diff options
Diffstat (limited to '43962-0.txt')
| -rw-r--r-- | 43962-0.txt | 1826 |
1 files changed, 1826 insertions, 0 deletions
diff --git a/43962-0.txt b/43962-0.txt new file mode 100644 index 0000000..6c7cc3e --- /dev/null +++ b/43962-0.txt @@ -0,0 +1,1826 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43962 *** + +RAJANKÄYNTIÄ NYKYISEN KIRJALLISUUTEMME SUUNNISTA + +Kokeillut + +Kimmo [Juhani Siljo] + + + +Otava, Helsinki, 1914. + + + + + + +RAJANKÄYNTIÄ. + +(Vuoropuhelu.) + + +INTO IHAMIELI, hovineuvos (in spe). + +KALLE, itsellismies. + + +INTO I.: Salli minun vilpittömänä ystävänäsi lausua julki sydänsuruni: +huolimatta kaikesta siitä henkisestä kukoistuksesta, mikä versoo +ympärillämme; huolimatta kaikkien kansalaisten, sekä miesten että +naisten, osoittamasta ihailusta ja hellävaraisesta rakkaudesta nuoren +-- tai suoraan sanoen: nyt vasta alkavan -- kulttuurimme tuoksuvimpia +kukkasia kohtaan, sinä nähtävästi kannat sydämessäsi penseyttä sitä +kohtaan. Tällaisina vakavina, syvästi velvoittavina aikoina on +tuollainen, -- kuinka sanoisinkaan -- yhteistunteen puute omiaan +huolestuttamaan, varsinkin kun muistaa että sinäkin olet kerran +sykkivin sydämin painanut ohimoillesi valkolakin, toivon liiton ylevän +merkin, ja kun vielä -- -- + +KALLE: »Saktoo vähän», sanoo savolainen kippari, kun laivat törmäävät +yhteen. Minä olen hiturainen kyllä, enkä edes aina tiedä, miten +sanoisin julki ihastukseni. Mutta mitä niihin uuden uutukaisen +kulttuurimme tuoksuvimpiin kukkasiin tulee, niin ymmärtänet kai, ettei +jokainen voi viihtyä niiden keskellä aivan kuin kotonaan. + +INTO I.: Niin, ystäväni, tosin kaikki mikä on hienoa ja ikäänkuin +ilmestystä korkeammasta ilmapiiristä, tosin se on vain harvoja +valittuja varten; ja tosin ne, jotka näkevät ikuisuuden pyhäisessä +valaistuksessa tämän ahdistusten alhon, tosin ne ovat omalla ylevällä +tavallaan onnelliset siitä traagillisesta tietoisuudesta -- ah, täytyy +kuitenkin huudahtamani: usein liian traagillisesta! --, että ainoastaan +muutamat valitut sydämet ihmiskunnan satojen miljoonien joukossa +iloitsevat siitä elämän hymyilystä, mikä heidän sielulleen on ihastus, +ja itkevät silloin kun heillä on suru; -- tosin siis näin on. Mutta +eikö meidän, jotka pyrimme aineellisuuden yläpuolelle, kuulemaan +iäisyyksien säveliä ja näkemään paratiisillisen elämän värikisailua +nuoren neitosen haihtuvimmassa hymyssä, eikö meidän ole ihana +velvollisuus yllättää osanotollamme nämä kauneusunien tulkit keskellä +elämän arkea ja murhetta? + +KALLE: Saktoohan taaskin. -- En minä totta puhuen rakasta niitä, jotka +ovat marttyyrejä jo eläessään. Mutta jos selvään huomaan jollakin +kengän puristavan jalkaa, niin aivan minä kärsin hänen kanssaan, ja +tunnen taas helpotusta, kun hän jotenkuten pääsee pinteistään. Ja osaan +minä iloitakin iloitsevien mukana. Mutta kyllä minussa kärsii ja +iloitsee aine silloin kun sielukin. Mitä puhut aineen yläpuolelle +pyrkimisestä? Minä tahdon sanoa: aine on ihanaa senvuoksi, että siitä +voi luoda yhä ihanampaa. Ja aineesta on lähdettävä. + +INTO I.: Aiotko todellakin jäädä ikipäiviksi tuolle asteelle? Mutta +kaikkien aikojen suuret henget -- -- + +KALLE: Ne jotka minä tunnen -- tosin: minä en kirjanoppineena ole +arvollinen päästämään sinun kenkäsi pauloja -- näyttävät järjestään +olleen muutakin kuin kauniisti kimmeltävää sielueetteriä. Eetterillä ei +ole mitään muotoa, mutta he ovat aina ilmenneet tosi-ihmisen hahmossa. +Ja aineellinen sisällys on pitänyt heidän sielunsa koossa. + +INTO I.: Mutta musiikki, ystävä? Mutta rakastavan sielun +sanattomat romanssit? Todella aikaansa seuraava kirjailija -- ja +kirjallisuudessammehan uusaikaisen ihmisen sielu väräjää täysin vapaana +kaikista aineellisuuden siteistä --, todella aikaansa seuraava +kirjailija pyrkii ennenkaikkea lauseittensa sulosoinnutukseen. Voiko +mikään aine kohottaa mieltäsi sellaisen ihanuuden värisyttävään +nautintoon, kuin esim. sen ja sen sekä siveltimen että kynän taikurin, +sekä romaanin että näytelmän mestarin helkkyvä ja piirteiltään +kuitenkin niin madonnamaisen säännöllinen suomenkieli? On kuin siitä +astuisi itse kielen hengetär eteesi hyväilevänä ja läpikuultavana, +huulillaan seraafinen hymy. Silloin emme enempää kysy; me raukenemme +itsekkäine pyyteinemme kuin lumi auringonpaisteessa. + +KALLE: Minäpä sanon toisen vertauksen: todella alkuperäinen +kielitaiteilija tehoaa meihin kuin aurinko keväiseen nurmeen; hän +sulattaa meistä lumen ja roudan, ja sen lisäksi, jos meissä on +kelvollista kylvömaata, saa meidätkin vihertämään ja työntämään oraita. +Siitä meidän »itsekkäät pyyteemme» vasta itsetietoisesti heräävät. -- +Mutta apropos niistä »todella aikaansa seuraavista kirjailijoista»; +mitenkähän on, eikö lammasten pitäisi seurata paimentaan tai ainakin +kulkea hänen edellään hänen tahtonsa mukaan? Kummallinen minusta on +tämä »lauma ja paimen»-järjestelmä, mutta se ainakin tuntuu vallan +nurinkuriselta, että paimen pyrkii noudattamaan laumansa oikkuja, +jättäytyen sen häntäpäähän. Tuollainen kirjailija, joka sinulle +nähtävästi on kirjailijan ihanne, on epäilemättä ajan ilmiö, -- tämän +ajan, joka ennenkaikkea huutaa vapaata yksilöllisyyttä. Sellainen +kirjailija »pyrkii lauseittensa sulosoinnutukseen». Niinpä niin. Mutta +hän tekee mitä ikinä aika häneltä vaatii. Hänen onnensa on siinä, että +hän laumansa takana häärien osaa lukea sen salaisimmat toiveet -- +tosin: kuinka vähän salatut ne silti ovat! -- ja selittää ne sille +paremmin kuin se itse. Ja hän imartelee laumaa siitä, että sillä on +sellaiset toiveet. Hän tyytyy siihen, mihin aika tyytyy ja hän määkii, +täynnä yhteistunnetta, aikalaistensa kuorossa. _Se_ musiikki on +todella usein sangen aineetonta; -- kuinka aineettomat halut sen sitten +lienevät herättäneet. + +Epäilemättä pyrkimys lausetyylin musikaalisuuteen on hyvä sille, jolle +se on luonteenmukainen. Mutta pidätkö musiikkia aineettomana taiteena? +Paitsi että eräs niistä »kaikkien aikojen suurista hengistä» on +arvellut niin aineellista taidetta kuin arkkitehtuuria jähmettyneeksi +musiikiksi, voit ottaa huomioosi muutakin: aineellisuuteen kuuluvat +kaikki ihmisen sielulliset ominaisuudet, jotka pysyvästi muodostavat +hänen yksilöllisen luonteensa. Eetilliset ja älylliset ominaisuudet +ovat pusertuneet esiin aineesta. En usko, että siinä olennossa syntyy +edes aitoa musiikkia, josta tämä sielun aineellinen sisältö puuttuu. +Aine ja henki, -- henki ja aine: yksi ja sama asia. Missä ei ole +toista, siinä ei ole toistakaan. Eikä siitä mitään synny, -- paitsi, +tietysti, »rakastavan sydämen sanattomia romansseja». + +INTO I.: Sinä pilkkaaja, -- ah, sinä viillät verille minun sieluni. +Miksi pilkkaat? + +KALLE: Niin todella, eihän saisi pilkata. Ei saisi hymähtääkään »näinä +vakavina, syvästi velvoittavina aikoina». Ihmiset ovat tulleet niin +äärettömän hauraiksi ja arkahermoisiksi. Korukapineita. Ja varomaton +tutkistelija tulee usein syylliseksi kuin lapsi, joka rikkoo lelunsa, +saadakseen selville sen sisällön, -- katso, siinä ei ole sisällystä, +tai on parhaassa tapauksessa namusia ja tinakuulia. Hän rikkoo, eikä +arvaa tehneensä väärin. + + »Oletko hauras? + Varo _lapsen_ käsiä silloin!» + +Viillänkö verille sielusi? Toivon joka tapauksessa, ettei haavasta +vuoda hiekkaan sen kalliimpaa nestettä kuin maitoa tai marjamehua -- +suo anteeksi, etten pidä esteettistä verta kovin suuressa arvossa. -- +Mutta muuten, ei minusta olisi liikaa aikamoinen suonenlyönti koko +tälle aikakaudelle, jotas niin ihannoit. Ei siltä, että sillä olisi +suonissaan liikaa verta; mutta se vähä, mikä sitä on, ei ole juuri +kaivo-vettä sakeampaa, -- joskin usein sameampaa. Senvuoksi potilas +olisi saatettava rehellisesti tuntemaan oma heikkoudentilansa, jota se +itse tietysti ylpeillen pitää vain hienostuneen kulttuurin asteena. On +kuin kalmanhajua kaikkialla, vaikka hääkammioiden ilmaahan meidän +pitäisi hengittämän. Ehtineekö sitten ukkosilma ennenkuin koko maailma +mätänee. + +Olen ratkennut tässä puhumaan mietteitäni. Mutta salli minun jatkaa. +Sinun edustamasi ajatuksethan elävät kaikkialla: ilmassa, jota +hengitämme, ruuassa, jota syömme, makulatuurissa, jolla pidämme yllä +sieluriepuamme. + +Ainettahan minun piti ylistämäni. Verevyys ja rasvainen, myhäilevä +hyvinvointi sellaisenaan ei kuitenkaan ihastuta minua. Muistan +lapsuudestani erään pojanpöljäkkeen, jota vihasin sydämestäni: sen +poskinahka oli niin tiukalle pingoittunut, että olisi millä hetkellä +tahansa odottanut veren lähtevän tippumaan sen läpi; paksut huulet +näyttivät aina imeskelevän jotakin ja silmät seisoivat tyhminä. Se +poika peri varmaan isältään leipurin ammatin tai kiipesi senaattiin. +Sitä verevyyttä kunnioitetaan yhteiskunnassa kansalaiskunnon nimellä; +kun se työntyy taiteen n.s. pyhitettyyn maailmaan, syntyy pitkä, +juhlallinen hiljaisuus, ja vain jotkut taisteluintoiset kukonpojat +uskaltavat aidan takana hioa nokkaansa »poroporvarillisuuden» tuhoksi. +-- Sitä verevyyttä pidetään aina arvossa, sillä se ei saa ketään +levottomaksi. Mutta se ei ole kulttuurivoima: sen rasvaprosentti on +liian suuri. + +Vielä toiseenkin suuntaan rajoitus verevyyden ihannoimiselle! Veren +vaistojen varassa eläminen tekee ihmisestä narrin ja sokean elukan, +ellei eetillinen itsetunto ja intuitiivinen näkemys opasta hänen +rientoaan, avaa hänelle hänen oman kohtalonsa näkölinjaa. Sinä +taiteellisesti hurmattu mies kai sinä omalta kannaltasi voit +sydämestäsi yhtyä tuohon vanhaan, kuuluisaan huudahdukseen, johon minä +omaltani: »Mikä ihana asia onkaan perspektiivi!» + +INTO I.: Tietysti, ystäväni, tietysti. Ah ylimaallinen taide, joka +iäisyyden perspektiivissä värisytät polvistuvan palvelijasi sydäntä! Ja +juuri eetillisenkin perspektiivin näkökulmalta -- vaikka eetillisyys +tietysti on vain taiteen almu elämälle -- pitäisi olla erittäin +kiitollinen uusimmalle kirjallisuudellemme. Voisin mainita koko joukon +kauas kantavia nimiä, jotka edustavat ikuisesti taattuja ihanteita. +Siveyden, totuuden, henkisen rakkauden, naisasian aatteet -- kuinka +kauniita voittoja ne ovatkaan saavuttaneet hengen aseiden avulla viime +aikoina. + +KALLE: Kyllä niin. Mutta jutellaanpa niistä suuruuksista tuonnempana. +Minä en oikein luota niihin ikuisesti taattuihin ihanteisiin, +jotka kuultavat sanojesi takaa; minä luotan vain yksilöllisen +persoonallisuuden ihanteeseen, joka muodostuu yksinomaan noista +eetillis-älyllisistä ominaisuuksista rehellisissä elämänkoetuksissa. +Siinä eivät auta ne ulkopuoliset ihanteet, se salonkihenkevyys +ja salonki-ihmisen hienotunteisuus, joita avuja nykyisellä +kirjallisuudellamme onkin oikein tuhottomasti. Ainoastaan yksilöllinen +ja tiivis luonne on jotain oleellista, jotain josta voi pitää +turvallisesti kiinni, se on kaikesta aineesta kehittyneintä ja +kestävintä. Se ei haihdu eetteriksi onnenauringon paahteessa, eikä +muutu tuhkaksi tulessa. Jos siihen yhtyy taiteellisia avuja, niin +sellaisella yksilöllä on parhaat edellytykset päästä taiteen +ehdottomiin saavutuksiin. Kellään muulla ei. + +Tämän sisäisten ominaisuuksien maaperän on hedelmöityttävä +ulkopuolisesta aineellisuuden maailmasta. Kun nyt on puhe +kirjallisuudestamme, niin sanonpa, mikä minusta nykyään on lohdullisin +tosiasia: se, että kirjallisuutemme on lähtenyt nousemaan niin +juurevasti, niin laajalta pohjalta. Että sen peruskivinä ovat Kalevala, +Kanteletar, Kivi, n.s. kansankirjallisuus. Sopii toivoa, että kerran +koko rakennus kohoaa samasta graniitista, joskin erimuotoisista +ja -kokoisista järkäleistä, erilaisin värivivahduksin. + +INTO I.: Hm, no jaa, tosin, -- tosin Kalevala ja Kanteletar, Kivi ja +kansankirjallisuus muodostavat, voipa sanoa, klassillisen +kirjallisuutemme; tosin ne myös ovat kantaneet maamme mainetta +yli merten ja maitten. Mutta ystäväni, älä sulje silmiäsi +näkemästä sitäkään rohkaisevaa tosiasiaa, että uudenaikaisessa +kirjallisuudessamme on teoksia, miesten niinkuin naistenkin, jotka ovat +voitokkaina, kotkansiivin kiitäneet ulos suureen maailmaan, vieden +mukanaan viestin modernien hengenvirtausten saapumisesta meidänkin +penseään Pohjolaamme. Niin että jos me pyrimme vaatimaan +sivistyksellemme kansalaisoikeutta yleismaailmallisen kulttuurin +valtakunnassa, niin tämä uudenaikainen, eurooppalainen kirjallisuutemme +olkoon meidän lähetystömme, meidän lippumme ja meidän aateliskilpemme! +Minä olen kansallisesti, minäkin, erittäin innoitettu, mutta minä +kysyn, ja mielestäni täydellä syyllä: esiintyykö todella ymmärtäväinen +ja sivistynyt henkilö, vaikka kuinkakin kansallishenkinen, esiintyykö +hän, sanokaamme, eurooppalaisessa juhlatilaisuudessa ilman frakkia tai +smookingia, ilman kiiltonahkakenkiä ja hansikkaita? Eikö hän voi +selittää ulkomaalaisille diskreetisti