Add files from ibiblio as of 2025-03-03 17:32:15HEADmain

3 files changed, 2586 insertions, 2969 deletions

diff --git a/44938-0.txt b/44938-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..0d33ff5
--- /dev/null
+++ b/44938-0.txt
@@ -0,0 +1,2586 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44938 ***
+
+JÄLKIPOIMINTOJA III
+
+Kanttilaiset; Muistelmia katovuosilta
+
+
+Kirj.
+
+P. PÄIVÄRINTA
+
+
+
+Lapualla,
+J. W. Hissan kustannuksella.
+
+Porissa,
+Axel Bergbomin kirjapainossa 1889.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+KANTTILAISET
+
+
+Niinhän se on. Sen aikaisista asioista on paljon puhuttu ja kirjoitettu,
+jolta tämäkin kertomus on. Mutta kenpä voisi siitä koskaan kaikenni
+vaijeta, joka omin silmin on nähnyt kaiken sen kurjuuden ja ne
+kärsimykset, mitä kansa sai vuosina 1862-1867 nähdä ja kokea. Olihan
+silloin peräkkäin viisi katovuotta, joista vuosi 1867 oli hirvein.
+Edelliset neljä olivat ikäänkuin ennakolta kansalta imeneet kaiken
+varallisuuden, mehun ja ytimen, valmistaen siten tilaa viimeisen,
+kovimman katovuoden hirmuille.
+
+Kun ajattelen niitä aikoja ja muistelen niitä tapauksia mitä silloin
+näin, pyrkii veri hyytymään suonissani ja kylmä väre tärisyttää
+ruumistani. Kruunu riensi apuun, ulkomailta tuli lahjoja ja yksityiset
+jakoivat leipäpalasta niin kauan kuin heillä oli jakamista, "mutta mitä
+se oli noin paljoille". Pian loppuivat kruunun varat, pian lakkasivat
+ulkomaalaisten almut, pian ehtyivät yksityisen varat, ja pian olimme
+tasaväkiset voimissa ja varallisuudessa. Viimeinen vuosi ei ollut antanut
+ravinnoksemme muuta kuin olkia ja nämät sekä peuran jäkälät tulivat nyt
+melkein ainoaksi ravinnoksemme. Pian alkoi horjuvia haamuja kulkea pitkin
+teitä talosta taloon, etsien, jos jossakin löytyisi vielä jotakin
+syötävää. Joka päivä tuli uusia tietoja uusista kuoleman tapauksista.
+Niistä, joiden oli eilen vielä nähty horjuen ja hoiperrellen tiellä
+kulkevan, oli aina joku johonkin kommeltunut ja siihen henkensä heittänyt
+tahi jonkun huoneen nurkkaan kuolla kytkähtänyt.
+
+Hallitus ryhtyi voimakkaammin asiaan. Kunnille annettiin kova käsky, että
+niiden pitää laittaa köyhäin huoneet, joissa kuntien tulee köyhille antaa
+työtä ja ruokaa, ja hoitaa heidät kaikinpuolin hyvästi. Hallitus katsoi
+perään, että nämät määräykset kaikkialla kiireesti pantiin toimeen, ja
+valvoi jokapaikassa köyhäin huoneitten asioita. Tällä hyväätarkoittavalla
+laitoksella oli kuitenkin kaikenni toisenlaiset seuraukset kuin mitä oli
+toivottu. Sillä kaikki tämä viheliäisyys ja kurjuus yksiin paikkoihin
+koottuina, synnytti ankaran kulkutaudin, ja kuolon-enkeli rupesi noiden
+kokoon-ahdattujen joukosta niittämään monin kerroin runsaamman saaliin
+kuin koskaan ennen.
+
+Aikomukseni ei olekaan ruveta kirjoittamaan yleistä historiaa kaikesta
+siitä, mitä maamme sai silloin kärsiä, mutta olkoon tämä mainittuna
+kertomuksen alustavana pohjana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+On eräs sunnuntaiaamu kevät-talvella 1868. Läänin kuvernööri on köyhäin
+huonetten tarkastusmatkallaan saapunut H----n kuntaan, jossa myös on
+köyhäin huone. Heti kun kuvernööri on päässyt kestikievarin pihalle,
+ohjaa hän askeleensa köyhäintaloa kohden, johtaja saa kiivaan käskyn,
+saapumaan heti kuvernöörin eteen, tekemään tiliä hallituksestaan; pian
+saapuukin hän pelokkaan näköisenä.
+
+"No, kuinka täällä nyt asiat ovat?" kysyi kuvernööri.
+
+"Huonosti, herra kuvernööri", sanoi johtaja, ja hänen äänensä värähteli.
+
+"Mitä, ja niin paljon kuin tänne on annettu apua", sanoi kuvernööri
+tuimistuneen näköisenä.
+
+"Muutama markkakymmeninen ja muutama kymmen jauholeivisköitä ei kauvaksi
+riitä, sillä hätä on niin yleinen, että kaikki ovat vailla", rohkeni
+johtaja sanoa.
+
+"Onko paljon sairaita?"
+
+"On ... paljon on".
+
+"Onko kuollut viime aikoina?"
+
+"Neljä viime vuorokautena".
+
+Kuvernöörin silmät iskivät tulta. Samassa tuokiossa tuli siihen horjuen
+eräs vaimo kahden pienen tyttösensä kanssa. Vaimo oli valju ja kalpea.
+Hänessä ei näyttänyt olevan muuta kuin kourallinen luita ja niiden päällä
+kelmettynyt, näivettynyt ja sinertävä nahka, jonka alla puoleksi sammunut
+henki kyti. Hänen silmänsä olivat painuneet syvälle kuopalle, josta
+veltostunut silmäpari kiiluvasti tirkisteli eteensä. Hän näytti olevan
+kovin hämmästyksissänsä, sillä hän ei ensinkään tiennyt kuvernöörin
+olevan siellä. Molemmat lapset olivat myös laihoja, kalpeita ja
+repaleisia.
+
+"Onko tämä vaimo lapsineen teidän hoidettavananne? Vastatkaa", sanoi
+kuvernööri tuimasti.
+
+"On, herra kuvernööri", sanoi johtaja.
+
+"Te hoidatte köyhänne sangen huonosti, sanon minä, sen näen tämän vaimon
+ja näiden lasten surkeasta näöstä; aivanhan he ovat pelkkiä luurankoja",
+sanoi kuvernööri.
+
+"He ovat olleet täällä vasta muutamia päiviä. Mutta minä luulen, etteivät
+he tule täällä suuresti kostumaan, sillä olki ja jäkälä ei paljon voimia
+lisänne", selitti johtaja.
+
+"Ovatko he tältä kylältä kotoisin?"
+
+"Eivätkä ole ... he ovat penikulman päästä sydänmaalta, Kanttila
+nimisestä uudistalosta. Minusta tuntuisi parhaalta keinolta,
+kun menisivät kotiansa, ja sinne annettaisiin heille apua minkä
+voitaisiin ... olisihan heillä siellä edes lehmä, jolta saisivat
+maitotilkan ... täällä ei näy kukaan kauvan henkeänsä pitävän", selitti
+johtaja.
+
+"Sen minä sanon, että teidän pitää laittaa köyhille työtä tänne ja hoitaa
+köyhänne paremmasti, muistakaa se; toimittakaa niin, että he suurimmaksi
+osaksi itse ansaitsevat elatuksensa, etteivät he opi laiskoiksi",
+määräili kuvernööri.
+
+"Työtä on tehty niin paljon kuin on voitu, mutta nykyinen köyhäin huoneen
+työ on supistunut siihen, että vielä kynnelle kykenevät tekevät
+ruumisarkkuja niille, jotka ovat päässeet pois tästä kurjuudesta; työ
+tuskapa on ollut, jos on saatu arkkuja niin paljon kuin on tarvittu. Mitä
+tätä ennen on kokoon saatu, ne ovat kaikki tuolla aitassa; tahtoisin
+tietää, kuka niistä vähänkään maksaisi ... kukaan ei nyt tarvitse muuta
+kuin leipää", arveli johtaja.
+
+Kuvernöörin tyytymättömyys leimahti nyt ilmituleen. Hän iski nyrkkinsä
+täydellä voimalla lähellä olevaan pöytään, niin että pöytä kohona
+hyppeli.
+
+"Vai niin! Kyllä minä teidät tunnen. Te ette tee mitään köyhienne
+hoitamiseksi. Täällä he ovat valjuja ja kalpeita kuin luurangot, vaikka
+minä olen käskenyt heitä hyvästi hoitaa ja ruokkia. Mutta minä sanon
+teille, että te olette olleet niskurit ja huolimattomat teille uskotussa
+toimessanne. Te puhutte kuolleista ja ruumisarkuista, siihen siaan kuin
+teidän pitäisi puhua niiden apujen siunatuista vaikutuksista, mitä me
+olemme tänä ahdingon aikana teille hankkineet ja laittaneet. Mutta koska
+minullakin on jotakin sanomista teidän tekemisiinne, niin minä sanon
+aivan yksinkertaisesti, että te ette saa kiusata köyhiänne, ettekä
+saattaa heitä kuolemalle. Teidän täytyy -- niin, teidän pitää verottaa
+kuntaanne, ja määrätä manttaalin mukaan niin paljon annettavaksi, että se
+muiden apujen kanssa riittää kuntanne köyhien elättämiseen", säyhysi
+kuvernööri.
+
+Köyhäin huoneen johtaja oli tunnollinen mies. Hänen mielensä oli ennenkin
+murruksissa, mutta kuvernöörin viimeisen puheen aikana särkyi se
+kaikenni. Hän tunsi ja tiesi olevaiset olot ja nykyisen kuntansa tilan
+niin tarkkaan, ett'ei kukaan sen paremmin. Hän oli sälytetty kantamaan
+yhteiskunnallista kuormaa, ja vastaamaan luonnon oikullisista turmista;
+siinä hän oli kaikkensa tehnyt, mutta ei ollut hyvä niin eikä näin.
+Sydämestään olisi hän tahtonut auttaa kansaansa, mutta voimat puuttuivat,
+sillä hänen voimansa oli kansan voimassa, ja ne myös puuttuivat. Viljavat
+veet nousi hänen silmiinsä, ja sanan, vastauksen lausumatta pökäisi hän
+ulos, salataksensa kyyneliänsä. Siellä maantien varrella seisoi hän,
+miettien nykyisiä oloja, ja niitä syytöksiä, joita hän tunsi syyttömästi
+saavansa kantaa. Koko nykyinen kurjuus, ja ne väärät käsitykset, joita
+hallituksen miehet useinkin suurella pontevuudella esiin toivat
+nykyisistä oloista, olivat avonaisena suurena kirjana hänen edessään. Hän
+käsitti täydellisesti mistä kaikki tämä oli tullut, ja tämä tunto ja
+tieto se oli, joka särki hänen sydämensä.
+
+Samalla tuli maantietä myöten viisi hevosta ajajineen, joilla näytti
+olevan raskaat kuormat. Johtaja pyyhkäisi takin hihalla kyyneleet pois
+silmistänsä ja meni heidän luoksensa.
+
+"Mitä teidän kuormissanne on, kun ne näyttävät niin raskailta?" kysyi
+köyhäin huoneen johtaja matkamiehiltä.
+
+"Lihoja."
+
+"Miksi viette pois ainoankin mehun ja väen tänä ahdistuksen ja hädän
+aikana?" kysyi johtaja.
+
+"Täytyy koettaa saada hiukankaan suurusta oljen sekaan, niin kauvan kun
+on jotakin, jota vielä jollekin kelpaa; ilman sitä kesäkin tulee, eikä
+ole kourallistakaan siementä peltoon", sanoivat matkamiehet.
+
+Johtajan kyyneleet haihtuivat. Niistä sanoista huomasi hän, että vielä on
+kansassa toivoa ja luottamusta, ja että heissä kyti tunne, että: "Viel'
+uusi päivä kaikki muuttaa voi." Hän hierusteli silmistänsä pois
+viimeisetkin kyyneliensä jäljet ja palasi kuvernöörin luo.
+
+"Te ette vastannut minulle mitään; siihen siaan, että teidän olisi
+pitänyt vastata, luistatte te pois minun kynsistäni. Te ette voi päästä
+tästä muutoin kuin selittämällä: kuinka asiat voivat näin huonosti olla",
+sanoi kuvernööri yhä tuimasti.
+
+Pyylevänä ja ylevänä seisoi johtaja kuvernöörin edessä. Asiain nykyinen
+kanta oli hänellä selvillä ja hän ei tuntenut aristelevansa tässä asiassa
+mitään voimaa tässä maailmassa.
+
+"Herra kuvernööri!" alkoi johtaja. "Tämä maatamme kohdannut kurjuus ei
+ole minun, eikä kansamme tekoa; se on korkeimman sallimuksesta tullut, ja
+siihen en tunne itseäni enkä muita vikapääksi. Väärin on se, että minua
+ja kuntaa siitä syytetään. On helppo sanoa ja määrätä, että kaikki tämä
+viheliäisyys on meidän poistettava, mutta sitä me emme voi tehdä. Te
+sanotte, että kuntaa pitää verottaa ja koota näille kaikille riittävä
+ruoka. Mitä tämä on? Kunta on tehnyt kaikki mitä on voinut, ja antanut
+niin kauvan kuin on ollut antamista; nyt on kaikki lopussa ja annettu
+mitä on ollut annettavissa. Kaikin olemme samoissa varoissa ravinnon
+suhteen. Tauti ja sairaus leviää ympäriinsä ja moni talollinen on tullut
+tänne kuolemaansa hakemaan, kun kotona ei ole enään mitään ollut ...
+jospa he raukat osaisivat kotonansa pysyä, olisihan siellä edes raitis
+ilma, mutta täältä puuttuu sitäkin ja kuolema on jokaisen kimpussa...
+Kaikki mitä kunnasta voidaan tänne saada, on muutama piimäkannu ja joku
+tilkka maitoa ja sillä ei kauvas mennä. -- Tässä minä olen, enkä voi
+toisin sanoa; en itsekään tiedä, tämäkö vai huominen päivä on viimeiseni
+-- -- tehkää minulle mitä tahdotte."
+
+Kuvernööri oli tunnokas mies. Kyyneleet kiilsivät hänen silmissään
+johtajan puhuessa. Kun tämä oli puheensa lopettanut, pyyhkäsi kuvernööri
+salaa silmänsä ja sanoi miehekkäästi:
+
+"Minä ymmärrän teitä. Vika ei ole tosiaankaan meissä kenessäkään, mutta
+se on sallimuksessa. Tehkäämme miehissä kuitenkin mitä voimme hädän
+lieventämiseksi. Älkäämme siitä enään puhuko. -- Minä haluan nyt nähdä
+sairaita; olkaa hyvä ja ohjatkaa minut sinne."
+
+Toistakymmentä henkeä makasi kalpeana ja riutuneena toisella puolen
+kartanoa olevassa avarassa tuvassa. Raukeina ja voimattomina taistelivat
+he siinä viimeistä taisteluaan. Heidän silmänsä kiiluivat kummallisesti
+kolkoista ja syvälle painuneista silmäkuopista, ja melkein tyytyväisinä
+näyttivät he odottavan viimeistä hetkeänsä.
+
+"Hyvä Jumala! Täällähän on paljon sairaita ja niin heikon näköisiä.
+Tässähän on lääkäri aivan lähellä; olkaa hyvä ja kutsukaa hänet tänne",
+sanoi kuvernööri johtajalle.
+
+Johtaja lähti ja pian palasi hän lääkärin kanssa.
+
+"Täällähän on paljon sairaita; oletteko käynyt näitä katsomassa?" sanoi
+kuvernööri lääkärille.
+
+"Kyllä on käyty, herra kuvernööri", vastasi lääkäri.
+
+"Määrätkää näille sairaille kyllältä tehokkaita lääkityksiä; kyllä minä
+toimitan niin, että ne tulevat apteekkiin maksetuiksi", sanoi kuvernööri.
+
+"Kyllä osattaisiin määrätä auttavia lääkkeitä, mutta meidän rohteloissa
+ei ole semmoisia rohtoja, joita nyt tarvittaisiin", sanoi lääkäri.
+
+"Mitäs tämä on? Pitäähän apteekeista löytyä kaikkia mitä tarvitaan.
+Sanokaa minulle mitä puuttuu, ja minä tahdon pakottaa heidät
+velvollisuutensa täyttämään, elleivät he lääkäreitä tottele", sanoi
+kuvernööri.
+
+"Herra kuvernööri!" sanoi lääkäri ja oikaisi itsensä suoraksi. "Sairasten
+parantamiseksi ja taudin levenemisen estämiseksi tarvittaisiin paljon
+rukiisia jauhoja, sillä mikään lääkintä-oppi ei ole vielä tähän saakka
+keksinyt semmoista keinoa, että ihmisiä voitaisiin hengissä pitää oljilla
+ja jäkälillä."
+
+"Minä ymmärrän, minä ymmärrän. Minä luulin selvinneeni jo johtajan
+puheesta, mutta niin ei ollut. Minä olen väärin teitä tuominnut, antakaa
+se minulle anteeksi!" sanoi kuvernööri, kävellen johtajan luo ja
+puristaen hänen kättänsä. Kirkas kyynel kiilsi kuvernöörin silmässä
+nytkin.
+
+"Sairaille ei saa enään antaa olki- ja jäkäläleipää, Sitä syökööt
+terveet; minä laitan jauhoja tänne. -- Mistä saamme terveellistä,
+voimakasta ruokaa näille jo puoliseksi?" jatkoi kuvernööri.
+
+"Äskettäin ulkona käydessäni puhuttelin matkamiehiä; heillä oli viisi
+kuormaa tuoreita lihoja, jotka he aikovat viedä kaupunkiin", ehätti
+johtaja sanomaan.
+
+Sanan lausumatta pisti kuvernööri kätensä poveensa, ja vetäsi sieltä
+setelitukun esiin. Hän ojensi sen johtajalle ja sanoi: "Tässä on
+kuusisataa markkaa, ottakaa ne... Menkää ja ostakaa kaikki ne lihat, ja
+laittakaa niin, että kaikki saavat puoliseksi tuoretta velliä. Hankkikaa
+jääneellä rahalla jauhoja, mutta rahoista on teidän tekeminen tili --
+ymmärrättehän -- mutta ei sairaille muuta kuin selvää leipää, muistakaa
+se; kyllä minäkin puolestani koetan tehdä kaikki mitä voin", toimitti hän
+sitten pontevasti.
+
+Lähellä olevassa kirkossa soitettiin juuri aamukelloja. Ryysyinen, kalpea
+ja horjuva joukko lähti köyhäin talosta sauvoihinsa nojaten huojumaan
+kirkkoa kohden kuullaksensa elämän, toivon ja lohdutuksen sanoja, sillä
+olivathan ne niin monta kertaa ennenkin virkistäneet heitä vaivoissa ja
+kärsimisissä ja lohduttaneet murheessa. Sairaat kun kuulivat kellojen
+äänen, panivat kätensä ristiin ja siunasivat.
+
+"Hyvä Jumala, kuinka suuri luottamuksen voima noilla raukoilla onkaan
+Jumalaansa", sanoi kuvernööri, kääntyen samassa akkunaan, salataksensa
+taasenkin kyyneliään.
+
+Kuvernööri ja lääkäri tekivät lähtöä. Ystävällisesti puristi kuvernööri
+johtajan kättä, kehoittaen häntä edelleenkin pitämään huolta hänen
+hallussaan olevista köyhistä ja sairaista.
+
+"Vielä kerran muistutan, ettei sairaille muuta kuin selvää leipää -- niin
+ja olinpa unhottaa sanoa: paraspa kylläkin taitaa olla, että lähetätte
+kotiinsa kaikki semmoiset, joilla on lehmä avonisin; saavathan edes
+siellä maitotilkan ja raitista ilmaa. Antakaa heille kotiinsa apua minkä
+voitte, mutta meidän voimamme ja varamme eivät riitä kaikkiin tarpeisin
+-- laittakaa tuo vaimokin lastensa kanssa kotiinsa, hän, joka on tuolta
+sydänmaalta", sanoi kuvernööri ja sitten hän lähti.
+
+Suuren kiitollisuuden tunsi johtaja sydämessään kuvernööriä kohtaan. Hän
+oli tunnustanut erhetyksensä niinkuin mies ja rientänyt korjaamaan niitä.
+Monta epäkohtaa ja väärää käsitystä olevaisista oloista oli nyt poistunut
+ja johtaja tunsi sydäntänsä helpottavan. Keveällä mielellä riensi hän nyt
+toimiinsa ja pian oli monessa isossa muuripadassa kiehumassa tuoretta
+lihaa. Voi kuinka ahnaasti ahmi tuo riutunut ja nälkäinen joukko tuota
+voimakasta ravintoa, jonkalaista eivät he moneen herran vuoteen olleet
+saaneet. He olisivat syöneet itsensä kuoliaaksi, mutta heille täytyi
+antaa määrän perästä...
+
+Sairaille ruvettiin nyt antamaan selvästä viljasta tehtyä ruokaa ja
+lääkitsemään heitä. Mutta tämä ei voinut pelastaa heitä kuolemasta, sillä
+näljästä, taudista ja vaivoista riutuneet ja väsyneet elimistöt eivät
+olleet enään pelastettavissa. Voimakas ruoka, vaikka niukemmastikin
+annettuna, vaikutti aivan päinvastaisesti kuin oli otaksuttu. Sairaat
+tunsivat vaan joutuisammasti heikkonevansa, kuin saivat voimakasta
+ravintoa, ja olipa useankin kanssa niin, että hän tunsi vastenmielisyyttä
+tätä uutta ruokajärjestelmää vastaan.
+
+"Antakaa meille jäkäläleipää, se on muriampaa!" pyyteli usea sairas
+epätoivossaan.
+
+Lääkärin luvalla annettiinkin jäkäläleipää sitä haluavaisille, mutta
+tämäkin oli vaan hukkuvan tarttumista oljen korteen. Usealla heillä oli
+kuolemaakin tehdessään pala suussa minkä mitäkin ruokaa, jota he kokivat
+pureksia siihen asti kuin veltostuneet leuvat uupuivat, voimatta enään
+mitään toimittaa. Pian silloin kurkku korahteli viimeisiä kertoja, ja
+silloin oli lopussa heidän nälkimisensä ja kärsimisensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Menkää tekin lastenne kanssa kotiinne tästä surman ja kauhun pesästä.
+Minä annan teille pari leiviskää jauhoja, saattehan siten joksikin ajaksi
+suurushiukkaa maitotilkan ja petäjäisen sekaan... Ei täälläkään lihavat
+päivät ole; päälliseksi on täällä kuolemalla paljon suurempi voima kuin
+missään muualla, sillä tänne on paljon sairaita ahdattu yhteen kokoon,
+jonka vuoksi ilmakin tuntuu myrkyttyneeltä ... olisihan siellä raitis
+ilma edes", sanoi johtaja Kanttilan uudistalon vaimolle seuraavana
+maanantai aamuna.
+
+"Kyllähän minä mielellänikin, mutta...", sanoi vaimo epäröiden.
+
+"Eikö se teille olisikaan mieluista...? Olisitteko täällä kuoleman
+keskellä mieluummin?" kysyi johtaja.
+
+"Sen en ... kyllä minä menen, kun vaan voisin viedä ne jauhot ... ei sitä
+sielläkään..." sanoi vaimo katkonaisesti, ja heikko voimaton huokaus
+puhkesi hänen rinnastansa.
+
+"Minä hankin kelkan ... kyllä te vetämällä ne jaksatte viedä ... onhan
+nyt hyvä ilma ja tiet ovat hyvästi auki", ehdotteli johtaja.
+
+"Kyllä minä koetan lasteni kanssa vuovata, kun vaan kelkan saan" sanoi
+vaimo.
+
+Jauhot punnittiin ja sälytettiin kelkkaan, ja niin lähti vaimo horjuen
+käyden pienen tyttönsä kanssa, vuovaamaan kotiansa kohden.
+
+Kanttilan uudistalon asukasten sisällistä elämää ei yleisesti tunnettu
+todellisuudessa, sillä vaimo salasi sen huolellisesti. Kotitarpeen viinan
+poltto oli silloin jo lakkautettu, mutta salapolttimoilla koki useakin
+vireillä pitää vielä tuota monelle niin mieluisaa ja heidän mielestään
+välttämätöntä ammattia. Vaikka oli niin kovat nälkävuodet, että
+laumottain kuoli ihmisiä ravinnon puutteesen, eipä kuitenkaan
+salapolttajat kaikenni hävinneet, vaikka heitä vielä päälliseksi
+ahkerasti saatettiin la'in rangaistaviksi.
+
+Kanttilan Antti ei tosin ollut salapolttaja, mutta hän oli liitossa
+heidän kanssaan. Joka ikisen suurushiukan, mitä näinä kovina aikoina
+saatiin, kantoi hän likimäiselle salapolttajalle ja keitätti viinaksi,
+ryöstäen siten ainoankin ravitsevan palan vaimonsa ja lastensa suusta.
+Hänellä oli niin suuri tottumuksen voima, että hänellä piti aina taskussa
+olla viinapullo, vaikk'ei mitään muuta hänellä olisi ollut. Erinomaiseksi
+juopoksikaan ei häntä voitu sanoa, sillä kukaan ei koskaan nähnyt hänen
+olevan perin juovuksissa. Lieneekö se sitten tullut siitä, että hän oli
+niin kovin tottunut väkeviin, ett'eivät ne hänessä vaikuttaneet, vai
+varoiko hän todellakin niiden liiallista nauttimista, sitä ei ole
+selville saatu. Summa vaan oli se, että aina oli hänellä taskumatti
+povessa ja usein nähtiin hänen siitä maistelevan.
+
+Tämmöisiä keinoja käytti Kanttilan Antti koko katovuotten ajankin ja
+semmoista elämää vietti hän, pitämättä vähääkään lukua kaikesta siitä
+köyhyydestä, näljästä ja kurjuudesta, mitä perhe, ja hän itsekin, sai
+kärsiä. Vaimo usein itkien rukoili ja pyyteli, ett'ei hän, Jumalan
+tähden, veisi salapolttimoon niitä ainoita suuruksia, mitä milloinkin oli
+yhdellä tai toisella tavalla voitu joskus saada. Kuitenkaan ei tämä
+mitään auttanut, sillä mies selitti yksinkertaisesti, ett'ei hän voinut
+muutoin elää ja toimeen tulla. Tämän tähden se oli, kun hän oli vaimonsa
+ja lapsensa häätänyt köyhäin huoneesen.
+
+Kun vaimo lastensa ja jauholeiviskäinsä kanssa tuli kotiinsa, ällistyi
+mies pahanpäiväisesti. Hän oli toivonut pääsevänsä heistä, lähettämällä
+heidät köyhäin huoneesen, ja saavansa elätellä vaan omaa henkeänsä, kuten
+parhaiten taisi, mutta nyt näki hän toivonsa pettäneen, ja siitä tuo
+ällistyminen. Häntä ei voinut sanoa pahaksikaan perhettänsä kohtaan,
+jospa ei hyväksikään, sillä silloin kuin oli hyvät vuodet ja leipää
+kyllitellen, ei hän kieltänyt heiltä leipää, eikä kohdellut heitä
+muutoinkaan pahasti, kunhan hänellä vaan oli taskumatissa olemista, ja
+sai siitä mielinmäärin maistella. -- Niin, hän oli noita kylmiä,
+yhtäkaikkisia luonteita, joille kaikki ulkopuolella itseänsä oleva
+maailman meno ja ihmisten elämä ja toimeentulo oli saman tekevä, olipa se
+sitten hyvästi tai huonosti --; semmoisista huoli hän viisi.
+
+"No miksi herran tähden te kotiin tulitte...? Millä tavalla luulette
+minun voivan teidät elättää?" sanoi hän vaimonsa ja lapsensa nähtyään.
+
+"Meillä on jauhoja pari leiviskää kelkassa tuolla ulkona", sanoi vaimo
+huohottaen ja istuen samassa voimattomana penkille.
+
+"Hoo! Sepä sitten hyvä on. Saanhan taasenkin pullooni jotakin; se onkin
+jo viikon päivät kuivillaan ollut", sanoi mies kylmästi.
+
+"Älä, hyvä ihminen, vie niitä salapolttimoon ... ovathan ne ainoat
+suuruksemme, mitä olemme pitkään aikaan saaneet", pyyteli vaimo
+hengästyksensä seasta.
+
+"Mks'ette pysyneet siellä?"
+
+"Ei sielläkään paistetut pyyt suuhun lennä... Nälkää ja tautia on
+sielläkin -- -- kurja aika ... Jumala meitä kaikkia armahtakoon...!
+Mitä sanoisivat ihmiset, jos veisit jauhot ... ovathan ne
+annettu meidän henkemme hengissä pysymiseksi... Älä vie niitä
+salapolttimoon ... minä rukoilen sinua -- älä vie", koetti vaimo
+pyydellä.
+
+"Nouda toisia jauhoja sieltä; ne saatte sitten syödä", sanoi mies
+tuimasti.
+
+"Ei sielläkään jauhot hyljyksi jouda ... määrän perästä hekin saavat ja
+antavat. Mitä sanoisivat he, jos nyt heti menisin toisia tahtomaan... Ei,
+ei se käy ... älä vie niitä jauhoja...! Luulet sinä minun hyvinkin
+väkevän olevan, kun niin vain käsket -- olipa se niin ja näin, jos ma
+jaksoin tulla kotiin jauhojen ja lasten kanssa -- --. Älä, älä mie..."
+
+"Mitä parempi se sitten on, että minä kuolen puutoksiini ja joku toinen
+jääpi elämään? -- Ei, niin sen täytyy olla kuin sanottu on", sanoi mies
+ja väänsi jauhopussin olallensa, jonka hän oli sillä välin tupaan
+noutanut.
+
+"Tingihän edes rankkikaan takaisin, että saisin jotakaan sidettä olkien
+sekaan", sanoi vaimo tukahtuneella äänellä.
+
+"Saatanpa tuosta tuumailla", sanoi mies ja lähti.
+
+Miehensä mentyä purskahti vaimo katkeraan itkuun. Koko elämän kurjuus
+kaikkine kovuuksineen ja kylmyyksineen aukesi yhdellä haavaa hänen
+silmiensä eteen. Kolkkona, mustana, ammottavana hautana oli tulevaisuus
+hänen edessänsä, valmisna nielemään samaan kauheaan kitaansa hänetkin
+lapsineen, johon hän oli jo niin paljon ennen ihmisiä niellyt, tulematta
+sen täydemmäksi. Hän tunsi itsensä peräti pieneksi ja vähäväkiseksi,
+vastustamaan tuota voimaa, joka kaikki muserti ja murskasi, huolimatta
+näljästä, kärsimisistä ja kyyneleistä; tuntuipa siltä kuin olisi hän
+ollut jo haudassa, johon multaa vyöryi hitaasti, mutta varmasti,
+likistäen häntä niin raskaasti, että oikein henkeä ahdisti.
+
+Hän tunki ankaran itkemisen ja surun heikontavan vähiä voimiansa; hän
+koki pidättää sitä -- hän ei olisi itkenyt eikä surrut, mutta hän ei
+voinut toisin tehdä, sillä apua, turvaa, neuvoa ja lohdutusta ei kuulunut
+koskaan. Nälkä kalusi ja jäyti hänen ennestäänkin jo nääntynyttä
+sydäntänsä, mutta mistäpä tuli yksi ainoakaan pala semmoista ravintoa,
+jolla sammuttaa vaateliaan ja aina kintereillä olevan ahnaan velkojan
+vaatimuksia. Lapset olivat yhtyneet itkemään äidin kanssa; heilläkin oli
+heidän syynsä: oma nälkä ja väsy sekä äidin suru ja kärsimiset; tämä näky
+ja tunto lisäsi vielä kiviä kuorman päälle murheelliselle äidille.
+
+Tämmöisessä tilassa oli Kanttilan kotiväki, kun isäntä palasi
+salapolttimosta. Hän oli saanut salapolttajalta jo etukäteen pullonsa
+täyteen mielijuomaansa. Siitä oli hän maistellut kotiin tullessaan ja oli
+nyt erinomaisen hyvällä tuulella. Kädessä oli hänellä kiulu, joka oli
+täynnä sakeaa rankkia, oikein parasta tavaraa, mitä semmoisista paikoista
+voipi nälkäisen ravinnoksi saada.
+
+"Älkää nyt itkekö... Kyllähän tässä eletään... Minä toin rankkiakin
+sieltä -- oikein sakeaa... Kyllähän tässä... Maistakaa tästä pullosta
+pikkusen ... se virkistää", puheli mies, näytellen rankkikiuluaan, ja
+tarjotellen pullostansa itkeville vaimolleen ja lapsilleen.
+
+Vaimo oli niin kiintynyt itkuunsa, ett'ei hän ollut voida siitä lakata.
+Vaikka kuinkakin hän olisi koettanut pidättää, reväisi se kuitenkin
+sydämen pohjasta, ja silloin pääsi itku aina uuteen valtaan. Vihdoin
+kuitenkin alkoi hän vähitellen tyyntyä, mutta kauvan se kuitenkin reväisi
+sydämestä, sillä olihan se nääntymäisillään ja särkymäisillään.
+
+Kun vaimo oli tyyntynyt, maisti hän todellakin miehensä pullosta sen
+verran, että nielulle meni; lapsille annettiin muutamia tippoja veden
+seassa. Sen vertainen tilkka meni vaimon nääntyneesen ruumiisen niin,
+että hän raukesi hermottomaksi kuin lankavyyhti, ja hänet täytyi
+toimittaa vuoteesen maata. Kylmänä, virkistävänä virtana tuntui se ensin
+kiertelevän heikossa sydänalassa, mutta sitten se lämmitti ja vahvisti.
+Kauvan ei kuitenkaan tuon hänelle oudon ja uuden elämän lähteen
+virvoituspisara voinut virkistää hänen veltostuneita elimiään, sillä
+kaksi kertaa veltommaksi ja raukeammaksi tunsi hän itsensä ensi
+huumauksen sivu mentyä.
+
+Kun vaimo tointui niin paljon, että hän voi puhua, alkoi hän huolehtia
+taloudellisista asioista.
+
+"Pan -- -- pankaa uuni lämpiämään ja -- ja sotkekaa olkijauhoja rankkiin,
+et -- että saisin jotakaan sydämeeni. Mi -- minä aivan näännyn ...
+paistakaa sit -- sitten... Kun minä voisin käydä lehmän lyp --
+lypsämässä", määräili hän katkonaisesti.
+
+Mies ja vanhempi tyttö rupesivat heti touhuun. Isä kaasi vähän rankkia
+kuppiin ja sitten alkoi tyttö sotkea olkijauhoja sen sekaan, mitä kiuluun
+oli jäänyt; sillävälin pani isä uunin lämpiämään.
+
+Horjuen kontturoitsi vaimo ylös. Hänen polvensa eivät tahtoneet kannattaa
+varjontapaista painoansa, mutta yhtäkaikki meni hän hoiperrellen
+navettaan lehmää lypsämään.
+
+Navetasta palattuansa kaasi hän maitotilkkaan montavertaa enemmän vettä
+kuin maitoa oli, ja pani sen pataan suolan kanssa kiehumaan.
+
+Kun illallinen oli kaikin tavoin saatu valmiiksi, rupesi
+perhe atrioitsemaan. Isännällekin oli emäntä pannut kuppiin
+maitokeitos- sinukkaa, mutta tämä ei huolinut siitä. Hän otti tuon
+kupin, johon hän oli kiulusta rankkia kaatanut, sekoitti siihen suolan,
+ja rupesi siltään syömään, sitä ennen otti hän toki taskumatistansa.
+Semmoinen oli hänen elämänsä keino ollut jo pitkät ajat; siinä hänen
+suuruksensa. Eihän se hänelläkään hääviä ja lihavaa tuo elämä ollut,
+paha vaan, kun vaimo ja lapset saivat hänen viinan himonsa tähden
+kärsiä.
+
+"Syökää nyt vaan kaikki ... en minä tahdo maitokeitosta ... syökää te
+vaan kaikki ... kyllä minä aina elän", puheli perheen-isä, appaessaan
+suolattua rankkia suuhunsa.
+
+Niin. Olihan isännän taskumatissa nyt olemista.
+
+Niinkin vähän ravinnon saaminen vaikutti nälkäiseen äitiin ja lapsiin
+hervaisevasti. Tämän tuntiessaan toimittivat he itsensä maata. Lapset
+lukivat iltarukouksensa ristissä käsin ja äiti kiitteli Jumalaa
+sydämestänsä, kun asiat ovat näinkin hyvästi.
+
+Niin sitä Kanttilassa elää kitkutettiin eteen päin. Isäntä oli suostunut
+vaimonsa viimeiseen pyyntöön; hän oli salapolttajalta tinkinyt rankin
+takaisin, ja uskollisesti kantoi hän sen kotiin. -- Olihan sekin tyhjää
+parempi. Tuota ainoaa elämän lähdettä pidettiin tarkasti kuin kultaa
+kämmenellä, sillä eipä ollut tiedossa, milloin semmoinen hyvyys taas
+saataisiin.
+
+Mutta näillekin varoille tuli viimein loppu. Loppunut oli rankki ja
+ehtynyt oli isännän taskumatti. Paha puute ja hätä tuli hänellekin,
+vaikka hän oli imenyt ytimen köyhäinhoidon antamista ja vaimonsa tuomista
+jauhoista, ja yhtäkaikki ollut osallisena rankin syönnissä vaimonsa ja
+lastensa kanssa. Ehtimiseen pyyteli hän vaimoaan, että tämä menisi
+köyhäinhoidolta vielä jauhoja pyytämään.
+
+"En minä jaksa kävellä kylään", sanoi vaimo miehensä pyytelemisiin.
+
+"Jaksoitpahan viimeskin", viittaili mies.
+
+"Niin, viimes ... silloin olin vielä paljon vankempi, mutta nyt
+-- -- -- Mitähän hyvää niistä sitten olisi, jos jauhojakin saataisiin...?
+Veisithän ne kuitenkin salapolttimoon", sanoi vaimo surullisesti.
+
+"Vähäkö niistä olisi hyvää: saisinhan minä viinaa ja te rankkia; sillä
+tavoinhan sitä nykyäänkin on eletty, maitotilkan apuna ollessa", selitti
+mies kylmästi.
+
+"Viina ei ole ruokaa, eikä voi ihmistä nälkäkuolemasta varjella... Väärä
+lähde sinulla on, usko minua... Sinä imet vaimosi ja lastesi verta",
+sanoi vaimo.
+
+"Mutta jos menisit hevosella", sanoi mies, ikäänkuin ei hän olisi
+kuullutkaan vaimonsa viimeistä puhetta.
+
+"Minussa ei ole hevosen ajajaa, eikä muuta menijää ... mene itse, jos
+haluat, mutta minä en mene", sanoi vaimo lujasti.
+
+Mies ei olisi suurin surmin mennyt köyhäin hoidolta apua pyytämään. Häntä
+vaivasi häpeän tunne, että mennä suorastansa apua anomaan, sillä olipa
+hän oppinut luottamaan omaan kykyynsä ja toimeentuloonsa. Hyvinä aikoina
+olikin hän nurkumatta elättänyt perheensä moitteettomasti, turvaamatta
+keneenkään muuhun kuin omaan itseensä, vaikka kohtakin hän ahkerasti
+suuteli taskumattiaan. Lieneepä hänellä ollut sekin pelko, että on
+kenties tiedoksi tullut, ettei hän ole voinut taskumatistansa luopua
+näinä kovinakaan aikoina. Tämmöisethän ne syyt olivat, jotka tuon matkan
+tekivät hänelle niin vastahakoiseksi ja jonka vuoksi hän niin hartaasti
+pyyteli vaimoansa sinne menemään.
+
+Kun vaimo teki niin jyrkän vastuksen, alkoi mies hankkia lähtöä, sillä
+eipä muuta neuvoa ollut ja hätä kapisi kantapäillä, paruttaen ja
+kuristaen suolia hirveästi.
+
+"Jos sattuisit jonkun jauhohiukan saamaan, niin älä suinkaan vie niitä
+salapolttimoon, sillä tämä on viimeinen toivomme ... minä toivon nyt
+sinusta..." sanoi vaimo, kun näki, että mies itseänsä matkaan hankki.
+
+"Kaikkea häntä..." sanoi mies ja lähti.
+
+Se oli aamu, kun hän lähti hevosella kotoa. Kaiken päivän odottivat vaimo
+ja lapset isäntää kotiin tulevaksi, mutta häntä ei näkynyt ei kuulunut.
+Pitkäksi kävi odottaminen, sillä kovin kaiveli nälkä sydäntä ja joku
+vaistomainen toivo kyti kuitenkin mielessä, että ehkä kylämies toisi
+jotakin syötävää.
+
+Illalla myöhään tuli mies kotiin.
+
+"Saitko mitään?" kysyi vaimo pelokkaasti.
+
+"Sainhan tuota vähäisen".
+
+"Minkä verran?"
+
+"Ei muuta kuin leiviskän jauhoja ... ei heilläkään ole".
+
+"Missä ne ovat...? Tuo, Jumalan tähden, ne tänne, että saadaan keittää
+puuroa ... me hiukeamme tuohon paikkaan", hätäili vaimo.
+
+"Ei ne ole täällä, minä ne vein -- -- --".
+
+"Veit, mihin veit...? Ethän, Jesuksen tähden, salapolttimoon?" sanoi
+vaimo ja hän rupesi kauheasti vapisemaan.
+
+"Mihinkäs sitten?" sanoi mies niin yhtäkaikkisesti ja kylmästi, että
+olisi luullut jäitä putoilevan hänen suustansa.
+
+Vaimo parahti kipeällä, sydäntä särkevällä äänellä. Se oli viimeisen
+toivon pettynyt epätoivoinen parahdus, jonka olisi luullut kivetkin
+pehmittävän. Hän ei itkenyt enään, sillä elämän kova koulu, kalvaava,
+kuluttava nälkä ja pettyneet elämän toivot, olivat tyhjentäneet hänen
+sydämensä. Hän meni horjuen vuoteesen ja pani maata; siinä hän sitten
+raskaasti hengittää huohotti.
+
+"Kova, kylmä, jumalaton ihminen ja aviokumppani! Ei sinua liikuta yhtään
+vähää vaimosi ja lastesi nälkäkuolema, kunhan vaan itse saat tuota
+kirottua lientä", sanoi vaimo viimein heikolla ja värisevällä äänellä.
+
+"Kyllä se niin ... kyllä se parasta taitaa olla, että huomenna
+köyhäinhuoneesen ... eihän tuota täälläkään ... enkä minä tule viinatta
+aikaan ... olisihan siellä teille kuitenkin parempi kuin täällä... Kuinka
+kauvaksi se yhden jauholeiviskän rankki kestää ... parasta on, että
+menette", esitteli mies niin levollisesti ja kylmästi kuin ei mitään
+olisi tapahtunut.
+
+Vaimo ei vastannut mitään, sillä hän tiesi, että se on turhaa työtä,
+sanoipa hänelle vielä mitä sanoikin. Hänen sydämensä tykytti kovasti ja
+kylmä hiki valui hänen kalpealta otsaltansa. Ajatukset lensivät yhtenä
+myrskynä sinne tänne, etsien jotakin turvaa, jotakin tukea ja lohdutusta,
+mutta sitä ei tuntunut mistään löytyvän ja kaikkien vähimmän omasta
+elämänkumppanista.
+
+Näitä mietti ja tunsi hän, eikä unta tullut silmiin. Hän tunsi itsensä
+sangen voimattomaksi, näljän heikontamaksi, kurjaksi olennoksi mihinkään
+lähtemään apua etsimään. Itsestään ei hän suurin lukua pitänyt, mutta
+lapset: mikä kohtalo oli heidän osaksensa tuleva, oliko nälkäkuolema
+heidätkin pyyhkäisevä pois elävien joukosta jo noin nuorina? Tämä ajatus
+vaivasi häntä kovin kauheasti ja hän jo luuli näkevänsä lastensa
+kelmettyneillä kasvoilla makaavan ruumispaarien päällä.
