diff options
Diffstat (limited to '44946-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44946-0.txt | 3769 |
1 files changed, 3769 insertions, 0 deletions
diff --git a/44946-0.txt b/44946-0.txt new file mode 100644 index 0000000..948ef31 --- /dev/null +++ b/44946-0.txt @@ -0,0 +1,3769 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44946 *** + +VALITTUJA NOVELLEJA II + +Kirj. + +Guy de Maupassant + + + +Ranskasta suomentanut Kasimir Leino. + + +Kansan Novellikirjasto 12. + + + +Helsingissä 1907, +Suomalainen kustannusosakeyhtiö Kansa. + +Savonlinnassa, +O.-Y. Savolaisen kirjapainossa 1907. + + + +SISÄLLYS: + +Perhe-elämää +Neitsyt Blanchette ja hänen poikansa +Kaksi ystävää +Keväällä +Nuoranpätkä +Pelastunut +Aasi + + + + +PERHE-ELÄMÄÄ. + + +Neuillyn höyryraitiovaunut olivat jo sivuuttaneet Maillotin portin +ja kiitivät nyt eteenpäin sitä pitkää puistotietä, joka vie alas +Seine-joelle. Vaunuja vetävä pieni veturi antoi varoitusmerkkejä +mahdollisten esteiden välttämiseksi, puhalsi ulos liikaa höyryä, +huohotti kuin juoksusta hengästynyt ihminen ja veturin pistonit +aikaansaivat sellaisen hätäisen äänen kuin juostessa toisiinsa +kalkahtava pari rautaisia sääriä. + +Kesäillan raskas helle laskeusi tiellekin, jolla aivan tyyneestä +ilmasta huolimatta pelmusi valkea, liidunsekainen, sakea ja +tukehduttava pöly ja tarttui hikiseen ihoon, kertyi silmien soppiin ja +tunkeusi aina keuhkoihin saakka. + +Siellä täällä seisoskeli kansaa talojen portilla hengittämässä raitista +ilmaa. + +Vaunujen kaikki akkunat olivat avatut ja akuttimet hulmusivat nopean +vauhdin aikaansaamasta vedosta. Muuten ei sisällä vaunuissa monta +henkeä ollut, sillä lämpiminä päivinä vetäytyvät ihmiset mieluummin +n.k. imperiaalille eli etu- ja takasillalle. Olipahan vain muutamia +lihavia, räikeäpukuisia etukaupungin rouvia, jotka korvaavat hienouden +puutteensa aiheettomalla ylhäisyydellä, samoin eräitä väsyneitä, +kasvoiltansa kellertäviä virkamiehiä, joiden vartalot näyttivät +kutistuneilta ja joilta toinen hartia -- ahkeran kirjoitustyön vuoksi +-- oli jäänyt hieman ylemmäksi toista. Heidän levottomissa ja +alakuloisissa kasvoissansa näkyi vielä tuoreita jälkiä taloudellisista +huolista, alituisesta rahanpuutteesta ja pitkällisistä toiveista, jotka +auttamattomasti olivat pettäneet. Kaikki kuuluivat he siihen tuiki +kuluneiden kurjien raukkojen lukuisaan joukkoon, joka nipin napin +tulee toimeen vähäisissä, aivan pienten puutarhain ympäröimissä +etu-kaupunkilais-huviloissansa Pariisin maailmankaupunkiin liittyvän +"ruukkumaiseman" keskellä. + +Oven luona istui lyhyt, paksu ja pulleanaamainen herra, jonka vatsa +riippui harallaan olevien jalkojen välissä, puettuna mustaan pukuun, +kunnialegioonan nauha napinlävessä ja keskusteli pitkän ja laihan +herrasmiehen kanssa, joka hamppukankaasta tehdyssä, likaisessa +puvussansa ja vanhassa panamahatussansa näytti melkein epäilyttävältä. +Lyhyt paksu herra puhui verkallensa ja empien, niin että hän toisinaan +kuulosti melkein änkyttävän; tämän nimi oli hra Caravan, joka palveli +ensimäisenä kirjurina meriasiain ministeristössä. Hänen puhetoverinsa +oli eräs entinen terveys-upseeri eli tutkinnon suorittamaton +kauppalaivalääkäri, joka vanhoilla päivillänsä oli asettunut asumaan +Courbevoien laiteille, missä hän auttoi köyhää kansaa niillä vähäisillä +lääkeopillisilla tiedoilla, jotka hänellä vielä oli jäljellä +seikkailurikkaan elämänsä ajoilta. Nimeltänsä oli hän Chenet ja esitti +itsensä "tohtoriksi". Hänen siveellisistä käsitteistänsä kulki +arveluttavia juoruja. + +Hra Caravan taas oli elänyt virkamiehen tavallista elämää. +Kolmekymmentä vuotta oli hän säännöllisesti matkustanut joka aamu +virastoonsa tätä samaa tietä ja tavannut samalla tunnilla samoissa +paikoissa samat henkilöt, jotka kiiruhtivat työtoimistoihinsa; ja joka +ilta palasi hän taas takaisin samaa tietä, kohdaten samat naamat, +joiden hän oli nähnyt vähitellen vanhenevan. + +Joka päivä osti hän kuparilantilla sanomalehtensä Saint-Honoren +etukaupungin nurkassa, hankki sitten pari aamiais-voileipää ja kiiruhti +ministeristöön melkein vangiksi ilmoittautuvan rikollisen naamalla. +Pulpettinsa ääreen hiipi hän ahdistunein sydämin ja alinomaa peljäten +saavansa jonkun muistutuksen jostakin laiminlyömisestä, mihin hän ehkä +oli tehnyt itsensä syylliseksi. + +Mitään käännettä ei hänen yksitoikkoisessa elämässänsä ollut koskaan +tapahtunut eikä häntä muut asiat liikuttaneet kuin virasto-asiat, +virka-ylennykset ja lahjapalkkiot. Sekä ministeristössä että kotona +perheensä keskuudessa -- hän oli nainut erään köyhän virkatoverin +tyttären -- puhui hän ainoastaan virastansa. Jokapäiväisen, koneellisen +ahertamisen kautta oli hänen sielunsa kutistunut niin, ettei siihen +mahtunut muita ajatuksia, toiveita tai unelmia kuin ne, mitkä olivat +suoranaisessa yhteydessä viraston kanssa. + +Mutta eräs karvas seikka turmeli kaikki hänen virkamies-ilonsa. +Viraston päällikön ja hänen apulaisensa paikkoja oli näet ruvettu +täyttämään meriväen komisaarioilla tahi "läkkisepillä", kuten näitä +hopeisten kalunainsa vuoksi oli ruvettu kutsumaan; tätä selitti hän +äänekkäästi joka iltapäivä päivällispöydässä vaimollensa, jota asia +niinikään harmitti ja jolle hän tahtoi todistaa sen olevan ilmeistä +vääryyttä, että ministeristövirkoja Pariisissa täytettiin laivastoon +kuuluvilla henkilöillä. + +Hän oli vanhentunut huomaamattansa, sillä koulusta oli hän ilman +vaihtelevampaa ylioppilas-aikaa siirtynyt virastoon; erotus oli vain +se, että hän koulussa oli peljännyt järjestystä valvomaan määrättyjä +toverejansa ja nyt eli alinomaisessa arkuuden tilassa viraston +päällikköjen takia. Jo näiden kamari-itsevaltiaiden kynnykselle +tullessa tunsi hän vapisevansa kiireestä kantapäähän asti; tämä +alituinen pelonalaisuus taas teki hänen käytöksensä kömpelöksi samalla +kuin se nöyristi hänen ryhtinsä ja sai hänet hermostuneesti +änkyttämään. + +Pariisista ei hän tuntenut enempää kuin sokea, joka koiransa +taluttamana joka päivä kulkee samaa tietä paikoillensa; lukiessansa +sanomalehdestä uutisia merkillisimmistä tapahtumista ja +häväistysjutuista piti hän niitä satumaisina tarinoina, joita +vilkkaammat ihmiset olivat keksineet huvittaaksensa pikku virkamiehiä. +Järjestyksen miehenä ja luonnostansa vanhoillisena, vaikkakin puolueen +ulkopuolella eläen, vihasi hän kaikkia "uutuuksia" ja hyppäsi +tavallisesti yli koko valtiollisen osaston, joka vissin puolueen +lahjomassa sanomalehdessä tietysti, oli vääristelty. Kävellessänsä +iltapäivällä Champs-Elyséen puistokäytävää, katseli hän kävelijäin +taajoja joukkoja ja vaunujen vierivää virtaa kuin kaukaisia, outoja +maita vaeltava matkailija. + +Palveltuansa tänä vuonna umpeen laissa määrätyt 30 virkavuotta oli hän +uudenvuodenpäivänä saanut kunnialegioonan ristin, joka näissä +sotilasmaisiksi laitoksiksi käyneissä virastoissa oli tullut +välttämättömäksi kehoitukseksi näille viheriään pöytään naulituille, +surkuteltaville rangaistusvangeille sen pitkällisen ja kauhistavan +orjuuden tähden, jota virallisesti kutsutaan "uskolliseksi +palvelukseksi". Vasta tämä kunnian osoitus, joka oli antanut hänelle +uuden, korkeamman käsityksen omasta kyvystä, oli voinut muuttaa hänen +elintapojansa. Entiset juovikkaat housunsa ja kirjavat liivinsä oli hän +siitä alkaen kerrassaan hyljännyt ja käytti nyt ainoastaan mustia +housuja ja pitkää takkia, jonka napinlävessä hänen leveä kunnianauhansa +näytti paremmalta. Nyt muisti hän joka aamu ajaa partansa, puhdistaa +kyntensä huolellisesti, muuttaa liinavaatteita joka toinen päivä j.n.e. +tehden tämän kaiken kunnioituksesta sovinnaisuuden vaatimuksia ja sitä +kansallista ritarimerkkiä kohtaan, jota hän nyttemmin kantoi. Lyhyesti +sanoen: seuraavasta päivästä alkaen esiytyi hra Caravan uutena, +siistittynä, mahtavana ja alentuvaisena ihmisenä. Kotona hän puhui +kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa "rististänsä". Ja siinä määrässä +oli hänen ylpeytensä lisääntynyt, ett'ei hän enää kärsinyt nähdä +toisenlaisia "nauhoja" muiden napinreijissä. Vieraiden maiden oudot +kunnian-merkit saivat hänet melkein raivoon; "niitä ei pitäisi +sallittaman kantaa Ranskassa", sanoi hän. Ja erityisesti harmitteli hän +tästä tohtori Chenetille, jonka hän joka päivä tapasi raitiovaunussa ja +aina joku toisenlainen nauha rinnassa, milloin valkea, milloin sininen, +milloin keltainen tahi vihreä. + +Näiden herrojen välinen keskustelu, joka alkoi Riemuportilta ja kesti +Neuillyyn saakka, käsitteli muuten aina samoja asioita. Tänään niinkuin +usein ennenkin puhuivat he ensin niistä moninaisista, paikallisista +epäkohdista, jotka harmittivat heitä kumpaakin ja joita Neuillyn +maistraatti ei ryhtynyt korjaamaan. Sitten siirtyi hra Caravan puhumaan +sairauksista ja taudeista, kuten lääkärin kanssa keskustellessa melkein +aina käy ja toivoi täten saavansa häneltä jonkun tiedon murusen +ilmaiseksi taikka onnistui hänen ehkä hienosti menettelemällä saada +aikaan täydellinen maksuton neuvottelu, jos lääkäri ei vain huomannut +hänen aiettansa. Viime aikoina oli näet hänen äitinsä terveys +alkanut käydä arveluttavaksi. Tuon tuostakin sai hän pitkällisiä +tainnoskohtauksia eikä suostunut hoidattamaan itseänsä, vaikka olikin +jo 90-vuotias. + +Hra Caravan tuli aina liikutetuksi ajatellessansa äitinsä korkeaa ikää +ja sanoi aina "tohtori" Chenetille: "ettehän liene monta sellaista +tapausta tavannut ammatissanne?" Tyytyväisenä hän silloin hykerteli +käsiänsä, ei juuri sen vuoksi, että hän välttämättä olisi halunnut äiti +parkansa ikuistuvan tässä maailmassa, vaan enemmän hyvänä takeena hänen +oman elämänsä pituudesta. + +"Niin", jatkoi hän, "meidän suvussamme ollaan pitkä-ikäisiä. Sen vuoksi +olenkin varma siitä, että elän sangen vanhaksi, ellei tapaturmaa satu." + +Tohtori Chenet heitti häneen säälivän katseen. Sitten tarkasteli hän +hetkisen naapurinsa punakkaa naamaa, paksua niskaa, velttojen ja +lihavien jalkojen välissä riippuvaa, pulleaa vatsaa ja koko tuota +sairalloisesti pöhöttynyttä, halvaukselle altista virkamiesruumista; +vihdoin siirsi hän harmahtavaa panamahattuansa hieman ylemmäs ja sanoi +ivallisesti: + +"Elkää olko siitä varma, kunnon ystäväni; äitinne on vanhaa, vankkaa +tekoa, mutta tehän olette kohoa hyytelöä!" + +Nämä sanat sattuivat ja hra Caravan vaikeni. + +Tällä välin oli raitiovaunu saapunut sille pysäkille, jossa heidän oli +poistuttava. Molemmat herrat astuivat alas vaunuista ja tohtori Chenet +pyysi ystävänsä juomaan lasin vermuttia Globe-kahvilaan, joka oli juuri +vastapäätä ja muutenkin heidän tavallinen ravintolansa. Vanhana +ystävänä tervehti isäntä tulijoita ojentaen heille kaksi sormea +tiskillä olevien pullojen ylitse; sen jälkeen menivät he +dominonpelaajien luo, jotka olivat istuneet paikoillansa päivällisistä +asti. Vastattuansa tavalliseen kysymykseen: mitä uutta kuuluu? +juttelivat he hetkisen, kunnes pelaajat taas ryhtyivät jatkamaan +keskeytynyttä peliänsä. Herrat toivottivat "hyvää yötä" ojentaen +kätensä pelaajille, jotka ylöskatsahtamatta kättelivät heitä ja niin +poistuivat he kotiinsa myöhäiselle päivällis-aterialle. + +Hra Caravan asui pienessä kaksikerroksisessa talossa Courbevoien torin +varrella, jonka alakerrassa oli parturitupa. Hänen huoneustoonsa kuului +pari kamaria, ruokasali ja keittiö eikä muuta. Näissä suojissa +vaelsivat usein korjatut tuolit ympäri sen mukaan kuin tarvis vaati; +rva Caravanin aika meni näitä huoneita siistiessä, sillävälin kuin +12-vuotias tytär Maria Lovisa ja 9-vuotias poika Filip August +juoksentelivat katuojia myöten korttelin poikaviikarien kanssa. + +Yläkertaan oli hra Caravan sijoittanut äitinsä, jonka ahneus oli +naapurein kesken tunnettu ja jonka tavaton laihuus oli antanut aihetta +sukkeluudelle: "häntä luodessaan oli hyvä Jumala ollut yhtä saita kuin +ämmä itse." Aina oli vanhus pahalla tuulella eikä kulunut päivääkään, +ettei hän aikaansaanut riitoja ja hermostuttavia kohtauksia. +Akkunastansa sätti hän portaillansa seisovia naapureita, kuljeskelevia +maatavarain kaupustelijoita, kadunlakaisijoita ja katupoikia, jotka +taas kostivat seuraamalla vanhuksen jäljessä -- niin pian kuin tämä +näyttäysi kadulla -- ja rähisemällä hänen ympärillänsä: "eläköön +noita-akka!" + +Pienikasvuinen, normandialainen palvelustyttö, joka muuten oli +uskomattoman hölmistynyt, hoiti taloutta ja makasi yönsä vanhuksen +luona yläkerrassa ollakseen saapuvilla, jos mitä sattuisi tapahtumaan. + +Kotiin tultuansa tapasi hra Caravan vaimonsa tietysti siistimässä +huoneita, joka olikin hänen ehtymätön intohimonsa; tällä kertaa +kiilloitti hän flanellilapulla talon verrattain autioissa suojissa +löytyvien mahonki-tuolien selkänojia. Hän käytti aina ohkaisia +vaatesormikkaita ja monivärisillä nauhoilla koristettua +myssypäähinettä, joka aina oli vinossa toisella korvallisella. +Kaikille, jotka sattuivat tapaamaan rouvan pesemässä permantoa, +harjaamassa vaatteita, tomuttamassa huonekaluja tahi puuhaamassa +pyykkiammeen ääressä, sanoi hän aina tähän tapaan: + +"Minä en ole rikas ja, kuten näette, asumme me sangen yksinkertaisesti, +mutta siisteys on minun ylellisyyteni ja se on mielestäni yhtä hyvä +kuin mikä muu ylellisyys tahansa." + +Itsepäisen, käytännöllisen älynsä avulla oli hänestä tullut miehensä +ohjaaja kaikessa. Joka ilta oli heillä ensin ruokapöydässä ja sitten +maata ruvettaessa pitkiä keskusteluja hra Caravanin virka-asioista; +vaikka rouva olikin parikymmentä vuotta nuorempi miestänsä, niin uskoi +tämä itsensä hänelle kuin rippi-isälle, jonka neuvoa kaikessa +noudatetaan. + +Sievä ei hän ollut koskaan ollut; nyttemmin oli hän ruma, +lyhytkasvuinen ja laiha. Se vähä, mitä hänellä mahdollisesti voi olla +naisellisia suloja, jotka taitava ompelijatar ehkä olisi voinut saada +esille, hupeni tykkänään hänen huonosti leikattujen pukujensa peittoon. +Aina näyttivät hänen hameensa istuvan vinossa ja sitä paitse oli +hänellä piintynyt tapa alinomaa kynsiskellä itseänsä milloin mistäkin, +välittämättä ensinkään läsnäolijoista. Ainoa koriste, jota hän kantoi, +oli kirjavilla, lukuisilla nauhanpätkillä koristettu myssy. + +Nähtyänsä miehensä tulevan kotiin, nousi rouva ylös, suuteli häntä +poskille ja kysyi: + +"Muistitkos käydä Potinin luona, ystäväni?" + +Hra Caravan vajosi masentuneena istumaan: neljännen kerran oli hän +unhottanut toimittaa tämän hänelle uskotun asian. + +"Sehän on vallan kirottua, vallan kirottua!" huudahti hän. "Vaikka +mietin sitä päiväkauden, niin unhottui se minulta illan tullen +kuitenkin." + +Huomatessansa, että mies oli vilpittömästi pahoillansa, koetti rouva +lohduttaa häntä sanoen: + +"No, ehkäpä sinä muistat sen huomenna paremmin. Mitäs muuten kuuluu +uutta ministeristöön?" + +"Niin, tosiaankin! Suuri uutinen: taas on eräs läkkiseppä nimitetty +päällikön apulaiseksi." + +Rouva kävi ihan vakavaksi. + +"Missä osastossa?" + +"Ulkomaisten tilausten toimistossa." Rouva harmistui. + +"Ramonin sijalle siis! Juuri siihen virkaan, jossa tahtoisin nähdä +sinut! Entäs Ramon? Siirrettiin eläkkeelle?" + +"Aivan niin, eläkkeelle!" sopersi hra Caravan. Rouva vimmastui niin, +että myssy soljahti alas kaulalle. + +"Silloin on kaikki lopussa eikä siinä talossa enää ole sinulla mitään +tekemistä. Ja mikä tuon herrasmiehen nimi on?" + +"Bonassat." + +Rouva otti esille Meriväen kalenterin, joka hänellä aina oli käsillä ja +alkoi etsiä siitä: "Bonassat. Toulonissa. Syntynyt 1851. Oppilas 1871. +Alakomisaario 1875. Mutta onko hän koskaan ollut merillä tuo hra +Bonassat?" + +Tämän kysymyksen johdosta kirkastui hra Caravanin katse ja häntä alkoi +naurattaa sisällisesti, niin että pullea vatsansa hyppi. + +"Aivan saman verran kuin Balin ... vallan saman verran kuin hänen +päällikkönsä Balin!" + +Nauraen yhä makeammin toisti hän vielä vanhan sukkeluuden, jolla hän +kerran oli saanut koko viraston nauramaan: + +"Meritse heitä ei saa lähettää tarkastamaan Point-du-Jourin +laivasto-satamaa, sillä meritauti heidät höyryaluksella tavoittaisi!" + +Mutta rva Caravania tämä ei naurattanut. Hän pysyi vakavana eikä +näyttänyt kuulleen koko sukkeluutta. Sitten mutisi hän leukaansa +hiljallensa raappien: + +"Jospa meillä vain olisi joku edusmies vallassamme! Sillä jos eduskunta +saisi tietää, kuinka ministeristön neljän seinän sisässä nykyään +menetellään, niin lentäisi ministeri tuoliltansa kuin..." + +Samassa kuului rappusista melua, joka keskeytti hänen lauseensa. +Katuojaretkiltänsä palasivat Maria Lovisa ja Filip August, tyrkkien ja +potkien toisiansa juostessansa ylös rappusia. Äiti hyökkäsi tuimana +heidän kimppuunsa, tarttui kumpaakin käsipuolesta ja viskasi lapset +sisään ravistaen heitä voimakkaasti. + +Niin pian kuin nämä huomasivat isänsä, riensivät he hänen luoksensa. +Hän piti heitä hellästi ja kauvan syliinsä suljettuina, istahti +tuoliin, nosti heidät polvillensa ja alkoi lörpötellä heidän kanssansa. + +Poika oli kampaamaton, yltäpäätä likainen, pikku nallikka, joka näytti +sangen heikkopäiseltä. Tyttö oli jo äitinsä kuva, puhui niinkuin hän, +toisti hänen sanojansa ja apinoipa hänen liikkeitänsäkin. Hänkin oli +kysyvinänsä: "Mitä uutta ministeristöön kuuluu?" ja isä vastasi +iloisesti: + +"Niin, katsos, setä Ramon, joka kerran kuukaudessa käy syömässä +päivällistä meillä, ei enää saapune tänne, tyttöseni. Hänen sijallensa +on nimitetty uusi alapäällikkö!" + +Tyttönen kohotti silmänsä ja katsoi isäänsä lausuen pikkuvanhan +säälillä: + +"Taas on siis yksi mennyt ohitsesi, isä!" + +Isä lakkasi nauramasta eikä vastannut tähän muistutukseen mitään; +johtaaksensa puheen toiselle tolalle kääntyi hän vaimonsa puoleen, joka +nyt puhdisti akkunoita. + +"Äiti voi kai hyvin tuolla yläkerrassa?" + +Rva Caravan lakkasi työstänsä, kääntyi päin, siirsi niskaan lipuneen +myssynsä paikoilleen ja sanoi vapisevin huulin: + +"Niin, puhukaamme vain äidistäsi! Tänään on hän taas kauniisti +käyttäytynyt! Ajattelehan, että kun parturin vaimo tästä +alakerrasta ... minun poissaollessani ... tuli lainaamaan meiltä +tärkkelyspakettia, niin ajoi äitisi hänet suorastansa ulos haukkuen +häntä kerjäläis-akaksi. Mutta sitten sai hän itse kuulla kunniansa +minulta! Tietysti tekeysi hän aivan kuuroksi, kuten hänen tapansa on, +aina kun hänelle totuuksia sanotaan, mutta tiedänhän minä hänellä +olevan yhtä hyvät korvat kuin minullakin: se on vain hänen kujeitansa. +Paras todistus siitä on, että hän kapusi takaisin yläkertaan sanaakaan +virkkamatta." + +Hra Caravaniin vaikutti tämä niin kiusallisesti, ettei hän puhunut +mitään; palvelustyttö tuli samassa ilmoittamaan, että pöytä oli +katettu. Silloin otti hra Caravan luudan varren, joka tätä tarkoitusta +varten aina oli nurkassa, ja koputti kolme kertaa kattoon antaaksensa +merkin äidille. Sitten menivät he saliin, missä nuorempi rva Caravan +vanhusta odotellessa ammensi liemi-annokset valmiiksi. Mutta vanhus ei +tullutkaan alas ja liemi alkoi jo jäähtyä. Toiset rupesivat syömään ja +kun liemi oli syöty, odotettiin häntä jälleen. Rouvaa tämä jo harmitti; +hän viskoi vihansa puolisonsa ylitse. + +"Näin tekee hän aivan tahallansa. Ja sinä taas pidät tietysti hänen +puoltansa." + +Kahden tulen väliin joutuneena ei hra Caravan tiennyt mitä vastata, +vaan lähetti vihdoin Maria Lovisan kysymään mummolta, miksi hän +viivytteli. Ja sitten istui hän ja odotti alaspäin katsellen, sillä +välin kuin hänen vaimonsa harmistuneena kilisti veitsellänsä lasin +laitaan. + +Ovi aukesi samassa ja tyttönen palasi yksin takaisin hengästyneenä ja +kalpeana. + +"Mummo makasi lattialla," sanoi hän huohottaen. + +Hra Caravan hypähti ylös, viskasi ruokaliinansa pöydälle ja juoksi ylös +rappusia, joilta kuului hänen pitkien, nopeiden askeltensa kaiku; +vakuutettuna siitä, että tämä taas oli anopin keksimiä kujeita, +kohautti rouva olkapäitänsä koko ilmoitukselle, mutta seurasi +verkallensa sentään miehensä jäljessä. + +Mummo makasi pitkällänsä keskellä lattiaa, kasvot permantoon +käännettyinä, ja kun hra Caravan käänsi hänet seljällensä jäi hän +siihen rojottamaan yhtä liikkumattomana, keltaisine, kuivine +kurttuisine kasvoinensa, silmät ummessa, huulet tiviisti suljettuina ja +koko tuo laihan kuiva ruumis jäykistyneenä vallan tunnottomaksi. + +Caravan polvistui hänen viereensä ja vaikeroi: + +"Voi äiti raukkaa, voi minun poloista äiti-raukkaani!" + +Kun rouva oli tarkastanut häntä vähän aikaa, selitti hän lyhyesti: + +"Muori on taas saanut pyörtymyskohtauksen, siinä kaikki! Mutta sen on +hän tehnyt riistääksensä meiltä ruokarauhan, ole varma siitä!" + +Yhdessä kantoivat he mummon sänkyyn