eteenpäin pojat. Hetket ovat luetut." Johtaja rykäisee ja kokee
-karskistua. -- "Yritetään tuota kohti. Sieltä luulisin olevan
-lyhimmälti maantielle. Jospa hyvinkin ne toiset jo olisivat ehtineet
-sinne."
-
-He lähtevät liikkeelle sellaisin tuntein kuin palaisivat kuoleman
-portilta ja alkaisivat taas alusta. -- Seutu on vierasta, he painuvat
-liiaksi oikealle ja ennenkuin arvaavatkaan, ovat metsäsaarekkeessa
-aukean keskellä, jota kiertää vihollisen ketju miltei puoliympyrässä.
-He hätkähtävät, jähmettyvät kauhusta paikalleen suolapatsaiksi. Ajatus
-pysähtyy ja hölmistyneinä he vain katselevat suoraan vihollista päin.
-
-Se heidät pelasti.
-
-Ta-ta-ta --.
-
-"Lempo soi, niillä on sekin väkkärä mukanaan."
-
-"Hoi kaverit" -- hoihkitaan yli aukean -- "näkyikö lahtareita?"
-
-"Hiljaa, nyt viisaasti. Ne luulevat meitä omikseen." -- Verraton
-sattuma piristää liikutuksesta väsyneet mielet ja Pokella leikkii
-entinen kujeilunhalu silmäkulmassa, kun hän vääntäen äänensä leveän
-räikeäksi mölyää vastaan:
-
-"Eikö nuo lie lapelleet kinttuihinsa."
-
-"Ollaankos Kolikkoinmäeltä?" huudetaan taas.
-
-"Eikö mitä, kun Papulan puolelta." -- Mutta kujeillessaan unohtaa Poke
-muuttaa ääntään ja sieltä kuuluu epäillen:
-
-"Pankaas yksi teitistä lähettinä tänne, että tiedämme teitin vissiin
-säkiin kuuluvan."
-
-"Tullaan" -- tomahtaa varmasti vastaan. Se joka niin sanoo, on
-hiljainen harvasanainen työnjohtaja jostain maalta, jykevä,
-karkeatekoinen mies. Hän katsoo lujasti silmiin toisia, jotka hetkeksi
-näyttävät menneen kuin neuvottomiksi.
-
-"Nuo toimittakaa vaimolleni, jos ei kuuluisi miestä takaisin." -- Hän
-ojentaa sormuksen ja kellon päällikölle. Ja kun Poke ja Arvo Partio
-molemmat yhtaikaa päättävästi yrittävät kääntää suksiaan, lisää hän
-torjuen:
-
-"Minä niiden kanssa kai paraiten pärjään." -- Ja hän iskee voimalla
-sauvansa hankeen kasvot lujaksi kiteytyneen päätöksen juonteissa.
-
-Toiset ensin seisovat hetken paikoillaan -- se on vielä luonnollista
-hämmennystä -- sitten lähtevät hiljaa hiihtelemään, seisahtelevat, joku
-vetäisee lauluksi -- se on jo sotajuonta. Pääsevät metsäsaarekkeelta
-aukean reunaan ja ovat hihkaista ilosta, kun näkevät jykevän Tourun
-hiihtävän hetken perästä jo takaisinpäin.
-
-Yhdyttyä annetaan mennä aika luikua -- ja sitten ota kiinni! -- Vasta
-kauempana tohditaan kuunnella Tourun selontekoa matkastaan. Hän oli
-hyvin näytellyt osansa "plutoonan päällikkönä tiedusteluretkellä",
-jonka tarkoituksena on edetä mahdollisimman kauas ottamaan selkoa,
-minne lahtarien latu vie.
-
-Mieliala siitä jälleen kohoaa ja he antavat suksen luistaa. Mutta kohta
-puoleen alkaa hämärtää eikä heillä ole oikeata selkoa edes missä ollaan
-ja mitä päin olisi pyrittävä. On välttämättä noustava johonkin vuorelle
-katsastamaan. Aletaan kavuta ylös katajikossa, kun vasemmalta kuuluu
-ääniä ja suksen liikettä.
-
-He painuvat ryteikköön. Hämärä lisäksi suojaa heitä. -- Oikein --
-sieltä tulee neljä miestä suksilla vain muutaman kolmenkymmenen metrin
-päässä heistä.
-
-"Tulimainen -- nyt katkesi minulta raksi", -- kuuluu joku äsähtävän.
-
-"Mutta eivätkös ne ole --."
-
-"Ole ääneti, kuunnellaan."
-
-"Minulla on remmin pätkä taskussani, jos sillä selviät."
-
-"Se oli selvästi Paunu", riemahtaa Poke.
-
-Hurraa! -- pölähtää katajikosta, hillitysti, mutta niin repäisevästi,
-että toiset ovat pudota istualleen. Eräs yrittää pakoon, joku hädissään
-ampuu täräyttää taivaan pilviin.
-
-"Pöhköt! Omia ollaan", huudetaan katajikosta. -- Yleinen riemu ja
-äänten solina.
-
-"Missäs toiset kolme?" huomaa päällikkö kysyä. -- Silloin vaikenevat
-äänet kuin leikaten poikki.
-
-"Omilla teillään. Jouduimme saarroksiin ja pakenimme", tulee matalasti.
-
-"Meiltäkin jäi Seikku sinne." -- Äänettömyys.
-
-"Johan tälle Lassillekin oli käydä hullusti. Joutui vangiksi, mutta kun
-Paunu ampua täräytti keskelle joukkoa ja kaasi yhden, äimistyivät
-toiset siitä niin, että Lassi luiskahti käsistä äkkiliukkaasti ja
-puitti meille perästä."
-
-Metsässä ammutaan jossain kauempana. On jo niin pimeätä, ettei erota
-kuin läheisten puiden rungot. Taas pamahtaa ja kuin siitä innostuen
-alkaa kuularuisku tatattaa jossain kaukana, mutta kiväärin pauke tuntuu
-kuin lähenevän.
-
-Eteenpäin -- minne, sitä ei heistä aavista kukaan. Paukkuu jo edessäkin
-päin. He muuttavat suuntaa. Hetken perästä pamahtaa siltäkin suunnalta
-ja silloin toteavat he tilanteen kaikessa kaameudessaan: saarroksissa.
-He alkavat täräytellä hekin. Metsä on täynnä pauketta ja kuulien
-viuhunaa. Se tuntuu kolkolta pilkkopimeässä. Joka hetki odottaa
-tuntevansa luodin kulun ruumiissaan. Siten harhaillaan edestakaisin,
-koetetaan pysytellä yksissä, mutta häivytään sittenkin ja lopulta ei
-tiedä, kenen kiväärin luodit ympärillä viheltävät, omienko vai
-vihollisten.
-
-Paunu kerran kompastuu johonkin pimeässä. Hän haroo eteensä. Mikähän
-siinä? -- Silloin kylmäisee häntä kauhea aavistus ja hän piirrältää
-tulta varoen. -- Se on miehen ruumis, oman ryhmän miehiä, nuori
-talonpoika. On alastomaksi riisuttu. Rinta on yhtenä verihyyteenä. Sitä
-on kamala nähdä.
-
-"Mitenkähän Seikku?" ajattelevat he harhaillessaan eteenpäin pimeässä
-ja kylmä väristys puistattaa heitä.
-
-Tämä on siis sota -- ajattelevat he edelleen ja nyt siihen ajatukseen
-jo sisältyy toisenlainen todellisuuden maailma kuin vuorokausi sitten.
-
-Se oli hirveä yö. Lopulta he sekaantuivat toisistaan ja saapuivat
-kaksin kolmin kerrallaan aamun valettua kylään. Ne kolme ystävystä ovat
-juuri nousemassa maantielle, kun käänteestä tulee hevonen hiljaista
-hölkkää.
-
-"Kädet ylös", komentaa Poke tuikeasti, ja reen sevältä kavahtaa mies
-seisaalleen ja nostaa vapisevat kätensä ilmaan.
-
-"Emme me mitään", tankkaa hän kauhuissaan -- "rauhallisia kulkijoita
-vain."
-
-Siltä näyttääkin. Reslasta tuijottaa heihin kalpeakasvoinen naisihminen
-ja lapsia neljä, viisi, silmät suurina renkaina.
-
-"Pakolaisiako ollaan?" huomaa Arvo Partio kysyä ja lisää samassa
-tyynnyttäen: "Me olemme valkoisia."
-
-"Luojan kiitos", pääsee niiltä yhtaikaa. -- "Koko yön on ollut
-sellaista ahdistusta", purskahtaa sitten vaimo itkemään. -- Ne
-kertovat, miten parin kilometrin päässä on punaisia talot täynnä ja
-uusia tulee maantie mustanaan. Heidän kylässään jo olivat pillojaan
-tehneet, polttaneet kylän suurimman talon ja ampuneet isännän. Pojat
-kysyvät tietä asemalle ja matkan pituutta. "Tuota kohti", näyttää
-isäntä. -- "Pitäisipä sinne tulla kilometriä kymmenen."
-
-"Kun eivät ne vain saartane asemaa. Tästä tulee kuuma päivä vielä",
-sanoo Poke, kun he ovat jo liikkeellä.
-
-"Pelkään, että meidän on pakko peräytyä ylivoiman alta", arvelee Partio
-totisena.
-
-He ovat loppuunuupuneita miehiä, kun vihdoin asemalle tulevat. Silmiä
-kirvelee pitkän valvonnan jäleltä kuin tulella ja ohimoita kuumottaa.
-Sinne ovat jo toisetkin kertyneet vähin erin. Nyt se tiedetään
-varmasti, että viisi heistä jäi matkalle: kaksi kuolleena, kaksi teille
-tuntemattomille ja yksi vangittuna. Jo ovat palautuneet pohjoiseenkin
-päin lähetetyt, raskain tappioin hekin: kolme kaatunutta, yksi
-kadoksissa, kaksi haavottunutta. Toista niistä ovat toverit suksillaan
-kantaneet läpi metsän. Hän vetää viimeisen henkäyksensä laskettaessa
-asemahuoneen lattialle.
-
-Edellinen vuorokausi on tehnyt hallaa pienelle joukolle.
-
-Mutta nyt ei ole aika eikä paikka laskea tappioitaan ja surra menneitä.
-"Lentävät" ilmestyvät odottamatta etelästä päin ja tietävät kertoa
-vihollisten yrittävän sieltä saartoliikettä kauempaa. Puristavat
-yhtaikaa molemmilta sivuilta ja rataa pitkin. Maantie on
-auttamattomasti menetetty. Moninkertaisen ylivoiman edessä on sieltä
-täytynyt peräytyä. Ellei tahdota jäädä sulkeuksiin, on viipymättä rataa
-pitkin peräydyttävä. -- Jo sielläkin hiiviskelee punaisia, tulee
-viimeinen jännittävä viesti.
-
-Ne ovat tietoja, jotka puhaltavat vireän toimintahalun uupuneimpaankin.
-Siinä nähdään, mitä voidaan ja jaksetaan, kun _täytyy_. Hätäisesti
-syödään, sitten suoriudutaan taipaleelle jälleen.
-
-"Entä miehet ketjussa?" kysyy joku.
-
-"Ei ole voimia vaihtaa vuoroja. Saavat luvan kestää loppuun." -- Toinen
-puistaa päätään arvellen: syömättä, nukkumatta jo yli vuorokauden.
-Mitähän tästä tulee?
-
-Ja he heittäytyvät suksilleen hajaantuen taas pieninä joukkoina eri
-haaroille. Ei siitä synny mitään oikeata taistelua sinä päivänä, vaikka
-jännitys on ehkä sitä suurempi, kun ei tiedä, mitä on oikein
-odotettavissa ja mistä päin. Molemmin puolin ollaan liikkeellä pienin
-joukoin tietämättä koskaan, kenen suksien suihke korvaan kulloinkin
-ottaa, omienko vai vihollisen. Kun toisiaan tavataan, niin kauempaa
-vain vaihdetaan terveiset kivääreillä, sitten painutaan loitomma. Se on
-aivan kuin pyrkisi kumpikin ulotuttamaan tuntosarvensa mahdollisimman
-lähelle vihollistaan voidakseen vaistota sen suunnitelmat ja ajatukset.
-
-Kun illansuussa asemalla tavataan, on tilanne, jos mahdollista, entistä
-synkempi. Vartiostosta radalla tuleva viesti kertoo tosiaan vihollisen
-liikuskelevan radan varsilla selkäpuolella. Puolen kilometrin päässä
-radalta pitäisi olla keskitettynä suurempiakin voimia.
-
-Aikovatkohan ne särkeä radan? Ehkä ovat särkeneetkin paikoin. Tai
-miinottaneet! Tai suunnittelevatko hyökkäystä junan kimppuun? --
-Sellaisia kysymyksiä risteilee ilmassa. Kaikki on mahdollista,
-enemmänkin ehkä kuin mitä osataan kuvitella.
-
-Aletaan jouduttaa lähtöä. Tavaroita lastataan vaunuun tulisella
-kiireellä. Eräässä vaunussa on dynamiittia satoja kiloja.
-
-"Kolkkoa matkaseuraa saamme", sanoo Arvo Pokelle. -- "Se jos räjähtää,
-niin --"
-
-"-- taivaan tähdissä tavataan." -- Poke sanoo sen ihan totisena, mutta
-molemmat purskahtavat vapauttavaan nauruun hullunkuriselle
-olettamukselle.
-
-Hämärissä lähetetään miehille sana ketjuun vetäytyä asemalle. Niitä
-alkaa sieltä tippua vähin erin. He ovat maanneet siellä yhteen kyytiin
-kolmekymmentä pitkää tuntia. He ovat yltyleensä jäässä ja huurteessa,
-vaatteet helisevät jäähilseissä. Kasvot ovat ilmeettömiksi
-jähmettyneet, silmät tulehtuneet ja veristävät. Toiset ovat melkein
-kuin tajuttomia. Puoleksi kantaen heidät saadaan sieltä pois. Lämpimään
-tultua heti menevät horroksiin. Komppanian lääkäri ja sanitäärit
-virottelevat heitä parhaansa mukaan. Siitä huolimatta vie toisten tie
-suoraan sairaalaan.
-
-"Peukaloinen?" muistaa Poke äkkiä. -- "Kadoksissako se poika on?"
-
-Silloin huomataan kaivattavan vielä kokonaista ryhmää. Todellakin!
-Nehän komennettiin vahtiin järveen pistävälle niemekkeelle hieman
-erillään muista.
-
-"Vaan niillä se on ollut hikinen paikka tänään", toimittaa muuan. --
-"Punikit tulivat panssarijunallaan lähemmä kuin konsaan ennen ja
-pommittivat suoraan sitä suuntaa. Lienevät meikäläiset niitä
-ärsytelleet kivääritulellaan."
-
-Mutta kaivatuita ei kuulu. Poke kulkee kuumissaan ulos ja sisään.
-Asemapiha on miinotettu, tavarat lastattu. Ollaan lähtövalmiita.
-
-Silloin tekee Poke päätöksen. Menee päällikön luo pyytäen, että lähtöä
-siirrettäisi puolisen tuntia, siihen hän ehtisi hiihtää niemelle
-katsomaan, miten siellä asiat ovat.
-
-Päällikkö katsoo kelloaan, puistaa päätään: "Joka minuutti on
-arvaamattoman kallis. Se voi maksaa monin verroin enemmän kuin meidän
-kaikkein elämän -- ymmärräthän. Mutta ehkä sentään -- No, käytäkin
-sitten käpäliäsi!"
-
-Ja Poke panee pitkät säärensä liikkeelle aivankuin niillä ei olisikaan
-kahta päivää ja yötä jo hiihdelty hetkistäkään lepuuttamatta.
-
-Mutta kalliit hetket lentävät kuin siivin. Päällikkö kulkee
-edestakaisin kello kädessä. Puolituntia on mennyt. -- Käydään vielä
-viimeisen kerran asemapihalle kuulostamaan, mutta ovessa törmätään
-Pokeen, joka tulee retuuttaen selässään Peukaloista. Pojassa ei ole
-paljon eloa jälellä.
-
-Ne ovat kuin jäätönkiksi kohmettuneet kaikki kahdeksan. Kalisevien
-hampaiden raosta saa eräs puserretuksi vaivoin:
-
-"Kyllä me olisimme määräystä totellen olleet siellä vaikka huomiseenkin
-paikoillamme."
-
-"Uljaita poikia. Vapauden ristin veroisia jokikinen. Se oli verratonta
-lainkuuliaisuutta." -- Päällikkö lähtee loistavin silmin.
-
-Sitten junaan viivyttelemättä. Siitä tulee kaamea matka pimeässä yössä.
-
-Ajatteles, jos rata on rikottu tai miinotettu! Mitäs, jos ne hyökkäävät
-yhtaikaa molemmilta puolilta! Niillä kuuluu iltapäivällä olleen jo
-kuularuiskujakin sillä suunnalla.
-
-Ja dynamiittivaunu! Jos yksikin luoti --.
-
-Ajatus ei uskaltaudu mihinkään johtopäätökseen.
-
-Mutta matka sujuu onnellisesti kilometri kilometriltä, vaikka juna
-tuntuu ryömivän eteenpäin matkaajien mielestä ja kilometrit venyvät
-peninkulmiksi.
-
-Saavutetaan jo melkein seuraava asema, kun kauhea jyrähdys tärisyttää
-ilmaa. Tuntuu kuin juna hypähtäisi koholle säikäyksestä ja sitten
-seisahtuisi siihen paikkaan.
-
-Dynamiittivaunu -- ajattelee jokainen. Mutta sehän on mieletöntä. Eihän
-tässä enää oltaisi, jos --
-
-"Minä tiedän", välähtävät Poken silmät. "Meidän 'lentävät'. Ne
-räjäyttivät rautatiesillan."
-
-Valtava täräys saa pienen Koikkalaisenkin hetkeksi hereille. Hän
-kimpoaa istualleen ja ällistelee ympärilleen silmät renkaina. Jo tuntee
-Poken ja sanoo sopertaen:
-
-"Me päätettiin, että vaikka viimeiseen mieheen --" mutta kupertuu
-kesken uljasta lausettaan Poken syliin eikä sen koommin tikahda,
-ennenkuin huomisaamuna.
-
--- -- -- "Ei sitä ennen tietänyt, mitä väsymys merkitsee. Nyt sen kyllä
-luissaan tuntee. Oh --" kuuluu joku pimeässä haukottelevan. Heillä on
-vielä kaiken jälisteeksi suoritettavana raskas vahti sinä yönä ja he
-laahaavat pakottavia jalkojaan vaivoin eteenpäin kulkiessaan ketjuun.
-
-Toiset, joiden vuoro on levätä, tapautuvat heille osotettuun
-majapaikkaan. Mutta ovessa on isäntä vastassa ja äreänä tiuskii:
-
-"Menkääkin muuanne. Ei tämä mikään kestikievari ole." -- Se on ilmeistä
-pelkoa ja arkuutta omasta nahkastaan, ei "punaisuutta."
-
-Pojat vain veivautuvat sisälle ja putoavat kuin kivi heti makuuasentoon
-lattialle, ihan vain mihin ja miten kukin sattuu. Ja kun isäntä jatkaa
-pärmänttäämistään, kivahtaa joukosta joku ijäkkäämpi: "Nyt lopeta hyvän
-sään aikana! -- Niinkuin tässä ei olisi pidetty ja edelleenkin
-pidettäisi vahtia sinunkin talosi puolesta." -- Isäntä mukisee sen
-perästä vain partaansa ja peräytyy tuvan peräkamariin. Eikä tuvasta
-kuulu kohta muuta kuin tasainen huounta raskaina maininkeina.
