Add files from ibiblio as of 2025-03-07 13:25:40HEADmain

1 files changed, 1826 insertions, 0 deletions

diff --git a/43962-0.txt b/43962-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c7cc3e
--- /dev/null
+++ b/43962-0.txt
@@ -0,0 +1,1826 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43962 ***
+
+RAJANKÄYNTIÄ NYKYISEN KIRJALLISUUTEMME SUUNNISTA
+
+Kokeillut
+
+Kimmo [Juhani Siljo]
+
+
+
+Otava, Helsinki, 1914.
+
+
+
+
+
+
+RAJANKÄYNTIÄ.
+
+(Vuoropuhelu.)
+
+
+INTO IHAMIELI, hovineuvos (in spe).
+
+KALLE, itsellismies.
+
+
+INTO I.: Salli minun vilpittömänä ystävänäsi lausua julki sydänsuruni:
+huolimatta kaikesta siitä henkisestä kukoistuksesta, mikä versoo
+ympärillämme; huolimatta kaikkien kansalaisten, sekä miesten että
+naisten, osoittamasta ihailusta ja hellävaraisesta rakkaudesta nuoren
+-- tai suoraan sanoen: nyt vasta alkavan -- kulttuurimme tuoksuvimpia
+kukkasia kohtaan, sinä nähtävästi kannat sydämessäsi penseyttä sitä
+kohtaan. Tällaisina vakavina, syvästi velvoittavina aikoina on
+tuollainen, -- kuinka sanoisinkaan -- yhteistunteen puute omiaan
+huolestuttamaan, varsinkin kun muistaa että sinäkin olet kerran
+sykkivin sydämin painanut ohimoillesi valkolakin, toivon liiton ylevän
+merkin, ja kun vielä -- --
+
+KALLE: »Saktoo vähän», sanoo savolainen kippari, kun laivat törmäävät
+yhteen. Minä olen hiturainen kyllä, enkä edes aina tiedä, miten
+sanoisin julki ihastukseni. Mutta mitä niihin uuden uutukaisen
+kulttuurimme tuoksuvimpiin kukkasiin tulee, niin ymmärtänet kai, ettei
+jokainen voi viihtyä niiden keskellä aivan kuin kotonaan.
+
+INTO I.: Niin, ystäväni, tosin kaikki mikä on hienoa ja ikäänkuin
+ilmestystä korkeammasta ilmapiiristä, tosin se on vain harvoja
+valittuja varten; ja tosin ne, jotka näkevät ikuisuuden pyhäisessä
+valaistuksessa tämän ahdistusten alhon, tosin ne ovat omalla ylevällä
+tavallaan onnelliset siitä traagillisesta tietoisuudesta -- ah, täytyy
+kuitenkin huudahtamani: usein liian traagillisesta! --, että ainoastaan
+muutamat valitut sydämet ihmiskunnan satojen miljoonien joukossa
+iloitsevat siitä elämän hymyilystä, mikä heidän sielulleen on ihastus,
+ja itkevät silloin kun heillä on suru; -- tosin siis näin on. Mutta
+eikö meidän, jotka pyrimme aineellisuuden yläpuolelle, kuulemaan
+iäisyyksien säveliä ja näkemään paratiisillisen elämän värikisailua
+nuoren neitosen haihtuvimmassa hymyssä, eikö meidän ole ihana
+velvollisuus yllättää osanotollamme nämä kauneusunien tulkit keskellä
+elämän arkea ja murhetta?
+
+KALLE: Saktoohan taaskin. -- En minä totta puhuen rakasta niitä, jotka
+ovat marttyyrejä jo eläessään. Mutta jos selvään huomaan jollakin
+kengän puristavan jalkaa, niin aivan minä kärsin hänen kanssaan, ja
+tunnen taas helpotusta, kun hän jotenkuten pääsee pinteistään. Ja osaan
+minä iloitakin iloitsevien mukana. Mutta kyllä minussa kärsii ja
+iloitsee aine silloin kun sielukin. Mitä puhut aineen yläpuolelle
+pyrkimisestä? Minä tahdon sanoa: aine on ihanaa senvuoksi, että siitä
+voi luoda yhä ihanampaa. Ja aineesta on lähdettävä.
+
+INTO I.: Aiotko todellakin jäädä ikipäiviksi tuolle asteelle? Mutta
+kaikkien aikojen suuret henget -- --
+
+KALLE: Ne jotka minä tunnen -- tosin: minä en kirjanoppineena ole
+arvollinen päästämään sinun kenkäsi pauloja -- näyttävät järjestään
+olleen muutakin kuin kauniisti kimmeltävää sielueetteriä. Eetterillä ei
+ole mitään muotoa, mutta he ovat aina ilmenneet tosi-ihmisen hahmossa.
+Ja aineellinen sisällys on pitänyt heidän sielunsa koossa.
+
+INTO I.: Mutta musiikki, ystävä? Mutta rakastavan sielun
+sanattomat romanssit? Todella aikaansa seuraava kirjailija -- ja
+kirjallisuudessammehan uusaikaisen ihmisen sielu väräjää täysin vapaana
+kaikista aineellisuuden siteistä --, todella aikaansa seuraava
+kirjailija pyrkii ennenkaikkea lauseittensa sulosoinnutukseen. Voiko
+mikään aine kohottaa mieltäsi sellaisen ihanuuden värisyttävään
+nautintoon, kuin esim. sen ja sen sekä siveltimen että kynän taikurin,
+sekä romaanin että näytelmän mestarin helkkyvä ja piirteiltään
+kuitenkin niin madonnamaisen säännöllinen suomenkieli? On kuin siitä
+astuisi itse kielen hengetär eteesi hyväilevänä ja läpikuultavana,
+huulillaan seraafinen hymy. Silloin emme enempää kysy; me raukenemme
+itsekkäine pyyteinemme kuin lumi auringonpaisteessa.
+
+KALLE: Minäpä sanon toisen vertauksen: todella alkuperäinen
+kielitaiteilija tehoaa meihin kuin aurinko keväiseen nurmeen; hän
+sulattaa meistä lumen ja roudan, ja sen lisäksi, jos meissä on
+kelvollista kylvömaata, saa meidätkin vihertämään ja työntämään oraita.
+Siitä meidän »itsekkäät pyyteemme» vasta itsetietoisesti heräävät. --
+Mutta apropos niistä »todella aikaansa seuraavista kirjailijoista»;
+mitenkähän on, eikö lammasten pitäisi seurata paimentaan tai ainakin
+kulkea hänen edellään hänen tahtonsa mukaan? Kummallinen minusta on
+tämä »lauma ja paimen»-järjestelmä, mutta se ainakin tuntuu vallan
+nurinkuriselta, että paimen pyrkii noudattamaan laumansa oikkuja,
+jättäytyen sen häntäpäähän. Tuollainen kirjailija, joka sinulle
+nähtävästi on kirjailijan ihanne, on epäilemättä ajan ilmiö, -- tämän
+ajan, joka ennenkaikkea huutaa vapaata yksilöllisyyttä. Sellainen
+kirjailija »pyrkii lauseittensa sulosoinnutukseen». Niinpä niin. Mutta
+hän tekee mitä ikinä aika häneltä vaatii. Hänen onnensa on siinä, että
+hän laumansa takana häärien osaa lukea sen salaisimmat toiveet --
+tosin: kuinka vähän salatut ne silti ovat! -- ja selittää ne sille
+paremmin kuin se itse. Ja hän imartelee laumaa siitä, että sillä on
+sellaiset toiveet. Hän tyytyy siihen, mihin aika tyytyy ja hän määkii,
+täynnä yhteistunnetta, aikalaistensa kuorossa. _Se_ musiikki on
+todella usein sangen aineetonta; -- kuinka aineettomat halut sen sitten
+lienevät herättäneet.
+
+Epäilemättä pyrkimys lausetyylin musikaalisuuteen on hyvä sille, jolle
+se on luonteenmukainen. Mutta pidätkö musiikkia aineettomana taiteena?
+Paitsi että eräs niistä »kaikkien aikojen suurista hengistä» on
+arvellut niin aineellista taidetta kuin arkkitehtuuria jähmettyneeksi
+musiikiksi, voit ottaa huomioosi muutakin: aineellisuuteen kuuluvat
+kaikki ihmisen sielulliset ominaisuudet, jotka pysyvästi muodostavat
+hänen yksilöllisen luonteensa. Eetilliset ja älylliset ominaisuudet
+ovat pusertuneet esiin aineesta. En usko, että siinä olennossa syntyy
+edes aitoa musiikkia, josta tämä sielun aineellinen sisältö puuttuu.
+Aine ja henki, -- henki ja aine: yksi ja sama asia. Missä ei ole
+toista, siinä ei ole toistakaan. Eikä siitä mitään synny, -- paitsi,
+tietysti, »rakastavan sydämen sanattomia romansseja».
+
+INTO I.: Sinä pilkkaaja, -- ah, sinä viillät verille minun sieluni.
+Miksi pilkkaat?
+
+KALLE: Niin todella, eihän saisi pilkata. Ei saisi hymähtääkään »näinä
+vakavina, syvästi velvoittavina aikoina». Ihmiset ovat tulleet niin
+äärettömän hauraiksi ja arkahermoisiksi. Korukapineita. Ja varomaton
+tutkistelija tulee usein syylliseksi kuin lapsi, joka rikkoo lelunsa,
+saadakseen selville sen sisällön, -- katso, siinä ei ole sisällystä,
+tai on parhaassa tapauksessa namusia ja tinakuulia. Hän rikkoo, eikä
+arvaa tehneensä väärin.
+
+    »Oletko hauras?
+    Varo _lapsen_ käsiä silloin!»
+
+Viillänkö verille sielusi? Toivon joka tapauksessa, ettei haavasta
+vuoda hiekkaan sen kalliimpaa nestettä kuin maitoa tai marjamehua --
+suo anteeksi, etten pidä esteettistä verta kovin suuressa arvossa. --
+Mutta muuten, ei minusta olisi liikaa aikamoinen suonenlyönti koko
+tälle aikakaudelle, jotas niin ihannoit. Ei siltä, että sillä olisi
+suonissaan liikaa verta; mutta se vähä, mikä sitä on, ei ole juuri
+kaivo-vettä sakeampaa, -- joskin usein sameampaa. Senvuoksi potilas
+olisi saatettava rehellisesti tuntemaan oma heikkoudentilansa, jota se
+itse tietysti ylpeillen pitää vain hienostuneen kulttuurin asteena. On
+kuin kalmanhajua kaikkialla, vaikka hääkammioiden ilmaahan meidän
+pitäisi hengittämän. Ehtineekö sitten ukkosilma ennenkuin koko maailma
+mätänee.
+
+Olen ratkennut tässä puhumaan mietteitäni. Mutta salli minun jatkaa.
+Sinun edustamasi ajatuksethan elävät kaikkialla: ilmassa, jota
+hengitämme, ruuassa, jota syömme, makulatuurissa, jolla pidämme yllä
+sieluriepuamme.
+
+Ainettahan minun piti ylistämäni. Verevyys ja rasvainen, myhäilevä
+hyvinvointi sellaisenaan ei kuitenkaan ihastuta minua. Muistan
+lapsuudestani erään pojanpöljäkkeen, jota vihasin sydämestäni: sen
+poskinahka oli niin tiukalle pingoittunut, että olisi millä hetkellä
+tahansa odottanut veren lähtevän tippumaan sen läpi; paksut huulet
+näyttivät aina imeskelevän jotakin ja silmät seisoivat tyhminä. Se
+poika peri varmaan isältään leipurin ammatin tai kiipesi senaattiin.
+Sitä verevyyttä kunnioitetaan yhteiskunnassa kansalaiskunnon nimellä;
+kun se työntyy taiteen n.s. pyhitettyyn maailmaan, syntyy pitkä,
+juhlallinen hiljaisuus, ja vain jotkut taisteluintoiset kukonpojat
+uskaltavat aidan takana hioa nokkaansa »poroporvarillisuuden» tuhoksi.
+-- Sitä verevyyttä pidetään aina arvossa, sillä se ei saa ketään
+levottomaksi. Mutta se ei ole kulttuurivoima: sen rasvaprosentti on
+liian suuri.
+
+Vielä toiseenkin suuntaan rajoitus verevyyden ihannoimiselle! Veren
+vaistojen varassa eläminen tekee ihmisestä narrin ja sokean elukan,
+ellei eetillinen itsetunto ja intuitiivinen näkemys opasta hänen
+rientoaan, avaa hänelle hänen oman kohtalonsa näkölinjaa. Sinä
+taiteellisesti hurmattu mies kai sinä omalta kannaltasi voit
+sydämestäsi yhtyä tuohon vanhaan, kuuluisaan huudahdukseen, johon minä
+omaltani: »Mikä ihana asia onkaan perspektiivi!»
+
+INTO I.: Tietysti, ystäväni, tietysti. Ah ylimaallinen taide, joka
+iäisyyden perspektiivissä värisytät polvistuvan palvelijasi sydäntä! Ja
+juuri eetillisenkin perspektiivin näkökulmalta -- vaikka eetillisyys
+tietysti on vain taiteen almu elämälle -- pitäisi olla erittäin
+kiitollinen uusimmalle kirjallisuudellemme. Voisin mainita koko joukon
+kauas kantavia nimiä, jotka edustavat ikuisesti taattuja ihanteita.
+Siveyden, totuuden, henkisen rakkauden, naisasian aatteet -- kuinka
+kauniita voittoja ne ovatkaan saavuttaneet hengen aseiden avulla viime
+aikoina.
+
+KALLE: Kyllä niin. Mutta jutellaanpa niistä suuruuksista tuonnempana.
+Minä en oikein luota niihin ikuisesti taattuihin ihanteisiin,
+jotka kuultavat sanojesi takaa; minä luotan vain yksilöllisen
+persoonallisuuden ihanteeseen, joka muodostuu yksinomaan noista
+eetillis-älyllisistä ominaisuuksista rehellisissä elämänkoetuksissa.
+Siinä eivät auta ne ulkopuoliset ihanteet, se salonkihenkevyys
+ja salonki-ihmisen hienotunteisuus, joita avuja nykyisellä
+kirjallisuudellamme onkin oikein tuhottomasti. Ainoastaan yksilöllinen
+ja tiivis luonne on jotain oleellista, jotain josta voi pitää
+turvallisesti kiinni, se on kaikesta aineesta kehittyneintä ja
+kestävintä. Se ei haihdu eetteriksi onnenauringon paahteessa, eikä
+muutu tuhkaksi tulessa. Jos siihen yhtyy taiteellisia avuja, niin
+sellaisella yksilöllä on parhaat edellytykset päästä taiteen
+ehdottomiin saavutuksiin. Kellään muulla ei.
+
+Tämän sisäisten ominaisuuksien maaperän on hedelmöityttävä
+ulkopuolisesta aineellisuuden maailmasta. Kun nyt on puhe
+kirjallisuudestamme, niin sanonpa, mikä minusta nykyään on lohdullisin
+tosiasia: se, että kirjallisuutemme on lähtenyt nousemaan niin
+juurevasti, niin laajalta pohjalta. Että sen peruskivinä ovat Kalevala,
+Kanteletar, Kivi, n.s. kansankirjallisuus. Sopii toivoa, että kerran
+koko rakennus kohoaa samasta graniitista, joskin erimuotoisista
+ja -kokoisista järkäleistä, erilaisin värivivahduksin.
+
+INTO I.: Hm, no jaa, tosin, -- tosin Kalevala ja Kanteletar, Kivi ja
+kansankirjallisuus muodostavat, voipa sanoa, klassillisen
+kirjallisuutemme; tosin ne myös ovat kantaneet maamme mainetta
+yli merten ja maitten. Mutta ystäväni, älä sulje silmiäsi
+näkemästä sitäkään rohkaisevaa tosiasiaa, että uudenaikaisessa
+kirjallisuudessamme on teoksia, miesten niinkuin naistenkin, jotka ovat
+voitokkaina, kotkansiivin kiitäneet ulos suureen maailmaan, vieden
+mukanaan viestin modernien hengenvirtausten saapumisesta meidänkin
+penseään Pohjolaamme. Niin että jos me pyrimme vaatimaan
+sivistyksellemme kansalaisoikeutta yleismaailmallisen kulttuurin
+valtakunnassa, niin tämä uudenaikainen, eurooppalainen kirjallisuutemme
+olkoon meidän lähetystömme, meidän lippumme ja meidän aateliskilpemme!
+Minä olen kansallisesti, minäkin, erittäin innoitettu, mutta minä
+kysyn, ja mielestäni täydellä syyllä: esiintyykö todella ymmärtäväinen
+ja sivistynyt henkilö, vaikka kuinkakin kansallishenkinen, esiintyykö
+hän, sanokaamme, eurooppalaisessa juhlatilaisuudessa ilman frakkia tai
+smookingia, ilman kiiltonahkakenkiä ja hansikkaita? Eikö hän voi
+selittää ulkomaalaisille diskreetisti hymyillen: nimeni on se ja se,
+olen kotoisin sieltä ja sieltä? Eivätkö kysyjät tyydy siihen ja
+iloitse, että siltäkin maailmankolkalta tulee ihmisiä, jotka esiintyvät
+_comme il faut_?
