Add files from ibiblio as of 2025-03-03 17:30:46HEADmain

1 files changed, 3769 insertions, 0 deletions

diff --git a/44946-0.txt b/44946-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..948ef31
--- /dev/null
+++ b/44946-0.txt
@@ -0,0 +1,3769 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44946 ***
+
+VALITTUJA NOVELLEJA II
+
+Kirj.
+
+Guy de Maupassant
+
+
+
+Ranskasta suomentanut Kasimir Leino.
+
+
+Kansan Novellikirjasto 12.
+
+
+
+Helsingissä 1907,
+Suomalainen kustannusosakeyhtiö Kansa.
+
+Savonlinnassa,
+O.-Y. Savolaisen kirjapainossa 1907.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Perhe-elämää
+Neitsyt Blanchette ja hänen poikansa
+Kaksi ystävää
+Keväällä
+Nuoranpätkä
+Pelastunut
+Aasi
+
+
+
+
+PERHE-ELÄMÄÄ.
+
+
+Neuillyn höyryraitiovaunut olivat jo sivuuttaneet Maillotin portin
+ja kiitivät nyt eteenpäin sitä pitkää puistotietä, joka vie alas
+Seine-joelle. Vaunuja vetävä pieni veturi antoi varoitusmerkkejä
+mahdollisten esteiden välttämiseksi, puhalsi ulos liikaa höyryä,
+huohotti kuin juoksusta hengästynyt ihminen ja veturin pistonit
+aikaansaivat sellaisen hätäisen äänen kuin juostessa toisiinsa
+kalkahtava pari rautaisia sääriä.
+
+Kesäillan raskas helle laskeusi tiellekin, jolla aivan tyyneestä
+ilmasta huolimatta pelmusi valkea, liidunsekainen, sakea ja
+tukehduttava pöly ja tarttui hikiseen ihoon, kertyi silmien soppiin ja
+tunkeusi aina keuhkoihin saakka.
+
+Siellä täällä seisoskeli kansaa talojen portilla hengittämässä raitista
+ilmaa.
+
+Vaunujen kaikki akkunat olivat avatut ja akuttimet hulmusivat nopean
+vauhdin aikaansaamasta vedosta. Muuten ei sisällä vaunuissa monta
+henkeä ollut, sillä lämpiminä päivinä vetäytyvät ihmiset mieluummin
+n.k. imperiaalille eli etu- ja takasillalle. Olipahan vain muutamia
+lihavia, räikeäpukuisia etukaupungin rouvia, jotka korvaavat hienouden
+puutteensa aiheettomalla ylhäisyydellä, samoin eräitä väsyneitä,
+kasvoiltansa kellertäviä virkamiehiä, joiden vartalot näyttivät
+kutistuneilta ja joilta toinen hartia -- ahkeran kirjoitustyön vuoksi
+-- oli jäänyt hieman ylemmäksi toista. Heidän levottomissa ja
+alakuloisissa kasvoissansa näkyi vielä tuoreita jälkiä taloudellisista
+huolista, alituisesta rahanpuutteesta ja pitkällisistä toiveista, jotka
+auttamattomasti olivat pettäneet. Kaikki kuuluivat he siihen tuiki
+kuluneiden kurjien raukkojen lukuisaan joukkoon, joka nipin napin
+tulee toimeen vähäisissä, aivan pienten puutarhain ympäröimissä
+etu-kaupunkilais-huviloissansa Pariisin maailmankaupunkiin liittyvän
+"ruukkumaiseman" keskellä.
+
+Oven luona istui lyhyt, paksu ja pulleanaamainen herra, jonka vatsa
+riippui harallaan olevien jalkojen välissä, puettuna mustaan pukuun,
+kunnialegioonan nauha napinlävessä ja keskusteli pitkän ja laihan
+herrasmiehen kanssa, joka hamppukankaasta tehdyssä, likaisessa
+puvussansa ja vanhassa panamahatussansa näytti melkein epäilyttävältä.
+Lyhyt paksu herra puhui verkallensa ja empien, niin että hän toisinaan
+kuulosti melkein änkyttävän; tämän nimi oli hra Caravan, joka palveli
+ensimäisenä kirjurina meriasiain ministeristössä. Hänen puhetoverinsa
+oli eräs entinen terveys-upseeri eli tutkinnon suorittamaton
+kauppalaivalääkäri, joka vanhoilla päivillänsä oli asettunut asumaan
+Courbevoien laiteille, missä hän auttoi köyhää kansaa niillä vähäisillä
+lääkeopillisilla tiedoilla, jotka hänellä vielä oli jäljellä
+seikkailurikkaan elämänsä ajoilta. Nimeltänsä oli hän Chenet ja esitti
+itsensä "tohtoriksi". Hänen siveellisistä käsitteistänsä kulki
+arveluttavia juoruja.
+
+Hra Caravan taas oli elänyt virkamiehen tavallista elämää.
+Kolmekymmentä vuotta oli hän säännöllisesti matkustanut joka aamu
+virastoonsa tätä samaa tietä ja tavannut samalla tunnilla samoissa
+paikoissa samat henkilöt, jotka kiiruhtivat työtoimistoihinsa; ja joka
+ilta palasi hän taas takaisin samaa tietä, kohdaten samat naamat,
+joiden hän oli nähnyt vähitellen vanhenevan.
+
+Joka päivä osti hän kuparilantilla sanomalehtensä Saint-Honoren
+etukaupungin nurkassa, hankki sitten pari aamiais-voileipää ja kiiruhti
+ministeristöön melkein vangiksi ilmoittautuvan rikollisen naamalla.
+Pulpettinsa ääreen hiipi hän ahdistunein sydämin ja alinomaa peljäten
+saavansa jonkun muistutuksen jostakin laiminlyömisestä, mihin hän ehkä
+oli tehnyt itsensä syylliseksi.
+
+Mitään käännettä ei hänen yksitoikkoisessa elämässänsä ollut koskaan
+tapahtunut eikä häntä muut asiat liikuttaneet kuin virasto-asiat,
+virka-ylennykset ja lahjapalkkiot. Sekä ministeristössä että kotona
+perheensä keskuudessa -- hän oli nainut erään köyhän virkatoverin
+tyttären -- puhui hän ainoastaan virastansa. Jokapäiväisen, koneellisen
+ahertamisen kautta oli hänen sielunsa kutistunut niin, ettei siihen
+mahtunut muita ajatuksia, toiveita tai unelmia kuin ne, mitkä olivat
+suoranaisessa yhteydessä viraston kanssa.
+
+Mutta eräs karvas seikka turmeli kaikki hänen virkamies-ilonsa.
+Viraston päällikön ja hänen apulaisensa paikkoja oli näet ruvettu
+täyttämään meriväen komisaarioilla tahi "läkkisepillä", kuten näitä
+hopeisten kalunainsa vuoksi oli ruvettu kutsumaan; tätä selitti hän
+äänekkäästi joka iltapäivä päivällispöydässä vaimollensa, jota asia
+niinikään harmitti ja jolle hän tahtoi todistaa sen olevan ilmeistä
+vääryyttä, että ministeristövirkoja Pariisissa täytettiin laivastoon
+kuuluvilla henkilöillä.
+
+Hän oli vanhentunut huomaamattansa, sillä koulusta oli hän ilman
+vaihtelevampaa ylioppilas-aikaa siirtynyt virastoon; erotus oli vain
+se, että hän koulussa oli peljännyt järjestystä valvomaan määrättyjä
+toverejansa ja nyt eli alinomaisessa arkuuden tilassa viraston
+päällikköjen takia. Jo näiden kamari-itsevaltiaiden kynnykselle
+tullessa tunsi hän vapisevansa kiireestä kantapäähän asti; tämä
+alituinen pelonalaisuus taas teki hänen käytöksensä kömpelöksi samalla
+kuin se nöyristi hänen ryhtinsä ja sai hänet hermostuneesti
+änkyttämään.
+
+Pariisista ei hän tuntenut enempää kuin sokea, joka koiransa
+taluttamana joka päivä kulkee samaa tietä paikoillensa; lukiessansa
+sanomalehdestä uutisia merkillisimmistä tapahtumista ja
+häväistysjutuista piti hän niitä satumaisina tarinoina, joita
+vilkkaammat ihmiset olivat keksineet huvittaaksensa pikku virkamiehiä.
+Järjestyksen miehenä ja luonnostansa vanhoillisena, vaikkakin puolueen
+ulkopuolella eläen, vihasi hän kaikkia "uutuuksia" ja hyppäsi
+tavallisesti yli koko valtiollisen osaston, joka vissin puolueen
+lahjomassa sanomalehdessä tietysti, oli vääristelty. Kävellessänsä
+iltapäivällä Champs-Elyséen puistokäytävää, katseli hän kävelijäin
+taajoja joukkoja ja vaunujen vierivää virtaa kuin kaukaisia, outoja
+maita vaeltava matkailija.
+
+Palveltuansa tänä vuonna umpeen laissa määrätyt 30 virkavuotta oli hän
+uudenvuodenpäivänä saanut kunnialegioonan ristin, joka näissä
+sotilasmaisiksi laitoksiksi käyneissä virastoissa oli tullut
+välttämättömäksi kehoitukseksi näille viheriään pöytään naulituille,
+surkuteltaville rangaistusvangeille sen pitkällisen ja kauhistavan
+orjuuden tähden, jota virallisesti kutsutaan "uskolliseksi
+palvelukseksi". Vasta tämä kunnian osoitus, joka oli antanut hänelle
+uuden, korkeamman käsityksen omasta kyvystä, oli voinut muuttaa hänen
+elintapojansa. Entiset juovikkaat housunsa ja kirjavat liivinsä oli hän
+siitä alkaen kerrassaan hyljännyt ja käytti nyt ainoastaan mustia
+housuja ja pitkää takkia, jonka napinlävessä hänen leveä kunnianauhansa
+näytti paremmalta. Nyt muisti hän joka aamu ajaa partansa, puhdistaa
+kyntensä huolellisesti, muuttaa liinavaatteita joka toinen päivä j.n.e.
+tehden tämän kaiken kunnioituksesta sovinnaisuuden vaatimuksia ja sitä
+kansallista ritarimerkkiä kohtaan, jota hän nyttemmin kantoi. Lyhyesti
+sanoen: seuraavasta päivästä alkaen esiytyi hra Caravan uutena,
+siistittynä, mahtavana ja alentuvaisena ihmisenä. Kotona hän puhui
+kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa "rististänsä". Ja siinä määrässä
+oli hänen ylpeytensä lisääntynyt, ett'ei hän enää kärsinyt nähdä
+toisenlaisia "nauhoja" muiden napinreijissä. Vieraiden maiden oudot
+kunnian-merkit saivat hänet melkein raivoon; "niitä ei pitäisi
+sallittaman kantaa Ranskassa", sanoi hän. Ja erityisesti harmitteli hän
+tästä tohtori Chenetille, jonka hän joka päivä tapasi raitiovaunussa ja
+aina joku toisenlainen nauha rinnassa, milloin valkea, milloin sininen,
+milloin keltainen tahi vihreä.
+
+Näiden herrojen välinen keskustelu, joka alkoi Riemuportilta ja kesti
+Neuillyyn saakka, käsitteli muuten aina samoja asioita. Tänään niinkuin
+usein ennenkin puhuivat he ensin niistä moninaisista, paikallisista
+epäkohdista, jotka harmittivat heitä kumpaakin ja joita Neuillyn
+maistraatti ei ryhtynyt korjaamaan. Sitten siirtyi hra Caravan puhumaan
+sairauksista ja taudeista, kuten lääkärin kanssa keskustellessa melkein
+aina käy ja toivoi täten saavansa häneltä jonkun tiedon murusen
+ilmaiseksi taikka onnistui hänen ehkä hienosti menettelemällä saada
+aikaan täydellinen maksuton neuvottelu, jos lääkäri ei vain huomannut
+hänen aiettansa. Viime aikoina oli näet hänen äitinsä terveys
+alkanut käydä arveluttavaksi. Tuon tuostakin sai hän pitkällisiä
+tainnoskohtauksia eikä suostunut hoidattamaan itseänsä, vaikka olikin
+jo 90-vuotias.
+
+Hra Caravan tuli aina liikutetuksi ajatellessansa äitinsä korkeaa ikää
+ja sanoi aina "tohtori" Chenetille: "ettehän liene monta sellaista
+tapausta tavannut ammatissanne?" Tyytyväisenä hän silloin hykerteli
+käsiänsä, ei juuri sen vuoksi, että hän välttämättä olisi halunnut äiti
+parkansa ikuistuvan tässä maailmassa, vaan enemmän hyvänä takeena hänen
+oman elämänsä pituudesta.
+
+"Niin", jatkoi hän, "meidän suvussamme ollaan pitkä-ikäisiä. Sen vuoksi
+olenkin varma siitä, että elän sangen vanhaksi, ellei tapaturmaa satu."
+
+Tohtori Chenet heitti häneen säälivän katseen. Sitten tarkasteli hän
+hetkisen naapurinsa punakkaa naamaa, paksua niskaa, velttojen ja
+lihavien jalkojen välissä riippuvaa, pulleaa vatsaa ja koko tuota
+sairalloisesti pöhöttynyttä, halvaukselle altista virkamiesruumista;
+vihdoin siirsi hän harmahtavaa panamahattuansa hieman ylemmäs ja sanoi
+ivallisesti:
+
+"Elkää olko siitä varma, kunnon ystäväni; äitinne on vanhaa, vankkaa
+tekoa, mutta tehän olette kohoa hyytelöä!"
+
+Nämä sanat sattuivat ja hra Caravan vaikeni.
+
+Tällä välin oli raitiovaunu saapunut sille pysäkille, jossa heidän oli
+poistuttava. Molemmat herrat astuivat alas vaunuista ja tohtori Chenet
+pyysi ystävänsä juomaan lasin vermuttia Globe-kahvilaan, joka oli juuri
+vastapäätä ja muutenkin heidän tavallinen ravintolansa. Vanhana
+ystävänä tervehti isäntä tulijoita ojentaen heille kaksi sormea
+tiskillä olevien pullojen ylitse; sen jälkeen menivät he
+dominonpelaajien luo, jotka olivat istuneet paikoillansa päivällisistä
+asti. Vastattuansa tavalliseen kysymykseen: mitä uutta kuuluu?
+juttelivat he hetkisen, kunnes pelaajat taas ryhtyivät jatkamaan
+keskeytynyttä peliänsä. Herrat toivottivat "hyvää yötä" ojentaen
+kätensä pelaajille, jotka ylöskatsahtamatta kättelivät heitä ja niin
+poistuivat he kotiinsa myöhäiselle päivällis-aterialle.
+
+Hra Caravan asui pienessä kaksikerroksisessa talossa Courbevoien torin
+varrella, jonka alakerrassa oli parturitupa. Hänen huoneustoonsa kuului
+pari kamaria, ruokasali ja keittiö eikä muuta. Näissä suojissa
+vaelsivat usein korjatut tuolit ympäri sen mukaan kuin tarvis vaati;
+rva Caravanin aika meni näitä huoneita siistiessä, sillävälin kuin
+12-vuotias tytär Maria Lovisa ja 9-vuotias poika Filip August
+juoksentelivat katuojia myöten korttelin poikaviikarien kanssa.
+
+Yläkertaan oli hra Caravan sijoittanut äitinsä, jonka ahneus oli
+naapurein kesken tunnettu ja jonka tavaton laihuus oli antanut aihetta
+sukkeluudelle: "häntä luodessaan oli hyvä Jumala ollut yhtä saita kuin
+ämmä itse." Aina oli vanhus pahalla tuulella eikä kulunut päivääkään,
+ettei hän aikaansaanut riitoja ja hermostuttavia kohtauksia.
+Akkunastansa sätti hän portaillansa seisovia naapureita, kuljeskelevia
+maatavarain kaupustelijoita, kadunlakaisijoita ja katupoikia, jotka
+taas kostivat seuraamalla vanhuksen jäljessä -- niin pian kuin tämä
+näyttäysi kadulla -- ja rähisemällä hänen ympärillänsä: "eläköön
+noita-akka!"
+
+Pienikasvuinen, normandialainen palvelustyttö, joka muuten oli
+uskomattoman hölmistynyt, hoiti taloutta ja makasi yönsä vanhuksen
+luona yläkerrassa ollakseen saapuvilla, jos mitä sattuisi tapahtumaan.
+
+Kotiin tultuansa tapasi hra Caravan vaimonsa tietysti siistimässä
+huoneita, joka olikin hänen ehtymätön intohimonsa; tällä kertaa
+kiilloitti hän flanellilapulla talon verrattain autioissa suojissa
+löytyvien mahonki-tuolien selkänojia. Hän käytti aina ohkaisia
+vaatesormikkaita ja monivärisillä nauhoilla koristettua
+myssypäähinettä, joka aina oli vinossa toisella korvallisella.
+Kaikille, jotka sattuivat tapaamaan rouvan pesemässä permantoa,
+harjaamassa vaatteita, tomuttamassa huonekaluja tahi puuhaamassa
+pyykkiammeen ääressä, sanoi hän aina tähän tapaan:
+
+"Minä en ole rikas ja, kuten näette, asumme me sangen yksinkertaisesti,
+mutta siisteys on minun ylellisyyteni ja se on mielestäni yhtä hyvä
+kuin mikä muu ylellisyys tahansa."
+
+Itsepäisen, käytännöllisen älynsä avulla oli hänestä tullut miehensä
+ohjaaja kaikessa. Joka ilta oli heillä ensin ruokapöydässä ja sitten
+maata ruvettaessa pitkiä keskusteluja hra Caravanin virka-asioista;
+vaikka rouva olikin parikymmentä vuotta nuorempi miestänsä, niin uskoi
+tämä itsensä hänelle kuin rippi-isälle, jonka neuvoa kaikessa
+noudatetaan.
+
+Sievä ei hän ollut koskaan ollut; nyttemmin oli hän ruma,
+lyhytkasvuinen ja laiha. Se vähä, mitä hänellä mahdollisesti voi olla
+naisellisia suloja, jotka taitava ompelijatar ehkä olisi voinut saada
+esille, hupeni tykkänään hänen huonosti leikattujen pukujensa peittoon.
+Aina näyttivät hänen hameensa istuvan vinossa ja sitä paitse oli
+hänellä piintynyt tapa alinomaa kynsiskellä itseänsä milloin mistäkin,
+välittämättä ensinkään läsnäolijoista. Ainoa koriste, jota hän kantoi,
+oli kirjavilla, lukuisilla nauhanpätkillä koristettu myssy.
+
+Nähtyänsä miehensä tulevan kotiin, nousi rouva ylös, suuteli häntä
+poskille ja kysyi:
+
+"Muistitkos käydä Potinin luona, ystäväni?"
+
+Hra Caravan vajosi masentuneena istumaan: neljännen kerran oli hän
+unhottanut toimittaa tämän hänelle uskotun asian.
+
+"Sehän on vallan kirottua, vallan kirottua!" huudahti hän. "Vaikka
+mietin sitä päiväkauden, niin unhottui se minulta illan tullen
+kuitenkin."
+
+Huomatessansa, että mies oli vilpittömästi pahoillansa, koetti rouva
+lohduttaa häntä sanoen:
+
+"No, ehkäpä sinä muistat sen huomenna paremmin. Mitäs muuten kuuluu
+uutta ministeristöön?"
+
+"Niin, tosiaankin! Suuri uutinen: taas on eräs läkkiseppä nimitetty
+päällikön apulaiseksi."
+
+Rouva kävi ihan vakavaksi.
+
+"Missä osastossa?"
+
+"Ulkomaisten tilausten toimistossa." Rouva harmistui.
+
+"Ramonin sijalle siis! Juuri siihen virkaan, jossa tahtoisin nähdä
+sinut! Entäs Ramon? Siirrettiin eläkkeelle?"
+
+"Aivan niin, eläkkeelle!" sopersi hra Caravan. Rouva vimmastui niin,
+että myssy soljahti alas kaulalle.
+
+"Silloin on kaikki lopussa eikä siinä talossa enää ole sinulla mitään
+tekemistä. Ja mikä tuon herrasmiehen nimi on?"
+
+"Bonassat."
+
+Rouva otti esille Meriväen kalenterin, joka hänellä aina oli käsillä ja
+alkoi etsiä siitä: "Bonassat. Toulonissa. Syntynyt 1851. Oppilas 1871.
+Alakomisaario 1875. Mutta onko hän koskaan ollut merillä tuo hra
+Bonassat?"
+
+Tämän kysymyksen johdosta kirkastui hra Caravanin katse ja häntä alkoi
+naurattaa sisällisesti, niin että pullea vatsansa hyppi.
+
+"Aivan saman verran kuin Balin ... vallan saman verran kuin hänen
+päällikkönsä Balin!"
+
+Nauraen yhä makeammin toisti hän vielä vanhan sukkeluuden, jolla hän
+kerran oli saanut koko viraston nauramaan:
+
+"Meritse heitä ei saa lähettää tarkastamaan Point-du-Jourin
+laivasto-satamaa, sillä meritauti heidät höyryaluksella tavoittaisi!"
+
+Mutta rva Caravania tämä ei naurattanut. Hän pysyi vakavana eikä
+näyttänyt kuulleen koko sukkeluutta. Sitten mutisi hän leukaansa
+hiljallensa raappien:
+
+"Jospa meillä vain olisi joku edusmies vallassamme! Sillä jos eduskunta
+saisi tietää, kuinka ministeristön neljän seinän sisässä nykyään
+menetellään, niin lentäisi ministeri tuoliltansa kuin..."
+
+Samassa kuului rappusista melua, joka keskeytti hänen lauseensa.
+Katuojaretkiltänsä palasivat Maria Lovisa ja Filip August, tyrkkien ja
+potkien toisiansa juostessansa ylös rappusia. Äiti hyökkäsi tuimana
+heidän kimppuunsa, tarttui kumpaakin käsipuolesta ja viskasi lapset
+sisään ravistaen heitä voimakkaasti.
+
+Niin pian kuin nämä huomasivat isänsä, riensivät he hänen luoksensa.
+Hän piti heitä hellästi ja kauvan syliinsä suljettuina, istahti
+tuoliin, nosti heidät polvillensa ja alkoi lörpötellä heidän kanssansa.
+
+Poika oli kampaamaton, yltäpäätä likainen, pikku nallikka, joka näytti
+sangen heikkopäiseltä. Tyttö oli jo äitinsä kuva, puhui niinkuin hän,
+toisti hänen sanojansa ja apinoipa hänen liikkeitänsäkin. Hänkin oli
+kysyvinänsä: "Mitä uutta ministeristöön kuuluu?" ja isä vastasi
+iloisesti:
+
+"Niin, katsos, setä Ramon, joka kerran kuukaudessa käy syömässä
+päivällistä meillä, ei enää saapune tänne, tyttöseni. Hänen sijallensa
+on nimitetty uusi alapäällikkö!"
+
+Tyttönen kohotti silmänsä ja katsoi isäänsä lausuen pikkuvanhan
+säälillä:
+
+"Taas on siis yksi mennyt ohitsesi, isä!"
+
+Isä lakkasi nauramasta eikä vastannut tähän muistutukseen mitään;
+johtaaksensa puheen toiselle tolalle kääntyi hän vaimonsa puoleen, joka
+nyt puhdisti akkunoita.
+
+"Äiti voi kai hyvin tuolla yläkerrassa?"
+
+Rva Caravan lakkasi työstänsä, kääntyi päin, siirsi niskaan lipuneen
+myssynsä paikoilleen ja sanoi vapisevin huulin:
+
+"Niin, puhukaamme vain äidistäsi! Tänään on hän taas kauniisti
+käyttäytynyt! Ajattelehan, että kun parturin vaimo tästä
+alakerrasta ... minun poissaollessani ... tuli lainaamaan meiltä
+tärkkelyspakettia, niin ajoi äitisi hänet suorastansa ulos haukkuen
+häntä kerjäläis-akaksi. Mutta sitten sai hän itse kuulla kunniansa
+minulta! Tietysti tekeysi hän aivan kuuroksi, kuten hänen tapansa on,
+aina kun hänelle totuuksia sanotaan, mutta tiedänhän minä hänellä
+olevan yhtä hyvät korvat kuin minullakin: se on vain hänen kujeitansa.
+Paras todistus siitä on, että hän kapusi takaisin yläkertaan sanaakaan
+virkkamatta."
+
+Hra Caravaniin vaikutti tämä niin kiusallisesti, ettei hän puhunut
+mitään; palvelustyttö tuli samassa ilmoittamaan, että pöytä oli
+katettu. Silloin otti hra Caravan luudan varren, joka tätä tarkoitusta
+varten aina oli nurkassa, ja koputti kolme kertaa kattoon antaaksensa
+merkin äidille. Sitten menivät he saliin, missä nuorempi rva Caravan
+vanhusta odotellessa ammensi liemi-annokset valmiiksi. Mutta vanhus ei
+tullutkaan alas ja liemi alkoi jo jäähtyä. Toiset rupesivat syömään ja
+kun liemi oli syöty, odotettiin häntä jälleen. Rouvaa tämä jo harmitti;
+hän viskoi vihansa puolisonsa ylitse.
+
+"Näin tekee hän aivan tahallansa. Ja sinä taas pidät tietysti hänen
+puoltansa."
+
+Kahden tulen väliin joutuneena ei hra Caravan tiennyt mitä vastata,
+vaan lähetti vihdoin Maria Lovisan kysymään mummolta, miksi hän
+viivytteli. Ja sitten istui hän ja odotti alaspäin katsellen, sillä
+välin kuin hänen vaimonsa harmistuneena kilisti veitsellänsä lasin
+laitaan.
+
+Ovi aukesi samassa ja tyttönen palasi yksin takaisin hengästyneenä ja
+kalpeana.
+
+"Mummo makasi lattialla," sanoi hän huohottaen.
+
+Hra Caravan hypähti ylös, viskasi ruokaliinansa pöydälle ja juoksi ylös
+rappusia, joilta kuului hänen pitkien, nopeiden askeltensa kaiku;
+vakuutettuna siitä, että tämä taas oli anopin keksimiä kujeita,
+kohautti rouva olkapäitänsä koko ilmoitukselle, mutta seurasi
+verkallensa sentään miehensä jäljessä.
+
+Mummo makasi pitkällänsä keskellä lattiaa, kasvot permantoon
+käännettyinä, ja kun hra Caravan käänsi hänet seljällensä jäi hän
+siihen rojottamaan yhtä liikkumattomana, keltaisine, kuivine
+kurttuisine kasvoinensa, silmät ummessa, huulet tiviisti suljettuina ja
+koko tuo laihan kuiva ruumis jäykistyneenä vallan tunnottomaksi.
+
+Caravan polvistui hänen viereensä ja vaikeroi:
+
+"Voi äiti raukkaa, voi minun poloista äiti-raukkaani!"
+
+Kun rouva oli tarkastanut häntä vähän aikaa, selitti hän lyhyesti:
+
+"Muori on taas saanut pyörtymyskohtauksen, siinä kaikki! Mutta sen on
+hän tehnyt riistääksensä meiltä ruokarauhan, ole varma siitä!"
+
+Yhdessä kantoivat he mummon sänkyyn ja riisuivat pitovaatteet hänen
+yltänsä. Sitten ryhtyivät he kolmen hengen -- hra ja rva Caravan sekä
+palvelustyttö -- häntä hieromaan. Mutta kaikista näistä ponnistuksista
+huolimatta ei muori tullut tajullensa.
+
+Silloin lähetti hra Caravan palvelustytön -- Rosalien -- noutamaan
+tohtori Chenetiä. Tämä asui Suresnesiin päin vievällä rantakadulla,
+joka oli jotenkin kaukana. Odotus kävi siis pitkälliseksi.