-
-Mutta joka kahden tunnin kuluttua on vuorojen vaihdos. Silloin
-komennetaan armotta kaikki pystyyn. On mahdoton muuten saada selkoa,
-ketkä kulloinkin ovat vuorossa, kun maataan ihan sikin sokin.
-
--- -- "Tämä on sota", sanoo Poke Arvolle kolkon totisena, kun he
-vilusta väristen seisovat talon pihalla odotellen toisia ketjuun
-lähteviä. Mutta sillä kertaa havahtuu hän valppaaksi ja tarttuu
-kiihkeästi ystävänsä käteen. -- "Näetkö, näetkö?" sanoo hän vain ja
-viittaa taakse päin.
-
-Yöllistä taivaanrantaa punaa tulipalon loimu kajastuen heidän
-kasvoillaan, joista tällä hetkellä kaikki nuoruuden pehmeys ja raikkaus
-on kadonnut jättäen sijalle pingottuneen terävän ilmeen. Silmissä palaa
-synkkä tuli.
-
-"Niin, tämä on sota", kertaa Arvo varhaisvanhan totisuudella ja sitten
-lisää: "Montakohan kertaa siinäkin kylässä talot ovat kokkona
-loimunneet ja miehet, näinikään yöllisessä vartiossa seisoen, turhaan
-puristaneet kiväärin päätä. -- Ja sitten ovat pellot taasen
-vuosikymmeniksi kasvaneet umpeen ja elämän mahdollisuudet ostettu
-uusilla uhrauksilla ja ponnistuksilla." -- Ja vielä hitaammin ja
-totisemmin:
-
-"Minä luulen, ettei meidän mittamme ikinä voi nousta niin kärsimysten
-kukkuroimaksi."
-
-"Vaan kun ajattelee esimerkiksi Seikkua" -- Poken äänessä värähtelee
-aivan kuin sisäinen nyyhkytys. -- "Se oli sentän liian kovaa, tuntui
-silloin ja tuntuu nytkin. Jäädä yksin odottamaan kuolemaa. Siinä
-kysytään miehuullisuutta enemmän kuin kaatua taistelun temmellyksessä
--- etkö luule? Minä pelkään, etten minä jaksaisi niinkuin
-Seikku. -- -- Arvo, miltä sinä luulet kuoleman tuntuvan?" -- Loppu
-tulee hiljaa ja arkaillen, siinä on aivan kuin lapsen pimeänpelkoa.
-
-"En tiedä. Kun on nuori ja terve, ei sitä tule ajatelleeksi. -- Tai
-kyllä minä silloin lähtiessäni ajattelinkin. Minusta on tärkeintä, että
-on aina ikäänkuin puhtaat paperit, jos sekin kohtaisi. Uljaasti elää ja
-tyynesti kuolla. Sellainen pitäisi miehen olla."
-
-"Niin pitäisi. Ja kyllä tämä aika siihen opettaa -- kenessä on ainesta
-siksi. -- Ajatteles, että se on nyt äkkiä käynyt niin eläväksi
-mielessä, vaikka ei ennen koskaan tullut ajatelleeksi."
-
-Askelten kaiku kuolee pimeään yöhön. Niillä teillä, joita ystävykset
-kulkivat, syntyi joka hetki uusia outoja ajatuksia. Sellaisia ei ollut
-koskaan kulkenut heidän nuoressa sielussaan. He tuijottivat elämän ja
-kuoleman arvoitukseen kuin pimeään yöhön edessään eivätkä voineet sitä
-mitenkään ratkaista. -- -- --
-
-Näinä korkean jännityksen päivinä luotiin Karjalan valkoinen rintama
-äärimmäisin voimanponnistuksin ensin lyhyempinä, sitten yhä pitempinä
-katkelmina, kunnekka vihdoin ketju -- elävä muuri nuorta lämmintä
-voimaa -- kulki katkeamatta Saimaasta Laatokkaan.
-
-Miten paljon se kysyi ja mitä kaikkea kestettiin niinä talviöinä, sen
-todistajina ovat useissa tapauksissa vain yksinäiset yön tähdet. Sillä
-sellaisista vaikenee oikea mies ritarillisuutensa tunnossa.
-
-
-
-
-KIRJE SOTURI ARVO PARTIOLLE HEIKKI VELJELTÄÄN.
-
-
-Kas, sellainen ilo odotti Arvo Partiota eräänä iltana ketjusta tultua.
-Siinä oli monta pitkää sivua täynnä korkeita harakanvarpaita ja
-hirvittäviä kielellisiä kompastuksia, joista kieliopin opettaja olisi
-Heikkiä varmaan höyhentänyt. Mutta Arvo katseli niitä lämpimästi
-liikutettuna. Hän voi niin elävästi nähdä, miten Heikki veli, totisena
-kuin Pulkkisen pässi ähki ja kynteli rivin toisensa jälkeen melkein
-kuitiksi pureskellulla kynänvarrellaan -- vai olisiko jo taas ostettu
-uusi! -- ja kieli lerpatti ulkona kirjaimien mukaan koukeroiden.
-
-Se kirje toi muassaan lämpimän kotoisen tunnun kolkkoon tupaan. Näin se
-kuului:
-
-    -- -- -- ssa, helmikuun 18 p. 1918.
-
-    Sivu 1.
-
-    Rakas vanhempi veljeni Arvo!
-
-    Nyt minä kirjoitan sinulle! lehtori sanoi päivällispöydässä että
-    joko olet kirjoittanut ja Minä sanoin että en, mutta nyt minä
-    kirjoitan. Nyt loppui koulu ja Isä kävi kaupungissa viime
-    lauantaina mutta kun Minä oikein pyysin, lupasi minut tänne vielä
-    viikoksi Vartiopalvelukseen vaikka koulu loppui. Sillä minä olen
-    suojeluskuntalainen. Meillä oli alussa vain haulikon Rämät. "Nämä
-    ovat ihan tyhjän panttina, sanoi toisen luokan tolvanen, että ei
-    näillä kaataisi Varpustakaan vielä vähemmän ryssää." Eilen jo
-    saimme Kivärit, minä sain oikean japanilaisen ja se oli melkein
-    uusi. Ja Äiti oli kovasti itkenyt, mutta ei nyt enää itke, kun
-    sinä jo kirjoitit sieltä Sodasta. Kirjoita pian minullekin Että
-    onko teillä Tykkejä oikein sellaisia jyrytykkejä ja miten pitkän
-    matkan päähän pamahdus kuuluu. Että kuuluuko niinkuin täältä
-    sinne meille Kurenrannalle.
-
-    Menetkö sinä Tykkiväkeen? Minä menisin jos pääsisin. Ja kirjoita
-    sekin, minkälainen on kuularuisku. Meidän luokan toivola sanoo
-    että se on niinkuin se palokunnan suuri ruisku, jota me veivattiin
-    silloin sairashuoneen tulipalossa, mutta että paljon suurempi vain.
-    Vaan minä sanoin että Minä en usko, ennenkuin kysyn sinulta. Se kun
-    hölyää toivola aina tyhjänpäitenkin. Onko sinulla sodassa hyvin
-    kylmä siellä juoksuhaudassa? Minä kävin kerran yöllä puutarhassa
-    koettamassa että onko hyvin kylmä. Makasin Lumikuopassa omenapuun
-    alla. Minulla on jo siellä vallitkin ja ampumareijät Minä ja
-    tolvanen laitoimme. Ja minusta oli hyvin kylmä.
-
-    Nyt sinä saat minun joululahjarukkaseni, ne Koirannahgaiset (Tässä
-    Arvolle kihahti vedet silmiin! Koirannahkaiset olivat Heikin
-    korkein ilo ja ylpeys) jotka räätäli peska ompeli, lehtori sanoo
-    että niillä on vaikia ampua mutta minä sanoin, että leikatkoon
-    puukolla reijän siihen oikian käden rukkaseen. Minä sanoin:
-    kyllähän Räätäli peska sitten paikkaa kun rauha tulee vaan en minä
-    usko että tulee. Minä ajattelen, että ensi vuonna vielä on Sota.
-    Etkö sinäkin usko, että Toisluokkalaiset jo pääsevät sotaan, sillä
-    minä olen kolmas järjestyksessä voimistelussakin. Minä aina
-    ajattelen, että sinä sattuisit haavottumaan, vähän vain tietysti
-    niinkuin sormeen eli muuhun, mistä ei tee niin kipeetä. Ja Minä
-    menisin sitte juoksuhautaan sinun sijaiseksesi. Kaikki meidän
-    luokan Pojat menisivät sotaan, sekin Kekki joka on minulle vain
-    olkapäähän eikä nosta kuin kaksi kivääriä. Minä nostan viisi. Mutta
-    ei oteta alle 18 vuoden ilman vanhempien lupaa. Eivätkä ne Lupaa.
-    Sillä minusta ovat kaikki isot ihmiset ja Äidit aika pelkureita.
-    Mutta se tuomarin Ensio karkasi eräänä yönä ikkunasta. Tuliko se
-    sinne teidän juoksuhautaan? Ja tohtorin aune kysyy aina sinusta ja
-    laittaa terveisiä. Tänäkin aamuna paratissa laittoi. (Arvo punettuu
-    hiusmartoaan myöten.)
-
-    o puhistettiin työväentalo ja otettiin niiltä kivarit. Ja paratissa
-    sain minä vahtia. Sinne tuli minun taakseni kaksi Sälliä ja se
-    toinen virnisteli sille toiselle, että mitä ne ovat nuo tuommoiset,
-    joilla on isot Ässät hihoissa. Ja se toinen sanoi että mitä
-    ollevatkin Sinkerin asiamiehiä. Mutta silloin minä sanoin, että
-    sanopas vielä toinen kerta että mitä ovat. Vaan eipäs uskaltanut,
-    kun minulla oli se uusi japanilainen ensimäistä kertaa. Kyllä minä
-    olisin siltä Nenän niisdänyt. Että ei tarvitse tulla irvistelemään
-    kun on Suojeluskunnan Parati. Hyvästi. Lehtorin täti leipoo
-    sinulle piparkakkuja että on jotain Arvo rukalla hyvää siellä
-    juoksuhaudassa sanoi lehtorin täti. Ne pannaan sitte siihen
-    pakettiin ja Koirannahkarukkaset kanssa. Terveisiä paljon
-    lehtorilta ja tädiltä ja Minulta ja kyökkimarilta
-
-                                             Toivoo veljesi
-                                           Heikki Uljas Partio.
-
-"Ukko rukka, on se kerrankin hikoillut ja puhkanut ja lopuksi ollut
-hirveän ylpeä valmiiksi saatuaan", sanoi Arvo iloisesti loppuun
-päästyään. Sitten hän luki sen toisillekin ja heillä kaikilla oli
-sanomattoman hauskaa sinä iltana.
-
-"Aika kova poika se onkin", sanoivat toiset Heikki veljestä ja
-laittoivat terveisiä rintamalta, että kyllä kuularuisku on paljon
-pienempi kuin se kaupungin suuri paloruisku eikä muutenkaan ihan
-samanlainen.
-
-
-
-
-KUOLEMAA SILMÄSTÄ SILMÄÄN.
-
-
-Komppania, jossa "Vapauden veljet" taistelevat, on kolmessa viikossa
-huvennut miesluvultaan kahteenkolmasosaan ja lähetetään kotiin lomalle
-sekä uudestaan järjestettäväksi. Siihen kuluu viikon päivät.
-
-Mutta kun komppania jälleen marssii asemalle, kulkee Poken rinnalla
-Iso-Jukka -- ikionnellisena, kun vihdoinkin saattoi hyvällä
-omallatunnolla lähteä -- ja heidän jälessään löytää rivistä tutut
-pojankasvot toisensa jälkeen. Se on oikea koulupoikien komppania. Mutta
-Arvo Partiota ei joukossa näy. Hän makaa kotonaan kuumeessa.
-
-"Pelkkää liikarasitusta. Pian se menee ohi", lohduttelee lääkäri. Eikä
-kulu kuin päiviä pari kolme, kun poika on taas jalkeilla.
-
-"Nyt sinä lepäät perinpohjin", sanoo äiti.
-
-Arvo katsoo häneen pitkään ja surumielisenä:
-
-"Jos äiti tietäisi, miten moni siellä on paljon kipeämmin levon
-tarpeessa eikä saa sitä hetkeäkään ajatella", sanoo hän vain. Eikä äiti
-sen koommin puhu asiasta.
-
-Siten menee muutama päivä. Arvo kulkee kotonaan levottomana ja katse
-niin kumman poissa-olevana. Eräänä päivänä tulee puhelimitse tieto,
-että uutta komppaniaa järjestetään lähtöön eteläisemmälle
-rintamanosalle, jossa odotetaan ratkaisevia tapahtumia. Miehistä on
-puute, tiedotetaan edelleen. Arvo ilmottautuu mukaan arvelematta.
-
-"Joudut niin kauaksi omista tovereistasi, tuskin tunnet yhtään näistä
-uusista", pahottelee äiti heidän seistessään asemalla odottamassa junan
-lähtöä.
-
-"Eipä hätää. Rintamalla tutustutaan nopeasti", sanoo Arvo reippaasti.
-Hän korjaa hellävaroen napinlävessään kahta kieloa, etteivät vain
-putoaisi. Hän on melkein entisellään, kalpea vain ja laihtunut. Siksi
-ehkä silmät näyttävät niin oudon suurilta ja syväkatseisilta. Äidin on
-hieman vaikeata katsella häntä, pitkää hoikkaa poikaansa, kun se seisoo
-siinä hänen edessään niin tyynenä, määrästään tietoisena ja syvän
-puhtaana. Mutta äiti pakottautuu puhumaan ihan tavalliseen sävyynsä:
-
-"Minnehän se Heikki jäi, kun ei tule hyvästelemään? -- Kas, tuollapahan
-seisoo asemaportilla ja tarkastaa kulkulupia."
-
-"Ja on varmasti mielestään tärkeimmistä tärkein. Katsohan, miten jäykkä
-ja juhlallinen osaakin olla." -- Heitä hymyilyttää kaikkia, siitä sulaa
-mieliala niin soman kevyeksi ja hilpenee yhä, kun Arvo käy portille
-hyvästelemään pikku veikkoa.
-
-Hän on verraton, se Heikki veli. Seisoo tiukassa perusasennossa portin
-korvassa kivääri kupeellaan, täsmälleen yhtä pitkänä ja jäykkänä kuin
-mainio "japanilaisensa" ja kulmat rypyssä sanoo jokaiselle
-ohikulkevalle virallisen lyhyesti: "Lupalippu, olkaa hyvä." -- Eikä
-siitänsä pehmene eikä sävyä muuta, vaikka veli tulee. Kättä pistää vain
-ja sitten tervehtii moitteettoman ryhdikkäästi sotilaalliseen tapaan.
-
-"Koko kaupunki" on asemalla lähteviä hyvästelemässä lauluin, soitoin,
-liinanliehutuksin. Ja kun juna lähtee liikkeelle, vyöryvät sen jälessä
-valtavat eläköönhuudot. Lomassa kuuluu pois vierivästä junasta
-sähköttävän innostunut kertosäe:
-
-    "Kallios ei horju
-    vaaras' poies torjuu,
-    ollos huoleton,
-    poikas' valveill' on."
-
-Arvo Partio seisoo viimeisen vaunun astuimella lakkiaan heiluttaen,
-kunne tien polvekkeessa häviää asemapiha ja valkeat huiskivat liinaset.
-
-Jälleen siis soturin kohtalokkaalla tiellä.
-
-On se tämä lähtö jo toista ja todempaa kuin se edellinen. Mitä silloin
-tiesi siitä, jota kohti kulki!
-
-Arvon käy vähän kuin sääliksi eräitä ensikertalaisia kuunnellessaan
-heidän miehekästä uhitteluaan:
-
-"Vaikka paikalla kuolemaa silmästä silmään --."
-
-"Voi niin, pian he saavat kokea, että todellisuus joka kohdassaan ampuu
-korkealta yli heidän rohkeimpienkin kuvitelmiensa -- kaameassa
-suuruudessaan. Eikä sittenkään tahtoisi, ei saattaisi jäädä sieltä pois
--- ellei alentuisi kieltämään kunniantuntoaan."
-
-Toisen päivän aamuna ollaan sen rintamanosan lähimmällä asemalla.
-Siellä odottaa hälyyttävä tieto: punaiset alottaneet ylivoimaisen
-rynnäkön. Asema äärimmäisen vakava. Ratkaisu riippuu lisäjoukkojen
-saapumisesta aikanaan.
-
-Eivätkä tulokkaat vitkastele. Hätäisesti syötyä vedetään ylle
-lumivaipat, pistetään patruunavyö täyteen ja sitten heittäydytään
-rekiin ajaen täyttä karkua kohti tykkien jyryä ja kiväärinpauketta.
-
-Jo tulee vonkuen ilman läpi ensimäinen tervehdys ketjusta, iskee
-komeaan riippakoivuun tien vieressä -- se menee pitkin pituuttaan
-kolmeksi säröksi. Latvasta ja oksista kariseva kuura lankeaa kimmeltäen
-auringossa kuin kultatähtisade tielle, jota he ajavat.
-
-"Kovinpas se lähelle." -- "Tisurimies", kenttäelämän karaisema, vain
-tiukentaa kulkua rauhallisena, mutta ensikertalaisista näki, että
-heidät se oudokseltaan löi sekä kuumaksi että kylmäksi. Sitten niitä
-alkaa tulla tuhkanaan, niin että ilma ympärillä ulvahtelee, särähtelee
-ja reki ja tie tuntuu vavahtavan alla joka kerta, kun lähemmä iskee.
-
-Arvo Partioon, joka on kaksi viikkoa ollut hiljaisuuden ympäröimänä ja
-hellien käsien hoitelemana, tarttuu ensikertalaisten juhlallinen
-mieliala. Hermot pingottuvat kireälle, yhä kiivaammin tykyttää rinnassa
-ja veri hyrskähtelee suonissa tulivirtana. Siellä jossain metsän takana
-pauhaa kuin jättiläiskoski huumaten, vetäen pyörteisiinsä. Siinä ei
-enää tunne pelkoa tai vastenmielisyyttä, ei ajattele mitään. Rautainen
-täytymys vain ajaa edelleen. Arvo Partio on ennen ollut mukana
-samanlaisessa vaarallisessa leikissä ja sittenkin tämä perästä päin
-tuntui voittavan kaikki muut taisteluvaikutelmat voimassa ja
-värikkyydessä. Vaikka myöhemmin ei voi enää palauttaa mieleen mitään
-täsmällistä selväpiirteistä yleiskuvaa -- vain irrallisia
-yksityiskohtia, jotka ovat kuin poltetut aivoihin: rekiä ja paareja,
-joilla kiemurteli haavottuneita, ensimäinen kaatunut, tykinluodin
-murskaama, vain verinen kasa, josta ojentui luonnottoman pitkä kaula ja
-pää, avoin suu ja lasittuneet silmät.