ja riisuivat pitovaatteet hänen +yltänsä. Sitten ryhtyivät he kolmen hengen -- hra ja rva Caravan sekä +palvelustyttö -- häntä hieromaan. Mutta kaikista näistä ponnistuksista +huolimatta ei muori tullut tajullensa. + +Silloin lähetti hra Caravan palvelustytön -- Rosalien -- noutamaan +tohtori Chenetiä. Tämä asui Suresnesiin päin vievällä rantakadulla, +joka oli jotenkin kaukana. Odotus kävi siis pitkälliseksi. + +Vihdoinkin hän saapui, tutki vanhuksen tilaa, tunnusteli häntä, +kuunteli hengitystä ja ilmoitti: + +"Hän on kuollut!" + +Hra Caravan kumartui vainajan ylitse ja ratkesi itkeä nyyhkyttämään, ja +suuteli kiihkeästi äitinsä kangistuneita kasvoja; ja niin runsaita +surun kyyneliä vuodatti hän, että nämä suurina vesipisaroina tippuivat +vanhuksen poskille ja otsalle. + +Rva Caravan teki kaikki, mitä sovinnaiset tavat miniältä tällaisissa +surutapauksissa voivat vaatia: hän seisoi puolisonsa takana, voihkaili +heikosti ja hieroi itsepintaisesti silmiänsä. + +Turvonnein kasvoin, harva tukka epäjärjestyksessä ja todellisen surunsa +rumentamana nousi hra Caravan äkkiä ylös: + +"Mutta oletteko varma, tohtori, oletteko ihan varma siitä, että hän on +kuollut?" + +Tohtori Chenet lähestyi nopeasti uudelleen vainajaa, ja tutki sitä +ammattimiehen taitavalla nokkeluudella ikäänkuin liikemies +kauppatavaraansa kiittäessänsä. + +"Katsokaa itse, ystäväni, katsokaa silmiä!" Samassa nosti hän +silmäluomia ja silloin paljastui hänen sormensa alta muorin katse ... +entinen muuttumaton katse ... ainoastaan silmäterä oli ehkä hieman +laajempi kuin ennen. Caravaniin vaikutti tämä sysäyksenä rintaan ja hän +tunsi koko ruumiinsa värisevän. + +Chenet nosti jäykistynyttä käsivartta, koetti avata muorin +yhteenpuristettuja sormia ja tiuskasi harmistuneena ikäänkuin olisi +joku syyttänyt häntä valheesta: + +"Tai katsokaa tätä kättä? Olkaa huoletta! Tällaisessa tapauksessa en +ole vielä koskaan erehtynyt!" + +Caravan heittäysi ryvettyneenä jälleen ruumiin yli ja itki melkein +ulisemalla. Ollen itkevinänsä hänkin, puuhaili rouva vainajan sängyn +vieressä: ensin nosti hän yöpöydän lähemmäs, peitti sen ruokaliinalla, +nosti sille neljä kynttilää, sytytti ne palamaan, otti uunipeilin takaa +puksipuun oksan, täytti erään pikku lautasen tavallisella vedellä, kun +ei ollut vihkivettä saapuvilla, laski oksan tälle lautaselle ja asetti +sen vihdoin yöpöydälle kynttiläin väliin. Hetkisen mietittyänsä heitti +hän siihen vielä hyppysellisen suolaa arvatenkin siinä uskossa, että +tämä oli jonkunlaista ehtoollispyhitystä. + +Suoritettuansa nämä tavanmukaiset välttämättömyydet, joilla vainajaa +aina oli muistettava, jäi hän liikkumattomana seisomaan paikallensa. +Tohtori, joka oli auttanut häntä näissä toimituksissa, kuiskasi hänelle +hiljaa: + +"Meidän täytyy saattaa hra Caravan täältä pois!" + +Rouva nyökkäsi myöntymykseksi, lähestyi yhä polvillansa nyyhkivää +puolisoansa ja nosti häntä toisesta käsivarresta samalla kuin hra +Chenet tarttui toiseen. + +Ensin istuttivat he hänet tuoliin; rouva suuteli häntä otsalle ja +moitti häntä lempeästi. Tohtori yhtyi häneen ja koetti kehoittaa häntä +lujuuteen, rohkaisemaan mielensä ja alistumaan sallimuksen tahtoon, +ihmetellen että mies voi kovan onnen sattuessa noin tyyten menettää +miehuutensa. Sitten tarttuivat molemmat uudellensa häneen kiinni ja +kantoivat hänet pois. + +Alas vietäessä vaikeroi hän vallan uupuneena kuin suuri lapsi, nyyhkien +suonenvedontapaisesti, käsivarret velttoina ja jalat raukeina. +Koneellisesti jalkojansa muutellen astui hän toisten kannattamana alas +rappusia tietämättä, kuinka hän alas tuli. + +Sitten istuttivat he miesparan samaan nojatuoliin, jossa hänen aina oli +tapansa istua aterioidessa ja jonka kohdalla vielä oli häneltä äsken +kesken jäänyt liemilautanen lusikoinensa. Tähän jäi hän hievahtamatta +istumaan tuijottaen viinilasiinsa ja muuten niin masentuneena, ettei +hänellä ollut ainoatakaan selväjärkistä ajatusta. + +Rva Caravan puhutteli sitten tohtoria eriksensä kysellen mitä +muodollisuuksia hänen vielä oli noudatettava, ja tiedustellen muita +tähän tapaukseen kuuluvia asioita. Tohtori Chenet näytti ensin +odottavan jotakin, mutta otti sitten hattunsa ja hyvästeli ilmoittaen +samalla, ett'ei hän vielä ollut syönyt päivällistä. + +"Mitä? Ettekö te ole vielä syönyt päivällistä?" huudahti rouva. "Jääkää +toki meille päivälliselle, hra tohtori, jääkäähän toki! Tarjoomme mitä +meillä sattuu itsellämme olemaan. Että meille ei ruoka nyt oikein +maista, sen suonette anteeksi!" + +Mutta tohtori kieltäysi estellen. + +"Kuinka? Jääkää toki. Tällaisissa tapauksissa on hauskaa nähdä ystäviä +ympärillänsä. Ja ehkäpä voitte te saada mieheni hieman rohkaistumaan. +Hänen täytyy välttämättä tointua ja voimistua!" + +Tohtori kumarsi ja laski jälleen lakkinsa pois: + +"Siinä tapauksessa minä jään, arvoisa rouva", sanoi hän. + +Rouva antoi höpertyneelle Rosalielle muutamia käskyjä, istuutui itsekin +pöytään, oli syövinänsä ja ilmoitti tahtovansa pitää seuraa +"tohtorille". + +Jäähtyneen liemen jälkeen, jota hra Chenet pyysi toistamiseen, +tarjottiin jotakin sipulilta tulevaa "satakertaa", jota rouvakin hieman +maistoi. Tohtorin mielestä oli se erinomaista. + +"Eikö totta?" hymyili emäntä kääntyen miehensä puoleen: "Ota nyt +sinäkin tätä vähäisen, Alfred, että on edes jotakin vatsassasi. Muista, +että sinulla on pitkä yö edessäsi!" + +Tottelevaisena ojensi tämä lautasensa ja vallan yhtä tottelevaisena +olisi hän mennyt heti levolle, jos vaimo vain olisi käskenyt häntä, +sillä hän näytti vastustelematta ja empimättä tekevän kaikki, mitä +käskettiin. Hän söi. + +Tohtori otti itse kolme kertaa eteensä ja rva Caravan söi niinikään +melkoisen kämpäleen, nieleskellen sen alas erityisesti harkitulla +välinpitämättömyydellä. + +Kun palvelustyttö toi makaronikulhon, mutisi tohtori: + +"Tuopa näyttää mainiolta, hiisi vie!" + +Rouva jakoi siitä kaikkien lautasille, myöskin lapsille, jotka tällä +välin olivat vapaasti ryypiskelleet viiniä ilman vettä ja potkiskelivat +toisiansa pöydän alla. + +Tohtori muistutti suuren Rossinin mieltymystä tähän italialaiseen +ruokalajiin: + +"Kuulkaas, sehän sointuu runoksi", sanoi hän; "joku voisi alkaa runonsa +esim. tähän tapaan: 'Niin maestro Rossini ja oiva macaroni' j.n.e." + +Muut eivät kuunnelleet hänen sukkeluuksiansa. Rouva, joka äkkiä oli +käynyt miettiväiseksi, ajatteli tapauksen kaikkia mahdollisia +seurauksia. Hra Caravan kiersi sillä aikaa kuulia leivästä ja laski ne +sitten riviin pöydälle, katsellen niitä tuhmana kuin epatto. Sitäpaitse +näytti hän kärsivän polttavaa janoa, koskapa hän alinomaa vei +viinilasin huulillensa. Ajatukset, jotka odottamaton tapaus ja siitä +johtuva suru jo äsken oli pimittänyt, menettivät nyt viimeisetkin +älynsiteensä ja kuulustivat vapaina hyrisevän ympäri koko ruumiin ... +juuri alkavan ruoansulatuksen raskaassa huumauksessa. + +Tohtori Chenet joi muuten kuin sieni ja näytti huomattavasti päihtyvän. +Myöskin rouvassa näkyi tavattomampia hermokohtauksia seuraava +vastatila: hän kävi vilkkaaksi, puheliaaksi ja tunsi päätänsä hiukan +huimaavan, vaikka hän ei ollutkaan juonut muuta kuin vettä. + +Hra Chenet oli ruvennut kertomaan erinäisistä kuolemantapauksista, +jotka hänen mielestänsä olivat olleet hauskoja. Tässä Pariisin +etu-kaupungissa (Neuillyssä), jonka asukkaat enimmäksensä ovat +maaseudulta kotoisin, huomaa talonpoikain välinpitämättömyyttä kuolemaa +ja vastakuollutta vainajaa kohtaan, vaikkapa tämä olisikin +asianomaisten oma isä tai äiti, samoin sitä kunnioituksen puutetta ja +itsetiedotonta raakuutta kuolleiden suhteen, joka on niin yleinen +maaseudulla, mutta Pariisissa aivan harvinainen. + +"Viime viikolla esimerkiksi", kertoi hän, "kutsuttiin minut erääseen +taloon Puteauxin kadun varrella. Minä riennän sinne, tapaan sairaan jo +kuolleena ja kuolinvuoteen ympärillä koko perheen, joka par'aikaa +kaikessa rauhassa tyhjensi edellisenä päivänä vainajan oikullisesta +käskystä ostettua anisettipulloa." + +Rouva Caravan, joka nyt mietti perintö-osuutta, ei kuunnellut häntä; +hra Caravan taas, jonka aivot olivat vallan tyhjät, ei olisi ymmärtänyt +mitään, vaikka olisi kuunnellutkin tohtorin puheita. + +Vihdoin tarjottiin kahvia, sangen väkevää kahvia, jonka piti olla kuin +"lohdutusta surun vaivaan". Sitä tyhjennettiin konjakin kanssa useampia +kuppeja ja jokaiselta kupilta hohtivat posket entistänsä punaisempina, +mutta sekavia aivoja se ei juuri selvittänyt. + +Äkkiä valtasi tohtori koko pullon kaataaksensa piiskaryypyt +itsekullekin. Keskustelu kuoli pois ja kaikki kolme huhtoivat kaulansa +tuolla kellertävällä siirapilta näyttävällä, sokeroidulla konjakilla. +Nyt alkoivat he olla lämpimiä ja kylläisiä, ja tunsivat itsessänsä +tuota eläimellistä tyytyväisyyttä jonka alkohooli-juomat, päivällisten +päälle nautittuina, ehdottomasti herättävät meissä. + +Lapset olivat nukahtaneet ja Rosalie saattoi ne levolle. + +Koneellisesti totellen sitä juovuttamisvaistoa, joka kaikille +onnettomille on niin ominainen, joi hra Caravankin useampia laseja +konjakkia. Hänen silmänsä alkoivat omituisesti loistaa. + +Tohtori nousi ylös ja aikoi poistua. Ottaen ystäväänsä käsivarresta +sanoi hän: + +"Kas niin, tule nyt kanssani kävelemään! Raitis ilma tekee sinulle +hyvää... Surujansa täytyy koettaa haihduttaa!" + +Caravan totteli nöyrästi, otti hattunsa ja keppinsä ja lähti. +Käsikynkässä astelivat ystävykset alas Seine-joelle päin taivaan +tähtikirkkaana kimmeltäessä. + +Miellyttävät tuoksut täyttivät lempeän, öisen ilman, sillä kaikissa +läheisissä puutarhoissa loistelivat kukkaset täydessä kukoistuksessansa +ja päivällä uinahtaneet lemut virkosivat ja elpyivät illan tullen, +sekottuen hämärissä tohahteleviin, keveihin tuulenhenkäyksiin. + +Leveä puistotie oli autio ja hiljainen. Kahden puolen tietä paloivat +kaasulamput, joiden kaksoisrivit ulottuivat aina riemuportille saakka. +Pariisista, joka kuumoitti etäällä punertavassa hohteessa, kuului +sentään kaamea humu. Oli kuin olisi kuulunut lakkaamaton, hiljainen +rummun-pärinä, ja siihen vastasi toisinaan etäällä kulkevan junan +vihellys, jonka päästi joku täyttä vauhtia ... pääkaupunkia kohti ... +kiitävä veturi taikka yön pimeydessä ... tätä vastaan tuleva ja merelle +päin rientävä juna. + +Illan raitis tuulenhenki, joka äkkiä lehahti ystävyksiä vastaan, +vaikutti näihin niin voimakkaasti, että tohtori hieman hoiperteli ja +hra Caravan tunsi sen huumauksen vain lisääntyvän, jota hän oli +kärsinyt jo päivällisistä saakka. Hän kulki kuin unessa turtunein +mielin, raukeana ja jonkunlaisen siveellisen tylstymisen tilassa, joka +esti häntä tuntemasta mitään kipua ja melkein täytti hänen mielensä +mielihyvän tunteella, jota luonnon lempeät lemut vielä lisäsivät. + +Sillalle tultuansa kääntyivät he oikealle, jolloin joelta puhaltava +raitis tuulahdus miellyttävästi hyväili heidän kasvojansa. Levollisena +ja mahtavana virtaili se korkean poppelikujanteen takana. Tähdet +kuvastuivat sen välkkyvään kalvoon ... näyttivät ikäänkuin +uiskentelevan virtaa alaspäin. Hieno, vaalea usvaharso, joka lepäsi +joen toisella rannalla, toi heidän keuhkoihinsa kosteuden tunteen ja +hra Caravan pysähtyi äkkiä paikoillensa säpsähtäen tuota omituista joen +hajua, joka herätti hänessä vanhoja muistoja. + +Äkkiä oli hän näkevinänsä äitinsä elämässä niitä aikoja, jolloin hän +oli vielä lapsi ja konttasi koti-talon edustalla kaukana Picardiessä +katsellen, kuinka äiti pesi vaatteita vähäisessä purossa, joka juoksi +heidän puutarhansa läpi. Hän oli kuulevinansa tämän pyykkikartun +kapseen maalaishiljaisuudessa ja äidin äänen, joka huusi: "Alfred, +tuopas vähän lisää suopaa!" Nyt tunsi hän saman jokihajun, saman +kosteasta maasta nousevan usvanhajun ja samat notkoista käyvät uhot, +joiden omituinen tuoksu oli jäänyt haihtumattomasti hänen muistoonsa; +nyt kun hänen äitinsä juuri oli kuollut, piti tämän muiston siis +hänessä uudistuman! + +Ankaran surun valtaamana pysähtyi hän jäykistyneenä eikä voinut +liikahtaa paikoiltansa. Oli kuin salama olisi äkkiä valaissut häntä +kohdanneen onnettomuuden koko laajuudessansa. Tuo joen haihtuva +henkäys, joka oli kohdannut häntä, heitti hänet alas lieventymättömien +murheiden pimeään kuiluun. Hän tunsi sydämensä silpoutuvan +ajatellessaan ainaista eroa äidistänsä. Oli kuin olisi suru leikannut +hänet keskeltä kahtia ja koko hänen muistossa uudistuva nuoruutensa +jälleen kuolon kitaan hävinnyt. Kaikki entisyys oli lopussa, kaikki +lapsuuden muistot olivat haudatut eikä löytynyt ketään, joka olisi +voinut jutella hänen kanssansa menneistä ajoista, ihmisistä, jotka hän +oli lapsuudessaan tuntenut, kotiseudusta, hänestä itsestänsä siinä +ympäristössä ja kaikista niistä pikkuseikoista, jotka liittyivät hänen +entiseen elämäänsä. Osa hänen olemustansa oli lakannut olemassa +olemasta ... ja pian kai teki kuolema lopun toisestakin puoliskosta. + +Ja vainajien haamut alkoivat vaeltaa hänen sisäisten silmiensä ohitse. +Hän näki "mammansa" nuorempana, kuluneissa puvuissa, joita tämä oli +käyttänyt niin kauvan, että ne näyttivät ihan kuuluvan hänen +persoonaansa. Hän oli näkevinänsä hänet tuhansissa eri kohtauksissa, +jotka jo muuten olivat häipyneet hänen mielestänsä, sellainen ilme +kasvoissa, joka hänellä ennen oli ollut, hänen liikkeensä ja tapansa, +hän oli kuulevinansa hänen piintyneitä päähänpistojansa, hänen +äänenpainonsa ja suuttumuksensa, hän erotti hämärissä hänen kasvojensa +kurtut, hänen laihojen sormiensa liikkeet ja kaikki nuo vanhat tutut +asennot, joissa hän ei enää koskaan voinut äitiänsä nähdä. + +Tarttuen kiinni tohtoriin ratkesi hän jälleen nyyhkyttämään. Hänen +jalkansa vapisivat, koko hänen lihava ruumiinsa hytkyi ja vaikeroiden +änkytti hän: + +"Voi minun äitiäni, voi minun poloista äitiäni, voi, poloista äiti +parkaani!" + +Hänen kumppalinsa, joka ei ollut vielä selvennyt hänkään ja uneksi +saada päättää iltansa eräässä tutussa paikassa, missä hänen oli tapana +salaa pistäytyä, kävi yhäti uudistuvien surun purkausten vuoksi jo +kärsimättömäksi, jonka tähden hän istutti ystävänsä joen rannalle ja +meni tiehensä muka "erästä sairasta katsomaan". + +Caravan itki kauvan yksinänsä. Kun kyyneleet vihdoin ehtyivät ja koko +hänen kärsimyksensä oli niin sanoaksemme juossut vetenä pois, tunsi hän +itsensä jälleen keveämmäksi, tyynemmäksi ja äkkiä vallan rauhalliseksi. + +Kuu oli tällä välin noussut ja valkasi taivaan rannan hiljaisella +valollansa. Suuret poppelipuut seisoivat siinä suorina, hopeanhohde +lehdissänsä, ja usva tuolla tasangolla väikkyi kuin hiljaa virtaileva +lumiharso. Joen kalvossa ei enää tuikkinut tähtösiä, vaan välkkyi sen +pinta nyt kuin raakunkuori ja joleana vieri se tasaista kulkuansa. +Silloin tällöin karehtivat aamutuuloset sen kalvossa. Ilma oli lempeä +ja tuuli tuntui tuoksuvan. Veltto raukeus näytti vallanneen uinaavan +maan. Hra Caravan hengitti ahnaasti yön suloista lempeyttä, hengitti +syvään ja olipa kuin olisi yliluonnollinen, raitis rauha ja lohdutus +jälleen tuntunut koko hänen olennossansa. + +Kuitenkin koetti hän taistella tätä valtavaa hyvinvoinnin tunnetta +vastaan. Useita kertoja toisteli hän: voi äiti parkaa, voi poloista +äiti parkaani! Mutta turhaan koetti hän enää pakottaa itseänsä +itkemään, kuten hänen, rehellisen miehen, oikeudentunto oikeastaan +olisi vaatinut. Se ei enää onnistunut. Eikä hän enää tuntenut edes +tuskaa muistellessaan samoja asioita, jotka äsken olivat saattaneet +hänet sellaisen liikutuksen valtaan. + +Silloin päätti hän nousta ylös ja lähti verkkaisin askelin +tallustelemaan kotiin päin, kietoen tyvenen luonnon rauhallisen +välinpitämättömyyden vaipan yllensä. Lohdutettuna ja vastoin tahtoansa +levollisena hän palasi takaisin. + +Sillalle tultuansa huomasi hän viimeisen, juuri liikkeelle lähtevän +raitiovaunun palavan lyhdyn ja sen takana Globe-kahvilan valaistut +akkunat. + +Hän tunsi halun saada kertoa tapahtumasta jollekin tuttavalle, herättää +tässä osanottoa ja kiinnittää itseensä tämän huomion. Vääntäen kasvonsa +murheellisiksi, avasi hän kahvilan oven ja lähestyi tiskiä, jonka +takana isäntä aina istui. Hän toivoi, että hänen tulonsa tekisi +vaikutuksen, että kaikki nousisivat ylös, rientäisivät häntä vastaan +ojennetuin käsin ja kyselisivät: no, mitä on tapahtunut? Mutta kukaan +ei hänen surullisesta hahmostansa välittänyt. Silloin nojasi hän +kyynärpäänsä tiskiä vastaan, vei molemmat kätensä otsaansa ja huokasi: + +"Voi Jumalani, voi Jumalani!" + +Isäntä katsahti jo häneen. + +"Ettekö voi hyvin, hra Caravan?" kysyi hän. + +"Kiitos kysymästä, rakas ystäväni", sanoi tämä, "en minä voi pahoin, +mutta äitini on juuri kuollut!" + +"Ohhoh!" sanoi isäntä hajamielisesti ja kun eräs etäämpänä istuvista +vieraista huusi: "pukki olutta!" vastasi hän tälle kovalla äänellä: +"aivan oikein, pukkihan se oli!" Ja niin kiiruhti hän huutajan luo +olutpukin kanssa jättäen hra Caravanin hämmästykseensä. + +Tuonoiset dominon pelaajat istuivat vielä vajonneina peliinsä, jota he +olivat jatkaneet päivällisistä asti. Caravan lähestyi nyt näitä +aikeessa onkia heiltä hieman osanottoa surussansa. Mutta kun kukaan ei +huomannut häntä, täytyi hänen itsensä alottaa: + +"Tiedättekö, että minua on kohdannut suuri onnettomuus!" sanoi hän. + +Kaikki kolme pelaajaa nostivat päänsä irroittamatta siltä katsettansa +pelinappuloista. + +"No, mitä on siis tapahtunut?" + +"Äitini on juuri kuollut!" + +"Elä hiidessä!" sanoi eräs koettaen näyttää sääliväiseltä. Toinen +heistä ei keksinyt mitä sanoisi, vaan pudisti päätänsä ja vihelsi +heikosti. Kolmas vaipui jälleen katselemaan pelilautaa ikäänkuin olisi +hän ajatellut: + +"Eikö muuta!" + +Caravan odotti jotakin sydämellistä sanaa. Mutta tällaisesta +vastaanotosta ei hän välittänyt, vaan meni tiehensä harmistuneena siitä +penseydestä, millä toverit voivat kohdella ystävänsä tuskaa, joka tällä +hetkellä kuitenkin oli niin lievää laatua, ettei hän sitä oikeastaan +enää tuntenutkaan. + +Hän oli samassa jälleen ulkona. + +Yöröijyssänsä odotti rouva Caravan häntä kotiin tulevaksi, istuen +matalalla tuolilla avatun akkunan ääressä, ja mietti vainajan jälkeistä +perintö-osuutta. + +"Riisu vain yltäsi", sanoi hän, "voimmehan jutella sängyssäkin." + +Hra Caravan katsahti ylös. + +"Mutta ... tuolla ylhäällä ... ei siis ole ketään." + +"Anteeksi, Rosalie on siellä nytkin ... mutta voithan kolmen aikana +mennä hänen sijallensa, kunhan ensin nukut hiukan." + +Hra Caravan piti alusvaatteet varalta yllänsä, solmi silkkiliinan +päänsä ympäri ja kömpi sitten vaimonsa viereen ... hurstien väliin. + +Kotvan istuivat he siinä äänettöminä. Rouva mietti. + +Tähänkin aikaan vuorokaudesta oli hänellä punaisella nauhalla +koristettu myssy päässä, joka muuten istui vinossa toisella +korvallisella, kuten hänen myssynsä tavallisesti aina olivat. + +Äkkiä kääntyi hän ukkoonsa päin sanoen: + +"Tiedätkö, onko äitisi tehnyt mitään testamenttia?" + +Caravan epäröi hetken aikaa. + +"Minä ... minä ... en sitä usko", sanoi hän, "ei, testamenttia hän ihan +varmasti ei ole tehnyt." + +Rouva katsahti ukkoansa silmiin ja sanoi hiljaisella harmistuneella +äänellä: + +"Mutta sehän on arvotonta. Kymmenen vuoden kuluessa olemme me nyhtäneet +itsemme paljaiksi hänen tähtensä ja elättäneet häntä. Tahtoisinpa +tietää, tokko sisaresi olisi tehnyt samoin meidän sijassamme? Enkä +totisesti olisi minäkään viitsinyt sitä tehdä, jos olisin tiennyt, +millä tavalla hän meitä palkitsee! Häpeä hänen muistollensa! Aiot kai +sanoa, että onhan hän maksanut edestänsä. Olkoonpa vain! Mutta lasten +hellyyttä ei rahalla makseta! Kiitollisuuden täytyy osoittautua siinä, +että asianomainen tekee testamentin kuoltuansa. Niin oikeat ihmiset +menettelevät. Mitä minulla nyt on vaivojeni ja ikävyyksieni palkkioksi? +Kyllä tämä on siivoa!" + +Caravan parka koetti useita kertoja keskeyttää häntä: + +"No, mutta ... kuulehan toki, rakas ystäväni, minä pyydän ... minä +rukoilen sinua!..." + +Vihdoin tyyntyi rouva kuitenkin, otti tavallisen äänensä ja sanoi: + +"Huomen-aamulla varhain pitää meidän ilmoittaa tästä sisarellesi." + +Hra Caravan säpsähti. + +"Tietysti, senhän olisin vallan unhottanut. Heti herättyäni sähkötän +minä hänelle." + +Mutta silloin keskeytti rva Caravan hänet äänellä, joka ilmaisi hänen +ennakolta miettineen kaikki: + +"Ei, lähetä se vasta klo 10-11 aikana, jotta ehdimme saada kaikki +järjestykseen ennen hänen tuloansa. Charantonista tänne tarvitsee hän +vähintäin kaksi tuntia. Sanomme esim., ettet sinä pökerryksissäsi +muistanut ilmoittaa asiasta aikaisemmin. Siten saamme