hymyillen: nimeni on se ja se, +olen kotoisin sieltä ja sieltä? Eivätkö kysyjät tyydy siihen ja +iloitse, että siltäkin maailmankolkalta tulee ihmisiä, jotka esiintyvät +_comme il faut_? + +KALLE: Arvattavasti. Enkä minä nyt tahdo väittää sinua vastaan muuta +kuin että parhaat kirjamme eivät olekaan yhtä omiaan kansainvälisiin -- +tai edes kansallisiin -- juhlatilaisuuksiin, juhlapuheiden aiheiksi, +juhlatunnelmaa ylläpitämään, kuin koruttomien arki-ihmisten iloiksi. +Jääköönpä vaan -- toistaiseksi -- tämän vuosisadan kirjallisuudelle tuo +juhlallinen, ulkomainen lähettilästoimi -- suurihan se virka ei missään +tapauksessa ole, eivätkä peruskivien laskijat haudoissaan sitä kunniaa +kadehtine; pääasia että nuo vanhat peruskirjat -- todellakin: monen +mielestä jo klassilliset, s.o. kirjastojen unhoon kelpaavat -- jäävät +edustamaan kasvavan kansan tietoisuudessa todellista suomalaista +sielua. + +Sellainen »työnjako» kai olisi paras mahdollinen, ainakin kunnes ajan +hammas on nakerrellut pölyksi tuon hansikaskäsien kirjoittaman, +frakkipukuisen kirjallisuuden. + +»Maalaiskuosi» minusta on yhä edelleen kirjallisuudessamme +verrattomasti tyylikkäämpi kuin »moderni» herrasasu. Siinä, että +maalaiskuosi on melkein _yksin_ vallitsevana, on epäilemättä ikävä +puutos, mutta onhan kuitenkin pääasia, että pohja on hyvä. Turmiollisin +ja epäoikeutetuin kanta nykyiseen kirjallisuuteemme nähden on minusta +-- luvallasi sanoen -- tuo sinun omaksumasi, jolta joudutaan +päättömästi ihannoimaan melkein mitä tahansa ulkomaalaista +tuontitavaraa -- »modernien hengenvirtausten» tekonimellä. Mitähän joku +suomalainen maalaispoika tai -impynen, joka on istunut kaikki Pariisin +kahvilat ja maleksinut Italian taidemuseot ja Wienin ja Berliinin +teaatterit, ja ottaa sitten ja kirjoittaa suuren romaanin, (jossa +ainakin yhden pääsankareista täytyy olla ulkomaalainen), -- mitähän +sellainen tavallisesti osaa löytää »hengenvirtauksista»? Jos hän on +ollut lähes typötyhjä tynnyri lähtiessään vyörymään, niin hän palaa +»opintoretkeltään» vielä tyhjempänä, joskin helisten. + +INTO I.: Siis suljettakoon kaikki Euroopanpuoleiset ovet ja ikkunat, +siis katkaistakoon kaikki liikeyhteys edistyneempien maitten kanssa, +siis lakattakoon pyrkimästä sille yleisinhimillisen sivistyneisyyden +tasolle, josta suuret esitaistelijammekin ovat uneksineet! + +KALLE: Sitä en toivo. Mutta jos tuosta tärkeästä liikeyhteydestä emme +hyödy muuta kuin ulkonaisen kosmopoliittisen sävyn ja joitakin +muukalaisia maneereja, niin se on meille vain vahingoksi. Nousukkaisuus +sitäpaitsi on pahempi haihtumaan kuin sipulin maku ja se kuultaa +läpi viekkaimmankin teeskentelyn. Luulen, että vain aniharvat +poikkeukselliset yksilöt voivat kasvaa tuollaisista ulkomaisista +opintoretkistä. Useimmilla ei ole edellytyksiä sulattamaan +henkilökohtaisesti omikseen syvempiä vaikutelmia hengen virtauksista, +jos pääsisivätkin likelle niitä. + +INTO I.: Mutta onhan niin moni tuonut loistavan tyylin mukanaan taiteen +keskuspaikoista. + +KALLE: Niin: useimmiten hatun, takin ja kaatiot. Mutta mikäli meillä on +kestävää kirjallista tyyliä, niin kotona se on muovattu ja kotoisesta, +arkisesta puheenparresta. Muu »tyyli» on heikon inspiratsion +hätävalhetta. Luullakseni monen romaani- ja draamatehtailijan olisi +verrattomasti terveellisempi tehdä vuotuinen ulkomaanmatkansa jonnekin, +sanokaamme, Kuopion takalistoille, oppimaan sekä tyyliä että rehellistä +elämännäkemystä. Sellainen mielenmuutos voisi herättää perusteltuja +toiveita, -- vaikka moni »suuri kirjailija» saisi silloin alkaa uransa +aivan alusta, sällinnäytteistä. + +INTO I.: Niinkuin meille ei olisi siunautunut jo enemmänkin kuin +kylliksi noita kömpelöitä talonpoikaisjuttuja, joissa ei ole mitään +tunteen sähkökipinöimistä eikä fantasian iloa! Tahtoisit varmaan +perustaa oikein kirjallisen käsiteollisuuskoulun? + +KALLE: Käsiteollisuus-taipumukset ovat paljon suuremmat siellä +ylhäällä, uusaikaisen muotikouluutuksen saaneiden keskuudessa, +kuin alhaalla, usein kyllä raskaskätisissä kansankuvaajissa. +-- Mutta käsität minut täydelleen väärin. Tarkoitan vain +kirjailija-yksilöllisyyden tehostumista. Tahdon sanoa, että monella +kirjailijallamme ei ole edellytyksiä ensinkään enemmän saamaan +herättäviä ja vapauttavia vaikutelmia ulkomaisesta hengenelämästä kuin +eläytymisestä omaan rotuun ja maahan. On opittava kotona mitä voi, +ennenkuin lähtee meren taa kalaan. Oma yksilöllisyys on -- ja pitääkin +olla -- jokaiselle kallein asia. Mutta se tehostuu sitä mukaa kuin +yksilö alkaa tuntea itsessään määrätyn rotuluonteen laajenevan ja +tiivistyvän. Hänen ei suinkaan tarvitse ilmaista tätä kehittymistään +ulkonaisesti, esim. taitelijana valitsemalla ennakolta määrätyn +aihepiirin. Aihe on ulkonainen asia; ratkaiseva seikka on yksilön +sisäinen näkemyskyky ja eetillinen luonne. + +INTO I.: Eetillinen, eetillinen! Sitä käsitettä ei ole minun +estetiikassani. + +KALLE: Sitä minäkin. Sinusta se on taiteessa irrallinen hyve. Ei sen +kuitenkaan tarvitse sinua vieroittaa minun ajatuksistani. Eetillisyys, +-- ei se ole muuta kuin varmalle intensiivisyyden asteelle kehittynyt +sisäinen näkemys. Ei se ole »taiteen almu elämälle», -- ja vielä +vähemmän se taipuu uhrautumaan niiden »asiain» juoksupojaksi, joita +sinäkin tunnut taiteessa sietävän. Mutta siitä tuonnempana. -- On siis +vain otettava oppia siitä, -- siitäkin, -- mitä omassa maassa on saatu +aikaan. Kehityksen täytyy tapahtua elimellisesti omalta maaperältä. +Siltä kannalta juuri on itsekunkin kirjailijan tarpeellista löytää se +elämänpiiri, jota tuo edellämainittu klassillinen kirjallisuutemme +edustaa. Partioretket siihen maailmaan voivat virkistää monen aistimet, +jotka uusaikainen kouluutus on lamauttanut horroksiin. Sekin on jo +suuri voitto. Ja uskaltautuminen rehevien läheisten vaikutelmien +lumopiiriin on kehitysmieliselle yksilölle vaarallisin ja terveellisin +koetus: siinä on kysymys juuri oman erikoisuuden tavoittamisesta. + +Suomalaisen kirjallisuuden pitäisi mielestäni kokonaisuudessaan +kuvastaa suomalaista sielua, -- tietysti sen eri kehitysasteilla, eri +vivahduksina. Luulen, että jokainen tervevaistoinen ihminen, mikäli hän +löytää kirjallisuudestamme jotakin mielenkiintoista, löytää sen +etupäässä juuri kansanelämään pohjautuvasta kirjallisesta taiteesta. +Siinä on aina tunnettavana suomalainen sielu, joskin se tavallisesti +puhuu vielä vähälukuisin elein. Kuinka harvoin niin onkaan laita +tässä muka korkeammalle asteelle ehtineessä uusaikaisessa +kirjatuotannossamme! Vain minimaalisen pienessä osassa sitä on +suomalaisuus kehittynyt henkiseksi sävyksi. Tyypillinen »moderni» +suomalainen kirjailija on »_flach im Instinkte_» -- vaistoltaan +herpaantunut --, Nietzschen kielellä puhuen. Mutta jos kirjailijan +välttämättä täytyy lainata itselleen näkö- ja kuulokyky -- siltä usein +näyttää --, niin hänen olisi varmaankin terveellisintä hiukan nöyrtyä +ja ottaa tämä laina vastaan kotoiselta taholta: siten hän aikaa +voittaen voisi, vaikkakin muiden turvin, saada kiinni siitä +luonteenvaistosta, jonka hän on sekavien vierasten vaikutusten alaisena +menettänyt ja joka kuitenkin yksin voi tehdä hänestä taiteilijan. +Kauniina esimerkkinä siitä, että perin yksilöllinenkin ja +elämäntunnoltaan nykyaikainen kirjailija voi pysyä luonteensävyltään +tiiviisti suomalaisena, on K.A. Tavaststjerna; uudemmista +suomenkielisistä kirjailijoista vain jotkut harvat sietävät vertailua +hänen kanssaan niin taiteilijakykyyn kuin puhdasrotuisuuteenkin +katsoen. Kiven runoudesta taas näemme, ettei kansanlapsen suinkaan +tarvitse elää yksinomaan siitä kouraantuntuvimmasta taiteen materiasta, +minkä runsaus muutamien lahjoille kyllä on ollut liiallinenkin, vaan +että hän voi kohottaa luomiensa keskeltä näkyviin myös oman henkisen +yksilöllisyytensä. Kivellä ei luultavastikaan ollut mitään +systemaattisesti järjellä jäsenneltyä maailmankatsomusta, mutta hänellä +oli synteettinen elämännäkemys, oman kohtalon rajojen yli kantava +elämäntunto: hänen runoudessaan päilyy laajentuneen minuuden +mikrokosmos. Jos et sanojani muuten usko, niin lue uudelleen (ja lue +muunkin takia) esim. »Seitsemän veljeksen» loppuluvut, »Lea», +»Kullervo», lyyrillisiä runoja. Eihän meille Kiven jälkeen ole tarjottu +ainoatakaan näytelmää -- ei murhe- eikä huvinäytelmää --, joka +osoittaisi kehittyneempää henkistä luonnetta, -- kyvyn aitoudesta +puhumattakaan. Me tämän vuosisadan lapset, mehän olemme äkkiä keksineet +itsemme kovin traagillisiksi, me olemme jo kehdoissamme valmiita +murhenäytelmän sankareita (ja sankarittaria); mutta me emme ole saaneet +itsestämme puserretuksi ainoatakaan murhenäytelmää, mistä +persoonallinen kohtalontunto puhuisi niin voimakkaasti kuin Kiven +»Kullervosta», -- mitä puutteita sillä teoksella muuten lieneekin. +Kivellä oli sekä harvinaisen hedelmällinen humoristinen äly että syvä +uskonnollinen mielenlaatu, -- molemmat korkeimman ihmistyypin +pääominaisuuksia, -- molemmat avuja, joita nykyisellä ihmistyypillä on +nihki vähän. + +INTO I.: Mitä sinä, mitä sinä nyt! Sinulla on riivaajainen! En ole +tahtonut puhetulvaasi keskeyttää, mutta nyt minun oikeudentuntoni +vaatii minua avaamaan suuni. Epäätkö meiltä -- huomaa, mitä sanon +»meiltä»: minä puhun viimeiseen hetkeeni saakka kokonaisen sukupolven +puolesta ja se puhuu minun suuni kautta! -- epäätkö meiltä +uskonnollisen mielenlaadunkin? Eikö sinulla ole korvia kuulemaan, +kuinka uskonnollinen, niin, suorastaan legendaarinen, myyttejä luova +henki humisee nuoressa kirjallisuudessamme, joka tapailee korkeuksia +aivan uskonnollisen elämänkäsityksen pohjalta kohoten? + +KALLE: Totta toinen puoli sanoistasi. Mutta luulen sinun sittenkin +sekoittavan käsitteitä. -- Tällä erää sentään pyydän saada itsepäisesti +jatkaa äskeiseen sävyyn; hymyile sinä toisella suupielelläsi ja lohduta +itseäsi näin ajatellen: »tjaa-ah, tämä on hetkellistä kuohaa, jonka +takia ei kannata tehdä itseään levottomaksi: näenhän, miten +_minun_ ihanteeni keräävät ympärilleen päivä päivältä enemmän +seurakuntaa -- sekä miehistä että naisista!» -- Minä siis jatkan ja +sanon: todella, turhan tähden emme vilpittöminä hetkinämme häpeä +raihnaisuuttamme, -- »me näpertelijäin sukukunta!» Mutta jos sinua +hermostuttaa se, että aina ja joka paikassa vedotaan samoihin asioihin +ja henkilöihin, niinkuin juuri Kiveen, niin en osaa vastata muuta kuin: +täytyy, -- niinkuin vesivarassa olevan täytyy turvautua ainoaan airoon, +minkä on haaksirikkoisesta laivasta tavannut käteensä. + +»Klassillisella» kirjallisuudellamme on yhä tärkeä, jatkuva tehtävä: +elämännäkemyksen uudistaminen. Kuten olen kokenut selvittää, tämä +tarkoittaa vain aistimien virkistämistä, _yksilöllisen_ näkemyksen +ja tunne-elämän tehostamista, -- ei minkään univormupukuisen +kirjallisen kansalliskaartin perustamista. + +Vielä väitän, että kaikki tervevaistoiset kulttuurityöntekijät ovat +jonkinlaisessa mieskohtaisessa suhteessa siihen maaperään, mikä on +tuottanut pääasiallisen osan suomalaista kulttuuria: maaseutuun. +»Sivistynyt» kaupunkilaisuus on yhä -- ikävä kyllä -- vain +tähkäpäidenpoimija sivistyksemme vainioilla. Se ei jaksa elää +omintakeisesti. Se on riippuvainen sekä maaseudusta että (varsinkin) +ulkomaista. Se edustaa kaikkea, mikä nykyajassa on raukeata ja +näivettynyttä. Kaikki, mikä esim. kaupunkilaiskirjallisuudessamme on +omintakeista ja todellista taidetta, liittyy sävyltään paljon +likeisemmin maalaisuuteen kuin »moderniin» kaupunkilaisuuteen. Niinpä +ainoa kypsä kaupunkilaisepiikkamme on syntynyt liitossa niiden +maalaisluonteisten virtausten kanssa, jotka ovat meille antaneet +parhaan osan uudempaa kirjallisuuttamme. Lyyrillistä runoutta on +tietenkin melkein mahdoton varmasti eritellä alkuaineisiinsa; mutta +voipa huoleti sanoa, että ne tunnut, jotka lyriikkamme herättää +väkevimpinä, ovat kotoisin salojen jylhyydestä, heleistä maakylistä, +koskien partailta ja raskaasti vyöryväin ulappain ääriltä, -- vaikka ne +joskus kyllä ovat voineet tiivistyä kaupunkilaiselämän ahjossa. Meidän +jokseenkin runsas, raukea ja tympeä boheemirunoutemme sensijaan elää +pääasiallisesti poimimalla tähkäpäitä lyriikkamme varsinaisten +elomiesten jäliltä; ne sameat »hengenvirtaukset» taas, jotka lirittävät +sen kivikkouomassa, tulevat suorastaan kaiken maailman hallarämeistä. +Ja kuinka vähän draamallista meidän kaupunkilainen »kulttuurielämämme» +on! Tässä on juuri sen onttouden ilmeisin todistus. Varhempi n.s. +realismimme tuotti joitakuita hyviäkin kaupunkilaisnäytelmiä, mutta +senjälkeen kun se n.s. yksilöllisyys tuotiin suurella tohulla ja +symbaalien räikinällä maahan, on draaman runotar ollut vaiti ja +pukahtamatta. + +INTO I.: ?? + +KALLE: Nii-in! Vaiti ja pukahtamatta. Probleemit