-
-He lähestyvät ketjussa metsän reunaa, josta vihollinen juuri äsken
-äärimmäisin voimanponnistuksin on heitetty takaisin. Ne valmistavat
-uutta rynnäkköä. Heidän on se otettava vastaan.
-
-Metsä harvenee. Eteen avautuu kapea niittysuikale. Hanki hohtaa ja
-häikäisee maaliskuun auringossa.
-
-"Nyt valmiina, tulevat!"
-
-Vastapäisestä metsärannasta lähtee kiemurteleva musta mato oksentaen
-surmaavaa metallia ja savua.
-
-"Tähdätkää, -- laukaiskaa!"
-
-Korvia särkevä pamaus. -- Musta mato vain kiemurtelee lähemmäksi. Ilma
-on yhtenä tulenräiskeenä. Yhä vain lähenevät. Sata askelta enää.
-
-Arvo Partio on polvillaan matalan kiven takana ja laukaisee
-laukaisemistaan. -- Hyvä Jumala, täytyy, täytyy -- Kiväärinpiippu on
-tulikuuma. Nenään tulee palaneen käryä. Kintaat palavat. Hän kiskaisee
-ne ajattelematta mitään käsistään ja nakkaa hankeen -- laukaisee
-laukaisemistaan koneellisesti, tuntematta miten sormia polttaa.
-
-Mies syöksähtää hänen eteensä pistin ojossa. Pamahdus. -- Mies
-kirkaisee, kivääri kirpoaa kädestä. Hän hoipertelee takaperin,
-kirahtelee oudosti ja heittäen kätensä ylös kupertuu hankeen. Arvo
-kuulee, miten sen kurkku korahtelee ja henki puhuu outoja
-tulkitsemattomia sanoja jättäessään ruumiin.
-
-Eläköön -- vyöryy silloin pitkin metsän reunaa.
-
-Nyt on meidän vuoromme!
-
-Arvo heittäytyy pyörteeseen, joka hyökyaallon tavoin hulvahtaa yli
-aukean, ylitse kaatuneiden, ylitse haavotettujen vaikertelun takaisin
-toiselle rannalle ja vielä siitäkin kauemmaksi.
-
--- -- -- Kauanko sitä kesti ja miten sieltä palattiin, siitä ei hänellä
-ole mitään käsitystä. Huumautuneet turtuneet aistit eivät jaksa enempää
-sulattaa. Hän tuntee vain olevansa kuolemanväsynyt ja sairas maatessaan
-aamun valjetessa jonkin tuvan lattialla. Hänen korviinsa tulee kuin
-maan alta komppanian päällikön sanat:
-
-"Uljaasti, pojat! Me pelastimme tilanteen. Olemme siirtäneet asemiamme
-ainakin kilometrin tuonnemmaksi. Nyt levätkää. Huomenna uusi yritys."
-
-Mutta äärettömästä väsymyksestä huolimatta ei Arvon tahdo tulla uni.
-Pää on lyijynraskas ja kuume polttaa suonissa. Myrskyisät mielikuvat
-koskena kiehuvat.
-
-"Otta hiukka, nin vahvista ja nukku." -- Ystävällinen käsi pitelee
-ranteesta lujalla otteella ja Arvo tuntee pullon suun huulillaan. Hän
-raottaa raskaita silmäluomiaan. Siinä on hänen vierellään olkipahnoilla
-se ruotsalainen "tirehtööri", heidän ryhmänsä miehiä. Taistelusta
-tullessa oli ottanut Arvon repun kantaakseen, kun huomasi pojan voimien
-pettävän. -- "Otta nyt vaan, nin nukku", tyrkyttää hän yhä.
-
-Arvo siemaisee pitkän kulauksen ja painuu takaisin pahnoilleen.
-
-"Nyt nukku, ei ajattele, nukku vaan", toimittaa toveri heittäen
-huopapeitteensä toisen puolen Arvon yli. Ja Arvo nukkuu pian omituiseen
-lämmön ja hyvänolon tunteeseen.
-
-Siitä oli heistä tullut ystävykset, siitä ruotsalaisesta
-"tirehtööristä" ja Arvosta. Se oli niin reima ja iloinen ja
-taisteluissa rohkea ja kylmäverinen. Koti hänellä oli kaukana
-Pohjanlahden tuolla puolen, mutta oli liikematkoillaan oppinut hieman
-solkkaamaan suomea ja käytti sitä kaikissa tiloissa.
-
-Hän oli niin sanomattoman erilainen kuin useimmat muut kaltaisensa.
-Asustaan päättäen varakas ja hienostunut, samaten tavoiltaan. Kuinka
-hän saattoikin sikäli mukautua oloihin ja seuraan, johon sillä kertaa
-kuului parhaastaan karjalaisia talonpoikia. Ne muuten olivat kovin
-mieltyneet ruotsalaiseen "tirehtööriinsä." Se kun milloin oikein yltyi
-suomea solkkaamaan, niin koko miesjoukko pahnoillaan naurusta
-kieriskeli. Ja jos ei joskus mieleistään sanaa löytänyt, puuskahti
-puolikiukkuisena: "pärhana -- ei muista muuta."
-
-Arvo toimitti hänelle sekä tulkin että tietosanakirjan virkaa.
-Hän alkoi jo kiintyä näiden parin päivän tuttavuuden jälkeen
-mielenkiintoiseen muukalaiseen, joka vilkkaudellaan ja tulisuudellaan
-muistutti niin merkillisesti Pokea, sitä "rikkitikkua." Mutta silloin
-heidän tiensä yhdellä iskulla ijäksi erosivat.
-
-Sinä iltana oli toinen ryhmä komennettu vahtiin pappilan tienhaaraan.
-Hiihdettiin perättäin maantietä, ruotsalainen Arvon edellä. Ei taitanut
-mikään hiihtomies olla, koska jalka tavan takaa solahti varpaallisesta
-ja yhtä nopea "pärhana" miehen suusta.
-
-"On niin pilvessä. Pian se siitä pimeän tekee. Mikä siinä erottaa
-punaisen valkeasta, kun kaikki on yhtä mustaa", kuuluu joku sanovan.
-
-"Käsikopelolla kuitenkin tuntee, jos ei muuten", veistelee toinen.
-
-"Tässä se on paikka." -- Ryhmäpäällikkö iskee sauvansa hankeen. --
-"Tuosta kääntyy tie pappilaan, tuo toinen hautausmaan vieritse menevä
-vie kirkolle."
-
-"No, jopa kolkkoon paikkaan lykkäsivät, kun ihan hautausmaan kupeelle."
-
-"Ei sieltä ainakaan tarvitse vihollista pelätä, ellette kummituksia
-varanne", ilvehtii ryhmäpäällikkö. -- "Vaan tuota ilmaa pitäkää
-silmällä. Siellä notkon toisella rannalla niillä on ketjunsa. Ja
-heristäkää korvianne, kun pimenee. Kyllä sen kuulee, jos ne hankea
-myöten yrittävät suksilla tai jalan. -- Viisi jää tähän ja kolme lähtee
-minun mukaani tuonne mäen kumpareelle. Sieltä näkee laveammalle
-alalle."
-
-He lähtevät. Jälelle jääneet viisi päättävät tehdä olonsa
-mahdollisimman mukavaksi pitkän yön varalta. He kahlaavat metsään,
-taittavat pistimillään kuusenhavuja ja raahaavat niitä kukin
-sylintäyden muassaan tielle alaisekseen.
-
-"Näin sitä herroiksi vahtia pidetään" -- vielä kehaisevat.
-
-On niin oudon hiljaista. Harvakseen vain kuuluu kiväärinpauke. Hämärä
-alkaa laskeutua puiden latvoihin ja tuuli huhahtelee alakuloisesti
-hautausmaan kuusissa ja metsässä tien toisella puolen. Aivan alkaa
-unettaa. Ruotsalainen makaa selällään kädet pään alla ja viheltelee
-jotain pehmeän surumielistä säveltä. -- Kovinpa se nyt surullisia.
-Tavallisesti aina tuikuttelee tanssimusiikkia tai reippaita marsseja.
-
-Arvo loikoo vatsallaan ruotsalaisen vieressä. -- Äkkiä kimpoaa
-polvilleen. Hän on ollut kuulevinaan suksen suihketta hautausmaan
-puolelta. Vihjaisee toisillekin ja kaikki terästävät katseensa sinne
-päin.
-
-Puiden välistä ilmestyy mies, hiihtää hautausmaan muurin luo, siitä yli
-kiepsahtaa ja näyttää pyrkivän poikki tien metsään.
-
-"Punikki", supaisee Arvo kiihkeästi.
-
-"Älä houraile! Eihän ne miten sieltä. Omia se on."
-
-Mutta Arvo vain silmä kovana tarkkaa miestä. Sillä on kiväärinpiippu
-pystyssä ja tuuli liehuttelee jotakin siihen kiinnitettyä siekaletta.
-
-"Niitä se on", päättelee Arvo. "Niillä kuuluu olevan tuollaisia
-punaisia häiläkkeitä kiväärinpiipuissaan."
-
-Arvolla on jo kivääri poskellaan. Laukaisee ja mies kellistyy tielle.
-
-"Hyvin tähdätty" kehaisee Arvo poikamaisesti.
-
-Jo uskovat toisetkin vihollisiksi. Ilmestyy vielä toinen mies
-tarkotellen nähtävästi samaa tietä. Nyt pamahtaa samalla kertaa kaksi
-kivääriä. Sekin jää kuin tukki tielle poikkiteloin. Liekö kuollut tai
-teettelehtiikö vain siksi.
-
-Hautausmaalta kuuluu yhä koveneva ja lähenevä suksien suihke. Tiesi
-häntä, vaikka heitä siellä olisi suurikin joukko punaryssiä. Lienevät
-jo aikaisemmin siellä piilotelleet ja nyt koettavat saada saarroksiin,
-kun näkivät heitä olevan vain viisipäisen joukon.
-
-Mitä on tehtävä? Missä lie ryhmäpäällikkö?
-
-Ei tässä auta enää hapuilla senkään määräyksiä. Lyhyt sotaneuvottelu:
-paetako metsää myöten tai yrittääkö murtautua saarroksesta hyökkäämällä
-hautausmaalle.
-
-"Pärkkele, ei aikka enempi. Höökkämä, pojat, höökkämä! Huutta isosti
-hurraa ja höökkämä sinne."
-
-"Ei taida olla hullumpi tuuma. Jos tässä hämärän päähän hyvinkin
-luonnistaisi."
-
-"Täyteen panokseen vain kiväärit ja sitten anna soittaa. Sukset jääkööt
-tielle." -- He ovat kaikki äärimmäisen kiihtymyksen vallassa. Teko on
-uhkarohkea, mutta samalla niin houkutteleva.
-
-Hurraa! Hurraa!
-
-He hyppäävät hautausmaan muurinnurkkaukselta alas hankeen ja kahlaavat
-eteenpäin yhä huutaen ja ampuen umpimähkään puiden väliin, jossa
-häilähtelee tummia varjoja.
-
-Sieltä vastataan kivääritulella. Ja kuin siitä heränneenä ja ärtyneenä
-alkaa kauempaa vasemmalta sivustalta punaisten ketjun puolelta räkättää
-kuularuisku.
-
-Fiuu -- fiuu, fiuu. Kuulia viheltelee ilmassa sakeanaan, mutta
-vihollista ei näy. Taisivat peittäytyä varaten meikäläisiä todella
-olevan suuremmankin joukon, kun niin yltiöpäisesti tohdittiin hyökätä.
-
-Ne viisi kahlaavat edelleen yhä ampuen, ruotsalainen Arvon rinnalla.
-
-"Ah" -- ohkaisee se äkkiä tuskallisesti.
-
-"Auttaa -- auttaa", kuulee Arvo hänen hokevan polvillaan hangessa,
-kädet painettuina rintaa vasten.
-
-Arvo käy häneen syliksi. Hän tuntee, miten sen ruumis raskaasti putoaa
-hänen käsivarsilleen ja nytkähtelee. -- Taitaa hengenlähtöä tehdä.
-Huulet sopertelevat käsittämättömiä sanoja omalla äidinkielellään.
-Mitäköhän hän tahtoisi sanoa, ehkä jäähyväisensä, terveisensä omilleen
-siellä kaukana? Voi kun saisi selvää!
-
-Sitten nytkähtely lakkaa. Pää retkahtaa hervottomasti rinnalle. Siihen
-lähti kelpo toveri. -- Arvo laskee hänet hiljaa lumeen, ojentaa jäsenet
-suoriksi, korjaa taskusta lompakon ja taskukirjan ja hangessa viruvan
-kiväärin. -- Tällainenko on kuolema? miettii hän. Muutama nykäys vain
-ja sitten nukkuu kuin hyvään uneen --.
-
-Tuntuu niin kovalta jättää toverin ruumis siihen niiden raiskattavaksi.
-On aivan kuin pitäisi pyytää siltä anteeksi. -- Ja Arvo laskeutuu
-maahan toiselle polvelleen ja tekee oikealla kädellään ristinmerkin
-kaatuneen otsaan ja rintaan, niinkuin on kotikylässä nähnyt vainajia
-siunattavan.
-
-Sitten linkoaa pystyyn ja viheltää toisille. Ne tarpovat hänen luokseen
-syvässä hangessa.
-
-"Nyt meitä on vain neljä. Eikö lie parasta tästä tarkotella tielle
-suksien luo ja sitten painella kirkolle -- jos tie on selvä",
-ehdottelee Arvo.
-
-"Eipä taida neuvoksi muukaan tulla. Jos kerran pääsisi suksille ja
-metsän peittoon, niin saisivat tapailla tyhjää."
-
-He kahlaavat taas muurinnurkkaukselle ja siitä yli maantielle. Siellä
-on valoisampaa.
-
-"Näkevät, pakanat. Heittäytykää tielle ja vetäytykää mahallanne
-eteenpäin." -- He tekevät niin, makaavat pitkin pituuttaan lantaisella
-tiellä ja matavat verkkaan kuin etana käsillään vetäen ruumistaan
-eteenpäin.
-
-Arvo on jäänyt jälkeen. Jospa nousisi ryömälleen ja konttaisi jonkun
-metrin, niin tapaisi toiset, jotka pian ovat joutumassa suksilleen. Hän
-kohoaa polvilleen. Täräys -- ja kuuma puistatus käy läpi ruumiin. Hän
-kupertuu hervottomana suulleen. Kuolen -- välähtää salamana aivoissa --
-sitten on kaikki hiljaa.
-
-Mutta kotvasen kuluttua hän herää horroksestaan ja tuntee elävänsä
-vielä. Kurkkua kuivaa ja kirvelee kuin tulella. Hän puraisee tieltä
-lantaista jäätä ja selviää vähitellen täyteen tajuntaan.
-
-Haavotuin -- mihinkähän se sattui? Tunnustelee ruumistaan. Kipua ei
-kuulu missään. Yrittää kohottautua vasemmalle polvelleen. Jalka
-lonksahtaa hervottomana lonkasta, liikkuu, mutta ei ota päälleen. Sinne
-siis kuula kävi.
-
-Toiset jättävät, pitää joutua -- muistaa sitten ja silmää hämärtyvää
-tietä pitkin. Siellä menevät jo etäällä.
-
-"Vetäkää, vetäkää minua jälestä", koettaa ääntää hillitysti. Huutaa ei
-tohdi.
-
-Mutta eivät kuule toiset, eivät päätänsäkään käännä. Nyt hän vasta
-tajuaa tilanteen koko kaameudessaan. Tässä hän makaa yksin haavoissaan
-ja odottaa, kunnes viholliset tulevat ja tekevät lopun. -- Kunpa
-saisikin nopean, kunniallisen lopun. Mutta sillä tavalla kun ne
-kuuluvat kohtelevan käsiinsä joutuneita. Mielikuvitus loihtii esiin
-ennenkuulluista pöyristyttäviä, etovia näkyjä --.
-
-Tuskan hiki kihoaa otsalle. Kun tulisi kuolema ja vapahtaisi tai --
-hyvä Jumala, täytyykö hänen itsensä? -- Ennemmin sekin kuin elävänä
-antautua niiden käsiin.
-
-Kun jaksaisi vielä kymmenisen metriä. Tuossa on aidan toisella puolen
-juoksuhauta. Sen reunalle kun pääsisi ja sinne pudottautuisi, niin
-saisi rauhassa kuolla.
-
-Hän raahaa käsillään eteenpäin ruumistaan, uupuu ja hengästyy, väliin
-menee kuin tiedottomaksi, mutta lumi viillyttäen otsaa ja kasvoja,
-palauttaa taas tajunnan. Hän pääsee äärimmäisin ponnistuksin
-juoksuhaudan reunalle ja pudottautuu suulleen alas. Haavottunut jalka
-tarttuu jalkaterästään haudan reunaan. Hän auttaa sen käsin hiljaa alas
-ja hengähtää hetkisen.
-
-Minkälainen lie haava? Hän kopeloi kädellään. Se uppoaa lämpimään,
-tahmeaan verivirtaan. Vasemman reiden kohdalta ovat housut
-repaleina. -- Räjähtävän kuulan työtä. -- Hänen käteensä sattuu
-lihansiekaleita ja hän vetää ne pois haavasta, josta hyökynään
-pulahtelee lämmin punainen veri imeytyen hankeen hänen allaan.
-
-Katse seuraa veren omituista pulpahtelua. -- Ei tässä tarvinne enää
-kauan odottaa -- välähtää aivoissa kuin iloisemmin. Vaistomaisesti hän
-sentään repii valkean suojuksen lakistaan ja yrittää sillä tyrehdyttää
-vuotoa. Turhaan. -- Hän työntää kintaansa haavaan. Verivirta pyyhkäisee
-senkin pois ja valuu suloisesti lämmittäen pitkin reittä. Jalkaterä
-tuntuu kuin uivan kosteassa lämpimässä nesteessä.
-
-Sitten valtaa hänet sellainen raukeus, että hän luulee tarvitsevansa
-vain ummistaa silmänsä -- nukkuakseen ijäksi. Sydän tekee työtään
-heikoin verkkaisin lyönnin, väliin pysähdellen kuin voimia kootakseen.
-Ja sanomattoman suloinen väsymyksen tunne hiipii pitkin suonia
-ylöspäin. Kun väsymys ehtii aivoihin, silloin kai ne nukkuvat --.
-
-Sielu on kuin suuri, pimeä huone ja ajatus harhailee siinä siipirikon
-linnun lailla ovea löytämättä. Kohotteleikse, räpytteleikse -- aina
-lysähtää uupuneena maahan.
-
-Korvissa käy hiljainen humu. -- Hautausmaan kuusikko tuulessa
-humahtelee --.
-
-Omituinen viileys henkäisee läpi suonien.
-
-Elämä pakenee -- yrittää taasen väsynyt ajatus.
-
-Tämä on kuoleman esikartano -- lennähtää uudelleen lyhyen kaaren ja
-putoaa jälleen väsymyksen horrokseen.
-
-Silloin korva ottaa kaukaa ääniä... Raakaa ärjähtelyä. -- Siipirikko
-lintu rukka räpytteleikse:
-
-Kuka ärjyy kirkossa? Mitä se on? Mitä minun täytyikään --?
-
-Sitten jaksaa taas ponnistella selvän tajunnan asteelle.