+
+Vaikka kuinkakin hän olisi koettanut ajatella jotakin pelastuksen keinoa,
+ei hän kuitenkaan löytänyt sen parempaa, kuin että koettaa mennä
+taasenkin köyhäin huoneesen ja jos heitä sieltä toimitettaisiin kotiin
+takaisin, tunnustaa silloin totuus, niin vastenmielistä kuin se vielä
+hänelle olikin. Hän vertaili voimiaan matkan pituuteen ja tunsi, ett'ei
+hän jaksaisi sen päähän päästä, mutta eihän muuta neuvoa ollut, täytyi
+yrittää, vaikka siihen nääntyisi -- niin, mutta hevosella -- onhan
+hevonen... Kunpa nyt vaan jaksaisin -- niin, kunpa -- --
+
+Kun aamulla ylös noustiin, laitteli vaimo suolan kanssa maitopisareesta
+lastensa tyhjiin sydämiin jotakin ryyppimistä, että he olisivat jaksaneet
+kulkea taipaleen poikki; itse otti hän heikkoon ja vapisevaan sydämeensä
+vaan muutamia nielauksia.
+
+"Mitä olet tuuminut? Eikö olisi parasta mennä, vai kuinka?" kysyi mies.
+
+"Mikäpä muu lienee neuvona... Kun jaksaisin", sanoi vaimo heikosti.
+
+Mies veti taskustaan pullon; hän oli sen täyden nytkin saanut etukäteen
+salapolttajalta.
+
+"Otas tästä, niin jaksat", sanoi mies, tarjoten vaimolle pullostansa.
+
+"Vie pois sinun kamala vahvistajasi ... se on vienyt minulta hengen",
+sanoi vaimo murtunein mielin.
+
+Sillä välin laitti vapiseva äiti vaateriepuja lastensa päälle.
+
+"Lähde sinä hevosella meitä viemään", sanoi vaimo miehellensä.
+
+"Menkää jalkaisin".
+
+"Minä en jaksa mennä tämän penikulmasen taipaleen poikki, sen tunnen
+selvästi ... sinä et tiedä kuinka heikko ja nääntynyt minä olen ... ja
+entä lapset, kuinka heidän voimansa riittävät?" selitti vaimo.
+
+"Hevonen ei jouda", vastasi mies.
+
+"Lähdehän edes puolimatkaankaan asti saattamaan", pyyteli vaimo.
+
+"En; minä tarvitsen hevosta; menkää jalkasin", sanoi mies kylmästi.
+
+"Lähdetään, lapset, pois kovan isän kodista. Hänen ei käy yhtään
+sääliksi, vaikka näkisi meidät paikalle nääntyvän... Kova on aika, mutta
+kovempi on hän, jota minun miehekseni ja teidän isäksenne kutsutaan...
+Jumala meitä armahtakoon, sillä ei suinkaan isästä ole apua", sanoi vaimo
+vapisevalla äänellä, ja samassa lähtivät he horjuen kävellä hitustelemaan
+kylää kohden.
+
+Mies seisoi porrasten edessä ja katsoa öllötti heidän jälkeensä niin
+kauvan kuin he peittyivät metsän varjoon.
+
+Nyt oli jo niin kevät, että sulia pälviä oli tiheimmissä metsissä puitten
+juurilla, semminkin kuusien. Suojaisimpina päivinä oli lumi mätänä ja
+silloin oli metsäteillä huono kulku. Mutta väliin tuli viikkokausia
+kestäviä pakkasia, vieläpä lumipyryjäkin.
+
+Nytkin oli ollut suojaisia ilmoja useampia vuorokausia, mutta yöllä oli
+ollut kova pakkanen ja sentähden oli nyt hyvä jalan kulkiainkin keli.
+
+Hitaasti kävi heikkoin ja näljästä nääntymäisillään olevien kulkijain
+matka. Lapset olisivat voineet kiiremmästikin kulkea, vaan äidin voimat
+eivät sitä sallineet. Tien varsilla olevilla sulilla mättäillä
+levähdeltiin ehtimiseen, että voitaisiin ja jaksettaisiin taasenkin mennä
+palanen matkaa eteenpäin. Äiti oli kotoa lähteissä ottanut matkaeväiksi
+suolanrakeita; niitä hän imeskeli levähdellessään, päivitellen
+voimattomuuttansa ja sydän-alaansa.
+
+Näin tavoin oli taivalta kuljettu kolme neljättä-osaa penikulmaa. Siinä
+oli kolme tienhaaraa, joista yksi vei yhteen, toinen toiseen kyläkuntaan.
+Tiheän kuusimetsän vuoksi oli siinä paljon sulia paikkoja. Siihen istui
+matkue taaskin levähtämään. Äiti pani nytkin suolarakeita suuhunsa ja
+kytkähti mättäälle maata.
+
+"Voi kuinka kipeästi ja oudosti sydäntäni hiukaisee; en koskaan ole
+semmoista ennen tuntenut", päivitteli hän.
+
+Kun luultiin tarpeeksi levähtäneensä, alettiin hankkia matkaan lähtöä.
+Mutta kun äidin piti nousta mättäältä, ei hän voinutkaan. Lapset
+koettivat nostaa häntä ylös, mutta hänen polvensa olivat veltot ja
+hermottomat, ne eivät kannattaneet häntä, ja raukeana vaipui hän takasin
+mättäälle.
+
+Lapset käsittivät, ettei äidin asiat ole oikein. He rupesivat yhteen
+ääneen itkemään ja itkun seasta kuului yhtenään: "Äiti, äiti!"
+
+"Mene sinä, Eeva, kylään apua hakemaan ... en minä enään voi tästä päästä
+mihinkään ... käy niin pian, kun voit ... sano, että tulevat hevosella...
+Sydämeni on niin kipeä..." sanoi vaimo vanhimmalle, kaksitoista
+vuotiaalle tyttärellensä.
+
+Itkussa suin lähti tyttö menemään kylää kohden, niin kiireesti kuin
+suinkin voi. Siitä oli vielä matkaa kylään neljäsosa penikulmaa. Se ei
+ollut vähäväkiseltä ja näljän näännyttämältä tytöltä juuri niin pian
+kuljettu. Kun hän vihdoinkin pääsi perille, oli hän itkusta ja
+uupumuksesta niin tukehduksissaan, ett'ei hän ollut voida sanaa suustansa
+saada.
+
+"Äi-äiti jäi tu-tuonne teitten haaroihin. Hän ei jaksanut
+kä-kävellä ... kyllä kai hän ku-kuolee... Äiti käski minun tu-tulla
+a-apua pyy-pyytämään", sai tyttö itkunsa seasta viimein änkytetyksi,
+vastaukseksi ihmisien ahkeroihin utelemisiin ja kyselemisiin.
+
+Kiireen kynttä pantiin hevonen aisoihin. Peitteitä otettiin mukaan,
+vieläpä pullollinen maitoakin, että voitaisiin uupuneelle antaa jotakin
+virvotusta. Näin varustettuina lähti pari miestä rientämään paikalle niin
+paljon kuin vaan eteensä pääsivät. Eeva-tyttö oli niin uupunut ja
+rauvennut, ett'ei hän voinut silmiään raottaa; hän ei siis kyennyt mukaan
+lähtemään, eikäpä häntä tarvittukaan, sillä olihan äidin uupumisen paikka
+jokaiselle tuttu.
+
+Kun apuun rientäjät pääsivät paikalle, oli vaimo mättäällä pitkällään.
+Äitinsä luo jäänyt, kahdeksan vuotias, Leena niminen tyttö oli polvillaan
+äitinsä vieressä, halailemassa ja syleilemässä häntä.
+
+"Voi, voi, äiti! -- -- Älkää kuolko äiti ... älkää kuolko hyvä äiti ...
+rakas äiti! älkää kuolko..." sai hän kauhean itkunsa seasta välistä
+sanotuksi.
+
+Kun hän havaitsi apuun tulijat, sanoi hän: "Voi, voi, tulkaa pian, äiti
+kuolee, äiti kuolee."
+
+Miehet tulivat. He koettivat nostaa uupuneen ylös, mutta hän oli kankea
+kuin puu. -- Niin ... Kalvaava ja hiukaiseva nälkäkuoleman kauhea enkeli
+oli ennättänyt ennen heitä.
+
+Surumielin nostivat miehet kangistuneen ruumiin rekeensä ja peittivät sen
+siihen. Tytön asettivat he istualleen äitinsä viereen peitettynä.
+
+"Voi! Onko äiti kuollut...? sanokaa...! Hän sanoi kohta kuolevansa..."
+sanoi tyttö itkunsa seasta.
+
+"Valitettavasti ei sinulla ole enään äitiä", sanoi toinen miehistä,
+tarjoten tytölle maitoa pullostansa.
+
+Kilvan riensivät ihmiset hoitaman orvoiksi jääneitä tyttöjä, ja
+tarjoamaan heille suojaa, ruokaa ja vaatetta, mutta he surivat niin kovin
+äitiänsä, etteivät he pariin vuorokauteen voineet paljon muuta tehdä kuin
+itkeä; ainoastaan silloin tällöin voivat he nielaista jonkun suullisen
+maitoa.
+
+Seuraavana pyhänä haudattiin Kanttilan emäntä muiden nälkään ja näljästä
+syntyneesen tautiin kuolleitten kanssa. H----n hautausmaalla oli silloin
+paljon väkeä, sillä tieto tuosta kommasta kuolemasta oli levinnyt ympäri
+pitäjästä. Paljon oli ympärillä kurjuutta ja viheliäisyyttä, paljon
+sentähden kuolleita ruumiita haudattavana, mutta ei kenenkään kova
+kohtalo herättänyt semmoista huomiota kuin Kanttilan emännän, sillä olipa
+selville saatu, että suurimpana syynä tähän ajattomaan kuolemaan oli
+miehensä -- oman elämänkumppaninsa kylmyys, tylyys ja -- viinan himo. --
+Niin olihan siinä paljon väkeä, osanottavaa väkeä, mutta Kanttilan
+Anttia, vainajan omaa miestä ei siinä ollut. Hänen mielestään oli saman
+tekevä, kuinka hänen vaimonsa kuoli ja milloin ja miten tämä haudataan,
+kylmänä, yhtäkaikkisena oli hän vaan, kuullessansa niistä asioista
+puhuttavan.
+
+Köyhäin huoneen johtajakin oli myös saapuvilla. Ei kukaan tiennyt
+paremmin kuin hän vainajan kärsimisiä, sillä hän oli kaikki lapsilta
+saanut tietää. Hän tahtoi nähdä hänet vielä viimeisen kerran, ja arkku
+aukastiin. Vainajan kelmettyneet ja lakastuneet kasvot tulivat näkyviin.
+Hänen silmänsä olivat auki ja lasittuneen näköisinä näyttivät ne
+tuijottaen tunkevan katseen kovan ajan ja ihmissydänten lävitse.
+Kyyneleet vyörähtelivät johtajan silmistä, sillä hän ymmärsi mitä tuo
+hänen mielikuvituksessaan syntynyt vainajan katse merkitsi. Hänestä
+tuntui siltä kuin vainajan kokoon puristuneet huulet olisivat liikkuneet
+ja sanoneet: "Älä vie niitä salapolttimoon ... minä rukoilen sinua -- älä
+vie niitä jauhoja ... luulet sinä minun hyvinkin väkevän olevan ...
+tingihän edes rankkikaan takaisin, että saisin jotakaan sidettä olkien
+sekaan -- -- --; voi kuinka kipeästi ja oudosti sydäntäni hiukaisee; en
+koskaan ole semmoista ennen tuntenut..." Johtajan sydän murtui kokonaan
+näitä tuntiessaan, ja kyyneleitään salatakseen poistui hän muiden taa.
+
+Ruumiit kannettiin hautaan ja pappi luki heille tavallisen
+hautaussiunauksen. Hautaa peittäessä jyrähtelivät kylmettyneet
+multapaakut arkkujen kansiin. Siitä syntynyt kolina kohosi epämääräisenä
+rominana ja kohinana tyyneesen aamu-ilmaan; olipa niinkuin se olisi ollut
+sortuneiden viimeinen huokaus.
+
+Vainajan lapset eivät olleet äitinsä haudalla; he eivät kyenneet, sillä
+molemmat olivat kaatuneet tautivuoteelle. Kilvan hoitivat ihmiset heitä
+ja antoivat heille osansa siitä vähästä mitä heillä itsellään oli. Heitä
+ei viety köyhäinhuoneesen sillä ihmisien omatunto ei sitä sallinut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kanttilan Antti eli entisellä tavallansa. Jos hän sai jonkun naulan
+jauhoja jollakin tavalla, vei hän ne, kuten ennenkin, salapolttimoon,
+saadaksensa siten taskumattiinsa mielijuomaansa. Vaimonsa kuolemasta ja
+lastensa sairaudesta ei hän näyttänyt pitävän yhtään mitään, ei hyvää
+eikä pahna, eikä hän heistä puhunut milloinkaan mitään. Kun hänellä oli
+vaan taskumatissa maistelemista, näytti hänen elämänsä olevan yhtä hyvä
+kuin ennenkin, ei parempi eikä pahempi. Se muutos hänen elämäänsä vaan
+oli tullut, että hän oli harvapuheisempi kuin ennen ja että hän oli
+ottanut mökkiinsä huonemiehiksi erään lapsittoman, vanhanpuoleisen
+parikunnan.
+
+Vähilleen kuukausi on kulunut Kanttilan Antin vaimon kuolemasta. Kylistä
+oli jo rekikeli loppunut joku aika takaperin, mutta sydänmailla oli se
+vielä jonkumoinen.
+
+Eräänä aamuna lähti Antti hevosella pois kotoa; hän peitti loimi resulla
+jotakin listeille työ reessä.
+
+"Mihin te nyt menette?" kysyi huonemies.
+
+"Käymmähän vähän..."
+
+Ja sitten hän meni.
+
+"Onkohan Antti saanut taas jauhoja, koska meni?" kysyi vaimo mieheltänsä
+Antin mentyä.
+
+"Eiköpä se lie saanut ... eihän se muutoin niin umpikuljuinen..."
+
+Tuli jo iltahämärä. Huonemiehet alkoivat odottaa Anttia kotiin tulevaksi,
+mutta häntä ei tullut. Tuli pimeä, ei sittenkään. He aikoivat panna jo
+maata, mutta samassa tuli hevonen kartanolle. Kauvan odottivat he Anttia
+huoneesen tulevaksi, mutta hänpä ei tullutkaan. Vihdoin lähti mies ulos,
+katsastamaan mitenkä asiat ovat. Hevonen seisoi siinä aisapäällä,
+riippuvilla korvilla ja huulilla, hoikkana kuin lauta, mutta sen
+perillistä ei näkynyt missään. Mies koetti huhuilla ja hakea isäntää,
+mutta turhaan; häntä ei löytynyt mistään. Mies riisui hevosen, vei sen
+tallilöksään, laittoi sille vettä ja heinän tamppuja eteen.
+
+Huonemiehet luulivat, että Antti on jäänyt salapolttimoon ja laittanut
+hevosen sieltä itseksensä kotiin tulemaan. Aamulla meni mies sieltä häntä
+tiedustelemaan, mutta siellä sanottiin, ett'ei Anttia eikä hevosta ollut
+siellä käynyt koko eilisenä päivänä.
+
+Kanttilan Anttia ruvettiin nyt etsimään joka paikasta. Häntä
+tiedusteltiin joka sydänmaan talosta ja mökistä, kyseltiin kylältä ja
+haettiin joka ikiseltä metsätieltä, mutta aina vaan turhaan. Kuuluteltiin
+pitäjän väki kokoon kadonnutta hakemaan. Monta vuorokautta samosi pitäjän
+väki ristirastiin metsiä ja saloja, mutta eivät hekään löytäneet
+haettavaansa. Ainoa hyöty pitäjän väen hakemisesta oli se, että he
+löysivät tuon kirotun salapolttimon, joka oli monta kyyneltä kylvänyt,
+monta sydäntä kuiviin imenyt, ja levittänyt kauhua ja turmelusta
+ympärillensä näinä kovina aikoinakin. Salapolttimo hävitettiin
+perinpohjin ja sen omistaja saatettiin oikeuden käsiin.
+
+Niin oli Kanttilan Antti kadonnut kuin kaste maahan. Häntä ei ollut
+kukaan milloinkaan missään, sitten katoamisensa, nähnyt. Oli jo sulat
+maat. Salapolttajalta oli kuollut hevosluuska. Hän oli haudannut sen
+korpisuohon. Huhuja alkoi kuulua, että salapolttaja on murhannut
+Kanttilan Antin, kätketellyt hänen ruumistansa ja haudannut sen sitten
+koninsa alle. Huhu tuli viimein niin yleiseksi, että siitä täytyi
+asianomaisten ottaa vaari. Mentiin siis ja kaivettiin tuo konin raato
+ylös. Turha vaiva. Kanttilan Anttia ei löytynyt sieltäkään.
+
+Monenlaisia huhuja kulki hänen katoamisestansa. Mikä väitteli, että hän
+omantunnon tuskissaan lopetti itsensä niin salaisessa paikassa, ettei
+häntä voitu löytää. Toiset eivät voineet uskoa sitä, koska ei semmoista
+paikkaa muka voisi löytyä, josta ei häntä jolloinkin olisi löydetty. He
+inttivät, että hän oli kenenkään näkemättä ja tietämättä, omantunnon
+vaivaamana, karannut teille tietämättömille. -- Kumpi puolue noista
+väittelijöistä oli oikeassa, ei ole selville tullut, sillä hänestä ei ole
+sen erän perästä kuulunut luunsujelmaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesä tuli v. 1868 aikasin. Marian päivän aikana oli jo rekikeli kaikki,
+ja Pohjanmaan mahtavat virrat loivat jääpeitteensä huhtikuun
+kahdeksannentoista päivän tienoilla. Ilma oli tyyni ja lämmin, ja
+aikaisimmat kasvit pistäysivät viheriäisinä esiin; olipa niinkuin luonto
+olisi monesta edellisestä keväimestä tehnyt poikkeuksen ja virvonnut
+sekin uuteen eloon.
+
+Nyt on jo toukokuu, ja kuvernööri on taaskin tarkastamassa H----n
+köyhäinhoitolaitosta. Tuimasti silmäili hän ympärillensä ja
+tyytymättömyyden rypyt olivat kokoontuneet hänen otsallensa. Kiireesti
+kutsutti hän johtajan eteensä.
+
+"Kuinka te hoidatte nykyään köyhiänne ja sairaitanne täällä?" kysyi
+kuvernööri johtajalta tuimasti.
+
+"Niinkuin parhaiten taidamme", sanoi johtaja levollisesti.
+
+"Minä näen, että sairashuoneesta on akkunain puoliskoita otettu
+pois ... kenen luvulla se on tehty ja kuka on sen tehnyt?" kysyi
+kuvernööri, katsoen tuimasti johtajaa silmiin.
+
+"Minä sen olen tehnyt", sanoi johtaja kylmästi.
+
+"Sairaat eivät kestä niin kovaa ilman vetoa. Olette tehnyt kovin pahoin;
+te tulette vastaamaan työstänne", sanoi kuvernööri.
+
+"Meillä ei ole kuin kolme sairasta".
+
+"Mitä? Muut kaikki ovat kuolleet; se on seuraus ajattelemattomasta
+teostanne... Jumalani! Mitä minä saan nähdä ja kuulla!" sanoi kuvernööri,
+lyöden kädellänsä otsaansa.
+
+"Onhan akkunoita otettu pois tästäkin huoneesta", sanoi johtaja
+totisesti.
+
+"Kunniani kautta! Sitä en ole kiivaudessani huomannut. Selittäkää tämä
+käytöksenne, minä vaadin sen", sanoi kuvernööri.
+
+"Ja kuitenkin voivat sairaat ja köyhät paremmasti kuin koskaan ennen
+näinä kovina aikoina", vakuutti johtaja.
+
+"Mitä? Oletteko saaneet tietämättömiä apuja, vai onko kuntanne tullut
+auliimmaksi? Minä en ymmärrä teitä -- selittäkää".
+
+"Ei, herra kuvernööri", alkoi johtaja. "Sen suurempaa apua emme ole
+saaneet ihmisiltä kuin mitä herra kuvernööri on tänne lähettänyt, ja se
+ei ole tämmöisenä aikana suinkaan liian suureksi arvattava. Kunta ei ole
+myös voinut sen anteliaammaksi tulla, sillä se on oman elämisensä uhalla
+antanut köyhäin hoidon avuksi kaiken sen, mitä sillä annettavissa on
+ollut, Jumalalta on tämä rangaistus kansallemme tullut ja Häneltä se
+apukin tulee. -- Ennenkuin akkunat avattiin terveitten ja sairasten
+huoneista, oli silloin vielä kolmetoista sairasta. Terveiden osastossa
+tuli yhä uusia sairaita, jotka täytyi muuttaa sairasten puolelle ja
+toisia kuoli ehtimiseen. Kun Jumala antoi lämpymät ilmat, aukasin minä
+akkunat ja sen erän perästä ei ole täällä kuollut ainoatakaan henkilöä.
+Kolmestatoista sairaasta on kymmenen parannut ja noussut ylös. Horjuvia
+ja kalpeita he tosin kyllä vielä ovat, mutta kuitenkin ovat he jo useana
+päivänä kyenneet käymään ulkona hengittämässä vielä puhtaampaa ja
+raittiimpaa ilmaa, ja tämä näyttää tekevän heille hyvää. -- ... Niin, ja
+sittemmin ei ole yhtään sairasta ilmestynyt terveitten puolella... Kolme
+sairasta on vielä entisestään, mutta hekin ovat paranemaan päin... -- --
+Ruumisarkkuja ei ole tehty enään pariin viikkoon, ja jäipä meille noita
+työhuoneemme tuotteita seitsemän kappaletta liikaakin; ne eivät saaneet
+enään sisällensä mitään näljän ja taudin kalvamaa luurankoa, ja nyt ne
+ovat meillä tarpeettomina konikaluina. -- Ja ilman sitä, onh..."
+
+"Suokaa anteeksi, mutta enhän minä näe monta henkeäkään teidän köyhäin
+huoneessanne; ovatko he jo niin supi kuolleet?" kysyi kuvernööri
+keskeyttäen.
+
+"Kylläpä niitä on kuollutkin, mutta onpa toisia aina yllin kyllin tullut
+siaan; eipä heistä puutetta, ja ei heitä ole talossamme nykyään vähempää
+kuin ennenkään", selitti johtaja.
+
+"Missä he sitten ovat, kun ei heitä täällä näy?"
+
+"Silmätkää tuonne, herra kuvernööri", sanoi johtaja, viitaten kädellänsä
+avonaiseen akkunaan.
+
+Avara näköala oli siitä nähtävänä. Silmän kantama oli siinä muhevaa
+peltoa, mikä osa sänkenä, mikä rukiin laihona ja mahona. Nuoria ja
+vanhoja horjuvia haamuja käyskenteli siellä täällä avaralla
+vainiolla, tavasta kyykistyen tahi istuen johonkin paikkaan tai
+pellonpientareelle; he näyttivät kainalossaan kantavan jotakin, jota ei
+etäisyyden vuoksi voinut eroittaa.
+
+"Minä ymmärrän -- -- mitä he tuolla tekevät?" sanoi kuvernööri.
+
+"Niin ... Mitäkö he tekevät...? Sitäpä minä äsken yritin tekemään,
+että selittämään... Onpa Jumala meille muutakin hyvää jo antanut, ei
+vaan lämpymän ilmansa. Kaikenlaiset kasvit jo pilkistelevät esiin ja
+niissä on suurin elämän toivomme. Viikon päivät on jo poimittu noita
+pikkusia ruohoja, ja niitä ovat he nytkin kokoilemassa. Nokkosen ja
+suolaheinän taimet pidetään parhaimpina, mutta onpa pitänyt välisti
+ottaa muitakin ruohoja lisäksi; on koetettu ottaa rukiin laihoakin,
+mutta niitä pidämme liian imelinä. Ne hakkaamme hienoksi ja panemme
+pataan kiehumaan. Kun siihen on sekaan panna lihan kipene, taikkapa
+vaan särjetyitä luita, maito- tahi piimätilkka ja hitunen suurusta,
+tahi niin näin -- miten varat milloinkin myöten antavat, niin siitä
+saamme hyvän ja voimakkaan ruo'an ... onpa se toista kuin olki- ja
+peuransammal-velli -- -- sittenhän ne sairaatkin rupesivat virkistymään
+... eihän se ilma yksistänsä olisi voinut niitä hengissä pitää. -- --
+Herra kuvernööri! Kyllä me nyt jo hengissä pysymme... Niin ja -- näin
+olen tehnyt -- nyt saatte rangaista minua miten tahdotte ... minä olen
+paljon kärsinyt ja olen valmis kärsimään kaikkea", selitti johtaja ja
+hänen äänensä värähteli.
+
+Osan-ottavasti oli kuvernööri kuunnellut johtajan puhetta ja selityksiä.
+Totisena, vakaisena asteli hän johtajan luo, ja otti hänen kädestänsä
+kiinni.
+
+"Ystäväni!" sanoi hän. "Teillä on paljon enemmän elämänkokemusta kuin
+minulla. Ehtimiseen pakkaudun minä nurkumaan teidän töitänne ja
+toimianne, vaikka ymmärrän niitä vaan pintapuolisesti; suokaa se minulle
+anteeksi. Tehkää ja toimikaa tässä kipeässä asiassa kuten parhaiten
+taidatte, eikä kukaan tule teitä enään koskaan moittimaan.
+-- -- -- Mutta mitä näen minä nyt? Olettehan itsekin laiha ja kalpea kuin
+varjo; ette yhtään härevämpi kuin hoidettavannekaan -- nyt vasta huomaan
+sen; -- mistä tämä?"
+
+"Eipä kummakaan, jos olenkin laiha ja valju. Seitsemän viikkoa olen
+maannut tautivuoteella, taistellen elämän ja kuoleman välillä! ei ole
+pitkä aika siitä, kun jätin tautivuoteen", sanoi johtaja murtunein
+mielin.
+
+"Sepä on ikävä asia, mutta kuka oli sairautenne aikana johtamassa köyhäin
+hoitoa täällä?" kysyt kuvernööri kiihkeästi.
+
+"Minulla oli kahdenkymmenen kahden vuoden ikäinen poika, harteva ja
+roteva. Hän oli ainoa vanhuuteni tuki ja turva; hänestä toivoin paljon.
+Hän se tuli minun siaani, kun minä sairastuin. Viisi viikkoa hoiti hän
+toimella tätä viheliäistä pesää, mutta kuudennen lopulla sairastui
+hänkin. Hänen kuuma, nuori verensä ei kestänyt taudin rautaista voimaa,
+ja ei ollut vielä kulunut hänen sairastumisestansa täyteen kahta viikkoa,
+kun hän jo makasi kylmänä laudalla. Se oli juuri silloin kuin minä nousin
+sairasvuoteeltani, ja ensimäisenä työnäni oli, että saattaa ainoa tukeni,
+turvani ja toivoni maan mustiin multiin... Kovalta tuntui, herra
+kuvernööri. -- Uskoni on se, että hän eläisi tänäkin päivänä, ellei hän
+olisi joutunut tähän surman pesään ... itsestäni en pidä lukua", selitti
+johtaja.
+
+Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja hän kääntyi selin, kuvernööriin,
+salataksensa niitä. Samoinpa kävi kuvernöörinkin, sillä hänkin pyyhki
+ehtimiseen silmiänsä.
+
+"Minä surkuttelen teidän kovaa onneanne. Mutta älkäämme niin ajatelko,
+että tämä on ainoa surman paikka; kuolema saattaa meidät tavata missä
+tahansa", sanoi vihdoin kuvernööri.
+
+"Kyllä niinkin on, herra kuvernööri... Me olemme aina Jumalan kädessä, ja
+Häneltä se kaikki tulee. Mutta vaikuttaapa tilaisuuskin usein
+arvaamattoman paljon... M----n kunnassa ei ole kuollut puoltakaan vertaa
+ihmisiä kuin muualla, mutta he olivatkin uppiniskaisia, eivätkä
+perustaneet mitään köyhäin huonetta... Haluaako herra kuvernööri lähteä
+meidän viimeisiä sairaita katsomaan?" puheli johtaja.
+
+Kuvernööri ymmärsi johtajan viittauksen. Ei ollut häneltä salassa, ett'ei
+M----n kunta ollut totellut käskyä, eikä laittanut köyhäin huonetta.
+Köyhänsä olivat he jakaneet piireihin ja taloihin, ja siellä kokeneet
+hoitaa heitä parhaan taitonsa mukaan. Heidän köyhistänsä ei kuollut kuin
+hyvin pieni määrä, jota vastaan hallituksen toimesta asetetut köyhäin
+huoneet tulivat kauheiksi kalmistoiksi, niihin kun kaikki sairaat ja
+nälkääkärsivät ahdattiin yhteen kokoon.
+
+"Älkäämme siitä enään puhuko. Ihmisen parasta tarkoittavatkin toimet
+voivat välistä käydä päinvastoin kuin tarkoitus oli. -- -- Minä en
+tahdo nähdä sairaitanne, sillä minä uskon, että te hoidatte niitä
+paremmasti kuin minä voisinkaan. -- Koettakaamme vielä miehissä pyrkiä
+eteen päin, ja toivokaamme aikain paranevan, sillä Jumala ei ole meitä
+vielä kaikenni hyljännyt. -- Minulle tulee toiset tuumat ja huolet.
+Maa alkaa tulla valmiiksi kylvölle ja siementä ei ole ... minun pitää
+niitä hankkia... Oletteko mitään vailla --? niin, olettehan paljonkin.
+-- -- -- Tässä on vähän rahaa... Ostakaa sillä lihaa viheriä-ruokanne
+höystöksi. -- -- Hyvästi! Minun täytyy mennä ... kiireiset toimet
+kutsuvat minua", sanoi kuvernööri, ja pisti parisataa markkaa johtajan
+kouraan.
+
+Juuri samassa tuokiossa tuli ruohojen keruussa olleet köyhäin huoneen
+hoidossa olevat samaan huoneesen, missä kuvernööri ja johtaja olivat.
+Jokaisella heistä oli pieni kori, johon itsekukin oli saaliinsa koonnut.
+Ujostellen ja hämmästellen seisahtuivat he ovenpuoleen ja laskivat
+korinsa lattialle.
+
+"No, kuinka nyt on, onko vähän paremmasti, vai kuinka?" kysyi kuvernööri,
+astellen heidän luokseen.
+
+Kaikki näyttivät olevan hämmästyksissään, eikä kenelläkään näyttänyt
+olevan sanaa suuhun tulevaa. Vihdoin kömpi vanha harmaapää ukko sauvansa
+kanssa esiin, ja lausui:
+
+"Herra kuvernyöri! Monta olen nähnyt ja kokenut, mutta en mointa koskaan.
+Usein olen pureksinut pettua ja olkia, mutta useinpa myös selvää
+leipääkin. Työtä on tehty ja vaivaa nähty, ja aina on työ jotakin
+hedelmää tuonut, mutta nyt ei auta mikään, sillä Herran viha makaa meidän
+päällämme. Puolen veron isäntä olin minä ennen näitä aikoja, varakkaana
+pidetty, ja vaimon ja kuuden lapsen ympäröimä, onnellinen perheen isä.
+Maat ja mannut ovat nyt menneet, vaimoni on surun sortamana vaipunut
+hautaan ja lapseni ovat mieron tiellä; minä itse olen täällä, ja
+kenelläkään meillä ei ole nyt enempää kuin taivaan linnuilla, kurja henki
+vaan. Kummalliselta useinkin tuntuu: kuinka minä lapsineni olen säilynyt
+kuolemalta, vaikka niin moni parempi on sortunut tuonen tuville. Monta
+minua parempaa on täälläkin kuollut, mutta minä, kanto, olen vaan jäänyt
+tänne, näkemään koko viheliäisyyden niiton suuruuden. Kuitenkin kiitän
+Jumalaa, että näinkin on, sillä olisipa voinut huonommastikin olla.
+Jumala on antanut aikaisen keväimen ja minä toivon, että kansamme
+kärsimys on nyt lopussa. Kun ilmat lämpenivät ja akkunat avattiin, alkoi
+taudin rautainen koura heltiä, ja ruumisarkut, jotka ammottivat meitä
+nielläkseen, jäivät virattomiksi. Maasta nousee nyt jo parempia
+ruoka-aineita kuin olki ja jäkälä, ja me toivomme taas ... kunhan vaan
+olisi siementä..."
+
+Uudestaan kiilsi kyyneleet kuvernöörin silmissä ukon puhuessa. "Oikein
+puhutte --; minä ymmärrän teitä. Toivokaamme, että tämä vitsaus on
+lopussa. Olen jo koettanut pitää siitä huolta, että maa saapi siementä,
+minun täytyy kiirehtiä niitä toimimaan. Luottakaa ja toivokaa vielä ...
+toivoa ja yrittää meidän kaikkien täytyy -- -- Hyvästi!" sanoi kuvernööri
+ja lähti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hallitus oli nyt, kuten ennenkin, pitänyt huolta siemenistä, vaikka se
+oli niin monasti pettänyt. Oman maan siemeniä ei ollut ensinkään
+saatavissa, sillä useat katovuodet olivat tyhjentäneet kruunun
+varastotkin; yksityiset varat eivät tulleet kysymykseenkään, sillä niitä
+ei enään ollut. Oli ennenkin nähty aikoja semmoisia, että oli hankittu
+siemeniä ulkomailta, mutta etelässä kypsyneiden siemenien ei oltu usein
+nähty täällä antavan semmoista tulosta, että kylvö olisi tuleentunut
+ennen meidän aikaisia syyshalloja. Hallitus oli nytkin tilannut tou'on
+siementä Saksan ja Tanskan maalta, ja niistä enin osa oli kaksirivistä
+ohraa. Tämän oli nähty meillä aniharvoin menestyvän, ja sentähden ottivat
+horjuvat ja kalpeat tilain omistajat epätoivolla vastaan noita
+tarjotuita, epävarmoja siemeniä, mutta eihän muuta neuvoa ollut.
+
+Oli soma nähdä, kuinka horjuva ja toivova kansa teki toukojaan. Kalpeina
+ja heikkoina he horjuivat auransa perässä, kaatuen ja nousten, mutta
+toivoa täynnä. Horjuen he siristivät siemenen vakoon, mutta toivoen ja
+uskoen.
+
+Jumala oli nähnyt kansansa ahdistuksen, ja kesä tuli mitä ihanin.
+Kullankeltaisina valmistui ulkomailta tullut kaksirivinenkin ohra;
+näyttipä siltä todellakin, että askeleet tiukkuivat lihavuudesta.
+
+Kun uutinen joutui käsiteltäväksi, ja syötäväksi valmistettavaksi, itki
+moni perheen isä sen ihmeen nähtyänsä. En unhota koskaan sitä hetkeä,
+jolloin olin eräässä talossa, kun emäntä alusti taikinan 1868 vuoden
+sadosta. Venyvänä, valkoisena, sitkeänä ja pursean pouheana venyi se
+hänen kalpeissa ja luonnottomissa käsissään; näyttipä siltä kuin ei hän
+olisi saanut voittoa uudesta elon lähteestä.
+
+Talon kärsivä isäntä, hän, joka oli kaikkensa tehnyt, kaikkensa yrittänyt
+perheensä toimeentulon eduksi, istui taikinapurtilon vieressä, emäntänsä
+sitä vanuttaessa. Molemmat olivat kalpeat, molemmat olivat tehneet
+tehtävänsä, molemmat olivat kärsineet ja toivoneet, ja nyt oli heidän
+toivonsa toteutunut; he olivat voittaneet, heidän toivonsa ja
+luottamuksensa ei ollut turhaan rauvennut, ja kokonainen elämä ja
+tulevaisuus oli nyt heidän käsissänsä. Molemmat itkivät siinä hiljaisina,
+vuodattaen sydämestä nousseita kyyneleitä; kumpikin heistä tunsi menneen
+kurjan ajan ja tulevan elämän toivon.
+
+Kaiken tämän tunsi kansa, vuodattain sydämensä. Eihän sitä jokainen
+itsepuolestansa voinut loistavasti esiin tuoda, sillä kansamme on hidas
+ja juro, mutta olipa joukossamme semmoisia, jotka voivat kansan tunteet
+sanoiksi tulkita. Niinpä eräs runoilija (J.H. Virtanen) saman vuoden
+lopulla vuodatti sydämensä seuraavaisissa säkeissä:
+
+    Jo ijäisyyden aaltohin
+    On vuosi vierinyt,
+    Ja murheen on se muistohin
+    Kansamme piirtänyt:
+    Nyt moni meistä huokailee,
+    Kun sitä vielä muistelee.
+
+    Kun alkoi se, ei iloa
+    Meill' ollut ollenkaan,
+    Ei elämisen toivoa:
+    Kansamme kurja vaan
+    Huokaili näljän käsissä,
+    Kun puuttui meiltä syötävä.
+
+    Me saimme paljon apua,
+    Se puuttui kuitenkin.
+    Me pureksimme pettua
+    Ja olkee sekaisin;
+    Vaan kasvot meiltä kalpeni
+    Ja voimat vahvat viehkeni.
+
+    Ei moni meistä välttänyt
+    Tautia surkiaa,
+    Ei kuolo koskaan säästänyt
+    Nuortakaan kulkiaa;
+    Ei armahtanut ketään ei,
+    Vaan lapsiltakin äidin vei.
+
+    Niin, neito suri sulhoaan
+    Ja vanhin lastansa,
+    Ja poika kaipas kultoaan,
+    Mies puolisoansa:
+    Ja kuolon kellot yhtenään
+    Soitteli heidän lähtöään.
+
+    Vaan kului aika keväimeen
+    Ja Herra armon soi
+    Ja luonto meille aikaiseen
+    Ihanan kesän toi;
+    Nyt kansa virkos jällehen
+    Kuin tainnoksista perhonen.
+
+    Ja tuolla kynti peltoaan
+    Mies nuori horjuen,
+    Hän kalvas oli kasvoiltaan
+    Ja heikko voimanen;
+    Hän vakoon kaatui aurastaan,
+    Vaan nousi, lähti uudestaan.
+
+    Näin heikoin voimin työtänsä
+    Tää kansa toimitti
+    Ja siunauksen myötänsä
+    Herralta saavutti;
+    Nyt meill' on leipä makoisa,
+    Kun tuli vuosi viljava.
+
+    Ja tyytyväisnä toivoen
+    Tää kansa vakava,
+    Nyt Jumalaansa kiittäen
+    Alkaapi aikansa;
+    Ja taaskin häneen turvaten
+    Työtänsä tekee iloitsen.
+
+
+
+
+II.
+
+Kanttilan tyttäret.
+
+
+Niin. Mennyt eli nyt Kanttilan tyttäriltä sekä isä että äiti. Outoa,
+kummallista ja harvinaista tietä olivat he kumpikin menneet, mutta
+erilaisista syistä, vaikutuksista ja erilaisissa pyrinnöissä. Hellänä,
+lastensa tulevaisuutta huolehtivaisena äitinä oli äiti, kumppaninsa
+kylmyyden ja näljän sortamana, heikkona ja kärsivänä laskenut päänsä
+viimeiseen lepoon; kylmänä, jurona, yhtakaikkisena, viimeiseen
+asti himojensa orjana, oli isä poistunut tältä surulliselta
+näytelmäpaikalta, jättämättä jälkeensä edes tietoa hautansa paikastakaan.
+
+Orpoina, isättöminä, äidittöminä, tuettomina ja turvattomina olivat nyt
+Kanttilan molemmat pikku tyttäret. Menneen viimeisen ajan myrskyaallot
+olivat heidät viskanneet hylkytavarana maailman rannalle tässä maamme
+hirveässä haaksirikossa. Tässä myrskyn jälkihölkkä tai maininki heitä
+vielä huljutti elämän ja kuoleman välillä, temmaten heidät välisti
+ulommaksi ulapalle ja viskaten jälleen maalle.
+
+Kauvan makasivat lapset tautivuoteellansa ja yleinen mielipide oli,
+etteivät he jää elämään. Mutta ihmisien hellä hoito ja lämmin kesäinen
+ilma vaikutti vihdoin sen, että he kaikkien ihmisien suureksi ihmeeksi
+jäivät kuin jäivätkin elämään. He olivat väliaikaisesti sioitetut hyvään
+taloon, jossa ihmiset hoitivat heitä kaikella huolella ja helleydellä
+niinkuin omia lapsiaan. Ja kun ensimäinen uutinen joutui syötäväksi,
+voimistuivat lapset ja tulivat aivan terveiksi.
+
+Syviä ja kaukaiseen tulevaisuuteen ulottuvia aukkoja ja haavoja olivat
+viimeiset kovat katovuodet iskeneet kansaan. Paljon oli jäänyt
+turvattomia orpoja, joilta kova aika oli vienyt joko isän tahi äidin,
+taikka molemmat. Monta turvatonta leskeä olivat ne jälkeensä jättäneet,
+joilta tuonen kylmä koura oli heidän miehensä, ainoan tukensa ja turvansa
+pois temmannut, ja usea heistä seisoi nyt lapsilauman kanssa neuvotonna
+ja turvatonna, näljän ja kuolon tyhjentämällä maalla, niinkuin jollakin
+kulovalkean polttamalla aukealla kankaalla. Moni äsken vielä niin vankka
+mies, voimaa ja toivoa täynnä, vaimonsa ja lastensa ympäröimänä horjui
+nyt sauvansa nojassa murtuneena ja musertuneena kuin salaman iskun
+kohdannut salon honka, sillä hänen vaimonsa ja lapsensa olivat hänet
+jättäneet, sortuessaan kovan ajan kohtalon uhriksi, ja voimatoinna,
+murtuneena, terveytensä menettäneenä ja toivotonna silmäili hän nyt
+kolkosti tulevaisuuteen.
+
+Olisipa luullut niin hyvän vuodentulon perästä, kuin ensimäinen vuosi oli
+katovuoden jälkeen, kaikki köyhäinhoidonkin huolet loppuneen, mutta niin
+ei käynyt edellämainituista selvistä syistä. Kuitenkin lakkautettiin
+köyhäin huone H----n kunnasta paremman ajan tultua, ja kaikki nuot orvot,
+lesket ja raajarikot sioitettiin taloihin ja ruotuihin.
+
+Paljon oli siitä vaivaa ja puuhaa, paljon kulutusta ja huolta, mutta
+ilolla kantoi nyt jokainen yhteistä ijestä ja kuormaa, sillä olihan nyt
+antamista ja syömistä ja tämä loi jokaiseen uutta elämän toivoa.
+
+Kanttilan nuori sisarpari sioitettiin erääsen varakkaasen taloon ruodulle
+kolmeksi vuodeksi, sillä eivätpä he vielä kyenneet itse henkeänsä
+elättämään. Talo, jonka asukkaiksi Kanttilan tytöt nyt tulivat, oli
+vanhastaan tunnettu erin-omaisesta siisteydestään ja puhtaudestaan. Sen
+asukkaat olivat Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä, ja heidän hyvää
+järjestystään ja kätevyyttään mainittiin useassa pitäjässä. Näinä kovina
+aikoinakin oli tämän järjestystä pitävän Kaaralan talon asukkaat
+neuvotelleet itsensä niin hyvästi lävitse kaikkien vastusten, ettei
+heille tullut kuolemankaan kautta pään vahinkoa.
+
+Tämmöisiä ihmisiä ne olivat, jotka tulivat Kanttilan tyttösten
+alku-kasvattajiksi. Tuskinpa olisi muualta parempia löytynyt ja onneksi
+heille oli se seikka, että he joutuivat semmoisien ihmisien pariin, sillä
+se sattumus tuli vaikuttamaan sangen paljon heidän vastaiseen elämäänsä.
+
+Heti taloon tultuansa, huomasivat lapset, että he olivat joutuneet hyväin
+ihmisten pariin. Heti laitettiin heille eheät ja puhtaat vaatteet, ja
+tämä teki jo lapsiin sangen hyvän vaikutuksen, sillä eipä heillä koskaan
+ennen ollut semmoisia ollut. Alusta alkaen totutettiin heitä hyvään
+järjestykseen ja puhtauteen. Ensimältä katsottiin perään, että lapset
+pesivät kasvonsa ja kampasivat päänsä joka aamuna. Heidän vaatteissaan ei
+saanut olla ainuttakaan tahrapilkkua, eikä rikkinäistä paikkaa, sillä jos
+jotakin semmoista ilmestyi, muistutti emäntä kohta heitä siitä, ja
+toimitti heidät itsensä vikapaikat korjaamaan. Heidän kirjanlu'ustansa
+pidettiin myös hyvä huoli, sillä eipä se ollut heidän taloon tullessaan
+juuri kehuttavalla kannalla, se kun oli yksistään ollut heidän
+äitivainajansa tehtävänä, eikä tämä viimeiseltä kovan elämäntaistelun
+vuoksi ollut voinut heidän lukemisestansa tarpeellista huolta pitää.
