Add files from ibiblio as of 2025-03-07 13:34:27HEADmain

3 files changed, 15361 insertions, 15748 deletions

diff --git a/43941-0.txt b/43941-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..63e1635
--- /dev/null
+++ b/43941-0.txt
@@ -0,0 +1,15361 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43941 ***
+
+ERÄMAAN TAISTELU
+
+Kirj.
+
+Santeri Ivalo
+
+
+WSOY, Porvoo, 1909.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+    I. Mustanahon rinteellä.
+   II. Piispa tarkastusmatkalla.
+  III. Heimolaiskansan luona.
+   IV. Kalajärville.
+    V. Erämaan taistelu.
+   VI. Maailmalle.
+  VII. Kovassa on korven leipä.
+ VIII. Kaukaisten kuohujen laine.
+   IX. Piispa rauhan tuomarina.
+    X. Marski Kaarlo Knuutinpoika Turussa.
+    XI. Viipuriin.
+   XII. Krister Niilonpoika Vaasa.
+  XIII. Jumalan tuomio.
+   XIV. Kaarlo Knuutinpoika saapuu Viipuriin.
+    XV. Rauhan retkillä.
+   XVI. Rajankäynnissä.
+  XVII. Tupaantuliaiset.
+ XVIII. Terve kuningas!
+   XIX. Karmalan lähteellä.
+
+
+
+
+I. MUSTANAHON RINTEELLÄ.
+
+
+Helteisesti paahtoi päivä Mustanahon eteläistä rinnettä, jonka tiheään
+sekametsään oli avattu pienoinen halme, ikäänkuin ruskahtava täplä
+lehdon vihreään pintaan. Lehdon takana kohosi tumma, syvien varjojen
+uurtama, havumetsää kasvava kivikkoharju, joka pohjoiskylmiltä suojasi
+lehtevän rinteen. Mutta siitä alaspäin loivasti laskeutuvan koivikon
+lävitse pilkisti esiin järven aukea pinta.
+
+Tuo vähäinen viljelystilkku ikäänkuin ujosteli pienuuttaan laidattoman
+lehdon liepeessä, jykevän vaaran alla. Mutta ne, jotka aholla työtä
+tekivät, eivät pienuuttaan arastelleet. Vanhaan kaskeen oli siinä
+peltopalasta raivattava, ja siinä työssä ahersi nyt kevätkesäisen
+aamupäivän helteessä sen talon väki, jonka savu koivunlatvain välitse
+kiemurteli sinervälle taivaalle, -- itse tupa oli ikäänkuin kätkeytynyt
+lahden metsäiseen poukamaan.
+
+Kolme oli halmeella raatajaa, neljäs sen laidassa aitaa pani.
+
+Vanhin ajoi hevosta vakoa pitkin ja hallitsi koko hartevan ruumiinsa
+voimalla raskasta, jykevää puuauraa. Hänen luisevat kasvonsa, joita
+reunusti harva parta, olivat melkein mustat keväisen ahavan poltosta.
+Päivän ruskeaksi polttama tukka kihermöi niskassa takkuisina
+suortuvina. Harvaa, harmahtavaa parranreunaa myöten tipahti silloin
+tällöin hikikarpalo kuin tiettyä vakoaan pitkin karvaiselle rinnalle,
+joka auki valahtaneen mekonrinnuksen alta punaisena hohti.
+Hievahtamatonta lujuutta kuvastui miehen koko jännittyneestä
+vartalosta, joka oli auran kurkeen niin kiintonaisesti kumaraan
+painunut, ettei se suoraksi oiennut silloinkaan, kun terä kannon
+juureen töksähti ja pysähtyi. Niiltä tiloiltaan mies vain
+hartiavoimalla kyntövehkeensä kohotti ja ärjäisi, suupielestään
+puhaltaen, hevoselleen, joka taas painautui raskasta käännöstään
+vetämään.
+
+Se mies oli Tuomas, Karmalan kyhmyniskainen isäntä, Sysikorven kova
+raivaaja. Rupeaman aloitettuaan hän sen loppuun asti raatoi kertaakaan
+levähtämättä, kupeilleen katsomatta, ja samaa työn kuria hän vaati
+toisiltakin pellonperkkaajilta, pojiltaan.
+
+Näistä eräs hänen lähellään, ahon puolella halmetta, muokkasi kuokalla
+maapohjaisten kivien kupeita. Se oli tanakka pojanpätkä, karkeilta
+kasvoiltaan ja kankealta ruumiinrakenteeltaan kuin isänsä pienoiskuva,
+ja Tuomaaksi hän oli ristittykin, isänsä kaimaksi. Niinkuin isä auransa
+ääressä, niin poika kuokkansa varressa heltiämättä kumarassa heilui,
+heilui kuin vipukone pysähtymättä, selkäänsä oikaisematta. Hän oli
+isältään oppinut, että työn aikana ei ollut lupa ajatella, puutuiko
+nuori selkä vai katkesivatko ehkä sivut, työtä vain piti tehdä. Työtä
+kovaa ja armotonta vaati korpi, jos mieli siitä viljelystä muokata. Ja
+viljelystä piti muokata, se on elämisen ehto, niin oli opettanut isä.
+
+Mutta halmeen alasyrjässä, lehdon laidassa, minne tuore vesakko huokui
+edes hiukan viileyttä, siellä seisoi kolmas raataja, Tuomaan nuorempi
+poika, kuokanvarteensa nojautuneena. Hän katseli ja kopisteli joka
+puolelta kantoa, joka hänen olisi ollut juurineen kiskottava irti.
+Mutta sen kannon juuret olivat sitkeät ja syvällä ja hänen jäntereensä
+olivat hennot ja heikot. Heino -- eli Henrikki, joksi hänet oli
+kirkonpyhimyksen mukaan kastettu -- loi siitä työstään kaipaavan
+katseen ylös Mustanahon rinteelle. Juuri tuossa, mistä tumma harju
+lähtee nousemaan vihannasta lehdosta, on raikas lähde, ja nuori
+kuokkija mietti nyt itselleen asiaa, jonka nojalla päästä pistäytymään
+koivikon viileään siimekseen.
+
+Heino tuli äitiinsä, niin isä usein ivaili. Hän oli kasvoiltaan aivan
+toista tekoa kuin veli: vilkaspiirteiset, liikkuvat lihakset, leuka
+vielä haiventa vailla, silmät pyöreät ja pirteät, ne pälyivät
+alituiseen ympärilleen, viihtymättä muuta kuin tuokion kerrallaan tuon
+ikävän työn ääressä.
+
+Taas hän tokaisi pari kertaa multaa kuokallaan, väänti kantoa puolelle
+ja toiselle, iski kerran sen sitkeää juurta, mutta siinä iskussa ei
+ollut uskoa eikä voimaa.
+
+Yhtäkkiä kuitenkin vilkastui veitikan katse. Tuolla halmeen toisella
+syrjällä pani vielä kolmas nuori mies aitaa uuden raivauksen ympärille.
+Hän haki aina väliin metsästä aidaksia ja seipäitä ja hänen kirveensä
+kalkutus kajahti iloisena takaisin tuosta jylhästä, äänettömästä
+ahosta. Se oli pitkä, solakka, mutta samalla harteva ja voimakas mies;
+notkeat olivat liikkeet hänen raataessaan, kepeät askeleet hänen
+astuessaan. Hänen huuliaan varjosti jo pehmeä parranpohja, hänen
+katseensa oli valoisa ja vapaa, ja tuontuostakin hän työnsä keskestä
+helähdytti hilpeän vihellyksen. Hän kutsui silloin Peniä, koiraansa,
+joka mättäiden alta myyriä kaivoi ja aina toisinaan juoksi metsään
+oravaa haukkumaan.
+
+Tämä nuori mies oli Lauri nimeltään, Tuomas-isännän veljen,
+Viljo-vainajan poika, Karmalan vanhin perijä. Hänen isänsä oli
+puolikymmentä vuotta sitten kaatunut kahakoissa kalajärvillä, sinne oli
+silloin haudattu hänen äitinsäkin, ja orvoksi jäänyt raatoi nyt setänsä
+talossa, serkkujensa kanssa saman kurin ja komennon alla.
+
+Taas oli Peni aholle loitonnut ja sieltä kuului sen tuttava, ärhentävä
+haukunta. Aidanpanija iski silloin kirveensä aitaan, tempasi jousensa
+ja viinensä, jotka siinä seipäässä riippuivat, ja painui kiireellä
+metsään Penin haukunnan perille.
+
+Nuori kannonheiluttaja oli nähnyt orpanansa kaari kädessä katoavan
+metsään ja siitä se oli yhtäkkiä hänen katseensa kirkastunut. Miksei
+hänkin? Hän katsoi tovereitaan: he raatoivat siinä kumarassa niinkuin
+olivat aamuvarhaisesta asti raataneet, sivuilleen vilkaisematta...
+Heino hyppäsi kantonsa äärestä, keikahti pensaan taa ja hävisi
+vesakkoon.
+
+Hän käveli ensiksi kappaleen ylöspäin ahon rinnettä, mistä Penin
+haukunta kuului, ja pysähtyi tuokioksi vaaran laelle. Tuntuipa toki
+tuulenhenkikin sen harvaan havukkoon.
+
+Vanha karsikko oli siinä aholla, jonka rinteellä muinoisin oli ollut
+kalmisto. Kuumuutta huokuivat nyt tasa-selkäiset, vanhat uhrikivet,
+joille ennen vainajain ateriat oli asetettu, mutta jotka nyt
+piiloilivat katajapensaiden välissä. Nuoria näreitä oli kasvanut jo
+sillekin sileälle kentälle, jossa näiden salojen ensimmäiset erämiehet
+muinoin kuuluivat Tapiota lepytelleen. Mutta erään vanhan pihlajan,
+pyhän puun, kylkeen oli naulattu laudoista karkeasti veistetty risti.
+Äidin isä-vainajan, joka aikoinaan oli tietäjänä kuulu, kerrottiin
+kerran vaihtaneen ne laudat kirkon alttariaidasta, panneen toiset
+sijaan, ja tuoneen ne tänne karsikkoon. Mutta Heinon äiti oli niistä
+tehnyt ristin ja sen ääressä se äiti vielä usein iltaisin ja öisinkin
+kävi polvistumassa ja helminauhaansa lukemassa, kun ei pirtin hälinältä
+siihen rauhaa saanut. Oli sen Heinokin joskus nähnyt.
+
+Peni oli vaiennut. Heinosta tuntui kaamealta hiljaisuus autiolla aholla
+ja hän käveli väleen alas notkoon, lähteelle, josta uhriväen ennen
+sanottiin uhrivetensä hakeneen. Lippi oli lähteen vieressä, himoiten
+joi hiestynyt nuorukainen raikasta ruostevettä ja istahti sitten veden
+viereiseen siimekseen, vitsasta vääntämään, oli muka höltynyt kuokasta
+varsi...
+
+Halmeella raatoivat toiset edelleen. Päivä nousi yhä ylemmäs, yhä
+kuumemmin se paahtoi kummankin Tuomaan kumarata selkää. Mutta kotvasen
+kuluttua pysähtyi taas kyntömiehen hevonen: kivi oli vastassa, suuri,
+maaperäinen kivi, se oli kierrettävä. Kyntäjä huoahti, pyyhkäisi
+hihallaan pölynpeittoisia silmiään, tunki mekon syvemmäs suolivyön alle
+ja karisti hiekan pois virsuistaan. Sitä tehdessään katseli hän
+kynnöstään: ei ollut suuri se halmeaukea, mutta vasta oli siitäkin
+pieni kolkka käännetty. Tuolla alempana vesakon rinnassa on toki maa
+muheampaa...
+
+Isä-Tuomas siirsi katseensa alas lehdonlaitaan, josta Heinon piti
+kantoja korjata. Kuokka siellä oli kannon varassa, mutta kuokkijaa ei
+näkynyt. Hän katsoi toista laitaa, aitoviertä: poissa on aidanpanijakin
+jousineen. Entistään synkemmäksi kävi ankaran raatajan katse: tuon
+havainnon hän sai tehdä harva se päivä, milloin muodossa, milloin
+toisessa. Ei ollut noissa pojissa oikeaa raatajan sydäntä eikä sisua,
+sitä, jota kysyttiin, jos mieli korvesta leivän lähteä.
+
+-- Heinokin, se vetelys! -- puhui kumarahartiainen kyntömies
+harvakseen, heittäessään ohjasperät hevosensa lanteille. -- Laurista en
+välitä, sen kuitenkin Ukko aina turvaansa ottaa, mutta omalle pojalleni
+pitää olla apu, siitä on korven raataja tehtävä vaikka kurilla!
+
+Hän läksi auransa luota kävelemään lehtoon päin, ukkosen ilme
+kasvoillaan. Vesakon rinnassa tulikin jo Lauri koirineen häntä vastaan,
+-- kahta oravaa hän sormessaan kiikutti. Ne ynnä kaarensa hän viskasi
+aidalle, tarttuen taas kirveeseensä.
+
+-- Aikako tässä nyt on parhaalla työrupeamalla oravia ammuskella,
+ärähti setä hänelle vihaisesti.
+
+-- Ainahan niistä pieni apu on, kun veronperijä taloon tulee, vastasi
+nuori liuhuparta leikkisästi.
+
+-- Huono apu, ei se kesäorava taloa pystyssä pidä, murahti Tuomas
+pyyntimiehen ohi koivikkoon astuessaan. -- Ja sinne vielä Heinonkin
+houkuttelet!
+
+Vesakon laidasta kääntyi isä-Tuomas lähteelle. Aivan oikein, sen
+partaalla, pehmoisella nurmella, makasi nuori veitikka koivujen
+viileässä siimeksessä, makasi siinä uneen vaipuneena, kädessään vesa,
+jota hän oli käynyt vitsakseksi vääntämään. Siihen oli mies uupunut,
+väsyneenä pitkän rupeaman raadannasta, -- aikomus lie ollut levätä vain
+tuokio, mutta uni oli voittanut.
+
+Isä pysähtyi hetkeksi koivun taa. Ehkä kävi hänen hiukan säälikin
+poikaa, hentohan tuo oli vielä, hoikkaluinen, vasta seitsemästoista
+kesä menossa. Mutta ankaruus ei hänen katseestaan sulanut: miehen
+täytyy karaistua, jos mieli työllä elää, vetelyys ei kelpaa talossa,
+jonka on pakko korpea avata.
+
+Isä tempasi puoleksi väännetyn vitsan makaavan kädestä ja suomaisi
+sillä nurmella nukkuvaa poikaa. Isku sattui hartioihin, vitsan kärki
+läiskäytti lähteen vettä. Säikähtyneenä karahti nuorukainen pystyyn.
+Hän katsahti isäänsä kerran: siinä katseessa oli hämmästystä ja kauhua.
+Katsahti toisen kerran, ja jo leimahti silmästä kiukkua ja uhmaa. Isä
+näki sen, hän aavisti siinä katseessa jotakin, jota hän ei täysin
+ymmärtänyt eikä sen vuoksi myöskään hallinnut, ja hän suomaisi
+uudelleen vitsallaan, karjaisten:
+
+-- Ole luimistelematta, suori pellolle!
+
+Mutta Heino ei liikahtanut. Tuo kuri, joka ei enää kohdannut vallatonta
+poikaa, vaan jo mieheksi varttumaisillaan olevaa nuorukaista, nosti
+tämän sydämeen ennen tuntemattoman katkeruuden ja kapinan tunteen, se
+ikäänkuin sytytti kipunan, joka siellä sisässä kihelmöi ja poltti. Hän
+ei sanaakaan virkkanut, mutta hänen täytyi kuitenkin jollakin tavoin
+viihdyttää sitä polttoa, ja hän tarttui kaksin kourin vieressään
+kasvavaan koivunvesaan, ikäänkuin tempaistakseen sen juurineen irti
+maasta. Mutta sepä ei lähtenyt ja nuoren, voimattoman kiukkunsa
+kiihkossa hän käsillään vetäisi solmuun kasvavan koivun.
+
+Isä katseli ihmetellen sitä nuoren vekaran sisua ja virkkoi jo
+rauhallisemmin:
+
+-- Niskoitteletko, nulikka! Ala astua työhön!
+
+Totellen, mutta mielessään nöyrtymättä, läksi Heino vesakosta halmeelle
+astumaan. Mutta poikansa jäljessä kävellessään puhui isä vielä,
+ikäänkuin yleisenä, ainaisena elämänohjeenaan:
+
+-- Näinkö sinä luulet leivän vain maatessa kasvavan Karmalan ahoilla!
+Usko minun sanani: Totuudessa täällä täytyy jokaisen työtä tehdä,
+katsomatta, tapaako väsymys vai helle, -- raada! Siemen on saatava
+kylvetyksi muokattuun maahan, siitä se on leipä ja vero otettava.
+Kovalle se panee, orjansa meistä maa tekee, tekee jumalavita, mutta ei
+auta, sitä meidän on toteltava!
+
+Hän oli näin puhuessaan jo halmeen laitaan astunut, ja asettui auransa
+ääreen kyntämään. Silloin kuului lehdosta, aidan takaa, siitä, mistä
+lehmitie kulki Mustanahon rinnettä alas taloon, yhtäkkiä voimakas,
+hiukan ivalliselta kilahtava ääni:
+
+-- Pakkoko on heittäytyä yksinomaan sen nokisen kasken ja matalan
+mullan varaan, kun on metsää ja järveä, mistä rennommin elää, ja
+ehommin.
+
+Kaikki halmeella raatajat kääntyivät karjapolulle päin tuota uutta
+juttelijaa kuuntelemaan, ja hetkeksi katkesi siihen sekä tora että
+työnteko, -- nuori Tuomas yksin vain heilui mistään välittämättä kuin
+vipu kuokkansa varressa. Polulle ilmestynyt puhuja oli talon vanhin ja
+talon vaari, poikain ukko, Tuomaan isä, Karmalan Erä-ukon nimellä
+tunnettu koko pohjoisessa Hämeessä ja ennenkaikkea Lapinkorvessa. Hän
+oli jo miespolven ajan ollut Hämeen erämiesten itsemäärätty johtaja,
+kaukaisimpain takamaiden tuntija, teiden tietäjä, taikojen taitaja.
+Aikoinaan hän oli ollut Karmalan isäntä hänkin, vaan jo useita vuosia
+sitten hän oli, menetettyään toiset poikansa kahakoissa kalajärvillä,
+jättänyt isännyyden talossaan Tuomaalle, pojalleen, joka oli kiintynyt
+kotoisiin talontöihin ja maan muokkaamiseen. Itse hän oli ennen kaikkea
+metsämies ja kalastaja. Nepä toimet olivatkin vielä hänen kotikorpensa
+pääelinkeinoja silloin, kun hän nuorena miehenä hallitsi Mustanahon
+rinteitä ja sieltä johti erämatkueet salolle kalan ja riistan pyyntiin,
+eikä hän ollut vanhemmitenkaan voinut näistä mielitöistään luopua. Eipä
+ollut hän sittenkään, kun kotoisen kasken ja pellon viljelys Hämeen
+pohjoisen asutusmaan laidassakin vähitellen voitti vanhat elinkeinot,
+osannut itseään turpeeseen sitoa, vaan kierteli yhä edelleen
+enimmäkseen saloa, ansojaan virittäen ja loukkujaan rakentaen, taikka
+souteli järvellä rysillään, milloin yksin, milloin lemmikkipoikansa
+poika, Lauri, soutajana tai nuolen noutajana.
+
+Hän oli nyt käynyt hakemassa lehdeksiä lehdosta ja palasi sieltä,
+korkea kantamus korkeilla hartioillaan, karjapolkua pitkin taloon.
+Mutta hän oli pellon ohi astuessaan kuullut kappaleen tuota
+perhekeskustelua, joka hänen mieltään melkoisesti kiinnitti, ja
+pysähtynyt siihen hänkin sanansa väliin pistämään. Nyt hän astui
+näkyville aidan taa ja kävi veräjän nojaan ryntäilleen lepäämään. Se
+oli komea tuo ukko, joka siinä nyt seisoi, selässään mahtava lehtikupo:
+kookasvartaloinen, leveärintainen, valkopartainen uros, päätään pitempi
+kaikkia muita. Ja pystyssä hän sen korkeaotsaisen päänsä pitikin, eikä
+olleet hartiatkaan vielä kyyryssä niinkuin hänen pojallaan, vaikka hän
+kantoikin niillä vuosia jo toisen mokoman. Terävänä loisti katse
+harmaiden kulmien alta, mutta siinä oli samalla lempeää leikkiäkin, kun
+hän sieltä aidan luota iski silmää suosikilleen, Laurille. Ja nyt sen
+näki, keneltä tuo nuori aidanpanija oli rotevan vartensa ja valoisan
+katseensa perinyt, -- hänessä oli ukkonsa ryhtiä paljon ja ukkonsa
+eleitäkin.
+
+Iva väikkyi vielä vanhuksen huulilla, kun hän toisten ollessa ääneti
+koivikosta puhettaan jatkoi:
+
+-- Ei, Tuomas, kyllähän leipä hyvää on syödä ja tihuntijyviksi se on
+aivan tarpeellista, mutta luissasi sen tunnetkin. Elä heittäydy
+yksinomaan sen varaan, minkä sinulle halla ja vouti ja pappi siitä
+talven elämiseksi säästävät. Salolta täällä on eletty ennenkin ja
+sieltä se on särvin edelleenkin hankittava, nähtiinpä se hyvin viime
+talvenakin. Anna sinä vain Laurin kaarineen lehdossa liikkua, kyllä hän
+sillä rupeamansa maksaa.
+
+-- Maksaa minkä maksaa, -- oravaparin ja näädän, taikka, kun onni on
+hyvä, metson ja joskus revon, -- eläpäs siitä ja elätä talo ja
+perhekunta!
+
+Näin vastasi Tuomas auransa äärestä, jota hän taas, kiven kierrettyään,
+sovitteli vaolle. Hän lausui sen matalalla äänellä, rauhallisesti,
+mutta aidalle asti saattoi kuitenkin nähdä, että hänellä otsasuonet
+sakoivat ja että hienot väreet viiltelivät hänen koviksi kangistuneita
+kasvonjäntereitään. Tämä oli hänelle näet arka kysymys, se oli hänestä
+ihan hengenkysymys. Muuta hän ei tässä maailmassa paljoa väittänytkään
+ymmärtävänsä, mutta tämän asian hän ymmärsi selvästi, hän tunsi sen
+sekä ruumiissaan että sielussaankin. Eläminen on saatava varman,
+vakinaisen viljelyksen pohjalle, perheet, ennen kaikkea nuori väki, on
+totutettava siihen ajatukseen ja tietoon, että kotikaskesta ja pellosta
+on elettävä, sen hyväksi on kaikki puuha, ja kova, hellittämätön työ
+omistettava, -- ellei siitä eletä, niin on elämisen pohja pilalla! Se
+oli hänen elämänkokemuksensa ja juuri siksi, että hänessä oli niin
+lujana tämä usko, juuri siksi oli tämä kysymys hänelle niin arka, --
+hänen hitaat verensä eivät paljon muulloin kuumenneetkaan, kuin milloin
+yritettiin järkyttää tätä hänen uskonsa ja työnsä ja koko olemuksensa
+pohjaa.
+
+Siksi hänellä nytkin jo tuokion kuluttua rinta aaltoili, kun hän
+melkoista kipakammin lisäsi:
+
+-- Veden ja metsän antimien varaan ei saa heittäytyä se, jonka on talo
+pystyssä pidettävä. Se on satunnaista saalista, mutta perheen nälkä ja
+voudin vero ei tule sattumoisin.
+
+Mutta aitaan nojaava ukko pysyi yhä leikkisällä päällä vastatessaan:
+
+-- Monestipa on vielä kapahaukia ollut orrella, kun jo hinkalo on ollut
+tyhjä. Eläkä puhu pahoja metsoista, makeilta ne sinunkin suussasi
+maistuvat.
+
+Taisipa kuulua pientä, hillittyä naurahdusta Laurin puolelta halmetta,
+ja se jo kuohahdutti Tuomaan mielen. Se kuohahti aina varsinkin
+silloin, kun vanhojen eräaikojen ihailijat, niinkuin hänen isänsä,
+tahtoivat nuortenkin, kasvavan polven, mielistä haihduttaa sen uskon
+pellonviljelykseen, johon kuitenkin ajoi kova pakko, ja siten ikäänkuin
+vastustivat sitä, mihin hän itse ankaralla työllä ja kurilla pyrki.
+Siksi hän nyt, painaen auransa yhä syvemmälle maahan ja kiirehtien
+väsynyttä juhtaansa, torvenaan vastasi:
+
+-- Elä siitä metsostasi ja opeta lapsetkin siihen kuljeskelevaan
+laiskottelemiseen! Kautta Maarian, totta se helpompaa on, on kevyempää
+ja vilpoisempaa kierrellä lehtoja, ammuskella lintuja ja vipuja
+viritellä, taikka meloa katiskoita kokemassa, -- on se helpompaa
+vetelälle miehelle, kuin viertää kaskea tai muokata pelloksi
+kivikkoahoa. Ei kihoo hiki hartioista, eivät katkeile sivut. Mutta sitä
+myötenpä se onkin pyyntimiehen sato. Montako hirveä olette viime
+vuosina näiltä saloilta kaataneet, missä ovat nytkin ne kevätkalat?
+Tyhjinäpä pysyvät sinunkin ansasi, isä, useimpina aamuina, ja sitä
+tyhjemmiksi ne katiskatkin käyvät, kuta useampi talonpaikka on avattu
+tänne Päijänteen rannalle. Sinun nuoruudessasi saattoi eränkäynti vielä
+talon elättää, nyt se ei riitä. Mutta talo on pystyssä pidettävä --
+työllä!
+
+Hän vaikeni, suimaisi hevostaan suitsienperillä ja lähti taas uutta
+vakoa kääntämään päättävästi ja varmasti. Se oli merkki pojillekin taas
+työhön ryhtyä. Eikä ukkokaan kotvaan aikaan siihen poikansa puheeseen
+mitään vastannut. Hänen täytyi myöntää, että Tuomaan tuumissa on paljon
+perää. Kun hänen isävainajansa aikoinaan oli Karmalan lahdenpohjaan
+ensimmäisen saunan rakentanut, silloin olivat nämä Mustanahon lehdot
+vielä riistarikkaat, silloin viihtyivät täällä vielä majavat ja saukot,
+ja antavia olivat kotilahtien apajat. Silloin ei vielä kotaa eikä
+kaskea savunnutkaan joka poukamassa, vieraan koiran haukuntaa ei
+pyyntimailla kuulunut eikä häirinnyt eränkävijää kirkonkellojen
+kalkutus. Metsät olivat koskemattomat ja koluamattomat vielä keskisen
+Päijänteen rannoilla. Asui silloinkin kyllä jo kalastajia ja
+metsänkävijöitä vakinaisesti näillä rannoilla pyyntiään harjoittaen ja
+kauempana korvessa kuljeskelevia lappalaisia verottaen, mutta sille
+eräasutukselle oli tilaa kyllin. Huoletta sai mies päivän ja viikonkin
+saloa kiertää, toista pyyntimiestä tapaamatta. Mutta sitten asettui yhä
+uusia perhekuntia näille entisille takamaille, levottomat ajat, sodat
+ja verot ajoivat Hämeen rintamaiden eläjiä edemmäs korpeen. Ja perheet
+kasvoivat, ei riittänyt sauna enää, niinkuin ensimmäiselle tulokkaalle,
+piti rakentaa tupa ja ometta ja ometan taa kaataa kaski ja vuoden
+perästä jo uusi. Pälviä aukeni lehtoon, polkuja pyyntimaille. Tulivat
+papit ja veronkantajat, kirkon rakensivat Sysikorven harjulle, missä
+ennen vain rautio karhunkeihäitä kengitti, panivat nimismiehet sarkoja
+jakamaan ja saatavia punnitsemaan... Sitä myöten kaikkosi riistakin
+näiltä uusilta rintamailta, karja porkkasi Tapion puhtaat lehdot, ja
+yhä pitempiä päivämatkoja täytyi erämiehen ruveta kulkemaan saalista
+tavatakseen.
+
+Se oli totta, elämisen ehdot olivat muuttuneet, se täytyi Erä-ukon
+myöntää, miettiessään siinä aidan varassa poikansa puheita. Ja totta se
+oli, että pakko oli opettanut nuoremman polven yhä laajentamaan
+halmemaitaan ja vanhoja kaskiaan pelloiksikin perkkaamaan, --
+leipäviljaa tarvittiin sitä enemmän, kuta kauemmas erämaa siirtyi.
+Hidasta ja vastahakoista se ryhtyminen maan kovassa kamarassa
+myyrästämään kyllä oli ollut, mutta pakko siihen oli ajanut.
+
+Mutta se ei ollut sittenkään kokonaan totta -- ei! Ei ollut totta, että
+elämisen pakko oli tuominnut näiden seutujen asukkaat jo yksinomaan
+maan multaan turvautumaan. Siihen oli tämän nykypolven saamattomuus,
+yrittämättömyys ja arkuus ennen kaikkea syynä, sen tunsi vanha erämies
+syvästi sydämessään. Pelättiin erämaan vaivoja, kartettiin sen vaaroja,
+hätäiltiin voutien kappoja, ja niin pureuduttiin kiinni maan kamaraan!
+Mutta vielähän antoi toki kotikorpikin riistaa sille, joka ottaa osasi.
+Ja siellä kauempana erämaissa, hämäläisten takamailla, siellä oli salon
+viljaa vielä määrättömästi, kun vain sen hakijoita tuli. Ne ulottuivat
+nuo hämäläisten vanhat takamaat niin kauas pohjoiseen, kuin vain mieli
+teki mennä ja menijässä oli miehuutta. Mutta siinäpä juuri oli vika, --
+ei kyetty enää erille!
+
+Vakavana oli ukko kotvasen näitä ääneti miettinyt, ja vakavana hän nyt
+virkahti:
+
+-- Vähiltä muistoiltasi puhut, Tuomas, erämiehen elämästä. Kautta
+Maarian, se ei ole laiskan elämää! Lintu ei tule liikkumatta, kala ei
+jalan kapsamatta, miestä se kysyy pyyntimiehenkin rupeama, mutta se
+kysyy häneltä sen lisäksi vielä toista taitoa, tarmoa ja oveluutta kuin
+turpeen kuokkijalta. Ja vieläkin muuta häneltä kysytään. Ennen
+karaistiin jo poikain luonto erämaan vaivoissa, nyt niitä miehiset
+miehet välttävät. Miksei lähde nykyinen väki Lapinkorpeen? Siellä on
+omilla takamaillamme antavat kalavedet, sieltä hirven ja majavankin
+löydät, sieltä veronahat ja kapahauet saat kärkkyjille ja itsellesi
+talven eväät, saat tuskailematta ja -- omaa vertasi ruoskimatta! Mutta
+siihenpä juuri miestä ja miehuutta kysytään toisenlaista, kuin on
+näillä nykypolven kuokkamiehillä, jotka eivät enää osaa eivätkä uskalla
+omaansa pitää eikä puolustaa.
+
+Tuomas ajoi hevostaan päätään edes kääntämättä. Hän oivalsi kyllä,
+mihin ukon sanat tähtäsivät, mutta hän murahti vain hiljaa siitä aidan
+ohi kyntäessään:
+
+-- Miehuuttapa todellakin -- tappelemaan savolaisten kanssa! Mutta
+niistä eräretkistä jo luulisi olleen tarpeeksi tuntua tässäkin talossa.
+Vieläkö sinne nytkin!
+
+Mutta nämä sanat saivat Erä-ukon kiivastumaan. Tuomas oli hipaissut
+taas hänelle perin arkaa kysymystä, noita kalajärvien kahakoita, jotka
+olivat olleet monen miehen surmana ja jotka eniten olivat vieroittaneet
+hämäläisten mielet pois erämailta. Hän koroitti nyt komean äänensä
+puhuessaan:
+
+-- Vielä nytkin, ja siihen sitä juuri miehuutta tarvitaankin. Vai
+pitäisikö meidän ikiajoiksi jättää hämäläisten vanhat takamaat, joista
+meillä on runsas elanto tiedossa, ilman muuta savolaisille riistäjille,
+jättää vain senvuoksi, että he eivät häikäile tulla toisten maille
+tappelemaan, -- sepä olisi todellakin sitä nykypappien opettamaa
+miehuutta! Kyllähän erämailla surmia on, on siitä surun tuntua ollut
+tässä talossa muilla ehkä enemmän kuin sinulla. Siellä on minulta kaksi
+poikaa, siellä on sukuani monta. Mutta sittenkin meidän on muistettava,
+että nuo takamaat ovat meidän ja sen otukset omamme. Luovutapas
+takamaasi, pian se silloin tulee savolainen ja ottaa sinulta
+rintamaasikin ja korjaa sadon pelloltasi, jota vuoden olet tonkinut!
+
+Nyt oli keskustelu livahtanut arimmalle asteelleen, siihen kysymykseen,
+mistä Pohjois-Hämeen rintamaan asukkaiden kesken aina väittely sukeusi,
+milloin heitä kaksi tai kolme erimielistä yhteen sattui. Viime
+vuosikymmeninä olivat nuo vuotuiset, vanhaan Lapinkorpeen Sisä-Suomen
+vesistöjen varsille tehdyt tuottavat pyyntiretket, joihin rintamaan
+eläminen vielä suureksi osaksi perustui, joko jääneet kokonaan pois
+taikka supistuneet lyhyiksi, vähäntuottaviksi salomatkoiksi. Tämän oli
+vaikuttanut se, että savolaiset Saimaan asutuilta rannoilta olivat
+ruvenneet näille samoille hämäläisten erävesille retkeilemään ja siellä
+nostaneet riidan näiden takamaiden vanhojen omistajain kanssa. Tuolla
+etäällä erämaissa oli noiden eriheimoisten pyyntimiesten kesken siten
+usein syntynyt kahakoita ja usein verisiä tappeluitakin kalavesistä ja
+pyyntimaista. Ja nuo miestensyöjät tappelut olivat viime aikoina aivan
+suivauttaneet hämäläiset koko eräkäyntiin. Mutta heidän joukossaan oli
+kuitenkin toisia, jotka edelleen vaativat, että erämaille oli sittenkin
+lähdettävä ja että noita vanhoja takamaita oli hellittämättä heimolle
+kuuluvina puolustettava. Ja Karmalan Erä-ukko, tuo vanha takamaiden
+tuntija ja isien vanhan, vapaan elinkeinon ihailija, hän oli tietenkin
+erämatkojen innokkain puoltaja. Sen tiesivät pellolla raatavat
+pojatkin. Ja kun he nyt taas kuulivat ukon äänen kiihtyvän ja näkivät
+hänen tempovan valkoista partaansa, niin jopa herkesivät Lauri ja
+Heinokin raatamasta, tarkemmin kuunnellakseen syntynyttä väittelyä. He
+olivat koko sydämestään ukon puolella ja ikävöivät hartaasti päästä
+hekin kerran mukaan noille pyyntimatkoille, joiden iloista ja vaaroista
+vanhemmat miehet olivat heille niin usein kertoneet. Siksi he niin
+innostuneina kuuntelivat, kun ukko heidänkin tunteensa sanoihin
+sovitti. Mutta isä-Tuomas painoi vain hartiavoimalla raskasta
+kyntövehettään turpeeseen, virkahtaen:
+
+-- Ka, tarpokoon salolle tappelemaan ketä haluttaa, sinne jääköön tai
+silmäpuolena palatkoon! Meidän väki halmeella raataa ja pitää taloa
+pystyssä, vaikkapa ilman linturokkaakin!
+
+-- Ja puree petäjää, kun leipä loppuu eikä ole mistä särpimen ottaa.
+
+Niin vastasi ukko. Mutta jo tuokion kuluttua hän sentään taas
+vakavammin lisäsi:
+
+-- Jää sinä vain, Tuomas, tänne tonkimaan, tänne jäit aina
+nuorempanakin miehenä. Ja tarvitaanhan se mies talossa naisväen avuksi
+kotitöitä hoitamaan. Mutta kalajärville tästä nyt taas tänä kesänä
+toiset lähtevät, sinne lähtevät jo miehet koko rintamaalta, kyllänsä
+saivat jo viime talvena tapellessaan täällä kotona nälän ja tautien
+kanssa. Ja perille asti on nyt lähdettäväkin, muuten ollaan pian iäksi
+vailla takamaita. Niinpäin on mieli naapureissakin vanhain erämiesten
+kesken. Suopellon Sipi on varova mies, eikä hän tappeluita rakasta,
+mutta jo hänenkin pirtissään verkkoja korjataan, ja Ilvesmäessä on jo
+kevätkausi vuoltu vasamoita. Nyt sitä käydään valmistuksiin käsiksi
+Karmalassakin ja Pertunpäivän aikaan lähdetään, -- se olkoon sillä
+sanalla jo selväksi puhuttu.
+
+Tuomas ei päätään kääntänyt, mutta hänen niskalihaksensa näyttivät
+harmista pullistuvan, kun hän ukon uhman kuuli, -- hän kyllä tunsi
+poikainkin mieliteot. Mutta Lauri, nuori metsämies, jonka sydämessä
+isoisän jokainen sana oli vahvan vastakaiun tavannut, ei enää jaksanut
+hillitä sitä kuohahtavaa intoa ja iloa, minkä Erä-ukon lupaus oli hänen
+mielessään synnyttänyt, hänkin jo puuttui vanhempain puheeseen ja
+virkahti nuortealla innolla:
+
+-- Tässä on, ukko, mies mukaasi Lapinkorpeen tulemaan, ei pidätä minua
+enää mikään, jos vain erämaille lähdetään.
+
+Mutta tämä nuorukaisen innostus sai hänen setänsä suuttumuksen jo
+läikähtämään yli laitojensa:
+
+-- Mene, suori jo soita rämpimään, vähänpä sinun raadannastasi talo
+hyötyneekin. Sinne sinua lienee talonvanhin jo vuosikausia houkutellut,
+sielläpä sukusikin on. Mutta me toiset jäämme taloa raatamaan, --
+kuokkikaa, pojat!
+
+Ukko naurahti. Hän tiesi, ettei Tuomas voinut Lauria pidättää erämaille
+lähtemästä. Mutta hän katsahti nuorinta kuokkijaa, joka halmeen
+alasyrjässä seisoi kysyvin, levottomin, kaipaavin katsein, ikäänkuin
+udellen, mikähän hänen kohtalonsa olisi oleva. Ja ukko virkkoi:
+
+-- Niin, iskekää vahvasti turvetta! Mutta eiköhän teitä sentään ole
+kahdessa Tuomaassa kylliksi tämän halmeen haltijoiksi. Antaa Heinon
+tulla mukaan järville, takamaiden taipaleita oppimaan.
+
+-- Heinonko -- ei! -- Isän ääni oli terävä, melkein kostoniloinen. --
+Riittää jo, jos yksi Karmalan pojista heittäytyy korvenkulkijaksi.
+Toiset tarvitaan työssä. Kyllähän Heinolla mieli palaa kaikkiin
+kujeisiin, näkeehän sen jo silmänpälynnästä, mutta kotona hän silti
+pysyy. Työhön hänen täytyy oppia, jos ei hyvällä, niin kurilla. Niin,
+niin, usko se sillä sanalla, poika, täällä minä sinut työssä pidän,
+pidän näillä kourillani. Sillä vesana vitsa väännettävä.
+
+-- Voit sen vääntää vaaraksikin, virkahti ukko vakavammin. -- Mutta
+koeta kuriasi, itsepähän olet poikasi isäntä. Me lähdemme Laurin kanssa
+salolle kesäkuntiin, ja taas on talveksi särvintä Karmalassa.
+
+Näin sanoen oikaisihe ukko aidalta ja läksi lehtikuormaansa taloon
+kantamaan. Sorainen polku rasahti raskaiden askeleiden alla ja lepikko
+suhisi, kun hän sen lävitse taakkaansa veti. Vesakon halki astuttuaan
+saapui vanhus törmälle, johon rantapensaikon yli näkyi saarien ja
+niemien lomitse kappale aavaa Päijännettä. Sinne vanhus katseensa
+suuntasi. Selkä päilyi siellä melkein rasvatyynenä keväisen puolipäivän
+paahteessa, vedet siintivät sinertäviltä pilvettömän taivaan alla, ja
+helakasti niihin kuvastui saarten nuori vehreys. Se muistutti eräjärven
+rauhaa ja kasvatti vanhan pyyntimiehen mielessä yhä syvemmän kaipauksen
+sinne suurille salovesille.
+
+Mutta hänen vesiä katsellessaan terästyi vähitellen hänen silmänsä
+yhteen kohti ja samalla ikäänkuin särkyi hänen mielensä iloinen rauha.
+Mitä venheitä sieltä selän yli soutaa, mitä matkuetta...? On kuin
+kirkkovenheitä! -- Kauan seisoi ukko yhdessä kohden liikahtamatta. --
+Niin, kolme venhettä sieltä peräkkäin soutaa, kuten näyttää, suoraan
+Mustanahon korkeaa kohden. Mitä ovat ne kulkijoita? Läksivätkö
+Jämsänjoen uudiskylän väet keskellä viikkoa kirkolle, -- pyhäisin
+sieltä joskus ovat tänne soutaneet, itsellään kun siellä ei vielä
+kirkkoa ole. Ei, ne ovat muuta väkeä, venheet ovat kuormitetut, niissä
+on paljon tyhjiltään istujia, joilla on kirjavat vaipat ja höyhenet
+hatussa, -- herrain joukkoa ovat. Ja noin, eikö olekin keihäskasa
+venheenkeulassa, kuin voutien veroroikalla, -- mutta eihän se vouti
+sieltäpäin kulje, ja vastahan se syksyllä tulee. Vai olisiko...
+
+Ukon kasvot sitä mukaa kovettuivat, kuta kauemmin hän lähenevää
+venhekuntaa katseli. Hän muisti nyt Marketta-emännän viime pyhänä
+kirkolta palatessaan kertoneen, että tänne odotetaan suuria
+kirkonvieraita Suomen Turusta, sanoiko piispankin tulevan. Jokohan
+lienee sitä pappisjoukkoa -- niin, eikö olekin siellä risti kohotettu
+keskimmäisen venheen kokkaan kuin lehtipurje myötäisellä!
+
+Ukko rypisti otsaansa tyytymättömänä ja vetäisi vitsakset, joilla hän
+lehdeksiä kantoi, tiukemma olkapäilleen. Sitä joukkoa on yhä enemmän
+ruvennut liikkumaan täällä takamaan laidassakin, ei niistä ennen ollut
+paljoa vastusta!
+
+Mutta tuokion kuluttua suli vanhuksen kasvojenilme taas
+rauhallisemmaksi. Hän näki venheiden suuntaavan matkansa toisiin
+lahtiin, ohi Mustanahon rinteen, nähtävästi kirkolle pyrkivät. Sinnepä
+menkööt, siellä komentonsa pitäkööt, kunhan nämä kotoiset lehdot heiltä
+rauhaan jäävät. Sinne menee kai Marketta niitä kuulemaan, Tuomas ei
+jouda, muita ei haluta, -- sinne painukoot ohi Karmalan vanhojen
+karsikkokumpujen!
+
+Venheet katosivat niemen taa ja vanhus pääsi taas jatkamaan matkaansa
+kotilahden poukamaan, jossa talo solkikoivujen suojassa piiloili. Eikä
+hän koko piispankomentoa sen enempää ajatellutkaan. Hänen mieleensä
+palasi taas äsken halmeella sattunut keskustelu ja sen ristiriidat ja
+vaikuttimet täyttivät hänen mielensä kokonaan. Päätös, että hän kerran
+vielä, vaikkakin vanhana ja ikäloppuna, lähtee Lapinkorpeen, elähdytti
+häntä yhtä lämpimästi kuin äsken Lauria, sinne hän ikävöi nuoruutensa
+ja miehuutensa mieliretkille ja toimimaille, eräjärville!
+
+Nyt se päätös oli toteutettava!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta lehtojen keskelle raivatulla halmeaukealla raatoi edelleen isä
+poikineen, päivän yhä korkeamma kohotessa taivaalle, yhä kuumemmin
+hartioita paahtaessa. Eri mielikuvat risteilivät siellä raatajain
+mielissä. Isän ajatukset kuvastuivat hänen liikkeistään selvästi joka
+kerta, kun hän raskaan puuauransa hartiavoimalla kohotti ja sen taas
+entistä syvemmä painoi poltetun maan kovaan kamaraan. Ja poika-Tuomaan
+kuokka näytti uskollisesti näitä isän mietteitä säestävän. Laurin
+kirves taas kalkahti iloisesti ahon rinnassa, kun hän rankaa aidaksiksi
+halkoi, ja hilpeästi hivelivät hänen mietteensä sitä tulossa olevaa
+pyyntiretkeä, jota ei nyt kestäkään päivän eikä viikon, vaan keväästä
+syksyyn yhteen menoon. Koko kesän saa hän miesjoukossa eriä samota,
+tarvitsematta pölyssä kuokkia ja kuunnella sedän kuria!
+
+Mutta nuorimman vesan, Heino-laiskurivekaran, mietteet, ne ne olivat
+kaikkein levottomimmat hänen siinä nyt vihapäissään kannon juuria
+katkoessa. Hänen nuorta sydäntään valvoi isän ankara kuri ja tuo jyrkkä
+eräretkikielto; hänen sisässään iti uhman siemen ja hän tunsi, miten se
+kasvoi ja koveni, vaikkei se vielä tarkkapiirteistä muotoa tavannut.
+Tuontuostakin lennähtivät hänen katseensa tuon säälimättömän kyntäjän
+puoleen, joka uhkasi hänet tähän kuokkaan kytkeä, mutta samalla hän
+tunsi, että sen uhkauksen hän tyhjäksi tekee. Väliin hän säikähti
+itsekin tuota sisuaan, mutta se ei jättänyt häntä rauhaan, joka
+kuokaniskulta se uudisti hänelle kysymyksen:
+
+-- Miten, milloin? Miten, milloin?
+
+
+
+
+II. PIISPA TARKASTUSMATKALLA.
+
+
+Se piispanmatkue, jonka Erä-ukko oli Mustanahon alaiselta luhtatörmältä
+nähnyt Päijänteen selällä liikkuvan ei sittenkään jättänyt käymättä
+Karmalankaan lahtea. Pari päivää se viipyi Sysimäen kirkolla, jossa
+piispankäräjiä pidettiin ja juhlalliset jumalanpalvelukset
+toimitettiin. Mutta toisen päivän iltana palasivat kirkolta kiireellä
+kotiin Karmalan Marketta-emäntä ja Enni-neito, ainoat, jotka talosta
+olivat kirkolle joutuneet, ja kertoivat miehille, että koko retkikunta
+saapuu aamulla Karmalan rantaan.
+
+-- Mitä ne täältä hakevat? kysyi aamiaisen aikaan ukko tyytymättömänä,
+viskaten kuirin tyhjään piimähulikkaan ja nousten murkinalta.
+
+-- Täältä kuuluvat poikkimaisin jatkavan matkaansa Savon puolelle,
+selitti Enni, vilkasliikkeinen, ketterä tyttö, talon ainoa tytär ja
+ainainen ilonpitäjä. Hän oli Heino-veljeään vanhempi, mutta Tuomasta
+nuorempi; jälkimmäisen oli hänellä tukeva varsi ja roteva työinto,
+mutta edellisen liukas kieli ja kasvojen pehmeä hipiä. -- Tänne on
+kuulutettu kaikkia rantakyläin talonpoikia tuomaan aamulla hevosensa
+piispan matkuetta varten, täältä painuvat salolle. -- Niin tiesi tyttö
+lisätä.
+
+-- On siinä taivalta hevosille jos miehillekin, murahti ukko nyrpeänä,
+-- Ja siksikö täällä nyt on emännillä tuota keskiviikkoista
+juhlatouhua, niille vierailleko siinä taikinata vastataan ja juustoja
+paistetaan?
+
+Sen kysymyksen hän heitti talon kalvakkaalle, kärsivännäköiselle
+emännälle, joka ääneti kuin varjo hyöri pirtin ja aitan väliä, yllään
+valkoinen mekko, päässään valkoinen huntu. Mutta vastausta ei ukko
+kysymykseensä saanut eikä sitä paljoa odottanutkaan. Hänen miniänsä,
+Karmalan Marketta-emäntä, ei näet usein suutaan puheeseen avannut,
+harvoinpa kysymykseenkään vastasi. Hän oli, tämä Tuomaan vaimo,
+umpimielinen ja harvasanainen; hän oli kivulloinen, ja hänen
+umpimielisyytensä luultiin siitä johtuvan. Mutta olipa hän muutenkin
+vähän omituinen. Harras oli hän kirkossakävijä, tiheään hän
+rippituolissakin polvistui, ja mustaa rukousnauhaa, jota hän aina
+kaulassaan kantoi, hänen sormensa alinomaa hypeltivät. Mutta siitä
+huolimatta hänen usein iltaisin ja öisin nähtiin nousevan Mustanahon
+harjalle, pakanain vanhaan karsikkoon, jossa hänen kerrottiin väliin
+loveen lankeilevan ja isältään oppimillaan loitsuilla puhuttelevan
+maahisia ja metsän haltijoita. Mutta vanhan pihlajan kylkeen ripustetun
+ristin ääressä hän sielläkin sillävälin polvillaan rukoili.
+
+Aina ei ollut Karmalan emäntä näin umpimielinen ollut. Erä-ukko muisti
+senkin ajan, jolloin hän sulavasuisena liikkui sillan liitoksilla. Se
+oli siihen aikaan, jolloin ukon vanhempi poika, Viljo, vielä eli.
+Viljo se olikin oikeastaan metsämatkoillaan Marketan löytänyt vanhan
+taikoja-raution sysimökistä ja hänet veljelleen vaimoksi hommannut.
+Siihen vanhempaan veljeen se oli tainnut Marketta oikeastaan olla
+mieltynyt, eikä Tuomas-juurikkaaseen, -- senvuoksi myöskin kälysten
+välit usein olivat olleet kipakat Karmalan pirtissä, selvästi sen ukko
+vielä muisti. Mutta vasta sinä kesänä, jolloin Viljo kaatui
+kalajärville, oli emännän luonteessa ja käytöksessä jyrkkä muutos
+tapahtunut. Niiltä päiviltä asti oli hän käynyt kalvakkaaksi ja
+umpimieliseksi. Kun ukko oli saapunut syksyllä kotiin, jätettyään kaksi
+poikaansa sotanurmen alle, tuntui Marketta tuosta tuhosta jo tietävän,
+-- hän oli, niin sanottiin, nähnyt näkyjä lovessa maatessaan Mustanahon
+karsikossa ja uteli ensi sanoikseen vain hätäisesti, että onko se
+totta... Silloin oli tuossa hennossa naisessa jotakin ikäänkuin
+särkynyt, hän oli niiltä ajoilta käynyt entistään puhumattomammaksi ja
+yksin ääneti liikuskellut kuin kone töissään tuvassa ja tanhualla.
+Siitä asti eli hän sitä omaa elämäänsä, jonka salateitä ei kukaan
+päässyt tutkimaan, ja ikäänkuin muistojaan hautoen yhä riutui ja
+näivettyi. Sekä oman tuvan väki että vieraat kohtelivat häntä senvuoksi
+jonkinlaisella pelokkaalla kunnioituksella, mutta samalla he häntä
+rakastivat. Sillä pyytämättä tuo sairas emäntä usein tuli apuun,
+milloin jollakin hätä oli suurin, ja jos naapurillakin suru yritti
+ylivoimaiseksi käymään, niin hänelle silloin aukenivat Marketan mykät
+huulet lausumaan lohdutusta.
+
+Nyt hääri Marketta-emäntä tavallista toimekkaampana, siistien tupaansa
+ja pihaansa ja valmistellen taloon juhla-ateriaa, siltä varalta että
+piispa hänen pirtissään murkinoisi. Talon miehet murtivat suuta koko
+sille vierailulle, mutta Marketasta se käynti oli suurin kunnia, mikä
+hänen talolleen saattoi tapahtua. Varsinkin ukkoa tuo ylimääräinen
+juhlatouhu suututti ja senvuoksi hän ennen pirtistä lähtöään vielä
+hiukan kiusoitti hurskasta emäntää, jonka hän tiesi ankarasti
+noudattavan kaikkia kirkollisia sääntöjä ja muotoja. Hän näki Marketan
+kaloja pataan mättävän, muisti siitä, että nyt mahtoi olla paastopäivä,
+perjantai, ja virkkoi:
+
+-- Mikset piispalle linturokkaa anna, toimmehan Laurin kanssa eilen
+kotiin koko kantamuksen teirejä, -- kyllä niiden maun ymmärtää
+hengellistenkin herrain suu.
+
+Sen verran aukenivat nyt Marketan huulet, että hän melkein kauhulla
+vastasi:
+
+-- Lihallako saastuttaisin paastopäivän!
+
+-- Eihän lintu lihaa ole, vastasi siihen ukko ilkahtaen. -- Niin sanoi
+ainakin lukkari tässä eräänä talvena kerran, kun hänelle perjantaina
+verolintuja vein ja hänen emäntänsä niitä heti kävi pataan kynimään.
+Linnut luotiin samana luomispäivänä kuin kalat, sanoi laulumies, siksi
+ovat linnut luettavat kaloihin eikä lihoihin. Niin sanoi ja rokan söi,
+ja jos se lukkarilta kävi päinsä, niin miksei meiltäkin.
+
+Mutta nyt ei emäntä enää vastannut siihen viisasteluun, tiesihän hän
+ukon, eihän sille kirkonmenoista mikään pyhää ollut. Hän vain Ennin
+avulla taloustöissään yhä liukkaammin liikkui, kuta etemmäs aamu ehti,
+ja tuokion kuluttua tuli jo naapurin emäntäkin, Suopellon puuhakas
+Leena-muori, heitä askareissa auttamaan.
+
+Mutta kun miehet aterioituaan pihalle astuivat, oli sinne jo ruvennut
+kertymään kylältä miehisiäkin miehiä, jotka kirkon kuulutuksen mukaan
+toivat piispan joukkueelle kyytihevosia, -- toisia uteliaita tuli
+niiden lisäksi. Ja hetken kuluttua souti jo muuan jämsäläisten
+kirkkovenheistä, joka piispan tavaroita toi, Karmalan lahteen
+Mustanahon alle, ja sen soutajat kertoivat, että perästä tulee
+toisilla venheillä piispa itse ja koko hänen matkueensa. Siten nyt
+aamurupeamalla Karmalan törmällä kuhisi väkeä enemmän kuin tavallisina
+pyhinä kirkolla, -- piispan tuloa siinä odotettiin.
+
+Häiriytyiväthän siinä tietenkin talon arkityöt aamurupeamalla, kun
+miehet jäivät ahteelle vieraita haastattamaan. Mutta pilalle ei niiden
+isä-Tuomas sentään antanut keskeytyä. Hetkisen ääneti seistyään
+tarinoivan miesjoukon laidassa nykäisi hän poika-Tuomasta hihasta ja
+lähti astumaan ylös halmeelle, kynnökselleen. Sen enempää ei hän
+kirkonmenoista eikä piispallisesta komeudestakaan välittänyt. Minkä
+kirkko välttämättä vaati, sen Tuomas täytti: maksoi tihunnit, kävi
+pääpyhinä kirkolla ja meni ripillekin silloin kuin muut. Mutta sen
+pakon täytettyään katsoi hän olevansa niistä velvollisuuksistaan
+kuitti. Ennen ei hän ollut sapatinvietostakaan välittänyt. Mutta kerran
+oli joku kateen mies hänet papille ilmiantanut siitä, että hän pyhän
+Laurin päivänä oli kaskeaan viertänyt, ja Tuomas oli siitä saanut
+maksaa sievät sakot. Senjälkeen varoi Tuomas tarkasti sunnuntaityötä.
+Hän heittäysi joka sunnuntaiaamu, milloin ei ollut pakko kirkkoon
+mennä, makuulleen ja nukkui iltaan asti. Mutta arkena katsoi hän
+oikeudekseen raataa, tuli piispa tai pappi, ja siksi hän nytkin ahon
+laitaan nousi. Niin oli sovittu, että Lauri lähtee talon puolesta
+Tuomaan hevosella piispaa kyytiin ja Tuomas haki viidakosta nyt
+senvuoksi nuoren sälkönsä, valjasti sen auransa eteen ja rupesi sitä
+työjuhdaksi opettamaan.
+
+Mutta Erä-ukko jäi toisten poikain kanssa törmälle kylän miehiä
+haastattamaan, ja kookkaana ja komeana hän kulki siellä miehestä
+mieheen puhellen siitä asiasta, joka hänen sydäntään lähinnä lämmitti,
+-- Pertunpäivän aikaan kalajärville toimeenpantavasta suuresta
+eräretkestä. Hän innosti epäilijätkin mukaansa, muistuttamalla heille,
+kuinka tukalaa on talvikauden särpimettä elää. Herkkiä olivatkin taas
+mielet eräretkille taipumaan, ja ukko lisäsi tulta innon alle,
+kuiskahtaen, että nyt mennäänkin sinne perille asti, missä
+koskemattomia ovat vielä hämäläisten vanhimmat apajat.
+
+Siitä puhuttiin keväisellä törmällä, mutta puhuttiinpa siinä muistakin
+-- liukkaasti luisti tarina. Puhuttiin piispasta ja hänen matkueestaan,
+ihmeteltiin, että mies äijän iässä lähtee selkähevosella kulkemaan sitä
+kahden päivämatkan pituista asumatonta salotaivalta, joka oli Hämeen
+itäisimmän ja Savon läntisimmän asutuksen -- Sysimäen ja Savilahden --
+kirkkojen välillä. Kerrottiin myös niistä käräjistä, jotka piispa oli
+äsken kirkolla pitänyt ja niistä manauksista, joita hän siellä oli
+rahvaalle antanut, ja sen yhteydessä kerrottiin siitä mahdista, mikä
+piispalla on.
+
+Jämsäläisten soutajain joukossa oli muuan vilkas ja verevä mies, joka
+parhaiten osasi vastailla niihin moniin kysymyksiin, joita kaikkia
+ulkonaisia oloja tuntemattomat sisämaan miehet puheen varrella
+viskelivät. Se oli Tuiran Vilppu Jämsänjoen uudisasutukselta, tuttu jo
+ennestään Päijänteen itäpuolellakin, jossa hän milloin oli luvattoman
+maakaupan pitäjänä liikkunut, milloin piillyt pillojaan, -- hänellä
+kerrottiin näet olevan varsin kirjava entisyys, vaikkei hän vielä vanha
+mies ollut. Jo poikasena oli hän Hollolan markkinoilla Saksan kesteihin
+yhtynyt, palvellut sitten merirosvolaivassa, liikkuen monilla merillä,
+senjälkeen kujeilijana kulkenut Ruotsin puolella, kunnes oli takaisin
+kulkeutunut Suomeen ja asettunut erämaan laitaan, missä eivät häntä
+mahtimiehet tunteneet. Tämän verevän veitikan ympärille nyt salokyläin
+miehet kertyivät kuulemaan, kun hän kuvaili Maunu-piispan valtaa ja
+vaikutusta Suomessa.
+
+-- Vai sellainen mahtava mies on piispa, -- niin joku virkahti. --
+Ilmankos sen ääni niin komealta jyrähteli, kun hän kirkossa puhetta
+piti. Ja komea tuo oli nähdäkin, päästä ja rinnalta kiilsi hopea ja
+kulta.
+
+-- Mutta leppoisasti se puhui, rauhaan kehotti ja keskinäiseen
+sovintoon, kielsi toisen toistaan sortamasta. -- Näin muisteli naisista
+muuan. Mutta miehistä taas joku kertoi:
+
+-- Mutta oli sen sentään äkäisempi ääni, kun hän seurakuntaa tiukkasi
+papille ja kirkolle kymmenyksiä maksamaan. Kaikesta maksa pois
+kymmenys, elä mitään unohda, osa vie papille, jos mitä saat vedestä tai
+maasta.
+
+-- Ja osaa se pappi kuitenkin ottaa osansa kehoittamattakin, lisää aina
+vain kärkkyy, vaikka miten pullean mitan viet, -- niin lisäsi kolmas
+odottaja.
+
+Mutta taas puuttui pakinaan Tuiran Vilppu, hän, joka aina asiat tiesi
+paremmin kuin muut ja joka ei pappeja rakastanut enempää kuin muitakaan
+herroja. Hän virkkoi:
+
+-- Puolustihan piispa pappia, kun kymmenveroista oli kysymys, mutta
+antoi se sentään nuhteista osan hänellekin. Kuulitteko, kuinka hän
+pappia torui siitä, että tämä emäntänsä luonaan pitää pappilassa,
+emäntänsä ja lapsensa. Ei se sentään niitä kokonaan pitämästä
+kieltänyt, vaikka niin on säädetty. Tietäähän piispakin, että mihinkäpä
+se ihminen luonnostaan pääsee. Mutta siitä oli piispa äkäinen, että on
+emäntä pappilassa asunut. Siirtäköön kylälle ja käyköön siellä sen
+pakinoilla, niin käski. Ja pois ajoi!
+
+Nauramaan remahti törmäntäytinen väki. Eivät he pappinsa kohtaloa
+säälineet, vaikkeivät he tuota naimiskieltoa ymmärtäneetkään.
+Tiesivätpä he, että korvaa se pappi vahinkonsa toisaalla, kyllä se osaa
+elämän makeat maistaa. Väkevää sille pitää olut olla, kun se
+talonpoikain kesteissä käy, ja sitä juodessaan se turisee niinkuin
+muutkin syntiset. Vasta kun sunnuntaina valkoisen paidan päälleen
+vetää, silloin se on pyhä mies. Ja helposti tulee sille leipä,
+kymmenykset hän perii talonpojilta, ja eri maksun vielä kaikesta, minkä
+toimittaa.
+
+-- Kun maailmaan synnyt, niin näädännahka papille ja kun kuolet, niin
+jo kaksi karpiota viljaa! Katkerana sen lausui muuan salon mies. He
+eivät, nämä korvenlaidan eläjät, yleensä kirkollisesta menosta paljoa
+ymmärtäneet, eivät siitäkään piispallisesta komeudesta, jota heille
+eilen oli näytetty. Se oli heidän käsityksensä mukaan kaikki kuuluvaa
+siihen yhteen ulkonaisen esivallan käsitteeseen, joka heitä painosti ja
+kaavoihinsa pakotti ja jolla oli monet eri ilmestysmuotonsa: vouti ja
+pappi, vero ja kymmenys, laamanni ja piispa...
+
+Ja kun Vilppu kävi väkijoukolle kertomaan niistä moninkertaisista
+juhlamenoista ja kirkollisista komeuksista, joita saa nähdä Turun
+kirkossa, jossa on kymmenkunta eri alttaria ja joka alttarilla monta
+pappia ja tuomioherraa toimessa, niin sydänmaan miehet sitä kuuntelivat
+äänettöminä ihmetellen, mutta innostumatta, lämpenemättä. Se oli heille
+vierasta komentoa. Hiljaisissa mielissään he ajattelivat, että mahtaa
+se olla suuri ja voimakas tuo esivalta, jolla on niin paljon rikkautta
+ja mahtia, -- mitä hyötyä hänestä sitten raatavalle rahvaalle lienee!
+
+Innostuneimpana kaikista kuunteli Vilpun kuvauksia nuori,
+valkotukkainen Enni, joka tuvan helteestä oli laskeutunut törmälle
+miesten pariin. Hän nyhti siinä pienen aituuksen viereltä nuorta
+nurmea, ja syötti sitä pystypäiselle, hoikkakoipiselle hirvenvasalle,
+jonka ukko ja Lauri keväällä hirvenajosta palatessaan olivat metsästä
+tuoneet hänelle elätiksi. Suurilla, säikähtyneillä silmillään eläin
+aidan raosta mulkoili ahteella loikovaa miesjoukkoa ja vavahteli
+vankilansa ikävää. Neitonen taputti hellästi hienokarvaisen tevanan
+päätä, mutta hänen silmänsä olivat toisaalla; ne olivat kiintyneet
+vilkkaaseen, verevään kertojaan, joka siinä oli kuuntelevan miesjoukon
+keskustana. Eikä tyttö tiennyt itsekään, tarkkasiko hän tuota tarinaa
+Turun tuomiokirkon kullatuista pyhänarkuista, vaiko tarinoitsijaa,
+jonka ääni sulavana sointui ja jonka silmänluonnissa oli eloa...
+
+Mutta katkesipa kertomus, -- ylempää törmältä kuului huuto:
+
+-- Jo soutaa venheitä Karmalan lahdelle.
+
+-- Sieltä piispan matkue tulee!
+
+Miehet kavahtivat katsomaan, kuinka salmen läpi selän puolelta kaksi
+venhettä laski lehteväin rantain lomitse Mustanahon alaiseen lahteen ja
+kiireisellä soudulla suhahti Karmalan valkamaan. He kurottausivat
+toistensa olkapäiden yli nähdäkseen ja uteliaisuutta paloivat heidän
+silmänsä. Mutta siellä he pysyivät törmällä, rantaan laskeutumatta ja
+ainoastaan Marketta-emäntä meni Leena-muorin kanssa vesirajaan asti
+venheestä nousevaa piispaa tervehtimään. Korven kansa tunsi kyllä
+kunnioitusta mahtavaa piispaa ja hänen seuruettaan kohtaan, mutta se
+sitä sittenkin mieluummin noinikään matkan takaa katseli, -- sen
+kunnioituksen seassa asui mielissä vielä paljon arkuutta ja
+epäluuloisuuttakin.
+
+Kun seurue oli rannalle noussut, ryhtyi se kohta törmälle alttaria
+pystyttämään. Piispalla oli näet tarkastusmatkoillaan aina mukanaan
+alttari, jonka ääressä hän kolmesti päivässä piti messun, milloin
+talonpojan pirtissä, milloin ulkona taivasalla. Loistava oli se seurue,
+joka ryhmittyi siihen alttaritörmälle, mistä väki verkalleen oli
+loitommas koivikon laitaan painunut. Oli puolikymmentä pappia ja
+munkkia, joiden väljät viitat nurmikkoa laahustivat, ja sama määrä oli
+asemiehiä, joiden vaskiset kypärät ja kiiltävät tapparakeihäät
+välkkyivät päivänpaisteessa. Mutta itse piispa siinä kansan edessä
+riisui päältään nahkareunaisen matkaviittansa ja apupappi heitti hänen
+hartioilleen hohtavan valkoisen piispanlevätin, jonka reunustaan oli
+kullalla kuvioita kirjailtu. Hänen kaulaansa kiinnitettiin pitkä,
+koruompeleinen virkahuivi, rinnalle ripustettiin leveä risti ja päähän
+nostettiin korkea, kupera hiippa. Piispansauvan tempasi hän käteensä ja
+niin hän astui alttarille pappiensa keskelle, jotka hekin olivat
+vetäneet messukasukat pappisviittainsa päälle. Ja messu alkoi.
+
+Törmälle kokoontunut kansa oli tuota menoa sivulta katsellut, harvat
+hartaana, kaikki ääneti. Mutta kun piispa astui alttarille ja kantavan
+äänensä korotti, niin kävipä kuin hiljainen humaus väkijoukon läpi, --
+tuo hetken juhlallisuus vaikutti sittenkin välittömästi salon lasten
+mieliin. Ja kuiskaus kuului koivikon rinnasta:
+
+-- Onpa kuin ukko jumala!
+
+-- Senpä onkin sijainen!
+
+Piispa Maunu Tavast oli näihin aikoihin jo yli seitsemänkymmenen vuoden
+iässä, tukka oli harmaa, harmaat olivat ryppyiset kasvotkin, mutta
+varsi oli vielä taittumattoman suora ja miehevää terästä tuntui
+jäsenten liikkeissä niinkuin teräväjuovaisten kasvojen piirteissäkin,
+kun hän kansalle puhumaan kävi. Hän oli jo kolme vuosikymmentä johtanut
+kotoista suomalaista hiippakuntaansa, ja hän tiesi kyllä, mikä työala
+hänellä siinä oli, kun hän koetti juurruttaa vielä luonnon tilassa
+elävän kansan keskuuteen ristinoppia, sen käsitteitä ja sen tiedollista
+valistusta. Liian heikosti se oppi oli vielä Hämeenkin kansan tajuntaan
+painunut; hän kohtasi näillä matkoillaan vielä joka askelellaan
+pakanuusaikaista taikuutta ja kylmyyttä uutta uskoa kohtaan. Mutta
+siksi hän ei voimiaan säästänytkään, syventääkseen rahvaan mieliin
+ristinopin käsitteitä, siksi oli hän nytkin iästään huolimatta lähtenyt
+vaivalloiselle kiertomatkalle Suomen asutun rintamaan laitaseuduille,
+joissa hän tiesi vanhojen velhotapojen vielä yleisesti rehoittavan,
+Päijänteen ja Saimaan vesistöihin, joiden välisten laajain,
+asumattomien erämaiden halki hänen oli taivallettava.
+
+Nuo tuolla koivikon laidassa, hitaita ne ovat vastaanottamaan sitä
+siementä, jota kirkko jo kaksi vuosisataa on heidän mieliinsä koettanut
+sirotella, sen tunsi vanha piispa nytkin puhuessaan Karmalan törmällä.
+Hitaasti itää kylvö kylmissä mielissä. Mutta ne lämpenevät
+kuitenkin vähitellen. Ja Maunu-piispa tiesi, että sitä muinaisia
+luonnonhaltijoita vielä hapuilevaa "kerettiläisyyttä", jota väestön
+mielissä paljon asui, ei käynyt kitkeminen pois kirkon käytettävissä
+olevilla rangaistuskeinoilla, ei pannalla, ei sakoilla eikä
+polttorovioilla, eikä hän senvuoksi niihin turvautunutkaan. Hän pyrki
+sanan voimalla sanankuulijainsa sydämiin ja siksi hän, poiketen
+katoolisen kirkon jumalanpalvelustavoista, puhui kansalle sen omalla
+kielellä, koettaen siten sille oppiaan ymmärrettäväksi tehdä. Ja hän
+kehoitti pappejaan samoin tekemään, -- kunpa vain niiden oma valistus
+riittäisi nostattamaan ituja heidän opetustyöstään! Tämän kansan, joka
+nyt tuolta loitolta koivikon laidasta epäillen kuuntelee, sen saa kyllä
+lähestymään, jos opettajan oma olemus siinä kykenee ylläpitämään uskoa
+ja antaumusta!
+
+Ilmeistä oli, että piispan puhe Karmalan törmälläkin syvästi
+kuuntelijoihin vaikutti. Hänen lopetettuaan seisoivat miehet sanaa
+puhumattomina tiheässä ryhmässä ja läksivät sitten yhtä äänettöminä
+yksitellen hevosiaan juottamaan. Heistä tuntui, että he olivat
+ruvenneet tajuamaan jotakin korkeaa ja kaunista, vaikkeivät vielä
+osanneet sanoa, mitä se oli. Mutta naisista monet vetistelivät ja kun
+piispa messupukunsa riisuttuaan astui seurueineen tupaan, ennen kuin
+lähti haukkaamaan vierasvaraisen emännän tarjoamia keitoksia, silloin
+kyyneliin heltynyt Marketta polvistuen kynnyksellään hänen lievettään
+suuteli, ja piispa siunasi lempeästi tuon sanankuulijoistaan
+hurskaimman. Mutta sillaikaa kuin seurue tuvassa aterioitsi, pistäysi
+Marketta vikkelänä pihalle, mihin piispan juhlapuku oli kivelle
+laskettu, ja hänen keritsimensä välähtelivät nopeasti, kun hän
+messukasukan helmasta pienen helmisen helpeen leikkasi, viedäkseen sen
+karsikkoonsa Mustanahon laelle. Siellä hän pyhiä aarteitaan --
+alttaripaaden muruja ja käärmeen käräjäkiviä -- säilytti pienessä
+pussissa, jossa uskoi asuvan haltijoita hallitsevan voiman.
+
+Mutta jo astui pihalle piispan veljenpoika, ritari Olavi Niilonpoika
+Tavast, Hämeenlinnan linnanvouti, joka huovien päällikkönä piispan
+matkueessa kulki. Hän kiirehti nyt kyytimiehiä kuormittamaan hevosensa
+ja satuloimaan toiset piispan seuruetta varten. Sillä matkalle oli
+jouduttava, päivän taival oli pitkä.
+
+Paljon olivat rantakyläin talonpojat hevosia piispaa varten tuoneet,
+mutta vähiksi kävivät ne sittenkin. Jo täytyi Olavi-herran lopulta
+lähettää asemies hakemaan Tuomas-isännän halmeelta sekin nuori
+sälköhevonen, jonka kyntömies oli raskaan puuauransa eteen valjastanut.
+Synkän kirouksen päästi karkea maanmuokkaaja, kun hänen oli auran
+edestä varsansakin riisuttava ja jätettävä kynnöksensä kesken, ja hän
+murahteli rinnusta aukoessaan.
+
+-- Ei heille riitä kymmenyksetkään talonpoikain saaliista, piispoille
+ja papeille. Vielä työpäivän raatajalta pilaavat, hevosenkin valjaista
+vievät!
+
+-- Mutta tuleehan hevosesi takaisin parin kolmen päivän perästä,
+lohdutteli pystykypäräinen asemies.
+
+-- Tulee jos tulee ja jos ei tule, niin kärsiköön talonpoika vahingon.
+-- Mutta ennenkuin Tuomas ohjakset käsistään päästi, huusi hän
+jyrisevällä äänellä luokseen pellolle Heinon, joka siellä ahteella
+aamukauden miesten tarinaa oli kuunnellut ja kaikkea piispanmatkueen
+komeutta katsellut. Hänelle hän virkkoi: -- Mukaan lähde sinäkin,
+Heino, sälköä kotia saattamaan, mutta selkään varo menomatkalla
+nousemasta, vekara!
+
+Hepo vietiin halmeelta, ja Heinon kuokkaan kävi nyt isä-Tuomas käsiksi.
+Mutta Heino loikkasi kohona veräjän yli ja viiletti taloon niin
+kiireesti, että lahkeet vain vilkkuivat vesakossa. Mieluisampaa
+tehtävää hänelle ei olisi isä voinut antaa kuin lähettää hänet piispan
+matkueen mukaan, sen tarinoita ja kaskuja kuuntelemaan ja näkemään
+maailmaa suuren salon takanakin, Savilahden oudoilla kylillä. Ja hän
+kiiruhti kenkimään, ettei isä vain ehtisi käskyjään peruuttaa ja että
+hän pian joutuisi toisten kyytimiesten matkaan, jotka jo ratsujoukon
+jälkiä jalan kujasta lehtoon laskeusivat.
+
+Mutta kujan suussa, lehdon liepeessä ja puolittain sen peitossa, seisoi
+hajareisin Karmalan juureva Erä-ukko, katsellen tuota poistuvaa
+komeutta. Hänen tähystävistä silmistään välähti kätketty viha. Hän ei
+tiennyt, miksi häntä kiukutti tuo lempeä mies, joka ei kenellekään
+pahaa tehnyt; mutta hänestä tuntui, että hänen oma mahtinsa ja
+vaikutuksensa heikkeni sitä myöten, kuta hanakammin salokyläin kansa
+heittäytyi piispan puheita kuuntelemaan. Itse ei hän uskonut
+ristiniekan mahtiin. Nytkin hän, kun retkikunta oli saloon huvennut,
+melkein vahingoniloisena siirsi silmänsä katsomaan, kuinka puolenpäivän
+jälkeen pilven lonka nousi läntiselle taivaalle, illaksi sadetta
+ennustaen. Ja ukko mietti ilkkuen itsekseen:
+
+-- Mahtaneeko piispa paljoakaan kaikella kirkkokomeudellaan, saa nähdä,
+osaako tuo edes poutaa matkapäivikseen loihtia!
+
+
+
+
+III. HEIMOLAISKANSAN LUONA.
+
+
+Tanner tömisi ja kangas soi, kun piispan monikymmenlukuinen matkue
+ratsain ja jalan taivalsi varjoisia metsäteitä myöten kohti kaukaista
+itää, ja kauas kaikkosi jänis ja peura polkutien varrelta, jossa
+erämaan rauhaa häiritsi matkamiesten meluava lauma. Siimekseen
+peittivät päivän korven korkeat petäjät, mutta se läntinen pilvenlonka
+ei toki sadetta nostanut, se vaipui kuivana alas, kertoen kauas
+taaksepäin jääneen Karmalan Erä-ukolle piispan luontoakin hallitsevasta
+mahdista.
+
+Vasta kun päivä oli mailleen menossa, saavuttiin rajasalon
+Vahvajärvelle ja sen rannalla, Juuritaipaleessa, antoi piispa vihdoin
+vaahtoavan ratsunsa seistä. Hän tunsi sen rinteen jo entuudestaan.
+Kerran nuorempana, näitä samoja matkoja talvikelillä tehdessään, oli
+hän samalla rannalla yönsä viettänyt havumajassa kinosten keskellä,
+roihuavan hirsitulen ääressä. Nuotion siihen nytkin miehet rakensivat,
+mutta piispalle pystytti Olavi Niilonpoika teltan törmän korkeimmalle
+kunnaalle. Väsyneet hevoset laskettiin laitumelle järven ruohoiselle
+rannalle, ja kun iltamessu oli pidetty, uupuivat sekä papit että
+maallikot uneen lehtivuoteilleen, joiden vierestä liekit vähitellen
+hiillokseksi laskeutuivat, paistaen sieltä kuin savuava kankaansilmä
+kevätkesän valjuun yöhön.
+
+Mutta alempana järven partaalla valvoivat saattomiehet vuorotellen ja
+vartioivat rantaruohoa jyrsiviä hevosiaan, etteivät ne loittonisi liian
+etäälle sydänmaahan, mistä kontio saalista haisteli. Niinpä istui
+aamuyöstä siellä rantakivillä Suopellon suulas ruotumies tarinoiden
+Karmalan nuoren Laurin kanssa, jota jo miesten kirjoissa pidettiin.
+Suopellon Sipi oli jo ikämies, vaikka vielä liikkuva olikin, ja hän
+muisti kotikylänsä ja heimonsa vaiheet kaukaisesta lapsuudestaan asti
+selvemmin kuin kukaan muu, muistipa vielä isänsä ja ukkonsakin tarinat
+heidän aikaisiltaan ajoilta. Ja niistä hän nyt katkelmia kertoi
+nuorelle ystävälleen valvonnan ratoksi, jutteli kaskuja noista Savon
+miehistä, joita he nyt olivat lähdössä heidän asuinpaikoillaan
+tervehtimään, mutta joita Hämeen väet eivät muuten koskaan tavanneet
+muualla kuin sotaisissa kahakoissa erämailla. Heimojen välit olivat
+perin vihamieliset. Siksipä oli silläkin salotaipaleella, jota he nyt
+olivat kulkemassa, niin vähän liikettä, että tuskin kovalla maalla
+tien pohjaakaan tuntui, siksi ei ollut salon molempain puolien
+raja-asukkaillakaan mitään yhteyttä keskenään, siksi he karttoivat
+toisiaan milloin toistensa kuuluville tulivat. Joskus vain ihmeeksi
+joku satunnainen matkustaja, turkistenostaja tai ruunun lähetti, kulki
+tämän talottoman korven poikki toisesta asutuksesta toiseen, leväten
+silloin aina yönsä Vahvajärven Juuritaipaleessa.
+
+-- Eipä liene näin lukuisaa matkuetta koskaan tämän taipaleen kautta
+kulkenut, virkahti Lauri, tähystellen öiselle selälle, johon kelmeä
+taivas kuvastui.
+
+-- Harvoinpa viime aikoina, eikä minun muistini varrella koskaan,
+vastasi verkalleen Suopellon Sipi. -- Mutta ennen aikaan ovat näitä
+välimaita kyllä vielä suuremmat miesjoukot samoilleet, kulkeneet sekä
+näitä taipaleita että yleensä saloa pitkin ja poikki. Eikähän siitä
+taida vielä niin ylen paljon aikaakaan olla. Isävainajani ne vainon
+ajat vielä hyvin muisti.
+
+-- Vainon aikoja olivat siis nekin, virkkoi Lauri.
+
+-- Nepä ne vasta olivatkin. Sehän on eri heimoa tämä Savon kansa kuin
+meidän väki, mistä lieneekin sieltä Karjalan meren kupeilta tänne
+kulkeutunut. Mutta jo silloin ennen vanhaan, kun siellä suurten koskien
+takana elivät, tekivät he miesjoukoilla suuria ryöstö- ja hävitysretkiä
+meidän, hämäläisten, rintamaille. Kuuluvat ollen sotaisia, viekkaita
+miehiä -- ja niinpä ne ovat vieläkin --, nekun illan hämärässä kylän
+laitaan, metsään, hiipivät, ja sieltä sitten yön tullen ihmisten
+maatessa taloihin hyökkäsivät, ryöstivät karjan, veivät viljan ... ja
+sitten taas palasivat laajojen salojen halki omille mailleen... Niin,
+paljon niistä ryöstöretkistä on vanhoilla miehillä vieläkin muistoja.
+Niin ne meidänkin esivanhemmilta polttivat kotitalot etelämmästä
+Hämeestä, ja silloin ne ovat isoisät joukkoineen Sysikorpeen
+muuttaneet. Monta kertaa saivat näet vanhempamme ruveta uuteen paikkaan
+uusia saunoja salvamaan, kun vanhat olivat poltetut, ja uutta karjaa
+kasvattamaan sen sijaan, minkä vainolainen oli vienyt mennessään näiden
+samain salotaipaleiden taa.
+
+-- Mistä niillä oikein oli ne vihat? tiedusteli Lauri, kun vanhus
+vaikeni. Ja tämä huudahti:
+
+-- Mistä! -- ne oli ikivanhoja vihoja, heimovihoja, kostovihoja, isiltä
+aina pojille perittyjä. Toisen heimon miehet särkivät toisilta
+pyydykset erämaissa tai tappoivat ajoporon tai veivät hevosen tai
+ryöstivät naisen orjakseen. Ja toinen kosti, hävitti hänkin puolestaan
+ja ryösti toisen heimon kylät. Monelta Hämeen mieheltä ovat
+silloin karjalaiset tukan kerinneet, viedessään hänet raatajaksi
+kotirannoilleen, mutta moni Karjalan neito on myös Hämeen kylissä
+vääntänyt jauhinkiveä ja ikäväänsä itkenyt.
+
+-- Ne siis meidänkin miehet tekivät ryöstöretkiä näiden taipaleiden yli
+Karjalaan?
+
+-- Tekivätpä tietysti, luontohan se karkeni heilläkin. Väliin taisivat
+nuoret miehet vain huvikseen näillä ryöstömatkoilla hiihdellä, mutta
+joskus kuuluvat Hämeenkin puoleiset tehneen oikein satojen miesten
+voimalla suuria sotaretkiä Karjalan rannoille, luiset kypärät päässään,
+hirvennahkaiset kilvet kädessään. Ja julmasti kuuluivat ryöstäneenkin
+ja hävittäneen silloin vainolaistensa kyliä, armotta tappaneen kaikki
+elävät, ja tavaraa paljon kotiinsa kuljettaneen. Onhan niitä sen ajan
+ryöstötavaroita vieläkin tallella vanhoissa taloissa.
+
+Kauan istuivat hevospaimenet ääneti näihin muinaiseläjäin
+muistovaiheisiin vaipuneina, katsellen, kuinka etäällä järven selällä
+valju taivas ja tumma vesi sulivat yhteen. Mutta taas Laurin mielessä
+virisi uusi kysymys:
+
+-- Mutta ovathan savolaisetkin tätä samaa kansaa kuin mekin?
+
+-- Samaa kai ovat, myönnytti Sipi, -- hyvin me heidän kielensä
+ymmärrämme, täällähän ne naapureinamme elävät. Mutta toista ovat
+heimoa, vihakkain ovat joutuneet. Kuta lännemmäs savolaiset sieltä
+suurien selkien poikki kulkivat, sitä useammin heidän kanssaan yhteen
+törmättiin. Juuri näidenkin järvien rannoilla ovat silloin savolaiset
+ja hämäläiset partiomiehet toistensa retkiä väijyneet, kuin ilves
+puusta vaanii ohitse kiitävää peuraa. Ja näitä heimosotia kesti kauan,
+monta miespolvea, niin ovat vanhat kertoneet. Ne lienevät lakanneet
+vasta vähitellen ja pakolla sen jälkeen kun uudet vieraat tulivat tähän
+maahan, ne vieraat, jotka laskivat veronalaisikseen sekä meidät
+hämäläiset että myöskin savolaiset.
+
+-- Niin, Ruotsin miehet.
+
+-- Niinpä niin, heidän soturinsa ja herransa, heidän pappinsa, heidän
+voutinsa. Mutta ei ne hämäläisten ja savolaisten kahakat vielä
+siihenkään kokonaan päättyneet. Ei hetikään! Se möyry ja melu, joka
+nytkin melkein joka vuosi kuuluu kalajärviltä, mitä se on muuta kuin
+niiden vanhojen vihojen peruja.
+
+-- Mutta savolaisethan ne nyt työntyvät meidän takamaillemme.
+
+-- Niin ne ovat ennenkin tehneet, vaikka ennen ne saattoivat tulla
+suoraan rintamaille. Vanha on tämä nykyinen viha, eikä se ole lauhtunut
+koskaan.
+
+Lauri oli kuunnellessaan noita tarinoita heimonsa vanhoista
+taisteluista ja kärsimyksistä mielikuvituksessaan muodostellut niistä
+jo kirjavia taistelukuvia. Hän näki heimonsa ja isänsukunsa vuoroin
+maahan masentuneena, vuoroin koston tuleen tuprahtaneena. Ja hän
+ajatteli jännityksellä, että hän nyt juuri oli kulkemassa noiden
+ikivanhain vainolaisten kotoisille kylille, näkemään läheltä nuo samat
+vihatut miehet, jotka olivat niin paljon surua hämäläisten koteihin
+miespolvien varrella tuottaneet ja joista hän lapsuudestaan asti oli
+vain hirmujuttuja kuullut.
+
+Mutta hänen toverinsa nousi:
+
+-- Katso, tuolla rupeaa taivas jo päivännousun puolella ruskottamaan.
+Meillä on ehkä vielä aikaa vähän hiilloksen vieressä loikoa, nouskoot
+taas toiset miehet hepoja paimentamaan, kunnes piispa lähtee
+taipaleelle.
+
+Sipi kävellä köpitti rannalta nuotion luo, missä matkue sikeää unta
+veteli, ja herätti sieltä pari nuorempaa miestä valvomaan. Mutta Lauria
+ei enää nukuttanut. Hän asteli Vahvajärven hietikkorantaa pitkin ja
+katseli, miten aamutuulen ensimmäiset väreet lahden pintaa elpymään
+herättelivät ja miten itäisen rannan takaa metsä vähitellen raskaasta
+yötummuudestaan kirkastui ja ikäänkuin kuultavaksi kävi, kun sieltä
+aurinko verkalleen nousi. Hänen mielessään risteili yhä äskeisen
+tarinan luomia kuvia: ryöstömatkoilla hiihtäviä keihäsmiehiä,
+metsänrinnassa kykkiviä hiipijöitä ja savuavia tuvan raunioita, ja hän
+ajatteli, että vielä on kerran hänenkin aikansa, kerran se kostaa
+hänkin sukunsa surmat ja surut...
+
+Lauri teki lehdon kautta mutkan, ajaen sinne painuneet hevoset
+rannemmas kokoon, ja palasi sitten männikön läpi törmälle, missä Heino
+nyt vuorostaan hoiti vartian virkaa. Mutta toisaalta, telttamäeltä,
+näki hän samalla piispan jo kävelevän nuotion ohitse rantaan päin,
+siihen, mistä ruohokenttä sileänä vesirajaa kohden luisui. Siihen äijä
+pysähtyi katsomaan, kuinka aurinko parastaikaa nousi petäjikön takaa ja
+pani lehtevät rannat ikäänkuin kylpemään hopeankarvaisessa vedessä.
+
+Sitä katseli aamuvirkku vieras ja taas katseli hän kaunista, vehmasta
+nurmikkorinnettä. Ja Lauri, joka oli vesakon rintaan pysähtynyt, kuuli
+hänen itsekseen virkahtavan:
+
+-- Olisipa tässä majatalon paikkakin mukava, tässä sileä piha ja tuossa
+valmis valkama!
+
+Mutta samalla huomasikin piispa Laurin ja viittasi hänet puheilleen:
+
+-- Tiedätkö, nuori mies, onko tämä järvi Hämeen vaiko Savon puolta?
+
+Ujostellen astui nuori talonpoika mahtavan hengenmiehen luo ja vastasi:
+
+-- Taitaa olla melkein siltä väliltä. Meidän takamaihin tämä järvi aina
+on luettu, mutta nyt savolaiset joka kohdassa pyrkivät työntymään
+meidän erämaille ja vesille.
+
+Piispa hymähti. Taas sama valitus, jota hän pitkin matkaansa oli Hämeen
+rintamaan laitaa kulkiessaan joka kylässä kuullut. Saattoihan hän jo
+arvata kuulevansa sen tältä juuri miehistyvältä nuorukaiseltakin, jolla
+kuitenkaan ei voinut olla paljoakaan omaa kokemusta takamaariidoista.
+Ja piispa kysäisi äkkiä:
+
+-- Vihaatko sinäkin jo savolaisia?
+
+Veret kohosivat nuorukaisen ohimoille, olipa kovin äkkiä tullut se
+kysymys. Mutta äskenpä hän juuri oli sitä ajatellut, ja hetkeäkään
+empimättä hän nyt vastasi:
+
+-- Vihaan!
+
+-- Miksi, -- mies sinun iälläsi jo?
+
+-- He ovat sukuni vihollisia, meitä ovat he aina vainonneet, minulta
+isän tappoivat -- ja äidin.
+
+Piispa kuunteli kummissaan Laurin lyhyttä vastausta, joka kumminkin
+sisälsi hyvin riittävät vaikuttimet hänen vihaansa.
+
+-- Vai tappoivat, milloin ja missä?
+
+-- Puolikymmentä vuotta sitten, kalajärvillä.
+
+Tutkivasti tarkkasi piispa nuorukaisen avonaisia kasvoneleitä: hän luki
+niistä tyyntä, mutta samalla lujaa päättäväisyyttä.
+
+-- Ja sinä olet päättänyt sukusi kostaa, niinkö? Aiot kalajärville
+sinäkin, siellä haet vainolaiset käsiisi ja isket heidän kimppuunsa --
+niinkuin isäsi aikoinaan?
+
+Nuori mies ei vastannut, mutta hänen rävähtämättömät silmänsä
+kertoivat, että jokseenkin niin hän tulee tekemään, -- niinpä tekisi
+hänen sijassaan joka mies.
+
+Mutta vanha piispa vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Noin se juuri viha ja
+kosto kulkee perintönä polvesta polveen, suvusta sukuun, -- milloin se
+talttuu, miten se päättyy? Piispan tiedossa olivat jo nuoruuden ajoilta
+asti olleet nuo alituiset riidat ja veriset erämaan kahakat molempain
+naapuruksina eläväin heimojen välillä ja piispanaikanaan hän oli usein
+surren ja huolestuneena siihen asiaan huomiotaan kiinnittänyt. Hän
+oivalsi varsin hyvin, että tuo riitainen, sotainen elämä oli omansa
+hidastamaan kristinopin ja valistuksen levenemistä rintamaiden
+laidoille. Se juuri ylläpiti siellä enemmän kuin mikään muu mielten
+kesyttömyyttä ja tapojen raakuutta ja lietsoi raja-asujaimiin
+alituisesti niitä entisten pakana-aikain intohimoja, joita kirkon olisi
+pitänyt kitkeä sydämistä pois. Noiden riitaisuuksien tasoittaminen oli
+juuri Maunu-piispan nykyisenkin tarkastusmatkan tärkeimpiä
+tarkoituksia. Hän nytkin siinä hiljaisissa mietteissään harkitsi, miten
+hänen parhaiten olisi koetettava sitä toteuttaa. Ja silloin hän tuli
+ajatelleeksi, että jos saataisiin vakinaista, rauhallista asutusta
+tänne molempain heimojen välimaille ja siten entisten riistariitojen
+sijaan liikettä ja rauhallista yhteyttä asutusten välille, niin se
+epäilemättä vähitellen vaikuttaisi katkeruutta sulattavasti ja oloja
+tasoittavasti. Esivallan pitäisi pyrkiä vakinaisesti asuttamaan nämä
+erämaat, silloinpa loppuisi vähitellen kiista takamaista! Ja hän
+virkahti ääneensä, puolittain itsekseen, puolittain Laurille:
+
+-- Tähän Juuritaipaleeseenkin pitäisi saada talo, vakinainen asutus,
+sittenpä olisi täällä majapaikkakin matkamiehille. Sitä ajatelkaa
+tekin, nuoret miehet, se olisi teille paljoa hyödyllisempää kuin
+kostoretket kalajärville. Ja sellaiselle uudisasutukselle minä kyllä
+verovapaudenkin hankkisin, sillä se pohjustaisi tänne rauhan heimojen
+välille.
+
+Lauri katsoi piispaa kummastellen. Hänellekö se tuota kaikkea jutteli.
+Mutta piispakin havahtui samassa mietteistään. Hän näki auringon
+kohoavan jo petäjikön yläpuolelle ja muisti, että päiväntaival tänään
+on pitempikin kuin eilen.
+
+-- Aika on koota hevoset ja tuoda ne leiritulille, lausui hän nyt,
+katkaisten äskeiset haaveensa. Samassa hän näki Heinon, joka siinä
+syrjästä oli kuunnellut piispan Laurille lausumia sanoja ja jonka
+silmät uteliaina pälyivät. Tälle hän nyt virkkoi: -- Ja sinä poika, käy
+herättämässä nukkujat nuotion äärestä. Maltas ... etkö ole sinäkin
+Karmalasta, oletteko veljekset?
+
+-- Emme, vaan veljesten lapset.
+
+-- Onko sinullakin jo sukuvihaa savolaisiin, aiotko sinäkin
+kalajärville kostamaan?
+
+-- E-en, vastasi Heino verkalleen, uskaltamatta kuitenkaan kertoa, että
+mieli hänellä kyllä tekee, mutta isä ei laske.
+
+-- Se on oikein, ei vihasta siunausta kasva. Niin, mene, herätä
+saattoväki aamumessuun!
+
+Pian olikin leiri jalkeilla ja tuokion kuluttua taas painumassa
+havumetsän halki ja rimpisoita kierrellen yhä etemmäs itään.
+
+Kun piispan saattue illan suussa läheni Savilahden kyliä ja metsästä
+rupesi puitten lomitse vilkkumaan sinistä vettä ja harmaita
+halmeaukeita, silloin kävivät taipaleensa iloisessa tarinassa kulkeneet
+hämäläiset saattomiehet vakaviksi ja harvasanaisiksi, ja ääneti nyt
+vesakon läpi vaellettiin aukeneville maille. Olipa jännittävä tuo
+hetki, kun nyt saavuttiin vanhojen vainolaisten asuinmaille ja siellä
+oli yhdyttävä noihin samoihin miehiin, joiden kanssa vain ase kädessä
+ennen oli keskusteltu; ja taisipa joku vähän arkaillenkin sinne astua,
+muistellen niitä iskuja, joita ennen oli antanut tai saanut.
+Savolaiskylän hurtat päästivät hirmuisen äläkän, kun metsästä
+loppumaton miesjoukko rupesi esiin lappamaan, ja tuossa paikassa olivat
+kaikki järvenrannan eläjät, miehet, naiset ja lapset, ulkona
+kylänraitilla katsomassa piispan upeaa saattuetta, -- harvoinpa näille
+kaukaisille rannoille pienempikään vierasjoukko nähtäväksi kulkeutui.
+Ihmeissään, suut selällään, metsäkylän asukkaat aitojen takaa tuota
+saattuetta kurkistelivat, ja kun se oli ohi kulkenut, juoksivat he sen
+perästä kirkkomäelle asti, jonne opas seurueen ohjasi. Se oli
+vilkkaampaa väkeä kuin Hämeen kansa, sen huomasi piispakin kohta sekä
+puheista että liikkeistä, mutta hän kuuli myöskin jo tällä ensi
+tapaamalla, kuinka savolaisten joukosta heti ihmettelynhuudahdusten
+ohessa singahteli pistopuheita hänen hämäläistä saattoväkeään vastaan.
+
+-- Työntyypä tänne hämäläisiä rysänvarkaitakin!
+
+-- Lienevätkö nyt hölmöläiset tulleet täältä asti meidän pyydyksiämme
+kokemaan?
+
+-- Mutta täällä voivat puntaripäät pian itse loukkuun tipahtaa!
+
+Niin Savon miehet naapuriheimon vieraita tervehtivät. Hämäläiset olivat
+näet usein hävittäneet savolaisten pyydyksiä, kun nämä olivat tuoneet
+niitä niille takamaille, joita hämäläiset ominaan pitivät, ja siitä nyt
+Savon miehet heti vihojaan purkivat. Mutta piispan saattomiehet eivät
+mitään vastaan virkkaneet, hehän eivät nyt olleet omilla asioillaan, ja
+kun Olavi Niilonpoika perille tultua saattoi heidät yöpymään kirkkoa
+vastapäätä olevaan Tarvaisen taloon, joka oli suurin kylässä ja jossa
+matkalaisten oli tapa vierailla, niin he pitempiin puheisiin
+puuttumatta hevosensa aituukseen veivät ja tuvan lattialle levolle
+laskeusivat. Mutta sen varansa vanhemmat miehet kuitenkin yölläkin
+pitivät, että nukkuessaankin toisella silmällä valvoivat, sillä
+savolaisten vieraanvaraisuuteen he eivät luottaneet.
+
+Mutta vanhaan piispaan nuo pistosanat, joilla hän kuuli savolaisten
+tervehtivän hämäläisiä naapureitaan, koskivat vielä syvemmin kuin
+asianomaisiin itseensä. Hän tunsi hyvin ne ulkonaiset syyt, jotka tuon
+heimovihan niin katkeraksi olivat tehneet. Vielä satakunta vuotta
+sitten oli tämä Savon kansa ollut Suuren Novgorodin venäläisten
+pajarien veroväkeä, vasta Pähkinäsaaren rauha oli Savon maakunnan
+liittänyt Rooman kirkon ja Turun piispan vaikutuksen alaiseksi, ja
+siellä olivat siten sekä uudet yhteiskunta-olot että kirkolliset
+käsitteet kansan mieleen vielä höllemmin juurtuneet kuin Hämeen maassa.
+Ennen oli Ruotsin ja Novgorodin välisen rajan katsottu kulkeneen juuri
+niitä samoja saloja myöten, joiden yli piispa nyt oli ratsastanut ja
+jotka erottivat noiden toisilleen vihamielisten heimojen, karjalaisten
+ja hämäläisten, asuma-alat. Mutta senjälkeen kun Savon kihlakunta oli
+lopullisesti Ruotsille luovutettu, oli osa tuota karjalaista kansaa,
+lohkaistuna irti heimostaan, joutunut saman herruuden alle, joka jo
+paljoa ennen oli valloittanut Hämeen maan. Tästä alkaen ja sen pakosta
+olivat savolaiset myöskin ruvenneet asutustaan lännemmäs siirtämään.
+Kun he rajankäynnin jälkeen olivat menettäneet vanhat Pielisen puolessa
+olevat takamaansa ja kalajärvensä itäiselle, s.o. Novgorodin, puolelle
+rajaa, oli heidän täytynyt ruveta hakemaan uusia pyyntimaita
+pohjoisesta ja lounaasta. Mutta siellä he olivat pian osuneet
+hämäläisten vanhoille takamaille ja joutuneet tappeluihin niiden
+omistamisesta. Tuo kehityskulku se juuri, sen sijaan että se olisi
+vetänyt Saimaan savolaiset kiinteämmin läntisen vaikutuksen alaiseksi,
+oli puhaltanut uuteen liekkiin vanhat heimovihat ja lietsonut mieliin
+sen katkeruuden, jonka piispa nyt näki niin korkeana kuohahtavan
+kummallakin puolella rajasaloa.
+
+Ja sitä vanha piispa suri. Kirkolla piti siinä kesytystyössä, jota nämä
+olot kaipasivat, olla suuri ja ratkaiseva tehtävä. Mutta murheekseen
+piispa havaitsi, että hänen papistonsa vaikutus oli täällä kovin
+vähäinen. Hän antoi sen vuoksi jo heti ensimmäisenä aamuna Suur-Savoon
+tultuaan siitä ankarat nuhteet Savilahden pitäjän ja Juvan kappelin
+papeille, jotka häntä vastaanottamaan olivat kokoontuneet Savilahden
+pappilaan. Näitä asioita hän aikoi saarnoissaan selitellä sille
+savolaiselle kansallekin, jota oli sangen lukuisasti piispankäräjille
+kokoontunut, kehoittaakseen sitä naapuruussovintoon, rauhaan ja
+veljesrakkauteen.
+
+Näitä tehtäviään piispa juuri mietti kesäisenä sunnuntai-aamuna, istuen
+seurueensa keskellä ennen jumalanpalveluksen alkamista Savilahden
+pappilan avarassa tuvassa. Hän rupesi jo pukeutumaan piispalliseen
+asuunsa ja lähetti sanan lukkarille, että kelloja saisi jo ruveta
+"yhteen" soittamaan, kansaa kirkkoon kutsumaan. Silloin ryntäsi hänen
+kotikappalaisensa hengästyneenä pappilan tupaan ja kertoi
+hätääntyneenä, että naapuritalon, Tarvaisen, pihalle kokoontunut
+kirkkorahvas oli mitä suurimmassa mielenkiihkossa ja että siellä
+ilmikahakka jo oli puhjennut sen ja piispan hämäläisten saattomiesten
+välillä.
+
+-- Muuan mies on jo lyöty veriin ja kirveitä ja seipäitä heilahtelee
+siellä miesten käsissä, -- kuulkaa noita huutoja!
+
+Säikähtynyt pappi repäisi oven auki, ja aivan oikein, sieltä
+naapuritalon pihalta kuului kumeaa melua ja kiihtyneiden miesten
+nähtiin aidasta itselleen aseita taittavan.
+
+-- Mitä on sitten tapahtunut? kysyi piispa, kiinnittäen kiireesti
+piispanviittansa hartioilleen ja koukeropäisen sauvansa tempaisten.
+
+-- En sitä ymmärrä, vastasi pappi. -- Pientä kahnausta oli aluksi ja
+yhtäkkiä se leimahti...
+
+-- Tulkaa, käykäämme tuon kiihoittuneen kansan luo!
+
+Ja piispa lähti kiireisin askelin, mutta juhlallisen vakavana astumaan
+kirkkomäellä olevasta pappilasta rinnettä alas kylätientakaiseen
+taloon, jonka umpeenrakennetulta pihalta äänet kuuluivat ja josta
+naisia ja lapsia ulisten juoksi pakoon. Papit ja munkit seurasivat
+hänen perässään, aivan pelokkaina toisiltaan kysellen, mitä oli
+tapahtunut, mitä oli vielä tapahtuva. --
+
+Mitä oli sitten todella tapahtunut tuona varhaisena keväisenä
+juhla-aamuna majatalossa, jossa hämäläiset saattomiehet olivat yönsä
+viettäneet?
+
+Ei oikeastaan mitään sanottavaa, mutta kumminkin niin paljon, että
+vanha piispa näki, kuinka vaikea sen veljessovun aikaansaaminen oli,
+jota hän oli aikonut juurruttaa mieliin, kuinka herkkä kiihkon henki
+oli liekkiin leimahtamaan nytkin, vaikka hän itse oli saapuvilla.
+
+Kun hämäläiset saattomiehet, yön tuvan lattialla nukuttuaan, aamulla
+olivat nousseet hevosiaan juottamaan, oli jo piha ollut kirkkoväkeä
+mustanaan, ja terävin, tylyin silmäyksin oli heitä aidan takaa ja kujan
+suusta tähystelty. Mutta Hämeen miehet eivät olleet siitä välittäneet.
+He tunsivat liian hyvin seisovansa vieraalla pohjalla, ja
+savolaisten kanssa pakinoihin antautumatta olivat he aitan kupeelle
+päivänpaisteeseen istahtaneet, lujasti yhdessä ryhmässä pysyen.
+
+Siihen olivat taas savolaiset heidän ympärilleen kertyneet, ja hetkinen
+oli siinä kylmiä katseita vaihdettu, sanoja ei monta.
+
+Mutta jo astui eräs savolaisten nuoria miehiä, -- lyhyenläntä jurrikka,
+pää kuin vaanivalla pyyntimiehellä hartioiden välissä, -- ihan siihen
+aitan kynnykselle, missä Karmalan Lauri istui Suopellon isännän
+vieressä, tähysti Lauria tarkoin, ikäänkuin jotakin erityisesti
+tutkiakseen, ja jäi siihen verestävillä silmillään Laurin rintapuolta
+tutkimaan.
+
+Hän tarkasti sitä vaskisolkea, jolla Laurin hurstimekon rinnus oli
+kaulantiestä kiinnitetty ja joka muodosti paksusuomuksisen käärmeen
+kuvan. Vihdoin jo kysäisikin:
+
+-- Mistä sinulla tuo solki on?
+
+Tuo nenäkäs lähenteleminen kävi jo Laurin sapelle ja hän vastasi vähän
+tiukasti:
+
+-- Sitäkö himoitsisit, -- omanipahan se on!
+
+Solkia oli joka miehen mekossa, mutta Laurin solkeen näkyivät nyt
+muutkin savolaiset ylen terävästi huomionsa iskeneen; heitä kertyi pian
+suuri joukko siihen Laurin rinnusta tarkastamaan. Ja uteliain, jonka
+hämäläiset pian tunsivat Tarvaisen pojaksi, jatkoi ikäänkuin itse
+ärtyen ja ärsyttäen:
+
+-- Omahan se on ryöstettykin tavara, -- tuttu on tuo vaski tässä
+talossa!
+
+Ja toiset säestivät:
+
+-- Vai sillä soljella tulit Savoon rehentelemään!
+
+Nyt vasta välähti eräs muisto Laurin mieleen. Hän oli soljen saanut
+lahjana ukoltaan, joka sen muutamia vuosia sitten oli kalajärviltä
+palatessaan tuomiseksi tuonut. Sinä kesänä siellä juuri olivat olleet
+savolaisten kanssa viimeiset suuret tappelut, mutta ukko ei ollut
+hänelle tarkemmin kertonut, mistä hän soljen oli saanut, oli vain
+käskenyt Laurin sitä tarkoin säilyttää. Varmaankin solki oli sodasta
+saatu, varmaankin nyt savolaiset sen tunsivat jonkun kaatuneen
+heimolaisensa omaksi, koska ryöstökalusta puhuivat. Mutta samalla kuin
+se juttu Laurille selvisi, ymmärsi hän myöskin noiden verestäväin
+silmäin kiukun. Toiset Hämeen miehet eivät koko juttua käsittäneet
+muuksi kuin riidan haastoksi, ja suutahtaen vastasi jo Suopellon
+rauhaisa Sipikin kipakasti Tarvaisen pojalle:
+
+-- Eriä loitommalle, se solki pysyy siinä missä on.
+
+Mutta kuumaveristä Savon miestä se vastaus yhä ärsytti, hän hierausi
+uhmaillen yhä lähemmäs Lauria ja kiljahti:
+
+-- Mutta entäpä jos ei pysykään, jos talo periikin tavaransa.
+
+Ja hän rupesi Laurin mekonrinnustaa tapailemaan. Mutta kiukustuneena
+karahti silloin nuori hämäläinen pystyyn, viskasi ärhentäjän luotaan,
+niin että tämä heilahti loitommalle, ja huusi:
+
+-- Varo hyppysiäsi, kuritta ei kukaan Karmalan miesten rinnuksia
+kopeloi!
+
+Se oli kahakan alku. Pystyyn olivat ponnahtaneet sekä Hämeen miehet
+että savolaiset ja uhkaavina he siinä vastakkain seisoivat. Samalla
+käveli talosta siihen eräs vanhempi savolainen, laiha ja luiseva,
+päässään valkoinen kuikannahkalakki ja silmissä sama verestävä kiilto
+kuin äskeisellä ärhentäjällä. Nuoremmat Savon miehet vähän
+syrjäytyivät, laskeakseen hänet aitan luo, -- siitä ja miehen ryhdistä
+saattoi heti nähdä, että siinä on savolaisten johtomies, Tarvaisen
+isäntä, jonka vanhimmat hämäläiset kylläkin kalajärviltä tunsivat. Tämä
+nyt keskusteluun puuttui ja virkahti:
+
+-- Vai Karmalan miehet täällä huutelevat Tarvaisen pihalla, vai tänne
+lähetti Erä-ukko piimäsuunsa meille pajattamaan Hilppa-vainajan
+vaskissa, sama ukko, joka Hilpan salolle tappoi.
+
+Tämä viittaus hämäläisten vihattuun eräjohtajaan leiskautti uuteen
+tuleen savolaisten jo kuumenneet veret, ja uhittelevana läheten
+virkahti savolaisista yksi:
+
+-- Niitä penikoita on vähän nokitettava!
+
+Hämäläiset olivat käyneet vakaviksi, he näkivät toden olevan
+kysymyksessä. Kehään he asettuivat Laurin ympärille, jonka kimppuun
+savolaiset erityisesti pyrkivät. Eikä Heino-poika enää voinut hillitä
+kiukkuaan, hän huudahti:
+
+-- Tulkaa, ne penikat osaavat purra niinkuin ukkokin, jonka hampaat
+tunnutte tuntevan!
+
+-- Purepas, maitohammas, karjaisi siihen tuo lähinnä seisova riidan
+aloittaja ja iski samassa nyrkillään Heinoa vasten suuta, niin että
+veri turskahti ikenistä ja poika tantereeseen kepertyi.
+
+-- Pure nyt, hampaaton nulikka! ilkkui iskijä. -- Ja tulkaapa vielä
+kerran kalajärville, niin saman kyydin saatte kaikki!
+
+Toisetkin savolaiset kävivät kiihoittuneina vieraisiinsa käsiksi. Mutta
+jo olivat nämäkin aseen käteensä löytäneet ja Suopellon Sipi astui
+esiin halkoa heilutellen ja virkkoi:
+
+-- Näinkö Savossa on tapana kohdella vieraita, jotka aseitta kylään
+tulevat. Hyvä, nyt tulkaa, mutta kaatua tässä pitää useampia Savon
+miehiä siihen, mihin meitä yksi!
+
+Savolaiset taittoivat aidasta aseita ja toiset hakivat pirtistä
+kirveitään, -- kaikki huusivat ja melusivat.
+
+Tällä kohdalla se oli piispan kotikappalainen ohi kulkiessaan kahakan
+nähnyt ja kiiruhtanut siitä pappilaan sanaa viemään. Mutta sillä välin
+kiihtyi jo tora ilmi tappeluksi, seipäät sinkoilivat molemmin puolin,
+verta vuotavana juoksi viereiseen Kylliäisen taloon eräs savolainen,
+joka halosta oli iskun niskaansa saanut, yleinen meteli ja juoksu
+vallitsi taloissa ja kylätiellä.
+
+Silloin astui kookas piispa pirtin kupeitse pihalle, astui täydessä
+messuasussaan pappiensa seuraamana aittaa kohden ja hänen voimakas
+ääneni jyrähti yli metelin:
+
+-- Asettukaa miehet! Pyhän Jumalanäidin nimessä, rauha!
+
+Kuin jähmettyneinä jäivät tappelijat pitkin pihaa sen äänen pakosta
+paikoilleen seisomaan, ken halko ojossa, ken seivästä taittaen, jäivät
+kuin lamautuneina katsomaan tuota tappelun keskelle astunutta loistavaa
+ilmiötä. Ja heidän kuohahtaneet verensä jäähtyivät samassa, kun
+piispavanhus silmät säkenöivinä jatkoi:
+
+-- Aseet alas, seipäät pois! Lakit päästänne miehet, polvillenne pyhän
+ristin eteen!
+
+Hän kohotti rinnallaan riippuvan kultaristin. Ja nuo juurikään niin
+tulistuneet, niin rutirohkeat miehet tottelivat kuin lapset
+vastaansanomatta hänen käskyjään ja kuuntelivat päät kumarassa, kun
+piispa surua ja suuttumusta värähtelevällä äänellä heitä nuhdellen
+puhui:
+
+-- Oletteko kristittyjä te, jotka Herran päivänä pyhän temppelin
+juurella käytte tappelemaan toistenne verta vuodattamaan! Veljinä
+teidän pitäisi täällä kristillisessä seurakunnassa elää, sovinnossa
+toisianne auttaa ja Jumalan valtakuntaa edistää. Mutta te elätte kuin
+pimeät pakanat, joilta kirkko armonsa kieltää, te olette kirouksen ja
+kuoleman ansainneet. Nöyrtykää ja rukoilkaa, onnettomat, että pyhä
+Neitsyt pehmittäisi sydämenne suuren paatumuksen, niin että vielä
+olisitte kelvolliset hänen huoneeseensa astumaan ja armoa pyytämään!
+
+Välittömästi ja syvästi vaikutti piispan juhlallinen ryhti ja ankara
+ääni vielä enemmän kuin hänen sanansa äsken kiihtyneisiin mieliin;
+kaikki tunsivat yhtäkkiä olevansa ikäänkuin hänen henkisen valtansa
+alla, ja heidän oli siihen alistuttava. Hiljaa ja ääneti käveli jo
+tuokion kuluttua tuo juurikään niin meluisa joukko, miehet, naiset ja
+lapset, ylös mäelle kirkkoon päin, piispaa nöyrästi seuraten.
+Hämäläisetkin astuivat sinne toisten jäljestä kiinteässä ryhmässä,
+sillä siellä hekin tunsivat parhaassa turvassa olevansa. Ja pian
+kajahtivat kirkosta hartaan messuvirren sävelet yli hiljaiseksi käyneen
+kylän aina metsään ja järvelle saakka.
+
+Mutta jo piispan puheen aikana oli Lauri nostanut nurmelta nuoren
+orpanansa, jonka verinen pää hervottomana retkotti, ja kantanut hänet
+rantaan, jossa hän Heinoa valellen virotti ja pesi hänen paksuiksi
+turvonneita huuliaan. Pian siellä poika virkosikin, ja syljeskeli vain
+ja sadatteli, kun olivat häneltä kurkkuun asti etuhampaan iskeneet.
+
+Mutta hetken kuluttua astui orpanusten luo siihen venhevalkamalle
+ääneti ja varpaillaan nuori tyttö, joka toi saunasta liinasen, millä
+Heinon kasvoja kuivata. Se oli solakka ja hento tyttö, lapselta hän
+vielä etäämpää katsoen näytti, mutta kun hän siitä oikaisihe ja
+silmille valahtaneen keltaisen tukkansa päälaelle sitoi, niin jo näki,
+että siinä oli tyttö naisen ikään ehtimässä. Pehmeät olivat hänen
+hienosti ahavoituneet poskensa, ja säälivä veitikkamaisuus näytti
+väikkyvän tytön silmässä, kun hän vieraan virkoamista katseli. Hän oli
+hänkin ikäänkuin säikähdyksistään tointunut ja iloitsi siitä itse.
+
+Sanaakaan siinä ei puhuttu. Vasta kun tyttö, liinansa kivelle
+jätettyään, lähti astumaan poispäin rannasta, virkahti hänelle Lauri,
+jonka mieli jo äskeisestä kahakasta oli aika lailla rauhoittunut:
+
+-- Oletko tämän talon väkeä, tyttö?
+
+-- Olenpa kyllä, miksi niin?
+
+-- Et kohtele meitä samalla tavalla kuin muu kotiväkesi, -- kuin
+veljesi äsken.
+
+Tyttö katsahti vierasta vähän arasti, ikäänkuin epäillen, sopisiko tuon
+vainoheimoisen kanssa tarinoihin ryhtyä, vai pitäisikö siitä enempää
+puhumatta palata. Mutta eipä näyttänyt olevan pelkoon aihetta, tyttö
+pysähtyi ja vastasi:
+
+-- Oma syysi se oli, miksi panit uhmalla rintaasi Hilppa-vainajan
+soljen, kun meidän taloon tulit. Ärsytit sillä Ohto-veljeni, joka
+muutenkin on kärkäs tappeluun.
+
+Kummastellen katseli Lauri tuota outoa impeä, joka häntä siinä
+hiljakseen nuhteli. Ja ikäänkuin itseään puolustaakseen hän vastasi:
+
+-- En tiennyt solkeni olevan tästä talosta peräisin, olen sen saanut
+lahjaksi.
+
+-- Mutta täällä tuo käärmevaski heti tunnettiin, minäkin säpsähdin
+aamulla, kun sen rinnassasi näin, -- anna minulle se solki!
+
+Lauri katsahti uudelleen tyttöä, nyt tarkemmin ja kauemmin. Ja hän
+jäikin siihen äänettömäksi katsomaan. Olipa niin herttainen ja valoisa
+tuo immyt siinä hänen edessään, leppoisa oli äänensointu ja nuo
+kirkkaat silmät, iloa niissä oli, mutta ne tuntuivat sen lisäksi
+puhuvan jotakin muutakin, vaikkei hän älynnyt, mitä ne puhuivat.
+
+-- No, annatko? -- Tyttö näytti melkein loukkautuvan tuosta Laurin
+viivyttelystä, näytti ihmettelevän, että mies todellakin epäröi hänelle
+soikea antaessaan.
+
+Nyt Laurikin jo naurahti ystävällisesti:
+
+-- Veljesi olisi solkeni väkisin vienyt, mutta väkisin sitä ei tuosta
+ota kukaan, jos minussa henki lie. Mutta sinä, tyttö, sinä sitä pyydät
+-- ota!
+
+Ja hän rupesi solkea kauluksestaan irroittamaan. Mutta hän ei sitä
+vielä irroittanutkaan, vaan virkkoi:
+
+-- Entä sinä, mitä annat minulle sijaan, jos sinulle solkeni jätän?
+Miksipä sen palkkiotta sinulle antaisin!
+
+Punaiseksi karahti nyt tyttö. Hän mietti taas pakoon juosta -- eipä
+tiedä, vaikka tuo mies hänet syliinsä koppaisi! Mutta hän ei kuitenkaan
+juossut pakoon, paikoiltaan vain vastasi:
+
+-- Saat toisen soljen sijaan...
+
+Ja tyttö pistihe saunaan ja tuli sieltä tuokion kuluttua pieni
+valkoinen solki kädessään.
+
+-- Vaihdatko?
+
+-- Näytäs, virkkoi Lauri viivytellen. -- Minun solkeni on sodasta
+tuotu...
+
+-- Mutta tämä on hopeainen, eikä siitä tappelua synny.
+
+-- Vaikka se on saatukin savottarelta! Oli menneeksi, kädestä käteen,
+noin!
+
+Se oli silmänräpäyksen kädenvaihto, mutta Laurista tuntui, kuin se
+pikainen hipaus olisi sytyttänyt tuleen hänen verensä, niinkuin taulaan
+hipasemalla tuluksesta kipuna lentää. Hänen olisi tehnyt mieli tarttua
+tuohon pehmeään kämmeneen ... mutta seuraavassa tuokiossapa juoksi jo
+tyttö ahdetta ylös taloa kohti. Siellä törmällä hän pysähtyi kumminkin
+vielä hetkeksi ja virkkoi ilkkua äänessään:
+
+-- Nyt luullaan Karmalan poikaa pelkuriksi, kun hän uhattuna heitti
+pois voittosolkensa.
+
+Hetkeksi Lauri säpsähti, hänen mieleensä vilahti ajatus, että oliko
+tuolla velholla todellakin petos mielessä... Ei, hän naurahti jo
+samassa omalle epäilykselleen, katsellessaan törmällä seisovaa tyttöä.
+Velho hän on, onpa totta tosiaankin, mutta hänellä on toinen mahti, ei
+viekkauden. Ja hän vastasi:
+
+-- Onpa minulla toinen voittosolki sijassa, näytänpä sen soimaajille.
+Ja jos sittenkin viekastat, tulen hakemaan omani pois.
+
+Silloin törmällä seisova impi ojentautui suoraksi, miltei ylpeäksi, ja
+uhmaa oli hänen äänessään, kun hän huudahti:
+
+-- Tule, mutta väkisin ei Hilpan solki enää täältäkään lähde.
+
+-- Entä pyytämällä, lähteekö?
+
+-- Koeta!
+
+Sulaksi oli taas heltynyt tytön ääni, kun hän sen viimeisen sanansa
+virkkoi, mutta samassa hän juoksikin jo törmältä pois ja hävisi
+asumusten taa. Nuorukainen seisoi yhä rannalla, pieni hopeasolki
+kouransilmässään ja katseli ylös ahteelle, jonne tuo kirkas ilmestys
+oli kadonnut. Se oli poissa, mutta hänen oli vaikeata siirtää silmiään
+siltä paikalta, josta äsken oli kajahtanut tuo heleä ääni: "Koeta!"
+
+Tuokion vain oli se kohtaus kestänyt, vaikka se jätti pitkät muistot
+nuoren hämäläisen mieleen. Sillävälin oli Heino, vesikivellä yhä
+istuen, hautonut turvonneita poskiaan ja kuivaillut ikenistään tippuvia
+veriä. Vähitellen tukki kylmä vesi verenvuodon, ja hän oli jo kohta
+ihmisen näköinen, kun kääntyi Laurin puoleen ja kysyi:
+
+-- Joko se tyttö meni? Ja mitä se nauroi?
+
+-- Niin kuka?
+
+-- Tuo tyttö, joka liinan toi, -- tuohon kivelle sen heitän. Kuulinhan
+minä, kun se nauroi.
+
+-- Nauroiko, -- lienee sinun leuoillesi nauranut. Tule, mennään jo
+taloon. Vieläkö ikeniä kirvelee?
+
+-- Vielä ikeniä ja sisuakin. Eiköhän me sitä iskijää vähän tärähdytetä,
+ennenkuin täältä lähdetään.
+
+-- Kovasti kielsi piispa tappelemasta, eikä sinussa tärähdyttäjää
+olekaan; anna siis kirvellä vain ja kärsi.
+
+He olivat jo saapuneet Tarvaisen pihalle, missä tuo äänekäs rähäkkä
+äsken oli soinut. Nyt oli piha äänetön ja tyhjä. Mutta Laurin katseet
+harhailivat joka soppeen, hän näytti etsivän jotakin, jonka hän olisi
+vielä kerran tahtonut nähdä, ennenkuin hämäläiset saattomiehet lähtivät
+Savilahdesta palaamaan salolle. Mutta ei kuulunut ketään, ei pihalla,
+ei kujalla, ei ovien takana.
+
+-- Ketä sinä haet? kysyi Heino kummissaan.
+
+-- Haenko -- en ketään. Kirkkoon näkyy kaikki väki menneen, mennään
+mekin.
+
+Nuorukaisten kirkkorinnettä noustessaan kajahti heitä vastaan vanhan
+piispan voimakas ääni, kun tämä siellä hirsiseinäin sisäpuolella
+kehotteli eksynyttä kansaa rauhaan ja veljesrakkauteen. Ja siellä
+kirkon lattialla makasi äskeinen riitarahvas polvillaan nuhtelevan
+ristirinnan edessä, hartaana ja nöyrtyneenä. Mutta aseensa se oli
+heittänyt kirkon edustaiseen asehuoneeseen, niinkuin kirkollinen
+järjestys sääsi ja vakaa tapa vaati.
+
+Kirkosta palatessaan tunsi piispa, että tuo kansa, joka nyt
+kirkkomäeltä hajaantui kyläteilleen ja venheilleen, oli tällä hetkellä
+hänelle ja hänen rauhanopilleen altis ja sula. Mutta murheellisena hän
+kuitenkin iltapäivällä istuskeli pappilan kuistilla ja katseli kauas
+Saimaan selälle, jota myöten nyt savolaisten kirkkovenheitä palaili
+piispankäräjiltä. Hänen mielensä oli matala, toivoton tunne sitä
+kalvoi. Niin, ehkä tällä hetkellä on mieli sovinnollinen ja nöyrä
+noilla, jotka nyt kirkolta soutavat verekset manaukset muistissaan, --
+sitä mietti piispavanhus. Mutta ehkä jo huomenna, kun manaaja samoja
+Saimaan vesiä kulkee Viipuriin päin ja saadut nuhteet kalpenevat
+mielestä, ehkä jo silloin pieni sanakiista nostaa uuteen kuohuun
+hillittömät veret ja sytyttää tappelun tuiman ja tulisen luonnon,
+niinkuin aamulla Tarvaisen pihassa. Ajatukset palaavat vanhoille
+pakanallisille raiteilleen, kun vanhat käsitteet edelleen sydämissä
+asuvat...
+
+Mitä auttaa yksi kirkonmessu, jos se hetkeksi saisikin sydämet
+sulamaan, -- niin kyseli piispa itseltään. Äsken juuri, hautausmaata
+siunaamasta palatessaan, oli hän omin silmin nähnyt näyn, joka hänet
+vielä murheellisemmaksi painoi kuin aamuinen kahakka. Muutaman saunan
+ohi kävellessään hän kuuli sieltä kovaäänistä posmitusta; hän avasi
+oven ja näki siellä taikurin loitsuluvuilla ja veren sanoilla koettavan
+tyrehdyttää verenjuoksua sen miehen niskasta, joka Tarvaisen
+pihatappelussa oli siihen haavan saanut. Väki seisoi pakanallisessa
+hartaudessa taikurin ympärillä, -- sama väki, joka äsken kirkossa niin
+nöyränä oli polvistunut ristin edessä ja kuunnellut, kuinka sitä
+varotettiin noitatemppuihin turvautumasta. Mitä auttoi, että hän ajoi
+poppamiehen ulos ja nuhteillaan taikuutta kuritti? Huomenna se väki on
+taas loitsujensa uskossa, niin, ehkä jo tänään... Se on toivotonta...
+
+Mutta se ei saa sittenkään olla toivotonta, päätteli vanha piispa,
+nousten kuistille kävelemään. Täytyy tehdä tarkempaa työtä, täytyy
+kyntää syvemmälle. Harvalukuinen papisto siihen ei täällä erämaan
+laidassa riitä eikä kykene, ennen kaikkea ei kykene! Mutta se ei saa
+sittenkään olla toivotonta!
+
+Ja Maunu-piispa kutsutti silloin puheilleen yhden niitä
+saarnaajaveljesten munkkeja, jotka hän Turun dominikaaniluostarista oli
+mukaansa ottanut, isä Klemetin, -- hänet hän tiesi sekä kansan elämään
+ja tapoihin perehtyneeksi että hurskaaksi, pitkämieliseksi, työssään
+sitkeäksi kirkon mieheksi. Tämän munkin hän tuskaisissa mietteissään
+oli valinnut siihen kyntötyöhön, jonka hän nyt niin välttämättömäksi
+havaitsi.
+
+Pitkä, harraskatseinen, avokasvoinen munkki astui kunnioittavasti
+kumartaen piispan eteen, joka virkkoi hänelle juhlallisesti:
+
+-- Tahdotko olla todellinen domini canis, veli Klemetti, tahdotko
+antautua tehtävään, jossa työsi ehkä näkymättömänä kuluu, tuottamatta
+sinulle ulkonaista kunniaa, kenties tuottamatta sinulle työtulostenkaan
+tyydytystä?
+
+-- Mitä käskette, piispa?
+
+-- Jää tänne Savon kansan keskuuteen, kulje sen kylissä salolta
+salolle, opeta kansaa sen omissa tuvissa, sen arkielämän ja raadannan
+ohessa, opeta sitä sanoillasi ja elämälläsi ymmärtämään ristinopin
+käsitteitä ja tarkoituksia, vihamaan pahaa ja rakastamaan hyvää ja
+karttamaan sotaa ja verenvuodatusta. Se on vuosien tehtävä, -- tahdotko
+jäädä kiertäväksi munkiksi Savoon?
+
+-- Olen koettava, mitä voin, teidän pyhyytenne. Lähden jo tänään, vielä
+on kirkkovenheitä rannassa.
+
+Piispa tiesi, että isä Klemetti oli antautuva ehyeltään siihen
+tehtävään, jonka kerran omakseen otti. Mutta hänen katseensa ei
+sittenkään vielä kirkastunut. Työtä on niin paljon, liian paljon, ja
+yhden miehen voima on vähäinen...!
+
+Kauan hän istui näissä mietteissään kesäisellä kuistilla. Iltaan jo
+aurinko laski. Silloin kuuli hän sivulta kavioiden kapsetta ja hetken
+kuluttua ajoi ratsujoukko pappilan ohi läntistä metsää kohden. Siinä
+hänen hämäläiset saattomiehensä nyt lähtivät paluumatkalle salon halki
+kaukaisia kotejaan kohden.
+
+Piispa viittasi ratsastajat pysähtymään ja kysyi:
+
+-- Lähdettekö nyt yötä vasten taipaleelle?
+
+-- Nyt lähdemme, vastasi Suopelto. -- Hevoset ovat jo levänneet.
+
+-- Miksette viivy aamuun asti, miksi yöksi ajatte erämaahan?
+
+Karkea talonpoika pyöritti hetkisen kielellään vastausta siihen
+kysymykseen ja virkkoi sitten:
+
+-- Niin, katsokaas, piispa, meistä on turvallisempaa maata yömme
+salolla kuin täällä. Meitä ei ole täällä kovin hellästi hyvästelty,
+jospa ei tervehdittykään.
+
+Ja piispan täytyi myöntää, että hämäläisillä oli arkailuunsa aihetta,
+aihetta olla luottamatta siihen mielenmuutokseenkaan, jonka
+savolaisissa oli päivän nuhdesaarna vaikuttanut. Syvällä, syvällä ovat
+vihan juuret, syvältä ne olisi kitkettävä! Huoahtaen hän vastasi:
+
+-- Ehkäpä olette oikeassa, leppymättömiksi jäävät siis välinne! --
+Mutta huomatessaan Heinon siinä ajettunein leuoin ratsastavan sälkönsä
+selässä, virkahti piispa vähän säälien nuorukaiselle, joka hänen
+saattajanaan oli runnelluksi tullut:
+
+-- Vai sinua ne löivät, poika, vaikka et kostaa aikonutkaan. No, etpä
+olekaan oikein tappelijan näköinen, jos et korven raatajankaan. Mikä
+olikaan nimesi?
+
+-- Heino.
+
+-- Heino, -- ei sellaista nimeä ole pyhässä kalenterissa. Henrikki sinä
+olet, Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta. Sepä kelpaisi vaikka papin
+nimeksi, eikö niin?
+
+Kummissaan katseli nuorukainen piispaa, joka noin näytti ikäänkuin
+arvaavan hänen mielensä salaisimmat, utuiset toiveet. Mutta piispa
+huomasi hänen säteilevistä silmistään arvanneensa oikein ja jatkoi:
+
+-- Jos Turkuun joskus tulet, poika, niin saat kysyä Maunu-piispaa,
+kyllä sinut silloin muistan, Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta.
+
+Sitä puhetta eivät hämäläiset ratsumiehet ymmärtäneet ja piispakin
+hymähti mieleensä juolahtaneelle mietelmälle. Ja vakavana hän taas
+heille jäähyväisiksi lausui:
+
+-- Menkää rauhassa, Hämeen miehet, Pyhä Neitsyt turvananne!
+
+Saattomiehet ajoivat edelleen läntistä saloa kohden. Hetken kuluttua
+kuuli piispa tantereen töminästä, että he kylän laitaan ehdittyään
+ratsastivat täyttä neliä. Ja hän ymmärsi heidän pyrkivän niin pian kuin
+mahdollista tarpeellisen matkan päähän tästä asutuspaikasta, jonka
+äärillä he eivät tunteneet matkaansa turvalliseksi. Niin, syvällä,
+syvällä asuu heimoviha! --
+
+Vasta pitkän matkaa saloa ratsastettuaan asettuivat hämäläiset
+saattomiehet illan hämärässä käyden peräkkäin ajamaan metsän kapeita
+karjapolkuja pitkin.
+
+Viimeisenä joukossa ratsasti tällä kertaa Karmalan miehevä Lauri.
+Matalat olivat toisten ratsastajain mielet ja ilottomat heidän
+mietteensä, -- hänen mielessään sitävastoin vain risteilivät tällä
+erämaantaipaleella valoisat kuvat, jotka karkoittivat kaikki kaunan ja
+tappelun muistot. Ja niistä liehuvista mietteistä muodostui pian yksi
+ainoa kirkas kuva, joka painui sitä selväpiirteisemmäksi hänen
+mieleensä, kuta kauemmin hän sitä muistoissaan hiveli. Se oli kuva
+keltatukkaisen immen, joka seisoi törmällä ja helakasti nauroi.
+Ratsastaessaan siinä varjoisia metsäpolkuja pitkin pujotti hän nyt
+mekkonsa rinnukseen sen pienen hopeasoljen, jota hän siihen asti oli
+kouransa silmässä pitänyt, eikä hän luullut kenenkään sitä huomaavan.
+Mutta hänen edellään ratsastava toveri älysikin hänen mekostaan
+hopeasoljen ja kysäisi:
+
+-- Vaihdoitko savolaisilta itsellesi uuden soljen?
+
+-- Vaihdoin.
+
+-- Katsoppas vain, taitaa olla hopeainen. Annoitko mitä väliä?
+
+-- En, kädestä käteen vain, vastasi Lauri verkalleen.
+
+Mutta itsekseen hänen teki mielensä lisätä: Eipä tiedä, ehkä annoin,
+ehkä otinkin jotakin väliä.
+
+
+
+
+IV. KALAJÄRVILLE.
+
+
+Korkeiden kuusten latvat huojahtivat väliin hiljaa hentoisen tuulen
+hengessä, mutta asettuivat taas liikkumattomiksi, ikäänkuin
+kuunnellakseen sitä askelten raskasta töminää, joka niiden juurelta
+soi. Joskus tuntui se tuulenhenkäys aavimmilla ahoilla maanpintaan
+asti, vilvoittaen hetkisen niiden kulkijain kuumaa ihoa, jotka siellä
+kuusten lomitse nopeasti astuivat. Mutta laaksoissa ei latvakaan
+heilahtanut eikä lepattanut haavankaan lehti.
+
+Matkue kierteli kuin jättiläiskäärme kivikkojen ja murrosten välitse
+näihin esteisiin hetkeksikään pysähtymättä. Jonon päässä kulkevan
+johtajan tarkka silmä haki näet jo kaukaa oppaikseen tunnetut
+merkkipetäjät tai kallionsärmät, milloin ei kuusenkyljissä näkynyt
+vanhoja rasteja taikka tuntunut portaitten pohjaa suossa, ja hän
+viuhtoi vinhaa vauhtia taas niiden merkkipuiden ohitse. Eikä siinä
+auttanut jonon viimeistenkään jäljemmäs jättäytyä, vaikka olisi väsynyt
+jalka taikka raskaalta tuntunut taakka hartioilla; ei varsinkaan tällä
+louhisella Matokankaalla, jossa kerrottiin kolmen tangon pituisen
+erämaan käärmeen nielaisevan kitaansa yksinäisen erämiehen kuin itikan,
+vieläpä suksineen, sompineenkin. Eteenpäin piti vain painaa, kunnes
+ehdittiin sammaleiselle Jumalanmäelle, jolla vanhalla lepopaikalla oli
+lepytetty erämaan haltia.
+
+Etumaiset saapuivat jo tälle ylängölle, jonon johtaja hellitti
+könttinsä viilekkeet ja pudotti raskaan taakkansa sammaleiselle
+kalliolle; toiset, sitä mukaa kuin perille joutuivat, tekivät samoin.
+He olivat enimmäkseen nuoria miehiä, joku vanhempi jässäkkä joukossa.
+Avopäin he astuivat, hurstisen mekon rinnus auki, mutta konttiinsa
+sidottuina oli useammilla miehillä silti turkitkin, sillä he tiesivät,
+että helle on poissa, kun he syksyllä palaavat; ja nahkaiset olivat
+heillä kapeat kaatiotkin, jotka ruojukenkäin pulteilla olivat tiukasti
+pohkeille sidotut. Miesten perästä tulivat sieltä naiset, toiset
+reippaasti jutellen, toiset jo huohottaen konttiensa alla.
+
+Tämä hämäläisten erämatkue oli nyt kulussa kalajärville suuremmalla
+joukolla kuin moniin vuosiin. Se oli jo näinikään saloa astunut
+muutaman päivätaipaleen ja läheni nyt vanhojen takamaittensa
+ensimmäisiä eräjärviä. Kiire oli perille päästä, retki oli
+piispanmatkan vuoksi hiukan myöhästynyt, paras kala-aika oli käsissä.
+
+Tulen iski joukon johtaja kuiviin risuihin -- siksi riippui miehen
+vyöllä aina visapääpuukon vieressä nahkainen tuhnio -- ja naiset
+kävivät viipymättä päivällistä valmistamaan. Pitkä rupeama oli astuttu,
+nälkä kurni suolia, ja vasta ensi nälän lähdettyä pääsi tarina irti
+tuossa monipäisessä joukossa.
+
+-- Tältä aholtahan ei ole enää kuin päivän taival Venheheittoon, niin
+virkahti naisten puolelta Leena-emäntä, joka ennenkin oli nämä
+taipaleet kulkenut.
+
+-- Kun hyvin astutaan, ollaan huomenna näihin aikoihin hämäläisten
+vanhoilla venhevalkamilla, vastasi hänen miehensä, Suopellon Sipi.
+
+Suopellosta olivat näet molemmat vanhukset kalajärville lähteneet.
+Luonto heitä sinne veti, ja talon nuorempi väki taas ei sinne tahtonut.
+Näillä vanhuksilla oli kolme tytärtä, jotka kaikki olivat kotivävyn
+taloon ottaneet, ja siellä ne nyt kaikki myyrästivät ja riitelivät
+yhden pirtin ahtailla tiloilla, joten vanhuksista oli hauskempi ainakin
+kesät erissä viipyä.
+
+-- Ja siellä päästään pian verkkoja kastelemaan ja rantakalaa syömään,
+iloitsi Leena-muori edelleen.
+
+Mutta silloin miehet iskivät toisilleen silmää ja hymähtivät salavihkaa
+palaa purressaan. He tiesivät näet asian paremmin, tiesivät, ettei tänä
+kesänä jäädäkään näille lähimmille haukivesille, vaan painetaan monen
+selän yli kaukaisemmille takamaille, sinne Nilakan rannoille asti,
+missä ei taas muutamiin vuosiin olekaan kuljettu. Ja Pilvenperän vanha,
+vanttera isäntä vastasi leveästi ilkkuen:
+
+-- Vai aikoisi se Leena jo huomenna päästä nuottaa järveen lappamaan!
+
+-- Niin, no mitä vitkasteltaisiin?
+
+Taas miehet toisiinsa katsoivat. Oli kai nyt jo parasta ilmaista koko
+eräjoukolle se kotona keväällä tehty, mutta miesten kesken salassa
+pidetty päätös, jolla oli omat tarkoituksensa, -- niin arveli Karmalan
+kookas Erä-ukko, jonon johtomies, joka siinä padan ääressä ääneti
+linnunluuta nakersi. Ja hän virkahti nyt rauhallisesti:
+
+-- Ei, akat, ei tänä kesänä Venheheitossa verkkoja kastella, sieltä on
+meillä vielä pitkä soutu edessä.
+
+Äänettömästi se tieto erämatkueessa vastaanotettiin. Taisipa siitä
+useimmilla jo ollakin aavistus, mutta nuorten miesten mielissä se
+ilmoitus sittenkin riemua herätti. He nyt vain ikäänkuin odottivat
+lähempiä tietoja niistä aikeista, joiden pääsisällön ukko näin oli
+ilmaissut. Mutta levotonna kysyi Leena:
+
+-- Ettäkö siis todella Kylmäjärville asti soudetaan. Lienevätköhän
+siellä apajat sen antavampia?
+
+Ukko rykäisi. Hän oli jo mielessään selvillä siitäkin, ettei tällä
+kertaa jäädä edes niille Kylmävesillekään, joista Leena puhui. Mutta
+tuo epäilys kaukaisemman retken tarpeellisuudesta oli ensiksi mielistä
+kitkettävä. Siksi hän rykäisi ja vastasi:
+
+-- Ovat ne antavampiakin, mutta tässäpä ei olekaan nyt vain siitä
+kysymys. Tässä on nyt katsottava, kenen takamaita ovat rannat siellä
+pohjoisemmilla haukivesillä.
+
+Jo kuului huokaus naisten joukosta ja sitten hiljaista supatusta. Ja
+vieläkin Leena-muori siellä äänessä pysyi:
+
+-- Ei siellä onni ainakaan ennen ole ollut suotuisampi kuin näillä
+lähemmillä vesillä, ei kalaonni eikä -- muukaan onni.
+
+Kaikki älysivät, mihin muori puheellaan tähtäsi, mutta Erä-ukolle tuo
+akkaväen kapinahenki jo pisti vihaksi. Kimmahtaen hän vastasi:
+
+-- Kyllä täällä kalaonnesta vastataan ja juuri nyt on meidän huolta
+pidettävä siitä, että voimme vielä muustakin vastata. -- Hän viskasi
+jyrsimänsä metsonreiden koirille kauas näreikköön ja jatkoi: --
+Helpointahan kai olisi kotilahdesta nuottaa vetää, eikähän naiset
+riistasta välitä, kun se on haettava, vasta silloin, kun sitä ei enää
+aitassa ole. Mutta jos ei sinne etäisemmille kalajärville vieläkään
+kyetä, niin sitten sinne ei ole enää vastakaan asiata, jos mielikin
+tekisi. Silloin ne vanhat erämaat väleen jo ovat lopullisesti muitten
+hallussa, meidän ei ole silloin tarvis lähteä enää hakemaan haukia eikä
+majavia sieltä -- eikä pian lähempääkään!
+
+Ukon puhetta kuunteli innostuneena koko miehinen joukko, joka sen
+ymmärsi ja hyväksyi. Alistuvaisina naisetkin nyt ääneti aterioivat. Ja
+tuokion kuluttua nousi ruokapaikalta vakavana Suopellon Sipi, joka
+väittelyn ajan oli ääneti istunut. Hänet tiesivät kaikki rauhalliseksi,
+kaikkea liikaa riehahtamista välttäväksi mieheksi, mutta hänkin selitti
+nyt päättäväisenä:
+
+-- Niin, suvulle ovat näet etäisemmätkin takamaat säilytettävät,
+vaikkapa vielä meidän polvellemme riistaa lähempätä riittäisikin.
+Takamaat ovat heimon omat, meidän on ajateltava myöskin lapsiamme ja
+suojeltava heidänkin oikeuttaan.
+
+Ukkokin nousi nyt aterialta, tarttui tanakkaan keihässauvaansa, jonka
+varrelle oli kuvattuna suden pyynti ja karhun kaato, jymäytti sillä
+kivipohjaista tannerta ja virkkoi kuin vapautunein iloisin mielin:
+
+-- Niin, Sipi, juuri siksi me soudetaankin nyt niin kauas, että
+Maanselkä vastaan töksähtää!
+
+Eikä Leenakaan enää napissut, mitä lie mielessään miettinytkin. Mutta
+eräs nuori tyttö virkahti vielä naisten joukosta:
+
+-- Soudetaan vaikka Maanselän yli, kunhan vain ei savolaisten kanssa
+tappelemaan käydä.
+
+Se oli Karmalan Enni, joka oli otettu mukaan soutajaksi erämatkalle,
+kun Tuomas-isä ei Heino-poikaa pelloltaan laskenut. Tyttö virkahti sen
+ikäänkuin ilkamoiden, mutta tuntuipa vähän värähtävää levottomuuttakin
+hänen äänestään, -- kuvaukset Savilahden kirkolla tapahtuneesta
+tappelusta olivat häntä niinkuin monta muutakin taas säikähdyttäneet.
+Ja ehkäpä värähti nuoren neidon äänessä pelkoa siitäkin, että tuo
+kaukainen retki voisi tuottaa vaaran jollekin, joka oli hänen
+mielelleen erikoisesti rakas.
+
+Mutta heti hän sai vastauksen nuorten miesten kehästä. Siellä nauroi
+ääneensä Tiuran Vilppu, joka jämsäläisten joukossa oli kalajärville
+seikkailemaan lähtenyt. Hän nyt reippaasti virkkoi, ikäänkuin tytön
+puhe olisi häneen erityisesti kohdistunut:
+
+-- Miksei tappelemaankin, jos savolainen meidän maillemme työntyy. Eipä
+me silloin pakoon juostane, vaan isketään kiinni kuin korven kontioon
+ja ajetaan savakot pois sillä voimalla, etteivät enää ainakaan toiste
+tule.
+
+-- Onpa meitä tällä kertaa miestäkin matkueessa, tulkoon savolainen
+nyt, veriset apajat se nyt Nilakasta vetää! -- Niin säesti Ilvesmäen
+sisukas Aapo, joka juuri tappeluja etsien oli eriin lähtenytkin. --
+Hei, silloin meillä vasta on helluntai, kun taas kerran tapella
+saadaan!
+
+Mutta tämä uhma ei miellyttänyt vakavampia miehiä ja tanakkavartinen
+Pilvenperä virkkoi naapurilleen nuhdellen:
+
+-- Tappelua ei haeta, jos eivät savolaiset sitä hae. Mutta eiköhän
+niillä vielä olekin siksi tuoreessa muistissa viimeinen käyntinsä
+Nilakalla, että sen jo uskovat ja pysyvät loitommalla meidän apajoilta.
+
+Mutta tämä toivo pani Suopellon Sipin pudistelemaan päätään.
+
+-- Ei ne pysy, siihen älä luota. Savolaisissa on sisua. Et ollut mukana
+Savilahdella piispaa saattamassa, siellä se heidän sisunsa taas
+nähtiin. Suorastaanpa uhkasivatkin tänä kesänä erämaillemme tulla.
+
+Erä-ukko vain ei ryhtynyt enää väittelemään siitä, tulevatko
+savolaisetkin taas kalajärville vai eivätkö, eikä hän ilmaissut
+mieltään, toivoiko hän heidän tulevan vai eikö. Heittäytyessään
+hetkeksi selälleen sammalikkoon, virkahti hän vain:
+
+-- Siellä perilläpähän se nähtäneen, ovatko savimiehet siellä, vai
+eivätkö. Mutta jos siellä ovat, niin juuri siksi täytyy meidänkin
+siellä olla!
+
+Se oli kuin päätöslauselma ja siihen katkesi keskustelu Jumalanmäellä.
+Ainoastaan naisten kehästä, padan luota, kuului vielä jokunen
+tukahdutettu huokaus, kertoen siitä tuskasta ja niistä kärsimyksistä,
+joita äidit ja puolisot niin usein ja niin syvästi olivat saaneet
+tuntea noiden miehiä syöväin erämaakahakkain johdosta.
+
+-- Pitääkö noiden veritöiden aina vain uudistua!
+
+Ja Suopelto kuului siellä kuiskien naisia lohduttavan:
+
+-- Ehkä eivät toki uudistukaan kahakat, onhan meitä nyt sellainen
+joukko, ettei luulisi savolaisen selkää syyhyttävän, jospa se vielä
+kalajärville tuleekin. Jollakin tavoinhan nämä riidat on loppuun
+saatava. Ehkäpä ne loppuvatkin nyt, kun savolaiset näkevät, että me
+emme omastamme hellitä...
+
+Mutta Karmalan Lauri, joka jännittynein mielin oli miesten keskusteluja
+kuunnellut ja jonka nuorta eräintoa viritti halu tuntea tarkemmin
+entiset Lapinkorven riidat, siirtyi isoisänsä viereen istumaan ja
+kysäisi:
+
+-- Millä syyllä ne savolaiset näille järville pyrkivät, selvästihän ne
+ovat meidän?
+
+-- Meidän, vastasi Erä-ukko varmasti, ja kuten Lauri oli arvannut,
+innostui hän pian kertomaan: -- Meidän miehet siellä ovat monen polven
+ajan vuosittain hiihtäneet verottamassa lappalaisia, jotka olivat
+Hämeen veronalaisia, ja sillä he jo ovat ottaneet tämän korven
+takamaakseen. Lappalaisia kierteli näissä saloissa vielä viljalta
+nuoruuteni päivinä. Missä savupatsaan näimme kohoavan näreiköstä,
+siihen me kohti hiihdimme ja kotaan kävimme, ja nöyrästi luki
+lappalainen veronahkansa meidän kelkkaamme. Eikä siellä vieraan suksen
+latuja koskaan näkynyt. Ja kun sitten lappalaiset hävisivät näiltä
+saloilta vähiin, siirtyen kauemmas pohjoiseen korpeen, niin vuosittain
+me täällä käytiin sittenkin kevätkalan pyynnissä; saunat rakennettiin,
+loukkupuut kaadettiin ja takamaan kaski vierrettiin. Eikä siellä
+muitten kaskia eikä saunoja koskaan savunnut, meidän yksin olivat
+hirvimaat, meidän apajat; rauhassa me siellä ukonmaljat juotiin, kun
+kevätohra oli maahan kylvetty... Kerran sitten osui tänne meidän
+takamaille outoja kulkijoita, Savon puolen miehiä, -- mikä heidät
+lieneekin tänne opastanut! Ja sen kerran perästä ne ovat tänne
+useamminkin tulleet, ja aina sitä rohkeammin, kuta enemmän meikäläiset
+ovat arkailleet ja veltostuneet.
+
+-- Sinä muistat siis, ukko, vielä senkin ajan, jolloin savolaiset ensi
+kerran takamaillemme tulivat?
+
+-- Muistanpa kyllä, olin mies nuori ja verevä silloin, korpeen joka
+kevät hiihdin, sen arvaat. Tulimme niin eräänäkin kevännä, kuten
+tapamme oli, pyydysmaillemme Iisveden pohjoispäähän, jossa meillä oli
+majat ja nuotta. Silloin se ihme nähtiin: jo on vieras valkamillamme
+käynyt! Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat!
+Kummastellen sitä katselimme ja synkästi kirosimme salakavalaa
+lappalaista, jonka uhkasimme karvoineen kärventää, -- luulimme näet
+tuota tekoa lappalaisen ilkityöksi. Ketään ei enää näkynyt
+pyyntimaillamme. Kyhättiin siis uusi sauna, rakennettiin katiskat uudet
+ja käytiin pyyntiin kuin ainakin, eihän pelkurilta lappalaiselta sen
+isompaa vihaa osattu odottaakaan! Mutta eräänä yönä ... niin, silloin
+me nähtiin ensi kerran savolaiset.
+
+-- Hyökkäsivätkö yöllä?
+
+-- Niin, syrjästä olivat kai meitä iltakauden väijyneet, ja kun oli
+menty maata, syöksyivät he kavalasti nukkuvien kimppuun. Tappoivat
+toisia, haavoitettuja rääkkäsivät, meitä, jotka saloon pakenimme,
+ajoivat koirineen takaa kuin metsän petoja, -- suurta matkuetta ei
+meitä näet sillä kertaa erissä ollutkaan. Saaliimme veivät, uudetkin
+saunamme polttivat...
+
+-- Entä te?
+
+-- Hölmistyimme tietysti, yhtenä kauhuna oli silloin koko Hämeen
+rintamaa. Emme älynneet aluksi, mistä niitä sellaisia raatelevia eläjiä
+oli takamaillemme tullut. Mutta pian siitä virkosimme, läksimme
+seuraavana kevännä suuremmalla joukolla erämaille -- ja jo loimusivat
+tulena savolaisten saunat, jotka he olivat järven toiselle rannalle
+rakentaneet, ja monta vainajaansa itkivät ne heistä, jotka sieltä sinä
+kesänä pakoon pääsivät. Silloin oli toki vielä pontta Hämeen pojissa!
+
+Sen kiitoksensa ukko singautti ikäänkuin moitteeksi tätä nykyistä
+polvea vastaan. Mutta hetken kuluttua hän mietteittensä keskeltä
+lisäsi:
+
+-- Sellaista se oli, kun savolaiset ensi kerran meille tulivat. Ja sen
+kerran ne riittäväksi uskoivat moneksi vuodeksi. Mutta nuo ensi tiensä
+he löysivät taas, ja taas he jättivät julmat jälkensä. Tulivat kuin
+varkaat pimeällä, vaanivat luotojen takana, yksinäistä jousimiestä
+metsässä väijyivät. Olen hirviajoissa talvella tavannut petäjään
+kytkettyjä luurankoja, joista korpit ovat lihan nokkineet -- siihen
+ovat savolaiset sitoneet hämäläisen pyyntimiehen, kun ovat hänet erissä
+tavanneet. Toisilta ovat he silponeet jäsenet ja syöttäneet ne
+koirillaan, -- raaka, raaka on niillä luonto!
+
+Siihen ukon ja Laurin ympärille olivat vähitellen hämäläiset erämiehet
+kertyneet kuuntelemaan noita synkkiä kuvauksia entisiltä eräajoilta, ja
+vihasta pingoittuivat siinä monen nuoren miehen jäntereet ja sappeen
+kiihtyi mieli. Mutta kiihkeimpänä kaikista kuunteli noita tarinoita
+Lauri, joka vanhuksen vaiettua vielä värähtävällä äänellä kysyi:
+
+-- Salaako ne hyökkäsivät savolaiset silloin viime retkelläkin, jolloin
+meidän talon väki sinne järville jäi?
+
+Mutta Karmalan ukko oli jo noussut sammalvuoteeltaan ja rupesi
+konttiaan olalleen kohottamaan lähdön merkiksi. Hän ei näkynyt tahtovan
+sitä tarinata enää jatkaa, ja synkkäpilviset ja harmajat olivat hänen
+kasvonsa, kun hän viilekkeitä rinnalleen sitoen vastasi:
+
+-- Vaanien tulivat silloinkin. Mutta nyt ei ole tässä enää tarinaan
+aikaa, meidän on jouduttava matkaa jatkamaan. Korjatkaa eväät ja --
+taipaleelle!
+
+Mielellään olisivat miehet siinä syönnin päälle vielä hetkisen
+levänneet, kernaasti olisivat ukon kertomuksiakin kuunnelleet. Mutta ei
+auttanut, kankein jäsenin siitä täytyi pystyyn kavuta ja taas taakkain
+alle paneutua; pitkiä ettoneita ei ukko koskaan suonut eräjoukolleen.
+Tuokion kuluttua tuo pitkä jono olikin taas liikkeellä, uutta laaksoa
+myöten kiemurtelemassa uudelle kankaalle ja siitä alas suonlaitaan,
+aina vain kauemmas pohjoiseen. Pian oli leiripaikka tyhjä, tulet
+sammutetut ja ainoastaan koirat siellä vielä hetkisen jyrsivät niille
+heitettyjä luita ja lähtivät sitten nekin kiireen vilkkaa oikaisemaan
+miesten jäljille kostean notkon läpi. Sieltä eräkulkueelle
+tuontuostakin haukuntaa kuului, kun pystykorvat juostessaan olivat
+yhyttäneet jäniksen taikka hongan latvassa kyyhöttävän mustan metson,
+jolle ohimennessään äkäisesti ärähtivät.
+
+Ukko kulki jonon päässä, jossa hänen vanha, taattu paikkansa oli. Mutta
+kun oli pari kangasta kuljettu ja kahlattu yli keväiseltään vetelän
+noron, silloin huusi hän luokseen pojanpoikansa, Laurin, joka taempana
+nuorten miesten joukossa käveli, ja virkkoi tälle verkkaisella,
+matalalla äänellä:
+
+-- Sinä kyselit äsken sitä eräretkeä, jolle isäsi jäi -- isäsi, setäsi
+ja äitisikin. En ole siitä sinulle ennen tarkemmin kertonut, en ole
+hennonutkaan, nuori olet mielestäni ollut. Enkä ole siitä retkestä
+paljon muillekaan kertonut, vaikka juuri se retki on näinä vuosina
+lähtemättä mielessäni asunut ja sydäntäni syönyt. Se kesä on näet
+mustin muistoni näiltä eräretkiltäni, joita on ollut monta. Nyt olet
+itse samanlaisella matkalla, olet jo miesten kirjoissa, aika on, että
+tunnet sinäkin savolaisten oikean sisun.
+
+Ukko käveli hetken ääneti, tarkkasi vanhoja tiemerkkejä ja survoi
+keihäänvarrellaan suosammalta. Sitä tehdessään vilkaisi hän
+tuontuostakin pojanpoikaansa, joka leveärintaisena ja rotevana hänen
+jäljessään astui, vilkaisi hellin ja samalla ylpein mielin. Tästä
+pojasta oli hän kasvattanut seuralaistaan erämiehenä, hänessä hän
+toivoi hämäläisten vanhojen sukumuistojen elävän ja elpyvän, tuohon
+voimakkaaseen vesaan hän tahtoi valaa vanhan tammen mehua, istuttaa
+miehuutensa avut, rohkeuden ja raudan ja sukunsa perinnäisen koston.
+
+Verkalleen alkoi hän kertoa, aluksi katkonaisesti, joskus pysähtyen
+muistoissaan, mutta sitten taas pian vilkastuen, kiihtyen, ääntään
+koventaen, niin että Laurin jäljestä kulkijatkin toistensa kintereille
+kiirehtivät ukon tarinaa paremmin kuullakseen, vaikka hän luuli yksin
+pojanpojalleen puhuvansa.
+
+-- Siitä on nyt kuudes kesä kulumassa. Meitä oli suurenlainen matkue
+hämäläisiä sinä vuonna kalajärvillä. Oli kuljettu Nilakkavesille asti,
+niinkuin tapa oli, milloin olivat yhdessä koko seutukunnan miehet.
+Karmalastakin oli meitä neljä henkeä. Pariin vuoteen ei ollut
+savolaisia salolla näkynyt eikä niitä osattu odottaakaan, sillä oli
+kuultu heidän jo ruvenneen hakemaan itselleen vielä pohjoisempia
+takamaita. Rauhassa siis riistaa pyydettiin ja vedettiin nuottaa, --
+ehkäpä liiankin vähän varottiin vainolaisen viekkautta ja omainkin
+heittiöiden ilkeyttä.
+
+Ukko ikäänkuin töksähti inhottavaan muistoon ja sylkäisi synkästi,
+ennenkuin jatkoi:
+
+-- Joukossamme oli silloin eräs lurjusluontoinen mies, joka toisten
+naisia nauratteli ja toisten ansoja koki. Pidimme käräjät siellä
+tavallisessa tuomiosaaressamme, ja mies julistettiin joukostamme
+karkoitettavaksi, ajettiin pois koko kalarannaltamme. Tuo heittiö se
+korpea kierrellessään sitten löysi savolaisten saunan; heitä oli
+pienoinen joukko saapunut muutamaan kaukaiseen lahteen, eivätkä he
+meistä mitään tienneet, ennenkuin petturi heidät savullemme opasti.
+Suohon olisi ajoissa pitänyt upottaa se heittiö, mutta suohon tuo taisi
+sittenkin lopulta kuolla, savolaisetkin kun hänet yksin korpeen
+hylkäsivät...
+
+-- Hänkö vainolaiset saunallenne toi ja yölläkö taas? -- kysyi Lauri
+jännittyneenä.
+
+-- Ei ollut yö, oli iltapäivä. Kotarantamme oli silloin autio, miehistä
+olivat toiset ilveksenajossa, toiset ansoillaan, meitä oli taas toisia
+venheillä verkkoja laskemassa. Äitisi minulle souti, selvästi sen vielä
+muistan. Savolaisten vaanijat kai sen hetken havaitsivat otolliseksi
+ryöstölleen; he hiipivät metsästä aittoihimme ja rupesivat sieltä, kuin
+varkaat ainakin, meidän saaliitamme tyhjentämään. Taakoiksi ne sitoivat
+ja selkäänsä sälyttivät, -- aikoivat kai niine hyvineen livistää
+tiehensä. Mutta eivät ehtineet, -- kunpa olisivat ehtineetkin!
+
+-- Miksi niin?
+
+-- Silloin olisi toki osattu pitää vara. Parahiksi nyt meidän
+ilveksenajajat palasivat salolta, -- heitä oli puolikymmentä miestä,
+isäsi ja setäsi niiden joukossa, -- kun törmällä yhdyttivät oudolla
+asialla olijat. He suuttuivat tietysti, juoksivat kohti aseet ojossa,
+eivät tienneet vainolaisia kolmea kertaa lukuisammiksi. Savolaisilta
+oli silloin tie ummessa, he viskasivat taakkansa selästään, tarttuivat
+keihäisiinsä ja tappelu syntyi... Me kalamiehet kuulimme majarannasta
+tuohitorven töräyksen, -- se oli sovittu hätämerkki -- ja arvasimme,
+että nyt on paha merrassa. Minä tunsin heti Viljo-vainajan kiirehtivän
+äänen. Soudimme saunalahteen päin joka taholta minkä vain airoista
+lähti, avuksi koetimme ehättää, ja ensimmäisenä meidän venhe lahden
+suulle saapuikin.
+
+Ukko oli kiihtyessään kiirehtinyt vauhtiaan ja ojenteli keihästään
+korpikuusia kohti, ikäänkuin osoittaakseen, miten hän venheensä perästä
+suuntaili kiihkoiset katseensa lahden pohjaan, jonne hän vasamana olisi
+tahtonut lentää vainolaisten surmaksi.
+
+-- Siellä riehui juuri tappelu saunan luona ahteella. Näkyi olevan
+riitaa tavaroista, jotka savolaiset olivat maahan heittäneet, ja he
+ahdistelivat tuurillaan tuimasti meidän miehiä, jotka näitä omia
+tavaroitaan koettivat takaisin korjata. Karhunkeihäs oli sedälläsi
+kädessään, ja sillä hän torjui vainolaisten tuuria, peräytyen
+verkalleen seinään päin, jonka vieressä isäsi kirveellään vainolaisten
+piikkejä katkoi. Meikäläisistä makasi jo yksi nurmella, toisen näin
+kaatuvan, saunan kynnykselle retkahti...
+
+Taas voittivat vanhuksen murheiset muistot ja katkaisivat hänen
+puheensa. Talttuneemmin hän sitten jatkoi:
+
+-- Savolaiset olisivat nyt kenenkään ahdistelematta voineet iltikseen
+mennä saaliinensa tiehensä, mutta heidät näkyi vallanneen petomainen
+murhainto. Miesjoukolla he keräytyivät setäsi ja isäsi ympärille,
+kymmenen oli siinä kahta vastaan. Saunan kierrettyään syöksivät he
+sivulta setäsi kimppuun; hän kaatui monen tuuran lävistämänä. Silloin
+pääsi huuto lahdelta lähestyvistä venheistä, ja silloin viholliset
+huomasivat meidän rantaa kohti laskevan. Useimmat heistä nähtävästi
+sitä säpsähtivät, koska jo kiireesti juoksivat pakoon. Mutta vielä jäi
+vihollisten johtaja isäsi kimppuun, joka yhä seinän varassa puoliaan
+piteli, vaikka hän nähtävästi jo haavoitettu olikin. Muistat isäsi,
+mies minun mittaiseni, väkevä kuin karhu; jos hän olisi voimissaan
+ollut, olisi hän hoikkasäären savolaisen yhdellä iskulla nujertanut.
+Nyt hän vain koetti vasemmalla kädellään hätyyttäjää luotaan torjua.
+Mutta hän horjahti...
+
+Ukon ääni, joka taas oli sitä mukaa kovemmaksi paisunut, kuta enemmän
+hän kertoessaan innostui, sortui nyt käheäksi. Hänen kasvojensa
+lihakset olivat jähmettyneet koviksi jäntereiksi, hän puri leveitä
+leukojaan vastakkain, niin että narskuivat vanhat hampaat, hän oli
+kamala nähdä, kun hän hetkeksi taapäin seuralaisiinsa kääntyi. Mutta
+olipa taas entistä enemmän terästä hänen äänessään, kun hän tuokion
+kuluttua kertomustaan jatkoi:
+
+-- Venheemme oli rantaan tulossa, sen vauhti hiljeni tiheässä
+kaislikossa, se pysähtyi liejukkoon. Hyppäsin kaislikkoon, maihin
+harpatakseni. Mutta jo oli äitisi tuimassa tuskassaan keulasta
+kapsahtanut minua ennen veteen, hän kahlasi rannalle, juoksi miestään
+kohti. Isäsi silloin vielä, vaikka horjuikin, yhä hääteli pois
+savolaista äärestään, mutta juuri kun me kuivalle maalle ehdimme,
+survasi vihamies keihäänsä haavoitetun rintaan -- ja kääntyi samalla
+pakosalle. Äitisi ehti jo törmälle, häntä vainolainen hurjasti potkaisi
+ohi karatessaan ja hupeni sitten metsään... Minä tempasin aseen jonkun
+kaatuneen vierestä ja ryntäsin pakenevain jälkeen. Näin meikäläisten
+toistenkin verkkovenheiden samassa rantaan saapuvan, koirat kuhisivat
+jo kupeillani ja miehiä viittasin perästäni rientämään...
+
+Melkein juoksuun oli ukko nyt kertoessaan kiirehtänyt vauhtinsa, joten
+kuuntelijain oli vaikea häntä seurata ja kuulla hänen ääntään, joka
+taas rämähti särkyneeltä. Nyt hän pysähtyi seisomaan, ikäänkuin palaten
+takaisin nykyhetken todellisuuteen, kuivasi hihallaan hiestyneet
+kasvonsa ja virkahti, kun retkeläiset väsyneinä hänen ympärilleen
+olivat ehtineet:
+
+-- Sitä se oli savolaisten sisu sillä kertaa, sellaiseksi muodostui
+kahakka kalakotamme kupeella. Kun me miehet metsästä palasimme
+vainolaista takaa-ajamasta, silloin vasta oikein näimme, minkä jäljen
+se oli kotarannallemme jättänyt. Kylmänä makasi saunan edessä setäsi ja
+kaksi muuta Hämeen miestä, joiden ääressä nyt venheistä nousseet naiset
+itkivät. Isäsi oli vielä hengissä, mutta viimeisiä kertoja hänen
+puhkaistu rintansa kohosi siinä äitisi sylissä, johon hänen päänsä oli
+nostettu. Mutta kirveen vartta puristi hänen kouransa vielä niin
+lujasti, ettei se siitä irtautunutkaan, -- miehen mukana asekin
+kuopattiin.
+
+Laurilla aaltoili rinta saman verran kuin kertoja-ukolla itsellään, ja
+vaivoin sai hän kootuksi henkeä kysäistäkseen:
+
+-- Entä äitini ... niinhän olette kertonut, että hän joutui samaan
+hautaan?
+
+-- Niin joutui, huoahti Erä-ukko, lähtiessään taas verkalleen taivalta
+jatkamaan. -- Iltayöstä hänen valituksensa muuttuivat hourailuksi ja
+aamulla hän oli vainaja. Lieneekö vainolainen häntä niin pahasti
+potkassut, vai sattuiko tuo kamala näky ja puolison kuolema häneen niin
+syvälle, ettei hän sitä iskua kestänyt, sitä ei kukaan osannut sanoa.
+Eipä sitä ollut helppo kestää muidenkaan, -- ei! Kaikki kolme
+sukulaistani, kaksi poikaani ja miniäni, sain peittää yhteiseen
+hautaan, yksin oli minun erämailta syksyllä palattava Karmalaan, minun,
+joka iältäni jo silloin parhaiten olisin hautaan joutanut, -- ei se
+ollut helppoa! Mutta kaikkein kaameimmin kaivoi mieltäni sittenkin
+muisto siitä, kuinka Viljo seinänvierustalla horjuen hääteli tuuraa
+luotaan, lahdelta apua katsoen, ja vainon mies vain sisukkaana survoi
+haavoitettua rintaa ... ja kuinka minun sitä täytyi katsoa, enkä voinut
+ehtiä apuun...
+
+Rauhallisemmin, riehahtelematta käveli nyt ukko salotietä eteenpäin.
+Hän oli melkein kuin väsynyt siitä voimainponnistuksesta, minkä tuon
+kamalan muiston kertominen oli häneltä vaatinut, hän oli ikäänkuin
+suorittanut surullisen velvollisuuden ja sen tehtyään talttunut.
+
+Mutta hänen äskeinen kiihkonsa oli nyt vuorostaan tarttunut hänen
+pojanpoikaansa, jolle hän nuo mustat muistonsa oli puhunut. Nyt
+hehkuivat Laurin silmät, kuohuen sykki hänen suonensa ja koston muikeat
+myrkyt velloivat syvältä hänen nuorta mieltään.
+
+-- Ukko, sanokaa -- niin puhui hän kotvasen kuluttua kuiskaamalla, --
+sanokaa, tapasitteko vainolaiset vielä, kun heitä metsässä ajoitte
+takaa?
+
+Hiljaisella äänellä ukkokin vastasi:
+
+-- Tapasimmehan osan heistä. Muutamat savolaisistakin olivat ottelussa
+haavoittuneet ja haavat viivyttivät heidän pakoaan. Pari heistä yritti
+silloin vastarintaan asettua, mutta...
+
+-- Mutta?
+
+-- Kosto tapasi heidät jo siinä. Jättipä vanha savolainen siihen
+poikansa kuolleena mättäälle ja itse pakeni, -- niin en olisi minä
+koskaan tehnyt.
+
+Taas käveltiin hetkinen ääneti. Nuorukaisen vellottua mieltä vaivasi
+tällä hetkellä ennen kaikkea eräs aavistus, epäilys, jonka perille hän
+vielä tahtoi päästä. Hän kysyi:
+
+-- Ukko, oliko se isä, joka näinikään poikansa hylkäsi, oliko se
+Savilahden Tarvainen?
+
+Terävänä kalskahti Erä-ukon lyhyt vastaus:
+
+-- Oli.
+
+-- Sama, joka isäni kuoliaaksi survaisi?
+
+-- Sama.
+
+-- Ja se poika, joka metsään kaatui, sekö oli Tarvaisen Hilppa?
+
+-- Niin lienee ollut hänen nimensä. Vimmoissani viskasin hänen
+ruumiinsa muurahaiskekoon, mutta saaliikseni hänen rinnastaan päästin
+sen soljen, jonka sinulle olen antanut. On kai se sinulla tallessa?
+
+Vähän viivytti nuorukainen vastaustaan:
+
+-- Tallessa on.
+
+-- Sen annoin sinulle kostosi merkiksi, -- nyt sen ymmärrät jo sinäkin,
+että kostoa on se kipu, joka nämä vuodet on mieltäni jäytänyt. Nyt sen
+ituja on jo sinunkin rinnassasi. Mutta muista, se viha ei ole yksin
+sinun, sitä ei ole sinulle ainoastaan isäsi jättänyt, se on suvun,
+jossa se on perintönä kulkenut polvesta polveen ja joka sen nyt on
+meille uskonut. Minultakin se viha kerran sinulle periytyy, ja sinun
+tulee siitä suvulle vastata. -- Olet nuori vielä, et ehkä täysin
+ymmärrä, kuinka raskas se perintö on, jota johtavan suvun täytyy
+heimonsa puolesta kantaa; siinä kysytään sekä miestä että mieltä. Mutta
+kerran olet sen kyllä täysin ymmärtävä.
+
+Mutta nuori hämäläinen tunsi tällä kertaa heimonsa yhteisen vihan niin
+valtaavana ja niin syvällä sydämessään, kuin jos hän, niinkuin ukko,
+olisi sitä siellä vuosikausia kantanut ja hautonut ja paaduttanut.
+Hänestä tuntui, kuin olisi hän tällä iltapäivätaipaleella elänyt vuosia
+vanhemmaksi, kuin olisi hän nyt yhtäkkiä päässyt käsittämään elämänsä
+suuren tehtävän.
+
+Mutta Laurin niissä mietteissä luoviessa puhui ukko vielä, ikäänkuin
+noita koston mietteitä yhä säestäen:
+
+-- Sen jälkeen en ole savolaisia tavannut. Heidän autiot saunansa me
+silloin poltimme, mutta senjälkeen ei ole Hämeestä niille järville asti
+kuljettu. Mutta kerran vielä vainolaisiin yhdytään, joko nyt tai vasta.
+Ja silloin, Lauri, silloin se isketään syvälle koston keihäs, ja
+silloin ne samalla lopullisesti suvulle peruutetaan nämä sen takamaat,
+joita emme saa uhrata, vaadittakoonpa siihen vielä vaikka paljonkin
+verta ja miesten surmaa.
+
+Näin opetti vaarivanhus pojanpojalleen, heidän samotessa sisämaan
+aavoja erämaita, lietsoen sitä vihan kipunaa, jonka hän nuoressa
+mielessä jo syttyneen tiesi.
+
+Mutta tuo kipuna, jonka Erä-ukko näin sytytti kasvattipoikansa mieleen,
+viritti tulta monen muunkin nuoren miehen rintaan, niiden, jotka olivat
+ehdättäneet jonon päähän Erä-ukon kertomuksia kuulemaan. He polkivat
+tunnin tuntinsa perästä aavoja suomaita, jotka kävivät sitä
+vetisemmiksi, kuta kauemmas pohjoiseen ehdittiin, ja heidän mielessään
+kävi vähitellen kirkkaaksi tajunta siitä, että he eivät kulkeneetkaan
+nyt vain pyyntiretkelle, mutta myöskin kostoretkelle. Ja kun miehet
+vihdoin illan suussa väsyneinä retkahtivat kosteille havuille yönuotion
+ääreen, silloin tunsi Lauri, jonka silmästä sakeat mietteet
+karkoittivat unen, käden, joka hänen kouraansa puristi. Hän kohosi
+ryntäilleen konttinsa päälle, joka hänellä päänalaisenaan oli, katsoi
+vierustoveriaan: Se oli Tuira, Jämsän erämiesten verevä veitikka, joka
+hänkin posket pohteissa istualleen nousi ja hiljaa kuiskasi:
+
+-- Lauri, me kostamme isäsi! Leimuamaan oli näet ukon taipaletarina
+saanut Tuiran Vilpunkin herkästi syttyvän sydämen ja hänellä oli tarve
+jo tuoreeltaan ilmaista se intonsa toverilleen, jonka rinnassa hän
+tiesi saman tulen palavan. Ja hän lisäsi:
+
+-- Tuntea saakoon vielä tänä suvena Tarvaisen joukko, jos se eriin
+tulee, että viha elää Hämeen miehissä. Tuohon käteen!
+
+-- Niin, Tuira, me kostamme.
+
+Herkkämielinen toveri nukahti samassa siihen päätökseensä. Mutta Laurin
+mielessä risteilivät kirjavat kuvat, jotka nopeina toisiaan ajoivat. Ja
+yhtäkkiä välähti silloin muita kirkkaammaksi uusi kuva, joka, mistä
+lieneekin mieleen tullut, hetkiseksi karkoitti siimekseen kaikki Laurin
+suuret aikeet ja suunnitelmat. Se oli törmällä seisova tyttö, joka
+punanauhaa kutriinsa sitoi...
+
+Lauri säpsähti. Kuinka pääsi tuo melto muisto juuri nyt himmentämään
+hänen mieheviä mietteitään...? Tarvaisen tyttö, verivihollisen sikiö,
+joka hänet hetkeksi oli hempeillä silmillään lumonnut, -- pois mokoma
+muisto! Tuo tytön isähän se juuri teurasti haavoitetun miehen ja
+aseettoman naisenkin surmasi, äidin armaan, ja syöksi koko suvun
+pitkään suruun, -- juuri siihen mieheen, siihen sukuun, oli Laurin
+koottava vihansa armottomin kosto! Kosto hänelle, kosto koko heimolle,
+-- ei armon ajatusta kenellekään!
+
+Niin päätteli nuotion luona lepäävä nuorukainen ja se päätös oli luja
+ja pyhä. Mutta vielä ennenkuin pehmeäsiipinen unetar oli ehtinyt hänen
+luomensa kokonaan ummistaa, loihti se hänen hallavalle taivaalle
+tähystäväin silmiensä eteen taaskin uusia, liiteleviä, nopeasti
+vaihtuvia kuvia: Mustapintaisia miehiä, jotka ikenet irvissä puremaan
+työntyivät ja joita hän henkensä hinnalla luotaan hosui, niinkuin
+kerran hosui kontiota, joka Mustanahon laidassa oli talon hiehoa
+ahdistellut. Mutta näitäkin mielikuvia ylempänä liiteli yhä, kaikista
+kielloista huolimatta, ilkamoiva immyt, joka kädellään viittoi ja
+kuiski:
+
+-- Tule, koeta!
+
+Ja siihen mielikuvaan hän lopultakin nukahti.
+
+Seuraavana päivänä saapui erämatkue Veneheittoon, josta pitkät vesistöt
+johtivat monen vuolaan virran kautta ja avaran selän poikki kauas
+Maanselän rinteille saakka. Siellä oli hämäläisten vanha valkama, sinne
+olivat heidän venheensä maihin vedetyt ja huolellisesti pensaisiin
+peitetyt; mutta heidän yhteinen eränuottansa oli vielä syvemmäs
+korpeen, kallioiden rotkoihin, kätketty. Kiireellä nyt venheet
+tervattiin ja korjattiin ja työnnettiin vesille ja niihin nyt pyydykset
+ja eväät kannettiin; mutta keuloista pistihe esiin kuin aidaskasa
+keihäitä, tuuria ja tarpoimia.
+
+Venheet olivat lujat ja hankavat, soutajat piipivoja. Soudettiin päivä
+ja soudettiin toinen, ohi soudettiin monen tunnetun verkkomatalan ja
+nuotta-apajan, ja vaikka Iisveden aavoja viiletettäessä monen soutajan
+silmä kaihoillen katseli tuttuja saunarantoja ja vanhoja kaskiaukeita,
+niin ohi niidenkin huopasi Erä-ukko, joka etumaisen venheen perässä
+istui ja väylät selvitti autioiden saarien lomitse.
+
+Eteenpäin, kaukaisemmille kiistavesille! Jo sauvottiin virrat ylös
+Nilakan päähän ja erään lahden suulla seisautti ukko selällä venheensä
+ja viittasi melalla lahdenpohjaan, missä petäjäin siimeksessä helotti
+sievoinen nurmikkoranta:
+
+-- Tuossa näette sen nuottatalaan jalustan, jonka juurella ennen aina
+perhepata porisi. Noiden petäjäin alla on hautakumpu, siinä olivat
+saunat vieressä.
+
+Hartaana, sanan puhumattomana, katseli hämäläinen erämatkue tuota
+rinnettä, jossa sen omaiset muutamia vuosia sitten olivat kärsineet ja
+kaatuneet. Sinne olivat silloin saunat pystyyn jääneet, sen jälkeen
+olivat savolaiset käyneet nekin polttamassa.
+
+Mutta ukko viittasi jo airomiehiä jatkamaan soutuaan ja virkkoi:
+
+-- Käymme uudelta saunarannaltamme näitä kumpuja erikseen katsomassa,
+nyt vain painetaan kiireellä eteenpäin.
+
+Ohi siis soudettiin siitäkin lahdesta. Tuolle vanhalle pyyntirannalle
+ei näet Erä-ukko enää tahtonut kalamajaa rakentaa, hän tunsi vähän
+etempänä vielä syvemmän lahden, kulkijain silmiltä vielä kätketymmän,
+ja sen pohjassa kapean niemen, jota oli helppo maan puoleltakin
+vartioida. Sen hän oli tienpääkseen valinnut ja sen lehtevään rantaan
+hän nyt venheet laski.
+
+Törmällä oli tasainen tanner, jossa kasvoi tuuhea pihlaja. Sen viereen
+ukko venheestä astui ja virkkoi:
+
+-- Tässä on pyhä puu, sen alle meidän on hyvä tavaramme nostaa.
+
+-- Mutta ei tässä muuten ole paljon sateelta suojaa, virkkoi vähän
+pisteliäästi Suopellon Leena, katsellen törmällä kasvavaa katajaista
+ryteikköä. Hän olisi tahtonut pysähtyä lähemmäs vanhoille, valmiille
+saunoille eikä malttanut nyt olla sitä tyytymättömyyttään
+ilmipurkamatta.
+
+-- Ei, muori kulta, vastasi ukko leikkisästi. -- Mutta ne saadaan,
+saadaan!
+
+Mutta nuori väki oli uuteen majarantaan ihastunut ja joku liuhuparta
+sieltä jo huudahti:
+
+-- Heti nyt pojat rantakalan pyyntiin!
+
+-- Hei, verkkoja kastelemaan! intoili toinen, purkaen jo kontistaan
+talvella kudottuja verkkoja.
+
+Mutta ukko pysähdytti vinhalla kädenliikkeellä heidän ennenaikaisen
+innostuksensa, urahtaen:
+
+-- Ei, pojat, verkkoihin ei saa koskea, pyyntipaikkoihin ei vielä
+kajota! Näillä rannoilla asuvat vielä vainolaisten vihat, he täällä
+viimeksi ovat rähjänneet; lehdot ovat lumotut, vedet ovat pilatut.
+Ensiksi on karkoitettava kateen kirot!
+
+Uteliaana odotti erämiesten nuori väki saadakseen nähdä noita haltijain
+lepyttäjäisiä. Kotona, rintamaan laidassa, jossa valta jo oli papeilla
+ja uskovaisilla, ei niitä enää monesti toimitettu. Mutta Erä-ukko ei
+hätäillyt. Vasta kun konteista pala oli haukattu uudella kalarannalla,
+rupesi hän antamaan määräyksiään.
+
+Kahden venheen tuli ensi töiksi lähteä soutamaan järven rantoja, toisen
+itään, toisen länteen, tutkimaan, oliko vainolaisista vaaraa.
+Vanhoille, kokeneille erämiehille, Suopellon Sipille ja Rapalan
+Kaapolle, se tehtävä uskottiin, ja heille naiset soutajiksi lähtivät.
+
+-- Pelutkaa joka lahden perukka, joka salmi soutakaa! varoitti
+Erä-ukko, -- sillä vasta silloin tiedetään, voidaanko täällä rauhassa
+pyytämään ruveta.
+
+Mutta nuorten miesten tuli lähteä pienissä parvissa jousineen ja
+koirineen metsään, katselemaan Mielikin maita, ja joka ryhmään lähti
+mukaan vanhempi metsänkävijä, joka tunsi pyyntimiehen luvut ja tiesi,
+miten riistan oikullinen haltija on suositeltava.
+
+-- Eri kulmilta te metsä kiertäkää, Olkkola ja Voipala ja Raskula ja
+Pohjola ja Koskipää. Ja muistakaa, Tapiota ei taivuteta kovalla
+äänellä, vaan sievällä kululla, kauniisti pyytäen...
+
+Mutta Erä-ukko itse jäi Pilvenperän, taitavan kalamiehen, kanssa
+uudelle valkamalle puhdistamaan pyydyksiä ja pyyntivesiä, niinkuin
+vaati erämiesten peritty tapa.
+
+Kaikki läksivät iloiten tehtäviinsä ja reippaana sieppasi Laurikin
+luupäisen jousensa metsämiehiin yhtyäkseen. Mutta hänet isoisä
+pysähdytti, virkkaen:
+
+-- Sinä jää tähän, jonkun ne täytyy pyyntiluvutkin oppia, kun me vanhat
+edestä kaadumme.
+
+Ja kohta seisoi pihlajan juurella ainoastaan kaksi vanhusta ja
+liuhupartainen nuorukainen, joka loi kateellisia katseita metsään
+painuvain pyyntimiesten jälkeen. Mutta pitkään ei Karmalan ukko
+vitkastellut käydessään käsiksi pyhiin tehtäviinsä. Nuotan hän nurmelle
+oikaisi, verkot viritti vesileppiin, rysät rannalle sovitti ja itse
+souti hän mutkan lahdelle, jonne heitti puisen kalankuvan, -- niin hän
+Veteistä lepytteli ja sulatteli vihan kiroja, ankaralla äänellä hokien:
+
+    Lähde nyt hiisi hiihtämähän,
+    Painainen pakenemahan,
+    Veden lempo lentämähän...
+
+Lauri katseli kummissaan ukkojen temppuja, katseli tarkoin, näkisikö
+todella pahasuisen Ikiturson taikojen pakosta nousevan vedestä ja
+lentämään lähtevän. Mutta Vesihiiden manattuaan pitkällä loitsulla
+vastaisilta apajoiltaan sulattivat vaarit sanansa lempeämmiksi ja
+kauniisti pyyteli Pilvenperä:
+
+    Ve'en Ahti ruohorinta,
+    Satahauan hallitsija,
+    Anna meille antimesi,
+    Vetisen pihan väkeä...
+
+-- Kuunteletko tarkasti, kysyi Erä-ukko rantaan soutaessaan Laurilta,
+jonka silmästä hän ehkä luki epäilyksen itua. -- Loitsuun täytyy
+antautua ehyeltään, vasta silloin se tehoo.
+
+Mutta kun pyydyksiä käytiin puhdistamaan, niin jo tarvittiin Laurinkin
+apua. Vaari löysi pian katajikosta mitä haki, -- muurahaispesän, ja sen
+läpi pyydykset lapettiin kuin vedestä, karistettiin sitten puhtaiksi ja
+haudottiin hetkinen vielä nuotion savussa. Se oli hidasta työtä, mutta
+kun se oli tehty ja viisikanta viilletty nuotan uuteen perälautaan,
+silloin olivatkin verkot valmiit kasteltaviksi lepytetyissä vesissä,
+silloin käytiin hakemaan kevätkalaa. Saunalahdelle verkot laskettiin,
+eikä raskasta nuottaa ollut kolmen miehen helppo saada veteen
+potketuksi eikä sieltä nostetuksi, mutta tulihan kuitenkin se yksi
+apaja vedetyksi, satalauta kastelluksi. Illan suussa jo verkotkin
+koettiin, ja jo oli Laurinkin into herännyt. Sillä antava oli veden
+haltija, runsas rantakala kannettiin törmälle patoihin pantavaksi,
+juhla-ateriaksi erämiehille, joita jo kohta odotettiin retkiltään
+palaaviksi. Iltaan oli näet jo ehditty, päivän pyörä läheni lahden
+läntistä, korkeavaaraista rinnettä ja lehdon linnut lopettelivat
+viserryksiään yöoksilleen hankkiutuen.
+
+Aimo tuli loimusi kalapatain alla, joihin ukot vielä varistivat
+pihapihlajasta muutamia lehtiä, ja tyytyväisinä vanhat arpojat niiden
+ääressä lepäilivät, varmassa uskossa, että he nyt tehokkailla
+taioillaan olivat hankkineet eräjoukolleen hyvän pyyntionnen.
+
+Jo palasivat metsämiehet retkiltään ja pian venheetkin rantaan
+laskivat. Ja hyviä viestejä ne toivat tullessaan. Ei näkynyt savua
+kaukaisillakaan rannoilla, ei ollut venheen keula mistään taittanut
+kaislikoita, ei missään näkynyt verestä nuotionpohjaa eikä ruotokasaa.
+Viljalti saalista olivat taas metsämiehet tavanneet, suopeaksi oli
+keksitty metsän hippa, havuhattu. He toivat jo tullessaan koppeloita ja
+teiriä ensi päiväin eväiksi ja tiesivät jo salot, missä asui peura, ja
+savikkorannat, joissa pesi majava.
+
+Keitto nostettiin tulelta, nälkäisinä kertyivät miehet sen ympärille.
+Mutta ensiksi ammensi kuitenkin Erä-ukko rasvaista rokkaa kauhallisen
+pieneen tuohiseen, jonka hän rannasta työnsi veden varaan kellumaan. Ja
+eräjoukon katsellessa, kuinka siellä aalto keinutti haurasta astiaa,
+luki vanhus vielä viimeisen lukunsa:
+
+    Veden kultainen kuningas,
+    Veden ukko, vaahtoparta,
+    Tule, syö kevätkaloa...
+
+Nyt oli haltija lepytetty, vihan luotteet olivat lumotut, ja hilpeästi
+virkahti johtaja, itse lusikan vyöltään sivaltaen:
+
+-- Nyt miehet mekin syömään kevätkaloja! Huomenna saunoja salvamaan!
+
+Melkein juhlallisen hartaasti se järven ensi saalis nautittiin,
+niinkuin kirkossa pyhä leipä, -- tämäpä olikin kalamiesten sakramentti.
+Harvakseen puhuttiin, hiljaa puhuttiin siitä, mihin ensi katiskat oli
+rakennettava ja mistä löytyvät lähimmät apajat. Rauhallisesti istuttiin
+vielä illallisen jälkeenkin hetkinen rantapenkereellä, vaikka päivä jo
+oli painunut läntisten vuorten taa. Lämmin oli poutapäivän ilta,
+leppoisan vihannat olivat rannat, rauhaa tuntui henkivän luonto, eikä
+eränkävijäin mieleen tällä hetkellä johtunut, että näillä samoilla
+rannoilla niin usein olivat riehuneet vihan kirot ja veriset kiistat.
+Jos olivat ennen riehuneetkin, nyt oli ainakin näille rannoille
+loihdittu lempeä haltija, suopeus ja onni!
+
+Niin heistä tuntui. Mutta siinä istuessaan he näkivät, kuinka korvesta
+päin lahden suulle yhtäkkiä liiteli mustasiipinen kokko, joka hetkisen
+ilmassa yhdessä kohden siipiään lepatti ja sitten vasamana iski alas
+tyynipintaisen järven rantaan, niin että vesi laajalti porskui. Mahtoi
+iskeä ruohokossa lepäävää haukea, päättelivät rannalta katsojat. Mutta
+eipä se nousekaan sieltä heti ... taisi olla ukkohauki, jonka selkään
+se kyntensä upotti. Niinpä oli... Siellä riehui vedessä tuima taistelu,
+kokko koetti kohota siipiensä varaan, iski nokallaan, ja pieksi vettä
+niin, että höyhenet pölähtivät laajalle sen kupeilta. Vesi porisi, kun
+sitä hauki pyrstöllään takoi, pyrkien syvemmälle, vetääkseen sinne
+iskijänsäkin...
+
+Vihdoin kokko verkalleen kohosi vesirajasta ja liiteli läheistä
+vuorenrinnettä kohden, kohosi sinne ilman saalista, kynsiään räpytellen
+ja vaivalloisesti siipiään lekuttaen, ja katosi yöharmaan vaaran taa.
+
+
+
+
+V. ERÄMAAN TAISTELU.
+
+
+Rivi rivin viereen kertyi saunarannan kalamiehille kapahaukia, jotka
+kuivuivat korkealle pystytetyissä riu'uissa päivänpaisteisella
+törmällä. Kiihtelyksen toisensa päälle kasasivat liikkuvat metsämiehet
+nahkoja -- kärpän, näädän, majavan, ilveksen ja oravan nahkoja --
+piiloaittaansa korven laitaan. Tehonneet olivat ukkojen loitsut,
+riistaa riitti sekä järvessä että salolla, vihamiestä ei kuulunut
+kiistelemään hämäläisiltä heidän pyyntimaitaan eikä hätyyttämään heitä
+heidän uusilla saunoillaan.
+
+Siksi olikin mieli reipas ja rohkea pyytäjillä. Aluksi oli kyllä
+hämäläismatkue varoskellen erissä kulkenut, joukossa oli järvelläkin
+soudettu ja vartijoita oli pidetty öisin mäellä. Mutta nyt sydänkesän
+mentyä käytiin jo yksin ja kaksin kaukaisillakin katiskoilla ja
+noustiin maihin oudoissakin salmissa, -- eipä ollut vainolaista
+kuulunut eikä enää sinä suvena paljon odotettavissakaan.
+
+Niinpä soutelivat Karmalan Lauri ja Jämsän Tuira kepeällä haapiollaan
+usein kahden kauas pohjoiseen päin, suuren Saunaselän yli erääseen
+saarirypäleeseen asti, jonka salmiin he olivat katiskoitaan rakentaneet
+ja jonka lahdissa oli vesilintuja viljalti. Ja eräänä aamuna he,
+katiskat koettuaan, soutivat vielä senkin laajan veden poikki, joka
+niiden saarten takaa aukeni, ja laskivat vasta maihin järven
+pohjoiselle rannalle, missä eivät olleet ennen käyneet. Näitä
+pyyntimaita he nousivat tutkimaan, -- Tuiran Vilppu, tuo levoton sielu,
+joka aina uutta haikaili, hän se tänne Laurinkin vietteli, vaikka jo
+iltapäivä oli käsissä, kun he perille ehtivät.
+
+Se oli karua maata, ylen synkkä oli kivikkosalo kävellä, ei se
+pyyntimiehenkään mieltä innostanut. Vähän näkyi riistaakin liikkuvan
+noissa harmaissa havulinnoissa ja maahiisien korkeissa kivikoissa.
+Muuatta kivikkorinnettä kiertäessään näkivät metsämiehet toki
+porolauman, joka suon rannassa naavoja järsi, ja se heidän intonsa
+hetkeksi herätti. Niitä oli siinä monia kymmeniä sarvipäitä, näyttipä
+etäältä katsoen siltä, kuin olisi suonlaita heilahdellut, kun siinä
+porot päitään huojuttivat. Toverukset hiipivät lähemmäs vastatuuleen,
+aikoen lähettää nuolen edes jonkun härän kylkiluiden väliin. Mutta
+arkoja olivat otukset: risahti pienoinen oksa, pystyyn heristivät
+peurat päänsä ja jo rupesi elämään erämaan rinne. Koko lauma loikkasi
+kuin harmaja pilvi nevan yli näreikköön; hetkisen vain kuului sieltä
+vesisuon loisketta ja kavion kilkettä ja taas oli äänetön hiisimäen
+laita, niinkuin ei siinä mitään elämää olisi ollutkaan.
+
+Nuoret miehet katsoivat vähän noloina toisiaan, ikäänkuin kysyen,
+lähdetäänkö otuksia toiselta kulmalta kiertämään. Mutta ei se heitä
+innostanut.
+
+-- Huonoa se on kesäpeuran nahka, liha ei kelpaa mihinkään, virkkoi
+Lauri.
+
+-- Niin, paremmat ovat pyyntimaat omalla saunarannallamme, vastasi
+Vilppukin. -- Mutta eikö liene lappalaiskota täällä lähellä, sillä
+lappalaisen lauma se varmaankin oli tuo, -- mitähän jos käytäisiin
+korvenpoikaa katsomassa?
+
+-- Voi olla kaukana lappalainen, jos onkin, eipähän mistään näy savua.
+
+-- Ei näy, palataan venheelle.
+
+Mutta siihen oli päivä kuitenkin mennyt, yöksi täytyi erämiesten
+kiirehtiä venheelleen, ettei lehdon liekkiö, virvatulena palaen, heitä
+vieraasta metsästä tapaisi. Siinä he nukkuivat yön autiolla rannalla ja
+vasta aamulla he läksivät kotiinpäin palaamaan, nyt vaihteeksi toisia,
+itäisempiä selkiä soudellen.
+
+Liikkumatonna päilyi järvi, tuskin värettä sen pinnalla heilahti.
+Ainoastaan lokki, joka vesirajassa liiteli ja aina väliin siipensä
+kasteli, särki joskus tuon kirkkaan kalvon, josta heijastava kilo
+melkein sokaisi soutajain silmät. Auerta oli etäämpänä taivaanrannalla,
+ja sen hämärästä kuumottivat kaukaa itäisen rannan loivat harjut.
+Painostavan äänetöntä oli luonnossa kaikki, tuntui melkein
+helpotukselta, kun joskus kuului jostakin kaukaa edes kaakkurin
+surunvoittoinen valitushuuto.
+
+Tuota hämärää itäistä rantaa, joka venheen edetessä vähitellen kävi
+selväpiirteisemmäksi, tähystivät soutajain raukeat katseet. Se oli aina
+epäilyttävä tuo itäranta, sinne ne tulevat savolaiset aina omilta
+pyyntivesiltään, milloin tulevat, sen tiesivät Hämeen miehet. Mutta
+eipä ole heitä nyt kuulunut ... ei näkynyt nytkään hienointa haikuakaan
+noista rantalehdoista, jotka vähitellen erottautuivat tummasta
+takalistosta.
+
+Mutta tuon uupumuksen keskellä vilkastui kuitenkin vähitellen
+perässä istuvan Laurin katse. Hän oli jo kauan tähystänyt erästä
+kallionkielekettä, jonka sivulta siinti lahti ja joka sen vuoksi
+selvemmin tarttui erämiehen terävään silmään. Pitkään aikaan hän ei
+puhunut mitään, mutta ei myöskään silmäänsä toisaalle kääntänyt.
+Vihdoin hän Vilpulle virkkoi:
+
+-- Katsopas tuota kalliota, tuota lehdon laidassa olevaa töyrästä, on
+kuin siinä joku elävä liikkuisi.
+
+Tuira pyörähti katsomaan.
+
+-- En näe mitään. -- Mutta miten olikaan, sinne takertui hänenkin
+katseensa. Kädellään varjosti silmiään hänkin, souti taas kappaleen,
+katsoi, vilkastui:
+
+-- Mutta on todella siellä jotakin elämää. Olisiko peura, joka hioo
+sarventynkiään näreen kylkeen, vai liikkuisiko täälläpäin peurain
+isäntä, lappalainen? Vai olisiko se vain koivu, jota rantatuuli
+heiluttaa.
+
+Kului pitkä hetki.
+
+-- Ei se ole koivu, virkkoi Lauri, -- soudetaanko lähemmäs katsomaan?
+
+Nuorukaiset katsahtivat äkkiä toisiaan ja ymmärsivät heti toistensa
+ajatukset. Jos siellä ihmisiä liikkuu, niin tuskinpa ne ovat muita kuin
+savolaisia, ja silloin heidän ei ole sinnepäin soudettava itseään
+ilmaisemaan, -- sehän on erämiesten ensimmäinen sääntö. Mutta
+sittenkin, -- uteliaisuus ja seikkailuhalu oli jo ehtinyt herätä
+nuorissa mielissä, ja se kävi niissä heti ylivoimaiseksi -- se on
+tutkittava tuo liikkuja, selko on asiasta otettava! Niin he sen
+kysymyksen ratkaisivat.
+
+-- Olkoonpa lappalainen tai viholainen, vaikka olisi vesihiisi,
+soudetaan kohti! -- niin virkkoi Vilppu jo voitettuna.
+
+-- Anna huhkia siis!
+
+Hetkisen kohisi vesi keulan edessä, väleen lyheni välimatka rantaan. Ja
+taas pysähtyivät nuorukaiset katsomaan: Ei se ollut vesihiisi, ei
+löntystävä lappalainenkaan, muu olento siellä rantalehdossa
+liikkui, väliin peittyen vesojen varjoon, väliin taas ilmestyen
+päivänpaisteiselle törmälle.
+
+-- Se on nainen, -- kas, kassa jo näkyy, virkahti Lauri vilkkaasti.
+
+-- Vierasta väkeä on siis täällä, -- nyt kiireesti eräjoukkoa
+varoittamaan!
+
+Tämä oli toki Tuirankin ensimmäinen ajatus, vaikka hän kyllä olikin
+lietomielinen hetken lapsi. Mutta kumma kyllä meloi Lauri pysähtymättä,
+arkailematta, edelleen ja taas rupesi Vilppukin soutamaan, pyörähtäen
+kuitenkin alinomaa katsomaan tuota utuista ilmiötä.
+
+Se oli nainen, sinihelmainen, keltatukkainen, selvään sen jo näki, ja
+pian oli hänkin venheen keksinyt. Hän seisahtui työstään jyrkälle
+törmälle ja katseli liikahtamatta selälle. Tuiraa vieläkin epäilytti
+mennä kovin lähelle tuota rantaa, jossa nyt siis oli arveluttava
+asutus, ja hän nosti aironsa vedestä; mutta Lauri yhä huopasi
+rannemmas, toverin ymmärtämättä, mikä outo yty hänet oli vallannut.
+Eipä tiennyt Tuira, että Lauri jo kaukaa oli ollut erottavinaan
+vartalon ja liikkeet, jotka hän entuudestaan tunsi, ja että hän noin
+arvelematta huopasi siksi, että hän tahtoi varmasti nähdä, oliko
+rannalta katselija todella se, joksi se hänen silmäänsä kaukaa
+kuvastui, vai oliko tämä hänen oman mielikuvituksensa kepposia.
+
+Se se oli, -- Savilahden impi. Silmiä varjostavan käden alta tunsi
+Lauri jo varmasti nuo ruskahtavat, pehmeät lapsenkasvot, joita reunusti
+ohrankeltainen hius. Eikä hän aprikoinut, miten tyttö oli tänne
+ilmestynyt, ei ajatellut, ettei se tietysti yksin ollut tällä autiolla
+rannalla, yhä vain lähemmäs hän huopaili. Mutta jo virkahti Tuira:
+
+-- Älä melo, -- mertaan joudutaan!
+
+-- Maltahan, ei ole vielä vaaraa, -- tunnen tuon tytön, vastasi Lauri
+verkalleen.
+
+-- Tunnet! -- velhonnut lienee sinut veden neito!
+
+-- Ei ole veden väkeä, Savilahdesta hän on kotoisin.
+
+-- Siis savotar sittenkin, savijoukko on täällä!
+
+Tyttö seisoi liikahtamatta kalliolla ja sulavana hänen nuortea
+vartalonsa kuvastui vesakon vihantaa taustaa vastaan. Pianpa silloin
+Tuirankin epäilykset voitti uteliaisuus ja kisailunhalu ja hän antoi
+kepeän haapion soljua vanhalla vauhdillaan ihan kallion reunaan asti,
+jonka siimekseen se pian peittyi. Siinä he nyt toisiaan vastakkain
+katsoivat, eikä kotvaan aikaan sanaakaan vaihdettu venheen ja rannan
+välillä. Tyttö se kuitenkin ensimmäisenä virkkoi:
+
+-- Mistä soudatte, Hämeen miehet?
+
+-- Täällähän me on kesäkausi soudeltu, vastasi Tuira. -- Mutta mitä
+väkeä olet sinä?
+
+Tyttö naurahti, Lauriin katsoi:
+
+-- Etkö tunne enää?
+
+-- Tunnenpa soljenvaihtajan Savilahden rannalta. Mutta...
+
+-- Mutta mitä, -- peloittaako?
+
+-- Enpä olisi suonut sinua täällä näkeväni, -- milloin tulitte?
+
+-- Vasta eilen valmistui sauna, ensi kylpyyn haen nyt vastoja. Vai et
+olisi suonut minua näkeväsi!
+
+-- En täällä, -- tulitte hämäläisten vanhoille erävesille, täällä ei
+sovinto säily.
+
+-- Miksei säily, onhan täällä vettä useammillekin!
+
+Siihen tytön kysymykseen eivät Hämeen miehet vastaamaan käyneet, ne
+asiat eivät naisille kuuluneet. Ja keveämmäksi käänsikin heti
+Vilppu-veitikka keskustelun:
+
+-- Tule venheeseen, tyttö, tuttujasi tapaamaan!
+
+Tyttö nauroi.
+
+-- Veisitte ehkä väkisin mukaanne!
+
+-- Tokkopa pahoin vikiseisit?
+
+-- Tulkaapas koettamaan, nouskaa törmälle!
+
+Laurin veret olivat ruvenneet kuumenemaan, hän meloi venheensä kallioon
+kiinni ja tarttui sen halkeamassa kasvavaan rantakoivuun, virkkaen:
+
+-- Jospa tulisin, huudonko päästäisit, tyttö, vai pakoonko juoksisit,
+-- niin, mikä olikaan nimesi?
+
+-- Anja.
+
+-- Vai suostuisitko sulhasiin, tulisitko Hämeeseen emännäksi?
+
+Tyttö punastui, peräytyi vähän, ja viskaisi ylpeästi niskaansa taapäin.
+Hän oli ihana siinä kalliolla seistessään, posket hohteissaan, käsi
+puuskassa, lehtikerppu kainalossa. Hetkeksi hän näytti suutahtaneen,
+mutta suli taas leikkisäksi, vastaten:
+
+-- Ei tulla sillä tavoin, ei lähde tämä tyttö karkaamalla sulhasille,
+eikä ryöstämälläkään!
+
+-- Mutta miten?
+
+-- Käy, kysy Savilahdesta, jos tietää tahdot!
+
+Vilppu oli sen keskustelun ajan seisonut keulateljolla ja kummissaan
+kuunnellut toisten outoa lemmenkiistaa. Ja hänen lieto mielensä oli
+siinä heti vainunnut seikkailun tilaisuutta, -- tässähän voisi
+savolaisille kepposet tehdä! Tämä oli juuri sitä, jota hän rakasti ja
+jota hän jo eräretkellä oli kaivannutkin, -- tuossa tuokiossa syttyi
+hänen herkässä mielessään rohkea tuuma! Enempiä miettimättä hän tarrasi
+kiinni rantakoivun runkoon, viskautui voimakkaalla nykäyksellä kallion
+alimmalle särmälle ja kapusi siitä kuin orava tytön luo törmälle.
+
+-- Nyt tulet kuitenkin hämäläisten haapioon, -- huudahti hän
+kiivetessään ja yritti tyttöä syliinsä koppaamaan.
+
+Mutta Anja oli kohta nähnyt soutomiehen liikkeen ja arvannut hänen
+aikeensa. Notkeana kuin kärppä pyörähti hän kalliolta alas lehdon
+puolelle, heitti sieltä vielä helakan naurun taakseen, ja hupeni kuin
+metsänpiika vehmaaseen vesakkoon. Tuira kahmaisi tyhjää käsivarteensa,
+suuttui, loikkasi tytön jäljestä lehtoon, mutta otusta ei ollut enää
+kuuluvissakaan. Ja seuraavassa tuokiossa törähti jo koivikosta, lahden
+partaalta, tuohitorven kimeä ääni, -- tyttö varoitti sieltä omaisiaan.
+
+Turhiin oli huvennut Tuiran hurja tuuma kaapata kassapää savolaisten
+rannalta ja viedä se saaliinaan toverilleen kainaloiseksi kanaksi.
+Tyhjänä hän lehdosta palasi ja laskeusi nolona kalliolta venheeseen,
+jossa Lauri yhä liikahtamatta seisoi ja moittien palaavaa toveriaan
+katseli:
+
+-- Tuhmasti teit nyt, Tuira, taitamaton oli ryöstöyrityksesi.
+
+Ei käynyt Vilppu tekoaan puolustamaan, airoihin hän vain rivakasti
+asettui, veteli voimakkaasti pois selälle ja viittasi Laurille, että
+tämä viilettäisi lähimmän niemen taa, josta ei haapio savolaisten
+lahteen näy, jos he torvenäänen kuultuaan lähtisivät nuorukaisia
+takaa-ajamaan. Ääneti he soutivat. Vasta niemen kärjen sivuutettuaan
+pysähtyivät he rantapehkojen lomitse katsomaan taakseen. Ei näkynyt
+venhettä tulevaksi. Mutta siihen kallionkielekkeelle, josta Tuira äsken
+oli koettanut sinihelmaisen tytön haapioonsa siepata, siihen ilmestyi
+kohta laihaluinen, harvapartainen äijä, jonka Lauri heti tunsi
+Savilahden Tarvaisen isännäksi, ja hänen perästään pari muutakin
+miestä. Siinä he seisoivat hetkisen, näkyivät keskustelevan vilkkain
+liikkein, mutta kotvan kuluttua he painuivat takaisin lehtoon samoja
+jälkiä kuin tyttö äsken.
+
+Lauri siirtyi nyt airoihin, soutamaan kaukaista kotirantaa kohti, ja
+hän vetelikin niin hartiaväellä, että hauraan haapion laidat notkuivat
+ja piukkivat pihlajaiset airot. Vakava oli hän katseiltaan. Olihan
+tällä heidän soudullaan tapahtunut jotakin ratkaisevaa, toteutunut oli
+juuri se, jota hämäläiset kevätkauden olivat varoneet: vihollinen
+tavattiin näiltä samoilta vesiltä, ja sille nuorukaiset nyt olivat
+itsensä ilmaisseet. Pyynnin rauha oli nyt poissa, taas oli soudettava
+sotavesiä... Mutta vielä olivat Laurin mietteet vakavat muistakin
+syistä: Savilahden leppymätön vainomies on täällä, koston tilaisuus on
+auennut, miehen tehtävät ovat edessä... Mutta täällä on myöskin tyttö
+Savilahden rannalta. Ristiriitaisina, sekavina risteilivät taas tunteet
+nuoren miehen povessa ja hänen oli vaikea itselleen selittää, mikä
+tunne oli voimakkain.
+
+Kotvanen oli soudettu, kun Tuira huovatessaan puhui:
+
+-- No, nyt sitä ehkä saadaan näillä järvillä tapellakin, savolaiset
+tulivat sittenkin tarjolle!
+
+Niin, siihen sitä kai nyt on varustauduttava, ajatteli Lauri,
+palautellen muistoihinsa ne pyhät päätökset, jotka hän eriin
+kulkiessaan oli tehnyt, kun kuuli kuvaukset isänsä kuolemasta näillä
+vesillä. Mutta se ajatus ei ollut enää puhdas, ei iloinen ... eikä hän
+toverinsa puheeseen mitään vastannut. Mutta Tuiran Vilppu jatkoi,
+ikäänkuin äskeistä varomattomuuttaan nyt puolustellen:
+
+-- Olisivat ne meidät kuitenkin keksineet, kun kerran täällä ovat, jos
+eivät tänään, niin huomenna. Saattoipa olla hyväkin, että me savakoista
+selon otimme ennenkuin he meistä. Nythän tiedämme minkä teemme.
+
+Lauri myönsi mietteissään toverinsa tosia puhuvan, vaikka hän juuri
+äsken vielä oli nuhdellut, kun Tuira pakotti tytön torveensa
+turvautumaan ja savolaisten huomion herättämään. Mutta kun Lauri yhä
+ääneti souti, heittäysi Tuira jo hilpeäksi:
+
+-- Vai etkö olisi suonut minun tyttöä säikäyttävän? Mistä minä tiesin
+sinulla niin tosia lemmenkisoja olevan savottarien kanssa! Kun sinun
+kuhertavan kuulin ja tyttö vieressä viserteli, arvelin, että mitäs
+tässä pitkistä puheista, otetaan neito mukaan, koska siinä turhia
+kainostelee, -- niinhän ne ennen vanhaankin hämäläiset tekivät ja hyviä
+emäntiä saivat. Ja niistä sitten tapeltiin...
+
+Lauri souti edelleen äänettömänä omissa mietteissään. Tuira sai aina
+vain yksin olla äänessä, ja hän kysyi nyt suoraan:
+
+-- Olisit kai tytön ottanut, jos hänet venheeseen olisin saanut?
+
+Lauri katseli sivulleen lehteviä rantoja, joiden ohi haapio liukui, ja
+vastasi nyt harvakseen:
+
+-- En tiedä mitä olisin tehnyt -- tuskin olisin häntä Saunarantaan
+tuonut... Tarvaisen tyttäriä se on, vainolaisen perhettä. Näin hänet
+tuonoin Savilahdessa, kun piispaa kyyditsin, puhuttelin kerran ... en
+tiennyt, mikä hän oli ... ja minusta tuntui, että mieluisempaa impeä en
+osaisi kainaloisekseni löytää, -- en sitä kiellä. Mutta ne ovat turhia
+ne kuvittelut. Hänen isänsähän isäni tappoi, sitä pesuutta ukkoja koko
+eräväkemme eniten vihaa, sukuni surmanheimoa hän on, ja kostamatta ovat
+vielä sen heimon viimeiset kolttoset. Ei ole tässä aika lemmenhoureita
+hautoa! Kostoon minua haastaa isäni surma, kostoa olen vannonut koko
+suvulle -- ja sitähän sille lupasit sinäkin...
+
+-- Niin lupasin, ja nyt onkin koston aika käsissä.
+
+-- Nyt olkoon! -- Lauri huudahti sen melkein kiljaisten, mutta samalla
+oli surua hänen äänessään, kun hän matalammin jatkoi:
+
+-- Säpäleiksi särkykööt siis kaikki hempeät mietteet, kunis on kostettu
+isäni kumpu. Ja siksi olkoon meidän keskeinen koko tuo kallioniemen
+tarina, sehän ei kuulu kotisaunan väelle...
+
+Lauri kiskoi oikein olan takaa, ikäänkuin ajaakseen airoihin sen
+mielensä kiusan, joka hänen mietteitään velloi, ja vaahdoten halkoi
+haapion keula selkävesiä. Mutta hän ei saanut sillä tasaantumaan niitä
+voimia, jotka hänen sisässään kamppailivat, ja hänen äänensä kähisi
+katkerana, kun hän tuokion kuluttua tiuskaisi:
+
+-- Sukuni kirotko vai velhojen luotteet minut lienevät ajaneet jo
+kahdesti tuon naisen pariin! Mutta pois hänet mielestäni kitken ja
+kostettu pitää olla oma sukuni, ennenkuin hänet kolmannen kerran
+näen! --
+
+Jo kuulsi viimeisen selän takaa kotilahden tuttava suisto, ja ennen
+pitkää nuorukaiset laskivat pienen haapionsa suurten matkavenheiden
+lomaan saunarannalle. Hiukan epävarmoina he kotiväkeään tervehtivät,
+sillä olipa kuin satua se, mitä heillä oli tältä retkeltään
+kerrottavana, -- eikä kuitenkaan se ollut satua, vaan ankara
+todellisuus, joka pakostakin nostaa myryn koko eräväessä, sen he
+tiesivät. Ukko tuli ensimmäisenä heitä vastaan rantaan ja torui heidän
+viipymistään, -- eilisestä asti olivat he suotta vesillä virkailleet.
+Ja kun Lauri mainitsi heidän käyneen tutkimassa pohjoisia rantoja,
+urahti ukko:
+
+-- Mitä te siellä, luulin teidän jo savolaisia tavanneen!
+
+Silloin se oli heti tosi tunnustettava.
+
+-- Olemme heitä tavanneetkin, savolaiset ovat tämän saman Nilakan
+rannalla.
+
+Lauri ei, kumma kyllä, kertonut sitä sillä kiireellä, jota asian
+merkitys edellytti, ja siksi ukko vielä epäilevänä kysyi:
+
+-- Mitä olette tavanneet ja missä?
+
+Rannassa olevia erämiehiä saapui nyt muitakin nuorukaisten venheelle,
+jossa he oivalsivat outoja asioita kerrottavan. Mutta ukko tiukkasi
+aivan ankarasti:
+
+-- Hä, savolaisiako olette nähneet? Missä?
+
+-- Järven itärannalla.
+
+-- Kertokaa!
+
+Tuira viskeli ääneti haapiosta saaliitaan rannalle ja kävi sitten siitä
+vettä äyskäröimään, -- hän antoi Laurin kertoa juttunsa mitä myöten
+halusi. Ja Lauri kertoikin tarkalleen koko heidän retkensä, kertoi,
+kuinka he kallioniemen ohi soutaessaan näkivät vastoja taittavan
+naisen, -- sen lahden pohjassa oli nähtävästi savolaisten sauna.
+
+-- Jospa lie ollut lappalainen, epäili ukko vieläkin.
+
+-- Savotar oli, puvusta hänet tunsimme ja puheestakin ymmärsimme...
+
+Erä-ukko vilkastui, mutta miehistä toiset säpsähtäen huudahtivat:
+
+-- Puheesta, -- puhuttelitteko vainolaisen akkaa? Olisitte väistäneet
+katalaa!
+
+Lauri keskeytti kertomuksensa, kun hän Tuiran hymyilevän näki, ja
+lisäsi lyhyesti:
+
+-- Hän keksi venheemme jo kaukaa. Ja pois soutaessamme näimme miehiäkin
+samalla törmällä. -- Ja hän lisäsi vielä vakavana ukkonsa puoleen
+kääntyen: -- Yksi niistä oli Suursavon Tarvainen!
+
+-- Sen jo arvasin, virkahti Suopelto, joka jo hänkin oli rantaan
+ehtinyt uutisia kuulemaan. -- He uhkasivat tulla, syyskalalle
+tulivatkin!
+
+Kuin kuloviesti se tieto levisi venhekunnasta toiseen, jotka juuri
+pyynniltään palasivat, ja hälinän ja hämmingin se synnytti hämäläisten
+saunarannalla. Naiset sitä toisilleen hätä-äänellä huutelivat, ja
+miehetkin jättivät kalanperkkuunsa kesken ja keräytyivät neuvottelemaan
+törmälle, missä Lauri ja Tuira saivat vastata satoihin kysymyksiin.
+Mutta Suopellon Leena-emäntä asettui kädet puuskassa miesten eteen ja
+huusi hätääntyneen päättäväisyydellä:
+
+-- Huomisaamuna ajaa Suopellon nuottakunta tavaransa venheeseen ja
+lähtee soutamaan kotiin päin!
+
+Miehet hymähtivät ja Sipi koetti säikähtyneitä naisia rauhoittaa:
+
+-- Eihän vielä niin kiirettä ... tässä nyt asiat ensiksi tuumataan!
+
+Mutta Erä-ukko oli istahtanut nuotion äärelle ja ammensi itselleen
+rauhallisesti kupillisen kalakeittoa padasta. Hänen kasvojenilmeissään
+ei näkynyt hämmästystä eikä hätääntymistä, hänen mietteensä näyttivät
+kulkevan omia teitään, ja joskus valaisi salainen hymykin hänen
+parroittuneita kasvojaan. Olipa niinkuin hän juuri tätä uutista olisi
+odottanutkin, kuin olisi nyt tullut se hetki, jota hän kesäkauden oli
+toivonut ja jota hän nyt tahtoi edullisimmin käyttää.
+
+Mutta muiden erämiesten ateria ei ollut yhtä rauhallinen, ja he
+kokoontuivat kaikki ukon ympärille, johon olivat tottuneet
+turvautumaan, -- hänenhän se oli tiedettävä, mitä nyt on tehtävä.
+Heidän keskensä oli siitä jo heti kiistaa sukeutunut. Ilvesmäki tahtoi
+suoraa päätä soutaa järven itärannalle ajamaan savakot pois,
+Pilvenperän mielestä oli sitä rantaa päinvastoin vältettävä niin kauan
+kuin suinkin. Mutta Erä-ukko söi keittonsa levollisesti loppuun ja
+virkkoi sitten:
+
+-- Ensiksi on tietysti otettava asiasta tarkka selko; emmehän vielä
+tiedä, onko täällä savolaisia yksi perhekunta vaiko koko erämatkue. Ja
+parasta on, että tiedustajat lähtevät liikkeelle jo tänä yönä.
+
+Vakoojiksi valittiin kohta pari kokenutta metsänkävijää ja Tuira heille
+oppaaksi otettiin. Mutta heidän matkalle varustautuessaan puhui vanhus
+levotonta joukkoaan tyynnyttäen:
+
+-- Huomisiltaan palaavat tiedustajat takaisin ja siihen mennessä me
+muut täällä pysymme koossa. Vartijat valvomaan nyt, joutoväki
+nukkumaan, -- sittenpähän nähdään, mihin täällä ryhdytään! --
+
+Mutta seuraavana iltana eivät olleet tiedustajat vielä palanneet, ja
+yöksi jäi silloin nuotio palamaan pihlajan alle hämäläisten pihalle.
+Sen ääressä valvoi vakavia miehiä, odottaen malttamattomina
+tiedustajain paluuta, valvoi vielä, kun syyskesän aamu kylmänä ja
+kelmeänä valkeni. Vakavana nousi vihdoin päivän rusko itäisen vaaran
+takaa ja kirkasti ensiksi lahden läntisen rinteen ylimmät lehdot, jotka
+näyttivät palavan punaisena tulena. Mutta kylmää oli se tuli, ja lahden
+peittävä usva tuntui sen valossa sitä paksummalta, jäätyneeltä, --
+melkein puistatti valvoneita miehiä. Vasta kun päivänsäteet lahteen
+ulottuivat ja vähitellen ajoivat sieltä sakeat, itsepäiset, hitaat
+sumupilvet pakosalle, vasta silloin tuntui elämän lehahdusta luonnossa,
+vasta silloin kuului myös selältä airojen loisketta. Ja silloin
+nousivat miehet nuotion äärestä vastaanottamaan yökunnista palaavia
+tovereitaan.
+
+Nämä kertoivat päiväkauden kuljeskelleensa louhikossa savolaisten
+kotalahden seutuvilla, jonne olivat kurkistelleet vuorten harjuilta ja
+mäntyjen latvoista. Mutta illan suussa olivat he hiipineet sen lahden
+rinteelle, jonka toisella rannalla savolaisten uusi sauna oli. Yksi
+sauna oli siellä vain, eikä venheitäkään ollut rannassa monta, mutta
+miehiä siellä sentään kuhisi patatulella kymmenkunta, ehkä enemmän, ja
+naisia lisäksi. Ja iltamyöhällä saapui rantaan vielä eräs venhe, jossa
+oli puolikymmentä miestä, eikö liene urkkimasta palannut. Hyvin
+varoskellen siellä savolaiset tuntuivat liikkuvan, väleen he savunsa
+sammuttivat, korkealle venheensä yöksi vetivät, -- niin kertoivat
+vakoojat.
+
+-- He tietävät meidän joukkomme suuremmaksi, päätteli Ilvesmäki heti
+innoissaan, -- odottavat meidän vieraissa käyvän, miksemme kävisikin!
+
+-- Taikka varustautuvat yöllä tänne hyökkäämään, Tarvainen poikineen on
+matkassa, -- vastaili Pilvenperä päätään punoen.
+
+Mutta niistä arveluista välittämättä kääntyivät taas neuvottomat
+erämiehet ukon puoleen, joka heti tiedustajain palattua oli saapunut
+saunasta ahteelle. Lauri koetti tarkata vaarinsa kasvonjuonteita,
+ymmärtääkseen, mitä mietteitä hänessä liikkui, -- hän ne kyllä aavisti,
+mutta ei ollut niistä oikein selvillä. Mutta värähtämättömin piirtein
+kuin ainakin puhui johtaja vanhus verkalleen:
+
+-- Oikein arvasit, Suopelto, uhmalla ovat savolaiset meidän
+takamaillemme taas lähteneet, -- jos olisi tarve ajanut, olisivat kyllä
+jo keväällä tulleet. Riitaa haastavat. Hyväpä oli, että me joukolla
+tänne saavuttiin, eikä täältä nyt kesken lähdetä, savolaisille ei
+takamaita jätetä, -- sitä myöten on juttu selvä! Pyyntiä jatketaan,
+syysapajat vedetään, talveksi vasta me kotiin palataan.
+
+Siinä oli vastaus siihen pääkysymykseen, joka eräväkeä enin oli
+huolettanut. Mutta se vastaus ei heitä vielä tyydyttänyt, ja ikäänkuin
+kaikkien puolesta Suopelto kysyi:
+
+-- Mutta miten? Ajetaanko savolainen pois Nilakan rannoilta, käydäänkö
+tappeluun, vai odotetaanko hiipijäin syyspimeällä tänne hyökkäävän, --
+sydämikköjä he ovat, vaikka olisivat harvalukuisempiakin.
+
+Niin, siihenpä juuri olisi Laurikin tahtonut vastauksen kuulla. Ja kun
+hän huomasi vanhuksen sitä vältellen kiertävän, niin hän jo yskän
+älysi. Kaikki tiesivät useimpain vastustavan tahallista verityöhön
+käymistä, mutta pitkän kostonsa aietta ei ukko silti tahtonut uhrata.
+Sen Lauri nyt oivalsi, kun vanhus vastasi:
+
+-- Ei käydä tappelemaan, jos ei toinen tappelua haasta, mutta aseissa
+liikutaan tarpeen varalta. Pyyntiin soudetaan kuin omilla takamaillamme
+ainakin, mutta soudetaan joukolla, ei enää venhekunnittain. Tulkoon
+silloin Tarvainen, jos tahtoo! Huolellisesti on kesän saaliit
+kätkettävä, saunalle ei jätetä mitään, kun nuotalle lähdetään, vartijat
+valvovat yöt, maattakoonpa kotona taikka nuottanuotiolla. Silloin
+olemme valmiit, tulkoon Tarvainen, jos nahkaansa syyhyttää.
+
+-- Ei siitä ole takeita, ettei synny tappelu sittenkin, arveli Suopelto
+vielä epäilevänä.
+
+-- Syntyköön, silloin me isketään, silloin puhdistetaan takamaat
+savolaisista! Heidän on silloin syy ja vastuu.
+
+Ukko pääsi siihen, mihin pyrki. Erämaille jäätiin, se oli pian kaikkien
+mieli. Saaliit kätkettiin nyt salommas, venheisiin varattiin aseet ja
+eväät ja joukolla vesille lähdettiin. Ja turvan tunne voitti siten taas
+vähitellen huolestuneetkin retkeläiset. Mutta entistä rauhan elämätä ei
+ollut enää erämiesten elämä takamailla. Milloin vain metsästäjä kuuli
+oksan risahtavan tai otuksen loikkaavan kaukana näreikössä, silloin oli
+hänen aina kyyristyttävä varomaan vaanivaa vihollista. Kalamiesten oli
+joka salmen suussa pälyttävä eteen ja taakse ja kummallekin kupeelle,
+eikä ollut yöunella koskaan täyttä lepoaan. Kukapa sen tiesi, milloin
+kyyryselkä kyttä nukkuvain nuotiota kiersi. Mutta pyyntiä sittenkin
+jatkettiin, nuottaa vedettiin kaukaisillakin apajoilla eikä
+vainolaisista enää jälkiäkään tavattu. Ehkä ovat säikähtäneet ja
+painuneet takaisin omille järvilleen, -- niin jo naisia lohdutettiin.
+Ja kohta läheni kuitenkin kotiinlähdön aika, pitkiksi ja koleiksi
+kävivät syksyn pimeät yöt, pian tulee pakkanen avuksi, se jo naisiakin
+rauhoitti ja rohkaisi.
+
+-- Pian se koittaa Leenankin päivä, niin vakuutti Suopellon emäntä
+ilolla matkueelleen.
+
+Eikä sitä voinut Erä-ukkokaan kieltää, vaikka hän vielä tavallisesti
+vastasi:
+
+-- Vielä ei puhuta kotiinlähdöstä mitään, tänä vuonna viivytään erissä
+niin kauan kuin vain syyspyyntiä kestää.
+
+Hänellä oli se tuntu, että vielä sitä sittenkin jotain tapahtuu,
+ennenkuin "Leenan päivä" koittaa, ja hän tiesi toistenkin aina vain
+vaistomaisesti sitä tapausta odottavan, -- muutamain toivovan, toisten
+varovan.
+
+Ja se, mitä hän odotti, se tapahtuikin.
+
+Eräänä tuulisena syyspäivänä soutivat hämäläiset nuottavenheitään sitä
+saariryhmää kohti, jonka kupeitse Pielavedet Nilakkaan yhtyvät; siellä
+olivat heidän antavimmat syysapajansa. Tavallisuuden mukaan oli
+etumaisen venheen kokassa keulamies salmia pälymässä, vaikka vierasta
+ei ollut koskaan näkynyt, ja venheet kiertivät juuri erästä saarta,
+jonka toiselle rannalle he aikoivat nuottansa potkea. Sitä kiertäessään
+pysähtyi silloin yhtäkkiä etumainen venhe ja siitä kuului hiljainen
+huudahdus...
+
+Se oli laskenut suoraan savolaisten nuottarannan eteen, -- vasta
+silloin kun muutkin sen keulamiehenä oleva Laurikin huomasi,
+ilmoittaen:
+
+-- Siinä on vieras!
+
+Käskemättä seisahtui nyt soutu toisissakin venheissä, ja kun ne hiljaa
+etumaisen tasalle lipuivat, jäivät kaikki sanattomina katsomaan edessä
+olevalle rannalle. Hiekkaisella äyräällä oli siinä rinnakkain
+puolikymmentä kalavenhettä, ja ylempänä törmällä lekutti tuuli pienen
+nuotion liekkiä, jossa kai rantakalaa keitettiin. Ja väkeä istui ja
+astuskeli nuotion ympärillä.
+
+Se oli savolaisten kalatuli, sen soutajat heti näkivät. He olivat kai
+juuri siitä apajan vetäneet ja aikoivat ehkä nyt rannalla aterioida,
+ennenkuin uudelle lähtevät.
+
+Hämäläiset istuivat hetkisen ääneti venheissään. Vasta kotvasen
+kuluttua kuului hätäinen, kuiskahtava naisääni kehoittavan:
+
+-- Huovataan takaisin, ennenkuin he meidät keksivät!
+
+Mutta miesääni vastasi samalla:
+
+-- Jo ne meidät ovat nähneet!
+
+Lauri silmäsi keulapuulta perässä istuvaa ukkoa, hakien hänen
+katsettaan. Uuden, kauniin tulen näki hän nyt syttyneen vanhuksen
+silmään, joka terävänä tarkkasi törmää, missä savolaiset juuri
+hytkähdellen kääntyivät selältä saapuvaa nuottamatkuetta katsomaan.
+Järähtipä vähän maltitonna vanha ääni, kun hän tuon kuiskivan
+keskustelun katkaisi ja vihaisesti virkkoi:
+
+-- Ei koskaan käydä siihen häpeään, että savolaisten edestä
+pyörrällettäisiin. Eteenpäin!
+
+Mutta pystyyn olivat venheissä kohonneet hämäläiset nuoret miehet, he
+arvasivat nyt sen ratkaisuhetken tulleen ja laskivat kiireesti
+vihollistensa lukumäärän. Ja ensimmäisenä Tuira laskuistaan tuloksena
+lausui:
+
+-- Soudetaan kohti -- pidämme me noille puolemme!
+
+Ukon käskyä totellen olivatkin soutajat jo taas airoihinsa tarttuneet
+ja rinnakkain soluivat venheet aallokossa sitä salmea kohti, minkä
+rannalla savolaiset nyt levottomasti liikkuivat lepotulellaan. Mutta
+supatusta jatkui yhä venheissä. Niissä väiteltiin, hätäiltiin ja
+uhmailtiin, ja ääneensä jo pyysivät naiset, että ohi soudettaisiin
+vihollisten rannasta, tappeluun käymättä. Mutta kun johtajavenhe oli
+savolaisten hiekkarannan tasalla, silloin viittasi taas Erä-ukko
+soutajiaan seisauttamaan aironsa. Mitä vaarilla oli mielessään, sitä
+eivät soutajat tienneet. Mutta he tottelivat, ja jylhä äänettömyys
+vallitsi nyt venheissä, joita aalto hiljaa solutti rantaa kohti.
+Äänetöntä oli rannallakin, mihin savolaiset olivat kokoontuneet
+tuijottamaan outoja vieraitaan, joilta he eivät mitään hyvää
+odottaneet.
+
+Siinä eräjärven aution saaren kupeella, kaukana syksyisessä
+sydänmaassa, olivat nyt kerran taas vastakkain niiden vihamielisten
+sukulaisheimojen edustajat, jotka vuosisatoja olivat katkeraa kaunaa
+toisiaan vastaan kantaneet ja myrtyneet ja leppymättömiksi paatuneet,
+-- siinä he silmästä silmään toisiaan mulkoilivat. Usein olivat he
+kostonsa kiihkossa toisiaan hakeneet; nyt eivät olleet hakeneet, vaan
+sattuma oli heidät vastakkain viskannut. Mutta tulus ja piikivi olivat
+siinä sittenkin liian lähekkäin, tarvittiin vain sysäys, ja kipuna oli
+herkkä syttymään roimuavaksi tuleksi. Oliko iskettävä se tuhoisa
+kipuna?
+
+Kotvasen kesti tuota juhlallista äänettömyyttä. Vihdoin virkahti
+hämäläisten suurimman venheen perästä Karmalan ukko karkealla äänellä,
+jonka kaiku järeänä ponnahti takaisin rantapenkereestä:
+
+-- Taas lähditte Savon miehet hämäläisten vesiä porkkaamaan. Eikö
+teillä ole järviä omilla takamaillanne?
+
+Se sana iski kuin vasama savolaisten parveen, jossa nyt heti virisi
+levotonta liikettä. Vikkelänä heilahti siellä ryhmästä toiseen vanha
+mies, jonka hämäläiset vaaleasta kuikannahkalakista heti Tarvaisen
+isännäksi tunsivat. Ja yhtä kova kuin ukon, mutta kiihkoisampi, oli
+Tarvaisen ääni, kun hän tuokion kuluttua rannalta vastasi:
+
+-- Omillapa tässä olemme vesillämme, en näe täällä hämäläisten
+merkkikiviä. Mutta te lienette harhaan kulkeneet, koska meidän apajalle
+soudatte.
+
+Vastaus venheestä tuli viipymättä:
+
+-- Me tunnemme vetemme, emme me harhaan souda. Hämäläisten ovat täällä
+vanhimmat apajat, meidän ovat olleet täällä ensimmäiset saunat ja
+katiskat, nämä maat ovat meidän veromaitamme.
+
+-- Näytäpäs, mistä veromaasi alkaa, -- suden ovat nämä maat mittaamat!
+Mutta savolaiset ne lähinnä näitä vesiä asuvat, tottapa takamaat
+rintamaihin kuuluvat.
+
+-- Niin kuuluvat, hämäläisten rintamaihin. Missä asuivat savolaiset
+silloin, kun me täällä ensiksi lappalaisia verottelimme ja pyynnissä
+kävimme, -- työnnyitte tänne sitten jäljestä kuin varkaat toisen
+halmeelle! Mutta sen te tiedätte, että takamaitamme me emme jätä.
+
+Savolainen päästi silloin ilkkuvan äänen:
+
+-- Jätittepähän jo, pakoon täältä livistitte, vuosikausiin ei teitä ole
+täällä näkynytkään.
+
+Mutta jo kiihtyi ääni hämäläisten venheessäkin:
+
+-- Ette ole jääneet tänne silloin tekään, kun Hämeen miehet ovat täältä
+lähteneet, -- hiiloksina ne ovat olleet silloin teidänkin saunanne ja
+hiiloksiksi jäävät vastakin, jollette sovinnolla näiltä rannoilta
+suoria.
+
+-- Nähtäneen, kuka täältä ensiksi suoriaa!
+
+Tämä heimojohtajain sananvaihto oli kalskahtanut terävästi ja kylmästi
+kuin teräs, isku aina vastauksena iskuun; ääni oli vain jännittynyt,
+kiihtynyt, kuin purevain tapparain nälkä, sinkoillessaan edestakaisin
+salmiveden yli. Tähän johtajain väittelyyn eivät muut kummaltakaan
+puolen puuttuneet, henkeään pidellen sitä miehet kuuntelivat, ihaillen
+iskujen voimaa, ja pelokkaina naiset kuin piiloon kyyristyivät. Sillä
+kärjistyihän väittely pian uhkailuksi, ja Savon pojat näkyivät jo
+venheistään tapailevan tuuriaan. Airoissa istuvat hämäläiset odottivat
+taas jännittyneinä ukon enempiä käskyjä.
+
+Mutta silloin tarttui hämäläisten toisen venheen perästä Suopellon Sipi
+keskusteluun. Hän puhui rauhallisella, maltillisella äänellä, ikäänkuin
+tasoitellakseen äskeistä kiivautta:
+
+-- Toden sanoit, Suur-Savon Tarvainen, rajat ovat käymättä meidän ja
+teidän takamaiden välillä. Joskus on sitä yritetty, mutta ei näille
+vesille asti. Me hämäläiset kyllä vanhat takamaamme tunnemme, mutta
+sovinnossa olisi kuitenkin kerran varmasti määrättävä, mitä myöten Savo
+erissä kulkee, mitä myöten Häme, -- vettä riittää vielä molemmille.
+
+Tämä puhe asetti heti jo kohonneita kuohuja, ja pian nähtiin, että
+Suopellon sovinnollisella tuumalla oli kannatusta molemmin puolin. Eräs
+leveänaamainen, punapartainen Savon mies murahti hyväksyvästi Suopellon
+puheelle ja astui askeleen rannemmas. Se oli mies Juvan metsäkylästä,
+Pouta-Paavo nimeltään, taitava takoja ja tunnettu runoseppä. Erämaan
+riidat kiusasivat pahimmin hänen kyläkulmaansa, joka enin takamaista
+eli, ja siksi häntä sovinnon puhe enimmin miellytti.
+
+-- Se on järjen puhetta, virkkoi hän arkailematta. -- Raja olisi
+käytävä takamaitten välille, sittenpä vasta kukin omansa tietäisi ja
+saisi rauhassa raataa ja pyytää. Ja siitä olisi sovinnossa päätettävä.
+
+Alas venheisiin nähtiin, kuinka Savon miehet nyt eri ryhmiin asettuivat
+supattelemaan. Heidän joukossaan näkyi olevan eri mieliä. Tarvaisen
+kuultiin siellä terävästi väittävän.
+
+-- Joko pehmeni taikoja-rautio. Rajan me panemme siihen mihin soudamme
+ja mistä pyydämme, kukapa ne muut rajat täällä pyhittää!
+
+Mutta Poutanen kuului pitävän puoliaan:
+
+-- Olen minä takonut ja olen minä tapellutkin, mutta sanankin voimalla
+olen toimeen tullut. Jos täällä ensiksi miesten kesken takamaista
+sovittaisiin, niin sitten pyydettäisiin ruunua rajat panemaan.
+
+Hämäläiset istuivat ääneti venheissään, joita aalto yhä rannemmas ajoi.
+Oudolta heistäkin tuntui tuo Suopellon esittämä tuuma, eipä oltu ennen
+koskaan savolaisten kanssa noinikään sovinnossa keskusteltu; tora oli
+syntynyt aina, kun oli tavattu, ja toraa seurasi tavallisesti tappelu.
+Mutta tuo ajatus, että piti määrätä rajankäynnillä varmoiksi molempain
+heimojen takamaat, se ei sittenkään ollut uusi, sen kyllä keski-iän
+miehetkin muistivat. Sitä oli jo ennenkin hankittu, ja parikymmentä
+vuotta sitten oli joku esivallan edustaja sellaisen rajankäynnin
+alullekin pannut, yksi sen ajan rajapyykki -- Tähkäveden Naulasaaressa
+-- oli vieläkin kaikkien tiedossa. Mutta siihen se rajankäynti olikin
+huvennut, sen muita määräyksiä ei enää tunnettukaan. Mutta itse tuo
+ajatus oli senkin jälkeen mielissä kytenyt ja siksi juuri Suopellon
+tuuma nytkin paljon vastakaikua sai. Itse hän siitä rohkaistuna jatkoi:
+
+-- Eihän yrittänyttä laiteta, -- saisihan asiasta miesten kesken puhua.
+
+Mutta kysyen katselivat Hämeen miehet Karmalan jykevää ukkoa, joka
+viimeisen keskustelun aikana ääneti oli venheensä perässä istunut.
+Hyvästi he tiesivät, ettei tämä tuuma johtajavanhusta ensinkään
+miellyttänyt. Lauri sen varsinkin tiesi, kuinka syvästi vanhan
+erämiehen intohimoinen mieli moisia tinkimistuumia halveksi, ja hän
+luki sen inhon nytkin ukon tyytymättömistä katseista. Liian syvät
+olivat ne haavat, joita savolaiset olivat hänen pitkän ikänsä varrella
+hänen sydämeensä iskeneet; heidän kanssaan hän ei voinut sovitella
+koskaan. Hänen lyhyt oppinsahan oli aina ollut: vainolainen on
+kostettava, tungettelija on ajettava tiehensä! Sen Lauri tiesi, ja
+juuri sen vuoksi hän ihmetteli, että ukko niin kauan ääneti istui,
+lausumatta sitä repäisevää, ratkaisevaa sanaa, jota nuoret miehet
+häneltä odottivat ja joka oli tekevä lopun turhasta haastelusta.
+
+-- En luule sovinnon puheista savolaisten ja meidän välillämme mitään
+kystä syntyvän, -- uhmalla he nytkin tänne tulivat...
+
+Kaikki luulivat Ukon näin kylmästi kieltäytyvän keskusteluista, ja
+rannalla jo Tarvainen teerevänä omille sovinnonpuhujilleen ilkkui:
+
+-- Siinä kuulette Karmalan noidan sovinnon!
+
+Ja alakuloisena Suopeltokin huokasi:
+
+-- Syntyneekö kystä siitä ainaisesta torastakaan!
+
+Mutta kaikkien ihmeeksi Ukko rauhallisesti jatkoi:
+
+-- Mutta kun lienee savolaisilla jotakin vakavaa rauhasta ja rajoista
+puhuttavana, kun lienee heillä vilpitön mieli, niin voin minä sitäkin
+puhetta kuunnella, sittenpähän näkyy, mitä siitä syntyy.
+
+Helpotuksen huokaus pääsi naisten rinnoista, kun he sydän ahdistuksessa
+soutoteljoillaan istuivat ja tuskaisina odottivat, mihin tämä väittely
+päättyisi. Kummastellen katselivat nuoret miehet toisiaan, pettymystä
+ja kiukkua kuvastui monenkin silmistä ja turhaan koetti Laurikin
+ukkonsa harmaista kasvoista lukea, mitä tämä viimeisellä puheellaan
+tarkoitti. Mutta savolaisten rannalla supateltiin hetkinen hiljaa,
+väiteltiin ja väisteltiin, ja vihdoin astui Suur-Savon Kylliäisen
+isäntä, joka hänkin oli savolaisten johtomiehiä, pari askelta rannemmas
+ja huusi:
+
+-- Meillä on se mieli, että koetetaan asiat kerran sovinnossa
+selvittää. Jos lienee teissä, niinkuin tuntuu, sama tuuma, niin
+soutakaa maihin -- puhutaan!
+
+Syntyi hetken äänettömyys. Hämäläiset oivalsivat, että Savon miehet nyt
+tunsivat heikommuutensa ja siksi noin sovinnollisiksi heittäytyivät, ja
+se heistä monta suututti. Mutta Suopelto piti asian jo selvänä, hän
+antoi merkin soutajilleen ja samassa hänen venheensä aallokosta
+laskikin jo rannalle, toki kappaleen matkan päähän savolaisten
+valkamasta. Vielä viipyi salmella ukon venhe, ja sen liikkeitä ne
+toisetkin yhä odottivat. Mutta jo tarttui Erä-ukko huoparimeen ja
+lausui elpyen:
+
+-- No, hyvä, lasketaan siis maihin, katsotaan, mitä merkitsee
+savolaisten sovinto. Mutta muistakaa, miehet, aseet mukaan maihin
+noustessamme, sitä myöten vain heidän aikeisiinsa luotan!
+
+Niin seisoivat hetken kuluttua Hämeen miehetkin saman saaren rannalla,
+jossa paloi savolaisten rantatuli, seisoivat ääneti vakavana, tummana
+joukkona, joka ei siinä itseään oikein kodikkaaksi tuntenut. Mutta
+Suopelto, Pilvenperä ja muutamat muut sovinnon miehet nousivat ylemmäs
+törmälle savolaisten luo, pannakseen alulle sen neuvottelun takamaiden
+erottamisesta, jota varten he olivat maihin tulleet. Siinä vaihdettiin
+jo sana ja toinen, mutta perin kankeasti se tarina luisti; epäilystä
+huokui sanoista ja sanain lomista, kaarrellen karttoivat sovinnonkin
+miehet liiaksi lähestymästä toisiaan. Rantahiekalla lähenivät toisiaan
+sitävastoin nuoremmat miehet, toistensa aseita tarkastellen, mutta
+vielä tylympinä he silmäyksiä vaihtoivat, sanoja eivät yhtään.
+
+Tästä parvesta astui tuokion kuluttua törmälle neuvottelevain miesten
+luo Karmalan ukko, asettui tapparansa varaan miesjoukon eteen seisomaan
+ja kysyi:
+
+-- Kuinka kulkee tarina? Mistä te oikein puhutte?
+
+-- Siitä, mitä myöten kummankin heimon olisi pyydettävä, vastasi
+Suopelto neuvotonna, kun ei ruvennut keskustelua alkuunkaan saamaan.
+
+-- Vai siitä! No, kumman ovat siis nyt aluksi apajat tämän saaren
+ympärillä, se kai lienee ensiksi selviteltävä? -- Tällaisen kekäleen
+heitti ukko ilmeisesti tahallaan neuvottelevain miesten keskelle ja
+jatkoi sitten itse: -- Mehän tiedämme, että nämä apajat, joihin juuri
+nuottaamme soudimme, ovat hämäläisten vanhoja apajia, monet peräthän me
+tälle rannalle olemme vetäneet. Vai eikö ole niin asia?
+
+Se väite tärähti terävänä mieliin molemmilla puolin ja kuumensi heti
+taas veret. Poutanen koetti kyllä tovereitaan rauhoittaa ja Suopelto
+virkahti melkein moittivasti:
+
+-- Siitähän nyt juuri olisi sovittava.
+
+Mutta silloin ukko kiivastui:
+
+-- Minä en rupea tinkimään siitä, mikä on omani -- minä sen pidän.
+Tässä ei ole valittava muuta kuin: joko lähtevät savolaiset taikka me
+tältä apajalta pois. Mutta minä en lähde!
