path: root/44832-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44832 ***

VENETIAN KAUPPIAS

Kirj.

William Shakespeare


Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1882.



Näytelmän henkilöt:

VENETIAN DOGI.
MAROCCON PRINSSI,  | Portian kosijoita.
ARRAGONIN PRINSSI, |
ANTONIO, Venetian kauppias.
BASSANIO, hänen ystävänsä.
GRATIANO,  |
SOLANIO,   | Antonion ja Bassanion ystäviä.
SALARINO,  |
LORENZO, Jessikan rakastaja.
SHYLOCK, juutalainen.
TUBAL, juutalainen, hänen ystävänsä.
LANCELOT GOBBO, Shylockin palvelija.
VANHA GOBBO, Lancelotin isä.
SALERIO.
LEONARDO, Bassanion palvelija.
BALTHASAR,  | Portian palvelijoita.
STEPHANO,   |
PORTIA, nuori ja rikas neiti.
NERISSA, hänen kamarineitsyensä.
JESSIKA, Shylockin tytär.

Venetian senaattoreita, oikeuden virkamiehiä, vanginvartijoita,
palvelijoita ja muita seuralaisia.

Tapaus osaksi Venetiassa, osaksi Belmontissa.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Venetia. Katu.
    (Antonio, Salarino ja Solanio tulevat.)

ANTONIO.
En totta tiedä, mistä tämä synkkyys.
Mua vaivaa se: myös teitä, kuten kuulen.
Vaan kuinka löysin, käsitin ja sain sen,
Mit' ainett' on se ja mist' on sen synty,
Sit' en ma vielä tiedä.
Ja mun niin pöllöpääks tuo synkkyys saattaa,
Ett' itseni ma töin ja tuskin tunnen.

SALARINO.
Mielenne valtamerill' ajelehtii,
Miss' uhkein purjein kauppalaivanne,
Kuin meren rikkaat porvarit ja herrat,
Tai niinkuin juhlakulku vesillä,
Kopeillen katsoo pientä kauppapurtta,
Mi kunnioittain heitä kumartaa,
Kun siivin kudotuin he ohi kiitää.

SOLANIO.
Jos mulla vaarankaupall' ois niin paljon,
Niin suurin osa aatost' ulkomailla
Mun toiveitani seurais. Ruohoj' yhä
Repisin, tuulta tiedustellen; tokeet,
Satamat, sillat kartalt' etsisin,
Ja joka esine, mi laivoilleni
Vois vaaraa tuottaa, sais mun varmaan synkäks.

SALARINO.
Mun henkeni, kun keittoani jäähdän,
Minuhun kuumeen lietsois, astellessa,
Min tuhon myrsky merell' aikaan saapi.
Jos tiimalasin hiekkaa katseleisin,
Näkisin särkkiä ja lantait' oiti,
Ja rikkaan Antin, kansi sannass' aivan,
Pää kylkiluiden alla, haudallensa
Suut' antamassa. Kirkkohon jos saisin
Ja näkisin sen pyhät kiviholvit,
Het' enkö salaluotoj' aatteleis,
Jotk' uljaan laivan kylkehen vaan koskein,
Sen kaikki höysteet kylväis virtahan,
Ja laineen kuohut silkilläni peittäis,
Ja lyhyeen, nyt niin ja niin suur' arvo,
Ja huomenna ei mitään? Saattaisinko
Tuot' aatella ja aattelematt' olla,
Ett' tapaus moinen saattaisi mun synkäks?
Siis vait! Antonio, tiedän sen, on synkkä
Siit', että aattelee hän kauppojansa.

ANTONIO.
Vakuutan, en. Siit' onneani kiitän,
Ett' yhden paikan, yhden laivan turviss'
Ei ole tavarani; eikä riipu
Tän vuoden onnest' yksin kaikki varat:
Siis kauppani ei mua synkäks saata.

SALARINO.
Siis rakastunut?

ANTONIO.
                 Hyi!

SALARINO.
                      Ei sitäkään?
No, senvuoks sitten synkkä kai, ett' ette
Iloinen ole; paremp' oisi nauraa,
Hypellä, sanoa, ett' oletten te
Iloinen siit', ett' ette ole synkkä.
Kakspäisen Janon kautta! luonto luopi
Ihmeellisiä veitikoita joskus:
Ken silmill' yhä tirrittää ja nauraa
Kuin papukaija säkkipilliä,
Ja toisen taas niin muikea on muoto,
Ett' ei hän naurain hampaitaankaan näytä,
Vaikk' ilveen vannois naurettavaks Nestor.

    (Bassanio, Lorenzo ja Gratiano tulevat.)

SOLANIO.
Bassanio tuoss' on, jalo lankonne,
Lorenzo ja Gratiano; hyvästi!
Parempaan seuraan jätämme nyt teidät.

SALARINO.
Olisin viipynyt, ett' oisin saanut
Teit' iloiseks, vaan paremp' ehti väliin.

ANTONIO.
Ma suurest' arvoanne kunnioitan.
Teit', arvaan, omat toimenne nyt kutsuu,
Ja tilaa käytätten, pois päästäksenne.

SALARINO.
Huomenta, hyvät herrat.

BASSANIO.
No, herrat hyvät, milloin saamme nauraa?
Nyt harvoin teitä näkee; se ei oikein.

SALARINO.
Kun aika myöntää, saatte meistä vieraat.

    (Salarino ja Solanio lähtevät.)

LORENZO.
Nyt kun Antonion löysitten, Bassanio,
Me teidät jätämme; mut muistakaatte.
Miss' oli määrä puolis-aikaan olla.

BASSANIO.
Minuhun luottakaa.

GRATIANO.
Signor Antonio, synkkä teill' on muoto;
Panette mailmahan liian arvon:
Ken liiaks sitä murhehtii, sen hukkaa.
Mut ihmeest' oletten te muuttunut.

ANTONIO.
Mailmaa mulle mailm' on, Gratiano,
Näkymö, joss' on osa jokaisella,
Ja mun on synkkä.

GRATIANO.
                  Narrin osa mulle!
Iloiten, naurain sitten kurtut tulkoot,
Ja viinist' ennen maksa kuumaks käyköön
Kuin sydän kylmäks tuskan voihkinasta.
Miks miesi, joll' on veri lämmin, istuis
Kuin vaarin alabasterinen kuva?
Ja nukkuis valvoen, ja keltataudin
Harmista saisi? Antonio, kuules,
Sua rakastan, ja rakkaus nyt puhuu:
On ihmisiä, joiden kasvot aina,
Kuin kuljuvesi, limpipeittees' on,
Ja jotk' on itsepäisest' aina vaiti,
Aikeessa sitten saada arvoisan
Ja syvämietteisen ja viisaan nimen,
Kuin lausuisivat: "täss' on oraakkeli;
Kun minä avaan suuni, älä hiisku!"
Oi, Antonio, tunnen niitä, jotk' on
Vaan senvuoks viisaan maineessa, ett'eivät
Niin mitään puhu, sillä jos he puhuis,
Kirotuks varmaan joutuis kuulija,
Kun sanois veljellensä: sinä tyhmä.
Ma tästä puhun toiste enemmän;
Mut synkkämielen syötill' älkää käykö
Tuon narrin-nuoliaan, tuon kuoren pyyntöön.
Lorenzo, tule! -- Hyvästi siks aikaa.
Ma saarnan päätän jälkeen puolisen.

LORENZO.
Niin, jätämme siis puoliseksi teidät.
Ma lienen noita mykkä-viisaita,
Kun puhua Gratianolt' en saa koskaan.

GRATIANO.
Tee mulle seuraa kaksi vuotta vielä,
Niin oman kieles äänt' et enää tunne.

ANTONIO.
Hyvästi! Rupattaa kyll' osaan minä.

GRATIANO.
No, kiitos! sillä vait'olo ei kaunistakaan muuta
Kuin kuivaa lehmänkieltä sekä neitseellistä suuta.

    (Gratiano ja Lorenzo lähtevät.)

ANTONIO.
Oliko tuo nyt jotakin?

BASSANIO.
Gratiano puhuu äärettömän paljon tyhjää, enemmän kuin kukaan koko
Venetiassa. Hänen järki-sanansa ovat niinkuin kaksi vehnän jyvästä
kahdessa ruumenkarpiossa: saat hakea koko päivän niitä löytääksesi,
ja kun ne löydät, eivät ne palkitse hakemisen vaivaa.

ANTONIO.
No niin; vaan ken se neiti, jonka luo
Salaisen pyhäretken tehdä vannoit?
Lupasit tänään kertoa sen mulle.

BASSANIO.
Te hyvin tiedätten, Antonio,
Kuink' olen paljon tullut häviölle,
Kun elänyt ma olen komeammin,
Kuin heikot varan' ajan pitkään sietäis.
En vaikeroi, ett' uhka-elo moinen
Nyt mult' on kielletty; vaan suurin huoli
On saada kelpo maksuun isot velat,
Joit' elämäni, liian tuhlaavainen,
Minulle tuotti. Teille suurimmassa
Niin rakkauden kuin rahan velass' olen;
Ja rakkauteenne luottaen, nyt teille
Ilm' annan kaikki hankkehet ja tuumat,
Kuink' aion veloistani suoriuta.

ANTONIO.
Bassanio, pyydän, ilmaiskaa ne mulle.
Ja jos ne, kuin te itse, kunnon kanssa
Ain' yhtä pitää, olkaa varma että
Varani, itseni ja minkä voin ma,
Kaikk' alttiiks panen teille tarvittaissa.

BASSANIO.
Kun koululasna kadotin ma nuolen,
Sen parin samall' ammuin vauhdilla
Ja samaa tietä, mutta varovammin,
Ett' toisen löytäisin; ja alttiiks pannen
Näin molemmat, molemmat usein löysin.
Tuon poikatyön vaan kerron senvuoks että
Se mikä seuraa, viatont' on aivan.
Sain teiltä paljon, ja, kuin poika hurja,
Menetin minkä sain; vaan ampua
Suvaitkaa toinen nuoli samaa tietä
Kuin ensimmäinen, ja ma luulen, että,
Kun suuntaa tarkkaan, kumpaisenkin löydän,
Takaisin ainakin tuon jälkiheiton,
Ja kiittäin ensimmäisen velkaa jään.

ANTONIO.
Mun tunnetten, ja tuhlaatten vaan aikaa,
Kun ystävyyttän' etsitten noin kiertäin;
Enemmän loukkaatten te mua varmaan
Epäilemällä alttiuttani,
Kuin varani jos kaikki tuhlaisitte.
Siis sanokaa, mun mitä tulee tehdä,
Jot' arvionne mukaan tehdä voin,
Ja valmis olen oiti; puhukaa siis.

BASSANIO.
Belmontissa on eräs rikas neiti,
Ja kaunis, jopa kauniimpi kuin kaunis:
Suur'-avuinen. Ma hänen silmistänsä
Sain hellät, äänettömät viestit taannoin.
Hän Portia nimelt' on, ei halvemp' yhtään
Kuin Caton tytär, Bruton Portia.
Hän myös on mailmass' avaralta tuttu,
Sill' ilman neljät tuulet sinne lietsoo
Kosijoit' uhkeita; nuo keltakutrit
Kuin kultatalja ohimoilla liehuu,
Ja Belmontin ne Kolchin rannaks muuttaa,
Ja kärkkääst' etsii häntä moni Jason.
Antonio, oi! jos varoj' oisi mulla
Kilpailla arvoss' yhden kanssa noista,
Niin sydämeni aavistuksen mukaan
Epäilemättä onnen saavuttaisin.

ANTONIO.
Varani kaikk' on merillä, sa tiedät,
Eik' ole rahaa mull', ei tavaroita,
Mill' irti kultaa saisin. Mene siis,
Venetiassa luottoani koita;
Ma ponnistan sit' äärettömiin asti
Sua saadakseni kauniin Portian luo.
Rahoja oiti tiedustamaan käy,
Samaten minä teen; ja varma on,
Ett'ei mun takuun' ole kelvoton.

                     (Lähtevät.)


Toinen kohtaus.

    Belmont. Huone Portian talossa.
    (Portia ja Nerissa tulevat.)

PORTIA.
Toden totta, Nerissa, minä pieni olento olen tähän suureen maailmaan
kyllästynyt.

NERISSA.
Voisi niin olla, neiti hyvä, jos teillä olisi yhtä runsain määrin
vastuksia kuin myötäkäymistä. Ja kuitenkin ovat, minun nähdäkseni, ne
yhtä sairaat, jotka yltäkylläisyyteensä pakahtuvat, kuin ne, jotka
puutteesen nääntyvät. Keskikohta ei siis ole halveksittava kohta.
Ylellisyys tuo pikemmin harmaat hiukset, mutta kohtuus pitemmän ijän.

PORTIA.
Hyvät mietteet ja oikein lausutut!

NERISSA.
Paremmat ne olis, jos niitä oikein noudatettaisiin.

PORTIA.
Jos olisi yhtä helppoa tehdä kuin tietää, mikä on tehtävä, niin
olisi kappelit kirkkoja ja köyhäin hökkelit ruhtinasten linnoja. Se
on hyvä pappi, joka seuraa omia neuvojansa. Saattaisin helpommin
kahdellekymmennelle opettaa, mikä on hyvää ja oikeata, kuin yhtenä
noista kahdestakymmenestä seurata omia opetuksiani. Aivut voi keksiä
lakeja verelle, mutta tulinen luonto hyppää kylmän säännön yli; nuoruus
ja hulluus se loikkaa kuin jänis ramman viisauden vipujen yli. Vaan tämä
viisasteleminen ei auta mua valikoimaan itselleni miestä. -- Voi mua!
valikoimaan! Valikoida en saa mieleistäni enkä hyljätä vastenmielistäni.
Näin on elävän tyttären tahdon sitonut kuolleen isän viimeinen tahto.
Eikö, Nerissa, ole hirveätä tuo, ett'en saata valita ketään enkä hyljätä
ketään?

NERISSA.
Teidän isänne oli aina kunnon mies, ja hurskailla on kuollessaan hyvät
mielenjohteet; siis arvanheitossa, jonka hän noiden kolmen, kulta-,
hopea- ja lyijylippaan suhteen keksi, ja jossa se, joka valikoi hänen
mielensä mukaan, valikoi teidät, ei varmaan yksikään muu valikoi
oikein, kuin se, joka oikein teitä rakastaa. Vaan eikö teillä ole
lämpimää tunnetta yhtäkään kohtaan noista ruhtinaallisista kosijoista,
jotka jo ovat saapuneet?

PORTIA.
Ole hyvä, luettele heidät; ja siinä järjestyksessä kuin sinä heitä
nimität, tahdon minä heitä kuvailla; ja kuvauksestani voit sitten
arvata tunteeni.

NERISSA.
Ensiksikin on täällä eräs neapelilainen prinssi.

PORTIA.
Niin, hän maar on oikea sälkö; sillä hän ei osaa muuta kuin sälkätä
hevosestaan; ja suurena lisänä muihin hyviin puoliinsa hän pitää sen,
että itse osaa sitä kengittää. Varon suuresti että hänen armollinen
äitinsä on ollut kisoissa hevossepän kanssa.

NERISSA.
Sitten on täällä palatsikreivi.

PORTIA.
Hän ei tee muuta kuin rypistelee otsaansa, ikäänkuin mielisi sanoa:
"jos ette huoli minusta, niin olkaa ilman." Hän voi kuunnella hauskoja
juttuja nauramatta. Pelkään että hän vanhana muuttuu itkeväksi
filosofiksi, kun hän jo nuorena on noin epäkohteliaan synkkä.
Mieluummin menen vaimoksi ruumiinkallolle, jolla on suussa luu, kuin
yhdellekään noista. Jumala minua varjelkoon heistä kummastakin!

NERISSA.
No, entä tuo ranskalainen herra, monsieur le Bon.

PORTIA.
Jumala hänet loi ja senvuoksi hän ihmisestä käyköön. Tiedän kyllä että
syntistä on muita pilkata; mutta hän! Niin, hänellä on hevonen parempi
kuin neapelilaisella, ja parempi paha tapa rypistellä otsaansa kuin
palatsikreivillä; hän on kaikkia eikä mitään. Jos rastas laulaa, niin
hän heti rupee kipakoimaan; hän miekkailee oman varjonsa kanssa. Jos
hänet ottaisin, ottaisin kaksikymmentä miestä. Jos hän minut hylkäisi,
antaisin sen hälle anteeksi, sillä vaikka hän rakastaisi minua
hulluuteen asti, en koskaan voisi siihen vastata.

NERISSA.
No, entä Faulconbridge, tuo nuori englantilainen parooni? mitä hänelle
sanotte?

PORTIA.
En mitään, sen tiedät; sillä hän ei ymmärrä minua, enkä minä häntä. Hän
ei osaa, ei latinaa, ei ranskaa, ei Italian kieltä, ja etten minä osaa
penninkään edestä Englannin kieltä, siitä voit vaikka panna kaksi
sormea kirjalle. Hän on hieno miehen haamu, mutta ah! ken saattaa
puhella mykän nuken kanssa? Kuinka kummalliseksi hän on puettu sitten!
Luulen että hän on ostanut takkinsa Italiasta, roimahousunsa Ranskasta,
lakkinsa Saksasta ja käytöksensä kaikkialta.

NERISSA.
Mitä ajattelette hänen naapuristaan, Skotlannin lordista?

PORTIA.
Että hänessä on kristillistä rakkautta naapuriinsa; sillä hän otti
lainaksi korvapuustin englantilaiselta, ja vannoi sen maksavansa
takaisin hänelle kyetessään. Luulen että ranskalainen takasi häntä
niinkuin omaa velkaa.

NERISSA.
Mitä pidätte tuosta nuoresta saksalaisesta, Saksenin herttuan
sisarenpojasta?

PORTIA.
Sangen inhoittava aamulla, kun hän on selvä, ja suuresti inhoittava
iltapäivällä, kun hän on päissään. Parhaillaan ollessaan on hän hiukan
huonompi ihmistä, ja pahimmallaan hiukan parempi eläintä. Vaikka
pahimmasta pahinkin tapahtuisi, toivon kuitenkin avullisesti pääseväni
hänestä.

NERISSA.
Jos hän tarjoutuisi valikoimaan ja valikoisi oikean lippaan, niin
kieltäyisitte täyttämästä isänne tahtoa, jos kieltäyisitte ottamasta
häntä.

PORTIA.
Siis, pahimpaa peläten, pyydän ettäs asetat suuren pikarillisen renskaa
väärälle lippaalle; sillä vaikka paholainen olisi siellä sisällä, ja
tämä kiusaus ulkopuolella, niin tiedän että hän tämän valitsisi. Teen
vaikka mitä, Nerissa, ennenkuin tahdon tulla vaimoksi sienelle.

NERISSA.
Ei tarvitse teidän, neiti hyvä, pelätä saavanne yhtäkään näistä
herroista. He ovat minulle ilmoittaneet päätöksensä todellakin lähteä
kotiin eikä enää vaivata teitä kosimisillansa, jos teitä ei voi voittaa
jollakin muulla tavalla kuin isänne määräyksen kautta lipasten suhteen.

PORTIA.
Vaikka eläisin niin vanhaksi kuin Sibylla, tahdon kuitenkin kuolla yhtä
puhtaana kuin Diana, jos minua ei voiteta sillä tavalla, kuin isäni
tahto määrää. Minua ilahuttaa että tuo kosijakunta on niin järjellinen,
sillä ei ole yhtäkään heistä, jonka lähtöä en hartaasti toivoisi, ja
rukoilen heille Jumalalta onnea matkalle.

NERISSA.
Muistatteko, neiti, isänne elin-ajoilta erästä venetialaista, oppinutta
ja soturia, joka kävi täällä Montferrat'in kreivin seurassa.

PORTIA.
Kyllä, kyllä, Bassanion; se muistaakseni oli hänen nimensä.

NERISSA.
Aivan niin, neiti. Kaikista miehistä, joita minun hupsut silmäni ovat
tähystelleet, on hän enimmin kauniin vaimon ansainnut.

PORTIA.
Muistan hänet hyvin, ja muistan hänen kannattavan kiitostasi.
(Palvelija tulee.) No, mitä nyt?