+
+Vihdoinkin hän saapui, tutki vanhuksen tilaa, tunnusteli häntä,
+kuunteli hengitystä ja ilmoitti:
+
+"Hän on kuollut!"
+
+Hra Caravan kumartui vainajan ylitse ja ratkesi itkeä nyyhkyttämään, ja
+suuteli kiihkeästi äitinsä kangistuneita kasvoja; ja niin runsaita
+surun kyyneliä vuodatti hän, että nämä suurina vesipisaroina tippuivat
+vanhuksen poskille ja otsalle.
+
+Rva Caravan teki kaikki, mitä sovinnaiset tavat miniältä tällaisissa
+surutapauksissa voivat vaatia: hän seisoi puolisonsa takana, voihkaili
+heikosti ja hieroi itsepintaisesti silmiänsä.
+
+Turvonnein kasvoin, harva tukka epäjärjestyksessä ja todellisen surunsa
+rumentamana nousi hra Caravan äkkiä ylös:
+
+"Mutta oletteko varma, tohtori, oletteko ihan varma siitä, että hän on
+kuollut?"
+
+Tohtori Chenet lähestyi nopeasti uudelleen vainajaa, ja tutki sitä
+ammattimiehen taitavalla nokkeluudella ikäänkuin liikemies
+kauppatavaraansa kiittäessänsä.
+
+"Katsokaa itse, ystäväni, katsokaa silmiä!" Samassa nosti hän
+silmäluomia ja silloin paljastui hänen sormensa alta muorin katse ...
+entinen muuttumaton katse ... ainoastaan silmäterä oli ehkä hieman
+laajempi kuin ennen. Caravaniin vaikutti tämä sysäyksenä rintaan ja hän
+tunsi koko ruumiinsa värisevän.
+
+Chenet nosti jäykistynyttä käsivartta, koetti avata muorin
+yhteenpuristettuja sormia ja tiuskasi harmistuneena ikäänkuin olisi
+joku syyttänyt häntä valheesta:
+
+"Tai katsokaa tätä kättä? Olkaa huoletta! Tällaisessa tapauksessa en
+ole vielä koskaan erehtynyt!"
+
+Caravan heittäysi ryvettyneenä jälleen ruumiin yli ja itki melkein
+ulisemalla. Ollen itkevinänsä hänkin, puuhaili rouva vainajan sängyn
+vieressä: ensin nosti hän yöpöydän lähemmäs, peitti sen ruokaliinalla,
+nosti sille neljä kynttilää, sytytti ne palamaan, otti uunipeilin takaa
+puksipuun oksan, täytti erään pikku lautasen tavallisella vedellä, kun
+ei ollut vihkivettä saapuvilla, laski oksan tälle lautaselle ja asetti
+sen vihdoin yöpöydälle kynttiläin väliin. Hetkisen mietittyänsä heitti
+hän siihen vielä hyppysellisen suolaa arvatenkin siinä uskossa, että
+tämä oli jonkunlaista ehtoollispyhitystä.
+
+Suoritettuansa nämä tavanmukaiset välttämättömyydet, joilla vainajaa
+aina oli muistettava, jäi hän liikkumattomana seisomaan paikallensa.
+Tohtori, joka oli auttanut häntä näissä toimituksissa, kuiskasi hänelle
+hiljaa:
+
+"Meidän täytyy saattaa hra Caravan täältä pois!"
+
+Rouva nyökkäsi myöntymykseksi, lähestyi yhä polvillansa nyyhkivää
+puolisoansa ja nosti häntä toisesta käsivarresta samalla kuin hra
+Chenet tarttui toiseen.
+
+Ensin istuttivat he hänet tuoliin; rouva suuteli häntä otsalle ja
+moitti häntä lempeästi. Tohtori yhtyi häneen ja koetti kehoittaa häntä
+lujuuteen, rohkaisemaan mielensä ja alistumaan sallimuksen tahtoon,
+ihmetellen että mies voi kovan onnen sattuessa noin tyyten menettää
+miehuutensa. Sitten tarttuivat molemmat uudellensa häneen kiinni ja
+kantoivat hänet pois.
+
+Alas vietäessä vaikeroi hän vallan uupuneena kuin suuri lapsi, nyyhkien
+suonenvedontapaisesti, käsivarret velttoina ja jalat raukeina.
+Koneellisesti jalkojansa muutellen astui hän toisten kannattamana alas
+rappusia tietämättä, kuinka hän alas tuli.
+
+Sitten istuttivat he miesparan samaan nojatuoliin, jossa hänen aina oli
+tapansa istua aterioidessa ja jonka kohdalla vielä oli häneltä äsken
+kesken jäänyt liemilautanen lusikoinensa. Tähän jäi hän hievahtamatta
+istumaan tuijottaen viinilasiinsa ja muuten niin masentuneena, ettei
+hänellä ollut ainoatakaan selväjärkistä ajatusta.
+
+Rva Caravan puhutteli sitten tohtoria eriksensä kysellen mitä
+muodollisuuksia hänen vielä oli noudatettava, ja tiedustellen muita
+tähän tapaukseen kuuluvia asioita. Tohtori Chenet näytti ensin
+odottavan jotakin, mutta otti sitten hattunsa ja hyvästeli ilmoittaen
+samalla, ett'ei hän vielä ollut syönyt päivällistä.
+
+"Mitä? Ettekö te ole vielä syönyt päivällistä?" huudahti rouva. "Jääkää
+toki meille päivälliselle, hra tohtori, jääkäähän toki! Tarjoomme mitä
+meillä sattuu itsellämme olemaan. Että meille ei ruoka nyt oikein
+maista, sen suonette anteeksi!"
+
+Mutta tohtori kieltäysi estellen.
+
+"Kuinka? Jääkää toki. Tällaisissa tapauksissa on hauskaa nähdä ystäviä
+ympärillänsä. Ja ehkäpä voitte te saada mieheni hieman rohkaistumaan.
+Hänen täytyy välttämättä tointua ja voimistua!"
+
+Tohtori kumarsi ja laski jälleen lakkinsa pois:
+
+"Siinä tapauksessa minä jään, arvoisa rouva", sanoi hän.
+
+Rouva antoi höpertyneelle Rosalielle muutamia käskyjä, istuutui itsekin
+pöytään, oli syövinänsä ja ilmoitti tahtovansa pitää seuraa
+"tohtorille".
+
+Jäähtyneen liemen jälkeen, jota hra Chenet pyysi toistamiseen,
+tarjottiin jotakin sipulilta tulevaa "satakertaa", jota rouvakin hieman
+maistoi. Tohtorin mielestä oli se erinomaista.
+
+"Eikö totta?" hymyili emäntä kääntyen miehensä puoleen: "Ota nyt
+sinäkin tätä vähäisen, Alfred, että on edes jotakin vatsassasi. Muista,
+että sinulla on pitkä yö edessäsi!"
+
+Tottelevaisena ojensi tämä lautasensa ja vallan yhtä tottelevaisena
+olisi hän mennyt heti levolle, jos vaimo vain olisi käskenyt häntä,
+sillä hän näytti vastustelematta ja empimättä tekevän kaikki, mitä
+käskettiin. Hän söi.
+
+Tohtori otti itse kolme kertaa eteensä ja rva Caravan söi niinikään
+melkoisen kämpäleen, nieleskellen sen alas erityisesti harkitulla
+välinpitämättömyydellä.
+
+Kun palvelustyttö toi makaronikulhon, mutisi tohtori:
+
+"Tuopa näyttää mainiolta, hiisi vie!"
+
+Rouva jakoi siitä kaikkien lautasille, myöskin lapsille, jotka tällä
+välin olivat vapaasti ryypiskelleet viiniä ilman vettä ja potkiskelivat
+toisiansa pöydän alla.
+
+Tohtori muistutti suuren Rossinin mieltymystä tähän italialaiseen
+ruokalajiin:
+
+"Kuulkaas, sehän sointuu runoksi", sanoi hän; "joku voisi alkaa runonsa
+esim. tähän tapaan: 'Niin maestro Rossini ja oiva macaroni' j.n.e."
+
+Muut eivät kuunnelleet hänen sukkeluuksiansa. Rouva, joka äkkiä oli
+käynyt miettiväiseksi, ajatteli tapauksen kaikkia mahdollisia
+seurauksia. Hra Caravan kiersi sillä aikaa kuulia leivästä ja laski ne
+sitten riviin pöydälle, katsellen niitä tuhmana kuin epatto. Sitäpaitse
+näytti hän kärsivän polttavaa janoa, koskapa hän alinomaa vei
+viinilasin huulillensa. Ajatukset, jotka odottamaton tapaus ja siitä
+johtuva suru jo äsken oli pimittänyt, menettivät nyt viimeisetkin
+älynsiteensä ja kuulustivat vapaina hyrisevän ympäri koko ruumiin ...
+juuri alkavan ruoansulatuksen raskaassa huumauksessa.
+
+Tohtori Chenet joi muuten kuin sieni ja näytti huomattavasti päihtyvän.
+Myöskin rouvassa näkyi tavattomampia hermokohtauksia seuraava
+vastatila: hän kävi vilkkaaksi, puheliaaksi ja tunsi päätänsä hiukan
+huimaavan, vaikka hän ei ollutkaan juonut muuta kuin vettä.
+
+Hra Chenet oli ruvennut kertomaan erinäisistä kuolemantapauksista,
+jotka hänen mielestänsä olivat olleet hauskoja. Tässä Pariisin
+etu-kaupungissa (Neuillyssä), jonka asukkaat enimmäksensä ovat
+maaseudulta kotoisin, huomaa talonpoikain välinpitämättömyyttä kuolemaa
+ja vastakuollutta vainajaa kohtaan, vaikkapa tämä olisikin
+asianomaisten oma isä tai äiti, samoin sitä kunnioituksen puutetta ja
+itsetiedotonta raakuutta kuolleiden suhteen, joka on niin yleinen
+maaseudulla, mutta Pariisissa aivan harvinainen.
+
+"Viime viikolla esimerkiksi", kertoi hän, "kutsuttiin minut erääseen
+taloon Puteauxin kadun varrella. Minä riennän sinne, tapaan sairaan jo
+kuolleena ja kuolinvuoteen ympärillä koko perheen, joka par'aikaa
+kaikessa rauhassa tyhjensi edellisenä päivänä vainajan oikullisesta
+käskystä ostettua anisettipulloa."
+
+Rouva Caravan, joka nyt mietti perintö-osuutta, ei kuunnellut häntä;
+hra Caravan taas, jonka aivot olivat vallan tyhjät, ei olisi ymmärtänyt
+mitään, vaikka olisi kuunnellutkin tohtorin puheita.
+
+Vihdoin tarjottiin kahvia, sangen väkevää kahvia, jonka piti olla kuin
+"lohdutusta surun vaivaan". Sitä tyhjennettiin konjakin kanssa useampia
+kuppeja ja jokaiselta kupilta hohtivat posket entistänsä punaisempina,
+mutta sekavia aivoja se ei juuri selvittänyt.
+
+Äkkiä valtasi tohtori koko pullon kaataaksensa piiskaryypyt
+itsekullekin. Keskustelu kuoli pois ja kaikki kolme huhtoivat kaulansa
+tuolla kellertävällä siirapilta näyttävällä, sokeroidulla konjakilla.
+Nyt alkoivat he olla lämpimiä ja kylläisiä, ja tunsivat itsessänsä
+tuota eläimellistä tyytyväisyyttä jonka alkohooli-juomat, päivällisten
+päälle nautittuina, ehdottomasti herättävät meissä.
+
+Lapset olivat nukahtaneet ja Rosalie saattoi ne levolle.
+
+Koneellisesti totellen sitä juovuttamisvaistoa, joka kaikille
+onnettomille on niin ominainen, joi hra Caravankin useampia laseja
+konjakkia. Hänen silmänsä alkoivat omituisesti loistaa.
+
+Tohtori nousi ylös ja aikoi poistua. Ottaen ystäväänsä käsivarresta
+sanoi hän:
+
+"Kas niin, tule nyt kanssani kävelemään! Raitis ilma tekee sinulle
+hyvää... Surujansa täytyy koettaa haihduttaa!"
+
+Caravan totteli nöyrästi, otti hattunsa ja keppinsä ja lähti.
+Käsikynkässä astelivat ystävykset alas Seine-joelle päin taivaan
+tähtikirkkaana kimmeltäessä.
+
+Miellyttävät tuoksut täyttivät lempeän, öisen ilman, sillä kaikissa
+läheisissä puutarhoissa loistelivat kukkaset täydessä kukoistuksessansa
+ja päivällä uinahtaneet lemut virkosivat ja elpyivät illan tullen,
+sekottuen hämärissä tohahteleviin, keveihin tuulenhenkäyksiin.
+
+Leveä puistotie oli autio ja hiljainen. Kahden puolen tietä paloivat
+kaasulamput, joiden kaksoisrivit ulottuivat aina riemuportille saakka.
+Pariisista, joka kuumoitti etäällä punertavassa hohteessa, kuului
+sentään kaamea humu. Oli kuin olisi kuulunut lakkaamaton, hiljainen
+rummun-pärinä, ja siihen vastasi toisinaan etäällä kulkevan junan
+vihellys, jonka päästi joku täyttä vauhtia ... pääkaupunkia kohti ...
+kiitävä veturi taikka yön pimeydessä ... tätä vastaan tuleva ja merelle
+päin rientävä juna.
+
+Illan raitis tuulenhenki, joka äkkiä lehahti ystävyksiä vastaan,
+vaikutti näihin niin voimakkaasti, että tohtori hieman hoiperteli ja
+hra Caravan tunsi sen huumauksen vain lisääntyvän, jota hän oli
+kärsinyt jo päivällisistä saakka. Hän kulki kuin unessa turtunein
+mielin, raukeana ja jonkunlaisen siveellisen tylstymisen tilassa, joka
+esti häntä tuntemasta mitään kipua ja melkein täytti hänen mielensä
+mielihyvän tunteella, jota luonnon lempeät lemut vielä lisäsivät.
+
+Sillalle tultuansa kääntyivät he oikealle, jolloin joelta puhaltava
+raitis tuulahdus miellyttävästi hyväili heidän kasvojansa. Levollisena
+ja mahtavana virtaili se korkean poppelikujanteen takana. Tähdet
+kuvastuivat sen välkkyvään kalvoon ... näyttivät ikäänkuin
+uiskentelevan virtaa alaspäin. Hieno, vaalea usvaharso, joka lepäsi
+joen toisella rannalla, toi heidän keuhkoihinsa kosteuden tunteen ja
+hra Caravan pysähtyi äkkiä paikoillensa säpsähtäen tuota omituista joen
+hajua, joka herätti hänessä vanhoja muistoja.
+
+Äkkiä oli hän näkevinänsä äitinsä elämässä niitä aikoja, jolloin hän
+oli vielä lapsi ja konttasi koti-talon edustalla kaukana Picardiessä
+katsellen, kuinka äiti pesi vaatteita vähäisessä purossa, joka juoksi
+heidän puutarhansa läpi. Hän oli kuulevinansa tämän pyykkikartun
+kapseen maalaishiljaisuudessa ja äidin äänen, joka huusi: "Alfred,
+tuopas vähän lisää suopaa!" Nyt tunsi hän saman jokihajun, saman
+kosteasta maasta nousevan usvanhajun ja samat notkoista käyvät uhot,
+joiden omituinen tuoksu oli jäänyt haihtumattomasti hänen muistoonsa;
+nyt kun hänen äitinsä juuri oli kuollut, piti tämän muiston siis
+hänessä uudistuman!
+
+Ankaran surun valtaamana pysähtyi hän jäykistyneenä eikä voinut
+liikahtaa paikoiltansa. Oli kuin salama olisi äkkiä valaissut häntä
+kohdanneen onnettomuuden koko laajuudessansa. Tuo joen haihtuva
+henkäys, joka oli kohdannut häntä, heitti hänet alas lieventymättömien
+murheiden pimeään kuiluun. Hän tunsi sydämensä silpoutuvan
+ajatellessaan ainaista eroa äidistänsä. Oli kuin olisi suru leikannut
+hänet keskeltä kahtia ja koko hänen muistossa uudistuva nuoruutensa
+jälleen kuolon kitaan hävinnyt. Kaikki entisyys oli lopussa, kaikki
+lapsuuden muistot olivat haudatut eikä löytynyt ketään, joka olisi
+voinut jutella hänen kanssansa menneistä ajoista, ihmisistä, jotka hän
+oli lapsuudessaan tuntenut, kotiseudusta, hänestä itsestänsä siinä
+ympäristössä ja kaikista niistä pikkuseikoista, jotka liittyivät hänen
+entiseen elämäänsä. Osa hänen olemustansa oli lakannut olemassa
+olemasta ... ja pian kai teki kuolema lopun toisestakin puoliskosta.
+
+Ja vainajien haamut alkoivat vaeltaa hänen sisäisten silmiensä ohitse.
+Hän näki "mammansa" nuorempana, kuluneissa puvuissa, joita tämä oli
+käyttänyt niin kauvan, että ne näyttivät ihan kuuluvan hänen
+persoonaansa. Hän oli näkevinänsä hänet tuhansissa eri kohtauksissa,
+jotka jo muuten olivat häipyneet hänen mielestänsä, sellainen ilme
+kasvoissa, joka hänellä ennen oli ollut, hänen liikkeensä ja tapansa,
+hän oli kuulevinansa hänen piintyneitä päähänpistojansa, hänen
+äänenpainonsa ja suuttumuksensa, hän erotti hämärissä hänen kasvojensa
+kurtut, hänen laihojen sormiensa liikkeet ja kaikki nuo vanhat tutut
+asennot, joissa hän ei enää koskaan voinut äitiänsä nähdä.
+
+Tarttuen kiinni tohtoriin ratkesi hän jälleen nyyhkyttämään. Hänen
+jalkansa vapisivat, koko hänen lihava ruumiinsa hytkyi ja vaikeroiden
+änkytti hän:
+
+"Voi minun äitiäni, voi minun poloista äitiäni, voi, poloista äiti
+parkaani!"
+
+Hänen kumppalinsa, joka ei ollut vielä selvennyt hänkään ja uneksi
+saada päättää iltansa eräässä tutussa paikassa, missä hänen oli tapana
+salaa pistäytyä, kävi yhäti uudistuvien surun purkausten vuoksi jo
+kärsimättömäksi, jonka tähden hän istutti ystävänsä joen rannalle ja
+meni tiehensä muka "erästä sairasta katsomaan".
+
+Caravan itki kauvan yksinänsä. Kun kyyneleet vihdoin ehtyivät ja koko
+hänen kärsimyksensä oli niin sanoaksemme juossut vetenä pois, tunsi hän
+itsensä jälleen keveämmäksi, tyynemmäksi ja äkkiä vallan rauhalliseksi.
+
+Kuu oli tällä välin noussut ja valkasi taivaan rannan hiljaisella
+valollansa. Suuret poppelipuut seisoivat siinä suorina, hopeanhohde
+lehdissänsä, ja usva tuolla tasangolla väikkyi kuin hiljaa virtaileva
+lumiharso. Joen kalvossa ei enää tuikkinut tähtösiä, vaan välkkyi sen
+pinta nyt kuin raakunkuori ja joleana vieri se tasaista kulkuansa.
+Silloin tällöin karehtivat aamutuuloset sen kalvossa. Ilma oli lempeä
+ja tuuli tuntui tuoksuvan. Veltto raukeus näytti vallanneen uinaavan
+maan. Hra Caravan hengitti ahnaasti yön suloista lempeyttä, hengitti
+syvään ja olipa kuin olisi yliluonnollinen, raitis rauha ja lohdutus
+jälleen tuntunut koko hänen olennossansa.
+
+Kuitenkin koetti hän taistella tätä valtavaa hyvinvoinnin tunnetta
+vastaan. Useita kertoja toisteli hän: voi äiti parkaa, voi poloista
+äiti parkaani! Mutta turhaan koetti hän enää pakottaa itseänsä
+itkemään, kuten hänen, rehellisen miehen, oikeudentunto oikeastaan
+olisi vaatinut. Se ei enää onnistunut. Eikä hän enää tuntenut edes
+tuskaa muistellessaan samoja asioita, jotka äsken olivat saattaneet
+hänet sellaisen liikutuksen valtaan.
+
+Silloin päätti hän nousta ylös ja lähti verkkaisin askelin
+tallustelemaan kotiin päin, kietoen tyvenen luonnon rauhallisen
+välinpitämättömyyden vaipan yllensä. Lohdutettuna ja vastoin tahtoansa
+levollisena hän palasi takaisin.
+
+Sillalle tultuansa huomasi hän viimeisen, juuri liikkeelle lähtevän
+raitiovaunun palavan lyhdyn ja sen takana Globe-kahvilan valaistut
+akkunat.
+
+Hän tunsi halun saada kertoa tapahtumasta jollekin tuttavalle, herättää
+tässä osanottoa ja kiinnittää itseensä tämän huomion. Vääntäen kasvonsa
+murheellisiksi, avasi hän kahvilan oven ja lähestyi tiskiä, jonka
+takana isäntä aina istui. Hän toivoi, että hänen tulonsa tekisi
+vaikutuksen, että kaikki nousisivat ylös, rientäisivät häntä vastaan
+ojennetuin käsin ja kyselisivät: no, mitä on tapahtunut? Mutta kukaan
+ei hänen surullisesta hahmostansa välittänyt. Silloin nojasi hän
+kyynärpäänsä tiskiä vastaan, vei molemmat kätensä otsaansa ja huokasi:
+
+"Voi Jumalani, voi Jumalani!"
+
+Isäntä katsahti jo häneen.
+
+"Ettekö voi hyvin, hra Caravan?" kysyi hän.
+
+"Kiitos kysymästä, rakas ystäväni", sanoi tämä, "en minä voi pahoin,
+mutta äitini on juuri kuollut!"
+
+"Ohhoh!" sanoi isäntä hajamielisesti ja kun eräs etäämpänä istuvista
+vieraista huusi: "pukki olutta!" vastasi hän tälle kovalla äänellä:
+"aivan oikein, pukkihan se oli!" Ja niin kiiruhti hän huutajan luo
+olutpukin kanssa jättäen hra Caravanin hämmästykseensä.
+
+Tuonoiset dominon pelaajat istuivat vielä vajonneina peliinsä, jota he
+olivat jatkaneet päivällisistä asti. Caravan lähestyi nyt näitä
+aikeessa onkia heiltä hieman osanottoa surussansa. Mutta kun kukaan ei
+huomannut häntä, täytyi hänen itsensä alottaa:
+
+"Tiedättekö, että minua on kohdannut suuri onnettomuus!" sanoi hän.
+
+Kaikki kolme pelaajaa nostivat päänsä irroittamatta siltä katsettansa
+pelinappuloista.
+
+"No, mitä on siis tapahtunut?"
+
+"Äitini on juuri kuollut!"
+
+"Elä hiidessä!" sanoi eräs koettaen näyttää sääliväiseltä. Toinen
+heistä ei keksinyt mitä sanoisi, vaan pudisti päätänsä ja vihelsi
+heikosti. Kolmas vaipui jälleen katselemaan pelilautaa ikäänkuin olisi
+hän ajatellut:
+
+"Eikö muuta!"
+
+Caravan odotti jotakin sydämellistä sanaa. Mutta tällaisesta
+vastaanotosta ei hän välittänyt, vaan meni tiehensä harmistuneena siitä
+penseydestä, millä toverit voivat kohdella ystävänsä tuskaa, joka tällä
+hetkellä kuitenkin oli niin lievää laatua, ettei hän sitä oikeastaan
+enää tuntenutkaan.
+
+Hän oli samassa jälleen ulkona.
+
+Yöröijyssänsä odotti rouva Caravan häntä kotiin tulevaksi, istuen
+matalalla tuolilla avatun akkunan ääressä, ja mietti vainajan jälkeistä
+perintö-osuutta.
+
+"Riisu vain yltäsi", sanoi hän, "voimmehan jutella sängyssäkin."
+
+Hra Caravan katsahti ylös.
+
+"Mutta ... tuolla ylhäällä ... ei siis ole ketään."
+
+"Anteeksi, Rosalie on siellä nytkin ... mutta voithan kolmen aikana
+mennä hänen sijallensa, kunhan ensin nukut hiukan."
+
+Hra Caravan piti alusvaatteet varalta yllänsä, solmi silkkiliinan
+päänsä ympäri ja kömpi sitten vaimonsa viereen ... hurstien väliin.
+
+Kotvan istuivat he siinä äänettöminä. Rouva mietti.
+
+Tähänkin aikaan vuorokaudesta oli hänellä punaisella nauhalla
+koristettu myssy päässä, joka muuten istui vinossa toisella
+korvallisella, kuten hänen myssynsä tavallisesti aina olivat.
+
+Äkkiä kääntyi hän ukkoonsa päin sanoen:
+
+"Tiedätkö, onko äitisi tehnyt mitään testamenttia?"
+
+Caravan epäröi hetken aikaa.
+
+"Minä ... minä ... en sitä usko", sanoi hän, "ei, testamenttia hän ihan
+varmasti ei ole tehnyt."
+
+Rouva katsahti ukkoansa silmiin ja sanoi hiljaisella harmistuneella
+äänellä:
+
+"Mutta sehän on arvotonta. Kymmenen vuoden kuluessa olemme me nyhtäneet
+itsemme paljaiksi hänen tähtensä ja elättäneet häntä. Tahtoisinpa
+tietää, tokko sisaresi olisi tehnyt samoin meidän sijassamme? Enkä
+totisesti olisi minäkään viitsinyt sitä tehdä, jos olisin tiennyt,
+millä tavalla hän meitä palkitsee! Häpeä hänen muistollensa! Aiot kai
+sanoa, että onhan hän maksanut edestänsä. Olkoonpa vain! Mutta lasten
+hellyyttä ei rahalla makseta! Kiitollisuuden täytyy osoittautua siinä,
+että asianomainen tekee testamentin kuoltuansa. Niin oikeat ihmiset
+menettelevät. Mitä minulla nyt on vaivojeni ja ikävyyksieni palkkioksi?
+Kyllä tämä on siivoa!"
+
+Caravan parka koetti useita kertoja keskeyttää häntä:
+
+"No, mutta ... kuulehan toki, rakas ystäväni, minä pyydän ... minä
+rukoilen sinua!..."
+
+Vihdoin tyyntyi rouva kuitenkin, otti tavallisen äänensä ja sanoi:
+
+"Huomen-aamulla varhain pitää meidän ilmoittaa tästä sisarellesi."
+
+Hra Caravan säpsähti.
+
+"Tietysti, senhän olisin vallan unhottanut. Heti herättyäni sähkötän
+minä hänelle."
+
+Mutta silloin keskeytti rva Caravan hänet äänellä, joka ilmaisi hänen
+ennakolta miettineen kaikki:
+
+"Ei, lähetä se vasta klo 10-11 aikana, jotta ehdimme saada kaikki
+järjestykseen ennen hänen tuloansa. Charantonista tänne tarvitsee hän
+vähintäin kaksi tuntia. Sanomme esim., ettet sinä pökerryksissäsi
+muistanut ilmoittaa asiasta aikaisemmin. Siten saamme hiukan aikaa
+siistiytyä."
+
+Caravan löi otsaansa sillä hätäytyneellä äänellä, millä hän aina
+puhui virastonsa päälliköstä, jonka edessä hän aina vapisi ...
+ajatuksissansakin:
+
+"Ja täytyyhän minun ilmoittaa siitä ministeriöönkin!"