ovat ratkaistut, -- ja +draamallisia yksilöllisyyksiä ei ole saatu maata tömisyttämällä +syntymään. Ei uusromantiikka eikä uusrealismi ole sitä mahtanut. +Ei erotiikka eikä estetiikka ole auttanut kirjailijoitamme pysymään +tukevasti näytelmän runoratsun selässä. »Suurkaupunki» otti +näillä -ismeillään ja -iikoillaan johtaakseen sivistyselämäämme; +mutta se ei ole vielä tähän päivään asti sinetöinyt omatekoista +valtakirjaansa, se ei ole antanut meille persoonallisesti pätevää +draamaa. Sen draamasikiöt ovat kuolleina syntyneet. Mitä huomattavia +yrityksiä sillä alalla tältä vuosisadalta on, ne ovat syntyneet +maalaiselämän ja luonnon inspiroimina. Summa summarum: minä väitän, +että jos meillä vielä syntyy kirjallinen renessanssi -- niinkuin muiden +taiteiden alalla on syntynyt ja yhäkin jatkuu --, niin se on ottava +ydinvoimansa väkevämmästä maaperästä kuin kaupunkilaiselämästä. Se +tuuloittaa kirjallisuuden hääkammiot ja kuohuttaa uudet veret +kiertämään runoniekkain suonissa. -- Ja onhan toki jotakin liikettä +siihen suuntaan. + +INTO I.: Pidä uskosi. Ja hyvä, jos se toteutuu, tai ainakin olisi +oikeus myönnettävä myös sille pyrinnölle. Mutta salli minun sentään +epäillä tuon niin sanotun kaupunkilaisuuden ja sen kannattaman +intiimimmän sielunelämän tappiota. Sallithan? + +KALLE: Kernaasti. Mutta epäilehän hieman kokeeksi myös sen »intiimimmän +sielunelämän» totisuutta, vaikka ei pelättäisikään sen häviötä, -- +eihän se häviä! -- Joko epäilit? + +INTO I.: Johan hieman... + +KALLE: No etkö saanut tuntosarviasi mahtumaan mihinkään loveen? -- +Tunnemmehan nimeltään n.s. suurkaupunkilaiselämän hehkuvan +intensiteetin. Oletko taattu sen elinvoimaisuudesta? Tai edes sen +todellisuudesta? Eikö siitä hajahda fosforin ja spriin -- yhteensä +siis: espriin -- tuoksu enemmän kuin intohimossaan liekitsevän veren? +Uskon kyllä, että summattomasti se elämä on ehtinyt jo tupruttaa +yläilmoille savuna sakeinta suomalaisverta; sillä tummat pilvethän ovat +raskaina massoina kasaantuneet alttarien ylle. Mutta minkälaista parkua +ja vaikerrusta -- liian raukeasti hillittyä -- ovatkaan täynnä uhrien +joutsenlaulut! Heikkoa näkyy se sakeakin veri sentään olleen, kun ei +intohimon ankarin puserrus ole siitä purkanut kuuluviin miehisen miehen +totista kiukkua ja kapinaa. + +Mitä väriyhtymiä kyllä onkaan leimahdellut kauas ajan yöstä! Kaikki +nykyisen taiteen kokkikirjan koristeelliset sävyt: rieskanvalkeasta +sinipunervaan. Basillittoman veren punaa vain ei. -- Ja mitäs, väri kun +väri. -- Mutta näiden oman sydämensä marttyyrien kasvoille nousee +itsensäkuristajan kamoittava ilme; ja se ei ole enää koristeellista, se +on jo -- kuinka sanoisin -- säädytöntä ja tuhmaa: sellaiset asiathan +pitäisi suorittaa kulissien takana. -- Mutta sitten he lyöttäytyvät +usein vielä haikeiksi ja käyvät veisaamaan virsiä -- lohdutukseksi ja +anteeksiantamukseksi maaemolle, jonka kasvojenpiirteitä he tuskin +muistavat, -- kansalleen, jonka kohtalo heillä on kovin raskaana +sydämellään, vaikka se on antanut heille vain heidän surullisen +yksinäisyytensä. -- Ja kun kohtaus on ohi, niin marttyyrit laskeutuvat +alttarilta ja syövät ja juovat kuten tavalliset porvarilliset ihmiset. +Sellaista on eräillä asteillaan se _fin de sièclen_ eurooppalainen +»intiimi sielunelämä», joka on vihdoin meilläkin päässyt kukoistamaan. +Kainous on kai todellakin liian miehekäs hyve, jotta se voisi saada +valtaa tässä ajassa. Tuo vimmattu halu omien kiihkojen ja oman +surkeuden seulomiseen ja vatvomiseen ja erittelyyn -- niin loistava +todistus suvun kehutusta poikkeusihmisylpeydestä! -- se on näet +vähemmän syntyisin inhimillisestä tunnustajanöyryydestä kuin tarpeesta +herättää mielenkiintoa tai sääliä. Kysymyksenalaiseksi jää, onko siinä +koskaan ollutkaan mitään totista intohimoa, -- epäilemättä siinä kyllä +on ollut erästä toista, nykyajan ihailluinta hyvettä, josta näin +säädyllisessä seurassa ei kuitenkaan sovi puhua muuta kuin vihjaillen. + +INTO I.: Johan sinunkin sanasi alkavat hajahtaa fosforilta. + +KALLE: Niinpä kyllä, huomaan. Etkähän sinä oikeastaan taida -- noin +periaatteellisesti -- olla intohimoisten luonteiden edustaja, -- +paremminkin sen kulttuurielämän seraafisen puolen ihastelija ja -- +makustelija; niin että suo anteeksi jos olen paasannut tässä sinulle +silmät korvat täyteen näin kuumista asioista. Nuoruuttahan sentään +toivonet sinäkin lisää; ja sen mukana sietäisi tulla uusi intohimoisen +elämäntunnon sykähdys -- kunhan ei sellainen, joka päättyy parkuun ja +vaikerruksiin jumalille ja maaemolle siitä, että kaunis leikki kääntyy +joskus karvaaksi. Joka leikkiin käy, hän suoriutukoon siitä niin +kunnialla, etteivät katsojat nolostu hänen surkeista eleistään. Tämän +kai pitäisi olla sivistyneisyyden ensimäinen puntti ja pykälä. Ja +muuta, porvarillista kunniaahan taitelijaihmisellä ei ole. + +Meidän n.s. individualistisen kirjallisuutemme lyhyt, mutta huikea +historia näyttää ainakin syrjäläisestä sangen nololta: ensin suuret +eleet ja sampanjakuohuiset monoloogit jumala Minän ihanuudesta; sitten +koristeellinen talttumus ja koottujen herooisten kokemusten kylmäpäinen +kuvailu -- sen pitäisi olla suvun varsinainen voimannäyte ja todistus +älyn ylivallasta, mutta se paljastaakin meille vain naisten aivot ja +miesten lampaansydämet. Siihen samaan dekoratiiviseen asenteeseen -- +kuinka ikävään kuitenkin! -- ovat vähitellen jähmettyneet monet muutkin +kuin nuo roihuavan temperamentin profeetat ja profetissat. Samaan +lopputulokseen, sydämen köyhyyteen, hiukan -- tai ehkä hyvinkin -- +hysteeriseen hermoelämään on painumassa koko tosi-moderni, naisten +siipien alla kasvanut kirjallisuutemme. + +INTO I.: Naisten? Jokohan niin? Ja pahaksiko he muka ovat olleet? + +KALLE: Paljon sekä hyväksi että pahaksi. -- Naiset, -- tai uskaltanen +sanoa: nainen, kun asianomaiset itsekin niin mielellään käyttelevät +tätä kollektiivikäsitettä, -- tai naisliike, sanoisimmeko niin, ovat +todella hyvin paljon saaneet aikaan kirjallisuudessamme. Suomi ei +todellakaan ole turhaan edistysmaa. Kirjallisuudellemme naisliike on +lahjoittanut sekä miehekkäitä naisia että naisekkaita miehiä, -- ja +paljon indiviidejä siltä väliltä, molempaa sukupuolta. + +Alkakaamme naisten hyvistätöistä. Täytyypä myöntää, että naisten +parhaat ovat olleet ja ovat uudemman kirjallisuutemme miehekkäimpiä, +rohkeimpia ja tinkimättömimpiä yksilöitä. Jo eräiden tyylillinen +itsenäisyys on perin huomattava. Ja vielä suuremmaksi kunniaksi heille +lankeaa se, että kun monet n.s. kansalliskirjallisuutemme isistä +painoivat väsyneen päänsä ryntäilleen ja torkkuivat, tai jaarittelivat +puuta heinää, niin edelliset kajosivat lujakätisesti ihmisen arimpiin +kohtiin. Ja kyllä hekin ovat osanneet ajatella kylmästi aivoillaan, +mutta heillä on ollut myös laaja ja lämmin sydän. He ovat olleet +todellisia poikkeusihmisiä, sekä naisten keskuudessa että miehisiin +ammattitovereihinsakin verraten. Mutta siitä he ovat palkkansakin +perineet: solvaukset ja siveelliset tuomiot, kun taas heidän +tosinaiselliset sisarensa ovat puolueensa tai klikkinsä jumalattarina, +sekä mies- että naiskäsien kantamina ja kruunaamina rientäneet +juhlahumussa voitosta voittoon. + +INTO I.: No koskeeko tuo oikeastaan meitä miehiä? Senhän voisimme +jättää naisten keskinäiseksi kiistanaiheeksi. + +KALLE: Kyllä se koskee meitäkin, jos tahdomme tuntea oman historiamme; +tuo edellinen, rohkea nainen on sanonut paljon siitä, mitä mies -- joko +arkuudesta tai velttoudesta tai lahjattomuudesta -- on jättänyt +sanomatta. Jälkimäinen, seppelöity nainen on ollut tosimodernin +kirjallisuutemme ylivaltias kuningatar, tai oikeastaan enemmän: fatum. +Mutta ei suinkaan mikään transcendentaalinen fatum, vaan niin +immanenttinen kuin mahdollista. Todellisena taiteen hengettärenä hän on +astunut alas korkeuksistaan ja ottaen päälleen ihmisen lihallisen +muodon huumannut kaikki alaisensa. Hän on tuonut kirjallisuuteen oman +minuutensa lukemattomine muunnoksineen; hän on täyttänyt jälkimäisillä +kaikki arvopaikat: madonnan temppelikuorista diivan hotellihuoneeseen +ja kurtisaanin salonkiin asti. Väkisinkinhän siitä syntyy hienosyistä, +intiimiä, »eurooppalaista» taidetta, arki-ihmiset naisten joukossa +saavat jäädä tyhmempien hengetärten huomaan. + +INTO I.: Pilkkapuheisiisi en halua vastata. Mutta totta kai kuitenkin +myönnät sen verran, että kirjallisuutemme on viimeisen vuosikymmenen +aikana erinomaisesti rikastunut ja vilkastunut mielenkiintoisista +yksilöistä ja rikkaista sävyvivahduksista -- ja se on minusta jo hyvin +tyydyttävää. Totta sen myönnät? + +KALLE: Totta myönnän, -- täydellä suulla. Mielenkiintoisia yksilöitä? +Kyllä, -- aina aluksi. Ja rikkaita sävyvivahduksia: saman luonteen -- +tai luonteettomuuden. + +Ja tavallaan ehkä mielenkiintoisin näistä tämän hengettären +kasvateista, näistä »vivahduksista», on se miehinen madonnanpalvelija +Suomen tuiman taivaan alla, se loppuun saakka uskollinen, se seraafinen +monitaituri, josta äskettäin niin kauniisti puhuit. Esteettisen +erotismin tragikoomillisin monstrum! Miehinen tyyppihän kyllä on +nykyajasta melkein olemattomissa, ja puolivälinilmiöitä, kuinka +sanoisimme: hamehousuja, kuin kissoja Vilkkilässä. Mutta tämä +ystäväinen tuntuu olevan miltei kemiallisesti puhdas sukupuolestaan. +Sellainen ei tarvitsisi ei hametta eikä housuja, eikä sittenkään osaisi +arkailla alastomuuttaan. -- No kun on niin puhdas! Mutta sellainen on +jotain -- yliluonnollista. + +Ja summattoman yliluonnollinen on sekin metafyysillinen päämäärä, jota +eurooppalaiset kirjailijamme kai tästäpuoleen, hänen jälkiään +noudattaen, tavoittelevat: tila, jossa me ikiuskollisina, +sukupuolettomina rakastamme omaa rakkauttamme. -- Emmekö olekin näin +joutuneet päistikkaa keskelle nykyaikaisen kauneudenpalveluksen pyhiä +lehtoja, pudonneet sinne kuin mitkäkin rosmot vuorenkupeelta? Eikö +edessämme ole juuri sen kuuluisan taiteellisen uskonnon kunniaportti, +vai? + +INTO I.: Hm, hm! + +KALLE: Uskaltaisiko ottaa ja astua sisään. -- Eihän kysymys ole +pelkästä uskonnosta, vaan _taiteellisesta_ uskonnosta, ja sen +eteen sosialistikin polvistuu. -- Mutta olenpa siitä kunniaportista +nähnyt suoltuvan sisään monen, jollen juuri suden, niin kuitenkin ketun +lammasnahoissa, ja arvioin nyt, etten ole Mikkoa pahempi. + +Ihana onkin näköala edessämme. Tämähän on silkkaa renessanssia! +Ajatella, että meidänkin kalseassa nälkämaassamme! Ja nyt jo, kun +pimeimmät perukat tuskin ovat ehtineet kunnolleen tottua selvän +ruisleivän onneen. + +Niin, tällaista siis näemme: Klassillinen tai romanttinen maisema +ylevää tyyliä. Puilla, rakennuksilla ja ihmisillä herooiset +rotupiirteet. Mutta kuulutaan puhuvan suomea -- »eurooppalaista +suomea». Mistä se puhe ja laulu ja laklatus? Kaikkialta: maasta, +vesiltä, puista, taivaan kaarelta. Papukaijatkin tunnustavat tunteensa +papukaijattarilleen -- seraafisella suomenkielellä, tosin ranskalaisin +sitaatein. + +Madonnia, diivoja piedestaaleilla, leposohvilla, mitä moninaisimmissa +asenteissa. Jumalanpalvelusta täällä harjoitetaan. Täällä on pyhä +kolmiyhteys: isä Eros, -- joka joutavasta pojanvekarasta on patvinut +aimo patriarkaksi; säädyttömät, aidantakaiset suut kyllä parjaavat +häntä parittelijaksi, mutta he saavat tuomionsa --; poika +Yli-ihminen, -- joka, siipiratsun selässä, lennättää vapahtamaan +ihmiskuntaa matalasta maankamarasta; säädyttömät panettelevat häntäkin, +sanoen hänen ratsastavan rankkitynnyrillä, mutta he eivät tule +vapahdetuiksi --; ynnä tytär Naiskauneuden Henki, -- varsinainen +palveltava, jonka eteen jokainen kiltisti kumartuu; hänen sukujohtonsa +tosin on hiukan epäselvä, äidistä kun ei ole tietoa, -- vaikka olisi +aidan takaa tullut ja sinne jälleen kadonnut. + +Mitä näemme, kuulemme ja tunnemme edelleen: palvelustaan toimittavia +uskovaisia, molempaa sukupuolta, juhlakoruisina; tanssien hulmetta, +musiikkia, pöydän ilojen ylistystä puhein ja lauluin; viinien, myskin, +pyhän savun ja myrrhan tuoksuja. Jumalaisetkin ovat ahkerasti mukana. +Myös ylijumalatar, aluksi marmorisen ylpeä, sulaa ja taipuu +iltapuolella. + +Sanalla sanoen: juhlatunnelma. + +Ja kaikin puolin erittäin opettava juhla. Saamme perinpohjaisen +todistuksen siitä, että nainen -- eroottinen nainen -- on yli-ihmisen +yli-ihminen. Suomalaista miestä varsinkin on moitittu jäykäksi. Se on +vale ja väärä puhe. Katso hänen notkeuttaan lemmenleikin kaikissa +koetuksissa! -- Vaikka todella: leikkiä se ei enää hänelle ole, +niinkuin hänen jumalattarelleen. -- Ihaile hänen jalkansa kepeyttä yhä +kaameammassa kuolonkarkelossa: kultaisen kytkyen hän ansaitsisi +kaulaansa, niinkuin hyväoppinen sylikoira. + +Näes: ilta on langennut maille ja toinen näytös alkanut ja riemun +humala