PALVELIJA.
Nuo neljä vierasta etsivät teitä, neiti, sanoaksensa teille
jäähyväiset, ja lentolähettiläs on tullut viidenneltä, Maroccon
prinssiltä, joka ilmoittaa, että prinssi, hänen herransa, on
täällä tänä iltana.

PORTIA.
Jos voisin sanoa viidettä yhtä mielelläni tervetulleeksi, kuin noille
neljälle sanon jäähyväiset, niin olisin iloinen hänen tulostansa. Jos
olisi hänellä pyhimyksen mieli ja paholaisen näky, niin totta
mieluummin tahtoisin synnintunnustusta tehdä kuin lemmentunnustusta
nähdä. Nerissa, tule. -- Edellä käy, poika. -- Kun oven yhden jälkeen
lukkoon saa, Niin uusi kosija jo kolkuttaa.

    (Lähtevät.)


Kolmas kohtaus.

    Venetia. Aukea paikka.
    (Bassanio ja Shylook tulevat.)

SHYLOCK.
Kolmetuhatta dukaattia, -- hyvä!

BASSANIO.
Niin, herra, kolmeksi kuukaudeksi.

SHYLOCK.
Kolmeksi kuukaudeksi, -- hyvä!

BASSANIO.
Ja, niinkuin sanoin, Antonion takauksella.

SHYLOCK.
Antonion takauksella, -- hyvä!

BASSANIO.
Voitteko auttaa minua? Tahdotteko olla niin hyvä? Saanko tietää
vastauksenne?

SHYLOCK.
Kolmetuhatta dukaattia, kolmeksi kuukaudeksi, ja Antonion takauksella.

BASSANIO.
Niin, mitä sanotte siihen?

SHYLOCK.
Antonio on kelpo mies.

BASSANIO.
Oletteko kuullut viittaustakaan vastaiseen suuntaan?

SHYLOCK.
Hoo! En, en, en, en! -- Kun sanon, että hän on kelpo mies, tarkoitan
sillä, ymmärtäkää oikein minua, että hän on kelvollinen; kuitenkin ovat
hänen varansa epätietoista laatua. Hänellä on kolmimasto-laiva
Tripoliin matkalla, toinen Indiaan; lisäksi sain Rialtossa[1] kuulla,
että kolmas on Meksikoon menossa, neljäs Englantiin -- ja sitten
hänellä on muita yrityksiä hajallaan siellä täällä. Mutta laivat ovat
lautoja vaan, laivamiehet ihmisiä vaan; on maarottia ja merirottia,
merivarkaita ja maavarkaita, merirosvoja tarkoitan, ja sitten on vielä
pelko aalloista, tuulista ja kareista. Mutta tästä huolimatta on mies
kelvollinen. Kolmetuhatta dukaattia, -- luulen voivani hyväksyä hänen
takauksensa.

BASSANIO.
Varmuudella voitte.

SHYLOCK.
Tahdon saada varmuuden, voinko; ja saadakseni varmuuden, tahdon miettiä
asiaa. Saanko puhutella Antoniota?

BASSANIO.
Jos suvaitsette ruokailla kanssamme.

SHYLOCK.
Kyllä! Haistella sianlihaa; syödä sitä majaa, johon teidän
profeettanne, Nazarealainen, paholaisen manasi! Ostaa tahdon ja myydä,
käyskennellä ja työskennellä kanssanne, ja muuta sellaista; vaan syödä
kanssanne, juoda kanssanne, rukoilla kanssanne en tahdo. Mitä uutta
Rialtosta? -- Ken se tuossa tulee?

    (Antonio tulee.)

BASSANIO.
Signor Antonio.

SHYLOCK (syrjään).
Kuin katse häll' on viekkaan publikaanin!
Ma vihaan hänt', ett' on hän kristitty,
Enemmän toki siit', ett' ilmaiseks hän
Sulasta tyhmyydestä lainoj' antaa,
Vähentäin sillä korkomäärän meiltä.
Hänt' iskeä jos voisin lonkkaan kerta,
Kylläisen koston äkä vanha saisi.
Hän vihaa pyhää kansaamme, ja haukkuu,
Isoissa kauppaseuroissakin, minut
Ja toimeni ja rehellisen voiton
Vääräksi voitoks. Kirous heimolleni,
Jos sen suon anteeks!

BASSANIO.
                      Kuulettenko, Shylock?

SHYLOCK.
Nykyiset varani par'aikaa lasken,
Ja miten nyt voin arviolta muistaa,
Niin kolmetuhat dukaattia täyteen --
En oiti antaa voi. -- No, mitä siitä?
Varakas juutalainen, Tubal, mulle
Ne hankkii. -- Vait! kuin moneks kuukaudeksi ¦
Ne lainaatte? -- (Antoniolle) Oh, signor, rauha teille!
Juur puhelimme teistä, jalo herra.

ANTONIO.
Shylock, vaikk'en ma koskaan lainatessan'
En ota enkä anna korkoa,
Tok' ystäväni kovan puutteen vuoksi
Nyt tavan rikon. -- Tietääkö hän määrän? --

SHYLOCK.
Kyll', kyllä, kolmetuhat dukaattia.

ANTONIO.
Ja kolmeks kuukaudeks.

SHYLOCK.
                       Sen unhotin ma:
Kolmeks kuukaudeks; -- niin, niinhän puhe.
No, teidän takuullanne! Mutta -- Kuulkaas,
Sanoitte, luulen ma, ett' ette koskaan
Korolla lainaa rahoja.

ANTONIO.
                       En koskaan.

SHYLOCK.
Laabanin lampaita kun Jaakob kaitsi,
Tuo Jaakob pyhäst' Abrahamistamme
(Sen viisas äiti oli aikaan saanut,)
Ol' kolmas valta-isä, -- oikein, kolmas, --

ANTONIO.
Miks häntä? Kiskoiko hän korkoa?

SHYLOCK.
Ei korkoa; ei mitä koroks suoraan
Sanotte: nähkääs mitä teki Jaakob.
Kun hän ja Laaban sopineet ol', että
Kaikk' kirjavat ja kailot karitsat
Sais Jaakob palkakseen, niin talven suussa
Kun lampaat kiimoillansa oinast' etsi
Ja villaisien vanhempien kesken
Kun siitostyö juur' oli parhaillaan,
Niin sauvoja tuo viisas paimen kuori,
Ja luonnontoimituksen kestäessä
Kiimaisten uuhten etehen ne pisti;
Kun tiinehtyivät nuo ja karitsoivat,
Tul' lampaat kirjavat, ja ne sai Jaakob.
Näin voitti hän ja tuli siunatuksi;
On voitto siunausta, paitse varkaan.

ANTONIO.
Siis palvel' Jaakob onnen kaupall' aivan,
Sen määräämisehen ei hällä valtaa,
Vaan taivaan käs' sen ohjas. Korollenko
On puolustusta tuo? Vai lampait' onko
Ja oinaita sun hopeas ja kultas?

SHYLOCK.
En tiedä; pian vaan ne sikiävät. --
Mut kuulkaa, signor.

ANTONIO.
                     Huomatkaa, Bassanio,
Hyväkseen piru raamatunkin kääntää.
Pyhyyteen perustuva häijy sielu
On niinkuin konna, hymy poskillansa,
Omena kaunis, sisuksestaan mätä.
Oi, kuink' on kaunis viekkauden kuori!

SHYLOCK.
Kolm'tuhat dukaattia! kaunis summa!
Ja entäs korko: -- kolme kahteentoista --

ANTONIO.
No, Shylock, saako jäädä teille velkaa?

SHYLOCK.
Signor Antonio, usein, monta kertaa
Olette haukkunut mua Rialtossa
Rahoistani ja koroistani. Kärsin
Sit' aina, nykäyttäin vaan olkapäitä,
Sukumme merkki kärsimys kun ompi.
Sanoitte pakanaks mua, verikoiraks,
Ja sukumekolleni syljitten,
Vaan senvuoks että omaani ma käytän.
No niin, nyt näytte tarvitsevan mua.
Niin, niin! Nyt tullaan luo ja sanotaan:
"Tuo rahaa, Shylock!" niin te sanotte,
Te, joka räkäsitte partani,
Ja potkitte mun niinkuin vieraan koiran
Ovesta maalle. Rahaa pyydätten te:
Mit' on mun vastaaminen? Vastaisinko:
"Rahaako koirall' on? Kuink' antaa lainaks
Voi kolmetuhat dukaattia tiisti?"
Pitääkö kumartaa mun, ja kuin orja,
Vähissä hengin, nöyrin kuiskutuksin
Sanoa näin:
"Niin, viime keskiviikkon', armas herra,
Syljitte minuun, potkitten mua taannoin,
Sanoitte koiraks taannoin; tämän summan
Nyt siitä suosiosta lainaan teille."

ANTONIO.
Ma samaks milt' en sano sua taas,
Taas sylje päälles, potkaise sua taasen.
Jos lainaat summan tuon, sit' ystävänä
Äl' anna; milloin ystäv' ystävältä
Mahosta metallista sadon vaatii?
Ei, ennen vihamiehelles se lainaa;
Jos häviää hän, tyynemmällä miellä
Voit sakkos ryöstää.

SHYLOCK.
                     Kas, kas, mikä melu!
Sovussa tahdon, ystävyydess' olla,
Häpeän unhottaa, min teiltä kärsin,
Teit' auttaa puutteesta, enk' äyriäkään
Koroksi ottaa, ettekä mua kuule.
Se armiast' on.

ANTONIO.
                Armiasta ois se.

SHYLOCK.
Sit' armiaisuutta nyt osoitan.
Notaarin käymme luo, te velkakirjan
Minulle piirrätten; ja lystin vuoksi,
Jos määräpaikalla ja määrä-aikaan
Niin ja niin suurta summaa ette maksa,
Kuin suostumuksessa on määrätty,
Panemme sakoks vastaavaisen painon
Tuoretta lihaa, jonka leikata saan
Mist' osasta vaan tahdon ruumiistanne.

ANTONIO.
No, olkoon menneeks! siihen ehtoon suostun,
Ja armiaaksi kiitän juutalaista.

BASSANIO.
Moist' ehtoa mun tähten' älkää tehkö;
Edelleen puutetta ma ennen kärsin.

ANTONIO.
Oi, älä pelkää! Min' en tässä hukkaa.
Kuukauden kahden päästä -- kuukautt' ennen
Kuin maksupäivä on, -- sen velan arvon
Saan kolme kertaa kolmasti ma kokoon.

SHYLOCK.
Oi, isä Abraham! noita kristityitä!
Heit' oma kovuus toisten ajatusta
Epäilemähän vaatii. -- Sanokaapas,
Jos maksupäivän jättää hän, mik' etu
Tuon sakon velkomisesta on mulla?
Miehestä saatu naula miehen lihaa
Niin hyötyisää ja arvokast' ei ole
Kuin lampaan, härjän, vuohen liha. Nähkääs,
Tän ystävyyden teen vaan hälle mieliks:
Jos suostuu hän, hyv' on; jos ei, hyvästi!
Hyvyydestän' mua älkää solvatko.

ANTONIO.
Ma kirjoitan sen kirjan alle, Shylock.

SHYLOCK.
Notaarin luo siis oiti lähtekää.
Tuo hauska ehto selvitelkää hälle.
Dukaatit kokoon haalimaan käyn heti,
Ja silmään huonettani, joka halluss'
On löyhän, epätaatun roiston. Oiti
Ma tulen.

ANTONIO.
          Riennä, hyvä juutalainen.
    (Shylook lähtee.)
Tuo tulee kristityks; hän muuttaa mieltä.

BASSANIO.
En kärsi konnan suussa korukieltä.

ANTONIO.
Pois tule! täss' ei epäilyksen paikkaa:
Mun laivan' saapuu kuukautt' ennen aikaa.

    (Lähtevät.)




TOINEN NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Belmont. Huone Portian talossa.

    (Maroccon prinssi seurueineen, Portia, Nerissa ja muita
    hänen seuralaisiansa astuu sisään. Torven toitotusta.)

MAROCCO.
Mua älkää halveksiko muodon tähden,
Se varjokas on puku kirkkaan päivän,
Jonk' olen naapuri ja heimolainen.
Mies tuokaa kaunein pohjolasta, missä
Jääpuikon tuskin sulaa Phoiboon liekki,
Ja teille mieliks isketämme koitteeks,
Punaisempaako veri mun vai hänen.
Näköni, nähkääs, neiti, säikyttännä
On urhoja; ja vannon kautta lemmen:
Lumonnut on se maani parhaat immet.
En tätä hipiää ma muuhun vaihtais
Kuin suosioonne, kuningatar armas.

PORTIA.
Ei nirsot tytön-silmän pyyteet yksin
Mun valintaani määrää, vaan sen lisäks
Tuo kohtaloni arvanheitto multa
Vapahan vaalin oikeuden kieltää.
Mut, jos ei ois mua isä rajoittanna,
Ja viisaudessaan määrännyt sen vaimoks,
Ken sillä lailla voittaa mun, kuin kerroin,
Te, jalo prinssi, minun silmissäni
Niin puhdas oisitte kuin joku toinen
Mun kosijoistani.

MAROCCO.
                  Ma kiitän siitä.
Lipasten luo siis, pyydän, minut viekää
Nyt onnen koitokseen. Tuon säilän kautta, --
Mi Sophin löi ja Persiankin prinssin,
Ja kolme kertaa Solimanin voitti --,
Masentaisin ma hurjimmankin katseen,
Rohkeinta miehen mieltä vastustaisin,
Imevät emäkarhun pojat veisin,
Ivaisin leijonaa, mi saalist' ärjyy,
Sun voittaakseni, neiti. Mutta, ah!
Kun Herkules ja Lichas arpaa lyövät,
Ken heist' on uljaampi, voi sattumalta
Heikompi käsi parhaan heiton heittää.
Näin voittaa palvelija Alcideen;
Myös minä, johdoss' onnen sokean,
Kadottaa voin, min huonomp' ehkä saapi,
Ja harmiin kuolla.

PORTIA.
                   Onnen kauppa täss' on;
Lain älkää valitko, tai vala tehkää;
Jo ennen valintaa: ett' ette koskaan,
Jos väärin valitsette, naisen kanssa
Puhele naimisesta. Miettikää siis.

MAROCCO.
En sitä tee; siis onnikauppaan suoraan.

PORTIA.
Ei, kirkkoon ensin; jälkeen puolisen --
Vast' alkaa koitos.

MARICCI.
                    Onni, apuhus
Ma luotan: siunaus tai kirous!

    (Torven toitauksia; he lähtevät.)


Toinen kohtaus.

    Venetia. Katu.
    (Lancelot Gobbo tulee.)

LANCELOT.
Totta toisen kerran, omatuntoni sallii minun karata isäntäni, tuon
juutalaisen tyköä. Vihamies nyhkäisee hiastani, kiusaa minua ja sanoo:
"Gobbo, Lancelot Gobbo, hyvä Lancelot", tai: "hyvä Gobbo", tai: "hyvä
Lancelot Gobbo, koivet selkään, loikkaus vaan, ja matkaan!" Omatunto
sanoo: "älä; varo, kunnon Lancelot, varo, kunnon Gobbo", tai,
kuten ennen on sanottu: "kunnon Lancelot Gobbo, älä karkaa; anna
karkaamiselle aika potku." Hyvä; tuo vorpiiskattu vihamies käskee
minua matkaan: "mars!" sanoo vihamies, "pois!" sanoo vihamies, "mitä
aattelet, ota sydän kouraasi ja karkaa!" sanoo vihamies. Hyvä;
omatunto, sydämeni kaulaan karaten, sanoo sangen viisaasti mulle:
"Lancelot, kunnon ystävä, sinä kunnon miehen poika", -- tai oikeammin
kunnon vaimon poika, sillä, totta puhuen, isässäni oli jotakin
omituista, jonkinlaista liikamakua, hieman maistelemisen vikaa --;
hyvä; omatunto sanoo: "Lancelot, älä liikahda!" "Liikahda vaan!"
sanoo vihamies; "älä liikahda!" sanoo omatunto. "Omatunto", sanon minä,
"neuvosi on hyvä. Vihamies", sanon minä, "neuvosi on hyvä"'. Jos
antaun omantunnon haltuun, niin täytyy minun jäädä herrani, juutalaisen
tykö, joka, Herra nähköön! on pirun sukua. Ja jos juutalaisen luota
karkaan, niin antaun vihamiehen haltuun, joka, luvalla sanoen, on piru
itse. Toden totta, tuo juutalainen on oikea piru eläväisessä hahmossa,
ja omantuntoni nimessä, on omatuntoni tavallansa ilkeä omatunto, kun se
koettaa neuvoa mua jäämään juutalaisen tykö. Vihamies antaa minulle
paljoa ystävällisemmän neuvon; minä karkaan, vihamies; kantapääni ovat
sinun vallassasi; minä karkaan.

    (Vanha Gobbo tulee, vasu kädessä.)

VANHA GOBBO.
Nuori herra, kuulkaas, olkaa hyvä, sanokaa, mistä mennään herra
juutalaisen tykö?

LANCELOT (syrjään).
Herra Jumala! sehän on minun täysiverinen isäni, joka on enemmän kuin
uppisokea, aivan tuppisokea, kun ei minuakaan tunne. -- Pannaanpa
hiukan koetellen miestä.

VANHA GOBBO.
Nuori herra ja munsyöri, olkaa hyvä, sanokaa, mistä mennään herra
juutalaisen tykö?

LANCELOT.
Kääntykää oikealle ensi kulmassa, mutta kaikkein ensimmäisessä
vasemmalle; no, peijakas, aivan ensimmäisessä kulmassa älkää kääntykö
kummallekaan kädelle, vaan kääntykää suoraa tietä juutalaisen taloon.

VANHA GOBBO.
Pyhät ja enkelit! sitä tietä on vaikea löytää. Voitteko sanoa, tokko
eräs Lancelot, joka on hänen tykönään, on hänen tykönään vai ei?

LANCELOT.
Nuorta Lancelot herraako tarkoitatte? -- (Syrjään.) Huomatkaa nyt; nyt
alkaa leikki. -- Nuorta Lancelot herraako tarkoitatte?

VANHA GOBBO.
En herraa, herraseni, vaan köyhän miehen poikaa. Hänen isänsä, vaikka
minä sen sanon, on köyhän köyhä kelpo mies, ja, Jumalan kiitos, hyvin
voipa.

LANCELOT.
Hyvä; olkoon isä mitä hän on; puheena oli herra Lancelot.

VANHA GOBBO.
Palvelijanne, armollinen herra, ja pelkkä Lancelot.

LANCELOT.
_Ergo_, pyydän teitä, _ergo_, kysyn teiltä: puhutteko herra
Lancelot'ista?

VANHA GOBBO.
Lancelot'ista, jos suvaitsette, armollinen herra.

LANCELOT.
_Ergo_ herra Lancelot'ista. Älkää puhuko herra Laneelot'ista, isä,
sillä se herra (niin ovat määränneet kohtalot ja sallimukset ja mokomat
kummalliset puheenparret, kolmet sisarukset ja muut sellaiset
tietoviisaudet) on totta tosiaan kuollut, tai, kuten suorin sanoin
sanotaan, mennyt taivaasen.

VANHA GOBBO.
Todellako? Jumala varjelkoon! Poika oli vanhuuteni sauva, ainoa tukeni.

LANCELOT.
Olenko minä seipään tai seinänpönkän, sauvan tai tuen näköinen? --
Tunnetteko mua, isä?

VANHA GOBBO.
Herrainen aika! En tunne teitä, nuori herra; vaan pyydän, sanokaa, onko
poikani (Herrassa maatkoon!) elossa vai kuolleena?

LANCELOT.
Ettekö tunne mua, isä?

VANHA GOBBO.
Voi, herraseni, olen umpisokea; en tunne teitä.

LANCELOT.
Niin, totta toisen kerran, vaikka olis teillä silmätkin, voisitte
erehtyä minun suhteeni: se on viisas isä, joka oman lapsensa tuntee. No
niin, ukko, tahdotteko tietää uusia pojastanne? (Polvistuu.) Antakaa
mulle siunauksenne! Totuus pyrkii ilmi; murhaa ei voi kauan salata,
ihmislasta voi; mutta lopulta tulee totuus ilmi.