hiukan aikaa +siistiytyä." + +Caravan löi otsaansa sillä hätäytyneellä äänellä, millä hän aina +puhui virastonsa päälliköstä, jonka edessä hän aina vapisi ... +ajatuksissansakin: + +"Ja täytyyhän minun ilmoittaa siitä ministeriöönkin!" + +"Mitä varten? Tällaisissa tapauksissa annetaan aina anteeksi, jos +moiset asiat sattuvatkin unhottumaan. Usko sinä minua eläkä lähetä +virastoon mitään ilmoitusta. Päällikkösi ei voi siitä muistutusta +tehdä ... ja silloinhan sinä olet tuottanut hänelle vähän harmia!" + +"Aivan oikein," myönsi Caravan, "sillä ole varma siitä, että hän +suuttuu pois jäämisestäni. Se oli mainio ajatus, siinä olet oikeassa. +Kun minä myöhemmin ilmoitan hänelle, että äitini on kuollut, niin saa +hän pitää suunsa kiinni." + +Ihastuneena tähän pilantekoon hykersi ministeristön kirjuri käsiänsä +ajatellessansa, millä naamalla hänen päällikkönsä kuulisi tuon +ilmoituksen. + +Rouva Caravan joutui yhä hajamielisemmäksi huolten johdosta, joita +hänen näytti olevan vaikea ilmaista miehellensä. Vihdoin teki hän +päätöksensä: + +"Lahjoittihan äitisi sinulle kerran heilurikellonsa vai kuinka? +Tarkoitan sitä, jossa tyttönen pelaa kuulapeliä." + +Caravan koetti muistella ja sanoi sitten: + +"Niin ... niin kyllä ... siitä on jo kauvan aikaa, kun hän sanoi, +että ... jo meille tullessaan sanoi hän: tuon kellon saat sinä, Alfred, +jos minua oikein hoidat!" + +Rouva Caravan tunsi itsensä rauhallisemmaksi ja hänen katsantonsa +kirkastui. + +"Mutta siinä tapauksessa on parasta, näetkö, että noudamme sen tänne +hetipaikalla. Sillä jos sisaresi ehtii saapua, ei hän ehkä anna sitä +meille." + +"Niinkö todellakin luulet?" kysyi toinen empien. + +Rouva näytti suuttuvan. + +"Luulen mitä luulen! Mutta jos se kerran on täällä ... +asuntosuojissamme, niin ... tehty on aina tehty. Silloin on kello +meidän! Sama on oikeastaan laita sen lipastonkin (= piirongin), jonka +päällä on marmorilaatta ... muistathan? Sen hän taas lupasi minulle, +ollessaan kerran hyvällä tuulella. Voimmehan noutaa senkin samalla, +vai?" + +Ukko ei näyttänyt olevan oikein taipuvainen tähän puuhaan. + +"Tiedätkö, rakas ystäväni, että siten otamme suuren edesvastauksen +niskoillemme?" + +Rouva kääntyi häneen vimmastuneena. + +"Vai niin! Todellakin! Aina olet sinä yhtäläinen, Alfred. Ennen +antaisit sinä lastesi kuolla nälkään kuin liikuttaisit pikku sormeasi. +Kun hän kerran on antanut lipaston minulle, niin meidänhän se silloin +on, luulisin? Ja ellei sisaresi tyydy siihen, niin olkoonpa hyvä ja +sanokoon siitä minulle! Minä vähät sinun sisarestasi! Kas niin, +menkäämme nyt yläkertaan, niin tuomme sieltä alas, mitä äiti on meille +määrännyt." + +Väristen ja kukistettuna kömpi hra Caravan sängystänsä ja aikoi vetää +housut jalkaansa, kun rouva ehkäisi sen. + +"Mitä varten sinä pukeutuisit? Mene vain alusvaatteisillasi; ei sinun +kylmä tule. Minä ainakin menen sellaisena kuin olen!" + +Molemmat läksivät liikkeelle yöpukimissansa, hiipivät hiljaa ylös +rappusia, avasivat varovasti oven ullakko-kamariin, missä ainoastansa +nuo neljä palavaa kynttilää näyttivät vartioivan muorin kuolinunta, +sillä Rosalie oli nukahtanut ja kuorsasi nojatuolissa, sääret +hajallansa, kädet ristissä helmassa, pää kallellansa ja suu puoleksi +ammollansa. + +Hra Caravan otti kellon rautauunin reunalta. Se oli noita omituisen +kömpelöitä koriste-esineitä, joita keisarikauden tyylillä on paljo +omallatunnollansa. Nuori tyttönen kullatusta pronssista ja erilaisia +kukkasia hiuksissansa piti kädessänsä kuulamaljaa, jonka kuula toimitti +heilurin virkaa. + +"Anna se minulle," sanoi rouva Caravan, "ja ota sinä tuo marmoorilaatta +kantaaksesi." + +Mies parka totteli huohottaen ja saikin ankarain ponnistusten jälkeen +laatan toiselle hartiallensa. + +Sitten lähti pariskunta laskeutumaan jälleen alakertaan. Caravanin +täytyi kumartua ovessa taakkansa vuoksi ja sitten astui hän vapisevin +askelin portaita alas; rouva kulki takaperin edellä valaisten tietä +toisessa kädessänsä olevalla kynttilällä ja kantaen kuulakelloa +toisessa. + +Alas päästyänsä huokaisivat he helpoituksesta. + +"Kas niin, nyt on pahin taakka jo alhaalla, menkäämme noutamaan +loppuja," sanoi rouva. + +Mutta lipaston laatikot olivat mummon vaatteita täynnä; nämä olivat +siis ensiksi piilotettavat johonkin. + +Rouva sai äkkiä hyvän päähänpiston: + +"Meneppäs alas ja tuo se puukirstu, joka on siellä eteisessä. Se ei +maksa kahtakaan frangia... Sen voimme asettaa tähän vaatekirstuksi." + +Caravan teki kuten käskettiin. Sitten ryhdyttiin ahtaamaan vaatteita +siihen. + +Yksitellen nosteli hän laatikoista kaikki mummo paran koristeet, +liinavaatteet, pitsi-kalvostimet, kaulukset, alusvaatteet j.n.e. ja +laski ne samassa järjestyksessä kirstuun, jottei Caravanin sisar, rva +Braux, seuraavana päivänä epäilisi mitään. + +Kun tämä oli toimitettu, kantoi aviopari alas ensin laatikot ja sitten +itse lipaston. Kauvan miettivät he, ennen kuin sopivat siitä, missä se +parhaimmalta näyttäisi. Vihdoin tuli päätökseksi, että se oli +asetettava makuukamariin, akkunain väliin, vuodetta vastapäätä. + +Ja kun lipasto oli siirretty määrättyyn paikkaansa alkoi rva Caravan +latoa laatikkoihin omia liinavaatteitansa. "Kuulakello" sai sijansa +salin uunin reunalla. Yhdessä tarkastivat he sitten, miltä se nyt siinä +näytti. Molemmat olivat varsin tyytyväisiä tarkastuksensa tulokseen. + +"Se näyttää erittäin sievältä!" sanoi rouva. + +"Erittäin sievältä!" toisti herra. + +Nyt menivät he jälleen levolle. Rouva sammutti kynttilän ja pian +nukkuivat kaikki sekä ylä- että alakerran asukkaat. + +Oli jo täysi päivä, kun hra Caravan havahtui ja avasi silmänsä. Alussa +oli hän vallan pyörällä päästänsä, niin että hänen täytyi ponnistaa +ajatuskykyänsä muutamien minuuttien aikana, ennenkuin muisti mitä oli +tapahtunut. Samassa tunsi hän sysäyksen rinnan kohdalla, jolloin hän +hypähti ylös sängystä ja tunsi olevansa melkein itkemäisillänsä. + +Hän meni nopeasti yläkertaan, missä Rosalie yhä nukkui tuonoisessa +asennossaan eikä nähtävästi ollut herännytkään koko yönä. Hän käski +tytön mennä tavallisiin aamutoimiinsa ja sytytti uudet kynttilät +yöpöydälle, kun entiset olivat ehtineet palaa loppuun. Sitten katseli +hän äitiänsä, vaipuen syviin mietteisiin, jos näin tahdomme nimittää +sitä helppohintaista uskonnollis-filosoofista rihkamaa, jolla älyltänsä +keskinkertaiset ihmiset tavallisesti kuolemaa ajattelevat. + +Mutta samassa kuuli hän vaimonsa kutsuvan häntä ja kiiruhti jälleen +alakertaan. Rva Caravan oli tehnyt luettelon kaikesta, mitä hänen sinä +aamupäivänä piti toimittaa ja ojensi sen miehellensä. + +Kovin pelästyneenä luki tämä luettelon läpi. + +1. On ilmoitettava kuolemantapaus viranomaisille Neuillyssä. + +2. On toimeenpantava laillinen lääketieteellinen tarkastus. + +3. On tilattava ruumiskirstu. + +4. On käytävä pastorinkansliassa. + +5. On käytävä hautaustoimistossa. + +6. On tilattava hautajaiskortteja. + +7. On käytävä notarion luona. + +8. On vietävä sähkösanoma rva Brauxille. + +Hra Caravan tempasi hattunsa ja syöksi ulos. + +Tällävälin oli tieto tapahtumasta levinnyt naapurein keskuudessa, jotka +alkoivat saapua katsomaan ruumista. + +Tämän johdosta oli alakerrassa ollut tuima kohtaus parturin ja hänen +vaimonsa välillä juuri kun eräältä herrasmieheltä oli parta ajettava. + +Parturin vaimo, joka oli istunut sukankudelma kädessä, oli arvellut: + +"Niin, niin, taas on siis eräs tämän elämän jättänyt! Saita hän ainakin +oli, jottei toista sellaista löytyne; enkä minä hänestä totisesti ole +koskaan pitänyt, mutta täytyneehän kaikissa tapauksissa mennä häntä +katsomaan." + +"Joutavia!" oli parturi siihen murissut saippuoidessansa erään leukaa. +"Ainoastaan naiset keksivät tuollaisia velvollisuuksia. Ei siinä kyllä +että katkeroitetaan toistensa elämää, kun ollaan elävien kirjoissa, +vaan vielä pitää vainajiakin häiritä." + +Hämillensä joutumatta oli lempeä vaimo vastannut miehensä murinaan: + +"Minun täytyy mennä tuonne yläkertaan ... minä en voi olla sitä +tekemättä. Jo aamusta asti on minulla ollut se tunne. Ellen saa nähdä +häntä, kiusaisi se minua koko elämäni ijän. Mutta niinpian kuin olen +nähnyt, miltä hän näyttää, saan minä rauhani takaisin." + +Parturi oli kohauttanut olkapäitänsä ja sanonut tuttavallisesti +herrasmiehelle, jonka poskia hän juuri oli ajamassa: + +"Myönnättehän tekin, että noilla lemmon naisilla on aina konstikkaita +päähänpistoja! Minä en vain ottaisi askeltakaan mennäkseni ruumista +katsomaan, en!" + +Vaimo, joka oli kuullut nämäkin sanat, ei ollut keksinyt vastata muuta +kuin: + +"Niin se nyt kerran on!" + +Samalla laski hän kudelman parturituvan tiskille ja meni ylös Caravanin +luo. + +Siellä tapasi hän pari muuta naapurinvaimoa juttelemassa rva Caravanin +kanssa, joka kertoi heille yksityisseikkoja kuolemantapauksesta. + +Yhdessä lähtivät naiset sitten ullakkokamariin katsomaan ruumista. +Kaikki neljä astuivat sisään hiipivin askelin, ripsauttivat kukin +vuorostansa suolavettä vainajan lakanoille, polvistuivat hänen +edessänsä, tekivät ristin mutisten jotakin rukouksentapaista, nousivat +jälleen seisoallensa ja katselivat silmät suurina ja suu puoli-avoimena +vielä kotvan vainajaa, jota miniä nenäliinansa suojassa oli +epätoivoisin nyyhkytyksin surevinansa. + +Kun rva Caravan sattumalta kääntyi pois päin, näki hän Maria Lovisan ja +Filip Augustin seisovan paitasillansa kamarin ovella ja uteliaasti +katselevan tätä kohtausta. Samassa unhotti äiti teeskennellyn surunsa, +syöksi käsi ojona heidän kimppuunsa ja tiuskasi uhkaavalla äänellä: + +"Menettekö siitä tiehenne, senkin kakarat!" + +Kun hän kymmenen minuuttia myöhemmin palasi jälleen ylös muutamien +muiden naapurinvaimojen kanssa ja taas oli tehnyt kaikki tarpeelliset +toimitukset s.o. ravistanut puksipuun oksaa vainajan ylitse, +ollut rukoilevinansa ja itkevinänsä, näki hän taas lasten +seisovan ullakkokamarin ovella. Silloin antoi hän -- omantuntonsa +rauhoittamiseksi -- näille aika nuhteet; mutta seuraavalla kerralla ei +hän enää heistä välittänyt. Uuden tulokasryhmän mukana seurasivat aina +lapsetkin, polvistuivat muiden lailla ja tekivät ylipäänsä samoin kuin +näkivät äitinsä tekevän. + +Iltapäivällä alkoi katselijain luku jo vähetä. Vihdoin ei enää tullut +ketään. Rva Caravan meni jälleen huoneisiinsa laittamaan kaikki +valmiiksi hautajaisia varten. Vainaja jäi siis yksin. + +Ullakkokamarin akkuna oli auki. Helteinen ilma virtasi sisään +tomupilvien mukana. Nuo neljä kynttilää paloivat häilyvin liekein +liikkumattoman ruumiin vieressä. Lakanoilla, kasvoilla, suljetuilla +silmäluomilla ja kapeilla käsillä juoksenteli kärpäset ikäänkuin +olisivat ne tutkiskelleet, milloin heidän aikansa tuli. + +Lapset olivat jälleen hälvenneet kaupungille omille retkillensä. Pian +tapasivat he joukon kumppaneita, joista varsinkin tytöt näyttivät +kehittyneemmiltä käsittämään elämän salaisuuksia, koskapa aikaisten +tavalla kysyivät: + +"Mummosi on siis kuollut?" + +"On ... eilen illalla." + +"Millainen on hän ruumiina?" + +Maria Lovisa selitti ja kertoi kynttilöistä ja puksipuun oksasta ja +vainajan ulkonäöstä. Kuulijat kävivät yhä uteliaammiksi ja tahtoivat +hekin mennä "ruumista katsomaan". + +Tyttö valitsi ensimäiseen osastoon viisi tyttöä ja kaksi poikaa, jotka +olivat suuremmat ja rohkeammat kuin toiset. Sitten käski hän kaikkien +riisua kenkänsä pois porstuassa ja sukkasillansa hiipi tämä joukkokunta +taloon ja siitä ylös rappusia ... vallan hiljaa kuin hiiret. + +Vainajan huoneeseen tultuansa teki Maria Lovisa vallan samalla tavalla +kuin oli nähnyt äitinsä tekevän. Juhlallisen näköisenä vei hän kaikki +sängyn viereen, polvistui, teki ristinmerkin, oli höpöttävinänsä +jotakin, nousi ylös, pirskoitti vettä ja oli äkkiä ratkeavinansa +itkemään pitäen pientä nenäliinaansa silmien edessä; tällä välin olivat +lapset kaikki lähestyneet pelokkaina ja seisoivat nyt uteliaina +vainajan ympärillä huomattavasti huvitettuina tästä uudesta +näytelmästä. Maria Lovisa toipui kuitenkin pian surustansa, saattoi +nopeasti ensimäisen osaston ulos, palasi takaisin toisen ja vihdoin +kolmannen joukkueen kanssa. Sillä kaikki korttelin palleroiset pienistä +kerjäläispojista alkaen samosivat tänne moisen uutukaisen huvituksen +houkuttamina. Ja joka kerta jäljitteli hän äitinsä menettelyä +erinomaisen osavasti. + +Vihdoin hän sentään kyllästyi tähänkin toimeen. Eräs toinen leikki +houkuttelikin jo lapsia toisaalle ja vanha mummo jäi jälleen yksiksensä +ja täydelliseen unhotukseen muulta maailmalta. + +Kamarissa alkoi palaa hämärä ja lepattavat kynttilän liekit heittivät +levottoman valonsa vainajan kuiville, kurttuisille kasvoille. + +Noin klo 8 illalla meni hra Caravan vielä kerran ylös, sulki +ullakkokamarin akkunan ja vaihtoi uudet kynttilät yöpöydälle. Nyt voi +hän mennä sinne vallan rauhallisena, sillä nyt katseli hän jo ruumista +aivan kuin olisi se aina ollut siellä. Hän tarkasti näkyikö ehkä +jotakin merkkiä alkavasta mätänemisestä ja huomautti aterialle +istuttaessa vaimollensa, ettei ollut hätääkään vielä. + +"Mummo onkin kuin puusta," vastasi tämä, "hän pysyisi tuollaisena +vaikka vuosikauden." + +Liemen söivät he sitten äänettöminä. Lapset, jotka koko päivän olivat +saaneet olla vapaudessaan, nuokkuivat tuoleillansa. Kukaan ei ollut +puhetuulella. + +Äkkiä alkoi lamppu himmetä. Rva Caravan kiersi ylös sen sydäntä sillä +seurauksella, että liekki sähähti päästäen omituisen käheän kurkkuäänen +ja -- sammui. Rosalie oli unhottanut ostaa öljyä. Jos hän nyt +lähetettiin kauppiaan luo öljyä noutamaan, myöhästyi päivällinen. +Parasta oli sytyttää kynttilät, mutta näitäkään ei talossa ollut muita +kuin ne neljä, jotka paloivat vainajan yöpöydällä. + +Aina nopeana päätöksissänsä käski rva Caravan tyttärensä mennä ylös ja +tuoda sieltä pari kynttilää. Muut odottivat häntä pilkkosen pimeässä. + +Tyttösen askelet kuuluivat selvästi, kun hän nousi ylös rappusia. +Sitten seurasi muutamien silmänräpäysten vaitiolo, jonka jälkeen hän +kuulusti nopeasti juoksevan jälleen alas. Äkkiä tempasi hän auki salin +oven ja vielä enemmän peljästyneenä kuin edellisen päivän tapahtumaa +kertoessansa, sopersi hän hengästyneellä äänellä: + +"Isä, isä, ... mummo pukee juuri yllensä!" + +Caravan hypähti ylös niin äkkiä, että tuoli lensi kumoon. + +"Mitä sanot?" änkytti hän: "mitä sinä nyt höperöit?" + +Liikutuksen tukahduttamalla äänellä selitti tyttö: + +"Mum ... mum ... mummo pukee juuri yllensä ja tulee kohta alas!" + +Caravan syöksi ylös rappusia kuin hurja ... ja hänen jäljessänsä riensi +rouva vallan säikähtyneenä. + +Mutta ullakkokamarin ovelle tultua valtasi hra Caravanin sellainen +pelko, ettei hän uskaltanut avata ovea, vaan jäi ulkopuolelle +kuuntelemaan. Mikä näky voisikaan hänelle ilmestyä? Rva Caravan +osoittautui rohkeammaksi: hän väänsi avainta ja astui sisään. + +Huone oli entistänsä pimeämpi ja keskellä lattiaa liikkui pitkä, laiha +haamu: mummo oli todellakin jalkeilla! Herätessään kuolemantapaisesta +horrostilastansa oli hän jo ennen kuin ehti tulla täyteen tajuunsakaan, +kääntynyt kyljellensä ja lynkämyksiltänsä puhaltanut sammuksiin kolme +niistä kynttilöistä, jotka paloivat yöpöydällä. Kun hän sitten +vähitellen tunsi voimiensa palaavan jälleen, kömpi hän ylös ja alkoi +etsiä pitovaatteitansa. Aluksi joutui mummoparka vallan ymmälle +huomatessansa, että lipasto oli hävinnyt. Mutta sitten oli hän alkanut +tutkiskella sen sijalle ilmestynyttä suurta kirstua ja löysikin sen +pohjalta vähitellen kaikki tavaransa. Niin alkoi hän pukeutua kaikessa +rauhassa. Kaadettuansa pois veden yöpöydällä olevalta lautaselta, +asetti hän puksipuun oksan paikoilleen kuvastimen taa ja järjesti +kynttilät niinkuin ne tavallisesti seisoivat. Tämän tehtyänsä aikoi hän +juuri lähteä alas, kun hra Caravan ja hänen vaimonsa astuivat sisään. + +Caravan kiiruhti häntä vastaan, tarttui hänen käsiinsä ja suuteli häntä +kyyneleet silmissä. Rouva, joka seisoi miehensä takana, mutisi +tekopyhän katsannolla: + +"Mikä onni! Mikä onni!" + +Osoittamatta vähintäkään liikutusta ja käsittämättä mistä tässä oli +kysymys, seisoi mummo siinä jäykkänä kuin kuvapatsas tehden -- +katseeltansa jääkylmänä -- yhden ainoan kysymyksen: + +"Eikö päivällinen jo kohta ole valmis!" + +Caravan joutui vallan ymmälle ja änkytti: + +"On tietysti!... Ja me odotimme juuri sinua, äiti!" + +Näin sanoen tarjosi hän tavattoman kiireellisenä käsivartensa mummolle. +Rva Caravan nuorempi otti kynttilän ja meni takaperin heidän edellänsä +valaisten heille tietä aivan samalla tapaa kuin hän edellisenä iltana +oli valaissut miehellensä, jonka piti kantaa alas lipaston +marmorilaatta. + +Alakertaan tultua oli hän sattua pahki pariin henkilöön jotka juuri +aikoivat ylös. Nämä olivat rva Braux ja hänen miehensä Charentonista. + +Edellinen näistä, joka oli kookas, lihava, pulleavatsainen, +vesipöhöinen nainen, katseli heitä hämmästyneenä ja valmiina pakenemaan +tiehensä. Sosialisti ja nuoranpunoja hra Braux, joka oli pienikasvuinen +ja silmiin asti parrakas, apinan näköinen mies, murahti vallan +kylmäverisesti: + +"Kas! mummohan on vielä elossa!" + +Niin pian kuin rva Caravan oli tuntenut heidät, koetti hän tehdä heille +mitä epätoivoisimpia merkkejä; vihdoin sanoi hän kovaa: + +"Ei, mutta mitä minä näenkään! Te täällä! Mikä hauska yllätys!" + +"Me tulimme sähkösanoman johdosta ... ja luulimme tietysti, että kaikki +oli jo lopussa." + +Hra Braux näpisti vaimoansa takaapäin saadaksensa hänet vaikenemaan; +peittäen ilkeämielisen hymyn paksun partansa taa lisäsi hän sitten: + +"Olittepa sangen rakastettavia, kun kutsuitte meidät tänne. Me läksimme +tietysti hetipaikalla." + +Tuo ilkeämielinen hymy oli viittaus siihen vihamielisyyteen, joka oli +vallinnut molempien perheiden välillä. + +Kun mummokin jo oli ehtinyt laskeutua viimeisetkin rappuset, meni hra +Braux häntä vastaan, nujersi partaansa mummon kasvoja vasten ja huusi +hänelle korvaan, sillä vanhus oli hieman huonokuuloinen: + +"No, kuinkas mummo voi? Aina vain kappera vai mitä?" + +Rva Braux oli niin ällistyksissään nähdessänsä vainajaksi ilmoitetun +terveenä ja reippaana, ettei hän uskaltanut edes suudella häntä; suuren +vatsansa kanssa täytti hän muuten koko rappukäytävän, etteivät toiset +päässeet hänen ohitsensa. + +Mummo ei vieläkään virkkanut mitään, vaan katseli kaikkia levottomasti +ja epäillen. Hänen pienet, harmaat, kovat ja tutkivat silmänsä +harhailivat toisesta toiseen ja näyttivät puhuvan kieltä, joka vaikutti +että muut tunsivat itsensä melkoisesti vaivautuneiksi. + +Hra Caravan koetti antaa pienen selityksen. + +"Äiti ei ole voinut oikein hyvin ... mutta nyt on hän taas terve -- +eikö totta, äiti?" + +Käyden edelleen ruokasalia kohti vastasi vanhus sortuneella äänellänsä, +joka kuulusti tulevan sangen kaukaa: + +"Se oli pyörtymiskohtaus. Teidän puheenne minä kyllä kuulin." + +Seurasi kiusallinen vaitiolo. Mentiin miehissä saliin ja käytiin pian +päivälliselle, jonka Rosalie oli osannut valmistaa muutamien minuuttien +kuluessa. + +Ainoa, joka ei menettänyt mielenmalttiansa, oli hra Braux. Hänen +gorillakasvonsa vääntyivät virnistelyihin ja toisinaan lausui hän +kaksimielisiä sanoja, jotka selvästi saivat toiset hämillensä. + +Mutta etehisen kello soi alinomaa ja kerta toisensa perästä tuli +Rosalie sisään ilmoittamaan jotakin hra Caravanille, joka heittäen +serviettinsä nousi ylös ja kiiruhti ulos. Lankomies kysyi tämän +johdosta oliko tänään hänen vastaanottopäivänsä vai? + +"Eikö mitä", änkytti hra Caravan, "ne ovat vain vähäpätöisiä ostoksia +ja toimituksia!" + +Samassa saapui eräs paketti, jonka hän avasi aivan hajamielisyydessään. +Siinä olivat mustilla reunuksilla varustetut peijaiskutsukirjeet. +Punastuen silmiinsä saakka kääri hän sen heti hätäisesti entisellensä +ja pisti sen povitaskuunsa. + +Vanhus ei sitä huomannut, sillä itsepintaisesti tuijotti hän koko +ajan "kuulakelloansa", jonka kullattu kuula heilui edestakaisin +takka-kamiinin kivilaatalla. Yleinen tunnelma näytti käyvän yhä +kiusallisemmaksi ja vaitiolo yhä jäisemmäksi. + +Vihdoin käänsi mummo kurttuiset kasvonsa tyttäreensä päin ja sanoi +vahingonilon välkähdys katseessansa: + +"Maanantaina pitää sinun tuoda tänne tyttäresikin. Minä tahdon nähdä +hänet." + +"Mielelläni, äiti", sanoi rva Braux loistavin kasvoin ja huomaamatta, +että nuorempi rva Caravan oli kalvennut ja istui puolikuolleena +ahdistuksesta. + +Vähitellen alkoivat langokset sentään jutella keskenänsä ja joutuivat +pian, Jumala ties mistä syystä, valtiolliseen keskusteluun. + +Braux puolusti kommunistisia