+
+Puutoksissa ja kaikessa elämän kurjuudessa kasvaneet lapset olivat
+niinkuin puusta pudonneita tässä uudessa elämän käänteessä. He olivat
+käsittäneet elämän olevankin vaan tuommoista taistelua vilun, näljän ja
+niistä seuranneen kuoleman kanssa, ja olevan satunnaista onnenkauppaa,
+jos joku noiden hirmuisien vihollisien käsistä elävänä pääsi, alkamaan
+taas uutta toivotonta taistelua. Eipä kummakaan, jos he pikku
+ymmärryksillänsä elämän semmoiseksi kurjuudeksi käsittivät, sillä olihan
+heidän elämänsä aamu, siitä saakka kuin he muistivat, ollut kurjuuden,
+elämän ja kuoleman kanssa taistelemista.
+
+Kuinka paljon toisenlaiseksi oli heidän elämänsä nyt muuttunut. Heillä
+oli nyt hyvää, maukasta ja voimakasta ruokaa yllin kyllin, eikä heidän
+tarvinnut peljätä sen loppumista. Puhtaat, terveet, lämpymät vaatteet,
+ehyet jalkineet, lämmin huone ja pehmeä, siisti vuode täydensi vielä
+heidän elämänsä mukavuutta, ja tämä oli heistä niin kummallista, etteivät
+he luulleet semmoista mukavuutta maailmassa löytyvänkään.
+
+Kaaralan talon isäntäväellä ei ollut kuin kolme lasta, yksi poika ja
+kaksi tytärtä. Tyttäret, Kaisa ja Maija, olivat samanaikaisia kuin
+Kanttilan tyttäretkin, mutta Antti poika oli vähän nuorempi heitä. Talon
+isäntäväki piti noita orpoja ruotilaisia niinkuin omina lapsinaan. Omat
+lapsensa olivat he kasvattaneet Jumalan pelvossa ja opettaneet heitä
+käyttämään itsensä siveästi ja rehellisesti kaikkia ihmisiä kohtaan.
+Tämän, ja osaksi hiljaisen ja siivon luontonsakin vuoksi, olivatkin
+Kaaralan lapset aina mainitut paikkakunnassa hyvänsävyisyydestänsä.
+
+Heti kun Kanttilan tyttäret olivat taloon tulleet, neuvoivat isäntä ja
+emäntä lapsiaan, että heidän tulee pitää noita köyhiä ja orpoja
+tyttöraukkoja niinkuin omia sisariaan, eikä missään tapauksessa sättiä ja
+sortaa heitä köyhyydellä tahi muulla sopimattomalla tavalla raskauttaa
+heidän mieltänsä. Noita hyväntapaisia lapsia ei tarvinnut kahdesti
+kehoittaa, sillä kaikissa kohdissa kohtelivat he Eevaa ja Leenaa kaikella
+ystävyydellä ja veljellisyydellä, eikä heidän välissään kuulunut koskaan
+harkkasanaa.
+
+Sekä talon tytöille että noille uusille sisaruksille laitettiin
+samankaltaiset pukimet ja vaatteet, niin ettei heistä siinäkään suhteessa
+ollut toinen toistaan kummempi. Vanhemmat katselivat lasten hyvää sopua
+sydämellisellä ilolla. He toimittivat tytöille kulloinkin yhtäläistä
+työtä ja emäntä opetti ja neuvoi heitä itsekussakin työlaadussa. Tämä
+vaikutti tyttöihin sangen terveellisesti, sillä sentautta tuli työ
+ikäänkuin kilpaillen tehdyksi. Tällä tavalla tottuivat he jo aikaisin
+tekemään kaikki työnsä ja askareensa kunnollisesti ja joutuisasti.
+
+Kanttilan tyttäret rakastivat kasvatusvanhempiansa, niinkuin lapset hyviä
+vanhempiaan rakastavat. He olivat kuuliaisia ja nöyriä, ja kokivat
+kaikissa askareissaan, toimissaan ja töissään noudattaa heidän mieltänsä.
+Tämä lujensi yhä vaan niitä rakkauden siteitä, mitkä alkupäästä olivat
+kasvatusvanhempia ja lapsia yhteen sitoneet. -- Kaikkien noiden
+suotuisien olojen tähden eivät lapset ensinkään huomanneet syövänsä
+armoleipää.
+
+Näin hyvän hoidon ja kohtelun vuoksi kasosivat ja hyötyivät Kanttilan
+tyttäret ihmeellisen rohkeasti. Verevinä ja täyteläisinä kasosivat he ja
+jo aikaisin huomattiin, että heistä ajan pitkään muodostuu paikkakunnan
+ihanimmat immet. Olipa niinkuin kaksi metsäruusua olisi poimittu karulta
+kankahalta ja sitten istutettu multavaan, vahvaan ja voimalliseen maahan,
+jossa ne sitten hyötyneinä olisivat kaikki muut voittaneet kauneudessa.
+
+Kaarala oli vierasvarainen talo ja sentähden kävi siinä paljon vieraita.
+Olipa vieras, outo, ensikertalainen tahi talon vanha tuttava, herätti
+hänen huomiotaan noiden orposisarusten kaino, hiljainen ja kumminkin
+ujostelematon käytös sekä heidän aikaisin kehittynyt kauneutensa.
+Vieraina kävi usein herrasväkeäkin ja oudoille sai talon väki tehdä
+selityksiä tyttöjen synty- ja sukuperästä ja antaa vastauksia senkin
+seitsemänlaisiin kysymyksiin ja utelemisiin, joita vieraat noiden
+tyttöjen vuoksi heille tekivät, sillä yleiseen oli tietona, että he
+olivat orpoja. Elatusvanhemmat antoivat ilolla noita selityksiä, sillä
+olivatpa he mielessään hieman ylpeitä siitä, kun heidän kasvattinsa
+herättivät niin yleistä huomiota, joten heidän huolellinen kasvatuksensa
+tuli myös samassa huomatuksi.
+
+Tällä tavalla oli aika kulunut niin, että nuot kolme vuotta olivat
+kuluneet, joksi ajaksi Kanttilan sisarukset olivat Kaaralaan sioitetut.
+Tytöt tunsivat sydämessään sanomatonta surua ja kaihoa, tietäessään, että
+heidän on nyt eroaminen perheestä, jonka jokainen jäsen on heitä niin
+suurella rakkaudella ja ihmisyydellä kohdellut. Monta itkua itkivät
+sisarukset muilta salaa ennen tuota peljättyä eropäivää.
+
+Olipa niin, että pruustinna tuli käymään Kaaralassa ennen eropäivää. Hän
+tuli tiedustelemaan, saisiko hän Kanttilan vanhimman tyttären
+sisupii'akseen, sillä hän oli juuri semmoista vailla ja hän oli mieltynyt
+Eevaan hänen hiljaisen luontonsa, siisteytensä, kätevyytensä ja soman
+käytöksensä tähden. Hän kyseli talon emännältä sisarusten sisällistä
+luonnetta jokapäiväisessä elämässä, heidän kotitapojansa ja työkykyään;
+hän tahtoi saada heistä tarkat tiedot, koska ulkonaiset merkit useinkin
+pettävät. Emäntä, ollen rehellinen ihminen, ei ollut löytää kyllin sanoja
+ylistääkseen kasvattiensa rehellisyyttä, hyväsävyisyyttä,
+lempeämielisyyttä ja altista palvelevaisuutta. Pruustinna oli hyvin
+tyytyväinen emännän selityksiin, sillä hän uskoi hänen totta puhuvan.
+
+Pruustinna kutsutti sisarukset luoksensa ja he tulivat molemmin. He
+olivat jotenkin ujon ja hätääntyneen näköisiä, sillä eipä he vielä
+koskaan ennen olleet kutsutut yhdenkään herrassäätyisen eteen.
+
+"Lapsi rukat! Olette turvattomat, isättömät, äidittömät. Teidän
+olo-aikanne tässä talossa nyt loppuu ja teidän tulee tästä edespäin
+hankkia itse leipänne. Tarvitsen sisäpiikaa ja semmoiseksi ottaisin
+sinut, Eeva, jos vaan suostut meille tulemaan", sanoi pruustinna.
+
+Pruustinnan puhe vaikutti sisaruksiin kuin salaman isku. He olivat kyllä
+tienneet, että heidän olo-aikansa Kaaralassa on nyt loppuun kulunut ja
+olivat sureneet sitä. Tuo tunto ja tieto oli heillä ollut ikäänkuin
+vaistomaisena aavistuksena, mutta nyt oli se todellisuutena heidän
+eteensä julki tuotu. Voi kuinka turvattomia ja onnettomia he nyt tunsivat
+olevansa. Heidän täytyi erota siitä, jota he olivat oppineet kotinansa
+pitämään, erota niistä, jotka heillä olivat vanhempien siassa olleet ja
+jotka heitä olivat kaikella isällisellä ja äidillisellä lemmellä ja
+huolella kasvattaneet. Erota kasvin sisaristaan ja veljestään, jotka ovat
+niin verrallisesti heitä kohdelleet, eivätkä ole ainuttakaan kertaa heitä
+sättineet köyhyydellä ja halvalla sukuperällä.
+
+Näitä ajatellessaan ja tuntiessaan, eivät he voineet sanoa ainuttakaan
+sanaa pruustinnalle vastaukseksi; korvia myöden punastuneina seisoivat he
+vaan vapisevin polvin mykkinä hänen edessään.
+
+"No, mitä Eeva arvelee asiasta? Vastaa nyt minulle", kehoitti pruustinna.
+
+Eeva sioitteli jalkojaan, koki yskähdellä ja ruveta jotakin sanomaan,
+mutta ei vaan saanut sanaa suustansa.
+
+"Minä en voi erota Eevasta", änkytti nuorempi sisar vastaukseksi, sillä
+hän oli saanut senverran rohkeutta.
+
+"No mutta ymmärrättehän sen, ettei voi olla mahdollista koko elämänne
+aika yhdessä pysyä; monenhan täytyy erota jo aikaisin veljistänsä,
+sisaristansa ja muista omaisistaan", sanoi heidän kasvatti-äitinsä.
+
+"Kaikilla muilla on aina jotakin turvaa, meillä vaan toisemme. Mihin minä
+joutuisin, kun Eeva saisi paikan ja minä jäisin yksin turvattomaksi
+avaraan maailmaan?" sanoi Leena ja pillahti itkemään.
+
+"Älä nyt kovin sure. Me ymmärrämme vielä toisiamme väärin. Me olemme
+aikoneetkin toisen teistä pitää edelleenkin tykönämme, mutta molempia
+emme tarvitse. Eeva saisi nyt hyvän palveluspaikan ja sinä saisit jäädä
+meille; eikä sinun nyt enään tarvitse ilman palkatta olla, sillä me
+maksamme palkan kohtuuden mukaan. Aivan likellehän tulisitte toisianne ja
+olisitte tilaisuudessa tapaamaan toisianne, milloin vaan haluaisitte.
+Mitäs tästä ajattelet, Leena?" sanoi emäntä.
+
+"Kyllä minä sitten..." sanoi tyttö itkunsa seasta. Sitten käveli hän
+emännän luo antamaan kättä, sillä hän tunsi sydämessään, kuinka suurta
+äidillistä huolta emäntä taasenkin oli heistä pitänyt.
+
+"Nythän Eevakin voipi antaa vastauksen minulle", sanoi pruustinna.
+
+"Kyllähän minä muutoin ... mutta mitä minä siellä osaisin tehdä? Enhän
+minä ole tottunut herrastapoihin", sanoi tyttö.
+
+"Sen asian saat jättää minun huolekseni. Minä ohjaan ja opetan sinua
+missä näytät sitä tarvitsevan; paitsi sitä on minulla samanikäinen tytär
+kuin sinäkin olet, hänen kanssaan saat opetella yhtärintaa kaikenlaisiin
+taloudellisiin toimiin. Mitä tähän vastaat?" sanoi pruustinna.
+
+"Kyllä kaiketi minä ... pruustinna on niin hyvä", sanoi Eeva ujosti ja
+niin oli se asia päätetty.
+
+       *       *       *       *       *
+
+On kulunut joku vuosi -- useampikin. Suuresti on aika muuttunut
+viimeisistä aijoista. Hyvät vuodet ovat parantaneet katovuotten iskemät
+haavat umpeen, ihmiset hyörivät ja pyörivät terveinä ja iloisina,
+elämisen halua ja toivoa täynnä. Usea ei heistä enään muistakaan niitä
+kovia kärsimyksiä ja sitä viheliäistä kurjuutta, joita katovuosien aikana
+saatiin niin runsaassa määrässä maistaa; kuitenkin löytyi yhden ja toisen
+sydämessä syvä arpi, jota ei mikään paremman ajan iloisuuskaan voinut
+tuntumattomaksi parantaa.
+
+Muuttunut oli Kanttilan tytärtenkin asema. He eivät olleet enään
+muiden armoilla elämässä eivätkä syömässä armoleipää, vaan he olivat
+nyt aikaisia, itsetoimivia ja omatakeisia ihmisiä, jos kohtakin
+vielä muiden palveluksessa olevia. Maailma alkoi avata heille uusia
+näkö-aloja ja he maailmalle. Entiset pikku ajatukset ja toiminnat
+alkoivat haihtua mielestä ja tosi elämä alkoi sieltä täältä kangastella
+heidän silmiinsä yhdessä ja toisessa muodossa. Kumpikin heistä oli nyt
+siinä ijässä, että heillä oli kokonsa ja näkönsä kädessään ja ehkäpä
+tapansakin. Luonto olikin antanut heille runsaassa määrässä kokoa ja
+näköä, niin että he nyt täydellisesti kehittyneinä todellakin olivat
+paikkakunnan kauneimmat neitoset; tapoja oli heidän siivon ja nöyrän
+luontonsa lisäksi hyvä ja huolellinen kasvatus hyvällä lailla lisäillyt.
+
+Paljon olivat sisarukset jo elämältä oppineet, mutta paljon vielä oli
+opittavaakin. Kumpikin heistä oli vielä samassa paikassa, mihin he
+erotessaan joutuivat, nimittäin Eeva pappilassa ja Leena Kaaralassa.
+
+Vaikka he olivatkin molemmat paikkakunnan kauneimmat immet, olivat he
+kuitenkin eritavalla kehittyneet. Eeva oli viimeisen kehityksensä ajan
+ollut herrasväen parissa, jonka vuoksi hänen herkkään oppivaiseen
+luonteesensa oli juurtunut ja istunut hienoja herrastapoja. Hän kyllä
+itse ei luullut niin olevan, mutta jokainen kuitenkin sen huomasi
+puheesta, vaatteuksesta ja kaikesta käytöksestä ja elämäntavoista. --
+Leena taas oli kasvanut kaiken aikansa raittiin ja teeskentelemättömän
+kansan parissa. Koko parhaan kasvamisensa ja oppimisensa ajan oli hän
+ollut siistissä, varakkaassa ja työteliäässä talossa, jossa jokapäiväinen
+virkistävä ruumiillinen työ ja voimakas ravinto sekä hyvä järjestys
+olivat hänen terveytensä karaisseet ja kehittäneet säätynsä kauneimmaksi
+helmeksi. Niin -- kääntyipä heidän uransa vähän erisuunnille ja siihen
+oli heidät ajanvirta vienyt.
+
+Eipä kummakaan että näin oli, sillä olihan kumpikin heistä
+erinkaltaisissa oloissa. Pappilan pruustinna ohjasi Eevaa hyvyydellä ja
+helleydellä, niin kauvan kuin tarpeellista oli, kaikenlaisissa talouden
+askareissa. Kahdesti ei hänelle tarvinnutkaan yhtä asiaa neuvoa, sillä
+ahkeruutensa ja hyvän ymmärryksensä vuoksi käsitti hän aivan pian kaikki
+asiat. Näiden ja muiden avujensa tähden tuli Eeva niin välttämättömäksi
+pappilan perheelle, että heistä tuntui peräti mahdottomalta hänettä
+toimeen tulla. Tämän tähden tuli Eeva heille niin mieluiseksi kuin oma
+perheen jäsen ja hän oli osallinen jokaisessa perheen ilossa ja surussa.
+Talon Hilja neidin kanssa oli hän samassa suhteessa kuin sisareensa.
+Yhtenä he askaroivat, tekivät ja toimivat. Väli-ajat käyttivät he
+henkiseksi virkistyksekseen joko lukemalla taikka jotakin muutoin
+oppimalla. Siitä seurasi se, että Eeva omasi aikaa voittain melkein
+kaikki ne tiedot mitä Hiljallakin oli; muutamissa vuosissa oppi hän
+välttävästi puhumaan ruotsinkieltäkin.
+
+Vaikka sisarukset olivatkin noin erinkaltaisissa oloissa ja eri suuntaa
+kulkemassa elämänsä suhteen, oli heidän välinsä yhtäkaikki sisarellisesti
+sydämellinen. Kun aikaa vaan vähänkään siihen riitti, kävi Eeva
+sisartansa Kaaralassa tervehtimässä ja usein oli hänellä pappilan Hilja
+neiti mukana. Kun Leenaa pidettiin niinkuin talon tytärtä, oli hänellä ja
+talon tyttärillä yhteinen kamari. Tämän pitivät he siistinä ja puhtaana,
+että se oli kuin porsliinimuki ja muutoinkin oli se hyvästi järjestetty
+ja kalustettu. Tähän veivät talon tytöt ja Leena Hiljan ja Eevan aina kun
+he tulivat. Monta lystiä kaskua siellä juteltiin ja monta iloista naurua
+naurettiin. Kävivätpä Kaaralan tyttäretkin välisti pappilassa, mutta
+harvemmin se tapahtui, sillä heitä haittasi ujous, eikä siellä ollut
+heillä täydellistä vapautta.
+
+Niin. Mailma alkoi kääntää huomiotaan tuohon kauniiseen Kanttilan
+sisar-pariin. Eri tahoilta ja eri tavalla tuota huomiota tehtiin. Nuoret
+herrasmiehet loivat salaa halukkaita ja tutkivia silmäyksiä tuohon
+kauniiseen ja siveään pappilan Eevaan, joksi häntä nyt sanottiin, tehden
+samassa ajatuksissaan vertauksia ja arvosteluita, että mitenkä tuon asian
+kanssa oikeastaan olisi. Yksi ja toinen heistä alkoi keksiä sitä ja tätä
+teko-asiaa, jonka nojalla he saivat syytä käydä pappilassa, saadaksensa
+edes vilaukseltakaan nähdä tuota miellyttävää Eevaa. Tämän tähden nähtiin
+pappilassa paljon enemmän vieraita kuin koskaan ennen, jopa semmoisiakin,
+jotka eivät milloinkaan ennen olleet siellä käyneet. Kun useinkin suuri
+joukko nuorukaisia ja neitejä kokoontui pappilaan, pitivät he
+kaikenlaisia nuorten leikkejä ja kisoja, joihin osaa ottamaan Eevakin
+tavallisesti kutsuttiin, milloin vaan hänellä oli vähänkään aikaa muilta
+toimilta. Luonnollistahan on, että noissa leikeissä kaskuttiin ja
+imarreltiin ja koetettiin seuraa saada niin iloiseksi kuin mahdollista.
+Noita imarruksia sai Eeva niin runsaasti osaksensa, että hän alkoi
+ujostellen hävetä niitä. Eräs nuori herra oli sukkela keksimään
+kaikenlaista lystiä, mutta hän lauleli ja teki niitä temppujansa yhtä
+paljon talon Hilja neidille kuin Eevallekin, samassa ollen yhtä
+kohtelijas niin toiselle kuin kummallekin. Tämä oli talon ainaisia
+vieraita ja kaiken ilon aine ja toimeen panija.
+
+Toinen alituinen vieras oli vähäpuheinen, melkeinpä jörömäiseltä
+vivahtava, roteva nuori herra. Hän ei imarrellut ketään, ei ottanut
+monasti osaa toisien nuorten leikkeihin ja kisoihin, ei puhellut eikä
+seurustellut kenenkään kanssa erikseen, puhui ainoastaan harvoin, mutta
+jos hän jotakin sanoi, oli niissä aina havaittavana tarkka miettiväisyys
+ja päättäväisyys. Hän näytti vaan syrjästä katsovan asiain menoja ja
+tekevän niistä johtopäätöksiään.
+
+Nämät kaksi eivät olleet koskaan poissa pappilasta silloin kun vaan
+siellä oli muitakin vieraita, olivatpa he siellä joskus kahdenkin
+vieraina. Heillä oli kai siellä jotakin tähtäilemistä ja mielitiettyä,
+joka heitä niin usein pappilaan veti.
+
+Minä en huoli sanoa heidän säätyänsä, koska kukaan et kärsisi
+säätyläisistänsä mitään mainittavan, varsinkaan jos tullaan jotakin
+mainitsemaan heidän varjopuolistansa; mainitsen vaan sivumennen, että
+puhelijaamman nimi oli Risto ja juromman Otto ja että he molemmat olivat
+aikaisia naimattomia miehiä ja oman virkansa hoitajia.
+
+Samalla laillapa oli Kaaralassakin asiat, vaikka vähän eritavalla. Kylän
+nuoret miehet kävivät siellä ahkerasti, sillä olipa siellä kolme neitoa,
+joihin sopi nuoren miehen silmänsä luoda. Talossa oli kaksi hyvästi
+kasvatettua, siveää ja hyvän-näköistä tytärtä, joiden tiettiin saavan
+runsaat myötäjäiset talosta lähtiessään, ja kolmantena oli tuo talon
+piika tahi oikeammin kasvattitytär. Hänellä ei tosin ollut rikkautta,
+mutta sitä runsaammin kauneutta ja mielen jaloutta, jotka useinkin ovat
+niissä asioissa suuremmasta arvosta kuin rikkaus. Kuitenkaan eivät talon
+tyttäretkään olleet mielenjaloutta vailla. Niinhän se meni kuin maailman
+meno tavallisesti menee. Kaaralan molemmat tyttäret olivat kihloissa.
+Leenalle oli tehty muiden mielestä monta edullista tarjousta, mutta hän
+aina ne hyljäsi, Tämä oli monenkin mielestä hyvin outoa ja ihmiset eivät
+tienneet mitä ajatella. Vihdoin teki pitäjän rikkaimman talon, Kallolan,
+ainoa, Mauno niminen poika Leenalle tarjouksen, mutta yhtä huonolla
+menestyksellä kuin muutkin. Poika parka oli korvia myöten rakastunut
+tyttöön ja joutui sentähden kovan surun valtaan. Sen vuoksi vetosi hän
+tytön kasvatusvanhempiin ja pyysi heidän apuansa.
+
+Eräänä kertana kutsuttiin Leena kasvatusvanhempiensa luo.
+
+"Sinä tiedät ja tunnustat kai sen, että olemme kykymme mukaan koettaneet
+katsoa kaikissa sinun parastasi?" sanoi isäntä.
+
+"Tiedän ... tunnustan", sanoi Leena punastellen.
+
+"Me olemme koettaneet kasvattaa sinut kunnon ihmiseksi; ja luulomme on,
+ettemme siinä ole pettyneetkään. Lopuksi katsomme velvollisuudeksemme
+katsoa, että saisit kelpo elämänkumppanin ja että tulevaisuutesi olisi
+turvattu. Molemmat ovat sinulla nyt tarjona Kallolan Maunossa; ota
+vastaan oiva mies ja kelpo omaisuus ... kaikille ei tehdä semmoista
+tarjousta", pitkitti isäntä.
+
+"Minä en voi ottaa vastaan sitä tarjousta", sanoi Leena vapisevalla
+äänellä.
+
+Vanhukset hämmästyivät.
+
+"Mitä? Et voi! Mikä siinä on syynä?" sanoi emäntä.
+
+"Minä en tiedä mitään syytä ja kuitenkaan en voi", sanoi Leena.
+
+"Et siis suostu ensinkään?"
+
+"En".
+
+"Odotat kai mielestäsi parempia tarjouksia? Niitä ei tule".
+
+"Minä en odota mitään", änkytti Leena.
+
+"Aiot siis olla naimatonna?"
+
+"Aion".
+
+"Emme suinkaan aio sinulle mitään väkipakkoa tehdä ... tee kuinka itse
+tahdot", sanoivat vanhemmat.
+
+"Kiitoksia siitä!" sanoi Leena ja poistui.
+
+"Kummallinen tuo tyttö! Luuleeko hän parempia tarjouksia saavansa?" sanoi
+emäntä Leenan mentyä. -- -- --
+
+Muutaman päivän kuluttua tuli emäntä isännän kamariin hyvin hätääntyneen
+näköisenä.
+
+"Oletko ikäpäivänä hullumpaa kuullut?" sanoi hän hengästyksissään.
+
+"No mitä nyt on?"
+
+"Minä tiedän syyn, minkä vuoksi Leena ei suostunut Kallolan Maunon
+tarjoukseen".
+
+"Annas kuulla!"
+
+"Hän mielii saadakseen meidän Anttia. Kyllä se sentään on liika paljon
+uskallettu... Eikö siinä kyllä, kun olemme hänet ihmiseksi kasvattanut ja
+laittanut, kun vielä tohtii ... eihän sitä toki Anttia..."
+
+"Mistä niitä tietoja olet saanut?"
+
+"Antti itse tuli minun luokseni ja sanoi, että on varsin paha asia hänen
+mielestänsä, kun Leenalle tyrkytetään yhtä ja toista sulhaseksi, sillä
+hän on itse aikaa sitten jo valinnut hänet elämänkumppanikseen ja pyysi
+nyt saada aikeensa toteuttaa".
+
+"No, mutta Anttihan se sitten miettikin Leenaa, eikä Leena Anttia".
+
+"Niin, niin, jommin kummin ... tietystihän heillä on yhteiset
+tuumat ... sehän nyt on tietty, mutta pitäisihän hänen toki tietämän,
+että tulokashan hän on taloon -- -- vaikka en minä suinkaan moiti
+ihmistä, mutta kuitenkin..."
+
+"Sinä et puhu nyt järkevästi. Kun Leena on kerran mielestäsi hyvä
+ihminen, niin miksi sitten estelet? -- Minä tiedän myös, että hän on
+kunnon ihminen ja olen jo aikaa salaisesti toivonut noin käyvän ... hyvä
+vaan oli, kun löysivät toisensa. -- Rikkaus voipi pian kadota, mutta
+hyvät avut eivät katoa; ne kestävät kovimmissakin elämän myrskyissä",
+sanoi isäntä, emännän suureksi kummastukseksi.
+
+"Enhän minä tahdo kieltää, ettei Leena ole kelpo ihminen, mutta eihän nyt
+toki Anttia..." koki emäntä hädissään änkyttää.
+
+"Huomaasta nyt, kuinka väärät mielipiteet sinulla on. Minä tiedän
+varmasti, että sinä olet mielissäsi siitä, kun olet köyhän, orvon tytön
+ottanut kasvattaaksesi, etkä ole kertaakaan halveksinut häntä, vaan olet
+kasvattanut ja holhonut häntä, niinkuin oman lastasi. Nyt sinä iloitset,
+kun olet pyrinnössäsi onnistunut ja tahdot siitä niittää kunnian. Mutta
+kun asia koskee niin liki omaa itseäsi, että oma kasvattisi pitäisi ottaa
+miniäksesi, silloin nousee ylpeyden synti mieleesi, ettei hän
+kelpaisikaan sinulle, vaikka itse ja kaikki ihmiset kunnioittavat häntä.
+-- Tämä ei ole oikein; ajattelepas tätä!" puheli isäntä.
+
+"No, enhän minä nyt häntä niin todesta..." koki emäntä sopertaa
+häpeissään.
+
+Seuraus tuosta keskustelusta oli se, etkä Antti ja Leena kutsuttiin
+isännän kamariin. Ujostellen tulivat he ja Leena vapisi niin, ettei ollut
+pystyssä pysyä.
+
+"Olen kuullut, että haluaisitte keskenänne solmita avio-liiton. Siihen ei
+meillä ole mitään vastaan sanomista, ja yhdistämme nyt teidät, Jumala
+teitä siunatkoon!" sanoi isäntä juhlallisesti, yhdistäen Antin ja Leenan
+kädet.
+
+Nuoret kovin hämmästyivät näin odottamattomasta asian käänteestä.
+Varsinkin Leena oli peljännyt pahinta Antin ja hänen välillä tehdyn
+liiton ilmitulemisesta ja silti hän vapisi niin kovin huoneesen
+tullessansa. Mutta nyt, kun hän vihan ja kovien sanojen sijaan sai kuulla
+lempeyttä ja odotetun kiukun siaan toivotettavan Jumalan siunausta,
+saavutti hänet semmoinen hämmästys, ettei hän ollut pystyssä pysyä. Hän
+ei voinut sanoa mitään noille hyville vanhuksille, menihän vaan ja laski
+vapisevan kätensä kummankin käteen, kokien samassa salata
+ilonkyyneliänsä.
+
+Jonkun ajan takaa oli Kaaralassa isot häät. Kolme pitäjän uljainta
+morsiusparia vihittiin niissä, sillä niin oli sovittu tulevien talon
+vävyjenkin kanssa, että hekin vihitään samassa kuin Antti ja Leenakin.
+Noin isoihin häihin oli kutsuttu pitäjän herrasväkikin; kaikki
+pappilaisetkin olivat kutsuttujen joukossa -- Eevakin -- no sepä nyt
+tietty -- morsiamen sisarena. Herrasväki noudattikin tarkkaan kutsua,
+sillä olivatpa he muulloinkin mielellään vieraina tuossa varakkaassa,
+siistissä ja vierasvaraisessa talossa; muiden muassa oli siellä Risto ja
+Ottokin.
+
+Syyspuoli kesää oli ja ilma oli mitä kauniimpi. Iloisena hyöri lukuisa
+hääjoukko. Vanhemmat ihmiset viettivät aikaansa istumalla ryhmissä, joko
+ulkona tahi huoneissa, vilkkaasti kaskuten ja jutellen kaikenlaisista
+asioista. Väliin nauttivat he niitä virvoittavia, joita kenkkärit heille
+kantoivat ja pistipä yksi ja toinen ukoista piippuunkin ajan ratoksi.
+Nuoret panivat toimeen viheriäisellä nurmikentällä kaikenlaisia kisoja ja
+leikkejä: tanssittiin laulun mukaan monenlaisia rinkitansseja, juostiin
+leskiä, kätkettiin sormusta y.m.s. Nuoret herrat ja neidit ottivat
+innolla osaa kansan leikkeihin ja Risto oli kaikissa johtavana henkilönä.
+Kaikkialla oli hän hyörimässä, johtamassa ja neuvomassa, ja hänen
+johtaminaan kävi leikit kuin itsestään. Miellyttävällä käytöksellään
+voitti hän kaikkien suosion. Otto oli nyt, kuten ennenkin, vähäpuheinen
+ja synkän näköinen. Hän pyrki olemaan pappilan Hiljan ja Eevan parissa,
+mitkä kaikissa huveissa olivat aina rinnakkain ja jos vähänkään tuli
+loma-aikaa, istuivat he aina rinnatusten johonkin syrjäiseen paikkaan,
+niinkuin sisarpari, ja Otto meni siihen kohta kolmanneksi. Muutoin
+seurasi hän leikkejä, niinkuin joku kone, sillä ne eivät näyttäneet
+liikuttavan häntä vähän vähääkään. Risto seurasi heitä salaisilla
+katseillaan, vaikkei hän ollut heitä näkevinäänkään.
+
+Vaikka jokainen morsiuspari oli kylläkin uljas ja kunnialla täytti
+paikkansa, oli Leena kuitenkin päivän sankari. Vaikkei hänellä ollut
+mitään rikkauksiakaan, oli kaikki niin häneen mieltyneet, ettei hänellä
+ollut yhtään kadehtiaakaan, jommoisia useinkin tahtoo olla, kun vaan
+rikas ja siivo poika nai köyhän tytön. Iloisena ja kauniina hyöri hän
+hääväen seassa, suoden aina jonkun hyvän sanan itse kullenkin. Emäntäkin
+oli unhottanut kaikenni entisen vastenmielisyytensä ja hän häpesi, kun
+hän oli ensinkään antanut niin halpamaisten ajatusten mieleensäkään
+astua.
+
+"Oletko nyt onnellinen?" kysyi emäntä, mielihyvällä katsellen miniänsä
+alkua.
+
+"Sainpa minä parempiakin tarjouksia", sanoi morsian iloisesti ja kiersi
+kätensä anoppinsa kaulaan.
+
+Anoppi taputti häntä poskelle.
+
+Ovatpa tämmöiset tapaukset todellakin harvinaisia rikkaan ja
+arvossapidetyn emännän ja ruotitytön välillä.
+
+Alkoi hämärtää. Risto jo Otto katosivat muiden joukosta. He olivat
+vetääntyneet huonetten taa yksinäisyyteen; Risto oli Ottoa sinne
+vaatinut.
+
+"Minä pelkään, että meillä molemmilla on samanlaiset tarkoitukset", sanoi
+Risto Otolle, tultuansa kahdenkesken.
+
+"Missä asiassa?"
+
+"Minä luulen, että sinä..."
+
+"Että minä mitä?"
+
+"Minä puhun suoraan: luuloni on, että sinä tähtäilet pappilan Eevaa".
+
+"Siinä erehdyt, veikkonen. Totta kyllä on, että minä tähtäilen, mutta
+minä tähtäilen -- Hiljaa", sanot Otto ujostelematta.
+
+"Tuskinpa Eeva sinulle kelpaisikaan?" kysyi Risto ongitellen.
+
+"Kelpaisiko? Minä luulen, että hän kelpaisi vaikka kenelle. Minä olen
+kauvan mieltymyksellä katsellut häntä, mutta tarkemmin mietittyäni olen
+tullut huomaamaan, ettei hän tulisi onnelliseksi minun kanssani, minä kun
+olen niin juro luonteettani. Hän tarvitsee avonaisempaa ja irtanaisempaa
+elämänkumppania kuin minä olen. -- Hilja minulle paremmin sopisi. Muutoin
+en ensinkään tiedä, jos ma voittaisinkaan Eevan sydäntä", tunnusti Otto.
+
+"Kiitos siitä!" sanoi Risto ja sitten he lähtivät häätaloon.
+
+Eeva oli vetääntynyt sillä aikaa ulos vilvoittelemaan. Yksinään käveli
+hän maantielle talosta menevää lehtokujaa. Illan vilponen hämärä siimes
+tuntui hänestä niin mieluiselta ja hän vaipui syviin mietteisin. Kun
+Risto palasi Oton kanssa tuolta puheluretkeltään, huomasi hänen etsivä
+silmänsä, että Eeva on yksin kävelemässä. Varrottuansa sen ajan, ettei
+kukaan sitä huomannut, meni hän Eevan jälkeen.
+
+Kun hän saavutti Eevan, säikähti tämä niin, että ääni pääsi, eikä hän
+voinut paikalta liikkua.
+
+"Älä nyt noin kovin pelkää, kaunis impi!" sanoi Risto imarrellen.
+
+"Jätä minut rauhaan!" sanoi Eeva värisevin äänin ja pyrki palausmatkalle.
+
+"Ei, ei... Älä nyt ole noin hätäinen ja epäkohtelias... Kuule nyt toki
+minua, minulla on tärkeätä sanottavaa", sanoi Risto ja esteli häntä
+lähtemästä.
+
+"Päästä minut, Risto, mitä ne ihmiset...?" hätäili Eeva.
+
+"Hetkinen vaan ... kuule nyt minua ... minä rakastan sinua, rakastan
+kuollakseni ... olen jo kauvan rakastanut", sanoi Risto kiihkoisesti.
+
+"Älä pilkkaa köyhää orpoa ... on orpo raukallakin kunniantuntoa", sanoi
+Eeva hämmästyksissään.
+
+"Minä en pilkkaa, minä puhun täyttä totta... Tahdotkos tulla omakseni?"
+
+"Semmoisia saat puhua vertaisillesi ... orpo, köyhä ja oppimaton tyttö ei
+sovi sinun rinnallesi", sanoi Eeva ujosti.
+
+"Oi älä niin sano, sillä minä olen vakuutettu, että sinä tulisit olemaan
+asemasi, tulevan säätysi ja kumppanisi vertainen", sanoi Risto
+innostuksissaan ja tarttui kiinni tyttöön, joka hiljalleen vetäysi
+hänestä edemmäksi.
+
+Epätoivon vimmalla riuhtasi Eeva itsensä irti ja lähti juoksemaan
+häätaloa kohden. Hän juoksi niin paljon kuin jaksoi ja se kauhistus,
+minkä hän tunsi sydämessään, antoi hänelle voimaa. Tuliko Risto hänen
+perässään tahi ei, sitä ei hän joutanut katsomaan; hän juoksi vaan
+niinkuin tappaja olisi ollut takana. Risto ei lähtenyt hänen jälkeensä,
+eikä hän olisi siihen kyennytkään, sillä kauhea hämmästys oli hänet
+saavuttanut.
+
+Häätalossa oli valkeat ja joka huoneessa. Eeva koetti päästä kenenkään
+huomaamatta sisarensa kamariin. Se onnistuikin, sillä sinne mentiin
+porstuasta, eikä siinä ollut valkeaa. Kuten hän oli toivonutkin, ei
+kamarissa ollut ketään muita kuin Leena. Eeva oli niin hätääntyneen ja
+peljästyneen näköinen huoneesen tultuansa, että Leena sen heti huomasi.
+
+"Herra Jumala! Mikä sinulla nyt on? Olethan kalpea kuin kuollut ja
+vapiset kuin kahila virrassa", sanoi morsian sisarelleen.
+
+"Voi rakas sisareni! Minua on kovasti loukattu ja pilkattu", sanoi Eeva
+ja kiersi molemmat kätensä sisarensa kaulaan, purskahtaen samassa
+valtavaan itkuun.
+
+"No tyynny nyt... Herran tähden, kuule nyt... Kuka on loukannut ja
+pilkannut...? sanohan nyt toki jotakin!" hätäili sisar.
+
+Kauvan sai hän hätäillä ja udella, ennenkun Eeva kykeni itkultansa mitään
+vastaamaan.
+
+"Minä en voi nyt mitään selittää ... sydämeni on niin ... siitä puhumme
+toisella kerralla", sai Eeva viimein sanotuksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aikaa on taas kulunut. Pappilassa oli nyt häät. Ne olivat kaksoishäät
+nekin, sillä Otto ja Hilja sekä Risto ja Eeva olivat solmittavat nyt
+ikuiseen avioliittoon. Niin. Risto on näyttänyt toteen, ett'ei hän
+silloin Kaaralan häissä loukannut eikä pilkannut Eevaa, vaan puhui täyttä
+totta. Hän oli sittemmin useammat kerrat varovasti tunnustanut
+rakkautensa Eevalle ja hän oli voittanut tarkoituksensa, sillä Eeva oli
+viimein uskonut, ett'ei se ollutkaan pilkkaa ja häväistystä, vaan
+puhtaasta rakkaudesta syntyneen sydämen halun vilpitön tunnustus.
+Hehkuvana, nuoruuden kukoistuksesta humertavana, lempeänä morsiamena
+seisoi nyt Eeva Riston rinnalla, palkitaksensa sulhonsa rehellistä
+rakkautta, sillä olihan hän nyt näyttänyt toteen, että Eeva on ollut
+asemansa, tulevan säätynsä ja kumppaninsa vertainen. -- Onpa Risto
+pitänyt sanansa, on ollut mies -- on.
+
+Melkein poikkeuksetta oli pappilassa samat häävieraat kuin Kaaralassakin
+silloin. Itsestänsäkinhän on arvattava, että kaikki Kaaralaisetkin olivat
+häävierasten joukossa, niinpä nuori emäntä, Leenakin. Yleinen rauha ja
+rakkaus vallitsi kaikkien kesken noissa häissä, siliä kaikki asiat olivat
+sopusoinnussa ja kenelläkään ei ollut mitään kadehtimista toisiltaan eikä
+mitään mielikannetta toisiaan vastaan; kaikki oli niinkuin ollakin piti.
+Molemmat morsiusparitkin olivat niin iloiset ja tyytyväiset, ei
+ainoastaan omiin tuleviin elämänkumppaneihinsa, mutta kaikkiin ihmisiin;
+miksikäpä eivät he olisi niin olleet, sillä olivathan he nyt löytäneet ja
+saaneet toisensa, eikä heillä ollut yhtään vihamiestä, eivätkä he myös
+vihanneet ketään. Nuoruuden innosta hehkuivat he ja uhkarohkeasti
+katsoivat he tulevaisuutta silmiin.
+
+Leenakin oli onnellinen, nähdessään, että tuo Eevan ankara peljästyminen
+hänen häissään niinkin hyvän lopun sai. Hän seurasi silmillään hennon ja
+kauniin sisarensa liikkeitä kaikkialla, kun tämä ilosta loistavin kasvoin
+notkeana ja keveänä häilyi morsiusvaatteissaan hääväen seassa. Nuorten
+leikkiessä rinkitanssia, istuuntui Risto palavoivana ja väsyneenä
+syrjemmäksi ja veti polvellensa istumaan morsiamensa, joka hänellä
+leikissä oli viimeisenä parina ollut.
+
+"Kas niin, kaunis kultaseni! Nyt et enään lähdekään minun luotani
+hyppyyn, ihmisiä kuoliaaksi peljättämään ... nyt pysytkin koreasti
+luonani", sanoi sulho morsiamelleen, taputellen häntä poskelle ja
+kiertäen kätensä hänen kaulaansa.
+
+Leena sisar hymyili tuon nähtyänsä ja kuultuansa, ja morsian
+hymyili ... kummako se, sillä olihan hän nyt niin onnellinen.
+
+Niinhän se on: häät ovat ja harvoin niissä mitään erin-omaisia tapahtuu,
+varsinkaan jos kaikki asiat ovat luomallaan; näissä häissä ne ainakin
+niin olivat, eikä niistä siis ole mitään erinäistä kerrottavaa.
+Tyytyväisinä vaan vieraat erkanivat häiden loputtua toisistaan, kätellen
+ja kostellen moneen kertaan sekä isäntäväen että suhjot ja morsiamet.
+Mutta ennenkun hääväki lähti talosta, pyysi kirkkoherra heitä hetkeksi
+seisahtumaan. Kun se oli tapahtunut, piti hän sydäntä liikuttavan puheen,
+jossa hän kehoitti kaikkia rakastamaan toinen toistansa ja anteeksi
+antamaan, jos joku toistansa vastaan rikkoo, ja niin rakkauden lakia
+täyttämään. Erittäinkin nuoria parikuntia kehoitti hän toinen toisensa
+kuormaa kantamaan, eikä pyrkimään toistensa herraksi ja yksin-omaiseksi
+valtiaaksi ja käskijäksi. Hän kehoitti heitä rakastamaan toinen toistansa
+ja kunnioittamaan kumppaniaan enemmän kuin itseään, eikä hakemaan vikoja
+toisesta, vaan enemmän omasta itsestään, siveyden hengellä nuhtelemaan ja
+muistuttamaan, jos toinen johonkin vikaan tulisi, eikä vihalla ja
+kiukulla, kuten usein tapana on. Monta muuta neuvoa ja johdantoa lausui
+kirkkoherra ja puheen loputtua meni itsekukin kotiinsa, tyytyväisinä sekä
+häihin että kirkkoherran puheesen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onnellisina elivät nyt Risto ja Eeva omassa kodissaan. Heillä kävi usein
+tuttavia vieraina ja silloin pidettiin hauskaa ja iloista elämää. Kun
+talon isäntä ja emäntä olivat nuoria, ja viettivät lempi-aikaansa, olivat
+he aina molemmin vierasten kanssa seurustelemassa. Risto piti paljon
+kauniista vaimostansa, jopa niin paljon, että se näytti monen mielestä
+liikanaiselta. Hän olisi tahtonut vaimonsa aina istumaan polvellansa tahi
+alinomaan vierellänsä, jossa hän alituisesti näppi, taputteli, halaili ja
+suuteli häntä. Vaimo ollen kaino, siveä ja häveliäs, ei näyttänyt
+hyväksyvän niin julkeaa käytöstä ja useinkin näytti hän selvää
+vastenmielisyyttä semmoisissa tapauksissa. Vaikka joukossa oli niitäkin,
+jotka pitivät tarpeettomana Riston julkiset rakkauden osoitukset
+vaimoansa kohtaan, ihmettelivät toiset sitä rakkauden voimaa, mikä
+Ristossa oli joka aika nähtävänä; näyttipä siltä kuin ei hän olisi tullut
+hetkeäkään aikaan, ellei hänen vaimonsa ollut aina näköisällä.