VANHA GOBBO.
Pyydän, herra, nouskaa. Olen varma siitä, ett'ette ole poikani
Lancelot.

LANCELOT.
Älkäämme nyt kauemmin siitä hullutelko, vaan antakaa siunauksenne
mulle. Minä olen Lancelot, joka ennen olin vunukkanne, nyt olen
poikanne, ja vasta olen lapsenne.

VANHA GOBBO.
En saa sitä päähäni, että olisitte poikani.

LANCELOT.
En tiedä minä, mitä sitä päähän pälkähtää; mutta Lancelot olen,
juutalaisen palvelija, ja varma on että teidän vaimonne, Reeta, on
minun äitini.

VANHA GOBBO.
Todellakin, Reeta oli hänen nimensä; ja vannon että, jos sinä olet
Lancelot, olet omaa lihaani ja vertani. Oi, taivaan taatto varjelkoon,
millaisen parran olet saanut! Sulla on enemmän karvoja leuassasi, kuin
Pollella, aisahevosellani, on hännässään.

LANCELOT.
Näyttää siis siltä, kuin Pollen häntä kasvaisi ta'apäin; sillä silloin
kun sen viimeksi näin, oli sillä varmaankin enemmän karvoja hännässä
kuin mulla leuassani.

VANHA GOBBO.
Herrajesta, kuinka sinä olet muuttunut! Kuinka te nyt sovitte yhteen,
sinä ja sinun isäntäsi? Tuon hänelle tässä lahjan. Kuinka te nyt
sovitte?

LANCELOT.
Hyvin, hyvin; vaan minä pahainen, kun olen saanut päähäni juosta
matkaani, en saa pahaakaan rauhaa, ennenkuin olen juossut kappaleen
matkaa. Isäntäni on oikea juutalainen; hänellekö lahjaa! Nuora hälle
antakaa. Olen nälkään nääntynyt hänen palveluksessaan; voitte jokaisen
sormeni lukea kylkiluillani. Hauskaa että tulitte, isä. Antakaa
lahjanne herra Bassaniolle: hän se uudet muhkeat liverit antaa. Jos en
hänelle pääse palvelukseen, niin juoksen niin pitkälle, kuin kruunun
sarkaa piisaa. -- Oi, mikä erinomainen onni! tuossa hän itse tulee.
Häneen, isä, kääntykää; sillä juutalainen olen, jos juutalaista
kauemmin palvelen.

    (Bassanio tulee, Leonardo ja muutamia muita seurassansa.)

BASSANIO.
Tehkää se; -- mutta joutuun, niin että illallinen on valmis viimeistään
kello viisi. Laittakaa perille nämä kirjeet, toimittakaa puvut tekoon
ja käskekää Gratiano oiti tulemaan puheilleni kotiini.

    (Palvelija lähtee.)

LANCELOT.
Häneen, isä.

VANHA GOBBO.
Jumala siunatkoon armollista herraa!

BASSANIO.
Kiitoksia paljon! Tahdotko mitä!

VANHA GOBBO.
Tässä on, herra hyvä, poikani, köyhä kakara --

LANCELOT.
Ei, herra, ei mikään köyhä kakara, vaan rikkaan juutalaisen palvelija,
joka tahtoi -- niinkuin isä likemmin suplieraa --

VANHA GOBBO.
Hänellä on suuri, niinkuin sanotaan, kuraasi palvella --

LANCELOT.
Niin, lyhyestä tärkimpään on seikka se, että palvelen juutalaista, ja
haluni olisi -- niinkuin isä likemmin suplieraa --

VANHA GOBBO.
Hän ja hänen isäntänsä (teidän luvallanne, armollinen herra) elävät
niinkuin kissa ja koira --

LANCELOT.
Lyhyesti sanottuna on oikeus ja totuus se, että juutalainen, kun on
mulle vääryyttä tehnyt, pakoittaa mua -- niinkuin isä, joka on vanha
mies, kuten toivon, teille arenteeraa --

VANHA GOBBO.
Olis mulla tässä kyyhkysen paisti, jota pyytäisin tarita teidän
armollenne; ja anomukseni olisi --

LANCELOT.
Lyhimmässä lyhykäisyydessä, hänen anomuksensa komtieraa minua, niinkuin
saatte, armollinen herra, kuulla tältä kunnon vanhukselta, ja vaikka
minä sen sanon, vaikka vanha mies, on hän kuitenkin isäni, tuo köyhä
raukka.

BASSANIO.
Yksi kerrassaan.  --  Mitä tahdotte?

LANCELOT.
Palvella teitä, herra.

VANHA GOBBO.
Niin, siinäpä se solmu.

BASSANIO.
Sun hyvin tunnen; täytetty on pyyntös,
Sun herras, Shylock, haastoi kanssan' äsken,
Ja sua kehui, jos on kehuttavaa
Pois rikkaan juutalaisen luota mennä
Ja köyhää ylimystä seurata.

LANCELOT.
Tuo vanha sananlasku on sangen tasan jaettu herrani Shylockin ja teidän
välillenne, herra: teillä on köyhän kunnia, hänellä on rikkaan kulta.

BASSANIO.
Niin oikein. -- Mene, isä poikines. --
Hyvästi vanha isäntäsi heitä
Ja tiedusta, miss' asun. -- (Seuralaisille.) Kuulkaas, tuolle
Komeempi puku tehtäv' on kuin muille.

LANCELOT.
Tulkaas tänne, isä. -- Minäkö en voisi saada palvelusta, minä? mullako
ei olis kieltä suussa? -- Hyvä; (katselee kämmentänsä) jos yhdelläkään
miehellä koko Italiassa on kauniimpaa kämmenpöytää laskea kirjan
päälle, niin -- Minä olen onnenmyyrä, minä! -- Niin, niin: tuossa on
vaan tuommoinen turha elämänviiva, ja tuossa tuommoinen mitätön
naisonnen piiru. Heleijaa! viistoista vaimoa ei ole mitään; ykstoista
leskeä ja yhdeksän tyttöä, niillä voi, noin niukasti toimeen tulla; ja
kolmasti pelastua vedenhädästä, ja joutua höyhenpatjan kolkassa
hengenvaaraan, nehän vaan on joutavia tapauksia, ne. Hyvä; jos onnetar
on nainen, niin on hän hyvä pala siinä suhteessa. -- Lähde, isä; minä
heitän silmänräpäyksessä juutalaisen hyvästi.

    (Lancelot ja vanha Gobbo lähtevät.)

BASSANIO.
Leonardo hyvä, mietipäs nyt tuota.
Kun kaikk' on kunnossa ja ostot tehty,
Palaja joutuun; ystäväni parhaat:
Pitoihin kutsun illaks; riennä, joudu!

LEONARDO.
Ma tässä toimin, miten parhain taidan.

    (Gratiano tulee.)

GRATIANO.
Miss' on sun herras?

LEONARDO.
                     Tuossa kävelee hän.

    (Lähtee.)


GRATIANO.
Signor Bassanio!

BASSANIO.
Gratiano!

GRATIANO.
On pyyntö mulla.

BASSANIO.
                 Täytetty se on jo.

GRATIANO.
Ette saa sitä kieltää minulta: minun täytyy päästä kanssanne Belmontiin.

BASSANIO.
Kai täytyy siis; mut kuules, Gratiano,
Sa olet liian hurja, raaka, suulas;
Se hyvin kyllä sopii sulle, eikä
Vialta meidän silmissä se näytä.
Vaan miss' ei sua tunneta, siell' on se
Jotenkin julkeaa. Siis viitsi hiukan
Parilla tilkall' ujoutta jäähtää
Sun hurjaa mieltäs; muuten irstas menos
Saa Belmontissa minut pahaan huutoon,
Ja toiveet tyhjiin käy.

GRATIANO.
                        Bassanio, kuulkaa:
Jos siistiä en käytöst' osoita ma,
Siivosti puhu, vanno joskus vaan,
Pää kallellaan käy, virsikirja käessä,
Ja pöytäluvuiss' silmiäni peitä
Hatulla näin, ja huokaa, sano amen,
Tapoja kohteliaita tarkoin nouda,
Kuin joku, joka mummon mieliks ottaa
Vakavan muodon, älkää enää koskaan
Mua uskoko.

BASSANIO.
            No, käytöksesi nähdään.

GRATIANO.
Tää ilta poikkeus on: tän illan työt ei
Mitaksi kelpaa.

BASSANIO.
                Ei, ei, Herran tähden.
Pikemmin pyydän, ettäs pukeut sa
Hilpeimpään leikki-muotoos; vieraat, näet,
Iloita tahtovat. Mut hyvästi,
Minulla vähän toint' on.

GRATIANO.
Lorenzon luo ja toisten mun on tieni;
Mut illalliseks kyllä tullaan teille.

    (Lähtevät.)


Kolmas kohtaus.

    Huone Shylockin talossa.
    (Jessika ja Lancelot tulevat.)

JJESSIKA.
Surettaa, ettäs jätät meidät. Horna
Tää talo on, ja sinä hauska piru,
Jok' ikävyyttä täällä hiukan poistat.
Vaan hyvästi! Tuoss', ota dukaatti.
Lancelot, kuules: iltaisella näet
Lorenzon uuden herras vierahana.
Tuo kirje hälle anna; mutta salaa.
Hyvästi nyt! En sois, ett' isä huomais
Mun puhuvan sun kanssas.

LANCELOT.
Jumalan haltuun! -- kyyneleet pidättävät kieltäni. -- Oi, sinä kaunein
pakana! -- sinä ihanin juutalaistyttö! Jos ei sua kristitty veijaa ja
sieppaa, niin suuresti petyn. Vaan, Herran haltuun! Nuo tyhmät tilkat
milt'eivät upota mun miehuullista mieltäni; hyvästi vaan!

JESSIKA.
Hyvästi, hyvä Lancelot. -- (Lancelot lähtee.)
Voi, minkä jumalattoman teen synnin,
Isäni lapsi kun en kehtaa olla!
Mut vaikka tytär olen hänen vertaan,
En hänen mieltään ole. Oi Lorenzo!
Jos sanas pidät, päättyy tuskani:
Käyn vaimokses ja heitän uskoni.

                       (Lähtee.)


Neljäs kohtaus.

    Katu.
    (Gratiano, Lorenzo, Salarino ja Solanio tulevat.)

LORENZO.
No niin, pois hiivimme me iltaiselta,
Pukuja muutamme mun luonani
Ja tunnin päästä palajamme.

GRATIANO.
Ei ole valmistukset hyvät meillä.

SALARINO.
Ei soihdunkantajia toimitettu.

SOLANIO.
Jos sit' ei hyväks saada, turhaa kaikki,
Ja paras, luulen, heittää koko tuuma.

LORENZO.
Nyt kello vast' on neljä; valmistuksiin
Kaks tiimaa meill' on.

    (Lancelot tulee, kirje kädessä.)

Lancelot, mit' uutta?

LANCELOT.
Jos suvaitsette murtaa auki tuon, niin pitäisi siinä olla niinkuin
viittaus.

LORENZO.
Sen käden tunnen; kaunis käsi on se;
Ja paperia tuota valkeamp' on
Sen kirjoittajan käsi.

GRATIANO.
                       Lemmenkirje!

LANCELOT.
Teidän luvallanne, herra.

LORENZO.
Minne matka?

LANCELOT.
Käskemään vanhaa isäntääni, juutalaista, Illalliselle uuden isäntäni,
kristityn, tykö.

LORENZO.
Tuoss' ota. -- Sano sulo Jessikalle,
Ett' oiti tulen, -- vaan se sano salaa.

    (Lancelot lähtee.)

No, hyvät herrat,
Nyt illan naamiaisiin valmistaitkaa.
Min' olen soihdunkantajan jo saanut.

SALARINO.
Todellakin, sit' etsimään käyn oiti.

SOLANIO.
Ja minä myös.

LORENZO.
              Gratianon luona meidät
Molemmat kohtaatte noin tiiman päästä.

SALARINO.
No hyvä, tehdään niin.

    (Salarino ja Solanio lähtevät.)

GRATIANO.
Oliko kirje sulo Jessikalta?

LORENZO.
Kaikk' uskon sulle. Hän on määrännyt,
Kuink' isän talosta ma hänet ryöstän;
Jo hankittun' on kullat, kalliit kivet,
Ja palvelijan puku häll' on valmis.
Jos taivaasen tuo Juutas koskaan pääsee,
Se kauniin tyttären on ansiota.
Ja kova onni koskaan tämän jalkaa
Ei tohdi loukata, pait sillä syyllä,
Ett' on hän uskottoman miehen verta.
No, seuraa mua; silmää tiellä tuota.
Sulo Jessika mun soihtuani kantaa.

                       (Lähtevät.)


Viides kohtaus.

    Shylockin talon edustalla.
    (Shylook ja Lancelot tulevat.)

SHYLOCK.
No, omin silmin nähdä saat, mik' ero
Bassanion välill' on ja Shylock ukon. --
Hoi, Jessika! -- Nyt et saa herkutella
Kuin minun luonani, -- hoi, Jessika! --
Kuorsailla, maata, vaattehia hiertää --
Hoi, kuule, Jessika!

LANCELOT.
                     Hoi, Jessika!

SHYLOCK.
Ken sinun käski huutamaan? En minä.

LANCELOT.
Teidän armonne on aina sanonut, etten osaa mitään tehdä käskemättä.

    (Jessika tulee.)

JESSIKA.
Te huusittenko? Mitä tahdotte?

SHYLOCK.
Pois illaks olen käsketty; he, tuossa
On avaimet. -- Vaan miksi lähden? Käsky
Ei ole ystävän: mua liehakoidaan.
Mut lähden vihasta ja varoj' ahmin
Tuon hauskan kristityn! -- Mun lapseni,
Taloa katso! -- Väkinäist' on lähtö.
On pahaa hankkeissa mun rauhalleni:
Uneksin yöllä rahakukkaroista.

LANCELOT.
Menkää, herra, minä pyydän; nuori herrani odottaa teidän tulevaisuuttanne.

SHYLOCK.
Samoin minä hänen.

LANCELOT.
Ja he ovat salaliiton tehneet: -- en sano, että siellä näette
naamiaiset; vaan jos niin tapahtuisi, niin ei silloin tyhjän vuoksi
nenäni verta vuotanut viime pääsiäismaanantaina kello kuusi aamulla,
joka sinä vuonna sattui olemaan keskiviikko pääsiäisviikossa neljä
vuotta ennen iltapäivällä.

SHYLOCK.
Kuin? Naamiaiset? Kuule, Jessika:
Kiinn' ovet sulje, ja jos rummun kuulet
Ja käyrähuilun kurjan kitinän,
Niin älä kiipee ikkunaan, ja älä
Kadulle päätäs pistä, töllistääkses
Kristittyin vaha-naamain narritöitä,
Vaan tuki huoneen korvat, ikkunat, näet;
Typerän ilveen ääntä älä päästä
Talooni siivoon. -- Jaakon sauvaan vannon!
En halua ma pitoihin tän' yönä;
Mut menen sentään. -- Edell' astu, poika,
Ja sano, että tulen.

LANCELOT.
                     Edell' astun. --
Mut käykää sentään ikkunahan, neiti:
    Kristitty saa kohta tänne,
    Varokaatte silmiänne.

        (Menee.)

SHYLOCK.
Häh? mitä sanoi Hagar-suvun narri?

JESSIKA.
"Hyvästi, neiti!" sanoi hän, ei muuta.

SHYLOCK.
Hyv' on se hupsu, mut suur' ahmatti;
Kuin raakku hidas hyötyyn: makaa päivät
Kuin villikissa. Hörriäist' en salli
Kiteessäni; siis menköön vaan, ja menköön;
Sen luo, jot' auttaa voi hän lainarahain
Tuhlaamisessa. -- No niin, Jessika,
Käy sisään; kenties tuokiossa palaan.
Tee niin kuin käskin, sulje ovet jälkees:
Ken pian uskoo, pian petetään,
Sen säästäväinen pitää sääntönään.

    (Lähtee.)

JESSIKA.
Hyvästi! Jos on onni myötäinen,
Min' isän kadotan, te tyttären.

    (Lähtee.)


Kuudes kohtaus.

    Sama paikka.
    (Gratiano ja Salarino tulevat naamioittuina.)

GRATIANO.
Täss' ompi lakka, johon meitä jäämään
Lorenzo käski.

SALARINO.
               Koht' on tunti mennyt.

GRATIANO.
Ja ihmeellistä, että näin hän viipyy:
Nopeemmat aikaa ain' on lempiväiset.

SALARINO.
Oi, kymmenesti nopeammin lentää
Venerin kyyhkyt uuden liiton lyöntiin,
Kuin lemmenvalan vannotun he pitää!

GRATIANO.
Niin kyllä, niin. Ken päättää syömisen
Samalla ruokahalulla kuin alkoi?
Mikäpä hepo vaivalloista matkaa
Takaisin astuu yhtä innokkaasti
Kuin ensin tielle lähti? Kaikkeahan
On pyytää hauskempi kuin nauttia.
Kuin nuori, rikas tuhlari, niin lentää
Lipuiten laiva kotivalkamastaan,
Tuon porton, tuulen, sulokiemailussa!
Tuhlaajapojan lailla palaa taasen,
Alasti, hajapurjein, laidat rikki,
Tuon porton, tuulen, ryöstämänä paljaaks.
    (Lorenzo tulee.)
Tuoss' on Lorenzo. -- Toiste enemmän.

LORENZO.
Anteeksi, ystäväiset, että viivyin;
On siihen syynä toimet enkä minä.
Jos teill' on tyttö-sissiks halu joskus,
Niin yhtä kauan teitä varron. -- Tulkaa!
Isäni juutalainen asuu tässä.
Ken se?

    (Jessika ilmestyy ikkunaan, pojaksi puettuna.)

JESSIKA.
        Ken siellä? Kysyn varmemmaksi,
Vaikk' äänenne jo tuntevani vannon.

LORENZO.
Lorenzo, armaasi.

JESSIKA.
Lorenzo, niin, ja armahani varmaan!
Ket' armastaisin niin? Ja kenpä tietää,
Pait te, Lorenzo, että olen teidän?

LORENZO.
Ett' olet, taivas todistaa ja tuntos.

JESSIKA.
Tuo lipas ottakaa, se maksaa vaivan.
Hyv' ett' on yö, ett' ette mua näe:
Niin valhepuku tää mua hävettää.
Mut lemp' on sokko: lempivät ei itse
Voi omaa pientä hulluuttansa nähdä;
Näet, muuten Cupidokin punehtuisi,
Mun nähdessään näin pojaks muuttuneena.

LORENZO.
Pois tule, soihdunkantajaksi mulle.

JESSIKA.
Kuin? itse valoon viemään häpeääni?
Se, totta maar, jo julkea on liiaks.
Ei, kultani, se toimi ilmi tois mun;
Mun täytyy peitoss' olla.

LORENZO.
                          Niin sa, armas,
Tuoss' ihanassa poikapuvuss' olet.
Vaan tule joutuun:
Yö hiljainen jo karkuun, näet, hiipii;
Bassanion juhlaan meitä varrotaan.

JESSIKA.
Lukitsen ovat vaan, ja dukaateilla
Viel' itseäni kultaan; oiti tulen.

    (Poistuu ikkunasta.)

GRATIANO.
Vie Juutas! Enkel' eikä juutalainen!

LORENZO.
Hänt', oikein totta, sydämestä lemmin.
Älykäs on hän, jos voin minä päättää;
Ja kaunis on hän, jos ei silmä petä;
Ja uskollinen on hän, sen hän näyttää.
Siis älykkäänä, kauniin', uskollisna
Sydämeen hänet ainiaksi suljen.

    (Jessika tulee.)

No, joko tulit? -- Matkaan, hyvät herrat:
Muut naamioitut odottavat meitä.

    (Lähtee Jessikan ja Salarinon kanssa.)

    (Antonio tulee.)

ANTONIO.
Ken siellä?

GRATIANO.
Signor Antonioko?

ANTONIO.
Hyi, hyi, Gratiano! miss' on toiset kaikki?
Teit' odotetaan: yhdeksän on kello.
Nyt huvit jäävät; tuul' on kääntynyt,
Bassanio heti aikoo laivaan mennä.
Teit' etsimäss' on toistakymment' ollut.