ja vallankumouksellisia liikkeitä, huutaen +vihdoin suurellisin elein ja mulkoilevin silmin: + +"Kaikki omaisuus on työmiehiltä varastettua tavaraa. Maa kuuluu +kaikille. Perintöoikeus on häpeäpilkku, kuulumaton häpeä"... + +Samassa vaikeni hän hämmästyneenä, ja peljäten sanoneensa jonkun +tuhmuuden, lisäsi sävyisästi: + +"Mutta tämähän ei ole sopiva tilaisuus keskustelulle sellaisista +asioista." + +Ovi kävi ja pian astui tohtori Chenet sisään. Alussa näytti hänkin +ällistyvän, vaan saavutti pian mielenmalttinsa ja lähestyi mummoa +sanoen: + +"Ahaa, täällähän muorikin taas istuu ... muiden mukana! Jälleen +reippaana, kuten jo tullessani ajattelin! Ja rappusia noustessani +mietin juuri: lyönpä vetoa, että muori on taas jalkeilla! (Taputellen +vanhusta hiljaa olkapäälle lisäsi hän:) Eukko on vielä yhtä kestävä +kuin Pariisin uusi silta: saattepa nähdä, että hän hautaa meidät +kaikki." + +Tohtori kävi istumaan, otti kupin kahvia ja yhtyi pian langosten +keskusteluun kannattaen hra Brauxia. Tohtori oli näet itsekin ollut +osallisena kommunistisiin hankkeisiin. + +Tällä välin alkoi vanhusta väsyttää, jonka vuoksi hän tahtoi poistua. +Hra Caravan riensi hänen luoksensa. Vanhus katsoi häntä tuimasti +silmiin ja sanoi: + +"Oleppas hyvä ja tuo heti tuo kuulakello ja lipasto takaisin minun +kamariini." + +"Kyllä, äiti," änkytti hän. + +Vanhus tarttui tyttärensä käsivarteen ja poistui hänen kanssansa. + +Hra ja rva Caravan jäivät äänettöminä ja masentuneina katsomaan heidän +jälkeensä: kaikkihan näytti menevän hiiteen päin! Hra Braux hykerteli +mielissään käsiänsä ja maisteli kahviansa. + +Äkkiä hyökkäsi rva Caravan vimmastuneena hänen kimppuunsa huudahtaen: + +"Te olette varas, roisto ja ... ja... Teidän päällenne tekee minun +mieleni sylkäistä ... ptui!" + +Hän oli vähällä tukahtua eikä löytänyt sanoja liikutuksellensa. Braux +vain naureskeli ja ryypiskeli edelleen. + +Samassa palasi hänen vaimonsa takaisin. Nyt syöksähti rva Caravan hänen +kimppuunsa ja siinä seisoivat he vastakkain: toinen suurivatsaisena, +kookkaana ja paksuna, toinen laihana ja hoikkana, kädet vapisevina ja +ääni kähisten haukkumisia ja sadatuksia kälyllensä syytäessänsä. + +Chenet ja Braux tulivat erottamaan heitä. Jälkimäinen tarttui parempaa +puoliskoansa hartioista kiinni ja lykkäsi ulos hänet huutaen jälkeen: + +"Kas niin, mene tiehesi, luntti, sinä rähiset aivan liiaksi!" + +Itse seurasi hra Braux vaimonsa jäljessä. Vielä kadullakin kuuluivat +he riitelevän poistuessansa. + +Chenet hyvästeli myöskin talonväkeä. + +Ja pian olivat hra ja rva Caravan taas kahdenkesken. + +Silloin heittäytyi hra Caravan nojatuoliin ja kylmä hiki ohimoillansa +mutisi hän: + +"Mitä on minun nyt virastonpäällikölleni sanottava?" + + + + +NEITSYT BLANCHETTE JA HÄNEN POIKANSA. + + +Kello oli juuri lyönyt 12 päivällä. Koulun ovi lensi auki ja pojat +syöksivät ulos tyrkkien toisiansa, että pikemmin pihalle pääsisivät. +Mutta sen sijaan, että olisivat hajautuneet ja rientäneet heti kotiansa +päivällisille, kuten tavallisesti tekivät, pysähtyivät he pihalle ja +yhtyivät ryhmiin kuiskaillen keskenänsä. + +Tänä aamuna oli näet neitsyt Blanchetten poika Simon istunut ensi +kerran luokalla. + +Kaikki olivat he kotonansa kuulleet puhuttavan neitsyt Blanchettesta. +Ja vaikka hänet vastaan-otettiinkin suosiollisesti perheisiin, niin +kohtelivat rouvat häntä sentään aina hieman halveksivalla osanotolla, +menettely, joka oli vaikuttanut myöskin lapsiin, vaikka nämäkään eivät +itse ymmärtäneet syytä siihen. + +Neitsyt Blanchetten poikaa Simonia eivät koulupojat ennestänsä +tunteneet, sillä muiden mukana tämä ei ollut koskaan ollut. Eikä häntä +koskaan oltu nähty juoksentelemassa kylän raitilla eikä jokivarsilla. +Pojat eivät siis hänestä juuri pitäneet. Jonkunlaisella ilolla ja +huomattavalla hämmästyksellä olivat he kuulleet ja keskenänsä +kertoneet, mitä eräs 14--15-vuotias poika, joka näytti tietävän yhtä ja +toista, oli silmiänsä räpyttäen kuiskannut vieruskumppaleillensa: + +"Tiedättekös, että ... Simonilla ... ymmärrättekö? ... ei ole isää!" + +Neitsyt Blanchetten poika ilmestyi samassa koulun kynnykselle. + +Hän näytti olevan 7--8-vuotias. Muuten oli hän hieman kalpea, erittäin +siististi puettu, pelonalainen, melkeinpä kömpelö poikanen. + +Hän aikoi palata äitinsä luo, kun ryhmiin keräytyneet ja yhä +kuiskivaiset toverit, jotka pahaa ennustavin, ivallisin ja uhkaavin +katsein olivat töllistelleet häneen, vähitellen ympäröivät hänet niin, +että hän pian joutui suljettuun kehään. Hämmästyneenä ja vaivautuneena +jäi Simon seisomaan paikoillensa käsittämättä, mitä aikeita pojilla voi +olla mielessänsä. Sama suuri poika, joka toisille oli kertonut tuon +yleistä menestystä saavuttaneen uutisen ja siitä ylpistynyt, lähestyi +häntä mahtavan näköisenä ja kysyi: + +"Mikäs sinun nimesi on?" + +"Simon", vastasi neitsyt Blanchetten poika. + +"Simon ... mikä?" kysyi toinen. + +"Simon", toisti Blanchetten poika vallan hämillänsä. + +"No, johan minä sen kuulin, mutta täytyyhän sinulla olla sukunimi", +huusi äskeisen uutisen kertoilija; ... "Simon! Eihän se mikään sukunimi +ole!" + +Itkuun purskahtamaisillansa vastasi Blanchetten poika kolmannen kerran: + +"Minun nimenipä on Simon." + +Pojat rähähtivät nauramaan. Voitonriemuisena huusi tuo suuri poika: + +"No, näettekös? Isää hänellä ei ole." + +Syntyi täydellinen hiljaisuus. Pojat olivat vallan ällistyksissään +tästä tavattomasta, eriskummallisesta mahdottomuudesta. Kuinka voi olla +mahdollista, ett'ei tuolla ole isää? Kaikki katselivat uutta +luokkatoveriansa kuin kummaa ja luonnon ihmettä; ja se tähän asti +selittämätön alentuvaisuus, jolla heidän äitinsä neitsyt Blanchettea +kohtelivat, tuntui versovan heidänkin povessansa. + +Simon parka oli asettunut seisomaan puuta vastaan, ett'ei maahan +vaipuisi; siinä seisoi kuin korjaamattoman onnettomuuden kukistama +olento. Hän koetti miettiä jotakin selitystä. Mutta hän ei keksinyt, +mitä sanoisi todistaaksensa valheeksi tuon suuremman pojan sanoja, +ett'ei hänellä muka ollut isää. + +Punastuen huudahti hän vihdoin arvelematta: + +"Onpas minulla isä!" + +"Missä hän on?" kysyi äskeinen poika. + +Simon vaikeni. Sitä hän ei tiennyt. Toiset pojat nauroivat kovin +huvitettuina. Ja nämä eläinten tapaiset maalais-lapset näyttivät +tuntevan saman julman halun, joka saa alapihan kanat toisinaan yhdessä +lopettamaan haavoittuneen kumppalinsa. + +Simon huomasi äkkiä erään saman-ikäisen naapurin pojan, joka oli lesken +poika ja jonka hän aina oli nähnyt kävelevän äitinsä kanssa kahden +kesken. + +"Entäs sinä? Eihän sinullakaan ole isää?" + +"Onpas", vastasi poika. + +"Missä hän sitten on?" tiuskaisi Simon. + +"Haudassa", vastasi poika erinomaisen ylpeästi, "sillä minun isäni on +kuollut." + +Yleinen hyväksymisen murina kuului poikajoukossa, ikäänkuin tämä +tosiasia, että hänen isänsä makasi mullan alla kirkkomaalla, olisi +kohottanut lesken poikaa ja kerrassaan masentanut neitsyt Blanchetten +nulikan, jolla ei ollut isää missään. Ja nämä viikarit, joiden isät +olivat juoppolalleja, ilkiöitä ja akkojensa pieksäjiä, tuuppivat +toisiansa ja lähenivät häntä kaikilta tahoilta aivan kuin nämä +lailliset ja isälliset olisivat aikoneet ahdistaa ja kurittaa tuota +lain ulkopuolella olevaa olentoa. + +Eräs Simonia vastapäätä seisova nallikka näytti jo kielensä ja huusi +pilkaten: "Ei ole isää! Ei ole isää!" + +Simon karkasi molemmin käsin hänen tukkaansa ja alkoi potkia häntä +kintuille, mutta samalla puri poika häntä armotta poskeen. Ja niin +syntyi ankara ottelu. Toiset kävivät erottamaan tappelijoita lyöden, +retuuttaen, tyrkkien ja vielä maassakin kierittäen Simon parkaa, jonka +ympärillä seisova poikajoukko huusi hyväksymistä tälle kuritukselle. +Kun hän sitten kömpi ylös ja koneellisesti puisteli toisella kädellänsä +aivan pölyttynyttä puseroansa, huusi joku joukosta: + +"Mene valittamaan isällesi!" + +Silloin tunsi Simon sydämessänsä, että hän oli vallan masentunut. +Poikajoukolle hän tietysti ei voinut mitään, vaikka häntä olikin tällä +tavoin piesty. Eikä hän voinut vastatakaan heille mitään, sillä +tunnossansa täytyi hänen myöntää todeksi, ett'ei hänellä ollut isää. +Ylpeys pakotti hänet aluksi kuitenkin taistelemaan ahdistavaa +itkunpurkausta vastaan. Hän tunsi kurkussansa tukehtumisen oireita ja +alkoi sitten nyyhkyttää niin hartaasti, että koko hänen pikku ruumiinsa +hytkyi. Mutta huutanut hän ei. + +Julma riemu valtasi silloin vihollislauman. Kuin villit kamalan ilonsa +vallassa tarttuivat he toistansa kädestä kiinni ja alkoivat +piiritanssin kukistuneen uhrinsa ympärillä laulaen yhtä ja samaa: + +"Ei ole isää! Ei ole isää!" + +Äkkiä lakkasi Simon nyyhkyttämästä. Täydellinen vimmastus valtasi +hänet. Hän äkkäsi muutamia kiviä jalkojensa juuressa, kaappasi ne +maasta ja viskasi ne koko voimallaan julmureita kohti. Pariin kolmeen +hän osasikin ja kirkaisten juoksivat nämä pakoon. Ja niin peloittavalta +näytti neitsyt Blanchetten poika tällä haavaa, että poikajoukossa +syntyi täydellinen säikähdys ja sekasorto. Peljästyen niinkuin joukossa +ahdistajat aina tekevät epätoivoisesti taistelevan edessä, hajausivat +he paikalla ja pakenivat eri tahoille. + +Yksin jäätyänsä lähti isätön poikanen juoksemaan joelle päin, sillä +eräs muisto oli äkkiä herännyt hänessä ja kypsytti suuremmoisen +päätöksen. Hän aikoi hukuttautua jokeen. + +Hän muisti kuulleensa, että eräs kurja kerjäläinen oli viikko sitten +heittäytynyt jokeen, kun häneltä oli loppunut kaikki "rahat". Simon oli +ollut läsnä, kun häntä turhaan naarattiin. -- -- + +Joku oli sanonut: "Kyllä hän on kuollut!" Sitten oli eräs toinen +lisännyt: "Siispä hän on onnellinen!" Simon tahtoi myöskin hukuttautua +niinkuin tuo rahaton raukka oli tehnyt, sillä hänellähän ei ollut isää! + +Tultuansa joen rantaan katseli hän vierivää virtaa. Tuossa leikkivät +vikkelät kalat veden välkkyvässä kalvossa, tehden pieniä hyppyjä +tavoitellessansa pinnalla hyriseviä hyttysiä. Hän unhotti itkunsa ja +alkoi tarkata näitä, sillä kalojen käytös huvitti häntä suuresti. Mutta +niinkuin ankarat ja äkilliset tuulen puuskat myrskyaikoina toisinaan +syöksähtävät esille ryskäen puissa ja hälveten sitten taivaan rannalle, +niin tunkeusi Simoninkin rinnasta taas uudelleen katkeran kivun kanssa +ajatus, että "hänpä hukuttautuu, koska hänellä ei ole isää." + +Muuten oli nyt sangen helteinen ja kaunis sää. Lämmin päivä paistaa +hellitti ruohikolle. Vesi päilyi tyvennä kuin kuvastin. Toisinaan tunsi +Simon itsensä varsin onnelliseksi, sillä itku oli helpoittanut hänen +mieltänsä; ja silloin sai hän suuren halun istua tuohon ruohikolle ja +nukkua päivän helteeseen. + +Pieni vihreä sammakko hyppi hänen jalkojensa juuressa. Hän yritti +tarttua siihen kädellänsä. Mutta se pääsi pakoon. Simon juoksi sen +perässä ja koetti turhaan pari kolme kertaa tavoittaa sitä. Vihdoinkin +sai hän sen takasääristä kiinni ja alkoi nauraa katsellessansa kuinka +se ponnisteli päästäksensä vapauteen. Se veti itsensä ensin kokoon +takajaloillensa ja viskaisi ne sitten äkkiä suoriksi kuin pienat ja +käytteli etujalkojansa ilmassa kuin ihminen käsiänsä, mulkoillen +kaikkialle kultarantuisilla, pyöristyneillä silmillänsä. Simon viskasi +sen pois. + +Sitten mietti hän kotiansa ja äitiänsä, kunnes ankara suru hänet taas +valtasi ja hän ratkesi uudelleen itkemään. Kylmät väristykset +puistattivat hänen pieniä jäseniänsä. Hän laskeusi polvillensa ja alkoi +rukoilla niinkuin hänen oli tapana tehdä ennen maatapanoa. Mutta hän ei +ehtinyt rukouksensa loppuun, ennen kuin voimakkaat, pakolliset +nyyhkytykset valtasivat hänet kokonaan. Hän ei voinut enää ajatella +mitään eikä nähnyt mitään ympärillänsä, sillä itku oli hänen mielensä +niin kerrassansa valloittanut. + +Äkkiä tunsi hän raskaan käden olkapäällänsä ja karkea ääni hänen +vieressänsä kuului kysyvän: + +"Mikäs pikkumiestä niin kovin itkettää?" + +Simon kääntyi päin kysyjään. Hän näki pitkän työmiehen, jolla oli parta +ja su'itut, mustat hiukset, katselevan häntä hyväntahtoisesti. +Kyyneleet silmissä ja itku kurkussa vastasi hän: + +"Niin kun ne pieksivät minua..." + +"Pieksivät! Ketkä ja miksi he sinua pieksivät, lapsukainen?" + +"Pojat ... koulussa ... siksi, että ... siksi, että ... minulla ei ole +isää." + +"Mitä hulluja!" sanoi mies hymyillen, "onhan jokaisella isänsä." + +"Mutta ... mutta ... minullapa ei ole", änkytti Simon vaivaloisesti +surun murtamien nyyhkytysten välillä. + +Työmies kävi vakavammaksi. Hän tunsi samassa nallikan neitsyt +Blanchetten pojaksi ja oli jo ehtinyt kuulla tämän elämäntarinan, +vaikka olikin vasta paikkakunnalle muuttanut. + +"Elä ole milläsikään, poikaseni", sanoi mies, "vaan tule nyt kanssani +äitisi luo. Toimitetaan sinulle ... isä." + +Yhdessä lähtivät he sitten kävelemään. Mies talutti pikku Simonia ja +hymyili itseksensä, sillä oikeastaan ei hänellä ollut mitään sitä +vastaan, että tutustuisi tuohon neitsyt Blanchetteen, jota oli kehuttu +seudun kauneimmaksi tytöksi. Ehkä kyti hänen aivojensa syvimmässä +sopessa sellainenkin ajatus, että kerran langennut tyttö voi langeta +toisenkin kerran. + +Vähitellen tulivat he pienen, valkoisen ja sangen siistin talon eli +mökin ovelle. + +"Tässä me asumme", sanoi Simon huutaen akkunaan: "äiti!" + +Ovelle ilmestyi nuori nainen, jonka edessä mies lakkasi hymyilemästä, +käsittäen heti, ett'ei ollut leikkimistä tuon pitkän, kalvakan ja +vakavan tytön kanssa, joka seisoi ovellansa ikäänkuin kieltääksensä +häneltä pääsyn tähän taloon, missä häntä jo kerran oli petetty. Hieman +arastuneena otti hän lakin päästänsä ja sopersi: + +"Kas tässä, rouva, tuon minä teille poikanne takaisin! Hän oli eksynyt +tuonne joen rannalle." + +Simon hypähti äitinsä kaulaan ja sanoi itkien: + +"En minä eksynyt, äiti, vaan aioin hukuttautua, kun pojat pieksivät +minua ... koulupihalla ... ne pieksivät ... sen vuoksi vain, ett'ei ... +ett'ei minulla ole isää!" + +Polttava puna nousi äkkiä naisen poskille. Tuntien ahdistuksen aina +sydämessänsä asti syleili hän lujasti lastansa samalla kuin kyyneleet +herahtivat hänen silmiinsä. Mies seisoi siinä tietämättä, kuinka +pujahtaisi tiehensä. + +Vapaaksi päästyänsä juoksi poikanen häntä vastaan kysyen: + +"Ettekö te tahtoisi ruveta isäkseni!" + +Kysymystä seurasi täydellinen hiljaisuus. Äänetönnä seisoi Blanchette +häpeissään seinää vastaan nojautuneena ja molemmat kädet sydämellänsä. +Huomattuansa, ettei kukaan vastannut hänen kysymykseensä, sanoi Simon: + +"Ellette te tahdo ruveta isäkseni, menen minä uudelleen joelle ja +hukuttaudun." + +Työmies otti asian leikin kannalta ja vastasi nauraen: + +"Tietysti tahdon minä olla isäsi!" + +"Mikäs sinun nimesi on?" kysyi Simon, "se täytyy minun tietää +voidakseni sanoa pojille, mikä isäni nimi on?" + +"Filip", vastasi mies. + +Simon vaikeni hetkeksi ikäänkuin olisi hän tahtonut painaa tämän +tarkasti mieleensä. Sitten ojensi hän kätensä uutta isäänsä kohti ja +sanoi: + +"No, Filip, sinä olet siis isäni, sinä." + +Nostaen poikasen syliinsä suuteli mies tätä poskille ja poistui sitten +nopeasti ja pitkin askelin tiehensä. + +Kun Simon seuraavana päivänä tuli kouluun, kaikui häntä vastaan poikain +ivallinen nauru. Ja kun tuo suuri poika viimeisen tunnin päätyttyä taas +näytti aikovan aloittaa eilisen pelin, viskasi Simon hänelle nämä sanat +vastaan ikäänkuin olisi hän tuota poikaa kivellä heittänyt: + +"Filip minun isäni nimi on!" + +Kaikki pojat rähähtivät iloiseen nauruun: "Filip kuka? Filip mikä? Kuka +Filip se on?... Ja mistä sinä tuon Filipin nyt olet kaapannut?" + +Simon ei vastannut mitään. Uskossansa järkähtämättömänä seisoi hän +uhkaavin silmin ja valmiina kärsimään selkäsaunankin, sillä paeta hän +ei aikonut. + +Onneksi sekautui koulumestari asiaan ja Simon sai mennä kaikessa +rauhassa kotiin äitinsä luo. + +Kolmen seuraavan kuukauden kuluessa kulki Filip usein Blanchetten +asunnon ohitse. Joskus rohkaisi hän itsensä ja vaihtoi muutamia sanoja +hänen kanssaan nähdessänsä hänen istuvan ompelemassa avonaisen akkunan +ääressä. Blanchette vastasi kohteliaasti, vaikka hän aina pysyikin +vakavan näköisenä eikä koskaan antautunut pilapuheisiin. Sisälle +luoksensa ei hän Filipiä myöskään kutsunut. Ollen hieman itserakas +niinkuin useimmat miehet ovat kuvitteli hän kuitenkin, että Blanchetten +poskilla toisinaan hänen kanssansa puhellessa oli tavallista eloisampi +väri. + +Mutta tahrattua mainetta ei ole niinkään helppo kohottaa entisellensä. +Se pysyi sittenkin siksi hauraana, että kyläläiset, tästä Blanchetten +kylmyydestä huolimatta, alkoivat juoruta heistä. + +Simon puolestansa oli sangen ihastunut uuteen isäänsä, jonka kanssa hän +käyskenteli kylän raitilla joka ilta sen jälkeen, kuin Filip oli työnsä +lopettanut. Koulunkäyntiänsä jatkoi poikanen säännöllisesti. Mutta +poikain pistosanoihin ei hän enää viitsinyt vastata, vaan kulki +tietänsä eteenpäin itsetietoisen arvokkaana. + +Eräänä päivänä virkkoi sama poika, joka tuonoin oli ensiksi käynyt +hänen kimppuunsa: + +"Sinä valehtelit silloin, sinä... Eihän sinulla olekaan isää, jonka +nimi on Filip." + +"Onpahan", väitti Simon tiukasti. + +Poika hykersi käsiänsä sanoen: + +"Vai niin! Mutta jos sinulla kerran isä olisi niin olisi hän tietysti +äitisi kanssa naimisissa ... vai mitä?" + +Tämä muistutus tuntui Simonistakin sattuvan oikealta, mutta siitä +huolimatta väitti hän: + +"Isäni hän kuitenkin on!" + +"Se on mahdollista", myönsi toinen ivallisesti, "mutta oikealla tavalla +hän ei isäsi ole." + +Blanchetten poika loi katseensa alas ja asteli varsin miettiväisenä +ukko Loizonin pajaan, missä Filip työskenteli. + +Paja oli kuin haudattu suurten puiden alle. Sisällä oli kovin hämärä. +Mutta räiskyvän ahjon punainen loimo heitti leveän heijastuksensa +huoneeseen ja valaisi viittä seppää, jotka käsivarret paljaina +hoitelivat jykeviä moukarivasaroitansa. Seisoessansa tuossa räiskyvän +tulen valossa, silmät naulittuna valkealta hohtavaan rautaan, jota he +miehissä takoivat, näyttivät he viideltä vuoripeikolta. Raskaina +nousivat ja laskeutuivat heidän ajatuksensa moukarein kanssa. + +Simon tuli kenenkään huomaamatta sisään ja nykäsi ystäväänsä Filipiä +hihasta. Mies kääntyi päin. Kaikki keskeyttivät työnsä ja katselivat +uteliaasti, mitä tässä oli tekeillä. Tavattoman hiljaisuuden keskeltä +koroitti Simon vähäisen äänensä: + +"Kuule, Filip", sanoi hän, "Michauden poika väitti äsken, ett'et sinä +ole minun isäni oikealla tavalla." + +"Kuinka niin?" kysyi Filip. + +Aivan vilpittömästi vastasi lapsi: + +"Kun sinä et ole naimisissa äitini kanssa." + +Ketään ei naurattanut. Filip seisoi nojaten otsaansa karkeita käsiänsä +vastaan, jotka kouristuivat alasimella olevan moukarin varteen. Filip +näytti miettivän. Toverit katselivat häntä ja Simon vartoi ahdistuneena +peukaloisena näiden jättiläisten keskellä. Vihdoin sanoi eräs sepistä +tulkiten nähtävästi toistenkin kumppaliensa ajatuksen: + +"Blanchette on kaikissa tapauksissa hyvä ja kelpo tyttö, ja vaikka +häntä onkin kohdannut onnettomuus, on hän luotettava ja säädyllinen +ihminen. Kelpo mies saisi hänestä kunnon vaimon." + +"Se on totta, se!" myönsivät toisetkin. + +"Ja onko se edes tytön vikakaan, että hän lankesi? Mies oli luvannut +naida hänet ja tunnenpa monta naista tässäkin kylässä, jotka käyvät +kunniallisista tytöistä, vaikka ovat langenneet samalla lailla kuin +Blanchettekin." + +"Se on kyllä totta, se!" toistivat miehet kuorossa. + +"Jumala yksin tietää, mitä tuo tyttö poloinen on saanut kärsiä ... +voidaksensa ilman toisten apua kasvattaa poikansa ... ja kuinka paljo +hän on itkenyt yksinäisyydessänsä! Eikä häntä näy ulkona missään +muualla kuin kirkossa, vai mitä?" + +"Se on varsin totta, sekin!" vakuuttivat toiset. + +Sitten seurasi vaitiolo, jota ainoastaan palkeiden puhkaileminen +häiritsi. Sitten kääntyi Filip äkkiä poikaseen päin sanoen: + +"Mene sanomaan äidillesi, että minä haluan puhutella häntä tänä +iltana", sanoi hän saattaen Simonin ulos pajasta. + +Sen jälkeen palasi hän takaisin työhönsä ja nuo viisi moukaria alkoivat +äkkiä jälleen putoilla alasinta vastaan. Voimakkaina, iloisina ja +tyytyväisinä takoivat he näin rautaa iltaan asti. Mutta niinkuin +tuomiokirkon iso kello juhlapäivinä kuuluu yli toisten pienempien, niin +putoili seppä Filipin ankara moukarivasara alinomaa alasimelle +huumaavalla paukkeella, joka kuului yli toisten vasarain kalskeen. +Loistavin silmin paukutti hän hartaasti seisoen ahjosta lentelevien +säkenien keskessä kuin mikäkin vuoren jättiläinen. + +Taivas välkkyi jo täynnänsä tuikkivia tähtösiä, kun seppä Filip +kolkutti