+
+KALLE: Arvattavasti. Enkä minä nyt tahdo väittää sinua vastaan muuta
+kuin että parhaat kirjamme eivät olekaan yhtä omiaan kansainvälisiin --
+tai edes kansallisiin -- juhlatilaisuuksiin, juhlapuheiden aiheiksi,
+juhlatunnelmaa ylläpitämään, kuin koruttomien arki-ihmisten iloiksi.
+Jääköönpä vaan -- toistaiseksi -- tämän vuosisadan kirjallisuudelle tuo
+juhlallinen, ulkomainen lähettilästoimi -- suurihan se virka ei missään
+tapauksessa ole, eivätkä peruskivien laskijat haudoissaan sitä kunniaa
+kadehtine; pääasia että nuo vanhat peruskirjat -- todellakin: monen
+mielestä jo klassilliset, s.o. kirjastojen unhoon kelpaavat -- jäävät
+edustamaan kasvavan kansan tietoisuudessa todellista suomalaista
+sielua.
+
+Sellainen »työnjako» kai olisi paras mahdollinen, ainakin kunnes ajan
+hammas on nakerrellut pölyksi tuon hansikaskäsien kirjoittaman,
+frakkipukuisen kirjallisuuden.
+
+»Maalaiskuosi» minusta on yhä edelleen kirjallisuudessamme
+verrattomasti tyylikkäämpi kuin »moderni» herrasasu. Siinä, että
+maalaiskuosi on melkein _yksin_ vallitsevana, on epäilemättä ikävä
+puutos, mutta onhan kuitenkin pääasia, että pohja on hyvä. Turmiollisin
+ja epäoikeutetuin kanta nykyiseen kirjallisuuteemme nähden on minusta
+-- luvallasi sanoen -- tuo sinun omaksumasi, jolta joudutaan
+päättömästi ihannoimaan melkein mitä tahansa ulkomaalaista
+tuontitavaraa -- »modernien hengenvirtausten» tekonimellä. Mitähän joku
+suomalainen maalaispoika tai -impynen, joka on istunut kaikki Pariisin
+kahvilat ja maleksinut Italian taidemuseot ja Wienin ja Berliinin
+teaatterit, ja ottaa sitten ja kirjoittaa suuren romaanin, (jossa
+ainakin yhden pääsankareista täytyy olla ulkomaalainen), -- mitähän
+sellainen tavallisesti osaa löytää »hengenvirtauksista»? Jos hän on
+ollut lähes typötyhjä tynnyri lähtiessään vyörymään, niin hän palaa
+»opintoretkeltään» vielä tyhjempänä, joskin helisten.
+
+INTO I.: Siis suljettakoon kaikki Euroopanpuoleiset ovet ja ikkunat,
+siis katkaistakoon kaikki liikeyhteys edistyneempien maitten kanssa,
+siis lakattakoon pyrkimästä sille yleisinhimillisen sivistyneisyyden
+tasolle, josta suuret esitaistelijammekin ovat uneksineet!
+
+KALLE: Sitä en toivo. Mutta jos tuosta tärkeästä liikeyhteydestä emme
+hyödy muuta kuin ulkonaisen kosmopoliittisen sävyn ja joitakin
+muukalaisia maneereja, niin se on meille vain vahingoksi. Nousukkaisuus
+sitäpaitsi on pahempi haihtumaan kuin sipulin maku ja se kuultaa
+läpi viekkaimmankin teeskentelyn. Luulen, että vain aniharvat
+poikkeukselliset yksilöt voivat kasvaa tuollaisista ulkomaisista
+opintoretkistä. Useimmilla ei ole edellytyksiä sulattamaan
+henkilökohtaisesti omikseen syvempiä vaikutelmia hengen virtauksista,
+jos pääsisivätkin likelle niitä.
+
+INTO I.: Mutta onhan niin moni tuonut loistavan tyylin mukanaan taiteen
+keskuspaikoista.
+
+KALLE: Niin: useimmiten hatun, takin ja kaatiot. Mutta mikäli meillä on
+kestävää kirjallista tyyliä, niin kotona se on muovattu ja kotoisesta,
+arkisesta puheenparresta. Muu »tyyli» on heikon inspiratsion
+hätävalhetta. Luullakseni monen romaani- ja draamatehtailijan olisi
+verrattomasti terveellisempi tehdä vuotuinen ulkomaanmatkansa jonnekin,
+sanokaamme, Kuopion takalistoille, oppimaan sekä tyyliä että rehellistä
+elämännäkemystä. Sellainen mielenmuutos voisi herättää perusteltuja
+toiveita, -- vaikka moni »suuri kirjailija» saisi silloin alkaa uransa
+aivan alusta, sällinnäytteistä.
+
+INTO I.: Niinkuin meille ei olisi siunautunut jo enemmänkin kuin
+kylliksi noita kömpelöitä talonpoikaisjuttuja, joissa ei ole mitään
+tunteen sähkökipinöimistä eikä fantasian iloa! Tahtoisit varmaan
+perustaa oikein kirjallisen käsiteollisuuskoulun?
+
+KALLE: Käsiteollisuus-taipumukset ovat paljon suuremmat siellä
+ylhäällä, uusaikaisen muotikouluutuksen saaneiden keskuudessa,
+kuin alhaalla, usein kyllä raskaskätisissä kansankuvaajissa.
+-- Mutta käsität minut täydelleen väärin. Tarkoitan vain
+kirjailija-yksilöllisyyden tehostumista. Tahdon sanoa, että monella
+kirjailijallamme ei ole edellytyksiä ensinkään enemmän saamaan
+herättäviä ja vapauttavia vaikutelmia ulkomaisesta hengenelämästä kuin
+eläytymisestä omaan rotuun ja maahan. On opittava kotona mitä voi,
+ennenkuin lähtee meren taa kalaan. Oma yksilöllisyys on -- ja pitääkin
+olla -- jokaiselle kallein asia. Mutta se tehostuu sitä mukaa kuin
+yksilö alkaa tuntea itsessään määrätyn rotuluonteen laajenevan ja
+tiivistyvän. Hänen ei suinkaan tarvitse ilmaista tätä kehittymistään
+ulkonaisesti, esim. taitelijana valitsemalla ennakolta määrätyn
+aihepiirin. Aihe on ulkonainen asia; ratkaiseva seikka on yksilön
+sisäinen näkemyskyky ja eetillinen luonne.
+
+INTO I.: Eetillinen, eetillinen! Sitä käsitettä ei ole minun
+estetiikassani.
+
+KALLE: Sitä minäkin. Sinusta se on taiteessa irrallinen hyve. Ei sen
+kuitenkaan tarvitse sinua vieroittaa minun ajatuksistani. Eetillisyys,
+-- ei se ole muuta kuin varmalle intensiivisyyden asteelle kehittynyt
+sisäinen näkemys. Ei se ole »taiteen almu elämälle», -- ja vielä
+vähemmän se taipuu uhrautumaan niiden »asiain» juoksupojaksi, joita
+sinäkin tunnut taiteessa sietävän. Mutta siitä tuonnempana. -- On siis
+vain otettava oppia siitä, -- siitäkin, -- mitä omassa maassa on saatu
+aikaan. Kehityksen täytyy tapahtua elimellisesti omalta maaperältä.
+Siltä kannalta juuri on itsekunkin kirjailijan tarpeellista löytää se
+elämänpiiri, jota tuo edellämainittu klassillinen kirjallisuutemme
+edustaa. Partioretket siihen maailmaan voivat virkistää monen aistimet,
+jotka uusaikainen kouluutus on lamauttanut horroksiin. Sekin on jo
+suuri voitto. Ja uskaltautuminen rehevien läheisten vaikutelmien
+lumopiiriin on kehitysmieliselle yksilölle vaarallisin ja terveellisin
+koetus: siinä on kysymys juuri oman erikoisuuden tavoittamisesta.
+
+Suomalaisen kirjallisuuden pitäisi mielestäni kokonaisuudessaan
+kuvastaa suomalaista sielua, -- tietysti sen eri kehitysasteilla, eri
+vivahduksina. Luulen, että jokainen tervevaistoinen ihminen, mikäli hän
+löytää kirjallisuudestamme jotakin mielenkiintoista, löytää sen
+etupäässä juuri kansanelämään pohjautuvasta kirjallisesta taiteesta.
+Siinä on aina tunnettavana suomalainen sielu, joskin se tavallisesti
+puhuu vielä vähälukuisin elein. Kuinka harvoin niin onkaan laita
+tässä muka korkeammalle asteelle ehtineessä uusaikaisessa
+kirjatuotannossamme! Vain minimaalisen pienessä osassa sitä on
+suomalaisuus kehittynyt henkiseksi sävyksi. Tyypillinen »moderni»
+suomalainen kirjailija on »_flach im Instinkte_» -- vaistoltaan
+herpaantunut --, Nietzschen kielellä puhuen. Mutta jos kirjailijan
+välttämättä täytyy lainata itselleen näkö- ja kuulokyky -- siltä usein
+näyttää --, niin hänen olisi varmaankin terveellisintä hiukan nöyrtyä
+ja ottaa tämä laina vastaan kotoiselta taholta: siten hän aikaa
+voittaen voisi, vaikkakin muiden turvin, saada kiinni siitä
+luonteenvaistosta, jonka hän on sekavien vierasten vaikutusten alaisena
+menettänyt ja joka kuitenkin yksin voi tehdä hänestä taiteilijan.
+Kauniina esimerkkinä siitä, että perin yksilöllinenkin ja
+elämäntunnoltaan nykyaikainen kirjailija voi pysyä luonteensävyltään
+tiiviisti suomalaisena, on K.A. Tavaststjerna; uudemmista
+suomenkielisistä kirjailijoista vain jotkut harvat sietävät vertailua
+hänen kanssaan niin taiteilijakykyyn kuin puhdasrotuisuuteenkin
+katsoen. Kiven runoudesta taas näemme, ettei kansanlapsen suinkaan
+tarvitse elää yksinomaan siitä kouraantuntuvimmasta taiteen materiasta,
+minkä runsaus muutamien lahjoille kyllä on ollut liiallinenkin, vaan
+että hän voi kohottaa luomiensa keskeltä näkyviin myös oman henkisen
+yksilöllisyytensä. Kivellä ei luultavastikaan ollut mitään
+systemaattisesti järjellä jäsenneltyä maailmankatsomusta, mutta hänellä
+oli synteettinen elämännäkemys, oman kohtalon rajojen yli kantava
+elämäntunto: hänen runoudessaan päilyy laajentuneen minuuden
+mikrokosmos. Jos et sanojani muuten usko, niin lue uudelleen (ja lue
+muunkin takia) esim. »Seitsemän veljeksen» loppuluvut, »Lea»,
+»Kullervo», lyyrillisiä runoja. Eihän meille Kiven jälkeen ole tarjottu
+ainoatakaan näytelmää -- ei murhe- eikä huvinäytelmää --, joka
+osoittaisi kehittyneempää henkistä luonnetta, -- kyvyn aitoudesta
+puhumattakaan. Me tämän vuosisadan lapset, mehän olemme äkkiä keksineet
+itsemme kovin traagillisiksi, me olemme jo kehdoissamme valmiita
+murhenäytelmän sankareita (ja sankarittaria); mutta me emme ole saaneet
+itsestämme puserretuksi ainoatakaan murhenäytelmää, mistä
+persoonallinen kohtalontunto puhuisi niin voimakkaasti kuin Kiven
+»Kullervosta», -- mitä puutteita sillä teoksella muuten lieneekin.
+Kivellä oli sekä harvinaisen hedelmällinen humoristinen äly että syvä
+uskonnollinen mielenlaatu, -- molemmat korkeimman ihmistyypin
+pääominaisuuksia, -- molemmat avuja, joita nykyisellä ihmistyypillä on
+nihki vähän.
+
+INTO I.: Mitä sinä, mitä sinä nyt! Sinulla on riivaajainen! En ole
+tahtonut puhetulvaasi keskeyttää, mutta nyt minun oikeudentuntoni
+vaatii minua avaamaan suuni. Epäätkö meiltä -- huomaa, mitä sanon
+»meiltä»: minä puhun viimeiseen hetkeeni saakka kokonaisen sukupolven
+puolesta ja se puhuu minun suuni kautta! -- epäätkö meiltä
+uskonnollisen mielenlaadunkin? Eikö sinulla ole korvia kuulemaan,
+kuinka uskonnollinen, niin, suorastaan legendaarinen, myyttejä luova
+henki humisee nuoressa kirjallisuudessamme, joka tapailee korkeuksia
+aivan uskonnollisen elämänkäsityksen pohjalta kohoten?
+
+KALLE: Totta toinen puoli sanoistasi. Mutta luulen sinun sittenkin
+sekoittavan käsitteitä. -- Tällä erää sentään pyydän saada itsepäisesti
+jatkaa äskeiseen sävyyn; hymyile sinä toisella suupielelläsi ja lohduta
+itseäsi näin ajatellen: »tjaa-ah, tämä on hetkellistä kuohaa, jonka
+takia ei kannata tehdä itseään levottomaksi: näenhän, miten
+_minun_ ihanteeni keräävät ympärilleen päivä päivältä enemmän
+seurakuntaa -- sekä miehistä että naisista!» -- Minä siis jatkan ja
+sanon: todella, turhan tähden emme vilpittöminä hetkinämme häpeä
+raihnaisuuttamme, -- »me näpertelijäin sukukunta!» Mutta jos sinua
+hermostuttaa se, että aina ja joka paikassa vedotaan samoihin asioihin
+ja henkilöihin, niinkuin juuri Kiveen, niin en osaa vastata muuta kuin:
+täytyy, -- niinkuin vesivarassa olevan täytyy turvautua ainoaan airoon,
+minkä on haaksirikkoisesta laivasta tavannut käteensä.
+
+»Klassillisella» kirjallisuudellamme on yhä tärkeä, jatkuva tehtävä:
+elämännäkemyksen uudistaminen. Kuten olen kokenut selvittää, tämä
+tarkoittaa vain aistimien virkistämistä, _yksilöllisen_ näkemyksen
+ja tunne-elämän tehostamista, -- ei minkään univormupukuisen
+kirjallisen kansalliskaartin perustamista.
+
+Vielä väitän, että kaikki tervevaistoiset kulttuurityöntekijät ovat
+jonkinlaisessa mieskohtaisessa suhteessa siihen maaperään, mikä on
+tuottanut pääasiallisen osan suomalaista kulttuuria: maaseutuun.
+»Sivistynyt» kaupunkilaisuus on yhä -- ikävä kyllä -- vain
+tähkäpäidenpoimija sivistyksemme vainioilla. Se ei jaksa elää
+omintakeisesti. Se on riippuvainen sekä maaseudusta että (varsinkin)
+ulkomaista. Se edustaa kaikkea, mikä nykyajassa on raukeata ja
+näivettynyttä. Kaikki, mikä esim. kaupunkilaiskirjallisuudessamme on
+omintakeista ja todellista taidetta, liittyy sävyltään paljon
+likeisemmin maalaisuuteen kuin »moderniin» kaupunkilaisuuteen. Niinpä
+ainoa kypsä kaupunkilaisepiikkamme on syntynyt liitossa niiden
+maalaisluonteisten virtausten kanssa, jotka ovat meille antaneet
+parhaan osan uudempaa kirjallisuuttamme. Lyyrillistä runoutta on
+tietenkin melkein mahdoton varmasti eritellä alkuaineisiinsa; mutta
+voipa huoleti sanoa, että ne tunnut, jotka lyriikkamme herättää
+väkevimpinä, ovat kotoisin salojen jylhyydestä, heleistä maakylistä,
+koskien partailta ja raskaasti vyöryväin ulappain ääriltä, -- vaikka ne
+joskus kyllä ovat voineet tiivistyä kaupunkilaiselämän ahjossa. Meidän
+jokseenkin runsas, raukea ja tympeä boheemirunoutemme sensijaan elää
+pääasiallisesti poimimalla tähkäpäitä lyriikkamme varsinaisten
+elomiesten jäliltä; ne sameat »hengenvirtaukset» taas, jotka lirittävät
+sen kivikkouomassa, tulevat suorastaan kaiken maailman hallarämeistä.
+Ja kuinka vähän draamallista meidän kaupunkilainen »kulttuurielämämme»
+on! Tässä on juuri sen onttouden ilmeisin todistus. Varhempi n.s.
+realismimme tuotti joitakuita hyviäkin kaupunkilaisnäytelmiä, mutta
+senjälkeen kun se n.s. yksilöllisyys tuotiin suurella tohulla ja
+symbaalien räikinällä maahan, on draaman runotar ollut vaiti ja
+pukahtamatta.
+
+INTO I.: ??