huuhtonut pois kaiken jäykän teeskentelyn. »In vino veritas», +näemme kyllä. Historian todellinen kulku paljastuu meille hienoimpia +hermojaan myöten. Täällä ei ainoastaan esitetä, vaan täällä tehdäänkin +historiaa: modernin miehen kehityshistoriaa. Eikä sitä missään muualla +tehdäkään. + +Mutta tulokset tunnemme jo. Ne ovat se öinen parku ja aamuinen tyhjän +sydänpussin penkominen, josta äsken oli puhe. Ja ihme: jumalattaretkaan +eivät enää leikittele. He ovat asettuneet järkeilemään ihmisen +»kohtalosta». -- Kun runoton aamu avautuu harmaana, lepäävät kaikki +pyhät lintuset -- kaikki iltaruskoiset unelmat -- kynittyinä ja +raadeltuina näyttämöillä. Arvasinhan, että ketunhäntäkin on salaa +häilähtänyt kunniaportista sisään. + +INTO I.: Noo, noo. Pidätkö asemaa näin toivottomana? + +KALLE: Itsehän asianomaiset pitävät sitä sellaisena. Itsehän he +väittävät olevansa auttamattomasti sen mahdin lumoissa, jonka orgiat, +milloin ruumiillisempina, milloin »sielullisempina», toistuvat +suurimmassa osassa nuorinta kirjallisuuttamme; itsehän he vakuuttavat, +etteivät heidän hermonsa kestä leikkausta irti erotismista. Ja mitäs +siitä, jos edes heidän miniatyyrielämänsä siinä ahtaassa piirissä +pysyisi jollakin tavoin mielenkiintoisena. Mutta suomalaisen hermot +eivät näy kestävän rakkautta. Ja hänen verensä laimenee siitä +nopeaan; hän ei jaksa loppuun saakka ylläpitää edes viehättävää +kevytmielisyyttä. Hänen koristeelliset asenteensa ensimäisen, +ehkä todellisenkin, hurmauksen mentyä ovat yhtä suurta taidetta +kuin räätälin mallikuvat. Hänen kokeensa suoriutua älyllisellä +(= älykkäälläkö?) leikittelyllä elämystensä tilityksissä on kiduttavaa +kuin elävänleikkely; sillä siinä ei ole sittenkään todellista +temperamentin vapautta. -- Mutta ehkä enimmän perversi tulos tämän +suvun rakkaudenjumaloinnista on tuo useinmainittu veretön saalas, +jolla tuskin milloinkaan on muuta ollut kuin värisevä hartaus +vahakuvamadonnien edessä, ja joka juuri verettömyytensä keventämänä on +keinotellut itsensä eroottisen metafysiikan huipulle. + +INTO I.: Koetapa vaan häätää isä Erosta ja madonnia pois. Toivoakseni +hänen vaikutuksensa tuohon suuntaan ei ole ulottunut niin laajalle kuin +luulottelet; ja sitäpaitsi, arvattavasti hänen vallallaan on kaikkina +aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa ollut syvempi perustansa, jota +ei kukaan ole jaksanut juurittaa pois. + +KALLE: Hullun yritystä se olisikin. Hallitkoon hän! Ja kukin +noudattakoon painolakiaan! Mutta pitäköön myös huolen ryhdistään +loppuun saakka -- ja sieluntunnustustensa vilpittömyydestä. + +Eros oli ennen kiltti, banaalin leikkisä säätyläispoikanen. Kun ei +kukaan kasvattanut hänestä rehellistä miehenvastusta, niin hän oppi +nopeaan viekkauden ja kaikki nerokkaan hotellinisännän avut: hän osaa +loihtia tekoparatiiseissaan esiin sekä maailmallisia että uskonnollisia +mielialoja, aina kundiensa tarpeiden mukaan. -- Mutta jos joku +poikkeusmies pystyy voittamaan hänet viekkaudessa ja varjelemaan +verensä läpi hänen mauttomain huvitustensa, niin kukaties hänestä vielä +tulee rehtikin mies, kukaties hän joskus kyllästyy ikuiseen ilveilyjen +sommittelemiseen. Eroksen -- niinkuin muidenkin kulttuurin loiseläinten +-- voittamiseen tarvitaan vaan juuri niitä taivaanlahjoja, joita +tarkimmin saa etsiä Diogeneslyhdyllä. + +INTO I.: Taisit päästä taas rakkaaseen moraaliisi! + +KALLE: Kuulepas: mitä ne ovat ne ihanteelliset »asiat», -- totuuden, +siveyden, naisliikkeen, keuhkotaudin y.m.s. -- joita sinunkin puhtaasti +esteettiset hermosi sentään sietävät jonkunlaisena taiteen kilpenä, -- +muka »velvoittavien olosuhteiden» takia --, ja joihin kai +pseudoindividualismikin enteistä päättäen vielä turvautuu, +noposteltuaan luiksi omat esteettis-eroottiset elämyksensä? Tuollainen +asia taiteessa on kuin esim. ruumiin vapaata liikuntoa vaivaava +umpisuolen lisäke, joka haitatta poistetaan. Ei sellainen aatteellinen +taide tuuliajolla olevan hätävarana mitenkään nosta miestään. + +Mutta »moraali» -- tahdon paremman puutteessa käyttää vanhaa, +pannanalaista käsitettä eetillisyys --, siis eetillisyys ei ole mikään +»asia». Se ei ole mikään ulkonaisella silmällä todettava ominaisuus. +Päinvastoin. Eetillisellä luonteella ja persoonallisella tyylillä on +sama salaisuus: se ei ole missään näkyvissä niin, että jokainen +poropeukalo voisi sitä osoittaa: »tuossa se niksi on»; mutta sokeakin +tuntee vaistollaan sen läsnäolon niinkuin sähkövirran. Eetillisyys on +syntynyt suuren runouden mukana, se kuuluu runouden elimistöön. +Eetillisyys on runouden hengitys. + +Mies, jolla on hyvät keuhkot, hengittää vapaasti ja vaivattomasti. Ne +toimivat niin huomaamattomasti, ettei hän usein muistakaan niiden +olemassaoloa; -- niinkuin velvollisuutensa täyttäjää ei ole syytä +muistaa niinkään usein kuin velvollisuutensa laiminlyöjää. -- +Keuhkotautinen taas, joka mielellään salaisi muilta sairautensa, +muistaa joka hetki keuhkojaan ja koettaa suurella huolella ja vaivalla +päästä samaan hengityksen tasaisuuteen kuin tervekeuhkoinen. Me +seuraamme myötätuntoisina hänen ponnistuksiaan, kun huomaamme hänen +taistelevan vakavasti itse tautia vastaan; mutta jos huomaamme, että +hänen huolensa onkin etupäässä vain saada salatuksi luontevan naamion +taa tilansa -- viis itse taudista! --, niin me kylmenemme melkoisesti. + +Hyväkeuhkoinen kirjailija sietää tarpeen tullen elämän +kellarikerrostenkin ilmanalaa. Mutta hän ei tunkeudu sinne pannakseen +näytteille urhoollisuutensa tai ihmisrakkautensa, tai hekumoidakseen +hädän ja mätänemisen tunteissa; sitä tekee vain diletantti tai +dekadenttinen luonne: moni turmelee itsensäkin saadakseen osalleen +saman säälin, mistä nuo kurjat elävät. Puhdasverinen taiteilija ei +viihdy siellä useammin eikä kauempaa kuin mitä todellinen inhimillinen +mielenkiinto vaatii. Hän ei taitelijana harjoita hyväntekeväisyyttä. +Hän on liian ylpeä omistaakseen itselleen elämän lapsipuolten vaistoja, +vaikka hän intuitiivisesti ymmärtääkin ne yleensä paremmin kuin se, +joka tekeytyy heidän kohtalotoverikseen. -- Luulen että huonokeuhkoinen +voi usein paremminkin »akklimatisoitua» mihin ilmanalaan tahansa, -- +paitsi raakaan, puhtaaseen ulkoilmaan. Mutta hän »akklimatisoituu» +helposti myös sellaisen ympäristön vaistoihin ja älylliseen tasoon. +Ja pöyhkeässä eksentrisyydessä yli varojensa eläjää luonto usein +rankaisee sillä, että kääntää näkyviin hänen sisäpuolensa: erittäin +ahtaan sovinnaisuusihmisen. Kun sitten sellainen ehtii n.s. +älyllisyyden asteelle kehityksessään, niin millä hysteerisellä tarmolla +hän pingoittaakaan traagillisen aspektinsa yli maan ja taivaan! +Millä nälkäisen reportterin tarkkanäköisyydellä hän onkiikaan +turvattoman lähimäisensä kohtaloista esiin vähäisimmät pettymykset, +paisuttaakseen niistä aivokoneistossaan tärisyttäviä draamoja! Millä +ammattinsataitavan mestarin tyydytyksellä hän naulaakaan kohtalon +marttyyreina ristinpuihin pieneen elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä yhden +toisensa jälkeen! -- Mutta sellainen taide ei saavuta luonnollisen +hengityksen vapautta. + +INTO I.: Vain pieni kysymys jälleen väitteidesi väliin: onko tällainen +-- vaikka pingoitettukin -- traagillisuuden etsiskely suorastaan +epämoraalista, -- jos nyt taidetta välttämättä on katsottava moraalin +kannalta? + +KALLE: »Moraalin» kantahan väitteitteni mukaan on taiteen oma kanta: se +tuomitsee kaiken teennäisyyden ja muun hätävalheen. Teennäisyys, kuinka +lahjakkaasti se käytteleekin taiteen mekaniikkaa, on todistus sekä +sisäisestä epävapaudesta että herkän aistin puutteesta. Sitäpaitsi, +eihän sovi turhanpäiten kiduttaa muiden hermoja, jos omiaan +koetteleekin. + +Taiteen eetillisyys on sen hienoin ja salaisin esteettinen +makuvivahdus. Ja sitä ovat pseudoindividualismin poroporvarit häätäneet +pois -- »sovinnaisuutena»! Käsite »sovinnaisuus» on vaarallinen kuin +kaksiteräinen miekka! + +Aika on saanut makustella jo niin lukemattomat makusuunnat ja +vivahdukset. Sille olisi jo terveellistä maistaa totisten kohtalojen +runoutta. Sen sietäisi jo saada nähdä niitä suuria, rohkeasti +yksilöllisiä luonteenpiirteitä, jotka kokoavat kaikki vivahdukset, niin +temperamentin kuin älynkin, ja jotka voitollisina kasvavat yli kaiken +elämysten runsauden, -- yli erotismin kiirastuli-tuskienkin! + +On laulettu Prometheus-vaivasta. Mutta missä hän itse on? + +Tantalos kyllä kurkottelee käsiään meissä itsekussakin. Mutta hänen +tragiikkansahan tiedetään ikuiseksi: miksi vaikertaa sitä? + +Keskinkertainen, »traagillinen» taide ei vapahda luojaansa, eikä +vaikuta kyllin omanvoiton-pyytämättömältä syrjäiseen: se vetoaa +salaisesti tämän sääliin. Mutta taide, -- sehän on ylijäämä siitä +voimasta, millä ihminen voitti ajallisen kohtalonsa. + +Kirjallisuutemme on tuuma tuumalta raivannut tien vapaaksi jokaisen +mahdollisen luonteenvivahduksen astua esiin. Mutta eikö joskus ole +aika, että näytetään vivahdusten sisäinen yhteenkuuluvaisuuskin, jos +sitä on? Jos sitä on, niin eikö silloin pidä olla myös sitä sielullista +jännevoimaa, joka lopullisesti tilittää sukupolven pyrkimyksen? Sen +tilityksen suorittaa vain uskollinen luonne, -- ei virheettömin, vaan +vapautunein ja tahdoltaan puhtain ajan lapsista; ja pätevin ilmaisu +sille on se, missä kukin murros-aika on ennenkin lukenut oman +todellisen historiansa: draama. Sellainen jalo draama-tyyppi kuin +»Mäster Olof» on juuri siksi niin kantava, että siihen on +jyrkkäpiirteinen yksilö seestyneimmällä hetkellään tiivistänyt oman ja +oman aikansa kuohunnan, projisioiden puolueettomasti oman itsensä +laajempaan elämänpiiriin. + +INTO I.: Mutta johan nykyaikana on sovittu siitä, ettei draama ole +nimenomaan ainoa paras kirjallinen taidemuoto. + +KALLE: Miksei. Voihan lyhyt runo olla parempi kuin pitkä näytelmä. +Muoto syntyy sisästäpäin; jos taiteellisesta tuotteesta sanomme, että +se on yksinkertaisesti hyvä, niin arviointimme sisältää senkin, että +teoksen muoto on ainoa paras, -- nim. sille elämänsisällölle. -- +Mutta minä väitän, että hyvän draaman syntyminen on todistus +synteettisimmästä runoilijapersoonallisuudesta. Se vaatii aluksi ja +lopuksi sitä, mikä ihmisessä on aina kalleinta: samaista luonteen +uskollisuutta. Se rankaisee kipeimmin, vaikka huomaamattomimmin, +kirjailijan sisäiset laiminlyönnit. + +Mitä draaman uudestasyntymiseen meillä tulee, niin meidän näyttää +olevan parasta tyytyä hurskaisiin toivomuksiin. On kai harvinaista, +että lukkarista tulee pappi --. + +Mutta kunhan nyt aluksi päästäisiin irti siitä varhaisvanhasta, +näivettävästä ja luonnettapistävästä nihilismistä, joka peittää +alleen vihertäviäkin maita kuin lentohiekkapilvi. Sietäisi todella +paljon vapauttaa ja vahvistaa sitä henkistä sävyä, jota kutsutaan +»suomalaiseksi psyykeksi». Yksi sen -- ainakin kirjallisuudessa hyvin +menestyvä -- kalvetustauti on tuo nihilismi toisinpäin käänettynä: +huumorin puute. Eikö niin sinustakin? + +INTO I.: No jaa, en tiedä. Onhan meillä oivallisia kaskunkertojia, on +älyniekkoja, joilla ei ole pienimpiäkään taipumuksia murjottelemiseen, +on iloisia komediainsepittäjiä, joilla ei peukalo ole keskellä +kämmentä. + +KALLE: On, onpa kyllä. On kyllä suku sitäkin tavaraa. + +Eikä toki ihme. Pitäisihän meidän kuuluman erikoisilla huumorin +lahjoilla armoitettuun kansaan. Ehkäpä Kivi hyvinkin vaistosi oikein, +arvioidessaan suomalaiset maailman humoristisimmaksi kansaksi. + +No niin, meillä on siis kaskunkertojia, ehkä oivallisiakin, on +suruttomia älyniekkoja sekä ammattinsa tuntevia komediainsepittäjiä, +suku itsekutakin lajia. Minä tahtoisin lisätä, ollakseni kriitillisestä +innostani huolimatta sentään puolueetonkin: on meillä myös huumorin +oraita. + +Äskeisessä luettelossasi et näes vielä päässyt huumoriin asti. +Kaskunkertoja voi sukkeluudellaan, eleillään viehättää yleisöään. Ja +hyvä niin. Mutta hän ei _eo ipso_ ole humoristi. Eikä paremmin ole +älyniekkakaan, jos hänen ylevin avunsa on älyn pääskykepeys. Suuret +humoristit ovat luullakseni järjestään aikanaan murjotelleetkin, -- se +ei tietysti useinkaan ole sairautta, kuten monet uskovat, vain todistus +temperamentin syvyydestä. Tuskin tarvitseisi esimerkkejä mainita: +Shakespeare, Cervantes, Burns, Gogol, Kivi, Fröding, kaahmaistakseni +joukosta ensimäiset. Strindbergin synkkä intohimo rauhoitti usein +kiihkoaan välkkyvän huumorin suvannoissa. Ibsenin karhuniloittelun +pohjalta taas kumisee hänen totinen paatoksensa, joka myös on +ilmeisesti »murjottelussa» avartunut. Saksalaiset ovat enimmäkseen +»Weltschmerzin» tai yksivakaisen eepillisyyden runoilijoita, mutta +useimmissa on kuitenkin henkäys huumoria. Ranskan todelliset humoristit +ovat vanhain aikain miehiä: Villon, Rabelais; Ranskan nykyisemmässä +kirjallisuudessa on