+
+Jo kuului suuttumuksen surinaa savolaisten joukossa. He ryhmittyivät
+taas sivummas ja Tarvaisen äijä se taas äkäisenä ärähti:
+
+-- Ehkä lähdet, jos lähetetään!
+
+-- Ka, jompikumpi lähtenee!
+
+Taas olivat jo yhtyneet miehet toisistaan loitonneet ja murjottivat
+karsaina vastakkain. Siellä törmällä älyttiin, ettei ukko suostu
+sovintoon muilla ehdoin kuin että savolaiset peräytyvät. Mutta alempana
+vesirajassa olivat nuoret miehet sillävälin yhä enemmän ärtyneet.
+Siellä he jo viskelivät kompasanoja vastakkain, sana syntyi sanasta ja
+siitä virisi pian äänekäs kina. Joku savakko siellä ivaili hämäläisiä
+naistenvarkaiksi, viitaten kai Tuiran kesäiseen onnistumattomaan
+ryöstöyritykseen, ja sille toiset tyrskähtivät nauramaan. Mutta se se
+kävi kuumaverisen Vilpun sapelle, hän astui esiin ja uhmaili
+ivailijalle:
+
+-- Käy miehen vastukseksi, jos et itse liene naisuros!
+
+Vastaukseksi lennähti vain kivi savolaisten parvesta Tuiraa kohti, joka
+sen toki kiireisellä liikkeellä sai väistetyksi. Mutta siitä
+hytkähtivät Hämeen miehet, he tarttuivat tuimina aseisiinsa, ja samalla
+kuului törmältä, jossa neuvottelijatkin olivat kääntyneet rantatoraa
+kuuntelemaan, ukon ääni melkein ilkkuvana:
+
+-- Kas niin, pojat, sen jo arvasin. Näin meitä vastaanottavat
+savolaiset, jotka meidät rauhan miehinä rannalle kutsuivat!
+
+Ja hän lähti kiireesti törmältä alas astumaan, ikäänkuin johtaakseen
+noita kiihtyneitä nuoria miehiä, ja virkkoi laskeutuessaan:
+
+-- Mutta kun me kerran tänne on tultu, niin täällä me nyt pysymmekin!
+
+Silloin suhahti nuoli kentän poikki, savolaisten rannalta, muutaman
+pajupehkon takaa. Ja ampuja oli kyllä tiennyt, kehen hän tähtäsi:
+rautapää nuoli iski Karmalan ukon vasempaan olkapäähän, kun hän juuri
+keskirinnettä alaspäin astui, siihen iski ja upposi syvälle
+kainalolihaksiin, joihin värähtämään jäi.
+
+Tuskan tuntien vanhus horjahti ja nojasi viereistä koivua vastaan.
+Mutta se nuolen isku löi samalla kuin salamanisku molempiin
+miesjoukkoihin. Savolaiset ensin tuokioksi nolostuivat, ja Pouta-Paavo
+kuului siellä valittavalla äänellä moittivan miehiään, mutta samassa jo
+heilahtivat aseet esiin heidänkin parvestaan, ja ahteella syntyi pian
+määrätön hälinä.
+
+Mutta ainoastaan hetkeksi oli ukko koivun kylkeä vastaan hervahtanut.
+Tuokion kuluttua hän oikaisihe taas suoraksi, kiskaisi verisen nuolen
+irti kainalostaan ja huusi sitä huiskuttaen melkein riemuavalla
+äänellä:
+
+-- Tätä se oli savolaisten sovinto, siinä näette salakytän nuolen!
+Mutta etpä osunut sydämeen, sinä pelkuri pensaantakalainen, vielä on
+pystyssä Karmalan Erä-ukko ja vielä iskee sen oikea käsi. Nyt
+eteenpäin, Hämeen miehet, pois ajetaan nyt katalat rannoiltamme!
+
+Mutta jo hänen sitä puhuessaan olivat Hämeen miehet vihansa vimmassa
+rynnänneet eteenpäin tuota kavalaa tekoa kostamaan, ja tuliteräisinä
+välähtivät heidän aseensa laskeutuvan syyspäivän hohteessa. Tuossa
+tuokiossa koko ranta riehui yhtenä tuiskuna, kuin jos olisivat sinne
+kaikki hiisien hirmut lasketut irti intohimoissaan temmeltämään. Ja
+rynnätessään huusivat Hämeen miehet:
+
+-- Erä-ukkoa ampuivat, katalat!
+
+-- Sitä varten ne meidät tänne hakivat!
+
+Yksin Suopellon Sipikin, joka vielä tuokio sitten oli rakennellut
+rauhaa, syöksyi nyt miestensä etunenässä, keihäs ojossa, savolaisia
+vastaan, karjuen:
+
+-- Nyt ei ole sovintoa eikä armoa, nyt ilkityö kostetaan!
+
+Odottamattoman nuolen vaikutuksesta hetkeksi typertyneet Savon miehet
+asettuivat vastarintaan, torjuakseen hämäläisten hurjan hyökkäyksen.
+Tulinen tosiottelu leveni pitkin ahdetta; siellä kaikui huutoja ja
+kirouksia, miehiä jo voihkien kaatui ja koko sitä temmellystä säesti
+venheistä katselevain naisten avuton ulina. Mutta ylinnä soi Karmalan
+ukon riemahteleva yllytysääni:
+
+-- Ajakaa järveen kuokkavieraat, juuri niin, näytetään nyt savakoille,
+mistä raja kulkee...!
+
+Mutta taistelun näin ahteella soidessa riehui pajukon luona
+vesirajassa, siinä, mistä vihan nuoli oli lentänyt, yhtä tuima ottelu,
+leppymätön ja toivoton, vaikkei sitä törmälle näkynyt. Karmalan Lauri
+oli seisonut hämäläisten sivustalla rantahiekalla, silloin kun tuo
+kavala nuoli ukkoa kohti lennähti, ja sieltä nähnyt jousimiehen, joka
+laukaistuaan kiireesti laski maahan aseensa. Rajaton inho oli hänen
+mielensä täyttänyt, hänet oli sytyttänyt uusi ja vanha kosto, ja
+tovereitaan odottamatta oli hän kirves koholla juossut hietikon yli ja
+pajukon läpi ampujan kimppuun. Samassa hän ampujan tunsikin; se oli
+Tarvaisen kiilusilmäinen Ohto, savolaisten sisukkain mies, jonka kanssa
+hän jo ennen oli käsirysyssä ollut, -- häntä tavoitti nälkäisenä Laurin
+isku. Mutta vaaniva savolainen oli ajoissa nähnyt hyökkäävän
+nuorukaisen, oli väistänyt hänen iskunsa ja tarttui nyt hänen
+rinnukseensa, painaakseen hintelämmän miehen käsivoimalla alleen.
+Kotvan kesti sitä hurjaa sylipainia. Mutta vähitellen taipuivat Laurin
+nuoremmat jäntereet, hän painui polvilleen... Mutta hän ei tahtonut
+kostamatta kaatua, hänen mieleensä välähti isänsä surma ja sukunsa
+suru, hän ponnisti yhä polviltaankin, nosti koholle pitelijänsä ... ja
+juureva mies roiskahti rantakiven yli, keikahti selälleen vesirajaan.
+Laurilta oli pudonnut kirves, hän tempasi vihollisensa siinä vieressä
+lepäävän jousen ja iski sen vaskitetulla varrella voimansa takaa Ohtoa
+otsaan. Kuului kamala parahdus, veri tulvahti esiin ja punersi
+rantaveden...
+
+Läkähtymäisillään läähätti Laurin rinta, hän tapaili henkeään, päätä
+huimasi, -- tuo ponnistus oli ollut liian kova. Mutta samalla näki hän
+kahden savolaisen rientävän kaatuneelle Ohdolle avuksi; hän kääntyi
+törmälle päin, juoksi, kompastui, lankesi, -- hervonnut oli ottelussa
+polven jänne... Ja siinä hän nyt makasi, surmaniskua odottaen.
+Savolaiset juoksivat häntä kohti, -- mutta perille asti eivät ehtineet,
+se isku ei tullut...
+
+Lauri nousi, katsoi. Tuiran Vilppu se oli hänen avukseen ehdättänyt ja
+pysähdyttänyt viholliset. Mutta peräytyessään nostamaan toveriaan
+vesirajasta viskasi savolaisista toinen juuri sillä hetkellä keihäänsä
+Tuiraa kohti; se upposi syvälle apumiehen reiteen, ja Laurin oli nyt
+vuorostaan kannettava pahoin haavoittunut ystävänsä venheille, missä
+itkevät naiset jo toistenkin haavoja sitoivat. Palatessaan ahteelle
+näki Lauri jo taistelun talttuneen. Hetken se vain olikin kuumana
+riehunut, nyt jo savolaiset väistyivät. He eivät olleet kestäneet
+Hämeen miesten vinhaa hyökkäystä, itsensä Tarvaisen siellä nyt täytyi
+kehoittaa:
+
+-- Venheille, Savon miehet, soutamaan!
+
+Mutta Erä-ukko liehui muita pitempänä omiensa keskellä ja huusi
+ilkkuen:
+
+-- Soutamaan, pakosalle, sanoinhan sen jo, -- älkääkä palatkokaan enää!
+
+Mutta se iva puraisi syvälle savolaisten sisukasta johtajaa. Hän
+kääntyi vielä kerran taaksepäin, antaakseen iskun tuolle vihaamalleen
+noidalle, joka vaikka verta vuotavana vielä hänen jäljessään tappara
+ojossa juoksi. Mutta se hetken viivähdys maksoi savolaisten
+valkotakkiselle johtajalle hengen. Hänen omat miehensä loittonivat
+hämäläisten takaa-ajamina hänen ympäriltään, hän eksyi umpimutkaan ja
+yrittäessään vihdoin paeta sai vaahtosuinen vanhus toisen vanhuksen
+tapparasta viimeisen iskunsa. Siihen seisahtui ukkokin, katsoi
+kaatunutta vihollistaan ja hänen silmässään salamoi tyydytetty kosto.
+
+Henkiin jääneet savolaiset juoksivat sillävälin sekasortoisena laumana
+venheilleen, jotka heidän naisensa jo olivat vesille työntäneet,
+tyrkkivät hädissään toisiaan, kahlasivat syvälle veteen ja viskausivat
+siellä suinpäin aluksiinsa. Siinä kuppelehti miehiä päällekkäin, toisia
+juoksi vielä rantaa myöten takaa-ajavain edestä, ja viimeisten
+savolaisten oli uimasilleen heittäydyttävä pelastuakseen edes siten
+rannasta loittonevain venheittensä perään...
+
+Pakenevain kintereillä olivat Hämeen miehet voittonsa hurmaamina
+juosseet rantahiekalle asti ja survoivat sieltä vielä keihäitään
+pakoon ehättäviin venheisiin, joissa vallitsi sanomaton sekasorto ja
+joita johdotta jääneet savolaiset koettivat henkensä hinnalla
+vasta-aallokkoon soutaa. Mutta vesille eivät hämäläiset enää lähteneet
+pakenevia tavoittamaan, siksi uupuneita jo olivat hekin, siksi syrjässä
+olivat heidän omat venheensä. He vain riemulla tuota pakoa katsoivat ja
+aina väliin vielä nuolen lennättivät loittoneviin aluksiin.
+
+Tässä miesjoukossa seisoi Laurikin, vielä taistelun huumaus korvissaan.
+Mutta hänen huuliltaan ei riemun huutoa lähtenyt. Erään venheen
+keulateljolle kyyristyneenä näki hän nuoren tytön, jota hän ei
+tuoksinan aikana ollut hetkeäkään muistanut. Nyt vasta palasivat
+muistot. Se ei itkenyt, tuo kalpea tyttö, ei ulissut toisten naisten
+tavoin eikä käsiään väännellyt, mutta sitä raskaammalta näytti hänen
+äänetön surunsa. Verkalleen käänsi hän päänsä venheestä rannalle päin
+ja hänen kauhua kertovat katseensa sattuivat Laurin tähystävään
+silmään. Vedetön, mutta valittava, murheen murtama, oli se
+jäähyväissilmäys, ja sellaiseksi se, kun venhe samassa salmesta kääntyi
+saaren taa, nuorukaisen sydämeen painui.
+
+Jotakin särkynyttä tunsi Lauri rinnassaan, kun hän riemuavain
+toveriensa keskeltä taas saareen päin kääntyi. Mutta suruksipa muuttui
+siellä ahteella toistenkin riemu. Melkein joka talon miehiä makasi
+siellä vainajina taikka haavojaan valitellen. Hengettömänä lepäsi
+siellä Olkkolan isäntä, nuolenpää vieressään, viimeisiä henkäyksiään
+veti Voipalan nuori perijä, ja Koskipää oli kaatunut katajikkoon, johon
+hän vihollisen oli ajanut ja iskenyt. Surun sortamina seisoivat omaiset
+näiden jäykistyneiden ruumiiden luona, ja valitellen koettivat naiset
+nurmella lepääväin verihaavoja tukkia. Haavoitettunsa olivat viholliset
+toki saaneet mukaansa, mutta montapa makasi heitäkin kuolleina
+rinteellä.
+
+Mutta sen hävityksen keskellä istui Karmalan vanhus, vielä tappara
+kädessään, kivellä Tarvaisen luisevan ruumiin vieressä, jonka
+kangistuneista suupielistä vielä tursui verensekainen vihan vaahto, ja
+onnellinen hymy kirkasti Erä-ukon partaiset kasvot. Mutta kalpealtapa
+hän sentään näytti itsekin ja voipuneelta, ja huolestuneena Lauri,
+rannasta hänen luokseen astuessaan, kysyi:
+
+-- Miten on laitanne, ukko, onko haavanne tukottu?
+
+-- Ei se mikään haava ole, nuolen naarmu vain, ei se tukkoja kaipaa,
+vastasi vanhus halveksuen.
+
+-- Mutta katso, mekkosi on paksussa hurmeessa, vieläkin vuotaa verta!
+
+Nyt sen vasta ukko itsekin huomasi, ja pian siihen kertyi muitakin
+avaamaan hurstista paitaa. Sieltä löytyi karvaisen rinnan kupeelta
+ruosteisten nuolensärmäin repimä haava, syvä ja sälöinen. Mutta vanhus
+ei vieläkään sitä tosiasiaksi arvannut. Ja sillaikaa kuin hänen
+haavaansa tukettiin, puhui hän lepokiveltään rohkaisevia lohdutuksen
+sanoja sureville, masentuneille erämiehille:
+
+-- Älkää itkekö kaatuneita, sulo on sotahan kuolla. Raskaalta tuntuu
+kyllä vainajia nähdä, mutta se hinta meidän oli maksettava, jotta
+savolaiset kerrankin saataisiin älyämään, ettei heidän ole näille
+vesille pyrittävä. Nyt on erämaa taas meidän ja meillä se pysyy, jos
+vain huolellisesti apajoitamme varjelemme...
+
+Mutta Ukon rohkea riemu ei muuhun eräväkeen tarttunut. Surevina
+suorittivat Hämeen miehet viimeiset tehtävänsä tällä taistelun
+anteella: korjasivat venheisiin haavoittuneet ja hautasivat vainajansa,
+-- kaatuneet viholliset he jättivät maan päälle makaamaan. Sitten he
+kiireisesti lähtivät soutamaan pois tästä kalman saaresta, jota he nyt
+Sotasaareksi sanoivat, soutamaan samoja salmia, joita savolaiset äsken
+olivat kulkeneet. Tuuli oli illaksi tyyntynyt, autiona siinsi taas
+kellervälehtoinen hiekkarantasaari suuren eräjärven keskessä, ja
+ensimmäinen kaarne laskeusi pian lennostaan tuolle hiljaiselle
+rannalle, jossa äsken oli soinut intohimojen mylvivä pyörre.
+
+Etuvenheen perässä, vanhalla kunniapaikallaan, tahtoi Erä-ukko nytkin,
+voitosta palatessaan, istua, vaikka hän olikin verenvuodosta kalpea ja
+vaikka vihavoimaan ruvennut haava estikin häntä muuta kuin yhdellä
+kädellä perää pitämästä. Sairaaksi hän ei tahtonut heittäytyä, ei,
+suoraksi hän selkänsä oikaisi, kun hän siinä uupumusta tunsi, ja
+suorana hän venhekuntansa kotilahteen viiletti. Mutta ennenkuin rantaan
+ehdittiin, niin jopa putosi huopari hervonneesta kädestä, vilun väreet
+vanhusta puistattivat ja taluttamalla oli ukko vietävä saunaan,
+nahkaselle vuoteelleen.
+
+Huolestuneina valvoivat monet väsyneet, murheiset Hämeen miehet tänä
+iltana rantanuotiolla. Jokohan sittenkin teki pillojaan viholaisen
+lemmonnuoli, mistä sitten apu saadaan, jos auttaja kaatuu? -- niin he
+toisiltaan kyselivät. Aamuyöstä kutsui ukko Laurin ja Suopellon
+luokseen. Nämä näkivät heti, että haavakuume oli yöllä yltynyt ja
+nopeasti myrkyttänyt vanhat veret; hämäräksi oli jo käynyt
+johtajavanhuksen silmän kiilto, ja heikentyneellä äänellä hän heille
+puhui. Mutta mieli oli vanhuksella terve.
+
+-- Minun aikani on kypsi, sanoi hän, -- kostettu on sukuni surma,
+voitettu vainon mies, joudan pois. -- Hän kääntyi sitten pojanpoikansa
+puoleen ja virkkoi lempeästi: -- Kostoa neuvoin tuonoin sinullekin,
+kostoa ja vihaa, siihen olen kasvanut. Mutta sinulla on nousuaika
+edessäsi ... sitä olen yökauden ajatellut ... tuota eilistä
+muistellessani. Niin, ehkä olet, Sipi, oikeassa, ehkei tämä ainainen
+tora lopultakaan elätä. Punnitkaa itse, onko rauha parempi kuin sota;
+minä en voinut sopia, ehkä voitte te...
+
+Hänen raukea silmänsä pysähtyi taas pitkäksi hetkeksi Lauriin. Ja hän
+jatkoi:
+
+-- Katselen sinua, Lauri: sinussa on vartta, on mieltä, on miestä, erän
+kovat kestät, tapellakin osaat... Mutta ei ole sinussa sittenkään samaa
+sisua kuin oli isässäsi ja minussa. Toinen aika voi vaatia toista
+miestä. Sinun ajettavaksesi jää kerran meikäläisten asia; aja se
+heimosi onneksi, vaikkapa rauhan teitäkin. Mutta muista: niitä maita,
+jotka ovat ostetut heimosi verellä, niitä älä heimolta hinnatta heitä!
+
+Niin hän puhui, ja taas valaisi nuortean auvon ilme hänen kasvonsa,
+joilta jo kuumeen hehkukin kelmeni. Vielä hän kuitenkin riemahtaen
+virkkoi:
+
+-- Kostamatta en kuitenkaan katoa ... kostin jo itse!
+
+Ja se ilon ilme jäi hänen kasvoilleen, kun hän siinä hiljaa,
+valittamatta, makasi ja aamun valetessa hiljaa kuoli. --
+
+Muutamia päiviä myöhemmin souti hämäläinen erämatkue jo myödyttäviä
+vesiä kaukaisilta haukijärviltään etelää kohti. Myrskyisiksi kiihtyivät
+syystuulet suurilla selillä, ne repivät puut rannoilta lehdettömiksi,
+ne kaatoivat honkia palolla ja läikyttivät laineita lastissa olevain
+venheiden varpelaitojen ylitse. Mutta väsymättä kiskoivat kovettuneet
+kourat aluksia aallokon halki, ja kun virtavesille saavuttiin, niin
+levähtämättä laskettiin kohisevat kosket ja suvannoilla nostettiin
+lehtipurje avuksi.
+
+Kotikyliin paloi näet mieli syksynpimeiltä saloilta. Kotimatkalle
+olivat hämäläiset -- vanhalle johtajalleen saunarantaan kummun luotuaan
+-- lähteneet heti kun haavoittuneet suinkin jaksoivat taivalta tehdä.
+Savolaisten pelko ei heitä siihen enää ajanut, nämä olivat näet
+sota-illan jälkeen kiireesti paenneet soittensa taa. Mutta avuttomiksi
+Hämeen erämiehet sittenkin itsensä tunsivat ja alakuloisiksi: paljon
+verta, monta uhria oli taas tämä kalaretki vaatinut, suru asui
+kotiinpäin soutavain miesten mielissä.
+
+Mutta yhtä painoa he eivät vieläkään päässeet kulkemaan
+rintamaankyliinsä asti. Kun he saapuivat Venheheittoon, jossa
+tavallisuuden mukaan saaliista suurin osa kätkettiin rotkoihin, sieltä
+suksimiesten talvikelillä haettaviksi, niin huomattiin, että Tuirassa
+ei ole vielä miestä pitkien metsätaipaleiden poikki kotiinsa
+kävelemään. Muut haavoittuneet olivat jo kutakuinkin kostuneet, hänen
+reidessään oli vielä tuuranreikä auki, ja huonoksi se oli vienytkin
+verevän miehen. Sairasta ei tietysti voitu yksin salolle jättää, mutta
+pitempään ei erämatkue myöskään malttanut sinne jäädä. Siitä pulmasta
+kauan neuvoteltiin miesten kesken. Vihdoin virkahti Suopelto:
+
+-- Jonkun on jäätävä Vilpun kanssa tänne, kunnes talvella täältä
+saaliit haetaan. Kuka jää Jämsän miehelle kumppaniksi?
+
+Lauri oli jo aiemmin tarjoutunut jäämään henkensäpelastajan toveriksi
+salolle, mutta siitä tarjouksesta ei Vilppu huolinut; hän tiesi, että
+Lauria tarvittiin viemään suruviestiä Karmalaan ja hoitamaan Erä-ukon
+hänelle jättämiä tehtäviä. Poissa oli vanha leikkiluonto nyt
+veitikalta, siinä hän lepäsi avutonna lehtivuoteella Kihosjoen
+partaalla ja virkkoi katkerasti neuvottomina ääneti seisoville
+miehille:
+
+-- Ei tarvitse jäädä kenenkään, jo joudan tästä yksin kuolemaan!
+
+Mutta silloin kuului neuvottelevain miesten kehään arka naisääni, joka
+sivulta kuiskasi:
+
+-- Minä jään.
+
+Miehet kääntyivät katsomaan. Se oli Karmalan nuori Enni, joka oli
+sydäntään pidellen kuunnellut miesten puheita sen kulkijapojan
+kohtalosta, jota hän kenenkään tietämättä mielessään rakkaana piti.
+Ihmetellen huudahti Lauri:
+
+-- Sinäkö, Enni, jättäytyisit salolle?
+
+Punaisiksi olivat karahtaneet neitosen kasvot, kun kaikki olivat häntä
+katsomaan kääntyneet, -- hän ujosteli nyt havaitessaan, että oli näin
+yhtäkkiä salaiset tunteensa toisille ilmaissut. Mutta Tuiran Vilppu,
+joka oli maannut väsyneenä ja välinpitämättömänä, hän nyt kuin elpyen
+istualleen kimmahti, hänen raukea katseensa kirkastui ja vanhaan
+tapaansa hän taas iloiten virkkoi:
+
+-- Jäisitkö Enni, jäisitkö todella toverikseni salolle talvikaudeksi,
+-- me kahden vain!
+
+Nyt voitti tyttökin ujoutensa, ja rohkeana hän astui haavoitetun
+viereen:
+
+-- Jäänpä vaikka moneksikin talveksi, -- etkö sitä arvannut?
+
+-- Enpä uskaltanut, mutta nyt en joudakaan kuolemaan! Tule, jäädään
+tänne takamaille elämään, tänne sauna saakaamme! Nyt kyllä pian haavani
+paranee enkä ikävöi enää Jämsänjoelle!
+
+Miehet katselivat iloisesti hymyillen tätä kohtausta autiolla
+jokirannalla, ja pian virkkoi Pilvenperä:
+
+-- Taitaa olla lemmen liitto siinä tekeillä, perhekunnan alku
+takamaille, eipä sitä apua arvattukaan!
+
+Mutta Suopelto puhui innostuen:
+
+-- Se on oikein, koskapa yhteen kuulutte, niin perustakaa vain kotinne
+tänne takamaille. Me kyllä teille tänne jykevän pirtin rakennamme ja
+eväitä heitämme, ettei hätä heti heiluttele. Ja vaikkei ole pappia
+aviotanne vihkimään, niin yhtä pyhä se liittonne silti on, kun sen koko
+erämatkue vahvistaa, -- voittehan sitten joskus tulla papinkin luo,
+samalla kuin lapsenne ristitte, silloin on yksi tie ja kaksi asiaa.
+
+Siinä oli Kihoskosken kupeella komea kuusikko ja sen rinteellä tiheä
+lehto, johon hyvästi saattoi saunan kätkeä, -- siihen eräjoukko kävi
+yhteisvoimin nuorelle väelle salopirttiä rakentamaan, ja parissa
+päivässä se oli jo valmis. Ensi tuli tehtiin uuden tuvan uuniin, sen
+valossa Leena-muori nuorikolle ensi taikinan vastasi ja hilpeät
+hääjuhlat siinä joukolla vietettiin.
+
+Mutta erojuhlat samalla. Sillä seuraavana aamuna läksi hämäläisten
+erämatkue painumaan lounaisille metsäpoluille, jättäen kaksi nuorta
+ihmistä pitkän talven ajaksi yksinäiselle salolle, missä ei kymmenien
+peninkulmain kuuluvilla muuta ihmistä asunut. Mutta rohkeina jäävät
+lähteville hyvästinsä lausuivat, ja iloisina he sulkivat ovensa
+syysmärkään poistuneiden jälkeen, kätkeytyen niin kahden oman tupansa
+lämpimään.
+
+Hetkeksi pysähtyi vielä erämatkue Kihoskosken harjulle katsomaan,
+kuinka Tuiran salopirtistä nouseva savu hienona hiveli syysmetsän
+märkiä latvoja, ja kyynel silmissään virkahti Leena-muori:
+
+-- Ei ole niillä raukoilla mihin turvautua, jos tulee vieraaksi tauti
+tai korven kontio.
+
+Mutta vakavana vastasi Sipi:
+
+-- Toisiinsa turvautuvat. Rohkeutta siltä kysytään, joka noinikään
+salolle pirttinsä perustaa. Mutta niin ne ovat erämaat asutettavat,
+niin ne ovat asutetut ennenkin, ja ehkä on eletty onnellisempinakin
+silloin kuin nyt rintamailla!
+
+Mutta syrjemmässä muista seisoi Karmalan Lauri ääneti katsellen tuota
+erämaan keskeltä hienosti kiemurtelevaa savua, ja kaihoten, kadehtien
+hän ajatteli ystävänsä onnea. Noin olisi hänkin tahtonut saada kerran
+mielittynsä keralla jäädä sydänmaan saunaan, kahden vain, syrjään
+ihmisten kiistoista ja kilvoituksista. Mutta se hänen hiljainen
+unelmansa, se oli kostoon särkynyt. --
+
+Usein oli suru erämiesten matkassa kotosalle kulkenut ennenkin, mutta
+harvoin olivat suruviestit niin suuret olleet kuin tänä syksynä. Niitä
+kulki nyt joka kylään niiden matkueiden mukana, jotka rintamaan
+laidassa eri tahoille haaraantuivat.
+
+Mutta raskain viesti oli Laurilla vietävänä, hänen yksin astellessaan
+lehtoa pitkin Karmalan lahteen. Etäältä vaarojen takaa kumahteli kuin
+haudasta kirkonkellojen soitto, -- oli lauantai, pyhäksi soitettiin, --
+ja hän ajatteli, että saavat ne nyt pitempäänkin soida, kuolinkellot.
+Penikin käveli siinä vakavana hänen rinnallaan, ikäänkuin sekin tuntien
+raskaaksi sen viestin, joka heillä oli kotiin vietävänään.
+
+Mutta kun Lauri kotipihalle saapui ja tarinaansa kertomaan kävi, niin
+tunsi hän mielessään kylmän puistatuksen. Kenenkään silmä ei siellä
+itkuun sulanut, harvan sanan sai hän vastauksekseen, -- tuntui melkein
+kuin se hänen tuomansa tuonenviesti jo olisi ollut tuvassa tunnettu. Ja
+niinpä hänelle emäntä jo ennen kuin Lauri suunsa avasi virkkoikin:
+
+-- Taasko tappelitte, veriin miehiä menetitte, vaarinkin sinne jätitte.
+-- Niin, jo sen tiedän, nähnyt sen olen, nähnyt vihanvenheitä
+vierekkäin rannalla ja ruumiita olen nähnyt hautoihin laskettavan.
+Mutta missä on Enni, vihkimättä lapsen salolla naititte...
+
+Lauri tiesi kyllä, että tuo sairaalloinen emäntä Mustanahon karsikossa
+usein loveen lankeili ja kaukaisia asioita katseli, -- olihan se
+ennakolta nähnyt senkin tappelun, johon häneltä mies ja lanko oli
+kaatunut, ja siitä asti se olikin noin kummaksi käynyt. Mutta kaameata
+oli Laurista sittenkin kertoa sanomiaan tuolle kylmälle tietäjälle,
+joka jo salatkin tunsi. Eikä lämpimämpi ollut sedänkään vastaus, kun
+Lauri tälle vaarin kuolemanviestiä kertoi. Tylysti Tuomas vain virkkoi:
+
+-- Surmaansa kai se isä ikäloppuna läksikin sieltä savolaisten
+tappeluista hakemaan, eihän se malttanut lähtemättä olla. Sen siitä nyt
+taas näitte!
+
+Laurilla hyyti sydäntä; nyt hän vasta oikein tunsi orpona liikkuvansa
+näillä setänsä pihoilla, joista äänetön kylmyys häntä vastaan huokui.
+Painostavalta hänestä oli siellä kyllä ennenkin tuntunut.
+Raskasmielisenä oli setä aina ahertanut siinä ilottomassa
+raadannassaan, ja kuin haamu oli tuo kärsivännäköinen emäntä siellä
+ennenkin liikkunut umpisuisena ja umpimielisenä. Mutta nuoresta
+erämiehestä tuntui sittenkin siltä, kuin joku erityinen, äänetön, salaa
+jäytävä suru ja entistä raskaampi apeus olisi nyt näillä kotituvilla
+asunut ja häntä vastaan lehahtanut. Se ikäänkuin puristi kokoon
+Laurinkin nuoren sydämen, hänet valtasi melkein pakko saada edes jonkun
+kanssa puhua, kertoa ja kuulla. Hetken tuvassa levättyään käveli hän
+senvuoksi ulos tanhualle, mistä kuului havukirveen yksitoikkoinen
+nakutus. Poika-Tuomas siellä pölkyn ääressä heilui ja häneltä Lauri
+kysyi:
+
+-- Missä on Heino? -- Hän tahtoi toki saada tarinoida nuorimman
+orpanansa kanssa, joka ei mikään tuppisuu ollut.
+
+Mutta Tuomas ei vastannut, nakutti vain ääneti poikki pieniä
+kuusenoksia. Vasta kun Lauri uudisti kysymyksensä, ärähti juro raataja
+melkein äkäisesti:
+
+-- Heinoko... Karannut!
+
+-- Mitä puhut, karannutko kotoaan, uteli Lauri hämmästyneenä. -- Miksi
+ja minne?
+
+-- Maailmalle, minne lienee livistänyt, helpompia päiviä hakemaan kai!
+
+Laurin täytyi hämmästyksensä kesken hymyillä, sillä hän tunsi noista
+sanoista niin hyvin isä-Tuomaan lyhyet puheenparret, jotka jo olivat
+hänen kuvaansakin syöpyneet.
+
+Mutta vielä hän kysyi:
+
+-- Milloin se lähti?
+
+-- Tässä kesällä, yöllä livisti, jälkiään ei jättänyt...
+
+Enempää ei Tuomas tiennyt kertoa. Mutta Lauri ymmärsi jo siitäkin tuon
+tuvassa vallitsevan mielialan, isännän ärtyisän äänen, emännän
+laihtuneen hahmon. On siis surua täälläkin, jäytävää surua ja soimuuta.
+Ja hän istahti hetkeksi tanhuan aidalle havumiehen viereen, katseli
+rantakedon yli järvelle, missä syysmyrsky vesiä myllersi ja
+vaahtopäisiksi särki aallonharjoja, ja hän ajatteli, että eipä ole
+oikeastaan ihmekään, jos Heino kotoaan karkasi. Sillä itsestäänkin
+hänestä tuntui, että hauskempi kuin täällä on sittenkin siellä
+syyssateisella salolla, -- ilman tovereitaan, joustaan ja Peniään,
+hänkin tänne menehtyisi!
+
+Samassa hänen silmänsä sattuivat siihen aituuksen nurkkaan, missä Ukon
+Ennille kasvatiksi tuoma tevana vielä vankina kohotteli korkeata
+kaulaansa korkean aidan tasalle. Poissa on nyt Ennikin, Karmalan ainoa
+ilolintu; kesykki on yksin jätetty siihen, eikä hoitajaa ole enää
+odotettavissakaan. Lauri käveli aituuksen luo, purki veräjän ja astui
+taputtamaan arkaa hirvenvasaa, joka suurilla silmillään tätä outoa
+lempeyttä katseli. Mutta kun hirvi tuokion kuluttua aukinaisesta
+veräjästä astui nurmelle ja sieltä pitkin harppauksin loikkasi lehtoon
+päin, niin eipä Lauri sitä pidättämään käynyt, vaan ajatteli:
+
+-- Mene vapauteesi, ilotontahan täällä on sinunkin!
+
+
+
+
+VI. MAAILMALLE.
+
+
+Niin, Karmalan nuorin poika, Heino, oli karannut isänsä kodista.
+
+Eräänä sydänkesän päivänä oli Karmalan lahdelle saapunut outoja
+kulkijoita. Ne olivat olleet kuljeskelevia teinejä.
+
+Sauvat kädessä, pussit selässä he olivat tulleet, hilpeinä miehinä
+olivat taloksi heittäytyneet ja talon nuorimmasta olivat pian
+tuttavansa tehneet. Heino oli heidän juttujansa kuunnellut, kuunnellut
+heidän tarinoitaan Turun koulusta, jossa lukeminen oli työnä ja jossa
+miehestä tehtiin pappi tai lainlukija, ihaillut heidän elämänsä
+vapautta ja kadehtinut heidän kepeätä mieltään. Ja nuoret miehet olivat
+Heinon nähdä pirtin nokiseen seinään piirtäneet niitä samoja
+koukeroita, joita koulussa luettiin ja kirjoitettiin, ja antaneet
+hänelle muutaman nahkalevyn, johon itse olivat harjoituksekseen
+kirjaimia piirustaneet.
+
+Ahmien oli poika sitä kaikkea katsellut ja kuunnellut ja hänen
+sydämessään oli polttavaksi kiihtynyt se jano, jonka hän jo kesäkauden
+oli siellä jomottavan tuntenut ja joka piispanretken jälkeen ei
+sammumaan ruvennutkaan. Ne tarinat, joita piispan saattomiehet olivat
+Savon matkalla salon pojille kertoneet kaukaisen maailmansa oudoista
+oloista: linnoista, luostareista, kaupungeista ja niiden kepeästä
+elämästä, olivat syöpyneet syvälle Heinon mieleen. Kun hän sitten
+aamusta iltaan raatoi isän kovan kurin alaisena halmeella ja
+heinärannassa, pyörivät hänen yksinäisen ikävänsä mietteet noiden hänen
+mieleensä painuneiden kuvien ympärillä, ja niiden keskeltä välähti
+hänen muistoihinsa aina väliin vanhan piispan mahtava olento kuin
+pilvien päällinen ilmestys. Ja hän kertasi usein ajatuksissaan niitä
+kehoittavia sanoja, joita tämä hänelle oli puhunut: "Kun tulet
+Turkuun..." Mutta kenellekään hän ei niistä mielikuvistaan saanut
+kertoa ja siksipä Heino, varsinkin erämiesten lähdettyä Pertunjuhlain
+jälkeen kalajärville, tunsikin Karmalassa entistä syvemmin ilottoman
+yksinäisyytensä.
+
+Ehkäpä olisivat kuitenkin nuo muistot ajan oloon kalvenneet nuorukaisen
+mielestä, mutta nyt tulivat nuo kuljeskelevat teinit ja virittivät
+jutuillaan hänen mieleensä aivan uuden kaipion. Toinen heistä oli pitkä
+roikale, Pietari nimeltään, aina laulussa suin, aina kompasana
+huulillaan, ja hän se varsinkin iloisilla jutuillaan voitti puoleensa
+Heinon herkän mielen. Tämä Pietari se eräänä iltana, kun Karmalan
+tuvassa illallista syötiin, muiden iloisten juttujensa sekaan yhtäkkiä
+kysäisi:
+
+-- Eikö lasketa Heinoa teiniksi kouluun, koska hänellä näkyy hyvä halu
+olevan?
+
+Mutta vihaisesti pöydän päässä istuva isä-Tuomas silloin vieraaseensa
+päin kääntyi ja ärähti:
+
+-- Ei! Ja jos te käytte semmoisia juttuja hänen päähänsä ajamaan, niin
+väleen suoriatte taipaleelle tästä talosta!
+
+Mutta toinen teini, Paavali, jossa oli jo paljon papin alkua, virkkoi
+siihen isännälle melkein kiivastuen:
+
+-- Mikäs häpeä se olisi, jos pojasta pappi tehtäisiin?
+
+-- Pappiko, sanoit, -- herra! huudahti isä.
+
+-- Niin, miksei pappi tai ruunun mies, -- sitä tietä sinne kiivetään.
+Heinolla on pää terävä, pian hän latinat oppii.
+
+Niin leperteli taas Pietari-teini, Heinon korvien yhä enemmän
+kuumetessa. Mutta silloin kävi Tuomas-isän niska taas punoittamaan,
+hänen leukansa väkätti vähän aikaa ja sitten tulivat sanat:
+
+-- Jo olette te maailmankiertäjät tarpeeksi tässä talossa virkailleet,
+jo joudatte taipaleelle. Tämän talon poikia ei herroiksi opeteta eikä
+siitä asiasta toista kertaa puhuta enää tässä talossa, kun lienee
+minulla valta. Heino suorii viikatteineen heinänurmelle ja te laputatte
+matkoihinne, -- saatte uskoa jo sillä sanalla!
+
+Todeksi sen silloin ymmärsivät sekä Paavali että Pietari, ja vielä yötä
+vasten he läksivät astumaan vihaisen isännän tuvasta toiseen kylään.
+Mutta veräjälle kantoi heille Marketta-emäntä vielä eväiksi salaa
+juuston ja leivän, -- jokaisesta teinialmusta oli kirkko luvannut
+jonkun päivän synninpäästön armeliaalle antajalle, sen tiesi hurskas
+emäntä.
+
+Teinit läksivät, ja taas kuluivat päivät hitaina ja harmaina Mustanahon
+rinteellä. Mutta Heinon mielestä ei isän ankarin uhkauskaan ollut
+pystynyt karkoittamaan hiljaisia mietteitä, jotka nyt olivatkin
+entistään elävämpiä. Heinänteko loppui. Viimeisen kuivan ruon suovaan
+kannettuaan oli Heino eräänä päivänä istahtanut aitovierelle ja
+ruvennut puukkonsa kärjellä tuoheen piirtelemään niitä samoja
+koukeroita, joita oli teinien hänelle antamassa nahkalevyssä, -- sitä
+hän aina povellaan kantoi. Nuo kirjaimet olivat hänestä kuin oppaita
+opin tielle, ja niitä piirrellessään virisi hänessä taas halu lähteä
+kuljeskelevain teinien matkassa maailmalle. Se halu kävi joskus hänessä
+melkein ylivoimaiseksi. Mutta isän silmä oli häntä jo turhaan suovalta
+etsinyt, ja kun se keksi hänet aidan kupeelta kykkimästä, karjaisi
+ankara mies lähemmäs astuen:
+
+-- Mitä taas kökötät siinä parhaalla työrupeamalla, vetelys?
+
+-- Johan loppuivat heinäruot, vastasi Heino, koettaen piilottaa
+pergamenttipalastaan.
+
+-- Nyt on nuotalle lähtö, sinua tässä vain on soutajaksi etsiskelty. Ja
+mitä kääröjä sinulla on siinä kourassasi, näytä!
+
+Heino vastasi arasti:
+
+-- Se on kirjoitusta, isä!
+
+-- Kyllä minä sinut kirjaan! Eikö liene niiden teinien kujeita,
+arvasinhan, vitsahousun koukeroita...!
+
+Ja isä repäisi vihaisesti kahtia Heinon kalliin pergamentin, viskasi
+palat pensaaseen ja ärjäisi:
+
+-- Kujeet pois, nuottarantaan astu! Taasko luimistelet, -- mutta sen
+sisun minä sinusta pehmitän, vekara, niin että tiedät, mitä ilve maksaa
+ja mitä työ!
+
+Taas oli näet Heinon silmässä välähtänyt se uhkamielen salama, jota isä
+ei suvainnut. Poika keräsi kiireellä pensaasta revityn lehtensä
+palaset, ja samalla hänessä ikäänkuin päätökseksi kypsyi tuo salaa
+kytenyt tosiuhman halu. Ja rantaan päin kävellessään hän itsekseen
+hoki:
+
+-- Se jo riittää, nyt tiedän, minkä teen, ja nyt sen teen!
+
+Sitä mielessään hokien souti nuorukainen tänä iltana raskasta
+nuottavenhettä; hänen sydämensä ympärille ikäänkuin kasvoi umpinainen
+kuori, joka sitä nopeammin kovettui, kun isä tuontuostakin vielä hänen
+voimattomuuttaan ivasi:
+
+-- Tuomas vetää hartiaväellä, hänen soutuaan nuotta tottelee, -- mutta
+katsopas tämän vätystäjän näykkimistä!
+
+Koetti harvapuheinen äiti toki nuorimpaansa puolustaa:
+
+-- Heino on heikompaa tekoa ja nuorempikin, vielä...
+
+-- Ja laiskempi, murahti isä. -- Mutta tiedän minä rohdon sille
+taudille.
+
+Mutta se uhkaus vain terästi Heinon sisua, se vain tuki hänen
+päätöstään.
+
+Sumuinen, kostea oli yö, kun nuottamiehet kotiin saapuivat ja väsyneinä
+pirttiin pitkälleen retkahtivat. Mutta Heinolla oli silmät auki, hänen
+siinä uuninkupeella veljensä vieressä maatessaan, hänessä painiskelivat
+pitkin yötä yhä mielen uhma ja kodin rakkaus. Äiti tuntui levottomasti
+nukkuvan; olipa kuin hän olisi aavistanut poikansa mietteet, ja kerran
+hän jo nousi, seisoi tuokion Heinon vuoteen vieressä ja viskasi raanun
+hänen peitokseen. Ja silloin horjahti pojan äskeinen, luja päätös.
+Mutta taas kuului isän kuorsaus uunilta, ikäänkuin toruvana sekin, ja
+silloin paatui jälleen nuori sydän. Niin hän taistellen makasi: ei
+ollut rauhaa nukkua, ei ollut tarmoa nousta.
+
+Jo pilkisti päivä räppänän raosta ja valoi punaa päreorsille. Heino
+säpsähti: isä herää kohta, nousee, äskeinen päätös on mennyt, -- suoria
+vain vanhan kurin alle, ilman iloa, ilman armoa...!
+
+Ei, vielä on aikaa, vielä nukkuu perhe, vielä voi hän tavata etelään
+päin kulkeneet teinit... Melkein vavisten nousi Heino, hiipi ulos ja
+seisoi hetkisen neuvotonna pihalla. Mutta tuvasta kuului isän rykäys:
+poika juoksi aittaan, otti sieltä leipäparin ja suolakaloja väliin ja
+laskeusi rantaan, jossa ukon hänelle veistämä pikkuvenhe piiloili
+pajukossa. Sen hän potkaisi irti vesikiviltä...
+
+Se oli tehty, ja tuntuipa kohta kuin helpommalta, kun hän nousevan
+päivän kultaamaa lahtea myöten souti selälle ja niemestä etelään
+kääntyi. Tuoreen metsän tuoksu lehahti rannoilta, raitista oli
+hengittää aamuinen ilma, kevyttä oli soutu nyt, ei työlästä, niinkuin
+iltayöstä nuottavenheessä.
+
+Heino tiesi, minnepäin teinit olivat kulkeneet, ja heitä tapaamaan hän
+souti. Mutta kotikyläin kuuluvilla ei hän tahtonut taloissa käydä, ja
+hän souti senvuoksi selän yli toisensa perästä, jättäen kauas
+autereeseen ne saaret, jotka kotilahteen kuulsivat. Vasta kun päivä
+korkeimmilleen nousi, leväytti poika airojaan ja laski venheensä
+selällisen saaren nurmikkorantaan. Hiukan hitaasti kulki siellä veitsi
+läpi kotoisen leivän, kun hän rannalla murkinoimaan kävi, ja siltä
+miehestä tuntui, kuin olisi pala syödessä kurkkuun takertunut ja vesiä
+silmiin nostanut. Mutta kyyneleinä eivät ne vedet päässeet vuotamaan,
+ennenkuin väsynyt soutaja jo nukkui päivänpaisteiselle nurmelle.
+
+Sikeään hän nukkui. Mutta se mielen levottomuus, joka häntä oli
+yökauden vellonut, se elpyi nyt unelmiin. Hän oli kulkevinaan
+Mustanahon rinnettä notkoon, mutta jyrkiksi kävivät rinteen seinät,
+eikä kohta näkynyt kapeasta laaksosta harjanteiden välitse muuta kuin
+kipene sinistä taivasta. Kolkkoa oli metsä, kalliot tuntuivat
+laskeutuvan vastakkain, kuin puristamaan yksinäistä vaeltajaa; hän
+olisi tahtonut palata, mutta ei voinut, eteenpäin piti hänen vain
+astua, kunnes hän seisoi jyrkkäreunaisen rotkon partaalla, jonka
+mustasta syvyydestä kohisi kumea ääni. Tuska valtasi vaeltajan, ja
+epätoivossaan läksi hän kiipeämään pystyjyrkkiä kalliosärmiä myöten
+ylöspäin, muualle ei hän enää päässyt. Kapusi, kapusi -- jo aukeni
+ylimmän kallion laelta näkyviin laaja selkä ja sen takaa avara maisema.
+Ja hänen sydämensä täytti valtava riemu. Sillä vauras oli tuolla talo
+vihantain ketojen keskellä, kypsänä siellä lainehti vilja; veräjän
+suussa polki tannerta liinaharja-ratsu ja uhkuvautareisina kulkivat
+lehmät rantalaitumella. Se oli kuin onnen maa, joka kehoitteli: tule ja
+ota! ja hän ojensi kätensä tuota läheiseltä näyttävää rantaa kohden.
+Mutta se olikin kaukana, kaukana, ja hänen kupeillaan olivat kalliot
+pystyt ja alla oli musta vesi. Siellä oli kyllä kallion alla hänen
+pieni ruuhensa, mutta rinne oli liian jyrkkä. Sitäkö myöten hänen piti
+laskeutumaan lähteä ... jalka livetti, se tuskin kalliota hipaisikaan.
+Hän putosi, solui syvälle ja tunsi jo kostean usvameren, johon hän
+upota uhkasi... Vielä pilkisti etäältä vihanta ranta, mutta itse hän
+siihen kylmään usmaan upposi ja käsillään hän hapuili, tavatakseen
+jotakin, johon tarrautua ja siten pelastua...
+
+Heino seisoi jo pystyssä törmällä, kun säikähtyneenä unestaan heräsi...
+Siinähän oli venhe rannalla ja rauhallisna lainehti järvi. Mutta päivä
+oli jo painunut rantakoivikon taa, ja viileä iltatuuli hänen ruumistaan
+siimeksessä kylmi. Väleen hän nyt unen kuvat silmistään karisti,
+karkaisi mielensä ja souti taas eteenpäin outoja selkiä pitkin.
+
+Seuraavana päivänä hän jo katseli talonsavuja ja poikkesi Päijänteen
+itäisiin lahtiin teinituttaviaan kysymään, sillä sitä tietä hän heidän
+kulkevan tiesi. Mutta ei kuulunut siellä rantatiellä teinejä kulkeneen,
+ja yksin oli hänen painettava yhä edelleen, vaikka pian loppuivat eväät
+ja matalaksi laskeusi mieli. Jo joutui hän tiheämmin asutuille
+rannoille ja sinne hän venheensä heitti, lähteäkseen jalkaisin yhä
+vahvistuvaa valtatietä myöten talojen väliä taivaltamaan. Ne olivat
+Hollolan pitäjän vanhoja rintamaita ja yhä vaikeammaksi kävi hänen
+sieltä tuttaviaan teinejä löytää.
+
+Eräänä päivänä ehti hän ison aukean partaalle, missä hän vesien
+keskeltä näki korkeat kiviset seinät ja jyrkät, suipot harjat, -- sen
+hän arvasi Hämeen kuuluisaksi linnaksi. Nyt luuli hän jo joutuneensa
+sen uuden maailman kynnykselle, jota hän oli etsimään lähtenyt, ja hän
+käveli rohkeasti siltaa kohti, siitä linnaan mennäkseen. Mutta eipä
+häntä sinne sisään laskettukaan. Siltaa vartioiva mies kyseli hänen
+asiaansa, ja kun ei salon poika sitä osannut selittää, niin
+keihäsniekka hänet muitta mutkitta pyörähdytti takaisin.
+
+Silloin laukesi sisämaan kaukaiselta lapselta luonto, jota niihin asti
+heikkenevä toivo oli ylläpitänyt, ja alakuloisuus pääsi lopultakin
+voitolle. Hänestä tuntui nyt, niinkuin tuonoin unessa, tie pystyyn
+nousevan, ja hänen rintaansa tuntui painavan tuska niinkuin kallio
+rotkotiellä. Verkalleen käveli hän järven rantaan, -- jalatkin
+laahustivat nyt väsymyksestä kankeina, ne eivät tuntuneet enää
+eteenpäin kantavan, -- ja matalampana mieleltään kuin koskaan ennen
+istahti hän mättäälle. Minne nyt? Kerjäämäänkö edelleen, -- tylyltä
+tuntui maailma ja kolkolta, ja hän muisti kaivaten, kuinka lämpöisenä
+tuli aamuisin kiilsi kotituvan tuhkasissa, joihin äiti kävi liekin
+puhaltamaan. Vai pitäisikö palata takaisin pohjoiseen, hakea venhe
+kätköstään ja katuvaisena kotirantaan soutaa, nöyrtyneenä, avutonna
+astua ankaran isän eteen ja hänen armoilleen antautua, -- ei, minne
+tahansa muualle, sinne vain ei!
+
+Näin synkkänä rannalla istuessaan kuuli Heino yhtäkkiä törmältä,
+pensaan kupeelta, äänen:
+
+-- Poika hoi, tulepas tänne!
+
+Se puhuttelija oli silmäpuoli ukko, joka törmällä verkkojaan korjasi.
+Mutta hänen toinen silmänsä vilhui ystävällisenä, niinkuin olisi äijä
+Heinon huolet huomannut. Ja heti hän kävikin kyselemään nuoren kulkijan
+matkoja. Heino ei ollut muualla missään matkansa määristä puhunut,
+mutta nyt oli hänellä mieli niin raskas, että tuntui hyvältä sitä
+keventää, -- hän kertoi, ihan sydämensä avaten, verkkoukolle kaikki
+mielensä toiveet ja pettymykset, pakonsa ja aikeensa tavata teinit,
+joita ei enää löytänytkään. Käpy kääntyi ketterästi verkkoukon kädessä
+hänen kuunnellessaan, mutta melkein ankara oli hänen äänensä, kun hän
+yhtäkkiä virkkoi:
+
+-- Heimosi heitit, läksit herraksi kiipeämään! Mutta taidatko jo
+temput, joita siihen tarvitaan?
+
+-- Niin, lukemistako, -- en vielä.
+
+-- Muutakin! Osaatko valehdella ja pettää? Vähän sitä sydänmaalla
+oppii. Mutta jos osaatkin, ei riitä sekään. Uskallatko varastaa?
+
+Kummissaan katseli Heino verkonkutojaa, ymmärtämättä, puhuiko se
+leikkiä vai totta, vai oliko mies löylyn lyömä. Mutta ukko vain jatkoi:
+
+-- Sitä sinun täytyy oppia, jos mielesi maailmalla herrana menestyä.
+Talonpojilta täytyy sinun oppia ottamaan, mitä tahdot, nimessä ja
+toisessa, ja oppia ottamaan niin ovelasti, että et siitä hirteenkään
+joudu. Ja onko sinulla omaatuntoa?
+
+Ukko puhui aivan vakavissaan, melkein katkeralla äänellä, kuin syvää
+elämänviisauttaan sanellen, mutta olipa Heino sentään hänen ainoassa
+silmässään näkevinään edelleenkin hyväntahtoista veitikkaa. Siksi hän
+vastasi reippaammin:
+
+-- On kai.
+
+-- Pane pois se, jos mielit maailmalla puolesi pitää. Et saa katua
+mitään, et muita ajatella kuin itseäsi, muuten joudut sitä katumistasi
+katumaan. Jos jo karkaamistasi kadut, niin laputa ajoissa kotiisi
+takaisin! -- No, mitä mietit? Minne aiot kävellä, tuostako itäänpäin,
+talonpojaksi takaisin, vai tästäkö länteen, Turkuun?
+
+Jo oivalsi Heino, että pilkkanaan häntä verkkoukko piti, ja hän
+ajatteli itsekseen, että mikseipä hän kestäisi siinä missä muutkin ja
+oppisi sitä, mitä maailmalla tarvitaan. Päättävästi hän vastasi:
+
+-- Eteenpäin kävelen, kun kerran kulkemaan lähdin.
+
+-- Vai niitä olet miehiä. No mene, pian sinä toverisi löydät. Tuosta
+kylästä, joka järven toiselta rannalta paistaa, tapaat teinit,
+luultavasti samat, joita haet. Idästä päin ne äsken sinne kulkivat.
+
+-- Tätäkö valtatietä vain?
+
+-- Samaa leveää tietä. -- Nyt hymähti verkkoukko jo ihan sulana, hän
+oli vain ajan kuluksi vähän poikaa viivytellyt, ja siksi hän ei ollut
+kysyjälle heti sanonut sitä, mitä tämä tietää tahtoi. Mutta vielä hän
+lisäsi: -- Mene tervennä, mutta muista neuvoni, niitä maailman rannalla
+tarvitset!
+
+Mutta Heino käveli jo notkein jaloin, joista nyt väsymys oli kaukana,
+järvenrantaa kierrellen valtatietä myöten. Sen kahden puolen oli siihen
+Birgerin vanhan linnansaaren edustalle syntynyt röttelöinen
+esikaupunki, jossa kalasteleva ja kaupusteleva väestö linnan turvin
+eli. Pian tapasi hän tuttavansa teinit, jotka ilolla härkäpojan
+matkaansa ottivat ja naureskellen hänen tarinaansa kuuntelivat. Ja
+poissa olivat samalla pojan mielestä huolet ja katumiset ja apeat
+mietteet, ja maailman hän jo tunsi itselleen aukenevan.
+
+Yhdessä nyt teiniveljekset iloista taivalta tekivät, -- pyhä Pietari ja
+Paavali ja pieni Henrikki-pyhimys oppipoikana matkassa, -- niin he itse
+retkensä kuvasivat. He keräilivät talonpojilta teiniapuja, vierailivat
+päivän ja pari taloissa, joissa heitä hyvänä pidettiin, mutta nielivät
+murkinan sielläkin, missä kiertäjiä karsaasti kohdeltiin. Pietarilta ei
+koskaan luonto lamautunut, ei silloinkaan, kun joku äkäinen isäntämies
+heille venhekyydin asemesta vitsakyytiä tarjosi; hän kiskaisi vain
+silloin pussinsa tiukemmas olalleen ja vihelsi salolle astuessaan.
+Mutta kujan suusta saattoi hän silloin, talonväen työhön lähdettyä,
+palata lehdon kautta aitalle takaisin ja itse sieltä ottaa sen
+voimukulan tai makean lampaanreiden, jota ei kitsas isäntä tahtonut
+koululaisille antaa, -- ja hän kehui silloin, että niin Jumala itarat
+rankaisee! Väliin hän taas, kun taival oli pitkä ja suolia hiukaisi,
+loikkasi aidan yli naurishalmeelle, tutkiakseen, kuinka pitkälle
+kasvullisuus oli ehtinyt. Mutta jos tie näytti tekevän kovin suuren
+mutkan, irroitti hän omin luvin venheen nuottarannasta ja souti
+matkueensa suoraan järven yli, lohduttaen tovereitaan, että kyllä
+omistaja venheensä sieltä hakee ja on taas onnellinen, kun sen löytää.
+
+Ja toiset seurasivat oppivaisina hänen neuvojaan, ja Heinosta tuntui,
+että jo hänelläkin omatunto rupesi venymään, minkä verkkoukko oli
+tarpeelliseksi väittänyt.
+
+Mutta Paavali oli ääneltään ja varreltaan papillinen mies ja osasi
+taloissa niin hurskaaksi heittäytyä, että harvoin emännät hänen
+pussiinsa olivat pistämättä kalakukkoa tai leipäjuustoa; joskuspa
+tipahuttivat sinne räävelinkillinginkin, jonka salaa kaivoivat isännän
+nahkamassin pohjalta. Hän osasi ihanasti messuta, ja jos tarpeen paikka
+sattui, niin säikkymättä hän ripinkin kuunteli ja sakramentit jakoi,
+vaikkei teineillä sellaiseen papilliseen toimitukseen mitään oikeutta
+ollut. Mutta Paavali tiesi saavansa siitä hyvän käteisen tunnustuksen,
+-- miksei hän niin ollen olisi auttanut miestä mäessä ja naista sielun
+tuskassa!
+
+Taipaleilla tehtiin tuttavuutta matkamiesten kanssa, ja yhdessä sitten
+talottomat tiet astuttiin ja tasattiin talonpoikain eväitä. Hattulan
+kirkolta tuli toivioretkeläisiä, jotka palasivat syntejään heittämästä
+siellä olevan ihmeitätekevän pyhimyskuvan juureen, ja heidän kanssaan
+teinit yhtä matkaa kulkivat. Mutta lähempänä Turkua liikkui paljon
+näitä pyhissäkävijöitä, jotka joko tuomiokirkon pyhäinjäännöksiä olivat
+kumartamassa käyneet ja anekirjat itselleen ostaneet taikka sille
+asialle menivät. Heillä oli mieli herkkä, ja almunsa he teineillekin
+antoivat. Siellä myös valtatie yhä leveni ja asutus tiheni, ja vaikka
+näillä mailla kouluteinejä jo enemmänkin liikkui, niin riitti sitä
+sentään aina jotakin pitkämatkaistenkin pusseihin. Pulleat ne olivatkin
+nuo haarapussit ja aika painavat, kun nuoret pitäjänkiertäjät eräänä
+syyspäivänä Aurajoen ahdetta pitkin astellen kulkivat kaupunginojan yli
+ja Hämeen tullin kautta saapuivat Turun kaupunkiin.
+
+Siellä oli matkan määrä. Hölmistyneenä kaukaisen sydänmaan lapsi
+pysähtyi pussi selässään keskelle Hämeenkatua katsomaan siellä liehuvaa
+liikettä ja hurinaa. Oli juuri rälssimiesten vuotuinen aseidenkatselmus
+Turussa näinä päivinä, ja tavallisen kaupunkiliikkeen lisäksi liikkui
+sen vuoksi kaduilla nyt joukoittain aatelisia ja rälssimiehiä,
+ritareita ja knaappeja, asemiehiä ja vaakunankantajia, kaikki
+kiiltävimmissä kypäreissään ajellen parhailla ratsuillaan ja
+väläytellen kotoisissa pajoissa vasta karaistuja ja tahkottuja
+aseitaan. Sitä Heino katsomaan pysähtyi. Mutta hänen toverinsa häntä
+kiirehtivät.
+
+-- Kerkeät tähän komeuteen kyllästyäkin, -- nyt joudu!
+
+-- Minne?
+
+-- Majapaikkaa hakemaan, niistä tulee tiukka, kun teinit kaikki
+kaupunkiin keräytyvät. Nyt vain hurskaaksi naama ja lipeväksi suu, niin
+sitä pyritään parhaiden porvarien pirtteihin!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä kylmänä talvipäivänä käveli teini Henrikki Tuomaanpoika Aurajoen
+yli vievää siltaa myöten sen pohjoispuoliselta rannalta itse kaupunkia
+kohden. Tuuli puhalsi kylmästi joen jäätä pitkin, ja mekkosillaan
+kulkeva teini katsoi kadehtien tuuheissa turkeissaan jäällä ajavaa
+talonpoikaa, muistellen, että noissa lämpimissä se hänkin Mustanahon
+rinteeltä viime talvena halkoja ajoi, -- nyt ei ole lammasnahoista
+tietoa! Vielähän! Kun olisi tietoa edes lieden lämpimästä ja
+eineleivästä, mutta ilkeimmilleen oli nyt nälkä suolissa yltynyt, --
+eipä ollut teinille kankurin koukkuleuka akka enää tänä aamuna
+suupalaakaan antanut.
+
+Mutta vaikka kylmästi puhalsikin pohjoinen sarkamekon läpi, ei nuori
+teini silti askeleitaan kiirehtinyt. Hän oli nyt menossa tuttaviensa
+teinien, "pyhän" Pietarin ja Paavalin, majataloon kirkon taakse, heiltä
+pyytämään ruoka-apua; nämä teinit näet asuivat vauraan porvarin
+pirtissä, jossa aina sentään nälkäiselle vieraallekin ateria annettiin.
+Mutta vitkastellen ja vastahankaisesti Heino sinne käveli; hänen oli
+samalle asialle täytynyt mennä joskus jo ennenkin, ja nuo vanhemmat
+teinit, jotka jo olivat ylemmässä katedraalikoulussa, pyrkivät silloin
+aina pilkkailemaan hänen, maalaismoukan, pikkukoululaisen, ainaista
+pulaa ja paranematonta saamattomuutta.
+
+-- Mikäs siinä auttaa, kun hätä käskee, mutta ei tämä hauskaa ole.
+Ehei, ei ole tämä lukutyökään ylen iloista eikä helppoa!
+
+Niin huoahti värjöttävä nuorukainen itsekseen siinä lumisella sillalla,
+eikä hän astunutkaan enää eteenpäin. Hän painautui kylmää kaidepuuta
+vastaan katselemaan joensuuhun päin, mihin joukko saksain laivoja oli
+talveksi jäätymään jätetty, ja siinä vieressä olevaa umpeenrakennettua,
+suurta, harmaata kivilinnaa, jonka särmikkäät tornit ja terävät harjat
+nyt peitti paksu lumi. Raskaina hänen alakuloiset mietteensä siinä
+yksitoikkoista uraansa kulkivat.
+
+Yhtä vähin tavaroin ja tiedoin, yhtä orpona ja yksinäisenä kuin hän oli
+kyllä moni muukin suomalainen maalaispoika saapunut Turkuun ohdakkeista
+opillista uraansa alottamaan; yhtäläisissä olosuhteissa oli saanut
+siellä koko teiniaikansa nälän ja puutteen kanssa taistellen jäystää
+tieteiden alkeita ja papiksi valmistautua. Siellä piti oppia ja
+edistyä, asua jonkun porvarin pirtinnurkassa ja syödä haarapussista
+niitä teinialmuja, joita maalta oli kerätyksi saanut -- niinkauan kuin
+niitä riitti. Ynseäksi lienevät kyllä käyneet usein Turun porvarit ja
+käsityöläiset muillekin teineille, ja monesta syystä he kyllästyivätkin
+näihin kärkkyviin majamiehiinsä, jotka vallattomuuksissaan monesti
+tekivät porvareille kepposia. Mutta olipa sitten tainnut tavallista
+huonompi onni Heinolle sattua. Hän oli joutunut asumaan kaupungin
+laitaan pahasuisen kankurin akan mökkiin, joka häntä kyllä luonaan
+piti, niinkauan kuin pojan pussissa jotakin kalisi, ja aina väliin
+keitonkin laittoi, mutta sitten heti uhkasi ajaa teinin ulos pakkaseen,
+kun tältä leivät ja särpimet loppuivat. Niin se oli uhannut tehdä
+nytkin, eikä ollut padastaan kauhallistakaan Heinolle aamiaiseksi
+antanut.
+
+Nuoren miehen täytyi kuitenkin hymyillä tuon alakuloisuutensa keskellä;
+Se muistutti paljon Suopellon Leenaa, tuo kankurin kipakka muija --
+yhtä sisukas ja topakka se oli. Ja tämä muisto sulatti taas hänen
+mielensä sovinnollisemmaksi, se toi mukanaan monet muutkin muistot
+suuremmistakin vaikeuksista, jotka hän oli voittanut, ja hän kääntyi
+taas rohkeammin matkaansa jatkamaan. Päiväkin pilkisti jo esiin
+Vartiovuoren takaa ja valaisi kirkkaaksi Pyhän Gertrudin kiltan
+korkean, lumikattoisen kivirakennuksen ja ylhäällä Vestinvuorella
+olevan pyhän Olavin luostarin, jotka raatihuoneen ja tuomiokirkon
+ohessa näyttivät hallitsevan tuota matalaa, kinoksien keskelle
+painunutta kaupunkiyhteiskuntaa. Tottakai tässä kylässä on apua
+hänelle, koska on ollut niin monelle muullekin, ajatteli Heino. Ja
+päättäväisesti käveli hän nyt tuohon sokkeloiseen, kapeakujaiseen
+kaupunkiin, jossa talot olivat kylikkäin yhteen puristetut ja päädyt
+vain, joista myymäläluukut saranoilla auki laskettiin, olivat kadulle
+päin. Ja hän ihmetteli taasenkin, miksi noiden ihmisten täytyy asua
+niin ahtaasti, ettei jää pihanurmeakaan talojen välille, ei muuta kuin
+kapea, likainen katu. Nyt sunnuntaiaamuna olivat myymälätkin suljetut,
+niihin arkena ladotut kiiltävät rihkamat eivät nyt houkutelleet
+maalaispoikaa pysähtymään; hän kiirehti edelleen kapeita, mutkikkaita
+kujasia myöten tuomiokirkon taa. Harvassa liikehti ihmistä ulkosalla
+tänä tuulisena pakkaspäivänä. He olivat kai kaikki vetäytyneet
+lämpöisiin tupiinsa, joiden juoksulautaiset ikkunat olivat suljetut ja
+joiden räppänistä kohosi vieri vierestään savupatsas, -- tuuli
+heilutteli savupatsaita ja muodosti niistä yhtenäisen, tuota matalaa
+kaupunkia peittävän hunnun.
+
+Ihanan lämmön tunsi Heinokin ruumiissaan astuessaan hetken kuluttua
+pakkasesta siihen tilavaan tupaan, jossa hänen matkatoverinsa istuivat
+räiskivän takan ääressä ja selvittelivät roomalaisia auktoreita. Nämä
+kelpo teinit, jotka olivat Heinon monesta pulasta auttaneet, ne taas
+miehelle, hänen hätänsä kuultuaan, aterian hommasivat, vieläpä
+varastoistaan makean madekukon evääksikin antoivat -- pitihän teinien
+toisiaan auttaa. Mutta sen ohessa he häntä nytkin nuhtelivat:
+
+-- Joulun edellähän kävit maaseudulta eväitä keräilemässä, kuinka ne
+sinulta taas ovat lopussa? Jakelit kai niitä tuhmasti muille!
+
+-- Vähän jakelinkin, tunnusti Heino, -- olinhan minäkin muilta apua
+saanut. Mutta sitten otti opettaja osansa; tuli, kyseli mitä olin
+pussiini kerännyt, ja parhaat paistit se siitä vei emännälleen,
+puutteessa näet valitti hänkin perheensä olevan. Ja osansa on tietysti
+kankurin akkakin ottanut.
+
+-- Niin, mikäpä siinä niinollen muu neuvoksi lienee kuin katkaise
+lukusi taas ja lähde maakuntaan hiihtämään, uutta evästä hakemaan.
+
+-- Niin täytynee, kun vain tarkenisi! huoahti Heino. Ja hän lisäsi
+vähän kateellisesti: -- Hätäkös tässä teillä on tilavassa tuvassa, kun
+porvarilta joka päivä keiton saatte, -- olisipa minullakin sellainen
+suosija-porvari!
+
+-- Vielä sen saat sinäkin, koska kuulut luvuissasi hyvin edistyvän,
+lohdutti Pietari-teini. -- Eikö sinulla ole täällä ketään kotipuolesi
+miestä porvarina tai muuna?
+
+-- E-ei, ei ketään.
+
+Hyvälahjaisia, uutteroita maalaisteinejä ottivat Turun äveriäämmät
+porvarit tai tuomiokapitulin papit usein suojateikseen, antaen heille
+tuvassaan asunnon ja ruoan ja auttaen heitä siten voittamaan niitä
+puutteita ja kärsimyksiä, jotka opin tielle antautuvien taipaleen
+muuten tekivät alituiseksi retustamiseksi, kieltäytymiseksi ja
+kerjäämiseksi. Heinonkin mielessä oli, hänen Turkuun tullessaan, asunut
+rohkea toivo, että hänkin siellä sellaisen suosijan löytäisi. Se toivo
+oli jo rauennut, ja hän oli iloinen, että oli sen toki tovereiltaan
+salannut, koska se ei kumminkaan toteutunut. Ja alakuloisena hän
+lisäsi:
+
+-- Ehkäpä siksi, kun kotoani karkasin, minulle tämä taival näin
+rosoiseksi käy.
+
+Mutta silloin välähti taas veitikka Paavali-teinin papillisessa
+silmässä, ja hän virkkoi kuin säälivänä Heinolle:
+
+-- Ainako sinua vain tuntosi soimaa siitä paosta? Niin, syntihän se
+olikin, mutta hävitä pois se synti!
+
+-- Hävitä, miten? kyseli Heino kummissaan.
+
+-- Pitkän matkanhan olet tänne kulkenut, se sinulle varmasti hyväksi
+luetaan. Tule, kävellään kirkkoon, siellä menet kaimasi, Pyhän Henrikin
+kuoriin, kerrot papeille vaeltaneesi tänne aneita saamaan, --
+suuremmatkin synnit siellä kuitataan!
+
+Epäillen kuunteli maalaispoika toveriensa puhetta, mutta tuomiokirkkoon
+hän hetken perästä heitä kuitenkin kyrsä kainalossaan seurasi. Sinne
+oli teinien aina muutenkin tapana mennä, kun koulusta vapaina
+kuljeskelivat, kuuntelemaan kauniita messuja, joita siellä pyhät, aret,
+aamusta iltaan pidettiin milloin missäkin niistä monista, kullalla ja
+maalauksilla koristetuista kappeleista, joita ylhäiset hengen miehet
+taikka rikkaat maallikot olivat sinne rakentaneet. Mutta Heino näki
+siellä muidenkin astuvan anepöytäin luo ja saavan päästön synneistään,
+sekä entisistä että vastaisista, -- miksipä ei hänkin? Siellä oli
+nytkin pappi, joka tätä tointa työnään hoiti; hänelle korven poika
+asiansa kertoi, ja siellä Henrikki Tuomaanpojalle heti luvattiin 80
+päivän aneet kaikista tunnetuista ja tuntemattomista synneistään,
+koska hän katuvaisena oli saapunut pyhän Henrikin alttarin luo.
+Portinviereisestä anehuoneesta hänelle siitä oikein kirjakin luvattiin.
+Mutta sieltä hän kuitenkin tuokion kuluttua palasi nolona toverinsa
+luo.
+
+-- Anekirjasta lahja vaaditaan, mitäs minulla on lahjana antaa!
+
+Mutta Paavali-teini ei ollut neuvoton:
+
+-- Anna tuo matikkakukkosi, sano, että se on Huittisten lukkarin
+emännän leipoma, kyllä se papillekin kelpaa.
+
+Ja se kelpasi. Heino oli siten viimeisellä eväällään ostanut itsensä
+irti kauan jäytäneistä tunnonvaivoistaan; siitä oli hänellä nyt
+tuomiokirkon kuitti kädessään. Eikä hän tiennyt, uskoivatko nuo
+toverit, jotka veitikka silmässään häntä olivat tähän temppuun
+opastaneet, tuon kuitin tepsiväisyyteen, -- uskoivat kai, koska heidän
+itsensä jo muutaman vuoden perästä oli pappeina astuttava aneita
+myymään. Itsessään hänessä se usko ei ollut syvä, mutta eipä hän
+myöskään osannut epäillä; kukaan muukaan ei epäillyt paavillisen kirkon
+menoja. Ja hän kuvitteli nyt, että hänellä siitä todellakin lauhtui
+tunnon soimuu ja varsinkin äitiään kohtaan tuntemansa jäytävä ikävä,
+hänestä tuntui todellakin, että hän nyt keveämpänä miehenä kirkosta
+palasi kuin sinne meni.
+
+Mutta Pietari-teini kiusoitti vielä hiukan nuorta teini-ystäväänsä.
+
+-- No, nyt ei sinulla taas ole kyrsääkään jäljellä, nyt ei muuta kuin
+aamulla hiihtämään!
+
+Mutta pahasti se huoli ei enää Heinoa painanut, ja lohduttaen huudahti
+nyt Paavali-teinikin:
+
+-- Älä toki huomenna lähde, ei sinun tarvitse nyt lähteä viikkokausiin.
+Nythän ovat Heikin-messut tulossa Turkuun, nyt ei ole muutamaksi ajaksi
+teineilläkään hätää. Maalaiset saapuvat tänne kuormineen, ja niistä
+toki aina jotakin lähtee kotipuolen pojalle. Ja silloin saat nähdä
+täällä pyhän kaimasi luut ja itsensä piispan saat nähdä niitä palvovan.
+Lähdet sitten vasta markkinain jälkeen pitäjille.
+
+Mutta Paavalin puheesta oli yksi sana terävästi iskenyt Heinon mieleen.
+Innostuen hän kysyi:
+
+-- Tuleeko piispa Turkuun silloin? Eikö hän ole enää Ruotsissa?
+
+-- Ei, johan hän tuli kotiinsa Kuusiston linnaan viimeisellä
+avovedellä, vaikkei hän ole täällä käynyt. Mutta varmasti hän
+Heikin-messuksi Turkuun saapuu.
+
+-- Enpä lähdekään teinimatkoille sitä ennen, vaikka yhtä nälkää siihen
+asti näkisin!
+
+Niin Heino päättävästi huudahti. Hän oli ensi aikoinaan Turkuun
+tultuaan kerran toisensa perästä kysellyt tovereiltaan ja
+majatalostaan, missä on Suomen piispa, missä hänet saisi nähdä. -- Hän
+on Ruotsissa, niin olivat silloin kaikki hänelle vastanneet; siellä on
+piispa ollut kesästä asti, sinne kuuluu talvikaudeksi jäävän. Ja he
+olivat kertoneet, että Suomen piispa oli Tukholmassa mukana niiden
+valtakunnan ylimpäin aatelisten ja kirkkoruhtinasten neuvotteluissa,
+jotka siellä nyt rakentelivat maan hallitusta ja järjestivät
+valtakunnan repaleisia asioita. Nuori teini, jonka hiljaisia unelmia
+surkeasti särki tuo piispan pitkäaikainen poissaolo, oli silloin
+tarkempaankin kysynyt noista merentakaisista valtiollisista asioista,
+joista siellä kotona erämaan laidassa ei oltu paljon mitään tiedetty.
+Ja hänelle oli silloin kerrottu, että Ruotsin kansa oli viime aikoina
+tyyten suivautunut siihen nykyiseen kuninkaaseen, joka ei ollut oman
+maan miehiä, vaan vieras, juutilainen, mikä lienee ollut, ja jonka
+ulkomaalaiset voudit kansaa veroilla kiskoivat ja kiduttivat. Nuo
+voudit ja vieraat herrat olivat Ruotsin talonpojat vihdoin, jaloa
+johtajaansa Engelbrechtiä seuraten, ajaneet maastaan pois,
+valloittaneet heidän linnansa, hirttäneet heidän huovinsa, -- siitä oli
+viime syksynä Turussa paljonkin puhuttu. Ja itsensä kuninkaan, sen
+juutinmaalaisen Eerikin, oli silloin täytynyt nöyrtyä, ja pyhästi oli
+hän silloin luvannut hallita kansaa ryöstämättä ja sortamatta ja maan
+omien miesten avulla. Niin oli vihdoin sovinto saatu aikaan, ja kaksi
+Ruotsin ja Suomen miestä oli asetettu maan hallintoa hoitamaan; toinen
+oli vanha mies, Vaasan vanhaa sukua, Krister Niilonpoika nimeltään, ja
+toinen oli Suomesta syntyisin oleva nuori ylimys, ritari Kaarlo
+Knuutinpoika, Bonden ylhäistä sukua. Ja niitä asioita auttamaan oli
+Maunu-piispakin kesällä, heti tarkastusmatkaltaan palattuaan, Ruotsiin
+lähtenyt, ollen jäsen valtakunnan neuvostossa.
+
+Näin oli Heinolle kerrottu ja näin oli kehuttu nyt pysyväisen rauhan
+Ruotsiin palaavan. Silloin oli Heinokin piispaa takaisin odottanut.
+Mutta sitten oli jo taas tullut uusia viestejä. Kuningas ei ollut
+pitkää aikaa sanojaan pitänyt, hän oli valapattona taas kätyrinsä
+päästänyt kansaa kiusoittamaan. Tämän johdosta oli hänet viimeinkin
+julistettu menettäneeksi Ruotsinmaan kruunun, ja uusi hallitus oli
+kokoonpantu kotoisista miehistä. Ja taas oli silloin kerrottu Suomen
+piispan pitemmäksi ajaksi, koko talveksi, jäävän sinne meren taakse,
+missä olot olivat levottomat ja maan hallitus vaappui kuin vavan
+nenässä. Kansa ei tänään tiennyt, kuka sitä taas huomenna hallitsee.
+
+Sieltä oli nyt siis kuitenkin Suomen piispa viimeisellä avovedellä
+palannut kotoiseen hiippakuntaansa, -- niinhän teinitoverit nyt
+Heinolle kertoivat. Hän oli silloin Turussa käymättä purjehtinut
+suoraan Kuusistoon, josta hän laajaa laumaansa paimenti, ja siksi ei
+ollut Heino kuullut hänen paluustaan. Mutta kun hän nyt siitä tiedon
+sai, niin iloisestipa hytkähti hänen sydämensä, ja hän kuvitteli heti,
+että se uutinen oli hänelle armon palkinto siitä, että hän oli
+karkaamisrikoksensa sovittanut. Taas virkosivat hänessä heti uuteen
+vauhtiin jo rauenneet unelmat ja toiveet.
+
+-- Vai niin on ankara halusi nähdä piispaa, että viikon sitä varten
+nälässä olisit? -- ihmetteli Paavali-teini, kun he talvipäivän
+hämärtyessä yhdessä valoisasta tuomiokirkosta astuivat pimeille ja
+kapeille kaduille ja piispan kivisen kaupunkitalon ohitse rannalle päin
+kävelivät. -- Tässä se ukko asuu, kun Turussa on, -- lisäsi papinalku,
+-- mutta tuomiokirkossa hänet Heikin-messun aikana parhaiten näet, hän
+se näet itse pyhät luut siunaa.
+
+-- Mutta etäältä vain saat häntä nähdä, hänellä on silloin paljon
+pappeja ympärillään ja seurakuntaa vielä enemmän.
+
+Niin kertoi taas toinen toveri. Mutta Heino ei enää heidän
+kertomuksiaan paljoa kuunnellutkaan. Hän vain itsekseen ajatteli,
+vieläköhän se piispavanhus mahtoi kaikkien matkojensa takaa muistaa
+sen, mitä hän kerran ohimennen Savilahdessa lausui, -- muistaa hän oli
+luvannut! Eikä hän enää pakkastakaan tuntenut astuessaan taas sillan
+yli yksin takaisin kankurin ilottomaan mökkiin, missä pussi oli tyhjä
+ja liesikin kylmänlainen, -- häntä lämmitti taas uudella voimalla vanha
+toivo.
+
+Jo alusta viikkoa rupesikin markkinaväkeä kertymään Turkuun talvisille
+Heikin-markkinoille, jotka tammikuun lopulla, pyhän piispan
+kuolinpäivänä, vietettiin ja joille kansaa tavallisuuden mukaan saapui
+kaukaistenkin salojen takaa. Sisämaan asukkaat toivat näet nyt
+hevoskuormittain, kymmeniä rekiä peräkkäin ajaen, Suomen Turkuun
+kaupaksi niitä maalaistuotteita, joita maan kullakin kulmalla parhaiten
+oli ja joita kesä- ja syyssadosta asti oli säästetty; mistä voita ja
+viljaa, mistä lintuja ja nahkasia, mistä suolakalaa, mistä kapahaukia,
+mistä vihdoin puuastioita. Pororaidoilla pohjoisempain seutujen
+asukkaat tavaroitaan markkinoille toivat, sijoittaen uljaat sarvipäänsä
+Aurajoen jäälle; mutta köyhimmät pyyntimiehet saapuivat vain suksilla,
+selässään kantaen ne nahkakiihtelykset, joita he olivat syksyn varrella
+saaneet säästetyiksi, vaihtaakseen niillä itselleen suolakarpion tai
+rautaisen padan. Koko Aurajoen suun varsi muuttui yhdeksi ainoaksi
+kuhisevaksi markkinapaikaksi, jonne talveksi Turkuun jääneet
+Saksan kestit, niinkuin kaupungin omat porvaritkin, pystyttivät
+myymäläkojujaan, tarjotakseen niistä sisämaan asukkaille tarvetavaroita
+ja kirjavata rihkamaa. Niiden kupeella markkinakujeilijat temppujaan
+tekivät, tanssittivat rengastettuja karhuja ja nielivät tulensulaa
+tinaa, houkutellakseen maalaisilta heidän harvoja äyrejään. Mutta
+täpösen täynnä näitä maalaisia majamiehiä olivat nyt porvarien tuvat,
+ja talojen ahtailla pihoilla tungeksi reki reen vieressä, joiden
+ääressä huurteiset hevoset heinää purivat. Kapeilla kaduilla kilisivät
+kulkuset ja poronkellot, ja siellä soi hälinä ja melu, kun ulkomaan
+haljakkaan puetut kestit tavaroitaan kehuivat ja maalaiset
+pitkävartisissa kallokkaissa ja valkopintaisissa lammasnahkaturkeissa
+lumisilla kujilla kauppoja hieroivat tai kapakassa siemaistun kuuman
+oluttuopin voimalla toisiaan jutteluttivat.
+
+Heikin-messua odotettaessa suoritettiin näin Heikin-markkinat. Se oli
+ilon aikaa teineillekin, joille tuttavat markkinamiehet olivat
+tuliaisina kotipuolesta tuoneet leipäsäkin tai vuohensorkan tai
+villasukat tai palttinapaidan ja jotka vielä reestä rekeen kiertelivät
+kysellen kotikyläin uutisia ja kärkkyen lisää evään apua. Sieltä sai
+Heinokin taas kankurin pirttiin kannetuksi evästä monen viikon ajaksi.
+Hän ei tosin kotikulmansa miehiä tavannut, sieltä Päijänteen takaa
+eivät olleet miehet Turun markkinoille lähteneet, mutta Padasjoen ja
+Hollolan markkinamiehiltä sai hän toki kuulla yhtä ja toista
+kotipuolensakin asioista. Sai kuulla, että taas oli viime kesänä
+kalajärvillä kovasti tapeltu ja miehiä sinne paljon menetetty, että
+halla oli taas syyskesällä käynyt vikuuttamassa viljahalmeita, ja että
+köyhyys ja puute siten taas tänä talvena vallitsi Sysikorvessa. Ja
+uutisten lisäksi tipahti aina almukin viluisen sydänmaanteinin pussiin.
+
+Mutta tämän markkinatouhun keskellä ajatteli Heino sittenkin eniten
+itse sitä tuomiokirkossa pidettävää juhlamessua, johon piispankin
+tiedettiin saapuvan. Siihen jo teinitkin valmistautuivat, heillekin oli
+siellä juhlatehtävät varattu. Heidän tuli tuomiokirkossa päämessua
+odotettaessa veisata rahvaalle pyhän Henrikin muistovirsi, ja sitä he
+nyt koulutuvassa iltaisin harjoittelivat, laulaen sekä latinaksi että
+suomeksi siitä, miten
+
+    Muinen upoksis pimeyden all'
+    Makais surkija Suomen maa.
+    Osuit sit' armas aurinko jäll'
+    Paistamaan pakanain maall'.
+        Iloidse siis Suomen maa
+        Tähden laupjan lahjan,
+        Et Christin kanssa yhteyden sait
+        Kautt' Herran sanan saarnan. --
+
+Jo ehtikin tuo suuri juhlapäivä. Aamulla varhain saatettiin teinitkin
+heille määrätylle paikalle tuomiokirkkoon. Silloin se jo oli puolillaan
+toivioretkeläisiä, jotka olivat kauempaa saapuneet suutelemaan pyhän
+Henrikin luita. Mutta jo kauan ennen messun alkamista oli kirkko täynnä
+kaupunkilaisia ja maalaisia, ja pian täyttyi kirkon luminen pihakin
+korkean umpimuurin sisäpuolelta, jossa väki uskollisesti pakkasessa
+seisoi, odotellen saada kuulla edes kaikua kirkossa pidettävästä
+piispanmessusta ja nähdä edes vilahdukselta kirkkopyhimyksen hopealla
+silattuja luita. Ja tämän odottavan juhlayleisön joukossa loikoi siellä
+kinoksissa sokeita ja rampoja, jotka ojennetuin käsin armeliailta almua
+anoivat -- ja saivat. Mutta Heino seisoi itse kirkossa teinien parvella
+ja terästi teräviksi silmänsä, nähdäkseen tarkoin nuo kuulut
+juhlamenot. Tuhannet tulet oli sytytetty tuohon muuten puolihämärään
+kirkkoon, johon värikkäiden ikkunalasien kautta vain säästäen päivän
+valoa hiipi. Kuoripojat lauloivat lumivalkoisissa vaipoissaan parvella,
+vihkivettä sirotettiin vähän perästä tungoksessa ahertavan rahvaan
+ylitse ja pyhää suitsutusta höyryytettiin niin sakeaan, että se pian
+raskaana täytti korkean kirkon ja huumasi odottavain aistit. Mutta itse
+pääalttarilla piti kolmattakymmentä pappia, kaniikkia ja tuomioherraa
+yhtämittaa juhlallista jumalanpalvelusta; kulta ja hopea kiilsi
+kirjailluista messukasukoista, sitä säteili alttarien pyhimyslippaista
+ja monihaaraisista kynttiläkruunuista.
+
+Tähän pappiensa loistavan seurueen keskuuteen nyt astui Kuusistosta
+Turkuun saapunut Suomen piispa päivämessua pitämään suuren
+kirkkopyhimyksen kunniaksi. Hänen värähtävä, voimakas äänensä kaikui
+sieltä korkeakuorista ulos pihalle asti, kun hän siunasi juhlarahvaan
+ja julisti kunniaa Jumalalle ja maalle rauhaa. Hartaana kuunteli kirkko
+ja piha, kun hän sitten kansalle suomeksi saarnasi Pyhän Henrikin
+muistosta ja elämäntyöstä. Siihen korkeakuoriin se sitten saarnan
+loputtua Henrikin kappelista kannettiin tuo kuulu hopeoitu arkku, jossa
+olivat nuo kalliit luut, siellä se avattiin ja sieltä sen messupapit
+kantoivat kansan keskelle kirkkoon, kaikkien nähdä. Väkijoukko ryntäsi
+ääreen, ja hurskaaseen mieleen sulaneet miehet ja naiset polvistuivat
+suutelemaan noita hopeoituja luita. Pihallakin odottava väkijoukko sai
+osansa tuosta juhlallisesta menosta, sinnekin tekivät messupapit
+kierroksen, näyttääkseen kokoontuneelle rahvaalle tätä Suomen kirkon
+kalleinta pyhimysaarretta.
+
+Päivä siihen meni, -- vihdoin teki kuitenkin pitkä juhlamessu loppuaan.
+Piispa itse saattoi pyhän arkun takaisin sen raudoitettuun
+hautaholviin, joka lujasti lukittiin. Viimeiset messun sävelet
+kajahtivat alttarilta, ja niitä säesti vielä valkoisten kuoripoikain
+kirkas ylistyslaulu.
+
+Silloin hiipi Heino toisten teinien joukosta ja tungeskelevan
+väkijoukon keskitse tuomiokirkosta ulos ja kiipesi muurin reunalle
+siihen portin suuhun, josta hän tiesi varmasti piispan läheltä
+näkevänsä, kun tämä nyt juhlasaatossa oli kirkosta palaava. Hän oli
+etäältä kirkossa piispan nähnyt, tuntenut nuo tarmokkaat, harmajat
+kasvot, jotka hän niin hyvin muisti Savilahden matkalta, mutta hän
+olisi tahtonut tietää, vieläkö piispa hänet tunsi ja muisti, niinkuin
+oli luvannut, ja siksi hän näkyvän paikan itselleen valitsi.
+Kirkkorahvas ryntäsi hänen ohitseen, asettui ahdinkoon kadun kahdelle
+puolelle, mutta sitkeästi poika kapealla muurinreunalla paikkansa
+piti...
+
+Nyt sieltä astui jo piispa kirkosta pappissaattueensa etunenässä,
+astui verkalleen hiippa päässään, risti rinnallaan, kourassaan
+koukkupää-sauva, josta jalokivet kimaltelivat kylmän talvipäivän
+valossa kuin lumikiteet keväisellä hangella. Heino ei silmäänsä
+räpäyttänyt... Vakavana kulkee piispa, kupeilleen katsomatta, -- ei se
+häntä näe, ei tunne! Mutta näkeehän ... juuri tuossa Heinon ohi
+astuessaan siirtää vanhus silmäyksensä sivulle, ja hänen tyyni, terävä
+katseensa osuu nuoren teinin hakevaan silmään, pysähtyy siihen
+tuokioksi, näyttää lauhkeasti hymyilevän...
+
+Piispa oli tuntenut hänet! -- riemu täytti Heinon kauan kaihonneen
+mielen, ja hän ryntäsi nyt väkijoukon mukana piispansaattueen jäljestä
+juoksemaan. Mutta tuolla se saattue jo loittoni tuomiokapitulin taloa
+kohden, ja markkinahurina tempasi pian sen näkyvistä hintelän teinin
+temmellykseensä. Mutta hänpä ei ollut enää mielestään köyhä eikä
+avuton, -- piispa tuntee hänet, ja muistaa kyllä sanansa!
+
+Siihen Heino luotti ja siksi hänen sydämensä niin voimakkaasti sykähti,
+kun muuatta päivää myöhemmin kerrottiin, että Maunu-piispa Turussa
+viipyessään tulee tarkastamaan sitäkin alempaa pappiskoulua, jonka
+lattialla Heino muiden teinien joukossa istui. Kolakassa, holvatussa
+koulutuvassa siellä poikaparvi kuunteli, kuinka opettaja korkealta
+istuimeltaan latinalaisia lauseita luki ja niitä taas perästään
+teineillä luetti ja patukkansa avulla näiden päähän takoi. Se vieras
+latinahan se oli aluksi ollut Heinolta niinkuin monelta muultakin
+suomalaiselta maalaispojalta opintien heti pystyyn nostaa, kun hänen
+salolta tultuaan suoraa päätä oli siihen ollut iskeydyttävä käsiksi.
+Opettajalla ei ollut armoa, selkänahkainsa uhalla piti salonpoikain
+ruveta sulattelemaan Donaton kielioppia ja sanaharjoituksia, tuntuipa
+se kuinka mahdottomalta tahansa. Mutta ihme kyllä, ne alkuvaikeudet oli
+voitettu, nyt jo teinit laulelivat latinalaisia lauluja, ja latinaksi
+heidän jo täytyi vastata latinalaisiin kysymyksiin, -- menipä miten
+meni. Ja nyt heidän piti siis itselleen piispalle näyttää, mitä oli
+opittu. Mutta pelkäämättä Heino sitä tarkastusta odotteli, hän oli
+oppinut latinat siinä missä muutkin ja enemmän kuin monet, ja hänen
+vanha toivonsa kannusti...
+
+Jo astui piispa puolihämärään koulutupaan, jossa pojat pahnoillaan
+istuivat, ja kävi heidän tietojaan kuulustamaan. Mutta kuulustelunsa
+sekaan hän aina kyseli oppilailta, jotka hän yksitellen eteensä
+kutsutti, myöskin heidän kotipaikkaansa, heidän varallisuusolojaan,
+heidän vanhempiaan, lausuipa hän kaikille rohkaisevan, ystävällisen
+sanankin.
+
+-- Tuosta laumastahan sitä valmistettiin paimenia hänen kotoiseen
+karjaansa.
+
+Väliin hän langetti vakavan moitteen, kun vastaus kovin kompasteli,
+mutta toiselle pojalle hän leikkisäksi herkesi, kysäisten:
+
+-- Mitä se on: Deus est in coelo, sed Deus non est in coelo?
+
+Ja kun teini tyhmänä seisoi hänen edessään, virkahti hän naureskellen:
+
+-- Niin, otappas siitä selko, siksi kun ensi kerran tarkastamaan
+saavun!
+
+Jo tuli Heinonkin vuoro. Hiukan notkahtavin polvin hän korkean
+kateederin edessä seisoi, kun vanha piispa hänelle virkkoi:
+
+-- Kas niin, sinut tunnen, poika Sysikorven taipaleelta, erämaan
+laidasta, -- mikä olikaan taas isäsi talon nimi?
+
+-- Karmala, vastasi Heino arasti.
+
+-- Niin, sinä olet Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta, kyllä muistan.
+Sieltä lähdettiin suoraan Savoon, jossa sinulta iskettiin pari hammasta
+suusta, -- näytäs, siinä on aukko vieläkin hammasrivissä! Niin,
+siellähän me sovittiin, että sinä sovit eräjärville paremmin papiksi
+kuin tappelijaksi. -- Saatko kotoasi mitään kouluapua?
+
+-- En, vastasi poika verkalleen. Hän ei uskaltanut kertoa kotoaan
+karanneensa.
+
+-- Koti kaukana, koti köyhä, -- tavallinen juttu! Lue ahkerasti, ja jos
+edelleen hyvin opit regula Donati, niin saat tulla Kuusistosta
+kouluapua hakemaan...
+
+Heinolla riemusta kohisivat korvat. Nyt hän tiesi jo itselläänkin
+suosijan olevan, jopa mahtavamman kuin muilla teineillä. Ja kun toiset
+teinit piispan lähdettyä ihmetellen ja kadehtien tulivat kyselemään,
+miten korven poika itsensä mahtavan piispan suosioon oli päässyt,
+kertoi hän heille vasta nyt koko sen kotoisen tarinansa, joka hänet
+teiniuralle oli työntänyt.
+
+Hän oli nyt "piispanteini", taival oli edestä tasaantunut.
+
+Eihän Heino jokaisen pikkupuutteensa sattuessa ilennyt kävellä piispan
+Piikkiön pitäjässä olevaan, muureilla varustettuun Kuusiston
+saarilinnaan, missä hän tunsi itsensä niin pieneksi lukuisan
+palvelijakunnan, asemiesten ja huovien keskellä. Taloudenpitäjät tuossa
+komeassa linnassa kohtelivat näitä kerjääviä teinejä, joita piispan
+suosituksella alituisesti sinne arkituvan ateriapöytään saapui, usein
+nyrpeästi ja vierovasti. Mutta kun oma eväs oli aivan lopussa, ja
+kankurin akka Heinoa tuvastaan hääteli, silloin hän talvisia jääteitä
+myöten aina Turusta Kuusistoon käveli, ja silloin oli hänellä siellä
+aina ruoka tiedossa ja lukueväs taas kaupunkiinkin muutamain viikkojen
+ajaksi.
+
+Piispanlinnaan hän siten piankin kotiutui. Kun koululla oli juhlalomia
+ja toiset pojat hiihtivät teinipitäjiinsä täyttämään varastojaan,
+silloin viipyi Heino Kuusistossa päiviä ja viikkoja, ja pian häntä
+linnanherratkin siellä taloon kuuluvana kohtelivat, kun näkivät hänen
+piispan suosiossa olevan.
+
+Maunu-piispan kirjasto varsinkin oli Heinolle kuin aarremaailma; siellä
+hän usein pitkään viipyi katsellen noita paksuihin, vaskitettuihin
+kansiin sidottuja jymykirjoja, joihin munkit olivat käsin piirustelleet
+kauniita kirjaimia ja värikkäitä kuvia ja jotka vitjoilla olivat
+pöytiin lukitut.
+
+-- Roomasta toin nämä suuret kirjat, kun siellä kävin paavilta hiippani
+saamassa, niin kertoi eräänä päivänä vanha piispa, astuessaan
+kirjastoonsa, jossa nuoren suosikkinsa tapasi. -- Niiden hintaa et voi
+arvatakaan, siinä ovat monen kylän maat. Nuo pienemmät niteet ovat
+Pragista, jossa nuorena opiskelin ja väittelin oppineiden seurassa.
+
+-- Sieltäkö kaukaa on tämä kaunis arkkukin? kysyi Heino arasti,
+katsellen kultavanteista lipasta, joka oli kohokkeella kirjapöydällä.
+
+-- Vielä kauempaa, poikaseni, pyhästä maasta asti olen sen tuonut.
+Katso nöyrästi sitä arkkua, siinä on sirunen pyhän haudan kivestä.
+
+Nöyrällä kunnioituksella Heino katselikin piispan aarteita, jotka tämä
+pitkiltä matkoiltaan oli kerännyt, nöyrää kunnioitusta tunsi hän tuota
+ylhäistä, ystävällistä kirkkoruhtinasta kohtaan, jonka hän tiesi
+nauttivan hurskaan ja oppineen nimeä kaikissa Pohjoismaissa. Mutta
+Heino oli jo Kuusistossa saanut nähdä, ettei Maunu-piispa ollut
+ainoastaan kirkon korkea ruhtinas, vaan että hänen käsiinsä kulkivat
+myöskin Suomen maallisen hallinnon ohjakset. Usein oli hän nähnyt Turun
+linnanherran, Hannu Kröpelinin, ajavan jään yli Kuusistoon kyselemään
+vanhan piispan neuvoja, ja alempia käskynhaltijoita ja vouteja
+kutsuttiin sinne vielä useammin saamaan piispalta neuvoja tai nuhteita,
+milloin olivat kansaa liian rajusti kiskoneet. Piispalle tekivät näet
+talonpojat valituksiaan virkamiesten ja aatelisherrain sorrosta, ja
+usein hän otti heidät suojelukseensa. Tällaisia valittajia oli
+tänäänkin käynyt piispan luona, ja niistä hän nyt siirtyi nuorelle
+teinillekin puhumaan, istahtaen lepäämään kirjastonsa nojatuoliin.
+
+-- Tyytymätöntä on kansa siellä kaukaisessa sisämaassa, miehiä on taas
+Pohjois-Hämeestä täällä veroistaan valittamassa. Oletteko todella niin
+köyhiä siellä kuin sanotte?
+
+Nuori teini kävi melkein hämilleen siitä luottamuksesta, jota ylhäinen
+herra hänelle kysymyksellään näin osoitti, mutta arkailematta hän
+kuitenkin vastasi:
+
+-- Elettäisiinhän siellä muuten, mutta tyhjiksi käyvät talot aina, kun
+vouti on vieraillut. Ja milloin erämaille ei uskalleta lähteä...
+
+-- Tiedän, lausui piispa keskeyttäen. Ja hän lisäsi melkein kuin
+itsekseen: -- Ei, en ole tavannut kapinan henkeä koskaan tuon väestön
+joukossa. Vain taloudellinen köyhyys ja elämänehtojen puute sen
+kärsimättömäksi tekee. Minä tahdon lähettää heidän valituskirjansa
+Ruotsiin ja puolustaa heille veronhelpotusta. Jotakin heidän hyväkseen
+on tehtävä. Mutta jotakin outoa siellä maakunnassa kuitenkin nyt
+kuohuu, siitä kertovat kaikki voudit. Siitä meidän täytyy ottaa
+tarkempi selko. Ensi kesänä saat sinäkin, Henrikki Tuomaanpoika, tehdä
+teinimatkan Satakuntaan, kertoaksesi minulle sitten, mikä siellä kansan
+oikeastaan niin levottomaksi tekee. Sillä meidän on suojeltava tämä
+rauhaisa hiippakuntamme niiltä myrskyiltä, jotka meren takana yhä
+intohimoja lietsovat.
+
+Niin puheli vanha piispa lepäillessään, puoleksi itsekseen, puoleksi
+suojatilleen. Hän oli hiukan levoton niistä talonpoikain ja
+virkamiesten välisiä kahakoita koskevista uutisista, joita nykyisin
+alituiseen maakunnasta saapui. Monta talonpoikaa, jotka malttamattomina
+olivat lääninherrojaan vastaan niskoitelleet, oli piispa jo armahtanut,
+koettaen yleensä lieventää aikansa tuomioistuinten ankaruutta, joiden
+ohjeena vielä oli: silmä silmästä taikka käsivarsi tai selkänahka tai
+henki pienimmästäkin rikoksesta. Ja hänellä oli valtaa siihen, hän oli
+"Jumalan armosta Suomen piispa", mutta samalla todellisuudessa sen
+korkein maallisenkin hallinnon keskus. Mutta hän ei voinut salata
+huoltaan, että kansan ja virka-aatelin välit yhä näyttivät
+kiristyvän. --
+
+Näin pääsi nuori teini tänä talvena Kuusistossa vieraillessaan
+silmäilemään niihin moniin ja monenlaisiin toimiin, jotka Maunun
+Tavastin vanhoja hartioita rasittivat. Mutta keväämmällä, kun jäät
+sulivat Itämerestä ja laivaliike alkoi, joutui Heino-teini yhä useammin
+ja pitempään Kuusistossa vierailemaan ja yhä tarkemmin tutustumaan
+niihin Suomea ja koko valtakuntaa koskeviin kysymyksiin, joihin
+Maunu-piispa oli kiintynyt. Silloin palasi näet kesäksi Suomessa
+käymään Maunu-piispan aviottomana syntynyt poika, Olavi, joka kyllä
+kulki piispan veljenpojan nimellä, mutta, jonka koko Kuusisto hänen
+omakseen tiesi ja jota hän ulkomaiden yliopistoissa kustansi. Tämä
+nuori Olavi-maisteri, pitkästä ajasta taas kerran kotiinsa palattuaan,
+rakasti nuoruutensa huvituksia, kalastusta ja metsästystä, ja
+soutumiehekseen saaristoon hän otti usein mukaansa Heinon, kun tämä
+piispanlinnassa majaili. Ja kun he päivän olivat vesillä retkeilleet ja
+illalla palasivat Kuusiston lämpimiin suojiin, silloin istahtivat
+oppinut maisteri ja vanha piispa takan ääreen iltatarinaa pitämään
+niistä suuren maailman monenkirjavista kuulumisista, joiden vilkkailla
+luomasijoilla Maunu-piispa itse oli nuorempana viipynyt ja joiden
+myöhemmistä vaiheista nyt nuori maisteri ihastuneena kertoi. Mutta pian
+livahti tarina tavallisesti takaisin kotimaan oloihin ja tapahtumiin,
+sen taloudellisiin ja valtiollisiin vaikeuksiin, jotka olivat vanhan
+piispan sydämen huolena, ja silloin oppinut maisteri kuunteli ja
+teräväsilmäinen vanhus kertoi.
+
+Aikansa valtiollisiin tapahtumiin ei Maunu Tavast tosin ottanut osaa
+samalla tavalla kuin monet muut piisparuhtinaat, jotka usein
+rautapaitoihin pukeutuivat ja aseväellä kävivät kuninkaitakin
+asettelemaan ja erottelemaan. Maunu-piispa rajoitti vaikutuksensa sanan
+ja tiedon voimaan, -- kilvan Ruotsin kilpailevat ylimykset hänen apuaan
+ja suosiotaan tavoittelivat. Se oli kaikille tuttua ja siihen viitaten
+Olavi-maisteri eräänä iltana, kun he taas istuivat piispan työhuoneessa
+takan ympärillä, vanhukselle virkkoi:
+
+-- Sinäkin olet siis nyt hylännyt kuningas Eerik Pommerilaisen. Minä
+tuskin sinun iälläsi olisin lähtenyt näille uusille, oudoille vesille.
+
+Heino-teini, joka tapansa mukaan uunin katveessa istuen kuunteli näitä
+oppineiden herrojen keskusteluja, näki vanhan piispan harmaapintaisten
+kasvojen vilkastuvan, kun Olavi-maisteri kotimaansa valtiollisia
+kiistakysymyksiä kosketteli.
+
+-- Minun täytyi, poikani, vastasi piispa lämmöllä. -- Sinä olet liian
+kauan ollut isänmaastasi poissa, Olavi, et tiedä, mitä sen kansa on
+sillä välin saanut kärsiä. Laillista kuningastamme, rakastetun
+Margareetan poikaa, puolustin viimeisiin asti; vielä senkin jälkeen
+tuin hänen kruunuaan, kun hänet kaikki muut jo olivat hylänneet. Mutta
+sitten en häntä enää tukea voinut. Minä näin, että en saattanut luottaa
+enää hänen hyvään tahtoonsakaan, hän petti kaikki, petti valansakin, ja
+uusilla kärsimyksillä hän kansaansa uhkasi. Hän oli arvoton kruunua
+kantamaan, hänen täytyi suistua.
+
+-- Ja nyt kannatat nuorta seikkailijaa, virkkoi Olavi-maisteri hiukan
+pisteliäästi.
+
+-- Nuorta kyllä, mutta en seikkailijaa. Valtionhoitajamme on
+olennoltaan kuninkaallisempi kuin voideltu Eerik. Kaarle Knuutinpoika
+on ystäväni, senhän tiedät. Hänen luonteensa ja lahjansa tunnen, itse
+olen hänen kasvatustaan ohjannut. Olisipa hän kuninkaasta syntynyt! --
+nyt on hänen tehtävänsä moninverroin vaikeampi, kun hänen täytyy nousta
+vertaistensa joukosta ja kestää heidän kateensa ja juonensa. Mutta
+juuri siksi häntä kannatankin kaikella voimallani, sillä hänen
+tehtävänsä isänmaaraukan pelastamiseksi sekasorrosta, muukalaisvallasta
+ja perikadosta on jalo ja suuri. Jospa sen kaikki Ruotsin ja Suomen
+herrat, hengelliset ja maalliset, ymmärtäisivät!
+
+-- Tehokaspa kannatuksesi mahtaa ollakin, olen jo nähnyt useampia
+Kaarlo-marskin airuita tällä lyhyellä ajalla purjehtivan Kuusistoon.
+
+Maunu-piispa huoahti.
+
+-- Niin, monessa asiassa hän neuvoja tarvitsee. Hän olisi tahtonut
+pidättää minut koko talven luonaan Tukholmassa, mutta enhän voinut
+hiippakuntaani koko vuodeksi jättää, puolen vuotta siellä jo olin.
+Mutta tukea hän tarvitsee, tuo nuori mies, kaikki ylimykset häntä
+siellä repivät siksi, että hän heidän vertaisensa on, -- vain kansa
+häntä rakastaa.
+
+Heino huomasi nurkastaan, ettei Olavi-maisteri isänsä kantaa kaikin
+puolin hyväksynyt, vaikkei hän enää ruvennut vastaankaan väittämään.
+Tuo Pariisin yliopiston oppineiden piirien edustaja näkyi olevan
+enemmän tiedemies ja jumaluusoppinut kuin valtioasiain ymmärtäjä, ja
+hän kääntyikin taas kertomaan noista etäisemmän suuren maailman
+suurista tieteellisistä ja kirkollisista kiistakysymyksistä, joista
+taas Maunu-piispa kaukaisessa hiippakunnassaan oli vieraantunut. Hän
+kertoi hartaasti kuuntelevalle vanhukselle ja nuorelle teinille niistä
+mullistavista, puhdistavista liikkeistä, joita tähän aikaan kirkon
+keskuudessa oli syntynyt ja jotka tähtäsivät uudistamaan monia
+käsitteitä ja tapoja, mitkä väärinkäytöksiksi olivat paavilliseen
+kirkkoon juottuneet. Hän kertoi Juhana Hussin oppilaista Pragissa ja
+siitä oikeudenkäynnistä, joka oli tätä mestaria vastaan viritetty,
+kertoi, kuinka uudet, vapaammat aatevirtaukset kaikista pakkokeinoista
+huolimatta raivasivat itselleen tilaa aikalaisten mieliin, -- kertoi
+siitä valittaen, huolestuneena, sillä hän oli paavin kirkon uskollinen
+poika, mutta kertoi samalla tunnustaen, että noissa uusissa
+virtauksissa on jotakin elävää ja repäisevää voimaa, jota ei auttanut
+olkansa takaa halveksua. Ja vielä hän kertoi, kuinka jo vanhoissa
+yhteiskunnissakin nuortumisliikettä tapahtui, kuinka rautapukuisten
+ritarien raaka aika vähitellen uusien olojen pakosta jätti tilaa
+elpyville, vilkkaille porvarisaineksille kaupungeissa, ja kuinka nuo
+rautaritarit itse, tuodessaan ristiretkiltä liikkuvampaa elämää ja
+kansojen keskeistä yhteyttä vanhoihin elämänmuotoihin olivat loihtineet
+hereille ne uudet ainekset ja aatteet, jotka nyt elinvoimaisina
+pinnalle pyrkivät.
+
+-- Feodaalisen ylimysvallan liitokset ruskavat! -- niin huudahti
+Olavi-maisteri, itsekin kertomuksistaan melkein tahtomattaan lämmeten,
+ja nousi kävelemään ikkunan luo, jonka läpi sadepilvien lomitse
+pilkistävä aurinko laskeutuessaan keväisen metsän taa, nyt heitti
+kelmeitä säteitään piispan avaraan työhuoneeseen. -- Ja mikä on
+pahempi, hierarkisenkin vallan saranat vinkuvat, kun sen päämiehet,
+keskenään kiistellen, eivät jouda niitä hoitamaan.
+
+-- Niin, aika ei pysähtymään ehdi, sen kehitystä olisi vain oikeaan
+ohjattava, -- vastasi vakavana vanha piispa, joka ehkä selvemmin kuin
+hänen taistelujen keskessä elänyt poikansa aavisti tulossa olevan
+murroksen. Mutta hän lisäsi hymähtäen: -- Mutta täällä kaukaisessa
+pohjolassamme emme vielä näistä murtavista voimista mitään tiedä, ja
+meille se onkin onnellisinta. Meillä on vielä niin äärettömän paljon
+tehtävää istuttaessamme tähän nukkuvaan kansaan tiedon ensimmäisiä
+alkeita, alkuperäisimpiä käsitteitä hyvän ja pahan tiedon puusta. Se
+tehtävä kysyy monen miehen työn ja iän, -- sen hyväksi saat sinäkin,
+Olavi, vielä kirkon päämiehenä täällä laajan tietovarastosi käyttää,
+siihen työhön saat uhrata sekä syvän oppisi että nuortean tarmosi.
+
+-- Minäkö -- eihän minusta kirkon päämieheksi ole! vastasi maisteri
+hiukan punastuen, viitaten siihen, että aviottomasti syntyneitä ei
+katolinen kirkko ylempiin papillisiin arvoihin laskenut.
+
+-- On kyllä, siitä on meillä jo paavin kirje, -- jotakin olemme toki
+mekin täällä kaukana pohjan kulmilla puuhanneet.
+
+Mutta oppineen maisterin katsetta ei se uusi uutinenkaan kirkastanut.
+Hän virkkoi:
+
+-- Jos kelpaisinkin, oi, pientä on täällä kaikki, kuihtunutta, maahan
+matalaan painavaa, sovellunko tänne minä? Täällä te kiistelette siitä,
+kuka ylimyksistänne kulloinkin olisi korkeimpana kukkona linnan
+huipussa, -- kiskaistaksenne hänet taas sieltä alas heti kun olette
+hänet sinne huippuun saaneet. Minä pelkään, että menehtyisin näissä
+ahtaissa, hengettömissä oloissa, minulla ei ole samaa kaivavaa
+sitkeyttä kuin sinulla.
+
+-- Se tulee, kun työhösi kiinnyt, vastasi vanha piispa, ikäänkuin omia
+kokemuksiaan kertoen. -- Työ vetää mukaansa, ja varsinkin työ sellaisen
+kansan puolesta, jota omanaan rakastaa, -- sen saat nähdä. Pientä on
+sinusta ehkä nyt perustella kirkkoja aution erämaan laitaan taikka
+puuhata uutta luostaria Pohjanlahden karulle kalliorannalle, mutta kun
+työhön tartut, niin se on sinusta tärkeää, suurta, elämäntehtäväksi
+arvokasta, -- minä en unelmoi enää suurempaa. Kunpa riittäisi minulla
+ikää ja voimia saada päähän asti suunnittelemani mielityöt, silloin
+onnellisna hautaan laskeutuisin ja tyytyväisenä siellä lepäisin.
+
+-- Niin, minä tiedän, virkkoi Olavi-maisteri taas innostuneemmin, --
+sinä perustat tänne juuri uutta naisluostaria. Kuulin siitä jo
+Vadstenassa, jonka birgittalaissisarilta sinulle terveiset toin. Se on
+suuri työ, kaunis työ, sinulle arvokas, -- niin, paljon olet sinä
+tehnyt Suomen kirkon hyväksi!
+
+Heino ymmärsi, että kirkon miehet puhuivat siitä suuresta, uudesta
+luostarista, joka parastaikaa oli tekeillä Karinkylässä Maskun
+pitäjässä ja jonka asioissa rakennuttajat alituiseen näihin aikoihin
+juoksivat Kuusiston linnassa, -- se oli vanhan piispan mielityö ja
+suurimman huolenpidon esine hänen elämänsä ehtoopuolella. Sen Heino
+hyvin tiesi, mutta paljon vaikeuksia se vanhukselle myös näytti
+tuottavan: rakennusvaroja oli vaikea saada kokoon, kansa kitui
+muutenkin jo suurten verojen alla. Ja huoahtaenpa vanha piispa nytkin
+virkkoi:
+
+-- Paljon on keskeneräistä, paljon tekemätöntä työtä. Mutta olkaamme
+uskollisia vähässä, ehkä vähitellen satoa kypsyy.
+
+Ilta kävi jo myöhäksi, vanha piispa nousi, makuuhuoneeseensa
+kävelläkseen, ja rupesi Olaville hyvää yötä toivottamaan. Mutta samalla
+hän huomasi nuoren teinin, joka maisterin tarinan aikana oli siihen
+uuninkatveeseensa unehtunut. Piispa näki nyt, kuinka innostuneina
+säteilivät nuorukaisen silmät kaiken sen johdosta, mitä hän oli noiden
+oppineiden miesten keskusteluista kuullut, ja tälle hän nyt virkahti:
+
+-- Entä sinä, nuori mies, tekisikö sinunkin mielesi sinne suurille
+opinsijoille, koskapa noin palavat silmäsi? Niin, moni köyhä poika
+Suomesta siellä on ennenkin opiskellut, ja apua hän on siihen saanut,
+jos hän lahjoiltaan ja tarmoltaan sitä on ansainnut. Osoitapas sinäkin,
+mihin kykenet, -- mutta siihen täytyy antautua ehyeltään, koko
+sielullaan!
+
+Heino ei osannut mitään vastata. Hän tunsi mielessään voimakkaan
+laineen, samanlaisen kuin silloin kerran, kun piispavanhus oli häntä
+Savilahden rannalla puhutellut. Mutta se tuntui hänestä nyt vieläkin
+kaukaisemmalta, hän oli nyt jo kokenut enemmän kuin silloin...
+
+Hiljaisena, uneen vaipuneena kohosi suuri piispanlinna, kun Heino
+päätalosta iltamyöhällä pihan yli kulki siihen matalampaan
+sivurakennukseen, jossa hänellä linnanpalvelijain joukossa oli
+makuusijansa. Hän viivähti vielä tuokion linnanpihalla, katsellen sen
+korkealta multavallilta selkien yli kevätyön kelmeätä taivaanrantaa.
+Siitä, mitä hän piispantuvassa oli kuullut, hauteli hän nyt mielessään
+monta muistoa. Mutta varsinkin oli Olavi-maisterin kuvaus siitä
+rappiotilasta, johon katolinen kirkko siellä suuressa maailmassa kuului
+olevan uppoamassa, häneen syvälle painunut. Ja sitä muistellessaan hän
+ajatteli, että olipa hän itsekin juuri täällä hurskaan piispan
+pyhitetyssä talossa joskus vaistomaisesti tehnyt hiljaisia havaintoja,
+jotka hänen maalaismieleensä olivat luoneet samanlaisia, joskin hämäriä
+mietteitä ja epäilyksiä, kuin ne, joihin oppinut maisteri viittasi.
+Seurustellessaan siellä nuorten pappien ja piispanapulaisten piireissä
+kotoisissa arkioloissa oli hän heidän ajatuskehänsä ja harrastuksensa
+huomannut paljoa vähemmän ihanteelliseksi, hurskaaksi ja pyhäksi, kuin
+miksi hän tuota kirkonmiesten elämää kaukaa syrjästä oli kuvitellut. He
+olivat ihmisiä hekin riitoineen ja intohimoineen, juonineen ja
+juoruineen, ihmisiä, joiden oli juhlahetkinä tarvis peittää
+heikkoutensa ja haprautensa loistavan pukukuoren ja ulkokullaisuuden
+alle, jotta heidän olemuksensa oppimattoman kansan silmissä näyttäisi
+edes vähänkään sopusointuiselta sen opin kanssa, jota he julistivat.
+
+Kesäksi vaihtui kevät. Viileässä koulutuvassa, jonka holvatun katon
+alla olevista juoksulautaikkunoista tunkeutui sisään ainoastaan
+säästävästi valoa ja yhtä niukasti suven lämpöistä, kuivaa ilmaa,
+jatkoivat kalpeaposkiset kouluteinit yhä edelleen kankeita,
+latinankielisiä harjoituksiaan, ja opettaja takoi siellä patukan avulla
+heidän päähänsä munkkien silotettuja lauseita ja Donaton mutkikkaita
+sääntöjä. Mutta vapauden toivo elähdytti toki jo nuorten lukuorjainkin
+mieliä, ja he jakelivat nyt lukutuntien lomissa taas keskenään niitä
+pitäjiä, joihin kukin heti kesäloman alettua lähtee kiertelemään
+talonpoikain luo ja keräämään teiniapuja taas syksyisten lukuaikain
+varalle. Kukin teini valitsi mieluimmin kotoiset seutunsa
+kulkupitäjikseen, ja ne vanhemmat teinit, joilla jo ennen oli pitäjiä
+ollut, saivat ne nyt edelleenkin ominaan pitää. Siten hankkiutuivat
+ystävysteinit Pietari ja Paavali taas kiertämään kauas Hämeen
+pohjoisten rintamaiden harvaanasuttuja laitoja, -- sieltä oli saalis
+ollut hyvä. Ja kun vihdoin eräänä päivänä teineille vapauden hetki löi
+ja he ryntäsivät ummehtuneesta koulutuvasta ulos, rientääkseen miltei
+suoraa päätä pussit selässä taipaleelle, silloin virkkoi Pietari
+nuorelle suojatilleen, Heinolle, joka ääneti ja vakaamielisenä kulki
+toveriensa myllertävässä laumassa:
+
+-- No, tuletko taas yhtä matkaa meidän kanssa Päijänteen rantoja
+kiertämään? Me lähdemme nyt heti ja kuljemme Sysikorpeen asti.
+
+Mutta Heino pudisteli ääneti ja surumielisesti päätään. Ihmeissään
+toinen kysyi:
+
+-- Etkö tule sinne, kotipuoleesi, omaisiasi tapaamaan? Missä on sinulla
+sitten teinipitäjäsi?
+
+-- Toisaalla, -- Hämeen ja Satakunnan rajoilla.
+
+-- Miksi niin?
+
+Mutta jo oli Paavalikin sitä keskustelua kuulemaan saapunut, ja hän
+ymmärsi välemmin Heinon asiat ja mietteet.
+
+-- Mielesi taitaisi tehdä meidän matkaan, mutta et uskalla, niinkö? --
+virkkoi hän nuorukaiselle, joka oli katseensa maahan luonut. -- Pelkäät
+luisevan isäsi kyhmyistä karahkaa, kun karkaamalla kotoasi läksit.
+Mutta johan sen synnin olet pyhältä Henrikiltä anteeksi saanut!
+
+Heino ei vastannut. Hän ei kehdannut ilmaista toisille sitä ikävää,
+joka nyt hänen mieltänsä jäyti, kun hän näki kaikkien toveriensa
+riemuiten kotiinsa hankkiutuvan, mutta ei hän voinut tänään myöskään
+tapansa mukaan vallattomaksi heittäytyä, -- sydän ei siihen taipunut.
+Pietarikin jo näki, että tosiapea oli nyt veitikan mieli, ja kävi häntä
+rohkaisemaan:
+
+-- Oikeassa olet, älä tosiaankaan kumartaen kotiisi palaa, älä almujen
+anojana, täyttyyhän pussisi muualtakin. Palaa sinne kotikorpeesi
+vasta kerran, kun olet pappi tai muu virkamies, ja silloin astu
+kumartelematta kotiorren alle ja lausu: Tässä on nyt se poika, joka
+karkasi! Kyllä sinut silloin karahkattakin vastaanotetaan.
+
+Heinon silmä välähti, toveri oli sanoiksi tulkinnut juuri ne uhmaavat
+mietteet, jotka hänen omassa mielessään liikkuivat, ja siitä vahvistui
+yhä hänen päätöksensä, että juuri niin hän tekee! Mutta kun toverit
+tuokion kuluttua haarapussit selässä ja sauvat kädessä astuivat
+kaupungin pahaltahaisevia, kuivuuttaan pölyäviä kujasia myöten
+Hämeentulliin päin, niin saatteli Heino heitä kappaleen matkaa
+kaupunginojan toiselle puolelle, siihen tiehaaran asti, mihin
+Maunu-piispan toimesta spitaalitautisten sairaala oli rakennettu.
+Siellä he hyvästelivät. Mutta ennenkuin he erosivat, tempasi Heino
+vielä Pietari-toverinsa syrjään ja virkkoi tälle hätäisesti:
+
+-- Kuule, jos Karmalaan asti kuljette, niin vie äidille tuo pieni
+käärö. -- Ja hän antoi toverilleen tuohikäärön, jossa oli pieni
+vaskiristi, lisäten: -- Se on ostettu pyhän Henrikin kappelista, sano
+niin äidille...
+
+-- Sen hänelle annan, ole siitä varma. Ja mitäpä muuta viestiksi
+virkan?
+
+Hiukan karhenti nyt nuorukaisen kurkkua ja lyhyeen hän lähtevälle
+vastasi:
+
+-- Terveiset vain, -- sano, että usein häntä muistan...
+
+Hän pisti jo kättään poistuville jäähyväisiksi. Mutta vielä tuokion hän
+viivähdytti toverin kämmentä ja lisäsi:
+
+-- Mutta muista: isältä salaa ... aivan salaa!
+
+Heinon piti itsensä jonkun päivän perästä lähteä muutamassa Ulvilan
+venheessä, joka oli tuonut maalaistavaroita Turkuun, purjehtimaan
+pohjoiseen, ja jatkaa sieltä jalan omiin teinipitäjiinsä, ja hän palasi
+nyt yksin verkalleen helteistä maantietä myöten kaupunkiin takaisin.
+Sillan yli astuttuaan kankurin ilotonta mökkiä kohti näki hän siinä
+sillan korvassa, törmällä, ryhmän mustapintaisia, vanuketukkaisia
+miehiä ja naisia liassa loikovan. Kaupungin joutokansaa oli siihen
+ryhmittynyt katsomaan noita outoja, vierasrotuisia, kiertäviä ihmisiä,
+joita nyt ensi kerran Suomessa nähtiin ja joilla oli siinä hyvät
+markkinat, kun he temppujaan tehden taikauskoisten ihmisten käsiin
+katsoivat ja heille heidän vastaisia kohtaloitaan ennustelivat.
+Uteliaana astui Heinokin lähemmäs ja jo livahdutti hänkin äyrisen
+mustalaisakan massiin ja ojensi kätensä noidan tutkittavaksi.
+
+-- Kiemurainen kulku, -- niin taikuri hoki -- monta mutkaa matkassa.
+Itse onnesi mestaat -- itse sen sepitätkin ja itse suvullesi uran avaat
+-- pitkän radan, jyrkän radan...
+
+Heino käveli edelleen, hymähdellen itsekseen akan ennustuksille. Itse
+hän kyllä onnensa sepittää, sen hän oli jo alulle pannut, mutta miksipä
+hän sen itse mestaisi! Ei, loruja laverti akka; piispan suosiossa
+pysyen aikoi hän sitä onneaan aina vain sepittää ja yhä ylemmäs kiivetä
+alkamallaan taipaleella. Ei hän aikonutkaan jäädä maalaispapiksi
+erämaan laitaan, niinkuin piispa kerran oli kuvaillut -- ei, edemmäs ja
+ylemmäs hän aikoi pyrkiä, pyrkiä niitä samoja teitä myöten, joita
+Olavi-maisteri oli kulkenut ja joista hän niin houkuttelevasti oli
+kertonut. Sen tien ovat muutkin kulkeneet, miksei hänkin! -- Niin hän
+siinä yksin kävellessään rohkeana suunnitteli, ja innostuen niistä
+mietteistään hän huiskaisi kädellään ja huudahti:
+
+-- Sinne, kauas ja korkealle!
+
+
+
+
+VII. KOVASSA ON KORVEN LEIPÄ.
+
+
+Ei ollut onnea Karmalan kumaraharteisella Tuomaalla hänen muokatessaan
+Mustanahon vanhoja kivikkohalmeita pehmeämmiksi peltosaroiksi. Sivujaan
+säälimättä hän oli kuokkinut karua rinnettä, sitkaan oli hän kyntänyt
+vinot vakonsa ja kylvänyt niihin ne siemenet, jotka hän kevätverosta
+oli säästetyiksi saanut. Mutta kitsaasti palkitsivat näinä vuosina
+hänen vaivansa nuo raskaasti raadetut sarat. Harvana nousi ohra
+laiholle laihasta maasta, ja kun se vihdoin terää teki, niin armotonna
+väijyi sitä viereisestä notkosta nouseva halla. Se oli korjannut sadon
+sinä syksynä, jolloin ukko oli takamaille kuollut, ja hätä olisi
+vieraillut Karmalan pirtissä sitä seuraavana talvena, elleivät
+erämiesten kalajärviltä kalliilla hinnalla saamat saaliit olisi
+ehtineet hyvään apuun. Sama vilu huokui nytkin jo toisena kesänä
+hyytään samoille halmeaukeille; se oli jo pahasti nipistellyt notkon
+laidasta vielä vihantia teriä, ja sekeiset, tuulettomat illat uhkasivat
+samaa tuhoa ylemmillekin rinteille. Siksi oli Tuomas-isäntä
+kaimapoikansa kanssa jo kiivennyt sirppeineen Mustanahon ylälaitaan,
+siellä lainehtivan viljan kimppuun, vaikkei se vielä aivan kystäkään
+ollut, ja he latoivat siellä nyt eräänä elokuun päivänä ensimmäisiä
+vaaleankellertäviä kuhilaita riviin. Kahden he vain siellä raatoivat,
+vähiin oli näet viime vuonna supistunut työväki Karmalasta. Poissa oli
+Erä-ukko lehtoja kiertämästä, poissa Enni-tyttö viljapellolla
+visertämästä, poissa Heino-heittiö, -- hänen nimeään ei suvainnut
+Tuomas-isäntä mainittavankaan Karmalan pihoilla eikä halmeilla. Ja
+äsken oli Laurikin lähtenyt pitkille pyyntimatkoille, lähtenyt viemään
+lehmää Vilpun uudismökkiin Kihoskosken rannalle ja samalla parin,
+kolmen toverin kanssa keräämään salolta syysnahkoja ja särvintä. Yksin
+liikkui surumielinen emäntä pirtissä ja pihalla taloustöissään, kahden
+raatoivat Tuomaat ulkotöissä, äänettöminä ja vakavina niinkuin ainakin.
+
+Mutta jo seisahdutti poika-Tuomas hetkeksi sirppinsä ja näytti jotakin
+kuuntelevan, kumminkaan työasennostaan suoraksi nousematta. Silloin
+heristi isä-Tuomaskin korviaan melkein säikähtyneenä ja kysäisi:
+
+-- Mitä kuuntelet -- askeleitako?
+
+-- Taisi pettää korvani, vai olisiko joku otus aholla loikannut; ei
+kuulu enää mitään.
+
+-- Ettei siellä vain metsä liiku, viime viikollahan se Suopellosta
+hiehon repi.
+
+-- Töräyttäisi kai silloin jo paimenkin torveaan...
+
+Ei kuulunut mitään aholta. Sirkka vain pientareella hioi unista
+lauluaan, ja yksinäinen leppälintu piipitti orpona norossa. Taas
+painautuivat sirppimiehet työhönsä. Mutta se pieni säikähdys nykäisi
+taas Karmalan isännän mietteet kulkemaan niitä samoja rosoisia latuja,
+joita myöten ne viime aikoina alinomaa olivat kuin kehässä kiertäneet.
+Se tässä vielä tarvittaisiin, että kontio karjan kaataisi, tirppomista
+tässä on kyllä muutenkin, jos mieli perhekunnan hengissä ja talon
+pystyssä pitää... Lauri ylpeili viime talven, että eräriistan avulla
+sitä taas rintamailla elettiin, ja tottahan se oli, että muuten olisi
+saatu purra Karmalassakin silkkaa petäjätä, kun vilu vei koko kauniin
+sadon. Mutta leipään tässä on turvauduttava sittenkin, parempi on toki
+vilua vastaan tapella kuin savolaisia ... eivätpähän ole erämiehetkään
+tänä kesänä kyenneet lähtemään kehutuille kalajärvilleen, niitä jäi
+viime kesänä sinne liian monta... Ja ehkä se nyt sentään lähdenorokin
+armon antaa ... siksi se kypsyisi kyllä tuo alalaitakin, kun me kahden
+sinne leikkaamaan joudumme, kun vain se siksi säilyisi. Silloin se
+olisi taas talven leipä tiedossa, vaikkei kylvö suurta ollut, --
+olisi ... kun vain sitä vieraat eivät liiaksi puolentaisi!
+
+Vihaisesti puraisi isä-Tuomaan sirppi, kun hänen mietteensä tälle
+kohdalle ehtivät. Hän muisti, että siitä vähästä, minkä halla viime
+kesänä säästi vikautumatonta eloa, vei vouti heti runsaamman puolen,
+jäännös oli siemeneksi säästettävä, syötäväksi ei jäänyt mitään. Vouti
+tuli silloin juuri tähän aikaan taikka jo heti Laurinmessun jälkeen,
+pani vain puimaan kuhilaat halmeelta, jyvät venheeseensä kannatti ja
+ilkkui sitten pois soutaessaan... Niiden määriä ei tiedä kukaan,
+lisääntyneet ovat verot joka vuosi ja viime aikoina tuhottomasti;
+voudit taitavat ottaa, minkä tahtovat, milloin milläkin nimellä...
+Monet niillä on ilveensä: rahassa ovat muka määrätyt verot otettaviksi,
+-- mistä meillä salolla rahaa on, harva on killinkiä nähnytkään, sen
+vouti hyvin tietää. Mutta kun ei ole rahaa, niin ottaa hän tavaran ja
+panee sille minkä hinnan ilkeää, -- ja punnita herra kyllä ilkeää, kun
+saa punnita talonpojan aitasta! Ei ole määrää millään! Jospa vielä oman
+osasi saisitkin maksetuksi, niin on muka muilta rästejä jäänyt,
+naapureilta, ja nekin pitää sinun silloin täyttää, jakokunnan täytyy
+muka vastata koko ruodun verosta! Ei sitä täytä kukaan, kun se noin
+ottamaan rupee, ja minkäs teet, -- katsele vain, kun se talven varasi
+tyhjentää ja petäjän työntää perheen kouraan... Tämä oli se katkera
+muisto, joka kalvoi Tuomas-isännän sydäntä ja johon hänen ajatuksensa
+aina palasivat, mistä lienevätkin kiertämään lähteneet: raada, raada,
+muille raadat, itse nälkää näet! Vielähän siitä selviää metsän
+kontiostakin, kun panee karjalle hyvän paimenen, mutta verokarhusta et
+selviä millään. Kun sen joukko taloon saapuu, silloin on tullut tuho.
+Siksipä juuri isä-Tuomaan sydän nytkähti, aina kun hän näki poikansa,
+jolla kuulo oli tarkempi, työstään kuuntelemaan jäävän. Sillä jos ahon
+rinteeltä, kylänpolulta, askeleita kuului, niin silloin sen tiesi, että
+vieras on tulossa. Ja harvoin oli vieras tervetullut Karmalaan, sillä
+tavallisestipa se oli joku kantomies, jos ei itse Hollolan vouti, niin
+joku hänen rästimiehiään, taikka papin kymmenysten perijä tai
+tuomarinkappain kantaja, -- aina se kavensi talon laihoja varoja. Mutta
+taas pysähtyi poika-Tuomas kuuntelemaan, nyt ihan pystyyn kohoten ohran
+keskestä. Hänen korvansa eivät olleet valehdelleet äsken, askeleita oli
+kaikunut kankaalta, vaikka ne sitten pehmeämmällä maalla olivat
+vaimenneet. Nyt ne kopahtivat jo aivan läheltä kivikkoahon rinteeltä,
+isäkin sen jo ojentautuessaan kuuli.
+
+-- Tuntuu olevan tulijoita kaksi, virkkoi poika-Tuomas, tarkaten
+lähenevää töminää.
+
+-- Kun olisi saatu yksikin riihi puiduksi, niin olisi siemenviljan
+vaikka korpeen kätkenyt, huoahti isä masentuneena. -- Nyt taas
+pahimmoilleen tulivat, kyllä ne nyt taas kylällä odottavat, kunnes koko
+halme on leikattu ja puitu.
+
+-- Mutta jospa eivät olekaan tulijat vouteja?
+
+-- Ketäpä ne olisivat. Mutta tuli ketä tahansa, me pysymme työssämme.
+
+Niin virkkaen painautui isä taas syvälle ohransa kimppuun, ikäänkuin
+piiloutuakseen vihatuilta vainoojiltaan. Ja poika painautui sinne
+myöskin. He eivät olleet kuulevinaankaan, kuinka askeleet lähenivät,
+kopisivat kivikossa lähteen kohdalla ja jo pysähtyivät aidan kupeelle,
+-- eivät päätään kohottaneet, eivät taakseen katsoneet. Mutta apeina he
+ajattelivat: siinä se on nyt taas ryöstäjä ääressä.
+
+Jo kuului vieras tervehtivän ... ei se ollut Hollolan voudin ääni, sen
+isä-Tuomas heti tunsi. Vieras oli kai joku hänen renkejään.
+Murahdettuaan lyhyen "jumal-antakoon" jatkoi hän edelleen työtään.
+Vieraita oli kaksi, sen hän kuitenkin jo ennätti huomata, herroja
+olivat, tasalaattainen sulkahattu oli ainakin toisella päässään ja
+hartioillaan väljä herrasviitta. Pian jo vieraista toinen kysyi:
+
+-- Onko teistä kumpikaan Karmalan isäntä?
+
+Hyytymään tuntuivat veret käyvän isä-Tuomaassa, sillä hän arvasi, että
+nyt se alkaa se ruunun miehen asia. Alakuloisena kohottausi hän
+työstään ja iski sirppinsä lyhteeseen, kääntyen hidastelevin liikkein
+veräjälle päin. Poika-Tuomas se vain edelleen leikkasi, mutta
+tyytymättömänä luimisteli hänkin kulmainsa alta vieraita, joiden hän
+odotti jo tuossa paikassa rupeavan jakelemaan talonväelle niitä tylyjä
+käskyjään, jotka hänkin jo hyvin tunsi voutien entisiltä matkoilta, --
+kahdesti vuodessahan ne vähintään vieraiksi saapuivat. Mutta mikä
+ihme ... eipä ollutkaan niillä nyt vanhoja tapojansa! Mahtoivat olla
+uusia miehiä, sillä varsin sävyisästihän se väljäviittainen puhui:
+
+-- Miten kasvavat halmeet nyt Sysikorvessa, tuleeko viljaa tarpeeksi
+talven varalta?
+
+Ei ymmärtänyt kumaraniskainen isäntäkään sitä puhetta. Hän katseli ylen
+epäilevästi vieraita, miettien, mikä heillä lienee nyt oikein mielessä,
+eikä hän vastannut mitään. Mutta vieraista taas toinen jatkoi:
+
+-- Tässäkö sinulla on viljasi kaikki?
+
+Jo luuli Tuomas asian ymmärtävänsä. Hän vastasi kuivasti:
+
+-- Tietänette, paljonko talonpojille viime vuonna siemenviljaa jäi!
+
+Veräjään nojautuva mies näytti sen tietävän ja virkkoi:
+
+-- Halla vei viime vuoden sadon.
+
+-- Ja vouti vei loput, vastasi Tuomas terävästi. -- Minkä jättänee
+nytkään!
+
+Mutta vieras veräjältä puhui sävyisästi:
+
+-- Niin, rajusti ovat kuulemma voudit viime vuosina talonpojilta veroja
+raastaneet, siitä on monesta paikasta valitettu. Mutta nyt ei saa vouti
+enää liikoja ottaa...
+
+Suu auki kuuntelivat sekä isä että poika sitä puhetta, liikahtamatta,
+hölmistyneinä. He eivät ymmärtäneet mitään, ja vasta kotvasen kuluttua
+sai isä hämmästyneenä kysyneeksi:
+
+-- Ettekö te olekaan sitten maarahain ottajia?
+
+Veräjän luona seisova mies pudisteli päätään, eivätkä pellolla olijat
+huomanneet epäilevää värähdystä hänen äänessään, kun hän vastasi:
+
+-- Emme, me emme mitään veroja ota, me vain otamme selkoa siitä, mistä
+voudit ovat liikoja perineet.
+
+Se oli isä-Tuomaasta niin ihana sanoma, että hänen oli sitä vaikea
+todeksi uskoa. Ja vielä hän vieraitaan epäilikin, kysyessään:
+
+-- Keitä te sitten olette?
+
+-- Me ollaan tarkastusmiehiä... Vähän pyörähteli leuka viittaniekalla
+nyt hänen puhuessaan, hänen tuntui olevan hiukan hankala tuohon
+äkkikysymykseen vastata. -- Niin, minä olen hauptmanni, neuvoston
+Ruotsista lähettämä, tämä toinen mies on apulaiseni. Hallitus on
+talonpoikain valitusten johdosta määrännyt ruunun veroja
+huojennettaviksi, ja me nyt tarkastamme voutien jälkiä. -- Ja ikäänkuin
+vielä puhettaan varmentaakseen vetäisi hän laukustaan pitkän
+pergamentin, jossa oli paljon kirjoitusta. -- Tässä näette ruunun
+sinetin...
+
+Tuomas katseli kuin lehmä konttia tuota juhlallista kapinetta, josta
+hän ei mitään ymmärtänyt. Mutta hän tunsi taas verensä sulavan, ja hän
+rupesi verkalleen uskomaan, että mahtaa sitä olla vielä talonpojallekin
+sentään oikeutta ja armoa. Ja viittaniekka virkkoi rohkaisevana:
+
+-- Tule nyt taloon selvittämään, minkä olet veroja maksanut, ja me
+sinulle selitämme, minkä verran näistä puolin maksat, -- enempää ei saa
+vouti enää periä.
+
+-- Niin, käykää taloksi! -- Se oli kaikki kuin kaunista unennäköä
+Tuomaasta. Vieraiden puheet soivat kuin sovittava kanteleen soitto
+hänen kiusautuneeseen mieleensä, ja sitä myöten kuin hänessä epäilys
+uskoksi muuttui, kirkastuivat nyt kerrankin hänen syväjuovaiset,
+kovettuneet kasvonsa. Hän tiesi, että valituksia veroista ja voutien
+elämöimisestä oli taas viime talvena tehty piispalle ja hallitukselle
+Päijänteen talonpoikainkin puolesta, -- ne ovat siis tehonneet ... onpa
+se toki herrallakin herra, turvattomallakin Jumala!
+
+Siitä päivästi tuli rattoisa lepopäivä Karmalan muuten ilottomaan
+tupaan. Viisivanteisen olutkipon sai emäntä täyttää kerran toisensa
+perästä ja pöytään sai hän kantaa parasta, mitä aitassa oli, vieläpä
+pistettiin lahjatkin matkamiesten laukkuihin. Ja iloisena teki tuo
+muuten raskasmielinen emäntä työtä käskettyä, häneltäkin näkyi nyt
+kerran luonto vähän lauhkeammaksi sulaneen. Ei tiennyt isäntä, että tuo
+luvattu verohelpotus ei ollut sitä keventymistä aiheuttanut, eipä
+aavistanut, ettei hänen emäntänsä uskonut vieraittensa olevan ihan
+niitä, joiksi he itsensä sanoivat. Toinen vieraista oli vain ometan
+ovella salaa emännän kouraan pistänyt pienen tuohikäärön ja suihkaissut
+hänen korvaansa lyhyet terveiset, ja niistä se oli ilo nyt tullut
+umpimielisen naisen raskaaseen katseeseen, niiden palkaksi hän nyt
+piirakkaat paistoi ja vieraille vierrettä kantoi.
+
+Paisteista oli sen päivän jälkeen, vielä vieraitten lähdettyäkin, elämä
+Karmalan hiljaisella törmällä. Raudanrohkea oli juron isännän runneltu
+mieli, hän raatoi nyt iloisesti ahonlaidassa ja yksin poika-Tuomaankin
+innoton katse oli saanut oudon kiillon. Ja vaikka norosta nouseva halla
+taas eräänä yönä vei melkein puhtaaksi vielä vihantana olevan ohran
+halmeen alasyrjästä, niin eipä masentunut karmalaisten mieli siitäkään,
+-- ainahan sen hallan saa asettumaan, kun kerran voudin suuhun on
+kuolaimet löydetty. Ja sellaiset Tuomas-isällä nyt oli povellaan;
+ruunun vieraat olivat lähtiessään hänelle antaneet kirjan, jota on
+voudinkin toteltava... Ei uskonut naapurin isäntä, Suopellon Sipi,
+silmiään, kun hän nyt eräänä päivänä Karmalaan tuli ja näki siellä
+vilkkaat miehet, jotka puheliaina vastaan astuivat. Hän oli huolet
+mielessään tullut puhumaan siitä taloudellisesta hädästä, johon tuo
+viimeinen halla taas oli koko seutukunnan painanut, tullut
+neuvottelemaan, että vieläköhän olisi lähdettävä syyspyyntiin
+kalajärville, sillä hän ei ymmärtänyt, miten nyt muuten talven yli
+päästään. Mutta siitä hädästä ei Karmalan Tuomas tiennyt mitään,
+reippaana hän naapuriaankin rohkaisi, kertoen hänelle vieraittensa
+käynnistä ja veronhuojennuksesta.
+
+-- Ihmeellisiä taikureita ne vieraat ovat olleet! tuumaili Suopelto,
+nähdessään emännänkin nyt entistä ketterämpänä sillalla liikkuvan.
+Mutta hän ei ruotumiehenä tahtonut paljastaa tietämättömyyttään eikä
+ruvennut senvuoksi epäilemäänkään. Mutta Tuomas pirteänä tiukkasi:
+
+-- Mitä taikureita, oikeahan heillä oli asia, onhan se toki vielä
+maassa hallitus! --
+
+Viikkokausi, toista, niin rohkealla mielellä Karmalassa työtä tehtiin,
+leikattiin vikaantunut vilja ja ahdettiin terveinä säilyneistä jo
+ensimmäiset aumat riiheen. Paljoahan siitä ei tullut puhdasta viljaa,
+mutta tulipa aina jotakin viluttuneen jatkoksi. Sen parhaiten säilyneen
+riihen olivat Tuomaat nyt eräänä aamuyönä puineet, ja poika ajoi juuri
+halmeelta uusia kuhilaita riiheen kuivumaan, sillaikaa kuin isä tuon
+edellisen kalliin sadon säkkiin mätti, kannettavaksi jauhinkiville,
+jotta jo illaksi valmistuisi makea uudispuuro, -- pitkään olikin näet
+kalaruoilla eletty. Silloin pysähtyy poika-Tuomas yhtäkkiä kuormansa
+ääreen riihen kupeelle ja huudahtaa:
+
+-- Voudin venhe laski rantaan!
+
+-- Kenen, kyseli epäilevästi isä, joka juuri lyhteitä kuivamaan ahtoi.
+
+-- Hollolan voudin, suuri joukko miehiä jo törmälle nousee.
+
+Isäkin ehti sitä ulos katsomaan. Tuttua väkeä! Aseelliset miehet,
+sulkaniekkahatuissa, astuivat törmälle ja läksivät suoraan
+suuntautumaan riiheen päin, josta savun nousevan näkivät. Mutta
+Tuomaspa ei hätääntynyt.
+
+-- Nytpä tulkoot, virkkoi hän. -- Nytpä tiedämme, minkä verran heille
+veroa annamme, eivät jyvääkään saa enempää.
+
+Ja jäykkäniskaisena seisoi hän riihensä ovella, kun vouti kohti astui
+ja tapansa mukaan ärjymään kävi:
+
+-- Riisu väleen hevosesi valjaista, me sitä tarvitsemme.
+
+-- Vai hevosia te nyt olette tulleet ottamaan, vastasi Tuomas melkein
+pilkallisesti, muistaen, että siinä kalliissa kirjassa, jota hän
+povellaan kätki, kiellettiin vouteja talonpojilta ilmaisia kyytejäkin
+vaatimasta.
+
+-- Niitä tarvitaan, kun tästä käymme toisissa kylissä, mörähti vouti.
+-- Välemmin, meillä on kiire. Hä, etkö ymmärrä, nyt on syysveron kanto,
+sen tiennet.
+
+Mutta Tuomas ei pitänyt kiirettä, verkalleen hän vastasi:
+
+-- Jahka tästä nyt katsotaan, mitä teillä on oikeus ottaa, mitä ei.
+
+-- Meilläkö oikeus ottaa...?
+
+-- Niin, se vanha raasto on nyt lopussa, jo se täällä tiedetään, älä
+yritäkään meitä säikyttää. -- Niin puheli Tuomas voitonvarmana, ja
+voudinrengille, joka oli ruvennut hevosta kuorman edestä päästelemään,
+hän tiukemmin virkkoi: -- Älä koske siihen hevoseen, ne eivät enää
+olekaan teidän retusteltavinanne!
+
+-- Hä, eivätkö ole...!
+
+Julmistuneena astui vouti, joka ei ollut tottunut talonpoikain
+vastaväitteitä suvaitsemaan, hevosen luo, repäisi luokin längistä ja
+viskasi rengilleen ohjakset, isännälle ärjähtäen:
+
+-- Niskoittelemaanko käyt, hölmö, vai mitä viisastelet!
+
+Mutta Tuomas ei säikähtänyt, hän virkahti pojalleen:
+
+-- Älä hellitä suitsista, Tuomas. Ja sinä vouti, liiku siivommin!
+Luulet meitä hölmöiksi, jotka emme tiedä, että korkea ruunu on jo sinun
+elämöimisellesi rajan pannut. Sen maksamme, mikä teille tulee, mutta
+emme kahmaloakaan enempää kuin kulttikirjassa sanotaan.
+
+Vouti katseli melkein ällistyneenä talonpoikaa:
+
+-- Missä kirjassa?
+
+-- Tässä! -- Tuomas kaivoi nyt poveltaan "tarkastajilta" saamansa
+kuitin ja näytti sitä ylpeästi kiukuissaan ärhentävälle voudille. Mutta
+tämä tempasi pergamenttipalan talonpojan kädestä, ilkkui ilkeästi sen
+paloiksi repäistessään ja karjaisi nyt täydeltä kurkulta:
+
+-- Siinä kuittisi -- kulkurien kujeita! Suori aitalle kaivamaan esiin
+jyväsi ja voisi, mutta niskoittelemisestasi saatkin nyt maksaa
+kaksinkertaisen veron, jotta vastakin muistat, mitä meillä on oikeus
+ottaa. -- Ja rengeilleen hän virkkoi: -- Siinähän on täysi jyväsäkki,
+kantakaa se venheeseen. Ja nyt eteenpäin!
+
+Mutta Tuomaskin oli jo tulistunut. Hän ei nyt niinkään hevillä särkenyt
+sitä hyvää uskoaan, joka kerta oli hänet läpeensä lämmittänyt, hän piti
+siitä kiinni kuin hengestään, luullen voudin vain vanhoilta
+muistoiltaan ärjyvän. Kuumeentapaisesti karahti hän kaksin kourin
+kalliiseen säkkiinsä, jossa oli perheen ensimmäinen uudisvilja, sen
+ainoa puhdas leipä, ja huusi vihan vaahto huulillaan:
+
+-- Sitä säkkiä ei liikuteta. Revit ruununmiesten verokuitin, siitä
+vielä vastaat, mutta kaksia veroja et kisko sittenkään enää tästä
+talosta, niinkuin ennen, siitä minä...
+
+Mutta keskenpä katkesi isä-Tuomaan lause. Vimmastunut vouti oli antanut
+viittauksen rengeilleen, nämä tarttuivat sähisevän talonpojan
+hartioihin, väänsivät hänet tantereeseen ja kävivät ratsuruoskillaan
+selkään peittoamaan vanhaa miestä, niin että pölysi ruumeninen
+riihimekko. Ja sillä välin pauhasi kiukustunut veronkantaja:
+
+-- Irti minä pölytän uppiniskaisuuden teistä Hämeen härkäpäisistä
+talonpojista. Siinä tunnet nyt luissasi, mitä myöten minulla on valta
+veroja ottaa! Iskekää kovemmin, ja jos vielä kerran murahtaa moukka,
+niin ruumeniksi survokaa sen luut! -- Ja nyt aitalle nahkoja ja haukia
+hakemaan ja mitan täytyy tulla täyteen!
+
+Siinä makasi tantereella tyrmistyneenä kumaraniskainen isäntä, kun
+voudin heitukat, häntä vielä viimeisen kerran suomaistuaan, kävivät
+hänen viljasäkkiään venheelleen kantamaan. Hän ei enää mukissut, hän
+katseli vain tylsästi, kun toiset asemiehet hänen aitalleen astuivat ja
+sieltä itse kävivät talon vähiä säästövaroja veroikseen mittaamaan ja
+ilkkuen kaikki orret tyhjiksi työnsivät. Mutta kävellessään kihelmöivin
+hartioin sitä raastoa äärestä katsomaan, oli hänellä vain yksi tunne:
+hän tahtoi hakea kirveensä ja sillä iskeä, halkoa, teurastaa... Hänen
+sydämeensä kovettui kauhea viha, joka sieltä tappoi kaikki muut
+tunteet, työn innon, talonvastuun, kotihalmeen rakkauden, kaikki. Ja
+kun ilkkuvat verottajat vihdoin, aitan tyhjennettyään ja vielä pirtistä
+kuormansa kukkuraksi talon kattilan kannettuaan, poistuivat Karmalan
+pihalta, vieden voudin ratsuksi talon ainoan hevosen, silloin seisoi
+Tuomas tyhjän aittansa edustalla, puiden vaahdossa-suin kahta
+nyrkkiään, ja hänen silmässään paloi silloin outo lieska, joka jo
+poika-Tuomastakin peloitti.
+
+-- Ne pieksivät minut omalla pihallani, -- niin puhui hän harvakseen,
+-- se löyly ei minusta enää lähde!
+
+Eikä se uusi lieska kyrmyniskaisen Tuomaan silmästä enää sammunutkaan.
+Hänen raskas luontonsa oli nyt heilahtanut saranoiltaan pois, eikä hän
+tahtomallakaan sitä enää tasapainoon saanut. Monta kertaa hän tapasi
+nyt tämän päivän jälkeen itsensä työnsä äärestä joutilaana seisomasta
+ja uhman mietteitä hautomasta, -- hän, joka ei ennen koskaan sallinut
+poikainsakaan työn keskestä miettimään jäädä! Ja kun Suopellon Sipi ja
+muut miehet, joilta vouti niinikään taas armottomasti oli veroja
+ryöstänyt, hänelle kertoivat, että nuo veronhelpottajat olivat todella
+olleetkin kujeilevia teinejä, jotka jostakin aatelistalosta olivat
+saaneet vaateapuna vanhan ritariviitan ja sulkahatun ja jotka
+talonpoikain mieliksi olivat syrjäkylillä monessa paikassa sen saman
+juttunsa jutelleet, niin ei hän heitä ollenkaan uskonut. Hän piti siitä
+asiasta oman päänsä eikä siitä ensinkään keskustelemaan antautunut.
+Mutta kun miesten kesken muuten väiteltiin liioista veroista, jotka
+Turun itara linnanherra Hannu Kröpelin oli moninkertaisiksi nostanut,
+ja joita vouti vielä tunnottomasti lisäili, niin silloin ei Karmalan
+Tuomaskaan enää niinkuin ennen tuppisuuna miesten piirissä istunut,
+vaan laski kiihkeänä ilmoille koko patoutuneen katkeruutensa ja puhui
+harvakseen, mutta voimakkaasti:
+
+-- Mikä tulee tästä lopuksi? Pusket kivikkoahoa koko miehuutesi
+voimalla, raadat kuin henkesi kaupalla kesät ja talvet ja tappelet
+hallan ja kontion kanssa. Mutta sittenkin: tyhjä on aittasi, syö
+perheinesi petäjätä, vouti vie kaikki! Kenelle raadat, kenen puolesta
+pusket!
+
+Ja kylän miehet myönsivät hänen ilmeisiä tosia vaikeroivan. Jo nyt
+syksystä olivat petäjähuhmaret käynnissä kaikissa taloissa, eikä kukaan
+tiennyt, miten talven yli päästään. Tuskamielellä säesti Suopellon
+Sipikin Tuomaan valitusta, virkkaen:
+
+-- Kuolema on edessä täällä rintamailla, nälkä tuo taudit mukanaan,
+ruttokin on ruvennut taas liikkumaan. Mutta minkäs teet? Valitat, ei
+sinua kukaan kuuntele, väistät verottajaa, se perii verosi toisilta, ja
+kaikilla on sama hätä! Ei ole armoa missään...
+
+Tällainen oli mieliala hallaöiden ja voudinretkien jälkeen pitkin koko
+Hämeen pohjoisen rintamaan asutusta. Eivätpä tienneet ne nuoret teinit,
+jotka kujeillessaan olivat sydänmaan talonpojille väläytelleet toiveita
+veronhelpotuksesta, kuinka äärettömän tulenarkaan kohtaan he olivat
+koskeneet, eivät tienneet, minkä pohjattoman pettymyksen he olivat
+korven raatajain rintoihin ajaneet, kun nämä taas havaitsivat
+perättömiksi tuon kauniin unelman. Eivätkä he tienneet, että se kipuna,
+jonka he vallattomuuksissaan olivat epätoivoisiin mieliin heittäneet,
+sinne jäikin kytemään ja että sillä kipunalla oli ääretön syttymisvoima
+ja sytyttämiskyky. --
+
+Karmalan tuvassa oli toivottu, että kun Lauri palaa pitkältä
+pyyntimatkaltaan, niin hän tuo taas niinkuin viime syksynä sieltä
+erämailta runsaan elämisen avun, jonka varassa toki talvi kestetään, --
+isä-Tuomaskin sitä miltei häveten ajatteli. Lauri palasikin eristä jo
+pikemmin kuin oli odotettukaan huolten painamaan kotiinsa, mutta laiha
+oli tällä kertaa hänen laukkunsa, eikä kuulunut nyt saaliita saloonkaan
+kasatun. Eikä hän palannut erämaista yksin. Enni ja Vilppu astuivat
+hänen perässään Karmalan veräjästä pihalle, astuivat vakavina,
+harvapuheisina, kuin surun murtamina vanhuksina. Poissa oli
+veitikka-hymy nuoren Ennin pehmeiltä tytönkasvoilta ja tuvan penkille
+ehdittyään hän ilmi itkuun herahti. Poissa olivat veret Vilpunkin
+poskilta ja hilpeys vilkkaasta silmästä. Ääneti hän nyt jousensa
+naulaan ripusti ja oven suuhun istui, päätään kumarassa kiikuttaen. Ja
+kun talonväki kysymään kävi, miksi he olivat saunansa jättäneet,
+vastasi hän vain enempää selittämättä:
+
+-- Savolaiset polttivat saunan!
+
+Kotiväen oli senvuoksi ensiksi tulokkaille omat masentavat kuulumisensa
+kerrottava. Ääneti, neuvottomina istuivat erämiehet, kuullessaan, miten
+huutava hätä täälläkin oli joka talon ovella. Mutta kun puolenpäivän
+tienoissa Suopellon vanhukset saapuivat Karmalaan eräuutisia kuulemaan
+ja ryhtyivät kyselemään tarkempia tietoja siitä savolaisten käynnistä,
+silloin hypähti äkkiä Vilppu suoraksi rahiltaan, astui Ennin luo ja
+virkkoi:
+
+-- Ei ole minulla nyt mielen rauhaa jäädä tänne tupaan loikomaan,
+köyhyys on täällä ja suru niinkuin meilläkin. Soudan jo heti Päijänteen
+yli Jämsän joelle, entisille asuintiloilleni, katsomaan, olisiko siellä
+elämisestä parempaa tietoa. Jää sinä tänne, täältä sinut haen!
+
+Hän pyysi isännältä pikkuvenheen lainaksi ja läksi niin enemmittä
+puheitta yksin soutamaan syksyiselle selälle. Yksin jäi Enni törmälle
+poistuvaa venhettä katsomaan, ja kun se oli huvennut saarten taa,
+notkahti hän sateiselle törmälle istumaan, ja taas sulivat itkuun
+turvonneet silmät.
+
+Mutta sisällä tuvassa tiedusteli Suopellon Sipi sillä välin yhä
+tiukemmin Laurilta noita erämaan kuulumisia, savolaisten vierailua,
+korven kahakkaa, -- kaikki näet arvasivat siellä taas kahakan
+tapahtuneen. Ja kotvasen kuluttua kävikin Lauri kertomaan:
+
+-- Iloisina elivät vielä Tuiran väet siellä piilopirtissään Kihoskosken
+poimukassa, kun meitä neljä pyyntimiestä sinne saapui; sitä iloisempana
+meitä Ennikin tervehti, kun me hänelle lehmän toimme. Sen tarpeessa hän
+juuri olikin, kun oli kevätkesällä lapsen saanut...
+
+-- Lapsen, missä se nyt on? kysyivät uteliaina kuuntelijat.
+
+-- Kuollut on, kolmikuisena... Siitä pojastaanhan niillä silloin iso
+oli ilo, siitä nyt suru on suuri. Onni tuntui tuvassa asuvan. Tuiralla
+oli hyvät pyyntimaat ja lohivedet siinä ihan pirttinsä äärellä,
+sievoisen kaskenkin hän oli sinne kaatanut, ei ollut hätää mitään. Ja
+joukolla me nyt siellä eränpyynnissä kuljettiin, runsaasti saalista
+joka päivä tuotiin tupaan.
+
+-- Ettekä savolaisista tienneet mitään?
+
+-- Emme mitään, aina siihen asti, kun tässä viime viikolla eräänä
+päivänä arvasimme vieraan maillemme tulleen. Koirat tapasivat kontion
+siellä Perkuvaaran kaltaalla, ja viiden miehen voimalla painuimme kauas
+salolle metsän kuningasta ajamaan. Iltaan asti ajoimme, -- silloin iski
+Ilvesmäen nuoli sen lapaan, ja keihäillä me siihen noroon vihdoin
+karhun kellistimme. Siinä olivat silloin koiratkin kaikki ääressä,
+Vilpun Halli vain oli poissa. Arvelimme kontion käpälällään sen
+runnelleen, mutta jo silloin Vilppu vainusi pahaa, siksi taitavaksi hän
+toverinsa tunsi... Saaliin nyljettyämme läksimme illan suussa astumaan
+kotiin päin, yöpyäksemme ylemmälle kankaalle muutaman lahden perukkaan.
+Mutta juuri kun siihen kankaalle saavuimme, niin siinä olikin
+sammalaukealla Halli -- vainajana. Ei ollut sitä surmannut kontion
+käpälä, nuolen sen rinnasta löysimme.
+
+-- Vainolaisen arvasitte ääressä olevan?
+
+-- Johan sen tiesimmekin, savolaisen oli nuoli. Yö oli jo käsissä
+silloin, ja väsyneet olivat miehet, mutta ei malttanut Vilppu siihen
+enää yöksi jäädä, kotiinsa, pirtilleen, piti hänen viipymättä päästä.
+Läpi pimeän korven, poikki märkien soiden siitä yötä myöten painuttiin
+Kihoskoskelle päin... Hidasta oli astua pimeää metsää, aamu jo idästä
+sarasti, kun vihdoin kosken kohinan kuulimme. Mutta lounaasta kajasti
+samalla toinen valo ... siellä paloi Tuiran pirtti.
+
+-- Vainolainen oli sinne jo ehtinyt?
+
+-- Meitä hän lienee syrjästä väijynyt ja meidän jälkiämme sitten
+Kihoskoskelle kulkenut, kaiketi saaliita ryöstämään. Ne ryösti ja
+pirtin poltti.
+
+-- Entä Enni -- hän oli kai kotosalla?
+
+-- Lehmää kuuluu olleen juuri savulla lypsämässä, kun kuuli pirtiltä
+outoja ääniä. Siihen oli kiulunsa heittänyt ja pirtille katsomaan
+juossut, -- lapsi näet siellä vasussaan nukkui... Mutta ovella oli
+vastassa outoja miehiä, ne olivat ilkkuen käsiksi käyneet avuttomaan
+naiseen... Mukaansa lienevät aikoneet hänet ryöstää, koska jo rantaan
+päin, kosken alle, Vilpun venheen luo, olivat häntä lähteneet
+raastamaan. Ennin oli siinä täytynyt nähdä, kuinka vainon mies
+lehmitulelta toi palavan kekäleen ja sen pirttiin viskasi, missä lapsi
+äitiään itki ... nähdä, miten tuprahti tuleen tupa...
+
+-- Siihen lapsen polttivat, katalat! No nyt sen jo ymmärtää Ennin
+surun!
+
+Itkuun oli jo herahtanut Suopellon Leena ja kostea oli silmä yksin
+Karmalan kylmämielisen emännänkin, kun hän tuvasta ulos hiipi törmälle,
+paljon kärsinyttä lastaan lohduttamaan. Vihaa liekehtivät miesten
+silmät, ja kumealla äänellä kyseli jo isä-Tuomaskin:
+
+-- Miten pelastui Enni petojen kynsistä, etteivät häntäkin tappaneet?
+
+-- Sitä ei Enni-raukka itsekään tiedä, tainnoksiin oli hän raastajainsa
+käsiin vaipunut, tapellessaan hurjasti päästäkseen lastaan pelastamaan.
+Lienevätkö puristajat hänen tukehtuneen luulleet vai säikähtäneetkö
+lienevät jotakin risahdusta metsästä, en tiedä. Tuntuu vain siltä, kuin
+olisivat kiireellä paenneet pillomuspaikaltaan, koska eivät enää
+venheelle asti malttaneet mennä, vaan jalan läksivät saaliineen salolle
+luikkimaan.
+
+-- Talo paloi siis vielä, kun te kotiin ehditte, kyseli Sipi, --
+vainolaiset olivat kai vasta lähteneet?
+
+-- Pohjiaan myöten se oli jo palanut, raunioissa vielä liekehti lieska.
+Valittavana voihki Vilpun rinta, kun hän niitä palavia raunioita
+kaiveli ja Enniä nimeltään huusi, niin että raikui synkkä korpi. Sinne
+vuoteelleen hän näet luuli vaimonsakin palaneen. Mutta hetken perästä
+kuului hiljainen valitus rannasta, -- sieltä me Ennin löysimme, silloin
+vasta hän tainnoksistaan virkosi ja samalla lastaan huutamaan kävi...
+Ne olivat kirmakat ne huudot siinä kytevän hiiloksen partaalla,
+jota nyt molemmat vanhemmat sauvoilla kaivoivat, hakien palanutta
+lastaan ... vieläkin ne äänet sisuani vihlovat. Tekipä mielemme huutaa
+meidänkin, sivullisten, miehisten miesten...
+
+-- Mutta ettekö lähteneet vainolaisten jäljille, kysyi kärsimätönnä
+Sipi, joka henkeään pidellen oli Laurin tarinaa kuunnellut. -- Eihän ne
+olleet kovin kauas voineet ehtiä.
+
+-- Lähdimme tietysti, sepä olikin ensi työmme. Hurjana Vilppukin
+yhtäkkiä hiiloksen äärestä hyppäsi ja kostoa karjumaan kävi. Ennille
+teimme rotkoon taljoista vuoteen, sinne hänelle eväät jätimme ja itse
+lähdimme soutamaan, yön valvoneet miehet. Arvailimme näet savolaisten
+majailevan sen lahden seutuvilla, jonka viereisellä kankaalla olivat
+Hallin ampuneet. Siellä olikin heidän yötulensa; mutta aamu oli sinne
+joutuessamme jo pitkälle ehtinyt, pystyssä olivat siellä miehet --
+heitä oli kolme miestä ja yksi poikanen --, he näkivät jo kaukaa meidän
+tulomme ja kerkesivät muuatta saarta kiertäen pakosalle soutamaan.
+
+-- Mutta saavutitte kai katalat? uteli Sipi.
+
+-- Yksihankainen oli Vilpun haapio, edeltä ehtivät savolaiset suurelle
+selälle. Mutta sen yli mekin heidän vanavedessään viiletimme. Väsyneet
+olivat nukkumattomat miehet, vuorotellen siinä venheen pohjalla vähän
+unta otettiin, mutta aina oli veres mies airoissa, toinen perässä,
+emmekä me vainolaisia näkyvistämme päästäneet, vaikka he koettivat
+meitä eksytelläkin selän takaisiin salmivesiin. Ja kun he vihdoin
+itäiseen mantereeseen laskivat, niin sinne laskettiin mekin... Menoa
+oli se edellisen päivän karhunajo, mutta vielä hurjempi metsänajo siinä
+nyt alkoi ... koirat edellä, miehet perässä, emmekä me otusta
+kuuluvistamme päästäneet. Savolaiset painuivat suoraan kotikyliään
+kohden, mutta sitä me emme säikkyneet, perästä vain laskimme yli soiden
+ja kankaiden. Henkensä edestä he pakenivat, sen he kyllä tiesivät,
+mutta koston sisu ajoi taas meitä...
+
+-- Seurasitteko heitä aina kylään asti?
+
+-- Sinne asti, -- se savolaisten metsäkylä ei olekaan kuin vajaan
+päivämatkan päässä meidän kalajärviltä. Iltamyöhällä aukenivat maat ja
+vilahti taloja järven rannalta, jossa myrskytuuli ulvoi. Huutaen
+pakenijat sinne kyläänsä karkasivat, herättääkseen nukkuvat eläjät, ja
+liikkumaan siellä rupesi törmä, kun me vaaran rinnettä alaspäin
+laskeusimme. Säpsähdimme silloin, että jokohan mertaan juostiin,
+pysähdyimme hetkiseksi halmeiden taa. Mutta yli ohransängen viiletti
+Vilppu, enkä minäkään häntä yksin jättänyt. Akkoja siellä juoksi
+avokintuin tuulessa, hulmuavin hurstein, hiukset hajallaan ...
+tuvistaan pakenivat miehetkin, me vain jäljestä kylän keskelle asti...
+
+-- Ja tappeluko syntyi vihdoin?
+
+-- Ei ollut aikaa tappeluun, keihäsjoukko jo rannalta meitä kohti
+kulki, ja ylen uupuneet olivat meidän miehet. Mutta nuotiot me tehtiin
+savolaisten taloista, ja kun taas vaaran laelle palasimme, niin näimme,
+että korkealle puhalsi siellä syysmyrsky loimuavia liekkejä...
+
+-- Eivätkä joutaneet savolaiset teitä enää ahdistelemaan?
+
+-- Ei heitä kuulunut. Pimeäksi oli jo käynyt yö, ja tuokion saloa
+takaisinpäin tarvottuamme retkahdimme me muutamaan ryteikköön
+huoahtamaan ... ja nukuimmekin aamuyöhön asti. Emme tienneet,
+lienevätkö viholliset meitä yöllä hakeneet. Mutta venheemme me
+seuraavana iltana löysimme siitä, mihin olimme sen jättäneet, ja
+soudimme sillä Kihoskosken rannalta Enniä hakemaan. Siellä se yhä itki,
+eikä ole sen jälkeenkään paljoa itkemästä laannut.
+
+Kauan vallitsi äänettömyys Karmalan tuvassa, kun Lauri oli
+kertomuksensa lopettanut. Ensimmäisenä sen katkaisi Tuomas-isäntä, joka
+verkalleen virkkoi:
+
+-- Ei ole elämisestä sielläkään takamailla. Johan se on koettu. Olen
+tässä epätoivossani tänä syksynä sitäkin miettinyt, olisiko jättää
+autioksi talo ja kaataa kaski niin kauas saloon, ettei sinne vouti
+osaisi. Mutta surkeus näkyy olevan sielläkin, ei armoa missään!
+
+-- Ei armoa missään, toisteli Suopellon Sipikin. -- Kovassa on korven
+leipä! Täällä halla ja vouti, siellä verikoura savolainen. Mistä
+lopulta elät?
+
+Pystyyn karahti silloin Karmalan ankara isäntä. Hän oli ikäänkuin
+saanut uuden puhdin siitä päivästä asti, jolloin hänet vouti pieksätti,
+usein hänellä sen jälkeen loiskahti loukattu luonto, ja nytkin hän
+melkein karjaisi:
+
+-- Sitä on meidän hallitusherroilta kysyttävä! Onhan se esivalta
+maassa, kysytään siltä, pitääkö meidän kuolla nälkään vaiko toisemme
+salolla tappaa? Sama on surkeus joka talossa. Eikö miehiä saada
+liikkeelle sitä kysymään?
+
+Mutta Suopelto ei kohonnut kumarasta asennostaan; siitä polviensa
+välistä hän vain vastasi:
+
+-- Niin esivallaltako? On siltä kysytty ennenkin, on valitettu
+äskenkin, -- mikä on ollut apu? Missä lienee koko esivalta enää...
+Kysytään vain, kysytään kerran vielä, mutta kylmäksi taitaa se meille
+jäädä.
+
+Kylmää tuntui huokuvan aukinaisesta juoksulautaikkunasta tupaankin,
+jossa masentuneiden miesten keskustelu vähitellen talttui ja vaimeni.
+Ulkoa, tihkuvasta syyssateesta, saatteli emäntä sisään tyttärensä, joka
+yhä itki poltettua lastaan ja särjettyä onneaan, vaikka lapselta vielä
+itsekin näytti, -- saatteli hänet vuoteelle ja siihen loimella
+pehmoisesti peitti. Ääneti hän äänettömässä tuvassa liikkui, sulki
+juoksulaudan, puhalsi tulen hiilokseen, sytytti päreen ja viritti
+liedelle valkean. Ja hahlaimesta riippuvaan perhepataan kaatoi hän
+tuohisesta jauhoja, joihin oli sekoitettu puoleksi hallan imellyttämää
+eloa, toiseksi jauhettua petäjänkuorta.
+
+
+
+
+VIII. KAUKAISTEN KUOHUJEN LAINE.
+
+
+Oli kekrin aatto. Jo aamusta päivin oli Enni lämmittänyt saunan
+Karmalan rannassa, hautonut vastat ja lyönyt löylyn, ja hän sulki nyt
+sievästi saunan oven ja sipsutti hiljaisin askelin törmälle. Henkiä ei
+saanut häiritä, kun ne saapuvat kekrisaunaan kotoiselle kylylle, niin
+oli ukko-vainaja aina opettanut, ja siksi Enni nyt vain varpaisillaan
+ja vähän arasti törmälle hiipi. Sillä talon vainajille oli se
+ensimmäinen löyly nyt lyöty, heille oli haudottu uudet vastat ja
+levitetty lauteille puhtaat oljet, -- se oli tapa vanha ja varma
+vainajain päivänä.
+
+Törmälle pysähtyi nuori nainen tuokioksi, loi kaipaavan katseen
+sumuiselle selälle, -- sinne hän silmäillä muisti sekä selvällä että
+sumulla. Mutta ei näkynyt venhettä lahdelle soutavan, poissa viipyi
+aina se kaivattu alus.
+
+Tyhjänä oli juhlaksi puhdistettu talo, kun hän sinne ehti, ja Enni
+astui suoraan omettaan, jossa hän arvasi äidin elukoille kekrirehuihin
+vierrettä sekoittavan, että ne talven taudeilta säilyisivät. Sieltä
+kävelivät he yhdessä Mustanahon kalmistoon, äidillä tuohisessaan
+kauhallinen kalakeittoa, Ennillä tuopponen olutta, jota oli kesäisestä
+panoksesta tilkka kekriin säästetty. Ääneti he kulkivat, hiljaa
+laskivat kantamansa henkien eväät syksyn kosteille sammalille, ja
+hiljaa he myös rinnettä alaspäin laskeusivat, risuja rasauttelematta,
+kivikoissa kolajamatta.
+
+Silloin olivat jo miehetkin työstään palanneet, ja Tuomas-isäntä puhui
+tuvassa työvaatteita riisuessaan:
+
+-- Taitaa olla jo eläväinkin aika saunaan mennä, vaikkei olekaan nyt
+juhla-aterioille kiirettä. Ennen oli kekrinä kystä pöydässä, niin että
+notkuivat laudat, -- nyt on särjen tintti herkkuna ja rasvana
+kuorerokka.
+
+-- Ihme juttu, kun kaikkosivat riistatkin lehdosta, valitteli Lauri,
+joka erätönnä oli metsältä palannut. -- Lienevätkö lentäneet linnutkin
+ruttoa pakoon, niin arveli ainakin Pilvenperän Aapo, jolta syöjäsurma
+eilen äidin vei.
+
+-- Monta niitä haudataan taas huomenna syöjän surmaamaa, syöjän tai
+nälän...
+
+Näissä synkissä tarinoissa perhe käveli alas kekrisaunaan, jossa
+henkien arveltiin jo kyllältään kylpeneen. Siellä löi nyt isäntä itse
+vihaisen löylyn, ikäänkuin sillä harmejaan ja vaivojaan hautoakseen, --
+hädintuskin muu perhe sitä juhlahellettä kestikään lauteilla, jotka
+kuin pilvenä peitti kirmakka höyry.
+
+Mutta juhlavastain vinkuessa lennähti yhtäkkiä saunan ovi auki, ja
+sieltä kuului sakean huurun keskeltä reipas ääni, joka huudahti.
+
+-- Ennätinpähän kekrisaunaan, kun parhaani panin, -- onko sijaa
+lauteilla soutaneen miehen?
+
+Jo äänestä kaikki tulijan tunsivat, ja ilon huuto pääsi nyt taas kerran
+Enninkin umpinaisiksi painuneilta huulilta. Se tulija oli Vilppu, ja
+taas oli veitikka verevä ja sula, ja hänestä tarttui pian rohkeampi
+mieli matalamietteisenä kylpevään talonväkeenkin. Kiirehtiessään löylyn
+makeaan lämpöön puhui hän nyt laupein ja rohkaisevin sanoin
+nuorikolleen, joka hänen kengänkautojaan availi:
+
+-- Nyt heitetään surut taas hoikemmille, Enni, nyt tästä alkaa taas
+elämä uusi. Pojan meiltä polttivat katalat, mutta Enni, syntyypä uusi.
+Ja vähät me metsäpirtistä enää välitämme, toiset pirtit tässä pian
+saataneen ja niissä sileä elämä, -- kehno ikänsä köyhänä raatakoon!
+
+-- Joko sinulla ovat uudet tuvat tiedossa? kyseli Lauri, ystävänsä iloa
+ihmetellen.
+
+-- Tuvista ei tietoa ole, mutta elämän me silti ehommille urille nyt
+työnnämme, ja silloin kyllä tuvatkin löytyvät. Sellaiset ovat nyt
+viestit läntisistä pitäjistä. Siellä eivät aio talonpojat enää
+heittäytyä huolissaan huokaamaan eikä nälkään kuolemaan, eivät aio
+antaa enää voutien iltikseen nylkeä raatajan kettä, siellä ovat tuumat
+jo lukossa, että tästä viheliäisyydestä tehdään tiukka loppu.
+Kärsinevätkö tätä nykyistä kurjuutta enää Sysikorvenkaan miehet, kun
+kuulevat muiden paremmille päiville pyrkivän, -- sekin pian kuullaan.
+
+-- Minkähän aikovat niiden länsipitäjäin miehet tehdä, kun tulee vouti
+veronottoon, ihmetteli edelleen Lauri. Mutta Vilppu vain suloisesti
+vihmoi vastallaan selkäänsä, vihelsi ja virkkoi:
+
+-- Tule huomenna kirkolle, siellä sen kuulla saat. Huomennahan on
+kaikkien kirkkopyhimysten päivä, tokihan sinne silloin rahvasta
+karttuu, otetaanpa siellä männikössä ne asiat puheeksi.
+
+-- Niin mitkä asiat? kysäisi jo isä-Tuomaskin, hiukan hellittäen
+vihaisesta vastoittamistyöstään.
+
+-- Ne, että ajetaanko voudit ja herrat hiiteen, vai annetaanko heidän
+edelleen kansaa kiskoa ja kiduttaa.
+
+Ja siinä vitsottaessa pitkään suloisessa kekrikylyssä kertoi Tuiran
+Vilppu nyt Karmalan väelle tarkempaan, mitä hän tällä kuukauden
+kestäneellä matkallaan oli kokenut ja kuullut. Köyhyys oli ollut sama
+Jämsänjoella kuin Sysikorvessa. Ei tarjoutunut siellä pakolaiselle sen
+onnellisempia elämänoloja. Mutta jo siellä vanhoissa naapureissaan
+liikkuessaan oli Vilppu tuntenut sitä uhkaavaa ja uhmaavaa humua, joka
+monessa pitäjässä nyt täytti kadon ja verottajain epätoivoisiksi
+ärsyttämäin talonpoikain mielet. Siellä oli jo hänelle kerrottu eräästä
+Huovi-Taavetiksi sanotusta Satakunnan miehestä, joka oli liikkunut
+myöskin pohjoisen Hämeen läntisissä pitäjissä ja kiusautuneilta
+talonpojilta kysynyt, aikoivatko he kauankin tätä kitumista kestää. Se
+Taavetti oli monet vuodet seurannut Eerikki Puke nimistä ritaria hänen
+miehenään Ruotsissa ja ollut hänen kanssaan mukana Ruotsin kansan
+vapaudentaistelussa sortavia herroja ja vieraita vouteja vastaan.
+Sieltä olivat talonpojat ajaneet herrat käpälämäkeen ja hankkineet
+itselleen siedettävät olot. Mutta kotipuoleensa palattuaan oli Taavetti
+nähnyt kotoisten talonpoikain samalla tavalla huokailevan verokuormain
+alla ja herrojen kynsissä, ja hän oli naapureilleen ihmetellyt, että
+kestättekö te sitä, mitä eivät Ruotsin rahvaat kärsi. Uuden toivon oli
+hän siten sytyttänyt kiusautuneisiin mieliin, ja siitä oli sanoma
+lentänyt kylästä kylään ja pitäjästä pitäjään...
+
+Sitä humua oli Tuiran Vilppukin kuullut ja kuulustellut; hänen mielensä
+oli herkkä syttymään, ja hän oli, liikkuva mies, lähtenyt kulkemaan
+sinne läntisempiin pitäjiin, Lempäälään ja Vesilahdelle asti, ja siellä
+oli hän Taavetin tavannutkin. Asiat oli puhuttu siellä miesten kesken
+pitkin ja poikki, ja palavana miehenä oli sieltä nyt Vilppu palannut.
+Huovi-Taavetin yksinkertainen neuvo oli se, että kansan pitäisi jo
+vihdoin itsensä nousta kysymään, mitä myöten oli annettava voutien ja
+aatelisherrain raastaa talonpoikain aittoja, nousta miehissä joka
+pitäjästä ja hiihtää talvikelillä niin kauas, kunnes vastaus löytyisi.
+Kansa oli siellä jo valmis nousemaan, sen oli Vilppu nähnyt, ja hän oli
+itse nyt kuljeskellut Hämeen itäisemmät pitäjät vieden niihin Taavetin
+viestit...
+
+Hänen näitä kertoessaan Karmalan saunan lauteilla rupesivat vähitellen
+Tuomas-isännän silmät kiiltelemään, -- Vilpun sanat olivat sattuneet
+kyrmyniskaisen miehen rinnassa vielä verestäviin säikeisiin, ne olivat
+ikäänkuin palkeina puhaltaneet kytevää hiilosta. Ja kun taas tuli puhe
+siitä, että täälläkin Sysikorvessa olisi miehet nyt saatava jalkeille
+tuota yhteistä asiaa ajamaan, niin jopa loikkasi Tuomas kohona alas
+lauteilta ja huudahti puhtaan valkoisiin pyhävaatteisiin pukeutuessaan:
+
+-- Johan sen sanoin, itsensä ukko-ruunun puheille meidän on päästävä ja
+joukolla sinne onkin lähdettävä, ei tule apua, jos mies tai kaksi
+valittamassa käy. Kokoon ne saadaan kyllä Sysikorven miehetkin, itse
+käyn vielä tänä iltana naapureihin sanan viemässä, ja huomenna puhutaan
+kirkkomäellä vielä muistakin asioista kuin kirkon pyhistä. -- Ja
+kaimapojalleen hän huudahti: -- Vedä välemmin kaatiot koipiisi, Tuomas,
+joudu sanaa viemään kylille sinäkin, tässä on nyt totuus asiana
+kerrankin!
+
+Lauri kyseli Vilpulta vielä tarkempaan läntisten miesten aikeista.
+Mutta isä-Tuomas oli jo mielestään tarpeeksi kuullut. Saunasta
+rientäessään puhui hän vielä itsekseen:
+
+-- Ne löivät minua, herjat, omalla pihallani; käydäänpä koettamassa,
+minkä kestävät _heidän_ hartiansa! Ja jos ei muuten apua tule,
+niin tapellaan! Isän into tarttui välittömästi hänen poikaansakin, ja
+kotiväkensä ihmeeksi poika-Tuomaskin nyt kuin kekrihumalassa
+tantereella teutaroi ja hihkaisi:
+
+-- Tässä vielä tapellaan ja isketään kuin kivikkoahoa vuotien selkää!
+
+Ilokseen näki Sysikorven kirkkoherra pyhäinmiestenpäivänä tavattoman
+runsaasti laskevan venheitä kirkkorantaan ja miehiä mustanaan
+kasaantuvan kirkkomäelle, missä eri kulmalaisten oli tapana kuulumisia
+kysellä ja missä kuljeksivat rihkamasaksat pientä, luvatonta kauppaansa
+pitivät. Mutta kauan ei se väki messussa viihtynyt, kylmäksi se jäi
+pyhäin miesten muistoille, joita pappi koetti parhaansa mukaan
+selitellä. Tuo väki ei juuri rakastanut pappiaan eikä koko kirkollista
+komentoa. Kirkko oli sen mielestä sitä samaa verottajajoukkoa, jota
+voutikin; raskasta oli maksaa kymmenykset kaikesta mitä saatiin, ja
+pappi vaati kuitenkin noina köyhinä vuosina kymmenykset siitäkin, mitä
+ei oltu saatukaan, -- sitä paitsi vielä alituiseen "ruokalisänsä" ja
+muut pikkusaatavansa. Messussa kansa pistäysi, koska niin oli säädetty,
+mutta toiset mietteet sen mielissä kuohuivat. Sen älysi pian pappikin,
+kun näki seurakuntansa keräytyvän männikkömäelle, missä nyt pitkään
+pohdittiin niitä terveisiä, joita Vilppu oli läntisistä pitäjistä
+tuonut.
+
+Kaikissa taloissa oli köyhyys ja hätä nyt se ainoa asia, joka mielet
+täytti, ja siksi herätti Vilpun viesti kohta kirkkomäellä vilkasta
+vastakaikua. Nälän mukana kulki ruttokin, kauhea spitaalitauti; noita
+onnettomia potilaita, joilta lohkeilivat jäsenet pois ja jotka
+hajullaan tekivät elämisen yhteisissä tuvissa terveillekin
+sietämättömäksi, niitä oli taas tänä nälkäsyksynä ilmestynyt useaan
+taloon. -- Epätoivo jo kietoili kansan valtoihinsa. Jotakin on
+yritettävä elämisen puolesta, siitä oli tuo kokoontunut kirkkorahvas
+innostuneesti yksimielinen, ja se kuunteli kuin vapautussanaa Taavetin
+lähettämiä terveisiä.
+
+-- Onko tässä hankkeessa mitään kohtuutonta tai väärää? kyseli Vilppu,
+väen intoihinsa lietsottuaan. Ja kirkkoväki huuteli vastaan:
+
+-- Ei ole, täytyyhän olla herroillakin raja ja talonpojallakin elämä!
+
+Oli kuitenkin jokunen sataisessa miesjoukossa, joka tuota etäälle
+tehtävää retkeä ja siitä tulevaa apua epäilikin, ja näiden puolesta
+virkahti siellä miettiväisenä Suopellon Sipi:
+
+-- Ehkä vähän korjautuisi elämä täälläkin korven laidassa, kun
+saataisiin verot alenemaan ja voudit ihmisiksi liikkumaan. Mutta meillä
+on vielä toinen kipu pahempi. Täällä et elä sittenkään ilman takamaiden
+apua, kalajärviltä olisi saatava talven särvin ja veronahka, muuten
+pysyy kurjuus rintamailla aina, onhan se jo nähty. Ei olisi hätää
+nytkään, jos olisi suvella erämaille kyetty. Mutta siellä ovat
+savolaiset väijymässä meidän vanhoilla pyyntimailla, sieltä ei tule
+enää elämisen apua. Tuiran Vilppu, sinäpä sen erämaan elämisen
+vereksimmältä tunnet! Hanki meille takamaamme takaisin, silloin sinua
+seuraamme, kuinka kauas tahdot!
+
+Tämä puhe iski syvälle sydänkorven miehiin, he tunsivat kaikki, että
+siinä on sittenkin heidän hätänsä arin paikka. Erämaa jäi mahoksi; ken
+sinne yritti, se sai henkensä kaupalla siellä tapella ja sittenkin
+tyhjänä palata. Epäilevinä äsken jo innostuneet miehet taas Tuiran
+ympärille ryhmittyivät. Hetkeksi painuikin noloksi Vilpun vilkas naama,
+mutta taas se kirkastui, ja hän viskasi yhtäkkiä epäilijöille
+kysymyksen:
+
+-- Kenen on syy, että meiltä takamaat häviävät? Minulta polttivat tänä
+syksynä savolaiset salolta pirtin, pojan polttivat, lehmän tappoivat,
+tavarat kaikki puhtaiksi ryöstivät, niin olen tyhjä nyt tässä edessänne
+kuin nuo kaksi kämmentäni. Kyllä minä sen eräkurjuuden muistan. Mutta
+kenen on vika? Kenen olisi valvottava, että saisimme vanhoilla
+pyyntimaillamme rauhassa liikkua ja perheinemme elää ja eräriistaa
+kerätä -- kenen?
+
+Ällistyipä jo Sipikin sitä tuiman miehen kipakkaa kysymystä.
+
+-- Kenen valvottava, vastaili hän harvakseen, -- kenenpä se olisi
+valvottava muun kuin ruunun, esivallan. Mutta eipä se siitä välitä!
+
+Mutta tiukkana miehenä jatkoi nyt Vilppu:
+
+-- Niin, juuri ruunun. Mutta jos ruunu ei välitä siitä, saako
+talonpoika omansa pitää, vai ryöstääkö sen murhamies, niin mitäs
+sitten? Ja nämä herrat, jotka antavat savolaisten iltikseen meidän
+takamaita rosvota ja apajamme anastaa, ne ovat samoja herroja, jotka
+täältä rintamailta kuitenkin verona ovat viimeisen vakkasi vieneet.
+Mutta niiltä herroilta meidän juuri on kysyttävä, antavatko he meidän
+pitää omamme, antavatko he meidän elää.
+
+Se sattui, -- ruunun herrojen tehtävähän se takamaiden puolustaminenkin
+olisi, sen kansa selvästi tunsi. Mutta Suopelto vielä kyseli Vilpulta:
+
+-- Mitä tarkoitat, -- onhan täältä niistä takamaista ruunun miehille jo
+monesti valitettu.
+
+-- On valitettu, mutta vähät ne valittajista välittävät, kun sinne sinä
+tulet tai minä. Mutta mennäänpä miesjoukolla ... vaaditaanpa sataisella
+voimalla, -- eiköhän tule apu!
+
+-- Ja jos ei tule hyvällä, niin tulee pahalla!
+
+Karkea ääni miesjoukon perältä näin murahti. Kaikki kääntyivät sitä
+uhmaajaa katsomaan, -- se oli Karmalan kumarahartiainen Tuomas, joka
+oli tunnettu hiljaiseksi raatajamieheksi, harvoin hän miesjoukossa
+suunsa avasi. Nyt avasi, ja kaikki tunsivat, että jo on nyt asia
+vakava, kun noin on suuttunut Karmalan karhukin. Mutta tämä jatkoi
+vieläkin:
+
+-- Hiihtämään lähtevät ainakin Mustanahon miehet, kun kapula saapuu,
+eikä siihen enää pitempiä puheita tarvita!
+
+-- Tulee mukaan muitakin, säesti muuten pitkämielinen Pilvenperä, jonka
+taloon nälkä ja tauti nyt oli tuonut täyden kurjuuden.
+
+Ja kun iltahämärässä erottiin kirkonmäellä, oli päätös jo tehty, että
+ensi kelillä odottavat Sysikorven miehet lähtövalmiina lännestä tulevaa
+kapulakäskyä, hiihtääkseen aseissa sovittuun yhtymäpaikkaan
+Vesilahdelle. Tuiran Vilpun piti taas heti järven jäädyttyä lähteä
+läntisiin pitäjiin Taavetin kanssa yhdessä yhteistä retkeä lopullisesti
+valmistamaan, ja pian hän, nuorikkonsa kanssa pappilassa käytyään, taas
+tämän Karmalaan suremaan jätti. Mutta niin hän oli nyt korpimiesten
+suosion voittanut, että hänelle yhteisellä kustannuksella hevonen
+matkalle hankittiin ja eväät rekeen laitettiin, -- Tuira nyt
+tunnustettiin retken johtajaksi.
+
+Mutta kotoisissa pajoissa kengitettiin tämän syksyä keihäitä ja
+hiottiin tukevia tuuria ja jalkaviksi sukset painettiin ja paahdettiin.
+Ja kun voutirengit joulun alla tulivat Sysikorvesta rästejä perimään ja
+uutistaloja verolle panemaan, niin he kohtasivat kansan puolelta
+jäätävää, ivallista kylmyyttä ja ynseää ylimielisyyttä. Tyhjin toimin
+he saivat useimmista taloista palata, kiittäen onneaan, että
+selkänahkansa säilyttivät Turhaan he akoiltakin utelivat, mitä nyt
+pajoissa taotaan, mille retkille tuuria hiotaan. Heille vastattiin
+vain:
+
+-- Taitaa lähteä miesjoukko nyt emäkarhun kaadantaan, kontion kuuluisan
+pesille!
+
+Joulu meni, kapula tuli, ja eräänä harmajana talvi-aamuna hiihti sankka
+miesjoukko Suuren Päijänteen lumisia aukeita kuin sopuliparvi suoraan
+päivänlaskua kohden. Kirveet olivat miesten vyöllä ja sauvain nenissä
+kimaltelivat vastalasketut keihään kärjet. Se oli kuin talvisille
+erille lähtevä matkue, vaikka se tällä kertaa painui päin rintamaita ja
+vankkenevaa asutusta. Elämistään etsimään tämäkin eräjoukko hiihti,
+vaikkei nyt salojen riistaa hakemaan, vaan valloilta kysymään
+elämisensä oikeutta.
+
+Jonon etumaisena tyrkki rautapäistä sauvaansa harvaan mutta hartaasti
+Karmalan harteva Tuomas, joka aina vakavana asiaansa antautui, oli työ
+mitä laatua tahansa. Hänen ladussaan lasketti Suopellon Sipi,
+katsellen, kuinka pontevasti juron maamyyrän jalka nyt potki sotaista
+sivakkaa, eikä hän malttanut olla puoleksi leikillä virkahtamatta:
+
+-- Et sinä Tuomas ennen usein kotoasi hiihtämään lähtenyt, et hirven
+ajoon etkä kontiota kiertämään.
+
+-- En, mutta voudin ajoon hiihdän, ne löivät minua kerran...
+
+-- Ja siitä on yhä myrtynyt mielesi. Entäpä jos löisivät nytkin ja
+raudalla löisivät...?
+
+-- Yksi menneen kaikki! Kysyn vain, saanko talossani elää ja jos en
+sitä saa, niin sillä mitalla heiltä mittaan, millä he minulta, -- meni
+puuhun tai petäjään!
+
+Samaa katkeruutta ja uhmaa kytivät toistenkin hiihtäjäin mielet. He
+eivät olleet niin aivan selvillä siitä, mikä kantavuus tällä heidän
+retkellään oikein oli oleva, harvat heistä käsittivät, että se
+kansanliike, johon he nyt olivat liittyneet, oli omavaltainen liike
+esivaltaa vastaan, oli kapina. He luulivat hiihtävänsä juuri
+esivallalta suojaa saamaan ilkivaltaisia vouteja ja kiskovia
+lääninherroja vastaan. Mutta sapettuneissa sydämissään he samalla
+tunsivat, että nyt kerran liikkeelle lähdettyään he vuorostaan eivät
+sortajiaan säästä eivätkä kärsimyksiään kostamatta jätä. Eikä se joukko
+siinä mielentilassaan arkaillut taivalten pituutta eikä talviyön
+pimeää. Nuotion ääressä havuvuoteilla sydänyön nukuttuaan nousi se jo
+samaan pimeään taas aloittamaan uutta pitkää rupeamaa, oppaanaan otava
+ja lämmittäjänään sydämien pitkä kärsimys.
+
+Ja kun tuo Päijänteen takainen miesjoukko eräänä aamuna vihdoin
+pitkältä hiihdoltaan saapui Pyhäjärven rantaan ja nousi sen loivaa
+rinnettä sille harjulle, jolta Vesilahden pieni, harmaja kivikirkko
+törötti metsän keskellä, kuin erakko saaressa, silloin se näki, että
+sama tuli jo oli ajanut talvipakkasessa koolle monen pitäjän miehet.
+Mustanaan kuhisi siellä lumisilla teillä ja talojen pihoilla
+keihäsmiehiä, koko seutukunta oli jo talonpoikaisen kapinaväen hallussa
+ja pois olivat sieltä kauhuissaan karanneet sekä ruunun edustajat että
+ne aateliset, joilla näissä pitäjissä kartanoita oli. Mutta kuhisijain
+joukossa näkyi siellä asua ja pukua monenlaista: ylämaalaiset olivat
+hiihtäneet lappalaisten tapaan neulotuissa umpipeskeissä ja
+poronnahkakallokkaissa, etelämpää tulleet lyhyissä lammasnahkaturkeissa
+ja kapeissa kaatioissa; metsäkyläläisten suksien vieressä oli
+kinoksessa karhunkeihäs, lännen miehillä oli tanakka tappara. Eri
+joukoissa ne siellä nyt näkyivät vilkkaasti tarinoivan, niin että
+kuului yhtenäinen porina pitkin talvista kenttää.
+
+Myöhään olivat Sysikorven miehet kapulan saaneet, muita myöhemmin he
+sen vuoksi nyt olivat perillekin ehtineet. Eivätkä he heti päässeet
+ymmärtämään, mistä siinä oikein poristiin tuossa sataisessa parvessa,
+sen vain näkivät, että kiihtyneitä olivat mielet ja riitaisia miehet.
+Viimeksi tullutta joukkoa ei siinä hälinässä paljon huomattukaan, ja
+varsin kummissaan nuo pitkän matkan kulkeneet miehet hiihtivät
+kärtyisästi kuhisevan joukon ohi kylän laitaan ja rupesivat
+eväskonttejaan taloihin kantamaan.
+
+-- Kas, kun mököttävät miehet siinä kuin lautapäät härät, virkkoi
+Laurille suksiltaan Suopelto.
+
+-- Mitä mukisevat, -- malta, tuolla on Vilppu...
+
+Lauri oli nähnyt pyyntitoverinsa siellä muutamassa miesjoukossa
+käsillään huitovan ja kävi häntä nyt puheilleen viittomaan. Sieltä
+tulikin verevä mies, mutta mustana hahmoltaan ja muikein verin. Hän
+näkyi olevan aivan palavissaan, pakkasesta huolimatta hän nyt viskasi
+turkkinsa auki ja tervehti kotikulmansa miehiä ikenet irvissä:
+
+-- Kunhan ette olisi turhaan hiihtäneet pitkää matkaa, Sysikorven
+miehet!
+
+-- Miksi turhaan, uteli Lauri kummissaan, kaikkien kertyessä majatalon
+edustalle.
+
+Vilppu istahti kynnykselle, kohautti hartioitaan, ikäänkuin halveksien
+koko juttua ja vastasi:
+
+-- Semmoinen virsipä täällä nyt vierii sataisessa miesjoukossa, että
+istutaan tässä näinikään mitään yrittämättä, jäädään tähän kiinni kuin
+juuristaan suopetäjät!
+
+Vielä eivät korven miehet ymmärtäneet tuttavansa sapekkaita sanoja.
+
+-- Mitäs tässä siis odotettaisiin? kysyivät he.
+
+-- Piispaa muka ja hänen pappisjoukkoansa ja linnan huoveja, ne ovat
+tulossa tänne sovintoa saarnaamaan, -- tiedetään se herrojen sovinto!
+
+-- Mitä se piispa tähän kuuluu, mehän olemme tulleet voutiherroilta
+oikeuttamme kysymään, murisi Karmalan Tuomas. Ja siitä taas Vilppukin,
+jolta mieli jo oli matalaksi painunut, innostui:
+
+-- Sinäpä sen sanoit, mitäpä piispan saarnat meidän asiaamme auttavat.
+Mutta nämä etelän viisaat tahtovat kai odottaa täällä rautaratsuja
+niskaansa. Tänään juuri oli aiottu lähteä hiihtämään Turkuun päin -- ja
+olisihan meitä nyt kerran tässä joukkoa koolla asiaamme ajamaan! --
+mutta silloin tuli piispalta viesti, ja jäniksiksi herkesivät heti
+miehet. Siinä nyt jököttää joutilaana satapää uros!
+
+Näin kertoi kuumaverinen johtomies survoen kiukussaan keihästään
+hankeen. Kummissaan sitä kuuntelivat korven miehet, suuttuneina heistä
+nuoremmat heti Vilpun puolelle asettuivat, ja Karmalan Tuomas, joka
+asiasta ymmärsi sen verran, ettei häntä aiottukaan laskea vihattujen
+voutien kimppuun, joita peittoamaan hän oli liikkeelle lähtenyt, jo
+karjaisi niin, että kajahti aukea kirkkomäki:
+
+-- Jääkööt tänne akkamiehet odottamaan, mutta nouse suksillesi sinä,
+vävypoika, tottapa täällä on niitäkin miehiä, jotka uskaltavat hiihtää
+voutien pakinoille!
+
+Se jyrähtävä ääni kuului etäämpänäkin neuvotteleviin miesjoukkoihin,
+jotka nyt kääntyivät viimeksi tulleita katsomaan. Ja pystyyn karahtaen
+huusi niille nyt Tuiran Vilppu voitonvarmana:
+
+-- Täällä on miehiä, jotka uskaltavat lähteä asiansa perille asti
+ajamaan!
+
+Mutta Suopellon Sipi oli sillävälin liikahtanut toisiin miesjoukkoihin,
+joissa hän nyt tuttavuutta teki, ja Laurikin siirtyi toisten miesten
+seurassa sinne hänen rinnalleen uutisia kuuntelemaan. Ja ne asiat,
+joita Sysikorven miehet näin kuulivat Vesilahdella kauemmin viipyneiltä
+partiojoukoilta, ne olivat toki vähän toisenlaiset kuin Vilpun
+suuttuneet sutkaukset.
+
+Satakunnan miehet olivat jo pilanneet sen hyvän yrityksen, johon monen
+pitäjän talonpojat olivat päättäneet yhdessä ryhtyä hiihtääkseen
+Turkuun asti, -- niin kertoivat miehet. Pyhän Nuutin päivänä oli aiottu
+liikkeelle lähteä, mutta juuri muutamia päiviä ennen olivat sattuneet
+käräjät Sastmolaan, ja sinne oli paljon rahvasta kertynyt. Eikä se
+rahvas siellä enää malttanutkaan toisia odottaa. Se oli jo käräjillä
+jyryämään käynyt, ajanut kiireellä käpälämäkeen sieltä tuomarit ja muut
+käräjäherrat ja lähtenyt omin päinsä aatelisten kartanoita ryöstämään
+ja Turkuun päin hiihtämään. Ei ollut Huovi-Taavettikaan malttanut sitä
+kärsimättömäin kiihkoa hillitä, hän oli hiihtänyt mukaan, ja sillä hän
+olikin päänsä mestannut, -- nyt kuului olevan jo Turun linnassa,
+nuorissa, johtajamies. Herrat, joiden taloissa talonpojat mellastivat,
+olivat näet paenneet Turkuun, ja sieltä olivat linnan huovit pian
+vastaan hyökänneet talonpoikaisparvien kimppuun. Mutta huovien mukana
+oli tullut Turusta myöskin Suomen piispa -- niin kerrottiin edelleen
+Vesilahden kirkolle kokoontuneiden hämäläisten joukossa, -- ja hän
+kuului sovinnollisilla puheillaan saaneen sen aikaan, ettei tappelua
+syntynytkään huovien ja talonpoikain välillä. Hän oli kutsunut
+talonpojat puheilleen ja taivuttanut heidät palaamaan siivolla
+kotiinsa, luvaten hankkia heille veronhelpotusta. Ja niinkuin akanat
+tuuleen olivatkin Satakunnan talonpojat heti sen jälkeen hajaantuneet
+ympäri maakuntansa, ainoastaan heidän johtomiehensä olivat linnan
+herrat kiinni napanneet ja Turkuun vieneet.
+
+Näin olivat Vesilähteen kokoontuneille hämäläisille kertoneet
+lännestäpäin poikkimaisin rientäneet hiihtäjät, ja siitä olivat heti
+hölmistyneet Pohjois-Hämeen miehet. Koko liike oli Satakunnassa siis jo
+loppunut, hämäläiset olivat omille nojilleen hylätyt, ja Turun
+linnanherra oli ratsuväkineen parastaikaa valtatietä kulkemassa
+Hämeeseen, -- senkin olivat hiihtäjät kertoneet. Jopa olivat silloin
+nytkähtäneet Hämeen miehet, muutamat olivat aikoneet suoraa päätä
+pakosalle lähteä. Mutta sitten oli juuri edellisenä yönä saapunut
+heidän yhtymäpaikkaansa Vesilahdelle vielä uusi viesti, piispan airut.
+Tämä oli tuonut vanhalta Maunulta terveiset, että hämäläiset pysyisivät
+rauhallisina koolla, kunnes piispa heidän puheilleen ehtii, hän oli
+luvannut Vesilahdella heidän valituksiaan kuunnella ja oli rauhan
+miehille turvan taannut.
+
+Nämä vakavat kuulumiset ne olivat epävarmuuden ja eripuraisuuden
+siemenen kylväneet keihäs kädessä ja intomielellä kokoontuneiden
+miesten parviin ja niistä Sysikorven myöhästynyt matkue sai vasta
+vähitellen täydet selvät. Niistä siellä yhä miehet neuvottelivat, eri
+parviin ryhmittyneinä. Mitä oli nyt tehtävä?
+
+Miesjoukoissa kulkiessaan oli Lauri huomannut, että niissä liikkui
+kolmenkinlaista mieltä. Muutamat murjottivat synkkinä hioen sivakoitaan
+hankeen ja supattivat keskenään, että taitaa olla parasta lähteä tästä
+hiihtämään kotiin ... pilassahan retki kuitenkin on, hitto jääköön
+tänne huovien surmaksi! Mutta terävästi ivailivat näitä akkamiehiä
+toiset, sydäntyneemmät, ja Lauri kuuli heidän katkerin sanoin
+pistelevän:
+
+-- Heitetään vain koko yritys näin miehuuttomasti kesken, kyllä siitä
+voudit yhä julmemmiksi yltyvät!
+
+-- Ja miksi tieltä pyörrettäisiin? Antaa piispan kulkea heitukkoineen
+valtateitä myöten, hiihdetään me poikkimaisin voutien kartanoihin ja
+Turkuun asti.
+
+-- Turkuun, Turkuun! -- niin kuului vaativa huuto monelta taholta, ja
+kärsimättöminä nuoret miehet keihäitään pyörittelivät.
+
+Mutta vanhemmat ilvesturkkiset isäntämiehet olivat kokoontuneet vielä
+eri parvena kirkon edustalle seisoskelemaan. Sinne yhä useampi epäilijä
+yhtyi, ja siinä joukossa se Suopeltokin näkyi parhaiten viihtyvän.
+Siellä puhuttiin:
+
+-- Turvassa voimme odottaa piispan tuloa, se ukko kyllä sanansa pitää.
+Hänelle saatamme vapaasti huolemme kertoa ja puhua suut puhtaiksi. --
+Vähäväkisiä olemme yksin linnan huoveja vastaan käymään. Mutta jos ei
+piispasta tuntuisi apua tulevan, niin onpa meillä vielä aika
+suksillekin nousta. -- Onpa aika sitten, kun olemme täällä huovien
+satimessa! -- niin pisteli Vilppu, sen joukon ohi astellessaan. --
+Silloin kyllä herrat tietävät, minkä meille tekevät.
+
+-- Ei ole meidän pakko mennä saarrokseen, pysytään loitommalla. Mutta
+katsotaan, -- talonpoikain puolta se on piispa ennenkin pitänyt.
+
+Se suuri kunnioitus, joka kansan kesken vallitsi vanhaa Maunu-piispaa
+kohtaan, ja luja luottamus hänen oikeamielisyyteensä näytti lopultakin
+tuovan ratkaisun kiisteleväin miesten parviin. Useimmat kallistuivat
+ilvesturkkisten tuumaa kannattamaan, ja jo saapui Suopelto
+sysikorpelaistenkin majataloon selittämään, että siinä on järjen tuuma,
+sitä on nyt toteltava. Mutta Vilppu ja toiset johtajamiehet olivat
+sillä välin, nähdessään joukkonsa taipuvan tuohon piispan temppuun ja
+siten aikovan uhrata herrojen vihoille heidät, niinkuin satakuntalaiset
+Taavettinsa, tämän varalta jo syrjemmässä keränneet hurjaluontoisimmat
+miehet ympärilleen ja hiihtivät nyt ylpeinä esiin kirkonmäen alle,
+julistaen ilkkuvina ja raudanrohkeina yhä neuvotteleville parville:
+
+-- Tässä lähtee miesjoukko tutkimaan herrain pesiä, niinkuin päätetty
+oli, tulkoon mukaan, kuka uskaltaa!
+
+Ja miehiä, joiden mielissä ylinnä loiski kiukku ja katkeruus, jotka
+kerrankin halusivat kiusata kiusaajiaan ja kostaa kärsimyksensä, niitä
+yhtyi useampiakin lähteväin joukkoon. Laurikin seisoi siinä suksillaan
+ja katseli tuota hurjistunutta parvea. Häntä toinen käsi kielsi siihen
+yhtymästä: Suopellon tuuman hän viisaimmaksi tunnusti ja hän ymmärsi
+sen surun, jonka näki vakavain miesten silmissä. Mutta toinen käsi
+häntä käski: hän oli nuori mies itsekin, kuumiksi olivat hänenkin
+verensä kiihtyneet... Hän näki tuossa juurevan setänsäkin seisovan
+innokkaimpana lähteväin joukossa, näki halveksivan moitteen Vilpun
+silmässä, -- ja hän tyrkkäsi yhtäkkiä voimakkaalla sauvansysäyksellä
+suksensa soljumaan lähteväin ladulle ja laski jo seuraavassa tuokiossa
+sen mukana kirkkorinnettä alas Pyhäjärven jäälle.
+
+Vilppu johti joukkonsa metsien poikki suoraan Pirkkalaan päin, jonka
+voudintalossa hän, miehiään innostaakseen, ensi yön aikoi vierailla.
+Laukon kartanon, josta Kurki-herra poikineen oli Turkuun paennut ja
+jonka jo talonpojat olivat ryöstäneet, hän jätti sivulle ja laski
+Pirunvuoren jyrkiltä rinteiltä alas Sotkan virralle ja siitä
+poikkimaisin Nokian koskea kohden, jonka niskassa vihatun voudin talo
+sijaitsi. Ei ajatellut tämä joukko, joka tammikuun pakkasessa pyrynä
+hiihti halki huurteisten metsäin ja poikki lumisten aavain, enää
+oikeuksiensa puolustamista eikä esivallan apua. Särkynyt oli yhteinen
+suunnitelma, pilattu retken alkuperäinen aie; mutta tuo joukko tahtoi
+kuitenkin tyydyttää pettyneet intohimonsa, kostaa, riehua, ryöstää...
+
+Illalla keihäsniekat Nokialle ehtivät ja kävivät rymyllä taloksi. Vouti
+oli paennut, naisia oli enimmäkseen vain talossa ja heidät ajoivat
+hurjistuneet talonpojat kiireellä käskyjään täyttämään. Ruokia piti
+kantaa pöytään, mitä parasta talossa oli, siihen piti kantaa talon
+väkevintä olutta, tervastuli piti liedelle sytyttää, ja uhman ilo
+mielessään kävivät vero-orjat kerrankin verottajan varoja maistelemaan.
+Kopeina he komentelivat, ja tiheään kierteli haarikka janoisessa
+joukossa. Ja uhmaavana luisti siellä tarina.
+
+-- Liian usein ovatkin voudit meillä isäntinä, nyt ollaan kerran mekin
+isäntiä voudin talossa. Hei, akat, tuokaa koko tynnyri tupaan, -- nyt
+ei olla enää köyhiä eikä kurjia! -- Niin intoili ensimmäinen, jonka
+päässä kihahti voimakas humala! Ja Vilppu yhä rohkaisi joukkoaan:
+
+-- Eikä me köyhiksi enää ruvetakaan. Hiiteen me ajamme voudit ja herrat
+koko maakunnasta, pois huovit ja heitukat! Mihinkäs me niitä
+tarvitsemme, vouteja taikka veroja! Syömme itse, minkä saamme metsästä
+taikka maasta, syökööt herratkin omiaan!
+
+Ja eräs vanha erämies puhui sydänmaan oloihin innostuneena:
+
+-- Ei ole meillä erämaissa vouteja eikä pappeja, ei piispoja eikä
+kuninkaitakaan, ja hyvin tullaan ilmankin toimeen; itse käräjämme
+käymme ja saaliit jaamme, -- miksei tultaisi ilman niitä toimeen
+rintamaillakin. Mikä hyöty meillä on ruunun ja kirkon herroista, ei
+muuta kuin aina vain maksamista, veroa!
+
+Jo herkesi Tuira naurusuulle ja virkkoi:
+
+-- Ja jos kuninkaan tarvitsemme, niin valitsemme sen itse.
+
+Leikki pystyi hyvin huumautuneisiin miehiin. He jatkoivat:
+
+-- Itse valitsemme, ja sille jos veron maksamme, silloinpa tiedämme
+kelle se tulee. Mutta kenen me tästä nyt kuninkaaksemme panemme?
+
+-- Tuiran Vilpun, hän yhä johtajamme olkoon!
+
+Mutta silloin taas Vilppu kävi vakavampana puhumaan:
+
+-- Olkoon sijansa pilallakin! Mutta sen sanon vakavissani, että kun me
+nyt päivää pari kolme olemme retkeä tehneet, silloin yhtyvät kyllä
+meihin nekin arat, jotka nyt Vesilahdella herrain huoveja odottavat, ja
+miehet tulevat mukaamme koko laajasta Hämeen maasta. Eikä ne ole
+Satakunnan miehetkään vielä vihojaan sulattaneet, vaikka jo kotiin
+hiihtivät, suksilleen pääsevät vielä hekin. Silloin ei ole Turun
+herroilla muu neuvona, kuin pakene pois takaisin Turunlinnan muurien
+turviin ja pysy siellä. Mutta talonpojat ovat silloin heistä irti ja
+irti me pysymmekin, omien keihäittemme varassa. -- Akka, anna tappisi
+tiheämmin vuotaa!
+
+Myöhään yöhön istuivat hämäläiset hiihtäjät voudin väljässä tuvassa,
+rohkeista tuumistaan tarinoiden. Vilkkaiksi kuumenivat verkkaiset
+veret, vetreiksi sulivat jäykät mielet. Muutamat vetäysivät vihdoin
+raheille nukkumaan, levätäkseen uusia retkiä varten. Mutta toiset
+jatkoivat juominkeja huolehtimatta huomisesta päivästä.
+
+Silloin, puolenyön aikaan, rupesi kosken kohinan sekaan kuulumaan
+kavioiden kopsetta ulkoa jäätyneeltä tieltä. Siitä eivät ensiksi
+välittäneet huumautuneet talonpojat. Mutta jo erotti Vilppu naisten
+supatusta eteisestä, kuuli heidän kuiskivan, että "jo ratsumiehet
+tulevat". Silloin ponnahti hän kuin ammuttu vasama pystyyn pöydän
+äärestä ja juoksi kohona ulos, synkästi karjaisten:
+
+-- Joko ne herjat huoveille sanan veivät!
+
+Ja kotvasen kuluttua ryntäsi hän takaisin tupaan, huutaen hengästyneenä
+joukolleen:
+
+-- Ylös, miehet, ja suksille! Huovit ajavat taloon...! Ulos, muuten
+ollaan merrassa!
+
+-- Huovit...!
+
+Hölmistyneinä nousivat puolijuopuneet talonpojat olutpöydän äärestä ja
+toiset kömpivät unisina makuultaan pystyyn hakemaan turkkejaan ja
+tuuriaan, -- he eivät tätä uutta hälinää heti ymmärtäneet ja
+valittelivat, että tyhjentämättä jäi viimeinen kipollinen. Mutta tuskin
+olivat he ulos ehtineet hakemaan suksiaan pimeältä kinokselta, kun jo
+parikymmentä ratsumiestä pihalle karahti ja huutaen talonpojilta tien
+sulki. Siinä oli ritari Jaakko Illen komentama osasto Hannu Kröpelinin
+linnanhuoveja, joka pääjoukon kulkiessa valtatietä Vesilähteen oli
+saanut sanan talonpoikaisjoukon yöpymisestä Nokialle. Ja tuo nuori,
+roteva ritari se nyt siinä kiroili ja komensi:
+
+-- Pysykää alallanne, moukat, muuten teiltä listimme päät. Nyt on asia
+Vesilähteen takaisin!
+
+Hetkeksi talonpojat liikkumattomiksi pysähtyivät ja vastakkain
+seisoivat nyt huovit ja talonpojat ääneti pimeällä pihalla. Pakkanen
+oli yön kuluessa purevaksi kiihtynyt, se puistatti lämpöisestä tulleita
+miehiä, joiden päässä vielä oluthuurut kohisivat, eivätkä he tienneet,
+pitikö siinä totella vai tapella. Mutta Vilppu, joka muutamain miesten
+kanssa ensiksi oli suksilleen ehtinyt, lähti painumaan kosken rantaa
+ylöspäin, kehoittaen:
+
+-- Tänne päin, miehet, huonot huoveja totelkoot!
+
+Mutta pitkälle ei sitä tietä paettu. Koski siinä mutkan viskaa, taas
+oli vastassa kuohuva vesi ja takana huovien parvi. Keihäineen
+kääntyivät silloin rysänpohjaan ajetut talonpojat huoveja vastaan ja
+siinä iljangolla, kohisevan veden partaalla, syntyi pian mökä ja melu.
+Kun Lauri, joka toisten jäljestä vasta pirtistä pääsi, ehti törmälle,
+näki hän siellä vedenrajassa huovihevosten kompastuvan jäätiköllä ja
+miesten suksiltaan kaatuvan. Mutta lyhyeen sitä tappelua kesti.
+Nopeasti tarttuivat huovit vielä vastusteleviin talonpoikiin, sitoivat
+heidät satuloihinsa kiinni ja lähtivät tuomaan pihalle, jonne
+talonpojista useimmat olivat jääneet, kahakkapaikalle ehtimättäkään.
+
+-- Joko nyt lähdette piispan pakinoille, ilkkui Ille-herra, lähtien
+edellä ratsastamaan Vesilahden tielle.
+
+Siihen oli päättynyt Hämeen miesten lyhyt unelma voitokkaasta
+hiihtoretkestä herrojen Turkuun. Kuulakka oli pakkasyö, jonka keskessä
+nuo äsken vielä niin rohkeat miehet nyt huovien saattamina surullista
+taivalta tekivät. Kylmiä valoja välkkyi selkeiseltä taivaanlaelta, joka
+ikäänkuin tuntui laskeutuvan lähemmäs lumista maata. Jää vonkui
+kiristävän pakkasen pihdeissä, kun tuo äänetön saattue laskeusi
+järvelle, jonka rannat upposivat harmajaan hämärään. Kuin kuolleeksi
+kangistunut oli luonto, ainoastaan sukset vaikeroivat pakkaslumessa, ja
+teräviltä kaikuivat jäästä raudoitettujen kavioiden iskut.
+
+Raskasta se taival oli nyt hiihtää Hämeen miesten, jotka päivällä
+kepeästi kuin lentäen olivat oikaisseet yli lumisten aavain. Eikä
+ainoastaan pakkaslumi suksissa hangotellut, eikä yksin yökylmä henkeä
+salvannut, -- mieli oli miehillä sitäkin raskaampi, katkenneet olivat
+kaikki paranevan elämisen toiveet. Kankeana liikkui Laurinkin jalka
+mäystimessä, hänen hiihtäessään siinä nyt keihäättömäin talonpoikain
+keskellä. Tuolla asteli edellä kalvosimistaan huovin satulaan
+kytkettynä hänen hilpeä ystävänsä, Tuira, retken suosittu johtaja,
+siinä nyki hänen setänsä, Karmalan Tuomas, entistä kumarampana
+kahlettaan, siinä olivat nyt huovinkytkyessä myöskin Kangasalan ja
+Lempäälän rohkeimmat hiihtäjät. Muu joukko nuoritta hiihti, mutta
+huovien huurteiset hevoset teutaroivat heidän ympärillään, edessä ja
+takana, ja tallasivat heidän suksilleen.
+
+Väsynyt välinpitämättömyys oli vallannut Laurin mielen. Ei hän
+aprikoinut, mikä oli oleva retkikunnan kohtalo tuon lyhyen hiihdon
+jälkeen, ei hän harkinnut, mitenkähän oli päättyvä se päivä, jonka
+ensimmäinen väre idän kaukaisesta hämärästä virisi, tuskin hän
+huomasikaan, kun tie jäältä taas mantereelle kääntyi ja kävi
+mutkittelemaan rinnettä myöten ylöspäin Vesilahden kirkolle, -- hän
+muisti nyt selvästi vain setänsä katkeran vastauksen Suopellon Sipille,
+kun Päijännettä hiihdettiin: Yksi menneen kaikki!
+
+Vasta kun kirkkomäeltä välähtivät esiin nuotiotulet, silloin hän
+ikäänkuin havahtui: hänestä näytti siellä nyt kaikki niin kokonaan
+toiselta kuin päivällä. Ei näkynyt nyt talonpoikain suksirivejä eikä
+keihäskasoja kinoksessa, vaan oudot hevoset siellä purra narskuttivat
+heinää kummallisten kuomurekien kupeella, ja hevosten luona liikkui
+outoja miehiä, miekat vyöllä ja kannukset saappaissa... Sitä pysähtyi
+Lauri ihmeissään katsomaan, sillävälin kuin sekä toiset hiihtäjät että
+ratsastavat vartijat hänen sivuitseen riensivät, -- kaiketi tupiin
+kiirehtivät pakkasesta --, ja pian huomasi hän yksin seisovansa
+aamuhämärällä tiellä. Päivällä tänne Vesilahdelle jääneitä miehiä ei
+näkynyt missään, nuo oudot liikkujat olivat siis kaikki huoveja...
+Etäämpänä vesakon rinnassa näki hän parin hiihtäjän painuvan aika hujua
+metsään ja hän oli liikkeistä tuntevinaan heidät tovereikseen Nokian
+matkalta, -- Lauri survaisi jo suksiaan seuratakseen noita pakenevia
+pois koko näiltä tulilta.
+
+Mutta hän pysähtyi vielä. Hän näki yksinäisen jalkamiehen saapuvan
+tietä myöten, kulkeakseen hänen ohitseen pappilaan päin. Se oli kyllä
+vieraan pukimissa sekin, väljä kaulusvaippa hartiollaan, mutta Laurista
+tuntui, että tuota hinteloa miestä hän kyllä uskaltaa puhutella. Ja hän
+kysäisi ohikulkijalta:
+
+-- Minne ovat täältä Hämeen miehet lähteneet?
+
+Vieras pysähtyi, ei vastannut, vaan katseli siinä aamuhämärässä Lauria
+pitkään, katseli ikäänkuin tunteakseen. Ja hän virkkoi:
+
+-- Etkö sinä ole Karmalan Lauri?
+
+Ja samalla hän ojensi Laurille kätensä tervehdykseksi. Lauri tunsi
+äänen, katsoi vierasta kasvoihin ja huudahti:
+
+-- Miten olet täällä sinä, -- Heino!
+
+
+
+
+IX. PIISPA RAUHANTUOMARINA.
+
+
+Pitkän retken oli vanha Maunu-piispa taas tänä vuonna talvipakkasessa
+tehnyt Sisä-Suomen laajoille maille, valvoakseen parhaalla tavalla sen
+seurakuntansa onnea, jota hän oli lempeästi johtanut jo yli
+kolmekymmentä vuotta ja jonka hän nytkin tahtoi mahdollisimman vähällä
+turmiolla opastaa pois äkillisen eksymyksensä tieltä. Heti kun
+pakenevat virkamiehet ja aatelisherrat olivat saapuneet Turkuun
+kertomaan siitä vaarallisesta kapinasta, johon Satakunnan talonpojat
+olivat kohta joulun jäljestä nousseet, ryöstäen voutien taloja ja
+aatelisten kartanoita, oli hän kutsunut sekä julmistuneet linnanherrat
+että aateliset ja virkamiehet puheilleen Turun piispantaloon,
+neuvotellakseen, mitä nyt olisi tehtävä. Hän tunsi näet hyvin tuon
+kapinaliikkeen syyt ja säikeet, hän oli äskenkin kuullut talonpoikain
+kesken vallitsevasta mielenkuohusta Henrikki-teiniltä, joka oli ollut
+teinimatkalla juuri noissa kuohahtavissa Satakunnan pitäjissä, ja hän
+tiesi, että syy tähän järjestyksen särkymiseen ei ollut yksinomaan
+talonpoikain. Turun linnanherra, ahnas tanskalainen Hannu Kröpelin, oli
+tunnottomasti rahvaalta liikaveroja kiskomalla ajanut sen näin
+epätoivon partaalle. Tuo kansa oli katovuosien johdosta nälkiintynyt ja
+hätääntynyt, se oli siis altis yllyttäjille ja valmis mihin tahansa,
+sitä ei yksin kurilla ojenneta. Onnettomuuden alkusyyt olivat
+tutkittavat, olot olivat korjattavat, jos mieli pysyväisesti rauhoittaa
+äärimmilleen ärsytetyn kansan mielet, -- niin selitti herroille vanha
+piispa. Ja hänen mielessään oli heti, kun tuhoviestit olivat tulleet,
+syntynyt rohkea tuuma koettaa henkilökohtaisen arvonsa vaikutuksella,
+sanan voimalla ja ilman aseväen apua asettaa tuo korkealle
+kuohahtanut kansanlaine, joka ilmeisesti oli hyökyä siitä suuresta
+kansanliikkeestä, mikä äsken meren toisella puolen oli tapahtunut.
+
+Maunu-piispa oli sen vuoksi ilmoittanut kostonjanoisille
+aatelisherroille, jotka parastaikaa Turussa keräilivät rautapukuisia
+ratsumiehiä hyökätäkseen niskoittelevain alustalaistensa kimppuun, että
+hän lähtee itse retkelle mukaan, ja hän oli kieltänyt heitä veritöihin
+ryhtymästä, ennenkuin hän oli saanut kapinakansaa puhutella. Muristen
+ja ivaillen olivat talonpoikain ryöstöistä ärtyneet aatelisherrat
+kuunnelleet tätä piispan tuumaa, ja vanha, hätääntynyt Hannu-herra,
+joka jo pelkäsi kapinajoukon tuossa paikassa hänen linnaansa työntyvän,
+oli kironnut ja vannonut, että kapina ei asetu muuten, kuin että
+talonpojat kaikki rinnakkain hirtetään. Mutta siksi suuri oli
+Maunu-piispan arvo ja vaikutus kuitenkin aatelistenkin joukossa että
+he, vaikka haluttomina, hänen tahtoonsa alistuivat, -- piispa
+seurueineen lähti talvikelillä Turusta ajamaan hiihtäviä talonpoikia
+vastaan ja aateliset huoveineen sekä linnanherra ratsuväkineen seurasi
+häntä kuin saattoväki, totellen hänen käskyjään.
+
+Tällä retkellä oli Maunu-piispa nyt sydän-Hämeessä, majaillen
+Vesilahden pappilassa, johon hän edellisenä iltana oli lännestä päin
+ajanut. Hänen tuumansa oli ollut rohkea; helposti se olisi pettää
+voinut, sillä liian kiihkoisina olivat nyt vastakkain nuo eri ainekset,
+herrat ja talonpojat, joiden välinen juopa muutenkin oli niin syvä.
+Mutta Maunu oli tuntenut voimansa. Piispallisella arvollaan ja sanansa
+mahdilla hän oli jo Satakunnassa riisunut aseet hurjistuneilta
+hiihtäjiltä eivätkä kiukkuiset aatelisherrat olleet haarniskaväellään
+päässeet hyökkäämään talonpoikain taloihin, heidät orjikseen
+masentaakseen. Siellä Satakunnassa oli hänen avukseen kyllä ehtinyt
+talonpoikain hatara johto ja hajanainen järjestys, mutta olipa hän heti
+eilen hämäläisten kapinaleirillekin saavuttuaan huomannut, että rauhan
+sanalla saa senkin taipumaan. Hänen neuvoaan totellen oli
+Vesilahdellakin suksimiesten joukko rauhallisesti asettunut viereiseen
+kylään odottamaan huomisaamua, joksi piispa oli sen puheilleen
+kutsunut, kyselläkseen sen valituksia ja luvaten sille turvallisen
+olon.
+
+Päivän valkenemista ja rauhankäräjäin alkamista piispa nyt aamutuulia
+odotteli Vesilahden pappilassa, Hän oli tapansa mukaan ani varhain
+noussut vuoteeltaan ja istuskeli nyt papin nahkoitetussa nojatuolissa
+mietteisiinsä vaipuneena, ottamatta osaa seurueensa tarinoihin. Hän
+harkitsi siinä niitä havaintojaan, joita hän taas tällä retkellään oli
+tehnyt kansan elämästä ja sen suhteesta läänitysherroihinsa ja
+virkamiehiinsä. Syynä tuohon välien kireyteen, voutien ryöstöihin,
+kansan katkeruuteen, on isoksi osaksi hallituksen kaukaisuus ja
+heikkous, päätteli hän. Se ei voi arvostella, minkä verran rasituksia
+köyhä kansa kestää, sen käsivarsi ei ulotu tänne asti hillitsemään
+virkamiesten vallattomuutta, pitäisi olla itse maassa täällä voimakas
+hallituskeskus... Ja siitä vanhan piispan mieleen muistuivat ne suuret
+tuumat, joita eräällä hänen suurella edeltäjällään, Tuomas-piispalla,
+oli ollut: luoda Suomen itsenäinen, hyvin järjestetty kirkkovaltio,
+jonka kohtaloita, niin hengellisiä kuin maallisia, johtaisi yksi
+käsi... Tuomas-piispan rohkea unelma suuresta pohjoisesta
+piispanvaltakunnasta oli taittunut, särkynyt Nevajoen veriseen
+tappeluun jo puolitoista vuosisataa sitten. Mutta Maunu-piispa tunsi
+tällä aamuhetkellä, että jos se silloin olisi toteutunut, voisi hänkin
+nyt Turun ruhtinaspiispana ehkä hallita tätä kotoista kansaansa niin,
+että se tuntisi itsensä onnellisemmaksi ja kohtaloonsa tyytyväisemmäksi
+kuin nyt...
+
+-- Vanitas vanitatum...! -- Näin huoahtaen keskeytti piispa
+ajatuksenlentonsa, karkoitti mielestään turhat suuruudenmietteet ja
+kysyi, seurueensa puoleen kääntyen:
+
+-- Eikö siellä ulkona jo kohta päivä valkene?
+
+-- Vielä on aamu pimeä, vastasi hänen kotikappalaisensa, ovea raottaen.
+
+-- Mutta lähetetään jo joku tiedustamaan, miten ovat Hämeen miehet
+yönsä viettäneet mäen takaisessa kylässä, vieläkö siellä on rauha
+mielissä. Käske Henrikki-teini tänne.
+
+Piispa oli retkelle lähtiessään ottanut mukaansa, asemiehekseen ja
+kirjurikseen, nuoren Heino-teinin, jonka vilkkaaseen luontoon hän oli
+mieltynyt. Ja kun Heino nyt väentuvasta piispan eteen saapui, virkkoi
+tämä hänelle:
+
+-- Käy ilmoittamassa hämäläisille Mäkisalon taloihin, että he joka
+pitäjän puolesta valitsevat pari valistunutta talonpoikaa, jotka heidän
+valituksensa täällä esittävät. Nämä miehet tulkoot heti päivän
+valjettua pappilaan, ja saa tänne muukin väki tulla.
+
+Mutta ennenkuin Heino ennätti tuvasta lähteä, kuului kovaa rymyä
+ovelta, ja sisään työntyi lumisena ja parta kuurassa roteva Ille-herra,
+ja hänen perässään joukko muita aatelisherroja. Jaakko Ille oli juuri,
+joukkonsa edellä ratsastaen, saapunut Nokialta, ja hän ryntäsi nyt
+verekseltään piispalle kertomaan talonpoikaisjoukon viimeisestä
+ryöstömatkasta ja kahakasta kosken partaalla. Hän olisi kyllä voinut
+ajaa koskeen koko kapinajoukon, kehui hän, mutta piispan käskyä
+totellen oli hän tuonut sen vankina tänne, täällä oli ryöstäjäin toki
+rangaistuksensa saatava. Ja toiset aatelisherrat, joiden mielestä tämä
+talonpoikain ilkivaltaisuus taas todisti ankarampain toimenpiteiden
+tarpeellisuutta, säestivät lumisen ritarin puheita. Heinokin jäi siihen
+kuuntelemaan, kuinka Turun linnanherra, vanha Hannu Kröpelin,
+miekkaansa kalistellen kävi piispalle selittämään:
+
+-- Sellaista on se väki, jonka kanssa teidän pyhyytenne uskoo
+sovinnollisten neuvottelujen kautta tuloksiin päästävän! Ryöstäjiä he
+ovat ja kapinoitsijoita, heidänkö valituksiaan tässä taas ruvettaisiin
+kuuntelemaan! Ei, kuria he tarvitsevat ja aseväen komentoa. Parisataa
+ratsumiestä talonpoikain niskaan Mäkisaloon, siinä on heille
+neuvottelua kylliksi, ja siihen loppuu väleen kapina!
+
+Ei ollut Hannu-herra kovin sotaisen näköinen tepastellessaan siinä
+hajalla reisin suurissa sudennahkaturkeissa ja poronkoipikallokkaissa.
+Mutta hän olisi silti tahtonut veriin masentaa nuo talonpojat, jotka
+kapinansa syyksi väittivät hänen, Hannun, liikaa veronottoa, ja joiden
+puolta hänestä piispa suotta piti. Ja hän tiesi toisten aatelisherrain
+vilkkaasti kannattavan hänen kostoaikeitaan. Polttaneet olivat
+talonpojat kartanon Pohjois-Suomen laamannikunnan laamannilta Henrikki
+Klaunpoika Djekniltä ja siitä oli nyt kiihkomielisenä tämäkin muuten
+kyllä rauhallinen, ulkomailla oppia ja sivistystä saanut mies. Maskun
+kihlakunnan tuomarin Pietari Karpalaisen oli täytynyt yösydännä lähteä
+pakosalle pakkaseen kartanostaan, ja hän kantoi siitä nyt koston
+kiukkua talonpoikia kohtaan. Samoin oli laita Hannu Pietarinpojan,
+Lepaan herran, joka keikarimies tällä sotaisella retkelläkin komeili
+Flanderin verassa ja hohtavissa hopeasoljissa; samoin Hartikka Garpin,
+jonka pullealle varrelle miekkavyö ei oikein hyvin soveltunut, ja
+monien muiden. Mutta tulisimpana kaikista ärhenti Hannu-herran
+kintereillä nuori 18-vuotias Klaus Kurki, joka oli pukeutunut
+rautahaarniskoihin, vaikka ne vielä hänen hennolla vartalollaan
+väljiltä tuntuivatkin. Isänsä, vanhan Jaakko Kurjen, kanssa oli hänen
+täytynyt suinpäin Laukon kartanosta paeta kymmeniä peninkulmia
+kuohumistilassa olevan maakunnan halki Turkuun, jonne isä nyt oli
+sairaaksi jäänyt, mutta josta nuori Klaus oli palannut muka
+alustalaisiaan kurittamaan. Hän oli jo eilen iltamyöhällä ratsastanut
+Laukkoon, nähnyt sen ryöstettynä ja autiona, ja hänen intohimoiset
+silmänsä säteilivät sydäntynyttä kiukkua, kun hän Hannu-herran puheen
+rohkaisemana intoili:
+
+-- Laukonkin ovat talonpojat tyhjäksi ryöstäneet, hyvityksen minä siitä
+vaadin isäni nimessä. Ja minä sen otan tämän miekkani terällä!
+
+Ja rauhallinen Klaus Henrikinpoikakin virkkoi, piispan puoleen
+kääntyen:
+
+-- Niin, kurin tarvitsevat talonpojat, iltikseen ei heidän voi sallia
+polttaa ja ryöstää, muutoin loppuu heiltä pian kaikki kunnioitus
+esivaltaa kohtaan.
+
+Mutta vanha piispa pysyi tyynenä tämän kannuksiaan kalistavan
+aatelisjoukon keskessä ja virkkoi tuokion kuluttua vain heitä
+rauhoitellen:
+
+-- Tutkitaan asia, syylliset saakoot rangaistuksensa täällä niinkuin
+Satakunnassakin, ennen kaikkea johtajat. -- Ja Jaakko-herran puoleen
+kääntyen kysyi piispa: -- Nokian ryöstäjät ovat siis vangitut?
+
+-- Viittä heistä tuodaan tänne parastaikaa kahleissa, muille ei nuoria
+riittänyt, vastasi Ille.
+
+-- Heidät siis käräjillä tutkitaan ja tuomitaan.
+
+Tähän piispan liian lempeään päätökseen ei kuitenkaan Hannu-herra
+vieläkään tahtonut tyytyä. Hän kiukkuili yhä toisten herrain
+säestämänä:
+
+-- Mitä käräjistä, kapinoitsijoista on ennenkin tehty lyhyt juttu, --
+niin tehtäköön nytkin!
+
+Mutta piispavanhus ei sitä väittelyä enää jatkanut. Hän iski toraa vaan
+linnanherraan kylmän katseen, joka tämän kohta vaikenemaan saattoi, ja
+uudisti rauhallisesti:
+
+-- Syylliset tuomitaan, villitsijät rangaistaan, syyttömiä ei! Tässä
+huoneessa saatte pian valituksianne esittää, mutta talonpojat saakoot
+sen myöskin tehdä. -- Henrikki Tuomaanpoika, käy, vie Hämeen miehille
+ne viestit, jotka sinulle vietäviksi annoin. --
+
+Tätä piispan viestiä viemästä palasi Heino mäentakaisesta kylästä sinä
+hämäränä aamuhetkenä, jolloin hän yhtäkkiä aavistamattaan tapasi
+Vesilahden kirkkotiellä kasvinveljensä ja orpanansa, Laurin, jota hän
+ei lähes kahteen vuoteen ollut nähnyt ja jota hän ei suinkaan ollut
+odottanut tapaavansa kapinarahvaan joukossa Pyhäjärven vesistöjen
+varsilla. Kauan seisoivat siinä lumisella tantereella nuoret
+kasvinkumppalit, ensi sanat vaihdettuaan, ääneti vastakkain,
+hämmästyksestä mykkinä molemmat. Kuumana höyrysi hengitys
+pakkasessa, jäätyen niin asemiehen verkakaulukselle kuin talonpojan
+lammasnahkoihin, mutta sanakin tuntui jäätyneen suuhun molemmilta.
+Heinolle se asema kumminkin ensiksi rupesi selvenemään, hän virkkoi,
+orpanansa kysymykseen vastaamatta:
+
+-- Vai on teitä miehiä täällä Päijänteen takaakin, -- sinä kuljet kai
+ukon matkassa?
+
+-- Ukonko, matki Lauri verkalleen, -- etkö tiedä, ukko kaatui jo toissa
+kesänä kalajärvillä?
+
+-- Kaatuiko ukkokin, kuulin sinne miehiä jääneen. Entä äiti, vieläkö
+hän elää, kaipaako minua?
+
+-- Harvoin puhuu, enemmän itsekseen kaivannee. -- Mutta Lauria vaivasi
+eniten se asia, josta hän jo äsken oli ensi kysymyksensä tehnyt, joka
+Heinolta oli vastaamatta jäänyt, -- siihen hän taas palasi: -- Me
+kuulimme sinun teininä kulkeneen, emme tienneet sinun palvelevan linnan
+huovina, miekkaniekkana.
+
+Nuhdetta oli noissa Laurin sanoissa, sen oivalsi Heino heti. Vilkaisten
+lyhyttä asemiehen miekkaansa, joka hänen vyöllään riippui, vastasi hän:
+
+-- En ole linnan väkeä, kuljen piispan seurueessa, hän minut mukaansa
+otti. Mutta entä sinä, yksinkö olet Karmalasta kapinaväessä?
+
+-- Yksin -- en. Isäsi on täällä ja veljesi.
+
+-- Isäkö, mitä hän täällä, mikä liikutti hänet havupölkyn äärestä?
+
+-- Etpä näy tietävän, mitä täällä on viime aikoina koettu, -- isääsikin
+löivät voudit hänen omalla pihallaan.
+
+-- Vai löivät...
+
+Varsin outo oli todellakin Heinolle se ilmakehä, jossa Laurin ajatukset
+näkyivät liikkuvan, ja nyt hänelle vasta ikäänkuin hämärästi rupesi
+selvenemään, että he seisoivat siinä vastakkain edustaen eri leirejä,
+toisilleen vihamielisiä joukkoja, vaikkei hän vielä voinut tarkemmin
+tajuta, miten tämä oli tapahtunut. Ja kun Lauri häneltä kärsimätönnä
+uteli, milloin huovijoukko oli Vesilahdelle tullut, mihin Hämeen miehet
+olivat huvenneet ja mitä nyt oli tekeillä, niin Heino hänelle lyhyesti
+vastaukset antoi, mutta hänen ajatuksensa pyörivät aina vain siinä
+ihmeellisessä seikassa, että hän nyt kuului joukkoon, jota vastaan
+hänen oman kotinsa väki oli aseissa kulkenut. Ja taas hän virkkoi:
+
+-- Mutta en nähnyt isää hämäläisten joukossa Mäkisalossa, josta juuri
+kävin miehiä kutsumassa piispan puheille, -- missä hän on?
+
+Lauri vitkasteli tuokion vastatessaan:
+
+-- Isäsi on tuossa talossa. -- Ja hän viittasi kädellään viereistä
+taloa, johon ratsumiehet äsken olivat vankinsa kuljettaneet.
+
+-- Tuossako? Mutta siellähän majailevat huovit. Kuule -- mitä hän
+siellä?
+
+Silloin Lauri kertoi orpanalleen koko sen eilisen hiihtoretken
+Pirkkalaan ja sen lyhyen ja surullisen lopun. Siksi on nyt köysiin
+kytkettynä siellä Karmalan isäntäkin, siksi hän itse huovien unohtamana
+seisoo autiolla tiellä...
+
+Vakavaksi oli Heino käynyt tuota Laurin kertomusta kuunnellessaan.
+Hän muisti äskeisen kohtauksen pappilan tuvassa, aatelisherrain
+kostonhaluisen kiukun ja piispan luvan, että syylliset ja johtajat
+rangaistaan. Eipä hän kovin hellästi ollut ankaraa isäänsä näinä
+vuosina muistellut, mutta häntä puistatti sittenkin ajatus, että hän
+ehkä pian saisi nähdä isänsä muitten kapinanjohtajain joukossa
+roikkuvan hirsipuussa Turun Vartiovuoren laella. Ja hän virkahti
+puolittain itsekseen:
+
+-- Isäkin ryöstömatkalla tavattu!
+
+Se huudahdus pisti terävästi Lauriin ja purevasti hän tokaisi:
+
+-- Loppuu se kerran luonto talonpojaltakin!
+
+Siihen ei Heino pystynyt mitään vastaamaan. Kankeammin lähti
+kasvinveljesten tarina luistamaan, he tunsivat molemmat, että vanhat
+veljestenvälit eivät enää olleet entisellään, nuo eri leirit heitä
+erottivat. Ja tuokion kuluttua he jo erosivatkin, Lauri rientääkseen
+hämäläisten luo mäentakaiseen kylään, Heino tekemään piispalle tiliä
+käynnistään kapinaväen yötulilla. Aamu rupesikin vihdoin valkenemaan,
+idän kylmällä taivaanrannalla jo hattarat hienosti ruskottivat, ja
+kirkonmäelläkin saivat huurteiset puut vaalean punan, -- pian oli
+käräjäin aika alkaa.
+
+Mutta kiirehtiessään ylös pappilanmäelle tunsi Heino outoa
+rauhattomuutta mielessään. Teinien iloisessa parvessa oli hän jo kauan
+tottunut elämään omaa huoletonta elämäänsä erillään kotiväestään ja
+heidän harrastuksistaan, menemään, minne virta vei... Nyt viskasivat
+yhtäkkiä nuo Laurin viestit hänen eteensä joukon vakavia kysymyksiä,
+joiden parissa hänen mietteensä jäivät myllertämään, ristiriitoja,
+joihin hänen tunteensa sekaantuivat. Hän kulkee täällä asemiehen
+verassa -- ja hänen isänsä on köysissä huovien majatalossa...! Heino
+pysähtyi äkkiä kävelystään, seisoi hetken pääsemättä edes tai taakse,
+ja pyörähti vihdoin ympäri, juosten oiustietä siihen taloon, jossa
+vangitut talonpojat olivat. Ometan ovella seisoi siellä viluinen huovi
+vartijana, ja hänelle Heino lausui:
+
+-- Minulla on viesti vangeille.
+
+Huovi tunsi piispanmiehen ja vastasi:
+
+-- Vie, ja vaikka veisit vartioitavat mukanasi piispalle, en tuota
+surisi tässä pakkasessa...
+
+Heino potkaisi pönkän ovelta ja astui kolkkoon, pimeään navettaan,
+jonka parissa soimessa puolikymmentä miestä maata retkotti -- sinne
+olivat Illen huovit vankinsa viskanneet. Miehet nukkuivat ja heräilivät
+vasta verkalleen, kun valoa ja pakkasta tunkeusi ovesta. Heino tunsi
+isänsä ankarat, luisevat piirteet, joita hän niin monesti oli peläten
+karttanut, ja virkkoi hiljaa:
+
+-- Isä!