+
+KALLE: Nii-in! Vaiti ja pukahtamatta. Probleemit ovat ratkaistut, -- ja
+draamallisia yksilöllisyyksiä ei ole saatu maata tömisyttämällä
+syntymään. Ei uusromantiikka eikä uusrealismi ole sitä mahtanut.
+Ei erotiikka eikä estetiikka ole auttanut kirjailijoitamme pysymään
+tukevasti näytelmän runoratsun selässä. »Suurkaupunki» otti
+näillä -ismeillään ja -iikoillaan johtaakseen sivistyselämäämme;
+mutta se ei ole vielä tähän päivään asti sinetöinyt omatekoista
+valtakirjaansa, se ei ole antanut meille persoonallisesti pätevää
+draamaa. Sen draamasikiöt ovat kuolleina syntyneet. Mitä huomattavia
+yrityksiä sillä alalla tältä vuosisadalta on, ne ovat syntyneet
+maalaiselämän ja luonnon inspiroimina. Summa summarum: minä väitän,
+että jos meillä vielä syntyy kirjallinen renessanssi -- niinkuin muiden
+taiteiden alalla on syntynyt ja yhäkin jatkuu --, niin se on ottava
+ydinvoimansa väkevämmästä maaperästä kuin kaupunkilaiselämästä. Se
+tuuloittaa kirjallisuuden hääkammiot ja kuohuttaa uudet veret
+kiertämään runoniekkain suonissa. -- Ja onhan toki jotakin liikettä
+siihen suuntaan.
+
+INTO I.: Pidä uskosi. Ja hyvä, jos se toteutuu, tai ainakin olisi
+oikeus myönnettävä myös sille pyrinnölle. Mutta salli minun sentään
+epäillä tuon niin sanotun kaupunkilaisuuden ja sen kannattaman
+intiimimmän sielunelämän tappiota. Sallithan?
+
+KALLE: Kernaasti. Mutta epäilehän hieman kokeeksi myös sen »intiimimmän
+sielunelämän» totisuutta, vaikka ei pelättäisikään sen häviötä, --
+eihän se häviä! -- Joko epäilit?
+
+INTO I.: Johan hieman...
+
+KALLE: No etkö saanut tuntosarviasi mahtumaan mihinkään loveen? --
+Tunnemmehan nimeltään n.s. suurkaupunkilaiselämän hehkuvan
+intensiteetin. Oletko taattu sen elinvoimaisuudesta? Tai edes sen
+todellisuudesta? Eikö siitä hajahda fosforin ja spriin -- yhteensä
+siis: espriin -- tuoksu enemmän kuin intohimossaan liekitsevän veren?
+Uskon kyllä, että summattomasti se elämä on ehtinyt jo tupruttaa
+yläilmoille savuna sakeinta suomalaisverta; sillä tummat pilvethän ovat
+raskaina massoina kasaantuneet alttarien ylle. Mutta minkälaista parkua
+ja vaikerrusta -- liian raukeasti hillittyä -- ovatkaan täynnä uhrien
+joutsenlaulut! Heikkoa näkyy se sakeakin veri sentään olleen, kun ei
+intohimon ankarin puserrus ole siitä purkanut kuuluviin miehisen miehen
+totista kiukkua ja kapinaa.
+
+Mitä väriyhtymiä kyllä onkaan leimahdellut kauas ajan yöstä! Kaikki
+nykyisen taiteen kokkikirjan koristeelliset sävyt: rieskanvalkeasta
+sinipunervaan. Basillittoman veren punaa vain ei. -- Ja mitäs, väri kun
+väri. -- Mutta näiden oman sydämensä marttyyrien kasvoille nousee
+itsensäkuristajan kamoittava ilme; ja se ei ole enää koristeellista, se
+on jo -- kuinka sanoisin -- säädytöntä ja tuhmaa: sellaiset asiathan
+pitäisi suorittaa kulissien takana. -- Mutta sitten he lyöttäytyvät
+usein vielä haikeiksi ja käyvät veisaamaan virsiä -- lohdutukseksi ja
+anteeksiantamukseksi maaemolle, jonka kasvojenpiirteitä he tuskin
+muistavat, -- kansalleen, jonka kohtalo heillä on kovin raskaana
+sydämellään, vaikka se on antanut heille vain heidän surullisen
+yksinäisyytensä. -- Ja kun kohtaus on ohi, niin marttyyrit laskeutuvat
+alttarilta ja syövät ja juovat kuten tavalliset porvarilliset ihmiset.
+Sellaista on eräillä asteillaan se _fin de sièclen_ eurooppalainen
+»intiimi sielunelämä», joka on vihdoin meilläkin päässyt kukoistamaan.
+Kainous on kai todellakin liian miehekäs hyve, jotta se voisi saada
+valtaa tässä ajassa. Tuo vimmattu halu omien kiihkojen ja oman
+surkeuden seulomiseen ja vatvomiseen ja erittelyyn -- niin loistava
+todistus suvun kehutusta poikkeusihmisylpeydestä! -- se on näet
+vähemmän syntyisin inhimillisestä tunnustajanöyryydestä kuin tarpeesta
+herättää mielenkiintoa tai sääliä. Kysymyksenalaiseksi jää, onko siinä
+koskaan ollutkaan mitään totista intohimoa, -- epäilemättä siinä kyllä
+on ollut erästä toista, nykyajan ihailluinta hyvettä, josta näin
+säädyllisessä seurassa ei kuitenkaan sovi puhua muuta kuin vihjaillen.
+
+INTO I.: Johan sinunkin sanasi alkavat hajahtaa fosforilta.
+
+KALLE: Niinpä kyllä, huomaan. Etkähän sinä oikeastaan taida -- noin
+periaatteellisesti -- olla intohimoisten luonteiden edustaja, --
+paremminkin sen kulttuurielämän seraafisen puolen ihastelija ja --
+makustelija; niin että suo anteeksi jos olen paasannut tässä sinulle
+silmät korvat täyteen näin kuumista asioista. Nuoruuttahan sentään
+toivonet sinäkin lisää; ja sen mukana sietäisi tulla uusi intohimoisen
+elämäntunnon sykähdys -- kunhan ei sellainen, joka päättyy parkuun ja
+vaikerruksiin jumalille ja maaemolle siitä, että kaunis leikki kääntyy
+joskus karvaaksi. Joka leikkiin käy, hän suoriutukoon siitä niin
+kunnialla, etteivät katsojat nolostu hänen surkeista eleistään. Tämän
+kai pitäisi olla sivistyneisyyden ensimäinen puntti ja pykälä. Ja
+muuta, porvarillista kunniaahan taitelijaihmisellä ei ole.
+
+Meidän n.s. individualistisen kirjallisuutemme lyhyt, mutta huikea
+historia näyttää ainakin syrjäläisestä sangen nololta: ensin suuret
+eleet ja sampanjakuohuiset monoloogit jumala Minän ihanuudesta; sitten
+koristeellinen talttumus ja koottujen herooisten kokemusten kylmäpäinen
+kuvailu -- sen pitäisi olla suvun varsinainen voimannäyte ja todistus
+älyn ylivallasta, mutta se paljastaakin meille vain naisten aivot ja
+miesten lampaansydämet. Siihen samaan dekoratiiviseen asenteeseen --
+kuinka ikävään kuitenkin! -- ovat vähitellen jähmettyneet monet muutkin
+kuin nuo roihuavan temperamentin profeetat ja profetissat. Samaan
+lopputulokseen, sydämen köyhyyteen, hiukan -- tai ehkä hyvinkin --
+hysteeriseen hermoelämään on painumassa koko tosi-moderni, naisten
+siipien alla kasvanut kirjallisuutemme.
+
+INTO I.: Naisten? Jokohan niin? Ja pahaksiko he muka ovat olleet?
+
+KALLE: Paljon sekä hyväksi että pahaksi. -- Naiset, -- tai uskaltanen
+sanoa: nainen, kun asianomaiset itsekin niin mielellään käyttelevät
+tätä kollektiivikäsitettä, -- tai naisliike, sanoisimmeko niin, ovat
+todella hyvin paljon saaneet aikaan kirjallisuudessamme. Suomi ei
+todellakaan ole turhaan edistysmaa. Kirjallisuudellemme naisliike on
+lahjoittanut sekä miehekkäitä naisia että naisekkaita miehiä, -- ja
+paljon indiviidejä siltä väliltä, molempaa sukupuolta.
+
+Alkakaamme naisten hyvistätöistä. Täytyypä myöntää, että naisten
+parhaat ovat olleet ja ovat uudemman kirjallisuutemme miehekkäimpiä,
+rohkeimpia ja tinkimättömimpiä yksilöitä. Jo eräiden tyylillinen
+itsenäisyys on perin huomattava. Ja vielä suuremmaksi kunniaksi heille
+lankeaa se, että kun monet n.s. kansalliskirjallisuutemme isistä
+painoivat väsyneen päänsä ryntäilleen ja torkkuivat, tai jaarittelivat
+puuta heinää, niin edelliset kajosivat lujakätisesti ihmisen arimpiin
+kohtiin. Ja kyllä hekin ovat osanneet ajatella kylmästi aivoillaan,
+mutta heillä on ollut myös laaja ja lämmin sydän. He ovat olleet
+todellisia poikkeusihmisiä, sekä naisten keskuudessa että miehisiin
+ammattitovereihinsakin verraten. Mutta siitä he ovat palkkansakin
+perineet: solvaukset ja siveelliset tuomiot, kun taas heidän
+tosinaiselliset sisarensa ovat puolueensa tai klikkinsä jumalattarina,
+sekä mies- että naiskäsien kantamina ja kruunaamina rientäneet
+juhlahumussa voitosta voittoon.
+
+INTO I.: No koskeeko tuo oikeastaan meitä miehiä? Senhän voisimme
+jättää naisten keskinäiseksi kiistanaiheeksi.
+
+KALLE: Kyllä se koskee meitäkin, jos tahdomme tuntea oman historiamme;
+tuo edellinen, rohkea nainen on sanonut paljon siitä, mitä mies -- joko
+arkuudesta tai velttoudesta tai lahjattomuudesta -- on jättänyt
+sanomatta. Jälkimäinen, seppelöity nainen on ollut tosimodernin
+kirjallisuutemme ylivaltias kuningatar, tai oikeastaan enemmän: fatum.
+Mutta ei suinkaan mikään transcendentaalinen fatum, vaan niin
+immanenttinen kuin mahdollista. Todellisena taiteen hengettärenä hän on
+astunut alas korkeuksistaan ja ottaen päälleen ihmisen lihallisen
+muodon huumannut kaikki alaisensa. Hän on tuonut kirjallisuuteen oman
+minuutensa lukemattomine muunnoksineen; hän on täyttänyt jälkimäisillä
+kaikki arvopaikat: madonnan temppelikuorista diivan hotellihuoneeseen
+ja kurtisaanin salonkiin asti. Väkisinkinhän siitä syntyy hienosyistä,
+intiimiä, »eurooppalaista» taidetta, arki-ihmiset naisten joukossa
+saavat jäädä tyhmempien hengetärten huomaan.
+
+INTO I.: Pilkkapuheisiisi en halua vastata. Mutta totta kai kuitenkin
+myönnät sen verran, että kirjallisuutemme on viimeisen vuosikymmenen
+aikana erinomaisesti rikastunut ja vilkastunut mielenkiintoisista
+yksilöistä ja rikkaista sävyvivahduksista -- ja se on minusta jo hyvin
+tyydyttävää. Totta sen myönnät?
+
+KALLE: Totta myönnän, -- täydellä suulla. Mielenkiintoisia yksilöitä?
+Kyllä, -- aina aluksi. Ja rikkaita sävyvivahduksia: saman luonteen --
+tai luonteettomuuden.
+
+Ja tavallaan ehkä mielenkiintoisin näistä tämän hengettären
+kasvateista, näistä »vivahduksista», on se miehinen madonnanpalvelija
+Suomen tuiman taivaan alla, se loppuun saakka uskollinen, se seraafinen
+monitaituri, josta äskettäin niin kauniisti puhuit. Esteettisen
+erotismin tragikoomillisin monstrum! Miehinen tyyppihän kyllä on
+nykyajasta melkein olemattomissa, ja puolivälinilmiöitä, kuinka
+sanoisimme: hamehousuja, kuin kissoja Vilkkilässä. Mutta tämä
+ystäväinen tuntuu olevan miltei kemiallisesti puhdas sukupuolestaan.
+Sellainen ei tarvitsisi ei hametta eikä housuja, eikä sittenkään osaisi
+arkailla alastomuuttaan. -- No kun on niin puhdas! Mutta sellainen on
+jotain -- yliluonnollista.
+
+Ja summattoman yliluonnollinen on sekin metafyysillinen päämäärä, jota
+eurooppalaiset kirjailijamme kai tästäpuoleen, hänen jälkiään
+noudattaen, tavoittelevat: tila, jossa me ikiuskollisina,
+sukupuolettomina rakastamme omaa rakkauttamme. -- Emmekö olekin näin
+joutuneet päistikkaa keskelle nykyaikaisen kauneudenpalveluksen pyhiä
+lehtoja, pudonneet sinne kuin mitkäkin rosmot vuorenkupeelta? Eikö
+edessämme ole juuri sen kuuluisan taiteellisen uskonnon kunniaportti,
+vai?
+
+INTO I.: Hm, hm!
+
+KALLE: Uskaltaisiko ottaa ja astua sisään. -- Eihän kysymys ole
+pelkästä uskonnosta, vaan _taiteellisesta_ uskonnosta, ja sen
+eteen sosialistikin polvistuu. -- Mutta olenpa siitä kunniaportista
+nähnyt suoltuvan sisään monen, jollen juuri suden, niin kuitenkin ketun
+lammasnahoissa, ja arvioin nyt, etten ole Mikkoa pahempi.
+
+Ihana onkin näköala edessämme. Tämähän on silkkaa renessanssia!
+Ajatella, että meidänkin kalseassa nälkämaassamme! Ja nyt jo, kun
+pimeimmät perukat tuskin ovat ehtineet kunnolleen tottua selvän
+ruisleivän onneen.
+
+Niin, tällaista siis näemme: Klassillinen tai romanttinen maisema
+ylevää tyyliä. Puilla, rakennuksilla ja ihmisillä herooiset
+rotupiirteet. Mutta kuulutaan puhuvan suomea -- »eurooppalaista
+suomea». Mistä se puhe ja laulu ja laklatus? Kaikkialta: maasta,
+vesiltä, puista, taivaan kaarelta. Papukaijatkin tunnustavat tunteensa
+papukaijattarilleen -- seraafisella suomenkielellä, tosin ranskalaisin
+sitaatein.
+
+Madonnia, diivoja piedestaaleilla, leposohvilla, mitä moninaisimmissa
+asenteissa. Jumalanpalvelusta täällä harjoitetaan. Täällä on pyhä
+kolmiyhteys: isä Eros, -- joka joutavasta pojanvekarasta on patvinut
+aimo patriarkaksi; säädyttömät, aidantakaiset suut kyllä parjaavat
+häntä parittelijaksi, mutta he saavat tuomionsa --; poika
+Yli-ihminen, -- joka, siipiratsun selässä, lennättää vapahtamaan
+ihmiskuntaa matalasta maankamarasta; säädyttömät panettelevat häntäkin,
+sanoen hänen ratsastavan rankkitynnyrillä, mutta he eivät tule
+vapahdetuiksi --; ynnä tytär Naiskauneuden Henki, -- varsinainen
+palveltava, jonka eteen jokainen kiltisti kumartuu; hänen sukujohtonsa
+tosin on hiukan epäselvä, äidistä kun ei ole tietoa, -- vaikka olisi
+aidan takaa tullut ja sinne jälleen kadonnut.
+
+Mitä näemme, kuulemme ja tunnemme edelleen: palvelustaan toimittavia
+uskovaisia, molempaa sukupuolta, juhlakoruisina; tanssien hulmetta,
+musiikkia, pöydän ilojen ylistystä puhein ja lauluin; viinien, myskin,
+pyhän savun ja myrrhan tuoksuja. Jumalaisetkin ovat ahkerasti mukana.
+Myös ylijumalatar, aluksi marmorisen ylpeä, sulaa ja taipuu
+iltapuolella.
+
+Sanalla sanoen: juhlatunnelma.
+
+Ja kaikin puolin erittäin opettava juhla. Saamme perinpohjaisen
+todistuksen siitä, että nainen -- eroottinen nainen -- on yli-ihmisen
+yli-ihminen. Suomalaista miestä varsinkin on moitittu jäykäksi. Se on
+vale ja väärä puhe. Katso hänen notkeuttaan lemmenleikin kaikissa
+koetuksissa! -- Vaikka todella: leikkiä se ei enää hänelle ole,
+niinkuin hänen jumalattarelleen. -- Ihaile hänen jalkansa kepeyttä yhä
+kaameammassa kuolonkarkelossa: kultaisen kytkyen hän ansaitsisi
+kaulaansa, niinkuin hyväoppinen sylikoira.