GRATIANO.
No hyvä! mitään muut' en mielikään
Kuin oiti päästä merta kyntämään.

    (Lähtevät.)


Seitsemäs kohtaus.

    Belmont. Huone Portian kartanossa.

    (Torven toitotusta. Portia ja Maroccon prinssi
    astuvat sisään, kumpikin seurueinensa.)

PORTIA.
Käy, vedä syrjään uutimet ja näytä
Jalolle prinssille ne kolmet lippaat. --
Nyt tehkää valintanne.

MAROCCO.
On kultaa ensimmäinen, siinä sanat:
"Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo."
Hopeeta toinen, siinä lupaus:
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Lyijyinen kolmas, tyhmin varoituksin:
"Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki."
No, mistä tiedän, valitsinko oikein?

PORTIA.
Kuvani, nähkääs, yhdessä on niistä:
Jos valitsette sen, niin saatte mun.

MAROCCO.
Mua joku jumal' ohjatkoon nyt! Annas,
Ma luen uudestaan nuo kirjoitukset:
Tuo lyijylipas, mitä sanoo se?
"Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki."
Mist' antaa! Lyijystäkö? Lyijyst' alttiiks?
Se lipas uhkaa. Ken kaikk' alttiiks antaa,
Hän kalliin voiton toivossa sen tekee:
Kultainen miel' ei tyydy halpaan kuonaan.
En, lyijystä en mitään alttiiks anna.
No, entä hopea, tuo immen-karva?
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Mit' ansaitseepi? Maltapas, Marocco,
Vakaalla kädell' arvos punnitse.
Jos arvataan sua oman laskus mukaan,
Sa täyden ansaitset, vaan täysikään
Ei tuota neittä saamaan riittäne.
Mut ansioni epäilys se sentään
Vaan kurjaa itsen' alentamist' oisi.
Mit' ansaitsen ma? -- He, tuon neitosen;
Hänt' onnen, syntyperän, luonnonlahjain
Ja kasvatuksen kautta ansaitsen,
Enimmin toki rakkauteni kautta.
Mitäpä, tuon jos suoraan valitseisin?
Mut kultalipast' ensin vielä katson:
"Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo."
Se hän on: koko mailma häntä toivoo.
Maan ääristä tuot' eläväistä pyhää,
Lipasta tuota suutelemaan tullaan.
Hyrkanian korvet, Arabian jylhät,
Avarat salot valtateit' on, joita
Vaeltaa prinssit kauniin Portian luokse.
Ei meren valtakaan, min korska pää
Taivasta silmiin sylkee, estä noita
Upeita vieraita; ei, he vaan astuu,
Kuin puron poikki, kauniin Portian luo.
Näist' yks tuon taivahisen kuvan kätkee.
Vaan tokko lyijylipas? Kiron oma
Niin herja aatos! Liian tyhmää panna
Sen hikiliinaa hautahan noin halpaan.
Vai suljettu hän oisko hopeaan,
Min kymmenesti voittaa kirkas kulta?
Oi, syntist' ajatusta? Moinen helmi
On kultapuitteiss' aina. Englannissa
On raha, jossa enkelin on kuva
Painettu kultaan; vaan se päälläpäin on,
Mut tässä enkel' lepää kultavuoteen
Sisässä aivan. -- Avain mulle tuokaa;
Tuon valitsen ma, käyköön kuinka käy!

PORTIA.
Siin' on; ja kuvani jos tuossa löytyy,
Niin olen teidän.

    (Marocco avaa kultalippaan.)

MAROCCO.
                  Kirous! Mitä tämä?
Hyh! kuolleen raato, jonka silmäkuopass'
On kirjoitettu kääry! Luen sen.

(Lukee:)

    "Kaikk' ei kultaa, näetten,
    Jonk' on pinta kultainen.
    Moni mies myö autuuden
    Pelkkään kiiltokuorehen.
    Kultahaut' on toukkainen.
    Teillä jos ois nuoruuden
    Miel' ja äly vanhuksen,
    Toisen vastuun saisitten:
    Hyvästi ja menkäätten!"

Vaivan palkaksiko tää!
Hyvästi, tuli! terve, jää!
Hyvästi! pitkiin jäähyväisiin nyt
Ei mieli tee; näin lähtee hävinnyt.

    (Lähtee.)

PORTIA.
Pelastus oiva! Eteen uutimet!
Noin kaikki valitkoot tuon kaltaiset.

    (Lähtevät.)


Kahdeksas kohtaus.

    Venetia. Katu.
    (Salarino ja Solanio tulevat.)

SALARINO.
Niin, pois Bassanion purjehtivan näin,
Ja Gratiano hänen kanssaan lähti;
Mut, takaan, laivall' ei Lorenzo ollut.

SOLANIO.
Tuo konna juutalainen kirkunallaan
Sai dogin kanssaan laivaa tutkimaan.

SALARINO.
Mut liian myöhään: lähdöss' oli laiva,
Vaan siellä dogi tiedoksensa sai
Ett' yhten' oli gondolissa nähty
Lorenzo kera armaan Jessikansa.
Lisäksi vakuutti Antonio, ett'ei
He Bassanion kanssa laivall' olleet.

SOLANIO.
En moista sekavimmaa ole nähnyt,
Niin hurjaa, outoa ja hajanaista,
Kuin kadulla tuon koiran juutalaisen:
"Mun tyttäreni! -- Rahani! -- Tyttäreni! --
Kristityn kanssa! -- Kristi-rahani oi! --
Laki ja oikeus! rahani! tyttäreni?
Yks säkki kultaa -- kaks -- ja leima päällä,
Ja kruunun kultaa, jotka tyttäreni
Varasti multa! Niin, ja hohtokivet!
Kaks kiveä, kaks kallist' ehta kiveä
Minulta vei hän! -- Oikeus! kiinni tyttö!
Mukana hällä kivet on ja rahat!"'

SALARINO.
Ja kaikki pojat jäljessä ja huutain:
"Kiveni, tyttäreni, rahani!"

SOLANIO.
Jos vaan Antonio määräpäivän muistais,
Hän muuten tuon saa maksaa.

SALARINO.
                            Aivan niin.
Ma ranskalaista puhuttelin eilen;
Hän kertoi, että Englannin ja Ranskan
Väliseen raumaan meikäläinen laiva
On kallein lastinensa hukkunut.
Antoniot' aattelin, kun hän tuon kertoi,
Ja salaa toivoin, ett'ei ois se hänen.

SOLANIO.
Parasta ilmoittaa se Antoniolle;
Äkisti ei vaan, ett' ei huolestuis hän.

SALARINO.
Jalompaa ylimyst' ei päällä maan.
Näin kuin Bassanion hyvästi hän jätti:
Bassanio joutuun sanoi koittavansa
Takaisin; "älä", vastas hän, "mun tähten'
Äl' asioissas hätäile, Bassanio.
Vaan anna ajan kaikki kypsyttää;
Ja juutalaisen saama velkakirja
Se älköön häiritkö sun lempituumaas.
Iloinen ollos, koko mieles käännä
Kosintahan ja lemmen-osoituksiin
Semmoisiin kuin vaan sopivaksi katsot." --
Näin sanoen ja kyynelsilmin kääntäin
Pois kasvonsa, hän takaa kätens' antoi
Ja tunteill' ihmeen hellillä nyt puisti
Bassanion kättä; niin he erosivat.

SOLANIO.
Se mies hänt' yksin kiintää mailmaan,
Sen luulen. Käykäämme, hänt' etsikäämme,
Ja poistakaamme hänen synkkää mieltään
Huvilla jollakin.

SALARINO.
                  Se tehkäämme.

    (Lähtevät.)


Yhdeksäs kohtaus.

    Belmont. Huone Portian kartanossa.
    (Nerissa tulee palvelijan kanssa.)

NERISSA.
Oi, joutuun, joutuun, syrjään vedä uudin:
Valansa Arragonin prinssi tehnyt
Jo on, ja heti vaalitoimeen saapuu.

    (Arragonin prinssi ja Portia tulevat, kumpikin seurueineen.
    Torventoitotuksia.)

PORTIA.
Niin, nähkääs, jalo prinssi, tuoss' on lippaat.
Jos valitsette sen, miss' olen minä,
Niin heti häämme vietämme; jos ette,
Niin, prinssi, täytyy teidän hiiskumatta
Ja suoraa päätä suoriuta täältä.

ARRAGON.
Valani velvoittaa mua kolmeen ehtoon:
Ensiksi, etten kerro kellenkään,
Min lippaan valitsin ma; sitten, jos
Erehdyn vaaliss, etten kuuna päänä
Ma vaimoks pyydä tyttöä; ja vihdoin,
Jos onni minut valinnassa pettää,
Ett' oiti lähden pois ja jätän teidät.

PORTIA.
Ne ehdot vannoo jokainen, ken tahtoo
Mun halvan edest' alttiiks jotain antaa.

ARRAGON.
Nyt toimeen! Toiveheni täytä, onni! --
Niin, kulta, hopea ja halpa lyijy.
"Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki."
Saat kauniimp' olla, jos kaikk' alttiiks annan.
No, entä kultalipas? Katsokaamme:
"Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo."
Mitä moni toivoo? "Moni" tarkoittaapi
Kai hölmö-joukkoa, mi muotoon katsoo,
Sen tietäin vaan, min tyhmin silmin näkee;
Jok' ytimeen ei tunge, vaan, kuin pääsky,
Pesivi ilmaan, ulkopuolelle seinää,
Juur sattumuksen tielle ja sen valtaan.
En valitse ma mitä moni toivoo:
En tahdo halpaa joukkiota olla
Enk' yhtä mieltä raa'an lauman kanssa.
Sun luokses siis, hopeinen aarre-aitta!
Minulle kerran vielä nimes kerro:
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Hyvästi lausuttu! Ken julkeneisi
Kavaltaa onnea ja arvoon koittaa,
Kell' ansion ei leimaa ole? Älköön
Kiivetkö ansioton arvoisuuteen.
Varoja, säätyä ja virkaa jos ei
Vilpillä saatais; kunniansa loiston
Omaaja jos sais ansiollaan ostaa,
Vois silloin moni paljaan päänsä peittää,
Ja moni käskijä jäis käskyläiseks;
Eroittuis silloin paljon moukka-roskaa
Pois arvon viljasta, ja monen arvo
Puhdistuis kuonasta ja ajan ruosteest'
Uudelleen kirkkaaksi. -- Mut valintaani!
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Ma tahdon ansiota: -- avain tänne!
Het' auetkohon tuosta onneni!

    (Avaa hopealippaan.)

PORTIA.
Liiaksi suuret hankkeet löydön suhteen.

ARRAGON.
Mi tuossa! Vilkkusilmä narrin kuva!
Ja tarjoo mulle lipun! Luen sen.
Kuink' olet erilainen Portiaa
Ja ansioitani ja toivettani!
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Muut' enkö ansaitse kuin narrinpään?
Se palkkaniko? ansioni kaikki?

PORTIA.
Rikos ja tuomio on eri toimet
Ja vastaluontoiset.

ARRAGON.
                    Mit' ompi tässä?

(Lukee:)

    "Tuless' seitsemäss' on tää
    Koiteltu, niin senkin pää,
    Jot' ei lain voi eksyttää.
    Monta varjo miellyttää,
    Moisten osaks varjo jää.
    Moni narri, tietäkää,
    Hopeiss' on, niin myöskin tää.
    Vaimo saakaa mistä vain,
    Minä päänne olen ain',
    Pois! ei teitä tarvis lain."

Narrimman saan yhä näyn,
Kauemmin jos täällä käyn.
Yks narrin-pää oli tullessan',
Mut kahdella ma palajan.
Hyväst', armas! Pidän valan;
Nielen vait tuon harmi-palan.

    (Lähtee seurueineen.)

PORTIA.
Valoa liki lens' se koi.
Varovat narrit! nuo kun valikoi.
Heilt' oma viisaus älyn viedä voi!

NERISSA.
Ei ole vanha sananlasku väärä:
Niin hirsipuun kuin vaimon onni määrää.

PORTIA.
Nerissa, eteen vedä uudin.

    (Palvelija tulee.)

PALVELIJA.
                           Missä
On neiti?

PORTIA.
          Täällä; mitä tahtoo herra!

PALVELIJA.
Tuoll' astui juuri maahan portin luona
Nuor venetialainen, joka tulee
Herransa lähestymist' ilmoittamaan,
Ja mielevät tuo tervehdykset hältä:
Pait monta sievää puoltosanaa, nähkääs,
Kalleita lahjoja. En ole vielä
Niin hauskaa lemmen-airutta ma nähnyt.
Niin kaunis huhtikuunkaan päiv' ei ole,
Kun armaan kesän tulon ilmoittaa se,
Kuin herrans' edell' on tuo sanantuoja.

PORTIA.
No, taukoo jo, ma pyydän. Varon melkein
Ett' orpanakses sanot häntä kohta:
Niin ylistyksiin juhla-älys tuhlaat.
Nerissa, tule! nähdä haluan
Cupidon sievän sanansaattajan.

NERISSA.
Bassanio, Herra Lempi! aavistaa.

                     (Lähtevät.)




KOLMAS NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Venetia. Katu.
    (Solanio ja Salarino tulevat.)

SOLANIO.
No, mitä uutta Rialtosta kuuluu?

SALARINO.
No niin, hoetaanhan siellä yhä, että Antoniolta on kallislastinen laiva
hukkunut raumaan -- Goodwins sen nimi muistaakseni on, tuon vaarallisen
ja vahingollisen särkän, johon monen uhkean laivan luurangot ovat
haudatut, niinkuin Huhu kertoo, jos sen kielikellon sanoihin saa
luottaa.

SOLANIO.
Soisin, että hän tässä kohden olisi yhtä tyhjänkielijä kuin mikä
inkiväärin nakertelija, joka naapurillensa uskottelee itkevänsä
kolmannen miehensä kuolemaa. Mutta pitkittä puheitta ja koukkuilematta
pakinan tasaisella tanterella -- totta on, että tuo hyvä Antonio, tuo
kunnon Antonio, -- oi, jos löytäisin sanan, kylläksi hyvän tekemään
seuraa hänen nimellensä! --

SALARINO.
No niin, mutta päätös.

SOLANIO.
Häh? mitä sanot? -- No niin, päätös on se, että hän on hävittänyt laivan.

SALARINO.
Soisin, että hänen häviönsä päättyisivät siihen.

SOLANIO.
Jahka sanon amenen aikoinansa, ennenkuin piru hämmentää rukoukseni,
sillä tuossa hän lähestyy juutalaisen hahmossa.

    (Shylock tulee.)

Mitä kuuluu, Shylock? Mitä uutta kauppamaailmasta?

SHYLOCK.
Te tiesitte sen, ei kukaan, ei kukaan niin hyvin kuin te, että
tyttäreni oli lentänyt karkuun.

SALARINO.
Se on tietty. Minä puolestani tunsin räätälin, joka siivet teki, joilla
hän lentoon lähti.

SOLANIO.
Ja Shylock puolestaan tiesi että lintu oli lentovalmis; ja silloinhan
luonto kaikkia vaatii jättämään kantajansa.

SHYLOCK.
Siitä saa hän kirouksen kantaa.

SALARINO.
Aivan niin, jos piru tässä pannaan tuomariksi.

SHYLOCK.
Oma lihani ja vereni noin hillitöntä!

SOLANIO.
Hyi suas, vanha raato! Hillitönkö vielä sillä ijällä?

SHYLOCK.
Sanon, että tyttäreni on minun lihaani ja vertani.

SALARINO.
Sinun lihallas ja hänen lihallaan on eroitus suurempi kuin mustan puun
ja norsunluun välillä, ja teidän kumpaisenkin verellä enemmän eroitusta
kuin punaisen viinin ja renskan välillä. -- Vaan kuulkaa, tiedättenkö,
onko Antoniolta laiva hukkunut vai ei?

SHYLOCK.
Siinä on mulla toinen ilkeä juttu: häverikki, tuhlari, joka tuskin
uskalsi päätänsä Rialtoon pistää; kerjäläinen, joka aina niin sileänä
kauppatorille ilmestyi. -- Varokoon velkaansa! Hän aina sanoi minua
koronkiskuriksi; -- varokoon velkaansa! Hän aina lainasi rahaa
kristillisestä rakkaudesta: -- varokoon velkaansa!

SALARINO.
Jos hän menettää, olen varma ett'et hänen lihaansa ota: mihin se
kelpais?

SHYLOCK.
Kalan syötiksi. Vaikk'ei se kenenkään vatsaa tyydyttäisikään, niin
tyydyttää se ainakin kostoani. Hän on minua häväissyt ja vienyt minulta
puolen miljoonan hyödyn, nauranut vahingoitani, pilkannut voittoani,
herjannut kansaani, ehkäissyt toimiani, laimentanut ystäviäni,
kiihoittanut vihamiehiäni; ja mistä syystä? Olen juutalainen. Eikö
juutalaisella ole silmiä? Eikö juutalaisella ole käsiä, raajoja,
jäseniä, aisteja, haluja, himoja? Eikö sama ruoka häntä ravitse, samat
aseet häntä vioita, samat taudit häntä etsi, samat rohdot häntä
paranna, sama talvi ja kesä häntä lämmitä ja vilusta kuin kristittyä?
Jos meitä pistätte, emmekö vuoda verta? Jos meitä kutkutatte, emmekö
naura? Jos meitä myrkytätte, emmekö kuole? Ja jos meille vääryyttä
teette, emmekö sitä kostaisi? Jos kaikessa muussa olemme teidän
kaltaiset, tahdomme tässäkin olla kaltaisenne. Jos juutalainen loukkaa
kristittyä, mitä on tämän ihmisrakkaus? Kostoa. Jos kristitty loukkaa
juutalaista, mitä hänen kärsivällisyytensä tulee olla kristityn
esimerkin mukaan? Kostoa, tietysti. Sitä ilkeyttä, minkä teiltä opin,
tahdon harjoittaa, ja kovalta ottaa, jos en oppi-isiäni voita.

    (Palvelija tulee.)

PALVELIJA.
Hyvät herrat, Antonio, isäntäni, on kotona ja haluaisi puhutella teitä
kumpaakin.

SALARINO.
Olemme häntä etsineet sieltä, täältä, kaikkialta.

SOLANIO.
Tuossa tulee toinen samansukuinen; kolmatta mokomata ei ole helppo
löytää, jos ei piru itse juutalaiseksi muutu.

    (Salarino, Solanio ja palvelija lähtevät.)

    (Tubal tulee.)

SHYLOCK.
No, Tubal, mitä Genuasta kuuluu? Oletko löytänyt tytärtäni?

TUBAL.
Monessa paikassa kuulin hänestä puhuttavan, vaan häntä itseään en
voinut löytää.

SHYLOCK.
Vai niin, vai niin, vai niin, vai niin! Timantti tiessään, joka maksoi
mulle kaksituhatta dukaattia Frankfurtissa. Nyt vasta kirous kansaamme
kohtaa; nyt sen vasta tunnen. Kakstuhatta dukaattia siinä, ja vielä
muita kalliita, kalliita hohtokiviä! -- Soisin, että tyttäreni makais
kuolleena tuossa maassa, hohtokivet korvissa! ruumisliinoissa tuossa
jalkojeni edessä ja timantit kirstussa! Eikö mitään tietoa niistä? --
Niin, niin; -- enkä vielä tiedä, mitä etsiminen maksaa! Voi sentään, --
vahinko toisen perästä! Noin paljon varkaan käteen ja noin paljon
varkaan etsimiseen; eikä mitään hyvitystä, ei mitään kostoa! Oi, kaikki
onnettomuudet minun harteilleni keräytyvät, kaikki huokaukset minä
huokaan, kaikki kyynelet minä vuodatan!

TUBAL.
Kylläpä se onnettomuus muitakin kohtaa. Antoniolta, niinkuin Genuassa
kuulin. --

SHYLOCK.
Mitä, mitä, mitä? Onnettomuutta, onnettomuuttako?

TUBAL.
On kolmimasto-laiva joutunut haaksirikkoon matkalla Tripolista.

SHYLOCK.
Jumalan kiitos! Jumalan kiitos! -- Tottako? tottako?

TUBAL.
Puhuttelin muutamia merimiehiä, jotka olivat haaksirikosta pelastuneet.