Blanchetten ovelle. Hän oli pukenut yllensä puhtaan paidan ja +pyhä-puseron ja sukinut partansa siistiksi. Blanchette ilmestyi oven +kynnykselle ja sanoi vähän arasti: + +"Teitte pahasti, hra Filip, kun tulette näin myöhään tervehtimään +yksinäistä naista!" + +Seppä aikoi vastata, sopersi jotakin anteeksi pyynnön tapaista ja jäi +hämillänsä seisomaan hänen eteensä. + +"Ymmärrättehän", jatkoi Blanchette, "ett'en halua enää antaa aihetta +uusiin juoruihin." + +Silloin sanoi seppä äkkiä: + +"Mitä me niistä, jos te vain suostutte vaimokseni!" + +Vastausta hän ei saanut, mutta pimeässä kamarissa oli hän kuulevinansa +jonkun vaipuvan lattialle. Hän riensi sisään ja Simon, joka jo nukkui +sängyssänsä, kuuli heidän suutelevan ja äitinsä aivan hiljaa kuiskaavan +jotakin. Pian sen jälkeen tarttui pari voimakasta kättä Simoniin ja +jylisevällä äänellä sanoi seppä Filip pitäen häntä ilmassa ojennettujen +käsivarsiensa varassa: + +"Ja sano sinä tovereillesi koulussa, että isäsi on seppä Filip Remy, +joka antaa heille ympäri korvia, jos he vielä uskaltavat ahdistaa +sinua." + +Kun kouluhuone seuraavana päivänä oli täpöisen täynnä ja tunti pian oli +alettava, nousi pikku Simon kalpeana ja värisevin huulin seisoallensa +ja huusi selvällä äänellä: + +"Isäni on seppä Filip Remy ja hän on luvannut antaa ympäri korvia +kaikille, jotka uskaltavat tehdä pahaa minulle." + +Poikia ei enää naurattanut niinkuin ennen, sillä kaikki tunsivat he +seppä Filip Remyn ja tiesivät, että sellaisesta isästä olisi kuka +tahansa heistä ylpeillyt. + + + + +KAKSI YSTÄVÄÄ. + + +Pariisi oli piiritetty, suljettu ja kuristuksissansa. Varpusia ei monta +näkynyt katoilla ja katuojat olivat autioina. Ihmiset söivät mitä +tahansa. + +Eräänä selkeänä tammikuun aamuna surumielin kävellessänsä +ulkobulevardilla, vatsa tyhjänä ja kädet univormuhousujen taskussa, +pysähtyi hra Morissot, oikealta ammatiltansa kelloseppä, vaikka +tilapäisesti tohvelimestarina toimiva, erään ystävänsä ja +kanssa-veljensä talon edustalle. + +Ennen sotaa oli Morissotin tapana lähteä ulos kaupungista joka +sunnuntai jo varhain aamulla, pitkä bamburuoko kädessä ja rautainen +laatikko seljässä. Hän nousi junaan, joka kulki Argenteuilin +ohi, pysähtyi Colombesissa ja kävi jalkaisin siitä Maronten +niemisaarekkeelle. Tuskin oli hän saapunut unelmiensa määräpaikalle, +kun hän ryhtyi onkimaan ja onki uskollisesti pimeään iltaan saakka. + +Aina tapasi hän siellä pienen, turpean ja hyväntahtoisen +rihkamakauppiaan Notre-Dame-de-Lorette-kadun varrelta, hra Sauvagen, +joka oli intohimoinen onkija hänkin. Puolen päivää istuivat he usein +vierekkäin joen rannalla onkivapa kädessä ja jalat roikkuen hieman +yläpuolella veden kalvoa. Vähitellen oli heistä tullut hyvät ystävät. + +Joskus voivat he istua siinä puolen päivää sanomatta mitään +toisillensa. Toisinaan he taas juttelivat. Mutta he ymmärsivät toisensa +ihmeellisen hyvin tarvitsematta vaihtaa sanaakaan keskenänsä, sillä +tavoiltansa ja tunteiltansa olivat he samanlaisia kumpikin. + +Keväisin noin klo 10 aamulla, kun päivä nuortuneena heitti kultaisen +kehränsä joen tyvenelle pinnalle ja hauskasti kuumensi molempien +intohimoisten onkijain selkiä, sanoi hra Morissot joskus naapurillensa: + +"Mikä suloinen kevätaamu!" + +"Kauniimpaa voi tuskin nähdä", vastasi hra Sauvage. + +Ja se riitti heille ymmärtääksensä toisensa ja arvostaaksensa +toisiansa. + +Syksyilloin taas kun mailleen painuva aurinko punasi taivaan, heitti +veden kalvolle tulipunaisten pilvien heijastuksia, purppuroi koko joen, +sytytti leimuun taivaanrannan ja kultasi ruskettuneet puut, jotka jo +värisivät talven vilusta, sanoi hra Sauvage katsahtaen hymysuin hra +Morissotiin päin: + +"Mikä ihana näky!" + +Siirtämättä silmiänsä veden pinnalla uivasta ongen kohosta sanoi +Morissot ihmetellen: + +"Niin, onhan se toista kuin bulevardi vai mitä?" + +Hra Morissot oli, kuten sanottu, pysähtynyt kauppias Sauvagen talon +edustalle. Samassa sattui tämä tulemaan ulos katukäytävälle. Ja niin +pian kuin ystävät toisensa huomasivat, puristivat he lujasti toistensa +käsiä vallan liikutettuina siitä, että heidän nyt täytyi yhtyä niin +perin toisenlaisissa olosuhteissa. Huokaisten mutisi hra Sauvage: "Voi, +millaisessa käännekohdassa elämmekään!" + +Kovin synkkänä huo'ahti hra Morissot vastaukseksi: + +"Ja millaiset ilmat! Onhan tänään vasta ensimäinen kaunis päivä, mitä +meillä koko vuonna on ollut!" + +Taivas heloitti todellakin sinerväisenä ja kirkkaan valoisana. + +He lähtivät mietteissään ja synkeinä astumaan rinnakkain. + +"Ja onkiretkemme! Mitä kauniita muistoja, häh?" arveli Morissot. + +"Niin, milloinkas me jälleen lähdemme onkiretkelle?" kysyi Sauvage. + +Ystävykset poikkesivat pieneen kahvilaan juomaan yhdessä lasin +absinttia. Sen tehtyänsä lähtivät he jälleen katuja mittelemään. + +Äkkiä pysähtyi hra Morissot kysyen: + +"Mitäs jos ottaisimme toiselle jalalle, häh?" + +"Olkoon menneeksi!" myönteli hra Sauvage. + +Ja niin poikkesivat he toiseen viinikellariin. + +Jälleen kadulle tultuansa olivat he jo sangen sekavia kuten nälkäiset +ihmiset ainakin, joilla vatsassansa on ainoastaan alkoholia. Ilma oli +lauha. Lempeä tuulahdus hyväili heidän kasvojansa. + +Hra Sauvage, jonka leuto sää ja alkoholi oli saanut pieneen hiprakkaan, +seisahtui sanoen äkkiä: + +"Mitäs, jos menisimme sinne sittenkin?" + +"Minne?" + +"Ka ongelle tietysti." + +"Niin, mutta mihin?" + +"Samalle saarekkeelle kuin ennenkin. Ranskalaiset etuvartijat +majailevat Colombesin luona. Ja tunnenhan minä eversti Dumoulinin. +Hänen avullansa pääsemme perille ilman vaikeuksia." + +Morissot värisi mielihalusta. + +"Se on sovittu. Menkäämme!" + +Ja sitten he erosivat pistäytyäksensä kumpikin noutamassa onkivehkeet +kotoansa. + +Tuntia myöhemmin astuivat he rinnakkain suurta valtatietä. Pian +saapuivat he huvilaan, jossa tätä nykyä asui eversti Dumoulin. Tämä +naurahti heidän pyynnöllensä ja antoi suostumuksensa heidän +mielitekoonsa. Ystävykset läksivät jatkamaan matkaa niin pian kuin +olivat saaneet everstiltä lupapiletin. + +Eikä aikaakaan, niin sivuuttivat he ranskalaiset etuvartijaosastot, +kulkivat läpi autioksi jääneen Colombesin etukaupungin ja joutuivat +niiden pienten viinitarhojen laiteille, jotka ulottuvat Seinejoen +rantaan saakka. + +Kello oli noin 11 päivällä. + +Vastapäätä oleva Argenteuilin kylä näytti vallan kuolleelta. Orgemoutin +ja Sannoisin kukkulat näkyivät yli koko seudun. Nanterseen asti +ulottuva laaja tasanko oli tyhjä ja autio alastomine kirsikkapuinensa +ja vaaleanpunaisine multapenkereinensä. + +Viitaten sormellansa kukkuloita kohti sanoi hra Sauvage: + +"Tuolla ylhäällä ovat preussilaiset!" + +Ystävykset valtasi omituinen levottomuus keskellä tätä autiota seutua. + +Preussilaiset! Tosin eivät he olleet vielä nähneet yhtään +preussilaista, mutta monta kuukautta olivat he jo tunteneet näiden +näkymättöminä ja kaikkivaltaisina ympäröineen koko Pariisin ryöstäen, +tappaen, näännyttäen ja hävittäen Ranskanmaata. Jonkunlainen +taikauskoinen pelko yhtyi nyt siihen vihaan, jota nämä kunnon porvarit +olivat tunteneet tuota outoa ja voitollista kansakuntaa kohtaan. + +"Kuulkaas, ystäväni! Entäpä jos he tavoittaisivat meidät?" soperteli +Morissot pelonalaisena. + +Kaikesta huolimatta vastasi hra Sauvage tuhmalla, pariisilaisella +humorillansa: + +"Tarjotaan heille siinä tapauksessa pari paistettua kalaa!" + +Kaikkialla vallitseva hiljaisuus pelotti heitä kuitenkin niin, että he +empivät uskaltaako tuonne autiolle kentälle vaiko ei. + +Vihdoin sanoi Sauvage päättävästi: + +"No, ystäväni, eteenpäin, mutta varovasti!" + +Kumppanukset laskeutuivat sitten lähimmäiselle viinikentälle ja +ryömivät kumarruksissa eteenpäin milloin piileksien pensastojen taakse, +milloin tähystäen ympärillensä katse levottomana, milloin kuunnellen +korvat pörhössä. + +Vähäinen kaistale alastonta maata oli heidän vielä kuljettava, +ennenkuin pääsivät Seinen rannalle. Tämän matkan samosivat he +juoksujalassa ja kyyristyivät äkkijyrkälle joen kaltaalle tultuansa +kuivan rantaruovoston peittoon. + +Morissot painoi poskensa maahan kuunnellaksensa kuuluiko mitään +askelia. Kaikki oli hiljaista. He olivat siis yksin, vallan yksin. + +Nyt tunsivat he itsensä varmemmiksi ja valmistausivat onkimaan. + +Heitä vastapäätä oleva, autio Maranten saari peitti heidät sen +puolisella kukkulalla mahdollisesti vaanivilta vihollisilta. Saaren +pieni ravintola oli suljettu ja näytti olleen autio jo vuosikausia. + +Hra Sauvage veti joesta ensimäisen kalan. Pian sai Morissot toisen ja +tuon tuostakin nostivat he onkivapansa, jonka siiman nenässä hopealta +hohtava pikkukala pyristeli päivän paisteessa. Tämähän oli ihan +ihmeellisen onnistunut onkiretki, arvelivat kumppanukset. + +Saadut kalat pistivät he varovasti sangen tiheäsilmuksisesta +verkkokankaasta tehtyyn pussiin, joka heillä oli liossa jalkojensa +juuressa. Suloinen ilon tunne valtasi heidät molemmat, tuollainen +hiljainen ilo, joka syntyy kauvan kaihotun ja rakkaan mieliteon +tyydyttämisestä. + +Aurinko lämmitti heidän olkapäitänsä niin suloisesti, ett'eivät he enää +viitsineet ajatella paljo mitään. Eivätkä he kuunnelleet mitään. +Eivätkä välittäneet mitään muusta maailmasta. He onkivat. + +Mutta äkkiä kuului kumea jyräys ikäänkuin olisi se tullut maan alta. +Maa heidän allansa tärähti. Se oli kanuunan jyrisevä laukaus. + +Morissot käänsi päänsä ja huomasi kaukana vasemmalla kohoavan suuren +vuoren, Mont-Valerienin, lumipeitteisen kukkulan yllä väikkyvän +harmajan savupilven. + +Pian pelmahti toinen savupilvi linnoitusvallituksen harjalta ... ja +sitten kuului uusi jyräys. Tätä seurasi kolmas ja neljäs, ja alinomaa +syöksi vuoren kukkula sitten kuolettavia henkäyksiänsä, puhalsi ulos +valkoisia usmapilviä, jotka verkallensa nousivat kolealle taivaalle +jäädäkseen väikkymään laajenevana pilvenä kukkulan ylitse. + +"Nyt ne siis taas alkoivat", sanoi hra Sauvage olkapäitänsä kohauttaen. + +Morissot, joka ahdistunein mielin tarkkasi onkikorkkinsa pulpahduksia, +tunsi äkkiä rauhallisen kansalaisen suuttumusta noita hulluja kohtaan, +jotka kävivät sotaa ja häiritsivät levollisia onkimiehiä. + +"Ihmisten täytyy olla aivan typertyneitä menettääksensä tuolla tavoin +henkensä!" napisi hän. + +"Eläimiäkin typerämpiä!" myönteli Sauvage. + +Morissot, joka juuri vetäisi joesta kauniin salkin, ilmaisi kantansa +selittäen: + +"Ja niin kauvan kuin hallitukset jatkuvat, tulee tuo peli myöskin +jatkumaan!" + +"Niin kyllä", sanoi Sauvage, "tasavalta ei olisi julistanut sotaa..." + +"Kuninkaiden aikana on aina ulkonaisia sotia, tasavallassa taas +sisällisiä." + +Ja rauhallisina keskustelivat he taas edelleen selvitellen suuria, +valtiollisia kysymyksiä lauhkeiden ja yksinkertaisten ihmisten +terveellä älyllä. Yhtä mieltä olivat he myöskin siitä, että +tosivapautta ei koskaan löydy. Sillä välin jylisi Mont-Valerienin vuori +alinomaa, hävittäen kuulillansa rauhallisten ranskalaisten asuntoja, +musertaen ihmisiä, ruhjoen elukoita, tehden lopun tuhansista unelmista, +tuhansista kaivatuista ilon- ja toivotuista onnenhetkistä ja saattaen +impien, vaimojen ja äitien sydämet loppumattomien kärsimysten +valtaan ... sekä täällä että muualla ympäri maata. + +"Se on elämää!" huokasi Sauvage. + +"Sanokaa mieluummin: kuolemaa!" nauroi Morissot. + +Mutta samassa vavahtivat he säikähtyneinä, sillä he kuulivat takanansa +lähestyviä askelia. Käännyttyänsä rantatöyräälle päin he näkivät +melkein olkainsa takana seisovan neljä suurta, parrakasta ja aseellista +miestä -- kaikki univormussa, tasalakit päässä ja pyssyt tähdättyinä +heitä kohti. + +Onkivavat putosivat kumppanusten käsistä ja alkoivat lipua virran +mukana. + +Muutamia sekunteja myöhemmin olivat he vankeina ja sidottuina. Ja +sitten saattoivat preussilaiset sotilaat heidät veneelle ja kuljettivat +heidät vastapäätä olevalle Maranten saarelle. Nyt vasta huomasivat he, +ettei saari ollutkaan autio, sillä vallan hyljätyltä näyttäneen +ravintolan takana istui parikymmentä saksalaista sotamiestä. + +Eräs karvainen jättiläinen, joka istui kahareisin tuolilla poltellen +suurta porsliinikoppaista piippua, kysyi heiltä erittäin sujuvalla +ranskankielellä: + +"No, hyvät herrat, kuinka onkiretkenne onnistui?" + +Sotilaat laskivat upseerin eteen kaloja täynnä olevan verkkopussin, +jonka eräs heistä oli ottanut mukaan. + +"Kas, kas! Ei ilmeisesti ole hullummin onnistunut. Mutta kysymys ei +oikeastaan ole siitä. Kuulkaa nyt rauhallisesti minua elkääkä hätäilkö! +Minä näen teissä kaksi vihollisen lähettämää vakoilijaa, jotka olen +ottanut vangiksi ja ai'on ammuttaa kuoliaiksi. Te olette nimittäin +käyttäneet onkimista ainoastaan tekosyynä voidaksenne paremmin +suorittaa vakoiluaikeenne. Te olette joutuneet minun käsiini. Sen +pahempi teille. Sellaista on sota. + +"Mutta kun te olette voineet päästä ranskalaisten etuvartijain ohitse, +niin on teillä epäilemättä tiedossanne tunnussana palausretkeänne +varten. Ilmoittakaa minulle tuo tunnussana, niin saatte armon." + +Ystävykset seisoivat synkeinä ja hermostuksesta hieman vapisevin käsin, +mutta eivät virkkaneet mitään. + +"Kukaan ei saa sitä koskaan tietää", jatkoi upseeri, "ja te saatte +palata takaisin kaikessa rauhassa. Salaisuus hälvenee teidän mukananne. +Mutta jos kieltäydytte sitä ilmaisemasta, olette heti kuoleman omat. +Päättäkää siis!" + +Ystävykset pysyivät jäykkinä eivätkä suutansa avanneet. + +Yhäti kylmäverisenä jatkoi preussilainen viitaten kädellänsä joelle +päin: + +"Ajatelkaa, että te viiden minuutin kuluttua virutte joen pohjassa. +Viiden minuutin kuluttua, kuuletteko? Teillä on tietysti omaisia?" + +Mont-Valerienin kukkula jyrisi yhäti. + +Mutta onkimiehet seisoivat äänettöminä paikallansa. + +Silloin lausui preussilainen muutamia saksalaisia komentosanoja ja +hetipaikalla astui kaksitoista miestä esille asettuen pyssyt tanassa +parinkymmenen askeleen päähän vangeista. Tuolinsa oli upseeri muuttanut +hieman kauvemmas, ett'ei olisi alkavan toimituksen tiellä. + +"Yhden minuutin saatte vielä ajatus-aikaa, mutta ette sekuntiakaan yli +sen", sanoi preussilainen kylmästi. + +Sitten nousi hän äkkiä ylös, lähestyi vankeja, otti Morissotin +käsikynkästä, vei hänet hieman sivulle ja sanoi hiljaisella äänellä: + +"No, sanokaa nyt pian tuo tunnussana. Ystävännekään ei saa tietää +mitään, sillä minä voin olla muuten heltyvinäni." + +Morissot ei vastannut mitään. + +Preussilainen uudisti sitten saman tempun hra Sauvagen kanssa, tehden +tälle saman kysymyksen. + +Sauvage ei vastannut mitään. + +Taas seisoivat kumppanukset äänettöminä vierekkäin. + +Upseeri valmistausi huutamaan lopulliset komentosanat. Sotilaat +kohottivat pyssynsä. + +Silloin sattui Morissotin katse vierellänsä heinikossa makaavaan +kalapussiin. Päivän säteet väikkyivät yhä pyristelevien salkkien +sivuihin. Raukeus valtasi hänet. Kaikista ponnistuksista huolimatta +täyttyivät hänen silmänsä kyynelistä. + +"Hyvästi, hra Sauvage!" sopersi hän. + +"Hyvästi, hra Morissot!" vastasi ystävä. + +Sitten puristivat he toistensa käsiä ja tunsivat läpi koko ruumiin +kulkevia väristyksiä. + +"Ampukaa!" komensi upseeri. + +Kaksitoista laukausta kajahti kuin yksi ainoa pamaus. + +Hra Sauvage kaatui nenällensä kuin tukki. Morissot, joka oli pitempi +mies, häilähti, pyörähti ympäri ja kaatui poikkipäin kumppaninsa ylitse +niin, että kasvot jäivät ylöspäin ja veri roiskahti hänen rinnalta +rikkoutuneen takkinsa alta. + +Preussilainen antoi uuden käskyn. + +Muutamia miehistä katosi hetkeksi, nämä palasivat pian takaisin +nuoranpätkiä ja kiviä tuoden, jotka sidottiin vainajien jalkoihin. +Sitten kantoivat sotilaat kuolleensa joen äyräälle. + +Mont-Valerienin kukkula, jonka yllä jo leijaili paksu savupilvi, ei +lakannut jyrähtelemästä. + +Pari sotilasta tarttui kiinni Morissotiin, toiset hra Sauvageen, +nostaen heidät ilmaan päästä ja jaloista. Hetken heiluttivat he näitä +ankarasti ilmassa ja heittivät ruumiit sitten kaaressa jokeen, minne ne +putosivat seisoalleen, kun kivet painoivat kummankin jalkapuolta. + +Vesi roiskahti ja kiehtyi sitten laajeneville kehille, jotka pieninä +aaltoina vähitellen nuojuivat rantaan saakka. Sitten tasausi veden +kalvo entisellensä. + +Ainoastaan pieni pinnalla uiva punainen täplä todisti verta vuodatetun. + +Yhtä tyyneenä kuin ennenkin sanoi upseeri puoliääneen: + +"Nyt on kalojen vuoro!" + +Hän palasi sitten takaisin talolle, huomasi salkkipussin ruohikossa, +nosti sen ylös, tutki sitä ja huudahti naurahtaen: + +"Vilhelm!" + +Eräs sotamies kiirehti luo, valkoinen esiliina vyöllänsä. Heittäen +hänelle ammuttujen ranskalaisten onkimat kalat käski hän: + +"Paistapas minulle nuo pienet sekakalat niin kauvan kuin ne vielä +elävät. Siitä tulee herkullinen ateria!" + +Ja sitten sytytti hän jälleen piippunsa. + + + + +KEVÄÄLLÄ. + + +Kun ensimäiset kauniit kevätpäivät koittavat ja maa havahtuu uudestansa +viheriöitsemään, kun tuoksuva, leuto ilma hyväilee kasvojamme, täyttää +keuhkomme ja tunkeutuu hamaan sydämeen saakka, silloin valtaa +meidät rajattoman, mittaamattoman onnen kaipaus, silloin saamme +vastustamattoman halun lähteä ulos, kuljeskella luonnossa ilman +tarkoitusta, etsiä seikkailuja ja juoda, ahmia kevättä, kevättä. + +Talvi oli ollut ankara. Ja kun toukokuu koitti, tunsin +koko olemuksessani, kuinka vapautuksen tarvis kasvoi minussa +vastustamattomaksi juopumukseksi ja äyräittensä yli pursuavain voimain +kuohunnaksi. + +Herätessäni eräänä aamuna näin akkunastani kattojen ylitse taivaan +suuren ja sinertävän kankaan helottavan auringon paisteessa. Akkunalla +visertelivät kanarialinnut äänensä käheiksi; kaikista talon kerroksista +kaikui palvelustyttöjen hyräilyä ja kadulta kuului iloinen humu. + +Juhlatunne mielessäni kiiruhdin ulos lähteäkseni jonnekin, tietämättä +minne menisin. + +Kaikki vastaantulijat hymyilivät toisillensa. Näytti kuin onnen +hengetär olisi vironnut kaikkialla jälleen saapuneen keväimen +lämpöisessä valossa. Tuntui kuin lemmen tuulahdus olisi liidellyt yli +koko kaupungin. Nuorilla naisilla, jotka aamupuvussansa kiiruhtivat +ohitseni, paistoi silmäsopessa kätkeytyvä hellyys, heidän käynnissänsä +oli pehmeämpää suloa kuin koskaan ennen, niin että nuoren miehen sydän +alkoi nopeammin tykyttää. + +Tietämättä kuinka ja miksi saavuin minä Seinejoen rannalle. +Höyrylaivoja vilisti alinomaa maalle (Suresneen) päin ja äkkiä valtasi +minut vastustamaton halu lähteä ulos käyskentelemään keväisissä +metsissä. + +"Kärpäsen" kansi oli matkailijoita jo täpösen täynnä, sillä ensimäiset +kirkkaat päivät houkuttelivat ihmisiä maalle joka talosta vasten +tahtoansakin. Itsekukin tuntee halua lähteä liikkeelle jonnekin, siinä +tullaan, mennään ja keskustellaan naapurinsa kanssa. + +Minä puolestani satuin saamaan naapurikseni nuoren naisen. Hän näytti +olevan pieni ompelijatar tuota erityisesti pariisilaista tyyppiä: +pienet, sievät kasvot, vaaleat hiukset, jotka aaltoilivat ohimoilla ja +muuten kokonaisuudessansa vaikuttivat kuin valokihermä, mistä pitkät +suortuvat kaartuivat korvan taa, valahtivat alas niskaan häilyen +vienossa tuulessa; alempana ... kaulalla ... oli se enää vain hienoa, +keveintä vaaleinta haituvaa, jota tuskin huomasikaan, mutta jota +kaikissa tapauksissa oli melkein mahdoton olla hetipaikalla +suutelematta. + +Itsepintaisen katseeni vaikutuksesta käänsi hän kasvonsa minuun päin ja +loi sitten heti katseensa alas samalla kuin hieno poimu suupielessä +ennusti hymyilyn aikeita ja sai minut enemmän aavistamaan kuin +huomaamaan että hänen ylähuulensakin kasvoi tuota vaaleaa +silkkihaituvaa, jota aurinko hienosti säteillänsä kultasi. + +Levollinen joki laajeni. Lauha rauha väikkyi yli maan ja kuulustipa +kuin olisi koko avaruus ollut täynnään eloisaa humua. + +Naapuri loi jälleen silmänsä ylös. Alinomaa täytyi minun katsella häntä +ja nyt hän jo selvästi hymyilikin. Ihana oli hän silmissäni istuessaan +tuossa edessäni ja tuhansia, tuhansia tähän saakka aavistamattomia +asioita olin minä lukevinani hänen väistelevässä katseessansa. +Tuntemattomia syvyyksiä avautui minulle ja minä olin jo näkevinäni +noissa silmissä rakkauden koko viehkeyden, sen runollisuuden, jota me +haaveksimme, ja sen tosionnen, jota me kaikki etsimme. Vallaton halu +avata hänelle sylini valtasi minut, avata lämpöinen sylini ja kantaa +hänet pois ... jonnekin, missä minä voisin kuiskia hänen korvaansa +rakkauden tunnustuksen suloista soittoa. + +Aioin juuri avata suuni ja puhutella häntä, kun joku kosketti +olkapäätäni. Hämmästyneenä käännyin päin ja näin keski-ikäisen, +ulkonäöltä sangen tavallisen