+
+"Mitä varten? Tällaisissa tapauksissa annetaan aina anteeksi, jos
+moiset asiat sattuvatkin unhottumaan. Usko sinä minua eläkä lähetä
+virastoon mitään ilmoitusta. Päällikkösi ei voi siitä muistutusta
+tehdä ... ja silloinhan sinä olet tuottanut hänelle vähän harmia!"
+
+"Aivan oikein," myönsi Caravan, "sillä ole varma siitä, että hän
+suuttuu pois jäämisestäni. Se oli mainio ajatus, siinä olet oikeassa.
+Kun minä myöhemmin ilmoitan hänelle, että äitini on kuollut, niin saa
+hän pitää suunsa kiinni."
+
+Ihastuneena tähän pilantekoon hykersi ministeristön kirjuri käsiänsä
+ajatellessansa, millä naamalla hänen päällikkönsä kuulisi tuon
+ilmoituksen.
+
+Rouva Caravan joutui yhä hajamielisemmäksi huolten johdosta, joita
+hänen näytti olevan vaikea ilmaista miehellensä. Vihdoin teki hän
+päätöksensä:
+
+"Lahjoittihan äitisi sinulle kerran heilurikellonsa vai kuinka?
+Tarkoitan sitä, jossa tyttönen pelaa kuulapeliä."
+
+Caravan koetti muistella ja sanoi sitten:
+
+"Niin ... niin kyllä ... siitä on jo kauvan aikaa, kun hän sanoi,
+että ... jo meille tullessaan sanoi hän: tuon kellon saat sinä, Alfred,
+jos minua oikein hoidat!"
+
+Rouva Caravan tunsi itsensä rauhallisemmaksi ja hänen katsantonsa
+kirkastui.
+
+"Mutta siinä tapauksessa on parasta, näetkö, että noudamme sen tänne
+hetipaikalla. Sillä jos sisaresi ehtii saapua, ei hän ehkä anna sitä
+meille."
+
+"Niinkö todellakin luulet?" kysyi toinen empien.
+
+Rouva näytti suuttuvan.
+
+"Luulen mitä luulen! Mutta jos se kerran on täällä ...
+asuntosuojissamme, niin ... tehty on aina tehty. Silloin on kello
+meidän! Sama on oikeastaan laita sen lipastonkin (= piirongin), jonka
+päällä on marmorilaatta ... muistathan? Sen hän taas lupasi minulle,
+ollessaan kerran hyvällä tuulella. Voimmehan noutaa senkin samalla,
+vai?"
+
+Ukko ei näyttänyt olevan oikein taipuvainen tähän puuhaan.
+
+"Tiedätkö, rakas ystäväni, että siten otamme suuren edesvastauksen
+niskoillemme?"
+
+Rouva kääntyi häneen vimmastuneena.
+
+"Vai niin! Todellakin! Aina olet sinä yhtäläinen, Alfred. Ennen
+antaisit sinä lastesi kuolla nälkään kuin liikuttaisit pikku sormeasi.
+Kun hän kerran on antanut lipaston minulle, niin meidänhän se silloin
+on, luulisin? Ja ellei sisaresi tyydy siihen, niin olkoonpa hyvä ja
+sanokoon siitä minulle! Minä vähät sinun sisarestasi! Kas niin,
+menkäämme nyt yläkertaan, niin tuomme sieltä alas, mitä äiti on meille
+määrännyt."
+
+Väristen ja kukistettuna kömpi hra Caravan sängystänsä ja aikoi vetää
+housut jalkaansa, kun rouva ehkäisi sen.
+
+"Mitä varten sinä pukeutuisit? Mene vain alusvaatteisillasi; ei sinun
+kylmä tule. Minä ainakin menen sellaisena kuin olen!"
+
+Molemmat läksivät liikkeelle yöpukimissansa, hiipivät hiljaa ylös
+rappusia, avasivat varovasti oven ullakko-kamariin, missä ainoastansa
+nuo neljä palavaa kynttilää näyttivät vartioivan muorin kuolinunta,
+sillä Rosalie oli nukahtanut ja kuorsasi nojatuolissa, sääret
+hajallansa, kädet ristissä helmassa, pää kallellansa ja suu puoleksi
+ammollansa.
+
+Hra Caravan otti kellon rautauunin reunalta. Se oli noita omituisen
+kömpelöitä koriste-esineitä, joita keisarikauden tyylillä on paljo
+omallatunnollansa. Nuori tyttönen kullatusta pronssista ja erilaisia
+kukkasia hiuksissansa piti kädessänsä kuulamaljaa, jonka kuula toimitti
+heilurin virkaa.
+
+"Anna se minulle," sanoi rouva Caravan, "ja ota sinä tuo marmoorilaatta
+kantaaksesi."
+
+Mies parka totteli huohottaen ja saikin ankarain ponnistusten jälkeen
+laatan toiselle hartiallensa.
+
+Sitten lähti pariskunta laskeutumaan jälleen alakertaan. Caravanin
+täytyi kumartua ovessa taakkansa vuoksi ja sitten astui hän vapisevin
+askelin portaita alas; rouva kulki takaperin edellä valaisten tietä
+toisessa kädessänsä olevalla kynttilällä ja kantaen kuulakelloa
+toisessa.
+
+Alas päästyänsä huokaisivat he helpoituksesta.
+
+"Kas niin, nyt on pahin taakka jo alhaalla, menkäämme noutamaan
+loppuja," sanoi rouva.
+
+Mutta lipaston laatikot olivat mummon vaatteita täynnä; nämä olivat
+siis ensiksi piilotettavat johonkin.
+
+Rouva sai äkkiä hyvän päähänpiston:
+
+"Meneppäs alas ja tuo se puukirstu, joka on siellä eteisessä. Se ei
+maksa kahtakaan frangia... Sen voimme asettaa tähän vaatekirstuksi."
+
+Caravan teki kuten käskettiin. Sitten ryhdyttiin ahtaamaan vaatteita
+siihen.
+
+Yksitellen nosteli hän laatikoista kaikki mummo paran koristeet,
+liinavaatteet, pitsi-kalvostimet, kaulukset, alusvaatteet j.n.e. ja
+laski ne samassa järjestyksessä kirstuun, jottei Caravanin sisar, rva
+Braux, seuraavana päivänä epäilisi mitään.
+
+Kun tämä oli toimitettu, kantoi aviopari alas ensin laatikot ja sitten
+itse lipaston. Kauvan miettivät he, ennen kuin sopivat siitä, missä se
+parhaimmalta näyttäisi. Vihdoin tuli päätökseksi, että se oli
+asetettava makuukamariin, akkunain väliin, vuodetta vastapäätä.
+
+Ja kun lipasto oli siirretty määrättyyn paikkaansa alkoi rva Caravan
+latoa laatikkoihin omia liinavaatteitansa. "Kuulakello" sai sijansa
+salin uunin reunalla. Yhdessä tarkastivat he sitten, miltä se nyt siinä
+näytti. Molemmat olivat varsin tyytyväisiä tarkastuksensa tulokseen.
+
+"Se näyttää erittäin sievältä!" sanoi rouva.
+
+"Erittäin sievältä!" toisti herra.
+
+Nyt menivät he jälleen levolle. Rouva sammutti kynttilän ja pian
+nukkuivat kaikki sekä ylä- että alakerran asukkaat.
+
+Oli jo täysi päivä, kun hra Caravan havahtui ja avasi silmänsä. Alussa
+oli hän vallan pyörällä päästänsä, niin että hänen täytyi ponnistaa
+ajatuskykyänsä muutamien minuuttien aikana, ennenkuin muisti mitä oli
+tapahtunut. Samassa tunsi hän sysäyksen rinnan kohdalla, jolloin hän
+hypähti ylös sängystä ja tunsi olevansa melkein itkemäisillänsä.
+
+Hän meni nopeasti yläkertaan, missä Rosalie yhä nukkui tuonoisessa
+asennossaan eikä nähtävästi ollut herännytkään koko yönä. Hän käski
+tytön mennä tavallisiin aamutoimiinsa ja sytytti uudet kynttilät
+yöpöydälle, kun entiset olivat ehtineet palaa loppuun. Sitten katseli
+hän äitiänsä, vaipuen syviin mietteisiin, jos näin tahdomme nimittää
+sitä helppohintaista uskonnollis-filosoofista rihkamaa, jolla älyltänsä
+keskinkertaiset ihmiset tavallisesti kuolemaa ajattelevat.
+
+Mutta samassa kuuli hän vaimonsa kutsuvan häntä ja kiiruhti jälleen
+alakertaan. Rva Caravan oli tehnyt luettelon kaikesta, mitä hänen sinä
+aamupäivänä piti toimittaa ja ojensi sen miehellensä.
+
+Kovin pelästyneenä luki tämä luettelon läpi.
+
+1. On ilmoitettava kuolemantapaus viranomaisille Neuillyssä.
+
+2. On toimeenpantava laillinen lääketieteellinen tarkastus.
+
+3. On tilattava ruumiskirstu.
+
+4. On käytävä pastorinkansliassa.
+
+5. On käytävä hautaustoimistossa.
+
+6. On tilattava hautajaiskortteja.
+
+7. On käytävä notarion luona.
+
+8. On vietävä sähkösanoma rva Brauxille.
+
+Hra Caravan tempasi hattunsa ja syöksi ulos.
+
+Tällävälin oli tieto tapahtumasta levinnyt naapurein keskuudessa, jotka
+alkoivat saapua katsomaan ruumista.
+
+Tämän johdosta oli alakerrassa ollut tuima kohtaus parturin ja hänen
+vaimonsa välillä juuri kun eräältä herrasmieheltä oli parta ajettava.
+
+Parturin vaimo, joka oli istunut sukankudelma kädessä, oli arvellut:
+
+"Niin, niin, taas on siis eräs tämän elämän jättänyt! Saita hän ainakin
+oli, jottei toista sellaista löytyne; enkä minä hänestä totisesti ole
+koskaan pitänyt, mutta täytyneehän kaikissa tapauksissa mennä häntä
+katsomaan."
+
+"Joutavia!" oli parturi siihen murissut saippuoidessansa erään leukaa.
+"Ainoastaan naiset keksivät tuollaisia velvollisuuksia. Ei siinä kyllä
+että katkeroitetaan toistensa elämää, kun ollaan elävien kirjoissa,
+vaan vielä pitää vainajiakin häiritä."
+
+Hämillensä joutumatta oli lempeä vaimo vastannut miehensä murinaan:
+
+"Minun täytyy mennä tuonne yläkertaan ... minä en voi olla sitä
+tekemättä. Jo aamusta asti on minulla ollut se tunne. Ellen saa nähdä
+häntä, kiusaisi se minua koko elämäni ijän. Mutta niinpian kuin olen
+nähnyt, miltä hän näyttää, saan minä rauhani takaisin."
+
+Parturi oli kohauttanut olkapäitänsä ja sanonut tuttavallisesti
+herrasmiehelle, jonka poskia hän juuri oli ajamassa:
+
+"Myönnättehän tekin, että noilla lemmon naisilla on aina konstikkaita
+päähänpistoja! Minä en vain ottaisi askeltakaan mennäkseni ruumista
+katsomaan, en!"
+
+Vaimo, joka oli kuullut nämäkin sanat, ei ollut keksinyt vastata muuta
+kuin:
+
+"Niin se nyt kerran on!"
+
+Samalla laski hän kudelman parturituvan tiskille ja meni ylös Caravanin
+luo.
+
+Siellä tapasi hän pari muuta naapurinvaimoa juttelemassa rva Caravanin
+kanssa, joka kertoi heille yksityisseikkoja kuolemantapauksesta.
+
+Yhdessä lähtivät naiset sitten ullakkokamariin katsomaan ruumista.
+Kaikki neljä astuivat sisään hiipivin askelin, ripsauttivat kukin
+vuorostansa suolavettä vainajan lakanoille, polvistuivat hänen
+edessänsä, tekivät ristin mutisten jotakin rukouksentapaista, nousivat
+jälleen seisoallensa ja katselivat silmät suurina ja suu puoli-avoimena
+vielä kotvan vainajaa, jota miniä nenäliinansa suojassa oli
+epätoivoisin nyyhkytyksin surevinansa.
+
+Kun rva Caravan sattumalta kääntyi pois päin, näki hän Maria Lovisan ja
+Filip Augustin seisovan paitasillansa kamarin ovella ja uteliaasti
+katselevan tätä kohtausta. Samassa unhotti äiti teeskennellyn surunsa,
+syöksi käsi ojona heidän kimppuunsa ja tiuskasi uhkaavalla äänellä:
+
+"Menettekö siitä tiehenne, senkin kakarat!"
+
+Kun hän kymmenen minuuttia myöhemmin palasi jälleen ylös muutamien
+muiden naapurinvaimojen kanssa ja taas oli tehnyt kaikki tarpeelliset
+toimitukset s.o. ravistanut puksipuun oksaa vainajan ylitse,
+ollut rukoilevinansa ja itkevinänsä, näki hän taas lasten
+seisovan ullakkokamarin ovella. Silloin antoi hän -- omantuntonsa
+rauhoittamiseksi -- näille aika nuhteet; mutta seuraavalla kerralla ei
+hän enää heistä välittänyt. Uuden tulokasryhmän mukana seurasivat aina
+lapsetkin, polvistuivat muiden lailla ja tekivät ylipäänsä samoin kuin
+näkivät äitinsä tekevän.
+
+Iltapäivällä alkoi katselijain luku jo vähetä. Vihdoin ei enää tullut
+ketään. Rva Caravan meni jälleen huoneisiinsa laittamaan kaikki
+valmiiksi hautajaisia varten. Vainaja jäi siis yksin.
+
+Ullakkokamarin akkuna oli auki. Helteinen ilma virtasi sisään
+tomupilvien mukana. Nuo neljä kynttilää paloivat häilyvin liekein
+liikkumattoman ruumiin vieressä. Lakanoilla, kasvoilla, suljetuilla
+silmäluomilla ja kapeilla käsillä juoksenteli kärpäset ikäänkuin
+olisivat ne tutkiskelleet, milloin heidän aikansa tuli.
+
+Lapset olivat jälleen hälvenneet kaupungille omille retkillensä. Pian
+tapasivat he joukon kumppaneita, joista varsinkin tytöt näyttivät
+kehittyneemmiltä käsittämään elämän salaisuuksia, koskapa aikaisten
+tavalla kysyivät:
+
+"Mummosi on siis kuollut?"
+
+"On ... eilen illalla."
+
+"Millainen on hän ruumiina?"
+
+Maria Lovisa selitti ja kertoi kynttilöistä ja puksipuun oksasta ja
+vainajan ulkonäöstä. Kuulijat kävivät yhä uteliaammiksi ja tahtoivat
+hekin mennä "ruumista katsomaan".
+
+Tyttö valitsi ensimäiseen osastoon viisi tyttöä ja kaksi poikaa, jotka
+olivat suuremmat ja rohkeammat kuin toiset. Sitten käski hän kaikkien
+riisua kenkänsä pois porstuassa ja sukkasillansa hiipi tämä joukkokunta
+taloon ja siitä ylös rappusia ... vallan hiljaa kuin hiiret.
+
+Vainajan huoneeseen tultuansa teki Maria Lovisa vallan samalla tavalla
+kuin oli nähnyt äitinsä tekevän. Juhlallisen näköisenä vei hän kaikki
+sängyn viereen, polvistui, teki ristinmerkin, oli höpöttävinänsä
+jotakin, nousi ylös, pirskoitti vettä ja oli äkkiä ratkeavinansa
+itkemään pitäen pientä nenäliinaansa silmien edessä; tällä välin olivat
+lapset kaikki lähestyneet pelokkaina ja seisoivat nyt uteliaina
+vainajan ympärillä huomattavasti huvitettuina tästä uudesta
+näytelmästä. Maria Lovisa toipui kuitenkin pian surustansa, saattoi
+nopeasti ensimäisen osaston ulos, palasi takaisin toisen ja vihdoin
+kolmannen joukkueen kanssa. Sillä kaikki korttelin palleroiset pienistä
+kerjäläispojista alkaen samosivat tänne moisen uutukaisen huvituksen
+houkuttamina. Ja joka kerta jäljitteli hän äitinsä menettelyä
+erinomaisen osavasti.
+
+Vihdoin hän sentään kyllästyi tähänkin toimeen. Eräs toinen leikki
+houkuttelikin jo lapsia toisaalle ja vanha mummo jäi jälleen yksiksensä
+ja täydelliseen unhotukseen muulta maailmalta.
+
+Kamarissa alkoi palaa hämärä ja lepattavat kynttilän liekit heittivät
+levottoman valonsa vainajan kuiville, kurttuisille kasvoille.
+
+Noin klo 8 illalla meni hra Caravan vielä kerran ylös, sulki
+ullakkokamarin akkunan ja vaihtoi uudet kynttilät yöpöydälle. Nyt voi
+hän mennä sinne vallan rauhallisena, sillä nyt katseli hän jo ruumista
+aivan kuin olisi se aina ollut siellä. Hän tarkasti näkyikö ehkä
+jotakin merkkiä alkavasta mätänemisestä ja huomautti aterialle
+istuttaessa vaimollensa, ettei ollut hätääkään vielä.
+
+"Mummo onkin kuin puusta," vastasi tämä, "hän pysyisi tuollaisena
+vaikka vuosikauden."
+
+Liemen söivät he sitten äänettöminä. Lapset, jotka koko päivän olivat
+saaneet olla vapaudessaan, nuokkuivat tuoleillansa. Kukaan ei ollut
+puhetuulella.
+
+Äkkiä alkoi lamppu himmetä. Rva Caravan kiersi ylös sen sydäntä sillä
+seurauksella, että liekki sähähti päästäen omituisen käheän kurkkuäänen
+ja -- sammui. Rosalie oli unhottanut ostaa öljyä. Jos hän nyt
+lähetettiin kauppiaan luo öljyä noutamaan, myöhästyi päivällinen.
+Parasta oli sytyttää kynttilät, mutta näitäkään ei talossa ollut muita
+kuin ne neljä, jotka paloivat vainajan yöpöydällä.
+
+Aina nopeana päätöksissänsä käski rva Caravan tyttärensä mennä ylös ja
+tuoda sieltä pari kynttilää. Muut odottivat häntä pilkkosen pimeässä.
+
+Tyttösen askelet kuuluivat selvästi, kun hän nousi ylös rappusia.
+Sitten seurasi muutamien silmänräpäysten vaitiolo, jonka jälkeen hän
+kuulusti nopeasti juoksevan jälleen alas. Äkkiä tempasi hän auki salin
+oven ja vielä enemmän peljästyneenä kuin edellisen päivän tapahtumaa
+kertoessansa, sopersi hän hengästyneellä äänellä:
+
+"Isä, isä, ... mummo pukee juuri yllensä!"
+
+Caravan hypähti ylös niin äkkiä, että tuoli lensi kumoon.
+
+"Mitä sanot?" änkytti hän: "mitä sinä nyt höperöit?"
+
+Liikutuksen tukahduttamalla äänellä selitti tyttö:
+
+"Mum ... mum ... mummo pukee juuri yllensä ja tulee kohta alas!"
+
+Caravan syöksi ylös rappusia kuin hurja ... ja hänen jäljessänsä riensi
+rouva vallan säikähtyneenä.
+
+Mutta ullakkokamarin ovelle tultua valtasi hra Caravanin sellainen
+pelko, ettei hän uskaltanut avata ovea, vaan jäi ulkopuolelle
+kuuntelemaan. Mikä näky voisikaan hänelle ilmestyä? Rva Caravan
+osoittautui rohkeammaksi: hän väänsi avainta ja astui sisään.
+
+Huone oli entistänsä pimeämpi ja keskellä lattiaa liikkui pitkä, laiha
+haamu: mummo oli todellakin jalkeilla! Herätessään kuolemantapaisesta
+horrostilastansa oli hän jo ennen kuin ehti tulla täyteen tajuunsakaan,
+kääntynyt kyljellensä ja lynkämyksiltänsä puhaltanut sammuksiin kolme
+niistä kynttilöistä, jotka paloivat yöpöydällä. Kun hän sitten
+vähitellen tunsi voimiensa palaavan jälleen, kömpi hän ylös ja alkoi
+etsiä pitovaatteitansa. Aluksi joutui mummoparka vallan ymmälle
+huomatessansa, että lipasto oli hävinnyt. Mutta sitten oli hän alkanut
+tutkiskella sen sijalle ilmestynyttä suurta kirstua ja löysikin sen
+pohjalta vähitellen kaikki tavaransa. Niin alkoi hän pukeutua kaikessa
+rauhassa. Kaadettuansa pois veden yöpöydällä olevalta lautaselta,
+asetti hän puksipuun oksan paikoilleen kuvastimen taa ja järjesti
+kynttilät niinkuin ne tavallisesti seisoivat. Tämän tehtyänsä aikoi hän
+juuri lähteä alas, kun hra Caravan ja hänen vaimonsa astuivat sisään.
+
+Caravan kiiruhti häntä vastaan, tarttui hänen käsiinsä ja suuteli häntä
+kyyneleet silmissä. Rouva, joka seisoi miehensä takana, mutisi
+tekopyhän katsannolla:
+
+"Mikä onni! Mikä onni!"
+
+Osoittamatta vähintäkään liikutusta ja käsittämättä mistä tässä oli
+kysymys, seisoi mummo siinä jäykkänä kuin kuvapatsas tehden --
+katseeltansa jääkylmänä -- yhden ainoan kysymyksen:
+
+"Eikö päivällinen jo kohta ole valmis!"
+
+Caravan joutui vallan ymmälle ja änkytti:
+
+"On tietysti!... Ja me odotimme juuri sinua, äiti!"
+
+Näin sanoen tarjosi hän tavattoman kiireellisenä käsivartensa mummolle.
+Rva Caravan nuorempi otti kynttilän ja meni takaperin heidän edellänsä
+valaisten heille tietä aivan samalla tapaa kuin hän edellisenä iltana
+oli valaissut miehellensä, jonka piti kantaa alas lipaston
+marmorilaatta.
+
+Alakertaan tultua oli hän sattua pahki pariin henkilöön jotka juuri
+aikoivat ylös. Nämä olivat rva Braux ja hänen miehensä Charentonista.
+
+Edellinen näistä, joka oli kookas, lihava, pulleavatsainen,
+vesipöhöinen nainen, katseli heitä hämmästyneenä ja valmiina pakenemaan
+tiehensä. Sosialisti ja nuoranpunoja hra Braux, joka oli pienikasvuinen
+ja silmiin asti parrakas, apinan näköinen mies, murahti vallan
+kylmäverisesti:
+
+"Kas! mummohan on vielä elossa!"
+
+Niin pian kuin rva Caravan oli tuntenut heidät, koetti hän tehdä heille
+mitä epätoivoisimpia merkkejä; vihdoin sanoi hän kovaa:
+
+"Ei, mutta mitä minä näenkään! Te täällä! Mikä hauska yllätys!"
+
+"Me tulimme sähkösanoman johdosta ... ja luulimme tietysti, että kaikki
+oli jo lopussa."
+
+Hra Braux näpisti vaimoansa takaapäin saadaksensa hänet vaikenemaan;
+peittäen ilkeämielisen hymyn paksun partansa taa lisäsi hän sitten:
+
+"Olittepa sangen rakastettavia, kun kutsuitte meidät tänne. Me läksimme
+tietysti hetipaikalla."
+
+Tuo ilkeämielinen hymy oli viittaus siihen vihamielisyyteen, joka oli
+vallinnut molempien perheiden välillä.
+
+Kun mummokin jo oli ehtinyt laskeutua viimeisetkin rappuset, meni hra
+Braux häntä vastaan, nujersi partaansa mummon kasvoja vasten ja huusi
+hänelle korvaan, sillä vanhus oli hieman huonokuuloinen:
+
+"No, kuinkas mummo voi? Aina vain kappera vai mitä?"
+
+Rva Braux oli niin ällistyksissään nähdessänsä vainajaksi ilmoitetun
+terveenä ja reippaana, ettei hän uskaltanut edes suudella häntä; suuren
+vatsansa kanssa täytti hän muuten koko rappukäytävän, etteivät toiset
+päässeet hänen ohitsensa.
+
+Mummo ei vieläkään virkkanut mitään, vaan katseli kaikkia levottomasti
+ja epäillen. Hänen pienet, harmaat, kovat ja tutkivat silmänsä
+harhailivat toisesta toiseen ja näyttivät puhuvan kieltä, joka vaikutti
+että muut tunsivat itsensä melkoisesti vaivautuneiksi.
+
+Hra Caravan koetti antaa pienen selityksen.
+
+"Äiti ei ole voinut oikein hyvin ... mutta nyt on hän taas terve --
+eikö totta, äiti?"
+
+Käyden edelleen ruokasalia kohti vastasi vanhus sortuneella äänellänsä,
+joka kuulusti tulevan sangen kaukaa:
+
+"Se oli pyörtymiskohtaus. Teidän puheenne minä kyllä kuulin."
+
+Seurasi kiusallinen vaitiolo. Mentiin miehissä saliin ja käytiin pian
+päivälliselle, jonka Rosalie oli osannut valmistaa muutamien minuuttien
+kuluessa.
+
+Ainoa, joka ei menettänyt mielenmalttiansa, oli hra Braux. Hänen
+gorillakasvonsa vääntyivät virnistelyihin ja toisinaan lausui hän
+kaksimielisiä sanoja, jotka selvästi saivat toiset hämillensä.
+
+Mutta etehisen kello soi alinomaa ja kerta toisensa perästä tuli
+Rosalie sisään ilmoittamaan jotakin hra Caravanille, joka heittäen
+serviettinsä nousi ylös ja kiiruhti ulos. Lankomies kysyi tämän
+johdosta oliko tänään hänen vastaanottopäivänsä vai?
+
+"Eikö mitä", änkytti hra Caravan, "ne ovat vain vähäpätöisiä ostoksia
+ja toimituksia!"
+
+Samassa saapui eräs paketti, jonka hän avasi aivan hajamielisyydessään.
+Siinä olivat mustilla reunuksilla varustetut peijaiskutsukirjeet.
+Punastuen silmiinsä saakka kääri hän sen heti hätäisesti entisellensä
+ja pisti sen povitaskuunsa.
+
+Vanhus ei sitä huomannut, sillä itsepintaisesti tuijotti hän koko
+ajan "kuulakelloansa", jonka kullattu kuula heilui edestakaisin
+takka-kamiinin kivilaatalla. Yleinen tunnelma näytti käyvän yhä
+kiusallisemmaksi ja vaitiolo yhä jäisemmäksi.
+
+Vihdoin käänsi mummo kurttuiset kasvonsa tyttäreensä päin ja sanoi
+vahingonilon välkähdys katseessansa:
+
+"Maanantaina pitää sinun tuoda tänne tyttäresikin. Minä tahdon nähdä
+hänet."
+
+"Mielelläni, äiti", sanoi rva Braux loistavin kasvoin ja huomaamatta,
+että nuorempi rva Caravan oli kalvennut ja istui puolikuolleena
+ahdistuksesta.
+
+Vähitellen alkoivat langokset sentään jutella keskenänsä ja joutuivat
+pian, Jumala ties mistä syystä, valtiolliseen keskusteluun.
+
+Braux puolusti kommunistisia ja vallankumouksellisia liikkeitä, huutaen
+vihdoin suurellisin elein ja mulkoilevin silmin:
+
+"Kaikki omaisuus on työmiehiltä varastettua tavaraa. Maa kuuluu
+kaikille. Perintöoikeus on häpeäpilkku, kuulumaton häpeä"...
+
+Samassa vaikeni hän hämmästyneenä, ja peljäten sanoneensa jonkun
+tuhmuuden, lisäsi sävyisästi:
+
+"Mutta tämähän ei ole sopiva tilaisuus keskustelulle sellaisista
+asioista."