SHYLOCK.
Kiitos, hyvä Tubal! -- Hyviä uutisia! hyviä uutisia? ha! ha! -- Missä?
Genuassa?

TUBAL.
Genuassa tyttärenne, kuten kuulin, tuhlasi yhtenä yönä
kahdeksankymmentä dukaattia.

SHYLOCK.
Tikarin sinä pistät rintaani. En koskaan enää saa kultaani nähdä.
Kahdeksankymmentä dukaattia yhdellä rupeamalla! Kahdeksankymmentä
dukaattia!

TUBAL.
Seurassani kulki Venetiaan useita Antonion velkojia, jotka vannoivat,
ett'ei hänellä ole muuta edessä kuin perikato.

SHYLOCK.
Sepä oikein hauskaa! Minä häntä kiusaan; minä häntä rääkkään! Sepä
hauskaa!

TUBAL.
Yksi heistä näytti sormuksen, jonka oli tyttäreltänne saanut marakatin
hinnaksi.

SHYLOCK.
Piru hänet periköön! Sinä rääkkäät minua, Tubal: se oli minun
turkoosini; sain sen Lealta, kun olin vielä naimaton. Sitä en olisi
vaihtanut metsän-täyteen marakatteja.

TUBAL.
Mutta Antonio on varmaankin perikadon partaalla.

SHYLOCK.
Niin, se on totta! se on varsin totta! Mene, Tubal, ja hanki mulle
ruununmies; tilaa hänet neljätoista päivää ennen aikaa. Minä häneltä
sydämen otan, jos hän laiminlyö maksupäivän; sillä kun hänestä olen
Venetiassa päässyt, niin voin harjoittaa mitä kauppaa tahdon. Mene,
Tubal, ja kohtaa minua synagogamme luona. Mene, Tubal hyvä! synagogamme
luona, Tubal!

    (Lähtevät.)


Toinen kohtaus.

    Belmont. Huone Portian kartanossa.
    (Bassanio, Portia, Gratiano, Nerissa ja seuralaisia tulee.)

PORTIA.
Ma pyydän, viivytelkää koitostanne
Vaan päivää pari; jos ei luonna vaali,
Kadotan seuranne; siis kotvan viipy.
On ääni -- mut ei lemmen -- joka sanoo,
Ett' teit' en tahtois kadottaa; ja viha,
Sen tiedätten, ei siihen suuntaan neuvo.
Mut että ymmärtäisitte mua oikein, --
Vaikk' aatteitaan ei tyttö saisi virkkaa, --
Teit', ennen koitostanne, jonkun viikon
Pitäisin täällä. Valinnassa voisin
Teit' ohjata, mut silloin valani rikon;
Ja sit' en tee. Näin voitte kadottaa mun,
Ja silloin syntisesti toivoisin ma
Valani rikkoneeni. Häijyt silmät
Nuo hurmanneet mun on ja jakaneet mun:
Puol' ompi teidän, toinen puoli teidän --
Mun, tarkoitin ma; mut jos mun, niin teidän,
Ja teidän kaikki näin! O, inhaa aikaa,
Jok' omistajalt' oikeuttaan kieltää!
Näin teidän, enkä teidän! -- Jos niin käy,
Kirottu olkoon onni, vaan en minä. --
Ma liian pitkään haastan; näin vaan aikaa
Venyttää tahdon, estääkseni teitä
Valitsemasta.

BASSANIO.
              Valita mun suokaa;
Tää tila on, kuin piinapenkiss' oisin.

PORTIA.
Kuin? Piinapenkissä? Siis tunnustakaa,
Mi kavallus näin piilee lemmessänne?

BASSANIO.
Tuo epäluulon häijy kavallus vaan,
Mi lemmen onnest' epäilyksiin saa mun.
Niin sovussa on tuli lumen kanssa
Kuin kavalluksen kanssa lempeni.

PORTIA.
Puhutten piinapenkilt', epäilen mä:
Pakosta siinä jotain haastaa täytyy.

BASSANIO.
Luvatkaa henkeni, niin tunnustan.

PORTIA.
Tunnusta, henkes lupaan.

BASSANIO.
                         Lempes lupaa!
Siin' on mun kaikki tunnustukseni.
Oi, piinaa autuasta, piinaaja kun
Opettaa itse vapautuksen sanat! --
Lipasten luokse nyt ja onnen koittoon.

    (Uudin vedetään syrjään lipasten edestä.)

PORTIA.
No, tulkaa siis! Noist' yhdess' olen minä;
Mun löydätten, jos mua rakastatte. --
Nerissa ja te muut, te syrjään käykää. --
Soitanto soimahan, kun valitsee hän!
Näin, jos hän hukkaa, kuolee hän kuin joutsen
Ja sointuun raukee. Vertaus ett' oisi
Todempi, silmistäni virta tulkoon
Ja kuolinvuode hälle. Voittaa voi hän;
Ja mit' on silloin soitto? Silloin soitto
Kuin toitaus on, kun uskollinen kansa
Kuningast' äsken kruunattua suosii;
Tai niinkuin päivän koitoss' sulo-sävel,
Jok' uneksivan sulhon korvaan hiipii
Ja kutsuu häntä häihin. Nyt hän lähtee,
Yht' uljaana, mut mielin lempivämmin
Kuin nuori Alcides,[2] kun vapautti
Hän neitsyt-uhrin, jonka Troia parkuin
Tursaalle suoritti. Min' olen uhri,
Ja Troian vaimot nuo, jotk' itkusilmin
Käy katsomahan, kuinka koitos päättyy.
Mene Hercules! Sin' elä, niin min' elän!
Oi, tuskaa paljon enemmän kuin sulla,
Jok' ottelet, on taistelustas mulla!

(Laulua sill'aikaa kuin Bassanio lipasten luona itsekseen miettii.)

Laulu.

1 Ääni. Mikä lemmen synnyttää?
        Sydänkö se on vai pää?
        Vastatkaa!

2 Ääni. Lemmen alku silmist' on,
        Saapi katseist' elannon,
        Samaan kuolee kehtohon.
        Hautakellot soimahan!
        Minä alan: -- pling, plang, plang!

Yhteen. Pling, plang, plang!

BASSANIO.
Näin halvin puoli asiast' on muoto;
Mailmaa aina hurmaa kaunis pinta.
La'issa ei niin halpaa, inhaa riitaa,
Miss' ei suloisen kielen korulauseet
Pahuutta tyyni verhois. Uskonnoss' ei
Sit' erhetystä, jot' ei joku hurskas
Pyhittäis, raamatulla todistaisi,
Näin suloudella peittäin törkeyttä.
Ei pahetta niin tyhmää, jok' ei lainaa
Hyveeltä jotain ulkonaista kohtaa.
Monella pelkurilla, joll' on sydän
Kuin hiekkaporras hauras, leuass' sentään
On parta Herkuleen tai uljaan Marsin,
Vaikk' ompi maksa valkoinen kuin maito.
Nuo miehuuden vaan liian lainaa, sillä
Pelästyttääkseen. Kauneutta katso,
Niin näät sen painon jälkeen ostetuksi;
Ja se -- oi, luonnon ihmetyötä sentään! --
Kepeimmäks tulee, joll' on raskain taakka.
Niin on nuo käärmeen-kierot kultakutrit,
Jotk' ilkamoiden tuulessa noin kirmaa,
Luullulla kauneudellaan, niinkuin tietty.
Useinkin toisen kallon kaunistusta,
Se pää, jonk' omat on ne, haudass' on.
Koreus näin vaan petollinen ranta
On vaarallisen meren; kaunis huntu,
Jok' Indian kaunotarta verhoo; muut' ei
Kuin teko-totuutta, joll' aika viekas
Viisaankin kietoo. Siis, sa korea kulta,
Sa kova Midaan ruoka,[3] sua en tahdo;
En sua myös, sa halpa, kalvas käyjä
Miehestä mieheen; vaan sä, laiha lyijy,
Jok' uhkaat pikemmin kuin mitään lupaat,
Halpuutes korukieltä kauniimp' on;
Sun valitsen, ja onneks olkohon!

PORTIA.
Kuin tunteet muut nyt haihtuu: epäilykset,
Ja raskas synkkyys, tuskan väristykset
Ja kateuden karsasilmä valta!
Oi, lauhdu, lempi: innostustas malta!
Hillitse riemusi, sen tulvaa estä!
Autuutta liiaks tunnen: tät' en kestä;
Ilosta kuolen!

BASSANIO.
               Mit' on tässä?
    (Avaa lyijyisen lippaan.)
                              Kuva
Ihanan Portian! Mikä puoli-jumal'
Osannut noin on? Liikkuuko nuo silmät?
Vai oman silmänikö välkkehessä
Vaan siltä näyttää? Huulet tuoss' on, henki
Suloinen eroittaa ne: hellät siskot
Eroittaa hellä salpa. Hiuksiin tuossa
Hämähäkin laill' on maalar' kultaverkon
Kutonut, joka miesten mielet kietoo
Kuin lukin seitti sääsken. Mut nuo silmät! --
Kuin, näki hän ne tehdä? Kun tek' yhden,
Se eikö hältä molempia vienyt,
Näin jääden paripuoleks? Vaan sen verran
Kuin kiitokseni tuota kuvaa loukkaa
Sit' alentain, sen verran kuva tuo
Jää jälkeen esineestään. Tuoss' on lippu,
Se sisältää mun koko onneni.

(Lukee)

    "Ket' ei näkö pettää voi,
    Oikean se valikoi.
    Onni teille osan soi,
    Ottakaa mink' onni toi.
    Osaanne jos tyydytten,
    Ja löydätten siin' autuuden,
    Kullan luo nyt käykäätten,
    Pyytäin lempisuukkosen."

Suloinen lippu! -- Siis, jos ette estä:
    (suutelee Portiaa.)
Näin otan ma ja annan määräyksestä.
Kuin mies, mi voittosill' on toisen kanssa,
Ja kansan mielen luulee voittavansa,
Ja riemuhuudon kuulee yleisen,
Hurmaantuu, tuijottaapi epäillen.
Tuo kiitos onko aiottua hällen, --
Niin minäkin täss' seison epäellen,
Kaikk' onko totta, kunnes teiltä varmaan
Todisteen saan, te kolmin kerroin armaan'.

PORTIA.
Sellainen olen, kuin mun tässä näette.
Vaikk' itse puolestani toiveissani
En tahtois turhan vaativainen olla,
Niin kolminkerroin kaksinkymmenesti
Parempi teidän vuoks tok' olla soisin,
Ja tuhat kertaa ihanaisempi
Ja satatuhat kertaa rikkahampi.
Vaan täysi arvolt' ollakseni teille,
Ma avuiss', ehdoissa ja kauneudessa
En vertaistani sois. Mut koko arvon'
On tyhjän arvo: kaikkiansa vaan
Opiton, kokematon tyttö-raiska,
Siin' onnellinen, ett'ei liian vanha
Lie oppimaan; siin' onnellisemp' ehkä,
Ett' ei niin tuhma, ett'ei oppiin taivu;
Mut onnellisin siinä, että nöyräst'
Antautuu alttiiks teidän johdollenne,
Herransa, valtiaan ja kuninkaansa.
Minä ja omani on tullut teiksi
Ja teidän omaks. Haltija ma olin
Tän kauniin talon, palvelijaini herra
Ja oma ruhtinaani; nyt, niin, nyt
Ma itse, taloni ja palvelijani
On teidän: ne tuon sormuksen kanss' annan;
Jos hukkaatten tai pois sen lahjoitatte,
Katoa ennustaa se lemmellenne,
Ja antaa mulle syytä kanteen nostoon.

BASSANIO.
Oletten multa sanat vienyt, neiti:
Vereni nyt vaan suonissani puhuu;
Ja sielussan' on sekasorto moinen,
Kuin rakkaan prinssin kauniin puheen jälkeen
Sohina mieltyneessä rahvaass' on:
Siin' eri äänet hurjaan sekameluun
Toisiinsa yhtyy, ja vaan riemu kuuluu
Hillitty väliin, väliin hillitön.
Mut sormus tuo jos tuosta sormest' erii,
Niin täältä erii henki myös: oi, silloin
Sanokaa suoraan: Bassanio on kuollut.

NERISSA.
Nyt, herrani, ja neitini, nyt meidin,
Jotk' onnistuvan näimme toivehenne,
On vuoro huutaa: onneks olkoon! onneks!

GRATIANO.
Bassanio ja te, jalo neiti, teille
Ma kaiken toivomanne ilon toivon,
Sill' ette varmaan mitään toivo multa.
Ja koska lemmenliittoanne näillä
Kai viettää aiotten, niin pyydän minä
Samassa myöskin vihityksi tulla.

BASSANIO.
Kyll', aivan kernaasti, kun vaan saat vaimon.

GRATIANO.
Ma teitä kiitän: sen te hankitten jo.
Mun silmän' yhtä virkku on kuin teidän:
Te neidin näitte, piikatytön minä;
Te lemmitte, mä lemmin; viipy, nähkääs,
Ei mulle sovi enempää kuin teille.
Lippaista tuolla riippui teidän onni,
Niin myöskin minun, sattumalta kyllä.
Kun hiki päässä kosin, näet, ja vannoin,
Siks että lemmenvalat kidan kuivi,
Vakuudeks, -- lupaus jos vakuutt' antaa, --
Tält' ihanalta vastalemmestänsä
Ma lupauksen sain, jos onni ensin
Emäntää suosis.

PORTIA.
                Tottako, Nerissa?

NERISSA.
Niin, neiti, jos vaan suostutten te siihen.

BASSANIO.
Gratiano, onko aikomukses tosi?

GRATIANO.
On, herra, toden tosi.

BASSANIO.
On häänne kunniaksi juhlallemme.

GRATIANO.
Jos panisimme heidän kanssaan tuhat puntaa
vetoa ensimmäisestä pojasta.

NERISSA.
Mitä, jos tappaisimme?

GRATIANO.
Ei, se ei laita leikkiä; se veto ei lyö leiville. --
Ken tuossa on? Lorenzo pakanoineen?
Ja maanmies, vanha ystävä Salerio?

    (Lorenzo, Jessika ja Salerio tulevat.)

Lorenzo ja Salerio, tervetulleet,
Jos nuorell' arvollani tääll' on valtaa
Sanoa tervetulleeks. -- Luvallanne,
Ihana Portia, tervetulleiks sanon
Maanmiehet, ystäväni.

PORTIA.
                      Samoin minä:
Tuhansin tervetulleet!

LORENZO.
                       Kiitos teille. --
Mut, hyvä herra, mitä minuun tulee,
Ei aikeen' ollut täällä teitä nähdä;
Vaan tiellä kun Salerion kohtasin,
Hän mua vaati, vastoin kieltoani,
Seuraamaan häntä tänne.

SALERIO.
                        Sen ma tein,
Ja syystäkin. -- Antonio suosioonne
Sulkeutuu.

    (Antaa Bassaniolle kirjeen.)

BASSANIO.
Ennenkuin tän kirjeen avaan,
Te kertokaa, kuin voi hyv' ystäväni.

SALERIO.
Ei pahasti, jos mieli ei lie sairas;
Ei hyvin, jos ei mieli hyvä. Kirje
Ilmaisee hänen tilansa.

    (Bassanio lukee kirjettä.)

GRATIANO.
                        Nerissa,
No, sano tervetulleeks vieras tuolla. --
Salerio, terve! Mitä uutta kuuluu?
Kuin voi Antonio, kaupparuhtinaamme?
Hän varmaan onnestamme iloitseepi:
Me taljan voitimme kuin muinoin Jason.

SALERIO.
Jos taljan voittaisitte, min hän hukkas!

PORTIA.
Tuo kirje sisältääpi jotain julmaa:
Bassanion poskilta se punan vie.
Hyv' ystävä on kuollut, mikään muu
Ei mailmassa lujan miehen mieltä
Noin muuttaa voi. Kuin? Vielä pahempaa?
Bassanio, minä puolet olen teistä,
Ja mulle pitää puolet kaikesta.
Mi tuossa kirjeess' on.

BASSANIO.
                        Oi, rakas Portia,
Täss' sanaa pari ilkeint' on, kuin koskaan
On paperia tahrannut. Oi, neiti,
Kun lempen' ensin tunnustin ma teille,
Niin lausuin, että rikkauteni kaikki
Juoks' suonissani, -- ylimys' ett' olin.
Ja totta oli se, mut, armas neiti,
Nyt saatte nähdä että kehuin liiaks,
Kun tyhjäks itsen' arvasin. Kun virkoin,
Ett' olin tyhjä, ois mun tullut virkkaa,
Ett' tyhjää tyhjemp' olen: itse, nähkääs,
Ma velkaan jouduin kunnon ystävälle.
Ja hänet velkaan saatoin pahimmalle
Viholliselleen. Täss' on kirje, neiti;
Tuo paper' on kuin ystäväni ruumis:
Jokainen sana ammoittava haava,
Jost' uhkuu sydänveret. -- Tottako?
Kaikk' onko mennyt? Menestyst' ei missään?
Ei Lissaboniss', Indiass', Afrikassa,
Tripoliss', Englannissa, Meksikossa?
Kareista, noista kaupan hirmuist', ehjän'
Ei ykskään laiva päässyt siis?

SALERIO.
                               Ei ykskään.
Lisäksi näyttää että, jos häll' oiskin
Rahoja juutalaiselle nyt maksaa,
Tuo niist' ei huolis. Min' en ole nähnyt
Olennon, jolla ihmismuoto on,
Niin ahnehtivan toisen turmiota.
Hän aamuin kiusaa dogia ja öisin,
Ja valtakunnan vapautta vainoo,
Jos oikeutt' ei saa hän. Kauppamiestä
Kakskymment', arvokkaimmat senaattorit
Ja dogi itse hänt' on lepytellyt,
Mut häijyn juonikkaana hän vaan änkää;
Oikeuttaan, sakkojaan ja velkomistaan.

JESSIKA.
Kun koton' olin, muistan kuin hän vannoi,
Maanmiesten Tubalin ja Chusin kuullen,
Ett' ennen hän Antonion lihan tahtoo
Kuin kaksinkymmenittäin velan määrän.
Jos laki, arvo, valta sit' ei estä,
Pahasti varmaan käy Antonio-raukan.

PORTIA.
Rakasko ystävä noin hädäss' on?

BASSANIO.
Niin, rakkain ystäväni, lempein mies,
Ja väsymättömin ja alttiin henki,
Miss' apua on tarvis; mies, joll' on
Enemmän vanhan Rooman kuntoisuutta
Kuin kellään, jok' Italian ilmaa henkii.

PORTIA.
Kuin suur' on velka?

BASSANIO.
                     Minun puolestani
Kolmetuhat dukaattia.

PORTIA.
                      Eikö muuta?
Kuustuhat antakaa, ja velka rikki.
Kuustuhat kaksin, kolmin kertokaatte,
Ennenkuin sellaiselta ystävältä
Bassanion tähden hiustakaan saa taittaa.
Mut ensin kirkkoon, saadaksenne vaimon;
Venetiaan sitten ystävänne luokse:
Milloinkaan Portian vieress' ette maata
Saa miellä häirityllä. Kultaa saatte;
Vaikk' kahteenkymmeneen noin turhaan velkaan.
Se maksakaa; Antonio tänne tuokaa;
Sill' aikaa elämme Nerissan kanssa
Kuin tyttöset ja lesket. Joutukaatte!
Hääpäivänänne lähteä te saatte.
Palatkaa veikkoinenne ilomiellä;
Jos kalliskin, sit' armaamp' ootte vielä. --
Mut ystävänne kirjeen kuulla soisin.

BASSANIO (lukee).
"Bassanio hyvä, laivani ovat kaikki hukkuneet, velkojani rupeavat
julmiksi, varani ovat tyhjissä, velka juutalaiselle on maksettava; ja
koska minun on mahdoton jäädä eloon, jos sen maksan, niin ovat siten
kaikki tilit välillämme selvät, jos vaan saisin teitä kuollessani
nähdä. Menetelkää kuitenkin mielenne mukaan: jos ei ystävyytenne
kehoita teitä tulemaan, älköön sitä kirjeenikään tehkö."

PORTIA.
Oi, matkaan, armas; jääkööt kaikki toimet.