herrasmiehen seisovan edessäni ja +katselevan minuun huolestuneen näköisenä. + +"Haluaisin mielelläni puhua kanssanne", sanoi hän. + +Minä näytin nähtävästi kovin vastahakoiselta, sillä hän lisäsi kohta: + +"Asia on erittäin tärkeää laatua." + +Nousin ylös ja seurasin häntä toiselle puolen alusta. + +"Suokaa anteeksi", aloitti hän, "mutta eikös lääkärinne kylmän, +sateisen ja lumisen talven tullessa joka päivä ole uusinut teille +neuvoa, että pitäisitte jalkanne lämpiminä ja vastustaisitte kaikkea +vilustumista, nuhaa, rinnan pakotusta ja pistoksia. Tietysti noudatatte +te hänen neuvoansa, keksitte tuhansia varovaisuustoimenpiteitä, +käytätte villaisia alusvaatteita, paksua päällystakkia ja +kaksinkertaisilla pohjilla varustettuja kenkiä ettekä sittenkään voi +välttyä joutumasta vuoteen omaksi parin kuukauden ajaksi. + +"Mutta kun kevät saapuu lehtinensä, kukkinensa, lämpöisine, +raukaisevine tuulahduksinensa ja omituisine peltotuoksuinensa, jotka +epämääräisellä levottomuudella täyttävät rintanne, ja aiheettomine +alakuloisuuksinensa, silloin pitäisi jonkun muistuttaa teille: varokaa +rakkautta, hyvä herra! Mutta siitä ei kukaan varoita teitä. Ja +kuitenkin väijyy se teitä kaikkialla. Se vaanii teitä joka sopessa, +kaikkialle on se ansansa virittänyt. Kaikki aseensa on se terästänyt, +kaikki viekkaat kujeensa on se valmistanut! + +"Olkaa siis varuillanne keväisestä rakkaudesta! Olkaa varuillanne, +nuori mies! Se on paljo vaarallisempi kuin nuhat, hengenahdistukset ja +pistokset. Sillä se on armoton ja houkuttelee teitä korjaamattomiin +tuhmuuksiin. Tiedättekös, hyvä herra, että minun mielestäni pitäisi +hallituksen joka vuosi kevään tullen naulauttaa seinille suuria +ilmoituksia tähän tapaan: 'Kevät on tullut! Arv. kansalaiset, olkaa +varuillanne rakkaudesta!' Olisi siis tehtävä samoin kuin naulataan +varoituksia talojen nurkkiin: 'Huomatkaa! Vasta maalattu!' Mutta kun +hallitus ei näin menettele, täytyy yksityisten kansalaisten muistuttaa +toisiansa siitä. Sen vuoksi rohkenen sanoa teille: olkaa varuillanne +rakkaudesta! Se voi äkkiä saada teidät pauloihinsa ja mielestäni oli +velvollisuuteni huomauttaa siitä aivan kuin ihmiset Venäjällä +huomauttavat toisillensa, jos jonkun nenä on sattunut paleltumaan." + +Seisoin vallan ällistyneenä tämän kummallisen henkilön edessä, otin +arvokkaan naaman ja sanoin hänelle: + +"Suokaa anteeksi, mutta mielestänne sekaannutte asioihin, jotka eivät +teitä liikuta." + +Tuntematon ystäväni teki kiivaan kädenliikkeen ja vastasi: + +"Mitä? Eikö se minua liikuta? Pitäisikö minun siis antaa ihmisen mennä +menojaan, jos näen menevän vaarallista tietä, missä hän ehdottomasti +hukkuu? Kuulkaas, hyvä herra, niin kerron teille oman tarinani, josta +ehkä ymmärrätte, kuinka minä rohkenin puhutella teitä tähän tapaan. + +"Se tapahtui viime vuonna ... tähän samaan aikaan. Mutta aluksi pitää +minun ilmoittaa teille, että olen virkamies meriasiain ministeristössä, +missä päälliköt ja komissaariot ottavat upseerin olkalappunsa +totuudessa ja kohtelevat meitä kuin laivapoikia. Oi, jospa kaikki +viraston päälliköt olisivatkin siviilimiehiä! Mutta palaan asiaan. +Virastohuoneen akkunasta näin minä eräänä kauniina päivänä hiukkasen +sinistä taivasta, jota vastaan ohi kiitelevät pääskyset suihkelehtivat. +Ja silloin valtasi minut halu ruveta karkeloimaan mustien kartongieni +kanssa. + +"Vapaudenhaluani en voinut enää hillitä, vaan menin -- +vastenmielisyydestäni huolimatta -- marakatin puheille, jolla +arvonimellä tarkoitan päällikköäni. Tämä oli vähäläntä kovakuoriainen, +joka aina vihoitteli meille. Ilmoitin itseni kipeäksi. Hän tirkisti +minua nenästä nokkaan ja tiuskaisi: + +"'Sitäpä minä en usko, herraseni! Mutta menkää kuitenkin tiehenne! Ja +tuollaisilla virkamiehillä pitäisi virastokoneiden käydä!' + +"Minä livahdin ulos ja kävelin alas Seinen rannalle. Sää oli yhtä +kaunis kuin tänäänkin on. Kiiruhdin 'Kärpäsen' kannelle ja päätin tehdä +huviretken Saint-Cloudiin. + +"Oi, jospa päällikköni ei olisi minulle sitä lomaa koskaan myöntänyt! + +"Tuntui kuin olisin vallan laajennut auringon paisteesta. Minun täytyi +rakastaa kaikkia; tätä höyryalusta, jokea, puita, taloja, +kanssamatkailijoita -- sanalla sanoen kaikkia. Mieleni teki syleillä +jotakin, mitä ikinä tahansa: rakkaus oli virittänyt paulansa minun +poloisen tielle! + +"Trocadero-palatsin kohdalla tuli laivalle nuori tyttö, joku mytty +kainalossa, ja istuutui minua vastapäätä. + +"Hän näytti niin kauniilta, oi, niin ihmeen ihanalta! Naiset +näyttävätkin hämmästyttävän ihanilta juuri alkukeväällä ... ja +kauniilla ilmalla: silloin on heissä jotakin viehkeää, vangitsevaa ja +-- jumala ties, mitä kaikkea. Heitä voisi verrata siihen viiniin, jota +me juuston päälle juomme. + +"Tarkastelin siis häntä ja hän vuorostansa minua, vaikkakin ainoastaan +silloin tällöin, niinkuin tuo teidänkin kaunottarenne äsken teki. +Vihdoin tuntui minusta kuin olisimme me jo katselleet toisiamme +kylläksi voidaksemme aloittaa keskustelun. Siispä puhuttelin minä häntä +ensiksi. Ja hän vastasi kysymyksiin. Hän oli viehättävä, hiivatin +viehättävä! Minä ihan juovuin hänestä, hyvä herra. + +"Saint-Cloudissa nousi hän maihin. Samoin tein minäkin. Hänen piti +viedä perille eräs tilaus. Laiva oli juuri ehtinyt poistua, kun hän +palasi takaisin. Liityin hänen seuraansa ja lempeä ilma sai meidät +molemmat silloin tällöin huokailemaan. + +"'Nyt mahtaisi olla ihanaa käyskellä metsässä!' sanoin minä. + +"'Oi kyllä!' huudahti hän. + +"'Entäpä jos tekisimme yhdessä pienen kävelyretken? Suostutteko, +neiti?' + +"Hän tarkasti minua nopealla, otsatukan alta viskatulla silmäyksellä, +ikäänkuin olisi hän pikimmiten arvioinut, minkä arvoinen saatoin olla. +Sitten hän -- hetkisen emmittyänsä nyökkäsi suostumukseksi. Ja pian +olimme jo keskellä kaunista metsää. Tähän aikaan vielä harvan lehvistön +alla kasvoi pitkä ja paksu ruohosto, joka välkkyi vihreyttänsä kuin +olisi se vernissattu, auringon kiilloittama ja täynnänsä pikku eläviä, +jotka kaikki kilpaa rakastelivat. + +"Joka oksalta kuului lintuisten liverrys. Keväisen ilman ja +maantuoksujen riivaamana alkoi seuralaiseni hyppiä ja juoksennella +metsässä. Ja minä hupsu harppasin tietysti hänen perässänsä. Ette usko, +kuinka hulluja aikamiehet toisinaan voivat olla, herra! + +"Sitten lauleli hän monen monituisia lauluja, aarioita, operoita, +säkkipilli-laulua y.m. Ja voi, kuinka runollisesti minusta silloin +kuulusti tuo Musetten laulu! Melkein itkin liikutuksesta! Ja tuollaiset +hulluudet voivat panna järkimiehen pään pyörälle! Uskokaa minua, herra, +elkääkä ikinä naiko neitosta, joka maalle tultuansa alkaa lauleskella, +olletikkin jos hän laulaa säkkipilli-laulun. + +"Pian väsyi laululintuseni kuitenkin ja istahti viheriöitsevälle +rinteelle. Istahdin hänen jalkojensa juureen, otin hänen kätensä +omiini, nuo pienet kätöset, joiden sormet olivat neulanpistosten jälkiä +täynnä. Ne juuri saivat minut liikutetuksi! Kas tuossa ahkeran työn +pyhät jäljet, ajattelin minä. Mutta tiedättekö, mitä nuo pyhät jäljet +merkitsevät? Ompeluatelierin juoruja ja kaikenlaista lorua, mitä he +keskenänsä kuiskivat, kaikenlaisia lörpöttelyjä ja konttipuheita, +likaisten hävyttömyyksien tahrimaa mieltä, menetettyä siveyttä, tuhmaa, +jokapäiväistä roskaa, rumia tapoja, ahtaita ajatuksia ja kaikkea +alempisäätyisten naisten totuttua oloa, joka täydellisesti hallitsee +heitä. Tässäpä ilmakehässä ovat nuo pyhät työn jäljet sormenpäissä +saadut!" + +Sen sanottuansa katsoi hän sangen pitkään minua suoraan silmiin. + +"Ja voi noita naisten silmiä, mikä mahti niissä voi asua! Kuinka ne +voivatkaan saattaa meidät hämille, juovuttaa, voittaa ja kukistaa +meidät! Ja kuinka syviltä, lupaavilta ja pohjattomilta ne meistä +tuntuvat! Tästä sanotaan sitten, että se on: katsoa hamaan sielun +syvyyteen. Voi, mikä tyhmä puhetapa! Jos olisinkin voinut nähdä hänen +sielunsa pohjaan, niin olisin epäilemättä ajoissa viisastunut. + +"Sanalla sanoen: olin takertunut paulaan kuin mieletön hupsu! Ai'oin +sulkea hänet syliini. 'Alas käpälät', huudahti hän. + +"Silloin polvistuin hänen viereensä, avasin hänelle sydämeni ja +tyhjensin hänen helmaansa kaiken tukahduttavan hellyyteni. Hän näytti +kummastuvan muuttunutta käytöstapaani ja katseli minua salaa ikäänkuin +olisi hän ajatellut: vai niin, vai sillä lailla sinun kanssasi on +leikiteltävä, ystäväni; no, hyvä on tietää! + +"Kun rakkaus sekautuu peliin, herra, niin olemme me miehet kaikki +tuhmia kuin pässit ja naiset taas ainoastaan kauppioita. + +"Minä olisin ehkä jo silloin voinut omata hänet. Vasta myöhemmin minä +tuhmuuteni käsitin. Mutta sitä en tehnyt, sillä enhän kaivannut hänen +ruumistansa, vaan hänen rakkauttansa, ainoastaan hänen rakkauttansa. +Näyttelin siis ihanteellista rakastajaa, vaikka olisin voinut paremmin +aikani käyttää. + +"Kyllästyttyänsä tunnustuksiini, nousi hän ylös. Me palasimme +Saint-Cloudiin ja minä erosin hänestä vasta Pariisissa. Palausmatkalla +näytti hän niin murheelliselta, että olin pakotettu kysymään, mikä +häntä vaivasi. + +"'Ajattelen vain, ettei tällaisia sunnuntaipäiviä ole monta ollut +elämässäni', sanoi hän. + +"Sydämeni tykytti niin ankarasti, että se oli pakahtua. + +"Seuraavana sunnuntaina näin hänet toistamiseen, sitä seuraavana +jälleen ja niin yhä eteenpäin kaikkina sunnuntaipäivinä. Milloin +saatoin häntä sinne, milloin tänne suurkaupungin kauniimpiin +ympäristöihin, missä lemmen kuhertelu parhaiten menestyy. + +"Tuo pikku veitikka alkoi nyt vuorostansa näytellä rakastunutta. + +"Vihdoin menetin viimeisenkin järjenkipinän ja kolme kuukautta +myöhemmin menin naimisiin hänen kanssansa. + +"Ja mitä muuta voi yksinäinen virkamies, ilman perhetuttavuuksia ja +neuvonantajia, tehdä? Siinä joutuu haaveksimaan, että tuollainen pikku +vaimo voisi tehdä elämänne niin suloiseksi! Ja niin joutuu hänen +kanssansa naimisiin. + +"Mutta kun te kerran olette avioliitossa, niin silloin saatte kuulla +haukkumasanoja aamusta iltaan: hän ei ymmärrä, hän ei osaa mitään +j.n.e., vain suutansa hän lakkaamatta osaa soittaa, hoilottaa +säkkipilli-laulua (tuota kauheaa renkutusta!) hän osaa ja riidellä +holhomiehen kanssa hän taitaa. Portinvartijan vaimolle pitää hänen +saada selittää talous-asiansa, naapurimme piioille ehtii hän juoruta +aviollisesta elämästänsä, kaikille kauppiaille kertoo hän juttuja +aviomiehestänsä ja aina on hänen päänsä täynnä tuhmia tarinoita, epaton +uskonkappaleita, niin naurettavan joutavia mielipiteitä ja niin hassuja +ennakkoluuloja, että minun poloisen täytyy itkeä aina, kun vain hänestä +tulee puhe." + +Hieman hengästyneenä ja liikutettuna hän vaikeni. Säälien katselin +tuota yksinkertaista ja hullunkurista poloista ja aioin juuri sanoa +hänelle jotakin, kun höyryalus samassa seisahtui. + +Olimme saapuneet Saint-Cloudiin. + +Nuori tyttö, jonka vuoksi sydämeni oli tuonoin alkanut sykkiä niin +ankarasti, nousi istualtansa aikoen nähtävästi mennä maihin. Hän astui +aivan ohitseni heittäen samassa minulle nopean syrjäsilmäyksen ja +hymyillen viehättävintä hymyänsä. Sitten hypähti hän rantalaiturille. + +Yritin sittenkin lähteä hänen jälkeensä, mutta outo kertoilija pidätti +minua takin hihasta. Hitaasti riuhtaisin itseni irti, mutta hänpä sai +samassa liepeestäni kiinni ja veti minun taapäin huudahtaen: + +"Ette saa mennä, ette saa mennä, ette saa mennä!" + +Tämä kovaääninen huudahdus sai kaikki lähellä seisovat matkailijat +kääntymään meihin päin. Ihmiset alkoivat nauraa tälle kohtaukselle enkä +minä enää oikein rohjennut uhmata heidän pilkkanauruansa ja +"skandaalia", vaikka mieleni olikin vimmastunut tuota tungettelevaa +neuvonantajaa kohtaan. + +Niin loittoni höyryalus jälleen laiturista. + +Pikku sulottareni jäi toistaiseksi seisomaan laiturille seuraten +pettynein toivein laivan poistumista. + +Mutta outo valloittajani hykersi käsiänsä kuiskaten korvaani: + +"Tässä taisin minä tehdä teille karvaan palveluksen!" + + + + +NUORANPÄTKÄ. + + +Kaikki Godervilleen vievät tiet olivat täynnä maalaiskansaa, miehiä ja +naisia, jotka pyrkivät kauppalaan päin. Siellä oli näet markkinapäivä. + +Miehet astuivat hitain, laahustavin askelelin, kumartuen eteenpäin joka +kerran kun muuttelivat pitkiä, lenkoja sääriänsä, joita kova työ, auran +kurjen ylitse kumartuva, olkapäät vinoon vääristävä asento, polvia +haristava viikatteen käyttö ja kaikki maanviljelijän raskaat ja ikävät +askareet olivat muodostaneet. Kaikilla oli yllä siniset, kankeat +puserot, jotka loistivat kiilloitettua tärkkelystä kuin olisivat ne +olleet vernissatut; kaulalta ja hihansuista olivat ne valkeilla +ompeluksilla koristettuja ja pullottivat teräväluisen vartalon yllä +kuin mitkäkin korkeuteen lasketut ilmapallot, joiden sisästä pää, kädet +ja sääret pistivät lystikkäinä esille. + +Muutamat vetivät nuorajutkolla lehmiä tai vasikoita. Takana kävi akka +rapsien elukkaa lanteille lehtevällä oksalla, hoputtaaksensa mullikan +hidasta kulkua. Toiset toivat käsivarrella suuria koreja, joista näkyi +eläväin kanain päitä taikka ankkain nokkia. Naisten käynti oli +ylimalkaan nopeampi ja lyhempi askeliltansa. Jäykän ja usein +kuivettuneen ruumiinsa suojana oli heillä tiukalle vedetty saali, joka +nuppineulalla oli kiinnitetty matalain rintojen yli; päähineenä oli +tiukasti päälaelle kiertyvä, valkea side ja sen yllä kansallinen myssy. + +Tuossa mennä kolisivat ohi pienen, virkun maalaishevosen vetämät, +nelipyöräiset, keveät ajopelit, joissa pari miehenpuolta istui +varsinaisella istuimella rinnakkain, kun vaunujen pohjalla taas +kyykötti naishenkilö koettaen pitää laidoista kiinni, etteivät kamalat +sysäykset niin ankarilta tuntuisi. + +Godervillen torilla oli hirmuinen ahdinko: ihmisiä ja eläimiä yhtenä +sekamelskana. Yli kaiken häilyivät sonnien sarvet, äveriöiden +talonisäntien korkeat hatut ja naisten hiustöntyrät. Kimeät ja vinkuvat +huudot ja äänekkäät puheet sulivat yhdeksi lakkaamattomaksi hälinäksi, +joita jonkun hauskimmillaan olevan markkinavieraan voimakkaat, +vallattomat ilonhuudot ja lehmäin mölinä toisinaan häiritsi. + +Muuten haisi koko tori tallilta, maidolta, lannalta, heinältä ja +hieltä, josta kaikesta syntyi karvas, inhottava ihmisten ja eläinten +yhteinen katku, jonka maalaiset useimmiten tuovat mukanansa. + +Ukko Hauchecorne Bréautén pitäjästä oli juuri saapunut kauppalaan ja +taivalsi rauhallisesti torille, kun hänen silmiinsä sattui maassa +makaava nuoranpätkä. Ollen säästäväinen mies kuin ainakin +tosinormandialainen, ajatteli hän, ettei mitään hyödyllistä tavaraa saa +jättää maahan mätänemään, jonka vuoksi hän kumartui ottamaan sitä, +jäsensärkynsä vuoksi hieman vaivalloisesti. Hän otti siis ylös +nuoranpätkän maasta ja aikoi huolellisesti kääriä sen kokoon, kun hän +samassa näki satulaseppä Malandainin, joka seisoi työpajansa ovella +tarkastellen häntä. Ennen vanhaan oli heillä ollut jupakka päitsistä; +ja kun molemmat olivat pitkävihaisia, ei heidän välinsä vieläkään aivan +selvä ollut. Ukko Hauchecorne häpesi hieman, että hänen tuonoinen +riitapuolensa oli nähnyt hänen nostavan loasta tuon nuoranpätkän. Sen +vuoksi kiiruhti hän pistämään sen ensin puseronsa alle ja sitten +housujensa taskuun, ollen yhä etsivinänsä maasta jotakin, mitä hän +tietysti ei löytänyt; sitten jatkoi hän matkaansa torille päin +etukumarassa ja jäsenkolotuksen ruumista kouristellessa. + +Pian katosi hän hitaasti liikuskelevaan ja meluavaan väkijoukkoon, joka +hääräsi edestakaisin lukemattomissa kauppahommissa. Talonpojat +katselivat ja tunnustelivat elukoita, poistuivat, palasivat takaisin ja +seisoskelivat neuvottomina ja empivinä peljäten alinomaa tulevansa +petetyiksi, jonka vuoksi eivät uskaltaneet tehdä päätöstänsä +kaupanteossa. Epäillen tarkkasivat he myyjän katsetta ja koettivat +kaikella mahdollisella tavalla päästä selville hänen viekkaudestansa ja +elukan virheistä. + +Naiset seisoivat suurten koriensa takana, joista he olivat nostelleet +esille myytäväksi aiotun siipikarjansa; sidotuin jaloin, säihkyvin +silmin ja tulipunaisin heltoin pyristelivät ne maassa, heidän +vieressänsä. + +Kuivakiskoisina ja muuttumattoman jäykkä ilme kasvoillansa kuuntelivat +he tehtyjä tarjouksia, pysyivät hinnoissansa taikka myöntyivät äkkiä +tinkijäin alempiin tarjouksiin huutaen hitaasti poistuvalle ostajalle: + +"No, olkoon menneeksi, isäntä! Te saatte sen siitä hinnasta!" + +Vähitellen alkoi väkijoukko harventua. Ja kun kirkonkello keskipäivällä +soi _angellista_, niin vetäysivät kaukalaiset markkinavieraat +ravintoloihin. + +Jourdainin majapaikassa oli suuri tupa täynnä vieraita ja suuri piha +täynnä kaikenlaisia ajopelejä: kärryjä, trilloja, vankkureita, keveitä +vaunuja ja muita nimettömiä, loasta keltaisia, rumia ja paikattuja +ajoneuvoja, joiden valjaat törröttivät ilmassa kuin käsivarret taikka +lepäsivät ne aisat maata vasten ja takaosa ylhäällä. + +Aivan pöytävieraiden vieressä leimusi tuli mahtavan suuressa takassa +lämmittäen lähinnä istuvien selkämyksiä. Kolmea paistinvarrasta, joissa +näkyi kanoja, kyyhkysiä ja lampaan reisiä, käännettiin takkatulella; +makuaistia kutkuttava paistetun lihan ja kärventyneen rasvan haju +levisi ympäri huoneen nostaen veden suuhun ja saattaen ihmiset hyvälle +tuulelle. + +Koko talonpoikasylimystö söi päivällistä täällä mestari Jourdainin +luona, joka harjoitti sekä ravintolaliikettä että hevoiskauppaa; muuten +kerrottiin tällä veitikalla olevan kolikoitakin. + +Ruokavadit kulkivat ympäri pöytää samoin kuin omenaviinihaarikatkin. +Itsekukin puhui asioistansa kertoen, mitä hän oli ostanut. Eri tahoilta +tulleet markkinavieraat kyselivät toisiltansa, millaista vuodentuloa +heidän puolessa odotettiin; ilmat olivat olleet mainiot heinänkasvulle, +vaikka viljalle hieman liian sateiset j.n.e. + +Äkkiä kuului rummutusta pihalta. Silmänräpäyksessä hyppäsivät kaikki +ylös, paitse muutamat välinpitämättömät, ja syöksivät mikä ovelle, mikä +akkunaan, ruokaliina kädessä ja suu täynnä ruokaa. + +Kun rummun pärinä oli lakannut, kuului yleinen julkihuutaja +songertelevalla äänellä ja lauseita sopimattomalla tavalla katkoen: + +"Täten tehdään Godervillen asukkaille, semminkin kaikille +markkinavieraille, tiettäväksi, että musta nahkalompakko, sisältävä 500 +markkaa ja muutamia arvopapereja, on kadotettu tänä aamuna klo 9:n ja +10:n välillä Beuzevilleen vievällä tiellä. Rehellistä löytäjää +kehoitetaan heti jättämään rahat maistraattiin taikka tilanomistaja +Fortune Houlbrèquelle Mannevillestä. Löytäjälle luvataan 20 frangin +palkkio." + +Mies kiiruhti sitten toiselle pihalle. Kumea rummun pärinä kuului vielä +muutaman minuutin kauvempaa ja samoin huutajan heikontuva ääni. + +Väkijoukko tuvassa alkoi sitten keskustella tästä tapahtumasta +punniten, mitä mahdollisuuksia Houlbréquella oli saada takaisin tai +menettää lompakkonsa. + +Päivällisaika oli vähitellen lopussa. + +Tarjoiltiin jo kahvia, kun poliisikomisarius astui tupaan: + +"Onko mestari Hauchecorne Bréautésta täällä?" kysyi hän. + +Tämä, joka istui pöydän päässä, vastasi heti: + +"Täällä on." + +"Tahdotteko olla hyvä, mestari Hauchecorne, ja seurata minua +maistraattiin. Pormestari haluaisi puhua kanssanne." + +Hämmästyneenä ja levottomana ryyppäsi isäntä konjakkilasinsa pohjaan, +nousi pöydästä ja lähti, vielä kumarammassa kuin aamulla tullessaan, +sillä ensimäiset askeleet istualta noustua olivat hänelle aina vaikeat: + +"Tässä olen, tässä olen, hra komisarius." + +Ja niin he poistuivat yhdessä. + +Pormestari istui nojatuolissansa varroten häntä. Hän oli samalla +kauppalan notario ja muuten tukeva, vakava ja suurellisesti esiytyvä +mies. + +"Mestari Hauchecorne", sanoi hän; "joku on nähnyt teidän Beuzevillen +tiellä ... tänä aamuna ... korjaavan talteenne sen lompakon, jonka +tilanomistaja Houlbrèque Mannevillesta on kadottanut." + +Isäntä tarkasti puhujaa ällistyneenä ja peljästyneenä jo pelkästä +epäilyksestä, vaikka hän tiesikin itsensä syyttömäksi: + +"Minäkö ... minäkö olisin korjannut talteeni hänen lompakkonsa?" + +"Juuri te." + +"Autuuteni kautta vakuutan, ett'ei minulla ole ollut aavistustakaan +siitä." + +"Joku on nähnyt teidät..." + +"Nähnyt? Minut?... Kuka on minut nähnyt...?" + +"Satulaseppä Malandain." + +Silloin muisti ukko tuonoisen nuoranpätkän, ymmärsi asian ja huudahti +harmistuneena: + +"Ohoh! Vai on hän nähnyt minut, se roisto! Tämän nuoranpätkän hän on +nähnyt minun korjaavan maasta, ei muuta, hra pormestari." + +Samalla kopeloi hän taskuansa ja veti sieltä tuonoisen nuoranpätkän. + +Mutta pormestari ravisti epäillen päätänsä. + +"Pitäisikö minun uskoa, että hra