+
+Semmoisenaan kului aika. Elämä toi hitaasti, mutta varmasti heidän
+eteensä uusia näkökohtia, uusia velvollisuuksia ja ne vaativat uusia
+elämän tapoja. Nämät tulivat niin hiljalleen ja vähitellen, että he
+tuskin huomasivat niiden tuloa, mutta ne tulivat kuitenkin. Lempi-ajan
+suruton, murheeton, riehahteleva, lemmestä hehkuva ja lehahteleva elämä
+ei enään sopinut, sillä elämä oli kääntynyt sille kannalle, että se vaati
+ryhtymään tositoimiin.
+
+Oltiin jo niin pitkällä, että Ristolle ja Eevalle oli syntynyt terve,
+kaunis poika, pikku Anton. Tämä tapaus muutti elämän aivan toiselle
+kannalle. Pikku Anton vaati niin paljon huolta ja hoitoa. Hän kahlehti ja
+valloitti kaikki äidin työt ja toimet, niin ettei hän paljon mihinkään
+muualle joutanut. Vieläpä pikku Anton anasti suurimman osan äidin
+lemmestäkin, sillä hän oli hyvin vaatelijas. Jos ei hän mielin määrin
+sitä saanut, itkeä rämästi hän niin että seinät tärisivät. Tämä häiritsi
+isän työtä ja unta, niin ettei hän saanut tavasta moneen yöhön peräkkäin
+levollisesti nukkua, kärkäs kun oli vähimmästäkin rapsauksesta heräämään.
+Työnteosta kirjoituspöydän ääressä ei tullut mitään, sillä lapsen
+pieninkin kirahteleminen ja äännähteleminen häiritsi häntä ja ajatusvoima
+tuntui veltolta ja väsyneeltä.
+
+Kaiken tämän tähden rupesi hänestä elämä vähitellen tuntumaan hyvin
+ilottomalta. Noita alinomaisia vieraskäyntejäkään ja hupaisia iltamia ei
+voinut nyt toimeen panna kuten ennen ja siihenkin oli pikku Anton syypää,
+koskapahan hän oli anastanut kaiken vallan, eikä suinkaan hyväksynyt
+minkäänlaista melua olipa se sitten kuinka hyvää, iloista ja hupaista
+muiden mielestä tahansa.
+
+Avioliittoa rupesi Risto tästäpuoleen katsomaan kaikenni toiselta
+kannalta kuin ennen. Kevytmielinen ja huikentelevainen luonteeltaan
+ollen, oli hän käsittänyt avioliiton intoisten ajatustensa kannalta, eikä
+ottanut ensinkään lukuun sen vakavia puolia ja niitä velvollisuuksia,
+jotka avioliittoa seuraa. Tämän tähden rupesi hän vähitellen tuntemaan,
+että hän on nyt entisen riehakan vapautensa menettänyt ja antanut itsensä
+kahlehtia sangen ikävään asemaan, josta ei ollut mitään mahdollista
+poispääsöä. Hän kuvitteli mielessään omia vaivojaan, omaa
+rauhattomuuttaan, levottomuuttaan ja vankeuttaan, kuinka sietämätön ja
+tuskaloinen se nyt jo oli. Mutta vaimonsa uhraavaista levottomuutta,
+valvomista ja vaivoja ei hän huomannut minkään arvoisiksi omansa
+rinnalla, vaikka tämä yöt ja päivät melkein läpeensä sai valvoa pikku
+Antonin kätkyen vieressä, hoitelemassa ja vaalimassa häntä; levollisesta
+unesta ei ollut monesti kysymystäkään; kun hän sai joskus vähänkään
+uinahtaa niinkuin lintu oksalla, oli siinä jo kylläksi.
+
+Kun vaimo näin yhtenään oli lastansa hoitamassa, ei hänellä ollutkaan
+aikaa paljon muihin toimiin; ainoastaan kilpakiireeltä toimitteli hän
+joskus tärkeimpiä taloudellisia asioita. Tämän tähden ei hän joutanut
+miehensäkään parissa oleskelemaan, semminkään kun ei tämän ensinkään
+haluttanut lapsikamarissa oleskella; ainoastaan joskus pistäysi hän
+siellä niinkuin kissa kuumassa uunissa. Tämäkin seikka oli omiansa
+synkistyttämään Riston nykyistä mielentilaa. Vaimo huomasi tämän kyllä,
+mutta hän otaksui miehensä vähäpuheisuuden ja synkemmän elämän tavan
+tulevan siitä, kun heille yhteisesti oli tullut uusia huolia, jotka
+heidän elämänsä olivat kääntäneet toiselle kannalle.
+
+Pikku Anton vaurastui niin paljon, ettei äidin tarvinnut enään olla
+myötäänsä lapsikamarissa. Innolla käytti hän kaiken aikansa, minkä
+hän sai lapsen tyköä poissa olla, taloudellisiin puuhiin ja
+järjestelemisiin, jotka hänen mielestänsä eivät olleet niinkuin niiden
+olla olisi pitänyt; hän tahtoi, näette, saada elämän yhtä hupaiseksi kuin
+ennenkin, poistaaksensa miehensä synkkämielisyyden. Kaikissa koki hän
+olla miehellensä mieliksi ja saatuansa häneltä pienemmänkään vihjauksen,
+riensi hän kohta hänen tahtoansa täyttämään. Usein otti hän lapsen
+syliinsä ja meni sen kanssa miehensä viereen istumaan. Siinä näytteli ja
+esitteli hän tuota kaunista ja tervettä lasta isällensä, puheli heille
+molemmille viatointa lemmen kieltä, saadaksensa lapsen viihdytetyksi ja
+isän ilahutetuksi.
+
+Näennäisesti rupesikin mies uudesti elpymään ja elämä näytti tulevan
+entiselleen. Vieraita kutsuttiin taasenkin taloon kuten ennenkin ja
+seuraelämää koetettiin saada elpymään niin hauskaksi kuin ennenkin.
+Kuitenkin näki vaimon tarkka silmä, ettei hänen miehensä ole entisen
+lainen, vaan hän koettaa jotakin peittää jonkunmoisen teeskennellyn
+naamarin alle.
+
+"Kuule nyt, Risto! Mikä sinua vaivaa? -- -- Puhu nyt toki kerrankaan
+vapaasti ja avomielisesti ... sinä et ole niinkuin ennen ... ikäväksihän
+näin ollen aika tulee", sanoi vaimo eräänä kertana, kuu hän Riston kanssa
+oli kahdenkesken.
+
+"Minkälainen minä sitten mielestäsi olen?" kysyi Risto synkästi.
+
+"Sinä et ole enään semmoinen kuin ennen, niin avosydäminen ja iloinen.
+Sinä olet tullut vähäpuheiseksi ja synkäksi kuin hauta ... oikein minua
+peljättää ... voithan sanoa minulle, mikä sinua vaivaa", sanoi vaimo.
+
+"Eihän minua mikään vaivaa", sanoi Risto teeskennellen.
+
+"Niin, kunpa sinä olisit avosydämisempi, että puhuisit minulle huolesi,
+niin minä koettaisin kaikkeni tehdä sinun hyväksesi ja ehkä siten saisin
+sinun surusi poistetuksi, jota nyt turhaan koetat peitellä ja salata",
+sanoi vaimo.
+
+"Jos minua joku vaivaisi, niin se ei ole sinun autettavanasi, mutta eihän
+minua mikään vaivaakaan; sinä luuloittelet vaan", sanoi mies.
+
+"Jospa se niin olisi, mutta niin ei se ole; sinä koetat vaan minua
+pettää", sanoi vaimo huo'aten.
+
+Semmoisena ulkokullattuna ja teeskenneltynä pysyi elämä jonkun aikaa,
+eikä se näyttänyt paranevan eikä pahenevan. Vaikka semmoinen näennäinen
+levollisuus valliisi aviopuolisoiden kesken, ettei vieraan silmäkään
+heidän välillänsä mitään erinomaisempaa huomannut, oli kuitenkin heidän
+keskinäisessä elämässään semmoinen raskas ja painava tunne, joka oli
+niinkuin joku ennustus myrskyn edellä. Tämä teki vaimon elämän tuiki
+raskaaksi ja sietämättömäksi ja tätä lisäsi vielä paljon se
+salaperäisyys, kun ei hän tiennyt tämän tukaluuden syytä ja juuria.
+
+Eräänä kertana oli taas talossa vieraita. Niiden joukossa oli eräs rouva,
+joka vieraasta paikkakunnasta oli tullut tervehtimään pitäjässä olevia
+sukulaisiansa ja nyt muiden kanssa tullut heille. Hän ei ensinkään
+tiennyt talon rouvan nuoruuden aikaisia elämän vaiheita, eikä hänen
+sukuperäänsä, ihmetteli vaan hänen sievyyttänsä Ja kauneuttansa.
+
+Ristolla oli perimänsä piano. Tämä oli aina hänen huoneessansa, vaikkei
+talossa ollut ketään, joka olisi voinut sillä soittaa. Mutta kun
+semmoisia vieraita oli talossa, jotka siihen kykenivät, soitettiin sillä
+ajan ratoksi ja seura-elämän virkistykseksi.
+
+Pappilan entinen Hilja oli hyvä pianon soittaja ja hän se useinkin sai
+hauskuttaa seuraa soitollansa. Joku pyysi häntä nytkin istumaan pianon
+ääreen ja soittamaan joitakaan kappaleita. Kuten ennenkin, myöntyi hän
+pyyntöön ja pian kaikuivat iloiset sävelet ympäri salia. Siellä istui
+talon nuori rouvakin, pitäen sylissänsä tervettä ja kaunista pikku
+Antonia -- kuinkas muutoin, sillä olihan hän talon kaunis, nuori ja
+kaikilta kunnioitettu rouva --. olihan hänellä oikeus ja velvollisuuskin
+olla vierasten parissa, hupina ja rattona heille.
+
+Kun Hilja oli lakannut soittamasta ja noussut ylös pianon äärestä, sanoi
+vieras rouva:
+
+"Minä pyytäisin, että talon rouvakin soittaisi jonkun kappaleen, sitä
+olisi niin hauska kuunnella!"
+
+Risto vaaleni valkeaksi kuin palttina ja Eeva punastui korvia myöden;
+muutkin vieraat hämmästyivät, sillä jokainen tiesi, ettei Eeva ollut
+mikään soittoniekka, eikä kukaan sitä häneltä kaivannutkaan.
+
+"Ei ... eihän se ... hän ei ole tottunut..." änkytti Risto.
+
+"En minä ole tottunut pianoa soittamaan; tässä on minun pianoni", sanoi
+Eeva, kohottaen pikku Antonia ja suudellen häntä.
+
+Sen jälteen poistui hän kamariinsa lapsen kanssa.
+
+"Vai niin! Sepä on jotenkin harvinaista tähän maailman aikaan. Minunkin
+aikanani pidettiin jo kasvatuksesta niin paljon huolta, että parempain
+ihmisten tyttäret opetettiin pianoa soittamaan. Soitanto on kaunis
+taide", sanoi rouva Eevan mentyä.
+
+Hyvä oli, ettei Eeva kuullut tuota lauselmaa, mutta sen kuuli -- Risto.
+
+Tämän ylimysvaltaisen puheensa päälle, istui rouva itse juhlallisesti
+pianon ääreen, näyttämään tuota jaloa taidettansa. Hilja hyppäsi hänelle
+nuotteja hakemaan, mutta rouva sanoi: "En toki ole niin huono soittaja,
+että nuotteja tarvitseisin, minä soitan aina muististani".
+
+Sitten siiristi hän sormensa molemmissa käsissään niin leveälle, että ne
+olivat kuin rautaharavan piit. Niitä hän sitten mahtipontisesti ja
+selkäkenossa rupesi keikuttelemaan ja kallistelemaan pianon
+näppäimistöllä, topostellen sieltä täältä niitä, vähääkään koskaan
+soukentamatta sormiensa asemaa. Monen turhan rynnäkön perästä sai hän
+viimein jotakin kukkuu, kukkuu ja ukko Noan tapasta.
+
+Olisipa ollut paras, ettei semmoisen taidenautinnon edellä olisi
+ensinkään mokomaa puhetta pidetty.
+
+Jotenkin hämmentyneinä lähtivät vieraat pois.
+
+Talon isäntä lähti vieraita saattamaan. Hän meni Oton kanssa aina hänen
+kotiinsa saakka. Hän ei palannutkaan kotiinsa, vaan meni sieltä erään
+velikullan luo, mikä tunnettiin ankaraksi ryyppymieheksi. Hänen
+tuttavansa ihastui kovin Riston tulosta ja osoittaaksensa oikein
+tuntuvalla tavalla tuota iloansa, laitti hän heti totia. Vaikka Risto
+ollutkaan halullinen väkeville juomille, huvitti häntä kuitenkin
+totipöydän ääressä istuminen tällä kerralla: sen ääressä kului hänen
+aikansa hupaisammasti kuin kotona. Lasi lasin perästä tehtiin ja siinä
+kaskutessa kului aika melkein huomaamatta likelle aamua.
+
+Kotiin tultuansa nakkausi Risto pukupäällä sohvan kannelle maata, eikä
+herännyt ennenkuin likellä puolta päivää. Ylösnoustuansa oli hän
+vähäpuheisuutensa lisäksi vielä äreäkin. Jos hänen vaimonsa hänelle mitä
+puhui ja toimitti, sai hän töykeitä ja kärsimättömiä vastauksia; oli
+niinkuin vaimo olisi, hänen mielestään, tehnyt suuren ja
+anteeksiantamattoman rikoksen.
+
+Vaimo ei puhunutkaan miehellensä yhtään mitään koko hänen
+poissaolostansa, koska hän piti sitä sattumuksena. Sentähden koetti hän
+hyvyydellä ja lempeydellä lauhduttaa ja voittaa miehensä nirppaa ja
+töykeää luonnetta, mutta huonostipa hän siinä onnistui.
+
+Se asia meni sinänsä, mutta tästäpuoleen oli Riston parempi olla kylässä
+kuin kotona. Hänen kunniakseen täytyy kuitenkin mainita, ettei hän kylään
+halunnut väkevien juomien vuoksi, sillä juoppoa ei hänestä tullut
+koskaan, ei, vaan hänellä oli toiset syyt kylähaluunsa. Tämä kävikin
+viimein niin ankaraksi, että kuin hän vähänkin sai lomaa virkansa
+toimilta, oli hän aina kylässä, josta hän useinkin tuli kotiin vasta
+aamulla.
+
+Arvattava on, miltä tämä vaimolle maistui. Monta unetonta yötä hän vietti
+ja monta itkua itki. Kun hän huomasi, ettei hän hyvyydellään voinut
+mitään vaikuttaa, päätti hän jollakin tavalla ottaa selvän tuosta
+hämärästä ja ikävästä tilasta.
+
+"Kuinka sinä voit noin kotisi, vaimosi ja lapsesi unhottaa, kun et sinä
+enään yhtään pysy kotona?" sanoi vaimo eräänä kertana miehellensä, kun
+tämä oli tullut taasenkin aamulla kotiinsa yölliseltä retkeltänsä.
+
+"Voin minä, sillä minulla on kylässä hupaisempi kuin kotona... Nyt sen
+sait tietää, jota aina olet kärkkynyt. -- Onko nyt lysti?" sanoi mies.
+
+"Voi rakas Risto! Mitä minä olen sinulle tehnyt, kuu sinä noin saatat
+puhua?" sanoi vaimo surumielin.
+
+"Minä en jaksa kuulla sinun alinomaisia kärkkymisiäsi ja
+tilinteettämisiäsi".
+
+"Älä niin sano, jos sinulla vähänkin on omaatuntoa. Enhän minä ole
+koskaan sinulle osoittanut muuta kuin rakkautta ja kunnioitusta.
+Ainoastaan synkkämielisyytesi syytä olen kokenut selville saada kaikella
+hyvyydellä, mutta sinä käyt vaan yhä kummallisemmaksi, kylmemmäksi ja
+umpimielisemmäksi. Jos et minun vuokseni voisi olla kotona, niin
+muistahan toki omaa lastasi. Usko vaan, rakas Risto, sinun käytöksesi ei
+ole sopiva Jumalan eikä ihmisten edessä", sanoi vaimo vavisten.
+
+"Enkö minä sitä sanonut, ettei sinulla ole muuta kuin noita alinomaisia
+kantturasaarnoja, mutta eihän parempaa ole odottamistakaan semmoiselta,
+joka on kolme vuotta ollut -- -- ruodulla", sanoi Risto kamalasti.
+
+Vaimo kalpeni kuolon kalpeaksi. Häntä puistutti semmoinen vavistus, ettei
+hän voinut pysyä seisallaan, vaan hänen täytyi horjuen peräytyä tuolille
+istumaan. Siinä hän sitten huohotti ja hengitti niin raskaasti, että
+olisi luullut sydämen rinnasta ylös hyppäävän. Kaukaan aikaan ei hän
+voinut puhua ainuttakaan sanaa.
+
+Niin. Nuoli oli ammuttu ja se nuoli musersi ihmissydämen. Se oli kauvan
+piilenyt salassa ja varttunut, vaurastunut. Vieraan rouvan musiikillinen
+kasvatussaarna oli vasamaan takonut terän ja päättänyt sen valmistuksen.
+Huikentelevalla intohimolla oli hän alussa rakastanut kaunista, alhaista,
+mutta siveää naista ja tämä oli uskonut häntä ja antautunut kaikkinensa
+hänelle, yksin hänelle. Mutta kun ensimäinen hehku oli kylmennyt, ja
+elämän velvollisuus ja vakavuus astunut siaan, rupesi hän halveksimaan
+siveää vaimoansa, alhaisen kasvatuksen ja sukuperän tähden, yhtä suurella
+kylmyydellä, millä tulisuudella hän ensin häntä rakasti. Nyt sai vaimo
+tietää syyn miehensä kylmään nyreämielisyyteen ja kotoa poissa olemiseen,
+jota hän niin huonolla onnella oli tähän asti kokenut peitellä.
+
+"Sinä siis halveksit minua?" sanoi vaimo viimein matalalla värisevällä
+äänellä.
+
+"Niin teen ... minä halveksin sinua, enkä voi toisin tehdä", sanoi Risto
+murhaavasti.
+
+"Silloin et niin sanonut kuin minua omaksesi pyysit; silloin vannoit
+rakastavasi minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Mikä sinun
+mielesi nyt on muuttanut?" muistutti vaimo.
+
+"Minä olen tullut kappaletta viisaammaksi".
+
+"Voi Risto! Sinä olet kovasydäminen, tunnoton mies, joka voit rikki
+polkea sydämen, mikä on sykkinyt yksin sinulle ja on yksin sinua
+rakastanut eikä ketään muuta. Miksi sinä saatit minut tähän hirmuiseen
+vaivaan? Olisit minun antanut olla halvassa ja ylönkatsotussa tilassani,
+se olisi ollut tuhatta kertaa parempi kuin tämä myrkyllä sekoitettu
+ulkokultainen loisto", sanoi vaimo.
+
+"Niin, miksi minä olin niin hullu, sano jos vaan voit? Minun luullakseni
+se oli elämäni suurin erehdys", sanoi Risto vähääkään pehmenemättä.
+
+Vaaleana ja vapisevana nousi vaimo tuolilta. Hän ei vastannut mitään
+miehensä viimeisiin sanoihin, sillä hän tunsi, ettei tässä ole siaa
+millekään järjelliselle ja tunnolliselle puheelle. Tuolin nojasta kiinni
+pitäen seisoi hän siinä tuokion, tunnustellaksensa, voisiko hän siitä
+mennä kamariinsa. Hän katsoa tuijotti yhteen paikkaan ja rinta aaltoili
+niinkuin hyrskyvä meren pinta. Vihdoin lähti hän horjuin ja seinistä
+kiinnipidellen hiipimään kamariinsa.
+
+Pikku Anton heräsi samassa tuokiossa kuin äiti huoneesen astui. Poika
+kätisi tyytymättömänä ja oikoi pikku käsiään luottavasti äidilleen. Äiti
+horjui lapsen luo ja suurella vaivalla sai hän hänen nostetuksi syliinsä,
+sillä hän oli sangen voimaton.
+
+"Voi, rakas lapseni! Tuleeko sinustakin huikenteleva, kovasydäminen mies,
+joka tunnottomasti voi murskaksi polkea uskollisen, rakastavan ja
+lempivän sydämen? -- Ei toki ... teenhän väärin sinusta, viattomasta
+olennosta tämmöistä arvellessani", sanoi äiti kuiskutellen lapsellensa ja
+suudellen häntä.
+
+Hän istui lapsen kanssa vuoteen laidalle. Koko entinen elämänsä aukeni
+hänen eteensä niinkuin selvä kirja. Hän muisti lapsuutensa kurjat
+kärsimiset ja äitinsä hirveän nälkäkuoleman. Hän muisteli ihmisien ja
+erin-omattain kasvatusvanhempiensa hyvyyttä, joiden avulla hän vältti
+nälkäkuoleman ja tuli ihmiseksi. Pappilaan joutuminen tuntui hänestä
+suurimmalta onnettomuutensa syyltä, vaikka he olivatkin hänelle
+osoittaneet pelkkää ihmisyyttä, ystävyyttä ja rakkautta sekä kasvattaneet
+häntä kuin omaa lastansa. Mutta juuri tämän tähdenpä hän oli joutunutkin
+siihen asemaan, että oli voinut antaa elämän ylhäisyyden ja turhan
+loiston kiillon nojalla tehtyin pettäväin lupausten houkutella itsensä
+pois säädystään, maistamaan täydellä mitalla sitä ulkokultaista
+sydämettömyyttä, jota niin runsaasti useinkin loistavan kuoren alla
+piilee. Kuinka onnellinen olisi hän, jos hän olisi säädyssään pysynyt,
+missä kaikki ihmiset olisivat vertaisia, joita voisi rakastaa veljinään
+ja sisarinaan. Nyt hän oli hyljättynä, halveksittuna mieheltänsä ja
+kentiesi muutkin katsoivat häntä ylön: ja vaikka eivät he sitä
+tekisikään, on hän kuitenkin kurjin ja onnettomin ihminen minkä maa
+päällään kantaa. Miksi antoi hän itsensä pettää ja narrata? Miksi uskoi
+hän Riston intohimoisia rakkauden tunnustuksia ja lupauksia, ja hänen
+ulkokullatuita vakuutuksiaan -- niin, miksi? --
+
+Näitä kaikkia muistellessaan muisteli hän viattomia lapsuutensa aikoja
+niinkuin kadotettua paratiisia. Vaikka se olikin ulkonaisesti kurjaa ja
+viheliäistä, oli sydän kuitenkin iloinen ja vapaa, eikä kukaan antanut
+hänelle niin pahoja ja solvaisevia sanoja kuin hän nyt omalta
+kumppaniltaan sai kuulla. Voi kuinka mielellään hän olisi nyt vaihtanut
+nykyisen elämänsä lapsuutensa viheliäiseen, mutta onnelliseen aikaan ja
+syöksynyt alas tältä suurimman onnettomuuden onnen kukkulalta; -- niin
+sen hän olisi tehnyt, jos vaan olisi voinut.
+
+"Voi äiti! Miksi minä en saanut kuolla sinun kanssasi?" sanoi hän viimein
+puoliääneen ja purskahti katkeraan itkuun.
+
+Siinä itki hän niin kauvan, että kyynelten lähteet kuivuivat ja sydän
+tuli murheen pätsissä ikäänkuin hiiltyneeksi.
+
+Sinä päivänä ei vaimo voinut liikkua kamaristansa, eikä hänelle maistunut
+ruoka eikä juoma.
+
+Kauheassa synkkyydessä kului aika eteen päin. Kumpikaan ei puhunut
+toisellensa luotuista sanaa, sillä mies ei tahtonut ja vaimo ei
+uskaltanut. Tämän tähden kävi elämä niin rasittavaksi, synkäksi ja
+kolkoksi, että se oli suljetun haudan kaltaista.
+
+Eräänä päivänä tuli Risto vaimonsa kamariin. Tämä kummastutti vaimoa
+suuresti, sillä semmoista ei ollut tapahtunut kaukaisiin aikoihin. Mies
+istuutui synkän näköisenä tuolille ja vaimo odotti tykyttävin sydämin
+mitä hän sanoisi.
+
+"Sinä et saa enään kertaakaan tulla näköisälle silloin kuin vieraita on",
+sanoi Risto kolkosti.
+
+"Minkätähden en?" kysyi vaimo.
+
+"Sen tähden kuin minun pitää hävetä sinun käytöstäsi", selitti mies.
+
+"Mitä erin-omaisia rikoksia minä sitten olen säädyllisyyttä vastaan
+tehnyt?"
+
+"Sinussa pistää joka aika esiin talonpoikamaisuus".
+
+"Minä en siis olekaan enään mielestäsi säätysi ja kumppanini vertainen.
+jommoisen minun kerran vakuutit olevan", sanoi vaimo hiljaisesti.
+
+"Et, senhän olet jo ennenkin saanut tietää", sanoi Risto.
+
+"Sinun ei tarvitse koskaan enään hävetä minua vierastesi edessä", sanoi
+vaimo ja huokasi raskaasti.
+
+"Minulla olisi vielä muutakin sanottavaa", sanoi Risto edelleen.
+
+"Sano kaikki mitä sinulla sanottavaa on, sillä minun sydämeni on jo
+murtunut siihen määrään asti, että voin kuunnella mitä tahansa", sanoi
+vaimo.
+
+"Poika olisi paremmasti kasvatettava, sillä se imee sinusta
+talonpoikamaisuutta", selitti Risto.
+
+"Poika!... Mitä, kuinka?" ... sanoi vaimo ikäänkuin säpsähtäen, sillä hän
+oli niin ajatuksiinsa vaipuneena, ettei hän käsittänyt täydellisesti
+miehensä sanoja.
+
+"Sitä sanon, että poika tarvitsee paremman kasvatuksen kuin sinä voit
+antaa... Joko nyt ymmärrät?" sanoi Risto säälimättömästi.
+
+"Mitä sitten oikeastaan tarkoitat? -- puhu!" sanoi vaimo ja näytti
+kiinnittävän kaiken huomionsa oikein kuullakseen ja käsittääkseen mitä
+nyt tulisi.
+
+"Tarkoitan sitä, että poika pitää laittaa muualle kasvatettavaksi".
+
+Vaimo käsitti nyt täydellisesti miehensä tarkoituksen. Elon voima ja luja
+päättäväisyys palasi hänen heikontuneesen ruumiisensa ja murheelliseen
+mieleensä. Vieno puna levisi hänen kalpeille kasvoillensa ja silmänsä
+säkenöitsivät.
+
+"Tahdotko ryöstää minulta ainoan rakkauteni esineen, mikä minulla on
+vielä jäljellä tässä mailmassa? Eikö siinä ole vielä kyllä, kun olet
+ryöstänyt elämäni rauhan ja rikkirunnellun sydämeni, kun tahdot vielä
+päälliseksi ryöstää lapseni? Mutta sen sanon sinulle, ettei se tule
+tapahtumaan koskaan, sillä rikkirunneltunakin on minulla voimaa
+suojelemaan lastani ... ota henkeni, revi runneltu sydämeni ulos
+rinnastani, mutta lastani et saa", sanoi vaimo kauhistuksen valtaamana.
+
+Risto ei ollut heikolta vaimoltansa odottanut tämmöistä mielen lujuutta
+ja päättäväisyyttä. Hän joutui jotenkin hämilleen vaimonsa lujasta
+puheesta, eikä voinut muuta tehdä kuin katsoa vaimoansa, joka likisti
+lasta rintaansa vasten ja suuteli häntä innokkaasti. -- Siihen se asia
+jäi.
+
+Risto pitkitti kylässäkäyntiään kuten ennenkin ja viipyi siellä
+poikkeuksetta aamuun asti, mutta siitä ei mainittu kummaltakaan puolelta
+puolellakaan sanalla mitään, elettiin vaan mykkää, synkkää ja kuollutta
+elämää. Vieraita kävi talossa nytkin tavasta niinkuin ennenkin, mutta
+talon nuorta emäntää ei näkynyt enään milloinkaan heidän seurassansa,
+vaikka moni vieras häntä usein kaipasikin. -- Niin, mitäpä hän olisikaan
+sinne mennyt, sillä olihan hänen miehensä kieltänyt hänet esiintymästä
+vierasten seurassa, ettei hän muka sivistymättömyydellänsä olisi
+loukannut heidän hienoja tapojansa.
+
+Eräänä iltana meni Risto taasenkin kylään. Eihän siinä mitään outoa
+ollut, sillä olihan hän usein ennenkin niin tehnyt, mutta outoa oli se,
+kun ei hän tullutkaan kotiin, ei aamulla eikä milloinkaan. -- Hän oli
+jäänyt olemaan erään ystävänsä luokse ja jäi sinne ainaisesti asumaan,
+Jonkun ajan kuluttua rupesi hän virkaansa kuuluvia kapineita ja papereita
+muiden kautta uuteen asuntoonsa toimittelemaan.
+
+Tällä tavalla oli Risto eronnut kärsivästä ja siveästä vaimostansa,
+hänestä, jonka vertaa ei hän yhteen aikaan luullut koko maailmassakaan
+olevan. Hänellä oli nyt kyllä sydäntä hyljätä hänet ja lapsensa ja
+heittää heidät oman onnensa nojaan. Totta kyllä on, että vaimolle jäi
+koko talous, mutta kukin kyllä arvaa, minkälaiselta tämä talous tuntui
+hyljätylle vaimo raukalle. Kuolleelta ja kylmältä tuntui kumppaniton koti
+ja kymmentä kertaa onnellisempi olisi hän ollut metsäpirtissäkin
+asuessaan, kun hänellä vaan olisi ollut uskollinen ja lämmin sydän
+kumppanina.
+
+Tuo keskinäinen kylmyys, mikä aviopuolisoiden välillä vallitsi, oli
+tähän asti pysynyt kaikilta ihmisiltä salassa, sillä kumpikin koki
+huolellisesti salata tukalaa tilaansa. Nyt täytyi sen kuitenkin julki
+tulla tuon julkisen eron vuoksi. Kaikki ihmiset säälittelivät Eevan
+tukalaa tilan, sillä he oivalsivat kohta asian ilmitultua, että vika on
+Ristossa, jonka elämänlaatu oli tunnettu huikentelevaiseksi ja kotinsa
+pitämättömäksi pitkin ikäänsä. Moni koetti vaikuttaa Ristoon, että hän
+olisi malttanut mielensä ja yhtynyt suosiolliseen yhdys-elämään kärsivän
+ja lempeän vaimonsa kanssa, mutta se ei mitään auttanut. -- Nyt vasta
+palkollisetkin saivat tietää, että heidän isäntäväkensä kesken on ollut
+tuommoista hirveää onnettomuutta. Sydämestään osaa ottaen hyvän emäntänsä
+kovaan kohtaloon, kokivat he lievitellä hänen suruansa minkä voivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä nähtiin nuoren, hennon ja kalpean naisen lapsi sylissä
+pyrkivän horjuen tietä myöden eteenpäin. Hänen voimansa näyttivät olevan
+vähissä, sillä tuon tuostakin istahti hän tienviereen levähtääksensä ja
+saavuttaaksensa tasaisempaa hengitystä, sillä hänen henkeänsä kovin
+ahdisti. Hänen katsantonsa oli raukea ja synkkä ja hänellä näytti olevan
+kova sisällinen taistelu. Tienvieressä istuissaan katsoa tuijotti hän yhä
+vaan sylissään olevaan lapseen, välisti surullisesti hymyillen. Se oli
+Eeva, joka pikku Anton sylissä koki vuovata Kaaralaa kohden, saamaan
+sieltä suojaa itsellensä ja lapsellensa. Hän ei voinut olla enään siinä
+kodissa, jossa hänen onnensa oli ryöstetty ja sydämensä rikki runneltu.
+Hänen elämänsä kävi niin tukalaksi siellä, että lattiakin tuntui
+polttavan jalkoja, ja hänen ruumiinsa tuntui kutistuvan kokoon ja tulevan
+pieneksi kuin kuivettunut kuusen käpy. Joka paikka ja esine muistutti
+häntä, että hän on halveksittu, ylönkatsottu ja hyljätty olento, joka on
+voimaton haltia tässä kova-onnen kodissa ja pois, pois piti tästä päästä
+-- vaikkapa vielä mihin, kunhan vaan pois pääsee. Tänä kovana hädän ja
+tuskan aikana muistui hänen mieleensä entiset kasvatusvanhempansa, he,
+jotka hänen turvattominna orpona ja viheliäisimmässä kurjuudessa
+ollessaankin olivat hänestä niin isällistä ja hellää huolta pitäneet,
+eivätkä olleet häntä koskaan köyhyydellä ja halvuudella sortaneet ja
+sättineet. Tällä turvalla koki hän puohata Kaaralaa kohden.
+
+Kaaralasta oli huomattu Eevan vaivaloinen tulo ja isäntä sekä emäntä
+kiirehtivät häntä vastaan kartanolle.
+
+"Antakaa turvaa ja suojaa hyljätylle, turvattomalle ja kodittomalle,
+murtuneelle naiselle... Älkää, Jumalan tähden, hyljätkö onnettoman
+pyyntöä, minä rukoilen teitä ... tehän olette olleet ennenkin minulle
+niin hyvät. -- Minä koen tehdä työtä itseni ja lapseni elatukseksi",
+sanoi Eeva, ja hän vapisi kuin haavan lehti.
+
+"Rauhoittukaa nyt toki ... älkää noin kovin hätäilkö -- -- emme me
+hyljää ... olkaa vaan tervetulleet... Onhan tuota nyt toki kattoa ja
+suojaa, Jumalan kiitos, teidänkin päänne päälle -- käykääpäs nyt vaan
+huoneesen", sanoivat vanhukset melkein yhteen ääneen. He hätäilivät
+kovasti ja emäntä otti lapsen vapisevan äidin sylistä; ukko otti äitiä
+käsipuolesta kiinni, ja niin lähtivät he huoneesen.
+
+Huoneessa oli Leena häntä vastaanottamassa.
+
+"Voi rakas sisareni! Kuinka onnellinen sinä toki olet alhaisuudessasi ja
+usealta halpana pidetyssä säädyssäsi. Lämmin, uskollinen sydän on
+rinnallasi ja rakkaat, rehelliset ihmiset ympäröivät sinua. -- Sisar
+raukkasi joutui väärään paikkaan; kevytmielisyyden uhrina joutui hän
+halpuutensa vuoksi ylönkatsotuksi, halveksituksi ja hyljätyksi. Moni ehkä
+kummasteli minun onneani, mutta ulkokullatun elämän loistava kiilto ei
+ole ihmisen elämän onni, sen minä, poloinen, liiankin suuressa määrässä
+todeksi tiedän", sanoi Eeva sisarelleen.
+
+Samassa otti hän sisareensa syliksi kiinni ja purskahti katkeraan itkuun.
+
+Kovain ponnistusten, murhetten ja mielenliikutusten tähden kaatui Eeva
+kovaan tautivuoteesen, jossa hän makasi monta viikkoa elämän ja kuoleman
+välillä. Leena ei luopunut hetkeksikään sisarensa tautivuoteen äärestä,
+mutta istui siinä yöt ja päivät, hoitaen ja vaalien heikkoa, taudin
+kanssa kamppailevaa sisartansa. Usein tarjottiin hänelle apua, että hän
+olisi saanut vähänkään jolloinkaan levätä, mutta hän ei voinut niin
+kauvan sitä tehdä kuin hänen kärsivä sisarensa taisteli taudin kanssa.
+Usein houraili sairas. Silloin hän säpsähti jostakin unen horroksesta ja
+sanoi: "Voi, voi, Risto, minkälainen sinä kuitenkin olit ... petturi --
+unhotit lupauksesi -- pikku Anton... Ei sinusta toki semmoista..."
+
+Hyvän hoidon avulla rupesi sairas vihdoin paranemaan, mutta sangen
+hitaasti se kävi. Ensimäisenä huolena tointumisensa jälkeen oli hänellä
+lapsensa kyseleminen, vieläkö hän elää ja onko hän terve. Sisar rauhoitti
+häntä ja selitti, että vanha emäntä oli kaiken aikaa hoitanut pikku
+Antonia ja että poika oli terve ja virkku. Sen kuultuansa rauhottui
+sairas.
+
+Tuo tautivuode oli Eevalle ikäänkuin uuden elämän jama. Sillä kun hän
+tautivuoteelta nousi, jaksoi hän tyyneemmällä mielellä kantaa kovaa
+kohtaloansa ja asettaa itsensä vastaanottamaan sitä uutta elämän suuntaa,
+joka nyt oli hänen eteensä astunut. Nöyrällä mielellä päätti hän alistua
+kovan kohtalonsa alle ja vastaan-ottaa mitä aika hänelle tuopi.
+
+Risto asui vielä samassa paikassa, mihin hän oli mennyt vaimoansa pakoon.
+Hän ei ollut sen koommin käynyt vanhassa kodissansa, eikä kysellyt
+vaimostansa mitään; lieneekö tämä tullut häpeästä vai ylönkatseesta, sen
+ties taivas. Hän oli harvapuheinen ja synkkä, eikä kärsinyt muidenkaan
+puhua mitään hänen ja vaimonsa välisistä asioista.
+
+Heti kuu Eeva taudiltansa kykeni, kirjoitti hän Ristolle seuraavaisesti:
+
+    Entinen aviokumppanini!
+
+    Palaja omaan kotiisi, sillä siellä ei ole nyt enään ketään, jota
+    sinun tarvitseisi ihmisten edessä hävetä. Jumala sen yksin tietää,
+    kuinka paljon minä olen saanut sinun kovan ja tunnottoman sydämesi
+    tähden kärsiä, mutta nyt se on jo suurimmaksi osaksi ohitse mennyt.
+    Minä voin nyt jo jotakuinkin tyytyä onnettomaan kohtalooni, enkä
+    kadu mitään hartaammin kuin sitä, kun annoin petollisten
+    liehakoimisiesi vietellä puhtaan ja viattoman sydämeni. Kuitenkaan
+    en toivota sinulle kostoa, enkä mitään pahaa, sen vaan soisin,
+    että koettaisit vakaannuttaa kovin huikentelevaa ja häilyvää
+    mielenlaatuasi. Muuta mitään en sinulta pyydä. Elä onnellisena!
+
+                                                       Eeva.
+
+Hän ei saanut mitään vastausta kirjeellensä, mutta sekö vai joku muu
+seikka lienee vaikuttanut sen, että Risto muutti kun muuttikin asumaan
+omaan kotiinsa. Olisipa luullut hänen nyt hyvinkin hyvän olla, sillä
+olihan hän täydellisesti voittanut mitä oli tarkoittanutkin, nimittäin:
+päässyt erilleen halveksitusta vaimostaan. Niin ei kuitenkaan ollut asian
+laita, sillä ikävä ja paha oli hänen olla. Hänen kaunis ja lempeä
+vaimonsa oli vaan aina hänen mielessänsä ja elämä tuntui hänestä
+sanomattoman autiolta ja tyhjältä. Unissaankin näki hän useinkin vaimonsa
+edessään, ja silloin näytti hän hänestä kärsivältä enkeliltä. Tämä tieto
+ja tunto teki hänen elämänsä sanomattoman ikäväksi ja synkäksi,
+ja tuo ennen niin iloinen mies painui yhä harvapuheisemmaksi,
+synkkämielisemmäksi ja närkkäämmäksi ja viimein tuli hän kaikilta
+kummailtavaksi jöröksi. Ei häntä huvittaneet vieraat, ei seurustelut
+muiden kanssa, eikä mitkään. Hän oli monta kertaa tunnustamaisillansa
+suurimman erehdyksensä, mutta häpeä ja ylpeys estivät häntä siitä.
+
+Eeva oli tottunut hyväksi käsityön tekiäksi. Hänellä oli työtä yllin
+kyllin ja hän teki sitä halulla ja ahkerasti. Näin tavoin ansaitsi hän
+riittävän toimeentulon itsellensä ja lapsellensa, vieläpä sai vähän
+säästöönkin; näitä säästöjä aikoi hän panna talteen sillä varalla, että
+voisi pikku Antonia kouluttaa, kun se aika tulee. Hänellä oli sievä huone
+asuttavana, johon talo antoi vielä lämpymänkin, eivätkä Kaaralaiset
+koskaan suostuneet ottamaan niistä minkäänlaista vuokraa tahi maksua.
+Pikku Anton oli jo jalanjuokseva ketterä poika, ja oli kaikkein lemmikki
+ja suosikki, mutta kaikkein enimmän häntä toki äitinsä rakasti, uhraten
+elämänsä ja kaikki voimansa hänen hyväkseen.
+
+Eräänä päivänä nähtiin se kumma, että Risto asteli Kaaralaa kohden. Eevan
+sydän tykytti kovasti ja hän kiirehti kamariinsa. Leena meni Ristoa
+vastaan ja ohjasi hänet suorastaan Eevan kamariin. Mielenliikutuksen
+tähden oli vieno puna noussut Eevan kasvoille ja semmoisena oli hän
+sangen miellyttävän näköinen. Pikku Anton telmi hyötyisänä ja verevänä
+lattialla, äännellen ehtimiseen kaikenlaisia lapsellisia sanoja.
+
+Alakuloisena ja ujona astui Risto huoneesen. Hän luimisteli ja katseli
+sinne tänne, mutta hän ei ottanut katsoaksensa suorastaan vaimoansa
+silmiin.
+
+"Tule tänne peremmäksi istumaan", kehoitti Eeva, kun näki miehensä
+neuvottomuuden.
+
+"Kylläpähän tässä..." sanoi Risto, haapuroiden samassa likinnä olevaa
+tuolia, jonka hän veti aivan ovipieleen ja istuuntui siihen.
+
+Seurasi tuskallisen pitkä äänettömyys.
+
+"Eiköhän olisi parasta, että taasen yhtyisimme", sanoi Risto vihdoin.
+
+"Ettäkö kuinka?"
+
+"Tarkoitan että unhottaisimme entiset ja yhdistyisimme jälleen ...
+ikävähän on näinkin", pitkitti Risto.
+
+"Se ei tapahdu enään koskaan. Minä olen sinulle kerran antanut sydämeni,
+mutta sinä olet sen halveksien hyljännyt ja kauhealla kylmyydellä
+murskannut. Voi, Risto! Löyhät olivat sinun lupauksesi ja lyhyt oli
+rakkautesi, joilla sinä minun petit! Minulla ei ole enään toista sydäntä
+sinulle antaa, sillä se mikä minulla nyt on, se on pyhitetty lapseni
+kasvatukseen. Mitäpä hyvää siitä olisikaan, jos nyt, kun sydämeni haavat
+ovat vähän paremmat, antaisin itseni toistamiseen pettää, sillä olenhan
+vaan ruotilainen ja semmoisena olisin sinulle haittana vierastesi aikana,
+jota paitsi talonpoikamaisuus pistäisi minusta esiin joka päivä. -- Ei,
+Risto, paras on näin, sillä minä voin nyt jo joihinkin määriin kantaa
+kovan kohtaloni", sanoi Eeva värisevin äänin, ja kirkkaat kyyneleet
+kiilsivät hänen silmissänsä.
+
+"Hyvästi".
+
+"Hyvästi, hyvästi! Jumala sinulle anteeksi antakoon!"
+
+Risto meni ja hänenkin silmissään kiilsi kyynel.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Jälkipoimintoja III, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44938 ***
diff --git a/44938-8.txt b/44938-8.txt
deleted file mode 100644
index 4e843f9..0000000
--- a/44938-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2969 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jälkipoimintoja III, by Pietari Päivärinta
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Jälkipoimintoja III
-       Kanttilaiset; Muistelmia katovuosilta
-
-Author: Pietari Päivärinta
-
-Release Date: February 16, 2014 [EBook #44938]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÄLKIPOIMINTOJA III ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-JÄLKIPOIMINTOJA III
-
-Kanttilaiset; Muistelmia katovuosilta
-
-
-Kirj.