älypäisyys, »henkevyys», siro mutta usein +teennäinen tunneleikki voitolla: se voi hetkensä huvittaa, mutta ei +yritäkään vapauttaa syvemmälle patoutuneita kohtalontuntoja. Siltä ei +puutu häikäilemättömyyttä, mutta rohkeutta. + +Mutta huumori vapauttaa, vapahtaa. Huumorikin on maailmankatsomus. Se +on maailmankatsomuksista sovinnollisin, vaikka ei suinkaan +leväperäinen. Se on ylpeä ja rohkea maailmankatsomus, mutta salaa +hymyllään sekä ylpeytensä että rohkeutensa, etteivät yksivakaiset ja +heikot sitä säikkyisi. Se tietää senverran, ettemme elämän viimeisestä +tarkoituksesta tiedä mitään; mutta se ymmärtää sen lisäksi, että +ihminen on paljon kestänyt ja voi kestää vielä enemmän, että kukin +noudattaa paino- ja vetovoimalakiaan kuten maa ja kuu, eikä pääse +kohtalostaan nurkumalla. Se ei lyö leikiksi olemisen päämäärää, jonka +palvelukseen sekin tuntee olevansa syntynyt, mutta kyllä ihmisen +tärkeyden ja turhat pyyteet, jotka se tuntee voittavansa: tässä +kaksoistunnossa on sen nöyryys ja ylpeys, ja se silta, joka yhdistää +sen uskonnolliseen mielialaan. + +Huumori on -- mutta minä huomaan, että jos tahdon tyhjentää tämän +sanan, niin saan kiertää sitä kauan, niinkuin mirri kuumaa puuroa; on +kai lopultakin tyydyttävä vain aavistukseen siitä, mikä itsekin on vain +aavistus. + +Aavistus oikeuden täyttymisestä siinäkin, missä ahdas järki on +keksivinään ikuisen vääryyden ja järjettömyyden. + +Olemme tottuneet pitämään suomalaista kansanmiestä jurona; ja +epäilemättä syystäkin. Vielä enemmän olemme moittineet häntä osaansa +tyytymättömyydestä, tympeydestä ja turhasta napinasta; eikähän hänessä +tietysti niitäkään ominaisuuksia ole liian vähän. Mutta uskon, että +kukin n.s. sivistysihminen voisi häneltä, -- tai t.s. kansan +ydinainekselta -- oppia vielä paljon aivan henkisiä avuja: ennen +kaikkea sitä mielen tasapainoisuutta, millä solutaan elämän pahojen +säiden läpi. Hän kyllä kiusaantuu ja kiukustuukin ja voi sanoa turhan +sanan vaivoistaan; mutta luulenpa, että hän voisi sälyttää hartioilleen +monta prosenttia koko maailman syntitaakasta, ennenkuin hänestä +liukeneisi niin paljon surun kyyneliä kuin mitä tyypillinen nykyajan +traagillisuuden runoilija vuodattaa yksien lemmenkaihojensa murtamana. +Surkeampi ja tylsistymään alttiimpi on se ihmistyyppi, josta Heidenstam +täydellä pilkansyyllä, ensin hahmoiteltuaan ne: + + »-- -- -- stora, starka karlar, + som dricka öl och äta stek», + +laulaa edelleen: + + »De säga, att de lida: + Vad pressar deras bröst så hårt? + Att skriva vers är det så svårt, + att hjärtat börjar svida? + När skalden på en timma + kan gråta full en fingerborg, + då tror man sist att skaldens sorg + är att han ej kan rimma.» + +Kansanmiehen ovat katkerat koettelemukset yllyttäneet synkkään +satiiriin ajallista sekä iankaikkista kohtaloa -- sortavaa maan +mahtimiestä sekä välinpitämätöntä taivaan valtiasta -- vastaan. Mutta +sikäli kuin hän on alkanut tulla toimeen omillaan ja päässyt vapaan +miehen itsetuntoon, hän on käsittänyt humoristisen elämänviisauden +ylemmyyden. Hän on tullut tuntemaan, että avoin hymyily on paras +sotisopa pahuutta vastaan ja peloittavin voimannäyte; että se on +ulospäin yhtä tehokas kuin katkera sana, mutta sisäänpäin, hänelle +itselleen, enemmän kuin hätäpuolustus: suoranainen voitto. Satiirin +suola on epäilemättä erittäin tarpeellinen apu alkeellisimpien +ihmisoikeuksien suojaamiseksi, -- varsinkin näin raakana aikana kuin +meidän. Mutta huumori on laajempi ja ihmistä itseään tyydyttävämpi, +siksi myös positiivisempi avu: se on näet sisimmältään hänen +luottavaisin tapansa suhtautua omaan itseensä ja sisäisiin +kohtaloihinsa. + +Vain puhdas tunto on altis humoristiseen katsomustapaan. Ja sellainen +katsomustapa laajentaa joka hetki mielenkiinnon piiriä. Se saa oman +pienen minän suuret surut unhoittumaan, ja herättää uteliaisuuden -- ja +siitä sykähtävän osanoton -- kaikkia Luojan käsialoja kohtaan. Se +vapahtaa meidät ulos ristiriitaisten pyyteidemme saarroksesta, mutta +sitoo meidät suureen ihmisyyteen vapaaehtoisella yhteydentunteellamme. +Se on eetillisen kuten älyllisenkin luonteen hienostunein ilmaus. + +Miten on jälleen »modernin psyyken» laita? Edellä usein mainitusta +luonteen raukeudesta saa selityksensä nykyajassa ylen tuntuva terveen +ja kirpeän satiirin puute. Ja milloin sitä ilmestyy, niin huolestuneet +yhteiskunnan tuet hyökkäävät hätärumpujen luo, voittaakseen sen äänen. +Ja niin voimakkaita kapinallisia maa ei näy kasvavan, että ne todella +voisivat nostaa sotalipun. Ajan tympeydestä enin kiusatut kokevat +kohentaa aikalaisiaan suurpiirteisellä paatoksella. Ja, kaunistahan +sekin. Mutta paatos on sittenkin epäilystä vastaan hiukan turvatonta; +ja sen kintereillä kiitää hysterian syöjätär, niellen sen ellei huumori +sitä ehdi pelastaa hoiviinsa. + +Tahtoisin väittää: me kiinalaistumme. Kenkä puristaa kyllä itsekunkin +jalkaa, mutta se on kiinalaista, -- siroa, nousevan muodin mukaista. +Jalkoja on kavennettava, on luotava meillekin rotujalka. Kipua kyllä +sopii kaunosanaisesti kuorossa valittaa, sillä se on musiikkia; mutta +kenkä on pyhä kalu, sitä ei sovi heittää jalastaan eikä sen mittoja +muutella. Ennen näivettykööt räpylät. + +Kun viha ja kapinallisuus on näin vähissä, -- missä sen nimellistä +sentään tapaa, se on sangen umpimähkäistä, -- niin saati sitten +voittoisa huumori. Onhan sen oraita, kuten sanottu, siellä täällä. +Mutta kuka on oikeastaan nostanut sen täyteen mahtiinsa? Joku maan +hiljaisista, joku kansakunnan nimettömistä ehkä. Mutta niistä, joiden +pitäisi edustaa henkisiä suuntia, joilla kuuleman mukaan tulisi olla +korkeammat maailmankatsomukset, -- kuka niistä on jaksanut laajentaa +huumorin lahjan persoonalliseksi maailmankatsomukseksi? + +Kyllä moni mielellään kirjoittelee komedioja ja ilveilyjä +itsensä-ulkopuolisista aiheista. Mutta kuka on kyllin seestynyt +suhtautuakseen omaan sisäiseen maailmaansa samalla myhäilevällä +ymmärryksellä kuin lähimäisten eloon ja oloon, -- vetämättä samalla +suutaan klovnin-virnistykseen? Ollakseen persoonallista, huumorin ei +tietysti tarvitse olla nimenomattain omaan minuuteen kohdistuvaa +subjektiivisuutta. Päinvastoin: kuta varmemmin se laajentaa +valta-aluettaan yli välittömien elämysten, kuta johdonmukaisemmin +»objektiivista» se on, sitä luotettavammin se vaikuttaa sisäiseltä +maailmankatsomukselta, -- maailmankatsomukselta, joka vapahtaa miehensä +sisäisistä pulmista ja ajan tullen voittaa jokaisen humoristinkin +sydämessä asuvan raskasmielisyyden. Edellämainitut suuruudet +vahvistavat tätä vakaumusta huumorista. Suuri humoristi -- kuten muukin +suuri taiteilija -- projisioi aina omaa minuuttaan siihen maailmaan, +jonka hän luo. Niin on varmaan nerokkaan Tanskan prinssin tuska, +ivamieli ja ylivaltainen iloittelu poreillut Shakespearen omassa +sydämessä jo kauan ennenkuin hänen mielikuvituksensa tavoitti Hamletin +hahmon. -- Lyyrillinen itsekohtaisuus huumorissakin taas on kuin +luovutettu lunnas tai kuin sinetti, joka täydentää uskontunnustuksen +pätevyyden. + +Kun meillä nyt on niin runsaasti juuri välittömiin subjektiivisiin +elämyksiin pohjautuvaa kirjallisuutta, kun meillä on niin viljalti +yhteiskunnan »sovinnaisuuksista» y.m. sorrosta vapautuneita +temperamentti-ihmisiä, niin eiköhän olisi kohtuus odottaa, että +mieskohtainen elämäntilityskin alkaisi jo kääntyä tunnoiltaan +vapautuneemmaksi? Kukaties sielu silti pysyisi yhtä draamallisessa +vireessä -- joskin joustavammassa, --, vaikka sen pinnalla välkehtisi +joskus naurun tai edes hymyn väre; en tarkoita kuitenkaan sitä +tylsämielistä naurua ja hymyä, jonka varassa hervoton luonne koettaa +pysytellä mielenkiintoisena viimeiseen asti. -- Kukaties vielä +voitaisiin ottaa ne totiset ihanteet, kysymykset ja »päivän polttavat», +jotka koskevat koko yhteiskunnan elämää, hiukan vähemmän juhlallisesti, +hiukan arkipäiväisemmin, ja siksi hiukan lämpimämmin: vähäisellä +huumorin höysteellä. Mikäli niihin jollakulla on totista harrastusta. +-- Kenties jälleen virkistyisi epiikan henki, joka niukin naukin, +henkihieverissä, on läpäissyt kirjallisuutemme »punaiset vuodet» ja +josta ei luulisi eläjää tulevan ilman lemmenliittoa huumorin kanssa. + +Tämä näkemyksen ja tunteen uudistus tapahtuu siis uskoni mukaan vain +kirjallisuutemme luonnolliselta pohjalta: siten, että se niin +sanoakseni suurempi teknillinen helppous, millä suomalainen sielu ehkä +jo toimii, ottaa käyttövoimansa maalaiselämän kokoomista pääomista. +Runottaren ei tarvitse pelätä talonpoikaistumista. Se voi luoda muodot +niin hienot kuin haluaa, ja jos sisältö saakin uuden sävyn, niin kyllä +maalaissielussa on henkistä ylimyksellisyyttä niin paljon kuin terve +individualismi suinkin kaipaa. -- Tätä tietä ovat kehittyneet +kirjallisuutemme kantavimmat kyvyt ennen kuten nykyäänkin; ja +toivottavasti tältä pohjalta tapahtuu yleinen lämmön ja rehdin +miehuuden nousu, ennenkuin kylmenneitten aivojen jääkausi alkaa. + +Sillä aivot eivät vielä kohota ihmistä luomakunnan herraksi. Aivojen +voima ei sinään ole edes älyä. Inhimillinen älykkyys on synteettisempi +lahja; siihen kuuluvat yhdessä kaikki ne ominaisuudet, joita olen +pitkin matkaa kokenut selvittää korkeimmalle ihmistyypille +luonteellisiksi: intuitiivinen eetillisyys, huumori ja uskonnollinen +mielenpohja, -- ja jotka itse asiassa ovat saman jumallahjan eri +vivahduksia. + +Kuten huumori elävöittää silmää ja tekee älyllisen terävyyden +joustavaksi, niin se hienostuttaa myös niin sanoakseni eetillistä +makua. Uskonnollinen mieli taas on eetillisyyden pohjavoima. +Uskonnollisuus ja huumori ovat kaksoissisaruksia. Että ne usein ovat +ainesosina toisissaan, siitä ovat varsinkin monet kansanmiehet -- +luullakseni tyypillisimmät suomalaisista -- ilmeisinä todistajina. +Minkä uskonnollisuus syventää huumoria, sen taas huumori vapauttaa +uskonnollisen tunteen yksivakaisuutta ja antaa rikkaampia värejä sille. +Uskonnollisuus ja huumori ovat yhdessä elämän todellinen suola. Ja +samasta juuresta ne lähtevät; niiden yhtymäkohta on se aavistus +maailmanmenossa täyttyvästä oikeudesta, josta edellä olen puhunut. + +Laajimmilleen kasvaneena uskonnollinen tunne velvoittaa yksilön +ikäänkuin vastaamaan koko maailmanmenosta: »sinun kohtalossasi on +kysymys itse elämän periaatteesta; jos sinun sisäinen mikrokosmoksesi +kestää, niin kestää kosmos; jos sinä lankeet, niin mikä velvoittaa +ketään muutakaan pysymään voittoisana pystyssä?» Jottei heikko +kuitenkaan sälyttäisi liiallista kuormaa kannettavakseen, vaan olisi +sitä uskollisempi vähässä, niin se esittää hänelle saman velvoituksensa +rohkaisevammassa muodossa: »käytä elämän lahja ja leiviskäsi parhaasi +mukaan!» Tässä minusta on uskonnon ensimäinen ja viimeinen vaatimus, -- +muu on sitten mielialaa. + +INTO I.: Vain sana taas. »Muu on mielialaa.» Mutta eikö uskonto ole +kokonaan mielialaa, -- kauneudenhartautta, rakkautta? Velvoitushan +kuuluu etiikkaan. + +KALLE: Mutta mielialakin on joskus tunnettava vaatimuksena, jos aiotaan +näyttää toteen se. Ja tuo uskonnollinen velvoitukseksi selkeentynyt +tunne on eetillisen vaiston lähtö- ja tukipiste. + +Nykyajan esteettinen uskonnollisuus on ollut ja on liian yksinomaisesti +mielialaa. Siitä puuttuu useimmiten sitä persoonallista elettä, josta +puhuu sydämen intohimoinen tarve. Se on raukeata tai ainakin hieman +koristeellista tunnelmaa. Ja ennenkaikkea se on ylen rajoitettua, se on +hartautta maisemien tai (varsinkin!) naiskauneuden edessä. Se on +tähtien ja madonnain kumartamista. Se on usein kaunista sellaisenaan, +mutta pitemmän päälle hiukan epäluotettavaa: siinä ei ole välitöntä +suhtautumista ihmiselämään. Kuta paljaampana inhimillisyys avautuu +näkyviin uskonnollisesta tunnustuksesta, sitä kauniimpaa se lopultakin +on. Uskonnollisia käsitteitä ja mielikuvia ja tunnustuskaavoja kyllä +tulvii nykyajassa. Ei ainakaan meidän kirjallisuudessamme +maailmankaikkeus luojineen ole ollut muulloin niin muodissa kuin +nykyään. Mutta onko aikamme kyllin alkuperäinen mieleltään omaksuakseen +totisen lapsensuhteen elämän luojaan? Ja kyllin vaatimaton ja syntyään +muistava, tunteakseen hartautta sen todellisuuden edessä, mikä leviää +kauneuden pyhättöjen ulkopuolella? Tätä sopii ainakin kysyä. + +Tuntuu siltä kuin nykyisimmän uskonnollisuuden kanssa yksilöllisyys ei +mielellään tekisi liittoa; luonnollisesti seuraus edellisen +koristeellisuudesta. Tuskin saavatkaan uskonnollisten luonteiden nimeä +ja arvoa esim. ne realistisen kauden pelottomat, jotka sydän täynnä +tuskaa ja rakkautta avasivat meille näkölinjat arkielämän runouteen? +Mutta kyllä ne temppelien sulohämyssä polvistujat, joiden katse +harhailee korkeuksiin siksi, etteivät he jaksa rakastaa köyhää kotiaan. + +Ilmeisesti aikamme sisimmät