-
-Ne tulevat. Minun täytyy, täytyy --
-
-Vaivoin saa laahanneeksi kiväärin lähemmä. Asettaa vapisevin käsin sen
-piipun leuan alle. Kaamea tunne kylmän raudan kosketuksesta viiltää
-läpi ruumiin.
-
-Oikea käsi haparoi liipasimelle.
-
-Onko tämä oikein? Onko tämä väärin?
-
-Ajatus ponnistelee turhaan jaksamatta kohota enää selvyyteen. Sanomaton
-raukeus ottaa valtoihinsa joka solun.
-
-Ei jaksa -- täytyy levähtää. Hän jää makaamaan silmät ummessa ja oikea
-käsi liipasimella, kunnekka karkea ääni karjaisee aivan läheltä:
-
-"Ei saa ampua!"
-
-Kauhu täräyttää väsyneet aivot ja seisahtelevan elinkoneiston taas
-toimintaan.
-
-Vieras käsi on tylysti riuhtaissut häneltä kiväärin ja nakannut sen
-kauemmas -- viimeisen pelastuksen. Mies seisoo kumartuneena hänen
-ylitseen. Sillä on lihavat punakat kasvot ja kylmä, vaaniva katse.
-Tekee pahaa katsella sitä. Haavottunut ummistaa silmänsä ja pyytää
-raukeasti:
-
-"Ampukaa te sitten. En pyydä muuta kuin saada nukkua."
-
-"En ammu minä etkä ammu sinä eikä kukaan muukaan. Et sinä henkeäsi
-tarvitse pelätä, kun olet nyt aseeton vanki. Ole vain vahvassa
-rauhassa."
-
-Vanki! -- Se jysäytti ensin kuin tuperruksiin, mutta sitten taas
-armottomasti pudisteli hereille. -- Vanki. -- Se oli kuin ruoskanisku
-väsyneille aivoille. Ne takovat kuin hengenhädässä --.
-
-Haavottunut avaa uudelleen silmänsä nähdäkseen vangitsijansa. Se on
-istuutunut juoksuhaudan reunalle, sytyttänyt savukkeen ja tarkastelee
-häntä puoleksi säälien, puoleksi uteliaasti. Eikä se enää näytä
-ilkeältä. Sitten tarttuu puheisiin, tietoja rupeaa pusertelemaan.
-
-Alussa on helppo vastata. Kun on vastatullut, niin selviää sillä, ettei
-sano tietävänsä entisistä asemista eikä voimista. Mutta sitten se tekee
-jo kiperämpiä kysymyksiä:
-
-"Montakos teitä oli siinä pappilan tienhaarassa?"
-
-"Ei kuin viisi miestä" -- tunnustaa Arvo rehellisesti, mutta jatkaa
-äkkiä havahtuen ovelaksi: "--joukkue kun jäi tuonnemmaksi."
-
-"Paljonko siellä on miehiä nykyään tällä rintamanosalla?"
-
-"Eihän niitä näihin asti ole paljon ollut" -- kiertelee vanki. "Eikä
-ole sentähden hyökkäämäänkään kyetty. Mutta nyt tuli moniaita satoja,
-silloin kun minäkin tulin. Ja asemalla näkyi tykkejäkin. -- Näinä
-päivinä odotettiin lisää." -- Uppoaakohan puhe siihen, tuumii
-itsekseen. Taitaa upotakin, vaikka ei näytä. Istuu vaan ja tupakoi ja
-kuuntelee tarkasti, toinen silmä ummessa, toista siristelee ja väliin
-kuin vakoillen luihauttaa Arvoon.
-
-"Olikos teitä suurikin joukko siellä hautausmaalla?" tutkasee Arvo
-vuorostaan.
-
-"Joitakin kymmeniä. Kolmisenkymmentä jalkamiestä, kolme venäläistä
-rakuunaa ja jokunen matruuseja." -- Miettii hetken ja äkkiä sanoo:
-
-"Taidatpa olla koulupoika, kovin ovat poskesi vielä sileät. Paljonkos
-on ikää?"
-
-"Kahdeksastoista", vastaa Arvo "koululainen minä olen, lyseon
-seitsemännellä."
-
-"Miten ne sinut mukaansa saivat? Lupasivat tietenkin huikeat palkat ja
-opettajat akiteerasivat?"
-
-Arvon ohimot kuumottuvat. Maksoi mitä maksoi, vaan kunniaansa hän ei
-kiellä, ei elämän uhallakaan. Ja hän iskee avonaisen kauniin
-nuorenpojan katseensa toisen siristeleviin silmiin ja sanoo
-miehekkäästi:
-
-"En kysellyt eikä tarjottu palkkoja. Eikä minua yllytellyt kukaan.
-Vapaaehtoisesti läksin minä niinkuin toisetkin, kun isänmaa kutsui ja
-kunniantunto."
-
-"Kirottu lahtari, kuten kaikki muutkin. Luulin paremmaksikin. Ole
-mahtailematta siinä, kyllä minä sinun saarnoittasi tiedän, mikä teidät
-on liikkeelle kiskonut --."
-
-Tieltä kuuluu lähenevä äänten hälinä.
-
-"Hiton naudat", kiivastuu päällikkö toistamiseen. "Mitä ne nyt siellä
-sohlannevat." -- Sitten kääntyy Arvoon päin ja puhuu kuin tyynemmin:
-"Henkeäsi et tarvitse pelätä, kuten sanoin. Toimitan vahdit ja sitten
-myöhemmin punaisesta rististä hevosen sinua noutamaan." -- Mennessään
-vielä kääntyy sanomaan: "Eläkä kivääriäsi tapaile. Ymmärräthän, että
-sinun on nyt selvintä esiintyä aseettomana." -- Hän lähtee vihellellen.
-Kohta kuuluu karkeasti ärjähtelevän miehilleen.
-
-Jännitys hieman alenee, sikäli kuin askeleet poistuvat.
-
-Mitähän mahtoi olla kello?
-
-Vaivoin saa hän sen esille, mutta voimakas mielenliikutus samassa ottaa
-valtoihinsa.
-
-Seikun kello. -- Voi niin, Seikku, näinkö pian minun piti kulkea sinun
-tietäsi --
-
-Hän jää makaamaan silmät ummessa voimattomana. Hän näkee taas kuvan,
-joka on kuin syöpynyt aivoihin: jokiuoman, joka ilta-auringossa hohtaa
-ja yksinäisen kuolevan pojan, silmät seuraten heidän poispäin johtavaa
-latuaan.
-
-Pian johtavat kaikki ladut hänenkin luotaan poispäin, ajattelee hän
-surumielisenä.
-
-Mitähän mahtaa olla kello, muistaa Arvo sitten uudelleen. Hän koettaa
-jännittää katsettaan, hämärtää jo niin. -- Olisikohan kuusi? Kun saisi
-käsiinsä tulitikut. -- Tapailee taskujaan. Siinähän ne ovatkin
-rintataskussa. Hän virittää tulta ja tirkistää kellotauluun
-huomaamatta, että juoksuhaudan reunalla seisoo taas mies pitäen häntä
-silmällä. Se hyppää notkeasti alas. Suuri punainen käsi tarraa kiinni
-kelloon. Voimakas nykäisy vain, vitjat katkeavat, ja kello heltiää
-Arvon voimattomista käsistä. "Älä ota", yrittää hän vielä pyydellä.
-
-"Älä ota!"
-
-"Kyllä se sinulta joutaa. Ei sinusta enää kellokkaaksi ole. Ja liekö
-omasikaan. Olet kehveltänyt sen jostain", virnuilee mies.
-
-"Omani on, muisto ystävältä, joka on jo vainaja. Anna se takaisin. Minä
-vetoan sinun kunniantuntoosi suomalaisena miehenä."
-
-"Näet sinä kuolla kellottakin", hohottaa vain toinen ja äkkiä livahtaa
-tiehensä hämärään, kun askeleita kuuluu.
-
-Arvoa vapisuttaa voimaton viha. Konnat, ruumiinryöstäjät! tekisi mieli
-huutaa jälkeen, vaan ei jaksa. Väkevä mielenliikutus vie taasen voimat
-ja hän makaa kuin unessa, silmät ummessa eikä kotvaan huomaa
-vahtisotureinkaan tuloa.
-
-Niitä on kaksi pistinniekkaa. Toinen heistä jää istumaan juoksuhaudan
-reunalle, toinen kyykähtää hangelle Arvon viereen. Sanattomina
-katselevat vain haavottunutta, joka taas raottaa silmiään.
-
-Painaa niin kylkeä. Kun pääsisi selälleen, olisi helpompi.
-
-"Ettekö siirtäisi minua selälleni", pyytää sitten.
-
-Ne heti auliisti täyttävät pyynnön, liikuttavat vielä niin hellävaroen
-kuin mahdollista. Vaan toinen, se joka siinä lähinnä istuu, huomaa
-miten haavottuneen alla hangessa on suuri tumma läikkä --- hyytynyttä
-verta. Hänen on kätensä käynyt siihen ja hän pyyhkeilee lumeen verta
-sormistaan. Äkkiä kiskaisee lakin päästään ja upottaa kasvonsa siihen.
-
-Haavottunut tarkkaa häntä ihmeissään. Sillä on hyvin hoidettu ulkoasu,
-tukka pitkänlainen, sileästi taakse suittu. -- Mitä se siinä noin
-istuu? -- Hartiat vavahtelevat kuin pidätetystä itkusta. -- Itkeekö se
-todella? Hänenkö surkeuttaan sille niin sääli tuli, että noin kipeästi
-itkee? Ystävä vai vihollinen -- kumpi se oikein on?
-
-Mitä kauemmin se noin kyyrysissään itkee ja nytkähtelee kuulumattomista
-nyyhkytyksistä, sitä kummemmin ja kipeämmin se käypi Arvon mieleen,
-niin että hän lopulta virkkaa:
-
-"Mitä te siinä itkette, kun en itke minäkään, vaikka näin on käynyt?"
-
-"Kun keskenämme täytyy --" pusertuu katkonaisesti nyyhkytysten lomasta.
-Hän antaa itkunsa hyrskiä ihan valtoinaan ja purkauksen jälkeen hieman
-tyynnyttyään selittää:
-
-"Emme mieleemme nähden tässä olisi mekään -- ja karatakin on yritetty
-moneen kertaan, mutta minkäs sille täytymykselle tekee --."
-
-Toinen, se joka juoksuhaudan reunalla istuu, on puhumattomana kaiken
-aikaa vain eteensä katsellut, sitten vetää taskustaan savukelaatikon ja
-ojentaa Arvolle:
-
-"Tupakaksi."
-
-Mutta kun näkee, miten vaikea toisen on liikkua, hypähtää alas ja
-sytyttääkin valmiiksi. Sitten ottaa entisen asentonsa. Eikä puhuta sen
-koommin sanaakaan, kukin hautoo omia mietteitään.
-
-Arvon väsyneellä ajatuksella on uutta askarrusta. Hänen katseilleen on
-arvaamatta avautunut uusi henkinen näköala: kansalaissota, veljessota
-koko alastomassa kolkkoudessaan.
-
-Hän ei ole näihin asti taistelun pyörteissä koskaan ehtinyt tai
-jaksanut syvemmälti selvitellä ajatusta, joka ennen sodan puhkeamista
-ei hänelle rauhaa suonut. Hänen nuorta vertaan oli kuohuttanut häpeä ja
-viha. Mutta vuosisataista sortoa vastaan, venäläisiä aseita, venäläistä
-anarkiaa vastaan, joka uhkasi likaiseen liejuunsa upottaa maan ja
-kansan, hän oli puhtaan säilänsä vetäissyt.
-
-Isänmaa hukkuu, isänmaa on pelastettava -- siinä oli se liekehtivä pyhä
-tuli, se ajatuskeskus, josta hänen sisäinen käyttövoimansa kumpusi
-vaaran ja ponnistusten keskellä. Hän oli ajatellut -- tai oikeammin
-vain vaistonnut -- samaten kuin Poke, että omat ovat tällä puolen. Ne
-jotka ovat vastapuolella, kuuluvat maan vihollisiin. Ja nyt! Hän makaa
-avuttomana vankina kahden vartian välissä. Ne ovat hyviä hänelle, ne
-tuntuvat tavallaan "omilta". Ja toinen niistä istuu ja itkee häntä,
-itseään, koko kahtia raadeltua isänmaata ja sukua. -- "Kun keskenämme
-täytyy --" niinhän se sanoi. Hyvä Jumala, kuinka tämä kaikki on
-selitettävä! Omia kansalaisia ne ovat, sittenkin --.
-
-Ristiriitaiset mietteet keskeyttää punaisten päällikön karjahtelu.
-Miehiään kuuluu ketjuun kiroilevan ja manaavan. -- Jospa hyvinkin
-yrittävät meikäläisille jälestä. Niitä ette kyllä enää tavota --
-hyvittelee Arvo mielessään.
-
-Jo ratsastaa kohdalle punaisten päällikkö.
-
-"Hoi, siellä vahdissa! Mars ketjuun -- oikealle puolelle! Jääköön
-haavottunut siihen. Punaisen ristin hevonen on jo tulossa."
-
-Hän karauttaa joukkojensa jälestä paenneitten suuntaan. Vahdit
-nousevat. Toinen on jo tiellä. Toinen ryiskelee, niistäytyy ja pyyhkii
-kasvojaan. Sitten huoahtaa syvään, painaa lakin päähänsä, kumartuu
-Arvoon päin, sanattomana vain puristaa lujasti kättä ja sitten katoaa
-toisen jälkeen.
-
-Ryssiäkin siellä kuulostaa olevan joukossa, koska tuulen mukana
-kantautuu venäläisiä sanoja ja nyt, niiden ohimennessä, selvästi kuuluu
-ryssäin posmotusta.
-
-Että ne sentään saattavat -- saattavat kulkea yksillä asioilla noiden
-kanssa, veljeillä ja kaulailla! -- Hän vihaa niiden viittojen lianhajua
-niinkuin ruttoa ja koleran myrkkyä. Niin juuri: niinkuin inhottavaa
-ruttoa! -- Miten ne olivat sielläkin pienessä rauhallisessa
-maaseutukaupungissa, hänen kotiseutunsa pääpaikassa, elämöineet ja
-levittäneet paheittensa tartuntaa! -- Ja näiden kaulaan heittäytyivät
-omat työläiset kuin suurenkin autuuden helmaan -- näiden, jotka olivat
-isänmaata vuosituhannen kalvaneet ja syöneet ja saastuttaneet ilman
-paheittensa ja likaisten vaatteittensa löyhkällä!
-
-Nuoren soturin veressä kuohahtelee taas pyhä viha, kunnekka kuumeinen
-ajatus uudelleen osuu äskeiseen vartiaan --
-
-Kuka hän oli ja mistä? Ihminen ja oikea suomalainen veli, vaikka
-taisteli täällä, väärällä puolella -- Taas keskeytyy ajatuksenjuoksu.
-Tielle on pysähtynyt hevonen. Äänistä päättäen on siellä pari miestä ja
-venäläinen nainen.
-
-"Missä se lojunee, s--n lahtari? Vielä sitä tässä vetelemään. Olisivat
-kerralla tehneet selvän."
-
-"Odotahan, tänne päin vetävät jäljet. Niin on vuotanut kuin raavas."
-
-Hakijatko lienevät? Kylmällä puistattaa heidän puheensa asianomaista.
-
-Jälkiä myöten löytävätkin haavottuneen, vaikka hän ei ole ääntä
-päästänyt. Tarttuvat toinen hartioihin, toinen jalkapuoleen ja jotenkin
-armotta retuuttavat reen luo ja hökäisevät huolimattomasti siihen
-pohjalle. Venakko, punaisen ristin naisia näkyi olevan, posmentaa koko
-ajan, ensin pyytävästi, sitten kiukkuisesti kuin toruen. Arvo ymmärtää
-sen verran, että se tahtoisi toisten helläkätisemmin häntä
-liikuttelevan. Miehet heittäytyvät sevälle ja kiristävät hevosen
-vinhaan juoksuun. Venakko istahtaa reen pohjalle Arvon viereen. Se
-puhuu, puhuu kaiken aikaa, suullaan, silmillään, käsillään. Arvo
-ymmärtää, että se tahtoo tietää, missä haava on ja hän osottaa vasenta
-lonkkaansa.
-
-"Aaa --" ja sitten tulee uusi vuolas sanaryöppy. "Nitschevoo,
-nitschevoo --" se taputtelee ja lohduttelee. Puhe on sillä kuin linnun
-sirkutusta, mutta liikkeet ja eleet kuin kissan.
-
-Arvo makaa selällään ja katselee tähtiä, jotka toinen toisensa perästä
-tuikahtavat näkyviin. Ne ovat niin lohduttoman kaukana kylmissä
-yksinäisissä korkeuksissaan. Synnyttävät vain sanomattoman autiuden ja
-turvattomuuden tunteen. Elämä ja pelastuksen toivo ikäänkuin pakenee
-sinne saavuttamattomiin ja poskilla vierivät suuret jääkylmät
-kyynelkarpalot --. Mutta sitten uudelleen valtaa kaikkinielevä väsymys
-ja välinpitämättömyys. Käyköön kuinka tahansa, onnettomasti tässä
-kuitenkin lopulta käypi.
-
-Ne ajavat kuin hevosvarkaat. Liekö puoltakaan tuntia mennyt, kun jo
-ollaan perillä suurenpuoleisen talonpoikaistalon pihassa. Taas
-tarttuvat käsiin ja jalkoihin ja raahaavat tupaan. Sieltä tuppaa
-vastaan sakea ilma ja vastenmielinen hoilotus ja naurunräkätys. Kunpa
-olisin kerennyt -- ajattelee Arvo tuskaisena.
-
-Hänet ottaa ensimäisenä vastaan vanha mies, välskäriksi kuuluvat sitä
-nimittävän. Sävyisän ja leppeän näköinen se on ja herättää hiljaisella
-olennollaan tyynnyttävän turvallisuuden tunteen. Mutta ympärillä
-tungeksii "sisaria", suulaita ja räkättäviä, syytävät peittelemättä
-kirouksia ja rivouksia, kun välskäri pyytää avukseen riisumaan ja
-pesemään.
-
-"Hyi, pakana! En likaa käsiäni lahtarin verellä minä kumminkaan."
-
-"Siinähän sinä sanoit uivasikin, kun Viipurista lähdettiin", pistelee
-toinen.
-
-"Sanoin mitä sanoin. Vaan en koske raatoon."
-
-"Peskööt ne, jotka sen tänne haalasivatkin."
-
-"Mitä ihmisiä te olette? Haavottunut on aina haavottunut", yrittää
-välskäri sovitella.
-
-"Ihmisiäpä tietenkin, kumminkin yhtä hyviä ja paikoin parempiakin kuin
-kaikennäköiset lahtarinretkut, joita tänne vedetään hoidettavaksi.
-Niinkuin ei omissa kyllin olisi."
-
-"Olisitte edes vähemmällä. Menkääkin tuonne kamaripuolellenne. Ei tässä
-teidän apuanne kaivatakaan." -- Vanha välskäri on kiusaantuneen
-näköisenä ryhtynyt riisumaan. Venakko ilmestyy hänen rinnalleen ja
-lakkaamatta kerkeätä kieltään soittaen käpelehtii apuna. Välskäri vetää
-jalasta huopasaappaan.
-
-"Huh-huh -- olipa siellä."