+
+Miehet katsoivat kummissaan nuorta miekkamiestä, mutta vastausta ei
+joukosta kuulunut. Vasta kun Heino uudelleen isänsä nimen mainitsi,
+kohosi Tuomas ryntäilleen pahnoilta, ja nyt Heino melkein säikähti
+hänet tarkemmin nähdessään. Verestävissä silmissä oli vihainen tuli, ja
+lianmustilla kasvoilla oli kuin jähmettynyttä raivoa. Sitä ei Heino
+entuudestaan tuntenut, hän ei tiennyt tuon uuden tulen palaneen isänsä
+silmässä siitä päivästä asti, jolloin hänet Hollolan vouti pieksätti.
+Ja melkein arkana hän nyt kuiskasi:
+
+-- Pakene, isä, vielä pääset, ennenkuin sinut herrat hirttävät.
+
+Mutta pahnoilla makaavalta mieheltä, joka oli yhä kiukustuneempana
+katsellut asemiehen puvussa komeilevaa karkuripoikaansa, jonka hän nyt
+näin odottamattaan näki, pääsi karkea, katkera nauru:
+
+-- Hirttäkööt, pankoot sinut, huovipenikan, silmukkaa vetämään! Mene
+herrojesi pariin, täällä ovat talonpoikain pahnat.
+
+Ilkkuva nauru säesti soimesta sydämistyneen talonpojan sanoja, ja
+nolona, mieleltään vielä äskeistään murheellisempana, peräysi Heino
+pois ovelle. Hän tunsi ikäänkuin puristusta rinnassaan, häpeän punan
+hän poskillaan tunsi ja käveli nopeasti poispäin, estääkseen itkun
+kurkkuunsa tunkeutumasta. Eikä hän kiireellä poistuessaan huomannut --
+eikä huomannut sitä kylmissään käsiään takova vahtisoturikaan, -- että
+hänen jäljestään ovesta livahti ulos mies, joka nuolena nurkan taa
+puikahti ja sille tielleen hävisi. Mutta se pakenija ei ollut Karmalan
+Tuomas, se oli tuo aina valpas ja vikkelä Tuiran Vilppu, joka jo oli
+tuntenut nuoran kaulaansa kiristävän ja siksi nyt oven raosta luiskahti
+kuin silmukasta irti ulos avaraan maailmaan. -- --
+
+Pappilan tupaan kertyi jo parhaillaan vakavanaamaisia talonpoikia, kun
+Heino sinne ehti ja kirjuripöydän luo hiipi. Epäilevin, harhailevin
+katsein he siinä seisoivat, pappien ja asemiesten hääriessä heidän
+ympärillään, mutta lujaa päättäväisyyttä ja heltiämätöntä tarmoa
+kertoivat heidän värähtämättömät kasvonsa. Tiheänä parvena he siinä
+seisoivat, mutta vielä sankempi parvi seisoi keihäittensä varassa
+ulkona. He olivat päättäneet, että asiataan perille ajamatta he eivät
+jättäydy noiden herrojen armoille, jotka heitä nyt luimistelivat
+vihaisin silmäyksin kypäräsuojustensa takaa, -- piispan sanaan he
+luottivat, mutta lujina he olivat vannoneet asiansa puolesta
+seisovansa, tuli mikä tuli.
+
+Jo astuikin piispa papin sisähuoneesta tupaan ja tervehti vakavana
+tuota kovapiirteistä rahvasta. Hänen äänensä soi tyynenä mutta samalla
+ankarana, kun hän aluksi kävi talonpojille osoittamaan, kuinka suuren
+rikoksen he olivat tehneet sekä maallista että hengellistä esivaltaa
+vastaan, nostaessaan kätensä korkeata ruunua ja sen edustajia kohtaan.
+Esivalta on Jumalasta, huusi hän, ken miekkaan ryhtyy, se on tuomittu
+miekkaan hukkumaan. Mutta taas hän lauhkeammalla äänellä käski
+talonpoikain kertoa, mikä heidät oli eksyttänyt, mitä he valittavat.
+
+Silloin purkausi esiin vakavasta parvesta valitusten tuikea tulva.
+Täysi oli talonpoikain sydän, kauan he olivat kaivanneet tilaisuutta
+esittää ruunun edustajille kärsimyksiään ja katkeruuttaan. Vuorotellen
+puhuivat nyt eri pitäjäin vanhimmat luottamusmiehet, peittelemättä he
+kuvasivat voutien kaikki omavaltaisuudet, liiat verot ja luvattomat
+kannot. Joka kulmalta olivat valitukset ylimalkaan samat: kansa nääntyy
+verotaakan alle, kato ja tulvat eivät jätä mistä elää, millä sitten
+lapsesi ruokit, millä kylvät kaskesi, millä tyydytät täyttymättömät
+voudit...
+
+Piispa antoi talonpoikain vapaasti puhua ja hillitsi aatelisherrain
+kärsimättömän kiukun, kun nämä olkapäitään kohautellen yrittivät
+katkaista nuo pitkät ruikutukset. Hän tunsi ankaran totuuden huokuvan
+kiusautuneiden talonpoikain sanoista, ja kun viimeisen pitäjän puhemies
+oli vaiennut, lupasi hän vakavasti käyttää kaiken vaikutuksensa,
+hankkiakseen hallitukselta talonpojille siedettävämmät vero-olot. Mutta
+silloin ei enää Turun kiukkuinen linnanherra voinut sappeaan salata:
+
+-- Hyvä on, karjaisi hän, -- mutta lienee näillä käräjillä toki
+toinenkin asia. Kuka maksaa Laukon ryöstön, kuka Pirkkalan voudin
+rosvotut tavarat, missä ovat näiden ruikuttajain joukossa ne, jotka
+taloja ovat polttaneet -- tutkittakoonpa sekin asia!
+
+Talonpojat vaikenivat, mutta ääneensä kävivät nyt aatelisherrat
+kuvailemaan talonpoikain väkivallantöitä. Ja ennen kaikkea he kävivät
+kapinan johtajia tiukkaamaan, heidät he ainakin tahtoivat saada
+käsiinsä, joskin piispa pyrki talonpoikaisjoukot liialla lempeydellään
+vapauttamaan. He tiesivät jo voudeiltaan, että varsinkin eräs
+Vilppu-niminen mies Jämsänjoelta oli Hämeen talonpoikia kapinaan
+yllyttänyt, ja hänet he nimenomaan tahtoivat rangaistavakseen, muille
+peloitukseksi. Eivätkä talonpojatkaan voineet kieltää Vilpun heidän
+johtajanaan olleen.
+
+-- Siis tuotakoot vangit saapuville, virkahti piispa käskevällä
+äänellä. -- Mitä väkivaltaisuutta yksityiset talonpojat ovat tehneet,
+se tutkittakoon sitten kevätkäräjillä, kiihoittajat kuulustellaan nyt
+heti.
+
+Syntyi vilkasta liikettä käräjätuvassa. Talonpojat kävivät
+levottomiksi, neuvotellen, saattoivatko he näinikään etumiehensä
+uhrata. Mutta aateliset odottivat uteliaina saadakseen nähdä
+kapinanjohtajan ja hänen apumiehensä.
+
+Hetkisen kuluttua toivatkin jo huovit neljä miestä, käsistään köysiin
+kytkettyinä, piispan eteen, joka virkkoi:
+
+-- Filippus Tuira Jämsästä, astu ensimmäisenä esiin!
+
+Vangeista ei yksikään liikahtanut. Talonpojat katsoivat kummissaan
+toisiaan, mutta kovaäänisiksi kävivät aatelisherrat, kun pian selvisi,
+että Nokialla tavattu kapinanjohtaja ei ollutkaan enää vangittujen
+joukossa. He ahdistelivat vartijoita, huovit syyttelivät toisiaan ja
+talonpoikia ja Hannu herra kysyi jo pisteliäästi piispalta, vieläkö hän
+nytkin neuvottelee tällaisten kujeilijain kanssa. Vihdoin selvisi, että
+Vilppu oli karannut silloin, kun piispan asemies oli vankien luona
+käynyt.
+
+-- Kuka asemiehistäni? kysyi piispa kummissaan.
+
+Kalpeana nousi silloin Heino kirjuripöydästä ja tunnusti vankeja
+puhuttelemassa käyneensä, mutta kielsi ketään vapaaksi laskeneensa.
+
+Herrat häiläsivät harmistuneina, syytellen petturiksi teiniä, jonka
+piispa oli armoihinsa ottanut. Tiukkaan katseli Heinoa nyt piispakin,
+kysyen:
+
+-- Yksin kävit vankien luona, -- mitä varten? Selitä!
+
+Ääneti seisoi Heino vielä hetken tuijottavan miesjoukon ympäröimänä.
+Helppo ei ollut hänen siinä ruveta kertomaan asiataan kotipuolensa
+talonpojille eikä tuttavilleen Turun huoveille, hän tunsi asemansa
+näiden vihamielisten joukkojen välissä vielä kahta kierommaksi kuin
+aamulla orpanaansa puhutellessaan. Arasti hän katseli Lauria, jonka
+silmät ovensuusta melkein ilkkuvan näyttivät, ja sitten taas piispaa.
+Mutta käskevä oli piispan katse, vastata hänen täytyi.
+
+-- Kävin isääni tapaamassa, virkkoi Heino hiljaa.
+
+-- Isääsi? matki piispa hämmästyneenä. -- Isäsi on siis noiden
+vangittujen joukossa?
+
+Heino vain päätään nyökäytti. Mutta mielenkiinnolla jatkoi piispa:
+
+-- Kuka noista on isäsi, näytä hänet minulle!
+
+Aroin askelin astui Heino lattian poikki isänsä luo, jonka silmässä yhä
+paloi tuo samainen raivon ilme ja joka, pitäjäläisiään häveten, nyt
+halveksuen nuorukaista katseli. Heino tunsi, kuinka kotoisten
+talonpoikain katseet häntä polttivat, ja kuuli aatelisherrain ilkkuvan
+naurun. Mutta piispa kääntyi vangitun Tuomaan puoleen ja kysyi:
+
+-- Hän on siis poikasi, tämä nuori teini?
+
+Ääni kurahteli Tuomaan kurkussa, kun hän vastata yritti, ja vasta
+karjaisemalla hänestä sanat lähtivät:
+
+-- Minun lienee siittämäni, kakara, mutta meidän miehiä hän ei enää
+ole. Kotoaan karkasi, työtä pakoon lähti, hulttio, herrain penikaksi
+heittäysi, nyt jo kansan kurittajana kulkee...
+
+Piispaa ei se isän raaka tuomio miellyttänyt, hän keskeytti Tuomaan
+puheen nuhtelevalla äänellä:
+
+-- Ei ole poikasi pilassa silti, jos hän on oppia saanut, siksi et
+häntä hylkiä saa.
+
+Mutta kiihtyneestä talonpojasta lähtivät nyt sanat torvenaan:
+
+-- Pilassa hän on, heimonsa häpäisi, mätämuna. Ei riitä herroille se,
+että talonpojan alastomaksi nylkevät ja leivän perheeltä vievät, --
+vielä lapsenikin vetivät herraksi laumaansa. Mutta sillä pojalla ei ole
+enää asiaa Karmalan maille, luotani kiroon tuon käenpojan, joka
+pesässäni kasvoi...
+
+Vakaviksi olivat käyneet talonpojat ankaran isän puhuessa, vaiennut oli
+aatelistenkin nauru. He tunsivat noista kovista sanoista sen syvän
+kuilun, joka vallitsi näiden kahden kansanaineksen välillä, oivalsivat,
+että leppymätön on talonpoikain viha. Surumielisenä nojasi vanha
+piispakin päänsä käteensä, hän kauhistui tuon kuilun syvyyttä, joka
+noin armotta verisiteetkin katkoi.
+
+-- Olet raivostunut, mies, vaikene! lausui hän Tuomaalle ja kävi sitten
+alakuloisena jatkamaan toimitustaan ja vankeja vastaan tehtyjä
+syytöksiä kuulustelemaan. Heidät määrättiin Turkuun vietäviksi ja
+Vilppu julistettiin rauhattomaksi mieheksi, joka oli vangittava missä
+tavataan.
+
+Heino oli sillä välin päässyt vetäytymään asemiesten siimekseen ja
+hetken kuluttua hän miesjoukkojen taitse hiipi ulos. Hänen päänsä
+kohisi, hänen rintansa aaltoili; hän ei olisi tahtonut katkaista
+välejään heimonsa kanssa, mutta muut ne katkaisivat... Hyvä, siis
+katketkoot! -- Taas tunsi hän suonissaan uhkuvaa uhmaa, ja kun hän
+hetken kuluttua ovella tapasi Laurin, jonka silmästä hän nyt sääliä
+luki, niin kylmä ja vieras oli hänen vastasilmäyksensä ja sydän
+kivettyneenä hän orpanalleen virkkoi:
+
+-- Sinä saat nyt suuremman perintö-osan Karmalasta, nauti onneksesi!
+
+-- Etkö aio siis enää kotiin palata? kysyi Lauri.
+
+-- Isähän sen kielsi, -- täytyy kai tästä siis tosissaan herraksi
+ruveta. Mutta jos joskus vielä Sysikorpeen palaan, niin toista olen
+herraa kuin nyt, ja toisin minua kohdellaankin...
+
+Ja hän astui nyt pää kenossa asemiesten riviin pöydän päähän, ritarien
+taakse.
+
+Pappilan tuvassa jatkuivat sillä välin yhä piispankäräjät. Vielä
+viimeisen haikean valituksensa olivat näet talonpojat piispalle
+esittäneet, sen, joka heidän toimeentuloaan raskaimmin painosti:
+erämaa-asiansa. Ja innostuneena oli piispakin taas käynyt tässä asiassa
+talonpoikain puolesta puhumaan. Hän milteipä nuhteli Turun linnanherraa
+siitä, ettei tämä ollut aikoinaan tuota rajariitaa selvittämään
+puuttunut. Mutta yli olkansa silloin kopea Hannu-herra julisti, ettei
+hän koko talonpoikain takamaariitaan puutu, ja yksin Djekn-ritarikin,
+Pohjois-Suomen laamanni, ivaten talonpoikia neuvoi:
+
+-- Ajakaa tunkeilijat pois jos jaksatte, jos ette, väistykää sieltä
+itse, -- muuta neuvoa en tiedä!
+
+Mutta tästä ivasta jo Suopelto suuttui ja avasi sanaisen lippaansa. Hän
+kertoi, kuinka monesti siellä erämaassa oli tappelulla isien oikeuksia
+puolustettu, kuinka paljon miehiä sinne oli kaatunut niissä otteluissa,
+hän huusi ylvästeleville herroille:
+
+-- Tietäkää, herrat: jos ei esivalta, jonka nimessä meiltä veroja ja
+kuria vaaditte, puutu eikä kykene meidän maitamme ryöstäjiltä
+suojelemaan, niin silloin mekään emme siitä esivallasta mitään tiedä,
+vaikka meidät kaikki köysissä Turkuun vietäneen.
+
+Herrat karahtivat kiukuissaan pystyyn, ja moni talonpoikakin jo
+ajatteli, että jopa meni viisas Sipikin vipuun. Mutta piispa ei
+moittinut hänen rohkeita sanojaan, hän nousi päinvastoin lämmenneenä
+pöydän päästä ja virkkoi herrojen puoleen kääntyen:
+
+-- Talonpoika on oikeassa, ruunun on huoli pidettävä maakuntarajoista.
+Ja jos te hallinnon edustajat ette siihen pysty, niin otan minä kirkon
+ja rauhan edustajana tämänkin asian huostaani. -- Ja talonpoikain
+puoleen kääntyen hän jatkoi: -- Kotiinne palatkaa rauhan miehinä
+korpianne viljelemään. Mutta valitkaa sieltä luotetut erämaantuntijat
+ajamaan asiatanne Turkuun. Sinne saapuu pian mies, joka sekä tahtoo
+että kykenee teitä avustamaan, -- kääntykää suoraan marski Kaarlo
+Knuutinpojan puoleen, jolle minäkin asiastanne puhun; hän on lempeä ja
+viisas herra, hän on pitävä huolen, että kerran palaa rauha
+erämaillekin.
+
+Tämä piispan lohduttava lupaus valoi käräjäin lopuksi keventävän
+sovinnontunnon talonpoikain raskaisiin mieliin. Kapinan jatkamista ei
+ajatellut enää kukaan, ja kun talonpojat vielä piispan kehoituksesta
+olivat seuranneet häntä messuun Vesilahden kirkkoon, jossa hän rukoili
+siunausta rauhalle ja sovinnolle, lähtivät nuo äsken vielä niin
+kiihtyneet ja kovat miehet sovinnollisina ja sulanein mielin piispan
+rauhankäräjiltä. Mutta onnellinen kiilto haaleassa silmässään istui
+vanha piispa vielä samana iltana kuomurekeensä ja lähti seurueensa ja
+linnan huovien saattamana pitkälle paluumatkalle Turkuun. Hän oli taas
+rauhan apostolina saanut tehdyksi kotoiselle kansalleen uuden
+palveluksen, saanut hillityksi sen kuohahtaneet himot ja estetyksi
+veljessodan ja verenvuodatuksen.
+
+Mutta jo ennen kuin piispa rekeensä istui, olivat hämäläisten
+talonpoikaisjoukot pieninä parvina hajaantuneet Vesilahden kirkolta
+ja lähteneet leppoisin mielin hiihtämään kukin taholleen niihin
+Pohjois-Hämeen pitäjiin, -- Kangasalle, Lempäälään, Pirkkalaan ja
+Päijänteen varsille --, joista he viikko sitten viha ja kosto
+mielessään olivat nousseet sotaisille suksille.
+
+Pitkänä jonona hiihtivät taas Sysikorven miehetkin kaukaista kotiaan
+kohden, hiihtivät vitkaan mäkisiä maita, taivaan peittyessä sakeisiin
+pilviin ja tuulen tupruttaessa heidän ympärilleen kuivaa lunta. Tuuli
+kiihtyi pyryksi, se kiersi järvipaikoilla hiihtäjät yhtenäiseen
+huumaavaan, sakeaan pyörteeseen, niin että mies tuskin edeltäjäänsä
+näki, vaikka hänen suksenkärkensä toisen kannoilla kalisivat. Mutta
+sakeampi oli mielikin näillä hiihtäjillä kuin muilla. Sinne olivat
+heidän joukostaan jääneet parhaat miehet: suosittu johtaja oli
+huvennut, ei kukaan tiennyt minne, ja Karmalan nuori Tuomas hiihti
+siinä miesjoukossa nyt epävarmana ja orpona. Hän oli aina tottunut
+kulkemaan isänsä latua, eikä hän ymmärtänyt oloaan, kun isä nyt oli
+poissa, -- poissa, kulkemassa toisaalle, ehkä viimeistä retkeään...
+
+Harvaan puhuttiin, pitkään taivalta tehtiin. Vasta kun saavuttiin
+siihen yksinäiseen uudismajaan Päijänteen läntisellä rannalla, jossa
+tulomatkallakin oli yö vietetty, ja siinä puolisen päivää levättiin,
+ennenkuin aamulla painuttiin Päijänteen aukeille, vasta silloin aukeni
+herkemmäksi tarinavarasto hiihtäjäin joukossa. Uudistalon väki tiesi
+näet kertoa, että jo edellisenä päivänä oli siitä yksi Vesilahdelta
+palaavia miehiä hiihtänyt ohi ja laskeutunut suoraan pyryiselle
+Päijänteelle, ja se mies oli ollut Tuiran Vilppu Jämsänjoelta, -- hän
+tunnettiin.
+
+-- Pelastipahan nahkansa vikkelä mies, intoili silloin Suopelto
+iloissaan, vaikka hän Vesilahdella olikin toista tuumaa ajanut kuin
+Tuira.
+
+-- Ja kyllä sille nyt nahka edelleenkin säilytetään, puheli Lauri taas
+mieleltään reippaampana. -- Kuuluttakoot häntä kirkoissa kuinka paljon
+tahtovat, saamme me sukkelan miehen huoveilta säilymään Sysikorven
+laidassa. Jos hakija sinnekin tulee, silloin hiihdetään hirvenajoon
+erämaille, sieltä ei vouti suksimiestä ota, sen takaan!
+
+-- Taikka saatetaan mies taipaleiden taa Karjalan maille, -- on siellä
+maailmaa piillä vainotun miehen.
+
+Se viesti toi taas uuden toivon ja innon alakuloisena palaavaan
+miesjoukkoon, ja nyt ruvettiin siinä jo vaihtamaan ajatuksia tehdyn
+retken tapahtumista ja merkityksestä ja elämän uusista toiveista.
+Siellä kerrottiin nyt lepäiltäessä talonväelle ja toisilleen
+juomaretkestä Pirkkalaan ja kahakasta kosken partaalla, käräjistä
+pappilassa, herrojen kiukusta ja piispan veronhuojennuslupauksesta.
+Siihen lupaukseen kansa luotti, juhlallisesti oli sen vanha kirkon
+päämies antanut suurelle, kokoontuneelle rahvaalle, -- hän oli sanansa
+pitänyt talonpojille turvan luvatessaan, ehkä pitää hän tässäkin.
+Onnellisesti oli retki lopultakin päättynyt, niin päätteli Suopellon
+Sipi, hyviä uutisia on retkeläisillä kotiin vietävänä. Ja miehet
+rupesivat jo suunnittelemaan, miten he nyt keväämmällä piispan
+kehoituksen mukaan käyvät vanhoilta eräntuntijoilta keräämään tietoja
+entisistä rajapyykeistä erämailla ja todistuksia hämäläisten
+ikiaikuisista takamaaoikeuksista ja sitten valitsevat luotetut miehet
+lähtemään sen lempeän Kaarlo-marskin luo eräasiataan ajamaan ja
+rajankäyntiä pyytämään ... sitkeät miehet, jotka eivät kesken
+palaakaan, kun kerran asialle lähtevät.
+
+Rohkealla mielellä ja hyvin toivein miehet niitä vastaisia hankkeitaan
+suunnittelivat. Laurikin otti innostuneena osaa näihin vanhempain
+miesten suunnitelmiin, kuvaillen muita vilkkaamminkin, kuinka siitä
+eläminen taas varmenee, kun saadaan rajat takamaille ja rauha
+naapuriheimon kanssa. Eivätpä sitä muut arvanneet, ja tuskin tajusi
+Lauri selvästi itsekään, että hänellä siihen intoonsa oli omat
+erityisetkin virikkeensä, toivo saada kerran rauhan miehenä käydä
+savolaisten luo, kysymään sinihelmaista neitosta, jonka kuva niin
+kotoisissa askareissa kuin pitkillä pyyntiretkillä yhä vain usein hänen
+mielessään asui... Mutta toiset ihailivat sitä Laurin intoa ja
+virkkoivat:
+
+-- Siinä taitaa olla yksi mies marskin puheille lähtemään ... no, hänpä
+onkin jo nuoresta asti erämies ollut ja on Erä-ukon innon perijä...
+
+Eheäksi iloksi olisi toivehikas mieli sulanut Sysikorven miehiltä,
+ellei olisi ollut se yksi huoli ja suru, joka vielä kaikkia painoi,
+mutta jota he mainita välttivät. Siinähän jökötti pirtin nurkassa
+toisten tarinoidessa murheen murtamana ääneti Karmalan poika-Tuomas,
+pyyhkäisten aina toisinaan hihallaan verestävää silmäänsä. Tallella
+olivat siinä muitten talojen isännät, reippaina he kulkivat taas
+kotisalojaan kohti... Karmalan isäntä se vain toisaalle kulki...
+
+-- Liian synkästi se Tuomas Heino-poikansa kirosi, virkkoi illan suussa
+Suopelto kuitenkin pakinan sekaan. -- Käräjillä kerrottiin, että poika
+olisi laskenut isänsä huovien ometasta pakosalle, mutta Tuomas oli vain
+kiukkuaan kähissyt eikä lähtenyt.
+
+-- Se ei herroja suvussaan suvaitse, vastasi Pilvenperä, -- eikä niitä
+taidettaisi meilläkään kärsiä.
+
+-- En heitä rakasta minäkään, myönsi Sipi, -- mutta sydäntä tuntui
+Heinolla vielä olevan, ei ollut hän hylännyt isäänsä, niinkuin isä
+poikansa.
+
+He eivät osanneet mitään hyvää isä-Tuomaan kohtalosta toivoa, kovin
+olivat olleet kostonjanoisia herrat, ja piispankin hän oli suututtanut.
+Ja vaikka miehet koettivat surevaa poikaa vielä lohduttaa, kuvaillen,
+että eihän se Tuomas toki mitään kuolemansyntiä ollut tehnyt, ehkä se
+sieltä vielä pelastuu, niin he eivät uskoneet niihin lohdutuksiinsa
+itsekään, ja tämä oka se yksin jäi karmimaan heidän mieltänsä ja pani
+heidät masentuneina ajattelemaan kotikyliinsä palaamista.
+
+Mutta kun miehet siinä uudismökissä päivän tuiskusta levättyään ja
+illallisen syötyään makuulleen hankkiusivat lämpöisen pirtin
+permannolle, silloin kuului yhtäkkiä rymyä pihalta; vielä yksi mies
+kuului sauvansa kinokseen iskevän ja kolisten pimeässä eteisessä oven
+kääkkää hakevan. Mikähän lie matkamies...? Tuli oli liedestä jo
+sammunut, ainoastaan päre paloi seinänraossa, valuttaen pitkää
+karstaansa ja valaisten hämärästi nokisen tuvan. Jo työntyi pirttiin
+lumenpeittoinen mies, seisoi siinä ovella karistellen jääpuikkoja
+harvasta parrastaan ja turkinkauluksestaan... Makaavat miehet katsoivat
+tunteakseen tuota kumaraa kulkijaa mutta katveesta, uunin kupeelta,
+ponnahti kuin ammuttuna makuusijaltaan pikku-Tuomas ja syöksyi tulijaa
+vastaan:
+
+-- Isä, te pääsitte pakoon!
+
+Silloin tunsivat toisetkin Karmalan juron raatajan, joka verkalleen
+kehitteli villavyötään lumisen turkkinsa ympäriltä ja siristi tuohuksen
+valoa. He huudahtivat:
+
+-- Ilmi elävänä siinä on huovien vanki. Millä ihmeellä pääsit heidän
+kynsistään, miten Turun hirsinuorilta säästyit?
+
+Mutta Tuomaalla ei ollut kiirettä vastata noihin moniin, pirtin eri
+seinämiltä sateleviin kysymyksiin. Vasta harvakseen ja melkein
+vältellen hän puhui:
+
+-- Huimasti hiihdin tavatakseni teidät vielä tältä puolen Päijänteen,
+-- tapasinpahan!
+
+-- Mutta miten sinä hiihtämään pääsit?
+
+-- Eivät näkyneet huovit huolivan minusta. Mukaansa kyllä jo ottivat,
+mutta ensi syöttöpaikassa he köydet ranteestani hellittivät ja
+sanoivat: mene!
+
+-- Etkä sinä vitkastellut! Mutta sanoivatko huovit, kenen käskystä he
+sinut irti laskivat?
+
+-- Piispan käskystä, sanoivat. -- Oli kuin Tuomas-äijä tuon kysymyksen
+takaa olisi vainunnut muutakin ajatusta, kuin minkä se sisälsi, jotakin
+epäilystä, jota hän itsekin oli hiihtäessään hautonut. Hän katsoi
+terävästi kysyjää ja virkkoi: -- Miksi niin?
+
+-- Ilman vain. Ehkäpä jo ennättivät huomata, että et sinä Tuomas mikään
+johtomies ollutkaan etkä tuumain keksijä!
+
+Hilpeään nauruun hellitti se pila makaavat matkamiehet, eikä Tuomaskaan
+näkynyt sitä pistosta pahakseen panevan. Ja Suopellon Sipi virkkoi taas
+kotvasen kuluttua:
+
+-- Eiköhän lie sittenkin Heino-poikasi ansiota tämä vapautesi, vaikka
+hänet niin kylmästi kirosit. Se poika näkyi olevan hyvissä väleissä
+piispan kanssa.
+
+Suuttumusta, miltei kauhua näkyi se sana yhtäkkiä ajavan Tuomaan
+luiseville kasvoille, hänen silmänsä seisahtuivat ikäänkuin
+tuijottamaan, eikä hän kotvaan aikaan mitään virkkanut. Käheästi hän
+sitten lausui:
+
+-- Niinkö luulet, Sipi...? Olisiko sittenkin se vekara puolestani
+puhunut...? Oma poikanihan tuo on ... synkästi hänet kirosin ... kovin
+kuohahti silloin sappeni, kun hänet huovien joukossa näin...
+
+Eikä Tuomas näyttänyt siitä mietteestään pääsevänkään irti, vaikka
+toiset jo sen puheen jättivät. Oli kuin jokin jäytävä vaiva olisi hänen
+mieltään kalvanut, jokin pistävä tunne, jota hän ei kuitenkaan
+katumiseksi myöntänyt. Ja kauan aikaa päreen karstaa katseltuaan
+virkkoi hän vielä itsekseen:
+
+-- Heimostaan pois herkesi poika ... suotta hän sinne Mustanahon maille
+enää pyrkiköön, siellä on talonpojan työpaikka, ei herran! Kestäköön
+kironi!
+
+Toiset eivät hänen tuumiinsa enää puuttuneet, he nukkuivat jo mies
+toisensa perästä turkkipeittojensa alle. Ja niillä puheilla kävi
+Karmalan Tuomas jäätyneitä eväitään aukomaan. Mutta tuo jäytävä tunne
+ei palaa pureskellessakaan hänestä poistunut, ja vielä makuulleen
+laskeuduttuaan uunin kupeelle, onnellisen Tuomas-poikansa viereen, ja
+katsellessaan, kuinka päretulen sammuttua vielä viimeinen karsta kuin
+tuskissaan kiemurrellen hiillosti, hän itsekseen huoahtaen hoki:
+
+-- Olisiko sittenkin se vekara...? Poikanihan se on, oman perheeni
+peruja!
+
+
+
+
+X. MARSKI KAARLO KNUUTINPOIKA TURUSSA.
+
+
+Turun linnan korkeimman tornin laella seisoi eräänä kirkkaana kesäisenä
+aamuna kaksi nuorta aatelisherraa katsellen Ruissalon vihantain
+lehtirantain ohitse merelle päin, jossa tasainen suvituuli keinutti
+loivia laineita. He tähystivät Kuusiston väylältä tulevia venheitä.
+Venheitä sieltä saapuikin, purjeessa ja soutaen, mutta sitä alusta,
+jota he odottivat, ei kuulunut.
+
+Jo siirtyikin toinen herroista sataman puolelle, katselemaan sitä
+uljasta laivastoa, joka siellä ankkurissa kellui: toistakymmentä
+pyöreäkaarista, pyhimyskeulaista alusta, joiden mastonnokkiin
+nostetuista viireistä kuulti keltainen ruuhi, -- Bonde-suvun vaakuna.
+Rannassa, laivojen kohdalla, kuhisi vilkasta liikettä: sieltä kajahti
+korkeilta telakkapuilta kirveiden kalke vastapäiselle rannalle,
+häiriten aamukäen kukuntaa; siellä soutelivat merimiehet edestakaisin
+laivain ja laiturin väliä, ja kimakkaääniset kaupustelijat tyrkyttivät
+heille rannalta tavaroitaan. Yhteen laivaan oli jo alempi raakapurje
+nostettu, se odotti vain lupaa nostaa ankkurinsa, pyyhkäistäkseen
+väljille vesille.
+
+-- Kärsimätönnä nykkii "Merikarhu" vitjojaan, virkkoi nuorista miehistä
+toinen, joka hajalla säärin seisoi tornin keskeltä kohoavaan
+viiritankoon nojautuneena ja kalisteli leveästä hopeavyöstään riippuvaa
+miekanhuotraansa kiviseen permantoon. Hän oli karski soturi, ei aivan
+roteva varreltaan, mutta katseiltaan tuima ja liikkeiltään terävä.
+Ruskea parta törrötti hänen leuoiltaan karkeana kuin sänki pellosta, ja
+kädellään hän sitä vielä usein levitteli, joten se hänen muotonsa
+hurjaksi teki. -- Hänen tietäväisyytensä näkyy käyneen verkkaiseksi
+liikkeiltään. Johan hänen olisi pitänyt moneen kertaan Kuusistosta
+tänne ehtiä.
+
+-- Hänen tietäväisyydellään on monet raudat tulessa, eikä hän aavista,
+kuinka hauskat uutiset häntä täällä odottavat. -- Niin vastasi taas
+toinen herra, rintavarustuksen reunalla seisova kookas uros,
+heilutellen kädessään olevaa pergamenttikääröä, jonka hän aina
+toisinaan kehitti auki, silmäillen siinä olevia rivejä. Nuori hän vielä
+oli, ryhti oli jalo, jäsenet kauniin sopusuhtaiset, mutta hänen
+sileiksi ajetuilla, lempeänavonaisilla kasvoillaan, jotka hän
+puhuessaan käänsi toverinsa puoleen, näkyivät jo pitkän kokemuksen
+tarmojuovat, ja silmistä loisti terävä äly. Upeasti oli hän puettu:
+väljän, pitkän verkalevätin liepeet, jotka olivat nahkasilla
+reunustetut, hulmusivat tuulessa, ja levätin alta pilkistävästä
+silkkikuteisesta, sinervästä ihotakista hohtelivat hopeaiset nyplät;
+yksin kengistäkin kimaltelivat hopeasoljet hänen kävellessään. Päässä
+oli hänellä leveävanteinen lierihattu, jonka valkoinen sulka korkealla
+liehui ja joka puoleksi varjosti nuo vilkaspiirteiset kasvot, joiden
+ilmeet mielialojen mukaan nopeasti vaihtelivat.
+
+Se mies oli Kaarlo Knuutinpoika Bonde, Ruotsin marski ja äskeinen
+valtionhoitaja, sen ylimyksistä ylin ja sen kansan suosikki. Äsken oli
+hänet kohtalon vallaton laine syössyt pois siitä suuresta vallasta ja
+vaikutuksesta, joka hänellä nuoruudestaan huolimatta jo vuosikausia oli
+maassaan ollut. Hän oli nyt melkein kuin maanpakoon karkoitettu
+syntymäseutunsa, Suomen, syrjäiselle rannalle, muiden jakaessa sen
+vallan ja arvot, jotka vielä äsken olivat hänellä olleet. Mutta eipä
+ollut mies silti masennuksissaan, rohkeana säteili nytkin hänen kirkas
+katseensa, kun hän tuokion kuluttua lisäsi:
+
+-- Mutta saisi hän jo tulla. Viipymättä pitäisi pikkuisen
+Kristoffer-kuomani saada se vastaus kirjeeseensä, jonka hän ansaitsee,
+-- hän ja hänen juonivat apurinsa.
+
+Mutta hänen toverinsa liikahti levottomasti viiripatsaan varassa ja
+tuuhensi taas kämmenellään tuimia viiksiään. Tämä sotainen ritari oli
+Kaarlomarskin ystävä ja toveri Tukholman loistoajoilta, Eerikki
+Akselinpoika Tott, ylhäistä aatelisperua, joka kerran Eerikki-kuninkaan
+hovipoikana oli kotimaastaan, Tanskasta, Ruotsiin tullut, mutta
+herransa kukistuttua olikin jäänyt sinne kansallisen valtionhoitajan
+ystäväksi ja intohimoiseksi kannattajaksi. Hän oli nyt, marskin
+menetettyä valtansa, seurannut tätä Suomeenkin, uskollisena toverina ja
+hänen sotaväkensä päällikkönä. Tämä intohimoinen mies se nyt,
+ilmipurkaen pitkän kärsimättömyytensä, puhumaan kävi:
+
+-- Minua kiukuttaa tämä asemamme naurettavaisuus, sillä itse olemme
+siihen syypäät. Itse sinä talutit tuon pienen saksalaisen, jolle kansa
+vihelsi ja nauroi, alttarin eteen kruunattavaksi, sinä hänelle
+kuninkaan vaalissa äänesi annoit ja hänestä kuninkaan teit. Ja nyt...!
+Ei, se oli tuhmuutta! Jos olisimme viime kesänä päättävällä liikkeellä
+silpaisseet vehjeherrain verkot poikki ja pistäneet lukkojen taa sekä
+Krister-enot että Jöns-piispat, niin me emme nyt olisi tällä kolkolla
+rannalla, vaan katselisimme rauhallisesti Tukholman linnasta
+Mälarinjärven hymyileviä vesiä. Me olisimme puhtaasti voineet luottaa
+sotaväkeemme, ja kansa olisi sinua tervehtinyt yhtä suurella
+kiitollisuudella, kuin se Kristofferia tervehti ivalla ja vihalla.
+Näethän, kuinka nämä jäykät suomalaisetkin innostuneina
+uskollisuudessaan sinua kannattavat, -- niiden avulla voimme vieläkin
+tehdä jotakin tehokkaampaa kuin kirjoittaa purevan kirjeen!
+
+-- Mitä esimerkiksi? kysäisi marski.
+
+-- Esimerkiksi ajaa petollisen Kristofferin sinne, mistä hän on tullut.
+Muistatko, kuinka kerran, herrain pahimmoilleen juoniessa vastaasi,
+lähdimme ratsastamaan Tukholman rantatorille? Monta ei ollut
+ratsumiestä mukanamme, mutta kun sinä kypärän päästäsi nostit ja kansaa
+tervehdit, niin yhtenä äänekkäänä merenä huusi koko tori, koko
+kaupunki, koko maa ... muistatko, mitä se huusi?
+
+Hehkumaan olivat käyneet nuoren marskin kasvot ystävän puhuessa, hän
+näytti hyvinkin hyvästi nuo tervehdyshuudot muistavan. Mutta hän
+pakotti itsensä rauhalliseksi ja kylmäksi ja vastasi:
+
+-- Ei, Eerikki, kansan huudoissa ei ole vielä kaikki, niitä ei ollut
+meidän lupa liian paljon kuunnella. Luulen kyllä, että viime kesänä
+olisimme voineet lyödä rikki hääriväin herrain juonet, ehkäpä vielä
+tähänkin kesään mennessä, mutta ajan oloon emme. Liian suuri on tuo
+kadehtivain ylimysten joukko, joka ei suvaitse, että sen vertaisista
+yksi kohoo paljon ylemmäs muita. Olin jo kauan oivaltanut, että tämä
+keikahdus oli välttämätön, ja vanha ystäväni Maunu Tavast sen minulle
+sitovasti selitti, -- siksi talutin itse pienen Kristofferin Upsalan
+tuomiokirkkoon. Enkä sitä kadu, -- jousta en tahtonut jännittää
+liiaksi, en virittää itseni vuoksi uutta kansalaissotaa, joka varmasti
+olisi syttynyt.
+
+-- Et sitä voi välttää kuitenkaan, jos et aikone kokonaan heittäytyä
+kateellisten vihollistesi armoille, virkahti Eerikki-ritari melkein
+halveksuen.
+
+-- En, sitä en aio, mutta minä voin odottaa hetkeäni.
+Katsastetaan, kuinka pitkälle vehkeilijät saavat ohjatuksi uuden
+kuninkaan valapattouden tiellä, kuinka kiusaavaksi he ajavat taas
+muukalaisvallan. Jos silloin kansan tahto ja maan etu vaatii, että minä
+taas ohjaksiin tartun, niin en arkaile levittää leveää rintaani taas
+kaikkien sala-ampujain juonille. Silloin voimme iskeäkin ja syvälle,
+jos tarvitaan. Mutta nyt pidetään vain pihdeissä herrojen peukaloita.
+Ja sillä välin lepään mielelläni tässä maassa, jossa olen syntynyt ja
+kasvanut ja jossa parhaat ystäväni ovat. Sinusta tämä maa voi olla
+kolkko ja karu, minulle se on rakas. Hyvin täällä viihdyn.
+
+-- Vaikkapa uneliaassa toimettomuudessakin!
+
+-- Ei, tehtävää meillä on täällä kyllin; ehkä saat sinäkin taas pian
+pienen seikkailun, niin tyynnyt ja tyydyt!
+
+Vasta muutamia kuukausia oli Kaarlo Knuutinpoika nyt viipynyt Turun
+linnassa, jonka hän entuudestaan hyvin tunsi. Siellä oli näet hänen
+isänsä, valtioneuvos Knut Bonde, ollut linnanherrana silloin -- vuonna
+1409 -- kun Kaarlo syntyi. Siellä oli häneltä isä kuollutkin, -- hänen
+vasta viisivuotiaana ollessa, mutta äiti, joka oli ylhäistä Sparren
+sukua, oli uusiin naimisiin mentyään muuttanut Ruotsiin. Nuori Kaarlo
+oli senjälkeen elänyt monet lapsuuden vuodet isoisänsä jäykän, sotaisen
+Tord Bonden ankaran kurin alla Viipurissa ja silloin perinpohjin
+tutustunut ja mieltynyt tähän maahan, jonne hän nyt taas vallasta
+syöstynä oli joutunut. Tällä väliajalla oli nuoren Kaarlon ura ollut
+loistava. Tuskin oli hän hilpeänä nuorukaisena palannut Ruotsiin
+monivuotiselta ulkomaanmatkaltaan, jonka varrella hän oli opiskellut
+ritaritapoja ylimysten hoveissa ja tieteitä Leipzigin yliopistossa, kun
+hän siellä joutui niiden valtiollisten tapausten pyörteeseen, jotka
+siihen aikaan maata velloivat, ja sai pian osalleen tehtäviä ja
+velvollisuuksia, jotka oikeastaan olisivat kuuluneet paljon kypsemmälle
+iälle kuin hänen silloisille vuosilleen. Hän oli nähnyt kansansa
+epätoivoisena kärsivän Eerikki Pommerilaisen taitamattoman hallinnon ja
+tanskalaisten voutien kynsissä ja hän oli silloin, ylhäisen sukunsa
+edustajana, liittynyt siihen kansalliseen vapausliikkeeseen, jonka
+johtajaksi Taalainmaan talonpojat olivat saaneet jalon ritarin,
+Engelbrekt Engelbrektinpojan.
+
+Kaivaten muisteli nyt Kaarlo Knuutinpoika noita ensi innostuksensa ja
+saavutustensa kauniita aikoja, jolloin tanskalaiset maasta
+karkoitettiin. Mutta ajan virran nopeat laineet viskasivat pian nuoren
+ritarin erilleen entisistä kapinaliittolaisistaan. Jo Eerikki-kuninkaan
+hallituksen aikana tuli hänestä valtakunnan marski, ja Eerikin kruunun
+suistuttua oli hänet 28-vuotiaana valittu valtionhoitajaksi,
+hallituksen esimieheksi, -- kuninkaan nimi vain puuttui. Mutta sitä
+mukaa kuin kansan suosio marskia kohtaan kasvoi, kasvoi myös toisten
+ylimysten kateus ja viha. Ja taas oli laine läikähtänyt. -- Kaarlo oli
+nyt maanpakolaisena Suomessa, jonka hän vallasta erottuaan oli
+läänityksekseen pidättänyt. Eikä hän ollut vielä monta kuukautta tuon
+vallan juurelta ollut poissa, kun Ruotsista jo tuli sanomia, että
+kateen ja koston käsi pyrki riistämään häneltä nekin vallan tähteet,
+jotka hän itselleen oli syrjäytyessään säilyttänyt.
+
+-- Selvästi tuntuvat kiukkuisen Krister-enosi likaiset sormet
+noiden uusien juonien takaa, virkkoi hetkisen vaitiolon jälkeen
+Eerikki-ritari, jonka mietteet olivat seuranneet ystävän
+ajatuksenjuoksua, sillä niin hyvin he toistensa tuumat tunsivat. -- Se
+ukko kantaa kostoa sinua vastaan hautaansa asti aina siitä päivästä
+saakka, jolloin me hänen joulunviettonsa keskeytimme, -- hän punoo
+vehkeitään Viipurista, ja taitava hän onkin punomaan.
+
+-- Sen tiedän, vastasi marski. -- Hän on sukulaiseni, isäkseni häntä
+olen sanonut ja hän minua pojakseen, mutta pahempaa verivihollista
+minulla ei ole. Hän on jo tänä kevännä, heti senjälkeen kuin me
+Tukholmasta lähdimme, käynyt laivoillaan Viipurista pienen
+baijerilaisen puheilla, houkutellakseen kuninkaan rikkomaan sanansa, --
+sen tiedän. Ja siinä on ukko onnistunut ja luulee kai minut jo lopen
+masentaneensa. Mutta maltapas, enorähjä, ehkä käymme me pian Viipurissa
+tervehtimässä sinun vihaisuuttasi, jahka ensin olemme opettaneet
+kuninkaan sanassaan pysymään! Mutta taitavasti, -- taidokkaasti hekin
+verkkonsa kutovat!
+
+Nuori marski tiesi hyvin, että hänen vastustajistaan kiihkein oli vanha
+valtiodrotsetti Krister Niilonpoika Vaasa, kunnianhimoinen ja sydämikkö
+mies, joka ei koskaan voinut unohtaa sitä, että hänen nuori
+sukulaisensa, tuo "Saksassa koulutettu hanhenpoika", kuten hänen oli
+tapana sanoa, oli hänen edellään kohonnut asteelta toiselle,
+valtaneuvokseksi, marskiksi, valtionhoitajaksi. Sen kiukkunsa
+kiihoittamana oli hän muiden ylhäisaatelisten -- ennen kaikkia piispa
+Jöns Oxenstjernan -- avulla pitkin matkaa vehkeillyt Kaarloa vastaan.
+Mutta hänen juonensa eivät olleet onnistuneet, kerran toisensa perästä
+oli Kaarlo ne ripeällä liikkeellä katkaissut, niinkuin silloin toissa
+jouluna, jolloin Krister-herra Ruotsissa valmisteli salaliittoa
+valtionhoitajaa vastaan. Kaarlo sai asiasta vihiä, pani huovinsa juuri
+Pyhän Nuutin päivänä vangitsemaan Kristerin hänen vuoteeltaan
+Refvelstan kartanosta ja sulki hänet tyrmään joulujuhlia lopettelemaan.
+Silloin oli Kristerin täytynyt nöyrtyä syvälle, luopua kaikista
+suurista läänityksistään ja vetäytyä Viipurin linnaan, jonka Kaarlo
+hänelle tyyssijaksi jätti, -- mutta ainoastaan toistaiseksi senkin.
+
+Sen jälkeen kun Kaarlo, valtionhoitajan virasta luovuttuaan, oli
+lähtenyt Suomeen, yritti Krister nyt lopullisesti hänet kukistaa, --
+siihen tähtäsi se toimenpide, jonka johdosta marski nyt oli vanhan
+ystävänsä, Maunu-piispan, neuvottelemaan kutsunut. Kaarlo oli uudelta
+kuninkaalta pidättänyt läänityksekseen koko Suomen, siinä joukossa
+Viipurin linnankin, joka vielä toistaiseksi oli Krister Niilonpojan
+hallussa. Ainoastaan sillä ehdolla oli hän vallan käsistään jättänyt ja
+kuningas oli sen lisäksi kirjallisesti ja valallisesti vakuuttanut,
+ettei uusi hallitus, s.o. Kaarlon viholliset siinä, enää jälestäkäsin
+saaneet vaatia valtionhoitajaa tilille hänen hallituksestaan. Nämä
+ehdot kuningas tinkimättä pitikin niin kauan kuin marski Tukholmassa
+viipyi ja kansansuosiollaan aina uhkasi hänen asemaansa. Mutta heti,
+kun marski oli etäämmällä, rupesi hänen vihollistensa vaikutus
+kuninkaaseen tuntumaan. Krister-äijä ei tahtonut luopua Viipurista.
+Kaarlo-marski kysyi kuninkaalta, miksi hänen läänityksensä viipyy.
+Vastaus tuli -- se kirje oli marskilla juuri kädessään, -- mutta se
+sisälsi Kaarlolle haasteen tulla vastaamaan erinäisiin syytöksiin,
+joita hänen hallitustaan vastaan nyt kuitenkin oli tehty. Ja sen
+sijaan, että kuningas lupauksensa mukaan olisi käskenyt Kristerin
+luovuttaa Kaarlolle Viipurin linnan, vaati hän nyt pelkäämäänsä marskia
+luopumaan sekä Viipurin että Turunkin linnoista. Kylläpä Kaarlo ne
+sormenjäljet tunsi!
+
+Tämä valapattoinen menettely oli marskin mielen kuohuksiin nostanut,
+vaikka hän sen kuohun saattoi kätkeä kylmän kuoren alle. Mutta
+tuittupäinen Eerikki-ritari ei sitä voinut. Hän oli takertunut Kaarlon
+äskeisiin viimeisiin sanoihin ja pureskeli niitä kauan hampaissaan.
+Vihdoin hän virkahti:
+
+-- Taitavasti, sanot sinä, -- minusta tuntuu, että sinä liialla
+taitavuudellasi herkeät pehmeäksi. Täällä sinä hiot pergamenttikääröä
+kourassasi ja odotat piispasi neuvoja, -- hiiteen pergamentit, hiiteen
+piispat, ainoastaan rohkea, tarmokas toiminta tepsii noihin
+viekasteleviin herroihin ja heidän nukkekuninkaaseensa, senhän jo
+tiedät. Tässä ei tarvita korkeasanaisia vastauskirjelmiä ollenkaan, --
+kypärä päähäsi, laivoihin viisisataa miestä, niin meidän sopii ilmestyä
+vastaamaan pikku Kristofferille ja kysymään: Pidätkö valasi,
+saksalainen, vai nostatanko taas Ruotsin rahvaan aseisiin -- Suomessa
+on jo asema selvä --!
+
+Kaarlo Knuutinpoika naurahti, -- se oli hänen itsensä rakentama tuo
+vastaussuunnitelma, johon Eerikki Akselinpoika nyt oli niin innostunut.
+Mutta hän vastasi:
+
+-- Kyllä tiedän, mikä tuohon juonijoukkoon pystyy. Kuningas ei tahdo
+asettaa takeita hengestäni, kun minut luokseen kutsuu, -- ne takeet
+asetan siis itse. Mutta voimakeinoja on taidolla käytettävä, ne eivät
+kahdesti tehoo.
+
+-- Mitä epäilet? Kuninkaan haastekirjehän on ilmeinen nöyryytyksen
+uhkaus. Meillä ei ole niinollen muuta keinoa kuin näyttää, onko meillä
+kyntemme jäljellä. Jos on, niin herrat nöyrtyvät, jos ei, silloin tartu
+rukousnauhaasi! Mutta väkemme on valmis, se on hyvin harjoitettu, --
+jos minä tässä määräisin, olisin jo matkalla ajamaan petollisen
+baijerilaisen pois koko maasta!
+
+-- Ei niin kiirettä, Eerikki, aikamme ei ole vielä kypsä. Mutta siinä
+olet oikeassa: kyntemme täytyy taas baijerilaisen nähdä, muuten hän ei
+tottele! -- Mutta katsopas tuonne salmen suuhun, eikö sieltä kolmihanka
+souda?
+
+-- Siinä tulee tietäjäsi, vastasi Eerikki-ritari, katsellen lähenevää
+venhettä, jonka keulan edessä vesi vaahtona kohisi. -- Neuvottele nyt
+hänen kanssaan, mutta älä toimia unohda!
+
+-- Ole huoletta, veli, pahemmin kirvelee kuninkaan petollisuus minun
+rintaani kuin sinun, vaikkei minun ole tapana riehahtaa eikä toisaalta
+raskasmielisyyteenkään vaipua. -- Tule, nyt laskeudumme linnan suojiin.
+
+Jyrkkiä kiviportaita laskeutuivat miehet linnan asuinkerrokseen. Tornin
+alemmalle parvelle pysähtyivät he kuitenkin vielä tuokioksi katsomaan
+sitä vilkasta elämää, joka nyt Turun linnassa kuhisi. Muutamia linnan
+osia korjattiin, ja rakennustyöläisiä kiipeili siellä kuin muurahaisia
+keollaan, kantaen kiviä ja savea. Linnan pihalta helähti huovien ääniä,
+ja sieltä vilahteli töissään hääriväin naistenkin helakoita pukuja. Ja
+laskusillan palkit tömähtelivät alituiseen, kun siitä linnanportin läpi
+asemiehiä tuli ja meni.
+
+Toisenlaista oli elämä nyt Turun linnassa kuin vanhan, itaran Hannu
+Kröpelinin aikaan, joka oli päästänyt linnan rappeutumaan, --
+toisenlaisessa kunnossa olivat jo sen asuinhuoneetkin, jotka marski
+omalla kustannuksellaan oli korjauttanut, peitättäen seinäverhoilla
+saviset muurit ja valkaisten nokiset katot ja holvikaaret.
+Laskeutuessaan asesaliin juttelikin Kaarlo leikkisästi toverilleen:
+
+-- Kerrotaan Hannu-ukon kuolleen siitä harmista, kun satakuntalaisten
+kapinan jälkeen piispan kehoituksesta kansalta liian raskaita veroja
+huojennettiin. Hannu keräsi itselleen verorahoja rautaiseen arkkuun,
+raskimatta käyttää äyriäkään linnan korjaamiseen ja kiduttaen
+linnuettaankin täällä puolinälässä. Sen arkkunsa hän aikoi viedä
+mukaansa Tanskaan, jonne vielä uhkasi palata. Mutta eipä ehtinyt ...
+tänne kuoli ukko, tänne hänen arkkunsa jäi!
+
+-- Sinun hyväksesi!
+
+-- Minkä saita haalii, sitä piru vaanii. Mutta me emme leiviskäämme
+kätke arkkuihin, joiden aarteille vieraat nauravat. Mikä tulee, se saa
+mennä, iloisesti on taas elettävä Turun linnassa, elettävä niin, että
+täällä vieraatkin viihtyvät!
+
+-- Näkyypä se jo varustuksista, että täällä nyt rahoja pyörimään
+pannaan, virkahti Eerikki, viitaten asesalin koristekaarisiin
+kynttiläkruunuihin ja silkkipatjoilla peitettyihin penkkeihin.
+
+-- Enkä kuitenkaan pane Turun linnaa kuntoon muuta kuin väliaikaisesti,
+vastasi marski. -- Sillä Viipurin linnaan minä asettua tahdon, siellä
+ovat nuoruuteni parhaat muistot, siellä suuren Novgorodin naapurissa on
+vaikutusalaa toimivalle miehelle, -- sieltä täytyy Krister-äijän
+poikineen kauniisti siirtyä, jos ei hyvällä niin pakolla!
+
+He kävelivät linnan huoneiden läpi, joissa vilisi palvelijoita,
+seuranaisia ja kirjureita, suureen ruokasaliin päin, johon marski oli
+käskenyt saapuvalle vieraalleen aamiaispöydän kattaa. Mutta sinne
+kävellessään poikkesi marski vielä makuuhuoneeseensa, jossa hänen
+korkea, kattopäällinen vuoteensa oli kuin omapäinen rakennus
+rakennuksen sisällä. Sen vieressä seinällä riippui miekka, ja tämän luo
+marski käveli, vetäen verkalleen terän huotrasta.
+
+-- Mikä tuo taikatemppusi on? kysäisi uteliaana Eerikki-ritari, -- olen
+nähnyt sinun sen jo ennen tekevän.
+
+-- Niin, minä olenkin vähän taikauskoinen, vastasi marski hymähtäen. --
+Tämä miekkani on Tord Rörikinpojan perintöä, -- muistat isoisäni,
+sotakarhun, -- ja se osaa puhua.
+
+-- Miekkasi puhua -- no, mitä se siis haastaa? kysäisi ritari
+ivallisesti.
+
+-- Se ei puhu aina, vaan joskus. Tahdotko kuulla sen tarinan, monelle
+sitä en ole kertonut.
+
+-- Anna tulla vain!
+
+-- Kerran oli Tord-ritari Viipurista sotaretkellä novgorodilaisia
+vastaan Laatokan takaisilla mailla. Hän joutui saarroksiin, eksyi
+joukostaan ja yöpyi haavoitettuna muutamaan karjalaiseen sysimajaan.
+Tord-herra oli taikojamies, ja niin oli sysimökin ukkokin; he
+vaihtoivat siinä ritarin lepäillessä taitojaan ja tietojaan ja heistä
+tuli hyvät tutut, -- hyvin palkitsi isoisäni sydänmaan raution
+vierasvaraisuuden. Hän oli jättänyt katkenneen miekkansa raution
+mökkiin -- näet, terä onkin tavallista lyhyempi, -- ja kerran sitten
+toi seppä sen hänelle Viipuriin takaisin. Mutta hän oli sen silloin
+uudelleen pajassaan karaissut, takonut sen taikaluvuin, ja tähän miekan
+kamaraan hän oli piirtänyt nuo kummat kuviot...
+
+-- Näytä, siinä on kuin kuu ja tähdet...
+
+-- Mitä lienevät ne merkit, sitä ei Tord-isä minulle koskaan
+selittänyt. Mutta hän kertoi, että nuo tummaan teräkseen piirretyt
+hämärät merkit joskus itsekseen käyvät selväpiirteisiksi, ikäänkuin
+hohtamaan. Ja sen olen nähnyt minäkin, -- silloin puhuu Tord
+Rörikinpojan miekka. Mutta se puhuu valitettavasti vain niin harvoin.
+
+-- Milloin se on sinulle puhunut?
+
+-- Silloin, kun on mielessäni kypsynyt joku rohkea päätös, silloin voin
+miekastani nähdä, onnistuuko se... Kun nuorena hurjapäisenä päätin
+yhtyä kapinoiviin talonpoikiin ja keräsin aseväkeä ympärilleni Eerikki
+Pommerilaista vastaan, silloin ensi kerran näin noiden juovain
+kirkastuvan. Ja kun minun täytyi nousta entistä asetoveriani Eerikki
+Pukea vastaan, joka kapinaa hieroi, ja kukistaa hänet, silloin näin,
+että niin oli tehtävä. Kunpa vain ymmärtäisin nuo salaperäiset merkit!
+Niissä on jokin ennustus, kertoi Tord-vanhus --, mutta kukaan ei ole
+osannut niitä selittää.
+
+-- Omien mielikuviesi hohteen olet tainnut innossasi nähdä tuosta
+teräksestä, kun jotakin tuumaa olet kauan hautonut, virkahti Eerikki
+Akselinpoika. -- Minun miekkani puhuu myöskin, mutta se puhua välkähtää
+vain silloin, kun sen käsken, mutta silloin se puraiseekin puhuessaan.
+
+-- Purra voi silti tämäkin teräs, vastasi siihen Kaarlo, taas miekkansa
+seinään sovittaen. -- Sen tiedät, mutta sitäkin varten on sen karaissut
+suomalainen rautio-noita. -- Mutta kuka siellä?
+
+Marski oli naulan luota kääntyessään nähnyt nuoren asemiehen seisovan
+ovella. Se oli piispan väkeä, Henrikki Tuomaanpoika, miehistyneenä,
+ruskettuneena, leuoiltaankin jo parroittuneena. Hän oli jo kotvan ajan
+seisonut ovella ritarien puhellessa, ja nyt hän syvälle kumartaen
+virkkoi:
+
+-- Hänen korkeutensa Turun piispa tervehtää ja käskee ilmoittaa
+saapumisestaan.
+
+Marski silmäili terävästi kumartavaa nuorukaista, ikäänkuin
+tutkiakseen, oliko tämä asiaankuulumaton hänen perhesalaisuutensa
+perille päässyt. Mutta värähtämättömin ilmein seisoi Heino
+ovenpielessä, kun teräväkatseinen ylimys hänen ohitseen astui ja kutsui
+sisähuoneesta puolisoaan vierasta tervehtimään.
+
+Kaarlo Knuutinpoika Bonde oli näihin aikoihin, vaikka oli mies vasta
+kolmenkymmenen korvissa, jo toista kertaa naimisissa. Ensimmäisen
+puolisonsa kuoltua oli hän Tukholmassa valtionhoitaja-aikoinaan nainut
+Kaarina Kaarlontytär Gumsehufvudin, joka nyt toimekkaana emäntänä Turun
+linnassa hyöri. Sydämellisen ystävällisesti tämä vastaanotti vanhan
+piispan, joka hengästyneenä holvirappusista nousi, ja saatteli hänet
+kunniasijalle nojatuoliin istumaan.
+
+Mutta piispa kiinnitti tutkivasti, vaikka samalla miltei isällisen
+hellästi, katseensa marskiin, jonka kasvojen piirteistä hän koetti
+tämän mielialoja lukea. Hän oli marskin kehitystä tämän lapsuudesta
+asti opettajana ja neuvonantajana seurannut, tiesi hänen onnensa nyt
+laskeutuneen aallonpohjalle ja tunsi hänen vihamiestensä jatkuvat
+vehkeet ja juonet, ja hän koetti nyt tutkia, miten nuori ylimys nämä
+vastoinkäymisensä kesti. Maunu tunsi nuoren ystävänsä suuret lahjat,
+mutta myöskin hänen rajattoman kunnianhimonsa; itse hän oli marskia
+aikoinaan vallan huipulta väistymään neuvonut, jotta tämä sitä
+varmemmin taas kerran pääsisi harjalle nousemaan, ja häntä nyt vain
+huoletti se, ettei arvostaan arka ylimys ärsytettynä malttamatonta
+askelta astuisi.
+
+-- Noo, kysyi hän harvakseen, -- tulevatko huonot uutiset tällä kertaa
+idästä, Viipurista, vaiko lännestä, Tukholmasta?
+
+-- Mistä tiedät, isä, uutiset huonoiksi?
+
+-- Ymmärsin sen viestistäsi, näen sen katseestasi.
+
+-- Niin, ehkä niitä voisi yhtähyvin sanoa hyviksikin uutisiksi,
+virkahti marski miettiväisenä. Mutta hänen sotaisa ystävänsä kiirehti
+lisäämään:
+
+-- Hyviä ne ovat, yksinomaan hyviä. Nyt saadaan taas pitkistä ajoista
+haarniskaan pukeutua ja hiukan heilauttaa pikku Kristofferin kultaista
+tuolia.
+
+Mutta vanha piispa puisteli päätään:
+
+-- Sellaisia uutisia en sanoisi hyviksi. Mutta kertokaa, -- viestit
+tulevat siis uudelta kuninkaalta?
+
+-- Niin, vaikka ehkä kylläkin välillisesti Viipurista.
+
+Ja marski kertoi vanhukselle äsken saamansa kuninkaallisen
+haastekirjelmän sisällön ja siirtyi sitten siihen kysymykseen, miten
+hänen piti tuohon haasteeseen vastata. Pitikö hänen vastata kirjeellä,
+jossa hän selvin ja jyrkin sanoin osoittaa kuninkaan vaatimukset
+ristiriitaisiksi juhlallisesti solmitun sopimuksen kanssa, vai oliko
+hänen oltava mitään selitystä antamatta, nostettava laivaston ankkurit
+ja purjehdittava aseväellä haasteeseen vastaamaan.
+
+Piispavanhus istui kauan suureen nojatuoliinsa vaipuneena. Sitten hän
+lausui:
+
+-- Eerikki-ritari tahtoisi heti nostaa purjeet ja huutaa: "quos ego!"
+-- eikö niin? Mutta sinä itse, Kaarlo, mietit, olisiko edellinen
+vaihtopuoli ehkä viisaampi. Arvasinhan! Muistelepas, Eerikki, kaimaasi,
+pommerilaista kuningasta. Äidiltään hän peri kolme kruunua; mahtavampaa
+hallitsijaa ei ole pohjola tuntenut. Mutta hän luotti liiaksi
+ulkonaiseen mahtiinsa, hän ylvästyi -- ja kaatui. Kaatui niin syvälle,
+että hän nyt Gotlannista käsin rosvoilee omain entisten alamaistensa
+kyliä, -- hän uhmasi, ja hänet hylkäsi Jumala.
+
+-- Mutta kehuuhan hän, niinkuin koko vitalijoukko, olevansa Jumalan
+ystävä, joskin ihmisten vihollinen, viisasteli Tott-ritari.
+
+-- Se on herjausta, hän on juuri esimerkki siitä uhmasta, jonka
+Jumalakin hylkää, virkkoi vanha piispa ankarana. Sitten hän kääntyi
+taas marskin puoleen, puhuen: -- Palatakseni sinun asiaasi, ovat
+minusta molemmat tuumat hyviä, mutta ei kumpainenkaan riitä yksin.
+Kirjoita ensin, purjehdi sitten. Rohkea rokan syö, se on totta, mutta
+vasta jos hän taitavasti sitä tapailee.
+
+Marski ymmärsi piispan tarkoituksen: Kaikki muodollisuudet on
+täytettävä, mutta kun siten oikeutettu vaatimus on tehty, niin sitä on
+voimalla tuettava. Vanha piispa näkyi hetkeksi mietteisiinsä vaipuneen
+ja rupesi sitten verkalleen puhumaan:
+
+-- Mutta minusta tuntuu, ettei sinua pahin vastus sittenkään uhkaa
+sieltä, kuninkaan taholta...
+
+-- Vaan mistä?
+
+-- Juuret ovat toisaalla, eivätkä ne lakkaa alituiseen uusia
+juonenvesoja työntämästä. Vanha kettu Viipurissa tapailee lakkaamatta
+"hanhenpojan" kaulaa.
+
+-- Tiedätkö siitä taas jotakin uutta, isä? kysyi Kaarlo jännittyneenä.
+-- Juoniiko Krister vielä yhdessä Pommerilaisen kanssa?
+
+-- Se on typeryyttä, jos hän sen tekee. Mutta sinun kimppuusi hän
+pyrkii mitä tietä tahansa, sen varmasti tiedän. Minulla oli juuri äsken
+vieraita Viipurista, kun venheesi saapui, niiden vuoksi vähän
+viivästyinkin. Krister-herra koettaa nykyisin houkutella Suomen
+aatelisiakin vaatimaan, ettei tätä maata yhdelle miehelle -- sinulle --
+läänitettäisi, koska siten näillä rajamailla muka hallituksen voima
+heikkenee valtakunnan vihollisia vastaan, ja että kuningas siis
+pidättäisi täällä linnat itselleen...
+
+Marskin vilkkaasta silmästä välähti terävä salama, hän oivalsi tuossa
+tuokiossa koko juonen:
+
+-- Siis säestystä samaan virteen, joka jo herrojen haastekirjasta soi.
+Vai pitäisi Suomen aatelistenkin sotkeutua siihen vyyhteen, -- kyllä
+tunnen kömpelöt sormet! Hän on siis kääntynyt sinunkin puoleesi, isä?
+
+-- Minä en sano mitään muuta, kuin että pidä silmällä vanhaa kettua,
+jos mielit täällä valtasi säilyttää. Krister kuvaa sinut villitsijäksi,
+joka tahtoo nostaa talonpojat isäntiään vastaan, -- se on nykyisin
+Suomessa arka kysymys, varsinkin sen jälkeen kun sinun avullasi äsken
+veroja on alennettu ja pappienkin kymmenyksiä kavennettu...
+
+-- Ahaa, hän on siis todella kysynyt sinunkin kannatustasi pimeille
+hankkeilleen!
+
+Jo olivat nousseet tummat veret nuoren ylimyksen lujapiirteisille
+kasvoille. Hänen oli vaikea suuttumustaan hillitä, ja kärsimätönnä hän
+odotti piispalta tarkempia tietoja. Mutta tämä vastasi vältellen:
+
+-- Älä kiivastu, kettua ei tapaa ärtyneen karhun käpälä. Krister-herran
+lähettiläitä on käynyt täälläkin Turussa, se on totta -- ei, älä
+riemastu! -- he ovat jo poissa, kehoitin heitä kiirehtimään, ennenkuin
+sinut suuttumaan saavat. Ja ymmärrä toki: ukko taistelee pro aris et
+focis. Viipuri on hänellekin rakas, hän on hallinnut siellä kohta
+kaksikymmentä vuotta. Neuvoni on: tarmolla, mutta kiivastelematta,
+tulee sinun katkaista hänen lankansa, niinkuin olet tehnyt ennenkin.
+Muista sekä itään että länteen: Fortiter in re, suaviter in modo!
+
+Maunu käytti usein keskustellessaan marskin kanssa latinankieltä, jota
+viimemainittukin puhui kuin paras piispa, vaikka hänen uransa olikin
+toisaalle suuntautunut.
+
+-- Mutta kuinka pitkälle, quousque tandem, minulla pitää sitä malttia
+riittää!
+
+Eerikki Akselinpoika mitteli jo siltaa sotaisin askelin ja murisi, että
+mitä tässä vitkastellaan, miksei jo satulaan nousta ja ajeta Viipuriin.
+Ja itsensä marskin oli yhä työläämpi hillitä mieltään. Hän oivalsi
+selvästi, kuinka arkaan paikkaan tuo vanha juonenpunoja nyt oli
+tahtonut iskunsa tähdätä. Suomen aatelistosta oli suurin ja vaikuttavin
+osa heimolaisuuden siteillä Maunu-piispaan kiinnitetty ja hänen
+neuvoistaan riippuvainen. Vielä eli piispan veljiä kolme, niiden
+joukossa vanha valtaneuvos ja Hauhon tuomari Niilo Tavast, jota Suomen
+aatelisto Nestorinaan kunnioitti, ja hänen pojistaan oli varsinkin
+Olavi Niilonpojalla, joka oli liukas ja liikkuva ritari, suuri vaikutus
+ympäristöönsä. Ristiinkäyvien naimisten kautta olivat tähän laajaan
+sukuun moninkertaisesti punoutuneet Djeknin, Särkilahden, Finken ja
+Illen suvut, vieläpä sattuivat Kirveen, Kurjen ja Svärdin suvutkin
+siihen etäämpää monella tavalla, ja Ståhlarmit ja Footangelit
+polveutuivat myös Tavastien vanhemmista haaroista. Kaikki nämä
+aateliset, jotka ylpeinä lukeutuivat piispan heimolaisiksi, tunnustivat
+hänen johtavan vaikutuksensa ja tottelivat hänen neuvojaan. Tämän
+vaikutuksen oli siis kavala Vaasa-herra koettanut kääntää Kaarlo
+Knuutinpoikaa vastaan, masentaakseen hänet sitä varmemmin maata
+matalammas. Ukko oli tosin laskenut väärin, sen marski heti oivalsi,
+sillä piispa oli hänen vilpitön, isällinen ystävänsä. Mutta jo tuo
+katala yritys osoitti marskille, kuinka laajalta juonenlangat kulkevat.
+
+-- Tässä on isku iskettävä itse verkon virittäjään, lausui hän vieläkin
+kuohuksissaan.
+
+-- Niin, toimi tarmolla, mutta harkitse ensin...
+
+Maunu-piispan terveet neuvot ne taas voitolle pääsivät, kun siinä
+jälleen rauhallisemmin keskusteltiin ensi tehtävistä. Paljastaakseen
+Kristerin hankkeet päätti Kaarlo lähettää Olavi Niilonpojan käymään
+Suomen aatelisten puheilla ja sitten Viipurissa asti, viemässä marskin
+terveiset, että ellei Krister mielisuosiolla ja enempää vikuroimatta
+luovuta Viipuria Kaarlolle, tulee viimemainittu aseväellä omansa
+ottamaan. Mutta Tukholmaan purjehtimaan päätti marski viipymättä, vielä
+samana päivänä, päästää vitjojaan jo repivän "Merikarhun", viemään
+kuninkaalle marskin kirjallisen vastauksen, jossa hän myöskin lupasi
+tulla mieskohtaisesti haasteeseen vastaamaan, joskin aikaa ja tapaa
+ilmaisematta. Mutta jo muutamia päiviä myöhemmin aikoi hän itse
+koko laivastollaan ja Turun linnan miehistö mukanaan seurata
+sananviejälaivaa Ruotsiin, -- ajakseen asiansa sillä ponnella ja
+väellä, että herrat uskoivat hänellä kyntensä vielä tallessa olevan. Ja
+sillaikaa kun nyt juhla-ateria syötiin Turun linnassa, lennähtivät jo
+käskyt oikealle ja vasemmalle valmistamaan näiden päätösten
+toimeenpanoa.
+
+Aamiaisen jälkeen oli marskin tavallinen aika ottaa vastaan anojia ja
+asiamiehiä, jotka heti sen jälkeen, kun hän oli Turkuun asettunut,
+olivat tottuneet hänen puoleensa kääntymään, -- harvoin hän avutta tai
+hyvättä neuvotta asiamiehen luotaan laski. Siellä oli nytkin asesalissa
+useampia odottamassa, ja vaikka marskin mieli tällä hetkellä oli
+levottomana toisaalle kiintynyt, laski hän niitä nytkin puheilleen.
+
+Sieltä tuli Porvoon saariston kalastajia valittamaan sitä hävitystä,
+minkä heille tekivät vitaliveljesten ryöstölaivat, joita lakkaamatta
+Suomenlahdella risteili ja jotka vielä saivat suojaa Raseporin
+linnassa. Tämän linnan herra, juro ja itsepäinen mies, joka ei mistään
+esivallasta välittänyt, vaan yhä mertarosvoilevaa Eerikki Pommerilaista
+kannatti, oli marskin setä, ja Kaarlo lupasi käyttää kaiken
+vaikutuksensa setäänsä, että tämä toki alustalaisiaan suojelisi. Toinen
+asiamiesryhmä oli lähetystö Rauman porvareita, jotka tulivat pyytämään
+kaupunginoikeuksia uudelle yhteiskunnalleen. Kaarlo tunsi jo ennakolta
+heidän asiansa, jonka hän oli harkinnut oikeaksi, ja hän myönsi
+Raumalle samat purjehdus- ja kauppaoikeudet kuin oli Turulla. Ja
+tyytyväisinä palasivat nämäkin asiamiehet kotipuoleensa kehumaan
+marskin hallintoa.
+
+-- Onko vieläkin asiamiehiä? kysyi marski näiden poistuttua vähän
+kärsimättömänä, sillä hänen mielensä paloi toisiin tehtäviin. Ovihuovi
+ilmoitti, että vielä pyrki eräs lähetystö Sisä-Suomesta marskin
+puheille. Silloin nousi Eerikki-ritari, joka tuskastuneena odotti
+marskia päättämään Tukholmaan otettavasta miehistöstä, ja huudahti:
+
+-- Nyt ei enää ole aikaa talonpoikain ruikutuksia kuunnella, tulkoot
+syksyllä!
+
+Mutta vanha piispa oli käynyt uteliaaksi ja kyseli ovihuovilta
+talonpoikain asiaa. Ja kun tämä kertoi talonpoikain puhuneen joistakin
+takamaariidoista, niin huudahti piispa marskille:
+
+-- Ei, näitä asiamiehiä älä lähetä pois heitä kuulematta, heidän
+asiansa vaatii kaiken huomiosi. Minä olen heille itse luvannut, että
+juuri sinä tahdot ja voit korjata sen laajapohjaisen pahan, johon
+heidän valituksensa perustuu.
+
+Marski tunsi jo osaksi entuudestaankin tämän erämaakysymyksen, josta
+piispa hänelle nyt lyhyesti kertoi. Jo lapsuudessaan Viipurissa oli hän
+noista korven kahakoista kuullut puhuttavan, ja valtionhoitajana hän
+oli käsitellyt talonpoikain valituksia samasta asiasta, vaikka se
+muitten huolien vuoksi sitten oli siellä siimekseen häipynyt. Heti hän
+nyt oivalsi, minkä suosion tämän kysymyksen selvittäminen taas saattoi
+hänelle talonpoikain keskuudessa tuottaa. Ja kun sydänmaan lähettiläät
+kohta hänen eteensä tuotiin, tervehti hän heitä sillä rohkaisevalla,
+ystävällisellä tavallaan, jolla hän aina heti talonpoikain sydämet ja
+luottamuksen voitti.
+
+Heitä oli kolme miestä: Suopellon vakava Sipi, Karmalan nuori Lauri,
+joka kuuluisan eräsukunsa edustajana oli korvenlaitalaisten
+luottamusmieheksi nyt päässyt, ja kolmantena Sysikorven kirkkoherra,
+joka oli laatinut Hämeen talonpoikain valituskirjan ja sen vuoksi
+asiamieheksi oli valittu, vaikkei hän muuten kansan erityisessä
+suosiossa ollutkaan.
+
+Turpeana kasvoiltaan astui kirkkoherra kiiltäväksi kuluneessa
+kauhtanassaan ensiksi talonpoikain asiata ylhäiselle ylimykselle
+selvittämään. Mutta hengen mies kompasteli ja tankkasi, ja vasta lähti
+jutusta selvä tulemaan, kun Suopelto ääneen kävi ja kertoi heimonsa
+kärsimyksistä sen vaikeassa taistelussa takamaittensa puolesta ja siitä
+taloudellisesta hädästä, johon erämaanriita oli rintamaat saattanut.
+Hän kertoi tarkemmin ne viimeiset taistelut, joihin miehiä oli paljo
+sortunut, lapsia uudispirtteihin poltettu ja kaikki pyyntineuvot
+menetetty, ja kuvasi, mikä etu siitä ruunullekin olisi, jos nuo laajat,
+riistarikkaat salot rauhallisesti asutetuiksi saataisiin, jos
+rajankäynnin kautta lopetettaisiin heimosota.
+
+Marski, joka itse oli kuulu kaunopuhuja koko Pohjoismaissa, kuunteli
+ihaillen oppimattoman talonpojan korutonta, mutta voimakasta puhetta ja
+lämpeni sitä kuunnellessaan. Nyt hän vasta tuli oikein oivaltamaan
+tämän liian kauan laiminlyödyn erämaa-kysymyksen kantavuuden. Karkean
+talonpojan puhuessa hänelle selvisi, että se ei ollut elinasia
+ainoastaan laajalle Sisä-Suomelle, vaan että sillä asialla oli suurempi
+yleinen merkitys, kuin nuo kovia kärsineet talonpojat aavistivatkaan.
+Sillä kysymys siitä, mihin asti Ruotsin valtakunnan alue ulottui noilla
+Suomen asumattomilla erämailla, ja mihin asti noissa tuntemattomissa
+sydänmaissa novgorodilaisten vaikutus päättyi, oli varsin epäselväksi
+jäänyt. Avosilmäinen valtiomies aavisti, että sen kysymyksen lopullinen
+ratkaisu kerran tulisi riippumaan siitä, miltä taholta ja milloin nuo
+kaukaiset erämaat asutettiin. Ja kun Suopelto oli sanottavansa
+lopettanut ja ojensi marskille hämäläisten valituskirjan, tarttui
+ylhäinen herra ojennettuun talonpojan kouraan ja virkkoi:
+
+-- Tuossa on käteni, minä en jätä tätä teidän asiaanne, ennenkuin
+Lapinkorvessa on selvä raja käyty savolaisten ja hämäläisten erämaiden
+välille. Ja vaikka minun nyt juuri on lyhyeksi ajaksi lähdettävä
+matkalle Ruotsiin, niin panemme asian alulle jo heti.
+
+Talonpojat kiittivät marskia hänen lupauksestaan ja kiitollisina he
+vilhuivat piispankin puoleen, jonka arvasivat heidän asiansa puolesta
+puhuneen. Mutta marskin mielessä näkyi äkkiä jokin uusi mielle
+syntyneen, ja hän kysäisi talonpojilta:
+
+-- Entä savolaiset, haluavatko hekin rajankäyntiä?
+
+-- He ovat vihollisiamme, emme heistä paljon tiedä, mutta ainakin
+toiset heistä sitä toivovat, vastasi Suopelto.
+
+-- Mutta he kuuluvat Viipurin linnalääniin, ja siellä on vielä
+linnanherrana Krister Niilonpoika. Hänellekin on teidän valitus tehtävä
+siitä, että hän sallii alustalaisensa tulla teidän alueellenne
+ryöstämään ja polttamaan, hänenkin on taholtaan ryhdyttävä tätä vyyhteä
+selvittämään. Hänen puheillaan on teidän ensiksi käytävä.
+
+-- Meidänkö lähdettävä Viipuriin asti? lausui pappi epäillen. --
+Viipurin Kristeriä sanotaan vihaiseksi herraksi.
+
+-- Niinkö sanotaan? naureskeli marski. -- Mutta minun vastuullani
+voitte sinne huoletta mennä, silloinpahan nähdään, puuttuuko hän asiaan
+vai onko meidän se hoidettava yksin. Mutta muistakaa, teillä on minun
+sanani, tulkaa vain luokseni, kääntykööt asiat miten hyvänsä. --
+Päivän, parin perästä saatte hakea täältä suojeluskirjan, ja sitten
+vain onnea matkalle Viipuriin.
+
+Talonpoikain lähetystö läksi marskin luota hyvin toivein. Mutta
+moittien kysyi marskilta vanha piispa:
+
+-- Miksi lähetit miehet tuon tylyn pirttikarhun luo?
+
+Kaarlo hymähti:
+
+-- Onhan se asian oikea meno. Mutta sitäpaitsi: minua huvittaa kuulla
+ukon kiukusta, kun hän minun lähettäminäni saa nämä valittajat
+niskaansa.
+
+Mutta vanha piispa oli taas vakavaksi käynyt ja huoahti:
+
+-- Molemmilta puolin, maan kummaltakin kulmalta, siis aina vain
+ärsytystä, pistoksia, vahingoniloa, niin pikkuasioissa kuin suurissa,
+-- viha liekitsee Viipurin ja Turun välillä! Kuinka kauan sitä on
+jatkuva?
+
+Piispan näin puhuessa oli Kaarlokin vakavaksi käynyt. Hän oli seisonut
+hetkisen ikkunasyvennyksessä, seisonut mietteisiinsä vaipuneena, mutta
+nyt hän astui sieltä esiin tuimana kauniilta kasvoiltaan ja virkkoi
+lujasti:
+
+-- Niin kauan, isä, kunnes toinen meistä on masennettu, Krister Vaasa
+taikka minä! Siihen kärjistyy asema. Ja ehkä vielä pitempäänkin. Mutta,
+veli Eerikki, nyt on meidän juuri huolta pidettävä siitä, että tässä
+taistelussa emme masennu me!
+
+Oli puolipäivämessun aika, ja piispa käveli tavoilleen uskollisena
+rukousta pitämään linnan kirkkoon, jonne toisetkin häntä seurasivat.
+Mutta astuessaan makuuhuoneensa ohitse ei marski malttanutkaan olla
+sinne sisään poikkeamatta; hänellä oli ikäänkuin aavistus, että nyt
+puhuu jo Tord Rörikinpojan miekka. Ja katso: eivätkö hohtaneetkin nyt
+selväpiirteisinä nuo salaperäiset viisikannat, jotka satavuotias
+karjalainen sata vuotta sitten oli siihen säilän lappeelle taikoen
+takonut... Ei, ei se voinut olla himmeän sarvi-ikkunan läpi kuumottava
+päivänsäde, joka nyt kirkasti tuota mustunutta rautaa, ei, se puhui
+taas, tuo pureva teräs...!
+
+Säihkyvin mielin marski messuun riensi, vaikkei hän siellä nyt vanhan
+piispan leppeitä sanoja paljon kuulemaan joutanut. Hän kertasi siellä
+nyt itsekseen uhmailevin mielin noita karvaita sanoja kuninkaan
+kirjeestä... Vai niin, ettei "Turun eikä Viipurin linnoja voida enää
+ruunulta pois antaa" ... vai ei voida! Vai ei voida nyt muuta kuin
+juonitella! Mutta sinun, hoikkaluisen baijerilaisen, olisi ehkä
+kuitenkin hyvä valojasi vähän pitempään muistella, sillä niiden
+purkaminen voi käydä sinulle liian kalliiksi! Sinä olet toki liian
+hento Kaarlo Knuutinpoikaa kukistamaan, vaikka nyt kruunua päässäsi
+kannatkin...!
+
+Humajavan messun sävelistä oli Kaarlo Knuutinpoika taas kuulevinaan sen
+hurmaavan huudon kaikua, josta hänen toverinsa äsken oli tornissa
+muistuttanut ja joka kerran oli kajahtanut häntä vastaan Tukholman
+rantatorin väkijoukosta. Hän muisti sen hyvin, kovinkin hyvin. "Terve
+kuninkaaksemme, Kaarlo Knuutinpoika!", niin oli huutanut tuo
+hurmaantunut kansa. Ja hän muisti, kuinka vaikea hänen oli ollut
+hillitä mieltään, säilyäkseen alistumatta noiden huutojen houkutukseen.
+Mutta taas tällä hetkellä, piispan kirkkomessua kuunnellessaan, Kaarlo
+itsekseen rukoili ja hoki:
+
+"Kuningas Kristoffer, älä liiaksi ärsytä minua, etkö näe, että sinä
+siten lietsot sitä vaarallista kipunaa, joka sydäntäni polttaa ja jota
+hillitsemään minun täytyy koko kylmäverisyyteni käyttää! Ole huoletta
+vielä, toistaiseksi se kipuna ei syttymään pääse! Juuri oman onneni,
+oman kunnianhimoni vuoksi minä en nyt puhalla liekkiin sitä kapinan
+soihtua, jonka kyllä puhaltaa voisin ... siitä syttyisi ehkä omakin
+rovioni! Mutta muista, Kristoffer, ainoastaan toistaiseksi tuon kipunan
+kätken, eikä se sammumaan pääse. Kerran se leimahtaa, eikä sen voimaa
+silloin voi vastustaa kukaan, en itse eivätkä muut, ennenkuin koristaa
+näitä kiharoitani Ruotsin kruunu ja tämä kourani valtikkaa puristaa...
+Mutta ei vielä ... taltu, tulinen polttoni, taltu vielä...!"
+
+Sillä välin kuin Turun linnassa seuraavina päivinä suurella touhulla
+varustettiin laivastoa ja miehistöä vesille lähtemään, viipyivät
+Sisä-Hämeen lähettiläät Turussa toimitellen asioitaan ja katsellen
+Suomen pääkaupunkia. He olivat jo saaneet marskilta turvakirjeen
+Krister Vaasalle Viipuriin vietäväksi ja varustautuivat hekin taas
+taipaleelle lähtemään. Kaupungilla liikkuessaan olivat he kaikkialla
+huomanneet sitä heille vierasta kiihkoa, joka nyt ihmisten mielet
+täytti, jakaen heidät kannattamaan toista taikka toista niistä
+mahtavista ylimyksistä, jotka nyt Suomen eri kulmilla isännöivät ja
+vallasta taistelivat. Useimmat oli Kaarlo Knuutinpoika reippaalla,
+kansanomaisella käytöksellään puoleensa hurmannut, mutta olipa
+niitäkin, jotka hänen menestystään epäilivät ja tahtoivat ajoissa
+kallistua tarmostaan tunnetun Krister Niilonpojan puolelle. Marskin
+tähti oli nyt laskemassa, eikä ollut takeita, jaksoiko hän enää siitä
+kohota... Tuntui, kuin olisi alemmissakin porvaripiireissä käynyt
+kiihoitusta häntä vastaan, vaikkei se voinut särkeä hänen nauttimaansa
+suurta suosiota.
+
+Sysikorven miesten toverina ja oppaana kulki näinä päivinä kaupungilla
+Heinokin, joka sitä varten oli Kuusistosta, piispalta, vapauden saanut.
+Hänellä oli vielä teiniaikansa ylemmässä katedraalikoulussa kesken,
+mutta kesäajat niinkuin muutkin loma-aikansa vietti hän nykyisin
+piispan asemiehenä Kuusistossa, kuuluen jo vakinaisesti piispanlinnan
+väkeen. Hän nyt korven miehille näytteli Turun merkillisyyksiä, sen
+kivikartanoita ja luostareita ja sen ulkomaan verkaan puettuja
+kauppasaksoja, joiden silkillä reunustettu viitta yksin maksoi
+kokonaisen nahkakiihtelyksen, jommoisen kokoon saadakseen erämies sai
+viikkokausia saloa polkea. Hän myös heille hetken valtiollisista
+kiistoista kertoi, ollen sydäntään myöten uljaan Kaarlo Knuutinpojan
+innokas kannattaja.
+
+Eräänä päivänä opasti nuori asemies kaukaiset vieraansa pyhän Gertrudin
+kiltan kellariin, joka oli tuomiokirkon lähellä olevan kiltan kivitalon
+maakerroksessa, ja siellä hän korven miehille tarjosi haarikan vahvaa
+Lyypekin olutta, -- haarikan ja toisen, itse vielä useamman kallistaen.
+Maailman taipaleella oli hän näet jo oluenkin maun oppinut ja omistanut
+kaikki kapakkatavat. Ja siellä kellarissa hän nyt maalaisystävilleen
+äänekkäästi kuvasi, kuinka hyvällä tolalla heidän erämaa-asiansa oli,
+kun sen mahtava marski oli käsiinsä ottanut.
+
+-- Häneltä onnistuu kaikki, mihin hän vain ryhtyy, niin kehui Heino
+tietäväisenä. -- Vaikeudet hänen tieltään itsestään väistyvät, kuin
+kerran Punaisen meren aallot Mooseksen kansan edestä!
+
+Lämmeten hänen kuvauksiaan kuuntelivat maalaiset, joiden karkean
+luonnon myös vähitellen sulatti väkevä juoma. Mutta sivulta, paksun
+kivipylvään kupeelta, kuului silloin, ikäänkuin vastauksena Heinon
+kehumiseen, ilkahtava ääni:
+
+-- Kun eivät vain ne aallot sittenkin pään yli valahtaisi!
+
+-- Hä?
+
+Kiukustuneena Heino pystyyn kimmahti ja kääntyi, lyhyen
+asemiehen-miekkansa kahvaan tarttuen, siihen pöytään päin, josta tuo
+pilkallinen pistos tuli. Siinä istui, nenät vastakkain, kaksi
+rääveliläisten markkinasaksain pukimissa olevaa miestä; he istuivat
+siinä jo hyvässä hiprakassa, eivätkä näyttäneet Heinon liikettä
+huomaavankaan. Heino arveli heidän silloin omia juttujaan puhuneen ja
+istahti taas paikoilleen, huutaen paksunaamaista kapakoitsijaa tuomaan
+uutta juomaa.
+
+Mutta hänen verensä oli jo kuohahtanut, luonto oli noussut, ja kun
+kapakan isäntä tuli miesten tinaisia oluttuoppeja täyttämään,
+huudahtikin Heino hänelle rehennellen:
+
+-- Vie pois kaljasi, äijä, tulisempaa juomaa nyt tarvitaan. Laske
+tynnyristäsi meille kuumaa Espanjan viiniä, että erämaan pojatkin
+kerran saavat maistaa polttavan marjan mehua!
+
+Ensi kerran maistoivatkin nyt Sysikorven miehet etelän huumaavaa
+nestettä, mutta tarjoojan veret se kuitenkin ensiksi kuumensi. Hän
+kohotti maljansa korkealle ja huusi koko kellarin halki:
+
+-- Nyt juodaan ritareista jaloimman malja, Kaarlo Knuutinpojan, marskin
+ja valtionhoitajan!
+
+Mutta taas kuului kivipatsaan kupeelta tuo pilkallisesti pureva ääni:
+
+-- Joka oli valtionhoitaja, mutta potkun sai...
+
+-- Kuka uskaltaa...!
+
+Nyt oli nuori asemies jo juossut lattian poikki siihen pöytään, josta
+ivasanat tulivat, ja siellä hän hehkuvana haastoi:
+
+-- Kuka uskaltaa puheeseeni sekaantua, se vastatkoon omista puheistaan.
+
+Puolihumalainen mies, joka nuo pistosanat oli lausunut, katsoi Heinoa,
+näki hänen olevan piispan väreissä ja vastasi:
+
+-- Olethan piispan väkeä, kenen urakalla siis kehut täällä sitä
+ritaria, jolta itse piispakin on siivet leikannut ja joka täällä nyt
+maanpaossa on?
+
+-- Marskiko... Suomi on hänen läänimaansa!
+
+-- Kauan ei taida hänellä olla täälläkään maita!
+
+-- No kenellä sitten?
+
+-- Sillä, jolle ne kuuluvat, Krister-herralla!
+
+-- Vakooja! -- karjaisi Heino kiihkoissaan. -- Kuulkaapa muutkin näitä
+Krister-herran urkkijoita, jotka täällä piiloilevat Räävelin saksain
+saroissa...
+
+Yleisen huomion oli tämä kohtaus herättänyt hämärässä kellarissa, jossa
+porvareita ja asemiehiä eri pöydissä istui, ja pian kyllä kuultiin,
+kummalla herroista siellä kannatus oli.
+
+-- Jokeen juonenpunojan joukko!
+
+-- Vartiovuorelle vaasalaisen miehet!
+
+Sellaisia huutoja jo kellarissa kuului, ja kiltan isäntä koetti
+kiireellä saatella nuo hänen kapakkarauhalleen vaaralliset saksat ulos.
+Mutta Heino oli saavuttamastaan kannatuksesta yhä kiihtynyt, hän
+ojenteli siinä nyt haarikkaansa suoralla käsivarrella ja huusi pakoon
+pyrkiville ilkkuen:
+
+-- Kaarlo Knuutinpojan malja, hänen, joka pian lähtee laivastollaan
+Viipuriin, pistämään Krister-herran pussiin kuin silmättömän
+kissanpojan, hukuttaakseen hänet lähimpään rapakkoon!
+
+Kapakkaväki nauroi kurkun täydeltä. Mutta lähtevistä miehistä toinen
+löi ohi livistäessään nyrkillään Heinon haarikkaa, niin että se
+rämisten seinään lensi...
+
+Hetkeäkään ei Heino silloin viipynyt, hän paljasti miekkansa ja juoksi
+salamoivin silmin ulos paenneen jälkeen, joka jo katua pitkin harppasi
+tuomiokirkkoon päin. Kapakasta juoksi väki kadulle, kauppiaiden
+myymälöistä pistäytyivät ostajat ulos katsomaan tappelua, -- sellaista
+huvitusta kyllä Turussa useinkin tarjottiin. Pakenija huomasi pian,
+että nuoren asemiehen jalat olivat nopeammat ja hädissään hän silloin
+kirkkomäelle kiirehti, tuomiokirkosta suojaa hakemaan, -- kirkon
+pyhyyden tuli toki jokaiselle suojaa suoda. Mutta sokea oli
+suuttumuksesta nyt takaa-ajava asemies; hän ei ajatellut paikan
+pyhyyttä, ei kirkon kynnyskään häntä pysäyttänyt, hän ryntäsi sinne
+sisälle solvaajansa jälkeen, miekka ojossa, kasvoilla hurja kiihko.
+Keskikäytävällä hän pakenijan tapasi ja siellä hän iski...
+Haavoittuneena kaatui mies kirkon kiviselle permannolle.
+
+Ääretön hälinä syntyi nyt kirkossa ja kirkon edustalla. Tuomiokirkon
+kattoholvin alla oli verta vuodatettu, sen pyhyys oli häväisty...!
+Typertyneenä kävi kansanjoukko haavoittunutta ulos kantamaan ja vasta
+kotvasen kuluttua herättiin kysymään, mihin ilkityöntekijä oli
+joutunut? Hän oli hävinnyt, juossut ulos, huvennut väkijoukkoon...
+
+Pyhän Gertrudin kiltan kellarin edustalla väänteli pulleanaamainen
+kapakoitsija käsiään, vaikerrellen sitä vahinkoa, mikä hänelle oli
+tullut, kun vieraat hälinässä maksamatta olivat menneet. Mutta
+Sysikorven miesten päästä oli humala äkkiä huvennut, hölmistyneinä he
+kävelivät katua pitkin ja kuuntelivat kuvauksia tuosta kauheasta
+tapauksesta, kirkon häpäisemisestä ja siitä ankarasta rangaistuksesta,
+joka nyt hurjaa asemiestä odotti. He pelkäsivät siihen juttuun itsekin
+sekaantuvansa ja vallan kalpeana virkkoi Sysikorven kirkkoherra
+Suopellon Sipille:
+
+-- Nyt viipymättä taipaleelle, täällä ei ole meidänkään enää hyvä olla.
+
+-- Haetaan kortteeripaikasta kontit ja papin hevonen, vastasi Sipi ja
+alkoi astua alas rantaan päin.
+
+Päät kumarassa ja mielet matalina he astuivat, surren tuota verityötä,
+johon heidän hyvä tuttavansa oli etelän viinin hurjistamana eksynyt.
+Mutta rantakatua kävellessään he yhtäkkiä huomasivat, etteivät he
+päässeetkään siitä eteenpäin; suuri väkijoukko täytti koko laivasillan
+ja rantakadun Saksan kestien myymäläkojuihin asti, ja heidänkin täytyi
+pysähtyä siihen katsomaan samaa, mitä muut katselivat.
+
+Ja katselemisen arvoista se todella olikin. Uljas laivasto oli lahdella
+nostetuin purjein ja laivojen kannet olivat aseväkeä mustanaan; vieri
+vieressään seisoi siellä kiiltäväkypäräisiä miehiä, joiden pitkät
+peitset muodostivat kuin tiheän vesakon vesille. Toisiin laivoihin
+vielä rantalaiturilta ratsuja talutettiin. Mutta muita korkeampana ja
+kookkaampana kellui laivaston keskellä marskin komea, valkoiseksi
+maalattu johtajalaiva, jonka keulaa koristi pyhän Nikolauksen,
+merimiesten suojeluspyhimyksen, puusta veistetty rintakuva. Siihen
+juuri ankkuria ylös vivuttiin ja sen peräkohokkeella seisoi Kaarlo
+Knuutinpoika itse hopealta hohtavassa haarniskassaan, päässään
+kullattuun kaareen huippeneva, avonainen kypärä. Hänen vieressään
+seisoi tummissa teräsvarusteissaan hänen sotaisa toverinsa Eerikki
+Akselinpoika, jonka kypärä kasvojen kohdalta muodosti koukeron
+kotkannenän, tehden hänet peloittavan hirviön näköiseksi. Tähän laivaan
+päin linnan naiset rannalta liinojaan heiluttivat, ja sitä kohden
+kajahtivat rantarahvaan onnentoivotushuudot. Siihen viitaten puhuivat
+porvarit rannalla:
+
+-- Siinä menee nyt Suomen marski vastaamaan kuninkaan haasteeseen.
+
+-- Sellaisella joukolla vastata kelpaakin!
+
+Jo soljuivat ensimmäiset noista lyhyistä, leveistä, laattapohjaisista
+laivoista verkalleen hienossa maatuulessa merelle päin, ja vähitellen
+kävi katselijain muodostama ihmismuurikin rannalla höllemmäksi, joten
+Sysikorven miehet pääsivät soljumaan laiturin luo. Sen äärestä juuri
+viimeistä laivaa työnnettiin vesille. Silloin juoksee vielä
+rihkamasaksain myymäläkojujen lomitse alas laiturille asemies, jolla on
+viitta hartioillaan kuin matkalle-lähtevällä ja joka heiluttaa
+pergamenttikääröä kädessään, väläyttäen samalla näkyville piispan
+värejä. Väkijoukko antaa auliisti tilaa juoksijalle, laivaa seisotetaan
+keksin varassa silmänräpäys ja hengästynyt asemies, jonka hattu on
+silmille valahtanut, harppaa laiturin poikki ja loikkaa kaidepuun yli
+laivaan.
+
+-- Kerkesipähän vielä, virkkaa joku väkijoukosta jännityksellä, sillä
+samassa hetkessä jo laiva ulkonee laiturista ja tuuli täyttää sen
+purjeet, kiidättäen sen lahdelle toisten laivain perästä, jotka jo kuin
+joutsenparvi uivat Ruissalon lehteväin rantain ohi.
+
+-- Oliko se Heino, kysäisi silloin kuiskaten Suopellon Sipiltä Karmalan
+Lauri, kun he taas hajaantuvan väkijoukon välitse pääsivät kulkemaan
+kortteeripaikkaansa päin.
+
+-- Niin tuoko viimeinen viestintuoja? vastasi Sipi. -- Heinon se oli
+näköinen, vaikka sillä oli hattu silmillä ja viitta pukunsa päällä.
+
+-- Mutta miten hän kolttosensa jälkeen pääsi juoksemaan tiheän
+väkijoukon lävitse, miten uskalsi hän hypätä huovien laivaan, surman
+suuhun...?
+
+-- En ymmärrä, -- äläkä kysele. Me emme puhu kellekään koko asiasta, se
+olkoon meille aivan vieras juttu. Me haemme nyt vain kontit
+kortteeripaikasta ja luikimme yhtä painoa Hämeentullista ulos
+maantielle, -- tästä Turun elämästä olemme jo tarpeeksemme saaneet.
+
+Pian istui Sysikorven pappi jo hevosen selässä -- hän näet
+selkähevosella taivalta teki, toiset lähettiläät jalan -- ja hänen
+molemmilla puolin kävelivät talonpoikaiset miehet, laukut selässä,
+sauvat kädessä, aloittaen taas pitkän taipaleen. Ja kun he
+kaupunginmäeltä vielä silmäyksen taakseen heittivät, silloin näkivät he
+juuri Kaarlo Knuutinpojan uljaan laivaston viimeisten purjeiden
+vilahtavan saariston vihreäin, lehteväin nienten taa.
+
+
+
+
+XI. VIIPURIIN.
+
+
+Hidasta oli näin syyskesän aikana pääsy lautalla Kymijoen yli. Lautta
+oli pieni, lauttamies vanha, ja liikettä oli tällä Turun ja Viipurin
+välisellä valtatiellä paljon. Siinä oli törmällä ja majatalossa
+vuoroaan odottelevaa kulkijaa monenlaista. Oli kotoisia ja ulkomaan
+saksoja, jotka matkustivat markkinoille, joita kirkkojuhlain aikana eri
+pitäjissä pidettiin, oli talonpoikia, jotka rannikolta hakivat suoloja
+syyskalastukseensa, oli karjalaisia laukunkantajia ja aatelisherrain
+asemiehiä ja ennen kaikkea oli veronkantomiehiä, jotka palasivat
+kesäveroja kiskomasta. Kun näiden viimemainittujen aina täytyi ensiksi
+päästä joen yli, vaikka olisivat viimeksi tulleetkin, saivat
+talonpoikaiset kulkijat usein kiltisti odottaa.
+
+Vuoroaan odottelivat erään kesäisen päivän Kymin läntisellä äyräällä
+Sysikorven lähetystön miehetkin. Sillaikaa kuin Sipi ja pappi
+majatalossa tekivät tuttavuutta toisten matkamiesten kanssa, jotka tien
+tomuja oluella huuhtelivat, istuskeli Lauri virran törmällä, katsellen
+kuinka asestetut ratsumiehet siellä kuormitettuja hevosiaan lautalle
+vetivät ja sitä tehdessään hoilasivat, niin että multaiset rinteet
+kajahtivat ja törmäpääskyset säikähtyneinä koloihinsa viilettivät. Hän
+oli tavannut siellä siivonnäköisen miekkamiehen, joka sanoi olevansa
+Viipurin linnan tallirenkejä ja jolta hän kyseli, mihin näitä tavaroita
+nyt niin tukuttain joen taakse vietiin.
+
+-- Viipuriin viedään, selitti tallirenki, Tapani. -- Jos Viipuriin
+saakka kulkenet, saat nähdä näitä kuormia paljonkin, sillä kovasti
+sinne nyt kesäveroja joka taholta kerätään.
+
+Lauri ihmetteli, kuinka niitä veroja täältä Kymin takaakin nyt
+Viipuriin kerättiin, hänelle oli kerrottu, että juuri Kymijoki oli
+Suomen läntisen ja itäisen käskynhaltijakunnan, Hämeen ja Karjalan,
+rajajoki. Mutta Tapani selitti, että kun herrat nyt ovat riidassa
+keskenään, niin he eivät paljon välitä, vaikka toistensakin alueilta
+veroja kantavat; varsinkin oli Viipurin isäntä, äkäinen Krister-herra,
+nyt oikein uhmalla pannut veroväkensä liikkeelle.
+
+-- On se Hämeen voutikin väkineen tuolla majatalossa, lisäsi Tapani. --
+Mutta heikompi kun on tällä kertaa voimiltaan, niin eipä kykene
+estämään meitä saaliitamme joen taakse viemästä, vaikka mielikin
+tekisi.
+
+Ihmetellen Lauri tiedusteli, mikä sellaisesta kaksinkertaisesta
+verottamisesta lopuksi tulee. Siihen vastasi Tapani:
+
+-- Sen herrat selittäkööt, ne, jotka nyt kiistelevät, kumpi heistä on
+mahtavampi maassa. Jos kovin suuttuvat, iskevät ehkä pian sotaväkineen
+vastakkain... Kuules tuotakin mökää tuvasta, siellä ovat jo pikkuherrat
+tainneet keskenään suuttua...
+
+Majatalosta kuuluva melu johtuikin todella siitä, että siellä jo
+Krister Niilonpojan verottajat olivat joutuneet riitaan Hollolan voudin
+ja hänen miestensä kanssa, jotka eivät lopultakaan olleet jaksaneet
+hillitä sappeaan nähdessään, miten viipurilainen heidän veromaansa
+puhtaaksi raastoi. Nyt saapuivat sieltä tuvasta melunpitäjät ulos
+pihalle, jossa he yhä toraansa jatkoivat. Mutta sen kestäessä hakivat
+Hämeen puolen veromiehet hevosensa rantaniityltä ja hankkiutuivat,
+heikommuutensa tuntien, vielä hyvän sään aikana lähtemään matkoihinsa
+riitapaikalta, -- he tiesivät kyllä, kuinka väleen sellaisessa
+tilaisuudessa miekatkin saattoivat esiin välähtää. Mutta satulaan
+päästyään uskalsivat he jo viipurilaisille uhata:
+
+-- Nuo kuormat teiltä vielä takaisin peritään ja korkokin niistä
+kannetaan!
+
+-- Tulkaapas ottamaan! ilkkuivat Viipurin miehet.
+
+-- Pian tullaankin, -- meidän marski ei olekaan niitä miehiä, joka
+kurittamatta antaa rosvojen nylkeä verotalonpoikiaan.
+
+-- Vai rosvoksi Krister-herraa sanot...!
+
+Jo yrittivät Viipurin miehet karata lähdössä olevain kimppuun, mutta
+nämä väistivät viisaasti, ajoivat kujaa myöten metsänrintaan, toisten
+heidän pakoaan naureskellessa. Mutta vielä sieltä kujalta Hämeen herra
+huusi:
+
+-- Ilkkukaa sitten, kun marski on teistä käräjät pitänyt ja teidät
+herranne ympärille hirttänyt!
+
+-- Köyttä on Viipurissa sentään ensiksi teille ja maanpakolaiselle
+marskillenne...!
+
+Niin uhmasivat eri herrain miehet vastakkain. Mutta kun hämäläiset
+veroherrat jo olivat hyvää vauhtia ajaneet pois kiistapaikalta, kääntyi
+Sysikorven kirkkoherra, joka hänkin oli säikähtyneenä ja oluen
+punottamana tuvasta tullut ulos pihatoraa kuuntelemaan, jälelle
+jääneitä puhuttelemaan. Jo alkumatkalla oli mukavuuteen tottunut
+kirkkoherra ollut tämän Viipurin-matkansa johdosta vähän levoton, sillä
+paljon liikkui nyt maakunnissa tuota ylimielistä, raakaa miekkajoukkoa,
+joka tietkin turvattomiksi teki, ja hän ajatteli kauhulla, rupeaako nyt
+matkan jatko olemaan tuota vielä pahempaa melua ja tappelua. Ja
+huolestuneena hän kysyi:
+
+-- Veroistako teillä tuli riita Hollolan voudin kanssa?
+
+-- Veroista ja muusta, vastasi karski huovipäällikkö. Mutta hän
+katsahti samalla hiukan epäluuloisesti pappia ja hänen tovereitaan ja
+lisäsi: -- Entä te, jotka täällä sotkeudutte aseväen jalkoihin, kumman
+herran miehiä te olette?
+
+-- Emme kummankaan, vastasi Suopelto, -- omia olemme vain miehiämme.
+
+-- Mistä?
+
+-- Päijänteen varrelta, Lapinkorven rajalta. Teidän linnanherrallenne
+olemme juuri viemässä hämäläisten valituksia.
+
+Niin selitti Sipi, mutta silloin rämähtivät raa'at veromiehet
+nauramaan:
+
+-- Vai valituksia Krister-herralle, ja tietenkin veroista, -- tuohesta
+teillä lienee pää! Tiedättekö, minkä hän viime kevännä teki Jääsken
+miehille, jotka niinikään veroista valittamaan tulivat? Hän käski
+heidän odottaa pikkuisen -- sulki heidät tyrmäänsä -- ja lähetti sillä
+välin uudet verottajat Jääskeen ottamaan talonpojilta uudet maarahat.
+Sitten hän näytti valittajille, mitä veromiehet taas olivat sieltä irti
+saaneet, ja ärjäisi: Valehtelittepahan, talonpojilla on mistä maksaa!
+Ja raippalöylyn hän linnan pihalla näille ruikuttajille annatti, --
+eivätkä he ole tulleet enää takaisin!
+
+Silmät pullollaan kuunteli pappi näitä kuvauksia Viipurin ankarasta
+herrasta, jonka pakinoille hänetkin nyt oli lähetetty, ja yhä pahemmin
+rupesi häntä tuo matka huolettamaan. Muiden asioillahan hän liikkui,
+ajatteli hän, ja siitä saattoi kumminkin tulla hänen viimeinen
+retkensä! Ja aivan hätääntyneenä hän nyt verohuovilta kysyi:
+
+-- Ehkei ole hyvä meidän nyt Viipuriin matkustaakaan!
+
+Toinen älysi papin pelkäävän ja rupesi sen vuoksi häntä yhä pahemmin
+peloittelemaan:
+
+-- Menkää, jos selkäänne syyhyttää. Mutta sen sanon jo etukäteen, ettet
+sinä, pappi, hevosen selässä perille asti aja; tällä taipaleella on
+matkamiestä monta, jotka hevosen tarvitsevat ja ottavat. Eikä ole tämän
+maantien kulkijoille mikään ihme ottaa henki aseettomalta, jos jonkin
+äyrin luulevat hänen massistaan löytävänsä. Tiepuoleen vain ruumiit
+viskataan, -- sellaisia raatoja näkyi metsätaipaleilla monta, kun me
+tänne ajoimme! -- Lähtekää vain taipaleelle, jos halunne on kova, --
+mutta minä varoitan, meidän herraa älkää suututtako, jos perillekin
+pääsette, silloin ei suojele sinua papin kauhtanakaan ukon vimmalta.
+
+Kylmät väreet puistattivat pelästyneen papin ruumista, joka jo oli
+kipeytynyt hevosen selässä kiikkumisesta. Hän oli kuullut ennenkin sekä
+näistä Karjalan vaarallisista metsätaipaleista että Krister-herran
+vihoista, ja hänessä kypsyi tällä hetkellä päätös: minä palaan
+takaisin Hämeeseen! Ja tuota pikaa kävi kirkkoherra houkuttelemaan
+tovereitaankin keskeyttämään matkansa -- turhahan se kuitenkin on!
+
+-- Olkoon mikä on, vastasi siihen Suopelto, asiamme me perille ajamme!
+
+Samaa päättäväisyyttä kertoi nuoren Laurinkin katse. Mutta kirkkoherra
+kuunteli asemiesten hoilausta lautalla ... ei, hän ei lähde ollenkaan
+tuon vuolaan virran ylitse! Ja juuri silloin, kun lähetystön vuoro
+vihdoin tuli lautalle päästä, satuloitsi hän kiireellä hevosensa, nousi
+sen selkään ja huusi lyhyet jäähyväiset tovereilleen. Äsken kuljettua
+taivalta hän lähti täyttä neliä takaisinpäin karauttamaan, niin että
+viitanhelmat hulmusivat. Ja vastaantulijat hyppäsivät säikähtyneinä
+tiepuoleen katsomaan, istuiko papin ratsun lautasilla itse punainen
+paholainen, koska hän noin hurjasti pakoon ajoi! Ei, pappi vain koetti
+kiirehtiä, tavatakseen ensi syöttöpaikassa vielä Hollolan veroväet ja
+päästäkseen sitten heidän matkueessaan Päijänteen kotoisille rannoille
+palaamaan.
+
+Kahden jatkoivat matkaansa Sysikorven talonpojat autioiden seutujen
+halki, eivätkä he kertaakaan ajatelleet kesken taipaleelta kääntyä,
+vaikka kyllä levottomat olivat tiet ja joukkoa monenlaista oli
+liikkeellä. Ja eräänä iltana aukeni heidän eteensä Suomenvedenpohjan
+selkä ja sen saarelta kuumotti kuulakkaa iltataivasta vastaan jylhä,
+jykevä, särmikästorninen linna. Lahdenpohjan kierrettyään he saapuivat
+pian siihen kallioniemeen, jonka kärkeen Viipurin kaupunki oli
+rakennettu, ja astuivat Karjaportin kautta kaupunginmuurien
+sisäpuolelle. Jo matkan varrella oli heille majapaikaksi neuvottu
+eteläisen sataman varrella, suola-aittain luona, olevaa Hepolan tupaa.
+Sinne he nyt kallioiden ylitse mutkittelevaa Karjalankatua myöten
+kävelivät, kunnes Raatihuoneen mäellä kääntyivät Mustainveljesten
+luostariin päin. Sen vierestä he Hepolan löysivät ja auliisti antoi
+Hepo-Kaaperi yösijan tuvassaan Hämeen miehille, kaupoillaan kulkevain
+karjalaisten joukossa.
+
+Lähtipä Kaaperi, suulas, iloinen mies, itse pitkämatkalaisten oppaaksi,
+kun nämä jo heti aamulla aikoivat linnaan pyrkiä, linnanherran
+puheille, -- heillä oli se usko, että he täälläkin, niinkuin Turussa
+muutamassa päivässä asiansa ajaisivat. Kolmen kävelivät he niin
+rantakatua pitkin, joka kiersi kallioisen niemen alavaa äyrästä ja
+jonka varrella porvarien talot olivat sikin sokin, kävelivät siinä
+katsellen talonpäätyihin avatuille myymäläluukuille ladottua rihkamaa.
+Mutta rannan puolella katua olivat aitat, joissa Kaaperi kertoi
+Itämeren suurten hansakaupunkien, Lyypekin ja Räävelin, pitävän suuria
+varastojaan. Vilkas oli liike satamassa, toinen oli täällä hurina kuin
+Turussa, josta Hämeen miehet juuri tulivat. Laivoja oli sekä laiturin
+varrella että ankkurissa ulompana selällä, oli monenkokoisia ja
+näköisiä. Suurimmat olivat noita hansalaisten laivoja, jotka toivat
+suoloja, rautoja ja kankaita ja joiden raskaita lasteja sitten
+karjalaiset rahtimiehet Viipurista soutivat Vuoksen väyliä pitkin ja
+Laatokan yli Syvärinjokeen saakka. Itse oli näet Hansaliitto -- niin
+kertoi Kaaperi sydänmaan miehille -- katkaissut kauppansa pääväylän
+Novgorodiin, sulkenut Nevajoen, mutta tuon oman kieltonsa kiersivät
+yksityiset hansakauppiaat alituiseen tuomalla tavaroitaan Viipuriin ja
+niitä sieltä salaa sisäväyliä myöten soudattaen Novgorodin
+markkinoille. Siihen määrin kannattava oli tuo Itämaiden kauppa, ja
+siksi juuri oli Viipurista tullut noin vilkkaan liikkeen keskus. Sen
+rantakadulla kuhisi nytkin ulkomaista saksaa monenkinnäköistä:
+hansalaisia kapeissa, ihonmyötäisissä pukimissaan ja venäläisiä
+pitkissä, väljissä kauhtanoissaan, -- siinä he suomalaisella rannalla
+kauppoja hieroivat ja posmittivat vieraita kieliään.
+
+Niemen kärjessä oli kaupungin kirkko, ja sen sivuutettuaan
+saapuivat matkamiehet tiheään talorypäjäkseen, joka oli syntynyt
+mantereelle vastapäätä linnansaarta ja josta Karjaportilta ja
+harmaidenveljien luostarista tuleva pääkatu johti suoraan
+linnansillalle. Aamu oli jo pitkälle ehtinyt, mutta vielä oli pystyyn
+vivuttuna sillan linnanpuoleisessa päässä oleva laskusilta, ja
+matkamiesten täytyi senvuoksi pysähtyä siihen Suomenveden rannalle,
+pohjoisen sataman varrelle, vipusillan laskemista odottamaan. Siinä oli
+heidän edessään nyt korkeana ja juhlallisena Viipurin vanha linna, joka
+kuin harmaja möhkäle kohosi suviseltaan vihantarantaisten salmivesien
+keskeltä.
+
+-- Tuo korkea rakennus on Olavintorni, neuvoi Kaaperi, osoittaen
+jyrkkäseinäistä, neliskulmaista tornia, joka muodosti Torkelin
+perustaman linnan mahtavan pääosan. Alkujaan olikin tuo torni ollut
+linnan yksinomaisena varustuksena, mutta sittemmin oli saaren rannoille
+rakennettu paksu, kivinen muuri, joka nyt pystyjyrkkänä vyönä kiersi
+umpeen saaren kaikki rannat vesirajaa myöten. Ja tälle muurille oli
+uusia torneja rakennettu. Niistä oli kaupunkia vastapäätä, itäisellä
+rannalla, pyöreä vahtitorni, jonka alitse juuri kulki linnaan se
+pääportti, joka nyt vielä öiseltään oli suljettu. Mutta sieltä portin
+takaa ja Olavintornin edustaiselta linnanpihalta kuului hevosten
+hirnuntaa ja miesten huutoja salmen toiselle rannalle saakka.
+
+-- Onko siellä aina tuommoinen mölinä? kysyi Lauri ihmetellen
+Hepo-Kaaperilta, kun he siinä hirsikasalla lepäilivät.
+
+-- Ei, siellä mahtaa olla nyt jotain erityistä tekeillä. -- Mutta
+käykää itse katsomassa, nythän sieltä näkyvät jo nostosillan laskevan.
+
+-- Etkö sinä tulekaan linnaan mukaamme? kysyi Sipi, joka jo oli
+toivonut Kaaperista sinnekin saattajan saavansa.
+
+-- En, -- ei sinne asiatta kukaan mene, eikä vähällä asiallakaan!
+
+Kimakasti vinkuivat paksut rautavitjat, kun raskasta hirsisiltaa alas
+vivuttiin, ja ihmisiä näkyi jo kaupungista linnaan kävelevän. Sinne
+lähtivät nyt siis Hämeen miehetkin, ja portin sisäpuolelle he
+pääsivätkin. Mutta siihen sisämuurin kupeelle, linnan pihalle, he
+jäivät seisomaan kuin puristettuina ahtaaseen rakoon -- edemmäs eivät
+päässeet. Sillä piha oli täynnä satuloituja hevosia ja rautapaitaisia
+ratsumiehiä, jotka siinä nyt kiireellä laukkujaan satuloihin sitoivat
+ja selkään istumaan jouduttausivat. Sydänmaan miehet eivät sitä
+menoa ymmärtäneet. Mutta tuokion kuluttua vaikeni yhtäkkiä melu:
+Olavintornin pääkäytävästä kuului kannusten kilinää, ja sieltä
+astui ulos lyhyenläntä, kumara ja kuiva ritari, kahden nuoremman
+kiiltohaarniskaisen ylimyksen seuraamana. Vielä ketterin askelin astui
+tuo vanha mies pihan poikki eikä hän paljon asepojan apua tarvinnut,
+kun hän satulaan kiepsahti, lähtien etumaisena ajamaan ulos portista
+sillalle, jonka paksut pohjapalkit kumeasti kajahtivat, kun koko
+ratsujoukko johtajaansa sinne seurasi.
+
+Neuvottomina seisoivat hämäläiset autioksi jääneellä linnanpihalla
+katsellen poistuvaa ratsujoukkoa, -- ei näkynyt siellä enää kuin pari
+tallirenkiä, jotka pihalta heinänjätteitä haravoivat. Mutta ilokseen
+tunsi Lauri näistä toisen samaksi hyvätuumaiseksi Tapaniksi, jota hän
+Kymin törmällä oli puhutellut, ja häneltä he nyt kävivät kysymään,
+miten linnanherran puheille mahtaisi päästä.
+
+-- Linnanherranko, hämmästeli Tapani, -- tuossahan juuri näit hänen
+ajavan portista ulos poikineen.
+
+-- Sekö oli itse Krister-herra!
+
+-- Itse oli, itse lähti täältä talonpoikia kurittamaan.
+
+-- Kurittamaanko talonpoikia?
+
+Niin, Tapani kertoi nyt tarkemmin tuon ratsastusmatkan aiheen. Kapinaan
+olivat nousseet Karjalan talonpojat, Jääsken miehet ja muut, olivat
+listineet linnan veroherroja kuin halmenauriita, ja niiden luo
+joukkoineen vierailemaan lähti nyt juuri linnastaan Krister
+Niilonpoika.
+
+Näistä kertomuksista pääsivät pian Hämeen miehet ymmärtämään, että
+heillä olikin edessään pitkä odotusaika, jos mielivät Viipurin
+linnanherraa tavata, -- ja tavata heidän häntä täytyi! Oli heillä nyt
+aikaa Viipuria katsella, sekä yksin että Kaaperin seurassa.
+
+Vasta muutamia vuosikymmeniä oli Viipurilla ollut oikeat
+kaupunginoikeudet, mutta se oli iältään jo vanha kaupunki, kertoi
+Kaaperi. Se oli, tämä nykyisellä paikallaan noin sata vuotta sijainnut
+kaupunki, puristettu ahtaalle ranta-alueelle muuriensa sisäpuolelle, --
+täällä ei näet koskaan voitu elää ihan turvallisina idän levottomalta
+naapurilta, Suuren Novgorodin ruhtinasvallalta, jonka kanssa Ruotsin
+ritarit alituiseen olivat olleet sotakannalla. Nyt oli kuitenkin
+muutamia vuosikymmeniä rauha vallinnut näilläkin rajamailla, ja sen
+varassa oli kaupunki jo päässyt melkoisesti vaurastumaan.
+
+Näitä kertoi Kaaperi pitkämatkaisille matkamiehille, heidän nyt
+viikkokausia hänen majassaan majaillessaan. Itse ei hän ollut kaupungin
+varsinaisia suurporvareita -- ne olivatkin enimmäkseen noita
+hansalaisten laivoissa Viipuriin kulkeutuneita saksalaisia, -- hän oli
+vain ajurinammatin pitäjä, joka venheillä ja hevosilla kuljetti
+hansalaivain lasteja, milloin vain maista laivoihin, milloin
+laivoista aina Laatokan vesille saakka. Mutta pitipä hänkin sentään
+ranta-aitassaan suolakauppaa niille maalaisille, jotka eivät vielä
+olleet isompain porvarien majamiehiä -- kaikki viipurilaiset pitivät
+suolakauppaa, siitä oli kaupunki saanutkin "suolakaupungin" nimen. Ja
+hän oli valpas, virkeä mies, joka osasi sydänmaan talonpojille selittää
+monta asiaa, joita nämä eivät ennakolta tunteneet.
+
+Eräänäkin iltana hän majatuvassaan oman valtiollisen ymmärryksensä
+mukaan selitti heille sen riitaisuuden ja kahnauksen syitä, jota
+erämaan miehet kaikkialla näillä vanhoilla rintamailla kulkiessaan
+olivat nähneet, mutta eivät vielä täysin ymmärtäneet. Kahta kukkoa ei
+sovi samalle rikkaläjälle, ne tappelevat siinä, kunnes toinen kaatuu,
+selitti Kaaperi. Kaksi mahtavaa miestä on nyt Suomessa, eivätkä he voi
+toisiaan suvaita edes maan vastakkaisimmissa äärissäkään. Ja molemmat
+heistä vaativat Viipuria linnaläänikseen. Kaarlo-marskia oli jo
+Viipuriin linnanherraksi odotettu, mutta ei tiedä nyt, miten käy.
+Aatelisetkin menevät aina sen matkaan, jonka luulevat vankimman olevan,
+ja nyt sanotaan Suomen herroista Kristerin olevan paremmalla puolella.
+Hän kävi keväällä laivoillaan Tukholmassa, ja sieltä palattuaan hän
+rupesi oikein uhmalla linnaansa muonittamaan ja varustamaan, ei kuulu
+aikovan siitä lähteä hyvällä eikä pahalla.
+
+-- Jo Kyminjoelta asti olemme kuulleet sellaista humua, että täällä
+sotaa varotaan, -- ihanko sitä todella odotetaan? kysyi Lauri.
+
+-- Me porvarit emme siitä mitään tiedä, vastasi Kaaperi varovasti, --
+mutta kukapa tuntenee herrojen aikeet, tuskin ne suottakaan
+varustautuvat.
+
+Sydänmaan talonpojat jäivät hetkeksi miettimään, miten heidänkin suuren
+rajankäyntiasiansa kävisi, jos täällä herrat vielä rupeaisivat
+keskenään sotimaan ... kummastahan silloin lopultakin apu lähtisi. Ja
+Kaaperin puheista teki Sipi äkkiä kysyvän johtopäätöksen:
+
+-- Tuntuupa siltä, kuin Kaaperi-isäntäkin enemmän pitäisi sen marskin
+puolta, -- taitaisipa hän olla teille mieluisampi herra?
+
+Mutta majatalon isäntä aivan hätkähti, kun hänen selityksistään oli
+sellainen käsitys saatu, ja hän kiirehti melkein hätäisesti torjumaan:
+
+-- Pyhän Nikolain ja kaikkien pyhäin nimessä, enhän ole mitään sanonut,
+älkää hiidessä semmoista kenellekään puhuko. En sekaannu herrojen
+riitoihin, ajan rahtia ja myyn suoloja enkä välitä, kuka linnassa
+herrastaa. Taisihan kyllä sinä aikana, kun marskin suku Viipurissa
+isännöi, porvarikin usein saada myydyksi linnaan voisaavin taikka
+lohitynnyrin, -- nyt et myy mitään, kaikki sinne kiskotaan
+talonpojilta. Mutta on se tämä Krister-herrakin porvarien puolta
+pitänyt, kun on riitoja sattunut Räävelin tai Novgorodin saksain
+kanssa, ja uusia kauppaetuja se on meille hansalaisilta hankkinut, --
+ei, minä en puhu mitään, vaikka joskus saisinkin vähän liiemman veron
+maksaa.
+
+Tuli oli Hepo-Kaaperin tuvassa jo sinä iltana matalaksi laskeutunut
+näiden juttujen aikana, ja sekä matkamiehistä että talonväestä rupesi
+toinen toisensa perästä jo makuulleen hankkiutumaan. Silloin työntyi
+vielä ulkoa pimeästä syyssateesta tupaan uusi vieras, märkänä kuin
+uitettu kissa, tervehti ja vetäytyi uunin kupeelle, katveeseen,
+vaatteitaan kuivailemaan. Kaaperi kutsui oudon vieraan taloksi, käskipä
+lähemmäs tultakin käymään ja kyseli, mistä kaukaa vieras kulkee.
+
+-- Lastivenhettä olen Juustilasta soutanut, -- myöhäksi kävi, ennenkuin
+kaupunkiin ehdittiin, vastaili vieras harvakseen, yhä katveessa pysyen.
+Mutta Laurista oli tuo ääni helähtänyt tutulta, hän siirrähti
+takkatulen luota vierasta lähemmältä katselemaan, ja häneltä oli
+samassa päästä hämmästyksen huudahdus... Sillä eikö se ollut hänen
+eräystävänsä, Tuiran Vilppu, tuo märkä, kalvakka olento, joka siinä
+uunin reunalla lymyili ja pyrki hatunreuhkalla silmiään peittämään.
+Mutta vieras tempasi hänet viereensä uuninkiukaalle istumaan ja
+kuiskasi:
+
+-- Nyt vaikene, Lauri ... tässä ollaan nyt hiiden hinkalossa!
+
+Vilppuhan se oli, vaikkei tuntunut olevan mies nyt omalla asiallaan.
+Huohottamalla hän vieläkin hengitti, ja hänen silmänsä pälyivät arasti
+ympärilleen, kun hän yhä kuiskaten jatkoi:
+
+-- Monesti olen merrassa ollut, mutta niin lähellä hirsipuuta kuin nyt
+en ole ollut koskaan, -- siksi nyt liikutaan näin hyssyksittäin. Tuo
+eväitäsi tänne pala, minulla on taas kiire käpälämäkeen, kunhan kolon
+löytäisin...
+
+-- Vai ovat niin asiat, -- linnan huovitko ovat kintereilläsi? kyseli
+Lauri hämmästyneenä.
+
+-- Jos eivät jo ole, niin tulevat... Ellen tässä nyt pääse maailmalle
+livahtamaan, niin nuori leski on huomenna Karmalassa.
+
+Lauri toi kontistaan tuttavalleen vähän eväitään, joita he Sipin kanssa
+olivat Kaaperilta ostaneet niillä harvoilla äyreillä, joita hämäläiset
+olivat heille matka-avuksi keränneet. Mutta ei ollut Vilpulla nyt
+malttia siinä kuin muutama suupala haukata. Ja pureskellessaan hän
+puhui:
+
+-- Nyt pitää saada venhe vaikka mistä, tästä on jouduttava vesille, muu
+ei auta.
+
+-- Lainataan isännältä, hänellä on venhe tuossa muurin takana
+aittarannassa.
+
+-- Jos venheen tiedät, tule, neuvo minut siihen, pyytämään vain ei
+ruveta.
+
+-- Mutta Kaaperi on rehti mies...
+
+-- Tunnen, mutta nahkojaan pelkäisi hänkin, jos asiani kuulisi... Tule!
+
+Talonväki oli sillävälin jo makuulleen mennyt, viimeiset kekäleet vain
+enää liedessä kiiluivat. Kenenkään huomaamatta hiipi silloin Laurikin
+äsken tulleen jäljestä ulos, uteliaana kuulemaan, mihin kolttosiin
+hänen hilpeä ystävänsä taas oli joutunut, koska köysi jo noin läheltä
+tuntui niskaa puristavan. Lauri tunsi jo pimeässäkin Hepolan pihat ja
+portit, osasi opastaa toverinsa matalan muurin ylitse rantaan, löysi
+venheen, löysi airot ja ääneti he rannasta aallokkoon laskivat. Mutta
+siellä oli myrskyinen sadeyö pimeä kuin hauta, hän ei käsittänyt, mihin
+he siinä säässä osasivat soutaa. Mutta Vilppu hengitti vesille
+päästyään vapaammin, ja pian oli entisellään hänen äänensä, kun hän
+selälle päin soutaen virkkoi:
+
+-- Nyt ei enää hätä heiluttele, tästä pimeästä eivät Krister-herran
+koiratkaan enää miestä vainua. Nyt vain kysytään, mihin soudetaan,
+selkää on joka taholla, -- saat sinäkin jo maihin jäädä, jos tahdot.
+
+-- Tulenpahan Kaaperin venhettä takaisin tuomaan, vastasi Lauri. Ja kun
+Vilppu kyseli jotakin lähdössä olevaa laivaa, johon hän vanhana
+meripoikana merimieheksi pyrkisi, muisti Lauri päivällä nähneensä erään
+rääveliläisen aluksen, joka luovi satamasta Uuraan salmelle ja jäi
+sinne selän taa yöksi ankkuriin.
+
+-- Siispä sitä kohden soudetaan, intoili Vilppu sitä rohkeampana, kuta
+väljemmältä oli pimeää vettä häntä rannasta erottamassa. -- Kyllä
+laivan löydämme, ja Räävelissä olen taas herran kukkarossa, siellä on
+pakolainen paremmassa turvassa kuin luostarin suojassa.
+
+-- Oletko jo luostarissakin ollut? kyseli Lauri voimatta hillitä
+uteliaisuuttaan. Taistelutoveriaan ja sukulaistaan ei hän ollut
+tavannut sitten kuin viime talvena, jolloin tämä Sysikorvesta
+paetessaan Ennin Karmalaan itkemään jätti, ja nyt ilmestyi mies äkkiä
+kuin kuusta pudonneena hänen eteensä.
+
+Vesilahdelta palattuaan oli Vilppu Laurin kanssa talvisydämen
+Sysikorvessa hirviä ajanut ja muutamia viikkoja huoletonta elämää
+viettänyt. Eikä hän ollut hätkähtänyt sitäkään, että häntä kirkoissa
+kuulutettiin, eipä häntä siellä kukaan ilmiantanut. Mutta keväämmällä
+oli sitten voutien huoveja ruvennut kylillä liikkumaan ja eräänä
+hankiaamuna oli Leena hiihtänyt Suopellosta tuomaan sanaa Karmalaan,
+että jo ovat hakijahuovit Vesilahden kapinanjohtajan jäljillä. Silloin
+loppuivat Vilpulta rauhan päivät, ja Lauri oli hänet itse silloin
+saattanut Juuritaipaleeseen, josta Vilppu läksi yksin hiihtämään
+Suursavon kautta itään päin, paetakseen kauas Karjalan maille. Sen
+jäljestä ei ollut hänestä Lauri mitään kuullut, ja siksi hänellä paloi
+halu tuntea noiden pakoaikojen vaiheet.
+
+Mutta Vilppupa ei kiirehtinyt hänen äänellisiin eikä äänettömiin
+kysymyksiinsä vastaamaan. Hän vaikeni itsepäisesti, tarkaten vielä
+kerran vakavana ympäristöään, ja sillävälin hän vain souteli
+voimakkaasti ulapalle päin. Mutta kaukaiselta kajahti jo yövahdin ääni,
+kun tämä Viipurin muurien takana iltatuntien kulumista hiljaiselle
+kaupungille julisti, ja viimeiset tulet näkyivät jo sammuvan
+Raatihuoneen mäen ja Katanpään kallioiden taloista, -- määrätuntia
+myöhempään ei näet kaupunginlaki sallinut taloissa tulia poltettavan.
+Ulkona syksyisellä selällä ei taas kuulunut muuta kuin sadetuulen
+tohinaa. Silloin vihdoin Vilppu avasi sanaisen lippaansa ja kävi
+toverilleen kertomaan ne uudet merkilliset seikkailunsa, jotka hänestä
+taas olivat pakolaisen tehneet ja hänet silmukan suulle saattaneet. Ja
+hän kertoikin ne leikkisästi, keveästi, ikäänkuin tuo kaikki ei olisi
+enää häntä koskenutkaan...
+
+Vilppu kertoi Saimaan suuret selät poikki hiihdettyään avoveteen asti
+keväällä Viipurissa virnailleensa, -- vähän oli työtä, vähän palkkaa!
+Mutta heti ensi sulalla rupesi hän soutumieheksi muutamaan karjalaiseen
+lastivenheeseen, joka saksain tavaroita Viipurista kuljetti sisäjokia
+myöten, Juustilan ja Yläveden väylää pitkin Tiurinlinnaan ja
+Käkisalmeen ja siitä aina edelleen Laatokan yli Syvärinjoelle ja
+Ilmajärvelle sekä Suureen Novgorodiin asti. Puolelle kesää oli hän
+ollut tällä monivaiheisella retkellä, jossa hauska oli ollut ja hyvä
+oli ollut ansio, eikä hän tästä ammatista aikonutkaan heti erota. Mutta
+kun hän sieltä turkislastilla oli taas kesällä palaamassa Käkisalmen
+kautta Viipuriin, uutta saksain varastoa Itämaille hakemaan, niin hän
+eräänä sunnuntaina joutui Jääsken kirkolle ja tarttuikin sinne.
+
+-- Mitä sinä siellä? kysyi Lauri, joka jo matkansa varrella ennen
+muisti tuon pitäjän nimen kuulleensa.
+
+-- No siellä olivat asiat taas sellaiset, että ne minut viipymään
+viehättivät. Siellä oli rahvas kirkkomäellä koolla, kovin kiihtyneessä
+mielentilassa näkyivät olevan pitkähihaiset karjalaiset, kirjamiestä
+kyselivät. Heitä kuohuttivat ne uudet ja moninkertaiset verot, joita
+heiltä Viipurin linnanherra kiskotti, -- kahdet kesäverot se oli jo
+ottanut samana kesänä ja miehiltä oli loppunut luonto. Minä kuuntelin
+niitä heidän valituksiaan ja jopa heille kirjamieheksi rupesinkin.
+Sillä synkkää oli se komento, jonka alle he olivat joutuneet, -- jos
+olivat julmat Hannu-herran voudit Hämeessä, niin vielä sydämettömämmin
+liikkuivat Kristerin verohuovit Karjalassa ... itse näin, kuinka he
+lehmän laitumelta iskivät ja aitasta kantoivat pois naisten
+pyhähameetkin.
+
+-- Sinä kirjoitit siis heidän valituskirjansa, ja siitä Krister-äijä
+suuttui? kyseli Lauri malttamattomana.
+
+-- Suuttui siitä, että valitettiin hänestä kuninkaalle Ruotsiin, --
+suuttui ja lähetti taas uudet verottajat talonpoikain taloihin. Silloin
+minä sanoin Jääsken miehille: Tätä menoa ei meidän puolessa kärsitty,
+siellä käytiin kengittämään keihäitä.
+
+-- Niin, taisitpa sanoa vielä vähän muutakin, -- ja jääskeläiset
+tottelivat neuvojasi?
+
+-- Minua kesäkauden kestinään pitivät, ja kävin minä sieltä päin
+nostattamassa aseisiin naapuripitäjäinkin miehiä. Eikä verohuoveilla
+ollut sinne viikkokausiin asiaa, verissä päin sieltä palasivat ne,
+jotka pakoon pääsivät. Mutta nyt syyspuoleen tuli linnanherra itse
+sinne koko huovijoukkoineen kysymään, mihin hänen veronsa ja
+verottajansa ovat joutuneet. Vakava tuuma miesten kesken oli ollut
+lähteä tuurin ja keihäin herrain väkeä vastaan ja pienellä miesjoukolla
+heitä siis odottelin. Mutta kun metsästä välähtivät huovien haarniskat,
+niin jopa suli pehmeäksi luonto Karjalan miehiltä... Kävivät herralle
+polvea notkistamaan ja itkivät: "Tuo Hämeen mieshän se meitä usutti,
+hän se valituskirjatkin laati..."
+
+-- Olihan se vähän samanlaista jo Vesilahdella!
+
+-- Mutta Jääskessä he minut suoraan päänsä päästimeksi linnankarhulle
+luovuttivat, ja Krister-äijä oli niin äkäinen, että siinä paikassa oli
+minulta miekallaan pääkallon halkaista. Ja huovihevosen jäljestä sain
+kytkyessä juosta Viipuriin asti, -- henki oli mennä siinäkin kyydissä,
+ennenkuin toisyönä linnaan ehdittiin.
+
+Tästä taas Lauri vilkastui ja kysyi:
+
+-- Onko linnanherra siis jo palannut?
+
+-- On, osan väkeään hän vain jätti Karjalan miehiä masentamaan ja uutta
+rangaistusveroa ottamaan. Minut tuotiin linnaan hirtettäväksi ... jo
+näytettiin minulle sen ilon paikkakin, odotettiin vain paria
+karjalaista tovereikseni. Siksi aikaa oli minut tietysti tyrmään
+pistettävä. Mutta siinä veroinnossaan olivat linnan heitukat sysänneet
+verotavaroita siihenkin hinkaloon, jossa minua oli säilytettävä, ja ne
+oli ensiksi siirrettävä muualle.
+
+-- Ja sitä et sinä ruvennut odottamaan?
+
+-- En kauan. Kädet minulla olivat tiukkaan sidotut, mutta jalat olivat
+vapaat. Kun niin seisoin holviaukon suulla, huovien ympärilläni
+touhutessa, katselin kupeilleni... Muurin reunalle ei ollut kovin pitkä
+harppaus, sen päälle jaksoin loikata, ja muurin alla, huimaavan
+syvällä, tiesin rannan ja vesirajan olevan. Yksipä on, kuolenko köyteen
+vai rantakiviin, ajattelin itsekseni, hyppäsin muurin laelle, juoksin
+sen yli ja viskausin päistikkaa pimeään syvänteeseen... Kiire jo
+olikin, huovi oli perässäni muurille loikannut ja tapaili sitä
+kahlenuoraa, joka sidotuista käsistäni roikkui.
+
+-- Etkä iskenyt päätäsi mäsäksi?
+
+-- Sitä itsekin ihmettelin ... sattui siihen kohtaan syvä vesi. Siellä
+pimeässä aallokossa kuppelehdin kädet köysissä ... mutta tuokion
+kuluttua tunsin ajauneeni muurin juurelle kivikkoon. Siinä makasin ja
+kihnutin terävään kivensärmään köyttä poikki, sillaikaa kuin huovit
+ylempänä muurilla hoilasivat ja toisilleen minun jo hukkuneen
+vakuuttivat. Mutta kun käteni olivat irti, uin siikana salmen yli
+kaupungin rantaan ja pakenin Mustain veljien luostariin, jonka raskasta
+portinläppää kolkutin väsyneenä ja märkänä.
+
+-- Mutta sinne päästyäsihän olit turvassa!
+
+-- Siinä luulossa minäkin siellä levolle kävin, -- mutta mitä vielä!
+Vihainen linnanherra kuuli heti aamulla minun luostariin paenneen,
+kutsui mustain päämiehen puheilleen ja uhkauksilla oli hän vaatinut
+vanhaa munkkia luovuttamaan minut pois luostarinsa turvasta, -- niin
+sydämikkö on äijä! Kovin kuului päämunkki sitä vaatimusta
+vastustelleen, luostareissa kun pitäisi vainotuillakin tyyssija olla,
+mutta taipua hänen oli täytynyt.
+
+Vilppu hymähti katkerasti, muistellen, kuinka hän siellä nukkui kuin
+pyhimys vahvassa turvassa, ja sillävälin oli sopimus tehty siitä, että
+hänet seuraavana aamuna luostarista linnaan luovutetaan, -- ritari oli
+siinä kirkkoakin mahtavampi! Mutta taas hän hilpeästi jatkoi
+kertomustaan:
+
+-- Onni on, että nuo joutilaspäiväiset munkit ovat löyhäsuisia lärppiä.
+Kun päivällä heräsin, juorusi yksi heistä heti minulle koko jutun.
+Siinä siis pelastukseni! ajattelin, nyt ei Krister-herra kaulani
+venytystä enää toistaiseksi lykännekään! Hän oli jo pannut huovinsa
+luostarinportille minua vartioimaan, -- siellä kai ne seisovat vieläkin
+sateessa, sääli miehiä! Mutta minä kävin sairaaksi.
+
+-- Tosissasiko?
+
+-- Tosissanikin, luitani vilusti, pyysin rohtoa ja nukuin. Mutta nukuin
+vain sen verran, että näin jo munkkien levolle lähtevän, -- en tiedä,
+tokko he vahtivatkaan minua niin ylen tarkasti. Siinä rakennetaan nyt,
+kuten lienet nähnyt, uutta kivistä taloa vanhan puuluostarin viereen,
+ja minut oli pistetty kiviseen koppiin. Niihin tehdään ikkunatkin ...
+se oli kyllä kapea rako vain siinä minun kopissani, mutta leveäkös minä
+olen mieskään, varsinkaan näin syömättömänä. Ryömin telineille, sieltä
+pudottausin Hepolan talon katolle, joka on luostarinmuurin vieressä, --
+portilla vahtivat huovit eivät tietenkään sinne sateiselle taivaalle
+tähystelleet...
+
+Vilppu vaikeni ja jopa siitä Lauri ymmärsikin, miksi seikkailijalla oli
+sellainen hätä käpälämäkeen ollut. Mutta tuokion kuluttua heläytti
+Vilppu niin iloisen naurun, että se kajahti kuin vesihiisien joi'unta
+pimeillä selillä.
+
+-- Mitäs naurat? kysyi Lauri kummissaan.
+
+-- Sitä melua, joka nyt aamulla syntyy Mustassaluostarissa, kun minua
+ruvetaan hakemaan ja huutamaan, kun linnan huovit koviksi käyvät ja
+kiroilevat hurskaille miehille, -- sen melun jo arvaan! Varo sinä vain,
+Lauri, että et joudu siihen sekaantumaan etkä vastaamaan öisestä
+soudustasi!
+
+-- Kukapa minut täällä tuntee ja soutuni tietää!
+
+-- Hyvä olisi. Mutta siirrypäs airoihin sinä, nyt minulta tuntuu jo
+eväs paremmin luistavan kuin äsken Kaaperin tuvassa.
+
+Ääneti soutivat nyt toverukset tuokion pimeää selkää. Sitten rupesi
+Vilppu vuorostaan suupalojensa lomaan kyselemään Laurin matkoja ja
+hämäläisten eräasian enteitä. Hän kertoi Sysikorvesta paetessaan
+viipyneensä muutamia päiviä Suur-Savon kylillä ja siellä savolaisia
+puhutelleensa, -- eivät he olleet häntä kalajärviltä tunteneet, vaan
+auliisti olivat hänelle avun ja evään antaneet, kun kuulivat miehen
+ruunun huoveja pakenevan. Ne ovat tuuman miehiä Savon miehetkin, kun
+heidän kanssaan noinikään sovinnossa juttelee, selitti Vilppu, -- ei
+uskoisi heitä samoiksi tappelijoiksi, kuin ovat kalajärvillä.
+
+-- Eikö sinua siellä kukaan tuntenut? kysyi Lauri hiukan aralla ja
+epävarmalla äänellä.
+
+Sen arkuuden Vilppu heti oivalsi ... vieläpähän on miehellä se
+kallioniemen impitarina muistissaan, -- ja hymähtäen hän vastasi:
+
+-- Tunsi yksi, -- hänelle sinulta viestit vein, vaikket noita muistanut
+mukaani pannakaan. Ja hyvämuistiseen mieleen ne tuntuivat siellä
+joutuvan. Ei ole Tarvaisen tytär vielä sulhasiin suostunut, mutta pidä
+kiirettä, Lauri, jos häntä omaksesi mielit, pian se voidaan sieltä
+siepatakin.
+
+-- Puhuiko hän sellaista sinulle? kysyi Lauri vilkastuen.
+
+-- Eiväthän ne miehettömiksi heittäydy isojen talojen koreat kassapäät.
+Mutta jotain se puhuikin, kun hänelle kerroin sinun muiden erämiesten
+kanssa nyt rajankäyntiä ja rauhaa puuhaavan.
+
+-- No mitä virkkoi?
+
+-- Kun tullee rauhan miehenä, sanoi, niin voin hänelle saunan lämmittää
+-- mutta tulkoon ajoissa! Eikä se ollut leikkiäkään kaikki, sen näin.
+
+Lauri souti nyt sanaa puhumatta, hänen mietteensä olivat yhtäkkiä
+ruvenneet kulkemaan omia uriaan, jotka jo olivat kaukana hänen
+levottoman toverinsa seikkailuista. Mutta Vilppu tarkkasi sillä välin
+tyystin tyyntyvää selkää, jonka pimeästä, sateen vähän tauottua,
+hämärät rannat vähitellen rupesivat häämöttämään. Hän oli näkevinään
+jotakin korkeaa siellä sivulla keulan edessä ja kääntäen venheen sitä
+kohti virkkoi hän yhtäkkiä vilkkaasti:
+
+-- Onkohan se tuo, se sinun rääveliläinen laivasi? Tuolta kuultavat
+mastot taivasta vastaan.
+
+Siinä se oli, vaikka Laurin silmän oli sitä vaikeampi erottaa kuin
+Vilpun, joka ennenkin oli meren aavoja tottunut tarkkaamaan. Ja laivaa
+kohden kulki nyt venhe hyvää vauhtia.
+
+-- Aiotko herättää laivamiehet? kyseli Lauri, kun lähestyttiin tummaa
+alusta.
+
+-- Eikä hiidessä, -- me liikumme pehmeästi kuin peltohiiret, emme
+herätä ketään. Kas näin! -- sano Ennille terveiset, että mies on
+tallessa!
+
+Venhe laski laivan luo, ja Vilppu huopasi sen keulan viereen, kopeloi
+siinä hetkisen, löysi ankkurivitjan ja kiipesi sitä myöten kuin vanha
+laivuri ainakin pimeälle kannelle. Lauri, joka airoissa istui, näki
+hänen sieltä vain kättä hyvästiksi viittovan, ja sitten hävisi hiipivä
+hahmo, ikäänkuin hupeni sen mustan rungon sisään.
+
+-- Taisipa mies ruumaan pudottautua, tuumi Lauri, laivasta poispäin
+soutaen --, jokohan nahkansa pelasti taaskin veitikka!
+
+Mutta itsellään oli hänellä nyt kova työpaikka edessä kiskoessaan yksin
+voimainsa takaa venhettään vastalaitaiseen, joutuakseen ennen
+päivännousua kaupunkiin takaisin. Mutta siinä kiskoessaan ei hän noita
+ponnistuksiaan muistamaan joutanut. Vilppu oli kirjavia juttujaan
+kertoessaan hipaissut hänen mieleensä jo puoleksi maatuneita muistoja,
+jotka nyt taas kirkkaiksi välähtivät ja jotka syyssateessakin hänen
+verensä kuumenemaan saivat. Ja hän loi siinä nyt eteensä kirkkaita
+tulevaisuuden kuvia, miten hän pian, ruunun miesten avulla
+selvitettyään Lapinkorven riidat, solmii sovun vanhojen vihaheimojen
+välille, miten hän eräänä päivänä saapuu savolaisten vieraiksi, astuu
+Tarvaisen taloon, eteiseen keihäänsä jättää, ja virkkaa: "No nyt tulen
+rauhan miehenä rauhan miesten luo"... Mutta rannassa lämpiää silloin
+tuttu sauna, ja vastaksia taittaa lehdosta tuttava käsi...
+
+Ne kiertelivät edestakaisin, nuo mieluisat mielikuvat, karkasivat
+virvatulina ja palasivat taas. Eikä Lauri niissä mietteissä soutaessaan
+huomannutkaan, kuinka vähitellen yön pimeä vesiltä väistyi ja hallavana
+valkeni pilvinen taivas, -- siinä oli pian kaupunki hänen edessään, ja
+aamu oli jo alkanut, kun hän venheensä aittarantaan laski. Silloin hän
+harkitsi parhaaksi olla yrittämättäkään enää muurin ylitse pihaan ja
+tupaan, jossa kai jo väki oli liikkeellä. Sen sijaan hän haki aitan
+kupeelta onkensa, jolla hän joutopäivinään oli rannasta särkiä
+narraillut, ja rupesi ongelle, ikäänkuin sitä varten olisikin aikaisiin
+tuvasta noussut. Tuuli hajoitteli juuri harmaita pilviä ja päästi
+päivänkin pilkistämään märkään luontoon, ja särjet söivät nälkäisinä,
+joten niitä oli ilo rannalle nykkiä. Mutta niitä nykkiessään silmäili
+Lauri usein selän taakse, jossa juuri rääveliläiseen laivaan märkiä
+purjeita nostettiin, -- nyt se pyyhkäisikin jo salmen lävitse aukealle
+merelle päin!
+
+Vahingoniloa tunsi onkimies mielessään, kun hän vähän myöhemmin kuuli
+kavionkapsetta muurin kupeiselta tieltä ja näki huoviparven linnasta
+päin karauttavan. Niillä on jo tieto luostarivangin karkaamisesta ...
+päätteli Lauri itsekseen ... kas noin, hätäpä tuntuu olevan
+hakijoilla... Yksi huoveista ajoi Laurinkin luo rantaan kysyen, eikö
+ollut hän nähnyt luostarista päin pakenevaa miestä.
+
+-- Mistä minä ... tässä olen hetken vain särkiä aamusyönniltä nykkinyt.
+
+Kyselijä oli tyytymätön ja kiukkuaan purkaen rupesi hän Laurille
+tiukkaamaan:
+
+-- Mikä teidät tietää ... yön olet sateessa ollut, näet, mekkosi on
+märkä, vaikka lienet sinä karkurin pakoon auttanut.
+
+Jopa läplätti vähän Laurin sydän, mutta silmiään siimasta kääntämättä
+hän vastasi:
+
+-- Vähän satoi vielä kun Kaaperin tuvasta rantaan tulin, -- ketä te
+sitten haette?
+
+Kiire ajoi huovin edelleen ratsastamaan, mutta vähän epäillen hän vielä
+taakseenkin Lauria katseli. Mutta aivan levollinen ei ollut enää
+Laurinkaan mieli, ja tuokion kuluttua hän jo saaliineen astui tupaan ja
+rupesi siellä liedellä kalakeittoa murkinakseen keittämään. Ei näkynyt
+Sipiäkään, kaupungille kuului menneen. Syötyään lähti Laurikin taas
+jaloittelemaan, katselemaan, mitä sinne kaupungille nyt oikein kuului.
+
+Raatihuoneentorilla seisoskeli harvinaisen sakea miesjoukko
+keskustellen siitä viimeöisestä tapauksesta, joka uhkasi turmiota koko
+kaupungille. Krister-herra kuului näet heti aamulla äissään uhanneen,
+että ellei pakolaista kiinni saada, niin hän kiskoo kovan sakkoveron
+porvareiltakin, joita hän kapinanjohtajan auttajiksi epäili. Siellä
+sisällä raatihuoneessa kuuluivat nyt pormestarit ja raatiherrat siitä
+huolestuneina neuvottelevan ja kirjuri luki juuri portailta julistusta,
+että karkuri on kiinni otettava, missä vain tavataan, ja auttaja myös,
+jos sellaista on.
+
+-- Minkähän nuo tuolle tekisivät, jos kiinni saisivat, kysäisi Lauri
+vieressään seisovalta sepältä.
+
+-- Nahan nylkisivät ja hirressä kuivaisivat...
+
+Puistattipa vähän korven poikaa, kun hän tuota kuria ajatteli, ja hän
+jo melkein säpsähti, kun hetken kuluttua joku häntä kylkeen töyttäsi.
+Se oli toki vain Suopelto, joka aamukauden sanoi Lauria kaupungilta
+hakeneensa.
+
+-- Etkö ole kuullut, että linnanherra jo on palannut retkeltään.
+Meidän on aika joutua asiaamme ajamaan, että sitten jo pääsemme
+taipaleellekin.
+
+Lauri olisi ehkä vielä antanut suuttuneen linnanherran jonkun päivän
+rauhoittua, mutta eipä huolinut hän ruveta Sipille epäilyksiään
+kertomaan, virkahti vain:
+
+-- Vai jo on palannut herra. No, mennään siis linnaan.
+
+
+
+
+XII. KRISTER NIILONPOIKA VAASA.
+
+
+Paksuun villavaippaan kääriytyneenä istui tervaksista roimuavan
+pystytulen ääressä Viipurin linnan vaakunasalissa linnanherra
+Krister Niilonpoika Vaasa, potkiskellen aina väliin raskaalla
+hirvennahkasaappaallaan halkoja edemmäs takkaan, niin että kannus joka
+kerralta vihaisesti kilahti. Hän istui syvällä nahkaisilla
+reunustetussa nojatuolissaan ja syviin tyytymättömyyden mietteisiin
+vaipuneena. Hänen kuivanluisevilla kasvoillaan ei ilmettä liikahtanut;
+hänen pienet, vaalearipsiset silmänsä olivat puoliummessa, ja joskus
+vain hän kädellään harasi harvaa, harmajaa tukkaansa. Herra oli
+viluinen nyt pitkän syysratsastuksensa jälkeen, ja siksi oli hän noin
+villaisiin kääriytynyt; mutta lämmintä hän yleensäkin rakasti,
+hirsituli paloi hänen takassaan miltei yhtämittaa talvet ja kesät, ja
+sen ääressä hän enimmäkseen murjotti kotosalla ollessaan.
+
+Loitompana pöydän luona, ikäänkuin liikaa kuumuutta paenneena, istui
+Viipurin linnanvouti, Björn Degen, Kristerin vanha asetoveri ja uskottu
+mies, tyyni ja tasainen herra. Äsken oli Krister-herra maininnut häntä
+aasiksi ja käskenyt hänen mennä hiiteen, mutta Björn odotti lähempiä
+ohjeita. Hän sai näet aina vastaanottaa tuittuisen isäntänsä tiheäin
+suuttumusten ensi puuskat, mutta hän oli niihin jo tottunut eikä niitä
+enää säikähtänyt. Hänen kanssaan kahden kesken oli Krister-herralla
+tapana istuskella pitkät illat shakkilaudan ääressä, -- he nököttivät
+siten ääneti nenät vastakkain ja siirsivät kumpikin nappulan tunnissa,
+miettien taas toisen tunnin uutta siirtoa. Mutta jos onni lopulta oli
+voudille suosiollinen ja hän herrastaan matin teki, niin silloin
+saattoi Krister polkien ja karjuen ajaa ystävänsä ulos, ikipäiviksi
+pois koko linnasta! -- komentaakseen hänet seuraavassa tuokiossa
+takaisin sisälle uutta ottelua koettamaan. Siihen oli Björn-herra
+tottunut. Ja tottunut hän oli siihenkin, että hänen kiivasverinen
+isäntänsä, kiukustuneena jostakin vastoinkäymisestä, ajoi ensimmäiset,
+pahimmat vihansa häneen, kunnes sai oikean asianomaisen höyhentääkseen.
+Harvoin oli linnanvouti kuitenkaan sellaista ryöppyä niskaansa saanut
+kuin juuri tänä aamuna, jolloin tieto tuli kapinanjohtajan paosta
+mustain veljien luostarista, -- sitä kiukkua oli kestänyt kauan.
+
+Mutta Björn Degen ei ollut sen alle luhistunut, ja varsin rauhallisena
+hän nytkin, herransa taas hetkisen äänettömänä lepäillessä takan
+ääressä, istui häneen selin, katsellen peräseinän vaakunakoristeita ja
+odotellen uutta ryöppyä. Se vaakunasali oli suuri, holvattu huone
+Olavintornin keskiosassa, harmaja, iloton ja hämärä. Kivisiä seiniä
+peittivät siellä täällä karhuntaljat ja villaiset loimet, joita öisin
+peittoina käytettiin, mutta peräseinällä, uunia vastapäätä, oli
+Vaasan-suvun kookas, komea vaakunakilpi, raudoitetusta tammesta
+rakennettu. Ja sen toisella puolella riippui Kristerin teräksinen
+haarniskapuku ja vaskinen kypärä, mutta toisella puolella pitkä,
+kullalla kirjailtu ja nahoilla reunustettu vaippa, jossa uumenien
+kohdalla oli leveä vyö, jonka soljesta jalokivi hohti. Se oli Kristerin
+drotsettiviitta, hänen juhlapukunsa niiltä suuruuden ajoilta, jolloin
+hän oli Tukholman linnassa maan ylimpiä hallitusmiehiä, -- se kirottu
+"hanhenpoika" vain aina häntä ylempänä.
+
+Degen-herra katseli, kuinka vyösoljen jalokivi takkatulen lieskasta
+säteili, ja hän ihmetteli, kauanko isäntä nyt malttoi noin ääneti
+istua. Hänen luonaan oli näet äsken käynyt mustainveljien luostarin
+priori, jota hiljaista hengenmiestä linnanherra oli ankarasti sättinyt
+siitä, että tämä luostaristaan oli laskenut vapaaksi linnasta karanneen
+vangin, jota Krister oli käskenyt tarkasti vartioida. Tuon ärsyttävän
+tapauksen seutuvilla ne takan ääressä istuvan vanhuksen vihaiset
+mietteet vieläkin liikkuivat, sen vouti hyvin oivalsi, ja aivan oikein,
+jopa äijä sieltä hetken kuluttua taas ärähtikin:
+
+-- Degen, laadi kirjallinen julistus siitä, mitä äsken jo
+suusanallisesti ilmoitin herrankoirain kavalalle preesekselle.
+
+-- Mitenkä siis?
+
+-- Niin, että minä peruutan luostarilta ne niityt ja maatilat, jotka
+olen sille lahjoittanut, peruutan rangaistukseksi siitä, että priori
+on vastoin lupaustaan tahallaan laskenut vapaaksi vaarallisen
+kapinamiehen...
+
+-- Tahallaan, -- mutta jos hän valittaa päällikölleen? -- sellaisen
+epäilyksen julkilausui Degen.
+
+-- Valittakoon vaikka paaville! Jos hänellä onkin oikeus pakolaista
+suojella, niin ei ole oikeutta laskea menemään. Ja lisää vielä:
+esivallalle petollisessa tarkoituksessa! -- Ukko liikahteli jo
+uudelleen ärtyen villaistensa sisällä ja jatkoi: -- Huolimattomille
+vartioille annetaan kullekin kaksikymmentä paria raippoja, ja katso,
+että he ne rehellisesti saavat!
+
+Sisään huoneeseen astui nyt keski-ikäinen mies, ritaripuvussa, mutta
+hanhensulka kädessään. Hän oli ryhdiltään ja vähän kumaralta varreltaan
+melkoisesti Kristerin näköinen, ja siltä näytti, että hänen
+silmissäänkin pälyi linnanherran synkkää katsetta. Se olikin
+linnanherran vanhempi elossa oleva poika, Niilo Kristerinpoika, joka
+isänsä komennon alla otti osaa linnan ja läänin hoitoon, mutta josta
+isän ankara kuri oli itsenäisyyden vähiin kuivetuttanut. Niilo-ritari
+oli nyt linnan asesalissa ollut puhuttelemassa erinäisiä linnanherran
+puheille tulleita asiamiehiä, joita Kristerin matkoilla-olon aikana
+olikin kertynyt koko joukko, ja hän kertoi nyt isälleen, mitä asioita
+niillä milläkin oli.
+
+Siellä oli pari lyypekkiläistä kauppiasta, joiden lastialukset
+Hansa-liiton vartiolaivat olivat saaneet kiinni Suomenlahdella ja
+ottaneet takavarikkoon, koska laiva oli kuljettanut Viipurin kautta
+tuodun luvattoman kauppalastin Novgorodista. Nyt he pyrkivät
+Krister-herran miehiksi ja palvelijoiksi, saadakseen sillä nimellä
+häneltä suojeluskirjan, jonka avulla riitelisivät lastinsa takaisin.
+Viipurin linnanherran alustalaisten laivoja ei näet uskaltanut
+Hansa-liittokaan takavarikossa pitää. Sellainen temppu oli hyvin
+tavallinen, ja siihen kauppaan oli ahnas Krister-herra varsin hanakka,
+mutta runsaat hyvittäjäiset hän siitä hätääntyneiltä vaati.
+
+-- Puolen lastin hinta meille, sehän on vanha taksa, -- niin hän nytkin
+pojalleen neuvoi.
+
+Sitten siellä oli Viipurin pormestari ja kaksi raatimiestä pyrkimässä
+Krister-herran puheille ja Niilo-ritari kysyi, saisiko heidät laskea
+sisään. He olivat tulleet sen viimeöisen tapauksen johdosta
+selittämään, että Viipurin porvaristo oli siihen aivan viaton, ja
+pyytämään, että porvareita ei tämän asian vuoksi toki rangaistaisi.
+
+-- Ei, heitä en nyt ota puheilleni, murisi vanha herra takkatulensa
+äärestä, -- olkoot vielä toistaiseksi tarpeellisessa pelossa, se heille
+hyvää tekee. Kutsun heidät jonkun päivän perästä puheilleni ja ilmoitan
+samalla, paljonko heidän nyt on hankittava viljaa ja suoloja linnaan,
+-- niitä tarvitaan täällä tänä talvena tavallista runsaammin.
+
+Viipurin pormestarina oli Antti Degen, Björnin veli, ja tuntuipa tämä
+tyly vastaus vanhasta voudista sangen nöyryyttävältä, mutta hän oli
+tottunut ääneti nielemään pahemmatkin nöyryytykset.
+
+Vielä oli, kertoi ritari, asesalissa odottamassa rääveliläinen
+rihkamasaksa, joka oli tavattu maaseudulla kaupustelemassa ja tuotu
+linnaan tuomittavaksi. Hänen maksettavakseen määräsi Krister
+kohtuullisen sakon, -- mies voi kiittää suojeluspyhimystään, kun sillä
+nahkansa ostaa! -- Ja lopuksi oli siellä vain pari hämäläistä
+talonpoikaa, jotka sanovat jo kauan Viipurissa odottaneensa.
+
+-- Hämäläistä, sanot, mitä ne meihin kuuluvat? ärähti Krister
+äkeissään, mutta samalla vähän hämmästyneeksi ja uteliaaksi käyneenä.
+
+Ja kun ritari kertoi heidän tulleen puhumaan jostakin rajankäynnistä ja
+viimeksi Turusta saapuvan, heristi vanhus yhä tarkempaan korviaan,
+vainuten heti jotakin juonta näiden outojen kaukamatkaisten asiasta.
+Hän käski ovella seisovan heitukan saattaa hämäläiset eteensä.  Kotvan
+olivatkin jo Sipi ja Lauri odottaneet linnan kolkosti kumajavassa
+etuhuoneessa, asesalissa, jonka kivipermannolla kannusniekat
+ratsumiehet ja sarkapukuiset jousimiehet kolisten kävelivät ja jonka
+mustuneilla seinillä pitkistä puunauloista ja monihaaraisista
+hirvensarvista riippui rautaselkäisiä jousia ja pitkävartisia
+tapparoita. Niiden välissä oli vanhoja ruostuneita kilpiä ja särkyneitä
+vaskikoristeita, osoittaen, että oli siinä suuressa asesalissa ennen
+ollut enemmänkin loistoa, -- nyt vallitsi siellä harmaja vakavuus ja
+painostava kolkkous. Sieltä kutsuttiin nyt yhtäkkiä Hämeen miehet
+sisälle ankaraksi kuvatun linnanherran eteen, joka puolittain selin
+oveen istui eikä sanaakaan vieraille tervehdykseksi lausunut. Värähtipä
+senvuoksi Sipinkin ääni nyt vähän pahemmin kuin Turussa, kun hän tälle
+jurottajalle kävi talonpoikain takamaajuttuja selittämään ja
+valittamaan Savon-puolisten väkivallantöistä.
+
+Nuo valitukset ja talonpoikain vaatimus, että Kristerin olisi
+ryhdyttävä suojelemaan hämäläisten oikeuksia, ne suututtivat nähtävästi
+alunpitäen entisestään ärtyisellä päällä olevan vanhuksen, sillä jo
+Sipin puhuessa viskeli hän villaisiaan vähemmäksi päältään ja niiden
+alta ilmestyi pieni äijä, jonka eleet olivat kiukkuiset ja terävät.
+Vielä ei ollut Sipi sanottavaansa lopettanut, kun Krister kääntyi oveen
+päin nojatuolissaan ja iski katseensa talonpoikiin, virkkaen:
+
+-- Mikä tuhma bundte geschihte teillä on juteltavananne! Sano lyhyesti:
+kuka olet ja kuka sinut tänne lähetti?
+
+Sen hän lausui huonolla suomenkielellä, sillä Krister Niilonpoika Vaasa
+ei ollut pitkän oleskelunsa aikana Viipurissa kansan kieltä edes
+auttavasti oppinut ja hän sekoitti aina puheeseensa viipurilaiseen
+malliin kaikki ne kolme kieltä, ruotsin, saksan ja suomen, joita siellä
+rinnakkain viljeltiin. Hämmästynyt talonpoika, joka luuli kylläkin
+selvästi puhuneensa, ojensi Kristerille valituskirjansa, ilmoittaen,
+että he olivat Hämeen talonpoikain asialla.
+
+Mutta Krister-herra ei välittänytkään heidän asiastaan tarkempaa selkoa
+ottaa. Hän rupesi puhumaan:
+
+-- Te talonpojat olette kaikki yhtä uppiniskaista joukkoa, das ist
+dasselbe, oletteko hämäläisiä vaiko karjalaisia. Ette tahdo verojanne
+maksaa, vaan tappelette milloin ruunua vastaan, milloin keskenänne, ja
+sitten te tulette valittamaan, -- minä olen jo kyllästynyt tähän
+katzenjammeriin!
+
+Sipi luuli ukon sittenkin ymmärtäneen heidän asiansa väärin ja virkkoi:
+
+-- Emmehän nyt veroista valita, emme pyydä muuta, kuin että saisimme
+saloillamme rauhassa elinkeinoamme harjoittaa ja että takamaiden rajat
+selviksi määrättäisiin.
+
+-- Hä -- kivahti ukko -- pitäisikö minun tästä lähteä teidän
+sumpmarkeille rajoja käymään sen vuoksi, että ette voi siellä
+sovinnossa elää! Ja mitä rajoja siellä tarvitaan! Erämaat ovat ruunun
+omia, kiittäkää onneanne, että saatte siellä kalastella, te niinkuin
+savolaisetkin. Jos ette osaa siellä siivolla liikkua, niin tapelkaa,
+ryöstäkää ja polttakaa, se on, djeflar i mej, yhdentekevää meille!
+
+Hän kääntyi jo selin Hämeen miehiin, ikäänkuin siten heille
+ilmoittaakseen, että sillä vastauksella heidän on lähdettävä. Mutta
+pitkän matkan kulkeneet miehet, jotka niin kauan olivat odottaneet
+pääsöä linnanherran puheille, eivät niin vähään tyytyneet. Sipi virkkoi
+rauhallisesti:
+
+-- Savolaiset, jotka ovat maillemme hyökänneet, kuuluvat tähän
+käskynhaltijakuntaan, siksi odotamme täältä apua.
+
+-- Hä, odotatte, napisette... Kyllä minä teille avun tiedän!
+
+Näin puhuen viittasi Krister-herra ovella seisovalle heitukalleen, että
+tämä ajaisi talonpojat ulos. Mutta keihäsniekka ei ollut vielä ehtinyt
+liikahtaakaan, kun jo Lauri, joka oli ääneti kuunnellut linnanherran
+vihoja, astui askeleen eteenpäin ja kuumenneena virkkoi:
+
+-- Jos ei täältä raja-asiaamme apua tule, niin tulee sitä toisaalta.
+
+Silloin pyörähti Krister-äijä kuin neulan pistämänä ympäri, keikahti
+kuin kärppä Laurin eteen ja tiuski hänen nenänsä alla:
+
+-- Mitä mukisee der Bube? Mistä muualta se apu tulee, vastaa! Hä?
+
+Lauri totteli käskyä ja vastasi rohkeasti:
+
+-- Kaarlo-herralta Turusta. Hän ymmärtää talonpoikainkin tarpeet, ja
+häneen me luotamme.
+
+Uhkaavasti leimahtivat silloin Krister-herran pienet, vilkkaat silmät,
+ja käheänä hän sähähti:
+
+-- Vai Kaarlo-herran luo aiotte mennä, vai hän suosii talonpoikia, --
+kyllä tunnen sen kapinavirren! Entäpä jos minä pidän huolen, että ette
+sinne menekään!
+
+Hänen äänensä vapisi kiukkua, hän ärtyi yhä enemmän, ja sulina tulivat
+jo hänen suustaan puhtaat suomalaiset sanat, kun hän jatkoi:
+
+-- Vai oletteko te vehkeilijät jo marskin luona olleet, hänen
+asioillaanko te kuljettekin, ahaa, niinkö?
+
+Sipi koetti selittämällä korjata Laurin tekemän varomattomuuden. Mutta
+hän ei ehtinyt ääneen päästä, ennenkuin Krister-herra yhä yltyvän
+vihansa kuumentamana jatkoi kuumaa puhettaan:
+
+-- Teissä härkäpäisissä suomalaisissa talonpojissa asuu niskoitteleva
+henki, mutta kautta Maarian, kyllä minä sen teistä kitken. Täällä te
+juoksette marskin asioilla vakoilemassa ja sitten vehkeilette
+verotalonpoikain kesken minua vastaan. Mutta minä teen solmun sekä
+vehkeistänne että ruikutuksistanne, siksi lujia tyrmiä on toki
+Torkkelin vanhassa linnassa, -- niissä saatte miettiä, miten
+Kaarlo-herra teitä auttaa mahtaa!
+
+Mutta se uhkaus nosti kuohuun jo Sipinkin luonnon. Hän veti esille
+Turun marskilta saamansa turvakirjan ja lausui tyynesti:
+
+-- Ei meitä niinkään tyrmään suljeta, me olemme Kaarlo-herran
+suojeluksessa.
+
+Mutta se ilmoitus ei suinkaan taltuttanut suuttunutta herraa, se
+päinvastoin häntä vieläkin ärsytti.
+
+-- Juuri sitä arvasin, juuri tuo kirjasi todistaa teidän väärällä
+nimellä linnaani tunkeutuneen.
+
+Ja taas hän viittasi heitukalleen, mutta nyt rajusti:
+
+-- Tyrmään, hetipaikalla, siellä saavat moukat mädätä, kunnes heidän
+herransa on tästä maasta ajettu.
+
+Ukon viimeisen purkauksen aikana oli nuori, uljas, vaaleaverinen ritari
+astunut huoneeseen ja pysähtynyt sanatulvaa kuulemaan. Se oli hänen
+nuorempi poikansa, Juhana Kristerinpoika, vielä nuoruuden vuosissa
+oleva, uljasotsainen, vapaakatseinen mies. Hän nyt kummissaan kysyi:
+
+-- Mitä ovat talonpojat tehneet, kun sinut noin suuttumaan saivat, isä?
+
+-- Bonden kätyreitä he ovat, samaa joukkoa kuin Olavi Tavast, jonka
+eilen sinun kehoituksestasi, pehmeästi kyllä, laskin menemään, --
+tuossa näet heidän mainekirjansa! Välemmin, huovi, vie miehet tyrmään,
+ja vastaa hengelläsi, etteivät karkuun pääse, niinkuin se äskeinen
+kapinamies!
+
+Nuori ritari vaihtoi kysyvän katseen Degen-voudin kanssa, joka hänkin
+melkein säälien, mutta tapansa mukaan vaieten, katseli, kuinka siinä
+huolistaan valittamaan tulleita talonpoikia tyrmään raastettiin. Mutta
+Krister seurasi itse huoveja rappusille asti valvoakseen, että nuo
+ylpeät Hämeen miehet todellakin tyrmään vietiin, ja sieltäkin hänen
+käheäksi käynyt äänensä vielä jyrisi poistuvain jälkeen.
+
+Mutta kun ukko sieltä palasi takkatulensa luo, tapasi hänet ankara
+yskänkohtaus, -- hän oli liiaksi ärtynyt, hengästynyt, ja silloin se
+kohtaus hänelle helposti tuli. Vieläkin yritti hän vihojaan puhumaan,
+mutta sanat tarttuivat kurkkuun, hän oli läkähtyä ja vaipui kasvot
+sinervinä, silmät verestävinä, hervotonna nojatuoliinsa. Se ei ollut
+hänen pojilleen eikä Degen-ukolle mitään outoa, se oli heille tuttu
+suuttumuksen huippupiste, ja silloin oli heidän aina kutsuttava
+saapuville suoneniskijä, joka laski vanhuksesta pois liikoja vihaisia
+veriä, ja peitettävä rykijä turkiksiin, hikoilemaan ja rauhoittumaan.
+Niin he nytkin tekivät.
+
+Ja koko linnan läpi lehahti silloin ikäänkuin hetkisen helpotuksen
+henkäys, -- ankara isäntä oli taas ainakin pariksi päiväksi ankkuriin
+saatu! Hänen tuittupäinen kiivautensa rasitti näet aina kuin uhkaava
+painajainen linnan koko väestöä, josta se oli karkoittanut kaiken
+naurun ja elämänilon, luoden vain kylmän pelokkuuden koko ympäristöön.
+Nyt on herra taas saanut kohtauksensa, nyt hän on vuoteessa! -- niin
+kulki salailoinen supatus linnassa suusta suuhun.
+
+Siellä Krister Niilonpoika nyt makasikin hämärässä vuodehuoneessaan
+sänkyuudinten takana sävyisämpänä ja kesyttyneenä, makasi monien
+patjojen alla ja joi verta tyynnyttävää rohtokeitosta. Eipä kumma,
+että se kohtaus taas oli tullut, sillä kovin paljon olikin nyt
+kuumaveriselle vanhukselle kasaantunut yhtaikaa suuttumuksen ja
+mielenliikutuksen syitä. Niitä hän nyt tyyntyneempänäkin siellä
+muistoissaan hautoi.
+
+Ensin se jääskeläisten verokapina. Ja sitä kurittamasta palattuaan oli
+häntä vastassa linnassa ollut monta tuskastuttavaa viestiä. Pahin
+niistä, Tukholmasta tullut, oli tiennyt kertoa, että hallitus siellä
+taas oli -- marskin käynnin jälkeen -- asettunut uudelle kannalle hänen
+viipurilaiseen läänitykseensä nähden, jonka kuningas hänelle jo
+keväällä oli luvannut; nyt se on taas kaikki hyvin epämääräistä. Ja
+joskin Krister oli kaikissa tapauksissa, vaikkapa aseväellä, päättänyt
+pitää linnansa, niin tuo kuninkaan horjuvaisuus häntä kuitenkin
+ärsytti. Mutta vielä enemmän oli häntä kiukuttanut se viesti, jonka
+jalosukuinen ritari Olavi Tavast oli samaan aikaan tuonut Turusta hänen
+veriviholliseltaan marskilta: Kaarlo Knuutinpoika tulee muka vain
+omansa ottamaan, hyvällä tai pahalla! Tulkoonpa se mahtaileva nulikka,
+koettakoonpa täällä komennella! -- olisi sen asiamies kumminkin pitänyt
+salpojen taa sulkea, vaikka liekin piispan veljenpoika! Mutta olipa hän
+toki vastauksenkin saanut: "Niin kauan kuin veri suonissani virtaa, ei
+Kaarlo Knuutinpoika Viipurin linnaan astu, sen vannon kautta sieluni
+autuuden", niin oli Krister vastannut lähettiläänä käyneelle nuorelle
+Tavastille hänet linnastaan lähettäessään.
+
+Näiden harmien lisäksi oli sitten tullut talonpoikain johtajan
+kaksinkertainen pako, joka Kristeriä sitä pahemmin harmitti, kun hän
+vainusi pakolaisen saneen salaista apua, eikä hän tiennyt keltä. Ja nyt
+kaiken kukkuraksi tuli tuo hämäläinen poikanulikka julistamaan hänelle,
+Krister Niilonpojalle, vasten kasvoja, että kansa luottaa enemmän hänen
+katkerimpaan vihamieheensä, kuin häneen, Kristeriin, itseensä, jota ei
+siis pidettäisikään mahtavimpana herrana Suomessa, -- johan sitä
+vähemmästäkin saattoi verensalpakohtauksen saada!
+
+Mutta eipä edes vuoteessaankaan, nahkasten välissä vanha toimenmies
+malttanut kokonaan lepuuttaa väsymätöntä tarmoaan eikä hillitä
+levottoman mielensä lentoa. Makuukammioonsakin hän kutsui poikansa ja
+linnanvoudin, jaellakseen heille, joskin nyt heikolla ja talttuneella
+äänellä, käskyjään:
+
+-- Degen, puhui hän, -- vie sana veljellesi, pormestarille, että
+suolaporvarit nyt heti lähtevät syysretkelleen Danzigiin, jottei vain
+talvi tapaa, ennenkuin linna tarpeensa saa. Sillä kuka takaa, ettei
+"hanhenpoika" yritä lentää tänne jo talvikelillä, -- kun hän minun
+kutsuni kuulee!
+
+Mutta tämän asian yhteydessä vaivasi eräs aivan uusi tuuma vielä vanhan
+Kristerin väsymättömiä aivoja. Hän viittasi nuorimman poikansa luokseen
+ja kuiskasi:
+
+-- Ei siitä päästä vähemmällä, kuin että sinä, Juhana, matkustat
+Antti-herran laivassa Danzigiin, ostamaan muutamia niitä tuliputkia,
+joilla ne siellä ulkomaiden sodissa nyt ampuvat leveidenkin salmien
+yli. Viime kesänä näytteli minulle eräs Lyypekin kauppias sellaista
+kirnua laivassaan ja Viipurin muureilla se olisi piirityksen aikana
+hyvä kapine.
+
+-- Mutta kuka täällä osaa sellaista käyttää?
+
+-- Sinun se juuri täytyy oppia. Matkusta Flanderiin asti, jos et
+lähempää saa, ja tuo tullessasi tarpeeksi sitäkin tulihiekkaa, jota
+putkessa poltetaan. Parempi vielä, jos putkisepän mukaasi saat. Niillä
+lähetämme Kaarlo-keikarin toiseen maailmaan jo ennen kuin hän on
+Viipuria lähellekään ehtinyt.
+
+Nuoren ritarin ei ollut vastenmielistä lähteä isänsä ilottomasta
+linnasta asioimaan hauskoihin hansakaupunkeihin, ja tällä kertaa pojat
+ihailivat isänsä sisua, joka pani hänet hankkimaan linnaansa noita
+uuden ajan merkillisiä keksintökoneita. He lupasivat tarkoin täyttää
+hänen käskynsä ja tahtoivat jo jättää isänsä yksin hikoilemaan ja
+tyyntymään. Mutta vielä viittasi vanhus heidät jäämään ja kysyi tuokion
+kuluttua:
+
+-- Mihin luulette "Filpuksen" paenneen, kaupungissa hän ei ole ja
+maakylät olen tarkoin haettanut? -- Ja kun pojat eivät osanneet siitä
+mitään arvella, jatkoi vanhus: -- Hän on ehkä paennut merelle päin,
+johonkin laivaan... Niilo poikani, kirjoita Lyypekin ja Räävelin
+porvareille, että jos sellainen "Filpus" sinne ilmestyy, niin on hän
+pantava kiinni ja lähetettävä Viipuriin. Ja hänen auttajansa, -- kuule,
+ovatko hämäläiset varmassa tallessa?
+
+-- Ovat, mutta ethän heitä epäile, isä?
+
+-- Säilytä heitä tarkoin. Sillä pojalla oli viekas katse ... ja
+suoneniskijä kertoi, että hänet aamulla oli tavattu märkänä rannassa...
+He ovat kaikissa tapauksissa Bonden väkeä, ja tahdonpa näyttää heille,
+kumpi meistä kahdesta lopultakin on mahtavampi Suomessa!
+
+Niin kiukkuili vanhus, vaikka makasi heikkona vällyjensä välissä. Ja
+kaiken hänen kiukkunsa takana ja kaikkien toimiensa kannustimena oli se
+yksi ainoa suuri viha, jonka hänen mielensä täytti, -- viha tuota
+Suomen toisessa laidassa elävää sukulaisylimystä kohtaan.
+
+Mutta silläaikaa kuin linnanherra lämpimässä vuoteessaan vähitellen
+rauhoittui kuuman verensä vihoista, tekivät talonpoikaislähettiläät
+tuttavuutta sen uuden asunnon kanssa, jonka Krister oli heille antanut
+vastaukseksi Hämeen kansan haikeihin valituksiin. Se oli linnan
+pohjakerroksessa, kellarien ja halkovajain välissä, -- Lauri arvasi
+heti, että se oli sama lokero, joka Vilppua varten toissayönä oli
+tyhjennetty, mutta jonka kohtalon oikku nyt yhtäkkiä oli Vilpun
+soutajan talvisuojaksi kääntänyt.
+
+Siellä he istuivat kostealla permannolla eikä varsinkaan hyväuskoisen,
+sovintoa rakastavan Sipin mieli ottanut kuohumasta asettuakseen. Heillä
+oli oikea asia, vakava asia, jota ajaakseen he esivallan puoleen
+kääntyivät, ja sen vuoksi -- tyrmään! Synkkänä hän puhui:
+
+-- Vaivainen näkyy olevan se, joka herrojen apuun turvautuu. Koetettiin
+kurjuutta väistää, takamaiden tappeluita ja miesten surmaa, mutta yhtä
+hyväpä olisi meidän tainnut olla tapparain varassa ajaa asiamme
+Lapinkorvessa ja vaikka kaatua tasapäässä tappelussa, kuin mädätä
+tällaiseen lokeroon!
+
+Sipi potkaisi raudoitettua ovea, -- se ei hievahtanutkaan, -- vankoilla
+lukoilla oli se salvattu. Pieni kolo oli vain oven päällä ilma-aukkona
+ja lakeisena, mistä tunkeusi sisään hämärä valo.
+
+-- Linnanhäkissä ollaan, eivätkä tiedä lähettäjät, kunne katosivat
+asiamiehet.
+
+Niin puhui katkerana sydänmaan vakava ja vapaa talonpoika. Mutta ääneti
+viskausi Lauri olkivuoteelle ja hänen mietteensä kiertelivät
+linnanherran huudoista ja tyrmän pimennosta pois aamuisiin unelmiinsa,
+jotka nyt kuin ilkkuvina irvinaamoina hänelle nauroivat. Mikä olikin
+ajanut hänet, metsänkävijän, kotoisilta hirvimailtaan kiertämään
+herrojen rappusissa, linnoissa ja tyrmissä? Olihan se ukko-vainajan
+perintö vakavana laskettu hänen nuorille hartioilleen, olihan
+hämäläisten yhteinen asia hänenkin asiansa. Mutta eipä sittenkään se
+ollut häntä taipaleelle lykännyt, -- sen hän nyt siinä hiljaisissa
+käräjissään myönsi --, ei takamaiden pyynti eikä rajojen varmuus, ei...
+Toinen toivo oli näiden vaikutinten alla kytenyt syvemmällä hänen
+sydämessään, vaikka hän sitä monivaiheisella matkallaan harvoin oli
+muistamaan joutanut, toinen, oma asia hänet oli kannustanut hankkimaan
+rauhaa ja sopua savolaisten ja hämäläisten väleihin... Vielä aamulla
+oli se unelma häntä lämmittänyt...
+
+-- Tähän taisi päättyä unelma, -- niin hän nyt huoahti, -- tässä on nyt
+niiden retkien tulos!
+
+Ja Lauri hymähti katkerasti, katsellessaan, kuinka Suopelto turhaan
+potki raudoitettua petäjätä. Mutta rauenneinakin nuo mieluisat mietteet
+häntä vielä lämmittivät ja rauhoittivat, ja kourassaan puristaen
+pientä, hopeaista mekonsolkea nukahti hän pian olkipahnoilleen, --
+hänellähän olivatkin vielä rästinä edellisen yön unet.
+
+
+
+
+XIII. JUMALAN TUOMIO.
+
+
+Meni syksy, tuli talvi. Pakkanen löi jäähän Viipuria ympäröivät lahdet,
+panipa riitteeseen virtavat salmetkin ja peitti lumillaan linnan jykeät
+muurit. Linnan pihalla sytytettiin hirsitulet lämmittämään ja
+valaisemaan töissään häärivää linnanväkeä, ja paksuissa susiturkeissa
+polkivat Olavintornin vartiat jäätynyttä tornin lakea, etsien turhaan
+rintavarustuksen takaa suojaa merituulen viimoilta. Mutta teinipojat
+saapuivat kaupungista linnaankin vääntämään Betlehemin tähteään, ja
+yksin tyrmässä tirppovat vangitkin kuulivat joskus tallirenkien tuvasta
+heidän helakoita joululaulujaan.
+
+Siellä ne näet yhä istuivat linnan tyrmässä Sysikorven miehet, eivätkä
+he tienneet vapauteen pääsemisestään mitään. Linnanherra oli näet
+yhtaikaa tuomari ja toimeenpaneva valta, ja hän oli vain käskenyt
+tallentaa tarkoin marskin miehet.
+
+Mutta eräänä päivänä heti joulun jäljestä leväytti se vartiahuovi, joka
+heille oli ruokaa tuonut ja joskus halkojakin tyrmän lämmittämiseksi,
+oven auki ja käski miehet ulos, -- työhön! Niin oli linnanherra nyt
+käskenyt; kaikki väki, mitä linnassa oli, yksin naiset ja vangitkin,
+piti komennettaman työhön, jäitä sahaamaan ja uusia rintavarustuksia
+rakentamaan. Kaupunkilaiset olivat saaneet käskyn lujittaa kaupunkia
+kiertävän muurin, ja salmen vastapäisellekin rannalle, missä oli linnan
+latokartano, oli ruvettu varustuksia rakentamaan. Linnanherra, joka
+syystalven oli murjottanut takkatulensa ääressä kuin karhu pesässään,
+oli taas ponnahtanut tuhattulimmaiseen toimintaan ja pannut koko
+linnansa liehumaan.
+
+Tyrmässä istuneille vangeille oli tämä työkäsky mieluinen vaihtelu, he
+vain ihmeissään vartialtaan kyselivät, mistä tämä yhtäkkinen muutos nyt
+johtui. Eikä ollut vartiakaan salaperäinen kertomaan sitä vähää, minkä
+hän tiesi. Airut oli äsken tuonut linnaan useita kirjeitä, ja niistä
+tämä hälinä johtui, -- linnanherra oli niistä suuttunut niin, että oli
+ollut silmät repiä viattomalta viestintuojalta. Ja nyt linnassa
+kerrottiin, että kuningas oli tainnut sittenkin lopullisesti määrätä
+tämän Viipurin linnan marski Kaarlo Knuutinpojalle. Tämä oli viime
+syksynä saapunut suurella laivastollaan Tukholman linnan alle, ja siitä
+olivat herrat siellä niin säikähtäneet, että olivat tinkimättä
+suostuneet marskin kaikkiin vaatimuksiin.
+
+-- Sen laivaston me syyskesällä lähtevän näimme, kehui Lauri
+innoissaan. -- Mutta Krister-ukko ei taida aikoa sittenkään linnastaan
+luopua?
+
+-- Ei hinnalla millään, vakuutti vartia. -- Mutta marski kuuluu aikovan
+tulla aseväellä linnan ottamaan. Hänen apumiehensä, ritari Eerikki
+Akselinpoika, värväilee parastaikaa lisää väkeä koko Länsi-Suomesta ja
+Viron puolelta, saapuakseen tänne suurella sotajoukolla Viipuria
+piirittämään. Niin ovat kertoneet airuet ja siksi täällä nyt
+sellaisella kiireellä talvisydännä varustuksia lisäillään ja uutta
+väkeä harjoitetaan, -- näettehän, kuinka siellä komennetaan nahkapoikia
+linnanpihalla.
+
+-- Ja siksi meidätkin nyt sillantekoon laskettiin. Eipä hullummaksi,
+ahdasta olikin yöt päivät siellä yhdessä kolossa elää!
+
+Niin iloitsi Sipi. Heidät pantiin näet muiden vankien kanssa
+rakentamaan siltaa linnansaarelta salmen yli Tervaniemen latokartanoon.
+Ja Hämeen miehet mursivat mielitöikseen kiviä rantakallioista ja
+vetivät niitä kivikelkalla silta-arkkuihin, sillä nythän he, vaikka
+vartioituinakin, saivat toki olla ihmisten ilmoilla, keskustella
+toisten vankien ja veropäiväläisten kanssa ja kuulla, mitä maailmassa
+tapahtui. Mutta linnan oma väki oli tyytymätöntä tähän uuteen touhuun
+ja murisi usein salaa työnsä sekaan. Liian pingoitettua oli sen
+mielestä tämä pakotettu toimeliaisuus, koskaan mies ei jaksanut
+tyydyttää kaikkea, mitä ankara isäntä häneltä vaati. Miehistössä oli
+vain pelkoa isäntäänsä kohtaan, suosiota ei.
+
+Niin kului sydäntalvi ja aurinko rupesi jo korkeammas taivaalle
+kohoamaan, lämmittäen lumisia maita. Eräänä kevättalven päivänä
+näkivät Hämeen miehet, vetäessään tapansa mukaan kelkalla kiviä
+silta-arkkuihin, että sinne samaan työhön oli taas ilmestynyt kaksi
+uutta vankia, -- Krister-herra piti tänä talvena hyvää huolta, etteivät
+hänen tyrmänsä tyhjinä olleet. He katsoivat ensiksi kaukaa noita uusia
+tulokkaita: talonpoikaisia miehiä olivat hekin, ja tutuilta he
+tuntuivat liikkeiltään, vaikkei turkinkaulusten alta kasvoja näkynyt.
+Illalla he kyselivät vartialtaan, mitä vieraita nämä uudet olivat, ja
+saivat tietää heidän olevan Savon puolen talonpoikia, -- lienevät
+valittaneet Kristerin uudesta ylimääräisestä sotaverosta, ja sellaiset
+vieraat ankara herra tyrmään pisti ja työhönsä pani. Seuraavana päivänä
+katsoivat hämäläiset työtovereitaan vielä tarkemmin.
+
+-- Mutta onhan tuo leveänaamainen punaparta Pouta-Paavo, virkkoi Sipi,
+joka Sotasaaren neuvotteluista sovinnon-savolaisen hyvin muisti.
+
+-- Se on, myönsi Lauri. Mutta hän puolestaan tähysteli tarkempaan tuota
+toista, lyhyttä, hartevaa jässäkkää, ja virkkoi hetken kuluttua:
+
+-- Eikö ole arpi tuon tanakamman miehen otsassa, lakkiturvelon alta
+sitä vähän näkyy?
+
+-- Arpi on -- tuttujapa ovat Savon miehiä! Se on Tarvaisen poikia tuo,
+sama mies, joka kerran Savilahdella rinnukseesi kiinni kävi.
+
+Yhä uteliaampina katselivat nyt Hämeen miehet uusia kohtalotovereitaan,
+jotka omaa kivikelkkaansa kiskoen aina väliin heidät jäällä
+sivuuttivat. Ja he näkivät pian, että jo savolaisetkin heidät tunsivat
+vanhoiksi vastustajikseen kalajärviltä, sillä supattavan kuuluivat
+hekin keskenään. Mikä vallaton salliman oikku oli nämä erämaiden
+taistelijat viskannut vastakkain yhteiseen vankityöhön, sitä
+he molemmin puolin ihmettelivät, mutta sanaakaan eivät nämä
+vihollisheimojen edustajat vielä toisilleen puhuneet, eivät hyvää eikä
+pahaa. Ja ikäänkuin toisistaan tietämättä he iltahämärässä vartijainsa
+saattamina kumpikin eri koppeihinsa painuivat.
+
+Mutta muutamana päivänä pantiin heidät kaikki yhdessä suurta kuormaa
+kohottamaan, joka oli kinokseen kaatunut ja tarttunut, ja silloin ei
+oudoksi jääminen enää vedellyt. Puolittain leikkisästi virkahti siinä
+ensimmäisnä Suopellon Sipi:
+
+-- Näkyivät pudonneen Savon miehetkin tänne yhteiseen loukkuun.
+
+Ja yhtä leikkisästi vastasi Poutasen mies:
+
+-- Ei näy katsovan sudenkuoppa, minkä metsän eläviä se pohjalleen
+ottaa. Te kuulutte jo kauan tässä kolossa olleen?
+
+-- Syksystä asti, vastasi Sipi. -- Mutta mikä ajoi savolaiset nyt
+sydäntalvella tänne Viipuriin herroja vihoittamaan?
+
+-- Luultavasti sama asia mikä teidätkin.
+
+-- Joko on siis Savon puolessakin kyllästytty takamaiden taisteluihin,
+sillä niistä me lähdimme valittamaan ja rajankäyntiä anomaan.
+
+-- Niinpähän ovat vähän asiat meilläkin.
+
+Tähän keskusteluun ottivat aluksi osaa ainoastaan Poutanen ja Suopelto.
+Nuoremmat miehet väänsivät ääneti koivukangilla kiveä rekeen, kumpikin
+puoleltaan, mutta toisiinsa paljon katsomattakaan. Mutta kun he vihdoin
+olivat kelkan kohdalleen saaneet, niin jo virkahti Tarvaisen Ohtokin
+vähän terävästi:
+
+-- Eipä ole kumma, jos kyllästytään, kun eivät hämäläisille enää
+takamaat riitä, vaan he jo tulevat kyliä polttamaan.
+
+Hämeen miehet katselivat kysyvinä puhujaa, mutta enempää hän ei
+selittänyt. Vasta kun he hetken kuluttua vaivaloisesti kiskoivat
+raskasta kuormaa kinoksesta tielle ja sitä myöten sillalle päin, kävi
+Poutanen verkalleen tekemään selkoa heidän matkansa lähimmistä
+aiheista.
+
+Viime syksynä oli tapahtunut yhteentörmäys savolaisten ja hämäläisten
+välillä aivan molempain rintamaiden laidassa, Vahvajärvillä, jonne
+kummaltakin taholta oli lähdetty syyskalan pyyntiin, kun ei kauemmas
+erämaihin uskallettu. Hämäläisten oli täytynyt peräytyä ja he olivat
+niin suuttuneet siitä, kun eivät kotimetsän laidassakaan saaneet
+talvikalaa pyydetyksi, että olivat heti uhanneet kostaa. Samaan aikaan
+kuului Sysikorven pappi palanneen kotiinsa kertoen, että turhiin oli
+rauennut hämäläisten lähettilästen matka herroihin, ja vähän myöhemmin
+oli tullut salokyliin sanoma, että toiset lähettiläät ovat vangitut,
+ehkäpä jo hirtetytkin.
+
+-- Siellä sai silloin epätoivo vallan, sen jo arvaan, lausui Suopelto,
+hyvin oivaltaen odottavan kotiväkensä tunteet ja tuumat.
+
+-- Niin lienee saanut, jatkoi Paavo,-- sillä heti ensi talvikelillä
+hiihti odottamatta, aavistamatta, joukko Hämeen nuoria miehiä
+Savilahden laitakyliin, polttivat talot ja ajoivat eläjät
+talvipakkaseen...
+
+Katkeralla äänellä sitä muuten sovinnollinen Savon mies kertoi, ja
+Tarvaisen Ohto lisäsi heti uhmaillen, että heillä oli samassa ollut aie
+hiihtää polttamaan koko Sysikorven asutus. Mutta siinä oli kuitenkin
+tuumattu tarkempaan miesten kesken ja silloin oli nähty, että kovin
+olivat jo savolaisistakin enimmät suivautuneet noihin alituisiin
+ryöstöretkiin. Päätettiin panna miehet verekseltään valittamaan
+esivallan edustajille tuosta hämäläisten väkivallanteosta ja pyytämään
+takamaihin rajoja. Ja sillä asialla he nyt olivat.
+
+-- Niin, köyhyyttä ja hätää ne erämaantaistelut ovat meidänkin kyliin
+tuoneet, lisäsi Paavo vielä. -- Verottaja vie, minkä kotoinen kaski
+antaa, eläminen olisi saatava salolta, mutta sinne ei kyetä, -- siitä
+täytyy tehdä selvä!
+
+-- Sen me olemme jo kauan älynneet, virkahti Sipi. -- Mutta mikä
+selvyys hänestä syntynee, kun ei esivallalta tämän parempaa apua lähde.
+
+Näitä kertoessaan ja keskustellessaan olivat miehet jo saaneet rekensä
+sillan luo ja istahtaneet kiville vakavina miettimään sitä kovaa
+kohtaloa, jonka heidän molempain rauhallinen sovinnon-yritys nyt oli
+osakseen saanut. Krister-herra oli ollut savolaisille melkein yhtä tyly
+kuin hämäläisille, eikä hän ollut luvannut heille mitään apua. Mutta
+kun Savon miehet onnettomuudekseen vielä olivat ruvenneet valittamaan
+siitä, että Säämingin salon savolaisia olivat äsken Laatokan puoleiset
+karjalaiset käyneet ryöstämässä, joten rahvas silläkin kulmalla
+tuskassa elää eikä jaksa veroja maksaa, niin oli heti Krister-ukolla
+hahmo muuttunut. Ja tuota pikaa hän oli määrännyt valittajat linnaan
+pakkotyöhön, muka verorästejään lyhentämään, -- siellä raatakaa yhdessä
+hämäläisten ruikuttajain kanssa, niin oli hän ilkkuen kiljunut!
+
+Ja siinä he nyt yhdessä raatoivat. Vartia tuli heidän kuormaansa
+kiirehtimään ja taas he koivukangilla väänsivät raskaita kiviä
+silta-arkkuun ja miettivät ääneti avutonta kohtaloaan.
+
+Mutta sen kevätpäivän perästä, jolloin he ensi kerran olivat näin
+puheikkain joutuneet, yhtyivät Savon ja Hämeen miehet usein linnan
+töissä ja niistä lepäillessään ja keskustelivat rauhan miehinä
+yhteisistä asioistaan. Molempia kohdannut tyly sydämettömyys, yhteinen
+ikävä ja yhteiset huolet lähensivät tällä vankinaolon ajalla toisiinsa
+noita vihamielisten heimojen edustajia, jotka ennen vain katkerina
+vainolaisina olivat toisiaan ase kädessä erämaissa tavanneet. Vielä he
+tosin kauan toisiaan jonkunlaisella epäluulolla ikäänkuin etäältä
+puhuttelivat, ja varsinkin luimistelivat Savilahden Ohto ja Karmalan
+Lauri, vierekkäin sattuessaan, karsaasti kulmainsa alta toisiaan. Nämät
+nuoret miehet olivat juuri heimojensa johtajasukujen pitkän, katkeran
+vihan ja karmivain surumuistojen edustajia, eivätkä he toisiaan
+nähdessään voineet olla alituiseen ajattelematta kahakkaa Savilahden
+rannalla ja Sotisaaren veristä tappelua ... heidän sydämensä eivät
+tahtoneet sulaa sovintoon edes yhteisessä vankityrmässä.
+
+Mutta eräänä päivänä, kun he kahdessa kiveä arkkuun kiskoivat ja
+Tarvainen sitä tehdessään paljasti päänsä hikeä pyyhkäistäkseen,
+virkahti jo Lauri seivästoverilleen:
+
+-- Taitaapa olla tuo otsasi arpi minun iskemäni oman jousesi selällä.
+
+Savon mies luimahutti silmänsä kerran epäluuloisena Lauria kohti, mutta
+eipä hän ilkkumista hämäläisen katseessa havainnut. Ja hetken kuluttua
+hän naurahtaen vastasi:
+
+-- Onhan niitä arpia saatu jos annettukin. Taistelussa täytyy iskeä,
+olen iskenyt minäkin.
+
+-- Olet, olet, -- ollaanko kuittina?
+
+-- Ollaanpa vain, vastasi Savon mies verkalleen ja melkein kuin
+häveten, -- hän varmaankin muisti, että hän oli tuon vieläkin
+punottavan, suuren arpensa saanut avonaisessa taistelussa, mutta itse
+oli hän piilosta Laurin ukon ja hämäläisten johtajan ampunut. Ja
+ikäänkuin johtaakseen muistot siitä laukauksesta loitommas hän jatkoi:
+-- Jalkani lipesi siinä vesikivillä, muuten olisi ehkä tämä arpi sinun
+otsassasi. Mutta huimasti sinä löit nuoreksi mieheksi, paljon kului
+aikaa, ennenkuin pääkoppani umpeen kasvoi.
+
+Lauri oli hyvillään, kun oli saanut sen ensi kankeuden katkaistuksi, ja
+jatkoi jo rohkeammin:
+
+-- Kasvavathan ne haavat umpeen, ja missä arpi on, siitä kohden on luu
+lujempaa. Sinne jäivät erämaille sinä kesänä molempain heimojen
+johtajamiehet ja siitä päivästä asti tästä rajan käynnistä ruvettiin
+puhumaan, -- paljon sinne erämaihin on miehiä menetettykin!
+
+Se lyhyt keskustelu työn lomassa liennytti paljon sydänten katkeraa
+kaunaa, ja iloisemmin, avonaisemmin katsein jo nuoret miehet työtään
+jatkoivat, keskustellen yhteisestä kohtalostaan. Ja Lauri siunasi jo
+hiljaisissa mietteissään sitä salliman oikkua, joka heidät oli tänne
+yhteen ahtaiden linnan muurien sisään sulkenut, sillä hän toivoi siitä
+vielä lujemmankin sovun kasvavan. Mutta kun Suopellon Sipi saapui
+arkulle kivikelkkaansa vetäen ja näki nuorten miesten siinä kahden
+sovinnonsanoja vaihtavan, niin hän silmänsä suuriksi leväytti, heitti
+jukon olaltaan hankeen ja astui kolmanneksi arkun luo tarinoimaan:
+
+-- Se on oikein, pojat, parempi laihakin sopu kuin paksu kauna, --
+varsinkin täällä herrain pihdeissä. Antaa harmien kuivettua, ja
+ajatelkaamme tosissamme eteenpäin niitä asioita, joista voi onnea ja
+elämistä molemmille heimoille kasvaa. Jos täällä me sovinnot sidomme,
+niin ne kestävät kyllä kotonakin, ja silloin on takamaan rauhakin
+taattu.
+
+-- Ja silloin me voimme koreasti kiittää Krister-äijää, joka meidät
+tänne linnaansa kiviä vääntämään jätti, -- niin huudahti Pouta-Paavo,
+joka jo hänkin oli arkulle ehtinyt ja tuumien kulun tajunnut.
+
+Iloisiksi olivat käyneet nuo vanhemmat miehet, jotka jo kauan olivat
+hautoneet heimorauhan ajatusta. Nuoret miehet eivät enää puhuneet
+mitään, mutta heidän kasvoistaan ja eleistään nähtiin kyllä, että
+sovintoon ovat jo hekin kypsät. Ja he yhtyivät jo ääneensäkin Sipin
+sanoihin, kun tämä vielä lopuksi virkkoi:
+
+-- Joku ratkaisu tässä linnassa pian pakostakin tapahtuu, sen sanovat
+kaikki, ja silloin se ratkee meidänkin asia. Niinpä arvelevat linnan
+miehetkin, että jymyherra meitä täällä vain työjuhtinaan pitää, mutta
+totta tuo kerran meidät irtikin laskee, kun herrat ovat välinsä
+selvittäneet. Ja jos ei laske, niin paetaan. Mutta silloin palataankin
+yhdessä kotipuoleen ja sanotaan: nyt kahakat pois, nyt ruvetaan
+sovinnolla erissä kulkemaan, sen me olemme päättäneet Viipurin linnassa!
+
+Näitä keskusteluja Hämeen ja Savon miehet sen päivän perästä usein
+jatkoivat, istuen iltojakin yhdessä siinä suuremmassa, valoisammassa
+vankikopissa, johonka he nuoren Juhana-herran suosiosta olivat päässeet
+yhteen muuttamaan. Juhana-ritari oli näet usein talonpoikaisvankien
+kanssa tarinoinut ja huomannut heidät kunnon miehiksi, joita suotta
+tyrmässä rääkättiin, ja hän oli heille suonut monta helpotusta. Siellä
+he nyt, kuin kotoisessa pirtissä, iltaisin lämpimän lieden ääressä
+puutöitä nakertelivat ja suunnittelivat, miten he omasta aloitteestaan,
+jos ei ruunulta apua tule, koettavat takamaarajoistaan sopia, ja he
+kertoivat toisilleen kukin oman puolensa muistoja ja kokemuksia. Sinne
+oli Pouta-Paavo saanut Talli-Tapanilta vanhan kanteleenkin, ja sillä
+hän usein iltain kuluksi soitteli kotisalonsa surumielisiä säveliä,
+virittäen miesten mieliin uuden, voimakkaan koti-ikävän, mutta samalla
+rauhalliset, sovinnolliset tunteet. Ja monena iltana oli kasaantunut
+kiviselle permannolle pieni pino palaneiden päreiden tynkiä, ennenkuin
+miehet jutuistaan malttoivat makuulleen erota. --
+
+Linnan suuressa asesalissa, huovipihalla ja tallituvassa, kehittyi
+sillä välin pingoittunut mieliala sitä kireämmäksi, kuta kauemmas kevät
+ehti. Toukokuun ensimmäisen päivän, pyhän Valpurin päivän, tiesivät jo
+kaikki siksi taitepäiväksi, jolloin linnassa joku ratkaisu oli
+tapahtuva. Siihen päivään asti, niin oli kuningas luvannut, sai Krister
+Niilonpoika pitää hallussaan Viipurin linnan, mutta silloin se olisi,
+kesällä tehdyn uuden sopimuksen mukaan, Kaarlo Knuutinpojalle
+luovutettava. Siihen päivään asti oli marskikin luvannut linnaansa
+odottaa, silloin hän oli uhannut tulla ottamaan sen hyvällä taikka
+pahalla, ja sitä varten hän oli nyt talvella vankan miehistön Turkuun
+koonnut. Mutta Krister-herra vannoi yhä synkempänä, että Viipuria hän
+ei ikinä marskille heitä. Jännittyneinä siis kaikki niin kaupungissa
+kuin linnassa tuota taitepäivää odottivat, rehkien siinä rajussa
+toimeliaisuudessa, jonka linnanherra tämän uhkaavan ajan varalta oli
+vireille pannut.
+
+Mutta siitä työn nurinasta, joka nyt Viipurissa kaikkialla kohisi,
+puuttui intoa ja iloa. Porvarit murisivat, kun heidän täytyi
+ranta-aitoistaan jäätä myöten linnaan kuljettaa pitkiä kuormia viljaa
+ja särvintä. He tiesivät, että Krister-herra on ovela kaupoissaan;
+suuretkin tavaravarastot hän usein kuittaa porvariston pieneen
+tottelemattomuuteen... Mutta he murisivat hiljaa salmen takana, ja
+ankaran herran edessä he varpaillaan seisoivat. Pahempaa murinaa kuului
+näihin aikoihin itse linnan pihoilla. Linnan miehet rakentelivat siellä
+muureille heittokoneita, joilla vastustaa piiritysjoukkoa, he löivät
+jään läpi paaluja väylävesiin, estääkseen marskin laivastoa lähelle
+pääsemästä, mutta he supattivat sitä tehdessään keskenään, että olisi
+se parempi, jos tulisi linnaan isännänmuutos...
+
+Vanhalle linnanherralle ei siitä mielialasta uskaltanut kukaan kertoa,
+mutta hän näkyi sen vaistomaisesti tuntevan, hän vainusi ilmassa
+peitettyä kapinanhenkeä. Ja siksi hän yhä pahemmin kiukutteli,
+kuljeskellessaan suurissa hirvennahkasaappaissaan ja tuuheissa
+ilvesturkeissaan tarkastamassa tekeillä olevia varustuksia, -- häntä
+melkein harmitti, ettei kukaan hänelle ääneensä käynyt liikatyöstä
+valittamassa, ja hän takoi rautapääsauvaansa kevätiljankoon, haukkuen,
+että työ sujuu laiskasti, innotta. Eikä hän suinkaan myöntänyt, että
+hän itsekin tunsi syvemmällä mielessään jotain epävarmuutta. Onhan
+Torkkelin linna kovemmatkin kestänyt, hoki hän itselleen, onhan hän
+itse tuimemmassakin tulessa ollut, kaikkihan on nyt hyvin varustettua,
+-- tulkoon marski äärille, kyntensä hän poltta...! Mutta näin
+kehuessaan luki Krister samaan aikaan miestensä kasvoista jotain kylmää
+aavistusta ja tunsi sitä omassa povessaankin.
+
+Kaiken lisäksi tuli sitten pieni harmin sattuma.
+
+Pääsiäisyönä vietettiin Kristuksen ruumiin juhlaa linnan kirkossa,
+johon koko linnanväki, vapaat ja vangitkin, oli keräytynyt. Linnanherra
+oli täydessä ritariloistossaan, poikineen ja naisineen, saapunut
+yömessuun. Hän oli polvistunut Neitsyt Maarian seinäkaapin eteen, jossa
+pyhä kuva säilytettiin, mutta jonka puuleikkauksilla ja maalauksilla
+rikkaasti koristetut ovet vielä olivat suljetut. Tuolla kuvalla oli
+ihmeitätekevä voima: sen kerrottiin linnan ratkaisevina hetkinä
+valauttavan silmästään kirkkaan kyyneleen linnan ja sen haltijan onnen
+puolesta. Sydänyön hetkellä piti nyt linnanpapin avata nuo kauniit ovet
+ja paljastaa kallis kuva koko kirkkorahvaan nähtäväksi, ja sitä hetkeä
+kirkossa äänettömänä odotettiin, miehet oikealla, naiset vasemmalla.
+Valahtaako kyynel jumalanäidin silmästä, lentääkö pyhä henki kyyhkysenä
+läpi kirkon...? Messun sävelet olivat juuri kuorosta vaienneet, eikä
+kuulunut yön hiljaisuudessa muuta kuin etäinen läppäys harmaidenveljien
+luostarista, kaukaa kaupungin takaa.
+
+Silloin äkkiä katkaisi kumea rymähdys äänettömyyden. Se kuului
+viereisestä linnansalista, vaakunasalista, josta Krister äsken oli
+kirkkoon astunut. Moninkertaisena uusiutui kaiku tyhjissä, pimeissä
+holvihuoneissa, jopa itse kirkossakin vahakynttilät vavahtivat. Pappi
+kaikkosi peljästyneenä pyhänkuvan luota, ja polvistuneet hyppäsivät
+seisoalleen keskellä rukoustaan, -- kaikkien katseet kääntyivät
+kauhuissaan sille ovelle päin, joka johti suureen vaakunasaliin.
+
+Vasta tuokion kuluttua uskalsivat huovit tuohukset kädessä mennä
+katsomaan, mikä siellä oli kolissut linnanherran autiossa salissa.
+Ensiksi he eivät mitään nähneet, mutta sitten he huomasivat liehuvain
+tulien valossa, että peräseinän lattialla oli outo kasa: siellä
+makasi Krister Niilonpojan vaakunakilpi hänen kultakirjaillun
+drotsetin-pukunsa puoleksi peittämänä; vanha haarniska oli auki
+lattialla ja kypärä oli vierinyt nurkkaan. Irtautunut oli seinästä se
+rautainen väkinaula, josta tuo raskas vaakunakilpi oli riippunut, se
+oli romahtanut maahan ja silpaissut mennessään Kristerin juhla-asunkin,
+-- siitä se jyrinä, joka kalpean pelon oli ajanut kirkkoyleisöön.
+
+Krister-herra kiirehti vielä samana yönä naulauttamaan kilpensä
+paikoilleen, ja syyksi jykeän väkinastan irtautumiseen selittivät
+herroista toiset sen, että vaakunasalin muurit olivat kovasta
+lämmityksestä liiaksi kuivuneet, toiset taas arvelivat, että joku oli
+varmaankin pimeänpäässä kilpeen koskenut. Mutta niitä selityksiä ei
+kukaan uskonut. Tämä roiskaus käsitettiin enteeksi ja varoitukseksi,
+huonoksi enteeksi linnanherralle, jonka kilven ei enää kauan uskottu
+Viipurin vaakunasalissa riippuvan. Tieto tuosta Neitsyt Maarian oudosta
+ilmestyksestä levisi salaman nopeudella kaupunkiin ja kyliin ja
+kaikkialla ihmiset ristivät silmänsä ja sanoivat:
+
+-- Viipurin linnan antaa jumalanäiti nyt toisiin käsiin.
+
+-- Hän on hylännyt Vaasan suvun!
+
+Eikä Krister-herra kaikella ankaruudellaan saanut sitä käsitystä
+taikauskoisen rahvaan mielestä lähtemään.
+
+Ja ikäänkuin vastauksena tuohon enteeseen rupesi Viipuriin heti
+pääsiäisen jälkeen saapumaan hälyyttävä viesti toisensa perästä.
+Huhtikuun puolivälissä tuli tieto, että Eerikki Akselinpoika oli jo
+talvikelillä lähtenyt suuren sotajoukon kanssa kulkemaan itäänpäin
+Turusta, jossa marski itse kuului vain avovettä odottavan laivoihinsa
+noustakseen. Ja Suomenlahdelta, jossa jäät usein pysyivät kauas
+toukokuulle, olivat pitkät suvituulet jo huhtikuun lopulla ajaneet
+meren auki. Ratkaisun hetki läheni.
+
+Krister-herra jakeli vinhasti määräyksiään takkatulensa äärestä -- alas
+pihalle hän ei enää laskeutunut -- ja sieltä piteli hän terästahtonsa
+voimalla edelleen kaikkia alustalaisiaan kovan kurin ja työn pihdeissä.
+Pikipatoja oli jo kannettava muurin laelle, siellä tarvittaessa
+kuumennettaviksi hyökkääjäin varalle. Saksasta tuodut tuliluikut oli
+pystytettävä tornien aukkoihin, kaikki oli valmistettava pitkänkin
+piirityksen varalta.
+
+Jo saapuikin sanoma, että Eerikki Akselinpoika sotaväkineen majaili
+Virolahdella. Saapui toinen, että hän sieltäkin oli jo liikkeelle
+lähtenyt, -- saattoi ehkä päivän parin perästä ehtiä linnan alle ja
+majoittua latokartanon rakennuksiin.
+
+-- Ne rakennukset on poltettava sieltä pois, siellä jäivät varustukset
+liian heikoiksi, -- niin komensi Krister pojalleen Juhanalle, joka
+hänelle tämän viimeisen pikaviestin toi.
+
+Ja ukon ennestään kiihtynyt toiminta-into leimahti nyt kuumimpaan
+liekkiinsä. Hän kutsutti heti linnanvoudin puheilleen ja kysyi tältä:
+
+-- Kuinka pitkäksi ajaksi on meillä nyt muonaa linnassa, jos vihollinen
+estää laivojamme linnaan pääsemästä?
+
+-- On hyvin kolmeksi kuukaudeksi, jos linnassa on sen nykyinen väki,
+vastasi Degen.
+
+-- Mutta linnassa ei saa olla nykyistä määrää väkeä, urahti ukko
+kipakasti. -- Linnan täytyy kestää kuusi kuukautta, seitsemän, uuteen
+jääntuloon asti, ja siksi on naiset ja lapset vietävä linnasta pois
+juuri tällä hetkellä!
+
+Linnanvouti pudisteli päätään, lähtiessään tätä käskyä viemään
+linnueelle, jonka mieltä hän tiesi sen taas kovasti sapettavan. Sillä
+huoveista olivat useimmat naineita miehiä, ja kuka elätti heidän
+turvattomat perheensä, kun ne linnasta pois lähetettiin.
+
+Mutta Kristerin käsky oli ehdoton. Hän seisoi hetkisen hirsituleen
+tuijottaen ja pyörähti sitten äkkiä poikansa puoleen, käyden tätä
+tarkasti silmiin katsomaan... Kuusi kuukautta oli hän sanonut,
+seitsemän, mutta hän epäili sitä itsekin, ja hän tahtoi tutkia,
+epäilikö poikakin... Niin, epäilystä oli nuoren Juhanankin silmässä, ja
+siitä ukko taas tuliseksi ärtyi.
+
+-- Epäilykselle ei saa antaa tilaa, huusi hän, rautaisina meidän täytyy
+seistä... Ei, Kaarlo kuomaseni, tähän Viipurin linnaan sinun kompastua
+täytyy! Luulet korkeallekin lentäväsi, mutta muista, Tarpeian kallio
+oli ennenkin aivan lähellä Kapitooliumia, -- ja se kallio olen nyt
+minä!
+
+Degen palasi annettua käskyä toimittamasta, ja hänelle nyt linnanherra
+kumealla äänellä puhui:
+
+-- Mitä muita tarpeettomia suita meillä vielä on linnassa, niistä
+kaikista on eroon päästävä!
+
+-- On linnassa kahdeksan vankia, vastasi vouti, -- mutta niitä voimme
+piirityksen aikanakin työhön käyttää.
+
+-- Ei, niihin ei ole piiritysaikana luottamista, ne on poistettava.
+
+-- Laskemmeko heidät siis menemään! kysyi vouti.
+
+-- Menemään! -- viipottaako päätäsi, vouti, vangitko menemään, suoraan
+vihollisten puolelle!
+
+-- Mitenkä siis?
+
+-- Mitenkä, -- onhan meillä hirsipuu!
+
+Kavahtaen vetäytyi jäykkä linnanvouti, jolla kumminkin oli kansan
+kesken "kovasydämen" nimi, hän kun arkailematta aina täytti herransa
+kovimmatkin käskyt, nyt askeleen taapäin. Eikä hän kotvaan aikaan
+mitään puhunut. Krister näki hänenkin epäilevän ja kivahti:
+
+-- No, mitä viivyt?
+
+Vakavana astui silloin tasatuumainen vouti herransa eteen ja virkkoi:
+
+-- Vankien joukossa on karanneita huoveja ja rääveliläisiä pettureita,
+-- heidät hirtettäköön! Mutta siellä on neljä sydänmaan talonpoikaa,
+jotka ovat vain tulleet valittamaan taloudellisista huolistaan...
+
+Krister katkaisi kiivaasti voudin sanat:
+
+-- He ovat Bonden kätyreitä, heillä on kyllä hyvä halu karata marskin
+luo, mutta he eivät pääse... -- Ja kun vanha vouti yhä seisoi
+liikahtamatta paikoillaan, jatkoi Krister, hilliten vielä sen kiukun,
+joka hänen silmästään jo leimahti, kääntyneenä Juhana-poikansa puoleen:
+
+-- Vanhuuttaan rupesi Björn-Karhu meltomieliseksi, käy sinä Juhana ja
+toimita tuo asia!
+
+Mutta nuori ritari, joka allapäin oli isänsä käskyä kuunnellut, nosti
+nyt surumielisenä päänsä ja vastasi:
+
+-- En voi, isä. Tunnen talonpojat, he eivät ole hirsipuuta ansainneet.
+
+-- Mitä tämä on...?
+
+Hetkisen muljottivat Krister Niilonpojan silmät liikkumattomina,
+ikäänkuin hän ei olisi ollenkaan ymmärtänyt, että hänen, Krister
+Niilonpojan, käskyjä vastustettiin Viipurin linnassa. Mutta vähitellen
+kohosivat veret hänen päähänsä, ne tuntuivat puristavan umpeen hänen
+kurkkunsa, joten häneltä melkein karjahtamalla lähti ääni:
+
+-- Tottelemattomuutta, kapinanhenkeäkö tällä hetkellä linnanherraa
+vastaan! Vai niin, sanojani ei enää totella, eikö minulla ole enää
+käskijävaltaa Viipurin linnassa...? Mutta minä näytän että on, --
+heitukka, kutsu teloittaja tänne!
+
+Mutta ovella seisovan soturin kääntyessä verkalleen ja haluttomasti
+saamaansa käskyä viemään astui nuori Juhana isänsä luo ja vielä
+pysähtyi ovinihtikin kuulemaan, kun ritari puhui:
+
+-- Isä, älä jännitä jousta liiaksi, älä anna käskyä, joka ehkä vastaasi
+nostaa sen tyytymättömyyden hengen, jota jo on linnassa olemassa...
+
+-- Uhkailetko?
+
+Ankara herra tunsi, että hänen poikansa puhui totta, että
+tyytymättömyyden kipinä minä hetkenä tahansa saattoi linnassa liekkiin
+leimahtaa. Mutta hän julmistui nyt pojalleen juuri sitä enemmän, kun
+hän ei tuota tahtonut todeksi myöntää. Hän vaati, niinkuin aina
+ennenkin, että häntä, ja yksin häntä, oli toteltava, käskipä hän mitä
+tahansa. Ituunsa hän nyt senvuoksi tahtoi uppiniskaisuuden tappaa ja
+osoittaa linnalle, ettei hän armahda omaa poikaansakaan, jos tämä häntä
+vastustaa...
+
+Vanha ritari sivalsi miekan huotrastaan ja kohotti kiiltävän
+aseensa, sen niskoittelevaan poikaansa survaistakseen. Jo hän oli
+iskemäisillään, kun hän vielä kerran katsahti nuoren Juhanan kasvoihin:
+niistä olivat poistuneet heleät veret, ne olivat kalpeat, surumieliset,
+mutta ne eivät anteeksi pyytäneet. Silloin katkesi hänen oma katseensa,
+jännittynyt käsivarsi hervahti ... hän tapaili henkeä, veri oli taas
+tunkeutunut päähän. Ja yhtäkkiä tapasi ukon taas hänen vanha
+kohtauksensa, koristen rupesi rinta rykimään, vanhus peräytyi ja
+lutistui kuin vyyhti takaisin nojatuoliinsa, miekan pudotessa
+kilajavalla valituksella alas permantoon.
+
+Degen-vouti ja Juhana kiirehtivät linnanherraa tukemaan, että hengitys
+kulkemaan pääsisi, ja lähettivät heti ovinihdin suoneniskijää hakemaan,
+mutta se oli jo myöhäistä. Äkillinen yskänkohtaus, joka ei nyt
+ollutkaan päässyt rinnasta esille, sulki hengen... Ukko aukoi suutaan,
+koetti päätään kohottaa, mutta tuokion kuluttua hänen päänsä
+retkahtikin hervotonna alas nojatuolin reunapuuta vastaan.
+
+Krister Niilonpoika oli kuollut. Neuvottomina, hätääntyneinä seisoivat
+hänen poikansa ja Degen-vouti jäykistyvän ruumiin vieressä, kun hetken
+kuluttua suoneniskijä ja Niilo Kristerinpoika ja muuta linnanväkeä
+vaakunasaliin riensi.
+
+Krister Niilonpoika on kuollut, -- se sanoma levisi samalla hetkellä
+yli koko linnan ja sen työmaiden, synnyttäen kaikkialla hämmästystä,
+säpsähdystä, huolta. Kysymyksiä se viesti viritti monenlaisia, mutta
+surua tai kaipausta ei missään, -- helpotuksen huokaus vain pääsi
+kaikkien rinnasta. Vahti, joka kuuritornin portilla seisoi, katsoi
+sanantuojaa tutkivasti, iski sitten silmää ja vihelsi tuokion kuluttua
+hilpeän sävelen, jommoista ei vuosikausiin oltu Torkkelin linnassa
+kuultu. Ja hän kertoi sen uutisen ilosanomana kaikille, jotka portista
+kulkivat. Mielistä ikäänkuin laukesi pitkäaikainen jännitys ja putosi
+raskas painajainen. Mitä nyt oli tuleva, sitä ei kukaan kysynyt, sillä
+tulipa mitä tahansa, poissa oli kaikissa tapauksissa se synkkä varjo,
+jonka ärtyisän äijän olemus oli ympäristöönsä heittänyt!
+
+Hetken kuluttua soivat kuolinkellot sekä linnan että kaupungin
+kirkoissa, ja alttarien ääressä luettiin yksivakaisia sielumessuja.
+Mutta kadunnurkissa ja tiskipöytäin ylitse puristivat porvarit
+toistensa kättä, virkkoen:
+
+-- Kuule, miten kilkkavat kellot!
+
+-- Eivät kilka kuin surunkellot. Mutta rauha hänen levottomalle
+hengelleen!
+
+Ja kun maalaiset viimeisiä talvikelin jätteitä myöten ajoivat
+Karjaportista ulos, niin he tullin takana sivalsivat virkkuaan vitsalla
+ja hihkaisivat metsänrinnassa.
+
+Mutta Viipurin linnan sisäpihalla, tallin luona, seisoivat lapiot
+kädessään Kristerin talonpoikaisvangit, luoden katvepaikoilta pois
+jääiljankoa, ja vain harvakseen, hiljaisella äänellä he sanan
+vaihtoivat. Mutta kun Tapani tuli tallista, asettui hän kahareisin
+lapiomiesten eteen seisoman ja sanoi:
+
+-- Jos linnanherra vielä näihin aikoihin eläisi, niin olisi teidän
+kaikkien niska muuatta tuumaa pitempi.
+
+Tapani oli näet jo kuullut ovinihdiltä syyn vaakunasalissa
+tapahtuneeseen riitaan ja ukon kiihtymykseen, ja kertoi siitä nyt
+vangeille, joiden selkäpiitä kylmät väreet karmivat.
+
+-- Mutta tulipa toinen tuomari väliin, virkkoi vakavana Pouta-Paavo. Ja
+Sipi lisäsi:
+
+-- Niin, se oli Jumalan tuomio!
+
+Ja tämä Sipin sana kulki tallista tupaan ja tuvasta turulle ja kaikkien
+mielissä se uskovan vastakaiun löysi. Jumalanäiti se näin rankaisi
+julmurin syntisen aikeen; olihan Pyhä Neitsyt jo pääsiäisyönä
+Krister-herraa uhmailustaan varottanut, mutta tämä ei ollut sitä
+totellut. Ja Viipurin linnakirkon Maaria-neitsyen puisen veistokuvan
+ihmeitätekevään voimaan uskoi kansa siitä päivästä pitäen entistään
+kiinteämmin. --
+
+Seuraavana aamuna -- se päivä oli viimeinen huhtikuuta -- keskustelivat
+Viipurin linnan pihalla Kristerin vangit työnsä lomassa siitä, mihin
+heidän nyt olisi ryhdyttävä. Yhdessä oli vältetty kuoleman vaara,
+yhdessä he nyt aikoivat joko pakoon luikkia, -- ja se olikin jo varsin
+helppoa, -- tai odottaa Kaarlo Knuutinpojan tuloa Viipuriin. Kumpi oli
+tehtävä? Silloin ratsasti pihaan täyttä neliä eräs Kristerin huoveja ja
+huusi viskautuessaan alas vaahtoavan hevosensa selästä:
+
+-- Eerikki Akselinpojan joukot ovat neljän tunnin matkan päässä
+Viipurista, ennen iltaa ne ovat täällä.
+
+Ja hän kiirehti viemään sitä viestiä linnan huoneisiin, joissa
+Krister-vainajan pojat juuri voudin kanssa neuvottelua pitivät. Hetken
+kuluttua laskeusivat nämät ritarit kaikki kolme Olavintornista alas ja
+vanhan linnanvoudin Björn Degenin ratsua käytiin kiireesti satuloimaan,
+-- viisi ratsumiestä komensi hän mukaansa. Hän aikoi -- niin tiesi jo
+linnanväki -- ratsastaa Eerikki Akselinpoikaa vastaan ilmoittamaan,
+että Krister Niilonpoika Vaasa on kuollut ja että hänen poikansa
+aikovat, kuninkaan määräystä totellen, pyhän Valpurin päivänä luovuttaa
+Viipurin linnan Kaarlo Knuutinpoika Bondelle.
+
+-- Huomiseen viipyköön Eerikki-ritari, silloin hän vastarinnatta saa
+linnan avaimet, silloin olemme me jo täältä poissa, -- niin virkkoi
+lähtevälle voudille vakavana synkkämielinen Niilo Kristerinpoika.
+
+-- Se on siis varma päätöksenne, -- isänne ei olisi siihen koskaan
+suostunut, muistutti melkein varoittaen Degen-herra, vaikka hän kyllä
+nähtävästi oli asiallisesti samaa mieltä.
+
+-- Sen tiedämme, -- hänellä oli vanha valtakirja tähän linnaan, hän
+puolusti ikimuistoista oikeuttaan. Mutta meille ei ole tätä linnaa
+läänitetty, siksi emme tahdo uhmalla taisteluun käydä.
+
+Niin virkahti hiukan alakuloisena Niilo-ritari, mutta hänen nuorempi
+veljensä lisäsi reippaasti ja päättäväisesti:
+
+-- Ja me lähdemmekin kaipauksetta tästä linnasta, Degen, nuoruutemme
+täällä ei ole ollut iloinen. Onneksi meille on meri näin aikaisin
+auennut, me purjehdimme pois iloisempiin maihin!
+
+Sanaa puhumatta viskausi silloin vanha vouti satulaan, puristi
+sieltä vielä nuorukaisten kättä, ja ratsasti pois miehineen.
+Talonpoikaisvangit näkivät linnan huovien toisilleen iloisesti silmää
+iskevän, ja heillä itsellään oli samalla päätöksensä valmis: he
+odottavat Viipurissa vielä marskin tuloa, hän saapuu sinne kohta.
+
+Kävellessään myöhemmin päivällä kuuriportin luo näkivät he Krister
+Niilonpojan suurta purjelaivaa kiinnitettävän kaupunkiin vievän sillan
+varrelle, portin luo. Ja samaan aikaan rupesivat linnan miehet siihen
+kantamaan Krister Niilonpojalle kuuluvia tavaroita, arkkuja, aseita,
+muonaa ja vaatteita. Sillalle ja salmen rannalle keräytyi tiheä joukko
+uteliaita kaupunkilaisia sitä lähtötouhua katsomaan ja linnan joutoväki
+seisoskeli vartiotornin jalustalla ja sen viereisellä muurilla ääneti
+seuraten tuota miehistön äänetöntä toimitusta.
+
+Niin kului päivä iltaan ja yhä lastasivat linnan huovit laivaan
+Krister-vainajan tavaroita, -- paljon niitä olikin kertynyt
+kahdenkymmenen vuoden aikana. Ilta oli harmaja ja hämärä, melkein
+syksyisen kolkko. Pilvinen taivas kuvastui tummaan veteen, jossa vielä
+mustuneita jäätelejä kuin aaveita uiskenteli ja jonka kylmiä laineita
+merituuli läikytti. Silloin kuului sillalle linnasta päin hienoista
+hyminää, ja kaikki muurilla olijat kääntyivät sinne pihalle
+katselemaan. Sieltä kannettiin itseään linnanherraa nyt pois
+Olavintornista, ja avopäin pysähtyivät pihallaolijat kaikki saattueen
+reunalle, kun se verkalleen laskeusi portille päin.
+
+Etumaisena astui joukko harmaavelimunkkeja, vaipan huppu pään ja
+kasvojen yli vedettynä. He kävelivät hitaasti, kaksi miestä rivissä,
+kantaen käsissään pitkiä vahakynttilöitä, joiden liekit tuulessa
+lepattivat, ja surunvoittoista, yksitoikkoista, talttunutta hautavirttä
+he astuessaan hyräilivät. Heidän jäljessään kulkivat Kristerin
+vanhimmat vartijanihdit, kantaen hänen suurta, raskasta, tammista
+vaakunakilpeään, hänen ritarihaarniskaansa, kypäriänsä ja
+miekkaansa. Mutta linnanpappi, joka lähinnä arkkua kulki, heilutti
+suitsutusastiaansa verkalleen, surunvoittoisesti, ikäänkuin kaihoten ja
+kainostellen. Itse arkkua kantoivat huovit, jotka olivat miekkansa
+vyöltään riisuneet, ja arkun perässä astuivat sitten rinnakkain,
+paljainpäin, vainajan pojat, katseet maahan luotuina, sekä heidän
+huntupeittoiset naisensa, -- useampia ei...
+
+Kenenkään silmässä ei kyyneltä näkynyt eikä hiiskahdustakaan kuulunut
+monisataisesta ihmisjoukosta, kun arkkua pohjoisesta linnanportista
+ulos sillalle kannettiin. Vasta kun se oli laivaan nostettu ja huovit
+sen siellä hautaliinoilla laskivat syvään ruumaan, vasta silloin kuului
+hiljainen kuiske kansan joukosta. Siellä virkettiin:
+
+-- Siinä menee nyt mahtava Krister Niilonpoika, -- päivän noustessa
+nostetaan jo purjeet!
+
+-- Hänet kuulutaan vietävän Vaasa-suvun hautakammioon Tukholmaan.
+
+-- Rauha hänen hengelleen!
+
+Rauhaa vainajan levottomalle hengelle munkitkin vielä laivan kannella
+hiljaa hyräilivät, ja lepattava liekki heidän vahakynttilöistään
+kuvastui alas tummiin vesiin, jossa sitä aalto särki ja velloi. Mutta
+pian ruuman luukut suljettiin, tulet sammuivat, ja väkijoukko sillalta
+läksi verkalleen painumaan kaupunkiin päin.
+
+Tämän väkijoukon mukana kävelivät kaupunkiin nyt Krister-vainajan
+talonpoikaisvangitkin, jotka tuota hiljaista surutoimitusta olivat
+kuuritornin viereiseltä muurilta katselleet. Kukaan ei heitä enää
+pidättänyt, vahtisoturikin oli heille kättä pistänyt ja sanonut:
+menkää! He kävelivät Hepo-Kaaperin vieressä taas hänen tupaansa
+suola-aittain luo odottamaan Kaarlo Knuutinpoikaa, jonka tiedettiin
+viikon perästä laivastollaan saapuvan Viipuriin. Ja siinä sillalla
+astellessaan virkahti Savon mies silloin vielä vakavana vakavalle
+Hämeen miehelle:
+
+-- Eipä tainnut ylväs Krister-herra koskaan uskoa, että hänelle tällä
+tavalla tulisi lähtö Viipurin linnasta.
+
+-- Eipä tainnut, vastasi hämäläinen. -- Toista ukko tarkoitti
+uhmaillessaan, että elävänä hän ei lähde koskaan linnastaan ja ettei
+hän koskaan sitä toiselle jätä.
+
+Vieressä kulkeva Kaaperi lisäsi:
+
+-- Se oli nyt Jumalan tuomio!
+
+
+
+
+XIV. KAARLO KNUUTINPOIKA SAAPUU VIIPURIIN.
+
+
+Olavintornissa vahtina kulkeva vartia oudosteli eräänä toukokuun aamuna
+omia silmiään, katsellessaan linnan alla ja ympärillä leveneviä selkiä
+ja hienosti vihannoivia metsämaita. Hänestä eivät nuo selät olleet
+koskaan olleet niin suuret kuin nyt, hänestä oli nyt tornista katsoen
+joka taholla entistään paljon enemmän, paljon laajemmalta metsiä ja
+mäkiä, -- näkihän hän tuolta salojen takaa järvensilmiä ja kunnaita,
+joita hän ei ollut koskaan ennen huomannut. Mistä ne olivat sinne
+tulleet, sitä ei vartia ymmärtänyt, sillä hän ei tullut ajatelleeksi,
+että tuo raikas toukokuun aamu oli niin harvinaisen kirkas ja tuo
+keväinen ilma niin läpikuultava, että se kantoi katseen tavallista
+kauemmas.
+
+ -- Hoi vartia, eikö sinulla ole jo asiaa puhaltaa torveesi? kuului
+yhtäkkiä miehevä ääni kysyvän linnan alemmalta parvekkeelta.
+
+-- Ei, ei näy vielä mereltä purjeita, huusi vartia vastaan, merelle
+silmäillen.
+
+Ne purjeet olisivat nyt kyllä kaukaakin näkyneet, jos niitä siellä vain
+olisi ollut. Vartialla oli näinä päivinä erityisenä tehtävänä
+tarkastaa, milloin marski Kaarlo Knuutinpojan laivasto, joka oli
+Turusta matkalla, saapuu Viipurin edustalle, jotta linnassa ja
+kaupungissa ajoissa tiedetään vastaanottajaiset valmistaa. Ja tuo mies,
+joka häneltä sitä taas kyseli, se oli ritari Eerikki Akselinpoika Tott,
+marskin ystävä ja hänen maaväkensä päällikkö, joka jo toista viikkoa
+oli Viipurin linnassa majaillut ja nyt kärsimätönnä sinne herraansa
+odotteli.
+
+Pyhän Valpurin päivänä oli Tott, sopimuksen mukaisesti, marssinut
+joukkoineen Viipurin linnaan, jonka avaimet vanha Degen-vouti häntä
+vastaan sillalle toi, -- täyspurjeinen laiva oli silloin juuri
+kuljettanut entistä linnanherra-vainajaa ulos Uuraan salmesta. Samana
+päivänä oli Eerikki-ritari kiinnittänyt Kaarlo Knuutinpojan vaakunan
+vahtitornin portin päälle ja kiirehtinyt panemaan linnaa auttavaan
+kuntoon isäntänsä ja hänen perheensä varalle.
+
+Laivasto viipyi -- tuulet olivat nyt keväällä huonot Suomenlahdella --
+ja siksi Olavintornin vartian niin monesti päivässä täytyi huutaa alas
+utelevalle ritarille: Ei näy vielä purjeita.
+
+Mutta liian kauaksi unehtui Olavintornin vahti sittenkin tänä aamuna
+silmäilemään noita mantereen puoleiselta taivaanrannalta siintäviä
+kaukaisia, uusia vesiä, -- kun hän sieltä vihdoin taas kääntyi merelle
+päin, niin jo tulikin hänelle kiire vaskitorveensa tarttua. Sillä
+siinäpä oli salmen suussa pullea, valkoinen raakapurje ... oli toinen
+ja kolmas, ne kasvoivat siihen nopeasti ikäänkuin merestä...
+
+Vilkkaan liikkeen synnytti se törähdys heti niin hyvin linnan pihoilla
+ja silloilla kuin sen viereisessä kaupungissakin. Eerikki-ritari oli
+samassa tuokiossa jalkeilla, jaellen joka taholle käskyjään, ja hetken
+perästä jo vallitorneihin ja muurinkulmauksiin juhlalippuja
+pystytettiin, tallipihalla suittiin kiiltäviksi ratsuja ja
+siltakaiteelle levitettiin punaisia raanuja. Ritari itse kiirehti jo
+kaupungin puolelle, jonne laivain piti laskea, mutta vielä sinne
+lähtiessään muistutti hän huoveilleen:
+
+-- Kun laivat laskevat satamaan, silloin te laukaiskaa peräkkäin kaikki
+nuo tuliluikut, jotka Krister-herra on linnaan Kaarlo Knuutinpojan
+vastaanottajaisiksi hankkinut, -- juuri hänelle niiden pitääkin nyt
+komeasti soida!
+
+Kaupungissakin olivat pormestarit ja raatiherrat kovassa puuhassa
+pukeakseen punaisilla veroilla ja vihreillä vesoilla juhla-asuun sen
+rantakadun, jota myöten uuden linnanherran tuli saareensa ajaa.
+Hansa-saksojen rannalla olevat rihkamakaupat suljettiin, ja kirjavissa,
+helakanvärisissä, ihonmukaisissa pukimissaan ja suippokärkisissä
+kengissään kerääntyivät porvarit perheineen rantalaiturille, saapuvia
+aluksia odottamaan. Siihen kertyivät vähitellen kaikki Viipurin
+asukkaat, ylhäiset ja alhaiset, saksalaiset ja suomalaiset, kertyivätpä
+sinne kaikki kaupungissa olevat majamiehetkin -- koko ranta oli pian
+kirjavanaan uteliasta väkeä.
+
+Jo paukahtivat Kristerin tykit linnan valleilta, ja ankkuriin
+laskeneista laivoista läksivät nopeat venheet rantaan soutamaan.
+Ensimmäisenä saapui korkeasta johtajalaivasta marski itse perheineen
+laiturille, jonka reunalla kaupungin vanha pormestari, tummanpunaiseen
+virkaviittaansa ja neliskulmaiseen laakalakkiinsa pukeutuneena, hänelle
+saksankielisen tervehdyspuheen saneli. Siellä kilpailivat molempain
+luostarien päälliköt, mustain pitkänkalvakka priori ja harmajain
+paksunpullea guardiaani, sorvaillessaan latinalaisia tervehdyssanoja
+uudelle linnanherralle, joka samalla kielellä ja yhtä sorvatulla
+kohteliaisuudella heille vastasi. Mutta sysäten syrjään hengen miehet
+tunkeusi pian laiturin reunalle vanha linnanvouti Björn Degen, joka oli
+liian hartaasti Krister Niilonpoikaa palvellut ja senvuoksi hiukan
+levotonna vanhan linnanväen puolesta riensi uudelta herralta suopeata
+suosiota anomaan.
+
+-- Vanhat unhotetaan ja uutta aikaa ajatellaan nyt eteenpäin Viipurin
+linnassa! vastasi marski voudille, häntä ystävällisesti taputtaen. Ja
+kun hän näki voutivanhuksen takana hänen nuoren, kukoistavan tyttären
+punastuneena ja lapsekkaan iloisena polviaan notkistavan, niin jo
+valtasi marskin vallaton hilpeys. Hän nosti tuossa tuokiossa
+voimakkailla käsivarsillaan koholle tuon hennon immen ja suuteli
+kaikkien nähden hänen kukkivia poskiaan, virkkaen vilpittömällä,
+sydämestä lähtevällä ilolla:
+
+-- Näin minä Viipuriani tervehdin!
+
+Silloin kävi hurmaantunut huumaus koko väkijoukon läpi. Ja vaikka ehkä
+laiturin monet muut hienohelmat kadehtivat pienen Kaarinan onnea, niin
+yhtyivät hekin kaikki siihen yleiseen, iloiseen, välittömään
+riemuhuutoon, joka nyt koko rannalta marskia vastaan kajahti.
+
+Jo ensi näkemällään oli komea, leikkisä marski siten kaikkien
+viipurilaisten sydämet valloittanut. Liian yksitoikkoisen harmajaa ja
+synkänvakavaa olikin ollut nyt päättynyt aika Viipurissa Krister
+Niilonpojan ankaran komennon alla. Sen ajan nuoriso ei varsinkaan ollut
+tiennyt mitään niistä iloista, jotka sen iälle luonnostaan kuuluvat,
+naisia linnassa tuskin oli huomattu ollenkaan, he olivat siellä saaneet
+kuin häkissä kalveta käsitöittensä ääressä. Sen raskaan lumouksen
+taittoi marski heti, ja siksi hehkui nyt toivokkaana, innokkaana häntä
+vastaanottamaan saapuneiden nuorten ritarien mieli, siksi kukki uuden
+toivon puna nyt nuorten neitosten poskilla.