BASSANIO.
Ma riennän, armaan lupanne kun sain;
Vaan kunnes jälleen palajan, ei mulla
Saa vuode viivyttäjän' olla lain,
Ei lepo meidän välillemme tulla.

                     (Lähtevät.)
P&


Kolmas kohtaus.

    Venetia. Katu.
    (Shylock, Solanio, Antonio ja vanginvartija tulevat.)

SHYLOCK.
Mies, katso häntä! -- Armost' älä virka! --
Tuo narri hän se lainoj' antaa ilman. --
Mies, katso häntä!

ANTONIO.
                   Kuule, hyvä Shylock!

SHYLOCK.
Ma sakon tahdon, sakon, kuuletko sa!
Ma valan vannoin, että sakon tahdon.
Mua haukuit koiraks, kun ei ollut syytä;
Nyt olen koira: varo hampaitani.
Ma dogilt' oikeutta tahdon. -- Ihme,
Kuink' olet, kehno vartija, niin houkko,
Ett' ulos häntä vaatiessaan lasket.

ANTONIO.
Oi, minä pyydän, kuule mitä sanon!

SHYLOCK.
Ma sakon tahdon; en sua kuulla tahdo.
Ma sakon tahdon; pidä suusi siis.
En ole veltto, tihrusilmä narri,
Mi heltyin päätään nyökyttää ja huokaa
Ja kristittyjen rukouksiin myöntyy.
Pois tieltä! Pidä suus! Ma sakon tahdon.

    (Lähtee.)

SOLANIO.
Tuo tunnottomin koira, mikä koskaan
Elänyt ihmisiss' on.

ANTONIO.
                     Menköön matkaan!
Hänt' enää, turhaan rukoillen, en seuraa.
Hän henkeäni väijyy; syyn ma tiedän:
Pelastin monen hänen kynsistänsä,
Ajoissa kun vaan hädän tietää sain;
Sen vuoks hän mua vihaa.

SOLANIO.
                         Dogi varmaan
Ei koskaan myönny moiseen maksuehtoon.

ANTONIO.
Lain järjestyst' ei dogi muuttaa voi.
Jos muukalaisten mukavuudet meillä
Venetiassa täällä kiellettäisi,
Niin oikeutemme saisi huonon maineen,
Ja kaupunkimme vaurauden ja kaupan
Maan kaikki kansat määrää. -- Lähtekäämme;
Nää vahingot ja huolet niin mua kalvaa,
Ett' tuskin lihanaulaa huomen' antaa
Voin veri-velkojallen. -- Tule, mies. --
Suo Jumal', että Bassanio itse
Velkansa maksun näkis, muust' en huolis!

                              (Lähtevät.)


Neljäs kohtaus.

    Belmont. Huone Portian kartanossa.
    (Portia, Nerissa, Lorenzo, Jessika ja Balthasar tulevat.)

LORENZO.
Teill', -- itse kuultenne sen sanon, rouva, --
On jumalallisesta ystävyydest'
Ylevä, puhdas tunne; sen siit' arvaa.
Kun kestätte näin eron miehestänne.
Mut jospa vaan te tietäisitte, rouva,
Kenelle tämän kunnian te suotte.
Kuin kelpo ylimystä autatten,
Kuin kallist' ystävätä miehellenne,
Kopeemmaks tulisitte työstänne,
Kuin tavaks tullut hyvyytenne vaatis.

PORTIA.
En koskaan katunut ma hyvää työtä,
En nytkään kadu; sillä kumppaneilla,
Jotk' yhdess' aikans' elävät ja joita
Yks ystävyyden side yhteen liittää,
Epäilemätt' on sopusuhtaa myöskin
Näössä, tavoissa ja miel'alassa;
Jok' uskomaan mun saapi ett' Antonio,
Kun puolisoni helma-ystäv' on hän,
Myös hänen näköään on. Jos niin ompi,
Kuin pieni eikö hinta, minkä käytän
Pelastaakseni sydämeni kuvan
Käsistä pirullisen julmurin!
Vaan tämä milt'ei omaa kiitost' ole;
Siis siit' ei enempää. Nyt toiseen juttuun. --
Lorenzo, teidän haltuunne nyt heitän
Taloni isännyyden sekä hoidon,
Siks kunnes palaa mieheni. Ma itse
Taivaalle salaisen tein lupauksen,
Rukouksissa ja mietteiss' elääkseni,
Ja ilman muuta seuraa kuin Nerissan,
Siks kunnes palajavat puolisomme.
Kaks penikulmaa täst' on luostari:
Siell' aiomme me viipyä. Ma pyydän,
Älkäätte kieltäykö tehtävästä,
Jonk' ystävyyteni ja täytymys
Näin teille määrää.

LORENZO.
                    Mielist' aivan, rouva:
Ma teidän armaat käskyt kaikki täytän.

PORTIA.
Väkeni aikomukseni jo tuntee,
Ja tunnustavat Jessikan ja teidän
Bassanion ja minun sijaiseksi.
Hyvästi siis, siks kunnes tavataan.

LORENZO.
Miel' olkoon raitis, aika teillä hauska!

JESSIKA.
Sydämen kaikki toiveet teille toivon.

PORTIA.
Ma kiitän toivomastanne ja toivon
Juur samaa teille. Hyväst', Jessika!

    (Jessika ja Lorenzo lähtevät.)

No, Balthasar,
Sun uskolliseks kelpo mieheks tunnen;
Niin ollos aina. Ota kirje tuo,
Ja koita kaikin miehen voimin rientää
Nyt Paduaan; tuo anna langolleni,
Bellario tohtorille omaan käteen;
Ja kirjat, vaatteet, jotka hältä saat
Sa tuo, niin nopeaan kuin aatos lentää,
Yleiseen lossipaikkaan, josta tie
Venetiaan käy. Äl' aikaa haasteluihin
Nyt tuhlaa; mene vaan; sua varron siellä.

BALTHASAR.
Niin joutuun, kuin vaan voin, ma riennän, rouva.

    (Lähtee.)

PORTIA.
Nerissa, kuules! päässä mull' on juoni,
Jot' et sa arvaa: miehemme me näämme
Äkisti aivan.

NERISSA.
              Näkeekö he meitä?

PORTIA.
Näkevät, mutta puvuss' semmoisissa,
Ett' olevan meill' arvelevat sitä,
Jot' olemme juur vailla. Vedon lyön ma,
Kun nuoriks miehiksi nyt pukeumme,
Ett' olen minä molemmista sievin,
Ja miekkaa käytän ryhdill' uljaammalla,
Ja puhun sorahtain kuin miehen ijäss'
Oleva poika; kaks teen sipsutusta
Mies-askeleeksi; tappeluista haastan
Kuin hienot keikkaherrat; valan valheen,
Kuink' etsi lempeäni sievät naiset,
Mut sairastuivat, kuolivat, kun kielsin.
En voinut sitä auttaa; -- kaduin sitten,
Ja soisin, ett'en tappanut heit' oisi.
Näin kymmenittäin pikku-valheita
Ma kerron, jotta vannotahan, että
Vuos' sitten jätin koulun. Päässä mull' on
Tuhannen pientä keikkaherran juonta,
Joit' aion käyttää.

NERISSA.
Kuin? miehiäkö jäljitellä?

PORTIA.
                           Hyi suas!
Vaikk' olis joku häijy kuulemassa!
Vaan tule, koko juonen sulle kerron
Ma vaunuissani, jotka meitä vartoo
Jo puiston veräjällä. Riennä, lennä!
Kakskymmentä on penikulmaa mennä.

                      (Lähtevät.)


Viides kohtaus.

    Sama paikka. Puisto.
    (Lancelot ja Jessika tulevat.)

LANCELOT.
Toden totta; sillä, nähkääs, isäin pahoista töistä saavat lapset
kärsiä; sentähden pelkään ma teitä, uskokaa pois. Olen aina ollut
suorasukainen teitä kohtaan ja niin sanon nytkin mieliluuloni asiasta:
olkaa siis hyvällä mielellä, sillä todellakin luulen, että joudutte
kadotukseen. On vaan yksi toivo, josta voi teille apua olla, ja sekin
on vaan jonkinlainen äpärä-toivo.

JESSIKA.
Mikä se toivo on, sano.

LANCELOT.
He niin, voitte vissillä tavalla toivoa, ettei isänne olekaan isänne,
ett'ette olekaan juutalaisen tytär.

JESSIKA.
Sepä, totta maar, olisi jonkinlaista äpärä-toivoa: näin saisin äitini
pahoista töistä kärsiä.

LANCELOT.
Niin kyllä pelkäänkin, että joudutte sekä isän että äidin puolesta
kadotukseen. Jos vieron isäänne, Scyllaa, niin joudun äitiinne,
Charybdiin. Niin, te olette kummaltakin puolen hukassa.

JESSIKA.
Saan pelastuksen mieheni kautta; hän on minut kristityksi tehnyt.

LANCELOT.
Se oli, todellakin, hyvin pahasti tehty: meitä on muutenkin jo
tarpeeksi kristityitä, juuri niin paljon, kuin hyvällöisesti voi yhteen
sopia. Tämä kristittyjen teko kohottaa vaan sikojen hintaa: jos kaikki
rupeamme sianlihan syöjiksi, niin kohta emme enää saa rahallakaan
paistiimme rasvaa.

JESSIKA.
Kerron miehelleni mitä sanoitte; tuossa hän tulee.

    (Lorenzo tulee.)

LORENZO.
Rupean vähitellen luulemaan sua, Lancelot, kun noin vaimoani nurkkaan
vedät.

JESSIKA.
Ei, Lorenzo, ei mitään pelättävää: minun ja Lancelot'in väli on aivan
rikkunut. Hän sanoo minulle vasten silmiä, ett'en saa armoa taivaassa
siitä syystä, että olen juutalaisen tytär; ja sanoo, että te ette ole
hyvä yhteiskunnan jäsen, kun kääntämällä juutalaisia kristityiksi
kohotatte sianlihan hintaa.

LORENZO.
Siitä voin minä paremmin vastata yhteiskunnan edessä kuin sinä tuon
mustalaistytön kohottamisesta: hän on tullut kohtuulliseksi sinun
kauttasi.

LANCELOT.
Sehän vaan on kohtuullista, että mustalainen on kohtuulliseksi tullut;
vaikka kohta kunnialliselta vaimolta olisi sopinut vaatia enemmän
kohtuutta.

LORENZO.
Kaikki narrit tässä sanoja suolii! Luulenpa, että kohta paras sukkeluus
on olla vaiti, ja puheliaisuus ainoastaan papukaijoissa kehuttavaa. --
Mene sisään, ja toimita kaikki valmiiksi päivällistä varten.

LANCELOT.
Se on jo tehty, herra: kaikkien vatsat ovat valmiit.

LORENZO.
Herra Jumala, sitä sananseulojaa! Toimita sitten ruoka valmiiksi.

LANCELOT.
Sekin on tehty; mutta lautaset pöytään, sanokaa niin.

LORENZO.
No, vieläkö siinä lautailet?

LANCELOT.
Minäkö? En, herra, niin törkeä en ole.

LORENZO.
Kuitenkin yhä loruelet. Aiotko tuoda koko äly-aittasi yht'aikaa
näkyville? Pyydän, että ymmärrät suoran miehen suorat sanat: laita
pöytä katetuksi ja ruoka eteen, sitten tulemme me syömään.

LANCELOT.
Pöytä kyllä tulee eteen ja ruoka katetuksi, vaan mitä syömiseenne
tulee, tehkää miten haluttaa ja maistaa.

    (Lähtee.)

LORENZO.
Voi, pyhä äly, kuin hän pieksee kieltä!
Se narri kokkapuheit' armeijoittain
On muistiins' ajanut; ja monen narrin
Ylemmän' asemalla tunnen, joka
Noin myöskin konstailee ja kompin vuoksi
Pääseikan hylkää. -- Jessika, kuin voit sa?
Ja nyt, hyv' armas, sano ajatukses:
Kuin miellyttää sua Bassanion vaimo?

JESSIKA.
Verrattomasti! Sangen hyvä olis,
Ett' eläis nuhteettomasti Bassanio;
Näät, vaimona kun häll' on moinen aarre,
Maan päällä hän jo taivaan ilon löytää;
Ja jos sit' ei hän löydä päällä maan,
Ei taivaasen hän koskaan saisi päästä.
Kaks jumalata taivaallisen vedon
Jos lyö, ja voitton' on maan naista kaksi,
Ja Portia toinen, pitää jotain lisää
Toiselle panna, sillä maassa kurjass'
Ei ole hänen moistaan.

LORENZO.
                       Moinen miespä
Juur' olen minä, kuin on vaimo hän.

JESSIKA.
Kysypäs myös, mik' ajatus on mulla.

LORENZO.
Sen heti teen; mut ensin ruoalle.

JESSIKA.
Sua tahdon kiittää, kun se vielä maistaa.

LORENZO.
Ei, säästäkäämme ruokajutuks tuo;
Jos mitä silloin pakiset, muun kanssa
Ma nielen sen.

JESSIKA.
               No, kyllä minä kiitän.

                          (Lähtevät.)




NELJÄS NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Venetia. Keräjäsali.

    (Dogi, Senaattorit, Antonio, Bassanio, Gratiano,
    Salarino, Solanio ja muita tulee.)

DOGI.
No, onko Antonio täällä?

ANTONIO.
On, herra dogi; mitä käskette?

DOGI.
Sua surkuttelen: vastustaja sulla
Kov' on kuin kivi, peto luonnoton,
Säälille kuuro, tunnon kipinää ei
Povessa hällä.

ANTONIO.
               Paljon vaivaa teillä
On ollut, kuulen ma, hänt' estääksenne
Julmuudestaan. Mut kosk' on paatunut hän,
Ja hänen juonistaan lain keinot mitkään
Ei pelastaa mua voi, niin vimmaa vastaan
Asetan kärsimyksen, tyynin mielin
Varustettuna olen kestämään
Pahinta kostoa ja hirmuisuutta.

DOGI.
Oikeuteen juutalainen käskekää.

SOLANIO.
Hän ovell' oottaa. Hän jo tulee.

    (Shylock tulee.)

DOGI.
                                 Tilaa!
Asettukoon hän etenemme. -- Shylock,
Maailma arvelee, ja niin myös minä,
Ett' ilkeyttä teeskelet sa vainen
Siks, kunnes tosi tulee; silloin, luullaan,
Meit' ihmetytät laupeudellasi
Enemmän kuin nyt teko-julmuudellas.
Sen sijaan että sakkosi nyt kiskot,
Köyhästä kauppiaasta naulan lihaa,
Et silloin yksin velkomustas heitä,
Vaan ihmisyydestä ja rakkaudesta
Myös pääomasta puolet anteeks annat,
Näin luoden säälin katseen vahinkoihin,
Joit' on hän saanut kantaakseen ja jotka
Masentaa voivat kaupparuhtinaankin
Ja hänen tilaans' säälimähän saada
Piikovat sydämet ja vaskirinnat,
Tataarit, Turkit raa'at, joiss' ei koskaan
Hellempi tunto ole voimaan päässyt.
Jaloa vastaust' odotamme kaikki.

SHYLOCK.
Ma ilmaissut jo olen aikeheni,
Ja pyhään sabbattiimme vannonut,
Ett' tahdon sakon, johon mull' on oikeus.
Jos kiellätten sen, silloin vaarass' ompi
Venetian etuudet ja vapaus.
Te kysytten, miks ennen naulan haaskaa
Kuin kolmetuhat dukaattia otan?
En siihen vastaa mitään, sanon vaan:
Mua huvittaa se; riittääkö se vastaus?
Kuin? Kodissa jos häiritsee mua hiiri
Ja kolmetuhat dukaattia käytän
Sen myrkytykseen? Riittääkö jo vastaus?
Ei kaikki kärsi sikaa, joka röhkii;
Käy moni hulluks nähdessänsä kissan;
Ja toiset taas ei pidättää voi vettään,
Kun säkkipilli uikuttaa; näet, luonto
Himojen herra, ohjaa niitä sinne,
Kuin halu on tai inho. Siinä vastaus.
Niin kuin ei järkevää voi syytä antaa,
Miks tuo ei röhkivätä sikaa kärsi,
Tuo viatonta, hyödyllistä kissaa,
Tuo säkkipilli-pahaa, joutumatta
Niin häpeillensä välttämättömästi,
Ett', itse vaivattuna, muita vaivaa;
Niin min' en myös syyt' antaa voi, en tahdo,
Muut' en kuin sala-vihan, vissin inhon,
Miks Antoniota kohtaan jutun nostan,
Joss' itse tappaan. Riittääkö nyt vastaus?

BASSANIO.
Mies tunnoton, ei riitä vastaukses
Puolustamahan julmaa menetystäs.

SHYLOCK.
Sun mielikseskö vastata mun tulis?

BASSANIO.
Pitääkö tappaa, jot' ei rakasta?

SHYLOCK.
Ken sit' ei tappaa tahdo, jota vihaa?

BASSANIO.
Ei vihaa ole joka loukkaus.

SHYLOCK.
Kuin? Kahdestiko annat käärmeen pistää?

ANTONIO.
Te puhutte nyt juutalaisen kanssa.
Niin hyvin voitte tuonne rantaan mennä
Ja meren ärjyt lepoon käskeä;
Tilille yhtä hyvin suden viedä,
Kun uuhen vuonan määkyä se antaa;
Evätä yhtä hyvin vuoren hongat
Humisemasta, päätään puistamasta,
Kun taivaan myrskyt niitä järkäyttää;
Niin, mitä kovint' yhtä hyvin tehdä
Kuin pehmittää (mit' onkaan kovempaa?)
Sydäntä juutalaisen. -- Siis, ma pyydän,
Ei mitään tarjoust', ei koitost' enää,
Vaan lyhykäisesti, mun tuomioni
Ja juutalaisen tahtons' saada suokaa.

BASSANIO.
Kolmesta tuhannesta kuusi saat.

SHYLOCK.
Vaikk' ois jokainen kuusituhantinen
Kuus-osainen, ja dukaatti jok' osa,
En niistä huolis; sakkoni ma tahdon.

DOGI.
Kuin toivot armoa, kun sit' et anna?

SHYLOCK.
Min laki mulle voi, kun en tee väärin?
Teill' ompi täällä monta osto-orjaa,
Joit' aasin, koiran, muulin tavalla
Alhaisiin orjantöihin käytätten te,
Kosk' olette ne ostaneet. Jos sanon:
Vapauttakaa ne, vävyiksenne tehkää!
Miks he kuin juhdat hikoo? vuode hieno,
Kuin teill' on, suokaa heille, samat herkut
Suun virkistykseks. Orjat, vastaatten te,
On meidän omat. -- Samoin vastaan minä:
Se lihanaula, jonka vaadin hältä,
On kalliist' ostettu, on mun, sen tahdon.
Jos kiellätte te sen, hyi lakianne!
Venetian oikeudell' ei mitään voimaa.
Odotan tuomiota; saanko? mitä?

DOGI.
Istunnon lykkäämiseen mull' on valta.
Jos eräs opintohtori Bellario,
Jot' olen välimieheks haettanna,
Ei tänne saavu.

SALARINO.
                Herra dogi, ulkon'
On airut, äsken Paduasta tullut,
Hänellä kirjeitä on tohtorilta.

DOGI.
Tuo tänne kirjeet, käske sisään airut.

BASSANIO.
Antonio, rohkeutt'! ole iloinen!
Lihani, vereni ja luuni, kaikki
Saa juutalainen, ennen kuin mun tähten'
Sinusta verta tilkkaakaan saa vuotaa.

ANTONIO.
Ma saastutettu oinas karjass' olen.
Sopivin teuraaks. Heikoin hedelmä
Puust' ensin maahan putoo, niin myös minä.
Bassanio, parasta on sinun elää
Ja piirtää mulle hautakirjoitus.

    (Nerissa tulee, puettuna asianajajan kirjuriksi.)

DOGI.
Bellarion luota, Paduasta?

NERISSA.
                           Niin,
Kummastakin. Bellarion tervehdys.

    (Antaa kirjeen.)

BASSANIO.
Miks hiot veistäsi niin ahkerasti?

SHYLOCK.
Häverikistä tuosta sakon leikkaan.