+
+Ovi kävi ja pian astui tohtori Chenet sisään. Alussa näytti hänkin
+ällistyvän, vaan saavutti pian mielenmalttinsa ja lähestyi mummoa
+sanoen:
+
+"Ahaa, täällähän muorikin taas istuu ... muiden mukana! Jälleen
+reippaana, kuten jo tullessani ajattelin! Ja rappusia noustessani
+mietin juuri: lyönpä vetoa, että muori on taas jalkeilla! (Taputellen
+vanhusta hiljaa olkapäälle lisäsi hän:) Eukko on vielä yhtä kestävä
+kuin Pariisin uusi silta: saattepa nähdä, että hän hautaa meidät
+kaikki."
+
+Tohtori kävi istumaan, otti kupin kahvia ja yhtyi pian langosten
+keskusteluun kannattaen hra Brauxia. Tohtori oli näet itsekin ollut
+osallisena kommunistisiin hankkeisiin.
+
+Tällä välin alkoi vanhusta väsyttää, jonka vuoksi hän tahtoi poistua.
+Hra Caravan riensi hänen luoksensa. Vanhus katsoi häntä tuimasti
+silmiin ja sanoi:
+
+"Oleppas hyvä ja tuo heti tuo kuulakello ja lipasto takaisin minun
+kamariini."
+
+"Kyllä, äiti," änkytti hän.
+
+Vanhus tarttui tyttärensä käsivarteen ja poistui hänen kanssansa.
+
+Hra ja rva Caravan jäivät äänettöminä ja masentuneina katsomaan heidän
+jälkeensä: kaikkihan näytti menevän hiiteen päin! Hra Braux hykerteli
+mielissään käsiänsä ja maisteli kahviansa.
+
+Äkkiä hyökkäsi rva Caravan vimmastuneena hänen kimppuunsa huudahtaen:
+
+"Te olette varas, roisto ja ... ja... Teidän päällenne tekee minun
+mieleni sylkäistä ... ptui!"
+
+Hän oli vähällä tukahtua eikä löytänyt sanoja liikutuksellensa. Braux
+vain naureskeli ja ryypiskeli edelleen.
+
+Samassa palasi hänen vaimonsa takaisin. Nyt syöksähti rva Caravan hänen
+kimppuunsa ja siinä seisoivat he vastakkain: toinen suurivatsaisena,
+kookkaana ja paksuna, toinen laihana ja hoikkana, kädet vapisevina ja
+ääni kähisten haukkumisia ja sadatuksia kälyllensä syytäessänsä.
+
+Chenet ja Braux tulivat erottamaan heitä. Jälkimäinen tarttui parempaa
+puoliskoansa hartioista kiinni ja lykkäsi ulos hänet huutaen jälkeen:
+
+"Kas niin, mene tiehesi, luntti, sinä rähiset aivan liiaksi!"
+
+Itse seurasi hra Braux vaimonsa jäljessä. Vielä kadullakin kuuluivat
+he riitelevän poistuessansa.
+
+Chenet hyvästeli myöskin talonväkeä.
+
+Ja pian olivat hra ja rva Caravan taas kahdenkesken.
+
+Silloin heittäytyi hra Caravan nojatuoliin ja kylmä hiki ohimoillansa
+mutisi hän:
+
+"Mitä on minun nyt virastonpäällikölleni sanottava?"
+
+
+
+
+NEITSYT BLANCHETTE JA HÄNEN POIKANSA.
+
+
+Kello oli juuri lyönyt 12 päivällä. Koulun ovi lensi auki ja pojat
+syöksivät ulos tyrkkien toisiansa, että pikemmin pihalle pääsisivät.
+Mutta sen sijaan, että olisivat hajautuneet ja rientäneet heti kotiansa
+päivällisille, kuten tavallisesti tekivät, pysähtyivät he pihalle ja
+yhtyivät ryhmiin kuiskaillen keskenänsä.
+
+Tänä aamuna oli näet neitsyt Blanchetten poika Simon istunut ensi
+kerran luokalla.
+
+Kaikki olivat he kotonansa kuulleet puhuttavan neitsyt Blanchettesta.
+Ja vaikka hänet vastaan-otettiinkin suosiollisesti perheisiin, niin
+kohtelivat rouvat häntä sentään aina hieman halveksivalla osanotolla,
+menettely, joka oli vaikuttanut myöskin lapsiin, vaikka nämäkään eivät
+itse ymmärtäneet syytä siihen.
+
+Neitsyt Blanchetten poikaa Simonia eivät koulupojat ennestänsä
+tunteneet, sillä muiden mukana tämä ei ollut koskaan ollut. Eikä häntä
+koskaan oltu nähty juoksentelemassa kylän raitilla eikä jokivarsilla.
+Pojat eivät siis hänestä juuri pitäneet. Jonkunlaisella ilolla ja
+huomattavalla hämmästyksellä olivat he kuulleet ja keskenänsä
+kertoneet, mitä eräs 14--15-vuotias poika, joka näytti tietävän yhtä ja
+toista, oli silmiänsä räpyttäen kuiskannut vieruskumppaleillensa:
+
+"Tiedättekös, että ... Simonilla ... ymmärrättekö? ... ei ole isää!"
+
+Neitsyt Blanchetten poika ilmestyi samassa koulun kynnykselle.
+
+Hän näytti olevan 7--8-vuotias. Muuten oli hän hieman kalpea, erittäin
+siististi puettu, pelonalainen, melkeinpä kömpelö poikanen.
+
+Hän aikoi palata äitinsä luo, kun ryhmiin keräytyneet ja yhä
+kuiskivaiset toverit, jotka pahaa ennustavin, ivallisin ja uhkaavin
+katsein olivat töllistelleet häneen, vähitellen ympäröivät hänet niin,
+että hän pian joutui suljettuun kehään. Hämmästyneenä ja vaivautuneena
+jäi Simon seisomaan paikoillensa käsittämättä, mitä aikeita pojilla voi
+olla mielessänsä. Sama suuri poika, joka toisille oli kertonut tuon
+yleistä menestystä saavuttaneen uutisen ja siitä ylpistynyt, lähestyi
+häntä mahtavan näköisenä ja kysyi:
+
+"Mikäs sinun nimesi on?"
+
+"Simon", vastasi neitsyt Blanchetten poika.
+
+"Simon ... mikä?" kysyi toinen.
+
+"Simon", toisti Blanchetten poika vallan hämillänsä.
+
+"No, johan minä sen kuulin, mutta täytyyhän sinulla olla sukunimi",
+huusi äskeisen uutisen kertoilija; ... "Simon! Eihän se mikään sukunimi
+ole!"
+
+Itkuun purskahtamaisillansa vastasi Blanchetten poika kolmannen kerran:
+
+"Minun nimenipä on Simon."
+
+Pojat rähähtivät nauramaan. Voitonriemuisena huusi tuo suuri poika:
+
+"No, näettekös? Isää hänellä ei ole."
+
+Syntyi täydellinen hiljaisuus. Pojat olivat vallan ällistyksissään
+tästä tavattomasta, eriskummallisesta mahdottomuudesta. Kuinka voi olla
+mahdollista, ett'ei tuolla ole isää? Kaikki katselivat uutta
+luokkatoveriansa kuin kummaa ja luonnon ihmettä; ja se tähän asti
+selittämätön alentuvaisuus, jolla heidän äitinsä neitsyt Blanchettea
+kohtelivat, tuntui versovan heidänkin povessansa.
+
+Simon parka oli asettunut seisomaan puuta vastaan, ett'ei maahan
+vaipuisi; siinä seisoi kuin korjaamattoman onnettomuuden kukistama
+olento. Hän koetti miettiä jotakin selitystä. Mutta hän ei keksinyt,
+mitä sanoisi todistaaksensa valheeksi tuon suuremman pojan sanoja,
+ett'ei hänellä muka ollut isää.
+
+Punastuen huudahti hän vihdoin arvelematta:
+
+"Onpas minulla isä!"
+
+"Missä hän on?" kysyi äskeinen poika.
+
+Simon vaikeni. Sitä hän ei tiennyt. Toiset pojat nauroivat kovin
+huvitettuina. Ja nämä eläinten tapaiset maalais-lapset näyttivät
+tuntevan saman julman halun, joka saa alapihan kanat toisinaan yhdessä
+lopettamaan haavoittuneen kumppalinsa.
+
+Simon huomasi äkkiä erään saman-ikäisen naapurin pojan, joka oli lesken
+poika ja jonka hän aina oli nähnyt kävelevän äitinsä kanssa kahden
+kesken.
+
+"Entäs sinä? Eihän sinullakaan ole isää?"
+
+"Onpas", vastasi poika.
+
+"Missä hän sitten on?" tiuskaisi Simon.
+
+"Haudassa", vastasi poika erinomaisen ylpeästi, "sillä minun isäni on
+kuollut."
+
+Yleinen hyväksymisen murina kuului poikajoukossa, ikäänkuin tämä
+tosiasia, että hänen isänsä makasi mullan alla kirkkomaalla, olisi
+kohottanut lesken poikaa ja kerrassaan masentanut neitsyt Blanchetten
+nulikan, jolla ei ollut isää missään. Ja nämä viikarit, joiden isät
+olivat juoppolalleja, ilkiöitä ja akkojensa pieksäjiä, tuuppivat
+toisiansa ja lähenivät häntä kaikilta tahoilta aivan kuin nämä
+lailliset ja isälliset olisivat aikoneet ahdistaa ja kurittaa tuota
+lain ulkopuolella olevaa olentoa.
+
+Eräs Simonia vastapäätä seisova nallikka näytti jo kielensä ja huusi
+pilkaten: "Ei ole isää! Ei ole isää!"
+
+Simon karkasi molemmin käsin hänen tukkaansa ja alkoi potkia häntä
+kintuille, mutta samalla puri poika häntä armotta poskeen. Ja niin
+syntyi ankara ottelu. Toiset kävivät erottamaan tappelijoita lyöden,
+retuuttaen, tyrkkien ja vielä maassakin kierittäen Simon parkaa, jonka
+ympärillä seisova poikajoukko huusi hyväksymistä tälle kuritukselle.
+Kun hän sitten kömpi ylös ja koneellisesti puisteli toisella kädellänsä
+aivan pölyttynyttä puseroansa, huusi joku joukosta:
+
+"Mene valittamaan isällesi!"
+
+Silloin tunsi Simon sydämessänsä, että hän oli vallan masentunut.
+Poikajoukolle hän tietysti ei voinut mitään, vaikka häntä olikin tällä
+tavoin piesty. Eikä hän voinut vastatakaan heille mitään, sillä
+tunnossansa täytyi hänen myöntää todeksi, ett'ei hänellä ollut isää.
+Ylpeys pakotti hänet aluksi kuitenkin taistelemaan ahdistavaa
+itkunpurkausta vastaan. Hän tunsi kurkussansa tukehtumisen oireita ja
+alkoi sitten nyyhkyttää niin hartaasti, että koko hänen pikku ruumiinsa
+hytkyi. Mutta huutanut hän ei.
+
+Julma riemu valtasi silloin vihollislauman. Kuin villit kamalan ilonsa
+vallassa tarttuivat he toistansa kädestä kiinni ja alkoivat
+piiritanssin kukistuneen uhrinsa ympärillä laulaen yhtä ja samaa:
+
+"Ei ole isää! Ei ole isää!"
+
+Äkkiä lakkasi Simon nyyhkyttämästä. Täydellinen vimmastus valtasi
+hänet. Hän äkkäsi muutamia kiviä jalkojensa juuressa, kaappasi ne
+maasta ja viskasi ne koko voimallaan julmureita kohti. Pariin kolmeen
+hän osasikin ja kirkaisten juoksivat nämä pakoon. Ja niin peloittavalta
+näytti neitsyt Blanchetten poika tällä haavaa, että poikajoukossa
+syntyi täydellinen säikähdys ja sekasorto. Peljästyen niinkuin joukossa
+ahdistajat aina tekevät epätoivoisesti taistelevan edessä, hajausivat
+he paikalla ja pakenivat eri tahoille.
+
+Yksin jäätyänsä lähti isätön poikanen juoksemaan joelle päin, sillä
+eräs muisto oli äkkiä herännyt hänessä ja kypsytti suuremmoisen
+päätöksen. Hän aikoi hukuttautua jokeen.
+
+Hän muisti kuulleensa, että eräs kurja kerjäläinen oli viikko sitten
+heittäytynyt jokeen, kun häneltä oli loppunut kaikki "rahat". Simon oli
+ollut läsnä, kun häntä turhaan naarattiin. -- --
+
+Joku oli sanonut: "Kyllä hän on kuollut!" Sitten oli eräs toinen
+lisännyt: "Siispä hän on onnellinen!" Simon tahtoi myöskin hukuttautua
+niinkuin tuo rahaton raukka oli tehnyt, sillä hänellähän ei ollut isää!
+
+Tultuansa joen rantaan katseli hän vierivää virtaa. Tuossa leikkivät
+vikkelät kalat veden välkkyvässä kalvossa, tehden pieniä hyppyjä
+tavoitellessansa pinnalla hyriseviä hyttysiä. Hän unhotti itkunsa ja
+alkoi tarkata näitä, sillä kalojen käytös huvitti häntä suuresti. Mutta
+niinkuin ankarat ja äkilliset tuulen puuskat myrskyaikoina toisinaan
+syöksähtävät esille ryskäen puissa ja hälveten sitten taivaan rannalle,
+niin tunkeusi Simoninkin rinnasta taas uudelleen katkeran kivun kanssa
+ajatus, että "hänpä hukuttautuu, koska hänellä ei ole isää."
+
+Muuten oli nyt sangen helteinen ja kaunis sää. Lämmin päivä paistaa
+hellitti ruohikolle. Vesi päilyi tyvennä kuin kuvastin. Toisinaan tunsi
+Simon itsensä varsin onnelliseksi, sillä itku oli helpoittanut hänen
+mieltänsä; ja silloin sai hän suuren halun istua tuohon ruohikolle ja
+nukkua päivän helteeseen.
+
+Pieni vihreä sammakko hyppi hänen jalkojensa juuressa. Hän yritti
+tarttua siihen kädellänsä. Mutta se pääsi pakoon. Simon juoksi sen
+perässä ja koetti turhaan pari kolme kertaa tavoittaa sitä. Vihdoinkin
+sai hän sen takasääristä kiinni ja alkoi nauraa katsellessansa kuinka
+se ponnisteli päästäksensä vapauteen. Se veti itsensä ensin kokoon
+takajaloillensa ja viskaisi ne sitten äkkiä suoriksi kuin pienat ja
+käytteli etujalkojansa ilmassa kuin ihminen käsiänsä, mulkoillen
+kaikkialle kultarantuisilla, pyöristyneillä silmillänsä. Simon viskasi
+sen pois.
+
+Sitten mietti hän kotiansa ja äitiänsä, kunnes ankara suru hänet taas
+valtasi ja hän ratkesi uudelleen itkemään. Kylmät väristykset
+puistattivat hänen pieniä jäseniänsä. Hän laskeusi polvillensa ja alkoi
+rukoilla niinkuin hänen oli tapana tehdä ennen maatapanoa. Mutta hän ei
+ehtinyt rukouksensa loppuun, ennen kuin voimakkaat, pakolliset
+nyyhkytykset valtasivat hänet kokonaan. Hän ei voinut enää ajatella
+mitään eikä nähnyt mitään ympärillänsä, sillä itku oli hänen mielensä
+niin kerrassansa valloittanut.
+
+Äkkiä tunsi hän raskaan käden olkapäällänsä ja karkea ääni hänen
+vieressänsä kuului kysyvän:
+
+"Mikäs pikkumiestä niin kovin itkettää?"
+
+Simon kääntyi päin kysyjään. Hän näki pitkän työmiehen, jolla oli parta
+ja su'itut, mustat hiukset, katselevan häntä hyväntahtoisesti.
+Kyyneleet silmissä ja itku kurkussa vastasi hän:
+
+"Niin kun ne pieksivät minua..."
+
+"Pieksivät! Ketkä ja miksi he sinua pieksivät, lapsukainen?"
+
+"Pojat ... koulussa ... siksi, että ... siksi, että ... minulla ei ole
+isää."
+
+"Mitä hulluja!" sanoi mies hymyillen, "onhan jokaisella isänsä."
+
+"Mutta ... mutta ... minullapa ei ole", änkytti Simon vaivaloisesti
+surun murtamien nyyhkytysten välillä.
+
+Työmies kävi vakavammaksi. Hän tunsi samassa nallikan neitsyt
+Blanchetten pojaksi ja oli jo ehtinyt kuulla tämän elämäntarinan,
+vaikka olikin vasta paikkakunnalle muuttanut.
+
+"Elä ole milläsikään, poikaseni", sanoi mies, "vaan tule nyt kanssani
+äitisi luo. Toimitetaan sinulle ... isä."
+
+Yhdessä lähtivät he sitten kävelemään. Mies talutti pikku Simonia ja
+hymyili itseksensä, sillä oikeastaan ei hänellä ollut mitään sitä
+vastaan, että tutustuisi tuohon neitsyt Blanchetteen, jota oli kehuttu
+seudun kauneimmaksi tytöksi. Ehkä kyti hänen aivojensa syvimmässä
+sopessa sellainenkin ajatus, että kerran langennut tyttö voi langeta
+toisenkin kerran.
+
+Vähitellen tulivat he pienen, valkoisen ja sangen siistin talon eli
+mökin ovelle.
+
+"Tässä me asumme", sanoi Simon huutaen akkunaan: "äiti!"
+
+Ovelle ilmestyi nuori nainen, jonka edessä mies lakkasi hymyilemästä,
+käsittäen heti, ett'ei ollut leikkimistä tuon pitkän, kalvakan ja
+vakavan tytön kanssa, joka seisoi ovellansa ikäänkuin kieltääksensä
+häneltä pääsyn tähän taloon, missä häntä jo kerran oli petetty. Hieman
+arastuneena otti hän lakin päästänsä ja sopersi:
+
+"Kas tässä, rouva, tuon minä teille poikanne takaisin! Hän oli eksynyt
+tuonne joen rannalle."
+
+Simon hypähti äitinsä kaulaan ja sanoi itkien:
+
+"En minä eksynyt, äiti, vaan aioin hukuttautua, kun pojat pieksivät
+minua ... koulupihalla ... ne pieksivät ... sen vuoksi vain, ett'ei ...
+ett'ei minulla ole isää!"
+
+Polttava puna nousi äkkiä naisen poskille. Tuntien ahdistuksen aina
+sydämessänsä asti syleili hän lujasti lastansa samalla kuin kyyneleet
+herahtivat hänen silmiinsä. Mies seisoi siinä tietämättä, kuinka
+pujahtaisi tiehensä.
+
+Vapaaksi päästyänsä juoksi poikanen häntä vastaan kysyen:
+
+"Ettekö te tahtoisi ruveta isäkseni!"
+
+Kysymystä seurasi täydellinen hiljaisuus. Äänetönnä seisoi Blanchette
+häpeissään seinää vastaan nojautuneena ja molemmat kädet sydämellänsä.
+Huomattuansa, ettei kukaan vastannut hänen kysymykseensä, sanoi Simon:
+
+"Ellette te tahdo ruveta isäkseni, menen minä uudelleen joelle ja
+hukuttaudun."
+
+Työmies otti asian leikin kannalta ja vastasi nauraen:
+
+"Tietysti tahdon minä olla isäsi!"
+
+"Mikäs sinun nimesi on?" kysyi Simon, "se täytyy minun tietää
+voidakseni sanoa pojille, mikä isäni nimi on?"
+
+"Filip", vastasi mies.
+
+Simon vaikeni hetkeksi ikäänkuin olisi hän tahtonut painaa tämän
+tarkasti mieleensä. Sitten ojensi hän kätensä uutta isäänsä kohti ja
+sanoi:
+
+"No, Filip, sinä olet siis isäni, sinä."
+
+Nostaen poikasen syliinsä suuteli mies tätä poskille ja poistui sitten
+nopeasti ja pitkin askelin tiehensä.
+
+Kun Simon seuraavana päivänä tuli kouluun, kaikui häntä vastaan poikain
+ivallinen nauru. Ja kun tuo suuri poika viimeisen tunnin päätyttyä taas
+näytti aikovan aloittaa eilisen pelin, viskasi Simon hänelle nämä sanat
+vastaan ikäänkuin olisi hän tuota poikaa kivellä heittänyt:
+
+"Filip minun isäni nimi on!"
+
+Kaikki pojat rähähtivät iloiseen nauruun: "Filip kuka? Filip mikä? Kuka
+Filip se on?... Ja mistä sinä tuon Filipin nyt olet kaapannut?"
+
+Simon ei vastannut mitään. Uskossansa järkähtämättömänä seisoi hän
+uhkaavin silmin ja valmiina kärsimään selkäsaunankin, sillä paeta hän
+ei aikonut.
+
+Onneksi sekautui koulumestari asiaan ja Simon sai mennä kaikessa
+rauhassa kotiin äitinsä luo.
+
+Kolmen seuraavan kuukauden kuluessa kulki Filip usein Blanchetten
+asunnon ohitse. Joskus rohkaisi hän itsensä ja vaihtoi muutamia sanoja
+hänen kanssaan nähdessänsä hänen istuvan ompelemassa avonaisen akkunan
+ääressä. Blanchette vastasi kohteliaasti, vaikka hän aina pysyikin
+vakavan näköisenä eikä koskaan antautunut pilapuheisiin. Sisälle
+luoksensa ei hän Filipiä myöskään kutsunut. Ollen hieman itserakas
+niinkuin useimmat miehet ovat kuvitteli hän kuitenkin, että Blanchetten
+poskilla toisinaan hänen kanssansa puhellessa oli tavallista eloisampi
+väri.
+
+Mutta tahrattua mainetta ei ole niinkään helppo kohottaa entisellensä.
+Se pysyi sittenkin siksi hauraana, että kyläläiset, tästä Blanchetten
+kylmyydestä huolimatta, alkoivat juoruta heistä.
+
+Simon puolestansa oli sangen ihastunut uuteen isäänsä, jonka kanssa hän
+käyskenteli kylän raitilla joka ilta sen jälkeen, kuin Filip oli työnsä
+lopettanut. Koulunkäyntiänsä jatkoi poikanen säännöllisesti. Mutta
+poikain pistosanoihin ei hän enää viitsinyt vastata, vaan kulki
+tietänsä eteenpäin itsetietoisen arvokkaana.
+
+Eräänä päivänä virkkoi sama poika, joka tuonoin oli ensiksi käynyt
+hänen kimppuunsa:
+
+"Sinä valehtelit silloin, sinä... Eihän sinulla olekaan isää, jonka
+nimi on Filip."
+
+"Onpahan", väitti Simon tiukasti.
+
+Poika hykersi käsiänsä sanoen:
+
+"Vai niin! Mutta jos sinulla kerran isä olisi niin olisi hän tietysti
+äitisi kanssa naimisissa ... vai mitä?"
+
+Tämä muistutus tuntui Simonistakin sattuvan oikealta, mutta siitä
+huolimatta väitti hän:
+
+"Isäni hän kuitenkin on!"
+
+"Se on mahdollista", myönsi toinen ivallisesti, "mutta oikealla tavalla
+hän ei isäsi ole."
+
+Blanchetten poika loi katseensa alas ja asteli varsin miettiväisenä
+ukko Loizonin pajaan, missä Filip työskenteli.
+
+Paja oli kuin haudattu suurten puiden alle. Sisällä oli kovin hämärä.
+Mutta räiskyvän ahjon punainen loimo heitti leveän heijastuksensa
+huoneeseen ja valaisi viittä seppää, jotka käsivarret paljaina
+hoitelivat jykeviä moukarivasaroitansa. Seisoessansa tuossa räiskyvän
+tulen valossa, silmät naulittuna valkealta hohtavaan rautaan, jota he
+miehissä takoivat, näyttivät he viideltä vuoripeikolta. Raskaina
+nousivat ja laskeutuivat heidän ajatuksensa moukarein kanssa.
+
+Simon tuli kenenkään huomaamatta sisään ja nykäsi ystäväänsä Filipiä
+hihasta. Mies kääntyi päin. Kaikki keskeyttivät työnsä ja katselivat
+uteliaasti, mitä tässä oli tekeillä. Tavattoman hiljaisuuden keskeltä
+koroitti Simon vähäisen äänensä:
+
+"Kuule, Filip", sanoi hän, "Michauden poika väitti äsken, ett'et sinä
+ole minun isäni oikealla tavalla."
+
+"Kuinka niin?" kysyi Filip.
+
+Aivan vilpittömästi vastasi lapsi:
+
+"Kun sinä et ole naimisissa äitini kanssa."
+
+Ketään ei naurattanut. Filip seisoi nojaten otsaansa karkeita käsiänsä
+vastaan, jotka kouristuivat alasimella olevan moukarin varteen. Filip
+näytti miettivän. Toverit katselivat häntä ja Simon vartoi ahdistuneena
+peukaloisena näiden jättiläisten keskellä. Vihdoin sanoi eräs sepistä
+tulkiten nähtävästi toistenkin kumppaliensa ajatuksen:
+
+"Blanchette on kaikissa tapauksissa hyvä ja kelpo tyttö, ja vaikka
+häntä onkin kohdannut onnettomuus, on hän luotettava ja säädyllinen
+ihminen. Kelpo mies saisi hänestä kunnon vaimon."
+
+"Se on totta, se!" myönsivät toisetkin.
+
+"Ja onko se edes tytön vikakaan, että hän lankesi? Mies oli luvannut
+naida hänet ja tunnenpa monta naista tässäkin kylässä, jotka käyvät
+kunniallisista tytöistä, vaikka ovat langenneet samalla lailla kuin
+Blanchettekin."
+
+"Se on kyllä totta, se!" toistivat miehet kuorossa.
+
+"Jumala yksin tietää, mitä tuo tyttö poloinen on saanut kärsiä ...
+voidaksensa ilman toisten apua kasvattaa poikansa ... ja kuinka paljo
+hän on itkenyt yksinäisyydessänsä! Eikä häntä näy ulkona missään
+muualla kuin kirkossa, vai mitä?"
+
+"Se on varsin totta, sekin!" vakuuttivat toiset.
+
+Sitten seurasi vaitiolo, jota ainoastaan palkeiden puhkaileminen
+häiritsi. Sitten kääntyi Filip äkkiä poikaseen päin sanoen:
+
+"Mene sanomaan äidillesi, että minä haluan puhutella häntä tänä
+iltana", sanoi hän saattaen Simonin ulos pajasta.
+
+Sen jälkeen palasi hän takaisin työhönsä ja nuo viisi moukaria alkoivat
+äkkiä jälleen putoilla alasinta vastaan. Voimakkaina, iloisina ja
+tyytyväisinä takoivat he näin rautaa iltaan asti. Mutta niinkuin
+tuomiokirkon iso kello juhlapäivinä kuuluu yli toisten pienempien, niin
+putoili seppä Filipin ankara moukarivasara alinomaa alasimelle
+huumaavalla paukkeella, joka kuului yli toisten vasarain kalskeen.
+Loistavin silmin paukutti hän hartaasti seisoen ahjosta lentelevien
+säkenien keskessä kuin mikäkin vuoren jättiläinen.
+
+Taivas välkkyi jo täynnänsä tuikkivia tähtösiä, kun seppä Filip
+kolkutti Blanchetten ovelle. Hän oli pukenut yllensä puhtaan paidan ja
+pyhä-puseron ja sukinut partansa siistiksi. Blanchette ilmestyi oven
+kynnykselle ja sanoi vähän arasti:
+
+"Teitte pahasti, hra Filip, kun tulette näin myöhään tervehtimään
+yksinäistä naista!"