+
+Näes: ilta on langennut maille ja toinen näytös alkanut ja riemun
+humala huuhtonut pois kaiken jäykän teeskentelyn. »In vino veritas»,
+näemme kyllä. Historian todellinen kulku paljastuu meille hienoimpia
+hermojaan myöten. Täällä ei ainoastaan esitetä, vaan täällä tehdäänkin
+historiaa: modernin miehen kehityshistoriaa. Eikä sitä missään muualla
+tehdäkään.
+
+Mutta tulokset tunnemme jo. Ne ovat se öinen parku ja aamuinen tyhjän
+sydänpussin penkominen, josta äsken oli puhe. Ja ihme: jumalattaretkaan
+eivät enää leikittele. He ovat asettuneet järkeilemään ihmisen
+»kohtalosta». -- Kun runoton aamu avautuu harmaana, lepäävät kaikki
+pyhät lintuset -- kaikki iltaruskoiset unelmat -- kynittyinä ja
+raadeltuina näyttämöillä. Arvasinhan, että ketunhäntäkin on salaa
+häilähtänyt kunniaportista sisään.
+
+INTO I.: Noo, noo. Pidätkö asemaa näin toivottomana?
+
+KALLE: Itsehän asianomaiset pitävät sitä sellaisena. Itsehän he
+väittävät olevansa auttamattomasti sen mahdin lumoissa, jonka orgiat,
+milloin ruumiillisempina, milloin »sielullisempina», toistuvat
+suurimmassa osassa nuorinta kirjallisuuttamme; itsehän he vakuuttavat,
+etteivät heidän hermonsa kestä leikkausta irti erotismista. Ja mitäs
+siitä, jos edes heidän miniatyyrielämänsä siinä ahtaassa piirissä
+pysyisi jollakin tavoin mielenkiintoisena. Mutta suomalaisen hermot
+eivät näy kestävän rakkautta. Ja hänen verensä laimenee siitä
+nopeaan; hän ei jaksa loppuun saakka ylläpitää edes viehättävää
+kevytmielisyyttä. Hänen koristeelliset asenteensa ensimäisen,
+ehkä todellisenkin, hurmauksen mentyä ovat yhtä suurta taidetta
+kuin räätälin mallikuvat. Hänen kokeensa suoriutua älyllisellä
+(= älykkäälläkö?) leikittelyllä elämystensä tilityksissä on kiduttavaa
+kuin elävänleikkely; sillä siinä ei ole sittenkään todellista
+temperamentin vapautta. -- Mutta ehkä enimmän perversi tulos tämän
+suvun rakkaudenjumaloinnista on tuo useinmainittu veretön saalas,
+jolla tuskin milloinkaan on muuta ollut kuin värisevä hartaus
+vahakuvamadonnien edessä, ja joka juuri verettömyytensä keventämänä on
+keinotellut itsensä eroottisen metafysiikan huipulle.
+
+INTO I.: Koetapa vaan häätää isä Erosta ja madonnia pois. Toivoakseni
+hänen vaikutuksensa tuohon suuntaan ei ole ulottunut niin laajalle kuin
+luulottelet; ja sitäpaitsi, arvattavasti hänen vallallaan on kaikkina
+aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa ollut syvempi perustansa, jota
+ei kukaan ole jaksanut juurittaa pois.
+
+KALLE: Hullun yritystä se olisikin. Hallitkoon hän! Ja kukin
+noudattakoon painolakiaan! Mutta pitäköön myös huolen ryhdistään
+loppuun saakka -- ja sieluntunnustustensa vilpittömyydestä.
+
+Eros oli ennen kiltti, banaalin leikkisä säätyläispoikanen. Kun ei
+kukaan kasvattanut hänestä rehellistä miehenvastusta, niin hän oppi
+nopeaan viekkauden ja kaikki nerokkaan hotellinisännän avut: hän osaa
+loihtia tekoparatiiseissaan esiin sekä maailmallisia että uskonnollisia
+mielialoja, aina kundiensa tarpeiden mukaan. -- Mutta jos joku
+poikkeusmies pystyy voittamaan hänet viekkaudessa ja varjelemaan
+verensä läpi hänen mauttomain huvitustensa, niin kukaties hänestä vielä
+tulee rehtikin mies, kukaties hän joskus kyllästyy ikuiseen ilveilyjen
+sommittelemiseen. Eroksen -- niinkuin muidenkin kulttuurin loiseläinten
+-- voittamiseen tarvitaan vaan juuri niitä taivaanlahjoja, joita
+tarkimmin saa etsiä Diogeneslyhdyllä.
+
+INTO I.: Taisit päästä taas rakkaaseen moraaliisi!
+
+KALLE: Kuulepas: mitä ne ovat ne ihanteelliset »asiat», -- totuuden,
+siveyden, naisliikkeen, keuhkotaudin y.m.s. -- joita sinunkin puhtaasti
+esteettiset hermosi sentään sietävät jonkunlaisena taiteen kilpenä, --
+muka »velvoittavien olosuhteiden» takia --, ja joihin kai
+pseudoindividualismikin enteistä päättäen vielä turvautuu,
+noposteltuaan luiksi omat esteettis-eroottiset elämyksensä? Tuollainen
+asia taiteessa on kuin esim. ruumiin vapaata liikuntoa vaivaava
+umpisuolen lisäke, joka haitatta poistetaan. Ei sellainen aatteellinen
+taide tuuliajolla olevan hätävarana mitenkään nosta miestään.
+
+Mutta »moraali» -- tahdon paremman puutteessa käyttää vanhaa,
+pannanalaista käsitettä eetillisyys --, siis eetillisyys ei ole mikään
+»asia». Se ei ole mikään ulkonaisella silmällä todettava ominaisuus.
+Päinvastoin. Eetillisellä luonteella ja persoonallisella tyylillä on
+sama salaisuus: se ei ole missään näkyvissä niin, että jokainen
+poropeukalo voisi sitä osoittaa: »tuossa se niksi on»; mutta sokeakin
+tuntee vaistollaan sen läsnäolon niinkuin sähkövirran. Eetillisyys on
+syntynyt suuren runouden mukana, se kuuluu runouden elimistöön.
+Eetillisyys on runouden hengitys.
+
+Mies, jolla on hyvät keuhkot, hengittää vapaasti ja vaivattomasti. Ne
+toimivat niin huomaamattomasti, ettei hän usein muistakaan niiden
+olemassaoloa; -- niinkuin velvollisuutensa täyttäjää ei ole syytä
+muistaa niinkään usein kuin velvollisuutensa laiminlyöjää. --
+Keuhkotautinen taas, joka mielellään salaisi muilta sairautensa,
+muistaa joka hetki keuhkojaan ja koettaa suurella huolella ja vaivalla
+päästä samaan hengityksen tasaisuuteen kuin tervekeuhkoinen. Me
+seuraamme myötätuntoisina hänen ponnistuksiaan, kun huomaamme hänen
+taistelevan vakavasti itse tautia vastaan; mutta jos huomaamme, että
+hänen huolensa onkin etupäässä vain saada salatuksi luontevan naamion
+taa tilansa -- viis itse taudista! --, niin me kylmenemme melkoisesti.
+
+Hyväkeuhkoinen kirjailija sietää tarpeen tullen elämän
+kellarikerrostenkin ilmanalaa. Mutta hän ei tunkeudu sinne pannakseen
+näytteille urhoollisuutensa tai ihmisrakkautensa, tai hekumoidakseen
+hädän ja mätänemisen tunteissa; sitä tekee vain diletantti tai
+dekadenttinen luonne: moni turmelee itsensäkin saadakseen osalleen
+saman säälin, mistä nuo kurjat elävät. Puhdasverinen taiteilija ei
+viihdy siellä useammin eikä kauempaa kuin mitä todellinen inhimillinen
+mielenkiinto vaatii. Hän ei taitelijana harjoita hyväntekeväisyyttä.
+Hän on liian ylpeä omistaakseen itselleen elämän lapsipuolten vaistoja,
+vaikka hän intuitiivisesti ymmärtääkin ne yleensä paremmin kuin se,
+joka tekeytyy heidän kohtalotoverikseen. -- Luulen että huonokeuhkoinen
+voi usein paremminkin »akklimatisoitua» mihin ilmanalaan tahansa, --
+paitsi raakaan, puhtaaseen ulkoilmaan. Mutta hän »akklimatisoituu»
+helposti myös sellaisen ympäristön vaistoihin ja älylliseen tasoon.
+Ja pöyhkeässä eksentrisyydessä yli varojensa eläjää luonto usein
+rankaisee sillä, että kääntää näkyviin hänen sisäpuolensa: erittäin
+ahtaan sovinnaisuusihmisen. Kun sitten sellainen ehtii n.s.
+älyllisyyden asteelle kehityksessään, niin millä hysteerisellä tarmolla
+hän pingoittaakaan traagillisen aspektinsa yli maan ja taivaan!
+Millä nälkäisen reportterin tarkkanäköisyydellä hän onkiikaan
+turvattoman lähimäisensä kohtaloista esiin vähäisimmät pettymykset,
+paisuttaakseen niistä aivokoneistossaan tärisyttäviä draamoja! Millä
+ammattinsataitavan mestarin tyydytyksellä hän naulaakaan kohtalon
+marttyyreina ristinpuihin pieneen elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä yhden
+toisensa jälkeen! -- Mutta sellainen taide ei saavuta luonnollisen
+hengityksen vapautta.
+
+INTO I.: Vain pieni kysymys jälleen väitteidesi väliin: onko tällainen
+-- vaikka pingoitettukin -- traagillisuuden etsiskely suorastaan
+epämoraalista, -- jos nyt taidetta välttämättä on katsottava moraalin
+kannalta?
+
+KALLE: »Moraalin» kantahan väitteitteni mukaan on taiteen oma kanta: se
+tuomitsee kaiken teennäisyyden ja muun hätävalheen. Teennäisyys, kuinka
+lahjakkaasti se käytteleekin taiteen mekaniikkaa, on todistus sekä
+sisäisestä epävapaudesta että herkän aistin puutteesta. Sitäpaitsi,
+eihän sovi turhanpäiten kiduttaa muiden hermoja, jos omiaan
+koetteleekin.
+
+Taiteen eetillisyys on sen hienoin ja salaisin esteettinen
+makuvivahdus. Ja sitä ovat pseudoindividualismin poroporvarit häätäneet
+pois -- »sovinnaisuutena»! Käsite »sovinnaisuus» on vaarallinen kuin
+kaksiteräinen miekka!
+
+Aika on saanut makustella jo niin lukemattomat makusuunnat ja
+vivahdukset. Sille olisi jo terveellistä maistaa totisten kohtalojen
+runoutta. Sen sietäisi jo saada nähdä niitä suuria, rohkeasti
+yksilöllisiä luonteenpiirteitä, jotka kokoavat kaikki vivahdukset, niin
+temperamentin kuin älynkin, ja jotka voitollisina kasvavat yli kaiken
+elämysten runsauden, -- yli erotismin kiirastuli-tuskienkin!
+
+On laulettu Prometheus-vaivasta. Mutta missä hän itse on?
+
+Tantalos kyllä kurkottelee käsiään meissä itsekussakin. Mutta hänen
+tragiikkansahan tiedetään ikuiseksi: miksi vaikertaa sitä?
+
+Keskinkertainen, »traagillinen» taide ei vapahda luojaansa, eikä
+vaikuta kyllin omanvoiton-pyytämättömältä syrjäiseen: se vetoaa
+salaisesti tämän sääliin. Mutta taide, -- sehän on ylijäämä siitä
+voimasta, millä ihminen voitti ajallisen kohtalonsa.
+
+Kirjallisuutemme on tuuma tuumalta raivannut tien vapaaksi jokaisen
+mahdollisen luonteenvivahduksen astua esiin. Mutta eikö joskus ole
+aika, että näytetään vivahdusten sisäinen yhteenkuuluvaisuuskin, jos
+sitä on? Jos sitä on, niin eikö silloin pidä olla myös sitä sielullista
+jännevoimaa, joka lopullisesti tilittää sukupolven pyrkimyksen? Sen
+tilityksen suorittaa vain uskollinen luonne, -- ei virheettömin, vaan
+vapautunein ja tahdoltaan puhtain ajan lapsista; ja pätevin ilmaisu
+sille on se, missä kukin murros-aika on ennenkin lukenut oman
+todellisen historiansa: draama. Sellainen jalo draama-tyyppi kuin
+»Mäster Olof» on juuri siksi niin kantava, että siihen on
+jyrkkäpiirteinen yksilö seestyneimmällä hetkellään tiivistänyt oman ja
+oman aikansa kuohunnan, projisioiden puolueettomasti oman itsensä
+laajempaan elämänpiiriin.
+
+INTO I.: Mutta johan nykyaikana on sovittu siitä, ettei draama ole
+nimenomaan ainoa paras kirjallinen taidemuoto.
+
+KALLE: Miksei. Voihan lyhyt runo olla parempi kuin pitkä näytelmä.
+Muoto syntyy sisästäpäin; jos taiteellisesta tuotteesta sanomme, että
+se on yksinkertaisesti hyvä, niin arviointimme sisältää senkin, että
+teoksen muoto on ainoa paras, -- nim. sille elämänsisällölle. --
+Mutta minä väitän, että hyvän draaman syntyminen on todistus
+synteettisimmästä runoilijapersoonallisuudesta. Se vaatii aluksi ja
+lopuksi sitä, mikä ihmisessä on aina kalleinta: samaista luonteen
+uskollisuutta. Se rankaisee kipeimmin, vaikka huomaamattomimmin,
+kirjailijan sisäiset laiminlyönnit.
+
+Mitä draaman uudestasyntymiseen meillä tulee, niin meidän näyttää
+olevan parasta tyytyä hurskaisiin toivomuksiin. On kai harvinaista,
+että lukkarista tulee pappi --.
+
+Mutta kunhan nyt aluksi päästäisiin irti siitä varhaisvanhasta,
+näivettävästä ja luonnettapistävästä nihilismistä, joka peittää
+alleen vihertäviäkin maita kuin lentohiekkapilvi. Sietäisi todella
+paljon vapauttaa ja vahvistaa sitä henkistä sävyä, jota kutsutaan
+»suomalaiseksi psyykeksi». Yksi sen -- ainakin kirjallisuudessa hyvin
+menestyvä -- kalvetustauti on tuo nihilismi toisinpäin käänettynä:
+huumorin puute. Eikö niin sinustakin?
+
+INTO I.: No jaa, en tiedä. Onhan meillä oivallisia kaskunkertojia, on
+älyniekkoja, joilla ei ole pienimpiäkään taipumuksia murjottelemiseen,
+on iloisia komediainsepittäjiä, joilla ei peukalo ole keskellä
+kämmentä.
+
+KALLE: On, onpa kyllä. On kyllä suku sitäkin tavaraa.
+
+Eikä toki ihme. Pitäisihän meidän kuuluman erikoisilla huumorin
+lahjoilla armoitettuun kansaan. Ehkäpä Kivi hyvinkin vaistosi oikein,
+arvioidessaan suomalaiset maailman humoristisimmaksi kansaksi.
+
+No niin, meillä on siis kaskunkertojia, ehkä oivallisiakin, on
+suruttomia älyniekkoja sekä ammattinsa tuntevia komediainsepittäjiä,
+suku itsekutakin lajia. Minä tahtoisin lisätä, ollakseni kriitillisestä
+innostani huolimatta sentään puolueetonkin: on meillä myös huumorin
+oraita.
+
+Äskeisessä luettelossasi et näes vielä päässyt huumoriin asti.
+Kaskunkertoja voi sukkeluudellaan, eleillään viehättää yleisöään. Ja
+hyvä niin. Mutta hän ei _eo ipso_ ole humoristi. Eikä paremmin ole
+älyniekkakaan, jos hänen ylevin avunsa on älyn pääskykepeys. Suuret
+humoristit ovat luullakseni järjestään aikanaan murjotelleetkin, -- se
+ei tietysti useinkaan ole sairautta, kuten monet uskovat, vain todistus
+temperamentin syvyydestä. Tuskin tarvitseisi esimerkkejä mainita:
+Shakespeare, Cervantes, Burns, Gogol, Kivi, Fröding, kaahmaistakseni
+joukosta ensimäiset. Strindbergin synkkä intohimo rauhoitti usein
+kiihkoaan välkkyvän huumorin suvannoissa. Ibsenin karhuniloittelun
+pohjalta taas kumisee hänen totinen paatoksensa, joka myös on
+ilmeisesti »murjottelussa» avartunut. Saksalaiset ovat enimmäkseen
+»Weltschmerzin» tai yksivakaisen eepillisyyden runoilijoita, mutta
+useimmissa on kuitenkin henkäys huumoria. Ranskan todelliset humoristit
+ovat vanhain aikain miehiä: Villon, Rabelais; Ranskan nykyisemmässä
+kirjallisuudessa on älypäisyys, »henkevyys», siro mutta usein
+teennäinen tunneleikki voitolla: se voi hetkensä huvittaa, mutta ei
+yritäkään vapauttaa syvemmälle patoutuneita kohtalontuntoja. Siltä ei
+puutu häikäilemättömyyttä, mutta rohkeutta.