-
-Hyytynyttä ja kirkasta verta hulahtaa kokonainen lammikko lattialle ja
-pärskyy välskärin valkealle esiliinalle, niin että sen etumus värjäytyy
-aivan punaiseksi.
-
-Eivät malta naisetkaan siitä loitolla pysyä. Kädet puuskassa tai
-toistensa kynkässä kiikkuen siinä seisoo eräitä kieltään piesten ja
-ilkeästi naureskellen. Silmissä kiiluu ilmeinen viha ja vahingonilo.
-
-"Vuotaa kuin raato. Ei ränttää välskärin sitä enää troppailemaan
-ruveta. Palkka kuin palkka. Mitäs tarttee tupata lahtarein sakkiin."
-
-Toinen on lohduttelevinaan, vaikka ilvehtii sydämettömästi:
-
-"Ei se maailma suremisesta parane. Sen kun hassaa päälle vaan! Pitää
-laulaa poikaparalle hautavirsi --."
-
-    "Ei paha saa, ei paha saa,
-    taivaass' on pojalla se torpanmaa --."
-
-Arvon mieltä etoo. Hän koettaa olla näkemättä, kuulematta. Ja
-onnistuukin, sillä tuskat haavaa pestessä ja pidellessä yltyvät ja
-vievät kaiken huomion.
-
-"Ei tässä pitäisi luunvikaa olla pahempaa", puhelee välskäri kopeloiden
-haavottunutta lonkkaa. "Täältä se on ylhäältä lonkasta mennyt ja tullut
-ulos reidestä. Räjähtävän kuulan työtä näkyy olevan. Sillä ne on aina
-rumat jäljet. Kyllä se siitä voipi vielä hyvinkin parata ihan
-entiselleen. Annan morfiinia tiukan satsin, niin et veikkonen kivuista
-tiedä sen koommin."
-
-Ja kun haava on sidottu, pitää hän sanansa ja pistää Arvon käsivarteen
-morfiiniruiskeen. Sitten nostavat hänet seinävierelle vuoteelle, jona
-on vain karkea heinäsäkki, liian lyhyt ja kuhmurainen.
-
-"Eihän tässä juuri häävit ole oltavat, vaan etköpä sentään saane unen
-päästä kiinni." -- Välskäri puhuu kuin anteeksi pyydellen.
-
-"Kyllähän sitä tässäkin. Kun vain jotain peitettä olisi. Puistattaa
-niin vilu."
-
-Välskäri sanoo jotakin venakolle ja se tuo heti Arvon takin ja levittää
-ylle. Sillä on silmät päässä kuin hehkuvat hiilet ja sen käden kosketus
-on hyväilevänpehmeä kuin kissan.
-
-Arvon päätä huimaa jälleen ääretön raukeus. Vilu on vieläkin. Takki on
-peitteeksi liian lyhyt, sitäpaitsi liepeistään yltyleensä kostean,
-nihkeän veren tahrima. Ilkeältä tuntuu, kun se sattuu paljaaseen ihoon.
-Mutta väsymys vetää pohjaan kuin kiviriippa ja hän nukkuu sikeään
-uneen.
-
-
-
-
-PUNAISTEN VANKINA.
-
-
-Tukehduttaa, kurkkua kuristaa. Hän pakenee, pakenee. Mutta se joka
-kurkusta kuristaa, kostea niljainen käsi, ei hellitä otettaan. Nyt tuli
-loppu --.
-
-Arvo Partio herää houriostaan. Raukea ruumis on kylmän hien peittämä,
-ajatus kuin paksussa tahmassa. Ei ensin tajua mitään, kun näkee
-ympärillään huiskavan naisia ja kuulee puheensorinaa. Mutta sitten
-tulee ääreen se leppeäsilmäinen vanha välskäri, koettaa valtimoa ja
-kysyy vointia. Siitä saa ajatus tukikohdan ja lähtee hapuillen
-löytöretkelle kohtalokkaan viime vuorokauden taipaleelle. Vähitellen
-selkenee ja varmistuu, löytää ensin yksityiskohdat: kuinka toveri kuoli
-hänen syliinsä, kuinka hän itse haavottui ja joutui vangiksi ja piirre
-piirteeltä kaiken.
-
-Muiston hämärästä sukeltaa esiin uusi tuntemattoman kuva: pitkä,
-sileästi taakse suittu tukka, pienet viikset, pehmeäpiirteiset kasvot,
-joista katselee surumielinen silmäpari -- kuka? Vahtisoturi! muistaa
-sitten. Mutta samassa on välskäri vieressä liemilautasineen ja
-voileipineen vaatien syömään:
-
-"Pitää koettaa syödä; että voimat palautuisi. Kun on ollut niin kova
-vuoto, niin se on vienyt heikoksi. -- Taisit sentään nukkua yösi,
-vaikka valitit kaiken aikaa. Minä istuin tässä vierelläsi ja kaadoin
-pariin toviin konjakkia suuhusi."
-
-"Niinkö?" -- Välskäri saa ihmettelevän, kiitollisen katseen ja tuntee
-tulleensa palkituksi valvotusta yöstä. Häntä sitoo poikaan ihmeellisen
-lämmin myötätunto ja sääli. Hän on katsellut kaiken yötä sen kalpeita,
-tuskaisia kasvoja, joilla palaa kuumeen puna ja kuunnellut sen
-houriota. Ja hän on saanut uutta ajateltavaa, hänkin.
-
-Arvosta tuntuu hyvältä vanhan miehen huolenpito; muistuttaa niin omaa
-isää ja synnyttää eräänlaisen kodikkuuden ja turvallisuuden tunteen.
-Eikä silloin niin häiritse noiden naistenkaan räkätys ja pistopuheet.
-
-Nyt hän on saanut selvän, että ne ovat olevinaan sairaanhoitajattaria.
-Kaksitoista niitä on ja venakko kolmastoista. Ne ovat koreissa
-hepeneissä kuin muotilehden kuvat, matalissa, korkeakorkoisissa
-kengissä ja silkkisukissa. Eivätkä ne olisi hullumman näköisiä, ellei
-niillä puheet olisi sellaisia, että korvia kuumottaa, kun ei ole
-semminkään naisten suusta vielä eläissään moista kuullut. Keskenään
-aina kinailevat ja nakkelevat pistopuheita. On niillä hiottu se
-kielenkärki.
-
-Arvonko uhalla aina puhunevat ryssistä, niiden paljoutta kehuskelevat
-ja ihmettelevät niiden verrattomia varustuksia. Puheistaan päättäen
-ovat viime yönä olleet venäläisten tansseissa ja kilpaa ihastelevat ja
-omistelevat jotain upseeria.
-
-"Jestas sentään, kun se aina pyöri tuossa edessäni. Tuskin muille
-kerkesin kuin kierrokseen vain. Ja se kun käsiinsä kietasee ja
-tanssittaa, niin ihan henkeä salpaa."
-
-"Onpahan mitä ihmetellä. Tanssitti tuo minuakin, vaikka ei silti järki
-seonnut. Minä tykkäänkin, että oma komppanianpäällikkö on juuri yhtä
-pulska ja fiini kuin se ryssän Serkeikin."
-
-"Turkiako?" räjähtää toinen pisteliäästi. -- "Mahtaa se kyllä olla
-jonkunmoinen muiden mielestä, mutt'ei minun. Niin se on kuin sahapölkky
-sen toisen rinnalla."
-
-Puhuja kiinnittää parhaallaan pieniä saksia punaiseen nauhaa ja
-pujottaan sen vyötärölleen.
-
-Minun sakseni, lennähtää Arvon mieleen. Se on ne ottanut liivin
-taskusta. -- Eikä hän voi olla purkamatta loukkaantunutta mieltään:
-
-"Onpa neiti sattunut saamaan samanlaiset sakset kuin minullakin oli
-liivin taskussa. Täsmälleen yhtäläiset."
-
-Tyttö punastelee ilmeisesti yllätettynä. Eipäs kerkeä kieli nyt
-löydäkään yhtä nopeaa vastausta kuin äsken. Ei puhu mitään, ei ole
-kuullakseen, helistelee vain saksia ja hyräilee.
-
-Kyllä ovat, niin että mieltä kääntää. -- Arvo koettaa kääntyä seinään
-päin, ettei tarvitsisi niitä nähdä. -- Tuokin venakko aina näplii, muka
-milloin mitäkin kohennellen, katsoa napittaa palavilla silmillään ja
-silittelee kissankäpälillään. Siinä on sentään jotain inhimillisempää
-kuin noissa toisissa.
-
-Ovatko ne tosiaan suomalaisia naisia, niinkuin äiti ja monet muut,
-joilta on oppinut uskomaan vain hienoon ja johonkin aitopuhtaaseen
-naisen olemuksessa? -- Vai onko tämäkin aasialaista tartuntaa,
-yhdistelmä venäläistä svaboodaa ja suomalaista sakilaisuutta! Yhtä
-inhottavia ja vihattavia molemmat.
-
-Puhdas pojansielu koskettaa ensi kerran sitä niljaista, ilettävää, joka
-muodostaa elämän pimeimmän yöpuolen ja josta hän, onnellinen, ei näihin
-saakka ole ollut edes täysin tietoinen. Ja samalla hänessä herää
-aavistus siitä, miten paljosta tässä sodassa pohjimmaltaan on kysymys:
-koko kansan siveellisyyden- ja oikeudentunnosta.
-
-"Kattos, kattos! Tulkaas flikat kattomaan, kun Turkia ajoi pihaan ja
-Esteri keikailee sen edessä kuin mikäkin kana. Kyllä pitääkin eräät
-olla niin hakkia, että --"
-
-"Tyst vaan! Turkia kuulee, on jo porstuassa."
-
-"Päivää taloon!"
-
-Tulija on se eilinen punaisten päällikkö. Turkia siis nimeltään. Arvo
-tuntee hänet heti, kun hän ilmestyy sisäpuolelle ja sotilaalliseen
-tapaan tervehtii tyttöjä.
-
-"Päivää vaan! Päällikkö kävisi tänne kamaripuolelle. Saadaan
-kahviakin."
-
-Kylläpä nyt liverrellään. Äsken olivat vähällä tukkanuottasille joutua.
-Nyt kiemailevat ja lepertelevät ja ovat hempeitä kuin enkelit. -- Arvo
-on oikein mielissään, kun ei Turkia ole niistä tietääkseenkään, vaan
-astuu suoraan Arvon luo ja sanoo tytöille päällikön käskevällä sävyllä:
-
-"Onko kukaan haastatellut vankia? Häntä ei saa puhutella kuin minun
-määräyksestäni."
-
-"Ei me sitä olla koskettu ei sormenpäällä eikä kielenkärjellä."
-
-"Ei me olla lahtarein perään. Kyllä vaan ne meiltä säilyy."
-
-Päällikkö ei ole kuulevinaan, puhelee vain Arvolle:
-
-"Kuinkas täällä nyt jaksetaan? Ylöspäin vai mitä?"
-
-Hän on nyt oikein päivänvalossa nähden todella pulska ja ryhdikäs.
-Päänsä kantaa ylpeästi pystyssä ja nakkaa keikarimaisin liikkein
-otsalle valahtavaa tukkaa, joka on mustanruskea ja sankka kuin harja.
-
-"Pyydän esittää itseni. Turkia, tämän komppanian päällikkö."
-
-Arvo koskettaa ojennettuun käteen mainiten nimensä. Ei sen katse enää
-tunnu vastenmieliseltä kuin eilen, ystävällinen on ja säälivä.
-
-"Hiljainen päivä tänään", alkaa päällikkö. "Eivätpä taida
-teikäläisetkään uskaltautua rynnäkköön."
-
-Eihän siihen ole toisella mitään sanomista, ei myöten eikä vastaan.
-Päällikkö jatkaa:
-
-"Parasta vain olisi tehdä aselepo ja valita molemmin puolin miehet
-neuvottelemaan rauhasta. Sitten yhdessä mentäisi Viipuriin ja juotaisi
-veljenmaljat. Turhaa se on valkoistenkaan mitään lopullista voittoa
-uneksia, kun tällä puolella on kuitenkin kansa ja koko Venäjän valtava
-vallankumouksellinen puolue. Ne vaan teikäläiset uskovat jääkäreihinsä
-ja Saksaan kuin pukki suuriin sarviinsa. Liekö niiden tulosta sen
-varmempaa, vaikka hölyävät."
-
-"Hölyävätkö? Ei se mitään hölyä ole. Johan ne ovat tulleet aika päiviä.
-On niitä jo taistelemassakin kaikilla rintamilla. Toisia taas on
-harjoitusleireissä johtajina."
-
-"Jokohan?" -- Sillä on taas toinen silmä ummessa ja toista siristelee.
-
-"No varmasti. Omin silmin olen heitä nähnyt."
-
-Päällikkö oikoo saapasvarsiaan, ensin toista, sitten toista, kääntyy
-välskäriin ja kysäisee äkkiä:
-
-"Mitenkä pian luulette tätä voitavan siirtää?"
-
-"Eiköhän päivän perästä kumminkin", kuuluu välskäri sanovan. Sitten
-nousee päällikkö ja ne puhelevat loitommalla hiljakseen, mistä
-puhellevat.
-
-"Jahah. Hyvästi nyt taas ja hyvää parantumista!"
-
-Päällikkö lyö kantansa yhteen ja tervehtii lyhyesti kaikkia yhdellä
-kertaa. Tytöt hyppelehtivät hänen jälestään eteiseen ja pihalle.
-
-Mutta välskäri häärää taas ruokineen ja patistelee Arvoa syömään.
-
-"Ei ole nälkä. Kuvottaa vaan niin ilkeästi", vastustelee Arvo.
-
-"Kyllä siitä ruokahalu paranee, kun aluksi vaikka väkisin syö",
-toimittaa välskäri. Sitten tuo pienen peilin Arvon käteen.
-
-"Katsohan kaimaasi! Eikö siedä nahkasi ruokaa?"
-
-Arvo katsoo peiliin. Sieltä tuijottaa häneen silmäpari mustista
-renkaistaan, katse tyhjä ja hämärä kuin aaveen ja kasvot
-vihertävänkalpeat, ohuine sinertävine huulineen. Hän kauhistuu
-huonouttaan ja sitten koettaa syödä vaikka vastenmielisesti.
-
-Kuinka tunnit matavat verkalleen. Vasta neljässä iltapäivä!
-
-Olo on niin tukahduttavan raskasta. Selkää painaa ja kivistää
-myhkyräisellä heinäsäkillä lojuessa ja niska on hellä ja kipeä, kun ei
-päänalasestakaan ole tietoa. Mutta haavassa ei tunnu tuskia. Välskäri
-tuontuostakin ruiskuttaa morfiinia käsivarteen.
-
-Sen ansiota kai se on.
-
-Jo pimenee ilta. Mutta ennen yön tuloa ilmestyy Turkia toistamiseen.
-
-"Terve mieheen! Nyt ei muuta kuin kampsut kokoon ja aamulla Viipuriin",
-huutaa Arvolle remakan iloisesti.
-
-Viipuriin -- sinne niiden pääpesään, ei ikinä! -- Ja Arvo sanoo
-ajatuksensa ääneenkin, sanoo sen tyynellä lujalla tavallaan:
-
-"Sinne en lähde viimeksikään. Kuolisin jo matkalla."
-
-"Eikös mitä, pannaan hoitaja mukaan, vaikka tämä nykyinen. Niin se käy,
-että huit -- vaan", viheltelee päällikkö.
-
-"Ei sinne, ei", inttää vanki. "Antakaa minulle ennemmin täällä lyhyt
-tuomio, kuula suoraan otsaan."
-
-Päällikkö katsoo häneen pitkään. Ihmeellinen poika tuo, niin rohkea ja
-luja kaikessa avuttomuudessaan. Sellaisesta hän pitää.
-
-"Elähän turhia, kuka sinulle, aseettomalle vangille, tässä kuulaa
-tarjottelee. -- Mihin sinun tekee sitten mielesi, kun ei Viipuriin
-passaa?"
-
-"Mihin? Kotiin tietysti, oman ketjun taa." --- Hän sanoo sen
-kursailemattoman avoimesti ja katsoo suoraan päällikön silmiin.
-
-Turkia puistaa päätään ja siristelee silmiään. Sitten naurahtaa:
-
-"Eipä mitä vähän. On sinussa poikaa. -- No, pitänee sitten lähettää
-sinne, mihin mieli tekee, kun et lähde sinne, mihin sinut asioita
-myöten olisi lähetettävä. -- Kunhan tästä nyt ensin aamussakin ollaan",
-lisää sitten ja lähtee.
-
-Mitähän sillä oikein on mielessä? Oikeinkohan se todenteolla tahtoo
-pelastaa hänen henkensä ja lahjottaa vapauden? -- Vaan parasta lienee
-olla siihen luottamatta ja turhia toivomatta.
-
-Niin hän häilyy toivon ja epätoivon välillä koko illan ja yön, pitkän
-tuskaisen yön. Kuumeinen ajatus kiitää valtoinaan kuin villi ratsu
-tietöntä erämaata. Jos milloin yrittää sitä hillitä ja suuntailla
-kulkua johonkin määrättyyn, ryöstäytyy se taas omille teilleen. Kuume
-polttaa suonissa, tuska jäytää jokaisessa solussa.
-
--- "Hyvä Jumala, kun antaisit kuolla", pusertuu värisevien huulien
-raosta. -- Mutta kuolema ei tule.
-
-Vanha välskäri istuu vieressä, nojaa päätään käteen ja miettii omiaan.
-Toisin tovin taas loikoo vuoteellaan. Lyhentääkseen pitkää yötä keittää
-heille kolmet kahvit. Kun taas muutamakseen Arvoa kahvittelee, niin
-sanoo melkeinpä hellästi:
-
-"En, poika rukka, minä sinua heitä. Jos lähtökin tulisi, niin mukaani
-vien ja hoitelen ihan terveeksi." -- Mutta Arvo tuskin kuulee hänen
-ystävällisiä sanojaan, ei ainakaan tajua.
-
-Ah pitkää, pitkää tuskan yötä! Verkkaan matavat tunnit eikä uni tule ja
-kirvoita kärsivää, joka harhailee hourailun rannattomalla merellä
-kärsien kaikki tuhatkertaiset kuolemankivut.
-
-Se on oikea Getsemanen yö.
-
-Tumma taivas jo alkaa haalistua ja tupaan hiipii vieno päivänsalo, kun
-välskäri huomaa Arvon vihdoinkin vaipuneen uneen.
-
-
-
-
-VAPAUTEEN.
-
-
-Sinä yönä soturi Arvo Partio luuli kuoleman varmasti tulevan, hän
-ikäänkuin tunsi sen kylmän henkäyksen kasvoillaan. Mutta seuraavana
-aamuna toteaa hän puoleksi ihmettelyllä, puoleksi tylsällä
-välinpitämättömyydellä vielä elävänsä. Ei hän siitä iloitse eikä sure
--- ei ole voimia kumpaankaan ja tuskat ovat turruttaneet kaikki
-vaistot. Hän on kuin viimeisillään kituva liekki lampussa, josta öljy
-on loppuun kulunut.