+
+Seppä aikoi vastata, sopersi jotakin anteeksi pyynnön tapaista ja jäi
+hämillänsä seisomaan hänen eteensä.
+
+"Ymmärrättehän", jatkoi Blanchette, "ett'en halua enää antaa aihetta
+uusiin juoruihin."
+
+Silloin sanoi seppä äkkiä:
+
+"Mitä me niistä, jos te vain suostutte vaimokseni!"
+
+Vastausta hän ei saanut, mutta pimeässä kamarissa oli hän kuulevinansa
+jonkun vaipuvan lattialle. Hän riensi sisään ja Simon, joka jo nukkui
+sängyssänsä, kuuli heidän suutelevan ja äitinsä aivan hiljaa kuiskaavan
+jotakin. Pian sen jälkeen tarttui pari voimakasta kättä Simoniin ja
+jylisevällä äänellä sanoi seppä Filip pitäen häntä ilmassa ojennettujen
+käsivarsiensa varassa:
+
+"Ja sano sinä tovereillesi koulussa, että isäsi on seppä Filip Remy,
+joka antaa heille ympäri korvia, jos he vielä uskaltavat ahdistaa
+sinua."
+
+Kun kouluhuone seuraavana päivänä oli täpöisen täynnä ja tunti pian oli
+alettava, nousi pikku Simon kalpeana ja värisevin huulin seisoallensa
+ja huusi selvällä äänellä:
+
+"Isäni on seppä Filip Remy ja hän on luvannut antaa ympäri korvia
+kaikille, jotka uskaltavat tehdä pahaa minulle."
+
+Poikia ei enää naurattanut niinkuin ennen, sillä kaikki tunsivat he
+seppä Filip Remyn ja tiesivät, että sellaisesta isästä olisi kuka
+tahansa heistä ylpeillyt.
+
+
+
+
+KAKSI YSTÄVÄÄ.
+
+
+Pariisi oli piiritetty, suljettu ja kuristuksissansa. Varpusia ei monta
+näkynyt katoilla ja katuojat olivat autioina. Ihmiset söivät mitä
+tahansa.
+
+Eräänä selkeänä tammikuun aamuna surumielin kävellessänsä
+ulkobulevardilla, vatsa tyhjänä ja kädet univormuhousujen taskussa,
+pysähtyi hra Morissot, oikealta ammatiltansa kelloseppä, vaikka
+tilapäisesti tohvelimestarina toimiva, erään ystävänsä ja
+kanssa-veljensä talon edustalle.
+
+Ennen sotaa oli Morissotin tapana lähteä ulos kaupungista joka
+sunnuntai jo varhain aamulla, pitkä bamburuoko kädessä ja rautainen
+laatikko seljässä. Hän nousi junaan, joka kulki Argenteuilin
+ohi, pysähtyi Colombesissa ja kävi jalkaisin siitä Maronten
+niemisaarekkeelle. Tuskin oli hän saapunut unelmiensa määräpaikalle,
+kun hän ryhtyi onkimaan ja onki uskollisesti pimeään iltaan saakka.
+
+Aina tapasi hän siellä pienen, turpean ja hyväntahtoisen
+rihkamakauppiaan Notre-Dame-de-Lorette-kadun varrelta, hra Sauvagen,
+joka oli intohimoinen onkija hänkin. Puolen päivää istuivat he usein
+vierekkäin joen rannalla onkivapa kädessä ja jalat roikkuen hieman
+yläpuolella veden kalvoa. Vähitellen oli heistä tullut hyvät ystävät.
+
+Joskus voivat he istua siinä puolen päivää sanomatta mitään
+toisillensa. Toisinaan he taas juttelivat. Mutta he ymmärsivät toisensa
+ihmeellisen hyvin tarvitsematta vaihtaa sanaakaan keskenänsä, sillä
+tavoiltansa ja tunteiltansa olivat he samanlaisia kumpikin.
+
+Keväisin noin klo 10 aamulla, kun päivä nuortuneena heitti kultaisen
+kehränsä joen tyvenelle pinnalle ja hauskasti kuumensi molempien
+intohimoisten onkijain selkiä, sanoi hra Morissot joskus naapurillensa:
+
+"Mikä suloinen kevätaamu!"
+
+"Kauniimpaa voi tuskin nähdä", vastasi hra Sauvage.
+
+Ja se riitti heille ymmärtääksensä toisensa ja arvostaaksensa
+toisiansa.
+
+Syksyilloin taas kun mailleen painuva aurinko punasi taivaan, heitti
+veden kalvolle tulipunaisten pilvien heijastuksia, purppuroi koko joen,
+sytytti leimuun taivaanrannan ja kultasi ruskettuneet puut, jotka jo
+värisivät talven vilusta, sanoi hra Sauvage katsahtaen hymysuin hra
+Morissotiin päin:
+
+"Mikä ihana näky!"
+
+Siirtämättä silmiänsä veden pinnalla uivasta ongen kohosta sanoi
+Morissot ihmetellen:
+
+"Niin, onhan se toista kuin bulevardi vai mitä?"
+
+Hra Morissot oli, kuten sanottu, pysähtynyt kauppias Sauvagen talon
+edustalle. Samassa sattui tämä tulemaan ulos katukäytävälle. Ja niin
+pian kuin ystävät toisensa huomasivat, puristivat he lujasti toistensa
+käsiä vallan liikutettuina siitä, että heidän nyt täytyi yhtyä niin
+perin toisenlaisissa olosuhteissa. Huokaisten mutisi hra Sauvage: "Voi,
+millaisessa käännekohdassa elämmekään!"
+
+Kovin synkkänä huo'ahti hra Morissot vastaukseksi:
+
+"Ja millaiset ilmat! Onhan tänään vasta ensimäinen kaunis päivä, mitä
+meillä koko vuonna on ollut!"
+
+Taivas heloitti todellakin sinerväisenä ja kirkkaan valoisana.
+
+He lähtivät mietteissään ja synkeinä astumaan rinnakkain.
+
+"Ja onkiretkemme! Mitä kauniita muistoja, häh?" arveli Morissot.
+
+"Niin, milloinkas me jälleen lähdemme onkiretkelle?" kysyi Sauvage.
+
+Ystävykset poikkesivat pieneen kahvilaan juomaan yhdessä lasin
+absinttia. Sen tehtyänsä lähtivät he jälleen katuja mittelemään.
+
+Äkkiä pysähtyi hra Morissot kysyen:
+
+"Mitäs jos ottaisimme toiselle jalalle, häh?"
+
+"Olkoon menneeksi!" myönteli hra Sauvage.
+
+Ja niin poikkesivat he toiseen viinikellariin.
+
+Jälleen kadulle tultuansa olivat he jo sangen sekavia kuten nälkäiset
+ihmiset ainakin, joilla vatsassansa on ainoastaan alkoholia. Ilma oli
+lauha. Lempeä tuulahdus hyväili heidän kasvojansa.
+
+Hra Sauvage, jonka leuto sää ja alkoholi oli saanut pieneen hiprakkaan,
+seisahtui sanoen äkkiä:
+
+"Mitäs, jos menisimme sinne sittenkin?"
+
+"Minne?"
+
+"Ka ongelle tietysti."
+
+"Niin, mutta mihin?"
+
+"Samalle saarekkeelle kuin ennenkin. Ranskalaiset etuvartijat
+majailevat Colombesin luona. Ja tunnenhan minä eversti Dumoulinin.
+Hänen avullansa pääsemme perille ilman vaikeuksia."
+
+Morissot värisi mielihalusta.
+
+"Se on sovittu. Menkäämme!"
+
+Ja sitten he erosivat pistäytyäksensä kumpikin noutamassa onkivehkeet
+kotoansa.
+
+Tuntia myöhemmin astuivat he rinnakkain suurta valtatietä. Pian
+saapuivat he huvilaan, jossa tätä nykyä asui eversti Dumoulin. Tämä
+naurahti heidän pyynnöllensä ja antoi suostumuksensa heidän
+mielitekoonsa. Ystävykset läksivät jatkamaan matkaa niin pian kuin
+olivat saaneet everstiltä lupapiletin.
+
+Eikä aikaakaan, niin sivuuttivat he ranskalaiset etuvartijaosastot,
+kulkivat läpi autioksi jääneen Colombesin etukaupungin ja joutuivat
+niiden pienten viinitarhojen laiteille, jotka ulottuvat Seinejoen
+rantaan saakka.
+
+Kello oli noin 11 päivällä.
+
+Vastapäätä oleva Argenteuilin kylä näytti vallan kuolleelta. Orgemoutin
+ja Sannoisin kukkulat näkyivät yli koko seudun. Nanterseen asti
+ulottuva laaja tasanko oli tyhjä ja autio alastomine kirsikkapuinensa
+ja vaaleanpunaisine multapenkereinensä.
+
+Viitaten sormellansa kukkuloita kohti sanoi hra Sauvage:
+
+"Tuolla ylhäällä ovat preussilaiset!"
+
+Ystävykset valtasi omituinen levottomuus keskellä tätä autiota seutua.
+
+Preussilaiset! Tosin eivät he olleet vielä nähneet yhtään
+preussilaista, mutta monta kuukautta olivat he jo tunteneet näiden
+näkymättöminä ja kaikkivaltaisina ympäröineen koko Pariisin ryöstäen,
+tappaen, näännyttäen ja hävittäen Ranskanmaata. Jonkunlainen
+taikauskoinen pelko yhtyi nyt siihen vihaan, jota nämä kunnon porvarit
+olivat tunteneet tuota outoa ja voitollista kansakuntaa kohtaan.
+
+"Kuulkaas, ystäväni! Entäpä jos he tavoittaisivat meidät?" soperteli
+Morissot pelonalaisena.
+
+Kaikesta huolimatta vastasi hra Sauvage tuhmalla, pariisilaisella
+humorillansa:
+
+"Tarjotaan heille siinä tapauksessa pari paistettua kalaa!"
+
+Kaikkialla vallitseva hiljaisuus pelotti heitä kuitenkin niin, että he
+empivät uskaltaako tuonne autiolle kentälle vaiko ei.
+
+Vihdoin sanoi Sauvage päättävästi:
+
+"No, ystäväni, eteenpäin, mutta varovasti!"
+
+Kumppanukset laskeutuivat sitten lähimmäiselle viinikentälle ja
+ryömivät kumarruksissa eteenpäin milloin piileksien pensastojen taakse,
+milloin tähystäen ympärillensä katse levottomana, milloin kuunnellen
+korvat pörhössä.
+
+Vähäinen kaistale alastonta maata oli heidän vielä kuljettava,
+ennenkuin pääsivät Seinen rannalle. Tämän matkan samosivat he
+juoksujalassa ja kyyristyivät äkkijyrkälle joen kaltaalle tultuansa
+kuivan rantaruovoston peittoon.
+
+Morissot painoi poskensa maahan kuunnellaksensa kuuluiko mitään
+askelia. Kaikki oli hiljaista. He olivat siis yksin, vallan yksin.
+
+Nyt tunsivat he itsensä varmemmiksi ja valmistausivat onkimaan.
+
+Heitä vastapäätä oleva, autio Maranten saari peitti heidät sen
+puolisella kukkulalla mahdollisesti vaanivilta vihollisilta. Saaren
+pieni ravintola oli suljettu ja näytti olleen autio jo vuosikausia.
+
+Hra Sauvage veti joesta ensimäisen kalan. Pian sai Morissot toisen ja
+tuon tuostakin nostivat he onkivapansa, jonka siiman nenässä hopealta
+hohtava pikkukala pyristeli päivän paisteessa. Tämähän oli ihan
+ihmeellisen onnistunut onkiretki, arvelivat kumppanukset.
+
+Saadut kalat pistivät he varovasti sangen tiheäsilmuksisesta
+verkkokankaasta tehtyyn pussiin, joka heillä oli liossa jalkojensa
+juuressa. Suloinen ilon tunne valtasi heidät molemmat, tuollainen
+hiljainen ilo, joka syntyy kauvan kaihotun ja rakkaan mieliteon
+tyydyttämisestä.
+
+Aurinko lämmitti heidän olkapäitänsä niin suloisesti, ett'eivät he enää
+viitsineet ajatella paljo mitään. Eivätkä he kuunnelleet mitään.
+Eivätkä välittäneet mitään muusta maailmasta. He onkivat.
+
+Mutta äkkiä kuului kumea jyräys ikäänkuin olisi se tullut maan alta.
+Maa heidän allansa tärähti. Se oli kanuunan jyrisevä laukaus.
+
+Morissot käänsi päänsä ja huomasi kaukana vasemmalla kohoavan suuren
+vuoren, Mont-Valerienin, lumipeitteisen kukkulan yllä väikkyvän
+harmajan savupilven.
+
+Pian pelmahti toinen savupilvi linnoitusvallituksen harjalta ... ja
+sitten kuului uusi jyräys. Tätä seurasi kolmas ja neljäs, ja alinomaa
+syöksi vuoren kukkula sitten kuolettavia henkäyksiänsä, puhalsi ulos
+valkoisia usmapilviä, jotka verkallensa nousivat kolealle taivaalle
+jäädäkseen väikkymään laajenevana pilvenä kukkulan ylitse.
+
+"Nyt ne siis taas alkoivat", sanoi hra Sauvage olkapäitänsä kohauttaen.
+
+Morissot, joka ahdistunein mielin tarkkasi onkikorkkinsa pulpahduksia,
+tunsi äkkiä rauhallisen kansalaisen suuttumusta noita hulluja kohtaan,
+jotka kävivät sotaa ja häiritsivät levollisia onkimiehiä.
+
+"Ihmisten täytyy olla aivan typertyneitä menettääksensä tuolla tavoin
+henkensä!" napisi hän.
+
+"Eläimiäkin typerämpiä!" myönteli Sauvage.
+
+Morissot, joka juuri vetäisi joesta kauniin salkin, ilmaisi kantansa
+selittäen:
+
+"Ja niin kauvan kuin hallitukset jatkuvat, tulee tuo peli myöskin
+jatkumaan!"
+
+"Niin kyllä", sanoi Sauvage, "tasavalta ei olisi julistanut sotaa..."
+
+"Kuninkaiden aikana on aina ulkonaisia sotia, tasavallassa taas
+sisällisiä."
+
+Ja rauhallisina keskustelivat he taas edelleen selvitellen suuria,
+valtiollisia kysymyksiä lauhkeiden ja yksinkertaisten ihmisten
+terveellä älyllä. Yhtä mieltä olivat he myöskin siitä, että
+tosivapautta ei koskaan löydy. Sillä välin jylisi Mont-Valerienin vuori
+alinomaa, hävittäen kuulillansa rauhallisten ranskalaisten asuntoja,
+musertaen ihmisiä, ruhjoen elukoita, tehden lopun tuhansista unelmista,
+tuhansista kaivatuista ilon- ja toivotuista onnenhetkistä ja saattaen
+impien, vaimojen ja äitien sydämet loppumattomien kärsimysten
+valtaan ... sekä täällä että muualla ympäri maata.
+
+"Se on elämää!" huokasi Sauvage.
+
+"Sanokaa mieluummin: kuolemaa!" nauroi Morissot.
+
+Mutta samassa vavahtivat he säikähtyneinä, sillä he kuulivat takanansa
+lähestyviä askelia. Käännyttyänsä rantatöyräälle päin he näkivät
+melkein olkainsa takana seisovan neljä suurta, parrakasta ja aseellista
+miestä -- kaikki univormussa, tasalakit päässä ja pyssyt tähdättyinä
+heitä kohti.
+
+Onkivavat putosivat kumppanusten käsistä ja alkoivat lipua virran
+mukana.
+
+Muutamia sekunteja myöhemmin olivat he vankeina ja sidottuina. Ja
+sitten saattoivat preussilaiset sotilaat heidät veneelle ja kuljettivat
+heidät vastapäätä olevalle Maranten saarelle. Nyt vasta huomasivat he,
+ettei saari ollutkaan autio, sillä vallan hyljätyltä näyttäneen
+ravintolan takana istui parikymmentä saksalaista sotamiestä.
+
+Eräs karvainen jättiläinen, joka istui kahareisin tuolilla poltellen
+suurta porsliinikoppaista piippua, kysyi heiltä erittäin sujuvalla
+ranskankielellä:
+
+"No, hyvät herrat, kuinka onkiretkenne onnistui?"
+
+Sotilaat laskivat upseerin eteen kaloja täynnä olevan verkkopussin,
+jonka eräs heistä oli ottanut mukaan.
+
+"Kas, kas! Ei ilmeisesti ole hullummin onnistunut. Mutta kysymys ei
+oikeastaan ole siitä. Kuulkaa nyt rauhallisesti minua elkääkä hätäilkö!
+Minä näen teissä kaksi vihollisen lähettämää vakoilijaa, jotka olen
+ottanut vangiksi ja ai'on ammuttaa kuoliaiksi. Te olette nimittäin
+käyttäneet onkimista ainoastaan tekosyynä voidaksenne paremmin
+suorittaa vakoiluaikeenne. Te olette joutuneet minun käsiini. Sen
+pahempi teille. Sellaista on sota.
+
+"Mutta kun te olette voineet päästä ranskalaisten etuvartijain ohitse,
+niin on teillä epäilemättä tiedossanne tunnussana palausretkeänne
+varten. Ilmoittakaa minulle tuo tunnussana, niin saatte armon."
+
+Ystävykset seisoivat synkeinä ja hermostuksesta hieman vapisevin käsin,
+mutta eivät virkkaneet mitään.
+
+"Kukaan ei saa sitä koskaan tietää", jatkoi upseeri, "ja te saatte
+palata takaisin kaikessa rauhassa. Salaisuus hälvenee teidän mukananne.
+Mutta jos kieltäydytte sitä ilmaisemasta, olette heti kuoleman omat.
+Päättäkää siis!"
+
+Ystävykset pysyivät jäykkinä eivätkä suutansa avanneet.
+
+Yhäti kylmäverisenä jatkoi preussilainen viitaten kädellänsä joelle
+päin:
+
+"Ajatelkaa, että te viiden minuutin kuluttua virutte joen pohjassa.
+Viiden minuutin kuluttua, kuuletteko? Teillä on tietysti omaisia?"
+
+Mont-Valerienin kukkula jyrisi yhäti.
+
+Mutta onkimiehet seisoivat äänettöminä paikallansa.
+
+Silloin lausui preussilainen muutamia saksalaisia komentosanoja ja
+hetipaikalla astui kaksitoista miestä esille asettuen pyssyt tanassa
+parinkymmenen askeleen päähän vangeista. Tuolinsa oli upseeri muuttanut
+hieman kauvemmas, ett'ei olisi alkavan toimituksen tiellä.
+
+"Yhden minuutin saatte vielä ajatus-aikaa, mutta ette sekuntiakaan yli
+sen", sanoi preussilainen kylmästi.
+
+Sitten nousi hän äkkiä ylös, lähestyi vankeja, otti Morissotin
+käsikynkästä, vei hänet hieman sivulle ja sanoi hiljaisella äänellä:
+
+"No, sanokaa nyt pian tuo tunnussana. Ystävännekään ei saa tietää
+mitään, sillä minä voin olla muuten heltyvinäni."
+
+Morissot ei vastannut mitään.
+
+Preussilainen uudisti sitten saman tempun hra Sauvagen kanssa, tehden
+tälle saman kysymyksen.
+
+Sauvage ei vastannut mitään.
+
+Taas seisoivat kumppanukset äänettöminä vierekkäin.
+
+Upseeri valmistausi huutamaan lopulliset komentosanat. Sotilaat
+kohottivat pyssynsä.
+
+Silloin sattui Morissotin katse vierellänsä heinikossa makaavaan
+kalapussiin. Päivän säteet väikkyivät yhä pyristelevien salkkien
+sivuihin. Raukeus valtasi hänet. Kaikista ponnistuksista huolimatta
+täyttyivät hänen silmänsä kyynelistä.
+
+"Hyvästi, hra Sauvage!" sopersi hän.
+
+"Hyvästi, hra Morissot!" vastasi ystävä.
+
+Sitten puristivat he toistensa käsiä ja tunsivat läpi koko ruumiin
+kulkevia väristyksiä.
+
+"Ampukaa!" komensi upseeri.
+
+Kaksitoista laukausta kajahti kuin yksi ainoa pamaus.
+
+Hra Sauvage kaatui nenällensä kuin tukki. Morissot, joka oli pitempi
+mies, häilähti, pyörähti ympäri ja kaatui poikkipäin kumppaninsa ylitse
+niin, että kasvot jäivät ylöspäin ja veri roiskahti hänen rinnalta
+rikkoutuneen takkinsa alta.
+
+Preussilainen antoi uuden käskyn.
+
+Muutamia miehistä katosi hetkeksi, nämä palasivat pian takaisin
+nuoranpätkiä ja kiviä tuoden, jotka sidottiin vainajien jalkoihin.
+Sitten kantoivat sotilaat kuolleensa joen äyräälle.
+
+Mont-Valerienin kukkula, jonka yllä jo leijaili paksu savupilvi, ei
+lakannut jyrähtelemästä.
+
+Pari sotilasta tarttui kiinni Morissotiin, toiset hra Sauvageen,
+nostaen heidät ilmaan päästä ja jaloista. Hetken heiluttivat he näitä
+ankarasti ilmassa ja heittivät ruumiit sitten kaaressa jokeen, minne ne
+putosivat seisoalleen, kun kivet painoivat kummankin jalkapuolta.
+
+Vesi roiskahti ja kiehtyi sitten laajeneville kehille, jotka pieninä
+aaltoina vähitellen nuojuivat rantaan saakka. Sitten tasausi veden
+kalvo entisellensä.
+
+Ainoastaan pieni pinnalla uiva punainen täplä todisti verta vuodatetun.
+
+Yhtä tyyneenä kuin ennenkin sanoi upseeri puoliääneen:
+
+"Nyt on kalojen vuoro!"
+
+Hän palasi sitten takaisin talolle, huomasi salkkipussin ruohikossa,
+nosti sen ylös, tutki sitä ja huudahti naurahtaen:
+
+"Vilhelm!"
+
+Eräs sotamies kiirehti luo, valkoinen esiliina vyöllänsä. Heittäen
+hänelle ammuttujen ranskalaisten onkimat kalat käski hän:
+
+"Paistapas minulle nuo pienet sekakalat niin kauvan kuin ne vielä
+elävät. Siitä tulee herkullinen ateria!"
+
+Ja sitten sytytti hän jälleen piippunsa.
+
+
+
+
+KEVÄÄLLÄ.
+
+
+Kun ensimäiset kauniit kevätpäivät koittavat ja maa havahtuu uudestansa
+viheriöitsemään, kun tuoksuva, leuto ilma hyväilee kasvojamme, täyttää
+keuhkomme ja tunkeutuu hamaan sydämeen saakka, silloin valtaa
+meidät rajattoman, mittaamattoman onnen kaipaus, silloin saamme
+vastustamattoman halun lähteä ulos, kuljeskella luonnossa ilman
+tarkoitusta, etsiä seikkailuja ja juoda, ahmia kevättä, kevättä.
+
+Talvi oli ollut ankara. Ja kun toukokuu koitti, tunsin
+koko olemuksessani, kuinka vapautuksen tarvis kasvoi minussa
+vastustamattomaksi juopumukseksi ja äyräittensä yli pursuavain voimain
+kuohunnaksi.
+
+Herätessäni eräänä aamuna näin akkunastani kattojen ylitse taivaan
+suuren ja sinertävän kankaan helottavan auringon paisteessa. Akkunalla
+visertelivät kanarialinnut äänensä käheiksi; kaikista talon kerroksista
+kaikui palvelustyttöjen hyräilyä ja kadulta kuului iloinen humu.
+
+Juhlatunne mielessäni kiiruhdin ulos lähteäkseni jonnekin, tietämättä
+minne menisin.
+
+Kaikki vastaantulijat hymyilivät toisillensa. Näytti kuin onnen
+hengetär olisi vironnut kaikkialla jälleen saapuneen keväimen
+lämpöisessä valossa. Tuntui kuin lemmen tuulahdus olisi liidellyt yli
+koko kaupungin. Nuorilla naisilla, jotka aamupuvussansa kiiruhtivat
+ohitseni, paistoi silmäsopessa kätkeytyvä hellyys, heidän käynnissänsä
+oli pehmeämpää suloa kuin koskaan ennen, niin että nuoren miehen sydän
+alkoi nopeammin tykyttää.
+
+Tietämättä kuinka ja miksi saavuin minä Seinejoen rannalle.
+Höyrylaivoja vilisti alinomaa maalle (Suresneen) päin ja äkkiä valtasi
+minut vastustamaton halu lähteä ulos käyskentelemään keväisissä
+metsissä.
+
+"Kärpäsen" kansi oli matkailijoita jo täpösen täynnä, sillä ensimäiset
+kirkkaat päivät houkuttelivat ihmisiä maalle joka talosta vasten
+tahtoansakin. Itsekukin tuntee halua lähteä liikkeelle jonnekin, siinä
+tullaan, mennään ja keskustellaan naapurinsa kanssa.
+
+Minä puolestani satuin saamaan naapurikseni nuoren naisen. Hän näytti
+olevan pieni ompelijatar tuota erityisesti pariisilaista tyyppiä:
+pienet, sievät kasvot, vaaleat hiukset, jotka aaltoilivat ohimoilla ja
+muuten kokonaisuudessansa vaikuttivat kuin valokihermä, mistä pitkät
+suortuvat kaartuivat korvan taa, valahtivat alas niskaan häilyen
+vienossa tuulessa; alempana ... kaulalla ... oli se enää vain hienoa,
+keveintä vaaleinta haituvaa, jota tuskin huomasikaan, mutta jota
+kaikissa tapauksissa oli melkein mahdoton olla hetipaikalla
+suutelematta.
+
+Itsepintaisen katseeni vaikutuksesta käänsi hän kasvonsa minuun päin ja
+loi sitten heti katseensa alas samalla kuin hieno poimu suupielessä
+ennusti hymyilyn aikeita ja sai minut enemmän aavistamaan kuin
+huomaamaan että hänen ylähuulensakin kasvoi tuota vaaleaa
+silkkihaituvaa, jota aurinko hienosti säteillänsä kultasi.
+
+Levollinen joki laajeni. Lauha rauha väikkyi yli maan ja kuulustipa
+kuin olisi koko avaruus ollut täynnään eloisaa humua.
+
+Naapuri loi jälleen silmänsä ylös. Alinomaa täytyi minun katsella häntä
+ja nyt hän jo selvästi hymyilikin. Ihana oli hän silmissäni istuessaan
+tuossa edessäni ja tuhansia, tuhansia tähän saakka aavistamattomia
+asioita olin minä lukevinani hänen väistelevässä katseessansa.
+Tuntemattomia syvyyksiä avautui minulle ja minä olin jo näkevinäni
+noissa silmissä rakkauden koko viehkeyden, sen runollisuuden, jota me
+haaveksimme, ja sen tosionnen, jota me kaikki etsimme. Vallaton halu
+avata hänelle sylini valtasi minut, avata lämpöinen sylini ja kantaa
+hänet pois ... jonnekin, missä minä voisin kuiskia hänen korvaansa
+rakkauden tunnustuksen suloista soittoa.
+
+Aioin juuri avata suuni ja puhutella häntä, kun joku kosketti
+olkapäätäni. Hämmästyneenä käännyin päin ja näin keski-ikäisen,
+ulkonäöltä sangen tavallisen herrasmiehen seisovan edessäni ja
+katselevan minuun huolestuneen näköisenä.
+
+"Haluaisin mielelläni puhua kanssanne", sanoi hän.
+
+Minä näytin nähtävästi kovin vastahakoiselta, sillä hän lisäsi kohta:
+
+"Asia on erittäin tärkeää laatua."