Malandain, joka on täysin luotettava +mies, voisi erehtyä nuoranpätkästä ja lompakosta?" + +Ihan raivostuen nosti ukko kätensä ylös ja sylkäisi sivulle +todistaaksensa viattomuutensa: + +"Totta se sittenkin on, mitä sanon, ihan vanhurskaan Jumalan pyhää +totuutta, hra pormestari. Ja sieluni autuuden kautta voin minä sen +myöskin vakuuttaa." + +"Kuitenkin olette te lompakon korjattuanne vielä etsineet kotvan aikaa, +olisiko ehkä joku rahoista sattunut putoamaan lokaan," väitti +pormestari. + +Ukko parka oli vähällä saada halvauksen suuttumuksesta ja kiukusta: + +"No, kaikkiapas, hitto vie, kaikkiapas voidaankin keksiä saattaaksensa +rehellinen mies epäluulon alaiseksi! Kaikkiapa tosiaankin keksitään!" + +Mutta hänen vakuutuksensa olivat turhia. Pormestari ei häntä uskonut. + +Päinvastoin kutsutti hän kuulusteltavaksi myöskin satulasepän. Tämä +uusi tuonoisen väitelmänsä ja pysyi siinä, mitä kerran oli sanonut. +Tunnin aikaa haukkuivat vanhat riitapuolet toisiansa maistraatissa. +Hauchecornen omasta pyynnöstä toimeenpantiin tarkastus, mutta hänen +vaatteistaan ei löytynyt mitään. + +Pormestari joutui nyt vuorostansa ymmälle ja salli hänen poistua, mutta +sanoi jo ennakolta pyytävänsä tuomio-istuimelta lähempiä määräyksiä +asiassa. + +Tällä välin oli uutinen levinnyt ympäri kauppalaa. Maistraatista +tullessa kertyi väkeä hänen ympärillensä kyselemään, mitä asia koski; +kysymykset tehtiin joko vakavasta tahi leikkisästä uteliaisuudesta +ilman vähintääkään ilkeämielistä tarkoitusta. Mestari Hauchecorne +kertoi aamullisen jutun nuoranpätkästä. Mutta kukaan ei häntä uskonut. +Kaikki nauroivat hänelle. + +Ukko jatkoi matkaansa ja alinomaa sattui hänen tiellensä joku utelias +taikka seisahtui hän itse kertomaan jollekin tuttavalle tuon jo sata +kertaa uusitun juttunsa. Ja kaikille vakuutti hän samaa kääntäen kaikki +taskunsa nurin todistaaksensa, ett'ei hänellä mitään lompakkoa ollut. + +"Ole ilveilemättä, vanha veitikka!" huusivat ihmiset hänelle. + +Ukko kiivastui, pahastui, raivostui ja joutui epätoivoiseksi, kun +kukaan ei ottanut häntä uskoaksensa. Tietämättä, mitä tekisi, kertoi +hän juttunsa uudelleen ja uudelleen. + +Tuli ilta. Hänen oli lähdettävä kotimatkalle. Matkatoverina oli hänellä +kolme naapuria, joille hän näytti paikan, mistä hän oli korjannut tuon +nuoranpätkän, eikä hän koko paluumatkalla osannut puhua muusta kuin +tästä seikkailustansa. + +Illalla kiersi hän koko Bréautén kylän kertoaksensa siitä kaikille +ystävillensä. Mutta nämäkään eivät ottaneet häntä uskoaksensa. + +Sen yötä oli hän vallan sairas samaisen jutun tähden. + +Seuraavana päivänä klo 1:n tienoissa oli Ymanvilleläisen talonisännän, +mestari Brétonin, huonemies Marius Paumelle tuonut lompakon täysinensä +yllämainitulle mestari Houlbrèquelle Mannevillestä. + +Hän väitti todella löytäneensä sen mainitulta tieltä, mutta kun hän +itse ei osannut lukea, oli hän ottanut sen mukaansa ja antanut sen +isännällensä. + +Uutinen levisi pian ympäri koko seudun. Mestari Hauchecorne sai +myöskin kuulla siitä. Hetipaikalla teki hän uuden kiertoretken kylällä +ja kertoi uudelleen tuonoisen juttunsa ja sen lopullisen ratkaisun. Hän +riemuitsi. + +"Itse asia ei minua niin paljo surettanut", sanoi hän, "kuin se syytös, +että minä olisin valehdellut. Mikään ei voi vahingoittaa ihmistä +enemmän kuin että häntä syytetään valheesta." + +Koko sen päivän puhui hän samasta jutusta: tiellä kertoi hän siitä +kaikille vastaantulijoille, kapakassa kaikille juoma-vieraille ja +messun jälkeen kirkolla koko kirkkoväelle. Oudotkin ihmiset seisautti +hän saadakseen puhua heille asiasta. + +Nyt oli hän levollinen. Mutta yksi asia häntä vielä vaivasi, vaikka hän +ei saanut oikein selville, mikä se oli. Hänestä tuntui kuin olisivat +kuulijat pilkanneet häntä. He eivät näet näyttäneet olevan vakuutettuja +asiasta. Tuntui kuin olisivat he kuiskailleet kaikenlaista hänen +selkänsä takana. + +Seuraavan viikon tiistaina meni hän taas Godervillen toripäiville, +jonne häntä ei mikään muu houkutellut kuin halu saada kertoa ihmisille, +mitä hänelle oli tuonoin tapahtunut. + +Satulaseppä Malandain seisoi talonsa edustalla naureskellen hänen ohi +mennessänsä. Miksi? + +Hän sai käsiinsä erään talonisännän Criquetotista, mutta ei ehtinyt +kertoa asiaa loppuunkaan, kun tämä alkoi nauraa hänelle vasten kasvoja +ja taputti häntä vatsalle sanoen: + +"Mene tiehes, vanha pullovatsa!" + +Ja sitten livisti isäntä tiehensä. Hauchecorne jäi seisomaan +paikoilleen aivan hämmentyneenä ja levottomana. Miksi tuo mies sanoi +häntä "vanhaksi pullovatsaksi?" + +Mentyänsä mestari Jourdainin ravintolaan, istahti hän pöydän ääreen ja +alkoi kertoa ihmisille lompakkojuttua. + +Pian keskeytti eräs hevoskauppias Montevilliersistä hänet sanoen: + +"Ole vaiti, vanha kettu, kyllä minä sinun nuorajuttusi tunnen." + +"Mutta lompakkohan on löytynyt", änkytti Hauchecorne. + +"Elä puhu joutavia, ukko! Voihan toinen löytää sen ja toinen jättää sen +takaisin. Muuten en ole nähnyt enkä tiedä asiasta mitään." + +Ukko Hauchecorne oli aivan masennuksissaan. Nyt hän vihdoin ymmärsi +tarkoituksen. Tuo mies siis syytti häntä siitä, että hän olisi toisen +kautta toimittanut lompakon takaisin omistajallensa. + +Hän pani vastalauseen mokomaan syytökseen. Mutta koko pöytäseurue +rähähti nauramaan hänelle. + +Ukko Hauchecorne ei viitsinyt lopettaa päivällistänsä, vaan lähti +tiehensä pilkkaajain seurasta. + +Häpeissänsä ja kiukustuneena palasi hän kotiin. Häntä suututti ja +harmitti sitä enemmän, kun hänen sisällisesti täytyi tunnustaa, että +hän kyllä olisi voinut niin menetellä kuin tuo Criquetotin mies otaksui +hänen tehneen; vieläpä olisi hän voinut tästä onnistuneesta +keksinnöstänsä kerskaillakin. + +Hämärästi käsitti hän, että hänen oli mahdoton todistaa +viattomuuttansa, olletikin kun hänen kujeileva luonteensa oli kyllin +tuttu paikkakunnalla. Hän tunsi itsensä syvästi, ihan sydämeensä asti +loukatuksi moisesta väärästä epäluulosta. + +Hänen täytyi ryhtyä taas uusimaan kertomustansa, joka päivä päivältä +venyi yhä pitemmäksi, sillä joka kerta lisäsi hän siihen uusia syitä ja +yhä ankarampia vakuutuksia; hän käytti juhlallisia valoja, jotka hän +yksinäisyydessänsä keksi ja sommitteli, sillä lakkaamatta mietti hän +tuota nuorajuttua. Mutta mitä sotkuisemmaksi hänen puolustuksensa ja +mitä mutkallisemmaksi hänen todistuksensa kävi, sitä vähemmän häntä +kaikkialla uskottiin. + +"Nuo ovat valehtelijan temppuja", sanoivat ihmiset hänen selkänsä +takana. + +Hän tunsi sen: tuo nuorajuttu kalvoi hänen mieltänsä ja hänen voimansa +kuluivat turhanpäiväisissä ponnistuksissa. + +Hän alkoi vihdoin riutua silminnähtävästi. + +Ihmiset kärttivät nyttemmin häntä kertomaan "nuorajuttua" aivan niin +kuin sotavanhusta pyydetään kertomaan tappeluista, joissa hän on ollut +mukana. Ukko poloisen järki oli saanut kuolettavan iskun ja se heikkoni +yhä enemmän ja enemmän. + +Joulukuun lopulla täytyi hänen laskeutua vuoteen omaksi. + +Tammikuun ensi päivinä hän sitten jo kuoli, mutta vielä +kuolemankamppailun hourailussakin puolusti hän viattomuuttansa hokien: + +"Tuollainen nuoranpätkä, vähäinen nuoranpätkä se oli! Kas tässä se on, +katsokaa itse, hra pormestari!" + + + + +PELASTUNUT. + + +Meri ruoski rannikkoa lyhyellä ja yksitoikkoisella läikyllänsä. Pienet +valkoiset pilvet kiitivät vihurituulessa nopeasti kuin linnut suurella, +sinisellä taivaankaarella. Valtamereen päin alenevan laakson alhossa +sijaitseva kylä ikäänkuin lämmittelihe päivän paisteessa. + +Aivan laakson suussa oli meren rannalla yksinäinen Martin-Levesquen +talo eli oikeammin mökki. Se oli näet vain vähäinen kalastaja-asunto, +jonka seinät olivat savesta ja katto oljista; ylinnä kasvoi katolla +sinisiä kurjenmiekkoja. Tuvan edessä levisi nenäliinan kokoinen +puutarhatilkku, joka kasvoi sipulia, kaalinpäitä, persiljaa ja +anisputkia. Aitauksella oli tämä päivä erotettu yleisestä kylätiestä. + +Mökinmies oli kalalla; vaimo taas hääräsi tuvan ulkopuolella korjaten +silmuksia suuressa, ruskeassa verkossa, joka oli ripustettu kuivamaan +mökin ulkoseinälle; verkon yläpuolella nurkassa näkyi hirmuisen suuri +hämähäkin verkko. Noin neljätoista vuotias tyttö istui olkituolilla +puutarhan veräjän suussa taapäin keikistyneenä ja nojautuneena veräjän +puolapuuta vastaan parsien muutamia kuluneita, rikkinäisiä ja +vaatimattomia liinavaatteita. Toinen, vuotta nuorempi tyttönen +viihdytteli käsivarsillansa vallan pientä lasta, joka ei osannut vielä +puhua eikä kävellä. Nenät vastatusten istui maassa pari kaksi- tai +kolmivuotiasta palleroista penkoen puutarhamaata kömpelöillä +kätösillänsä ja viskellen toisinaan kourallansa multaa toisillensa +vasten naamaa. + +Kukaan ei puhunut mitään. Ainoastaan pienin poloinen, jota sisko koetti +viihdyttää sylissänsä, parahteli alinomaa pienellä, kimeällä ja +heikolla äänellänsä. Tuvan ikkunalla nukkua rojotti kissa; +seinivieressä kasvoi kauniita, kukkivia valkolakkoja eli leukoijia, +joissa pärisi virkeä kärpäisparvi. + +Äkkiä huudahti veräjällä ompeleva tyttönen: + +"Äiti!" + +"No, mitä nyt?" kysyi äiti. + +"Nyt se on taas täällä", sanoi tyttö. + +Lapset olivat olleet levottomia jo aamusta alkaen, kun eräs outo mies +oli maleksinut mökin ympärillä: vanhanpuoleinen kerjäläisen näköinen +mies. Saattaessansa merelle lähtevää isäänsä venheelle olivat nämä jo +huomanneet miehen. Silloin istui tämä maantien ojan reunalla heidän +veräjäänsä vastapäätä. Ja kun he taas palasivat rannasta istui ukko yhä +paikoillansa katsellen mökille päin. + +Hän näytti kovin kurjalta ja sairalloiselta. Tuntikauteen ei hän ollut +hievahtanutkaan paikaltansa. Huomattuansa, että lapset pelkäsivät häntä +kuin pahantekijää, nousi hän vihdoin ylös ja poistui nilkuttaen toista +jalkaansa. + +Mutta jonkun ajan kuluttua näkivät he ukon jälleen lähestyvän hitain ja +väsynein askelin. Tällä kertaa hän istahti hiukan edemmäs ja tuijotteli +taloa kohti ikäänkuin väijyisi hän sen asukkaita. + +Lapsia ja äitiäkin alkoi peloittaa. Olletikin oli äiti pelonalainen, +sillä hän oli luonnostansa säikkyväinen ja tiesi, ettei hänen miehensä +palaisi mereltä ennenkuin hämärän tullen. + +Hänen miehensä nimi oli Levesque; häntä itseänsä taas kutsuttiin +Martinin emännäksi. Yhteisellä nimellä kutsuttiin pariskuntaa +Martin-Levesqueksi. Syy tähän oli seuraava: Martinska oli ollut +ensimäisissä naimisissa Martin nimisen merimiehen kanssa, joka aina +kesiksi purjehti Uuteen maahan turskanpyyntiin. Tämän kanssa oli vaimo +ollut naimisissa pari vuotta, joiden kuluessa heille oli syntynyt +tyttö; kun kolmimastoinen parkkilaiva "Kaksoissisaret", kotoisin +Dieppestä, hävisi teille tietämättömille matruusi Martinin kanssa, oli +vaimo ollut raskaana jo kuudetta kuukautta. + +Myöhemmin ei koko laivasta oltu saatu ollenkaan mitään tietoja. +Ainoakaan sen matruuseista ei ollut palannut. Luonnollisesti +otaksuttiin kaikkialla, että laiva oli hukkunut miehistöineen +päivineen. + +Vaimo oli odottanut miestänsä kymmenen pitkää vuotta ja elättänyt +vaivoin itse molemmat lapsensa. Sitten oli eräs kylän kalastajista +nimeltä Levesque, joka oli leskimies ja jolla ensimäisestä vaimostansa +oli poika, kosinut häntä tuntien hänet toimeliaaksi ja hyväksi +ihmiseksi. Häät vietettiinkin ja kolmen vuoden kuluessa syntyi uudelle +pariskunnalle kaksi lasta. + +Ahkerasti ja vaivalloisesti työskennellen elättivät he itsensä. Leipä +oli kallista ja liha melkein tuntematonta herkkua heidän taloudessansa. +Joskus täytyi tehdä velkaakin leipurin luona ... talvella ... +myrskyisimpinä kuukausina. Lapset olivat kuitenkin pysyneet terveinä, +Jumalan kiitos. Ihmiset sanoivatkin: + +"Ne ovat kunnon ihmisiä kumpikin. Martinska on toimelias vaimo ja +Levesquen vertaista kalastajaa tuskin toista löytyy." -- -- -- + +Veräjällä istuva tyttönen sanoi uudelleen. + +"Luulisi melkein, että tuo ukko tuntee meidät. Ehkä on se joku +kerjäläinen Eprevillestä tai Auzeboscista." + +Äiti katsahti ukkoon päin. Ei, ei tämän seudun väkeä tuo mies ikinä +ollut, sen hän heti näki. + +Kun mies ei liikahtanut paikaltansa, vaan istui siinä kuin mikäkin +paalu tuijottaen itsepäisesti Martin-Levesquen mökille, suuttui vaimo, +jonka pelko teki rohkeaksi, kaappasi lapion ja meni urheana veräjälle. + +"Mitä te siinä vahtaatte?" kysyi hän maleksijalta. + +Tämä vastasi käheällä äänellä: + +"Levähdän tässä raitista ilmaa hengittäen. Häiritsenkö minä sillä +ketään?" + +Vaimo tiuskaisi vastaan: + +"Mutta mitä varten te maleksitte tässä päiväkauden ikäänkuin +vakoilisitte taloa?" + +Mies vastasi hiljaisesti: + +"Pahaa minä en tee kenellekään. Enkös minä saisi istua tässä yleisen +tien vieressä?" + +Vaimo ei osannut vastata tähän mitään, vaan palasi tupaan. + +Päivä kului vähitellen puoleen. Keskipäivän aikana katosi mies +tiepuolesta. Mutta noin klo 5 iltapäivällä kulki hän taas talon ohitse. +Sitten ei häntä enää näkynyt. + +Hämärässä palasi Levesque mereltä. Asia kerrottiin hänelle. + +"Se on joku karkulainen tai muu roisto", arveli Levesque. + +Rauhallisena riisuutui hän lepäämään, mutta hänen vaimonsa mietti yhä +tuota maleksijaa, joka oli tuijottanut häneen niin omituisilla +silmillä. Seuraavana päivänä oli ilma kovin myrskyinen. Levesque +huomasi heti, ettei merelle ollut menemistä pienellä venheellä, ja jäi +kotiin auttelemaan vaimoansa verkkojen parsimisessa. + +Noin klo 9 aamulla tuli vanhin tyttö, joka oli ollut ostamassa leipää, +juoksu-jalassa ja peljästyneen näköisenä kylältä huutaen: + +"Äiti, se ukko on taas täällä!" + +Äitikin säikähtyi, kalpeni ja sanoi miehellensä: + +"Mene sinä puhuttelemaan häntä, Levesque; ja sano, ettei hän saa väijyä +taloa tuolla lailla! Hän säikyttää sekä lapset että minut!" + +Levesque, joka oli suuri, iholtansa tiilikiven värinen merimies, +leu'assa sankka punainen parta, sinisilmäinen, paksukaulainen ja +kaulassa aina lämmin kaulahuivi merituulen ja sateen vuoksi, läksi +levollisena tallustelemaan tuonoisessa paikassansa istuvan maleksijan +luo. Miehet jäivät juttelemaan keskenänsä. Äiti ja lapset katselivat +heitä kauvempaa ahdistuneina ja pelvosta vavisten. + +Äkkiä näkivät he oudon miehen nousevan istualtansa ja tulevan Levesquen +kanssa talolle päin. + +Martinska peräytyi peljästyneenä. Levesque lähestyi häntä sanoen: + +"Anna hänelle vähän leipää ja lasi omenaviiniä. Mies ei sano syöneensä +pariin päivään." + +Vaimon ja lasten perässä tulivat molemmat sitten tupaan. Maleksija +istahti pöydän ääreen ja alkoi syödä alla päin ja kaikkien katseita +väistäen. + +Martinska katsoi häntä koko ajan tarkkaavasti. Molemmat vanhemmat +tyttäret seisoivat selin oveen: toinen, jolla oli nuorin lapsi +sylissänsä, tähysteli miestä ahnain silmin; molemmat nuoremmat +tuhkapöperöt istuivat takkalieden pankolla leikitellen sysimustilla +hiilillä, mutta lopettivat hekin leikkinsä töllistelläksensä outoa +vierasta. + +Istahtaen eräälle tuolille kysäisi Levesque: + +"Mistä kaukaa vieras tulee?" + +"Viimeksi Cettestä." + +"Aivanko jalkaisin vai --?" + +"Aivan jalan. Täytyy kävellä, kun ei ole varaa ajaa kyydillä." + +"Ja minne asti ollaan matkalla?" + +"Ei tätä edemmäs." + +"Teillä on siis tuttavia tässä kylässä." + +"Paljo mahdollista." + +Molemmat vaikenivat. Vieras söi hitaasti, vaikka olikin nälkäinen, ja +joi kulauksen omenaviiniä jokaisen suupalan päälle. Hänen kasvonsa +näyttivät riutuneilta, ryppyisiltä ja laihoilta; hän oli nähtävästi +kärsinyt paljo. + +Sitten kysäisi Levesque häneltä äkkiä: + +"Mikä vieraan nimi on?" + +Nostamatta päätään sanoi tämä: + +"Martiniksi minua on kutsuttu." + +Outo väristys puistatti äitiä. Hän astui askeleen lähemmäs ikäänkuin +tutkiaksensa tarkemmin miehen kasvoja ja jäi seisomaan hänen eteensä +avosuin ja herpoutunein käsivarsin. Kotvaan ei kukaan virkkanut mitään. +Vihdoin kysäisi Levesque: + +"Onko vieras kotoisin näiltä seutuvilta?" + +Tähän vastasi tämä lyhyesti: + +"Täältä minä olen." + +Ja kun hän vihdoin nosti ylös päänsä, kohtasivat vaimon ja vieraan +katseet toisensa; kauvan tuijottivat he näin toisiansa ikäänkuin +olisivat he tarttuneet silmistänsä koukuilla kiinni. + +Äkkiä kuiskasi vaimo muuttuneella, väräjävällä äänellä: + +"Oletko se sie, ukkoseni?" + +Hitaasti vastasi tämä. + +"Olen." + +Mutta paikaltansa ei hän hievahtanut. Jatkoi vain ateriaansa. + +Enemmän hämmästyneenä kuin liikutettuna sopersi Levesque: + +"Siekö se siis olet, Martin?" + +Yhtä yksinkertaisesti vastasi mies: + +"Miehän se vain olen." + +Martinskan toinen aviomies kysyi sitten: + +"Mistäs sinä nyt tulet?" + +Martin kertoi vaatimattomasti: + +"Afrikan rannikolta. Laiva seilasi hietasärkkään ja meni kumolleen. +Kolme meistä sentään pelastui: Picard, Vatinel ja minä. Mutta rantaan +päästyämme ottivat alkuasukkaat meidät vangeiksi ... ja kaksitoista +vuotta olen saanut tehdä työtä kuin orja. Picard ja Vatinel kuolivat +pois. Eräs englantilainen laivuri otti minut sitten mukaansa ja toi +Cetteen. Ja sieltä minä nyt viimeksi tulen." + +Vaimo oli alkanut itkeä ja peitti esiliinalla kasvonsa. + +Hetken kuluttua kysyi Levesque: + +"Ja mitäs me nyt teemme, Martin?" + +Martin kysyi vuorostansa: + +"Oletkos sinä hänen miehensä?" + +"Olen", vastasi Levesque rehellisesti. + +Sitten katsoivat he toisiinsa ja vaikenivat. + +Tarkastellen lapsia ympärillänsä sanoi Martin osoittaen molempia +tyttösiä pään nyökähdyksellä: + +"Nuoko siis ovat minun?" + +"Nuo kaksi", vastasi Levesque. + +Isä ei noussut ylös heitä syleilemään, vaan sanoi ainoastaan: + +"Hyvä Jumala, kuinka suuriksi ne ovat kasvaneet!" + +Kotvan kuluttua kysyi Levesque uudelleen: + +"Ja mitäs me nyt teemme, Martin?" + +Martin hämmästyi eikä näyttänyt tietävän, mitä sanoa. Vihdoin sanoi +hän: + +"Minä myönnyn siihen, mitä sinä päätät. Mitään vääryyttä en tahdo tehdä +sinulle. Mutta itse taloon nähden on asia hieman haitallinen sinulle. +Kaksi noista lapsista on siis minun, kolme nuorinta kuuluu sinulle. +Kummallekin tietysti omansa. Entäs äiti? Onko hän sinun vaimosi vaiko +minun? Minä tyydyn siihen, mitä sinä päätät. Mutta mitä taloon tulee, +niin on se minun, sillä sen olen minä isävainajaltani perinyt; tässä +olen myöskin syntynyt ja kirjat todistavat, että minä olen täällä +isäntä." + +Vaimo itki yhä ja nyyhkytti siniseen esiliinaansa. Molemmat vanhemmat +lapset olivat tulleet lähemmäs ja katselivat levottomina isäänsä. Tämä +oli nyt lopettanut ateriansa. Nyt kysyi hän vuorostansa Levesqueltä: + +"Niin, mitä me nyt teemme?" + +Levesque oli saanut uuden ajatuksen: + +"Mennään kirkkoherran puheille ja annetaan hänen päättää." + +Martin nousi ylös ja lähestyi vaimoansa, joka nyyhkien heittäysi hänen +rinnoillensa: + +"Mieheni, mieheni, sinä olet siis palannut! Martin, poloinen Martin, +sinä olet siis jälleen kotona!" + +Martin sulki hänet syliinsä. Entisyys valtasi äkkiä vaimoparan, +voimakas vanhojen muistojen sysäys, joka muistutti häntä siitä, +millainen hän oli ollut 20-vuotiaana ja miten tuo sama mies silloin oli +häntä syleillyt. + +Martin tuli itsekin liikutetuksi ja suuteli häntä otsalle. Pankolla +istuvat pienokaiset alkoivat yhdessä ulvoa nähdessänsä äidin itkevän ja +tähän ulinaan yhtyi kaikkein nuorin poloinen kimeällä äänellänsä, joka +soi kuin mikäkin pajupilli. + +Levesque seisoi odottaen vieressä; + +"No", sanoi hän, "mennään järjestämään asiat reilaan." + +Martin irroittihe vaimostansa ja katseli taas molempia lapsiansa. + +"Tulkaa toki suutelemaan isäänne", sanoi äiti tytöille. + +Nämä lähestyivät yht'aikaa kuivin silmin, hämmästellen ja hieman +pelokkaina. Kömpelönä suuteli isä heitä vuorottain poskille. Kun nuorin +pienokainen näki vieraan lähestyvän, alkoi se parkua niin kauheasti, +että näytti vallan menehtyvän. + +Miehet läksivät sitten yhdessä ulos. + +Mennessänsä kylän kahvilan ohitse, kysyi Levesque: + +"Entä jos joisimme kupin kuumaa?" + +"En minä vastaan hangoittele", sanoi Martin. + +Miehet astuivat sisään kahvilaan, joka tähän aikaan päivästä oli vallan +tyhjä. + +"Päivää, Chicot", sanoi Levesque isännälle. "Tuokaapa meille pari +kuppia kahvia rukiisen kerman kanssa. Tämä tässä on Martin ... +muistanetko vielä vaimoni ensimäistä miestä? Heidän laivansa +'Kaksoissisaret' on tehnyt haaksirikon, mutta hän on pelastunut ... ja +palannut takaisin!" + +Kantaen laseja toisessa ja karahvia toisessa kädessänsä tuli isäntä -- +suurivatsainen, verevä ja lihava mies -- puuskuttaen heidän luoksensa +ja sanoi rauhallisesti: + +"Elä hiidessä! Sinä olet siis jälleen kotikylässä, Martin?" + +"Niin olen", vastasi Martin. + + + + +AASI. + + +Virralla lepäävää, paksua usvaa ei ainoakaan tuulen henkäys +liikutellut. Se