-
-Hän tuntee rinnalla lepäävää kättä vasten sydämen verkkaiset ontot
-lyönnit, niinkuin levähtäisi se välillä ja taas väsyneesti alkaisi
-takoa tyhjää. Ei siinä elämänmehua liene enää jälellä kuin
-pisaroittain. Nuori lämmin veri ja elämänhehku valui hankeen --
-"kunnian ja vapauden puolesta", ajattelee hän heikolla hyvän tunteella
-ja hänestä tuntuu sillä hetkellä, ettei hänellä ole elämässä enää
-mitään, jonka takia tahtoisi palautua täältä kuoleman rajamailta.
-Hänessä vallitsee vain yksi ainoa voimakas tunne, johon hukkuu kaikki
-muu: ääretön viileä väsymys. Ajatus on kuin uponnut meren pohjaan,
-josta ei jaksa sukeltaa pinnalle. Pian uppoaisi hän itsekin ikuiseen
-hiljaisuuteen kuin pisara mereen.
-
-Päivä kilostaa silmiin niin häiritsevästi. Hän kohottaa
-voimattomuuttaan vapisevan käden silmilleen varjoksi. Kuinka se käsi on
-kelmeä ja kuihtunut. Kun sitä katsoo vasten aurinkoa, näyttävät sormet
-vain heikosti vaaleanpunertavilta.
-
-Kauankohan tätä vielä kestää? Ehkä iltaan. Monesko päivä lienee? --
-Ajatus ponnisteleikse väsyneenä liikkeelle. -- Taskukirjastahan sen
-näen, muistaa sitten. Hän haparoi oikealla kädellään esille
-taskukirjan, hervottomat kädet vapisevat niin, että hän töin tuskin
-jaksaa kohottaa kirjaa näkösälle.
-
-Mikä putosi? -- Ajatus sukeltaa nuolena pinnalle. --
-
-Hänen kielonsa. Ah niin -- pienet valkeat kädet pistivät ne silloin
-lähtiessä napinläpeen ja raikas tytönääni sanoi: "tulethan sitten pian
-takaisin terveenä." -- Voi -- hän ei koskaan enää tulisi takaisin.
-
-Ja silloin hän äkkiä tuntee väkevämmin kuin konsana ennen, miten ihanaa
-olisi saada elää nuorena, rohkeana ja voimantäytenä, jännittää jousensa
-ja heittää vasamansa kauas. -- Oi niin, se oli myöhäistä nyt. Pian
-olisi kaikki ijäksi mennyttä.
-
-Ja sanomattoman haikeamielen valtaamana painaa nuori poika silmilleen
-kalpeat sormensa kuihtuneine kukkineen ja itkee ensi kerran elämän
-suurta murhetta, särkyneitä toiveitaan ja menetettyä elämänlahjaa.
-
-Mutta kevätaurinko lämmittää suloisesti. Kultaiset säteet tanssivat
-harmaalla veren tahrimalla takilla ja kalpeilla sormilla. Ne
-pujottautuvat sisälle, imeytyvät vereen, lämmittävät, sytyttävät
-hiipuvan elämänhalun ja toivon sammuneet tulet. -- Ja hetken perästä
-nyyhkytys sisällä lakkaa ja kauniit surumieliset silmät saavat
-iloisemman näön.
-
-Vähitellen valpastuu huomiokyky. Ensimäiseksi hän tekee sen havainnon
-ympäristössään, että jotain tavatonta on tekeillä. Naiset
-juoksentelevat edestakaisin haalieu kokoon tavaroita. Välskäri
-järjestelee lääkelaatikkoaan ja pariin kertaan näyttäytyy Turkiakin
-levottomana kulkien ulos ja sisälle.
-
-Onkohan se vanki paran jo tyyten unohtanut? Minne ne lähtöä tehnevät?
-Miten minun käypi? risteilevät ajatukset levottomina.
-
-Taas tulee Turkia ovesta. Huomaa Arvon valvovan ja heti astuu luo
-sanoen huolestuneesti:
-
-"Kun en saa mistään hevosta sinua kyytiin, vaikka kaiken aamua olen
-kysellyt. Jos vaikka antaisin oman ratsunikin reen eteen, niin eihän
-nämä pelkurit yksikään tohdi tulla kyytiin. -- Ja itsenikin olisi vähän
-niinkuin huonoa lähteä, vai mitä?" naurahtaa lopuksi.
-
-Istuu penkin päähän ja mietiskelee. Äkkiä napsauttaa iloisesti
-sormillaan:
-
-"No, helsinki! Meneehän se tämän talon tyttö, ellei muut. Kyllä se
-toimeaa sillä yhtä hyvin kuin jollakin toisella. Pitää vain heti lähteä
-uhoon." -- Hän touhuaa tiehensä sitä kyytiä.
-
-Mutta Arvon silmiin kihahtavat kuumat vedet.
-
-Koti, omaiset, ystävät -- koko elämä, ihana elämänlahja! Annetaanko se
-hänelle todella uudelleen, toistamiseen?
-
-Tietämättään hän on ristinyt kätensä ja katselee aurinkoista taivasta
-kirkkain kostein silmin, joissa tällä hetkellä heijastuu vain yksi
-ainoa voimakas tunne -- rajaton kiitollisuus.
-
-Vanha välskäri seisoo hänen vieressään ja katselee, miten aurinko valaa
-kultaista hohdettaan yli kalpeiden nuorien kasvojen. Sydämellään hän
-tajuaa, mitä pojansielussa liikkuu ja näkee hänen kasvoillaan heräävän
-elämänilon vienon kajastuksen. Vanha mies huokaa syvään ja raskaasti
-painuen mietteisiinsä.
-
-Siinä tavottaa hänet Arvon katse eikä hoidokin silmä voi olla
-huomaamatta hoitajan sanatonta surumieltä. Kun on itse iloinen -- niin
-iloinen, ettei ole ikinä voinut uneksia mitään sellaista onnentunnetta
--- tahtoisi olla hyvä toisille. Välskäri on ollut hyvä hänelle, Arvon
-tekisi mieli puhua siitä, ilahuttaa vanhaa miestä, mutta on vaikeata
-löytää sanoja. Hän tarttuu hoitajansa käteen -- se on karkea, känsäinen
-työmiehen käsi -- ja puristaa sitä sydämellisesti katsellen loistavin
-silmin toisen murhemielisiin kasvoihin.
-
-Välskäri sivelee otsaansa ja ryähtelee. Sitten puhkeaa puhumaan
-ykskantaan.
-
-"Mihin tämä rytäkkä päättynee lopulta? Sitä se on sitä samaa
-vallankumoushumalaa, joka silloin mennä keväänä meni niille
-kiivaimmille päähän. Eikä näytä selvittävän ja jos selvitäänkin, niin
-voi se maailma olla silloin toisen näköinen. Taitaisi taas kelvata tämä
-haiseva porvarillinen yhteiskuntakin. Vaan mennyt mikä mennyt --.
-
-"Aina me äidin kanssa varottelimme vävymiestä ja poikaa. -- Missä
-lienevät nekin? -- Mutta milläpä niiden päätä käänsit, kun kerran
-vallan makuun oli päästy. Se oli sama, kun olisit yrittänyt huutaa
-kilpaa humalaisen kanssa.
-
-"En minä näistä löyhötyksistä ole eläissäni perustanut, kun aina olen
-arvannut niiden päättyvän suohon tai umpikujaan, vaikka työläinen olen
-ja ammattijärjestöön olen aina kuulunut.
-
-"Rupesivat sitten reutoamaan mukaan. Lopulta ihan vängällä vietiin.
-Niin kävin sitten kurssilla ja tartuin tähän työhön. Ei minun käteeni
-kivääri kumminkaan olisi noussut omaa kansalaista vastaan -- vaikkapa
-porvariakin. Syytä niissä on niissäkin ja monta kohtaa olisi
-korjattava, mutta ei sentään verenviaksi asti. -- Sitä minä tässä olen
-aaveksinut kaiken aikaa, että ne sitä lopultakin selvittäytyvät voiton
-puolelle, niillä kun on se tolkku ja komento toinen. Missä vain
-itsekukin päivänsä päättänee? Minäkin, jo puolivälissä kuuttakymmentä.
-Olisi häntä saanut päästä kunnialla hautaan ilman näitä melskeitä. --
-
-"Jos elossa selvinnet sinä, niin panehan mieleesi, että sinun ja
-sinunlaistesi tässä on korjattava nämä sodan rumat jäljet. Oikeus
-tapahtukoon kaikille ja tuomio sikäli. Mutta pitäisi koettaa sopia
-yhdessä asumaan edelleen niinkuin ennenkin. Yhtä kansaahan tässä
-kuitenkin ollaan, vaikka on oltu toraisia veljeksiä.
-
-"Sitä minä vaan, että jäisi sinulle mieleen elämän varrelle, että oli
-niitä _ihmisiä_ tälläkin puolen, jos oli -- --."
-
-Hän nielaisee viimeisen sanan, joka nähtävästi sisälsi ankaran
-arvostelun omista. Arvoa liikuttaa vanhan miehen alakuloisuus. Nyt hän
-ymmärtää, mihin se pohjaa. Välskärin sanat ovat hänelle avanneet
-uusia näkemyksiä -- niihin repiviin ristiriitoihin ja synkkiin
-jälkiselvityksiin, jotka tulevat olemaan tämän sodan luonnollisina
-seurauksina. Hän aikoo juuri sanoa lohdutellen, että voisihan vieläkin
-kaikki tulla hyväksi, jos teikäläiset sanoutuisivat irti ryssäin
-koplasta ja sovittaisi omat välit, mutta hänen huomionsa siirtyy
-toisaalle.
-
-Kamaripuolella kuuluvat naiset puoliääneen kiukuttelevan ja marisevan
-jostakin. Eräs äyskäisee kiihdyksissään aivan kovasti:
-
-"Jaa-a, sen minä sanon tän ijankaikkisen pilkun päälle, että ränttää
-tässä varttua lähtöä päivästä toiseen, kun ei Turkiassa ole miestä
-jämtisti päättämään. Varttuu vaan, kunne lahtarit tulevat ja sanovat,
-että top!"
-
-Siitä viriää pojassa sotilaan mielenkiinto ja valppaus, niin että
-kaikki muu painuu sivuseikaksi. Hän kysyy varoen:
-
-"Mitä se päällikkö niin levottomana on kävellyt kaiken aamua ja miksi
-täällä kokoillaan tavaroita kuin poislähdöksi?"
-
-"Mikä lie mielessä. Lähtö kuuluu tulevan taas tästä paikasta",
-huokaisee välskäri ja muistaen lääkelaatikkonsa lähtee sitä edelleen
-järjestämään.
-
-Mutta eteisestä kuuluu askelten kopinaa. Turkia jo ovelta huutaa:
-
-"Nyt hynttyyt kasaan ja terve menoa vaan! Pelit on kunnossa, pitää vain
-jouduttaa miestä, että hevonen ajoissa ehtisi takaisinkin."
-
-Yhdessä välskärin kanssa alkavat pukea Arvoa, joka ilosta sanattomana
-vain katselee heitä suurin loistavin silmin. Tuskin tuntee kipujakaan,
-joita käänteleminen ja kohotteleminen varmasti tuottaa. Venakko
-käpelehtii koko ajan ympärillä puututellen avuksi milloin missäkin.
-
-"Tämän pidän minä."
-
-Arvo näkee lompakkonsa ja taskukirjansa nopeasti vilahtavan Turkian
-taskuun. Suuttumus leimahtaa Arvon silmissä ja sen huomaten sanoo
-Turkia hänelle hiljaa moittivasti:
-
-"Eikö riitä, että toimitan sinut vapaaksi? En minä sinun rahojasi
-tapaile --" Arvo punastuu hämillään -- "ja lompakkosi saat takaisin
-tuonnempana, mutta muistiinpanosi on minun velvollisuus takavarikoida,
-ymmärräthän?"
-
-Eikä Arvo osaa siihen muuta kuin nyökätä, että niin on.
-
-Sitten kantavat he hänet ulos maaliskuun aurinkoon ja hankien hohtoon.
-Päivänpaiste ja vapaudenilo aivan kuin häikäisee ja huimaa. -- Hänet
-lasketaan rekeen. Päällikkö itse järjestelee kaiken omin käsin. Reessä
-liehuu punainen lippu, "etteivät hätyytä tällä puolen", sanoo ja sitten
-huomaa äkkiä:
-
-"Pitääkin asettaa niin, että vasen olkapää jää hyvin näkymään, pikemmin
-toisella puolen omakseen tuntevat." Ja sitten kääntää oikealle kylelle,
-niin että sinivalkoinen suojeluskunnanmerkki vasemmalla olkapäällä jää
-näkyviin. -- Turkia puuhailee niin innoissaan aivan kuin tuottaisi se
-hänelle erikoista tyydytystä ja nautintoa.
-
-"Tuokaapas peite sieltä!" huutaa naisille, jotka kärkkyvät portailla.
-Ja kun peite tuodaan, levittää hän sen Arvon ylitse ja veikeästi silmää
-vilkuttaen sanoo: "Ei sitä vankia niin vain avosilmin läpi asemien
-kuletella. Tämä on nyt sitä strategiaa, tämä."
-
-"No, annas soittaa!" kehottaa sitten tyttöä, joka istuu sevällä, ja
-itse hypähtää reen kannaksille.
-
-Arvo on umpipeitossa. Ei näe enää hyvän välskärin alakuloista katsetta
-eikä venakon kipinöitseviä silmiä. Tuntee vain, miten ne kumpikin
-etsivät hänen käsiään, puristavat lämpimästi ja onnea toivottavat ja
-hyvää parantumista. Jo lähtee reki narahtaen liikkeelle.
-
-Hyvästi vankila! -- Sinne jää taakse kolea punaisen ristin tupa,
-lempeäluonteinen vanha välskäri, räkättävät "sisaret", kuumehoureet ja
-alituinen tunne kuoleman läheisyydestä. Mitä kauemma kuletaan, sitä
-kiihkeämmin kiertää veri ja mielessä ailahtelee uusi, ennen maistamaton
-riemuntunne. Vapauteen -- elämään!
-
-Hän raottaa varovasti peitettä ja näkee kylellään maaten tienvierillä
-rekiin sijotettuja asevarustuksia: konekivääreitä, patruunalaatikoita.
-Sitten vilahtelee ohitse tykkejä ja pikatykkejä. Enempää ei uskalla
-kurkkailla, jos huomaisi päällikkö.
-
-Mutta mitä ne niistä tähän tielle ovat vetäneet, kutoo ajatus edelleen.
-Olisiko todella lähtö mielessä? Peräytyminenkö? -- Uskoikohan se
-sittenkin hänen puheitaan lisäjoukoista ja tykeistä? --
-
-Arvo ei syvemmälle jouda painumaan iloisiin mietteisiinsä, sillä
-päällikkö tarinoi lakkaamatta. Sen ääni kuuluu jostain pääpohjista,
-vaikka itseään ei näy. Kertoo olevansa näiltä seuduin peräisin ja
-kehaisee tuntevansa joka kiven ja kannon ja tienpolvekkeen aina
-karjapolkuja myöten.
-
-"Kuinka ne niin on tullut tunnetuksi?" ihmettelee kyydittävä.
-
-"No, kun on sellainen metsänkävijä kun minä ja jo kaksitoistavuotiaasta
-nulkista pyssy kädessä mittaillut maat ristiin rastiin, niin kyllä
-alkaa olla kartat päässä."
-
-Mikähän se oikein lienee miehiään? vaivaa Arvo turhaan päätään.
-
-"Viime vuosina se on jäänyt vähemmälle metsänkäynti. On vain reissailtu
-afääreillä ja turvoteltu lompakkoa. -- Mutta olen minä yhä sellainen
-aseiden käyttäjä, ettei moni toinen edelle pääse. Kaikkia aselajeja
-olen käytellyt sekä pitempiä että lyhempiä ja kilpa-ammunnassa vetänyt
-monet pokaalit. Kun tulisi tästä toiset ajat, niin Ameriikkaan
-painelisin. Siellä sitä olisi lääniä paukutella." -- Hän viheltelee
-suruttomasti ja Arvo miettii edelleen: punainen se ei oikeastaan ole,
-kun ei sillä ole niiden puhetapaakaan. Taitaa viis veisata koko
-ohjelmasta. -- Mutta mikä kumma siitä on punaisten päällikön tehnyt?
-Ihankohan se vain seikkaillakseen --.
-
-"Nyt siellä tuodaan sitä lahtaria."
-
-"Vielä tätä kyyditellään kuin muutakin herraa."
-
-"Ei kun antaa lyijypassituksen suoraan helvettiin, niin on laskut sillä
-kuitatut."
-
-On tultu etulinjalle ja päällikkö on sipaissut pois peitteen ja sanonut
-muuttuneella tuikealla sävyllä:
-
-"Nyt pulita rahat. Kolmekymmentä markkaa ruokarahaa päivältä, se tekee
-yhteensä kuusikymmentä markkaa ja sitten kymmenen markkaa kyydistä. Ei
-tässä lahtareita ilman edestä syötellä eikä kyyditä."
-
-Hän on antanut Arvolle lompakon ja puhuu kuin puolivihassa, mutta
-rahoja ottaessaan vilkuttaa silmää. Arvo hyvin ymmärtää, että se näin
-tekee vain hänen ja oman päänsä päästimeksi. Paljon se uskaltaakin,
-sillä miehet ympärillä seuraavat toimitusta kyräilevin epäluuloisin
-katsein, kirota karskauttelevat ja muka piloillaan pelottelevat
-pistimillään.
-
-"No hei, annahan mennä!"
-
-Kuletaan jokunen sylenmitta, ja päällikkö hyppää pois kannoilta ja
-ojentaa kätensä hyvästiksi:
-
-"Terve näkemiin! Paranehan pian, että joudut taas tappelemaan. Ei
-tiedä, vaikka vielä tiet yhteenkin veisivät." -- Se on taas entisensä,
-veikeännäköinen ja suruton, puristaa Arvon kättä kuin toveri. Tyttöä
-vielä neuvoo:
-
-"Aja vain tästä suoraan notkon poikki ja sitten maantietä ja jos mitä
-liikettä huomaat vastapuolella, niin nosta vaan kätesi ja huuda, että
-omianne on kuormassa, sitten eivät tee mitään." -- Hän vie käden
-kulmalleen sotilaallisesti tervehtien, käännähtää ympäri ja katoaa.
-
-Mutta Arvon päässä kiehuvat sekavat ajatukset. Olisi pitänyt kiittää
-sitä. Olisi pitänyt kysyä, mikä hän oikein on, punainen vaiko
-valkoinen. Kun ei se edes käyttänyt lahtarinimitystä muuta kuin
-ketjussa ja sekin puhe oli kuin tekeytymistä.
-
-Sitten tulee uusi ajatus: ampuvatkohan takaapäin? Ei niistä ole
-takeita. Toivo ja epätoivo vieläkin taistelevat vallasta. -- Ja sitten
-taas: mitähän sanovat omat? Mitä tosiaankin sanovat, kun näkevät?
-
-Hän heittää peiton kasvoiltaan. Miten on taivas korkea ja sininen! Ja
-auringonsäteet tanssivat hevosen harjassa ja metallilaatat valjaissa
-liekkivät kuin tuli. Sitten osuu huomio kyyditsijään. Se on näköjään
-seitsemän- kahdeksanvuotias, punaposkinen ja pyylevä. Istuu siinä
-kukikkaine huivineen ja suurine rukkasineen terhakkana ja tyynenä eikä
-näytä pelon merkkiäkään. Hänen eleissään on jotain tapailtua
-poikamaisuutta, kun hän reen laidalla istuen heiluttelee jalkojaan ja
-maiskauttelee hevoselle muka jouduttamaan kulkua.