+
+Nousin ylös ja seurasin häntä toiselle puolen alusta.
+
+"Suokaa anteeksi", aloitti hän, "mutta eikös lääkärinne kylmän,
+sateisen ja lumisen talven tullessa joka päivä ole uusinut teille
+neuvoa, että pitäisitte jalkanne lämpiminä ja vastustaisitte kaikkea
+vilustumista, nuhaa, rinnan pakotusta ja pistoksia. Tietysti noudatatte
+te hänen neuvoansa, keksitte tuhansia varovaisuustoimenpiteitä,
+käytätte villaisia alusvaatteita, paksua päällystakkia ja
+kaksinkertaisilla pohjilla varustettuja kenkiä ettekä sittenkään voi
+välttyä joutumasta vuoteen omaksi parin kuukauden ajaksi.
+
+"Mutta kun kevät saapuu lehtinensä, kukkinensa, lämpöisine,
+raukaisevine tuulahduksinensa ja omituisine peltotuoksuinensa, jotka
+epämääräisellä levottomuudella täyttävät rintanne, ja aiheettomine
+alakuloisuuksinensa, silloin pitäisi jonkun muistuttaa teille: varokaa
+rakkautta, hyvä herra! Mutta siitä ei kukaan varoita teitä. Ja
+kuitenkin väijyy se teitä kaikkialla. Se vaanii teitä joka sopessa,
+kaikkialle on se ansansa virittänyt. Kaikki aseensa on se terästänyt,
+kaikki viekkaat kujeensa on se valmistanut!
+
+"Olkaa siis varuillanne keväisestä rakkaudesta! Olkaa varuillanne,
+nuori mies! Se on paljo vaarallisempi kuin nuhat, hengenahdistukset ja
+pistokset. Sillä se on armoton ja houkuttelee teitä korjaamattomiin
+tuhmuuksiin. Tiedättekös, hyvä herra, että minun mielestäni pitäisi
+hallituksen joka vuosi kevään tullen naulauttaa seinille suuria
+ilmoituksia tähän tapaan: 'Kevät on tullut! Arv. kansalaiset, olkaa
+varuillanne rakkaudesta!' Olisi siis tehtävä samoin kuin naulataan
+varoituksia talojen nurkkiin: 'Huomatkaa! Vasta maalattu!' Mutta kun
+hallitus ei näin menettele, täytyy yksityisten kansalaisten muistuttaa
+toisiansa siitä. Sen vuoksi rohkenen sanoa teille: olkaa varuillanne
+rakkaudesta! Se voi äkkiä saada teidät pauloihinsa ja mielestäni oli
+velvollisuuteni huomauttaa siitä aivan kuin ihmiset Venäjällä
+huomauttavat toisillensa, jos jonkun nenä on sattunut paleltumaan."
+
+Seisoin vallan ällistyneenä tämän kummallisen henkilön edessä, otin
+arvokkaan naaman ja sanoin hänelle:
+
+"Suokaa anteeksi, mutta mielestänne sekaannutte asioihin, jotka eivät
+teitä liikuta."
+
+Tuntematon ystäväni teki kiivaan kädenliikkeen ja vastasi:
+
+"Mitä? Eikö se minua liikuta? Pitäisikö minun siis antaa ihmisen mennä
+menojaan, jos näen menevän vaarallista tietä, missä hän ehdottomasti
+hukkuu? Kuulkaas, hyvä herra, niin kerron teille oman tarinani, josta
+ehkä ymmärrätte, kuinka minä rohkenin puhutella teitä tähän tapaan.
+
+"Se tapahtui viime vuonna ... tähän samaan aikaan. Mutta aluksi pitää
+minun ilmoittaa teille, että olen virkamies meriasiain ministeristössä,
+missä päälliköt ja komissaariot ottavat upseerin olkalappunsa
+totuudessa ja kohtelevat meitä kuin laivapoikia. Oi, jospa kaikki
+viraston päälliköt olisivatkin siviilimiehiä! Mutta palaan asiaan.
+Virastohuoneen akkunasta näin minä eräänä kauniina päivänä hiukkasen
+sinistä taivasta, jota vastaan ohi kiitelevät pääskyset suihkelehtivat.
+Ja silloin valtasi minut halu ruveta karkeloimaan mustien kartongieni
+kanssa.
+
+"Vapaudenhaluani en voinut enää hillitä, vaan menin --
+vastenmielisyydestäni huolimatta -- marakatin puheille, jolla
+arvonimellä tarkoitan päällikköäni. Tämä oli vähäläntä kovakuoriainen,
+joka aina vihoitteli meille. Ilmoitin itseni kipeäksi. Hän tirkisti
+minua nenästä nokkaan ja tiuskaisi:
+
+"'Sitäpä minä en usko, herraseni! Mutta menkää kuitenkin tiehenne! Ja
+tuollaisilla virkamiehillä pitäisi virastokoneiden käydä!'
+
+"Minä livahdin ulos ja kävelin alas Seinen rannalle. Sää oli yhtä
+kaunis kuin tänäänkin on. Kiiruhdin 'Kärpäsen' kannelle ja päätin tehdä
+huviretken Saint-Cloudiin.
+
+"Oi, jospa päällikköni ei olisi minulle sitä lomaa koskaan myöntänyt!
+
+"Tuntui kuin olisin vallan laajennut auringon paisteesta. Minun täytyi
+rakastaa kaikkia; tätä höyryalusta, jokea, puita, taloja,
+kanssamatkailijoita -- sanalla sanoen kaikkia. Mieleni teki syleillä
+jotakin, mitä ikinä tahansa: rakkaus oli virittänyt paulansa minun
+poloisen tielle!
+
+"Trocadero-palatsin kohdalla tuli laivalle nuori tyttö, joku mytty
+kainalossa, ja istuutui minua vastapäätä.
+
+"Hän näytti niin kauniilta, oi, niin ihmeen ihanalta! Naiset
+näyttävätkin hämmästyttävän ihanilta juuri alkukeväällä ... ja
+kauniilla ilmalla: silloin on heissä jotakin viehkeää, vangitsevaa ja
+-- jumala ties, mitä kaikkea. Heitä voisi verrata siihen viiniin, jota
+me juuston päälle juomme.
+
+"Tarkastelin siis häntä ja hän vuorostansa minua, vaikkakin ainoastaan
+silloin tällöin, niinkuin tuo teidänkin kaunottarenne äsken teki.
+Vihdoin tuntui minusta kuin olisimme me jo katselleet toisiamme
+kylläksi voidaksemme aloittaa keskustelun. Siispä puhuttelin minä häntä
+ensiksi. Ja hän vastasi kysymyksiin. Hän oli viehättävä, hiivatin
+viehättävä! Minä ihan juovuin hänestä, hyvä herra.
+
+"Saint-Cloudissa nousi hän maihin. Samoin tein minäkin. Hänen piti
+viedä perille eräs tilaus. Laiva oli juuri ehtinyt poistua, kun hän
+palasi takaisin. Liityin hänen seuraansa ja lempeä ilma sai meidät
+molemmat silloin tällöin huokailemaan.
+
+"'Nyt mahtaisi olla ihanaa käyskellä metsässä!' sanoin minä.
+
+"'Oi kyllä!' huudahti hän.
+
+"'Entäpä jos tekisimme yhdessä pienen kävelyretken? Suostutteko,
+neiti?'
+
+"Hän tarkasti minua nopealla, otsatukan alta viskatulla silmäyksellä,
+ikäänkuin olisi hän pikimmiten arvioinut, minkä arvoinen saatoin olla.
+Sitten hän -- hetkisen emmittyänsä nyökkäsi suostumukseksi. Ja pian
+olimme jo keskellä kaunista metsää. Tähän aikaan vielä harvan lehvistön
+alla kasvoi pitkä ja paksu ruohosto, joka välkkyi vihreyttänsä kuin
+olisi se vernissattu, auringon kiilloittama ja täynnänsä pikku eläviä,
+jotka kaikki kilpaa rakastelivat.
+
+"Joka oksalta kuului lintuisten liverrys. Keväisen ilman ja
+maantuoksujen riivaamana alkoi seuralaiseni hyppiä ja juoksennella
+metsässä. Ja minä hupsu harppasin tietysti hänen perässänsä. Ette usko,
+kuinka hulluja aikamiehet toisinaan voivat olla, herra!
+
+"Sitten lauleli hän monen monituisia lauluja, aarioita, operoita,
+säkkipilli-laulua y.m. Ja voi, kuinka runollisesti minusta silloin
+kuulusti tuo Musetten laulu! Melkein itkin liikutuksesta! Ja tuollaiset
+hulluudet voivat panna järkimiehen pään pyörälle! Uskokaa minua, herra,
+elkääkä ikinä naiko neitosta, joka maalle tultuansa alkaa lauleskella,
+olletikkin jos hän laulaa säkkipilli-laulun.
+
+"Pian väsyi laululintuseni kuitenkin ja istahti viheriöitsevälle
+rinteelle. Istahdin hänen jalkojensa juureen, otin hänen kätensä
+omiini, nuo pienet kätöset, joiden sormet olivat neulanpistosten jälkiä
+täynnä. Ne juuri saivat minut liikutetuksi! Kas tuossa ahkeran työn
+pyhät jäljet, ajattelin minä. Mutta tiedättekö, mitä nuo pyhät jäljet
+merkitsevät? Ompeluatelierin juoruja ja kaikenlaista lorua, mitä he
+keskenänsä kuiskivat, kaikenlaisia lörpöttelyjä ja konttipuheita,
+likaisten hävyttömyyksien tahrimaa mieltä, menetettyä siveyttä, tuhmaa,
+jokapäiväistä roskaa, rumia tapoja, ahtaita ajatuksia ja kaikkea
+alempisäätyisten naisten totuttua oloa, joka täydellisesti hallitsee
+heitä. Tässäpä ilmakehässä ovat nuo pyhät työn jäljet sormenpäissä
+saadut!"
+
+Sen sanottuansa katsoi hän sangen pitkään minua suoraan silmiin.
+
+"Ja voi noita naisten silmiä, mikä mahti niissä voi asua! Kuinka ne
+voivatkaan saattaa meidät hämille, juovuttaa, voittaa ja kukistaa
+meidät! Ja kuinka syviltä, lupaavilta ja pohjattomilta ne meistä
+tuntuvat! Tästä sanotaan sitten, että se on: katsoa hamaan sielun
+syvyyteen. Voi, mikä tyhmä puhetapa! Jos olisinkin voinut nähdä hänen
+sielunsa pohjaan, niin olisin epäilemättä ajoissa viisastunut.
+
+"Sanalla sanoen: olin takertunut paulaan kuin mieletön hupsu! Ai'oin
+sulkea hänet syliini. 'Alas käpälät', huudahti hän.
+
+"Silloin polvistuin hänen viereensä, avasin hänelle sydämeni ja
+tyhjensin hänen helmaansa kaiken tukahduttavan hellyyteni. Hän näytti
+kummastuvan muuttunutta käytöstapaani ja katseli minua salaa ikäänkuin
+olisi hän ajatellut: vai niin, vai sillä lailla sinun kanssasi on
+leikiteltävä, ystäväni; no, hyvä on tietää!
+
+"Kun rakkaus sekautuu peliin, herra, niin olemme me miehet kaikki
+tuhmia kuin pässit ja naiset taas ainoastaan kauppioita.
+
+"Minä olisin ehkä jo silloin voinut omata hänet. Vasta myöhemmin minä
+tuhmuuteni käsitin. Mutta sitä en tehnyt, sillä enhän kaivannut hänen
+ruumistansa, vaan hänen rakkauttansa, ainoastaan hänen rakkauttansa.
+Näyttelin siis ihanteellista rakastajaa, vaikka olisin voinut paremmin
+aikani käyttää.
+
+"Kyllästyttyänsä tunnustuksiini, nousi hän ylös. Me palasimme
+Saint-Cloudiin ja minä erosin hänestä vasta Pariisissa. Palausmatkalla
+näytti hän niin murheelliselta, että olin pakotettu kysymään, mikä
+häntä vaivasi.
+
+"'Ajattelen vain, ettei tällaisia sunnuntaipäiviä ole monta ollut
+elämässäni', sanoi hän.
+
+"Sydämeni tykytti niin ankarasti, että se oli pakahtua.
+
+"Seuraavana sunnuntaina näin hänet toistamiseen, sitä seuraavana
+jälleen ja niin yhä eteenpäin kaikkina sunnuntaipäivinä. Milloin
+saatoin häntä sinne, milloin tänne suurkaupungin kauniimpiin
+ympäristöihin, missä lemmen kuhertelu parhaiten menestyy.
+
+"Tuo pikku veitikka alkoi nyt vuorostansa näytellä rakastunutta.
+
+"Vihdoin menetin viimeisenkin järjenkipinän ja kolme kuukautta
+myöhemmin menin naimisiin hänen kanssansa.
+
+"Ja mitä muuta voi yksinäinen virkamies, ilman perhetuttavuuksia ja
+neuvonantajia, tehdä? Siinä joutuu haaveksimaan, että tuollainen pikku
+vaimo voisi tehdä elämänne niin suloiseksi! Ja niin joutuu hänen
+kanssansa naimisiin.
+
+"Mutta kun te kerran olette avioliitossa, niin silloin saatte kuulla
+haukkumasanoja aamusta iltaan: hän ei ymmärrä, hän ei osaa mitään
+j.n.e., vain suutansa hän lakkaamatta osaa soittaa, hoilottaa
+säkkipilli-laulua (tuota kauheaa renkutusta!) hän osaa ja riidellä
+holhomiehen kanssa hän taitaa. Portinvartijan vaimolle pitää hänen
+saada selittää talous-asiansa, naapurimme piioille ehtii hän juoruta
+aviollisesta elämästänsä, kaikille kauppiaille kertoo hän juttuja
+aviomiehestänsä ja aina on hänen päänsä täynnä tuhmia tarinoita, epaton
+uskonkappaleita, niin naurettavan joutavia mielipiteitä ja niin hassuja
+ennakkoluuloja, että minun poloisen täytyy itkeä aina, kun vain hänestä
+tulee puhe."
+
+Hieman hengästyneenä ja liikutettuna hän vaikeni. Säälien katselin
+tuota yksinkertaista ja hullunkurista poloista ja aioin juuri sanoa
+hänelle jotakin, kun höyryalus samassa seisahtui.
+
+Olimme saapuneet Saint-Cloudiin.
+
+Nuori tyttö, jonka vuoksi sydämeni oli tuonoin alkanut sykkiä niin
+ankarasti, nousi istualtansa aikoen nähtävästi mennä maihin. Hän astui
+aivan ohitseni heittäen samassa minulle nopean syrjäsilmäyksen ja
+hymyillen viehättävintä hymyänsä. Sitten hypähti hän rantalaiturille.
+
+Yritin sittenkin lähteä hänen jälkeensä, mutta outo kertoilija pidätti
+minua takin hihasta. Hitaasti riuhtaisin itseni irti, mutta hänpä sai
+samassa liepeestäni kiinni ja veti minun taapäin huudahtaen:
+
+"Ette saa mennä, ette saa mennä, ette saa mennä!"
+
+Tämä kovaääninen huudahdus sai kaikki lähellä seisovat matkailijat
+kääntymään meihin päin. Ihmiset alkoivat nauraa tälle kohtaukselle enkä
+minä enää oikein rohjennut uhmata heidän pilkkanauruansa ja
+"skandaalia", vaikka mieleni olikin vimmastunut tuota tungettelevaa
+neuvonantajaa kohtaan.
+
+Niin loittoni höyryalus jälleen laiturista.
+
+Pikku sulottareni jäi toistaiseksi seisomaan laiturille seuraten
+pettynein toivein laivan poistumista.
+
+Mutta outo valloittajani hykersi käsiänsä kuiskaten korvaani:
+
+"Tässä taisin minä tehdä teille karvaan palveluksen!"
+
+
+
+
+NUORANPÄTKÄ.
+
+
+Kaikki Godervilleen vievät tiet olivat täynnä maalaiskansaa, miehiä ja
+naisia, jotka pyrkivät kauppalaan päin. Siellä oli näet markkinapäivä.
+
+Miehet astuivat hitain, laahustavin askelelin, kumartuen eteenpäin joka
+kerran kun muuttelivat pitkiä, lenkoja sääriänsä, joita kova työ, auran
+kurjen ylitse kumartuva, olkapäät vinoon vääristävä asento, polvia
+haristava viikatteen käyttö ja kaikki maanviljelijän raskaat ja ikävät
+askareet olivat muodostaneet. Kaikilla oli yllä siniset, kankeat
+puserot, jotka loistivat kiilloitettua tärkkelystä kuin olisivat ne
+olleet vernissatut; kaulalta ja hihansuista olivat ne valkeilla
+ompeluksilla koristettuja ja pullottivat teräväluisen vartalon yllä
+kuin mitkäkin korkeuteen lasketut ilmapallot, joiden sisästä pää, kädet
+ja sääret pistivät lystikkäinä esille.
+
+Muutamat vetivät nuorajutkolla lehmiä tai vasikoita. Takana kävi akka
+rapsien elukkaa lanteille lehtevällä oksalla, hoputtaaksensa mullikan
+hidasta kulkua. Toiset toivat käsivarrella suuria koreja, joista näkyi
+eläväin kanain päitä taikka ankkain nokkia. Naisten käynti oli
+ylimalkaan nopeampi ja lyhempi askeliltansa. Jäykän ja usein
+kuivettuneen ruumiinsa suojana oli heillä tiukalle vedetty saali, joka
+nuppineulalla oli kiinnitetty matalain rintojen yli; päähineenä oli
+tiukasti päälaelle kiertyvä, valkea side ja sen yllä kansallinen myssy.
+
+Tuossa mennä kolisivat ohi pienen, virkun maalaishevosen vetämät,
+nelipyöräiset, keveät ajopelit, joissa pari miehenpuolta istui
+varsinaisella istuimella rinnakkain, kun vaunujen pohjalla taas
+kyykötti naishenkilö koettaen pitää laidoista kiinni, etteivät kamalat
+sysäykset niin ankarilta tuntuisi.
+
+Godervillen torilla oli hirmuinen ahdinko: ihmisiä ja eläimiä yhtenä
+sekamelskana. Yli kaiken häilyivät sonnien sarvet, äveriöiden
+talonisäntien korkeat hatut ja naisten hiustöntyrät. Kimeät ja vinkuvat
+huudot ja äänekkäät puheet sulivat yhdeksi lakkaamattomaksi hälinäksi,
+joita jonkun hauskimmillaan olevan markkinavieraan voimakkaat,
+vallattomat ilonhuudot ja lehmäin mölinä toisinaan häiritsi.
+
+Muuten haisi koko tori tallilta, maidolta, lannalta, heinältä ja
+hieltä, josta kaikesta syntyi karvas, inhottava ihmisten ja eläinten
+yhteinen katku, jonka maalaiset useimmiten tuovat mukanansa.
+
+Ukko Hauchecorne Bréautén pitäjästä oli juuri saapunut kauppalaan ja
+taivalsi rauhallisesti torille, kun hänen silmiinsä sattui maassa
+makaava nuoranpätkä. Ollen säästäväinen mies kuin ainakin
+tosinormandialainen, ajatteli hän, ettei mitään hyödyllistä tavaraa saa
+jättää maahan mätänemään, jonka vuoksi hän kumartui ottamaan sitä,
+jäsensärkynsä vuoksi hieman vaivalloisesti. Hän otti siis ylös
+nuoranpätkän maasta ja aikoi huolellisesti kääriä sen kokoon, kun hän
+samassa näki satulaseppä Malandainin, joka seisoi työpajansa ovella
+tarkastellen häntä. Ennen vanhaan oli heillä ollut jupakka päitsistä;
+ja kun molemmat olivat pitkävihaisia, ei heidän välinsä vieläkään aivan
+selvä ollut. Ukko Hauchecorne häpesi hieman, että hänen tuonoinen
+riitapuolensa oli nähnyt hänen nostavan loasta tuon nuoranpätkän. Sen
+vuoksi kiiruhti hän pistämään sen ensin puseronsa alle ja sitten
+housujensa taskuun, ollen yhä etsivinänsä maasta jotakin, mitä hän
+tietysti ei löytänyt; sitten jatkoi hän matkaansa torille päin
+etukumarassa ja jäsenkolotuksen ruumista kouristellessa.
+
+Pian katosi hän hitaasti liikuskelevaan ja meluavaan väkijoukkoon, joka
+hääräsi edestakaisin lukemattomissa kauppahommissa. Talonpojat
+katselivat ja tunnustelivat elukoita, poistuivat, palasivat takaisin ja
+seisoskelivat neuvottomina ja empivinä peljäten alinomaa tulevansa
+petetyiksi, jonka vuoksi eivät uskaltaneet tehdä päätöstänsä
+kaupanteossa. Epäillen tarkkasivat he myyjän katsetta ja koettivat
+kaikella mahdollisella tavalla päästä selville hänen viekkaudestansa ja
+elukan virheistä.
+
+Naiset seisoivat suurten koriensa takana, joista he olivat nostelleet
+esille myytäväksi aiotun siipikarjansa; sidotuin jaloin, säihkyvin
+silmin ja tulipunaisin heltoin pyristelivät ne maassa, heidän
+vieressänsä.
+
+Kuivakiskoisina ja muuttumattoman jäykkä ilme kasvoillansa kuuntelivat
+he tehtyjä tarjouksia, pysyivät hinnoissansa taikka myöntyivät äkkiä
+tinkijäin alempiin tarjouksiin huutaen hitaasti poistuvalle ostajalle:
+
+"No, olkoon menneeksi, isäntä! Te saatte sen siitä hinnasta!"
+
+Vähitellen alkoi väkijoukko harventua. Ja kun kirkonkello keskipäivällä
+soi _angellista_, niin vetäysivät kaukalaiset markkinavieraat
+ravintoloihin.
+
+Jourdainin majapaikassa oli suuri tupa täynnä vieraita ja suuri piha
+täynnä kaikenlaisia ajopelejä: kärryjä, trilloja, vankkureita, keveitä
+vaunuja ja muita nimettömiä, loasta keltaisia, rumia ja paikattuja
+ajoneuvoja, joiden valjaat törröttivät ilmassa kuin käsivarret taikka
+lepäsivät ne aisat maata vasten ja takaosa ylhäällä.
+
+Aivan pöytävieraiden vieressä leimusi tuli mahtavan suuressa takassa
+lämmittäen lähinnä istuvien selkämyksiä. Kolmea paistinvarrasta, joissa
+näkyi kanoja, kyyhkysiä ja lampaan reisiä, käännettiin takkatulella;
+makuaistia kutkuttava paistetun lihan ja kärventyneen rasvan haju
+levisi ympäri huoneen nostaen veden suuhun ja saattaen ihmiset hyvälle
+tuulelle.
+
+Koko talonpoikasylimystö söi päivällistä täällä mestari Jourdainin
+luona, joka harjoitti sekä ravintolaliikettä että hevoiskauppaa; muuten
+kerrottiin tällä veitikalla olevan kolikoitakin.
+
+Ruokavadit kulkivat ympäri pöytää samoin kuin omenaviinihaarikatkin.
+Itsekukin puhui asioistansa kertoen, mitä hän oli ostanut. Eri tahoilta
+tulleet markkinavieraat kyselivät toisiltansa, millaista vuodentuloa
+heidän puolessa odotettiin; ilmat olivat olleet mainiot heinänkasvulle,
+vaikka viljalle hieman liian sateiset j.n.e.
+
+Äkkiä kuului rummutusta pihalta. Silmänräpäyksessä hyppäsivät kaikki
+ylös, paitse muutamat välinpitämättömät, ja syöksivät mikä ovelle, mikä
+akkunaan, ruokaliina kädessä ja suu täynnä ruokaa.
+
+Kun rummun pärinä oli lakannut, kuului yleinen julkihuutaja
+songertelevalla äänellä ja lauseita sopimattomalla tavalla katkoen:
+
+"Täten tehdään Godervillen asukkaille, semminkin kaikille
+markkinavieraille, tiettäväksi, että musta nahkalompakko, sisältävä 500
+markkaa ja muutamia arvopapereja, on kadotettu tänä aamuna klo 9:n ja
+10:n välillä Beuzevilleen vievällä tiellä. Rehellistä löytäjää
+kehoitetaan heti jättämään rahat maistraattiin taikka tilanomistaja
+Fortune Houlbrèquelle Mannevillestä. Löytäjälle luvataan 20 frangin
+palkkio."
+
+Mies kiiruhti sitten toiselle pihalle. Kumea rummun pärinä kuului vielä
+muutaman minuutin kauvempaa ja samoin huutajan heikontuva ääni.
+
+Väkijoukko tuvassa alkoi sitten keskustella tästä tapahtumasta
+punniten, mitä mahdollisuuksia Houlbréquella oli saada takaisin tai
+menettää lompakkonsa.
+
+Päivällisaika oli vähitellen lopussa.
+
+Tarjoiltiin jo kahvia, kun poliisikomisarius astui tupaan:
+
+"Onko mestari Hauchecorne Bréautésta täällä?" kysyi hän.
+
+Tämä, joka istui pöydän päässä, vastasi heti:
+
+"Täällä on."
+
+"Tahdotteko olla hyvä, mestari Hauchecorne, ja seurata minua
+maistraattiin. Pormestari haluaisi puhua kanssanne."
+
+Hämmästyneenä ja levottomana ryyppäsi isäntä konjakkilasinsa pohjaan,
+nousi pöydästä ja lähti, vielä kumarammassa kuin aamulla tullessaan,
+sillä ensimäiset askeleet istualta noustua olivat hänelle aina vaikeat:
+
+"Tässä olen, tässä olen, hra komisarius."
+
+Ja niin he poistuivat yhdessä.
+
+Pormestari istui nojatuolissansa varroten häntä. Hän oli samalla
+kauppalan notario ja muuten tukeva, vakava ja suurellisesti esiytyvä
+mies.
+
+"Mestari Hauchecorne", sanoi hän; "joku on nähnyt teidän Beuzevillen
+tiellä ... tänä aamuna ... korjaavan talteenne sen lompakon, jonka
+tilanomistaja Houlbrèque Mannevillesta on kadottanut."
+
+Isäntä tarkasti puhujaa ällistyneenä ja peljästyneenä jo pelkästä
+epäilyksestä, vaikka hän tiesikin itsensä syyttömäksi:
+
+"Minäkö ... minäkö olisin korjannut talteeni hänen lompakkonsa?"
+
+"Juuri te."
+
+"Autuuteni kautta vakuutan, ett'ei minulla ole ollut aavistustakaan
+siitä."
+
+"Joku on nähnyt teidät..."
+
+"Nähnyt? Minut?... Kuka on minut nähnyt...?"
+
+"Satulaseppä Malandain."
+
+Silloin muisti ukko tuonoisen nuoranpätkän, ymmärsi asian ja huudahti
+harmistuneena:
+
+"Ohoh! Vai on hän nähnyt minut, se roisto! Tämän nuoranpätkän hän on
+nähnyt minun korjaavan maasta, ei muuta, hra pormestari."
+
+Samalla kopeloi hän taskuansa ja veti sieltä tuonoisen nuoranpätkän.
+
+Mutta pormestari ravisti epäillen päätänsä.
+
+"Pitäisikö minun uskoa, että hra Malandain, joka on täysin luotettava
+mies, voisi erehtyä nuoranpätkästä ja lompakosta?"
+
+Ihan raivostuen nosti ukko kätensä ylös ja sylkäisi sivulle
+todistaaksensa viattomuutensa:
+
+"Totta se sittenkin on, mitä sanon, ihan vanhurskaan Jumalan pyhää
+totuutta, hra pormestari. Ja sieluni autuuden kautta voin minä sen
+myöskin vakuuttaa."