+
+Mutta ylempää rannasta, ratsujen luota, jossa Eerikki Akselinpoika
+turhaan oli odottanut marskia satulaan nousemaan, pujottelihe hän
+vihdoin malttamattomana porvarien ja aatelisten hääriväin joukkojen
+lävitse laiturille, iski ystäväänsä olalle ja huudahti:
+
+-- Terve, Kaarlo, karjalaiseen valtakuntaasi, sitä ei meidän edes
+valloittaakaan tarvinnut!
+
+-- Tiedän, Eerikki, sivuutimme Kristerin ruumisarkun merellä.
+
+-- Kerrankin ymmärsi ukko väistyä oikeaan aikaan ja lopullisesti. Ja
+sinun retkiäsi seuraa aina onni! Uusi linnasi odottaa sinua -- tule,
+nouse satulaan!
+
+Uljaan näköinen oli marski ratsastaessaan nyt kiiltokypäräisen
+seurueensa keskellä, päätään pitempänä kaikkia muita, linnaan päin.
+Merituuli ja kevätahava oli ruskeaksi paahtanut nuo hienopiirteiset
+kasvot, jotka hän yleisölle paljasti nostaessaan tervehdykseksi
+sulkareunaista hattuaan, -- hän näytti tosiaankin nuoruuden ja
+miehevyyden perikuvalta. Mutta uljas oli hänen seurueensakin. Aivan
+hämmästyneinä katselivat etenkin sydänmaan talonpojat, jotka hekin
+olivat Hepo-Kaaperin tuvasta rientäneet ulos uutta linnanherraa
+tervehtimään, tuota moninaista komeutta: loistavia kilpiä ja värikkäitä
+viirinauhoja, liehuvia lippuja ja tuulessa heiluvia töyhtöjä.
+
+He olivat, yhdessä kaikki Savon ja Hämeen talonpoikaislähettiläät,
+asettuneet juhlasaattuetta katsomaan sillan korvaan sille törmälle,
+josta Lauri ja Sipi ensi kerran olivat Viipurin linnaa ihmetelleet.
+Harvakseen he siinä sanasen vaihtoivat, torvien pauhu esti heitä
+pitempään puhumasta. Mutta kun saattueen pää soittajineen oli jo
+ehtinyt sillalle, jossa linnan rummut saapuvia tervehtivät ja jossa
+linnan pappi tarjosi Kaarlo Knuutinpojalle suolaa ja leipää, silloin
+viittasi yhtäkkiä Lauri sormellaan kahta saattueessa rinnakkain ajavaa
+ratsumiestä ja huudahti:
+
+-- Katso, Sipi, katso sinäkin, eikö ole tuo laitimmainen ratsumies
+minun kasvinveljeni, Karmalan entinen Heino? Ja hänen vieressään ajaja,
+katso...!
+
+Vanha talonpoika varjosti silmiänsä kämmenellään, ja todeksi hän sen
+näki. Siinä ratsasti Karmalan hento Heino-poika remseänä rotevampain
+ratsumiesten joukossa, taputellen rauhoittavasti kämmenellään
+hevostaan, joka näytti hiukan arastelevan siltapalkkien pauketta.
+
+-- On kautta pyhän Yrjänän, ja hänen rinnallaan ajaja ei ole kukaan muu
+kuin Tuiran Vilppu, ilmielävänä kuin minä tässä. Katso, jo Vilppu
+meidät keksiikin, katso, jo suu hymyyn kääntyy ... nyt hän Heinoa
+reidestä nykäisee...!
+
+-- Mutta pyöriipä, pyöriipä Heinon silmä, hän ei nähtävästi ymmärrä,
+miten me täällä olemme. Mutta Vilppu näkyy ymmärtävän, se hirtehinen
+arvaa meidän tänne kiikkiin jääneen, katsos, miten hän melkein ilkkuen
+meille silmää iskee, se veitikka!
+
+Saattue kulki ohi, ja sanattomina jäivät nyt Sysikorven miehet siihen
+vastakkain ihmettelemään, miten nuo heidän molemmat seikkailevat
+tuttavansa, joiden kohtalosta he omain vastoinkäymistensä ohessa olivat
+usein huolestuneina keskustelleet, nyt tuossa ajoivat Kaarlo
+Knuutinpojan komeassa juhlasaattueessa, hänen asemiehinään. Missä he
+olivat toisensa löytäneet, mitä olikaan siellä maailman rannalla
+tapahtunut, sillaikaa kuin korven miehet talvikauden olivat raataneet
+Viipurin linnan varustustöissä? Olihan Heino-parkaa odottava kohtalo
+hänen malttamattoman kolttosensa jälkeen Turun tuomiokirkossa ollut
+hyvinkin uhkaava. Ja Vilpun oli Lauri itse yösateessa viime syksynä
+soutanut kurjassa tilassa vieraaseen laivaan, -- miten olivat he
+pälkähästään pelastuneet ja taas kunnian kukkuloille kiivenneet?
+
+Sitä kyselivät Sysikorven miehet turhaan toisiltaan ja juhlasaattueen
+painuttua linnaan päättivät, hekin sinne lähteä tuttaviaan tapaamaan.
+Mutta siellä linnanpihalla oli nyt sekava mylläkkä ja hälinä. Siellä
+miehet huutelivat, kiroilivat ja nauroivat, uudet tulokkaat kun eivät
+tienneet, mistä he tilaa saisivat itselleen ja ratsuilleen, -- siinä
+melussa eivät talonpoikaiset miehet tuttaviaan tavanneet. Vasta
+iltasella he sillalta Heinon kohtasivat, kun tämä juuri oli lähdössä
+kaupungista kasvinveljeään hakemaan, ja yhdessä he nyt nousivat
+vallille katselemaan juhlakokkoja, joita kaupunkilaiset marskin
+saapumisen kunniaksi juuri rannoille ja kukkuloille sytyttivät.
+
+Iloinen oli se yhtyminen, ja kysymyksiä sateli siellä niin ristikkäin,
+että tuskin toinen ennätti vastauksen saada, kun jo toinen sitä odotti.
+Pianhan Sipi ja Lauri saivat kertoneeksi lyhyen tarinansa, jonka Vilppu
+jo heti olikin arvannut. Mutta kirjavat olivat noiden kirjavapukuisten
+kannusniekkain vaiheet, vasta vähitellen ja lypsämällä korven miehet
+niiden perille pääsivät, kun he pitkään istuivat kevätiltana,
+tarinoiden Viipurin linnan ulkovallilla, johon salmen takaa hohtivat
+juhlatulet.
+
+-- Luulimme sinun suoraan loukkuun juoksevan, kun näimme sinun Turun
+rannassa sotamiesten laivaan loikkaavan, virkkoi Lauri orpanalleen,
+hänen vaiheitaan udellen.
+
+-- Olihan siinä kova ristikuulustelu ensiksi kestettävä, kun kaikki
+huovit utelemaan kävivät, mitä piispan asemies tekee marskin laivassa.
+Mutta pahasti en hätäillyt, kun olin kerran kirkonmiesten kynsistä
+päässyt. Koetin ensiksi keksiä kysyjille pikkuvalheita, mutta lopuksipa
+siinä ei auttanut muu, kuin tunnusta pois koko totuus!
+
+-- Entä laivamiehet, eivätkö sinua nuoriin panneet?
+
+-- Ei ne sotakarhut sitä kirkkojuttua niin pahana pitäneet, heillä on
+itsekullakin sellaisia pikkusyntejä sydämellään, -- toiset heistä jo
+heti kahakalleni nauroivat ja minua kiittivätkin siitä, kun olin
+marskin puolta pitänyt. He olivat kaikki silloin rohkealla, reippaalla
+päällä marskin retkelle päästyään. Eikä minua kukaan ahdistellut,
+vaikka kuului juttuni kyllä tulleen marskinkin tietoon. Hänkin oli vain
+hymähtänyt sille kyydille, minkä Kristerin vakooja Turussa sai.
+
+-- Mutta mihin sinä siellä Tukholmassa jouduit, uteli Lauri edelleen,
+-- ethän siellä ketään tuntenut?
+
+-- Oleskelinpa vain Turun huovien parissa ja odottelin heidän
+seurassaan, kun herrat linnassa neuvottelivat. Jos olisi siellä sota
+syttynyt, niinkuin jo puhuttiin, niin mukaan olisin lähtenyt minäkin.
+Kuningas kuuluu näet koettaneen peräytyä valoistaan. Eräänä aamuna
+päivän noustessa kutsui hän marskin puheilleen ja lupasi tälle silloin
+kaikki läänityksensä, mutta kolmea tuntia myöhemmin, kun neuvosto
+kokoontui, tahtoi hän riistää marskilta sekä Turun että Viipurin.
+
+-- Vai niin on epäluotettava kuningas, ihmetteli Sipi.
+
+-- Niin tuntuu olevan, mutta ei auttanut vikuroiminen sillä kertaa.
+Tästä Viipurin linnasta kuuluu olleen kovin tinka, kuningas kun oli sen
+jo Krister-herralle luvannut. Mutta marski ei siitä peräytynyt. Kerran
+oli siellä jo kiivastuttukin, niin kerrottiin. Joku valtaneuvos oli
+uhkaillut pistää Kaarlon vähän ahtaampaan paikkaan, mutta silloin oli
+tämä astunut ikkunan luo ja näyttänyt lahdella kelluvaa laivastoaan, --
+hänen ei tarvinnut kuin viitata, niin kohta olisi viisisataa miestä
+linnassa. Eikä me olisi vitkasteltukaan silloin maihin juosta...
+Silloin täytyi kuninkaan taas pyörtää sanansa ... totta jumaliste, se
+oli ihanaa aikaa! Ja sitä juhlaa, kun marski taas palasi voittajana
+laivastoonsa, uusi sopimuskirja kourassaan ... auta pyhä Egidius,
+kuinka siinä ryypättiin sakeinta, tulisinta espanjalaista...!
+
+-- Et toki silloin ketään vaivaista missään kirkossa pistänyt, veisteli
+Lauri tuon juomakertomuksen johdosta, ja ääneensä toiset nauroivat,
+Heino itse eniten. Mutta Sipi uteli yhä teinipojan tarinan jatkoa:
+
+-- Kauanko siellä Tukholmassa silloin mässäsit?
+
+-- Vierrettiin siellä monta viikkoa, kunnes laivasto taas eräänä
+päivänä teki matkaa takaisin Turkuun. Olisin ehkä silloin jo voinut
+marskin mieheksi päästä, mutta enpä uskaltanut näin verekseltään palata
+tuomioherrain näkyville. Jäin Tukholmaan. Mutta sielläkin tuntuivat jo
+liian monet juttuni tuntevan ja senvuoksi nousin muutamana päivänä
+erääseen Rääveliin menevään laivaan, -- vaihdoin piispan aseviitan ja
+siihen kuuluvat helpeet muutamiin kolikkoihin. Räävelissä taas rupesin
+rikkaan saksalaisen kauppiaan rengiksi, -- siellä ei entisiä vaiheitani
+kysytty ja siellä tulin suomenkielellä hyvin toimeen. Siellä elin kuin
+herran kukkarossa; kaikki teinilukuni ja pappisaikeeni olivat kerta
+kaikkiaan tuomiokirkon ristikäytävälle katkenneet, enkä niitä
+surrutkaan. Mutta siellä Räävelin satamassa tapasin sitten muutamana
+päivänä suolakuormaa tehdessäni -- tämän Vilpun, joka seisoi siinä
+hajareisin suolavajan varassa, seisoi nukkavierun näköisenä ja pää
+riipuksissa, kuin olisi raajarikkoisten pyhimystä, herra Marttinusta
+avukseen huudellut.
+
+-- So, so...
+
+Vilppu pyrki vastaan väittämään, mutta hilpeällä naurulla tervehtivät
+salon miehet tuota Heinon kuvausta karjalaisten kapinanjohtajan
+ulkonaisesta asusta, -- jokseenkin samanlaisenahan hän oli ilmestynyt
+Hepo-Kaaperin tupaankin. Ja Lauri virkahti:
+
+-- Taisivat olla silloin kapeanlaiset kaatiosi, sinua kuulutettiin
+kiinniotettavaksi sekä idässä että lännessä.
+
+Mutta Vilppu ei myöntänyt Räävelissä enää olleensa ollenkaan
+avuttomassa tilassa. Hän kertoi:
+
+-- Silloin yöllä, jolloin sinusta, Lauri, erosin, silloin teki kyllä
+vielä mieleni rukoilla sekä Marttia että Jaakoppia ja kaikkia pyhiä
+järjestään. Sillä enpä tiennyt, miten minua vieras laivuri aamulla
+kohtelisi, mereenkö minut viskaa vai Kristerin kouriin vie. Mutta kun
+aamulla olin kuullut ankkuria vivuttavan ja purjeita nostettavan, niin
+jopa rohkeampana kapusin kannelle ja kiroilin, että minut muka jo
+kaupungissa oli unhotettu laivaan nukkumaan... Ja kun parin päivän
+perästä Räävelin laiturilla seisoin, silloin jo ilovirttä veisasin,
+sillä Kristerin silmukasta olin silloin irti.
+
+-- Eikö sinua Krister-herra Räävelistäkin luovutettavaksi vaatinut,
+kyseli Sipi. -- Hän kuuluu sinua kyllä kaikkialta kyselleen.
+
+-- Kyseli Räävelistäkin, lähettipä ankarat kirjeet sinne raadille, että
+"Filpus" on laitettava Viipuriin. Mutta vapaakaupungit ovat mahtavia
+puolestaan, ne eivät luovutakaan niin hevillä miestä, joka niistä on
+turvaa hakenut, kuin Viipurin luostarit. Ja kun Krister talvemmalla
+uudisti uhkauksensa, että hän Räävelille ihmeet näyttää, elleivät sen
+porvarit minua luovuta, silloin olin jo toisen herran miehiä, silloin
+oli minulla jo Kaarlo Knuutinpojan turvakirja povellani!
+
+Mutta juuri sitäpä sisämaan miehet eniten kyselivätkin ja ihmettelivät,
+miten pakolaisten Räävelistä pitäin oli onnistunut päästä marskin
+miehiksi. Vilppu selitti senkin nyt varsin luonnollisena asiana.
+Kuullessaan Kristerin häntä Viipuriin vaativan oli Vilppu lähettänyt
+Kaarlo-marskille laajan valituskirjan, jossa hän oli selittänyt
+suurimman syntinsä olevan sen, että hän Kristerin kiskomisista ja
+jumalattomasta komennosta oli talonpoikain puolesta valituksen
+hallitukselle tehnyt. Hän tunsi Kristerin ja marskin välit! Ja vielä
+samana syksynä toi airut Turusta Räävelin raadille mahtavan kirjeen,
+jossa marski kielsi sitä miestä Viipuriin viemästä.
+
+-- Niin, siitä silmukasta toki helposti suoriusin, -- jatkoi Vilppu --,
+ja olisin silloin mieluimmin palannut kotiin Päijänteelle, ellei marski
+olisi minua jo miehekseen pestannut. Mutta vaikeampi oli saada
+suojeluskirja Heino-pojalle, jonka nimi vielä roikkui Turun
+tuomiokirkon ovella.
+
+-- Taisipa siellä olla sinunkin nimesi, vastasi Heino.
+
+-- Jos olikin, niin tunnusta pois, että minä sinullekin armon hankin.
+
+-- Tunnustan, tunnustan, rehellisesti me olemme toisiamme auttaneet. Ja
+tässä nyt ollaan mahtavan herran mahtavina miehinä.
+
+Reippaasti löi Heino kohtalotoveriaan olalle, nousten kävelemään
+vallille, johon vastapäisten rantain komeilta kokkotulilta nyt keväisen
+salmen takaa kuuluivat kisailevain nuorisojoukkojen laulut. Liikkeelle
+lähteäkseen nousivat jo talonpoikaisetkin miehet, sillä pian oli heidän
+aika linnasta poistua ennenkuin portit suljettiin. Mutta Lauri ei ollut
+vielä orpanansa vaiheista täysin selvillä ja siinä astellessa hän vielä
+uteli:
+
+-- Ilman muutako sinulle piispa leppyi ja armon soi?
+
+-- Eihän se ihan ilman muuta, -- hän kuuluu lukeneen tuon
+kirkkorikokseni kaikkein pahimpain kuolemansyntien joukkoon. Mutta
+marski oli puolestani puhunut, -- hän tarvitsi silloin paljon
+uskollista väkeä, hankkiutuessaan tälle Viipurin retkelle. Sen ehdon
+olivat kuitenkin tuomioherrat panneet, että minun pitää jonkinlainen
+katumuslahja Turun tuomiokirkolle maksaa.
+
+Nauraen puuttui silloin Vilppu taas puheeseen:
+
+-- Siinäkin sinä minulta hyvän neuvon sait, kun kehoitin sinua
+tuomiokirkolle testamenttaamaan perintötalosi, jota sinulla ei olekaan.
+
+-- Niin, osuuteni Karmalaan, johon isä minut jo palaamasta kielsi.
+Mutta kuulostihan se komealta lahjakirjassa: osuuteni perintötalooni...
+
+Salon miehet eivät tienneet, tuliko heidän tosina vai ilveinä pitää
+kaikkia noita seikkailijain juttuja. Mutta uskoahan niitä lopultakin
+täytyi, kun miehet siinä heidän edessään marskin väreissä reippaina ja
+huolettomina tepastivat. He kertoivat vielä jään yli kevättalvella
+hiihtäneensä Räävelistä Porkkalaan ja sieltä Turkuun, jossa olivat
+saaneet aseet ja ratsut. Siksi myöhään keväällä he kuitenkin olivat
+Turkuun saapuneet, että sieltä Eerikki Akselinpojan maajoukko jo oli
+ehtinyt liikkeelle lähteä, ja sen vuoksi he olivat päässeet marskin
+laivoihin, joka olikin kahta komeampaa.
+
+-- Ja tänne nyt jäämmekin marskin miehiksi, kehui Vilppu vielä lopuksi,
+kun he vallilta linnanpihalle laskeusivat. -- Tänne ei meihin ulotu
+vieraiden vihat eikä kirkkojenkaan kirot, -- kertokaa niin
+kotiväellekin, kun salolle palaatte, kertokaa, että tallessa ovat
+iloiset pojat!
+
+Niin rehenteli reippaana veikeä mies. Mutta kun hän samassa kävi
+hiljemmin kyselemään, milloin Sysikorven miehet kotipuoleen aikovat,
+näkyi sentään silmänluonnista, että sinne hänelläkin ikävä paloi,
+niinkuin heilläkin. Mutta Olavintornin vartia töräytti jo puolenyön
+hetkeä, ja kiireesti marskin asemiehet silloin saattoivat
+maalaisvieraansa vahtiportista sillalle. Linnan pihoilla ja käytävissä
+oli silloin jo tauonnut touhu ja hälinä, jota iltamyöhään oli jatkunut,
+ja Torkkelin vanha varustus lepäsi taas rauhallisena yöunessaan,
+ikäänkuin siinä ei mitään isännänmuutosta olisi tapahtunutkaan, ei
+riehunut vallanjanon intohimoja eikä niiden ajamina koskaan olisi
+varustauduttu veljestaisteluun.
+
+Muutamia päiviä kului vielä, ennenkuin Hämeen ja Savon miehet, jotka
+nyt olivat päättäneet yhdessä ajaa takamaa-asiansa, marski Kaarlo
+Knuutinpojan luona, hänen puheilleen pääsivät.
+
+Tämä oli näet nyt toimihaluisen luonteensa täydellä innostuksella
+ryhtynyt kokoomaan käsiinsä uuden lääninsä ohjaksia ja asettelemaan
+siellä asioita Krister Niilonpojan jäljiltä sille tolalle, mille hän ne
+tahtoi saada. Viipurin linna oli toisessa asemassa kuin Ruotsin kaikki
+muut läänitysalueet sikäli, että linnanherra isännöi siellä täysin
+itsevaltiaana, valtakunnan hallitusta kuuntelematta. Hän läksi
+sotaretkelle Suurta Novgorodia tai hansalaisia vastaan, kun sen
+tarpeelliseksi näki, ja solmi taas rauhan vihollisen kanssa aikana ja
+ehdoilla, jotka hän yksin arvosteli. Hän teki itsenäisiä kauppa- ja
+purjehdussopimuksia vieraiden ruhtinaiden kanssa, kielsi yhtenä vuonna
+kaupankulun Nevajoella -- rangaistakseen itäistä naapuria -- ja salli
+sen taas toisena -- osottaakseen läntiselle suosiotaan. Hän kutsui
+Novgorodin tai Lyypekin edustajia Viipuriin tekemään sopimuksia
+merirosvouksen hillitsemisestä tai viipurilaisten kauppaoikeuksista, --
+ja sekä Ruotsin että vieraiden maiden hallitukset tunnustivat tämän
+Viipurin erikoisaseman. Se perustui näet siihen, että tämä linna oli
+niin etäällä valtakunnan hallituskeskustasta ja että sillä oli niin
+tärkeä raja-asema. Mutta Krister Niilonpoika oli tätä erikoisasemaansa
+usein väärinkin käyttänyt, joten hän lopulta oli kiristänyt välinsä
+sekä Novgorodin tasavallan että Hansaliiton kanssa, -- ilmisotaakin oli
+viime aikoina pelätty, ja siitä oli, kuten porvarit nyt marskille
+valittivat, Viipurin kauppa pahasti kärsinyt.
+
+Kaarlo Knuutinpoika ryhtyi heti ensi hallituspäivästään noita välejä
+selvittämään ja pani viipymättä alulle uudet neuvottelut naapurivaltain
+kanssa, rakentaakseen tuon ikävöidyn kaupparauhan pysyväiseksi ja
+samalla hankkiakseen, jos mahdollista, kotikaupunkinsa Viipurin
+porvareille pääsyoikeuden Novgorodin kauppakeskustan, Gotenhofin
+mainioille markkinoille sekä jäsenyyden Räävelin kauppakiltassa. Hänen
+lähettiläänsä lähtivät jo matkalle itään ja länteen, ja heillä oli
+edellytyksiä onnistumiseen, -- olihan marski Kaarlo Knuutinpoika itse
+Itämerta isännöivän Kalparitarikunnan kunniajäsen, ja hänen nimellään
+oli Novgorodissakin komea kaiku.
+
+-- Saat nähdä, Degen, kuinka sulina hansalaiset nyt ehdotuksiimme
+vastaavat, ne samat, jotka Kristerille vain hampaitaan näyttivät. --
+Niin puhui marski eräänä päivänä, lähettiläät liikkeelle saatuaan,
+voudilleen Björn Degenille, joka linnan vaakunasalissa linnanherran
+apumiehenä toimi nyt niinkuin ennenkin, vaikka nyt toinen vaakunakilpi
+salin peräseinää konstikin.
+
+-- Niin, Krister pyrki kaivautumaan pikkuasioihin, oli turhan tarkka,
+mutta sillä hän vastustajansa ärsytti, vastasi Degen, joka mainitusta
+entisen herransa luonteenpiirteestä kylläkin usein oli saanut kärsiä.
+
+-- Ja ärsyttäminen on toki huonoa valtiotaitoa, lisäsi marski. --
+Tosiaan hän oli liian tarkka, -- eihän täällä linnassa ole edes
+asumuksia miehistöllemme, se on taas huonoa säästäväisyyttä!
+
+-- Mutta onko aikomus pitää linnassa sekä sen vanha väki että Eerikki
+Akselinpojan miehet? kysyi vouti kummissaan.
+
+-- Kaikki -- meidän täytyy voida näyttää naapureillemme, että meillä on
+pohjaa, jolta puhumme.
+
+-- Mutta kustannukset kasvavat silloin kaksinkertaisiksi, ehkä
+kolmin...
+
+-- Ei kitsailla, kyllä tulevaisuus maksaa, jos eivät nykytulot riitä!
+
+-- Niinollen ei ole tosiaankaan täällä asumuksia talveksi
+puolellekaan...
+
+-- Niitä rakennetaan uusia, Degen, korkeampia, tilavampia. Revitään nuo
+vanhat röttelöt pois, -- kutsu puheilleni huomiseksi savimestari!
+Täällä tarvitaan nyt linnassa muitakin uudistöitä, ennen kaikkea
+enemmän valoa, enemmän ilmaa!
+
+Näin puhuen kääntyi marski innostuneena jalosukuisten seuralaistensa,
+Eerikki Akselinpojan ja Olavi Niilonpojan puoleen, jotka sivulla
+seisoivat tarinoiden öljytystä nahasta tehdyn ikkunan luona, joka laski
+huoneeseen kellervän valon. Heille hän nyt virkkoi:
+
+-- Niin, me tarvitsemme tänne enemmän valoa, väriä, elämää, täällä on
+vielä kaikki liian synkkää. Siksi valkaisemme sisältä nämä mustuneet
+seinät ja ulos istutamme puiston tuohon tornin edustaiselle kalliolle!
+Ja meidän pitää saada tänne linnaamme kootuksi nuoruutta, iloa,
+ritarielämää! Jo olenkin tilannut Laatokan puolelta oivalliset
+metsästyshaukat, joita heti opettamaan käydään, ja Lyypekistä
+palatessaan tuo lähettilääni kellarit täyteen reininviiniä.
+
+-- Suunnittelet pitoja ja metsästysretkiä, -- ole huoletta, kyllä siten
+pian saat joutoväkeä ympärillesi enemmänkin kuin toivot. -- Niin
+virkahti Eerikki-ritari hiukan pisteliäästi.
+
+-- En enempää, vastasi marski leväyttäen sylinsä auki, -- kokoontukoon
+tänne vain ympärilleni vaikka koko Suomen aatelisto, kyllä sille täällä
+tilaa ja tointa löydämme! Miksi emme, Eerikki, hankkisi nuoruutta,
+kauneutta, ritaritapoja, soittajia ja leikareita linnaamme, -- ei tämä
+maa niin kylmä ole, että täällä pakosta kaikkien hentojen tunteiden ja
+hilpeyden pitäisi kontettua ja jäätyä! Ei, Viipurin linnan pitää taas
+elää!
+
+Kaarlo Knuutinpoika puhui noista aikeistaan aivan lämmenneenä, astellen
+hehkuvin poskin edestakaisin suuren vaakunasalin permannolla. Mutta
+hänen sotainen ystävänsä Eerikki katseli uteliaana ja epäillen tätä
+marskin kuumenemista ... tuossa innostuksessa oli hänestä sittenkin
+jotain keinotekoista, pakotettua. Sillä Eerikki Akselinpoika vainusi,
+että Kaarlo ei ollut noihin uusiin tuumiinsa innostunut niiden itsensä
+vuoksi, vaan upottaakseen niihin sen jäytävän tulen, joka hänen poveaan
+yhtenään poltteli ja jota hän ei tahtonut liekkiin päästää. Eerikki
+ritari tiesi kyllä, mikä se kipuna oli ja kuinka se poltti, -- hän oli
+äskeisellä Tukholmanmatkallakin nähnyt, kuinka kovaa taistelua marski
+sisässään kävi, painaakseen alas ne rohkeat unelmat, jotka
+houkuttelevina virvatulina hänen sielussaan liiankin usein
+leimahtelivat. He olivat sillä retkellä taas läheltä nähneet, kuinka
+heikkojen jalustain varassa oli se ulkonainen kuninkuus, jota maan
+harvat ylimykset itsekkäissä tarkoituksissa pönkittivät, -- kevyt
+puhallus olisi kyennyt kaatamaan kumoon koko tuon täperän rakennuksen.
+Mutta marski ei ollut tahtonut sitä puhaltaa kumoon, hän tahtoi yhä
+säilyttää sen malttinsa, jota hänen vanha piispa-ystävänsä oli hänelle
+neuvonut, ja odottaa aikaansa. Mutta tuo sisällinen taistelu oli sitkeä
+ja kova, sen Eerikki-ritari oivalsi; ja kun marski nyt suunnitteli
+itselleen iloja ja viihdytyksiä Viipuriin, virkahti hän hiukan
+terävästi:
+
+-- Sinä aiot koettaa täällä nuorisoleikkeihin ja nais-iloihin upottaa
+ikäväsi ja veltostuttaa toimintasi tarmon!
+
+Kaarlo Knuutinpoika tunsi ystävänsä piston, mutta hän oli jo itse
+ennakolta ajatuksissaan siltä kärjen taittanut. Jo silloin, kun hän
+viime syksynä oli viekoitusten huumaavain suitsutusten keskeltä
+Tukholman rannassa astunut alas viileään laivaansa palatakseen Suomeen,
+vilautettuaan vain vastustajilleen voimaansa, jo silloin hän oli
+voittanut itsensä ja siinä voitossaan hän aikoi johdonmukaisena pysyä.
+Ja hymähtäen hän nyt ystävälleen vastasi:
+
+-- Vaikkapa niinkin, Eerikki. Me keräämme ympärillemme intohimojen
+viihdykettä, me tahdomme laittaa elämämme niin siedettäväksi kuin
+suinkin, -- eikö se ole järkevää?
+
+Mutta tulinen ritari jatkoi vieläkin pistävästi:
+
+-- Ja annamme siten hyödyttömänä täällä karreksi palaa sen tulen, jolla
+voisimme maailmat mullistaa. Me pukeudumme velttoon valhenaamariin ja
+koteudumme siihen, sen sijaan että sen jo viskaisimme pois ja
+antaisimme veremme tositoimissa koskena kuohua ja kohista.
+
+Hetkeksi kävivät marskin kauniit kasvot vakaviksi, hän tunsi
+hyökyaallon rinnassaan. Mutta hän tiesi sitä hallitsevansa ja vastasi
+lohduttavasti ritarille:
+
+-- Ei, Eerikki, sitä koskea on täällä niin paljon, että sitä riittää
+siihenkin aikaan, jolloin se valtoinaan kuohua saa, -- sitä vain täällä
+taiten vaalikaamme! Mutta juuri siihen tarvitsemme ympärillämme elämää,
+tointa, liikettä. Lähdemmekö illalla, Eerikki, ratsastamaan,
+kaataaksemme aamulla kontion Suokorvesta, se on näinä päivinä riehunut
+siellä talonpoikain karjassa?
+
+-- Lähtekäämme vain, päiväksihän siitäkin on viihdytystä.
+
+-- Hyvä, karhunjahtiin siis jo tänään puolilta päivin. Ja kun siihen
+kyllästymme, purjehdimme Suomenlahdelle merirosvoja ahdistamaan. --
+Puolileikillä näin marski lohdutteli kuumaveristä ystäväänsä, joka
+pahemmin kuin hän itse pelkäsi pitkästyvänsä täällä erämaan rajalla.
+Mutta taas hän kääntyi vakavampana Degen-ukon puoleen: -- Muuten meillä
+on täällä kyllä tositoimia kotosaliakin, jotka huolenpitoamme vaativat.
+Sinä mainitsit, että täällä on joku talonpoikaislähetystö kauan
+odotellut saadakseen jonkun asiansa ajetuksi?
+
+-- Niin, ainakin kahdeksan kuukautta.
+
+Marski oli jo ruvennut riisumaan päältään väljähihaista samettista
+kotinuttuansa, pukeutuakseen ratsastuspukuunsa, -- Eerikki-ritari oli
+näet jo heti lähtenyt karhunajo-retkeä valmistamaan. Nyt Kaarlo
+yhtäkkiä, ikäänkuin jonkun hämärän aavistuksen herättämänä, pysähtyi
+linnanvoudin eteen ja kysyi uteliaalla hämmästyksellä:
+
+-- Mitä tuhmia haastat, -- kahdeksanko kuukautta!
+
+-- Niin, toiset noista erämaanmiehistä tulivat tänne jo viime syksynä.
+
+-- Erämaan...!
+
+Haalistunut muisto, jonka muut huolet ja riennot taas olivat umpeen
+ajaneet, palasi nyt vähitellen marskin mieleen. Hänelle kävi yhtäkkiä
+selväksi, keitä nuo kauan odottaneet talonpojat ovat, ja samalla hän
+oivalsi senkin, että Krister-herra oli nähtävästi nuo erämaan
+asiamiehet talvikauden vankinaan pitänyt. Hänen tuntonsa soimasi häntä
+siitä, mitä hän oli unhottanut ja laiminlyönyt, ja hän lähetti nyt
+kiireesti huovin hakemaan talonpoikaislähettiläät heti puheilleen.
+Sillä välin Degen-vouti marskille kertoi, miten salon vieraita oli
+linnassa kohdeltu ja kuinka lähellä hirsipuuta nuo viattomat talonpojat
+jo olivat olleet, kun Krister-herran hänen oma kiukkunsa oli korjannut
+pois. Sitä marski varsin vakavaksi käyneenä kuunteli, sillä hän muisti
+nyt taas, mikä merkitys sillä erämaakysymyksellä oli, jonka
+selvittämistä Lapinkorven asiamiehet kulkivat pyytämässä, ja hän päätti
+nyt rutosti ja ravakasti ajaa talonpoikain toivomukset perille. Jo
+ennenkuin nämä hänen puheilleen saapuivat, kääntyi marski senvuoksi
+Olavi Niilonpoika Tavastin puoleen, joka hänen seurueessaan oli
+Viipuriin tullut, ja virkkoi tälle:
+
+-- Sinä tunnet tietysti Hämeenlinnan voutina nuo talonpoikain
+erämaariidat ja heidän takamaataistelunsa. Niistä on meidän nyt tehtävä
+loppu, sinun on juuri tänä kesänä otettava se juttu selvitettäväksesi!
+
+-- Siis käytävä raja Hämeen ja Savon takamaiden välille, -- sepä ei
+olekaan mikään pieni patikkamatka.
+
+-- Juuri niin, selvä ja varma raja on sinne käytävä. Ja laskenpa
+tunnonasiaksesi, että sen tehtävän huolellisesti ja ymmärtävästi
+loppuun asti ajat, -- se on suurempi kysymys kuin me nyt ehkä
+luulemmekaan! Saat täällä jo tehdä tuttavuutta niiden talonpoikain
+kanssa, joiden pariin sitten kesällä joudut, ja linnueestani saat
+valita mieleisesi miehet matkallesi.
+
+-- Ehkäpä olisi Viipurissa ensi kesänä iloisempaa kuin salolla
+sääskisodassa, vastasi hilpeä ritari. -- Mutta olkoon menneeksi, minä
+lähden!
+
+Kädestä taas marski puristi talonpoikaisia miehiä, kun heidät nyt hänen
+eteensä saatettiin, ja avoimin, luottavin katsein he hänen puoleensa
+kääntyivät, -- hän oli jo voittanut savolaisten sydämet yhtä ehyeltään
+kuin ennen hämäläisten. Ja vielä kerran kuunteli hän heidän
+erämaavalituksiaan, jotka nyt molemmilta puolin kohdistuivat siihen,
+että esivallan toimesta takamaille vihdoinkin raja käytäisiin.
+
+-- Se käydään tänä kesänä, vastasi marski heille päättäväisesti, --
+tämä jalo ritari Olavi Niilonpoika tulee sitä nyt teille käymään. Ja
+syksyllä sitten pidetään maakuntakäräjät Hollolan Lahdessa, jonne itse
+saavun ja jossa rajankäynti vahvistetaan.
+
+Hetken kuluttua marski kertoi jo tarkemmin talonpojille sen menettelyn,
+jonka hän nopeasti oli mielessään suunnitellut. Sekä hämäläisten että
+savolaisten tulee nyt jo heti keväällä valita luotetut miehensä
+edustajikseen rajankäyntiin. Mutta sen lisäksi on puolueettomiksi
+lautamiehiksi kutsuttava neljä Pohjanmaan talonpoikaa, jotka
+Sisä-Suomen takamaat tuntevat. Juhannuksen aikaan tulee kaikkien näiden
+kokoontua Tähkäjärven Naulasaareen, joka rajan eteläpääksi jo tunnetaan
+ja tunnustetaan. Sinne saapuu silloin myöskin Olavi Niilonpoika
+miehineen, ja sieltä käydään raja sitten etelästä pohjoiseen, sitä
+mukaa kuin asianomaiset itse ja valitut lautamiehet siitä sopivat, ja
+rajapyykit merkitään rajakirjaan, joka sitten tuodaan maakuntakäräjille
+vahvistettavaksi. Ken sen jälkeen toisen heimon puolelle rajaa
+pyyntimatkoille lähtee, se rangaistaan kihlakunnanoikeudessa kuin varas
+ainakin.
+
+-- Ja siitä tulee silloin ikuinen raja ja ikuinen rauha, huudahti
+marski lopuksi itsekin innostuneena. Mutta sydänmaan miehet kuuntelivat
+sitä marskin puhetta kuin kaunista soittoa, -- suunnittelihan hän
+heidän omien sydäntensä hartaimpia toivomuksia, joiden he nyt vihdoin
+toteutuvan toivoivat. Ja siksi he mielissään siunasivat talonpoikain
+ystävänä Viipurin uutta herraa, kun he hänen linnastaan hetken kuluttua
+palasivat. Mutta silloin paloikin jo Viipurissa pitkään viipyneiden
+talonpoikain mielissä ylivoimaisena ikävä päästä vihdoinkin
+taipaleelle, kotimatkalle. Nopeasti he nyt asiansa kaupungissa
+toimittivat, heittivät hyvästit Hepo-Kaaperin tupaan ja sitoivat jo
+samana päivänä kontinviilekkeet rinnalleen ristiin. Mutta ennenkuin he
+kääntyivät kaupungin portille, poikkesi Lauri vielä rantakadulle
+saksain rihkamakauppoihin, joissa myytiin noita monia kauniita
+kiiltokaluja, joita novgorodilaiset kauppiaat olivat kuljettaneet aina
+Persiasta ja Arapiasta asti ja Viipuriinkin kaupan tuoneet. Ja siellä
+hän kaivoi esille mekkonsa syvimmästä poimusta ne säästöhopeansa,
+joihin hän Turkuun tuomansa revonnahat oli vaihtanut. Nyt hän antoi
+niiden mennä, -- osti saksalta hopeaiset vyöllisvitjat, sellaiset
+pitkät kiertovitjat, jommoisia hän oli nähnyt Karjalan naisten
+mieluisimpina koristeinaan käyttävän. Sipi katsoi suurin silmin sitä
+ystävänsä tuhlaavaisuutta, arvasi jonkun kotipuolen immen nyt nuoren
+miehen muistoissa asuvan, ja virkahti:
+
+-- Taidatpa kihlat ostaa?
+
+-- Varalta ostan, jos tarve sattuisi...
+
+Karja-portilla odottivat heitä jo Savon miehet, joiden kanssa
+alkutaival oli päätetty yhdessä kulkea, -- heidän oli vielä keskenään
+sovittava läheisen rajankäynnin valmistuksista ja siihen valittavista
+luottamusmiehistä. Sinne saapuivat myöskin Vilppu ja Heino
+kotiinlähteviä omaisiaan hyvästelemään, ja varsin vakavina linnan
+asemiehet nyt maantietä astuivatkin iloisten korvenmiesten rinnalla.
+Vilppu rupesi jo heti ensi sanoikseen kertomaan, että hän aikoo pyrkiä
+Olavi-ritarin mukana rajankäyntiin, päästäkseen samalla käymään
+Karmalassa, jossa häntä odotti vaimo ja lapsi, -- jo oli näet talvella
+poika syntynyt sen poltetun sijaan, siitä oli hän viestin saanut,
+vaikkei hän ollut lastaan vielä nähnyt. Hän puhui, Ennille terveiset
+laittaen, pitkään ja lämmöllä niistä kotitoiveistaan. Mutta ääneti ja
+murjottavana kulki hänen vieressään Heino, puhumatta mitään
+kotiintulostaan taikka terveisistäkään. Hänelle senvuoksi Lauri
+virkkoi:
+
+-- Entä sinä Heino, etkö pyri mukaan sinäkin, kotipuoltasi näkemään
+taas pitkästä ajasta?
+
+Heino ei nostanut silmiään tiepuolesta, jonka nuorta nurmennukkaa hän
+näytti hyvin tyystin tarkastavan, ja vastasi hiljaa:
+
+-- Eipä taida minun olla sinne tulemista ... vihalla minut isäni
+kirosi, vihalla taitaisi taas Karmalasta ajaa.
+
+Mutta Sipi näki nuoren miehen mielen ylen matalaksi vajonneen,
+ilmeisesti koti-ikävä häntäkin vaivasi, eivätkä hänen ahavoituneet,
+parroittuneet soturinkasvonsa sitä täysin voineet salata. Ja nuorta
+miestä rohkaistakseen kävi Sipi silloin iloisemmin puhumaan:
+
+-- Eipä tiedä niitä vihoja, luulenpa Tuomaan sisussa katumistakin
+nähneeni, kun hän arvasi sinun hänet Vesilahdelta auttaneen. Tule pois
+kotikulmille sinäkin, Heino, ehkä siellä pian hääjuhlatkin saadaan, --
+Lauri jo Viipurista kihlat osti!
+
+Jo vilkastui Heinokin ja kysyi:
+
+-- Saadaanko, Lauri, häät, joko sinulla on siellä siippa tiedossa?
+
+-- Mistäpä minulla, joka maailman jaloista palaan. Mutta kuka
+tietää...?
+
+Lauri ei ollut matkatovereilleen vielä sanaakaan hiiskunut sydämensä
+sarastavista toiveista, eipä hän ollut Tarvaisen pojalle uskaltanut
+vielä viitatakaan, että hän tämän sisaren tunsi ja juuri sitä impeä
+mielessään ajatteli. Mutta Vilppu, joka yksin niistä Laurin salaisista
+toiveista tiesi, iski nyt tovereilleen silmää ja kävi hilpeästi
+veistelemään:
+
+-- Ehkei se kana ole sentään niin aivan katsomatonkaan. Minä arvaan,
+että kun siellä korven laidassa nyt hääjuhlat syntyvät, niin niistä
+tulevatkin oikeat jymyhäät, -- niissä tahdon minäkin olla mukana
+nuodemiehenä.
+
+Ja reippaampana silloin jo Heinokin huudahti:
+
+-- Kun laittanet iloiset häät, Lauri, niin jo tulen kerran minäkin
+kotikylillä käymään ja äitivanhaa näkemään. Tuohon käteen!
+
+Niillä puhein kääntyivät marskin asemiehet palaamaan takaisin tuohon
+harmajaan linnaan, joka korkeana ja vakavana maantielle asti näkyi ja
+joka näytti hallitsevan koko ympäröivää luontoa. Mutta talonpoikaiset
+miehet lisäsivät vauhtiaan ja riensivät kevein askelin kuusikkoa kohti,
+johon tie painui ja joka heitä kuin vanha, ikävöity tuttava tervehti
+pihkaisella tuoksullaan. Iltapäivän liikahtamaton, melkein painostava
+tyyneys vallitsi metsässä, kun he sinne ehtivät, aurinko paahteli
+lämpöisenä keväiseltään heräävää luontoa, ja äsken palanneet
+muuttolinnut heläyttelivät vielä kirkkaita, mutta talttuvia
+viserryksiään, ennenkuin oksilleen yölepoon heittäytyivät. Notkosta
+nousi ilmaan lämpöinen, leppoisa kosteus, sen tuores, suokorpea
+muistuttava tuoksu täytti oudoksestaan huumaavalla riemulla
+matkamiesten mielet, jotka tuota salon tuntua niin kauan olivat
+umpinaisessa linnassa ja likaisessa kaupungissa ikävöineet, ja he
+vetivät kuin ahmien keuhkonsa täyteen tuota kanervain ja vehkain lemua,
+josta niin kauan olivat olleet erossa.
+
+Jäljelle jäi heistä nyt levottomasti hyörivä linna ja touhuissaan
+ärhentelevä, tomuinen kaupunki. Mutta vielä kuitenkin miesten jäljestä,
+kun he näin hilpeinä metsätietä astuivat, tuli sieltä humusta viimeinen
+tervehdys. Kuului takaa kavioiden kopsetta, keihäsniekka ratsujoukko
+pyrähti tietä myöten pilvenä talonpoikain ohi. Se oli marskin
+metsästysseura; hän ajoi siinä nyt Eerikki-herran ja muutamain muiden
+nuorten ritarien parissa karhua Suokorvesta kaatamaan. Nopeasti
+viiletti kepeä, kirjava ratsujoukko ohi, mutta marski ehti kuitenkin
+tuntea tuttavansa miehet ja huutaa heille vielä tienmutkasta
+kääntyessään:
+
+-- Terveiset salolle, salon miehet!
+
+Kavioiden kopse loittoni ja loppui, ja tie kääntyi harjun taa, johon ei
+enää Olavintornin korkein huippukaan päässyt kuultamaan. Päivä laskeusi
+latvojen siimekseen; ja illan viileä rauha valtasi ehyeltään luonnon ja
+luonnonmiesten mielet.
+
+
+
+
+XV. RAUHAN RETKILLÄ.
+
+
+Tarvaisen törmänrinteellä Savilahden rannassa oli pitkän matkan
+miehille, omille ja vieraille, lämmitetty tulinen kyly. Sieltä
+suuresta, mustapintaisesta rantasaunasta kuului ylös mäelle asti
+tuoreiden kevätvastain hilpeä läiske ja sen keskeltä miesten äänekäs
+tarina, kun he lauteilla pitkästä ajasta verkalleen hautoivat
+hartioitaan ja kummissaan kuunteleville kotimiehille matkansa vaiheista
+kertoivat. Tuhka tiheään sähähtivät uunin tulikuumat kivet, ja aina kun
+joku helakanpunaisen alastomana astui ovesta saunan edustalle
+vilvoittelemaan, tulvahti hänen mukanaan uksesta ulos paksu, valkoinen
+höyry ja keväisen koivikon vehmas tuoksu.
+
+Lauri oli jo ensimmäisenä kylpenyt ja pukeutunut saunarannassa, ja hän
+nousi nyt siihen mäelle leppeään iltatuuleen virvoittelemaan. Siitä hän
+katseli noita maisemia, jotka hän niin hyvin muisti ensimmäiseltä
+Savon-käynniltään. Tuolla oli kirkko, jossa piispa oli rauhan sanoja
+saarnata paukutellut, vaikkeivät hänen puheensa olleetkaan syvälle
+pystyneet, tuossa pihanlaidassa aitta, jonka rappusilla Hilpan soljesta
+oli riita syntynyt ja jossa Heino etuhampaansa menetti. Noilla
+vesikivillä oli Lauri huuhdellut kasvinveljensä turpuneita huulia, ja
+tässä rinteellä, juuri tässä, oli hän ensimmäisen ja ainoan kerran sen
+Savon immen kättä puristanut, jota hän nyt oli tapaamaan tullut, mutta
+jota hän ei vielä ollut nähnyt, vaikka jo puolilta päivin oli
+Savilahdessa viipynyt.
+
+Omituiselta tämä kaikki nyt Laurista tuntui, hänen seistessään siinä
+mietteissään vieraalla törmällä. Vielä Viipurista lähtiessään ei hän
+ollut tiennyt, pääsisikö hän ja milloin sen immen asuinmaille, jonka
+muistoa hän mielessään kantoi. He olivat Sipin kanssa aikoneet
+rantatietä kotiinsa palata. Mutta juuri siinä tiehaarassa, josta
+Saimaan-vartisten vanha kauppatie kääntyi Lappeelle, oli Tarvaisen Ohto
+pysähtynyt ja Hämeen miehille virkkanut: Lähtenette Savilahden kautta
+Sysikorpeenne palaamaan, niin saadaan me Tarvaisessa saunakin
+matkamiehille lämpiämään. Ja Pouta-Paavo oli siihen lämmöllä lisännyt:
+Yhteinenhän meillä on nyt asia, yhdessähän voimme rauhan miehinä nämä
+taipaleet kulkea ja siten rakentaa sovinnon heimojen kesken...
+Vilkkaasti oli Suopellon Sipi siihen sovinnon tarjoukseen tarttunut, ja
+he olivat siinä ikäänkuin hiljaisen sopimuksen tehneet, että nyt ne
+haudataan pois vanhat vihat ja vainoajan muistot. Ja rajusti oli Laurin
+rinta iloa sykähdellyt, kun taival siten kääntyi kulkemaan niitä
+rantoja kohti, joilla hänen mielitiettynsä asui. Yhdessä he olivatkin
+niin astuneet Lappeen loivalle rannalle, jossa oli Saimaan savolaisten
+markkinapaikka ja venhevalkama, ja siellä he olivat pian tavanneet
+Suursavon venheitä, joissa yhtenä edelleen olivat Savilahteen
+soutaneet. Nyt he olivat perillä ja vierasvaraisena isäntänä oli täällä
+Tarvaisen Ohto Hämeen miehet taloksi kutsunut ja ativoväkenään heitä
+kohdellut.
+
+Mutta turhaan oli Laurin silmä tulohetkestä asti sitä kassapäätä
+pälynyt, jonka hän mietteissään oli omakseen valinnut. Ei hän ollut
+Anjaa kysellä osannut, mutta senverran hän oli sivulta kuullut, että
+joku talon naisia oli lähtenyt hakemaan metsästä kotiin lehmiä, jotka
+nyt ensi kertoja olivat laitumella ja vielä hidastelivat lypsylle
+joutuessaan. Ja kun Lauri nyt saunasta noustessaan kuuli aholta
+karjankellojen iloista kalketta, arveli hän sieltäpäin tyttönsä
+tapaavansa ja läksi talon kupeitse kulkemaan kellon ääntä kohden
+halmeen laitaa pitkin, missä äsken kylvettynä orasti helakanvihreä
+ohranlaiho.
+
+Vesakon laitaan hän käveli ja pysähtyi veräjälle, mistä kuja vei
+lehmitarhaan, -- siinä hän kuunteli rautakellon lähenemistä. Jopa
+vilahtikin punakylkistä karjaa leppien lomitse, ja hän kuuli notkosta
+helakan äänen kutsuvan myöhästyviä nautoja:
+
+-- Tui Tuirikki, tui Mairikki, osaatkos lypsylle Omena...!
+
+Tuttu oli ääni. Ja tuossahan seisoi jo huutaja itse lehdossa,
+kellokasta kupeellaan iloisesti sarvesta työntäen. Paimen oli suota
+tarpoessaan sonnustanut hameensa ylös vyötäreilleen, joten paljaat,
+tukevat pohkeet polvia myöten valkoisilta välkkyivät, ja palmikosta
+auki valahtaneen tukkansa hän oli sitaissut solmuun päälaelle. Hän oli
+siten pitkän, rotevan, voimakkaan näköinen nainen, kun hän siinä
+mättäälle nousi ja metsäänpäin huhui:
+
+-- Hei Heluna, tui Tuirikki...
+
+Oliko se sama immyt, jonka Lauri viimeksi oli eräjärven kallioniemellä
+nähnyt hentoisella kädellään silmiään varjostavan? Leveämpi oli tämä
+lanteiltaan ja poveltaan pyöreämpi kuin se solakka tyttö, jonka kuva
+oli Laurin muistoihin jäänyt. Mutta kun paimen kääntyi kujalle päin ja
+yhtäkkiä tunsi veräjään nojaavan nuoren miehen, silloin jo heti näki
+poskien helakasta punasta ja silmien iloisesta säteilystä, että sama on
+impi kuin silloin. Tytöltä katkesi lehmiä kutsuva ääni, mutta
+hämmästymättä, ujostelematta hän jäi Lauria silmiin katsomaan. Ja hän
+se ensiksi puheeseenkin ryhtyi:
+
+-- Tulitpa, Hämeen mies, sittenkin Savon maille.
+
+-- Tulin niinkuin lupasin. Mutta miksi et tullut sinä tuvan ovella
+kättä pistämään?
+
+-- Tulivathan muut ... ja kylyn minä lämmitin, niinkuin lupasin,
+koskesta löylykivet kokosin.
+
+-- Muistat siis vielä vanhan sopimuksemme, -- muistatko sen kokonaan?
+
+Tyttö naurahti, laskeusi mättäältä, valautti vyötäreille sidotun
+hameensa suoraksi ja hosaisi kellokasta, joka oli silmät selällään
+jäänyt katsomaan, vierasta, -- mikähän lie tuo, joka paimenen veräjälle
+pysäytti eikä karjaa kujalle laskenut!
+
+-- Niin senkö solkisopimuksen? virkahti tyttö, nyt vähän arasti.
+
+-- Sen ... sovittiinhan, millä ehdoilla soljet takaisin vaihdetaan.
+Oletpahan sitä muistanut, koska sulhasiin et ole suostunut, vaikka
+niitä kilpaa kuuluu Savilahdessa käyneen!
+
+-- Mihinpä tästä lienee kiire ollut, hyvä on ollut kotonakin olla.
+
+Mutta tytön katse, kun hän sen taas kohotti, kertoi jo avomielisesti,
+että Hämeen mies oli enemmänkin hänen mielessään ollut, kuin suu
+myöntää tahtoi. Lauri näki sen ilmeen tytön silmässä, hyppäsi veräjän
+yli ja astui jo rohkeammin tytön luo, puhuen:
+
+-- Nyt tulee loppu hämäläisten ja savolaisten riidoista, nyt voidaan
+naapurusten kesken ruveta sovinnossa elämään.
+
+-- Sinäpähän sitä sovintoa kuulut puuhanneen...
+
+-- Ja tiedätpä syynkin, miksi. Siksi, että sinulta kysymään pääsisin:
+Kestääkö sopimuksemme, otatko kihlat Hämeen pojalta?
+
+Tyttö ei väistänyt suoraa kysymystä, vaan kysyi vastaan:
+
+-- Oletko siitä asiasta Ohdolle puhunut?
+
+-- Puhun sinulle ensiksi. Tuletko emännäksi Sysikorven Karmalaan, vai
+tehdäänkö uusi tupa uudismaille?
+
+-- Oho, vai siitäkö vain pitäisi valita! -- Neito asettui hetkeksi
+jäykän näköisenä ylpeään asentoon, kääntyi puolittain selin ja
+keikautti kenoon päänsä. Mutta tuokion hän vain niin seisoi, -- heti
+herahti se ylpeys helakkaan nauruun ja hilpeänä hän jo taas jatkoi: --
+Mutta jos se valittava on, niin tehdään tupa uudismaille, siellä ei ole
+kyty kylmä eikä nato naljasilmä...
+
+-- Sen jo arvasin, siellä me myyrästetään omaa halmetta ja kuljetaan
+omilla katiskoilla...
+
+Niin kuvaili Lauri jo innoissaan, ja naurusuuna neitonen samaa säveltä
+jatkoi:
+
+-- Ja sinne tuodaan Tuirikki Tarvaisesta omaan omettaansa ammumaan...
+
+-- Ja sille seuraksi hieho Sysimäeltä...
+
+-- Ja tui lehmiä tui! -- tarhaan Heluna! Veräjä auki, nyt lypsylle, --
+sitten katsotaan, kelpaavatko kihlat!
+
+Lehmät olivat ammottavin silmin, ikäänkuin hämmästyneinä, keräytyneet
+siihen keskustelevain ympärille ihmettelemään, miksi heidän saattajansa
+siihen veräjälle oli viivästynyt. Rotevasti tempasi nyt tyttö aidakset
+veräjästä ja ajoi karjansa lehmitarhaan, johon jo toisiakin naisia
+kiuluja kalistellen talosta saapui lehmitulia virittämään. Yksin jäi
+Lauri vesakon laitaan seisomaan ja omaa onneaan siinä ikäänkuin
+oudoksumaan. Onko tämä savolaisten mannerta, jota hän nyt polkee, onko
+hän todella sulhasmiehenä vainolaisheimon talossa, hänenkö on impensä
+tuo, joka iloisena lehmisavulla liehuu, -- tosiako ovat siis vuosien
+kauniit unelmat?
+
+Tosia!
+
+Ja sen uhkuvan ilonsa innossa päätti Lauri vielä samana iltana
+selvittää tytön naittajalle sen juttunsa, josta hän tytön itsensä
+kanssa oli tuossa siunaamassa sopinut.
+
+Taas hän käveli halmeen reunaa myöten pihalle, mutta nyt ravakasti,
+toimeliaana. Suopellon apuun oli hänen tässä oudossa asiassaan nyt
+turvauduttava, häntä hakemaan Lauri kiirehti. Siellä istuikin
+hirsikasalla Sipi pohteissaan löylyn jäljeltä, kuivaten vieläkin
+hikoavaa tukkaansa. Hänen luokseen Lauri suoraan käveli ja niin mahtoi
+nyt olla vakava ja tärkeä nuoren miehen kasvojen ilme, että Sipi
+häneltä heti huolestuneena kysyi:
+
+-- Mitä, onko taas jotakin tapahtunut?
+
+-- On! vastasi Lauri, -- tarvitsen apuasi heti.
+
+-- Mitä olet tehnyt?
+
+-- Olen kosinut Tarvaisen tytärtä, -- nyt on sinun puhemiehekseni
+ruvettava ja Ohdolta hänen sisartansa minulle pyydettävä.
+
+Suu auki jäi punottava kylvynlepääjä katsomaan nuorta ystäväänsä ja
+pitkäaikaista kohtalotoveriaan, joka nyt vilkkain elein hänelle outoa
+asiataan selitti. Sipin leveät kasvot, joita matkalla isosti vaalennut
+poskiparta reunusti, venyivät pitkänlaisiksi hämmästyksestä, ja vasta
+pitkän ajan kuluttua hän sai virkahtaneeksi:
+
+-- Mitä puhut, poika? Täälläkö olet jo kosissa käynyt ... savotarta
+mielit...! Mistä sen löysit?
+
+Ei ollut Lauri koskaan heidän pitkän, yhteisen vaelluksensa varrella
+sydämensä salaisista toiveista Sipille sanallakaan maininnut, -- eihän
+hän ollut itsekään uskonut niiden voivan toteutua. Nyt istahti hän
+Sipin viereen hirrelle ja kertoi hänelle lyhyesti lempensä lyhyen
+tarinan. Ja kun Sipi sitä melkein epäilevän näytti, lisäsi hän:
+
+-- Ei, ei se ole leikkiä, Sipi, tämän talon tytär on omakseni
+lupautunut, ja ennenkuin tästä talosta lähdemme, tahdon hänet jo
+morsiamekseni julistaa!
+
+-- Vai hänelle sinä ne vitjat ostit...! -- Jo rupesi Sipi vähitellen
+yhtä ja toista ymmärtämään ja sitä myöten myöskin uskomaan. Hän hiveli
+harvakseen saunassa oiennutta partaansa ja puheli edelleen: -- Vai
+siksi suostui Erä-ukon perijä hakemaan sovintoa savolaisten kanssa,
+tuota olenkin väliin kummastellut... Vai savottaren tuot sinä, Lauri,
+Karmalaan...
+
+-- Miksen savotarta naisekseni ottaisi, rakennammehan me nyt rauhan
+heimojen kesken!
+
+-- Ja lujennamme sen lankoussiteillä, -- ei ole hullu se tuumasi,
+vaikka se oudolta tuntuu. Mutta mihin sinulla sellainen kiire on?
+
+-- Miksi vitkasteltaisiin, kun kerta mailla ollaan. Syksyllä,
+rajankäynnistä palattua, käydään hakemassa nuorikko täältä. Mitä
+epäilet, Sipi, etkö tahdo puolestani puhua?
+
+-- Puhun, puhun, kunhan tästä toivun... Ei, ei ole tuumasi huono, kun
+tarkemmin sitä ajattelen, -- juuri niin ne onkin heimojen välit eheiksi
+rakennettava, juuri niin on voideltava vanhat, vihavoivat haavat! --
+
+Tuvassa olivat emäntäväet sillävälin vieraiden kunniaksi juhla-aterian
+valmistaneet. Siellä oli jo uljaat, kaksikorvaiset, katajaiset haarikat
+kannettu pöytään, ja kylän väkeäkin oli jo kertynyt koko joukko
+kuulemaan pitkämatkaisten uutisia ja näkemään sitä ihmettä, kun
+Tarvaisen tuvassa Hämeen miehiä vieraina kestittiin. Eivät olleet
+savolaiset sitä ensiksi ymmärtäneet, epäillen ja vieroen he olivat
+aluksi nurkkain takaa kurkistelleet niitä miehiä, joita he ennen vain
+tappeluissa olivat tavanneet. Mutta kun Viipurista palanneet savolaiset
+olivat kertoneet, mitä he matkallaan olivat kokeneet ja oppineet, ja
+kun Ohto-isäntä itse, jonka hämäläisviha oli kiivaimmaksi tunnettu,
+kutsui vieraat väljään tupaansa juhla-iltaiselle, silloin astuivat jo
+kotimiehetkin hämäläisiä lähemmäs, ja jopa joku heistä näille kättäkin
+pisti, joskin arkaillen vielä. Mutta haarikat läksivät kiertämään
+tukevan honkapöydän ympärillä, ja vähitellen vetreytyi kankea
+kielenkanta ja suli epäilys ja arkuus karuista mielistä.
+
+Mutta vakavana ja harvapuheisena istui alkuillasta outojen
+isäntämiesten keskellä, seinäpenkillä, Karmalan Lauri, odottaen
+jännityksellä, miten ja milloin Sipi ottaisi ajaakseen sen hänen suuren
+asiansa, jonka hän tänä iltana oli luvannut selvittää. Jo vihdoin näki
+hän Sipin heittävän lusikkansa purtiloon, nousevan paikoiltaan ja
+vievän Ohto-isännän ulos puheilleen. Silloin Lauri tiesi, mitä se puhe
+nyt koskee, ja sitä kuumempina hänen korvansa nyt kohisivat, kuta
+kauemmin miehet ulkona viipyivät. Mutta lopultakin sieltä miehet
+pirttiin palasivat, vakavina ja äänettöminä, ja varsinkin olivat
+Suopellon eleet niin juhlalliset, kun hän paikoilleen juhlapöytään
+astui, että kylmäksi karahti Laurin selkä. Aterioivain surisevan joukon
+huomiokin kiintyi heti häneen. Etäälle pöydän päähän Sipi istahti,
+Lauri ei päässyt häneltä viestejä kyselemään, eikä hän ymmärtänyt, mitä
+Sipi tarkoitti, hyvääkö vai pahaa, kun hän tuokion kuluttua äänensä
+koroitti ja puhumaan kävi.
+
+Hän tuntui kiittävän kesteistä ja kutsuvan savolaisia puolestaan rauhan
+miehinä Hämeenkin puolella käymään... Sitäkö vain...! Laurin oli
+verensä kohinalta vaikea Sipin puhetta maltillisesti kuunnella. Mutta
+johan se Sipi muutakin puhuu: Rauhan kämmen on lyöty, sanoo, se uudella
+liitolla nyt vahvistettakoon... Hämeen poika on katsonut itselleen
+verevimmän immen Savon kassapäiden joukosta ... tämän talon tytärtä nyt
+pyytää Karmalan perijä kainalonsa lämmittäjäksi... "Ohto, sinä olet
+naittajamies ... ota kihlat, katso hinta, sinulta me vastausta
+odotamme..."
+
+Höröllä korvin oli koko juhlaväki sitä puhetta kuunnellut, ja nyt kävi
+väljässä pirtissä kuin humahtava supatus karsinasta ovensuuhun ja
+eteiseen asti, missä naisväki tungeskeli, tuota outoa uutista udellen.
+Kaikkien silmät kääntyivät Lauriin päin, joka vakavana koetti seinän
+varassa istua, ja sitten hänestä taas Ohdon puolelle, jolta kaikki nyt
+vastausta odottivat. Ja hänelle nyt hämmästyneitä kysymyksiä sateli:
+
+-- Anjaako Hämeen puolelle pyydetään?
+
+-- Kosiinko tuli tänne Karmalan poika?
+
+-- Ottaako Ohto kihlat?
+
+Mutta kaikkipa tiesivät, että kun puhemies noin julkisesti tyttöä
+kosii, silloin ovat kaupat jo ennakolta selvät, eikä kukaan enää
+ihmetellytkään, kun isäntä tuokion kuluttua Sipin kosintaan vastasi:
+
+-- Paljon pyydätte sovinnon lunnaiksi, Hämeen miehet. Mutta ne lunnaat
+kuuluvat jo luvatun, mikä siinä heimon auttaa muu kuin maksaa ne pois.
+Heläytä pöytään kihlasi, Suopellon Sipi, niin vielä täällä tämän
+iltamme iloksi kihlajaiset juotaneen.
+
+Helpommin kulki taas Lauriltakin hengitys, kun hän nyt pöydän takaa
+nousi ja Sipin luo kihloja antamaan kiirehti. Mutta pirtintäyteinen
+väki hääri ja hulmusi; siinä ihmeteltiin, siinä tiedusteltiin, toiset
+huusivat kytyä, toiset natoa, ja morsianta itseään kysyivät useimmat.
+Vihdoin ryntäsivät kaikki ulos hakemaan talon tytärtä, joka noin
+yhtäkkiä, odottamatta oli vieraalle heimolle miehelään luvattu.
+Suostuuko hän itse sinne lähtemään, vai onko todella tyttö heimosovun
+lunnaiksi kysymättä luvattu?
+
+-- Missä on Anja, missä hän itkee?
+
+Aitastaan löydettiin vihdoin tyttö, eikä itkemästä, vaan naurusuisena
+hän siellä keltaista tukkaansa suki. Siellä hän oli jo pannut valkeinta
+varrellensa ja helmoillensa hempeintä ja nyt hän sitoi vaskipannan
+päähänsä ja soljen rintaansa kiinnitti. Ja kun naapurintytöt häntä
+surkutellen läksivät pihalle saattamaan, silloin Anja itse juosten
+kartanolle kapsahti ja virkkoi uhmaten surkuttelijoille:
+
+-- Huonommat itkien miehelään menkööt, ilolla Tarvaisen tyttö
+valitultaan kihlat ottaa!
+
+Ja reippaana hän kummissaan tähystävän pihayleisön halki astui tupaan
+veljensä viereen kihloja ottamaan. Koreana hän siinä nyt vieraiden
+edessä seisoi, päässä panta, helmoissa helpeet, ja se solki, jonka hän
+oli rintaansa pistänyt, oli suuri vaskisolki, jossa oli käärmeen kuva.
+Sen savolaiset heti Hilppa-vainajan soljeksi tunsivat ... siksi he
+supattivat toisilleen:
+
+-- Morsiamelleen on kosijamies antanut voittosolkensa sovinnon
+merkiksi!
+
+-- Ja kas ... nyt jo Anja kihlavitjat vyölleen sitoo! --
+
+Näistä Savon ja Hämeen pääsukujen yhdistävistä kihlajaisista puhuttiin
+paljon molempain heimojen kesken, ja heimosovinnon liittona tätä juhlaa
+jo heti pidettiin. Ja näihin juhliin viitattiin vielä vastakin, milloin
+yrittivät särkymään naapuriheimojen välit. Sillä ne olivat iloiset
+kihlajaiset, joita kesti pääksytysten kaksi päivää ja joiden varrella
+miesten kesken sovittiin rajankäynnistä ja takamaiden jaosta. Ja
+taipaleelle asti uudet sukulaiset Sipin ja Laurin saattoivat, kun nämä
+vihdoin kolmantena aamuna läksivät astumaan laajan erämaan poikki
+kotoisia kyliään kohden. --
+
+Vahvajärven Juuritaipaleeseen Sysikorven matkamiehet tavallisuuden
+mukaan yöpyivät. Mutta kun he kahden siinä nuotion ääressä olivat
+kesäisen yön viettäneet, niin eivätpä he heti aamulla lähteneetkään
+taivalta jatkamaan.
+
+Lauri oli noussut aamukeittoon rannasta vettä hakemaan. Mutta rantaan
+mennessään hän pysähtyi hetkeksi törmälle tuota yöpymäpaikkaa
+katsomaan, pysähtyi samalle rinteelle, jossa hän kerran oli piispan
+hevosia paimennellut ja kuunnellut heimonsa vanhoja tarinoita. Tuntuipa
+niin houkuttelevan viehkeältä nyt taas tuo tyyni lahdenpohja
+salovaarojen välissä, niin herttainen, syvä rauha tuntui vaalivan tuota
+korpikuusien poimussa piilevää aamupaisteista nurmiaukeaa, että se
+ikäänkuin sitaisi mieheltä askeleet ja ajatukset. Aivan vieressä siellä
+kuului harjun takana kevätkäki kukahtelevan, mutta alempana rannassa
+seisoi kurki märän mättään nokassa katsellen kuin miettijämies lahden
+suulle, jossa pienet aallot toisiaan kepeästi ajelivat, niinkuin
+olisivat ne olleet kevätsulaa ihastelevaa Ahdin väkeä, -- mikään ei
+siellä luonnon syvää hiljaisuutta häirinnyt. Siksi Lauri siihen melkein
+kuin lumoutui.
+
+Mutta jopa laskeusi Sipikin nuotiolta siihen törmälle ja kysäisi
+Laurilta:
+
+-- Näetkö lahdelta mitään, vai muisteletko näillä rannoilla taas viime
+kesänä käynyttä tappelun rysyä?
+
+-- Muistin vain piispan tästä Juuritaipaleesta kulkiessaan
+virkahtaneen, että tällä törmällä olisi talonpaikka mukava ja kaunis.
+
+-- Niin sanoi silloin piispa, ja tähän se uhkasikin uudistalon puuhata,
+jotta saataisiin majatalokin matkamiehille. Mutta unehtuneenpa näkyy
+ukolta se tuuma.
+
+Niin nyt Sipikin muisteli. Mutta Laurin mieli oli kovasti kiintynyt
+siihen uudistalo-aatteeseen. Hän jatkoi hetken kuluttua:
+
+-- Vähällä tälle taipaleelle talonpaikan saisikin. Tuohon pirtti aukean
+laitaan, sauna tähän törmän alle, halme vesakkoon, mäen laitaan, --
+pehmyt siinä olisi multa pelloksikin muokata...
+
+-- Ja mäelle aitta emännän tarpeisiin, eikö niin?
+
+Näin lisäsi leikkisästi Sipi, joka jo oli ruvennut ymmärtämään
+ystävänsä ajatusten juoksua. Ja hän jatkoi:
+
+-- Taidatpa jo itsellesi ja nuorikollesi ajatella sitä uutta saunaa ja
+naurishalmetta. Miksei, kyllähän talonpaikka on mainio, ja kalainen on
+järvi vieressä, mutta mitäpä varten sinä tänne salolle muuttaisit,
+onhan sinulla Mustanahon alla jo valmiit tuvat ja perkatut halmeet.
+
+Mutta varsin tosissaan kääntyi nyt Lauri Sipiin päin:
+
+-- Ne eivät ole omia perkkaamiani ne halmeet, setäni ja Tuomas siinä
+ovat hikensä valaneet. Enkä ole koskaan itseäni oikein iloiseksi
+tuntenut siellä setäni ja tätini tulilla, eipä taitasi Anjakaan siellä
+viihtyä. Minua on luontoni aina vetänyt salolle, erämieheksi!
+
+-- Se oli isäsikin luonto ja ukkosi myös. Jos todella, Lauri, salolle
+aiot asuntosi rakentaa, niin etpä tätä taivalta sopivampaa talonpaikkaa
+löydä. Ehkä eivät sitten enää tulisi kalamiehetkään tänne rintamailta
+tappelemaan, jos täällä olisi talo ja asutus. Mutta yksinäistä ja
+autiota on salolla elämä, sen tiedät.
+
+-- En sitä säiky, uudispirttiin minä kaikissa tapauksissa elämiseni
+perustan, se on jo sovittu...
+
+Aamiaisen haukattuaan kävelivät miehet vähän laajemmalti järven rantoja
+katselemassa. Mutta palattuaan takaisin nuotiotörmälle haki Lauri
+kontistaan kirveensä ja rupesi enempää miettimättä läheisestä
+männiköstä jykevää honkaa hirreksi kaatamaan, ja iloisesti kajahti
+kohta kirveen kalske erämaan metsästä ulos aukealle lahdelle. Hän oli
+päättänyt jo heti, ennenkuin matkaansa jatkoi, kyhätä siihen suviselle
+rinteelle, metsän laitaan, uuden pirtin kehän, salvoksen pohjan vain
+merkiksi, että hän siitä nyt itselleen on pirtinpaikan valinnut ja
+vallannut. Hetken kuluttua kilahti siellä jo Sipinkin kirves hänen
+vieressään kaukaisen sydänmaan männikössä, valkoiset lastut sinkoilivat
+pitkin keväisen kosteaa kanervikkoa, ja ryskyen kaatuivat suuret puut.
+Ja kun miehet illalla, päivän raadettuaan, auringon lähtiessä
+lounaiseen laskemaan, herkesivät työstään, silloin oli juuri sille
+paikalle, missä piispa kerran matka-alttarinsa ääressä piti
+aamumessuaan Vahvajärven rannalla, kohonnut hirsikerros hirsikerroksen
+päälle, ja tilavan tuvan kaunis kehä loisti jo puhtaana ja valkoisena
+vihannan kevätnurmikon laidassa, kuivalla, paisteisella kankaalla.
+
+-- Siinä nyt kuivukoon kehän pohja, virkkoi Lauri iloisena, taas
+yönuotiota sytytellessään. -- Siitä käyn pian salvostani jatkamassa.
+Ennenkuin rajankäyntiin lähdetään saan kyllä tupani vesikaton alle, ja
+syksyllä pitää pirttini olla valmiina!
+
+-- Ja ensi talven siinä jo nuorikkosi kanssa elät, -- virkkoi Sipi, --
+onneksesi olkoon! Sitten voi piispakin matkoillaan maata yönsä
+lämpöisessä tuvassa Vahvajärvellä.
+
+Yön vielä levättyään uuden tuvan salvoksen ääressä läksivät
+pitkämatkaiset patikkamiehet vihdoin astumaan viimeistä
+päiväntaivaltaan Sysikorven kotoisiin kyliin. Ja kun puolenpäivän
+jälkeen metsässä rupesivat kuulumaan kotikarjan kellot, ja polut
+rupesivat hajaantumaan eri tahoille ja maat aukeammiksi käymään,
+silloin puristivat vuoden yhdessä vaeltaneet talonpojat, vanha ja
+nuori, toistensa kättä jäähyväisiksi, ja painuivat kumpikin omalle
+puolelleen Päijänteen lahtea kauan kaivattuja kotitalojaan kohden.
+
+Peni haukahti Karmalan pihalla, tunsi tulijan askeleet ja vieri keränä
+veräjälle, jossa se kohona hyppeli kauan poissa viipynyttä isäntäänsä
+vastaan. Ja pihalla ja tanhualla tapasi Lauri kaikki niin entisellään,
+kuin jos hän sieltä eilen olisi kotikorpeen lintuansoilleen lähtenyt ja
+nyt yöpyynnin jälkeen kotiinsa palannut. Pirtistä maitoaittaan näkyi
+kulkevan pihan yli talon yksivakainen, surukatseinen emäntä, ehkä vielä
+entistään kalvakkaampana, mutta äänetönnä ja ilmeettömin kasvoin
+niinkuin aina. Mustanahon laidassa raatoivat molemmat Tuomaat,
+kumarassa niinkuin ennenkin, sieltä vilkkuivat vain valkoiset mekot,
+kun he kuokkaa heiluttivat. Mutta sisältä tuvasta kuului pirran läiske.
+Lauri arvasi, että siellä hänen nuori orpanansa kangaspuissa istuu, ja
+sinne hän ensiksi kiirehti ikävöityjä terveisiä viemään.
+
+Siellä istuikin Enni aukinaisen juoksulaudan ääressä, vuoroin kädellään
+pirtaa piukahutti, vuoroin vieressään olevaa kehtoa keinutti. Kalvakka
+oli nyt hänenkin pehmeä poskensa, ja väsynyt surun piirre näytti jo
+kovettuneen hänen suunsa ympärille. Hän melkein säikähti, kun näki
+Laurin tupaan astuvan, ilostui hetkeksi, mutta taas vaipui katse
+alakuloiseksi. Hänen huulillaan pyöri kysymys, mutta hän ei näyttänyt
+uskaltavan sitä sanoiksi pukea, ei ilmaista kysymyksenä sitä sydämensä
+toivoa, jonka hän jo iäksi taittuneen luuli.
+
+-- Kysy pois, virkahti silloin Lauri, tajuten nuoren serkkunsa surun,
+-- kyllä sinulle hyvät vastaukset annan, sen jo etukäteen lupaan.
+
+-- Mitä, oletko tavannut Vilpun ... elääkö hän vielä ... elääkö,
+missä...?
+
+-- Elääpä kyllä ja entistään ehompana, sinua muistelee ja lastaan,
+vielä tänä kesänä hän teitä tervehtimään tulee... Älä itke, Enni, älä.
+
+Enni oli kangaspuilta kääntynyt kehtoon päin ja hyrskähti siihen
+nukkuvan lapsensa yli kuin pitkän, yhtäkkiä katkenneen tuskan jälkeen
+tyrskivänä itkemään, -- hänen mielensä ei kestänyt tasallaan sitä
+äkillistä ilon uutista kuulla. Mutta siitä ilonitkunsa keskestä hän
+katkonaisesti puhui:
+
+-- Leskeksi luulin jo itseni, isättömänä syntyneeksi peipposeni
+pelkäsin... He vainosivat Vilppua kaikkialta, luulin heidän hänet jo
+tavanneen ja tappaneen... Viipyköön hän nyt vielä, jos hänen asiansa
+vaativat, kunhan hänen elävän tiedän ja omiaan muistavan. -- Ja
+kirkkaina kohotti Enni kyyneleiset silmänsä kehdosta, nauroi itkunsa
+sekaan ja vaati:
+
+-- Mutta kerro, Lauri, kerro missä hänet tapasit, miten hän nyt elää,
+vieläkö hänen henkeään väijyy vaara!
+
+Ja Lauri kertoi. Hän sivuutti lyhyempään Vilpun monivaiheiset
+vaaranretket, mutta jutteli laajemmin ja hilpeästi hänen
+pelastumisestaan Rääveliin ja hänen kunniakkaasta paluustaan Kaarlo
+Knuutinpojan asemiehenä Viipuriin, sekä sukulaismiesten iloisista
+yhtymisistä. Ja sitä mukaa kuin hän kertoi, löysivät taas kukkaiset
+veret tiensä Ennin äsken vielä niin kalpeille kasvoille, hänen
+silmiinsä tuli eloa, toivoa, riemua, -- nyt hän ei enää kysellyt,
+kuunteli vain. Ja kun lapsi sillävälin kehdossaan heräili, nousi Enni
+kangaspuilta, laskeutui polvilleen kätkyen viereen ja puristeli
+pienokaistaan rintaansa vasten, hokien:
+
+-- Et ole isätön, sinä vesani pieni, et ole orvoksi maailmaan syntynyt,
+taattosi elää, luoksemme tulee. Vielä alkaa meillekin, Matti, onnen
+aika, ison onnen aika, kuuletko, Matti...!
+
+Kun Lauri taas tuokion kuluttua poistui tuvasta, niin läiski siellä
+taasen pirta, mutta nyt reippaasti, pirteästi. Iloa ja onnea kertoi sen
+jokainen isku, jota säesti hiljainen, mutta riemua täyteläänä raikuva
+kehtolaulu.
+
+Pihalla, maito-aitan ovella, odotteli Lauria niinkuin monesti ennen
+talon surumielinen emäntä, joka oli tulijan nähnyt, mutta tahtoi hänet
+muista erillään tavata. Hänelläkin oli oma kysyttävänsä, sen Lauri
+tiesi, hänenkin välinpitämättömyyteen vaipunutta mieltään vaivasi toki
+eräs huoli ... hänen maailmalle lähtenyt, hyljätty poikansa.
+
+-- Heinon olet tavannut, sen kasvoistasi näen, puhui emäntä. -- Missä
+hän on, miten hän elää?
+
+Mutta kun Lauri kävi kertomaan Heino-pojan seikkailuista ja monista
+vaiheista, keskeytti hänet emäntä, virkkaen:
+
+-- Niin, niin, hän on purjehtinut suurten merien yli ja punainen kalma
+on hänen kintereillään kulkenut. Paljon tuskaa olen hänen tähtensä
+tuntenut, ohkaiseksi on kulunut rukousnauhani, kun hänen henkensä
+puolesta täällä olen palunnut. Missä hän nyt on?
+
+-- Viipurissa, siellä on yhdessä Vilpun kanssa, terve hän on ja reipas,
+ja äidilleen laittoi terveiset.
+
+-- Mutta mitä hän aikoo ... pappia ei hänestä siis enää tule?
+
+-- Ei, mutta hyvin hän näyttää silti menestyvän. Kenties tulee Heinokin
+syksyllä kotipuolessaan käymään.
+
+Silloin emäntä melkein säpsähti:
+
+-- Tuleeko, mitä hän täältä hakee, miksei hän pysy siellä maailmalla,
+jonne kerran läksi. Miksi katkoo taas suuren uransa?
+
+Ällistyneenä kuunteli Lauri tuota muuten harvapuheisen tätinsä
+sanatulvaa, -- miksei äiti soisi poikansa kotiin palaavan, mitä taas
+emäntä oudoilla puheillaan tarkoittanee...! Tunsihan Lauri jo
+entuudestaan Marketta-emännän sairaalloiset mielikuvat, hänen hämärät
+aavistuksensa ja oudot ennustuksensa. Mutta entistä hehkuvampi kiilto
+näytti nyt olevan emännän syvälle painuneissa silmissä, entistä
+levottomammat olivat nyt hänen eleensä, katkonaista, hätäistä oli hänen
+puheensa. Ja rauhoittaakseen sairaalloista emäntää kävi Lauri taas
+hänelle kertomaan Heinon vaiheista, kertomaan reippaasti, iloisesti,
+niinkuin ne Heino itsekin oli kertonut. Rauhallisemmin sitä nyt emäntä
+aitan kynnyksellä istuen kuunteli. Mutta kun Lauri oli lopettanut
+kertomuksensa, istui Marketta vielä kauan äänetönnä, miettiväisnä,
+ikäänkuin jotakin omaa, syväpohjaista tuumaansa hautoen, ja puhui
+sitten harvakseen, melkein kuin itseksensä:
+
+-- Hänen levoton, vaihteleva verensä, se on vielä eräretkien perintöä,
+sitä yhä pelkään. Mutta minun on varjeltava häntä uudelleen uraltaan
+suistumasta; minun on se tehtävä, vaikkapa oman henkeni hinnalla...
+
+Sitä ajatusten lentoa ei Lauri voinut seurata. Hän oivalsi tätinsä
+käyneen vielä entistään omituisemmaksi ja nousi hetken kuluttua aitan
+kulmakiveltä, jättäen tätinsä yksin noihin omiin, kaukaisiin
+mielikuviinsa.
+
+Aholle päin käveli nyt Lauri, sinne, missä Tuomaat, isä ja poika,
+sivuilleen vilkumatta yhä raatoivat, vaikka jo lehdon koivut heittivät
+pitkät iltavarjot halmeen harmajalle pinnalle. Entisellään näyttivät
+miehet olevan. Mutta kun Lauri lähemmäs astui, niin hän pian näki, että
+olipa sentään jo pahasti harvennut sedän paksu takkutukka ja että nuo
+kapeat huulet, jotka ennen aina olivat työn aikana pysyneet niin
+tiukasti ja vihaisesti ummessa, nyt hiukan lerpattivat hänen
+raataessaan. Ja kun setä Laurin näki ja häntä kohden työstään
+kohottausi, niin eipä enää aivan suoraksi oiennutkaan tuo tanakka
+varsi. Itseään säälimättä oli Tuomas siinä ikänsä raatanut, ja se
+armoton työn kuri oli hänestä liian aikaisin vanhuksen tehnyt. Niin
+päätteli Lauri itsekseen. Mutta toisilta hän myöhemmin kuuli, että tuo
+toistalvinen hiihtomatka Vesilahdelle, se oli Karmalan karhun
+taittanut. Ei ollut kotitöihinsä tottunut raataja kestänyt sen retken
+mielenliikutuksia, ei vangin kahleita eikä odottamatonta vapautustaan,
+-- sen talven jälkeen oli häneltä katkennut hammas ja lähtenyt hius.
+
+Poika-Tuomaan työtä ei vieraan tulo keskeyttänyt, mutta setä vääntäysi
+toki Laurin viereen pientareelle, kyselemään, missä sitä näin pitkään
+oli viivytty. Ja Laurin kerrottua lyhimmittäin matkansa vaiheet, istui
+kumara isäntä vielä hetkisen ääneti hänen vieressään ja virkkoi sitten
+melkein surunvoittoisesti:
+
+-- Taidatpa nyt tulla ja ottaa isännyyden käsiisi tässä talossa,
+koskapa akottuakin aiot.
+
+-- En setä, en ole sitä aikonut, vastasi Lauri.
+
+-- Aio sinä vain minun puolestani, minä rupean jo vanhenemaan. -- Vähän
+kammelsi nyt Tuomaan kieli, hän ei ollut tottunut pitempään puhumaan
+tällaisista hellemmistä asioista. Varsinkaan hän ei ollut Laurin kanssa
+koskaan tuttavallista tarinaa pitänyt. -- Jätän jo mielelläni
+isännyyden, työn ja vastuun, nuoremmalle miehelle. Eipä silti, että
+aikoisin työstä herjetä ... ei se minulta käy. Mutta ottakoon jo
+notkeampi, liikkuvampi mies talonasiat hoitaakseen --, nuorena ne piti
+minunkin ottaa, kun sinun isäsi ja setäsi kalajärville kaatuivat ja
+ukko eläkkeelle heittaysi. Nyt on minun aikani heittäytyä eläkkeelle.
+Se on minulle huolettomampaa, minä olen jo vanha!
+
+Mutta kun Lauri nyt selitti sedälleen, että hänellä on aivan toiset
+aikeet, jotka hän jo osaksi on alullekin pannut, niin ei Karmalan
+isäntä sitäkään hämmästynyt.
+
+-- Sinä oletkin nuoresta asti ollut erämiehiä niinkuin oli ukkosi,
+virkkoi hän, -- taitaa todella olla onnellisempaa sinulle, että korpeen
+asetut. Ja taitaa se olla kotitalollekin parempi. Sinä voit elää
+eristä, talon täytyy elää kovasta työstä. Saat perintösi Karmalasta,
+jos sen niinpäin tahdot, ja Tuomas rupeaa täällä silloin isännäksi,
+ottaa akan, antaa eläkkeen meille vanhoille...
+
+Nyt isä-Tuomas koroitti äänensä, niin että kuokanvarressa heiluvan
+pojankin vihdoin täytyi kääntyä kuuntelemaan toisten puhetta. Ja
+hänelle nyt isä-Tuomas jatkoi:
+
+-- Niin, Tuomas, sellainen on nyt mieleni, että sinä rupeat ensi
+syksystä Karmalaan isännäksi ja minä jättäydyn syytingille. Sinä saat
+ajaa hevosta, minä tartun kuokkaan, sinä saat riidellä voutien kanssa
+ja kantaa kymmenykset pappilaan ja pitää talon pystyssä, minä kuuntelen
+vain syrjästä, havupölkyn luota...
+
+Poika-Tuomas katsahti isäänsä kummastuneena ja epäillen, että laskiko
+tosiaan hänen isänsä leikkiä, -- katsahti toisen kerran ja jo ymmärsi
+täyden toden olevan kysymyksessä. Hän seisoi siinä hetkisen
+tyhmistyneenä, ymmärtämättä mitään, sitten hän tarttui kuokkaansa,
+arvellen, että totta kai se niin pitää olla, koska sen isä sanoo ... ja
+käveli työtään jatkamaan. Ja sillä se asia oli päätetty, ensi syksystä
+oli Tuomas Tuomaanpoika oleva Karmalan perintötalon isäntä.
+
+Mutta Lauri huomautti vielä sedälleen, kun he olivat jääneet kahden
+pientareelle, että onhan tällä toinenkin poika... Synkäksi kävi siitä
+isän katse. Ei se leimunnut vihaa nyt, niinkuin kerran Vesilahden
+pappilassa, alakuloisuutta se kertoi, ja alakuloinen oli isän äänikin,
+kun hän vastasi:
+
+-- Se poika jätti kotitalonsa muiden raadettavaksi... Olisin ehkä
+minäkin vielä pyörtänyt kironi, jos hän olisi kotiin palannut ... mutta
+ei ole hän tullut! Olkoon talo Tuomaan, niinkuin on puhuttu!
+
+Sitä virkkaessaan oli vanhus ikäänkuin entistään pienemmäksi vaipunut,
+surua ja ehkä katumustakin kertoivat hänen kuihtuneet kasvonsa.
+Eikä enää entistä varmuutta eikä ankaruutta kuvastunut hänen
+liikkeistäänkään, kun hän hetken kuluttua nousi ja läksi taloon päin
+astumaan, käskien poikansakin jo lopettamaan työnsä. -- Taltuttanutpa
+on maailman taival Karmalan isännänkin, arveli Lauri, kumarana kulkevan
+setänsä jälkiä lehdon halki pihaan astuessaan, -- se oli siis kuitenkin
+kovempi kuin hän!
+
+Jäykkänä, harvapuheisena, ikäänkuin elämään väsyneenä kävi Karmalan
+perhe illallispöytään, eikä monta sanaa aterian varrella vaihdettu. Oli
+tosin Laurin tulo tuonut talonväen mieliin ikäänkuin uuden, raikkaan
+tuulahduksen, joka heitä kutakin oli elähdyttänyt ja heidän mietteensä
+uusille urille kääntänyt. Mutta näkyville sitä mieltään ei kukaan
+laskenut, ja siksi vallitsi tuvassa se sama entinen kylmä äänettömyys
+ja jäykkyys, joka niin usein ennenkin oli ajanut Laurin jousineen ja
+koirineen yksin korpeen ja joka oli hänestä metsämiehen tehnyt. Yhtä
+puhumattomina vetäytyivät kaikki aterian jälkeen levolle: isäntä
+uunille ja poika-Tuomas hänen jalkopäähänsä, emäntä ja Enni peräseinän
+penkille. Laurille oli vuode tehty entiselle paikalleen uunin kupeelle,
+missä hän Heinon rinnalla lapsuusunensakin oli nukkunut, ja niinkuin
+ennen kiertäytyi Peni haukotellen hänen jalkojensa luo. Pitkästä ajasta
+makasi nyt Lauri taas kotipirttinsä permannolla, muistellen siinä
+elämiään harmaita vuosia ja rakennellen mielikuvituksessaan
+iloisemmaksi, valoisammaksi, elävämmäksi sen tuvan, jonka hän itselleen
+ja nuorikolleen aikoi perustaa, -- siellä piti naurunkin saada
+helähtää, vaikkapa ei olisikaan aina huolta vailla huominen päivä.
+
+Se oman, iloisen onnenkodin tunne hänen mieltään hiveli, ja suloisesti
+painoi jo uni hänen luomiaan. Mutta vielä kerran Lauri hymähti,
+ennenkuin nukkui. Hänen muistoonsa välähti näet yhtäkkiä isäntä-sedän
+aikeet, joista tämä äsken pientareella oli puhunut, eikä Lauri voinut
+olla kuvittelematta mielessään, minkälaiseksi elämä Karmalassa oli
+muodostuva, kun isä-Tuomas luopuu isännyydestä ja jättää sen pojalleen.
+Mitenkähän siitä serkku-Tuomas selviää, hän, joka on aina tottunut
+kulkemaan isänsä vaossa? Ei koskaan edellä, aina jäljessä, ei koskaan
+omassa vaossaan, aina isänsä. Näistä puolin siis tuo juureva poika
+painaa raskaan auran terää multaan ja ränstynyt isä kaivaa eläkeukkona
+vieressä ojaa. Ja kun he Mustanahon laidasta taloon murkinalle
+laskeutuvat, silloin kävelee kai poika-Tuomas edellä ja hänen perässään
+köpittää isä samassa tahdissa...
+
+Mutta kerran putoo kai isä-Tuomas pois, ja hänen tilallaan rupeaa
+ahopellolla nykyisen poika-Tuomaan poika astumaan isänsä jälkiä, yhtä
+juurevana, yhtä luisevana ja tuumissaan yhtä lyhyenä. Ja tämä poika
+kasvaa hänkin kerran mieheksi, kasvaa vartevammaksi isäänsä, jolta taas
+häneltä vuorostaan kovassa työssä ovat sivut taittuneet ja haivenet
+harvenneet. Silloin kai taas näiden osat vaihtuvat, poika-Tuomas
+astelee ahopellolla isäntä edellä ja isä-Tuomas eläkeukkona perässä. Ja
+niin jatkuu sitä vuorottelua yhä edelleen, polvi polvelta, Tuomas
+Tuomaalta, kun siinä Mustanahon laidassa isien tapaan raadetaan kovassa
+työssä ja pidetään hiellä ja kurilla ja hartiavoimalla pystyssä
+Karmalan vanhaa perintötaloa.
+
+
+
+
+XVI. RAJANKÄYNNISSÄ.
+
+
+Kaarlo Knuutinpojan määräämä rajankäyntimatkue oli Olavi Niilonpojan
+johdolla lähtenyt Naulasaaresta liikkeelle heti juhannuksen jälkeen ja
+teki nyt kesäsydännä matkaa pohjoiseen päin Savon ja Hämeen rintamaiden
+välistä saloa pitkin ja siitä edelleen ylös Lapinkorpeen. Se oli
+suurenlainen retkikunta, joka näin Sisä-Suomen autioita matkasi
+selventämään kahden heimokansan välisiä, ikivanhoja, katkeroita
+riitoja. Olavi-ritari oli ottanut mukaansa, paitsi kirjuriaan, kuusi
+rotevaa huovia -- Tuiran Vilppu oli niistä yksi -- ja vähäksi hän
+sittenkin väliin seurueensa tunsi, milloin kalajärvistään kiistelevät
+sisämaalaiset oikein vihaisesti vastakkain kimmahtivat. Hänen suuressa
+johtajavenheessään, joka aina etumaisena souti, kulkivat myöskin
+Pohjanmaalta kutsutut lautamiehet, ja heistä vanhin, jota retkeläiset
+Halliparraksi sanoivat, istui enimmäkseen varmana perässä. Tätä suurta
+johtajavenhettä, jota kantamaan vetotaipaleiden yli tarvittiin
+kokonainen miesjoukko, seurasivat sitten pikkuvenheillään Savon ja
+Hämeen erämiehet, joita melkoinen joukko oli tähän rajankäyntiin
+lähtenyt. Oli näet sovittu molemmin puolin, että tänä kesänä ei
+etäämmille eräjärville kalaan yritetä, ennenkuin raja on käyty. Sen
+sijaan oli nyt joka pitäjästä miehiä lähtenyt rajamatkalle valvomaan
+heimonsa ja paikkakuntansa oikeuksia.
+
+Siten oli retkellä mukana edustajia kaikista niistä Hämeen pitäjistä,
+jotka Lapinkorvessa eränkäyntiä harjoittivat -- Sääksmäen ja Pälkäneen
+pitäjiä myöten etelään ja Saarion ja Kulsialan pitäjiä myöten länteen
+-- ja joille tämä eränkulku oli vanhastaan totuttu ja välttämätön
+elinkeinonapu kotoisen maanviljelyksen lisäksi. Savon puolella, Saimaan
+vesistöjen varsilla, jossa vielä ei ollutkaan kuin kaksi pitäjää,
+Savilahti ja Juva, siellä harjoitti taas koko asutus eränkäyntiä ja
+tälle verrattain nuorelle asutukselle olivatkin takamaiden pyyntivedet
+vielä välttämättömämmät, -- siksipä savolaiset juuri niin itsepäisesti
+pyrkivätkin työntymään yhä pohjoisemmas ja lännemmäs. Eri pitäjien
+takamaita ja kalavesiä oli hyvinkin sekaisin toistensa joukossa ja
+juuri senvuoksi niillä kaikilla olikin niin tärkeitä etuja tässä
+rajankäynnissä valvottavana, siksi ne olivat kaikki sinne edustajansa
+valinneet, heti kun Kaarlo Knuutinpojan julistus oli heidän kirkoissaan
+kuulutettu. Ja siksi syntyi myös tuossa kymmenkunnan venheen matkueessa
+monen kulmakunnan, monen kielimurteen välistä väittelyä ja riitaa
+melkein aina, kun Olavi Niilonpoika uutta pyykkikiveä pystyttämään
+kävi.
+
+Kaikkien niiden pitäjäin eränkävijät, jotka tässä rajankäynnissä olivat
+edustetut, olivat eri aikoina ja eri määrin saaneet tuntea niitä
+haittoja, häiriöitä ja häviöitä, joita varman rajan puute takamailla
+miespolvien kuluessa oli aiheuttanut. Mutta kaikki eivät olleet niin
+tuhoisasti kärsineet noista alituisista erämaakahakoista kuin
+rintamaiden laitapitäjäin asukkaat, joita kova pakko vihdoin olikin
+ajanut rajankäyntiä anomaan. Näiden edustajat ne senvuoksi sekä
+väittelyissä että sovitteluissa nyt etumaisina kulkivat, nepä myöskin
+kovan kokemuksen opettamina koettivat aluksi ylläpitää sitä
+naapurisovintoa, joka molemmin puolin oli suotavaksi havaittu. Mutta
+kaikissa elivät vielä entisten vainoaikain mielialat tuoreina, ja
+epäluuloista, karttelevaa oli sen vuoksi eriheimoisten yhteistoiminta
+tässä rajankäynnissäkin. Koskaan eivät Savon ja Hämeen miehet samaan
+valkamaan venheitään laskeneet, kun yöksi nuotiotulille asetuttiin,
+vaan aina he jonkun lahden tai salmen väliinsä jättivät, ja selkiäkin
+soutaessaan jättivät he tavallisesti tarpeeksi vettä venheiden välille.
+Sillä herkkiä olivat vanhat intohimot liekkiin leimahtamaan aina kun
+jonkun riitarannan ohi soudettiin tai kun tunnettiin jonkun lahden
+pohjassa poltetun saunan rauniot. Koettivathan kyllä Pouta-Paavo
+yhtäältä ja Suopelto toisaalta tuota katkeruutta tasoitellakin, mutta
+surukseen täytyi heidän toisilleen virkkaa:
+
+-- Ei ole vielä pakko opettanut kaikkia uskomaan sitä, mitä se meille
+on neuvonut.
+
+-- Ei, nuo eivät vielä oivalla, mitä maksaa riita ja mitä sovinto!
+
+Mutta kun etäisempäin pitäjäin miehet näkivät Sipin ja Paavon näin
+keskenään tuttavallisesti keskustelevan, niin he sekä ihmetellen että
+pisteliäästi toisilleen kuiskivat:
+
+-- Vai kelpaa jo sysikorpelaiselle vainon mies tarinatoveriksi!
+
+-- Kelpaa kai siksi, kunnes savolainen taas häneltä nuotan vie ja
+saunan polttaa!
+
+Ja tämä jälkimmäinen, epäluulon ja kinan kanta, se pian molemmin puolin
+yleisimmäksi pääsi. Alkumatkalla ei kuitenkaan, kun venheitä kiskottiin
+vetotaipaleiden poikki ja vanhaa rajaa vielä vähän muistettiin,
+ilmeistä toraa syttynyt. Kuljettiin suoraan pohjoiseen, vedettiin raja
+Vahvajärveä pitkin ja sovinnossa jätettiin Juuritaipale, jossa Karmalan
+Laurilla oli uudispirttinsä jo kattopäällisenä, Hämeen puolelle. Mutta
+kun Veneheitosta, hämäläisten vanhasta valkamasta, oli soudettava
+eteenpäin niitä vesiä, joilla savolaisten myöskin oli viime vuosina
+ollut tapa kalassa kulkea, silloin alkoivat vaikeudet. Molemmilta
+puolin näytettiin, millä rannalla heimolla kulloinkin oli ollut
+kalasaunansa ja nuottatalaansa, ja nuo tiedot kävivät tietysti heti
+ristiin. Miehet kiistelivät, mielet kiihtyivät. Mutta pohjalaiset
+lautamiehet, joista varsinkin vanha Halliparta oli ovela ja varma mies,
+auttoivat kumminkin Olavi-ritarin lopultakin löytämään keskitien, johon
+riitelijät, vaikkapa muristen, tyytyivät. He rakensivat silloin
+kiireellä pyykkipatsaan jonkun selkäsaaren kunnaalle tai kallioniemen
+kärkeen ja soutivat siitä salmia ja virtoja ylöspäin, oikaisten korpeen
+ja kankaille silloin, kun vesistöt mutkittelivat. Molempain heimojen
+erämiehet soutivat johtajavenheen perässä, kappaleen matkan päässä
+toisistaan, mutta soutivat päätään pudistellen, sillä he jo epäilivät,
+mitenkähän siitä vastainen pyyntimies tuon rajan tuntenee...
+
+Päästiin näin Hankavetten ohi ja soudettiin Kylmäjärven selkiä pitkin,
+jotka nyt heinäkuun paisteessa lämpöisinä helottivat. Iloisena ohjasi
+siellä Olavi Niilonpoika itse johtajavenhettään noita pitkulaisia,
+lehtevärantaisia selkiä ja mutkittelevia salmia pitkin, aikoen ne
+tapansa mukaan jakaa kahtia kilpailevain heimojen kesken. Mutta silloin
+rupesi kuulumaan hänen perästään äänekästä mökää, ja kun hän muutamassa
+salmessa kääntyi taaksepäin seuralaisiaan katsomaan, niin istuivat nämä
+airot pystyssä venheissään ja huusivat:
+
+-- Tästä me emme eteenpäin souda, nämä ovat hämäläisten ikivanhoja
+vesiä!
+
+-- Meidän takamaitamme ei saa halkaista!
+
+Oli taas laskettava saaren rantaan kuuntelemaan molempain riitapuolien
+väitteitä. Mutta tällä kertaapa ei neuvotteluissa päästy yli eikä
+ympäri. Savolaisetkaan eivät tahtoneet hellittää näistä kalaisista
+vesistä, näitä virtoja myöten oli heidän välttämätön kulkea suuremmille
+pyyntijärvilleen. Ja kun lautamiehet tunnustivat hämäläisten oikeudet
+vanhemmiksi, niin uhkasivat savolaiset päistikkaa soutaa kotiinsa ja
+palata takaisin toisilla vehkeillä pyyntipaikkojaan puolustamaan...!
+
+Neuvottomina seisoivat rajankävijät saaren korkeimmalla harjulla,
+katsellen ympäröiviä maisemia, ja he koettivat turhaan saada
+kiisteleviä sopimaan. Siinä tingittiin päivä iltaan asti, mutta yhtä
+hellitämättömiä olivat molemmat heimot; äänekäs tora kaikui vain yli
+aution selän, eivätkä sovinnon puhujat saaneet enää sananvuoroakaan.
+Silloin, illan suussa, suuttui vihdoin Olavi-ritarikin, joka muutoin
+aina oli milloin leikkisällä, milloin vakavalla sanalla saanut
+sekasolmun avatuksi, suuttui ja huusi kuumenneille kiistelijöille:
+
+-- Tämä tora jo minulle riittää. Olen parhaani koettanut teille rajaa
+saadakseni, -- nyt palaan minä tästä paikasta takaisin ja jätän
+rajankäynnin sikseen. Sopikaa sitten miten tahdotte! Aamulla käännetään
+meidän venhe tästä Ilottomasta salmesta etelään päin, jääkää tänne
+sitten vaikka tappelemaan!
+
+Mutta eipä edes se uhka saanut kiihtyneitä erämiehiä peräytymään.
+Savolaisten puolelta vastattiin heti suuttuneelle ritarille:
+
+-- Kääntyvät tästä vedet itäänkin, sinne soudamme me!
+
+Mutta hämäläiset heille ilkkuivat:
+
+-- Menkää! -- me pidämme eräjärvemme omin väkimme, niin me olemme
+pitäneet ne ennenkin! -- Ja kiihkoisimmat heistä jo intoilivat, että
+annetaankos savolaisille vähän kyydin apuakin sinne itään päin...
+
+Olavi-ritari oli mennyt telttaansa, joka oli pystytetty saaren
+etelärannalle, ja äkämystyneinä, synkkähahmoisina seisoivat eri
+heimojen erämiehet parvittain pienen lahden äyräällä, jonka eri
+puolille he olivat venheensä vetäneet, heitellen vastakkain vihaisia
+katseita kapean veden yli. He tunsivat kyllä kaikki mielessään, että
+hullusti nyt kävi, hukkaan meni kesä, hukkaan hyvä yritys, mutta
+kovettunut luonto ei sittenkään peräytymään taipunut. Päivä laskeusi
+pilviin, kylmiltä kuultivat taas nuo äsken vielä kirkkaat vedet, ja
+korkeat, metsäiset rannat loivat niihin kolakan varjon, kertoen, mistä
+tämä järvi oli Kylmän nimensä saanut.
+
+Karmalan Lauri, joka ääneti istui ylempänä törmällä, vihojaan purkavain
+heimolaistensa sivulla, näki silloin Tuiran Vilpun toimekkaana astuvan
+ritarin teltan luota hämäläisten valkamaan. Turhaan oli Lauri koettanut
+käyttää vaikutustaan rauhoittaakseen kiihtyneitä miehiä. Ennen ne toki
+olivat häntäkin kuunnelleet, ja raja-asiamiehenä ja johtajasuvun
+perijänä olikin hänellä ollut heimolaisiinsa melkoinen vaikutus, mutta
+nyt olivat liiaksi kiihtyneinä miehet, niihin ei vaikuta nyt kukaan,
+sen hän tiesi. Ja siksi hän huusi Vilpullekin tämän ohi astuessa:
+
+-- Älä yritäkään taivuttaa Hämeen miehiä peräytymään, he siitä vain
+ärtyvät!
+
+Vilppu pysähtyi Laurin eteen ja katsoi häntä pitkään, melkein
+moittivasti:
+
+-- Entä sinä -- tiedätkö, mitä tämä rajankäynnin raukeaminen merkitsee?
+Tietysti rupeavat eri heimojen erämiehet nyt entistä vihaisemmin taas
+takamailla kahakoimaan, anastaakseen väkisin ne vedet, joita ei
+jaetuiksi saatu. Naapurisovusta ei välitä kukaan, ennenkuin taas kaikki
+kalasaunat molemmilta puolin on poltettu ja tappeluissa kaatuneet
+pyyntimiehet kuopattu. Sitä se merkitsee! Entä sinunkin kihlasi...?
+
+-- Mitäpä minusta, kun on tässä kysymys heimon vanhoista oikeuksista...
+
+Lauri oli kyllä selvillä siitä, että hänenkin oma onnensa oli katketa
+rapsahtava siihen toraan, joka taas oli syttymään päässyt. Hän oli tätä
+rajankäyntiä ilolla odottanut, sen päätyttyä hän oli vasta pääsevä
+siihen kotoiseen rauhaansa, jota hän niin hartaasti ikävöi.
+Reippaalla, toivokkaalla mielellä oli hän pirttinsä Juuritaipaleessa
+valmiiksi salvanut, mutta paljon oli siellä vielä keskeneräistä ja
+aloittamatontakin, ja siksi oli hän niin haikeasti odotellut sitä
+päivää, jolloin rajankäynti päähän asti saataisiin ja hän pääsisi
+Tarvaisen tyttären uuden pirttinsä lämmittäjäksi hakemaan. Ja nyt...
+Tarvaisen tyttären! Kaikki näytti lohkeavan pirstaleiksi!
+
+Ne Laurin alakuloiset mietteet oivalsi Vilppu hyvin, vaikkei tämä
+niistä mitään virkkanut, ja häntä säälitti jo ystävänsä kova onni.
+
+-- Olen minäkin ... ja näet, tuossa Sipi juuri vielä haastattaa
+oman kylänsä järkevimpiä isäntiä; siinä on Rapala ja Olkkola ja
+Nuolenmaa ... näet, kuinka ne hänelle vain nauravat! Se on turhaa, he
+lähtevät aamulla rajankäynnistä pois!
+
+Vilppu katseli rannassa pohteissaan hääriviä miehiä ja oivalsi pian
+Laurin oikeassa olevan. Mutta hänen levoton mielikuvituksensa teki
+sittenkin ankaraa työtä. Hän oli ennen ollut eräretkilläkin
+innokkaimpia tappelumiehiä, vieras oli hänelle sovinnonhierojan virka,
+mutta nyt hän tahtoi kuitenkin koettaa, eikö hän voisi sittenkin tehdä
+kotikansalleen sitä palvelusta, jolle se ei tällä hetkellä itse osannut
+arvoa antaa, -- ja samalla nimenomaan vanhalle erätoverilleen. Tuokion
+kuluttua hän jo virkahti Laurille, kääntyen takaisin telttaan päin:
+
+-- Annahan olla, eiköhän tästä sittenkin saada retkeä eteenpäin
+solumaan!
+
+Hän meni Olavi-herran puheille. Tämä oli jo todella lopen suuttuneena
+talonpoikain riitoihin antanut miehilleen käskyn aamulla kääntää keulan
+etelään päin, mutta hän kuunteli nyt kuitenkin vielä, mitä tuolla
+iloisella asemiehellä, johon hän matkan varrella oli oppinut
+mieltymään, oli hänelle ehdotettavana. Ja Vilpun ehdotus huvitti heti
+hilpeää ritaria: hän muutti kuin muuttikin äskeisen päätöksensä.
+Ratkaisevimmin lie siihen kuitenkin vaikuttanut asian tyynempi
+harkinta, -- Olavi-ritari muisti, kuinka tärkeänä tehtävänä Kaarlo
+Knuutinpoika hänelle tämän rajankäynnin oli uskonut. Mutta sukkelan
+asemiehen suunnitelman mukaan hän päätti yllättää kiistankuumat
+talonpojat.
+
+Aikaisin olivat kaikki venekunnat aamulla jalkeilla, lähteäkseen
+kotimatkalle keskenjääneeltä rajankäynniltä. Mutta muita ennen oli tänä
+aamuna kuitenkin johtajavenhe vesillä; siinä istui jo Olavi-herra
+matkavalmiina, kun Savon ja Hämeen miehet vasta nouseskelivat
+sammuneiden nuotioittensa äärestä. Aamu oli pilvinen, taivaalta oli
+maata vasten laskeutunut tahmea talma, ja sumun läpi näkivät
+talonpojat, miten johtajavenhe vesille laski. Mutta sieltä selältä,
+sumun keskeltä, kuului Olavi-ritari maissa vielä viipyville
+venhekunnille julistavan:
+
+-- Me jatkamme rajankäyntiä, koska sen hallitus on tehtäväksemme
+antanut. Seuratkoon meitä kuka tahtoo, palatkoon ken haluaa. Mutta
+tuossa näette tämän saaren harjulla rajapatsaan, ja siitä kulkee raja
+edelleen keskeltä selkää pohjoiseen, jonne nyt lähdetään uutta patsasta
+pystyttämään. Hän seisoi venheensä perässä ja viittasi kädellään
+korkeaan kivikumpuun, joka sumun läpi saaren harjulta kuulsi, -- sen
+olivat nihdit Vilpun johdolla siihen yöllä rakentaneet. Varmalla
+äänellä ritari sitten komensi:
+
+-- Eteenpäin!
+
+Ja johtajavenhe läksi soljumaan sumukkoon. Ällistyneinä katselivat
+talonpojat, niin savolaiset kuin hämäläiset, sen loittonemista,
+katselivat tuota valmista, korkeaa kivikumpua ja katselivat taas
+toisiaan. Mutta vain hetken he niin ääneti seisoivat. Venhekunta
+toisensa perästä rupesi jo vesille joutumaan, kiirehtiäkseen
+johtajavenheen perään, ja jo laski niistä viimeinenkin Ilottomasta
+salmesta selälle. Synkästi kiroillen varsinkin hämäläiset tätä taivalta
+soutivat, ja päätään punoen he katselivat jäljelle jäävää kivikumpua,
+jonka he käsittivät omalle, vanhalle takamaalleen pystytetyksi. Mutta
+se asia oli jo ratkaistu, eivätkä he uskaltaneet rajankäynnistä
+poiskaan jäädä, sillä he pelkäsivät etujensa ja oikeuksiensa silloin
+vielä pahemmin joutuvan kärsimään.
+
+Onnistunut oli Vilpun yllätysneuvo. Ja kun päivä oli salmivesiä taas
+pohjoiseen päin soudettu ja kun illalla yövyttiin vesistön ylempään
+päähän, johon nihdit kävivät uutta rajakiveä pystyttämään, silloin ei
+kukaan enää riitaa haastanut, -- se oli silloin jo myöhää!
+
+Kankaita katkaisten ja virtoja sauvoen saavuttiin siitä Iisveden
+laajoille selille. Siinä oli vettä jakaa niin Hämeen kuin Savonkin
+puolelle, ja riittävästi jäi riistamaita ja kalahautoja kuitenkin
+molemmille, -- siksi sujui siellä soutu nopeammin. Mutta myrtyneitä
+olivat yhä erämiesten mielet, ja kun ehdittiin kalaisen Nilakan
+niskaan, niin jo rupesi taas sekä vanha viha että veres ärtymys
+ilmoille pursuamaan. Nämä olivat juuri niitä kaukaisia kala-apajoita,
+joista enimmät erämaankahakat olivat aiheutuneet ja jonne useimmat
+urhokkaat erätaistelijat olivat heimovihan uhreina uupuneet. Raskaat
+muistot nousivat siellä soutajia vastaan, katkerat vainon muistot,
+jotka valoivat uutta sappea jo ruvettuneisiin haavoihin ja taas
+jäähdyttivät sovinnon mielen ja rauhanhalun.
+
+Karvasta polttoa tunsi Laurikin rinnassaan, kun hän oikean hangan
+puolella soutaessaan katseli noita sivulle jääviä, karuilta näyttäviä
+Nilakan rantoja. Nehän olivat hänellekin niin suruntutut nuo rannat,
+että hänestä melkein tuntui, kuin olisivat tänne kaatuneiden erämiesten
+haamut viittoilleet hänelle sieltä etäältä ruskahtavain rantaleppäin
+takaa ja ankarapiirteisin kasvoin nuhdelleet häntä siitä, että pojasta
+oli polvi pehmennyt. Nuo vainajathan olivat ensimmäisen Lapinkiertäjän
+oikeudella omikseen ottaneet nämä järvet ja rannat ja jättäneet ne
+perinnöksi pojilleen ja poikainsa pojille. Ja nämä pojat ne nyt täällä
+soutivat savolaisten rinnalla, tinkien näille pois niitä apajoita ja
+hirvisaloja, joita puolustaen isät olivat kaatuneet!
+
+Tuosta kallioniemen takaa aukeni se lahti -- selvästi sen Lauri vielä
+tunsi --, jonka ahteella hänen isänsä oli yksin ja haavoittuneena,
+kalasaunan seinään nojaten, taistellut tunnottoman vainolaisen
+murhanhimoa vastaan ja jonne hän lopulta oli kaatunut. Tuossa juuri
+näkyi se ryteikköranta, jota hänen äitivainajansa oli sydämensä
+äärettömässä tuskassa kahlannut, turhaan koettaen miehelleen avuksi
+kerjetä. Ja kun siitä edelleen puolen rupeamaa tuttuja vesiä
+soudettiin, silloin jo kuumotti luoteen kaukaisesta hämärästä sekin
+rannikko, jonka eräässä poukamassa hän itse oli hämäläisten erämatkueen
+mukana kärsinyt kaiken sen tuskan ja surun, jonka savolaiset heille
+olivat tuottaneet, ja jonne ukko-vainaja, hämäläisten kuulu johtaja,
+oli petollisen savolaisnuolen sortamana turpeen alle kuopattu. Siitä
+ohi soutaessaan näki Lauri kuin ilmielävänä edessään ukkonsa tarmoa,
+voimaa ja oikeutettua vihaa uhkuvat kasvot, näki ne säkenöivinä ja
+punoittavina kuin silloin, jolloin Erä-ukko Sotasaaren rannalla kohotti
+kirveensä ja huusi: "Hei, Hämeen pojat, tällaista rauhaako te
+suvaitsette?"... Siinä oli voimaa, siinä isäin vihassa, se ei tuntenut
+sääliä, ei armoa, ei tinkimistä! Ja nyt...!
+
+Lauri koetti muistella ukkoaan toisenlaisenakin, sellaisena, jommoisena
+hän lehtivuoteella kuumeessaan makasi ja kehoitti vihansa perijää
+hakemaan rauhaa vainolaisten kanssa... Sitähän neuvoa oli Lauri
+totellut. Mutta tuo edellinen mielikuva oli voimakkaampi, se himmensi
+jälkimmäisen ja tuntui nuhtelevan: "Olinko sellainen voimani päivinä,
+tahallaan minut väärin ymmärsit, Lauri. Käskinhän sinun ennen kaikkea
+puolustamaan hämäläisten oikeutta, luovuttamatta pois mitään siitä,
+minkä omaksemme tiedämme. Mutta sinä; ... vainolaisen suosiota olet
+hakenut, hänen ativoihinsa olet nöyränä pyrkinyt ... savottaren
+silmäkulmain koreutta vain olet ajatellut, et heimosi oikeutta..."
+
+Noiden muistorannan autereisesta hämärästä lähteväin, nopeasti
+vaihtuvain mielialojensa vallassa ja viskelemänä souteli Lauri tunnin
+toisensa perästä. Väliin kuumensi häpeän puna hänen poskensa, väliin
+hän alakuloiseen välinpitämättömyyteen vaipui; joskus täytyi toisten
+soutajain häntä soimata, kun hän liikoja kiirehtien venäjäksi veteli,
+joskus taas hänen käsivartensa melkein hervottomina liikahtelivat.
+Oliko hän siis todella lemmenunelmainsa takia uhrannut miehen tehtävät
+ja isien luottamuksen, eikö se asia ollutkaan yhteinen, jonka vuoksi
+hän oli herroja kumartamassa kulkenut? -- siitä hän sydämessään nyt
+hiljaisia käräjiä kävi. Mutta miten hän siinä käräjöikin ja vastakkain
+punnitsi vanhain vainovesien synnyttämiä mielikuviaan, jäljelle jäivät
+vallanpaikasta taistelemaan aina vain hänen ukkonsa loistavat silmät,
+kun tämä Hämeen miehiä taisteluun kehoitti, ja Anjan iloinen hymy, kun
+tyttö kallioniemen kärjeltä katseli haapiossa soutavia tuttaviansa...
+
+Menneitä sotamuistoja koski tällä taipaleella keskustelu Laurin
+venheessä niinkuin kaikissa muissakin venheissä, jotka nyt Nilakan
+selkiä soutivat. Nämä vedet oli Erä-ukko nimenomaan Hämeen omiksi
+julistanut, niiden puolustamiseksi oli paljon verta vuodatettu, -- nyt
+halkaistiin nämäkin kalaiset vedet kahtia. Siitä kasvoi taas katkeruus,
+vanha viha iskostui mieliin. Ja kun lautamiehet laskivat Hengenmäen
+alle tai Armosaaren rantaan, johon Olavin nihdit kävivät rajapatsasta
+rakentamaan, eivät erämiehet enää viitsineet maihin noustakaan
+riitelemään, venheistään he vain karsain silmin muljottivat sitä
+toimitusta sekä toisiaan. Kumealla äänellä kuultiin silloin tanakan
+Pilvenperänkin venheestään virkahtavan:
+
+-- Nurin käy tämä rajankäynti, meiltä menevät ikivanhat takamaat!
+
+-- Tässä tingittiin alusta liiaksi, parempi olisi ollut Ilottomasta
+palata ja vaikka tapella, niin vakuutti Ilvesmäkikin kiukuissaan.
+
+Lauri tunsi ne moitteet syytöksiksi häntäkin vastaan ja verestetyt
+muistot virittivät hänessäkin nyt heimoushengen taas uuteen voimaan, --
+hänkin olisi taas tällä hetkellä ollut valmis tappelemaan heimonsa
+oikeuksien puolesta.
+
+Näissä mietteissä edelleen soudettiin tuttuja selkiä. Muutaman salmen
+suussa kiintyivät Laurin silmät hirvipariin, joka niemen kärjestä oli
+lähtenyt laajanlaisen selän yli uimaan. Rauhallisesti huopaili emähirvi
+edellä, poikahirvi sen vanavedessä pulikoi. Mutta kun ne yhtäkkiä
+huomasivat sivulta tulevat venheet, toisen toisensa perästä, silloin
+taittui nopeasti pystypäiltä matkan suunta; emä läksi uimaan lähintä
+rantaa kohden sellaista vauhtia, että aalto kahtia halkesi sen rinnan
+edestä, ja poikanen ponnisti hurjasti perästä, toisinaan aivan
+koholleen vedestä kimmahtaen.
+
+Sitä katsellen ja selin keulaan soutaen ei Lauri tullut huomanneeksi,
+että nyt olikin ehditty niihin salmivesiin, joista kapeammat väylät
+läksivät johtamaan Pielaveden avaroille aukeille. Sivulleen katsahtaen
+hän nyt yhtäkkiä tunsi saaret ja salmet, muisti ne ilmikirkkaasti. Hän
+nousi koholleen katsomaan: Siinä oli keulan edessä Sotisaari, jonka
+hiekkarannalla oli riehunut se lyhyt mutta verinen taistelu, joka
+molemmilta heimoilta oli johtajat vienyt. Olavi Tavastin venhe oli jo
+laskemassa saaren länsipuoliseen salmeen, jonka mukaan siis tuo
+hämäläisten voittosaari olisi savolaisten puolelle jäänyt. Yhtenä
+jonona välähtivät silloin Laurin mieleen sotasyksyn kirjavat
+muistot ... juuri tuo apajahan oli syynä ollut väittelyyn ja toraan,
+oliko hämäläisten nyt sekin uhrattava...? Voimakkaalla äänellä hän
+yhtäkkiä ritarin venheeseen huusi:
+
+-- Oikealta kädeltä laskekaa, tämä saari ja apaja on meidän.
+
+Hyväksyvä humina kuului hämäläisten venheistä. Mutta jo oli
+savolaistenkin aluksessa mies seisomaan noussut ja sieltä kajahti nyt
+karkea ääni:
+
+-- Ei koskaan Hämeen puolelle sitä saarta anneta, jossa Tarvaisen äijän
+luut lepäävät.
+
+-- Mutta mepä sen taistelun voitimme, vastasi Lauri vielä tyynellä,
+mutta kuitenkin jo mielenkiihkon koventamalla äänellä. -- Kalliin
+hinnan me siitä saaresta maksoimme, meille se kuuluu.
+
+Mutta Savon mies -- se oli Tarvaisen Ohto -- ei salannut enää
+kiukkuaan, kipakasti hän ärjäisi:
+
+-- Takaisin me sen olemme ottaneet, meidän on luoma kumpu saaren
+laelle, hämäläisellä ei ole ollut sinne enää asiaa eikä ole...!
+
+Tämä saattovenheiden välinen lyhyt väittely muistutti niiden mielestä,
+jotka olivat olleet mukana Sotasaaren taistelussa, paljon sitä Karmalan
+ukon ja Tarvaisen vanhan isännän terävää sananvaihtoa, joka tässä
+samassa salmessa silloin oli kalskahtanut kuin teräskalpain iskut, --
+ja nämä nykyiset väittelijät olivat niiden silloisten poikia.
+Käskemättä pysähtyivät venheet, ja Olavi-ritari, joka ei tuntenut
+riidan syytä, mutta joka tuon katkeruuden tajusi, päätti taas laskea
+maihin, juuri sen riidanalaisen saaren rannalle.
+
+-- Iltakin on jo käsissä, yövytään tähän ja sovitaan riita maissa. Ehkä
+halkaistaan kahtia tämäkin toran saari! -- niin virkkoi hän
+leikkisästi.
+
+Mutta erämiehet eivät nyt leikkiin taipuneet, kumpaiseltakin taholta
+sähähti heti kiivas vastaväite:
+
+-- Ei, sitä saarta ei jaeta!
+
+-- Ennemmin vaikka tapellaan vieläkin kerran!
+
+Ja aivan ärtyneessä mielentilassa, vihaisin liikkein ja kiiluvin silmin
+nousivat eräjoukkueet maihin kappaleen matkan päähän kyllä toisistaan,
+mutta sentään siksi lähelle, että pistopuheet toisesta valkamasta
+toiseen kuuluivat. Niitä rupesikin nyt heti ristikkäin singahtelemaan,
+ja kuumaverisimmät molemmista heimoista lähenivät toisiaan ärsytellen,
+-- se ikäänkuin helpotti oman mielen saonnutta kiukkua.
+
+-- Nelinkontin ja uimalla taisivat savimiehet viimeksi tältä rannalta
+lähteä, -- miten lähtenevät nyt!
+
+-- Se nähdään sitten, kun hölmöläiset ovat täältä hiidessä, -- nyt
+ollaankin taas tasaväkisiä!
+
+-- Ja osaahan se pienempikin joukko pensaan takaa ampua.
+
+-- Mistä?
+
+Tuo viimeinen, tuittupäisen Ilvesmäen heittämä letkaus sattui liian
+kipeästi Tarvaisen Ohtoon, jolle tuo pensaslaukaus oli arka paikka ja
+jolla veret jo muutenkin kiehuivat. Kuin kiimainen metso karahti hän
+nyt joukkonsa keskeltä esiin hietikolle ja haastoi hämäläistä
+uudistamaan sanansa. Ja tämä jatkoikin purevasti:
+
+-- Pensaan takaa, sanoin, mutta siinäkin voi pää haleta, onhan sinulla
+vieläkin otsassasi poikenluoma...
+
+Nyt riehui Ohdon luonto jo täydessä raivossaan. Hän teutaroi
+tantereella ja huusi:
+
+-- Tulkoon tänne ottosille se, joka uskaltaa rehtitaisteluun
+kamppaamatta käydä, tulkoon se silloinen hameuros, ja toinen meistä
+tantereeseen jääköön.
+
+Lauri oivalsi yhtä hyvin kuin kaikki muut, että juuri häntä Ohto
+taisteluun haastoi, ja hän tunsi, että hänen oli heimonsa edustajana
+vaikea siitä haasteesta vetäytyä. Mutta hän viipyi tuokion ... ja loi
+kysyvän katseen vieressään seisovaan Sipiin.
+
+Mutta ilkkuen jo Ohto jatkoi:
+
+-- Ei kuulu miestä, sellaisia ne ovat Hämeen uroot...
+
+Jo tunkeusi Ilvesmäki miesjoukosta esiin, ja hänen eteensä syöksähti
+nyt Laurikin ärhentävää haastajaa vastaan --, yleinen rysy molempain
+heimojen välillä näytti siinä auttamattomasti syntyvän, toisen kerran
+samalla sotasaarella.
+
+Mutta silloin kuului rannasta, riiteleväin välistä -- siitä, mihin
+Olavi-ritarin johtajavenhe oli laskettu -- jyrähtävä ääni, joka
+käskevästi huusi:
+
+-- Lapsettaako teitä, ikämiehet, kun tyhjästä sodan teette. Asettukaa,
+nyt ei olla veritöillä, vaan rauhan matkoilla!
+
+Se sana vaikutti heti jäähdyttävästi, miehet pysähtyivät hiukan noloina
+tätä nuhtelijaa kuuntelemaan. Se oli tuo harmaapartainen lautamies,
+joka oli venheen nokassa seisomaan noussut ja nyt tappelunhierojat
+palautti järkiinsä. Mutta kun Halliparralle kerrottiin, mistä tämä
+riita oli syntynyt, niin hän ei sitä enää ivannut, vaan astui miesten
+keskelle ja virkkoi lauhkeammin:
+
+-- Meillä oli myöskin siellä Pohjan perillä aikoinaan tällaiset
+samanlaiset katkerat veljesriidat kalavesistä ja ansametsistä, tapella
+nujuutettiinkin sekaan. Mutta nyt me emme siellä enää keskenämme
+tappele, vaan sovinnossa yhdessä käymme kalajärvillämme, -- vaikkei ole
+siellä rajoistakaan tietoa.
+
+Ikäänkuin helpotuksen tuntein äskeisen kiihkon jälkeen keräytyi nyt
+miehiä molemmilta puolin Halliparran ympärille, ja jo kohta Sipi
+kysäisi:
+
+-- Mikä teihin sen mielenmuutoksen toi? -- Täällä on sovinto hidas
+syntymään!
+
+Halliparta katseli tuokion miesjoukkoa, joka jo oli melkoisesti
+tyyntynyt, mutta jonka keskeltä hän yhä vieläkin vihaisia katseita
+näki, ja hänessä syntyi tuuma johtaa noiden tulistuneiden eriheimoisten
+ajatukset hetkeksi kaukaisempiin asioihin ja tasaisemmille tanterille.
+
+-- Kerronko teille sen meidän puolen tarinan? kysyi hän.
+
+-- Kertokaa, kertokaa, kehoittivat sekä savolaiset että hämäläiset,
+joista toiset jo äskeistä rähäkkäänsä näyttivät hiukan häpeävänkin. Ja
+he istuutuivat kiville ja kanervamättäille odottamaan ukon tarinaa.
+
+Tämä seisoi vielä tuokion miettiväisenä, katsellen salmelle, jossa
+suvituuli kepeästi laineita keinutti --, vielähän oli iltaa kappale
+jäljellä! Muutamat erämiehistä olivat lähteneet kaislikon rintaan
+verkkoja laskemaan iltakeittoa varten ja palailivat sieltä nyt rantaan.
+Halliparta odotti, kunnes miehet olivat rantaan meloneet, ja virkkoi
+sitten:
+
+-- Se on pitkäkin tarina ja ankara tarina, mutta kerronpahan siitä
+tässä illan kuluksi vähän, sillaikaa kuin varraskalat verkkoihin
+kertyvät...
+
+Hän sytytti risuista ja sammalista sääskitulen, jotta sen savu pitäisi
+silmiin pyrkivät mäkäräparvet vähän loitommalla, istahti sitten
+savutulensa viereen miesten keskelle ja alkoi:
+
+-- Meillä on siellä Pohjanmaalla monta virtaa, jotka rinnakkain mereen
+laskevat, -- siksi vieraat maakuntaamme sanovatkin Kymmenen virran
+maaksi. Ylempänä virtojen latvoilla ovat meidän takamaamme ja
+haukivetemme, ja entisaikoina joutuivat eri jokivarsien asukkaat siellä
+sydänmailla usein kiistaan ja kahakkaan keskenään parhaista kalavesistä
+ja nuottarannoista, -- niinkuin tekin. Mutta teillä ovat toki
+takamaaolonne paljon onnellisemmat kuin meillä, te saatte keskenänne
+riitanne riidellä ja sopia, tarvitsematta kolmatta, vierasta, varoa.
+Meidän haukivesillemme tulee yhtäkkiä vielä vieras -- ja vie kaikki!
+
+-- Vieras? kysyivät kuuntelijat kummissaan, eikö se Pohjanmaa olekaan
+tätä meidän samaa maata?
+
+-- Samaahan se on, vaikka on siitäkin riitaa. Kaukaisen Novgorodin
+ruhtinaat väittävät, että muka suuri osa Pohjanmaata kuuluukin heille,
+ja sillä nimellä, peruuttaakseen itselleen meidän lohijokemme, nuo
+ruhtinaat usuttavat Maanselän takana asuvat karjalaiset hyökkäämään
+kalajärvillemme ja jokisuihin asti. Se on kauppakansaa tuo Vienan
+karjalaisten heimo, se puhuu kyllä tätä meidän kieltämme omalla
+murteellaan, mutta se on sotaisaa, rajua joukkoa. Sen miehet tulevat
+muka rauhan miehinä meidän markkinoillemme, mutta rauhan miehinä
+lähdettyäänkin palaavat he muutaman viikon perästä rannikolle takaisin,
+ryöstävät tavarat, surmaavat miehet, polttavat talot, vievät naiset ja
+lapset vangeikseen ja elämöivät kuin kaarneet haaskan kimpussa...
+
+Halliparta-vanhus keskeytti tuokioksi kertomuksensa. Hän ei
+ollut aikonut kertoa noista vienalaisten hyökkäyksistä suurin
+asejoukoin Pohjanmaan rantakyliin, ainoastaan heidän jokavuotisista
+temmellyksistään Maanselän viereisillä takamailla ja kalavesillä. Mutta
+koko rajankäyntiretkikunta istui nyt äänettömässä jännityksessä hänen
+ympärillään, odottaen hänen tarinaansa, ja tuokion kuluttua taas
+Halliparta jatkoikin:
+
+-- Siellä on Pohjanmaalla kolme laajaa pitäjää, kuten kai olette
+kuulleet, Kemi, Ii ja Liminka. Iin ja Limingan kalavedet ovat Maanselän
+kupeella vierekkäin, ja näiden pitäjäin pyyntimiesten välillä ne sen
+vuoksi ovat riidat olleetkin kovimmat. Kun me liminkalaiset joskus
+vähän myöhemmin keväillä jouduimme kalajärvillemme, niin silloin siellä
+aina tapasimme iiläiset, jotka olivat anastaneet meidän apajamme.
+Riitoja syntyi silloin ja tappeluita. Eräänäkin kevännä oli hankia
+myöten saavuttu kalajärville niinkuin tavallisesti keskipaaston aikaan,
+-- siinä jo iiläiset meidän putailta kevätkalaa pyysivät, ja siitä
+syntyi heti nujakka. Meitä liminkalaisia oli yli puolensataa henkeä,
+iiläisiä oli vähemmän, ja näiden jälkimmäisten täytyi senvuoksi
+kiireellä lähteä kalasaunoilta tiehensä ja siirtyä vielä etäisemmille
+haukivesille. Syttä synkempinä he läksivät uusia kalasaunoja
+rakentamaan, uhaten ja sadatellen siellä salolla erottiin.
+
+Pari viikkoa siitä sai kuluneeksi, niin jo tuli pyyntipirtillemme
+Maanselän takaisia karjalaisia rihkamoitaan kaupustelemaan. Epäillen
+heitä kohtelimme, sillä vanhastaan jo heidän kavaluutensa tunsimme,
+mutta pyhästi Vienan miehet nyt vannoivat ja vakuuttivat, että nyt on
+rauha solmittu, nyt ei enää ryöstetä eikä tapella... Jatkoimme siis
+pyyntiä. Silloin jo aavistimme, että parasta olisi tainnut olla pysyä
+iiläisten kanssa sovinnossa, mutta pilaile olivat nyt särkyneet välit.
+Ja itseksemme ilkuimme, että jospa palaakin vainolainen, niin ei se nyt
+meidän, liminkalaisten, kimppuun käy, vaan harvalukuisampia iiläisiä se
+nyt ahdistamaan rupeaa...
+
+Mutta tulipa se meidänkin niskaamme ja hirmuna tulikin. Vasta
+jäljestäkäsin saimme tietää, että karjalaiset olivat kyllä ensiksi
+iiläisten järville hyökänneet, polttaneet heidän saunansa ja heidän
+saaliinsa ja pyydyksensä ryöstäneet, -- mutta eivätpä iiläiset,
+vihoissaan kun olivat, siitä meille sanaa laittaneet. He olivat, sikäli
+kun eivät olleet kahakassa kaatuneet, paenneet hankia myöten korpeen ja
+sinne kätkeytyneet...
+
+Mutta tuosta ensi verivoitostaan lienevätkin karjalaiset hurjistuneet,
+-- he samosivat nyt salon halki meidänkin pirteillemme. Oli
+palmusunnuntaiaamu, muistan sen vielä hyvin, kaunis ja kirkas kevätaamu
+se oli. Muutamia miehiä oli meiltä jo metsässä loukkuja kokemassa,
+mutta enimmät eräväet nukkuivat vielä pirtissä. Silloin hyökkää korven
+laidasta partaista miestä kuin pilveä, keihäät sauvoina, kirveet
+vyöllä, -- samojakin miehiä oli siinä joukossa, jotka pari viikkoa
+sitten olivat kaupoissa käyneet ja rauhaansa vannoneet. Eihän siinä
+vastarintaa meidän puolelta ensin yritettykään, rauhallisesti
+koetettiin vain vieraita puhutella. Mutta karjalaiset nyt mahtailivat,
+että nämä ovat muka heidän riistamaitaan, siksi muka ottavat he nyt
+veroinaan meidän saaliit ... ja ottamaan kävivät. Sitä ei tietenkään
+meidän miesten sisu suvainnut; käytiin aseisiin mekin. Mutta
+vähäväkisiä olimme, vainolainen meidät nujersi, köysiin sitoi, hangelle
+heitti.
+
+Ja silloin se juhla alkoi --, pintaani karmii vieläkin, kun sitä
+muistan. Sillaikaa kuin toiset heistä meidän eväillämme mässäsivät,
+kiskoivat toiset huvikseen Limingan miehiä jaloista korkeaan
+petäjänoksaan ja rakensivat risuista tulen alle, -- elävältä siten
+meikäläisiä kärvensivät ja polttivat. Mutta jos kuka ei siitä
+kidutuksesta kuollut, ennenkuin nuora poikki paloi, sille sitoivat he
+köyden tiukkaan pään ympärille, painoivat kartun köyden alle ja
+kiersivät, kiersivät, kunnes silmät pullistuivat onnettoman päästä...!
+Se oli petojen iloa! Ja kun he toiselta vangiltaan olivat viiltäneet
+vatsan auki, niin että suolet maahan roikkuivat, niin pakottivat he
+hänet vielä niinikään kiertämään tuota savustuspetäjäänsä, kunnes mies
+vihdoin kuolleena hangelle kepertyi...
+
+Teitä puistattaa se meno, näen sen, -- mitäs sitten minua, jonka täytyi
+sitä vierestä katsoa, nähdä veljiäni rääkättävän ja odottaa omaa
+vuoroani! Näin, kuinka vaimoni ja lapseni surmattiin. Naiset he
+riisuivat alasti hangelle ja sitoivat heidät tuohon samaan petäjään ja
+siinä heitä pieksivät ... toisilta he rinnat leikkasivat irti ja toisia
+raastoivat mukanaan, orjikseen... Mutta lapset, joita niitäkin eräillä
+perheillä oli mukanaan haukivesillä, ne he potkivat itkevinä pirttiin,
+löivät pönkän ovelle ja sytyttivät pirtin palamaan, -- sitä täytyi
+meidän vanhempain köysissä maaten katsella! Kun lapsiraukoista joku sai
+ikkunan juoksulaudan auki ja siitä pyrki pakenemaan, niin tyrkkäsi
+ilkkuva partaniekka keihäillään hänet sinne takaisin, palavaan
+pirttiin...
+
+-- Hirmuista, huudahtivat vihdoin kuuntelijat, aivan kauhun tuskassa;
+heitä vanhan Halliparran julma kertomus jo suorastaan kidutti. --
+Kuinka saatoitte tuota kaikkea katsella, huoahti joku joukosta.
+
+-- Täytyi, köysissä oltiin. Mutta emme me sitä lopulta sentään
+saattaneetkaan katsella. Kun vainolainen ilkeimmillään riehui, silloin
+karkasimme hangelta ylös ja poltimme palavan pirtin kekäleihin köytemme
+poikki ja tempasimme aseiksemme tulisia hirsiä. Siihen uuteen
+taisteluun meistä useimmat kaatuivat, ja helpompaahan se toki olikin
+heille kuin tuo kidutuskuolema, -- kaatoivathan he toki vainolaisiakin
+mennessään. Puolenkymmentä miestä meitä vain pääsi pakenemaan hankea
+myöten saloon, jossa saimme varoitetuksi niitäkin pyyntimiehiämme,
+jotka juuri ansoiltaan palasivat. Näin pelastui meitä kaikkiaan korpeen
+parikymmentä miestä, eikä täyteen sitäkään. Siellä synkimmässä
+korvessa, muutaman suosaaren havumajassa, tapasimme myöhemmin myöskin
+lymyilevät iiläiset ja kuulimme heidän tarinansa. Ja silloin, siellä
+autiossa, keväisessä metsässä, siellä tehtiin se liitto ja vannottiin
+se sopimus, että keskenämme me rannikkopitäjäin eläjät emme enää
+koskaan tappele, vaan yhdessä kuljemme kalajärville ja yhtä puolta
+pidämme yhteistä vainolaista vastaan.
+
+Sen sopimuksen olemmekin siitä asti pitäneet. Yhdessä hiihdämme
+keväthankea haukivesillemme, ja niin lähekkäin ovat meillä siellä
+saunarannat, että kun torvi yhdestä nuottakunnasta soi, niin väleen
+sinne toinen avuksi ehtii. Kirveet vyöllä, keihäät nuottavenheissä,
+niin meidän täytyy siellä pyyntiä harjoittaa, eikä vartiatta nukuta
+yhtään yötä. Mutta missä Ahti antaa antimensa iiläiselle, siellä sen
+saa liminkalainenkin...
+
+Kertoja vaikeni.
+
+Kului tuokio syvässä äänettömyydessä, kun Halliparta tähän tarinansa
+katkaisi. Mutta vielä tarkemmin olisivat nyt Hämeen ja Savon erämiehet
+tahtoneet kuulla noista Pohjanmaan ankaroista taisteluista. Kiistan
+halu oli nyt hävinnyt nuorista miehistäkin, hekin jo häpesivät äskeistä
+keskenäistä ärtymystään, ja heistä juuri muuan vielä vanhalta
+pohjolaiselta kysyi:
+
+-- Entä sen vainokevään jälkeen, oletteko saaneet olla rauhassa?
+
+-- Rauhassa emme tiedä olevamme koskaan, emme pyyntimaillamme emmekä
+kotikylissämme, -- vainolainen voi hyökätä minä yönä tahansa. Ja on se
+taas hyökännytkin, tapellut, tappanut, polttanut, ryöstänyt. Joka talvi
+tavataan heidän suksenjälkiään laitakylillämme, mutta he tietävät jo,
+että me pidämme varamme ja autamme toisiamme, tietävät, että me
+kostaakin osaamme... Ääni vaimeni vanhukselta. Mutta tuokion kuluttua
+hän reippaammin virkkoi:
+
+-- Mutta kyllin tarinaa täksi illaksi. Johan on aika kalamiesten kokea
+verkkonsa, -- sytyttäkää te nuoret miehet hirsituli, kas, päivä jo
+laskee, on jo yönuotion aika!
+
+Näin puhuen nousi tarinamies kanervamättäältä sääskisavun äärestä ja
+läksi rantaan päin kävelemään, luoden muistoista surumielisiksi käyneet
+katseensa tyyntyneille salmivesille, jotka olivat iltahohteeseen
+rauhallisina nukahtaneet, -- hän ei sinä iltana tahtonut kertoa
+enempää.
+
+Eikä Halliparran savutulen luota, jonka ympärille miesjoukko vielä jäi
+istumaan, kotvaan aikaan ääntäkään kuulunut. Maahan olivat miehet
+katseensa luoneet, he muistelivat ehkä äskeistä, pikkupistosten
+johdosta syntynyttä kahakkaansa, -- kovempi tosi on toki niillä
+miehillä, joiden tuolla kaukana pohjoisen rannikon lakeudella on
+alituiseen taisteltava kotiensa, lapsiensa, olemassa olonsa puolesta.
+
+Illan vilpastuessa oli teltastaan saaren laelta Olavi-ritarikin astunut
+alas rantaan ja hämmästyneenä pysähtynyt hartaana ja oudoksestaan
+hyvässä sovussa istuvan miesjoukon keskelle, jääden siten Halliparran
+tarinaa kuuntelemaan hänkin. Ja pian oli se kertomus tempaissut
+hänetkin mukaansa, ääneti seisoi hänkin siinä vielä koivun kylkeen
+nojautuen. Oli kuin jonkinlainen lumous olisi hetkeksi vallannut
+Sotisaaren suvisen rinteen, kuin olisivat täällä turpeen alla lepäävät
+entiset erämiehet Halliparran tarinan kautta kehoittaneet jälkeläisiään
+veljessopuun.
+
+Sen lumouksen katkaisi ensiksi Halliparta itse, kun hän rannasta palasi
+sammalsavulle ja virkkoi:
+
+-- Paistetaanko yhteisessä hiilloksessa tänä iltana rantakala koko
+rajajoukolle, -- vai vieläkö kukaan riitaa haastaa?
+
+-- Ei haasta, kuului hiljainen vastaus miesjoukon toiselta jos
+toiseltakin laidalta, ja nuorimmat miehet nousivat samassa yhteistä
+nuotiota rakentamaan.
+
+Olavi-ritari katseli ihmetellen tuota sovinnon mielialaa, joka nyt
+vallitsi äsken vielä niin kuumankiihkoisessa eräväessä. Ne ovat luonnon
+ihmisiä, nämä sydänmaan asukkaat, ajatteli ritari, suuria lapsia vielä,
+jotka hetken tunnelma sytyttää tai rauhoittaa, miten sopii, ja joiden
+herkän mielen pistävä kompasana yhtä pian ajaa malttamattomiin
+tekoihin, kuin kaunis pyhimystaru tai sääliä herättävä kertomus
+taivuttaa sovintoon ja sydämellisyyteen. Eikä hän huomannut, tuo
+erämiehiä paljon oppineempi ritari, että hän noissa mietelmissään
+kuvasi koko aikakautensa herkän luonteen, oma "ylempi" säätynsäkin
+siihen mukaan luettuna. Nytkin oli itse karski ritarikin herkäksi
+käynyt, hän istahti talonpoikain keskelle, söi heidän kanssaan
+vartaassa paistettua rantakalaa ja iloitsi siitä yhteisestä ateriasta
+yhtä paljon kuin he. Mutta aterian aikana hän sentään miesjoukolle
+virkahti:
+
+-- Mutta se rajakivi, mihin se lopultakin pystytetään näillä nyt jo
+unhotettujen riitain mailla?
+
+Kylmiksi jäykisti se kysymys taas hetkeksi jo sulaneet miehet: kenen
+oli sittenkin peräydyttävä ja luovutettava kilpailijalle tuo muistojen
+saari? -- Kumpainenkaan heimo ei mielialan muututtuakaan sitä tahtonut
+tehdä. Mutta Vilppu, joka tämän jäykistymisen näki ja tunsi kotiväkensä
+mielet ja mielialat, hän käsitti heti, että tässä on sukkelalla
+tempulla taas vältettävä uusi kiista. Hän astui hilpeänä miesjoukon
+keskelle ja virkkoi vilkkaasti:
+
+-- Jätetään rajojen väliin tämä riidan saari, joten se ei tule
+kuulumaan toiselle eikä toisellekaan heimolle, -- jätetään näiden
+salmien apajat rauhoitetuiksi vesiksi, joista ei pyydä Savo eikä Häme,
+onhan täällä apajoita ilmankin tarpeeksi.
+
+Kysyvinä katselivat rajankävijät Jämsän miestä, joka oli yhtä tunnettu
+sukkeloista keksinnöistään kuin ilveilevistä koirankujeistaan, -- he
+eivät heti älynneet, oliko hänen puheensa nyt totta vai ilvettä. Ja
+Tavast-ritarikin murahti:
+
+-- Miten rajojen väliin? Sinä höpiset!
+
+-- En, vakuutti Vilppu. -- Yksi pyykkipatsas nostetaan tuohon salmen
+taakse läntisen saaren laelle ja toinen itäiselle mantereen rannalle,
+-- totta tämä saari salmineen silloin välille jää! --
+
+-- Ja raja kulkee silloin tässä kohden kaksihaaraisena, tehden
+silmukkeen Sotisaaren ympäri, puheli nyt Olavi-ritari, oivaltaen
+nihtinsä tuuman ja innostuen siihen heti. -- Silloin jää todellakin
+tämä saari väliin vainajille.
+
+-- Ja tästä tulee silloin Pyhäsaari, jonne ei kukaan totkujaan tuo eikä
+rihmojaan viritä, -- tuuma on hyvä!
+
+Niin kannatti sitä ehdotusta Pohjanmaan lautamies, ja ennen pitkää oli
+se voittanut kiisteleväin talonpoikainkin suosion. Ja vielä samana yönä
+soutivat lautamiehet rakentamaan rajakivet kahdelle puolelle
+Sotasaaren. He rakensivatkin ne röykkiöt nyt niin korkeiksi, että ne jo
+kaukaa kuumottivat näihin erämaan salmiin saapuville ja muistuttivat,
+että niiden välillä on vainajain saari, jonka rantoja ei saa rähinällä
+häiritä ja jossa sorsain ja oravain on annettava rauhassa pesiä ja
+poikia. --
+
+Aamulla jatkettiin rajankäyntiä taas rauhanmiehinä Pielaveden avaroille
+ulapoille. Niiden latvavesille venheet jätettiin ja jalan lähdettiin
+siitä painumaan saloa myöten edelleen Maanselän kylkiä kohden. Näillä
+vesillä ja suomailla ei enää riitaa rajoista syntynyt, sillä ne seudut
+tunsivat Pohjanmaan lautamiehet paremmin kuin Savon ja Hämeen
+eränkävijät,-- he olivat siellä usein talvisin hiihdelleet peuranajossa
+ja lappalaisia verottamassa. Ja jakaessaan näitä kaukaisia saloja
+savolaisille ja hämäläisille, ilmoittivat he samalla, että sinne ne
+tulevat talvisin Pohjanmaankin pyyntimiehet, joilla näissä metsissä,
+niinkuin ylempänä Oulunjärven rannoilla, on verolappalaisiaan, --
+eivätkä etelän miehet siitä riitaa nostaneet.
+
+Sillä synkät heistä olivat jo nämä kaukaiset salot, kovin vetelät
+olivat nevat ja karut olivat kalliokankaat. Ja kun he venheistä
+lähdettyä parin päivän kuluttua saapuivat Maanselän rinteelle, jonka
+mahtavia kallioraunioita sanottiin hiisien läjäämiksi linnoiksi, niin
+jopa ruvettiinkin siihen suurta laakakiveä rajannavaksi pystyyn
+nostamaan, -- päähän asti oli tultu eikä edemmäs pyritty! Mutta juuri
+kun miesjoukko siinä hiisien tarhassa iloisin mielin ja hilpeästi
+hoilaten rajanpäätä rakensi, kuului alempaa notkosta napsahdus, kuin
+jos säikähtynyt peura yhtäkkiä olisi juoksustaan pysähtynyt ja
+etujalkainsa varaan töksähtänyt. Rajanpanijat juoksivat rinteelle
+katsomaan.
+
+-- Ei se ole peura, huudahti ensimmäinen, joka notkon laitaan ehti --
+muu se on elävä.
+
+-- Kaksin jaloin juokseva, -- se on lappalainen akkoineen!
+
+Pieni, matalajalkainen lappalainen siellä todella säikähtyneenä juosta
+lyntysti henkensä edestä pakoon suonlaitaa pitkin, päässään
+neliskulmainen punakairalakki, yllään leveä poronnahkapeski ja
+kädessään käppyrä katajajousi, -- juoksi vesakkoa kohti sellaista
+himppua, että poronkoipiset töppöset vain vilkkuivat pensaiden välissä.
+Ja hänen vielä pienempi ja latuskaisempi nuolenhakija-akkansa polki
+hänen perässään pehmyttä suota vielä tuskaisemmassa hädässä, niin että
+vesi rinnoille roiski.
+
+Naureskellen sitä erämiehet vuoren rinteeltä katselivat. He tunsivat
+kyllä vanhastaan lappalaiset, joita hämäläisetkin viime aikoihin asti
+olivat erämaillaan verotelleet. Mutta vähitellen olivat lappalaiset
+vetäytyneet ja kätkeytyneet yhä pohjoisempiin saloihin suurten soitten
+taa, joten heidän vaivaisia kotiaan ei ollut enää maksanut etsiskellä;
+lappalaisten verotus oli heiltä siten jo siirtynyt Pohjanmaan ja
+Kainuun pirkkalaisten asiaksi. Siksi erämiehet nytkin vain
+välinpitämättöminä ja naureskellen katselivat pakoon viilettäviä
+metsäläisiä, kuvitellen, missä tuskassa nuo pienet ihmiset mahtoivat
+juosta, kun kai luulivat koko tämän miesjoukon saapuvan heidän vähiä
+nahkasäästöjään veroinaan jakamaan. Mutta Pohjanmaan vanha lautamies
+virkahti vilkastuneena:
+
+-- Siinä näette, tästä alkavat jo meidän liminkalaisten veromaat,
+noilta löntöstäjiltä me talvella hiihdämme oravannahkamme hakemassa.
+
+Ja Olavi-ritarikin siihen lisäsi:
+
+-- Niin, tästä joudamme me palaamaan, täällä näkyvät jo olevan oudot
+eläjät.
+
+Rauhassa saivat lappalaiset juosta kodalleen. Rajankäyntiretkikunta
+kääntyi Maanselältä eteläänpäin laskeutumaan ja samosi nopeasti soiden
+ja salojen yli venheilleen takaisin. Mutta vielä kun se venheille ehti
+ja lehtipurje myötäisellä keulaan nostettiin, vielä silloin muisti
+Suopellon Sipi pakoonjuosseen metsäläisen ja virkkoi kuin manaten:
+
+-- Helpolla pääsit, lappalainen, laske nyt palkaksi hihastasi auki
+tuulen solmu, että se meidät väleen selän yli lennättää, laske
+ensimmäinen solmu ja toinen solmu, mutta kolmatta, myrskynsolmua, sitä
+älä avaa...
+
+Nopeasti sujuikin nyt paluumatka alaspäin myötäisiä virtoja; kosket
+hujautettiin alas, niin että rannat vain ohi vilistivät, ja
+viivähtämättä nyt selätkin soudettiin. Sillä eipä tarvinnut nyt
+pyykkisaarista tinkiä, tarkastettiin vain menomatkalla käydyn rajan
+suunta, ja ainoastaan joskus, milloin se kovin epäselvältä näytti,
+lisättiin uusi paasi. Tyytyväisiähän erämiehet eivät siihen käytyyn
+rajaan olleet kummaltakaan puolen, mutta myöhäistä siitä nyt oli
+napista, vaikka usein olisi mielikin tehnyt.
+
+Ja takaisinpäin näin rajavesiä soudettaessa ja yöpaikoissa levättäessä
+katseli jo yksi ja toinen erämies, -- muistellen kotikulmansa köyhyyttä
+ja sen raskaita veroja, -- mihin salmeen tai pohjukkaan hänen olisi
+sopivinta rakentaa kalapirtti, ruvetakseen siellä läpi vuoden
+uudishalmeen viljelijänä ja erämiehenä elämään. Näihin asti oli
+vainolaisten pelko estänyt halullisia takamaille asettumasta, -- nyt
+ehkä uskalsi sinne paremmin muuttaa. Suurin joukoin oli viime aikoina
+erämailla ollut käytävä milloin käytiin, siksipä olivatkin maat tällä
+kulmalla jääneet kyläin yhteismaiksi. Nyt rajankäynnin jälkeen saattoi
+kai ken tahtoi kalarannan tai halmelehdon omakseen vallata, niin miehet
+päättelivät.
+
+-- Tuo olkoon minun nimikkoni, Lohikoski, koska siitä menomatkalla
+lohen sain. Sen rannalle kerran saunani rakennan, noiden havuhonkain
+väliin ja kaadan kaskeni tuohon kosken rinteelle.
+
+Niin kehaisi jokunen Hämeen mies, eikä hänen oikeuttaan siihen rantaan
+kukaan käynyt riitelemään. Sillä saipa toinen vapaasti tehdä toisessa
+paikassa samanlaisen julistuksen.
+
+-- Tähän salmeen minä ensi kesänä katiskani isken, siinä lahna kutee!
+Ja siinä ovat vieressä myöskin mainiot oravimaat!
+
+-- Olkoon se vain sinun Oravisalmesi!
+
+Oli tilaa kaikille vielä erämailla, vaikkapa takamaa näin
+miehenosuuksiin olisi jaettu, -- kunhan vain siellä päästiin rauhassa
+pyytämään ja viljelystä alulle panemaan. Nyt toivottiin päästävän. Ja
+kun salolle muuttaja pitkiksi ajoiksi tiesi ruunun maarahoista vapaaksi
+pääsevänsä, niin edisti tämä rajankäynti jo heti ja voimakkaasti näiden
+Sisä-Suomen erämaiden asuttamista. --
+
+Nopeasti taivalta alaspäin tehtiin, mutta syyspuoli kesää alkoi silti
+jo olla käsissä, kun retkikunta ehti takaisin Möhökosken alle, missä
+hämäläisten ja savolaisten vedet ja väylät erosivat, ja mistä vain
+kapea selkä oli soutaa Veneheittoon, hämäläisten jalkataipaleen suulle.
+Kosken alle, suvannon rannalle, kirkaspintaiseen, lehtorantaiseen
+poukamaan, laski eräänä pilvisenä elokuun aamuna Halliparta
+johtajavenheen ja siihen kerääntyivät sen ympärille nyt loivalle
+nurmirannalle erämiesten pikkuvenheet, sitä mukaa kuin virrasta alas
+soluivat. Siihen oli näet Olavi-ritari käskenyt kaikkien vielä
+kokoontua, ennenkuin rajankäynnistä eri suunnille erottiin. Siinä hänen
+kirjurinsa vielä laatimastaan rajakirjasta luki Savon ja Hämeen
+edustajille niiden saarien ja niemien, virtojen ja vaarojen nimet,
+joihin nyt oli pyykkipatsaat nostettu ja joita myöten uuden rajan piti
+kulkea. Ja siinä Olavi Niilonpoika itse vielä muistutti molempain
+heimojen edustajia saapumaan syksyllä Hollolan maakuntakäräjille, joita
+marski Kaarlo Knuutinpoika itse oli luvannut tulla pitämään ja joilla
+raja lopullisesti ja "ikuisiksi ajoiksi" oli vahvistettava.
+
+Kylminä, äänettöminä, innottomina kuuntelivat erämiesten edustajat
+tuota virallista toimitusta. Vastaan he eivät puhuneet, mutta
+tyytyväisiä he myöskään eivät olleet. Liian paljon oli heidän
+mielestään tätä rajaa varten täytynyt uhrata vanhoja oikeuksiaan;
+varsinkin hämäläiset käsittivät, että tämä rajankäynti oli heidän
+heimoltaan vienyt kovin paljon heidän isiensä valtaamia takamaita.
+Eivätkä he olleet tällä rajamatkalla hyvään naapurisovintoonkaan
+päässeet paljon luottamaan, useinhan oli tälläkin ruunun retkellä
+heimojenvälinen katkera riita puhjennut ilmiliekkiin ja osoittanut,
+kuinka syvällä ja syttyvänä vielä vanha viha kyti. Joskushan oli kyllä
+sovinnon sävel kauniina kaikunut mielissä, niinkuin silloin Sotasaaren
+rannalla, jolloin kuunneltiin Halliparran kertomusta ja paistettiin
+yhteinen varraskala. Mutta monesti olivat rajamiehet senkin jälkeen
+tunteneet, että pieni pisto jo olisi taas riittävä särkemään kaiken
+ulkonaisenkin sovinnon. Niin herkässä piili ikivanha heimokauna, sen he
+nytkin eron hetkellä tunsivat.
+
+Suvannon rannassa, Möhökosken alla, irroittivat nyt savolaiset
+varppeita venheittensä laidoista ja valmistausivat itäiselle reitille,
+kotikylään kohden soutamaan. Lauri lepäili ylempänä rinteellä Hämeen
+miesten joukossa ja katseli siitä lähteväin touhua. Hän tunsi
+pettymystä mielessään hänkin. Särkyneet olivat hänen toiveensa luoda
+eheitä, sovinnollisia välejä riitaisten heimojen keskuuteen, huvenneet
+olivat tällä retkellä monet hänen kauniit unelmansa. Tarvaisen Ohtoa,
+jonka kanssa hän jo Viipurissa oli kättä puristanut ja jonka tuvassa
+hän oli iloiset kihlajaiset juonut, ei hän nyt Sotasaaren sanakiistan
+jälkeen ollut kertaakaan puhutellut. Ohto oli välttänyt häntä ja hän
+Ohtoa, mutta arpiotsaisen savolaisen katseissa oli Lauri taas monesti
+nähnyt sen ilkeän kiillon, jonka hän niin hyvin muisti heidän ensi
+yhtymisestään, -- ei, kestäviä, hyviä sukulaissuhteita hän ei tuon
+syväsappisen miehen kanssa saa koskaan rakennetuksi!
+
+Mutta sitä unelmistaan kauniinta ja armainta, jota hän vuosien halki
+oli povessaan vaalinut, ei hän sittenkään laskenut särkymään. Sen hän
+toteuttaa aikoi, riehuipa myrsky tai paistoi päivä. Ja kun hän nyt näki
+Ohdon venheen suvannon rannalta jo lähtöä tekevän, astui hän varmoin
+askelin hänen luokseen vesirajaan ja virkkoi:
+
+-- Sanani olen sisarellesi antanut, että tänä syksynä tulen hänet
+vaimokseni hakemaan, sen tiedät. Oli meidän miesten väli mikä tahansa,
+minä tulen Mikon messun aikaan Suur-Savoon.
+
+Tarvaisen arpiotsainen Ohto luimisteli kotvasen Lauria kulmainsa alta
+eikä hetken aikaan mitään virkkanut. Harvakseen hän sitten vastasi:
+
+-- Taisi olla liian kiireinen se kauppa, en sinua enää puheilleni
+odottanut.
+
+-- Minä olen oppinut sanassani pysymään, virkahti Lauri. Ja hänen
+puheessaan oli uhkaa, että hän sen sanansa pitää kaikissa tapauksissa,
+hyvällä tai pahalla.
+
+Toisen kerran luimautti häntä Tarvaisen mies nyt tukkansa alta. Hänellä
+näytti sisu käskevän purkamaan kaupat hämäläisen kanssa, mutta hän ei
+kehdannut sitä sentään omalta väeltään tehdä, olihan hän julkisesti
+suostumuksensa antanut julkiseen kosintaan. Sivulle kääntyen hän nyt
+senvuoksi vastasi:
+
+-- Sanassani pysyn minäkin, -- itsepähän Anja ne kaupat hieroi, itse
+niistä vastatkoon!
+
+-- Me vastaamme niistä yhdessä.
+
+Enempää ei puhuttu, -- kylmä ja kankea oli sekin lyhyt keskustelu.
+Eivätkä vastaiset langokset toistensa kättäkään enää puristaneet, kun
+he siinä valkamassa erosivat. Ohto nousi jo vesille työnnetyn venheensä
+perään ja lähti viilettämään itäistä selkää kohti, ja Lauri astui
+synkkänä muodoltaan, mutta päättäväisin askelin, törmälle, josta
+hämäläisetkin jo eväitään kokoilivat. Siellä astui häntä vastaan
+Suopelto, joka oli tarkasti sivulta seurannut Viipurin-toverinsa kylmiä
+jäähyväisiä, ja jännityksellä hän nyt Laurilta kysyi:
+
+-- Milloin ovat häät Savilahdessa?
+
+-- Mikonpäivän aikaan, tule sinne, Sipi!
+
+Suopelto oli jo pelännyt toisenlaista vastausta ja iloisiksi hänen
+leveät kasvonsa kävivät, kun hän Laurin lujan sanan kuuli.
+
+-- Oikein, Lauri, virkkoi hän, -- yhtä kylmää ei pidä miehen
+säikähtää, eikä montakaan. Se on totta, että syvemmälle maahan täytyy
+riitavainajain luiden maatua, ennenkuin eheiksi ummistuvat nämä vanhain
+vihain jäljet; uuden polven täytyy sitä ennen kasvaa vanhojen
+haudoille. Mutta se uusi polvi on juuri luotava, ja siitä kasvaa uusia
+miehiä, ole siitä huoletta, Lauri!
+
+Jo näkyi Olavi Niilonpojan johtajavenhe laskevan rannasta suvannolle,
+ja kiireesti kävivät nyt Hämeen miehetkin kantamaan konttejaan
+aluksiinsa, soutaakseen viimeisen vesitaipaleen kotikyliinsä päin. Jo
+Sysikorven venheitäkin rannasta työnnettiin, kun vielä mies
+hengästyneenä tulla torvesi lepikkojen välitse ja juoksi siihen
+lähdössä olevaa alusta kohti. Se oli Tuiran Vilppu, joka nyt läähättäen
+kertoi:
+
+-- Olinpa vähällä myöhästyä ja yksin jäädä jalkamieheksi --, en tiennyt
+teidän niin kiirehtivän.
+
+-- Missä olet sitten käynyt? kysyi Lauri kummissaan hiestyneeltä
+mieheltä.
+
+-- Kihoskoskella kävin, vanhaa pirtinpohjaani katsomassa, poikkimaisin
+tästä juoksin...
+
+-- Tuon ruostuneen kirveenkö sieltä vielä löysit?
+
+-- Vielä sieltä löysin paljon muutakin. Koivut löysin, joiden välille
+olin tehnyt kiikun, missä eukkoni ennen poikanen sylissään minua aina
+metsästä odotti ... löysin rotkon, johon Ennin makaamaan jätimme, kun
+kiirehdimme vainolaiselle lapseni polttamista kostamaan... Rakas on
+minulle se paikka ... siellä lohet vielä hyppivät koskessa, ja
+teirinpoikue kukersi sen halmeen laidassa, joka minulta silloin jäi
+puoleksi kaatamatta...
+
+Lauri näki veitikan katseiden nyt vakavina olevan, onnen ajan muistot
+näiltä hiljaisilta saloilta hänen mielensä nähtävästi täyttivät. Ja hän
+virkkoi Vilpulle:
+
+-- Taidatpa jäädäkin tänne pirttiäsi taas pystyyn salvamaan?
+
+-- En ... en nyt...
+
+-- Mielesi palaa vielä Viipuriin, huovien iloiseen elämään?
+
+-- Ei sinnekään, -- teidän venheeseenne nyt pyrin, onko aironpaikkaa
+joutilasta?
+
+-- Mitä, kysyi Lauri hämmästyneenä, hylkäätkö Olavi-herrasi ja koko
+huovinurasi, Karmalaanko palaat?
+
+-- Enpähän ensi kertaa elämänuraani vaihtane. Karmalaan tulen ja jään.
+Eroluvan sain jo Olavi-herralta, vapaa mies olen taas.
+
+Ja siinä venheitä vesille viimeisteltäessä kertoi Vilppu jo taas
+kyllästyneensä soturinammattiin, -- perheensä luo, Ennin ja poikansa
+luo, sinne hän halusi jo asettua. Ja olihan siihen hänen päätökseensä
+vielä muitakin syitä, viittaili veitikka Laurille veikeämmin. Siksi
+usein hän oli elämänsä taipaleilla joutunut ristiriitaan esivallan
+edustajain kanssa, että hän varoi siitä vielä kerran tilille
+joutuvansa, jos aina vain siellä näkyvillä pysyisi, -- täällä korven
+laidassa hänelle kyllä marskin turvakirja riitti. Arpa oli nyt
+heitetty, tahallaan oli hän Olavi-ritarin venheestä pois jäänyt, niin
+kertoi Vilppu taas iloisena ja lisäsi:
+
+-- Nyt seuraan sinua, Lauri, Karmalaan ja sieltä häihisi Savoon. Ja
+iloisesti on nämä häät vietettävä kaikista kahnauksista huolimatta, sen
+minä takaan!
+
+Lauri hymähti:
+
+-- Kun sinä sen takaat, niin uskoa kai täytyy. Mutta kuinka tahansa,
+tuosta saat airon, terve taas toveriksi salolle! Ja nyt kova soutu
+kotiin päin!
+
+
+
+
+XVII. TUPAANTULIAISET.
+
+
+Kellastunut oli lehti ja mustunut maa metsässä, jonka läpi hääjoukko
+saatteli Lauria ja Anjaa Savilahdelta heidän uudismökilleen Vahvajärven
+rannalle. Koivunlatvat olivat jo melkein alastomat, mutta haavat olivat
+vielä koreimmassa, punaisenruskeassa juhlapuvussaan, kimaltaen
+kirkkaina suontakaiselta rinteeltä tielle. Marjanvarsista oli lehti
+varissut, mutta punaisina, mehevinä hohtivat karpalot suolla ja
+kypsänpulleat puolukantertut aholla. Syksy oli tullut. Mutta se ei
+ollut sumuista, kosteata, masentavaa syksyä; raitis oli ilma
+metsässäkin, tuores ja terve, sen olivat yökylmät puhdistaneet ja
+pohjan vihurit tuulettaneet. Raitis oli myöskin hääjoukon mieli,
+iloinen ja kevyt. Enimmäkseen vain nuori väki olikin lähtenyt
+vastanaineita salopirttiin saattamaan, -- matka kun oli vanhemmille
+liian pitkä --, ja leikkiä lyöden se taivalta teki ja kajautti
+lauluillaan kellastunutta saloa. Edellään se ajoi Anjan nimikkolehmää,
+parittain kantoivat saattajat korennoilla morsiustalosta tuotuja
+myötäjäisiä ja uuden talon tarpeita, mutta itse juhlapari käveli
+joutilaana, kunniaväkenä, joukon keskellä.
+
+Kankeathan ne häät olivat olleet Suur-Savon Tarvaisessa. Ei ollut kyllä
+Ohto-isäntä säästänyt suuren talon varoja juhlia valmistaessaan: siinä
+oli saanut härkä jos lammaskin henkensä heittää, mahtavat lohet oli
+pöytiin kannettu ja vankkaa oli ollut kotihalmeen ohrista pantu olut.
+Ja paljon oli vieraita juhliin kertynytkin; oli tullut savolaisia
+laajan pitäjän joka kulmalta, ja miehissä olivat Sysikorven
+hämäläisetkin, syystyöt lopetettuaan, lähteneet johtajasukunsa perijän
+aviojuhlille salotaipaleen taa. Mutta vaikka häihin oli tultu
+ilman riidan mieltä, niinkuin vaati tapa vanha ja hyvä, ja vaikka
+Ohto-isäntäkin oli varonut liikahaarikkaa kallistamasta, niin jäykkää
+oli ollut eriheimoisten seurustelu näissä suurissa häissä. Ikävöiden
+olivat senvuoksi sekä vastavihityt että nuori väki molemmista heimoista
+odottaneet sitä hetkeä, jolloin häälahjat oli annettu ja itkuvirret
+veisattu morsiamelle jäähyväisiksi. Silloin päästiin kulkemaan salolle
+päin Laurin uuteen tupaan, -- sillä taipaleella se vasta oli ilo ilolle
+tuntuva, sen he arvasivat.
+
+Ja he olivat sen arvanneet oikein. Helpottavalta oli heti syksyiseen
+metsään tultua kaikista tuntunut; siellä lepoahoilla lyötiin mukana
+kannettavasta tynnyristä tappi auki, ja nyt vasta iltikseen kierteli
+viisvanteinen kippo häärahvaassa. Vasta nyt sai Vilppukin lupauksensa
+täytetyksi, että näistä häistä oli sittenkin tehtävä iloiset häät. Hän
+kiusaili siellä Heino-toveriansa, joka vaskitetussa kypärässä ja
+hirvennahkaisessa miekkavyössä kulki talonpoikaisen häärahvaan
+seurassa, hän nauratteli nuorta Enniä, joka nyt hänkin ensi kerran
+elämässään iloisena ja onnea säteillen iloisten joukossa ilkamoi, ja
+nuorelle avioväelle hän antoi iloisia neuvojaan, -- Vilppu puhalsi nyt
+todellakin äänekkään riemun hereille koko tuossa korpea samoilevassa
+joukossa. Murahtaen pysähtyi kontio, joka vaaran rinteellä mustikoita
+mauskutti, tuota melua kuuntelemaan, kuopaisi sitten tyytymättömänä
+maata ja lonkkasi syvemmäs kankaalle, josta jäkälää jäystävä porolauma
+loikkasi suolle sellaista vinhaa, että kavionkilke tielle asti kajahti.
+
+Mutta kun sen hilpeän päivätaipaleen jälkeen saavuttiin Vahvajärven
+rannalle, niin jo vaihdettiinkin leikki työhön ja reippaasti kävi nuori
+väki, niin hyvin Hämeen kuin Savon heimo, käsiksi niihin taikoihin,
+jotka uudella tuvalla oli luvattu suorittaa, ennenkuin loppukarkeloihin
+saatiin käydä. Tupa oli jo Juuritaipaleessa valmis, sen oli Lauri itse
+veistänyt, veistänyt kuin hyväillen sileiksi karkeat petäjät, ja
+korkealle oli hän nostanut kurkihirren näkymään loitos yli rauhaisan
+lahden. Mutta rannassa oli sauna vielä kattoa ja kiuasta vailla, ja
+ometta oli kiireellä kyhättävä asunnoksi ammuvalle Helunalle, joka
+Karmalasta mullikkaa toverikseen odotti ja jolle jo kesällä korkea
+heinäsuova oli järven rantaan koottu. Ja aitta oli tehtävä mäelle,
+mihin ripustaa nuorikon huomenvaatteet ja kuivamaan pingoittaa
+kaadettavain karhujen taljat ja oravakiihtelykset.
+
+Taas rytisi vavahdellen Vahvakorven metsä, kun hirsiksi kaatuivat
+suuret petäjät, ja niiden kupeilla kalskahtivat veistäjäin kirveet.
+Naiset vetivät miesten apuna hirsiä salvokseen, johon nopeasti kerros
+kerroksen päälle kohosi. Mutta kun pitkät rupeamat siten oli työtä
+tehty, iskettiin illalla kirveet hirsiin kiinni, ja silloin Laurin
+uuden pirtin paksut siltapalkit tömisivät karkeloivien poljennasta, ja
+iloinen nauru kajahti pimeälle lahdelle. Silloin viritti myös Juvan
+luiseva Pouta-Paavo, joka hänkin oli lähtenyt vankilatoveriaan uuteen
+tupaan saattamaan ja joka päivän rannassa oli nuorelle ystävälleen
+venhettä veistänyt, virsivipunsa ja lauloi illan ratoksi niitä
+laulujaan Ilmarisesta seposta ja Lieto pojasta Lemminkäisestä, joita
+hän kotoisilla Karjalan mailla oli oppinut. Jokena juoksi hänen
+laulunsa. Ja sitä jatkoi toisaalta Suopellon Sipi, laulaen hän niitä
+vereksempiä lauluja Kurjen Matista ja hänen pirkkalaistensa
+lapinretkistä, joita Hämeen puolella tunnettiin. Mutta toimekkaana
+puuhasi uuden, sähisevän uunin ääressä talon nuori Anja-emäntä,
+valmistaen talkooväelle illallista niistä metsän makeista antimista,
+joita erämiehet aina aamutuimaansa lehdosta hakivat, ja häntä
+Leena-muori auliisti auttoi ja opasti.
+
+Talkootöitä lopetettiin eräänä iltana Juuritaipaleen pihalla, kun Penin
+ääni ärhentävänä kuului viereiseltä kankaalta, -- vieraita se haukkui.
+Juostiin katsomaan: Jokohan sieltä saapuvat Karmalan vanhukset, jotka
+eivät olleet häihin jaksaneet tulla, mutta jotka Laurin uuteen tupaan
+olivat luvanneet tuoda hänen kotiperintönsä? -- Ei ollut tulija
+Karmalan väkeä, mutta tuttu kulkija se silti oli. Hän saapui sieltä
+puettuna harmajaan munkinviittaan, joka vyötäreiltä oli nuoranpätkällä
+sidottu. Se oli Klemetti-isä, sydänmaalaisten suosittu ystävä, jonka
+Maunu-piispa muutamia vuosia sitten oli erämaan laitaan jättänyt
+savolaisten opettajaksi. Hän astui sieltä metsästä nytkin iloisena ja
+ystävällisenä häärahvaan keskelle, astui avopäin, virsut jalassa ja
+selässään oli hänellä se pieni pussi, jossa hän kantoi astian pyhää
+öljyä ja toisen pyhää hostiaa, antaakseen sairaille ja kuoleville
+lohdutuksen, missä sellaisia tapasi.
+
+-- Tule taas tervennä joukkoomme, isä, huusivat savolaiset ilostuneina.
+He tiesivät, että Klemetti-isä tänä kesänä oli käynyt Pyhän Henrikin
+haudalla Rantamäellä ja samalla Maunu-piispan puheilla Turussa,
+tekemässä tiliä toimestaan, ja he arvasivat hänen niiltä matkoiltaan
+nyt palaavan. Ja Laurikin häntä kädestä puristi, virkkaen:
+
+-- Terve uuteen talooni!
+
+Mutta munkki viskasi ohkaisen pussinsa selästään, istahti talkootyöstä
+lepääväin keskelle ja puhui:
+
+-- Tiesin täällä talon löytäväni ja jopa arvasin Anjan ja Laurin siitä
+tapaavani, mutta enpä uskonut ehtiväni hääjuhlain rääpiäisiin. Sen
+parempi, kun kerkesin, minulla on tähän uudistaloon terveisetkin
+tuotavana. Mutta, Anja-emäntä, onko sinulla oluttilkka vielä jäljellä
+janoiselle kulkijalle?
+
+-- Vielä on tilkka häätalon tuomisia...
+
+Juodessaan viskasi hän rohkaisevan sanan nuorelle emännälle ja
+puhutteli leikkisästi Savilahden kassapäitä, -- kaikkien ystävä hän
+oli, ja varsinkin nuorten, joiden kehitystä hän oli koettanut lempeällä
+kädellä ohjata. Kiertävä harmaamunkki tiesi ja tunnusti, että puhdas
+uskonnollinen jälki hänen käännytystyöstään tämän salokansan
+keskuudessa ei ollut suuri. Mutta metsäkyliä kierrellen oli hän
+alituisesti tuon kansan keskessä seurustellut ja siten sen mieliin ja
+käsitykseen paljon vaikuttanut, -- siten hän oli opettanut sitä
+kunnioittamaan sitä ristin oppia, jonka nimessä hän täällä kuljeskeli.
+Hän ei ollut leipäpappi, joka salokyläläisiä sakotteli laiminlyödystä
+kirkonkäynnistä taikka tihuntirästeistä, köyhänä tuli hän köyhään
+tupaan, söi talonpoikain pöydässä eikä hän opetustoimestaan mitään
+palkkaa vaatinut. Siksi kansa häneen luottikin enemmän kuin
+virkapappiinsa, häntä se mieluummin rippi-isänään käytti ja hänen
+neuvostaan se jo hätänsä hetkellä ristinmerkin teki, vaikka sydämessä
+asuikin vielä pakanallisen viisikannan kuva.
+
+-- Niin, Lauri, piispa muistaa vieläkin tämän Juuritaipaleen, -- puhui
+munkki, annettuaan Anjalle haarikan takaisin, -- hän se sinulle viestin
+laittoi!
+
+-- Mitä, piispako? kummasteli Lauri.
+
+-- Niin, piispa kyseli minulta näitä Hämeen ja Savon rintamaiden
+välejä, ja silloin hänelle mainitsin, että sinä juuri olet uudispirtin
+rakentanut tähän Vahvajärven rannalle, jossa hän kahdesti on yönsä
+taivasalla viettänyt. Hyvin hän tämän paikan muisti, kertoi itse tänne
+aikoneensa majatalon perustaa ja siksi tämä sinun uudispirttisi hänen
+mieltään ilahdutti. Ja ennenkuin Turusta lähdin, antoi hän minulle
+tämän kirjan sinulle, Lauri, tuotavaksi...
+
+Munkki veti poveltaan suuren, sinetillä varustetun pergamentin, jonka
+hän Laurin kouraan pisti. Kummastellen sitä kaikki katsoivat ja
+ällistyneenä Lauri kysyi:
+
+-- Mikä kirja se on, isä ... mitä siinä luetaan?
+
+-- Siinä lahjoittaa piispa sinulle kaikki nämä Vahvajärven maat, kun
+sinä vain matkamiehille yösijan majassasi annat...
+
+-- Sepä on sievä huomenlahja, virkahti Suopelto innostuneena.
+
+-- Kiitetty olkoon piispa, lausui Laurikin, vieläkin ihmeissään tästä
+odottamattomasta häälahjasta. Ja Anja kietaisi kiitollisena
+käsivartensa vanhan oppi-isänsä kaulaan.
+
+Mutta munkki kertoi vielä tarkemmin piispan toivovan, että tällaisten
+uudisasutusten kautta Savon ja Hämeen kansojen kireät välit vähitellen
+korjautuvat ja että liikekin molempain heimojen välillä siten käy
+helpommaksi ja yleisemmäksi. Ja ainakin tästä nuorukaisjoukosta näytti,
+että sen toivon ei toki pitäisi olla mahdoton.
+
+Iloisella, rohkealla mielellä taas tänä iltana karkeloihin käytiin. Jo
+olikin viimeinen karkelo-ilta. Kovalla työllä ja kiireellä oli
+talkooväki nyt lauantai-iltaan saanut Laurin uudistaloon tarpeelliset
+ulkorakennukset pystyyn; Heluna oli omettaansa viety, Anja sai ripustaa
+häälahjansa ja kotitalonsa tuomiset uuteen aittaansa, ja ensi löyly
+lyötiin talkooväelle tänä iltana Laurin uudessa saunassa. Huomenna,
+sunnuntaina, piti häärahvaan lähteä palaamaan Juuritaipaleen
+uudistalosta, toisten itään, Saimaan puolelle, toisten länteen,
+Päijänteen rannoille. Viimeiset iltakisat nyt kylvyn jälkeen pidettiin
+valkoseinäisessä tuvassa leikkiä lyöden ja iloiten.
+
+Mutta toisten iloihin ei tänä iltana Tuiran Vilppu ottanutkaan osaa.
+Hän istui ääneti nurkassa tarkastellen Laurin rihmasia, lämsiä ja
+vasamakasaa, -- ne oli pyyntimies ensiksi uuden pirttinsä seinälle
+ripustanut. Ihmetellen katseli Lauri tätä iloisen toverinsa outoa
+alakuloisuutta ja kysyi:
+
+-- Mitä mietit, Vilppu, kadutko jo kauppojasi, kun Viipurin ilot
+heitit?
+
+-- Katselen kateella tätä sinun uudistaloasi. Tällainen onnenpesähän se
+oli jo minullakin Kihoskosken rannalla ... mutta ei ole enää.
+
+Perheensä luo päästyään oli Vilppu yhä varmistunut päätöksessään jäädä
+pysyväisesti kotikulmalleen halmeenraatajaksi ja pyyntimieheksi. Mutta
+Karmalaa hän ei oikein kodikseen tuntenut, häntä painosti siellä
+samalla tavalla kuin Lauria ja niinkuin tämä olisi hänkin tahtonut taas
+salolle elämänsä perustaa. Siksi hän oli nyt alakuloiseksi käynyt,
+nähdessään näinä päivinä Laurin kotoista onnea uudessa uudistalossa.
+Sen Lauri hyvin oivalsi ja virkkoi:
+
+-- Mutta nostetaanpa sinunkin tupasi pystyyn taas Kihoskosken rannalle!
+Paremmin siellä nyt uskallat asua, kun raja on käyty; eikähän tästä
+meiltä ole sinne kuin päivän astunta saloa, -- ihan naapureiksihan me
+jouduttaisiin!
+
+-- Kun sen taas jaksaisi pystyyn saada, huoahti Vilppu, -- sinne
+mieleni tekisi. Mutta tuomet vesovat jo siellä vanhan kiukaani
+sijoilla.
+
+Jo oli karkeloväkikin kertynyt tätä keskustelua kuuntelemaan, ja sille
+nyt Lauri kehoittaen huudahti:
+
+-- Toimitetaanko talkoot Kihoskosken rannallekin, rakennetaanko
+Vilpulle tupa sen poltetun tilalle, yhdessä molempain heimojen
+voimalla!
+
+-- Mukaan tullaan, tuuma on hyvä!
+
+Auliina innostuivat kaikki sitä hanketta avustamaan. Ja sillä hetkellä
+se päätettiin, että ensi kevännä, kun kalajärville lähdetään,
+pysähdytään päiväksi pariksi Veneheittoon ja silloin rakennetaan
+miesvoimalla Vilpulle uusi tupa Kihoskosken äyräille, ja entistään
+ehompi. Kättä lyötiin päälle. Eikä ollut enää Vilppukaan kisoista
+syrjässä, ja iltakauden pälyi ilon kyynel Enninkin suruista sulaneessa
+silmässä. --
+
+Kaipaavana valmistautui seuraavana päivänä tuo puolen viikkoa yhdessä
+viettänyt hääjoukko toisilleen jäähyväisiä sanomaan. Oli kirkas,
+lämmin, päivänpaisteinen sunnuntain aamupäivä, lauhkea "kesäinen"
+syksypäivä, ja hääjoukko oli ryhmittynyt sen sulosta nauttien
+istumaan siihen Vahvajärven kauniille nurmikentälle, joka ensimmäisenä
+olikin houkutellut Laurin tähän uudistaloa ajattelemaan ja johon
+keltarantaiset selät tyyninä siintivät. Siinä kuunneltiin vielä
+Pouta-Paavon soittoa, -- hän oli näet ottanut kanteleen mukaansa näihin
+tupaantuliaisiin ja näppäili nyt hiljaa sen kieliä päiväpaisteisella
+rinteellä.
+
+Mutta siinä kanneltaan sormiessaan innostui soittaja vähitellen itse
+omasta soitostaan. Hän rupesi pehmeillä sävelillään manaamaan esiin
+Vahvajärven hyvät haltijat tätä uudistaloa suojelemaan. Ja soittonsa
+säestämänä herahti hän laulamaankin, kutsuen lehdonhaltijat vaalimaan
+pientä perhettä erämaan kätkössä. Hän toivotti sille
+
+    Lehot laajat leipämaiksi,
+    ahonvieret vehnämaiksi
+    kukkamaiksi kummunvieret;
+    salon hiekat hernemaiksi,
+    salon mullat maltahiksi...
+
+Mutta hänen kanteleensa kajahti myöskin erämaan yksinäistä ikävää, sen
+korven raskasta kohinaa autioina iltoina, jolloin eläjän mieli siellä
+
+    On kuin laaka lammin ranta,
+    kuin pimeä pilven ranta,
+    kuin on alli aallokossa
+    uiessa vilua vettä...
+
+Syvään, surunvoittoiseen erämaantunnelmaan vaipuneena kuunteli
+rinteellä istuva hääjoukko tätä Paavon sydämestä lähtevää laulua ja
+tunsi kaksinkerroin erohetkensä ikävän, ikävän jättää nuori pari yksin
+tänne korven kätköön. Ja sydämestään yhtyi se laulajan toivotuksiin,
+kun tämä lopuksi taas erämaan luontoa lauhkeaksi kehoitti uuden tuvan
+eläjille ja metsään päin kääntyen manasi:
+
+    Lepy lehto, kostu korpi,
+    lempeä salo sininen!
+    Anna rauha rahvahalle
+    salon pirtille sovinto...!
+
+Se oli korven kansan korkeinta jumalanpalvelusta, herkemmin se soitto
+ja laulu salon lasten sydämiä liikutti kuin kauneinkaan kuorivirsi tai
+mahtavin messu kirkossa. Sen tuo kansa nyt täyteläästi tunsi;
+kylmimmänkin kuoren alta löytyi nyt sydän, peitetyinkin tunne
+purkausi nyt ilmi ja kyynele kimalteli tänä sunnuntaiaamuna monen
+takamaataistelijan silmässä. Sen hartauden oivalsi myöskin
+munkkivanhus, joka avopäin istui hääjoukon keskessä kuunnellen, kuinka
+vanha laulaja pakanallisia haltijoita uuden talon suojelijoiksi manasi.
+Hän oli jo tottunut alistumaan tähän salon kansan piintyneeseen tapaan,
+että se hänen Jumalansa rinnalla yhä vanhoja haltijoitaan palveli, eikä
+hän voinut eikä tahtonut nytkään häiritä sen syvää, kaunista hartautta,
+-- se oli hänestä jumalanpalvelusta sekin!
+
+Laurin vieressä rinteellä istui Pouta-Paavon soittoa kuunnellen hänen
+orpanansa, Heino, ja tämänkin huijaripojan mielen nuo korven säveleet
+välittömästi ja syvästi vaikuttivat. Heti talkootaloon tultuaan oli hän
+riisunut pois sotilastakkinsa ja nostanut kypäränsä naulaan, johon hän
+leveän miekkavyönsäkin oli ripustanut; kirveeseen oli tarttunut hänkin,
+liehuen puolen viikkoa toisten rinnalla veistotöissä. Silloin jo oli
+hänen mielessään toisinaan herännyt kaipuu takaisin kotoiselle salolle,
+jota hän kirjavan maailmantaipaleensa varrella harvoin oli joutanut
+muistelemaankaan. Mutta kun hän nyt Laurin uudistalon pihalla kuunteli
+kotikanteleen hillitysti helähtäviä, surumielisiä säveliä, kasvoi se
+kaiho hänessä ylivoimaiseksi. Ja sen tunnelman vallassa kääntyi hän,
+kun Paavo oli lopettanut laulunsa, Laurin puoleen ja virkkoi, koettaen
+tehdä äänensä leikkisäksi:
+
+-- Sinä olet, nyt, Lauri tämän järven isäntä, mitähän jos minullekin
+sen jostakin lahdenpohjasta mökinpaikan antaisit.
+
+-- Sinulleko...? -- Lauri katsoi pitkään orpanaansa, jonka muuten
+hiukan jo herrastavassa ja ylimielisessä käytöksessä hän oli
+huomannut joitakin epävarmuuden merkkejä. Heino oli ensiksi, kun
+Savilahdella tavattiin, kehahtaen hänelle kertonut, kuinka suuria
+tulevaisuudentoiveita hänellä oli sillä uudella uralla, johon sattuma
+niin äkkiä oli hänet lukutieltään nykäissyt. Kaarlo Knuutinpojan
+suosioon hän oli jo vajaassa vuodessa päässyt saman verran kuin ennen
+Maunu-piispan, olipa hän jo viime kesänä väliaikaisesti toiminut
+linnanvoutinakin. Hän oli hyvissä väleissä ja suosittu vieras
+Degen-ukon perheessä, jonka vanhempaa tytärtä -- jalosukuista neitosta
+siis -- hän uhkasi kosia, -- sitä tietä oli hän aikonut yhä ylemmille
+virka-asteille kiivetä... Tosissaanko Heino nyt miettisi jättää nuo
+korkeat tulevaisuudentuumansa ja palata kaukaiselle salolle
+uudisasukkaaksi, -- ei, pilaa hän puhuu, niin päätteli Lauri ja jatkoi:
+
+-- Taitavat toki asemiesten pidot ja linnanneitosten kisat Viipurissa
+sinulle makeammilta maistua kuin halmeenraadanta tai pyyntimiehen
+retket, -- niitähän et kestänyt ennen nuorempanakaan.
+
+Heino ei heti vastannut; oudot ristiriidat hänen mielessään
+risteilivät. Hän katseli tuota rinteellä hartaassa tunnelmassa lepäävää
+nuorukaisjoukkoa, ja hänestä tuntui, että onnellisempina nämä nuoret
+nauttivat noista kotoisista iloistaan kuin kiiltopukuiset linnanritarit
+ja neitoset juhlajuomingeistaan ja palkattujen leikarien soitosta. Se
+tunne oli hänessä tällä hetkellä voimakas ja syvä, ja vakavin katsein
+vastasi hän Laurille:
+
+-- En tiedä, salo tuntuu vetävän minuakin puoleensa. Ihmettelin ensiksi
+Vilppua, kun hän kypäränsä hylkäsi, nyt en ihmettele enää, -- ei ole
+hauskaa olla aina muitten käskettävänäkään.
+
+-- Vai vetävät sinuakin lapsuutesi maat... Kyllähän täällä lahtia
+löytyy sinullekin, jos tahdot kotisaloon palata, mutta muistapas: kovaa
+on korvessa raataa...
+
+Heino ei enää vastannut. Hän kummasteli itseäänkin: oliko metsän rauha
+ja kellastunut syksyluonto hänet lumonnut, vai loihtiko hänet
+Pouta-Paavon äskeinen laulu...?
+
+Hän katseli, kuinka Peni ahon rinnassa tuvan kupeella surunvoittoisesti
+ulisi, pää pilviä kohti nostettuna. Mutta yhtäkkiä Peni siitä pystyyn
+karahti ja karkasi ärhentävästi haukkuen metsätielle päin, ilmeisesti
+vainuten uuden kulkijan. Pihanurmella istunut häärahvas nousi ylös ja
+siirtyi tuvan taa metsän rintaan katsomaan, ketä sieltä kulki. Jo
+kajahti tervehtivänä Laurin ääni, -- tuttuja olivat tulijat, Karmalan
+väki sieltä vihdoinkin saapui. Isä-Tuomas asteli siinä edellä,
+mullikkaa nuorasta vetäen, ja poika-Tuomas käveli mullikan perässä,
+sitä vitsalla hosuen; molemmilla oli selässään korkeat jymykontit
+täynnä työkaluja ja talontarpeita, jotka heidät vielä entistä
+kumarammiksi painoivat. Innottomin kasvoin he pysähtyivät uuden tuvan
+eteen taakat selässään, -- juuri sellaisina Heino isänsä ja veljensä
+lapsuutensa ajoilta asti muisti. Mutta viimeisenä jonossa ja jalkojaan
+väsyneesti laahaten saapui sieltä Heinon äiti, kalpeana ja kylmänä
+niinkuin ainakin. Kontti oli hänelle ilmeisesti liian raskas. Mutta
+hänen silmänsä pälyivät ympärilleen, kun hän pihalle astui, ikäänkuin
+hakien jotakin. Ja kun ne vihdoin Heinoon sattuivat, silloin nuo
+katseet jäykistyivät ja kävivät ankariksi.
+
+-- Sinäkin tulit, äiti, vaikka heikoilta voimasi näyttävät, virkahti
+Heino, nyt ensi kerran pitkien vuosien takaa emoaan tervehtien.
+
+-- Sinua juuri tapaamaan tulin, vastasi Marketta. Melkein viluinen oli
+hänen tervehdyksensä, mutta noissa levottomissa katseissa näytti
+sittenkin piilevän jotain syvää polttoa.
+
+-- Arvasit minun Laurin häihin tulleen, äiti?
+
+-- Arvasin ja tiesin, tiesin, että minua täällä tarvitset. Aiotko
+Karmalaan?
+
+-- En ole aikonut, äiti...
+
+Omituinen oli se yhtyminen. Äiti, hento nainen, pysyi kylmänä ja
+jäykkänä, poika sitävastoin, soturi ja maailmankiertäjä, suli pehmeäksi
+kuin vaha. Heino tunnusti nyt, että juuri äitiään tapaamaan hän oli
+näihin häihin lähtenytkin, mutta syliinsä ei häntä emo sulkenut, ei
+kotiinsa käymään kutsunut. Jonkunlainen arka, kankea mieliala laskeusi
+siitä äsken niin herkkämieliseen hääjoukkoon, ja melkein kiirehtien
+kaikki nyt kävivät viimeistä juhla-ateriaa syömään uudistuvassa,
+joutuakseen sitten taipaleelle. Vielä oli siinä nuori väki aikonut
+kaikkein viimeiset karkelot lyödä ennen eroaan, mutta niistä ei nyt
+tullut mitään. Ääneti istuttiin, kuiskaillen harva sana vaihdettiin, --
+viimeksi tulleiden ylen vakava, raskas mieli oli ilon karkoittanut.
+
+Mutta äkkiä siirtyi pirtin perältä kumara isä-Tuomas ovelle, Heinon
+viereen. Hänellä näkyi olevan hyljätylle pojalleen jotain sanottavana,
+joka hänen mieltään painoi.
+
+Oudostellen sitä katselivat sysikorpelaiset, jotka tunsivat Tuomaan
+heltymättömän mielen, ja vaikeaa näkyi vanhan miehen olevankin saada
+sanotuksi sitä, mikä hänen kielellään kammelsi. Vihdoin kuului hän
+kuiskaavan:
+
+-- Kuulin sinun äidillesi sanovan, että et ole aikonut Karmalassa
+käydä.
+
+Isän äänessä oli nyt outo, katuva, melkein anteeksipyytävä sävy, joka
+Heinon mielestä heti sulatti kaikki vanhat kaunat, ja hän vastasi:
+
+-- Enhän ole tuota varmasti päättänyt...
+
+-- Muistan minäkin ne Vesilahden käräjät, mielessäni olen jo ne
+silloiset sanani peruuttanut, -- kiivas olin silloin, nyt olen vanha.
+Tullet kotitaloon, Heino, mahdut sinne Tuomaan rinnalle. Taikka jos
+tahtonet oman pirtin perustaa, kuten Lauri, niin on Karmalassa maita
+jakaakin...
+
+Siihen heidän ympärilleen oli jo kertynyt kotikulman miehiä, jotka
+oikein läheltä tahtoivat kuulla, oliko Karmalan karhu todellakin
+pehmennyt, ja Lauri nyökkäsi heille iloisesti päätään, että näettehän
+sen... Mutta Heinon ohimoissa kohisivat veret kuumina, hänen äskeinen
+mielialansa sai hänet taas ehyeltään valtoihinsa, ja sulalla äänellä
+hän nyt isälleen puhui:
+
+-- Kaipuuta tunnen todellakin kotoisille mailleni, äsken vielä mieleni
+suri sitä, ettet sinä, isä, minua kotiin tahdo. Ehkäpä kääntyykin tästä
+nyt tieni Sysikorpeen päin...
+
+Tämän puheen aikana oli Karmalan sairaalloinen emäntäkin pirtin perältä
+ovensuuhun astunut. Kaikki tiesivät, kuinka haikeasti hän oli kotoa
+paennutta nuorimpaansa ikävöinyt, ja he iloitsivat nyt siitä riemusta,
+jonka isän ja pojan sovinto mahtoi hänen mieleensä tuoda. Mutta sitä
+suurempi oli hääjoukon hämmästys, kun Marketta nyt aukinaisen oviaukon
+kynnykselle asettui ja miltei vihaisesti kähisevällä äänellä virkkoi:
+
+-- Ei tule mitään siitä sopimuksesta, Heino ei palaa Karmalaan!
+
+Sanattomaksi vaikeni isä, ja miltei tyhmistyneenä kysyi Heino:
+
+-- Äiti, etkö sallisi minun syntymäkotiini palata, sinun luoksesi...?
+
+-- En, vastasi äiti kiihkeästi, -- siitä ei sinulle onnea kasvaisi,
+sinun tiesi on pantu toisia uria kulkemaan. Vai siksikö sinua viikon
+pienenä vihkivedessä pesin, siksikö tuskalla olen askeleitasi
+maailmalla vaalinut, että sinä pehmeänä tieltäsi pyortäisit. Tuon jo
+sisässäni tunsin, juuri senvuoksi tänne tarvoin sinua varoittamaan,
+vaikka voimani vaivoin kestivät perille asti. Heino, vyötä vyöllesi
+miekka, jonka pois olet riisunut, ja palaa sinne, mistä olet tullut!
+
+Aivan säikähtyneinä jähmettyivät nyt häävieraat tuota muuten
+harvapuheisen emännän outoa puhetta kuuntelemaan, -- hän olikin, tuo
+laiha, vanhahko nainen, melkein kaamean näköinen, seisoessaan siinä
+vapisevana, mutta uhkaavan näköisenä uuden pirtin kynnyksellä. Hänen
+silmänsä, joita kiersivät mustat renkaat, paloivat kuumaa tulta, jota
+ei katsoa kestänyt. Melkein säikähtyneenä nyt Heinokin, äitiään
+rauhoitellen, hänen viereensä astui ja virkkoi:
+
+-- Miksi kiivastut äiti, mitä tarkoitat?
+
+Mutta kalpea nainen ei häntä enää katsonutkaan, hänen hiilostavat
+silmänsä tähtäsivät ulos syksyiseen luontoon ja matalaksi painui nyt
+äsken riehuva ääni, kun hän outoa puhettaan jatkoi:
+
+-- Tuskalla sinut synnytin ja henkeni hädässä olen retkilläsi
+puolestasi taistellut, ettet poikkeaisi siltä radalta, jonka sinulle ja
+sinun suvullesi olen valinnut. Etkö näe noita tappelevia joukkoja,
+joita erottaa ääretön erämaa, -- ken kerran on toiseen joukkoon käynyt,
+hän ei enää saa toiseen palata. Toisen tie käy poljettuja polkuja
+pitkin, ylhäällä päivänpaisteessa. Rosoinen ja kivikko on toisen tie,
+nälkää, kylmää ja kyyneleitä on sen raskaan raadannan varrella. Tätä on
+meidän talonpoikain kuljettava, mutta tuo paisteinen rinne, herrojen
+kuja, -- etkö ymmärrä siellä pysyä, sinä ja sukusi! Mitä välität meidän
+matalain iloista, mitäpä meidän voimattomain vihoista, -- ota miekkasi
+ja mene...!
+
+Kimeäksi oli kiihoittunut heikon naisen ääni, se oli lopuksi kirmaisten
+kiljahdellut, ja nyt se yhtäkkiä katkesi niinkuin liiaksi pingoitettu
+kanteleen kieli, joka tuokion vielä valittaa, ennenkuin vaikenee. Vielä
+värähtivät Marketta-emännän verettömät huulet, kun hän kaatui kokoon
+kynnyksen eteen pihalle, jossa suonenvedon vavahdukset hänen jäseniään
+nykkivät.
+
+Säikähtyneet häävieraat olivat loitommas vetäytyneet, ja siellä he nyt
+ristivät silmiään, sillaikaa kun Heino ja Klemetti-isä kävivät
+pyörtynyttä auttamaan. Ja kammoksuen he ikäänkuin taikoja luotaan
+hosuivat ja toisilleen kuiskailivat:
+
+-- Loveen lankesi taas Karmalan emäntä!
+
+-- Vitsahousun valtoihin vaipui! Se kuuluu loveen langenneen usein
+kotonaankin Mustanahon karsikossa.
+
+-- Siellähän se on oppinut nuo oudot taikansa, joista hän nytkin puhui,
+häijyjen henkien avulla!
+
+-- Auta Jeesus ja Maaria...!
+
+Mutta hölmistynyttä hääjoukkoa rauhoittaen virkkoi vanha harmaaveli,
+nostaen kaatuneen emännän kynnyksen edestä:
+
+-- Hän on sairas, rukoilkaamme hänen sielunsa puolesta!
+
+Ja ääneensä latinaista rukousta sanellen kantoi hän tuon hennon naisen
+kuin lapsen käsivarsillaan mäelle Anjan uuteen aittaan, jonka lattialle
+Enni nahkaisista vuoteen laittoi, ja sinne jäi munkki yksin potilaan
+ääreen polvistumaan.
+
+Ei tullut hääjoukolle lähtöä uudistalosta vielä sinä sunnuntaina. Päivä
+oli siinä hälinässä jo iltapuolelle kulunut, eivätkä hämäläiset voineet
+sairasta emäntää salolle jättää. Pelon valtaamina supattelivat nyt
+vieraat hiljaa pirtissä ja pihalla, kertoen toisilleen sekä Karmalan
+emännän että muiden ihmeellisistä loveenlankeemisista, kertoivat
+juttuja ukoista ja akoista, jotka olivat itsensä herjalle heittäneet ja
+kaukaisia asioita ennustelleet, sotia ja ruttoja, -- juttuja toistaan
+kamalampia. Niillä he herkät mielensä vieläkin aremmiksi säikyttivät,
+niin että veret kasvoilta pakenivat.
+
+Illan suussa palasi harmaavaippainen munkki aitasta häärahvaan luo
+kertomaan, että Marketta-emännän taudinkohtaus oli ohi, hän oli jo
+tuntoihinsa herännyt, rukouksiinsa heittäytynyt ja pyhää ehtoollista
+pyytänyt. Hän on hurskas nainen, herja henki ei hänen suunsa kautta
+puhunut, vaan Pyhä Neitsyt, jota hän ikänsä on palvellut. Niin vakuutti
+munkki ja kehoitti häärahvasta hiljaa makuulleen käymään.
+
+Mutta Heinon silmää uni karttoi. Isä Klemetin jäljessä käveli hän nyt
+aittaan sairaan äitinsä luo. Hän olisi tahtonut tarkemmin kysyä, mitä
+äiti, jonka pohjattoman hellyyden poikaansa kohtaan hän tunsi, oikein
+oli noilla oudoilla sanoillaan tarkoittanut.
+
+-- Äiti, mitä olet hiljaisissa mielikuvissasi minusta nähnyt? kysyi hän
+kuiskaten vuoteen ääreen astuttuaan.
+
+-- Älä kysele, kielteli Klemetti-isä, -- äidilläsi on jo rauha.
+
+Tyyni ja nöyrä niinkuin ennen vanhaan olikin nyt Marketan katse, ja
+kädet olivat hänellä kuin rukouksessa rinnalla. Hän näytti siinä vain
+hartaasti kuuntelevan, kuinka munkki hänen viereensä polvistuneena luki
+rukouksen toisensa perästä ja sitä tehdessään hiljaa kalisti
+rukousnauhaansa. Mutta raskaasti kohoili jo riutunut rinta, ja se
+rauha, joka hänen kasvoilleen oli laskeutunut, näytti niitä jo
+jäykistävän. Pilveen laskevan auringon rusko loi läntiselle
+taivaanrannalle vain kapean, hohtavan viivan, ja sitä kohden oli
+sairaan sammuva katse aitan oviaukon läpi kiintynyt Ja sinne se
+vähitellen ikäänkuin hämärtyi, raukeni ja sammui. Vihkiöljyllään
+voiteli munkki kuolevan kasvot, ja kun hän sen oli tehnyt ja vuoteen
+äärestä siirtyi, silloin Heino näki, että siinä nahkasilla makasikin
+hänen äitinsä jo vainajana, -- Heino oli häneltä vielä ikäänkuin
+odottanut kysymykseensä vastausta! Mutta munkki painoi vainajan
+pitkäripsiset luomet syviin kuoppiinsa sammuneille silmille, teki
+ristinmerkin otsalle ja rinnalle, tarttui Heinon käteen ja talutti
+hänet, aitanoven suljettuaan, mäeltä alas pirttiin, elävien joukkoon.
+
+Aamun ensi valkeamalla hankkiutui vihdoinkin Laurin tuvalla kauan
+vieraillut häärahvas lähtemään Juuritaipaleesta, jossa kalma
+käynnillään lopulta oli katkaissut pitkän ilonpidon. Vakavana ja
+paljain päin seisoi se keltaisen vesakon laidassa katsellen, kuinka
+männikkömäeltä vainajan ruumista alas kannettiin, kuinka se nostettiin
+vitsaksista kiireellä kyhätyille paareille ja siihen valkealla
+palttinalla peitettiin. Kotikirkolle, siunattuun maahan, oli näet
+Karmalan emäntä haudattavaksi vietävä, ja paareja kantamaan kävivät nyt
+nuo vakaiset Tuomaat, isä ja poika, -- heidän osansa oli aina kuormia
+kantaa, missä vain kulkivatkin. Mutta saattueen etupäähän asettui
+kulkemaan avopäinen munkki, joka ristiä korkealla kädessään kantoi, --
+hän palasi nyt Sysikorpeen vainajaa hautaan saattamaan.
+
+Pirtin kulmalla lausuivat jäljellejäävät näin hautasaattueena
+poistuvalle hämäläisjoukolle jäähyväisensä. Siinä seisoi nyt Heinokin
+peitettyjä paareja katsellen, ja tuokion kimalteli kostea pisara hänen
+silmäkulmassaan. Mutta tuokion vain. Isänsä käsiäkään hän ei nyt
+jäähyväisiksi puristanut, ne olivat paareissa kiinni, kylmästi he vain
+toisilleen päätään nyökkäsivät, ikäänkuin molemmat ymmärtäen, että ne
+eiliset puheet olivat olleet vain hetken mielialan puheita. Ja kun
+surusaatto oli länteen päin varjoisalle notkotielle painunut, silloin
+juoksi Heino kiireellä tupaan ja sitaisi taas leveän miekkavyönsä
+uumenilleen ja nosti vaskitetun kypärän päähänsä.
+
+Varreltaan ylväänä ja kannussaappaitaan kilautellen astui Heino siten
+taas Kaarlo Knuutinpojan asemiehenä pihalle ja kävi reippaasti
+kasvinveljelleen jäähyväisiä sanomaan.
+
+-- Et tainnut tosissasi ajatellakaan sitä pirtinpaikkaa näiden järvien
+lahdilta, virkkoi hänelle Lauri hiukan pisteliäästi.
+
+-- Leikkiä laskin, eihän olisi minusta tänne myyrästäjäksi. -- Niin
+Heino nyt orpanalleen vastasi. Eilen se hänelle ei ollut leikkiä ollut.
+Mutta se eilinen metsän lumous ja kotikorven ikävä, jonka kanteleen
+säveleet hänessä olivat melkein ylivoimaiseksi virittäneet, oli nyt
+katkennut, katkennut samana hetkenä, jona äiti velhopuheensa lopettaen
+pihalle kaatui, ja nyt aamunraikkaassa valaistuksessa hänestä koko tuo
+eilinen mieliala näytti miltei naurettavalta. Miksi jäisi hän tänne
+salolle talonpoikain pikkuhuoliin uppoamaan, toisaallahan oli hänen
+maailmansa, ja sen houkutukset häntä taas kutsuvat! Ja hän lisäsi
+Laurille:
+
+-- Pois kuoli äitikin, jonka vuoksi tänne ikävöin, taitaa olla minulle
+tarpeeksi pirtinpaikkaa Viipurin linnassa!
+
+-- Sinne siis menet ja jäät?
+
+-- Sinne. Muokkaa sinä täällä korven rantaa, minä muokkaan siellä
+maailman rantaa, johon kerta olen viskattu.
+
+-- Äitisi neuvoako tottelet? kysäisi vielä Lauri, siihen eiliseen
+ennustukseen viitaten.
+
+-- Houreissaanhan puhui muoriparka, -- vastasi Heino vähän punastuen --
+sairashan tuo oli jo tullessaankin. Mutta siellä kaukana on nyt
+kuitenkin minun kaskeni, -- ja kasurini on tässä!
+
+Hän heilautti hyvästiksi kepeästi miekkansa huotraa ja harppasi samalla
+kankaalle, jonne savolaisten joukko jo edeltä oli astunut ja jossa se
+juuri hupeni louhisen harjun taa.
+
+Tuokion seisoi Lauri vielä pirttinsä kulmalla kuunnellen viimeisten
+vieraittensa askeleiden kopajavan kankaalla ja häviävän sammaleiseen
+notkoon. Sitten astui hän tupaan, jossa Anja vieraiden jäljiltä
+asetteli uuden kotinsa harvoja tavaroita paikoilleen. Pöydän luo oli
+pysähtynyt nuori emäntä, -- siihen oli Juvan Poutaselta jäänyt kantele,
+jolla hän eilen oli koko hääjoukon mieleen niin syvän korven tunnon
+soittanut, ja sitä nyt Anja katseli.
+
+-- Unehtuikohan kantele ukolta, virkahti Anja Laurille, kun tämä tupaan
+astui, -- pitäisiköhän se vielä hänelle jäljestä juoksuttaa?
+
+-- Taisipa hän tahallaan sen jättää meille kotoiseksi soitoksi, vastasi
+Lauri mietteissään.
+
+Ja Anja antoi sen jäädä siihen pöydän kulmalle. Hän näppäili hiljaa sen
+kieliä, kosketteli niitä ikäänkuin arasti kerran ja toisen, tavoitellen
+sitä surumielistä, humajavaa, valittavaa, mutta samalla lohduttavaa
+säveltä, jota Pouta-Paavo eilen soitteli, uudelleen ja uudelleen
+toistaen samaa lyhyttä säejaksoa, samaa surua ja samaa lohdutusta. Ja
+sitä näppäillessään hyräili hän itsekseen:
+
+    Lepy lehto, kostu korpi...
+    anna rauha rahvahalle,
+    salon pirtille sovinto.
+
+Mutta Lauri laski silloin pehmoisesti kämmenensä kanteleen kielille,
+tarttui Anjan käteen ja virkkoi:
+
+-- Nyt työhön, arki on alkanut. Soiton me säästämme tänne pirttiimme,
+sen pyhäiseksi iloksi.
+
+-- Niinpä kyllä, tuossa kirveesi, minä otan kassaran!
+
+Ja he kävelivät rinnakkain ahon laitaan, kaatamaan sinne syksyn
+ruskeankeltaista vesakkoa uudistalonsa ensimmäiseksi kaskeksi, ensi
+kevännä sen siinä viertääkseen ja raivatakseen siitä ensimmäisen
+viljelyksen Vahvajärven rannalle.
+
+
+
+
+XVIII. TERVE, KUNINGAS!
+
+
+Viipurin linnassa pidettiin huhtikuun loppupäivänä 1448
+maakuntakäräjät, joissa taas kerran sovitettiin ja ratkaistiin Hämeen
+ja Savon väestön välisiä riitoja erämaista ja uudelleen vahvistettiin
+noiden Sisä-Suomen molempain heimojen takamaiden rajat. Sen vuoksi
+liikuskeli nyt Torkkelin vanhassa linnassa lukuisasti talonpoikia sekä
+Hämeen että Savon puolelta, sitä varten oli sinne aatelisia ja
+rälssimiehiä joukoittain saapunut vierailemaan Kaarlo Knuutinpojan
+iloisessa hovissa, sitä varten piti linnan uuteen loistoon somistetussa
+asesalissa nyt kaksitoistamiehinen lautakunta, johon kuului puoleksi
+talonpoikia, puoleksi rälssimiehiä, juhlallista istuntoaan suuren
+tammipöydän ympärillä, muun rahvaan sitä seinänvierustoilta
+kuunnellessa.
+
+Pöydän päässä istui Kaarlo-marski itse puheenjohtajana ja ratkaisi,
+molemminpuoliset väitteet kuunneltuaan, lautakunnan avulla kaikki
+yksityiskohdat varmasti ja selvästi. Jo olikin tuo pitkä rajakirja
+kohta kohdaltaan tarkastettu, ja marski kysyi nyt juhlallisesti
+kokoontuneelta rahvaalta:
+
+-- Onko kaikilla nyt tieto siitä, miten tämän rajan tulee kulkea?
+
+-- On, vastasi yksiäänisesti koko huoneentäyteinen väkeä.
+
+-- Esittäköön valituksensa nyt vielä se, kenellä valittamista on,
+sittemmin se on myöhää.
+
+Ei kuulunut ääntäkään suuressa huoneessa. Ja marski kääntyi nyt hänen
+kirjurinaan toimivan linnan alavoudin puoleen, virkahtaen:
+
+-- Henrikki Tuomaanpoika, lue vielä kertaan rahvaalle tämä rajakirja,
+nyt siihen ei enää saa jäädä mitään epäselvää eikä hataraa.
+
+Hataraksi oli näet monin paikoin vielä jäänyt sen edellisen
+rajankäynnin tulos, jota Olavi Niilonpoika Tavast oli johtanut, se oli
+nyt lähes kuuden vuoden perästä ollut parsittava ja korjattava. Jo
+tuolta kesäiseltä rajankäyntiretkeltä olivat sekä savolaiset että
+hämäläiset tyytymättöminä palanneet, ja kun sitten maakäräjät oli
+pidetty Hollolassa rajakirjan vahvistamista varten, väittivät molempain
+heimojen edustajat käytyä rajaa vääräksi, -- se ei ollut tarkka, eikä
+sitä kesäretkellä tarkaksi saakaan, sanoivat he. Ja käytäntö oli pian
+todistanut, että näissä väitteissä oli perää. Jo ensimmäisinä kesinä,
+kun molemmilta puolin oli sulassa sovinnossa uudella vauhdilla
+takamaille pyyntiin riennetty, oli heti riitoja syntynyt pyyntimiesten
+välillä. Ja niiden kesken, jotka nyt asettuivat vakinaisiksi
+uudisasukkaiksi takamaille, kesti noita riitoja ja rettelöitä,
+suuttumusta ja katkeruutta, alituiseen. Kumman olivat apajat ja
+kaskirinteet selillä ja saloilla, joissa pyykkipatsaita oli harvassa?
+Siitä tingattiin, ja itse patsaista väitti milloin hämäläinen, että se
+oli tuotu hänen oravimailleen, milloin taas savolainen, että se häneltä
+vei kalaisen kosken. Koetettiinhan siinä sovitellakin, mutta jo syntyi
+eräänä syksynä muutamassa riitasalmessa verinen kahakka, -- vanhoihin
+tappelutemppuihin oli siten ollut lopulta turvauduttava, suru ja
+sydäntyminen oli suuri molemmin puolin.
+
+Mutta silloin oli hiihtänyt miehiä sekä Sysikorvesta että Savilahdesta
+Vahvajärvelle, Laurin uudispirtille, huolestuneina neuvottelemaan,
+miten tuo tuho olisi korjattava. Auliisti oli Lauri katkaissut talviset
+loukkuretkensä ja hirvenajonsa ja ruvennut riiteleväin heimojen
+sovintomieheksi. Hän oli parin erämiehen seuraamana taas käynyt Kaarlo
+Knuutinpojan pakinoilla, joka oli määrännyt uuden rajantarkastuksen
+talvella, suksikelillä, tapahtuvaksi. Ja kuusi Pohjanmaan miestä oli
+sen johdosta uudelleen hiihtänyt tuon pitkän korpitaipaleen ja
+oikaissut ja tarkemmaksi määrännyt rajan. Tämän rajantarkastuksen
+tulokset ne olivat nyt vahvistettavina niillä maakuntakäräjillä, jotka
+marski huhtikuun lopulle 1448 oli kutsunut kokoon Viipuriin ja joita
+linnan asesalissa nyt parhaillaan pidettiin.
+
+Linnan alivouti Henrikki Tuomaanpoika -- Karmalan Heino -- luki nyt
+harvakseen äsken lopullisesti valmistuneen, uuden rajakirjan, ja hänen
+vaijettuaan virkkoi taas marski:
+
+-- Tämä raja siis nyt kestää ikuisiksi ajoiksi. Nyt sen lautamiehet
+allekirjoittavat, ja silloin onkin tämä tärkeä toimitus päättynyt.
+
+Kirjuri levitti pöydälle kankeat pergamenttilaatat, ja lautakunnan
+jäsenet kävivät nyt toinen toisensa perästä siihen piirustamaan
+puumerkkinsä. Eivätpä näet rälssimiehistäkään monet osanneet
+nimeään kirjoittaa, ja talonpoikaiset miehet raaputtivat kankeasti
+niitä samoja merkkejään, joita he kotona puukolla viilsivät
+poronvasainsa korviin ja verkkopulikkoihinsa. Marski Kaarlo
+Knuutinpojan piti viimeisenä kirjoittaa nimensä molemmille heimoille
+annettaviin rajakirjakappaleisiin, -- toimituksen jälkeen oli hän
+sitten vieraanvaraisena isäntänä kutsunut sekä lautakunnan että yleisen
+rahvaan juhla-aterialle linnaansa.
+
+Mutta se toimitus ei päässytkään vielä päättymään. Juuri kun
+Juuritaipaleen Lauri seisoi orpanansa vieressä pöydän luona
+piirtääkseen puumerkkinsä rajakirjaan, lennähti asesalin ulko-ovi auki,
+ja sisään työntyi rymyllä ja huohottaen matkapuvussa oleva, kovasta
+ratsastamisesta hiestynyt airut, joka kiirehti suoraan pöydän päähän
+marskin eteen, teki syvän kumarruksen ja lausui:
+
+-- Jalosukuiselle marskille ja valtaneuvokselle, Viipurin
+linnanherralle Kaarlo Knuutinpoika Bondelle viestejä valtaneuvostolta
+Tukholmasta.
+
+Niin sanoen kaivoi hän syvältä poveltaan suuren, nelitaitteisen
+kirjeen, joka oli rihmasilla lujasti sidottu, -- rihmain päät oli
+vahvoilla vahasineteillä lukittu.
+
+-- Tulet suoraan Turusta, niinkö? -- kysyi marski, aavistaen heti tämän
+viestin tuovan tapahtumille uuden käänteen.
+
+-- Niin, ja Turkuun olen tullut Tukholmasta vuoroin jäitse, vuoroin
+venheellä. Minulla oli käsky kiirehtiä minkä voin, mutta kelirikko on
+minua paljon viivyttänyt.
+
+-- Hyvä, tule sisään kertomaan suulliset tietosi. Odottakoon lautakunta
+täällä, palaan kun joudun.
+
+Niin sanoen kiirehti marski yksityishuoneistoonsa linnan ylempään
+kerrokseen, joka Olavintornissa nyt oli aivan uuteen asuun laitettu ja
+asuinhuoneiksi komeasti sisustettu.
+
+Lautakunta ja käräjärahvas jäi ällistyneenä suureen asesaliin, jossa
+toimitus näin yhtäkkiä oli keskeytynyt.
+
+Siellä nyt juttusille käytiin. Lauri, "Vahvajärven lautamies", joka
+nykyisin oli hämäläisten ensimmäinen luottamusmies, jäi puumerkkinsä
+piirustettuaan pöydän päähän tarinoimaan Heinon kanssa, -- vähän
+olivatkin orpanukset ehtineet näinä toimituspäivinä toisiaan tavata:
+Heino kyseli kotipuolen kuulumisia ja Lauri kertoi. Hän oli jo
+kertonut, että hänellä jo kolme poikaa pallerehti Juuritaipaleen pirtin
+permannolla Anjan valppaassa hoidossa. Mutta halmemaat eivät yhtä
+nopeasti ottaneet lisääntyäkseen uudistalon ympärille, isäntää pyrki
+luonto edelleen enemmän vetämään pyydysmaille kuin kaskelle. Sama oli
+juttu Kihosvirran partaalla, missä Tuiran Vilpulla nyt oli uusi, uljas
+pirttinsä, jota eivät enää savolaisetkaan ahdistelleet, he kun itse
+olivat sitä rakentamassakin olleet. Vilpusta oli tullut kova lohimies,
+kertoi Lauri, Kihoskosken antimia hän sekä söi että möi, mutta usein he
+Laurin kanssa myöskin erissä toisensa tapasivat ja ajoivat yhdessä
+päivän, pari ilvestä tai hirveä tai kiersivät talvella kontion
+pesäänsä.
+
+-- Entäpä Karmalassa, miten siellä eletään? -- niin uteli Heino
+syntymäkotinsa oloja.
+
+-- Ennallaan, yksitoikkoisesti, vakavasti. Tuomas-veljesi otti heti
+äitisi kuoltua taloon emännän, ja pieniä Tuomaita olen jo nähnyt siellä
+pyllerehtävän. Setä raataa yhä itseään säästämättä pitkät rupeamat,
+mutta ränstymään hän on käynyt siitä pitäen, kun isännyyden käsistään
+heitti.
+
+Heino kyseli yhä lisiä kuulumisia.
+
+-- Muistakinko? Pappi juo ennallaan kuumaa olutta, jota hän sanoo
+terveytensä vaativan, mutta yhä miedompana sitä nyt jo hänelle hänen
+emännöitsijänsä antaa. Ilvesmäki haastoi toissa syksynä savolaisten
+kanssa tappelua takamailla ja menetti toisen silmänsä. Ja Suopellossa,
+niin, siellä vietettiin viime jouluna suuret hautajaiset, Sipi sieltä
+maahan kannettiin.
+
+-- Vai jo kannettiin, mikä tappoi terhakan miehen?
+
+-- Tervennä hän vielä viime kesänä Leenansa kanssa takamailla kävi,
+mutta sieltä palattuaan rupesi hän potemaan. Sanovat kannuskäden
+lappalaisen, jonka hän oli erissä tavannut, häneen noidannuolen
+ampuneen.
+
+-- Ja nyt olet sinä siellä yksin Hämeen pohjoisten erämiesten johtaja,
+virkahti Heino hiukan ivallisesti kasvinveljelleen.
+
+-- En tiedä, mikä olen, -- minullehan nuo asioitaan ovat ajettaviksi
+uskoneet, siksipä tännekin nyt tulin. Mutta parempi on, että minuun
+savolaisetkin luottavat; pikkuriitoja olen siellä siten usein saanut
+sovitetuksi.
+
+-- Niin, sinullahan on savakko emäntänä. Mutta hänen arpiotsa veljensä,
+joka minulta kerran hampaan katkaisi, malttaako hänkin sovinnossa
+pysyä?
+
+-- Pysyy, kun ei riitaa haasteta. Eikä ole Ohto tullut itsekään sitä
+haastamaan, Anjan vuoksipa ei iljenne. Mutta harvoin me langokset
+olemme yhteen yhtyneet, hirvenajossakin teen kierroksen välttääkseni
+hänen riistamaitaan, sillä vanha luontonsa Ohdolla yhä on.
+
+-- Ja sinusta tuli siis sovinnontekijä, virkkoi Heino lopuksi
+naureskellen, nousten istuimeltaan ja heittäen hanhensulkansa pöydälle.
+-- Ukko sinusta aina ennusti sodan urosta.
+
+-- Olen minä sotinutkin, mutta hänpä itse minut rauhan teille neuvoi.
+
+-- Taisi se sittenkin olla enemmän Anjan ansiota, hän vei sinulta
+sotaluonnon silloin kerran, kun rantakivillä minun ikeniäni kuivattiin,
+kyllä sen muistan... Mutta tule, käydään marskia odotellessa linnaa
+katselemaan, tämähän on sinullekin vanha tuttu talo!
+
+-- Vietinhän minä yhden talvikauden täällä Krister Niilonpojan
+vieraana. Siitä on nyt ummelleen kuusi vuotta siitä keväästä, jolloin
+me Sipin kanssa vihdoin pääsimme täältä salolle palaamaan.
+
+-- Kuusi vuotta, niin on siitä, kun Kaarlo-marski Viipuriin tuli. Mutta
+etpä tunne enää linnaa entisekseen niiltä ajoilta, sen takaan!
+
+He kävelivät, sydänkorven talonpoika ja hieno linnanherra, rinnan ulos
+asesalista ja laskeusivat linnanpihalle.
+
+Kuusi vuotta oli kulunut, -- se näkyikin Laurista; hän oli niiltä
+ajoilta paljon miehistynyt jos metsistynytkin. Sakeana peitti nyt
+vaaleanpunainen parta hänen leukansa ja kasvonsa aina ahavan ruskeiksi
+polttamia poskipäitä myöten, hänen jäsenensä olivat patvineet ja
+kovettuneet korven kovassa työssä, ja silloisen nuorukaisen hakeva
+katse oli muuttunut vakavaksi ja tutkivaksi -- se oli metsämiehen
+katse, joka terävänä tunkee läpi lehdikkojen ja kuloheinän, osatakseen
+vasaman varmasti otukseen. Mutta solakka hän oli vielä pitkältä
+varreltaan niinkuin nuorempanakin, ja päänsä hän pystyssä kantoi kuin
+suku-uros ainakin, -- hänessä oli nyt vielä entistä enemmän
+ukkovainajansa vartta ja näköä. Pieneltä ja hintelolta hänen rinnallaan
+Heino näytti, ojennellessaan siinä istumisesta uupuneita, hentoja
+jäseniään, joita Flanderin verasta neulotut ruumiinmukaiset ihokkaat
+kuin valettuina peittivät. Ehkä olivat hänen kasvonsa sentään entistään
+kalvakammat, hän kun linnan alivoutina oleskeli enimmäkseen siellä
+muurien sisällä ja väisti kevätahavan, ehkä hän tuntui käytökseltäänkin
+entistään hiotummalta, -- vanhat ratsusaappaansakin hän oli näet
+vaihtanut polvihousuihin ja solkikenkiin, ja vanhan huovinmiekan
+sijalla heilui nyt hänen helmikoristeiselta vyöltään lyhyt tikari.
+
+Heino näytti pihalle, Olavintornin kupeelle, rakennettua suurta, uutta
+kivirakennusta.
+
+-- Siinä on nyt tilaa useammille sadoille linnanmiehille kuin ennen
+Kristerin aikuisissa, ahtaissa puupirteissä. Mutta tuossa pienemmässä
+talossa ovat meidän, voutien ja kirjurien, perheasunnot.
+
+-- Niin, perhettähän sitä on jo sinullakin, virkahti siihen Lauri, --
+vaikka en ole vielä eukkoasi nähnytkään.
+
+-- Tänään näet hänet marskin pidoissa, miesten neuvotteluissa ei ole
+tapa linnanrouvain liikkua.
+
+Heino pani pienen painon "rouva" sanaan, sillä eipä hän olisi
+suonut, että Lauri muitten kuullen olisi jalosukuisen herra Björn
+Degenin tytärtä hänen "eukokseen" maininnut. Mutta sitä eroa ei
+salon mies oivaltanut, joskin hän tiesi, että hänen kasvinveljensä
+tuon naimiskaupan kautta oli siirtynyt paljon ylemmäs niihin
+herraspiireihin, joihin hän jo viraltaankin kuului. Kaikestahan näkyi,
+että Heino jo oli täällä linnassa mahtimies ja marskin erityisessä
+suosiossa, -- siihen viitaten Lauri heidän edelleen astellessaan
+virkahti:
+
+-- Etpä taitaisi enää vaihtaa tätä taloa mökinpaikkaan Vahvajärven
+rannalta?
+
+-- En enää...
+
+Olavintornin suvenpuoleisella seinämällä, jossa Kristerin aikaan oli
+ollut rykelmä puisia huoneröttelöitä, muokkasivat linnanrengit
+parastaikaa maata marskin uudessa linnanpuistossa, irroittaen
+talvipeitteitä niiden ulkomaisten puiden ja pensaiden ympäriltä, joita
+Kaarlo oli puistikkoonsa tuottanut ja istuttanut. Mutta keskellä
+puutarhaa oli kiviseinämillä ympäröity lammikko, jossa uiskenteli
+punaselkäisiä kaloja, jommoisia Lauri ei ollut koskaan verkoillaan
+Suomen järvistä saanut.
+
+-- Taitaapa olla tekemällä siihen lampi tehty ja kalatkin...
+
+-- Ei ne ole tekemällä tehtyjä, ne ovat ulkomaan rotua, oikaisi Heino
+naurahtaen.
+
+-- Paljon täällä on ulkomaanrotuista, elävää jos elotontakin, vastasi
+Lauri, katsellen kytkyessä vinkuvia hoikkajalkaisia metsäkoiria ja
+puistoon pystytettyjä koristepatsaita. -- Eikä ne huvit vähiä maksa!
+
+-- Meidän marski ei varoja säästä. Katsopas tuotakin laivastoa, ja yhä
+uusia rakennetaan! -- Hän viittasi sisäsatamaan, josta kohosi
+kokonainen mastometsä. Siihen oli Kaarlo Knuutinpojan laivasto, hänen
+ilonsa ja ylpeytensä, talveksi koottu. Se oli siinä vielä vahvasti
+jäätyneenä, mutta jo kiipeili siellä miehiä aluksia tervaamassa ja
+köysiä korjaamassa pian alkavaa purjehduskautta varten.
+
+Ulkomuurin reunaa he nyt astuivat ja Lauri näytti Heinolle sekä sen
+äyrään, josta Vilppu kerran aaltoihin loikkasi, että sen portinpielen,
+mistä he savolaisten kanssa yhdessä olivat katselleet Krister-äijän
+lähtöä viimeiselle merimatkalleen. Mutta kun he siitä taas pihalle
+laskeusivat, tapasivat orpanukset siellä Juvan Poutasen, Laurin toverin
+vankila-ajoilta, joka muuatta muurinkolkkaa tyystin tarkasteli.
+
+-- Haen tästä sitä entistä asuntoamme, virkkoi Paavo saapuville
+serkuksille, -- eikö täällä Viipurissa enää tyrmiä tarvitakaan?
+
+-- Ne ovat nyt Olavintornin pohjalla, kertoi Heino, -- mutta autioina
+ne ovat enimmäkseen marskin aikana olleet.
+
+Linnanpihalla löivät aatelisten vieraiden asepalvelijat painia. Pihan
+reunamille oli nyt rakennettu oikeat katsomot, joista marskin
+vieraineen talvisin oli tapana katsella huovien hurjia asetansseja ja
+hyppyjä palavain nuotioiden yli taikka nuorten ritaripoikain
+esteratsastuksia.
+
+Painijain ohi nousivat nyt kävelijät kolmisin takaisin Olavintorniin,
+sen vaakunasaliin, mistä Krister-herra ennen tulikuuman, nokisen
+takkansa äärestä tiuski asiamiehilleen. Mutta eivät todella tunteneet
+erämiehet sitä enää entisekseen, -- tuo kolakka huone oli heistä nyt
+niin valoisa ja suuri. Kirkas lasi oli näet nyt noiden korkealla
+katonrajassa olevain ikkuna-aukkojen peittona, joita ennen peitti vain
+juoksulauta tai öljytty kangas, ja valtoinaan pääsi nyt keväinen päivä
+valaisemaan noita kuvallisilla kangasverhoilla peitettyjä seiniä.
+
+-- Onpas siinä komeutta, virkahti Lauri, viitaten siihen peräseinään,
+josta kerran Krister-vainajan vaakunakilpi oli Pääsiäisyönä pudota
+romahtanut. Sukukuvien kupeille oli äsken näet marskin varuspuvut ja
+asekokoelmat ryhmitetty ja riippui siinä asenaulassa marskin miekkakin,
+jota linnanherra ei näinä rauhaisina aikoina vyöllään kantanut.
+
+Siinä heidän katsellessaan juolahti äkkiä Heinon muistoon tarinan
+katkelma, jonka hän kerran Turun linnassa oli sattumalta kuullut ...
+tarina marskin miekan taiasta. Hän paljasti sen huotrasta. Mutta
+myöskin talonpojat olivat marskin miekkaa katselemaan lähestyneet ja
+Savon miehen silmä oli heti terävästi tarttunut niihin merkkeihin,
+jotka miekan kamaraan oli taottu. Ja yhtäkkiä hän innostuen virkkoi:
+
+-- Siinä ovat kamarassa karjalaisen velhon merkit!
+
+Hämmästyneenä katsahti häneen Heino ja lausui:
+
+-- Niin, se on karjalaisen raution takoma. Mutta mistä sen sinä tiesit?
+
+-- Minussa on sepänvikaa minussakin, rautio oli isänikin ja hän oli
+Karjalasta kotoisin. Noita merkkejä olen paljon nähnyt, sellaisilla oli
+seppien siellä ennen tapana takomansa loihtia ja karaista.
+
+-- Ja mitä nuo koukerot tuossa sitten merkitsevät? kysyi Heino, vaivoin
+hilliten uteliaisuuttaan.
+
+-- Siinä on vain yksi merkki, vastasi Paavo, tarkalleen kamaraa
+katsellen. -- Se on suku-urhon merkki, päällikön...
+
+-- Kuninkaan! Onko tämä siis ollut jonkun ruhtinaan miekka?
+
+-- Jos lie vain siksi aiottu. Miksi niin? -- Huvikseni vain kyselen...
+
+Heino jäi pitkäksi kotvaksi siihen paikkaan seisomaan, marskin puoleksi
+paljastettu miekka kädessään. Hänen teki mielensä rientää suoraa päätä
+marskille kertomaan tuosta sydänmaanmiehen selityksestä, mutta samassa
+täytyi hänen kiireesti ripustaa miekka naulaan takaisin. Asehuoneesta
+näet kuului juoksua ja hälinää, ja nuori asepalvelija ilmestyi ovelle
+ilmoittamaan:
+
+-- Marski kutsuu voutia puheilleen.
+
+Miehet siirtyivät asesaliin, missä niin aateliset kuin talonpojatkin
+nyt pienissä parvissa supattelivat. Tärkeitä uutisia oli airut tuonut
+mukanaan, se jo tunnettiin, mutta mitä nuo hänen tuomansa suuret
+kirjeet olivat sisältäneet, sitä ei vielä kukaan tiennyt. Pitkin
+harppauksin kiirehti Heino yläkerrokseen linnanherran kutsua
+noudattamaan ja kuulemaan noita kaukaisia viestejä.
+
+Korkeaselkäiseen nojatuoliinsa vaipuneena istui siellä Kaarlo
+Knuutinpoika yksin, suuri sinettikirje edessään pöydällä, toinen
+pienempi kirje levällään polvella. Hän näytti siinä liikkumatta
+lepäävän niinkuin puolinukuksissaan. Mutta hänen kasvonsa eivät olleet
+nukkujan kasvot, ne väreilivät päinvastoin erinomaista eloisuutta,
+kuvastaen miehen sisässä vaihtelevia mielialoja, ja hänen katseissaan,
+jotka ikäänkuin hyväillen hivelivät polvella olevaa kirjettä, oli oudon
+terävä loiste. Heinon astuttua huoneeseen kohahti marski nojatuolistaan
+ja virkkoi vilkkaasti:
+
+-- Onko mitattu jäitten paksuutta? Milloin voimme laivoilla merelle
+päästä?
+
+Heino oli luullut asian koskevan aivan toisia kysymyksiä ja vastasi
+melkein pettyneenä:
+
+-- Lujat ovat vielä jäät, ei ole tullut sadetta koko kevännä, ja talvi
+oli kova. Kuluu ainakin viikko, toista, ennenkuin laivaliike aukenee
+Viipuriin.
+
+-- Viikko, toista! Se on kokonainen iankaikkisuus hetkellä, jolloin
+meidän pitäisi heti, tuossa paikassa, päästä aukeille vesille! --
+Maltitonna käveli marski lattian poikki, nousi ikkunakohokkeelle ja
+silmäili ulos päivänpaisteiselle lahdelle, joka vielä valkoisena
+kimalteli tiukassa lumi- ja jääpeitteessään. Ja kuin itsekseen hän
+siinä puhui: -- Ensi kerranpa tunnen nyt tämän Viipurin linnan
+vankilakseni, karkoituspaikakseni, johon mies on sidottu käsistään ja
+jaloistaan -- jääkahleilla!
+
+Heino kuunteli ääneti tuota marskille outoa kärsimättömyydenpurkausta,
+jonka hän arvasi johtuvan äsken saapuneista kirjeistä, mutta hän ei
+uskaltanut tyydyttää uteliaisuuttaan kysymällä, mitä viestejä airut oli
+tuonut. Mutta tuokion kuluttua kääntyi marski voutinsa puoleen
+virkahtaen tyynesti:
+
+-- Lähetä heti kaikki, jotka linnasta joutavat, korjaamaan koko
+laivasto purjehduskuntoon. Mutta malta... Se ei riitä sellaisenaan,
+meidän täytyy saada mukaamme tuhat miestä ja hevosta.
+
+-- Kyllä Viipurista laivoja saamme, virkahti Heino rohkaisevasti.
+
+-- Niin, välimme ovat hyvät porvariston kanssa. Käske appesi,
+pormestarin, hankkia meille pari kaunista laivaa lisäksi, -- vaakunani
+on perään maalattava. Tykit sijoitetaan laivoihin.
+
+-- Entä miehistö, saako se uudet asepuvut, -- purjehditaanko itään vai
+länteen?
+
+Näin koetti Heino kautta rantain päästä marskin aikeiden perille. Joka
+kevät oli Kaarlo Knuutinpojan tapana tehdä laivastollaan retki
+Suomenlahdelle, milloin kurittamaan Eerikki Pommerilaisen merirosvoja,
+milloin Inkerin rannalle jäähdyttämään Novgorodin härnäävää
+esiintymistä, milloin taas Rääveliin tervehtimään kalparitarien
+suurmestaria tai Raaseporiin vierailemaan juron setänsä luo. Kun itään
+purjehdittiin, silloin kelpasi miehistölle kotoinen arkipuku, mutta
+läntisille retkille pukeuduttiin komeaan juhla-asuun.
+
+-- Uudet, uljaat puvut, huudahti marski vastaukseksi. -- Parhaat aseet,
+kiiltävimmät varustukset! Sillä länteen nyt purjehditaan, kauas sinne
+suureen, kaivattuun länteen, jossa on miehen toiminnan ja maineen
+paikka, -- siellä nyt miehen kuntoa kysytään!
+
+Heinokin sävähti innostuksiinsa isännän lauseista, vaikkei hän vielä
+matkan varsinaista aihetta tarkemmin tuntenutkaan, ja hän kääntyi jo
+lähteäkseen toimittamaan hänelle annettuja tehtäviä. Mutta marski
+pidätti hänet:
+
+-- Vielä asia. Valmista nopein ratsumies viemään vastaviestiä
+Tukholmaan. Hänen tulee matkustaa Turun kautta ja viedä kirje myöskin
+sinne, piispalle. Ja nyt lautakunnan luo, minä seuraan mukana.
+
+He laskeusivat kapeita kiertoportaita marskin työhuoneesta suoraan
+vaakunasaliin, sieltä asehalliin mennäkseen. Mutta kun marski kulki
+salin poikki kiinnitti hän nyt silmänsä miekkaansa, -- se oli hänestä
+vähän oudossa asennossa. Ja hän pysähtyi äkkiä, otti sen kiireisellä
+liikkeellä naulasta ja kiinnitti sen vyölleen. Sen tehtyään paljasti
+hän miekkansa puolitiehen, aivan niinkuin Heino äsken oli tehnyt, ja
+hän kääntyi äkkiä ikkunaan katsomaan, oliko se sieltä tuleva
+päivänsäde, joka nyt noin kirkasti tummuneen teräkseen, vai läksikö se
+hohde itse kylmästä raudasta ... puhuiko taas Tord Rörikinpojan
+miekka...?
+
+Mutta Heinolla sykähti sydän samanverran kuin hänen isännälläänkin. Hän
+ei voinut enää olla marskille kertomatta sitä miekan salamerkkien
+selitystä, jonka hän äsken oli Savon mieheltä kuullut. Hän lausui
+hiukan arasti:
+
+-- Äsken kertoi minulle eräs sydänmaan talonpoika noiden merkkien
+merkityksen.
+
+Ja kun marski loi häneen kysyvän, ankaran katseen, lisäsi Heino:
+
+-- He tahtoivat katsella linnanherran aseita, silloin hän nuo merkit
+näki.
+
+Edelleen pysyi marskin katse läpitunkevana. Mutta hänen sydämessään
+piilevän taikauskon idättämä uteliaisuus voitti pian moittivan
+ankaruuden, ja hän astui askeleen lähemmäs voutiaan kysyen:
+
+-- Mitä luuli salon mies noiden koristeiden merkitsevän?
+
+-- Se on vanha karjalaispäällikköjen merkki, sanoi hän...
+
+-- Ja se tietää mitä?
+
+-- Kuningasta!
+
+Taas loi marski terävän silmäyksen voutiinsa, ikäänkuin tutkiakseen,
+mikä oli totta hänen sanoissaan, mikä palvelijasielun imartelua. Mutta
+hän ei löytänyt vilppiä Heinon avonaisesta katseesta.
+
+Marski seisoi vielä hetkisen puoleksi paljastettua miekkaansa
+katsellen. Oli kuin olisi rohkeata riemua kaikuva sävel soinut hänen
+sydämessään ja hän puheli hiljaa:
+
+-- Ehkäpä. Mutta omituista... Tord Rörikinpojan miekka on juuri Suomen
+sydänkorvessa karaistu!
+
+Mutta samassa hän ikäänkuin väkinäisellä liikkeellä katkaisi sen
+lumouksen, johon päivän säde ja salomiehen ennustus olivat tuokioksi
+hänen mielensä vaivuttaneet, pudotti aseen huotraansa, kiinnitti soljen
+tiukempaan ja virkkoi:
+
+-- Ase kelpaa siihen, mihin sitä käyttävä käsi kykenee, niin sen
+tulkitsi Eerikki-ystäväni. Nyt pian nähdään, mihin se kykenee. Tule!
+
+Kylmänä ja rauhallisen näköisenä astui marski asesaliin, istahti
+selkätuoliinsa pöydän päähän ja silmäili tyynesti tuota kokoontunutta
+rahvasta, joka niin syvässä äänettömyydessä odotti vastausta
+kysymyksiinsä: "Mitä on tapahtunut, mitä on tulossa?" ettei
+hiiskahdustakaan kuulunut suuressa holvatussa huoneessa. Yksin marskin
+ääni siellä kajahti, kun hän taas puhumaan kävi:
+
+-- Olemme nyt lopettaneet maakuntakäräjäin tärkeimmän asian; toiset,
+pienemmät kysymykset lykätäänkin toisiin aikoihin. Meitä vaativat
+valtakunnan asiat nyt matkalle Ruotsiin.
+
+Ja saman hiljaisuuden vallitessa jatkoi hän vähän terävämmällä
+äänensävyllä:
+
+-- Maasta on kuningas kuollut, siitä kertoi äsken saapunut viesti.
+
+Se sana laukaisi tuon odottavan jännityksen, se sai aatelisherrat
+hypähtämään istuimiltaan, ja talonpoikain joukosta kuului kohta
+hillittyjä huudahduksia:
+
+-- Kuningas kuollut!
+
+-- Maa on siis hallitsijatta!
+
+Mutta marski jatkoi -- kylmänä, tyynenä, talttuneena -- puhettaan:
+
+-- Valtaneuvokset kokoontuvat pian Tukholmassa maan hallituksesta
+päättämään, ja meitä on kutsuttu niihin neuvotteluihin. Siksi saatte te
+nyt palata kotiinne. Joko on lautakunta allekirjoittanut erämaan
+rajakirjan?
+
+Heino kiirehti vastaamaan:
+
+-- Jo. Puuttuu vain teidän nimikirjoituksenne, marski.
+
+-- Siispä sen piirrän.