GRATIANO.
Teroita henkees veistäs, älä kenkääs,
Pakana tunnoton: ei mikään rauta,
Ei mestaajankaan kirves ole puoleks
Niin pureva kuin sinun tuima kiukkus.
Sinuhun eikö rukouskaan pysty?

SHYLOCK.
Ei mikään, minkä sinun älys keksis.

GRATIANO.
O, kirottu sa sydämetön koira!
Kirottu oikeus, kun sun elää antaa! --
Sa melkein horjumaan saat uskoni
Ja saatat minut Pythagoraan luuloon,
Ett' ihmisiin eläinten sielut muuttaa.
Sun koiransielus sudessa on ollut,
Jok', ihmismurhan tähden hirtettynä,
Henkensä julman hirsipuusta ryösti,
Ja kun sa häijyn emäs kohduss' olit,
Lähetti sinuun sen: niin susimaiset,
Veriset, ahnaat, nälkäiset on himos.

SHYLOCK.
Jos et vie kirjastani sinettiä,
Niin keuhkosi vaan pilaat kirkunallas.
Paranna järkes, hyvä laps, se muuten
Rapistuu aivan. Oikeutta vaadin!

DOGI.
Bellario tässä suosittelee meille
Erästä nuorta opintohtoria. --
Miss' on hän?

NERISSA.
              Tässä ihan vieressä
Hän vartoo lupaa, saako sisään tulla.

DOGI.
Mielisti aivan. -- Pari, kolme teistä
Saatelkoon häntä kohteliaasti tänne.
Bellarion kirjettä sill'aikaa kuulkaa.

    (Eräs kirjuri lukee:)

"Korkea-arvoinen herra, täten teen teille tiettäväksi, että saadessani
kirjeenne olin kovin sairas. Mutta samalla hetkellä, jolloin
sanansaattajanne tuli, oli ystävällisillä tervehdyksillä luonani eräs
nuori tohtori Roomasta, Balthasar niminen. Minä tein hänelle selvän
juutalaisen ja kauppias Antonion välisestä riitajutusta. Selailimme
yhdessä monta kirjaa. Hän tuntee minun mielipiteeni, jonka hän, omalla
opillansa korjattuna, (jonka laajuutta en saata tarpeeksi kiittää,)
kehoituksestani nyt tuo mukanansa, täyttäen näin minun sijassani teidän
arvoisan pyyntönne. Pyydän, ettei puuttuvaisuus hänen ijässänsä olisi
esteenä puuttuvaiseen kunnioitukseen, sillä en koskaan ole nähnyt niin
nuoressa ruumiissa niin vanhaa päätä. Suljen hänet teidän arvoisaan
suosioonne; koetuksenne parhaan kiitoslauseen hänestä antaa."

DOGI.
Kuulette oppineen Bellarion sanat;
Ja tuossa, luulen, tulee tohtor' itse.

    (Portia tulee; puettuna lakitohtoriksi.)

Kätenne! Vanhan Bellarion luota?

PORTIA.
Niin, herra.

DOGI.
             Tervetullut! Täss' on sija.
Te tunnetten kai riidan, joka tässä
Nyt oikeuden ratkaistavan' on.

PORTIA.
Ma koko jutun perinpohjin tunnen. --
Ken täss' on kauppias, ken juutalainen?

DOGI.
Antonio! vanha Shylock! esiin tulkaa.

PORTIA.
Nimenne Shylock?

SHYLOCK.
                 Shylock nimeni.

PORTIA.
On kummallinen juttunne, mut sentään
Niin kohdallaan, ett'ei Venetian laki
Voi teidän menetyksellenne mitään.
    (Antoniolle.)
Ja tekö hänen vallassansa, niinkö?

ANTONIO.
Niin sanoo hän.

PORTIA.
                Ja velan myönnätte?

ANTONIO.
                                    Niin.

PORTIA.
Siis laupeutua juutalaisen täytyy.

SHYLOCK.
Vai täytyy? Mikä pakoittaapi? mikä?

PORTIA.
Pakoittaa ei voi laupeutta lainkaan;
Kuin vieno sade taivaast' alas maahan
Se tiukkuu, kaksin kerroin siunattuna:
Se siunaa antajan ja ottajan;
Se voimakkaiss' on voimakkain, se kaunilmp'
Omaisuus hallitsijall' on kuin kruunu.
Valtikka ajalliseen valtaan viittaa,
Se arvon on ja mahtavuuden merkki,
Mi pelon, kammon kuninkaille tuo.
Mut valtikkata korkeamp' on laupeus;
Sen istuin sydämiss' on kuningasten;
Se itse jumaluuden merkki on;
Ja jumalaisin maallinen on valta,
Kun armo höystää lain. Siis, juutalainen,
Lain oikeutta vaadit, mutta muista,
Ett' ei lain jälkeen autuaaks meist' ykskään
Voi tulla; armoa me rukoilemme,
Ja sama rukous se meitä käskee
Myös armon töihin. Tällä vaatimustas
Lieventää koitan; vaan jos pysyt siinä,
Venetian kovan oikeuden täytyy
Julistaa päätös kauppiasta vastaan.

SHYLOCK.
Tekoni omaan päähän! Täyden vaadin:
Lain jälkeen sakot, velan-ehdot kaikki.

PORTIA.
Häll' eikö ole varaa maksaa?

BBASSANIO.
                             Kyllä.
Täss' oikeuden nähden ma sen tarjoon,
Kaks kertaa määrän; ja jos se ei riitä,
Sitoun maksamaan sen kymmenesti,
Sydämen, pään ja kädet pantiks pannen.
Ja jos ei riitä se, on ilmeist' että
Totuutta sortaa ilkeys. Polkekaa,
Ma pyydän, laki arvollanne kerran;
Oikeuden suuren vuoksi pieni vääryys,
Ja murtakaa tuon julman pirun tahto.

PORTIA.
Ei käy se. Venetiass' ei mikään valta
Lakia vahvistettua voi muuttaa.
Sit' esimerkkin' oiti käytettäisi,
Ja moni selkkaus sen nojalla
Vois syöstä valtioon. Ei käy se päinsä.

SHYLOCK.
Nyt Daniel tuomitsee! niin, toinen Daniel!
Sua kunnioitan, nuori viisas tuomar'.

PORTIA.
Ma pyydän, näyttäkäätte velkakirja.

SHYLOCK.
Täss', armollisin tohtor', on se.

PORTIA.
                                  Shylock,
Sa rahas kolmin kerroin saat, ma kuulen.

SHYLOCK.
Mut vala, vala! vala taivaass' on!
Sen rikkoisinko, tuskaks sielulleni?
En, Venetiast' en.

PORTIA.
                   Maksettav' on sakko:
Lain mukaan juutalainen naulan lihaa
Siis saapi, kauppiaasta leikattavaks
Sydämen luota aivan. -- Armahda!
Pois ota rahat! revinkö ma kirjan?

SHYLOCK.
Kun maksettu se on ja sanain jälkeen. --
Oletten, nään mä, kelvollinen tuomar';
Lain tunnette ja selvityksenne
On tarkka aivan. Lain nimessä vaadin,
Jonk' ansiokas patsas oletten te:
Tehkäätte päätös. Sieluhuni vannon,
Ett' ei voi mikään ihmiskieli muuttaa
Mun mieltäni. Ma vaadin sakkoni.

ANTONIO.
Sydämestäni oikeutta pyydän
Päätöstä tekemään.

PORTIA.
                   No, näin se kuuluu:
Povenne valmistakaa leikattavaks.

SHYLOCK.
Sa jalo tuomar'! uljas nuorukainen!

PORTIA.
Lain sanat ja sen mieli sopusuhteess'
On täydelleen sen sakon kanssa, jonka
Tää velkakirja maksettavaks määrää.

SHYLOCK.
Niin oikein; jalo, viisas tuomari!
Liet paljon vanhempi, kuin miltä näytät!

PORTIA.
Siis paljastakaa rintanne.

SHYLOCK.
                           Niin, rinta!
Niin kirjass' on -- niin, tuomar', eikö niin?
Sydämen luota: niinhän sanat kuuluu.

PORTIA.
Niin. Onko täällä vaakaa, jolla lihaa
Sais punnita?

SHYLOCK.
              On tässä.

PORTIA.
                        Maksuhunne.
Myös hankkikaatte haavur', joka haavat
Sitoopi, ett'ei veri kuiviin juokse.

SHYLOCK.
Se velkakirjass' onko mainittu?

PORTIA.
Ei ihan selvästi, mut mitä siitä?
Sen rakkaudesta voisitten te tehdä.

SHYLOCK.
En sitä löydä; kirjass' ei se ole.

PORTIA.
No, kauppias, teill' eikö sanomista?

ANTONIO.
Ei juuri. Valmis olen, varustettu. --
Kätenne, Bassanio; hyvästi!
Jos kärsin teidän vuoks, sit' älkää surko,
Sill' onnetar on tässä lempeämpi
Kuin tapans' on; se kurjan muuten antaa
Varainsa lopun nähdä, kuoppasilmin
Ja kurtuss' otsa surkeata vanhuutt'
Odottaa; moisen pitkällisen tuskan
Kurjuudesta se minut ottaa pois.
Terveiset kunnon vaimollenne! Hälle
Antonion loppu kertokaa, ja kuinka
Hän teitä lempi; hyvää kuollehesta.
Ja kerrottuanne hän tuomitkoon,
Bassaniot' onko koskaan rakastettu.
Katoa ystävänne älkää surko,
Niin hänkään velan maksamist' ei sure;
Jos vaan, näät, tuo mies tarpeeks syvään leikkaa,
Sen sydämestän' ihan oiti maksan.

BASSANIO.
Antonio, on vaimo mulla, joka
Niin kallis mulle on kuin oma henki;
Mut henki, vaimo, maailma ja kaikki
On tyhjän arvoista sun henkes suhteen:
Kaikk' antaisin ma pois, kaikk' uhraisin ma
Pirulle tuolle, jos sun vapaaks saisin.

PORTIA.
Vaimonne tuost' ei suurin kiittäis teitä,
Jos olis kuulemassa tarjoanne.

GRATIANO.
Mull' eukko on, jot' oikein totta lemmin;
Jos taivaass' olis hän, ett' enkeleitä
Rukoilis muuttamaan tuon koiran mieltä!

NERISSA.
Hyv' että seljän takana sen teette;
Tuo toivo muuten kotirauhan rikkois.

SHYLOCK.
Haa! miehet kristityt te! Tytär mull' on;
Mut ennen Barrabaankin jälkeläinen
Hänelle mieheksi kuin kristitty! --
Vaan aika kuluu; pyydän, tehkää päätös.

PORTIA.
Sun naula on tuon kauppamiehen lihaa:
Niin päättää oikeus ja laki säätää.

SHYLOCK.
Oi, mikä tunnollinen tuomari!

PORTIA.
Ja rinnast' on se liha leikattava;
Niin päättää oikeus ja laki säätää.

SHYLOCK.
Oi, viisas tuomari! -- Kas niin vaan! -- Tulkaa!

PORTIA.
Ei, varro vähän! Viel' on muuan seikka. --
Tää kirja tilkkaakaan ei verta myönnä;
On sanat siinä selvät: naula lihaa.
Siis ota sakkos, ota naula lihaa;
Mut leikatessas tilkankin jos hukkaat
Vaan kristittyä verta, joutuu oiti
Lain mukaan Venetian valtiolle
Kaikk' omaisuutes.

GRATIANO.
                   Jalo tuomari! --
Kah, Juutas! -- mikä viisas tuomari!

SHYLOCK.
Se onko laki?

PORTIA.
              Säännön näytän sulle.
Kosk' oikeutta vaadit, niin sa myöskin
Saat oikeutta, enemmän kuin toivot.

GRATIANO.
Kah, Juutas! -- viisas, viisas tuomari!

SHYLOCK.
Tuo rahat sitte: kolmin kerroin velka,
Ja kristitty saa jäädä.

GRATIANO.
                        Täss' on rahat.

PORTIA.
Seis! -- Täysi oikeus juutalaiselle!
Seis! kiirett' ei! -- Hän muut' ei saa kuin sakon.

GRATIANO.
Oi Juutas! mikä viisas, jalo tuoman!

PORTIA.
Siis hankitse nyt lihas leikkaamaan.
Mut vert' ei lain; ei päälle eikä vaille,
Vaan naula tasan. Jos sa otat päälle
Tai vaille tasan naulan, vaikk' ei muuta
Kuin vaan sen verran, että paino nousee
Tai laskee kahdenkymmenennen osan
Skrupeli-pahasesta, niin, jos vaaka
Hiuskarvankin vaan kallistuu, niin kuolet
Ja omaisuutes kaikki pannaan kiinni.

GRATIANO.
Oi, Daniel! toinen Daniel! huomaa, Juutas!
Nyt onkeen tartuit, vääräuskolainen.

PORTIA.
No, mitä viivyttelet? ota sakkos.

SHYLOCK.
Pääoma tänne, ja mun suokaa mennä.

BASSANIO.
Se täss' on sulle valmihina; ota!

PORTIA.
Lain edess' on hän kieltänyt sen julki;
Hän oikeutta saapi vaan ja sakon.

GRATIANO.
Oi, Daniel! vielä sanon; toinen Daniel!
Sanasta tuosta kiitos sulle, Juutas.

SHYLOCK.
Ma enkö edes pääomaani saa?

PORTIA.
Et, juutalainen, muut' et saa kuin sakon,
Ja sen saat omall' uhallasi ottaa.

SHYLOCK.
No, piru sitten siunatkoon sen hälle!
Tiliä täss' en enää tee.

PORTIA.
                         Ei, varro!
Viel' yksi mutka oikeudess' on.
Venetian lakiloiss' on säätty, että
Jos muukalaisesta voi toteen näyttää,
Ett' ilmijuonilla tai salaisesti
Hän väijyy kansalaisen henkeä,
Hält' ahdistettu puoli silloin riistää
Saa puolet omaisuutta; toinen puoli
Jää valtakunnan yksityiseen kassaan,
Ja syyn-alaisen henki riippuu dogin
Armosta yksin, muita kysymättä.
Samassa tilass' olet, sanon, sinä,
Sill' asioiden koko meno näyttää,
Ett' ilmijuonilla ja salaa olet
Sa vastapuoles hengen päälle käynyt
Ja itsesi näin siihen vaaraan syössyt,
Jost' äsken kerroin. Polvilles siis maahan,
Ja rukoele dogilt' armoa!

GRATIANO.
Rukoile lupaa saada hirttää itses.
Vaan tavaras kun valtion on omaa,
Ja sull' ei köyden hintaa, hirtettävä
Kai valtakunnan kustannuksell' olet.

DOGI.
Ett' eroitus miel'alassamme näkyis,
Suon henkes anteeks, ennenkuin sit' anot.
Sun tavarastas puolet on Antonion,
Ja toinen puoli valtakunnan omaa,
Mut tämän sakoiks lieventää voi nöyryys.

PORTIA.
Niin, valtion, mut ei Antonion osaa.

SHYLOCK.
Ei, viekää henki, kaikk', en mitään pyydä.
Te viette huoneeni, kun viette pylvään,
Mi huonettani tukee; hengen viette,
Kun viette multa hengenpidon keinot.

PORTIA.
Mink' armotyön, Antonio, teette hälle!

GRATIANO.
Lahjaksi köys'; ei muuta, herran tähden.

ANTONIO.
Jos koko oikeus ja dogi suopi
Hänelle anteeks puolet sakoista,
Niin tyydyn, jos hän käytettäväks mulle
Suo toisen puolen, hänen kuoltuansa
Jätettäväks sen ylimyksen käteen,
Jok' äsken hänen tyttärensä ryösti.
Kaks seikkaa lisäks ehdotan: ett' oiti
Täst' armosta hän tulee kristityksi;
Ja toiseksi, lain pöytäkirjaan lahjan
Tekeepi kaikest' omaisuudestansa
Vävynsä sekä tyttärensä hyväks.

DOGI.
Se täytyy hänen, muuten peräytän
Sen armon, jonka julistin ma äsken.

PORTIA.
Tyydytkö, juutalainen? Mitä sanot?

SHYLOCK.
Ma pyydän, suokaa minun mennä täältä;
Voin pahoin. Kirja lähettäkää jälkeen,
Sen alle kirjoitan.

DOGI.
                    Pois siis, mut tee se.

GRATIANO.
Kaks kummia saat kasteessas. Jos tuomar'
Min' oisin, lisäks kymmenen sa saisit,[4]
Ei seuraks ristinmaljalle, vaan hirteen.

    (Shylock lähtee.)

DOGI.
Teit' atrioimaan luokseni ma pyydän.

PORTIA.
Arvoisa herra, nöyrimmästi anteeks:
Palata Paduaan mun tänään täytyy,
Ja pakko lähteä on matkaan oiti.

DOGI.
Sepä ikävää, ett' aikanne ei salli.
Antonio, kiittäkäätte tuota herraa:
Velassa suuress' oletten te hälle.

    (Dogi ja senaattorit lähtevät seurueineen.)

BASSANIO.
Arvoisa herra, viisautenne minut
Ja ystäväni pelastanut hirveist'
On tuskista; siis, juutalaisen rahat,
Nuo kolmetuhat dukaattia, mielist'
Annamme hyvänsuovan vaivan palkaks.

ANTONIO.
Ja lisäks ikuisehen rakkauden
Ja palveluksen velkaan teille jäämme.

PORTIA.
Se hyvin maksettu, ken hyvillään on;
Ja hyvilläni minä, kun teit' autoin,
Ja sen jo katson hyväks palkinnoksi:
En ole palkan-ahne ollut koskaan.
Mua tavattaissa tuntekaa, ma pyydän;
Nyt herran haltuun vaan ja rauha teille.

BASSANIO.
Teit' yhä vielä kiusaan, hyvä herra:
Meilt' ottakaatte joku muisto lahjaks,
Ei palkinnoks. Ma kahta pyydän teiltä:
Ett' ette kiellä ja ett' anteeks suotte.

PORTIA.
Kovasti kiusaatten, ja senvuoks myönnyn.
Tuon hansikan ma pyydän teiltä muistoks,
Ja rakkauden merkiks sormuksenne.
Pois älkää kättä viekö; muut' en tahdo;
Sit' ette kiellä, jos mua rakastatte.

BASSANIO.
Tään sormuksenko? -- ah, se halpa on;
Sit' itse tarjota ma häpeäisin.

PORTIA.
En mitään muuta pyydä kuin vaan tuon;
Ja nyt saan oikein halun siihen, huomaan.

BASSANIO.
Enemmän siitä riippuu kuin sen arvo.
Kalleimman sormuksen Venetiass' annan
Ja kuulutuksen kautta teille hankin;
Vaan tätä en voi antaa -- suokaa anteeks.

PORTIA.
Oletten aulis tarjomahan, näen ma:
Teilt' ensin opin kerjäämään; nyt opin
Mit' ompi vastattava kerjääjälle.

BASSANIO.
Tään sormuksen sain vaimoltani, herra,
Kun hän sen antoi, hän mult' otti valan,
Sit' ett'en möis, pois antais, hukkais koskaan.

PORTIA.
Se syy saa monet lahjat säästymään.
Jos vaimonne ei ole hupsu aivan,
Ja tietää että ansainnut sen olen,
Hän siit' ei ijäks teille vihaa kanna,
Jos mulle suotte sen. No, herran haltuun!

    (Portia ja Nerissa lähtevät.)

ANTONIO.
Bassanio, sormus hälle antakaa;
Sen miehen ansiot ja rakkauteni
Jotakin maksaa vaimon käskyn suhteen.

BASSANIO.
Gratiano, juokse, tapaa hänet kiinni,
Hänelle sormus vie ja tuo, jos voit,
Antonion luokse hänet. Joutuun, riennä!

    (Gratiano lähtee.)

Pois tulkaa; heti lähdemme nyt teille;
Ja varhain aamusella lennätämme
Yhdessä Belmontiin. Antonio, tulkaa.

                         (Lähtevät.)


Toinen kohtaus.

    Katu.
    (Portia ja Nerissa tulevat.)

PORTIA.
Tiedusta juutalaista; tuo vie hälle,
Ja vaadi hänen allekirjoitustaan.
Tän' yönä heti matkaan, ollaksemme
Kotona päivää ennen miehiämme.
Tuo mieleinen on kirja Lorenzolle.