-
-P. PÄIVÄRINTA
-
-
-
-Lapualla,
-J. W. Hissan kustannuksella.
-
-Porissa,
-Axel Bergbomin kirjapainossa 1889.
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-KANTTILAISET
-
-
-Niinhän se on. Sen aikaisista asioista on paljon puhuttu ja kirjoitettu,
-jolta tämäkin kertomus on. Mutta kenpä voisi siitä koskaan kaikenni
-vaijeta, joka omin silmin on nähnyt kaiken sen kurjuuden ja ne
-kärsimykset, mitä kansa sai vuosina 1862-1867 nähdä ja kokea. Olihan
-silloin peräkkäin viisi katovuotta, joista vuosi 1867 oli hirvein.
-Edelliset neljä olivat ikäänkuin ennakolta kansalta imeneet kaiken
-varallisuuden, mehun ja ytimen, valmistaen siten tilaa viimeisen,
-kovimman katovuoden hirmuille.
-
-Kun ajattelen niitä aikoja ja muistelen niitä tapauksia mitä silloin
-näin, pyrkii veri hyytymään suonissani ja kylmä väre tärisyttää
-ruumistani. Kruunu riensi apuun, ulkomailta tuli lahjoja ja yksityiset
-jakoivat leipäpalasta niin kauan kuin heillä oli jakamista, "mutta mitä
-se oli noin paljoille". Pian loppuivat kruunun varat, pian lakkasivat
-ulkomaalaisten almut, pian ehtyivät yksityisen varat, ja pian olimme
-tasaväkiset voimissa ja varallisuudessa. Viimeinen vuosi ei ollut antanut
-ravinnoksemme muuta kuin olkia ja nämät sekä peuran jäkälät tulivat nyt
-melkein ainoaksi ravinnoksemme. Pian alkoi horjuvia haamuja kulkea pitkin
-teitä talosta taloon, etsien, jos jossakin löytyisi vielä jotakin
-syötävää. Joka päivä tuli uusia tietoja uusista kuoleman tapauksista.
-Niistä, joiden oli eilen vielä nähty horjuen ja hoiperrellen tiellä
-kulkevan, oli aina joku johonkin kommeltunut ja siihen henkensä heittänyt
-tahi jonkun huoneen nurkkaan kuolla kytkähtänyt.
-
-Hallitus ryhtyi voimakkaammin asiaan. Kunnille annettiin kova käsky, että
-niiden pitää laittaa köyhäin huoneet, joissa kuntien tulee köyhille antaa
-työtä ja ruokaa, ja hoitaa heidät kaikinpuolin hyvästi. Hallitus katsoi
-perään, että nämät määräykset kaikkialla kiireesti pantiin toimeen, ja
-valvoi jokapaikassa köyhäin huoneitten asioita. Tällä hyväätarkoittavalla
-laitoksella oli kuitenkin kaikenni toisenlaiset seuraukset kuin mitä oli
-toivottu. Sillä kaikki tämä viheliäisyys ja kurjuus yksiin paikkoihin
-koottuina, synnytti ankaran kulkutaudin, ja kuolon-enkeli rupesi noiden
-kokoon-ahdattujen joukosta niittämään monin kerroin runsaamman saaliin
-kuin koskaan ennen.
-
-Aikomukseni ei olekaan ruveta kirjoittamaan yleistä historiaa kaikesta
-siitä, mitä maamme sai silloin kärsiä, mutta olkoon tämä mainittuna
-kertomuksen alustavana pohjana.
-
-       *       *       *       *       *
-
-On eräs sunnuntaiaamu kevät-talvella 1868. Läänin kuvernööri on köyhäin
-huonetten tarkastusmatkallaan saapunut H----n kuntaan, jossa myös on
-köyhäin huone. Heti kun kuvernööri on päässyt kestikievarin pihalle,
-ohjaa hän askeleensa köyhäintaloa kohden, johtaja saa kiivaan käskyn,
-saapumaan heti kuvernöörin eteen, tekemään tiliä hallituksestaan; pian
-saapuukin hän pelokkaan näköisenä.
-
-"No, kuinka täällä nyt asiat ovat?" kysyi kuvernööri.
-
-"Huonosti, herra kuvernööri", sanoi johtaja, ja hänen äänensä värähteli.
-
-"Mitä, ja niin paljon kuin tänne on annettu apua", sanoi kuvernööri
-tuimistuneen näköisenä.
-
-"Muutama markkakymmeninen ja muutama kymmen jauholeivisköitä ei kauvaksi
-riitä, sillä hätä on niin yleinen, että kaikki ovat vailla", rohkeni
-johtaja sanoa.
-
-"Onko paljon sairaita?"
-
-"On ... paljon on".
-
-"Onko kuollut viime aikoina?"
-
-"Neljä viime vuorokautena".
-
-Kuvernöörin silmät iskivät tulta. Samassa tuokiossa tuli siihen horjuen
-eräs vaimo kahden pienen tyttösensä kanssa. Vaimo oli valju ja kalpea.
-Hänessä ei näyttänyt olevan muuta kuin kourallinen luita ja niiden päällä
-kelmettynyt, näivettynyt ja sinertävä nahka, jonka alla puoleksi sammunut
-henki kyti. Hänen silmänsä olivat painuneet syvälle kuopalle, josta
-veltostunut silmäpari kiiluvasti tirkisteli eteensä. Hän näytti olevan
-kovin hämmästyksissänsä, sillä hän ei ensinkään tiennyt kuvernöörin
-olevan siellä. Molemmat lapset olivat myös laihoja, kalpeita ja
-repaleisia.
-
-"Onko tämä vaimo lapsineen teidän hoidettavananne? Vastatkaa", sanoi
-kuvernööri tuimasti.
-
-"On, herra kuvernööri", sanoi johtaja.
-
-"Te hoidatte köyhänne sangen huonosti, sanon minä, sen näen tämän vaimon
-ja näiden lasten surkeasta näöstä; aivanhan he ovat pelkkiä luurankoja",
-sanoi kuvernööri.
-
-"He ovat olleet täällä vasta muutamia päiviä. Mutta minä luulen, etteivät
-he tule täällä suuresti kostumaan, sillä olki ja jäkälä ei paljon voimia
-lisänne", selitti johtaja.
-
-"Ovatko he tältä kylältä kotoisin?"
-
-"Eivätkä ole ... he ovat penikulman päästä sydänmaalta, Kanttila
-nimisestä uudistalosta. Minusta tuntuisi parhaalta keinolta,
-kun menisivät kotiansa, ja sinne annettaisiin heille apua minkä
-voitaisiin ... olisihan heillä siellä edes lehmä, jolta saisivat
-maitotilkan ... täällä ei näy kukaan kauvan henkeänsä pitävän", selitti
-johtaja.
-
-"Sen minä sanon, että teidän pitää laittaa köyhille työtä tänne ja hoitaa
-köyhänne paremmasti, muistakaa se; toimittakaa niin, että he suurimmaksi
-osaksi itse ansaitsevat elatuksensa, etteivät he opi laiskoiksi",
-määräili kuvernööri.
-
-"Työtä on tehty niin paljon kuin on voitu, mutta nykyinen köyhäin huoneen
-työ on supistunut siihen, että vielä kynnelle kykenevät tekevät
-ruumisarkkuja niille, jotka ovat päässeet pois tästä kurjuudesta; työ
-tuskapa on ollut, jos on saatu arkkuja niin paljon kuin on tarvittu. Mitä
-tätä ennen on kokoon saatu, ne ovat kaikki tuolla aitassa; tahtoisin
-tietää, kuka niistä vähänkään maksaisi ... kukaan ei nyt tarvitse muuta
-kuin leipää", arveli johtaja.
-
-Kuvernöörin tyytymättömyys leimahti nyt ilmituleen. Hän iski nyrkkinsä
-täydellä voimalla lähellä olevaan pöytään, niin että pöytä kohona
-hyppeli.
-
-"Vai niin! Kyllä minä teidät tunnen. Te ette tee mitään köyhienne
-hoitamiseksi. Täällä he ovat valjuja ja kalpeita kuin luurangot, vaikka
-minä olen käskenyt heitä hyvästi hoitaa ja ruokkia. Mutta minä sanon
-teille, että te olette olleet niskurit ja huolimattomat teille uskotussa
-toimessanne. Te puhutte kuolleista ja ruumisarkuista, siihen siaan kuin
-teidän pitäisi puhua niiden apujen siunatuista vaikutuksista, mitä me
-olemme tänä ahdingon aikana teille hankkineet ja laittaneet. Mutta koska
-minullakin on jotakin sanomista teidän tekemisiinne, niin minä sanon
-aivan yksinkertaisesti, että te ette saa kiusata köyhiänne, ettekä
-saattaa heitä kuolemalle. Teidän täytyy -- niin, teidän pitää verottaa
-kuntaanne, ja määrätä manttaalin mukaan niin paljon annettavaksi, että se
-muiden apujen kanssa riittää kuntanne köyhien elättämiseen", säyhysi
-kuvernööri.
-
-Köyhäin huoneen johtaja oli tunnollinen mies. Hänen mielensä oli ennenkin
-murruksissa, mutta kuvernöörin viimeisen puheen aikana särkyi se
-kaikenni. Hän tunsi ja tiesi olevaiset olot ja nykyisen kuntansa tilan
-niin tarkkaan, ett'ei kukaan sen paremmin. Hän oli sälytetty kantamaan
-yhteiskunnallista kuormaa, ja vastaamaan luonnon oikullisista turmista;
-siinä hän oli kaikkensa tehnyt, mutta ei ollut hyvä niin eikä näin.
-Sydämestään olisi hän tahtonut auttaa kansaansa, mutta voimat puuttuivat,
-sillä hänen voimansa oli kansan voimassa, ja ne myös puuttuivat. Viljavat
-veet nousi hänen silmiinsä, ja sanan, vastauksen lausumatta pökäisi hän
-ulos, salataksensa kyyneliänsä. Siellä maantien varrella seisoi hän,
-miettien nykyisiä oloja, ja niitä syytöksiä, joita hän tunsi syyttömästi
-saavansa kantaa. Koko nykyinen kurjuus, ja ne väärät käsitykset, joita
-hallituksen miehet useinkin suurella pontevuudella esiin toivat
-nykyisistä oloista, olivat avonaisena suurena kirjana hänen edessään. Hän
-käsitti täydellisesti mistä kaikki tämä oli tullut, ja tämä tunto ja
-tieto se oli, joka särki hänen sydämensä.
-
-Samalla tuli maantietä myöten viisi hevosta ajajineen, joilla näytti
-olevan raskaat kuormat. Johtaja pyyhkäisi takin hihalla kyyneleet pois
-silmistänsä ja meni heidän luoksensa.
-
-"Mitä teidän kuormissanne on, kun ne näyttävät niin raskailta?" kysyi
-köyhäin huoneen johtaja matkamiehiltä.
-
-"Lihoja."
-
-"Miksi viette pois ainoankin mehun ja väen tänä ahdistuksen ja hädän
-aikana?" kysyi johtaja.
-
-"Täytyy koettaa saada hiukankaan suurusta oljen sekaan, niin kauvan kun
-on jotakin, jota vielä jollekin kelpaa; ilman sitä kesäkin tulee, eikä
-ole kourallistakaan siementä peltoon", sanoivat matkamiehet.
-
-Johtajan kyyneleet haihtuivat. Niistä sanoista huomasi hän, että vielä on
-kansassa toivoa ja luottamusta, ja että heissä kyti tunne, että: "Viel'
-uusi päivä kaikki muuttaa voi." Hän hierusteli silmistänsä pois
-viimeisetkin kyyneliensä jäljet ja palasi kuvernöörin luo.
-
-"Te ette vastannut minulle mitään; siihen siaan, että teidän olisi
-pitänyt vastata, luistatte te pois minun kynsistäni. Te ette voi päästä
-tästä muutoin kuin selittämällä: kuinka asiat voivat näin huonosti olla",
-sanoi kuvernööri yhä tuimasti.
-
-Pyylevänä ja ylevänä seisoi johtaja kuvernöörin edessä. Asiain nykyinen
-kanta oli hänellä selvillä ja hän ei tuntenut aristelevansa tässä asiassa
-mitään voimaa tässä maailmassa.
-
-"Herra kuvernööri!" alkoi johtaja. "Tämä maatamme kohdannut kurjuus ei
-ole minun, eikä kansamme tekoa; se on korkeimman sallimuksesta tullut, ja
-siihen en tunne itseäni enkä muita vikapääksi. Väärin on se, että minua
-ja kuntaa siitä syytetään. On helppo sanoa ja määrätä, että kaikki tämä
-viheliäisyys on meidän poistettava, mutta sitä me emme voi tehdä. Te
-sanotte, että kuntaa pitää verottaa ja koota näille kaikille riittävä
-ruoka. Mitä tämä on? Kunta on tehnyt kaikki mitä on voinut, ja antanut
-niin kauvan kuin on ollut antamista; nyt on kaikki lopussa ja annettu
-mitä on ollut annettavissa. Kaikin olemme samoissa varoissa ravinnon
-suhteen. Tauti ja sairaus leviää ympäriinsä ja moni talollinen on tullut
-tänne kuolemaansa hakemaan, kun kotona ei ole enään mitään ollut ...
-jospa he raukat osaisivat kotonansa pysyä, olisihan siellä edes raitis
-ilma, mutta täältä puuttuu sitäkin ja kuolema on jokaisen kimpussa...
-Kaikki mitä kunnasta voidaan tänne saada, on muutama piimäkannu ja joku
-tilkka maitoa ja sillä ei kauvas mennä. -- Tässä minä olen, enkä voi
-toisin sanoa; en itsekään tiedä, tämäkö vai huominen päivä on viimeiseni
--- -- tehkää minulle mitä tahdotte."
-
-Kuvernööri oli tunnokas mies. Kyyneleet kiilsivät hänen silmissään
-johtajan puhuessa. Kun tämä oli puheensa lopettanut, pyyhkäsi kuvernööri
-salaa silmänsä ja sanoi miehekkäästi:
-
-"Minä ymmärrän teitä. Vika ei ole tosiaankaan meissä kenessäkään, mutta
-se on sallimuksessa. Tehkäämme miehissä kuitenkin mitä voimme hädän
-lieventämiseksi. Älkäämme siitä enään puhuko. -- Minä haluan nyt nähdä
-sairaita; olkaa hyvä ja ohjatkaa minut sinne."
-
-Toistakymmentä henkeä makasi kalpeana ja riutuneena toisella puolen
-kartanoa olevassa avarassa tuvassa. Raukeina ja voimattomina taistelivat
-he siinä viimeistä taisteluaan. Heidän silmänsä kiiluivat kummallisesti
-kolkoista ja syvälle painuneista silmäkuopista, ja melkein tyytyväisinä
-näyttivät he odottavan viimeistä hetkeänsä.
-
-"Hyvä Jumala! Täällähän on paljon sairaita ja niin heikon näköisiä.
-Tässähän on lääkäri aivan lähellä; olkaa hyvä ja kutsukaa hänet tänne",
-sanoi kuvernööri johtajalle.
-
-Johtaja lähti ja pian palasi hän lääkärin kanssa.
-
-"Täällähän on paljon sairaita; oletteko käynyt näitä katsomassa?" sanoi
-kuvernööri lääkärille.
-
-"Kyllä on käyty, herra kuvernööri", vastasi lääkäri.
-
-"Määrätkää näille sairaille kyllältä tehokkaita lääkityksiä; kyllä minä
-toimitan niin, että ne tulevat apteekkiin maksetuiksi", sanoi kuvernööri.
-
-"Kyllä osattaisiin määrätä auttavia lääkkeitä, mutta meidän rohteloissa
-ei ole semmoisia rohtoja, joita nyt tarvittaisiin", sanoi lääkäri.
-
-"Mitäs tämä on? Pitäähän apteekeista löytyä kaikkia mitä tarvitaan.
-Sanokaa minulle mitä puuttuu, ja minä tahdon pakottaa heidät
-velvollisuutensa täyttämään, elleivät he lääkäreitä tottele", sanoi
-kuvernööri.
-
-"Herra kuvernööri!" sanoi lääkäri ja oikaisi itsensä suoraksi. "Sairasten
-parantamiseksi ja taudin levenemisen estämiseksi tarvittaisiin paljon
-rukiisia jauhoja, sillä mikään lääkintä-oppi ei ole vielä tähän saakka
-keksinyt semmoista keinoa, että ihmisiä voitaisiin hengissä pitää oljilla
-ja jäkälillä."
-
-"Minä ymmärrän, minä ymmärrän. Minä luulin selvinneeni jo johtajan
-puheesta, mutta niin ei ollut. Minä olen väärin teitä tuominnut, antakaa
-se minulle anteeksi!" sanoi kuvernööri, kävellen johtajan luo ja
-puristaen hänen kättänsä. Kirkas kyynel kiilsi kuvernöörin silmässä
-nytkin.
-
-"Sairaille ei saa enään antaa olki- ja jäkäläleipää, Sitä syökööt
-terveet; minä laitan jauhoja tänne. -- Mistä saamme terveellistä,
-voimakasta ruokaa näille jo puoliseksi?" jatkoi kuvernööri.
-
-"Äskettäin ulkona käydessäni puhuttelin matkamiehiä; heillä oli viisi
-kuormaa tuoreita lihoja, jotka he aikovat viedä kaupunkiin", ehätti
-johtaja sanomaan.
-
-Sanan lausumatta pisti kuvernööri kätensä poveensa, ja vetäsi sieltä
-setelitukun esiin. Hän ojensi sen johtajalle ja sanoi: "Tässä on
-kuusisataa markkaa, ottakaa ne... Menkää ja ostakaa kaikki ne lihat, ja
-laittakaa niin, että kaikki saavat puoliseksi tuoretta velliä. Hankkikaa
-jääneellä rahalla jauhoja, mutta rahoista on teidän tekeminen tili --
-ymmärrättehän -- mutta ei sairaille muuta kuin selvää leipää, muistakaa
-se; kyllä minäkin puolestani koetan tehdä kaikki mitä voin", toimitti hän
-sitten pontevasti.
-
-Lähellä olevassa kirkossa soitettiin juuri aamukelloja. Ryysyinen, kalpea
-ja horjuva joukko lähti köyhäin talosta sauvoihinsa nojaten huojumaan
-kirkkoa kohden kuullaksensa elämän, toivon ja lohdutuksen sanoja, sillä
-olivathan ne niin monta kertaa ennenkin virkistäneet heitä vaivoissa ja
-kärsimisissä ja lohduttaneet murheessa. Sairaat kun kuulivat kellojen
-äänen, panivat kätensä ristiin ja siunasivat.
-
-"Hyvä Jumala, kuinka suuri luottamuksen voima noilla raukoilla onkaan
-Jumalaansa", sanoi kuvernööri, kääntyen samassa akkunaan, salataksensa
-taasenkin kyyneliään.
-
-Kuvernööri ja lääkäri tekivät lähtöä. Ystävällisesti puristi kuvernööri
-johtajan kättä, kehoittaen häntä edelleenkin pitämään huolta hänen
-hallussaan olevista köyhistä ja sairaista.
-
-"Vielä kerran muistutan, ettei sairaille muuta kuin selvää leipää -- niin
-ja olinpa unhottaa sanoa: paraspa kylläkin taitaa olla, että lähetätte
-kotiinsa kaikki semmoiset, joilla on lehmä avonisin; saavathan edes
-siellä maitotilkan ja raitista ilmaa. Antakaa heille kotiinsa apua minkä
-voitte, mutta meidän voimamme ja varamme eivät riitä kaikkiin tarpeisin
--- laittakaa tuo vaimokin lastensa kanssa kotiinsa, hän, joka on tuolta
-sydänmaalta", sanoi kuvernööri ja sitten hän lähti.
-
-Suuren kiitollisuuden tunsi johtaja sydämessään kuvernööriä kohtaan. Hän
-oli tunnustanut erhetyksensä niinkuin mies ja rientänyt korjaamaan niitä.
-Monta epäkohtaa ja väärää käsitystä olevaisista oloista oli nyt poistunut
-ja johtaja tunsi sydäntänsä helpottavan. Keveällä mielellä riensi hän nyt
-toimiinsa ja pian oli monessa isossa muuripadassa kiehumassa tuoretta
-lihaa. Voi kuinka ahnaasti ahmi tuo riutunut ja nälkäinen joukko tuota
-voimakasta ravintoa, jonkalaista eivät he moneen herran vuoteen olleet
-saaneet. He olisivat syöneet itsensä kuoliaaksi, mutta heille täytyi
-antaa määrän perästä...
-
-Sairaille ruvettiin nyt antamaan selvästä viljasta tehtyä ruokaa ja
-lääkitsemään heitä. Mutta tämä ei voinut pelastaa heitä kuolemasta, sillä
-näljästä, taudista ja vaivoista riutuneet ja väsyneet elimistöt eivät
-olleet enään pelastettavissa. Voimakas ruoka, vaikka niukemmastikin
-annettuna, vaikutti aivan päinvastaisesti kuin oli otaksuttu. Sairaat
-tunsivat vaan joutuisammasti heikkonevansa, kuin saivat voimakasta
-ravintoa, ja olipa useankin kanssa niin, että hän tunsi vastenmielisyyttä
-tätä uutta ruokajärjestelmää vastaan.
-
-"Antakaa meille jäkäläleipää, se on muriampaa!" pyyteli usea sairas
-epätoivossaan.
-
-Lääkärin luvalla annettiinkin jäkäläleipää sitä haluavaisille, mutta
-tämäkin oli vaan hukkuvan tarttumista oljen korteen. Usealla heillä oli
-kuolemaakin tehdessään pala suussa minkä mitäkin ruokaa, jota he kokivat
-pureksia siihen asti kuin veltostuneet leuvat uupuivat, voimatta enään
-mitään toimittaa. Pian silloin kurkku korahteli viimeisiä kertoja, ja
-silloin oli lopussa heidän nälkimisensä ja kärsimisensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Menkää tekin lastenne kanssa kotiinne tästä surman ja kauhun pesästä.
-Minä annan teille pari leiviskää jauhoja, saattehan siten joksikin ajaksi
-suurushiukkaa maitotilkan ja petäjäisen sekaan... Ei täälläkään lihavat
-päivät ole; päälliseksi on täällä kuolemalla paljon suurempi voima kuin
-missään muualla, sillä tänne on paljon sairaita ahdattu yhteen kokoon,
-jonka vuoksi ilmakin tuntuu myrkyttyneeltä ... olisihan siellä raitis
-ilma edes", sanoi johtaja Kanttilan uudistalon vaimolle seuraavana
-maanantai aamuna.
-
-"Kyllähän minä mielellänikin, mutta...", sanoi vaimo epäröiden.
-
-"Eikö se teille olisikaan mieluista...? Olisitteko täällä kuoleman
-keskellä mieluummin?" kysyi johtaja.
-
-"Sen en ... kyllä minä menen, kun vaan voisin viedä ne jauhot ... ei sitä
-sielläkään..." sanoi vaimo katkonaisesti, ja heikko voimaton huokaus
-puhkesi hänen rinnastansa.
-
-"Minä hankin kelkan ... kyllä te vetämällä ne jaksatte viedä ... onhan
-nyt hyvä ilma ja tiet ovat hyvästi auki", ehdotteli johtaja.
-
-"Kyllä minä koetan lasteni kanssa vuovata, kun vaan kelkan saan" sanoi
-vaimo.
-
-Jauhot punnittiin ja sälytettiin kelkkaan, ja niin lähti vaimo horjuen
-käyden pienen tyttönsä kanssa, vuovaamaan kotiansa kohden.
-
-Kanttilan uudistalon asukasten sisällistä elämää ei yleisesti tunnettu
-todellisuudessa, sillä vaimo salasi sen huolellisesti. Kotitarpeen viinan
-poltto oli silloin jo lakkautettu, mutta salapolttimoilla koki useakin
-vireillä pitää vielä tuota monelle niin mieluisaa ja heidän mielestään
-välttämätöntä ammattia. Vaikka oli niin kovat nälkävuodet, että
-laumottain kuoli ihmisiä ravinnon puutteesen, eipä kuitenkaan
-salapolttajat kaikenni hävinneet, vaikka heitä vielä päälliseksi
-ahkerasti saatettiin la'in rangaistaviksi.
-
-Kanttilan Antti ei tosin ollut salapolttaja, mutta hän oli liitossa
-heidän kanssaan. Joka ikisen suurushiukan, mitä näinä kovina aikoina
-saatiin, kantoi hän likimäiselle salapolttajalle ja keitätti viinaksi,
-ryöstäen siten ainoankin ravitsevan palan vaimonsa ja lastensa suusta.
-Hänellä oli niin suuri tottumuksen voima, että hänellä piti aina taskussa
-olla viinapullo, vaikk'ei mitään muuta hänellä olisi ollut. Erinomaiseksi
-juopoksikaan ei häntä voitu sanoa, sillä kukaan ei koskaan nähnyt hänen
-olevan perin juovuksissa. Lieneekö se sitten tullut siitä, että hän oli
-niin kovin tottunut väkeviin, ett'eivät ne hänessä vaikuttaneet, vai
-varoiko hän todellakin niiden liiallista nauttimista, sitä ei ole
-selville saatu. Summa vaan oli se, että aina oli hänellä taskumatti
-povessa ja usein nähtiin hänen siitä maistelevan.
-
-Tämmöisiä keinoja käytti Kanttilan Antti koko katovuotten ajankin ja
-semmoista elämää vietti hän, pitämättä vähääkään lukua kaikesta siitä
-köyhyydestä, näljästä ja kurjuudesta, mitä perhe, ja hän itsekin, sai
-kärsiä. Vaimo usein itkien rukoili ja pyyteli, ett'ei hän, Jumalan
-tähden, veisi salapolttimoon niitä ainoita suuruksia, mitä milloinkin oli
-yhdellä tai toisella tavalla voitu joskus saada. Kuitenkaan ei tämä
-mitään auttanut, sillä mies selitti yksinkertaisesti, ett'ei hän voinut
-muutoin elää ja toimeen tulla. Tämän tähden se oli, kun hän oli vaimonsa
-ja lapsensa häätänyt köyhäin huoneesen.
-
-Kun vaimo lastensa ja jauholeiviskäinsä kanssa tuli kotiinsa, ällistyi
-mies pahanpäiväisesti. Hän oli toivonut pääsevänsä heistä, lähettämällä
-heidät köyhäin huoneesen, ja saavansa elätellä vaan omaa henkeänsä, kuten
-parhaiten taisi, mutta nyt näki hän toivonsa pettäneen, ja siitä tuo
-ällistyminen. Häntä ei voinut sanoa pahaksikaan perhettänsä kohtaan,
-jospa ei hyväksikään, sillä silloin kuin oli hyvät vuodet ja leipää
-kyllitellen, ei hän kieltänyt heiltä leipää, eikä kohdellut heitä
-muutoinkaan pahasti, kunhan hänellä vaan oli taskumatissa olemista, ja
-sai siitä mielinmäärin maistella. -- Niin, hän oli noita kylmiä,
-yhtäkaikkisia luonteita, joille kaikki ulkopuolella itseänsä oleva
-maailman meno ja ihmisten elämä ja toimeentulo oli saman tekevä, olipa se
-sitten hyvästi tai huonosti --; semmoisista huoli hän viisi.
-
-"No miksi herran tähden te kotiin tulitte...? Millä tavalla luulette
-minun voivan teidät elättää?" sanoi hän vaimonsa ja lapsensa nähtyään.
-
-"Meillä on jauhoja pari leiviskää kelkassa tuolla ulkona", sanoi vaimo
-huohottaen ja istuen samassa voimattomana penkille.
-
-"Hoo! Sepä sitten hyvä on. Saanhan taasenkin pullooni jotakin; se onkin
-jo viikon päivät kuivillaan ollut", sanoi mies kylmästi.
-
-"Älä, hyvä ihminen, vie niitä salapolttimoon ... ovathan ne ainoat
-suuruksemme, mitä olemme pitkään aikaan saaneet", pyyteli vaimo
-hengästyksensä seasta.
-
-"Mks'ette pysyneet siellä?"
-
-"Ei sielläkään paistetut pyyt suuhun lennä... Nälkää ja tautia on
-sielläkin -- -- kurja aika ... Jumala meitä kaikkia armahtakoon...!
-Mitä sanoisivat ihmiset, jos veisit jauhot ... ovathan ne
-annettu meidän henkemme hengissä pysymiseksi... Älä vie niitä
-salapolttimoon ... minä rukoilen sinua -- älä vie", koetti vaimo
-pyydellä.
-
-"Nouda toisia jauhoja sieltä; ne saatte sitten syödä", sanoi mies
-tuimasti.
-
-"Ei sielläkään jauhot hyljyksi jouda ... määrän perästä hekin saavat ja
-antavat. Mitä sanoisivat he, jos nyt heti menisin toisia tahtomaan... Ei,
-ei se käy ... älä vie niitä jauhoja...! Luulet sinä minun hyvinkin
-väkevän olevan, kun niin vain käsket -- olipa se niin ja näin, jos ma
-jaksoin tulla kotiin jauhojen ja lasten kanssa -- --. Älä, älä mie..."
-
-"Mitä parempi se sitten on, että minä kuolen puutoksiini ja joku toinen
-jääpi elämään? -- Ei, niin sen täytyy olla kuin sanottu on", sanoi mies
-ja väänsi jauhopussin olallensa, jonka hän oli sillä välin tupaan
-noutanut.
-
-"Tingihän edes rankkikaan takaisin, että saisin jotakaan sidettä olkien
-sekaan", sanoi vaimo tukahtuneella äänellä.
-
-"Saatanpa tuosta tuumailla", sanoi mies ja lähti.
-
-Miehensä mentyä purskahti vaimo katkeraan itkuun. Koko elämän kurjuus
-kaikkine kovuuksineen ja kylmyyksineen aukesi yhdellä haavaa hänen
-silmiensä eteen. Kolkkona, mustana, ammottavana hautana oli tulevaisuus
-hänen edessänsä, valmisna nielemään samaan kauheaan kitaansa hänetkin
-lapsineen, johon hän oli jo niin paljon ennen ihmisiä niellyt, tulematta
-sen täydemmäksi. Hän tunsi itsensä peräti pieneksi ja vähäväkiseksi,
-vastustamaan tuota voimaa, joka kaikki muserti ja murskasi, huolimatta
-näljästä, kärsimisistä ja kyyneleistä; tuntuipa siltä kuin olisi hän
-ollut jo haudassa, johon multaa vyöryi hitaasti, mutta varmasti,
-likistäen häntä niin raskaasti, että oikein henkeä ahdisti.
-
-Hän tunki ankaran itkemisen ja surun heikontavan vähiä voimiansa; hän
-koki pidättää sitä -- hän ei olisi itkenyt eikä surrut, mutta hän ei
-voinut toisin tehdä, sillä apua, turvaa, neuvoa ja lohdutusta ei kuulunut
-koskaan. Nälkä kalusi ja jäyti hänen ennestäänkin jo nääntynyttä
-sydäntänsä, mutta mistäpä tuli yksi ainoakaan pala semmoista ravintoa,
-jolla sammuttaa vaateliaan ja aina kintereillä olevan ahnaan velkojan
-vaatimuksia. Lapset olivat yhtyneet itkemään äidin kanssa; heilläkin oli
-heidän syynsä: oma nälkä ja väsy sekä äidin suru ja kärsimiset; tämä näky
-ja tunto lisäsi vielä kiviä kuorman päälle murheelliselle äidille.
-
-Tämmöisessä tilassa oli Kanttilan kotiväki, kun isäntä palasi
-salapolttimosta. Hän oli saanut salapolttajalta jo etukäteen pullonsa
-täyteen mielijuomaansa. Siitä oli hän maistellut kotiin tullessaan ja oli
-nyt erinomaisen hyvällä tuulella. Kädessä oli hänellä kiulu, joka oli
-täynnä sakeaa rankkia, oikein parasta tavaraa, mitä semmoisista paikoista
-voipi nälkäisen ravinnoksi saada.
-
-"Älkää nyt itkekö... Kyllähän tässä eletään... Minä toin rankkiakin
-sieltä -- oikein sakeaa... Kyllähän tässä... Maistakaa tästä pullosta
-pikkusen ... se virkistää", puheli mies, näytellen rankkikiuluaan, ja
-tarjotellen pullostansa itkeville vaimolleen ja lapsilleen.
-
-Vaimo oli niin kiintynyt itkuunsa, ett'ei hän ollut voida siitä lakata.
-Vaikka kuinkakin hän olisi koettanut pidättää, reväisi se kuitenkin
-sydämen pohjasta, ja silloin pääsi itku aina uuteen valtaan. Vihdoin
-kuitenkin alkoi hän vähitellen tyyntyä, mutta kauvan se kuitenkin reväisi
-sydämestä, sillä olihan se nääntymäisillään ja särkymäisillään.
-
-Kun vaimo oli tyyntynyt, maisti hän todellakin miehensä pullosta sen
-verran, että nielulle meni; lapsille annettiin muutamia tippoja veden
-seassa. Sen vertainen tilkka meni vaimon nääntyneesen ruumiisen niin,
-että hän raukesi hermottomaksi kuin lankavyyhti, ja hänet täytyi
-toimittaa vuoteesen maata. Kylmänä, virkistävänä virtana tuntui se ensin
-kiertelevän heikossa sydänalassa, mutta sitten se lämmitti ja vahvisti.
-Kauvan ei kuitenkaan tuon hänelle oudon ja uuden elämän lähteen
-virvoituspisara voinut virkistää hänen veltostuneita elimiään, sillä
-kaksi kertaa veltommaksi ja raukeammaksi tunsi hän itsensä ensi
-huumauksen sivu mentyä.
-
-Kun vaimo tointui niin paljon, että hän voi puhua, alkoi hän huolehtia
-taloudellisista asioista.
-
-"Pan -- -- pankaa uuni lämpiämään ja -- ja sotkekaa olkijauhoja rankkiin,
-et -- että saisin jotakaan sydämeeni. Mi -- minä aivan näännyn ...
-paistakaa sit -- sitten... Kun minä voisin käydä lehmän lyp --
-lypsämässä", määräili hän katkonaisesti.
-
-Mies ja vanhempi tyttö rupesivat heti touhuun. Isä kaasi vähän rankkia
-kuppiin ja sitten alkoi tyttö sotkea olkijauhoja sen sekaan, mitä kiuluun
-oli jäänyt; sillävälin pani isä uunin lämpiämään.
-
-Horjuen kontturoitsi vaimo ylös. Hänen polvensa eivät tahtoneet kannattaa
-varjontapaista painoansa, mutta yhtäkaikki meni hän hoiperrellen
-navettaan lehmää lypsämään.
-
-Navetasta palattuansa kaasi hän maitotilkkaan montavertaa enemmän vettä
-kuin maitoa oli, ja pani sen pataan suolan kanssa kiehumaan.
-
-Kun illallinen oli kaikin tavoin saatu valmiiksi, rupesi
-perhe atrioitsemaan. Isännällekin oli emäntä pannut kuppiin
-maitokeitos- sinukkaa, mutta tämä ei huolinut siitä. Hän otti tuon
-kupin, johon hän oli kiulusta rankkia kaatanut, sekoitti siihen suolan,
-ja rupesi siltään syömään, sitä ennen otti hän toki taskumatistansa.
-Semmoinen oli hänen elämänsä keino ollut jo pitkät ajat; siinä hänen
-suuruksensa. Eihän se hänelläkään hääviä ja lihavaa tuo elämä ollut,
-paha vaan, kun vaimo ja lapset saivat hänen viinan himonsa tähden
-kärsiä.
-
-"Syökää nyt vaan kaikki ... en minä tahdo maitokeitosta ... syökää te
-vaan kaikki ... kyllä minä aina elän", puheli perheen-isä, appaessaan
-suolattua rankkia suuhunsa.
-
-Niin. Olihan isännän taskumatissa nyt olemista.
-
-Niinkin vähän ravinnon saaminen vaikutti nälkäiseen äitiin ja lapsiin
-hervaisevasti. Tämän tuntiessaan toimittivat he itsensä maata. Lapset
-lukivat iltarukouksensa ristissä käsin ja äiti kiitteli Jumalaa
-sydämestänsä, kun asiat ovat näinkin hyvästi.
-
-Niin sitä Kanttilassa elää kitkutettiin eteen päin. Isäntä oli suostunut
-vaimonsa viimeiseen pyyntöön; hän oli salapolttajalta tinkinyt rankin
-takaisin, ja uskollisesti kantoi hän sen kotiin. -- Olihan sekin tyhjää
-parempi. Tuota ainoaa elämän lähdettä pidettiin tarkasti kuin kultaa
-kämmenellä, sillä eipä ollut tiedossa, milloin semmoinen hyvyys taas
-saataisiin.
-
-Mutta näillekin varoille tuli viimein loppu. Loppunut oli rankki ja
-ehtynyt oli isännän taskumatti. Paha puute ja hätä tuli hänellekin,
-vaikka hän oli imenyt ytimen köyhäinhoidon antamista ja vaimonsa tuomista
-jauhoista, ja yhtäkaikki ollut osallisena rankin syönnissä vaimonsa ja
-lastensa kanssa. Ehtimiseen pyyteli hän vaimoaan, että tämä menisi
-köyhäinhoidolta vielä jauhoja pyytämään.
-
-"En minä jaksa kävellä kylään", sanoi vaimo miehensä pyytelemisiin.
-
-"Jaksoitpahan viimeskin", viittaili mies.
-
-"Niin, viimes ... silloin olin vielä paljon vankempi, mutta nyt
--- -- -- Mitähän hyvää niistä sitten olisi, jos jauhojakin saataisiin...?
-Veisithän ne kuitenkin salapolttimoon", sanoi vaimo surullisesti.
-
-"Vähäkö niistä olisi hyvää: saisinhan minä viinaa ja te rankkia; sillä
-tavoinhan sitä nykyäänkin on eletty, maitotilkan apuna ollessa", selitti
-mies kylmästi.
-
-"Viina ei ole ruokaa, eikä voi ihmistä nälkäkuolemasta varjella... Väärä
-lähde sinulla on, usko minua... Sinä imet vaimosi ja lastesi verta",
-sanoi vaimo.
-
-"Mutta jos menisit hevosella", sanoi mies, ikäänkuin ei hän olisi
-kuullutkaan vaimonsa viimeistä puhetta.
-
-"Minussa ei ole hevosen ajajaa, eikä muuta menijää ... mene itse, jos
-haluat, mutta minä en mene", sanoi vaimo lujasti.
-
-Mies ei olisi suurin surmin mennyt köyhäin hoidolta apua pyytämään. Häntä
-vaivasi häpeän tunne, että mennä suorastansa apua anomaan, sillä olipa
-hän oppinut luottamaan omaan kykyynsä ja toimeentuloonsa. Hyvinä aikoina
-olikin hän nurkumatta elättänyt perheensä moitteettomasti, turvaamatta
-keneenkään muuhun kuin omaan itseensä, vaikka kohtakin hän ahkerasti
-suuteli taskumattiaan. Lieneepä hänellä ollut sekin pelko, että on
-kenties tiedoksi tullut, ettei hän ole voinut taskumatistansa luopua
-näinä kovinakaan aikoina. Tämmöisethän ne syyt olivat, jotka tuon matkan
-tekivät hänelle niin vastahakoiseksi ja jonka vuoksi hän niin hartaasti
-pyyteli vaimoansa sinne menemään.
-
-Kun vaimo teki niin jyrkän vastuksen, alkoi mies hankkia lähtöä, sillä
-eipä muuta neuvoa ollut ja hätä kapisi kantapäillä, paruttaen ja
-kuristaen suolia hirveästi.
-
-"Jos sattuisit jonkun jauhohiukan saamaan, niin älä suinkaan vie niitä
-salapolttimoon, sillä tämä on viimeinen toivomme ... minä toivon nyt
-sinusta..." sanoi vaimo, kun näki, että mies itseänsä matkaan hankki.
-
-"Kaikkea häntä..." sanoi mies ja lähti.
-
-Se oli aamu, kun hän lähti hevosella kotoa. Kaiken päivän odottivat vaimo
-ja lapset isäntää kotiin tulevaksi, mutta häntä ei näkynyt ei kuulunut.
-Pitkäksi kävi odottaminen, sillä kovin kaiveli nälkä sydäntä ja joku
-vaistomainen toivo kyti kuitenkin mielessä, että ehkä kylämies toisi
-jotakin syötävää.
-
-Illalla myöhään tuli mies kotiin.
-
-"Saitko mitään?" kysyi vaimo pelokkaasti.
-
-"Sainhan tuota vähäisen".
-
-"Minkä verran?"
-
-"Ei muuta kuin leiviskän jauhoja ... ei heilläkään ole".
-
-"Missä ne ovat...? Tuo, Jumalan tähden, ne tänne, että saadaan keittää
-puuroa ... me hiukeamme tuohon paikkaan", hätäili vaimo.
-
-"Ei ne ole täällä, minä ne vein -- -- --".
-
-"Veit, mihin veit...? Ethän, Jesuksen tähden, salapolttimoon?" sanoi
-vaimo ja hän rupesi kauheasti vapisemaan.
-
-"Mihinkäs sitten?" sanoi mies niin yhtäkaikkisesti ja kylmästi, että
-olisi luullut jäitä putoilevan hänen suustansa.
-
-Vaimo parahti kipeällä, sydäntä särkevällä äänellä. Se oli viimeisen
-toivon pettynyt epätoivoinen parahdus, jonka olisi luullut kivetkin
-pehmittävän. Hän ei itkenyt enään, sillä elämän kova koulu, kalvaava,
-kuluttava nälkä ja pettyneet elämän toivot, olivat tyhjentäneet hänen
-sydämensä. Hän meni horjuen vuoteesen ja pani maata; siinä hän sitten
-raskaasti hengittää huohotti.
-
-"Kova, kylmä, jumalaton ihminen ja aviokumppani! Ei sinua liikuta yhtään
-vähää vaimosi ja lastesi nälkäkuolema, kunhan vaan itse saat tuota
-kirottua lientä", sanoi vaimo viimein heikolla ja värisevällä äänellä.
-
-"Kyllä se niin ... kyllä se parasta taitaa olla, että huomenna
-köyhäinhuoneesen ... eihän tuota täälläkään ... enkä minä tule viinatta
-aikaan ... olisihan siellä teille kuitenkin parempi kuin täällä... Kuinka
-kauvaksi se yhden jauholeiviskän rankki kestää ... parasta on, että
-menette", esitteli mies niin levollisesti ja kylmästi kuin ei mitään
-olisi tapahtunut.
-
-Vaimo ei vastannut mitään, sillä hän tiesi, että se on turhaa työtä,
-sanoipa hänelle vielä mitä sanoikin. Hänen sydämensä tykytti kovasti ja
-kylmä hiki valui hänen kalpealta otsaltansa. Ajatukset lensivät yhtenä
-myrskynä sinne tänne, etsien jotakin turvaa, jotakin tukea ja lohdutusta,
-mutta sitä ei tuntunut mistään löytyvän ja kaikkien vähimmän omasta
-elämänkumppanista.
-
-Näitä mietti ja tunsi hän, eikä unta tullut silmiin. Hän tunsi itsensä
-sangen voimattomaksi, näljän heikontamaksi, kurjaksi olennoksi mihinkään
-lähtemään apua etsimään. Itsestään ei hän suurin lukua pitänyt, mutta
-lapset: mikä kohtalo oli heidän osaksensa tuleva, oliko nälkäkuolema
-heidätkin pyyhkäisevä pois elävien joukosta jo noin nuorina? Tämä ajatus
-vaivasi häntä kovin kauheasti ja hän jo luuli näkevänsä lastensa
-kelmettyneillä kasvoilla makaavan ruumispaarien päällä.