+
+Ja hän veti pergamentit luokseen ja tarttui hanhensulkaan. Mutta äkkiä
+hän pysäytti kätensä, uusi mielijohde oli hänen aivoihinsa iskenyt. Hän
+lausui:
+
+-- En allekirjoita rajakirjaa täällä, teen sen vasta Tukholmassa, -- se
+tehoo siten paremmin.
+
+Lautakunta ei ymmärtänyt, miksi marski tämän suurella vaivalla laaditun
+rajakirjan vahvistamisen lykkäsi näin epämääräiseen tulevaisuuteen, ja
+aatelisetkin arvelivat tuota hänen päätöstään joksikin oikuksi. Mutta
+marski lisäsi:
+
+-- Sekä Savon että Hämeen miehet valitsevat nyt edustajansa, kolme
+kukin, jotka seuraavat meitä Tukholmaan ja sieltä palatessaan tuovat
+rajakirjat mukanaan. Siellä ehkä nyt Suomen talonpoikiakin tarvitaan.
+-- Ja Heinon puoleen kääntyen käski hän: -- Ota rajakirjat mukaasi
+Tukholmaan, vouti, vaadin ne sinulta siellä sillä hetkellä, jonka
+sopivaksi näen.
+
+Eikä ollut suuressa asesalissa kuin yksi mies, joka Kaarlo Knuutinpojan
+ajatusten lentoa tällä hetkellä saattoi seurata ja joka arvasi hänen
+tällä lykkäyksellä tarkoittavan: "Viipurin linnanherrana en enää näitä
+asiakirjoja allekirjoita, sen teen pian kuninkaana, -- silloin ne
+tehoovat paremmin!" Sillä värettäkään siitä, mitä hänen sydämessään
+liikkui ja liekitsi, ei marski näkyville laskenut, ei pikaisinkaan
+kasvojenilme eikä käden malttamaton liike ilmaissut sitä intohimon ja
+kunnianjanon polttoa, joka häntä kalvoi, kun hän siinä toimituksen
+päätyttyä rauhallisesti tarinoi aatelisherrain kanssa. Heino yksin
+juoksujensa lomitse syrjäsilmällä seurasi marskin askeleita, kun tämä
+tuon tuostakin astui asesalin ikkunasta silmäilemään ulos jäisille
+selille taikka kun hän kutsutti saksalaisen kyökkimestarinsa puheilleen
+ja hänelle komensi:
+
+-- Nyt kanna kellarista esiin viinilekkerit vanhimmat ja parhaat, niitä
+ei sinun enää säästää tarvitse, sinä itara kellarikarhu!
+
+-- Vanhimmat reiniläisetkö nyt talonpoikaispitoihin? kuului mestari
+moittien ja vastustellen väittävän. Mutta marski taputti häntä olalle
+ja vakuutti:
+
+-- Sekä reiniläiset että espanjalaiset, -- lyö vain tapit auki minun
+vastuullani. Nyt vietetään jymyjuhlat, kuuletko mestari, ehkä viimeisen
+kerran Viipurissa!
+
+Hetken kuluttua hyökkäsikin jo valkopukuinen kyökkipäällikkö
+palvelijalaumoineen sisään kattamaan pöydät herroille vaakunasaliin ja
+talonpojille, kaupungin porvareille ja linnaväelle suureen asesaliin.
+Ja melkein kärsivän näköisenä kantoi kellarikarhu molempain huoneiden
+nurkkiin nuo juhlalliset, kauan säästetyt tynnyrit; hän olisi tahtonut
+säästää niitä vieläkin, mutta linnanherraa täytyi totella.
+
+Surulla ei siten Kaarlo Knuutinpojan linnassa valmistauduttu kuninkaan
+kuolinviestiä viettämään. Jäykät olivat olleet koko ajan tuon vieraan,
+sanapattoisen kuninkaan, Kristoffer Baijerilaisen ja Kaarlo-marskin
+välit, joka viimemainittu oli hallinnut "Viipurilaista valtakuntaansa"
+tuosta Juutinmaalla majailevasta kuninkaasta aivan välittämättä. Suomen
+aatelisto, jopa kansakin, oli myös tiennyt mahdollisimman vähän nyt
+manalle menneestä hallitsijastaan, joka ei ollut koskaan Suomessa
+käynyt, ja jonka he vain tunsivat itaraksi herraksi, joka vaati
+itselleen hyvittäjäiset jokaisesta myöntämästään läänityksestä.
+Suomalaisille oli heidän suosittu marskinsa ollut varsinainen
+hallitusmies, -- hänenhän olisi pitänyt olla kuninkaanakin!
+
+Mielenkiinnolla keräytyivät maakäräjäin loputtua Suomen aateliset,
+jotka osaksi näiden käräjäin johdosta olivat Viipuriin saapuneet,
+osaksi siellä muutenkin asemiehinä majailivat, nyt marskin ympärille
+tarkempia valtakunnanuutisia kuulemaan. Kärkkäimpiä kyselemään oli
+hänen nuori orpanansa Tord Bonde, Raaseporin äkäisen herran
+uljasmielinen poika, ja hänen vävynsä Eerikki Eerikinpoika
+Gyllenstjerna, jonka häitä marskin tyttären kanssa oli pari vuotta
+sitten komeasti Bonden ruotsalaisilla tiloilla vietetty. Nämä molemmat
+ylhäiset ritarit pitivät asuntoa marskin hovissa ja tiesivät kohtalonsa
+riippuvan hänen kohtalostaan. Heille marski nyt kertoi, että
+Kristoffer-kuningas oli kuollut jo talvella, vaikka kelirikon vuoksi
+siitä sanoma Viipuriin nyt vasta keväällä kerkesi. Tanskalaisliiton
+ystävät Ruotsissa -- nuo Kaarlolle vihamieliset ylimykset, jotka tämän
+liiton avulla itse tahtoivat maan ohjaksissa pysyä -- olivat silloin
+talvella Jönköpingissä asettaneet väliaikaisen haalituksen Ruotsiin,
+s.o. he olivat itse tuon hallituksen muodostaneet.
+
+-- Siis Pentti ja Niilo Oxenstjerna? kysyi innoissaan marskin nuori
+orpana.
+
+-- Ja Juho Pentinpoika, äskenvalittu arkkipiispa, Krister Vaasan
+tyttärenpoika, kolmantena, tietäähän sen! Mutta he eivät nyt nähtävästi
+tunne maata lujaksi jalkojensa alla, muuten he eivät olisi minua
+Tukholmaan kutsuneet. Heillä ei ole kansan kannatusta.
+
+-- Jota heillä ei ole ollut koskaan, täydensi nuori Eerikki
+Eerikinpoika. -- He siis todella kutsuvat sinut nyt Ruotsiin?
+
+-- Lyhyesti, virallisesti kutsuvat valtaneuvoston kokoukseen, jossa
+maan hallituksesta päätetään. Nämä uniooniherrat tarvitsisivat tietysti
+taas ulkomaisen nimikuninkaan, saadakseen itse vallan loistossa kylpeä,
+mutta eivät ehkä nyt keksi sellaista eivätkä uskalla enää omin päin
+kauemmin hallita. Maa huojuu, kansa on levoton...
+
+-- Ja sinä lähdet heille nyt ulkomaista nimikuningasta ehdottamaan,
+veisteli Eerikki, joka tunsi appensa kiukun noita kavaloita herroja
+kohtaan ja myöskin tiesi, kuinka hartaasti maa jo kaipasi omaa,
+kotoista kuningasta.
+
+Marski hymähti. Hän ei vielä aatelisherroille käynyt kertomaan sen
+toisen kirjeen sisällöstä, jonka hän oli saanut, eikä ilmaisemaan
+heille aikeitaan. Salassa täytyi toistaiseksi palaa sen
+kärsimättömyyden kipunan, jonka hänen vanhan asetoverinsa Eerikki
+Akselinpojan yksityiskirje, jossa tämä kutsui marskia äkkiliikkeellä
+ratkaisemaan vaappuvat kysymykset, oli hänessä ilmiliekkiin sytyttänyt!
+Mutta ne Suomen aatelisista, jotka olivat olojen kehitystä viime
+vuosina seuranneet, aavistivat kyllä, mihin suuntaan marskin mietteet
+kävivät, ja he tiesivät, että Ruotsin kruunu oli nyt kypsä kotimaisen,
+rohkean miehen päähänsä nostaa.
+
+Mutta linnan loistopukuinen ovinihti leväytti jo vaakunasalin
+kaksoisovet auki ja julisti:
+
+-- Hänen pyhyytensä, dominikaanien guardiaani saapuu...
+
+Kutsuvieraat kaupungista rupesivat nyt toinen toisensa perästä
+saapumaan marskin pitoihin: kaupungin pormestarit tummanpunaisissa,
+kalliista Englannin verasta valmistetuissa virkavaipoissaan,
+hengelliset herrat, mustat ja harmajat, kaupungin saksalaisten
+porvarien edustajat kiiltävissä damastipuvuissaan ja heidän naisensa
+pitkissä, ruumiinmukaisissa, selästä tiukkaan napitetuissa
+laahushameissa, joita jo juhlahuoneisiin kertyneet köyhemmät
+aatelisrouvat kateellisina katselivat. Saapuipa sieltä kaupungin
+mustakyntinen "muistikirjan pitäjäkin" ja nukkavieru koulumestari, --
+alivouti oli, isäntänsä mielialan älyten, tänään laittanut laajalle
+kutsut. Marski ja hänen ylhäinen rouvansa ottivat vaakunasalissa
+vieraat vastaan ja osoittivat heille kullekin paikkansa.
+
+Kaarina-rouva, joka aikansa ankaroita ylimystapoja tarkalleen
+noudatti, oli näet paikat juhlapöydässä jo etukäteen määrännyt.
+Vaakunasaliin, jossa olivat paksuimmat pöytähopeat ja jykevimmät
+haarakynttiläjalustat, sijoitettiin aatelisherrat perheineen sukunsa
+iän ja arvon mukaan: Tavastit ja Djeknit ja Kurjet lähimmäs isännän
+korkeaselkäistä kultatuolia, alemmas Ronkaiset, Illet, Karpalaiset ja
+Bitzit. Mutta nuo aatelissuvut kilpailivat aina arvosta keskenään, ja
+sen vuoksi oli kekseliäs Kaarina-rouva sinne tänne pistänyt aatelisten
+väliin hengen miehen, kirkkoherran tai priorin, tai punaisen
+pormestarin. Syrjemmäs, samaan saliin, oli katettu pienempi pöytä
+nuorelle, naimattomalle väelle, asepalvelijoille ja aatelisneidoille,
+ja sinne oli hän isännäksi asettanut Tord-ritarin, -- Kaarina-rouva
+tahtoi karvaan kokemuksen opettamana, pitää oman, nuoruutta ja
+kauneutta liiaksi ihannoivan miehensä niin kaukana kuin mahdollista
+tuosta nuorten neitosten kehästä. -- Asesaliin olivat pöydät katetut
+porvariston edustajille, talonpojille ja linnaväelle. Ne pöydät olivat
+pitkät, ja vaikkeivät niissä maljakot olleetkaan samaa hopeaa kuin
+vaakunasalissa, eivätkä kannut yhtä hohtavat, niin samat olivat nyt
+sielläkin nuo runsaat ruoat ja yhtä vahvaa oli se vanha viini, jota
+marski tänään oli käskenyt säästämättä tynnyreistä laskea.
+
+Hanakasti maljoihin käytiin, ja pian hellitti etelän mehu
+suomalaisenkin kankean kielenkannan. Ja se ajatus, joka nyt kuninkaan
+kuolinviestin saavuttua päiväkauden oli kaikkien mieliä jännittänyt,
+mutta joka ei vielä ollut kenenkään kielelle kerinnyt, sekin pääsi nyt
+sanoiksi pukeutumaan ja voimakkaasti ilmoille purkautumaan.
+
+Marski oli aterian ajan istunut vaakunasalin pöydän päässä, iloisena
+isäntänä vierailleen seuraa pitäen. Mutta hän muisti toisetkin
+vieraansa, tempasi pöydältä hopeisen juomasarvensa ja meni juomaan
+asesalissakin aterioivain menestykseksi. Ja talonpoikain pöytään hän
+hetkeksi istahtikin ja Heino, joka tässä huoneessa isäntänä istui,
+kuuli hänen Pouta-Paavoa puhuttelevan ja kyselevän karjalaisista
+taikatavoista ja näki myöskin marskin kilistävän maljaa hänen
+kasvinveljensä, Juuritaipaleen Laurin kanssa, jota hän kutsui
+hämäläisten johtomiehenä Tukholman retkelle häntä seuraamaan. Silloin
+kuului yhtäkkiä talonpoikain pöydästä karkea ääni, joka huusi:
+
+-- Terve kuninkaaksemme, Kaarlo marski!
+
+Se oli Pouta-Paavo, joka niin lämmenneenä huusi. Mutta
+tähän yksinäiseen huutoon yhtyi kohta asesalin pöytäkunnasta
+monikymmenkertainen ääni:
+
+-- Terve kuninkaaksi sinä, talonpoikain ystävä!
+
+-- Kaarlo Knuutinpojan me kuninkaaksemme huudamme!
+
+Ja se huuto siirtyi asesalista vaakunasaliinkin, kaikilta kulmilta se
+nyt kajahti. Aatelisetkin, jotka olivat kateellisia ja riitaisia
+keskenään, kunnioittivat kuitenkin kaikki Kaarlo Knuutinpoikaa itseään
+ylempänä, entisenä valtionhoitajana. Iltakauden he olivat tuosta
+toiveestaan keskenään supatelleet, vaikkei itse sanaa ollut kukaan
+huuliltaan ääneensä saanut. Kerrankin saattoivat sekä talonpojat että
+aateliset nyt yhteen ääneen innostua:
+
+-- Eläköön kuningas, Kaarlo kuningas!
+
+Silmät paloivat nyt partasuumiehillä, jotka kauan olivat kaivanneet
+kotoista kuningasta maahan --ja kukapa se voisi olla, ellei Kaarlo
+Knuutinpoika! posket hehkuivat parrattomilla asemiehillä, jotka
+maljojaan korkealle kohottivat. Ja tuo huuto ja huumaus kiskaisi
+itsensä marskinkin hetkeksi huimaavaan pyörteeseensä, -- hän kuuli
+noista äänekkäistä verkaviittain ja sarkatakkien riveistä, kuuli
+rumpujenräminän ja huilujensoiton keskeltä tuon yhden ainoan, kauan
+kaihoamansa huudon: "Eläköön kuningas!" Se oli hänestä onnen ja maineen
+ja tulevaisten voittojen huumausta, hänen teki mieli edes hetkeksi
+antautua hervotonna noiden suuruusunelmainsa ihanaan pyörteeseen.
+
+Liikahtamatta hän lattialla seisoi, hopeasarvi kädessään, tuon melun
+keskellä. Vasta kun hänen vävynsä tuli häntä siihen kädestä
+onnittelemaan, vasta silloin hän ikäänkuin havahtui ja jyrkällä
+kädenliikkeellä vaati äänettömyyttä. Tuokion kuluttua hän puhui
+vakavasti, yleisen hiljaisuuden vallitessa:
+
+-- Te huudatte esille sydämienne vilpitöntä toivoa, hyvät herrat ja
+Suomen miehet, sen näen ja uskon, ja uskollisuuteenne aina luotan.
+Mutta täällä ei ole paikka huutaa kuningasta, se tapahtuu toisaalla ja
+tapahtuu sen mukaan, mitä maan onnen harkitaan vaativan. Siitä neuvosto
+Tukholmassa pian neuvottelee ja herrainpäivät valitsevat sitten
+kuninkaan ja siihen me kaikki alistumme. Meitäkin on nyt Suomesta
+kutsuttu maan pääkaupunkiin näistä vakavista asioista neuvottelemaan,
+-- tulkaa sinne, Suomen ritarit ja talonpojat, siellä huutakaa...! Minä
+tunnen teidän mielenne laadun, ja tietäkää te, että sitä luottamusta,
+jonka minuun panette, sitä en petä; valmis olen leikkiin käymään, jos
+tarvitaan, ja teihin suomalaisiin silloin parhaan toivoni rakennan,
+sillä minä tiedän, että te olette sanoissanne sitkeitä ja uskossanne
+lujia. Yhteinen on nyt asiamme: me tahdomme Jumalan avulla karkoittaa
+vieraan ikeen valtakunnasta ja masentaa sen kätyrit, -- jos tarvitaan,
+niin taistelkaamme sen suuren asiamme puolesta yhdessä! Ja sillä
+voimalla, minkä teidän kaikkien innostus meille antaa, on yrityksemme
+onnistuva. Mutta huutakaamme ajallamme, ensin toimikaamme.
+
+Näin puhui marski ja hänen nuortea, mehevä, kirkas äänensä kantoi hänen
+sanansa laajojen salien joka soppeen. Sillä kaunopuheisuudellaan, josta
+hän oli kuulu, oli hän jo ennenkin monet voitot voittanut, ja
+hiiskahtamatta jäi Suomen rahvas nytkin hänen rohkaisevia neuvojaan
+tottelemaan. Mutta katkaistakseen sen liian juhlallisen tunnelman,
+jonka hänen sanansa olivat synnyttäneet, muutti hän taas äänensä
+leikkisäksi, kohotti hopeasarvensa ja lausui:
+
+-- Yhteisten ponnistustemme menestykseksi siis juokaamme! Nyt iloitaan
+tämä haihtuva keväinen yö, kiertäkööt tiheämmin maljat, tyhjentykööt
+useammin! Hei, huilut soimaan taas ja leikarit laulamaan. Huomenna
+käydään käsiksi vakaviin asioihin, ja me tiedämme silloin kaikki, että
+me toisiimme luottaen olemme lujia!
+
+Taas täyttivät edeskäyvät maljat ja haarikat ja marskin käskyä totellen
+istuivat vieraat paikoilleen juhlia jatkamaan. Harppuniekat
+ammattilaulajat kutsuttiin sisään ja he lauloivat vuoroin
+sankaritarinan, vuoroin purevan pilkkapätkän, houkutellen kuulijain
+tunteet milloin kyyneleinä, milloin nauruna esille. Miehet humaltuivat,
+yleinen hurma soi valoisissa saleissa. Mutta huovien huoneessa vaati
+kuumennut liikavoima miehiä pian ottosille käymään, ja joskus temmelsi
+siellä koko tuvantäysi yhtenä humuna.
+
+Vartia Olavintornissa löi puoltayötä, ja kohta sen jälkeen aukeni ovi
+asesaliin, ja siitä astui sisään kalpea mies. Juopottelijat
+säikähtivät; vanha taika näet tiesi, että puoliyön hetkellä usein
+vitsahousu ilmestyy juomaseuraan. Mutta ei se tulija ollut nyt manalan
+miehiä, se oli linnan pappi, joka saapui hämmästyneen näköisenä
+kertomaan, että linnan kirkossa olivat ihmeitä tekevän Jumalanäidin
+silmät yhtäkkiä käyneet vettymään. Sekä aateliset että aatelittomat
+hyökkäsivät linnankirkkoon sitä ihmettä näkemään, ja katso: kosteat
+olivat Pyhän Neitsyen silmät ja kasvot... Hän oli taas ihmeensä
+näyttänyt, merkkinsä antanut, niinkuin hän, linnan suojelushenki, sen
+suurten onnentapausten edellä oli ennenkin tehnyt. Eipä kukaan joutanut
+epäilemään, oliko ehkä liehakoiva linnanpappi itse tuohon kosteuteen
+syypää, ei -- kyynel oli pyhimyksen kuvalta valahtanut! -- ja
+innostuneet juhlavieraat kävivät, rintansa ristittyään, linnanherralle
+ääneensä onnea toivottamaan:
+
+-- Jumalanäitikin on puolellasi, marski!
+
+-- Hän tahtoo siunata retkesi!
+
+Mutta kun oli kirkossa käyty, jatkettiin juominkeja taas ja
+perusteellisesti niitä jatkettiinkin totuttuun tapaan. Juoda piti,
+kunnes uuvuttiin, eikä ollut linnanpalvelijoille outoa, että he saivat
+kantaa kaatuneita sekä aatelisia että aatelittomia viereiseen
+huoneeseen, johon heitä kuin rankoja lattialle pinottiin. Pöydänisännän
+oli pysyttävä selvänä, ja hänen asiansa oli vain katsoa, että juotavata
+riitti, niin kauan kuin vielä viimeisiäkin pystyssä kesti pöytäin
+ääressä.
+
+Mutta miesten juodessa ja juopuessa nousi Kaarlo Knuutinpoika hiljaa
+kunniatuolistaan ja käveli ulos juomahuoneista, joista naiset jo
+aikaisemmin olivat poistuneet. Hän nousi vilvoittelemaan kuumentunutta
+päätään Olavintornin laelle. Aamu sarasti silloin jo kelmeänä,
+valaisten verkalleen vielä hämärän peitossa olevia selkiä ja
+laidattomia metsiä. Sinne ulapalle päin marski taaskin katseensa loi.
+Mutta hänestä tuntui, että väyliä peittävä jää ei ollut enää yhtä
+valkoista kuin eilen, siellä etäällä salmien takana, siellä näytti
+hänestä jotakin liikkuvan, ikäänkuin olisi jääpeitto siellä hiljaa
+keinunut. Pyörryttikö kuuma espanjanviini noin hänen kokenutta päätään,
+vai ... vai oliko todella ihme tapahtunut, oliko Pyhä Nikolaus,
+merenkulkijain suojelushenki, tosiaankin kuullut hänen kiihkeän
+rukouksensa ja käynyt murtamaan selkien jääpeitettä auki yhtenä
+yönä...?
+
+Melkein vavisten kääntyi hän vartian puoleen ja kysyi:
+
+-- Mikä liikehtii tuolla etäällä Uuraan selällä, näetkö?
+
+-- Näenpä kyllä, jäät siellä liikkuvat. Eilisestä puoleltapäivin on
+puhaltanut navakka lounainen ja se näkyy jo saaneen rikki merijäät; se
+ahtaa niitä nyt kaakkoista rantaa kohti.
+
+-- Mutta siitähän pian meriliike aukenee?
+
+-- Jos tätä tuulta kestää, voi väylä aueta muutamassa päivässä...
+
+Olipa todellakin suopea Nikolaus hänen avukseen rientänyt, ajatteli
+marski kiitollisessa mielessään. Meri aukenee, laivasto pääsee
+kyntämään Suomenlahden ja Itämeren selkiä aina Tukholman linnan alle...
+Ja päivänruskoinen tulevaisuus kirkastuneissa silmissään laskeusi
+marski taas alas tuosta hänelle rakkaaksi käyneestä, uljaasta tornista,
+josta hän niin usein pitkinä iltoina oli erämaan luontoa katsellut. Hän
+kiirehti nyt makuuhuoneeseensa lepäämään huomisten töiden varalta.
+
+Silloin oli vastaus lähetettävä sekä neuvostolle että Eerikki
+Akselinpojalle, sen kutsukirjeen kirjoittajalle, vastaus varma ja
+lyhyt:
+
+-- Minä tulen!
+
+Eihän se Pyhä Nikolaus ihan yhtenä yönä eikä päivänä hävittänyt pois
+jäitä Viipurin väylältä, mutta ne päivät, jotka vielä kuluivat siihen,
+kunnes meriliike pääsi alkamaan, tarvittiin hyvinkin laivojen
+siistimiseen, miehistön varustamiseen, eväiden ja aseiden hankkimiseen.
+Kiire oli ... voudit ajoivat kuin sukkulat linnan ja kaupungin väliä;
+kiire oli, yötä päivää istuivat vaatteenneulojat työpöydillään; kiire
+oli lähiseudun aatelisilla ja rälssimiehillä, jotka näinä päivinä
+riensivät Viipuriin marskin retkelle mukaan päästäkseen, kiire oli
+porvareillakin, jotka marskin sotajoukolle sen tarpeita hankkivat ja
+tiesivät tältä isännältä hyvän tilin saavansa. Ne suomalaiset
+talonpojat, jotka maakäräjiltä olivat Viipuriin jääneet, seuratakseen
+marskia hänen Tukholman-matkalleen, katselivat ihmetellen tätä joka
+taholla kiehuvaa toimeliaisuutta, ja milteipä jo matkakuume heihinkin
+tarttui. Kasvinveljeään ei Lauri näinä päivinä ehtinyt paljoa
+näkemäänkään; ainoastaan ohimennen Heino kerran portista ratsastaessaan
+hänelle suhkaisemaan ehti:
+
+-- Laivoilla tavataan ja sitten Tukholmassa!
+
+-- Tuletko mukaan sinäkin, -- kuka linnanvoudiksi jää?
+
+-- Saa Degen-ukko palata kaupungista linnaan, minä tahdon olla
+kuninkaanvaalissa mukana minäkin.
+
+Jopa joutui lähdön päiväkin; se oli toukokuun seitsemäs päivä. Jäät
+olivat pois väylältä, ainoastaan sirpaleisia telejä uiskenteli vielä
+satamassa, jossa laivat täydellä miehistöllä ankkurissa vain odottivat
+merkkiä nostaakseen purjeensa. Päivä paahtoi suvisen kuumasti, mutta
+suven tulosta ei rannoilla vielä paljoa tiedetty, sillä sateeton ja
+kuiva oli ollut kevät, routa piili vielä maassa, ja se oli kevään
+myöhästyttänyt. Siellä sataman rannalla oli aamusta asti liikuskellut
+uteliasta joukkoa, odotellen linnasta soivaa merkkiä ja Kaarlo
+Knuutinpojan lähtöä laivoihinsa. Puolenpäivän aikaan vihdoin jymähtikin
+sieltä Krister-vainajan järein tykki, purjeita ruvettiin nostamaan
+mastoihin, ja samassa marski uljaan ritariseurueen saattamana
+ratsastikin linnanportista ulos sillalle. Ritarit olivat pukeutuneet
+haarniskoihinsa ja kypäreihinsä ja kantoivat keihäitä pystyssä kuin
+sotaan lähteäkseen, -- eivätpä he tienneetkään, ennenkuin matkan määrä
+oli saavutettu, päättyisikö se retki verettä.
+
+Taas oli Viipurin rantakatu lehdeksillä ja lipuilla juhla-asuun puettu,
+taas olivat suljetut saksojen rihkamakojut, taas keräysivät porvarit
+naisineen ja lapsineen satamalaiturille, nyt suositulle linnanherralle
+jäähyväisiä huutamaan. Kannattipa heidän hänelle kiitokset lausuakin,
+sillä tuntuvasti oli kaupunki noina rauhan vuosina hänen hallintonsa
+johdolla kehittynyt, ja porvareilla oli ollut taattu tuki, keneen
+turvautua sekä ahnaasti kilpailevia hansalaisia että myöskin kotoisia,
+kiskovia herroja ja vouteja vastaan. Mutta he eivät sittenkään
+toivottaneet häntä takaisin tulevaksi, sillä he tiesivät, että hän nyt
+oli menossa suurempiin tehtäviin. Ja ne taajat joukot, jotka rantakadun
+täyttivät, huusivat senvuoksi hänelle, kun hän ohi ratsasti:
+
+-- Tervennä lähde!
+
+-- Lähde kuninkaaksi!
+
+Ja kun pormestarit ja raatiherrat häntä laiturin reunalla kumarrellen
+hyvästelivät, lausuivat he:
+
+-- Onni matkoillesi, jalo marski, muista laupeudella Viipurin
+kaupunkia!
+
+-- Sitä muistan, vakuutti lähtevä ylimys, -- luja on välillämme
+ystävyyden side.
+
+Siunaten lausuivat Viipurin hengenmiehetkin lähtevälle marskille
+jäähyväiset. Sillä anteliaasti hän oli kirkkoa ja luostareitakin
+auttanut; nytkin, juuri ennen lähtöään, hän oli lahjoittanut
+omistamansa Naistenkaivon tilan Viipurin mustilleveljille, jotka siitä
+syystä saattokulussa olivat saapuneet rantaan häntä kiittämään.
+
+-- Pyhä Dominicus siunaa tiesi, -- niin toivottivat he hänelle.
+
+Kaipauksella hyvästelivät yksin kaupungin naisetkin Kaarlo
+Knuutinpoikaa: iloiset olivat ne vuodet olleet, joina hän oli
+Viipurissa hovia pitänyt ja heidän kaikkien lemmikkinsä ollut. Nytkin
+riitti häneltä heille leikkisä sana, kun hän laiturilla vielä viimeisiä
+jäähyväisiä heitti, sittenkun hänen puolisonsa ja perheensä jo olivat
+laivaan soutaneet. Mutta syrjemmässä toisista hienopukuisista naisista
+seisoi siellä kalpea immyt, jonka silmät kertoivat pohjatonta surua ja
+joka ujosti lähtevälle ojenteli pientä vuokkosvihkoa. Häneen sattuivat
+marskin katseet juuri, kun hän oli venheeseen nousemassa, -- se oli
+sama impi, joka kukkivana punaposkena oli häntä tervehtinyt, kun hän
+kuusi vuotta sitten laivastaan tälle samalle laiturille astui, ja jonka
+hän silloin oli koholle nostanut, suudellakseen noita vereviä poskia...
+Värähtivätpä vähän uljaan ylimyksen kasvot, kun hän nuo silmät nyt noin
+surevina näki, hän oivalsi yhtäkkiä unhottaneensa jotakin,
+laiminlyöneensä ritarivelvollisuuden, -- hän ritareista ensimmäinen! Ja
+hän astui vielä viime hetkessä kalpean neitosen luo, virkkoen:
+
+-- Kaarina, kukkasi anna...!
+
+Neito ojensi hänelle ääneti vihkosensa.
+
+-- Ja kätesi jäähyväisiksi!
+
+Kaikki laiturillaolijat tunsivat, että hellä lemmensuhde oli monet
+vuodet vallinnut tämän neitosen, Kaarina Degenin, ja marskin välillä,
+jotka, paitsi pidoissa ja tanssiaisissa, liiankin usein olivat toisensa
+tavanneet linnan voutirakennuksessa, Kaarinan sisaren luona, joka oli
+alivoudin, Henrikki Tuomaanpojan, puoliso. Useimmat myös tiesivät,
+ettei tämä lemmensuhde ollut seurauksittaan mennyt ja että kukoistavan
+immen kasvot olivat kalpeiksi käyneet siitä, että hän isänsä talossa
+Viipurissa oli salaa hoidellut Kaarlo Knuutinpojan lasta. Viime vuosina
+oli tämä väli marskin puolelta kylmennyt, -- hän oli huikentelevainen
+lemmenasioissaan, -- ja neitonen oli yhä kuihtunut siitä, että hän
+yksin unhotettuna oli suremaan jäänyt. Nyt sen marski muisti...
+
+Hän tempasi surevan neidon käden ja seisoi siinä tuokion melkein
+neuvotonna. Neidon saattajana oli rantaan tullut hänen serkkunsa,
+Martti Degen-vainajan poika, nuori Euergisle, jonka Kaarlo tiesi
+kauniiseen orpanaansa syvästi mieltyneeksi. Hänen puoleensa marski nyt
+kääntyi ja virkkoi:
+
+-- Sinähän olet uneksinut saavasi puolisoksesi tämän kauniin immen ...
+eikö totta? Tahdotko nyt pyyhkiä surun kyyneleet Kaarina-serkkusi
+silmästä?
+
+Nuori mies, vasta poikavuosista päässyt, hämmästyi korkean herran
+kehoitusta ja sopersi hiljaa:
+
+-- Tahtoisin kernaasti, jos Kaarina tahtoo. Mutta me olemme orpanukset.
+
+-- Ei siitä hätää, vastasi marski reippaasti, -- sen asian järjestän
+minä piispan avulla. -- No, Kaarina?
+
+Tyttö ei vastannut mitään, entistään kalpeampana hän siinä seisoi,
+katse kiinteästi maahan luotuna. Mutta marski jatkoi:
+
+-- Se on siis sovittu, ojentakaa toisillenne kätenne. Myötäjäisistänne
+minä pidän huolen ja ne tulevat olemaan hyvät. Se on sovittu, -- onnea!
+Ja hyvästi!
+
+Vuokkokimppu kädessään hyppäsi marski venheeseen ja souti laivaansa,
+jonka ankkurivitjoja samassa ruvettiin ylös kelaamaan. Mutta koko
+rantayleisö hurrasi hurmaantuneena, heilutti lakkejaan ja liinasiaan ja
+huusi:
+
+-- Tervennä lähde, onni retkillesi!
+
+-- Lähde kuninkaaksi, Kaarlo!
+
+Aina vain sama lauhkea lounainen, joka oli puhdistanut Kaarlo
+Knuutinpojalle Viipurin väylät ja ajanut jäät Uuraan salmesta, teki yhä
+pyhän Nikolauksen puolesta palvelusta marskin kauniille laivastolle,
+kun tämä jännitetyin purjein luovi Suomenlahden aukeille, hukuttaen
+pian korkean Olavintorninkin peränsä taa hämärtyvälle rannikolle. Sama
+suojeluspyhä kuljetti edelleenkin taitavasti ja hellävaroen yli
+keväiseltään rauhallisesti aaltoilevan meren nuo paksukeulat laivat,
+joista kirkkaisiin kevätiltoihin kajahti rautarohkealla mielellä
+purjehtivan asejoukon reipas laulu.
+
+Kun uljas laivasto viikkoa myöhemmin laski Tukholman ulkosaaristoon,
+oli sitä vastassa jo pääkaupungista laivoilla saapuneita ylimyksiä ja
+ritareita, Kaarlo Knuutinpojan kannattajia, jotka olivat rientäneet
+häntä kiirehtimään ja rohkaisemaan. He toivat hänelle viestit Kalmarin
+luostarin hurskaalta abbedissalta, joka jo ennen kuninkaan kuolemaa oli
+näyssä nähnyt Kaarlo Knuutinpojan kruunajaisten tapahtuvan ennen
+ensimmäisen vuosipuoliskon päättymistä. He kertoivat, millä
+jännityksellä Ruotsin kansa häntä nyt odotti maassa valitsevan,
+kiusallisen epävarmuuden tilan lopettajaksi. Mutta marski pysyi
+levollisena ja leikkisänä tämän touhun keskellä, eikä sitä janoa, joka
+hänen sydäntään poltti, kukaan nähnyt, -- hän retkeili siinä kuin
+huvimatkalla taikka niinkuin se, joka on asiastaan varma. Ja niin laski
+laivasto eräänä päivänä Tukholman linnan edustaiselle selälle.
+
+Oli juuri Pyhän Ruumiin juhlapäivä. Kansaa kuljeskeli ulkosalla
+rannoilla lepopäiväänsä viettäen. Koko kevään oli Ruotsissa niinkuin
+Suomessakin vallinnut tuskastuttava kuivuus, joka oli estänyt toukoja
+oraalle nousemasta ja hidastuttanut kaiken kasvullisuuden. Kirkoissakin
+oli sadetta rukoiltu, mutta sitä ei ollut tullut; routa pysyi vielä
+maassa täällä lännen lämpimämmillä rannikoillakin, vaikka pinnan jo
+poltti paahtava päivä. Koko luonto janosi sadetta. Ja nyt samalla
+hetkellä, jolloin Kaarlo marskin laivaston valkopurjeet vilahtivat
+Tukholman satamaan ja odottava kansa kiirehti sen tuloa tervehtimään,
+juuri nyt rupesivat taivaalle kertyneet pilvet pudottamaan maahan
+pehmeitä vesiään. Ja kun laivasto linnan alle laski, olivat nuo pisarat
+jo kasvaneet viehkeäksi lämpöiseksi, virkistäväksi sateeksi, joka kuin
+taikavoimalla nuorensi kuivuutta kärsivän luonnon, nosti pystyyn
+peltojen nuutuneet idut ja kuin kevätlehdon vastaksilla huuhteli
+puhtaaksi metsän, johon sitten yhtenä yönä puhkesi kirkkaanvihanta
+hiirenkorva.
+
+Rantaäyräillä odottava väki antoi kesäsateen valella hartioitaan ja
+nautti siitä kaivatusta kasteesta. Se keräytyi sataman varrelle
+saapuneen laivaston komeutta ihailemaan, ja sieltä kajahtivat sen
+tervehdyshuudot:
+
+-- Maan isä on tullut, onnen tuo hän mukanaan. Kristofferin aikana oli
+meillä petäjäaika, nyt alkaa taas vilja-aika! Terve, Kaarlo, tuttavamme
+vanha!
+
+Ja kun Pyhän Ruumiin kiltan jäsenet kulkivat saattokulussa Tukholman
+kaduilla, pysähtyivät hekin pyhimyslippaineen kevätsateessa
+rantalaiturille ja tervehtivät ankkuriin laskevaa laivastoa huutaen:
+
+-- Terve Jumalan valittu!
+
+Kohta marskin Tukholmaan saavuttua kiirehtivät hänen ystävänsä panemaan
+alulle ne valtaneuvoston neuvottelut, joita häntä odotellen oli lykätty
+viikosta toiseen, ja lyhyiksi ne nyt supistuivatkin. Maaperä oli
+itsestään muokkautunut Suomesta tulevalle ylimykselle pehmeämmäksi kuin
+hän oli uskaltanut toivoakaan; hänen oli vain ojennettava kätensä ja
+siihen rohkeasti tempaistava heiluva valtikka. Tanskalaisliiton
+ystäville, marskia vastustavalle Oxenstjernan suvulle, oli näet asema
+käynyt aivan mahdottomaksi. Sen uskollisimpia kannattajiakin siirtyi
+nyt Kaarlo Knuutinpojan puolelle, niinpian kuin tämä oli ratsastanut
+Tukholman torille ja tervehtinyt hurraavaa kansaa. Oxenstjernat
+ymmärsivät vetäytyä syrjään luopuen ulkomaisista kuningasehdokkaistaan,
+ja valtiopäivät kutsuttiin viipymättä koolle kotimaista miestä
+kuninkaaksi valitsemaan. Se vaali oli näet herrainpäivillä tapahtuva,
+ja vaikka vielä oli niitäkin kadehtijoita, jotka epäilivät kenelle
+äänensä antaisivat niin jo tiesi jokainen mies ja nainen Ruotsissa,
+miten se vaali oli päättyvä.
+
+Sen ajan toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa, jolloin valtiopäiviä
+valmisteltiin ja jolloin Kaarlo Knuutinpoika jo kävi käsiksi
+valtioasiain hoitoon, viipyi hänen uljas laivastonsa taistelukuntoisena
+Tukholman selällä, antamassa pontta asiain menolle, ja siinä
+laivastossa kuninkaan vaaliin saapuneet suomalaiset herrat ja
+talonpojat sijoitettiin kansalaistensa luo kaupunkiin. Olipa korven
+miehilläkin nyt aikaa katsella tätä valtakunnan sydäntä, josta
+Suomeakin hallittiin, sen kauniita kirkkoja, sen vilkasliikkeistä
+elämää ja ennen kaikkea tuota "Stockholman linnaa", jossa heille
+saapuneet sekä mieluiset että raskaat määräykset aina oli päivätty.
+Pitkäksi heille ehkä sittenkin olisi aika käynyt, ellei heitä
+suomalaisten aatelisten ohessa olisi kutsuttu Suomen talonpoikaista
+rahvasta näillä valtiopäivillä edustamaan, -- muita edustajiahan sieltä
+ei ajan lyhyyden vuoksi ollut ehtinyt saapua, vaikka Suomen rahvaalla
+jo olikin nimenomainen oikeus kuninkaanvaaliin. Paljoa eivät
+umpisuomalaiset talonpojat keskusteluista ymmärtäneet, mutta sen he
+tiesivät ja sen he aina kotonakin ylpeinä saattoivat kertoa, että
+mukana olivat olleet hekin Suomen marskia valtakunnan hallitsijaksi
+huutamassa.
+
+Vaali tapahtui eräänä kesäkuun poutapäivänä pyhän Gertrudin kiltan
+suuressa tuvassa, joka oli herroja täysi. Valitsijamiehiä oli valittu
+70, mutta ainoastaan 9 heistä antoi äänensä unioonipuolueen
+edustajille, muut kaikki Kaarlo Knuutinpojalle ja nuo harvat vastaäänet
+hukkuivat siihen voimakkaaseen huutoon, jolla kansa Kaarlo Knuutinpojan
+kuninkaakseen kutsui. Riemulla se vaalin tulos vastaanotettiin ja
+iloisin toivein siirtyivät valtiopäivät heti vaalin jälkeen läheiseen
+Suurkirkkoon, jonne saattokulussa seurasivat sydänkorven talonpojatkin.
+Ja sydän heillä sykähti, kun he siellä näkivät, miten, heti sen jälkeen
+kuin "Te Deum laudamus" oli voimakkaasti laulettu, heidän nuorekas,
+suosittu marskinsa, jalona ja kauniit kasvot rauhallisina, astui
+valtiopäiväin eteen pääkuorin luo ja polvistui siihen ristiinnaulitun
+kuva kädessään. Eikä vavahtanut hänen voimakas äänensä, kun hän siinä
+Jumalan temppelissä varmana hallitsijavalansa saneli ja laskien
+Karjalassa taotun miekkansa ristin juurelle lupasi puolustaa oikeutta
+ja vainota vääryyttä ja suojella niitä, joita väkevämmät sortavat...
+Suomeksikin luki uusi kuningas Suomen talonpojille sen valansa, ja
+heistä tuntui, että näin ei voi elävän Jumalan edessä puhtain mielin
+vannoa kukaan muu kuin heidän oma marskinsa... Eivätkä he hartaudessaan
+uskoneet vilppiä olevan siinäkään, kun Suurkirkon täyteinen aatelisia
+ja aatelittomia sormet pystyssä yhtä pyhästi vannoi uskollisuutta
+uudelle hallitsijalleen ja lupasi häntä hengellään ja verellään
+puolustaa.
+
+Vakavana astui sitten äsken valittu kuningas kirkosta ja käveli
+linnaan, torin laitaan, jossa odottava kansanmeri häntä riemulla
+tervehti. Kun Kaarlo Knuutinpoika seisoi siinä linnan rappusilla, josta
+Oxenstjernat juuri kuljettivat tavaroitaan pois, ja hänen ruskea
+tukkansa hulmusi tuulessa ja aurinko kirkasti hänen voimakaspiirteiset
+kasvonsa, silloin täytti Suomen talonpoikain mielen niin voimakas
+riemu, etteivät he uskoneet äsken valitun hallitsijankaan tuntevan sitä
+hetkeä suuremmaksi onnensa hetkeksi kuin miksi he tunsivat.
+
+Vaali oli lopussa, kuningas oli vetäytynyt linnan suojiin, ja meluava
+kansa kapakkoihinsa juhlapäivää juhlajuomingeilla viettämään. Silloin
+tuntui suomalaisista erämaan talonpojista, että he olivat tehtävänsä
+täällä täyttäneet, ja heidät valtasi halu päästä jo palaamaan kotiin
+Suomeen, köyhille kaskiahoilleen, -- kauan oli heitä sinne jo vetänyt
+ikävä ja viivästyneet kesätyöt. Eräs raumalainen laiva teki seuraavana
+aamuna lähtöä Turkuun, ja siihen he mukaan mielivät pyrkiä. Mutta
+heidän oli kuitenkin ensiksi saatava kalliit rajakirjansa
+allekirjoitettuina käsiinsä, ja he läksivät sitä varten hakemaan
+alivouti Henrikki Tuomaanpoikaa, jolla ne kirjat olivat ja jonka piti
+auttaa heitä pääsemään äskenvalitun maanisän puheille. Kauan kyseltyään
+löysivätkin he vihdoin Heinon linnan maakerroksesta, palvelijain
+puolipimeästä arkituvasta. Hän istui siellä vähän nyrpeän näköisenä
+toisista syrjässä katsellen, kuinka korupukuiset hovipalvelijat siellä
+keikailivat ja vain olantakaisesti kohtelivat Suomesta tuotua entisen
+marskin kirjuria. Hänelle he nyt kuuden miehen voimalla asiansa
+esittivät.
+
+-- Hä, nytkö jo rajakirjoja tahdotte? huudahti Heino. -- Ettekö tiedä,
+että täältä vielä huomenna matkustetaan Mooran kedolle ja Upsalaan,
+jossa vasta kuninkaan kruunu nostetaan hallitsijaksi valitun päähän.
+Ettekö tule kruunajaisjuhliin?
+
+-- Jo riittää meille näitä juhlia, vastasi Lauri. -- Kuningas on
+valittu, meidän tekee jo mielemme palata kotiin. Huomenna pääsisi
+laivalla lähtemään Suomeen.
+
+-- Pääsisikö huomenna...?
+
+Miettiväksi jo Heinokin kävi. Viipurin linnan hilpeä ja toimekas vouti
+oli nyt huonolla tuulella. Siellä hän oli ollut marskin uskottu mies,
+toinen mies linnanherrasta, kuten hän itse oli kehunut, kaikkialla
+välttämätön. Mutta täällä! Täällä hän oli vain muiden suurempain
+jaloissa, joiden tieltä hänet oli linnanpalvelijain arvoluokkaan
+syrjäytetty, eikä täällä hänestä kukaan välittänyt. Pieni linnanvouti
+oli tässä uudessa kuninkuuden loistossa kokonaan unhotettu, toiset nyt
+hyörivät hänen isäntänsä ympärillä. Siitä oli synkistynyt Heinon mieli,
+joka oli kuvitellut itselleenkin jotain sirua herransa loistosta.
+
+-- Vai pääsisi huomenna, toisti hän verkalleen miettiväisenä. -- Hyvä,
+koetetaan siis pyrkiä kuninkaan puheille, mahtaisikohan tuo vielä aueta
+tie.
+
+-- Olisikohan marski niin ylpistynyt, ettei meitä enää puheilleen
+laskisi, epäili Lauri.
+
+-- Siellä ovat nyt monet herrat vastassa, ennenkuin kuninkaan puheille
+päästään. Mutta tulkaa! --
+
+Kaarlo Knuutinpoika oli juuri palannut työhuoneeseensa pitkästä
+neuvostonistunnosta, jossa samat ylimysherrat, jotka aamulla olivat
+hänelle uskollisuusvalan vannoneet, nyt jo iltapäivällä olivat
+rakennelleet vaikeuksia uudelle hallitsijalle, asetelleet ehtoja
+uskollisuudelleen ja tinkineet itselleen yksityishyvityksiä siitä, että
+he vertaisensa miehen kuninkaakseen tunnustivat. Sapekas arkkipiispa,
+joka oli koettanut saada kuninkaan vaalin toistaiseksi lykätyksi,
+oli uhmaillen ja uhkaillen ratsastanut koko Tukholmasta pois
+piispanlinnaansa. Se oli ollut kaikki taas sitä vanhaa juonittelua, ja
+Kaarlon katseessa oli nyt, riemupäivänsä huumauksen hetkellä, jolloin
+kansan ilonhuudot vielä kadulta hänen korviinsa kaikuivat, surumielinen
+pettymyksen ilme. Hän katseli liikahtamatta pöydällä edessään olevia
+vallan ulkonaisia merkkejä, kruunua, valtikkaa ja valtaomenaa, jotka
+huomenna kruunajaisissa oli hänelle annettava, ja hän virkahti hiljaa:
+
+-- Ehkä olisi minun ollut viisainta hyljätä nämä korut.
+
+-- Sitä mietin paljon tänne Turusta purjehtiessani, virkkoi siihen
+hänen vieressään istuva vanha Maunu-piispa, joka hänkin marskin
+kutsusta oli näihin juhliin saapunut nuorta ystäväänsä hänen
+kunnianhetkellään tukemaan. -- Mutta minä tiesin, että tuon
+kultapäähineen loistoa on mahdoton vastustaa sen, joka sen päähänsä
+nostaa voi. Ja ehkä on sittenkin parempi näin, ajattelin, ehkä taittuu
+nopeammin kateen kärki, kun kerran kansa on itselleen kuninkaan
+huutanut ja valtikan hänen käteensä antanut.
+
+Turun vanha piispa oli jo näinä päivinä saanut nähdä, kuinka karvas oli
+ylimysherroissa kateensappi. Vielä muutamia päiviä sitten olivat nuo
+herrat rakennelleet salaliittoakin Kaarlo Knuutinpoikaa vastaan,
+tarkoituksena vielä viime hetkellä raivata heidän vihaamansa ylimys
+syrjään ... olivatpa koettaneet houkutella vanhaa piispaakin
+vehkeihinsä mukaan. Mutta Maunu oli marskille heidän aikeensa
+paljastanut, ja Kaarlo oli taas kerran heidän verkkonsa repäissyt
+rikki. Mutta siitäkin oli vanha piispa tajunnut, kuinka tosiaankin
+kateenmujeilla sekoitettu oli vastavalitun kuninkaan ilonmalja, ja hän
+jatkoi melkein säälien:
+
+-- Niin, Kaarlo, vallan kukka ei ole vailla okaitaan, sen tiedät jo
+ennestään. Tarvitset tarkoin kaiken sen voiman, maltin ja tarmon, minkä
+olet näinä välivuosina Suomessa koonnut ja säästänyt, säilyäksesi
+ehyenä noiden juonien keskellä. Ylvästelemättä kanna kruunuasi, muista,
+että Tarpeian kallio oli lähellä Kapitoliumia!
+
+Kaarlo ei vastannut. Mutta ikkunan luota, meluavan kansan iloja
+ihailemasta, astui nyt esiin toinen Kaarlo Knuutinpojan luotettu
+nuoruudenystävä, Eerikki Akselinpoika Tott, jonka tuima katse näinä
+välivuosina oli vielä entisestään terästynyt. Hän huudahti.
+
+-- Ylvästelemättä, mutta lujuudella! Rautakouria tarvitsevat nämä
+juonittelevat herrat, niiden puristamina he kiltisti rivissä astuvat.
+Mutta jos heille hetkeksikään pehmeäksi herkeät, silloin viskautuvat he
+sinun ylitsesi. Voimaa ennen kaikkea!
+
+-- Voimaa kyllä, matki piispa, -- mutta myös kylmää harkintaa. Fortiter
+in re, suaviter in modo!
+
+Vastavalittu hallitsija heilautti syrjään väljän, purppuranvärisen
+vaippansa, johon hän jo kuninkuutensa merkiksi oli pukeutunut, nousi
+pöydän äärestä ja lausui:
+
+-- Kansalle olen luvannut sen eturintaan käydä, luvannut sen sekä
+Suomessa että täällä, sitä en pettää voi; minun on astuttava eteenpäin,
+oli tiellä okaita tai kukkia! Ja eteenpäin astunkin varmasti, -- onhan
+minulla tukenani sekä voimaa että malttia, kun te, ystäväni, rinnallani
+pysytte: sinä, Eerikki, asettani hoitaen, ja sinä Maunu-piispa järkeäni
+jäähdyttäen.
+
+Karski soturi taputti hyväksyvästi ystäväänsä olalle. Mutta vanha
+piispa vastasi surumielisesti:
+
+-- Minusta ei ole enää kauan neuvonantajaksesi. Kuninkaanvaalissasi
+tahdoin olla mukana, sen ilon tarvitsi vanha sydämeni, mutta siihen
+toimeni päättyvätkin. Minä olen jo vanha. Nyt palaan Suomeen ja jätän
+sielläkin pian tehtäväni ja hiippani nuorempiin käsiin, itse vetäydyn
+pieneen Tuskulumiini, jonka Naantalin lempiluostarini rinnalle olen
+rakentanut, siellä on jo aikani päästä lepoon.
+
+Mutta vastavalittu kuningas kävi innokkaasti tätä vanhan piispan
+päätöstä järkyttämään.
+
+-- Ainakin yhdeksi talveksi lupaa minulle vielä neuvojasi ja apuasi,
+pyysi hän, -- nyt niitä juuri tarvitsen tässä mettiäispesässä!
+
+Ja piispa taipui nöyrästi, hän oli tottunut ystävänsä hyväksi itsensä
+uhraamaan.
+
+-- Yksi talvi menköön, jos voin täällä parhaalla tavalla hyödyksesi
+olla. Mutta muista, monta talvea ei minulla enää olekaan jäljellä!
+
+Tällainen oli mieliala uuden kuninkaan työhuoneessa, kun Suomen
+talonpojat hänen puheilleen laskettiin. Tuttavana ja ystävänä heitä
+kuningas tervehti, virkahti leikkisästi Pouta-Paavolle, että "toden
+sinä miekastani luit", veisteli toisille, että tällaisiin pitoihin hän
+tahtoi heitä Tukholmaan tuoda, sekä kyseli, eivätkö miehet enää
+halunneet seurata häntä Upsalaan, kruunajaisiin. Mutta pian hän jo
+viittasi Heinon tuomaan esille rajakirjat allekirjoitettaviksi, lausuen
+vakavana:
+
+-- Niin, oikeassa olette, työhönsä, toimeensa, palatkoon jokainen,
+juhlain humu on ohimenevää, työn jälki se vain jäljelle jää!
+
+Mutta piirrettyään nimensä rajakirjan alle ja nimensä alle lyhyen sanan
+"Rex", vilautti hän taas veitikan silmäkulmastaan, virkahtaen
+talonpojille:
+
+-- Siksi pidätin rajakirjanne allekirjoittamatta tänne asti, että
+voisin ne allekirjoittaa Ruotsin kuninkaana. Nyt se raja kestää
+paremmin. Nyt voitte taas lähteä erämaillenne isienne elinkeinoja
+jatkamaan, takamaitanne talokunnittain viljelemään ja niistä
+valtakunnalle uusia rintamaita valloittamaan. Se tehtävänne on
+hyödyllinen ja tärkeä.
+
+Mutta Kaarlon näin talonpojille heidän rajakirjojaan antaessa oli vanha
+piispa käynyt puheisiin Laurin kanssa, jonka hän nyt sai tietää siksi
+talonpojaksi, joka oli hänen mielituumansa toteuttanut ja perustanut
+uudisasutuksen Savon ja Hämeen väliselle metsäkannakselle. Ja hän
+kääntyi nyt Kaarlon puoleen, lausuen:
+
+-- Yksi pyyntö vielä kuninkaalle. Tälle talonpojalle, joka Sysikorven
+salotaipaleella majataloa pitää, olen luvannut verovapauden hänen
+tilastaan. Vahvista, kuningas, tämä lupaukseni!
+
+Kaarlo tarttui hanhensulkaan ja kirjoitti heti omakätisesti
+verovapausluvan Lauri Viljonpojalle Juuritaipaleen tilasta. Ja hän
+lausui, antaessaan vapauskirjan Laurille:
+
+-- Sen teen mielelläni. Minäkin tunnen sinut rajarauhan innokkaimmaksi
+ajajaksi. Puolusta vastakin siellä erämaan laidassa hyvää sopua
+kotikansani molempain heimojen kesken, jotka minulle ovat yhtä rakkaat.
+
+Jo kumarsivat talonpojat lähteäkseen poistumaan kuninkaan luota. Mutta
+Viipurin alivouti, Heino, viivähti vielä ovella, ikäänkuin epäillen,
+voisiko hänkin tällä sovinnon hetkellä tuoda esille sen asiansa, joka
+häntä oli painanut siitä asti, kun hän nyt Maunu-piispan eteen oli
+astunut. Vanhaa piispaa hän ei näet ollut tavannut senjälkeen, kun hän
+kerran tämän hyväntekijänsä luota Turusta rikollisena pakeni. Nyt hän
+yhtäkkiä, sanaa puhumatta, notkisti polvensa piispavanhuksen edessä,
+katseet maahan luotuina.
+
+Lempeä piispa ymmärsi heti, mitä hänen entisen suosikkinsa mielessä
+liikkui, ja virkkoi lohduttaen:
+
+-- Oivallan, mitä tahdot sanoa ja anoa. Nouse, Henrikki Tuomaanpoika,
+mene rauhassa, olen sinullekin anteeksi antanut, -- olen oppinut
+anteeksi antamaan paljon inhimillistä heikkoutta!
+
+Liikutettuna suuteli Heino piispavanhuksen kättä. Mutta Kaarlo
+Knuutinpoika naurahti tuon kohtauksen nähdessään. Hänen muistiinsa
+palasivat sen alkusyyt, Krister-ukon vehkeet ja suomalaisen teinin
+kuumaintoinen uskollisuus, joka tämän lahjakkaan nuorukaisen sitten
+hänen palvelukseensa oli tuonutkin. Ja hän lausui Heinolle
+tuttavallisen ystävällisesti:
+
+-- Se syntisihän sinut toi minun miehekseni. Ja mehän pysytään edelleen
+yhdessä, eikö niin?
+
+Mutta kun Heino ääneti ja miettiväisenä seisoi paikoillaan, jatkoi
+kuningas:
+
+-- Mitä, etkö aiokaan jäädä asemiehekseni Tukholman linnaan, vai
+haluatko mieluummin takaisin Viipuriin?
+
+Silloin purki Heino avonaisesti isännälleen ne mielensä hiljaiset
+mietteet, joita hän täällä Tukholmassa oli kantanut ja hautonut:
+
+-- Vieraaksi tunnen itseni täällä, seikkailuvuotenikin ovat jo
+takanapäin. Mutta ei ole minulla myöskään enää halua jäädä Viipuriin,
+kun et sinä, kuningas ole siellä.
+
+-- Mitä sitten aiot, ilmaise toivosi suoraan!
+
+-- Olen marskia uskollisesti palvellut, anna, kuningas minulle
+voudinvirka Hämeessä, sinne kotipuoleeni ikävöin, -- pohjoisen Hämeen
+voudinpaikka on vapaa.
+
+Tuokion katsoi marski pitkään nyt alakuloista, muuten aina hilpeää,
+apumiestään ja virkkoi:
+
+-- Pyyntösi on kohtuullinen, sen tahdon täyttää. Sinä ikävöit takaisin
+Suomeen, niin tekisin kai minäkin sinun sijassasi. Milloin haluat
+matkustaa?
+
+-- Huomenna, yhtä matkaa talonpoikain kanssa.
+
+-- Saat aamulla valtakirjasi hovikansleriltani, -- hän antaa sinulle
+myöskin muutamia Reinin kultaisia matka-avuksi. En tahtoisi sinusta
+luopua, mutta en voi sinua myöskään pidättää, -- tämän linnan voutia en
+voi sinusta tehdä.
+
+Ja miesten poistuessa lisäsi kuningas vielä:
+
+-- Onni matkoillenne, Suomen miehet. Kuka tietää, ehkä tarvitsemme
+vielä toisiamme, ehkä tapaammekin vielä toisemme Suomessa, -- jos taas
+tummuu miekkani teräs...
+
+Nämä viimeiset sanat lausui nuori kuningas puolittain itsekseen,
+puolittain Heinolle, joka viimeisenä ovelta poistui. Heino kuuli ne
+sanat ja ymmärsi sen ajatuksen, jonka ne kätkivät, -- hetkeksi osuivat
+entisen linnanherran ja hänen voutinsa katseet tuttavallisina,
+ymmärtävinä vastakkain. He hymähtivät toisilleen. Mutta poistuessaan
+huudahti Heino vielä:
+
+-- Terve kuningas! Suomesta aina ystäväsi löydät.
+
+Ovi sulkeutui, ja Ruotsin äskenvalittu hallitsija seisahtui tuokioksi
+pöytänsä luo. Olipa kuin pieni kaihon oka olisi pistänyt siellä
+purppuraviitan alla, -- hänessä välähti elävänä tunne, että tuossa
+menivät ne, jotka sittenkin muodostivat hänen valtansa uskollisimman
+tuen. Vanha piispa ymmärsi hänen viivähtävän katseensa ja virkkoi:
+
+-- Niin, Suomen talonpojissa on jokin voima, joka heihin sitoo sen
+miehen, joka tuon karun kuoren alle on päässyt pilkistämään.
+
+-- Sen kuoren alla on sydäntä, ehkä on siinä se voima!
+
+Mutta ainoastaan tuokion kuningas niin viivähti. Sitten istahti hän
+taas työpöytänsä ääreen ja kutsui sisään kanslerinsa, suorittaakseen
+hänen ja molempain neuvonantajainsa kanssa yhdessä ne kiireellisimmät
+hallitusasiat, jotka vaativat ratkaisuaan jo ennenkuin kuningas ehti
+matkalleen Upsalaan, kruunajaisiinsa.
+
+Vielä näkivät Suomen talonpojat seuraavana aamuna, laivarantaan
+kävellessään, kuinka suuri ja loistava se saattoseurue oli, joka linnan
+edustalle kokoontui äskenvalittua kuningasta odottamaan ja ryhmittyi
+häntä saattamaan Mooran kedolle, missä kansan, vanhan tavan mukaan,
+piti valittu kuningas kuninkaaksi huutaa. Kesäaamun raikkaassa
+valaistuksessa välähtelivät linnanrinteeltä alas satamaan asti ritarien
+kirkkaat haarniskapuvut ja korkeat töyhtökypärät. Kookkaat ratsut,
+jotka olivat päätään myöten verhotut kirjaviin, hopealla kirjailtuihin
+verkaloimiin, polkivat siellä levottomina kivitettyä tannerta,
+ratsastajain vaakunakuvaiset kilvet kimaltelivat, kun he tungeskelivat
+korkeiden tankojen nenään nostettujen lippujen ympärillä tai
+piirittivät korkeapyöräisiä vaunuja, joissa kuningattaren ja
+hovinaisten piti kruunajaisjuhliin ajaa. Siinä oli taas kerran koko
+Ruotsin ja Suomen aatelisto koolla kunnioittamassa kotimaista
+kuningasta, -- jota vallan huipulta alasrepiäkseen nuo ylimykset
+kenties jo samalla hetkellä vehkeilivät.
+
+Näkivät Suomen talonpojat laivan kannelle noustessaan vielä senkin,
+kuinka Kaarlo Knuutinpoika linnastaan laskeusi tuota loistavaa
+seuruetta ja sitä ympäröivää kansanjoukkoa tervehtimään, ja
+korkeasulkaista hattuaan heiluttaen ratsasti odottavain
+valta-aatelisten keskellä. He näkivät, kuinka tuo kiiltävä kulkue hänen
+perässään läksi solumaan punakankaalla verhotun sillan poikki ja
+loittonemaan ihmisaaltojen välitse virran pohjoiselle rannalle.
+
+Sinne se saattue hupeni, eikä sen loisto enää erämaan miehiä
+lämmittänytkään. Siinä oli heistä jotain levotonta, liiaksi
+suurentelevaa, ja noista kiiltokylkisten hurraahuudoista kajahti heidän
+mielestään joku kirkuva sävel, joka heidän umpisuomalaisissa korvissaan
+yhtä hyvin saattoi merkitä "ristiinnaulitse" kuin "terve kuningas!" Ja
+kun heidän raumalainen laivansa hetkeä myöhemmin lipui saaristoväylää
+myöten merelle päin, kotimaansa rantaa kohden, katselivat he
+kaipauksetta, kuinka etäisyyteen häipyivät hurraatahuutavaa kansaa
+täynnä olevat mäet ja Tukholman linnan liputetut tornit.
+
+
+
+
+KARMALAN LÄHTEELLÄ.
+
+
+Karmalan vanhoille halmeaukeille, Mustanahon rinteelle, astelivat
+eräänä pilvipoutaisena heinäkuun päivänä rannasta päin tässä talossa
+rinnakkain ylenneet orpanukset ja kasvinveljet, Heino ja Lauri, taikka
+täydellisemmin sanoen Hämeen pohjoisen kihlakunnan vouti Henrikki
+Tuomaanpoika ja Juuritaipaleen majatalon omistaja Vahvajärven salolta,
+Lauri Viljonpoika. He olivat yhdessä palanneet Tukholmasta,
+kuninkaanvaalista, Turun ja Hämeenlinnan kautta syntymäpitäjäänsä,
+Lauri kiirehtiäkseen vihdoinkin pitkiltä valtuusretkiltään kotoisille
+riistamailleen, ikävällä odottavan perheensä luo, Heino hankkiakseen
+itselleen asunnon uudessa voutikunnassaan. Nyt heidän oli erottava
+toisistaan ja vanhasta kotitalostaan, ja he kävelivät halmeelle
+sanomaan jäähyväisiä siellä kyntötöissä puskevalle Tuomasisännälle,
+jonka valkoinen piikkomekko sieltä vilahteli leppien lomitse.
+
+Pari päivää olivat näet orpanukset nyt viipyneet Karmalassa, jossa isän
+kuoleman jälkeen pesäkin oli ollut selvitettävä, ja nyt veti toisen tie
+salotaipaleen poikki itään ja toisen, Heinon, venheellä etelään,
+Hollolan Lahteen, missä hänen oli vastaanotettava uusi virkansa.
+
+-- Noustaan aholle, sillaikaa kuin soutajani murkinoivat, minun tekee
+vielä mieleni nähdä äitivainajani vanha karsikko, virkkoi Heino. --
+Harvoinpa tänne taidan vasta kulkeutua, vaikka naapuriksi jäänenkin.
+
+-- Miksi harvoin? kysäisi Lauri, joka orpanansa jäljessä halmeen ohi
+ahonrinnettä ylöspäin astui.
+
+-- Kylmääpä tuntuu olevan kohtelu täällä kotitalossakin. Ei ole minulle
+veli-Tuomas monta sanaa virkkanut ja hänen emäntänsäkin on umpisuinen
+ja raskasmielinen. Näet, tuolla pihalla hän pää kumarassa kulkee tuvan
+ja maitoaitan välillä aivan kuin äitivainaja, -- kuuluneeko se oikein
+Karmalan komentoon!
+
+-- Kova työ pään kumaraan painaa ja mielenkin raskaaksi tekee.
+
+-- Niin taitaa. Mutta kylmää ja tylyä täällä on kansa joka taholla, --
+toisenlaiseksi olin sen lapsuuteni muistoilta kuvitellut.
+
+Heino oli uudeksi kodikseen ja virka-asunnokseen nyt tällä matkalla
+ostanut talon vanhasta kotipitäjästään, Suopellon Sipi-vainajan vanhan
+talon, josta perilliset pesäjaon jälkeen olivat lähteneet eräjärvien
+rannoille uudismaita viljelemään. Isännän kuoltua olivat siellä näet
+vävyt keskenään riitautuneet, eikä ollut Leena-muorikaan jaksanut heitä
+enää koossa pitää, -- silloin he olivat päättäneet myödä kantatilan ja
+rakentaa itselleen uudismökit takamaille, -- niin kauas toisistaan,
+ettei akkojen tora salojen yli kuulu! Heino oli parahiksi
+kotipitäjäänsä ehtinyt ostamaan tuon vauraan talon, ja hän oli ensin
+mielessään iloinnut siitä ajatuksesta, että hän loppuiäkseen,
+nuoruusintoilujensa jälkeen, pääsisi asettumaan vanhalle
+kotikulmalleen, jossa hänellä oli lapsuudentuttavansa ja jossa häntä,
+Sysikorven poikaa, virkamiehenäkin ystävyydellä ja luottamuksella
+kohdeltaisiin.
+
+Mutta niissä toiveissaan hän oli jo tällä lyhyellä käynnillään
+pettynyt. Epäluuloa oli häntä vastaan huokunut, missä hän kulkikaan.
+Kun hän saapui talonpoikaistaloon, entisiin naapureihinsa, olivat
+vanhat lapsuudentuttavat kartelleet häntä, ja jäykästi olivat
+isäntämiehet häntä vieraana tervehtineet. Hän oli koettanut heittäytyä
+tuttavalliseksi, oli kertonut heille nuoruudenmuistojaan Karmalasta ja
+iloisia juttuja vaelluksiltaan, mutta eipä ollut hän saanut hymyä
+nousemaan ukkosten kasvoille; loitommas olivat hänestä lapsetkin
+vetäytyneet, kun hän oli tupaan astunut. Ja hän oli kuullut talonväkien
+syrjässä, nurkan takana, tylyllä äänellä toisilleen supattavan:
+"Karmalan poikia sanoo olevansa tämä uusi vouti, mikä lieneekin..." Ja
+toinen oli vastannut: "Niitähän se on, mutta herraksipa herkesi,
+heimostaan luopui..."
+
+Masentavalta se oli Heinosta tuntunut, ja hiukan katumapäällä hän jo
+ajatteli asettumistaan tänne kotipitäjäänsä. Syvältä tuntui juopa hänen
+ja kotiväenkin välillä, -- omanaan he eivät häntä enää pitäneet.
+
+-- Ethän tuota voine kummeksiakaan, vastasi hänelle Lauri, kun Heino
+ahon rinnettä noustaessa tuota tylyyttä valitti, -- eihän täällä ole
+totuttu herroilta mitään hyvää kokemaan, eikä varsinkaan voudeilta.
+Sinä olet nyt herra ja vouti, -- täällä astut ulkomaan verassa ja
+kapeissa kaatioissa, ei sinua korven pojaksi tunneta.
+
+-- Mutta saman tuvan lapsiahan silti olen, miksi minua vieraana ja
+epäillen kohdellaan vain siitä syystä, että olen vähän koulua käynyt ja
+kuningasta uskollisesti palvellut ja häneltä viran saanut?
+
+-- Sinä olet siirtynyt toiseen säätyyn, vastasi Lauri harvakseen, mutta
+varmasti, -- sinun eivät ole enää meidän raskaat työhuolemme eikä
+kärsimyksemme, sinä elät meidän työstämme, -- siksi et kuulu enää
+meihin, siksi olet vieras. Ja eikö meillä ole syytä vouteja vihata?
+Tuossa riihen edessä pieksätti muutamia vuosia sitten Hollolan vouti --
+sinun edeltäjäsi -- oman isäsi niin, ettei hän siitä enää koskaan
+oikein kostunut. Silloin raskivat isäsi luut, -- kenen luita
+pehmittänet sinä voutina, sitä ei vielä kukaan tiedä!
+
+Heino ei enää vastannut, tuo esimerkki selvitti hänelle paljon kansan
+ja virkamiesten välistä vastakohtaa; hän oivalsi nyt paremmin sen syvän
+juovan, jonka hän oli joka askeleellaan tuntenut lapsuuden tuttavainsa
+ja itsensä välillä. Mutta Lauri oli päässyt sananpäästä kiinni ja
+jatkoi:
+
+-- Meillä on leipä lujassa, kovaa on, kun sen silloin vielä vieras vie,
+elääkseen sillä ylellisyydessä ja humussa. Näinpä marskin juhlassa
+Viipurissa heitukkain kantavan juomahuoneeseen nassakoita, joista
+jokainen kuului maksaneen saman verran kuin pikkutalo erämaan laidassa,
+ja yöllä näin heidän kantavan juhlahuoneesta ulos saksanhaljakkoihin
+puettuja ritareita, joiden humala oli tullut maksamaan enemmän, kuin
+erämies koko talvipyynnin nahkasistaan saa. Tähän herrasjoukkoon kuulut
+jo sinä, et meihin...
+
+Mutta Heino kiirehti jo edellä, ikäänkuin orpanansa puheita paeten,
+ahon laelle, missä ennen oli ollut tuo vanha, lapsia kammottava
+karsikko, jossa Heinon äitivainaja oli käynyt kumartamassa pihlajaan
+kiinnitettyä pyhimyskuvaansa ja jossa hän öisin, muiden maatessa, oli
+kummia näkyjään nähnyt. Poissa oli nyt jo ristin kuva vanhan pihlajan
+kupeelta, ja karsikon alalaidan oli Tuomas jo kaskekseen viertänyt ja
+vääntänyt aitakiviksi vanhat käräjäkivet, joiden ääressä metsämiehet
+ennen olivat pyyntiluvuillaan Tapiota lepytelleet. Mutta vielä löytyi
+kivenkolosta viipale jotakin emäntävainajan sinne kantamaa
+alttarikankaan palasta. Sitä orpanukset katselivat ja Lauri virkkoi:
+
+-- Äitisi oli tietäjäsukua.
+
+-- Paljon hän taisi tietääkin, vastasi Heino muistelmiinsa vaipuneena.
+-- Perää näkyi olleen siinäkin äitivainajani ennustuksessa, että minun
+urani tulisi kulkemaan toisia maita kuin teidän. En sitä tiennyt
+silloin, kun kerran näiltä mailta pakoon karkasin!
+
+Mutta hän näkyi tahtovan katkaista nuo muistonsa, jotka hänen mielensä
+nyt alakuloiseksi painoivat, ja lisäsi:
+
+-- Mutta jopa lienevät soutajani suurustaneet, astutaan jo halmeelle ja
+taloon.
+
+Siellä halmeella ajoi veli-Tuomas avopäin ja mekonrinnus auki laiskaa
+juhtaansa, painaen hartiavoimalla raskasta kyntövehjettään kovaan
+rinteeseen, ja hänen vieressään, ojan partaalla, nosteli hänen
+paitasillaan leikkivä poikansa, viisivuotias ahavan ruskeaksi polttama
+jukura, jykevää kuokkaa, jota hän ei vielä paljon koholleen saanut.
+Mutta pojan hajareitisessä asennossa oli jo raatajan ryhtiä, kun hän
+siinä savimöhkälettä jyysti, -- siitä ja leveäluisista kasvoista ja
+tukan valkoisista harjaksista sen jo näki, että siinä oli isänsä
+pienoiskuva, vastainen halmeenraataja.
+
+Tuomas ei joutanut vieraita huomaamaankaan, kun nämä veräjälle
+saapuivat, hän oli niin kumaraan auransa kurkeen painunut, niin
+huohottavana kohosi hänen rinnastaan joka henkäisemällä työnpainon
+raskas hengitys. Orpanukset pysähtyivät veräjälle, antaen miehen
+rauhassa vakonsa päähän kyntää, ja Heino kysäisi serkultaan:
+
+-- Tähän halmeelleko se isä kuolikin?
+
+-- Tästä ne hänet olivat keväällä eräänä päivänä löytäneet. Oli tullut
+tänne aitaa korjaamaan ja tuossa aidan vieressä, kirves kädessään, hän
+oli maannut, kun emäntä oli sattumalta ohi kulkenut, -- siihen oli
+vanhus työnsä ääreen väsähtänyt. Vielä oli ollut miehessä henkeä
+vähäisen, kun hänet täältä tupaan ja vuoteeseen kannettiin, mutta sinne
+saavuttuaan hän jo oli kohta sanaa puhumatta kuollut.
+
+-- Eihän se isävainaja voinut vuoteessa eikä työtönnä kauan elää!
+
+Jo oli Tuomas vakonsa päähän kyntänyt, pysähtyi auraansa kääntämään ja
+näki vihdoin vieraat. Mutta työstään hän ei silti silloinkaan
+herjennyt, hän vain pyyhkäisi hikikarpalon otsaltaan ja rupesi uutta
+vakoa ajamaan.
+
+-- Hyvästi nyt, Tuomas, huusi hänelle silloin Heino veräjältä, -- me
+teemme jo lähtöä talosta!
+
+-- Hyvästi, murahti kyntömies kumarasta asennostaan, hevostaan
+seisauttamatta, suoraksi ojentumatta. Hän maiskautti suullaan,
+kiirehtien laiskankankeaa vetäjää, ja taas hänen hengityksensä rupesi
+kohisemaan yksitoikkoisena, raskaana raatajan hengityksenä.
+
+Päivä oli hiottavan helteinen, vaikka aurinko piiloilikin ehkäisten
+pilvien takana, luoden sieltä harmahtavan, painostavan valaistuksen
+luontoon. Lämmennyt oli jo Heinokin astellessaan, ja kun nyt orpanukset
+halmeenveräjältä läksivät vesakon läpi rantaan päin painumaan, virkahti
+hän:
+
+-- Tuossa on lippi lähteen partaalla, odota, juonpa siitä kulauksen.
+
+Hän laskeusi polvilleen lähteen reunalle, niinkuin hän ennen poikanakin
+oli juodessaan tehnyt, kauhasi tuohella raikasta ruostevettä ja joi.
+Joi uudelleen, eikä malttanutkaan nousta siitä heti edelleen rantaan
+kävelemään. Tuohon samaan vedenkalvoon muisti hän nähneensä
+kuvastuneina nuorukaisen iloiset kasvot, kirkkaat silmät, ja hän
+ikäänkuin ihmetteli, kun ei niitä sieltä enää löytynyt.
+Lapsuudenmuistot tempasivat hänet mukaansa, hän istahti kerran vielä
+siihen koivun alle, mättäälle ja siihen hän jäi.
+
+Lauri oli pysähtynyt pensaikkoon, oli sen alta jalallaan potkaissut
+esiin vanhan, vioittuneen jousenselän, jossa oli vielä palanen
+hirvensuonesta punottua jännettäkin jäljellä. Hän katseli tuota
+ruostunutta rautaa ... taisipa olla se hänen vanhoja jousiaan niiltä
+ajoilta, jolloin hän poikasena Erä-ukon seurassa näistä kotikuusikoista
+ammuskeli oravia ja koppeloita. Metsään oli häntä luonto aina
+poikavuosista vetänyt, sinne hän usein halmeeltakin maatöistä hiipi,
+sepä hänestä oli erämiehen tehnytkin...
+
+Mutta hän viskasi ruostuneen raudan takaisin pensaaseen, hyppäsi puron
+yli ja virkkoi orpanalleen:
+
+-- Joko lähdetään?
+
+Heino ei vastannut. Hän istui kuin kiinnikasvaneena mättäällä,
+tuijottaen lähteen yli viereiseen vesakkoon, -- hän näytti tuijottavan
+muutamaan nuoreen koivuun, jonka varsi oli omituiseksi umpikääkäksi
+kasvanut, eikä hän siitä silmiään siirtänyt. Tuo koivu oli hänelle
+tuttu; monet rientävät muistot ja toistensa kintereillä viilettävät
+mielikuvat se nyt hänen mieleensä nosti. Juuri tuon koivun luonahan oli
+kerran hänen elämänuransa taittunut ja luiskahtanut siltä raiteelta,
+jolla talonpojan elämä on säädetty kulkemaan polvesta polveen, uusille,
+oudoille radoille, jotka hänet olivat kotiaholtaan kauas vieneet ja
+vieroittaneet hänet kotiheimostaan... Tuossa viidakossahan hän oli
+seisonut hammasta purren silloin, kun ankara isä oli häntä kohden
+vitsasta heiluttanut ja häväisten ajanut hänet takaisin helteeseen
+raatamaan, ja siinä hän oli nuoressa sydämessään vannonut, että hänen
+piti päästä näistä ahtaista pihdeistä pois avarampaan maailmaan...
+Juuri tuossa oli hän kihisevässä vihassaan tarttunut koivun vesaan ja
+sen kiukussaan solmuun kiskaissut... Siinä oli koivu, siinä sen
+umpikääkkä! Piispanretkeläiset ja kuljeksivat teinithän ne sitten hänet
+maailmalle houkuttelivat, mutta tässä lähteellä oli tuo itsetiedoton
+ikävä ensiksi syntynyt, tässä olivat jo alkujaan särkyneet hänen ja
+hänen kotoisen heimonsa välit...
+
+-- Tuota koivuako katselet? kysyi Lauri melkein ivallisena, kun hän
+serkultaan turhaan vastausta odotti.
+
+-- Sitä! -- Jo laukesi Heinosta se lumous, johon solmukoivu hänet
+hetkeksi oli kietaissut, mutta vieläkin oli hänen vaikea irtautua
+noista muistoistaan. Ja hän lisäsi selittäen Laurille: -- Tuon koivun
+vedin vihoissani solmuun silloin poikasena kerran, kun isäni minut
+karahkalla tästä lähteen vierestä nukkumasta herätti.
+
+Lauri purskahti ääneensä nauramaan:
+
+-- Muistanpa minäkin sen ripityksen, -- setä ei suvainnut unta työn
+aikana! Se oli sama päivä, jona ukko minut ensi kerran erämaille
+lupasi, siitä alkoivat eränkäyntini.
+
+-- Ja alkoivat minunkin retkeni. Minkähänlaiseksi olisikaan elämäni
+kääntynyt, jos isä minutkin silloin olisi laskenut erämatkalle, jonne
+halusin, enkä olisi teinejä tavannut enkä heidän jälkeensä karannut?
+
+-- Olisit kai tapellut kalajärvillä niinkuin me muut, ehkä olisit sinne
+kaatunut, niinkuin monet, tai sinne uudismökkiin asettunut, niinkuin
+Vilppu.
+
+Mutta Heinokin kimpaisihe nyt pystyyn mättäältä, heilautti
+ohimennessään käppyrää koivua ja virkkoi:
+
+-- Siinä kasva minun muistokseni! -- enpä kadu sitä uraani, johon minut
+viskasit; siinä jatkan, minä ja sukuni. Jos ei täällä sovita hyvin
+yhteen kotiheimon kanssa, niin sovitaanpa sitten huonosti; mitellään
+voimia, katsellaan karsaasti toisiamme, -- nähdäänpä, kumman kateet ne
+syvemmäs sattuvat, kumman selkä ensiksi sujuu! Tule!
+
+He astuivat vesakon läpi sille samalle törmälle, josta Erä-ukko eräänä
+kesäpäivänä otsa poimuissa oli katsellut piispanvenheiden tuloa. Siihen
+näkyi vasemmalta talo viljelyksineen, mutta suoraan edessä oli
+saunaranta ja venhevalkama... Sinne Lauri pysähtyi ja lausui
+orpanalleen hyvästit.
+
+-- Tässä tiemme eroavat. Soutajasi ovat jo venheessä, näet, sinua
+viittovat. Minä haen konttini tuvasta ja sitten saloa kohti!
+
+Ja Lauri läksi metsämiehen nopein, äänettömin askelin painumaan taloon.
+Mutta Heino laskeusi loivaa rinnettä verkalleen alaspäin ja astui
+vesirajassa kasvavan pajupehkon ohi venheelleen. Sinne saapuessaan loi
+hän vielä katseen kotoiselle törmälle, -- niin oli hän tehnyt
+silloinkin kerran, kun hän tuosta pehkon takaa potkaisi irti haapionsa
+ja hyppäsi siihen, yksin soutamaan avaraan maailmaan.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Erämaan taistelu, by Santeri Ivalo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43941 ***
diff --git a/43941-8.txt b/43941-8.txt
deleted file mode 100644
index a783bad..0000000
--- a/43941-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,15748 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Erämaan taistelu, by Santeri Ivalo
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Erämaan taistelu
-       Historiallinen romaani
-
-Author: Santeri Ivalo
-
-Release Date: October 12, 2013 [EBook #43941]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN TAISTELU ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-ERÄMAAN TAISTELU
-
-Kirj.
-
-Santeri Ivalo
-
-
-WSOY, Porvoo, 1909.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-
-    I. Mustanahon rinteellä.
-   II. Piispa tarkastusmatkalla.
-  III. Heimolaiskansan luona.
-   IV. Kalajärville.
-    V. Erämaan taistelu.
-   VI. Maailmalle.
-  VII. Kovassa on korven leipä.
- VIII. Kaukaisten kuohujen laine.
-   IX. Piispa rauhan tuomarina.
-    X. Marski Kaarlo Knuutinpoika Turussa.
-    XI. Viipuriin.
-   XII. Krister Niilonpoika Vaasa.
-  XIII. Jumalan tuomio.
-   XIV. Kaarlo Knuutinpoika saapuu Viipuriin.
-    XV. Rauhan retkillä.
-   XVI. Rajankäynnissä.
-  XVII. Tupaantuliaiset.
- XVIII. Terve kuningas!
-   XIX. Karmalan lähteellä.
-
-
-
-
-I. MUSTANAHON RINTEELLÄ.
-
-
-Helteisesti paahtoi päivä Mustanahon eteläistä rinnettä, jonka tiheään
-sekametsään oli avattu pienoinen halme, ikäänkuin ruskahtava täplä
-lehdon vihreään pintaan. Lehdon takana kohosi tumma, syvien varjojen
-uurtama, havumetsää kasvava kivikkoharju, joka pohjoiskylmiltä suojasi
-lehtevän rinteen. Mutta siitä alaspäin loivasti laskeutuvan koivikon
-lävitse pilkisti esiin järven aukea pinta.
-
-Tuo vähäinen viljelystilkku ikäänkuin ujosteli pienuuttaan laidattoman
-lehdon liepeessä, jykevän vaaran alla. Mutta ne, jotka aholla työtä
-tekivät, eivät pienuuttaan arastelleet. Vanhaan kaskeen oli siinä
-peltopalasta raivattava, ja siinä työssä ahersi nyt kevätkesäisen
-aamupäivän helteessä sen talon väki, jonka savu koivunlatvain välitse
-kiemurteli sinervälle taivaalle, -- itse tupa oli ikäänkuin kätkeytynyt
-lahden metsäiseen poukamaan.
-
-Kolme oli halmeella raatajaa, neljäs sen laidassa aitaa pani.
-
-Vanhin ajoi hevosta vakoa pitkin ja hallitsi koko hartevan ruumiinsa
-voimalla raskasta, jykevää puuauraa. Hänen luisevat kasvonsa, joita
-reunusti harva parta, olivat melkein mustat keväisen ahavan poltosta.
-Päivän ruskeaksi polttama tukka kihermöi niskassa takkuisina
-suortuvina. Harvaa, harmahtavaa parranreunaa myöten tipahti silloin
-tällöin hikikarpalo kuin tiettyä vakoaan pitkin karvaiselle rinnalle,
-joka auki valahtaneen mekonrinnuksen alta punaisena hohti.
-Hievahtamatonta lujuutta kuvastui miehen koko jännittyneestä
-vartalosta, joka oli auran kurkeen niin kiintonaisesti kumaraan
-painunut, ettei se suoraksi oiennut silloinkaan, kun terä kannon
-juureen töksähti ja pysähtyi. Niiltä tiloiltaan mies vain
-hartiavoimalla kyntövehkeensä kohotti ja ärjäisi, suupielestään
-puhaltaen, hevoselleen, joka taas painautui raskasta käännöstään
-vetämään.
-
-Se mies oli Tuomas, Karmalan kyhmyniskainen isäntä, Sysikorven kova
-raivaaja. Rupeaman aloitettuaan hän sen loppuun asti raatoi kertaakaan
-levähtämättä, kupeilleen katsomatta, ja samaa työn kuria hän vaati
-toisiltakin pellonperkkaajilta, pojiltaan.
-
-Näistä eräs hänen lähellään, ahon puolella halmetta, muokkasi kuokalla
-maapohjaisten kivien kupeita. Se oli tanakka pojanpätkä, karkeilta
-kasvoiltaan ja kankealta ruumiinrakenteeltaan kuin isänsä pienoiskuva,
-ja Tuomaaksi hän oli ristittykin, isänsä kaimaksi. Niinkuin isä auransa
-ääressä, niin poika kuokkansa varressa heltiämättä kumarassa heilui,
-heilui kuin vipukone pysähtymättä, selkäänsä oikaisematta. Hän oli
-isältään oppinut, että työn aikana ei ollut lupa ajatella, puutuiko
-nuori selkä vai katkesivatko ehkä sivut, työtä vain piti tehdä. Työtä
-kovaa ja armotonta vaati korpi, jos mieli siitä viljelystä muokata. Ja
-viljelystä piti muokata, se on elämisen ehto, niin oli opettanut isä.
-
-Mutta halmeen alasyrjässä, lehdon laidassa, minne tuore vesakko huokui
-edes hiukan viileyttä, siellä seisoi kolmas raataja, Tuomaan nuorempi
-poika, kuokanvarteensa nojautuneena. Hän katseli ja kopisteli joka
-puolelta kantoa, joka hänen olisi ollut juurineen kiskottava irti.
-Mutta sen kannon juuret olivat sitkeät ja syvällä ja hänen jäntereensä
-olivat hennot ja heikot. Heino -- eli Henrikki, joksi hänet oli
-kirkonpyhimyksen mukaan kastettu -- loi siitä työstään kaipaavan
-katseen ylös Mustanahon rinteelle. Juuri tuossa, mistä tumma harju
-lähtee nousemaan vihannasta lehdosta, on raikas lähde, ja nuori
-kuokkija mietti nyt itselleen asiaa, jonka nojalla päästä pistäytymään
-koivikon viileään siimekseen.
-
-Heino tuli äitiinsä, niin isä usein ivaili. Hän oli kasvoiltaan aivan
-toista tekoa kuin veli: vilkaspiirteiset, liikkuvat lihakset, leuka
-vielä haiventa vailla, silmät pyöreät ja pirteät, ne pälyivät
-alituiseen ympärilleen, viihtymättä muuta kuin tuokion kerrallaan tuon
-ikävän työn ääressä.
-
-Taas hän tokaisi pari kertaa multaa kuokallaan, väänti kantoa puolelle
-ja toiselle, iski kerran sen sitkeää juurta, mutta siinä iskussa ei
-ollut uskoa eikä voimaa.
-
-Yhtäkkiä kuitenkin vilkastui veitikan katse. Tuolla halmeen toisella
-syrjällä pani vielä kolmas nuori mies aitaa uuden raivauksen ympärille.
-Hän haki aina väliin metsästä aidaksia ja seipäitä ja hänen kirveensä
-kalkutus kajahti iloisena takaisin tuosta jylhästä, äänettömästä
-ahosta. Se oli pitkä, solakka, mutta samalla harteva ja voimakas mies;
-notkeat olivat liikkeet hänen raataessaan, kepeät askeleet hänen
-astuessaan. Hänen huuliaan varjosti jo pehmeä parranpohja, hänen
-katseensa oli valoisa ja vapaa, ja tuontuostakin hän työnsä keskestä
-helähdytti hilpeän vihellyksen. Hän kutsui silloin Peniä, koiraansa,
-joka mättäiden alta myyriä kaivoi ja aina toisinaan juoksi metsään
-oravaa haukkumaan.
-
-Tämä nuori mies oli Lauri nimeltään, Tuomas-isännän veljen,
-Viljo-vainajan poika, Karmalan vanhin perijä. Hänen isänsä oli
-puolikymmentä vuotta sitten kaatunut kahakoissa kalajärvillä, sinne oli
-silloin haudattu hänen äitinsäkin, ja orvoksi jäänyt raatoi nyt setänsä
-talossa, serkkujensa kanssa saman kurin ja komennon alla.
-
-Taas oli Peni aholle loitonnut ja sieltä kuului sen tuttava, ärhentävä
-haukunta. Aidanpanija iski silloin kirveensä aitaan, tempasi jousensa
-ja viinensä, jotka siinä seipäässä riippuivat, ja painui kiireellä
-metsään Penin haukunnan perille.
-
-Nuori kannonheiluttaja oli nähnyt orpanansa kaari kädessä katoavan
-metsään ja siitä se oli yhtäkkiä hänen katseensa kirkastunut. Miksei
-hänkin? Hän katsoi tovereitaan: he raatoivat siinä kumarassa niinkuin
-olivat aamuvarhaisesta asti raataneet, sivuilleen vilkaisematta...
-Heino hyppäsi kantonsa äärestä, keikahti pensaan taa ja hävisi
-vesakkoon.
-
-Hän käveli ensiksi kappaleen ylöspäin ahon rinnettä, mistä Penin
-haukunta kuului, ja pysähtyi tuokioksi vaaran laelle. Tuntuipa toki
-tuulenhenkikin sen harvaan havukkoon.
-
-Vanha karsikko oli siinä aholla, jonka rinteellä muinoisin oli ollut
-kalmisto. Kuumuutta huokuivat nyt tasa-selkäiset, vanhat uhrikivet,
-joille ennen vainajain ateriat oli asetettu, mutta jotka nyt
-piiloilivat katajapensaiden välissä. Nuoria näreitä oli kasvanut jo
-sillekin sileälle kentälle, jossa näiden salojen ensimmäiset erämiehet
-muinoin kuuluivat Tapiota lepytelleen. Mutta erään vanhan pihlajan,
-pyhän puun, kylkeen oli naulattu laudoista karkeasti veistetty risti.
-Äidin isä-vainajan, joka aikoinaan oli tietäjänä kuulu, kerrottiin
-kerran vaihtaneen ne laudat kirkon alttariaidasta, panneen toiset
-sijaan, ja tuoneen ne tänne karsikkoon. Mutta Heinon äiti oli niistä
-tehnyt ristin ja sen ääressä se äiti vielä usein iltaisin ja öisinkin
-kävi polvistumassa ja helminauhaansa lukemassa, kun ei pirtin hälinältä
-siihen rauhaa saanut. Oli sen Heinokin joskus nähnyt.
-
-Peni oli vaiennut. Heinosta tuntui kaamealta hiljaisuus autiolla aholla
-ja hän käveli väleen alas notkoon, lähteelle, josta uhriväen ennen
-sanottiin uhrivetensä hakeneen. Lippi oli lähteen vieressä, himoiten
-joi hiestynyt nuorukainen raikasta ruostevettä ja istahti sitten veden
-viereiseen siimekseen, vitsasta vääntämään, oli muka höltynyt kuokasta
-varsi...
-
-Halmeella raatoivat toiset edelleen. Päivä nousi yhä ylemmäs, yhä
-kuumemmin se paahtoi kummankin Tuomaan kumarata selkää. Mutta kotvasen
-kuluttua pysähtyi taas kyntömiehen hevonen: kivi oli vastassa, suuri,
-maaperäinen kivi, se oli kierrettävä. Kyntäjä huoahti, pyyhkäisi
-hihallaan pölynpeittoisia silmiään, tunki mekon syvemmäs suolivyön alle
-ja karisti hiekan pois virsuistaan. Sitä tehdessään katseli hän
-kynnöstään: ei ollut suuri se halmeaukea, mutta vasta oli siitäkin
-pieni kolkka käännetty. Tuolla alempana vesakon rinnassa on toki maa
-muheampaa...
-
-Isä-Tuomas siirsi katseensa alas lehdonlaitaan, josta Heinon piti
-kantoja korjata. Kuokka siellä oli kannon varassa, mutta kuokkijaa ei
-näkynyt. Hän katsoi toista laitaa, aitoviertä: poissa on aidanpanijakin
-jousineen. Entistään synkemmäksi kävi ankaran raatajan katse: tuon
-havainnon hän sai tehdä harva se päivä, milloin muodossa, milloin
-toisessa. Ei ollut noissa pojissa oikeaa raatajan sydäntä eikä sisua,
-sitä, jota kysyttiin, jos mieli korvesta leivän lähteä.
-
--- Heinokin, se vetelys! -- puhui kumarahartiainen kyntömies
-harvakseen, heittäessään ohjasperät hevosensa lanteille. -- Laurista en
-välitä, sen kuitenkin Ukko aina turvaansa ottaa, mutta omalle pojalleni
-pitää olla apu, siitä on korven raataja tehtävä vaikka kurilla!
-
-Hän läksi auransa luota kävelemään lehtoon päin, ukkosen ilme
-kasvoillaan. Vesakon rinnassa tulikin jo Lauri koirineen häntä vastaan,
--- kahta oravaa hän sormessaan kiikutti. Ne ynnä kaarensa hän viskasi
-aidalle, tarttuen taas kirveeseensä.
-
--- Aikako tässä nyt on parhaalla työrupeamalla oravia ammuskella,
-ärähti setä hänelle vihaisesti.
-
--- Ainahan niistä pieni apu on, kun veronperijä taloon tulee, vastasi
-nuori liuhuparta leikkisästi.
-
--- Huono apu, ei se kesäorava taloa pystyssä pidä, murahti Tuomas
-pyyntimiehen ohi koivikkoon astuessaan. -- Ja sinne vielä Heinonkin
-houkuttelet!
-
-Vesakon laidasta kääntyi isä-Tuomas lähteelle. Aivan oikein, sen
-partaalla, pehmoisella nurmella, makasi nuori veitikka koivujen
-viileässä siimeksessä, makasi siinä uneen vaipuneena, kädessään vesa,
-jota hän oli käynyt vitsakseksi vääntämään. Siihen oli mies uupunut,
-väsyneenä pitkän rupeaman raadannasta, -- aikomus lie ollut levätä vain
-tuokio, mutta uni oli voittanut.
-
-Isä pysähtyi hetkeksi koivun taa. Ehkä kävi hänen hiukan säälikin
-poikaa, hentohan tuo oli vielä, hoikkaluinen, vasta seitsemästoista
-kesä menossa. Mutta ankaruus ei hänen katseestaan sulanut: miehen
-täytyy karaistua, jos mieli työllä elää, vetelyys ei kelpaa talossa,
-jonka on pakko korpea avata.
-
-Isä tempasi puoleksi väännetyn vitsan makaavan kädestä ja suomaisi
-sillä nurmella nukkuvaa poikaa. Isku sattui hartioihin, vitsan kärki
-läiskäytti lähteen vettä. Säikähtyneenä karahti nuorukainen pystyyn.
-Hän katsahti isäänsä kerran: siinä katseessa oli hämmästystä ja kauhua.
-Katsahti toisen kerran, ja jo leimahti silmästä kiukkua ja uhmaa. Isä
-näki sen, hän aavisti siinä katseessa jotakin, jota hän ei täysin
-ymmärtänyt eikä sen vuoksi myöskään hallinnut, ja hän suomaisi
-uudelleen vitsallaan, karjaisten:
-
--- Ole luimistelematta, suori pellolle!
-
-Mutta Heino ei liikahtanut. Tuo kuri, joka ei enää kohdannut vallatonta
-poikaa, vaan jo mieheksi varttumaisillaan olevaa nuorukaista, nosti
-tämän sydämeen ennen tuntemattoman katkeruuden ja kapinan tunteen, se
-ikäänkuin sytytti kipunan, joka siellä sisässä kihelmöi ja poltti. Hän
-ei sanaakaan virkkanut, mutta hänen täytyi kuitenkin jollakin tavoin
-viihdyttää sitä polttoa, ja hän tarttui kaksin kourin vieressään
-kasvavaan koivunvesaan, ikäänkuin tempaistakseen sen juurineen irti
-maasta. Mutta sepä ei lähtenyt ja nuoren, voimattoman kiukkunsa
-kiihkossa hän käsillään vetäisi solmuun kasvavan koivun.
-
-Isä katseli ihmetellen sitä nuoren vekaran sisua ja virkkoi jo
-rauhallisemmin:
-
--- Niskoitteletko, nulikka! Ala astua työhön!
-
-Totellen, mutta mielessään nöyrtymättä, läksi Heino vesakosta halmeelle
-astumaan. Mutta poikansa jäljessä kävellessään puhui isä vielä,
-ikäänkuin yleisenä, ainaisena elämänohjeenaan:
-
--- Näinkö sinä luulet leivän vain maatessa kasvavan Karmalan ahoilla!
-Usko minun sanani: Totuudessa täällä täytyy jokaisen työtä tehdä,
-katsomatta, tapaako väsymys vai helle, -- raada! Siemen on saatava
-kylvetyksi muokattuun maahan, siitä se on leipä ja vero otettava.
-Kovalle se panee, orjansa meistä maa tekee, tekee jumalavita, mutta ei
-auta, sitä meidän on toteltava!
-
-Hän oli näin puhuessaan jo halmeen laitaan astunut, ja asettui auransa
-ääreen kyntämään. Silloin kuului lehdosta, aidan takaa, siitä, mistä
-lehmitie kulki Mustanahon rinnettä alas taloon, yhtäkkiä voimakas,
-hiukan ivalliselta kilahtava ääni:
-
--- Pakkoko on heittäytyä yksinomaan sen nokisen kasken ja matalan
-mullan varaan, kun on metsää ja järveä, mistä rennommin elää, ja
-ehommin.
-
-Kaikki halmeella raatajat kääntyivät karjapolulle päin tuota uutta
-juttelijaa kuuntelemaan, ja hetkeksi katkesi siihen sekä tora että
-työnteko, -- nuori Tuomas yksin vain heilui mistään välittämättä kuin
-vipu kuokkansa varressa. Polulle ilmestynyt puhuja oli talon vanhin ja
-talon vaari, poikain ukko, Tuomaan isä, Karmalan Erä-ukon nimellä
-tunnettu koko pohjoisessa Hämeessä ja ennenkaikkea Lapinkorvessa. Hän
-oli jo miespolven ajan ollut Hämeen erämiesten itsemäärätty johtaja,
-kaukaisimpain takamaiden tuntija, teiden tietäjä, taikojen taitaja.
-Aikoinaan hän oli ollut Karmalan isäntä hänkin, vaan jo useita vuosia
-sitten hän oli, menetettyään toiset poikansa kahakoissa kalajärvillä,
-jättänyt isännyyden talossaan Tuomaalle, pojalleen, joka oli kiintynyt
-kotoisiin talontöihin ja maan muokkaamiseen. Itse hän oli ennen kaikkea
-metsämies ja kalastaja. Nepä toimet olivatkin vielä hänen kotikorpensa
-pääelinkeinoja silloin, kun hän nuorena miehenä hallitsi Mustanahon
-rinteitä ja sieltä johti erämatkueet salolle kalan ja riistan pyyntiin,
-eikä hän ollut vanhemmitenkaan voinut näistä mielitöistään luopua. Eipä
-ollut hän sittenkään, kun kotoisen kasken ja pellon viljelys Hämeen
-pohjoisen asutusmaan laidassakin vähitellen voitti vanhat elinkeinot,
-osannut itseään turpeeseen sitoa, vaan kierteli yhä edelleen
-enimmäkseen saloa, ansojaan virittäen ja loukkujaan rakentaen, taikka
-souteli järvellä rysillään, milloin yksin, milloin lemmikkipoikansa
-poika, Lauri, soutajana tai nuolen noutajana.
-
-Hän oli nyt käynyt hakemassa lehdeksiä lehdosta ja palasi sieltä,
-korkea kantamus korkeilla hartioillaan, karjapolkua pitkin taloon.
-Mutta hän oli pellon ohi astuessaan kuullut kappaleen tuota
-perhekeskustelua, joka hänen mieltään melkoisesti kiinnitti, ja
-pysähtynyt siihen hänkin sanansa väliin pistämään. Nyt hän astui
-näkyville aidan taa ja kävi veräjän nojaan ryntäilleen lepäämään. Se
-oli komea tuo ukko, joka siinä nyt seisoi, selässään mahtava lehtikupo:
-kookasvartaloinen, leveärintainen, valkopartainen uros, päätään pitempi
-kaikkia muita. Ja pystyssä hän sen korkeaotsaisen päänsä pitikin, eikä
-olleet hartiatkaan vielä kyyryssä niinkuin hänen pojallaan, vaikka hän
-kantoikin niillä vuosia jo toisen mokoman. Terävänä loisti katse
-harmaiden kulmien alta, mutta siinä oli samalla lempeää leikkiäkin, kun
-hän sieltä aidan luota iski silmää suosikilleen, Laurille. Ja nyt sen
-näki, keneltä tuo nuori aidanpanija oli rotevan vartensa ja valoisan
-katseensa perinyt, -- hänessä oli ukkonsa ryhtiä paljon ja ukkonsa
-eleitäkin.
-
-Iva väikkyi vielä vanhuksen huulilla, kun hän toisten ollessa ääneti
-koivikosta puhettaan jatkoi:
-
--- Ei, Tuomas, kyllähän leipä hyvää on syödä ja tihuntijyviksi se on
-aivan tarpeellista, mutta luissasi sen tunnetkin. Elä heittäydy
-yksinomaan sen varaan, minkä sinulle halla ja vouti ja pappi siitä
-talven elämiseksi säästävät. Salolta täällä on eletty ennenkin ja
-sieltä se on särvin edelleenkin hankittava, nähtiinpä se hyvin viime
-talvenakin. Anna sinä vain Laurin kaarineen lehdossa liikkua, kyllä hän
-sillä rupeamansa maksaa.
-
--- Maksaa minkä maksaa, -- oravaparin ja näädän, taikka, kun onni on
-hyvä, metson ja joskus revon, -- eläpäs siitä ja elätä talo ja
-perhekunta!
-
-Näin vastasi Tuomas auransa äärestä, jota hän taas, kiven kierrettyään,
-sovitteli vaolle. Hän lausui sen matalalla äänellä, rauhallisesti,
-mutta aidalle asti saattoi kuitenkin nähdä, että hänellä otsasuonet
-sakoivat ja että hienot väreet viiltelivät hänen koviksi kangistuneita
-kasvonjäntereitään. Tämä oli hänelle näet arka kysymys, se oli hänestä
-ihan hengenkysymys. Muuta hän ei tässä maailmassa paljoa väittänytkään
-ymmärtävänsä, mutta tämän asian hän ymmärsi selvästi, hän tunsi sen
-sekä ruumiissaan että sielussaankin. Eläminen on saatava varman,
-vakinaisen viljelyksen pohjalle, perheet, ennen kaikkea nuori väki, on
-totutettava siihen ajatukseen ja tietoon, että kotikaskesta ja pellosta
-on elettävä, sen hyväksi on kaikki puuha, ja kova, hellittämätön työ
-omistettava, -- ellei siitä eletä, niin on elämisen pohja pilalla! Se
-oli hänen elämänkokemuksensa ja juuri siksi, että hänessä oli niin
-lujana tämä usko, juuri siksi oli tämä kysymys hänelle niin arka, --
-hänen hitaat verensä eivät paljon muulloin kuumenneetkaan, kuin milloin
-yritettiin järkyttää tätä hänen uskonsa ja työnsä ja koko olemuksensa
-pohjaa.
-
-Siksi hänellä nytkin jo tuokion kuluttua rinta aaltoili, kun hän
-melkoista kipakammin lisäsi:
-
--- Veden ja metsän antimien varaan ei saa heittäytyä se, jonka on talo
-pystyssä pidettävä. Se on satunnaista saalista, mutta perheen nälkä ja
-voudin vero ei tule sattumoisin.
-
-Mutta aitaan nojaava ukko pysyi yhä leikkisällä päällä vastatessaan:
-
--- Monestipa on vielä kapahaukia ollut orrella, kun jo hinkalo on ollut
-tyhjä. Eläkä puhu pahoja metsoista, makeilta ne sinunkin suussasi
-maistuvat.
-
-Taisipa kuulua pientä, hillittyä naurahdusta Laurin puolelta halmetta,
-ja se jo kuohahdutti Tuomaan mielen. Se kuohahti aina varsinkin
-silloin, kun vanhojen eräaikojen ihailijat, niinkuin hänen isänsä,
-tahtoivat nuortenkin, kasvavan polven, mielistä haihduttaa sen uskon
-pellonviljelykseen, johon kuitenkin ajoi kova pakko, ja siten ikäänkuin
-vastustivat sitä, mihin hän itse ankaralla työllä ja kurilla pyrki.
-Siksi hän nyt, painaen auransa yhä syvemmälle maahan ja kiirehtien
-väsynyttä juhtaansa, torvenaan vastasi:
-
--- Elä siitä metsostasi ja opeta lapsetkin siihen kuljeskelevaan
-laiskottelemiseen! Kautta Maarian, totta se helpompaa on, on kevyempää
-ja vilpoisempaa kierrellä lehtoja, ammuskella lintuja ja vipuja
-viritellä, taikka meloa katiskoita kokemassa, -- on se helpompaa
-vetelälle miehelle, kuin viertää kaskea tai muokata pelloksi
-kivikkoahoa. Ei kihoo hiki hartioista, eivät katkeile sivut. Mutta sitä
-myötenpä se onkin pyyntimiehen sato. Montako hirveä olette viime
-vuosina näiltä saloilta kaataneet, missä ovat nytkin ne kevätkalat?
-Tyhjinäpä pysyvät sinunkin ansasi, isä, useimpina aamuina, ja sitä
-tyhjemmiksi ne katiskatkin käyvät, kuta useampi talonpaikka on avattu
-tänne Päijänteen rannalle. Sinun nuoruudessasi saattoi eränkäynti vielä
-talon elättää, nyt se ei riitä. Mutta talo on pystyssä pidettävä --
-työllä!
-
-Hän vaikeni, suimaisi hevostaan suitsienperillä ja lähti taas uutta
-vakoa kääntämään päättävästi ja varmasti. Se oli merkki pojillekin taas
-työhön ryhtyä. Eikä ukkokaan kotvaan aikaan siihen poikansa puheeseen
-mitään vastannut. Hänen täytyi myöntää, että Tuomaan tuumissa on paljon
-perää. Kun hänen isävainajansa aikoinaan oli Karmalan lahdenpohjaan
-ensimmäisen saunan rakentanut, silloin olivat nämä Mustanahon lehdot
-vielä riistarikkaat, silloin viihtyivät täällä vielä majavat ja saukot,
-ja antavia olivat kotilahtien apajat. Silloin ei vielä kotaa eikä
-kaskea savunnutkaan joka poukamassa, vieraan koiran haukuntaa ei
-pyyntimailla kuulunut eikä häirinnyt eränkävijää kirkonkellojen
-kalkutus. Metsät olivat koskemattomat ja koluamattomat vielä keskisen
-Päijänteen rannoilla. Asui silloinkin kyllä jo kalastajia ja
-metsänkävijöitä vakinaisesti näillä rannoilla pyyntiään harjoittaen ja
-kauempana korvessa kuljeskelevia lappalaisia verottaen, mutta sille
-eräasutukselle oli tilaa kyllin. Huoletta sai mies päivän ja viikonkin
-saloa kiertää, toista pyyntimiestä tapaamatta. Mutta sitten asettui yhä
-uusia perhekuntia näille entisille takamaille, levottomat ajat, sodat
-ja verot ajoivat Hämeen rintamaiden eläjiä edemmäs korpeen. Ja perheet
-kasvoivat, ei riittänyt sauna enää, niinkuin ensimmäiselle tulokkaalle,
-piti rakentaa tupa ja ometta ja ometan taa kaataa kaski ja vuoden
-perästä jo uusi. Pälviä aukeni lehtoon, polkuja pyyntimaille. Tulivat
-papit ja veronkantajat, kirkon rakensivat Sysikorven harjulle, missä
-ennen vain rautio karhunkeihäitä kengitti, panivat nimismiehet sarkoja
-jakamaan ja saatavia punnitsemaan... Sitä myöten kaikkosi riistakin
-näiltä uusilta rintamailta, karja porkkasi Tapion puhtaat lehdot, ja
-yhä pitempiä päivämatkoja täytyi erämiehen ruveta kulkemaan saalista
-tavatakseen.
-
-Se oli totta, elämisen ehdot olivat muuttuneet, se täytyi Erä-ukon
-myöntää, miettiessään siinä aidan varassa poikansa puheita. Ja totta se
-oli, että pakko oli opettanut nuoremman polven yhä laajentamaan
-halmemaitaan ja vanhoja kaskiaan pelloiksikin perkkaamaan, --
-leipäviljaa tarvittiin sitä enemmän, kuta kauemmas erämaa siirtyi.
-Hidasta ja vastahakoista se ryhtyminen maan kovassa kamarassa
-myyrästämään kyllä oli ollut, mutta pakko siihen oli ajanut.
-
-Mutta se ei ollut sittenkään kokonaan totta -- ei! Ei ollut totta, että
-elämisen pakko oli tuominnut näiden seutujen asukkaat jo yksinomaan
-maan multaan turvautumaan. Siihen oli tämän nykypolven saamattomuus,
-yrittämättömyys ja arkuus ennen kaikkea syynä, sen tunsi vanha erämies
-syvästi sydämessään. Pelättiin erämaan vaivoja, kartettiin sen vaaroja,
-hätäiltiin voutien kappoja, ja niin pureuduttiin kiinni maan kamaraan!
-Mutta vielähän antoi toki kotikorpikin riistaa sille, joka ottaa osasi.
-Ja siellä kauempana erämaissa, hämäläisten takamailla, siellä oli salon
-viljaa vielä määrättömästi, kun vain sen hakijoita tuli. Ne ulottuivat
-nuo hämäläisten vanhat takamaat niin kauas pohjoiseen, kuin vain mieli
-teki mennä ja menijässä oli miehuutta. Mutta siinäpä juuri oli vika, --
-ei kyetty enää erille!
-
-Vakavana oli ukko kotvasen näitä ääneti miettinyt, ja vakavana hän nyt
-virkahti:
-
--- Vähiltä muistoiltasi puhut, Tuomas, erämiehen elämästä. Kautta
-Maarian, se ei ole laiskan elämää! Lintu ei tule liikkumatta, kala ei
-jalan kapsamatta, miestä se kysyy pyyntimiehenkin rupeama, mutta se
-kysyy häneltä sen lisäksi vielä toista taitoa, tarmoa ja oveluutta kuin
-turpeen kuokkijalta. Ja vieläkin muuta häneltä kysytään. Ennen
-karaistiin jo poikain luonto erämaan vaivoissa, nyt niitä miehiset
-miehet välttävät. Miksei lähde nykyinen väki Lapinkorpeen? Siellä on
-omilla takamaillamme antavat kalavedet, sieltä hirven ja majavankin
-löydät, sieltä veronahat ja kapahauet saat kärkkyjille ja itsellesi
-talven eväät, saat tuskailematta ja -- omaa vertasi ruoskimatta! Mutta
-siihenpä juuri miestä ja miehuutta kysytään toisenlaista, kuin on
-näillä nykypolven kuokkamiehillä, jotka eivät enää osaa eivätkä uskalla
-omaansa pitää eikä puolustaa.
-
-Tuomas ajoi hevostaan päätään edes kääntämättä. Hän oivalsi kyllä,
-mihin ukon sanat tähtäsivät, mutta hän murahti vain hiljaa siitä aidan
-ohi kyntäessään:
-
--- Miehuuttapa todellakin -- tappelemaan savolaisten kanssa! Mutta
-niistä eräretkistä jo luulisi olleen tarpeeksi tuntua tässäkin talossa.
-Vieläkö sinne nytkin!
-
-Mutta nämä sanat saivat Erä-ukon kiivastumaan. Tuomas oli hipaissut
-taas hänelle perin arkaa kysymystä, noita kalajärvien kahakoita, jotka
-olivat olleet monen miehen surmana ja jotka eniten olivat vieroittaneet
-hämäläisten mielet pois erämailta. Hän koroitti nyt komean äänensä
-puhuessaan:
-
--- Vielä nytkin, ja siihen sitä juuri miehuutta tarvitaankin. Vai
-pitäisikö meidän ikiajoiksi jättää hämäläisten vanhat takamaat, joista
-meillä on runsas elanto tiedossa, ilman muuta savolaisille riistäjille,
-jättää vain senvuoksi, että he eivät häikäile tulla toisten maille
-tappelemaan, -- sepä olisi todellakin sitä nykypappien opettamaa
-miehuutta! Kyllähän erämailla surmia on, on siitä surun tuntua ollut
-tässä talossa muilla ehkä enemmän kuin sinulla. Siellä on minulta kaksi
-poikaa, siellä on sukuani monta. Mutta sittenkin meidän on muistettava,
-että nuo takamaat ovat meidän ja sen otukset omamme. Luovutapas
-takamaasi, pian se silloin tulee savolainen ja ottaa sinulta
-rintamaasikin ja korjaa sadon pelloltasi, jota vuoden olet tonkinut!
-
-Nyt oli keskustelu livahtanut arimmalle asteelleen, siihen kysymykseen,
-mistä Pohjois-Hämeen rintamaan asukkaiden kesken aina väittely sukeusi,
-milloin heitä kaksi tai kolme erimielistä yhteen sattui. Viime
-vuosikymmeninä olivat nuo vuotuiset, vanhaan Lapinkorpeen Sisä-Suomen
-vesistöjen varsille tehdyt tuottavat pyyntiretket, joihin rintamaan
-eläminen vielä suureksi osaksi perustui, joko jääneet kokonaan pois
-taikka supistuneet lyhyiksi, vähäntuottaviksi salomatkoiksi. Tämän oli
-vaikuttanut se, että savolaiset Saimaan asutuilta rannoilta olivat
-ruvenneet näille samoille hämäläisten erävesille retkeilemään ja siellä
-nostaneet riidan näiden takamaiden vanhojen omistajain kanssa. Tuolla
-etäällä erämaissa oli noiden eriheimoisten pyyntimiesten kesken siten
-usein syntynyt kahakoita ja usein verisiä tappeluitakin kalavesistä ja
-pyyntimaista. Ja nuo miestensyöjät tappelut olivat viime aikoina aivan
-suivauttaneet hämäläiset koko eräkäyntiin. Mutta heidän joukossaan oli
-kuitenkin toisia, jotka edelleen vaativat, että erämaille oli sittenkin
-lähdettävä ja että noita vanhoja takamaita oli hellittämättä heimolle
-kuuluvina puolustettava. Ja Karmalan Erä-ukko, tuo vanha takamaiden
-tuntija ja isien vanhan, vapaan elinkeinon ihailija, hän oli tietenkin
-erämatkojen innokkain puoltaja. Sen tiesivät pellolla raatavat
-pojatkin. Ja kun he nyt taas kuulivat ukon äänen kiihtyvän ja näkivät
-hänen tempovan valkoista partaansa, niin jopa herkesivät Lauri ja
-Heinokin raatamasta, tarkemmin kuunnellakseen syntynyttä väittelyä. He
-olivat koko sydämestään ukon puolella ja ikävöivät hartaasti päästä
-hekin kerran mukaan noille pyyntimatkoille, joiden iloista ja vaaroista
-vanhemmat miehet olivat heille niin usein kertoneet. Siksi he niin
-innostuneina kuuntelivat, kun ukko heidänkin tunteensa sanoihin
-sovitti. Mutta isä-Tuomas painoi vain hartiavoimalla raskasta
-kyntövehettään turpeeseen, virkahtaen:
-
--- Ka, tarpokoon salolle tappelemaan ketä haluttaa, sinne jääköön tai
-silmäpuolena palatkoon! Meidän väki halmeella raataa ja pitää taloa
-pystyssä, vaikkapa ilman linturokkaakin!
-
--- Ja puree petäjää, kun leipä loppuu eikä ole mistä särpimen ottaa.
-
-Niin vastasi ukko. Mutta jo tuokion kuluttua hän sentään taas
-vakavammin lisäsi:
-
--- Jää sinä vain, Tuomas, tänne tonkimaan, tänne jäit aina
-nuorempanakin miehenä. Ja tarvitaanhan se mies talossa naisväen avuksi
-kotitöitä hoitamaan. Mutta kalajärville tästä nyt taas tänä kesänä
-toiset lähtevät, sinne lähtevät jo miehet koko rintamaalta, kyllänsä
-saivat jo viime talvena tapellessaan täällä kotona nälän ja tautien
-kanssa. Ja perille asti on nyt lähdettäväkin, muuten ollaan pian iäksi
-vailla takamaita. Niinpäin on mieli naapureissakin vanhain erämiesten
-kesken. Suopellon Sipi on varova mies, eikä hän tappeluita rakasta,
-mutta jo hänenkin pirtissään verkkoja korjataan, ja Ilvesmäessä on jo
-kevätkausi vuoltu vasamoita. Nyt sitä käydään valmistuksiin käsiksi
-Karmalassakin ja Pertunpäivän aikaan lähdetään, -- se olkoon sillä
-sanalla jo selväksi puhuttu.
-
-Tuomas ei päätään kääntänyt, mutta hänen niskalihaksensa näyttivät
-harmista pullistuvan, kun hän ukon uhman kuuli, -- hän kyllä tunsi
-poikainkin mieliteot. Mutta Lauri, nuori metsämies, jonka sydämessä
-isoisän jokainen sana oli vahvan vastakaiun tavannut, ei enää jaksanut
-hillitä sitä kuohahtavaa intoa ja iloa, minkä Erä-ukon lupaus oli hänen
-mielessään synnyttänyt, hänkin jo puuttui vanhempain puheeseen ja
-virkahti nuortealla innolla:
-
--- Tässä on, ukko, mies mukaasi Lapinkorpeen tulemaan, ei pidätä minua
-enää mikään, jos vain erämaille lähdetään.
-
-Mutta tämä nuorukaisen innostus sai hänen setänsä suuttumuksen jo
-läikähtämään yli laitojensa:
-
--- Mene, suori jo soita rämpimään, vähänpä sinun raadannastasi talo
-hyötyneekin. Sinne sinua lienee talonvanhin jo vuosikausia houkutellut,
-sielläpä sukusikin on. Mutta me toiset jäämme taloa raatamaan, --
-kuokkikaa, pojat!
-
-Ukko naurahti. Hän tiesi, ettei Tuomas voinut Lauria pidättää erämaille
-lähtemästä. Mutta hän katsahti nuorinta kuokkijaa, joka halmeen
-alasyrjässä seisoi kysyvin, levottomin, kaipaavin katsein, ikäänkuin
-udellen, mikähän hänen kohtalonsa olisi oleva. Ja ukko virkkoi:
-
--- Niin, iskekää vahvasti turvetta! Mutta eiköhän teitä sentään ole
-kahdessa Tuomaassa kylliksi tämän halmeen haltijoiksi. Antaa Heinon
-tulla mukaan järville, takamaiden taipaleita oppimaan.
-
--- Heinonko -- ei! -- Isän ääni oli terävä, melkein kostoniloinen. --
-Riittää jo, jos yksi Karmalan pojista heittäytyy korvenkulkijaksi.
-Toiset tarvitaan työssä. Kyllähän Heinolla mieli palaa kaikkiin
-kujeisiin, näkeehän sen jo silmänpälynnästä, mutta kotona hän silti
-pysyy. Työhön hänen täytyy oppia, jos ei hyvällä, niin kurilla. Niin,
-niin, usko se sillä sanalla, poika, täällä minä sinut työssä pidän,
-pidän näillä kourillani. Sillä vesana vitsa väännettävä.
-
--- Voit sen vääntää vaaraksikin, virkahti ukko vakavammin. -- Mutta
-koeta kuriasi, itsepähän olet poikasi isäntä. Me lähdemme Laurin kanssa
-salolle kesäkuntiin, ja taas on talveksi särvintä Karmalassa.
-
-Näin sanoen oikaisihe ukko aidalta ja läksi lehtikuormaansa taloon
-kantamaan. Sorainen polku rasahti raskaiden askeleiden alla ja lepikko
-suhisi, kun hän sen lävitse taakkaansa veti. Vesakon halki astuttuaan
-saapui vanhus törmälle, johon rantapensaikon yli näkyi saarien ja
-niemien lomitse kappale aavaa Päijännettä. Sinne vanhus katseensa
-suuntasi. Selkä päilyi siellä melkein rasvatyynenä keväisen puolipäivän
-paahteessa, vedet siintivät sinertäviltä pilvettömän taivaan alla, ja
-helakasti niihin kuvastui saarten nuori vehreys. Se muistutti eräjärven
-rauhaa ja kasvatti vanhan pyyntimiehen mielessä yhä syvemmän kaipauksen
-sinne suurille salovesille.
-
-Mutta hänen vesiä katsellessaan terästyi vähitellen hänen silmänsä
-yhteen kohti ja samalla ikäänkuin särkyi hänen mielensä iloinen rauha.
-Mitä venheitä sieltä selän yli soutaa, mitä matkuetta...? On kuin
-kirkkovenheitä! -- Kauan seisoi ukko yhdessä kohden liikahtamatta. --
-Niin, kolme venhettä sieltä peräkkäin soutaa, kuten näyttää, suoraan
-Mustanahon korkeaa kohden. Mitä ovat ne kulkijoita? Läksivätkö
-Jämsänjoen uudiskylän väet keskellä viikkoa kirkolle, -- pyhäisin
-sieltä joskus ovat tänne soutaneet, itsellään kun siellä ei vielä
-kirkkoa ole. Ei, ne ovat muuta väkeä, venheet ovat kuormitetut, niissä
-on paljon tyhjiltään istujia, joilla on kirjavat vaipat ja höyhenet
-hatussa, -- herrain joukkoa ovat. Ja noin, eikö olekin keihäskasa
-venheenkeulassa, kuin voutien veroroikalla, -- mutta eihän se vouti
-sieltäpäin kulje, ja vastahan se syksyllä tulee. Vai olisiko...
-
-Ukon kasvot sitä mukaa kovettuivat, kuta kauemmin hän lähenevää
-venhekuntaa katseli. Hän muisti nyt Marketta-emännän viime pyhänä
-kirkolta palatessaan kertoneen, että tänne odotetaan suuria
-kirkonvieraita Suomen Turusta, sanoiko piispankin tulevan. Jokohan
-lienee sitä pappisjoukkoa -- niin, eikö olekin siellä risti kohotettu
-keskimmäisen venheen kokkaan kuin lehtipurje myötäisellä!
-
-Ukko rypisti otsaansa tyytymättömänä ja vetäisi vitsakset, joilla hän
-lehdeksiä kantoi, tiukemma olkapäilleen. Sitä joukkoa on yhä enemmän
-ruvennut liikkumaan täällä takamaan laidassakin, ei niistä ennen ollut
-paljoa vastusta!
-
-Mutta tuokion kuluttua suli vanhuksen kasvojenilme taas
-rauhallisemmaksi. Hän näki venheiden suuntaavan matkansa toisiin
-lahtiin, ohi Mustanahon rinteen, nähtävästi kirkolle pyrkivät. Sinnepä
-menkööt, siellä komentonsa pitäkööt, kunhan nämä kotoiset lehdot heiltä
-rauhaan jäävät. Sinne menee kai Marketta niitä kuulemaan, Tuomas ei
-jouda, muita ei haluta, -- sinne painukoot ohi Karmalan vanhojen
-karsikkokumpujen!
-
-Venheet katosivat niemen taa ja vanhus pääsi taas jatkamaan matkaansa
-kotilahden poukamaan, jossa talo solkikoivujen suojassa piiloili. Eikä
-hän koko piispankomentoa sen enempää ajatellutkaan. Hänen mieleensä
-palasi taas äsken halmeella sattunut keskustelu ja sen ristiriidat ja
-vaikuttimet täyttivät hänen mielensä kokonaan. Päätös, että hän kerran
-vielä, vaikkakin vanhana ja ikäloppuna, lähtee Lapinkorpeen, elähdytti
-häntä yhtä lämpimästi kuin äsken Lauria, sinne hän ikävöi nuoruutensa
-ja miehuutensa mieliretkille ja toimimaille, eräjärville!
-
-Nyt se päätös oli toteutettava!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta lehtojen keskelle raivatulla halmeaukealla raatoi edelleen isä
-poikineen, päivän yhä korkeamma kohotessa taivaalle, yhä kuumemmin
-hartioita paahtaessa. Eri mielikuvat risteilivät siellä raatajain
-mielissä. Isän ajatukset kuvastuivat hänen liikkeistään selvästi joka
-kerta, kun hän raskaan puuauransa hartiavoimalla kohotti ja sen taas
-entistä syvemmä painoi poltetun maan kovaan kamaraan. Ja poika-Tuomaan
-kuokka näytti uskollisesti näitä isän mietteitä säestävän. Laurin
-kirves taas kalkahti iloisesti ahon rinnassa, kun hän rankaa aidaksiksi
-halkoi, ja hilpeästi hivelivät hänen mietteensä sitä tulossa olevaa
-pyyntiretkeä, jota ei nyt kestäkään päivän eikä viikon, vaan keväästä
-syksyyn yhteen menoon. Koko kesän saa hän miesjoukossa eriä samota,
-tarvitsematta pölyssä kuokkia ja kuunnella sedän kuria!
-
-Mutta nuorimman vesan, Heino-laiskurivekaran, mietteet, ne ne olivat
-kaikkein levottomimmat hänen siinä nyt vihapäissään kannon juuria
-katkoessa. Hänen nuorta sydäntään valvoi isän ankara kuri ja tuo jyrkkä
-eräretkikielto; hänen sisässään iti uhman siemen ja hän tunsi, miten se
-kasvoi ja koveni, vaikkei se vielä tarkkapiirteistä muotoa tavannut.
-Tuontuostakin lennähtivät hänen katseensa tuon säälimättömän kyntäjän
-puoleen, joka uhkasi hänet tähän kuokkaan kytkeä, mutta samalla hän
-tunsi, että sen uhkauksen hän tyhjäksi tekee. Väliin hän säikähti
-itsekin tuota sisuaan, mutta se ei jättänyt häntä rauhaan, joka
-kuokaniskulta se uudisti hänelle kysymyksen:
-
--- Miten, milloin? Miten, milloin?
-
-
-
-
-II. PIISPA TARKASTUSMATKALLA.
-
-
-Se piispanmatkue, jonka Erä-ukko oli Mustanahon alaiselta luhtatörmältä
-nähnyt Päijänteen selällä liikkuvan ei sittenkään jättänyt käymättä
-Karmalankaan lahtea. Pari päivää se viipyi Sysimäen kirkolla, jossa
-piispankäräjiä pidettiin ja juhlalliset jumalanpalvelukset
-toimitettiin. Mutta toisen päivän iltana palasivat kirkolta kiireellä
-kotiin Karmalan Marketta-emäntä ja Enni-neito, ainoat, jotka talosta
-olivat kirkolle joutuneet, ja kertoivat miehille, että koko retkikunta
-saapuu aamulla Karmalan rantaan.
-
--- Mitä ne täältä hakevat? kysyi aamiaisen aikaan ukko tyytymättömänä,
-viskaten kuirin tyhjään piimähulikkaan ja nousten murkinalta.
-
--- Täältä kuuluvat poikkimaisin jatkavan matkaansa Savon puolelle,
-selitti Enni, vilkasliikkeinen, ketterä tyttö, talon ainoa tytär ja
-ainainen ilonpitäjä. Hän oli Heino-veljeään vanhempi, mutta Tuomasta
-nuorempi; jälkimmäisen oli hänellä tukeva varsi ja roteva työinto,
-mutta edellisen liukas kieli ja kasvojen pehmeä hipiä. -- Tänne on
-kuulutettu kaikkia rantakyläin talonpoikia tuomaan aamulla hevosensa
-piispan matkuetta varten, täältä painuvat salolle. -- Niin tiesi tyttö
-lisätä.
-
--- On siinä taivalta hevosille jos miehillekin, murahti ukko nyrpeänä,
--- Ja siksikö täällä nyt on emännillä tuota keskiviikkoista
-juhlatouhua, niille vierailleko siinä taikinata vastataan ja juustoja
-paistetaan?
-
-Sen kysymyksen hän heitti talon kalvakkaalle, kärsivännäköiselle
-emännälle, joka ääneti kuin varjo hyöri pirtin ja aitan väliä, yllään
-valkoinen mekko, päässään valkoinen huntu. Mutta vastausta ei ukko
-kysymykseensä saanut eikä sitä paljoa odottanutkaan. Hänen miniänsä,
-Karmalan Marketta-emäntä, ei näet usein suutaan puheeseen avannut,
-harvoinpa kysymykseenkään vastasi. Hän oli, tämä Tuomaan vaimo,
-umpimielinen ja harvasanainen; hän oli kivulloinen, ja hänen
-umpimielisyytensä luultiin siitä johtuvan. Mutta olipa hän muutenkin
-vähän omituinen. Harras oli hän kirkossakävijä, tiheään hän
-rippituolissakin polvistui, ja mustaa rukousnauhaa, jota hän aina
-kaulassaan kantoi, hänen sormensa alinomaa hypeltivät. Mutta siitä
-huolimatta hänen usein iltaisin ja öisin nähtiin nousevan Mustanahon
-harjalle, pakanain vanhaan karsikkoon, jossa hänen kerrottiin väliin
-loveen lankeilevan ja isältään oppimillaan loitsuilla puhuttelevan
-maahisia ja metsän haltijoita. Mutta vanhan pihlajan kylkeen ripustetun
-ristin ääressä hän sielläkin sillävälin polvillaan rukoili.
-
-Aina ei ollut Karmalan emäntä näin umpimielinen ollut. Erä-ukko muisti
-senkin ajan, jolloin hän sulavasuisena liikkui sillan liitoksilla. Se
-oli siihen aikaan, jolloin ukon vanhempi poika, Viljo, vielä eli.
-Viljo se olikin oikeastaan metsämatkoillaan Marketan löytänyt vanhan
-taikoja-raution sysimökistä ja hänet veljelleen vaimoksi hommannut.
-Siihen vanhempaan veljeen se oli tainnut Marketta oikeastaan olla
-mieltynyt, eikä Tuomas-juurikkaaseen, -- senvuoksi myöskin kälysten
-välit usein olivat olleet kipakat Karmalan pirtissä, selvästi sen ukko
-vielä muisti. Mutta vasta sinä kesänä, jolloin Viljo kaatui
-kalajärville, oli emännän luonteessa ja käytöksessä jyrkkä muutos
-tapahtunut. Niiltä päiviltä asti oli hän käynyt kalvakkaaksi ja
-umpimieliseksi. Kun ukko oli saapunut syksyllä kotiin, jätettyään kaksi
-poikaansa sotanurmen alle, tuntui Marketta tuosta tuhosta jo tietävän,
--- hän oli, niin sanottiin, nähnyt näkyjä lovessa maatessaan Mustanahon
-karsikossa ja uteli ensi sanoikseen vain hätäisesti, että onko se
-totta... Silloin oli tuossa hennossa naisessa jotakin ikäänkuin
-särkynyt, hän oli niiltä ajoilta käynyt entistään puhumattomammaksi ja
-yksin ääneti liikuskellut kuin kone töissään tuvassa ja tanhualla.
-Siitä asti eli hän sitä omaa elämäänsä, jonka salateitä ei kukaan
-päässyt tutkimaan, ja ikäänkuin muistojaan hautoen yhä riutui ja
-näivettyi. Sekä oman tuvan väki että vieraat kohtelivat häntä senvuoksi
-jonkinlaisella pelokkaalla kunnioituksella, mutta samalla he häntä
-rakastivat. Sillä pyytämättä tuo sairas emäntä usein tuli apuun,
-milloin jollakin hätä oli suurin, ja jos naapurillakin suru yritti
-ylivoimaiseksi käymään, niin hänelle silloin aukenivat Marketan mykät
-huulet lausumaan lohdutusta.
-
-Nyt hääri Marketta-emäntä tavallista toimekkaampana, siistien tupaansa
-ja pihaansa ja valmistellen taloon juhla-ateriaa, siltä varalta että
-piispa hänen pirtissään murkinoisi. Talon miehet murtivat suuta koko
-sille vierailulle, mutta Marketasta se käynti oli suurin kunnia, mikä
-hänen talolleen saattoi tapahtua. Varsinkin ukkoa tuo ylimääräinen
-juhlatouhu suututti ja senvuoksi hän ennen pirtistä lähtöään vielä
-hiukan kiusoitti hurskasta emäntää, jonka hän tiesi ankarasti
-noudattavan kaikkia kirkollisia sääntöjä ja muotoja. Hän näki Marketan
-kaloja pataan mättävän, muisti siitä, että nyt mahtoi olla paastopäivä,
-perjantai, ja virkkoi:
-
--- Mikset piispalle linturokkaa anna, toimmehan Laurin kanssa eilen
-kotiin koko kantamuksen teirejä, -- kyllä niiden maun ymmärtää
-hengellistenkin herrain suu.
-
-Sen verran aukenivat nyt Marketan huulet, että hän melkein kauhulla
-vastasi:
-
--- Lihallako saastuttaisin paastopäivän!
-
--- Eihän lintu lihaa ole, vastasi siihen ukko ilkahtaen. -- Niin sanoi
-ainakin lukkari tässä eräänä talvena kerran, kun hänelle perjantaina
-verolintuja vein ja hänen emäntänsä niitä heti kävi pataan kynimään.
-Linnut luotiin samana luomispäivänä kuin kalat, sanoi laulumies, siksi
-ovat linnut luettavat kaloihin eikä lihoihin. Niin sanoi ja rokan söi,
-ja jos se lukkarilta kävi päinsä, niin miksei meiltäkin.
-
-Mutta nyt ei emäntä enää vastannut siihen viisasteluun, tiesihän hän
-ukon, eihän sille kirkonmenoista mikään pyhää ollut. Hän vain Ennin
-avulla taloustöissään yhä liukkaammin liikkui, kuta etemmäs aamu ehti,
-ja tuokion kuluttua tuli jo naapurin emäntäkin, Suopellon puuhakas
-Leena-muori, heitä askareissa auttamaan.
-
-Mutta kun miehet aterioituaan pihalle astuivat, oli sinne jo ruvennut
-kertymään kylältä miehisiäkin miehiä, jotka kirkon kuulutuksen mukaan
-toivat piispan joukkueelle kyytihevosia, -- toisia uteliaita tuli
-niiden lisäksi. Ja hetken kuluttua souti jo muuan jämsäläisten
-kirkkovenheistä, joka piispan tavaroita toi, Karmalan lahteen
-Mustanahon alle, ja sen soutajat kertoivat, että perästä tulee
-toisilla venheillä piispa itse ja koko hänen matkueensa. Siten nyt
-aamurupeamalla Karmalan törmällä kuhisi väkeä enemmän kuin tavallisina
-pyhinä kirkolla, -- piispan tuloa siinä odotettiin.
-
-Häiriytyiväthän siinä tietenkin talon arkityöt aamurupeamalla, kun
-miehet jäivät ahteelle vieraita haastattamaan. Mutta pilalle ei niiden
-isä-Tuomas sentään antanut keskeytyä. Hetkisen ääneti seistyään
-tarinoivan miesjoukon laidassa nykäisi hän poika-Tuomasta hihasta ja
-lähti astumaan ylös halmeelle, kynnökselleen. Sen enempää ei hän
-kirkonmenoista eikä piispallisesta komeudestakaan välittänyt. Minkä
-kirkko välttämättä vaati, sen Tuomas täytti: maksoi tihunnit, kävi
-pääpyhinä kirkolla ja meni ripillekin silloin kuin muut. Mutta sen
-pakon täytettyään katsoi hän olevansa niistä velvollisuuksistaan
-kuitti. Ennen ei hän ollut sapatinvietostakaan välittänyt. Mutta kerran
-oli joku kateen mies hänet papille ilmiantanut siitä, että hän pyhän
-Laurin päivänä oli kaskeaan viertänyt, ja Tuomas oli siitä saanut
-maksaa sievät sakot. Senjälkeen varoi Tuomas tarkasti sunnuntaityötä.
-Hän heittäysi joka sunnuntaiaamu, milloin ei ollut pakko kirkkoon
-mennä, makuulleen ja nukkui iltaan asti. Mutta arkena katsoi hän
-oikeudekseen raataa, tuli piispa tai pappi, ja siksi hän nytkin ahon
-laitaan nousi. Niin oli sovittu, että Lauri lähtee talon puolesta
-Tuomaan hevosella piispaa kyytiin ja Tuomas haki viidakosta nyt
-senvuoksi nuoren sälkönsä, valjasti sen auransa eteen ja rupesi sitä
-työjuhdaksi opettamaan.
-
-Mutta Erä-ukko jäi toisten poikain kanssa törmälle kylän miehiä
-haastattamaan, ja kookkaana ja komeana hän kulki siellä miehestä
-mieheen puhellen siitä asiasta, joka hänen sydäntään lähinnä lämmitti,
--- Pertunpäivän aikaan kalajärville toimeenpantavasta suuresta
-eräretkestä. Hän innosti epäilijätkin mukaansa, muistuttamalla heille,
-kuinka tukalaa on talvikauden särpimettä elää. Herkkiä olivatkin taas
-mielet eräretkille taipumaan, ja ukko lisäsi tulta innon alle,
-kuiskahtaen, että nyt mennäänkin sinne perille asti, missä
-koskemattomia ovat vielä hämäläisten vanhimmat apajat.
-
-Siitä puhuttiin keväisellä törmällä, mutta puhuttiinpa siinä muistakin
--- liukkaasti luisti tarina. Puhuttiin piispasta ja hänen matkueestaan,
-ihmeteltiin, että mies äijän iässä lähtee selkähevosella kulkemaan sitä
-kahden päivämatkan pituista asumatonta salotaivalta, joka oli Hämeen
-itäisimmän ja Savon läntisimmän asutuksen -- Sysimäen ja Savilahden --
-kirkkojen välillä. Kerrottiin myös niistä käräjistä, jotka piispa oli
-äsken kirkolla pitänyt ja niistä manauksista, joita hän siellä oli
-rahvaalle antanut, ja sen yhteydessä kerrottiin siitä mahdista, mikä
-piispalla on.
-
-Jämsäläisten soutajain joukossa oli muuan vilkas ja verevä mies, joka
-parhaiten osasi vastailla niihin moniin kysymyksiin, joita kaikkia
-ulkonaisia oloja tuntemattomat sisämaan miehet puheen varrella
-viskelivät. Se oli Tuiran Vilppu Jämsänjoen uudisasutukselta, tuttu jo
-ennestään Päijänteen itäpuolellakin, jossa hän milloin oli luvattoman
-maakaupan pitäjänä liikkunut, milloin piillyt pillojaan, -- hänellä
-kerrottiin näet olevan varsin kirjava entisyys, vaikkei hän vielä vanha
-mies ollut. Jo poikasena oli hän Hollolan markkinoilla Saksan kesteihin
-yhtynyt, palvellut sitten merirosvolaivassa, liikkuen monilla merillä,
-senjälkeen kujeilijana kulkenut Ruotsin puolella, kunnes oli takaisin
-kulkeutunut Suomeen ja asettunut erämaan laitaan, missä eivät häntä
-mahtimiehet tunteneet. Tämän verevän veitikan ympärille nyt salokyläin
-miehet kertyivät kuulemaan, kun hän kuvaili Maunu-piispan valtaa ja
-vaikutusta Suomessa.
-
--- Vai sellainen mahtava mies on piispa, -- niin joku virkahti. --
-Ilmankos sen ääni niin komealta jyrähteli, kun hän kirkossa puhetta
-piti. Ja komea tuo oli nähdäkin, päästä ja rinnalta kiilsi hopea ja
-kulta.
-
--- Mutta leppoisasti se puhui, rauhaan kehotti ja keskinäiseen
-sovintoon, kielsi toisen toistaan sortamasta. -- Näin muisteli naisista
-muuan. Mutta miehistä taas joku kertoi:
-
--- Mutta oli sen sentään äkäisempi ääni, kun hän seurakuntaa tiukkasi
-papille ja kirkolle kymmenyksiä maksamaan. Kaikesta maksa pois
-kymmenys, elä mitään unohda, osa vie papille, jos mitä saat vedestä tai
-maasta.
-
--- Ja osaa se pappi kuitenkin ottaa osansa kehoittamattakin, lisää aina
-vain kärkkyy, vaikka miten pullean mitan viet, -- niin lisäsi kolmas
-odottaja.
-
-Mutta taas puuttui pakinaan Tuiran Vilppu, hän, joka aina asiat tiesi
-paremmin kuin muut ja joka ei pappeja rakastanut enempää kuin muitakaan
-herroja. Hän virkkoi:
-
--- Puolustihan piispa pappia, kun kymmenveroista oli kysymys, mutta
-antoi se sentään nuhteista osan hänellekin. Kuulitteko, kuinka hän
-pappia torui siitä, että tämä emäntänsä luonaan pitää pappilassa,
-emäntänsä ja lapsensa. Ei se sentään niitä kokonaan pitämästä
-kieltänyt, vaikka niin on säädetty. Tietäähän piispakin, että mihinkäpä
-se ihminen luonnostaan pääsee. Mutta siitä oli piispa äkäinen, että on
-emäntä pappilassa asunut. Siirtäköön kylälle ja käyköön siellä sen
-pakinoilla, niin käski. Ja pois ajoi!
-
-Nauramaan remahti törmäntäytinen väki. Eivät he pappinsa kohtaloa
-säälineet, vaikkeivät he tuota naimiskieltoa ymmärtäneetkään.
-Tiesivätpä he, että korvaa se pappi vahinkonsa toisaalla, kyllä se osaa
-elämän makeat maistaa. Väkevää sille pitää olut olla, kun se
-talonpoikain kesteissä käy, ja sitä juodessaan se turisee niinkuin
-muutkin syntiset. Vasta kun sunnuntaina valkoisen paidan päälleen
-vetää, silloin se on pyhä mies. Ja helposti tulee sille leipä,
-kymmenykset hän perii talonpojilta, ja eri maksun vielä kaikesta, minkä
-toimittaa.
-
--- Kun maailmaan synnyt, niin näädännahka papille ja kun kuolet, niin
-jo kaksi karpiota viljaa! Katkerana sen lausui muuan salon mies. He
-eivät, nämä korvenlaidan eläjät, yleensä kirkollisesta menosta paljoa
-ymmärtäneet, eivät siitäkään piispallisesta komeudesta, jota heille
-eilen oli näytetty. Se oli heidän käsityksensä mukaan kaikki kuuluvaa
-siihen yhteen ulkonaisen esivallan käsitteeseen, joka heitä painosti ja
-kaavoihinsa pakotti ja jolla oli monet eri ilmestysmuotonsa: vouti ja
-pappi, vero ja kymmenys, laamanni ja piispa...
-
-Ja kun Vilppu kävi väkijoukolle kertomaan niistä moninkertaisista
-juhlamenoista ja kirkollisista komeuksista, joita saa nähdä Turun
-kirkossa, jossa on kymmenkunta eri alttaria ja joka alttarilla monta
-pappia ja tuomioherraa toimessa, niin sydänmaan miehet sitä kuuntelivat
-äänettöminä ihmetellen, mutta innostumatta, lämpenemättä. Se oli heille
-vierasta komentoa. Hiljaisissa mielissään he ajattelivat, että mahtaa
-se olla suuri ja voimakas tuo esivalta, jolla on niin paljon rikkautta
-ja mahtia, -- mitä hyötyä hänestä sitten raatavalle rahvaalle lienee!
-
-Innostuneimpana kaikista kuunteli Vilpun kuvauksia nuori,
-valkotukkainen Enni, joka tuvan helteestä oli laskeutunut törmälle
-miesten pariin. Hän nyhti siinä pienen aituuksen viereltä nuorta
-nurmea, ja syötti sitä pystypäiselle, hoikkakoipiselle hirvenvasalle,
-jonka ukko ja Lauri keväällä hirvenajosta palatessaan olivat metsästä
-tuoneet hänelle elätiksi. Suurilla, säikähtyneillä silmillään eläin
-aidan raosta mulkoili ahteella loikovaa miesjoukkoa ja vavahteli
-vankilansa ikävää. Neitonen taputti hellästi hienokarvaisen tevanan
-päätä, mutta hänen silmänsä olivat toisaalla; ne olivat kiintyneet
-vilkkaaseen, verevään kertojaan, joka siinä oli kuuntelevan miesjoukon
-keskustana. Eikä tyttö tiennyt itsekään, tarkkasiko hän tuota tarinaa
-Turun tuomiokirkon kullatuista pyhänarkuista, vaiko tarinoitsijaa,
-jonka ääni sulavana sointui ja jonka silmänluonnissa oli eloa...
-
-Mutta katkesipa kertomus, -- ylempää törmältä kuului huuto:
-
--- Jo soutaa venheitä Karmalan lahdelle.
-
--- Sieltä piispan matkue tulee!
-
-Miehet kavahtivat katsomaan, kuinka salmen läpi selän puolelta kaksi
-venhettä laski lehteväin rantain lomitse Mustanahon alaiseen lahteen ja
-kiireisellä soudulla suhahti Karmalan valkamaan. He kurottausivat
-toistensa olkapäiden yli nähdäkseen ja uteliaisuutta paloivat heidän
-silmänsä. Mutta siellä he pysyivät törmällä, rantaan laskeutumatta ja
-ainoastaan Marketta-emäntä meni Leena-muorin kanssa vesirajaan asti
-venheestä nousevaa piispaa tervehtimään. Korven kansa tunsi kyllä
-kunnioitusta mahtavaa piispaa ja hänen seuruettaan kohtaan, mutta se
-sitä sittenkin mieluummin noinikään matkan takaa katseli, -- sen
-kunnioituksen seassa asui mielissä vielä paljon arkuutta ja
-epäluuloisuuttakin.
-
-Kun seurue oli rannalle noussut, ryhtyi se kohta törmälle alttaria
-pystyttämään. Piispalla oli näet tarkastusmatkoillaan aina mukanaan
-alttari, jonka ääressä hän kolmesti päivässä piti messun, milloin
-talonpojan pirtissä, milloin ulkona taivasalla. Loistava oli se seurue,
-joka ryhmittyi siihen alttaritörmälle, mistä väki verkalleen oli
-loitommas koivikon laitaan painunut. Oli puolikymmentä pappia ja
-munkkia, joiden väljät viitat nurmikkoa laahustivat, ja sama määrä oli
-asemiehiä, joiden vaskiset kypärät ja kiiltävät tapparakeihäät
-välkkyivät päivänpaisteessa. Mutta itse piispa siinä kansan edessä
-riisui päältään nahkareunaisen matkaviittansa ja apupappi heitti hänen
-hartioilleen hohtavan valkoisen piispanlevätin, jonka reunustaan oli
-kullalla kuvioita kirjailtu. Hänen kaulaansa kiinnitettiin pitkä,
-koruompeleinen virkahuivi, rinnalle ripustettiin leveä risti ja päähän
-nostettiin korkea, kupera hiippa. Piispansauvan tempasi hän käteensä ja
-niin hän astui alttarille pappiensa keskelle, jotka hekin olivat
-vetäneet messukasukat pappisviittainsa päälle. Ja messu alkoi.
-
-Törmälle kokoontunut kansa oli tuota menoa sivulta katsellut, harvat
-hartaana, kaikki ääneti. Mutta kun piispa astui alttarille ja kantavan
-äänensä korotti, niin kävipä kuin hiljainen humaus väkijoukon läpi, --
-tuo hetken juhlallisuus vaikutti sittenkin välittömästi salon lasten
-mieliin. Ja kuiskaus kuului koivikon rinnasta:
-
--- Onpa kuin ukko jumala!
-
--- Senpä onkin sijainen!
-
-Piispa Maunu Tavast oli näihin aikoihin jo yli seitsemänkymmenen vuoden
-iässä, tukka oli harmaa, harmaat olivat ryppyiset kasvotkin, mutta
-varsi oli vielä taittumattoman suora ja miehevää terästä tuntui
-jäsenten liikkeissä niinkuin teräväjuovaisten kasvojen piirteissäkin,
-kun hän kansalle puhumaan kävi. Hän oli jo kolme vuosikymmentä johtanut
-kotoista suomalaista hiippakuntaansa, ja hän tiesi kyllä, mikä työala
-hänellä siinä oli, kun hän koetti juurruttaa vielä luonnon tilassa
-elävän kansan keskuuteen ristinoppia, sen käsitteitä ja sen tiedollista
-valistusta. Liian heikosti se oppi oli vielä Hämeenkin kansan tajuntaan
-painunut; hän kohtasi näillä matkoillaan vielä joka askelellaan
-pakanuusaikaista taikuutta ja kylmyyttä uutta uskoa kohtaan. Mutta
-siksi hän ei voimiaan säästänytkään, syventääkseen rahvaan mieliin
-ristinopin käsitteitä, siksi oli hän nytkin iästään huolimatta lähtenyt
-vaivalloiselle kiertomatkalle Suomen asutun rintamaan laitaseuduille,
-joissa hän tiesi vanhojen velhotapojen vielä yleisesti rehoittavan,
-Päijänteen ja Saimaan vesistöihin, joiden välisten laajain,
-asumattomien erämaiden halki hänen oli taivallettava.
-
-Nuo tuolla koivikon laidassa, hitaita ne ovat vastaanottamaan sitä
-siementä, jota kirkko jo kaksi vuosisataa on heidän mieliinsä koettanut
-sirotella, sen tunsi vanha piispa nytkin puhuessaan Karmalan törmällä.
-Hitaasti itää kylvö kylmissä mielissä. Mutta ne lämpenevät
-kuitenkin vähitellen. Ja Maunu-piispa tiesi, että sitä muinaisia
-luonnonhaltijoita vielä hapuilevaa "kerettiläisyyttä", jota väestön
-mielissä paljon asui, ei käynyt kitkeminen pois kirkon käytettävissä
-olevilla rangaistuskeinoilla, ei pannalla, ei sakoilla eikä
-polttorovioilla, eikä hän senvuoksi niihin turvautunutkaan. Hän pyrki
-sanan voimalla sanankuulijainsa sydämiin ja siksi hän, poiketen
-katoolisen kirkon jumalanpalvelustavoista, puhui kansalle sen omalla
-kielellä, koettaen siten sille oppiaan ymmärrettäväksi tehdä. Ja hän
-kehoitti pappejaan samoin tekemään, -- kunpa vain niiden oma valistus
-riittäisi nostattamaan ituja heidän opetustyöstään! Tämän kansan, joka
-nyt tuolta loitolta koivikon laidasta epäillen kuuntelee, sen saa kyllä
-lähestymään, jos opettajan oma olemus siinä kykenee ylläpitämään uskoa
-ja antaumusta!
-
-Ilmeistä oli, että piispan puhe Karmalan törmälläkin syvästi
-kuuntelijoihin vaikutti. Hänen lopetettuaan seisoivat miehet sanaa
-puhumattomina tiheässä ryhmässä ja läksivät sitten yhtä äänettöminä
-yksitellen hevosiaan juottamaan. Heistä tuntui, että he olivat
-ruvenneet tajuamaan jotakin korkeaa ja kaunista, vaikkeivät vielä
-osanneet sanoa, mitä se oli. Mutta naisista monet vetistelivät ja kun
-piispa messupukunsa riisuttuaan astui seurueineen tupaan, ennen kuin
-lähti haukkaamaan vierasvaraisen emännän tarjoamia keitoksia, silloin
-kyyneliin heltynyt Marketta polvistuen kynnyksellään hänen lievettään
-suuteli, ja piispa siunasi lempeästi tuon sanankuulijoistaan
-hurskaimman. Mutta sillaikaa kuin seurue tuvassa aterioitsi, pistäysi
-Marketta vikkelänä pihalle, mihin piispan juhlapuku oli kivelle
-laskettu, ja hänen keritsimensä välähtelivät nopeasti, kun hän
-messukasukan helmasta pienen helmisen helpeen leikkasi, viedäkseen sen
-karsikkoonsa Mustanahon laelle. Siellä hän pyhiä aarteitaan --
-alttaripaaden muruja ja käärmeen käräjäkiviä -- säilytti pienessä
-pussissa, jossa uskoi asuvan haltijoita hallitsevan voiman.
-
-Mutta jo astui pihalle piispan veljenpoika, ritari Olavi Niilonpoika
-Tavast, Hämeenlinnan linnanvouti, joka huovien päällikkönä piispan
-matkueessa kulki. Hän kiirehti nyt kyytimiehiä kuormittamaan hevosensa
-ja satuloimaan toiset piispan seuruetta varten. Sillä matkalle oli
-jouduttava, päivän taival oli pitkä.
-
-Paljon olivat rantakyläin talonpojat hevosia piispaa varten tuoneet,
-mutta vähiksi kävivät ne sittenkin. Jo täytyi Olavi-herran lopulta
-lähettää asemies hakemaan Tuomas-isännän halmeelta sekin nuori
-sälköhevonen, jonka kyntömies oli raskaan puuauransa eteen valjastanut.
-Synkän kirouksen päästi karkea maanmuokkaaja, kun hänen oli auran
-edestä varsansakin riisuttava ja jätettävä kynnöksensä kesken, ja hän
-murahteli rinnusta aukoessaan.
-
--- Ei heille riitä kymmenyksetkään talonpoikain saaliista, piispoille
-ja papeille. Vielä työpäivän raatajalta pilaavat, hevosenkin valjaista
-vievät!
-
--- Mutta tuleehan hevosesi takaisin parin kolmen päivän perästä,
-lohdutteli pystykypäräinen asemies.
-
--- Tulee jos tulee ja jos ei tule, niin kärsiköön talonpoika vahingon.
--- Mutta ennenkuin Tuomas ohjakset käsistään päästi, huusi hän
-jyrisevällä äänellä luokseen pellolle Heinon, joka siellä ahteella
-aamukauden miesten tarinaa oli kuunnellut ja kaikkea piispanmatkueen
-komeutta katsellut. Hänelle hän virkkoi: -- Mukaan lähde sinäkin,
-Heino, sälköä kotia saattamaan, mutta selkään varo menomatkalla
-nousemasta, vekara!
-
-Hepo vietiin halmeelta, ja Heinon kuokkaan kävi nyt isä-Tuomas käsiksi.
-Mutta Heino loikkasi kohona veräjän yli ja viiletti taloon niin
-kiireesti, että lahkeet vain vilkkuivat vesakossa. Mieluisampaa
-tehtävää hänelle ei olisi isä voinut antaa kuin lähettää hänet piispan
-matkueen mukaan, sen tarinoita ja kaskuja kuuntelemaan ja näkemään
-maailmaa suuren salon takanakin, Savilahden oudoilla kylillä. Ja hän
-kiiruhti kenkimään, ettei isä vain ehtisi käskyjään peruuttaa ja että
-hän pian joutuisi toisten kyytimiesten matkaan, jotka jo ratsujoukon
-jälkiä jalan kujasta lehtoon laskeusivat.
-
-Mutta kujan suussa, lehdon liepeessä ja puolittain sen peitossa, seisoi
-hajareisin Karmalan juureva Erä-ukko, katsellen tuota poistuvaa
-komeutta. Hänen tähystävistä silmistään välähti kätketty viha. Hän ei
-tiennyt, miksi häntä kiukutti tuo lempeä mies, joka ei kenellekään
-pahaa tehnyt; mutta hänestä tuntui, että hänen oma mahtinsa ja
-vaikutuksensa heikkeni sitä myöten, kuta hanakammin salokyläin kansa
-heittäytyi piispan puheita kuuntelemaan. Itse ei hän uskonut
-ristiniekan mahtiin. Nytkin hän, kun retkikunta oli saloon huvennut,
-melkein vahingoniloisena siirsi silmänsä katsomaan, kuinka puolenpäivän
-jälkeen pilven lonka nousi läntiselle taivaalle, illaksi sadetta
-ennustaen. Ja ukko mietti ilkkuen itsekseen:
-
--- Mahtaneeko piispa paljoakaan kaikella kirkkokomeudellaan, saa nähdä,
-osaako tuo edes poutaa matkapäivikseen loihtia!
-
-
-
-
-III. HEIMOLAISKANSAN LUONA.
-
-
-Tanner tömisi ja kangas soi, kun piispan monikymmenlukuinen matkue
-ratsain ja jalan taivalsi varjoisia metsäteitä myöten kohti kaukaista
-itää, ja kauas kaikkosi jänis ja peura polkutien varrelta, jossa
-erämaan rauhaa häiritsi matkamiesten meluava lauma. Siimekseen
-peittivät päivän korven korkeat petäjät, mutta se läntinen pilvenlonka
-ei toki sadetta nostanut, se vaipui kuivana alas, kertoen kauas
-taaksepäin jääneen Karmalan Erä-ukolle piispan luontoakin hallitsevasta
-mahdista.
-
-Vasta kun päivä oli mailleen menossa, saavuttiin rajasalon
-Vahvajärvelle ja sen rannalla, Juuritaipaleessa, antoi piispa vihdoin
-vaahtoavan ratsunsa seistä. Hän tunsi sen rinteen jo entuudestaan.
-Kerran nuorempana, näitä samoja matkoja talvikelillä tehdessään, oli
-hän samalla rannalla yönsä viettänyt havumajassa kinosten keskellä,
-roihuavan hirsitulen ääressä. Nuotion siihen nytkin miehet rakensivat,
-mutta piispalle pystytti Olavi Niilonpoika teltan törmän korkeimmalle
-kunnaalle. Väsyneet hevoset laskettiin laitumelle järven ruohoiselle
-rannalle, ja kun iltamessu oli pidetty, uupuivat sekä papit että
-maallikot uneen lehtivuoteilleen, joiden vierestä liekit vähitellen
-hiillokseksi laskeutuivat, paistaen sieltä kuin savuava kankaansilmä
-kevätkesän valjuun yöhön.
-
-Mutta alempana järven partaalla valvoivat saattomiehet vuorotellen ja
-vartioivat rantaruohoa jyrsiviä hevosiaan, etteivät ne loittonisi liian
-etäälle sydänmaahan, mistä kontio saalista haisteli. Niinpä istui
-aamuyöstä siellä rantakivillä Suopellon suulas ruotumies tarinoiden
-Karmalan nuoren Laurin kanssa, jota jo miesten kirjoissa pidettiin.
-Suopellon Sipi oli jo ikämies, vaikka vielä liikkuva olikin, ja hän
-muisti kotikylänsä ja heimonsa vaiheet kaukaisesta lapsuudestaan asti
-selvemmin kuin kukaan muu, muistipa vielä isänsä ja ukkonsakin tarinat
-heidän aikaisiltaan ajoilta. Ja niistä hän nyt katkelmia kertoi
-nuorelle ystävälleen valvonnan ratoksi, jutteli kaskuja noista Savon
-miehistä, joita he nyt olivat lähdössä heidän asuinpaikoillaan
-tervehtimään, mutta joita Hämeen väet eivät muuten koskaan tavanneet
-muualla kuin sotaisissa kahakoissa erämailla. Heimojen välit olivat
-perin vihamieliset. Siksipä oli silläkin salotaipaleella, jota he nyt
-olivat kulkemassa, niin vähän liikettä, että tuskin kovalla maalla
-tien pohjaakaan tuntui, siksi ei ollut salon molempain puolien
-raja-asukkaillakaan mitään yhteyttä keskenään, siksi he karttoivat
-toisiaan milloin toistensa kuuluville tulivat. Joskus vain ihmeeksi
-joku satunnainen matkustaja, turkistenostaja tai ruunun lähetti, kulki
-tämän talottoman korven poikki toisesta asutuksesta toiseen, leväten
-silloin aina yönsä Vahvajärven Juuritaipaleessa.
-
--- Eipä liene näin lukuisaa matkuetta koskaan tämän taipaleen kautta
-kulkenut, virkahti Lauri, tähystellen öiselle selälle, johon kelmeä
-taivas kuvastui.
-
--- Harvoinpa viime aikoina, eikä minun muistini varrella koskaan,
-vastasi verkalleen Suopellon Sipi. -- Mutta ennen aikaan ovat näitä
-välimaita kyllä vielä suuremmat miesjoukot samoilleet, kulkeneet sekä
-näitä taipaleita että yleensä saloa pitkin ja poikki. Eikähän siitä
-taida vielä niin ylen paljon aikaakaan olla. Isävainajani ne vainon
-ajat vielä hyvin muisti.
-
--- Vainon aikoja olivat siis nekin, virkkoi Lauri.
-
--- Nepä ne vasta olivatkin. Sehän on eri heimoa tämä Savon kansa kuin
-meidän väki, mistä lieneekin sieltä Karjalan meren kupeilta tänne
-kulkeutunut. Mutta jo silloin ennen vanhaan, kun siellä suurten koskien
-takana elivät, tekivät he miesjoukoilla suuria ryöstö- ja hävitysretkiä
-meidän, hämäläisten, rintamaille. Kuuluvat ollen sotaisia, viekkaita
-miehiä -- ja niinpä ne ovat vieläkin --, nekun illan hämärässä kylän
-laitaan, metsään, hiipivät, ja sieltä sitten yön tullen ihmisten
-maatessa taloihin hyökkäsivät, ryöstivät karjan, veivät viljan ... ja
-sitten taas palasivat laajojen salojen halki omille mailleen... Niin,
-paljon niistä ryöstöretkistä on vanhoilla miehillä vieläkin muistoja.
-Niin ne meidänkin esivanhemmilta polttivat kotitalot etelämmästä
-Hämeestä, ja silloin ne ovat isoisät joukkoineen Sysikorpeen
-muuttaneet. Monta kertaa saivat näet vanhempamme ruveta uuteen paikkaan
-uusia saunoja salvamaan, kun vanhat olivat poltetut, ja uutta karjaa
-kasvattamaan sen sijaan, minkä vainolainen oli vienyt mennessään näiden
-samain salotaipaleiden taa.
-
--- Mistä niillä oikein oli ne vihat? tiedusteli Lauri, kun vanhus
-vaikeni. Ja tämä huudahti:
-
--- Mistä! -- ne oli ikivanhoja vihoja, heimovihoja, kostovihoja, isiltä
-aina pojille perittyjä. Toisen heimon miehet särkivät toisilta
-pyydykset erämaissa tai tappoivat ajoporon tai veivät hevosen tai
-ryöstivät naisen orjakseen. Ja toinen kosti, hävitti hänkin puolestaan
-ja ryösti toisen heimon kylät. Monelta Hämeen mieheltä ovat
-silloin karjalaiset tukan kerinneet, viedessään hänet raatajaksi
-kotirannoilleen, mutta moni Karjalan neito on myös Hämeen kylissä
-vääntänyt jauhinkiveä ja ikäväänsä itkenyt.
-
--- Ne siis meidänkin miehet tekivät ryöstöretkiä näiden taipaleiden yli
-Karjalaan?
-
--- Tekivätpä tietysti, luontohan se karkeni heilläkin. Väliin taisivat
-nuoret miehet vain huvikseen näillä ryöstömatkoilla hiihdellä, mutta
-joskus kuuluvat Hämeenkin puoleiset tehneen oikein satojen miesten
-voimalla suuria sotaretkiä Karjalan rannoille, luiset kypärät päässään,
-hirvennahkaiset kilvet kädessään. Ja julmasti kuuluivat ryöstäneenkin
-ja hävittäneen silloin vainolaistensa kyliä, armotta tappaneen kaikki
-elävät, ja tavaraa paljon kotiinsa kuljettaneen. Onhan niitä sen ajan
-ryöstötavaroita vieläkin tallella vanhoissa taloissa.
-
-Kauan istuivat hevospaimenet ääneti näihin muinaiseläjäin
-muistovaiheisiin vaipuneina, katsellen, kuinka etäällä järven selällä
-valju taivas ja tumma vesi sulivat yhteen. Mutta taas Laurin mielessä
-virisi uusi kysymys:
-
--- Mutta ovathan savolaisetkin tätä samaa kansaa kuin mekin?
-
--- Samaa kai ovat, myönnytti Sipi, -- hyvin me heidän kielensä
-ymmärrämme, täällähän ne naapureinamme elävät. Mutta toista ovat
-heimoa, vihakkain ovat joutuneet. Kuta lännemmäs savolaiset sieltä
-suurien selkien poikki kulkivat, sitä useammin heidän kanssaan yhteen
-törmättiin. Juuri näidenkin järvien rannoilla ovat silloin savolaiset
-ja hämäläiset partiomiehet toistensa retkiä väijyneet, kuin ilves
-puusta vaanii ohitse kiitävää peuraa. Ja näitä heimosotia kesti kauan,
-monta miespolvea, niin ovat vanhat kertoneet. Ne lienevät lakanneet
-vasta vähitellen ja pakolla sen jälkeen kun uudet vieraat tulivat tähän
-maahan, ne vieraat, jotka laskivat veronalaisikseen sekä meidät
-hämäläiset että myöskin savolaiset.
-
--- Niin, Ruotsin miehet.
-
--- Niinpä niin, heidän soturinsa ja herransa, heidän pappinsa, heidän
-voutinsa. Mutta ei ne hämäläisten ja savolaisten kahakat vielä
-siihenkään kokonaan päättyneet. Ei hetikään! Se möyry ja melu, joka
-nytkin melkein joka vuosi kuuluu kalajärviltä, mitä se on muuta kuin
-niiden vanhojen vihojen peruja.
-
--- Mutta savolaisethan ne nyt työntyvät meidän takamaillemme.
-
--- Niin ne ovat ennenkin tehneet, vaikka ennen ne saattoivat tulla
-suoraan rintamaille. Vanha on tämä nykyinen viha, eikä se ole lauhtunut
-koskaan.
-
-Lauri oli kuunnellessaan noita tarinoita heimonsa vanhoista
-taisteluista ja kärsimyksistä mielikuvituksessaan muodostellut niistä
-jo kirjavia taistelukuvia. Hän näki heimonsa ja isänsukunsa vuoroin
-maahan masentuneena, vuoroin koston tuleen tuprahtaneena. Ja hän
-ajatteli jännityksellä, että hän nyt juuri oli kulkemassa noiden
-ikivanhain vainolaisten kotoisille kylille, näkemään läheltä nuo samat
-vihatut miehet, jotka olivat niin paljon surua hämäläisten koteihin
-miespolvien varrella tuottaneet ja joista hän lapsuudestaan asti oli
-vain hirmujuttuja kuullut.
-
-Mutta hänen toverinsa nousi:
-
--- Katso, tuolla rupeaa taivas jo päivännousun puolella ruskottamaan.
-Meillä on ehkä vielä aikaa vähän hiilloksen vieressä loikoa, nouskoot
-taas toiset miehet hepoja paimentamaan, kunnes piispa lähtee
-taipaleelle.
-
-Sipi kävellä köpitti rannalta nuotion luo, missä matkue sikeää unta
-veteli, ja herätti sieltä pari nuorempaa miestä valvomaan. Mutta Lauria
-ei enää nukuttanut. Hän asteli Vahvajärven hietikkorantaa pitkin ja
-katseli, miten aamutuulen ensimmäiset väreet lahden pintaa elpymään
-herättelivät ja miten itäisen rannan takaa metsä vähitellen raskaasta
-yötummuudestaan kirkastui ja ikäänkuin kuultavaksi kävi, kun sieltä
-aurinko verkalleen nousi. Hänen mielessään risteili yhä äskeisen
-tarinan luomia kuvia: ryöstömatkoilla hiihtäviä keihäsmiehiä,
-metsänrinnassa kykkiviä hiipijöitä ja savuavia tuvan raunioita, ja hän
-ajatteli, että vielä on kerran hänenkin aikansa, kerran se kostaa
-hänkin sukunsa surmat ja surut...
-
-Lauri teki lehdon kautta mutkan, ajaen sinne painuneet hevoset
-rannemmas kokoon, ja palasi sitten männikön läpi törmälle, missä Heino
-nyt vuorostaan hoiti vartian virkaa. Mutta toisaalta, telttamäeltä,
-näki hän samalla piispan jo kävelevän nuotion ohitse rantaan päin,
-siihen, mistä ruohokenttä sileänä vesirajaa kohden luisui. Siihen äijä
-pysähtyi katsomaan, kuinka aurinko parastaikaa nousi petäjikön takaa ja
-pani lehtevät rannat ikäänkuin kylpemään hopeankarvaisessa vedessä.
-
-Sitä katseli aamuvirkku vieras ja taas katseli hän kaunista, vehmasta
-nurmikkorinnettä. Ja Lauri, joka oli vesakon rintaan pysähtynyt, kuuli
-hänen itsekseen virkahtavan:
-
--- Olisipa tässä majatalon paikkakin mukava, tässä sileä piha ja tuossa
-valmis valkama!
-
-Mutta samalla huomasikin piispa Laurin ja viittasi hänet puheilleen:
-
--- Tiedätkö, nuori mies, onko tämä järvi Hämeen vaiko Savon puolta?
-
-Ujostellen astui nuori talonpoika mahtavan hengenmiehen luo ja vastasi:
-
--- Taitaa olla melkein siltä väliltä. Meidän takamaihin tämä järvi aina
-on luettu, mutta nyt savolaiset joka kohdassa pyrkivät työntymään
-meidän erämaille ja vesille.
-
-Piispa hymähti. Taas sama valitus, jota hän pitkin matkaansa oli Hämeen
-rintamaan laitaa kulkiessaan joka kylässä kuullut. Saattoihan hän jo
-arvata kuulevansa sen tältä juuri miehistyvältä nuorukaiseltakin, jolla
-kuitenkaan ei voinut olla paljoakaan omaa kokemusta takamaariidoista.
-Ja piispa kysäisi äkkiä:
-
--- Vihaatko sinäkin jo savolaisia?
-
-Veret kohosivat nuorukaisen ohimoille, olipa kovin äkkiä tullut se
-kysymys. Mutta äskenpä hän juuri oli sitä ajatellut, ja hetkeäkään
-empimättä hän nyt vastasi:
-
--- Vihaan!
-
--- Miksi, -- mies sinun iälläsi jo?
-
--- He ovat sukuni vihollisia, meitä ovat he aina vainonneet, minulta
-isän tappoivat -- ja äidin.
-
-Piispa kuunteli kummissaan Laurin lyhyttä vastausta, joka kumminkin
-sisälsi hyvin riittävät vaikuttimet hänen vihaansa.
-
--- Vai tappoivat, milloin ja missä?
-
--- Puolikymmentä vuotta sitten, kalajärvillä.
-
-Tutkivasti tarkkasi piispa nuorukaisen avonaisia kasvoneleitä: hän luki
-niistä tyyntä, mutta samalla lujaa päättäväisyyttä.
-
--- Ja sinä olet päättänyt sukusi kostaa, niinkö? Aiot kalajärville
-sinäkin, siellä haet vainolaiset käsiisi ja isket heidän kimppuunsa --
-niinkuin isäsi aikoinaan?
-
-Nuori mies ei vastannut, mutta hänen rävähtämättömät silmänsä
-kertoivat, että jokseenkin niin hän tulee tekemään, -- niinpä tekisi
-hänen sijassaan joka mies.
-
-Mutta vanha piispa vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Noin se juuri viha ja
-kosto kulkee perintönä polvesta polveen, suvusta sukuun, -- milloin se
-talttuu, miten se päättyy? Piispan tiedossa olivat jo nuoruuden ajoilta
-asti olleet nuo alituiset riidat ja veriset erämaan kahakat molempain
-naapuruksina eläväin heimojen välillä ja piispanaikanaan hän oli usein
-surren ja huolestuneena siihen asiaan huomiotaan kiinnittänyt. Hän
-oivalsi varsin hyvin, että tuo riitainen, sotainen elämä oli omansa
-hidastamaan kristinopin ja valistuksen levenemistä rintamaiden
-laidoille. Se juuri ylläpiti siellä enemmän kuin mikään muu mielten
-kesyttömyyttä ja tapojen raakuutta ja lietsoi raja-asujaimiin
-alituisesti niitä entisten pakana-aikain intohimoja, joita kirkon olisi
-pitänyt kitkeä sydämistä pois. Noiden riitaisuuksien tasoittaminen oli
-juuri Maunu-piispan nykyisenkin tarkastusmatkan tärkeimpiä
-tarkoituksia. Hän nytkin siinä hiljaisissa mietteissään harkitsi, miten
-hänen parhaiten olisi koetettava sitä toteuttaa. Ja silloin hän tuli
-ajatelleeksi, että jos saataisiin vakinaista, rauhallista asutusta
-tänne molempain heimojen välimaille ja siten entisten riistariitojen
-sijaan liikettä ja rauhallista yhteyttä asutusten välille, niin se
-epäilemättä vähitellen vaikuttaisi katkeruutta sulattavasti ja oloja
-tasoittavasti. Esivallan pitäisi pyrkiä vakinaisesti asuttamaan nämä
-erämaat, silloinpa loppuisi vähitellen kiista takamaista! Ja hän
-virkahti ääneensä, puolittain itsekseen, puolittain Laurille:
-
--- Tähän Juuritaipaleeseenkin pitäisi saada talo, vakinainen asutus,
-sittenpä olisi täällä majapaikkakin matkamiehille. Sitä ajatelkaa
-tekin, nuoret miehet, se olisi teille paljoa hyödyllisempää kuin
-kostoretket kalajärville. Ja sellaiselle uudisasutukselle minä kyllä
-verovapaudenkin hankkisin, sillä se pohjustaisi tänne rauhan heimojen
-välille.
-
-Lauri katsoi piispaa kummastellen. Hänellekö se tuota kaikkea jutteli.
-Mutta piispakin havahtui samassa mietteistään. Hän näki auringon
-kohoavan jo petäjikön yläpuolelle ja muisti, että päiväntaival tänään
-on pitempikin kuin eilen.
-
--- Aika on koota hevoset ja tuoda ne leiritulille, lausui hän nyt,
-katkaisten äskeiset haaveensa. Samassa hän näki Heinon, joka siinä
-syrjästä oli kuunnellut piispan Laurille lausumia sanoja ja jonka
-silmät uteliaina pälyivät. Tälle hän nyt virkkoi: -- Ja sinä poika, käy
-herättämässä nukkujat nuotion äärestä. Maltas ... etkö ole sinäkin
-Karmalasta, oletteko veljekset?
-
--- Emme, vaan veljesten lapset.
-
--- Onko sinullakin jo sukuvihaa savolaisiin, aiotko sinäkin
-kalajärville kostamaan?
-
--- E-en, vastasi Heino verkalleen, uskaltamatta kuitenkaan kertoa, että
-mieli hänellä kyllä tekee, mutta isä ei laske.
-
--- Se on oikein, ei vihasta siunausta kasva. Niin, mene, herätä
-saattoväki aamumessuun!
-
-Pian olikin leiri jalkeilla ja tuokion kuluttua taas painumassa
-havumetsän halki ja rimpisoita kierrellen yhä etemmäs itään.
-
-Kun piispan saattue illan suussa läheni Savilahden kyliä ja metsästä
-rupesi puitten lomitse vilkkumaan sinistä vettä ja harmaita
-halmeaukeita, silloin kävivät taipaleensa iloisessa tarinassa kulkeneet
-hämäläiset saattomiehet vakaviksi ja harvasanaisiksi, ja ääneti nyt
-vesakon läpi vaellettiin aukeneville maille. Olipa jännittävä tuo
-hetki, kun nyt saavuttiin vanhojen vainolaisten asuinmaille ja siellä
-oli yhdyttävä noihin samoihin miehiin, joiden kanssa vain ase kädessä
-ennen oli keskusteltu; ja taisipa joku vähän arkaillenkin sinne astua,
-muistellen niitä iskuja, joita ennen oli antanut tai saanut.
-Savolaiskylän hurtat päästivät hirmuisen äläkän, kun metsästä
-loppumaton miesjoukko rupesi esiin lappamaan, ja tuossa paikassa olivat
-kaikki järvenrannan eläjät, miehet, naiset ja lapset, ulkona
-kylänraitilla katsomassa piispan upeaa saattuetta, -- harvoinpa näille
-kaukaisille rannoille pienempikään vierasjoukko nähtäväksi kulkeutui.
-Ihmeissään, suut selällään, metsäkylän asukkaat aitojen takaa tuota
-saattuetta kurkistelivat, ja kun se oli ohi kulkenut, juoksivat he sen
-perästä kirkkomäelle asti, jonne opas seurueen ohjasi. Se oli
-vilkkaampaa väkeä kuin Hämeen kansa, sen huomasi piispakin kohta sekä
-puheista että liikkeistä, mutta hän kuuli myöskin jo tällä ensi
-tapaamalla, kuinka savolaisten joukosta heti ihmettelynhuudahdusten
-ohessa singahteli pistopuheita hänen hämäläistä saattoväkeään vastaan.
-
--- Työntyypä tänne hämäläisiä rysänvarkaitakin!
-
--- Lienevätkö nyt hölmöläiset tulleet täältä asti meidän pyydyksiämme
-kokemaan?
-
--- Mutta täällä voivat puntaripäät pian itse loukkuun tipahtaa!
-
-Niin Savon miehet naapuriheimon vieraita tervehtivät. Hämäläiset olivat
-näet usein hävittäneet savolaisten pyydyksiä, kun nämä olivat tuoneet
-niitä niille takamaille, joita hämäläiset ominaan pitivät, ja siitä nyt
-Savon miehet heti vihojaan purkivat. Mutta piispan saattomiehet eivät
-mitään vastaan virkkaneet, hehän eivät nyt olleet omilla asioillaan, ja
-kun Olavi Niilonpoika perille tultua saattoi heidät yöpymään kirkkoa
-vastapäätä olevaan Tarvaisen taloon, joka oli suurin kylässä ja jossa
-matkalaisten oli tapa vierailla, niin he pitempiin puheisiin
-puuttumatta hevosensa aituukseen veivät ja tuvan lattialle levolle
-laskeusivat. Mutta sen varansa vanhemmat miehet kuitenkin yölläkin
-pitivät, että nukkuessaankin toisella silmällä valvoivat, sillä
-savolaisten vieraanvaraisuuteen he eivät luottaneet.
-
-Mutta vanhaan piispaan nuo pistosanat, joilla hän kuuli savolaisten
-tervehtivän hämäläisiä naapureitaan, koskivat vielä syvemmin kuin
-asianomaisiin itseensä. Hän tunsi hyvin ne ulkonaiset syyt, jotka tuon
-heimovihan niin katkeraksi olivat tehneet. Vielä satakunta vuotta
-sitten oli tämä Savon kansa ollut Suuren Novgorodin venäläisten
-pajarien veroväkeä, vasta Pähkinäsaaren rauha oli Savon maakunnan
-liittänyt Rooman kirkon ja Turun piispan vaikutuksen alaiseksi, ja
-siellä olivat siten sekä uudet yhteiskunta-olot että kirkolliset
-käsitteet kansan mieleen vielä höllemmin juurtuneet kuin Hämeen maassa.
-Ennen oli Ruotsin ja Novgorodin välisen rajan katsottu kulkeneen juuri
-niitä samoja saloja myöten, joiden yli piispa nyt oli ratsastanut ja
-jotka erottivat noiden toisilleen vihamielisten heimojen, karjalaisten
-ja hämäläisten, asuma-alat. Mutta senjälkeen kun Savon kihlakunta oli
-lopullisesti Ruotsille luovutettu, oli osa tuota karjalaista kansaa,
-lohkaistuna irti heimostaan, joutunut saman herruuden alle, joka jo
-paljoa ennen oli valloittanut Hämeen maan. Tästä alkaen ja sen pakosta
-olivat savolaiset myöskin ruvenneet asutustaan lännemmäs siirtämään.
-Kun he rajankäynnin jälkeen olivat menettäneet vanhat Pielisen puolessa
-olevat takamaansa ja kalajärvensä itäiselle, s.o. Novgorodin, puolelle
-rajaa, oli heidän täytynyt ruveta hakemaan uusia pyyntimaita
-pohjoisesta ja lounaasta. Mutta siellä he olivat pian osuneet
-hämäläisten vanhoille takamaille ja joutuneet tappeluihin niiden
-omistamisesta. Tuo kehityskulku se juuri, sen sijaan että se olisi
-vetänyt Saimaan savolaiset kiinteämmin läntisen vaikutuksen alaiseksi,
-oli puhaltanut uuteen liekkiin vanhat heimovihat ja lietsonut mieliin
-sen katkeruuden, jonka piispa nyt näki niin korkeana kuohahtavan
-kummallakin puolella rajasaloa.
-
-Ja sitä vanha piispa suri. Kirkolla piti siinä kesytystyössä, jota nämä
-olot kaipasivat, olla suuri ja ratkaiseva tehtävä. Mutta murheekseen
-piispa havaitsi, että hänen papistonsa vaikutus oli täällä kovin
-vähäinen. Hän antoi sen vuoksi jo heti ensimmäisenä aamuna Suur-Savoon
-tultuaan siitä ankarat nuhteet Savilahden pitäjän ja Juvan kappelin
-papeille, jotka häntä vastaanottamaan olivat kokoontuneet Savilahden
-pappilaan. Näitä asioita hän aikoi saarnoissaan selitellä sille
-savolaiselle kansallekin, jota oli sangen lukuisasti piispankäräjille
-kokoontunut, kehoittaakseen sitä naapuruussovintoon, rauhaan ja
-veljesrakkauteen.
-
-Näitä tehtäviään piispa juuri mietti kesäisenä sunnuntai-aamuna, istuen
-seurueensa keskellä ennen jumalanpalveluksen alkamista Savilahden
-pappilan avarassa tuvassa. Hän rupesi jo pukeutumaan piispalliseen
-asuunsa ja lähetti sanan lukkarille, että kelloja saisi jo ruveta
-"yhteen" soittamaan, kansaa kirkkoon kutsumaan. Silloin ryntäsi hänen
-kotikappalaisensa hengästyneenä pappilan tupaan ja kertoi
-hätääntyneenä, että naapuritalon, Tarvaisen, pihalle kokoontunut
-kirkkorahvas oli mitä suurimmassa mielenkiihkossa ja että siellä
-ilmikahakka jo oli puhjennut sen ja piispan hämäläisten saattomiesten
-välillä.
-
--- Muuan mies on jo lyöty veriin ja kirveitä ja seipäitä heilahtelee
-siellä miesten käsissä, -- kuulkaa noita huutoja!
-
-Säikähtynyt pappi repäisi oven auki, ja aivan oikein, sieltä
-naapuritalon pihalta kuului kumeaa melua ja kiihtyneiden miesten
-nähtiin aidasta itselleen aseita taittavan.
-
--- Mitä on sitten tapahtunut? kysyi piispa, kiinnittäen kiireesti
-piispanviittansa hartioilleen ja koukeropäisen sauvansa tempaisten.
-
--- En sitä ymmärrä, vastasi pappi. -- Pientä kahnausta oli aluksi ja
-yhtäkkiä se leimahti...
-
--- Tulkaa, käykäämme tuon kiihoittuneen kansan luo!
-
-Ja piispa lähti kiireisin askelin, mutta juhlallisen vakavana astumaan
-kirkkomäellä olevasta pappilasta rinnettä alas kylätientakaiseen
-taloon, jonka umpeenrakennetulta pihalta äänet kuuluivat ja josta
-naisia ja lapsia ulisten juoksi pakoon. Papit ja munkit seurasivat
-hänen perässään, aivan pelokkaina toisiltaan kysellen, mitä oli
-tapahtunut, mitä oli vielä tapahtuva. --
-
-Mitä oli sitten todella tapahtunut tuona varhaisena keväisenä
-juhla-aamuna majatalossa, jossa hämäläiset saattomiehet olivat yönsä
-viettäneet?
-
-Ei oikeastaan mitään sanottavaa, mutta kumminkin niin paljon, että
-vanha piispa näki, kuinka vaikea sen veljessovun aikaansaaminen oli,
-jota hän oli aikonut juurruttaa mieliin, kuinka herkkä kiihkon henki
-oli liekkiin leimahtamaan nytkin, vaikka hän itse oli saapuvilla.
-
-Kun hämäläiset saattomiehet, yön tuvan lattialla nukuttuaan, aamulla
-olivat nousseet hevosiaan juottamaan, oli jo piha ollut kirkkoväkeä
-mustanaan, ja terävin, tylyin silmäyksin oli heitä aidan takaa ja kujan
-suusta tähystelty. Mutta Hämeen miehet eivät olleet siitä välittäneet.
-He tunsivat liian hyvin seisovansa vieraalla pohjalla, ja
-savolaisten kanssa pakinoihin antautumatta olivat he aitan kupeelle
-päivänpaisteeseen istahtaneet, lujasti yhdessä ryhmässä pysyen.
-
-Siihen olivat taas savolaiset heidän ympärilleen kertyneet, ja hetkinen
-oli siinä kylmiä katseita vaihdettu, sanoja ei monta.
-
-Mutta jo astui eräs savolaisten nuoria miehiä, -- lyhyenläntä jurrikka,
-pää kuin vaanivalla pyyntimiehellä hartioiden välissä, -- ihan siihen
-aitan kynnykselle, missä Karmalan Lauri istui Suopellon isännän
-vieressä, tähysti Lauria tarkoin, ikäänkuin jotakin erityisesti
-tutkiakseen, ja jäi siihen verestävillä silmillään Laurin rintapuolta
-tutkimaan.
-
-Hän tarkasti sitä vaskisolkea, jolla Laurin hurstimekon rinnus oli
-kaulantiestä kiinnitetty ja joka muodosti paksusuomuksisen käärmeen
-kuvan. Vihdoin jo kysäisikin:
-
--- Mistä sinulla tuo solki on?
-
-Tuo nenäkäs lähenteleminen kävi jo Laurin sapelle ja hän vastasi vähän
-tiukasti:
-
--- Sitäkö himoitsisit, -- omanipahan se on!
-
-Solkia oli joka miehen mekossa, mutta Laurin solkeen näkyivät nyt
-muutkin savolaiset ylen terävästi huomionsa iskeneen; heitä kertyi pian
-suuri joukko siihen Laurin rinnusta tarkastamaan. Ja uteliain, jonka
-hämäläiset pian tunsivat Tarvaisen pojaksi, jatkoi ikäänkuin itse
-ärtyen ja ärsyttäen:
-
--- Omahan se on ryöstettykin tavara, -- tuttu on tuo vaski tässä
-talossa!
-
-Ja toiset säestivät:
-
--- Vai sillä soljella tulit Savoon rehentelemään!
-
-Nyt vasta välähti eräs muisto Laurin mieleen. Hän oli soljen saanut
-lahjana ukoltaan, joka sen muutamia vuosia sitten oli kalajärviltä
-palatessaan tuomiseksi tuonut. Sinä kesänä siellä juuri olivat olleet
-savolaisten kanssa viimeiset suuret tappelut, mutta ukko ei ollut
-hänelle tarkemmin kertonut, mistä hän soljen oli saanut, oli vain
-käskenyt Laurin sitä tarkoin säilyttää. Varmaankin solki oli sodasta
-saatu, varmaankin nyt savolaiset sen tunsivat jonkun kaatuneen
-heimolaisensa omaksi, koska ryöstökalusta puhuivat. Mutta samalla kuin
-se juttu Laurille selvisi, ymmärsi hän myöskin noiden verestäväin
-silmäin kiukun. Toiset Hämeen miehet eivät koko juttua käsittäneet
-muuksi kuin riidan haastoksi, ja suutahtaen vastasi jo Suopellon
-rauhaisa Sipikin kipakasti Tarvaisen pojalle:
-
--- Eriä loitommalle, se solki pysyy siinä missä on.
-
-Mutta kuumaveristä Savon miestä se vastaus yhä ärsytti, hän hierausi
-uhmaillen yhä lähemmäs Lauria ja kiljahti:
-
--- Mutta entäpä jos ei pysykään, jos talo periikin tavaransa.
-
-Ja hän rupesi Laurin mekonrinnustaa tapailemaan. Mutta kiukustuneena
-karahti silloin nuori hämäläinen pystyyn, viskasi ärhentäjän luotaan,
-niin että tämä heilahti loitommalle, ja huusi:
-
--- Varo hyppysiäsi, kuritta ei kukaan Karmalan miesten rinnuksia
-kopeloi!
-
-Se oli kahakan alku. Pystyyn olivat ponnahtaneet sekä Hämeen miehet
-että savolaiset ja uhkaavina he siinä vastakkain seisoivat. Samalla
-käveli talosta siihen eräs vanhempi savolainen, laiha ja luiseva,
-päässään valkoinen kuikannahkalakki ja silmissä sama verestävä kiilto
-kuin äskeisellä ärhentäjällä. Nuoremmat Savon miehet vähän
-syrjäytyivät, laskeakseen hänet aitan luo, -- siitä ja miehen ryhdistä
-saattoi heti nähdä, että siinä on savolaisten johtomies, Tarvaisen
-isäntä, jonka vanhimmat hämäläiset kylläkin kalajärviltä tunsivat. Tämä
-nyt keskusteluun puuttui ja virkahti:
-
--- Vai Karmalan miehet täällä huutelevat Tarvaisen pihalla, vai tänne
-lähetti Erä-ukko piimäsuunsa meille pajattamaan Hilppa-vainajan
-vaskissa, sama ukko, joka Hilpan salolle tappoi.
-
-Tämä viittaus hämäläisten vihattuun eräjohtajaan leiskautti uuteen
-tuleen savolaisten jo kuumenneet veret, ja uhittelevana läheten
-virkahti savolaisista yksi:
-
--- Niitä penikoita on vähän nokitettava!
-
-Hämäläiset olivat käyneet vakaviksi, he näkivät toden olevan
-kysymyksessä. Kehään he asettuivat Laurin ympärille, jonka kimppuun
-savolaiset erityisesti pyrkivät. Eikä Heino-poika enää voinut hillitä
-kiukkuaan, hän huudahti:
-
--- Tulkaa, ne penikat osaavat purra niinkuin ukkokin, jonka hampaat
-tunnutte tuntevan!
-
--- Purepas, maitohammas, karjaisi siihen tuo lähinnä seisova riidan
-aloittaja ja iski samassa nyrkillään Heinoa vasten suuta, niin että
-veri turskahti ikenistä ja poika tantereeseen kepertyi.
-
--- Pure nyt, hampaaton nulikka! ilkkui iskijä. -- Ja tulkaapa vielä
-kerran kalajärville, niin saman kyydin saatte kaikki!
-
-Toisetkin savolaiset kävivät kiihoittuneina vieraisiinsa käsiksi. Mutta
-jo olivat nämäkin aseen käteensä löytäneet ja Suopellon Sipi astui
-esiin halkoa heilutellen ja virkkoi:
-
--- Näinkö Savossa on tapana kohdella vieraita, jotka aseitta kylään
-tulevat. Hyvä, nyt tulkaa, mutta kaatua tässä pitää useampia Savon
-miehiä siihen, mihin meitä yksi!
-
-Savolaiset taittoivat aidasta aseita ja toiset hakivat pirtistä
-kirveitään, -- kaikki huusivat ja melusivat.
-
-Tällä kohdalla se oli piispan kotikappalainen ohi kulkiessaan kahakan
-nähnyt ja kiiruhtanut siitä pappilaan sanaa viemään. Mutta sillä välin
-kiihtyi jo tora ilmi tappeluksi, seipäät sinkoilivat molemmin puolin,
-verta vuotavana juoksi viereiseen Kylliäisen taloon eräs savolainen,
-joka halosta oli iskun niskaansa saanut, yleinen meteli ja juoksu
-vallitsi taloissa ja kylätiellä.
-
-Silloin astui kookas piispa pirtin kupeitse pihalle, astui täydessä
-messuasussaan pappiensa seuraamana aittaa kohden ja hänen voimakas
-ääneni jyrähti yli metelin:
-
--- Asettukaa miehet! Pyhän Jumalanäidin nimessä, rauha!
-
-Kuin jähmettyneinä jäivät tappelijat pitkin pihaa sen äänen pakosta
-paikoilleen seisomaan, ken halko ojossa, ken seivästä taittaen, jäivät
-kuin lamautuneina katsomaan tuota tappelun keskelle astunutta loistavaa
-ilmiötä. Ja heidän kuohahtaneet verensä jäähtyivät samassa, kun
-piispavanhus silmät säkenöivinä jatkoi:
-
--- Aseet alas, seipäät pois! Lakit päästänne miehet, polvillenne pyhän
-ristin eteen!
-
-Hän kohotti rinnallaan riippuvan kultaristin. Ja nuo juurikään niin
-tulistuneet, niin rutirohkeat miehet tottelivat kuin lapset
-vastaansanomatta hänen käskyjään ja kuuntelivat päät kumarassa, kun
-piispa surua ja suuttumusta värähtelevällä äänellä heitä nuhdellen
-puhui:
-
--- Oletteko kristittyjä te, jotka Herran päivänä pyhän temppelin
-juurella käytte tappelemaan toistenne verta vuodattamaan! Veljinä
-teidän pitäisi täällä kristillisessä seurakunnassa elää, sovinnossa
-toisianne auttaa ja Jumalan valtakuntaa edistää. Mutta te elätte kuin
-pimeät pakanat, joilta kirkko armonsa kieltää, te olette kirouksen ja
-kuoleman ansainneet. Nöyrtykää ja rukoilkaa, onnettomat, että pyhä
-Neitsyt pehmittäisi sydämenne suuren paatumuksen, niin että vielä
-olisitte kelvolliset hänen huoneeseensa astumaan ja armoa pyytämään!
-
-Välittömästi ja syvästi vaikutti piispan juhlallinen ryhti ja ankara
-ääni vielä enemmän kuin hänen sanansa äsken kiihtyneisiin mieliin;
-kaikki tunsivat yhtäkkiä olevansa ikäänkuin hänen henkisen valtansa
-alla, ja heidän oli siihen alistuttava. Hiljaa ja ääneti käveli jo
-tuokion kuluttua tuo juurikään niin meluisa joukko, miehet, naiset ja
-lapset, ylös mäelle kirkkoon päin, piispaa nöyrästi seuraten.
-Hämäläisetkin astuivat sinne toisten jäljestä kiinteässä ryhmässä,
-sillä siellä hekin tunsivat parhaassa turvassa olevansa. Ja pian
-kajahtivat kirkosta hartaan messuvirren sävelet yli hiljaiseksi käyneen
-kylän aina metsään ja järvelle saakka.
-
-Mutta jo piispan puheen aikana oli Lauri nostanut nurmelta nuoren
-orpanansa, jonka verinen pää hervottomana retkotti, ja kantanut hänet
-rantaan, jossa hän Heinoa valellen virotti ja pesi hänen paksuiksi
-turvonneita huuliaan. Pian siellä poika virkosikin, ja syljeskeli vain
-ja sadatteli, kun olivat häneltä kurkkuun asti etuhampaan iskeneet.
-
-Mutta hetken kuluttua astui orpanusten luo siihen venhevalkamalle
-ääneti ja varpaillaan nuori tyttö, joka toi saunasta liinasen, millä
-Heinon kasvoja kuivata. Se oli solakka ja hento tyttö, lapselta hän
-vielä etäämpää katsoen näytti, mutta kun hän siitä oikaisihe ja
-silmille valahtaneen keltaisen tukkansa päälaelle sitoi, niin jo näki,
-että siinä oli tyttö naisen ikään ehtimässä. Pehmeät olivat hänen
-hienosti ahavoituneet poskensa, ja säälivä veitikkamaisuus näytti
-väikkyvän tytön silmässä, kun hän vieraan virkoamista katseli. Hän oli
-hänkin ikäänkuin säikähdyksistään tointunut ja iloitsi siitä itse.
-
-Sanaakaan siinä ei puhuttu. Vasta kun tyttö, liinansa kivelle
-jätettyään, lähti astumaan poispäin rannasta, virkahti hänelle Lauri,
-jonka mieli jo äskeisestä kahakasta oli aika lailla rauhoittunut:
-
--- Oletko tämän talon väkeä, tyttö?
-
--- Olenpa kyllä, miksi niin?
-
--- Et kohtele meitä samalla tavalla kuin muu kotiväkesi, -- kuin
-veljesi äsken.
-
-Tyttö katsahti vierasta vähän arasti, ikäänkuin epäillen, sopisiko tuon
-vainoheimoisen kanssa tarinoihin ryhtyä, vai pitäisikö siitä enempää
-puhumatta palata. Mutta eipä näyttänyt olevan pelkoon aihetta, tyttö
-pysähtyi ja vastasi:
-
--- Oma syysi se oli, miksi panit uhmalla rintaasi Hilppa-vainajan
-soljen, kun meidän taloon tulit. Ärsytit sillä Ohto-veljeni, joka
-muutenkin on kärkäs tappeluun.
-
-Kummastellen katseli Lauri tuota outoa impeä, joka häntä siinä
-hiljakseen nuhteli. Ja ikäänkuin itseään puolustaakseen hän vastasi:
-
--- En tiennyt solkeni olevan tästä talosta peräisin, olen sen saanut
-lahjaksi.
-
--- Mutta täällä tuo käärmevaski heti tunnettiin, minäkin säpsähdin
-aamulla, kun sen rinnassasi näin, -- anna minulle se solki!
-
-Lauri katsahti uudelleen tyttöä, nyt tarkemmin ja kauemmin. Ja hän
-jäikin siihen äänettömäksi katsomaan. Olipa niin herttainen ja valoisa
-tuo immyt siinä hänen edessään, leppoisa oli äänensointu ja nuo
-kirkkaat silmät, iloa niissä oli, mutta ne tuntuivat sen lisäksi
-puhuvan jotakin muutakin, vaikkei hän älynnyt, mitä ne puhuivat.
-
--- No, annatko? -- Tyttö näytti melkein loukkautuvan tuosta Laurin
-viivyttelystä, näytti ihmettelevän, että mies todellakin epäröi hänelle
-soikea antaessaan.
-
-Nyt Laurikin jo naurahti ystävällisesti:
-
--- Veljesi olisi solkeni väkisin vienyt, mutta väkisin sitä ei tuosta
-ota kukaan, jos minussa henki lie. Mutta sinä, tyttö, sinä sitä pyydät
--- ota!
-
-Ja hän rupesi solkea kauluksestaan irroittamaan. Mutta hän ei sitä
-vielä irroittanutkaan, vaan virkkoi:
-
--- Entä sinä, mitä annat minulle sijaan, jos sinulle solkeni jätän?
-Miksipä sen palkkiotta sinulle antaisin!
-
-Punaiseksi karahti nyt tyttö. Hän mietti taas pakoon juosta -- eipä
-tiedä, vaikka tuo mies hänet syliinsä koppaisi! Mutta hän ei kuitenkaan
-juossut pakoon, paikoiltaan vain vastasi:
-
--- Saat toisen soljen sijaan...
-
-Ja tyttö pistihe saunaan ja tuli sieltä tuokion kuluttua pieni
-valkoinen solki kädessään.
-
--- Vaihdatko?
-
--- Näytäs, virkkoi Lauri viivytellen. -- Minun solkeni on sodasta
-tuotu...
-
--- Mutta tämä on hopeainen, eikä siitä tappelua synny.
-
--- Vaikka se on saatukin savottarelta! Oli menneeksi, kädestä käteen,
-noin!
-
-Se oli silmänräpäyksen kädenvaihto, mutta Laurista tuntui, kuin se
-pikainen hipaus olisi sytyttänyt tuleen hänen verensä, niinkuin taulaan
-hipasemalla tuluksesta kipuna lentää. Hänen olisi tehnyt mieli tarttua
-tuohon pehmeään kämmeneen ... mutta seuraavassa tuokiossapa juoksi jo
-tyttö ahdetta ylös taloa kohti. Siellä törmällä hän pysähtyi kumminkin
-vielä hetkeksi ja virkkoi ilkkua äänessään:
-
--- Nyt luullaan Karmalan poikaa pelkuriksi, kun hän uhattuna heitti
-pois voittosolkensa.
-
-Hetkeksi Lauri säpsähti, hänen mieleensä vilahti ajatus, että oliko
-tuolla velholla todellakin petos mielessä... Ei, hän naurahti jo
-samassa omalle epäilykselleen, katsellessaan törmällä seisovaa tyttöä.
-Velho hän on, onpa totta tosiaankin, mutta hänellä on toinen mahti, ei
-viekkauden. Ja hän vastasi:
-
--- Onpa minulla toinen voittosolki sijassa, näytänpä sen soimaajille.
-Ja jos sittenkin viekastat, tulen hakemaan omani pois.
-
-Silloin törmällä seisova impi ojentautui suoraksi, miltei ylpeäksi, ja
-uhmaa oli hänen äänessään, kun hän huudahti:
-
--- Tule, mutta väkisin ei Hilpan solki enää täältäkään lähde.
-
--- Entä pyytämällä, lähteekö?
-
--- Koeta!
-
-Sulaksi oli taas heltynyt tytön ääni, kun hän sen viimeisen sanansa
-virkkoi, mutta samassa hän juoksikin jo törmältä pois ja hävisi
-asumusten taa. Nuorukainen seisoi yhä rannalla, pieni hopeasolki
-kouransilmässään ja katseli ylös ahteelle, jonne tuo kirkas ilmestys
-oli kadonnut. Se oli poissa, mutta hänen oli vaikeata siirtää silmiään
-siltä paikalta, josta äsken oli kajahtanut tuo heleä ääni: "Koeta!"
-
-Tuokion vain oli se kohtaus kestänyt, vaikka se jätti pitkät muistot
-nuoren hämäläisen mieleen. Sillävälin oli Heino, vesikivellä yhä
-istuen, hautonut turvonneita poskiaan ja kuivaillut ikenistään tippuvia
-veriä. Vähitellen tukki kylmä vesi verenvuodon, ja hän oli jo kohta
-ihmisen näköinen, kun kääntyi Laurin puoleen ja kysyi:
-
--- Joko se tyttö meni? Ja mitä se nauroi?
-
--- Niin kuka?
-
--- Tuo tyttö, joka liinan toi, -- tuohon kivelle sen heitän. Kuulinhan
-minä, kun se nauroi.
-
--- Nauroiko, -- lienee sinun leuoillesi nauranut. Tule, mennään jo
-taloon. Vieläkö ikeniä kirvelee?
-
--- Vielä ikeniä ja sisuakin. Eiköhän me sitä iskijää vähän tärähdytetä,
-ennenkuin täältä lähdetään.
-
--- Kovasti kielsi piispa tappelemasta, eikä sinussa tärähdyttäjää
-olekaan; anna siis kirvellä vain ja kärsi.
-
-He olivat jo saapuneet Tarvaisen pihalle, missä tuo äänekäs rähäkkä
-äsken oli soinut. Nyt oli piha äänetön ja tyhjä. Mutta Laurin katseet
-harhailivat joka soppeen, hän näytti etsivän jotakin, jonka hän olisi
-vielä kerran tahtonut nähdä, ennenkuin hämäläiset saattomiehet lähtivät
-Savilahdesta palaamaan salolle. Mutta ei kuulunut ketään, ei pihalla,
-ei kujalla, ei ovien takana.
-
--- Ketä sinä haet? kysyi Heino kummissaan.
-
--- Haenko -- en ketään. Kirkkoon näkyy kaikki väki menneen, mennään
-mekin.
-
-Nuorukaisten kirkkorinnettä noustessaan kajahti heitä vastaan vanhan
-piispan voimakas ääni, kun tämä siellä hirsiseinäin sisäpuolella
-kehotteli eksynyttä kansaa rauhaan ja veljesrakkauteen. Ja siellä
-kirkon lattialla makasi äskeinen riitarahvas polvillaan nuhtelevan
-ristirinnan edessä, hartaana ja nöyrtyneenä. Mutta aseensa se oli
-heittänyt kirkon edustaiseen asehuoneeseen, niinkuin kirkollinen
-järjestys sääsi ja vakaa tapa vaati.
-
-Kirkosta palatessaan tunsi piispa, että tuo kansa, joka nyt
-kirkkomäeltä hajaantui kyläteilleen ja venheilleen, oli tällä hetkellä
-hänelle ja hänen rauhanopilleen altis ja sula. Mutta murheellisena hän
-kuitenkin iltapäivällä istuskeli pappilan kuistilla ja katseli kauas
-Saimaan selälle, jota myöten nyt savolaisten kirkkovenheitä palaili
-piispankäräjiltä. Hänen mielensä oli matala, toivoton tunne sitä
-kalvoi. Niin, ehkä tällä hetkellä on mieli sovinnollinen ja nöyrä
-noilla, jotka nyt kirkolta soutavat verekset manaukset muistissaan, --
-sitä mietti piispavanhus. Mutta ehkä jo huomenna, kun manaaja samoja
-Saimaan vesiä kulkee Viipuriin päin ja saadut nuhteet kalpenevat
-mielestä, ehkä jo silloin pieni sanakiista nostaa uuteen kuohuun
-hillittömät veret ja sytyttää tappelun tuiman ja tulisen luonnon,
-niinkuin aamulla Tarvaisen pihassa. Ajatukset palaavat vanhoille
-pakanallisille raiteilleen, kun vanhat käsitteet edelleen sydämissä
-asuvat...
-
-Mitä auttaa yksi kirkonmessu, jos se hetkeksi saisikin sydämet
-sulamaan, -- niin kyseli piispa itseltään. Äsken juuri, hautausmaata
-siunaamasta palatessaan, oli hän omin silmin nähnyt näyn, joka hänet
-vielä murheellisemmaksi painoi kuin aamuinen kahakka. Muutaman saunan
-ohi kävellessään hän kuuli sieltä kovaäänistä posmitusta; hän avasi
-oven ja näki siellä taikurin loitsuluvuilla ja veren sanoilla koettavan
-tyrehdyttää verenjuoksua sen miehen niskasta, joka Tarvaisen
-pihatappelussa oli siihen haavan saanut. Väki seisoi pakanallisessa
-hartaudessa taikurin ympärillä, -- sama väki, joka äsken kirkossa niin
-nöyränä oli polvistunut ristin edessä ja kuunnellut, kuinka sitä
-varotettiin noitatemppuihin turvautumasta. Mitä auttoi, että hän ajoi
-poppamiehen ulos ja nuhteillaan taikuutta kuritti? Huomenna se väki on
-taas loitsujensa uskossa, niin, ehkä jo tänään... Se on toivotonta...
-
-Mutta se ei saa sittenkään olla toivotonta, päätteli vanha piispa,
-nousten kuistille kävelemään. Täytyy tehdä tarkempaa työtä, täytyy
-kyntää syvemmälle. Harvalukuinen papisto siihen ei täällä erämaan
-laidassa riitä eikä kykene, ennen kaikkea ei kykene! Mutta se ei saa
-sittenkään olla toivotonta!
-
-Ja Maunu-piispa kutsutti silloin puheilleen yhden niitä
-saarnaajaveljesten munkkeja, jotka hän Turun dominikaaniluostarista oli
-mukaansa ottanut, isä Klemetin, -- hänet hän tiesi sekä kansan elämään
-ja tapoihin perehtyneeksi että hurskaaksi, pitkämieliseksi, työssään
-sitkeäksi kirkon mieheksi. Tämän munkin hän tuskaisissa mietteissään
-oli valinnut siihen kyntötyöhön, jonka hän nyt niin välttämättömäksi
-havaitsi.
-
-Pitkä, harraskatseinen, avokasvoinen munkki astui kunnioittavasti
-kumartaen piispan eteen, joka virkkoi hänelle juhlallisesti:
-
--- Tahdotko olla todellinen domini canis, veli Klemetti, tahdotko
-antautua tehtävään, jossa työsi ehkä näkymättömänä kuluu, tuottamatta
-sinulle ulkonaista kunniaa, kenties tuottamatta sinulle työtulostenkaan
-tyydytystä?
-
--- Mitä käskette, piispa?
-
--- Jää tänne Savon kansan keskuuteen, kulje sen kylissä salolta
-salolle, opeta kansaa sen omissa tuvissa, sen arkielämän ja raadannan
-ohessa, opeta sitä sanoillasi ja elämälläsi ymmärtämään ristinopin
-käsitteitä ja tarkoituksia, vihamaan pahaa ja rakastamaan hyvää ja
-karttamaan sotaa ja verenvuodatusta. Se on vuosien tehtävä, -- tahdotko
-jäädä kiertäväksi munkiksi Savoon?
-
--- Olen koettava, mitä voin, teidän pyhyytenne. Lähden jo tänään, vielä
-on kirkkovenheitä rannassa.
-
-Piispa tiesi, että isä Klemetti oli antautuva ehyeltään siihen
-tehtävään, jonka kerran omakseen otti. Mutta hänen katseensa ei
-sittenkään vielä kirkastunut. Työtä on niin paljon, liian paljon, ja
-yhden miehen voima on vähäinen...!
-
-Kauan hän istui näissä mietteissään kesäisellä kuistilla. Iltaan jo
-aurinko laski. Silloin kuuli hän sivulta kavioiden kapsetta ja hetken
-kuluttua ajoi ratsujoukko pappilan ohi läntistä metsää kohden. Siinä
-hänen hämäläiset saattomiehensä nyt lähtivät paluumatkalle salon halki
-kaukaisia kotejaan kohden.
-
-Piispa viittasi ratsastajat pysähtymään ja kysyi:
-
--- Lähdettekö nyt yötä vasten taipaleelle?
-
--- Nyt lähdemme, vastasi Suopelto. -- Hevoset ovat jo levänneet.
-
--- Miksette viivy aamuun asti, miksi yöksi ajatte erämaahan?
-
-Karkea talonpoika pyöritti hetkisen kielellään vastausta siihen
-kysymykseen ja virkkoi sitten:
-
--- Niin, katsokaas, piispa, meistä on turvallisempaa maata yömme
-salolla kuin täällä. Meitä ei ole täällä kovin hellästi hyvästelty,
-jospa ei tervehdittykään.
-
-Ja piispan täytyi myöntää, että hämäläisillä oli arkailuunsa aihetta,
-aihetta olla luottamatta siihen mielenmuutokseenkaan, jonka
-savolaisissa oli päivän nuhdesaarna vaikuttanut. Syvällä, syvällä ovat
-vihan juuret, syvältä ne olisi kitkettävä! Huoahtaen hän vastasi:
-
--- Ehkäpä olette oikeassa, leppymättömiksi jäävät siis välinne! --
-Mutta huomatessaan Heinon siinä ajettunein leuoin ratsastavan sälkönsä
-selässä, virkahti piispa vähän säälien nuorukaiselle, joka hänen
-saattajanaan oli runnelluksi tullut:
-
--- Vai sinua ne löivät, poika, vaikka et kostaa aikonutkaan. No, etpä
-olekaan oikein tappelijan näköinen, jos et korven raatajankaan. Mikä
-olikaan nimesi?
-
--- Heino.
-
--- Heino, -- ei sellaista nimeä ole pyhässä kalenterissa. Henrikki sinä
-olet, Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta. Sepä kelpaisi vaikka papin
-nimeksi, eikö niin?
-
-Kummissaan katseli nuorukainen piispaa, joka noin näytti ikäänkuin
-arvaavan hänen mielensä salaisimmat, utuiset toiveet. Mutta piispa
-huomasi hänen säteilevistä silmistään arvanneensa oikein ja jatkoi:
-
--- Jos Turkuun joskus tulet, poika, niin saat kysyä Maunu-piispaa,
-kyllä sinut silloin muistan, Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta.
-
-Sitä puhetta eivät hämäläiset ratsumiehet ymmärtäneet ja piispakin
-hymähti mieleensä juolahtaneelle mietelmälle. Ja vakavana hän taas
-heille jäähyväisiksi lausui:
-
--- Menkää rauhassa, Hämeen miehet, Pyhä Neitsyt turvananne!
-
-Saattomiehet ajoivat edelleen läntistä saloa kohden. Hetken kuluttua
-kuuli piispa tantereen töminästä, että he kylän laitaan ehdittyään
-ratsastivat täyttä neliä. Ja hän ymmärsi heidän pyrkivän niin pian kuin
-mahdollista tarpeellisen matkan päähän tästä asutuspaikasta, jonka
-äärillä he eivät tunteneet matkaansa turvalliseksi. Niin, syvällä,
-syvällä asuu heimoviha! --
-
-Vasta pitkän matkaa saloa ratsastettuaan asettuivat hämäläiset
-saattomiehet illan hämärässä käyden peräkkäin ajamaan metsän kapeita
-karjapolkuja pitkin.
-
-Viimeisenä joukossa ratsasti tällä kertaa Karmalan miehevä Lauri.
-Matalat olivat toisten ratsastajain mielet ja ilottomat heidän
-mietteensä, -- hänen mielessään sitävastoin vain risteilivät tällä
-erämaantaipaleella valoisat kuvat, jotka karkoittivat kaikki kaunan ja
-tappelun muistot. Ja niistä liehuvista mietteistä muodostui pian yksi
-ainoa kirkas kuva, joka painui sitä selväpiirteisemmäksi hänen
-mieleensä, kuta kauemmin hän sitä muistoissaan hiveli. Se oli kuva
-keltatukkaisen immen, joka seisoi törmällä ja helakasti nauroi.
-Ratsastaessaan siinä varjoisia metsäpolkuja pitkin pujotti hän nyt
-mekkonsa rinnukseen sen pienen hopeasoljen, jota hän siihen asti oli
-kouransa silmässä pitänyt, eikä hän luullut kenenkään sitä huomaavan.
-Mutta hänen edellään ratsastava toveri älysikin hänen mekostaan
-hopeasoljen ja kysäisi:
-
--- Vaihdoitko savolaisilta itsellesi uuden soljen?
-
--- Vaihdoin.
-
--- Katsoppas vain, taitaa olla hopeainen. Annoitko mitä väliä?
-
--- En, kädestä käteen vain, vastasi Lauri verkalleen.
-
-Mutta itsekseen hänen teki mielensä lisätä: Eipä tiedä, ehkä annoin,
-ehkä otinkin jotakin väliä.
-
-
-
-
-IV. KALAJÄRVILLE.
-
-
-Korkeiden kuusten latvat huojahtivat väliin hiljaa hentoisen tuulen
-hengessä, mutta asettuivat taas liikkumattomiksi, ikäänkuin
-kuunnellakseen sitä askelten raskasta töminää, joka niiden juurelta
-soi. Joskus tuntui se tuulenhenkäys aavimmilla ahoilla maanpintaan
-asti, vilvoittaen hetkisen niiden kulkijain kuumaa ihoa, jotka siellä
-kuusten lomitse nopeasti astuivat. Mutta laaksoissa ei latvakaan
-heilahtanut eikä lepattanut haavankaan lehti.
-
-Matkue kierteli kuin jättiläiskäärme kivikkojen ja murrosten välitse
-näihin esteisiin hetkeksikään pysähtymättä. Jonon päässä kulkevan
-johtajan tarkka silmä haki näet jo kaukaa oppaikseen tunnetut
-merkkipetäjät tai kallionsärmät, milloin ei kuusenkyljissä näkynyt
-vanhoja rasteja taikka tuntunut portaitten pohjaa suossa, ja hän
-viuhtoi vinhaa vauhtia taas niiden merkkipuiden ohitse. Eikä siinä
-auttanut jonon viimeistenkään jäljemmäs jättäytyä, vaikka olisi väsynyt
-jalka taikka raskaalta tuntunut taakka hartioilla; ei varsinkaan tällä
-louhisella Matokankaalla, jossa kerrottiin kolmen tangon pituisen
-erämaan käärmeen nielaisevan kitaansa yksinäisen erämiehen kuin itikan,
-vieläpä suksineen, sompineenkin. Eteenpäin piti vain painaa, kunnes
-ehdittiin sammaleiselle Jumalanmäelle, jolla vanhalla lepopaikalla oli
-lepytetty erämaan haltia.
-
-Etumaiset saapuivat jo tälle ylängölle, jonon johtaja hellitti
-könttinsä viilekkeet ja pudotti raskaan taakkansa sammaleiselle
-kalliolle; toiset, sitä mukaa kuin perille joutuivat, tekivät samoin.
-He olivat enimmäkseen nuoria miehiä, joku vanhempi jässäkkä joukossa.
-Avopäin he astuivat, hurstisen mekon rinnus auki, mutta konttiinsa
-sidottuina oli useammilla miehillä silti turkitkin, sillä he tiesivät,
-että helle on poissa, kun he syksyllä palaavat; ja nahkaiset olivat
-heillä kapeat kaatiotkin, jotka ruojukenkäin pulteilla olivat tiukasti
-pohkeille sidotut. Miesten perästä tulivat sieltä naiset, toiset
-reippaasti jutellen, toiset jo huohottaen konttiensa alla.
-
-Tämä hämäläisten erämatkue oli nyt kulussa kalajärville suuremmalla
-joukolla kuin moniin vuosiin. Se oli jo näinikään saloa astunut
-muutaman päivätaipaleen ja läheni nyt vanhojen takamaittensa
-ensimmäisiä eräjärviä. Kiire oli perille päästä, retki oli
-piispanmatkan vuoksi hiukan myöhästynyt, paras kala-aika oli käsissä.
-
-Tulen iski joukon johtaja kuiviin risuihin -- siksi riippui miehen
-vyöllä aina visapääpuukon vieressä nahkainen tuhnio -- ja naiset
-kävivät viipymättä päivällistä valmistamaan. Pitkä rupeama oli astuttu,
-nälkä kurni suolia, ja vasta ensi nälän lähdettyä pääsi tarina irti
-tuossa monipäisessä joukossa.
-
--- Tältä aholtahan ei ole enää kuin päivän taival Venheheittoon, niin
-virkahti naisten puolelta Leena-emäntä, joka ennenkin oli nämä
-taipaleet kulkenut.
-
--- Kun hyvin astutaan, ollaan huomenna näihin aikoihin hämäläisten
-vanhoilla venhevalkamilla, vastasi hänen miehensä, Suopellon Sipi.
-
-Suopellosta olivat näet molemmat vanhukset kalajärville lähteneet.
-Luonto heitä sinne veti, ja talon nuorempi väki taas ei sinne tahtonut.
-Näillä vanhuksilla oli kolme tytärtä, jotka kaikki olivat kotivävyn
-taloon ottaneet, ja siellä ne nyt kaikki myyrästivät ja riitelivät
-yhden pirtin ahtailla tiloilla, joten vanhuksista oli hauskempi ainakin
-kesät erissä viipyä.
-
--- Ja siellä päästään pian verkkoja kastelemaan ja rantakalaa syömään,
-iloitsi Leena-muori edelleen.
-
-Mutta silloin miehet iskivät toisilleen silmää ja hymähtivät salavihkaa
-palaa purressaan. He tiesivät näet asian paremmin, tiesivät, ettei tänä
-kesänä jäädäkään näille lähimmille haukivesille, vaan painetaan monen
-selän yli kaukaisemmille takamaille, sinne Nilakan rannoille asti,
-missä ei taas muutamiin vuosiin olekaan kuljettu. Ja Pilvenperän vanha,
-vanttera isäntä vastasi leveästi ilkkuen:
-
--- Vai aikoisi se Leena jo huomenna päästä nuottaa järveen lappamaan!
-
--- Niin, no mitä vitkasteltaisiin?
-
-Taas miehet toisiinsa katsoivat. Oli kai nyt jo parasta ilmaista koko
-eräjoukolle se kotona keväällä tehty, mutta miesten kesken salassa
-pidetty päätös, jolla oli omat tarkoituksensa, -- niin arveli Karmalan
-kookas Erä-ukko, jonon johtomies, joka siinä padan ääressä ääneti
-linnunluuta nakersi. Ja hän virkahti nyt rauhallisesti:
-
--- Ei, akat, ei tänä kesänä Venheheitossa verkkoja kastella, sieltä on
-meillä vielä pitkä soutu edessä.
-
-Äänettömästi se tieto erämatkueessa vastaanotettiin. Taisipa siitä
-useimmilla jo ollakin aavistus, mutta nuorten miesten mielissä se
-ilmoitus sittenkin riemua herätti. He nyt vain ikäänkuin odottivat
-lähempiä tietoja niistä aikeista, joiden pääsisällön ukko näin oli
-ilmaissut. Mutta levotonna kysyi Leena:
-
--- Ettäkö siis todella Kylmäjärville asti soudetaan. Lienevätköhän
-siellä apajat sen antavampia?
-
-Ukko rykäisi. Hän oli jo mielessään selvillä siitäkin, ettei tällä
-kertaa jäädä edes niille Kylmävesillekään, joista Leena puhui. Mutta
-tuo epäilys kaukaisemman retken tarpeellisuudesta oli ensiksi mielistä
-kitkettävä. Siksi hän rykäisi ja vastasi:
-
--- Ovat ne antavampiakin, mutta tässäpä ei olekaan nyt vain siitä
-kysymys. Tässä on nyt katsottava, kenen takamaita ovat rannat siellä
-pohjoisemmilla haukivesillä.
-
-Jo kuului huokaus naisten joukosta ja sitten hiljaista supatusta. Ja
-vieläkin Leena-muori siellä äänessä pysyi:
-
--- Ei siellä onni ainakaan ennen ole ollut suotuisampi kuin näillä
-lähemmillä vesillä, ei kalaonni eikä -- muukaan onni.
-
-Kaikki älysivät, mihin muori puheellaan tähtäsi, mutta Erä-ukolle tuo
-akkaväen kapinahenki jo pisti vihaksi. Kimmahtaen hän vastasi:
-
--- Kyllä täällä kalaonnesta vastataan ja juuri nyt on meidän huolta
-pidettävä siitä, että voimme vielä muustakin vastata. -- Hän viskasi
-jyrsimänsä metsonreiden koirille kauas näreikköön ja jatkoi: --
-Helpointahan kai olisi kotilahdesta nuottaa vetää, eikähän naiset
-riistasta välitä, kun se on haettava, vasta silloin, kun sitä ei enää
-aitassa ole. Mutta jos ei sinne etäisemmille kalajärville vieläkään
-kyetä, niin sitten sinne ei ole enää vastakaan asiata, jos mielikin
-tekisi. Silloin ne vanhat erämaat väleen jo ovat lopullisesti muitten
-hallussa, meidän ei ole silloin tarvis lähteä enää hakemaan haukia eikä
-majavia sieltä -- eikä pian lähempääkään!
-
-Ukon puhetta kuunteli innostuneena koko miehinen joukko, joka sen
-ymmärsi ja hyväksyi. Alistuvaisina naisetkin nyt ääneti aterioivat. Ja
-tuokion kuluttua nousi ruokapaikalta vakavana Suopellon Sipi, joka
-väittelyn ajan oli ääneti istunut. Hänet tiesivät kaikki rauhalliseksi,
-kaikkea liikaa riehahtamista välttäväksi mieheksi, mutta hänkin selitti
-nyt päättäväisenä:
-
--- Niin, suvulle ovat näet etäisemmätkin takamaat säilytettävät,
-vaikkapa vielä meidän polvellemme riistaa lähempätä riittäisikin.
-Takamaat ovat heimon omat, meidän on ajateltava myöskin lapsiamme ja
-suojeltava heidänkin oikeuttaan.
-
-Ukkokin nousi nyt aterialta, tarttui tanakkaan keihässauvaansa, jonka
-varrelle oli kuvattuna suden pyynti ja karhun kaato, jymäytti sillä
-kivipohjaista tannerta ja virkkoi kuin vapautunein iloisin mielin:
-
--- Niin, Sipi, juuri siksi me soudetaankin nyt niin kauas, että
-Maanselkä vastaan töksähtää!
-
-Eikä Leenakaan enää napissut, mitä lie mielessään miettinytkin. Mutta
-eräs nuori tyttö virkahti vielä naisten joukosta:
-
--- Soudetaan vaikka Maanselän yli, kunhan vain ei savolaisten kanssa
-tappelemaan käydä.
-
-Se oli Karmalan Enni, joka oli otettu mukaan soutajaksi erämatkalle,
-kun Tuomas-isä ei Heino-poikaa pelloltaan laskenut. Tyttö virkahti sen
-ikäänkuin ilkamoiden, mutta tuntuipa vähän värähtävää levottomuuttakin
-hänen äänestään, -- kuvaukset Savilahden kirkolla tapahtuneesta
-tappelusta olivat häntä niinkuin monta muutakin taas säikähdyttäneet.
-Ja ehkäpä värähti nuoren neidon äänessä pelkoa siitäkin, että tuo
-kaukainen retki voisi tuottaa vaaran jollekin, joka oli hänen
-mielelleen erikoisesti rakas.
-
-Mutta heti hän sai vastauksen nuorten miesten kehästä. Siellä nauroi
-ääneensä Tiuran Vilppu, joka jämsäläisten joukossa oli kalajärville
-seikkailemaan lähtenyt. Hän nyt reippaasti virkkoi, ikäänkuin tytön
-puhe olisi häneen erityisesti kohdistunut:
-
--- Miksei tappelemaankin, jos savolainen meidän maillemme työntyy. Eipä
-me silloin pakoon juostane, vaan isketään kiinni kuin korven kontioon
-ja ajetaan savakot pois sillä voimalla, etteivät enää ainakaan toiste
-tule.
-
--- Onpa meitä tällä kertaa miestäkin matkueessa, tulkoon savolainen
-nyt, veriset apajat se nyt Nilakasta vetää! -- Niin säesti Ilvesmäen
-sisukas Aapo, joka juuri tappeluja etsien oli eriin lähtenytkin. --
-Hei, silloin meillä vasta on helluntai, kun taas kerran tapella
-saadaan!
-
-Mutta tämä uhma ei miellyttänyt vakavampia miehiä ja tanakkavartinen
-Pilvenperä virkkoi naapurilleen nuhdellen:
-
--- Tappelua ei haeta, jos eivät savolaiset sitä hae. Mutta eiköhän
-niillä vielä olekin siksi tuoreessa muistissa viimeinen käyntinsä
-Nilakalla, että sen jo uskovat ja pysyvät loitommalla meidän apajoilta.
-
-Mutta tämä toivo pani Suopellon Sipin pudistelemaan päätään.
-
--- Ei ne pysy, siihen älä luota. Savolaisissa on sisua. Et ollut mukana
-Savilahdella piispaa saattamassa, siellä se heidän sisunsa taas
-nähtiin. Suorastaanpa uhkasivatkin tänä kesänä erämaillemme tulla.
-
-Erä-ukko vain ei ryhtynyt enää väittelemään siitä, tulevatko
-savolaisetkin taas kalajärville vai eivätkö, eikä hän ilmaissut
-mieltään, toivoiko hän heidän tulevan vai eikö. Heittäytyessään
-hetkeksi selälleen sammalikkoon, virkahti hän vain:
-
--- Siellä perilläpähän se nähtäneen, ovatko savimiehet siellä, vai
-eivätkö. Mutta jos siellä ovat, niin juuri siksi täytyy meidänkin
-siellä olla!
-
-Se oli kuin päätöslauselma ja siihen katkesi keskustelu Jumalanmäellä.
-Ainoastaan naisten kehästä, padan luota, kuului vielä jokunen
-tukahdutettu huokaus, kertoen siitä tuskasta ja niistä kärsimyksistä,
-joita äidit ja puolisot niin usein ja niin syvästi olivat saaneet
-tuntea noiden miehiä syöväin erämaakahakkain johdosta.
-
--- Pitääkö noiden veritöiden aina vain uudistua!
-
-Ja Suopelto kuului siellä kuiskien naisia lohduttavan:
-
--- Ehkä eivät toki uudistukaan kahakat, onhan meitä nyt sellainen
-joukko, ettei luulisi savolaisen selkää syyhyttävän, jospa se vielä
-kalajärville tuleekin. Jollakin tavoinhan nämä riidat on loppuun
-saatava. Ehkäpä ne loppuvatkin nyt, kun savolaiset näkevät, että me
-emme omastamme hellitä...
-
-Mutta Karmalan Lauri, joka jännittynein mielin oli miesten keskusteluja
-kuunnellut ja jonka nuorta eräintoa viritti halu tuntea tarkemmin
-entiset Lapinkorven riidat, siirtyi isoisänsä viereen istumaan ja
-kysäisi:
-
--- Millä syyllä ne savolaiset näille järville pyrkivät, selvästihän ne
-ovat meidän?
-
--- Meidän, vastasi Erä-ukko varmasti, ja kuten Lauri oli arvannut,
-innostui hän pian kertomaan: -- Meidän miehet siellä ovat monen polven
-ajan vuosittain hiihtäneet verottamassa lappalaisia, jotka olivat
-Hämeen veronalaisia, ja sillä he jo ovat ottaneet tämän korven
-takamaakseen. Lappalaisia kierteli näissä saloissa vielä viljalta
-nuoruuteni päivinä. Missä savupatsaan näimme kohoavan näreiköstä,
-siihen me kohti hiihdimme ja kotaan kävimme, ja nöyrästi luki
-lappalainen veronahkansa meidän kelkkaamme. Eikä siellä vieraan suksen
-latuja koskaan näkynyt. Ja kun sitten lappalaiset hävisivät näiltä
-saloilta vähiin, siirtyen kauemmas pohjoiseen korpeen, niin vuosittain
-me täällä käytiin sittenkin kevätkalan pyynnissä; saunat rakennettiin,
-loukkupuut kaadettiin ja takamaan kaski vierrettiin. Eikä siellä
-muitten kaskia eikä saunoja koskaan savunnut, meidän yksin olivat
-hirvimaat, meidän apajat; rauhassa me siellä ukonmaljat juotiin, kun
-kevätohra oli maahan kylvetty... Kerran sitten osui tänne meidän
-takamaille outoja kulkijoita, Savon puolen miehiä, -- mikä heidät
-lieneekin tänne opastanut! Ja sen kerran perästä ne ovat tänne
-useamminkin tulleet, ja aina sitä rohkeammin, kuta enemmän meikäläiset
-ovat arkailleet ja veltostuneet.
-
--- Sinä muistat siis, ukko, vielä senkin ajan, jolloin savolaiset ensi
-kerran takamaillemme tulivat?
-
--- Muistanpa kyllä, olin mies nuori ja verevä silloin, korpeen joka
-kevät hiihdin, sen arvaat. Tulimme niin eräänäkin kevännä, kuten
-tapamme oli, pyydysmaillemme Iisveden pohjoispäähän, jossa meillä oli
-majat ja nuotta. Silloin se ihme nähtiin: jo on vieras valkamillamme
-käynyt! Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat!
-Kummastellen sitä katselimme ja synkästi kirosimme salakavalaa
-lappalaista, jonka uhkasimme karvoineen kärventää, -- luulimme näet
-tuota tekoa lappalaisen ilkityöksi. Ketään ei enää näkynyt
-pyyntimaillamme. Kyhättiin siis uusi sauna, rakennettiin katiskat uudet
-ja käytiin pyyntiin kuin ainakin, eihän pelkurilta lappalaiselta sen
-isompaa vihaa osattu odottaakaan! Mutta eräänä yönä ... niin, silloin
-me nähtiin ensi kerran savolaiset.
-
--- Hyökkäsivätkö yöllä?
-
--- Niin, syrjästä olivat kai meitä iltakauden väijyneet, ja kun oli
-menty maata, syöksyivät he kavalasti nukkuvien kimppuun. Tappoivat
-toisia, haavoitettuja rääkkäsivät, meitä, jotka saloon pakenimme,
-ajoivat koirineen takaa kuin metsän petoja, -- suurta matkuetta ei
-meitä näet sillä kertaa erissä ollutkaan. Saaliimme veivät, uudetkin
-saunamme polttivat...
-
--- Entä te?
-
--- Hölmistyimme tietysti, yhtenä kauhuna oli silloin koko Hämeen
-rintamaa. Emme älynneet aluksi, mistä niitä sellaisia raatelevia eläjiä
-oli takamaillemme tullut. Mutta pian siitä virkosimme, läksimme
-seuraavana kevännä suuremmalla joukolla erämaille -- ja jo loimusivat
-tulena savolaisten saunat, jotka he olivat järven toiselle rannalle
-rakentaneet, ja monta vainajaansa itkivät ne heistä, jotka sieltä sinä
-kesänä pakoon pääsivät. Silloin oli toki vielä pontta Hämeen pojissa!
-
-Sen kiitoksensa ukko singautti ikäänkuin moitteeksi tätä nykyistä
-polvea vastaan. Mutta hetken kuluttua hän mietteittensä keskeltä
-lisäsi:
-
--- Sellaista se oli, kun savolaiset ensi kerran meille tulivat. Ja sen
-kerran ne riittäväksi uskoivat moneksi vuodeksi. Mutta nuo ensi tiensä
-he löysivät taas, ja taas he jättivät julmat jälkensä. Tulivat kuin
-varkaat pimeällä, vaanivat luotojen takana, yksinäistä jousimiestä
-metsässä väijyivät. Olen hirviajoissa talvella tavannut petäjään
-kytkettyjä luurankoja, joista korpit ovat lihan nokkineet -- siihen
-ovat savolaiset sitoneet hämäläisen pyyntimiehen, kun ovat hänet erissä
-tavanneet. Toisilta ovat he silponeet jäsenet ja syöttäneet ne
-koirillaan, -- raaka, raaka on niillä luonto!
-
-Siihen ukon ja Laurin ympärille olivat vähitellen hämäläiset erämiehet
-kertyneet kuuntelemaan noita synkkiä kuvauksia entisiltä eräajoilta, ja
-vihasta pingoittuivat siinä monen nuoren miehen jäntereet ja sappeen
-kiihtyi mieli. Mutta kiihkeimpänä kaikista kuunteli noita tarinoita
-Lauri, joka vanhuksen vaiettua vielä värähtävällä äänellä kysyi:
-
--- Salaako ne hyökkäsivät savolaiset silloin viime retkelläkin, jolloin
-meidän talon väki sinne järville jäi?
-
-Mutta Karmalan ukko oli jo noussut sammalvuoteeltaan ja rupesi
-konttiaan olalleen kohottamaan lähdön merkiksi. Hän ei näkynyt tahtovan
-sitä tarinata enää jatkaa, ja synkkäpilviset ja harmajat olivat hänen
-kasvonsa, kun hän viilekkeitä rinnalleen sitoen vastasi:
-
--- Vaanien tulivat silloinkin. Mutta nyt ei ole tässä enää tarinaan
-aikaa, meidän on jouduttava matkaa jatkamaan. Korjatkaa eväät ja --
-taipaleelle!
-
-Mielellään olisivat miehet siinä syönnin päälle vielä hetkisen
-levänneet, kernaasti olisivat ukon kertomuksiakin kuunnelleet. Mutta ei
-auttanut, kankein jäsenin siitä täytyi pystyyn kavuta ja taas taakkain
-alle paneutua; pitkiä ettoneita ei ukko koskaan suonut eräjoukolleen.
-Tuokion kuluttua tuo pitkä jono olikin taas liikkeellä, uutta laaksoa
-myöten kiemurtelemassa uudelle kankaalle ja siitä alas suonlaitaan,
-aina vain kauemmas pohjoiseen. Pian oli leiripaikka tyhjä, tulet
-sammutetut ja ainoastaan koirat siellä vielä hetkisen jyrsivät niille
-heitettyjä luita ja lähtivät sitten nekin kiireen vilkkaa oikaisemaan
-miesten jäljille kostean notkon läpi. Sieltä eräkulkueelle
-tuontuostakin haukuntaa kuului, kun pystykorvat juostessaan olivat
-yhyttäneet jäniksen taikka hongan latvassa kyyhöttävän mustan metson,
-jolle ohimennessään äkäisesti ärähtivät.
-
-Ukko kulki jonon päässä, jossa hänen vanha, taattu paikkansa oli. Mutta
-kun oli pari kangasta kuljettu ja kahlattu yli keväiseltään vetelän
-noron, silloin huusi hän luokseen pojanpoikansa, Laurin, joka taempana
-nuorten miesten joukossa käveli, ja virkkoi tälle verkkaisella,
-matalalla äänellä:
-
--- Sinä kyselit äsken sitä eräretkeä, jolle isäsi jäi -- isäsi, setäsi
-ja äitisikin. En ole siitä sinulle ennen tarkemmin kertonut, en ole
-hennonutkaan, nuori olet mielestäni ollut. Enkä ole siitä retkestä
-paljon muillekaan kertonut, vaikka juuri se retki on näinä vuosina
-lähtemättä mielessäni asunut ja sydäntäni syönyt. Se kesä on näet
-mustin muistoni näiltä eräretkiltäni, joita on ollut monta. Nyt olet
-itse samanlaisella matkalla, olet jo miesten kirjoissa, aika on, että
-tunnet sinäkin savolaisten oikean sisun.
-
-Ukko käveli hetken ääneti, tarkkasi vanhoja tiemerkkejä ja survoi
-keihäänvarrellaan suosammalta. Sitä tehdessään vilkaisi hän
-tuontuostakin pojanpoikaansa, joka leveärintaisena ja rotevana hänen
-jäljessään astui, vilkaisi hellin ja samalla ylpein mielin. Tästä
-pojasta oli hän kasvattanut seuralaistaan erämiehenä, hänessä hän
-toivoi hämäläisten vanhojen sukumuistojen elävän ja elpyvän, tuohon
-voimakkaaseen vesaan hän tahtoi valaa vanhan tammen mehua, istuttaa
-miehuutensa avut, rohkeuden ja raudan ja sukunsa perinnäisen koston.
-
-Verkalleen alkoi hän kertoa, aluksi katkonaisesti, joskus pysähtyen
-muistoissaan, mutta sitten taas pian vilkastuen, kiihtyen, ääntään
-koventaen, niin että Laurin jäljestä kulkijatkin toistensa kintereille
-kiirehtivät ukon tarinaa paremmin kuullakseen, vaikka hän luuli yksin
-pojanpojalleen puhuvansa.
-
--- Siitä on nyt kuudes kesä kulumassa. Meitä oli suurenlainen matkue
-hämäläisiä sinä vuonna kalajärvillä. Oli kuljettu Nilakkavesille asti,
-niinkuin tapa oli, milloin olivat yhdessä koko seutukunnan miehet.
-Karmalastakin oli meitä neljä henkeä. Pariin vuoteen ei ollut
-savolaisia salolla näkynyt eikä niitä osattu odottaakaan, sillä oli
-kuultu heidän jo ruvenneen hakemaan itselleen vielä pohjoisempia
-takamaita. Rauhassa siis riistaa pyydettiin ja vedettiin nuottaa, --
-ehkäpä liiankin vähän varottiin vainolaisen viekkautta ja omainkin
-heittiöiden ilkeyttä.
-
-Ukko ikäänkuin töksähti inhottavaan muistoon ja sylkäisi synkästi,
-ennenkuin jatkoi:
-
--- Joukossamme oli silloin eräs lurjusluontoinen mies, joka toisten
-naisia nauratteli ja toisten ansoja koki. Pidimme käräjät siellä
-tavallisessa tuomiosaaressamme, ja mies julistettiin joukostamme
-karkoitettavaksi, ajettiin pois koko kalarannaltamme. Tuo heittiö se
-korpea kierrellessään sitten löysi savolaisten saunan; heitä oli
-pienoinen joukko saapunut muutamaan kaukaiseen lahteen, eivätkä he
-meistä mitään tienneet, ennenkuin petturi heidät savullemme opasti.
-Suohon olisi ajoissa pitänyt upottaa se heittiö, mutta suohon tuo taisi
-sittenkin lopulta kuolla, savolaisetkin kun hänet yksin korpeen
-hylkäsivät...
-
--- Hänkö vainolaiset saunallenne toi ja yölläkö taas? -- kysyi Lauri
-jännittyneenä.
-
--- Ei ollut yö, oli iltapäivä. Kotarantamme oli silloin autio, miehistä
-olivat toiset ilveksenajossa, toiset ansoillaan, meitä oli taas toisia
-venheillä verkkoja laskemassa. Äitisi minulle souti, selvästi sen vielä
-muistan. Savolaisten vaanijat kai sen hetken havaitsivat otolliseksi
-ryöstölleen; he hiipivät metsästä aittoihimme ja rupesivat sieltä, kuin
-varkaat ainakin, meidän saaliitamme tyhjentämään. Taakoiksi ne sitoivat
-ja selkäänsä sälyttivät, -- aikoivat kai niine hyvineen livistää
-tiehensä. Mutta eivät ehtineet, -- kunpa olisivat ehtineetkin!
-
--- Miksi niin?
-
--- Silloin olisi toki osattu pitää vara. Parahiksi nyt meidän
-ilveksenajajat palasivat salolta, -- heitä oli puolikymmentä miestä,
-isäsi ja setäsi niiden joukossa, -- kun törmällä yhdyttivät oudolla
-asialla olijat. He suuttuivat tietysti, juoksivat kohti aseet ojossa,
-eivät tienneet vainolaisia kolmea kertaa lukuisammiksi. Savolaisilta
-oli silloin tie ummessa, he viskasivat taakkansa selästään, tarttuivat
-keihäisiinsä ja tappelu syntyi... Me kalamiehet kuulimme majarannasta
-tuohitorven töräyksen, -- se oli sovittu hätämerkki -- ja arvasimme,
-että nyt on paha merrassa. Minä tunsin heti Viljo-vainajan kiirehtivän
-äänen. Soudimme saunalahteen päin joka taholta minkä vain airoista
-lähti, avuksi koetimme ehättää, ja ensimmäisenä meidän venhe lahden
-suulle saapuikin.
-
-Ukko oli kiihtyessään kiirehtinyt vauhtiaan ja ojenteli keihästään
-korpikuusia kohti, ikäänkuin osoittaakseen, miten hän venheensä perästä
-suuntaili kiihkoiset katseensa lahden pohjaan, jonne hän vasamana olisi
-tahtonut lentää vainolaisten surmaksi.
-
--- Siellä riehui juuri tappelu saunan luona ahteella. Näkyi olevan
-riitaa tavaroista, jotka savolaiset olivat maahan heittäneet, ja he
-ahdistelivat tuurillaan tuimasti meidän miehiä, jotka näitä omia
-tavaroitaan koettivat takaisin korjata. Karhunkeihäs oli sedälläsi
-kädessään, ja sillä hän torjui vainolaisten tuuria, peräytyen
-verkalleen seinään päin, jonka vieressä isäsi kirveellään vainolaisten
-piikkejä katkoi. Meikäläisistä makasi jo yksi nurmella, toisen näin
-kaatuvan, saunan kynnykselle retkahti...
-
-Taas voittivat vanhuksen murheiset muistot ja katkaisivat hänen
-puheensa. Talttuneemmin hän sitten jatkoi:
-
--- Savolaiset olisivat nyt kenenkään ahdistelematta voineet iltikseen
-mennä saaliinensa tiehensä, mutta heidät näkyi vallanneen petomainen
-murhainto. Miesjoukolla he keräytyivät setäsi ja isäsi ympärille,
-kymmenen oli siinä kahta vastaan. Saunan kierrettyään syöksivät he
-sivulta setäsi kimppuun; hän kaatui monen tuuran lävistämänä. Silloin
-pääsi huuto lahdelta lähestyvistä venheistä, ja silloin viholliset
-huomasivat meidän rantaa kohti laskevan. Useimmat heistä nähtävästi
-sitä säpsähtivät, koska jo kiireesti juoksivat pakoon. Mutta vielä jäi
-vihollisten johtaja isäsi kimppuun, joka yhä seinän varassa puoliaan
-piteli, vaikka hän nähtävästi jo haavoitettu olikin. Muistat isäsi,
-mies minun mittaiseni, väkevä kuin karhu; jos hän olisi voimissaan
-ollut, olisi hän hoikkasäären savolaisen yhdellä iskulla nujertanut.
-Nyt hän vain koetti vasemmalla kädellään hätyyttäjää luotaan torjua.
-Mutta hän horjahti...