uskonnollisetkin juonteet jälleen ovat +perua siitä köyhästä kodista. Maaseutu on anteliaasti kestinnyt +kirjallisuuttamme huumorilla runsaudensarvestaan; ja uskonnollinen +mielikin, mikäli sitä on, on maaseudun lämpöisin lahja meille. Sydämen +yksinkertaisuus ei hevin menesty kulttuurin kultavasikkain ympärillä. + +INTO I.: Niin, niin, sieltähän yksinkertaisten luota kaikki hyvä tulee! +Sieltä varmaan vielä Messiaskin meille, vai? + +KALLE: Sinäpä sen sanoit! Se on todella minun yksinkertainen uskoni. + +Messiaastahan on puhuttu, ehkä häntä joku odottelee vieläkin. Eipä hän +taida maanittelemalla sentään ilmestyä, ja saattaa olla Jumalan +kiusaamista puhua niin suurista asioista. Kun eivät niinkään arvolliset +kuin Aabraham ja Saara rohjenneet oikein uskoa saavansa enkelin kautta +luvattua perillistä, -- tosin he silloin olivat jo iälliset. + +Mutta jos ottaisi uskoakseen odotuksen täyttymiseen, niin en ymmärrä +muuta kuin että sen tulevan suuren pitäisi ennenkaikkea kohottaa +suomalaisuus synteettiseksi henkiseksi sävyksi. Että hänen pitäisi +omaksua perinnökseen isien -- + +INTO I.: Ja äitien! -- + +KALLE: Aivan niin: -- ja äitien kokoomat pääomat. -- Pääomat ja +sydänomat. -- Että hän siis edustaisi suomalaista temperamenttiä, +kasvaisi syvimmälle omaan maahan painuvista juurista -- ja kohottaisi +latvansa niihin korkeuksiin, joissa yksinäisyys on voima ja rauha. Vain +siitä, joka on luu kansansa luusta ja liha sen lihasta ja joka elää +loppuun saakka uskollisesti oman kohtalonsa, vain siitä voi odottaa +uuden ajan alkajaa. Sillä hänen tulee puhdistaa ja koota, ja vetää +jyrkät ääriviivat sille maailmankuvalle, minkä hän luo omista ja oman +kansansa kohtaloista. Se suurpiirteisyys tulee rakentumaan juuri +rikkaista yksilöllisistä näkemyksistä sisäisten luonteenvaistojen +varaan, -- eikä ole sukuakaan sille kuolleelle »monumentaalisuudelle», +jota nykyään arvoitetaan nimenomaan kansalliseksi, koska se on +epäyksilöllistä ja perustuu asiakirjoihin. -- Se on samalla +intuitiivistä ja plastillista, -- uskallan näet arvioida suomalaisen +näkemyksen erittäin plastilliseksi --, mutta ei välitä siitä +luonnepiirrosten tekoklassillisuudesta, joka mukamas ylentää muutamat +nykydraamat malleiksi alottelijoille, ja jossa kaikki olisi ehkä +hyvinkin paikoillaan, jos siihen vielä lisäksi tulisi itse pääasia: +samainen intuitiivinen näkemys. + +Mutta turhia! Toiveet ovat hurskaat ja hyödyttömät. Aika vaahtoaa +edelleen, ja jos me ravintoa pyydämme, niin saamme kiltisti maistella +niitä vähiä terveen veden kalasia, joilla ajan virta silloin tällöin +armahtaa nälkäämme; mutta monet niistä suurista meidän lienee +otollisinta päästellä verkoistamme jälleen niiden omaan elementtiin. + +Meidän on kai paras vartoa nöpöttää, ja sillävälin -- olla uskolliset +vähässä. Luulen, että hyvällä tahdolla voitaisiin esim. paljon +puhdistaa edes sitä elementtiä ja tehdä se viihtyisämmäksi kaikille, +kiiskille niinkuin viattomalle salakallekin. Saisihan kiiski silti +kiiskinluontonsa pitää, kun vaan antaisi hengitystilan toisellekin. + +Mutta näissä vesissä on hyvillä syöntipaikoilla -- ehkä liian makeista +ulkomaanruuista -- syntynyt jonkunlainen virma tai sokaiseva +humaltumus, että häätää pois toisiaan saaliin ääriltä, vaikka +itsekullakin lajilla ja perhekunnalla olisi kyllä syödä siitä. »Me +olemme vetten valtiaat, sillä meillä on voima!», häristelevät yhdet ja +painuvat liki pohjaa kyrmyniskaisina vaanimaan. »Me olemme laajinta +lajiperää ja hetken herrat, emmekä sure huomista: après nous -- meidän +jälkeemme rutto!» ilkamoivat toiset herkuiltaan. »Mutta me olemme +korkein laji, sillä me olemme kylmät ja halveksivaiset!» ja nämä +kolmannet tuijottelevat värisevin katsein ja jäykistyvät verettömien +pahansuopaan vihaan. + +Mutta pyrkii olemaan niin, että kauneimmat kalat viihtyvät muualla ja +tulevat omillaan toimeen. Kunhan nousee se suuri merestä ja tekee +puhdasta! + +No niin, minusta ainakin sietää kysyä: eikö ole asema joteskin +tällainen? Eikö klikki- ja puoluehenki ole mennyt kuin häkä tavallaan +älykästenkin ihmisten yläkertaan? Sitä ei syrjäläinen oikein käsitä, +mutta niin tuntuu olevan, käry sen sanoo. Ja kyllähän häly nykyisen +sivistyshistoriamme sisäisistä draamoista tuolloin tällöin saavuttaa +laajemmankin julkisuuden. Sitä _on_ sentään draamallisuutta vielä +modernienkin verissä. Ja diplomatia on hienosyistä kuin kulttuurimaassa +konsanaan. + +Ties kuinka paljon meillä onkaan valtioita valtiossa, kirjallisia +pikkuruhtinaskuntia. Ja maan suurimmat kyvyt itsekussakin. Arvaa sen, +että jotakin siinä syntyy, kun näin kilvalla tehdään kulttuuria. +Ihmetöitä siinä syntyy, eikähän vähemmällä pääse eteenpäin. »Kehitys» +ei oikein sovi nykyiselle, sähköajan ihmiselle, -- vaikka +»luonnontieteellistä maailmankatsomustahan» tunnustetaan. + +Kun haastattelet yhtä seurakuntaa, niin kuulet pian, että se toinen +puolue ei ole elämäniässään muuta tehnyt kuin syntiä ja lahjattomasti +sitäkin! No, onhan edes »temperamenttiä» siinä puheessa. Ja sitten +jännitetään tietysti kaikki hyvä tahto, ettei mistään pirahtaisi +kuuluviin sanaa kiitokseksi noille syntisille. Ryötät häiriötä vain +saattavat kunnon ihmisten laskuihin. -- -- Ja muutamille tulee synniksi +jo pelkkä olemassaolo ja se, että rohkenevat jotakin tehdä, -- +vaikkeivät jalkaansa astu päivän sankarien teille. + +Mutta omassa seurakunnassa, koko maailman eteen siellä uurastetaan. Ja +ihmeitä syntyy. + +INTO I.: Mutta eikö kuitenkin ole luonnollista, että henkiheimolaiset +liittyvät läheisesti yhteen, edustamaan määrättyjä suuntia ja ajamaan +laajakantoisia asioita? Ja hienoinen oman arvon liioittelu, -- sehän on +usein, kuten tiedetään, omiaan innoittamaan ihmistä yhä ylevämpään +hengenlentoon. + +KALLE: Ei ole kysymys etupäässä henkiheimolaisuudesta. Hyvä, jos sitä +olisi jossakin, -- oikein taattua ja totista. -- Ja millä heimokunnalla +_on_ mitään »suuntaa»? Tai laajakantoisia »asioita ajettavana»? En +näe niitä, ainakaan sellaisia, jotka kohottaisivat jonkun tyhmän +ryhmänä koko kiistatanteren ylle. + +»Hienoinen» -- usein hyvinkin karkea -- omahyväisyys on todellakin +innoittanut yksiä ja toisia kajahtaviin ohjelmajulistuksiin. Mutta +tuskin etemmä. + +Eiköhän se mitä heterogeenisimpiä ihmisiä kokoova »henkiheimolaisuus» +tavallisesti ole -- klikkihenkeä. + +Mitä ovat klikit? Olen kuullut sattuvan sanan, jonka tahdon lainata +tähän: klikit ovat »kalkkiutumia» taiteen elimistössä. + +Klikit ja puolueet rakentavat paljon turhia kiusoja muiden, sekä +syyllisten että syyttömäin tielle. Mutta äskeisestä määritelmästä +selviää, että kipeintä turmiota nämä kalkkiutumat harjoittavat +sisäänpäin, niihin elimiin, joiden loisiksi ne ovat lyöttyneet. Ne +vähitellen kuivettavat sykkivät suonet ja kurovat kokoon sydänpussia. + +Otan rohkeudekseni lausua edelleen eräitä arveluja. Luulen näistä +kalkkiutumailmiöistä (otaksun ensinnäkin niitä todella oleviksi ja +olleiksi) osittain selviävän sen, miksi niin monet suurta lupaavat niin +vähässä määrin täyttävät lupauksiaan. Vaikka ponnistelevatkin johonkin +suuntaan, eivät vapaudu rehtiin täysimittaisuuteen kuitenkaan. + +Sillä ensinnäkin klikkihenki on erittäin viekas opas teoreettisuuteen. +Se rajoittaa alkuaan vapaankin yksilön mielenkiinnon ja ihailun niihin +temperamentteihin, jotka ovat omassa seurakunnassa edustettuina. Se +vaatii kaihtamaan jokaista muuta temperamenttiä, -- vaikka mielessään +tuo kahlittu voi parhaina hetkinään kyllä myönnellä, että »asuu ihmisiä +vuortenkin takana». Heikon veren on niin mieluista taipua teoriain +turviin. Kaikki omat ja ystävien pyrinnöt ja kyvyt, varsinkin +muodolliset, merkitään lakitauluihin sääntöinä, joista ei hevin armoa +anneta vieraalle. Vähitellen itsekritiikin kärki tylsyy ja omantunnon +valppaus omia tekoja ja pyyteitä kohtaan uinahtaa rakkaitten ystävien +tuuditukseen. Pääasiaksi jää, että taiteenpalveluksen hyväksytyt +ulkonaiset muodot täytetään (-- mutta täyttyvätkö ne teoriain mukaan?); +henkinen suunta ja sisällön arvo ei ole niin arka pykälä. Ja kun on +kysymys »vuortentakaisesta» miehestä, niin sisäinen pyrkimys ei paina +ylös toista vaakakuppia, jossa ovat muodolliset lainrikkomukset. + +Toisakseen tämä teoreettinen muodollisuus luullakseni hyvinkin +kannustaa toiseen turhuuteen, hutiloimiseen, monia, joilla on +ulkonainen käsite »vapaus» keppihepo-pegasuksenaan. + +Niin että eiköhän »kalkkiutuminen» yhtähyvin kuin lahjojen +hutiloiminenkin ole ottanut meidän kirjalliselta taiteeltamme monta +kaunista voittoa, ehkä kauneimpia? + +Kuinkahan moni voi kehua itselleen tehneensä totta kyvyistään alusta +loppuun --. + +Kuinkahan monen _ei_ olisi syytä rukoilla edes sydänkammioissaan: +»Herra, varjele minua ystävistäni!» + +-- Vai mitä sinä sanot --? + +INTO I.: Hm, hm! + +KALLE: Niin, niin: hm, hm! Paha kai olisikin, jos muuta sanoisit. Jos +sanoisit »jaa», niin se olisi paha, jos sanoisit »ei», niin sekin olisi +paha, sillä se ei taitaisi olla totuus. + +Olkoot nyt nämä asiat tällään. Parasta kai on jo minun lepuuttaa +kieltäni ja sinun korvaasi. Sitten koetan, jos sallit, hetken kuluttua +jatkaa kirjallisuus-kysymyksen häntäpaästä: arvostelemisesta. -- Olet +kuunnellut pitkään, -- ties kuinkakin hartaasti, vai? Oletko jotakin +ottanut onkeesikin? + +INTO I.: Hm, hm! -- Olen minä huomannut, että sinäkin sanot: »me!» + +KALLE: Monin paikoin, hohoi, monin paikoin --! + + * * * * * + +INTO I.: Vai arvostelemisesta saan nyt silmäni korvani täyteen. Saanko +luvan arvata, ettet arvoita arvostelemista kovinkaan arvokkaaksi, -- +paitsi tietysti omaa puoskaroimistasi. + +KALLE: Se tietty. Varsinkaan en sellaista »arvoittamista», joka vasta +antaa taiteelle sen arvon tai arvottomuuden. -- Ja mitä arvosteleminen +on? Tiedät kyllä, jos uskallat sanoa. + +INTO I.: En uskalla, sano sinä, uljas! + +KALLE: Pahansuopuutta. + +INTO I.: Kas niin, kas niin, pyhä veli! Arvasinhan, minä arvasin. Mitä +vielä? + +KALLE: Joutilaisuutta. + +INTO I.: Prikulleen! Mitä vielä? + +KALLE: Sangen kohtuullisia älyn lahjoja. -- Mitä vielä? -- Vaivoin +salattua kaunaa, klikkipeliä, puoluemoraalia, teeskenneltyä +ihanteellisuutta, valheretoriikkaa, »tärkeyttä» -- »viktisyyttä», kuten +myös sanotaan, -- lahjattoman maineenhimoa, lavertelua ja +koulupoikatieteellisyyttä, loiseläimen rakkautta uhriinsa, sitä, että +Pegasus on heittänyt selästään, y.m., y.m.s. kauniita taipumuksia, +pyyteitä ja vajavaisuuksia. Sinä jo mainitsit puoskaroimisesta. + +Siinähän sitä jo olisikin aluksi »arvoa». Näitä arvoja kun jakelee +taiteenkin hätäavuksi -- -- + +Mutta katsokaamme, mitä se sitäpaitsi _saa_ -- ja jossain +tapauksessa _voikin_ -- olla. Tämäkin mitali on kuvitettu kahden +puolen. + +Se saa ja voi ja se pitäköön ylpeytenään olla taiteen aseveli +porvarillisuutta vastaan. Porvarillisuuden ikuisesti sama, ihmisen +sisimpiä tarpeita vastaamaton hyötymoraali olkoon arvostelunkin +perintövihollinen. Sen kukistaminen on tietysti mahdottomuus. Mutta jos +arvostelu ottaa toimiakseen elävänä suojamuurina porvarillisuuden sekä +julkista ahdistelua että salaista käännytysintoa vastaan, niin sillä on +elämäntehtävä, yhtä pitkä kuin taiteenkin. + +Ei ole ehkä ensinkään tappioksi taiteelle, jos sen edustajat +»julkisessa sanassa», akatemioissa y.m., nauttivat jonkinlaista +yhteiskunnallista arvoa, käyvät porvarillisessa maailmassa kohtalaisen +»normaaleista» ja vakavista henkilöistä. Jos heillä lisäksi on ne +elimet, joilla taidetta tajutaan, sekä rehti rakkaus siihen, niin he +voivat vaikuttaa positiivisemmin kuin monet hurmahenget, jotka pyhässä +yksinkertaisuudessaan puhuvat taidetyöstä kuin yleisesti tunnustetusta +ammatista konsanaan. + +Taiteen itsensä ei sovi käydä herättelemään hurskaan unta nukkuvaa +yhteiskunnallista oikeudentuntoa. Sillä taide puhuu _eleillä_, ja +se kieli on vallasväelle latinaa, ja vieläkin oudompaa. Yhteiskunnan +pylväille on puhuttava suurisuisilla mörssäreillä kovarakeisinta +järkeä, muita aseita vastaan he ovat kyllin raudoitetut. Tuollaisten +porvarillisesti jokseenkin täysikäisten taiteen tulkkien työksi, -- he +kun voivat tarpeen tullen käytellä käsitteitä ja järkipäätelmiä -- jää +siis hoidella tätä mörssäritulta. + +»Taidekysymyksessä yhteiskunnallisen kehityksen kannalta» heidän +senvuoksi on ensinnäkin havaittava toinen puoli ja toinen puoli +(molemmat »puolet», huomaa tarkoin, _puolustukseksi_ taiteelle): +sivistys- ja juriidishistoriallinen sekä kansallistaloudellinen. +Siksipä hänellä pitää olla koko joukko tietoja, proosallisia tietoja. +Hänen pitää, kysymyksen edellistä »puolta» esittäessään, tietää +mainita, että moni muu, nykyään hyvinkin arvokas ammatti on aikoinaan +lähtenyt yhteiskunnan vakavien tarkoitusten ulkopuolelta, siis +rekisterin »alapuolelta». Paitsi