-
-Vaikka kuinkakin hän olisi koettanut ajatella jotakin pelastuksen keinoa,
-ei hän kuitenkaan löytänyt sen parempaa, kuin että koettaa mennä
-taasenkin köyhäin huoneesen ja jos heitä sieltä toimitettaisiin kotiin
-takaisin, tunnustaa silloin totuus, niin vastenmielistä kuin se vielä
-hänelle olikin. Hän vertaili voimiaan matkan pituuteen ja tunsi, ett'ei
-hän jaksaisi sen päähän päästä, mutta eihän muuta neuvoa ollut, täytyi
-yrittää, vaikka siihen nääntyisi -- niin, mutta hevosella -- onhan
-hevonen... Kunpa nyt vaan jaksaisin -- niin, kunpa -- --
-
-Kun aamulla ylös noustiin, laitteli vaimo suolan kanssa maitopisareesta
-lastensa tyhjiin sydämiin jotakin ryyppimistä, että he olisivat jaksaneet
-kulkea taipaleen poikki; itse otti hän heikkoon ja vapisevaan sydämeensä
-vaan muutamia nielauksia.
-
-"Mitä olet tuuminut? Eikö olisi parasta mennä, vai kuinka?" kysyi mies.
-
-"Mikäpä muu lienee neuvona... Kun jaksaisin", sanoi vaimo heikosti.
-
-Mies veti taskustaan pullon; hän oli sen täyden nytkin saanut etukäteen
-salapolttajalta.
-
-"Otas tästä, niin jaksat", sanoi mies, tarjoten vaimolle pullostansa.
-
-"Vie pois sinun kamala vahvistajasi ... se on vienyt minulta hengen",
-sanoi vaimo murtunein mielin.
-
-Sillä välin laitti vapiseva äiti vaateriepuja lastensa päälle.
-
-"Lähde sinä hevosella meitä viemään", sanoi vaimo miehellensä.
-
-"Menkää jalkaisin".
-
-"Minä en jaksa mennä tämän penikulmasen taipaleen poikki, sen tunnen
-selvästi ... sinä et tiedä kuinka heikko ja nääntynyt minä olen ... ja
-entä lapset, kuinka heidän voimansa riittävät?" selitti vaimo.
-
-"Hevonen ei jouda", vastasi mies.
-
-"Lähdehän edes puolimatkaankaan asti saattamaan", pyyteli vaimo.
-
-"En; minä tarvitsen hevosta; menkää jalkasin", sanoi mies kylmästi.
-
-"Lähdetään, lapset, pois kovan isän kodista. Hänen ei käy yhtään
-sääliksi, vaikka näkisi meidät paikalle nääntyvän... Kova on aika, mutta
-kovempi on hän, jota minun miehekseni ja teidän isäksenne kutsutaan...
-Jumala meitä armahtakoon, sillä ei suinkaan isästä ole apua", sanoi vaimo
-vapisevalla äänellä, ja samassa lähtivät he horjuen kävellä hitustelemaan
-kylää kohden.
-
-Mies seisoi porrasten edessä ja katsoa öllötti heidän jälkeensä niin
-kauvan kuin he peittyivät metsän varjoon.
-
-Nyt oli jo niin kevät, että sulia pälviä oli tiheimmissä metsissä puitten
-juurilla, semminkin kuusien. Suojaisimpina päivinä oli lumi mätänä ja
-silloin oli metsäteillä huono kulku. Mutta väliin tuli viikkokausia
-kestäviä pakkasia, vieläpä lumipyryjäkin.
-
-Nytkin oli ollut suojaisia ilmoja useampia vuorokausia, mutta yöllä oli
-ollut kova pakkanen ja sentähden oli nyt hyvä jalan kulkiainkin keli.
-
-Hitaasti kävi heikkoin ja näljästä nääntymäisillään olevien kulkijain
-matka. Lapset olisivat voineet kiiremmästikin kulkea, vaan äidin voimat
-eivät sitä sallineet. Tien varsilla olevilla sulilla mättäillä
-levähdeltiin ehtimiseen, että voitaisiin ja jaksettaisiin taasenkin mennä
-palanen matkaa eteenpäin. Äiti oli kotoa lähteissä ottanut matkaeväiksi
-suolanrakeita; niitä hän imeskeli levähdellessään, päivitellen
-voimattomuuttansa ja sydän-alaansa.
-
-Näin tavoin oli taivalta kuljettu kolme neljättä-osaa penikulmaa. Siinä
-oli kolme tienhaaraa, joista yksi vei yhteen, toinen toiseen kyläkuntaan.
-Tiheän kuusimetsän vuoksi oli siinä paljon sulia paikkoja. Siihen istui
-matkue taaskin levähtämään. Äiti pani nytkin suolarakeita suuhunsa ja
-kytkähti mättäälle maata.
-
-"Voi kuinka kipeästi ja oudosti sydäntäni hiukaisee; en koskaan ole
-semmoista ennen tuntenut", päivitteli hän.
-
-Kun luultiin tarpeeksi levähtäneensä, alettiin hankkia matkaan lähtöä.
-Mutta kun äidin piti nousta mättäältä, ei hän voinutkaan. Lapset
-koettivat nostaa häntä ylös, mutta hänen polvensa olivat veltot ja
-hermottomat, ne eivät kannattaneet häntä, ja raukeana vaipui hän takasin
-mättäälle.
-
-Lapset käsittivät, ettei äidin asiat ole oikein. He rupesivat yhteen
-ääneen itkemään ja itkun seasta kuului yhtenään: "Äiti, äiti!"
-
-"Mene sinä, Eeva, kylään apua hakemaan ... en minä enään voi tästä päästä
-mihinkään ... käy niin pian, kun voit ... sano, että tulevat hevosella...
-Sydämeni on niin kipeä..." sanoi vaimo vanhimmalle, kaksitoista
-vuotiaalle tyttärellensä.
-
-Itkussa suin lähti tyttö menemään kylää kohden, niin kiireesti kuin
-suinkin voi. Siitä oli vielä matkaa kylään neljäsosa penikulmaa. Se ei
-ollut vähäväkiseltä ja näljän näännyttämältä tytöltä juuri niin pian
-kuljettu. Kun hän vihdoinkin pääsi perille, oli hän itkusta ja
-uupumuksesta niin tukehduksissaan, ett'ei hän ollut voida sanaa suustansa
-saada.
-
-"Äi-äiti jäi tu-tuonne teitten haaroihin. Hän ei jaksanut
-kä-kävellä ... kyllä kai hän ku-kuolee... Äiti käski minun tu-tulla
-a-apua pyy-pyytämään", sai tyttö itkunsa seasta viimein änkytetyksi,
-vastaukseksi ihmisien ahkeroihin utelemisiin ja kyselemisiin.
-
-Kiireen kynttä pantiin hevonen aisoihin. Peitteitä otettiin mukaan,
-vieläpä pullollinen maitoakin, että voitaisiin uupuneelle antaa jotakin
-virvotusta. Näin varustettuina lähti pari miestä rientämään paikalle niin
-paljon kuin vaan eteensä pääsivät. Eeva-tyttö oli niin uupunut ja
-rauvennut, ett'ei hän voinut silmiään raottaa; hän ei siis kyennyt mukaan
-lähtemään, eikäpä häntä tarvittukaan, sillä olihan äidin uupumisen paikka
-jokaiselle tuttu.
-
-Kun apuun rientäjät pääsivät paikalle, oli vaimo mättäällä pitkällään.
-Äitinsä luo jäänyt, kahdeksan vuotias, Leena niminen tyttö oli polvillaan
-äitinsä vieressä, halailemassa ja syleilemässä häntä.
-
-"Voi, voi, äiti! -- -- Älkää kuolko äiti ... älkää kuolko hyvä äiti ...
-rakas äiti! älkää kuolko..." sai hän kauhean itkunsa seasta välistä
-sanotuksi.
-
-Kun hän havaitsi apuun tulijat, sanoi hän: "Voi, voi, tulkaa pian, äiti
-kuolee, äiti kuolee."
-
-Miehet tulivat. He koettivat nostaa uupuneen ylös, mutta hän oli kankea
-kuin puu. -- Niin ... Kalvaava ja hiukaiseva nälkäkuoleman kauhea enkeli
-oli ennättänyt ennen heitä.
-
-Surumielin nostivat miehet kangistuneen ruumiin rekeensä ja peittivät sen
-siihen. Tytön asettivat he istualleen äitinsä viereen peitettynä.
-
-"Voi! Onko äiti kuollut...? sanokaa...! Hän sanoi kohta kuolevansa..."
-sanoi tyttö itkunsa seasta.
-
-"Valitettavasti ei sinulla ole enään äitiä", sanoi toinen miehistä,
-tarjoten tytölle maitoa pullostansa.
-
-Kilvan riensivät ihmiset hoitaman orvoiksi jääneitä tyttöjä, ja
-tarjoamaan heille suojaa, ruokaa ja vaatetta, mutta he surivat niin kovin
-äitiänsä, etteivät he pariin vuorokauteen voineet paljon muuta tehdä kuin
-itkeä; ainoastaan silloin tällöin voivat he nielaista jonkun suullisen
-maitoa.
-
-Seuraavana pyhänä haudattiin Kanttilan emäntä muiden nälkään ja näljästä
-syntyneesen tautiin kuolleitten kanssa. H----n hautausmaalla oli silloin
-paljon väkeä, sillä tieto tuosta kommasta kuolemasta oli levinnyt ympäri
-pitäjästä. Paljon oli ympärillä kurjuutta ja viheliäisyyttä, paljon
-sentähden kuolleita ruumiita haudattavana, mutta ei kenenkään kova
-kohtalo herättänyt semmoista huomiota kuin Kanttilan emännän, sillä olipa
-selville saatu, että suurimpana syynä tähän ajattomaan kuolemaan oli
-miehensä -- oman elämänkumppaninsa kylmyys, tylyys ja -- viinan himo. --
-Niin olihan siinä paljon väkeä, osanottavaa väkeä, mutta Kanttilan
-Anttia, vainajan omaa miestä ei siinä ollut. Hänen mielestään oli saman
-tekevä, kuinka hänen vaimonsa kuoli ja milloin ja miten tämä haudataan,
-kylmänä, yhtäkaikkisena oli hän vaan, kuullessansa niistä asioista
-puhuttavan.
-
-Köyhäin huoneen johtajakin oli myös saapuvilla. Ei kukaan tiennyt
-paremmin kuin hän vainajan kärsimisiä, sillä hän oli kaikki lapsilta
-saanut tietää. Hän tahtoi nähdä hänet vielä viimeisen kerran, ja arkku
-aukastiin. Vainajan kelmettyneet ja lakastuneet kasvot tulivat näkyviin.
-Hänen silmänsä olivat auki ja lasittuneen näköisinä näyttivät ne
-tuijottaen tunkevan katseen kovan ajan ja ihmissydänten lävitse.
-Kyyneleet vyörähtelivät johtajan silmistä, sillä hän ymmärsi mitä tuo
-hänen mielikuvituksessaan syntynyt vainajan katse merkitsi. Hänestä
-tuntui siltä kuin vainajan kokoon puristuneet huulet olisivat liikkuneet
-ja sanoneet: "Älä vie niitä salapolttimoon ... minä rukoilen sinua -- älä
-vie niitä jauhoja ... luulet sinä minun hyvinkin väkevän olevan ...
-tingihän edes rankkikaan takaisin, että saisin jotakaan sidettä olkien
-sekaan -- -- --; voi kuinka kipeästi ja oudosti sydäntäni hiukaisee; en
-koskaan ole semmoista ennen tuntenut..." Johtajan sydän murtui kokonaan
-näitä tuntiessaan, ja kyyneleitään salatakseen poistui hän muiden taa.
-
-Ruumiit kannettiin hautaan ja pappi luki heille tavallisen
-hautaussiunauksen. Hautaa peittäessä jyrähtelivät kylmettyneet
-multapaakut arkkujen kansiin. Siitä syntynyt kolina kohosi epämääräisenä
-rominana ja kohinana tyyneesen aamu-ilmaan; olipa niinkuin se olisi ollut
-sortuneiden viimeinen huokaus.
-
-Vainajan lapset eivät olleet äitinsä haudalla; he eivät kyenneet, sillä
-molemmat olivat kaatuneet tautivuoteelle. Kilvan hoitivat ihmiset heitä
-ja antoivat heille osansa siitä vähästä mitä heillä itsellään oli. Heitä
-ei viety köyhäinhuoneesen sillä ihmisien omatunto ei sitä sallinut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kanttilan Antti eli entisellä tavallansa. Jos hän sai jonkun naulan
-jauhoja jollakin tavalla, vei hän ne, kuten ennenkin, salapolttimoon,
-saadaksensa siten taskumattiinsa mielijuomaansa. Vaimonsa kuolemasta ja
-lastensa sairaudesta ei hän näyttänyt pitävän yhtään mitään, ei hyvää
-eikä pahna, eikä hän heistä puhunut milloinkaan mitään. Kun hänellä oli
-vaan taskumatissa maistelemista, näytti hänen elämänsä olevan yhtä hyvä
-kuin ennenkin, ei parempi eikä pahempi. Se muutos hänen elämäänsä vaan
-oli tullut, että hän oli harvapuheisempi kuin ennen ja että hän oli
-ottanut mökkiinsä huonemiehiksi erään lapsittoman, vanhanpuoleisen
-parikunnan.
-
-Vähilleen kuukausi on kulunut Kanttilan Antin vaimon kuolemasta. Kylistä
-oli jo rekikeli loppunut joku aika takaperin, mutta sydänmailla oli se
-vielä jonkumoinen.
-
-Eräänä aamuna lähti Antti hevosella pois kotoa; hän peitti loimi resulla
-jotakin listeille työ reessä.
-
-"Mihin te nyt menette?" kysyi huonemies.
-
-"Käymmähän vähän..."
-
-Ja sitten hän meni.
-
-"Onkohan Antti saanut taas jauhoja, koska meni?" kysyi vaimo mieheltänsä
-Antin mentyä.
-
-"Eiköpä se lie saanut ... eihän se muutoin niin umpikuljuinen..."
-
-Tuli jo iltahämärä. Huonemiehet alkoivat odottaa Anttia kotiin tulevaksi,
-mutta häntä ei tullut. Tuli pimeä, ei sittenkään. He aikoivat panna jo
-maata, mutta samassa tuli hevonen kartanolle. Kauvan odottivat he Anttia
-huoneesen tulevaksi, mutta hänpä ei tullutkaan. Vihdoin lähti mies ulos,
-katsastamaan mitenkä asiat ovat. Hevonen seisoi siinä aisapäällä,
-riippuvilla korvilla ja huulilla, hoikkana kuin lauta, mutta sen
-perillistä ei näkynyt missään. Mies koetti huhuilla ja hakea isäntää,
-mutta turhaan; häntä ei löytynyt mistään. Mies riisui hevosen, vei sen
-tallilöksään, laittoi sille vettä ja heinän tamppuja eteen.
-
-Huonemiehet luulivat, että Antti on jäänyt salapolttimoon ja laittanut
-hevosen sieltä itseksensä kotiin tulemaan. Aamulla meni mies sieltä häntä
-tiedustelemaan, mutta siellä sanottiin, ett'ei Anttia eikä hevosta ollut
-siellä käynyt koko eilisenä päivänä.
-
-Kanttilan Anttia ruvettiin nyt etsimään joka paikasta. Häntä
-tiedusteltiin joka sydänmaan talosta ja mökistä, kyseltiin kylältä ja
-haettiin joka ikiseltä metsätieltä, mutta aina vaan turhaan. Kuuluteltiin
-pitäjän väki kokoon kadonnutta hakemaan. Monta vuorokautta samosi pitäjän
-väki ristirastiin metsiä ja saloja, mutta eivät hekään löytäneet
-haettavaansa. Ainoa hyöty pitäjän väen hakemisesta oli se, että he
-löysivät tuon kirotun salapolttimon, joka oli monta kyyneltä kylvänyt,
-monta sydäntä kuiviin imenyt, ja levittänyt kauhua ja turmelusta
-ympärillensä näinä kovina aikoinakin. Salapolttimo hävitettiin
-perinpohjin ja sen omistaja saatettiin oikeuden käsiin.
-
-Niin oli Kanttilan Antti kadonnut kuin kaste maahan. Häntä ei ollut
-kukaan milloinkaan missään, sitten katoamisensa, nähnyt. Oli jo sulat
-maat. Salapolttajalta oli kuollut hevosluuska. Hän oli haudannut sen
-korpisuohon. Huhuja alkoi kuulua, että salapolttaja on murhannut
-Kanttilan Antin, kätketellyt hänen ruumistansa ja haudannut sen sitten
-koninsa alle. Huhu tuli viimein niin yleiseksi, että siitä täytyi
-asianomaisten ottaa vaari. Mentiin siis ja kaivettiin tuo konin raato
-ylös. Turha vaiva. Kanttilan Anttia ei löytynyt sieltäkään.
-
-Monenlaisia huhuja kulki hänen katoamisestansa. Mikä väitteli, että hän
-omantunnon tuskissaan lopetti itsensä niin salaisessa paikassa, ettei
-häntä voitu löytää. Toiset eivät voineet uskoa sitä, koska ei semmoista
-paikkaa muka voisi löytyä, josta ei häntä jolloinkin olisi löydetty. He
-inttivät, että hän oli kenenkään näkemättä ja tietämättä, omantunnon
-vaivaamana, karannut teille tietämättömille. -- Kumpi puolue noista
-väittelijöistä oli oikeassa, ei ole selville tullut, sillä hänestä ei ole
-sen erän perästä kuulunut luunsujelmaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kesä tuli v. 1868 aikasin. Marian päivän aikana oli jo rekikeli kaikki,
-ja Pohjanmaan mahtavat virrat loivat jääpeitteensä huhtikuun
-kahdeksannentoista päivän tienoilla. Ilma oli tyyni ja lämmin, ja
-aikaisimmat kasvit pistäysivät viheriäisinä esiin; olipa niinkuin luonto
-olisi monesta edellisestä keväimestä tehnyt poikkeuksen ja virvonnut
-sekin uuteen eloon.
-
-Nyt on jo toukokuu, ja kuvernööri on taaskin tarkastamassa H----n
-köyhäinhoitolaitosta. Tuimasti silmäili hän ympärillensä ja
-tyytymättömyyden rypyt olivat kokoontuneet hänen otsallensa. Kiireesti
-kutsutti hän johtajan eteensä.
-
-"Kuinka te hoidatte nykyään köyhiänne ja sairaitanne täällä?" kysyi
-kuvernööri johtajalta tuimasti.
-
-"Niinkuin parhaiten taidamme", sanoi johtaja levollisesti.
-
-"Minä näen, että sairashuoneesta on akkunain puoliskoita otettu
-pois ... kenen luvulla se on tehty ja kuka on sen tehnyt?" kysyi
-kuvernööri, katsoen tuimasti johtajaa silmiin.
-
-"Minä sen olen tehnyt", sanoi johtaja kylmästi.
-
-"Sairaat eivät kestä niin kovaa ilman vetoa. Olette tehnyt kovin pahoin;
-te tulette vastaamaan työstänne", sanoi kuvernööri.
-
-"Meillä ei ole kuin kolme sairasta".
-
-"Mitä? Muut kaikki ovat kuolleet; se on seuraus ajattelemattomasta
-teostanne... Jumalani! Mitä minä saan nähdä ja kuulla!" sanoi kuvernööri,
-lyöden kädellänsä otsaansa.
-
-"Onhan akkunoita otettu pois tästäkin huoneesta", sanoi johtaja
-totisesti.
-
-"Kunniani kautta! Sitä en ole kiivaudessani huomannut. Selittäkää tämä
-käytöksenne, minä vaadin sen", sanoi kuvernööri.
-
-"Ja kuitenkin voivat sairaat ja köyhät paremmasti kuin koskaan ennen
-näinä kovina aikoina", vakuutti johtaja.
-
-"Mitä? Oletteko saaneet tietämättömiä apuja, vai onko kuntanne tullut
-auliimmaksi? Minä en ymmärrä teitä -- selittäkää".
-
-"Ei, herra kuvernööri", alkoi johtaja. "Sen suurempaa apua emme ole
-saaneet ihmisiltä kuin mitä herra kuvernööri on tänne lähettänyt, ja se
-ei ole tämmöisenä aikana suinkaan liian suureksi arvattava. Kunta ei ole
-myös voinut sen anteliaammaksi tulla, sillä se on oman elämisensä uhalla
-antanut köyhäin hoidon avuksi kaiken sen, mitä sillä annettavissa on
-ollut, Jumalalta on tämä rangaistus kansallemme tullut ja Häneltä se
-apukin tulee. -- Ennenkuin akkunat avattiin terveitten ja sairasten
-huoneista, oli silloin vielä kolmetoista sairasta. Terveiden osastossa
-tuli yhä uusia sairaita, jotka täytyi muuttaa sairasten puolelle ja
-toisia kuoli ehtimiseen. Kun Jumala antoi lämpymät ilmat, aukasin minä
-akkunat ja sen erän perästä ei ole täällä kuollut ainoatakaan henkilöä.
-Kolmestatoista sairaasta on kymmenen parannut ja noussut ylös. Horjuvia
-ja kalpeita he tosin kyllä vielä ovat, mutta kuitenkin ovat he jo useana
-päivänä kyenneet käymään ulkona hengittämässä vielä puhtaampaa ja
-raittiimpaa ilmaa, ja tämä näyttää tekevän heille hyvää. -- ... Niin, ja
-sittemmin ei ole yhtään sairasta ilmestynyt terveitten puolella... Kolme
-sairasta on vielä entisestään, mutta hekin ovat paranemaan päin... -- --
-Ruumisarkkuja ei ole tehty enään pariin viikkoon, ja jäipä meille noita
-työhuoneemme tuotteita seitsemän kappaletta liikaakin; ne eivät saaneet
-enään sisällensä mitään näljän ja taudin kalvamaa luurankoa, ja nyt ne
-ovat meillä tarpeettomina konikaluina. -- Ja ilman sitä, onh..."
-
-"Suokaa anteeksi, mutta enhän minä näe monta henkeäkään teidän köyhäin
-huoneessanne; ovatko he jo niin supi kuolleet?" kysyi kuvernööri
-keskeyttäen.
-
-"Kylläpä niitä on kuollutkin, mutta onpa toisia aina yllin kyllin tullut
-siaan; eipä heistä puutetta, ja ei heitä ole talossamme nykyään vähempää
-kuin ennenkään", selitti johtaja.
-
-"Missä he sitten ovat, kun ei heitä täällä näy?"
-
-"Silmätkää tuonne, herra kuvernööri", sanoi johtaja, viitaten kädellänsä
-avonaiseen akkunaan.
-
-Avara näköala oli siitä nähtävänä. Silmän kantama oli siinä muhevaa
-peltoa, mikä osa sänkenä, mikä rukiin laihona ja mahona. Nuoria ja
-vanhoja horjuvia haamuja käyskenteli siellä täällä avaralla
-vainiolla, tavasta kyykistyen tahi istuen johonkin paikkaan tai
-pellonpientareelle; he näyttivät kainalossaan kantavan jotakin, jota ei
-etäisyyden vuoksi voinut eroittaa.
-
-"Minä ymmärrän -- -- mitä he tuolla tekevät?" sanoi kuvernööri.
-
-"Niin ... Mitäkö he tekevät...? Sitäpä minä äsken yritin tekemään,
-että selittämään... Onpa Jumala meille muutakin hyvää jo antanut, ei
-vaan lämpymän ilmansa. Kaikenlaiset kasvit jo pilkistelevät esiin ja
-niissä on suurin elämän toivomme. Viikon päivät on jo poimittu noita
-pikkusia ruohoja, ja niitä ovat he nytkin kokoilemassa. Nokkosen ja
-suolaheinän taimet pidetään parhaimpina, mutta onpa pitänyt välisti
-ottaa muitakin ruohoja lisäksi; on koetettu ottaa rukiin laihoakin,
-mutta niitä pidämme liian imelinä. Ne hakkaamme hienoksi ja panemme
-pataan kiehumaan. Kun siihen on sekaan panna lihan kipene, taikkapa
-vaan särjetyitä luita, maito- tahi piimätilkka ja hitunen suurusta,
-tahi niin näin -- miten varat milloinkin myöten antavat, niin siitä
-saamme hyvän ja voimakkaan ruo'an ... onpa se toista kuin olki- ja
-peuransammal-velli -- -- sittenhän ne sairaatkin rupesivat virkistymään
-... eihän se ilma yksistänsä olisi voinut niitä hengissä pitää. -- --
-Herra kuvernööri! Kyllä me nyt jo hengissä pysymme... Niin ja -- näin
-olen tehnyt -- nyt saatte rangaista minua miten tahdotte ... minä olen
-paljon kärsinyt ja olen valmis kärsimään kaikkea", selitti johtaja ja
-hänen äänensä värähteli.
-
-Osan-ottavasti oli kuvernööri kuunnellut johtajan puhetta ja selityksiä.
-Totisena, vakaisena asteli hän johtajan luo, ja otti hänen kädestänsä
-kiinni.
-
-"Ystäväni!" sanoi hän. "Teillä on paljon enemmän elämänkokemusta kuin
-minulla. Ehtimiseen pakkaudun minä nurkumaan teidän töitänne ja
-toimianne, vaikka ymmärrän niitä vaan pintapuolisesti; suokaa se minulle
-anteeksi. Tehkää ja toimikaa tässä kipeässä asiassa kuten parhaiten
-taidatte, eikä kukaan tule teitä enään koskaan moittimaan.
--- -- -- Mutta mitä näen minä nyt? Olettehan itsekin laiha ja kalpea kuin
-varjo; ette yhtään härevämpi kuin hoidettavannekaan -- nyt vasta huomaan
-sen; -- mistä tämä?"
-
-"Eipä kummakaan, jos olenkin laiha ja valju. Seitsemän viikkoa olen
-maannut tautivuoteella, taistellen elämän ja kuoleman välillä! ei ole
-pitkä aika siitä, kun jätin tautivuoteen", sanoi johtaja murtunein
-mielin.
-
-"Sepä on ikävä asia, mutta kuka oli sairautenne aikana johtamassa köyhäin
-hoitoa täällä?" kysyt kuvernööri kiihkeästi.
-
-"Minulla oli kahdenkymmenen kahden vuoden ikäinen poika, harteva ja
-roteva. Hän oli ainoa vanhuuteni tuki ja turva; hänestä toivoin paljon.
-Hän se tuli minun siaani, kun minä sairastuin. Viisi viikkoa hoiti hän
-toimella tätä viheliäistä pesää, mutta kuudennen lopulla sairastui
-hänkin. Hänen kuuma, nuori verensä ei kestänyt taudin rautaista voimaa,
-ja ei ollut vielä kulunut hänen sairastumisestansa täyteen kahta viikkoa,
-kun hän jo makasi kylmänä laudalla. Se oli juuri silloin kuin minä nousin
-sairasvuoteeltani, ja ensimäisenä työnäni oli, että saattaa ainoa tukeni,
-turvani ja toivoni maan mustiin multiin... Kovalta tuntui, herra
-kuvernööri. -- Uskoni on se, että hän eläisi tänäkin päivänä, ellei hän
-olisi joutunut tähän surman pesään ... itsestäni en pidä lukua", selitti
-johtaja.
-
-Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja hän kääntyi selin, kuvernööriin,
-salataksensa niitä. Samoinpa kävi kuvernöörinkin, sillä hänkin pyyhki
-ehtimiseen silmiänsä.
-
-"Minä surkuttelen teidän kovaa onneanne. Mutta älkäämme niin ajatelko,
-että tämä on ainoa surman paikka; kuolema saattaa meidät tavata missä
-tahansa", sanoi vihdoin kuvernööri.
-
-"Kyllä niinkin on, herra kuvernööri... Me olemme aina Jumalan kädessä, ja
-Häneltä se kaikki tulee. Mutta vaikuttaapa tilaisuuskin usein
-arvaamattoman paljon... M----n kunnassa ei ole kuollut puoltakaan vertaa
-ihmisiä kuin muualla, mutta he olivatkin uppiniskaisia, eivätkä
-perustaneet mitään köyhäin huonetta... Haluaako herra kuvernööri lähteä
-meidän viimeisiä sairaita katsomaan?" puheli johtaja.
-
-Kuvernööri ymmärsi johtajan viittauksen. Ei ollut häneltä salassa, ett'ei
-M----n kunta ollut totellut käskyä, eikä laittanut köyhäin huonetta.
-Köyhänsä olivat he jakaneet piireihin ja taloihin, ja siellä kokeneet
-hoitaa heitä parhaan taitonsa mukaan. Heidän köyhistänsä ei kuollut kuin
-hyvin pieni määrä, jota vastaan hallituksen toimesta asetetut köyhäin
-huoneet tulivat kauheiksi kalmistoiksi, niihin kun kaikki sairaat ja
-nälkääkärsivät ahdattiin yhteen kokoon.
-
-"Älkäämme siitä enään puhuko. Ihmisen parasta tarkoittavatkin toimet
-voivat välistä käydä päinvastoin kuin tarkoitus oli. -- -- Minä en
-tahdo nähdä sairaitanne, sillä minä uskon, että te hoidatte niitä
-paremmasti kuin minä voisinkaan. -- Koettakaamme vielä miehissä pyrkiä
-eteen päin, ja toivokaamme aikain paranevan, sillä Jumala ei ole meitä
-vielä kaikenni hyljännyt. -- Minulle tulee toiset tuumat ja huolet.
-Maa alkaa tulla valmiiksi kylvölle ja siementä ei ole ... minun pitää
-niitä hankkia... Oletteko mitään vailla --? niin, olettehan paljonkin.
--- -- -- Tässä on vähän rahaa... Ostakaa sillä lihaa viheriä-ruokanne
-höystöksi. -- -- Hyvästi! Minun täytyy mennä ... kiireiset toimet
-kutsuvat minua", sanoi kuvernööri, ja pisti parisataa markkaa johtajan
-kouraan.
-
-Juuri samassa tuokiossa tuli ruohojen keruussa olleet köyhäin huoneen
-hoidossa olevat samaan huoneesen, missä kuvernööri ja johtaja olivat.
-Jokaisella heistä oli pieni kori, johon itsekukin oli saaliinsa koonnut.
-Ujostellen ja hämmästellen seisahtuivat he ovenpuoleen ja laskivat
-korinsa lattialle.
-
-"No, kuinka nyt on, onko vähän paremmasti, vai kuinka?" kysyi kuvernööri,
-astellen heidän luokseen.
-
-Kaikki näyttivät olevan hämmästyksissään, eikä kenelläkään näyttänyt
-olevan sanaa suuhun tulevaa. Vihdoin kömpi vanha harmaapää ukko sauvansa
-kanssa esiin, ja lausui:
-
-"Herra kuvernyöri! Monta olen nähnyt ja kokenut, mutta en mointa koskaan.
-Usein olen pureksinut pettua ja olkia, mutta useinpa myös selvää
-leipääkin. Työtä on tehty ja vaivaa nähty, ja aina on työ jotakin
-hedelmää tuonut, mutta nyt ei auta mikään, sillä Herran viha makaa meidän
-päällämme. Puolen veron isäntä olin minä ennen näitä aikoja, varakkaana
-pidetty, ja vaimon ja kuuden lapsen ympäröimä, onnellinen perheen isä.
-Maat ja mannut ovat nyt menneet, vaimoni on surun sortamana vaipunut
-hautaan ja lapseni ovat mieron tiellä; minä itse olen täällä, ja
-kenelläkään meillä ei ole nyt enempää kuin taivaan linnuilla, kurja henki
-vaan. Kummalliselta useinkin tuntuu: kuinka minä lapsineni olen säilynyt
-kuolemalta, vaikka niin moni parempi on sortunut tuonen tuville. Monta
-minua parempaa on täälläkin kuollut, mutta minä, kanto, olen vaan jäänyt
-tänne, näkemään koko viheliäisyyden niiton suuruuden. Kuitenkin kiitän
-Jumalaa, että näinkin on, sillä olisipa voinut huonommastikin olla.
-Jumala on antanut aikaisen keväimen ja minä toivon, että kansamme
-kärsimys on nyt lopussa. Kun ilmat lämpenivät ja akkunat avattiin, alkoi
-taudin rautainen koura heltiä, ja ruumisarkut, jotka ammottivat meitä
-nielläkseen, jäivät virattomiksi. Maasta nousee nyt jo parempia
-ruoka-aineita kuin olki ja jäkälä, ja me toivomme taas ... kunhan vaan
-olisi siementä..."
-
-Uudestaan kiilsi kyyneleet kuvernöörin silmissä ukon puhuessa. "Oikein
-puhutte --; minä ymmärrän teitä. Toivokaamme, että tämä vitsaus on
-lopussa. Olen jo koettanut pitää siitä huolta, että maa saapi siementä,
-minun täytyy kiirehtiä niitä toimimaan. Luottakaa ja toivokaa vielä ...
-toivoa ja yrittää meidän kaikkien täytyy -- -- Hyvästi!" sanoi kuvernööri
-ja lähti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hallitus oli nyt, kuten ennenkin, pitänyt huolta siemenistä, vaikka se
-oli niin monasti pettänyt. Oman maan siemeniä ei ollut ensinkään
-saatavissa, sillä useat katovuodet olivat tyhjentäneet kruunun
-varastotkin; yksityiset varat eivät tulleet kysymykseenkään, sillä niitä
-ei enään ollut. Oli ennenkin nähty aikoja semmoisia, että oli hankittu
-siemeniä ulkomailta, mutta etelässä kypsyneiden siemenien ei oltu usein
-nähty täällä antavan semmoista tulosta, että kylvö olisi tuleentunut
-ennen meidän aikaisia syyshalloja. Hallitus oli nytkin tilannut tou'on
-siementä Saksan ja Tanskan maalta, ja niistä enin osa oli kaksirivistä
-ohraa. Tämän oli nähty meillä aniharvoin menestyvän, ja sentähden ottivat
-horjuvat ja kalpeat tilain omistajat epätoivolla vastaan noita
-tarjotuita, epävarmoja siemeniä, mutta eihän muuta neuvoa ollut.
-
-Oli soma nähdä, kuinka horjuva ja toivova kansa teki toukojaan. Kalpeina
-ja heikkoina he horjuivat auransa perässä, kaatuen ja nousten, mutta
-toivoa täynnä. Horjuen he siristivät siemenen vakoon, mutta toivoen ja
-uskoen.
-
-Jumala oli nähnyt kansansa ahdistuksen, ja kesä tuli mitä ihanin.
-Kullankeltaisina valmistui ulkomailta tullut kaksirivinenkin ohra;
-näyttipä siltä todellakin, että askeleet tiukkuivat lihavuudesta.
-
-Kun uutinen joutui käsiteltäväksi, ja syötäväksi valmistettavaksi, itki
-moni perheen isä sen ihmeen nähtyänsä. En unhota koskaan sitä hetkeä,
-jolloin olin eräässä talossa, kun emäntä alusti taikinan 1868 vuoden
-sadosta. Venyvänä, valkoisena, sitkeänä ja pursean pouheana venyi se
-hänen kalpeissa ja luonnottomissa käsissään; näyttipä siltä kuin ei hän
-olisi saanut voittoa uudesta elon lähteestä.
-
-Talon kärsivä isäntä, hän, joka oli kaikkensa tehnyt, kaikkensa yrittänyt
-perheensä toimeentulon eduksi, istui taikinapurtilon vieressä, emäntänsä
-sitä vanuttaessa. Molemmat olivat kalpeat, molemmat olivat tehneet
-tehtävänsä, molemmat olivat kärsineet ja toivoneet, ja nyt oli heidän
-toivonsa toteutunut; he olivat voittaneet, heidän toivonsa ja
-luottamuksensa ei ollut turhaan rauvennut, ja kokonainen elämä ja
-tulevaisuus oli nyt heidän käsissänsä. Molemmat itkivät siinä hiljaisina,
-vuodattaen sydämestä nousseita kyyneleitä; kumpikin heistä tunsi menneen
-kurjan ajan ja tulevan elämän toivon.
-
-Kaiken tämän tunsi kansa, vuodattain sydämensä. Eihän sitä jokainen
-itsepuolestansa voinut loistavasti esiin tuoda, sillä kansamme on hidas
-ja juro, mutta olipa joukossamme semmoisia, jotka voivat kansan tunteet
-sanoiksi tulkita. Niinpä eräs runoilija (J.H. Virtanen) saman vuoden
-lopulla vuodatti sydämensä seuraavaisissa säkeissä:
-
-    Jo ijäisyyden aaltohin
-    On vuosi vierinyt,
-    Ja murheen on se muistohin
-    Kansamme piirtänyt:
-    Nyt moni meistä huokailee,
-    Kun sitä vielä muistelee.
-
-    Kun alkoi se, ei iloa
-    Meill' ollut ollenkaan,
-    Ei elämisen toivoa:
-    Kansamme kurja vaan
-    Huokaili näljän käsissä,
-    Kun puuttui meiltä syötävä.
-
-    Me saimme paljon apua,
-    Se puuttui kuitenkin.
-    Me pureksimme pettua
-    Ja olkee sekaisin;
-    Vaan kasvot meiltä kalpeni
-    Ja voimat vahvat viehkeni.
-
-    Ei moni meistä välttänyt
-    Tautia surkiaa,
-    Ei kuolo koskaan säästänyt
-    Nuortakaan kulkiaa;
-    Ei armahtanut ketään ei,
-    Vaan lapsiltakin äidin vei.
-
-    Niin, neito suri sulhoaan
-    Ja vanhin lastansa,
-    Ja poika kaipas kultoaan,
-    Mies puolisoansa:
-    Ja kuolon kellot yhtenään
-    Soitteli heidän lähtöään.
-
-    Vaan kului aika keväimeen
-    Ja Herra armon soi
-    Ja luonto meille aikaiseen
-    Ihanan kesän toi;
-    Nyt kansa virkos jällehen
-    Kuin tainnoksista perhonen.
-
-    Ja tuolla kynti peltoaan
-    Mies nuori horjuen,
-    Hän kalvas oli kasvoiltaan
-    Ja heikko voimanen;
-    Hän vakoon kaatui aurastaan,
-    Vaan nousi, lähti uudestaan.
-
-    Näin heikoin voimin työtänsä
-    Tää kansa toimitti
-    Ja siunauksen myötänsä
-    Herralta saavutti;
-    Nyt meill' on leipä makoisa,
-    Kun tuli vuosi viljava.
-
-    Ja tyytyväisnä toivoen
-    Tää kansa vakava,
-    Nyt Jumalaansa kiittäen
-    Alkaapi aikansa;
-    Ja taaskin häneen turvaten
-    Työtänsä tekee iloitsen.
-
-
-
-
-II.
-
-Kanttilan tyttäret.
-
-
-Niin. Mennyt eli nyt Kanttilan tyttäriltä sekä isä että äiti. Outoa,
-kummallista ja harvinaista tietä olivat he kumpikin menneet, mutta
-erilaisista syistä, vaikutuksista ja erilaisissa pyrinnöissä. Hellänä,
-lastensa tulevaisuutta huolehtivaisena äitinä oli äiti, kumppaninsa
-kylmyyden ja näljän sortamana, heikkona ja kärsivänä laskenut päänsä
-viimeiseen lepoon; kylmänä, jurona, yhtakaikkisena, viimeiseen
-asti himojensa orjana, oli isä poistunut tältä surulliselta
-näytelmäpaikalta, jättämättä jälkeensä edes tietoa hautansa paikastakaan.
-
-Orpoina, isättöminä, äidittöminä, tuettomina ja turvattomina olivat nyt
-Kanttilan molemmat pikku tyttäret. Menneen viimeisen ajan myrskyaallot
-olivat heidät viskanneet hylkytavarana maailman rannalle tässä maamme
-hirveässä haaksirikossa. Tässä myrskyn jälkihölkkä tai maininki heitä
-vielä huljutti elämän ja kuoleman välillä, temmaten heidät välisti
-ulommaksi ulapalle ja viskaten jälleen maalle.
-
-Kauvan makasivat lapset tautivuoteellansa ja yleinen mielipide oli,
-etteivät he jää elämään. Mutta ihmisien hellä hoito ja lämmin kesäinen
-ilma vaikutti vihdoin sen, että he kaikkien ihmisien suureksi ihmeeksi
-jäivät kuin jäivätkin elämään. He olivat väliaikaisesti sioitetut hyvään
-taloon, jossa ihmiset hoitivat heitä kaikella huolella ja helleydellä
-niinkuin omia lapsiaan. Ja kun ensimäinen uutinen joutui syötäväksi,
-voimistuivat lapset ja tulivat aivan terveiksi.
-
-Syviä ja kaukaiseen tulevaisuuteen ulottuvia aukkoja ja haavoja olivat
-viimeiset kovat katovuodet iskeneet kansaan. Paljon oli jäänyt
-turvattomia orpoja, joilta kova aika oli vienyt joko isän tahi äidin,
-taikka molemmat. Monta turvatonta leskeä olivat ne jälkeensä jättäneet,
-joilta tuonen kylmä koura oli heidän miehensä, ainoan tukensa ja turvansa
-pois temmannut, ja usea heistä seisoi nyt lapsilauman kanssa neuvotonna
-ja turvatonna, näljän ja kuolon tyhjentämällä maalla, niinkuin jollakin
-kulovalkean polttamalla aukealla kankaalla. Moni äsken vielä niin vankka
-mies, voimaa ja toivoa täynnä, vaimonsa ja lastensa ympäröimänä horjui
-nyt sauvansa nojassa murtuneena ja musertuneena kuin salaman iskun
-kohdannut salon honka, sillä hänen vaimonsa ja lapsensa olivat hänet
-jättäneet, sortuessaan kovan ajan kohtalon uhriksi, ja voimatoinna,
-murtuneena, terveytensä menettäneenä ja toivotonna silmäili hän nyt
-kolkosti tulevaisuuteen.
-
-Olisipa luullut niin hyvän vuodentulon perästä, kuin ensimäinen vuosi oli
-katovuoden jälkeen, kaikki köyhäinhoidonkin huolet loppuneen, mutta niin
-ei käynyt edellämainituista selvistä syistä. Kuitenkin lakkautettiin
-köyhäin huone H----n kunnasta paremman ajan tultua, ja kaikki nuot orvot,
-lesket ja raajarikot sioitettiin taloihin ja ruotuihin.
-
-Paljon oli siitä vaivaa ja puuhaa, paljon kulutusta ja huolta, mutta
-ilolla kantoi nyt jokainen yhteistä ijestä ja kuormaa, sillä olihan nyt
-antamista ja syömistä ja tämä loi jokaiseen uutta elämän toivoa.
-
-Kanttilan nuori sisarpari sioitettiin erääsen varakkaasen taloon ruodulle
-kolmeksi vuodeksi, sillä eivätpä he vielä kyenneet itse henkeänsä
-elättämään. Talo, jonka asukkaiksi Kanttilan tytöt nyt tulivat, oli
-vanhastaan tunnettu erin-omaisesta siisteydestään ja puhtaudestaan. Sen
-asukkaat olivat Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä, ja heidän hyvää
-järjestystään ja kätevyyttään mainittiin useassa pitäjässä. Näinä kovina
-aikoinakin oli tämän järjestystä pitävän Kaaralan talon asukkaat
-neuvotelleet itsensä niin hyvästi lävitse kaikkien vastusten, ettei
-heille tullut kuolemankaan kautta pään vahinkoa.
-
-Tämmöisiä ihmisiä ne olivat, jotka tulivat Kanttilan tyttösten
-alku-kasvattajiksi. Tuskinpa olisi muualta parempia löytynyt ja onneksi
-heille oli se seikka, että he joutuivat semmoisien ihmisien pariin, sillä
-se sattumus tuli vaikuttamaan sangen paljon heidän vastaiseen elämäänsä.
-
-Heti taloon tultuansa, huomasivat lapset, että he olivat joutuneet hyväin
-ihmisten pariin. Heti laitettiin heille eheät ja puhtaat vaatteet, ja
-tämä teki jo lapsiin sangen hyvän vaikutuksen, sillä eipä heillä koskaan
-ennen ollut semmoisia ollut. Alusta alkaen totutettiin heitä hyvään
-järjestykseen ja puhtauteen. Ensimältä katsottiin perään, että lapset
-pesivät kasvonsa ja kampasivat päänsä joka aamuna. Heidän vaatteissaan ei
-saanut olla ainuttakaan tahrapilkkua, eikä rikkinäistä paikkaa, sillä jos
-jotakin semmoista ilmestyi, muistutti emäntä kohta heitä siitä, ja
-toimitti heidät itsensä vikapaikat korjaamaan. Heidän kirjanlu'ustansa
-pidettiin myös hyvä huoli, sillä eipä se ollut heidän taloon tullessaan
-juuri kehuttavalla kannalla, se kun oli yksistään ollut heidän
-äitivainajansa tehtävänä, eikä tämä viimeiseltä kovan elämäntaistelun
-vuoksi ollut voinut heidän lukemisestansa tarpeellista huolta pitää.