+
+Mutta huumori vapauttaa, vapahtaa. Huumorikin on maailmankatsomus. Se
+on maailmankatsomuksista sovinnollisin, vaikka ei suinkaan
+leväperäinen. Se on ylpeä ja rohkea maailmankatsomus, mutta salaa
+hymyllään sekä ylpeytensä että rohkeutensa, etteivät yksivakaiset ja
+heikot sitä säikkyisi. Se tietää senverran, ettemme elämän viimeisestä
+tarkoituksesta tiedä mitään; mutta se ymmärtää sen lisäksi, että
+ihminen on paljon kestänyt ja voi kestää vielä enemmän, että kukin
+noudattaa paino- ja vetovoimalakiaan kuten maa ja kuu, eikä pääse
+kohtalostaan nurkumalla. Se ei lyö leikiksi olemisen päämäärää, jonka
+palvelukseen sekin tuntee olevansa syntynyt, mutta kyllä ihmisen
+tärkeyden ja turhat pyyteet, jotka se tuntee voittavansa: tässä
+kaksoistunnossa on sen nöyryys ja ylpeys, ja se silta, joka yhdistää
+sen uskonnolliseen mielialaan.
+
+Huumori on -- mutta minä huomaan, että jos tahdon tyhjentää tämän
+sanan, niin saan kiertää sitä kauan, niinkuin mirri kuumaa puuroa; on
+kai lopultakin tyydyttävä vain aavistukseen siitä, mikä itsekin on vain
+aavistus.
+
+Aavistus oikeuden täyttymisestä siinäkin, missä ahdas järki on
+keksivinään ikuisen vääryyden ja järjettömyyden.
+
+Olemme tottuneet pitämään suomalaista kansanmiestä jurona; ja
+epäilemättä syystäkin. Vielä enemmän olemme moittineet häntä osaansa
+tyytymättömyydestä, tympeydestä ja turhasta napinasta; eikähän hänessä
+tietysti niitäkään ominaisuuksia ole liian vähän. Mutta uskon, että
+kukin n.s. sivistysihminen voisi häneltä, -- tai t.s. kansan
+ydinainekselta -- oppia vielä paljon aivan henkisiä avuja: ennen
+kaikkea sitä mielen tasapainoisuutta, millä solutaan elämän pahojen
+säiden läpi. Hän kyllä kiusaantuu ja kiukustuukin ja voi sanoa turhan
+sanan vaivoistaan; mutta luulenpa, että hän voisi sälyttää hartioilleen
+monta prosenttia koko maailman syntitaakasta, ennenkuin hänestä
+liukeneisi niin paljon surun kyyneliä kuin mitä tyypillinen nykyajan
+traagillisuuden runoilija vuodattaa yksien lemmenkaihojensa murtamana.
+Surkeampi ja tylsistymään alttiimpi on se ihmistyyppi, josta Heidenstam
+täydellä pilkansyyllä, ensin hahmoiteltuaan ne:
+
+    »-- -- -- stora, starka karlar,
+    som dricka öl och äta stek»,
+
+laulaa edelleen:
+
+    »De säga, att de lida:
+    Vad pressar deras bröst så hårt?
+    Att skriva vers är det så svårt,
+    att hjärtat börjar svida?
+    När skalden på en timma
+    kan gråta full en fingerborg,
+    då tror man sist att skaldens sorg
+    är att han ej kan rimma.»
+
+Kansanmiehen ovat katkerat koettelemukset yllyttäneet synkkään
+satiiriin ajallista sekä iankaikkista kohtaloa -- sortavaa maan
+mahtimiestä sekä välinpitämätöntä taivaan valtiasta -- vastaan. Mutta
+sikäli kuin hän on alkanut tulla toimeen omillaan ja päässyt vapaan
+miehen itsetuntoon, hän on käsittänyt humoristisen elämänviisauden
+ylemmyyden. Hän on tullut tuntemaan, että avoin hymyily on paras
+sotisopa pahuutta vastaan ja peloittavin voimannäyte; että se on
+ulospäin yhtä tehokas kuin katkera sana, mutta sisäänpäin, hänelle
+itselleen, enemmän kuin hätäpuolustus: suoranainen voitto. Satiirin
+suola on epäilemättä erittäin tarpeellinen apu alkeellisimpien
+ihmisoikeuksien suojaamiseksi, -- varsinkin näin raakana aikana kuin
+meidän. Mutta huumori on laajempi ja ihmistä itseään tyydyttävämpi,
+siksi myös positiivisempi avu: se on näet sisimmältään hänen
+luottavaisin tapansa suhtautua omaan itseensä ja sisäisiin
+kohtaloihinsa.
+
+Vain puhdas tunto on altis humoristiseen katsomustapaan. Ja sellainen
+katsomustapa laajentaa joka hetki mielenkiinnon piiriä. Se saa oman
+pienen minän suuret surut unhoittumaan, ja herättää uteliaisuuden -- ja
+siitä sykähtävän osanoton -- kaikkia Luojan käsialoja kohtaan. Se
+vapahtaa meidät ulos ristiriitaisten pyyteidemme saarroksesta, mutta
+sitoo meidät suureen ihmisyyteen vapaaehtoisella yhteydentunteellamme.
+Se on eetillisen kuten älyllisenkin luonteen hienostunein ilmaus.
+
+Miten on jälleen »modernin psyyken» laita? Edellä usein mainitusta
+luonteen raukeudesta saa selityksensä nykyajassa ylen tuntuva terveen
+ja kirpeän satiirin puute. Ja milloin sitä ilmestyy, niin huolestuneet
+yhteiskunnan tuet hyökkäävät hätärumpujen luo, voittaakseen sen äänen.
+Ja niin voimakkaita kapinallisia maa ei näy kasvavan, että ne todella
+voisivat nostaa sotalipun. Ajan tympeydestä enin kiusatut kokevat
+kohentaa aikalaisiaan suurpiirteisellä paatoksella. Ja, kaunistahan
+sekin. Mutta paatos on sittenkin epäilystä vastaan hiukan turvatonta;
+ja sen kintereillä kiitää hysterian syöjätär, niellen sen ellei huumori
+sitä ehdi pelastaa hoiviinsa.
+
+Tahtoisin väittää: me kiinalaistumme. Kenkä puristaa kyllä itsekunkin
+jalkaa, mutta se on kiinalaista, -- siroa, nousevan muodin mukaista.
+Jalkoja on kavennettava, on luotava meillekin rotujalka. Kipua kyllä
+sopii kaunosanaisesti kuorossa valittaa, sillä se on musiikkia; mutta
+kenkä on pyhä kalu, sitä ei sovi heittää jalastaan eikä sen mittoja
+muutella. Ennen näivettykööt räpylät.
+
+Kun viha ja kapinallisuus on näin vähissä, -- missä sen nimellistä
+sentään tapaa, se on sangen umpimähkäistä, -- niin saati sitten
+voittoisa huumori. Onhan sen oraita, kuten sanottu, siellä täällä.
+Mutta kuka on oikeastaan nostanut sen täyteen mahtiinsa? Joku maan
+hiljaisista, joku kansakunnan nimettömistä ehkä. Mutta niistä, joiden
+pitäisi edustaa henkisiä suuntia, joilla kuuleman mukaan tulisi olla
+korkeammat maailmankatsomukset, -- kuka niistä on jaksanut laajentaa
+huumorin lahjan persoonalliseksi maailmankatsomukseksi?
+
+Kyllä moni mielellään kirjoittelee komedioja ja ilveilyjä
+itsensä-ulkopuolisista aiheista. Mutta kuka on kyllin seestynyt
+suhtautuakseen omaan sisäiseen maailmaansa samalla myhäilevällä
+ymmärryksellä kuin lähimäisten eloon ja oloon, -- vetämättä samalla
+suutaan klovnin-virnistykseen? Ollakseen persoonallista, huumorin ei
+tietysti tarvitse olla nimenomattain omaan minuuteen kohdistuvaa
+subjektiivisuutta. Päinvastoin: kuta varmemmin se laajentaa
+valta-aluettaan yli välittömien elämysten, kuta johdonmukaisemmin
+»objektiivista» se on, sitä luotettavammin se vaikuttaa sisäiseltä
+maailmankatsomukselta, -- maailmankatsomukselta, joka vapahtaa miehensä
+sisäisistä pulmista ja ajan tullen voittaa jokaisen humoristinkin
+sydämessä asuvan raskasmielisyyden. Edellämainitut suuruudet
+vahvistavat tätä vakaumusta huumorista. Suuri humoristi -- kuten muukin
+suuri taiteilija -- projisioi aina omaa minuuttaan siihen maailmaan,
+jonka hän luo. Niin on varmaan nerokkaan Tanskan prinssin tuska,
+ivamieli ja ylivaltainen iloittelu poreillut Shakespearen omassa
+sydämessä jo kauan ennenkuin hänen mielikuvituksensa tavoitti Hamletin
+hahmon. -- Lyyrillinen itsekohtaisuus huumorissakin taas on kuin
+luovutettu lunnas tai kuin sinetti, joka täydentää uskontunnustuksen
+pätevyyden.
+
+Kun meillä nyt on niin runsaasti juuri välittömiin subjektiivisiin
+elämyksiin pohjautuvaa kirjallisuutta, kun meillä on niin viljalti
+yhteiskunnan »sovinnaisuuksista» y.m. sorrosta vapautuneita
+temperamentti-ihmisiä, niin eiköhän olisi kohtuus odottaa, että
+mieskohtainen elämäntilityskin alkaisi jo kääntyä tunnoiltaan
+vapautuneemmaksi? Kukaties sielu silti pysyisi yhtä draamallisessa
+vireessä -- joskin joustavammassa, --, vaikka sen pinnalla välkehtisi
+joskus naurun tai edes hymyn väre; en tarkoita kuitenkaan sitä
+tylsämielistä naurua ja hymyä, jonka varassa hervoton luonne koettaa
+pysytellä mielenkiintoisena viimeiseen asti. -- Kukaties vielä
+voitaisiin ottaa ne totiset ihanteet, kysymykset ja »päivän polttavat»,
+jotka koskevat koko yhteiskunnan elämää, hiukan vähemmän juhlallisesti,
+hiukan arkipäiväisemmin, ja siksi hiukan lämpimämmin: vähäisellä
+huumorin höysteellä. Mikäli niihin jollakulla on totista harrastusta.
+-- Kenties jälleen virkistyisi epiikan henki, joka niukin naukin,
+henkihieverissä, on läpäissyt kirjallisuutemme »punaiset vuodet» ja
+josta ei luulisi eläjää tulevan ilman lemmenliittoa huumorin kanssa.
+
+Tämä näkemyksen ja tunteen uudistus tapahtuu siis uskoni mukaan vain
+kirjallisuutemme luonnolliselta pohjalta: siten, että se niin
+sanoakseni suurempi teknillinen helppous, millä suomalainen sielu ehkä
+jo toimii, ottaa käyttövoimansa maalaiselämän kokoomista pääomista.
+Runottaren ei tarvitse pelätä talonpoikaistumista. Se voi luoda muodot
+niin hienot kuin haluaa, ja jos sisältö saakin uuden sävyn, niin kyllä
+maalaissielussa on henkistä ylimyksellisyyttä niin paljon kuin terve
+individualismi suinkin kaipaa. -- Tätä tietä ovat kehittyneet
+kirjallisuutemme kantavimmat kyvyt ennen kuten nykyäänkin; ja
+toivottavasti tältä pohjalta tapahtuu yleinen lämmön ja rehdin
+miehuuden nousu, ennenkuin kylmenneitten aivojen jääkausi alkaa.
+
+Sillä aivot eivät vielä kohota ihmistä luomakunnan herraksi. Aivojen
+voima ei sinään ole edes älyä. Inhimillinen älykkyys on synteettisempi
+lahja; siihen kuuluvat yhdessä kaikki ne ominaisuudet, joita olen
+pitkin matkaa kokenut selvittää korkeimmalle ihmistyypille
+luonteellisiksi: intuitiivinen eetillisyys, huumori ja uskonnollinen
+mielenpohja, -- ja jotka itse asiassa ovat saman jumallahjan eri
+vivahduksia.
+
+Kuten huumori elävöittää silmää ja tekee älyllisen terävyyden
+joustavaksi, niin se hienostuttaa myös niin sanoakseni eetillistä
+makua. Uskonnollinen mieli taas on eetillisyyden pohjavoima.
+Uskonnollisuus ja huumori ovat kaksoissisaruksia. Että ne usein ovat
+ainesosina toisissaan, siitä ovat varsinkin monet kansanmiehet --
+luullakseni tyypillisimmät suomalaisista -- ilmeisinä todistajina.
+Minkä uskonnollisuus syventää huumoria, sen taas huumori vapauttaa
+uskonnollisen tunteen yksivakaisuutta ja antaa rikkaampia värejä sille.
+Uskonnollisuus ja huumori ovat yhdessä elämän todellinen suola. Ja
+samasta juuresta ne lähtevät; niiden yhtymäkohta on se aavistus
+maailmanmenossa täyttyvästä oikeudesta, josta edellä olen puhunut.
+
+Laajimmilleen kasvaneena uskonnollinen tunne velvoittaa yksilön
+ikäänkuin vastaamaan koko maailmanmenosta: »sinun kohtalossasi on
+kysymys itse elämän periaatteesta; jos sinun sisäinen mikrokosmoksesi
+kestää, niin kestää kosmos; jos sinä lankeet, niin mikä velvoittaa
+ketään muutakaan pysymään voittoisana pystyssä?» Jottei heikko
+kuitenkaan sälyttäisi liiallista kuormaa kannettavakseen, vaan olisi
+sitä uskollisempi vähässä, niin se esittää hänelle saman velvoituksensa
+rohkaisevammassa muodossa: »käytä elämän lahja ja leiviskäsi parhaasi
+mukaan!» Tässä minusta on uskonnon ensimäinen ja viimeinen vaatimus, --
+muu on sitten mielialaa.
+
+INTO I.: Vain sana taas. »Muu on mielialaa.» Mutta eikö uskonto ole
+kokonaan mielialaa, -- kauneudenhartautta, rakkautta? Velvoitushan
+kuuluu etiikkaan.
+
+KALLE: Mutta mielialakin on joskus tunnettava vaatimuksena, jos aiotaan
+näyttää toteen se. Ja tuo uskonnollinen velvoitukseksi selkeentynyt
+tunne on eetillisen vaiston lähtö- ja tukipiste.
+
+Nykyajan esteettinen uskonnollisuus on ollut ja on liian yksinomaisesti
+mielialaa. Siitä puuttuu useimmiten sitä persoonallista elettä, josta
+puhuu sydämen intohimoinen tarve. Se on raukeata tai ainakin hieman
+koristeellista tunnelmaa. Ja ennenkaikkea se on ylen rajoitettua, se on
+hartautta maisemien tai (varsinkin!) naiskauneuden edessä. Se on
+tähtien ja madonnain kumartamista. Se on usein kaunista sellaisenaan,
+mutta pitemmän päälle hiukan epäluotettavaa: siinä ei ole välitöntä
+suhtautumista ihmiselämään. Kuta paljaampana inhimillisyys avautuu
+näkyviin uskonnollisesta tunnustuksesta, sitä kauniimpaa se lopultakin
+on. Uskonnollisia käsitteitä ja mielikuvia ja tunnustuskaavoja kyllä
+tulvii nykyajassa. Ei ainakaan meidän kirjallisuudessamme
+maailmankaikkeus luojineen ole ollut muulloin niin muodissa kuin
+nykyään. Mutta onko aikamme kyllin alkuperäinen mieleltään omaksuakseen
+totisen lapsensuhteen elämän luojaan? Ja kyllin vaatimaton ja syntyään
+muistava, tunteakseen hartautta sen todellisuuden edessä, mikä leviää
+kauneuden pyhättöjen ulkopuolella? Tätä sopii ainakin kysyä.
+
+Tuntuu siltä kuin nykyisimmän uskonnollisuuden kanssa yksilöllisyys ei
+mielellään tekisi liittoa; luonnollisesti seuraus edellisen
+koristeellisuudesta. Tuskin saavatkaan uskonnollisten luonteiden nimeä
+ja arvoa esim. ne realistisen kauden pelottomat, jotka sydän täynnä
+tuskaa ja rakkautta avasivat meille näkölinjat arkielämän runouteen?
+Mutta kyllä ne temppelien sulohämyssä polvistujat, joiden katse
+harhailee korkeuksiin siksi, etteivät he jaksa rakastaa köyhää kotiaan.