että tiede --, jota moni porvari +nykyään kunnioittaa sen sisäänastuessa nousemalla seisomaan, joskus +laskeutumalla polvilleenkin, -- on palvellut monta kovaa koevuotta +teologian palkkapiikana, olisi puhuttava monen vieläkin kunniallisemman +elinkeinon merkillisistä vaiheista. Onhan kauppalainsäädännön +historiassa jaloa yhteiskuntaoikeutta valaisevia esimerkkejä hyvin +paljon: tapulioikeudet, tulliseikat y.m. Lääkärinammatti kai on +aikoinaan ollut hyvinkin hengenvaarallinen, -- en tarkoita erityisesti +potilaille, vaan heidän parantajilleen hengenvaarallinen. Leipurin-, +räätälin-, teurastajan- y.m.s. ammateista minä en ainakaan tällä haavaa +muista tätä asiaa koskevia seikkoja; ehkä joku tietää niitä. +Tositaiteelliseksi työksi laillistettu maantierosmous, sotilasammatti, +on tunnettu alkujuuriltaan niin ilmeisesti jumalaiseksi, että se on +aina ollut yhteiskunnan perustus ja ylpeys; mutta menepä yksityinen ja +ala käyttää julkisesti oman käden oikeutta, niin pian sinut »kutsutaan +järjestykseen», jottas ymmärrät... -- Tällaisilla esimerkeillä vedotaan +juriidiseen järkeen; porvarillista sydäntä taas voi vaihteeksi +järkyttää kuvailemalla sitä liikuttavaa huolenpitoa, millä niin monet +vaatimattomat arki-ihmiset kuolinvuoteiltaankin muistavat kaukaisten +maitten pakanoita --. + +Mutta vielä tehokkaampi taiteen puolustajan on vedota siihen niin +sanomaani kansallistaloudelliseen puoleen. Nerokas ja dialektista +metoodia nasevasti käyttelevä asiain tuntija voi otollisella +hetkellä todistaa taiteen vaikutuksiltaan _lähes_ tieteellisen +kansallistalouden veroiseksi. -- Tässä kansallistaloudellisessa +puolessa on oikeastaan jälleen kaksi, -- sanoisinko: kaksi pykälää. +Pääpykälä on taiteemme vaikutus »kansainväliseen mielipiteeseen». +Luemmehan usein sanomalehdistä, että »jälleen on ulkomailla huomattu se +ja se etevä taiteilija». Taiteilijasta on siellä suuressa maailmassa +johduttu hänen kotimaahansa ja koko sen taiteeseen, ja on tyydytyksellä +»pantu merkille», että sielläkin päin aletaan nousta kansainväliselle +kulttuuritasolle. Suuret sivistyskansat pitävät meitä pian miltei +pikkuserkkuinaan. Ja sehän on suuri ansio, -- ei niin taiteelle, kuin +yleensä »meille», s.o. maan ja kansan virallisille edustajille. (Jos +miehellä on hyvä juoksijahevonen, niin enemmänhän siitä mies saa +kunniaa -- ja kultaa -- kuin hevonen itse.) Kun näet hätäpäivät päälle +saavat, niin »me» luotamme »eurooppalaiseen opinioon»: onhan »meillä» +henkinen arvomme, jota ei saa loukata, onhan meillä taiteemme +kilpenämme, joka tunnetaan ja tunnustetaan -- Euroopassa. -- Ja sen +sanan päälle me ryyppäämme. + +Toinen pykälä, tärkeä sekin taiteen puolusmiehen muistaa, on taiteen +välittömästi kansaamme hyödyttävä ja ylentävä vaikutus. Onhan esim. +kirjallisuus omiaan innostamaan penseätä nuorisoa lukutaitoon, joka on +hyödyllinen kaikissa ammateissa, sitäpaitsi se tarjoaa usein +tarpeellisia tietoja sekä ohjaa ylevämpään mielenlaatuun, -- onhan +kyllä kirjoissakin monenlaisia. -- Entä kuvaavat taiteet! Esim. +punainen aapiskukko, -- kuka laskee sen historiallisen arvon jo tähän +asti! -- Ja niin poispäin. -- Ja jos kaikkien sivistysahjojen seinät +saisivat kielen ja inhimillisen puhelahjan, mitä ne taitaisivatkaan +lausua ja todistaa: isänmaallisista juhlista, joissa kansallisen +taiteen hengetär on kunniavieraana istunut pöydän yläkulmalla ja +hurmannut alttiita sydämiä. -- Ja edelleen: jos estetiikan +professoreilla onkin kyllin ainesta menneitten aikojen taiteessa, niin +rakastaahan yleisö sukkelia, henkeviä ja tuoreita arvosteluja; ja kun +nyt monilla sanomalehdillä on erityiset henkilöt tyydyttämään tuota +yleisön mielihalua, niin onhan aivan tarpeellista, että on +taiteilijoitakin, jotka synnyttelevät näitä henkilöitä varten aina +uutta, aina uutta arvosteltavaa. + +Näin monelta kannalta peloton arvostelija voi »arvoittaa» taidetta +porvarillisen hyötyihmisen edessä. Voipa hän, kun oikein yltyy, +kansallisesti huolestuneita taiteen isiä vastaan väittää, että +taidettakin on kohdeltava kunniallisena elinkeinona, jonka _pitää_ +kannattaa sellaisessa maassa, missä mikä tahansa taiteen +_selostaminen_ kannattaa; että runoruhtinaan kuuluisa sana +»viheriästä oksasta» on vihdoinkin runoiltava uudelleen: saakoon taide +itsekin käydä jo siitä jalantuesta, siitä viheriästä oksasta; että +taiteella on aivan oma tarkoituksensa, jota se ei saa hetkeksikään +laiminlyödä: kun _tiedettä_ harjoitetaan vain sen itsensä takia ja +arvioidaan _vain tieteen_ kannalta, niin mitä järkeä on siinä, +että _taiteelta_ evätään nuo luonnolliset oikeudet, -- taiteelta, +joka kuitenkin yleensä liittyy paljon likeisemmin elämän vaatimuksiin +kuin tiede. + +Mutta jos arvokas arvostelija-ystävämme riihaantuu oikein äärimmilleen, +niin hän yllyttää nuoria, todelliset edellytykset omistavia taiteen +taimia: »Puskekaa eteenpäin, pojat! Kerran kuitenkin on päästävä sen +tien päähän, millä te nyt rynnistelette. Ei sovintoa virkahengen +kanssa! Jos te taivutte pakosalle, niin mikä muukaan sukupolvi on +velvollinen jäämään uskolliseksi? Jos ette pääse eteenpäin, niin +pysähtykää tien oheen ja tarttukaa lapioon ja kuokkaan: se on hiljainen +ja ylpeä, ja omaa mieltänne tyydyttävin vastalauseenne!» -- Ja sitten +hän lausuu heille rohkeasti palan -- Runebergia: Sandelsin sanat +sillankorvalta Sven Tuuvalle. + +Tähän saakka esittämäni katsantokannat voin koota siihen yleiseen +ponsilauselmaan, että arvostelu ei saa olla syntynyt niinkään taiteen +vajavaisuuksien takia kuin yleisön henkisen elimistön puutteellisen +kehityksen vuoksi. Siksi sen täytyy osata puhua eri kannoilta ja eri +äänilajeissa. Turtuneinta paksunahkaisuutta sen pitää kovistella edellä +esitetyin keinoin: järkiopetuksella ja ivalla. Tämä on sen +lähetystehtävän ulkonainen puoli. + +INTO I.: Puoli --. + +KALLE: Niin, »puoli», -- tai oikeastaan: tuskin kolmanneskaan. Sillä ne +sisäiset »puolet» vaativat sittenkin enimmän huomiota. + +Pääasianaan arvostelu pitäköön yleisön johtamista taiteen sisimpään, +taiteen näkö-, kuulo- ja ajatuselinten välittämistä niille, jotka +pitävät itseään maallikkoina eivätkä uskalla -- usein eivät taidakaan +-- ottaa itse välittömästi vaikutelmia. Mutta arvostelu varokoon +tekemästä karhunpalveluksia taiteelle. Sen sopii aina muistaa, että +»yleisökään» ei ole alusta loppuun eloton möhkö, jota täytyy nuijimalla +herätellä ja purettaa kuin sylivauvaa. Yleisön kainous kyllä tunnetaan: +»emmehän me osaa arvostella, emmehän me osaa käytellä taiteen +mittapuita, meidän käsityksemme on tietysti aivan subjektiivinen». +Kunpa arvostelu olisi aina edes niin korkealla. Kunpa arvostelija aina +tietäisi, että _hänenkin_ käsityksensä on subjektiivinen -- ja +että niin tulee ollakin. -- Mutta olen varma siitä, että juuri tämä +yleisön tottumattomuus artikuloimaan vaikutelmiaan -- jotka kyllä usein +voivat olla syvemmät ja itsenäisemmät kuin ammattikriitikon -- on +johtanut arvostelijoita siihen itsepetokseen, että heidän monopoolinaan +on taiteen selittely ja arviointi. Heillä kun on aina valmiina +kielellä termit ja arvosanat, niin helppohan heidän tosin on antaa +alkeisopetusta ja loistaa herkkäuskoisten edessä. Nykyään kyllä melkein +kuka tahansa kyllin häikäilemätön suoriutuu julkisen arvostelun +ulkonaisista pulmista: historiallisia tietoja antavat moninaiset kirjat +ja kun tulee puute kauniista ja tyhjänsanovista lauseparsista, niin +vilkaisee vain päivän sanomalehteä. + +Mutta arvostelija, joka tahtoo olla _selittäjä, valaisija_, joka +ei itse tahdo loistaa, vaan avata tietä taideteoksen sisäiselle +valolle, hänellä täytyy olla sitä, mikä on harvinaisinta: sisäistä +näkemystä. Muun puolesta hän sitten kyllä tulee toimeen. + +Olisi jo melkoinen edistysaskel, jos jokainen »arvoittaja» tajuaisi +paremmin kuin nimetön ja asiaton »maallikko», miltä kannalta yksityinen +taideteos on otettava. Miltä kannalta filoloogi tarkastelee +kielitieteellistä tutkimusta? Ei suinkaan siveysopin tai yleisen +terveydenhoidon kannalta! _Ainoastaan_ filoloogiselta! Mitä +mittapuita filosoofi (ja asianymmärtävä maallikkokin) asettaa +filosoofiselle teokselle? Kansantaloudenko mittoja? Ei, vain +filosoofisen tiedon ja ajatuksen. -- Niinikään tunnustetaan +karjanjalostukselle oma päämääränsä, jota kohti esim. teoloogin teoriat +eivät sitä kanna ensinkään. -- Mutta miten suhtautua taidetuotteeseen! +Siinä kumma! Mutta selviää sentään sekin: suhtaudutaan kaikilta +»kannoilta». Arvostelija ja vakavammat yleisöstä painavat älypäänsä +yhteen ja selittävät esim. kirjaa: »_Puhtaasti taiteelliselta_ +kannalta ottaen tämä teos ansaitsee kiitosta; mutta sen +_filolooginen_ puoli ei ole aivan tyydyttävä; ja myöskin +_kansallisen_ taiteen ja _siveysopin_ kannoilta meidän täytyy +lausua epäilyksemme.» Historiallisen kertomuksen sitten on vielä +kavuttava tieteellisyyden muuri, tiedon kultasäkit selässään kuin +Makedonian Filippoksen aaseilla. -- »Puhtaasti taiteelliselta kannalta +ottaen...» -- huomaa jo ensi sanoista, että ne herrat eivät ole +tottuneet ottamaan mitään -- puhtaasti! + +INTO I.: Rakas ystävä, minä olen jo hiukan levoton sinun puolestasi. +Etköhän potkiskele nyt pussissa: kun vähän aikaa sitten olit täynnä +eetillistä intomieltä --? + +KALLE: Nii-in, mutta puhuinhan taiteen omissa nimissä, koinhan +takitilaan selittää eetillistä luonnetta puhtaan taiteen omaksi +luonteeksi, eetillisyyttä sen jaloimmaksi aistiksi. Kiivailen nytkin +vain käsitteiden sekoittamista vastaan ja pyydän suojata tuhmuudelta +taidetta, joka on siveellistä aina, milloin sillä ei ole epämoraalisen +tendenssin tai luonteettomuuden tunnusmerkkejä. En näe olevani +pussissa. + +INTO I.: Entä se kansallistaloudellinen propaganda, jota juuri pääsit +suosittelemasta arvostelijoille, entä se? + +KALLE: Se ei ole taideteosten selittämistä, vaan taiteen n.s. +periaatteellisen, poliittisen ja kansallisen arvon todistelemista +sellaisena aikana, jolloin sen elinehdot ovat uhatut, -- ja sellaiselle +mahtiväelle, joka muuten välittää viisi itse taiteen sisäisistä +arvoista. + +Näitä sisäisiä arvoja, siis taiteen olemusta, etsiessään arvostelija +sensijaan ajattelee sitä yleisöä, jolla on omakohtaista taiteentarvetta +ja joka pääosaltaan ei nähtävästi kuulu maan suurellisiin. Silloin +hänen täytyy tarkoin pysytellä taiteellisen katsomustavan piirissä, +jottei sekaantuisi vieraisiin käsitteisiin. Siellä sisäpuolella hänen +sitten sopii antaa älynsä loistaa, kyllä siellä tilaa on tarpeen +mukaan. Ja parhaiten hän palvelee sekä taidetta että yleisöä, jos ei +vartavasten laskeu omalta koroitetulta asteeltaan kansantajuiselle +tasolle, vaan koettaa selvästi ja yksinkertaisesti -- niin että +kansakin voi häntä ymmärtää -- sieltä ylhäältä tulkita hienointa +käsitystään taideteoksesta. -- Eikö näes varsinainen kansantajuisuus +ole sitä, että puhuja heittää ajatusten painolastin laidan yli ja +pieksää tuulta tyhjillä sanoilla --? Se on vain sääliä: ettei rakkaan +yleisön elimistö mitenkään rasittuisi. + +Eräs käsite-ero taiteen selittäjäin ja »arvoittajain» olisi muistettava +ennen muuta: nim. ero »kansallisen» ja »suomalaisen» välillä. +Jokaiselle on päivänselvää, ettei kaikki Suomessa tehty -- siis +jollakin tavoin »suomalainen» -- ole »kansallista». Mutta +viimemainittua käsitettä on kuitenkin erinomaisen helppo käytellä +otollisissa tapauksissa. Sillä »kansallisen» tunnusmerkit +ovat sangen ilmeiset: sellainen on todistettavasti esim. kirja, +jonka sivuluku alkaa nousta sinne 400-500:n seuduille ja jossa +_ei_ ole määrätyitä, sopusointua häiritseviä ominaisuuksia. +_Suomalaissävyinen_ kirja minun mielestäni on sensijaan yleensä +ulkonaisesti vähemmän tukeva, mutta sisäisesti positiivisempi: se vähä, +mitä siinä on sivuja, on täysiveristä taidetta. Käsitettä »suomalainen» +(= luonteeltaan suomalainen) on siis paljon vaikeampi käytellä, se kun +on määriteltävä aivan sisäisin tunnusmerkein. + +Mutta se ero mielestäni arvostelijan olisi kuitenkin huomattava, vaikka +se on vaikeakin. Sietäisi nim. _henkistä sävyä_ tarkata enemmän +kuin yleensä tehdään; t.s.: ajemmin esittämäni mietteet vaativat +arvostelijaa suhtautumaan taiteeseen rotutuntoisemmin. Jos rotutunto on +kirjallisuudessamme kitulias, niin vielä vaivaisempi, jos mahdollista, +se on kritiikissä. Ainakin tässä suhteessa kirjailijat ja heidän +arvostelijansa suggeroivat toinen toistaan. Kuinka yli olkain toisiaan +katsellaankin, niin salaisesti kuitenkin tehdään toisilleen mieliksi: +ollaan »moderneja». -- On vallan merkillistä esim. verrata +ameriikkalais-saksalaisen Meyerin tutkimusta suomalaisesta +kirjallisuudesta useimpiin kotimaisiin samanaiheisiin teoksiin. Kuinka +vähän ravitsevia ja rohkeita ajatuksia onkaan suomalainen kirjallisuus +herättänyt jälkimäisten