-
-Puutoksissa ja kaikessa elämän kurjuudessa kasvaneet lapset olivat
-niinkuin puusta pudonneita tässä uudessa elämän käänteessä. He olivat
-käsittäneet elämän olevankin vaan tuommoista taistelua vilun, näljän ja
-niistä seuranneen kuoleman kanssa, ja olevan satunnaista onnenkauppaa,
-jos joku noiden hirmuisien vihollisien käsistä elävänä pääsi, alkamaan
-taas uutta toivotonta taistelua. Eipä kummakaan, jos he pikku
-ymmärryksillänsä elämän semmoiseksi kurjuudeksi käsittivät, sillä olihan
-heidän elämänsä aamu, siitä saakka kuin he muistivat, ollut kurjuuden,
-elämän ja kuoleman kanssa taistelemista.
-
-Kuinka paljon toisenlaiseksi oli heidän elämänsä nyt muuttunut. Heillä
-oli nyt hyvää, maukasta ja voimakasta ruokaa yllin kyllin, eikä heidän
-tarvinnut peljätä sen loppumista. Puhtaat, terveet, lämpymät vaatteet,
-ehyet jalkineet, lämmin huone ja pehmeä, siisti vuode täydensi vielä
-heidän elämänsä mukavuutta, ja tämä oli heistä niin kummallista, etteivät
-he luulleet semmoista mukavuutta maailmassa löytyvänkään.
-
-Kaaralan talon isäntäväellä ei ollut kuin kolme lasta, yksi poika ja
-kaksi tytärtä. Tyttäret, Kaisa ja Maija, olivat samanaikaisia kuin
-Kanttilan tyttäretkin, mutta Antti poika oli vähän nuorempi heitä. Talon
-isäntäväki piti noita orpoja ruotilaisia niinkuin omina lapsinaan. Omat
-lapsensa olivat he kasvattaneet Jumalan pelvossa ja opettaneet heitä
-käyttämään itsensä siveästi ja rehellisesti kaikkia ihmisiä kohtaan.
-Tämän, ja osaksi hiljaisen ja siivon luontonsakin vuoksi, olivatkin
-Kaaralan lapset aina mainitut paikkakunnassa hyvänsävyisyydestänsä.
-
-Heti kun Kanttilan tyttäret olivat taloon tulleet, neuvoivat isäntä ja
-emäntä lapsiaan, että heidän tulee pitää noita köyhiä ja orpoja
-tyttöraukkoja niinkuin omia sisariaan, eikä missään tapauksessa sättiä ja
-sortaa heitä köyhyydellä tahi muulla sopimattomalla tavalla raskauttaa
-heidän mieltänsä. Noita hyväntapaisia lapsia ei tarvinnut kahdesti
-kehoittaa, sillä kaikissa kohdissa kohtelivat he Eevaa ja Leenaa kaikella
-ystävyydellä ja veljellisyydellä, eikä heidän välissään kuulunut koskaan
-harkkasanaa.
-
-Sekä talon tytöille että noille uusille sisaruksille laitettiin
-samankaltaiset pukimet ja vaatteet, niin ettei heistä siinäkään suhteessa
-ollut toinen toistaan kummempi. Vanhemmat katselivat lasten hyvää sopua
-sydämellisellä ilolla. He toimittivat tytöille kulloinkin yhtäläistä
-työtä ja emäntä opetti ja neuvoi heitä itsekussakin työlaadussa. Tämä
-vaikutti tyttöihin sangen terveellisesti, sillä sentautta tuli työ
-ikäänkuin kilpaillen tehdyksi. Tällä tavalla tottuivat he jo aikaisin
-tekemään kaikki työnsä ja askareensa kunnollisesti ja joutuisasti.
-
-Kanttilan tyttäret rakastivat kasvatusvanhempiansa, niinkuin lapset hyviä
-vanhempiaan rakastavat. He olivat kuuliaisia ja nöyriä, ja kokivat
-kaikissa askareissaan, toimissaan ja töissään noudattaa heidän mieltänsä.
-Tämä lujensi yhä vaan niitä rakkauden siteitä, mitkä alkupäästä olivat
-kasvatusvanhempia ja lapsia yhteen sitoneet. -- Kaikkien noiden
-suotuisien olojen tähden eivät lapset ensinkään huomanneet syövänsä
-armoleipää.
-
-Näin hyvän hoidon ja kohtelun vuoksi kasosivat ja hyötyivät Kanttilan
-tyttäret ihmeellisen rohkeasti. Verevinä ja täyteläisinä kasosivat he ja
-jo aikaisin huomattiin, että heistä ajan pitkään muodostuu paikkakunnan
-ihanimmat immet. Olipa niinkuin kaksi metsäruusua olisi poimittu karulta
-kankahalta ja sitten istutettu multavaan, vahvaan ja voimalliseen maahan,
-jossa ne sitten hyötyneinä olisivat kaikki muut voittaneet kauneudessa.
-
-Kaarala oli vierasvarainen talo ja sentähden kävi siinä paljon vieraita.
-Olipa vieras, outo, ensikertalainen tahi talon vanha tuttava, herätti
-hänen huomiotaan noiden orposisarusten kaino, hiljainen ja kumminkin
-ujostelematon käytös sekä heidän aikaisin kehittynyt kauneutensa.
-Vieraina kävi usein herrasväkeäkin ja oudoille sai talon väki tehdä
-selityksiä tyttöjen synty- ja sukuperästä ja antaa vastauksia senkin
-seitsemänlaisiin kysymyksiin ja utelemisiin, joita vieraat noiden
-tyttöjen vuoksi heille tekivät, sillä yleiseen oli tietona, että he
-olivat orpoja. Elatusvanhemmat antoivat ilolla noita selityksiä, sillä
-olivatpa he mielessään hieman ylpeitä siitä, kun heidän kasvattinsa
-herättivät niin yleistä huomiota, joten heidän huolellinen kasvatuksensa
-tuli myös samassa huomatuksi.
-
-Tällä tavalla oli aika kulunut niin, että nuot kolme vuotta olivat
-kuluneet, joksi ajaksi Kanttilan sisarukset olivat Kaaralaan sioitetut.
-Tytöt tunsivat sydämessään sanomatonta surua ja kaihoa, tietäessään, että
-heidän on nyt eroaminen perheestä, jonka jokainen jäsen on heitä niin
-suurella rakkaudella ja ihmisyydellä kohdellut. Monta itkua itkivät
-sisarukset muilta salaa ennen tuota peljättyä eropäivää.
-
-Olipa niin, että pruustinna tuli käymään Kaaralassa ennen eropäivää. Hän
-tuli tiedustelemaan, saisiko hän Kanttilan vanhimman tyttären
-sisupii'akseen, sillä hän oli juuri semmoista vailla ja hän oli mieltynyt
-Eevaan hänen hiljaisen luontonsa, siisteytensä, kätevyytensä ja soman
-käytöksensä tähden. Hän kyseli talon emännältä sisarusten sisällistä
-luonnetta jokapäiväisessä elämässä, heidän kotitapojansa ja työkykyään;
-hän tahtoi saada heistä tarkat tiedot, koska ulkonaiset merkit useinkin
-pettävät. Emäntä, ollen rehellinen ihminen, ei ollut löytää kyllin sanoja
-ylistääkseen kasvattiensa rehellisyyttä, hyväsävyisyyttä,
-lempeämielisyyttä ja altista palvelevaisuutta. Pruustinna oli hyvin
-tyytyväinen emännän selityksiin, sillä hän uskoi hänen totta puhuvan.
-
-Pruustinna kutsutti sisarukset luoksensa ja he tulivat molemmin. He
-olivat jotenkin ujon ja hätääntyneen näköisiä, sillä eipä he vielä
-koskaan ennen olleet kutsutut yhdenkään herrassäätyisen eteen.
-
-"Lapsi rukat! Olette turvattomat, isättömät, äidittömät. Teidän
-olo-aikanne tässä talossa nyt loppuu ja teidän tulee tästä edespäin
-hankkia itse leipänne. Tarvitsen sisäpiikaa ja semmoiseksi ottaisin
-sinut, Eeva, jos vaan suostut meille tulemaan", sanoi pruustinna.
-
-Pruustinnan puhe vaikutti sisaruksiin kuin salaman isku. He olivat kyllä
-tienneet, että heidän olo-aikansa Kaaralassa on nyt loppuun kulunut ja
-olivat sureneet sitä. Tuo tunto ja tieto oli heillä ollut ikäänkuin
-vaistomaisena aavistuksena, mutta nyt oli se todellisuutena heidän
-eteensä julki tuotu. Voi kuinka turvattomia ja onnettomia he nyt tunsivat
-olevansa. Heidän täytyi erota siitä, jota he olivat oppineet kotinansa
-pitämään, erota niistä, jotka heillä olivat vanhempien siassa olleet ja
-jotka heitä olivat kaikella isällisellä ja äidillisellä lemmellä ja
-huolella kasvattaneet. Erota kasvin sisaristaan ja veljestään, jotka ovat
-niin verrallisesti heitä kohdelleet, eivätkä ole ainuttakaan kertaa heitä
-sättineet köyhyydellä ja halvalla sukuperällä.
-
-Näitä ajatellessaan ja tuntiessaan, eivät he voineet sanoa ainuttakaan
-sanaa pruustinnalle vastaukseksi; korvia myöden punastuneina seisoivat he
-vaan vapisevin polvin mykkinä hänen edessään.
-
-"No, mitä Eeva arvelee asiasta? Vastaa nyt minulle", kehoitti pruustinna.
-
-Eeva sioitteli jalkojaan, koki yskähdellä ja ruveta jotakin sanomaan,
-mutta ei vaan saanut sanaa suustansa.
-
-"Minä en voi erota Eevasta", änkytti nuorempi sisar vastaukseksi, sillä
-hän oli saanut senverran rohkeutta.
-
-"No mutta ymmärrättehän sen, ettei voi olla mahdollista koko elämänne
-aika yhdessä pysyä; monenhan täytyy erota jo aikaisin veljistänsä,
-sisaristansa ja muista omaisistaan", sanoi heidän kasvatti-äitinsä.
-
-"Kaikilla muilla on aina jotakin turvaa, meillä vaan toisemme. Mihin minä
-joutuisin, kun Eeva saisi paikan ja minä jäisin yksin turvattomaksi
-avaraan maailmaan?" sanoi Leena ja pillahti itkemään.
-
-"Älä nyt kovin sure. Me ymmärrämme vielä toisiamme väärin. Me olemme
-aikoneetkin toisen teistä pitää edelleenkin tykönämme, mutta molempia
-emme tarvitse. Eeva saisi nyt hyvän palveluspaikan ja sinä saisit jäädä
-meille; eikä sinun nyt enään tarvitse ilman palkatta olla, sillä me
-maksamme palkan kohtuuden mukaan. Aivan likellehän tulisitte toisianne ja
-olisitte tilaisuudessa tapaamaan toisianne, milloin vaan haluaisitte.
-Mitäs tästä ajattelet, Leena?" sanoi emäntä.
-
-"Kyllä minä sitten..." sanoi tyttö itkunsa seasta. Sitten käveli hän
-emännän luo antamaan kättä, sillä hän tunsi sydämessään, kuinka suurta
-äidillistä huolta emäntä taasenkin oli heistä pitänyt.
-
-"Nythän Eevakin voipi antaa vastauksen minulle", sanoi pruustinna.
-
-"Kyllähän minä muutoin ... mutta mitä minä siellä osaisin tehdä? Enhän
-minä ole tottunut herrastapoihin", sanoi tyttö.
-
-"Sen asian saat jättää minun huolekseni. Minä ohjaan ja opetan sinua
-missä näytät sitä tarvitsevan; paitsi sitä on minulla samanikäinen tytär
-kuin sinäkin olet, hänen kanssaan saat opetella yhtärintaa kaikenlaisiin
-taloudellisiin toimiin. Mitä tähän vastaat?" sanoi pruustinna.
-
-"Kyllä kaiketi minä ... pruustinna on niin hyvä", sanoi Eeva ujosti ja
-niin oli se asia päätetty.
-
-       *       *       *       *       *
-
-On kulunut joku vuosi -- useampikin. Suuresti on aika muuttunut
-viimeisistä aijoista. Hyvät vuodet ovat parantaneet katovuotten iskemät
-haavat umpeen, ihmiset hyörivät ja pyörivät terveinä ja iloisina,
-elämisen halua ja toivoa täynnä. Usea ei heistä enään muistakaan niitä
-kovia kärsimyksiä ja sitä viheliäistä kurjuutta, joita katovuosien aikana
-saatiin niin runsaassa määrässä maistaa; kuitenkin löytyi yhden ja toisen
-sydämessä syvä arpi, jota ei mikään paremman ajan iloisuuskaan voinut
-tuntumattomaksi parantaa.
-
-Muuttunut oli Kanttilan tytärtenkin asema. He eivät olleet enään
-muiden armoilla elämässä eivätkä syömässä armoleipää, vaan he olivat
-nyt aikaisia, itsetoimivia ja omatakeisia ihmisiä, jos kohtakin
-vielä muiden palveluksessa olevia. Maailma alkoi avata heille uusia
-näkö-aloja ja he maailmalle. Entiset pikku ajatukset ja toiminnat
-alkoivat haihtua mielestä ja tosi elämä alkoi sieltä täältä kangastella
-heidän silmiinsä yhdessä ja toisessa muodossa. Kumpikin heistä oli nyt
-siinä ijässä, että heillä oli kokonsa ja näkönsä kädessään ja ehkäpä
-tapansakin. Luonto olikin antanut heille runsaassa määrässä kokoa ja
-näköä, niin että he nyt täydellisesti kehittyneinä todellakin olivat
-paikkakunnan kauneimmat neitoset; tapoja oli heidän siivon ja nöyrän
-luontonsa lisäksi hyvä ja huolellinen kasvatus hyvällä lailla lisäillyt.
-
-Paljon olivat sisarukset jo elämältä oppineet, mutta paljon vielä oli
-opittavaakin. Kumpikin heistä oli vielä samassa paikassa, mihin he
-erotessaan joutuivat, nimittäin Eeva pappilassa ja Leena Kaaralassa.
-
-Vaikka he olivatkin molemmat paikkakunnan kauneimmat immet, olivat he
-kuitenkin eritavalla kehittyneet. Eeva oli viimeisen kehityksensä ajan
-ollut herrasväen parissa, jonka vuoksi hänen herkkään oppivaiseen
-luonteesensa oli juurtunut ja istunut hienoja herrastapoja. Hän kyllä
-itse ei luullut niin olevan, mutta jokainen kuitenkin sen huomasi
-puheesta, vaatteuksesta ja kaikesta käytöksestä ja elämäntavoista. --
-Leena taas oli kasvanut kaiken aikansa raittiin ja teeskentelemättömän
-kansan parissa. Koko parhaan kasvamisensa ja oppimisensa ajan oli hän
-ollut siistissä, varakkaassa ja työteliäässä talossa, jossa jokapäiväinen
-virkistävä ruumiillinen työ ja voimakas ravinto sekä hyvä järjestys
-olivat hänen terveytensä karaisseet ja kehittäneet säätynsä kauneimmaksi
-helmeksi. Niin -- kääntyipä heidän uransa vähän erisuunnille ja siihen
-oli heidät ajanvirta vienyt.
-
-Eipä kummakaan että näin oli, sillä olihan kumpikin heistä
-erinkaltaisissa oloissa. Pappilan pruustinna ohjasi Eevaa hyvyydellä ja
-helleydellä, niin kauvan kuin tarpeellista oli, kaikenlaisissa talouden
-askareissa. Kahdesti ei hänelle tarvinnutkaan yhtä asiaa neuvoa, sillä
-ahkeruutensa ja hyvän ymmärryksensä vuoksi käsitti hän aivan pian kaikki
-asiat. Näiden ja muiden avujensa tähden tuli Eeva niin välttämättömäksi
-pappilan perheelle, että heistä tuntui peräti mahdottomalta hänettä
-toimeen tulla. Tämän tähden tuli Eeva heille niin mieluiseksi kuin oma
-perheen jäsen ja hän oli osallinen jokaisessa perheen ilossa ja surussa.
-Talon Hilja neidin kanssa oli hän samassa suhteessa kuin sisareensa.
-Yhtenä he askaroivat, tekivät ja toimivat. Väli-ajat käyttivät he
-henkiseksi virkistyksekseen joko lukemalla taikka jotakin muutoin
-oppimalla. Siitä seurasi se, että Eeva omasi aikaa voittain melkein
-kaikki ne tiedot mitä Hiljallakin oli; muutamissa vuosissa oppi hän
-välttävästi puhumaan ruotsinkieltäkin.
-
-Vaikka sisarukset olivatkin noin erinkaltaisissa oloissa ja eri suuntaa
-kulkemassa elämänsä suhteen, oli heidän välinsä yhtäkaikki sisarellisesti
-sydämellinen. Kun aikaa vaan vähänkään siihen riitti, kävi Eeva
-sisartansa Kaaralassa tervehtimässä ja usein oli hänellä pappilan Hilja
-neiti mukana. Kun Leenaa pidettiin niinkuin talon tytärtä, oli hänellä ja
-talon tyttärillä yhteinen kamari. Tämän pitivät he siistinä ja puhtaana,
-että se oli kuin porsliinimuki ja muutoinkin oli se hyvästi järjestetty
-ja kalustettu. Tähän veivät talon tytöt ja Leena Hiljan ja Eevan aina kun
-he tulivat. Monta lystiä kaskua siellä juteltiin ja monta iloista naurua
-naurettiin. Kävivätpä Kaaralan tyttäretkin välisti pappilassa, mutta
-harvemmin se tapahtui, sillä heitä haittasi ujous, eikä siellä ollut
-heillä täydellistä vapautta.
-
-Niin. Mailma alkoi kääntää huomiotaan tuohon kauniiseen Kanttilan
-sisar-pariin. Eri tahoilta ja eri tavalla tuota huomiota tehtiin. Nuoret
-herrasmiehet loivat salaa halukkaita ja tutkivia silmäyksiä tuohon
-kauniiseen ja siveään pappilan Eevaan, joksi häntä nyt sanottiin, tehden
-samassa ajatuksissaan vertauksia ja arvosteluita, että mitenkä tuon asian
-kanssa oikeastaan olisi. Yksi ja toinen heistä alkoi keksiä sitä ja tätä
-teko-asiaa, jonka nojalla he saivat syytä käydä pappilassa, saadaksensa
-edes vilaukseltakaan nähdä tuota miellyttävää Eevaa. Tämän tähden nähtiin
-pappilassa paljon enemmän vieraita kuin koskaan ennen, jopa semmoisiakin,
-jotka eivät milloinkaan ennen olleet siellä käyneet. Kun useinkin suuri
-joukko nuorukaisia ja neitejä kokoontui pappilaan, pitivät he
-kaikenlaisia nuorten leikkejä ja kisoja, joihin osaa ottamaan Eevakin
-tavallisesti kutsuttiin, milloin vaan hänellä oli vähänkään aikaa muilta
-toimilta. Luonnollistahan on, että noissa leikeissä kaskuttiin ja
-imarreltiin ja koetettiin seuraa saada niin iloiseksi kuin mahdollista.
-Noita imarruksia sai Eeva niin runsaasti osaksensa, että hän alkoi
-ujostellen hävetä niitä. Eräs nuori herra oli sukkela keksimään
-kaikenlaista lystiä, mutta hän lauleli ja teki niitä temppujansa yhtä
-paljon talon Hilja neidille kuin Eevallekin, samassa ollen yhtä
-kohtelijas niin toiselle kuin kummallekin. Tämä oli talon ainaisia
-vieraita ja kaiken ilon aine ja toimeen panija.
-
-Toinen alituinen vieras oli vähäpuheinen, melkeinpä jörömäiseltä
-vivahtava, roteva nuori herra. Hän ei imarrellut ketään, ei ottanut
-monasti osaa toisien nuorten leikkeihin ja kisoihin, ei puhellut eikä
-seurustellut kenenkään kanssa erikseen, puhui ainoastaan harvoin, mutta
-jos hän jotakin sanoi, oli niissä aina havaittavana tarkka miettiväisyys
-ja päättäväisyys. Hän näytti vaan syrjästä katsovan asiain menoja ja
-tekevän niistä johtopäätöksiään.
-
-Nämät kaksi eivät olleet koskaan poissa pappilasta silloin kun vaan
-siellä oli muitakin vieraita, olivatpa he siellä joskus kahdenkin
-vieraina. Heillä oli kai siellä jotakin tähtäilemistä ja mielitiettyä,
-joka heitä niin usein pappilaan veti.
-
-Minä en huoli sanoa heidän säätyänsä, koska kukaan et kärsisi
-säätyläisistänsä mitään mainittavan, varsinkaan jos tullaan jotakin
-mainitsemaan heidän varjopuolistansa; mainitsen vaan sivumennen, että
-puhelijaamman nimi oli Risto ja juromman Otto ja että he molemmat olivat
-aikaisia naimattomia miehiä ja oman virkansa hoitajia.
-
-Samalla laillapa oli Kaaralassakin asiat, vaikka vähän eritavalla. Kylän
-nuoret miehet kävivät siellä ahkerasti, sillä olipa siellä kolme neitoa,
-joihin sopi nuoren miehen silmänsä luoda. Talossa oli kaksi hyvästi
-kasvatettua, siveää ja hyvän-näköistä tytärtä, joiden tiettiin saavan
-runsaat myötäjäiset talosta lähtiessään, ja kolmantena oli tuo talon
-piika tahi oikeammin kasvattitytär. Hänellä ei tosin ollut rikkautta,
-mutta sitä runsaammin kauneutta ja mielen jaloutta, jotka useinkin ovat
-niissä asioissa suuremmasta arvosta kuin rikkaus. Kuitenkaan eivät talon
-tyttäretkään olleet mielenjaloutta vailla. Niinhän se meni kuin maailman
-meno tavallisesti menee. Kaaralan molemmat tyttäret olivat kihloissa.
-Leenalle oli tehty muiden mielestä monta edullista tarjousta, mutta hän
-aina ne hyljäsi, Tämä oli monenkin mielestä hyvin outoa ja ihmiset eivät
-tienneet mitä ajatella. Vihdoin teki pitäjän rikkaimman talon, Kallolan,
-ainoa, Mauno niminen poika Leenalle tarjouksen, mutta yhtä huonolla
-menestyksellä kuin muutkin. Poika parka oli korvia myöten rakastunut
-tyttöön ja joutui sentähden kovan surun valtaan. Sen vuoksi vetosi hän
-tytön kasvatusvanhempiin ja pyysi heidän apuansa.
-
-Eräänä kertana kutsuttiin Leena kasvatusvanhempiensa luo.
-
-"Sinä tiedät ja tunnustat kai sen, että olemme kykymme mukaan koettaneet
-katsoa kaikissa sinun parastasi?" sanoi isäntä.
-
-"Tiedän ... tunnustan", sanoi Leena punastellen.
-
-"Me olemme koettaneet kasvattaa sinut kunnon ihmiseksi; ja luulomme on,
-ettemme siinä ole pettyneetkään. Lopuksi katsomme velvollisuudeksemme
-katsoa, että saisit kelpo elämänkumppanin ja että tulevaisuutesi olisi
-turvattu. Molemmat ovat sinulla nyt tarjona Kallolan Maunossa; ota
-vastaan oiva mies ja kelpo omaisuus ... kaikille ei tehdä semmoista
-tarjousta", pitkitti isäntä.
-
-"Minä en voi ottaa vastaan sitä tarjousta", sanoi Leena vapisevalla
-äänellä.
-
-Vanhukset hämmästyivät.
-
-"Mitä? Et voi! Mikä siinä on syynä?" sanoi emäntä.
-
-"Minä en tiedä mitään syytä ja kuitenkaan en voi", sanoi Leena.
-
-"Et siis suostu ensinkään?"
-
-"En".
-
-"Odotat kai mielestäsi parempia tarjouksia? Niitä ei tule".
-
-"Minä en odota mitään", änkytti Leena.
-
-"Aiot siis olla naimatonna?"
-
-"Aion".
-
-"Emme suinkaan aio sinulle mitään väkipakkoa tehdä ... tee kuinka itse
-tahdot", sanoivat vanhemmat.
-
-"Kiitoksia siitä!" sanoi Leena ja poistui.
-
-"Kummallinen tuo tyttö! Luuleeko hän parempia tarjouksia saavansa?" sanoi
-emäntä Leenan mentyä. -- -- --
-
-Muutaman päivän kuluttua tuli emäntä isännän kamariin hyvin hätääntyneen
-näköisenä.
-
-"Oletko ikäpäivänä hullumpaa kuullut?" sanoi hän hengästyksissään.
-
-"No mitä nyt on?"
-
-"Minä tiedän syyn, minkä vuoksi Leena ei suostunut Kallolan Maunon
-tarjoukseen".
-
-"Annas kuulla!"
-
-"Hän mielii saadakseen meidän Anttia. Kyllä se sentään on liika paljon
-uskallettu... Eikö siinä kyllä, kun olemme hänet ihmiseksi kasvattanut ja
-laittanut, kun vielä tohtii ... eihän sitä toki Anttia..."
-
-"Mistä niitä tietoja olet saanut?"
-
-"Antti itse tuli minun luokseni ja sanoi, että on varsin paha asia hänen
-mielestänsä, kun Leenalle tyrkytetään yhtä ja toista sulhaseksi, sillä
-hän on itse aikaa sitten jo valinnut hänet elämänkumppanikseen ja pyysi
-nyt saada aikeensa toteuttaa".
-
-"No, mutta Anttihan se sitten miettikin Leenaa, eikä Leena Anttia".
-
-"Niin, niin, jommin kummin ... tietystihän heillä on yhteiset
-tuumat ... sehän nyt on tietty, mutta pitäisihän hänen toki tietämän,
-että tulokashan hän on taloon -- -- vaikka en minä suinkaan moiti
-ihmistä, mutta kuitenkin..."
-
-"Sinä et puhu nyt järkevästi. Kun Leena on kerran mielestäsi hyvä
-ihminen, niin miksi sitten estelet? -- Minä tiedän myös, että hän on
-kunnon ihminen ja olen jo aikaa salaisesti toivonut noin käyvän ... hyvä
-vaan oli, kun löysivät toisensa. -- Rikkaus voipi pian kadota, mutta
-hyvät avut eivät katoa; ne kestävät kovimmissakin elämän myrskyissä",
-sanoi isäntä, emännän suureksi kummastukseksi.
-
-"Enhän minä tahdo kieltää, ettei Leena ole kelpo ihminen, mutta eihän nyt
-toki Anttia..." koki emäntä hädissään änkyttää.
-
-"Huomaasta nyt, kuinka väärät mielipiteet sinulla on. Minä tiedän
-varmasti, että sinä olet mielissäsi siitä, kun olet köyhän, orvon tytön
-ottanut kasvattaaksesi, etkä ole kertaakaan halveksinut häntä, vaan olet
-kasvattanut ja holhonut häntä, niinkuin oman lastasi. Nyt sinä iloitset,
-kun olet pyrinnössäsi onnistunut ja tahdot siitä niittää kunnian. Mutta
-kun asia koskee niin liki omaa itseäsi, että oma kasvattisi pitäisi ottaa
-miniäksesi, silloin nousee ylpeyden synti mieleesi, ettei hän
-kelpaisikaan sinulle, vaikka itse ja kaikki ihmiset kunnioittavat häntä.
--- Tämä ei ole oikein; ajattelepas tätä!" puheli isäntä.
-
-"No, enhän minä nyt häntä niin todesta..." koki emäntä sopertaa
-häpeissään.
-
-Seuraus tuosta keskustelusta oli se, etkä Antti ja Leena kutsuttiin
-isännän kamariin. Ujostellen tulivat he ja Leena vapisi niin, ettei ollut
-pystyssä pysyä.
-
-"Olen kuullut, että haluaisitte keskenänne solmita avio-liiton. Siihen ei
-meillä ole mitään vastaan sanomista, ja yhdistämme nyt teidät, Jumala
-teitä siunatkoon!" sanoi isäntä juhlallisesti, yhdistäen Antin ja Leenan
-kädet.
-
-Nuoret kovin hämmästyivät näin odottamattomasta asian käänteestä.
-Varsinkin Leena oli peljännyt pahinta Antin ja hänen välillä tehdyn
-liiton ilmitulemisesta ja silti hän vapisi niin kovin huoneesen
-tullessansa. Mutta nyt, kun hän vihan ja kovien sanojen sijaan sai kuulla
-lempeyttä ja odotetun kiukun siaan toivotettavan Jumalan siunausta,
-saavutti hänet semmoinen hämmästys, ettei hän ollut pystyssä pysyä. Hän
-ei voinut sanoa mitään noille hyville vanhuksille, menihän vaan ja laski
-vapisevan kätensä kummankin käteen, kokien samassa salata
-ilonkyyneliänsä.
-
-Jonkun ajan takaa oli Kaaralassa isot häät. Kolme pitäjän uljainta
-morsiusparia vihittiin niissä, sillä niin oli sovittu tulevien talon
-vävyjenkin kanssa, että hekin vihitään samassa kuin Antti ja Leenakin.
-Noin isoihin häihin oli kutsuttu pitäjän herrasväkikin; kaikki
-pappilaisetkin olivat kutsuttujen joukossa -- Eevakin -- no sepä nyt
-tietty -- morsiamen sisarena. Herrasväki noudattikin tarkkaan kutsua,
-sillä olivatpa he muulloinkin mielellään vieraina tuossa varakkaassa,
-siistissä ja vierasvaraisessa talossa; muiden muassa oli siellä Risto ja
-Ottokin.
-
-Syyspuoli kesää oli ja ilma oli mitä kauniimpi. Iloisena hyöri lukuisa
-hääjoukko. Vanhemmat ihmiset viettivät aikaansa istumalla ryhmissä, joko
-ulkona tahi huoneissa, vilkkaasti kaskuten ja jutellen kaikenlaisista
-asioista. Väliin nauttivat he niitä virvoittavia, joita kenkkärit heille
-kantoivat ja pistipä yksi ja toinen ukoista piippuunkin ajan ratoksi.
-Nuoret panivat toimeen viheriäisellä nurmikentällä kaikenlaisia kisoja ja
-leikkejä: tanssittiin laulun mukaan monenlaisia rinkitansseja, juostiin
-leskiä, kätkettiin sormusta y.m.s. Nuoret herrat ja neidit ottivat
-innolla osaa kansan leikkeihin ja Risto oli kaikissa johtavana henkilönä.
-Kaikkialla oli hän hyörimässä, johtamassa ja neuvomassa, ja hänen
-johtaminaan kävi leikit kuin itsestään. Miellyttävällä käytöksellään
-voitti hän kaikkien suosion. Otto oli nyt, kuten ennenkin, vähäpuheinen
-ja synkän näköinen. Hän pyrki olemaan pappilan Hiljan ja Eevan parissa,
-mitkä kaikissa huveissa olivat aina rinnakkain ja jos vähänkään tuli
-loma-aikaa, istuivat he aina rinnatusten johonkin syrjäiseen paikkaan,
-niinkuin sisarpari, ja Otto meni siihen kohta kolmanneksi. Muutoin
-seurasi hän leikkejä, niinkuin joku kone, sillä ne eivät näyttäneet
-liikuttavan häntä vähän vähääkään. Risto seurasi heitä salaisilla
-katseillaan, vaikkei hän ollut heitä näkevinäänkään.
-
-Vaikka jokainen morsiuspari oli kylläkin uljas ja kunnialla täytti
-paikkansa, oli Leena kuitenkin päivän sankari. Vaikkei hänellä ollut
-mitään rikkauksiakaan, oli kaikki niin häneen mieltyneet, ettei hänellä
-ollut yhtään kadehtiaakaan, jommoisia useinkin tahtoo olla, kun vaan
-rikas ja siivo poika nai köyhän tytön. Iloisena ja kauniina hyöri hän
-hääväen seassa, suoden aina jonkun hyvän sanan itse kullenkin. Emäntäkin
-oli unhottanut kaikenni entisen vastenmielisyytensä ja hän häpesi, kun
-hän oli ensinkään antanut niin halpamaisten ajatusten mieleensäkään
-astua.
-
-"Oletko nyt onnellinen?" kysyi emäntä, mielihyvällä katsellen miniänsä
-alkua.
-
-"Sainpa minä parempiakin tarjouksia", sanoi morsian iloisesti ja kiersi
-kätensä anoppinsa kaulaan.
-
-Anoppi taputti häntä poskelle.
-
-Ovatpa tämmöiset tapaukset todellakin harvinaisia rikkaan ja
-arvossapidetyn emännän ja ruotitytön välillä.
-
-Alkoi hämärtää. Risto jo Otto katosivat muiden joukosta. He olivat
-vetääntyneet huonetten taa yksinäisyyteen; Risto oli Ottoa sinne
-vaatinut.
-
-"Minä pelkään, että meillä molemmilla on samanlaiset tarkoitukset", sanoi
-Risto Otolle, tultuansa kahdenkesken.
-
-"Missä asiassa?"
-
-"Minä luulen, että sinä..."
-
-"Että minä mitä?"
-
-"Minä puhun suoraan: luuloni on, että sinä tähtäilet pappilan Eevaa".
-
-"Siinä erehdyt, veikkonen. Totta kyllä on, että minä tähtäilen, mutta
-minä tähtäilen -- Hiljaa", sanot Otto ujostelematta.
-
-"Tuskinpa Eeva sinulle kelpaisikaan?" kysyi Risto ongitellen.
-
-"Kelpaisiko? Minä luulen, että hän kelpaisi vaikka kenelle. Minä olen
-kauvan mieltymyksellä katsellut häntä, mutta tarkemmin mietittyäni olen
-tullut huomaamaan, ettei hän tulisi onnelliseksi minun kanssani, minä kun
-olen niin juro luonteettani. Hän tarvitsee avonaisempaa ja irtanaisempaa
-elämänkumppania kuin minä olen. -- Hilja minulle paremmin sopisi. Muutoin
-en ensinkään tiedä, jos ma voittaisinkaan Eevan sydäntä", tunnusti Otto.
-
-"Kiitos siitä!" sanoi Risto ja sitten he lähtivät häätaloon.
-
-Eeva oli vetääntynyt sillä aikaa ulos vilvoittelemaan. Yksinään käveli
-hän maantielle talosta menevää lehtokujaa. Illan vilponen hämärä siimes
-tuntui hänestä niin mieluiselta ja hän vaipui syviin mietteisin. Kun
-Risto palasi Oton kanssa tuolta puheluretkeltään, huomasi hänen etsivä
-silmänsä, että Eeva on yksin kävelemässä. Varrottuansa sen ajan, ettei
-kukaan sitä huomannut, meni hän Eevan jälkeen.
-
-Kun hän saavutti Eevan, säikähti tämä niin, että ääni pääsi, eikä hän
-voinut paikalta liikkua.
-
-"Älä nyt noin kovin pelkää, kaunis impi!" sanoi Risto imarrellen.
-
-"Jätä minut rauhaan!" sanoi Eeva värisevin äänin ja pyrki palausmatkalle.
-
-"Ei, ei... Älä nyt ole noin hätäinen ja epäkohtelias... Kuule nyt toki
-minua, minulla on tärkeätä sanottavaa", sanoi Risto ja esteli häntä
-lähtemästä.
-
-"Päästä minut, Risto, mitä ne ihmiset...?" hätäili Eeva.
-
-"Hetkinen vaan ... kuule nyt minua ... minä rakastan sinua, rakastan
-kuollakseni ... olen jo kauvan rakastanut", sanoi Risto kiihkoisesti.
-
-"Älä pilkkaa köyhää orpoa ... on orpo raukallakin kunniantuntoa", sanoi
-Eeva hämmästyksissään.
-
-"Minä en pilkkaa, minä puhun täyttä totta... Tahdotkos tulla omakseni?"
-
-"Semmoisia saat puhua vertaisillesi ... orpo, köyhä ja oppimaton tyttö ei
-sovi sinun rinnallesi", sanoi Eeva ujosti.
-
-"Oi älä niin sano, sillä minä olen vakuutettu, että sinä tulisit olemaan
-asemasi, tulevan säätysi ja kumppanisi vertainen", sanoi Risto
-innostuksissaan ja tarttui kiinni tyttöön, joka hiljalleen vetäysi
-hänestä edemmäksi.
-
-Epätoivon vimmalla riuhtasi Eeva itsensä irti ja lähti juoksemaan
-häätaloa kohden. Hän juoksi niin paljon kuin jaksoi ja se kauhistus,
-minkä hän tunsi sydämessään, antoi hänelle voimaa. Tuliko Risto hänen
-perässään tahi ei, sitä ei hän joutanut katsomaan; hän juoksi vaan
-niinkuin tappaja olisi ollut takana. Risto ei lähtenyt hänen jälkeensä,
-eikä hän olisi siihen kyennytkään, sillä kauhea hämmästys oli hänet
-saavuttanut.
-
-Häätalossa oli valkeat ja joka huoneessa. Eeva koetti päästä kenenkään
-huomaamatta sisarensa kamariin. Se onnistuikin, sillä sinne mentiin
-porstuasta, eikä siinä ollut valkeaa. Kuten hän oli toivonutkin, ei
-kamarissa ollut ketään muita kuin Leena. Eeva oli niin hätääntyneen ja
-peljästyneen näköinen huoneesen tultuansa, että Leena sen heti huomasi.
-
-"Herra Jumala! Mikä sinulla nyt on? Olethan kalpea kuin kuollut ja
-vapiset kuin kahila virrassa", sanoi morsian sisarelleen.
-
-"Voi rakas sisareni! Minua on kovasti loukattu ja pilkattu", sanoi Eeva
-ja kiersi molemmat kätensä sisarensa kaulaan, purskahtaen samassa
-valtavaan itkuun.
-
-"No tyynny nyt... Herran tähden, kuule nyt... Kuka on loukannut ja
-pilkannut...? sanohan nyt toki jotakin!" hätäili sisar.
-
-Kauvan sai hän hätäillä ja udella, ennenkun Eeva kykeni itkultansa mitään
-vastaamaan.
-
-"Minä en voi nyt mitään selittää ... sydämeni on niin ... siitä puhumme
-toisella kerralla", sai Eeva viimein sanotuksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aikaa on taas kulunut. Pappilassa oli nyt häät. Ne olivat kaksoishäät
-nekin, sillä Otto ja Hilja sekä Risto ja Eeva olivat solmittavat nyt
-ikuiseen avioliittoon. Niin. Risto on näyttänyt toteen, ett'ei hän
-silloin Kaaralan häissä loukannut eikä pilkannut Eevaa, vaan puhui täyttä
-totta. Hän oli sittemmin useammat kerrat varovasti tunnustanut
-rakkautensa Eevalle ja hän oli voittanut tarkoituksensa, sillä Eeva oli
-viimein uskonut, ett'ei se ollutkaan pilkkaa ja häväistystä, vaan
-puhtaasta rakkaudesta syntyneen sydämen halun vilpitön tunnustus.
-Hehkuvana, nuoruuden kukoistuksesta humertavana, lempeänä morsiamena
-seisoi nyt Eeva Riston rinnalla, palkitaksensa sulhonsa rehellistä
-rakkautta, sillä olihan hän nyt näyttänyt toteen, että Eeva on ollut
-asemansa, tulevan säätynsä ja kumppaninsa vertainen. -- Onpa Risto
-pitänyt sanansa, on ollut mies -- on.
-
-Melkein poikkeuksetta oli pappilassa samat häävieraat kuin Kaaralassakin
-silloin. Itsestänsäkinhän on arvattava, että kaikki Kaaralaisetkin olivat
-häävierasten joukossa, niinpä nuori emäntä, Leenakin. Yleinen rauha ja
-rakkaus vallitsi kaikkien kesken noissa häissä, siliä kaikki asiat olivat
-sopusoinnussa ja kenelläkään ei ollut mitään kadehtimista toisiltaan eikä
-mitään mielikannetta toisiaan vastaan; kaikki oli niinkuin ollakin piti.
-Molemmat morsiusparitkin olivat niin iloiset ja tyytyväiset, ei
-ainoastaan omiin tuleviin elämänkumppaneihinsa, mutta kaikkiin ihmisiin;
-miksikäpä eivät he olisi niin olleet, sillä olivathan he nyt löytäneet ja
-saaneet toisensa, eikä heillä ollut yhtään vihamiestä, eivätkä he myös
-vihanneet ketään. Nuoruuden innosta hehkuivat he ja uhkarohkeasti
-katsoivat he tulevaisuutta silmiin.
-
-Leenakin oli onnellinen, nähdessään, että tuo Eevan ankara peljästyminen
-hänen häissään niinkin hyvän lopun sai. Hän seurasi silmillään hennon ja
-kauniin sisarensa liikkeitä kaikkialla, kun tämä ilosta loistavin kasvoin
-notkeana ja keveänä häilyi morsiusvaatteissaan hääväen seassa. Nuorten
-leikkiessä rinkitanssia, istuuntui Risto palavoivana ja väsyneenä
-syrjemmäksi ja veti polvellensa istumaan morsiamensa, joka hänellä
-leikissä oli viimeisenä parina ollut.
-
-"Kas niin, kaunis kultaseni! Nyt et enään lähdekään minun luotani
-hyppyyn, ihmisiä kuoliaaksi peljättämään ... nyt pysytkin koreasti
-luonani", sanoi sulho morsiamelleen, taputellen häntä poskelle ja
-kiertäen kätensä hänen kaulaansa.
-
-Leena sisar hymyili tuon nähtyänsä ja kuultuansa, ja morsian
-hymyili ... kummako se, sillä olihan hän nyt niin onnellinen.
-
-Niinhän se on: häät ovat ja harvoin niissä mitään erin-omaisia tapahtuu,
-varsinkaan jos kaikki asiat ovat luomallaan; näissä häissä ne ainakin
-niin olivat, eikä niistä siis ole mitään erinäistä kerrottavaa.
-Tyytyväisinä vaan vieraat erkanivat häiden loputtua toisistaan, kätellen
-ja kostellen moneen kertaan sekä isäntäväen että suhjot ja morsiamet.
-Mutta ennenkun hääväki lähti talosta, pyysi kirkkoherra heitä hetkeksi
-seisahtumaan. Kun se oli tapahtunut, piti hän sydäntä liikuttavan puheen,
-jossa hän kehoitti kaikkia rakastamaan toinen toistansa ja anteeksi
-antamaan, jos joku toistansa vastaan rikkoo, ja niin rakkauden lakia
-täyttämään. Erittäinkin nuoria parikuntia kehoitti hän toinen toisensa
-kuormaa kantamaan, eikä pyrkimään toistensa herraksi ja yksin-omaiseksi
-valtiaaksi ja käskijäksi. Hän kehoitti heitä rakastamaan toinen toistansa
-ja kunnioittamaan kumppaniaan enemmän kuin itseään, eikä hakemaan vikoja
-toisesta, vaan enemmän omasta itsestään, siveyden hengellä nuhtelemaan ja
-muistuttamaan, jos toinen johonkin vikaan tulisi, eikä vihalla ja
-kiukulla, kuten usein tapana on. Monta muuta neuvoa ja johdantoa lausui
-kirkkoherra ja puheen loputtua meni itsekukin kotiinsa, tyytyväisinä sekä
-häihin että kirkkoherran puheesen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Onnellisina elivät nyt Risto ja Eeva omassa kodissaan. Heillä kävi usein
-tuttavia vieraina ja silloin pidettiin hauskaa ja iloista elämää. Kun
-talon isäntä ja emäntä olivat nuoria, ja viettivät lempi-aikaansa, olivat
-he aina molemmin vierasten kanssa seurustelemassa. Risto piti paljon
-kauniista vaimostansa, jopa niin paljon, että se näytti monen mielestä
-liikanaiselta. Hän olisi tahtonut vaimonsa aina istumaan polvellansa tahi
-alinomaan vierellänsä, jossa hän alituisesti näppi, taputteli, halaili ja
-suuteli häntä. Vaimo ollen kaino, siveä ja häveliäs, ei näyttänyt
-hyväksyvän niin julkeaa käytöstä ja useinkin näytti hän selvää
-vastenmielisyyttä semmoisissa tapauksissa. Vaikka joukossa oli niitäkin,
-jotka pitivät tarpeettomana Riston julkiset rakkauden osoitukset
-vaimoansa kohtaan, ihmettelivät toiset sitä rakkauden voimaa, mikä
-Ristossa oli joka aika nähtävänä; näyttipä siltä kuin ei hän olisi tullut
-hetkeäkään aikaan, ellei hänen vaimonsa ollut aina näköisällä.