+
+Ilmeisesti aikamme sisimmät uskonnollisetkin juonteet jälleen ovat
+perua siitä köyhästä kodista. Maaseutu on anteliaasti kestinnyt
+kirjallisuuttamme huumorilla runsaudensarvestaan; ja uskonnollinen
+mielikin, mikäli sitä on, on maaseudun lämpöisin lahja meille. Sydämen
+yksinkertaisuus ei hevin menesty kulttuurin kultavasikkain ympärillä.
+
+INTO I.: Niin, niin, sieltähän yksinkertaisten luota kaikki hyvä tulee!
+Sieltä varmaan vielä Messiaskin meille, vai?
+
+KALLE: Sinäpä sen sanoit! Se on todella minun yksinkertainen uskoni.
+
+Messiaastahan on puhuttu, ehkä häntä joku odottelee vieläkin. Eipä hän
+taida maanittelemalla sentään ilmestyä, ja saattaa olla Jumalan
+kiusaamista puhua niin suurista asioista. Kun eivät niinkään arvolliset
+kuin Aabraham ja Saara rohjenneet oikein uskoa saavansa enkelin kautta
+luvattua perillistä, -- tosin he silloin olivat jo iälliset.
+
+Mutta jos ottaisi uskoakseen odotuksen täyttymiseen, niin en ymmärrä
+muuta kuin että sen tulevan suuren pitäisi ennenkaikkea kohottaa
+suomalaisuus synteettiseksi henkiseksi sävyksi. Että hänen pitäisi
+omaksua perinnökseen isien --
+
+INTO I.: Ja äitien! --
+
+KALLE: Aivan niin: -- ja äitien kokoomat pääomat. -- Pääomat ja
+sydänomat. -- Että hän siis edustaisi suomalaista temperamenttiä,
+kasvaisi syvimmälle omaan maahan painuvista juurista -- ja kohottaisi
+latvansa niihin korkeuksiin, joissa yksinäisyys on voima ja rauha. Vain
+siitä, joka on luu kansansa luusta ja liha sen lihasta ja joka elää
+loppuun saakka uskollisesti oman kohtalonsa, vain siitä voi odottaa
+uuden ajan alkajaa. Sillä hänen tulee puhdistaa ja koota, ja vetää
+jyrkät ääriviivat sille maailmankuvalle, minkä hän luo omista ja oman
+kansansa kohtaloista. Se suurpiirteisyys tulee rakentumaan juuri
+rikkaista yksilöllisistä näkemyksistä sisäisten luonteenvaistojen
+varaan, -- eikä ole sukuakaan sille kuolleelle »monumentaalisuudelle»,
+jota nykyään arvoitetaan nimenomaan kansalliseksi, koska se on
+epäyksilöllistä ja perustuu asiakirjoihin. -- Se on samalla
+intuitiivistä ja plastillista, -- uskallan näet arvioida suomalaisen
+näkemyksen erittäin plastilliseksi --, mutta ei välitä siitä
+luonnepiirrosten tekoklassillisuudesta, joka mukamas ylentää muutamat
+nykydraamat malleiksi alottelijoille, ja jossa kaikki olisi ehkä
+hyvinkin paikoillaan, jos siihen vielä lisäksi tulisi itse pääasia:
+samainen intuitiivinen näkemys.
+
+Mutta turhia! Toiveet ovat hurskaat ja hyödyttömät. Aika vaahtoaa
+edelleen, ja jos me ravintoa pyydämme, niin saamme kiltisti maistella
+niitä vähiä terveen veden kalasia, joilla ajan virta silloin tällöin
+armahtaa nälkäämme; mutta monet niistä suurista meidän lienee
+otollisinta päästellä verkoistamme jälleen niiden omaan elementtiin.
+
+Meidän on kai paras vartoa nöpöttää, ja sillävälin -- olla uskolliset
+vähässä. Luulen, että hyvällä tahdolla voitaisiin esim. paljon
+puhdistaa edes sitä elementtiä ja tehdä se viihtyisämmäksi kaikille,
+kiiskille niinkuin viattomalle salakallekin. Saisihan kiiski silti
+kiiskinluontonsa pitää, kun vaan antaisi hengitystilan toisellekin.
+
+Mutta näissä vesissä on hyvillä syöntipaikoilla -- ehkä liian makeista
+ulkomaanruuista -- syntynyt jonkunlainen virma tai sokaiseva
+humaltumus, että häätää pois toisiaan saaliin ääriltä, vaikka
+itsekullakin lajilla ja perhekunnalla olisi kyllä syödä siitä. »Me
+olemme vetten valtiaat, sillä meillä on voima!», häristelevät yhdet ja
+painuvat liki pohjaa kyrmyniskaisina vaanimaan. »Me olemme laajinta
+lajiperää ja hetken herrat, emmekä sure huomista: après nous -- meidän
+jälkeemme rutto!» ilkamoivat toiset herkuiltaan. »Mutta me olemme
+korkein laji, sillä me olemme kylmät ja halveksivaiset!» ja nämä
+kolmannet tuijottelevat värisevin katsein ja jäykistyvät verettömien
+pahansuopaan vihaan.
+
+Mutta pyrkii olemaan niin, että kauneimmat kalat viihtyvät muualla ja
+tulevat omillaan toimeen. Kunhan nousee se suuri merestä ja tekee
+puhdasta!
+
+No niin, minusta ainakin sietää kysyä: eikö ole asema joteskin
+tällainen? Eikö klikki- ja puoluehenki ole mennyt kuin häkä tavallaan
+älykästenkin ihmisten yläkertaan? Sitä ei syrjäläinen oikein käsitä,
+mutta niin tuntuu olevan, käry sen sanoo. Ja kyllähän häly nykyisen
+sivistyshistoriamme sisäisistä draamoista tuolloin tällöin saavuttaa
+laajemmankin julkisuuden. Sitä _on_ sentään draamallisuutta vielä
+modernienkin verissä. Ja diplomatia on hienosyistä kuin kulttuurimaassa
+konsanaan.
+
+Ties kuinka paljon meillä onkaan valtioita valtiossa, kirjallisia
+pikkuruhtinaskuntia. Ja maan suurimmat kyvyt itsekussakin. Arvaa sen,
+että jotakin siinä syntyy, kun näin kilvalla tehdään kulttuuria.
+Ihmetöitä siinä syntyy, eikähän vähemmällä pääse eteenpäin. »Kehitys»
+ei oikein sovi nykyiselle, sähköajan ihmiselle, -- vaikka
+»luonnontieteellistä maailmankatsomustahan» tunnustetaan.
+
+Kun haastattelet yhtä seurakuntaa, niin kuulet pian, että se toinen
+puolue ei ole elämäniässään muuta tehnyt kuin syntiä ja lahjattomasti
+sitäkin! No, onhan edes »temperamenttiä» siinä puheessa. Ja sitten
+jännitetään tietysti kaikki hyvä tahto, ettei mistään pirahtaisi
+kuuluviin sanaa kiitokseksi noille syntisille. Ryötät häiriötä vain
+saattavat kunnon ihmisten laskuihin. -- -- Ja muutamille tulee synniksi
+jo pelkkä olemassaolo ja se, että rohkenevat jotakin tehdä, --
+vaikkeivät jalkaansa astu päivän sankarien teille.
+
+Mutta omassa seurakunnassa, koko maailman eteen siellä uurastetaan. Ja
+ihmeitä syntyy.
+
+INTO I.: Mutta eikö kuitenkin ole luonnollista, että henkiheimolaiset
+liittyvät läheisesti yhteen, edustamaan määrättyjä suuntia ja ajamaan
+laajakantoisia asioita? Ja hienoinen oman arvon liioittelu, -- sehän on
+usein, kuten tiedetään, omiaan innoittamaan ihmistä yhä ylevämpään
+hengenlentoon.
+
+KALLE: Ei ole kysymys etupäässä henkiheimolaisuudesta. Hyvä, jos sitä
+olisi jossakin, -- oikein taattua ja totista. -- Ja millä heimokunnalla
+_on_ mitään »suuntaa»? Tai laajakantoisia »asioita ajettavana»? En
+näe niitä, ainakaan sellaisia, jotka kohottaisivat jonkun tyhmän
+ryhmänä koko kiistatanteren ylle.
+
+»Hienoinen» -- usein hyvinkin karkea -- omahyväisyys on todellakin
+innoittanut yksiä ja toisia kajahtaviin ohjelmajulistuksiin. Mutta
+tuskin etemmä.
+
+Eiköhän se mitä heterogeenisimpiä ihmisiä kokoova »henkiheimolaisuus»
+tavallisesti ole -- klikkihenkeä.
+
+Mitä ovat klikit? Olen kuullut sattuvan sanan, jonka tahdon lainata
+tähän: klikit ovat »kalkkiutumia» taiteen elimistössä.
+
+Klikit ja puolueet rakentavat paljon turhia kiusoja muiden, sekä
+syyllisten että syyttömäin tielle. Mutta äskeisestä määritelmästä
+selviää, että kipeintä turmiota nämä kalkkiutumat harjoittavat
+sisäänpäin, niihin elimiin, joiden loisiksi ne ovat lyöttyneet. Ne
+vähitellen kuivettavat sykkivät suonet ja kurovat kokoon sydänpussia.
+
+Otan rohkeudekseni lausua edelleen eräitä arveluja. Luulen näistä
+kalkkiutumailmiöistä (otaksun ensinnäkin niitä todella oleviksi ja
+olleiksi) osittain selviävän sen, miksi niin monet suurta lupaavat niin
+vähässä määrin täyttävät lupauksiaan. Vaikka ponnistelevatkin johonkin
+suuntaan, eivät vapaudu rehtiin täysimittaisuuteen kuitenkaan.
+
+Sillä ensinnäkin klikkihenki on erittäin viekas opas teoreettisuuteen.
+Se rajoittaa alkuaan vapaankin yksilön mielenkiinnon ja ihailun niihin
+temperamentteihin, jotka ovat omassa seurakunnassa edustettuina. Se
+vaatii kaihtamaan jokaista muuta temperamenttiä, -- vaikka mielessään
+tuo kahlittu voi parhaina hetkinään kyllä myönnellä, että »asuu ihmisiä
+vuortenkin takana». Heikon veren on niin mieluista taipua teoriain
+turviin. Kaikki omat ja ystävien pyrinnöt ja kyvyt, varsinkin
+muodolliset, merkitään lakitauluihin sääntöinä, joista ei hevin armoa
+anneta vieraalle. Vähitellen itsekritiikin kärki tylsyy ja omantunnon
+valppaus omia tekoja ja pyyteitä kohtaan uinahtaa rakkaitten ystävien
+tuuditukseen. Pääasiaksi jää, että taiteenpalveluksen hyväksytyt
+ulkonaiset muodot täytetään (-- mutta täyttyvätkö ne teoriain mukaan?);
+henkinen suunta ja sisällön arvo ei ole niin arka pykälä. Ja kun on
+kysymys »vuortentakaisesta» miehestä, niin sisäinen pyrkimys ei paina
+ylös toista vaakakuppia, jossa ovat muodolliset lainrikkomukset.
+
+Toisakseen tämä teoreettinen muodollisuus luullakseni hyvinkin
+kannustaa toiseen turhuuteen, hutiloimiseen, monia, joilla on
+ulkonainen käsite »vapaus» keppihepo-pegasuksenaan.
+
+Niin että eiköhän »kalkkiutuminen» yhtähyvin kuin lahjojen
+hutiloiminenkin ole ottanut meidän kirjalliselta taiteeltamme monta
+kaunista voittoa, ehkä kauneimpia?
+
+Kuinkahan moni voi kehua itselleen tehneensä totta kyvyistään alusta
+loppuun --.
+
+Kuinkahan monen _ei_ olisi syytä rukoilla edes sydänkammioissaan:
+»Herra, varjele minua ystävistäni!»
+
+-- Vai mitä sinä sanot --?
+
+INTO I.: Hm, hm!
+
+KALLE: Niin, niin: hm, hm! Paha kai olisikin, jos muuta sanoisit. Jos
+sanoisit »jaa», niin se olisi paha, jos sanoisit »ei», niin sekin olisi
+paha, sillä se ei taitaisi olla totuus.
+
+Olkoot nyt nämä asiat tällään. Parasta kai on jo minun lepuuttaa
+kieltäni ja sinun korvaasi. Sitten koetan, jos sallit, hetken kuluttua
+jatkaa kirjallisuus-kysymyksen häntäpaästä: arvostelemisesta. -- Olet
+kuunnellut pitkään, -- ties kuinkakin hartaasti, vai? Oletko jotakin
+ottanut onkeesikin?
+
+INTO I.: Hm, hm! -- Olen minä huomannut, että sinäkin sanot: »me!»
+
+KALLE: Monin paikoin, hohoi, monin paikoin --!
+
+       *       *       *       *       *
+
+INTO I.: Vai arvostelemisesta saan nyt silmäni korvani täyteen. Saanko
+luvan arvata, ettet arvoita arvostelemista kovinkaan arvokkaaksi, --
+paitsi tietysti omaa puoskaroimistasi.
+
+KALLE: Se tietty. Varsinkaan en sellaista »arvoittamista», joka vasta
+antaa taiteelle sen arvon tai arvottomuuden. -- Ja mitä arvosteleminen
+on? Tiedät kyllä, jos uskallat sanoa.
+
+INTO I.: En uskalla, sano sinä, uljas!
+
+KALLE: Pahansuopuutta.
+
+INTO I.: Kas niin, kas niin, pyhä veli! Arvasinhan, minä arvasin. Mitä
+vielä?
+
+KALLE: Joutilaisuutta.
+
+INTO I.: Prikulleen! Mitä vielä?
+
+KALLE: Sangen kohtuullisia älyn lahjoja. -- Mitä vielä? -- Vaivoin
+salattua kaunaa, klikkipeliä, puoluemoraalia, teeskenneltyä
+ihanteellisuutta, valheretoriikkaa, »tärkeyttä» -- »viktisyyttä», kuten
+myös sanotaan, -- lahjattoman maineenhimoa, lavertelua ja
+koulupoikatieteellisyyttä, loiseläimen rakkautta uhriinsa, sitä, että
+Pegasus on heittänyt selästään, y.m., y.m.s. kauniita taipumuksia,
+pyyteitä ja vajavaisuuksia. Sinä jo mainitsit puoskaroimisesta.
+
+Siinähän sitä jo olisikin aluksi »arvoa». Näitä arvoja kun jakelee
+taiteenkin hätäavuksi -- --
+
+Mutta katsokaamme, mitä se sitäpaitsi _saa_ -- ja jossain
+tapauksessa _voikin_ -- olla. Tämäkin mitali on kuvitettu kahden
+puolen.
+
+Se saa ja voi ja se pitäköön ylpeytenään olla taiteen aseveli
+porvarillisuutta vastaan. Porvarillisuuden ikuisesti sama, ihmisen
+sisimpiä tarpeita vastaamaton hyötymoraali olkoon arvostelunkin
+perintövihollinen. Sen kukistaminen on tietysti mahdottomuus. Mutta jos
+arvostelu ottaa toimiakseen elävänä suojamuurina porvarillisuuden sekä
+julkista ahdistelua että salaista käännytysintoa vastaan, niin sillä on
+elämäntehtävä, yhtä pitkä kuin taiteenkin.
+
+Ei ole ehkä ensinkään tappioksi taiteelle, jos sen edustajat
+»julkisessa sanassa», akatemioissa y.m., nauttivat jonkinlaista
+yhteiskunnallista arvoa, käyvät porvarillisessa maailmassa kohtalaisen
+»normaaleista» ja vakavista henkilöistä. Jos heillä lisäksi on ne
+elimet, joilla taidetta tajutaan, sekä rehti rakkaus siihen, niin he
+voivat vaikuttaa positiivisemmin kuin monet hurmahenget, jotka pyhässä
+yksinkertaisuudessaan puhuvat taidetyöstä kuin yleisesti tunnustetusta
+ammatista konsanaan.
+
+Taiteen itsensä ei sovi käydä herättelemään hurskaan unta nukkuvaa
+yhteiskunnallista oikeudentuntoa. Sillä taide puhuu _eleillä_, ja
+se kieli on vallasväelle latinaa, ja vieläkin oudompaa. Yhteiskunnan
+pylväille on puhuttava suurisuisilla mörssäreillä kovarakeisinta
+järkeä, muita aseita vastaan he ovat kyllin raudoitetut. Tuollaisten
+porvarillisesti jokseenkin täysikäisten taiteen tulkkien työksi, -- he
+kun voivat tarpeen tullen käytellä käsitteitä ja järkipäätelmiä -- jää
+siis hoidella tätä mörssäritulta.
+
+»Taidekysymyksessä yhteiskunnallisen kehityksen kannalta» heidän
+senvuoksi on ensinnäkin havaittava toinen puoli ja toinen puoli
+(molemmat »puolet», huomaa tarkoin, _puolustukseksi_ taiteelle):
+sivistys- ja juriidishistoriallinen sekä kansallistaloudellinen.
+Siksipä hänellä pitää olla koko joukko tietoja, proosallisia tietoja.