-
-Ukon ääni, joka taas oli sitä mukaa kovemmaksi paisunut, kuta enemmän
-hän kertoessaan innostui, sortui nyt käheäksi. Hänen kasvojensa
-lihakset olivat jähmettyneet koviksi jäntereiksi, hän puri leveitä
-leukojaan vastakkain, niin että narskuivat vanhat hampaat, hän oli
-kamala nähdä, kun hän hetkeksi taapäin seuralaisiinsa kääntyi. Mutta
-olipa taas entistä enemmän terästä hänen äänessään, kun hän tuokion
-kuluttua kertomustaan jatkoi:
-
--- Venheemme oli rantaan tulossa, sen vauhti hiljeni tiheässä
-kaislikossa, se pysähtyi liejukkoon. Hyppäsin kaislikkoon, maihin
-harpatakseni. Mutta jo oli äitisi tuimassa tuskassaan keulasta
-kapsahtanut minua ennen veteen, hän kahlasi rannalle, juoksi miestään
-kohti. Isäsi silloin vielä, vaikka horjuikin, yhä hääteli pois
-savolaista äärestään, mutta juuri kun me kuivalle maalle ehdimme,
-survasi vihamies keihäänsä haavoitetun rintaan -- ja kääntyi samalla
-pakosalle. Äitisi ehti jo törmälle, häntä vainolainen hurjasti potkaisi
-ohi karatessaan ja hupeni sitten metsään... Minä tempasin aseen jonkun
-kaatuneen vierestä ja ryntäsin pakenevain jälkeen. Näin meikäläisten
-toistenkin verkkovenheiden samassa rantaan saapuvan, koirat kuhisivat
-jo kupeillani ja miehiä viittasin perästäni rientämään...
-
-Melkein juoksuun oli ukko nyt kertoessaan kiirehtänyt vauhtinsa, joten
-kuuntelijain oli vaikea häntä seurata ja kuulla hänen ääntään, joka
-taas rämähti särkyneeltä. Nyt hän pysähtyi seisomaan, ikäänkuin palaten
-takaisin nykyhetken todellisuuteen, kuivasi hihallaan hiestyneet
-kasvonsa ja virkahti, kun retkeläiset väsyneinä hänen ympärilleen
-olivat ehtineet:
-
--- Sitä se oli savolaisten sisu sillä kertaa, sellaiseksi muodostui
-kahakka kalakotamme kupeella. Kun me miehet metsästä palasimme
-vainolaista takaa-ajamasta, silloin vasta oikein näimme, minkä jäljen
-se oli kotarannallemme jättänyt. Kylmänä makasi saunan edessä setäsi ja
-kaksi muuta Hämeen miestä, joiden ääressä nyt venheistä nousseet naiset
-itkivät. Isäsi oli vielä hengissä, mutta viimeisiä kertoja hänen
-puhkaistu rintansa kohosi siinä äitisi sylissä, johon hänen päänsä oli
-nostettu. Mutta kirveen vartta puristi hänen kouransa vielä niin
-lujasti, ettei se siitä irtautunutkaan, -- miehen mukana asekin
-kuopattiin.
-
-Laurilla aaltoili rinta saman verran kuin kertoja-ukolla itsellään, ja
-vaivoin sai hän kootuksi henkeä kysäistäkseen:
-
--- Entä äitini ... niinhän olette kertonut, että hän joutui samaan
-hautaan?
-
--- Niin joutui, huoahti Erä-ukko, lähtiessään taas verkalleen taivalta
-jatkamaan. -- Iltayöstä hänen valituksensa muuttuivat hourailuksi ja
-aamulla hän oli vainaja. Lieneekö vainolainen häntä niin pahasti
-potkassut, vai sattuiko tuo kamala näky ja puolison kuolema häneen niin
-syvälle, ettei hän sitä iskua kestänyt, sitä ei kukaan osannut sanoa.
-Eipä sitä ollut helppo kestää muidenkaan, -- ei! Kaikki kolme
-sukulaistani, kaksi poikaani ja miniäni, sain peittää yhteiseen
-hautaan, yksin oli minun erämailta syksyllä palattava Karmalaan, minun,
-joka iältäni jo silloin parhaiten olisin hautaan joutanut, -- ei se
-ollut helppoa! Mutta kaikkein kaameimmin kaivoi mieltäni sittenkin
-muisto siitä, kuinka Viljo seinänvierustalla horjuen hääteli tuuraa
-luotaan, lahdelta apua katsoen, ja vainon mies vain sisukkaana survoi
-haavoitettua rintaa ... ja kuinka minun sitä täytyi katsoa, enkä voinut
-ehtiä apuun...
-
-Rauhallisemmin, riehahtelematta käveli nyt ukko salotietä eteenpäin.
-Hän oli melkein kuin väsynyt siitä voimainponnistuksesta, minkä tuon
-kamalan muiston kertominen oli häneltä vaatinut, hän oli ikäänkuin
-suorittanut surullisen velvollisuuden ja sen tehtyään talttunut.
-
-Mutta hänen äskeinen kiihkonsa oli nyt vuorostaan tarttunut hänen
-pojanpoikaansa, jolle hän nuo mustat muistonsa oli puhunut. Nyt
-hehkuivat Laurin silmät, kuohuen sykki hänen suonensa ja koston muikeat
-myrkyt velloivat syvältä hänen nuorta mieltään.
-
--- Ukko, sanokaa -- niin puhui hän kotvasen kuluttua kuiskaamalla, --
-sanokaa, tapasitteko vainolaiset vielä, kun heitä metsässä ajoitte
-takaa?
-
-Hiljaisella äänellä ukkokin vastasi:
-
--- Tapasimmehan osan heistä. Muutamat savolaisistakin olivat ottelussa
-haavoittuneet ja haavat viivyttivät heidän pakoaan. Pari heistä yritti
-silloin vastarintaan asettua, mutta...
-
--- Mutta?
-
--- Kosto tapasi heidät jo siinä. Jättipä vanha savolainen siihen
-poikansa kuolleena mättäälle ja itse pakeni, -- niin en olisi minä
-koskaan tehnyt.
-
-Taas käveltiin hetkinen ääneti. Nuorukaisen vellottua mieltä vaivasi
-tällä hetkellä ennen kaikkea eräs aavistus, epäilys, jonka perille hän
-vielä tahtoi päästä. Hän kysyi:
-
--- Ukko, oliko se isä, joka näinikään poikansa hylkäsi, oliko se
-Savilahden Tarvainen?
-
-Terävänä kalskahti Erä-ukon lyhyt vastaus:
-
--- Oli.
-
--- Sama, joka isäni kuoliaaksi survaisi?
-
--- Sama.
-
--- Ja se poika, joka metsään kaatui, sekö oli Tarvaisen Hilppa?
-
--- Niin lienee ollut hänen nimensä. Vimmoissani viskasin hänen
-ruumiinsa muurahaiskekoon, mutta saaliikseni hänen rinnastaan päästin
-sen soljen, jonka sinulle olen antanut. On kai se sinulla tallessa?
-
-Vähän viivytti nuorukainen vastaustaan:
-
--- Tallessa on.
-
--- Sen annoin sinulle kostosi merkiksi, -- nyt sen ymmärrät jo sinäkin,
-että kostoa on se kipu, joka nämä vuodet on mieltäni jäytänyt. Nyt sen
-ituja on jo sinunkin rinnassasi. Mutta muista, se viha ei ole yksin
-sinun, sitä ei ole sinulle ainoastaan isäsi jättänyt, se on suvun,
-jossa se on perintönä kulkenut polvesta polveen ja joka sen nyt on
-meille uskonut. Minultakin se viha kerran sinulle periytyy, ja sinun
-tulee siitä suvulle vastata. -- Olet nuori vielä, et ehkä täysin
-ymmärrä, kuinka raskas se perintö on, jota johtavan suvun täytyy
-heimonsa puolesta kantaa; siinä kysytään sekä miestä että mieltä. Mutta
-kerran olet sen kyllä täysin ymmärtävä.
-
-Mutta nuori hämäläinen tunsi tällä kertaa heimonsa yhteisen vihan niin
-valtaavana ja niin syvällä sydämessään, kuin jos hän, niinkuin ukko,
-olisi sitä siellä vuosikausia kantanut ja hautonut ja paaduttanut.
-Hänestä tuntui, kuin olisi hän tällä iltapäivätaipaleella elänyt vuosia
-vanhemmaksi, kuin olisi hän nyt yhtäkkiä päässyt käsittämään elämänsä
-suuren tehtävän.
-
-Mutta Laurin niissä mietteissä luoviessa puhui ukko vielä, ikäänkuin
-noita koston mietteitä yhä säestäen:
-
--- Sen jälkeen en ole savolaisia tavannut. Heidän autiot saunansa me
-silloin poltimme, mutta senjälkeen ei ole Hämeestä niille järville asti
-kuljettu. Mutta kerran vielä vainolaisiin yhdytään, joko nyt tai vasta.
-Ja silloin, Lauri, silloin se isketään syvälle koston keihäs, ja
-silloin ne samalla lopullisesti suvulle peruutetaan nämä sen takamaat,
-joita emme saa uhrata, vaadittakoonpa siihen vielä vaikka paljonkin
-verta ja miesten surmaa.
-
-Näin opetti vaarivanhus pojanpojalleen, heidän samotessa sisämaan
-aavoja erämaita, lietsoen sitä vihan kipunaa, jonka hän nuoressa
-mielessä jo syttyneen tiesi.
-
-Mutta tuo kipuna, jonka Erä-ukko näin sytytti kasvattipoikansa mieleen,
-viritti tulta monen muunkin nuoren miehen rintaan, niiden, jotka olivat
-ehdättäneet jonon päähän Erä-ukon kertomuksia kuulemaan. He polkivat
-tunnin tuntinsa perästä aavoja suomaita, jotka kävivät sitä
-vetisemmiksi, kuta kauemmas pohjoiseen ehdittiin, ja heidän mielessään
-kävi vähitellen kirkkaaksi tajunta siitä, että he eivät kulkeneetkaan
-nyt vain pyyntiretkelle, mutta myöskin kostoretkelle. Ja kun miehet
-vihdoin illan suussa väsyneinä retkahtivat kosteille havuille yönuotion
-ääreen, silloin tunsi Lauri, jonka silmästä sakeat mietteet
-karkoittivat unen, käden, joka hänen kouraansa puristi. Hän kohosi
-ryntäilleen konttinsa päälle, joka hänellä päänalaisenaan oli, katsoi
-vierustoveriaan: Se oli Tuira, Jämsän erämiesten verevä veitikka, joka
-hänkin posket pohteissa istualleen nousi ja hiljaa kuiskasi:
-
--- Lauri, me kostamme isäsi! Leimuamaan oli näet ukon taipaletarina
-saanut Tuiran Vilpunkin herkästi syttyvän sydämen ja hänellä oli tarve
-jo tuoreeltaan ilmaista se intonsa toverilleen, jonka rinnassa hän
-tiesi saman tulen palavan. Ja hän lisäsi:
-
--- Tuntea saakoon vielä tänä suvena Tarvaisen joukko, jos se eriin
-tulee, että viha elää Hämeen miehissä. Tuohon käteen!
-
--- Niin, Tuira, me kostamme.
-
-Herkkämielinen toveri nukahti samassa siihen päätökseensä. Mutta Laurin
-mielessä risteilivät kirjavat kuvat, jotka nopeina toisiaan ajoivat. Ja
-yhtäkkiä välähti silloin muita kirkkaammaksi uusi kuva, joka, mistä
-lieneekin mieleen tullut, hetkiseksi karkoitti siimekseen kaikki Laurin
-suuret aikeet ja suunnitelmat. Se oli törmällä seisova tyttö, joka
-punanauhaa kutriinsa sitoi...
-
-Lauri säpsähti. Kuinka pääsi tuo melto muisto juuri nyt himmentämään
-hänen mieheviä mietteitään...? Tarvaisen tyttö, verivihollisen sikiö,
-joka hänet hetkeksi oli hempeillä silmillään lumonnut, -- pois mokoma
-muisto! Tuo tytön isähän se juuri teurasti haavoitetun miehen ja
-aseettoman naisenkin surmasi, äidin armaan, ja syöksi koko suvun
-pitkään suruun, -- juuri siihen mieheen, siihen sukuun, oli Laurin
-koottava vihansa armottomin kosto! Kosto hänelle, kosto koko heimolle,
--- ei armon ajatusta kenellekään!
-
-Niin päätteli nuotion luona lepäävä nuorukainen ja se päätös oli luja
-ja pyhä. Mutta vielä ennenkuin pehmeäsiipinen unetar oli ehtinyt hänen
-luomensa kokonaan ummistaa, loihti se hänen hallavalle taivaalle
-tähystäväin silmiensä eteen taaskin uusia, liiteleviä, nopeasti
-vaihtuvia kuvia: Mustapintaisia miehiä, jotka ikenet irvissä puremaan
-työntyivät ja joita hän henkensä hinnalla luotaan hosui, niinkuin
-kerran hosui kontiota, joka Mustanahon laidassa oli talon hiehoa
-ahdistellut. Mutta näitäkin mielikuvia ylempänä liiteli yhä, kaikista
-kielloista huolimatta, ilkamoiva immyt, joka kädellään viittoi ja
-kuiski:
-
--- Tule, koeta!
-
-Ja siihen mielikuvaan hän lopultakin nukahti.
-
-Seuraavana päivänä saapui erämatkue Veneheittoon, josta pitkät vesistöt
-johtivat monen vuolaan virran kautta ja avaran selän poikki kauas
-Maanselän rinteille saakka. Siellä oli hämäläisten vanha valkama, sinne
-olivat heidän venheensä maihin vedetyt ja huolellisesti pensaisiin
-peitetyt; mutta heidän yhteinen eränuottansa oli vielä syvemmäs
-korpeen, kallioiden rotkoihin, kätketty. Kiireellä nyt venheet
-tervattiin ja korjattiin ja työnnettiin vesille ja niihin nyt pyydykset
-ja eväät kannettiin; mutta keuloista pistihe esiin kuin aidaskasa
-keihäitä, tuuria ja tarpoimia.
-
-Venheet olivat lujat ja hankavat, soutajat piipivoja. Soudettiin päivä
-ja soudettiin toinen, ohi soudettiin monen tunnetun verkkomatalan ja
-nuotta-apajan, ja vaikka Iisveden aavoja viiletettäessä monen soutajan
-silmä kaihoillen katseli tuttuja saunarantoja ja vanhoja kaskiaukeita,
-niin ohi niidenkin huopasi Erä-ukko, joka etumaisen venheen perässä
-istui ja väylät selvitti autioiden saarien lomitse.
-
-Eteenpäin, kaukaisemmille kiistavesille! Jo sauvottiin virrat ylös
-Nilakan päähän ja erään lahden suulla seisautti ukko selällä venheensä
-ja viittasi melalla lahdenpohjaan, missä petäjäin siimeksessä helotti
-sievoinen nurmikkoranta:
-
--- Tuossa näette sen nuottatalaan jalustan, jonka juurella ennen aina
-perhepata porisi. Noiden petäjäin alla on hautakumpu, siinä olivat
-saunat vieressä.
-
-Hartaana, sanan puhumattomana, katseli hämäläinen erämatkue tuota
-rinnettä, jossa sen omaiset muutamia vuosia sitten olivat kärsineet ja
-kaatuneet. Sinne olivat silloin saunat pystyyn jääneet, sen jälkeen
-olivat savolaiset käyneet nekin polttamassa.
-
-Mutta ukko viittasi jo airomiehiä jatkamaan soutuaan ja virkkoi:
-
--- Käymme uudelta saunarannaltamme näitä kumpuja erikseen katsomassa,
-nyt vain painetaan kiireellä eteenpäin.
-
-Ohi siis soudettiin siitäkin lahdesta. Tuolle vanhalle pyyntirannalle
-ei näet Erä-ukko enää tahtonut kalamajaa rakentaa, hän tunsi vähän
-etempänä vielä syvemmän lahden, kulkijain silmiltä vielä kätketymmän,
-ja sen pohjassa kapean niemen, jota oli helppo maan puoleltakin
-vartioida. Sen hän oli tienpääkseen valinnut ja sen lehtevään rantaan
-hän nyt venheet laski.
-
-Törmällä oli tasainen tanner, jossa kasvoi tuuhea pihlaja. Sen viereen
-ukko venheestä astui ja virkkoi:
-
--- Tässä on pyhä puu, sen alle meidän on hyvä tavaramme nostaa.
-
--- Mutta ei tässä muuten ole paljon sateelta suojaa, virkkoi vähän
-pisteliäästi Suopellon Leena, katsellen törmällä kasvavaa katajaista
-ryteikköä. Hän olisi tahtonut pysähtyä lähemmäs vanhoille, valmiille
-saunoille eikä malttanut nyt olla sitä tyytymättömyyttään
-ilmipurkamatta.
-
--- Ei, muori kulta, vastasi ukko leikkisästi. -- Mutta ne saadaan,
-saadaan!
-
-Mutta nuori väki oli uuteen majarantaan ihastunut ja joku liuhuparta
-sieltä jo huudahti:
-
--- Heti nyt pojat rantakalan pyyntiin!
-
--- Hei, verkkoja kastelemaan! intoili toinen, purkaen jo kontistaan
-talvella kudottuja verkkoja.
-
-Mutta ukko pysähdytti vinhalla kädenliikkeellä heidän ennenaikaisen
-innostuksensa, urahtaen:
-
--- Ei, pojat, verkkoihin ei saa koskea, pyyntipaikkoihin ei vielä
-kajota! Näillä rannoilla asuvat vielä vainolaisten vihat, he täällä
-viimeksi ovat rähjänneet; lehdot ovat lumotut, vedet ovat pilatut.
-Ensiksi on karkoitettava kateen kirot!
-
-Uteliaana odotti erämiesten nuori väki saadakseen nähdä noita haltijain
-lepyttäjäisiä. Kotona, rintamaan laidassa, jossa valta jo oli papeilla
-ja uskovaisilla, ei niitä enää monesti toimitettu. Mutta Erä-ukko ei
-hätäillyt. Vasta kun konteista pala oli haukattu uudella kalarannalla,
-rupesi hän antamaan määräyksiään.
-
-Kahden venheen tuli ensi töiksi lähteä soutamaan järven rantoja, toisen
-itään, toisen länteen, tutkimaan, oliko vainolaisista vaaraa.
-Vanhoille, kokeneille erämiehille, Suopellon Sipille ja Rapalan
-Kaapolle, se tehtävä uskottiin, ja heille naiset soutajiksi lähtivät.
-
--- Pelutkaa joka lahden perukka, joka salmi soutakaa! varoitti
-Erä-ukko, -- sillä vasta silloin tiedetään, voidaanko täällä rauhassa
-pyytämään ruveta.
-
-Mutta nuorten miesten tuli lähteä pienissä parvissa jousineen ja
-koirineen metsään, katselemaan Mielikin maita, ja joka ryhmään lähti
-mukaan vanhempi metsänkävijä, joka tunsi pyyntimiehen luvut ja tiesi,
-miten riistan oikullinen haltija on suositeltava.
-
--- Eri kulmilta te metsä kiertäkää, Olkkola ja Voipala ja Raskula ja
-Pohjola ja Koskipää. Ja muistakaa, Tapiota ei taivuteta kovalla
-äänellä, vaan sievällä kululla, kauniisti pyytäen...
-
-Mutta Erä-ukko itse jäi Pilvenperän, taitavan kalamiehen, kanssa
-uudelle valkamalle puhdistamaan pyydyksiä ja pyyntivesiä, niinkuin
-vaati erämiesten peritty tapa.
-
-Kaikki läksivät iloiten tehtäviinsä ja reippaana sieppasi Laurikin
-luupäisen jousensa metsämiehiin yhtyäkseen. Mutta hänet isoisä
-pysähdytti, virkkaen:
-
--- Sinä jää tähän, jonkun ne täytyy pyyntiluvutkin oppia, kun me vanhat
-edestä kaadumme.
-
-Ja kohta seisoi pihlajan juurella ainoastaan kaksi vanhusta ja
-liuhupartainen nuorukainen, joka loi kateellisia katseita metsään
-painuvain pyyntimiesten jälkeen. Mutta pitkään ei Karmalan ukko
-vitkastellut käydessään käsiksi pyhiin tehtäviinsä. Nuotan hän nurmelle
-oikaisi, verkot viritti vesileppiin, rysät rannalle sovitti ja itse
-souti hän mutkan lahdelle, jonne heitti puisen kalankuvan, -- niin hän
-Veteistä lepytteli ja sulatteli vihan kiroja, ankaralla äänellä hokien:
-
-    Lähde nyt hiisi hiihtämähän,
-    Painainen pakenemahan,
-    Veden lempo lentämähän...
-
-Lauri katseli kummissaan ukkojen temppuja, katseli tarkoin, näkisikö
-todella pahasuisen Ikiturson taikojen pakosta nousevan vedestä ja
-lentämään lähtevän. Mutta Vesihiiden manattuaan pitkällä loitsulla
-vastaisilta apajoiltaan sulattivat vaarit sanansa lempeämmiksi ja
-kauniisti pyyteli Pilvenperä:
-
-    Ve'en Ahti ruohorinta,
-    Satahauan hallitsija,
-    Anna meille antimesi,
-    Vetisen pihan väkeä...
-
--- Kuunteletko tarkasti, kysyi Erä-ukko rantaan soutaessaan Laurilta,
-jonka silmästä hän ehkä luki epäilyksen itua. -- Loitsuun täytyy
-antautua ehyeltään, vasta silloin se tehoo.
-
-Mutta kun pyydyksiä käytiin puhdistamaan, niin jo tarvittiin Laurinkin
-apua. Vaari löysi pian katajikosta mitä haki, -- muurahaispesän, ja sen
-läpi pyydykset lapettiin kuin vedestä, karistettiin sitten puhtaiksi ja
-haudottiin hetkinen vielä nuotion savussa. Se oli hidasta työtä, mutta
-kun se oli tehty ja viisikanta viilletty nuotan uuteen perälautaan,
-silloin olivatkin verkot valmiit kasteltaviksi lepytetyissä vesissä,
-silloin käytiin hakemaan kevätkalaa. Saunalahdelle verkot laskettiin,
-eikä raskasta nuottaa ollut kolmen miehen helppo saada veteen
-potketuksi eikä sieltä nostetuksi, mutta tulihan kuitenkin se yksi
-apaja vedetyksi, satalauta kastelluksi. Illan suussa jo verkotkin
-koettiin, ja jo oli Laurinkin into herännyt. Sillä antava oli veden
-haltija, runsas rantakala kannettiin törmälle patoihin pantavaksi,
-juhla-ateriaksi erämiehille, joita jo kohta odotettiin retkiltään
-palaaviksi. Iltaan oli näet jo ehditty, päivän pyörä läheni lahden
-läntistä, korkeavaaraista rinnettä ja lehdon linnut lopettelivat
-viserryksiään yöoksilleen hankkiutuen.
-
-Aimo tuli loimusi kalapatain alla, joihin ukot vielä varistivat
-pihapihlajasta muutamia lehtiä, ja tyytyväisinä vanhat arpojat niiden
-ääressä lepäilivät, varmassa uskossa, että he nyt tehokkailla
-taioillaan olivat hankkineet eräjoukolleen hyvän pyyntionnen.
-
-Jo palasivat metsämiehet retkiltään ja pian venheetkin rantaan
-laskivat. Ja hyviä viestejä ne toivat tullessaan. Ei näkynyt savua
-kaukaisillakaan rannoilla, ei ollut venheen keula mistään taittanut
-kaislikoita, ei missään näkynyt verestä nuotionpohjaa eikä ruotokasaa.
-Viljalti saalista olivat taas metsämiehet tavanneet, suopeaksi oli
-keksitty metsän hippa, havuhattu. He toivat jo tullessaan koppeloita ja
-teiriä ensi päiväin eväiksi ja tiesivät jo salot, missä asui peura, ja
-savikkorannat, joissa pesi majava.
-
-Keitto nostettiin tulelta, nälkäisinä kertyivät miehet sen ympärille.
-Mutta ensiksi ammensi kuitenkin Erä-ukko rasvaista rokkaa kauhallisen
-pieneen tuohiseen, jonka hän rannasta työnsi veden varaan kellumaan. Ja
-eräjoukon katsellessa, kuinka siellä aalto keinutti haurasta astiaa,
-luki vanhus vielä viimeisen lukunsa:
-
-    Veden kultainen kuningas,
-    Veden ukko, vaahtoparta,
-    Tule, syö kevätkaloa...
-
-Nyt oli haltija lepytetty, vihan luotteet olivat lumotut, ja hilpeästi
-virkahti johtaja, itse lusikan vyöltään sivaltaen:
-
--- Nyt miehet mekin syömään kevätkaloja! Huomenna saunoja salvamaan!
-
-Melkein juhlallisen hartaasti se järven ensi saalis nautittiin,
-niinkuin kirkossa pyhä leipä, -- tämäpä olikin kalamiesten sakramentti.
-Harvakseen puhuttiin, hiljaa puhuttiin siitä, mihin ensi katiskat oli
-rakennettava ja mistä löytyvät lähimmät apajat. Rauhallisesti istuttiin
-vielä illallisen jälkeenkin hetkinen rantapenkereellä, vaikka päivä jo
-oli painunut läntisten vuorten taa. Lämmin oli poutapäivän ilta,
-leppoisan vihannat olivat rannat, rauhaa tuntui henkivän luonto, eikä
-eränkävijäin mieleen tällä hetkellä johtunut, että näillä samoilla
-rannoilla niin usein olivat riehuneet vihan kirot ja veriset kiistat.
-Jos olivat ennen riehuneetkin, nyt oli ainakin näille rannoille
-loihdittu lempeä haltija, suopeus ja onni!
-
-Niin heistä tuntui. Mutta siinä istuessaan he näkivät, kuinka korvesta
-päin lahden suulle yhtäkkiä liiteli mustasiipinen kokko, joka hetkisen
-ilmassa yhdessä kohden siipiään lepatti ja sitten vasamana iski alas
-tyynipintaisen järven rantaan, niin että vesi laajalti porskui. Mahtoi
-iskeä ruohokossa lepäävää haukea, päättelivät rannalta katsojat. Mutta
-eipä se nousekaan sieltä heti ... taisi olla ukkohauki, jonka selkään
-se kyntensä upotti. Niinpä oli... Siellä riehui vedessä tuima taistelu,
-kokko koetti kohota siipiensä varaan, iski nokallaan, ja pieksi vettä
-niin, että höyhenet pölähtivät laajalle sen kupeilta. Vesi porisi, kun
-sitä hauki pyrstöllään takoi, pyrkien syvemmälle, vetääkseen sinne
-iskijänsäkin...
-
-Vihdoin kokko verkalleen kohosi vesirajasta ja liiteli läheistä
-vuorenrinnettä kohden, kohosi sinne ilman saalista, kynsiään räpytellen
-ja vaivalloisesti siipiään lekuttaen, ja katosi yöharmaan vaaran taa.
-
-
-
-
-V. ERÄMAAN TAISTELU.
-
-
-Rivi rivin viereen kertyi saunarannan kalamiehille kapahaukia, jotka
-kuivuivat korkealle pystytetyissä riu'uissa päivänpaisteisella
-törmällä. Kiihtelyksen toisensa päälle kasasivat liikkuvat metsämiehet
-nahkoja -- kärpän, näädän, majavan, ilveksen ja oravan nahkoja --
-piiloaittaansa korven laitaan. Tehonneet olivat ukkojen loitsut,
-riistaa riitti sekä järvessä että salolla, vihamiestä ei kuulunut
-kiistelemään hämäläisiltä heidän pyyntimaitaan eikä hätyyttämään heitä
-heidän uusilla saunoillaan.
-
-Siksi olikin mieli reipas ja rohkea pyytäjillä. Aluksi oli kyllä
-hämäläismatkue varoskellen erissä kulkenut, joukossa oli järvelläkin
-soudettu ja vartijoita oli pidetty öisin mäellä. Mutta nyt sydänkesän
-mentyä käytiin jo yksin ja kaksin kaukaisillakin katiskoilla ja
-noustiin maihin oudoissakin salmissa, -- eipä ollut vainolaista
-kuulunut eikä enää sinä suvena paljon odotettavissakaan.
-
-Niinpä soutelivat Karmalan Lauri ja Jämsän Tuira kepeällä haapiollaan
-usein kahden kauas pohjoiseen päin, suuren Saunaselän yli erääseen
-saarirypäleeseen asti, jonka salmiin he olivat katiskoitaan rakentaneet
-ja jonka lahdissa oli vesilintuja viljalti. Ja eräänä aamuna he,
-katiskat koettuaan, soutivat vielä senkin laajan veden poikki, joka
-niiden saarten takaa aukeni, ja laskivat vasta maihin järven
-pohjoiselle rannalle, missä eivät olleet ennen käyneet. Näitä
-pyyntimaita he nousivat tutkimaan, -- Tuiran Vilppu, tuo levoton sielu,
-joka aina uutta haikaili, hän se tänne Laurinkin vietteli, vaikka jo
-iltapäivä oli käsissä, kun he perille ehtivät.
-
-Se oli karua maata, ylen synkkä oli kivikkosalo kävellä, ei se
-pyyntimiehenkään mieltä innostanut. Vähän näkyi riistaakin liikkuvan
-noissa harmaissa havulinnoissa ja maahiisien korkeissa kivikoissa.
-Muuatta kivikkorinnettä kiertäessään näkivät metsämiehet toki
-porolauman, joka suon rannassa naavoja järsi, ja se heidän intonsa
-hetkeksi herätti. Niitä oli siinä monia kymmeniä sarvipäitä, näyttipä
-etäältä katsoen siltä, kuin olisi suonlaita heilahdellut, kun siinä
-porot päitään huojuttivat. Toverukset hiipivät lähemmäs vastatuuleen,
-aikoen lähettää nuolen edes jonkun härän kylkiluiden väliin. Mutta
-arkoja olivat otukset: risahti pienoinen oksa, pystyyn heristivät
-peurat päänsä ja jo rupesi elämään erämaan rinne. Koko lauma loikkasi
-kuin harmaja pilvi nevan yli näreikköön; hetkisen vain kuului sieltä
-vesisuon loisketta ja kavion kilkettä ja taas oli äänetön hiisimäen
-laita, niinkuin ei siinä mitään elämää olisi ollutkaan.
-
-Nuoret miehet katsoivat vähän noloina toisiaan, ikäänkuin kysyen,
-lähdetäänkö otuksia toiselta kulmalta kiertämään. Mutta ei se heitä
-innostanut.
-
--- Huonoa se on kesäpeuran nahka, liha ei kelpaa mihinkään, virkkoi
-Lauri.
-
--- Niin, paremmat ovat pyyntimaat omalla saunarannallamme, vastasi
-Vilppukin. -- Mutta eikö liene lappalaiskota täällä lähellä, sillä
-lappalaisen lauma se varmaankin oli tuo, -- mitähän jos käytäisiin
-korvenpoikaa katsomassa?
-
--- Voi olla kaukana lappalainen, jos onkin, eipähän mistään näy savua.
-
--- Ei näy, palataan venheelle.
-
-Mutta siihen oli päivä kuitenkin mennyt, yöksi täytyi erämiesten
-kiirehtiä venheelleen, ettei lehdon liekkiö, virvatulena palaen, heitä
-vieraasta metsästä tapaisi. Siinä he nukkuivat yön autiolla rannalla ja
-vasta aamulla he läksivät kotiinpäin palaamaan, nyt vaihteeksi toisia,
-itäisempiä selkiä soudellen.
-
-Liikkumatonna päilyi järvi, tuskin värettä sen pinnalla heilahti.
-Ainoastaan lokki, joka vesirajassa liiteli ja aina väliin siipensä
-kasteli, särki joskus tuon kirkkaan kalvon, josta heijastava kilo
-melkein sokaisi soutajain silmät. Auerta oli etäämpänä taivaanrannalla,
-ja sen hämärästä kuumottivat kaukaa itäisen rannan loivat harjut.
-Painostavan äänetöntä oli luonnossa kaikki, tuntui melkein
-helpotukselta, kun joskus kuului jostakin kaukaa edes kaakkurin
-surunvoittoinen valitushuuto.
-
-Tuota hämärää itäistä rantaa, joka venheen edetessä vähitellen kävi
-selväpiirteisemmäksi, tähystivät soutajain raukeat katseet. Se oli aina
-epäilyttävä tuo itäranta, sinne ne tulevat savolaiset aina omilta
-pyyntivesiltään, milloin tulevat, sen tiesivät Hämeen miehet. Mutta
-eipä ole heitä nyt kuulunut ... ei näkynyt nytkään hienointa haikuakaan
-noista rantalehdoista, jotka vähitellen erottautuivat tummasta
-takalistosta.
-
-Mutta tuon uupumuksen keskellä vilkastui kuitenkin vähitellen
-perässä istuvan Laurin katse. Hän oli jo kauan tähystänyt erästä
-kallionkielekettä, jonka sivulta siinti lahti ja joka sen vuoksi
-selvemmin tarttui erämiehen terävään silmään. Pitkään aikaan hän ei
-puhunut mitään, mutta ei myöskään silmäänsä toisaalle kääntänyt.
-Vihdoin hän Vilpulle virkkoi:
-
--- Katsopas tuota kalliota, tuota lehdon laidassa olevaa töyrästä, on
-kuin siinä joku elävä liikkuisi.
-
-Tuira pyörähti katsomaan.
-
--- En näe mitään. -- Mutta miten olikaan, sinne takertui hänenkin
-katseensa. Kädellään varjosti silmiään hänkin, souti taas kappaleen,
-katsoi, vilkastui:
-
--- Mutta on todella siellä jotakin elämää. Olisiko peura, joka hioo
-sarventynkiään näreen kylkeen, vai liikkuisiko täälläpäin peurain
-isäntä, lappalainen? Vai olisiko se vain koivu, jota rantatuuli
-heiluttaa.
-
-Kului pitkä hetki.
-
--- Ei se ole koivu, virkkoi Lauri, -- soudetaanko lähemmäs katsomaan?
-
-Nuorukaiset katsahtivat äkkiä toisiaan ja ymmärsivät heti toistensa
-ajatukset. Jos siellä ihmisiä liikkuu, niin tuskinpa ne ovat muita kuin
-savolaisia, ja silloin heidän ei ole sinnepäin soudettava itseään
-ilmaisemaan, -- sehän on erämiesten ensimmäinen sääntö. Mutta
-sittenkin, -- uteliaisuus ja seikkailuhalu oli jo ehtinyt herätä
-nuorissa mielissä, ja se kävi niissä heti ylivoimaiseksi -- se on
-tutkittava tuo liikkuja, selko on asiasta otettava! Niin he sen
-kysymyksen ratkaisivat.
-
--- Olkoonpa lappalainen tai viholainen, vaikka olisi vesihiisi,
-soudetaan kohti! -- niin virkkoi Vilppu jo voitettuna.
-
--- Anna huhkia siis!
-
-Hetkisen kohisi vesi keulan edessä, väleen lyheni välimatka rantaan. Ja
-taas pysähtyivät nuorukaiset katsomaan: Ei se ollut vesihiisi, ei
-löntystävä lappalainenkaan, muu olento siellä rantalehdossa
-liikkui, väliin peittyen vesojen varjoon, väliin taas ilmestyen
-päivänpaisteiselle törmälle.
-
--- Se on nainen, -- kas, kassa jo näkyy, virkahti Lauri vilkkaasti.
-
--- Vierasta väkeä on siis täällä, -- nyt kiireesti eräjoukkoa
-varoittamaan!
-
-Tämä oli toki Tuirankin ensimmäinen ajatus, vaikka hän kyllä olikin
-lietomielinen hetken lapsi. Mutta kumma kyllä meloi Lauri pysähtymättä,
-arkailematta, edelleen ja taas rupesi Vilppukin soutamaan, pyörähtäen
-kuitenkin alinomaa katsomaan tuota utuista ilmiötä.
-
-Se oli nainen, sinihelmainen, keltatukkainen, selvään sen jo näki, ja
-pian oli hänkin venheen keksinyt. Hän seisahtui työstään jyrkälle
-törmälle ja katseli liikahtamatta selälle. Tuiraa vieläkin epäilytti
-mennä kovin lähelle tuota rantaa, jossa nyt siis oli arveluttava
-asutus, ja hän nosti aironsa vedestä; mutta Lauri yhä huopasi
-rannemmas, toverin ymmärtämättä, mikä outo yty hänet oli vallannut.
-Eipä tiennyt Tuira, että Lauri jo kaukaa oli ollut erottavinaan
-vartalon ja liikkeet, jotka hän entuudestaan tunsi, ja että hän noin
-arvelematta huopasi siksi, että hän tahtoi varmasti nähdä, oliko
-rannalta katselija todella se, joksi se hänen silmäänsä kaukaa
-kuvastui, vai oliko tämä hänen oman mielikuvituksensa kepposia.
-
-Se se oli, -- Savilahden impi. Silmiä varjostavan käden alta tunsi
-Lauri jo varmasti nuo ruskahtavat, pehmeät lapsenkasvot, joita reunusti
-ohrankeltainen hius. Eikä hän aprikoinut, miten tyttö oli tänne
-ilmestynyt, ei ajatellut, ettei se tietysti yksin ollut tällä autiolla
-rannalla, yhä vain lähemmäs hän huopaili. Mutta jo virkahti Tuira:
-
--- Älä melo, -- mertaan joudutaan!
-
--- Maltahan, ei ole vielä vaaraa, -- tunnen tuon tytön, vastasi Lauri
-verkalleen.
-
--- Tunnet! -- velhonnut lienee sinut veden neito!
-
--- Ei ole veden väkeä, Savilahdesta hän on kotoisin.
-
--- Siis savotar sittenkin, savijoukko on täällä!
-
-Tyttö seisoi liikahtamatta kalliolla ja sulavana hänen nuortea
-vartalonsa kuvastui vesakon vihantaa taustaa vastaan. Pianpa silloin
-Tuirankin epäilykset voitti uteliaisuus ja kisailunhalu ja hän antoi
-kepeän haapion soljua vanhalla vauhdillaan ihan kallion reunaan asti,
-jonka siimekseen se pian peittyi. Siinä he nyt toisiaan vastakkain
-katsoivat, eikä kotvaan aikaan sanaakaan vaihdettu venheen ja rannan
-välillä. Tyttö se kuitenkin ensimmäisenä virkkoi:
-
--- Mistä soudatte, Hämeen miehet?
-
--- Täällähän me on kesäkausi soudeltu, vastasi Tuira. -- Mutta mitä
-väkeä olet sinä?
-
-Tyttö naurahti, Lauriin katsoi:
-
--- Etkö tunne enää?
-
--- Tunnenpa soljenvaihtajan Savilahden rannalta. Mutta...
-
--- Mutta mitä, -- peloittaako?
-
--- Enpä olisi suonut sinua täällä näkeväni, -- milloin tulitte?
-
--- Vasta eilen valmistui sauna, ensi kylpyyn haen nyt vastoja. Vai et
-olisi suonut minua näkeväsi!
-
--- En täällä, -- tulitte hämäläisten vanhoille erävesille, täällä ei
-sovinto säily.
-
--- Miksei säily, onhan täällä vettä useammillekin!
-
-Siihen tytön kysymykseen eivät Hämeen miehet vastaamaan käyneet, ne
-asiat eivät naisille kuuluneet. Ja keveämmäksi käänsikin heti
-Vilppu-veitikka keskustelun:
-
--- Tule venheeseen, tyttö, tuttujasi tapaamaan!
-
-Tyttö nauroi.
-
--- Veisitte ehkä väkisin mukaanne!
-
--- Tokkopa pahoin vikiseisit?
-
--- Tulkaapas koettamaan, nouskaa törmälle!
-
-Laurin veret olivat ruvenneet kuumenemaan, hän meloi venheensä kallioon
-kiinni ja tarttui sen halkeamassa kasvavaan rantakoivuun, virkkaen:
-
--- Jospa tulisin, huudonko päästäisit, tyttö, vai pakoonko juoksisit,
--- niin, mikä olikaan nimesi?
-
--- Anja.
-
--- Vai suostuisitko sulhasiin, tulisitko Hämeeseen emännäksi?
-
-Tyttö punastui, peräytyi vähän, ja viskaisi ylpeästi niskaansa taapäin.
-Hän oli ihana siinä kalliolla seistessään, posket hohteissaan, käsi
-puuskassa, lehtikerppu kainalossa. Hetkeksi hän näytti suutahtaneen,
-mutta suli taas leikkisäksi, vastaten:
-
--- Ei tulla sillä tavoin, ei lähde tämä tyttö karkaamalla sulhasille,
-eikä ryöstämälläkään!
-
--- Mutta miten?
-
--- Käy, kysy Savilahdesta, jos tietää tahdot!
-
-Vilppu oli sen keskustelun ajan seisonut keulateljolla ja kummissaan
-kuunnellut toisten outoa lemmenkiistaa. Ja hänen lieto mielensä oli
-siinä heti vainunnut seikkailun tilaisuutta, -- tässähän voisi
-savolaisille kepposet tehdä! Tämä oli juuri sitä, jota hän rakasti ja
-jota hän jo eräretkellä oli kaivannutkin, -- tuossa tuokiossa syttyi
-hänen herkässä mielessään rohkea tuuma! Enempiä miettimättä hän tarrasi
-kiinni rantakoivun runkoon, viskautui voimakkaalla nykäyksellä kallion
-alimmalle särmälle ja kapusi siitä kuin orava tytön luo törmälle.
-
--- Nyt tulet kuitenkin hämäläisten haapioon, -- huudahti hän
-kiivetessään ja yritti tyttöä syliinsä koppaamaan.
-
-Mutta Anja oli kohta nähnyt soutomiehen liikkeen ja arvannut hänen
-aikeensa. Notkeana kuin kärppä pyörähti hän kalliolta alas lehdon
-puolelle, heitti sieltä vielä helakan naurun taakseen, ja hupeni kuin
-metsänpiika vehmaaseen vesakkoon. Tuira kahmaisi tyhjää käsivarteensa,
-suuttui, loikkasi tytön jäljestä lehtoon, mutta otusta ei ollut enää
-kuuluvissakaan. Ja seuraavassa tuokiossa törähti jo koivikosta, lahden
-partaalta, tuohitorven kimeä ääni, -- tyttö varoitti sieltä omaisiaan.
-
-Turhiin oli huvennut Tuiran hurja tuuma kaapata kassapää savolaisten
-rannalta ja viedä se saaliinaan toverilleen kainaloiseksi kanaksi.
-Tyhjänä hän lehdosta palasi ja laskeusi nolona kalliolta venheeseen,
-jossa Lauri yhä liikahtamatta seisoi ja moittien palaavaa toveriaan
-katseli:
-
--- Tuhmasti teit nyt, Tuira, taitamaton oli ryöstöyrityksesi.
-
-Ei käynyt Vilppu tekoaan puolustamaan, airoihin hän vain rivakasti
-asettui, veteli voimakkaasti pois selälle ja viittasi Laurille, että
-tämä viilettäisi lähimmän niemen taa, josta ei haapio savolaisten
-lahteen näy, jos he torvenäänen kuultuaan lähtisivät nuorukaisia
-takaa-ajamaan. Ääneti he soutivat. Vasta niemen kärjen sivuutettuaan
-pysähtyivät he rantapehkojen lomitse katsomaan taakseen. Ei näkynyt
-venhettä tulevaksi. Mutta siihen kallionkielekkeelle, josta Tuira äsken
-oli koettanut sinihelmaisen tytön haapioonsa siepata, siihen ilmestyi
-kohta laihaluinen, harvapartainen äijä, jonka Lauri heti tunsi
-Savilahden Tarvaisen isännäksi, ja hänen perästään pari muutakin
-miestä. Siinä he seisoivat hetkisen, näkyivät keskustelevan vilkkain
-liikkein, mutta kotvan kuluttua he painuivat takaisin lehtoon samoja
-jälkiä kuin tyttö äsken.
-
-Lauri siirtyi nyt airoihin, soutamaan kaukaista kotirantaa kohti, ja
-hän vetelikin niin hartiaväellä, että hauraan haapion laidat notkuivat
-ja piukkivat pihlajaiset airot. Vakava oli hän katseiltaan. Olihan
-tällä heidän soudullaan tapahtunut jotakin ratkaisevaa, toteutunut oli
-juuri se, jota hämäläiset kevätkauden olivat varoneet: vihollinen
-tavattiin näiltä samoilta vesiltä, ja sille nuorukaiset nyt olivat
-itsensä ilmaisseet. Pyynnin rauha oli nyt poissa, taas oli soudettava
-sotavesiä... Mutta vielä olivat Laurin mietteet vakavat muistakin
-syistä: Savilahden leppymätön vainomies on täällä, koston tilaisuus on
-auennut, miehen tehtävät ovat edessä... Mutta täällä on myöskin tyttö
-Savilahden rannalta. Ristiriitaisina, sekavina risteilivät taas tunteet
-nuoren miehen povessa ja hänen oli vaikea itselleen selittää, mikä
-tunne oli voimakkain.
-
-Kotvanen oli soudettu, kun Tuira huovatessaan puhui:
-
--- No, nyt sitä ehkä saadaan näillä järvillä tapellakin, savolaiset
-tulivat sittenkin tarjolle!
-
-Niin, siihen sitä kai nyt on varustauduttava, ajatteli Lauri,
-palautellen muistoihinsa ne pyhät päätökset, jotka hän eriin
-kulkiessaan oli tehnyt, kun kuuli kuvaukset isänsä kuolemasta näillä
-vesillä. Mutta se ajatus ei ollut enää puhdas, ei iloinen ... eikä hän
-toverinsa puheeseen mitään vastannut. Mutta Tuiran Vilppu jatkoi,
-ikäänkuin äskeistä varomattomuuttaan nyt puolustellen:
-
--- Olisivat ne meidät kuitenkin keksineet, kun kerran täällä ovat, jos
-eivät tänään, niin huomenna. Saattoipa olla hyväkin, että me savakoista
-selon otimme ennenkuin he meistä. Nythän tiedämme minkä teemme.
-
-Lauri myönsi mietteissään toverinsa tosia puhuvan, vaikka hän juuri
-äsken vielä oli nuhdellut, kun Tuira pakotti tytön torveensa
-turvautumaan ja savolaisten huomion herättämään. Mutta kun Lauri yhä
-ääneti souti, heittäysi Tuira jo hilpeäksi:
-
--- Vai etkö olisi suonut minun tyttöä säikäyttävän? Mistä minä tiesin
-sinulla niin tosia lemmenkisoja olevan savottarien kanssa! Kun sinun
-kuhertavan kuulin ja tyttö vieressä viserteli, arvelin, että mitäs
-tässä pitkistä puheista, otetaan neito mukaan, koska siinä turhia
-kainostelee, -- niinhän ne ennen vanhaankin hämäläiset tekivät ja hyviä
-emäntiä saivat. Ja niistä sitten tapeltiin...
-
-Lauri souti edelleen äänettömänä omissa mietteissään. Tuira sai aina
-vain yksin olla äänessä, ja hän kysyi nyt suoraan:
-
--- Olisit kai tytön ottanut, jos hänet venheeseen olisin saanut?
-
-Lauri katseli sivulleen lehteviä rantoja, joiden ohi haapio liukui, ja
-vastasi nyt harvakseen:
-
--- En tiedä mitä olisin tehnyt -- tuskin olisin häntä Saunarantaan
-tuonut... Tarvaisen tyttäriä se on, vainolaisen perhettä. Näin hänet
-tuonoin Savilahdessa, kun piispaa kyyditsin, puhuttelin kerran ... en
-tiennyt, mikä hän oli ... ja minusta tuntui, että mieluisempaa impeä en
-osaisi kainaloisekseni löytää, -- en sitä kiellä. Mutta ne ovat turhia
-ne kuvittelut. Hänen isänsähän isäni tappoi, sitä pesuutta ukkoja koko
-eräväkemme eniten vihaa, sukuni surmanheimoa hän on, ja kostamatta ovat
-vielä sen heimon viimeiset kolttoset. Ei ole tässä aika lemmenhoureita
-hautoa! Kostoon minua haastaa isäni surma, kostoa olen vannonut koko
-suvulle -- ja sitähän sille lupasit sinäkin...
-
--- Niin lupasin, ja nyt onkin koston aika käsissä.
-
--- Nyt olkoon! -- Lauri huudahti sen melkein kiljaisten, mutta samalla
-oli surua hänen äänessään, kun hän matalammin jatkoi:
-
--- Säpäleiksi särkykööt siis kaikki hempeät mietteet, kunis on kostettu
-isäni kumpu. Ja siksi olkoon meidän keskeinen koko tuo kallioniemen
-tarina, sehän ei kuulu kotisaunan väelle...
-
-Lauri kiskoi oikein olan takaa, ikäänkuin ajaakseen airoihin sen
-mielensä kiusan, joka hänen mietteitään velloi, ja vaahdoten halkoi
-haapion keula selkävesiä. Mutta hän ei saanut sillä tasaantumaan niitä
-voimia, jotka hänen sisässään kamppailivat, ja hänen äänensä kähisi
-katkerana, kun hän tuokion kuluttua tiuskaisi:
-
--- Sukuni kirotko vai velhojen luotteet minut lienevät ajaneet jo
-kahdesti tuon naisen pariin! Mutta pois hänet mielestäni kitken ja
-kostettu pitää olla oma sukuni, ennenkuin hänet kolmannen kerran
-näen! --
-
-Jo kuulsi viimeisen selän takaa kotilahden tuttava suisto, ja ennen
-pitkää nuorukaiset laskivat pienen haapionsa suurten matkavenheiden
-lomaan saunarannalle. Hiukan epävarmoina he kotiväkeään tervehtivät,
-sillä olipa kuin satua se, mitä heillä oli tältä retkeltään
-kerrottavana, -- eikä kuitenkaan se ollut satua, vaan ankara
-todellisuus, joka pakostakin nostaa myryn koko eräväessä, sen he
-tiesivät. Ukko tuli ensimmäisenä heitä vastaan rantaan ja torui heidän
-viipymistään, -- eilisestä asti olivat he suotta vesillä virkailleet.
-Ja kun Lauri mainitsi heidän käyneen tutkimassa pohjoisia rantoja,
-urahti ukko:
-
--- Mitä te siellä, luulin teidän jo savolaisia tavanneen!
-
-Silloin se oli heti tosi tunnustettava.
-
--- Olemme heitä tavanneetkin, savolaiset ovat tämän saman Nilakan
-rannalla.
-
-Lauri ei, kumma kyllä, kertonut sitä sillä kiireellä, jota asian
-merkitys edellytti, ja siksi ukko vielä epäilevänä kysyi:
-
--- Mitä olette tavanneet ja missä?
-
-Rannassa olevia erämiehiä saapui nyt muitakin nuorukaisten venheelle,
-jossa he oivalsivat outoja asioita kerrottavan. Mutta ukko tiukkasi
-aivan ankarasti:
-
--- Hä, savolaisiako olette nähneet? Missä?
-
--- Järven itärannalla.
-
--- Kertokaa!
-
-Tuira viskeli ääneti haapiosta saaliitaan rannalle ja kävi sitten siitä
-vettä äyskäröimään, -- hän antoi Laurin kertoa juttunsa mitä myöten
-halusi. Ja Lauri kertoikin tarkalleen koko heidän retkensä, kertoi,
-kuinka he kallioniemen ohi soutaessaan näkivät vastoja taittavan
-naisen, -- sen lahden pohjassa oli nähtävästi savolaisten sauna.
-
--- Jospa lie ollut lappalainen, epäili ukko vieläkin.
-
--- Savotar oli, puvusta hänet tunsimme ja puheestakin ymmärsimme...
-
-Erä-ukko vilkastui, mutta miehistä toiset säpsähtäen huudahtivat:
-
--- Puheesta, -- puhuttelitteko vainolaisen akkaa? Olisitte väistäneet
-katalaa!
-
-Lauri keskeytti kertomuksensa, kun hän Tuiran hymyilevän näki, ja
-lisäsi lyhyesti:
-
--- Hän keksi venheemme jo kaukaa. Ja pois soutaessamme näimme miehiäkin
-samalla törmällä. -- Ja hän lisäsi vielä vakavana ukkonsa puoleen
-kääntyen: -- Yksi niistä oli Suursavon Tarvainen!
-
--- Sen jo arvasin, virkahti Suopelto, joka jo hänkin oli rantaan
-ehtinyt uutisia kuulemaan. -- He uhkasivat tulla, syyskalalle
-tulivatkin!
-
-Kuin kuloviesti se tieto levisi venhekunnasta toiseen, jotka juuri
-pyynniltään palasivat, ja hälinän ja hämmingin se synnytti hämäläisten
-saunarannalla. Naiset sitä toisilleen hätä-äänellä huutelivat, ja
-miehetkin jättivät kalanperkkuunsa kesken ja keräytyivät neuvottelemaan
-törmälle, missä Lauri ja Tuira saivat vastata satoihin kysymyksiin.
-Mutta Suopellon Leena-emäntä asettui kädet puuskassa miesten eteen ja
-huusi hätääntyneen päättäväisyydellä:
-
--- Huomisaamuna ajaa Suopellon nuottakunta tavaransa venheeseen ja
-lähtee soutamaan kotiin päin!
-
-Miehet hymähtivät ja Sipi koetti säikähtyneitä naisia rauhoittaa:
-
--- Eihän vielä niin kiirettä ... tässä nyt asiat ensiksi tuumataan!
-
-Mutta Erä-ukko oli istahtanut nuotion äärelle ja ammensi itselleen
-rauhallisesti kupillisen kalakeittoa padasta. Hänen kasvojenilmeissään
-ei näkynyt hämmästystä eikä hätääntymistä, hänen mietteensä näyttivät
-kulkevan omia teitään, ja joskus valaisi salainen hymykin hänen
-parroittuneita kasvojaan. Olipa niinkuin hän juuri tätä uutista olisi
-odottanutkin, kuin olisi nyt tullut se hetki, jota hän kesäkauden oli
-toivonut ja jota hän nyt tahtoi edullisimmin käyttää.
-
-Mutta muiden erämiesten ateria ei ollut yhtä rauhallinen, ja he
-kokoontuivat kaikki ukon ympärille, johon olivat tottuneet
-turvautumaan, -- hänenhän se oli tiedettävä, mitä nyt on tehtävä.
-Heidän keskensä oli siitä jo heti kiistaa sukeutunut. Ilvesmäki tahtoi
-suoraa päätä soutaa järven itärannalle ajamaan savakot pois,
-Pilvenperän mielestä oli sitä rantaa päinvastoin vältettävä niin kauan
-kuin suinkin. Mutta Erä-ukko söi keittonsa levollisesti loppuun ja
-virkkoi sitten:
-
--- Ensiksi on tietysti otettava asiasta tarkka selko; emmehän vielä
-tiedä, onko täällä savolaisia yksi perhekunta vaiko koko erämatkue. Ja
-parasta on, että tiedustajat lähtevät liikkeelle jo tänä yönä.
-
-Vakoojiksi valittiin kohta pari kokenutta metsänkävijää ja Tuira heille
-oppaaksi otettiin. Mutta heidän matkalle varustautuessaan puhui vanhus
-levotonta joukkoaan tyynnyttäen:
-
--- Huomisiltaan palaavat tiedustajat takaisin ja siihen mennessä me
-muut täällä pysymme koossa. Vartijat valvomaan nyt, joutoväki
-nukkumaan, -- sittenpähän nähdään, mihin täällä ryhdytään! --
-
-Mutta seuraavana iltana eivät olleet tiedustajat vielä palanneet, ja
-yöksi jäi silloin nuotio palamaan pihlajan alle hämäläisten pihalle.
-Sen ääressä valvoi vakavia miehiä, odottaen malttamattomina
-tiedustajain paluuta, valvoi vielä, kun syyskesän aamu kylmänä ja
-kelmeänä valkeni. Vakavana nousi vihdoin päivän rusko itäisen vaaran
-takaa ja kirkasti ensiksi lahden läntisen rinteen ylimmät lehdot, jotka
-näyttivät palavan punaisena tulena. Mutta kylmää oli se tuli, ja lahden
-peittävä usva tuntui sen valossa sitä paksummalta, jäätyneeltä, --
-melkein puistatti valvoneita miehiä. Vasta kun päivänsäteet lahteen
-ulottuivat ja vähitellen ajoivat sieltä sakeat, itsepäiset, hitaat
-sumupilvet pakosalle, vasta silloin tuntui elämän lehahdusta luonnossa,
-vasta silloin kuului myös selältä airojen loisketta. Ja silloin
-nousivat miehet nuotion äärestä vastaanottamaan yökunnista palaavia
-tovereitaan.
-
-Nämä kertoivat päiväkauden kuljeskelleensa louhikossa savolaisten
-kotalahden seutuvilla, jonne olivat kurkistelleet vuorten harjuilta ja
-mäntyjen latvoista. Mutta illan suussa olivat he hiipineet sen lahden
-rinteelle, jonka toisella rannalla savolaisten uusi sauna oli. Yksi
-sauna oli siellä vain, eikä venheitäkään ollut rannassa monta, mutta
-miehiä siellä sentään kuhisi patatulella kymmenkunta, ehkä enemmän, ja
-naisia lisäksi. Ja iltamyöhällä saapui rantaan vielä eräs venhe, jossa
-oli puolikymmentä miestä, eikö liene urkkimasta palannut. Hyvin
-varoskellen siellä savolaiset tuntuivat liikkuvan, väleen he savunsa
-sammuttivat, korkealle venheensä yöksi vetivät, -- niin kertoivat
-vakoojat.
-
--- He tietävät meidän joukkomme suuremmaksi, päätteli Ilvesmäki heti
-innoissaan, -- odottavat meidän vieraissa käyvän, miksemme kävisikin!
-
--- Taikka varustautuvat yöllä tänne hyökkäämään, Tarvainen poikineen on
-matkassa, -- vastaili Pilvenperä päätään punoen.
-
-Mutta niistä arveluista välittämättä kääntyivät taas neuvottomat
-erämiehet ukon puoleen, joka heti tiedustajain palattua oli saapunut
-saunasta ahteelle. Lauri koetti tarkata vaarinsa kasvonjuonteita,
-ymmärtääkseen, mitä mietteitä hänessä liikkui, -- hän ne kyllä aavisti,
-mutta ei ollut niistä oikein selvillä. Mutta värähtämättömin piirtein
-kuin ainakin puhui johtaja vanhus verkalleen:
-
--- Oikein arvasit, Suopelto, uhmalla ovat savolaiset meidän
-takamaillemme taas lähteneet, -- jos olisi tarve ajanut, olisivat kyllä
-jo keväällä tulleet. Riitaa haastavat. Hyväpä oli, että me joukolla
-tänne saavuttiin, eikä täältä nyt kesken lähdetä, savolaisille ei
-takamaita jätetä, -- sitä myöten on juttu selvä! Pyyntiä jatketaan,
-syysapajat vedetään, talveksi vasta me kotiin palataan.
-
-Siinä oli vastaus siihen pääkysymykseen, joka eräväkeä enin oli
-huolettanut. Mutta se vastaus ei heitä vielä tyydyttänyt, ja ikäänkuin
-kaikkien puolesta Suopelto kysyi:
-
--- Mutta miten? Ajetaanko savolainen pois Nilakan rannoilta, käydäänkö
-tappeluun, vai odotetaanko hiipijäin syyspimeällä tänne hyökkäävän, --
-sydämikköjä he ovat, vaikka olisivat harvalukuisempiakin.
-
-Niin, siihenpä juuri olisi Laurikin tahtonut vastauksen kuulla. Ja kun
-hän huomasi vanhuksen sitä vältellen kiertävän, niin hän jo yskän
-älysi. Kaikki tiesivät useimpain vastustavan tahallista verityöhön
-käymistä, mutta pitkän kostonsa aietta ei ukko silti tahtonut uhrata.
-Sen Lauri nyt oivalsi, kun vanhus vastasi:
-
--- Ei käydä tappelemaan, jos ei toinen tappelua haasta, mutta aseissa
-liikutaan tarpeen varalta. Pyyntiin soudetaan kuin omilla takamaillamme
-ainakin, mutta soudetaan joukolla, ei enää venhekunnittain. Tulkoon
-silloin Tarvainen, jos tahtoo! Huolellisesti on kesän saaliit
-kätkettävä, saunalle ei jätetä mitään, kun nuotalle lähdetään, vartijat
-valvovat yöt, maattakoonpa kotona taikka nuottanuotiolla. Silloin
-olemme valmiit, tulkoon Tarvainen, jos nahkaansa syyhyttää.
-
--- Ei siitä ole takeita, ettei synny tappelu sittenkin, arveli Suopelto
-vielä epäilevänä.
-
--- Syntyköön, silloin me isketään, silloin puhdistetaan takamaat
-savolaisista! Heidän on silloin syy ja vastuu.
-
-Ukko pääsi siihen, mihin pyrki. Erämaille jäätiin, se oli pian kaikkien
-mieli. Saaliit kätkettiin nyt salommas, venheisiin varattiin aseet ja
-eväät ja joukolla vesille lähdettiin. Ja turvan tunne voitti siten taas
-vähitellen huolestuneetkin retkeläiset. Mutta entistä rauhan elämätä ei
-ollut enää erämiesten elämä takamailla. Milloin vain metsästäjä kuuli
-oksan risahtavan tai otuksen loikkaavan kaukana näreikössä, silloin oli
-hänen aina kyyristyttävä varomaan vaanivaa vihollista. Kalamiesten oli
-joka salmen suussa pälyttävä eteen ja taakse ja kummallekin kupeelle,
-eikä ollut yöunella koskaan täyttä lepoaan. Kukapa sen tiesi, milloin
-kyyryselkä kyttä nukkuvain nuotiota kiersi. Mutta pyyntiä sittenkin
-jatkettiin, nuottaa vedettiin kaukaisillakin apajoilla eikä
-vainolaisista enää jälkiäkään tavattu. Ehkä ovat säikähtäneet ja
-painuneet takaisin omille järvilleen, -- niin jo naisia lohdutettiin.
-Ja kohta läheni kuitenkin kotiinlähdön aika, pitkiksi ja koleiksi
-kävivät syksyn pimeät yöt, pian tulee pakkanen avuksi, se jo naisiakin
-rauhoitti ja rohkaisi.
-
--- Pian se koittaa Leenankin päivä, niin vakuutti Suopellon emäntä
-ilolla matkueelleen.
-
-Eikä sitä voinut Erä-ukkokaan kieltää, vaikka hän vielä tavallisesti
-vastasi:
-
--- Vielä ei puhuta kotiinlähdöstä mitään, tänä vuonna viivytään erissä
-niin kauan kuin vain syyspyyntiä kestää.
-
-Hänellä oli se tuntu, että vielä sitä sittenkin jotain tapahtuu,
-ennenkuin "Leenan päivä" koittaa, ja hän tiesi toistenkin aina vain
-vaistomaisesti sitä tapausta odottavan, -- muutamain toivovan, toisten
-varovan.
-
-Ja se, mitä hän odotti, se tapahtuikin.
-
-Eräänä tuulisena syyspäivänä soutivat hämäläiset nuottavenheitään sitä
-saariryhmää kohti, jonka kupeitse Pielavedet Nilakkaan yhtyvät; siellä
-olivat heidän antavimmat syysapajansa. Tavallisuuden mukaan oli
-etumaisen venheen kokassa keulamies salmia pälymässä, vaikka vierasta
-ei ollut koskaan näkynyt, ja venheet kiertivät juuri erästä saarta,
-jonka toiselle rannalle he aikoivat nuottansa potkea. Sitä kiertäessään
-pysähtyi silloin yhtäkkiä etumainen venhe ja siitä kuului hiljainen
-huudahdus...
-
-Se oli laskenut suoraan savolaisten nuottarannan eteen, -- vasta
-silloin kun muutkin sen keulamiehenä oleva Laurikin huomasi,
-ilmoittaen:
-
--- Siinä on vieras!
-
-Käskemättä seisahtui nyt soutu toisissakin venheissä, ja kun ne hiljaa
-etumaisen tasalle lipuivat, jäivät kaikki sanattomina katsomaan edessä
-olevalle rannalle. Hiekkaisella äyräällä oli siinä rinnakkain
-puolikymmentä kalavenhettä, ja ylempänä törmällä lekutti tuuli pienen
-nuotion liekkiä, jossa kai rantakalaa keitettiin. Ja väkeä istui ja
-astuskeli nuotion ympärillä.
-
-Se oli savolaisten kalatuli, sen soutajat heti näkivät. He olivat kai
-juuri siitä apajan vetäneet ja aikoivat ehkä nyt rannalla aterioida,
-ennenkuin uudelle lähtevät.
-
-Hämäläiset istuivat hetkisen ääneti venheissään. Vasta kotvasen
-kuluttua kuului hätäinen, kuiskahtava naisääni kehoittavan:
-
--- Huovataan takaisin, ennenkuin he meidät keksivät!
-
-Mutta miesääni vastasi samalla:
-
--- Jo ne meidät ovat nähneet!
-
-Lauri silmäsi keulapuulta perässä istuvaa ukkoa, hakien hänen
-katsettaan. Uuden, kauniin tulen näki hän nyt syttyneen vanhuksen
-silmään, joka terävänä tarkkasi törmää, missä savolaiset juuri
-hytkähdellen kääntyivät selältä saapuvaa nuottamatkuetta katsomaan.
-Järähtipä vähän maltitonna vanha ääni, kun hän tuon kuiskivan
-keskustelun katkaisi ja vihaisesti virkkoi:
-
--- Ei koskaan käydä siihen häpeään, että savolaisten edestä
-pyörrällettäisiin. Eteenpäin!
-
-Mutta pystyyn olivat venheissä kohonneet hämäläiset nuoret miehet, he
-arvasivat nyt sen ratkaisuhetken tulleen ja laskivat kiireesti
-vihollistensa lukumäärän. Ja ensimmäisenä Tuira laskuistaan tuloksena
-lausui:
-
--- Soudetaan kohti -- pidämme me noille puolemme!
-
-Ukon käskyä totellen olivatkin soutajat jo taas airoihinsa tarttuneet
-ja rinnakkain soluivat venheet aallokossa sitä salmea kohti, minkä
-rannalla savolaiset nyt levottomasti liikkuivat lepotulellaan. Mutta
-supatusta jatkui yhä venheissä. Niissä väiteltiin, hätäiltiin ja
-uhmailtiin, ja ääneensä jo pyysivät naiset, että ohi soudettaisiin
-vihollisten rannasta, tappeluun käymättä. Mutta kun johtajavenhe oli
-savolaisten hiekkarannan tasalla, silloin viittasi taas Erä-ukko
-soutajiaan seisauttamaan aironsa. Mitä vaarilla oli mielessään, sitä
-eivät soutajat tienneet. Mutta he tottelivat, ja jylhä äänettömyys
-vallitsi nyt venheissä, joita aalto hiljaa solutti rantaa kohti.
-Äänetöntä oli rannallakin, mihin savolaiset olivat kokoontuneet
-tuijottamaan outoja vieraitaan, joilta he eivät mitään hyvää
-odottaneet.
-
-Siinä eräjärven aution saaren kupeella, kaukana syksyisessä
-sydänmaassa, olivat nyt kerran taas vastakkain niiden vihamielisten
-sukulaisheimojen edustajat, jotka vuosisatoja olivat katkeraa kaunaa
-toisiaan vastaan kantaneet ja myrtyneet ja leppymättömiksi paatuneet,
--- siinä he silmästä silmään toisiaan mulkoilivat. Usein olivat he
-kostonsa kiihkossa toisiaan hakeneet; nyt eivät olleet hakeneet, vaan
-sattuma oli heidät vastakkain viskannut. Mutta tulus ja piikivi olivat
-siinä sittenkin liian lähekkäin, tarvittiin vain sysäys, ja kipuna oli
-herkkä syttymään roimuavaksi tuleksi. Oliko iskettävä se tuhoisa
-kipuna?
-
-Kotvasen kesti tuota juhlallista äänettömyyttä. Vihdoin virkahti
-hämäläisten suurimman venheen perästä Karmalan ukko karkealla äänellä,
-jonka kaiku järeänä ponnahti takaisin rantapenkereestä:
-
--- Taas lähditte Savon miehet hämäläisten vesiä porkkaamaan. Eikö
-teillä ole järviä omilla takamaillanne?
-
-Se sana iski kuin vasama savolaisten parveen, jossa nyt heti virisi
-levotonta liikettä. Vikkelänä heilahti siellä ryhmästä toiseen vanha
-mies, jonka hämäläiset vaaleasta kuikannahkalakista heti Tarvaisen
-isännäksi tunsivat. Ja yhtä kova kuin ukon, mutta kiihkoisampi, oli
-Tarvaisen ääni, kun hän tuokion kuluttua rannalta vastasi:
-
--- Omillapa tässä olemme vesillämme, en näe täällä hämäläisten
-merkkikiviä. Mutta te lienette harhaan kulkeneet, koska meidän apajalle
-soudatte.
-
-Vastaus venheestä tuli viipymättä:
-
--- Me tunnemme vetemme, emme me harhaan souda. Hämäläisten ovat täällä
-vanhimmat apajat, meidän ovat olleet täällä ensimmäiset saunat ja
-katiskat, nämä maat ovat meidän veromaitamme.
-
--- Näytäpäs, mistä veromaasi alkaa, -- suden ovat nämä maat mittaamat!
-Mutta savolaiset ne lähinnä näitä vesiä asuvat, tottapa takamaat
-rintamaihin kuuluvat.
-
--- Niin kuuluvat, hämäläisten rintamaihin. Missä asuivat savolaiset
-silloin, kun me täällä ensiksi lappalaisia verottelimme ja pyynnissä
-kävimme, -- työnnyitte tänne sitten jäljestä kuin varkaat toisen
-halmeelle! Mutta sen te tiedätte, että takamaitamme me emme jätä.
-
-Savolainen päästi silloin ilkkuvan äänen:
-
--- Jätittepähän jo, pakoon täältä livistitte, vuosikausiin ei teitä ole
-täällä näkynytkään.
-
-Mutta jo kiihtyi ääni hämäläisten venheessäkin:
-
--- Ette ole jääneet tänne silloin tekään, kun Hämeen miehet ovat täältä
-lähteneet, -- hiiloksina ne ovat olleet silloin teidänkin saunanne ja
-hiiloksiksi jäävät vastakin, jollette sovinnolla näiltä rannoilta
-suoria.
-
--- Nähtäneen, kuka täältä ensiksi suoriaa!
-
-Tämä heimojohtajain sananvaihto oli kalskahtanut terävästi ja kylmästi
-kuin teräs, isku aina vastauksena iskuun; ääni oli vain jännittynyt,
-kiihtynyt, kuin purevain tapparain nälkä, sinkoillessaan edestakaisin
-salmiveden yli. Tähän johtajain väittelyyn eivät muut kummaltakaan
-puolen puuttuneet, henkeään pidellen sitä miehet kuuntelivat, ihaillen
-iskujen voimaa, ja pelokkaina naiset kuin piiloon kyyristyivät. Sillä
-kärjistyihän väittely pian uhkailuksi, ja Savon pojat näkyivät jo
-venheistään tapailevan tuuriaan. Airoissa istuvat hämäläiset odottivat
-taas jännittyneinä ukon enempiä käskyjä.
-
-Mutta silloin tarttui hämäläisten toisen venheen perästä Suopellon Sipi
-keskusteluun. Hän puhui rauhallisella, maltillisella äänellä, ikäänkuin
-tasoitellakseen äskeistä kiivautta:
-
--- Toden sanoit, Suur-Savon Tarvainen, rajat ovat käymättä meidän ja
-teidän takamaiden välillä. Joskus on sitä yritetty, mutta ei näille
-vesille asti. Me hämäläiset kyllä vanhat takamaamme tunnemme, mutta
-sovinnossa olisi kuitenkin kerran varmasti määrättävä, mitä myöten Savo
-erissä kulkee, mitä myöten Häme, -- vettä riittää vielä molemmille.
-
-Tämä puhe asetti heti jo kohonneita kuohuja, ja pian nähtiin, että
-Suopellon sovinnollisella tuumalla oli kannatusta molemmin puolin. Eräs
-leveänaamainen, punapartainen Savon mies murahti hyväksyvästi Suopellon
-puheelle ja astui askeleen rannemmas. Se oli mies Juvan metsäkylästä,
-Pouta-Paavo nimeltään, taitava takoja ja tunnettu runoseppä. Erämaan
-riidat kiusasivat pahimmin hänen kyläkulmaansa, joka enin takamaista
-eli, ja siksi häntä sovinnon puhe enimmin miellytti.
-
--- Se on järjen puhetta, virkkoi hän arkailematta. -- Raja olisi
-käytävä takamaitten välille, sittenpä vasta kukin omansa tietäisi ja
-saisi rauhassa raataa ja pyytää. Ja siitä olisi sovinnossa päätettävä.
-
-Alas venheisiin nähtiin, kuinka Savon miehet nyt eri ryhmiin asettuivat
-supattelemaan. Heidän joukossaan näkyi olevan eri mieliä. Tarvaisen
-kuultiin siellä terävästi väittävän.
-
--- Joko pehmeni taikoja-rautio. Rajan me panemme siihen mihin soudamme
-ja mistä pyydämme, kukapa ne muut rajat täällä pyhittää!
-
-Mutta Poutanen kuului pitävän puoliaan:
-
--- Olen minä takonut ja olen minä tapellutkin, mutta sanankin voimalla
-olen toimeen tullut. Jos täällä ensiksi miesten kesken takamaista
-sovittaisiin, niin sitten pyydettäisiin ruunua rajat panemaan.
-
-Hämäläiset istuivat ääneti venheissään, joita aalto yhä rannemmas ajoi.
-Oudolta heistäkin tuntui tuo Suopellon esittämä tuuma, eipä oltu ennen
-koskaan savolaisten kanssa noinikään sovinnossa keskusteltu; tora oli
-syntynyt aina, kun oli tavattu, ja toraa seurasi tavallisesti tappelu.
-Mutta tuo ajatus, että piti määrätä rajankäynnillä varmoiksi molempain
-heimojen takamaat, se ei sittenkään ollut uusi, sen kyllä keski-iän
-miehetkin muistivat. Sitä oli jo ennenkin hankittu, ja parikymmentä
-vuotta sitten oli joku esivallan edustaja sellaisen rajankäynnin
-alullekin pannut, yksi sen ajan rajapyykki -- Tähkäveden Naulasaaressa
--- oli vieläkin kaikkien tiedossa. Mutta siihen se rajankäynti olikin
-huvennut, sen muita määräyksiä ei enää tunnettukaan. Mutta itse tuo
-ajatus oli senkin jälkeen mielissä kytenyt ja siksi juuri Suopellon
-tuuma nytkin paljon vastakaikua sai. Itse hän siitä rohkaistuna jatkoi:
-
--- Eihän yrittänyttä laiteta, -- saisihan asiasta miesten kesken puhua.
-
-Mutta kysyen katselivat Hämeen miehet Karmalan jykevää ukkoa, joka
-viimeisen keskustelun aikana ääneti oli venheensä perässä istunut.
-Hyvästi he tiesivät, ettei tämä tuuma johtajavanhusta ensinkään
-miellyttänyt. Lauri sen varsinkin tiesi, kuinka syvästi vanhan
-erämiehen intohimoinen mieli moisia tinkimistuumia halveksi, ja hän
-luki sen inhon nytkin ukon tyytymättömistä katseista. Liian syvät
-olivat ne haavat, joita savolaiset olivat hänen pitkän ikänsä varrella
-hänen sydämeensä iskeneet; heidän kanssaan hän ei voinut sovitella
-koskaan. Hänen lyhyt oppinsahan oli aina ollut: vainolainen on
-kostettava, tungettelija on ajettava tiehensä! Sen Lauri tiesi, ja
-juuri sen vuoksi hän ihmetteli, että ukko niin kauan ääneti istui,
-lausumatta sitä repäisevää, ratkaisevaa sanaa, jota nuoret miehet
-häneltä odottivat ja joka oli tekevä lopun turhasta haastelusta.
-
--- En luule sovinnon puheista savolaisten ja meidän välillämme mitään
-kystä syntyvän, -- uhmalla he nytkin tänne tulivat...
-
-Kaikki luulivat Ukon näin kylmästi kieltäytyvän keskusteluista, ja
-rannalla jo Tarvainen teerevänä omille sovinnonpuhujilleen ilkkui:
-
--- Siinä kuulette Karmalan noidan sovinnon!
-
-Ja alakuloisena Suopeltokin huokasi:
-
--- Syntyneekö kystä siitä ainaisesta torastakaan!
-
-Mutta kaikkien ihmeeksi Ukko rauhallisesti jatkoi:
-
--- Mutta kun lienee savolaisilla jotakin vakavaa rauhasta ja rajoista
-puhuttavana, kun lienee heillä vilpitön mieli, niin voin minä sitäkin
-puhetta kuunnella, sittenpähän näkyy, mitä siitä syntyy.
-
-Helpotuksen huokaus pääsi naisten rinnoista, kun he sydän ahdistuksessa
-soutoteljoillaan istuivat ja tuskaisina odottivat, mihin tämä väittely
-päättyisi. Kummastellen katselivat nuoret miehet toisiaan, pettymystä
-ja kiukkua kuvastui monenkin silmistä ja turhaan koetti Laurikin
-ukkonsa harmaista kasvoista lukea, mitä tämä viimeisellä puheellaan
-tarkoitti. Mutta savolaisten rannalla supateltiin hetkinen hiljaa,
-väiteltiin ja väisteltiin, ja vihdoin astui Suur-Savon Kylliäisen
-isäntä, joka hänkin oli savolaisten johtomiehiä, pari askelta rannemmas
-ja huusi:
-
--- Meillä on se mieli, että koetetaan asiat kerran sovinnossa
-selvittää. Jos lienee teissä, niinkuin tuntuu, sama tuuma, niin
-soutakaa maihin -- puhutaan!
-
-Syntyi hetken äänettömyys. Hämäläiset oivalsivat, että Savon miehet nyt
-tunsivat heikommuutensa ja siksi noin sovinnollisiksi heittäytyivät, ja
-se heistä monta suututti. Mutta Suopelto piti asian jo selvänä, hän
-antoi merkin soutajilleen ja samassa hänen venheensä aallokosta
-laskikin jo rannalle, toki kappaleen matkan päähän savolaisten
-valkamasta. Vielä viipyi salmella ukon venhe, ja sen liikkeitä ne
-toisetkin yhä odottivat. Mutta jo tarttui Erä-ukko huoparimeen ja
-lausui elpyen:
-
--- No, hyvä, lasketaan siis maihin, katsotaan, mitä merkitsee
-savolaisten sovinto. Mutta muistakaa, miehet, aseet mukaan maihin
-noustessamme, sitä myöten vain heidän aikeisiinsa luotan!
-
-Niin seisoivat hetken kuluttua Hämeen miehetkin saman saaren rannalla,
-jossa paloi savolaisten rantatuli, seisoivat ääneti vakavana, tummana
-joukkona, joka ei siinä itseään oikein kodikkaaksi tuntenut. Mutta
-Suopelto, Pilvenperä ja muutamat muut sovinnon miehet nousivat ylemmäs
-törmälle savolaisten luo, pannakseen alulle sen neuvottelun takamaiden
-erottamisesta, jota varten he olivat maihin tulleet. Siinä vaihdettiin
-jo sana ja toinen, mutta perin kankeasti se tarina luisti; epäilystä
-huokui sanoista ja sanain lomista, kaarrellen karttoivat sovinnonkin
-miehet liiaksi lähestymästä toisiaan. Rantahiekalla lähenivät toisiaan
-sitävastoin nuoremmat miehet, toistensa aseita tarkastellen, mutta
-vielä tylympinä he silmäyksiä vaihtoivat, sanoja eivät yhtään.
-
-Tästä parvesta astui tuokion kuluttua törmälle neuvottelevain miesten
-luo Karmalan ukko, asettui tapparansa varaan miesjoukon eteen seisomaan
-ja kysyi:
-
--- Kuinka kulkee tarina? Mistä te oikein puhutte?
-
--- Siitä, mitä myöten kummankin heimon olisi pyydettävä, vastasi
-Suopelto neuvotonna, kun ei ruvennut keskustelua alkuunkaan saamaan.
-
--- Vai siitä! No, kumman ovat siis nyt aluksi apajat tämän saaren
-ympärillä, se kai lienee ensiksi selviteltävä? -- Tällaisen kekäleen
-heitti ukko ilmeisesti tahallaan neuvottelevain miesten keskelle ja
-jatkoi sitten itse: -- Mehän tiedämme, että nämä apajat, joihin juuri
-nuottaamme soudimme, ovat hämäläisten vanhoja apajia, monet peräthän me
-tälle rannalle olemme vetäneet. Vai eikö ole niin asia?
-
-Se väite tärähti terävänä mieliin molemmilla puolin ja kuumensi heti
-taas veret. Poutanen koetti kyllä tovereitaan rauhoittaa ja Suopelto
-virkahti melkein moittivasti:
-
--- Siitähän nyt juuri olisi sovittava.
-
-Mutta silloin ukko kiivastui:
-
--- Minä en rupea tinkimään siitä, mikä on omani -- minä sen pidän.
-Tässä ei ole valittava muuta kuin: joko lähtevät savolaiset taikka me
-tältä apajalta pois. Mutta minä en lähde!
-
-Jo kuului suuttumuksen surinaa savolaisten joukossa. He ryhmittyivät
-taas sivummas ja Tarvaisen äijä se taas äkäisenä ärähti:
-
--- Ehkä lähdet, jos lähetetään!
-
--- Ka, jompikumpi lähtenee!
-
-Taas olivat jo yhtyneet miehet toisistaan loitonneet ja murjottivat
-karsaina vastakkain. Siellä törmällä älyttiin, ettei ukko suostu
-sovintoon muilla ehdoin kuin että savolaiset peräytyvät. Mutta alempana
-vesirajassa olivat nuoret miehet sillävälin yhä enemmän ärtyneet.
-Siellä he jo viskelivät kompasanoja vastakkain, sana syntyi sanasta ja
-siitä virisi pian äänekäs kina. Joku savakko siellä ivaili hämäläisiä
-naistenvarkaiksi, viitaten kai Tuiran kesäiseen onnistumattomaan
-ryöstöyritykseen, ja sille toiset tyrskähtivät nauramaan. Mutta se se
-kävi kuumaverisen Vilpun sapelle, hän astui esiin ja uhmaili
-ivailijalle:
-
--- Käy miehen vastukseksi, jos et itse liene naisuros!
-
-Vastaukseksi lennähti vain kivi savolaisten parvesta Tuiraa kohti, joka
-sen toki kiireisellä liikkeellä sai väistetyksi. Mutta siitä
-hytkähtivät Hämeen miehet, he tarttuivat tuimina aseisiinsa, ja samalla
-kuului törmältä, jossa neuvottelijatkin olivat kääntyneet rantatoraa
-kuuntelemaan, ukon ääni melkein ilkkuvana:
-
--- Kas niin, pojat, sen jo arvasin. Näin meitä vastaanottavat
-savolaiset, jotka meidät rauhan miehinä rannalle kutsuivat!
-
-Ja hän lähti kiireesti törmältä alas astumaan, ikäänkuin johtaakseen
-noita kiihtyneitä nuoria miehiä, ja virkkoi laskeutuessaan:
-
--- Mutta kun me kerran tänne on tultu, niin täällä me nyt pysymmekin!
-
-Silloin suhahti nuoli kentän poikki, savolaisten rannalta, muutaman
-pajupehkon takaa. Ja ampuja oli kyllä tiennyt, kehen hän tähtäsi:
-rautapää nuoli iski Karmalan ukon vasempaan olkapäähän, kun hän juuri
-keskirinnettä alaspäin astui, siihen iski ja upposi syvälle
-kainalolihaksiin, joihin värähtämään jäi.
-
-Tuskan tuntien vanhus horjahti ja nojasi viereistä koivua vastaan.
-Mutta se nuolen isku löi samalla kuin salamanisku molempiin
-miesjoukkoihin. Savolaiset ensin tuokioksi nolostuivat, ja Pouta-Paavo
-kuului siellä valittavalla äänellä moittivan miehiään, mutta samassa jo
-heilahtivat aseet esiin heidänkin parvestaan, ja ahteella syntyi pian
-määrätön hälinä.
-
-Mutta ainoastaan hetkeksi oli ukko koivun kylkeä vastaan hervahtanut.
-Tuokion kuluttua hän oikaisihe taas suoraksi, kiskaisi verisen nuolen
-irti kainalostaan ja huusi sitä huiskuttaen melkein riemuavalla
-äänellä:
-
--- Tätä se oli savolaisten sovinto, siinä näette salakytän nuolen!
-Mutta etpä osunut sydämeen, sinä pelkuri pensaantakalainen, vielä on
-pystyssä Karmalan Erä-ukko ja vielä iskee sen oikea käsi. Nyt
-eteenpäin, Hämeen miehet, pois ajetaan nyt katalat rannoiltamme!
-
-Mutta jo hänen sitä puhuessaan olivat Hämeen miehet vihansa vimmassa
-rynnänneet eteenpäin tuota kavalaa tekoa kostamaan, ja tuliteräisinä
-välähtivät heidän aseensa laskeutuvan syyspäivän hohteessa. Tuossa
-tuokiossa koko ranta riehui yhtenä tuiskuna, kuin jos olisivat sinne
-kaikki hiisien hirmut lasketut irti intohimoissaan temmeltämään. Ja
-rynnätessään huusivat Hämeen miehet:
-
--- Erä-ukkoa ampuivat, katalat!
-
--- Sitä varten ne meidät tänne hakivat!
-
-Yksin Suopellon Sipikin, joka vielä tuokio sitten oli rakennellut
-rauhaa, syöksyi nyt miestensä etunenässä, keihäs ojossa, savolaisia
-vastaan, karjuen:
-
--- Nyt ei ole sovintoa eikä armoa, nyt ilkityö kostetaan!
-
-Odottamattoman nuolen vaikutuksesta hetkeksi typertyneet Savon miehet
-asettuivat vastarintaan, torjuakseen hämäläisten hurjan hyökkäyksen.
-Tulinen tosiottelu leveni pitkin ahdetta; siellä kaikui huutoja ja
-kirouksia, miehiä jo voihkien kaatui ja koko sitä temmellystä säesti
-venheistä katselevain naisten avuton ulina. Mutta ylinnä soi Karmalan
-ukon riemahteleva yllytysääni:
-
--- Ajakaa järveen kuokkavieraat, juuri niin, näytetään nyt savakoille,
-mistä raja kulkee...!
-
-Mutta taistelun näin ahteella soidessa riehui pajukon luona
-vesirajassa, siinä, mistä vihan nuoli oli lentänyt, yhtä tuima ottelu,
-leppymätön ja toivoton, vaikkei sitä törmälle näkynyt. Karmalan Lauri
-oli seisonut hämäläisten sivustalla rantahiekalla, silloin kun tuo
-kavala nuoli ukkoa kohti lennähti, ja sieltä nähnyt jousimiehen, joka
-laukaistuaan kiireesti laski maahan aseensa. Rajaton inho oli hänen
-mielensä täyttänyt, hänet oli sytyttänyt uusi ja vanha kosto, ja
-tovereitaan odottamatta oli hän kirves koholla juossut hietikon yli ja
-pajukon läpi ampujan kimppuun. Samassa hän ampujan tunsikin; se oli
-Tarvaisen kiilusilmäinen Ohto, savolaisten sisukkain mies, jonka kanssa
-hän jo ennen oli käsirysyssä ollut, -- häntä tavoitti nälkäisenä Laurin
-isku. Mutta vaaniva savolainen oli ajoissa nähnyt hyökkäävän
-nuorukaisen, oli väistänyt hänen iskunsa ja tarttui nyt hänen
-rinnukseensa, painaakseen hintelämmän miehen käsivoimalla alleen.
-Kotvan kesti sitä hurjaa sylipainia. Mutta vähitellen taipuivat Laurin
-nuoremmat jäntereet, hän painui polvilleen... Mutta hän ei tahtonut
-kostamatta kaatua, hänen mieleensä välähti isänsä surma ja sukunsa
-suru, hän ponnisti yhä polviltaankin, nosti koholle pitelijänsä ... ja
-juureva mies roiskahti rantakiven yli, keikahti selälleen vesirajaan.
-Laurilta oli pudonnut kirves, hän tempasi vihollisensa siinä vieressä
-lepäävän jousen ja iski sen vaskitetulla varrella voimansa takaa Ohtoa
-otsaan. Kuului kamala parahdus, veri tulvahti esiin ja punersi
-rantaveden...
-
-Läkähtymäisillään läähätti Laurin rinta, hän tapaili henkeään, päätä
-huimasi, -- tuo ponnistus oli ollut liian kova. Mutta samalla näki hän
-kahden savolaisen rientävän kaatuneelle Ohdolle avuksi; hän kääntyi
-törmälle päin, juoksi, kompastui, lankesi, -- hervonnut oli ottelussa
-polven jänne... Ja siinä hän nyt makasi, surmaniskua odottaen.
-Savolaiset juoksivat häntä kohti, -- mutta perille asti eivät ehtineet,
-se isku ei tullut...
-
-Lauri nousi, katsoi. Tuiran Vilppu se oli hänen avukseen ehdättänyt ja
-pysähdyttänyt viholliset. Mutta peräytyessään nostamaan toveriaan
-vesirajasta viskasi savolaisista toinen juuri sillä hetkellä keihäänsä
-Tuiraa kohti; se upposi syvälle apumiehen reiteen, ja Laurin oli nyt
-vuorostaan kannettava pahoin haavoittunut ystävänsä venheille, missä
-itkevät naiset jo toistenkin haavoja sitoivat. Palatessaan ahteelle
-näki Lauri jo taistelun talttuneen. Hetken se vain olikin kuumana
-riehunut, nyt jo savolaiset väistyivät. He eivät olleet kestäneet
-Hämeen miesten vinhaa hyökkäystä, itsensä Tarvaisen siellä nyt täytyi
-kehoittaa:
-
--- Venheille, Savon miehet, soutamaan!
-
-Mutta Erä-ukko liehui muita pitempänä omiensa keskellä ja huusi
-ilkkuen:
-
--- Soutamaan, pakosalle, sanoinhan sen jo, -- älkääkä palatkokaan enää!
-
-Mutta se iva puraisi syvälle savolaisten sisukasta johtajaa. Hän
-kääntyi vielä kerran taaksepäin, antaakseen iskun tuolle vihaamalleen
-noidalle, joka vaikka verta vuotavana vielä hänen jäljessään tappara
-ojossa juoksi. Mutta se hetken viivähdys maksoi savolaisten
-valkotakkiselle johtajalle hengen. Hänen omat miehensä loittonivat
-hämäläisten takaa-ajamina hänen ympäriltään, hän eksyi umpimutkaan ja
-yrittäessään vihdoin paeta sai vaahtosuinen vanhus toisen vanhuksen
-tapparasta viimeisen iskunsa. Siihen seisahtui ukkokin, katsoi
-kaatunutta vihollistaan ja hänen silmässään salamoi tyydytetty kosto.
-
-Henkiin jääneet savolaiset juoksivat sillävälin sekasortoisena laumana
-venheilleen, jotka heidän naisensa jo olivat vesille työntäneet,
-tyrkkivät hädissään toisiaan, kahlasivat syvälle veteen ja viskausivat
-siellä suinpäin aluksiinsa. Siinä kuppelehti miehiä päällekkäin, toisia
-juoksi vielä rantaa myöten takaa-ajavain edestä, ja viimeisten
-savolaisten oli uimasilleen heittäydyttävä pelastuakseen edes siten
-rannasta loittonevain venheittensä perään...
-
-Pakenevain kintereillä olivat Hämeen miehet voittonsa hurmaamina
-juosseet rantahiekalle asti ja survoivat sieltä vielä keihäitään
-pakoon ehättäviin venheisiin, joissa vallitsi sanomaton sekasorto ja
-joita johdotta jääneet savolaiset koettivat henkensä hinnalla
-vasta-aallokkoon soutaa. Mutta vesille eivät hämäläiset enää lähteneet
-pakenevia tavoittamaan, siksi uupuneita jo olivat hekin, siksi syrjässä
-olivat heidän omat venheensä. He vain riemulla tuota pakoa katsoivat ja
-aina väliin vielä nuolen lennättivät loittoneviin aluksiin.
-
-Tässä miesjoukossa seisoi Laurikin, vielä taistelun huumaus korvissaan.
-Mutta hänen huuliltaan ei riemun huutoa lähtenyt. Erään venheen
-keulateljolle kyyristyneenä näki hän nuoren tytön, jota hän ei
-tuoksinan aikana ollut hetkeäkään muistanut. Nyt vasta palasivat
-muistot. Se ei itkenyt, tuo kalpea tyttö, ei ulissut toisten naisten
-tavoin eikä käsiään väännellyt, mutta sitä raskaammalta näytti hänen
-äänetön surunsa. Verkalleen käänsi hän päänsä venheestä rannalle päin
-ja hänen kauhua kertovat katseensa sattuivat Laurin tähystävään
-silmään. Vedetön, mutta valittava, murheen murtama, oli se
-jäähyväissilmäys, ja sellaiseksi se, kun venhe samassa salmesta kääntyi
-saaren taa, nuorukaisen sydämeen painui.
-
-Jotakin särkynyttä tunsi Lauri rinnassaan, kun hän riemuavain
-toveriensa keskeltä taas saareen päin kääntyi. Mutta suruksipa muuttui
-siellä ahteella toistenkin riemu. Melkein joka talon miehiä makasi
-siellä vainajina taikka haavojaan valitellen. Hengettömänä lepäsi
-siellä Olkkolan isäntä, nuolenpää vieressään, viimeisiä henkäyksiään
-veti Voipalan nuori perijä, ja Koskipää oli kaatunut katajikkoon, johon
-hän vihollisen oli ajanut ja iskenyt. Surun sortamina seisoivat omaiset
-näiden jäykistyneiden ruumiiden luona, ja valitellen koettivat naiset
-nurmella lepääväin verihaavoja tukkia. Haavoitettunsa olivat viholliset
-toki saaneet mukaansa, mutta montapa makasi heitäkin kuolleina
-rinteellä.
-
-Mutta sen hävityksen keskellä istui Karmalan vanhus, vielä tappara
-kädessään, kivellä Tarvaisen luisevan ruumiin vieressä, jonka
-kangistuneista suupielistä vielä tursui verensekainen vihan vaahto, ja
-onnellinen hymy kirkasti Erä-ukon partaiset kasvot. Mutta kalpealtapa
-hän sentään näytti itsekin ja voipuneelta, ja huolestuneena Lauri,
-rannasta hänen luokseen astuessaan, kysyi:
-
--- Miten on laitanne, ukko, onko haavanne tukottu?
-
--- Ei se mikään haava ole, nuolen naarmu vain, ei se tukkoja kaipaa,
-vastasi vanhus halveksuen.
-
--- Mutta katso, mekkosi on paksussa hurmeessa, vieläkin vuotaa verta!
-
-Nyt sen vasta ukko itsekin huomasi, ja pian siihen kertyi muitakin
-avaamaan hurstista paitaa. Sieltä löytyi karvaisen rinnan kupeelta
-ruosteisten nuolensärmäin repimä haava, syvä ja sälöinen. Mutta vanhus
-ei vieläkään sitä tosiasiaksi arvannut. Ja sillaikaa kuin hänen
-haavaansa tukettiin, puhui hän lepokiveltään rohkaisevia lohdutuksen
-sanoja sureville, masentuneille erämiehille:
-
--- Älkää itkekö kaatuneita, sulo on sotahan kuolla. Raskaalta tuntuu
-kyllä vainajia nähdä, mutta se hinta meidän oli maksettava, jotta
-savolaiset kerrankin saataisiin älyämään, ettei heidän ole näille
-vesille pyrittävä. Nyt on erämaa taas meidän ja meillä se pysyy, jos
-vain huolellisesti apajoitamme varjelemme...
-
-Mutta Ukon rohkea riemu ei muuhun eräväkeen tarttunut. Surevina
-suorittivat Hämeen miehet viimeiset tehtävänsä tällä taistelun
-anteella: korjasivat venheisiin haavoittuneet ja hautasivat vainajansa,
--- kaatuneet viholliset he jättivät maan päälle makaamaan. Sitten he
-kiireisesti lähtivät soutamaan pois tästä kalman saaresta, jota he nyt
-Sotasaareksi sanoivat, soutamaan samoja salmia, joita savolaiset äsken
-olivat kulkeneet. Tuuli oli illaksi tyyntynyt, autiona siinsi taas
-kellervälehtoinen hiekkarantasaari suuren eräjärven keskessä, ja
-ensimmäinen kaarne laskeusi pian lennostaan tuolle hiljaiselle
-rannalle, jossa äsken oli soinut intohimojen mylvivä pyörre.
-
-Etuvenheen perässä, vanhalla kunniapaikallaan, tahtoi Erä-ukko nytkin,
-voitosta palatessaan, istua, vaikka hän olikin verenvuodosta kalpea ja
-vaikka vihavoimaan ruvennut haava estikin häntä muuta kuin yhdellä
-kädellä perää pitämästä. Sairaaksi hän ei tahtonut heittäytyä, ei,
-suoraksi hän selkänsä oikaisi, kun hän siinä uupumusta tunsi, ja
-suorana hän venhekuntansa kotilahteen viiletti. Mutta ennenkuin rantaan
-ehdittiin, niin jopa putosi huopari hervonneesta kädestä, vilun väreet
-vanhusta puistattivat ja taluttamalla oli ukko vietävä saunaan,
-nahkaselle vuoteelleen.
-
-Huolestuneina valvoivat monet väsyneet, murheiset Hämeen miehet tänä
-iltana rantanuotiolla. Jokohan sittenkin teki pillojaan viholaisen
-lemmonnuoli, mistä sitten apu saadaan, jos auttaja kaatuu? -- niin he
-toisiltaan kyselivät. Aamuyöstä kutsui ukko Laurin ja Suopellon
-luokseen. Nämä näkivät heti, että haavakuume oli yöllä yltynyt ja
-nopeasti myrkyttänyt vanhat veret; hämäräksi oli jo käynyt
-johtajavanhuksen silmän kiilto, ja heikentyneellä äänellä hän heille
-puhui. Mutta mieli oli vanhuksella terve.
-
--- Minun aikani on kypsi, sanoi hän, -- kostettu on sukuni surma,
-voitettu vainon mies, joudan pois. -- Hän kääntyi sitten pojanpoikansa
-puoleen ja virkkoi lempeästi: -- Kostoa neuvoin tuonoin sinullekin,
-kostoa ja vihaa, siihen olen kasvanut. Mutta sinulla on nousuaika
-edessäsi ... sitä olen yökauden ajatellut ... tuota eilistä
-muistellessani. Niin, ehkä olet, Sipi, oikeassa, ehkei tämä ainainen
-tora lopultakaan elätä. Punnitkaa itse, onko rauha parempi kuin sota;
-minä en voinut sopia, ehkä voitte te...
-
-Hänen raukea silmänsä pysähtyi taas pitkäksi hetkeksi Lauriin. Ja hän
-jatkoi:
-
--- Katselen sinua, Lauri: sinussa on vartta, on mieltä, on miestä, erän
-kovat kestät, tapellakin osaat... Mutta ei ole sinussa sittenkään samaa
-sisua kuin oli isässäsi ja minussa. Toinen aika voi vaatia toista
-miestä. Sinun ajettavaksesi jää kerran meikäläisten asia; aja se
-heimosi onneksi, vaikkapa rauhan teitäkin. Mutta muista: niitä maita,
-jotka ovat ostetut heimosi verellä, niitä älä heimolta hinnatta heitä!
-
-Niin hän puhui, ja taas valaisi nuortean auvon ilme hänen kasvonsa,
-joilta jo kuumeen hehkukin kelmeni. Vielä hän kuitenkin riemahtaen
-virkkoi:
-
--- Kostamatta en kuitenkaan katoa ... kostin jo itse!
-
-Ja se ilon ilme jäi hänen kasvoilleen, kun hän siinä hiljaa,
-valittamatta, makasi ja aamun valetessa hiljaa kuoli. --
-
-Muutamia päiviä myöhemmin souti hämäläinen erämatkue jo myödyttäviä
-vesiä kaukaisilta haukijärviltään etelää kohti. Myrskyisiksi kiihtyivät
-syystuulet suurilla selillä, ne repivät puut rannoilta lehdettömiksi,
-ne kaatoivat honkia palolla ja läikyttivät laineita lastissa olevain
-venheiden varpelaitojen ylitse. Mutta väsymättä kiskoivat kovettuneet
-kourat aluksia aallokon halki, ja kun virtavesille saavuttiin, niin
-levähtämättä laskettiin kohisevat kosket ja suvannoilla nostettiin
-lehtipurje avuksi.
-
-Kotikyliin paloi näet mieli syksynpimeiltä saloilta. Kotimatkalle
-olivat hämäläiset -- vanhalle johtajalleen saunarantaan kummun luotuaan
--- lähteneet heti kun haavoittuneet suinkin jaksoivat taivalta tehdä.
-Savolaisten pelko ei heitä siihen enää ajanut, nämä olivat näet
-sota-illan jälkeen kiireesti paenneet soittensa taa. Mutta avuttomiksi
-Hämeen erämiehet sittenkin itsensä tunsivat ja alakuloisiksi: paljon
-verta, monta uhria oli taas tämä kalaretki vaatinut, suru asui
-kotiinpäin soutavain miesten mielissä.
-
-Mutta yhtä painoa he eivät vieläkään päässeet kulkemaan
-rintamaankyliinsä asti. Kun he saapuivat Venheheittoon, jossa
-tavallisuuden mukaan saaliista suurin osa kätkettiin rotkoihin, sieltä
-suksimiesten talvikelillä haettaviksi, niin huomattiin, että Tuirassa
-ei ole vielä miestä pitkien metsätaipaleiden poikki kotiinsa
-kävelemään. Muut haavoittuneet olivat jo kutakuinkin kostuneet, hänen
-reidessään oli vielä tuuranreikä auki, ja huonoksi se oli vienytkin
-verevän miehen. Sairasta ei tietysti voitu yksin salolle jättää, mutta
-pitempään ei erämatkue myöskään malttanut sinne jäädä. Siitä pulmasta
-kauan neuvoteltiin miesten kesken. Vihdoin virkahti Suopelto:
-
--- Jonkun on jäätävä Vilpun kanssa tänne, kunnes talvella täältä
-saaliit haetaan. Kuka jää Jämsän miehelle kumppaniksi?
-
-Lauri oli jo aiemmin tarjoutunut jäämään henkensäpelastajan toveriksi
-salolle, mutta siitä tarjouksesta ei Vilppu huolinut; hän tiesi, että
-Lauria tarvittiin viemään suruviestiä Karmalaan ja hoitamaan Erä-ukon
-hänelle jättämiä tehtäviä. Poissa oli vanha leikkiluonto nyt
-veitikalta, siinä hän lepäsi avutonna lehtivuoteella Kihosjoen
-partaalla ja virkkoi katkerasti neuvottomina ääneti seisoville
-miehille:
-
--- Ei tarvitse jäädä kenenkään, jo joudan tästä yksin kuolemaan!
-
-Mutta silloin kuului neuvottelevain miesten kehään arka naisääni, joka
-sivulta kuiskasi:
-
--- Minä jään.
-
-Miehet kääntyivät katsomaan. Se oli Karmalan nuori Enni, joka oli
-sydäntään pidellen kuunnellut miesten puheita sen kulkijapojan
-kohtalosta, jota hän kenenkään tietämättä mielessään rakkaana piti.
-Ihmetellen huudahti Lauri:
-
--- Sinäkö, Enni, jättäytyisit salolle?
-
-Punaisiksi olivat karahtaneet neitosen kasvot, kun kaikki olivat häntä
-katsomaan kääntyneet, -- hän ujosteli nyt havaitessaan, että oli näin
-yhtäkkiä salaiset tunteensa toisille ilmaissut. Mutta Tuiran Vilppu,
-joka oli maannut väsyneenä ja välinpitämättömänä, hän nyt kuin elpyen
-istualleen kimmahti, hänen raukea katseensa kirkastui ja vanhaan
-tapaansa hän taas iloiten virkkoi:
-
--- Jäisitkö Enni, jäisitkö todella toverikseni salolle talvikaudeksi,
--- me kahden vain!
-
-Nyt voitti tyttökin ujoutensa, ja rohkeana hän astui haavoitetun
-viereen:
-
--- Jäänpä vaikka moneksikin talveksi, -- etkö sitä arvannut?
-
--- Enpä uskaltanut, mutta nyt en joudakaan kuolemaan! Tule, jäädään
-tänne takamaille elämään, tänne sauna saakaamme! Nyt kyllä pian haavani
-paranee enkä ikävöi enää Jämsänjoelle!
-
-Miehet katselivat iloisesti hymyillen tätä kohtausta autiolla
-jokirannalla, ja pian virkkoi Pilvenperä:
-
--- Taitaa olla lemmen liitto siinä tekeillä, perhekunnan alku
-takamaille, eipä sitä apua arvattukaan!
-
-Mutta Suopelto puhui innostuen:
-
--- Se on oikein, koskapa yhteen kuulutte, niin perustakaa vain kotinne
-tänne takamaille. Me kyllä teille tänne jykevän pirtin rakennamme ja
-eväitä heitämme, ettei hätä heti heiluttele. Ja vaikkei ole pappia
-aviotanne vihkimään, niin yhtä pyhä se liittonne silti on, kun sen koko
-erämatkue vahvistaa, -- voittehan sitten joskus tulla papinkin luo,
-samalla kuin lapsenne ristitte, silloin on yksi tie ja kaksi asiaa.
-
-Siinä oli Kihoskosken kupeella komea kuusikko ja sen rinteellä tiheä
-lehto, johon hyvästi saattoi saunan kätkeä, -- siihen eräjoukko kävi
-yhteisvoimin nuorelle väelle salopirttiä rakentamaan, ja parissa
-päivässä se oli jo valmis. Ensi tuli tehtiin uuden tuvan uuniin, sen
-valossa Leena-muori nuorikolle ensi taikinan vastasi ja hilpeät
-hääjuhlat siinä joukolla vietettiin.
-
-Mutta erojuhlat samalla. Sillä seuraavana aamuna läksi hämäläisten
-erämatkue painumaan lounaisille metsäpoluille, jättäen kaksi nuorta
-ihmistä pitkän talven ajaksi yksinäiselle salolle, missä ei kymmenien
-peninkulmain kuuluvilla muuta ihmistä asunut. Mutta rohkeina jäävät
-lähteville hyvästinsä lausuivat, ja iloisina he sulkivat ovensa
-syysmärkään poistuneiden jälkeen, kätkeytyen niin kahden oman tupansa
-lämpimään.
-
-Hetkeksi pysähtyi vielä erämatkue Kihoskosken harjulle katsomaan,
-kuinka Tuiran salopirtistä nouseva savu hienona hiveli syysmetsän
-märkiä latvoja, ja kyynel silmissään virkahti Leena-muori:
-
--- Ei ole niillä raukoilla mihin turvautua, jos tulee vieraaksi tauti
-tai korven kontio.
-
-Mutta vakavana vastasi Sipi:
-
--- Toisiinsa turvautuvat. Rohkeutta siltä kysytään, joka noinikään
-salolle pirttinsä perustaa. Mutta niin ne ovat erämaat asutettavat,
-niin ne ovat asutetut ennenkin, ja ehkä on eletty onnellisempinakin
-silloin kuin nyt rintamailla!
-
-Mutta syrjemmässä muista seisoi Karmalan Lauri ääneti katsellen tuota
-erämaan keskeltä hienosti kiemurtelevaa savua, ja kaihoten, kadehtien
-hän ajatteli ystävänsä onnea. Noin olisi hänkin tahtonut saada kerran
-mielittynsä keralla jäädä sydänmaan saunaan, kahden vain, syrjään
-ihmisten kiistoista ja kilvoituksista. Mutta se hänen hiljainen
-unelmansa, se oli kostoon särkynyt. --
-
-Usein oli suru erämiesten matkassa kotosalle kulkenut ennenkin, mutta
-harvoin olivat suruviestit niin suuret olleet kuin tänä syksynä. Niitä
-kulki nyt joka kylään niiden matkueiden mukana, jotka rintamaan
-laidassa eri tahoille haaraantuivat.
-
-Mutta raskain viesti oli Laurilla vietävänä, hänen yksin astellessaan
-lehtoa pitkin Karmalan lahteen. Etäältä vaarojen takaa kumahteli kuin
-haudasta kirkonkellojen soitto, -- oli lauantai, pyhäksi soitettiin, --
-ja hän ajatteli, että saavat ne nyt pitempäänkin soida, kuolinkellot.
-Penikin käveli siinä vakavana hänen rinnallaan, ikäänkuin sekin tuntien
-raskaaksi sen viestin, joka heillä oli kotiin vietävänään.
-
-Mutta kun Lauri kotipihalle saapui ja tarinaansa kertomaan kävi, niin
-tunsi hän mielessään kylmän puistatuksen. Kenenkään silmä ei siellä
-itkuun sulanut, harvan sanan sai hän vastauksekseen, -- tuntui melkein
-kuin se hänen tuomansa tuonenviesti jo olisi ollut tuvassa tunnettu. Ja
-niinpä hänelle emäntä jo ennen kuin Lauri suunsa avasi virkkoikin:
-
--- Taasko tappelitte, veriin miehiä menetitte, vaarinkin sinne jätitte.
--- Niin, jo sen tiedän, nähnyt sen olen, nähnyt vihanvenheitä
-vierekkäin rannalla ja ruumiita olen nähnyt hautoihin laskettavan.
-Mutta missä on Enni, vihkimättä lapsen salolla naititte...
-
-Lauri tiesi kyllä, että tuo sairaalloinen emäntä Mustanahon karsikossa
-usein loveen lankeili ja kaukaisia asioita katseli, -- olihan se
-ennakolta nähnyt senkin tappelun, johon häneltä mies ja lanko oli
-kaatunut, ja siitä asti se olikin noin kummaksi käynyt. Mutta kaameata
-oli Laurista sittenkin kertoa sanomiaan tuolle kylmälle tietäjälle,
-joka jo salatkin tunsi. Eikä lämpimämpi ollut sedänkään vastaus, kun
-Lauri tälle vaarin kuolemanviestiä kertoi. Tylysti Tuomas vain virkkoi:
-
--- Surmaansa kai se isä ikäloppuna läksikin sieltä savolaisten
-tappeluista hakemaan, eihän se malttanut lähtemättä olla. Sen siitä nyt
-taas näitte!
-
-Laurilla hyyti sydäntä; nyt hän vasta oikein tunsi orpona liikkuvansa
-näillä setänsä pihoilla, joista äänetön kylmyys häntä vastaan huokui.
-Painostavalta hänestä oli siellä kyllä ennenkin tuntunut.
-Raskasmielisenä oli setä aina ahertanut siinä ilottomassa
-raadannassaan, ja kuin haamu oli tuo kärsivännäköinen emäntä siellä
-ennenkin liikkunut umpisuisena ja umpimielisenä. Mutta nuoresta
-erämiehestä tuntui sittenkin siltä, kuin joku erityinen, äänetön, salaa
-jäytävä suru ja entistä raskaampi apeus olisi nyt näillä kotituvilla
-asunut ja häntä vastaan lehahtanut. Se ikäänkuin puristi kokoon
-Laurinkin nuoren sydämen, hänet valtasi melkein pakko saada edes jonkun
-kanssa puhua, kertoa ja kuulla. Hetken tuvassa levättyään käveli hän
-senvuoksi ulos tanhualle, mistä kuului havukirveen yksitoikkoinen
-nakutus. Poika-Tuomas siellä pölkyn ääressä heilui ja häneltä Lauri
-kysyi:
-
--- Missä on Heino? -- Hän tahtoi toki saada tarinoida nuorimman
-orpanansa kanssa, joka ei mikään tuppisuu ollut.
-
-Mutta Tuomas ei vastannut, nakutti vain ääneti poikki pieniä
-kuusenoksia. Vasta kun Lauri uudisti kysymyksensä, ärähti juro raataja
-melkein äkäisesti:
-
--- Heinoko... Karannut!
-
--- Mitä puhut, karannutko kotoaan, uteli Lauri hämmästyneenä. -- Miksi
-ja minne?
-
--- Maailmalle, minne lienee livistänyt, helpompia päiviä hakemaan kai!
-
-Laurin täytyi hämmästyksensä kesken hymyillä, sillä hän tunsi noista
-sanoista niin hyvin isä-Tuomaan lyhyet puheenparret, jotka jo olivat
-hänen kuvaansakin syöpyneet.
-
-Mutta vielä hän kysyi:
-
--- Milloin se lähti?
-
--- Tässä kesällä, yöllä livisti, jälkiään ei jättänyt...
-
-Enempää ei Tuomas tiennyt kertoa. Mutta Lauri ymmärsi jo siitäkin tuon
-tuvassa vallitsevan mielialan, isännän ärtyisän äänen, emännän
-laihtuneen hahmon. On siis surua täälläkin, jäytävää surua ja soimuuta.
-Ja hän istahti hetkeksi tanhuan aidalle havumiehen viereen, katseli
-rantakedon yli järvelle, missä syysmyrsky vesiä myllersi ja
-vaahtopäisiksi särki aallonharjoja, ja hän ajatteli, että eipä ole
-oikeastaan ihmekään, jos Heino kotoaan karkasi. Sillä itsestäänkin
-hänestä tuntui, että hauskempi kuin täällä on sittenkin siellä
-syyssateisella salolla, -- ilman tovereitaan, joustaan ja Peniään,
-hänkin tänne menehtyisi!
-
-Samassa hänen silmänsä sattuivat siihen aituuksen nurkkaan, missä Ukon
-Ennille kasvatiksi tuoma tevana vielä vankina kohotteli korkeata
-kaulaansa korkean aidan tasalle. Poissa on nyt Ennikin, Karmalan ainoa
-ilolintu; kesykki on yksin jätetty siihen, eikä hoitajaa ole enää
-odotettavissakaan. Lauri käveli aituuksen luo, purki veräjän ja astui
-taputtamaan arkaa hirvenvasaa, joka suurilla silmillään tätä outoa
-lempeyttä katseli. Mutta kun hirvi tuokion kuluttua aukinaisesta
-veräjästä astui nurmelle ja sieltä pitkin harppauksin loikkasi lehtoon
-päin, niin eipä Lauri sitä pidättämään käynyt, vaan ajatteli:
-
--- Mene vapauteesi, ilotontahan täällä on sinunkin!
-
-
-
-
-VI. MAAILMALLE.
-
-
-Niin, Karmalan nuorin poika, Heino, oli karannut isänsä kodista.
-
-Eräänä sydänkesän päivänä oli Karmalan lahdelle saapunut outoja
-kulkijoita. Ne olivat olleet kuljeskelevia teinejä.
-
-Sauvat kädessä, pussit selässä he olivat tulleet, hilpeinä miehinä
-olivat taloksi heittäytyneet ja talon nuorimmasta olivat pian
-tuttavansa tehneet. Heino oli heidän juttujansa kuunnellut, kuunnellut
-heidän tarinoitaan Turun koulusta, jossa lukeminen oli työnä ja jossa
-miehestä tehtiin pappi tai lainlukija, ihaillut heidän elämänsä
-vapautta ja kadehtinut heidän kepeätä mieltään. Ja nuoret miehet olivat
-Heinon nähdä pirtin nokiseen seinään piirtäneet niitä samoja
-koukeroita, joita koulussa luettiin ja kirjoitettiin, ja antaneet
-hänelle muutaman nahkalevyn, johon itse olivat harjoituksekseen
-kirjaimia piirustaneet.
-
-Ahmien oli poika sitä kaikkea katsellut ja kuunnellut ja hänen
-sydämessään oli polttavaksi kiihtynyt se jano, jonka hän jo kesäkauden
-oli siellä jomottavan tuntenut ja joka piispanretken jälkeen ei
-sammumaan ruvennutkaan. Ne tarinat, joita piispan saattomiehet olivat
-Savon matkalla salon pojille kertoneet kaukaisen maailmansa oudoista
-oloista: linnoista, luostareista, kaupungeista ja niiden kepeästä
-elämästä, olivat syöpyneet syvälle Heinon mieleen. Kun hän sitten
-aamusta iltaan raatoi isän kovan kurin alaisena halmeella ja
-heinärannassa, pyörivät hänen yksinäisen ikävänsä mietteet noiden hänen
-mieleensä painuneiden kuvien ympärillä, ja niiden keskeltä välähti
-hänen muistoihinsa aina väliin vanhan piispan mahtava olento kuin
-pilvien päällinen ilmestys. Ja hän kertasi usein ajatuksissaan niitä
-kehoittavia sanoja, joita tämä hänelle oli puhunut: "Kun tulet
-Turkuun..." Mutta kenellekään hän ei niistä mielikuvistaan saanut
-kertoa ja siksipä Heino, varsinkin erämiesten lähdettyä Pertunjuhlain
-jälkeen kalajärville, tunsikin Karmalassa entistä syvemmin ilottoman
-yksinäisyytensä.
-
-Ehkäpä olisivat kuitenkin nuo muistot ajan oloon kalvenneet nuorukaisen
-mielestä, mutta nyt tulivat nuo kuljeskelevat teinit ja virittivät
-jutuillaan hänen mieleensä aivan uuden kaipion. Toinen heistä oli pitkä
-roikale, Pietari nimeltään, aina laulussa suin, aina kompasana
-huulillaan, ja hän se varsinkin iloisilla jutuillaan voitti puoleensa
-Heinon herkän mielen. Tämä Pietari se eräänä iltana, kun Karmalan
-tuvassa illallista syötiin, muiden iloisten juttujensa sekaan yhtäkkiä
-kysäisi:
-
--- Eikö lasketa Heinoa teiniksi kouluun, koska hänellä näkyy hyvä halu
-olevan?
-
-Mutta vihaisesti pöydän päässä istuva isä-Tuomas silloin vieraaseensa
-päin kääntyi ja ärähti:
-
--- Ei! Ja jos te käytte semmoisia juttuja hänen päähänsä ajamaan, niin
-väleen suoriatte taipaleelle tästä talosta!
-
-Mutta toinen teini, Paavali, jossa oli jo paljon papin alkua, virkkoi
-siihen isännälle melkein kiivastuen:
-
--- Mikäs häpeä se olisi, jos pojasta pappi tehtäisiin?
-
--- Pappiko, sanoit, -- herra! huudahti isä.
-
--- Niin, miksei pappi tai ruunun mies, -- sitä tietä sinne kiivetään.
-Heinolla on pää terävä, pian hän latinat oppii.
-
-Niin leperteli taas Pietari-teini, Heinon korvien yhä enemmän
-kuumetessa. Mutta silloin kävi Tuomas-isän niska taas punoittamaan,
-hänen leukansa väkätti vähän aikaa ja sitten tulivat sanat:
-
--- Jo olette te maailmankiertäjät tarpeeksi tässä talossa virkailleet,
-jo joudatte taipaleelle. Tämän talon poikia ei herroiksi opeteta eikä
-siitä asiasta toista kertaa puhuta enää tässä talossa, kun lienee
-minulla valta. Heino suorii viikatteineen heinänurmelle ja te laputatte
-matkoihinne, -- saatte uskoa jo sillä sanalla!
-
-Todeksi sen silloin ymmärsivät sekä Paavali että Pietari, ja vielä yötä
-vasten he läksivät astumaan vihaisen isännän tuvasta toiseen kylään.
-Mutta veräjälle kantoi heille Marketta-emäntä vielä eväiksi salaa
-juuston ja leivän, -- jokaisesta teinialmusta oli kirkko luvannut
-jonkun päivän synninpäästön armeliaalle antajalle, sen tiesi hurskas
-emäntä.
-
-Teinit läksivät, ja taas kuluivat päivät hitaina ja harmaina Mustanahon
-rinteellä. Mutta Heinon mielestä ei isän ankarin uhkauskaan ollut
-pystynyt karkoittamaan hiljaisia mietteitä, jotka nyt olivatkin
-entistään elävämpiä. Heinänteko loppui. Viimeisen kuivan ruon suovaan
-kannettuaan oli Heino eräänä päivänä istahtanut aitovierelle ja
-ruvennut puukkonsa kärjellä tuoheen piirtelemään niitä samoja
-koukeroita, joita oli teinien hänelle antamassa nahkalevyssä, -- sitä
-hän aina povellaan kantoi. Nuo kirjaimet olivat hänestä kuin oppaita
-opin tielle, ja niitä piirrellessään virisi hänessä taas halu lähteä
-kuljeskelevain teinien matkassa maailmalle. Se halu kävi joskus hänessä
-melkein ylivoimaiseksi. Mutta isän silmä oli häntä jo turhaan suovalta
-etsinyt, ja kun se keksi hänet aidan kupeelta kykkimästä, karjaisi
-ankara mies lähemmäs astuen:
-
--- Mitä taas kökötät siinä parhaalla työrupeamalla, vetelys?
-
--- Johan loppuivat heinäruot, vastasi Heino, koettaen piilottaa
-pergamenttipalastaan.
-
--- Nyt on nuotalle lähtö, sinua tässä vain on soutajaksi etsiskelty. Ja
-mitä kääröjä sinulla on siinä kourassasi, näytä!
-
-Heino vastasi arasti:
-
--- Se on kirjoitusta, isä!
-
--- Kyllä minä sinut kirjaan! Eikö liene niiden teinien kujeita,
-arvasinhan, vitsahousun koukeroita...!
-
-Ja isä repäisi vihaisesti kahtia Heinon kalliin pergamentin, viskasi
-palat pensaaseen ja ärjäisi:
-
--- Kujeet pois, nuottarantaan astu! Taasko luimistelet, -- mutta sen
-sisun minä sinusta pehmitän, vekara, niin että tiedät, mitä ilve maksaa
-ja mitä työ!
-
-Taas oli näet Heinon silmässä välähtänyt se uhkamielen salama, jota isä
-ei suvainnut. Poika keräsi kiireellä pensaasta revityn lehtensä
-palaset, ja samalla hänessä ikäänkuin päätökseksi kypsyi tuo salaa
-kytenyt tosiuhman halu. Ja rantaan päin kävellessään hän itsekseen
-hoki:
-
--- Se jo riittää, nyt tiedän, minkä teen, ja nyt sen teen!
-
-Sitä mielessään hokien souti nuorukainen tänä iltana raskasta
-nuottavenhettä; hänen sydämensä ympärille ikäänkuin kasvoi umpinainen
-kuori, joka sitä nopeammin kovettui, kun isä tuontuostakin vielä hänen
-voimattomuuttaan ivasi:
-
--- Tuomas vetää hartiaväellä, hänen soutuaan nuotta tottelee, -- mutta
-katsopas tämän vätystäjän näykkimistä!
-
-Koetti harvapuheinen äiti toki nuorimpaansa puolustaa:
-
--- Heino on heikompaa tekoa ja nuorempikin, vielä...
-
--- Ja laiskempi, murahti isä. -- Mutta tiedän minä rohdon sille
-taudille.
-
-Mutta se uhkaus vain terästi Heinon sisua, se vain tuki hänen
-päätöstään.
-
-Sumuinen, kostea oli yö, kun nuottamiehet kotiin saapuivat ja väsyneinä
-pirttiin pitkälleen retkahtivat. Mutta Heinolla oli silmät auki, hänen
-siinä uuninkupeella veljensä vieressä maatessaan, hänessä painiskelivat
-pitkin yötä yhä mielen uhma ja kodin rakkaus. Äiti tuntui levottomasti
-nukkuvan; olipa kuin hän olisi aavistanut poikansa mietteet, ja kerran
-hän jo nousi, seisoi tuokion Heinon vuoteen vieressä ja viskasi raanun
-hänen peitokseen. Ja silloin horjahti pojan äskeinen, luja päätös.
-Mutta taas kuului isän kuorsaus uunilta, ikäänkuin toruvana sekin, ja
-silloin paatui jälleen nuori sydän. Niin hän taistellen makasi: ei
-ollut rauhaa nukkua, ei ollut tarmoa nousta.
-
-Jo pilkisti päivä räppänän raosta ja valoi punaa päreorsille. Heino
-säpsähti: isä herää kohta, nousee, äskeinen päätös on mennyt, -- suoria
-vain vanhan kurin alle, ilman iloa, ilman armoa...!
-
-Ei, vielä on aikaa, vielä nukkuu perhe, vielä voi hän tavata etelään
-päin kulkeneet teinit... Melkein vavisten nousi Heino, hiipi ulos ja
-seisoi hetkisen neuvotonna pihalla. Mutta tuvasta kuului isän rykäys:
-poika juoksi aittaan, otti sieltä leipäparin ja suolakaloja väliin ja
-laskeusi rantaan, jossa ukon hänelle veistämä pikkuvenhe piiloili
-pajukossa. Sen hän potkaisi irti vesikiviltä...
-
-Se oli tehty, ja tuntuipa kohta kuin helpommalta, kun hän nousevan
-päivän kultaamaa lahtea myöten souti selälle ja niemestä etelään
-kääntyi. Tuoreen metsän tuoksu lehahti rannoilta, raitista oli
-hengittää aamuinen ilma, kevyttä oli soutu nyt, ei työlästä, niinkuin
-iltayöstä nuottavenheessä.
-
-Heino tiesi, minnepäin teinit olivat kulkeneet, ja heitä tapaamaan hän
-souti. Mutta kotikyläin kuuluvilla ei hän tahtonut taloissa käydä, ja
-hän souti senvuoksi selän yli toisensa perästä, jättäen kauas
-autereeseen ne saaret, jotka kotilahteen kuulsivat. Vasta kun päivä
-korkeimmilleen nousi, leväytti poika airojaan ja laski venheensä
-selällisen saaren nurmikkorantaan. Hiukan hitaasti kulki siellä veitsi
-läpi kotoisen leivän, kun hän rannalla murkinoimaan kävi, ja siltä
-miehestä tuntui, kuin olisi pala syödessä kurkkuun takertunut ja vesiä
-silmiin nostanut. Mutta kyyneleinä eivät ne vedet päässeet vuotamaan,
-ennenkuin väsynyt soutaja jo nukkui päivänpaisteiselle nurmelle.
-
-Sikeään hän nukkui. Mutta se mielen levottomuus, joka häntä oli
-yökauden vellonut, se elpyi nyt unelmiin. Hän oli kulkevinaan
-Mustanahon rinnettä notkoon, mutta jyrkiksi kävivät rinteen seinät,
-eikä kohta näkynyt kapeasta laaksosta harjanteiden välitse muuta kuin
-kipene sinistä taivasta. Kolkkoa oli metsä, kalliot tuntuivat
-laskeutuvan vastakkain, kuin puristamaan yksinäistä vaeltajaa; hän
-olisi tahtonut palata, mutta ei voinut, eteenpäin piti hänen vain
-astua, kunnes hän seisoi jyrkkäreunaisen rotkon partaalla, jonka
-mustasta syvyydestä kohisi kumea ääni. Tuska valtasi vaeltajan, ja
-epätoivossaan läksi hän kiipeämään pystyjyrkkiä kalliosärmiä myöten
-ylöspäin, muualle ei hän enää päässyt. Kapusi, kapusi -- jo aukeni
-ylimmän kallion laelta näkyviin laaja selkä ja sen takaa avara maisema.
-Ja hänen sydämensä täytti valtava riemu. Sillä vauras oli tuolla talo
-vihantain ketojen keskellä, kypsänä siellä lainehti vilja; veräjän
-suussa polki tannerta liinaharja-ratsu ja uhkuvautareisina kulkivat
-lehmät rantalaitumella. Se oli kuin onnen maa, joka kehoitteli: tule ja
-ota! ja hän ojensi kätensä tuota läheiseltä näyttävää rantaa kohden.
-Mutta se olikin kaukana, kaukana, ja hänen kupeillaan olivat kalliot
-pystyt ja alla oli musta vesi. Siellä oli kyllä kallion alla hänen
-pieni ruuhensa, mutta rinne oli liian jyrkkä. Sitäkö myöten hänen piti
-laskeutumaan lähteä ... jalka livetti, se tuskin kalliota hipaisikaan.
-Hän putosi, solui syvälle ja tunsi jo kostean usvameren, johon hän
-upota uhkasi... Vielä pilkisti etäältä vihanta ranta, mutta itse hän
-siihen kylmään usmaan upposi ja käsillään hän hapuili, tavatakseen
-jotakin, johon tarrautua ja siten pelastua...
-
-Heino seisoi jo pystyssä törmällä, kun säikähtyneenä unestaan heräsi...
-Siinähän oli venhe rannalla ja rauhallisna lainehti järvi. Mutta päivä
-oli jo painunut rantakoivikon taa, ja viileä iltatuuli hänen ruumistaan
-siimeksessä kylmi. Väleen hän nyt unen kuvat silmistään karisti,
-karkaisi mielensä ja souti taas eteenpäin outoja selkiä pitkin.
-
-Seuraavana päivänä hän jo katseli talonsavuja ja poikkesi Päijänteen
-itäisiin lahtiin teinituttaviaan kysymään, sillä sitä tietä hän heidän
-kulkevan tiesi. Mutta ei kuulunut siellä rantatiellä teinejä kulkeneen,
-ja yksin oli hänen painettava yhä edelleen, vaikka pian loppuivat eväät
-ja matalaksi laskeusi mieli. Jo joutui hän tiheämmin asutuille
-rannoille ja sinne hän venheensä heitti, lähteäkseen jalkaisin yhä
-vahvistuvaa valtatietä myöten talojen väliä taivaltamaan. Ne olivat
-Hollolan pitäjän vanhoja rintamaita ja yhä vaikeammaksi kävi hänen
-sieltä tuttaviaan teinejä löytää.
-
-Eräänä päivänä ehti hän ison aukean partaalle, missä hän vesien
-keskeltä näki korkeat kiviset seinät ja jyrkät, suipot harjat, -- sen
-hän arvasi Hämeen kuuluisaksi linnaksi. Nyt luuli hän jo joutuneensa
-sen uuden maailman kynnykselle, jota hän oli etsimään lähtenyt, ja hän
-käveli rohkeasti siltaa kohti, siitä linnaan mennäkseen. Mutta eipä
-häntä sinne sisään laskettukaan. Siltaa vartioiva mies kyseli hänen
-asiaansa, ja kun ei salon poika sitä osannut selittää, niin
-keihäsniekka hänet muitta mutkitta pyörähdytti takaisin.
-
-Silloin laukesi sisämaan kaukaiselta lapselta luonto, jota niihin asti
-heikkenevä toivo oli ylläpitänyt, ja alakuloisuus pääsi lopultakin
-voitolle. Hänestä tuntui nyt, niinkuin tuonoin unessa, tie pystyyn
-nousevan, ja hänen rintaansa tuntui painavan tuska niinkuin kallio
-rotkotiellä. Verkalleen käveli hän järven rantaan, -- jalatkin
-laahustivat nyt väsymyksestä kankeina, ne eivät tuntuneet enää
-eteenpäin kantavan, -- ja matalampana mieleltään kuin koskaan ennen
-istahti hän mättäälle. Minne nyt? Kerjäämäänkö edelleen, -- tylyltä
-tuntui maailma ja kolkolta, ja hän muisti kaivaten, kuinka lämpöisenä
-tuli aamuisin kiilsi kotituvan tuhkasissa, joihin äiti kävi liekin
-puhaltamaan. Vai pitäisikö palata takaisin pohjoiseen, hakea venhe
-kätköstään ja katuvaisena kotirantaan soutaa, nöyrtyneenä, avutonna
-astua ankaran isän eteen ja hänen armoilleen antautua, -- ei, minne
-tahansa muualle, sinne vain ei!
-
-Näin synkkänä rannalla istuessaan kuuli Heino yhtäkkiä törmältä,
-pensaan kupeelta, äänen:
-
--- Poika hoi, tulepas tänne!
-
-Se puhuttelija oli silmäpuoli ukko, joka törmällä verkkojaan korjasi.
-Mutta hänen toinen silmänsä vilhui ystävällisenä, niinkuin olisi äijä
-Heinon huolet huomannut. Ja heti hän kävikin kyselemään nuoren kulkijan
-matkoja. Heino ei ollut muualla missään matkansa määristä puhunut,
-mutta nyt oli hänellä mieli niin raskas, että tuntui hyvältä sitä
-keventää, -- hän kertoi, ihan sydämensä avaten, verkkoukolle kaikki
-mielensä toiveet ja pettymykset, pakonsa ja aikeensa tavata teinit,
-joita ei enää löytänytkään. Käpy kääntyi ketterästi verkkoukon kädessä
-hänen kuunnellessaan, mutta melkein ankara oli hänen äänensä, kun hän
-yhtäkkiä virkkoi:
-
--- Heimosi heitit, läksit herraksi kiipeämään! Mutta taidatko jo
-temput, joita siihen tarvitaan?
-
--- Niin, lukemistako, -- en vielä.
-
--- Muutakin! Osaatko valehdella ja pettää? Vähän sitä sydänmaalla
-oppii. Mutta jos osaatkin, ei riitä sekään. Uskallatko varastaa?
-
-Kummissaan katseli Heino verkonkutojaa, ymmärtämättä, puhuiko se
-leikkiä vai totta, vai oliko mies löylyn lyömä. Mutta ukko vain jatkoi:
-
--- Sitä sinun täytyy oppia, jos mielesi maailmalla herrana menestyä.
-Talonpojilta täytyy sinun oppia ottamaan, mitä tahdot, nimessä ja
-toisessa, ja oppia ottamaan niin ovelasti, että et siitä hirteenkään
-joudu. Ja onko sinulla omaatuntoa?
-
-Ukko puhui aivan vakavissaan, melkein katkeralla äänellä, kuin syvää
-elämänviisauttaan sanellen, mutta olipa Heino sentään hänen ainoassa
-silmässään näkevinään edelleenkin hyväntahtoista veitikkaa. Siksi hän
-vastasi reippaammin:
-
--- On kai.
-
--- Pane pois se, jos mielit maailmalla puolesi pitää. Et saa katua
-mitään, et muita ajatella kuin itseäsi, muuten joudut sitä katumistasi
-katumaan. Jos jo karkaamistasi kadut, niin laputa ajoissa kotiisi
-takaisin! -- No, mitä mietit? Minne aiot kävellä, tuostako itäänpäin,
-talonpojaksi takaisin, vai tästäkö länteen, Turkuun?
-
-Jo oivalsi Heino, että pilkkanaan häntä verkkoukko piti, ja hän
-ajatteli itsekseen, että mikseipä hän kestäisi siinä missä muutkin ja
-oppisi sitä, mitä maailmalla tarvitaan. Päättävästi hän vastasi:
-
--- Eteenpäin kävelen, kun kerran kulkemaan lähdin.
-
--- Vai niitä olet miehiä. No mene, pian sinä toverisi löydät. Tuosta
-kylästä, joka järven toiselta rannalta paistaa, tapaat teinit,
-luultavasti samat, joita haet. Idästä päin ne äsken sinne kulkivat.
-
--- Tätäkö valtatietä vain?
-
--- Samaa leveää tietä. -- Nyt hymähti verkkoukko jo ihan sulana, hän
-oli vain ajan kuluksi vähän poikaa viivytellyt, ja siksi hän ei ollut
-kysyjälle heti sanonut sitä, mitä tämä tietää tahtoi. Mutta vielä hän
-lisäsi: -- Mene tervennä, mutta muista neuvoni, niitä maailman rannalla
-tarvitset!
-
-Mutta Heino käveli jo notkein jaloin, joista nyt väsymys oli kaukana,
-järvenrantaa kierrellen valtatietä myöten. Sen kahden puolen oli siihen
-Birgerin vanhan linnansaaren edustalle syntynyt röttelöinen
-esikaupunki, jossa kalasteleva ja kaupusteleva väestö linnan turvin
-eli. Pian tapasi hän tuttavansa teinit, jotka ilolla härkäpojan
-matkaansa ottivat ja naureskellen hänen tarinaansa kuuntelivat. Ja
-poissa olivat samalla pojan mielestä huolet ja katumiset ja apeat
-mietteet, ja maailman hän jo tunsi itselleen aukenevan.
-
-Yhdessä nyt teiniveljekset iloista taivalta tekivät, -- pyhä Pietari ja
-Paavali ja pieni Henrikki-pyhimys oppipoikana matkassa, -- niin he itse
-retkensä kuvasivat. He keräilivät talonpojilta teiniapuja, vierailivat
-päivän ja pari taloissa, joissa heitä hyvänä pidettiin, mutta nielivät
-murkinan sielläkin, missä kiertäjiä karsaasti kohdeltiin. Pietarilta ei
-koskaan luonto lamautunut, ei silloinkaan, kun joku äkäinen isäntämies
-heille venhekyydin asemesta vitsakyytiä tarjosi; hän kiskaisi vain
-silloin pussinsa tiukemmas olalleen ja vihelsi salolle astuessaan.
-Mutta kujan suusta saattoi hän silloin, talonväen työhön lähdettyä,
-palata lehdon kautta aitalle takaisin ja itse sieltä ottaa sen
-voimukulan tai makean lampaanreiden, jota ei kitsas isäntä tahtonut
-koululaisille antaa, -- ja hän kehui silloin, että niin Jumala itarat
-rankaisee! Väliin hän taas, kun taival oli pitkä ja suolia hiukaisi,
-loikkasi aidan yli naurishalmeelle, tutkiakseen, kuinka pitkälle
-kasvullisuus oli ehtinyt. Mutta jos tie näytti tekevän kovin suuren
-mutkan, irroitti hän omin luvin venheen nuottarannasta ja souti
-matkueensa suoraan järven yli, lohduttaen tovereitaan, että kyllä
-omistaja venheensä sieltä hakee ja on taas onnellinen, kun sen löytää.
-
-Ja toiset seurasivat oppivaisina hänen neuvojaan, ja Heinosta tuntui,
-että jo hänelläkin omatunto rupesi venymään, minkä verkkoukko oli
-tarpeelliseksi väittänyt.
-
-Mutta Paavali oli ääneltään ja varreltaan papillinen mies ja osasi
-taloissa niin hurskaaksi heittäytyä, että harvoin emännät hänen
-pussiinsa olivat pistämättä kalakukkoa tai leipäjuustoa; joskuspa
-tipahuttivat sinne räävelinkillinginkin, jonka salaa kaivoivat isännän
-nahkamassin pohjalta. Hän osasi ihanasti messuta, ja jos tarpeen paikka
-sattui, niin säikkymättä hän ripinkin kuunteli ja sakramentit jakoi,
-vaikkei teineillä sellaiseen papilliseen toimitukseen mitään oikeutta
-ollut. Mutta Paavali tiesi saavansa siitä hyvän käteisen tunnustuksen,
--- miksei hän niin ollen olisi auttanut miestä mäessä ja naista sielun
-tuskassa!
-
-Taipaleilla tehtiin tuttavuutta matkamiesten kanssa, ja yhdessä sitten
-talottomat tiet astuttiin ja tasattiin talonpoikain eväitä. Hattulan
-kirkolta tuli toivioretkeläisiä, jotka palasivat syntejään heittämästä
-siellä olevan ihmeitätekevän pyhimyskuvan juureen, ja heidän kanssaan
-teinit yhtä matkaa kulkivat. Mutta lähempänä Turkua liikkui paljon
-näitä pyhissäkävijöitä, jotka joko tuomiokirkon pyhäinjäännöksiä olivat
-kumartamassa käyneet ja anekirjat itselleen ostaneet taikka sille
-asialle menivät. Heillä oli mieli herkkä, ja almunsa he teineillekin
-antoivat. Siellä myös valtatie yhä leveni ja asutus tiheni, ja vaikka
-näillä mailla kouluteinejä jo enemmänkin liikkui, niin riitti sitä
-sentään aina jotakin pitkämatkaistenkin pusseihin. Pulleat ne olivatkin
-nuo haarapussit ja aika painavat, kun nuoret pitäjänkiertäjät eräänä
-syyspäivänä Aurajoen ahdetta pitkin astellen kulkivat kaupunginojan yli
-ja Hämeen tullin kautta saapuivat Turun kaupunkiin.
-
-Siellä oli matkan määrä. Hölmistyneenä kaukaisen sydänmaan lapsi
-pysähtyi pussi selässään keskelle Hämeenkatua katsomaan siellä liehuvaa
-liikettä ja hurinaa. Oli juuri rälssimiesten vuotuinen aseidenkatselmus
-Turussa näinä päivinä, ja tavallisen kaupunkiliikkeen lisäksi liikkui
-sen vuoksi kaduilla nyt joukoittain aatelisia ja rälssimiehiä,
-ritareita ja knaappeja, asemiehiä ja vaakunankantajia, kaikki
-kiiltävimmissä kypäreissään ajellen parhailla ratsuillaan ja
-väläytellen kotoisissa pajoissa vasta karaistuja ja tahkottuja
-aseitaan. Sitä Heino katsomaan pysähtyi. Mutta hänen toverinsa häntä
-kiirehtivät.
-
--- Kerkeät tähän komeuteen kyllästyäkin, -- nyt joudu!
-
--- Minne?
-
--- Majapaikkaa hakemaan, niistä tulee tiukka, kun teinit kaikki
-kaupunkiin keräytyvät. Nyt vain hurskaaksi naama ja lipeväksi suu, niin
-sitä pyritään parhaiden porvarien pirtteihin!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä kylmänä talvipäivänä käveli teini Henrikki Tuomaanpoika Aurajoen
-yli vievää siltaa myöten sen pohjoispuoliselta rannalta itse kaupunkia
-kohden. Tuuli puhalsi kylmästi joen jäätä pitkin, ja mekkosillaan
-kulkeva teini katsoi kadehtien tuuheissa turkeissaan jäällä ajavaa
-talonpoikaa, muistellen, että noissa lämpimissä se hänkin Mustanahon
-rinteeltä viime talvena halkoja ajoi, -- nyt ei ole lammasnahoista
-tietoa! Vielähän! Kun olisi tietoa edes lieden lämpimästä ja
-eineleivästä, mutta ilkeimmilleen oli nyt nälkä suolissa yltynyt, --
-eipä ollut teinille kankurin koukkuleuka akka enää tänä aamuna
-suupalaakaan antanut.
-
-Mutta vaikka kylmästi puhalsikin pohjoinen sarkamekon läpi, ei nuori
-teini silti askeleitaan kiirehtinyt. Hän oli nyt menossa tuttaviensa
-teinien, "pyhän" Pietarin ja Paavalin, majataloon kirkon taakse, heiltä
-pyytämään ruoka-apua; nämä teinit näet asuivat vauraan porvarin
-pirtissä, jossa aina sentään nälkäiselle vieraallekin ateria annettiin.
-Mutta vitkastellen ja vastahankaisesti Heino sinne käveli; hänen oli
-samalle asialle täytynyt mennä joskus jo ennenkin, ja nuo vanhemmat
-teinit, jotka jo olivat ylemmässä katedraalikoulussa, pyrkivät silloin
-aina pilkkailemaan hänen, maalaismoukan, pikkukoululaisen, ainaista
-pulaa ja paranematonta saamattomuutta.
-
--- Mikäs siinä auttaa, kun hätä käskee, mutta ei tämä hauskaa ole.
-Ehei, ei ole tämä lukutyökään ylen iloista eikä helppoa!
-
-Niin huoahti värjöttävä nuorukainen itsekseen siinä lumisella sillalla,
-eikä hän astunutkaan enää eteenpäin. Hän painautui kylmää kaidepuuta
-vastaan katselemaan joensuuhun päin, mihin joukko saksain laivoja oli
-talveksi jäätymään jätetty, ja siinä vieressä olevaa umpeenrakennettua,
-suurta, harmaata kivilinnaa, jonka särmikkäät tornit ja terävät harjat
-nyt peitti paksu lumi. Raskaina hänen alakuloiset mietteensä siinä
-yksitoikkoista uraansa kulkivat.
-
-Yhtä vähin tavaroin ja tiedoin, yhtä orpona ja yksinäisenä kuin hän oli
-kyllä moni muukin suomalainen maalaispoika saapunut Turkuun ohdakkeista
-opillista uraansa alottamaan; yhtäläisissä olosuhteissa oli saanut
-siellä koko teiniaikansa nälän ja puutteen kanssa taistellen jäystää
-tieteiden alkeita ja papiksi valmistautua. Siellä piti oppia ja
-edistyä, asua jonkun porvarin pirtinnurkassa ja syödä haarapussista
-niitä teinialmuja, joita maalta oli kerätyksi saanut -- niinkauan kuin
-niitä riitti. Ynseäksi lienevät kyllä käyneet usein Turun porvarit ja
-käsityöläiset muillekin teineille, ja monesta syystä he kyllästyivätkin
-näihin kärkkyviin majamiehiinsä, jotka vallattomuuksissaan monesti
-tekivät porvareille kepposia. Mutta olipa sitten tainnut tavallista
-huonompi onni Heinolle sattua. Hän oli joutunut asumaan kaupungin
-laitaan pahasuisen kankurin akan mökkiin, joka häntä kyllä luonaan
-piti, niinkauan kuin pojan pussissa jotakin kalisi, ja aina väliin
-keitonkin laittoi, mutta sitten heti uhkasi ajaa teinin ulos pakkaseen,
-kun tältä leivät ja särpimet loppuivat. Niin se oli uhannut tehdä
-nytkin, eikä ollut padastaan kauhallistakaan Heinolle aamiaiseksi
-antanut.
-
-Nuoren miehen täytyi kuitenkin hymyillä tuon alakuloisuutensa keskellä;
-Se muistutti paljon Suopellon Leenaa, tuo kankurin kipakka muija --
-yhtä sisukas ja topakka se oli. Ja tämä muisto sulatti taas hänen
-mielensä sovinnollisemmaksi, se toi mukanaan monet muutkin muistot
-suuremmistakin vaikeuksista, jotka hän oli voittanut, ja hän kääntyi
-taas rohkeammin matkaansa jatkamaan. Päiväkin pilkisti jo esiin
-Vartiovuoren takaa ja valaisi kirkkaaksi Pyhän Gertrudin kiltan
-korkean, lumikattoisen kivirakennuksen ja ylhäällä Vestinvuorella
-olevan pyhän Olavin luostarin, jotka raatihuoneen ja tuomiokirkon
-ohessa näyttivät hallitsevan tuota matalaa, kinoksien keskelle
-painunutta kaupunkiyhteiskuntaa. Tottakai tässä kylässä on apua
-hänelle, koska on ollut niin monelle muullekin, ajatteli Heino. Ja
-päättäväisesti käveli hän nyt tuohon sokkeloiseen, kapeakujaiseen
-kaupunkiin, jossa talot olivat kylikkäin yhteen puristetut ja päädyt
-vain, joista myymäläluukut saranoilla auki laskettiin, olivat kadulle
-päin. Ja hän ihmetteli taasenkin, miksi noiden ihmisten täytyy asua
-niin ahtaasti, ettei jää pihanurmeakaan talojen välille, ei muuta kuin
-kapea, likainen katu. Nyt sunnuntaiaamuna olivat myymälätkin suljetut,
-niihin arkena ladotut kiiltävät rihkamat eivät nyt houkutelleet
-maalaispoikaa pysähtymään; hän kiirehti edelleen kapeita, mutkikkaita
-kujasia myöten tuomiokirkon taa. Harvassa liikehti ihmistä ulkosalla
-tänä tuulisena pakkaspäivänä. He olivat kai kaikki vetäytyneet
-lämpöisiin tupiinsa, joiden juoksulautaiset ikkunat olivat suljetut ja
-joiden räppänistä kohosi vieri vierestään savupatsas, -- tuuli
-heilutteli savupatsaita ja muodosti niistä yhtenäisen, tuota matalaa
-kaupunkia peittävän hunnun.
-
-Ihanan lämmön tunsi Heinokin ruumiissaan astuessaan hetken kuluttua
-pakkasesta siihen tilavaan tupaan, jossa hänen matkatoverinsa istuivat
-räiskivän takan ääressä ja selvittelivät roomalaisia auktoreita. Nämä
-kelpo teinit, jotka olivat Heinon monesta pulasta auttaneet, ne taas
-miehelle, hänen hätänsä kuultuaan, aterian hommasivat, vieläpä
-varastoistaan makean madekukon evääksikin antoivat -- pitihän teinien
-toisiaan auttaa. Mutta sen ohessa he häntä nytkin nuhtelivat:
-
--- Joulun edellähän kävit maaseudulta eväitä keräilemässä, kuinka ne
-sinulta taas ovat lopussa? Jakelit kai niitä tuhmasti muille!
-
--- Vähän jakelinkin, tunnusti Heino, -- olinhan minäkin muilta apua
-saanut. Mutta sitten otti opettaja osansa; tuli, kyseli mitä olin
-pussiini kerännyt, ja parhaat paistit se siitä vei emännälleen,
-puutteessa näet valitti hänkin perheensä olevan. Ja osansa on tietysti
-kankurin akkakin ottanut.
-
--- Niin, mikäpä siinä niinollen muu neuvoksi lienee kuin katkaise
-lukusi taas ja lähde maakuntaan hiihtämään, uutta evästä hakemaan.
-
--- Niin täytynee, kun vain tarkenisi! huoahti Heino. Ja hän lisäsi
-vähän kateellisesti: -- Hätäkös tässä teillä on tilavassa tuvassa, kun
-porvarilta joka päivä keiton saatte, -- olisipa minullakin sellainen
-suosija-porvari!
-
--- Vielä sen saat sinäkin, koska kuulut luvuissasi hyvin edistyvän,
-lohdutti Pietari-teini. -- Eikö sinulla ole täällä ketään kotipuolesi
-miestä porvarina tai muuna?
-
--- E-ei, ei ketään.
-
-Hyvälahjaisia, uutteroita maalaisteinejä ottivat Turun äveriäämmät
-porvarit tai tuomiokapitulin papit usein suojateikseen, antaen heille
-tuvassaan asunnon ja ruoan ja auttaen heitä siten voittamaan niitä
-puutteita ja kärsimyksiä, jotka opin tielle antautuvien taipaleen
-muuten tekivät alituiseksi retustamiseksi, kieltäytymiseksi ja
-kerjäämiseksi. Heinonkin mielessä oli, hänen Turkuun tullessaan, asunut
-rohkea toivo, että hänkin siellä sellaisen suosijan löytäisi. Se toivo
-oli jo rauennut, ja hän oli iloinen, että oli sen toki tovereiltaan
-salannut, koska se ei kumminkaan toteutunut. Ja alakuloisena hän
-lisäsi:
-
--- Ehkäpä siksi, kun kotoani karkasin, minulle tämä taival näin
-rosoiseksi käy.
-
-Mutta silloin välähti taas veitikka Paavali-teinin papillisessa
-silmässä, ja hän virkkoi kuin säälivänä Heinolle:
-
--- Ainako sinua vain tuntosi soimaa siitä paosta? Niin, syntihän se
-olikin, mutta hävitä pois se synti!
-
--- Hävitä, miten? kyseli Heino kummissaan.
-
--- Pitkän matkanhan olet tänne kulkenut, se sinulle varmasti hyväksi
-luetaan. Tule, kävellään kirkkoon, siellä menet kaimasi, Pyhän Henrikin
-kuoriin, kerrot papeille vaeltaneesi tänne aneita saamaan, --
-suuremmatkin synnit siellä kuitataan!
-
-Epäillen kuunteli maalaispoika toveriensa puhetta, mutta tuomiokirkkoon
-hän hetken perästä heitä kuitenkin kyrsä kainalossaan seurasi. Sinne
-oli teinien aina muutenkin tapana mennä, kun koulusta vapaina
-kuljeskelivat, kuuntelemaan kauniita messuja, joita siellä pyhät, aret,
-aamusta iltaan pidettiin milloin missäkin niistä monista, kullalla ja
-maalauksilla koristetuista kappeleista, joita ylhäiset hengen miehet
-taikka rikkaat maallikot olivat sinne rakentaneet. Mutta Heino näki
-siellä muidenkin astuvan anepöytäin luo ja saavan päästön synneistään,
-sekä entisistä että vastaisista, -- miksipä ei hänkin? Siellä oli
-nytkin pappi, joka tätä tointa työnään hoiti; hänelle korven poika
-asiansa kertoi, ja siellä Henrikki Tuomaanpojalle heti luvattiin 80
-päivän aneet kaikista tunnetuista ja tuntemattomista synneistään,
-koska hän katuvaisena oli saapunut pyhän Henrikin alttarin luo.
-Portinviereisestä anehuoneesta hänelle siitä oikein kirjakin luvattiin.
-Mutta sieltä hän kuitenkin tuokion kuluttua palasi nolona toverinsa
-luo.
-
--- Anekirjasta lahja vaaditaan, mitäs minulla on lahjana antaa!
-
-Mutta Paavali-teini ei ollut neuvoton:
-
--- Anna tuo matikkakukkosi, sano, että se on Huittisten lukkarin
-emännän leipoma, kyllä se papillekin kelpaa.
-
-Ja se kelpasi. Heino oli siten viimeisellä eväällään ostanut itsensä
-irti kauan jäytäneistä tunnonvaivoistaan; siitä oli hänellä nyt
-tuomiokirkon kuitti kädessään. Eikä hän tiennyt, uskoivatko nuo
-toverit, jotka veitikka silmässään häntä olivat tähän temppuun
-opastaneet, tuon kuitin tepsiväisyyteen, -- uskoivat kai, koska heidän
-itsensä jo muutaman vuoden perästä oli pappeina astuttava aneita
-myymään. Itsessään hänessä se usko ei ollut syvä, mutta eipä hän
-myöskään osannut epäillä; kukaan muukaan ei epäillyt paavillisen kirkon
-menoja. Ja hän kuvitteli nyt, että hänellä siitä todellakin lauhtui
-tunnon soimuu ja varsinkin äitiään kohtaan tuntemansa jäytävä ikävä,
-hänestä tuntui todellakin, että hän nyt keveämpänä miehenä kirkosta
-palasi kuin sinne meni.
-
-Mutta Pietari-teini kiusoitti vielä hiukan nuorta teini-ystäväänsä.
-
--- No, nyt ei sinulla taas ole kyrsääkään jäljellä, nyt ei muuta kuin
-aamulla hiihtämään!
-
-Mutta pahasti se huoli ei enää Heinoa painanut, ja lohduttaen huudahti
-nyt Paavali-teinikin:
-
--- Älä toki huomenna lähde, ei sinun tarvitse nyt lähteä viikkokausiin.
-Nythän ovat Heikin-messut tulossa Turkuun, nyt ei ole muutamaksi ajaksi
-teineilläkään hätää. Maalaiset saapuvat tänne kuormineen, ja niistä
-toki aina jotakin lähtee kotipuolen pojalle. Ja silloin saat nähdä
-täällä pyhän kaimasi luut ja itsensä piispan saat nähdä niitä palvovan.
-Lähdet sitten vasta markkinain jälkeen pitäjille.
-
-Mutta Paavalin puheesta oli yksi sana terävästi iskenyt Heinon mieleen.
-Innostuen hän kysyi:
-
--- Tuleeko piispa Turkuun silloin? Eikö hän ole enää Ruotsissa?
-
--- Ei, johan hän tuli kotiinsa Kuusiston linnaan viimeisellä
-avovedellä, vaikkei hän ole täällä käynyt. Mutta varmasti hän
-Heikin-messuksi Turkuun saapuu.
-
--- Enpä lähdekään teinimatkoille sitä ennen, vaikka yhtä nälkää siihen
-asti näkisin!
-
-Niin Heino päättävästi huudahti. Hän oli ensi aikoinaan Turkuun
-tultuaan kerran toisensa perästä kysellyt tovereiltaan ja
-majatalostaan, missä on Suomen piispa, missä hänet saisi nähdä. -- Hän
-on Ruotsissa, niin olivat silloin kaikki hänelle vastanneet; siellä on
-piispa ollut kesästä asti, sinne kuuluu talvikaudeksi jäävän. Ja he
-olivat kertoneet, että Suomen piispa oli Tukholmassa mukana niiden
-valtakunnan ylimpäin aatelisten ja kirkkoruhtinasten neuvotteluissa,
-jotka siellä nyt rakentelivat maan hallitusta ja järjestivät
-valtakunnan repaleisia asioita. Nuori teini, jonka hiljaisia unelmia
-surkeasti särki tuo piispan pitkäaikainen poissaolo, oli silloin
-tarkempaankin kysynyt noista merentakaisista valtiollisista asioista,
-joista siellä kotona erämaan laidassa ei oltu paljon mitään tiedetty.
-Ja hänelle oli silloin kerrottu, että Ruotsin kansa oli viime aikoina
-tyyten suivautunut siihen nykyiseen kuninkaaseen, joka ei ollut oman
-maan miehiä, vaan vieras, juutilainen, mikä lienee ollut, ja jonka
-ulkomaalaiset voudit kansaa veroilla kiskoivat ja kiduttivat. Nuo
-voudit ja vieraat herrat olivat Ruotsin talonpojat vihdoin, jaloa
-johtajaansa Engelbrechtiä seuraten, ajaneet maastaan pois,
-valloittaneet heidän linnansa, hirttäneet heidän huovinsa, -- siitä oli
-viime syksynä Turussa paljonkin puhuttu. Ja itsensä kuninkaan, sen
-juutinmaalaisen Eerikin, oli silloin täytynyt nöyrtyä, ja pyhästi oli
-hän silloin luvannut hallita kansaa ryöstämättä ja sortamatta ja maan
-omien miesten avulla. Niin oli vihdoin sovinto saatu aikaan, ja kaksi
-Ruotsin ja Suomen miestä oli asetettu maan hallintoa hoitamaan; toinen
-oli vanha mies, Vaasan vanhaa sukua, Krister Niilonpoika nimeltään, ja
-toinen oli Suomesta syntyisin oleva nuori ylimys, ritari Kaarlo
-Knuutinpoika, Bonden ylhäistä sukua. Ja niitä asioita auttamaan oli
-Maunu-piispakin kesällä, heti tarkastusmatkaltaan palattuaan, Ruotsiin
-lähtenyt, ollen jäsen valtakunnan neuvostossa.
-
-Näin oli Heinolle kerrottu ja näin oli kehuttu nyt pysyväisen rauhan
-Ruotsiin palaavan. Silloin oli Heinokin piispaa takaisin odottanut.
-Mutta sitten oli jo taas tullut uusia viestejä. Kuningas ei ollut
-pitkää aikaa sanojaan pitänyt, hän oli valapattona taas kätyrinsä
-päästänyt kansaa kiusoittamaan. Tämän johdosta oli hänet viimeinkin
-julistettu menettäneeksi Ruotsinmaan kruunun, ja uusi hallitus oli
-kokoonpantu kotoisista miehistä. Ja taas oli silloin kerrottu Suomen
-piispan pitemmäksi ajaksi, koko talveksi, jäävän sinne meren taakse,
-missä olot olivat levottomat ja maan hallitus vaappui kuin vavan
-nenässä. Kansa ei tänään tiennyt, kuka sitä taas huomenna hallitsee.
-
-Sieltä oli nyt siis kuitenkin Suomen piispa viimeisellä avovedellä
-palannut kotoiseen hiippakuntaansa, -- niinhän teinitoverit nyt
-Heinolle kertoivat. Hän oli silloin Turussa käymättä purjehtinut
-suoraan Kuusistoon, josta hän laajaa laumaansa paimenti, ja siksi ei
-ollut Heino kuullut hänen paluustaan. Mutta kun hän nyt siitä tiedon
-sai, niin iloisestipa hytkähti hänen sydämensä, ja hän kuvitteli heti,
-että se uutinen oli hänelle armon palkinto siitä, että hän oli
-karkaamisrikoksensa sovittanut. Taas virkosivat hänessä heti uuteen
-vauhtiin jo rauenneet unelmat ja toiveet.
-
--- Vai niin on ankara halusi nähdä piispaa, että viikon sitä varten
-nälässä olisit? -- ihmetteli Paavali-teini, kun he talvipäivän
-hämärtyessä yhdessä valoisasta tuomiokirkosta astuivat pimeille ja
-kapeille kaduille ja piispan kivisen kaupunkitalon ohitse rannalle päin
-kävelivät. -- Tässä se ukko asuu, kun Turussa on, -- lisäsi papinalku,
--- mutta tuomiokirkossa hänet Heikin-messun aikana parhaiten näet, hän
-se näet itse pyhät luut siunaa.
-
--- Mutta etäältä vain saat häntä nähdä, hänellä on silloin paljon
-pappeja ympärillään ja seurakuntaa vielä enemmän.
-
-Niin kertoi taas toinen toveri. Mutta Heino ei enää heidän
-kertomuksiaan paljoa kuunnellutkaan. Hän vain itsekseen ajatteli,
-vieläköhän se piispavanhus mahtoi kaikkien matkojensa takaa muistaa
-sen, mitä hän kerran ohimennen Savilahdessa lausui, -- muistaa hän oli
-luvannut! Eikä hän enää pakkastakaan tuntenut astuessaan taas sillan
-yli yksin takaisin kankurin ilottomaan mökkiin, missä pussi oli tyhjä
-ja liesikin kylmänlainen, -- häntä lämmitti taas uudella voimalla vanha
-toivo.
-
-Jo alusta viikkoa rupesikin markkinaväkeä kertymään Turkuun talvisille
-Heikin-markkinoille, jotka tammikuun lopulla, pyhän piispan
-kuolinpäivänä, vietettiin ja joille kansaa tavallisuuden mukaan saapui
-kaukaistenkin salojen takaa. Sisämaan asukkaat toivat näet nyt
-hevoskuormittain, kymmeniä rekiä peräkkäin ajaen, Suomen Turkuun
-kaupaksi niitä maalaistuotteita, joita maan kullakin kulmalla parhaiten
-oli ja joita kesä- ja syyssadosta asti oli säästetty; mistä voita ja
-viljaa, mistä lintuja ja nahkasia, mistä suolakalaa, mistä kapahaukia,
-mistä vihdoin puuastioita. Pororaidoilla pohjoisempain seutujen
-asukkaat tavaroitaan markkinoille toivat, sijoittaen uljaat sarvipäänsä
-Aurajoen jäälle; mutta köyhimmät pyyntimiehet saapuivat vain suksilla,
-selässään kantaen ne nahkakiihtelykset, joita he olivat syksyn varrella
-saaneet säästetyiksi, vaihtaakseen niillä itselleen suolakarpion tai
-rautaisen padan. Koko Aurajoen suun varsi muuttui yhdeksi ainoaksi
-kuhisevaksi markkinapaikaksi, jonne talveksi Turkuun jääneet
-Saksan kestit, niinkuin kaupungin omat porvaritkin, pystyttivät
-myymäläkojujaan, tarjotakseen niistä sisämaan asukkaille tarvetavaroita
-ja kirjavata rihkamaa. Niiden kupeella markkinakujeilijat temppujaan
-tekivät, tanssittivat rengastettuja karhuja ja nielivät tulensulaa
-tinaa, houkutellakseen maalaisilta heidän harvoja äyrejään. Mutta
-täpösen täynnä näitä maalaisia majamiehiä olivat nyt porvarien tuvat,
-ja talojen ahtailla pihoilla tungeksi reki reen vieressä, joiden
-ääressä huurteiset hevoset heinää purivat. Kapeilla kaduilla kilisivät
-kulkuset ja poronkellot, ja siellä soi hälinä ja melu, kun ulkomaan
-haljakkaan puetut kestit tavaroitaan kehuivat ja maalaiset
-pitkävartisissa kallokkaissa ja valkopintaisissa lammasnahkaturkeissa
-lumisilla kujilla kauppoja hieroivat tai kapakassa siemaistun kuuman
-oluttuopin voimalla toisiaan jutteluttivat.
-
-Heikin-messua odotettaessa suoritettiin näin Heikin-markkinat. Se oli
-ilon aikaa teineillekin, joille tuttavat markkinamiehet olivat
-tuliaisina kotipuolesta tuoneet leipäsäkin tai vuohensorkan tai
-villasukat tai palttinapaidan ja jotka vielä reestä rekeen kiertelivät
-kysellen kotikyläin uutisia ja kärkkyen lisää evään apua. Sieltä sai
-Heinokin taas kankurin pirttiin kannetuksi evästä monen viikon ajaksi.
-Hän ei tosin kotikulmansa miehiä tavannut, sieltä Päijänteen takaa
-eivät olleet miehet Turun markkinoille lähteneet, mutta Padasjoen ja
-Hollolan markkinamiehiltä sai hän toki kuulla yhtä ja toista
-kotipuolensakin asioista. Sai kuulla, että taas oli viime kesänä
-kalajärvillä kovasti tapeltu ja miehiä sinne paljon menetetty, että
-halla oli taas syyskesällä käynyt vikuuttamassa viljahalmeita, ja että
-köyhyys ja puute siten taas tänä talvena vallitsi Sysikorvessa. Ja
-uutisten lisäksi tipahti aina almukin viluisen sydänmaanteinin pussiin.
-
-Mutta tämän markkinatouhun keskellä ajatteli Heino sittenkin eniten
-itse sitä tuomiokirkossa pidettävää juhlamessua, johon piispankin
-tiedettiin saapuvan. Siihen jo teinitkin valmistautuivat, heillekin oli
-siellä juhlatehtävät varattu. Heidän tuli tuomiokirkossa päämessua
-odotettaessa veisata rahvaalle pyhän Henrikin muistovirsi, ja sitä he
-nyt koulutuvassa iltaisin harjoittelivat, laulaen sekä latinaksi että
-suomeksi siitä, miten
-
-    Muinen upoksis pimeyden all'
-    Makais surkija Suomen maa.
-    Osuit sit' armas aurinko jäll'
-    Paistamaan pakanain maall'.
-        Iloidse siis Suomen maa
-        Tähden laupjan lahjan,
-        Et Christin kanssa yhteyden sait
-        Kautt' Herran sanan saarnan. --
-
-Jo ehtikin tuo suuri juhlapäivä. Aamulla varhain saatettiin teinitkin
-heille määrätylle paikalle tuomiokirkkoon. Silloin se jo oli puolillaan
-toivioretkeläisiä, jotka olivat kauempaa saapuneet suutelemaan pyhän
-Henrikin luita. Mutta jo kauan ennen messun alkamista oli kirkko täynnä
-kaupunkilaisia ja maalaisia, ja pian täyttyi kirkon luminen pihakin
-korkean umpimuurin sisäpuolelta, jossa väki uskollisesti pakkasessa
-seisoi, odotellen saada kuulla edes kaikua kirkossa pidettävästä
-piispanmessusta ja nähdä edes vilahdukselta kirkkopyhimyksen hopealla
-silattuja luita. Ja tämän odottavan juhlayleisön joukossa loikoi siellä
-kinoksissa sokeita ja rampoja, jotka ojennetuin käsin armeliailta almua
-anoivat -- ja saivat. Mutta Heino seisoi itse kirkossa teinien parvella
-ja terästi teräviksi silmänsä, nähdäkseen tarkoin nuo kuulut
-juhlamenot. Tuhannet tulet oli sytytetty tuohon muuten puolihämärään
-kirkkoon, johon värikkäiden ikkunalasien kautta vain säästäen päivän
-valoa hiipi. Kuoripojat lauloivat lumivalkoisissa vaipoissaan parvella,
-vihkivettä sirotettiin vähän perästä tungoksessa ahertavan rahvaan
-ylitse ja pyhää suitsutusta höyryytettiin niin sakeaan, että se pian
-raskaana täytti korkean kirkon ja huumasi odottavain aistit. Mutta itse
-pääalttarilla piti kolmattakymmentä pappia, kaniikkia ja tuomioherraa
-yhtämittaa juhlallista jumalanpalvelusta; kulta ja hopea kiilsi
-kirjailluista messukasukoista, sitä säteili alttarien pyhimyslippaista
-ja monihaaraisista kynttiläkruunuista.
-
-Tähän pappiensa loistavan seurueen keskuuteen nyt astui Kuusistosta
-Turkuun saapunut Suomen piispa päivämessua pitämään suuren
-kirkkopyhimyksen kunniaksi. Hänen värähtävä, voimakas äänensä kaikui
-sieltä korkeakuorista ulos pihalle asti, kun hän siunasi juhlarahvaan
-ja julisti kunniaa Jumalalle ja maalle rauhaa. Hartaana kuunteli kirkko
-ja piha, kun hän sitten kansalle suomeksi saarnasi Pyhän Henrikin
-muistosta ja elämäntyöstä. Siihen korkeakuoriin se sitten saarnan
-loputtua Henrikin kappelista kannettiin tuo kuulu hopeoitu arkku, jossa
-olivat nuo kalliit luut, siellä se avattiin ja sieltä sen messupapit
-kantoivat kansan keskelle kirkkoon, kaikkien nähdä. Väkijoukko ryntäsi
-ääreen, ja hurskaaseen mieleen sulaneet miehet ja naiset polvistuivat
-suutelemaan noita hopeoituja luita. Pihallakin odottava väkijoukko sai
-osansa tuosta juhlallisesta menosta, sinnekin tekivät messupapit
-kierroksen, näyttääkseen kokoontuneelle rahvaalle tätä Suomen kirkon
-kalleinta pyhimysaarretta.
-
-Päivä siihen meni, -- vihdoin teki kuitenkin pitkä juhlamessu loppuaan.
-Piispa itse saattoi pyhän arkun takaisin sen raudoitettuun
-hautaholviin, joka lujasti lukittiin. Viimeiset messun sävelet
-kajahtivat alttarilta, ja niitä säesti vielä valkoisten kuoripoikain
-kirkas ylistyslaulu.
-
-Silloin hiipi Heino toisten teinien joukosta ja tungeskelevan
-väkijoukon keskitse tuomiokirkosta ulos ja kiipesi muurin reunalle
-siihen portin suuhun, josta hän tiesi varmasti piispan läheltä
-näkevänsä, kun tämä nyt juhlasaatossa oli kirkosta palaava. Hän oli
-etäältä kirkossa piispan nähnyt, tuntenut nuo tarmokkaat, harmajat
-kasvot, jotka hän niin hyvin muisti Savilahden matkalta, mutta hän
-olisi tahtonut tietää, vieläkö piispa hänet tunsi ja muisti, niinkuin
-oli luvannut, ja siksi hän näkyvän paikan itselleen valitsi.
-Kirkkorahvas ryntäsi hänen ohitseen, asettui ahdinkoon kadun kahdelle
-puolelle, mutta sitkeästi poika kapealla muurinreunalla paikkansa
-piti...
-
-Nyt sieltä astui jo piispa kirkosta pappissaattueensa etunenässä,
-astui verkalleen hiippa päässään, risti rinnallaan, kourassaan
-koukkupää-sauva, josta jalokivet kimaltelivat kylmän talvipäivän
-valossa kuin lumikiteet keväisellä hangella. Heino ei silmäänsä
-räpäyttänyt... Vakavana kulkee piispa, kupeilleen katsomatta, -- ei se
-häntä näe, ei tunne! Mutta näkeehän ... juuri tuossa Heinon ohi
-astuessaan siirtää vanhus silmäyksensä sivulle, ja hänen tyyni, terävä
-katseensa osuu nuoren teinin hakevaan silmään, pysähtyy siihen
-tuokioksi, näyttää lauhkeasti hymyilevän...
-
-Piispa oli tuntenut hänet! -- riemu täytti Heinon kauan kaihonneen
-mielen, ja hän ryntäsi nyt väkijoukon mukana piispansaattueen jäljestä
-juoksemaan. Mutta tuolla se saattue jo loittoni tuomiokapitulin taloa
-kohden, ja markkinahurina tempasi pian sen näkyvistä hintelän teinin
-temmellykseensä. Mutta hänpä ei ollut enää mielestään köyhä eikä
-avuton, -- piispa tuntee hänet, ja muistaa kyllä sanansa!
-
-Siihen Heino luotti ja siksi hänen sydämensä niin voimakkaasti sykähti,
-kun muuatta päivää myöhemmin kerrottiin, että Maunu-piispa Turussa
-viipyessään tulee tarkastamaan sitäkin alempaa pappiskoulua, jonka
-lattialla Heino muiden teinien joukossa istui. Kolakassa, holvatussa
-koulutuvassa siellä poikaparvi kuunteli, kuinka opettaja korkealta
-istuimeltaan latinalaisia lauseita luki ja niitä taas perästään
-teineillä luetti ja patukkansa avulla näiden päähän takoi. Se vieras
-latinahan se oli aluksi ollut Heinolta niinkuin monelta muultakin
-suomalaiselta maalaispojalta opintien heti pystyyn nostaa, kun hänen
-salolta tultuaan suoraa päätä oli siihen ollut iskeydyttävä käsiksi.
-Opettajalla ei ollut armoa, selkänahkainsa uhalla piti salonpoikain
-ruveta sulattelemaan Donaton kielioppia ja sanaharjoituksia, tuntuipa
-se kuinka mahdottomalta tahansa. Mutta ihme kyllä, ne alkuvaikeudet oli
-voitettu, nyt jo teinit laulelivat latinalaisia lauluja, ja latinaksi
-heidän jo täytyi vastata latinalaisiin kysymyksiin, -- menipä miten
-meni. Ja nyt heidän piti siis itselleen piispalle näyttää, mitä oli
-opittu. Mutta pelkäämättä Heino sitä tarkastusta odotteli, hän oli
-oppinut latinat siinä missä muutkin ja enemmän kuin monet, ja hänen
-vanha toivonsa kannusti...
-
-Jo astui piispa puolihämärään koulutupaan, jossa pojat pahnoillaan
-istuivat, ja kävi heidän tietojaan kuulustamaan. Mutta kuulustelunsa
-sekaan hän aina kyseli oppilailta, jotka hän yksitellen eteensä
-kutsutti, myöskin heidän kotipaikkaansa, heidän varallisuusolojaan,
-heidän vanhempiaan, lausuipa hän kaikille rohkaisevan, ystävällisen
-sanankin.
-
--- Tuosta laumastahan sitä valmistettiin paimenia hänen kotoiseen
-karjaansa.
-
-Väliin hän langetti vakavan moitteen, kun vastaus kovin kompasteli,
-mutta toiselle pojalle hän leikkisäksi herkesi, kysäisten:
-
--- Mitä se on: Deus est in coelo, sed Deus non est in coelo?
-
-Ja kun teini tyhmänä seisoi hänen edessään, virkahti hän naureskellen:
-
--- Niin, otappas siitä selko, siksi kun ensi kerran tarkastamaan
-saavun!
-
-Jo tuli Heinonkin vuoro. Hiukan notkahtavin polvin hän korkean
-kateederin edessä seisoi, kun vanha piispa hänelle virkkoi:
-
--- Kas niin, sinut tunnen, poika Sysikorven taipaleelta, erämaan
-laidasta, -- mikä olikaan taas isäsi talon nimi?
-
--- Karmala, vastasi Heino arasti.
-
--- Niin, sinä olet Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta, kyllä muistan.
-Sieltä lähdettiin suoraan Savoon, jossa sinulta iskettiin pari hammasta
-suusta, -- näytäs, siinä on aukko vieläkin hammasrivissä! Niin,
-siellähän me sovittiin, että sinä sovit eräjärville paremmin papiksi
-kuin tappelijaksi. -- Saatko kotoasi mitään kouluapua?
-
--- En, vastasi poika verkalleen. Hän ei uskaltanut kertoa kotoaan
-karanneensa.
-
--- Koti kaukana, koti köyhä, -- tavallinen juttu! Lue ahkerasti, ja jos
-edelleen hyvin opit regula Donati, niin saat tulla Kuusistosta
-kouluapua hakemaan...
-
-Heinolla riemusta kohisivat korvat. Nyt hän tiesi jo itselläänkin
-suosijan olevan, jopa mahtavamman kuin muilla teineillä. Ja kun toiset
-teinit piispan lähdettyä ihmetellen ja kadehtien tulivat kyselemään,
-miten korven poika itsensä mahtavan piispan suosioon oli päässyt,
-kertoi hän heille vasta nyt koko sen kotoisen tarinansa, joka hänet
-teiniuralle oli työntänyt.
-
-Hän oli nyt "piispanteini", taival oli edestä tasaantunut.
-
-Eihän Heino jokaisen pikkupuutteensa sattuessa ilennyt kävellä piispan
-Piikkiön pitäjässä olevaan, muureilla varustettuun Kuusiston
-saarilinnaan, missä hän tunsi itsensä niin pieneksi lukuisan
-palvelijakunnan, asemiesten ja huovien keskellä. Taloudenpitäjät tuossa
-komeassa linnassa kohtelivat näitä kerjääviä teinejä, joita piispan
-suosituksella alituisesti sinne arkituvan ateriapöytään saapui, usein
-nyrpeästi ja vierovasti. Mutta kun oma eväs oli aivan lopussa, ja
-kankurin akka Heinoa tuvastaan hääteli, silloin hän talvisia jääteitä
-myöten aina Turusta Kuusistoon käveli, ja silloin oli hänellä siellä
-aina ruoka tiedossa ja lukueväs taas kaupunkiinkin muutamain viikkojen
-ajaksi.
-
-Piispanlinnaan hän siten piankin kotiutui. Kun koululla oli juhlalomia
-ja toiset pojat hiihtivät teinipitäjiinsä täyttämään varastojaan,
-silloin viipyi Heino Kuusistossa päiviä ja viikkoja, ja pian häntä
-linnanherratkin siellä taloon kuuluvana kohtelivat, kun näkivät hänen
-piispan suosiossa olevan.
-
-Maunu-piispan kirjasto varsinkin oli Heinolle kuin aarremaailma; siellä
-hän usein pitkään viipyi katsellen noita paksuihin, vaskitettuihin
-kansiin sidottuja jymykirjoja, joihin munkit olivat käsin piirustelleet
-kauniita kirjaimia ja värikkäitä kuvia ja jotka vitjoilla olivat
-pöytiin lukitut.
-
--- Roomasta toin nämä suuret kirjat, kun siellä kävin paavilta hiippani
-saamassa, niin kertoi eräänä päivänä vanha piispa, astuessaan
-kirjastoonsa, jossa nuoren suosikkinsa tapasi. -- Niiden hintaa et voi
-arvatakaan, siinä ovat monen kylän maat. Nuo pienemmät niteet ovat
-Pragista, jossa nuorena opiskelin ja väittelin oppineiden seurassa.
-
--- Sieltäkö kaukaa on tämä kaunis arkkukin? kysyi Heino arasti,
-katsellen kultavanteista lipasta, joka oli kohokkeella kirjapöydällä.
-
--- Vielä kauempaa, poikaseni, pyhästä maasta asti olen sen tuonut.
-Katso nöyrästi sitä arkkua, siinä on sirunen pyhän haudan kivestä.
-
-Nöyrällä kunnioituksella Heino katselikin piispan aarteita, jotka tämä
-pitkiltä matkoiltaan oli kerännyt, nöyrää kunnioitusta tunsi hän tuota
-ylhäistä, ystävällistä kirkkoruhtinasta kohtaan, jonka hän tiesi
-nauttivan hurskaan ja oppineen nimeä kaikissa Pohjoismaissa. Mutta
-Heino oli jo Kuusistossa saanut nähdä, ettei Maunu-piispa ollut
-ainoastaan kirkon korkea ruhtinas, vaan että hänen käsiinsä kulkivat
-myöskin Suomen maallisen hallinnon ohjakset. Usein oli hän nähnyt Turun
-linnanherran, Hannu Kröpelinin, ajavan jään yli Kuusistoon kyselemään
-vanhan piispan neuvoja, ja alempia käskynhaltijoita ja vouteja
-kutsuttiin sinne vielä useammin saamaan piispalta neuvoja tai nuhteita,
-milloin olivat kansaa liian rajusti kiskoneet. Piispalle tekivät näet
-talonpojat valituksiaan virkamiesten ja aatelisherrain sorrosta, ja
-usein hän otti heidät suojelukseensa. Tällaisia valittajia oli
-tänäänkin käynyt piispan luona, ja niistä hän nyt siirtyi nuorelle
-teinillekin puhumaan, istahtaen lepäämään kirjastonsa nojatuoliin.
-
--- Tyytymätöntä on kansa siellä kaukaisessa sisämaassa, miehiä on taas
-Pohjois-Hämeestä täällä veroistaan valittamassa. Oletteko todella niin
-köyhiä siellä kuin sanotte?
-
-Nuori teini kävi melkein hämilleen siitä luottamuksesta, jota ylhäinen
-herra hänelle kysymyksellään näin osoitti, mutta arkailematta hän
-kuitenkin vastasi:
-
--- Elettäisiinhän siellä muuten, mutta tyhjiksi käyvät talot aina, kun
-vouti on vieraillut. Ja milloin erämaille ei uskalleta lähteä...
-
--- Tiedän, lausui piispa keskeyttäen. Ja hän lisäsi melkein kuin
-itsekseen: -- Ei, en ole tavannut kapinan henkeä koskaan tuon väestön
-joukossa. Vain taloudellinen köyhyys ja elämänehtojen puute sen
-kärsimättömäksi tekee. Minä tahdon lähettää heidän valituskirjansa
-Ruotsiin ja puolustaa heille veronhelpotusta. Jotakin heidän hyväkseen
-on tehtävä. Mutta jotakin outoa siellä maakunnassa kuitenkin nyt
-kuohuu, siitä kertovat kaikki voudit. Siitä meidän täytyy ottaa
-tarkempi selko. Ensi kesänä saat sinäkin, Henrikki Tuomaanpoika, tehdä
-teinimatkan Satakuntaan, kertoaksesi minulle sitten, mikä siellä kansan
-oikeastaan niin levottomaksi tekee. Sillä meidän on suojeltava tämä
-rauhaisa hiippakuntamme niiltä myrskyiltä, jotka meren takana yhä
-intohimoja lietsovat.
-
-Niin puheli vanha piispa lepäillessään, puoleksi itsekseen, puoleksi
-suojatilleen. Hän oli hiukan levoton niistä talonpoikain ja
-virkamiesten välisiä kahakoita koskevista uutisista, joita nykyisin
-alituiseen maakunnasta saapui. Monta talonpoikaa, jotka malttamattomina
-olivat lääninherrojaan vastaan niskoitelleet, oli piispa jo armahtanut,
-koettaen yleensä lieventää aikansa tuomioistuinten ankaruutta, joiden
-ohjeena vielä oli: silmä silmästä taikka käsivarsi tai selkänahka tai
-henki pienimmästäkin rikoksesta. Ja hänellä oli valtaa siihen, hän oli
-"Jumalan armosta Suomen piispa", mutta samalla todellisuudessa sen
-korkein maallisenkin hallinnon keskus. Mutta hän ei voinut salata
-huoltaan, että kansan ja virka-aatelin välit yhä näyttivät
-kiristyvän. --
-
-Näin pääsi nuori teini tänä talvena Kuusistossa vieraillessaan
-silmäilemään niihin moniin ja monenlaisiin toimiin, jotka Maunun
-Tavastin vanhoja hartioita rasittivat. Mutta keväämmällä, kun jäät
-sulivat Itämerestä ja laivaliike alkoi, joutui Heino-teini yhä useammin
-ja pitempään Kuusistossa vierailemaan ja yhä tarkemmin tutustumaan
-niihin Suomea ja koko valtakuntaa koskeviin kysymyksiin, joihin
-Maunu-piispa oli kiintynyt. Silloin palasi näet kesäksi Suomessa
-käymään Maunu-piispan aviottomana syntynyt poika, Olavi, joka kyllä
-kulki piispan veljenpojan nimellä, mutta, jonka koko Kuusisto hänen
-omakseen tiesi ja jota hän ulkomaiden yliopistoissa kustansi. Tämä
-nuori Olavi-maisteri, pitkästä ajasta taas kerran kotiinsa palattuaan,
-rakasti nuoruutensa huvituksia, kalastusta ja metsästystä, ja
-soutumiehekseen saaristoon hän otti usein mukaansa Heinon, kun tämä
-piispanlinnassa majaili. Ja kun he päivän olivat vesillä retkeilleet ja
-illalla palasivat Kuusiston lämpimiin suojiin, silloin istahtivat
-oppinut maisteri ja vanha piispa takan ääreen iltatarinaa pitämään
-niistä suuren maailman monenkirjavista kuulumisista, joiden vilkkailla
-luomasijoilla Maunu-piispa itse oli nuorempana viipynyt ja joiden
-myöhemmistä vaiheista nyt nuori maisteri ihastuneena kertoi. Mutta pian
-livahti tarina tavallisesti takaisin kotimaan oloihin ja tapahtumiin,
-sen taloudellisiin ja valtiollisiin vaikeuksiin, jotka olivat vanhan
-piispan sydämen huolena, ja silloin oppinut maisteri kuunteli ja
-teräväsilmäinen vanhus kertoi.
-
-Aikansa valtiollisiin tapahtumiin ei Maunu Tavast tosin ottanut osaa
-samalla tavalla kuin monet muut piisparuhtinaat, jotka usein
-rautapaitoihin pukeutuivat ja aseväellä kävivät kuninkaitakin
-asettelemaan ja erottelemaan. Maunu-piispa rajoitti vaikutuksensa sanan
-ja tiedon voimaan, -- kilvan Ruotsin kilpailevat ylimykset hänen apuaan
-ja suosiotaan tavoittelivat. Se oli kaikille tuttua ja siihen viitaten
-Olavi-maisteri eräänä iltana, kun he taas istuivat piispan työhuoneessa
-takan ympärillä, vanhukselle virkkoi:
-
--- Sinäkin olet siis nyt hylännyt kuningas Eerik Pommerilaisen. Minä
-tuskin sinun iälläsi olisin lähtenyt näille uusille, oudoille vesille.
-
-Heino-teini, joka tapansa mukaan uunin katveessa istuen kuunteli näitä
-oppineiden herrojen keskusteluja, näki vanhan piispan harmaapintaisten
-kasvojen vilkastuvan, kun Olavi-maisteri kotimaansa valtiollisia
-kiistakysymyksiä kosketteli.
-
--- Minun täytyi, poikani, vastasi piispa lämmöllä. -- Sinä olet liian
-kauan ollut isänmaastasi poissa, Olavi, et tiedä, mitä sen kansa on
-sillä välin saanut kärsiä. Laillista kuningastamme, rakastetun
-Margareetan poikaa, puolustin viimeisiin asti; vielä senkin jälkeen
-tuin hänen kruunuaan, kun hänet kaikki muut jo olivat hylänneet. Mutta
-sitten en häntä enää tukea voinut. Minä näin, että en saattanut luottaa
-enää hänen hyvään tahtoonsakaan, hän petti kaikki, petti valansakin, ja
-uusilla kärsimyksillä hän kansaansa uhkasi. Hän oli arvoton kruunua
-kantamaan, hänen täytyi suistua.
-
--- Ja nyt kannatat nuorta seikkailijaa, virkkoi Olavi-maisteri hiukan
-pisteliäästi.
-
--- Nuorta kyllä, mutta en seikkailijaa. Valtionhoitajamme on
-olennoltaan kuninkaallisempi kuin voideltu Eerik. Kaarle Knuutinpoika
-on ystäväni, senhän tiedät. Hänen luonteensa ja lahjansa tunnen, itse
-olen hänen kasvatustaan ohjannut. Olisipa hän kuninkaasta syntynyt! --
-nyt on hänen tehtävänsä moninverroin vaikeampi, kun hänen täytyy nousta
-vertaistensa joukosta ja kestää heidän kateensa ja juonensa. Mutta
-juuri siksi häntä kannatankin kaikella voimallani, sillä hänen
-tehtävänsä isänmaaraukan pelastamiseksi sekasorrosta, muukalaisvallasta
-ja perikadosta on jalo ja suuri. Jospa sen kaikki Ruotsin ja Suomen
-herrat, hengelliset ja maalliset, ymmärtäisivät!
-
--- Tehokaspa kannatuksesi mahtaa ollakin, olen jo nähnyt useampia
-Kaarlo-marskin airuita tällä lyhyellä ajalla purjehtivan Kuusistoon.
-
-Maunu-piispa huoahti.
-
--- Niin, monessa asiassa hän neuvoja tarvitsee. Hän olisi tahtonut
-pidättää minut koko talven luonaan Tukholmassa, mutta enhän voinut
-hiippakuntaani koko vuodeksi jättää, puolen vuotta siellä jo olin.
-Mutta tukea hän tarvitsee, tuo nuori mies, kaikki ylimykset häntä
-siellä repivät siksi, että hän heidän vertaisensa on, -- vain kansa
-häntä rakastaa.
-
-Heino huomasi nurkastaan, ettei Olavi-maisteri isänsä kantaa kaikin
-puolin hyväksynyt, vaikkei hän enää ruvennut vastaankaan väittämään.
-Tuo Pariisin yliopiston oppineiden piirien edustaja näkyi olevan
-enemmän tiedemies ja jumaluusoppinut kuin valtioasiain ymmärtäjä, ja
-hän kääntyikin taas kertomaan noista etäisemmän suuren maailman
-suurista tieteellisistä ja kirkollisista kiistakysymyksistä, joista
-taas Maunu-piispa kaukaisessa hiippakunnassaan oli vieraantunut. Hän
-kertoi hartaasti kuuntelevalle vanhukselle ja nuorelle teinille niistä
-mullistavista, puhdistavista liikkeistä, joita tähän aikaan kirkon
-keskuudessa oli syntynyt ja jotka tähtäsivät uudistamaan monia
-käsitteitä ja tapoja, mitkä väärinkäytöksiksi olivat paavilliseen
-kirkkoon juottuneet. Hän kertoi Juhana Hussin oppilaista Pragissa ja
-siitä oikeudenkäynnistä, joka oli tätä mestaria vastaan viritetty,
-kertoi, kuinka uudet, vapaammat aatevirtaukset kaikista pakkokeinoista
-huolimatta raivasivat itselleen tilaa aikalaisten mieliin, -- kertoi
-siitä valittaen, huolestuneena, sillä hän oli paavin kirkon uskollinen
-poika, mutta kertoi samalla tunnustaen, että noissa uusissa
-virtauksissa on jotakin elävää ja repäisevää voimaa, jota ei auttanut
-olkansa takaa halveksua. Ja vielä hän kertoi, kuinka jo vanhoissa
-yhteiskunnissakin nuortumisliikettä tapahtui, kuinka rautapukuisten
-ritarien raaka aika vähitellen uusien olojen pakosta jätti tilaa
-elpyville, vilkkaille porvarisaineksille kaupungeissa, ja kuinka nuo
-rautaritarit itse, tuodessaan ristiretkiltä liikkuvampaa elämää ja
-kansojen keskeistä yhteyttä vanhoihin elämänmuotoihin olivat loihtineet
-hereille ne uudet ainekset ja aatteet, jotka nyt elinvoimaisina
-pinnalle pyrkivät.
-
--- Feodaalisen ylimysvallan liitokset ruskavat! -- niin huudahti
-Olavi-maisteri, itsekin kertomuksistaan melkein tahtomattaan lämmeten,
-ja nousi kävelemään ikkunan luo, jonka läpi sadepilvien lomitse
-pilkistävä aurinko laskeutuessaan keväisen metsän taa, nyt heitti
-kelmeitä säteitään piispan avaraan työhuoneeseen. -- Ja mikä on
-pahempi, hierarkisenkin vallan saranat vinkuvat, kun sen päämiehet,
-keskenään kiistellen, eivät jouda niitä hoitamaan.
-
--- Niin, aika ei pysähtymään ehdi, sen kehitystä olisi vain oikeaan
-ohjattava, -- vastasi vakavana vanha piispa, joka ehkä selvemmin kuin
-hänen taistelujen keskessä elänyt poikansa aavisti tulossa olevan
-murroksen. Mutta hän lisäsi hymähtäen: -- Mutta täällä kaukaisessa
-pohjolassamme emme vielä näistä murtavista voimista mitään tiedä, ja
-meille se onkin onnellisinta. Meillä on vielä niin äärettömän paljon
-tehtävää istuttaessamme tähän nukkuvaan kansaan tiedon ensimmäisiä
-alkeita, alkuperäisimpiä käsitteitä hyvän ja pahan tiedon puusta. Se
-tehtävä kysyy monen miehen työn ja iän, -- sen hyväksi saat sinäkin,
-Olavi, vielä kirkon päämiehenä täällä laajan tietovarastosi käyttää,
-siihen työhön saat uhrata sekä syvän oppisi että nuortean tarmosi.
-
--- Minäkö -- eihän minusta kirkon päämieheksi ole! vastasi maisteri
-hiukan punastuen, viitaten siihen, että aviottomasti syntyneitä ei
-katolinen kirkko ylempiin papillisiin arvoihin laskenut.
-
--- On kyllä, siitä on meillä jo paavin kirje, -- jotakin olemme toki
-mekin täällä kaukana pohjan kulmilla puuhanneet.
-
-Mutta oppineen maisterin katsetta ei se uusi uutinenkaan kirkastanut.
-Hän virkkoi:
-
--- Jos kelpaisinkin, oi, pientä on täällä kaikki, kuihtunutta, maahan
-matalaan painavaa, sovellunko tänne minä? Täällä te kiistelette siitä,
-kuka ylimyksistänne kulloinkin olisi korkeimpana kukkona linnan
-huipussa, -- kiskaistaksenne hänet taas sieltä alas heti kun olette
-hänet sinne huippuun saaneet. Minä pelkään, että menehtyisin näissä
-ahtaissa, hengettömissä oloissa, minulla ei ole samaa kaivavaa
-sitkeyttä kuin sinulla.
-
--- Se tulee, kun työhösi kiinnyt, vastasi vanha piispa, ikäänkuin omia
-kokemuksiaan kertoen. -- Työ vetää mukaansa, ja varsinkin työ sellaisen
-kansan puolesta, jota omanaan rakastaa, -- sen saat nähdä. Pientä on
-sinusta ehkä nyt perustella kirkkoja aution erämaan laitaan taikka
-puuhata uutta luostaria Pohjanlahden karulle kalliorannalle, mutta kun
-työhön tartut, niin se on sinusta tärkeää, suurta, elämäntehtäväksi
-arvokasta, -- minä en unelmoi enää suurempaa. Kunpa riittäisi minulla
-ikää ja voimia saada päähän asti suunnittelemani mielityöt, silloin
-onnellisna hautaan laskeutuisin ja tyytyväisenä siellä lepäisin.
-
--- Niin, minä tiedän, virkkoi Olavi-maisteri taas innostuneemmin, --
-sinä perustat tänne juuri uutta naisluostaria. Kuulin siitä jo
-Vadstenassa, jonka birgittalaissisarilta sinulle terveiset toin. Se on
-suuri työ, kaunis työ, sinulle arvokas, -- niin, paljon olet sinä
-tehnyt Suomen kirkon hyväksi!
-
-Heino ymmärsi, että kirkon miehet puhuivat siitä suuresta, uudesta
-luostarista, joka parastaikaa oli tekeillä Karinkylässä Maskun
-pitäjässä ja jonka asioissa rakennuttajat alituiseen näihin aikoihin
-juoksivat Kuusiston linnassa, -- se oli vanhan piispan mielityö ja
-suurimman huolenpidon esine hänen elämänsä ehtoopuolella. Sen Heino
-hyvin tiesi, mutta paljon vaikeuksia se vanhukselle myös näytti
-tuottavan: rakennusvaroja oli vaikea saada kokoon, kansa kitui
-muutenkin jo suurten verojen alla. Ja huoahtaenpa vanha piispa nytkin
-virkkoi:
-
--- Paljon on keskeneräistä, paljon tekemätöntä työtä. Mutta olkaamme
-uskollisia vähässä, ehkä vähitellen satoa kypsyy.
-
-Ilta kävi jo myöhäksi, vanha piispa nousi, makuuhuoneeseensa
-kävelläkseen, ja rupesi Olaville hyvää yötä toivottamaan. Mutta samalla
-hän huomasi nuoren teinin, joka maisterin tarinan aikana oli siihen
-uuninkatveeseensa unehtunut. Piispa näki nyt, kuinka innostuneina
-säteilivät nuorukaisen silmät kaiken sen johdosta, mitä hän oli noiden
-oppineiden miesten keskusteluista kuullut, ja tälle hän nyt virkahti:
-
--- Entä sinä, nuori mies, tekisikö sinunkin mielesi sinne suurille
-opinsijoille, koskapa noin palavat silmäsi? Niin, moni köyhä poika
-Suomesta siellä on ennenkin opiskellut, ja apua hän on siihen saanut,
-jos hän lahjoiltaan ja tarmoltaan sitä on ansainnut. Osoitapas sinäkin,
-mihin kykenet, -- mutta siihen täytyy antautua ehyeltään, koko
-sielullaan!
-
-Heino ei osannut mitään vastata. Hän tunsi mielessään voimakkaan
-laineen, samanlaisen kuin silloin kerran, kun piispavanhus oli häntä
-Savilahden rannalla puhutellut. Mutta se tuntui hänestä nyt vieläkin
-kaukaisemmalta, hän oli nyt jo kokenut enemmän kuin silloin...
-
-Hiljaisena, uneen vaipuneena kohosi suuri piispanlinna, kun Heino
-päätalosta iltamyöhällä pihan yli kulki siihen matalampaan
-sivurakennukseen, jossa hänellä linnanpalvelijain joukossa oli
-makuusijansa. Hän viivähti vielä tuokion linnanpihalla, katsellen sen
-korkealta multavallilta selkien yli kevätyön kelmeätä taivaanrantaa.
-Siitä, mitä hän piispantuvassa oli kuullut, hauteli hän nyt mielessään
-monta muistoa. Mutta varsinkin oli Olavi-maisterin kuvaus siitä
-rappiotilasta, johon katolinen kirkko siellä suuressa maailmassa kuului
-olevan uppoamassa, häneen syvälle painunut. Ja sitä muistellessaan hän
-ajatteli, että olipa hän itsekin juuri täällä hurskaan piispan
-pyhitetyssä talossa joskus vaistomaisesti tehnyt hiljaisia havaintoja,
-jotka hänen maalaismieleensä olivat luoneet samanlaisia, joskin hämäriä
-mietteitä ja epäilyksiä, kuin ne, joihin oppinut maisteri viittasi.
-Seurustellessaan siellä nuorten pappien ja piispanapulaisten piireissä
-kotoisissa arkioloissa oli hän heidän ajatuskehänsä ja harrastuksensa
-huomannut paljoa vähemmän ihanteelliseksi, hurskaaksi ja pyhäksi, kuin
-miksi hän tuota kirkonmiesten elämää kaukaa syrjästä oli kuvitellut. He
-olivat ihmisiä hekin riitoineen ja intohimoineen, juonineen ja
-juoruineen, ihmisiä, joiden oli juhlahetkinä tarvis peittää
-heikkoutensa ja haprautensa loistavan pukukuoren ja ulkokullaisuuden
-alle, jotta heidän olemuksensa oppimattoman kansan silmissä näyttäisi
-edes vähänkään sopusointuiselta sen opin kanssa, jota he julistivat.
-
-Kesäksi vaihtui kevät. Viileässä koulutuvassa, jonka holvatun katon
-alla olevista juoksulautaikkunoista tunkeutui sisään ainoastaan
-säästävästi valoa ja yhtä niukasti suven lämpöistä, kuivaa ilmaa,
-jatkoivat kalpeaposkiset kouluteinit yhä edelleen kankeita,
-latinankielisiä harjoituksiaan, ja opettaja takoi siellä patukan avulla
-heidän päähänsä munkkien silotettuja lauseita ja Donaton mutkikkaita
-sääntöjä. Mutta vapauden toivo elähdytti toki jo nuorten lukuorjainkin
-mieliä, ja he jakelivat nyt lukutuntien lomissa taas keskenään niitä
-pitäjiä, joihin kukin heti kesäloman alettua lähtee kiertelemään
-talonpoikain luo ja keräämään teiniapuja taas syksyisten lukuaikain
-varalle. Kukin teini valitsi mieluimmin kotoiset seutunsa
-kulkupitäjikseen, ja ne vanhemmat teinit, joilla jo ennen oli pitäjiä
-ollut, saivat ne nyt edelleenkin ominaan pitää. Siten hankkiutuivat
-ystävysteinit Pietari ja Paavali taas kiertämään kauas Hämeen
-pohjoisten rintamaiden harvaanasuttuja laitoja, -- sieltä oli saalis
-ollut hyvä. Ja kun vihdoin eräänä päivänä teineille vapauden hetki löi
-ja he ryntäsivät ummehtuneesta koulutuvasta ulos, rientääkseen miltei
-suoraa päätä pussit selässä taipaleelle, silloin virkkoi Pietari
-nuorelle suojatilleen, Heinolle, joka ääneti ja vakaamielisenä kulki
-toveriensa myllertävässä laumassa:
-
--- No, tuletko taas yhtä matkaa meidän kanssa Päijänteen rantoja
-kiertämään? Me lähdemme nyt heti ja kuljemme Sysikorpeen asti.
-
-Mutta Heino pudisteli ääneti ja surumielisesti päätään. Ihmeissään
-toinen kysyi:
-
--- Etkö tule sinne, kotipuoleesi, omaisiasi tapaamaan? Missä on sinulla
-sitten teinipitäjäsi?
-
--- Toisaalla, -- Hämeen ja Satakunnan rajoilla.
-
--- Miksi niin?
-
-Mutta jo oli Paavalikin sitä keskustelua kuulemaan saapunut, ja hän
-ymmärsi välemmin Heinon asiat ja mietteet.
-
--- Mielesi taitaisi tehdä meidän matkaan, mutta et uskalla, niinkö? --
-virkkoi hän nuorukaiselle, joka oli katseensa maahan luonut. -- Pelkäät
-luisevan isäsi kyhmyistä karahkaa, kun karkaamalla kotoasi läksit.
-Mutta johan sen synnin olet pyhältä Henrikiltä anteeksi saanut!
-
-Heino ei vastannut. Hän ei kehdannut ilmaista toisille sitä ikävää,
-joka nyt hänen mieltänsä jäyti, kun hän näki kaikkien toveriensa
-riemuiten kotiinsa hankkiutuvan, mutta ei hän voinut tänään myöskään
-tapansa mukaan vallattomaksi heittäytyä, -- sydän ei siihen taipunut.
-Pietarikin jo näki, että tosiapea oli nyt veitikan mieli, ja kävi häntä
-rohkaisemaan:
-
--- Oikeassa olet, älä tosiaankaan kumartaen kotiisi palaa, älä almujen
-anojana, täyttyyhän pussisi muualtakin. Palaa sinne kotikorpeesi
-vasta kerran, kun olet pappi tai muu virkamies, ja silloin astu
-kumartelematta kotiorren alle ja lausu: Tässä on nyt se poika, joka
-karkasi! Kyllä sinut silloin karahkattakin vastaanotetaan.
-
-Heinon silmä välähti, toveri oli sanoiksi tulkinnut juuri ne uhmaavat
-mietteet, jotka hänen omassa mielessään liikkuivat, ja siitä vahvistui
-yhä hänen päätöksensä, että juuri niin hän tekee! Mutta kun toverit
-tuokion kuluttua haarapussit selässä ja sauvat kädessä astuivat
-kaupungin pahaltahaisevia, kuivuuttaan pölyäviä kujasia myöten
-Hämeentulliin päin, niin saatteli Heino heitä kappaleen matkaa
-kaupunginojan toiselle puolelle, siihen tiehaaran asti, mihin
-Maunu-piispan toimesta spitaalitautisten sairaala oli rakennettu.
-Siellä he hyvästelivät. Mutta ennenkuin he erosivat, tempasi Heino
-vielä Pietari-toverinsa syrjään ja virkkoi tälle hätäisesti:
-
--- Kuule, jos Karmalaan asti kuljette, niin vie äidille tuo pieni
-käärö. -- Ja hän antoi toverilleen tuohikäärön, jossa oli pieni
-vaskiristi, lisäten: -- Se on ostettu pyhän Henrikin kappelista, sano
-niin äidille...
-
--- Sen hänelle annan, ole siitä varma. Ja mitäpä muuta viestiksi
-virkan?
-
-Hiukan karhenti nyt nuorukaisen kurkkua ja lyhyeen hän lähtevälle
-vastasi:
-
--- Terveiset vain, -- sano, että usein häntä muistan...
-
-Hän pisti jo kättään poistuville jäähyväisiksi. Mutta vielä tuokion hän
-viivähdytti toverin kämmentä ja lisäsi:
-
--- Mutta muista: isältä salaa ... aivan salaa!
-
-Heinon piti itsensä jonkun päivän perästä lähteä muutamassa Ulvilan
-venheessä, joka oli tuonut maalaistavaroita Turkuun, purjehtimaan
-pohjoiseen, ja jatkaa sieltä jalan omiin teinipitäjiinsä, ja hän palasi
-nyt yksin verkalleen helteistä maantietä myöten kaupunkiin takaisin.
-Sillan yli astuttuaan kankurin ilotonta mökkiä kohti näki hän siinä
-sillan korvassa, törmällä, ryhmän mustapintaisia, vanuketukkaisia
-miehiä ja naisia liassa loikovan. Kaupungin joutokansaa oli siihen
-ryhmittynyt katsomaan noita outoja, vierasrotuisia, kiertäviä ihmisiä,
-joita nyt ensi kerran Suomessa nähtiin ja joilla oli siinä hyvät
-markkinat, kun he temppujaan tehden taikauskoisten ihmisten käsiin
-katsoivat ja heille heidän vastaisia kohtaloitaan ennustelivat.
-Uteliaana astui Heinokin lähemmäs ja jo livahdutti hänkin äyrisen
-mustalaisakan massiin ja ojensi kätensä noidan tutkittavaksi.
-
--- Kiemurainen kulku, -- niin taikuri hoki -- monta mutkaa matkassa.
-Itse onnesi mestaat -- itse sen sepitätkin ja itse suvullesi uran avaat
--- pitkän radan, jyrkän radan...
-
-Heino käveli edelleen, hymähdellen itsekseen akan ennustuksille. Itse
-hän kyllä onnensa sepittää, sen hän oli jo alulle pannut, mutta miksipä
-hän sen itse mestaisi! Ei, loruja laverti akka; piispan suosiossa
-pysyen aikoi hän sitä onneaan aina vain sepittää ja yhä ylemmäs kiivetä
-alkamallaan taipaleella. Ei hän aikonutkaan jäädä maalaispapiksi
-erämaan laitaan, niinkuin piispa kerran oli kuvaillut -- ei, edemmäs ja
-ylemmäs hän aikoi pyrkiä, pyrkiä niitä samoja teitä myöten, joita
-Olavi-maisteri oli kulkenut ja joista hän niin houkuttelevasti oli
-kertonut. Sen tien ovat muutkin kulkeneet, miksei hänkin! -- Niin hän
-siinä yksin kävellessään rohkeana suunnitteli, ja innostuen niistä
-mietteistään hän huiskaisi kädellään ja huudahti:
-
--- Sinne, kauas ja korkealle!
-
-
-
-
-VII. KOVASSA ON KORVEN LEIPÄ.
-
-
-Ei ollut onnea Karmalan kumaraharteisella Tuomaalla hänen muokatessaan
-Mustanahon vanhoja kivikkohalmeita pehmeämmiksi peltosaroiksi. Sivujaan
-säälimättä hän oli kuokkinut karua rinnettä, sitkaan oli hän kyntänyt
-vinot vakonsa ja kylvänyt niihin ne siemenet, jotka hän kevätverosta
-oli säästetyiksi saanut. Mutta kitsaasti palkitsivat näinä vuosina
-hänen vaivansa nuo raskaasti raadetut sarat. Harvana nousi ohra
-laiholle laihasta maasta, ja kun se vihdoin terää teki, niin armotonna
-väijyi sitä viereisestä notkosta nouseva halla. Se oli korjannut sadon
-sinä syksynä, jolloin ukko oli takamaille kuollut, ja hätä olisi
-vieraillut Karmalan pirtissä sitä seuraavana talvena, elleivät
-erämiesten kalajärviltä kalliilla hinnalla saamat saaliit olisi
-ehtineet hyvään apuun. Sama vilu huokui nytkin jo toisena kesänä
-hyytään samoille halmeaukeille; se oli jo pahasti nipistellyt notkon
-laidasta vielä vihantia teriä, ja sekeiset, tuulettomat illat uhkasivat
-samaa tuhoa ylemmillekin rinteille. Siksi oli Tuomas-isäntä
-kaimapoikansa kanssa jo kiivennyt sirppeineen Mustanahon ylälaitaan,
-siellä lainehtivan viljan kimppuun, vaikkei se vielä aivan kystäkään
-ollut, ja he latoivat siellä nyt eräänä elokuun päivänä ensimmäisiä
-vaaleankellertäviä kuhilaita riviin. Kahden he vain siellä raatoivat,
-vähiin oli näet viime vuonna supistunut työväki Karmalasta. Poissa oli
-Erä-ukko lehtoja kiertämästä, poissa Enni-tyttö viljapellolla
-visertämästä, poissa Heino-heittiö, -- hänen nimeään ei suvainnut
-Tuomas-isäntä mainittavankaan Karmalan pihoilla eikä halmeilla. Ja
-äsken oli Laurikin lähtenyt pitkille pyyntimatkoille, lähtenyt viemään
-lehmää Vilpun uudismökkiin Kihoskosken rannalle ja samalla parin,
-kolmen toverin kanssa keräämään salolta syysnahkoja ja särvintä. Yksin
-liikkui surumielinen emäntä pirtissä ja pihalla taloustöissään, kahden
-raatoivat Tuomaat ulkotöissä, äänettöminä ja vakavina niinkuin ainakin.
-
-Mutta jo seisahdutti poika-Tuomas hetkeksi sirppinsä ja näytti jotakin
-kuuntelevan, kumminkaan työasennostaan suoraksi nousematta. Silloin
-heristi isä-Tuomaskin korviaan melkein säikähtyneenä ja kysäisi:
-
--- Mitä kuuntelet -- askeleitako?
-
--- Taisi pettää korvani, vai olisiko joku otus aholla loikannut; ei
-kuulu enää mitään.
-
--- Ettei siellä vain metsä liiku, viime viikollahan se Suopellosta
-hiehon repi.
-
--- Töräyttäisi kai silloin jo paimenkin torveaan...
-
-Ei kuulunut mitään aholta. Sirkka vain pientareella hioi unista
-lauluaan, ja yksinäinen leppälintu piipitti orpona norossa. Taas
-painautuivat sirppimiehet työhönsä. Mutta se pieni säikähdys nykäisi
-taas Karmalan isännän mietteet kulkemaan niitä samoja rosoisia latuja,
-joita myöten ne viime aikoina alinomaa olivat kuin kehässä kiertäneet.
-Se tässä vielä tarvittaisiin, että kontio karjan kaataisi, tirppomista
-tässä on kyllä muutenkin, jos mieli perhekunnan hengissä ja talon
-pystyssä pitää... Lauri ylpeili viime talven, että eräriistan avulla
-sitä taas rintamailla elettiin, ja tottahan se oli, että muuten olisi
-saatu purra Karmalassakin silkkaa petäjätä, kun vilu vei koko kauniin
-sadon. Mutta leipään tässä on turvauduttava sittenkin, parempi on toki
-vilua vastaan tapella kuin savolaisia ... eivätpähän ole erämiehetkään
-tänä kesänä kyenneet lähtemään kehutuille kalajärvilleen, niitä jäi
-viime kesänä sinne liian monta... Ja ehkä se nyt sentään lähdenorokin
-armon antaa ... siksi se kypsyisi kyllä tuo alalaitakin, kun me kahden
-sinne leikkaamaan joudumme, kun vain se siksi säilyisi. Silloin se
-olisi taas talven leipä tiedossa, vaikkei kylvö suurta ollut, --
-olisi ... kun vain sitä vieraat eivät liiaksi puolentaisi!
-
-Vihaisesti puraisi isä-Tuomaan sirppi, kun hänen mietteensä tälle
-kohdalle ehtivät. Hän muisti, että siitä vähästä, minkä halla viime
-kesänä säästi vikautumatonta eloa, vei vouti heti runsaamman puolen,
-jäännös oli siemeneksi säästettävä, syötäväksi ei jäänyt mitään. Vouti
-tuli silloin juuri tähän aikaan taikka jo heti Laurinmessun jälkeen,
-pani vain puimaan kuhilaat halmeelta, jyvät venheeseensä kannatti ja
-ilkkui sitten pois soutaessaan... Niiden määriä ei tiedä kukaan,
-lisääntyneet ovat verot joka vuosi ja viime aikoina tuhottomasti;
-voudit taitavat ottaa, minkä tahtovat, milloin milläkin nimellä...
-Monet niillä on ilveensä: rahassa ovat muka määrätyt verot otettaviksi,
--- mistä meillä salolla rahaa on, harva on killinkiä nähnytkään, sen
-vouti hyvin tietää. Mutta kun ei ole rahaa, niin ottaa hän tavaran ja
-panee sille minkä hinnan ilkeää, -- ja punnita herra kyllä ilkeää, kun
-saa punnita talonpojan aitasta! Ei ole määrää millään! Jospa vielä oman
-osasi saisitkin maksetuksi, niin on muka muilta rästejä jäänyt,
-naapureilta, ja nekin pitää sinun silloin täyttää, jakokunnan täytyy
-muka vastata koko ruodun verosta! Ei sitä täytä kukaan, kun se noin
-ottamaan rupee, ja minkäs teet, -- katsele vain, kun se talven varasi
-tyhjentää ja petäjän työntää perheen kouraan... Tämä oli se katkera
-muisto, joka kalvoi Tuomas-isännän sydäntä ja johon hänen ajatuksensa
-aina palasivat, mistä lienevätkin kiertämään lähteneet: raada, raada,
-muille raadat, itse nälkää näet! Vielähän siitä selviää metsän
-kontiostakin, kun panee karjalle hyvän paimenen, mutta verokarhusta et
-selviä millään. Kun sen joukko taloon saapuu, silloin on tullut tuho.
-Siksipä juuri isä-Tuomaan sydän nytkähti, aina kun hän näki poikansa,
-jolla kuulo oli tarkempi, työstään kuuntelemaan jäävän. Sillä jos ahon
-rinteeltä, kylänpolulta, askeleita kuului, niin silloin sen tiesi, että
-vieras on tulossa. Ja harvoin oli vieras tervetullut Karmalaan, sillä
-tavallisestipa se oli joku kantomies, jos ei itse Hollolan vouti, niin
-joku hänen rästimiehiään, taikka papin kymmenysten perijä tai
-tuomarinkappain kantaja, -- aina se kavensi talon laihoja varoja. Mutta
-taas pysähtyi poika-Tuomas kuuntelemaan, nyt ihan pystyyn kohoten ohran
-keskestä. Hänen korvansa eivät olleet valehdelleet äsken, askeleita oli
-kaikunut kankaalta, vaikka ne sitten pehmeämmällä maalla olivat
-vaimenneet. Nyt ne kopahtivat jo aivan läheltä kivikkoahon rinteeltä,
-isäkin sen jo ojentautuessaan kuuli.
-
--- Tuntuu olevan tulijoita kaksi, virkkoi poika-Tuomas, tarkaten
-lähenevää töminää.
-
--- Kun olisi saatu yksikin riihi puiduksi, niin olisi siemenviljan
-vaikka korpeen kätkenyt, huoahti isä masentuneena. -- Nyt taas
-pahimmoilleen tulivat, kyllä ne nyt taas kylällä odottavat, kunnes koko
-halme on leikattu ja puitu.
-
--- Mutta jospa eivät olekaan tulijat vouteja?
-
--- Ketäpä ne olisivat. Mutta tuli ketä tahansa, me pysymme työssämme.
-
-Niin virkkaen painautui isä taas syvälle ohransa kimppuun, ikäänkuin
-piiloutuakseen vihatuilta vainoojiltaan. Ja poika painautui sinne
-myöskin. He eivät olleet kuulevinaankaan, kuinka askeleet lähenivät,
-kopisivat kivikossa lähteen kohdalla ja jo pysähtyivät aidan kupeelle,
--- eivät päätään kohottaneet, eivät taakseen katsoneet. Mutta apeina he
-ajattelivat: siinä se on nyt taas ryöstäjä ääressä.
-
-Jo kuului vieras tervehtivän ... ei se ollut Hollolan voudin ääni, sen
-isä-Tuomas heti tunsi. Vieras oli kai joku hänen renkejään.
-Murahdettuaan lyhyen "jumal-antakoon" jatkoi hän edelleen työtään.
-Vieraita oli kaksi, sen hän kuitenkin jo ennätti huomata, herroja
-olivat, tasalaattainen sulkahattu oli ainakin toisella päässään ja
-hartioillaan väljä herrasviitta. Pian jo vieraista toinen kysyi:
-
--- Onko teistä kumpikaan Karmalan isäntä?
-
-Hyytymään tuntuivat veret käyvän isä-Tuomaassa, sillä hän arvasi, että
-nyt se alkaa se ruunun miehen asia. Alakuloisena kohottausi hän
-työstään ja iski sirppinsä lyhteeseen, kääntyen hidastelevin liikkein
-veräjälle päin. Poika-Tuomas se vain edelleen leikkasi, mutta
-tyytymättömänä luimisteli hänkin kulmainsa alta vieraita, joiden hän
-odotti jo tuossa paikassa rupeavan jakelemaan talonväelle niitä tylyjä
-käskyjään, jotka hänkin jo hyvin tunsi voutien entisiltä matkoilta, --
-kahdesti vuodessahan ne vähintään vieraiksi saapuivat. Mutta mikä
-ihme ... eipä ollutkaan niillä nyt vanhoja tapojansa! Mahtoivat olla
-uusia miehiä, sillä varsin sävyisästihän se väljäviittainen puhui:
-
--- Miten kasvavat halmeet nyt Sysikorvessa, tuleeko viljaa tarpeeksi
-talven varalta?
-
-Ei ymmärtänyt kumaraniskainen isäntäkään sitä puhetta. Hän katseli ylen
-epäilevästi vieraita, miettien, mikä heillä lienee nyt oikein mielessä,
-eikä hän vastannut mitään. Mutta vieraista taas toinen jatkoi:
-
--- Tässäkö sinulla on viljasi kaikki?
-
-Jo luuli Tuomas asian ymmärtävänsä. Hän vastasi kuivasti:
-
--- Tietänette, paljonko talonpojille viime vuonna siemenviljaa jäi!
-
-Veräjään nojautuva mies näytti sen tietävän ja virkkoi:
-
--- Halla vei viime vuoden sadon.
-
--- Ja vouti vei loput, vastasi Tuomas terävästi. -- Minkä jättänee
-nytkään!
-
-Mutta vieras veräjältä puhui sävyisästi:
-
--- Niin, rajusti ovat kuulemma voudit viime vuosina talonpojilta veroja
-raastaneet, siitä on monesta paikasta valitettu. Mutta nyt ei saa vouti
-enää liikoja ottaa...
-
-Suu auki kuuntelivat sekä isä että poika sitä puhetta, liikahtamatta,
-hölmistyneinä. He eivät ymmärtäneet mitään, ja vasta kotvasen kuluttua
-sai isä hämmästyneenä kysyneeksi:
-
--- Ettekö te olekaan sitten maarahain ottajia?
-
-Veräjän luona seisova mies pudisteli päätään, eivätkä pellolla olijat
-huomanneet epäilevää värähdystä hänen äänessään, kun hän vastasi:
-
--- Emme, me emme mitään veroja ota, me vain otamme selkoa siitä, mistä
-voudit ovat liikoja perineet.
-
-Se oli isä-Tuomaasta niin ihana sanoma, että hänen oli sitä vaikea
-todeksi uskoa. Ja vielä hän vieraitaan epäilikin, kysyessään:
-
--- Keitä te sitten olette?
-
--- Me ollaan tarkastusmiehiä... Vähän pyörähteli leuka viittaniekalla
-nyt hänen puhuessaan, hänen tuntui olevan hiukan hankala tuohon
-äkkikysymykseen vastata. -- Niin, minä olen hauptmanni, neuvoston
-Ruotsista lähettämä, tämä toinen mies on apulaiseni. Hallitus on
-talonpoikain valitusten johdosta määrännyt ruunun veroja
-huojennettaviksi, ja me nyt tarkastamme voutien jälkiä. -- Ja ikäänkuin
-vielä puhettaan varmentaakseen vetäisi hän laukustaan pitkän
-pergamentin, jossa oli paljon kirjoitusta. -- Tässä näette ruunun
-sinetin...
-
-Tuomas katseli kuin lehmä konttia tuota juhlallista kapinetta, josta
-hän ei mitään ymmärtänyt. Mutta hän tunsi taas verensä sulavan, ja hän
-rupesi verkalleen uskomaan, että mahtaa sitä olla vielä talonpojallekin
-sentään oikeutta ja armoa. Ja viittaniekka virkkoi rohkaisevana:
-
--- Tule nyt taloon selvittämään, minkä olet veroja maksanut, ja me
-sinulle selitämme, minkä verran näistä puolin maksat, -- enempää ei saa
-vouti enää periä.
-
--- Niin, käykää taloksi! -- Se oli kaikki kuin kaunista unennäköä
-Tuomaasta. Vieraiden puheet soivat kuin sovittava kanteleen soitto
-hänen kiusautuneeseen mieleensä, ja sitä myöten kuin hänessä epäilys
-uskoksi muuttui, kirkastuivat nyt kerrankin hänen syväjuovaiset,
-kovettuneet kasvonsa. Hän tiesi, että valituksia veroista ja voutien
-elämöimisestä oli taas viime talvena tehty piispalle ja hallitukselle
-Päijänteen talonpoikainkin puolesta, -- ne ovat siis tehonneet ... onpa
-se toki herrallakin herra, turvattomallakin Jumala!
-
-Siitä päivästi tuli rattoisa lepopäivä Karmalan muuten ilottomaan
-tupaan. Viisivanteisen olutkipon sai emäntä täyttää kerran toisensa
-perästä ja pöytään sai hän kantaa parasta, mitä aitassa oli, vieläpä
-pistettiin lahjatkin matkamiesten laukkuihin. Ja iloisena teki tuo
-muuten raskasmielinen emäntä työtä käskettyä, häneltäkin näkyi nyt
-kerran luonto vähän lauhkeammaksi sulaneen. Ei tiennyt isäntä, että tuo
-luvattu verohelpotus ei ollut sitä keventymistä aiheuttanut, eipä
-aavistanut, ettei hänen emäntänsä uskonut vieraittensa olevan ihan
-niitä, joiksi he itsensä sanoivat. Toinen vieraista oli vain ometan
-ovella salaa emännän kouraan pistänyt pienen tuohikäärön ja suihkaissut
-hänen korvaansa lyhyet terveiset, ja niistä se oli ilo nyt tullut
-umpimielisen naisen raskaaseen katseeseen, niiden palkaksi hän nyt
-piirakkaat paistoi ja vieraille vierrettä kantoi.
-
-Paisteista oli sen päivän jälkeen, vielä vieraitten lähdettyäkin, elämä
-Karmalan hiljaisella törmällä. Raudanrohkea oli juron isännän runneltu
-mieli, hän raatoi nyt iloisesti ahonlaidassa ja yksin poika-Tuomaankin
-innoton katse oli saanut oudon kiillon. Ja vaikka norosta nouseva halla
-taas eräänä yönä vei melkein puhtaaksi vielä vihantana olevan ohran
-halmeen alasyrjästä, niin eipä masentunut karmalaisten mieli siitäkään,
--- ainahan sen hallan saa asettumaan, kun kerran voudin suuhun on
-kuolaimet löydetty. Ja sellaiset Tuomas-isällä nyt oli povellaan;
-ruunun vieraat olivat lähtiessään hänelle antaneet kirjan, jota on
-voudinkin toteltava... Ei uskonut naapurin isäntä, Suopellon Sipi,
-silmiään, kun hän nyt eräänä päivänä Karmalaan tuli ja näki siellä
-vilkkaat miehet, jotka puheliaina vastaan astuivat. Hän oli huolet
-mielessään tullut puhumaan siitä taloudellisesta hädästä, johon tuo
-viimeinen halla taas oli koko seutukunnan painanut, tullut
-neuvottelemaan, että vieläköhän olisi lähdettävä syyspyyntiin
-kalajärville, sillä hän ei ymmärtänyt, miten nyt muuten talven yli
-päästään. Mutta siitä hädästä ei Karmalan Tuomas tiennyt mitään,
-reippaana hän naapuriaankin rohkaisi, kertoen hänelle vieraittensa
-käynnistä ja veronhuojennuksesta.
-
--- Ihmeellisiä taikureita ne vieraat ovat olleet! tuumaili Suopelto,
-nähdessään emännänkin nyt entistä ketterämpänä sillalla liikkuvan.
-Mutta hän ei ruotumiehenä tahtonut paljastaa tietämättömyyttään eikä
-ruvennut senvuoksi epäilemäänkään. Mutta Tuomas pirteänä tiukkasi:
-
--- Mitä taikureita, oikeahan heillä oli asia, onhan se toki vielä
-maassa hallitus! --
-
-Viikkokausi, toista, niin rohkealla mielellä Karmalassa työtä tehtiin,
-leikattiin vikaantunut vilja ja ahdettiin terveinä säilyneistä jo
-ensimmäiset aumat riiheen. Paljoahan siitä ei tullut puhdasta viljaa,
-mutta tulipa aina jotakin viluttuneen jatkoksi. Sen parhaiten säilyneen
-riihen olivat Tuomaat nyt eräänä aamuyönä puineet, ja poika ajoi juuri
-halmeelta uusia kuhilaita riiheen kuivumaan, sillaikaa kuin isä tuon
-edellisen kalliin sadon säkkiin mätti, kannettavaksi jauhinkiville,
-jotta jo illaksi valmistuisi makea uudispuuro, -- pitkään olikin näet
-kalaruoilla eletty. Silloin pysähtyy poika-Tuomas yhtäkkiä kuormansa
-ääreen riihen kupeelle ja huudahtaa:
-
--- Voudin venhe laski rantaan!
-
--- Kenen, kyseli epäilevästi isä, joka juuri lyhteitä kuivamaan ahtoi.
-
--- Hollolan voudin, suuri joukko miehiä jo törmälle nousee.
-
-Isäkin ehti sitä ulos katsomaan. Tuttua väkeä! Aseelliset miehet,
-sulkaniekkahatuissa, astuivat törmälle ja läksivät suoraan
-suuntautumaan riiheen päin, josta savun nousevan näkivät. Mutta
-Tuomaspa ei hätääntynyt.
-
--- Nytpä tulkoot, virkkoi hän. -- Nytpä tiedämme, minkä verran heille
-veroa annamme, eivät jyvääkään saa enempää.
-
-Ja jäykkäniskaisena seisoi hän riihensä ovella, kun vouti kohti astui
-ja tapansa mukaan ärjymään kävi:
-
--- Riisu väleen hevosesi valjaista, me sitä tarvitsemme.
-
--- Vai hevosia te nyt olette tulleet ottamaan, vastasi Tuomas melkein
-pilkallisesti, muistaen, että siinä kalliissa kirjassa, jota hän
-povellaan kätki, kiellettiin vouteja talonpojilta ilmaisia kyytejäkin
-vaatimasta.
-
--- Niitä tarvitaan, kun tästä käymme toisissa kylissä, mörähti vouti.
--- Välemmin, meillä on kiire. Hä, etkö ymmärrä, nyt on syysveron kanto,
-sen tiennet.
-
-Mutta Tuomas ei pitänyt kiirettä, verkalleen hän vastasi:
-
--- Jahka tästä nyt katsotaan, mitä teillä on oikeus ottaa, mitä ei.
-
--- Meilläkö oikeus ottaa...?
-
--- Niin, se vanha raasto on nyt lopussa, jo se täällä tiedetään, älä
-yritäkään meitä säikyttää. -- Niin puheli Tuomas voitonvarmana, ja
-voudinrengille, joka oli ruvennut hevosta kuorman edestä päästelemään,
-hän tiukemmin virkkoi: -- Älä koske siihen hevoseen, ne eivät enää
-olekaan teidän retusteltavinanne!
-
--- Hä, eivätkö ole...!
-
-Julmistuneena astui vouti, joka ei ollut tottunut talonpoikain
-vastaväitteitä suvaitsemaan, hevosen luo, repäisi luokin längistä ja
-viskasi rengilleen ohjakset, isännälle ärjähtäen:
-
--- Niskoittelemaanko käyt, hölmö, vai mitä viisastelet!
-
-Mutta Tuomas ei säikähtänyt, hän virkahti pojalleen:
-
--- Älä hellitä suitsista, Tuomas. Ja sinä vouti, liiku siivommin!
-Luulet meitä hölmöiksi, jotka emme tiedä, että korkea ruunu on jo sinun
-elämöimisellesi rajan pannut. Sen maksamme, mikä teille tulee, mutta
-emme kahmaloakaan enempää kuin kulttikirjassa sanotaan.
-
-Vouti katseli melkein ällistyneenä talonpoikaa:
-
--- Missä kirjassa?
-
--- Tässä! -- Tuomas kaivoi nyt poveltaan "tarkastajilta" saamansa
-kuitin ja näytti sitä ylpeästi kiukuissaan ärhentävälle voudille. Mutta
-tämä tempasi pergamenttipalan talonpojan kädestä, ilkkui ilkeästi sen
-paloiksi repäistessään ja karjaisi nyt täydeltä kurkulta:
-
--- Siinä kuittisi -- kulkurien kujeita! Suori aitalle kaivamaan esiin
-jyväsi ja voisi, mutta niskoittelemisestasi saatkin nyt maksaa
-kaksinkertaisen veron, jotta vastakin muistat, mitä meillä on oikeus
-ottaa. -- Ja rengeilleen hän virkkoi: -- Siinähän on täysi jyväsäkki,
-kantakaa se venheeseen. Ja nyt eteenpäin!
-
-Mutta Tuomaskin oli jo tulistunut. Hän ei nyt niinkään hevillä särkenyt
-sitä hyvää uskoaan, joka kerta oli hänet läpeensä lämmittänyt, hän piti
-siitä kiinni kuin hengestään, luullen voudin vain vanhoilta
-muistoiltaan ärjyvän. Kuumeentapaisesti karahti hän kaksin kourin
-kalliiseen säkkiinsä, jossa oli perheen ensimmäinen uudisvilja, sen
-ainoa puhdas leipä, ja huusi vihan vaahto huulillaan:
-
--- Sitä säkkiä ei liikuteta. Revit ruununmiesten verokuitin, siitä
-vielä vastaat, mutta kaksia veroja et kisko sittenkään enää tästä
-talosta, niinkuin ennen, siitä minä...
-
-Mutta keskenpä katkesi isä-Tuomaan lause. Vimmastunut vouti oli antanut
-viittauksen rengeilleen, nämä tarttuivat sähisevän talonpojan
-hartioihin, väänsivät hänet tantereeseen ja kävivät ratsuruoskillaan
-selkään peittoamaan vanhaa miestä, niin että pölysi ruumeninen
-riihimekko. Ja sillä välin pauhasi kiukustunut veronkantaja:
-
--- Irti minä pölytän uppiniskaisuuden teistä Hämeen härkäpäisistä
-talonpojista. Siinä tunnet nyt luissasi, mitä myöten minulla on valta
-veroja ottaa! Iskekää kovemmin, ja jos vielä kerran murahtaa moukka,
-niin ruumeniksi survokaa sen luut! -- Ja nyt aitalle nahkoja ja haukia
-hakemaan ja mitan täytyy tulla täyteen!
-
-Siinä makasi tantereella tyrmistyneenä kumaraniskainen isäntä, kun
-voudin heitukat, häntä vielä viimeisen kerran suomaistuaan, kävivät
-hänen viljasäkkiään venheelleen kantamaan. Hän ei enää mukissut, hän
-katseli vain tylsästi, kun toiset asemiehet hänen aitalleen astuivat ja
-sieltä itse kävivät talon vähiä säästövaroja veroikseen mittaamaan ja
-ilkkuen kaikki orret tyhjiksi työnsivät. Mutta kävellessään kihelmöivin
-hartioin sitä raastoa äärestä katsomaan, oli hänellä vain yksi tunne:
-hän tahtoi hakea kirveensä ja sillä iskeä, halkoa, teurastaa... Hänen
-sydämeensä kovettui kauhea viha, joka sieltä tappoi kaikki muut
-tunteet, työn innon, talonvastuun, kotihalmeen rakkauden, kaikki. Ja
-kun ilkkuvat verottajat vihdoin, aitan tyhjennettyään ja vielä pirtistä
-kuormansa kukkuraksi talon kattilan kannettuaan, poistuivat Karmalan
-pihalta, vieden voudin ratsuksi talon ainoan hevosen, silloin seisoi
-Tuomas tyhjän aittansa edustalla, puiden vaahdossa-suin kahta
-nyrkkiään, ja hänen silmässään paloi silloin outo lieska, joka jo
-poika-Tuomastakin peloitti.
-
--- Ne pieksivät minut omalla pihallani, -- niin puhui hän harvakseen,
--- se löyly ei minusta enää lähde!
-
-Eikä se uusi lieska kyrmyniskaisen Tuomaan silmästä enää sammunutkaan.
-Hänen raskas luontonsa oli nyt heilahtanut saranoiltaan pois, eikä hän
-tahtomallakaan sitä enää tasapainoon saanut. Monta kertaa hän tapasi
-nyt tämän päivän jälkeen itsensä työnsä äärestä joutilaana seisomasta
-ja uhman mietteitä hautomasta, -- hän, joka ei ennen koskaan sallinut
-poikainsakaan työn keskestä miettimään jäädä! Ja kun Suopellon Sipi ja
-muut miehet, joilta vouti niinikään taas armottomasti oli veroja
-ryöstänyt, hänelle kertoivat, että nuo veronhelpottajat olivat todella
-olleetkin kujeilevia teinejä, jotka jostakin aatelistalosta olivat
-saaneet vaateapuna vanhan ritariviitan ja sulkahatun ja jotka
-talonpoikain mieliksi olivat syrjäkylillä monessa paikassa sen saman
-juttunsa jutelleet, niin ei hän heitä ollenkaan uskonut. Hän piti siitä
-asiasta oman päänsä eikä siitä ensinkään keskustelemaan antautunut.
-Mutta kun miesten kesken muuten väiteltiin liioista veroista, jotka
-Turun itara linnanherra Hannu Kröpelin oli moninkertaisiksi nostanut,
-ja joita vouti vielä tunnottomasti lisäili, niin silloin ei Karmalan
-Tuomaskaan enää niinkuin ennen tuppisuuna miesten piirissä istunut,
-vaan laski kiihkeänä ilmoille koko patoutuneen katkeruutensa ja puhui
-harvakseen, mutta voimakkaasti:
-
--- Mikä tulee tästä lopuksi? Pusket kivikkoahoa koko miehuutesi
-voimalla, raadat kuin henkesi kaupalla kesät ja talvet ja tappelet
-hallan ja kontion kanssa. Mutta sittenkin: tyhjä on aittasi, syö
-perheinesi petäjätä, vouti vie kaikki! Kenelle raadat, kenen puolesta
-pusket!
-
-Ja kylän miehet myönsivät hänen ilmeisiä tosia vaikeroivan. Jo nyt
-syksystä olivat petäjähuhmaret käynnissä kaikissa taloissa, eikä kukaan
-tiennyt, miten talven yli päästään. Tuskamielellä säesti Suopellon
-Sipikin Tuomaan valitusta, virkkaen:
-
--- Kuolema on edessä täällä rintamailla, nälkä tuo taudit mukanaan,
-ruttokin on ruvennut taas liikkumaan. Mutta minkäs teet? Valitat, ei
-sinua kukaan kuuntele, väistät verottajaa, se perii verosi toisilta, ja
-kaikilla on sama hätä! Ei ole armoa missään...
-
-Tällainen oli mieliala hallaöiden ja voudinretkien jälkeen pitkin koko
-Hämeen pohjoisen rintamaan asutusta. Eivätpä tienneet ne nuoret teinit,
-jotka kujeillessaan olivat sydänmaan talonpojille väläytelleet toiveita
-veronhelpotuksesta, kuinka äärettömän tulenarkaan kohtaan he olivat
-koskeneet, eivät tienneet, minkä pohjattoman pettymyksen he olivat
-korven raatajain rintoihin ajaneet, kun nämä taas havaitsivat
-perättömiksi tuon kauniin unelman. Eivätkä he tienneet, että se kipuna,
-jonka he vallattomuuksissaan olivat epätoivoisiin mieliin heittäneet,
-sinne jäikin kytemään ja että sillä kipunalla oli ääretön syttymisvoima
-ja sytyttämiskyky. --
-
-Karmalan tuvassa oli toivottu, että kun Lauri palaa pitkältä
-pyyntimatkaltaan, niin hän tuo taas niinkuin viime syksynä sieltä
-erämailta runsaan elämisen avun, jonka varassa toki talvi kestetään, --
-isä-Tuomaskin sitä miltei häveten ajatteli. Lauri palasikin eristä jo
-pikemmin kuin oli odotettukaan huolten painamaan kotiinsa, mutta laiha
-oli tällä kertaa hänen laukkunsa, eikä kuulunut nyt saaliita saloonkaan
-kasatun. Eikä hän palannut erämaista yksin. Enni ja Vilppu astuivat
-hänen perässään Karmalan veräjästä pihalle, astuivat vakavina,
-harvapuheisina, kuin surun murtamina vanhuksina. Poissa oli
-veitikka-hymy nuoren Ennin pehmeiltä tytönkasvoilta ja tuvan penkille
-ehdittyään hän ilmi itkuun herahti. Poissa olivat veret Vilpunkin
-poskilta ja hilpeys vilkkaasta silmästä. Ääneti hän nyt jousensa
-naulaan ripusti ja oven suuhun istui, päätään kumarassa kiikuttaen. Ja
-kun talonväki kysymään kävi, miksi he olivat saunansa jättäneet,
-vastasi hän vain enempää selittämättä:
-
--- Savolaiset polttivat saunan!
-
-Kotiväen oli senvuoksi ensiksi tulokkaille omat masentavat kuulumisensa
-kerrottava. Ääneti, neuvottomina istuivat erämiehet, kuullessaan, miten
-huutava hätä täälläkin oli joka talon ovella. Mutta kun puolenpäivän
-tienoissa Suopellon vanhukset saapuivat Karmalaan eräuutisia kuulemaan
-ja ryhtyivät kyselemään tarkempia tietoja siitä savolaisten käynnistä,
-silloin hypähti äkkiä Vilppu suoraksi rahiltaan, astui Ennin luo ja
-virkkoi:
-
--- Ei ole minulla nyt mielen rauhaa jäädä tänne tupaan loikomaan,
-köyhyys on täällä ja suru niinkuin meilläkin. Soudan jo heti Päijänteen
-yli Jämsän joelle, entisille asuintiloilleni, katsomaan, olisiko siellä
-elämisestä parempaa tietoa. Jää sinä tänne, täältä sinut haen!
-
-Hän pyysi isännältä pikkuvenheen lainaksi ja läksi niin enemmittä
-puheitta yksin soutamaan syksyiselle selälle. Yksin jäi Enni törmälle
-poistuvaa venhettä katsomaan, ja kun se oli huvennut saarten taa,
-notkahti hän sateiselle törmälle istumaan, ja taas sulivat itkuun
-turvonneet silmät.
-
-Mutta sisällä tuvassa tiedusteli Suopellon Sipi sillä välin yhä
-tiukemmin Laurilta noita erämaan kuulumisia, savolaisten vierailua,
-korven kahakkaa, -- kaikki näet arvasivat siellä taas kahakan
-tapahtuneen. Ja kotvasen kuluttua kävikin Lauri kertomaan:
-
--- Iloisina elivät vielä Tuiran väet siellä piilopirtissään Kihoskosken
-poimukassa, kun meitä neljä pyyntimiestä sinne saapui; sitä iloisempana
-meitä Ennikin tervehti, kun me hänelle lehmän toimme. Sen tarpeessa hän
-juuri olikin, kun oli kevätkesällä lapsen saanut...
-
--- Lapsen, missä se nyt on? kysyivät uteliaina kuuntelijat.
-
--- Kuollut on, kolmikuisena... Siitä pojastaanhan niillä silloin iso
-oli ilo, siitä nyt suru on suuri. Onni tuntui tuvassa asuvan. Tuiralla
-oli hyvät pyyntimaat ja lohivedet siinä ihan pirttinsä äärellä,
-sievoisen kaskenkin hän oli sinne kaatanut, ei ollut hätää mitään. Ja
-joukolla me nyt siellä eränpyynnissä kuljettiin, runsaasti saalista
-joka päivä tuotiin tupaan.
-
--- Ettekä savolaisista tienneet mitään?
-
--- Emme mitään, aina siihen asti, kun tässä viime viikolla eräänä
-päivänä arvasimme vieraan maillemme tulleen. Koirat tapasivat kontion
-siellä Perkuvaaran kaltaalla, ja viiden miehen voimalla painuimme kauas
-salolle metsän kuningasta ajamaan. Iltaan asti ajoimme, -- silloin iski
-Ilvesmäen nuoli sen lapaan, ja keihäillä me siihen noroon vihdoin
-karhun kellistimme. Siinä olivat silloin koiratkin kaikki ääressä,
-Vilpun Halli vain oli poissa. Arvelimme kontion käpälällään sen
-runnelleen, mutta jo silloin Vilppu vainusi pahaa, siksi taitavaksi hän
-toverinsa tunsi... Saaliin nyljettyämme läksimme illan suussa astumaan
-kotiin päin, yöpyäksemme ylemmälle kankaalle muutaman lahden perukkaan.
-Mutta juuri kun siihen kankaalle saavuimme, niin siinä olikin
-sammalaukealla Halli -- vainajana. Ei ollut sitä surmannut kontion
-käpälä, nuolen sen rinnasta löysimme.
-
--- Vainolaisen arvasitte ääressä olevan?
-
--- Johan sen tiesimmekin, savolaisen oli nuoli. Yö oli jo käsissä
-silloin, ja väsyneet olivat miehet, mutta ei malttanut Vilppu siihen
-enää yöksi jäädä, kotiinsa, pirtilleen, piti hänen viipymättä päästä.
-Läpi pimeän korven, poikki märkien soiden siitä yötä myöten painuttiin
-Kihoskoskelle päin... Hidasta oli astua pimeää metsää, aamu jo idästä
-sarasti, kun vihdoin kosken kohinan kuulimme. Mutta lounaasta kajasti
-samalla toinen valo ... siellä paloi Tuiran pirtti.
-
--- Vainolainen oli sinne jo ehtinyt?
-
--- Meitä hän lienee syrjästä väijynyt ja meidän jälkiämme sitten
-Kihoskoskelle kulkenut, kaiketi saaliita ryöstämään. Ne ryösti ja
-pirtin poltti.
-
--- Entä Enni -- hän oli kai kotosalla?
-
--- Lehmää kuuluu olleen juuri savulla lypsämässä, kun kuuli pirtiltä
-outoja ääniä. Siihen oli kiulunsa heittänyt ja pirtille katsomaan
-juossut, -- lapsi näet siellä vasussaan nukkui... Mutta ovella oli
-vastassa outoja miehiä, ne olivat ilkkuen käsiksi käyneet avuttomaan
-naiseen... Mukaansa lienevät aikoneet hänet ryöstää, koska jo rantaan
-päin, kosken alle, Vilpun venheen luo, olivat häntä lähteneet
-raastamaan. Ennin oli siinä täytynyt nähdä, kuinka vainon mies
-lehmitulelta toi palavan kekäleen ja sen pirttiin viskasi, missä lapsi
-äitiään itki ... nähdä, miten tuprahti tuleen tupa...
-
--- Siihen lapsen polttivat, katalat! No nyt sen jo ymmärtää Ennin
-surun!
-
-Itkuun oli jo herahtanut Suopellon Leena ja kostea oli silmä yksin
-Karmalan kylmämielisen emännänkin, kun hän tuvasta ulos hiipi törmälle,
-paljon kärsinyttä lastaan lohduttamaan. Vihaa liekehtivät miesten
-silmät, ja kumealla äänellä kyseli jo isä-Tuomaskin:
-
--- Miten pelastui Enni petojen kynsistä, etteivät häntäkin tappaneet?
-
--- Sitä ei Enni-raukka itsekään tiedä, tainnoksiin oli hän raastajainsa
-käsiin vaipunut, tapellessaan hurjasti päästäkseen lastaan pelastamaan.
-Lienevätkö puristajat hänen tukehtuneen luulleet vai säikähtäneetkö
-lienevät jotakin risahdusta metsästä, en tiedä. Tuntuu vain siltä, kuin
-olisivat kiireellä paenneet pillomuspaikaltaan, koska eivät enää
-venheelle asti malttaneet mennä, vaan jalan läksivät saaliineen salolle
-luikkimaan.
-
--- Talo paloi siis vielä, kun te kotiin ehditte, kyseli Sipi, --
-vainolaiset olivat kai vasta lähteneet?
-
--- Pohjiaan myöten se oli jo palanut, raunioissa vielä liekehti lieska.
-Valittavana voihki Vilpun rinta, kun hän niitä palavia raunioita
-kaiveli ja Enniä nimeltään huusi, niin että raikui synkkä korpi. Sinne
-vuoteelleen hän näet luuli vaimonsakin palaneen. Mutta hetken perästä
-kuului hiljainen valitus rannasta, -- sieltä me Ennin löysimme, silloin
-vasta hän tainnoksistaan virkosi ja samalla lastaan huutamaan kävi...