-
-Semmoisenaan kului aika. Elämä toi hitaasti, mutta varmasti heidän
-eteensä uusia näkökohtia, uusia velvollisuuksia ja ne vaativat uusia
-elämän tapoja. Nämät tulivat niin hiljalleen ja vähitellen, että he
-tuskin huomasivat niiden tuloa, mutta ne tulivat kuitenkin. Lempi-ajan
-suruton, murheeton, riehahteleva, lemmestä hehkuva ja lehahteleva elämä
-ei enään sopinut, sillä elämä oli kääntynyt sille kannalle, että se vaati
-ryhtymään tositoimiin.
-
-Oltiin jo niin pitkällä, että Ristolle ja Eevalle oli syntynyt terve,
-kaunis poika, pikku Anton. Tämä tapaus muutti elämän aivan toiselle
-kannalle. Pikku Anton vaati niin paljon huolta ja hoitoa. Hän kahlehti ja
-valloitti kaikki äidin työt ja toimet, niin ettei hän paljon mihinkään
-muualle joutanut. Vieläpä pikku Anton anasti suurimman osan äidin
-lemmestäkin, sillä hän oli hyvin vaatelijas. Jos ei hän mielin määrin
-sitä saanut, itkeä rämästi hän niin että seinät tärisivät. Tämä häiritsi
-isän työtä ja unta, niin ettei hän saanut tavasta moneen yöhön peräkkäin
-levollisesti nukkua, kärkäs kun oli vähimmästäkin rapsauksesta heräämään.
-Työnteosta kirjoituspöydän ääressä ei tullut mitään, sillä lapsen
-pieninkin kirahteleminen ja äännähteleminen häiritsi häntä ja ajatusvoima
-tuntui veltolta ja väsyneeltä.
-
-Kaiken tämän tähden rupesi hänestä elämä vähitellen tuntumaan hyvin
-ilottomalta. Noita alinomaisia vieraskäyntejäkään ja hupaisia iltamia ei
-voinut nyt toimeen panna kuten ennen ja siihenkin oli pikku Anton syypää,
-koskapahan hän oli anastanut kaiken vallan, eikä suinkaan hyväksynyt
-minkäänlaista melua olipa se sitten kuinka hyvää, iloista ja hupaista
-muiden mielestä tahansa.
-
-Avioliittoa rupesi Risto tästäpuoleen katsomaan kaikenni toiselta
-kannalta kuin ennen. Kevytmielinen ja huikentelevainen luonteeltaan
-ollen, oli hän käsittänyt avioliiton intoisten ajatustensa kannalta, eikä
-ottanut ensinkään lukuun sen vakavia puolia ja niitä velvollisuuksia,
-jotka avioliittoa seuraa. Tämän tähden rupesi hän vähitellen tuntemaan,
-että hän on nyt entisen riehakan vapautensa menettänyt ja antanut itsensä
-kahlehtia sangen ikävään asemaan, josta ei ollut mitään mahdollista
-poispääsöä. Hän kuvitteli mielessään omia vaivojaan, omaa
-rauhattomuuttaan, levottomuuttaan ja vankeuttaan, kuinka sietämätön ja
-tuskaloinen se nyt jo oli. Mutta vaimonsa uhraavaista levottomuutta,
-valvomista ja vaivoja ei hän huomannut minkään arvoisiksi omansa
-rinnalla, vaikka tämä yöt ja päivät melkein läpeensä sai valvoa pikku
-Antonin kätkyen vieressä, hoitelemassa ja vaalimassa häntä; levollisesta
-unesta ei ollut monesti kysymystäkään; kun hän sai joskus vähänkään
-uinahtaa niinkuin lintu oksalla, oli siinä jo kylläksi.
-
-Kun vaimo näin yhtenään oli lastansa hoitamassa, ei hänellä ollutkaan
-aikaa paljon muihin toimiin; ainoastaan kilpakiireeltä toimitteli hän
-joskus tärkeimpiä taloudellisia asioita. Tämän tähden ei hän joutanut
-miehensäkään parissa oleskelemaan, semminkään kun ei tämän ensinkään
-haluttanut lapsikamarissa oleskella; ainoastaan joskus pistäysi hän
-siellä niinkuin kissa kuumassa uunissa. Tämäkin seikka oli omiansa
-synkistyttämään Riston nykyistä mielentilaa. Vaimo huomasi tämän kyllä,
-mutta hän otaksui miehensä vähäpuheisuuden ja synkemmän elämän tavan
-tulevan siitä, kun heille yhteisesti oli tullut uusia huolia, jotka
-heidän elämänsä olivat kääntäneet toiselle kannalle.
-
-Pikku Anton vaurastui niin paljon, ettei äidin tarvinnut enään olla
-myötäänsä lapsikamarissa. Innolla käytti hän kaiken aikansa, minkä
-hän sai lapsen tyköä poissa olla, taloudellisiin puuhiin ja
-järjestelemisiin, jotka hänen mielestänsä eivät olleet niinkuin niiden
-olla olisi pitänyt; hän tahtoi, näette, saada elämän yhtä hupaiseksi kuin
-ennenkin, poistaaksensa miehensä synkkämielisyyden. Kaikissa koki hän
-olla miehellensä mieliksi ja saatuansa häneltä pienemmänkään vihjauksen,
-riensi hän kohta hänen tahtoansa täyttämään. Usein otti hän lapsen
-syliinsä ja meni sen kanssa miehensä viereen istumaan. Siinä näytteli ja
-esitteli hän tuota kaunista ja tervettä lasta isällensä, puheli heille
-molemmille viatointa lemmen kieltä, saadaksensa lapsen viihdytetyksi ja
-isän ilahutetuksi.
-
-Näennäisesti rupesikin mies uudesti elpymään ja elämä näytti tulevan
-entiselleen. Vieraita kutsuttiin taasenkin taloon kuten ennenkin ja
-seuraelämää koetettiin saada elpymään niin hauskaksi kuin ennenkin.
-Kuitenkin näki vaimon tarkka silmä, ettei hänen miehensä ole entisen
-lainen, vaan hän koettaa jotakin peittää jonkunmoisen teeskennellyn
-naamarin alle.
-
-"Kuule nyt, Risto! Mikä sinua vaivaa? -- -- Puhu nyt toki kerrankaan
-vapaasti ja avomielisesti ... sinä et ole niinkuin ennen ... ikäväksihän
-näin ollen aika tulee", sanoi vaimo eräänä kertana, kuu hän Riston kanssa
-oli kahdenkesken.
-
-"Minkälainen minä sitten mielestäsi olen?" kysyi Risto synkästi.
-
-"Sinä et ole enään semmoinen kuin ennen, niin avosydäminen ja iloinen.
-Sinä olet tullut vähäpuheiseksi ja synkäksi kuin hauta ... oikein minua
-peljättää ... voithan sanoa minulle, mikä sinua vaivaa", sanoi vaimo.
-
-"Eihän minua mikään vaivaa", sanoi Risto teeskennellen.
-
-"Niin, kunpa sinä olisit avosydämisempi, että puhuisit minulle huolesi,
-niin minä koettaisin kaikkeni tehdä sinun hyväksesi ja ehkä siten saisin
-sinun surusi poistetuksi, jota nyt turhaan koetat peitellä ja salata",
-sanoi vaimo.
-
-"Jos minua joku vaivaisi, niin se ei ole sinun autettavanasi, mutta eihän
-minua mikään vaivaakaan; sinä luuloittelet vaan", sanoi mies.
-
-"Jospa se niin olisi, mutta niin ei se ole; sinä koetat vaan minua
-pettää", sanoi vaimo huo'aten.
-
-Semmoisena ulkokullattuna ja teeskenneltynä pysyi elämä jonkun aikaa,
-eikä se näyttänyt paranevan eikä pahenevan. Vaikka semmoinen näennäinen
-levollisuus valliisi aviopuolisoiden kesken, ettei vieraan silmäkään
-heidän välillänsä mitään erinomaisempaa huomannut, oli kuitenkin heidän
-keskinäisessä elämässään semmoinen raskas ja painava tunne, joka oli
-niinkuin joku ennustus myrskyn edellä. Tämä teki vaimon elämän tuiki
-raskaaksi ja sietämättömäksi ja tätä lisäsi vielä paljon se
-salaperäisyys, kun ei hän tiennyt tämän tukaluuden syytä ja juuria.
-
-Eräänä kertana oli taas talossa vieraita. Niiden joukossa oli eräs rouva,
-joka vieraasta paikkakunnasta oli tullut tervehtimään pitäjässä olevia
-sukulaisiansa ja nyt muiden kanssa tullut heille. Hän ei ensinkään
-tiennyt talon rouvan nuoruuden aikaisia elämän vaiheita, eikä hänen
-sukuperäänsä, ihmetteli vaan hänen sievyyttänsä Ja kauneuttansa.
-
-Ristolla oli perimänsä piano. Tämä oli aina hänen huoneessansa, vaikkei
-talossa ollut ketään, joka olisi voinut sillä soittaa. Mutta kun
-semmoisia vieraita oli talossa, jotka siihen kykenivät, soitettiin sillä
-ajan ratoksi ja seura-elämän virkistykseksi.
-
-Pappilan entinen Hilja oli hyvä pianon soittaja ja hän se useinkin sai
-hauskuttaa seuraa soitollansa. Joku pyysi häntä nytkin istumaan pianon
-ääreen ja soittamaan joitakaan kappaleita. Kuten ennenkin, myöntyi hän
-pyyntöön ja pian kaikuivat iloiset sävelet ympäri salia. Siellä istui
-talon nuori rouvakin, pitäen sylissänsä tervettä ja kaunista pikku
-Antonia -- kuinkas muutoin, sillä olihan hän talon kaunis, nuori ja
-kaikilta kunnioitettu rouva --. olihan hänellä oikeus ja velvollisuuskin
-olla vierasten parissa, hupina ja rattona heille.
-
-Kun Hilja oli lakannut soittamasta ja noussut ylös pianon äärestä, sanoi
-vieras rouva:
-
-"Minä pyytäisin, että talon rouvakin soittaisi jonkun kappaleen, sitä
-olisi niin hauska kuunnella!"
-
-Risto vaaleni valkeaksi kuin palttina ja Eeva punastui korvia myöden;
-muutkin vieraat hämmästyivät, sillä jokainen tiesi, ettei Eeva ollut
-mikään soittoniekka, eikä kukaan sitä häneltä kaivannutkaan.
-
-"Ei ... eihän se ... hän ei ole tottunut..." änkytti Risto.
-
-"En minä ole tottunut pianoa soittamaan; tässä on minun pianoni", sanoi
-Eeva, kohottaen pikku Antonia ja suudellen häntä.
-
-Sen jälteen poistui hän kamariinsa lapsen kanssa.
-
-"Vai niin! Sepä on jotenkin harvinaista tähän maailman aikaan. Minunkin
-aikanani pidettiin jo kasvatuksesta niin paljon huolta, että parempain
-ihmisten tyttäret opetettiin pianoa soittamaan. Soitanto on kaunis
-taide", sanoi rouva Eevan mentyä.
-
-Hyvä oli, ettei Eeva kuullut tuota lauselmaa, mutta sen kuuli -- Risto.
-
-Tämän ylimysvaltaisen puheensa päälle, istui rouva itse juhlallisesti
-pianon ääreen, näyttämään tuota jaloa taidettansa. Hilja hyppäsi hänelle
-nuotteja hakemaan, mutta rouva sanoi: "En toki ole niin huono soittaja,
-että nuotteja tarvitseisin, minä soitan aina muististani".
-
-Sitten siiristi hän sormensa molemmissa käsissään niin leveälle, että ne
-olivat kuin rautaharavan piit. Niitä hän sitten mahtipontisesti ja
-selkäkenossa rupesi keikuttelemaan ja kallistelemaan pianon
-näppäimistöllä, topostellen sieltä täältä niitä, vähääkään koskaan
-soukentamatta sormiensa asemaa. Monen turhan rynnäkön perästä sai hän
-viimein jotakin kukkuu, kukkuu ja ukko Noan tapasta.
-
-Olisipa ollut paras, ettei semmoisen taidenautinnon edellä olisi
-ensinkään mokomaa puhetta pidetty.
-
-Jotenkin hämmentyneinä lähtivät vieraat pois.
-
-Talon isäntä lähti vieraita saattamaan. Hän meni Oton kanssa aina hänen
-kotiinsa saakka. Hän ei palannutkaan kotiinsa, vaan meni sieltä erään
-velikullan luo, mikä tunnettiin ankaraksi ryyppymieheksi. Hänen
-tuttavansa ihastui kovin Riston tulosta ja osoittaaksensa oikein
-tuntuvalla tavalla tuota iloansa, laitti hän heti totia. Vaikka Risto
-ollutkaan halullinen väkeville juomille, huvitti häntä kuitenkin
-totipöydän ääressä istuminen tällä kerralla: sen ääressä kului hänen
-aikansa hupaisammasti kuin kotona. Lasi lasin perästä tehtiin ja siinä
-kaskutessa kului aika melkein huomaamatta likelle aamua.
-
-Kotiin tultuansa nakkausi Risto pukupäällä sohvan kannelle maata, eikä
-herännyt ennenkuin likellä puolta päivää. Ylösnoustuansa oli hän
-vähäpuheisuutensa lisäksi vielä äreäkin. Jos hänen vaimonsa hänelle mitä
-puhui ja toimitti, sai hän töykeitä ja kärsimättömiä vastauksia; oli
-niinkuin vaimo olisi, hänen mielestään, tehnyt suuren ja
-anteeksiantamattoman rikoksen.
-
-Vaimo ei puhunutkaan miehellensä yhtään mitään koko hänen
-poissaolostansa, koska hän piti sitä sattumuksena. Sentähden koetti hän
-hyvyydellä ja lempeydellä lauhduttaa ja voittaa miehensä nirppaa ja
-töykeää luonnetta, mutta huonostipa hän siinä onnistui.
-
-Se asia meni sinänsä, mutta tästäpuoleen oli Riston parempi olla kylässä
-kuin kotona. Hänen kunniakseen täytyy kuitenkin mainita, ettei hän kylään
-halunnut väkevien juomien vuoksi, sillä juoppoa ei hänestä tullut
-koskaan, ei, vaan hänellä oli toiset syyt kylähaluunsa. Tämä kävikin
-viimein niin ankaraksi, että kuin hän vähänkin sai lomaa virkansa
-toimilta, oli hän aina kylässä, josta hän useinkin tuli kotiin vasta
-aamulla.
-
-Arvattava on, miltä tämä vaimolle maistui. Monta unetonta yötä hän vietti
-ja monta itkua itki. Kun hän huomasi, ettei hän hyvyydellään voinut
-mitään vaikuttaa, päätti hän jollakin tavalla ottaa selvän tuosta
-hämärästä ja ikävästä tilasta.
-
-"Kuinka sinä voit noin kotisi, vaimosi ja lapsesi unhottaa, kun et sinä
-enään yhtään pysy kotona?" sanoi vaimo eräänä kertana miehellensä, kun
-tämä oli tullut taasenkin aamulla kotiinsa yölliseltä retkeltänsä.
-
-"Voin minä, sillä minulla on kylässä hupaisempi kuin kotona... Nyt sen
-sait tietää, jota aina olet kärkkynyt. -- Onko nyt lysti?" sanoi mies.
-
-"Voi rakas Risto! Mitä minä olen sinulle tehnyt, kuu sinä noin saatat
-puhua?" sanoi vaimo surumielin.
-
-"Minä en jaksa kuulla sinun alinomaisia kärkkymisiäsi ja
-tilinteettämisiäsi".
-
-"Älä niin sano, jos sinulla vähänkin on omaatuntoa. Enhän minä ole
-koskaan sinulle osoittanut muuta kuin rakkautta ja kunnioitusta.
-Ainoastaan synkkämielisyytesi syytä olen kokenut selville saada kaikella
-hyvyydellä, mutta sinä käyt vaan yhä kummallisemmaksi, kylmemmäksi ja
-umpimielisemmäksi. Jos et minun vuokseni voisi olla kotona, niin
-muistahan toki omaa lastasi. Usko vaan, rakas Risto, sinun käytöksesi ei
-ole sopiva Jumalan eikä ihmisten edessä", sanoi vaimo vavisten.
-
-"Enkö minä sitä sanonut, ettei sinulla ole muuta kuin noita alinomaisia
-kantturasaarnoja, mutta eihän parempaa ole odottamistakaan semmoiselta,
-joka on kolme vuotta ollut -- -- ruodulla", sanoi Risto kamalasti.
-
-Vaimo kalpeni kuolon kalpeaksi. Häntä puistutti semmoinen vavistus, ettei
-hän voinut pysyä seisallaan, vaan hänen täytyi horjuen peräytyä tuolille
-istumaan. Siinä hän sitten huohotti ja hengitti niin raskaasti, että
-olisi luullut sydämen rinnasta ylös hyppäävän. Kaukaan aikaan ei hän
-voinut puhua ainuttakaan sanaa.
-
-Niin. Nuoli oli ammuttu ja se nuoli musersi ihmissydämen. Se oli kauvan
-piilenyt salassa ja varttunut, vaurastunut. Vieraan rouvan musiikillinen
-kasvatussaarna oli vasamaan takonut terän ja päättänyt sen valmistuksen.
-Huikentelevalla intohimolla oli hän alussa rakastanut kaunista, alhaista,
-mutta siveää naista ja tämä oli uskonut häntä ja antautunut kaikkinensa
-hänelle, yksin hänelle. Mutta kun ensimäinen hehku oli kylmennyt, ja
-elämän velvollisuus ja vakavuus astunut siaan, rupesi hän halveksimaan
-siveää vaimoansa, alhaisen kasvatuksen ja sukuperän tähden, yhtä suurella
-kylmyydellä, millä tulisuudella hän ensin häntä rakasti. Nyt sai vaimo
-tietää syyn miehensä kylmään nyreämielisyyteen ja kotoa poissa olemiseen,
-jota hän niin huonolla onnella oli tähän asti kokenut peitellä.
-
-"Sinä siis halveksit minua?" sanoi vaimo viimein matalalla värisevällä
-äänellä.
-
-"Niin teen ... minä halveksin sinua, enkä voi toisin tehdä", sanoi Risto
-murhaavasti.
-
-"Silloin et niin sanonut kuin minua omaksesi pyysit; silloin vannoit
-rakastavasi minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Mikä sinun
-mielesi nyt on muuttanut?" muistutti vaimo.
-
-"Minä olen tullut kappaletta viisaammaksi".
-
-"Voi Risto! Sinä olet kovasydäminen, tunnoton mies, joka voit rikki
-polkea sydämen, mikä on sykkinyt yksin sinulle ja on yksin sinua
-rakastanut eikä ketään muuta. Miksi sinä saatit minut tähän hirmuiseen
-vaivaan? Olisit minun antanut olla halvassa ja ylönkatsotussa tilassani,
-se olisi ollut tuhatta kertaa parempi kuin tämä myrkyllä sekoitettu
-ulkokultainen loisto", sanoi vaimo.
-
-"Niin, miksi minä olin niin hullu, sano jos vaan voit? Minun luullakseni
-se oli elämäni suurin erehdys", sanoi Risto vähääkään pehmenemättä.
-
-Vaaleana ja vapisevana nousi vaimo tuolilta. Hän ei vastannut mitään
-miehensä viimeisiin sanoihin, sillä hän tunsi, ettei tässä ole siaa
-millekään järjelliselle ja tunnolliselle puheelle. Tuolin nojasta kiinni
-pitäen seisoi hän siinä tuokion, tunnustellaksensa, voisiko hän siitä
-mennä kamariinsa. Hän katsoa tuijotti yhteen paikkaan ja rinta aaltoili
-niinkuin hyrskyvä meren pinta. Vihdoin lähti hän horjuin ja seinistä
-kiinnipidellen hiipimään kamariinsa.
-
-Pikku Anton heräsi samassa tuokiossa kuin äiti huoneesen astui. Poika
-kätisi tyytymättömänä ja oikoi pikku käsiään luottavasti äidilleen. Äiti
-horjui lapsen luo ja suurella vaivalla sai hän hänen nostetuksi syliinsä,
-sillä hän oli sangen voimaton.
-
-"Voi, rakas lapseni! Tuleeko sinustakin huikenteleva, kovasydäminen mies,
-joka tunnottomasti voi murskaksi polkea uskollisen, rakastavan ja
-lempivän sydämen? -- Ei toki ... teenhän väärin sinusta, viattomasta
-olennosta tämmöistä arvellessani", sanoi äiti kuiskutellen lapsellensa ja
-suudellen häntä.
-
-Hän istui lapsen kanssa vuoteen laidalle. Koko entinen elämänsä aukeni
-hänen eteensä niinkuin selvä kirja. Hän muisti lapsuutensa kurjat
-kärsimiset ja äitinsä hirveän nälkäkuoleman. Hän muisteli ihmisien ja
-erin-omattain kasvatusvanhempiensa hyvyyttä, joiden avulla hän vältti
-nälkäkuoleman ja tuli ihmiseksi. Pappilaan joutuminen tuntui hänestä
-suurimmalta onnettomuutensa syyltä, vaikka he olivatkin hänelle
-osoittaneet pelkkää ihmisyyttä, ystävyyttä ja rakkautta sekä kasvattaneet
-häntä kuin omaa lastansa. Mutta juuri tämän tähdenpä hän oli joutunutkin
-siihen asemaan, että oli voinut antaa elämän ylhäisyyden ja turhan
-loiston kiillon nojalla tehtyin pettäväin lupausten houkutella itsensä
-pois säädystään, maistamaan täydellä mitalla sitä ulkokultaista
-sydämettömyyttä, jota niin runsaasti useinkin loistavan kuoren alla
-piilee. Kuinka onnellinen olisi hän, jos hän olisi säädyssään pysynyt,
-missä kaikki ihmiset olisivat vertaisia, joita voisi rakastaa veljinään
-ja sisarinaan. Nyt hän oli hyljättynä, halveksittuna mieheltänsä ja
-kentiesi muutkin katsoivat häntä ylön: ja vaikka eivät he sitä
-tekisikään, on hän kuitenkin kurjin ja onnettomin ihminen minkä maa
-päällään kantaa. Miksi antoi hän itsensä pettää ja narrata? Miksi uskoi
-hän Riston intohimoisia rakkauden tunnustuksia ja lupauksia, ja hänen
-ulkokullatuita vakuutuksiaan -- niin, miksi? --
-
-Näitä kaikkia muistellessaan muisteli hän viattomia lapsuutensa aikoja
-niinkuin kadotettua paratiisia. Vaikka se olikin ulkonaisesti kurjaa ja
-viheliäistä, oli sydän kuitenkin iloinen ja vapaa, eikä kukaan antanut
-hänelle niin pahoja ja solvaisevia sanoja kuin hän nyt omalta
-kumppaniltaan sai kuulla. Voi kuinka mielellään hän olisi nyt vaihtanut
-nykyisen elämänsä lapsuutensa viheliäiseen, mutta onnelliseen aikaan ja
-syöksynyt alas tältä suurimman onnettomuuden onnen kukkulalta; -- niin
-sen hän olisi tehnyt, jos vaan olisi voinut.
-
-"Voi äiti! Miksi minä en saanut kuolla sinun kanssasi?" sanoi hän viimein
-puoliääneen ja purskahti katkeraan itkuun.
-
-Siinä itki hän niin kauvan, että kyynelten lähteet kuivuivat ja sydän
-tuli murheen pätsissä ikäänkuin hiiltyneeksi.
-
-Sinä päivänä ei vaimo voinut liikkua kamaristansa, eikä hänelle maistunut
-ruoka eikä juoma.
-
-Kauheassa synkkyydessä kului aika eteen päin. Kumpikaan ei puhunut
-toisellensa luotuista sanaa, sillä mies ei tahtonut ja vaimo ei
-uskaltanut. Tämän tähden kävi elämä niin rasittavaksi, synkäksi ja
-kolkoksi, että se oli suljetun haudan kaltaista.
-
-Eräänä päivänä tuli Risto vaimonsa kamariin. Tämä kummastutti vaimoa
-suuresti, sillä semmoista ei ollut tapahtunut kaukaisiin aikoihin. Mies
-istuutui synkän näköisenä tuolille ja vaimo odotti tykyttävin sydämin
-mitä hän sanoisi.
-
-"Sinä et saa enään kertaakaan tulla näköisälle silloin kuin vieraita on",
-sanoi Risto kolkosti.
-
-"Minkätähden en?" kysyi vaimo.
-
-"Sen tähden kuin minun pitää hävetä sinun käytöstäsi", selitti mies.
-
-"Mitä erin-omaisia rikoksia minä sitten olen säädyllisyyttä vastaan
-tehnyt?"
-
-"Sinussa pistää joka aika esiin talonpoikamaisuus".
-
-"Minä en siis olekaan enään mielestäsi säätysi ja kumppanini vertainen.
-jommoisen minun kerran vakuutit olevan", sanoi vaimo hiljaisesti.
-
-"Et, senhän olet jo ennenkin saanut tietää", sanoi Risto.
-
-"Sinun ei tarvitse koskaan enään hävetä minua vierastesi edessä", sanoi
-vaimo ja huokasi raskaasti.
-
-"Minulla olisi vielä muutakin sanottavaa", sanoi Risto edelleen.
-
-"Sano kaikki mitä sinulla sanottavaa on, sillä minun sydämeni on jo
-murtunut siihen määrään asti, että voin kuunnella mitä tahansa", sanoi
-vaimo.
-
-"Poika olisi paremmasti kasvatettava, sillä se imee sinusta
-talonpoikamaisuutta", selitti Risto.
-
-"Poika!... Mitä, kuinka?" ... sanoi vaimo ikäänkuin säpsähtäen, sillä hän
-oli niin ajatuksiinsa vaipuneena, ettei hän käsittänyt täydellisesti
-miehensä sanoja.
-
-"Sitä sanon, että poika tarvitsee paremman kasvatuksen kuin sinä voit
-antaa... Joko nyt ymmärrät?" sanoi Risto säälimättömästi.
-
-"Mitä sitten oikeastaan tarkoitat? -- puhu!" sanoi vaimo ja näytti
-kiinnittävän kaiken huomionsa oikein kuullakseen ja käsittääkseen mitä
-nyt tulisi.
-
-"Tarkoitan sitä, että poika pitää laittaa muualle kasvatettavaksi".
-
-Vaimo käsitti nyt täydellisesti miehensä tarkoituksen. Elon voima ja luja
-päättäväisyys palasi hänen heikontuneesen ruumiisensa ja murheelliseen
-mieleensä. Vieno puna levisi hänen kalpeille kasvoillensa ja silmänsä
-säkenöitsivät.
-
-"Tahdotko ryöstää minulta ainoan rakkauteni esineen, mikä minulla on
-vielä jäljellä tässä mailmassa? Eikö siinä ole vielä kyllä, kun olet
-ryöstänyt elämäni rauhan ja rikkirunnellun sydämeni, kun tahdot vielä
-päälliseksi ryöstää lapseni? Mutta sen sanon sinulle, ettei se tule
-tapahtumaan koskaan, sillä rikkirunneltunakin on minulla voimaa
-suojelemaan lastani ... ota henkeni, revi runneltu sydämeni ulos
-rinnastani, mutta lastani et saa", sanoi vaimo kauhistuksen valtaamana.
-
-Risto ei ollut heikolta vaimoltansa odottanut tämmöistä mielen lujuutta
-ja päättäväisyyttä. Hän joutui jotenkin hämilleen vaimonsa lujasta
-puheesta, eikä voinut muuta tehdä kuin katsoa vaimoansa, joka likisti
-lasta rintaansa vasten ja suuteli häntä innokkaasti. -- Siihen se asia
-jäi.
-
-Risto pitkitti kylässäkäyntiään kuten ennenkin ja viipyi siellä
-poikkeuksetta aamuun asti, mutta siitä ei mainittu kummaltakaan puolelta
-puolellakaan sanalla mitään, elettiin vaan mykkää, synkkää ja kuollutta
-elämää. Vieraita kävi talossa nytkin tavasta niinkuin ennenkin, mutta
-talon nuorta emäntää ei näkynyt enään milloinkaan heidän seurassansa,
-vaikka moni vieras häntä usein kaipasikin. -- Niin, mitäpä hän olisikaan
-sinne mennyt, sillä olihan hänen miehensä kieltänyt hänet esiintymästä
-vierasten seurassa, ettei hän muka sivistymättömyydellänsä olisi
-loukannut heidän hienoja tapojansa.
-
-Eräänä iltana meni Risto taasenkin kylään. Eihän siinä mitään outoa
-ollut, sillä olihan hän usein ennenkin niin tehnyt, mutta outoa oli se,
-kun ei hän tullutkaan kotiin, ei aamulla eikä milloinkaan. -- Hän oli
-jäänyt olemaan erään ystävänsä luokse ja jäi sinne ainaisesti asumaan,
-Jonkun ajan kuluttua rupesi hän virkaansa kuuluvia kapineita ja papereita
-muiden kautta uuteen asuntoonsa toimittelemaan.
-
-Tällä tavalla oli Risto eronnut kärsivästä ja siveästä vaimostansa,
-hänestä, jonka vertaa ei hän yhteen aikaan luullut koko maailmassakaan
-olevan. Hänellä oli nyt kyllä sydäntä hyljätä hänet ja lapsensa ja
-heittää heidät oman onnensa nojaan. Totta kyllä on, että vaimolle jäi
-koko talous, mutta kukin kyllä arvaa, minkälaiselta tämä talous tuntui
-hyljätylle vaimo raukalle. Kuolleelta ja kylmältä tuntui kumppaniton koti
-ja kymmentä kertaa onnellisempi olisi hän ollut metsäpirtissäkin
-asuessaan, kun hänellä vaan olisi ollut uskollinen ja lämmin sydän
-kumppanina.
-
-Tuo keskinäinen kylmyys, mikä aviopuolisoiden välillä vallitsi, oli
-tähän asti pysynyt kaikilta ihmisiltä salassa, sillä kumpikin koki
-huolellisesti salata tukalaa tilaansa. Nyt täytyi sen kuitenkin julki
-tulla tuon julkisen eron vuoksi. Kaikki ihmiset säälittelivät Eevan
-tukalaa tilan, sillä he oivalsivat kohta asian ilmitultua, että vika on
-Ristossa, jonka elämänlaatu oli tunnettu huikentelevaiseksi ja kotinsa
-pitämättömäksi pitkin ikäänsä. Moni koetti vaikuttaa Ristoon, että hän
-olisi malttanut mielensä ja yhtynyt suosiolliseen yhdys-elämään kärsivän
-ja lempeän vaimonsa kanssa, mutta se ei mitään auttanut. -- Nyt vasta
-palkollisetkin saivat tietää, että heidän isäntäväkensä kesken on ollut
-tuommoista hirveää onnettomuutta. Sydämestään osaa ottaen hyvän emäntänsä
-kovaan kohtaloon, kokivat he lievitellä hänen suruansa minkä voivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä päivänä nähtiin nuoren, hennon ja kalpean naisen lapsi sylissä
-pyrkivän horjuen tietä myöden eteenpäin. Hänen voimansa näyttivät olevan
-vähissä, sillä tuon tuostakin istahti hän tienviereen levähtääksensä ja
-saavuttaaksensa tasaisempaa hengitystä, sillä hänen henkeänsä kovin
-ahdisti. Hänen katsantonsa oli raukea ja synkkä ja hänellä näytti olevan
-kova sisällinen taistelu. Tienvieressä istuissaan katsoa tuijotti hän yhä
-vaan sylissään olevaan lapseen, välisti surullisesti hymyillen. Se oli
-Eeva, joka pikku Anton sylissä koki vuovata Kaaralaa kohden, saamaan
-sieltä suojaa itsellensä ja lapsellensa. Hän ei voinut olla enään siinä
-kodissa, jossa hänen onnensa oli ryöstetty ja sydämensä rikki runneltu.
-Hänen elämänsä kävi niin tukalaksi siellä, että lattiakin tuntui
-polttavan jalkoja, ja hänen ruumiinsa tuntui kutistuvan kokoon ja tulevan
-pieneksi kuin kuivettunut kuusen käpy. Joka paikka ja esine muistutti
-häntä, että hän on halveksittu, ylönkatsottu ja hyljätty olento, joka on
-voimaton haltia tässä kova-onnen kodissa ja pois, pois piti tästä päästä
--- vaikkapa vielä mihin, kunhan vaan pois pääsee. Tänä kovana hädän ja
-tuskan aikana muistui hänen mieleensä entiset kasvatusvanhempansa, he,
-jotka hänen turvattominna orpona ja viheliäisimmässä kurjuudessa
-ollessaankin olivat hänestä niin isällistä ja hellää huolta pitäneet,
-eivätkä olleet häntä koskaan köyhyydellä ja halvuudella sortaneet ja
-sättineet. Tällä turvalla koki hän puohata Kaaralaa kohden.
-
-Kaaralasta oli huomattu Eevan vaivaloinen tulo ja isäntä sekä emäntä
-kiirehtivät häntä vastaan kartanolle.
-
-"Antakaa turvaa ja suojaa hyljätylle, turvattomalle ja kodittomalle,
-murtuneelle naiselle... Älkää, Jumalan tähden, hyljätkö onnettoman
-pyyntöä, minä rukoilen teitä ... tehän olette olleet ennenkin minulle
-niin hyvät. -- Minä koen tehdä työtä itseni ja lapseni elatukseksi",
-sanoi Eeva, ja hän vapisi kuin haavan lehti.
-
-"Rauhoittukaa nyt toki ... älkää noin kovin hätäilkö -- -- emme me
-hyljää ... olkaa vaan tervetulleet... Onhan tuota nyt toki kattoa ja
-suojaa, Jumalan kiitos, teidänkin päänne päälle -- käykääpäs nyt vaan
-huoneesen", sanoivat vanhukset melkein yhteen ääneen. He hätäilivät
-kovasti ja emäntä otti lapsen vapisevan äidin sylistä; ukko otti äitiä
-käsipuolesta kiinni, ja niin lähtivät he huoneesen.
-
-Huoneessa oli Leena häntä vastaanottamassa.
-
-"Voi rakas sisareni! Kuinka onnellinen sinä toki olet alhaisuudessasi ja
-usealta halpana pidetyssä säädyssäsi. Lämmin, uskollinen sydän on
-rinnallasi ja rakkaat, rehelliset ihmiset ympäröivät sinua. -- Sisar
-raukkasi joutui väärään paikkaan; kevytmielisyyden uhrina joutui hän
-halpuutensa vuoksi ylönkatsotuksi, halveksituksi ja hyljätyksi. Moni ehkä
-kummasteli minun onneani, mutta ulkokullatun elämän loistava kiilto ei
-ole ihmisen elämän onni, sen minä, poloinen, liiankin suuressa määrässä
-todeksi tiedän", sanoi Eeva sisarelleen.
-
-Samassa otti hän sisareensa syliksi kiinni ja purskahti katkeraan itkuun.
-
-Kovain ponnistusten, murhetten ja mielenliikutusten tähden kaatui Eeva
-kovaan tautivuoteesen, jossa hän makasi monta viikkoa elämän ja kuoleman
-välillä. Leena ei luopunut hetkeksikään sisarensa tautivuoteen äärestä,
-mutta istui siinä yöt ja päivät, hoitaen ja vaalien heikkoa, taudin
-kanssa kamppailevaa sisartansa. Usein tarjottiin hänelle apua, että hän
-olisi saanut vähänkään jolloinkaan levätä, mutta hän ei voinut niin
-kauvan sitä tehdä kuin hänen kärsivä sisarensa taisteli taudin kanssa.
-Usein houraili sairas. Silloin hän säpsähti jostakin unen horroksesta ja
-sanoi: "Voi, voi, Risto, minkälainen sinä kuitenkin olit ... petturi --
-unhotit lupauksesi -- pikku Anton... Ei sinusta toki semmoista..."
-
-Hyvän hoidon avulla rupesi sairas vihdoin paranemaan, mutta sangen
-hitaasti se kävi. Ensimäisenä huolena tointumisensa jälkeen oli hänellä
-lapsensa kyseleminen, vieläkö hän elää ja onko hän terve. Sisar rauhoitti
-häntä ja selitti, että vanha emäntä oli kaiken aikaa hoitanut pikku
-Antonia ja että poika oli terve ja virkku. Sen kuultuansa rauhottui
-sairas.
-
-Tuo tautivuode oli Eevalle ikäänkuin uuden elämän jama. Sillä kun hän
-tautivuoteelta nousi, jaksoi hän tyyneemmällä mielellä kantaa kovaa
-kohtaloansa ja asettaa itsensä vastaanottamaan sitä uutta elämän suuntaa,
-joka nyt oli hänen eteensä astunut. Nöyrällä mielellä päätti hän alistua
-kovan kohtalonsa alle ja vastaan-ottaa mitä aika hänelle tuopi.
-
-Risto asui vielä samassa paikassa, mihin hän oli mennyt vaimoansa pakoon.
-Hän ei ollut sen koommin käynyt vanhassa kodissansa, eikä kysellyt
-vaimostansa mitään; lieneekö tämä tullut häpeästä vai ylönkatseesta, sen
-ties taivas. Hän oli harvapuheinen ja synkkä, eikä kärsinyt muidenkaan
-puhua mitään hänen ja vaimonsa välisistä asioista.
-
-Heti kuu Eeva taudiltansa kykeni, kirjoitti hän Ristolle seuraavaisesti:
-
-    Entinen aviokumppanini!
-
-    Palaja omaan kotiisi, sillä siellä ei ole nyt enään ketään, jota
-    sinun tarvitseisi ihmisten edessä hävetä. Jumala sen yksin tietää,
-    kuinka paljon minä olen saanut sinun kovan ja tunnottoman sydämesi
-    tähden kärsiä, mutta nyt se on jo suurimmaksi osaksi ohitse mennyt.
-    Minä voin nyt jo jotakuinkin tyytyä onnettomaan kohtalooni, enkä
-    kadu mitään hartaammin kuin sitä, kun annoin petollisten
-    liehakoimisiesi vietellä puhtaan ja viattoman sydämeni. Kuitenkaan
-    en toivota sinulle kostoa, enkä mitään pahaa, sen vaan soisin,
-    että koettaisit vakaannuttaa kovin huikentelevaa ja häilyvää
-    mielenlaatuasi. Muuta mitään en sinulta pyydä. Elä onnellisena!
-
-                                                       Eeva.
-
-Hän ei saanut mitään vastausta kirjeellensä, mutta sekö vai joku muu
-seikka lienee vaikuttanut sen, että Risto muutti kun muuttikin asumaan
-omaan kotiinsa. Olisipa luullut hänen nyt hyvinkin hyvän olla, sillä
-olihan hän täydellisesti voittanut mitä oli tarkoittanutkin, nimittäin:
-päässyt erilleen halveksitusta vaimostaan. Niin ei kuitenkaan ollut asian
-laita, sillä ikävä ja paha oli hänen olla. Hänen kaunis ja lempeä
-vaimonsa oli vaan aina hänen mielessänsä ja elämä tuntui hänestä
-sanomattoman autiolta ja tyhjältä. Unissaankin näki hän useinkin vaimonsa
-edessään, ja silloin näytti hän hänestä kärsivältä enkeliltä. Tämä tieto
-ja tunto teki hänen elämänsä sanomattoman ikäväksi ja synkäksi,
-ja tuo ennen niin iloinen mies painui yhä harvapuheisemmaksi,
-synkkämielisemmäksi ja närkkäämmäksi ja viimein tuli hän kaikilta
-kummailtavaksi jöröksi. Ei häntä huvittaneet vieraat, ei seurustelut
-muiden kanssa, eikä mitkään. Hän oli monta kertaa tunnustamaisillansa
-suurimman erehdyksensä, mutta häpeä ja ylpeys estivät häntä siitä.
-
-Eeva oli tottunut hyväksi käsityön tekiäksi. Hänellä oli työtä yllin
-kyllin ja hän teki sitä halulla ja ahkerasti. Näin tavoin ansaitsi hän
-riittävän toimeentulon itsellensä ja lapsellensa, vieläpä sai vähän
-säästöönkin; näitä säästöjä aikoi hän panna talteen sillä varalla, että
-voisi pikku Antonia kouluttaa, kun se aika tulee. Hänellä oli sievä huone
-asuttavana, johon talo antoi vielä lämpymänkin, eivätkä Kaaralaiset
-koskaan suostuneet ottamaan niistä minkäänlaista vuokraa tahi maksua.
-Pikku Anton oli jo jalanjuokseva ketterä poika, ja oli kaikkein lemmikki
-ja suosikki, mutta kaikkein enimmän häntä toki äitinsä rakasti, uhraten
-elämänsä ja kaikki voimansa hänen hyväkseen.
-
-Eräänä päivänä nähtiin se kumma, että Risto asteli Kaaralaa kohden. Eevan
-sydän tykytti kovasti ja hän kiirehti kamariinsa. Leena meni Ristoa
-vastaan ja ohjasi hänet suorastaan Eevan kamariin. Mielenliikutuksen
-tähden oli vieno puna noussut Eevan kasvoille ja semmoisena oli hän
-sangen miellyttävän näköinen. Pikku Anton telmi hyötyisänä ja verevänä
-lattialla, äännellen ehtimiseen kaikenlaisia lapsellisia sanoja.
-
-Alakuloisena ja ujona astui Risto huoneesen. Hän luimisteli ja katseli
-sinne tänne, mutta hän ei ottanut katsoaksensa suorastaan vaimoansa
-silmiin.
-
-"Tule tänne peremmäksi istumaan", kehoitti Eeva, kun näki miehensä
-neuvottomuuden.
-
-"Kylläpähän tässä..." sanoi Risto, haapuroiden samassa likinnä olevaa
-tuolia, jonka hän veti aivan ovipieleen ja istuuntui siihen.
-
-Seurasi tuskallisen pitkä äänettömyys.
-
-"Eiköhän olisi parasta, että taasen yhtyisimme", sanoi Risto vihdoin.
-
-"Ettäkö kuinka?"
-
-"Tarkoitan että unhottaisimme entiset ja yhdistyisimme jälleen ...
-ikävähän on näinkin", pitkitti Risto.
-
-"Se ei tapahdu enään koskaan. Minä olen sinulle kerran antanut sydämeni,
-mutta sinä olet sen halveksien hyljännyt ja kauhealla kylmyydellä
-murskannut. Voi, Risto! Löyhät olivat sinun lupauksesi ja lyhyt oli
-rakkautesi, joilla sinä minun petit! Minulla ei ole enään toista sydäntä
-sinulle antaa, sillä se mikä minulla nyt on, se on pyhitetty lapseni
-kasvatukseen. Mitäpä hyvää siitä olisikaan, jos nyt, kun sydämeni haavat
-ovat vähän paremmat, antaisin itseni toistamiseen pettää, sillä olenhan
-vaan ruotilainen ja semmoisena olisin sinulle haittana vierastesi aikana,
-jota paitsi talonpoikamaisuus pistäisi minusta esiin joka päivä. -- Ei,
-Risto, paras on näin, sillä minä voin nyt jo joihinkin määriin kantaa
-kovan kohtaloni", sanoi Eeva värisevin äänin, ja kirkkaat kyyneleet
-kiilsivät hänen silmissänsä.
-
-"Hyvästi".
-
-"Hyvästi, hyvästi! Jumala sinulle anteeksi antakoon!"
-
-Risto meni ja hänenkin silmissään kiilsi kyynel.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Jälkipoimintoja III, by Pietari Päivärinta
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÄLKIPOIMINTOJA III ***
-
-***** This file should be named 44938-8.txt or 44938-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/4/9/3/44938/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/44938-8.zip b/44938-8.zip
deleted file mode 100644
index 9219640..0000000
--- a/44938-8.zip
+++ /dev/null