-
-On omituista nähdä lapsi, lisäksi pieni tyttö, täällä tulilinjoilla.
-Käy sääliksi hänen turvattomuutensa ja orpoutensa, ja Arvo kysyy
-osaaottaen:
-
-"Mikä sinutkin poloisen tänne sodanjalkoihin on saanut?"
-
-"Mikäkö? Ka, kun tulivat nämä punaiset kylään, niin isä ja äiti
-lähtivät karkuun niinkuin muutkin aikaiset väet. Sanoivat, että eivät
-ne lapsille mitään tee ja jättivät minut silmäksi taloon, etteivät
-siellä hyvin pääse pillojaan tekemään", toimittaa tyttö pikkuvanhaan,
-terhakkaan tapaansa.
-
-Vaan ei Arvo häntä enää paljoa kuuntelemaan kerkiä. Huomio on kokonaan
-metsärannassa vastapäätä. Siellä kivien ja kantojen takana ovat omat
-kiväärit vireessä, vaikka ei tällä hetkellä laukaustakaan vaihdeta
-puolin eikä toisin. Kun vain saisi annetuksi aikanaan merkin.
-
-Ajetaan hyvää kyytiä. Tässähän tulee jo sama tienhaara. Tuolla humisee
-hautausmaan kuusikko ja tuosta kääntyy tie pappilaan. Näillä paikoin
-juuri hänen on pitänyt saada kuula ja tuonne hän ryömi kuolemaa
-odottamaan. Vilu puistattaa. Vereksen lumen on satanut tielle sen
-perästä, mutta silmä on senkin läpi näkevinään veriläikät --.
-
-"Seis! Kuka siellä?" kuuluu tiukasti edestäpäin.
-
-"Omia miehiä!" Arvo kohottaa ylös molemmat kätensä.
-
-"Ajakaa sitten tänne ylemmäksi! Emme me halua tulla sinne aukealle
-näkyviin", komentaa ääni edelleen.
-
-He ajavat tienmutkaan, tapaavat siinä vahvan vartioston ja
-komppanianpäällikön, kaikki tuntemattomia.
-
-"Kuka olet ja mistä matka?" tutkii päällikkö.
-
-Arvo kertoo lyhyesti ihmeellisen seikkailunsa ja tahtoen sanojensa
-vahvistukseksi näyttää suojeluskunnan jäsenkortin pistää kätensä
-povelleen, mutta tapaa rinnaltaan kirjeen. Hän silmää kuoreen ja lukee
-ihmeekseen:
-
-"Lahtarien komppanianpäällikölle."
-
-"Se on sitten minulle", hymähtää päällikkö ja lukee ääneen merkillisen
-kirjeen:
-
-    "Jos teissä on vähänkin ihmisyyttä, niin lähetätte takaisin minun
-    ratsuni ja kyyditsijän. Kyytipalkka on suoritettu. Luulen olevanne
-    samaa mieltä kanssani siitä, ettei tällainen yksitoikkoinen
-    asemasota ole muuta kuin ajanhaaskausta, jonka vuoksi kohteliaimmin
-    pyydän avonaiseen taisteluun.
-
-                "Punaisten komppanianpäällikkö linjalla vastapäätä."
-
-"Vai avonaiseen taisteluun mielenne tekee! Saamanne pitää", naureksii
-päällikkö.
-
-"Jopas herkesi höyliksi, kun oikein kohteliaimmin pyysi", pilailevat
-miehet.
-
-Vaan päällikkö on uudelleen kääntynyt Arvoon ja kysellyt haavaa ja
-vointia. Sitten sanoo miehilleen:
-
-"Mies on heti saatava hyvään hoitoon, kuta välemmin. -- Lajunen istuu
-kuskille ja ajaa ambulanssiin. Toiset pitäkää tyttöä silmällä, kunnes
-hevonen joutuu takaisin. Sitten toimittakaa sekä tyttö että hevonen
-matkaan sinne, mistä tulivatkin."
-
-"Hyvin joutaakin moinen takkukarva", nauravat miehet hevosta, joka on
-tosiaankin sukimaton ja surkea.
-
-Ja sitten alkaa matkan viimeinen iloinen taival. Jokainen askel vie
-takaisin elämään, turvaan ja varmuuteen.
-
-Vastaan tulee omia miehiä matkalla ketjuun.
-
-Ihmettelynhuutoja, iloisia tervehdyksiä, kyselyitä satelee Arvon
-rekeen. Jokainen tahtoo puristaa kättä ja toivottaa tervetulleeksi
-takaisin elävien ilmoille.
-
-"Kun ihan jo menneenä miehenä puhuttiin."
-
-"Ja kun tuli kirjoitettua sinne kotipuoleesi, että herastuomarin
-Arvokin jo lähti viimeiselle matkalleen. Pahuus sentään! Jos lienevät
-jo kerenneet antaa sanan vanhemmillesi, niin sitten tässä kummat
-käärii."
-
-"Olipa sentään asia, että mies tuli takaisin, tulee se näet vaikka kuka
-muu, ei vaan turpeenalainen."
-
-"Vaan mitä kumman teitä sinua oikein on kuletettu nämä päivät?"
-
-Arvo saa taas uusia kertomuksensa haavottumisestaan, vangitsemisestaan
-ja pelastumisestaan. Toiset pyörittelevät päätään.
-
-"Taisi olla ihan vain sinun onnessasi. Ei sieltä takaisin tulla."
-
-"Niinpä taisi olla. Kyllä sitä on nämä vuorokaudet saanut kaiken aikaa
-katsella kuolemaa silmästä silmään. Ja on siinä ollut kärsimistäkin."
-
-"No sen jo arvaa kylkeinenkin. Vaan nyt pitää joutua ketjuun, etteivät
-ärähtelemään pääse toiset."
-
-Taas puristetaan käsiä ja lausutaan iloiset hyvästit.
-
-"Jouduhan paikallesi ketjuun!" huutavat vielä perästä.
-
-"Tullaan, tullaan, kun keretään", vastaa Arvo samaan reippaaseen
-sävyyn. Mutta hän tietää liiankin hyvin, ettei hän enää tulilinjoille
-kykene. Ei ainakaan pitkiin aikoihin.
-
-Sitten valtaa hänet kaiken jännityksen ja mielenjärkytysten jälkeen
-niin voimakas väsymyksentunne, että kaikki muu ikäänkuin hukkuu siihen.
--- Kerran vielä kuohahtaa hänessä sotilaan veri, kun asemalla paareilla
-kannettaessa näkee vaunuihin lastattuna juhlallisia tykkejä. Tekisi
-mieli ääneen hurrata kajauttaa. Siinä ne nyt menee ne hänen lupaamansa.
-
-Tuntuu surumieliseltä ajatella, miten toista olisi olla mukana _nyt_,
-niin varmaa ja repäisevän riemullista. -- Mutta ovatpahan toiset, Poke
-ja muut. Kyllä ne selviävät minuttakin -- tapaa taas uupumus ja painaa
-takaisin yhtätasaiseen harmauteensa.
-
-
-
-
-HILJAISTA MIEHUULLISUUTTA.
-
-
-"Miten ne laulavat, kuulkaahan!" -- Nuori hoitajatar kumartuu
-innoissaan ulos ikkunasta. Kadulta kantautuu hiljaiseen
-sairashuoneeseen reipas laulu tahdikkaan astunnan säestämänä. Komppania
-marssii asemalle täysissä varustuksissa.
-
-"Miten ne laulavat", sanoo hän uudelleen. -- "Että ne saattavatkin noin
---." Hän ei päätä lausettaan, nojaa vain ikkunanpieleen ja henkäisee
-äkisti syvään: hän ajattelee kaikkia niitä, jotka tulevat menettämään
-henkensä -- tai ehkä liikuntakykynsä, niinkuin hän tuolla vuoteessa,
-nuori poika, joka yhä häilyy elämän ja kuoleman välillä.
-
-"Minkälainen oli muuten yö?" -- Lääkäri nyökkää vuoteeseen päin.
-
-"Entisellään. Hän hourailee lakkaamatta, kuinka muka ketju murtui, kun
-hän ei kestänyt paikallaan vartiossa ja siihen tapaan. Alituiseen, niin
-että oikein pahaa tekee kuunnella. -- Poloinen, niinkuin ei se hänen
-osaltaan riittäisi. Tokko saanee edes pitää jalkansa."
-
-"Vaikea sanoa. Parhaassa tapauksessa jää se kuitenkin aivan jäykäksi.
-Kun nyt edes yleisvointi korjautuisi."
-
-Laulu ja askelten kaiku on edennyt kuulumattomiin. Hoitajatar sulkee
-ikkunan. He lähtevät työhönsä. Niihin aikoihin ei siinä talossa ollut
-yötä eikä päivää. Oli vain loppumatonta kuumeista askarrusta. Ja yhä
-tuli lisää joka junan mukana haavottuneita -- Raudun verisen voiton
-lunnaita.
-
--- -- -- Mutta eräänä päivänä herää Arvo Partio siitä pitkällisestä
-yöpimeästä, johon kuume on hänet kahlehtinut. Hän katselee ympärilleen
-kirkkain silmin hiljaisessa valkeassa huoneessa, johon päivänpaiste
-valuu uudinten lomasta leveinä kultajuovina. Kukat tuoksuvat
-yöpöydällä. Hän näkee ne ensi kertaa, jaksaa jo iloita niistä. Hän
-tuntee palautuneensa tajunnan selkeyteen ja elämään -- vieläkin kerran.
-
-"Arvatkaapas, arvatkaapas, mitä hyvää minä täältä tuon!" -- Hoitajatar
-pilkistää ovesta säteilevän iloisena. Valkea myssy on istahtanut vinoon
-toiselle korvalliselle pelkästä hyvästä mielestä. Hän katoaa ja sijalle
-ilmestyy --
-
-"Ei mutta -- ei mutta, Poke."
-
-"Sama mies. Ukkoseni, veli rukka. Aune minulle kirjotti. En tahtonut
-jaksaa aluksi niellä enkä sulattaa. -- Sitä se sota tekee." -- Hän
-ravistelee toista karhun hellyydellä laihtuneista hartioista,
-läimäyttelee ja ravistelee. Mutta hehän ovat niin sanomattoman iloisia.
-
-"Että sinä tosiaan. Miten selvisitkin?"
-
-"Enpä ihmeemmin. Katsos, kaikenhan voi järjestää. Komennuksella,
-komennuksella tietenkin ollaan. Haavottuneita tuomassa. Tiedätkös, ei
-se komppania niin vain poikiaan unohda" -- hän läimäyttää tällä kertaa
-Arvon päänalaiseen, niin että vieteripatja keinahtelee --. "Sitä
-sanoivat kaikki, että jopa oli sekapäinen se luoti, joka sinut
-kempsautti jaloiltasi. No, minä viivana päällikön puheille ja lomalippu
-lähti kuin itsestään."
-
-Hän on niin kaltaisensa. Tekee hyvää kuunnella ja katsella häntä.
-Päivettyneet kasvot hohtavat raikkauttaan, silmissä kipinöi ja
-vilkehtii kuin majakkalyhty. On kuin kukkisi nuoruus ja voima hänen
-veressään. Mutta hänpä onkin niitä, jotka ainaisesti purjehtivat
-piristävässä aamutuulessa ja tuovat elämää ja vauhtia muassaan.
-
-Arvo tuntee se selvemmin kuin konsaan ennen. Toisen käsistä valuu
-sähkövirtana sykähyttelevä elämänhalu hänen kalpeisiin käsi
-raukkoihinsa.
-
-"Ukko rukkaseni, miten oletkin huvennut. Eihän sinusta ole jälellä kuin
-hiukan silkkaa keskikohtaa. Vain yksi ulottuvaisuus kuin viivalla
-Bonsdorfin 'kurnetriassa.' -- Eläs, että todellakin oli vielä sen
-verran sivistyksen rippeitä jälellä. Sen kun moititaan kenttäelämän
-niin huikeasti muka metsistyttävän." -- Hän nauraa tartuttavan
-iloisesti, niin että hohtaa valkea tasainen hammasrivi. Vaikka
-oikeastaan sydänalaa niin oudosti kouristaa katsellessa tuttuja
-rakkaita kasvoja pieluksella. Ne ovat niin kapeat ja läpikuultavan
-kalpeat. Mutta Poke ei ole niinä miehinäänkään, kulettaa
-valtioviisaasti keskustelunkin ihan toisille urille.
-
-Ja he antavat jutun luistaa kuin ennen.
-
-"Toiset pojatko? Hohoi -- ne ukkelit jaksavat pulskasti. Ja paikkansa
-ne pitävät aina ja joka tempussa. Sen sanoo vaikka kuka, päällikötkin.
-Iso-Jukka on ihan jyry miehekseen, koko komppanian kaunistus. Ei
-hätäile eikä siekaile hikisimmissäkään paikoin.
-
-"Muuten olemme viime viikkoina olleet hieman erillämme. Näes, minua
-tuppasi kyllästyttämään se ainainen ketjussa loikominen. Pyrin sitten
-tykistötiedustelijoihin. Se on ikäänkuin liikkuvampaa ja reilumpaa ja
-pitää niin voiteessa miehen. Koikkalainen tietysti piipertää
-kintereilläni kuin ennenkin.
-
-"-- Muuten muista minun sanoneeni. Se poika se vielä näkyy Suomen
-armeijan riveissä -- jos nyt yleensä elävänä selviämme itsekukin. --
-Mutta väsyttääkö tämä sinua?"
-
-Arvo on sulkenut silmänsä ja kasvot paistavat valkeina pieluksella.
-"Ei, muuten vain --" ja sitten syvän surullisesti -- "Minusta ei sitten
-enää ole miksikään."
-
-"Sinusta! Synti sitä on sanoa sinun, jolla on aina ollut päätä ja
-kuntoa enemmän kuin meillä muilla yhteensä." -- Poke yrittää parastaan
---. "Ja välipä nyt tästä yhdestä jalasta, kun paras miehessä on
-jälellä. Sitä sanoi Aunekin, että olisi paljon hullumpaa, jos se olisi
-esimerkiksi käsi. Ja kylläpähän sinä tästä vielä kohennut kaikin
-puolin. Älä ole milläsikään."
-
-"Vaan kun en oikeastaan kerinnyt olemaan miksikään hyödyksi."
-
-"Vai et hyödyksi. Olithan ensimäisiä -- ja helmikuussa, muistat sen,
-olivat miehet kalliita."
-
-"Ja sitten on niin raskasta ajatella, että te toiset siellä kannatte
-kaiken kuorman sillä välin kun --"
-
-"-- -- kun sinä makaat ja haudot silkkoja tyhmyyksiä." -- Poke sieppasi
-entisellään nokkelana sanat hänen suustaan. -- "Viljelehän järkeäsi,
-ukkoseni. -- Miksi siis sinä makaat tässä ja kärsit? -- Etkö isänmaasi
-tähden, kuten muutkin. Eikö se sitten ole sama, missä se tapahtuu,
-kunhan miehenä kantaa kohtalonsa -- niin, tappionsakin, Kuules, minusta
-tuntuu, että tässä sinun paikallasi vasta miehuullisuutta kysytäänkin,
-etkö usko?" -- Ja sitten veljellisellä lämmöllä: "Tuossa se olisi,
-sanon minä, vapaudenristi paikallaan."
-
-Hän taputtaa Arvon paidanrintaa, mutta ei hiiskahdakaan, että hänellä
-on sellainen kalleus kotona, saatu erään huimanrohkean öisen partion
-jälkeen.
-
-"Miksi sinä sen pois otat?" oli ihmetellyt sisar, joka tapasi Poken
-itse teossa, ratkomassa nauhaa.
-
-"En minä, kun ei Arvollekaan vielä ole annettu", oli Poke lyhyeen
-vastannut.
-
-Ja sitten ystävykset siirtyivät puhumaan niiden päivien suurista
-tapahtumista, iloisista voitonviesteistä ja ratkaisun varmuudesta.
-
-"Kohta saat terveisiä Viipurista", kehaisee Poke poikamaiseen tapaansa.
--- "Siihen mennessä toki sinäkin hiivittäydy tuohon ikkunan poskeen,
-kun komppanian pojat hurraavat jälleen kotiansa kohti. Me teemme
-sinulle tuolta ikkunan alta uljaasti kunniaa kuin itse Mannerheimille.
--- Sekin suuruus on muuten nähty ihan näillä silmin. Kävi tervehtimässä
-poikia siellä etulinjoilla. Sillä se oli ryhti ja katsanto kuin
-Napoleonin kuvalla."
-
-Hän "turisee" hilpeästi kuin kuunaan. Sitä on niin soma kuunnella,
-Poken rupatusta. Se tulee ryöpsähtelee välittömänä ja tuoreena, tekee
-äkkikäänteitä solahdellen alati uusiin uomiin. Ja kun hoitajatar
-apulaisineen tulee hetken perästä hakemaan Arvoa leikkuuhuoneeseen,
-hämmästyy hän syttyneitä silmiä ja punerrusta poskilla.
-
-"Rintamatuuli tekee hyvää", hymyilee hän Pokelle ja vetäytyy käytävään,
-ettei häiritsisi heidän jäähyväisiään.
-
-"Joko sinun nyt täytyy?"
-
-"Niinhän se on määrä. Huomenna on oltava perillä. Olipa sentään asia,
-että tämänkin verran."
-
-"Niin, kiitos. Taisit tehdä minusta ihan elävän ihmisen."
-
-"Tyhjiä. Hätäkös tässä nyt enää. Pidä vain miehen kurssi eläkä anna
-luonnon aleta."
-
-"Koetetaan, koetetaan."
-
-"Ja voimmehan kirjottaakin. Minä tietysti annan raporttini
-sotilaalliseen sähkösamatyyliin."
-
-"Yhtä tervetulleita, vaikka miten lyhyet. -- Sanohan toisillekin
-terveisiä ja voikaa hyvin kaikki."
-
-"Sinä samaten." -- Mutta äkkiä Poke ottaa häntä väkevin käsin
-hartioista ja sanoo oudon syvällä äänellä:
-
-"Nyt sen voimme sanoa, että olemme olleet veljiä elämässä ja
-kuolemassa, me kaksi --" ja sitten vielä matalammin -- "Tiedätkö,
-kuule. Sinun rinnallasi olisi hyvä vaikka kaatua."
-
-Oven takaa vielä kuuluu hänen raikas äänensä, kun hän hyvästelee
-hoitajatarta. Sitten reippaitten poistuvien askelten kaiku -- se pitkä
-käytävä kokoaa niin merkillisesti äänet. Sitten lähenevät taas keveät
-askeleet ovea. Arvoa haetaan leikkuuhuoneeseen.
-
-Se on jokapäiväinen kidutus, eikä lääkäri ole kertaakaan hennonut
-ryhtyä huumaamatta tuskalliseen käsittelyyn. Mutta tänään sanoo potilas
-lujasti ja selkeästi:
-
-"Tohtori, ei oteta mitään nukutusaineita. Minulla on kai sitä lajia jo
-liiaksikin veressä, kun muistelen, miten runsaasti ensimäinen hoitajani
-niitä viljeli."