-Ne olivat kirmakat ne huudot siinä kytevän hiiloksen partaalla,
-jota nyt molemmat vanhemmat sauvoilla kaivoivat, hakien palanutta
-lastaan ... vieläkin ne äänet sisuani vihlovat. Tekipä mielemme huutaa
-meidänkin, sivullisten, miehisten miesten...
-
--- Mutta ettekö lähteneet vainolaisten jäljille, kysyi kärsimätönnä
-Sipi, joka henkeään pidellen oli Laurin tarinaa kuunnellut. -- Eihän ne
-olleet kovin kauas voineet ehtiä.
-
--- Lähdimme tietysti, sepä olikin ensi työmme. Hurjana Vilppukin
-yhtäkkiä hiiloksen äärestä hyppäsi ja kostoa karjumaan kävi. Ennille
-teimme rotkoon taljoista vuoteen, sinne hänelle eväät jätimme ja itse
-lähdimme soutamaan, yön valvoneet miehet. Arvailimme näet savolaisten
-majailevan sen lahden seutuvilla, jonka viereisellä kankaalla olivat
-Hallin ampuneet. Siellä olikin heidän yötulensa; mutta aamu oli sinne
-joutuessamme jo pitkälle ehtinyt, pystyssä olivat siellä miehet --
-heitä oli kolme miestä ja yksi poikanen --, he näkivät jo kaukaa meidän
-tulomme ja kerkesivät muuatta saarta kiertäen pakosalle soutamaan.
-
--- Mutta saavutitte kai katalat? uteli Sipi.
-
--- Yksihankainen oli Vilpun haapio, edeltä ehtivät savolaiset suurelle
-selälle. Mutta sen yli mekin heidän vanavedessään viiletimme. Väsyneet
-olivat nukkumattomat miehet, vuorotellen siinä venheen pohjalla vähän
-unta otettiin, mutta aina oli veres mies airoissa, toinen perässä,
-emmekä me vainolaisia näkyvistämme päästäneet, vaikka he koettivat
-meitä eksytelläkin selän takaisiin salmivesiin. Ja kun he vihdoin
-itäiseen mantereeseen laskivat, niin sinne laskettiin mekin... Menoa
-oli se edellisen päivän karhunajo, mutta vielä hurjempi metsänajo siinä
-nyt alkoi ... koirat edellä, miehet perässä, emmekä me otusta
-kuuluvistamme päästäneet. Savolaiset painuivat suoraan kotikyliään
-kohden, mutta sitä me emme säikkyneet, perästä vain laskimme yli soiden
-ja kankaiden. Henkensä edestä he pakenivat, sen he kyllä tiesivät,
-mutta koston sisu ajoi taas meitä...
-
--- Seurasitteko heitä aina kylään asti?
-
--- Sinne asti, -- se savolaisten metsäkylä ei olekaan kuin vajaan
-päivämatkan päässä meidän kalajärviltä. Iltamyöhällä aukenivat maat ja
-vilahti taloja järven rannalta, jossa myrskytuuli ulvoi. Huutaen
-pakenijat sinne kyläänsä karkasivat, herättääkseen nukkuvat eläjät, ja
-liikkumaan siellä rupesi törmä, kun me vaaran rinnettä alaspäin
-laskeusimme. Säpsähdimme silloin, että jokohan mertaan juostiin,
-pysähdyimme hetkiseksi halmeiden taa. Mutta yli ohransängen viiletti
-Vilppu, enkä minäkään häntä yksin jättänyt. Akkoja siellä juoksi
-avokintuin tuulessa, hulmuavin hurstein, hiukset hajallaan ...
-tuvistaan pakenivat miehetkin, me vain jäljestä kylän keskelle asti...
-
--- Ja tappeluko syntyi vihdoin?
-
--- Ei ollut aikaa tappeluun, keihäsjoukko jo rannalta meitä kohti
-kulki, ja ylen uupuneet olivat meidän miehet. Mutta nuotiot me tehtiin
-savolaisten taloista, ja kun taas vaaran laelle palasimme, niin näimme,
-että korkealle puhalsi siellä syysmyrsky loimuavia liekkejä...
-
--- Eivätkä joutaneet savolaiset teitä enää ahdistelemaan?
-
--- Ei heitä kuulunut. Pimeäksi oli jo käynyt yö, ja tuokion saloa
-takaisinpäin tarvottuamme retkahdimme me muutamaan ryteikköön
-huoahtamaan ... ja nukuimmekin aamuyöhön asti. Emme tienneet,
-lienevätkö viholliset meitä yöllä hakeneet. Mutta venheemme me
-seuraavana iltana löysimme siitä, mihin olimme sen jättäneet, ja
-soudimme sillä Kihoskosken rannalta Enniä hakemaan. Siellä se yhä itki,
-eikä ole sen jälkeenkään paljoa itkemästä laannut.
-
-Kauan vallitsi äänettömyys Karmalan tuvassa, kun Lauri oli
-kertomuksensa lopettanut. Ensimmäisenä sen katkaisi Tuomas-isäntä, joka
-verkalleen virkkoi:
-
--- Ei ole elämisestä sielläkään takamailla. Johan se on koettu. Olen
-tässä epätoivossani tänä syksynä sitäkin miettinyt, olisiko jättää
-autioksi talo ja kaataa kaski niin kauas saloon, ettei sinne vouti
-osaisi. Mutta surkeus näkyy olevan sielläkin, ei armoa missään!
-
--- Ei armoa missään, toisteli Suopellon Sipikin. -- Kovassa on korven
-leipä! Täällä halla ja vouti, siellä verikoura savolainen. Mistä
-lopulta elät?
-
-Pystyyn karahti silloin Karmalan ankara isäntä. Hän oli ikäänkuin
-saanut uuden puhdin siitä päivästä asti, jolloin hänet vouti pieksätti,
-usein hänellä sen jälkeen loiskahti loukattu luonto, ja nytkin hän
-melkein karjaisi:
-
--- Sitä on meidän hallitusherroilta kysyttävä! Onhan se esivalta
-maassa, kysytään siltä, pitääkö meidän kuolla nälkään vaiko toisemme
-salolla tappaa? Sama on surkeus joka talossa. Eikö miehiä saada
-liikkeelle sitä kysymään?
-
-Mutta Suopelto ei kohonnut kumarasta asennostaan; siitä polviensa
-välistä hän vain vastasi:
-
--- Niin esivallaltako? On siltä kysytty ennenkin, on valitettu
-äskenkin, -- mikä on ollut apu? Missä lienee koko esivalta enää...
-Kysytään vain, kysytään kerran vielä, mutta kylmäksi taitaa se meille
-jäädä.
-
-Kylmää tuntui huokuvan aukinaisesta juoksulautaikkunasta tupaankin,
-jossa masentuneiden miesten keskustelu vähitellen talttui ja vaimeni.
-Ulkoa, tihkuvasta syyssateesta, saatteli emäntä sisään tyttärensä, joka
-yhä itki poltettua lastaan ja särjettyä onneaan, vaikka lapselta vielä
-itsekin näytti, -- saatteli hänet vuoteelle ja siihen loimella
-pehmoisesti peitti. Ääneti hän äänettömässä tuvassa liikkui, sulki
-juoksulaudan, puhalsi tulen hiilokseen, sytytti päreen ja viritti
-liedelle valkean. Ja hahlaimesta riippuvaan perhepataan kaatoi hän
-tuohisesta jauhoja, joihin oli sekoitettu puoleksi hallan imellyttämää
-eloa, toiseksi jauhettua petäjänkuorta.
-
-
-
-
-VIII. KAUKAISTEN KUOHUJEN LAINE.
-
-
-Oli kekrin aatto. Jo aamusta päivin oli Enni lämmittänyt saunan
-Karmalan rannassa, hautonut vastat ja lyönyt löylyn, ja hän sulki nyt
-sievästi saunan oven ja sipsutti hiljaisin askelin törmälle. Henkiä ei
-saanut häiritä, kun ne saapuvat kekrisaunaan kotoiselle kylylle, niin
-oli ukko-vainaja aina opettanut, ja siksi Enni nyt vain varpaisillaan
-ja vähän arasti törmälle hiipi. Sillä talon vainajille oli se
-ensimmäinen löyly nyt lyöty, heille oli haudottu uudet vastat ja
-levitetty lauteille puhtaat oljet, -- se oli tapa vanha ja varma
-vainajain päivänä.
-
-Törmälle pysähtyi nuori nainen tuokioksi, loi kaipaavan katseen
-sumuiselle selälle, -- sinne hän silmäillä muisti sekä selvällä että
-sumulla. Mutta ei näkynyt venhettä lahdelle soutavan, poissa viipyi
-aina se kaivattu alus.
-
-Tyhjänä oli juhlaksi puhdistettu talo, kun hän sinne ehti, ja Enni
-astui suoraan omettaan, jossa hän arvasi äidin elukoille kekrirehuihin
-vierrettä sekoittavan, että ne talven taudeilta säilyisivät. Sieltä
-kävelivät he yhdessä Mustanahon kalmistoon, äidillä tuohisessaan
-kauhallinen kalakeittoa, Ennillä tuopponen olutta, jota oli kesäisestä
-panoksesta tilkka kekriin säästetty. Ääneti he kulkivat, hiljaa
-laskivat kantamansa henkien eväät syksyn kosteille sammalille, ja
-hiljaa he myös rinnettä alaspäin laskeusivat, risuja rasauttelematta,
-kivikoissa kolajamatta.
-
-Silloin olivat jo miehetkin työstään palanneet, ja Tuomas-isäntä puhui
-tuvassa työvaatteita riisuessaan:
-
--- Taitaa olla jo eläväinkin aika saunaan mennä, vaikkei olekaan nyt
-juhla-aterioille kiirettä. Ennen oli kekrinä kystä pöydässä, niin että
-notkuivat laudat, -- nyt on särjen tintti herkkuna ja rasvana
-kuorerokka.
-
--- Ihme juttu, kun kaikkosivat riistatkin lehdosta, valitteli Lauri,
-joka erätönnä oli metsältä palannut. -- Lienevätkö lentäneet linnutkin
-ruttoa pakoon, niin arveli ainakin Pilvenperän Aapo, jolta syöjäsurma
-eilen äidin vei.
-
--- Monta niitä haudataan taas huomenna syöjän surmaamaa, syöjän tai
-nälän...
-
-Näissä synkissä tarinoissa perhe käveli alas kekrisaunaan, jossa
-henkien arveltiin jo kyllältään kylpeneen. Siellä löi nyt isäntä itse
-vihaisen löylyn, ikäänkuin sillä harmejaan ja vaivojaan hautoakseen, --
-hädintuskin muu perhe sitä juhlahellettä kestikään lauteilla, jotka
-kuin pilvenä peitti kirmakka höyry.
-
-Mutta juhlavastain vinkuessa lennähti yhtäkkiä saunan ovi auki, ja
-sieltä kuului sakean huurun keskeltä reipas ääni, joka huudahti.
-
--- Ennätinpähän kekrisaunaan, kun parhaani panin, -- onko sijaa
-lauteilla soutaneen miehen?
-
-Jo äänestä kaikki tulijan tunsivat, ja ilon huuto pääsi nyt taas kerran
-Enninkin umpinaisiksi painuneilta huulilta. Se tulija oli Vilppu, ja
-taas oli veitikka verevä ja sula, ja hänestä tarttui pian rohkeampi
-mieli matalamietteisenä kylpevään talonväkeenkin. Kiirehtiessään löylyn
-makeaan lämpöön puhui hän nyt laupein ja rohkaisevin sanoin
-nuorikolleen, joka hänen kengänkautojaan availi:
-
--- Nyt heitetään surut taas hoikemmille, Enni, nyt tästä alkaa taas
-elämä uusi. Pojan meiltä polttivat katalat, mutta Enni, syntyypä uusi.
-Ja vähät me metsäpirtistä enää välitämme, toiset pirtit tässä pian
-saataneen ja niissä sileä elämä, -- kehno ikänsä köyhänä raatakoon!
-
--- Joko sinulla ovat uudet tuvat tiedossa? kyseli Lauri, ystävänsä iloa
-ihmetellen.
-
--- Tuvista ei tietoa ole, mutta elämän me silti ehommille urille nyt
-työnnämme, ja silloin kyllä tuvatkin löytyvät. Sellaiset ovat nyt
-viestit läntisistä pitäjistä. Siellä eivät aio talonpojat enää
-heittäytyä huolissaan huokaamaan eikä nälkään kuolemaan, eivät aio
-antaa enää voutien iltikseen nylkeä raatajan kettä, siellä ovat tuumat
-jo lukossa, että tästä viheliäisyydestä tehdään tiukka loppu.
-Kärsinevätkö tätä nykyistä kurjuutta enää Sysikorvenkaan miehet, kun
-kuulevat muiden paremmille päiville pyrkivän, -- sekin pian kuullaan.
-
--- Minkähän aikovat niiden länsipitäjäin miehet tehdä, kun tulee vouti
-veronottoon, ihmetteli edelleen Lauri. Mutta Vilppu vain suloisesti
-vihmoi vastallaan selkäänsä, vihelsi ja virkkoi:
-
--- Tule huomenna kirkolle, siellä sen kuulla saat. Huomennahan on
-kaikkien kirkkopyhimysten päivä, tokihan sinne silloin rahvasta
-karttuu, otetaanpa siellä männikössä ne asiat puheeksi.
-
--- Niin mitkä asiat? kysäisi jo isä-Tuomaskin, hiukan hellittäen
-vihaisesta vastoittamistyöstään.
-
--- Ne, että ajetaanko voudit ja herrat hiiteen, vai annetaanko heidän
-edelleen kansaa kiskoa ja kiduttaa.
-
-Ja siinä vitsottaessa pitkään suloisessa kekrikylyssä kertoi Tuiran
-Vilppu nyt Karmalan väelle tarkempaan, mitä hän tällä kuukauden
-kestäneellä matkallaan oli kokenut ja kuullut. Köyhyys oli ollut sama
-Jämsänjoella kuin Sysikorvessa. Ei tarjoutunut siellä pakolaiselle sen
-onnellisempia elämänoloja. Mutta jo siellä vanhoissa naapureissaan
-liikkuessaan oli Vilppu tuntenut sitä uhkaavaa ja uhmaavaa humua, joka
-monessa pitäjässä nyt täytti kadon ja verottajain epätoivoisiksi
-ärsyttämäin talonpoikain mielet. Siellä oli jo hänelle kerrottu eräästä
-Huovi-Taavetiksi sanotusta Satakunnan miehestä, joka oli liikkunut
-myöskin pohjoisen Hämeen läntisissä pitäjissä ja kiusautuneilta
-talonpojilta kysynyt, aikoivatko he kauankin tätä kitumista kestää. Se
-Taavetti oli monet vuodet seurannut Eerikki Puke nimistä ritaria hänen
-miehenään Ruotsissa ja ollut hänen kanssaan mukana Ruotsin kansan
-vapaudentaistelussa sortavia herroja ja vieraita vouteja vastaan.
-Sieltä olivat talonpojat ajaneet herrat käpälämäkeen ja hankkineet
-itselleen siedettävät olot. Mutta kotipuoleensa palattuaan oli Taavetti
-nähnyt kotoisten talonpoikain samalla tavalla huokailevan verokuormain
-alla ja herrojen kynsissä, ja hän oli naapureilleen ihmetellyt, että
-kestättekö te sitä, mitä eivät Ruotsin rahvaat kärsi. Uuden toivon oli
-hän siten sytyttänyt kiusautuneisiin mieliin, ja siitä oli sanoma
-lentänyt kylästä kylään ja pitäjästä pitäjään...
-
-Sitä humua oli Tuiran Vilppukin kuullut ja kuulustellut; hänen mielensä
-oli herkkä syttymään, ja hän oli, liikkuva mies, lähtenyt kulkemaan
-sinne läntisempiin pitäjiin, Lempäälään ja Vesilahdelle asti, ja siellä
-oli hän Taavetin tavannutkin. Asiat oli puhuttu siellä miesten kesken
-pitkin ja poikki, ja palavana miehenä oli sieltä nyt Vilppu palannut.
-Huovi-Taavetin yksinkertainen neuvo oli se, että kansan pitäisi jo
-vihdoin itsensä nousta kysymään, mitä myöten oli annettava voutien ja
-aatelisherrain raastaa talonpoikain aittoja, nousta miehissä joka
-pitäjästä ja hiihtää talvikelillä niin kauas, kunnes vastaus löytyisi.
-Kansa oli siellä jo valmis nousemaan, sen oli Vilppu nähnyt, ja hän oli
-itse nyt kuljeskellut Hämeen itäisemmät pitäjät vieden niihin Taavetin
-viestit...
-
-Hänen näitä kertoessaan Karmalan saunan lauteilla rupesivat vähitellen
-Tuomas-isännän silmät kiiltelemään, -- Vilpun sanat olivat sattuneet
-kyrmyniskaisen miehen rinnassa vielä verestäviin säikeisiin, ne olivat
-ikäänkuin palkeina puhaltaneet kytevää hiilosta. Ja kun taas tuli puhe
-siitä, että täälläkin Sysikorvessa olisi miehet nyt saatava jalkeille
-tuota yhteistä asiaa ajamaan, niin jopa loikkasi Tuomas kohona alas
-lauteilta ja huudahti puhtaan valkoisiin pyhävaatteisiin pukeutuessaan:
-
--- Johan sen sanoin, itsensä ukko-ruunun puheille meidän on päästävä ja
-joukolla sinne onkin lähdettävä, ei tule apua, jos mies tai kaksi
-valittamassa käy. Kokoon ne saadaan kyllä Sysikorven miehetkin, itse
-käyn vielä tänä iltana naapureihin sanan viemässä, ja huomenna puhutaan
-kirkkomäellä vielä muistakin asioista kuin kirkon pyhistä. -- Ja
-kaimapojalleen hän huudahti: -- Vedä välemmin kaatiot koipiisi, Tuomas,
-joudu sanaa viemään kylille sinäkin, tässä on nyt totuus asiana
-kerrankin!
-
-Lauri kyseli Vilpulta vielä tarkempaan läntisten miesten aikeista.
-Mutta isä-Tuomas oli jo mielestään tarpeeksi kuullut. Saunasta
-rientäessään puhui hän vielä itsekseen:
-
--- Ne löivät minua, herjat, omalla pihallani; käydäänpä koettamassa,
-minkä kestävät _heidän_ hartiansa! Ja jos ei muuten apua tule,
-niin tapellaan! Isän into tarttui välittömästi hänen poikaansakin, ja
-kotiväkensä ihmeeksi poika-Tuomaskin nyt kuin kekrihumalassa
-tantereella teutaroi ja hihkaisi:
-
--- Tässä vielä tapellaan ja isketään kuin kivikkoahoa vuotien selkää!
-
-Ilokseen näki Sysikorven kirkkoherra pyhäinmiestenpäivänä tavattoman
-runsaasti laskevan venheitä kirkkorantaan ja miehiä mustanaan
-kasaantuvan kirkkomäelle, missä eri kulmalaisten oli tapana kuulumisia
-kysellä ja missä kuljeksivat rihkamasaksat pientä, luvatonta kauppaansa
-pitivät. Mutta kauan ei se väki messussa viihtynyt, kylmäksi se jäi
-pyhäin miesten muistoille, joita pappi koetti parhaansa mukaan
-selitellä. Tuo väki ei juuri rakastanut pappiaan eikä koko kirkollista
-komentoa. Kirkko oli sen mielestä sitä samaa verottajajoukkoa, jota
-voutikin; raskasta oli maksaa kymmenykset kaikesta mitä saatiin, ja
-pappi vaati kuitenkin noina köyhinä vuosina kymmenykset siitäkin, mitä
-ei oltu saatukaan, -- sitä paitsi vielä alituiseen "ruokalisänsä" ja
-muut pikkusaatavansa. Messussa kansa pistäysi, koska niin oli säädetty,
-mutta toiset mietteet sen mielissä kuohuivat. Sen älysi pian pappikin,
-kun näki seurakuntansa keräytyvän männikkömäelle, missä nyt pitkään
-pohdittiin niitä terveisiä, joita Vilppu oli läntisistä pitäjistä
-tuonut.
-
-Kaikissa taloissa oli köyhyys ja hätä nyt se ainoa asia, joka mielet
-täytti, ja siksi herätti Vilpun viesti kohta kirkkomäellä vilkasta
-vastakaikua. Nälän mukana kulki ruttokin, kauhea spitaalitauti; noita
-onnettomia potilaita, joilta lohkeilivat jäsenet pois ja jotka
-hajullaan tekivät elämisen yhteisissä tuvissa terveillekin
-sietämättömäksi, niitä oli taas tänä nälkäsyksynä ilmestynyt useaan
-taloon. -- Epätoivo jo kietoili kansan valtoihinsa. Jotakin on
-yritettävä elämisen puolesta, siitä oli tuo kokoontunut kirkkorahvas
-innostuneesti yksimielinen, ja se kuunteli kuin vapautussanaa Taavetin
-lähettämiä terveisiä.
-
--- Onko tässä hankkeessa mitään kohtuutonta tai väärää? kyseli Vilppu,
-väen intoihinsa lietsottuaan. Ja kirkkoväki huuteli vastaan:
-
--- Ei ole, täytyyhän olla herroillakin raja ja talonpojallakin elämä!
-
-Oli kuitenkin jokunen sataisessa miesjoukossa, joka tuota etäälle
-tehtävää retkeä ja siitä tulevaa apua epäilikin, ja näiden puolesta
-virkahti siellä miettiväisenä Suopellon Sipi:
-
--- Ehkä vähän korjautuisi elämä täälläkin korven laidassa, kun
-saataisiin verot alenemaan ja voudit ihmisiksi liikkumaan. Mutta meillä
-on vielä toinen kipu pahempi. Täällä et elä sittenkään ilman takamaiden
-apua, kalajärviltä olisi saatava talven särvin ja veronahka, muuten
-pysyy kurjuus rintamailla aina, onhan se jo nähty. Ei olisi hätää
-nytkään, jos olisi suvella erämaille kyetty. Mutta siellä ovat
-savolaiset väijymässä meidän vanhoilla pyyntimailla, sieltä ei tule
-enää elämisen apua. Tuiran Vilppu, sinäpä sen erämaan elämisen
-vereksimmältä tunnet! Hanki meille takamaamme takaisin, silloin sinua
-seuraamme, kuinka kauas tahdot!
-
-Tämä puhe iski syvälle sydänkorven miehiin, he tunsivat kaikki, että
-siinä on sittenkin heidän hätänsä arin paikka. Erämaa jäi mahoksi; ken
-sinne yritti, se sai henkensä kaupalla siellä tapella ja sittenkin
-tyhjänä palata. Epäilevinä äsken jo innostuneet miehet taas Tuiran
-ympärille ryhmittyivät. Hetkeksi painuikin noloksi Vilpun vilkas naama,
-mutta taas se kirkastui, ja hän viskasi yhtäkkiä epäilijöille
-kysymyksen:
-
--- Kenen on syy, että meiltä takamaat häviävät? Minulta polttivat tänä
-syksynä savolaiset salolta pirtin, pojan polttivat, lehmän tappoivat,
-tavarat kaikki puhtaiksi ryöstivät, niin olen tyhjä nyt tässä edessänne
-kuin nuo kaksi kämmentäni. Kyllä minä sen eräkurjuuden muistan. Mutta
-kenen on vika? Kenen olisi valvottava, että saisimme vanhoilla
-pyyntimaillamme rauhassa liikkua ja perheinemme elää ja eräriistaa
-kerätä -- kenen?
-
-Ällistyipä jo Sipikin sitä tuiman miehen kipakkaa kysymystä.
-
--- Kenen valvottava, vastaili hän harvakseen, -- kenenpä se olisi
-valvottava muun kuin ruunun, esivallan. Mutta eipä se siitä välitä!
-
-Mutta tiukkana miehenä jatkoi nyt Vilppu:
-
--- Niin, juuri ruunun. Mutta jos ruunu ei välitä siitä, saako
-talonpoika omansa pitää, vai ryöstääkö sen murhamies, niin mitäs
-sitten? Ja nämä herrat, jotka antavat savolaisten iltikseen meidän
-takamaita rosvota ja apajamme anastaa, ne ovat samoja herroja, jotka
-täältä rintamailta kuitenkin verona ovat viimeisen vakkasi vieneet.
-Mutta niiltä herroilta meidän juuri on kysyttävä, antavatko he meidän
-pitää omamme, antavatko he meidän elää.
-
-Se sattui, -- ruunun herrojen tehtävähän se takamaiden puolustaminenkin
-olisi, sen kansa selvästi tunsi. Mutta Suopelto vielä kyseli Vilpulta:
-
--- Mitä tarkoitat, -- onhan täältä niistä takamaista ruunun miehille jo
-monesti valitettu.
-
--- On valitettu, mutta vähät ne valittajista välittävät, kun sinne sinä
-tulet tai minä. Mutta mennäänpä miesjoukolla ... vaaditaanpa sataisella
-voimalla, -- eiköhän tule apu!
-
--- Ja jos ei tule hyvällä, niin tulee pahalla!
-
-Karkea ääni miesjoukon perältä näin murahti. Kaikki kääntyivät sitä
-uhmaajaa katsomaan, -- se oli Karmalan kumarahartiainen Tuomas, joka
-oli tunnettu hiljaiseksi raatajamieheksi, harvoin hän miesjoukossa
-suunsa avasi. Nyt avasi, ja kaikki tunsivat, että jo on nyt asia
-vakava, kun noin on suuttunut Karmalan karhukin. Mutta tämä jatkoi
-vieläkin:
-
--- Hiihtämään lähtevät ainakin Mustanahon miehet, kun kapula saapuu,
-eikä siihen enää pitempiä puheita tarvita!
-
--- Tulee mukaan muitakin, säesti muuten pitkämielinen Pilvenperä, jonka
-taloon nälkä ja tauti nyt oli tuonut täyden kurjuuden.
-
-Ja kun iltahämärässä erottiin kirkonmäellä, oli päätös jo tehty, että
-ensi kelillä odottavat Sysikorven miehet lähtövalmiina lännestä tulevaa
-kapulakäskyä, hiihtääkseen aseissa sovittuun yhtymäpaikkaan
-Vesilahdelle. Tuiran Vilpun piti taas heti järven jäädyttyä lähteä
-läntisiin pitäjiin Taavetin kanssa yhdessä yhteistä retkeä lopullisesti
-valmistamaan, ja pian hän, nuorikkonsa kanssa pappilassa käytyään, taas
-tämän Karmalaan suremaan jätti. Mutta niin hän oli nyt korpimiesten
-suosion voittanut, että hänelle yhteisellä kustannuksella hevonen
-matkalle hankittiin ja eväät rekeen laitettiin, -- Tuira nyt
-tunnustettiin retken johtajaksi.
-
-Mutta kotoisissa pajoissa kengitettiin tämän syksyä keihäitä ja
-hiottiin tukevia tuuria ja jalkaviksi sukset painettiin ja paahdettiin.
-Ja kun voutirengit joulun alla tulivat Sysikorvesta rästejä perimään ja
-uutistaloja verolle panemaan, niin he kohtasivat kansan puolelta
-jäätävää, ivallista kylmyyttä ja ynseää ylimielisyyttä. Tyhjin toimin
-he saivat useimmista taloista palata, kiittäen onneaan, että
-selkänahkansa säilyttivät Turhaan he akoiltakin utelivat, mitä nyt
-pajoissa taotaan, mille retkille tuuria hiotaan. Heille vastattiin
-vain:
-
--- Taitaa lähteä miesjoukko nyt emäkarhun kaadantaan, kontion kuuluisan
-pesille!
-
-Joulu meni, kapula tuli, ja eräänä harmajana talvi-aamuna hiihti sankka
-miesjoukko Suuren Päijänteen lumisia aukeita kuin sopuliparvi suoraan
-päivänlaskua kohden. Kirveet olivat miesten vyöllä ja sauvain nenissä
-kimaltelivat vastalasketut keihään kärjet. Se oli kuin talvisille
-erille lähtevä matkue, vaikka se tällä kertaa painui päin rintamaita ja
-vankkenevaa asutusta. Elämistään etsimään tämäkin eräjoukko hiihti,
-vaikkei nyt salojen riistaa hakemaan, vaan valloilta kysymään
-elämisensä oikeutta.
-
-Jonon etumaisena tyrkki rautapäistä sauvaansa harvaan mutta hartaasti
-Karmalan harteva Tuomas, joka aina vakavana asiaansa antautui, oli työ
-mitä laatua tahansa. Hänen ladussaan lasketti Suopellon Sipi,
-katsellen, kuinka pontevasti juron maamyyrän jalka nyt potki sotaista
-sivakkaa, eikä hän malttanut olla puoleksi leikillä virkahtamatta:
-
--- Et sinä Tuomas ennen usein kotoasi hiihtämään lähtenyt, et hirven
-ajoon etkä kontiota kiertämään.
-
--- En, mutta voudin ajoon hiihdän, ne löivät minua kerran...
-
--- Ja siitä on yhä myrtynyt mielesi. Entäpä jos löisivät nytkin ja
-raudalla löisivät...?
-
--- Yksi menneen kaikki! Kysyn vain, saanko talossani elää ja jos en
-sitä saa, niin sillä mitalla heiltä mittaan, millä he minulta, -- meni
-puuhun tai petäjään!
-
-Samaa katkeruutta ja uhmaa kytivät toistenkin hiihtäjäin mielet. He
-eivät olleet niin aivan selvillä siitä, mikä kantavuus tällä heidän
-retkellään oikein oli oleva, harvat heistä käsittivät, että se
-kansanliike, johon he nyt olivat liittyneet, oli omavaltainen liike
-esivaltaa vastaan, oli kapina. He luulivat hiihtävänsä juuri
-esivallalta suojaa saamaan ilkivaltaisia vouteja ja kiskovia
-lääninherroja vastaan. Mutta sapettuneissa sydämissään he samalla
-tunsivat, että nyt kerran liikkeelle lähdettyään he vuorostaan eivät
-sortajiaan säästä eivätkä kärsimyksiään kostamatta jätä. Eikä se joukko
-siinä mielentilassaan arkaillut taivalten pituutta eikä talviyön
-pimeää. Nuotion ääressä havuvuoteilla sydänyön nukuttuaan nousi se jo
-samaan pimeään taas aloittamaan uutta pitkää rupeamaa, oppaanaan otava
-ja lämmittäjänään sydämien pitkä kärsimys.
-
-Ja kun tuo Päijänteen takainen miesjoukko eräänä aamuna vihdoin
-pitkältä hiihdoltaan saapui Pyhäjärven rantaan ja nousi sen loivaa
-rinnettä sille harjulle, jolta Vesilahden pieni, harmaja kivikirkko
-törötti metsän keskellä, kuin erakko saaressa, silloin se näki, että
-sama tuli jo oli ajanut talvipakkasessa koolle monen pitäjän miehet.
-Mustanaan kuhisi siellä lumisilla teillä ja talojen pihoilla
-keihäsmiehiä, koko seutukunta oli jo talonpoikaisen kapinaväen hallussa
-ja pois olivat sieltä kauhuissaan karanneet sekä ruunun edustajat että
-ne aateliset, joilla näissä pitäjissä kartanoita oli. Mutta kuhisijain
-joukossa näkyi siellä asua ja pukua monenlaista: ylämaalaiset olivat
-hiihtäneet lappalaisten tapaan neulotuissa umpipeskeissä ja
-poronnahkakallokkaissa, etelämpää tulleet lyhyissä lammasnahkaturkeissa
-ja kapeissa kaatioissa; metsäkyläläisten suksien vieressä oli
-kinoksessa karhunkeihäs, lännen miehillä oli tanakka tappara. Eri
-joukoissa ne siellä nyt näkyivät vilkkaasti tarinoivan, niin että
-kuului yhtenäinen porina pitkin talvista kenttää.
-
-Myöhään olivat Sysikorven miehet kapulan saaneet, muita myöhemmin he
-sen vuoksi nyt olivat perillekin ehtineet. Eivätkä he heti päässeet
-ymmärtämään, mistä siinä oikein poristiin tuossa sataisessa parvessa,
-sen vain näkivät, että kiihtyneitä olivat mielet ja riitaisia miehet.
-Viimeksi tullutta joukkoa ei siinä hälinässä paljon huomattukaan, ja
-varsin kummissaan nuo pitkän matkan kulkeneet miehet hiihtivät
-kärtyisästi kuhisevan joukon ohi kylän laitaan ja rupesivat
-eväskonttejaan taloihin kantamaan.
-
--- Kas, kun mököttävät miehet siinä kuin lautapäät härät, virkkoi
-Laurille suksiltaan Suopelto.
-
--- Mitä mukisevat, -- malta, tuolla on Vilppu...
-
-Lauri oli nähnyt pyyntitoverinsa siellä muutamassa miesjoukossa
-käsillään huitovan ja kävi häntä nyt puheilleen viittomaan. Sieltä
-tulikin verevä mies, mutta mustana hahmoltaan ja muikein verin. Hän
-näkyi olevan aivan palavissaan, pakkasesta huolimatta hän nyt viskasi
-turkkinsa auki ja tervehti kotikulmansa miehiä ikenet irvissä:
-
--- Kunhan ette olisi turhaan hiihtäneet pitkää matkaa, Sysikorven
-miehet!
-
--- Miksi turhaan, uteli Lauri kummissaan, kaikkien kertyessä majatalon
-edustalle.
-
-Vilppu istahti kynnykselle, kohautti hartioitaan, ikäänkuin halveksien
-koko juttua ja vastasi:
-
--- Semmoinen virsipä täällä nyt vierii sataisessa miesjoukossa, että
-istutaan tässä näinikään mitään yrittämättä, jäädään tähän kiinni kuin
-juuristaan suopetäjät!
-
-Vielä eivät korven miehet ymmärtäneet tuttavansa sapekkaita sanoja.
-
--- Mitäs tässä siis odotettaisiin? kysyivät he.
-
--- Piispaa muka ja hänen pappisjoukkoansa ja linnan huoveja, ne ovat
-tulossa tänne sovintoa saarnaamaan, -- tiedetään se herrojen sovinto!
-
--- Mitä se piispa tähän kuuluu, mehän olemme tulleet voutiherroilta
-oikeuttamme kysymään, murisi Karmalan Tuomas. Ja siitä taas Vilppukin,
-jolta mieli jo oli matalaksi painunut, innostui:
-
--- Sinäpä sen sanoit, mitäpä piispan saarnat meidän asiaamme auttavat.
-Mutta nämä etelän viisaat tahtovat kai odottaa täällä rautaratsuja
-niskaansa. Tänään juuri oli aiottu lähteä hiihtämään Turkuun päin -- ja
-olisihan meitä nyt kerran tässä joukkoa koolla asiaamme ajamaan! --
-mutta silloin tuli piispalta viesti, ja jäniksiksi herkesivät heti
-miehet. Siinä nyt jököttää joutilaana satapää uros!
-
-Näin kertoi kuumaverinen johtomies survoen kiukussaan keihästään
-hankeen. Kummissaan sitä kuuntelivat korven miehet, suuttuneina heistä
-nuoremmat heti Vilpun puolelle asettuivat, ja Karmalan Tuomas, joka
-asiasta ymmärsi sen verran, ettei häntä aiottukaan laskea vihattujen
-voutien kimppuun, joita peittoamaan hän oli liikkeelle lähtenyt, jo
-karjaisi niin, että kajahti aukea kirkkomäki:
-
--- Jääkööt tänne akkamiehet odottamaan, mutta nouse suksillesi sinä,
-vävypoika, tottapa täällä on niitäkin miehiä, jotka uskaltavat hiihtää
-voutien pakinoille!
-
-Se jyrähtävä ääni kuului etäämpänäkin neuvotteleviin miesjoukkoihin,
-jotka nyt kääntyivät viimeksi tulleita katsomaan. Ja pystyyn karahtaen
-huusi niille nyt Tuiran Vilppu voitonvarmana:
-
--- Täällä on miehiä, jotka uskaltavat lähteä asiansa perille asti
-ajamaan!
-
-Mutta Suopellon Sipi oli sillävälin liikahtanut toisiin miesjoukkoihin,
-joissa hän nyt tuttavuutta teki, ja Laurikin siirtyi toisten miesten
-seurassa sinne hänen rinnalleen uutisia kuuntelemaan. Ja ne asiat,
-joita Sysikorven miehet näin kuulivat Vesilahdella kauemmin viipyneiltä
-partiojoukoilta, ne olivat toki vähän toisenlaiset kuin Vilpun
-suuttuneet sutkaukset.
-
-Satakunnan miehet olivat jo pilanneet sen hyvän yrityksen, johon monen
-pitäjän talonpojat olivat päättäneet yhdessä ryhtyä hiihtääkseen
-Turkuun asti, -- niin kertoivat miehet. Pyhän Nuutin päivänä oli aiottu
-liikkeelle lähteä, mutta juuri muutamia päiviä ennen olivat sattuneet
-käräjät Sastmolaan, ja sinne oli paljon rahvasta kertynyt. Eikä se
-rahvas siellä enää malttanutkaan toisia odottaa. Se oli jo käräjillä
-jyryämään käynyt, ajanut kiireellä käpälämäkeen sieltä tuomarit ja muut
-käräjäherrat ja lähtenyt omin päinsä aatelisten kartanoita ryöstämään
-ja Turkuun päin hiihtämään. Ei ollut Huovi-Taavettikaan malttanut sitä
-kärsimättömäin kiihkoa hillitä, hän oli hiihtänyt mukaan, ja sillä hän
-olikin päänsä mestannut, -- nyt kuului olevan jo Turun linnassa,
-nuorissa, johtajamies. Herrat, joiden taloissa talonpojat mellastivat,
-olivat näet paenneet Turkuun, ja sieltä olivat linnan huovit pian
-vastaan hyökänneet talonpoikaisparvien kimppuun. Mutta huovien mukana
-oli tullut Turusta myöskin Suomen piispa -- niin kerrottiin edelleen
-Vesilahden kirkolle kokoontuneiden hämäläisten joukossa, -- ja hän
-kuului sovinnollisilla puheillaan saaneen sen aikaan, ettei tappelua
-syntynytkään huovien ja talonpoikain välillä. Hän oli kutsunut
-talonpojat puheilleen ja taivuttanut heidät palaamaan siivolla
-kotiinsa, luvaten hankkia heille veronhelpotusta. Ja niinkuin akanat
-tuuleen olivatkin Satakunnan talonpojat heti sen jälkeen hajaantuneet
-ympäri maakuntansa, ainoastaan heidän johtomiehensä olivat linnan
-herrat kiinni napanneet ja Turkuun vieneet.
-
-Näin olivat Vesilähteen kokoontuneille hämäläisille kertoneet
-lännestäpäin poikkimaisin rientäneet hiihtäjät, ja siitä olivat heti
-hölmistyneet Pohjois-Hämeen miehet. Koko liike oli Satakunnassa siis jo
-loppunut, hämäläiset olivat omille nojilleen hylätyt, ja Turun
-linnanherra oli ratsuväkineen parastaikaa valtatietä kulkemassa
-Hämeeseen, -- senkin olivat hiihtäjät kertoneet. Jopa olivat silloin
-nytkähtäneet Hämeen miehet, muutamat olivat aikoneet suoraa päätä
-pakosalle lähteä. Mutta sitten oli juuri edellisenä yönä saapunut
-heidän yhtymäpaikkaansa Vesilahdelle vielä uusi viesti, piispan airut.
-Tämä oli tuonut vanhalta Maunulta terveiset, että hämäläiset pysyisivät
-rauhallisina koolla, kunnes piispa heidän puheilleen ehtii, hän oli
-luvannut Vesilahdella heidän valituksiaan kuunnella ja oli rauhan
-miehille turvan taannut.
-
-Nämä vakavat kuulumiset ne olivat epävarmuuden ja eripuraisuuden
-siemenen kylväneet keihäs kädessä ja intomielellä kokoontuneiden
-miesten parviin ja niistä Sysikorven myöhästynyt matkue sai vasta
-vähitellen täydet selvät. Niistä siellä yhä miehet neuvottelivat, eri
-parviin ryhmittyneinä. Mitä oli nyt tehtävä?
-
-Miesjoukoissa kulkiessaan oli Lauri huomannut, että niissä liikkui
-kolmenkinlaista mieltä. Muutamat murjottivat synkkinä hioen sivakoitaan
-hankeen ja supattivat keskenään, että taitaa olla parasta lähteä tästä
-hiihtämään kotiin ... pilassahan retki kuitenkin on, hitto jääköön
-tänne huovien surmaksi! Mutta terävästi ivailivat näitä akkamiehiä
-toiset, sydäntyneemmät, ja Lauri kuuli heidän katkerin sanoin
-pistelevän:
-
--- Heitetään vain koko yritys näin miehuuttomasti kesken, kyllä siitä
-voudit yhä julmemmiksi yltyvät!
-
--- Ja miksi tieltä pyörrettäisiin? Antaa piispan kulkea heitukkoineen
-valtateitä myöten, hiihdetään me poikkimaisin voutien kartanoihin ja
-Turkuun asti.
-
--- Turkuun, Turkuun! -- niin kuului vaativa huuto monelta taholta, ja
-kärsimättöminä nuoret miehet keihäitään pyörittelivät.
-
-Mutta vanhemmat ilvesturkkiset isäntämiehet olivat kokoontuneet vielä
-eri parvena kirkon edustalle seisoskelemaan. Sinne yhä useampi epäilijä
-yhtyi, ja siinä joukossa se Suopeltokin näkyi parhaiten viihtyvän.
-Siellä puhuttiin:
-
--- Turvassa voimme odottaa piispan tuloa, se ukko kyllä sanansa pitää.
-Hänelle saatamme vapaasti huolemme kertoa ja puhua suut puhtaiksi. --
-Vähäväkisiä olemme yksin linnan huoveja vastaan käymään. Mutta jos ei
-piispasta tuntuisi apua tulevan, niin onpa meillä vielä aika
-suksillekin nousta. -- Onpa aika sitten, kun olemme täällä huovien
-satimessa! -- niin pisteli Vilppu, sen joukon ohi astellessaan. --
-Silloin kyllä herrat tietävät, minkä meille tekevät.
-
--- Ei ole meidän pakko mennä saarrokseen, pysytään loitommalla. Mutta
-katsotaan, -- talonpoikain puolta se on piispa ennenkin pitänyt.
-
-Se suuri kunnioitus, joka kansan kesken vallitsi vanhaa Maunu-piispaa
-kohtaan, ja luja luottamus hänen oikeamielisyyteensä näytti lopultakin
-tuovan ratkaisun kiisteleväin miesten parviin. Useimmat kallistuivat
-ilvesturkkisten tuumaa kannattamaan, ja jo saapui Suopelto
-sysikorpelaistenkin majataloon selittämään, että siinä on järjen tuuma,
-sitä on nyt toteltava. Mutta Vilppu ja toiset johtajamiehet olivat
-sillä välin, nähdessään joukkonsa taipuvan tuohon piispan temppuun ja
-siten aikovan uhrata herrojen vihoille heidät, niinkuin satakuntalaiset
-Taavettinsa, tämän varalta jo syrjemmässä keränneet hurjaluontoisimmat
-miehet ympärilleen ja hiihtivät nyt ylpeinä esiin kirkonmäen alle,
-julistaen ilkkuvina ja raudanrohkeina yhä neuvotteleville parville:
-
--- Tässä lähtee miesjoukko tutkimaan herrain pesiä, niinkuin päätetty
-oli, tulkoon mukaan, kuka uskaltaa!
-
-Ja miehiä, joiden mielissä ylinnä loiski kiukku ja katkeruus, jotka
-kerrankin halusivat kiusata kiusaajiaan ja kostaa kärsimyksensä, niitä
-yhtyi useampiakin lähteväin joukkoon. Laurikin seisoi siinä suksillaan
-ja katseli tuota hurjistunutta parvea. Häntä toinen käsi kielsi siihen
-yhtymästä: Suopellon tuuman hän viisaimmaksi tunnusti ja hän ymmärsi
-sen surun, jonka näki vakavain miesten silmissä. Mutta toinen käsi
-häntä käski: hän oli nuori mies itsekin, kuumiksi olivat hänenkin
-verensä kiihtyneet... Hän näki tuossa juurevan setänsäkin seisovan
-innokkaimpana lähteväin joukossa, näki halveksivan moitteen Vilpun
-silmässä, -- ja hän tyrkkäsi yhtäkkiä voimakkaalla sauvansysäyksellä
-suksensa soljumaan lähteväin ladulle ja laski jo seuraavassa tuokiossa
-sen mukana kirkkorinnettä alas Pyhäjärven jäälle.
-
-Vilppu johti joukkonsa metsien poikki suoraan Pirkkalaan päin, jonka
-voudintalossa hän, miehiään innostaakseen, ensi yön aikoi vierailla.
-Laukon kartanon, josta Kurki-herra poikineen oli Turkuun paennut ja
-jonka jo talonpojat olivat ryöstäneet, hän jätti sivulle ja laski
-Pirunvuoren jyrkiltä rinteiltä alas Sotkan virralle ja siitä
-poikkimaisin Nokian koskea kohden, jonka niskassa vihatun voudin talo
-sijaitsi. Ei ajatellut tämä joukko, joka tammikuun pakkasessa pyrynä
-hiihti halki huurteisten metsäin ja poikki lumisten aavain, enää
-oikeuksiensa puolustamista eikä esivallan apua. Särkynyt oli yhteinen
-suunnitelma, pilattu retken alkuperäinen aie; mutta tuo joukko tahtoi
-kuitenkin tyydyttää pettyneet intohimonsa, kostaa, riehua, ryöstää...
-
-Illalla keihäsniekat Nokialle ehtivät ja kävivät rymyllä taloksi. Vouti
-oli paennut, naisia oli enimmäkseen vain talossa ja heidät ajoivat
-hurjistuneet talonpojat kiireellä käskyjään täyttämään. Ruokia piti
-kantaa pöytään, mitä parasta talossa oli, siihen piti kantaa talon
-väkevintä olutta, tervastuli piti liedelle sytyttää, ja uhman ilo
-mielessään kävivät vero-orjat kerrankin verottajan varoja maistelemaan.
-Kopeina he komentelivat, ja tiheään kierteli haarikka janoisessa
-joukossa. Ja uhmaavana luisti siellä tarina.
-
--- Liian usein ovatkin voudit meillä isäntinä, nyt ollaan kerran mekin
-isäntiä voudin talossa. Hei, akat, tuokaa koko tynnyri tupaan, -- nyt
-ei olla enää köyhiä eikä kurjia! -- Niin intoili ensimmäinen, jonka
-päässä kihahti voimakas humala! Ja Vilppu yhä rohkaisi joukkoaan:
-
--- Eikä me köyhiksi enää ruvetakaan. Hiiteen me ajamme voudit ja herrat
-koko maakunnasta, pois huovit ja heitukat! Mihinkäs me niitä
-tarvitsemme, vouteja taikka veroja! Syömme itse, minkä saamme metsästä
-taikka maasta, syökööt herratkin omiaan!
-
-Ja eräs vanha erämies puhui sydänmaan oloihin innostuneena:
-
--- Ei ole meillä erämaissa vouteja eikä pappeja, ei piispoja eikä
-kuninkaitakaan, ja hyvin tullaan ilmankin toimeen; itse käräjämme
-käymme ja saaliit jaamme, -- miksei tultaisi ilman niitä toimeen
-rintamaillakin. Mikä hyöty meillä on ruunun ja kirkon herroista, ei
-muuta kuin aina vain maksamista, veroa!
-
-Jo herkesi Tuira naurusuulle ja virkkoi:
-
--- Ja jos kuninkaan tarvitsemme, niin valitsemme sen itse.
-
-Leikki pystyi hyvin huumautuneisiin miehiin. He jatkoivat:
-
--- Itse valitsemme, ja sille jos veron maksamme, silloinpa tiedämme
-kelle se tulee. Mutta kenen me tästä nyt kuninkaaksemme panemme?
-
--- Tuiran Vilpun, hän yhä johtajamme olkoon!
-
-Mutta silloin taas Vilppu kävi vakavampana puhumaan:
-
--- Olkoon sijansa pilallakin! Mutta sen sanon vakavissani, että kun me
-nyt päivää pari kolme olemme retkeä tehneet, silloin yhtyvät kyllä
-meihin nekin arat, jotka nyt Vesilahdella herrain huoveja odottavat, ja
-miehet tulevat mukaamme koko laajasta Hämeen maasta. Eikä ne ole
-Satakunnan miehetkään vielä vihojaan sulattaneet, vaikka jo kotiin
-hiihtivät, suksilleen pääsevät vielä hekin. Silloin ei ole Turun
-herroilla muu neuvona, kuin pakene pois takaisin Turunlinnan muurien
-turviin ja pysy siellä. Mutta talonpojat ovat silloin heistä irti ja
-irti me pysymmekin, omien keihäittemme varassa. -- Akka, anna tappisi
-tiheämmin vuotaa!
-
-Myöhään yöhön istuivat hämäläiset hiihtäjät voudin väljässä tuvassa,
-rohkeista tuumistaan tarinoiden. Vilkkaiksi kuumenivat verkkaiset
-veret, vetreiksi sulivat jäykät mielet. Muutamat vetäysivät vihdoin
-raheille nukkumaan, levätäkseen uusia retkiä varten. Mutta toiset
-jatkoivat juominkeja huolehtimatta huomisesta päivästä.
-
-Silloin, puolenyön aikaan, rupesi kosken kohinan sekaan kuulumaan
-kavioiden kopsetta ulkoa jäätyneeltä tieltä. Siitä eivät ensiksi
-välittäneet huumautuneet talonpojat. Mutta jo erotti Vilppu naisten
-supatusta eteisestä, kuuli heidän kuiskivan, että "jo ratsumiehet
-tulevat". Silloin ponnahti hän kuin ammuttu vasama pystyyn pöydän
-äärestä ja juoksi kohona ulos, synkästi karjaisten:
-
--- Joko ne herjat huoveille sanan veivät!
-
-Ja kotvasen kuluttua ryntäsi hän takaisin tupaan, huutaen hengästyneenä
-joukolleen:
-
--- Ylös, miehet, ja suksille! Huovit ajavat taloon...! Ulos, muuten
-ollaan merrassa!
-
--- Huovit...!
-
-Hölmistyneinä nousivat puolijuopuneet talonpojat olutpöydän äärestä ja
-toiset kömpivät unisina makuultaan pystyyn hakemaan turkkejaan ja
-tuuriaan, -- he eivät tätä uutta hälinää heti ymmärtäneet ja
-valittelivat, että tyhjentämättä jäi viimeinen kipollinen. Mutta tuskin
-olivat he ulos ehtineet hakemaan suksiaan pimeältä kinokselta, kun jo
-parikymmentä ratsumiestä pihalle karahti ja huutaen talonpojilta tien
-sulki. Siinä oli ritari Jaakko Illen komentama osasto Hannu Kröpelinin
-linnanhuoveja, joka pääjoukon kulkiessa valtatietä Vesilähteen oli
-saanut sanan talonpoikaisjoukon yöpymisestä Nokialle. Ja tuo nuori,
-roteva ritari se nyt siinä kiroili ja komensi:
-
--- Pysykää alallanne, moukat, muuten teiltä listimme päät. Nyt on asia
-Vesilähteen takaisin!
-
-Hetkeksi talonpojat liikkumattomiksi pysähtyivät ja vastakkain
-seisoivat nyt huovit ja talonpojat ääneti pimeällä pihalla. Pakkanen
-oli yön kuluessa purevaksi kiihtynyt, se puistatti lämpöisestä tulleita
-miehiä, joiden päässä vielä oluthuurut kohisivat, eivätkä he tienneet,
-pitikö siinä totella vai tapella. Mutta Vilppu, joka muutamain miesten
-kanssa ensiksi oli suksilleen ehtinyt, lähti painumaan kosken rantaa
-ylöspäin, kehoittaen:
-
--- Tänne päin, miehet, huonot huoveja totelkoot!
-
-Mutta pitkälle ei sitä tietä paettu. Koski siinä mutkan viskaa, taas
-oli vastassa kuohuva vesi ja takana huovien parvi. Keihäineen
-kääntyivät silloin rysänpohjaan ajetut talonpojat huoveja vastaan ja
-siinä iljangolla, kohisevan veden partaalla, syntyi pian mökä ja melu.
-Kun Lauri, joka toisten jäljestä vasta pirtistä pääsi, ehti törmälle,
-näki hän siellä vedenrajassa huovihevosten kompastuvan jäätiköllä ja
-miesten suksiltaan kaatuvan. Mutta lyhyeen sitä tappelua kesti.
-Nopeasti tarttuivat huovit vielä vastusteleviin talonpoikiin, sitoivat
-heidät satuloihinsa kiinni ja lähtivät tuomaan pihalle, jonne
-talonpojista useimmat olivat jääneet, kahakkapaikalle ehtimättäkään.
-
--- Joko nyt lähdette piispan pakinoille, ilkkui Ille-herra, lähtien
-edellä ratsastamaan Vesilahden tielle.
-
-Siihen oli päättynyt Hämeen miesten lyhyt unelma voitokkaasta
-hiihtoretkestä herrojen Turkuun. Kuulakka oli pakkasyö, jonka keskessä
-nuo äsken vielä niin rohkeat miehet nyt huovien saattamina surullista
-taivalta tekivät. Kylmiä valoja välkkyi selkeiseltä taivaanlaelta, joka
-ikäänkuin tuntui laskeutuvan lähemmäs lumista maata. Jää vonkui
-kiristävän pakkasen pihdeissä, kun tuo äänetön saattue laskeusi
-järvelle, jonka rannat upposivat harmajaan hämärään. Kuin kuolleeksi
-kangistunut oli luonto, ainoastaan sukset vaikeroivat pakkaslumessa, ja
-teräviltä kaikuivat jäästä raudoitettujen kavioiden iskut.
-
-Raskasta se taival oli nyt hiihtää Hämeen miesten, jotka päivällä
-kepeästi kuin lentäen olivat oikaisseet yli lumisten aavain. Eikä
-ainoastaan pakkaslumi suksissa hangotellut, eikä yksin yökylmä henkeä
-salvannut, -- mieli oli miehillä sitäkin raskaampi, katkenneet olivat
-kaikki paranevan elämisen toiveet. Kankeana liikkui Laurinkin jalka
-mäystimessä, hänen hiihtäessään siinä nyt keihäättömäin talonpoikain
-keskellä. Tuolla asteli edellä kalvosimistaan huovin satulaan
-kytkettynä hänen hilpeä ystävänsä, Tuira, retken suosittu johtaja,
-siinä nyki hänen setänsä, Karmalan Tuomas, entistä kumarampana
-kahlettaan, siinä olivat nyt huovinkytkyessä myöskin Kangasalan ja
-Lempäälän rohkeimmat hiihtäjät. Muu joukko nuoritta hiihti, mutta
-huovien huurteiset hevoset teutaroivat heidän ympärillään, edessä ja
-takana, ja tallasivat heidän suksilleen.
-
-Väsynyt välinpitämättömyys oli vallannut Laurin mielen. Ei hän
-aprikoinut, mikä oli oleva retkikunnan kohtalo tuon lyhyen hiihdon
-jälkeen, ei hän harkinnut, mitenkähän oli päättyvä se päivä, jonka
-ensimmäinen väre idän kaukaisesta hämärästä virisi, tuskin hän
-huomasikaan, kun tie jäältä taas mantereelle kääntyi ja kävi
-mutkittelemaan rinnettä myöten ylöspäin Vesilahden kirkolle, -- hän
-muisti nyt selvästi vain setänsä katkeran vastauksen Suopellon Sipille,
-kun Päijännettä hiihdettiin: Yksi menneen kaikki!
-
-Vasta kun kirkkomäeltä välähtivät esiin nuotiotulet, silloin hän
-ikäänkuin havahtui: hänestä näytti siellä nyt kaikki niin kokonaan
-toiselta kuin päivällä. Ei näkynyt nyt talonpoikain suksirivejä eikä
-keihäskasoja kinoksessa, vaan oudot hevoset siellä purra narskuttivat
-heinää kummallisten kuomurekien kupeella, ja hevosten luona liikkui
-outoja miehiä, miekat vyöllä ja kannukset saappaissa... Sitä pysähtyi
-Lauri ihmeissään katsomaan, sillävälin kuin sekä toiset hiihtäjät että
-ratsastavat vartijat hänen sivuitseen riensivät, -- kaiketi tupiin
-kiirehtivät pakkasesta --, ja pian huomasi hän yksin seisovansa
-aamuhämärällä tiellä. Päivällä tänne Vesilahdelle jääneitä miehiä ei
-näkynyt missään, nuo oudot liikkujat olivat siis kaikki huoveja...
-Etäämpänä vesakon rinnassa näki hän parin hiihtäjän painuvan aika hujua
-metsään ja hän oli liikkeistä tuntevinaan heidät tovereikseen Nokian
-matkalta, -- Lauri survaisi jo suksiaan seuratakseen noita pakenevia
-pois koko näiltä tulilta.
-
-Mutta hän pysähtyi vielä. Hän näki yksinäisen jalkamiehen saapuvan
-tietä myöten, kulkeakseen hänen ohitseen pappilaan päin. Se oli kyllä
-vieraan pukimissa sekin, väljä kaulusvaippa hartiollaan, mutta Laurista
-tuntui, että tuota hinteloa miestä hän kyllä uskaltaa puhutella. Ja hän
-kysäisi ohikulkijalta:
-
--- Minne ovat täältä Hämeen miehet lähteneet?
-
-Vieras pysähtyi, ei vastannut, vaan katseli siinä aamuhämärässä Lauria
-pitkään, katseli ikäänkuin tunteakseen. Ja hän virkkoi:
-
--- Etkö sinä ole Karmalan Lauri?
-
-Ja samalla hän ojensi Laurille kätensä tervehdykseksi. Lauri tunsi
-äänen, katsoi vierasta kasvoihin ja huudahti:
-
--- Miten olet täällä sinä, -- Heino!
-
-
-
-
-IX. PIISPA RAUHANTUOMARINA.
-
-
-Pitkän retken oli vanha Maunu-piispa taas tänä vuonna talvipakkasessa
-tehnyt Sisä-Suomen laajoille maille, valvoakseen parhaalla tavalla sen
-seurakuntansa onnea, jota hän oli lempeästi johtanut jo yli
-kolmekymmentä vuotta ja jonka hän nytkin tahtoi mahdollisimman vähällä
-turmiolla opastaa pois äkillisen eksymyksensä tieltä. Heti kun
-pakenevat virkamiehet ja aatelisherrat olivat saapuneet Turkuun
-kertomaan siitä vaarallisesta kapinasta, johon Satakunnan talonpojat
-olivat kohta joulun jäljestä nousseet, ryöstäen voutien taloja ja
-aatelisten kartanoita, oli hän kutsunut sekä julmistuneet linnanherrat
-että aateliset ja virkamiehet puheilleen Turun piispantaloon,
-neuvotellakseen, mitä nyt olisi tehtävä. Hän tunsi näet hyvin tuon
-kapinaliikkeen syyt ja säikeet, hän oli äskenkin kuullut talonpoikain
-kesken vallitsevasta mielenkuohusta Henrikki-teiniltä, joka oli ollut
-teinimatkalla juuri noissa kuohahtavissa Satakunnan pitäjissä, ja hän
-tiesi, että syy tähän järjestyksen särkymiseen ei ollut yksinomaan
-talonpoikain. Turun linnanherra, ahnas tanskalainen Hannu Kröpelin, oli
-tunnottomasti rahvaalta liikaveroja kiskomalla ajanut sen näin
-epätoivon partaalle. Tuo kansa oli katovuosien johdosta nälkiintynyt ja
-hätääntynyt, se oli siis altis yllyttäjille ja valmis mihin tahansa,
-sitä ei yksin kurilla ojenneta. Onnettomuuden alkusyyt olivat
-tutkittavat, olot olivat korjattavat, jos mieli pysyväisesti rauhoittaa
-äärimmilleen ärsytetyn kansan mielet, -- niin selitti herroille vanha
-piispa. Ja hänen mielessään oli heti, kun tuhoviestit olivat tulleet,
-syntynyt rohkea tuuma koettaa henkilökohtaisen arvonsa vaikutuksella,
-sanan voimalla ja ilman aseväen apua asettaa tuo korkealle
-kuohahtanut kansanlaine, joka ilmeisesti oli hyökyä siitä suuresta
-kansanliikkeestä, mikä äsken meren toisella puolen oli tapahtunut.
-
-Maunu-piispa oli sen vuoksi ilmoittanut kostonjanoisille
-aatelisherroille, jotka parastaikaa Turussa keräilivät rautapukuisia
-ratsumiehiä hyökätäkseen niskoittelevain alustalaistensa kimppuun, että
-hän lähtee itse retkelle mukaan, ja hän oli kieltänyt heitä veritöihin
-ryhtymästä, ennenkuin hän oli saanut kapinakansaa puhutella. Muristen
-ja ivaillen olivat talonpoikain ryöstöistä ärtyneet aatelisherrat
-kuunnelleet tätä piispan tuumaa, ja vanha, hätääntynyt Hannu-herra,
-joka jo pelkäsi kapinajoukon tuossa paikassa hänen linnaansa työntyvän,
-oli kironnut ja vannonut, että kapina ei asetu muuten, kuin että
-talonpojat kaikki rinnakkain hirtetään. Mutta siksi suuri oli
-Maunu-piispan arvo ja vaikutus kuitenkin aatelistenkin joukossa että
-he, vaikka haluttomina, hänen tahtoonsa alistuivat, -- piispa
-seurueineen lähti talvikelillä Turusta ajamaan hiihtäviä talonpoikia
-vastaan ja aateliset huoveineen sekä linnanherra ratsuväkineen seurasi
-häntä kuin saattoväki, totellen hänen käskyjään.
-
-Tällä retkellä oli Maunu-piispa nyt sydän-Hämeessä, majaillen
-Vesilahden pappilassa, johon hän edellisenä iltana oli lännestä päin
-ajanut. Hänen tuumansa oli ollut rohkea; helposti se olisi pettää
-voinut, sillä liian kiihkoisina olivat nyt vastakkain nuo eri ainekset,
-herrat ja talonpojat, joiden välinen juopa muutenkin oli niin syvä.
-Mutta Maunu oli tuntenut voimansa. Piispallisella arvollaan ja sanansa
-mahdilla hän oli jo Satakunnassa riisunut aseet hurjistuneilta
-hiihtäjiltä eivätkä kiukkuiset aatelisherrat olleet haarniskaväellään
-päässeet hyökkäämään talonpoikain taloihin, heidät orjikseen
-masentaakseen. Siellä Satakunnassa oli hänen avukseen kyllä ehtinyt
-talonpoikain hatara johto ja hajanainen järjestys, mutta olipa hän heti
-eilen hämäläisten kapinaleirillekin saavuttuaan huomannut, että rauhan
-sanalla saa senkin taipumaan. Hänen neuvoaan totellen oli
-Vesilahdellakin suksimiesten joukko rauhallisesti asettunut viereiseen
-kylään odottamaan huomisaamua, joksi piispa oli sen puheilleen
-kutsunut, kyselläkseen sen valituksia ja luvaten sille turvallisen
-olon.
-
-Päivän valkenemista ja rauhankäräjäin alkamista piispa nyt aamutuulia
-odotteli Vesilahden pappilassa, Hän oli tapansa mukaan ani varhain
-noussut vuoteeltaan ja istuskeli nyt papin nahkoitetussa nojatuolissa
-mietteisiinsä vaipuneena, ottamatta osaa seurueensa tarinoihin. Hän
-harkitsi siinä niitä havaintojaan, joita hän taas tällä retkellään oli
-tehnyt kansan elämästä ja sen suhteesta läänitysherroihinsa ja
-virkamiehiinsä. Syynä tuohon välien kireyteen, voutien ryöstöihin,
-kansan katkeruuteen, on isoksi osaksi hallituksen kaukaisuus ja
-heikkous, päätteli hän. Se ei voi arvostella, minkä verran rasituksia
-köyhä kansa kestää, sen käsivarsi ei ulotu tänne asti hillitsemään
-virkamiesten vallattomuutta, pitäisi olla itse maassa täällä voimakas
-hallituskeskus... Ja siitä vanhan piispan mieleen muistuivat ne suuret
-tuumat, joita eräällä hänen suurella edeltäjällään, Tuomas-piispalla,
-oli ollut: luoda Suomen itsenäinen, hyvin järjestetty kirkkovaltio,
-jonka kohtaloita, niin hengellisiä kuin maallisia, johtaisi yksi
-käsi... Tuomas-piispan rohkea unelma suuresta pohjoisesta
-piispanvaltakunnasta oli taittunut, särkynyt Nevajoen veriseen
-tappeluun jo puolitoista vuosisataa sitten. Mutta Maunu-piispa tunsi
-tällä aamuhetkellä, että jos se silloin olisi toteutunut, voisi hänkin
-nyt Turun ruhtinaspiispana ehkä hallita tätä kotoista kansaansa niin,
-että se tuntisi itsensä onnellisemmaksi ja kohtaloonsa tyytyväisemmäksi
-kuin nyt...
-
--- Vanitas vanitatum...! -- Näin huoahtaen keskeytti piispa
-ajatuksenlentonsa, karkoitti mielestään turhat suuruudenmietteet ja
-kysyi, seurueensa puoleen kääntyen:
-
--- Eikö siellä ulkona jo kohta päivä valkene?
-
--- Vielä on aamu pimeä, vastasi hänen kotikappalaisensa, ovea raottaen.
-
--- Mutta lähetetään jo joku tiedustamaan, miten ovat Hämeen miehet
-yönsä viettäneet mäen takaisessa kylässä, vieläkö siellä on rauha
-mielissä. Käske Henrikki-teini tänne.
-
-Piispa oli retkelle lähtiessään ottanut mukaansa, asemiehekseen ja
-kirjurikseen, nuoren Heino-teinin, jonka vilkkaaseen luontoon hän oli
-mieltynyt. Ja kun Heino nyt väentuvasta piispan eteen saapui, virkkoi
-tämä hänelle:
-
--- Käy ilmoittamassa hämäläisille Mäkisalon taloihin, että he joka
-pitäjän puolesta valitsevat pari valistunutta talonpoikaa, jotka heidän
-valituksensa täällä esittävät. Nämä miehet tulkoot heti päivän
-valjettua pappilaan, ja saa tänne muukin väki tulla.
-
-Mutta ennenkuin Heino ennätti tuvasta lähteä, kuului kovaa rymyä
-ovelta, ja sisään työntyi lumisena ja parta kuurassa roteva Ille-herra,
-ja hänen perässään joukko muita aatelisherroja. Jaakko Ille oli juuri,
-joukkonsa edellä ratsastaen, saapunut Nokialta, ja hän ryntäsi nyt
-verekseltään piispalle kertomaan talonpoikaisjoukon viimeisestä
-ryöstömatkasta ja kahakasta kosken partaalla. Hän olisi kyllä voinut
-ajaa koskeen koko kapinajoukon, kehui hän, mutta piispan käskyä
-totellen oli hän tuonut sen vankina tänne, täällä oli ryöstäjäin toki
-rangaistuksensa saatava. Ja toiset aatelisherrat, joiden mielestä tämä
-talonpoikain ilkivaltaisuus taas todisti ankarampain toimenpiteiden
-tarpeellisuutta, säestivät lumisen ritarin puheita. Heinokin jäi siihen
-kuuntelemaan, kuinka Turun linnanherra, vanha Hannu Kröpelin,
-miekkaansa kalistellen kävi piispalle selittämään:
-
--- Sellaista on se väki, jonka kanssa teidän pyhyytenne uskoo
-sovinnollisten neuvottelujen kautta tuloksiin päästävän! Ryöstäjiä he
-ovat ja kapinoitsijoita, heidänkö valituksiaan tässä taas ruvettaisiin
-kuuntelemaan! Ei, kuria he tarvitsevat ja aseväen komentoa. Parisataa
-ratsumiestä talonpoikain niskaan Mäkisaloon, siinä on heille
-neuvottelua kylliksi, ja siihen loppuu väleen kapina!
-
-Ei ollut Hannu-herra kovin sotaisen näköinen tepastellessaan siinä
-hajalla reisin suurissa sudennahkaturkeissa ja poronkoipikallokkaissa.
-Mutta hän olisi silti tahtonut veriin masentaa nuo talonpojat, jotka
-kapinansa syyksi väittivät hänen, Hannun, liikaa veronottoa, ja joiden
-puolta hänestä piispa suotta piti. Ja hän tiesi toisten aatelisherrain
-vilkkaasti kannattavan hänen kostoaikeitaan. Polttaneet olivat
-talonpojat kartanon Pohjois-Suomen laamannikunnan laamannilta Henrikki
-Klaunpoika Djekniltä ja siitä oli nyt kiihkomielisenä tämäkin muuten
-kyllä rauhallinen, ulkomailla oppia ja sivistystä saanut mies. Maskun
-kihlakunnan tuomarin Pietari Karpalaisen oli täytynyt yösydännä lähteä
-pakosalle pakkaseen kartanostaan, ja hän kantoi siitä nyt koston
-kiukkua talonpoikia kohtaan. Samoin oli laita Hannu Pietarinpojan,
-Lepaan herran, joka keikarimies tällä sotaisella retkelläkin komeili
-Flanderin verassa ja hohtavissa hopeasoljissa; samoin Hartikka Garpin,
-jonka pullealle varrelle miekkavyö ei oikein hyvin soveltunut, ja
-monien muiden. Mutta tulisimpana kaikista ärhenti Hannu-herran
-kintereillä nuori 18-vuotias Klaus Kurki, joka oli pukeutunut
-rautahaarniskoihin, vaikka ne vielä hänen hennolla vartalollaan
-väljiltä tuntuivatkin. Isänsä, vanhan Jaakko Kurjen, kanssa oli hänen
-täytynyt suinpäin Laukon kartanosta paeta kymmeniä peninkulmia
-kuohumistilassa olevan maakunnan halki Turkuun, jonne isä nyt oli
-sairaaksi jäänyt, mutta josta nuori Klaus oli palannut muka
-alustalaisiaan kurittamaan. Hän oli jo eilen iltamyöhällä ratsastanut
-Laukkoon, nähnyt sen ryöstettynä ja autiona, ja hänen intohimoiset
-silmänsä säteilivät sydäntynyttä kiukkua, kun hän Hannu-herran puheen
-rohkaisemana intoili:
-
--- Laukonkin ovat talonpojat tyhjäksi ryöstäneet, hyvityksen minä siitä
-vaadin isäni nimessä. Ja minä sen otan tämän miekkani terällä!
-
-Ja rauhallinen Klaus Henrikinpoikakin virkkoi, piispan puoleen
-kääntyen:
-
--- Niin, kurin tarvitsevat talonpojat, iltikseen ei heidän voi sallia
-polttaa ja ryöstää, muutoin loppuu heiltä pian kaikki kunnioitus
-esivaltaa kohtaan.
-
-Mutta vanha piispa pysyi tyynenä tämän kannuksiaan kalistavan
-aatelisjoukon keskessä ja virkkoi tuokion kuluttua vain heitä
-rauhoitellen:
-
--- Tutkitaan asia, syylliset saakoot rangaistuksensa täällä niinkuin
-Satakunnassakin, ennen kaikkea johtajat. -- Ja Jaakko-herran puoleen
-kääntyen kysyi piispa: -- Nokian ryöstäjät ovat siis vangitut?
-
--- Viittä heistä tuodaan tänne parastaikaa kahleissa, muille ei nuoria
-riittänyt, vastasi Ille.
-
--- Heidät siis käräjillä tutkitaan ja tuomitaan.
-
-Tähän piispan liian lempeään päätökseen ei kuitenkaan Hannu-herra
-vieläkään tahtonut tyytyä. Hän kiukkuili yhä toisten herrain
-säestämänä:
-
--- Mitä käräjistä, kapinoitsijoista on ennenkin tehty lyhyt juttu, --
-niin tehtäköön nytkin!
-
-Mutta piispavanhus ei sitä väittelyä enää jatkanut. Hän iski toraa vaan
-linnanherraan kylmän katseen, joka tämän kohta vaikenemaan saattoi, ja
-uudisti rauhallisesti:
-
--- Syylliset tuomitaan, villitsijät rangaistaan, syyttömiä ei! Tässä
-huoneessa saatte pian valituksianne esittää, mutta talonpojat saakoot
-sen myöskin tehdä. -- Henrikki Tuomaanpoika, käy, vie Hämeen miehille
-ne viestit, jotka sinulle vietäviksi annoin. --
-
-Tätä piispan viestiä viemästä palasi Heino mäentakaisesta kylästä sinä
-hämäränä aamuhetkenä, jolloin hän yhtäkkiä aavistamattaan tapasi
-Vesilahden kirkkotiellä kasvinveljensä ja orpanansa, Laurin, jota hän
-ei lähes kahteen vuoteen ollut nähnyt ja jota hän ei suinkaan ollut
-odottanut tapaavansa kapinarahvaan joukossa Pyhäjärven vesistöjen
-varsilla. Kauan seisoivat siinä lumisella tantereella nuoret
-kasvinkumppalit, ensi sanat vaihdettuaan, ääneti vastakkain,
-hämmästyksestä mykkinä molemmat. Kuumana höyrysi hengitys
-pakkasessa, jäätyen niin asemiehen verkakaulukselle kuin talonpojan
-lammasnahkoihin, mutta sanakin tuntui jäätyneen suuhun molemmilta.
-Heinolle se asema kumminkin ensiksi rupesi selvenemään, hän virkkoi,
-orpanansa kysymykseen vastaamatta:
-
--- Vai on teitä miehiä täällä Päijänteen takaakin, -- sinä kuljet kai
-ukon matkassa?
-
--- Ukonko, matki Lauri verkalleen, -- etkö tiedä, ukko kaatui jo toissa
-kesänä kalajärvillä?
-
--- Kaatuiko ukkokin, kuulin sinne miehiä jääneen. Entä äiti, vieläkö
-hän elää, kaipaako minua?
-
--- Harvoin puhuu, enemmän itsekseen kaivannee. -- Mutta Lauria vaivasi
-eniten se asia, josta hän jo äsken oli ensi kysymyksensä tehnyt, joka
-Heinolta oli vastaamatta jäänyt, -- siihen hän taas palasi: -- Me
-kuulimme sinun teininä kulkeneen, emme tienneet sinun palvelevan linnan
-huovina, miekkaniekkana.
-
-Nuhdetta oli noissa Laurin sanoissa, sen oivalsi Heino heti. Vilkaisten
-lyhyttä asemiehen miekkaansa, joka hänen vyöllään riippui, vastasi hän:
-
--- En ole linnan väkeä, kuljen piispan seurueessa, hän minut mukaansa
-otti. Mutta entä sinä, yksinkö olet Karmalasta kapinaväessä?
-
--- Yksin -- en. Isäsi on täällä ja veljesi.
-
--- Isäkö, mitä hän täällä, mikä liikutti hänet havupölkyn äärestä?
-
--- Etpä näy tietävän, mitä täällä on viime aikoina koettu, -- isääsikin
-löivät voudit hänen omalla pihallaan.
-
--- Vai löivät...
-
-Varsin outo oli todellakin Heinolle se ilmakehä, jossa Laurin ajatukset
-näkyivät liikkuvan, ja nyt hänelle vasta ikäänkuin hämärästi rupesi
-selvenemään, että he seisoivat siinä vastakkain edustaen eri leirejä,
-toisilleen vihamielisiä joukkoja, vaikkei hän vielä voinut tarkemmin
-tajuta, miten tämä oli tapahtunut. Ja kun Lauri häneltä kärsimätönnä
-uteli, milloin huovijoukko oli Vesilahdelle tullut, mihin Hämeen miehet
-olivat huvenneet ja mitä nyt oli tekeillä, niin Heino hänelle lyhyesti
-vastaukset antoi, mutta hänen ajatuksensa pyörivät aina vain siinä
-ihmeellisessä seikassa, että hän nyt kuului joukkoon, jota vastaan
-hänen oman kotinsa väki oli aseissa kulkenut. Ja taas hän virkkoi:
-
--- Mutta en nähnyt isää hämäläisten joukossa Mäkisalossa, josta juuri
-kävin miehiä kutsumassa piispan puheille, -- missä hän on?
-
-Lauri vitkasteli tuokion vastatessaan:
-
--- Isäsi on tuossa talossa. -- Ja hän viittasi kädellään viereistä
-taloa, johon ratsumiehet äsken olivat vankinsa kuljettaneet.
-
--- Tuossako? Mutta siellähän majailevat huovit. Kuule -- mitä hän
-siellä?
-
-Silloin Lauri kertoi orpanalleen koko sen eilisen hiihtoretken
-Pirkkalaan ja sen lyhyen ja surullisen lopun. Siksi on nyt köysiin
-kytkettynä siellä Karmalan isäntäkin, siksi hän itse huovien unohtamana
-seisoo autiolla tiellä...
-
-Vakavaksi oli Heino käynyt tuota Laurin kertomusta kuunnellessaan.
-Hän muisti äskeisen kohtauksen pappilan tuvassa, aatelisherrain
-kostonhaluisen kiukun ja piispan luvan, että syylliset ja johtajat
-rangaistaan. Eipä hän kovin hellästi ollut ankaraa isäänsä näinä
-vuosina muistellut, mutta häntä puistatti sittenkin ajatus, että hän
-ehkä pian saisi nähdä isänsä muitten kapinanjohtajain joukossa
-roikkuvan hirsipuussa Turun Vartiovuoren laella. Ja hän virkahti
-puolittain itsekseen:
-
--- Isäkin ryöstömatkalla tavattu!
-
-Se huudahdus pisti terävästi Lauriin ja purevasti hän tokaisi:
-
--- Loppuu se kerran luonto talonpojaltakin!
-
-Siihen ei Heino pystynyt mitään vastaamaan. Kankeammin lähti
-kasvinveljesten tarina luistamaan, he tunsivat molemmat, että vanhat
-veljestenvälit eivät enää olleet entisellään, nuo eri leirit heitä
-erottivat. Ja tuokion kuluttua he jo erosivatkin, Lauri rientääkseen
-hämäläisten luo mäentakaiseen kylään, Heino tekemään piispalle tiliä
-käynnistään kapinaväen yötulilla. Aamu rupesikin vihdoin valkenemaan,
-idän kylmällä taivaanrannalla jo hattarat hienosti ruskottivat, ja
-kirkonmäelläkin saivat huurteiset puut vaalean punan, -- pian oli
-käräjäin aika alkaa.
-
-Mutta kiirehtiessään ylös pappilanmäelle tunsi Heino outoa
-rauhattomuutta mielessään. Teinien iloisessa parvessa oli hän jo kauan
-tottunut elämään omaa huoletonta elämäänsä erillään kotiväestään ja
-heidän harrastuksistaan, menemään, minne virta vei... Nyt viskasivat
-yhtäkkiä nuo Laurin viestit hänen eteensä joukon vakavia kysymyksiä,
-joiden parissa hänen mietteensä jäivät myllertämään, ristiriitoja,
-joihin hänen tunteensa sekaantuivat. Hän kulkee täällä asemiehen
-verassa -- ja hänen isänsä on köysissä huovien majatalossa...! Heino
-pysähtyi äkkiä kävelystään, seisoi hetken pääsemättä edes tai taakse,
-ja pyörähti vihdoin ympäri, juosten oiustietä siihen taloon, jossa
-vangitut talonpojat olivat. Ometan ovella seisoi siellä viluinen huovi
-vartijana, ja hänelle Heino lausui:
-
--- Minulla on viesti vangeille.
-
-Huovi tunsi piispanmiehen ja vastasi:
-
--- Vie, ja vaikka veisit vartioitavat mukanasi piispalle, en tuota
-surisi tässä pakkasessa...
-
-Heino potkaisi pönkän ovelta ja astui kolkkoon, pimeään navettaan,
-jonka parissa soimessa puolikymmentä miestä maata retkotti -- sinne
-olivat Illen huovit vankinsa viskanneet. Miehet nukkuivat ja heräilivät
-vasta verkalleen, kun valoa ja pakkasta tunkeusi ovesta. Heino tunsi
-isänsä ankarat, luisevat piirteet, joita hän niin monesti oli peläten
-karttanut, ja virkkoi hiljaa:
-
--- Isä!
-
-Miehet katsoivat kummissaan nuorta miekkamiestä, mutta vastausta ei
-joukosta kuulunut. Vasta kun Heino uudelleen isänsä nimen mainitsi,
-kohosi Tuomas ryntäilleen pahnoilta, ja nyt Heino melkein säikähti
-hänet tarkemmin nähdessään. Verestävissä silmissä oli vihainen tuli, ja
-lianmustilla kasvoilla oli kuin jähmettynyttä raivoa. Sitä ei Heino
-entuudestaan tuntenut, hän ei tiennyt tuon uuden tulen palaneen isänsä
-silmässä siitä päivästä asti, jolloin hänet Hollolan vouti pieksätti.
-Ja melkein arkana hän nyt kuiskasi:
-
--- Pakene, isä, vielä pääset, ennenkuin sinut herrat hirttävät.
-
-Mutta pahnoilla makaavalta mieheltä, joka oli yhä kiukustuneempana
-katsellut asemiehen puvussa komeilevaa karkuripoikaansa, jonka hän nyt
-näin odottamattaan näki, pääsi karkea, katkera nauru:
-
--- Hirttäkööt, pankoot sinut, huovipenikan, silmukkaa vetämään! Mene
-herrojesi pariin, täällä ovat talonpoikain pahnat.
-
-Ilkkuva nauru säesti soimesta sydämistyneen talonpojan sanoja, ja
-nolona, mieleltään vielä äskeistään murheellisempana, peräysi Heino
-pois ovelle. Hän tunsi ikäänkuin puristusta rinnassaan, häpeän punan
-hän poskillaan tunsi ja käveli nopeasti poispäin, estääkseen itkun
-kurkkuunsa tunkeutumasta. Eikä hän kiireellä poistuessaan huomannut --
-eikä huomannut sitä kylmissään käsiään takova vahtisoturikaan, -- että
-hänen jäljestään ovesta livahti ulos mies, joka nuolena nurkan taa
-puikahti ja sille tielleen hävisi. Mutta se pakenija ei ollut Karmalan
-Tuomas, se oli tuo aina valpas ja vikkelä Tuiran Vilppu, joka jo oli
-tuntenut nuoran kaulaansa kiristävän ja siksi nyt oven raosta luiskahti
-kuin silmukasta irti ulos avaraan maailmaan. -- --
-
-Pappilan tupaan kertyi jo parhaillaan vakavanaamaisia talonpoikia, kun
-Heino sinne ehti ja kirjuripöydän luo hiipi. Epäilevin, harhailevin
-katsein he siinä seisoivat, pappien ja asemiesten hääriessä heidän
-ympärillään, mutta lujaa päättäväisyyttä ja heltiämätöntä tarmoa
-kertoivat heidän värähtämättömät kasvonsa. Tiheänä parvena he siinä
-seisoivat, mutta vielä sankempi parvi seisoi keihäittensä varassa
-ulkona. He olivat päättäneet, että asiataan perille ajamatta he eivät
-jättäydy noiden herrojen armoille, jotka heitä nyt luimistelivat
-vihaisin silmäyksin kypäräsuojustensa takaa, -- piispan sanaan he
-luottivat, mutta lujina he olivat vannoneet asiansa puolesta
-seisovansa, tuli mikä tuli.
-
-Jo astuikin piispa papin sisähuoneesta tupaan ja tervehti vakavana
-tuota kovapiirteistä rahvasta. Hänen äänensä soi tyynenä mutta samalla
-ankarana, kun hän aluksi kävi talonpojille osoittamaan, kuinka suuren
-rikoksen he olivat tehneet sekä maallista että hengellistä esivaltaa
-vastaan, nostaessaan kätensä korkeata ruunua ja sen edustajia kohtaan.
-Esivalta on Jumalasta, huusi hän, ken miekkaan ryhtyy, se on tuomittu
-miekkaan hukkumaan. Mutta taas hän lauhkeammalla äänellä käski
-talonpoikain kertoa, mikä heidät oli eksyttänyt, mitä he valittavat.
-
-Silloin purkausi esiin vakavasta parvesta valitusten tuikea tulva.
-Täysi oli talonpoikain sydän, kauan he olivat kaivanneet tilaisuutta
-esittää ruunun edustajille kärsimyksiään ja katkeruuttaan. Vuorotellen
-puhuivat nyt eri pitäjäin vanhimmat luottamusmiehet, peittelemättä he
-kuvasivat voutien kaikki omavaltaisuudet, liiat verot ja luvattomat
-kannot. Joka kulmalta olivat valitukset ylimalkaan samat: kansa nääntyy
-verotaakan alle, kato ja tulvat eivät jätä mistä elää, millä sitten
-lapsesi ruokit, millä kylvät kaskesi, millä tyydytät täyttymättömät
-voudit...
-
-Piispa antoi talonpoikain vapaasti puhua ja hillitsi aatelisherrain
-kärsimättömän kiukun, kun nämä olkapäitään kohautellen yrittivät
-katkaista nuo pitkät ruikutukset. Hän tunsi ankaran totuuden huokuvan
-kiusautuneiden talonpoikain sanoista, ja kun viimeisen pitäjän puhemies
-oli vaiennut, lupasi hän vakavasti käyttää kaiken vaikutuksensa,
-hankkiakseen hallitukselta talonpojille siedettävämmät vero-olot. Mutta
-silloin ei enää Turun kiukkuinen linnanherra voinut sappeaan salata:
-
--- Hyvä on, karjaisi hän, -- mutta lienee näillä käräjillä toki
-toinenkin asia. Kuka maksaa Laukon ryöstön, kuka Pirkkalan voudin
-rosvotut tavarat, missä ovat näiden ruikuttajain joukossa ne, jotka
-taloja ovat polttaneet -- tutkittakoonpa sekin asia!
-
-Talonpojat vaikenivat, mutta ääneensä kävivät nyt aatelisherrat
-kuvailemaan talonpoikain väkivallantöitä. Ja ennen kaikkea he kävivät
-kapinan johtajia tiukkaamaan, heidät he ainakin tahtoivat saada
-käsiinsä, joskin piispa pyrki talonpoikaisjoukot liialla lempeydellään
-vapauttamaan. He tiesivät jo voudeiltaan, että varsinkin eräs
-Vilppu-niminen mies Jämsänjoelta oli Hämeen talonpoikia kapinaan
-yllyttänyt, ja hänet he nimenomaan tahtoivat rangaistavakseen, muille
-peloitukseksi. Eivätkä talonpojatkaan voineet kieltää Vilpun heidän
-johtajanaan olleen.
-
--- Siis tuotakoot vangit saapuville, virkahti piispa käskevällä
-äänellä. -- Mitä väkivaltaisuutta yksityiset talonpojat ovat tehneet,
-se tutkittakoon sitten kevätkäräjillä, kiihoittajat kuulustellaan nyt
-heti.
-
-Syntyi vilkasta liikettä käräjätuvassa. Talonpojat kävivät
-levottomiksi, neuvotellen, saattoivatko he näinikään etumiehensä
-uhrata. Mutta aateliset odottivat uteliaina saadakseen nähdä
-kapinanjohtajan ja hänen apumiehensä.
-
-Hetkisen kuluttua toivatkin jo huovit neljä miestä, käsistään köysiin
-kytkettyinä, piispan eteen, joka virkkoi:
-
--- Filippus Tuira Jämsästä, astu ensimmäisenä esiin!
-
-Vangeista ei yksikään liikahtanut. Talonpojat katsoivat kummissaan
-toisiaan, mutta kovaäänisiksi kävivät aatelisherrat, kun pian selvisi,
-että Nokialla tavattu kapinanjohtaja ei ollutkaan enää vangittujen
-joukossa. He ahdistelivat vartijoita, huovit syyttelivät toisiaan ja
-talonpoikia ja Hannu herra kysyi jo pisteliäästi piispalta, vieläkö hän
-nytkin neuvottelee tällaisten kujeilijain kanssa. Vihdoin selvisi, että
-Vilppu oli karannut silloin, kun piispan asemies oli vankien luona
-käynyt.
-
--- Kuka asemiehistäni? kysyi piispa kummissaan.
-
-Kalpeana nousi silloin Heino kirjuripöydästä ja tunnusti vankeja
-puhuttelemassa käyneensä, mutta kielsi ketään vapaaksi laskeneensa.
-
-Herrat häiläsivät harmistuneina, syytellen petturiksi teiniä, jonka
-piispa oli armoihinsa ottanut. Tiukkaan katseli Heinoa nyt piispakin,
-kysyen:
-
--- Yksin kävit vankien luona, -- mitä varten? Selitä!
-
-Ääneti seisoi Heino vielä hetken tuijottavan miesjoukon ympäröimänä.
-Helppo ei ollut hänen siinä ruveta kertomaan asiataan kotipuolensa
-talonpojille eikä tuttavilleen Turun huoveille, hän tunsi asemansa
-näiden vihamielisten joukkojen välissä vielä kahta kierommaksi kuin
-aamulla orpanaansa puhutellessaan. Arasti hän katseli Lauria, jonka
-silmät ovensuusta melkein ilkkuvan näyttivät, ja sitten taas piispaa.
-Mutta käskevä oli piispan katse, vastata hänen täytyi.
-
--- Kävin isääni tapaamassa, virkkoi Heino hiljaa.
-
--- Isääsi? matki piispa hämmästyneenä. -- Isäsi on siis noiden
-vangittujen joukossa?
-
-Heino vain päätään nyökäytti. Mutta mielenkiinnolla jatkoi piispa:
-
--- Kuka noista on isäsi, näytä hänet minulle!
-
-Aroin askelin astui Heino lattian poikki isänsä luo, jonka silmässä yhä
-paloi tuo samainen raivon ilme ja joka, pitäjäläisiään häveten, nyt
-halveksuen nuorukaista katseli. Heino tunsi, kuinka kotoisten
-talonpoikain katseet häntä polttivat, ja kuuli aatelisherrain ilkkuvan
-naurun. Mutta piispa kääntyi vangitun Tuomaan puoleen ja kysyi:
-
--- Hän on siis poikasi, tämä nuori teini?
-
-Ääni kurahteli Tuomaan kurkussa, kun hän vastata yritti, ja vasta
-karjaisemalla hänestä sanat lähtivät:
-
--- Minun lienee siittämäni, kakara, mutta meidän miehiä hän ei enää
-ole. Kotoaan karkasi, työtä pakoon lähti, hulttio, herrain penikaksi
-heittäysi, nyt jo kansan kurittajana kulkee...
-
-Piispaa ei se isän raaka tuomio miellyttänyt, hän keskeytti Tuomaan
-puheen nuhtelevalla äänellä:
-
--- Ei ole poikasi pilassa silti, jos hän on oppia saanut, siksi et
-häntä hylkiä saa.
-
-Mutta kiihtyneestä talonpojasta lähtivät nyt sanat torvenaan:
-
--- Pilassa hän on, heimonsa häpäisi, mätämuna. Ei riitä herroille se,
-että talonpojan alastomaksi nylkevät ja leivän perheeltä vievät, --
-vielä lapsenikin vetivät herraksi laumaansa. Mutta sillä pojalla ei ole
-enää asiaa Karmalan maille, luotani kiroon tuon käenpojan, joka
-pesässäni kasvoi...
-
-Vakaviksi olivat käyneet talonpojat ankaran isän puhuessa, vaiennut oli
-aatelistenkin nauru. He tunsivat noista kovista sanoista sen syvän
-kuilun, joka vallitsi näiden kahden kansanaineksen välillä, oivalsivat,
-että leppymätön on talonpoikain viha. Surumielisenä nojasi vanha
-piispakin päänsä käteensä, hän kauhistui tuon kuilun syvyyttä, joka
-noin armotta verisiteetkin katkoi.
-
--- Olet raivostunut, mies, vaikene! lausui hän Tuomaalle ja kävi sitten
-alakuloisena jatkamaan toimitustaan ja vankeja vastaan tehtyjä
-syytöksiä kuulustelemaan. Heidät määrättiin Turkuun vietäviksi ja
-Vilppu julistettiin rauhattomaksi mieheksi, joka oli vangittava missä
-tavataan.
-
-Heino oli sillä välin päässyt vetäytymään asemiesten siimekseen ja
-hetken kuluttua hän miesjoukkojen taitse hiipi ulos. Hänen päänsä
-kohisi, hänen rintansa aaltoili; hän ei olisi tahtonut katkaista
-välejään heimonsa kanssa, mutta muut ne katkaisivat... Hyvä, siis
-katketkoot! -- Taas tunsi hän suonissaan uhkuvaa uhmaa, ja kun hän
-hetken kuluttua ovella tapasi Laurin, jonka silmästä hän nyt sääliä
-luki, niin kylmä ja vieras oli hänen vastasilmäyksensä ja sydän
-kivettyneenä hän orpanalleen virkkoi:
-
--- Sinä saat nyt suuremman perintö-osan Karmalasta, nauti onneksesi!
-
--- Etkö aio siis enää kotiin palata? kysyi Lauri.
-
--- Isähän sen kielsi, -- täytyy kai tästä siis tosissaan herraksi
-ruveta. Mutta jos joskus vielä Sysikorpeen palaan, niin toista olen
-herraa kuin nyt, ja toisin minua kohdellaankin...
-
-Ja hän astui nyt pää kenossa asemiesten riviin pöydän päähän, ritarien
-taakse.
-
-Pappilan tuvassa jatkuivat sillä välin yhä piispankäräjät. Vielä
-viimeisen haikean valituksensa olivat näet talonpojat piispalle
-esittäneet, sen, joka heidän toimeentuloaan raskaimmin painosti:
-erämaa-asiansa. Ja innostuneena oli piispakin taas käynyt tässä asiassa
-talonpoikain puolesta puhumaan. Hän milteipä nuhteli Turun linnanherraa
-siitä, ettei tämä ollut aikoinaan tuota rajariitaa selvittämään
-puuttunut. Mutta yli olkansa silloin kopea Hannu-herra julisti, ettei
-hän koko talonpoikain takamaariitaan puutu, ja yksin Djekn-ritarikin,
-Pohjois-Suomen laamanni, ivaten talonpoikia neuvoi:
-
--- Ajakaa tunkeilijat pois jos jaksatte, jos ette, väistykää sieltä
-itse, -- muuta neuvoa en tiedä!
-
-Mutta tästä ivasta jo Suopelto suuttui ja avasi sanaisen lippaansa. Hän
-kertoi, kuinka monesti siellä erämaassa oli tappelulla isien oikeuksia
-puolustettu, kuinka paljon miehiä sinne oli kaatunut niissä otteluissa,
-hän huusi ylvästeleville herroille:
-
--- Tietäkää, herrat: jos ei esivalta, jonka nimessä meiltä veroja ja
-kuria vaaditte, puutu eikä kykene meidän maitamme ryöstäjiltä
-suojelemaan, niin silloin mekään emme siitä esivallasta mitään tiedä,
-vaikka meidät kaikki köysissä Turkuun vietäneen.
-
-Herrat karahtivat kiukuissaan pystyyn, ja moni talonpoikakin jo
-ajatteli, että jopa meni viisas Sipikin vipuun. Mutta piispa ei
-moittinut hänen rohkeita sanojaan, hän nousi päinvastoin lämmenneenä
-pöydän päästä ja virkkoi herrojen puoleen kääntyen:
-
--- Talonpoika on oikeassa, ruunun on huoli pidettävä maakuntarajoista.
-Ja jos te hallinnon edustajat ette siihen pysty, niin otan minä kirkon
-ja rauhan edustajana tämänkin asian huostaani. -- Ja talonpoikain
-puoleen kääntyen hän jatkoi: -- Kotiinne palatkaa rauhan miehinä
-korpianne viljelemään. Mutta valitkaa sieltä luotetut erämaantuntijat
-ajamaan asiatanne Turkuun. Sinne saapuu pian mies, joka sekä tahtoo
-että kykenee teitä avustamaan, -- kääntykää suoraan marski Kaarlo
-Knuutinpojan puoleen, jolle minäkin asiastanne puhun; hän on lempeä ja
-viisas herra, hän on pitävä huolen, että kerran palaa rauha
-erämaillekin.
-
-Tämä piispan lohduttava lupaus valoi käräjäin lopuksi keventävän
-sovinnontunnon talonpoikain raskaisiin mieliin. Kapinan jatkamista ei
-ajatellut enää kukaan, ja kun talonpojat vielä piispan kehoituksesta
-olivat seuranneet häntä messuun Vesilahden kirkkoon, jossa hän rukoili
-siunausta rauhalle ja sovinnolle, lähtivät nuo äsken vielä niin
-kiihtyneet ja kovat miehet sovinnollisina ja sulanein mielin piispan
-rauhankäräjiltä. Mutta onnellinen kiilto haaleassa silmässään istui
-vanha piispa vielä samana iltana kuomurekeensä ja lähti seurueensa ja
-linnan huovien saattamana pitkälle paluumatkalle Turkuun. Hän oli taas
-rauhan apostolina saanut tehdyksi kotoiselle kansalleen uuden
-palveluksen, saanut hillityksi sen kuohahtaneet himot ja estetyksi
-veljessodan ja verenvuodatuksen.
-
-Mutta jo ennen kuin piispa rekeensä istui, olivat hämäläisten
-talonpoikaisjoukot pieninä parvina hajaantuneet Vesilahden kirkolta
-ja lähteneet leppoisin mielin hiihtämään kukin taholleen niihin
-Pohjois-Hämeen pitäjiin, -- Kangasalle, Lempäälään, Pirkkalaan ja
-Päijänteen varsille --, joista he viikko sitten viha ja kosto
-mielessään olivat nousseet sotaisille suksille.
-
-Pitkänä jonona hiihtivät taas Sysikorven miehetkin kaukaista kotiaan
-kohden, hiihtivät vitkaan mäkisiä maita, taivaan peittyessä sakeisiin
-pilviin ja tuulen tupruttaessa heidän ympärilleen kuivaa lunta. Tuuli
-kiihtyi pyryksi, se kiersi järvipaikoilla hiihtäjät yhtenäiseen
-huumaavaan, sakeaan pyörteeseen, niin että mies tuskin edeltäjäänsä
-näki, vaikka hänen suksenkärkensä toisen kannoilla kalisivat. Mutta
-sakeampi oli mielikin näillä hiihtäjillä kuin muilla. Sinne olivat
-heidän joukostaan jääneet parhaat miehet: suosittu johtaja oli
-huvennut, ei kukaan tiennyt minne, ja Karmalan nuori Tuomas hiihti
-siinä miesjoukossa nyt epävarmana ja orpona. Hän oli aina tottunut
-kulkemaan isänsä latua, eikä hän ymmärtänyt oloaan, kun isä nyt oli
-poissa, -- poissa, kulkemassa toisaalle, ehkä viimeistä retkeään...
-
-Harvaan puhuttiin, pitkään taivalta tehtiin. Vasta kun saavuttiin
-siihen yksinäiseen uudismajaan Päijänteen läntisellä rannalla, jossa
-tulomatkallakin oli yö vietetty, ja siinä puolisen päivää levättiin,
-ennenkuin aamulla painuttiin Päijänteen aukeille, vasta silloin aukeni
-herkemmäksi tarinavarasto hiihtäjäin joukossa. Uudistalon väki tiesi
-näet kertoa, että jo edellisenä päivänä oli siitä yksi Vesilahdelta
-palaavia miehiä hiihtänyt ohi ja laskeutunut suoraan pyryiselle
-Päijänteelle, ja se mies oli ollut Tuiran Vilppu Jämsänjoelta, -- hän
-tunnettiin.
-
--- Pelastipahan nahkansa vikkelä mies, intoili silloin Suopelto
-iloissaan, vaikka hän Vesilahdella olikin toista tuumaa ajanut kuin
-Tuira.
-
--- Ja kyllä sille nyt nahka edelleenkin säilytetään, puheli Lauri taas
-mieleltään reippaampana. -- Kuuluttakoot häntä kirkoissa kuinka paljon
-tahtovat, saamme me sukkelan miehen huoveilta säilymään Sysikorven
-laidassa. Jos hakija sinnekin tulee, silloin hiihdetään hirvenajoon
-erämaille, sieltä ei vouti suksimiestä ota, sen takaan!
-
--- Taikka saatetaan mies taipaleiden taa Karjalan maille, -- on siellä
-maailmaa piillä vainotun miehen.
-
-Se viesti toi taas uuden toivon ja innon alakuloisena palaavaan
-miesjoukkoon, ja nyt ruvettiin siinä jo vaihtamaan ajatuksia tehdyn
-retken tapahtumista ja merkityksestä ja elämän uusista toiveista.
-Siellä kerrottiin nyt lepäiltäessä talonväelle ja toisilleen
-juomaretkestä Pirkkalaan ja kahakasta kosken partaalla, käräjistä
-pappilassa, herrojen kiukusta ja piispan veronhuojennuslupauksesta.
-Siihen lupaukseen kansa luotti, juhlallisesti oli sen vanha kirkon
-päämies antanut suurelle, kokoontuneelle rahvaalle, -- hän oli sanansa
-pitänyt talonpojille turvan luvatessaan, ehkä pitää hän tässäkin.
-Onnellisesti oli retki lopultakin päättynyt, niin päätteli Suopellon
-Sipi, hyviä uutisia on retkeläisillä kotiin vietävänä. Ja miehet
-rupesivat jo suunnittelemaan, miten he nyt keväämmällä piispan
-kehoituksen mukaan käyvät vanhoilta eräntuntijoilta keräämään tietoja
-entisistä rajapyykeistä erämailla ja todistuksia hämäläisten
-ikiaikuisista takamaaoikeuksista ja sitten valitsevat luotetut miehet
-lähtemään sen lempeän Kaarlo-marskin luo eräasiataan ajamaan ja
-rajankäyntiä pyytämään ... sitkeät miehet, jotka eivät kesken
-palaakaan, kun kerran asialle lähtevät.
-
-Rohkealla mielellä ja hyvin toivein miehet niitä vastaisia hankkeitaan
-suunnittelivat. Laurikin otti innostuneena osaa näihin vanhempain
-miesten suunnitelmiin, kuvaillen muita vilkkaamminkin, kuinka siitä
-eläminen taas varmenee, kun saadaan rajat takamaille ja rauha
-naapuriheimon kanssa. Eivätpä sitä muut arvanneet, ja tuskin tajusi
-Lauri selvästi itsekään, että hänellä siihen intoonsa oli omat
-erityisetkin virikkeensä, toivo saada kerran rauhan miehenä käydä
-savolaisten luo, kysymään sinihelmaista neitosta, jonka kuva niin
-kotoisissa askareissa kuin pitkillä pyyntiretkillä yhä vain usein hänen
-mielessään asui... Mutta toiset ihailivat sitä Laurin intoa ja
-virkkoivat:
-
--- Siinä taitaa olla yksi mies marskin puheille lähtemään ... no, hänpä
-onkin jo nuoresta asti erämies ollut ja on Erä-ukon innon perijä...
-
-Eheäksi iloksi olisi toivehikas mieli sulanut Sysikorven miehiltä,
-ellei olisi ollut se yksi huoli ja suru, joka vielä kaikkia painoi,
-mutta jota he mainita välttivät. Siinähän jökötti pirtin nurkassa
-toisten tarinoidessa murheen murtamana ääneti Karmalan poika-Tuomas,
-pyyhkäisten aina toisinaan hihallaan verestävää silmäänsä. Tallella
-olivat siinä muitten talojen isännät, reippaina he kulkivat taas
-kotisalojaan kohti... Karmalan isäntä se vain toisaalle kulki...
-
--- Liian synkästi se Tuomas Heino-poikansa kirosi, virkkoi illan suussa
-Suopelto kuitenkin pakinan sekaan. -- Käräjillä kerrottiin, että poika
-olisi laskenut isänsä huovien ometasta pakosalle, mutta Tuomas oli vain
-kiukkuaan kähissyt eikä lähtenyt.
-
--- Se ei herroja suvussaan suvaitse, vastasi Pilvenperä, -- eikä niitä
-taidettaisi meilläkään kärsiä.
-
--- En heitä rakasta minäkään, myönsi Sipi, -- mutta sydäntä tuntui
-Heinolla vielä olevan, ei ollut hän hylännyt isäänsä, niinkuin isä
-poikansa.
-
-He eivät osanneet mitään hyvää isä-Tuomaan kohtalosta toivoa, kovin
-olivat olleet kostonjanoisia herrat, ja piispankin hän oli suututtanut.
-Ja vaikka miehet koettivat surevaa poikaa vielä lohduttaa, kuvaillen,
-että eihän se Tuomas toki mitään kuolemansyntiä ollut tehnyt, ehkä se
-sieltä vielä pelastuu, niin he eivät uskoneet niihin lohdutuksiinsa
-itsekään, ja tämä oka se yksin jäi karmimaan heidän mieltänsä ja pani
-heidät masentuneina ajattelemaan kotikyliinsä palaamista.
-
-Mutta kun miehet siinä uudismökissä päivän tuiskusta levättyään ja
-illallisen syötyään makuulleen hankkiusivat lämpöisen pirtin
-permannolle, silloin kuului yhtäkkiä rymyä pihalta; vielä yksi mies
-kuului sauvansa kinokseen iskevän ja kolisten pimeässä eteisessä oven
-kääkkää hakevan. Mikähän lie matkamies...? Tuli oli liedestä jo
-sammunut, ainoastaan päre paloi seinänraossa, valuttaen pitkää
-karstaansa ja valaisten hämärästi nokisen tuvan. Jo työntyi pirttiin
-lumenpeittoinen mies, seisoi siinä ovella karistellen jääpuikkoja
-harvasta parrastaan ja turkinkauluksestaan... Makaavat miehet katsoivat
-tunteakseen tuota kumaraa kulkijaa mutta katveesta, uunin kupeelta,
-ponnahti kuin ammuttuna makuusijaltaan pikku-Tuomas ja syöksyi tulijaa
-vastaan:
-
--- Isä, te pääsitte pakoon!
-
-Silloin tunsivat toisetkin Karmalan juron raatajan, joka verkalleen
-kehitteli villavyötään lumisen turkkinsa ympäriltä ja siristi tuohuksen
-valoa. He huudahtivat:
-
--- Ilmi elävänä siinä on huovien vanki. Millä ihmeellä pääsit heidän
-kynsistään, miten Turun hirsinuorilta säästyit?
-
-Mutta Tuomaalla ei ollut kiirettä vastata noihin moniin, pirtin eri
-seinämiltä sateleviin kysymyksiin. Vasta harvakseen ja melkein
-vältellen hän puhui:
-
--- Huimasti hiihdin tavatakseni teidät vielä tältä puolen Päijänteen,
--- tapasinpahan!
-
--- Mutta miten sinä hiihtämään pääsit?
-
--- Eivät näkyneet huovit huolivan minusta. Mukaansa kyllä jo ottivat,
-mutta ensi syöttöpaikassa he köydet ranteestani hellittivät ja
-sanoivat: mene!
-
--- Etkä sinä vitkastellut! Mutta sanoivatko huovit, kenen käskystä he
-sinut irti laskivat?
-
--- Piispan käskystä, sanoivat. -- Oli kuin Tuomas-äijä tuon kysymyksen
-takaa olisi vainunnut muutakin ajatusta, kuin minkä se sisälsi, jotakin
-epäilystä, jota hän itsekin oli hiihtäessään hautonut. Hän katsoi
-terävästi kysyjää ja virkkoi: -- Miksi niin?
-
--- Ilman vain. Ehkäpä jo ennättivät huomata, että et sinä Tuomas mikään
-johtomies ollutkaan etkä tuumain keksijä!
-
-Hilpeään nauruun hellitti se pila makaavat matkamiehet, eikä Tuomaskaan
-näkynyt sitä pistosta pahakseen panevan. Ja Suopellon Sipi virkkoi taas
-kotvasen kuluttua:
-
--- Eiköhän lie sittenkin Heino-poikasi ansiota tämä vapautesi, vaikka
-hänet niin kylmästi kirosit. Se poika näkyi olevan hyvissä väleissä
-piispan kanssa.
-
-Suuttumusta, miltei kauhua näkyi se sana yhtäkkiä ajavan Tuomaan
-luiseville kasvoille, hänen silmänsä seisahtuivat ikäänkuin
-tuijottamaan, eikä hän kotvaan aikaan mitään virkkanut. Käheästi hän
-sitten lausui:
-
--- Niinkö luulet, Sipi...? Olisiko sittenkin se vekara puolestani
-puhunut...? Oma poikanihan tuo on ... synkästi hänet kirosin ... kovin
-kuohahti silloin sappeni, kun hänet huovien joukossa näin...
-
-Eikä Tuomas näyttänyt siitä mietteestään pääsevänkään irti, vaikka
-toiset jo sen puheen jättivät. Oli kuin jokin jäytävä vaiva olisi hänen
-mieltään kalvanut, jokin pistävä tunne, jota hän ei kuitenkaan
-katumiseksi myöntänyt. Ja kauan aikaa päreen karstaa katseltuaan
-virkkoi hän vielä itsekseen:
-
--- Heimostaan pois herkesi poika ... suotta hän sinne Mustanahon maille
-enää pyrkiköön, siellä on talonpojan työpaikka, ei herran! Kestäköön
-kironi!
-
-Toiset eivät hänen tuumiinsa enää puuttuneet, he nukkuivat jo mies
-toisensa perästä turkkipeittojensa alle. Ja niillä puheilla kävi
-Karmalan Tuomas jäätyneitä eväitään aukomaan. Mutta tuo jäytävä tunne
-ei palaa pureskellessakaan hänestä poistunut, ja vielä makuulleen
-laskeuduttuaan uunin kupeelle, onnellisen Tuomas-poikansa viereen, ja
-katsellessaan, kuinka päretulen sammuttua vielä viimeinen karsta kuin
-tuskissaan kiemurrellen hiillosti, hän itsekseen huoahtaen hoki:
-
--- Olisiko sittenkin se vekara...? Poikanihan se on, oman perheeni
-peruja!
-
-
-
-
-X. MARSKI KAARLO KNUUTINPOIKA TURUSSA.
-
-
-Turun linnan korkeimman tornin laella seisoi eräänä kirkkaana kesäisenä
-aamuna kaksi nuorta aatelisherraa katsellen Ruissalon vihantain
-lehtirantain ohitse merelle päin, jossa tasainen suvituuli keinutti
-loivia laineita. He tähystivät Kuusiston väylältä tulevia venheitä.
-Venheitä sieltä saapuikin, purjeessa ja soutaen, mutta sitä alusta,
-jota he odottivat, ei kuulunut.
-
-Jo siirtyikin toinen herroista sataman puolelle, katselemaan sitä
-uljasta laivastoa, joka siellä ankkurissa kellui: toistakymmentä
-pyöreäkaarista, pyhimyskeulaista alusta, joiden mastonnokkiin
-nostetuista viireistä kuulti keltainen ruuhi, -- Bonde-suvun vaakuna.
-Rannassa, laivojen kohdalla, kuhisi vilkasta liikettä: sieltä kajahti
-korkeilta telakkapuilta kirveiden kalke vastapäiselle rannalle,
-häiriten aamukäen kukuntaa; siellä soutelivat merimiehet edestakaisin
-laivain ja laiturin väliä, ja kimakkaääniset kaupustelijat tyrkyttivät
-heille rannalta tavaroitaan. Yhteen laivaan oli jo alempi raakapurje
-nostettu, se odotti vain lupaa nostaa ankkurinsa, pyyhkäistäkseen
-väljille vesille.
-
--- Kärsimätönnä nykkii "Merikarhu" vitjojaan, virkkoi nuorista miehistä
-toinen, joka hajalla säärin seisoi tornin keskeltä kohoavaan
-viiritankoon nojautuneena ja kalisteli leveästä hopeavyöstään riippuvaa
-miekanhuotraansa kiviseen permantoon. Hän oli karski soturi, ei aivan
-roteva varreltaan, mutta katseiltaan tuima ja liikkeiltään terävä.
-Ruskea parta törrötti hänen leuoiltaan karkeana kuin sänki pellosta, ja
-kädellään hän sitä vielä usein levitteli, joten se hänen muotonsa
-hurjaksi teki. -- Hänen tietäväisyytensä näkyy käyneen verkkaiseksi
-liikkeiltään. Johan hänen olisi pitänyt moneen kertaan Kuusistosta
-tänne ehtiä.
-
--- Hänen tietäväisyydellään on monet raudat tulessa, eikä hän aavista,
-kuinka hauskat uutiset häntä täällä odottavat. -- Niin vastasi taas
-toinen herra, rintavarustuksen reunalla seisova kookas uros,
-heilutellen kädessään olevaa pergamenttikääröä, jonka hän aina
-toisinaan kehitti auki, silmäillen siinä olevia rivejä. Nuori hän vielä
-oli, ryhti oli jalo, jäsenet kauniin sopusuhtaiset, mutta hänen
-sileiksi ajetuilla, lempeänavonaisilla kasvoillaan, jotka hän
-puhuessaan käänsi toverinsa puoleen, näkyivät jo pitkän kokemuksen
-tarmojuovat, ja silmistä loisti terävä äly. Upeasti oli hän puettu:
-väljän, pitkän verkalevätin liepeet, jotka olivat nahkasilla
-reunustetut, hulmusivat tuulessa, ja levätin alta pilkistävästä
-silkkikuteisesta, sinervästä ihotakista hohtelivat hopeaiset nyplät;
-yksin kengistäkin kimaltelivat hopeasoljet hänen kävellessään. Päässä
-oli hänellä leveävanteinen lierihattu, jonka valkoinen sulka korkealla
-liehui ja joka puoleksi varjosti nuo vilkaspiirteiset kasvot, joiden
-ilmeet mielialojen mukaan nopeasti vaihtelivat.
-
-Se mies oli Kaarlo Knuutinpoika Bonde, Ruotsin marski ja äskeinen
-valtionhoitaja, sen ylimyksistä ylin ja sen kansan suosikki. Äsken oli
-hänet kohtalon vallaton laine syössyt pois siitä suuresta vallasta ja
-vaikutuksesta, joka hänellä nuoruudestaan huolimatta jo vuosikausia oli
-maassaan ollut. Hän oli nyt melkein kuin maanpakoon karkoitettu
-syntymäseutunsa, Suomen, syrjäiselle rannalle, muiden jakaessa sen
-vallan ja arvot, jotka vielä äsken olivat hänellä olleet. Mutta eipä
-ollut mies silti masennuksissaan, rohkeana säteili nytkin hänen kirkas
-katseensa, kun hän tuokion kuluttua lisäsi:
-
--- Mutta saisi hän jo tulla. Viipymättä pitäisi pikkuisen
-Kristoffer-kuomani saada se vastaus kirjeeseensä, jonka hän ansaitsee,
--- hän ja hänen juonivat apurinsa.
-
-Mutta hänen toverinsa liikahti levottomasti viiripatsaan varassa ja
-tuuhensi taas kämmenellään tuimia viiksiään. Tämä sotainen ritari oli
-Kaarlomarskin ystävä ja toveri Tukholman loistoajoilta, Eerikki
-Akselinpoika Tott, ylhäistä aatelisperua, joka kerran Eerikki-kuninkaan
-hovipoikana oli kotimaastaan, Tanskasta, Ruotsiin tullut, mutta
-herransa kukistuttua olikin jäänyt sinne kansallisen valtionhoitajan
-ystäväksi ja intohimoiseksi kannattajaksi. Hän oli nyt, marskin
-menetettyä valtansa, seurannut tätä Suomeenkin, uskollisena toverina ja
-hänen sotaväkensä päällikkönä. Tämä intohimoinen mies se nyt,
-ilmipurkaen pitkän kärsimättömyytensä, puhumaan kävi:
-
--- Minua kiukuttaa tämä asemamme naurettavaisuus, sillä itse olemme
-siihen syypäät. Itse sinä talutit tuon pienen saksalaisen, jolle kansa
-vihelsi ja nauroi, alttarin eteen kruunattavaksi, sinä hänelle
-kuninkaan vaalissa äänesi annoit ja hänestä kuninkaan teit. Ja nyt...!
-Ei, se oli tuhmuutta! Jos olisimme viime kesänä päättävällä liikkeellä
-silpaisseet vehjeherrain verkot poikki ja pistäneet lukkojen taa sekä
-Krister-enot että Jöns-piispat, niin me emme nyt olisi tällä kolkolla
-rannalla, vaan katselisimme rauhallisesti Tukholman linnasta
-Mälarinjärven hymyileviä vesiä. Me olisimme puhtaasti voineet luottaa
-sotaväkeemme, ja kansa olisi sinua tervehtinyt yhtä suurella
-kiitollisuudella, kuin se Kristofferia tervehti ivalla ja vihalla.
-Näethän, kuinka nämä jäykät suomalaisetkin innostuneina
-uskollisuudessaan sinua kannattavat, -- niiden avulla voimme vieläkin
-tehdä jotakin tehokkaampaa kuin kirjoittaa purevan kirjeen!
-
--- Mitä esimerkiksi? kysäisi marski.
-
--- Esimerkiksi ajaa petollisen Kristofferin sinne, mistä hän on tullut.
-Muistatko, kuinka kerran, herrain pahimmoilleen juoniessa vastaasi,
-lähdimme ratsastamaan Tukholman rantatorille? Monta ei ollut
-ratsumiestä mukanamme, mutta kun sinä kypärän päästäsi nostit ja kansaa
-tervehdit, niin yhtenä äänekkäänä merenä huusi koko tori, koko
-kaupunki, koko maa ... muistatko, mitä se huusi?
-
-Hehkumaan olivat käyneet nuoren marskin kasvot ystävän puhuessa, hän
-näytti hyvinkin hyvästi nuo tervehdyshuudot muistavan. Mutta hän
-pakotti itsensä rauhalliseksi ja kylmäksi ja vastasi:
-
--- Ei, Eerikki, kansan huudoissa ei ole vielä kaikki, niitä ei ollut
-meidän lupa liian paljon kuunnella. Luulen kyllä, että viime kesänä
-olisimme voineet lyödä rikki hääriväin herrain juonet, ehkäpä vielä
-tähänkin kesään mennessä, mutta ajan oloon emme. Liian suuri on tuo
-kadehtivain ylimysten joukko, joka ei suvaitse, että sen vertaisista
-yksi kohoo paljon ylemmäs muita. Olin jo kauan oivaltanut, että tämä
-keikahdus oli välttämätön, ja vanha ystäväni Maunu Tavast sen minulle
-sitovasti selitti, -- siksi talutin itse pienen Kristofferin Upsalan
-tuomiokirkkoon. Enkä sitä kadu, -- jousta en tahtonut jännittää
-liiaksi, en virittää itseni vuoksi uutta kansalaissotaa, joka varmasti
-olisi syttynyt.
-
--- Et sitä voi välttää kuitenkaan, jos et aikone kokonaan heittäytyä
-kateellisten vihollistesi armoille, virkahti Eerikki-ritari melkein
-halveksuen.
-
--- En, sitä en aio, mutta minä voin odottaa hetkeäni.
-Katsastetaan, kuinka pitkälle vehkeilijät saavat ohjatuksi uuden
-kuninkaan valapattouden tiellä, kuinka kiusaavaksi he ajavat taas
-muukalaisvallan. Jos silloin kansan tahto ja maan etu vaatii, että minä
-taas ohjaksiin tartun, niin en arkaile levittää leveää rintaani taas
-kaikkien sala-ampujain juonille. Silloin voimme iskeäkin ja syvälle,
-jos tarvitaan. Mutta nyt pidetään vain pihdeissä herrojen peukaloita.
-Ja sillä välin lepään mielelläni tässä maassa, jossa olen syntynyt ja
-kasvanut ja jossa parhaat ystäväni ovat. Sinusta tämä maa voi olla
-kolkko ja karu, minulle se on rakas. Hyvin täällä viihdyn.
-
--- Vaikkapa uneliaassa toimettomuudessakin!
-
--- Ei, tehtävää meillä on täällä kyllin; ehkä saat sinäkin taas pian
-pienen seikkailun, niin tyynnyt ja tyydyt!
-
-Vasta muutamia kuukausia oli Kaarlo Knuutinpoika nyt viipynyt Turun
-linnassa, jonka hän entuudestaan hyvin tunsi. Siellä oli näet hänen
-isänsä, valtioneuvos Knut Bonde, ollut linnanherrana silloin -- vuonna
-1409 -- kun Kaarlo syntyi. Siellä oli häneltä isä kuollutkin, -- hänen
-vasta viisivuotiaana ollessa, mutta äiti, joka oli ylhäistä Sparren
-sukua, oli uusiin naimisiin mentyään muuttanut Ruotsiin. Nuori Kaarlo
-oli senjälkeen elänyt monet lapsuuden vuodet isoisänsä jäykän, sotaisen
-Tord Bonden ankaran kurin alla Viipurissa ja silloin perinpohjin
-tutustunut ja mieltynyt tähän maahan, jonne hän nyt taas vallasta
-syöstynä oli joutunut. Tällä väliajalla oli nuoren Kaarlon ura ollut
-loistava. Tuskin oli hän hilpeänä nuorukaisena palannut Ruotsiin
-monivuotiselta ulkomaanmatkaltaan, jonka varrella hän oli opiskellut
-ritaritapoja ylimysten hoveissa ja tieteitä Leipzigin yliopistossa, kun
-hän siellä joutui niiden valtiollisten tapausten pyörteeseen, jotka
-siihen aikaan maata velloivat, ja sai pian osalleen tehtäviä ja
-velvollisuuksia, jotka oikeastaan olisivat kuuluneet paljon kypsemmälle
-iälle kuin hänen silloisille vuosilleen. Hän oli nähnyt kansansa
-epätoivoisena kärsivän Eerikki Pommerilaisen taitamattoman hallinnon ja
-tanskalaisten voutien kynsissä ja hän oli silloin, ylhäisen sukunsa
-edustajana, liittynyt siihen kansalliseen vapausliikkeeseen, jonka
-johtajaksi Taalainmaan talonpojat olivat saaneet jalon ritarin,
-Engelbrekt Engelbrektinpojan.
-
-Kaivaten muisteli nyt Kaarlo Knuutinpoika noita ensi innostuksensa ja
-saavutustensa kauniita aikoja, jolloin tanskalaiset maasta
-karkoitettiin. Mutta ajan virran nopeat laineet viskasivat pian nuoren
-ritarin erilleen entisistä kapinaliittolaisistaan. Jo Eerikki-kuninkaan
-hallituksen aikana tuli hänestä valtakunnan marski, ja Eerikin kruunun
-suistuttua oli hänet 28-vuotiaana valittu valtionhoitajaksi,
-hallituksen esimieheksi, -- kuninkaan nimi vain puuttui. Mutta sitä
-mukaa kuin kansan suosio marskia kohtaan kasvoi, kasvoi myös toisten
-ylimysten kateus ja viha. Ja taas oli laine läikähtänyt. -- Kaarlo oli
-nyt maanpakolaisena Suomessa, jonka hän vallasta erottuaan oli
-läänityksekseen pidättänyt. Eikä hän ollut vielä monta kuukautta tuon
-vallan juurelta ollut poissa, kun Ruotsista jo tuli sanomia, että
-kateen ja koston käsi pyrki riistämään häneltä nekin vallan tähteet,
-jotka hän itselleen oli syrjäytyessään säilyttänyt.
-
--- Selvästi tuntuvat kiukkuisen Krister-enosi likaiset sormet
-noiden uusien juonien takaa, virkkoi hetkisen vaitiolon jälkeen
-Eerikki-ritari, jonka mietteet olivat seuranneet ystävän
-ajatuksenjuoksua, sillä niin hyvin he toistensa tuumat tunsivat. -- Se
-ukko kantaa kostoa sinua vastaan hautaansa asti aina siitä päivästä
-saakka, jolloin me hänen joulunviettonsa keskeytimme, -- hän punoo
-vehkeitään Viipurista, ja taitava hän onkin punomaan.
-
--- Sen tiedän, vastasi marski. -- Hän on sukulaiseni, isäkseni häntä
-olen sanonut ja hän minua pojakseen, mutta pahempaa verivihollista
-minulla ei ole. Hän on jo tänä kevännä, heti senjälkeen kuin me
-Tukholmasta lähdimme, käynyt laivoillaan Viipurista pienen
-baijerilaisen puheilla, houkutellakseen kuninkaan rikkomaan sanansa, --
-sen tiedän. Ja siinä on ukko onnistunut ja luulee kai minut jo lopen
-masentaneensa. Mutta maltapas, enorähjä, ehkä käymme me pian Viipurissa
-tervehtimässä sinun vihaisuuttasi, jahka ensin olemme opettaneet
-kuninkaan sanassaan pysymään! Mutta taitavasti, -- taidokkaasti hekin
-verkkonsa kutovat!
-
-Nuori marski tiesi hyvin, että hänen vastustajistaan kiihkein oli vanha
-valtiodrotsetti Krister Niilonpoika Vaasa, kunnianhimoinen ja sydämikkö
-mies, joka ei koskaan voinut unohtaa sitä, että hänen nuori
-sukulaisensa, tuo "Saksassa koulutettu hanhenpoika", kuten hänen oli
-tapana sanoa, oli hänen edellään kohonnut asteelta toiselle,
-valtaneuvokseksi, marskiksi, valtionhoitajaksi. Sen kiukkunsa
-kiihoittamana oli hän muiden ylhäisaatelisten -- ennen kaikkia piispa
-Jöns Oxenstjernan -- avulla pitkin matkaa vehkeillyt Kaarloa vastaan.
-Mutta hänen juonensa eivät olleet onnistuneet, kerran toisensa perästä
-oli Kaarlo ne ripeällä liikkeellä katkaissut, niinkuin silloin toissa
-jouluna, jolloin Krister-herra Ruotsissa valmisteli salaliittoa
-valtionhoitajaa vastaan. Kaarlo sai asiasta vihiä, pani huovinsa juuri
-Pyhän Nuutin päivänä vangitsemaan Kristerin hänen vuoteeltaan
-Refvelstan kartanosta ja sulki hänet tyrmään joulujuhlia lopettelemaan.
-Silloin oli Kristerin täytynyt nöyrtyä syvälle, luopua kaikista
-suurista läänityksistään ja vetäytyä Viipurin linnaan, jonka Kaarlo
-hänelle tyyssijaksi jätti, -- mutta ainoastaan toistaiseksi senkin.
-
-Sen jälkeen kun Kaarlo, valtionhoitajan virasta luovuttuaan, oli
-lähtenyt Suomeen, yritti Krister nyt lopullisesti hänet kukistaa, --
-siihen tähtäsi se toimenpide, jonka johdosta marski nyt oli vanhan
-ystävänsä, Maunu-piispan, neuvottelemaan kutsunut. Kaarlo oli uudelta
-kuninkaalta pidättänyt läänityksekseen koko Suomen, siinä joukossa
-Viipurin linnankin, joka vielä toistaiseksi oli Krister Niilonpojan
-hallussa. Ainoastaan sillä ehdolla oli hän vallan käsistään jättänyt ja
-kuningas oli sen lisäksi kirjallisesti ja valallisesti vakuuttanut,
-ettei uusi hallitus, s.o. Kaarlon viholliset siinä, enää jälestäkäsin
-saaneet vaatia valtionhoitajaa tilille hänen hallituksestaan. Nämä
-ehdot kuningas tinkimättä pitikin niin kauan kuin marski Tukholmassa
-viipyi ja kansansuosiollaan aina uhkasi hänen asemaansa. Mutta heti,
-kun marski oli etäämmällä, rupesi hänen vihollistensa vaikutus
-kuninkaaseen tuntumaan. Krister-äijä ei tahtonut luopua Viipurista.
-Kaarlo-marski kysyi kuninkaalta, miksi hänen läänityksensä viipyy.
-Vastaus tuli -- se kirje oli marskilla juuri kädessään, -- mutta se
-sisälsi Kaarlolle haasteen tulla vastaamaan erinäisiin syytöksiin,
-joita hänen hallitustaan vastaan nyt kuitenkin oli tehty. Ja sen
-sijaan, että kuningas lupauksensa mukaan olisi käskenyt Kristerin
-luovuttaa Kaarlolle Viipurin linnan, vaati hän nyt pelkäämäänsä marskia
-luopumaan sekä Viipurin että Turunkin linnoista. Kylläpä Kaarlo ne
-sormenjäljet tunsi!
-
-Tämä valapattoinen menettely oli marskin mielen kuohuksiin nostanut,
-vaikka hän sen kuohun saattoi kätkeä kylmän kuoren alle. Mutta
-tuittupäinen Eerikki-ritari ei sitä voinut. Hän oli takertunut Kaarlon
-äskeisiin viimeisiin sanoihin ja pureskeli niitä kauan hampaissaan.
-Vihdoin hän virkahti:
-
--- Taitavasti, sanot sinä, -- minusta tuntuu, että sinä liialla
-taitavuudellasi herkeät pehmeäksi. Täällä sinä hiot pergamenttikääröä
-kourassasi ja odotat piispasi neuvoja, -- hiiteen pergamentit, hiiteen
-piispat, ainoastaan rohkea, tarmokas toiminta tepsii noihin
-viekasteleviin herroihin ja heidän nukkekuninkaaseensa, senhän jo
-tiedät. Tässä ei tarvita korkeasanaisia vastauskirjelmiä ollenkaan, --
-kypärä päähäsi, laivoihin viisisataa miestä, niin meidän sopii ilmestyä
-vastaamaan pikku Kristofferille ja kysymään: Pidätkö valasi,
-saksalainen, vai nostatanko taas Ruotsin rahvaan aseisiin -- Suomessa
-on jo asema selvä --!
-
-Kaarlo Knuutinpoika naurahti, -- se oli hänen itsensä rakentama tuo
-vastaussuunnitelma, johon Eerikki Akselinpoika nyt oli niin innostunut.
-Mutta hän vastasi:
-
--- Kyllä tiedän, mikä tuohon juonijoukkoon pystyy. Kuningas ei tahdo
-asettaa takeita hengestäni, kun minut luokseen kutsuu, -- ne takeet
-asetan siis itse. Mutta voimakeinoja on taidolla käytettävä, ne eivät
-kahdesti tehoo.
-
--- Mitä epäilet? Kuninkaan haastekirjehän on ilmeinen nöyryytyksen
-uhkaus. Meillä ei ole niinollen muuta keinoa kuin näyttää, onko meillä
-kyntemme jäljellä. Jos on, niin herrat nöyrtyvät, jos ei, silloin tartu
-rukousnauhaasi! Mutta väkemme on valmis, se on hyvin harjoitettu, --
-jos minä tässä määräisin, olisin jo matkalla ajamaan petollisen
-baijerilaisen pois koko maasta!
-
--- Ei niin kiirettä, Eerikki, aikamme ei ole vielä kypsä. Mutta siinä
-olet oikeassa: kyntemme täytyy taas baijerilaisen nähdä, muuten hän ei
-tottele! -- Mutta katsopas tuonne salmen suuhun, eikö sieltä kolmihanka
-souda?
-
--- Siinä tulee tietäjäsi, vastasi Eerikki-ritari, katsellen lähenevää
-venhettä, jonka keulan edessä vesi vaahtona kohisi. -- Neuvottele nyt
-hänen kanssaan, mutta älä toimia unohda!
-
--- Ole huoletta, veli, pahemmin kirvelee kuninkaan petollisuus minun
-rintaani kuin sinun, vaikkei minun ole tapana riehahtaa eikä toisaalta
-raskasmielisyyteenkään vaipua. -- Tule, nyt laskeudumme linnan suojiin.
-
-Jyrkkiä kiviportaita laskeutuivat miehet linnan asuinkerrokseen. Tornin
-alemmalle parvelle pysähtyivät he kuitenkin vielä tuokioksi katsomaan
-sitä vilkasta elämää, joka nyt Turun linnassa kuhisi. Muutamia linnan
-osia korjattiin, ja rakennustyöläisiä kiipeili siellä kuin muurahaisia
-keollaan, kantaen kiviä ja savea. Linnan pihalta helähti huovien ääniä,
-ja sieltä vilahteli töissään hääriväin naistenkin helakoita pukuja. Ja
-laskusillan palkit tömähtelivät alituiseen, kun siitä linnanportin läpi
-asemiehiä tuli ja meni.
-
-Toisenlaista oli elämä nyt Turun linnassa kuin vanhan, itaran Hannu
-Kröpelinin aikaan, joka oli päästänyt linnan rappeutumaan, --
-toisenlaisessa kunnossa olivat jo sen asuinhuoneetkin, jotka marski
-omalla kustannuksellaan oli korjauttanut, peitättäen seinäverhoilla
-saviset muurit ja valkaisten nokiset katot ja holvikaaret.
-Laskeutuessaan asesaliin juttelikin Kaarlo leikkisästi toverilleen:
-
--- Kerrotaan Hannu-ukon kuolleen siitä harmista, kun satakuntalaisten
-kapinan jälkeen piispan kehoituksesta kansalta liian raskaita veroja
-huojennettiin. Hannu keräsi itselleen verorahoja rautaiseen arkkuun,
-raskimatta käyttää äyriäkään linnan korjaamiseen ja kiduttaen
-linnuettaankin täällä puolinälässä. Sen arkkunsa hän aikoi viedä
-mukaansa Tanskaan, jonne vielä uhkasi palata. Mutta eipä ehtinyt ...
-tänne kuoli ukko, tänne hänen arkkunsa jäi!
-
--- Sinun hyväksesi!
-
--- Minkä saita haalii, sitä piru vaanii. Mutta me emme leiviskäämme
-kätke arkkuihin, joiden aarteille vieraat nauravat. Mikä tulee, se saa
-mennä, iloisesti on taas elettävä Turun linnassa, elettävä niin, että
-täällä vieraatkin viihtyvät!
-
--- Näkyypä se jo varustuksista, että täällä nyt rahoja pyörimään
-pannaan, virkahti Eerikki, viitaten asesalin koristekaarisiin
-kynttiläkruunuihin ja silkkipatjoilla peitettyihin penkkeihin.
-
--- Enkä kuitenkaan pane Turun linnaa kuntoon muuta kuin väliaikaisesti,
-vastasi marski. -- Sillä Viipurin linnaan minä asettua tahdon, siellä
-ovat nuoruuteni parhaat muistot, siellä suuren Novgorodin naapurissa on
-vaikutusalaa toimivalle miehelle, -- sieltä täytyy Krister-äijän
-poikineen kauniisti siirtyä, jos ei hyvällä niin pakolla!
-
-He kävelivät linnan huoneiden läpi, joissa vilisi palvelijoita,
-seuranaisia ja kirjureita, suureen ruokasaliin päin, johon marski oli
-käskenyt saapuvalle vieraalleen aamiaispöydän kattaa. Mutta sinne
-kävellessään poikkesi marski vielä makuuhuoneeseensa, jossa hänen
-korkea, kattopäällinen vuoteensa oli kuin omapäinen rakennus
-rakennuksen sisällä. Sen vieressä seinällä riippui miekka, ja tämän luo
-marski käveli, vetäen verkalleen terän huotrasta.
-
--- Mikä tuo taikatemppusi on? kysäisi uteliaana Eerikki-ritari, -- olen
-nähnyt sinun sen jo ennen tekevän.
-
--- Niin, minä olenkin vähän taikauskoinen, vastasi marski hymähtäen. --
-Tämä miekkani on Tord Rörikinpojan perintöä, -- muistat isoisäni,
-sotakarhun, -- ja se osaa puhua.
-
--- Miekkasi puhua -- no, mitä se siis haastaa? kysäisi ritari
-ivallisesti.
-
--- Se ei puhu aina, vaan joskus. Tahdotko kuulla sen tarinan, monelle
-sitä en ole kertonut.
-
--- Anna tulla vain!
-
--- Kerran oli Tord-ritari Viipurista sotaretkellä novgorodilaisia
-vastaan Laatokan takaisilla mailla. Hän joutui saarroksiin, eksyi
-joukostaan ja yöpyi haavoitettuna muutamaan karjalaiseen sysimajaan.
-Tord-herra oli taikojamies, ja niin oli sysimökin ukkokin; he
-vaihtoivat siinä ritarin lepäillessä taitojaan ja tietojaan ja heistä
-tuli hyvät tutut, -- hyvin palkitsi isoisäni sydänmaan raution
-vierasvaraisuuden. Hän oli jättänyt katkenneen miekkansa raution
-mökkiin -- näet, terä onkin tavallista lyhyempi, -- ja kerran sitten
-toi seppä sen hänelle Viipuriin takaisin. Mutta hän oli sen silloin
-uudelleen pajassaan karaissut, takonut sen taikaluvuin, ja tähän miekan
-kamaraan hän oli piirtänyt nuo kummat kuviot...
-
--- Näytä, siinä on kuin kuu ja tähdet...
-
--- Mitä lienevät ne merkit, sitä ei Tord-isä minulle koskaan
-selittänyt. Mutta hän kertoi, että nuo tummaan teräkseen piirretyt
-hämärät merkit joskus itsekseen käyvät selväpiirteisiksi, ikäänkuin
-hohtamaan. Ja sen olen nähnyt minäkin, -- silloin puhuu Tord
-Rörikinpojan miekka. Mutta se puhuu valitettavasti vain niin harvoin.
-
--- Milloin se on sinulle puhunut?
-
--- Silloin, kun on mielessäni kypsynyt joku rohkea päätös, silloin voin
-miekastani nähdä, onnistuuko se... Kun nuorena hurjapäisenä päätin
-yhtyä kapinoiviin talonpoikiin ja keräsin aseväkeä ympärilleni Eerikki
-Pommerilaista vastaan, silloin ensi kerran näin noiden juovain
-kirkastuvan. Ja kun minun täytyi nousta entistä asetoveriani Eerikki
-Pukea vastaan, joka kapinaa hieroi, ja kukistaa hänet, silloin näin,
-että niin oli tehtävä. Kunpa vain ymmärtäisin nuo salaperäiset merkit!
-Niissä on jokin ennustus, kertoi Tord-vanhus --, mutta kukaan ei ole
-osannut niitä selittää.
-
--- Omien mielikuviesi hohteen olet tainnut innossasi nähdä tuosta
-teräksestä, kun jotakin tuumaa olet kauan hautonut, virkahti Eerikki
-Akselinpoika. -- Minun miekkani puhuu myöskin, mutta se puhua välkähtää
-vain silloin, kun sen käsken, mutta silloin se puraiseekin puhuessaan.
-
--- Purra voi silti tämäkin teräs, vastasi siihen Kaarlo, taas miekkansa
-seinään sovittaen. -- Sen tiedät, mutta sitäkin varten on sen karaissut
-suomalainen rautio-noita. -- Mutta kuka siellä?
-
-Marski oli naulan luota kääntyessään nähnyt nuoren asemiehen seisovan
-ovella. Se oli piispan väkeä, Henrikki Tuomaanpoika, miehistyneenä,
-ruskettuneena, leuoiltaankin jo parroittuneena. Hän oli jo kotvan ajan
-seisonut ovella ritarien puhellessa, ja nyt hän syvälle kumartaen
-virkkoi:
-
--- Hänen korkeutensa Turun piispa tervehtää ja käskee ilmoittaa
-saapumisestaan.
-
-Marski silmäili terävästi kumartavaa nuorukaista, ikäänkuin
-tutkiakseen, oliko tämä asiaankuulumaton hänen perhesalaisuutensa
-perille päässyt. Mutta värähtämättömin ilmein seisoi Heino
-ovenpielessä, kun teräväkatseinen ylimys hänen ohitseen astui ja kutsui
-sisähuoneesta puolisoaan vierasta tervehtimään.
-
-Kaarlo Knuutinpoika Bonde oli näihin aikoihin, vaikka oli mies vasta
-kolmenkymmenen korvissa, jo toista kertaa naimisissa. Ensimmäisen
-puolisonsa kuoltua oli hän Tukholmassa valtionhoitaja-aikoinaan nainut
-Kaarina Kaarlontytär Gumsehufvudin, joka nyt toimekkaana emäntänä Turun
-linnassa hyöri. Sydämellisen ystävällisesti tämä vastaanotti vanhan
-piispan, joka hengästyneenä holvirappusista nousi, ja saatteli hänet
-kunniasijalle nojatuoliin istumaan.
-
-Mutta piispa kiinnitti tutkivasti, vaikka samalla miltei isällisen
-hellästi, katseensa marskiin, jonka kasvojen piirteistä hän koetti
-tämän mielialoja lukea. Hän oli marskin kehitystä tämän lapsuudesta
-asti opettajana ja neuvonantajana seurannut, tiesi hänen onnensa nyt
-laskeutuneen aallonpohjalle ja tunsi hänen vihamiestensä jatkuvat
-vehkeet ja juonet, ja hän koetti nyt tutkia, miten nuori ylimys nämä
-vastoinkäymisensä kesti. Maunu tunsi nuoren ystävänsä suuret lahjat,
-mutta myöskin hänen rajattoman kunnianhimonsa; itse hän oli marskia
-aikoinaan vallan huipulta väistymään neuvonut, jotta tämä sitä
-varmemmin taas kerran pääsisi harjalle nousemaan, ja häntä nyt vain
-huoletti se, ettei arvostaan arka ylimys ärsytettynä malttamatonta
-askelta astuisi.
-
--- Noo, kysyi hän harvakseen, -- tulevatko huonot uutiset tällä kertaa
-idästä, Viipurista, vaiko lännestä, Tukholmasta?
-
--- Mistä tiedät, isä, uutiset huonoiksi?
-
--- Ymmärsin sen viestistäsi, näen sen katseestasi.
-
--- Niin, ehkä niitä voisi yhtähyvin sanoa hyviksikin uutisiksi,
-virkahti marski miettiväisenä. Mutta hänen sotaisa ystävänsä kiirehti
-lisäämään:
-
--- Hyviä ne ovat, yksinomaan hyviä. Nyt saadaan taas pitkistä ajoista
-haarniskaan pukeutua ja hiukan heilauttaa pikku Kristofferin kultaista
-tuolia.
-
-Mutta vanha piispa puisteli päätään:
-
--- Sellaisia uutisia en sanoisi hyviksi. Mutta kertokaa, -- viestit
-tulevat siis uudelta kuninkaalta?
-
--- Niin, vaikka ehkä kylläkin välillisesti Viipurista.
-
-Ja marski kertoi vanhukselle äsken saamansa kuninkaallisen
-haastekirjelmän sisällön ja siirtyi sitten siihen kysymykseen, miten
-hänen piti tuohon haasteeseen vastata. Pitikö hänen vastata kirjeellä,
-jossa hän selvin ja jyrkin sanoin osoittaa kuninkaan vaatimukset
-ristiriitaisiksi juhlallisesti solmitun sopimuksen kanssa, vai oliko
-hänen oltava mitään selitystä antamatta, nostettava laivaston ankkurit
-ja purjehdittava aseväellä haasteeseen vastaamaan.
-
-Piispavanhus istui kauan suureen nojatuoliinsa vaipuneena. Sitten hän
-lausui:
-
--- Eerikki-ritari tahtoisi heti nostaa purjeet ja huutaa: "quos ego!"
--- eikö niin? Mutta sinä itse, Kaarlo, mietit, olisiko edellinen
-vaihtopuoli ehkä viisaampi. Arvasinhan! Muistelepas, Eerikki, kaimaasi,
-pommerilaista kuningasta. Äidiltään hän peri kolme kruunua; mahtavampaa
-hallitsijaa ei ole pohjola tuntenut. Mutta hän luotti liiaksi
-ulkonaiseen mahtiinsa, hän ylvästyi -- ja kaatui. Kaatui niin syvälle,
-että hän nyt Gotlannista käsin rosvoilee omain entisten alamaistensa
-kyliä, -- hän uhmasi, ja hänet hylkäsi Jumala.
-
--- Mutta kehuuhan hän, niinkuin koko vitalijoukko, olevansa Jumalan
-ystävä, joskin ihmisten vihollinen, viisasteli Tott-ritari.
-
--- Se on herjausta, hän on juuri esimerkki siitä uhmasta, jonka
-Jumalakin hylkää, virkkoi vanha piispa ankarana. Sitten hän kääntyi
-taas marskin puoleen, puhuen: -- Palatakseni sinun asiaasi, ovat
-minusta molemmat tuumat hyviä, mutta ei kumpainenkaan riitä yksin.
-Kirjoita ensin, purjehdi sitten. Rohkea rokan syö, se on totta, mutta
-vasta jos hän taitavasti sitä tapailee.
-
-Marski ymmärsi piispan tarkoituksen: Kaikki muodollisuudet on
-täytettävä, mutta kun siten oikeutettu vaatimus on tehty, niin sitä on
-voimalla tuettava. Vanha piispa näkyi hetkeksi mietteisiinsä vaipuneen
-ja rupesi sitten verkalleen puhumaan:
-
--- Mutta minusta tuntuu, ettei sinua pahin vastus sittenkään uhkaa
-sieltä, kuninkaan taholta...
-
--- Vaan mistä?
-
--- Juuret ovat toisaalla, eivätkä ne lakkaa alituiseen uusia
-juonenvesoja työntämästä. Vanha kettu Viipurissa tapailee lakkaamatta
-"hanhenpojan" kaulaa.
-
--- Tiedätkö siitä taas jotakin uutta, isä? kysyi Kaarlo jännittyneenä.
--- Juoniiko Krister vielä yhdessä Pommerilaisen kanssa?
-
--- Se on typeryyttä, jos hän sen tekee. Mutta sinun kimppuusi hän
-pyrkii mitä tietä tahansa, sen varmasti tiedän. Minulla oli juuri äsken
-vieraita Viipurista, kun venheesi saapui, niiden vuoksi vähän
-viivästyinkin. Krister-herra koettaa nykyisin houkutella Suomen
-aatelisiakin vaatimaan, ettei tätä maata yhdelle miehelle -- sinulle --
-läänitettäisi, koska siten näillä rajamailla muka hallituksen voima
-heikkenee valtakunnan vihollisia vastaan, ja että kuningas siis
-pidättäisi täällä linnat itselleen...
-
-Marskin vilkkaasta silmästä välähti terävä salama, hän oivalsi tuossa
-tuokiossa koko juonen:
-
--- Siis säestystä samaan virteen, joka jo herrojen haastekirjasta soi.
-Vai pitäisi Suomen aatelistenkin sotkeutua siihen vyyhteen, -- kyllä
-tunnen kömpelöt sormet! Hän on siis kääntynyt sinunkin puoleesi, isä?
-
--- Minä en sano mitään muuta, kuin että pidä silmällä vanhaa kettua,
-jos mielit täällä valtasi säilyttää. Krister kuvaa sinut villitsijäksi,
-joka tahtoo nostaa talonpojat isäntiään vastaan, -- se on nykyisin
-Suomessa arka kysymys, varsinkin sen jälkeen kun sinun avullasi äsken
-veroja on alennettu ja pappienkin kymmenyksiä kavennettu...
-
--- Ahaa, hän on siis todella kysynyt sinunkin kannatustasi pimeille
-hankkeilleen!
-
-Jo olivat nousseet tummat veret nuoren ylimyksen lujapiirteisille
-kasvoille. Hänen oli vaikea suuttumustaan hillitä, ja kärsimätönnä hän
-odotti piispalta tarkempia tietoja. Mutta tämä vastasi vältellen:
-
--- Älä kiivastu, kettua ei tapaa ärtyneen karhun käpälä. Krister-herran
-lähettiläitä on käynyt täälläkin Turussa, se on totta -- ei, älä
-riemastu! -- he ovat jo poissa, kehoitin heitä kiirehtimään, ennenkuin
-sinut suuttumaan saavat. Ja ymmärrä toki: ukko taistelee pro aris et
-focis. Viipuri on hänellekin rakas, hän on hallinnut siellä kohta
-kaksikymmentä vuotta. Neuvoni on: tarmolla, mutta kiivastelematta,
-tulee sinun katkaista hänen lankansa, niinkuin olet tehnyt ennenkin.
-Muista sekä itään että länteen: Fortiter in re, suaviter in modo!
-
-Maunu käytti usein keskustellessaan marskin kanssa latinankieltä, jota
-viimemainittukin puhui kuin paras piispa, vaikka hänen uransa olikin
-toisaalle suuntautunut.
-
--- Mutta kuinka pitkälle, quousque tandem, minulla pitää sitä malttia
-riittää!
-
-Eerikki Akselinpoika mitteli jo siltaa sotaisin askelin ja murisi, että
-mitä tässä vitkastellaan, miksei jo satulaan nousta ja ajeta Viipuriin.
-Ja itsensä marskin oli yhä työläämpi hillitä mieltään. Hän oivalsi
-selvästi, kuinka arkaan paikkaan tuo vanha juonenpunoja nyt oli
-tahtonut iskunsa tähdätä. Suomen aatelistosta oli suurin ja vaikuttavin
-osa heimolaisuuden siteillä Maunu-piispaan kiinnitetty ja hänen
-neuvoistaan riippuvainen. Vielä eli piispan veljiä kolme, niiden
-joukossa vanha valtaneuvos ja Hauhon tuomari Niilo Tavast, jota Suomen
-aatelisto Nestorinaan kunnioitti, ja hänen pojistaan oli varsinkin
-Olavi Niilonpojalla, joka oli liukas ja liikkuva ritari, suuri vaikutus
-ympäristöönsä. Ristiinkäyvien naimisten kautta olivat tähän laajaan
-sukuun moninkertaisesti punoutuneet Djeknin, Särkilahden, Finken ja
-Illen suvut, vieläpä sattuivat Kirveen, Kurjen ja Svärdin suvutkin
-siihen etäämpää monella tavalla, ja Ståhlarmit ja Footangelit
-polveutuivat myös Tavastien vanhemmista haaroista. Kaikki nämä
-aateliset, jotka ylpeinä lukeutuivat piispan heimolaisiksi, tunnustivat
-hänen johtavan vaikutuksensa ja tottelivat hänen neuvojaan. Tämän
-vaikutuksen oli siis kavala Vaasa-herra koettanut kääntää Kaarlo
-Knuutinpoikaa vastaan, masentaakseen hänet sitä varmemmin maata
-matalammas. Ukko oli tosin laskenut väärin, sen marski heti oivalsi,
-sillä piispa oli hänen vilpitön, isällinen ystävänsä. Mutta jo tuo
-katala yritys osoitti marskille, kuinka laajalta juonenlangat kulkevat.
-
--- Tässä on isku iskettävä itse verkon virittäjään, lausui hän vieläkin
-kuohuksissaan.
-
--- Niin, toimi tarmolla, mutta harkitse ensin...
-
-Maunu-piispan terveet neuvot ne taas voitolle pääsivät, kun siinä
-jälleen rauhallisemmin keskusteltiin ensi tehtävistä. Paljastaakseen
-Kristerin hankkeet päätti Kaarlo lähettää Olavi Niilonpojan käymään
-Suomen aatelisten puheilla ja sitten Viipurissa asti, viemässä marskin
-terveiset, että ellei Krister mielisuosiolla ja enempää vikuroimatta
-luovuta Viipuria Kaarlolle, tulee viimemainittu aseväellä omansa
-ottamaan. Mutta Tukholmaan purjehtimaan päätti marski viipymättä, vielä
-samana päivänä, päästää vitjojaan jo repivän "Merikarhun", viemään
-kuninkaalle marskin kirjallisen vastauksen, jossa hän myöskin lupasi
-tulla mieskohtaisesti haasteeseen vastaamaan, joskin aikaa ja tapaa
-ilmaisematta. Mutta jo muutamia päiviä myöhemmin aikoi hän itse
-koko laivastollaan ja Turun linnan miehistö mukanaan seurata
-sananviejälaivaa Ruotsiin, -- ajakseen asiansa sillä ponnella ja
-väellä, että herrat uskoivat hänellä kyntensä vielä tallessa olevan. Ja
-sillaikaa kun nyt juhla-ateria syötiin Turun linnassa, lennähtivät jo
-käskyt oikealle ja vasemmalle valmistamaan näiden päätösten
-toimeenpanoa.
-
-Aamiaisen jälkeen oli marskin tavallinen aika ottaa vastaan anojia ja
-asiamiehiä, jotka heti sen jälkeen, kun hän oli Turkuun asettunut,
-olivat tottuneet hänen puoleensa kääntymään, -- harvoin hän avutta tai
-hyvättä neuvotta asiamiehen luotaan laski. Siellä oli nytkin asesalissa
-useampia odottamassa, ja vaikka marskin mieli tällä hetkellä oli
-levottomana toisaalle kiintynyt, laski hän niitä nytkin puheilleen.
-
-Sieltä tuli Porvoon saariston kalastajia valittamaan sitä hävitystä,
-minkä heille tekivät vitaliveljesten ryöstölaivat, joita lakkaamatta
-Suomenlahdella risteili ja jotka vielä saivat suojaa Raseporin
-linnassa. Tämän linnan herra, juro ja itsepäinen mies, joka ei mistään
-esivallasta välittänyt, vaan yhä mertarosvoilevaa Eerikki Pommerilaista
-kannatti, oli marskin setä, ja Kaarlo lupasi käyttää kaiken
-vaikutuksensa setäänsä, että tämä toki alustalaisiaan suojelisi. Toinen
-asiamiesryhmä oli lähetystö Rauman porvareita, jotka tulivat pyytämään
-kaupunginoikeuksia uudelle yhteiskunnalleen. Kaarlo tunsi jo ennakolta
-heidän asiansa, jonka hän oli harkinnut oikeaksi, ja hän myönsi
-Raumalle samat purjehdus- ja kauppaoikeudet kuin oli Turulla. Ja
-tyytyväisinä palasivat nämäkin asiamiehet kotipuoleensa kehumaan
-marskin hallintoa.
-
--- Onko vieläkin asiamiehiä? kysyi marski näiden poistuttua vähän
-kärsimättömänä, sillä hänen mielensä paloi toisiin tehtäviin. Ovihuovi
-ilmoitti, että vielä pyrki eräs lähetystö Sisä-Suomesta marskin
-puheille. Silloin nousi Eerikki-ritari, joka tuskastuneena odotti
-marskia päättämään Tukholmaan otettavasta miehistöstä, ja huudahti:
-
--- Nyt ei enää ole aikaa talonpoikain ruikutuksia kuunnella, tulkoot
-syksyllä!
-
-Mutta vanha piispa oli käynyt uteliaaksi ja kyseli ovihuovilta
-talonpoikain asiaa. Ja kun tämä kertoi talonpoikain puhuneen joistakin
-takamaariidoista, niin huudahti piispa marskille:
-
--- Ei, näitä asiamiehiä älä lähetä pois heitä kuulematta, heidän
-asiansa vaatii kaiken huomiosi. Minä olen heille itse luvannut, että
-juuri sinä tahdot ja voit korjata sen laajapohjaisen pahan, johon
-heidän valituksensa perustuu.
-
-Marski tunsi jo osaksi entuudestaankin tämän erämaakysymyksen, josta
-piispa hänelle nyt lyhyesti kertoi. Jo lapsuudessaan Viipurissa oli hän
-noista korven kahakoista kuullut puhuttavan, ja valtionhoitajana hän
-oli käsitellyt talonpoikain valituksia samasta asiasta, vaikka se
-muitten huolien vuoksi sitten oli siellä siimekseen häipynyt. Heti hän
-nyt oivalsi, minkä suosion tämän kysymyksen selvittäminen taas saattoi
-hänelle talonpoikain keskuudessa tuottaa. Ja kun sydänmaan lähettiläät
-kohta hänen eteensä tuotiin, tervehti hän heitä sillä rohkaisevalla,
-ystävällisellä tavallaan, jolla hän aina heti talonpoikain sydämet ja
-luottamuksen voitti.
-
-Heitä oli kolme miestä: Suopellon vakava Sipi, Karmalan nuori Lauri,
-joka kuuluisan eräsukunsa edustajana oli korvenlaitalaisten
-luottamusmieheksi nyt päässyt, ja kolmantena Sysikorven kirkkoherra,
-joka oli laatinut Hämeen talonpoikain valituskirjan ja sen vuoksi
-asiamieheksi oli valittu, vaikkei hän muuten kansan erityisessä
-suosiossa ollutkaan.
-
-Turpeana kasvoiltaan astui kirkkoherra kiiltäväksi kuluneessa
-kauhtanassaan ensiksi talonpoikain asiata ylhäiselle ylimykselle
-selvittämään. Mutta hengen mies kompasteli ja tankkasi, ja vasta lähti
-jutusta selvä tulemaan, kun Suopelto ääneen kävi ja kertoi heimonsa
-kärsimyksistä sen vaikeassa taistelussa takamaittensa puolesta ja siitä
-taloudellisesta hädästä, johon erämaanriita oli rintamaat saattanut.
-Hän kertoi tarkemmin ne viimeiset taistelut, joihin miehiä oli paljo
-sortunut, lapsia uudispirtteihin poltettu ja kaikki pyyntineuvot
-menetetty, ja kuvasi, mikä etu siitä ruunullekin olisi, jos nuo laajat,
-riistarikkaat salot rauhallisesti asutetuiksi saataisiin, jos
-rajankäynnin kautta lopetettaisiin heimosota.
-
-Marski, joka itse oli kuulu kaunopuhuja koko Pohjoismaissa, kuunteli
-ihaillen oppimattoman talonpojan korutonta, mutta voimakasta puhetta ja
-lämpeni sitä kuunnellessaan. Nyt hän vasta tuli oikein oivaltamaan
-tämän liian kauan laiminlyödyn erämaa-kysymyksen kantavuuden. Karkean
-talonpojan puhuessa hänelle selvisi, että se ei ollut elinasia
-ainoastaan laajalle Sisä-Suomelle, vaan että sillä asialla oli suurempi
-yleinen merkitys, kuin nuo kovia kärsineet talonpojat aavistivatkaan.
-Sillä kysymys siitä, mihin asti Ruotsin valtakunnan alue ulottui noilla
-Suomen asumattomilla erämailla, ja mihin asti noissa tuntemattomissa
-sydänmaissa novgorodilaisten vaikutus päättyi, oli varsin epäselväksi
-jäänyt. Avosilmäinen valtiomies aavisti, että sen kysymyksen lopullinen
-ratkaisu kerran tulisi riippumaan siitä, miltä taholta ja milloin nuo
-kaukaiset erämaat asutettiin. Ja kun Suopelto oli sanottavansa
-lopettanut ja ojensi marskille hämäläisten valituskirjan, tarttui
-ylhäinen herra ojennettuun talonpojan kouraan ja virkkoi:
-
--- Tuossa on käteni, minä en jätä tätä teidän asiaanne, ennenkuin
-Lapinkorvessa on selvä raja käyty savolaisten ja hämäläisten erämaiden
-välille. Ja vaikka minun nyt juuri on lyhyeksi ajaksi lähdettävä
-matkalle Ruotsiin, niin panemme asian alulle jo heti.
-
-Talonpojat kiittivät marskia hänen lupauksestaan ja kiitollisina he
-vilhuivat piispankin puoleen, jonka arvasivat heidän asiansa puolesta
-puhuneen. Mutta marskin mielessä näkyi äkkiä jokin uusi mielle
-syntyneen, ja hän kysäisi talonpojilta:
-
--- Entä savolaiset, haluavatko hekin rajankäyntiä?
-
--- He ovat vihollisiamme, emme heistä paljon tiedä, mutta ainakin
-toiset heistä sitä toivovat, vastasi Suopelto.
-
--- Mutta he kuuluvat Viipurin linnalääniin, ja siellä on vielä
-linnanherrana Krister Niilonpoika. Hänellekin on teidän valitus tehtävä
-siitä, että hän sallii alustalaisensa tulla teidän alueellenne
-ryöstämään ja polttamaan, hänenkin on taholtaan ryhdyttävä tätä vyyhteä
-selvittämään. Hänen puheillaan on teidän ensiksi käytävä.
-
--- Meidänkö lähdettävä Viipuriin asti? lausui pappi epäillen. --
-Viipurin Kristeriä sanotaan vihaiseksi herraksi.
-
--- Niinkö sanotaan? naureskeli marski. -- Mutta minun vastuullani
-voitte sinne huoletta mennä, silloinpahan nähdään, puuttuuko hän asiaan
-vai onko meidän se hoidettava yksin. Mutta muistakaa, teillä on minun
-sanani, tulkaa vain luokseni, kääntykööt asiat miten hyvänsä. --
-Päivän, parin perästä saatte hakea täältä suojeluskirjan, ja sitten
-vain onnea matkalle Viipuriin.
-
-Talonpoikain lähetystö läksi marskin luota hyvin toivein. Mutta
-moittien kysyi marskilta vanha piispa:
-
--- Miksi lähetit miehet tuon tylyn pirttikarhun luo?
-
-Kaarlo hymähti:
-
--- Onhan se asian oikea meno. Mutta sitäpaitsi: minua huvittaa kuulla
-ukon kiukusta, kun hän minun lähettäminäni saa nämä valittajat
-niskaansa.
-
-Mutta vanha piispa oli taas vakavaksi käynyt ja huoahti:
-
--- Molemmilta puolin, maan kummaltakin kulmalta, siis aina vain
-ärsytystä, pistoksia, vahingoniloa, niin pikkuasioissa kuin suurissa,
--- viha liekitsee Viipurin ja Turun välillä! Kuinka kauan sitä on
-jatkuva?
-
-Piispan näin puhuessa oli Kaarlokin vakavaksi käynyt. Hän oli seisonut
-hetkisen ikkunasyvennyksessä, seisonut mietteisiinsä vaipuneena, mutta
-nyt hän astui sieltä esiin tuimana kauniilta kasvoiltaan ja virkkoi
-lujasti:
-
--- Niin kauan, isä, kunnes toinen meistä on masennettu, Krister Vaasa
-taikka minä! Siihen kärjistyy asema. Ja ehkä vielä pitempäänkin. Mutta,
-veli Eerikki, nyt on meidän juuri huolta pidettävä siitä, että tässä
-taistelussa emme masennu me!
-
-Oli puolipäivämessun aika, ja piispa käveli tavoilleen uskollisena
-rukousta pitämään linnan kirkkoon, jonne toisetkin häntä seurasivat.
-Mutta astuessaan makuuhuoneensa ohitse ei marski malttanutkaan olla
-sinne sisään poikkeamatta; hänellä oli ikäänkuin aavistus, että nyt
-puhuu jo Tord Rörikinpojan miekka. Ja katso: eivätkö hohtaneetkin nyt
-selväpiirteisinä nuo salaperäiset viisikannat, jotka satavuotias
-karjalainen sata vuotta sitten oli siihen säilän lappeelle taikoen
-takonut... Ei, ei se voinut olla himmeän sarvi-ikkunan läpi kuumottava
-päivänsäde, joka nyt kirkasti tuota mustunutta rautaa, ei, se puhui
-taas, tuo pureva teräs...!
-
-Säihkyvin mielin marski messuun riensi, vaikkei hän siellä nyt vanhan
-piispan leppeitä sanoja paljon kuulemaan joutanut. Hän kertasi siellä
-nyt itsekseen uhmailevin mielin noita karvaita sanoja kuninkaan
-kirjeestä... Vai niin, ettei "Turun eikä Viipurin linnoja voida enää
-ruunulta pois antaa" ... vai ei voida! Vai ei voida nyt muuta kuin
-juonitella! Mutta sinun, hoikkaluisen baijerilaisen, olisi ehkä
-kuitenkin hyvä valojasi vähän pitempään muistella, sillä niiden
-purkaminen voi käydä sinulle liian kalliiksi! Sinä olet toki liian
-hento Kaarlo Knuutinpoikaa kukistamaan, vaikka nyt kruunua päässäsi
-kannatkin...!
-
-Humajavan messun sävelistä oli Kaarlo Knuutinpoika taas kuulevinaan sen
-hurmaavan huudon kaikua, josta hänen toverinsa äsken oli tornissa
-muistuttanut ja joka kerran oli kajahtanut häntä vastaan Tukholman
-rantatorin väkijoukosta. Hän muisti sen hyvin, kovinkin hyvin. "Terve
-kuninkaaksemme, Kaarlo Knuutinpoika!", niin oli huutanut tuo
-hurmaantunut kansa. Ja hän muisti, kuinka vaikea hänen oli ollut
-hillitä mieltään, säilyäkseen alistumatta noiden huutojen houkutukseen.
-Mutta taas tällä hetkellä, piispan kirkkomessua kuunnellessaan, Kaarlo
-itsekseen rukoili ja hoki:
-
-"Kuningas Kristoffer, älä liiaksi ärsytä minua, etkö näe, että sinä
-siten lietsot sitä vaarallista kipunaa, joka sydäntäni polttaa ja jota
-hillitsemään minun täytyy koko kylmäverisyyteni käyttää! Ole huoletta
-vielä, toistaiseksi se kipuna ei syttymään pääse! Juuri oman onneni,
-oman kunnianhimoni vuoksi minä en nyt puhalla liekkiin sitä kapinan
-soihtua, jonka kyllä puhaltaa voisin ... siitä syttyisi ehkä omakin
-rovioni! Mutta muista, Kristoffer, ainoastaan toistaiseksi tuon kipunan
-kätken, eikä se sammumaan pääse. Kerran se leimahtaa, eikä sen voimaa
-silloin voi vastustaa kukaan, en itse eivätkä muut, ennenkuin koristaa
-näitä kiharoitani Ruotsin kruunu ja tämä kourani valtikkaa puristaa...
-Mutta ei vielä ... taltu, tulinen polttoni, taltu vielä...!"
-
-Sillä välin kuin Turun linnassa seuraavina päivinä suurella touhulla
-varustettiin laivastoa ja miehistöä vesille lähtemään, viipyivät
-Sisä-Hämeen lähettiläät Turussa toimitellen asioitaan ja katsellen
-Suomen pääkaupunkia. He olivat jo saaneet marskilta turvakirjeen
-Krister Vaasalle Viipuriin vietäväksi ja varustautuivat hekin taas
-taipaleelle lähtemään. Kaupungilla liikkuessaan olivat he kaikkialla
-huomanneet sitä heille vierasta kiihkoa, joka nyt ihmisten mielet
-täytti, jakaen heidät kannattamaan toista taikka toista niistä
-mahtavista ylimyksistä, jotka nyt Suomen eri kulmilla isännöivät ja
-vallasta taistelivat. Useimmat oli Kaarlo Knuutinpoika reippaalla,
-kansanomaisella käytöksellään puoleensa hurmannut, mutta olipa
-niitäkin, jotka hänen menestystään epäilivät ja tahtoivat ajoissa
-kallistua tarmostaan tunnetun Krister Niilonpojan puolelle. Marskin
-tähti oli nyt laskemassa, eikä ollut takeita, jaksoiko hän enää siitä
-kohota... Tuntui, kuin olisi alemmissakin porvaripiireissä käynyt
-kiihoitusta häntä vastaan, vaikkei se voinut särkeä hänen nauttimaansa
-suurta suosiota.
-
-Sysikorven miesten toverina ja oppaana kulki näinä päivinä kaupungilla
-Heinokin, joka sitä varten oli Kuusistosta, piispalta, vapauden saanut.
-Hänellä oli vielä teiniaikansa ylemmässä katedraalikoulussa kesken,
-mutta kesäajat niinkuin muutkin loma-aikansa vietti hän nykyisin
-piispan asemiehenä Kuusistossa, kuuluen jo vakinaisesti piispanlinnan
-väkeen. Hän nyt korven miehille näytteli Turun merkillisyyksiä, sen
-kivikartanoita ja luostareita ja sen ulkomaan verkaan puettuja
-kauppasaksoja, joiden silkillä reunustettu viitta yksin maksoi
-kokonaisen nahkakiihtelyksen, jommoisen kokoon saadakseen erämies sai
-viikkokausia saloa polkea. Hän myös heille hetken valtiollisista
-kiistoista kertoi, ollen sydäntään myöten uljaan Kaarlo Knuutinpojan
-innokas kannattaja.
-
-Eräänä päivänä opasti nuori asemies kaukaiset vieraansa pyhän Gertrudin
-kiltan kellariin, joka oli tuomiokirkon lähellä olevan kiltan kivitalon
-maakerroksessa, ja siellä hän korven miehille tarjosi haarikan vahvaa
-Lyypekin olutta, -- haarikan ja toisen, itse vielä useamman kallistaen.
-Maailman taipaleella oli hän näet jo oluenkin maun oppinut ja omistanut
-kaikki kapakkatavat. Ja siellä kellarissa hän nyt maalaisystävilleen
-äänekkäästi kuvasi, kuinka hyvällä tolalla heidän erämaa-asiansa oli,
-kun sen mahtava marski oli käsiinsä ottanut.
-
--- Häneltä onnistuu kaikki, mihin hän vain ryhtyy, niin kehui Heino
-tietäväisenä. -- Vaikeudet hänen tieltään itsestään väistyvät, kuin
-kerran Punaisen meren aallot Mooseksen kansan edestä!
-
-Lämmeten hänen kuvauksiaan kuuntelivat maalaiset, joiden karkean
-luonnon myös vähitellen sulatti väkevä juoma. Mutta sivulta, paksun
-kivipylvään kupeelta, kuului silloin, ikäänkuin vastauksena Heinon
-kehumiseen, ilkahtava ääni:
-
--- Kun eivät vain ne aallot sittenkin pään yli valahtaisi!
-
--- Hä?
-
-Kiukustuneena Heino pystyyn kimmahti ja kääntyi, lyhyen
-asemiehen-miekkansa kahvaan tarttuen, siihen pöytään päin, josta tuo
-pilkallinen pistos tuli. Siinä istui, nenät vastakkain, kaksi
-rääveliläisten markkinasaksain pukimissa olevaa miestä; he istuivat
-siinä jo hyvässä hiprakassa, eivätkä näyttäneet Heinon liikettä
-huomaavankaan. Heino arveli heidän silloin omia juttujaan puhuneen ja
-istahti taas paikoilleen, huutaen paksunaamaista kapakoitsijaa tuomaan
-uutta juomaa.
-
-Mutta hänen verensä oli jo kuohahtanut, luonto oli noussut, ja kun
-kapakan isäntä tuli miesten tinaisia oluttuoppeja täyttämään,
-huudahtikin Heino hänelle rehennellen:
-
--- Vie pois kaljasi, äijä, tulisempaa juomaa nyt tarvitaan. Laske
-tynnyristäsi meille kuumaa Espanjan viiniä, että erämaan pojatkin
-kerran saavat maistaa polttavan marjan mehua!
-
-Ensi kerran maistoivatkin nyt Sysikorven miehet etelän huumaavaa
-nestettä, mutta tarjoojan veret se kuitenkin ensiksi kuumensi. Hän
-kohotti maljansa korkealle ja huusi koko kellarin halki:
-
--- Nyt juodaan ritareista jaloimman malja, Kaarlo Knuutinpojan, marskin
-ja valtionhoitajan!
-
-Mutta taas kuului kivipatsaan kupeelta tuo pilkallisesti pureva ääni:
-
--- Joka oli valtionhoitaja, mutta potkun sai...
-
--- Kuka uskaltaa...!
-
-Nyt oli nuori asemies jo juossut lattian poikki siihen pöytään, josta
-ivasanat tulivat, ja siellä hän hehkuvana haastoi:
-
--- Kuka uskaltaa puheeseeni sekaantua, se vastatkoon omista puheistaan.
-
-Puolihumalainen mies, joka nuo pistosanat oli lausunut, katsoi Heinoa,
-näki hänen olevan piispan väreissä ja vastasi:
-
--- Olethan piispan väkeä, kenen urakalla siis kehut täällä sitä
-ritaria, jolta itse piispakin on siivet leikannut ja joka täällä nyt
-maanpaossa on?
-
--- Marskiko... Suomi on hänen läänimaansa!
-
--- Kauan ei taida hänellä olla täälläkään maita!
-
--- No kenellä sitten?
-
--- Sillä, jolle ne kuuluvat, Krister-herralla!
-
--- Vakooja! -- karjaisi Heino kiihkoissaan. -- Kuulkaapa muutkin näitä
-Krister-herran urkkijoita, jotka täällä piiloilevat Räävelin saksain
-saroissa...
-
-Yleisen huomion oli tämä kohtaus herättänyt hämärässä kellarissa, jossa
-porvareita ja asemiehiä eri pöydissä istui, ja pian kyllä kuultiin,
-kummalla herroista siellä kannatus oli.
-
--- Jokeen juonenpunojan joukko!
-
--- Vartiovuorelle vaasalaisen miehet!
-
-Sellaisia huutoja jo kellarissa kuului, ja kiltan isäntä koetti
-kiireellä saatella nuo hänen kapakkarauhalleen vaaralliset saksat ulos.
-Mutta Heino oli saavuttamastaan kannatuksesta yhä kiihtynyt, hän
-ojenteli siinä nyt haarikkaansa suoralla käsivarrella ja huusi pakoon
-pyrkiville ilkkuen:
-
--- Kaarlo Knuutinpojan malja, hänen, joka pian lähtee laivastollaan
-Viipuriin, pistämään Krister-herran pussiin kuin silmättömän
-kissanpojan, hukuttaakseen hänet lähimpään rapakkoon!
-
-Kapakkaväki nauroi kurkun täydeltä. Mutta lähtevistä miehistä toinen
-löi ohi livistäessään nyrkillään Heinon haarikkaa, niin että se
-rämisten seinään lensi...
-
-Hetkeäkään ei Heino silloin viipynyt, hän paljasti miekkansa ja juoksi
-salamoivin silmin ulos paenneen jälkeen, joka jo katua pitkin harppasi
-tuomiokirkkoon päin. Kapakasta juoksi väki kadulle, kauppiaiden
-myymälöistä pistäytyivät ostajat ulos katsomaan tappelua, -- sellaista
-huvitusta kyllä Turussa useinkin tarjottiin. Pakenija huomasi pian,
-että nuoren asemiehen jalat olivat nopeammat ja hädissään hän silloin
-kirkkomäelle kiirehti, tuomiokirkosta suojaa hakemaan, -- kirkon
-pyhyyden tuli toki jokaiselle suojaa suoda. Mutta sokea oli
-suuttumuksesta nyt takaa-ajava asemies; hän ei ajatellut paikan
-pyhyyttä, ei kirkon kynnyskään häntä pysäyttänyt, hän ryntäsi sinne
-sisälle solvaajansa jälkeen, miekka ojossa, kasvoilla hurja kiihko.
-Keskikäytävällä hän pakenijan tapasi ja siellä hän iski...
-Haavoittuneena kaatui mies kirkon kiviselle permannolle.
-
-Ääretön hälinä syntyi nyt kirkossa ja kirkon edustalla. Tuomiokirkon
-kattoholvin alla oli verta vuodatettu, sen pyhyys oli häväisty...!
-Typertyneenä kävi kansanjoukko haavoittunutta ulos kantamaan ja vasta
-kotvasen kuluttua herättiin kysymään, mihin ilkityöntekijä oli
-joutunut? Hän oli hävinnyt, juossut ulos, huvennut väkijoukkoon...
-
-Pyhän Gertrudin kiltan kellarin edustalla väänteli pulleanaamainen
-kapakoitsija käsiään, vaikerrellen sitä vahinkoa, mikä hänelle oli
-tullut, kun vieraat hälinässä maksamatta olivat menneet. Mutta
-Sysikorven miesten päästä oli humala äkkiä huvennut, hölmistyneinä he
-kävelivät katua pitkin ja kuuntelivat kuvauksia tuosta kauheasta
-tapauksesta, kirkon häpäisemisestä ja siitä ankarasta rangaistuksesta,
-joka nyt hurjaa asemiestä odotti. He pelkäsivät siihen juttuun itsekin
-sekaantuvansa ja vallan kalpeana virkkoi Sysikorven kirkkoherra
-Suopellon Sipille:
-
--- Nyt viipymättä taipaleelle, täällä ei ole meidänkään enää hyvä olla.
-
--- Haetaan kortteeripaikasta kontit ja papin hevonen, vastasi Sipi ja
-alkoi astua alas rantaan päin.
-
-Päät kumarassa ja mielet matalina he astuivat, surren tuota verityötä,
-johon heidän hyvä tuttavansa oli etelän viinin hurjistamana eksynyt.
-Mutta rantakatua kävellessään he yhtäkkiä huomasivat, etteivät he
-päässeetkään siitä eteenpäin; suuri väkijoukko täytti koko laivasillan
-ja rantakadun Saksan kestien myymäläkojuihin asti, ja heidänkin täytyi
-pysähtyä siihen katsomaan samaa, mitä muut katselivat.
-
-Ja katselemisen arvoista se todella olikin. Uljas laivasto oli lahdella
-nostetuin purjein ja laivojen kannet olivat aseväkeä mustanaan; vieri
-vieressään seisoi siellä kiiltäväkypäräisiä miehiä, joiden pitkät
-peitset muodostivat kuin tiheän vesakon vesille. Toisiin laivoihin
-vielä rantalaiturilta ratsuja talutettiin. Mutta muita korkeampana ja
-kookkaampana kellui laivaston keskellä marskin komea, valkoiseksi
-maalattu johtajalaiva, jonka keulaa koristi pyhän Nikolauksen,
-merimiesten suojeluspyhimyksen, puusta veistetty rintakuva. Siihen
-juuri ankkuria ylös vivuttiin ja sen peräkohokkeella seisoi Kaarlo
-Knuutinpoika itse hopealta hohtavassa haarniskassaan, päässään
-kullattuun kaareen huippeneva, avonainen kypärä. Hänen vieressään
-seisoi tummissa teräsvarusteissaan hänen sotaisa toverinsa Eerikki
-Akselinpoika, jonka kypärä kasvojen kohdalta muodosti koukeron
-kotkannenän, tehden hänet peloittavan hirviön näköiseksi. Tähän laivaan
-päin linnan naiset rannalta liinojaan heiluttivat, ja sitä kohden
-kajahtivat rantarahvaan onnentoivotushuudot. Siihen viitaten puhuivat
-porvarit rannalla:
-
--- Siinä menee nyt Suomen marski vastaamaan kuninkaan haasteeseen.
-
--- Sellaisella joukolla vastata kelpaakin!
-
-Jo soljuivat ensimmäiset noista lyhyistä, leveistä, laattapohjaisista
-laivoista verkalleen hienossa maatuulessa merelle päin, ja vähitellen
-kävi katselijain muodostama ihmismuurikin rannalla höllemmäksi, joten
-Sysikorven miehet pääsivät soljumaan laiturin luo. Sen äärestä juuri
-viimeistä laivaa työnnettiin vesille. Silloin juoksee vielä
-rihkamasaksain myymäläkojujen lomitse alas laiturille asemies, jolla on
-viitta hartioillaan kuin matkalle-lähtevällä ja joka heiluttaa
-pergamenttikääröä kädessään, väläyttäen samalla näkyville piispan
-värejä. Väkijoukko antaa auliisti tilaa juoksijalle, laivaa seisotetaan
-keksin varassa silmänräpäys ja hengästynyt asemies, jonka hattu on
-silmille valahtanut, harppaa laiturin poikki ja loikkaa kaidepuun yli
-laivaan.
-
--- Kerkesipähän vielä, virkkaa joku väkijoukosta jännityksellä, sillä
-samassa hetkessä jo laiva ulkonee laiturista ja tuuli täyttää sen
-purjeet, kiidättäen sen lahdelle toisten laivain perästä, jotka jo kuin
-joutsenparvi uivat Ruissalon lehteväin rantain ohi.
-
--- Oliko se Heino, kysäisi silloin kuiskaten Suopellon Sipiltä Karmalan
-Lauri, kun he taas hajaantuvan väkijoukon välitse pääsivät kulkemaan
-kortteeripaikkaansa päin.
-
--- Niin tuoko viimeinen viestintuoja? vastasi Sipi. -- Heinon se oli
-näköinen, vaikka sillä oli hattu silmillä ja viitta pukunsa päällä.
-
--- Mutta miten hän kolttosensa jälkeen pääsi juoksemaan tiheän
-väkijoukon lävitse, miten uskalsi hän hypätä huovien laivaan, surman
-suuhun...?
-
--- En ymmärrä, -- äläkä kysele. Me emme puhu kellekään koko asiasta, se
-olkoon meille aivan vieras juttu. Me haemme nyt vain kontit
-kortteeripaikasta ja luikimme yhtä painoa Hämeentullista ulos
-maantielle, -- tästä Turun elämästä olemme jo tarpeeksemme saaneet.
-
-Pian istui Sysikorven pappi jo hevosen selässä -- hän näet
-selkähevosella taivalta teki, toiset lähettiläät jalan -- ja hänen
-molemmilla puolin kävelivät talonpoikaiset miehet, laukut selässä,
-sauvat kädessä, aloittaen taas pitkän taipaleen. Ja kun he
-kaupunginmäeltä vielä silmäyksen taakseen heittivät, silloin näkivät he
-juuri Kaarlo Knuutinpojan uljaan laivaston viimeisten purjeiden
-vilahtavan saariston vihreäin, lehteväin nienten taa.
-
-
-
-
-XI. VIIPURIIN.
-
-
-Hidasta oli näin syyskesän aikana pääsy lautalla Kymijoen yli. Lautta
-oli pieni, lauttamies vanha, ja liikettä oli tällä Turun ja Viipurin
-välisellä valtatiellä paljon. Siinä oli törmällä ja majatalossa
-vuoroaan odottelevaa kulkijaa monenlaista. Oli kotoisia ja ulkomaan
-saksoja, jotka matkustivat markkinoille, joita kirkkojuhlain aikana eri
-pitäjissä pidettiin, oli talonpoikia, jotka rannikolta hakivat suoloja
-syyskalastukseensa, oli karjalaisia laukunkantajia ja aatelisherrain
-asemiehiä ja ennen kaikkea oli veronkantomiehiä, jotka palasivat
-kesäveroja kiskomasta. Kun näiden viimemainittujen aina täytyi ensiksi
-päästä joen yli, vaikka olisivat viimeksi tulleetkin, saivat
-talonpoikaiset kulkijat usein kiltisti odottaa.
-
-Vuoroaan odottelivat erään kesäisen päivän Kymin läntisellä äyräällä
-Sysikorven lähetystön miehetkin. Sillaikaa kuin Sipi ja pappi
-majatalossa tekivät tuttavuutta toisten matkamiesten kanssa, jotka tien
-tomuja oluella huuhtelivat, istuskeli Lauri virran törmällä, katsellen
-kuinka asestetut ratsumiehet siellä kuormitettuja hevosiaan lautalle
-vetivät ja sitä tehdessään hoilasivat, niin että multaiset rinteet
-kajahtivat ja törmäpääskyset säikähtyneinä koloihinsa viilettivät. Hän
-oli tavannut siellä siivonnäköisen miekkamiehen, joka sanoi olevansa
-Viipurin linnan tallirenkejä ja jolta hän kyseli, mihin näitä tavaroita
-nyt niin tukuttain joen taakse vietiin.
-
--- Viipuriin viedään, selitti tallirenki, Tapani. -- Jos Viipuriin
-saakka kulkenet, saat nähdä näitä kuormia paljonkin, sillä kovasti
-sinne nyt kesäveroja joka taholta kerätään.
-
-Lauri ihmetteli, kuinka niitä veroja täältä Kymin takaakin nyt
-Viipuriin kerättiin, hänelle oli kerrottu, että juuri Kymijoki oli
-Suomen läntisen ja itäisen käskynhaltijakunnan, Hämeen ja Karjalan,
-rajajoki. Mutta Tapani selitti, että kun herrat nyt ovat riidassa
-keskenään, niin he eivät paljon välitä, vaikka toistensakin alueilta
-veroja kantavat; varsinkin oli Viipurin isäntä, äkäinen Krister-herra,
-nyt oikein uhmalla pannut veroväkensä liikkeelle.
-
--- On se Hämeen voutikin väkineen tuolla majatalossa, lisäsi Tapani. --
-Mutta heikompi kun on tällä kertaa voimiltaan, niin eipä kykene
-estämään meitä saaliitamme joen taakse viemästä, vaikka mielikin
-tekisi.
-
-Ihmetellen Lauri tiedusteli, mikä sellaisesta kaksinkertaisesta
-verottamisesta lopuksi tulee. Siihen vastasi Tapani:
-
--- Sen herrat selittäkööt, ne, jotka nyt kiistelevät, kumpi heistä on
-mahtavampi maassa. Jos kovin suuttuvat, iskevät ehkä pian sotaväkineen
-vastakkain... Kuules tuotakin mökää tuvasta, siellä ovat jo pikkuherrat
-tainneet keskenään suuttua...
-
-Majatalosta kuuluva melu johtuikin todella siitä, että siellä jo
-Krister Niilonpojan verottajat olivat joutuneet riitaan Hollolan voudin
-ja hänen miestensä kanssa, jotka eivät lopultakaan olleet jaksaneet
-hillitä sappeaan nähdessään, miten viipurilainen heidän veromaansa
-puhtaaksi raastoi. Nyt saapuivat sieltä tuvasta melunpitäjät ulos
-pihalle, jossa he yhä toraansa jatkoivat. Mutta sen kestäessä hakivat
-Hämeen puolen veromiehet hevosensa rantaniityltä ja hankkiutuivat,
-heikommuutensa tuntien, vielä hyvän sään aikana lähtemään matkoihinsa
-riitapaikalta, -- he tiesivät kyllä, kuinka väleen sellaisessa
-tilaisuudessa miekatkin saattoivat esiin välähtää. Mutta satulaan
-päästyään uskalsivat he jo viipurilaisille uhata:
-
--- Nuo kuormat teiltä vielä takaisin peritään ja korkokin niistä
-kannetaan!
-
--- Tulkaapas ottamaan! ilkkuivat Viipurin miehet.
-
--- Pian tullaankin, -- meidän marski ei olekaan niitä miehiä, joka
-kurittamatta antaa rosvojen nylkeä verotalonpoikiaan.
-
--- Vai rosvoksi Krister-herraa sanot...!
-
-Jo yrittivät Viipurin miehet karata lähdössä olevain kimppuun, mutta
-nämä väistivät viisaasti, ajoivat kujaa myöten metsänrintaan, toisten
-heidän pakoaan naureskellessa. Mutta vielä sieltä kujalta Hämeen herra
-huusi:
-
--- Ilkkukaa sitten, kun marski on teistä käräjät pitänyt ja teidät
-herranne ympärille hirttänyt!
-
--- Köyttä on Viipurissa sentään ensiksi teille ja maanpakolaiselle
-marskillenne...!
-
-Niin uhmasivat eri herrain miehet vastakkain. Mutta kun hämäläiset
-veroherrat jo olivat hyvää vauhtia ajaneet pois kiistapaikalta, kääntyi
-Sysikorven kirkkoherra, joka hänkin oli säikähtyneenä ja oluen
-punottamana tuvasta tullut ulos pihatoraa kuuntelemaan, jälelle
-jääneitä puhuttelemaan. Jo alkumatkalla oli mukavuuteen tottunut
-kirkkoherra ollut tämän Viipurin-matkansa johdosta vähän levoton, sillä
-paljon liikkui nyt maakunnissa tuota ylimielistä, raakaa miekkajoukkoa,
-joka tietkin turvattomiksi teki, ja hän ajatteli kauhulla, rupeaako nyt
-matkan jatko olemaan tuota vielä pahempaa melua ja tappelua. Ja
-huolestuneena hän kysyi:
-
--- Veroistako teillä tuli riita Hollolan voudin kanssa?
-
--- Veroista ja muusta, vastasi karski huovipäällikkö. Mutta hän
-katsahti samalla hiukan epäluuloisesti pappia ja hänen tovereitaan ja
-lisäsi: -- Entä te, jotka täällä sotkeudutte aseväen jalkoihin, kumman
-herran miehiä te olette?
-
--- Emme kummankaan, vastasi Suopelto, -- omia olemme vain miehiämme.
-
--- Mistä?
-
--- Päijänteen varrelta, Lapinkorven rajalta. Teidän linnanherrallenne
-olemme juuri viemässä hämäläisten valituksia.
-
-Niin selitti Sipi, mutta silloin rämähtivät raa'at veromiehet
-nauramaan:
-
--- Vai valituksia Krister-herralle, ja tietenkin veroista, -- tuohesta
-teillä lienee pää! Tiedättekö, minkä hän viime kevännä teki Jääsken
-miehille, jotka niinikään veroista valittamaan tulivat? Hän käski
-heidän odottaa pikkuisen -- sulki heidät tyrmäänsä -- ja lähetti sillä
-välin uudet verottajat Jääskeen ottamaan talonpojilta uudet maarahat.
-Sitten hän näytti valittajille, mitä veromiehet taas olivat sieltä irti
-saaneet, ja ärjäisi: Valehtelittepahan, talonpojilla on mistä maksaa!
-Ja raippalöylyn hän linnan pihalla näille ruikuttajille annatti, --
-eivätkä he ole tulleet enää takaisin!
-
-Silmät pullollaan kuunteli pappi näitä kuvauksia Viipurin ankarasta
-herrasta, jonka pakinoille hänetkin nyt oli lähetetty, ja yhä pahemmin
-rupesi häntä tuo matka huolettamaan. Muiden asioillahan hän liikkui,
-ajatteli hän, ja siitä saattoi kumminkin tulla hänen viimeinen
-retkensä! Ja aivan hätääntyneenä hän nyt verohuovilta kysyi:
-
--- Ehkei ole hyvä meidän nyt Viipuriin matkustaakaan!
-
-Toinen älysi papin pelkäävän ja rupesi sen vuoksi häntä yhä pahemmin
-peloittelemaan:
-
--- Menkää, jos selkäänne syyhyttää. Mutta sen sanon jo etukäteen, ettet
-sinä, pappi, hevosen selässä perille asti aja; tällä taipaleella on
-matkamiestä monta, jotka hevosen tarvitsevat ja ottavat. Eikä ole tämän
-maantien kulkijoille mikään ihme ottaa henki aseettomalta, jos jonkin
-äyrin luulevat hänen massistaan löytävänsä. Tiepuoleen vain ruumiit
-viskataan, -- sellaisia raatoja näkyi metsätaipaleilla monta, kun me
-tänne ajoimme! -- Lähtekää vain taipaleelle, jos halunne on kova, --
-mutta minä varoitan, meidän herraa älkää suututtako, jos perillekin
-pääsette, silloin ei suojele sinua papin kauhtanakaan ukon vimmalta.
-
-Kylmät väreet puistattivat pelästyneen papin ruumista, joka jo oli
-kipeytynyt hevosen selässä kiikkumisesta. Hän oli kuullut ennenkin sekä
-näistä Karjalan vaarallisista metsätaipaleista että Krister-herran
-vihoista, ja hänessä kypsyi tällä hetkellä päätös: minä palaan
-takaisin Hämeeseen! Ja tuota pikaa kävi kirkkoherra houkuttelemaan
-tovereitaankin keskeyttämään matkansa -- turhahan se kuitenkin on!
-
--- Olkoon mikä on, vastasi siihen Suopelto, asiamme me perille ajamme!
-
-Samaa päättäväisyyttä kertoi nuoren Laurinkin katse. Mutta kirkkoherra
-kuunteli asemiesten hoilausta lautalla ... ei, hän ei lähde ollenkaan
-tuon vuolaan virran ylitse! Ja juuri silloin, kun lähetystön vuoro
-vihdoin tuli lautalle päästä, satuloitsi hän kiireellä hevosensa, nousi
-sen selkään ja huusi lyhyet jäähyväiset tovereilleen. Äsken kuljettua
-taivalta hän lähti täyttä neliä takaisinpäin karauttamaan, niin että
-viitanhelmat hulmusivat. Ja vastaantulijat hyppäsivät säikähtyneinä
-tiepuoleen katsomaan, istuiko papin ratsun lautasilla itse punainen
-paholainen, koska hän noin hurjasti pakoon ajoi! Ei, pappi vain koetti
-kiirehtiä, tavatakseen ensi syöttöpaikassa vielä Hollolan veroväet ja
-päästäkseen sitten heidän matkueessaan Päijänteen kotoisille rannoille
-palaamaan.
-
-Kahden jatkoivat matkaansa Sysikorven talonpojat autioiden seutujen
-halki, eivätkä he kertaakaan ajatelleet kesken taipaleelta kääntyä,
-vaikka kyllä levottomat olivat tiet ja joukkoa monenlaista oli
-liikkeellä. Ja eräänä iltana aukeni heidän eteensä Suomenvedenpohjan
-selkä ja sen saarelta kuumotti kuulakkaa iltataivasta vastaan jylhä,
-jykevä, särmikästorninen linna. Lahdenpohjan kierrettyään he saapuivat
-pian siihen kallioniemeen, jonka kärkeen Viipurin kaupunki oli
-rakennettu, ja astuivat Karjaportin kautta kaupunginmuurien
-sisäpuolelle. Jo matkan varrella oli heille majapaikaksi neuvottu
-eteläisen sataman varrella, suola-aittain luona, olevaa Hepolan tupaa.
-Sinne he nyt kallioiden ylitse mutkittelevaa Karjalankatua myöten
-kävelivät, kunnes Raatihuoneen mäellä kääntyivät Mustainveljesten
-luostariin päin. Sen vierestä he Hepolan löysivät ja auliisti antoi
-Hepo-Kaaperi yösijan tuvassaan Hämeen miehille, kaupoillaan kulkevain
-karjalaisten joukossa.
-
-Lähtipä Kaaperi, suulas, iloinen mies, itse pitkämatkalaisten oppaaksi,
-kun nämä jo heti aamulla aikoivat linnaan pyrkiä, linnanherran
-puheille, -- heillä oli se usko, että he täälläkin, niinkuin Turussa
-muutamassa päivässä asiansa ajaisivat. Kolmen kävelivät he niin
-rantakatua pitkin, joka kiersi kallioisen niemen alavaa äyrästä ja
-jonka varrella porvarien talot olivat sikin sokin, kävelivät siinä
-katsellen talonpäätyihin avatuille myymäläluukuille ladottua rihkamaa.
-Mutta rannan puolella katua olivat aitat, joissa Kaaperi kertoi
-Itämeren suurten hansakaupunkien, Lyypekin ja Räävelin, pitävän suuria
-varastojaan. Vilkas oli liike satamassa, toinen oli täällä hurina kuin
-Turussa, josta Hämeen miehet juuri tulivat. Laivoja oli sekä laiturin
-varrella että ankkurissa ulompana selällä, oli monenkokoisia ja
-näköisiä. Suurimmat olivat noita hansalaisten laivoja, jotka toivat
-suoloja, rautoja ja kankaita ja joiden raskaita lasteja sitten
-karjalaiset rahtimiehet Viipurista soutivat Vuoksen väyliä pitkin ja
-Laatokan yli Syvärinjokeen saakka. Itse oli näet Hansaliitto -- niin
-kertoi Kaaperi sydänmaan miehille -- katkaissut kauppansa pääväylän
-Novgorodiin, sulkenut Nevajoen, mutta tuon oman kieltonsa kiersivät
-yksityiset hansakauppiaat alituiseen tuomalla tavaroitaan Viipuriin ja
-niitä sieltä salaa sisäväyliä myöten soudattaen Novgorodin
-markkinoille. Siihen määrin kannattava oli tuo Itämaiden kauppa, ja
-siksi juuri oli Viipurista tullut noin vilkkaan liikkeen keskus. Sen
-rantakadulla kuhisi nytkin ulkomaista saksaa monenkinnäköistä:
-hansalaisia kapeissa, ihonmyötäisissä pukimissaan ja venäläisiä
-pitkissä, väljissä kauhtanoissaan, -- siinä he suomalaisella rannalla
-kauppoja hieroivat ja posmittivat vieraita kieliään.
-
-Niemen kärjessä oli kaupungin kirkko, ja sen sivuutettuaan
-saapuivat matkamiehet tiheään talorypäjäkseen, joka oli syntynyt
-mantereelle vastapäätä linnansaarta ja josta Karjaportilta ja
-harmaidenveljien luostarista tuleva pääkatu johti suoraan
-linnansillalle. Aamu oli jo pitkälle ehtinyt, mutta vielä oli pystyyn
-vivuttuna sillan linnanpuoleisessa päässä oleva laskusilta, ja
-matkamiesten täytyi senvuoksi pysähtyä siihen Suomenveden rannalle,
-pohjoisen sataman varrelle, vipusillan laskemista odottamaan. Siinä oli
-heidän edessään nyt korkeana ja juhlallisena Viipurin vanha linna, joka
-kuin harmaja möhkäle kohosi suviseltaan vihantarantaisten salmivesien
-keskeltä.
-
--- Tuo korkea rakennus on Olavintorni, neuvoi Kaaperi, osoittaen
-jyrkkäseinäistä, neliskulmaista tornia, joka muodosti Torkelin
-perustaman linnan mahtavan pääosan. Alkujaan olikin tuo torni ollut
-linnan yksinomaisena varustuksena, mutta sittemmin oli saaren rannoille
-rakennettu paksu, kivinen muuri, joka nyt pystyjyrkkänä vyönä kiersi
-umpeen saaren kaikki rannat vesirajaa myöten. Ja tälle muurille oli
-uusia torneja rakennettu. Niistä oli kaupunkia vastapäätä, itäisellä
-rannalla, pyöreä vahtitorni, jonka alitse juuri kulki linnaan se
-pääportti, joka nyt vielä öiseltään oli suljettu. Mutta sieltä portin
-takaa ja Olavintornin edustaiselta linnanpihalta kuului hevosten
-hirnuntaa ja miesten huutoja salmen toiselle rannalle saakka.
-
--- Onko siellä aina tuommoinen mölinä? kysyi Lauri ihmetellen
-Hepo-Kaaperilta, kun he siinä hirsikasalla lepäilivät.
-
--- Ei, siellä mahtaa olla nyt jotain erityistä tekeillä. -- Mutta
-käykää itse katsomassa, nythän sieltä näkyvät jo nostosillan laskevan.
-
--- Etkö sinä tulekaan linnaan mukaamme? kysyi Sipi, joka jo oli
-toivonut Kaaperista sinnekin saattajan saavansa.
-
--- En, -- ei sinne asiatta kukaan mene, eikä vähällä asiallakaan!
-
-Kimakasti vinkuivat paksut rautavitjat, kun raskasta hirsisiltaa alas
-vivuttiin, ja ihmisiä näkyi jo kaupungista linnaan kävelevän. Sinne
-lähtivät nyt siis Hämeen miehetkin, ja portin sisäpuolelle he
-pääsivätkin. Mutta siihen sisämuurin kupeelle, linnan pihalle, he
-jäivät seisomaan kuin puristettuina ahtaaseen rakoon -- edemmäs eivät
-päässeet. Sillä piha oli täynnä satuloituja hevosia ja rautapaitaisia
-ratsumiehiä, jotka siinä nyt kiireellä laukkujaan satuloihin sitoivat
-ja selkään istumaan jouduttausivat. Sydänmaan miehet eivät sitä
-menoa ymmärtäneet. Mutta tuokion kuluttua vaikeni yhtäkkiä melu:
-Olavintornin pääkäytävästä kuului kannusten kilinää, ja sieltä
-astui ulos lyhyenläntä, kumara ja kuiva ritari, kahden nuoremman
-kiiltohaarniskaisen ylimyksen seuraamana. Vielä ketterin askelin astui
-tuo vanha mies pihan poikki eikä hän paljon asepojan apua tarvinnut,
-kun hän satulaan kiepsahti, lähtien etumaisena ajamaan ulos portista
-sillalle, jonka paksut pohjapalkit kumeasti kajahtivat, kun koko
-ratsujoukko johtajaansa sinne seurasi.
-
-Neuvottomina seisoivat hämäläiset autioksi jääneellä linnanpihalla
-katsellen poistuvaa ratsujoukkoa, -- ei näkynyt siellä enää kuin pari
-tallirenkiä, jotka pihalta heinänjätteitä haravoivat. Mutta ilokseen
-tunsi Lauri näistä toisen samaksi hyvätuumaiseksi Tapaniksi, jota hän
-Kymin törmällä oli puhutellut, ja häneltä he nyt kävivät kysymään,
-miten linnanherran puheille mahtaisi päästä.
-
--- Linnanherranko, hämmästeli Tapani, -- tuossahan juuri näit hänen
-ajavan portista ulos poikineen.
-
--- Sekö oli itse Krister-herra!
-
--- Itse oli, itse lähti täältä talonpoikia kurittamaan.
-
--- Kurittamaanko talonpoikia?
-
-Niin, Tapani kertoi nyt tarkemmin tuon ratsastusmatkan aiheen. Kapinaan
-olivat nousseet Karjalan talonpojat, Jääsken miehet ja muut, olivat
-listineet linnan veroherroja kuin halmenauriita, ja niiden luo
-joukkoineen vierailemaan lähti nyt juuri linnastaan Krister
-Niilonpoika.
-
-Näistä kertomuksista pääsivät pian Hämeen miehet ymmärtämään, että
-heillä olikin edessään pitkä odotusaika, jos mielivät Viipurin
-linnanherraa tavata, -- ja tavata heidän häntä täytyi! Oli heillä nyt
-aikaa Viipuria katsella, sekä yksin että Kaaperin seurassa.
-
-Vasta muutamia vuosikymmeniä oli Viipurilla ollut oikeat
-kaupunginoikeudet, mutta se oli iältään jo vanha kaupunki, kertoi
-Kaaperi. Se oli, tämä nykyisellä paikallaan noin sata vuotta sijainnut
-kaupunki, puristettu ahtaalle ranta-alueelle muuriensa sisäpuolelle, --
-täällä ei näet koskaan voitu elää ihan turvallisina idän levottomalta
-naapurilta, Suuren Novgorodin ruhtinasvallalta, jonka kanssa Ruotsin
-ritarit alituiseen olivat olleet sotakannalla. Nyt oli kuitenkin
-muutamia vuosikymmeniä rauha vallinnut näilläkin rajamailla, ja sen
-varassa oli kaupunki jo päässyt melkoisesti vaurastumaan.
-
-Näitä kertoi Kaaperi pitkämatkaisille matkamiehille, heidän nyt
-viikkokausia hänen majassaan majaillessaan. Itse ei hän ollut kaupungin
-varsinaisia suurporvareita -- ne olivatkin enimmäkseen noita
-hansalaisten laivoissa Viipuriin kulkeutuneita saksalaisia, -- hän oli
-vain ajurinammatin pitäjä, joka venheillä ja hevosilla kuljetti
-hansalaivain lasteja, milloin vain maista laivoihin, milloin
-laivoista aina Laatokan vesille saakka. Mutta pitipä hänkin sentään
-ranta-aitassaan suolakauppaa niille maalaisille, jotka eivät vielä
-olleet isompain porvarien majamiehiä -- kaikki viipurilaiset pitivät
-suolakauppaa, siitä oli kaupunki saanutkin "suolakaupungin" nimen. Ja
-hän oli valpas, virkeä mies, joka osasi sydänmaan talonpojille selittää
-monta asiaa, joita nämä eivät ennakolta tunteneet.
-
-Eräänäkin iltana hän majatuvassaan oman valtiollisen ymmärryksensä
-mukaan selitti heille sen riitaisuuden ja kahnauksen syitä, jota
-erämaan miehet kaikkialla näillä vanhoilla rintamailla kulkiessaan
-olivat nähneet, mutta eivät vielä täysin ymmärtäneet. Kahta kukkoa ei
-sovi samalle rikkaläjälle, ne tappelevat siinä, kunnes toinen kaatuu,
-selitti Kaaperi. Kaksi mahtavaa miestä on nyt Suomessa, eivätkä he voi
-toisiaan suvaita edes maan vastakkaisimmissa äärissäkään. Ja molemmat
-heistä vaativat Viipuria linnaläänikseen. Kaarlo-marskia oli jo
-Viipuriin linnanherraksi odotettu, mutta ei tiedä nyt, miten käy.
-Aatelisetkin menevät aina sen matkaan, jonka luulevat vankimman olevan,
-ja nyt sanotaan Suomen herroista Kristerin olevan paremmalla puolella.
-Hän kävi keväällä laivoillaan Tukholmassa, ja sieltä palattuaan hän
-rupesi oikein uhmalla linnaansa muonittamaan ja varustamaan, ei kuulu
-aikovan siitä lähteä hyvällä eikä pahalla.
-
--- Jo Kyminjoelta asti olemme kuulleet sellaista humua, että täällä
-sotaa varotaan, -- ihanko sitä todella odotetaan? kysyi Lauri.
-
--- Me porvarit emme siitä mitään tiedä, vastasi Kaaperi varovasti, --
-mutta kukapa tuntenee herrojen aikeet, tuskin ne suottakaan
-varustautuvat.
-
-Sydänmaan talonpojat jäivät hetkeksi miettimään, miten heidänkin suuren
-rajankäyntiasiansa kävisi, jos täällä herrat vielä rupeaisivat
-keskenään sotimaan ... kummastahan silloin lopultakin apu lähtisi. Ja
-Kaaperin puheista teki Sipi äkkiä kysyvän johtopäätöksen:
-
--- Tuntuupa siltä, kuin Kaaperi-isäntäkin enemmän pitäisi sen marskin
-puolta, -- taitaisipa hän olla teille mieluisampi herra?
-
-Mutta majatalon isäntä aivan hätkähti, kun hänen selityksistään oli
-sellainen käsitys saatu, ja hän kiirehti melkein hätäisesti torjumaan:
-
--- Pyhän Nikolain ja kaikkien pyhäin nimessä, enhän ole mitään sanonut,
-älkää hiidessä semmoista kenellekään puhuko. En sekaannu herrojen
-riitoihin, ajan rahtia ja myyn suoloja enkä välitä, kuka linnassa
-herrastaa. Taisihan kyllä sinä aikana, kun marskin suku Viipurissa
-isännöi, porvarikin usein saada myydyksi linnaan voisaavin taikka
-lohitynnyrin, -- nyt et myy mitään, kaikki sinne kiskotaan
-talonpojilta. Mutta on se tämä Krister-herrakin porvarien puolta
-pitänyt, kun on riitoja sattunut Räävelin tai Novgorodin saksain
-kanssa, ja uusia kauppaetuja se on meille hansalaisilta hankkinut, --
-ei, minä en puhu mitään, vaikka joskus saisinkin vähän liiemman veron
-maksaa.
-
-Tuli oli Hepo-Kaaperin tuvassa jo sinä iltana matalaksi laskeutunut
-näiden juttujen aikana, ja sekä matkamiehistä että talonväestä rupesi
-toinen toisensa perästä jo makuulleen hankkiutumaan. Silloin työntyi
-vielä ulkoa pimeästä syyssateesta tupaan uusi vieras, märkänä kuin
-uitettu kissa, tervehti ja vetäytyi uunin kupeelle, katveeseen,
-vaatteitaan kuivailemaan. Kaaperi kutsui oudon vieraan taloksi, käskipä
-lähemmäs tultakin käymään ja kyseli, mistä kaukaa vieras kulkee.
-
--- Lastivenhettä olen Juustilasta soutanut, -- myöhäksi kävi, ennenkuin
-kaupunkiin ehdittiin, vastaili vieras harvakseen, yhä katveessa pysyen.
-Mutta Laurista oli tuo ääni helähtänyt tutulta, hän siirrähti
-takkatulen luota vierasta lähemmältä katselemaan, ja häneltä oli
-samassa päästä hämmästyksen huudahdus... Sillä eikö se ollut hänen
-eräystävänsä, Tuiran Vilppu, tuo märkä, kalvakka olento, joka siinä
-uunin reunalla lymyili ja pyrki hatunreuhkalla silmiään peittämään.
-Mutta vieras tempasi hänet viereensä uuninkiukaalle istumaan ja
-kuiskasi:
-
--- Nyt vaikene, Lauri ... tässä ollaan nyt hiiden hinkalossa!
-
-Vilppuhan se oli, vaikkei tuntunut olevan mies nyt omalla asiallaan.
-Huohottamalla hän vieläkin hengitti, ja hänen silmänsä pälyivät arasti
-ympärilleen, kun hän yhä kuiskaten jatkoi:
-
--- Monesti olen merrassa ollut, mutta niin lähellä hirsipuuta kuin nyt
-en ole ollut koskaan, -- siksi nyt liikutaan näin hyssyksittäin. Tuo
-eväitäsi tänne pala, minulla on taas kiire käpälämäkeen, kunhan kolon
-löytäisin...
-
--- Vai ovat niin asiat, -- linnan huovitko ovat kintereilläsi? kyseli
-Lauri hämmästyneenä.
-
--- Jos eivät jo ole, niin tulevat... Ellen tässä nyt pääse maailmalle
-livahtamaan, niin nuori leski on huomenna Karmalassa.
-
-Lauri toi kontistaan tuttavalleen vähän eväitään, joita he Sipin kanssa
-olivat Kaaperilta ostaneet niillä harvoilla äyreillä, joita hämäläiset
-olivat heille matka-avuksi keränneet. Mutta ei ollut Vilpulla nyt
-malttia siinä kuin muutama suupala haukata. Ja pureskellessaan hän
-puhui:
-
--- Nyt pitää saada venhe vaikka mistä, tästä on jouduttava vesille, muu
-ei auta.
-
--- Lainataan isännältä, hänellä on venhe tuossa muurin takana
-aittarannassa.
-
--- Jos venheen tiedät, tule, neuvo minut siihen, pyytämään vain ei
-ruveta.
-
--- Mutta Kaaperi on rehti mies...
-
--- Tunnen, mutta nahkojaan pelkäisi hänkin, jos asiani kuulisi... Tule!
-
-Talonväki oli sillävälin jo makuulleen mennyt, viimeiset kekäleet vain
-enää liedessä kiiluivat. Kenenkään huomaamatta hiipi silloin Laurikin
-äsken tulleen jäljestä ulos, uteliaana kuulemaan, mihin kolttosiin
-hänen hilpeä ystävänsä taas oli joutunut, koska köysi jo noin läheltä
-tuntui niskaa puristavan. Lauri tunsi jo pimeässäkin Hepolan pihat ja
-portit, osasi opastaa toverinsa matalan muurin ylitse rantaan, löysi
-venheen, löysi airot ja ääneti he rannasta aallokkoon laskivat. Mutta
-siellä oli myrskyinen sadeyö pimeä kuin hauta, hän ei käsittänyt, mihin
-he siinä säässä osasivat soutaa. Mutta Vilppu hengitti vesille
-päästyään vapaammin, ja pian oli entisellään hänen äänensä, kun hän
-selälle päin soutaen virkkoi:
-
--- Nyt ei enää hätä heiluttele, tästä pimeästä eivät Krister-herran
-koiratkaan enää miestä vainua. Nyt vain kysytään, mihin soudetaan,
-selkää on joka taholla, -- saat sinäkin jo maihin jäädä, jos tahdot.
-
--- Tulenpahan Kaaperin venhettä takaisin tuomaan, vastasi Lauri. Ja kun
-Vilppu kyseli jotakin lähdössä olevaa laivaa, johon hän vanhana
-meripoikana merimieheksi pyrkisi, muisti Lauri päivällä nähneensä erään
-rääveliläisen aluksen, joka luovi satamasta Uuraan salmelle ja jäi
-sinne selän taa yöksi ankkuriin.
-
--- Siispä sitä kohden soudetaan, intoili Vilppu sitä rohkeampana, kuta
-väljemmältä oli pimeää vettä häntä rannasta erottamassa. -- Kyllä
-laivan löydämme, ja Räävelissä olen taas herran kukkarossa, siellä on
-pakolainen paremmassa turvassa kuin luostarin suojassa.
-
--- Oletko jo luostarissakin ollut? kyseli Lauri voimatta hillitä
-uteliaisuuttaan. Taistelutoveriaan ja sukulaistaan ei hän ollut
-tavannut sitten kuin viime talvena, jolloin tämä Sysikorvesta
-paetessaan Ennin Karmalaan itkemään jätti, ja nyt ilmestyi mies äkkiä
-kuin kuusta pudonneena hänen eteensä.
-
-Vesilahdelta palattuaan oli Vilppu Laurin kanssa talvisydämen
-Sysikorvessa hirviä ajanut ja muutamia viikkoja huoletonta elämää
-viettänyt. Eikä hän ollut hätkähtänyt sitäkään, että häntä kirkoissa
-kuulutettiin, eipä häntä siellä kukaan ilmiantanut. Mutta keväämmällä
-oli sitten voutien huoveja ruvennut kylillä liikkumaan ja eräänä
-hankiaamuna oli Leena hiihtänyt Suopellosta tuomaan sanaa Karmalaan,
-että jo ovat hakijahuovit Vesilahden kapinanjohtajan jäljillä. Silloin
-loppuivat Vilpulta rauhan päivät, ja Lauri oli hänet itse silloin
-saattanut Juuritaipaleeseen, josta Vilppu läksi yksin hiihtämään
-Suursavon kautta itään päin, paetakseen kauas Karjalan maille. Sen
-jäljestä ei ollut hänestä Lauri mitään kuullut, ja siksi hänellä paloi
-halu tuntea noiden pakoaikojen vaiheet.
-
-Mutta Vilppupa ei kiirehtinyt hänen äänellisiin eikä äänettömiin
-kysymyksiinsä vastaamaan. Hän vaikeni itsepäisesti, tarkaten vielä
-kerran vakavana ympäristöään, ja sillävälin hän vain souteli
-voimakkaasti ulapalle päin. Mutta kaukaiselta kajahti jo yövahdin ääni,
-kun tämä Viipurin muurien takana iltatuntien kulumista hiljaiselle
-kaupungille julisti, ja viimeiset tulet näkyivät jo sammuvan
-Raatihuoneen mäen ja Katanpään kallioiden taloista, -- määrätuntia
-myöhempään ei näet kaupunginlaki sallinut taloissa tulia poltettavan.
-Ulkona syksyisellä selällä ei taas kuulunut muuta kuin sadetuulen
-tohinaa. Silloin vihdoin Vilppu avasi sanaisen lippaansa ja kävi
-toverilleen kertomaan ne uudet merkilliset seikkailunsa, jotka hänestä
-taas olivat pakolaisen tehneet ja hänet silmukan suulle saattaneet. Ja
-hän kertoikin ne leikkisästi, keveästi, ikäänkuin tuo kaikki ei olisi
-enää häntä koskenutkaan...
-
-Vilppu kertoi Saimaan suuret selät poikki hiihdettyään avoveteen asti
-keväällä Viipurissa virnailleensa, -- vähän oli työtä, vähän palkkaa!
-Mutta heti ensi sulalla rupesi hän soutumieheksi muutamaan karjalaiseen
-lastivenheeseen, joka saksain tavaroita Viipurista kuljetti sisäjokia
-myöten, Juustilan ja Yläveden väylää pitkin Tiurinlinnaan ja
-Käkisalmeen ja siitä aina edelleen Laatokan yli Syvärinjoelle ja
-Ilmajärvelle sekä Suureen Novgorodiin asti. Puolelle kesää oli hän
-ollut tällä monivaiheisella retkellä, jossa hauska oli ollut ja hyvä
-oli ollut ansio, eikä hän tästä ammatista aikonutkaan heti erota. Mutta
-kun hän sieltä turkislastilla oli taas kesällä palaamassa Käkisalmen
-kautta Viipuriin, uutta saksain varastoa Itämaille hakemaan, niin hän
-eräänä sunnuntaina joutui Jääsken kirkolle ja tarttuikin sinne.
-
--- Mitä sinä siellä? kysyi Lauri, joka jo matkansa varrella ennen
-muisti tuon pitäjän nimen kuulleensa.
-
--- No siellä olivat asiat taas sellaiset, että ne minut viipymään
-viehättivät. Siellä oli rahvas kirkkomäellä koolla, kovin kiihtyneessä
-mielentilassa näkyivät olevan pitkähihaiset karjalaiset, kirjamiestä
-kyselivät. Heitä kuohuttivat ne uudet ja moninkertaiset verot, joita
-heiltä Viipurin linnanherra kiskotti, -- kahdet kesäverot se oli jo
-ottanut samana kesänä ja miehiltä oli loppunut luonto. Minä kuuntelin
-niitä heidän valituksiaan ja jopa heille kirjamieheksi rupesinkin.
-Sillä synkkää oli se komento, jonka alle he olivat joutuneet, -- jos
-olivat julmat Hannu-herran voudit Hämeessä, niin vielä sydämettömämmin
-liikkuivat Kristerin verohuovit Karjalassa ... itse näin, kuinka he
-lehmän laitumelta iskivät ja aitasta kantoivat pois naisten
-pyhähameetkin.
-
--- Sinä kirjoitit siis heidän valituskirjansa, ja siitä Krister-äijä
-suuttui? kyseli Lauri malttamattomana.
-
--- Suuttui siitä, että valitettiin hänestä kuninkaalle Ruotsiin, --
-suuttui ja lähetti taas uudet verottajat talonpoikain taloihin. Silloin
-minä sanoin Jääsken miehille: Tätä menoa ei meidän puolessa kärsitty,
-siellä käytiin kengittämään keihäitä.
-
--- Niin, taisitpa sanoa vielä vähän muutakin, -- ja jääskeläiset
-tottelivat neuvojasi?
-
--- Minua kesäkauden kestinään pitivät, ja kävin minä sieltä päin
-nostattamassa aseisiin naapuripitäjäinkin miehiä. Eikä verohuoveilla
-ollut sinne viikkokausiin asiaa, verissä päin sieltä palasivat ne,
-jotka pakoon pääsivät. Mutta nyt syyspuoleen tuli linnanherra itse
-sinne koko huovijoukkoineen kysymään, mihin hänen veronsa ja
-verottajansa ovat joutuneet. Vakava tuuma miesten kesken oli ollut
-lähteä tuurin ja keihäin herrain väkeä vastaan ja pienellä miesjoukolla
-heitä siis odottelin. Mutta kun metsästä välähtivät huovien haarniskat,
-niin jopa suli pehmeäksi luonto Karjalan miehiltä... Kävivät herralle
-polvea notkistamaan ja itkivät: "Tuo Hämeen mieshän se meitä usutti,
-hän se valituskirjatkin laati..."
-
--- Olihan se vähän samanlaista jo Vesilahdella!
-
--- Mutta Jääskessä he minut suoraan päänsä päästimeksi linnankarhulle
-luovuttivat, ja Krister-äijä oli niin äkäinen, että siinä paikassa oli
-minulta miekallaan pääkallon halkaista. Ja huovihevosen jäljestä sain
-kytkyessä juosta Viipuriin asti, -- henki oli mennä siinäkin kyydissä,
-ennenkuin toisyönä linnaan ehdittiin.
-
-Tästä taas Lauri vilkastui ja kysyi:
-
--- Onko linnanherra siis jo palannut?
-
--- On, osan väkeään hän vain jätti Karjalan miehiä masentamaan ja uutta
-rangaistusveroa ottamaan. Minut tuotiin linnaan hirtettäväksi ... jo
-näytettiin minulle sen ilon paikkakin, odotettiin vain paria
-karjalaista tovereikseni. Siksi aikaa oli minut tietysti tyrmään
-pistettävä. Mutta siinä veroinnossaan olivat linnan heitukat sysänneet
-verotavaroita siihenkin hinkaloon, jossa minua oli säilytettävä, ja ne
-oli ensiksi siirrettävä muualle.
-
--- Ja sitä et sinä ruvennut odottamaan?
-
--- En kauan. Kädet minulla olivat tiukkaan sidotut, mutta jalat olivat
-vapaat. Kun niin seisoin holviaukon suulla, huovien ympärilläni
-touhutessa, katselin kupeilleni... Muurin reunalle ei ollut kovin pitkä
-harppaus, sen päälle jaksoin loikata, ja muurin alla, huimaavan
-syvällä, tiesin rannan ja vesirajan olevan. Yksipä on, kuolenko köyteen
-vai rantakiviin, ajattelin itsekseni, hyppäsin muurin laelle, juoksin
-sen yli ja viskausin päistikkaa pimeään syvänteeseen... Kiire jo
-olikin, huovi oli perässäni muurille loikannut ja tapaili sitä
-kahlenuoraa, joka sidotuista käsistäni roikkui.
-
--- Etkä iskenyt päätäsi mäsäksi?
-
--- Sitä itsekin ihmettelin ... sattui siihen kohtaan syvä vesi. Siellä
-pimeässä aallokossa kuppelehdin kädet köysissä ... mutta tuokion
-kuluttua tunsin ajauneeni muurin juurelle kivikkoon. Siinä makasin ja
-kihnutin terävään kivensärmään köyttä poikki, sillaikaa kuin huovit
-ylempänä muurilla hoilasivat ja toisilleen minun jo hukkuneen
-vakuuttivat. Mutta kun käteni olivat irti, uin siikana salmen yli
-kaupungin rantaan ja pakenin Mustain veljien luostariin, jonka raskasta
-portinläppää kolkutin väsyneenä ja märkänä.
-
--- Mutta sinne päästyäsihän olit turvassa!
-
--- Siinä luulossa minäkin siellä levolle kävin, -- mutta mitä vielä!
-Vihainen linnanherra kuuli heti aamulla minun luostariin paenneen,
-kutsui mustain päämiehen puheilleen ja uhkauksilla oli hän vaatinut
-vanhaa munkkia luovuttamaan minut pois luostarinsa turvasta, -- niin
-sydämikkö on äijä! Kovin kuului päämunkki sitä vaatimusta
-vastustelleen, luostareissa kun pitäisi vainotuillakin tyyssija olla,
-mutta taipua hänen oli täytynyt.
-
-Vilppu hymähti katkerasti, muistellen, kuinka hän siellä nukkui kuin
-pyhimys vahvassa turvassa, ja sillävälin oli sopimus tehty siitä, että
-hänet seuraavana aamuna luostarista linnaan luovutetaan, -- ritari oli
-siinä kirkkoakin mahtavampi! Mutta taas hän hilpeästi jatkoi
-kertomustaan:
-
--- Onni on, että nuo joutilaspäiväiset munkit ovat löyhäsuisia lärppiä.
-Kun päivällä heräsin, juorusi yksi heistä heti minulle koko jutun.
-Siinä siis pelastukseni! ajattelin, nyt ei Krister-herra kaulani
-venytystä enää toistaiseksi lykännekään! Hän oli jo pannut huovinsa
-luostarinportille minua vartioimaan, -- siellä kai ne seisovat vieläkin
-sateessa, sääli miehiä! Mutta minä kävin sairaaksi.
-
--- Tosissasiko?
-
--- Tosissanikin, luitani vilusti, pyysin rohtoa ja nukuin. Mutta nukuin
-vain sen verran, että näin jo munkkien levolle lähtevän, -- en tiedä,
-tokko he vahtivatkaan minua niin ylen tarkasti. Siinä rakennetaan nyt,
-kuten lienet nähnyt, uutta kivistä taloa vanhan puuluostarin viereen,
-ja minut oli pistetty kiviseen koppiin. Niihin tehdään ikkunatkin ...
-se oli kyllä kapea rako vain siinä minun kopissani, mutta leveäkös minä
-olen mieskään, varsinkaan näin syömättömänä. Ryömin telineille, sieltä
-pudottausin Hepolan talon katolle, joka on luostarinmuurin vieressä, --
-portilla vahtivat huovit eivät tietenkään sinne sateiselle taivaalle
-tähystelleet...
-
-Vilppu vaikeni ja jopa siitä Lauri ymmärsikin, miksi seikkailijalla oli
-sellainen hätä käpälämäkeen ollut. Mutta tuokion kuluttua heläytti
-Vilppu niin iloisen naurun, että se kajahti kuin vesihiisien joi'unta
-pimeillä selillä.
-
--- Mitäs naurat? kysyi Lauri kummissaan.
-
--- Sitä melua, joka nyt aamulla syntyy Mustassaluostarissa, kun minua
-ruvetaan hakemaan ja huutamaan, kun linnan huovit koviksi käyvät ja
-kiroilevat hurskaille miehille, -- sen melun jo arvaan! Varo sinä vain,
-Lauri, että et joudu siihen sekaantumaan etkä vastaamaan öisestä
-soudustasi!
-
--- Kukapa minut täällä tuntee ja soutuni tietää!
-
--- Hyvä olisi. Mutta siirrypäs airoihin sinä, nyt minulta tuntuu jo
-eväs paremmin luistavan kuin äsken Kaaperin tuvassa.
-
-Ääneti soutivat nyt toverukset tuokion pimeää selkää. Sitten rupesi
-Vilppu vuorostaan suupalojensa lomaan kyselemään Laurin matkoja ja
-hämäläisten eräasian enteitä. Hän kertoi Sysikorvesta paetessaan
-viipyneensä muutamia päiviä Suur-Savon kylillä ja siellä savolaisia
-puhutelleensa, -- eivät he olleet häntä kalajärviltä tunteneet, vaan
-auliisti olivat hänelle avun ja evään antaneet, kun kuulivat miehen
-ruunun huoveja pakenevan. Ne ovat tuuman miehiä Savon miehetkin, kun
-heidän kanssaan noinikään sovinnossa juttelee, selitti Vilppu, -- ei
-uskoisi heitä samoiksi tappelijoiksi, kuin ovat kalajärvillä.
-
--- Eikö sinua siellä kukaan tuntenut? kysyi Lauri hiukan aralla ja
-epävarmalla äänellä.
-
-Sen arkuuden Vilppu heti oivalsi ... vieläpähän on miehellä se
-kallioniemen impitarina muistissaan, -- ja hymähtäen hän vastasi:
-
--- Tunsi yksi, -- hänelle sinulta viestit vein, vaikket noita muistanut
-mukaani pannakaan. Ja hyvämuistiseen mieleen ne tuntuivat siellä
-joutuvan. Ei ole Tarvaisen tytär vielä sulhasiin suostunut, mutta pidä
-kiirettä, Lauri, jos häntä omaksesi mielit, pian se voidaan sieltä
-siepatakin.
-
--- Puhuiko hän sellaista sinulle? kysyi Lauri vilkastuen.
-
--- Eiväthän ne miehettömiksi heittäydy isojen talojen koreat kassapäät.
-Mutta jotain se puhuikin, kun hänelle kerroin sinun muiden erämiesten
-kanssa nyt rajankäyntiä ja rauhaa puuhaavan.
-
--- No mitä virkkoi?
-
--- Kun tullee rauhan miehenä, sanoi, niin voin hänelle saunan lämmittää
--- mutta tulkoon ajoissa! Eikä se ollut leikkiäkään kaikki, sen näin.
-
-Lauri souti nyt sanaa puhumatta, hänen mietteensä olivat yhtäkkiä
-ruvenneet kulkemaan omia uriaan, jotka jo olivat kaukana hänen
-levottoman toverinsa seikkailuista. Mutta Vilppu tarkkasi sillä välin
-tyystin tyyntyvää selkää, jonka pimeästä, sateen vähän tauottua,
-hämärät rannat vähitellen rupesivat häämöttämään. Hän oli näkevinään
-jotakin korkeaa siellä sivulla keulan edessä ja kääntäen venheen sitä
-kohti virkkoi hän yhtäkkiä vilkkaasti:
-
--- Onkohan se tuo, se sinun rääveliläinen laivasi? Tuolta kuultavat
-mastot taivasta vastaan.
-
-Siinä se oli, vaikka Laurin silmän oli sitä vaikeampi erottaa kuin
-Vilpun, joka ennenkin oli meren aavoja tottunut tarkkaamaan. Ja laivaa
-kohden kulki nyt venhe hyvää vauhtia.
-
--- Aiotko herättää laivamiehet? kyseli Lauri, kun lähestyttiin tummaa
-alusta.
-
--- Eikä hiidessä, -- me liikumme pehmeästi kuin peltohiiret, emme
-herätä ketään. Kas näin! -- sano Ennille terveiset, että mies on
-tallessa!
-
-Venhe laski laivan luo, ja Vilppu huopasi sen keulan viereen, kopeloi
-siinä hetkisen, löysi ankkurivitjan ja kiipesi sitä myöten kuin vanha
-laivuri ainakin pimeälle kannelle. Lauri, joka airoissa istui, näki
-hänen sieltä vain kättä hyvästiksi viittovan, ja sitten hävisi hiipivä
-hahmo, ikäänkuin hupeni sen mustan rungon sisään.
-
--- Taisipa mies ruumaan pudottautua, tuumi Lauri, laivasta poispäin
-soutaen --, jokohan nahkansa pelasti taaskin veitikka!
-
-Mutta itsellään oli hänellä nyt kova työpaikka edessä kiskoessaan yksin
-voimainsa takaa venhettään vastalaitaiseen, joutuakseen ennen
-päivännousua kaupunkiin takaisin. Mutta siinä kiskoessaan ei hän noita
-ponnistuksiaan muistamaan joutanut. Vilppu oli kirjavia juttujaan
-kertoessaan hipaissut hänen mieleensä jo puoleksi maatuneita muistoja,
-jotka nyt taas kirkkaiksi välähtivät ja jotka syyssateessakin hänen
-verensä kuumenemaan saivat. Ja hän loi siinä nyt eteensä kirkkaita
-tulevaisuuden kuvia, miten hän pian, ruunun miesten avulla
-selvitettyään Lapinkorven riidat, solmii sovun vanhojen vihaheimojen
-välille, miten hän eräänä päivänä saapuu savolaisten vieraiksi, astuu
-Tarvaisen taloon, eteiseen keihäänsä jättää, ja virkkaa: "No nyt tulen
-rauhan miehenä rauhan miesten luo"... Mutta rannassa lämpiää silloin
-tuttu sauna, ja vastaksia taittaa lehdosta tuttava käsi...
-
-Ne kiertelivät edestakaisin, nuo mieluisat mielikuvat, karkasivat
-virvatulina ja palasivat taas. Eikä Lauri niissä mietteissä soutaessaan
-huomannutkaan, kuinka vähitellen yön pimeä vesiltä väistyi ja hallavana
-valkeni pilvinen taivas, -- siinä oli pian kaupunki hänen edessään, ja
-aamu oli jo alkanut, kun hän venheensä aittarantaan laski. Silloin hän
-harkitsi parhaaksi olla yrittämättäkään enää muurin ylitse pihaan ja
-tupaan, jossa kai jo väki oli liikkeellä. Sen sijaan hän haki aitan
-kupeelta onkensa, jolla hän joutopäivinään oli rannasta särkiä
-narraillut, ja rupesi ongelle, ikäänkuin sitä varten olisikin aikaisiin
-tuvasta noussut. Tuuli hajoitteli juuri harmaita pilviä ja päästi
-päivänkin pilkistämään märkään luontoon, ja särjet söivät nälkäisinä,
-joten niitä oli ilo rannalle nykkiä. Mutta niitä nykkiessään silmäili
-Lauri usein selän taakse, jossa juuri rääveliläiseen laivaan märkiä
-purjeita nostettiin, -- nyt se pyyhkäisikin jo salmen lävitse aukealle
-merelle päin!
-
-Vahingoniloa tunsi onkimies mielessään, kun hän vähän myöhemmin kuuli
-kavionkapsetta muurin kupeiselta tieltä ja näki huoviparven linnasta
-päin karauttavan. Niillä on jo tieto luostarivangin karkaamisesta ...
-päätteli Lauri itsekseen ... kas noin, hätäpä tuntuu olevan
-hakijoilla... Yksi huoveista ajoi Laurinkin luo rantaan kysyen, eikö
-ollut hän nähnyt luostarista päin pakenevaa miestä.
-
--- Mistä minä ... tässä olen hetken vain särkiä aamusyönniltä nykkinyt.
-
-Kyselijä oli tyytymätön ja kiukkuaan purkaen rupesi hän Laurille
-tiukkaamaan:
-
--- Mikä teidät tietää ... yön olet sateessa ollut, näet, mekkosi on
-märkä, vaikka lienet sinä karkurin pakoon auttanut.
-
-Jopa läplätti vähän Laurin sydän, mutta silmiään siimasta kääntämättä
-hän vastasi:
-
--- Vähän satoi vielä kun Kaaperin tuvasta rantaan tulin, -- ketä te
-sitten haette?
-
-Kiire ajoi huovin edelleen ratsastamaan, mutta vähän epäillen hän vielä
-taakseenkin Lauria katseli. Mutta aivan levollinen ei ollut enää
-Laurinkaan mieli, ja tuokion kuluttua hän jo saaliineen astui tupaan ja
-rupesi siellä liedellä kalakeittoa murkinakseen keittämään. Ei näkynyt
-Sipiäkään, kaupungille kuului menneen. Syötyään lähti Laurikin taas
-jaloittelemaan, katselemaan, mitä sinne kaupungille nyt oikein kuului.
-
-Raatihuoneentorilla seisoskeli harvinaisen sakea miesjoukko
-keskustellen siitä viimeöisestä tapauksesta, joka uhkasi turmiota koko
-kaupungille. Krister-herra kuului näet heti aamulla äissään uhanneen,
-että ellei pakolaista kiinni saada, niin hän kiskoo kovan sakkoveron
-porvareiltakin, joita hän kapinanjohtajan auttajiksi epäili. Siellä
-sisällä raatihuoneessa kuuluivat nyt pormestarit ja raatiherrat siitä
-huolestuneina neuvottelevan ja kirjuri luki juuri portailta julistusta,
-että karkuri on kiinni otettava, missä vain tavataan, ja auttaja myös,
-jos sellaista on.
-
--- Minkähän nuo tuolle tekisivät, jos kiinni saisivat, kysäisi Lauri
-vieressään seisovalta sepältä.
-
--- Nahan nylkisivät ja hirressä kuivaisivat...
-
-Puistattipa vähän korven poikaa, kun hän tuota kuria ajatteli, ja hän
-jo melkein säpsähti, kun hetken kuluttua joku häntä kylkeen töyttäsi.
-Se oli toki vain Suopelto, joka aamukauden sanoi Lauria kaupungilta
-hakeneensa.
-
--- Etkö ole kuullut, että linnanherra jo on palannut retkeltään.
-Meidän on aika joutua asiaamme ajamaan, että sitten jo pääsemme
-taipaleellekin.
-
-Lauri olisi ehkä vielä antanut suuttuneen linnanherran jonkun päivän
-rauhoittua, mutta eipä huolinut hän ruveta Sipille epäilyksiään
-kertomaan, virkahti vain:
-
--- Vai jo on palannut herra. No, mennään siis linnaan.
-
-
-
-
-XII. KRISTER NIILONPOIKA VAASA.
-
-
-Paksuun villavaippaan kääriytyneenä istui tervaksista roimuavan
-pystytulen ääressä Viipurin linnan vaakunasalissa linnanherra
-Krister Niilonpoika Vaasa, potkiskellen aina väliin raskaalla
-hirvennahkasaappaallaan halkoja edemmäs takkaan, niin että kannus joka
-kerralta vihaisesti kilahti. Hän istui syvällä nahkaisilla
-reunustetussa nojatuolissaan ja syviin tyytymättömyyden mietteisiin
-vaipuneena. Hänen kuivanluisevilla kasvoillaan ei ilmettä liikahtanut;
-hänen pienet, vaalearipsiset silmänsä olivat puoliummessa, ja joskus
-vain hän kädellään harasi harvaa, harmajaa tukkaansa. Herra oli
-viluinen nyt pitkän syysratsastuksensa jälkeen, ja siksi oli hän noin
-villaisiin kääriytynyt; mutta lämmintä hän yleensäkin rakasti,
-hirsituli paloi hänen takassaan miltei yhtämittaa talvet ja kesät, ja
-sen ääressä hän enimmäkseen murjotti kotosalla ollessaan.
-
-Loitompana pöydän luona, ikäänkuin liikaa kuumuutta paenneena, istui
-Viipurin linnanvouti, Björn Degen, Kristerin vanha asetoveri ja uskottu
-mies, tyyni ja tasainen herra. Äsken oli Krister-herra maininnut häntä
-aasiksi ja käskenyt hänen mennä hiiteen, mutta Björn odotti lähempiä
-ohjeita. Hän sai näet aina vastaanottaa tuittuisen isäntänsä tiheäin
-suuttumusten ensi puuskat, mutta hän oli niihin jo tottunut eikä niitä
-enää säikähtänyt. Hänen kanssaan kahden kesken oli Krister-herralla
-tapana istuskella pitkät illat shakkilaudan ääressä, -- he nököttivät
-siten ääneti nenät vastakkain ja siirsivät kumpikin nappulan tunnissa,
-miettien taas toisen tunnin uutta siirtoa. Mutta jos onni lopulta oli
-voudille suosiollinen ja hän herrastaan matin teki, niin silloin
-saattoi Krister polkien ja karjuen ajaa ystävänsä ulos, ikipäiviksi
-pois koko linnasta! -- komentaakseen hänet seuraavassa tuokiossa
-takaisin sisälle uutta ottelua koettamaan. Siihen oli Björn-herra
-tottunut. Ja tottunut hän oli siihenkin, että hänen kiivasverinen
-isäntänsä, kiukustuneena jostakin vastoinkäymisestä, ajoi ensimmäiset,
-pahimmat vihansa häneen, kunnes sai oikean asianomaisen höyhentääkseen.
-Harvoin oli linnanvouti kuitenkaan sellaista ryöppyä niskaansa saanut
-kuin juuri tänä aamuna, jolloin tieto tuli kapinanjohtajan paosta
-mustain veljien luostarista, -- sitä kiukkua oli kestänyt kauan.
-
-Mutta Björn Degen ei ollut sen alle luhistunut, ja varsin rauhallisena
-hän nytkin, herransa taas hetkisen äänettömänä lepäillessä takan
-ääressä, istui häneen selin, katsellen peräseinän vaakunakoristeita ja
-odotellen uutta ryöppyä. Se vaakunasali oli suuri, holvattu huone
-Olavintornin keskiosassa, harmaja, iloton ja hämärä. Kivisiä seiniä
-peittivät siellä täällä karhuntaljat ja villaiset loimet, joita öisin
-peittoina käytettiin, mutta peräseinällä, uunia vastapäätä, oli
-Vaasan-suvun kookas, komea vaakunakilpi, raudoitetusta tammesta
-rakennettu. Ja sen toisella puolella riippui Kristerin teräksinen
-haarniskapuku ja vaskinen kypärä, mutta toisella puolella pitkä,
-kullalla kirjailtu ja nahoilla reunustettu vaippa, jossa uumenien
-kohdalla oli leveä vyö, jonka soljesta jalokivi hohti. Se oli Kristerin
-drotsettiviitta, hänen juhlapukunsa niiltä suuruuden ajoilta, jolloin
-hän oli Tukholman linnassa maan ylimpiä hallitusmiehiä, -- se kirottu
-"hanhenpoika" vain aina häntä ylempänä.
-
-Degen-herra katseli, kuinka vyösoljen jalokivi takkatulen lieskasta
-säteili, ja hän ihmetteli, kauanko isäntä nyt malttoi noin ääneti
-istua. Hänen luonaan oli näet äsken käynyt mustainveljien luostarin
-priori, jota hiljaista hengenmiestä linnanherra oli ankarasti sättinyt
-siitä, että tämä luostaristaan oli laskenut vapaaksi linnasta karanneen
-vangin, jota Krister oli käskenyt tarkasti vartioida. Tuon ärsyttävän
-tapauksen seutuvilla ne takan ääressä istuvan vanhuksen vihaiset
-mietteet vieläkin liikkuivat, sen vouti hyvin oivalsi, ja aivan oikein,
-jopa äijä sieltä hetken kuluttua taas ärähtikin:
-
--- Degen, laadi kirjallinen julistus siitä, mitä äsken jo
-suusanallisesti ilmoitin herrankoirain kavalalle preesekselle.
-
--- Mitenkä siis?
-
--- Niin, että minä peruutan luostarilta ne niityt ja maatilat, jotka
-olen sille lahjoittanut, peruutan rangaistukseksi siitä, että priori
-on vastoin lupaustaan tahallaan laskenut vapaaksi vaarallisen
-kapinamiehen...
-
--- Tahallaan, -- mutta jos hän valittaa päällikölleen? -- sellaisen
-epäilyksen julkilausui Degen.
-
--- Valittakoon vaikka paaville! Jos hänellä onkin oikeus pakolaista
-suojella, niin ei ole oikeutta laskea menemään. Ja lisää vielä:
-esivallalle petollisessa tarkoituksessa! -- Ukko liikahteli jo
-uudelleen ärtyen villaistensa sisällä ja jatkoi: -- Huolimattomille
-vartioille annetaan kullekin kaksikymmentä paria raippoja, ja katso,
-että he ne rehellisesti saavat!
-
-Sisään huoneeseen astui nyt keski-ikäinen mies, ritaripuvussa, mutta
-hanhensulka kädessään. Hän oli ryhdiltään ja vähän kumaralta varreltaan
-melkoisesti Kristerin näköinen, ja siltä näytti, että hänen
-silmissäänkin pälyi linnanherran synkkää katsetta. Se olikin
-linnanherran vanhempi elossa oleva poika, Niilo Kristerinpoika, joka
-isänsä komennon alla otti osaa linnan ja läänin hoitoon, mutta josta
-isän ankara kuri oli itsenäisyyden vähiin kuivetuttanut. Niilo-ritari
-oli nyt linnan asesalissa ollut puhuttelemassa erinäisiä linnanherran
-puheille tulleita asiamiehiä, joita Kristerin matkoilla-olon aikana
-olikin kertynyt koko joukko, ja hän kertoi nyt isälleen, mitä asioita
-niillä milläkin oli.
-
-Siellä oli pari lyypekkiläistä kauppiasta, joiden lastialukset
-Hansa-liiton vartiolaivat olivat saaneet kiinni Suomenlahdella ja
-ottaneet takavarikkoon, koska laiva oli kuljettanut Viipurin kautta
-tuodun luvattoman kauppalastin Novgorodista. Nyt he pyrkivät
-Krister-herran miehiksi ja palvelijoiksi, saadakseen sillä nimellä
-häneltä suojeluskirjan, jonka avulla riitelisivät lastinsa takaisin.
-Viipurin linnanherran alustalaisten laivoja ei näet uskaltanut
-Hansa-liittokaan takavarikossa pitää. Sellainen temppu oli hyvin
-tavallinen, ja siihen kauppaan oli ahnas Krister-herra varsin hanakka,
-mutta runsaat hyvittäjäiset hän siitä hätääntyneiltä vaati.
-
--- Puolen lastin hinta meille, sehän on vanha taksa, -- niin hän nytkin
-pojalleen neuvoi.
-
-Sitten siellä oli Viipurin pormestari ja kaksi raatimiestä pyrkimässä
-Krister-herran puheille ja Niilo-ritari kysyi, saisiko heidät laskea
-sisään. He olivat tulleet sen viimeöisen tapauksen johdosta
-selittämään, että Viipurin porvaristo oli siihen aivan viaton, ja
-pyytämään, että porvareita ei tämän asian vuoksi toki rangaistaisi.
-
--- Ei, heitä en nyt ota puheilleni, murisi vanha herra takkatulensa
-äärestä, -- olkoot vielä toistaiseksi tarpeellisessa pelossa, se heille
-hyvää tekee. Kutsun heidät jonkun päivän perästä puheilleni ja ilmoitan
-samalla, paljonko heidän nyt on hankittava viljaa ja suoloja linnaan,
--- niitä tarvitaan täällä tänä talvena tavallista runsaammin.
-
-Viipurin pormestarina oli Antti Degen, Björnin veli, ja tuntuipa tämä
-tyly vastaus vanhasta voudista sangen nöyryyttävältä, mutta hän oli
-tottunut ääneti nielemään pahemmatkin nöyryytykset.
-
-Vielä oli, kertoi ritari, asesalissa odottamassa rääveliläinen
-rihkamasaksa, joka oli tavattu maaseudulla kaupustelemassa ja tuotu
-linnaan tuomittavaksi. Hänen maksettavakseen määräsi Krister
-kohtuullisen sakon, -- mies voi kiittää suojeluspyhimystään, kun sillä
-nahkansa ostaa! -- Ja lopuksi oli siellä vain pari hämäläistä
-talonpoikaa, jotka sanovat jo kauan Viipurissa odottaneensa.
-
--- Hämäläistä, sanot, mitä ne meihin kuuluvat? ärähti Krister
-äkeissään, mutta samalla vähän hämmästyneeksi ja uteliaaksi käyneenä.
-
-Ja kun ritari kertoi heidän tulleen puhumaan jostakin rajankäynnistä ja
-viimeksi Turusta saapuvan, heristi vanhus yhä tarkempaan korviaan,
-vainuten heti jotakin juonta näiden outojen kaukamatkaisten asiasta.
-Hän käski ovella seisovan heitukan saattaa hämäläiset eteensä.  Kotvan
-olivatkin jo Sipi ja Lauri odottaneet linnan kolkosti kumajavassa
-etuhuoneessa, asesalissa, jonka kivipermannolla kannusniekat
-ratsumiehet ja sarkapukuiset jousimiehet kolisten kävelivät ja jonka
-mustuneilla seinillä pitkistä puunauloista ja monihaaraisista
-hirvensarvista riippui rautaselkäisiä jousia ja pitkävartisia
-tapparoita. Niiden välissä oli vanhoja ruostuneita kilpiä ja särkyneitä
-vaskikoristeita, osoittaen, että oli siinä suuressa asesalissa ennen
-ollut enemmänkin loistoa, -- nyt vallitsi siellä harmaja vakavuus ja
-painostava kolkkous. Sieltä kutsuttiin nyt yhtäkkiä Hämeen miehet
-sisälle ankaraksi kuvatun linnanherran eteen, joka puolittain selin
-oveen istui eikä sanaakaan vieraille tervehdykseksi lausunut. Värähtipä
-senvuoksi Sipinkin ääni nyt vähän pahemmin kuin Turussa, kun hän tälle
-jurottajalle kävi talonpoikain takamaajuttuja selittämään ja
-valittamaan Savon-puolisten väkivallantöistä.