+
+"Kuitenkin olette te lompakon korjattuanne vielä etsineet kotvan aikaa,
+olisiko ehkä joku rahoista sattunut putoamaan lokaan," väitti
+pormestari.
+
+Ukko parka oli vähällä saada halvauksen suuttumuksesta ja kiukusta:
+
+"No, kaikkiapas, hitto vie, kaikkiapas voidaankin keksiä saattaaksensa
+rehellinen mies epäluulon alaiseksi! Kaikkiapa tosiaankin keksitään!"
+
+Mutta hänen vakuutuksensa olivat turhia. Pormestari ei häntä uskonut.
+
+Päinvastoin kutsutti hän kuulusteltavaksi myöskin satulasepän. Tämä
+uusi tuonoisen väitelmänsä ja pysyi siinä, mitä kerran oli sanonut.
+Tunnin aikaa haukkuivat vanhat riitapuolet toisiansa maistraatissa.
+Hauchecornen omasta pyynnöstä toimeenpantiin tarkastus, mutta hänen
+vaatteistaan ei löytynyt mitään.
+
+Pormestari joutui nyt vuorostansa ymmälle ja salli hänen poistua, mutta
+sanoi jo ennakolta pyytävänsä tuomio-istuimelta lähempiä määräyksiä
+asiassa.
+
+Tällä välin oli uutinen levinnyt ympäri kauppalaa. Maistraatista
+tullessa kertyi väkeä hänen ympärillensä kyselemään, mitä asia koski;
+kysymykset tehtiin joko vakavasta tahi leikkisästä uteliaisuudesta
+ilman vähintääkään ilkeämielistä tarkoitusta. Mestari Hauchecorne
+kertoi aamullisen jutun nuoranpätkästä. Mutta kukaan ei häntä uskonut.
+Kaikki nauroivat hänelle.
+
+Ukko jatkoi matkaansa ja alinomaa sattui hänen tiellensä joku utelias
+taikka seisahtui hän itse kertomaan jollekin tuttavalle tuon jo sata
+kertaa uusitun juttunsa. Ja kaikille vakuutti hän samaa kääntäen kaikki
+taskunsa nurin todistaaksensa, ett'ei hänellä mitään lompakkoa ollut.
+
+"Ole ilveilemättä, vanha veitikka!" huusivat ihmiset hänelle.
+
+Ukko kiivastui, pahastui, raivostui ja joutui epätoivoiseksi, kun
+kukaan ei ottanut häntä uskoaksensa. Tietämättä, mitä tekisi, kertoi
+hän juttunsa uudelleen ja uudelleen.
+
+Tuli ilta. Hänen oli lähdettävä kotimatkalle. Matkatoverina oli hänellä
+kolme naapuria, joille hän näytti paikan, mistä hän oli korjannut tuon
+nuoranpätkän, eikä hän koko paluumatkalla osannut puhua muusta kuin
+tästä seikkailustansa.
+
+Illalla kiersi hän koko Bréautén kylän kertoaksensa siitä kaikille
+ystävillensä. Mutta nämäkään eivät ottaneet häntä uskoaksensa.
+
+Sen yötä oli hän vallan sairas samaisen jutun tähden.
+
+Seuraavana päivänä klo 1:n tienoissa oli Ymanvilleläisen talonisännän,
+mestari Brétonin, huonemies Marius Paumelle tuonut lompakon täysinensä
+yllämainitulle mestari Houlbrèquelle Mannevillestä.
+
+Hän väitti todella löytäneensä sen mainitulta tieltä, mutta kun hän
+itse ei osannut lukea, oli hän ottanut sen mukaansa ja antanut sen
+isännällensä.
+
+Uutinen levisi pian ympäri koko seudun. Mestari Hauchecorne sai
+myöskin kuulla siitä. Hetipaikalla teki hän uuden kiertoretken kylällä
+ja kertoi uudelleen tuonoisen juttunsa ja sen lopullisen ratkaisun. Hän
+riemuitsi.
+
+"Itse asia ei minua niin paljo surettanut", sanoi hän, "kuin se syytös,
+että minä olisin valehdellut. Mikään ei voi vahingoittaa ihmistä
+enemmän kuin että häntä syytetään valheesta."
+
+Koko sen päivän puhui hän samasta jutusta: tiellä kertoi hän siitä
+kaikille vastaantulijoille, kapakassa kaikille juoma-vieraille ja
+messun jälkeen kirkolla koko kirkkoväelle. Oudotkin ihmiset seisautti
+hän saadakseen puhua heille asiasta.
+
+Nyt oli hän levollinen. Mutta yksi asia häntä vielä vaivasi, vaikka hän
+ei saanut oikein selville, mikä se oli. Hänestä tuntui kuin olisivat
+kuulijat pilkanneet häntä. He eivät näet näyttäneet olevan vakuutettuja
+asiasta. Tuntui kuin olisivat he kuiskailleet kaikenlaista hänen
+selkänsä takana.
+
+Seuraavan viikon tiistaina meni hän taas Godervillen toripäiville,
+jonne häntä ei mikään muu houkutellut kuin halu saada kertoa ihmisille,
+mitä hänelle oli tuonoin tapahtunut.
+
+Satulaseppä Malandain seisoi talonsa edustalla naureskellen hänen ohi
+mennessänsä. Miksi?
+
+Hän sai käsiinsä erään talonisännän Criquetotista, mutta ei ehtinyt
+kertoa asiaa loppuunkaan, kun tämä alkoi nauraa hänelle vasten kasvoja
+ja taputti häntä vatsalle sanoen:
+
+"Mene tiehes, vanha pullovatsa!"
+
+Ja sitten livisti isäntä tiehensä. Hauchecorne jäi seisomaan
+paikoilleen aivan hämmentyneenä ja levottomana. Miksi tuo mies sanoi
+häntä "vanhaksi pullovatsaksi?"
+
+Mentyänsä mestari Jourdainin ravintolaan, istahti hän pöydän ääreen ja
+alkoi kertoa ihmisille lompakkojuttua.
+
+Pian keskeytti eräs hevoskauppias Montevilliersistä hänet sanoen:
+
+"Ole vaiti, vanha kettu, kyllä minä sinun nuorajuttusi tunnen."
+
+"Mutta lompakkohan on löytynyt", änkytti Hauchecorne.
+
+"Elä puhu joutavia, ukko! Voihan toinen löytää sen ja toinen jättää sen
+takaisin. Muuten en ole nähnyt enkä tiedä asiasta mitään."
+
+Ukko Hauchecorne oli aivan masennuksissaan. Nyt hän vihdoin ymmärsi
+tarkoituksen. Tuo mies siis syytti häntä siitä, että hän olisi toisen
+kautta toimittanut lompakon takaisin omistajallensa.
+
+Hän pani vastalauseen mokomaan syytökseen. Mutta koko pöytäseurue
+rähähti nauramaan hänelle.
+
+Ukko Hauchecorne ei viitsinyt lopettaa päivällistänsä, vaan lähti
+tiehensä pilkkaajain seurasta.
+
+Häpeissänsä ja kiukustuneena palasi hän kotiin. Häntä suututti ja
+harmitti sitä enemmän, kun hänen sisällisesti täytyi tunnustaa, että
+hän kyllä olisi voinut niin menetellä kuin tuo Criquetotin mies otaksui
+hänen tehneen; vieläpä olisi hän voinut tästä onnistuneesta
+keksinnöstänsä kerskaillakin.
+
+Hämärästi käsitti hän, että hänen oli mahdoton todistaa
+viattomuuttansa, olletikin kun hänen kujeileva luonteensa oli kyllin
+tuttu paikkakunnalla. Hän tunsi itsensä syvästi, ihan sydämeensä asti
+loukatuksi moisesta väärästä epäluulosta.
+
+Hänen täytyi ryhtyä taas uusimaan kertomustansa, joka päivä päivältä
+venyi yhä pitemmäksi, sillä joka kerta lisäsi hän siihen uusia syitä ja
+yhä ankarampia vakuutuksia; hän käytti juhlallisia valoja, jotka hän
+yksinäisyydessänsä keksi ja sommitteli, sillä lakkaamatta mietti hän
+tuota nuorajuttua. Mutta mitä sotkuisemmaksi hänen puolustuksensa ja
+mitä mutkallisemmaksi hänen todistuksensa kävi, sitä vähemmän häntä
+kaikkialla uskottiin.
+
+"Nuo ovat valehtelijan temppuja", sanoivat ihmiset hänen selkänsä
+takana.
+
+Hän tunsi sen: tuo nuorajuttu kalvoi hänen mieltänsä ja hänen voimansa
+kuluivat turhanpäiväisissä ponnistuksissa.
+
+Hän alkoi vihdoin riutua silminnähtävästi.
+
+Ihmiset kärttivät nyttemmin häntä kertomaan "nuorajuttua" aivan niin
+kuin sotavanhusta pyydetään kertomaan tappeluista, joissa hän on ollut
+mukana. Ukko poloisen järki oli saanut kuolettavan iskun ja se heikkoni
+yhä enemmän ja enemmän.
+
+Joulukuun lopulla täytyi hänen laskeutua vuoteen omaksi.
+
+Tammikuun ensi päivinä hän sitten jo kuoli, mutta vielä
+kuolemankamppailun hourailussakin puolusti hän viattomuuttansa hokien:
+
+"Tuollainen nuoranpätkä, vähäinen nuoranpätkä se oli! Kas tässä se on,
+katsokaa itse, hra pormestari!"
+
+
+
+
+PELASTUNUT.
+
+
+Meri ruoski rannikkoa lyhyellä ja yksitoikkoisella läikyllänsä. Pienet
+valkoiset pilvet kiitivät vihurituulessa nopeasti kuin linnut suurella,
+sinisellä taivaankaarella. Valtamereen päin alenevan laakson alhossa
+sijaitseva kylä ikäänkuin lämmittelihe päivän paisteessa.
+
+Aivan laakson suussa oli meren rannalla yksinäinen Martin-Levesquen
+talo eli oikeammin mökki. Se oli näet vain vähäinen kalastaja-asunto,
+jonka seinät olivat savesta ja katto oljista; ylinnä kasvoi katolla
+sinisiä kurjenmiekkoja. Tuvan edessä levisi nenäliinan kokoinen
+puutarhatilkku, joka kasvoi sipulia, kaalinpäitä, persiljaa ja
+anisputkia. Aitauksella oli tämä päivä erotettu yleisestä kylätiestä.
+
+Mökinmies oli kalalla; vaimo taas hääräsi tuvan ulkopuolella korjaten
+silmuksia suuressa, ruskeassa verkossa, joka oli ripustettu kuivamaan
+mökin ulkoseinälle; verkon yläpuolella nurkassa näkyi hirmuisen suuri
+hämähäkin verkko. Noin neljätoista vuotias tyttö istui olkituolilla
+puutarhan veräjän suussa taapäin keikistyneenä ja nojautuneena veräjän
+puolapuuta vastaan parsien muutamia kuluneita, rikkinäisiä ja
+vaatimattomia liinavaatteita. Toinen, vuotta nuorempi tyttönen
+viihdytteli käsivarsillansa vallan pientä lasta, joka ei osannut vielä
+puhua eikä kävellä. Nenät vastatusten istui maassa pari kaksi- tai
+kolmivuotiasta palleroista penkoen puutarhamaata kömpelöillä
+kätösillänsä ja viskellen toisinaan kourallansa multaa toisillensa
+vasten naamaa.
+
+Kukaan ei puhunut mitään. Ainoastaan pienin poloinen, jota sisko koetti
+viihdyttää sylissänsä, parahteli alinomaa pienellä, kimeällä ja
+heikolla äänellänsä. Tuvan ikkunalla nukkua rojotti kissa;
+seinivieressä kasvoi kauniita, kukkivia valkolakkoja eli leukoijia,
+joissa pärisi virkeä kärpäisparvi.
+
+Äkkiä huudahti veräjällä ompeleva tyttönen:
+
+"Äiti!"
+
+"No, mitä nyt?" kysyi äiti.
+
+"Nyt se on taas täällä", sanoi tyttö.
+
+Lapset olivat olleet levottomia jo aamusta alkaen, kun eräs outo mies
+oli maleksinut mökin ympärillä: vanhanpuoleinen kerjäläisen näköinen
+mies. Saattaessansa merelle lähtevää isäänsä venheelle olivat nämä jo
+huomanneet miehen. Silloin istui tämä maantien ojan reunalla heidän
+veräjäänsä vastapäätä. Ja kun he taas palasivat rannasta istui ukko yhä
+paikoillansa katsellen mökille päin.
+
+Hän näytti kovin kurjalta ja sairalloiselta. Tuntikauteen ei hän ollut
+hievahtanutkaan paikaltansa. Huomattuansa, että lapset pelkäsivät häntä
+kuin pahantekijää, nousi hän vihdoin ylös ja poistui nilkuttaen toista
+jalkaansa.
+
+Mutta jonkun ajan kuluttua näkivät he ukon jälleen lähestyvän hitain ja
+väsynein askelin. Tällä kertaa hän istahti hiukan edemmäs ja tuijotteli
+taloa kohti ikäänkuin väijyisi hän sen asukkaita.
+
+Lapsia ja äitiäkin alkoi peloittaa. Olletikin oli äiti pelonalainen,
+sillä hän oli luonnostansa säikkyväinen ja tiesi, ettei hänen miehensä
+palaisi mereltä ennenkuin hämärän tullen.
+
+Hänen miehensä nimi oli Levesque; häntä itseänsä taas kutsuttiin
+Martinin emännäksi. Yhteisellä nimellä kutsuttiin pariskuntaa
+Martin-Levesqueksi. Syy tähän oli seuraava: Martinska oli ollut
+ensimäisissä naimisissa Martin nimisen merimiehen kanssa, joka aina
+kesiksi purjehti Uuteen maahan turskanpyyntiin. Tämän kanssa oli vaimo
+ollut naimisissa pari vuotta, joiden kuluessa heille oli syntynyt
+tyttö; kun kolmimastoinen parkkilaiva "Kaksoissisaret", kotoisin
+Dieppestä, hävisi teille tietämättömille matruusi Martinin kanssa, oli
+vaimo ollut raskaana jo kuudetta kuukautta.
+
+Myöhemmin ei koko laivasta oltu saatu ollenkaan mitään tietoja.
+Ainoakaan sen matruuseista ei ollut palannut. Luonnollisesti
+otaksuttiin kaikkialla, että laiva oli hukkunut miehistöineen
+päivineen.
+
+Vaimo oli odottanut miestänsä kymmenen pitkää vuotta ja elättänyt
+vaivoin itse molemmat lapsensa. Sitten oli eräs kylän kalastajista
+nimeltä Levesque, joka oli leskimies ja jolla ensimäisestä vaimostansa
+oli poika, kosinut häntä tuntien hänet toimeliaaksi ja hyväksi
+ihmiseksi. Häät vietettiinkin ja kolmen vuoden kuluessa syntyi uudelle
+pariskunnalle kaksi lasta.
+
+Ahkerasti ja vaivalloisesti työskennellen elättivät he itsensä. Leipä
+oli kallista ja liha melkein tuntematonta herkkua heidän taloudessansa.
+Joskus täytyi tehdä velkaakin leipurin luona ... talvella ...
+myrskyisimpinä kuukausina. Lapset olivat kuitenkin pysyneet terveinä,
+Jumalan kiitos. Ihmiset sanoivatkin:
+
+"Ne ovat kunnon ihmisiä kumpikin. Martinska on toimelias vaimo ja
+Levesquen vertaista kalastajaa tuskin toista löytyy." -- -- --
+
+Veräjällä istuva tyttönen sanoi uudelleen.
+
+"Luulisi melkein, että tuo ukko tuntee meidät. Ehkä on se joku
+kerjäläinen Eprevillestä tai Auzeboscista."
+
+Äiti katsahti ukkoon päin. Ei, ei tämän seudun väkeä tuo mies ikinä
+ollut, sen hän heti näki.
+
+Kun mies ei liikahtanut paikaltansa, vaan istui siinä kuin mikäkin
+paalu tuijottaen itsepäisesti Martin-Levesquen mökille, suuttui vaimo,
+jonka pelko teki rohkeaksi, kaappasi lapion ja meni urheana veräjälle.
+
+"Mitä te siinä vahtaatte?" kysyi hän maleksijalta.
+
+Tämä vastasi käheällä äänellä:
+
+"Levähdän tässä raitista ilmaa hengittäen. Häiritsenkö minä sillä
+ketään?"
+
+Vaimo tiuskaisi vastaan:
+
+"Mutta mitä varten te maleksitte tässä päiväkauden ikäänkuin
+vakoilisitte taloa?"
+
+Mies vastasi hiljaisesti:
+
+"Pahaa minä en tee kenellekään. Enkös minä saisi istua tässä yleisen
+tien vieressä?"
+
+Vaimo ei osannut vastata tähän mitään, vaan palasi tupaan.
+
+Päivä kului vähitellen puoleen. Keskipäivän aikana katosi mies
+tiepuolesta. Mutta noin klo 5 iltapäivällä kulki hän taas talon ohitse.
+Sitten ei häntä enää näkynyt.
+
+Hämärässä palasi Levesque mereltä. Asia kerrottiin hänelle.
+
+"Se on joku karkulainen tai muu roisto", arveli Levesque.
+
+Rauhallisena riisuutui hän lepäämään, mutta hänen vaimonsa mietti yhä
+tuota maleksijaa, joka oli tuijottanut häneen niin omituisilla
+silmillä. Seuraavana päivänä oli ilma kovin myrskyinen. Levesque
+huomasi heti, ettei merelle ollut menemistä pienellä venheellä, ja jäi
+kotiin auttelemaan vaimoansa verkkojen parsimisessa.
+
+Noin klo 9 aamulla tuli vanhin tyttö, joka oli ollut ostamassa leipää,
+juoksu-jalassa ja peljästyneen näköisenä kylältä huutaen:
+
+"Äiti, se ukko on taas täällä!"
+
+Äitikin säikähtyi, kalpeni ja sanoi miehellensä:
+
+"Mene sinä puhuttelemaan häntä, Levesque; ja sano, ettei hän saa väijyä
+taloa tuolla lailla! Hän säikyttää sekä lapset että minut!"
+
+Levesque, joka oli suuri, iholtansa tiilikiven värinen merimies,
+leu'assa sankka punainen parta, sinisilmäinen, paksukaulainen ja
+kaulassa aina lämmin kaulahuivi merituulen ja sateen vuoksi, läksi
+levollisena tallustelemaan tuonoisessa paikassansa istuvan maleksijan
+luo. Miehet jäivät juttelemaan keskenänsä. Äiti ja lapset katselivat
+heitä kauvempaa ahdistuneina ja pelvosta vavisten.
+
+Äkkiä näkivät he oudon miehen nousevan istualtansa ja tulevan Levesquen
+kanssa talolle päin.
+
+Martinska peräytyi peljästyneenä. Levesque lähestyi häntä sanoen:
+
+"Anna hänelle vähän leipää ja lasi omenaviiniä. Mies ei sano syöneensä
+pariin päivään."
+
+Vaimon ja lasten perässä tulivat molemmat sitten tupaan. Maleksija
+istahti pöydän ääreen ja alkoi syödä alla päin ja kaikkien katseita
+väistäen.
+
+Martinska katsoi häntä koko ajan tarkkaavasti. Molemmat vanhemmat
+tyttäret seisoivat selin oveen: toinen, jolla oli nuorin lapsi
+sylissänsä, tähysteli miestä ahnain silmin; molemmat nuoremmat
+tuhkapöperöt istuivat takkalieden pankolla leikitellen sysimustilla
+hiilillä, mutta lopettivat hekin leikkinsä töllistelläksensä outoa
+vierasta.
+
+Istahtaen eräälle tuolille kysäisi Levesque:
+
+"Mistä kaukaa vieras tulee?"
+
+"Viimeksi Cettestä."
+
+"Aivanko jalkaisin vai --?"
+
+"Aivan jalan. Täytyy kävellä, kun ei ole varaa ajaa kyydillä."
+
+"Ja minne asti ollaan matkalla?"
+
+"Ei tätä edemmäs."
+
+"Teillä on siis tuttavia tässä kylässä."
+
+"Paljo mahdollista."
+
+Molemmat vaikenivat. Vieras söi hitaasti, vaikka olikin nälkäinen, ja
+joi kulauksen omenaviiniä jokaisen suupalan päälle. Hänen kasvonsa
+näyttivät riutuneilta, ryppyisiltä ja laihoilta; hän oli nähtävästi
+kärsinyt paljo.
+
+Sitten kysäisi Levesque häneltä äkkiä:
+
+"Mikä vieraan nimi on?"
+
+Nostamatta päätään sanoi tämä:
+
+"Martiniksi minua on kutsuttu."
+
+Outo väristys puistatti äitiä. Hän astui askeleen lähemmäs ikäänkuin
+tutkiaksensa tarkemmin miehen kasvoja ja jäi seisomaan hänen eteensä
+avosuin ja herpoutunein käsivarsin. Kotvaan ei kukaan virkkanut mitään.
+Vihdoin kysäisi Levesque:
+
+"Onko vieras kotoisin näiltä seutuvilta?"
+
+Tähän vastasi tämä lyhyesti:
+
+"Täältä minä olen."
+
+Ja kun hän vihdoin nosti ylös päänsä, kohtasivat vaimon ja vieraan
+katseet toisensa; kauvan tuijottivat he näin toisiansa ikäänkuin
+olisivat he tarttuneet silmistänsä koukuilla kiinni.
+
+Äkkiä kuiskasi vaimo muuttuneella, väräjävällä äänellä:
+
+"Oletko se sie, ukkoseni?"
+
+Hitaasti vastasi tämä.
+
+"Olen."
+
+Mutta paikaltansa ei hän hievahtanut. Jatkoi vain ateriaansa.
+
+Enemmän hämmästyneenä kuin liikutettuna sopersi Levesque:
+
+"Siekö se siis olet, Martin?"
+
+Yhtä yksinkertaisesti vastasi mies:
+
+"Miehän se vain olen."
+
+Martinskan toinen aviomies kysyi sitten:
+
+"Mistäs sinä nyt tulet?"
+
+Martin kertoi vaatimattomasti:
+
+"Afrikan rannikolta. Laiva seilasi hietasärkkään ja meni kumolleen.
+Kolme meistä sentään pelastui: Picard, Vatinel ja minä. Mutta rantaan
+päästyämme ottivat alkuasukkaat meidät vangeiksi ... ja kaksitoista
+vuotta olen saanut tehdä työtä kuin orja. Picard ja Vatinel kuolivat
+pois. Eräs englantilainen laivuri otti minut sitten mukaansa ja toi
+Cetteen. Ja sieltä minä nyt viimeksi tulen."
+
+Vaimo oli alkanut itkeä ja peitti esiliinalla kasvonsa.
+
+Hetken kuluttua kysyi Levesque:
+
+"Ja mitäs me nyt teemme, Martin?"
+
+Martin kysyi vuorostansa:
+
+"Oletkos sinä hänen miehensä?"
+
+"Olen", vastasi Levesque rehellisesti.
+
+Sitten katsoivat he toisiinsa ja vaikenivat.
+
+Tarkastellen lapsia ympärillänsä sanoi Martin osoittaen molempia
+tyttösiä pään nyökähdyksellä:
+
+"Nuoko siis ovat minun?"
+
+"Nuo kaksi", vastasi Levesque.
+
+Isä ei noussut ylös heitä syleilemään, vaan sanoi ainoastaan:
+
+"Hyvä Jumala, kuinka suuriksi ne ovat kasvaneet!"
+
+Kotvan kuluttua kysyi Levesque uudelleen:
+
+"Ja mitäs me nyt teemme, Martin?"
+
+Martin hämmästyi eikä näyttänyt tietävän, mitä sanoa. Vihdoin sanoi
+hän:
+
+"Minä myönnyn siihen, mitä sinä päätät. Mitään vääryyttä en tahdo tehdä
+sinulle. Mutta itse taloon nähden on asia hieman haitallinen sinulle.
+Kaksi noista lapsista on siis minun, kolme nuorinta kuuluu sinulle.
+Kummallekin tietysti omansa. Entäs äiti? Onko hän sinun vaimosi vaiko
+minun? Minä tyydyn siihen, mitä sinä päätät. Mutta mitä taloon tulee,
+niin on se minun, sillä sen olen minä isävainajaltani perinyt; tässä
+olen myöskin syntynyt ja kirjat todistavat, että minä olen täällä
+isäntä."
+
+Vaimo itki yhä ja nyyhkytti siniseen esiliinaansa. Molemmat vanhemmat
+lapset olivat tulleet lähemmäs ja katselivat levottomina isäänsä. Tämä
+oli nyt lopettanut ateriansa. Nyt kysyi hän vuorostansa Levesqueltä:
+
+"Niin, mitä me nyt teemme?"
+
+Levesque oli saanut uuden ajatuksen:
+
+"Mennään kirkkoherran puheille ja annetaan hänen päättää."
+
+Martin nousi ylös ja lähestyi vaimoansa, joka nyyhkien heittäysi hänen
+rinnoillensa:
+
+"Mieheni, mieheni, sinä olet siis palannut! Martin, poloinen Martin,
+sinä olet siis jälleen kotona!"
+
+Martin sulki hänet syliinsä. Entisyys valtasi äkkiä vaimoparan,
+voimakas vanhojen muistojen sysäys, joka muistutti häntä siitä,
+millainen hän oli ollut 20-vuotiaana ja miten tuo sama mies silloin oli
+häntä syleillyt.
+
+Martin tuli itsekin liikutetuksi ja suuteli häntä otsalle. Pankolla
+istuvat pienokaiset alkoivat yhdessä ulvoa nähdessänsä äidin itkevän ja
+tähän ulinaan yhtyi kaikkein nuorin poloinen kimeällä äänellänsä, joka
+soi kuin mikäkin pajupilli.
+
+Levesque seisoi odottaen vieressä;
+
+"No", sanoi hän, "mennään järjestämään asiat reilaan."
+
+Martin irroittihe vaimostansa ja katseli taas molempia lapsiansa.
+
+"Tulkaa toki suutelemaan isäänne", sanoi äiti tytöille.
+
+Nämä lähestyivät yht'aikaa kuivin silmin, hämmästellen ja hieman
+pelokkaina. Kömpelönä suuteli isä heitä vuorottain poskille. Kun nuorin
+pienokainen näki vieraan lähestyvän, alkoi se parkua niin kauheasti,
+että näytti vallan menehtyvän.
+
+Miehet läksivät sitten yhdessä ulos.
+
+Mennessänsä kylän kahvilan ohitse, kysyi Levesque:
+
+"Entä jos joisimme kupin kuumaa?"
+
+"En minä vastaan hangoittele", sanoi Martin.
+
+Miehet astuivat sisään kahvilaan, joka tähän aikaan päivästä oli vallan
+tyhjä.
+
+"Päivää, Chicot", sanoi Levesque isännälle. "Tuokaapa meille pari
+kuppia kahvia rukiisen kerman kanssa. Tämä tässä on Martin ...
+muistanetko vielä vaimoni ensimäistä miestä? Heidän laivansa
+'Kaksoissisaret' on tehnyt haaksirikon, mutta hän on pelastunut ... ja
+palannut takaisin!"
+
+Kantaen laseja toisessa ja karahvia toisessa kädessänsä tuli isäntä --
+suurivatsainen, verevä ja lihava mies -- puuskuttaen heidän luoksensa
+ja sanoi rauhallisesti:
+
+"Elä hiidessä! Sinä olet siis jälleen kotikylässä, Martin?"
+
+"Niin olen", vastasi Martin.
+
+
+
+
+AASI.