-
-"Kuten tahdot", lääkäri katsoo pitkään potilaaseensa -- "kuten tahdot.
-Jos vain kärsit kuunnella."
-
-"Moni kärsii isänmaan tähden paljon enemmän" -- tulee hiljaa ja
-vakavasti, mutta säteilevin silmin.
-
-Lääkäri ryhtyy työhönsä.
-
-Sillä kertaa olivat tällaisiin tottuneen vanhemman hoitajattarenkin
-kasvot liikutuksesta valkeat, mutta nuori poika siinä leikkuupöydällä
-puri hampaansa yhteen niin että kuului, eikä yksikään valitus päässyt
-hänen huultensa yli.
-
-Mutta kun hänet sitten tuskien herpaisemana kannettiin vuoteeseensa,
-seisoi lääkäri, kylmä karski mies, kauan ikkunan luona selin muihin ja
-mietti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja sitten tuli kevät pitkin kiirehtivin askelin. Satoi virtanaan jonkun
-vuorokauden ja sen perästä oli kirkkaita aurinkoisia päiviä. Ne tekivät
-lopun kelistä. Eräänä aamuna saattoi Arvo kuulla pyörien ratinan
-alhaalta hevostieltä. Ajurit olivat vaihtaneet rekensä rattaisiin.
-
-Avonaisen ikkunan kautta tulvasivat sisään hilpeät keväiset äänet.
-Räystäät ja katurännit pitivät iloista hälinää. Ja kevättuuli --
-viileähkö vielä, sillä suurten selkien jäät olivat siihen kylmyyttään
-henkineet -- liehutteli valkeita uutimia ja hyväili sairaan pojan
-kasvoja, jotka alkoivat jo vienosti punertaa.
-
-Eräänä päivänä sai kaupunki kuin sähkötäräyksen ja kapsahti miehissä
-jalkeille. Saapui korkeita vieraita -- itse "valkoinen kenraali." Se
-pani kaikki, mitä lie kaupungissa ollut miehistä sukua, vaaksahousuista
-lähtien hamaan vanhaan tulliherraan, joka jo horjahteli kohti
-kunnianarvoista yhdeksääkymmentään, tiukkaan perusasentoon. Ei siinä
-kädenkäänteessä mitään erinäisiä juhlallisuuksia kyetty puhaltamaan
-kokoon. Kunpahan nyt seisottiin kunniakujana ja hurrattiin kurkut
-"kukonpojiksi."
-
-Arvo Partio makasi ja kuunteli, miten räystäät soittivat helähtelevää
-xylofoonia katurännien hoitaessa meluisaa säestystä, kun ovi aukesi ja
-sisään astui lääkärin saattamana ylhäinen sotilashenkilö. Arvo tiesi
-siinä hetkessä, kuka hän oli ja lennähti punaiseksi.
-
-Vieras lähestyi vuodetta ja sanoi eräänlaisella sydämellisellä
-arvokkuudella:
-
-"Olen kuullut, että olet ollut uljas poika sekä rintamalla että
-varsinkin täällä. Isänmaan nimessä annan sinulle tämän vapauden
-ristin." -- Hän laski sen Arvon rinnalle ja kuunteli hymyillen, kun
-Arvo, silmissä kostea kimmellys ja ääni värähdellen koki toimittaa:
-
-"Ei olisi pitänyt. Mitäs minusta, kun niin lyhyen ajankin vain olin.
-Toiset toverini, ne ovat olleet koko ajan. Niille pitäisi antaa."
-
-"No, no, kyllähän muidenkin kelpo poikiemme ansiot aikanaan saavat
-tunnustuksen." -- "Valkoinen kenraali" taputti häntä kevyesti olalle.
--- "Toivon, että parannuttuasi edelleen palvelet maatasi, ellet kiväri
-kädessä, niin toisin asein."
-
-"Harvinaisen kirkas katse", sanoi hän ovessa lääkärille, joka opasti
-häntä kierroksella haavottuneiden luona.
-
-Mutta Arvo ei oikein jaksa tajuta tätä kaikkea. Tuskin vielä
-silloinkaan, kun "valkoisen kenraalin" juna on jo vierinyt tiehensä
-valtavien eläköönhuutojen saattamana ja Heikki veli ryntää tuulen
-tuomana suoraan asemalta Arvon luo purkamaan ihmeellisiä vaikutelmiaan.
-Hän on niin täyteen ladattu kuin räjähtämäisillään.
-
-Ja miten hän loistaa ja mahtailee. Tämä on ilmeisesti hänen elämänsä
-ylpein päivä. Hänhän on ensi kertaa maailmassa nähnyt ihmeitten ihmeen
-ja pojanunelmiensa korkeimman kunnian huipun: _oikean elävän
-kenraalin_, ei mitään kuvaa. Ja ajatella -_hän_ oli _puhutellut_
-Heikkiä.
-
-"Mitäs, kun minä seisoin siinä asemapihan portilla, niin että se kulki
-ihan tuosta noinikään. Katsohan, noin läheltä." -- Hän näyttää niin
-läheltä kuin olisi Mannerheimin liepeet suorastaan hiipaisseet hänen
-pientä terhakkaa pystynenäänsä. -- "Ja minä seisoin puhtaasti
-'stillgestanden', uskotko?"
-
-"Kuin tinasotamies, uskonhan minä."
-
-"Ei, näinikään, katsohan! --" Hän pöyhistelee keskilattialla suorana
-kuin tikku, pyöreäkuoppainen lapsenleuka pönäkästi pystyssä ja
-kyynärpäät hauskasti sojottaen ulospäin kuin kaksikorvaisella padalla.
-Arvon pingottunut mieli laukeaa keveään nauruun.
-
-"Ja sitten se sanoi, että, arveles kun se sanoi ihan näinikään, että
-'sinä olet varmaankin meidän reippaita karjalaisia koulupoikiamme',
-sanoi se. Ja minäkös tein kunniaa -- tällä lailla, katsohan ja sanoin
-että" -- se kiljaistaan kaikella keuhkojen väellä -- "ensimäisellä
-luokalla, herra kenraali."
-
-"Olehan ole, kuulenhan minä vähemmälläkin", tyynnyttelee vanhempi veli.
-Mutta Heikki, naama yhä loistaen siinä kunnian päivänpaisteessa,
-palpattaa edelleen:
-
-"Ja sitten se nauroi ja iöi minua olalle. Ja ne nauroivat muutkin
-sotaherrat."
-
-"No vähemmälläkin", pääsee Arvoltakin jo ihan helanauru. "Sinähän
-järjestit heille oikean pienen paraadin."
-
-"Nii-in", riemahtaa Heikki itsekin. "Ja minä tein kunniaa ihan koko
-ajan, kun ne menivät ohi. Ja niitä oli koko junallinen, mutta kaikkein
-uljain oli Mannerheim. Se oli sitten siinä paikassa kuin ne komeimmat
-kuvat siinä isän suuressa 'Vänrikki Stoolissa.' Hatussa vain ei ollut
-töyhtöjä. Miksikähän eivät enää pidä?" -- Ja yhteen henkäykseen:
-"Mutta, että se viitsiikin ajaa junassa ihan kuin muutkin ihmiset. Minä
-jos olisin, niin ajaisin vain lentokoneella. Etkö luule, että kenraalit
-saavat sellaisenkin ihan oman, ja mitä vaan --."
-
-"Taitavatpa saada."
-
-"Ja minä en antaisi kenenkään muun sitä ohjata ja lentäisin aina muita
-korkeammalla. Enkä minä ottaisi minun ilmalaivaani muita kuin toisen
-luokan Tolvasen. Siinä on sitten kanssa sellainen poika, että se ei
-pelkää, ei niin mitään." -- Ja hetken perästä: "Nyt minä tiedän, mikä
-minusta tulee, kun tulen suureksi."
-
-"No mikä? Ajurihan sinusta ensin piti tulla, ja sitten viime kesänä
-ajattelit, että autonkuljettaja olisi sentään reilumpi."
-
-"Pyh", pihahtaa ylenkatseellisesti toinen, että kun veli muka yhä
-vieläkin niin matalalle tähtäilee, ne unelmat on jo ammoin potkaistu
-nurin. Hän pullistaa rintaansa ja kajauttaa kantansa yhteen:
-
-"Ei kun sotamies -- _sotamies_ tästä pojasta tulee!" -- Ja tuleva
-karski sotamies teikkaroi riemuissaan paraatimarssia äkkikääntein
-ympäri huoneen. Sitten pysähtyy ja kunniaa tehden hihkaisee vielä
-kerran:
-
-"Eläköön kenraali!"
-
-Mutta vanhempi veli on aivan tikahtua hilpeyteensä. Ilmeisesti tämä
-viimeinen "kunnia" oli tarkotettu korkealentoisen sotamiehen omalle
-tulevaiselle ylhäisyydelle.
-
-"Ja minä jään ijäkseni nahkapojaksi. -- Älä nyt sentään vielä ilmaan
-lennä", tasottelee Arvo. -- "Jos herra kenraali suvaitsisi hetkeksi
-istua tuohon, niin näyttäisin jotain." -- Arvo vetää yöpöytänsä
-laatikosta esiin vapaudenristin.
-
-Ihme, ettei Heikki veli siinä hetkessä istahtanut lattialle
-ihmetyksestä, sillä vauhdilla kun hupsahti alas maaperään
-kenraalinunelmiensa korkeuksista ja jäi silmät renkaina tuijottamaan
-siihen ihmeeseen.
-
-"Kenen se on sellainen?" -- Hän nieleskeli ja lipoi kielellään.
-Sellainen oli hänellä tapa, milloin hän tunsi itsensä neuvottoman
-noloksi -- niinkuin esimerkiksi kielioppitunneilla.
-
-"Minun. Mannerheim itse antoi."
-
-"Manner --" Heikki eistyi jo tarkastamaan sitä kädestä pitäen
-taikauskoisen hartaudella. Sitten hän toipui ja ratkesi riemuun:
-
-"Eläköön -- onpa meidänkin kotona sitten vapaudenristi!"
-
-Siinä hetkessä hän sai jalat alleen ja sen häntä nähtiinkin. Yleensä
-Heikille aina tuli äkkilähtö, nyt hän sananmukaisesti _haihtui_. Kotiin
-oli tietysti lennätettävä sana ja Kaatrakoskelle ja toisen luokan
-Tolvaselle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ovelle koputetaan.
-
-"Minä se vain. Siellä meidän alapuutarhassa kukkivat krookukset
-parhaillaan. Niitä on valkeita ja sinisiä. Minusta ovat valkeat
-kauneimmat."
-
-Se on tohtorin Aune. Hän on eräiden toveriensa kanssa ottanut nimiinsä
-sairashuoneen "kukkamonopolin", niinkuin isä leikillään sanoo.
-
-"Ja sitten toin Poken kirjeen sinulle lukea, kun hän ei sano nyt
-joutavansa kirjottamaan sinulle erikseen."
-
-"Kuulenhan tästäkin, miten heidän on", Arvo avaa sen nopeasti. Se on
-pian luettu ja lopussa seisoo juhlallisen lyhyesti:
-
-"Ei vielä, mutta kohta."
-
-Niihin aikoihin jo oli kevätilma täynnä kiihkeää odotusta ja iloista
-voitonvarmuutta. -- "Pian kuullaan uusia", sanoivat ihmiset toisilleen
-rohkaisevasti, vaikka sydäntä värisytti ajatellessa voiton hintaa.
-
-"Nyt minä tunnen, että saan ja tahdon elää ja että minuakin vielä
-tarvitaan", sanoo Arvo Partio nuorelle tytölle, joka asettelee kukkiaan
-veteen ja on itse niin terve ja tuore ja aamunraikas. -- "Olen
-ajatellut paljon kaikenlaista, minullahan on hyvää aikaa. -- Se vanha
-välskäri, tiedäthän, puhui minulle niin merkillisesti erotessa. 'Sinun
-ja sinunlaistesi on korjattava tämän sodan rumat jäljet', sanoi se. Ja
-mitä kauemmin sitä miettii, sitä selvemmäksi se käy. Se on sitä
-ainaista uudelleen alkamista ja rakentamista, jota elämä oli
-menneillekin polville -- toisenluontoista ja vaikeampaa vain."
-
-"Kun vain voisi olla oikein hyvä. Ei vihata ketään eikä kostaa. Vain
-tahtoa oikeutta." -- Nuori tyttö katselee miettien eteensä.
-
-"Niin pitäisi. Sitä varten kannattaa elää. -- Kaikella on niin
-ihmeellisesti oma tarkotuksensa, niinkuin silläkin, että minun piti
-nähdä elämää siellä rintaman toisellakin puolen. Oli niitä sielläkin
-ihmisiä, niinkuin se välskäri sanoi --."
-
-"Minun pitää lähteä. Voi hyvin taasen ensi näkemään. Tiedätkö, sinä
-olet jo ihan ennallasi. Vain hieman laiha ja kalpea. Odotahan, kun kesä
-tulee."
-
-Ja Arvo onkin ennallaan, mielen tasapainoon nähden, makaa tyynenä ja
-kirkkain miettivin silmin. Eikä hänen valoisa mielialansa erityisesti
-synkisty silloinkaan, kun lääkäri kerran tuskallisen kääreiden muuton
-jälkeen sanoo, että hänellä on vielä monta pitkää kuukautta edessäpäin.
-Hän nyökkää vain tyynen alistuvana:
-
-"Täytyyhän minunkin -- kohdaltani."
-
-Mutta kun poika on viety pois, sanoo lääkäri apulaiselleen:
-
-"Mistä ihmeestä hän oikein tuon moraalisen voimansa noutaa? Järkevästi
-otettuna on hänen seitsemäntoistavuotias elämänsä tuhottu. Mitä hän on
-muuta kuin raajarikkoinen raukka tämän perästä."
-
-"Ja kuitenkin hänessä on virkeätä elämänhalua enemmän kuin monella
-meistä, jotka kuljemme terveillä jaloillamme", täydentää apulainen,
-nuori lääketieteen ylioppilas.
-
-"Sehän tässä juuri ihmetyttää. Minä olen aina ollut kylmän järjen
-ihminen ja suuri epäilijä varsinkin tunteiden arvoon nähden.
-Itseltäni on ikäänkuin puuttunut elintä, jolla koetaan voimakkaat
-tunnevirtaukset. Minun täytyy rehellisesti tunnustaa katselleeni elämää
-ja ihmistä liian matalalta näkökulmalta. Sen olen oppinut tuolta
-nuorelta pojalta."
-
-"Niin, hänellä on se hehkuva isänmaallisuutensa sisäisenä
-käyttövoimanaan. Sitäkö tohtori ajatteli?"
-
-"Sitä. Katsokaas, minä olen epäillyt isänmaallisten tunteidenkin
-alkuperäisyyttä, pitänyt niitä vain teennäisen paisutuksen ilmauksina.
-Vaan kyllä niiden täytyy sittenkin olla jotain aivan oleellista ja
-ulotuttaa juurensa luonnonvaistoihimme, niinkuin tuossa pojassa."
-
-"Niin, hän oli aivan suurenmoinen sillä kertaa, kun hän kieltäytyi
-ottamasta huumausaineita ja sanoi vain yksinkertaisesti: 'Kärsiihän
-moni isänmaan tähden paljon enemmän'."
-
-"Se on eräänlaista hiljaista miehekkyyttä, syvää ja totta." -- Tohtori
-katselee mietteissään eteensä leikkuupöydälle ja jatkaa:
-
-"Täällä meillä se sankari tutaan. Luulisin, että joukkoinnostuksen
-huumassa voi heittäytyä vaaroihin ja suorittaa hetkellisiä
-voimannäytteitä siveellisesti heikompikin luonne -- jos nyt on vastaava
-määrä fyysillistä voimaa. Mutta kun joutuu yksin kärsimyksineen, niin
-pitää olla syntyperäinen sankari voidakseen kantaa kohtalonsa niinkuin
-tämä poika." -- Ja sitten syvän lämpimästi kuin liikutettuna:
-
-"Sanokaamme, että hän on poikkeuksellinen ilmiö, mutta riittää, että on
-todellisuudessa nähnyt senkin."
-
-
-
-
-VOITTOHUUTOJEN KAIKUESSA.
-
-
-"Rintama liikkuu eteenpäin. Vappuna marssimme Viipuriin", tiedottaa
-Poken viimeinen kirje.
-
-Oli enää kolme päivää Vappuun. Odotus jännitti mielet lujimmilleen. Ja
-nyt jo osattiin arvioida ennakolta. Ennen Tampereen ja Raudun
-valloitusta ei tiedetty kuvitellakaan, minkä ne maksoivat. Nyt se
-tiedettiin, ja Viipurin tähden oli koko ajan muutenkin vapistu.
-
-Ne varustukset, joita ryssät koko maailmansodan ajan olivat kaupungin
-ympärille kyhäilleet!
-
-Mutta silloin tapahtui kuin ihme -- kevään ihme.
-
-Padot avautuivat itsestään ja vastustus suli ja hupeni kuin talven
-jäljet kevään voittokulun tieltä.
-
-Vapun jälkeisenä päivänä kun voitonviestit kiersivät ympäri maan, sai
-Arvo Partio kortin. Siinä oli Suomen leijona ja sen alla juhlalliset
-sanat:
-
-"In hoc signo vinces." [Tässä merkissä olet voittava.]
-
-Ja toisella puolella:
-
-"Tänään marssi voittoisa Karjalan armeija Viipuriin."
-
-Se oli "Vapauden veljiltä" matkan periltä. Mutta Arvo Partio ei voinut
-sille mitään, että voitonriemuun sekoittui pisarainen katkeruutta:
-
-Voi, jos sittenkin olisi saanut olla mukana --.
-
-Myöhemmin päivällä tuli tieto, että Poke oli jäänyt Naulasaaren
-veriselle kankaalle, kaatunut aivan voiton kynnyksellä, kun jo
-vastaisella puolella valkoiset marssivat kaupunkiin riemuhuutojen
-kaikuessa.
-
-Vanha rehtori itse toi suruviestin Arvolle.
-
-"Se on niin, että vain paras oli tässä kyllin hyvä", sanoi hän.
-
-Ja nähdessään, miten Arvon silmissä aivan kuin sammui jokin, laski hän
-kätensä pojan päälaelle:
-
-"Sanoinhan minä kerran, että isänmaa teistä saisi kunniaa. En voinut
-aavistaa silloin, että se teiltä tulisi vaatimaan näin kalliin uhrin"
--- hänen äänensä värähteli -- "Poikani, te olette verellänne maksaneet
-Suomen vapauden lunnaat ja osottaneet, että tässäkin sukupolvessa on
-niitä, jotka ovat syntyneet _sankareiksi_."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta kun historia kerran kertoo tulevien sukupolvien pojille, mitä
-saivat kokea karjalaiset pojat Suomen vapaussodassa talvena 1918, on se
-varmasti lisäävä:
-
-"He olivat hakkapeliittain sankarisukua. Heidän ei tarvitse hävetä
-uljaita edeltäjiään ja aseveikkojaan, Viipurin lukiolaisia."
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Isien teillä, by Olli Solkio
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ISIEN TEILLÄ ***
-
-***** This file should be named 52736-8.txt or 52736-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/2/7/3/52736/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/52736-8.zip b/old/52736-8.zip
deleted file mode 100644
index a2e4139..0000000
--- a/old/52736-8.zip
+++ /dev/null