+Hänen pitää, kysymyksen edellistä »puolta» esittäessään, tietää
+mainita, että moni muu, nykyään hyvinkin arvokas ammatti on aikoinaan
+lähtenyt yhteiskunnan vakavien tarkoitusten ulkopuolelta, siis
+rekisterin »alapuolelta». Paitsi että tiede --, jota moni porvari
+nykyään kunnioittaa sen sisäänastuessa nousemalla seisomaan, joskus
+laskeutumalla polvilleenkin, -- on palvellut monta kovaa koevuotta
+teologian palkkapiikana, olisi puhuttava monen vieläkin kunniallisemman
+elinkeinon merkillisistä vaiheista. Onhan kauppalainsäädännön
+historiassa jaloa yhteiskuntaoikeutta valaisevia esimerkkejä hyvin
+paljon: tapulioikeudet, tulliseikat y.m. Lääkärinammatti kai on
+aikoinaan ollut hyvinkin hengenvaarallinen, -- en tarkoita erityisesti
+potilaille, vaan heidän parantajilleen hengenvaarallinen. Leipurin-,
+räätälin-, teurastajan- y.m.s. ammateista minä en ainakaan tällä haavaa
+muista tätä asiaa koskevia seikkoja; ehkä joku tietää niitä.
+Tositaiteelliseksi työksi laillistettu maantierosmous, sotilasammatti,
+on tunnettu alkujuuriltaan niin ilmeisesti jumalaiseksi, että se on
+aina ollut yhteiskunnan perustus ja ylpeys; mutta menepä yksityinen ja
+ala käyttää julkisesti oman käden oikeutta, niin pian sinut »kutsutaan
+järjestykseen», jottas ymmärrät... -- Tällaisilla esimerkeillä vedotaan
+juriidiseen järkeen; porvarillista sydäntä taas voi vaihteeksi
+järkyttää kuvailemalla sitä liikuttavaa huolenpitoa, millä niin monet
+vaatimattomat arki-ihmiset kuolinvuoteiltaankin muistavat kaukaisten
+maitten pakanoita --.
+
+Mutta vielä tehokkaampi taiteen puolustajan on vedota siihen niin
+sanomaani kansallistaloudelliseen puoleen. Nerokas ja dialektista
+metoodia nasevasti käyttelevä asiain tuntija voi otollisella
+hetkellä todistaa taiteen vaikutuksiltaan _lähes_ tieteellisen
+kansallistalouden veroiseksi. -- Tässä kansallistaloudellisessa
+puolessa on oikeastaan jälleen kaksi, -- sanoisinko: kaksi pykälää.
+Pääpykälä on taiteemme vaikutus »kansainväliseen mielipiteeseen».
+Luemmehan usein sanomalehdistä, että »jälleen on ulkomailla huomattu se
+ja se etevä taiteilija». Taiteilijasta on siellä suuressa maailmassa
+johduttu hänen kotimaahansa ja koko sen taiteeseen, ja on tyydytyksellä
+»pantu merkille», että sielläkin päin aletaan nousta kansainväliselle
+kulttuuritasolle. Suuret sivistyskansat pitävät meitä pian miltei
+pikkuserkkuinaan. Ja sehän on suuri ansio, -- ei niin taiteelle, kuin
+yleensä »meille», s.o. maan ja kansan virallisille edustajille. (Jos
+miehellä on hyvä juoksijahevonen, niin enemmänhän siitä mies saa
+kunniaa -- ja kultaa -- kuin hevonen itse.) Kun näet hätäpäivät päälle
+saavat, niin »me» luotamme »eurooppalaiseen opinioon»: onhan »meillä»
+henkinen arvomme, jota ei saa loukata, onhan meillä taiteemme
+kilpenämme, joka tunnetaan ja tunnustetaan -- Euroopassa. -- Ja sen
+sanan päälle me ryyppäämme.
+
+Toinen pykälä, tärkeä sekin taiteen puolusmiehen muistaa, on taiteen
+välittömästi kansaamme hyödyttävä ja ylentävä vaikutus. Onhan esim.
+kirjallisuus omiaan innostamaan penseätä nuorisoa lukutaitoon, joka on
+hyödyllinen kaikissa ammateissa, sitäpaitsi se tarjoaa usein
+tarpeellisia tietoja sekä ohjaa ylevämpään mielenlaatuun, -- onhan
+kyllä kirjoissakin monenlaisia. -- Entä kuvaavat taiteet! Esim.
+punainen aapiskukko, -- kuka laskee sen historiallisen arvon jo tähän
+asti! -- Ja niin poispäin. -- Ja jos kaikkien sivistysahjojen seinät
+saisivat kielen ja inhimillisen puhelahjan, mitä ne taitaisivatkaan
+lausua ja todistaa: isänmaallisista juhlista, joissa kansallisen
+taiteen hengetär on kunniavieraana istunut pöydän yläkulmalla ja
+hurmannut alttiita sydämiä. -- Ja edelleen: jos estetiikan
+professoreilla onkin kyllin ainesta menneitten aikojen taiteessa, niin
+rakastaahan yleisö sukkelia, henkeviä ja tuoreita arvosteluja; ja kun
+nyt monilla sanomalehdillä on erityiset henkilöt tyydyttämään tuota
+yleisön mielihalua, niin onhan aivan tarpeellista, että on
+taiteilijoitakin, jotka synnyttelevät näitä henkilöitä varten aina
+uutta, aina uutta arvosteltavaa.
+
+Näin monelta kannalta peloton arvostelija voi »arvoittaa» taidetta
+porvarillisen hyötyihmisen edessä. Voipa hän, kun oikein yltyy,
+kansallisesti huolestuneita taiteen isiä vastaan väittää, että
+taidettakin on kohdeltava kunniallisena elinkeinona, jonka _pitää_
+kannattaa sellaisessa maassa, missä mikä tahansa taiteen
+_selostaminen_ kannattaa; että runoruhtinaan kuuluisa sana
+»viheriästä oksasta» on vihdoinkin runoiltava uudelleen: saakoon taide
+itsekin käydä jo siitä jalantuesta, siitä viheriästä oksasta; että
+taiteella on aivan oma tarkoituksensa, jota se ei saa hetkeksikään
+laiminlyödä: kun _tiedettä_ harjoitetaan vain sen itsensä takia ja
+arvioidaan _vain tieteen_ kannalta, niin mitä järkeä on siinä,
+että _taiteelta_ evätään nuo luonnolliset oikeudet, -- taiteelta,
+joka kuitenkin yleensä liittyy paljon likeisemmin elämän vaatimuksiin
+kuin tiede.
+
+Mutta jos arvokas arvostelija-ystävämme riihaantuu oikein äärimmilleen,
+niin hän yllyttää nuoria, todelliset edellytykset omistavia taiteen
+taimia: »Puskekaa eteenpäin, pojat! Kerran kuitenkin on päästävä sen
+tien päähän, millä te nyt rynnistelette. Ei sovintoa virkahengen
+kanssa! Jos te taivutte pakosalle, niin mikä muukaan sukupolvi on
+velvollinen jäämään uskolliseksi? Jos ette pääse eteenpäin, niin
+pysähtykää tien oheen ja tarttukaa lapioon ja kuokkaan: se on hiljainen
+ja ylpeä, ja omaa mieltänne tyydyttävin vastalauseenne!» -- Ja sitten
+hän lausuu heille rohkeasti palan -- Runebergia: Sandelsin sanat
+sillankorvalta Sven Tuuvalle.
+
+Tähän saakka esittämäni katsantokannat voin koota siihen yleiseen
+ponsilauselmaan, että arvostelu ei saa olla syntynyt niinkään taiteen
+vajavaisuuksien takia kuin yleisön henkisen elimistön puutteellisen
+kehityksen vuoksi. Siksi sen täytyy osata puhua eri kannoilta ja eri
+äänilajeissa. Turtuneinta paksunahkaisuutta sen pitää kovistella edellä
+esitetyin keinoin: järkiopetuksella ja ivalla. Tämä on sen
+lähetystehtävän ulkonainen puoli.
+
+INTO I.: Puoli --.
+
+KALLE: Niin, »puoli», -- tai oikeastaan: tuskin kolmanneskaan. Sillä ne
+sisäiset »puolet» vaativat sittenkin enimmän huomiota.
+
+Pääasianaan arvostelu pitäköön yleisön johtamista taiteen sisimpään,
+taiteen näkö-, kuulo- ja ajatuselinten välittämistä niille, jotka
+pitävät itseään maallikkoina eivätkä uskalla -- usein eivät taidakaan
+-- ottaa itse välittömästi vaikutelmia. Mutta arvostelu varokoon
+tekemästä karhunpalveluksia taiteelle. Sen sopii aina muistaa, että
+»yleisökään» ei ole alusta loppuun eloton möhkö, jota täytyy nuijimalla
+herätellä ja purettaa kuin sylivauvaa. Yleisön kainous kyllä tunnetaan:
+»emmehän me osaa arvostella, emmehän me osaa käytellä taiteen
+mittapuita, meidän käsityksemme on tietysti aivan subjektiivinen».
+Kunpa arvostelu olisi aina edes niin korkealla. Kunpa arvostelija aina
+tietäisi, että _hänenkin_ käsityksensä on subjektiivinen -- ja
+että niin tulee ollakin. -- Mutta olen varma siitä, että juuri tämä
+yleisön tottumattomuus artikuloimaan vaikutelmiaan -- jotka kyllä usein
+voivat olla syvemmät ja itsenäisemmät kuin ammattikriitikon -- on
+johtanut arvostelijoita siihen itsepetokseen, että heidän monopoolinaan
+on taiteen selittely ja arviointi. Heillä kun on aina valmiina
+kielellä termit ja arvosanat, niin helppohan heidän tosin on antaa
+alkeisopetusta ja loistaa herkkäuskoisten edessä. Nykyään kyllä melkein
+kuka tahansa kyllin häikäilemätön suoriutuu julkisen arvostelun
+ulkonaisista pulmista: historiallisia tietoja antavat moninaiset kirjat
+ja kun tulee puute kauniista ja tyhjänsanovista lauseparsista, niin
+vilkaisee vain päivän sanomalehteä.
+
+Mutta arvostelija, joka tahtoo olla _selittäjä, valaisija_, joka
+ei itse tahdo loistaa, vaan avata tietä taideteoksen sisäiselle
+valolle, hänellä täytyy olla sitä, mikä on harvinaisinta: sisäistä
+näkemystä. Muun puolesta hän sitten kyllä tulee toimeen.
+
+Olisi jo melkoinen edistysaskel, jos jokainen »arvoittaja» tajuaisi
+paremmin kuin nimetön ja asiaton »maallikko», miltä kannalta yksityinen
+taideteos on otettava. Miltä kannalta filoloogi tarkastelee
+kielitieteellistä tutkimusta? Ei suinkaan siveysopin tai yleisen
+terveydenhoidon kannalta! _Ainoastaan_ filoloogiselta! Mitä
+mittapuita filosoofi (ja asianymmärtävä maallikkokin) asettaa
+filosoofiselle teokselle? Kansantaloudenko mittoja? Ei, vain
+filosoofisen tiedon ja ajatuksen. -- Niinikään tunnustetaan
+karjanjalostukselle oma päämääränsä, jota kohti esim. teoloogin teoriat
+eivät sitä kanna ensinkään. -- Mutta miten suhtautua taidetuotteeseen!
+Siinä kumma! Mutta selviää sentään sekin: suhtaudutaan kaikilta
+»kannoilta». Arvostelija ja vakavammat yleisöstä painavat älypäänsä
+yhteen ja selittävät esim. kirjaa: »_Puhtaasti taiteelliselta_
+kannalta ottaen tämä teos ansaitsee kiitosta; mutta sen
+_filolooginen_ puoli ei ole aivan tyydyttävä; ja myöskin
+_kansallisen_ taiteen ja _siveysopin_ kannoilta meidän täytyy
+lausua epäilyksemme.» Historiallisen kertomuksen sitten on vielä
+kavuttava tieteellisyyden muuri, tiedon kultasäkit selässään kuin
+Makedonian Filippoksen aaseilla. -- »Puhtaasti taiteelliselta kannalta
+ottaen...» -- huomaa jo ensi sanoista, että ne herrat eivät ole
+tottuneet ottamaan mitään -- puhtaasti!
+
+INTO I.: Rakas ystävä, minä olen jo hiukan levoton sinun puolestasi.
+Etköhän potkiskele nyt pussissa: kun vähän aikaa sitten olit täynnä
+eetillistä intomieltä --?
+
+KALLE: Nii-in, mutta puhuinhan taiteen omissa nimissä, koinhan
+takitilaan selittää eetillistä luonnetta puhtaan taiteen omaksi
+luonteeksi, eetillisyyttä sen jaloimmaksi aistiksi. Kiivailen nytkin
+vain käsitteiden sekoittamista vastaan ja pyydän suojata tuhmuudelta
+taidetta, joka on siveellistä aina, milloin sillä ei ole epämoraalisen
+tendenssin tai luonteettomuuden tunnusmerkkejä. En näe olevani
+pussissa.
+
+INTO I.: Entä se kansallistaloudellinen propaganda, jota juuri pääsit
+suosittelemasta arvostelijoille, entä se?
+
+KALLE: Se ei ole taideteosten selittämistä, vaan taiteen n.s.
+periaatteellisen, poliittisen ja kansallisen arvon todistelemista
+sellaisena aikana, jolloin sen elinehdot ovat uhatut, -- ja sellaiselle
+mahtiväelle, joka muuten välittää viisi itse taiteen sisäisistä
+arvoista.
+
+Näitä sisäisiä arvoja, siis taiteen olemusta, etsiessään arvostelija
+sensijaan ajattelee sitä yleisöä, jolla on omakohtaista taiteentarvetta
+ja joka pääosaltaan ei nähtävästi kuulu maan suurellisiin. Silloin
+hänen täytyy tarkoin pysytellä taiteellisen katsomustavan piirissä,
+jottei sekaantuisi vieraisiin käsitteisiin. Siellä sisäpuolella hänen
+sitten sopii antaa älynsä loistaa, kyllä siellä tilaa on tarpeen
+mukaan. Ja parhaiten hän palvelee sekä taidetta että yleisöä, jos ei
+vartavasten laskeu omalta koroitetulta asteeltaan kansantajuiselle
+tasolle, vaan koettaa selvästi ja yksinkertaisesti -- niin että
+kansakin voi häntä ymmärtää -- sieltä ylhäältä tulkita hienointa
+käsitystään taideteoksesta. -- Eikö näes varsinainen kansantajuisuus
+ole sitä, että puhuja heittää ajatusten painolastin laidan yli ja
+pieksää tuulta tyhjillä sanoilla --? Se on vain sääliä: ettei rakkaan
+yleisön elimistö mitenkään rasittuisi.
+
+Eräs käsite-ero taiteen selittäjäin ja »arvoittajain» olisi muistettava
+ennen muuta: nim. ero »kansallisen» ja »suomalaisen» välillä.
+Jokaiselle on päivänselvää, ettei kaikki Suomessa tehty -- siis
+jollakin tavoin »suomalainen» -- ole »kansallista». Mutta
+viimemainittua käsitettä on kuitenkin erinomaisen helppo käytellä
+otollisissa tapauksissa. Sillä »kansallisen» tunnusmerkit
+ovat sangen ilmeiset: sellainen on todistettavasti esim. kirja,
+jonka sivuluku alkaa nousta sinne 400-500:n seuduille ja jossa
+_ei_ ole määrätyitä, sopusointua häiritseviä ominaisuuksia.
+_Suomalaissävyinen_ kirja minun mielestäni on sensijaan yleensä
+ulkonaisesti vähemmän tukeva, mutta sisäisesti positiivisempi: se vähä,
+mitä siinä on sivuja, on täysiveristä taidetta. Käsitettä »suomalainen»
+(= luonteeltaan suomalainen) on siis paljon vaikeampi käytellä, se kun
+on määriteltävä aivan sisäisin tunnusmerkein.
+
+Mutta se ero mielestäni arvostelijan olisi kuitenkin huomattava, vaikka
+se on vaikeakin. Sietäisi nim. _henkistä sävyä_ tarkata enemmän
+kuin yleensä tehdään; t.s.: ajemmin esittämäni mietteet vaativat
+arvostelijaa suhtautumaan taiteeseen rotutuntoisemmin. Jos rotutunto on
+kirjallisuudessamme kitulias, niin vielä vaivaisempi, jos mahdollista,
+se on kritiikissä. Ainakin tässä suhteessa kirjailijat ja heidän
+arvostelijansa suggeroivat toinen toistaan. Kuinka yli olkain toisiaan
+katsellaankin, niin salaisesti kuitenkin tehdään toisilleen mieliksi:
+ollaan »moderneja». -- On vallan merkillistä esim. verrata
+ameriikkalais-saksalaisen Meyerin tutkimusta suomalaisesta
+kirjallisuudesta useimpiin kotimaisiin samanaiheisiin teoksiin. Kuinka
+vähän ravitsevia ja rohkeita ajatuksia onkaan suomalainen kirjallisuus
+herättänyt jälkimäisten tekijöissä, kuinka pinnallinen ja tehoton
+heidän näkemyksensä on! Muukalainen, vaikka hänellekin jää laajoja
+aloja suomalaisesta sielusta hämäriksi ja suljetuiksi ja vaikka hän
+toiselta puolen taipuu liian varomattomiin arviointeihin eräistä
+uuden ajan individeistä, hän on kuitenkin tuonut ilmi verrattomasti
+syvempää -- ja tietoisampaa! -- suomalaisen temperamentin tajua kuin
+suomalaiset itse. Germaanina hän on kyllin yksilöllinen katsoakseen
+kirjallisuuttamme sisästäpäin, ja kyllin ajan muotisuunnista
+piittaamaton, antaakseen luonteen puhtaudelle tarpeellisen kunnian.