lepäsi vetten yli kuin himmeä pumpulipilvi. Läheiset +kukkulatkin häämöittivät epäselvinä omituisten ourujen takana kuin +köynnösvuoret. + +Mutta kun päivän sarastus läheni, alkoivat vuorten rinteet jo näkyä. +Koitteen lähettämässä ennakkovalossa ilmestyi vuoren juurella +vähitellen näkyviin ikäänkuin valkeita täpliä, jotka oikeastansa olivat +hyvinrakennettuja, rapattuja maataloja. Kanahuoneista kuului kukkojen +laulua. Joen toiselta rannalta, joka häämöitti usvan lävitse juuri +Fretteä vastapäätä, kuului silloin tällöin tätä tuuletonta hiljaisuutta +häiritsevää heikkoa melua. Milloin kuulusti se epäselvältä loiskeelta, +joka ei voinut olla muuta kuin hiljalleen lähestyvän venheen +aiheuttama, milloin kuului kovempaa ääntä kuin airojen lusketta, ja +vihdoin aimo loiskaus kuin olisi joku pehmeä esine pudotettu veteen. + +Sitten oli kaikki hiljaista, aivan hiljaista. + +Jonkun ajan kuluttua kuului taas hiljaista puhetta, jumala tiesi mistä +päin, ehkä sangen etäältä, mahdollisesti myöskin verrattain läheltä; +mutta noiden maalla ja vesillä syntyneiden, läpikuultamattomien usvien +keskeltä se kuului. Usvapilvet liitivät arkoina ohitse kuin valkoiset, +säikkyvät linnut, jotka arpaheinikossa yön nukuttuansa häviävät päivän +ensi koitteessa ... paetaksensa pois, ijäksi pois! Vain hetkisen ajan +voit nähdä ne, kun ne siivet ojoina ja pelonalaisesti, vienosti +äännähdellen liitävät usvan halki herättäen huudoillansa kaikki +rantavuorten rinteillä öitsivät kumppalinsa. + +Äkkiä ilmestyi kaupungin vastakkaiselle rannalle aluksi melkein +huomaamaton tumma varjo, joka vähitellen suureni ja selveni, kunnes +joella liitävän harvenevan usvapilven läpi tuli esille matala, kahden +hengen kuljettama venhe eli haapio, joka vihdoin laski rantaruohistoon. + +Soutaja nousi ylös, otti purren perästä kala-ämpärin ja heitti +olallensa vielä vettä valuvat kalaverkot. Perässä istuva kumppali, joka +vielä jäi hievahtamatta omalle paikallensa, sanoi: + +"Ota pyssy mukaan, Mailloche! tuolla rinteillä ajamme piilostansa +jonkun jänöjussin vai mitä, häh?" + +"Otetaan vain. Varrohan, minä palaan pian", sanoi Mailloche. + +Ja sitten kaahlasi hän maihin piilottaaksensa kala-ämpärin jonnekin. + +Haapion tuhdolle jäänyt perämies täytteli verkalleen piippunsa ja +sytytti sen. + +Miehen nimi oli Labouisse (= pyökki), mutta tavallisesti kävi hän +nimellä Chicot (= Kanto); kumminsa Maillochonin -- eli kuten kansa +tavallisesti lausui nimen Mailloche (= Nuija) -- kanssa oli hän yhtynyt +ryöstäjäin arveluttavaa ja epävarmaa ammattia harjoittamaan. + +Ollen oikeastansa alimpia kippareita, purjehtivat he säännöllisesti +ainoastaan nälkäkuukausina. Lopun vuotta liikkuivat he ryöstöretkillä. +Maleksien vesillä yöt ja päivät ja väijyen kaikkea kuollutta ja elävää +saalista harjoittivat he salapyyntiä vesillä, kulkivat öisillä +salametsästysretkillä ja esiytyivät merirosvoina vedenlaskun aikoina. +Toisinaan väijyivät he hirviä Saint-Germainin metsissä, toisinaan +samoilivat he merenrannikkoja etsien hukkuneita, joiden taskut he +voisivat tyhjentää, taikka keräillen veden tuomia ryysyjä, tyhjiä +pulloja, jotka vuoksiveden mukana liukuivat rantaan häilyen juopuneiden +lailla kaula ilmassa, taikka kokoilivat he tuulen tuomia tukkia, +lautoja y.m. puutavaroita rannikolta, mistä he sitten pujahtivat +keveästi piilopaikkoihinsa. Usein lähtivät he jalkaisin kotoansa +keskipäivällä ja kulkivat laiskasti rantaviertä, kunnes tulivat +johonkin pikku ravintolaan joen varrella. Siinä söivät he päivällistä +ja tallustelivat taas rinnakkain eteenpäin. Kotoa poissa viipyivät he +tavallisesti vain vuorokauden tahi kaksi ja palasivat kolmannen päivän +aamuna takaisin pienessä likaisessa haapiossansa, jota he käyttivät +venheenänsä. + +Joinvillessä tai Nogentissa voivat venemiehet lohduttomina etsiä yön +aikana hävinnyttä venettänsä, joka oli joko päässyt irti rantapaalusta +ja mennyt menojansa taikka luultavammin varastettu. Sillä välin voi +joku pyrkivä porvari Oisen varrella, noin 20-30 lieutä yllämainituista +kaupungeista, hykerrellä käsiään ihaillessaan uutta venettä, jonka hän +edellisenä iltana oli sattumalta saanut viidestäkymmenestä frangista +ostaa parilta rannikkolaiselta, jotka naamasta päättäen aivan +vapaehtoisesti tarjosivat sen niin huokeasta. + +Mailloche palasi takaisin ryysyillä peitetyn pyssyn kanssa. Hän oli +noin 40-50 vuotias, pitkä, laiha, vilkassilmäinen niinkuin lailla +ahdistetut, levottomat ihmiset ja hätyytetyt otukset usein ovat. +Avonaisen paidan alta näkyi aivan ohutkarvainen rinta. Mutta muuta +partaa ei hänellä näyttänyt koskaan olleen kuin lyhyet viikset ja +alahuulen alla tupsu karkeita karvoja. Ohimoilta oli hän kalju. + +Kun hän otti päästänsä sen ruokottoman pannukakun, jota hän nimitti +hatuksensa, näytti hänen päänahkansa kasvavan hienoa haahkanhaiventa, +joka ei juuri hiuksen näköistä ollut, vaan enemmän kynityn kovaa +iho-untuvaa. + +Chicot taas oli vastakohta: iholtansa punakka ja ryppyinen, kasvultaan +lyhyt lihava ja karvainen, niin että hänen ulkomuotonsa muistutti +miinasotilaan lakin alle asetettua raakaa pihviä. Vasemman silmänsä +piti hän tavallisesti suljettuna ikäänkuin hän aina tähtäisi johonkin, +ja jos joku laski tästä leikkiä huutaen: + +"Avaa toki silmäsi, Labouise!" niin vastasi hän rauhallisesti: + +"Elä hätäile, siskoni, kyllä minä sen kahakassa avaankin!" + +Muuten oli hänen tapansa kutsua kaikkia "siskoiksensa"; myöskin +ryöstöveljellensä antoi hän usein tämän nimen. + +Nyt istuutui hän vuorostansa soututeljolle. Ja jälleen hälveni haapio +joella lepäävän usman helmaan, joka vähitellen vaaleni maidonnäköiseksi +hieman rusoittavan aamukoiton valossa. + +"Mitä haulia sull' on, Maillochon?" kysyi Labouise. + +"Aivan pientä ja uutta jänishaulia." + +Sitten lähestyivät he vastakkaista joen rinnettä aivan verkallensa ja +niin hiljaa, ett'ei kuulunut ollenkaan mitään ääntä. Tästä rinteestä +alkoi jo Saint-Germainen metsä, johon taas oikeat jänismaat liittyivät. +Metsä on täynnänsä puunjuurien alla olevia mäyräkuoppia, ja +päivännousun aikana elukat pujahtavat kuoppiinsa, tulevat ulos ja taas +katoavat sisään. + +Maillochon oli laskeunut polvillensa keulaan ja tähysti eteensä nojaten +pyssyn purren laitaa vastaan. Äkkiä nosti hän tuliluikun poskellensa, +tähtäsi ja pamaus kiiri pitkällisenä kaikuna hiljaista seutua myöten. + +Parilla aironvedolla souti Labouise haapion kallioiseen rantaan. +Maillochon hyppäsi maihin ja kävi noutamassa pienen harmajan jäniksen +pojan, joka vielä huohotti lämpimänä. + +Taas sukelsi pursi usvan sekaan ja nyt laskettiin toiseen rantaan, +päästäkseen pakoon metsävartijan käsistä. + +Miehet näyttivät etäältä katsoen kävelevän verkallensa vettä myöten. +Pyssy oli kadonnut sivulaudan alle, jota tavallisesti käytettiin +piilopaikkana, ja jäniksen pisti Chicot pullottavan paitansa sisään. + +Neljännestunnin kuluttua kysyi Labouise: + +"Kas niin, siskoni, vielä yksi vai?" + +"Olkoon menneeksi!" + +Ja haapio liukui nopeasti virtaa alaspäin. Joella lepäävä usva alkoi jo +nousta ilmaan. Rannoilla kasvavat puut näkyivät jo harson lävitse ja +harvennut usva liiti pienoisina pilvinä hiljaa virran mukana. + +Kun äskeiset miehet haapionsa kanssa lähestyivät sitä saarta, jonka +kärki pistää lähelle Herblayta, hiljensivät he vauhtia ja alkoivat taas +tähystellä rantoja. Eikä aikaakaan, niin ampuivat he jo toisen +jäniksen. + +Sitten jatkoivat he matkaansa puoliväliin Conflonsista, pysähtyivät +taas, sitoivat veneensä erääseen rannalla kasvavaan puuhun, +heittäytyivät pitkälleen veneen pohjaan ja nukahtivat. + +Silloin tällöin nousi Labouise ylös ja tarkasteli avosilmin koko +näköpiirin. Aamun viimeiset usvat olivat hälvenneet ja suurena, +säteilevänä nousi päivä siniselle taivaalle. + +Tuolla vastakkaisella rannalla oleva viinimäki pyöristyi +puoliympyräksi. Yksi ainoa talo häämöitti rinteen kukkulalla lehdon +sisässä. Kaikki oli hiljaista. + +Mutta tuolla rahtitiellä liikkui jotakin pyrkien vaivoin ja verkallensa +eteenpäin. + +Se oli nainen, joka talutti vanhaa aasia. Kankeana ja vastahakoisena +muutteli elukka, silloin tällöin, jäykistyneitä jalkojansa, kun +taluttaja sen suurilla ponnistuksilla pakotti siihen; näin astua +tökkäili se korvat lupollansa ja kaula ojona tietä pitkin, mutta niin +kovin verkallensa, että oli mahdoton sanoa, milloin se ehtisi näkyvistä +pois. + +Vallan kumartuneena veti akka aasiansa eteenpäin ja kiersi toisinaan +sen taakse lyödäksensä sitä karahkalla lautasille. + +Hetken tuota menoa katseltuansa huudahti Labouise toverilleen: + +"Halloo, Mailloche!" + +"Häh? mitä nyt?" vastasi tämä venheen pohjalta. + +"Haluttaako sinun kujeilla?" + +"Miks'ei." + +"No nouse siis ylös, siskoni, niin saat nauraa." + +Ja sitten tarttui Chicot airoihin. + +Toiselle rannalle soudettua ja äskeisten taivaltajain kohdalle tultua, +huusi hän akalle: + +"Sisko, hoi!" + +Akka lakkasi vetämästä koniansa ja katsoa töllötti huutajaan. + +"Veturimarkkinoilleko sinä riennät?" + +Akka ei vastannut mitään. + +"Olet tainnut joutua tappiolle kilpa-ajoissa konillasi, sisko! Mihin +hiiteen sinä sitä mokomalla kiireellä viet?" + +"Ukko Macquartin luo Champioussa ... teurastettavaksi minä tämän vien. +Sillä tällä ei enää tee mitään!" vastasi akka vihdoin. + +"Uskon sen. Ja paljoko luulet ukko Macquartin tuosta maksavan?" + +Akka kuivasi otsaansa käden seljällä ja mietti: + +"En tiedä. Ehkä kolme neljä frangia." + +"Saat minulta viisi eikä sinun silloin tarvitse edemmäs taivaltaa. +Riittääkö, häh?" + +Akka empi vielä hetkisen ja sanoi: + +"Olkoon sanottu." + +Miehet nousivat maihin. + +Labouise tarttui aasin päitsiin. + +"Ja mitä sinä aiot sillä tehdä?" kysyi Maillochon hämmästyneenä. + +Chicot avasi tällä kertaa toisenkin silmänsä hyvän tuulensa ilmaisuksi. +Koko hänen punainen naamansa punehtui ilosta, kun hän sai sanotuksi: + +"Elä hätäile, siskoseni, minulla on omat kujeeni, minulla." + +Sitten antoi hän akalle viiden frangin rahan, jonka saatuaan tämä +istuutui maantien-ojan reunalle katsomaan tapahtumain kehitystä. + +Labouise oli parhaalla tuulellansa. Hän nouti pyssyn haapiosta ja +ojensi sen kumppalillensa. + +"Ampukoon kukin riistansa! Nyt ollaan suuren riistan ajossa, siskoseni, +mutta elä hiidessä seiso niin lähellä, muuten tapat sinä sen jo ensi +laukauksella. Tällaisen lystin pitää kestää jonkun aikaa." + +Hän vei toverinsa noin neljänkymmenen askeleen päähän uhrikonista, joka +taluttajasta päästyänsä yritti tavoittelemaan heinänpäitä maantien +viereltä. Mutta niin huonoksi oli eläin raukka käynyt, että se horjui +jaloillansa ja näytti kaatuvan itsestänsä. + +Maillochon asetti hitaasti sen seisomaan jaloillensa ja sanoi: + +"Suolalaukaus korvaan, muista se, Chicot!" + +Ja sitten hän laukasi. + +Pieni kuula kutkutti laiskan aasin pitkiä korvia, niin että eläin alkoi +ravistella niitä vilkkaasti, liikutellen milloin toista, milloin +toista, -- vihdoin kumpaakin yht'aikaa päästäksensä tuosta pistoksesta. + +Miehet nauroivat elukan elkeille, että olivat läkähtyä, polkivat jalkaa +ja kuuristuivat kaksin kerroin naurusta. Mutta akka suuttui ja astui +väliin, selittäen, ett'ei hän tahtonut nähdä luontokappaletta tuolla +tavoin kiusattavan. + +"Tuoss'on rahasi takaisin!" tiuskasi hän raivosta tuhisten. + +Labouise uhkasi häntä silloin selkäsaunalla ja näytti jo aikovan kääriä +ylös hihansa. + +"Olenko minä sen maksanut vai mitä, häh? No, ole sitten vaiti, akka! +Vai laukaisenko sinullekin latingin liivis alle näyttääkseni, ett'en +tunne mitään?" + +Akka lähti köpittämään tiehensä uhaten ilmoittaa heidät santarmeille. +Ja kotvan aikaa kuulivat he hänen huutavan haukkumasanoja, jotka +kävivät sitä hävyttömämmiksi, mitä etemmäs hän ehti poistua. + +Maillochon ojensi pyssyn toverillensa. "Nyt on sinun vuoros, Chicot!" + +Labouise tähtäsi ja laukasi. Aasi sai latingin reisiinsä, mutta kun +haulit olivat niin pieniä ja laukaus ammuttiin niin kaukaa, ei elukka +näyttänyt välittävän niistä enempää kuin paarman puremasta. Se alkoi +vain ankarasti huitoa hännällänsä sekä sääriä että selkää. + +Labouise istahti tiepuoleen nauraakseen oikein mahan pohjasta. Sillä +välin latasi Maillochon pyssyn uudelleen niin iloisena kuin jos olisi +hän sen piippuun aivastanut. + +Hän astui muutamia askelia lähemmäs ja tähtäsi samaan paikkaan kuin +Labouise äsken. Tällä kertaa hypähti aasi sivulle, koetti potkia ja +käänsi päätänsä. Vihdoinkin juoksi hieman verta tuon kuivan nahan alta. +Latinki oli sattunut syvempään ja teki nähtävästi sangen kipeätä, sillä +nyt lähti aasi pakenemaan, verkkaista, ontuvaa ja katkonaista laukkaa +loivaa rinnettä ylöspäin. + +Molemmat miehet kiirehtivät ajamaan sitä takaa, Maillochon harpaten +pitkillä askelilla, Labouise juosta läähättäen pienen miehen pikku +hölkkää. + +Aasi paralta olivat voimat pian lopussa. Ähkien seisahtui se ja katsoi +hätäytyneenä murhamiesten lähestymistä. Sitten oikaisi se kaulansa ylös +ja alkoi kiljua. + +Hengästyneenä nosti Labouise pyssynsä. Ja nyt astui hän eläintä vallan +lähelle, sillä häntä ei haluttanut jatkaa enää tätä metsästystä. Kun +aasi oli lakannut surullisesti kiljumasta, joka oli kuin elukan +viimeinen avun- ja hädänhuuto, huudahti Labouise, jolla toisinaan oli +omat tuumansa: + +"Halloo, Mailloche siskoni! Joudu auttamaan, niin annamme sille vähän +rohtoja!" + +Mailloche avasi väkipakolla elukan suun ammollensa ja silloin pisti +Chicot pyssynsä piipun sen kitaan ikäänkuin olisi hän tahtonut juottaa +sille jotakin lääkettä. + +"Kas nyt, siskoni, kaadan minä sille vähän ruton puhdistusroppeja!" + +Hän vetäisi liipasinta. Aasi peräysi kolmisen askelta, putosi +istuallensa, yritti nousta taas jaloillensa ja kaatui vihdoin +kyljellensä ja sulki silmänsä. Koko sen vanha vähäkarvainen ruumis +värisi ja jalat liikkuivat kuin olisi se aikonut juosta. Veri virtasi +sen ikenistä. Pian ei se enää liikahtanut. Se oli kuollut. + +Miehiä ei naurattanut. Huvitus oli ollut liian lyhyt, heistä tuntui +kuin olisi heiltä varastettu jotakin. + +"No, mitäs me nyt näin varhain sille teemme?" kysyi Maillochon. + +"Elähän hätäile, siskoni", vastasi Labouise, "viedään se veneeseen +siksi kunnes ilta hämärtyy. Sitten voimme vähän kujeilla." + +Lähdettiin soutamaan haapiota lähirantaan. Aasi-vainaja, joka sai +sijansa keulassa, peitettiin tuoreilla heinillä ja sitten viskausivat +molemmat maleksijat sen päälle ja nukahtivat. + +Puolen päivän aikaan veti Labouise vanhan ja likaisen haapion +salalaatikosta esille litran viiniä, leipää, voita ja raakaa +linnunlihaa. Sitten kävivät toverukset yhdessä aterialle. + +Ja kun ateria oli syöty, nukahtivat he jälleen kuolleen aasin päälle. +Vasta illan hämärtyessä havahtui Labouise, ravisteli toveriansa, joka +kuorsasi kuin uruilla, ja komensi: + +"Hei, siskoni, nyt lähdetään reissuun!" + +Maillochon istuutui soutamaan. Hitaasti soutelivat he Seinejokea +ylöspäin, sillä olihan heillä vielä aikaa. Niin liukui haapio kukkivia +vesililjoja kasvavien rantamien ohi, jotka tuoksuivat veden kalvoon +kuvastuvien rantapihlajain valkeilta kukilta; hiljaa liukui tuo liejun +värinen, vettynyt alus yli lumpeiden suurten, litteiden lehtien, joiden +valkoiset, pyöreät, kulkuisten tavalla halkeavat kukkaiset se taivutti +hetkeksi allensa, vaikka ne haapion ylimentyä taas ennallensa +oikesivat. + +Tultuansa Eperonin välimuurille, joka erottaa Saint-Germainen metsän +Lafitten puistosta, lakkasi Labouise soutamasta ja selitti toverilleen +aikomuksensa. Tämä oli Maillochonista niin hauska, että se nauratti +häntä kauvan, vaikka hiljaisesti. + +Aasin ruumiin peittona olleet heinät heittivät he jokeen, tarttuivat +elukkaa jaloista kiinni, nostivat sen maihin ja peittivät viidakkoon. + +Sitten kiiruhtivat he takaisin haapioonsa ja soutivat Lafitten +viinitehtaille. + +Oli jo vallan pimeä, kun veijarit saapuivat ukko Jules'in luo, joka +harjoitti viinikauppaa ja ravintolaliikettä. Niin pian kuin isäntä +huomasi heidät, tuli hän luo kättelemään ja istuutui heidän pöytäänsä +juttelemaan minkä mistäkin. + +Kun viimeinen vieras oli poistunut noin klo 11 illalla sanoi ukko Jules +iskien silmää Labouiselle: + +"No, onko teillä mitään ... tuota noin...?" + +Labouise nyökäytti salaperäisenä päätänsä arvellen: + +"Sekä on että ei ole ... kuinka sen ymmärtää." + +Ravintolan isäntä tiukkasi edelleen: + +"Harmaita tietysti, eikä ehkä muita kuin harmaita, häh?" + +Chicot pisti kätensä pullistuvan liinapaidan alle ja veti korvista +jänikset esille: + +"Kolme frangia pari!" + +Syntyi pitkä keskustelu hinnasta. Sovittiin kahdesta frangista +kuudestakymmenestä viidestä sentimista. Ja niin olivat veitikat +päässeet niistä. + +Kun salametsästäjät nousivat lähteäkseen, sanoi ukko Jules, joka koko +ajan oli tarkasti tähystellyt heitä: + +"Teillä on nähtävästi muutakin, vaikka ette tahdo mainita siitä, häh?" + +"Paljo mahdollista, mutta ei sinua varten", sanoi Labouise. + +"Häh?" + +"Sinä olet kovin koiramainen, sinä!" + +Mutta ukko oli käynyt uteliaaksi. + +"No, sano pois, sinä lihatukki, mitä teillä on! Ehkäpä sovimme +hinnasta." + +Labouise oli peljästyvinänsä, katsahti Maillochoniin kuin olisi hän +kysynyt tältä neuvoa silmillänsä ja vastasi sitten hiljaa: + +"Seikka on seuraava. Olimme piiloutuneet väijyksiin Eperonin luona, kun +näimme erään elukan kulkevan muurin vierustaa ... ensimäisessä, +vasemmanpuolisessa pensastossa... Mailloche ampua lasautti ... ja elukka +kaatui. Silloin olimme näkevinämme metsävahdin haamun etäämpänä ja +livahdimme tiehemme. Siellä se nyt on. Mutta mikä se on, sitä minä en +tiedä. Mitä kokoon tulee, niin ... suuri se on. Mutta mikä? Jos sen +sanon, niin valehtelen .. ja pettää minä en sinua tahdo, siskoseni, +ymmärräthän sen...? Käsi sydämellä minä sen hennon sanoa." + +Kertomuksesta innostuneena kysyi isäntä: + +"Entäpä jos se on metsäkauris?" + +"Paljo mahdollista", myönteli Labouise, "voi olla ... mutta +mahdollisesti myöskin joku muu otus, eikö totta? Kauris!... Miksikäs +ei... Mutta minusta oli se vähän tukevampi... Se oli ... tuota noin ... +ehkä naarassarvaan näköinen. Niin, tuota ... en minä tahdo väittää, +että se naarassarvas on ... sitä kun juuri en tiedä, mutta ... paljo +mahdollista se on!" + +Isäntä tokaisi intoutuneena: + +"Entäpä, jos se on hirvi?" + +"Hirvi? Eikö hiidessä...! Hirvi? Ei, hirvi se ei voi olla... Minä en +tahdo pettää ketään! Hirvi se ei ole. Olisinhan minä sen lemmon muuten +nähnyt, mutta kun puita oli edessä... Mutta ei, hirvi se ei sittenkään +ole... Ihan varmaan, hirvi se ei ole!" + +"No, mutta miks'ette te tuoneet sitä mukananne?" kysyi isäntä. + +"Miksikä? Siksi, että me vast'edes aiomme myydä tavaran kaatopaikalta, +siskoseni. Juuri siksi. Minulla on erityinen noutaja, minulla. Tämä on +kuljeksivinansa siellä täällä, ymmärrätkös? löytää otuksen ... ja +korjaa sen pois, noin ihan tietämättä, ymmärrätkös...? Silloin ei +pyssy-Pentin tarvitse peljätä mitään, ymmärrätkös...? Niin on asia." + +Epäillen arveli herkkujen valmistaja: + +"Mutta ... jos se ei siellä enää olekaan?" + +"Mitä siihen tulee", sanoi Labouise kohottaen kättänsä, "niin ... sen +minä vakuutan ja vannon, että se siellä on. Ensimäisessä viidakossa ... +vasemmalla, kuten sanottu. Mutta mikä se on? Sitä minä en tiedä. Että +se olisi hirvi, niinkuin sinä sanot, niin ei. Hirvi se ei ole, sen +uskallan vakuuttaa. Muuten ... niin, mene itse katsomaan, mikä se on. +Vaan 20 frangia paikoillaan se maksaa, siskoseni. Käykö laatuun vai?" + +Isäntä empi vielä: + +"Etkö sinä voisi tuoda sitä tänne?" + +Nyt puuttui Mailloche puheeseen: + +"Hiiteen kaikki riidat. Jos se on kauris, maksaa se 50 frangia, mutta +jos se on naarassarvas, saat maksaa siitä 70. Sellaiset ovat käyvät +hinnat." + +Nyt teki isäntä päätöksensä: + +"No, menköön! 20 frangia, siitä olemme siis sopineet." + +Ja sitten lyötiin kättä siitä asiasta. + +Isäntä otti kassalaatikosta neljä suurta viiden frangin rahaa, jotka +heti katosivat toisen veijarin taskuun. + +Labouise nousi ylös, joi lasinsa pohjaan ja lähti. Ovella hän sentään +kääntyi ostajaan päin selittäen: + +"Hirvi se ei ole, sen vakuutan. Mutta mikä? Ja että se siellä vielä on, +siitä olen myöskin varma. Ell'et mitään löydä, saat rahasi takaisin!" + +Ja sitten katosivat veijarit pimeään yöhön. + +Ilonsa osoitukseksi kaupan johdosta iski Maillochon, joka käveli +toverinsa jäljessä, tätä useampia kertoja nyrkillänsä selkään. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Valittuja novelleja II, by Guy de Maupassant + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44946 *** |