tekijöissä, kuinka pinnallinen ja tehoton +heidän näkemyksensä on! Muukalainen, vaikka hänellekin jää laajoja +aloja suomalaisesta sielusta hämäriksi ja suljetuiksi ja vaikka hän +toiselta puolen taipuu liian varomattomiin arviointeihin eräistä +uuden ajan individeistä, hän on kuitenkin tuonut ilmi verrattomasti +syvempää -- ja tietoisampaa! -- suomalaisen temperamentin tajua kuin +suomalaiset itse. Germaanina hän on kyllin yksilöllinen katsoakseen +kirjallisuuttamme sisästäpäin, ja kyllin ajan muotisuunnista +piittaamaton, antaakseen luonteen puhtaudelle tarpeellisen kunnian. + +Mutta tyypillisin meikäläisistä taiteentulkeista on se, joka ei mitään +pyydä omalle sisimmälle minälleen, joka vihkiytyy kerrassaan +»aatteiden» palvelukseen, -- yksi »kansallisen taiteen», toinen muun +valtasuunnan; kolmas, laajanielu, ahmii taas hyvään makoonsa kaikki, +mitä suinkin taritaan. + +Tämä on sitä, että taiteeseen ei suhtauduta puhtaan inhimillisyyden +kannalta. Mikä lähtee mistäkin dilettantismista. + +INTO I.: Dilettantismiin kai jokainen arvostelija lopultakin jää; ja +eiköhän hän tee alunperin parhaiten, totuttautuessaan mahdollisimman +vähän omakohtaiseen arvioimiseen, -- eipä tule tehneeksi silloin suurta +vääryyttä ketään kohtaan. + +KALLE: Eikä suurta oikeutta ketään kohtaan. -- Mutta tuollainenkin +itseydestään luopunut tekee sentään helposti vääryyttä, varsinkin hyvin +yksilölliselle taiteelle: hän luovuttaa niin helposti ne perintökirjat, +joilla hän ihmisenä voisi vaatia jotakin omalle itselleen, luovuttaa ne +pois jonkin ryhmäkunnan tai vieraan aatteen hyväksi. Ja silloin +tapahtuu vääryys, eikä hän huomaa sitä. Itsekieltämys ei läheskään aina +ole moraalia. + +Sillä vain temperamentti-ihminen ymmärtää toistaan. Ei sellainen +vaahtoava ja roihuava, -- sillä hänellä ymmärrys on tavallisesti +vähissä ja hän talttuu liian kesyksi aikanaan. Vaan sellainen, jolla +on tiiviit omakohtaiset elämäntunnot, ja joka niihin luottaen rohkenee +sekä myöntää että kieltää. + +Leväperäisin ihminen ei ole sisäisesti laajin, -- tai hän on sitten +kerrassaan sortunut pois saranoiltaan. Ja se, joka aina myöntää, ei +koskaan myönnä täysin keuhkoin. Eikä toisella ihmisellä ole hänen +tunnustuksensa tarvetta. + +Ahdasmielisyyttä meidän kritiikissämme kyllä on, vieläpä hyvällä idulla +kaikkia niitä muitakin arvostelijahyveitä, joita tämän keskustelumme +alussa mainitsin. On ymmärryksen jos hyvän tahdonkin rajallisuutta, -- +mutta vähän oikeudenmukaisen valinnan uskallusta ja vaistoa. + +Vähän eetillistä rohkeutta tulkitsemaan sitä itse luonnon säätämää +oikeutta, että vain elinkelpoiset saavat periä maan. + +INTO I.: No nythän sinä korkealle sijalle nostit arvostelijan. + +KALLE: En liian korkealle, mutta tarpeeksi korkealle, että taivaan +puhtaat tuulet ylttyvät häneen. Hän ei ole se luonto, joka raivaa +tarpeettomat tieltä -- vaikka moni arvostelija pitää sellaista uskoa +itsestään. Heikkojen oma heikkous, turhien oma turhuus kaataa heidät +aikoinaan. -- Hän on vain osa luonnon elimistöä, ei tärkein, mutta +kyllin tärkeä ollakseen velvoitettu valppauteen -- ja kehitykseen, +hänkin. -- Olen jo puhunut yleisön »purettamisesta». Se ei ole +arvostelijan tehtävä. Hänen tehtävänsä -- nim. ruuan valintaan nähden +-- on olla sinä elimenä, joka mahdollisimman selvien omakohtaisten +kokemusten perusteella, siis mahdollisimman varmalla pätevyydellä +arvioi, mitä inhimillinen luonto ottaa sulattaakseen, mitä ei. + +Kehittynyt aisti määrää myös sen tavan, millä hän tuo ilmi +sanottavansa. Hän suhtautuu »aiheeseensa» samalla tavoin kuin +taiteilija omaansa: oman kokoutuneen ja herkenneen mielensä pohjalta. +Hän ei tökkää peukaloitaan teoksen liitteisiin, hajoittaakseen +rakennelman yleisön jalkoihin; hän tutkii mieluummin silmillään ja +tuntosarvillaan, ja uskoo, että yleisökin voi jotain nähdä. Hän +ilmaisee enemmän äänensä sävyllä, tyylin vaihtelevilla eleillä -- +hänelläkin saa ja pitää olla eleitä -- kuin niillä summittaisilla, +kaikkein kansantajuisimmilla laatusanoilla, joita esteettinen +agronoomisielu niin mielellään käyttää. + +INTO I.: Agronoomi --? + +KALLE: Jotain sinnepäin --. Tarkoitan sillä tuota esteettisen +tieteen »tulokset» tuntevaa, jolle taide-kritiikki on hänen +tieteensä kansantajuistuttamista. Minulla on niin korkea käsitys +arvostelemisesta, että se on lähes yhtäläisessä suhteessa +käsitteelliseen estetiikkaan kuin itsenäinen maanmuokkaus +agronoomitieteeseen. + +Onpa oikeastaan syytä puhua, kuten onkin puhuttu, »arvostelun +runottaresta». + +On tiettyä, että hyvä runoilija -- eikä aina tarvitse olla kovin +hyväkään -- tekee pian arvostelijastaankin runoilijan. Tai ainakin +runollisen. Se ulkonainen runollisuus ei sentään arvostelijalle ole +aivan tarpeellinen; sensijaan, jos hänen mieli syventää arvostelun +käsitettä, hänessä täytyy olla kappale runoilijaluontoa. Siitähän +oikeastaan olenkin jo puhunut: taide vaatii tulkiltaan ulkonaisista -- +puolueiden, teoriain -- rajoista vapautunutta persoonallisuutta, +temperamenttiä, intuitiivistä katsomustapaa ja sanallisiksi eleiksi +herkistynyttä tyyliä; siis aivan runoilija-avuja -- ainakin jonkun +prosentin itsekutakin. Niistä on kantavin taiteen propaganda aina +syntynyt, ei tiedoista ja järkeilystä; ja sillä arvioinnilla on sama +tendenssi kuin vapaalla runoudella: mieskohtaisen elämäntunnon +suggeroiminen yleisöön. Kriitikko vaan lainaa pääteeman taiteilijalta, +ei keksi sitä suoraan elämästä. + +Esimerkkinä synnynnäisestä kriitikkorunoilijasta tahdon mainita Oscar +Levertinin. -- Suurempia arvostelijoita kyllä on, -- runoilijoista +puhumattakaan. -- Minulla on hänestä se käsitys, että hänessä on liian +paljon tuota ulkonaista runollisuutta: sanaloistoa, hiukan ohkaista +kauneuskaihoa, liian paljon myös kamari-ihmistä ja nähtävästi varman +rotutunteen puutetta; sekä että hän on runoilijaluonne, mutta +kriitikkona ainakin yhtä välitön ja persoonallinen kuin runoilijana. +Hän käytti epäilemättä suurimman osan runoilija-pääomaansa taiteen +selittämiseen, vieläpä mielestäni hedelmällisemmin kuin omaan +alkuperäiseen luomistyöhönsä. Hänen näkemyksensä on usein arvostelussa +plastillisempi kuin runossa ja hänen sielullinen asteikkonsa pääsee +vasta edellisessä täyteen laajuuteensa. Hänen synteettinen +runoilijatajunsa tuli hänen päävoimakseen taiteen luonteistamisessa. + +Tätä synteettistä luonteiden ja hengensuuntien tajuntaa ei +arvostelussamme ole tarpeeksi. Sillä ennenkuin siihen pääsee, täytyy +osata valita. Täytyy valppaalla vaistolla eroittaa akanat jyvistä, ja +lahjomattomalla oikeudentunnolla nimittää totuutta hyveeksi ja +tyhmyyttä tyhmyydeksi. + +Mutta meillä moni arvostelija pitää hyveenä sitä, kun puhuu monta +lipevää sanaa kirjan kymmenestä prosentista hyviä ominaisuuksia, mutta +unohtaa tai mainitsee vain sivumennen ne loput yhdeksänkymmentä +prosenttia puutteita ja syntyvirheitä. -- Tällaista säälimoraalia +näyttää noudattavan moni sellainenkin, jota ei siihen houkuttele +puolueintressit. Pelkästä hyvänsuopuudesta tai -- tylsyydestä. + +Tälläkin asialla on tietysti puolensa jos toinenkin. Jos nuo kirjan +edelliset kymmenen prosenttia ovat taiteen ydinavuja, niin silloinhan +kirja verrattain hyvin vastaa puolestaan ja rehti arvostelu rientää +sitä tukemaan, -- vaikka sitten yhdeksänkymmentä prosenttia -- +tai vieläkin enemmän -- taiteen _qvantumia_ olisi jätettävä +»rästiksi», tulevaisuuden suoritettavaksi mahdollisuuden mukaan. +Silloin arvostelun ei siedä takertua pikkuseikkoihin, ainakaan +hylkivässä mielessä. Sillä kuinka monelta voidaan vaatia edes puolet +täysistä sadasta prosentista kerrallaan. Ja hekin alkavat olla niitä +arvostelun yltämättömiä. + +INTO I.: Tokihan lienee asetettava juuri nuo kansakunnan suurimmat, +»arvostelun yltämättömät», niiksi täysarvoisiksi mitoiksi, joihin +pienempiä kykyjä heidän saavutustensa mukaan verrataan? Jos olet vielä +se »kotimaisesti» innoitettu, joka äsken olit, niin tässä pykälässä me +voimme luullakseni täydelleen yhtyä. + +KALLE: Että siis kuitataan summamutikassa noille taivaan armoittamille +täydet sata prosenttia -- vain siksi, että he ovat kansakunnan +suurimmat! -- Sinäpä sen sanoit; niin on tehty, ja tehdään kai +edelleen. Mutta epäilen seurauksia, -- ne ovat voineet olla sekä heidän +omalle että heidän katveessaan kasvaneiden taiteelle vahingoksi. Ja +yleisön käsitteet ja arvostelun periaatteet se väärä kunnioitus +suurimpia kohtaan on kovertanut ontoiksi. + +Se arvostelija-tyyppi, jonka nyt olen ottanut puheeksi, on tehnyt +ikäänkuin sopimuksen laajimman yleisön kanssa, -- useinhan he +puhuvatkin monikon ensi persoonassa: »_me_ lausumme onnittelumme, +-- _me_ emme ole tyytyväiset j.n.e.» ja kääntyvät joka tilassa +hienon tuttavallisesti seurakuntansa puoleen: »Te tiedätte, mitä +nykyaika voi jo vaatia taiteelta.» + +Tuo mainittu salainen sopimus sisältää vaatimuksena -- paitsi +sopimuksentekijäin keskinäistä harrasta kunnioitusta -- sen, että +taiteessa ei saa olla niitä ydinavuja liiallisesti. Ne voivat ikäänkuin +-- vaatia lukijalta jotakin; mutta kun kerran kirjasta rahan maksaa, +niin eihän se muuta saa enää pyytää. Varsinkaan ei mikään saa häiritä +»muodon» sulavuutta. + +Tämän vaatimuksensa yleisö suggeroi helposti arvostelijaan -- +tai päinvastoin ehkä on tapahtunut. Ja vähitellen arvostelija +unohtaa ei vain säälin vaan oikeudentunnonkin syrjäteiden tarpojia +kohtaan, säästääkseen kaiken intonsa niille, joilla on suurimman +kansantajuisuuden lahja. Tämä taas on sitä, että on luovuttu +persoonallisista tunteista ja ajatuksista, kuten ennen selitetty; että +joko tepastellaan suurten mestarien kerran raivaamilla yhteismailla, +joihin lauma on ammoin tottunut, tai muualta hankitaan helposti sulavaa +ravintoa. Tällaisessa yleisön-taiteessa arvostelija voi keksiä koko +joukon toisen, kolmannen, neljännen arvoluokan hyveitä; ydintä vaan ei, +ja vähät siitä. Teos on hyvä, koska se on _tarkoitettu_ taiteeksi. +Ja vallan kiitettävä, jos sillä on ne yleisimmät -- nykyään jo kyllä +joka toisen kirjoitustaitoisen vallassa olevat -- muodolliset »ansiot»: +että »suomenkieli soi ja helisee», että puuaines on siloista ja +oksatonta, että puhe käy kauniissa kaarteissa. + +Arvostelija kuvastelee mielellään omaa älyään, omaa »tyyliään» +sellaisessa sukulaistaiteessa. Älyä ja tyyliä kun onkin niin runsaasti +siunautunut heille. Jo yksistään kiitollisena siitä, että saa loistaa +-- varsinkin jos kirjantekijä luovuttaa syvät lunnassanansa hyvin +helpolla hänelle -- arvostelija antaa teokselle suopean siunauksensa. + +Eikähän siinä mitä pahaa: vain se, että totisille kyvyille riittää +sitten vähemmän sitä »siunausta»; ja se, ettei arvostelu sellaisena +pysty kasvattamaan kirjailijoita. + +INTO I.: Tuo sana minun on todella ilo kuulla. Niin juuri, kasvattaahan +arvostelun kyllä pitää, -- vaikka minusta etupäässä mieltä ylentävällä +kiitoksella. + +KALLE: Tuskin kirjailija sentään kovinkaan monen kiitosta tarvitsee tai +tuntee siitä itsensä ylennetyksi. Pääasia hänelle, että saa oikeutensa +olla olemassa ja hengittää. + +Kasvattavassa mielessä kai arvostelija kyllä usein pitelee kirjailijaa. +_Joskus_ sellainen kasvatus voi olla mahdollinenkin. + +Tuskin koskaan arvostelu on synnyttänyt neroja. Mutta kyvyn +itsekasvatuksessa kriitikolla voi olla osansa, niinkuin yleisönkin +kypsyttämisessä. Jos itsenäisyyteen kamppaileva kirjailija saa täyden +luottamuksen arvostelijan intuitiiviseen ymmärrykseen, niin tämä auttaa +häntä epäilemättä paljon oikeille perille. Useinhan syrjäinen, +ajatteleva ja varmavaistoinen ihminen ymmärtää toista monisyistä +luonnetta selvemmin kuin tämä itse itseään. Ja korkeallekin kehittynyt +yksilö hyötyy paljon varsinkin sukulaistemperamentin arvioinneista. +Kuka tietää kuinka paljon viime vuosisadan loppupuolen eurooppalainen +kirjallisuus tehostui ja varmeni rohkeiden kriitikkokykyjen +vaikutuksesta. Paljon siitä on puhuttu ja paljon siinä puheessa +nähtävästi on perää. Goethen ja Schillerin kirjeenvaihto y.m. +vuorovaikutus todistaa pätevästi samaa asiaa. + +Mutta sellainen kritiikki, sekin on sentään pitkän yksilöllisen +kehityksen tulos. Ja se vaatii avomielistä vuorovaikutusta kykyjen ja +viisasten välillä. + +Jokaisen omaan kutsumukseensa uskovan täytyy rohkaistua kysymään Jobin +kanssa tietoviisailta: »Kuoleeko viisaus teidän mukananne?» + +Ja toinen portinkolkutin meidän kaikkien nykyaikaisten itsetunnolle on +myöhemmän runoilijan huudahdus: + + »O ihr Guten, auch wir sind + thatenarm und gedankenvoll!» + +»Mekin, ystävät, olemme teoista köyhiä ja ajatuksia täynnä!» + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Rajankäyntiä nykyisen kirjallisuutemme +suunnista, by Juhani Siljo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43962 *** |