+
+Mutta tyypillisin meikäläisistä taiteentulkeista on se, joka ei mitään
+pyydä omalle sisimmälle minälleen, joka vihkiytyy kerrassaan
+»aatteiden» palvelukseen, -- yksi »kansallisen taiteen», toinen muun
+valtasuunnan; kolmas, laajanielu, ahmii taas hyvään makoonsa kaikki,
+mitä suinkin taritaan.
+
+Tämä on sitä, että taiteeseen ei suhtauduta puhtaan inhimillisyyden
+kannalta. Mikä lähtee mistäkin dilettantismista.
+
+INTO I.: Dilettantismiin kai jokainen arvostelija lopultakin jää; ja
+eiköhän hän tee alunperin parhaiten, totuttautuessaan mahdollisimman
+vähän omakohtaiseen arvioimiseen, -- eipä tule tehneeksi silloin suurta
+vääryyttä ketään kohtaan.
+
+KALLE: Eikä suurta oikeutta ketään kohtaan. -- Mutta tuollainenkin
+itseydestään luopunut tekee sentään helposti vääryyttä, varsinkin hyvin
+yksilölliselle taiteelle: hän luovuttaa niin helposti ne perintökirjat,
+joilla hän ihmisenä voisi vaatia jotakin omalle itselleen, luovuttaa ne
+pois jonkin ryhmäkunnan tai vieraan aatteen hyväksi. Ja silloin
+tapahtuu vääryys, eikä hän huomaa sitä. Itsekieltämys ei läheskään aina
+ole moraalia.
+
+Sillä vain temperamentti-ihminen ymmärtää toistaan. Ei sellainen
+vaahtoava ja roihuava, -- sillä hänellä ymmärrys on tavallisesti
+vähissä ja hän talttuu liian kesyksi aikanaan. Vaan sellainen, jolla
+on tiiviit omakohtaiset elämäntunnot, ja joka niihin luottaen rohkenee
+sekä myöntää että kieltää.
+
+Leväperäisin ihminen ei ole sisäisesti laajin, -- tai hän on sitten
+kerrassaan sortunut pois saranoiltaan. Ja se, joka aina myöntää, ei
+koskaan myönnä täysin keuhkoin. Eikä toisella ihmisellä ole hänen
+tunnustuksensa tarvetta.
+
+Ahdasmielisyyttä meidän kritiikissämme kyllä on, vieläpä hyvällä idulla
+kaikkia niitä muitakin arvostelijahyveitä, joita tämän keskustelumme
+alussa mainitsin. On ymmärryksen jos hyvän tahdonkin rajallisuutta, --
+mutta vähän oikeudenmukaisen valinnan uskallusta ja vaistoa.
+
+Vähän eetillistä rohkeutta tulkitsemaan sitä itse luonnon säätämää
+oikeutta, että vain elinkelpoiset saavat periä maan.
+
+INTO I.: No nythän sinä korkealle sijalle nostit arvostelijan.
+
+KALLE: En liian korkealle, mutta tarpeeksi korkealle, että taivaan
+puhtaat tuulet ylttyvät häneen. Hän ei ole se luonto, joka raivaa
+tarpeettomat tieltä -- vaikka moni arvostelija pitää sellaista uskoa
+itsestään. Heikkojen oma heikkous, turhien oma turhuus kaataa heidät
+aikoinaan. -- Hän on vain osa luonnon elimistöä, ei tärkein, mutta
+kyllin tärkeä ollakseen velvoitettu valppauteen -- ja kehitykseen,
+hänkin. -- Olen jo puhunut yleisön »purettamisesta». Se ei ole
+arvostelijan tehtävä. Hänen tehtävänsä -- nim. ruuan valintaan nähden
+-- on olla sinä elimenä, joka mahdollisimman selvien omakohtaisten
+kokemusten perusteella, siis mahdollisimman varmalla pätevyydellä
+arvioi, mitä inhimillinen luonto ottaa sulattaakseen, mitä ei.
+
+Kehittynyt aisti määrää myös sen tavan, millä hän tuo ilmi
+sanottavansa. Hän suhtautuu »aiheeseensa» samalla tavoin kuin
+taiteilija omaansa: oman kokoutuneen ja herkenneen mielensä pohjalta.
+Hän ei tökkää peukaloitaan teoksen liitteisiin, hajoittaakseen
+rakennelman yleisön jalkoihin; hän tutkii mieluummin silmillään ja
+tuntosarvillaan, ja uskoo, että yleisökin voi jotain nähdä. Hän
+ilmaisee enemmän äänensä sävyllä, tyylin vaihtelevilla eleillä --
+hänelläkin saa ja pitää olla eleitä -- kuin niillä summittaisilla,
+kaikkein kansantajuisimmilla laatusanoilla, joita esteettinen
+agronoomisielu niin mielellään käyttää.
+
+INTO I.: Agronoomi --?
+
+KALLE: Jotain sinnepäin --. Tarkoitan sillä tuota esteettisen
+tieteen »tulokset» tuntevaa, jolle taide-kritiikki on hänen
+tieteensä kansantajuistuttamista. Minulla on niin korkea käsitys
+arvostelemisesta, että se on lähes yhtäläisessä suhteessa
+käsitteelliseen estetiikkaan kuin itsenäinen maanmuokkaus
+agronoomitieteeseen.
+
+Onpa oikeastaan syytä puhua, kuten onkin puhuttu, »arvostelun
+runottaresta».
+
+On tiettyä, että hyvä runoilija -- eikä aina tarvitse olla kovin
+hyväkään -- tekee pian arvostelijastaankin runoilijan. Tai ainakin
+runollisen. Se ulkonainen runollisuus ei sentään arvostelijalle ole
+aivan tarpeellinen; sensijaan, jos hänen mieli syventää arvostelun
+käsitettä, hänessä täytyy olla kappale runoilijaluontoa. Siitähän
+oikeastaan olenkin jo puhunut: taide vaatii tulkiltaan ulkonaisista --
+puolueiden, teoriain -- rajoista vapautunutta persoonallisuutta,
+temperamenttiä, intuitiivistä katsomustapaa ja sanallisiksi eleiksi
+herkistynyttä tyyliä; siis aivan runoilija-avuja -- ainakin jonkun
+prosentin itsekutakin. Niistä on kantavin taiteen propaganda aina
+syntynyt, ei tiedoista ja järkeilystä; ja sillä arvioinnilla on sama
+tendenssi kuin vapaalla runoudella: mieskohtaisen elämäntunnon
+suggeroiminen yleisöön. Kriitikko vaan lainaa pääteeman taiteilijalta,
+ei keksi sitä suoraan elämästä.
+
+Esimerkkinä synnynnäisestä kriitikkorunoilijasta tahdon mainita Oscar
+Levertinin. -- Suurempia arvostelijoita kyllä on, -- runoilijoista
+puhumattakaan. -- Minulla on hänestä se käsitys, että hänessä on liian
+paljon tuota ulkonaista runollisuutta: sanaloistoa, hiukan ohkaista
+kauneuskaihoa, liian paljon myös kamari-ihmistä ja nähtävästi varman
+rotutunteen puutetta; sekä että hän on runoilijaluonne, mutta
+kriitikkona ainakin yhtä välitön ja persoonallinen kuin runoilijana.
+Hän käytti epäilemättä suurimman osan runoilija-pääomaansa taiteen
+selittämiseen, vieläpä mielestäni hedelmällisemmin kuin omaan
+alkuperäiseen luomistyöhönsä. Hänen näkemyksensä on usein arvostelussa
+plastillisempi kuin runossa ja hänen sielullinen asteikkonsa pääsee
+vasta edellisessä täyteen laajuuteensa. Hänen synteettinen
+runoilijatajunsa tuli hänen päävoimakseen taiteen luonteistamisessa.
+
+Tätä synteettistä luonteiden ja hengensuuntien tajuntaa ei
+arvostelussamme ole tarpeeksi. Sillä ennenkuin siihen pääsee, täytyy
+osata valita. Täytyy valppaalla vaistolla eroittaa akanat jyvistä, ja
+lahjomattomalla oikeudentunnolla nimittää totuutta hyveeksi ja
+tyhmyyttä tyhmyydeksi.
+
+Mutta meillä moni arvostelija pitää hyveenä sitä, kun puhuu monta
+lipevää sanaa kirjan kymmenestä prosentista hyviä ominaisuuksia, mutta
+unohtaa tai mainitsee vain sivumennen ne loput yhdeksänkymmentä
+prosenttia puutteita ja syntyvirheitä. -- Tällaista säälimoraalia
+näyttää noudattavan moni sellainenkin, jota ei siihen houkuttele
+puolueintressit. Pelkästä hyvänsuopuudesta tai -- tylsyydestä.
+
+Tälläkin asialla on tietysti puolensa jos toinenkin. Jos nuo kirjan
+edelliset kymmenen prosenttia ovat taiteen ydinavuja, niin silloinhan
+kirja verrattain hyvin vastaa puolestaan ja rehti arvostelu rientää
+sitä tukemaan, -- vaikka sitten yhdeksänkymmentä prosenttia --
+tai vieläkin enemmän -- taiteen _qvantumia_ olisi jätettävä
+»rästiksi», tulevaisuuden suoritettavaksi mahdollisuuden mukaan.
+Silloin arvostelun ei siedä takertua pikkuseikkoihin, ainakaan
+hylkivässä mielessä. Sillä kuinka monelta voidaan vaatia edes puolet
+täysistä sadasta prosentista kerrallaan. Ja hekin alkavat olla niitä
+arvostelun yltämättömiä.
+
+INTO I.: Tokihan lienee asetettava juuri nuo kansakunnan suurimmat,
+»arvostelun yltämättömät», niiksi täysarvoisiksi mitoiksi, joihin
+pienempiä kykyjä heidän saavutustensa mukaan verrataan? Jos olet vielä
+se »kotimaisesti» innoitettu, joka äsken olit, niin tässä pykälässä me
+voimme luullakseni täydelleen yhtyä.
+
+KALLE: Että siis kuitataan summamutikassa noille taivaan armoittamille
+täydet sata prosenttia -- vain siksi, että he ovat kansakunnan
+suurimmat! -- Sinäpä sen sanoit; niin on tehty, ja tehdään kai
+edelleen. Mutta epäilen seurauksia, -- ne ovat voineet olla sekä heidän
+omalle että heidän katveessaan kasvaneiden taiteelle vahingoksi. Ja
+yleisön käsitteet ja arvostelun periaatteet se väärä kunnioitus
+suurimpia kohtaan on kovertanut ontoiksi.
+
+Se arvostelija-tyyppi, jonka nyt olen ottanut puheeksi, on tehnyt
+ikäänkuin sopimuksen laajimman yleisön kanssa, -- useinhan he
+puhuvatkin monikon ensi persoonassa: »_me_ lausumme onnittelumme,
+-- _me_ emme ole tyytyväiset j.n.e.» ja kääntyvät joka tilassa
+hienon tuttavallisesti seurakuntansa puoleen: »Te tiedätte, mitä
+nykyaika voi jo vaatia taiteelta.»
+
+Tuo mainittu salainen sopimus sisältää vaatimuksena -- paitsi
+sopimuksentekijäin keskinäistä harrasta kunnioitusta -- sen, että
+taiteessa ei saa olla niitä ydinavuja liiallisesti. Ne voivat ikäänkuin
+-- vaatia lukijalta jotakin; mutta kun kerran kirjasta rahan maksaa,
+niin eihän se muuta saa enää pyytää. Varsinkaan ei mikään saa häiritä
+»muodon» sulavuutta.
+
+Tämän vaatimuksensa yleisö suggeroi helposti arvostelijaan --
+tai päinvastoin ehkä on tapahtunut. Ja vähitellen arvostelija
+unohtaa ei vain säälin vaan oikeudentunnonkin syrjäteiden tarpojia
+kohtaan, säästääkseen kaiken intonsa niille, joilla on suurimman
+kansantajuisuuden lahja. Tämä taas on sitä, että on luovuttu
+persoonallisista tunteista ja ajatuksista, kuten ennen selitetty; että
+joko tepastellaan suurten mestarien kerran raivaamilla yhteismailla,
+joihin lauma on ammoin tottunut, tai muualta hankitaan helposti sulavaa
+ravintoa. Tällaisessa yleisön-taiteessa arvostelija voi keksiä koko
+joukon toisen, kolmannen, neljännen arvoluokan hyveitä; ydintä vaan ei,
+ja vähät siitä. Teos on hyvä, koska se on _tarkoitettu_ taiteeksi.
+Ja vallan kiitettävä, jos sillä on ne yleisimmät -- nykyään jo kyllä
+joka toisen kirjoitustaitoisen vallassa olevat -- muodolliset »ansiot»:
+että »suomenkieli soi ja helisee», että puuaines on siloista ja
+oksatonta, että puhe käy kauniissa kaarteissa.
+
+Arvostelija kuvastelee mielellään omaa älyään, omaa »tyyliään»
+sellaisessa sukulaistaiteessa. Älyä ja tyyliä kun onkin niin runsaasti
+siunautunut heille. Jo yksistään kiitollisena siitä, että saa loistaa
+-- varsinkin jos kirjantekijä luovuttaa syvät lunnassanansa hyvin
+helpolla hänelle -- arvostelija antaa teokselle suopean siunauksensa.
+
+Eikähän siinä mitä pahaa: vain se, että totisille kyvyille riittää
+sitten vähemmän sitä »siunausta»; ja se, ettei arvostelu sellaisena
+pysty kasvattamaan kirjailijoita.
+
+INTO I.: Tuo sana minun on todella ilo kuulla. Niin juuri, kasvattaahan
+arvostelun kyllä pitää, -- vaikka minusta etupäässä mieltä ylentävällä
+kiitoksella.
+
+KALLE: Tuskin kirjailija sentään kovinkaan monen kiitosta tarvitsee tai
+tuntee siitä itsensä ylennetyksi. Pääasia hänelle, että saa oikeutensa
+olla olemassa ja hengittää.
+
+Kasvattavassa mielessä kai arvostelija kyllä usein pitelee kirjailijaa.
+_Joskus_ sellainen kasvatus voi olla mahdollinenkin.
+
+Tuskin koskaan arvostelu on synnyttänyt neroja. Mutta kyvyn
+itsekasvatuksessa kriitikolla voi olla osansa, niinkuin yleisönkin
+kypsyttämisessä. Jos itsenäisyyteen kamppaileva kirjailija saa täyden
+luottamuksen arvostelijan intuitiiviseen ymmärrykseen, niin tämä auttaa
+häntä epäilemättä paljon oikeille perille. Useinhan syrjäinen,
+ajatteleva ja varmavaistoinen ihminen ymmärtää toista monisyistä
+luonnetta selvemmin kuin tämä itse itseään. Ja korkeallekin kehittynyt
+yksilö hyötyy paljon varsinkin sukulaistemperamentin arvioinneista.
+Kuka tietää kuinka paljon viime vuosisadan loppupuolen eurooppalainen
+kirjallisuus tehostui ja varmeni rohkeiden kriitikkokykyjen
+vaikutuksesta. Paljon siitä on puhuttu ja paljon siinä puheessa
+nähtävästi on perää. Goethen ja Schillerin kirjeenvaihto y.m.
+vuorovaikutus todistaa pätevästi samaa asiaa.
+
+Mutta sellainen kritiikki, sekin on sentään pitkän yksilöllisen
+kehityksen tulos. Ja se vaatii avomielistä vuorovaikutusta kykyjen ja
+viisasten välillä.
+
+Jokaisen omaan kutsumukseensa uskovan täytyy rohkaistua kysymään Jobin
+kanssa tietoviisailta: »Kuoleeko viisaus teidän mukananne?»
+
+Ja toinen portinkolkutin meidän kaikkien nykyaikaisten itsetunnolle on
+myöhemmän runoilijan huudahdus:
+
+    »O ihr Guten, auch wir sind
+    thatenarm und gedankenvoll!»
+
+»Mekin, ystävät, olemme teoista köyhiä ja ajatuksia täynnä!»
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Rajankäyntiä nykyisen kirjallisuutemme
+suunnista, by Juhani Siljo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43962 ***