+
+
+Virralla lepäävää, paksua usvaa ei ainoakaan tuulen henkäys
+liikutellut. Se lepäsi vetten yli kuin himmeä pumpulipilvi. Läheiset
+kukkulatkin häämöittivät epäselvinä omituisten ourujen takana kuin
+köynnösvuoret.
+
+Mutta kun päivän sarastus läheni, alkoivat vuorten rinteet jo näkyä.
+Koitteen lähettämässä ennakkovalossa ilmestyi vuoren juurella
+vähitellen näkyviin ikäänkuin valkeita täpliä, jotka oikeastansa olivat
+hyvinrakennettuja, rapattuja maataloja. Kanahuoneista kuului kukkojen
+laulua. Joen toiselta rannalta, joka häämöitti usvan lävitse juuri
+Fretteä vastapäätä, kuului silloin tällöin tätä tuuletonta hiljaisuutta
+häiritsevää heikkoa melua. Milloin kuulusti se epäselvältä loiskeelta,
+joka ei voinut olla muuta kuin hiljalleen lähestyvän venheen
+aiheuttama, milloin kuului kovempaa ääntä kuin airojen lusketta, ja
+vihdoin aimo loiskaus kuin olisi joku pehmeä esine pudotettu veteen.
+
+Sitten oli kaikki hiljaista, aivan hiljaista.
+
+Jonkun ajan kuluttua kuului taas hiljaista puhetta, jumala tiesi mistä
+päin, ehkä sangen etäältä, mahdollisesti myöskin verrattain läheltä;
+mutta noiden maalla ja vesillä syntyneiden, läpikuultamattomien usvien
+keskeltä se kuului. Usvapilvet liitivät arkoina ohitse kuin valkoiset,
+säikkyvät linnut, jotka arpaheinikossa yön nukuttuansa häviävät päivän
+ensi koitteessa ... paetaksensa pois, ijäksi pois! Vain hetkisen ajan
+voit nähdä ne, kun ne siivet ojoina ja pelonalaisesti, vienosti
+äännähdellen liitävät usvan halki herättäen huudoillansa kaikki
+rantavuorten rinteillä öitsivät kumppalinsa.
+
+Äkkiä ilmestyi kaupungin vastakkaiselle rannalle aluksi melkein
+huomaamaton tumma varjo, joka vähitellen suureni ja selveni, kunnes
+joella liitävän harvenevan usvapilven läpi tuli esille matala, kahden
+hengen kuljettama venhe eli haapio, joka vihdoin laski rantaruohistoon.
+
+Soutaja nousi ylös, otti purren perästä kala-ämpärin ja heitti
+olallensa vielä vettä valuvat kalaverkot. Perässä istuva kumppali, joka
+vielä jäi hievahtamatta omalle paikallensa, sanoi:
+
+"Ota pyssy mukaan, Mailloche! tuolla rinteillä ajamme piilostansa
+jonkun jänöjussin vai mitä, häh?"
+
+"Otetaan vain. Varrohan, minä palaan pian", sanoi Mailloche.
+
+Ja sitten kaahlasi hän maihin piilottaaksensa kala-ämpärin jonnekin.
+
+Haapion tuhdolle jäänyt perämies täytteli verkalleen piippunsa ja
+sytytti sen.
+
+Miehen nimi oli Labouisse (= pyökki), mutta tavallisesti kävi hän
+nimellä Chicot (= Kanto); kumminsa Maillochonin -- eli kuten kansa
+tavallisesti lausui nimen Mailloche (= Nuija) -- kanssa oli hän yhtynyt
+ryöstäjäin arveluttavaa ja epävarmaa ammattia harjoittamaan.
+
+Ollen oikeastansa alimpia kippareita, purjehtivat he säännöllisesti
+ainoastaan nälkäkuukausina. Lopun vuotta liikkuivat he ryöstöretkillä.
+Maleksien vesillä yöt ja päivät ja väijyen kaikkea kuollutta ja elävää
+saalista harjoittivat he salapyyntiä vesillä, kulkivat öisillä
+salametsästysretkillä ja esiytyivät merirosvoina vedenlaskun aikoina.
+Toisinaan väijyivät he hirviä Saint-Germainin metsissä, toisinaan
+samoilivat he merenrannikkoja etsien hukkuneita, joiden taskut he
+voisivat tyhjentää, taikka keräillen veden tuomia ryysyjä, tyhjiä
+pulloja, jotka vuoksiveden mukana liukuivat rantaan häilyen juopuneiden
+lailla kaula ilmassa, taikka kokoilivat he tuulen tuomia tukkia,
+lautoja y.m. puutavaroita rannikolta, mistä he sitten pujahtivat
+keveästi piilopaikkoihinsa. Usein lähtivät he jalkaisin kotoansa
+keskipäivällä ja kulkivat laiskasti rantaviertä, kunnes tulivat
+johonkin pikku ravintolaan joen varrella. Siinä söivät he päivällistä
+ja tallustelivat taas rinnakkain eteenpäin. Kotoa poissa viipyivät he
+tavallisesti vain vuorokauden tahi kaksi ja palasivat kolmannen päivän
+aamuna takaisin pienessä likaisessa haapiossansa, jota he käyttivät
+venheenänsä.
+
+Joinvillessä tai Nogentissa voivat venemiehet lohduttomina etsiä yön
+aikana hävinnyttä venettänsä, joka oli joko päässyt irti rantapaalusta
+ja mennyt menojansa taikka luultavammin varastettu. Sillä välin voi
+joku pyrkivä porvari Oisen varrella, noin 20-30 lieutä yllämainituista
+kaupungeista, hykerrellä käsiään ihaillessaan uutta venettä, jonka hän
+edellisenä iltana oli sattumalta saanut viidestäkymmenestä frangista
+ostaa parilta rannikkolaiselta, jotka naamasta päättäen aivan
+vapaehtoisesti tarjosivat sen niin huokeasta.
+
+Mailloche palasi takaisin ryysyillä peitetyn pyssyn kanssa. Hän oli
+noin 40-50 vuotias, pitkä, laiha, vilkassilmäinen niinkuin lailla
+ahdistetut, levottomat ihmiset ja hätyytetyt otukset usein ovat.
+Avonaisen paidan alta näkyi aivan ohutkarvainen rinta. Mutta muuta
+partaa ei hänellä näyttänyt koskaan olleen kuin lyhyet viikset ja
+alahuulen alla tupsu karkeita karvoja. Ohimoilta oli hän kalju.
+
+Kun hän otti päästänsä sen ruokottoman pannukakun, jota hän nimitti
+hatuksensa, näytti hänen päänahkansa kasvavan hienoa haahkanhaiventa,
+joka ei juuri hiuksen näköistä ollut, vaan enemmän kynityn kovaa
+iho-untuvaa.
+
+Chicot taas oli vastakohta: iholtansa punakka ja ryppyinen, kasvultaan
+lyhyt lihava ja karvainen, niin että hänen ulkomuotonsa muistutti
+miinasotilaan lakin alle asetettua raakaa pihviä. Vasemman silmänsä
+piti hän tavallisesti suljettuna ikäänkuin hän aina tähtäisi johonkin,
+ja jos joku laski tästä leikkiä huutaen:
+
+"Avaa toki silmäsi, Labouise!" niin vastasi hän rauhallisesti:
+
+"Elä hätäile, siskoni, kyllä minä sen kahakassa avaankin!"
+
+Muuten oli hänen tapansa kutsua kaikkia "siskoiksensa"; myöskin
+ryöstöveljellensä antoi hän usein tämän nimen.
+
+Nyt istuutui hän vuorostansa soututeljolle. Ja jälleen hälveni haapio
+joella lepäävän usman helmaan, joka vähitellen vaaleni maidonnäköiseksi
+hieman rusoittavan aamukoiton valossa.
+
+"Mitä haulia sull' on, Maillochon?" kysyi Labouise.
+
+"Aivan pientä ja uutta jänishaulia."
+
+Sitten lähestyivät he vastakkaista joen rinnettä aivan verkallensa ja
+niin hiljaa, ett'ei kuulunut ollenkaan mitään ääntä. Tästä rinteestä
+alkoi jo Saint-Germainen metsä, johon taas oikeat jänismaat liittyivät.
+Metsä on täynnänsä puunjuurien alla olevia mäyräkuoppia, ja
+päivännousun aikana elukat pujahtavat kuoppiinsa, tulevat ulos ja taas
+katoavat sisään.
+
+Maillochon oli laskeunut polvillensa keulaan ja tähysti eteensä nojaten
+pyssyn purren laitaa vastaan. Äkkiä nosti hän tuliluikun poskellensa,
+tähtäsi ja pamaus kiiri pitkällisenä kaikuna hiljaista seutua myöten.
+
+Parilla aironvedolla souti Labouise haapion kallioiseen rantaan.
+Maillochon hyppäsi maihin ja kävi noutamassa pienen harmajan jäniksen
+pojan, joka vielä huohotti lämpimänä.
+
+Taas sukelsi pursi usvan sekaan ja nyt laskettiin toiseen rantaan,
+päästäkseen pakoon metsävartijan käsistä.
+
+Miehet näyttivät etäältä katsoen kävelevän verkallensa vettä myöten.
+Pyssy oli kadonnut sivulaudan alle, jota tavallisesti käytettiin
+piilopaikkana, ja jäniksen pisti Chicot pullottavan paitansa sisään.
+
+Neljännestunnin kuluttua kysyi Labouise:
+
+"Kas niin, siskoni, vielä yksi vai?"
+
+"Olkoon menneeksi!"
+
+Ja haapio liukui nopeasti virtaa alaspäin. Joella lepäävä usva alkoi jo
+nousta ilmaan. Rannoilla kasvavat puut näkyivät jo harson lävitse ja
+harvennut usva liiti pienoisina pilvinä hiljaa virran mukana.
+
+Kun äskeiset miehet haapionsa kanssa lähestyivät sitä saarta, jonka
+kärki pistää lähelle Herblayta, hiljensivät he vauhtia ja alkoivat taas
+tähystellä rantoja. Eikä aikaakaan, niin ampuivat he jo toisen
+jäniksen.
+
+Sitten jatkoivat he matkaansa puoliväliin Conflonsista, pysähtyivät
+taas, sitoivat veneensä erääseen rannalla kasvavaan puuhun,
+heittäytyivät pitkälleen veneen pohjaan ja nukahtivat.
+
+Silloin tällöin nousi Labouise ylös ja tarkasteli avosilmin koko
+näköpiirin. Aamun viimeiset usvat olivat hälvenneet ja suurena,
+säteilevänä nousi päivä siniselle taivaalle.
+
+Tuolla vastakkaisella rannalla oleva viinimäki pyöristyi
+puoliympyräksi. Yksi ainoa talo häämöitti rinteen kukkulalla lehdon
+sisässä. Kaikki oli hiljaista.
+
+Mutta tuolla rahtitiellä liikkui jotakin pyrkien vaivoin ja verkallensa
+eteenpäin.
+
+Se oli nainen, joka talutti vanhaa aasia. Kankeana ja vastahakoisena
+muutteli elukka, silloin tällöin, jäykistyneitä jalkojansa, kun
+taluttaja sen suurilla ponnistuksilla pakotti siihen; näin astua
+tökkäili se korvat lupollansa ja kaula ojona tietä pitkin, mutta niin
+kovin verkallensa, että oli mahdoton sanoa, milloin se ehtisi näkyvistä
+pois.
+
+Vallan kumartuneena veti akka aasiansa eteenpäin ja kiersi toisinaan
+sen taakse lyödäksensä sitä karahkalla lautasille.
+
+Hetken tuota menoa katseltuansa huudahti Labouise toverilleen:
+
+"Halloo, Mailloche!"
+
+"Häh? mitä nyt?" vastasi tämä venheen pohjalta.
+
+"Haluttaako sinun kujeilla?"
+
+"Miks'ei."
+
+"No nouse siis ylös, siskoni, niin saat nauraa."
+
+Ja sitten tarttui Chicot airoihin.
+
+Toiselle rannalle soudettua ja äskeisten taivaltajain kohdalle tultua,
+huusi hän akalle:
+
+"Sisko, hoi!"
+
+Akka lakkasi vetämästä koniansa ja katsoa töllötti huutajaan.
+
+"Veturimarkkinoilleko sinä riennät?"
+
+Akka ei vastannut mitään.
+
+"Olet tainnut joutua tappiolle kilpa-ajoissa konillasi, sisko! Mihin
+hiiteen sinä sitä mokomalla kiireellä viet?"
+
+"Ukko Macquartin luo Champioussa ... teurastettavaksi minä tämän vien.
+Sillä tällä ei enää tee mitään!" vastasi akka vihdoin.
+
+"Uskon sen. Ja paljoko luulet ukko Macquartin tuosta maksavan?"
+
+Akka kuivasi otsaansa käden seljällä ja mietti:
+
+"En tiedä. Ehkä kolme neljä frangia."
+
+"Saat minulta viisi eikä sinun silloin tarvitse edemmäs taivaltaa.
+Riittääkö, häh?"
+
+Akka empi vielä hetkisen ja sanoi:
+
+"Olkoon sanottu."
+
+Miehet nousivat maihin.
+
+Labouise tarttui aasin päitsiin.
+
+"Ja mitä sinä aiot sillä tehdä?" kysyi Maillochon hämmästyneenä.
+
+Chicot avasi tällä kertaa toisenkin silmänsä hyvän tuulensa ilmaisuksi.
+Koko hänen punainen naamansa punehtui ilosta, kun hän sai sanotuksi:
+
+"Elä hätäile, siskoseni, minulla on omat kujeeni, minulla."
+
+Sitten antoi hän akalle viiden frangin rahan, jonka saatuaan tämä
+istuutui maantien-ojan reunalle katsomaan tapahtumain kehitystä.
+
+Labouise oli parhaalla tuulellansa. Hän nouti pyssyn haapiosta ja
+ojensi sen kumppalillensa.
+
+"Ampukoon kukin riistansa! Nyt ollaan suuren riistan ajossa, siskoseni,
+mutta elä hiidessä seiso niin lähellä, muuten tapat sinä sen jo ensi
+laukauksella. Tällaisen lystin pitää kestää jonkun aikaa."
+
+Hän vei toverinsa noin neljänkymmenen askeleen päähän uhrikonista, joka
+taluttajasta päästyänsä yritti tavoittelemaan heinänpäitä maantien
+viereltä. Mutta niin huonoksi oli eläin raukka käynyt, että se horjui
+jaloillansa ja näytti kaatuvan itsestänsä.
+
+Maillochon asetti hitaasti sen seisomaan jaloillensa ja sanoi:
+
+"Suolalaukaus korvaan, muista se, Chicot!"
+
+Ja sitten hän laukasi.
+
+Pieni kuula kutkutti laiskan aasin pitkiä korvia, niin että eläin alkoi
+ravistella niitä vilkkaasti, liikutellen milloin toista, milloin
+toista, -- vihdoin kumpaakin yht'aikaa päästäksensä tuosta pistoksesta.
+
+Miehet nauroivat elukan elkeille, että olivat läkähtyä, polkivat jalkaa
+ja kuuristuivat kaksin kerroin naurusta. Mutta akka suuttui ja astui
+väliin, selittäen, ett'ei hän tahtonut nähdä luontokappaletta tuolla
+tavoin kiusattavan.
+
+"Tuoss'on rahasi takaisin!" tiuskasi hän raivosta tuhisten.
+
+Labouise uhkasi häntä silloin selkäsaunalla ja näytti jo aikovan kääriä
+ylös hihansa.
+
+"Olenko minä sen maksanut vai mitä, häh? No, ole sitten vaiti, akka!
+Vai laukaisenko sinullekin latingin liivis alle näyttääkseni, ett'en
+tunne mitään?"
+
+Akka lähti köpittämään tiehensä uhaten ilmoittaa heidät santarmeille.
+Ja kotvan aikaa kuulivat he hänen huutavan haukkumasanoja, jotka
+kävivät sitä hävyttömämmiksi, mitä etemmäs hän ehti poistua.
+
+Maillochon ojensi pyssyn toverillensa. "Nyt on sinun vuoros, Chicot!"
+
+Labouise tähtäsi ja laukasi. Aasi sai latingin reisiinsä, mutta kun
+haulit olivat niin pieniä ja laukaus ammuttiin niin kaukaa, ei elukka
+näyttänyt välittävän niistä enempää kuin paarman puremasta. Se alkoi
+vain ankarasti huitoa hännällänsä sekä sääriä että selkää.
+
+Labouise istahti tiepuoleen nauraakseen oikein mahan pohjasta. Sillä
+välin latasi Maillochon pyssyn uudelleen niin iloisena kuin jos olisi
+hän sen piippuun aivastanut.
+
+Hän astui muutamia askelia lähemmäs ja tähtäsi samaan paikkaan kuin
+Labouise äsken. Tällä kertaa hypähti aasi sivulle, koetti potkia ja
+käänsi päätänsä. Vihdoinkin juoksi hieman verta tuon kuivan nahan alta.
+Latinki oli sattunut syvempään ja teki nähtävästi sangen kipeätä, sillä
+nyt lähti aasi pakenemaan, verkkaista, ontuvaa ja katkonaista laukkaa
+loivaa rinnettä ylöspäin.
+
+Molemmat miehet kiirehtivät ajamaan sitä takaa, Maillochon harpaten
+pitkillä askelilla, Labouise juosta läähättäen pienen miehen pikku
+hölkkää.
+
+Aasi paralta olivat voimat pian lopussa. Ähkien seisahtui se ja katsoi
+hätäytyneenä murhamiesten lähestymistä. Sitten oikaisi se kaulansa ylös
+ja alkoi kiljua.
+
+Hengästyneenä nosti Labouise pyssynsä. Ja nyt astui hän eläintä vallan
+lähelle, sillä häntä ei haluttanut jatkaa enää tätä metsästystä. Kun
+aasi oli lakannut surullisesti kiljumasta, joka oli kuin elukan
+viimeinen avun- ja hädänhuuto, huudahti Labouise, jolla toisinaan oli
+omat tuumansa:
+
+"Halloo, Mailloche siskoni! Joudu auttamaan, niin annamme sille vähän
+rohtoja!"
+
+Mailloche avasi väkipakolla elukan suun ammollensa ja silloin pisti
+Chicot pyssynsä piipun sen kitaan ikäänkuin olisi hän tahtonut juottaa
+sille jotakin lääkettä.
+
+"Kas nyt, siskoni, kaadan minä sille vähän ruton puhdistusroppeja!"
+
+Hän vetäisi liipasinta. Aasi peräysi kolmisen askelta, putosi
+istuallensa, yritti nousta taas jaloillensa ja kaatui vihdoin
+kyljellensä ja sulki silmänsä. Koko sen vanha vähäkarvainen ruumis
+värisi ja jalat liikkuivat kuin olisi se aikonut juosta. Veri virtasi
+sen ikenistä. Pian ei se enää liikahtanut. Se oli kuollut.
+
+Miehiä ei naurattanut. Huvitus oli ollut liian lyhyt, heistä tuntui
+kuin olisi heiltä varastettu jotakin.
+
+"No, mitäs me nyt näin varhain sille teemme?" kysyi Maillochon.
+
+"Elähän hätäile, siskoni", vastasi Labouise, "viedään se veneeseen
+siksi kunnes ilta hämärtyy. Sitten voimme vähän kujeilla."
+
+Lähdettiin soutamaan haapiota lähirantaan. Aasi-vainaja, joka sai
+sijansa keulassa, peitettiin tuoreilla heinillä ja sitten viskausivat
+molemmat maleksijat sen päälle ja nukahtivat.
+
+Puolen päivän aikaan veti Labouise vanhan ja likaisen haapion
+salalaatikosta esille litran viiniä, leipää, voita ja raakaa
+linnunlihaa. Sitten kävivät toverukset yhdessä aterialle.
+
+Ja kun ateria oli syöty, nukahtivat he jälleen kuolleen aasin päälle.
+Vasta illan hämärtyessä havahtui Labouise, ravisteli toveriansa, joka
+kuorsasi kuin uruilla, ja komensi:
+
+"Hei, siskoni, nyt lähdetään reissuun!"
+
+Maillochon istuutui soutamaan. Hitaasti soutelivat he Seinejokea
+ylöspäin, sillä olihan heillä vielä aikaa. Niin liukui haapio kukkivia
+vesililjoja kasvavien rantamien ohi, jotka tuoksuivat veden kalvoon
+kuvastuvien rantapihlajain valkeilta kukilta; hiljaa liukui tuo liejun
+värinen, vettynyt alus yli lumpeiden suurten, litteiden lehtien, joiden
+valkoiset, pyöreät, kulkuisten tavalla halkeavat kukkaiset se taivutti
+hetkeksi allensa, vaikka ne haapion ylimentyä taas ennallensa
+oikesivat.
+
+Tultuansa Eperonin välimuurille, joka erottaa Saint-Germainen metsän
+Lafitten puistosta, lakkasi Labouise soutamasta ja selitti toverilleen
+aikomuksensa. Tämä oli Maillochonista niin hauska, että se nauratti
+häntä kauvan, vaikka hiljaisesti.
+
+Aasin ruumiin peittona olleet heinät heittivät he jokeen, tarttuivat
+elukkaa jaloista kiinni, nostivat sen maihin ja peittivät viidakkoon.
+
+Sitten kiiruhtivat he takaisin haapioonsa ja soutivat Lafitten
+viinitehtaille.
+
+Oli jo vallan pimeä, kun veijarit saapuivat ukko Jules'in luo, joka
+harjoitti viinikauppaa ja ravintolaliikettä. Niin pian kuin isäntä
+huomasi heidät, tuli hän luo kättelemään ja istuutui heidän pöytäänsä
+juttelemaan minkä mistäkin.
+
+Kun viimeinen vieras oli poistunut noin klo 11 illalla sanoi ukko Jules
+iskien silmää Labouiselle:
+
+"No, onko teillä mitään ... tuota noin...?"
+
+Labouise nyökäytti salaperäisenä päätänsä arvellen:
+
+"Sekä on että ei ole ... kuinka sen ymmärtää."
+
+Ravintolan isäntä tiukkasi edelleen:
+
+"Harmaita tietysti, eikä ehkä muita kuin harmaita, häh?"
+
+Chicot pisti kätensä pullistuvan liinapaidan alle ja veti korvista
+jänikset esille:
+
+"Kolme frangia pari!"
+
+Syntyi pitkä keskustelu hinnasta. Sovittiin kahdesta frangista
+kuudestakymmenestä viidestä sentimista. Ja niin olivat veitikat
+päässeet niistä.
+
+Kun salametsästäjät nousivat lähteäkseen, sanoi ukko Jules, joka koko
+ajan oli tarkasti tähystellyt heitä:
+
+"Teillä on nähtävästi muutakin, vaikka ette tahdo mainita siitä, häh?"
+
+"Paljo mahdollista, mutta ei sinua varten", sanoi Labouise.
+
+"Häh?"
+
+"Sinä olet kovin koiramainen, sinä!"
+
+Mutta ukko oli käynyt uteliaaksi.
+
+"No, sano pois, sinä lihatukki, mitä teillä on! Ehkäpä sovimme
+hinnasta."
+
+Labouise oli peljästyvinänsä, katsahti Maillochoniin kuin olisi hän
+kysynyt tältä neuvoa silmillänsä ja vastasi sitten hiljaa:
+
+"Seikka on seuraava. Olimme piiloutuneet väijyksiin Eperonin luona, kun
+näimme erään elukan kulkevan muurin vierustaa ... ensimäisessä,
+vasemmanpuolisessa pensastossa... Mailloche ampua lasautti ... ja elukka
+kaatui. Silloin olimme näkevinämme metsävahdin haamun etäämpänä ja
+livahdimme tiehemme. Siellä se nyt on. Mutta mikä se on, sitä minä en
+tiedä. Mitä kokoon tulee, niin ... suuri se on. Mutta mikä? Jos sen
+sanon, niin valehtelen .. ja pettää minä en sinua tahdo, siskoseni,
+ymmärräthän sen...? Käsi sydämellä minä sen hennon sanoa."
+
+Kertomuksesta innostuneena kysyi isäntä:
+
+"Entäpä jos se on metsäkauris?"
+
+"Paljo mahdollista", myönteli Labouise, "voi olla ... mutta
+mahdollisesti myöskin joku muu otus, eikö totta? Kauris!... Miksikäs
+ei... Mutta minusta oli se vähän tukevampi... Se oli ... tuota noin ...
+ehkä naarassarvaan näköinen. Niin, tuota ... en minä tahdo väittää,
+että se naarassarvas on ... sitä kun juuri en tiedä, mutta ... paljo
+mahdollista se on!"
+
+Isäntä tokaisi intoutuneena:
+
+"Entäpä, jos se on hirvi?"
+
+"Hirvi? Eikö hiidessä...! Hirvi? Ei, hirvi se ei voi olla... Minä en
+tahdo pettää ketään! Hirvi se ei ole. Olisinhan minä sen lemmon muuten
+nähnyt, mutta kun puita oli edessä... Mutta ei, hirvi se ei sittenkään
+ole... Ihan varmaan, hirvi se ei ole!"
+
+"No, mutta miks'ette te tuoneet sitä mukananne?" kysyi isäntä.
+
+"Miksikä? Siksi, että me vast'edes aiomme myydä tavaran kaatopaikalta,
+siskoseni. Juuri siksi. Minulla on erityinen noutaja, minulla. Tämä on
+kuljeksivinansa siellä täällä, ymmärrätkös? löytää otuksen ... ja
+korjaa sen pois, noin ihan tietämättä, ymmärrätkös...? Silloin ei
+pyssy-Pentin tarvitse peljätä mitään, ymmärrätkös...? Niin on asia."
+
+Epäillen arveli herkkujen valmistaja:
+
+"Mutta ... jos se ei siellä enää olekaan?"
+
+"Mitä siihen tulee", sanoi Labouise kohottaen kättänsä, "niin ... sen
+minä vakuutan ja vannon, että se siellä on. Ensimäisessä viidakossa ...
+vasemmalla, kuten sanottu. Mutta mikä se on? Sitä minä en tiedä. Että
+se olisi hirvi, niinkuin sinä sanot, niin ei. Hirvi se ei ole, sen
+uskallan vakuuttaa. Muuten ... niin, mene itse katsomaan, mikä se on.
+Vaan 20 frangia paikoillaan se maksaa, siskoseni. Käykö laatuun vai?"
+
+Isäntä empi vielä:
+
+"Etkö sinä voisi tuoda sitä tänne?"
+
+Nyt puuttui Mailloche puheeseen:
+
+"Hiiteen kaikki riidat. Jos se on kauris, maksaa se 50 frangia, mutta
+jos se on naarassarvas, saat maksaa siitä 70. Sellaiset ovat käyvät
+hinnat."
+
+Nyt teki isäntä päätöksensä:
+
+"No, menköön! 20 frangia, siitä olemme siis sopineet."
+
+Ja sitten lyötiin kättä siitä asiasta.
+
+Isäntä otti kassalaatikosta neljä suurta viiden frangin rahaa, jotka
+heti katosivat toisen veijarin taskuun.
+
+Labouise nousi ylös, joi lasinsa pohjaan ja lähti. Ovella hän sentään
+kääntyi ostajaan päin selittäen:
+
+"Hirvi se ei ole, sen vakuutan. Mutta mikä? Ja että se siellä vielä on,
+siitä olen myöskin varma. Ell'et mitään löydä, saat rahasi takaisin!"
+
+Ja sitten katosivat veijarit pimeään yöhön.
+
+Ilonsa osoitukseksi kaupan johdosta iski Maillochon, joka käveli
+toverinsa jäljessä, tätä useampia kertoja nyrkillänsä selkään.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Valittuja novelleja II, by Guy de Maupassant
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44946 ***