    (Gratiano tulee.)

GRATIANO.
Hyv' että kohtasin ma teidät, herra.
Likemmin mietittyään Don Bassanio
Lähettää teille sormuksen, ja pyytää
Teit' atrioimaan kanssaan.

PORTIA.
                           Sit' en voi ma!
Mut sormuksen ma otan kiitoksella,
Niin sanokaa. Hyv' olkaa, näyttäkäätte
Pojalleni, miss' asuu vanha Shylock.

GRATIANO.
Sen teen ma.

NERISSA (Portialle).
Herra, sananen! -- (hiljaa) Saas nähdä,
Ma saanko mieheltäni sormuksen,
Jot' ijäks säilyttävänsä hän vannoi!

PORTIA.
Saat varmaan. Sittenkös he vasta vannoo,
Ett' ovat miehille ne lahjoittanna;
Mut soditaan ja vannotahan vastaan.
He, riennä, joudu! Tiedät missä varron.

NERISSA.
No, herra, näyttäkää, miss' on se talo.

                            (Lähtevät.)




VIIDES NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Belmont. Aukea paikka Portian talon edustalla.
    (Lorenzo ja Jessika tulevat.)

LORENZO.
Kuu kirkas loistaa. -- Tällaisena yönä,
Kun vienon tuulen sulo-suudelmista
Puut tuskin liikkui, tällaisena yönä
Troilus Trojan valleille kai nousi
Ja sieluns' Hellaan telttaan huokas, jossa
Cressida lepäs.

JESSIKA.
                Tällaisena yönä
Peloillaan kasteess' sipsutteli Thisbe,
Ja kun näk' ennen leijonaa sen varjon,
Pakeni säikkyin.

LORENZO.
                 Tällaisena yönä
Kädessä pajun-oksa seisoi Dido
Ja rannalt' autiolt' armastansa viittas
Takaisin luokseen.

JESSIKA.
                   Tällaisena yönä
Medea yrttej' etsi, nuorentaakseen
Niill' Aesonia.

LORENZO.
                Tällaisena yönä
Jessika rikkaan juutalaisen jätti,
Ja raivon kullan kanss' Venetiasta
Belmontiin karkas.

JESSIKA.
                   Tällaisena yönä
Lorenzo poika hälle lemmen lupas,
Sydämen hältä vei, ja valat vannoi,
Mut tosi ei ykskään.

LORENZO.
                     Tällaisena yönä
Ihana Jessika, tuo pikku nirppa,
Panettel' armastaan ja sai sen anteeks.

JESSIKA.
Viel' yöteleisin, jos ei tulis ketään;
Mut, vaiti: miehen askeleita kuulen.

    (Stephano tulee.)

LORENZO.
Hiljaisess' yössä ken niin kiireest' astuu?

STEPHANO.
Ystävä.

LORENZO.
        Ystävä? Mik' ystävä?
Nimenne, ystävä!

STEPHANO.
Stephano nimen' on; ma sanan tuon,
Ett' ennen päivää armollinen rouva
Belmontiin saapuu; pyhät risti-paikat
Hän retkeilee ja polvistuen anoo
Avio-onnea.

LORENZO.
            Ken häll' on myötä?

STEPHANO.
Vaan pyhä erakko ja neitsyensä.
Mut anteeks, joko palannut on herra?

LORENZO.
Ei; eikä mitään hänest' ole kuultu. --
Mut sisään, kultaseni, käykäämme
Ja juhlalliset tervetuliaiset
Talomme emännälle hankkikaamme.

    (Lancelot tulee.)

LANCELOT.
Hoi, hoijaa, hoijaa! hoi, hoi! hoijaa, hoijaa!

LORENZO.
Ken siellä huutaa?

LANCELOT.
Hoijaa! Olettenko nähnyt herra Lorenzoa ja rouva Lorenzoa? Hoijaa!
hoijaa!

LORENZO.
Älä hoilaa, mies; tääll' ollaan.

LANCELOT.
Hoi! missä? missä?

LORENZO.
Täällä.

LANCELOT.
Sanokaa hänelle, että sananlennättäjä on tullut herrani luota, sarvi
täynnä hyviä uutisia: herrani on täällä ennen päivän koittoa.

    (Lähtee.)

LORENZO.
Nyt sisään, kultaseni, vartomaan.
Vaan mitä siellä? Miksi sisään mennä?
Stephano ystäväni, tieto viekää
Väelle, että rouva tääll' on kohta;
Ja tuokaa soittokunta taivasalle.

    (Stephano lähtee.)

Kuin hiljaa kuudan tuolla kunnaall' uinaa!
Täss' istukaamme, antain soiton äänten
Solua korviimme; yön tyyni hiljaus
Sävelten vienoon sulosointuun sopii.
No, istu, armas! Kas, kuin taivaan tanner
Kirkkaita kulta-kieriköit' on täynnä;
Ja pisku pieninkin, min tuolla näet,
Kulkeissaan niin kuin enkel' laulaa, yhtyin
Heleä-silmäisten keruubein kuoriin.
Niin sointuu kuolemattomien sielut,
Vaan me, niin kauan kuin tää halpa tomu
Liallaan peittää sen, sit' emme kuule.

    (Soittoniekkoja tulee.)

Herättäkää nyt hymnillä Diana;
Sävelin vienoin valtiaanne korvaa
Hivelkää; kotiin soitolla hän viekää.

JESSIKA.
Ei koskaan hauskuta mua sulo-soitto.

LORENZO.
Sun mieles jännitys on siihen syynä.
Vaan katso hurjaa, vallatonta karjaa,
Tai nuorta, kesytöntä varsalaumaa,
Kuin kirmaa ne ja mylvii, ääneen hirnuu
Tulisen veren vaikutuksest' aivan.
Jos äkkiä ne torven äänen kuulee,
Tai joku soiton sävel korvaan hiipii,
Näät että oiti seisahtuu he kaikki,
Ja hurjiin silmiin lempeän tuo katseen
Sävelten valta. Senvuoks, kertoo runo,
Puut, kivet, aallot eloon lauloi Orpheus.
Niin jäykkää, kovaa, raivokast' ei mikään,
Ett'ei sen luonnett' ajaks muuta soitto.
Mies, jolta puuttuu sointuisuus ja jot'ei
Suloiset sopu-äänet sykäytä,
On viekas, juonikas ja rosvomainen,
Sen hengen liikkeet tylsät niinkuin yö,
Ja niinkuin tuonela sen himot mustat;
Äl' usko moista! -- Kuule soittoa.

    (Portia ja Nerissa tulevat etäällä.)

PORTIA.
Tuo valo tuolla salistani virtaa.
Kuin kauas säteens' antaa pieni liekki!
Noin maailmass' inhassa myös hyvyys loistaa.

NERISSA.
Kun loisti kuu, ei nähty kynttilää.

PORTIA.
Isompi valo himmentääpi pienen.
Sijaisellakin kuninkaan on loisto
Siks, kunnes saapuu kuningas; mut silloin
Valuupi hohto pois kuin valtamereen
Sydänmaan puro. Soitantoa! Kuule!

NERISSA.
Se oma soittokuntanne on, rouva.

PORTIA.
Ei mitään suhdatonta hyvää, nään mä:
Nyt paljon kauniimpaa kuin päiväll' on se.

NERISSA.
Se hiljaisuuden vaikutust' on, rouva.

PORTIA.
Niin kauniisti kuin leivo laulaa varis,
Jos kumpaakaan et kuuntele. Ja niinpä
Myös satakieli, jos se päiväll' laulais,
Kun kaikki hanhet kaakottaa, ei ois se
Parempi laulumies kuin peukaloinen.
Näin useassa suhteess' ajan suhteet
Asian ansion ja arvon määrää. --
Vait! Kuutar Endymion luona nukkuu,
Herättää ei saa häntä.

    (Soitanta taukoo.)

LORENZO.
                       Portian ääni,
Jos en ma pety.

PORTIA.
                Mun hän tuntee niin kuin
Sokea käen huonost' äänestään.

LORENZO.
No, tervetullut kotiin, rakas rouva.

PORTIA.
Menestyst' olemme me miehillemme
Rukoilleet ja siit' avun toivomme.
Ovatko tulleet jo?

LORENZO.
                   Ei, rouva hyvä.
Mut sanantuoja ennalt' ilmoittanna
On heidän tulon.

PORTIA.
                 Sisään käy, Nerissa,
Väelle sano, ett'eivät he lainkaan
Pois-olostamme ole tietävinään;
Lorenzo kai on vait? ja Jessika?

    (Torven toitaus kuuluu.)

LORENZO.
Jo tulee puolisonne: torven kuulen. --
Meist' olkaa huoleti, me emme kieli.

PORTIA.
Tää yö on juur kuin sairas päivänvalo,
Vaan hiukan kalpeampi: niinkuin päivä,
Kun päivyt pilvihin on peittynyt.

    (Bassanio, Antonio, Gratiano seuralaisineen tulevat.)

BASSANIO.
Meill' antipodein kanss' on täysi päivä,
Jos ilmestytte te, kun päivyt poistuu.

PORTIA.
Jos loistankin, en julkea lie toki:
Miehelleen kaihoks julkea on vaimo,
Ja sit' en Bassaniolle koskaan soisi,
Sen tietköön Luoja! -- Tervetullut!

BASSANIO.
                                    Kiitos!
Mut tervehdyttäkää myös ystävääni:
Se nyt on hän: Antonio, se, jolle
Niin äärettömäss' olen velassa.

PORTIA.
Velassa hälle kaikess' oletten:
Hän teidän tähden suureen velkaan joutui.

ANTONIO.
Ei mitään; kaikk' on täysin suoritettu.

PORTIA.
No, tervetullut, signor, meidän kotiin;
Se muussakin kuin sanoiss' ilmi tulkoon:
Siis kaikki tyhjät puhetavat sikseen.

GRATIANO (Nerissalle).
Kuun kautta tuolla! väärin mulle teette;
Sen tuomarin sai kirjuri, sen vannon.
Jo soisin kuohilaan sen saaneen multa,
Kun noin sen panee pahaks oma kulta.

PORTIA.
Toraako nyt jo? mikä riidan aine?

GRATIANO.
Vaan kultarengas, pieni halpa sormus,
Jonk' antoi mulle hän, ja jossa lause
Ol' yhtäläinen juur kuin veitsisepän
Veitsissä värsy: "Säästä, älä päästä".

NERISSA.
Ei arvost' eikä värsyistä nyt puhe.
Kun teille annoin sen, niin vannoitte,
Ett' ois se sormessanne kuolinhetkeen,
Ja hautahankin mukananne seurais.
Ois teidän tullut tallettaa se, jos ei
Mun tähteni, niin valan kalliin tähden.
Vai herra kirjurille! Herra nähköön,
Se kirjur' ei saa koskaan karvaa leukaan.

GRATIANO.
Saa kyllä, jos vaan mieheksi hän kasvaa.

NERISSA.
Niin mieheksi jos koskaan kasvaa nainen.

GRATIANO.
Tuon käden kautta! sen sai nuorukainen,
Pahainen poika, pieni piimäparta,
Lain-miehen kirjuri, sun pituises,
Laveri laps, mi palkakseen sen kerjäs;
Sydäntä mull' ei ollut sitä kieltää.

PORTIA.
Te nuhteit' ansaitsette, toden totta,
Kun tuhlaatten noin vaimon ensi-lahjan,
Mi sormeen pantu valall' on, ja lihaan
Uskollisuudella näin kiinnitetty.
Min' annoin armaalleni sormuksen;
Hän vannoi, ettei koskaan sitä hukkais;
Täss' on hän, vakuuttaa ma tohdin että
Hän sit' ei antais, sormestansa päästäis,
Ei koko maailman aarteista. Gratiano,
Täst' eukkonne syyn katkeran saa harmiin;
Tulisin hulluks' jos näin kävis mulle.

BASSANIO (itsekseen).
Nyt vasen käsi poikki vaan, ja vannon,
Ett' ottelussa multa sormus hukkui.

GRATIANO.
Bassanion sormuksen sai tuomari;
Hän pyys sen, ja sen ansaitsikin kyllä,
Nyt kirjuri, tuo poika, joka siellä
Kynäili hiukan, pyysi saada mun;
Ja herra niinkuin palvelija muuta
Ei ottaa tahtoneet kuin sormukset.

PORTIA.
Ja te, min sormuksen te annoitte?
Sit' ette suinkaan, minkä multa saitte!

BASSANIO.
Jos valheen liittää voisin rikokseeni,
Niin kieltäisin; vaan näette, sormessani
Ei sormust' ole: poiss' se on. --

PORTIA.
                                  Noin tyhjä
On viekas sielunnekin kunniasta.
En totta tule vuoteesenne, kunnes
Nään sormukseni.

NERISSA.
                 Enkä minä teidän,
Omani kunnes nään.

BASSANIO.
                   Jos tietäisitte,
Hyv' armas, kelle annettiin se sormus,
Ja kenen puolest' annettiin se sormus,
Ja minkä tähden annettiin se sormus,
Kuin raskast' oli antaa pois se sormus,
Kun muut' ei ottaa tahdottu kuin sormus,
Niin julma vihannekin varmaan lauhtuis.

PORTIA.
Jos tietäisitte mitä voi se sormus,
Sen arvoa, jonk' antama se sormus,
Ja velvoitusta tallettaa se sormus,
Niin teilt' ei olis hukkunut se sormus.
Niin järjetön ken olis, ett' ei häpeis
Kalua pyytää, jok' on teille pyhä,
Jos vaan sit' olisitte suojellut
Vähänkin innokkaasti? Niin, Nerissa.
Opiksi on mit' uskoa mun pitää:
Se sormus naisell' on, siit' annan pääni.

BASSANIO.
Ei, kautta sieluni ja kunniani!
Ei naisella, vaan kunnon tohtorilla,
Mi kolmetuhat dukaattia hylkäs
Ja vaati sormuksen. Sen hältä kielsin
Ja nurpeillaan pois annoin hänen mennä.
Sen miehen, joka kalliin ystäväni
Pelasti hengen. Mitä tehdä, kulta?
Perästä lähettää se täytyi hälle.
Sen kohteliaisuus ja häpy vaati:
Niin halpaan kiittämättömyyden lokaan
En kunniaani pannut. Anteeks, armas!
Siell' ollen, sormust' olisitte tekin
Anoneet kunnon tohtorille lahjaks.

PORTIA.
Etäällä täältä pitäkää se tohtor'.
Kun hällä, näät, on lempi-aarteheni,
Se, jota mulle hoitaa vannoitten,
Niin tulen yhtä anteliaaks kuin te:
En hältä mitään kiellä, ruumihini
Ja puolisoni vuoteen annan hälle.
Ma häntä tuta tahdon. Maatkaa aina
Kotona yöt; mua kaitkaa niinkuin Argus!
Jos ette, jos ma yksin jään, niin kautta
Mun kunniani -- tallell' on se vielä --
Ma vierelliseks otan tohtorin.

NERISSA.
Ja minä kirjurin; siis katsokaatte,
Ett'ette mua heitä omaan valtaan.

GRATIANO.
No, koita; mut jos kiinni hänet saan,
Niin kyllä kynä hältä katkaistaan.

ANTONIO.
Min' olen raukka syypää tähän riitaan.

PORTIA.
Ei huolta mitään; tervetullut vaan!

BASSANIO.
Tää pakko-virhe anteeks suokaa, Portia;
Ja tässä ystävien kuullen vannon
Sun sulo-silmäis kautta, joissa oman
Nään itseni --

PORTIA.
               Hän silmissäni kaksin
Kuvansa näkee: yhden kummassakin.
No, vannokaa nyt tuohon kaksoisuuteen,
Kenties teit' uskotaan!

BASSANIO.
                        Mut kuulkaa toki!
Vikani anteeks! Sieluhuni vannon,
Ett' enää valaani en koskaan riko.

ANTONIO.
Ruumiini kerran alttiiks annoin hälle,
Ja ilman tuota, joll' on nyt tuo sormus,
Se olis mennyt. Nyt taas sieluni
Ma pantiks panen, ett'ei puolisonne
Valaansa enää riko ehdollansa.

PORTIA.
Takuunne siis! Tuo hälle antakaa,
Paremmin säilyköön se kuin tuo toinen.

ANTONIO.
Tuoss' on; ja säilyttää se luvatkaatte.

BASSANIO.
No, totta! tuonhan tohtorille annoin.

PORTIA.
Sen hältä sain. Bassanio, anteeks suokaa:
Sen hinnasta hän makas kanssani.

NERISSA.
Gratiano kiltti, tekin anteeks suokaa:
Tuo kirjuri, tuo piimäparta poika,
Sen palkaks soi, kun makas kanssan' yön.

GRATIANO.
Haa! Tää on niinkuin maantien laittamista
Kesällä, jolloin tiet on hyvät kyllä.
Kuin? Nytkö kannattaa jo aisaa saamme?

PORTIA.
Hyi, hävetkää! -- Kaikk' ihmeiss' oletten te.
Täss' ompi kirje, lukekaa se joskus;
Se Paduasta on Bellariolta;
Se näyttää, että tohtor' oli Portia,
Nerissa kirjuri. Lorenzo tuossa
Todistaa että jälkehenne lähdin
Ja juur nyt palasin: en sisään ole
Viel' ehtinyt. -- Antonio, tervetullut!
Varalla mull' on paremp' uutinen,
Kuin luulettenkaan: avatkaa tuo kirje,
Niin näätte, että kolme laivoistanne
Palanneet juur on rikkauksinensa.
En sano, mikä outo sattumus
Tuon kirjeen mulle toi.

ANTONIO.
                        Min' olen mykkä.

BASSANIO.
Te tohtori, ja teit' en tuntenut?

GRATIANO.
Te kirjuri, jonk' aisaa kannattaisit?

NERISSA.
Niin; vaan se kirjur' ei sit' aio koskaan,
Jos siks ei elä, että tulee mieheks.

BASSANIO.
Teit', armas tohtor', anon vierelliseks;
Kun poissa olen, vaimoineni maatkaa.

ANTONIO.
Te toitte elon mulle, elannon:
Täss' selvään nään, ett' ehjinä mun laivan'
On satamahan tulleet.

PORTIA.
                      No, Lorenzo?
Teillenkin kirjur' antaa hyvät toivot.

NERISSA.
Niin, ja ne annan hälle lunnahitta, --
Täss' annan teille sekä Jessikalle
Tuon rikkaan juutalaisen lahjakirjan
Kaikista tavaroistaan, kun hän kuolee.

LORENZO.
Ihanat naiset, mannaa kylvätten te
Nälkäisten tielle.

PORTIA.
                   Jo on melkein aamu,
Ja täyttä selvää koko menost' ette
Viel' ole saaneet. Sisään lähtekäämme,
Ja siellä tarkoin kuulustelkaa meitä:
Totuuden mukaan kaikkeen vastaamme.

GRATIANO.
No, tehdään niin! Ja ensi kuulustus on
Johonka vannoa Nerissan täytyy:
Ens' yöhön valvoako tahtoo hän,
Vai maata nyt, kaks tiimaa päivähän?
Kun tulee päivä, pois sen toivoisin,
Ja maata päästä kera kirjurin,
Eläissäni en mitään talleta
Niin tarkoin kuin Nerissan sormusta.




SELITYKSET:


[1] _Rialto_. Yksi niitä saaria, joille Venetia on rakennettu;
vaan kun samalla saarella oli kauppiasten kokouspaikka, nimitetään
kauppakielessä Venetian kaupattoa (= pörssiä) Rialtoksi.

[2] _Kuin nuori Alcides_ j.n.e. Portia vertaa itseään Hesioneen
Laomedonin tyttäreen, joka tavan mukaan oli määrätty meritursaalle
vuosi-uhriksi, vaan jonka Hercules pelasti.

[3] _Sa kova Midaan ruoka_. Kaikki, johon Midas koski, muuttui
kullaksi.

[4] _Lisäks kymmenen sa saisit_. S.o. kaksitoista, juryn jäsenten
luku, joiden olisi pitänyt tuomita Shylock kuolemaan.








End of Project Gutenberg's Venetian kauppias, by William Shakespeare

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44832 ***