-
-Nuo valitukset ja talonpoikain vaatimus, että Kristerin olisi
-ryhdyttävä suojelemaan hämäläisten oikeuksia, ne suututtivat nähtävästi
-alunpitäen entisestään ärtyisellä päällä olevan vanhuksen, sillä jo
-Sipin puhuessa viskeli hän villaisiaan vähemmäksi päältään ja niiden
-alta ilmestyi pieni äijä, jonka eleet olivat kiukkuiset ja terävät.
-Vielä ei ollut Sipi sanottavaansa lopettanut, kun Krister kääntyi oveen
-päin nojatuolissaan ja iski katseensa talonpoikiin, virkkaen:
-
--- Mikä tuhma bundte geschihte teillä on juteltavananne! Sano lyhyesti:
-kuka olet ja kuka sinut tänne lähetti?
-
-Sen hän lausui huonolla suomenkielellä, sillä Krister Niilonpoika Vaasa
-ei ollut pitkän oleskelunsa aikana Viipurissa kansan kieltä edes
-auttavasti oppinut ja hän sekoitti aina puheeseensa viipurilaiseen
-malliin kaikki ne kolme kieltä, ruotsin, saksan ja suomen, joita siellä
-rinnakkain viljeltiin. Hämmästynyt talonpoika, joka luuli kylläkin
-selvästi puhuneensa, ojensi Kristerille valituskirjansa, ilmoittaen,
-että he olivat Hämeen talonpoikain asialla.
-
-Mutta Krister-herra ei välittänytkään heidän asiastaan tarkempaa selkoa
-ottaa. Hän rupesi puhumaan:
-
--- Te talonpojat olette kaikki yhtä uppiniskaista joukkoa, das ist
-dasselbe, oletteko hämäläisiä vaiko karjalaisia. Ette tahdo verojanne
-maksaa, vaan tappelette milloin ruunua vastaan, milloin keskenänne, ja
-sitten te tulette valittamaan, -- minä olen jo kyllästynyt tähän
-katzenjammeriin!
-
-Sipi luuli ukon sittenkin ymmärtäneen heidän asiansa väärin ja virkkoi:
-
--- Emmehän nyt veroista valita, emme pyydä muuta, kuin että saisimme
-saloillamme rauhassa elinkeinoamme harjoittaa ja että takamaiden rajat
-selviksi määrättäisiin.
-
--- Hä -- kivahti ukko -- pitäisikö minun tästä lähteä teidän
-sumpmarkeille rajoja käymään sen vuoksi, että ette voi siellä
-sovinnossa elää! Ja mitä rajoja siellä tarvitaan! Erämaat ovat ruunun
-omia, kiittäkää onneanne, että saatte siellä kalastella, te niinkuin
-savolaisetkin. Jos ette osaa siellä siivolla liikkua, niin tapelkaa,
-ryöstäkää ja polttakaa, se on, djeflar i mej, yhdentekevää meille!
-
-Hän kääntyi jo selin Hämeen miehiin, ikäänkuin siten heille
-ilmoittaakseen, että sillä vastauksella heidän on lähdettävä. Mutta
-pitkän matkan kulkeneet miehet, jotka niin kauan olivat odottaneet
-pääsöä linnanherran puheille, eivät niin vähään tyytyneet. Sipi virkkoi
-rauhallisesti:
-
--- Savolaiset, jotka ovat maillemme hyökänneet, kuuluvat tähän
-käskynhaltijakuntaan, siksi odotamme täältä apua.
-
--- Hä, odotatte, napisette... Kyllä minä teille avun tiedän!
-
-Näin puhuen viittasi Krister-herra ovella seisovalle heitukalleen, että
-tämä ajaisi talonpojat ulos. Mutta keihäsniekka ei ollut vielä ehtinyt
-liikahtaakaan, kun jo Lauri, joka oli ääneti kuunnellut linnanherran
-vihoja, astui askeleen eteenpäin ja kuumenneena virkkoi:
-
--- Jos ei täältä raja-asiaamme apua tule, niin tulee sitä toisaalta.
-
-Silloin pyörähti Krister-äijä kuin neulan pistämänä ympäri, keikahti
-kuin kärppä Laurin eteen ja tiuski hänen nenänsä alla:
-
--- Mitä mukisee der Bube? Mistä muualta se apu tulee, vastaa! Hä?
-
-Lauri totteli käskyä ja vastasi rohkeasti:
-
--- Kaarlo-herralta Turusta. Hän ymmärtää talonpoikainkin tarpeet, ja
-häneen me luotamme.
-
-Uhkaavasti leimahtivat silloin Krister-herran pienet, vilkkaat silmät,
-ja käheänä hän sähähti:
-
--- Vai Kaarlo-herran luo aiotte mennä, vai hän suosii talonpoikia, --
-kyllä tunnen sen kapinavirren! Entäpä jos minä pidän huolen, että ette
-sinne menekään!
-
-Hänen äänensä vapisi kiukkua, hän ärtyi yhä enemmän, ja sulina tulivat
-jo hänen suustaan puhtaat suomalaiset sanat, kun hän jatkoi:
-
--- Vai oletteko te vehkeilijät jo marskin luona olleet, hänen
-asioillaanko te kuljettekin, ahaa, niinkö?
-
-Sipi koetti selittämällä korjata Laurin tekemän varomattomuuden. Mutta
-hän ei ehtinyt ääneen päästä, ennenkuin Krister-herra yhä yltyvän
-vihansa kuumentamana jatkoi kuumaa puhettaan:
-
--- Teissä härkäpäisissä suomalaisissa talonpojissa asuu niskoitteleva
-henki, mutta kautta Maarian, kyllä minä sen teistä kitken. Täällä te
-juoksette marskin asioilla vakoilemassa ja sitten vehkeilette
-verotalonpoikain kesken minua vastaan. Mutta minä teen solmun sekä
-vehkeistänne että ruikutuksistanne, siksi lujia tyrmiä on toki
-Torkkelin vanhassa linnassa, -- niissä saatte miettiä, miten
-Kaarlo-herra teitä auttaa mahtaa!
-
-Mutta se uhkaus nosti kuohuun jo Sipinkin luonnon. Hän veti esille
-Turun marskilta saamansa turvakirjan ja lausui tyynesti:
-
--- Ei meitä niinkään tyrmään suljeta, me olemme Kaarlo-herran
-suojeluksessa.
-
-Mutta se ilmoitus ei suinkaan taltuttanut suuttunutta herraa, se
-päinvastoin häntä vieläkin ärsytti.
-
--- Juuri sitä arvasin, juuri tuo kirjasi todistaa teidän väärällä
-nimellä linnaani tunkeutuneen.
-
-Ja taas hän viittasi heitukalleen, mutta nyt rajusti:
-
--- Tyrmään, hetipaikalla, siellä saavat moukat mädätä, kunnes heidän
-herransa on tästä maasta ajettu.
-
-Ukon viimeisen purkauksen aikana oli nuori, uljas, vaaleaverinen ritari
-astunut huoneeseen ja pysähtynyt sanatulvaa kuulemaan. Se oli hänen
-nuorempi poikansa, Juhana Kristerinpoika, vielä nuoruuden vuosissa
-oleva, uljasotsainen, vapaakatseinen mies. Hän nyt kummissaan kysyi:
-
--- Mitä ovat talonpojat tehneet, kun sinut noin suuttumaan saivat, isä?
-
--- Bonden kätyreitä he ovat, samaa joukkoa kuin Olavi Tavast, jonka
-eilen sinun kehoituksestasi, pehmeästi kyllä, laskin menemään, --
-tuossa näet heidän mainekirjansa! Välemmin, huovi, vie miehet tyrmään,
-ja vastaa hengelläsi, etteivät karkuun pääse, niinkuin se äskeinen
-kapinamies!
-
-Nuori ritari vaihtoi kysyvän katseen Degen-voudin kanssa, joka hänkin
-melkein säälien, mutta tapansa mukaan vaieten, katseli, kuinka siinä
-huolistaan valittamaan tulleita talonpoikia tyrmään raastettiin. Mutta
-Krister seurasi itse huoveja rappusille asti valvoakseen, että nuo
-ylpeät Hämeen miehet todellakin tyrmään vietiin, ja sieltäkin hänen
-käheäksi käynyt äänensä vielä jyrisi poistuvain jälkeen.
-
-Mutta kun ukko sieltä palasi takkatulensa luo, tapasi hänet ankara
-yskänkohtaus, -- hän oli liiaksi ärtynyt, hengästynyt, ja silloin se
-kohtaus hänelle helposti tuli. Vieläkin yritti hän vihojaan puhumaan,
-mutta sanat tarttuivat kurkkuun, hän oli läkähtyä ja vaipui kasvot
-sinervinä, silmät verestävinä, hervotonna nojatuoliinsa. Se ei ollut
-hänen pojilleen eikä Degen-ukolle mitään outoa, se oli heille tuttu
-suuttumuksen huippupiste, ja silloin oli heidän aina kutsuttava
-saapuville suoneniskijä, joka laski vanhuksesta pois liikoja vihaisia
-veriä, ja peitettävä rykijä turkiksiin, hikoilemaan ja rauhoittumaan.
-Niin he nytkin tekivät.
-
-Ja koko linnan läpi lehahti silloin ikäänkuin hetkisen helpotuksen
-henkäys, -- ankara isäntä oli taas ainakin pariksi päiväksi ankkuriin
-saatu! Hänen tuittupäinen kiivautensa rasitti näet aina kuin uhkaava
-painajainen linnan koko väestöä, josta se oli karkoittanut kaiken
-naurun ja elämänilon, luoden vain kylmän pelokkuuden koko ympäristöön.
-Nyt on herra taas saanut kohtauksensa, nyt hän on vuoteessa! -- niin
-kulki salailoinen supatus linnassa suusta suuhun.
-
-Siellä Krister Niilonpoika nyt makasikin hämärässä vuodehuoneessaan
-sänkyuudinten takana sävyisämpänä ja kesyttyneenä, makasi monien
-patjojen alla ja joi verta tyynnyttävää rohtokeitosta. Eipä kumma,
-että se kohtaus taas oli tullut, sillä kovin paljon olikin nyt
-kuumaveriselle vanhukselle kasaantunut yhtaikaa suuttumuksen ja
-mielenliikutuksen syitä. Niitä hän nyt tyyntyneempänäkin siellä
-muistoissaan hautoi.
-
-Ensin se jääskeläisten verokapina. Ja sitä kurittamasta palattuaan oli
-häntä vastassa linnassa ollut monta tuskastuttavaa viestiä. Pahin
-niistä, Tukholmasta tullut, oli tiennyt kertoa, että hallitus siellä
-taas oli -- marskin käynnin jälkeen -- asettunut uudelle kannalle hänen
-viipurilaiseen läänitykseensä nähden, jonka kuningas hänelle jo
-keväällä oli luvannut; nyt se on taas kaikki hyvin epämääräistä. Ja
-joskin Krister oli kaikissa tapauksissa, vaikkapa aseväellä, päättänyt
-pitää linnansa, niin tuo kuninkaan horjuvaisuus häntä kuitenkin
-ärsytti. Mutta vielä enemmän oli häntä kiukuttanut se viesti, jonka
-jalosukuinen ritari Olavi Tavast oli samaan aikaan tuonut Turusta hänen
-veriviholliseltaan marskilta: Kaarlo Knuutinpoika tulee muka vain
-omansa ottamaan, hyvällä tai pahalla! Tulkoonpa se mahtaileva nulikka,
-koettakoonpa täällä komennella! -- olisi sen asiamies kumminkin pitänyt
-salpojen taa sulkea, vaikka liekin piispan veljenpoika! Mutta olipa hän
-toki vastauksenkin saanut: "Niin kauan kuin veri suonissani virtaa, ei
-Kaarlo Knuutinpoika Viipurin linnaan astu, sen vannon kautta sieluni
-autuuden", niin oli Krister vastannut lähettiläänä käyneelle nuorelle
-Tavastille hänet linnastaan lähettäessään.
-
-Näiden harmien lisäksi oli sitten tullut talonpoikain johtajan
-kaksinkertainen pako, joka Kristeriä sitä pahemmin harmitti, kun hän
-vainusi pakolaisen saneen salaista apua, eikä hän tiennyt keltä. Ja nyt
-kaiken kukkuraksi tuli tuo hämäläinen poikanulikka julistamaan hänelle,
-Krister Niilonpojalle, vasten kasvoja, että kansa luottaa enemmän hänen
-katkerimpaan vihamieheensä, kuin häneen, Kristeriin, itseensä, jota ei
-siis pidettäisikään mahtavimpana herrana Suomessa, -- johan sitä
-vähemmästäkin saattoi verensalpakohtauksen saada!
-
-Mutta eipä edes vuoteessaankaan, nahkasten välissä vanha toimenmies
-malttanut kokonaan lepuuttaa väsymätöntä tarmoaan eikä hillitä
-levottoman mielensä lentoa. Makuukammioonsakin hän kutsui poikansa ja
-linnanvoudin, jaellakseen heille, joskin nyt heikolla ja talttuneella
-äänellä, käskyjään:
-
--- Degen, puhui hän, -- vie sana veljellesi, pormestarille, että
-suolaporvarit nyt heti lähtevät syysretkelleen Danzigiin, jottei vain
-talvi tapaa, ennenkuin linna tarpeensa saa. Sillä kuka takaa, ettei
-"hanhenpoika" yritä lentää tänne jo talvikelillä, -- kun hän minun
-kutsuni kuulee!
-
-Mutta tämän asian yhteydessä vaivasi eräs aivan uusi tuuma vielä vanhan
-Kristerin väsymättömiä aivoja. Hän viittasi nuorimman poikansa luokseen
-ja kuiskasi:
-
--- Ei siitä päästä vähemmällä, kuin että sinä, Juhana, matkustat
-Antti-herran laivassa Danzigiin, ostamaan muutamia niitä tuliputkia,
-joilla ne siellä ulkomaiden sodissa nyt ampuvat leveidenkin salmien
-yli. Viime kesänä näytteli minulle eräs Lyypekin kauppias sellaista
-kirnua laivassaan ja Viipurin muureilla se olisi piirityksen aikana
-hyvä kapine.
-
--- Mutta kuka täällä osaa sellaista käyttää?
-
--- Sinun se juuri täytyy oppia. Matkusta Flanderiin asti, jos et
-lähempää saa, ja tuo tullessasi tarpeeksi sitäkin tulihiekkaa, jota
-putkessa poltetaan. Parempi vielä, jos putkisepän mukaasi saat. Niillä
-lähetämme Kaarlo-keikarin toiseen maailmaan jo ennen kuin hän on
-Viipuria lähellekään ehtinyt.
-
-Nuoren ritarin ei ollut vastenmielistä lähteä isänsä ilottomasta
-linnasta asioimaan hauskoihin hansakaupunkeihin, ja tällä kertaa pojat
-ihailivat isänsä sisua, joka pani hänet hankkimaan linnaansa noita
-uuden ajan merkillisiä keksintökoneita. He lupasivat tarkoin täyttää
-hänen käskynsä ja tahtoivat jo jättää isänsä yksin hikoilemaan ja
-tyyntymään. Mutta vielä viittasi vanhus heidät jäämään ja kysyi tuokion
-kuluttua:
-
--- Mihin luulette "Filpuksen" paenneen, kaupungissa hän ei ole ja
-maakylät olen tarkoin haettanut? -- Ja kun pojat eivät osanneet siitä
-mitään arvella, jatkoi vanhus: -- Hän on ehkä paennut merelle päin,
-johonkin laivaan... Niilo poikani, kirjoita Lyypekin ja Räävelin
-porvareille, että jos sellainen "Filpus" sinne ilmestyy, niin on hän
-pantava kiinni ja lähetettävä Viipuriin. Ja hänen auttajansa, -- kuule,
-ovatko hämäläiset varmassa tallessa?
-
--- Ovat, mutta ethän heitä epäile, isä?
-
--- Säilytä heitä tarkoin. Sillä pojalla oli viekas katse ... ja
-suoneniskijä kertoi, että hänet aamulla oli tavattu märkänä rannassa...
-He ovat kaikissa tapauksissa Bonden väkeä, ja tahdonpa näyttää heille,
-kumpi meistä kahdesta lopultakin on mahtavampi Suomessa!
-
-Niin kiukkuili vanhus, vaikka makasi heikkona vällyjensä välissä. Ja
-kaiken hänen kiukkunsa takana ja kaikkien toimiensa kannustimena oli se
-yksi ainoa suuri viha, jonka hänen mielensä täytti, -- viha tuota
-Suomen toisessa laidassa elävää sukulaisylimystä kohtaan.
-
-Mutta silläaikaa kuin linnanherra lämpimässä vuoteessaan vähitellen
-rauhoittui kuuman verensä vihoista, tekivät talonpoikaislähettiläät
-tuttavuutta sen uuden asunnon kanssa, jonka Krister oli heille antanut
-vastaukseksi Hämeen kansan haikeihin valituksiin. Se oli linnan
-pohjakerroksessa, kellarien ja halkovajain välissä, -- Lauri arvasi
-heti, että se oli sama lokero, joka Vilppua varten toissayönä oli
-tyhjennetty, mutta jonka kohtalon oikku nyt yhtäkkiä oli Vilpun
-soutajan talvisuojaksi kääntänyt.
-
-Siellä he istuivat kostealla permannolla eikä varsinkaan hyväuskoisen,
-sovintoa rakastavan Sipin mieli ottanut kuohumasta asettuakseen. Heillä
-oli oikea asia, vakava asia, jota ajaakseen he esivallan puoleen
-kääntyivät, ja sen vuoksi -- tyrmään! Synkkänä hän puhui:
-
--- Vaivainen näkyy olevan se, joka herrojen apuun turvautuu. Koetettiin
-kurjuutta väistää, takamaiden tappeluita ja miesten surmaa, mutta yhtä
-hyväpä olisi meidän tainnut olla tapparain varassa ajaa asiamme
-Lapinkorvessa ja vaikka kaatua tasapäässä tappelussa, kuin mädätä
-tällaiseen lokeroon!
-
-Sipi potkaisi raudoitettua ovea, -- se ei hievahtanutkaan, -- vankoilla
-lukoilla oli se salvattu. Pieni kolo oli vain oven päällä ilma-aukkona
-ja lakeisena, mistä tunkeusi sisään hämärä valo.
-
--- Linnanhäkissä ollaan, eivätkä tiedä lähettäjät, kunne katosivat
-asiamiehet.
-
-Niin puhui katkerana sydänmaan vakava ja vapaa talonpoika. Mutta ääneti
-viskausi Lauri olkivuoteelle ja hänen mietteensä kiertelivät
-linnanherran huudoista ja tyrmän pimennosta pois aamuisiin unelmiinsa,
-jotka nyt kuin ilkkuvina irvinaamoina hänelle nauroivat. Mikä olikin
-ajanut hänet, metsänkävijän, kotoisilta hirvimailtaan kiertämään
-herrojen rappusissa, linnoissa ja tyrmissä? Olihan se ukko-vainajan
-perintö vakavana laskettu hänen nuorille hartioilleen, olihan
-hämäläisten yhteinen asia hänenkin asiansa. Mutta eipä sittenkään se
-ollut häntä taipaleelle lykännyt, -- sen hän nyt siinä hiljaisissa
-käräjissään myönsi --, ei takamaiden pyynti eikä rajojen varmuus, ei...
-Toinen toivo oli näiden vaikutinten alla kytenyt syvemmällä hänen
-sydämessään, vaikka hän sitä monivaiheisella matkallaan harvoin oli
-muistamaan joutanut, toinen, oma asia hänet oli kannustanut hankkimaan
-rauhaa ja sopua savolaisten ja hämäläisten väleihin... Vielä aamulla
-oli se unelma häntä lämmittänyt...
-
--- Tähän taisi päättyä unelma, -- niin hän nyt huoahti, -- tässä on nyt
-niiden retkien tulos!
-
-Ja Lauri hymähti katkerasti, katsellessaan, kuinka Suopelto turhaan
-potki raudoitettua petäjätä. Mutta rauenneinakin nuo mieluisat mietteet
-häntä vielä lämmittivät ja rauhoittivat, ja kourassaan puristaen
-pientä, hopeaista mekonsolkea nukahti hän pian olkipahnoilleen, --
-hänellähän olivatkin vielä rästinä edellisen yön unet.
-
-
-
-
-XIII. JUMALAN TUOMIO.
-
-
-Meni syksy, tuli talvi. Pakkanen löi jäähän Viipuria ympäröivät lahdet,
-panipa riitteeseen virtavat salmetkin ja peitti lumillaan linnan jykeät
-muurit. Linnan pihalla sytytettiin hirsitulet lämmittämään ja
-valaisemaan töissään häärivää linnanväkeä, ja paksuissa susiturkeissa
-polkivat Olavintornin vartiat jäätynyttä tornin lakea, etsien turhaan
-rintavarustuksen takaa suojaa merituulen viimoilta. Mutta teinipojat
-saapuivat kaupungista linnaankin vääntämään Betlehemin tähteään, ja
-yksin tyrmässä tirppovat vangitkin kuulivat joskus tallirenkien tuvasta
-heidän helakoita joululaulujaan.
-
-Siellä ne näet yhä istuivat linnan tyrmässä Sysikorven miehet, eivätkä
-he tienneet vapauteen pääsemisestään mitään. Linnanherra oli näet
-yhtaikaa tuomari ja toimeenpaneva valta, ja hän oli vain käskenyt
-tallentaa tarkoin marskin miehet.
-
-Mutta eräänä päivänä heti joulun jäljestä leväytti se vartiahuovi, joka
-heille oli ruokaa tuonut ja joskus halkojakin tyrmän lämmittämiseksi,
-oven auki ja käski miehet ulos, -- työhön! Niin oli linnanherra nyt
-käskenyt; kaikki väki, mitä linnassa oli, yksin naiset ja vangitkin,
-piti komennettaman työhön, jäitä sahaamaan ja uusia rintavarustuksia
-rakentamaan. Kaupunkilaiset olivat saaneet käskyn lujittaa kaupunkia
-kiertävän muurin, ja salmen vastapäisellekin rannalle, missä oli linnan
-latokartano, oli ruvettu varustuksia rakentamaan. Linnanherra, joka
-syystalven oli murjottanut takkatulensa ääressä kuin karhu pesässään,
-oli taas ponnahtanut tuhattulimmaiseen toimintaan ja pannut koko
-linnansa liehumaan.
-
-Tyrmässä istuneille vangeille oli tämä työkäsky mieluinen vaihtelu, he
-vain ihmeissään vartialtaan kyselivät, mistä tämä yhtäkkinen muutos nyt
-johtui. Eikä ollut vartiakaan salaperäinen kertomaan sitä vähää, minkä
-hän tiesi. Airut oli äsken tuonut linnaan useita kirjeitä, ja niistä
-tämä hälinä johtui, -- linnanherra oli niistä suuttunut niin, että oli
-ollut silmät repiä viattomalta viestintuojalta. Ja nyt linnassa
-kerrottiin, että kuningas oli tainnut sittenkin lopullisesti määrätä
-tämän Viipurin linnan marski Kaarlo Knuutinpojalle. Tämä oli viime
-syksynä saapunut suurella laivastollaan Tukholman linnan alle, ja siitä
-olivat herrat siellä niin säikähtäneet, että olivat tinkimättä
-suostuneet marskin kaikkiin vaatimuksiin.
-
--- Sen laivaston me syyskesällä lähtevän näimme, kehui Lauri
-innoissaan. -- Mutta Krister-ukko ei taida aikoa sittenkään linnastaan
-luopua?
-
--- Ei hinnalla millään, vakuutti vartia. -- Mutta marski kuuluu aikovan
-tulla aseväellä linnan ottamaan. Hänen apumiehensä, ritari Eerikki
-Akselinpoika, värväilee parastaikaa lisää väkeä koko Länsi-Suomesta ja
-Viron puolelta, saapuakseen tänne suurella sotajoukolla Viipuria
-piirittämään. Niin ovat kertoneet airuet ja siksi täällä nyt
-sellaisella kiireellä talvisydännä varustuksia lisäillään ja uutta
-väkeä harjoitetaan, -- näettehän, kuinka siellä komennetaan nahkapoikia
-linnanpihalla.
-
--- Ja siksi meidätkin nyt sillantekoon laskettiin. Eipä hullummaksi,
-ahdasta olikin yöt päivät siellä yhdessä kolossa elää!
-
-Niin iloitsi Sipi. Heidät pantiin näet muiden vankien kanssa
-rakentamaan siltaa linnansaarelta salmen yli Tervaniemen latokartanoon.
-Ja Hämeen miehet mursivat mielitöikseen kiviä rantakallioista ja
-vetivät niitä kivikelkalla silta-arkkuihin, sillä nythän he, vaikka
-vartioituinakin, saivat toki olla ihmisten ilmoilla, keskustella
-toisten vankien ja veropäiväläisten kanssa ja kuulla, mitä maailmassa
-tapahtui. Mutta linnan oma väki oli tyytymätöntä tähän uuteen touhuun
-ja murisi usein salaa työnsä sekaan. Liian pingoitettua oli sen
-mielestä tämä pakotettu toimeliaisuus, koskaan mies ei jaksanut
-tyydyttää kaikkea, mitä ankara isäntä häneltä vaati. Miehistössä oli
-vain pelkoa isäntäänsä kohtaan, suosiota ei.
-
-Niin kului sydäntalvi ja aurinko rupesi jo korkeammas taivaalle
-kohoamaan, lämmittäen lumisia maita. Eräänä kevättalven päivänä
-näkivät Hämeen miehet, vetäessään tapansa mukaan kelkalla kiviä
-silta-arkkuihin, että sinne samaan työhön oli taas ilmestynyt kaksi
-uutta vankia, -- Krister-herra piti tänä talvena hyvää huolta, etteivät
-hänen tyrmänsä tyhjinä olleet. He katsoivat ensiksi kaukaa noita uusia
-tulokkaita: talonpoikaisia miehiä olivat hekin, ja tutuilta he
-tuntuivat liikkeiltään, vaikkei turkinkaulusten alta kasvoja näkynyt.
-Illalla he kyselivät vartialtaan, mitä vieraita nämä uudet olivat, ja
-saivat tietää heidän olevan Savon puolen talonpoikia, -- lienevät
-valittaneet Kristerin uudesta ylimääräisestä sotaverosta, ja sellaiset
-vieraat ankara herra tyrmään pisti ja työhönsä pani. Seuraavana päivänä
-katsoivat hämäläiset työtovereitaan vielä tarkemmin.
-
--- Mutta onhan tuo leveänaamainen punaparta Pouta-Paavo, virkkoi Sipi,
-joka Sotasaaren neuvotteluista sovinnon-savolaisen hyvin muisti.
-
--- Se on, myönsi Lauri. Mutta hän puolestaan tähysteli tarkempaan tuota
-toista, lyhyttä, hartevaa jässäkkää, ja virkkoi hetken kuluttua:
-
--- Eikö ole arpi tuon tanakamman miehen otsassa, lakkiturvelon alta
-sitä vähän näkyy?
-
--- Arpi on -- tuttujapa ovat Savon miehiä! Se on Tarvaisen poikia tuo,
-sama mies, joka kerran Savilahdella rinnukseesi kiinni kävi.
-
-Yhä uteliaampina katselivat nyt Hämeen miehet uusia kohtalotovereitaan,
-jotka omaa kivikelkkaansa kiskoen aina väliin heidät jäällä
-sivuuttivat. Ja he näkivät pian, että jo savolaisetkin heidät tunsivat
-vanhoiksi vastustajikseen kalajärviltä, sillä supattavan kuuluivat
-hekin keskenään. Mikä vallaton salliman oikku oli nämä erämaiden
-taistelijat viskannut vastakkain yhteiseen vankityöhön, sitä
-he molemmin puolin ihmettelivät, mutta sanaakaan eivät nämä
-vihollisheimojen edustajat vielä toisilleen puhuneet, eivät hyvää eikä
-pahaa. Ja ikäänkuin toisistaan tietämättä he iltahämärässä vartijainsa
-saattamina kumpikin eri koppeihinsa painuivat.
-
-Mutta muutamana päivänä pantiin heidät kaikki yhdessä suurta kuormaa
-kohottamaan, joka oli kinokseen kaatunut ja tarttunut, ja silloin ei
-oudoksi jääminen enää vedellyt. Puolittain leikkisästi virkahti siinä
-ensimmäisnä Suopellon Sipi:
-
--- Näkyivät pudonneen Savon miehetkin tänne yhteiseen loukkuun.
-
-Ja yhtä leikkisästi vastasi Poutasen mies:
-
--- Ei näy katsovan sudenkuoppa, minkä metsän eläviä se pohjalleen
-ottaa. Te kuulutte jo kauan tässä kolossa olleen?
-
--- Syksystä asti, vastasi Sipi. -- Mutta mikä ajoi savolaiset nyt
-sydäntalvella tänne Viipuriin herroja vihoittamaan?
-
--- Luultavasti sama asia mikä teidätkin.
-
--- Joko on siis Savon puolessakin kyllästytty takamaiden taisteluihin,
-sillä niistä me lähdimme valittamaan ja rajankäyntiä anomaan.
-
--- Niinpähän ovat vähän asiat meilläkin.
-
-Tähän keskusteluun ottivat aluksi osaa ainoastaan Poutanen ja Suopelto.
-Nuoremmat miehet väänsivät ääneti koivukangilla kiveä rekeen, kumpikin
-puoleltaan, mutta toisiinsa paljon katsomattakaan. Mutta kun he vihdoin
-olivat kelkan kohdalleen saaneet, niin jo virkahti Tarvaisen Ohtokin
-vähän terävästi:
-
--- Eipä ole kumma, jos kyllästytään, kun eivät hämäläisille enää
-takamaat riitä, vaan he jo tulevat kyliä polttamaan.
-
-Hämeen miehet katselivat kysyvinä puhujaa, mutta enempää hän ei
-selittänyt. Vasta kun he hetken kuluttua vaivaloisesti kiskoivat
-raskasta kuormaa kinoksesta tielle ja sitä myöten sillalle päin, kävi
-Poutanen verkalleen tekemään selkoa heidän matkansa lähimmistä
-aiheista.
-
-Viime syksynä oli tapahtunut yhteentörmäys savolaisten ja hämäläisten
-välillä aivan molempain rintamaiden laidassa, Vahvajärvillä, jonne
-kummaltakin taholta oli lähdetty syyskalan pyyntiin, kun ei kauemmas
-erämaihin uskallettu. Hämäläisten oli täytynyt peräytyä ja he olivat
-niin suuttuneet siitä, kun eivät kotimetsän laidassakaan saaneet
-talvikalaa pyydetyksi, että olivat heti uhanneet kostaa. Samaan aikaan
-kuului Sysikorven pappi palanneen kotiinsa kertoen, että turhiin oli
-rauennut hämäläisten lähettilästen matka herroihin, ja vähän myöhemmin
-oli tullut salokyliin sanoma, että toiset lähettiläät ovat vangitut,
-ehkäpä jo hirtetytkin.
-
--- Siellä sai silloin epätoivo vallan, sen jo arvaan, lausui Suopelto,
-hyvin oivaltaen odottavan kotiväkensä tunteet ja tuumat.
-
--- Niin lienee saanut, jatkoi Paavo,-- sillä heti ensi talvikelillä
-hiihti odottamatta, aavistamatta, joukko Hämeen nuoria miehiä
-Savilahden laitakyliin, polttivat talot ja ajoivat eläjät
-talvipakkaseen...
-
-Katkeralla äänellä sitä muuten sovinnollinen Savon mies kertoi, ja
-Tarvaisen Ohto lisäsi heti uhmaillen, että heillä oli samassa ollut aie
-hiihtää polttamaan koko Sysikorven asutus. Mutta siinä oli kuitenkin
-tuumattu tarkempaan miesten kesken ja silloin oli nähty, että kovin
-olivat jo savolaisistakin enimmät suivautuneet noihin alituisiin
-ryöstöretkiin. Päätettiin panna miehet verekseltään valittamaan
-esivallan edustajille tuosta hämäläisten väkivallanteosta ja pyytämään
-takamaihin rajoja. Ja sillä asialla he nyt olivat.
-
--- Niin, köyhyyttä ja hätää ne erämaantaistelut ovat meidänkin kyliin
-tuoneet, lisäsi Paavo vielä. -- Verottaja vie, minkä kotoinen kaski
-antaa, eläminen olisi saatava salolta, mutta sinne ei kyetä, -- siitä
-täytyy tehdä selvä!
-
--- Sen me olemme jo kauan älynneet, virkahti Sipi. -- Mutta mikä
-selvyys hänestä syntynee, kun ei esivallalta tämän parempaa apua lähde.
-
-Näitä kertoessaan ja keskustellessaan olivat miehet jo saaneet rekensä
-sillan luo ja istahtaneet kiville vakavina miettimään sitä kovaa
-kohtaloa, jonka heidän molempain rauhallinen sovinnon-yritys nyt oli
-osakseen saanut. Krister-herra oli ollut savolaisille melkein yhtä tyly
-kuin hämäläisille, eikä hän ollut luvannut heille mitään apua. Mutta
-kun Savon miehet onnettomuudekseen vielä olivat ruvenneet valittamaan
-siitä, että Säämingin salon savolaisia olivat äsken Laatokan puoleiset
-karjalaiset käyneet ryöstämässä, joten rahvas silläkin kulmalla
-tuskassa elää eikä jaksa veroja maksaa, niin oli heti Krister-ukolla
-hahmo muuttunut. Ja tuota pikaa hän oli määrännyt valittajat linnaan
-pakkotyöhön, muka verorästejään lyhentämään, -- siellä raatakaa yhdessä
-hämäläisten ruikuttajain kanssa, niin oli hän ilkkuen kiljunut!
-
-Ja siinä he nyt yhdessä raatoivat. Vartia tuli heidän kuormaansa
-kiirehtimään ja taas he koivukangilla väänsivät raskaita kiviä
-silta-arkkuun ja miettivät ääneti avutonta kohtaloaan.
-
-Mutta sen kevätpäivän perästä, jolloin he ensi kerran olivat näin
-puheikkain joutuneet, yhtyivät Savon ja Hämeen miehet usein linnan
-töissä ja niistä lepäillessään ja keskustelivat rauhan miehinä
-yhteisistä asioistaan. Molempia kohdannut tyly sydämettömyys, yhteinen
-ikävä ja yhteiset huolet lähensivät tällä vankinaolon ajalla toisiinsa
-noita vihamielisten heimojen edustajia, jotka ennen vain katkerina
-vainolaisina olivat toisiaan ase kädessä erämaissa tavanneet. Vielä he
-tosin kauan toisiaan jonkunlaisella epäluulolla ikäänkuin etäältä
-puhuttelivat, ja varsinkin luimistelivat Savilahden Ohto ja Karmalan
-Lauri, vierekkäin sattuessaan, karsaasti kulmainsa alta toisiaan. Nämät
-nuoret miehet olivat juuri heimojensa johtajasukujen pitkän, katkeran
-vihan ja karmivain surumuistojen edustajia, eivätkä he toisiaan
-nähdessään voineet olla alituiseen ajattelematta kahakkaa Savilahden
-rannalla ja Sotisaaren veristä tappelua ... heidän sydämensä eivät
-tahtoneet sulaa sovintoon edes yhteisessä vankityrmässä.
-
-Mutta eräänä päivänä, kun he kahdessa kiveä arkkuun kiskoivat ja
-Tarvainen sitä tehdessään paljasti päänsä hikeä pyyhkäistäkseen,
-virkahti jo Lauri seivästoverilleen:
-
--- Taitaapa olla tuo otsasi arpi minun iskemäni oman jousesi selällä.
-
-Savon mies luimahutti silmänsä kerran epäluuloisena Lauria kohti, mutta
-eipä hän ilkkumista hämäläisen katseessa havainnut. Ja hetken kuluttua
-hän naurahtaen vastasi:
-
--- Onhan niitä arpia saatu jos annettukin. Taistelussa täytyy iskeä,
-olen iskenyt minäkin.
-
--- Olet, olet, -- ollaanko kuittina?
-
--- Ollaanpa vain, vastasi Savon mies verkalleen ja melkein kuin
-häveten, -- hän varmaankin muisti, että hän oli tuon vieläkin
-punottavan, suuren arpensa saanut avonaisessa taistelussa, mutta itse
-oli hän piilosta Laurin ukon ja hämäläisten johtajan ampunut. Ja
-ikäänkuin johtaakseen muistot siitä laukauksesta loitommas hän jatkoi:
--- Jalkani lipesi siinä vesikivillä, muuten olisi ehkä tämä arpi sinun
-otsassasi. Mutta huimasti sinä löit nuoreksi mieheksi, paljon kului
-aikaa, ennenkuin pääkoppani umpeen kasvoi.
-
-Lauri oli hyvillään, kun oli saanut sen ensi kankeuden katkaistuksi, ja
-jatkoi jo rohkeammin:
-
--- Kasvavathan ne haavat umpeen, ja missä arpi on, siitä kohden on luu
-lujempaa. Sinne jäivät erämaille sinä kesänä molempain heimojen
-johtajamiehet ja siitä päivästä asti tästä rajan käynnistä ruvettiin
-puhumaan, -- paljon sinne erämaihin on miehiä menetettykin!
-
-Se lyhyt keskustelu työn lomassa liennytti paljon sydänten katkeraa
-kaunaa, ja iloisemmin, avonaisemmin katsein jo nuoret miehet työtään
-jatkoivat, keskustellen yhteisestä kohtalostaan. Ja Lauri siunasi jo
-hiljaisissa mietteissään sitä salliman oikkua, joka heidät oli tänne
-yhteen ahtaiden linnan muurien sisään sulkenut, sillä hän toivoi siitä
-vielä lujemmankin sovun kasvavan. Mutta kun Suopellon Sipi saapui
-arkulle kivikelkkaansa vetäen ja näki nuorten miesten siinä kahden
-sovinnonsanoja vaihtavan, niin hän silmänsä suuriksi leväytti, heitti
-jukon olaltaan hankeen ja astui kolmanneksi arkun luo tarinoimaan:
-
--- Se on oikein, pojat, parempi laihakin sopu kuin paksu kauna, --
-varsinkin täällä herrain pihdeissä. Antaa harmien kuivettua, ja
-ajatelkaamme tosissamme eteenpäin niitä asioita, joista voi onnea ja
-elämistä molemmille heimoille kasvaa. Jos täällä me sovinnot sidomme,
-niin ne kestävät kyllä kotonakin, ja silloin on takamaan rauhakin
-taattu.
-
--- Ja silloin me voimme koreasti kiittää Krister-äijää, joka meidät
-tänne linnaansa kiviä vääntämään jätti, -- niin huudahti Pouta-Paavo,
-joka jo hänkin oli arkulle ehtinyt ja tuumien kulun tajunnut.
-
-Iloisiksi olivat käyneet nuo vanhemmat miehet, jotka jo kauan olivat
-hautoneet heimorauhan ajatusta. Nuoret miehet eivät enää puhuneet
-mitään, mutta heidän kasvoistaan ja eleistään nähtiin kyllä, että
-sovintoon ovat jo hekin kypsät. Ja he yhtyivät jo ääneensäkin Sipin
-sanoihin, kun tämä vielä lopuksi virkkoi:
-
--- Joku ratkaisu tässä linnassa pian pakostakin tapahtuu, sen sanovat
-kaikki, ja silloin se ratkee meidänkin asia. Niinpä arvelevat linnan
-miehetkin, että jymyherra meitä täällä vain työjuhtinaan pitää, mutta
-totta tuo kerran meidät irtikin laskee, kun herrat ovat välinsä
-selvittäneet. Ja jos ei laske, niin paetaan. Mutta silloin palataankin
-yhdessä kotipuoleen ja sanotaan: nyt kahakat pois, nyt ruvetaan
-sovinnolla erissä kulkemaan, sen me olemme päättäneet Viipurin linnassa!
-
-Näitä keskusteluja Hämeen ja Savon miehet sen päivän perästä usein
-jatkoivat, istuen iltojakin yhdessä siinä suuremmassa, valoisammassa
-vankikopissa, johonka he nuoren Juhana-herran suosiosta olivat päässeet
-yhteen muuttamaan. Juhana-ritari oli näet usein talonpoikaisvankien
-kanssa tarinoinut ja huomannut heidät kunnon miehiksi, joita suotta
-tyrmässä rääkättiin, ja hän oli heille suonut monta helpotusta. Siellä
-he nyt, kuin kotoisessa pirtissä, iltaisin lämpimän lieden ääressä
-puutöitä nakertelivat ja suunnittelivat, miten he omasta aloitteestaan,
-jos ei ruunulta apua tule, koettavat takamaarajoistaan sopia, ja he
-kertoivat toisilleen kukin oman puolensa muistoja ja kokemuksia. Sinne
-oli Pouta-Paavo saanut Talli-Tapanilta vanhan kanteleenkin, ja sillä
-hän usein iltain kuluksi soitteli kotisalonsa surumielisiä säveliä,
-virittäen miesten mieliin uuden, voimakkaan koti-ikävän, mutta samalla
-rauhalliset, sovinnolliset tunteet. Ja monena iltana oli kasaantunut
-kiviselle permannolle pieni pino palaneiden päreiden tynkiä, ennenkuin
-miehet jutuistaan malttoivat makuulleen erota. --
-
-Linnan suuressa asesalissa, huovipihalla ja tallituvassa, kehittyi
-sillä välin pingoittunut mieliala sitä kireämmäksi, kuta kauemmas kevät
-ehti. Toukokuun ensimmäisen päivän, pyhän Valpurin päivän, tiesivät jo
-kaikki siksi taitepäiväksi, jolloin linnassa joku ratkaisu oli
-tapahtuva. Siihen päivään asti, niin oli kuningas luvannut, sai Krister
-Niilonpoika pitää hallussaan Viipurin linnan, mutta silloin se olisi,
-kesällä tehdyn uuden sopimuksen mukaan, Kaarlo Knuutinpojalle
-luovutettava. Siihen päivään asti oli marskikin luvannut linnaansa
-odottaa, silloin hän oli uhannut tulla ottamaan sen hyvällä taikka
-pahalla, ja sitä varten hän oli nyt talvella vankan miehistön Turkuun
-koonnut. Mutta Krister-herra vannoi yhä synkempänä, että Viipuria hän
-ei ikinä marskille heitä. Jännittyneinä siis kaikki niin kaupungissa
-kuin linnassa tuota taitepäivää odottivat, rehkien siinä rajussa
-toimeliaisuudessa, jonka linnanherra tämän uhkaavan ajan varalta oli
-vireille pannut.
-
-Mutta siitä työn nurinasta, joka nyt Viipurissa kaikkialla kohisi,
-puuttui intoa ja iloa. Porvarit murisivat, kun heidän täytyi
-ranta-aitoistaan jäätä myöten linnaan kuljettaa pitkiä kuormia viljaa
-ja särvintä. He tiesivät, että Krister-herra on ovela kaupoissaan;
-suuretkin tavaravarastot hän usein kuittaa porvariston pieneen
-tottelemattomuuteen... Mutta he murisivat hiljaa salmen takana, ja
-ankaran herran edessä he varpaillaan seisoivat. Pahempaa murinaa kuului
-näihin aikoihin itse linnan pihoilla. Linnan miehet rakentelivat siellä
-muureille heittokoneita, joilla vastustaa piiritysjoukkoa, he löivät
-jään läpi paaluja väylävesiin, estääkseen marskin laivastoa lähelle
-pääsemästä, mutta he supattivat sitä tehdessään keskenään, että olisi
-se parempi, jos tulisi linnaan isännänmuutos...
-
-Vanhalle linnanherralle ei siitä mielialasta uskaltanut kukaan kertoa,
-mutta hän näkyi sen vaistomaisesti tuntevan, hän vainusi ilmassa
-peitettyä kapinanhenkeä. Ja siksi hän yhä pahemmin kiukutteli,
-kuljeskellessaan suurissa hirvennahkasaappaissaan ja tuuheissa
-ilvesturkeissaan tarkastamassa tekeillä olevia varustuksia, -- häntä
-melkein harmitti, ettei kukaan hänelle ääneensä käynyt liikatyöstä
-valittamassa, ja hän takoi rautapääsauvaansa kevätiljankoon, haukkuen,
-että työ sujuu laiskasti, innotta. Eikä hän suinkaan myöntänyt, että
-hän itsekin tunsi syvemmällä mielessään jotain epävarmuutta. Onhan
-Torkkelin linna kovemmatkin kestänyt, hoki hän itselleen, onhan hän
-itse tuimemmassakin tulessa ollut, kaikkihan on nyt hyvin varustettua,
--- tulkoon marski äärille, kyntensä hän poltta...! Mutta näin
-kehuessaan luki Krister samaan aikaan miestensä kasvoista jotain kylmää
-aavistusta ja tunsi sitä omassa povessaankin.
-
-Kaiken lisäksi tuli sitten pieni harmin sattuma.
-
-Pääsiäisyönä vietettiin Kristuksen ruumiin juhlaa linnan kirkossa,
-johon koko linnanväki, vapaat ja vangitkin, oli keräytynyt. Linnanherra
-oli täydessä ritariloistossaan, poikineen ja naisineen, saapunut
-yömessuun. Hän oli polvistunut Neitsyt Maarian seinäkaapin eteen, jossa
-pyhä kuva säilytettiin, mutta jonka puuleikkauksilla ja maalauksilla
-rikkaasti koristetut ovet vielä olivat suljetut. Tuolla kuvalla oli
-ihmeitätekevä voima: sen kerrottiin linnan ratkaisevina hetkinä
-valauttavan silmästään kirkkaan kyyneleen linnan ja sen haltijan onnen
-puolesta. Sydänyön hetkellä piti nyt linnanpapin avata nuo kauniit ovet
-ja paljastaa kallis kuva koko kirkkorahvaan nähtäväksi, ja sitä hetkeä
-kirkossa äänettömänä odotettiin, miehet oikealla, naiset vasemmalla.
-Valahtaako kyynel jumalanäidin silmästä, lentääkö pyhä henki kyyhkysenä
-läpi kirkon...? Messun sävelet olivat juuri kuorosta vaienneet, eikä
-kuulunut yön hiljaisuudessa muuta kuin etäinen läppäys harmaidenveljien
-luostarista, kaukaa kaupungin takaa.
-
-Silloin äkkiä katkaisi kumea rymähdys äänettömyyden. Se kuului
-viereisestä linnansalista, vaakunasalista, josta Krister äsken oli
-kirkkoon astunut. Moninkertaisena uusiutui kaiku tyhjissä, pimeissä
-holvihuoneissa, jopa itse kirkossakin vahakynttilät vavahtivat. Pappi
-kaikkosi peljästyneenä pyhänkuvan luota, ja polvistuneet hyppäsivät
-seisoalleen keskellä rukoustaan, -- kaikkien katseet kääntyivät
-kauhuissaan sille ovelle päin, joka johti suureen vaakunasaliin.
-
-Vasta tuokion kuluttua uskalsivat huovit tuohukset kädessä mennä
-katsomaan, mikä siellä oli kolissut linnanherran autiossa salissa.
-Ensiksi he eivät mitään nähneet, mutta sitten he huomasivat liehuvain
-tulien valossa, että peräseinän lattialla oli outo kasa: siellä
-makasi Krister Niilonpojan vaakunakilpi hänen kultakirjaillun
-drotsetin-pukunsa puoleksi peittämänä; vanha haarniska oli auki
-lattialla ja kypärä oli vierinyt nurkkaan. Irtautunut oli seinästä se
-rautainen väkinaula, josta tuo raskas vaakunakilpi oli riippunut, se
-oli romahtanut maahan ja silpaissut mennessään Kristerin juhla-asunkin,
--- siitä se jyrinä, joka kalpean pelon oli ajanut kirkkoyleisöön.
-
-Krister-herra kiirehti vielä samana yönä naulauttamaan kilpensä
-paikoilleen, ja syyksi jykeän väkinastan irtautumiseen selittivät
-herroista toiset sen, että vaakunasalin muurit olivat kovasta
-lämmityksestä liiaksi kuivuneet, toiset taas arvelivat, että joku oli
-varmaankin pimeänpäässä kilpeen koskenut. Mutta niitä selityksiä ei
-kukaan uskonut. Tämä roiskaus käsitettiin enteeksi ja varoitukseksi,
-huonoksi enteeksi linnanherralle, jonka kilven ei enää kauan uskottu
-Viipurin vaakunasalissa riippuvan. Tieto tuosta Neitsyt Maarian oudosta
-ilmestyksestä levisi salaman nopeudella kaupunkiin ja kyliin ja
-kaikkialla ihmiset ristivät silmänsä ja sanoivat:
-
--- Viipurin linnan antaa jumalanäiti nyt toisiin käsiin.
-
--- Hän on hylännyt Vaasan suvun!
-
-Eikä Krister-herra kaikella ankaruudellaan saanut sitä käsitystä
-taikauskoisen rahvaan mielestä lähtemään.
-
-Ja ikäänkuin vastauksena tuohon enteeseen rupesi Viipuriin heti
-pääsiäisen jälkeen saapumaan hälyyttävä viesti toisensa perästä.
-Huhtikuun puolivälissä tuli tieto, että Eerikki Akselinpoika oli jo
-talvikelillä lähtenyt suuren sotajoukon kanssa kulkemaan itäänpäin
-Turusta, jossa marski itse kuului vain avovettä odottavan laivoihinsa
-noustakseen. Ja Suomenlahdelta, jossa jäät usein pysyivät kauas
-toukokuulle, olivat pitkät suvituulet jo huhtikuun lopulla ajaneet
-meren auki. Ratkaisun hetki läheni.
-
-Krister-herra jakeli vinhasti määräyksiään takkatulensa äärestä -- alas
-pihalle hän ei enää laskeutunut -- ja sieltä piteli hän terästahtonsa
-voimalla edelleen kaikkia alustalaisiaan kovan kurin ja työn pihdeissä.
-Pikipatoja oli jo kannettava muurin laelle, siellä tarvittaessa
-kuumennettaviksi hyökkääjäin varalle. Saksasta tuodut tuliluikut oli
-pystytettävä tornien aukkoihin, kaikki oli valmistettava pitkänkin
-piirityksen varalta.
-
-Jo saapuikin sanoma, että Eerikki Akselinpoika sotaväkineen majaili
-Virolahdella. Saapui toinen, että hän sieltäkin oli jo liikkeelle
-lähtenyt, -- saattoi ehkä päivän parin perästä ehtiä linnan alle ja
-majoittua latokartanon rakennuksiin.
-
--- Ne rakennukset on poltettava sieltä pois, siellä jäivät varustukset
-liian heikoiksi, -- niin komensi Krister pojalleen Juhanalle, joka
-hänelle tämän viimeisen pikaviestin toi.
-
-Ja ukon ennestään kiihtynyt toiminta-into leimahti nyt kuumimpaan
-liekkiinsä. Hän kutsutti heti linnanvoudin puheilleen ja kysyi tältä:
-
--- Kuinka pitkäksi ajaksi on meillä nyt muonaa linnassa, jos vihollinen
-estää laivojamme linnaan pääsemästä?
-
--- On hyvin kolmeksi kuukaudeksi, jos linnassa on sen nykyinen väki,
-vastasi Degen.
-
--- Mutta linnassa ei saa olla nykyistä määrää väkeä, urahti ukko
-kipakasti. -- Linnan täytyy kestää kuusi kuukautta, seitsemän, uuteen
-jääntuloon asti, ja siksi on naiset ja lapset vietävä linnasta pois
-juuri tällä hetkellä!
-
-Linnanvouti pudisteli päätään, lähtiessään tätä käskyä viemään
-linnueelle, jonka mieltä hän tiesi sen taas kovasti sapettavan. Sillä
-huoveista olivat useimmat naineita miehiä, ja kuka elätti heidän
-turvattomat perheensä, kun ne linnasta pois lähetettiin.
-
-Mutta Kristerin käsky oli ehdoton. Hän seisoi hetkisen hirsituleen
-tuijottaen ja pyörähti sitten äkkiä poikansa puoleen, käyden tätä
-tarkasti silmiin katsomaan... Kuusi kuukautta oli hän sanonut,
-seitsemän, mutta hän epäili sitä itsekin, ja hän tahtoi tutkia,
-epäilikö poikakin... Niin, epäilystä oli nuoren Juhanankin silmässä, ja
-siitä ukko taas tuliseksi ärtyi.
-
--- Epäilykselle ei saa antaa tilaa, huusi hän, rautaisina meidän täytyy
-seistä... Ei, Kaarlo kuomaseni, tähän Viipurin linnaan sinun kompastua
-täytyy! Luulet korkeallekin lentäväsi, mutta muista, Tarpeian kallio
-oli ennenkin aivan lähellä Kapitooliumia, -- ja se kallio olen nyt
-minä!
-
-Degen palasi annettua käskyä toimittamasta, ja hänelle nyt linnanherra
-kumealla äänellä puhui:
-
--- Mitä muita tarpeettomia suita meillä vielä on linnassa, niistä
-kaikista on eroon päästävä!
-
--- On linnassa kahdeksan vankia, vastasi vouti, -- mutta niitä voimme
-piirityksen aikanakin työhön käyttää.
-
--- Ei, niihin ei ole piiritysaikana luottamista, ne on poistettava.
-
--- Laskemmeko heidät siis menemään! kysyi vouti.
-
--- Menemään! -- viipottaako päätäsi, vouti, vangitko menemään, suoraan
-vihollisten puolelle!
-
--- Mitenkä siis?
-
--- Mitenkä, -- onhan meillä hirsipuu!
-
-Kavahtaen vetäytyi jäykkä linnanvouti, jolla kumminkin oli kansan
-kesken "kovasydämen" nimi, hän kun arkailematta aina täytti herransa
-kovimmatkin käskyt, nyt askeleen taapäin. Eikä hän kotvaan aikaan
-mitään puhunut. Krister näki hänenkin epäilevän ja kivahti:
-
--- No, mitä viivyt?
-
-Vakavana astui silloin tasatuumainen vouti herransa eteen ja virkkoi:
-
--- Vankien joukossa on karanneita huoveja ja rääveliläisiä pettureita,
--- heidät hirtettäköön! Mutta siellä on neljä sydänmaan talonpoikaa,
-jotka ovat vain tulleet valittamaan taloudellisista huolistaan...
-
-Krister katkaisi kiivaasti voudin sanat:
-
--- He ovat Bonden kätyreitä, heillä on kyllä hyvä halu karata marskin
-luo, mutta he eivät pääse... -- Ja kun vanha vouti yhä seisoi
-liikahtamatta paikoillaan, jatkoi Krister, hilliten vielä sen kiukun,
-joka hänen silmästään jo leimahti, kääntyneenä Juhana-poikansa puoleen:
-
--- Vanhuuttaan rupesi Björn-Karhu meltomieliseksi, käy sinä Juhana ja
-toimita tuo asia!
-
-Mutta nuori ritari, joka allapäin oli isänsä käskyä kuunnellut, nosti
-nyt surumielisenä päänsä ja vastasi:
-
--- En voi, isä. Tunnen talonpojat, he eivät ole hirsipuuta ansainneet.
-
--- Mitä tämä on...?
-
-Hetkisen muljottivat Krister Niilonpojan silmät liikkumattomina,
-ikäänkuin hän ei olisi ollenkaan ymmärtänyt, että hänen, Krister
-Niilonpojan, käskyjä vastustettiin Viipurin linnassa. Mutta vähitellen
-kohosivat veret hänen päähänsä, ne tuntuivat puristavan umpeen hänen
-kurkkunsa, joten häneltä melkein karjahtamalla lähti ääni:
-
--- Tottelemattomuutta, kapinanhenkeäkö tällä hetkellä linnanherraa
-vastaan! Vai niin, sanojani ei enää totella, eikö minulla ole enää
-käskijävaltaa Viipurin linnassa...? Mutta minä näytän että on, --
-heitukka, kutsu teloittaja tänne!
-
-Mutta ovella seisovan soturin kääntyessä verkalleen ja haluttomasti
-saamaansa käskyä viemään astui nuori Juhana isänsä luo ja vielä
-pysähtyi ovinihtikin kuulemaan, kun ritari puhui:
-
--- Isä, älä jännitä jousta liiaksi, älä anna käskyä, joka ehkä vastaasi
-nostaa sen tyytymättömyyden hengen, jota jo on linnassa olemassa...
-
--- Uhkailetko?
-
-Ankara herra tunsi, että hänen poikansa puhui totta, että
-tyytymättömyyden kipinä minä hetkenä tahansa saattoi linnassa liekkiin
-leimahtaa. Mutta hän julmistui nyt pojalleen juuri sitä enemmän, kun
-hän ei tuota tahtonut todeksi myöntää. Hän vaati, niinkuin aina
-ennenkin, että häntä, ja yksin häntä, oli toteltava, käskipä hän mitä
-tahansa. Ituunsa hän nyt senvuoksi tahtoi uppiniskaisuuden tappaa ja
-osoittaa linnalle, ettei hän armahda omaa poikaansakaan, jos tämä häntä
-vastustaa...
-
-Vanha ritari sivalsi miekan huotrastaan ja kohotti kiiltävän
-aseensa, sen niskoittelevaan poikaansa survaistakseen. Jo hän oli
-iskemäisillään, kun hän vielä kerran katsahti nuoren Juhanan kasvoihin:
-niistä olivat poistuneet heleät veret, ne olivat kalpeat, surumieliset,
-mutta ne eivät anteeksi pyytäneet. Silloin katkesi hänen oma katseensa,
-jännittynyt käsivarsi hervahti ... hän tapaili henkeä, veri oli taas
-tunkeutunut päähän. Ja yhtäkkiä tapasi ukon taas hänen vanha
-kohtauksensa, koristen rupesi rinta rykimään, vanhus peräytyi ja
-lutistui kuin vyyhti takaisin nojatuoliinsa, miekan pudotessa
-kilajavalla valituksella alas permantoon.
-
-Degen-vouti ja Juhana kiirehtivät linnanherraa tukemaan, että hengitys
-kulkemaan pääsisi, ja lähettivät heti ovinihdin suoneniskijää hakemaan,
-mutta se oli jo myöhäistä. Äkillinen yskänkohtaus, joka ei nyt
-ollutkaan päässyt rinnasta esille, sulki hengen... Ukko aukoi suutaan,
-koetti päätään kohottaa, mutta tuokion kuluttua hänen päänsä
-retkahtikin hervotonna alas nojatuolin reunapuuta vastaan.
-
-Krister Niilonpoika oli kuollut. Neuvottomina, hätääntyneinä seisoivat
-hänen poikansa ja Degen-vouti jäykistyvän ruumiin vieressä, kun hetken
-kuluttua suoneniskijä ja Niilo Kristerinpoika ja muuta linnanväkeä
-vaakunasaliin riensi.
-
-Krister Niilonpoika on kuollut, -- se sanoma levisi samalla hetkellä
-yli koko linnan ja sen työmaiden, synnyttäen kaikkialla hämmästystä,
-säpsähdystä, huolta. Kysymyksiä se viesti viritti monenlaisia, mutta
-surua tai kaipausta ei missään, -- helpotuksen huokaus vain pääsi
-kaikkien rinnasta. Vahti, joka kuuritornin portilla seisoi, katsoi
-sanantuojaa tutkivasti, iski sitten silmää ja vihelsi tuokion kuluttua
-hilpeän sävelen, jommoista ei vuosikausiin oltu Torkkelin linnassa
-kuultu. Ja hän kertoi sen uutisen ilosanomana kaikille, jotka portista
-kulkivat. Mielistä ikäänkuin laukesi pitkäaikainen jännitys ja putosi
-raskas painajainen. Mitä nyt oli tuleva, sitä ei kukaan kysynyt, sillä
-tulipa mitä tahansa, poissa oli kaikissa tapauksissa se synkkä varjo,
-jonka ärtyisän äijän olemus oli ympäristöönsä heittänyt!
-
-Hetken kuluttua soivat kuolinkellot sekä linnan että kaupungin
-kirkoissa, ja alttarien ääressä luettiin yksivakaisia sielumessuja.
-Mutta kadunnurkissa ja tiskipöytäin ylitse puristivat porvarit
-toistensa kättä, virkkoen:
-
--- Kuule, miten kilkkavat kellot!
-
--- Eivät kilka kuin surunkellot. Mutta rauha hänen levottomalle
-hengelleen!
-
-Ja kun maalaiset viimeisiä talvikelin jätteitä myöten ajoivat
-Karjaportista ulos, niin he tullin takana sivalsivat virkkuaan vitsalla
-ja hihkaisivat metsänrinnassa.
-
-Mutta Viipurin linnan sisäpihalla, tallin luona, seisoivat lapiot
-kädessään Kristerin talonpoikaisvangit, luoden katvepaikoilta pois
-jääiljankoa, ja vain harvakseen, hiljaisella äänellä he sanan
-vaihtoivat. Mutta kun Tapani tuli tallista, asettui hän kahareisin
-lapiomiesten eteen seisoman ja sanoi:
-
--- Jos linnanherra vielä näihin aikoihin eläisi, niin olisi teidän
-kaikkien niska muuatta tuumaa pitempi.
-
-Tapani oli näet jo kuullut ovinihdiltä syyn vaakunasalissa
-tapahtuneeseen riitaan ja ukon kiihtymykseen, ja kertoi siitä nyt
-vangeille, joiden selkäpiitä kylmät väreet karmivat.
-
--- Mutta tulipa toinen tuomari väliin, virkkoi vakavana Pouta-Paavo. Ja
-Sipi lisäsi:
-
--- Niin, se oli Jumalan tuomio!
-
-Ja tämä Sipin sana kulki tallista tupaan ja tuvasta turulle ja kaikkien
-mielissä se uskovan vastakaiun löysi. Jumalanäiti se näin rankaisi
-julmurin syntisen aikeen; olihan Pyhä Neitsyt jo pääsiäisyönä
-Krister-herraa uhmailustaan varottanut, mutta tämä ei ollut sitä
-totellut. Ja Viipurin linnakirkon Maaria-neitsyen puisen veistokuvan
-ihmeitätekevään voimaan uskoi kansa siitä päivästä pitäen entistään
-kiinteämmin. --
-
-Seuraavana aamuna -- se päivä oli viimeinen huhtikuuta -- keskustelivat
-Viipurin linnan pihalla Kristerin vangit työnsä lomassa siitä, mihin
-heidän nyt olisi ryhdyttävä. Yhdessä oli vältetty kuoleman vaara,
-yhdessä he nyt aikoivat joko pakoon luikkia, -- ja se olikin jo varsin
-helppoa, -- tai odottaa Kaarlo Knuutinpojan tuloa Viipuriin. Kumpi oli
-tehtävä? Silloin ratsasti pihaan täyttä neliä eräs Kristerin huoveja ja
-huusi viskautuessaan alas vaahtoavan hevosensa selästä:
-
--- Eerikki Akselinpojan joukot ovat neljän tunnin matkan päässä
-Viipurista, ennen iltaa ne ovat täällä.
-
-Ja hän kiirehti viemään sitä viestiä linnan huoneisiin, joissa
-Krister-vainajan pojat juuri voudin kanssa neuvottelua pitivät. Hetken
-kuluttua laskeusivat nämät ritarit kaikki kolme Olavintornista alas ja
-vanhan linnanvoudin Björn Degenin ratsua käytiin kiireesti satuloimaan,
--- viisi ratsumiestä komensi hän mukaansa. Hän aikoi -- niin tiesi jo
-linnanväki -- ratsastaa Eerikki Akselinpoikaa vastaan ilmoittamaan,
-että Krister Niilonpoika Vaasa on kuollut ja että hänen poikansa
-aikovat, kuninkaan määräystä totellen, pyhän Valpurin päivänä luovuttaa
-Viipurin linnan Kaarlo Knuutinpoika Bondelle.
-
--- Huomiseen viipyköön Eerikki-ritari, silloin hän vastarinnatta saa
-linnan avaimet, silloin olemme me jo täältä poissa, -- niin virkkoi
-lähtevälle voudille vakavana synkkämielinen Niilo Kristerinpoika.
-
--- Se on siis varma päätöksenne, -- isänne ei olisi siihen koskaan
-suostunut, muistutti melkein varoittaen Degen-herra, vaikka hän kyllä
-nähtävästi oli asiallisesti samaa mieltä.
-
--- Sen tiedämme, -- hänellä oli vanha valtakirja tähän linnaan, hän
-puolusti ikimuistoista oikeuttaan. Mutta meille ei ole tätä linnaa
-läänitetty, siksi emme tahdo uhmalla taisteluun käydä.
-
-Niin virkahti hiukan alakuloisena Niilo-ritari, mutta hänen nuorempi
-veljensä lisäsi reippaasti ja päättäväisesti:
-
--- Ja me lähdemmekin kaipauksetta tästä linnasta, Degen, nuoruutemme
-täällä ei ole ollut iloinen. Onneksi meille on meri näin aikaisin
-auennut, me purjehdimme pois iloisempiin maihin!
-
-Sanaa puhumatta viskausi silloin vanha vouti satulaan, puristi
-sieltä vielä nuorukaisten kättä, ja ratsasti pois miehineen.
-Talonpoikaisvangit näkivät linnan huovien toisilleen iloisesti silmää
-iskevän, ja heillä itsellään oli samalla päätöksensä valmis: he
-odottavat Viipurissa vielä marskin tuloa, hän saapuu sinne kohta.
-
-Kävellessään myöhemmin päivällä kuuriportin luo näkivät he Krister
-Niilonpojan suurta purjelaivaa kiinnitettävän kaupunkiin vievän sillan
-varrelle, portin luo. Ja samaan aikaan rupesivat linnan miehet siihen
-kantamaan Krister Niilonpojalle kuuluvia tavaroita, arkkuja, aseita,
-muonaa ja vaatteita. Sillalle ja salmen rannalle keräytyi tiheä joukko
-uteliaita kaupunkilaisia sitä lähtötouhua katsomaan ja linnan joutoväki
-seisoskeli vartiotornin jalustalla ja sen viereisellä muurilla ääneti
-seuraten tuota miehistön äänetöntä toimitusta.
-
-Niin kului päivä iltaan ja yhä lastasivat linnan huovit laivaan
-Krister-vainajan tavaroita, -- paljon niitä olikin kertynyt
-kahdenkymmenen vuoden aikana. Ilta oli harmaja ja hämärä, melkein
-syksyisen kolkko. Pilvinen taivas kuvastui tummaan veteen, jossa vielä
-mustuneita jäätelejä kuin aaveita uiskenteli ja jonka kylmiä laineita
-merituuli läikytti. Silloin kuului sillalle linnasta päin hienoista
-hyminää, ja kaikki muurilla olijat kääntyivät sinne pihalle
-katselemaan. Sieltä kannettiin itseään linnanherraa nyt pois
-Olavintornista, ja avopäin pysähtyivät pihallaolijat kaikki saattueen
-reunalle, kun se verkalleen laskeusi portille päin.
-
-Etumaisena astui joukko harmaavelimunkkeja, vaipan huppu pään ja
-kasvojen yli vedettynä. He kävelivät hitaasti, kaksi miestä rivissä,
-kantaen käsissään pitkiä vahakynttilöitä, joiden liekit tuulessa
-lepattivat, ja surunvoittoista, yksitoikkoista, talttunutta hautavirttä
-he astuessaan hyräilivät. Heidän jäljessään kulkivat Kristerin
-vanhimmat vartijanihdit, kantaen hänen suurta, raskasta, tammista
-vaakunakilpeään, hänen ritarihaarniskaansa, kypäriänsä ja
-miekkaansa. Mutta linnanpappi, joka lähinnä arkkua kulki, heilutti
-suitsutusastiaansa verkalleen, surunvoittoisesti, ikäänkuin kaihoten ja
-kainostellen. Itse arkkua kantoivat huovit, jotka olivat miekkansa
-vyöltään riisuneet, ja arkun perässä astuivat sitten rinnakkain,
-paljainpäin, vainajan pojat, katseet maahan luotuina, sekä heidän
-huntupeittoiset naisensa, -- useampia ei...
-
-Kenenkään silmässä ei kyyneltä näkynyt eikä hiiskahdustakaan kuulunut
-monisataisesta ihmisjoukosta, kun arkkua pohjoisesta linnanportista
-ulos sillalle kannettiin. Vasta kun se oli laivaan nostettu ja huovit
-sen siellä hautaliinoilla laskivat syvään ruumaan, vasta silloin kuului
-hiljainen kuiske kansan joukosta. Siellä virkettiin:
-
--- Siinä menee nyt mahtava Krister Niilonpoika, -- päivän noustessa
-nostetaan jo purjeet!
-
--- Hänet kuulutaan vietävän Vaasa-suvun hautakammioon Tukholmaan.
-
--- Rauha hänen hengelleen!
-
-Rauhaa vainajan levottomalle hengelle munkitkin vielä laivan kannella
-hiljaa hyräilivät, ja lepattava liekki heidän vahakynttilöistään
-kuvastui alas tummiin vesiin, jossa sitä aalto särki ja velloi. Mutta
-pian ruuman luukut suljettiin, tulet sammuivat, ja väkijoukko sillalta
-läksi verkalleen painumaan kaupunkiin päin.
-
-Tämän väkijoukon mukana kävelivät kaupunkiin nyt Krister-vainajan
-talonpoikaisvangitkin, jotka tuota hiljaista surutoimitusta olivat
-kuuritornin viereiseltä muurilta katselleet. Kukaan ei heitä enää
-pidättänyt, vahtisoturikin oli heille kättä pistänyt ja sanonut:
-menkää! He kävelivät Hepo-Kaaperin vieressä taas hänen tupaansa
-suola-aittain luo odottamaan Kaarlo Knuutinpoikaa, jonka tiedettiin
-viikon perästä laivastollaan saapuvan Viipuriin. Ja siinä sillalla
-astellessaan virkahti Savon mies silloin vielä vakavana vakavalle
-Hämeen miehelle:
-
--- Eipä tainnut ylväs Krister-herra koskaan uskoa, että hänelle tällä
-tavalla tulisi lähtö Viipurin linnasta.
-
--- Eipä tainnut, vastasi hämäläinen. -- Toista ukko tarkoitti
-uhmaillessaan, että elävänä hän ei lähde koskaan linnastaan ja ettei
-hän koskaan sitä toiselle jätä.
-
-Vieressä kulkeva Kaaperi lisäsi:
-
--- Se oli nyt Jumalan tuomio!
-
-
-
-
-XIV. KAARLO KNUUTINPOIKA SAAPUU VIIPURIIN.
-
-
-Olavintornissa vahtina kulkeva vartia oudosteli eräänä toukokuun aamuna
-omia silmiään, katsellessaan linnan alla ja ympärillä leveneviä selkiä
-ja hienosti vihannoivia metsämaita. Hänestä eivät nuo selät olleet
-koskaan olleet niin suuret kuin nyt, hänestä oli nyt tornista katsoen
-joka taholla entistään paljon enemmän, paljon laajemmalta metsiä ja
-mäkiä, -- näkihän hän tuolta salojen takaa järvensilmiä ja kunnaita,
-joita hän ei ollut koskaan ennen huomannut. Mistä ne olivat sinne
-tulleet, sitä ei vartia ymmärtänyt, sillä hän ei tullut ajatelleeksi,
-että tuo raikas toukokuun aamu oli niin harvinaisen kirkas ja tuo
-keväinen ilma niin läpikuultava, että se kantoi katseen tavallista
-kauemmas.
-
- -- Hoi vartia, eikö sinulla ole jo asiaa puhaltaa torveesi? kuului
-yhtäkkiä miehevä ääni kysyvän linnan alemmalta parvekkeelta.
-
--- Ei, ei näy vielä mereltä purjeita, huusi vartia vastaan, merelle
-silmäillen.
-
-Ne purjeet olisivat nyt kyllä kaukaakin näkyneet, jos niitä siellä vain
-olisi ollut. Vartialla oli näinä päivinä erityisenä tehtävänä
-tarkastaa, milloin marski Kaarlo Knuutinpojan laivasto, joka oli
-Turusta matkalla, saapuu Viipurin edustalle, jotta linnassa ja
-kaupungissa ajoissa tiedetään vastaanottajaiset valmistaa. Ja tuo mies,
-joka häneltä sitä taas kyseli, se oli ritari Eerikki Akselinpoika Tott,
-marskin ystävä ja hänen maaväkensä päällikkö, joka jo toista viikkoa
-oli Viipurin linnassa majaillut ja nyt kärsimätönnä sinne herraansa
-odotteli.
-
-Pyhän Valpurin päivänä oli Tott, sopimuksen mukaisesti, marssinut
-joukkoineen Viipurin linnaan, jonka avaimet vanha Degen-vouti häntä
-vastaan sillalle toi, -- täyspurjeinen laiva oli silloin juuri
-kuljettanut entistä linnanherra-vainajaa ulos Uuraan salmesta. Samana
-päivänä oli Eerikki-ritari kiinnittänyt Kaarlo Knuutinpojan vaakunan
-vahtitornin portin päälle ja kiirehtinyt panemaan linnaa auttavaan
-kuntoon isäntänsä ja hänen perheensä varalle.
-
-Laivasto viipyi -- tuulet olivat nyt keväällä huonot Suomenlahdella --
-ja siksi Olavintornin vartian niin monesti päivässä täytyi huutaa alas
-utelevalle ritarille: Ei näy vielä purjeita.
-
-Mutta liian kauaksi unehtui Olavintornin vahti sittenkin tänä aamuna
-silmäilemään noita mantereen puoleiselta taivaanrannalta siintäviä
-kaukaisia, uusia vesiä, -- kun hän sieltä vihdoin taas kääntyi merelle
-päin, niin jo tulikin hänelle kiire vaskitorveensa tarttua. Sillä
-siinäpä oli salmen suussa pullea, valkoinen raakapurje ... oli toinen
-ja kolmas, ne kasvoivat siihen nopeasti ikäänkuin merestä...
-
-Vilkkaan liikkeen synnytti se törähdys heti niin hyvin linnan pihoilla
-ja silloilla kuin sen viereisessä kaupungissakin. Eerikki-ritari oli
-samassa tuokiossa jalkeilla, jaellen joka taholle käskyjään, ja hetken
-perästä jo vallitorneihin ja muurinkulmauksiin juhlalippuja
-pystytettiin, tallipihalla suittiin kiiltäviksi ratsuja ja
-siltakaiteelle levitettiin punaisia raanuja. Ritari itse kiirehti jo
-kaupungin puolelle, jonne laivain piti laskea, mutta vielä sinne
-lähtiessään muistutti hän huoveilleen:
-
--- Kun laivat laskevat satamaan, silloin te laukaiskaa peräkkäin kaikki
-nuo tuliluikut, jotka Krister-herra on linnaan Kaarlo Knuutinpojan
-vastaanottajaisiksi hankkinut, -- juuri hänelle niiden pitääkin nyt
-komeasti soida!
-
-Kaupungissakin olivat pormestarit ja raatiherrat kovassa puuhassa
-pukeakseen punaisilla veroilla ja vihreillä vesoilla juhla-asuun sen
-rantakadun, jota myöten uuden linnanherran tuli saareensa ajaa.
-Hansa-saksojen rannalla olevat rihkamakaupat suljettiin, ja kirjavissa,
-helakanvärisissä, ihonmukaisissa pukimissaan ja suippokärkisissä
-kengissään kerääntyivät porvarit perheineen rantalaiturille, saapuvia
-aluksia odottamaan. Siihen kertyivät vähitellen kaikki Viipurin
-asukkaat, ylhäiset ja alhaiset, saksalaiset ja suomalaiset, kertyivätpä
-sinne kaikki kaupungissa olevat majamiehetkin -- koko ranta oli pian
-kirjavanaan uteliasta väkeä.
-
-Jo paukahtivat Kristerin tykit linnan valleilta, ja ankkuriin
-laskeneista laivoista läksivät nopeat venheet rantaan soutamaan.
-Ensimmäisenä saapui korkeasta johtajalaivasta marski itse perheineen
-laiturille, jonka reunalla kaupungin vanha pormestari, tummanpunaiseen
-virkaviittaansa ja neliskulmaiseen laakalakkiinsa pukeutuneena, hänelle
-saksankielisen tervehdyspuheen saneli. Siellä kilpailivat molempain
-luostarien päälliköt, mustain pitkänkalvakka priori ja harmajain
-paksunpullea guardiaani, sorvaillessaan latinalaisia tervehdyssanoja
-uudelle linnanherralle, joka samalla kielellä ja yhtä sorvatulla
-kohteliaisuudella heille vastasi. Mutta sysäten syrjään hengen miehet
-tunkeusi pian laiturin reunalle vanha linnanvouti Björn Degen, joka oli
-liian hartaasti Krister Niilonpoikaa palvellut ja senvuoksi hiukan
-levotonna vanhan linnanväen puolesta riensi uudelta herralta suopeata
-suosiota anomaan.
-
--- Vanhat unhotetaan ja uutta aikaa ajatellaan nyt eteenpäin Viipurin
-linnassa! vastasi marski voudille, häntä ystävällisesti taputtaen. Ja
-kun hän näki voutivanhuksen takana hänen nuoren, kukoistavan tyttären
-punastuneena ja lapsekkaan iloisena polviaan notkistavan, niin jo
-valtasi marskin vallaton hilpeys. Hän nosti tuossa tuokiossa
-voimakkailla käsivarsillaan koholle tuon hennon immen ja suuteli
-kaikkien nähden hänen kukkivia poskiaan, virkkaen vilpittömällä,
-sydämestä lähtevällä ilolla:
-
--- Näin minä Viipuriani tervehdin!
-
-Silloin kävi hurmaantunut huumaus koko väkijoukon läpi. Ja vaikka ehkä
-laiturin monet muut hienohelmat kadehtivat pienen Kaarinan onnea, niin
-yhtyivät hekin kaikki siihen yleiseen, iloiseen, välittömään
-riemuhuutoon, joka nyt koko rannalta marskia vastaan kajahti.
-
-Jo ensi näkemällään oli komea, leikkisä marski siten kaikkien
-viipurilaisten sydämet valloittanut. Liian yksitoikkoisen harmajaa ja
-synkänvakavaa olikin ollut nyt päättynyt aika Viipurissa Krister
-Niilonpojan ankaran komennon alla. Sen ajan nuoriso ei varsinkaan ollut
-tiennyt mitään niistä iloista, jotka sen iälle luonnostaan kuuluvat,
-naisia linnassa tuskin oli huomattu ollenkaan, he olivat siellä saaneet
-kuin häkissä kalveta käsitöittensä ääressä. Sen raskaan lumouksen
-taittoi marski heti, ja siksi hehkui nyt toivokkaana, innokkaana häntä
-vastaanottamaan saapuneiden nuorten ritarien mieli, siksi kukki uuden
-toivon puna nyt nuorten neitosten poskilla.
-
-Mutta ylempää rannasta, ratsujen luota, jossa Eerikki Akselinpoika
-turhaan oli odottanut marskia satulaan nousemaan, pujottelihe hän
-vihdoin malttamattomana porvarien ja aatelisten hääriväin joukkojen
-lävitse laiturille, iski ystäväänsä olalle ja huudahti:
-
--- Terve, Kaarlo, karjalaiseen valtakuntaasi, sitä ei meidän edes
-valloittaakaan tarvinnut!
-
--- Tiedän, Eerikki, sivuutimme Kristerin ruumisarkun merellä.
-
--- Kerrankin ymmärsi ukko väistyä oikeaan aikaan ja lopullisesti. Ja
-sinun retkiäsi seuraa aina onni! Uusi linnasi odottaa sinua -- tule,
-nouse satulaan!
-
-Uljaan näköinen oli marski ratsastaessaan nyt kiiltokypäräisen
-seurueensa keskellä, päätään pitempänä kaikkia muita, linnaan päin.
-Merituuli ja kevätahava oli ruskeaksi paahtanut nuo hienopiirteiset
-kasvot, jotka hän yleisölle paljasti nostaessaan tervehdykseksi
-sulkareunaista hattuaan, -- hän näytti tosiaankin nuoruuden ja
-miehevyyden perikuvalta. Mutta uljas oli hänen seurueensakin. Aivan
-hämmästyneinä katselivat etenkin sydänmaan talonpojat, jotka hekin
-olivat Hepo-Kaaperin tuvasta rientäneet ulos uutta linnanherraa
-tervehtimään, tuota moninaista komeutta: loistavia kilpiä ja värikkäitä
-viirinauhoja, liehuvia lippuja ja tuulessa heiluvia töyhtöjä.
-
-He olivat, yhdessä kaikki Savon ja Hämeen talonpoikaislähettiläät,
-asettuneet juhlasaattuetta katsomaan sillan korvaan sille törmälle,
-josta Lauri ja Sipi ensi kerran olivat Viipurin linnaa ihmetelleet.
-Harvakseen he siinä sanasen vaihtoivat, torvien pauhu esti heitä
-pitempään puhumasta. Mutta kun saattueen pää soittajineen oli jo
-ehtinyt sillalle, jossa linnan rummut saapuvia tervehtivät ja jossa
-linnan pappi tarjosi Kaarlo Knuutinpojalle suolaa ja leipää, silloin
-viittasi yhtäkkiä Lauri sormellaan kahta saattueessa rinnakkain ajavaa
-ratsumiestä ja huudahti:
-
--- Katso, Sipi, katso sinäkin, eikö ole tuo laitimmainen ratsumies
-minun kasvinveljeni, Karmalan entinen Heino? Ja hänen vieressään ajaja,
-katso...!
-
-Vanha talonpoika varjosti silmiänsä kämmenellään, ja todeksi hän sen
-näki. Siinä ratsasti Karmalan hento Heino-poika remseänä rotevampain
-ratsumiesten joukossa, taputellen rauhoittavasti kämmenellään
-hevostaan, joka näytti hiukan arastelevan siltapalkkien pauketta.
-
--- On kautta pyhän Yrjänän, ja hänen rinnallaan ajaja ei ole kukaan muu
-kuin Tuiran Vilppu, ilmielävänä kuin minä tässä. Katso, jo Vilppu
-meidät keksiikin, katso, jo suu hymyyn kääntyy ... nyt hän Heinoa
-reidestä nykäisee...!
-
--- Mutta pyöriipä, pyöriipä Heinon silmä, hän ei nähtävästi ymmärrä,
-miten me täällä olemme. Mutta Vilppu näkyy ymmärtävän, se hirtehinen
-arvaa meidän tänne kiikkiin jääneen, katsos, miten hän melkein ilkkuen
-meille silmää iskee, se veitikka!
-
-Saattue kulki ohi, ja sanattomina jäivät nyt Sysikorven miehet siihen
-vastakkain ihmettelemään, miten nuo heidän molemmat seikkailevat
-tuttavansa, joiden kohtalosta he omain vastoinkäymistensä ohessa olivat
-usein huolestuneina keskustelleet, nyt tuossa ajoivat Kaarlo
-Knuutinpojan komeassa juhlasaattueessa, hänen asemiehinään. Missä he
-olivat toisensa löytäneet, mitä olikaan siellä maailman rannalla
-tapahtunut, sillaikaa kuin korven miehet talvikauden olivat raataneet
-Viipurin linnan varustustöissä? Olihan Heino-parkaa odottava kohtalo
-hänen malttamattoman kolttosensa jälkeen Turun tuomiokirkossa ollut
-hyvinkin uhkaava. Ja Vilpun oli Lauri itse yösateessa viime syksynä
-soutanut kurjassa tilassa vieraaseen laivaan, -- miten olivat he
-pälkähästään pelastuneet ja taas kunnian kukkuloille kiivenneet?
-
-Sitä kyselivät Sysikorven miehet turhaan toisiltaan ja juhlasaattueen
-painuttua linnaan päättivät, hekin sinne lähteä tuttaviaan tapaamaan.
-Mutta siellä linnanpihalla oli nyt sekava mylläkkä ja hälinä. Siellä
-miehet huutelivat, kiroilivat ja nauroivat, uudet tulokkaat kun eivät
-tienneet, mistä he tilaa saisivat itselleen ja ratsuilleen, -- siinä
-melussa eivät talonpoikaiset miehet tuttaviaan tavanneet. Vasta
-iltasella he sillalta Heinon kohtasivat, kun tämä juuri oli lähdössä
-kaupungista kasvinveljeään hakemaan, ja yhdessä he nyt nousivat
-vallille katselemaan juhlakokkoja, joita kaupunkilaiset marskin
-saapumisen kunniaksi juuri rannoille ja kukkuloille sytyttivät.
-
-Iloinen oli se yhtyminen, ja kysymyksiä sateli siellä niin ristikkäin,
-että tuskin toinen ennätti vastauksen saada, kun jo toinen sitä odotti.
-Pianhan Sipi ja Lauri saivat kertoneeksi lyhyen tarinansa, jonka Vilppu
-jo heti olikin arvannut. Mutta kirjavat olivat noiden kirjavapukuisten
-kannusniekkain vaiheet, vasta vähitellen ja lypsämällä korven miehet
-niiden perille pääsivät, kun he pitkään istuivat kevätiltana,
-tarinoiden Viipurin linnan ulkovallilla, johon salmen takaa hohtivat
-juhlatulet.
-
--- Luulimme sinun suoraan loukkuun juoksevan, kun näimme sinun Turun
-rannassa sotamiesten laivaan loikkaavan, virkkoi Lauri orpanalleen,
-hänen vaiheitaan udellen.
-
--- Olihan siinä kova ristikuulustelu ensiksi kestettävä, kun kaikki
-huovit utelemaan kävivät, mitä piispan asemies tekee marskin laivassa.
-Mutta pahasti en hätäillyt, kun olin kerran kirkonmiesten kynsistä
-päässyt. Koetin ensiksi keksiä kysyjille pikkuvalheita, mutta lopuksipa
-siinä ei auttanut muu, kuin tunnusta pois koko totuus!
-
--- Entä laivamiehet, eivätkö sinua nuoriin panneet?
-
--- Ei ne sotakarhut sitä kirkkojuttua niin pahana pitäneet, heillä on
-itsekullakin sellaisia pikkusyntejä sydämellään, -- toiset heistä jo
-heti kahakalleni nauroivat ja minua kiittivätkin siitä, kun olin
-marskin puolta pitänyt. He olivat kaikki silloin rohkealla, reippaalla
-päällä marskin retkelle päästyään. Eikä minua kukaan ahdistellut,
-vaikka kuului juttuni kyllä tulleen marskinkin tietoon. Hänkin oli vain
-hymähtänyt sille kyydille, minkä Kristerin vakooja Turussa sai.
-
--- Mutta mihin sinä siellä Tukholmassa jouduit, uteli Lauri edelleen,
--- ethän siellä ketään tuntenut?
-
--- Oleskelinpa vain Turun huovien parissa ja odottelin heidän
-seurassaan, kun herrat linnassa neuvottelivat. Jos olisi siellä sota
-syttynyt, niinkuin jo puhuttiin, niin mukaan olisin lähtenyt minäkin.
-Kuningas kuuluu näet koettaneen peräytyä valoistaan. Eräänä aamuna
-päivän noustessa kutsui hän marskin puheilleen ja lupasi tälle silloin
-kaikki läänityksensä, mutta kolmea tuntia myöhemmin, kun neuvosto
-kokoontui, tahtoi hän riistää marskilta sekä Turun että Viipurin.
-
--- Vai niin on epäluotettava kuningas, ihmetteli Sipi.
-
--- Niin tuntuu olevan, mutta ei auttanut vikuroiminen sillä kertaa.
-Tästä Viipurin linnasta kuuluu olleen kovin tinka, kuningas kun oli sen
-jo Krister-herralle luvannut. Mutta marski ei siitä peräytynyt. Kerran
-oli siellä jo kiivastuttukin, niin kerrottiin. Joku valtaneuvos oli
-uhkaillut pistää Kaarlon vähän ahtaampaan paikkaan, mutta silloin oli
-tämä astunut ikkunan luo ja näyttänyt lahdella kelluvaa laivastoaan, --
-hänen ei tarvinnut kuin viitata, niin kohta olisi viisisataa miestä
-linnassa. Eikä me olisi vitkasteltukaan silloin maihin juosta...
-Silloin täytyi kuninkaan taas pyörtää sanansa ... totta jumaliste, se
-oli ihanaa aikaa! Ja sitä juhlaa, kun marski taas palasi voittajana
-laivastoonsa, uusi sopimuskirja kourassaan ... auta pyhä Egidius,
-kuinka siinä ryypättiin sakeinta, tulisinta espanjalaista...!
-
--- Et toki silloin ketään vaivaista missään kirkossa pistänyt, veisteli
-Lauri tuon juomakertomuksen johdosta, ja ääneensä toiset nauroivat,
-Heino itse eniten. Mutta Sipi uteli yhä teinipojan tarinan jatkoa:
-
--- Kauanko siellä Tukholmassa silloin mässäsit?
-
--- Vierrettiin siellä monta viikkoa, kunnes laivasto taas eräänä
-päivänä teki matkaa takaisin Turkuun. Olisin ehkä silloin jo voinut
-marskin mieheksi päästä, mutta enpä uskaltanut näin verekseltään palata
-tuomioherrain näkyville. Jäin Tukholmaan. Mutta sielläkin tuntuivat jo
-liian monet juttuni tuntevan ja senvuoksi nousin muutamana päivänä
-erääseen Rääveliin menevään laivaan, -- vaihdoin piispan aseviitan ja
-siihen kuuluvat helpeet muutamiin kolikkoihin. Räävelissä taas rupesin
-rikkaan saksalaisen kauppiaan rengiksi, -- siellä ei entisiä vaiheitani
-kysytty ja siellä tulin suomenkielellä hyvin toimeen. Siellä elin kuin
-herran kukkarossa; kaikki teinilukuni ja pappisaikeeni olivat kerta
-kaikkiaan tuomiokirkon ristikäytävälle katkenneet, enkä niitä
-surrutkaan. Mutta siellä Räävelin satamassa tapasin sitten muutamana
-päivänä suolakuormaa tehdessäni -- tämän Vilpun, joka seisoi siinä
-hajareisin suolavajan varassa, seisoi nukkavierun näköisenä ja pää
-riipuksissa, kuin olisi raajarikkoisten pyhimystä, herra Marttinusta
-avukseen huudellut.
-
--- So, so...
-
-Vilppu pyrki vastaan väittämään, mutta hilpeällä naurulla tervehtivät
-salon miehet tuota Heinon kuvausta karjalaisten kapinanjohtajan
-ulkonaisesta asusta, -- jokseenkin samanlaisenahan hän oli ilmestynyt
-Hepo-Kaaperin tupaankin. Ja Lauri virkahti:
-
--- Taisivat olla silloin kapeanlaiset kaatiosi, sinua kuulutettiin
-kiinniotettavaksi sekä idässä että lännessä.
-
-Mutta Vilppu ei myöntänyt Räävelissä enää olleensa ollenkaan
-avuttomassa tilassa. Hän kertoi:
-
--- Silloin yöllä, jolloin sinusta, Lauri, erosin, silloin teki kyllä
-vielä mieleni rukoilla sekä Marttia että Jaakoppia ja kaikkia pyhiä
-järjestään. Sillä enpä tiennyt, miten minua vieras laivuri aamulla
-kohtelisi, mereenkö minut viskaa vai Kristerin kouriin vie. Mutta kun
-aamulla olin kuullut ankkuria vivuttavan ja purjeita nostettavan, niin
-jopa rohkeampana kapusin kannelle ja kiroilin, että minut muka jo
-kaupungissa oli unhotettu laivaan nukkumaan... Ja kun parin päivän
-perästä Räävelin laiturilla seisoin, silloin jo ilovirttä veisasin,
-sillä Kristerin silmukasta olin silloin irti.
-
--- Eikö sinua Krister-herra Räävelistäkin luovutettavaksi vaatinut,
-kyseli Sipi. -- Hän kuuluu sinua kyllä kaikkialta kyselleen.
-
--- Kyseli Räävelistäkin, lähettipä ankarat kirjeet sinne raadille, että
-"Filpus" on laitettava Viipuriin. Mutta vapaakaupungit ovat mahtavia
-puolestaan, ne eivät luovutakaan niin hevillä miestä, joka niistä on
-turvaa hakenut, kuin Viipurin luostarit. Ja kun Krister talvemmalla
-uudisti uhkauksensa, että hän Räävelille ihmeet näyttää, elleivät sen
-porvarit minua luovuta, silloin olin jo toisen herran miehiä, silloin
-oli minulla jo Kaarlo Knuutinpojan turvakirja povellani!
-
-Mutta juuri sitäpä sisämaan miehet eniten kyselivätkin ja ihmettelivät,
-miten pakolaisten Räävelistä pitäin oli onnistunut päästä marskin
-miehiksi. Vilppu selitti senkin nyt varsin luonnollisena asiana.
-Kuullessaan Kristerin häntä Viipuriin vaativan oli Vilppu lähettänyt
-Kaarlo-marskille laajan valituskirjan, jossa hän oli selittänyt
-suurimman syntinsä olevan sen, että hän Kristerin kiskomisista ja
-jumalattomasta komennosta oli talonpoikain puolesta valituksen
-hallitukselle tehnyt. Hän tunsi Kristerin ja marskin välit! Ja vielä
-samana syksynä toi airut Turusta Räävelin raadille mahtavan kirjeen,
-jossa marski kielsi sitä miestä Viipuriin viemästä.
-
--- Niin, siitä silmukasta toki helposti suoriusin, -- jatkoi Vilppu --,
-ja olisin silloin mieluimmin palannut kotiin Päijänteelle, ellei marski
-olisi minua jo miehekseen pestannut. Mutta vaikeampi oli saada
-suojeluskirja Heino-pojalle, jonka nimi vielä roikkui Turun
-tuomiokirkon ovella.
-
--- Taisipa siellä olla sinunkin nimesi, vastasi Heino.
-
--- Jos olikin, niin tunnusta pois, että minä sinullekin armon hankin.
-
--- Tunnustan, tunnustan, rehellisesti me olemme toisiamme auttaneet. Ja
-tässä nyt ollaan mahtavan herran mahtavina miehinä.
-
-Reippaasti löi Heino kohtalotoveriaan olalle, nousten kävelemään
-vallille, johon vastapäisten rantain komeilta kokkotulilta nyt keväisen
-salmen takaa kuuluivat kisailevain nuorisojoukkojen laulut. Liikkeelle
-lähteäkseen nousivat jo talonpoikaisetkin miehet, sillä pian oli heidän
-aika linnasta poistua ennenkuin portit suljettiin. Mutta Lauri ei ollut
-vielä orpanansa vaiheista täysin selvillä ja siinä astellessa hän vielä
-uteli:
-
--- Ilman muutako sinulle piispa leppyi ja armon soi?
-
--- Eihän se ihan ilman muuta, -- hän kuuluu lukeneen tuon
-kirkkorikokseni kaikkein pahimpain kuolemansyntien joukkoon. Mutta
-marski oli puolestani puhunut, -- hän tarvitsi silloin paljon
-uskollista väkeä, hankkiutuessaan tälle Viipurin retkelle. Sen ehdon
-olivat kuitenkin tuomioherrat panneet, että minun pitää jonkinlainen
-katumuslahja Turun tuomiokirkolle maksaa.
-
-Nauraen puuttui silloin Vilppu taas puheeseen:
-
--- Siinäkin sinä minulta hyvän neuvon sait, kun kehoitin sinua
-tuomiokirkolle testamenttaamaan perintötalosi, jota sinulla ei olekaan.
-
--- Niin, osuuteni Karmalaan, johon isä minut jo palaamasta kielsi.
-Mutta kuulostihan se komealta lahjakirjassa: osuuteni perintötalooni...
-
-Salon miehet eivät tienneet, tuliko heidän tosina vai ilveinä pitää
-kaikkia noita seikkailijain juttuja. Mutta uskoahan niitä lopultakin
-täytyi, kun miehet siinä heidän edessään marskin väreissä reippaina ja
-huolettomina tepastivat. He kertoivat vielä jään yli kevättalvella
-hiihtäneensä Räävelistä Porkkalaan ja sieltä Turkuun, jossa olivat
-saaneet aseet ja ratsut. Siksi myöhään keväällä he kuitenkin olivat
-Turkuun saapuneet, että sieltä Eerikki Akselinpojan maajoukko jo oli
-ehtinyt liikkeelle lähteä, ja sen vuoksi he olivat päässeet marskin
-laivoihin, joka olikin kahta komeampaa.
-
--- Ja tänne nyt jäämmekin marskin miehiksi, kehui Vilppu vielä lopuksi,
-kun he vallilta linnanpihalle laskeusivat. -- Tänne ei meihin ulotu
-vieraiden vihat eikä kirkkojenkaan kirot, -- kertokaa niin
-kotiväellekin, kun salolle palaatte, kertokaa, että tallessa ovat
-iloiset pojat!
-
-Niin rehenteli reippaana veikeä mies. Mutta kun hän samassa kävi
-hiljemmin kyselemään, milloin Sysikorven miehet kotipuoleen aikovat,
-näkyi sentään silmänluonnista, että sinne hänelläkin ikävä paloi,
-niinkuin heilläkin. Mutta Olavintornin vartia töräytti jo puolenyön
-hetkeä, ja kiireesti marskin asemiehet silloin saattoivat
-maalaisvieraansa vahtiportista sillalle. Linnan pihoilla ja käytävissä
-oli silloin jo tauonnut touhu ja hälinä, jota iltamyöhään oli jatkunut,
-ja Torkkelin vanha varustus lepäsi taas rauhallisena yöunessaan,
-ikäänkuin siinä ei mitään isännänmuutosta olisi tapahtunutkaan, ei
-riehunut vallanjanon intohimoja eikä niiden ajamina koskaan olisi
-varustauduttu veljestaisteluun.
-
-Muutamia päiviä kului vielä, ennenkuin Hämeen ja Savon miehet, jotka
-nyt olivat päättäneet yhdessä ajaa takamaa-asiansa, marski Kaarlo
-Knuutinpojan luona, hänen puheilleen pääsivät.
-
-Tämä oli näet nyt toimihaluisen luonteensa täydellä innostuksella
-ryhtynyt kokoomaan käsiinsä uuden lääninsä ohjaksia ja asettelemaan
-siellä asioita Krister Niilonpojan jäljiltä sille tolalle, mille hän ne
-tahtoi saada. Viipurin linna oli toisessa asemassa kuin Ruotsin kaikki
-muut läänitysalueet sikäli, että linnanherra isännöi siellä täysin
-itsevaltiaana, valtakunnan hallitusta kuuntelematta. Hän läksi
-sotaretkelle Suurta Novgorodia tai hansalaisia vastaan, kun sen
-tarpeelliseksi näki, ja solmi taas rauhan vihollisen kanssa aikana ja
-ehdoilla, jotka hän yksin arvosteli. Hän teki itsenäisiä kauppa- ja
-purjehdussopimuksia vieraiden ruhtinaiden kanssa, kielsi yhtenä vuonna
-kaupankulun Nevajoella -- rangaistakseen itäistä naapuria -- ja salli
-sen taas toisena -- osottaakseen läntiselle suosiotaan. Hän kutsui
-Novgorodin tai Lyypekin edustajia Viipuriin tekemään sopimuksia
-merirosvouksen hillitsemisestä tai viipurilaisten kauppaoikeuksista, --
-ja sekä Ruotsin että vieraiden maiden hallitukset tunnustivat tämän
-Viipurin erikoisaseman. Se perustui näet siihen, että tämä linna oli
-niin etäällä valtakunnan hallituskeskustasta ja että sillä oli niin
-tärkeä raja-asema. Mutta Krister Niilonpoika oli tätä erikoisasemaansa
-usein väärinkin käyttänyt, joten hän lopulta oli kiristänyt välinsä
-sekä Novgorodin tasavallan että Hansaliiton kanssa, -- ilmisotaakin oli
-viime aikoina pelätty, ja siitä oli, kuten porvarit nyt marskille
-valittivat, Viipurin kauppa pahasti kärsinyt.
-
-Kaarlo Knuutinpoika ryhtyi heti ensi hallituspäivästään noita välejä
-selvittämään ja pani viipymättä alulle uudet neuvottelut naapurivaltain
-kanssa, rakentaakseen tuon ikävöidyn kaupparauhan pysyväiseksi ja
-samalla hankkiakseen, jos mahdollista, kotikaupunkinsa Viipurin
-porvareille pääsyoikeuden Novgorodin kauppakeskustan, Gotenhofin
-mainioille markkinoille sekä jäsenyyden Räävelin kauppakiltassa. Hänen
-lähettiläänsä lähtivät jo matkalle itään ja länteen, ja heillä oli
-edellytyksiä onnistumiseen, -- olihan marski Kaarlo Knuutinpoika itse
-Itämerta isännöivän Kalparitarikunnan kunniajäsen, ja hänen nimellään
-oli Novgorodissakin komea kaiku.
-
--- Saat nähdä, Degen, kuinka sulina hansalaiset nyt ehdotuksiimme
-vastaavat, ne samat, jotka Kristerille vain hampaitaan näyttivät. --
-Niin puhui marski eräänä päivänä, lähettiläät liikkeelle saatuaan,
-voudilleen Björn Degenille, joka linnan vaakunasalissa linnanherran
-apumiehenä toimi nyt niinkuin ennenkin, vaikka nyt toinen vaakunakilpi
-salin peräseinää konstikin.
-
--- Niin, Krister pyrki kaivautumaan pikkuasioihin, oli turhan tarkka,
-mutta sillä hän vastustajansa ärsytti, vastasi Degen, joka mainitusta
-entisen herransa luonteenpiirteestä kylläkin usein oli saanut kärsiä.
-
--- Ja ärsyttäminen on toki huonoa valtiotaitoa, lisäsi marski. --
-Tosiaan hän oli liian tarkka, -- eihän täällä linnassa ole edes
-asumuksia miehistöllemme, se on taas huonoa säästäväisyyttä!
-
--- Mutta onko aikomus pitää linnassa sekä sen vanha väki että Eerikki
-Akselinpojan miehet? kysyi vouti kummissaan.
-
--- Kaikki -- meidän täytyy voida näyttää naapureillemme, että meillä on
-pohjaa, jolta puhumme.
-
--- Mutta kustannukset kasvavat silloin kaksinkertaisiksi, ehkä
-kolmin...
-
--- Ei kitsailla, kyllä tulevaisuus maksaa, jos eivät nykytulot riitä!
-
--- Niinollen ei ole tosiaankaan täällä asumuksia talveksi
-puolellekaan...
-
--- Niitä rakennetaan uusia, Degen, korkeampia, tilavampia. Revitään nuo
-vanhat röttelöt pois, -- kutsu puheilleni huomiseksi savimestari!
-Täällä tarvitaan nyt linnassa muitakin uudistöitä, ennen kaikkea
-enemmän valoa, enemmän ilmaa!
-
-Näin puhuen kääntyi marski innostuneena jalosukuisten seuralaistensa,
-Eerikki Akselinpojan ja Olavi Niilonpojan puoleen, jotka sivulla
-seisoivat tarinoiden öljytystä nahasta tehdyn ikkunan luona, joka laski
-huoneeseen kellervän valon. Heille hän nyt virkkoi:
-
--- Niin, me tarvitsemme tänne enemmän valoa, väriä, elämää, täällä on
-vielä kaikki liian synkkää. Siksi valkaisemme sisältä nämä mustuneet
-seinät ja ulos istutamme puiston tuohon tornin edustaiselle kalliolle!
-Ja meidän pitää saada tänne linnaamme kootuksi nuoruutta, iloa,
-ritarielämää! Jo olenkin tilannut Laatokan puolelta oivalliset
-metsästyshaukat, joita heti opettamaan käydään, ja Lyypekistä
-palatessaan tuo lähettilääni kellarit täyteen reininviiniä.
-
--- Suunnittelet pitoja ja metsästysretkiä, -- ole huoletta, kyllä siten
-pian saat joutoväkeä ympärillesi enemmänkin kuin toivot. -- Niin
-virkahti Eerikki-ritari hiukan pisteliäästi.
-
--- En enempää, vastasi marski leväyttäen sylinsä auki, -- kokoontukoon
-tänne vain ympärilleni vaikka koko Suomen aatelisto, kyllä sille täällä
-tilaa ja tointa löydämme! Miksi emme, Eerikki, hankkisi nuoruutta,
-kauneutta, ritaritapoja, soittajia ja leikareita linnaamme, -- ei tämä
-maa niin kylmä ole, että täällä pakosta kaikkien hentojen tunteiden ja
-hilpeyden pitäisi kontettua ja jäätyä! Ei, Viipurin linnan pitää taas
-elää!
-
-Kaarlo Knuutinpoika puhui noista aikeistaan aivan lämmenneenä, astellen
-hehkuvin poskin edestakaisin suuren vaakunasalin permannolla. Mutta
-hänen sotainen ystävänsä Eerikki katseli uteliaana ja epäillen tätä
-marskin kuumenemista ... tuossa innostuksessa oli hänestä sittenkin
-jotain keinotekoista, pakotettua. Sillä Eerikki Akselinpoika vainusi,
-että Kaarlo ei ollut noihin uusiin tuumiinsa innostunut niiden itsensä
-vuoksi, vaan upottaakseen niihin sen jäytävän tulen, joka hänen poveaan
-yhtenään poltteli ja jota hän ei tahtonut liekkiin päästää. Eerikki
-ritari tiesi kyllä, mikä se kipuna oli ja kuinka se poltti, -- hän oli
-äskeisellä Tukholmanmatkallakin nähnyt, kuinka kovaa taistelua marski
-sisässään kävi, painaakseen alas ne rohkeat unelmat, jotka
-houkuttelevina virvatulina hänen sielussaan liiankin usein
-leimahtelivat. He olivat sillä retkellä taas läheltä nähneet, kuinka
-heikkojen jalustain varassa oli se ulkonainen kuninkuus, jota maan
-harvat ylimykset itsekkäissä tarkoituksissa pönkittivät, -- kevyt
-puhallus olisi kyennyt kaatamaan kumoon koko tuon täperän rakennuksen.
-Mutta marski ei ollut tahtonut sitä puhaltaa kumoon, hän tahtoi yhä
-säilyttää sen malttinsa, jota hänen vanha piispa-ystävänsä oli hänelle
-neuvonut, ja odottaa aikaansa. Mutta tuo sisällinen taistelu oli sitkeä
-ja kova, sen Eerikki-ritari oivalsi; ja kun marski nyt suunnitteli
-itselleen iloja ja viihdytyksiä Viipuriin, virkahti hän hiukan
-terävästi:
-
--- Sinä aiot koettaa täällä nuorisoleikkeihin ja nais-iloihin upottaa
-ikäväsi ja veltostuttaa toimintasi tarmon!
-
-Kaarlo Knuutinpoika tunsi ystävänsä piston, mutta hän oli jo itse
-ennakolta ajatuksissaan siltä kärjen taittanut. Jo silloin, kun hän
-viime syksynä oli viekoitusten huumaavain suitsutusten keskeltä
-Tukholman rannassa astunut alas viileään laivaansa palatakseen Suomeen,
-vilautettuaan vain vastustajilleen voimaansa, jo silloin hän oli
-voittanut itsensä ja siinä voitossaan hän aikoi johdonmukaisena pysyä.
-Ja hymähtäen hän nyt ystävälleen vastasi:
-
--- Vaikkapa niinkin, Eerikki. Me keräämme ympärillemme intohimojen
-viihdykettä, me tahdomme laittaa elämämme niin siedettäväksi kuin
-suinkin, -- eikö se ole järkevää?
-
-Mutta tulinen ritari jatkoi vieläkin pistävästi:
-
--- Ja annamme siten hyödyttömänä täällä karreksi palaa sen tulen, jolla
-voisimme maailmat mullistaa. Me pukeudumme velttoon valhenaamariin ja
-koteudumme siihen, sen sijaan että sen jo viskaisimme pois ja
-antaisimme veremme tositoimissa koskena kuohua ja kohista.
-
-Hetkeksi kävivät marskin kauniit kasvot vakaviksi, hän tunsi
-hyökyaallon rinnassaan. Mutta hän tiesi sitä hallitsevansa ja vastasi
-lohduttavasti ritarille:
-
--- Ei, Eerikki, sitä koskea on täällä niin paljon, että sitä riittää
-siihenkin aikaan, jolloin se valtoinaan kuohua saa, -- sitä vain täällä
-taiten vaalikaamme! Mutta juuri siihen tarvitsemme ympärillämme elämää,
-tointa, liikettä. Lähdemmekö illalla, Eerikki, ratsastamaan,
-kaataaksemme aamulla kontion Suokorvesta, se on näinä päivinä riehunut
-siellä talonpoikain karjassa?
-
--- Lähtekäämme vain, päiväksihän siitäkin on viihdytystä.
-
--- Hyvä, karhunjahtiin siis jo tänään puolilta päivin. Ja kun siihen
-kyllästymme, purjehdimme Suomenlahdelle merirosvoja ahdistamaan. --
-Puolileikillä näin marski lohdutteli kuumaveristä ystäväänsä, joka
-pahemmin kuin hän itse pelkäsi pitkästyvänsä täällä erämaan rajalla.
-Mutta taas hän kääntyi vakavampana Degen-ukon puoleen: -- Muuten meillä
-on täällä kyllä tositoimia kotosaliakin, jotka huolenpitoamme vaativat.
-Sinä mainitsit, että täällä on joku talonpoikaislähetystö kauan
-odotellut saadakseen jonkun asiansa ajetuksi?
-
--- Niin, ainakin kahdeksan kuukautta.
-
-Marski oli jo ruvennut riisumaan päältään väljähihaista samettista
-kotinuttuansa, pukeutuakseen ratsastuspukuunsa, -- Eerikki-ritari oli
-näet jo heti lähtenyt karhunajo-retkeä valmistamaan. Nyt Kaarlo
-yhtäkkiä, ikäänkuin jonkun hämärän aavistuksen herättämänä, pysähtyi
-linnanvoudin eteen ja kysyi uteliaalla hämmästyksellä:
-
--- Mitä tuhmia haastat, -- kahdeksanko kuukautta!
-
--- Niin, toiset noista erämaanmiehistä tulivat tänne jo viime syksynä.
-
--- Erämaan...!
-
-Haalistunut muisto, jonka muut huolet ja riennot taas olivat umpeen
-ajaneet, palasi nyt vähitellen marskin mieleen. Hänelle kävi yhtäkkiä
-selväksi, keitä nuo kauan odottaneet talonpojat ovat, ja samalla hän
-oivalsi senkin, että Krister-herra oli nähtävästi nuo erämaan
-asiamiehet talvikauden vankinaan pitänyt. Hänen tuntonsa soimasi häntä
-siitä, mitä hän oli unhottanut ja laiminlyönyt, ja hän lähetti nyt
-kiireesti huovin hakemaan talonpoikaislähettiläät heti puheilleen.
-Sillä välin Degen-vouti marskille kertoi, miten salon vieraita oli
-linnassa kohdeltu ja kuinka lähellä hirsipuuta nuo viattomat talonpojat
-jo olivat olleet, kun Krister-herran hänen oma kiukkunsa oli korjannut
-pois. Sitä marski varsin vakavaksi käyneenä kuunteli, sillä hän muisti
-nyt taas, mikä merkitys sillä erämaakysymyksellä oli, jonka
-selvittämistä Lapinkorven asiamiehet kulkivat pyytämässä, ja hän päätti
-nyt rutosti ja ravakasti ajaa talonpoikain toivomukset perille. Jo
-ennenkuin nämä hänen puheilleen saapuivat, kääntyi marski senvuoksi
-Olavi Niilonpoika Tavastin puoleen, joka hänen seurueessaan oli
-Viipuriin tullut, ja virkkoi tälle:
-
--- Sinä tunnet tietysti Hämeenlinnan voutina nuo talonpoikain
-erämaariidat ja heidän takamaataistelunsa. Niistä on meidän nyt tehtävä
-loppu, sinun on juuri tänä kesänä otettava se juttu selvitettäväksesi!
-
--- Siis käytävä raja Hämeen ja Savon takamaiden välille, -- sepä ei
-olekaan mikään pieni patikkamatka.
-
--- Juuri niin, selvä ja varma raja on sinne käytävä. Ja laskenpa
-tunnonasiaksesi, että sen tehtävän huolellisesti ja ymmärtävästi
-loppuun asti ajat, -- se on suurempi kysymys kuin me nyt ehkä
-luulemmekaan! Saat täällä jo tehdä tuttavuutta niiden talonpoikain
-kanssa, joiden pariin sitten kesällä joudut, ja linnueestani saat
-valita mieleisesi miehet matkallesi.
-
--- Ehkäpä olisi Viipurissa ensi kesänä iloisempaa kuin salolla
-sääskisodassa, vastasi hilpeä ritari. -- Mutta olkoon menneeksi, minä
-lähden!
-
-Kädestä taas marski puristi talonpoikaisia miehiä, kun heidät nyt hänen
-eteensä saatettiin, ja avoimin, luottavin katsein he hänen puoleensa
-kääntyivät, -- hän oli jo voittanut savolaisten sydämet yhtä ehyeltään
-kuin ennen hämäläisten. Ja vielä kerran kuunteli hän heidän
-erämaavalituksiaan, jotka nyt molemmilta puolin kohdistuivat siihen,
-että esivallan toimesta takamaille vihdoinkin raja käytäisiin.
-
--- Se käydään tänä kesänä, vastasi marski heille päättäväisesti, --
-tämä jalo ritari Olavi Niilonpoika tulee sitä nyt teille käymään. Ja
-syksyllä sitten pidetään maakuntakäräjät Hollolan Lahdessa, jonne itse
-saavun ja jossa rajankäynti vahvistetaan.
-
-Hetken kuluttua marski kertoi jo tarkemmin talonpojille sen menettelyn,
-jonka hän nopeasti oli mielessään suunnitellut. Sekä hämäläisten että
-savolaisten tulee nyt jo heti keväällä valita luotetut miehensä
-edustajikseen rajankäyntiin. Mutta sen lisäksi on puolueettomiksi
-lautamiehiksi kutsuttava neljä Pohjanmaan talonpoikaa, jotka
-Sisä-Suomen takamaat tuntevat. Juhannuksen aikaan tulee kaikkien näiden
-kokoontua Tähkäjärven Naulasaareen, joka rajan eteläpääksi jo tunnetaan
-ja tunnustetaan. Sinne saapuu silloin myöskin Olavi Niilonpoika
-miehineen, ja sieltä käydään raja sitten etelästä pohjoiseen, sitä
-mukaa kuin asianomaiset itse ja valitut lautamiehet siitä sopivat, ja
-rajapyykit merkitään rajakirjaan, joka sitten tuodaan maakuntakäräjille
-vahvistettavaksi. Ken sen jälkeen toisen heimon puolelle rajaa
-pyyntimatkoille lähtee, se rangaistaan kihlakunnanoikeudessa kuin varas
-ainakin.
-
--- Ja siitä tulee silloin ikuinen raja ja ikuinen rauha, huudahti
-marski lopuksi itsekin innostuneena. Mutta sydänmaan miehet kuuntelivat
-sitä marskin puhetta kuin kaunista soittoa, -- suunnittelihan hän
-heidän omien sydäntensä hartaimpia toivomuksia, joiden he nyt vihdoin
-toteutuvan toivoivat. Ja siksi he mielissään siunasivat talonpoikain
-ystävänä Viipurin uutta herraa, kun he hänen linnastaan hetken kuluttua
-palasivat. Mutta silloin paloikin jo Viipurissa pitkään viipyneiden
-talonpoikain mielissä ylivoimaisena ikävä päästä vihdoinkin
-taipaleelle, kotimatkalle. Nopeasti he nyt asiansa kaupungissa
-toimittivat, heittivät hyvästit Hepo-Kaaperin tupaan ja sitoivat jo
-samana päivänä kontinviilekkeet rinnalleen ristiin. Mutta ennenkuin he
-kääntyivät kaupungin portille, poikkesi Lauri vielä rantakadulle
-saksain rihkamakauppoihin, joissa myytiin noita monia kauniita
-kiiltokaluja, joita novgorodilaiset kauppiaat olivat kuljettaneet aina
-Persiasta ja Arapiasta asti ja Viipuriinkin kaupan tuoneet. Ja siellä
-hän kaivoi esille mekkonsa syvimmästä poimusta ne säästöhopeansa,
-joihin hän Turkuun tuomansa revonnahat oli vaihtanut. Nyt hän antoi
-niiden mennä, -- osti saksalta hopeaiset vyöllisvitjat, sellaiset
-pitkät kiertovitjat, jommoisia hän oli nähnyt Karjalan naisten
-mieluisimpina koristeinaan käyttävän. Sipi katsoi suurin silmin sitä
-ystävänsä tuhlaavaisuutta, arvasi jonkun kotipuolen immen nyt nuoren
-miehen muistoissa asuvan, ja virkahti:
-
--- Taidatpa kihlat ostaa?
-
--- Varalta ostan, jos tarve sattuisi...
-
-Karja-portilla odottivat heitä jo Savon miehet, joiden kanssa
-alkutaival oli päätetty yhdessä kulkea, -- heidän oli vielä keskenään
-sovittava läheisen rajankäynnin valmistuksista ja siihen valittavista
-luottamusmiehistä. Sinne saapuivat myöskin Vilppu ja Heino
-kotiinlähteviä omaisiaan hyvästelemään, ja varsin vakavina linnan
-asemiehet nyt maantietä astuivatkin iloisten korvenmiesten rinnalla.
-Vilppu rupesi jo heti ensi sanoikseen kertomaan, että hän aikoo pyrkiä
-Olavi-ritarin mukana rajankäyntiin, päästäkseen samalla käymään
-Karmalassa, jossa häntä odotti vaimo ja lapsi, -- jo oli näet talvella
-poika syntynyt sen poltetun sijaan, siitä oli hän viestin saanut,
-vaikkei hän ollut lastaan vielä nähnyt. Hän puhui, Ennille terveiset
-laittaen, pitkään ja lämmöllä niistä kotitoiveistaan. Mutta ääneti ja
-murjottavana kulki hänen vieressään Heino, puhumatta mitään
-kotiintulostaan taikka terveisistäkään. Hänelle senvuoksi Lauri
-virkkoi:
-
--- Entä sinä Heino, etkö pyri mukaan sinäkin, kotipuoltasi näkemään
-taas pitkästä ajasta?
-
-Heino ei nostanut silmiään tiepuolesta, jonka nuorta nurmennukkaa hän
-näytti hyvin tyystin tarkastavan, ja vastasi hiljaa:
-
--- Eipä taida minun olla sinne tulemista ... vihalla minut isäni
-kirosi, vihalla taitaisi taas Karmalasta ajaa.
-
-Mutta Sipi näki nuoren miehen mielen ylen matalaksi vajonneen,
-ilmeisesti koti-ikävä häntäkin vaivasi, eivätkä hänen ahavoituneet,
-parroittuneet soturinkasvonsa sitä täysin voineet salata. Ja nuorta
-miestä rohkaistakseen kävi Sipi silloin iloisemmin puhumaan:
-
--- Eipä tiedä niitä vihoja, luulenpa Tuomaan sisussa katumistakin
-nähneeni, kun hän arvasi sinun hänet Vesilahdelta auttaneen. Tule pois
-kotikulmille sinäkin, Heino, ehkä siellä pian hääjuhlatkin saadaan, --
-Lauri jo Viipurista kihlat osti!
-
-Jo vilkastui Heinokin ja kysyi:
-
--- Saadaanko, Lauri, häät, joko sinulla on siellä siippa tiedossa?
-
--- Mistäpä minulla, joka maailman jaloista palaan. Mutta kuka
-tietää...?
-
-Lauri ei ollut matkatovereilleen vielä sanaakaan hiiskunut sydämensä
-sarastavista toiveista, eipä hän ollut Tarvaisen pojalle uskaltanut
-vielä viitatakaan, että hän tämän sisaren tunsi ja juuri sitä impeä
-mielessään ajatteli. Mutta Vilppu, joka yksin niistä Laurin salaisista
-toiveista tiesi, iski nyt tovereilleen silmää ja kävi hilpeästi
-veistelemään:
-
--- Ehkei se kana ole sentään niin aivan katsomatonkaan. Minä arvaan,
-että kun siellä korven laidassa nyt hääjuhlat syntyvät, niin niistä
-tulevatkin oikeat jymyhäät, -- niissä tahdon minäkin olla mukana
-nuodemiehenä.
-
-Ja reippaampana silloin jo Heinokin huudahti:
-
--- Kun laittanet iloiset häät, Lauri, niin jo tulen kerran minäkin
-kotikylillä käymään ja äitivanhaa näkemään. Tuohon käteen!
-
-Niillä puhein kääntyivät marskin asemiehet palaamaan takaisin tuohon
-harmajaan linnaan, joka korkeana ja vakavana maantielle asti näkyi ja
-joka näytti hallitsevan koko ympäröivää luontoa. Mutta talonpoikaiset
-miehet lisäsivät vauhtiaan ja riensivät kevein askelin kuusikkoa kohti,
-johon tie painui ja joka heitä kuin vanha, ikävöity tuttava tervehti
-pihkaisella tuoksullaan. Iltapäivän liikahtamaton, melkein painostava
-tyyneys vallitsi metsässä, kun he sinne ehtivät, aurinko paahteli
-lämpöisenä keväiseltään heräävää luontoa, ja äsken palanneet
-muuttolinnut heläyttelivät vielä kirkkaita, mutta talttuvia
-viserryksiään, ennenkuin oksilleen yölepoon heittäytyivät. Notkosta
-nousi ilmaan lämpöinen, leppoisa kosteus, sen tuores, suokorpea
-muistuttava tuoksu täytti oudoksestaan huumaavalla riemulla
-matkamiesten mielet, jotka tuota salon tuntua niin kauan olivat
-umpinaisessa linnassa ja likaisessa kaupungissa ikävöineet, ja he
-vetivät kuin ahmien keuhkonsa täyteen tuota kanervain ja vehkain lemua,
-josta niin kauan olivat olleet erossa.
-
-Jäljelle jäi heistä nyt levottomasti hyörivä linna ja touhuissaan
-ärhentelevä, tomuinen kaupunki. Mutta vielä kuitenkin miesten jäljestä,
-kun he näin hilpeinä metsätietä astuivat, tuli sieltä humusta viimeinen
-tervehdys. Kuului takaa kavioiden kopsetta, keihäsniekka ratsujoukko
-pyrähti tietä myöten pilvenä talonpoikain ohi. Se oli marskin
-metsästysseura; hän ajoi siinä nyt Eerikki-herran ja muutamain muiden
-nuorten ritarien parissa karhua Suokorvesta kaatamaan. Nopeasti
-viiletti kepeä, kirjava ratsujoukko ohi, mutta marski ehti kuitenkin
-tuntea tuttavansa miehet ja huutaa heille vielä tienmutkasta
-kääntyessään:
-
--- Terveiset salolle, salon miehet!
-
-Kavioiden kopse loittoni ja loppui, ja tie kääntyi harjun taa, johon ei
-enää Olavintornin korkein huippukaan päässyt kuultamaan. Päivä laskeusi
-latvojen siimekseen; ja illan viileä rauha valtasi ehyeltään luonnon ja
-luonnonmiesten mielet.
-
-
-
-
-XV. RAUHAN RETKILLÄ.
-
-
-Tarvaisen törmänrinteellä Savilahden rannassa oli pitkän matkan
-miehille, omille ja vieraille, lämmitetty tulinen kyly. Sieltä
-suuresta, mustapintaisesta rantasaunasta kuului ylös mäelle asti
-tuoreiden kevätvastain hilpeä läiske ja sen keskeltä miesten äänekäs
-tarina, kun he lauteilla pitkästä ajasta verkalleen hautoivat
-hartioitaan ja kummissaan kuunteleville kotimiehille matkansa vaiheista
-kertoivat. Tuhka tiheään sähähtivät uunin tulikuumat kivet, ja aina kun
-joku helakanpunaisen alastomana astui ovesta saunan edustalle
-vilvoittelemaan, tulvahti hänen mukanaan uksesta ulos paksu, valkoinen
-höyry ja keväisen koivikon vehmas tuoksu.
-
-Lauri oli jo ensimmäisenä kylpenyt ja pukeutunut saunarannassa, ja hän
-nousi nyt siihen mäelle leppeään iltatuuleen virvoittelemaan. Siitä hän
-katseli noita maisemia, jotka hän niin hyvin muisti ensimmäiseltä
-Savon-käynniltään. Tuolla oli kirkko, jossa piispa oli rauhan sanoja
-saarnata paukutellut, vaikkeivät hänen puheensa olleetkaan syvälle
-pystyneet, tuossa pihanlaidassa aitta, jonka rappusilla Hilpan soljesta
-oli riita syntynyt ja jossa Heino etuhampaansa menetti. Noilla
-vesikivillä oli Lauri huuhdellut kasvinveljensä turpuneita huulia, ja
-tässä rinteellä, juuri tässä, oli hän ensimmäisen ja ainoan kerran sen
-Savon immen kättä puristanut, jota hän nyt oli tapaamaan tullut, mutta
-jota hän ei vielä ollut nähnyt, vaikka jo puolilta päivin oli
-Savilahdessa viipynyt.
-
-Omituiselta tämä kaikki nyt Laurista tuntui, hänen seistessään siinä
-mietteissään vieraalla törmällä. Vielä Viipurista lähtiessään ei hän
-ollut tiennyt, pääsisikö hän ja milloin sen immen asuinmaille, jonka
-muistoa hän mielessään kantoi. He olivat Sipin kanssa aikoneet
-rantatietä kotiinsa palata. Mutta juuri siinä tiehaarassa, josta
-Saimaan-vartisten vanha kauppatie kääntyi Lappeelle, oli Tarvaisen Ohto
-pysähtynyt ja Hämeen miehille virkkanut: Lähtenette Savilahden kautta
-Sysikorpeenne palaamaan, niin saadaan me Tarvaisessa saunakin
-matkamiehille lämpiämään. Ja Pouta-Paavo oli siihen lämmöllä lisännyt:
-Yhteinenhän meillä on nyt asia, yhdessähän voimme rauhan miehinä nämä
-taipaleet kulkea ja siten rakentaa sovinnon heimojen kesken...
-Vilkkaasti oli Suopellon Sipi siihen sovinnon tarjoukseen tarttunut, ja
-he olivat siinä ikäänkuin hiljaisen sopimuksen tehneet, että nyt ne
-haudataan pois vanhat vihat ja vainoajan muistot. Ja rajusti oli Laurin
-rinta iloa sykähdellyt, kun taival siten kääntyi kulkemaan niitä
-rantoja kohti, joilla hänen mielitiettynsä asui. Yhdessä he olivatkin
-niin astuneet Lappeen loivalle rannalle, jossa oli Saimaan savolaisten
-markkinapaikka ja venhevalkama, ja siellä he olivat pian tavanneet
-Suursavon venheitä, joissa yhtenä edelleen olivat Savilahteen
-soutaneet. Nyt he olivat perillä ja vierasvaraisena isäntänä oli täällä
-Tarvaisen Ohto Hämeen miehet taloksi kutsunut ja ativoväkenään heitä
-kohdellut.
-
-Mutta turhaan oli Laurin silmä tulohetkestä asti sitä kassapäätä
-pälynyt, jonka hän mietteissään oli omakseen valinnut. Ei hän ollut
-Anjaa kysellä osannut, mutta senverran hän oli sivulta kuullut, että
-joku talon naisia oli lähtenyt hakemaan metsästä kotiin lehmiä, jotka
-nyt ensi kertoja olivat laitumella ja vielä hidastelivat lypsylle
-joutuessaan. Ja kun Lauri nyt saunasta noustessaan kuuli aholta
-karjankellojen iloista kalketta, arveli hän sieltäpäin tyttönsä
-tapaavansa ja läksi talon kupeitse kulkemaan kellon ääntä kohden
-halmeen laitaa pitkin, missä äsken kylvettynä orasti helakanvihreä
-ohranlaiho.
-
-Vesakon laitaan hän käveli ja pysähtyi veräjälle, mistä kuja vei
-lehmitarhaan, -- siinä hän kuunteli rautakellon lähenemistä. Jopa
-vilahtikin punakylkistä karjaa leppien lomitse, ja hän kuuli notkosta
-helakan äänen kutsuvan myöhästyviä nautoja:
-
--- Tui Tuirikki, tui Mairikki, osaatkos lypsylle Omena...!
-
-Tuttu oli ääni. Ja tuossahan seisoi jo huutaja itse lehdossa,
-kellokasta kupeellaan iloisesti sarvesta työntäen. Paimen oli suota
-tarpoessaan sonnustanut hameensa ylös vyötäreilleen, joten paljaat,
-tukevat pohkeet polvia myöten valkoisilta välkkyivät, ja palmikosta
-auki valahtaneen tukkansa hän oli sitaissut solmuun päälaelle. Hän oli
-siten pitkän, rotevan, voimakkaan näköinen nainen, kun hän siinä
-mättäälle nousi ja metsäänpäin huhui:
-
--- Hei Heluna, tui Tuirikki...
-
-Oliko se sama immyt, jonka Lauri viimeksi oli eräjärven kallioniemellä
-nähnyt hentoisella kädellään silmiään varjostavan? Leveämpi oli tämä
-lanteiltaan ja poveltaan pyöreämpi kuin se solakka tyttö, jonka kuva
-oli Laurin muistoihin jäänyt. Mutta kun paimen kääntyi kujalle päin ja
-yhtäkkiä tunsi veräjään nojaavan nuoren miehen, silloin jo heti näki
-poskien helakasta punasta ja silmien iloisesta säteilystä, että sama on
-impi kuin silloin. Tytöltä katkesi lehmiä kutsuva ääni, mutta
-hämmästymättä, ujostelematta hän jäi Lauria silmiin katsomaan. Ja hän
-se ensiksi puheeseenkin ryhtyi:
-
--- Tulitpa, Hämeen mies, sittenkin Savon maille.
-
--- Tulin niinkuin lupasin. Mutta miksi et tullut sinä tuvan ovella
-kättä pistämään?
-
--- Tulivathan muut ... ja kylyn minä lämmitin, niinkuin lupasin,
-koskesta löylykivet kokosin.
-
--- Muistat siis vielä vanhan sopimuksemme, -- muistatko sen kokonaan?
-
-Tyttö naurahti, laskeusi mättäältä, valautti vyötäreille sidotun
-hameensa suoraksi ja hosaisi kellokasta, joka oli silmät selällään
-jäänyt katsomaan, vierasta, -- mikähän lie tuo, joka paimenen veräjälle
-pysäytti eikä karjaa kujalle laskenut!
-
--- Niin senkö solkisopimuksen? virkahti tyttö, nyt vähän arasti.
-
--- Sen ... sovittiinhan, millä ehdoilla soljet takaisin vaihdetaan.
-Oletpahan sitä muistanut, koska sulhasiin et ole suostunut, vaikka
-niitä kilpaa kuuluu Savilahdessa käyneen!
-
--- Mihinpä tästä lienee kiire ollut, hyvä on ollut kotonakin olla.
-
-Mutta tytön katse, kun hän sen taas kohotti, kertoi jo avomielisesti,
-että Hämeen mies oli enemmänkin hänen mielessään ollut, kuin suu
-myöntää tahtoi. Lauri näki sen ilmeen tytön silmässä, hyppäsi veräjän
-yli ja astui jo rohkeammin tytön luo, puhuen:
-
--- Nyt tulee loppu hämäläisten ja savolaisten riidoista, nyt voidaan
-naapurusten kesken ruveta sovinnossa elämään.
-
--- Sinäpähän sitä sovintoa kuulut puuhanneen...
-
--- Ja tiedätpä syynkin, miksi. Siksi, että sinulta kysymään pääsisin:
-Kestääkö sopimuksemme, otatko kihlat Hämeen pojalta?
-
-Tyttö ei väistänyt suoraa kysymystä, vaan kysyi vastaan:
-
--- Oletko siitä asiasta Ohdolle puhunut?
-
--- Puhun sinulle ensiksi. Tuletko emännäksi Sysikorven Karmalaan, vai
-tehdäänkö uusi tupa uudismaille?
-
--- Oho, vai siitäkö vain pitäisi valita! -- Neito asettui hetkeksi
-jäykän näköisenä ylpeään asentoon, kääntyi puolittain selin ja
-keikautti kenoon päänsä. Mutta tuokion hän vain niin seisoi, -- heti
-herahti se ylpeys helakkaan nauruun ja hilpeänä hän jo taas jatkoi: --
-Mutta jos se valittava on, niin tehdään tupa uudismaille, siellä ei ole
-kyty kylmä eikä nato naljasilmä...
-
--- Sen jo arvasin, siellä me myyrästetään omaa halmetta ja kuljetaan
-omilla katiskoilla...
-
-Niin kuvaili Lauri jo innoissaan, ja naurusuuna neitonen samaa säveltä
-jatkoi:
-
--- Ja sinne tuodaan Tuirikki Tarvaisesta omaan omettaansa ammumaan...
-
--- Ja sille seuraksi hieho Sysimäeltä...
-
--- Ja tui lehmiä tui! -- tarhaan Heluna! Veräjä auki, nyt lypsylle, --
-sitten katsotaan, kelpaavatko kihlat!
-
-Lehmät olivat ammottavin silmin, ikäänkuin hämmästyneinä, keräytyneet
-siihen keskustelevain ympärille ihmettelemään, miksi heidän saattajansa
-siihen veräjälle oli viivästynyt. Rotevasti tempasi nyt tyttö aidakset
-veräjästä ja ajoi karjansa lehmitarhaan, johon jo toisiakin naisia
-kiuluja kalistellen talosta saapui lehmitulia virittämään. Yksin jäi
-Lauri vesakon laitaan seisomaan ja omaa onneaan siinä ikäänkuin
-oudoksumaan. Onko tämä savolaisten mannerta, jota hän nyt polkee, onko
-hän todella sulhasmiehenä vainolaisheimon talossa, hänenkö on impensä
-tuo, joka iloisena lehmisavulla liehuu, -- tosiako ovat siis vuosien
-kauniit unelmat?
-
-Tosia!
-
-Ja sen uhkuvan ilonsa innossa päätti Lauri vielä samana iltana
-selvittää tytön naittajalle sen juttunsa, josta hän tytön itsensä
-kanssa oli tuossa siunaamassa sopinut.
-
-Taas hän käveli halmeen reunaa myöten pihalle, mutta nyt ravakasti,
-toimeliaana. Suopellon apuun oli hänen tässä oudossa asiassaan nyt
-turvauduttava, häntä hakemaan Lauri kiirehti. Siellä istuikin
-hirsikasalla Sipi pohteissaan löylyn jäljeltä, kuivaten vieläkin
-hikoavaa tukkaansa. Hänen luokseen Lauri suoraan käveli ja niin mahtoi
-nyt olla vakava ja tärkeä nuoren miehen kasvojen ilme, että Sipi
-häneltä heti huolestuneena kysyi:
-
--- Mitä, onko taas jotakin tapahtunut?
-
--- On! vastasi Lauri, -- tarvitsen apuasi heti.
-
--- Mitä olet tehnyt?
-
--- Olen kosinut Tarvaisen tytärtä, -- nyt on sinun puhemiehekseni
-ruvettava ja Ohdolta hänen sisartansa minulle pyydettävä.
-
-Suu auki jäi punottava kylvynlepääjä katsomaan nuorta ystäväänsä ja
-pitkäaikaista kohtalotoveriaan, joka nyt vilkkain elein hänelle outoa
-asiataan selitti. Sipin leveät kasvot, joita matkalla isosti vaalennut
-poskiparta reunusti, venyivät pitkänlaisiksi hämmästyksestä, ja vasta
-pitkän ajan kuluttua hän sai virkahtaneeksi:
-
--- Mitä puhut, poika? Täälläkö olet jo kosissa käynyt ... savotarta
-mielit...! Mistä sen löysit?
-
-Ei ollut Lauri koskaan heidän pitkän, yhteisen vaelluksensa varrella
-sydämensä salaisista toiveista Sipille sanallakaan maininnut, -- eihän
-hän ollut itsekään uskonut niiden voivan toteutua. Nyt istahti hän
-Sipin viereen hirrelle ja kertoi hänelle lyhyesti lempensä lyhyen
-tarinan. Ja kun Sipi sitä melkein epäilevän näytti, lisäsi hän:
-
--- Ei, ei se ole leikkiä, Sipi, tämän talon tytär on omakseni
-lupautunut, ja ennenkuin tästä talosta lähdemme, tahdon hänet jo
-morsiamekseni julistaa!
-
--- Vai hänelle sinä ne vitjat ostit...! -- Jo rupesi Sipi vähitellen
-yhtä ja toista ymmärtämään ja sitä myöten myöskin uskomaan. Hän hiveli
-harvakseen saunassa oiennutta partaansa ja puheli edelleen: -- Vai
-siksi suostui Erä-ukon perijä hakemaan sovintoa savolaisten kanssa,
-tuota olenkin väliin kummastellut... Vai savottaren tuot sinä, Lauri,
-Karmalaan...
-
--- Miksen savotarta naisekseni ottaisi, rakennammehan me nyt rauhan
-heimojen kesken!
-
--- Ja lujennamme sen lankoussiteillä, -- ei ole hullu se tuumasi,
-vaikka se oudolta tuntuu. Mutta mihin sinulla sellainen kiire on?
-
--- Miksi vitkasteltaisiin, kun kerta mailla ollaan. Syksyllä,
-rajankäynnistä palattua, käydään hakemassa nuorikko täältä. Mitä
-epäilet, Sipi, etkö tahdo puolestani puhua?
-
--- Puhun, puhun, kunhan tästä toivun... Ei, ei ole tuumasi huono, kun
-tarkemmin sitä ajattelen, -- juuri niin ne onkin heimojen välit eheiksi
-rakennettava, juuri niin on voideltava vanhat, vihavoivat haavat! --
-
-Tuvassa olivat emäntäväet sillävälin vieraiden kunniaksi juhla-aterian
-valmistaneet. Siellä oli jo uljaat, kaksikorvaiset, katajaiset haarikat
-kannettu pöytään, ja kylän väkeäkin oli jo kertynyt koko joukko
-kuulemaan pitkämatkaisten uutisia ja näkemään sitä ihmettä, kun
-Tarvaisen tuvassa Hämeen miehiä vieraina kestittiin. Eivät olleet
-savolaiset sitä ensiksi ymmärtäneet, epäillen ja vieroen he olivat
-aluksi nurkkain takaa kurkistelleet niitä miehiä, joita he ennen vain
-tappeluissa olivat tavanneet. Mutta kun Viipurista palanneet savolaiset
-olivat kertoneet, mitä he matkallaan olivat kokeneet ja oppineet, ja
-kun Ohto-isäntä itse, jonka hämäläisviha oli kiivaimmaksi tunnettu,
-kutsui vieraat väljään tupaansa juhla-iltaiselle, silloin astuivat jo
-kotimiehetkin hämäläisiä lähemmäs, ja jopa joku heistä näille kättäkin
-pisti, joskin arkaillen vielä. Mutta haarikat läksivät kiertämään
-tukevan honkapöydän ympärillä, ja vähitellen vetreytyi kankea
-kielenkanta ja suli epäilys ja arkuus karuista mielistä.
-
-Mutta vakavana ja harvapuheisena istui alkuillasta outojen
-isäntämiesten keskellä, seinäpenkillä, Karmalan Lauri, odottaen
-jännityksellä, miten ja milloin Sipi ottaisi ajaakseen sen hänen suuren
-asiansa, jonka hän tänä iltana oli luvannut selvittää. Jo vihdoin näki
-hän Sipin heittävän lusikkansa purtiloon, nousevan paikoiltaan ja
-vievän Ohto-isännän ulos puheilleen. Silloin Lauri tiesi, mitä se puhe
-nyt koskee, ja sitä kuumempina hänen korvansa nyt kohisivat, kuta
-kauemmin miehet ulkona viipyivät. Mutta lopultakin sieltä miehet
-pirttiin palasivat, vakavina ja äänettöminä, ja varsinkin olivat
-Suopellon eleet niin juhlalliset, kun hän paikoilleen juhlapöytään
-astui, että kylmäksi karahti Laurin selkä. Aterioivain surisevan joukon
-huomiokin kiintyi heti häneen. Etäälle pöydän päähän Sipi istahti,
-Lauri ei päässyt häneltä viestejä kyselemään, eikä hän ymmärtänyt, mitä
-Sipi tarkoitti, hyvääkö vai pahaa, kun hän tuokion kuluttua äänensä
-koroitti ja puhumaan kävi.
-
-Hän tuntui kiittävän kesteistä ja kutsuvan savolaisia puolestaan rauhan
-miehinä Hämeenkin puolella käymään... Sitäkö vain...! Laurin oli
-verensä kohinalta vaikea Sipin puhetta maltillisesti kuunnella. Mutta
-johan se Sipi muutakin puhuu: Rauhan kämmen on lyöty, sanoo, se uudella
-liitolla nyt vahvistettakoon... Hämeen poika on katsonut itselleen
-verevimmän immen Savon kassapäiden joukosta ... tämän talon tytärtä nyt
-pyytää Karmalan perijä kainalonsa lämmittäjäksi... "Ohto, sinä olet
-naittajamies ... ota kihlat, katso hinta, sinulta me vastausta
-odotamme..."
-
-Höröllä korvin oli koko juhlaväki sitä puhetta kuunnellut, ja nyt kävi
-väljässä pirtissä kuin humahtava supatus karsinasta ovensuuhun ja
-eteiseen asti, missä naisväki tungeskeli, tuota outoa uutista udellen.
-Kaikkien silmät kääntyivät Lauriin päin, joka vakavana koetti seinän
-varassa istua, ja sitten hänestä taas Ohdon puolelle, jolta kaikki nyt
-vastausta odottivat. Ja hänelle nyt hämmästyneitä kysymyksiä sateli:
-
--- Anjaako Hämeen puolelle pyydetään?
-
--- Kosiinko tuli tänne Karmalan poika?
-
--- Ottaako Ohto kihlat?
-
-Mutta kaikkipa tiesivät, että kun puhemies noin julkisesti tyttöä
-kosii, silloin ovat kaupat jo ennakolta selvät, eikä kukaan enää
-ihmetellytkään, kun isäntä tuokion kuluttua Sipin kosintaan vastasi:
-
--- Paljon pyydätte sovinnon lunnaiksi, Hämeen miehet. Mutta ne lunnaat
-kuuluvat jo luvatun, mikä siinä heimon auttaa muu kuin maksaa ne pois.
-Heläytä pöytään kihlasi, Suopellon Sipi, niin vielä täällä tämän
-iltamme iloksi kihlajaiset juotaneen.
-
-Helpommin kulki taas Lauriltakin hengitys, kun hän nyt pöydän takaa
-nousi ja Sipin luo kihloja antamaan kiirehti. Mutta pirtintäyteinen
-väki hääri ja hulmusi; siinä ihmeteltiin, siinä tiedusteltiin, toiset
-huusivat kytyä, toiset natoa, ja morsianta itseään kysyivät useimmat.
-Vihdoin ryntäsivät kaikki ulos hakemaan talon tytärtä, joka noin
-yhtäkkiä, odottamatta oli vieraalle heimolle miehelään luvattu.
-Suostuuko hän itse sinne lähtemään, vai onko todella tyttö heimosovun
-lunnaiksi kysymättä luvattu?
-
--- Missä on Anja, missä hän itkee?
-
-Aitastaan löydettiin vihdoin tyttö, eikä itkemästä, vaan naurusuisena
-hän siellä keltaista tukkaansa suki. Siellä hän oli jo pannut valkeinta
-varrellensa ja helmoillensa hempeintä ja nyt hän sitoi vaskipannan
-päähänsä ja soljen rintaansa kiinnitti. Ja kun naapurintytöt häntä
-surkutellen läksivät pihalle saattamaan, silloin Anja itse juosten
-kartanolle kapsahti ja virkkoi uhmaten surkuttelijoille:
-
--- Huonommat itkien miehelään menkööt, ilolla Tarvaisen tyttö
-valitultaan kihlat ottaa!
-
-Ja reippaana hän kummissaan tähystävän pihayleisön halki astui tupaan
-veljensä viereen kihloja ottamaan. Koreana hän siinä nyt vieraiden
-edessä seisoi, päässä panta, helmoissa helpeet, ja se solki, jonka hän
-oli rintaansa pistänyt, oli suuri vaskisolki, jossa oli käärmeen kuva.
-Sen savolaiset heti Hilppa-vainajan soljeksi tunsivat ... siksi he
-supattivat toisilleen:
-
--- Morsiamelleen on kosijamies antanut voittosolkensa sovinnon
-merkiksi!
-
--- Ja kas ... nyt jo Anja kihlavitjat vyölleen sitoo! --
-
-Näistä Savon ja Hämeen pääsukujen yhdistävistä kihlajaisista puhuttiin
-paljon molempain heimojen kesken, ja heimosovinnon liittona tätä juhlaa
-jo heti pidettiin. Ja näihin juhliin viitattiin vielä vastakin, milloin
-yrittivät särkymään naapuriheimojen välit. Sillä ne olivat iloiset
-kihlajaiset, joita kesti pääksytysten kaksi päivää ja joiden varrella
-miesten kesken sovittiin rajankäynnistä ja takamaiden jaosta. Ja
-taipaleelle asti uudet sukulaiset Sipin ja Laurin saattoivat, kun nämä
-vihdoin kolmantena aamuna läksivät astumaan laajan erämaan poikki
-kotoisia kyliään kohden. --
-
-Vahvajärven Juuritaipaleeseen Sysikorven matkamiehet tavallisuuden
-mukaan yöpyivät. Mutta kun he kahden siinä nuotion ääressä olivat
-kesäisen yön viettäneet, niin eivätpä he heti aamulla lähteneetkään
-taivalta jatkamaan.
-
-Lauri oli noussut aamukeittoon rannasta vettä hakemaan. Mutta rantaan
-mennessään hän pysähtyi hetkeksi törmälle tuota yöpymäpaikkaa
-katsomaan, pysähtyi samalle rinteelle, jossa hän kerran oli piispan
-hevosia paimennellut ja kuunnellut heimonsa vanhoja tarinoita. Tuntuipa
-niin houkuttelevan viehkeältä nyt taas tuo tyyni lahdenpohja
-salovaarojen välissä, niin herttainen, syvä rauha tuntui vaalivan tuota
-korpikuusien poimussa piilevää aamupaisteista nurmiaukeaa, että se
-ikäänkuin sitaisi mieheltä askeleet ja ajatukset. Aivan vieressä siellä
-kuului harjun takana kevätkäki kukahtelevan, mutta alempana rannassa
-seisoi kurki märän mättään nokassa katsellen kuin miettijämies lahden
-suulle, jossa pienet aallot toisiaan kepeästi ajelivat, niinkuin
-olisivat ne olleet kevätsulaa ihastelevaa Ahdin väkeä, -- mikään ei
-siellä luonnon syvää hiljaisuutta häirinnyt. Siksi Lauri siihen melkein
-kuin lumoutui.
-
-Mutta jopa laskeusi Sipikin nuotiolta siihen törmälle ja kysäisi
-Laurilta:
-
--- Näetkö lahdelta mitään, vai muisteletko näillä rannoilla taas viime
-kesänä käynyttä tappelun rysyä?
-
--- Muistin vain piispan tästä Juuritaipaleesta kulkiessaan
-virkahtaneen, että tällä törmällä olisi talonpaikka mukava ja kaunis.
-
--- Niin sanoi silloin piispa, ja tähän se uhkasikin uudistalon puuhata,
-jotta saataisiin majatalokin matkamiehille. Mutta unehtuneenpa näkyy
-ukolta se tuuma.
-
-Niin nyt Sipikin muisteli. Mutta Laurin mieli oli kovasti kiintynyt
-siihen uudistalo-aatteeseen. Hän jatkoi hetken kuluttua:
-
--- Vähällä tälle taipaleelle talonpaikan saisikin. Tuohon pirtti aukean
-laitaan, sauna tähän törmän alle, halme vesakkoon, mäen laitaan, --
-pehmyt siinä olisi multa pelloksikin muokata...
-
--- Ja mäelle aitta emännän tarpeisiin, eikö niin?
-
-Näin lisäsi leikkisästi Sipi, joka jo oli ruvennut ymmärtämään
-ystävänsä ajatusten juoksua. Ja hän jatkoi:
-
--- Taidatpa jo itsellesi ja nuorikollesi ajatella sitä uutta saunaa ja
-naurishalmetta. Miksei, kyllähän talonpaikka on mainio, ja kalainen on
-järvi vieressä, mutta mitäpä varten sinä tänne salolle muuttaisit,
-onhan sinulla Mustanahon alla jo valmiit tuvat ja perkatut halmeet.
-
-Mutta varsin tosissaan kääntyi nyt Lauri Sipiin päin:
-
--- Ne eivät ole omia perkkaamiani ne halmeet, setäni ja Tuomas siinä
-ovat hikensä valaneet. Enkä ole koskaan itseäni oikein iloiseksi
-tuntenut siellä setäni ja tätini tulilla, eipä taitasi Anjakaan siellä
-viihtyä. Minua on luontoni aina vetänyt salolle, erämieheksi!
-
--- Se oli isäsikin luonto ja ukkosi myös. Jos todella, Lauri, salolle
-aiot asuntosi rakentaa, niin etpä tätä taivalta sopivampaa talonpaikkaa
-löydä. Ehkä eivät sitten enää tulisi kalamiehetkään tänne rintamailta
-tappelemaan, jos täällä olisi talo ja asutus. Mutta yksinäistä ja
-autiota on salolla elämä, sen tiedät.
-
--- En sitä säiky, uudispirttiin minä kaikissa tapauksissa elämiseni
-perustan, se on jo sovittu...
-
-Aamiaisen haukattuaan kävelivät miehet vähän laajemmalti järven rantoja
-katselemassa. Mutta palattuaan takaisin nuotiotörmälle haki Lauri
-kontistaan kirveensä ja rupesi enempää miettimättä läheisestä
-männiköstä jykevää honkaa hirreksi kaatamaan, ja iloisesti kajahti
-kohta kirveen kalske erämaan metsästä ulos aukealle lahdelle. Hän oli
-päättänyt jo heti, ennenkuin matkaansa jatkoi, kyhätä siihen suviselle
-rinteelle, metsän laitaan, uuden pirtin kehän, salvoksen pohjan vain
-merkiksi, että hän siitä nyt itselleen on pirtinpaikan valinnut ja
-vallannut. Hetken kuluttua kilahti siellä jo Sipinkin kirves hänen
-vieressään kaukaisen sydänmaan männikössä, valkoiset lastut sinkoilivat
-pitkin keväisen kosteaa kanervikkoa, ja ryskyen kaatuivat suuret puut.
-Ja kun miehet illalla, päivän raadettuaan, auringon lähtiessä
-lounaiseen laskemaan, herkesivät työstään, silloin oli juuri sille
-paikalle, missä piispa kerran matka-alttarinsa ääressä piti
-aamumessuaan Vahvajärven rannalla, kohonnut hirsikerros hirsikerroksen
-päälle, ja tilavan tuvan kaunis kehä loisti jo puhtaana ja valkoisena
-vihannan kevätnurmikon laidassa, kuivalla, paisteisella kankaalla.
-
--- Siinä nyt kuivukoon kehän pohja, virkkoi Lauri iloisena, taas
-yönuotiota sytytellessään. -- Siitä käyn pian salvostani jatkamassa.
-Ennenkuin rajankäyntiin lähdetään saan kyllä tupani vesikaton alle, ja
-syksyllä pitää pirttini olla valmiina!
-
--- Ja ensi talven siinä jo nuorikkosi kanssa elät, -- virkkoi Sipi, --
-onneksesi olkoon! Sitten voi piispakin matkoillaan maata yönsä
-lämpöisessä tuvassa Vahvajärvellä.
-
-Yön vielä levättyään uuden tuvan salvoksen ääressä läksivät
-pitkämatkaiset patikkamiehet vihdoin astumaan viimeistä
-päiväntaivaltaan Sysikorven kotoisiin kyliin. Ja kun puolenpäivän
-jälkeen metsässä rupesivat kuulumaan kotikarjan kellot, ja polut
-rupesivat hajaantumaan eri tahoille ja maat aukeammiksi käymään,
-silloin puristivat vuoden yhdessä vaeltaneet talonpojat, vanha ja
-nuori, toistensa kättä jäähyväisiksi, ja painuivat kumpikin omalle
-puolelleen Päijänteen lahtea kauan kaivattuja kotitalojaan kohden.
-
-Peni haukahti Karmalan pihalla, tunsi tulijan askeleet ja vieri keränä
-veräjälle, jossa se kohona hyppeli kauan poissa viipynyttä isäntäänsä
-vastaan. Ja pihalla ja tanhualla tapasi Lauri kaikki niin entisellään,
-kuin jos hän sieltä eilen olisi kotikorpeen lintuansoilleen lähtenyt ja
-nyt yöpyynnin jälkeen kotiinsa palannut. Pirtistä maitoaittaan näkyi
-kulkevan pihan yli talon yksivakainen, surukatseinen emäntä, ehkä vielä
-entistään kalvakkaampana, mutta äänetönnä ja ilmeettömin kasvoin
-niinkuin aina. Mustanahon laidassa raatoivat molemmat Tuomaat,
-kumarassa niinkuin ennenkin, sieltä vilkkuivat vain valkoiset mekot,
-kun he kuokkaa heiluttivat. Mutta sisältä tuvasta kuului pirran läiske.
-Lauri arvasi, että siellä hänen nuori orpanansa kangaspuissa istuu, ja
-sinne hän ensiksi kiirehti ikävöityjä terveisiä viemään.
-
-Siellä istuikin Enni aukinaisen juoksulaudan ääressä, vuoroin kädellään
-pirtaa piukahutti, vuoroin vieressään olevaa kehtoa keinutti. Kalvakka
-oli nyt hänenkin pehmeä poskensa, ja väsynyt surun piirre näytti jo
-kovettuneen hänen suunsa ympärille. Hän melkein säikähti, kun näki
-Laurin tupaan astuvan, ilostui hetkeksi, mutta taas vaipui katse
-alakuloiseksi. Hänen huulillaan pyöri kysymys, mutta hän ei näyttänyt
-uskaltavan sitä sanoiksi pukea, ei ilmaista kysymyksenä sitä sydämensä
-toivoa, jonka hän jo iäksi taittuneen luuli.
-
--- Kysy pois, virkahti silloin Lauri, tajuten nuoren serkkunsa surun,
--- kyllä sinulle hyvät vastaukset annan, sen jo etukäteen lupaan.
-
--- Mitä, oletko tavannut Vilpun ... elääkö hän vielä ... elääkö,
-missä...?
-
--- Elääpä kyllä ja entistään ehompana, sinua muistelee ja lastaan,
-vielä tänä kesänä hän teitä tervehtimään tulee... Älä itke, Enni, älä.
-
-Enni oli kangaspuilta kääntynyt kehtoon päin ja hyrskähti siihen
-nukkuvan lapsensa yli kuin pitkän, yhtäkkiä katkenneen tuskan jälkeen
-tyrskivänä itkemään, -- hänen mielensä ei kestänyt tasallaan sitä
-äkillistä ilon uutista kuulla. Mutta siitä ilonitkunsa keskestä hän
-katkonaisesti puhui:
-
--- Leskeksi luulin jo itseni, isättömänä syntyneeksi peipposeni
-pelkäsin... He vainosivat Vilppua kaikkialta, luulin heidän hänet jo
-tavanneen ja tappaneen... Viipyköön hän nyt vielä, jos hänen asiansa
-vaativat, kunhan hänen elävän tiedän ja omiaan muistavan. -- Ja
-kirkkaina kohotti Enni kyyneleiset silmänsä kehdosta, nauroi itkunsa
-sekaan ja vaati:
-
--- Mutta kerro, Lauri, kerro missä hänet tapasit, miten hän nyt elää,
-vieläkö hänen henkeään väijyy vaara!
-
-Ja Lauri kertoi. Hän sivuutti lyhyempään Vilpun monivaiheiset
-vaaranretket, mutta jutteli laajemmin ja hilpeästi hänen
-pelastumisestaan Rääveliin ja hänen kunniakkaasta paluustaan Kaarlo
-Knuutinpojan asemiehenä Viipuriin, sekä sukulaismiesten iloisista
-yhtymisistä. Ja sitä mukaa kuin hän kertoi, löysivät taas kukkaiset
-veret tiensä Ennin äsken vielä niin kalpeille kasvoille, hänen
-silmiinsä tuli eloa, toivoa, riemua, -- nyt hän ei enää kysellyt,
-kuunteli vain. Ja kun lapsi sillävälin kehdossaan heräili, nousi Enni
-kangaspuilta, laskeutui polvilleen kätkyen viereen ja puristeli
-pienokaistaan rintaansa vasten, hokien:
-
--- Et ole isätön, sinä vesani pieni, et ole orvoksi maailmaan syntynyt,
-taattosi elää, luoksemme tulee. Vielä alkaa meillekin, Matti, onnen
-aika, ison onnen aika, kuuletko, Matti...!
-
-Kun Lauri taas tuokion kuluttua poistui tuvasta, niin läiski siellä
-taasen pirta, mutta nyt reippaasti, pirteästi. Iloa ja onnea kertoi sen
-jokainen isku, jota säesti hiljainen, mutta riemua täyteläänä raikuva
-kehtolaulu.
-
-Pihalla, maito-aitan ovella, odotteli Lauria niinkuin monesti ennen
-talon surumielinen emäntä, joka oli tulijan nähnyt, mutta tahtoi hänet
-muista erillään tavata. Hänelläkin oli oma kysyttävänsä, sen Lauri
-tiesi, hänenkin välinpitämättömyyteen vaipunutta mieltään vaivasi toki
-eräs huoli ... hänen maailmalle lähtenyt, hyljätty poikansa.
-
--- Heinon olet tavannut, sen kasvoistasi näen, puhui emäntä. -- Missä
-hän on, miten hän elää?
-
-Mutta kun Lauri kävi kertomaan Heino-pojan seikkailuista ja monista
-vaiheista, keskeytti hänet emäntä, virkkaen:
-
--- Niin, niin, hän on purjehtinut suurten merien yli ja punainen kalma
-on hänen kintereillään kulkenut. Paljon tuskaa olen hänen tähtensä
-tuntenut, ohkaiseksi on kulunut rukousnauhani, kun hänen henkensä
-puolesta täällä olen palunnut. Missä hän nyt on?
-
--- Viipurissa, siellä on yhdessä Vilpun kanssa, terve hän on ja reipas,
-ja äidilleen laittoi terveiset.
-
--- Mutta mitä hän aikoo ... pappia ei hänestä siis enää tule?
-
--- Ei, mutta hyvin hän näyttää silti menestyvän. Kenties tulee Heinokin
-syksyllä kotipuolessaan käymään.
-
-Silloin emäntä melkein säpsähti:
-
--- Tuleeko, mitä hän täältä hakee, miksei hän pysy siellä maailmalla,
-jonne kerran läksi. Miksi katkoo taas suuren uransa?
-
-Ällistyneenä kuunteli Lauri tuota muuten harvapuheisen tätinsä
-sanatulvaa, -- miksei äiti soisi poikansa kotiin palaavan, mitä taas
-emäntä oudoilla puheillaan tarkoittanee...! Tunsihan Lauri jo
-entuudestaan Marketta-emännän sairaalloiset mielikuvat, hänen hämärät
-aavistuksensa ja oudot ennustuksensa. Mutta entistä hehkuvampi kiilto
-näytti nyt olevan emännän syvälle painuneissa silmissä, entistä
-levottomammat olivat nyt hänen eleensä, katkonaista, hätäistä oli hänen
-puheensa. Ja rauhoittaakseen sairaalloista emäntää kävi Lauri taas
-hänelle kertomaan Heinon vaiheista, kertomaan reippaasti, iloisesti,
-niinkuin ne Heino itsekin oli kertonut. Rauhallisemmin sitä nyt emäntä
-aitan kynnyksellä istuen kuunteli. Mutta kun Lauri oli lopettanut
-kertomuksensa, istui Marketta vielä kauan äänetönnä, miettiväisnä,
-ikäänkuin jotakin omaa, syväpohjaista tuumaansa hautoen, ja puhui
-sitten harvakseen, melkein kuin itseksensä:
-
--- Hänen levoton, vaihteleva verensä, se on vielä eräretkien perintöä,
-sitä yhä pelkään. Mutta minun on varjeltava häntä uudelleen uraltaan
-suistumasta; minun on se tehtävä, vaikkapa oman henkeni hinnalla...
-
-Sitä ajatusten lentoa ei Lauri voinut seurata. Hän oivalsi tätinsä
-käyneen vielä entistään omituisemmaksi ja nousi hetken kuluttua aitan
-kulmakiveltä, jättäen tätinsä yksin noihin omiin, kaukaisiin
-mielikuviinsa.
-
-Aholle päin käveli nyt Lauri, sinne, missä Tuomaat, isä ja poika,
-sivuilleen vilkumatta yhä raatoivat, vaikka jo lehdon koivut heittivät
-pitkät iltavarjot halmeen harmajalle pinnalle. Entisellään näyttivät
-miehet olevan. Mutta kun Lauri lähemmäs astui, niin hän pian näki, että
-olipa sentään jo pahasti harvennut sedän paksu takkutukka ja että nuo
-kapeat huulet, jotka ennen aina olivat työn aikana pysyneet niin
-tiukasti ja vihaisesti ummessa, nyt hiukan lerpattivat hänen
-raataessaan. Ja kun setä Laurin näki ja häntä kohden työstään
-kohottausi, niin eipä enää aivan suoraksi oiennutkaan tuo tanakka
-varsi. Itseään säälimättä oli Tuomas siinä ikänsä raatanut, ja se
-armoton työn kuri oli hänestä liian aikaisin vanhuksen tehnyt. Niin
-päätteli Lauri itsekseen. Mutta toisilta hän myöhemmin kuuli, että tuo
-toistalvinen hiihtomatka Vesilahdelle, se oli Karmalan karhun
-taittanut. Ei ollut kotitöihinsä tottunut raataja kestänyt sen retken
-mielenliikutuksia, ei vangin kahleita eikä odottamatonta vapautustaan,
--- sen talven jälkeen oli häneltä katkennut hammas ja lähtenyt hius.
-
-Poika-Tuomaan työtä ei vieraan tulo keskeyttänyt, mutta setä vääntäysi
-toki Laurin viereen pientareelle, kyselemään, missä sitä näin pitkään
-oli viivytty. Ja Laurin kerrottua lyhimmittäin matkansa vaiheet, istui
-kumara isäntä vielä hetkisen ääneti hänen vieressään ja virkkoi sitten
-melkein surunvoittoisesti:
-
--- Taidatpa nyt tulla ja ottaa isännyyden käsiisi tässä talossa,
-koskapa akottuakin aiot.
-
--- En setä, en ole sitä aikonut, vastasi Lauri.
-
--- Aio sinä vain minun puolestani, minä rupean jo vanhenemaan. -- Vähän
-kammelsi nyt Tuomaan kieli, hän ei ollut tottunut pitempään puhumaan
-tällaisista hellemmistä asioista. Varsinkaan hän ei ollut Laurin kanssa
-koskaan tuttavallista tarinaa pitänyt. -- Jätän jo mielelläni
-isännyyden, työn ja vastuun, nuoremmalle miehelle. Eipä silti, että
-aikoisin työstä herjetä ... ei se minulta käy. Mutta ottakoon jo
-notkeampi, liikkuvampi mies talonasiat hoitaakseen --, nuorena ne piti
-minunkin ottaa, kun sinun isäsi ja setäsi kalajärville kaatuivat ja
-ukko eläkkeelle heittaysi. Nyt on minun aikani heittäytyä eläkkeelle.
-Se on minulle huolettomampaa, minä olen jo vanha!
-
-Mutta kun Lauri nyt selitti sedälleen, että hänellä on aivan toiset
-aikeet, jotka hän jo osaksi on alullekin pannut, niin ei Karmalan
-isäntä sitäkään hämmästynyt.
-
--- Sinä oletkin nuoresta asti ollut erämiehiä niinkuin oli ukkosi,
-virkkoi hän, -- taitaa todella olla onnellisempaa sinulle, että korpeen
-asetut. Ja taitaa se olla kotitalollekin parempi. Sinä voit elää
-eristä, talon täytyy elää kovasta työstä. Saat perintösi Karmalasta,
-jos sen niinpäin tahdot, ja Tuomas rupeaa täällä silloin isännäksi,
-ottaa akan, antaa eläkkeen meille vanhoille...
-
-Nyt isä-Tuomas koroitti äänensä, niin että kuokanvarressa heiluvan
-pojankin vihdoin täytyi kääntyä kuuntelemaan toisten puhetta. Ja
-hänelle nyt isä-Tuomas jatkoi:
-
--- Niin, Tuomas, sellainen on nyt mieleni, että sinä rupeat ensi
-syksystä Karmalaan isännäksi ja minä jättäydyn syytingille. Sinä saat
-ajaa hevosta, minä tartun kuokkaan, sinä saat riidellä voutien kanssa
-ja kantaa kymmenykset pappilaan ja pitää talon pystyssä, minä kuuntelen
-vain syrjästä, havupölkyn luota...
-
-Poika-Tuomas katsahti isäänsä kummastuneena ja epäillen, että laskiko
-tosiaan hänen isänsä leikkiä, -- katsahti toisen kerran ja jo ymmärsi
-täyden toden olevan kysymyksessä. Hän seisoi siinä hetkisen
-tyhmistyneenä, ymmärtämättä mitään, sitten hän tarttui kuokkaansa,
-arvellen, että totta kai se niin pitää olla, koska sen isä sanoo ... ja
-käveli työtään jatkamaan. Ja sillä se asia oli päätetty, ensi syksystä
-oli Tuomas Tuomaanpoika oleva Karmalan perintötalon isäntä.
-
-Mutta Lauri huomautti vielä sedälleen, kun he olivat jääneet kahden
-pientareelle, että onhan tällä toinenkin poika... Synkäksi kävi siitä
-isän katse. Ei se leimunnut vihaa nyt, niinkuin kerran Vesilahden
-pappilassa, alakuloisuutta se kertoi, ja alakuloinen oli isän äänikin,
-kun hän vastasi:
-
--- Se poika jätti kotitalonsa muiden raadettavaksi... Olisin ehkä
-minäkin vielä pyörtänyt kironi, jos hän olisi kotiin palannut ... mutta
-ei ole hän tullut! Olkoon talo Tuomaan, niinkuin on puhuttu!
-
-Sitä virkkaessaan oli vanhus ikäänkuin entistään pienemmäksi vaipunut,
-surua ja ehkä katumustakin kertoivat hänen kuihtuneet kasvonsa.
-Eikä enää entistä varmuutta eikä ankaruutta kuvastunut hänen
-liikkeistäänkään, kun hän hetken kuluttua nousi ja läksi taloon päin
-astumaan, käskien poikansakin jo lopettamaan työnsä. -- Taltuttanutpa
-on maailman taival Karmalan isännänkin, arveli Lauri, kumarana kulkevan
-setänsä jälkiä lehdon halki pihaan astuessaan, -- se oli siis kuitenkin
-kovempi kuin hän!
-
-Jäykkänä, harvapuheisena, ikäänkuin elämään väsyneenä kävi Karmalan
-perhe illallispöytään, eikä monta sanaa aterian varrella vaihdettu. Oli
-tosin Laurin tulo tuonut talonväen mieliin ikäänkuin uuden, raikkaan
-tuulahduksen, joka heitä kutakin oli elähdyttänyt ja heidän mietteensä
-uusille urille kääntänyt. Mutta näkyville sitä mieltään ei kukaan
-laskenut, ja siksi vallitsi tuvassa se sama entinen kylmä äänettömyys
-ja jäykkyys, joka niin usein ennenkin oli ajanut Laurin jousineen ja
-koirineen yksin korpeen ja joka oli hänestä metsämiehen tehnyt. Yhtä
-puhumattomina vetäytyivät kaikki aterian jälkeen levolle: isäntä
-uunille ja poika-Tuomas hänen jalkopäähänsä, emäntä ja Enni peräseinän
-penkille. Laurille oli vuode tehty entiselle paikalleen uunin kupeelle,
-missä hän Heinon rinnalla lapsuusunensakin oli nukkunut, ja niinkuin
-ennen kiertäytyi Peni haukotellen hänen jalkojensa luo. Pitkästä ajasta
-makasi nyt Lauri taas kotipirttinsä permannolla, muistellen siinä
-elämiään harmaita vuosia ja rakennellen mielikuvituksessaan
-iloisemmaksi, valoisammaksi, elävämmäksi sen tuvan, jonka hän itselleen
-ja nuorikolleen aikoi perustaa, -- siellä piti naurunkin saada
-helähtää, vaikkapa ei olisikaan aina huolta vailla huominen päivä.
-
-Se oman, iloisen onnenkodin tunne hänen mieltään hiveli, ja suloisesti
-painoi jo uni hänen luomiaan. Mutta vielä kerran Lauri hymähti,
-ennenkuin nukkui. Hänen muistoonsa välähti näet yhtäkkiä isäntä-sedän
-aikeet, joista tämä äsken pientareella oli puhunut, eikä Lauri voinut
-olla kuvittelematta mielessään, minkälaiseksi elämä Karmalassa oli
-muodostuva, kun isä-Tuomas luopuu isännyydestä ja jättää sen pojalleen.
-Mitenkähän siitä serkku-Tuomas selviää, hän, joka on aina tottunut
-kulkemaan isänsä vaossa? Ei koskaan edellä, aina jäljessä, ei koskaan
-omassa vaossaan, aina isänsä. Näistä puolin siis tuo juureva poika
-painaa raskaan auran terää multaan ja ränstynyt isä kaivaa eläkeukkona
-vieressä ojaa. Ja kun he Mustanahon laidasta taloon murkinalle
-laskeutuvat, silloin kävelee kai poika-Tuomas edellä ja hänen perässään
-köpittää isä samassa tahdissa...
-
-Mutta kerran putoo kai isä-Tuomas pois, ja hänen tilallaan rupeaa
-ahopellolla nykyisen poika-Tuomaan poika astumaan isänsä jälkiä, yhtä
-juurevana, yhtä luisevana ja tuumissaan yhtä lyhyenä. Ja tämä poika
-kasvaa hänkin kerran mieheksi, kasvaa vartevammaksi isäänsä, jolta taas
-häneltä vuorostaan kovassa työssä ovat sivut taittuneet ja haivenet
-harvenneet. Silloin kai taas näiden osat vaihtuvat, poika-Tuomas
-astelee ahopellolla isäntä edellä ja isä-Tuomas eläkeukkona perässä. Ja
-niin jatkuu sitä vuorottelua yhä edelleen, polvi polvelta, Tuomas
-Tuomaalta, kun siinä Mustanahon laidassa isien tapaan raadetaan kovassa
-työssä ja pidetään hiellä ja kurilla ja hartiavoimalla pystyssä
-Karmalan vanhaa perintötaloa.
-
-
-
-
-XVI. RAJANKÄYNNISSÄ.
-
-
-Kaarlo Knuutinpojan määräämä rajankäyntimatkue oli Olavi Niilonpojan
-johdolla lähtenyt Naulasaaresta liikkeelle heti juhannuksen jälkeen ja
-teki nyt kesäsydännä matkaa pohjoiseen päin Savon ja Hämeen rintamaiden
-välistä saloa pitkin ja siitä edelleen ylös Lapinkorpeen. Se oli
-suurenlainen retkikunta, joka näin Sisä-Suomen autioita matkasi
-selventämään kahden heimokansan välisiä, ikivanhoja, katkeroita
-riitoja. Olavi-ritari oli ottanut mukaansa, paitsi kirjuriaan, kuusi
-rotevaa huovia -- Tuiran Vilppu oli niistä yksi -- ja vähäksi hän
-sittenkin väliin seurueensa tunsi, milloin kalajärvistään kiistelevät
-sisämaalaiset oikein vihaisesti vastakkain kimmahtivat. Hänen suuressa
-johtajavenheessään, joka aina etumaisena souti, kulkivat myöskin
-Pohjanmaalta kutsutut lautamiehet, ja heistä vanhin, jota retkeläiset
-Halliparraksi sanoivat, istui enimmäkseen varmana perässä. Tätä suurta
-johtajavenhettä, jota kantamaan vetotaipaleiden yli tarvittiin
-kokonainen miesjoukko, seurasivat sitten pikkuvenheillään Savon ja
-Hämeen erämiehet, joita melkoinen joukko oli tähän rajankäyntiin
-lähtenyt. Oli näet sovittu molemmin puolin, että tänä kesänä ei
-etäämmille eräjärville kalaan yritetä, ennenkuin raja on käyty. Sen
-sijaan oli nyt joka pitäjästä miehiä lähtenyt rajamatkalle valvomaan
-heimonsa ja paikkakuntansa oikeuksia.
-
-Siten oli retkellä mukana edustajia kaikista niistä Hämeen pitäjistä,
-jotka Lapinkorvessa eränkäyntiä harjoittivat -- Sääksmäen ja Pälkäneen
-pitäjiä myöten etelään ja Saarion ja Kulsialan pitäjiä myöten länteen
--- ja joille tämä eränkulku oli vanhastaan totuttu ja välttämätön
-elinkeinonapu kotoisen maanviljelyksen lisäksi. Savon puolella, Saimaan
-vesistöjen varsilla, jossa vielä ei ollutkaan kuin kaksi pitäjää,
-Savilahti ja Juva, siellä harjoitti taas koko asutus eränkäyntiä ja
-tälle verrattain nuorelle asutukselle olivatkin takamaiden pyyntivedet
-vielä välttämättömämmät, -- siksipä savolaiset juuri niin itsepäisesti
-pyrkivätkin työntymään yhä pohjoisemmas ja lännemmäs. Eri pitäjien
-takamaita ja kalavesiä oli hyvinkin sekaisin toistensa joukossa ja
-juuri senvuoksi niillä kaikilla olikin niin tärkeitä etuja tässä
-rajankäynnissä valvottavana, siksi ne olivat kaikki sinne edustajansa
-valinneet, heti kun Kaarlo Knuutinpojan julistus oli heidän kirkoissaan
-kuulutettu. Ja siksi syntyi myös tuossa kymmenkunnan venheen matkueessa
-monen kulmakunnan, monen kielimurteen välistä väittelyä ja riitaa
-melkein aina, kun Olavi Niilonpoika uutta pyykkikiveä pystyttämään
-kävi.
-
-Kaikkien niiden pitäjäin eränkävijät, jotka tässä rajankäynnissä olivat
-edustetut, olivat eri aikoina ja eri määrin saaneet tuntea niitä
-haittoja, häiriöitä ja häviöitä, joita varman rajan puute takamailla
-miespolvien kuluessa oli aiheuttanut. Mutta kaikki eivät olleet niin
-tuhoisasti kärsineet noista alituisista erämaakahakoista kuin
-rintamaiden laitapitäjäin asukkaat, joita kova pakko vihdoin olikin
-ajanut rajankäyntiä anomaan. Näiden edustajat ne senvuoksi sekä
-väittelyissä että sovitteluissa nyt etumaisina kulkivat, nepä myöskin
-kovan kokemuksen opettamina koettivat aluksi ylläpitää sitä
-naapurisovintoa, joka molemmin puolin oli suotavaksi havaittu. Mutta
-kaikissa elivät vielä entisten vainoaikain mielialat tuoreina, ja
-epäluuloista, karttelevaa oli sen vuoksi eriheimoisten yhteistoiminta
-tässä rajankäynnissäkin. Koskaan eivät Savon ja Hämeen miehet samaan
-valkamaan venheitään laskeneet, kun yöksi nuotiotulille asetuttiin,
-vaan aina he jonkun lahden tai salmen väliinsä jättivät, ja selkiäkin
-soutaessaan jättivät he tavallisesti tarpeeksi vettä venheiden välille.
-Sillä herkkiä olivat vanhat intohimot liekkiin leimahtamaan aina kun
-jonkun riitarannan ohi soudettiin tai kun tunnettiin jonkun lahden
-pohjassa poltetun saunan rauniot. Koettivathan kyllä Pouta-Paavo
-yhtäältä ja Suopelto toisaalta tuota katkeruutta tasoitellakin, mutta
-surukseen täytyi heidän toisilleen virkkaa:
-
--- Ei ole vielä pakko opettanut kaikkia uskomaan sitä, mitä se meille
-on neuvonut.
-
--- Ei, nuo eivät vielä oivalla, mitä maksaa riita ja mitä sovinto!
-
-Mutta kun etäisempäin pitäjäin miehet näkivät Sipin ja Paavon näin
-keskenään tuttavallisesti keskustelevan, niin he sekä ihmetellen että
-pisteliäästi toisilleen kuiskivat:
-
--- Vai kelpaa jo sysikorpelaiselle vainon mies tarinatoveriksi!
-
--- Kelpaa kai siksi, kunnes savolainen taas häneltä nuotan vie ja
-saunan polttaa!
-
-Ja tämä jälkimmäinen, epäluulon ja kinan kanta, se pian molemmin puolin
-yleisimmäksi pääsi. Alkumatkalla ei kuitenkaan, kun venheitä kiskottiin
-vetotaipaleiden poikki ja vanhaa rajaa vielä vähän muistettiin,
-ilmeistä toraa syttynyt. Kuljettiin suoraan pohjoiseen, vedettiin raja
-Vahvajärveä pitkin ja sovinnossa jätettiin Juuritaipale, jossa Karmalan
-Laurilla oli uudispirttinsä jo kattopäällisenä, Hämeen puolelle. Mutta
-kun Veneheitosta, hämäläisten vanhasta valkamasta, oli soudettava
-eteenpäin niitä vesiä, joilla savolaisten myöskin oli viime vuosina
-ollut tapa kalassa kulkea, silloin alkoivat vaikeudet. Molemmilta
-puolin näytettiin, millä rannalla heimolla kulloinkin oli ollut
-kalasaunansa ja nuottatalaansa, ja nuo tiedot kävivät tietysti heti
-ristiin. Miehet kiistelivät, mielet kiihtyivät. Mutta pohjalaiset
-lautamiehet, joista varsinkin vanha Halliparta oli ovela ja varma mies,
-auttoivat kumminkin Olavi-ritarin lopultakin löytämään keskitien, johon
-riitelijät, vaikkapa muristen, tyytyivät. He rakensivat silloin
-kiireellä pyykkipatsaan jonkun selkäsaaren kunnaalle tai kallioniemen
-kärkeen ja soutivat siitä salmia ja virtoja ylöspäin, oikaisten korpeen
-ja kankaille silloin, kun vesistöt mutkittelivat. Molempain heimojen
-erämiehet soutivat johtajavenheen perässä, kappaleen matkan päässä
-toisistaan, mutta soutivat päätään pudistellen, sillä he jo epäilivät,
-mitenkähän siitä vastainen pyyntimies tuon rajan tuntenee...
-
-Päästiin näin Hankavetten ohi ja soudettiin Kylmäjärven selkiä pitkin,
-jotka nyt heinäkuun paisteessa lämpöisinä helottivat. Iloisena ohjasi
-siellä Olavi Niilonpoika itse johtajavenhettään noita pitkulaisia,
-lehtevärantaisia selkiä ja mutkittelevia salmia pitkin, aikoen ne
-tapansa mukaan jakaa kahtia kilpailevain heimojen kesken. Mutta silloin
-rupesi kuulumaan hänen perästään äänekästä mökää, ja kun hän muutamassa
-salmessa kääntyi taaksepäin seuralaisiaan katsomaan, niin istuivat nämä
-airot pystyssä venheissään ja huusivat:
-
--- Tästä me emme eteenpäin souda, nämä ovat hämäläisten ikivanhoja
-vesiä!
-
--- Meidän takamaitamme ei saa halkaista!
-
-Oli taas laskettava saaren rantaan kuuntelemaan molempain riitapuolien
-väitteitä. Mutta tällä kertaapa ei neuvotteluissa päästy yli eikä
-ympäri. Savolaisetkaan eivät tahtoneet hellittää näistä kalaisista
-vesistä, näitä virtoja myöten oli heidän välttämätön kulkea suuremmille
-pyyntijärvilleen. Ja kun lautamiehet tunnustivat hämäläisten oikeudet
-vanhemmiksi, niin uhkasivat savolaiset päistikkaa soutaa kotiinsa ja
-palata takaisin toisilla vehkeillä pyyntipaikkojaan puolustamaan...!
-
-Neuvottomina seisoivat rajankävijät saaren korkeimmalla harjulla,
-katsellen ympäröiviä maisemia, ja he koettivat turhaan saada
-kiisteleviä sopimaan. Siinä tingittiin päivä iltaan asti, mutta yhtä
-hellitämättömiä olivat molemmat heimot; äänekäs tora kaikui vain yli
-aution selän, eivätkä sovinnon puhujat saaneet enää sananvuoroakaan.
-Silloin, illan suussa, suuttui vihdoin Olavi-ritarikin, joka muutoin
-aina oli milloin leikkisällä, milloin vakavalla sanalla saanut
-sekasolmun avatuksi, suuttui ja huusi kuumenneille kiistelijöille:
-
--- Tämä tora jo minulle riittää. Olen parhaani koettanut teille rajaa
-saadakseni, -- nyt palaan minä tästä paikasta takaisin ja jätän
-rajankäynnin sikseen. Sopikaa sitten miten tahdotte! Aamulla käännetään
-meidän venhe tästä Ilottomasta salmesta etelään päin, jääkää tänne
-sitten vaikka tappelemaan!
-
-Mutta eipä edes se uhka saanut kiihtyneitä erämiehiä peräytymään.
-Savolaisten puolelta vastattiin heti suuttuneelle ritarille:
-
--- Kääntyvät tästä vedet itäänkin, sinne soudamme me!
-
-Mutta hämäläiset heille ilkkuivat:
-
--- Menkää! -- me pidämme eräjärvemme omin väkimme, niin me olemme
-pitäneet ne ennenkin! -- Ja kiihkoisimmat heistä jo intoilivat, että
-annetaankos savolaisille vähän kyydin apuakin sinne itään päin...
-
-Olavi-ritari oli mennyt telttaansa, joka oli pystytetty saaren
-etelärannalle, ja äkämystyneinä, synkkähahmoisina seisoivat eri
-heimojen erämiehet parvittain pienen lahden äyräällä, jonka eri
-puolille he olivat venheensä vetäneet, heitellen vastakkain vihaisia
-katseita kapean veden yli. He tunsivat kyllä kaikki mielessään, että
-hullusti nyt kävi, hukkaan meni kesä, hukkaan hyvä yritys, mutta
-kovettunut luonto ei sittenkään peräytymään taipunut. Päivä laskeusi
-pilviin, kylmiltä kuultivat taas nuo äsken vielä kirkkaat vedet, ja
-korkeat, metsäiset rannat loivat niihin kolakan varjon, kertoen, mistä
-tämä järvi oli Kylmän nimensä saanut.
-
-Karmalan Lauri, joka ääneti istui ylempänä törmällä, vihojaan purkavain
-heimolaistensa sivulla, näki silloin Tuiran Vilpun toimekkaana astuvan
-ritarin teltan luota hämäläisten valkamaan. Turhaan oli Lauri koettanut
-käyttää vaikutustaan rauhoittaakseen kiihtyneitä miehiä. Ennen ne toki
-olivat häntäkin kuunnelleet, ja raja-asiamiehenä ja johtajasuvun
-perijänä olikin hänellä ollut heimolaisiinsa melkoinen vaikutus, mutta
-nyt olivat liiaksi kiihtyneinä miehet, niihin ei vaikuta nyt kukaan,
-sen hän tiesi. Ja siksi hän huusi Vilpullekin tämän ohi astuessa:
-
--- Älä yritäkään taivuttaa Hämeen miehiä peräytymään, he siitä vain
-ärtyvät!
-
-Vilppu pysähtyi Laurin eteen ja katsoi häntä pitkään, melkein
-moittivasti:
-
--- Entä sinä -- tiedätkö, mitä tämä rajankäynnin raukeaminen merkitsee?
-Tietysti rupeavat eri heimojen erämiehet nyt entistä vihaisemmin taas
-takamailla kahakoimaan, anastaakseen väkisin ne vedet, joita ei
-jaetuiksi saatu. Naapurisovusta ei välitä kukaan, ennenkuin taas kaikki
-kalasaunat molemmilta puolin on poltettu ja tappeluissa kaatuneet
-pyyntimiehet kuopattu. Sitä se merkitsee! Entä sinunkin kihlasi...?
-
--- Mitäpä minusta, kun on tässä kysymys heimon vanhoista oikeuksista...
-
-Lauri oli kyllä selvillä siitä, että hänenkin oma onnensa oli katketa
-rapsahtava siihen toraan, joka taas oli syttymään päässyt. Hän oli tätä
-rajankäyntiä ilolla odottanut, sen päätyttyä hän oli vasta pääsevä
-siihen kotoiseen rauhaansa, jota hän niin hartaasti ikävöi.
-Reippaalla, toivokkaalla mielellä oli hän pirttinsä Juuritaipaleessa
-valmiiksi salvanut, mutta paljon oli siellä vielä keskeneräistä ja
-aloittamatontakin, ja siksi oli hän niin haikeasti odotellut sitä
-päivää, jolloin rajankäynti päähän asti saataisiin ja hän pääsisi
-Tarvaisen tyttären uuden pirttinsä lämmittäjäksi hakemaan. Ja nyt...
-Tarvaisen tyttären! Kaikki näytti lohkeavan pirstaleiksi!
-
-Ne Laurin alakuloiset mietteet oivalsi Vilppu hyvin, vaikkei tämä
-niistä mitään virkkanut, ja häntä säälitti jo ystävänsä kova onni.
-
--- Olen minäkin ... ja näet, tuossa Sipi juuri vielä haastattaa
-oman kylänsä järkevimpiä isäntiä; siinä on Rapala ja Olkkola ja
-Nuolenmaa ... näet, kuinka ne hänelle vain nauravat! Se on turhaa, he
-lähtevät aamulla rajankäynnistä pois!
-
-Vilppu katseli rannassa pohteissaan hääriviä miehiä ja oivalsi pian
-Laurin oikeassa olevan. Mutta hänen levoton mielikuvituksensa teki
-sittenkin ankaraa työtä. Hän oli ennen ollut eräretkilläkin
-innokkaimpia tappelumiehiä, vieras oli hänelle sovinnonhierojan virka,
-mutta nyt hän tahtoi kuitenkin koettaa, eikö hän voisi sittenkin tehdä
-kotikansalleen sitä palvelusta, jolle se ei tällä hetkellä itse osannut
-arvoa antaa, -- ja samalla nimenomaan vanhalle erätoverilleen. Tuokion
-kuluttua hän jo virkahti Laurille, kääntyen takaisin telttaan päin:
-
--- Annahan olla, eiköhän tästä sittenkin saada retkeä eteenpäin
-solumaan!
-
-Hän meni Olavi-herran puheille. Tämä oli jo todella lopen suuttuneena
-talonpoikain riitoihin antanut miehilleen käskyn aamulla kääntää keulan
-etelään päin, mutta hän kuunteli nyt kuitenkin vielä, mitä tuolla
-iloisella asemiehellä, johon hän matkan varrella oli oppinut
-mieltymään, oli hänelle ehdotettavana. Ja Vilpun ehdotus huvitti heti
-hilpeää ritaria: hän muutti kuin muuttikin äskeisen päätöksensä.
-Ratkaisevimmin lie siihen kuitenkin vaikuttanut asian tyynempi
-harkinta, -- Olavi-ritari muisti, kuinka tärkeänä tehtävänä Kaarlo
-Knuutinpoika hänelle tämän rajankäynnin oli uskonut. Mutta sukkelan
-asemiehen suunnitelman mukaan hän päätti yllättää kiistankuumat
-talonpojat.
-
-Aikaisin olivat kaikki venekunnat aamulla jalkeilla, lähteäkseen
-kotimatkalle keskenjääneeltä rajankäynniltä. Mutta muita ennen oli tänä
-aamuna kuitenkin johtajavenhe vesillä; siinä istui jo Olavi-herra
-matkavalmiina, kun Savon ja Hämeen miehet vasta nouseskelivat
-sammuneiden nuotioittensa äärestä. Aamu oli pilvinen, taivaalta oli
-maata vasten laskeutunut tahmea talma, ja sumun läpi näkivät
-talonpojat, miten johtajavenhe vesille laski. Mutta sieltä selältä,
-sumun keskeltä, kuului Olavi-ritari maissa vielä viipyville
-venhekunnille julistavan:
-
--- Me jatkamme rajankäyntiä, koska sen hallitus on tehtäväksemme
-antanut. Seuratkoon meitä kuka tahtoo, palatkoon ken haluaa. Mutta
-tuossa näette tämän saaren harjulla rajapatsaan, ja siitä kulkee raja
-edelleen keskeltä selkää pohjoiseen, jonne nyt lähdetään uutta patsasta
-pystyttämään. Hän seisoi venheensä perässä ja viittasi kädellään
-korkeaan kivikumpuun, joka sumun läpi saaren harjulta kuulsi, -- sen
-olivat nihdit Vilpun johdolla siihen yöllä rakentaneet. Varmalla
-äänellä ritari sitten komensi:
-
--- Eteenpäin!
-
-Ja johtajavenhe läksi soljumaan sumukkoon. Ällistyneinä katselivat
-talonpojat, niin savolaiset kuin hämäläiset, sen loittonemista,
-katselivat tuota valmista, korkeaa kivikumpua ja katselivat taas
-toisiaan. Mutta vain hetken he niin ääneti seisoivat. Venhekunta
-toisensa perästä rupesi jo vesille joutumaan, kiirehtiäkseen
-johtajavenheen perään, ja jo laski niistä viimeinenkin Ilottomasta
-salmesta selälle. Synkästi kiroillen varsinkin hämäläiset tätä taivalta
-soutivat, ja päätään punoen he katselivat jäljelle jäävää kivikumpua,
-jonka he käsittivät omalle, vanhalle takamaalleen pystytetyksi. Mutta
-se asia oli jo ratkaistu, eivätkä he uskaltaneet rajankäynnistä
-poiskaan jäädä, sillä he pelkäsivät etujensa ja oikeuksiensa silloin
-vielä pahemmin joutuvan kärsimään.
-
-Onnistunut oli Vilpun yllätysneuvo. Ja kun päivä oli salmivesiä taas
-pohjoiseen päin soudettu ja kun illalla yövyttiin vesistön ylempään
-päähän, johon nihdit kävivät uutta rajakiveä pystyttämään, silloin ei
-kukaan enää riitaa haastanut, -- se oli silloin jo myöhää!
-
-Kankaita katkaisten ja virtoja sauvoen saavuttiin siitä Iisveden
-laajoille selille. Siinä oli vettä jakaa niin Hämeen kuin Savonkin
-puolelle, ja riittävästi jäi riistamaita ja kalahautoja kuitenkin
-molemmille, -- siksi sujui siellä soutu nopeammin. Mutta myrtyneitä
-olivat yhä erämiesten mielet, ja kun ehdittiin kalaisen Nilakan
-niskaan, niin jo rupesi taas sekä vanha viha että veres ärtymys
-ilmoille pursuamaan. Nämä olivat juuri niitä kaukaisia kala-apajoita,
-joista enimmät erämaankahakat olivat aiheutuneet ja jonne useimmat
-urhokkaat erätaistelijat olivat heimovihan uhreina uupuneet. Raskaat
-muistot nousivat siellä soutajia vastaan, katkerat vainon muistot,
-jotka valoivat uutta sappea jo ruvettuneisiin haavoihin ja taas
-jäähdyttivät sovinnon mielen ja rauhanhalun.
-
-Karvasta polttoa tunsi Laurikin rinnassaan, kun hän oikean hangan
-puolella soutaessaan katseli noita sivulle jääviä, karuilta näyttäviä
-Nilakan rantoja. Nehän olivat hänellekin niin suruntutut nuo rannat,
-että hänestä melkein tuntui, kuin olisivat tänne kaatuneiden erämiesten
-haamut viittoilleet hänelle sieltä etäältä ruskahtavain rantaleppäin
-takaa ja ankarapiirteisin kasvoin nuhdelleet häntä siitä, että pojasta
-oli polvi pehmennyt. Nuo vainajathan olivat ensimmäisen Lapinkiertäjän
-oikeudella omikseen ottaneet nämä järvet ja rannat ja jättäneet ne
-perinnöksi pojilleen ja poikainsa pojille. Ja nämä pojat ne nyt täällä
-soutivat savolaisten rinnalla, tinkien näille pois niitä apajoita ja
-hirvisaloja, joita puolustaen isät olivat kaatuneet!
-
-Tuosta kallioniemen takaa aukeni se lahti -- selvästi sen Lauri vielä
-tunsi --, jonka ahteella hänen isänsä oli yksin ja haavoittuneena,
-kalasaunan seinään nojaten, taistellut tunnottoman vainolaisen
-murhanhimoa vastaan ja jonne hän lopulta oli kaatunut. Tuossa juuri
-näkyi se ryteikköranta, jota hänen äitivainajansa oli sydämensä
-äärettömässä tuskassa kahlannut, turhaan koettaen miehelleen avuksi
-kerjetä. Ja kun siitä edelleen puolen rupeamaa tuttuja vesiä
-soudettiin, silloin jo kuumotti luoteen kaukaisesta hämärästä sekin
-rannikko, jonka eräässä poukamassa hän itse oli hämäläisten erämatkueen
-mukana kärsinyt kaiken sen tuskan ja surun, jonka savolaiset heille
-olivat tuottaneet, ja jonne ukko-vainaja, hämäläisten kuulu johtaja,
-oli petollisen savolaisnuolen sortamana turpeen alle kuopattu. Siitä
-ohi soutaessaan näki Lauri kuin ilmielävänä edessään ukkonsa tarmoa,
-voimaa ja oikeutettua vihaa uhkuvat kasvot, näki ne säkenöivinä ja
-punoittavina kuin silloin, jolloin Erä-ukko Sotasaaren rannalla kohotti
-kirveensä ja huusi: "Hei, Hämeen pojat, tällaista rauhaako te
-suvaitsette?"... Siinä oli voimaa, siinä isäin vihassa, se ei tuntenut
-sääliä, ei armoa, ei tinkimistä! Ja nyt...!
-
-Lauri koetti muistella ukkoaan toisenlaisenakin, sellaisena, jommoisena
-hän lehtivuoteella kuumeessaan makasi ja kehoitti vihansa perijää
-hakemaan rauhaa vainolaisten kanssa... Sitähän neuvoa oli Lauri
-totellut. Mutta tuo edellinen mielikuva oli voimakkaampi, se himmensi
-jälkimmäisen ja tuntui nuhtelevan: "Olinko sellainen voimani päivinä,
-tahallaan minut väärin ymmärsit, Lauri. Käskinhän sinun ennen kaikkea
-puolustamaan hämäläisten oikeutta, luovuttamatta pois mitään siitä,
-minkä omaksemme tiedämme. Mutta sinä; ... vainolaisen suosiota olet
-hakenut, hänen ativoihinsa olet nöyränä pyrkinyt ... savottaren
-silmäkulmain koreutta vain olet ajatellut, et heimosi oikeutta..."
-
-Noiden muistorannan autereisesta hämärästä lähteväin, nopeasti
-vaihtuvain mielialojensa vallassa ja viskelemänä souteli Lauri tunnin
-toisensa perästä. Väliin kuumensi häpeän puna hänen poskensa, väliin
-hän alakuloiseen välinpitämättömyyteen vaipui; joskus täytyi toisten
-soutajain häntä soimata, kun hän liikoja kiirehtien venäjäksi veteli,
-joskus taas hänen käsivartensa melkein hervottomina liikahtelivat.
-Oliko hän siis todella lemmenunelmainsa takia uhrannut miehen tehtävät
-ja isien luottamuksen, eikö se asia ollutkaan yhteinen, jonka vuoksi
-hän oli herroja kumartamassa kulkenut? -- siitä hän sydämessään nyt
-hiljaisia käräjiä kävi. Mutta miten hän siinä käräjöikin ja vastakkain
-punnitsi vanhain vainovesien synnyttämiä mielikuviaan, jäljelle jäivät
-vallanpaikasta taistelemaan aina vain hänen ukkonsa loistavat silmät,
-kun tämä Hämeen miehiä taisteluun kehoitti, ja Anjan iloinen hymy, kun
-tyttö kallioniemen kärjeltä katseli haapiossa soutavia tuttaviansa...
-
-Menneitä sotamuistoja koski tällä taipaleella keskustelu Laurin
-venheessä niinkuin kaikissa muissakin venheissä, jotka nyt Nilakan
-selkiä soutivat. Nämä vedet oli Erä-ukko nimenomaan Hämeen omiksi
-julistanut, niiden puolustamiseksi oli paljon verta vuodatettu, -- nyt
-halkaistiin nämäkin kalaiset vedet kahtia. Siitä kasvoi taas katkeruus,
-vanha viha iskostui mieliin. Ja kun lautamiehet laskivat Hengenmäen
-alle tai Armosaaren rantaan, johon Olavin nihdit kävivät rajapatsasta
-rakentamaan, eivät erämiehet enää viitsineet maihin noustakaan
-riitelemään, venheistään he vain karsain silmin muljottivat sitä
-toimitusta sekä toisiaan. Kumealla äänellä kuultiin silloin tanakan
-Pilvenperänkin venheestään virkahtavan:
-
--- Nurin käy tämä rajankäynti, meiltä menevät ikivanhat takamaat!
-
--- Tässä tingittiin alusta liiaksi, parempi olisi ollut Ilottomasta
-palata ja vaikka tapella, niin vakuutti Ilvesmäkikin kiukuissaan.
-
-Lauri tunsi ne moitteet syytöksiksi häntäkin vastaan ja verestetyt
-muistot virittivät hänessäkin nyt heimoushengen taas uuteen voimaan, --
-hänkin olisi taas tällä hetkellä ollut valmis tappelemaan heimonsa
-oikeuksien puolesta.
-
-Näissä mietteissä edelleen soudettiin tuttuja selkiä. Muutaman salmen
-suussa kiintyivät Laurin silmät hirvipariin, joka niemen kärjestä oli
-lähtenyt laajanlaisen selän yli uimaan. Rauhallisesti huopaili emähirvi
-edellä, poikahirvi sen vanavedessä pulikoi. Mutta kun ne yhtäkkiä
-huomasivat sivulta tulevat venheet, toisen toisensa perästä, silloin
-taittui nopeasti pystypäiltä matkan suunta; emä läksi uimaan lähintä
-rantaa kohden sellaista vauhtia, että aalto kahtia halkesi sen rinnan
-edestä, ja poikanen ponnisti hurjasti perästä, toisinaan aivan
-koholleen vedestä kimmahtaen.
-
-Sitä katsellen ja selin keulaan soutaen ei Lauri tullut huomanneeksi,
-että nyt olikin ehditty niihin salmivesiin, joista kapeammat väylät
-läksivät johtamaan Pielaveden avaroille aukeille. Sivulleen katsahtaen
-hän nyt yhtäkkiä tunsi saaret ja salmet, muisti ne ilmikirkkaasti. Hän
-nousi koholleen katsomaan: Siinä oli keulan edessä Sotisaari, jonka
-hiekkarannalla oli riehunut se lyhyt mutta verinen taistelu, joka
-molemmilta heimoilta oli johtajat vienyt. Olavi Tavastin venhe oli jo
-laskemassa saaren länsipuoliseen salmeen, jonka mukaan siis tuo
-hämäläisten voittosaari olisi savolaisten puolelle jäänyt. Yhtenä
-jonona välähtivät silloin Laurin mieleen sotasyksyn kirjavat
-muistot ... juuri tuo apajahan oli syynä ollut väittelyyn ja toraan,
-oliko hämäläisten nyt sekin uhrattava...? Voimakkaalla äänellä hän
-yhtäkkiä ritarin venheeseen huusi:
-
--- Oikealta kädeltä laskekaa, tämä saari ja apaja on meidän.
-
-Hyväksyvä humina kuului hämäläisten venheistä. Mutta jo oli
-savolaistenkin aluksessa mies seisomaan noussut ja sieltä kajahti nyt
-karkea ääni:
-
--- Ei koskaan Hämeen puolelle sitä saarta anneta, jossa Tarvaisen äijän
-luut lepäävät.
-
--- Mutta mepä sen taistelun voitimme, vastasi Lauri vielä tyynellä,
-mutta kuitenkin jo mielenkiihkon koventamalla äänellä. -- Kalliin
-hinnan me siitä saaresta maksoimme, meille se kuuluu.
-
-Mutta Savon mies -- se oli Tarvaisen Ohto -- ei salannut enää
-kiukkuaan, kipakasti hän ärjäisi:
-
--- Takaisin me sen olemme ottaneet, meidän on luoma kumpu saaren
-laelle, hämäläisellä ei ole ollut sinne enää asiaa eikä ole...!
-
-Tämä saattovenheiden välinen lyhyt väittely muistutti niiden mielestä,
-jotka olivat olleet mukana Sotasaaren taistelussa, paljon sitä Karmalan
-ukon ja Tarvaisen vanhan isännän terävää sananvaihtoa, joka tässä
-samassa salmessa silloin oli kalskahtanut kuin teräskalpain iskut, --
-ja nämä nykyiset väittelijät olivat niiden silloisten poikia.
-Käskemättä pysähtyivät venheet, ja Olavi-ritari, joka ei tuntenut
-riidan syytä, mutta joka tuon katkeruuden tajusi, päätti taas laskea
-maihin, juuri sen riidanalaisen saaren rannalle.
-
--- Iltakin on jo käsissä, yövytään tähän ja sovitaan riita maissa. Ehkä
-halkaistaan kahtia tämäkin toran saari! -- niin virkkoi hän
-leikkisästi.
-
-Mutta erämiehet eivät nyt leikkiin taipuneet, kumpaiseltakin taholta
-sähähti heti kiivas vastaväite:
-
--- Ei, sitä saarta ei jaeta!
-
--- Ennemmin vaikka tapellaan vieläkin kerran!
-
-Ja aivan ärtyneessä mielentilassa, vihaisin liikkein ja kiiluvin silmin
-nousivat eräjoukkueet maihin kappaleen matkan päähän kyllä toisistaan,
-mutta sentään siksi lähelle, että pistopuheet toisesta valkamasta
-toiseen kuuluivat. Niitä rupesikin nyt heti ristikkäin singahtelemaan,
-ja kuumaverisimmät molemmista heimoista lähenivät toisiaan ärsytellen,
--- se ikäänkuin helpotti oman mielen saonnutta kiukkua.
-
--- Nelinkontin ja uimalla taisivat savimiehet viimeksi tältä rannalta
-lähteä, -- miten lähtenevät nyt!
-
--- Se nähdään sitten, kun hölmöläiset ovat täältä hiidessä, -- nyt
-ollaankin taas tasaväkisiä!
-
--- Ja osaahan se pienempikin joukko pensaan takaa ampua.
-
--- Mistä?
-
-Tuo viimeinen, tuittupäisen Ilvesmäen heittämä letkaus sattui liian
-kipeästi Tarvaisen Ohtoon, jolle tuo pensaslaukaus oli arka paikka ja
-jolla veret jo muutenkin kiehuivat. Kuin kiimainen metso karahti hän
-nyt joukkonsa keskeltä esiin hietikolle ja haastoi hämäläistä
-uudistamaan sanansa. Ja tämä jatkoikin purevasti:
-
--- Pensaan takaa, sanoin, mutta siinäkin voi pää haleta, onhan sinulla
-vieläkin otsassasi poikenluoma...
-
-Nyt riehui Ohdon luonto jo täydessä raivossaan. Hän teutaroi
-tantereella ja huusi:
-
--- Tulkoon tänne ottosille se, joka uskaltaa rehtitaisteluun
-kamppaamatta käydä, tulkoon se silloinen hameuros, ja toinen meistä
-tantereeseen jääköön.
-
-Lauri oivalsi yhtä hyvin kuin kaikki muut, että juuri häntä Ohto
-taisteluun haastoi, ja hän tunsi, että hänen oli heimonsa edustajana
-vaikea siitä haasteesta vetäytyä. Mutta hän viipyi tuokion ... ja loi
-kysyvän katseen vieressään seisovaan Sipiin.
-
-Mutta ilkkuen jo Ohto jatkoi:
-
--- Ei kuulu miestä, sellaisia ne ovat Hämeen uroot...
-
-Jo tunkeusi Ilvesmäki miesjoukosta esiin, ja hänen eteensä syöksähti
-nyt Laurikin ärhentävää haastajaa vastaan --, yleinen rysy molempain
-heimojen välillä näytti siinä auttamattomasti syntyvän, toisen kerran
-samalla sotasaarella.
-
-Mutta silloin kuului rannasta, riiteleväin välistä -- siitä, mihin
-Olavi-ritarin johtajavenhe oli laskettu -- jyrähtävä ääni, joka
-käskevästi huusi:
-
--- Lapsettaako teitä, ikämiehet, kun tyhjästä sodan teette. Asettukaa,
-nyt ei olla veritöillä, vaan rauhan matkoilla!
-
-Se sana vaikutti heti jäähdyttävästi, miehet pysähtyivät hiukan noloina
-tätä nuhtelijaa kuuntelemaan. Se oli tuo harmaapartainen lautamies,
-joka oli venheen nokassa seisomaan noussut ja nyt tappelunhierojat
-palautti järkiinsä. Mutta kun Halliparralle kerrottiin, mistä tämä
-riita oli syntynyt, niin hän ei sitä enää ivannut, vaan astui miesten
-keskelle ja virkkoi lauhkeammin:
-
--- Meillä oli myöskin siellä Pohjan perillä aikoinaan tällaiset
-samanlaiset katkerat veljesriidat kalavesistä ja ansametsistä, tapella
-nujuutettiinkin sekaan. Mutta nyt me emme siellä enää keskenämme
-tappele, vaan sovinnossa yhdessä käymme kalajärvillämme, -- vaikkei ole
-siellä rajoistakaan tietoa.
-
-Ikäänkuin helpotuksen tuntein äskeisen kiihkon jälkeen keräytyi nyt
-miehiä molemmilta puolin Halliparran ympärille, ja jo kohta Sipi
-kysäisi:
-
--- Mikä teihin sen mielenmuutoksen toi? -- Täällä on sovinto hidas
-syntymään!
-
-Halliparta katseli tuokion miesjoukkoa, joka jo oli melkoisesti
-tyyntynyt, mutta jonka keskeltä hän yhä vieläkin vihaisia katseita
-näki, ja hänessä syntyi tuuma johtaa noiden tulistuneiden eriheimoisten
-ajatukset hetkeksi kaukaisempiin asioihin ja tasaisemmille tanterille.
-
--- Kerronko teille sen meidän puolen tarinan? kysyi hän.
-
--- Kertokaa, kertokaa, kehoittivat sekä savolaiset että hämäläiset,
-joista toiset jo äskeistä rähäkkäänsä näyttivät hiukan häpeävänkin. Ja
-he istuutuivat kiville ja kanervamättäille odottamaan ukon tarinaa.
-
-Tämä seisoi vielä tuokion miettiväisenä, katsellen salmelle, jossa
-suvituuli kepeästi laineita keinutti --, vielähän oli iltaa kappale
-jäljellä! Muutamat erämiehistä olivat lähteneet kaislikon rintaan
-verkkoja laskemaan iltakeittoa varten ja palailivat sieltä nyt rantaan.
-Halliparta odotti, kunnes miehet olivat rantaan meloneet, ja virkkoi
-sitten:
-
--- Se on pitkäkin tarina ja ankara tarina, mutta kerronpahan siitä
-tässä illan kuluksi vähän, sillaikaa kuin varraskalat verkkoihin
-kertyvät...
-
-Hän sytytti risuista ja sammalista sääskitulen, jotta sen savu pitäisi
-silmiin pyrkivät mäkäräparvet vähän loitommalla, istahti sitten
-savutulensa viereen miesten keskelle ja alkoi:
-
--- Meillä on siellä Pohjanmaalla monta virtaa, jotka rinnakkain mereen
-laskevat, -- siksi vieraat maakuntaamme sanovatkin Kymmenen virran
-maaksi. Ylempänä virtojen latvoilla ovat meidän takamaamme ja
-haukivetemme, ja entisaikoina joutuivat eri jokivarsien asukkaat siellä
-sydänmailla usein kiistaan ja kahakkaan keskenään parhaista kalavesistä
-ja nuottarannoista, -- niinkuin tekin. Mutta teillä ovat toki
-takamaaolonne paljon onnellisemmat kuin meillä, te saatte keskenänne
-riitanne riidellä ja sopia, tarvitsematta kolmatta, vierasta, varoa.
-Meidän haukivesillemme tulee yhtäkkiä vielä vieras -- ja vie kaikki!
-
--- Vieras? kysyivät kuuntelijat kummissaan, eikö se Pohjanmaa olekaan
-tätä meidän samaa maata?
-
--- Samaahan se on, vaikka on siitäkin riitaa. Kaukaisen Novgorodin
-ruhtinaat väittävät, että muka suuri osa Pohjanmaata kuuluukin heille,
-ja sillä nimellä, peruuttaakseen itselleen meidän lohijokemme, nuo
-ruhtinaat usuttavat Maanselän takana asuvat karjalaiset hyökkäämään
-kalajärvillemme ja jokisuihin asti. Se on kauppakansaa tuo Vienan
-karjalaisten heimo, se puhuu kyllä tätä meidän kieltämme omalla
-murteellaan, mutta se on sotaisaa, rajua joukkoa. Sen miehet tulevat
-muka rauhan miehinä meidän markkinoillemme, mutta rauhan miehinä
-lähdettyäänkin palaavat he muutaman viikon perästä rannikolle takaisin,
-ryöstävät tavarat, surmaavat miehet, polttavat talot, vievät naiset ja
-lapset vangeikseen ja elämöivät kuin kaarneet haaskan kimpussa...
-
-Halliparta-vanhus keskeytti tuokioksi kertomuksensa. Hän ei
-ollut aikonut kertoa noista vienalaisten hyökkäyksistä suurin
-asejoukoin Pohjanmaan rantakyliin, ainoastaan heidän jokavuotisista
-temmellyksistään Maanselän viereisillä takamailla ja kalavesillä. Mutta
-koko rajankäyntiretkikunta istui nyt äänettömässä jännityksessä hänen
-ympärillään, odottaen hänen tarinaansa, ja tuokion kuluttua taas
-Halliparta jatkoikin:
-
--- Siellä on Pohjanmaalla kolme laajaa pitäjää, kuten kai olette
-kuulleet, Kemi, Ii ja Liminka. Iin ja Limingan kalavedet ovat Maanselän
-kupeella vierekkäin, ja näiden pitäjäin pyyntimiesten välillä ne sen
-vuoksi ovat riidat olleetkin kovimmat. Kun me liminkalaiset joskus
-vähän myöhemmin keväillä jouduimme kalajärvillemme, niin silloin siellä
-aina tapasimme iiläiset, jotka olivat anastaneet meidän apajamme.
-Riitoja syntyi silloin ja tappeluita. Eräänäkin kevännä oli hankia
-myöten saavuttu kalajärville niinkuin tavallisesti keskipaaston aikaan,
--- siinä jo iiläiset meidän putailta kevätkalaa pyysivät, ja siitä
-syntyi heti nujakka. Meitä liminkalaisia oli yli puolensataa henkeä,
-iiläisiä oli vähemmän, ja näiden jälkimmäisten täytyi senvuoksi
-kiireellä lähteä kalasaunoilta tiehensä ja siirtyä vielä etäisemmille
-haukivesille. Syttä synkempinä he läksivät uusia kalasaunoja
-rakentamaan, uhaten ja sadatellen siellä salolla erottiin.
-
-Pari viikkoa siitä sai kuluneeksi, niin jo tuli pyyntipirtillemme
-Maanselän takaisia karjalaisia rihkamoitaan kaupustelemaan. Epäillen
-heitä kohtelimme, sillä vanhastaan jo heidän kavaluutensa tunsimme,
-mutta pyhästi Vienan miehet nyt vannoivat ja vakuuttivat, että nyt on
-rauha solmittu, nyt ei enää ryöstetä eikä tapella... Jatkoimme siis
-pyyntiä. Silloin jo aavistimme, että parasta olisi tainnut olla pysyä
-iiläisten kanssa sovinnossa, mutta pilaile olivat nyt särkyneet välit.
-Ja itseksemme ilkuimme, että jospa palaakin vainolainen, niin ei se nyt
-meidän, liminkalaisten, kimppuun käy, vaan harvalukuisampia iiläisiä se
-nyt ahdistamaan rupeaa...
-
-Mutta tulipa se meidänkin niskaamme ja hirmuna tulikin. Vasta
-jäljestäkäsin saimme tietää, että karjalaiset olivat kyllä ensiksi
-iiläisten järville hyökänneet, polttaneet heidän saunansa ja heidän
-saaliinsa ja pyydyksensä ryöstäneet, -- mutta eivätpä iiläiset,
-vihoissaan kun olivat, siitä meille sanaa laittaneet. He olivat, sikäli
-kun eivät olleet kahakassa kaatuneet, paenneet hankia myöten korpeen ja
-sinne kätkeytyneet...
-
-Mutta tuosta ensi verivoitostaan lienevätkin karjalaiset hurjistuneet,
--- he samosivat nyt salon halki meidänkin pirteillemme. Oli
-palmusunnuntaiaamu, muistan sen vielä hyvin, kaunis ja kirkas kevätaamu
-se oli. Muutamia miehiä oli meiltä jo metsässä loukkuja kokemassa,
-mutta enimmät eräväet nukkuivat vielä pirtissä. Silloin hyökkää korven
-laidasta partaista miestä kuin pilveä, keihäät sauvoina, kirveet
-vyöllä, -- samojakin miehiä oli siinä joukossa, jotka pari viikkoa
-sitten olivat kaupoissa käyneet ja rauhaansa vannoneet. Eihän siinä
-vastarintaa meidän puolelta ensin yritettykään, rauhallisesti
-koetettiin vain vieraita puhutella. Mutta karjalaiset nyt mahtailivat,
-että nämä ovat muka heidän riistamaitaan, siksi muka ottavat he nyt
-veroinaan meidän saaliit ... ja ottamaan kävivät. Sitä ei tietenkään
-meidän miesten sisu suvainnut; käytiin aseisiin mekin. Mutta
-vähäväkisiä olimme, vainolainen meidät nujersi, köysiin sitoi, hangelle
-heitti.
-
-Ja silloin se juhla alkoi --, pintaani karmii vieläkin, kun sitä
-muistan. Sillaikaa kuin toiset heistä meidän eväillämme mässäsivät,
-kiskoivat toiset huvikseen Limingan miehiä jaloista korkeaan
-petäjänoksaan ja rakensivat risuista tulen alle, -- elävältä siten
-meikäläisiä kärvensivät ja polttivat. Mutta jos kuka ei siitä
-kidutuksesta kuollut, ennenkuin nuora poikki paloi, sille sitoivat he
-köyden tiukkaan pään ympärille, painoivat kartun köyden alle ja
-kiersivät, kiersivät, kunnes silmät pullistuivat onnettoman päästä...!
-Se oli petojen iloa! Ja kun he toiselta vangiltaan olivat viiltäneet
-vatsan auki, niin että suolet maahan roikkuivat, niin pakottivat he
-hänet vielä niinikään kiertämään tuota savustuspetäjäänsä, kunnes mies
-vihdoin kuolleena hangelle kepertyi...
-
-Teitä puistattaa se meno, näen sen, -- mitäs sitten minua, jonka täytyi
-sitä vierestä katsoa, nähdä veljiäni rääkättävän ja odottaa omaa
-vuoroani! Näin, kuinka vaimoni ja lapseni surmattiin. Naiset he
-riisuivat alasti hangelle ja sitoivat heidät tuohon samaan petäjään ja
-siinä heitä pieksivät ... toisilta he rinnat leikkasivat irti ja toisia
-raastoivat mukanaan, orjikseen... Mutta lapset, joita niitäkin eräillä
-perheillä oli mukanaan haukivesillä, ne he potkivat itkevinä pirttiin,
-löivät pönkän ovelle ja sytyttivät pirtin palamaan, -- sitä täytyi
-meidän vanhempain köysissä maaten katsella! Kun lapsiraukoista joku sai
-ikkunan juoksulaudan auki ja siitä pyrki pakenemaan, niin tyrkkäsi
-ilkkuva partaniekka keihäillään hänet sinne takaisin, palavaan
-pirttiin...
-
--- Hirmuista, huudahtivat vihdoin kuuntelijat, aivan kauhun tuskassa;
-heitä vanhan Halliparran julma kertomus jo suorastaan kidutti. --
-Kuinka saatoitte tuota kaikkea katsella, huoahti joku joukosta.
-
--- Täytyi, köysissä oltiin. Mutta emme me sitä lopulta sentään
-saattaneetkaan katsella. Kun vainolainen ilkeimmillään riehui, silloin
-karkasimme hangelta ylös ja poltimme palavan pirtin kekäleihin köytemme
-poikki ja tempasimme aseiksemme tulisia hirsiä. Siihen uuteen
-taisteluun meistä useimmat kaatuivat, ja helpompaahan se toki olikin
-heille kuin tuo kidutuskuolema, -- kaatoivathan he toki vainolaisiakin
-mennessään. Puolenkymmentä miestä meitä vain pääsi pakenemaan hankea
-myöten saloon, jossa saimme varoitetuksi niitäkin pyyntimiehiämme,
-jotka juuri ansoiltaan palasivat. Näin pelastui meitä kaikkiaan korpeen
-parikymmentä miestä, eikä täyteen sitäkään. Siellä synkimmässä
-korvessa, muutaman suosaaren havumajassa, tapasimme myöhemmin myöskin
-lymyilevät iiläiset ja kuulimme heidän tarinansa. Ja silloin, siellä
-autiossa, keväisessä metsässä, siellä tehtiin se liitto ja vannottiin
-se sopimus, että keskenämme me rannikkopitäjäin eläjät emme enää
-koskaan tappele, vaan yhdessä kuljemme kalajärville ja yhtä puolta
-pidämme yhteistä vainolaista vastaan.
-
-Sen sopimuksen olemmekin siitä asti pitäneet. Yhdessä hiihdämme
-keväthankea haukivesillemme, ja niin lähekkäin ovat meillä siellä
-saunarannat, että kun torvi yhdestä nuottakunnasta soi, niin väleen
-sinne toinen avuksi ehtii. Kirveet vyöllä, keihäät nuottavenheissä,
-niin meidän täytyy siellä pyyntiä harjoittaa, eikä vartiatta nukuta
-yhtään yötä. Mutta missä Ahti antaa antimensa iiläiselle, siellä sen
-saa liminkalainenkin...
-
-Kertoja vaikeni.
-
-Kului tuokio syvässä äänettömyydessä, kun Halliparta tähän tarinansa
-katkaisi. Mutta vielä tarkemmin olisivat nyt Hämeen ja Savon erämiehet
-tahtoneet kuulla noista Pohjanmaan ankaroista taisteluista. Kiistan
-halu oli nyt hävinnyt nuorista miehistäkin, hekin jo häpesivät äskeistä
-keskenäistä ärtymystään, ja heistä juuri muuan vielä vanhalta
-pohjolaiselta kysyi:
-
--- Entä sen vainokevään jälkeen, oletteko saaneet olla rauhassa?
-
--- Rauhassa emme tiedä olevamme koskaan, emme pyyntimaillamme emmekä
-kotikylissämme, -- vainolainen voi hyökätä minä yönä tahansa. Ja on se
-taas hyökännytkin, tapellut, tappanut, polttanut, ryöstänyt. Joka talvi
-tavataan heidän suksenjälkiään laitakylillämme, mutta he tietävät jo,
-että me pidämme varamme ja autamme toisiamme, tietävät, että me
-kostaakin osaamme... Ääni vaimeni vanhukselta. Mutta tuokion kuluttua
-hän reippaammin virkkoi:
-
--- Mutta kyllin tarinaa täksi illaksi. Johan on aika kalamiesten kokea
-verkkonsa, -- sytyttäkää te nuoret miehet hirsituli, kas, päivä jo
-laskee, on jo yönuotion aika!
-
-Näin puhuen nousi tarinamies kanervamättäältä sääskisavun äärestä ja
-läksi rantaan päin kävelemään, luoden muistoista surumielisiksi käyneet
-katseensa tyyntyneille salmivesille, jotka olivat iltahohteeseen
-rauhallisina nukahtaneet, -- hän ei sinä iltana tahtonut kertoa
-enempää.
-
-Eikä Halliparran savutulen luota, jonka ympärille miesjoukko vielä jäi
-istumaan, kotvaan aikaan ääntäkään kuulunut. Maahan olivat miehet
-katseensa luoneet, he muistelivat ehkä äskeistä, pikkupistosten
-johdosta syntynyttä kahakkaansa, -- kovempi tosi on toki niillä
-miehillä, joiden tuolla kaukana pohjoisen rannikon lakeudella on
-alituiseen taisteltava kotiensa, lapsiensa, olemassa olonsa puolesta.
-
-Illan vilpastuessa oli teltastaan saaren laelta Olavi-ritarikin astunut
-alas rantaan ja hämmästyneenä pysähtynyt hartaana ja oudoksestaan
-hyvässä sovussa istuvan miesjoukon keskelle, jääden siten Halliparran
-tarinaa kuuntelemaan hänkin. Ja pian oli se kertomus tempaissut
-hänetkin mukaansa, ääneti seisoi hänkin siinä vielä koivun kylkeen
-nojautuen. Oli kuin jonkinlainen lumous olisi hetkeksi vallannut
-Sotisaaren suvisen rinteen, kuin olisivat täällä turpeen alla lepäävät
-entiset erämiehet Halliparran tarinan kautta kehoittaneet jälkeläisiään
-veljessopuun.
-
-Sen lumouksen katkaisi ensiksi Halliparta itse, kun hän rannasta palasi
-sammalsavulle ja virkkoi:
-
--- Paistetaanko yhteisessä hiilloksessa tänä iltana rantakala koko
-rajajoukolle, -- vai vieläkö kukaan riitaa haastaa?
-
--- Ei haasta, kuului hiljainen vastaus miesjoukon toiselta jos
-toiseltakin laidalta, ja nuorimmat miehet nousivat samassa yhteistä
-nuotiota rakentamaan.
-
-Olavi-ritari katseli ihmetellen tuota sovinnon mielialaa, joka nyt
-vallitsi äsken vielä niin kuumankiihkoisessa eräväessä. Ne ovat luonnon
-ihmisiä, nämä sydänmaan asukkaat, ajatteli ritari, suuria lapsia vielä,
-jotka hetken tunnelma sytyttää tai rauhoittaa, miten sopii, ja joiden
-herkän mielen pistävä kompasana yhtä pian ajaa malttamattomiin
-tekoihin, kuin kaunis pyhimystaru tai sääliä herättävä kertomus
-taivuttaa sovintoon ja sydämellisyyteen. Eikä hän huomannut, tuo
-erämiehiä paljon oppineempi ritari, että hän noissa mietelmissään
-kuvasi koko aikakautensa herkän luonteen, oma "ylempi" säätynsäkin
-siihen mukaan luettuna. Nytkin oli itse karski ritarikin herkäksi
-käynyt, hän istahti talonpoikain keskelle, söi heidän kanssaan
-vartaassa paistettua rantakalaa ja iloitsi siitä yhteisestä ateriasta
-yhtä paljon kuin he. Mutta aterian aikana hän sentään miesjoukolle
-virkahti:
-
--- Mutta se rajakivi, mihin se lopultakin pystytetään näillä nyt jo
-unhotettujen riitain mailla?
-
-Kylmiksi jäykisti se kysymys taas hetkeksi jo sulaneet miehet: kenen
-oli sittenkin peräydyttävä ja luovutettava kilpailijalle tuo muistojen
-saari? -- Kumpainenkaan heimo ei mielialan muututtuakaan sitä tahtonut
-tehdä. Mutta Vilppu, joka tämän jäykistymisen näki ja tunsi kotiväkensä
-mielet ja mielialat, hän käsitti heti, että tässä on sukkelalla
-tempulla taas vältettävä uusi kiista. Hän astui hilpeänä miesjoukon
-keskelle ja virkkoi vilkkaasti:
-
--- Jätetään rajojen väliin tämä riidan saari, joten se ei tule
-kuulumaan toiselle eikä toisellekaan heimolle, -- jätetään näiden
-salmien apajat rauhoitetuiksi vesiksi, joista ei pyydä Savo eikä Häme,
-onhan täällä apajoita ilmankin tarpeeksi.
-
-Kysyvinä katselivat rajankävijät Jämsän miestä, joka oli yhtä tunnettu
-sukkeloista keksinnöistään kuin ilveilevistä koirankujeistaan, -- he
-eivät heti älynneet, oliko hänen puheensa nyt totta vai ilvettä. Ja
-Tavast-ritarikin murahti:
-
--- Miten rajojen väliin? Sinä höpiset!
-
--- En, vakuutti Vilppu. -- Yksi pyykkipatsas nostetaan tuohon salmen
-taakse läntisen saaren laelle ja toinen itäiselle mantereen rannalle,
--- totta tämä saari salmineen silloin välille jää! --
-
--- Ja raja kulkee silloin tässä kohden kaksihaaraisena, tehden
-silmukkeen Sotisaaren ympäri, puheli nyt Olavi-ritari, oivaltaen
-nihtinsä tuuman ja innostuen siihen heti. -- Silloin jää todellakin
-tämä saari väliin vainajille.
-
--- Ja tästä tulee silloin Pyhäsaari, jonne ei kukaan totkujaan tuo eikä
-rihmojaan viritä, -- tuuma on hyvä!
-
-Niin kannatti sitä ehdotusta Pohjanmaan lautamies, ja ennen pitkää oli
-se voittanut kiisteleväin talonpoikainkin suosion. Ja vielä samana yönä
-soutivat lautamiehet rakentamaan rajakivet kahdelle puolelle
-Sotasaaren. He rakensivatkin ne röykkiöt nyt niin korkeiksi, että ne jo
-kaukaa kuumottivat näihin erämaan salmiin saapuville ja muistuttivat,
-että niiden välillä on vainajain saari, jonka rantoja ei saa rähinällä
-häiritä ja jossa sorsain ja oravain on annettava rauhassa pesiä ja
-poikia. --
-
-Aamulla jatkettiin rajankäyntiä taas rauhanmiehinä Pielaveden avaroille
-ulapoille. Niiden latvavesille venheet jätettiin ja jalan lähdettiin
-siitä painumaan saloa myöten edelleen Maanselän kylkiä kohden. Näillä
-vesillä ja suomailla ei enää riitaa rajoista syntynyt, sillä ne seudut
-tunsivat Pohjanmaan lautamiehet paremmin kuin Savon ja Hämeen
-eränkävijät,-- he olivat siellä usein talvisin hiihdelleet peuranajossa
-ja lappalaisia verottamassa. Ja jakaessaan näitä kaukaisia saloja
-savolaisille ja hämäläisille, ilmoittivat he samalla, että sinne ne
-tulevat talvisin Pohjanmaankin pyyntimiehet, joilla näissä metsissä,
-niinkuin ylempänä Oulunjärven rannoilla, on verolappalaisiaan, --
-eivätkä etelän miehet siitä riitaa nostaneet.
-
-Sillä synkät heistä olivat jo nämä kaukaiset salot, kovin vetelät
-olivat nevat ja karut olivat kalliokankaat. Ja kun he venheistä
-lähdettyä parin päivän kuluttua saapuivat Maanselän rinteelle, jonka
-mahtavia kallioraunioita sanottiin hiisien läjäämiksi linnoiksi, niin
-jopa ruvettiinkin siihen suurta laakakiveä rajannavaksi pystyyn
-nostamaan, -- päähän asti oli tultu eikä edemmäs pyritty! Mutta juuri
-kun miesjoukko siinä hiisien tarhassa iloisin mielin ja hilpeästi
-hoilaten rajanpäätä rakensi, kuului alempaa notkosta napsahdus, kuin
-jos säikähtynyt peura yhtäkkiä olisi juoksustaan pysähtynyt ja
-etujalkainsa varaan töksähtänyt. Rajanpanijat juoksivat rinteelle
-katsomaan.
-
--- Ei se ole peura, huudahti ensimmäinen, joka notkon laitaan ehti --
-muu se on elävä.
-
--- Kaksin jaloin juokseva, -- se on lappalainen akkoineen!
-
-Pieni, matalajalkainen lappalainen siellä todella säikähtyneenä juosta
-lyntysti henkensä edestä pakoon suonlaitaa pitkin, päässään
-neliskulmainen punakairalakki, yllään leveä poronnahkapeski ja
-kädessään käppyrä katajajousi, -- juoksi vesakkoa kohti sellaista
-himppua, että poronkoipiset töppöset vain vilkkuivat pensaiden välissä.
-Ja hänen vielä pienempi ja latuskaisempi nuolenhakija-akkansa polki
-hänen perässään pehmyttä suota vielä tuskaisemmassa hädässä, niin että
-vesi rinnoille roiski.
-
-Naureskellen sitä erämiehet vuoren rinteeltä katselivat. He tunsivat
-kyllä vanhastaan lappalaiset, joita hämäläisetkin viime aikoihin asti
-olivat erämaillaan verotelleet. Mutta vähitellen olivat lappalaiset
-vetäytyneet ja kätkeytyneet yhä pohjoisempiin saloihin suurten soitten
-taa, joten heidän vaivaisia kotiaan ei ollut enää maksanut etsiskellä;
-lappalaisten verotus oli heiltä siten jo siirtynyt Pohjanmaan ja
-Kainuun pirkkalaisten asiaksi. Siksi erämiehet nytkin vain
-välinpitämättöminä ja naureskellen katselivat pakoon viilettäviä
-metsäläisiä, kuvitellen, missä tuskassa nuo pienet ihmiset mahtoivat
-juosta, kun kai luulivat koko tämän miesjoukon saapuvan heidän vähiä
-nahkasäästöjään veroinaan jakamaan. Mutta Pohjanmaan vanha lautamies
-virkahti vilkastuneena:
-
--- Siinä näette, tästä alkavat jo meidän liminkalaisten veromaat,
-noilta löntöstäjiltä me talvella hiihdämme oravannahkamme hakemassa.
-
-Ja Olavi-ritarikin siihen lisäsi:
-
--- Niin, tästä joudamme me palaamaan, täällä näkyvät jo olevan oudot
-eläjät.
-
-Rauhassa saivat lappalaiset juosta kodalleen. Rajankäyntiretkikunta
-kääntyi Maanselältä eteläänpäin laskeutumaan ja samosi nopeasti soiden
-ja salojen yli venheilleen takaisin. Mutta vielä kun se venheille ehti
-ja lehtipurje myötäisellä keulaan nostettiin, vielä silloin muisti
-Suopellon Sipi pakoonjuosseen metsäläisen ja virkkoi kuin manaten:
-
--- Helpolla pääsit, lappalainen, laske nyt palkaksi hihastasi auki
-tuulen solmu, että se meidät väleen selän yli lennättää, laske
-ensimmäinen solmu ja toinen solmu, mutta kolmatta, myrskynsolmua, sitä
-älä avaa...
-
-Nopeasti sujuikin nyt paluumatka alaspäin myötäisiä virtoja; kosket
-hujautettiin alas, niin että rannat vain ohi vilistivät, ja
-viivähtämättä nyt selätkin soudettiin. Sillä eipä tarvinnut nyt
-pyykkisaarista tinkiä, tarkastettiin vain menomatkalla käydyn rajan
-suunta, ja ainoastaan joskus, milloin se kovin epäselvältä näytti,
-lisättiin uusi paasi. Tyytyväisiähän erämiehet eivät siihen käytyyn
-rajaan olleet kummaltakaan puolen, mutta myöhäistä siitä nyt oli
-napista, vaikka usein olisi mielikin tehnyt.
-
-Ja takaisinpäin näin rajavesiä soudettaessa ja yöpaikoissa levättäessä
-katseli jo yksi ja toinen erämies, -- muistellen kotikulmansa köyhyyttä
-ja sen raskaita veroja, -- mihin salmeen tai pohjukkaan hänen olisi
-sopivinta rakentaa kalapirtti, ruvetakseen siellä läpi vuoden
-uudishalmeen viljelijänä ja erämiehenä elämään. Näihin asti oli
-vainolaisten pelko estänyt halullisia takamaille asettumasta, -- nyt
-ehkä uskalsi sinne paremmin muuttaa. Suurin joukoin oli viime aikoina
-erämailla ollut käytävä milloin käytiin, siksipä olivatkin maat tällä
-kulmalla jääneet kyläin yhteismaiksi. Nyt rajankäynnin jälkeen saattoi
-kai ken tahtoi kalarannan tai halmelehdon omakseen vallata, niin miehet
-päättelivät.
-
--- Tuo olkoon minun nimikkoni, Lohikoski, koska siitä menomatkalla
-lohen sain. Sen rannalle kerran saunani rakennan, noiden havuhonkain
-väliin ja kaadan kaskeni tuohon kosken rinteelle.
-
-Niin kehaisi jokunen Hämeen mies, eikä hänen oikeuttaan siihen rantaan
-kukaan käynyt riitelemään. Sillä saipa toinen vapaasti tehdä toisessa
-paikassa samanlaisen julistuksen.
-
--- Tähän salmeen minä ensi kesänä katiskani isken, siinä lahna kutee!
-Ja siinä ovat vieressä myöskin mainiot oravimaat!
-
--- Olkoon se vain sinun Oravisalmesi!
-
-Oli tilaa kaikille vielä erämailla, vaikkapa takamaa näin
-miehenosuuksiin olisi jaettu, -- kunhan vain siellä päästiin rauhassa
-pyytämään ja viljelystä alulle panemaan. Nyt toivottiin päästävän. Ja
-kun salolle muuttaja pitkiksi ajoiksi tiesi ruunun maarahoista vapaaksi
-pääsevänsä, niin edisti tämä rajankäynti jo heti ja voimakkaasti näiden
-Sisä-Suomen erämaiden asuttamista. --
-
-Nopeasti taivalta alaspäin tehtiin, mutta syyspuoli kesää alkoi silti
-jo olla käsissä, kun retkikunta ehti takaisin Möhökosken alle, missä
-hämäläisten ja savolaisten vedet ja väylät erosivat, ja mistä vain
-kapea selkä oli soutaa Veneheittoon, hämäläisten jalkataipaleen suulle.
-Kosken alle, suvannon rannalle, kirkaspintaiseen, lehtorantaiseen
-poukamaan, laski eräänä pilvisenä elokuun aamuna Halliparta
-johtajavenheen ja siihen kerääntyivät sen ympärille nyt loivalle
-nurmirannalle erämiesten pikkuvenheet, sitä mukaa kuin virrasta alas
-soluivat. Siihen oli näet Olavi-ritari käskenyt kaikkien vielä
-kokoontua, ennenkuin rajankäynnistä eri suunnille erottiin. Siinä hänen
-kirjurinsa vielä laatimastaan rajakirjasta luki Savon ja Hämeen
-edustajille niiden saarien ja niemien, virtojen ja vaarojen nimet,
-joihin nyt oli pyykkipatsaat nostettu ja joita myöten uuden rajan piti
-kulkea. Ja siinä Olavi Niilonpoika itse vielä muistutti molempain
-heimojen edustajia saapumaan syksyllä Hollolan maakuntakäräjille, joita
-marski Kaarlo Knuutinpoika itse oli luvannut tulla pitämään ja joilla
-raja lopullisesti ja "ikuisiksi ajoiksi" oli vahvistettava.
-
-Kylminä, äänettöminä, innottomina kuuntelivat erämiesten edustajat
-tuota virallista toimitusta. Vastaan he eivät puhuneet, mutta
-tyytyväisiä he myöskään eivät olleet. Liian paljon oli heidän
-mielestään tätä rajaa varten täytynyt uhrata vanhoja oikeuksiaan;
-varsinkin hämäläiset käsittivät, että tämä rajankäynti oli heidän
-heimoltaan vienyt kovin paljon heidän isiensä valtaamia takamaita.
-Eivätkä he olleet tällä rajamatkalla hyvään naapurisovintoonkaan
-päässeet paljon luottamaan, useinhan oli tälläkin ruunun retkellä
-heimojenvälinen katkera riita puhjennut ilmiliekkiin ja osoittanut,
-kuinka syvällä ja syttyvänä vielä vanha viha kyti. Joskushan oli kyllä
-sovinnon sävel kauniina kaikunut mielissä, niinkuin silloin Sotasaaren
-rannalla, jolloin kuunneltiin Halliparran kertomusta ja paistettiin
-yhteinen varraskala. Mutta monesti olivat rajamiehet senkin jälkeen
-tunteneet, että pieni pisto jo olisi taas riittävä särkemään kaiken
-ulkonaisenkin sovinnon. Niin herkässä piili ikivanha heimokauna, sen he
-nytkin eron hetkellä tunsivat.
-
-Suvannon rannassa, Möhökosken alla, irroittivat nyt savolaiset
-varppeita venheittensä laidoista ja valmistausivat itäiselle reitille,
-kotikylään kohden soutamaan. Lauri lepäili ylempänä rinteellä Hämeen
-miesten joukossa ja katseli siitä lähteväin touhua. Hän tunsi
-pettymystä mielessään hänkin. Särkyneet olivat hänen toiveensa luoda
-eheitä, sovinnollisia välejä riitaisten heimojen keskuuteen, huvenneet
-olivat tällä retkellä monet hänen kauniit unelmansa. Tarvaisen Ohtoa,
-jonka kanssa hän jo Viipurissa oli kättä puristanut ja jonka tuvassa
-hän oli iloiset kihlajaiset juonut, ei hän nyt Sotasaaren sanakiistan
-jälkeen ollut kertaakaan puhutellut. Ohto oli välttänyt häntä ja hän
-Ohtoa, mutta arpiotsaisen savolaisen katseissa oli Lauri taas monesti
-nähnyt sen ilkeän kiillon, jonka hän niin hyvin muisti heidän ensi
-yhtymisestään, -- ei, kestäviä, hyviä sukulaissuhteita hän ei tuon
-syväsappisen miehen kanssa saa koskaan rakennetuksi!
-
-Mutta sitä unelmistaan kauniinta ja armainta, jota hän vuosien halki
-oli povessaan vaalinut, ei hän sittenkään laskenut särkymään. Sen hän
-toteuttaa aikoi, riehuipa myrsky tai paistoi päivä. Ja kun hän nyt näki
-Ohdon venheen suvannon rannalta jo lähtöä tekevän, astui hän varmoin
-askelin hänen luokseen vesirajaan ja virkkoi:
-
--- Sanani olen sisarellesi antanut, että tänä syksynä tulen hänet
-vaimokseni hakemaan, sen tiedät. Oli meidän miesten väli mikä tahansa,
-minä tulen Mikon messun aikaan Suur-Savoon.
-
-Tarvaisen arpiotsainen Ohto luimisteli kotvasen Lauria kulmainsa alta
-eikä hetken aikaan mitään virkkanut. Harvakseen hän sitten vastasi:
-
--- Taisi olla liian kiireinen se kauppa, en sinua enää puheilleni
-odottanut.
-
--- Minä olen oppinut sanassani pysymään, virkahti Lauri. Ja hänen
-puheessaan oli uhkaa, että hän sen sanansa pitää kaikissa tapauksissa,
-hyvällä tai pahalla.
-
-Toisen kerran luimautti häntä Tarvaisen mies nyt tukkansa alta. Hänellä
-näytti sisu käskevän purkamaan kaupat hämäläisen kanssa, mutta hän ei
-kehdannut sitä sentään omalta väeltään tehdä, olihan hän julkisesti
-suostumuksensa antanut julkiseen kosintaan. Sivulle kääntyen hän nyt
-senvuoksi vastasi:
-
--- Sanassani pysyn minäkin, -- itsepähän Anja ne kaupat hieroi, itse
-niistä vastatkoon!
-
--- Me vastaamme niistä yhdessä.
-
-Enempää ei puhuttu, -- kylmä ja kankea oli sekin lyhyt keskustelu.
-Eivätkä vastaiset langokset toistensa kättäkään enää puristaneet, kun
-he siinä valkamassa erosivat. Ohto nousi jo vesille työnnetyn venheensä
-perään ja lähti viilettämään itäistä selkää kohti, ja Lauri astui
-synkkänä muodoltaan, mutta päättäväisin askelin, törmälle, josta
-hämäläisetkin jo eväitään kokoilivat. Siellä astui häntä vastaan
-Suopelto, joka oli tarkasti sivulta seurannut Viipurin-toverinsa kylmiä
-jäähyväisiä, ja jännityksellä hän nyt Laurilta kysyi:
-
--- Milloin ovat häät Savilahdessa?
-
--- Mikonpäivän aikaan, tule sinne, Sipi!
-
-Suopelto oli jo pelännyt toisenlaista vastausta ja iloisiksi hänen
-leveät kasvonsa kävivät, kun hän Laurin lujan sanan kuuli.
-
--- Oikein, Lauri, virkkoi hän, -- yhtä kylmää ei pidä miehen
-säikähtää, eikä montakaan. Se on totta, että syvemmälle maahan täytyy
-riitavainajain luiden maatua, ennenkuin eheiksi ummistuvat nämä vanhain
-vihain jäljet; uuden polven täytyy sitä ennen kasvaa vanhojen
-haudoille. Mutta se uusi polvi on juuri luotava, ja siitä kasvaa uusia
-miehiä, ole siitä huoletta, Lauri!
-
-Jo näkyi Olavi Niilonpojan johtajavenhe laskevan rannasta suvannolle,
-ja kiireesti kävivät nyt Hämeen miehetkin kantamaan konttejaan
-aluksiinsa, soutaakseen viimeisen vesitaipaleen kotikyliinsä päin. Jo
-Sysikorven venheitäkin rannasta työnnettiin, kun vielä mies
-hengästyneenä tulla torvesi lepikkojen välitse ja juoksi siihen
-lähdössä olevaa alusta kohti. Se oli Tuiran Vilppu, joka nyt läähättäen
-kertoi:
-
--- Olinpa vähällä myöhästyä ja yksin jäädä jalkamieheksi --, en tiennyt
-teidän niin kiirehtivän.
-
--- Missä olet sitten käynyt? kysyi Lauri kummissaan hiestyneeltä
-mieheltä.
-
--- Kihoskoskella kävin, vanhaa pirtinpohjaani katsomassa, poikkimaisin
-tästä juoksin...
-
--- Tuon ruostuneen kirveenkö sieltä vielä löysit?
-
--- Vielä sieltä löysin paljon muutakin. Koivut löysin, joiden välille
-olin tehnyt kiikun, missä eukkoni ennen poikanen sylissään minua aina
-metsästä odotti ... löysin rotkon, johon Ennin makaamaan jätimme, kun
-kiirehdimme vainolaiselle lapseni polttamista kostamaan... Rakas on
-minulle se paikka ... siellä lohet vielä hyppivät koskessa, ja
-teirinpoikue kukersi sen halmeen laidassa, joka minulta silloin jäi
-puoleksi kaatamatta...
-
-Lauri näki veitikan katseiden nyt vakavina olevan, onnen ajan muistot
-näiltä hiljaisilta saloilta hänen mielensä nähtävästi täyttivät. Ja hän
-virkkoi Vilpulle:
-
--- Taidatpa jäädäkin tänne pirttiäsi taas pystyyn salvamaan?
-
--- En ... en nyt...
-
--- Mielesi palaa vielä Viipuriin, huovien iloiseen elämään?
-
--- Ei sinnekään, -- teidän venheeseenne nyt pyrin, onko aironpaikkaa
-joutilasta?
-
--- Mitä, kysyi Lauri hämmästyneenä, hylkäätkö Olavi-herrasi ja koko
-huovinurasi, Karmalaanko palaat?
-
--- Enpähän ensi kertaa elämänuraani vaihtane. Karmalaan tulen ja jään.
-Eroluvan sain jo Olavi-herralta, vapaa mies olen taas.
-
-Ja siinä venheitä vesille viimeisteltäessä kertoi Vilppu jo taas
-kyllästyneensä soturinammattiin, -- perheensä luo, Ennin ja poikansa
-luo, sinne hän halusi jo asettua. Ja olihan siihen hänen päätökseensä
-vielä muitakin syitä, viittaili veitikka Laurille veikeämmin. Siksi
-usein hän oli elämänsä taipaleilla joutunut ristiriitaan esivallan
-edustajain kanssa, että hän varoi siitä vielä kerran tilille
-joutuvansa, jos aina vain siellä näkyvillä pysyisi, -- täällä korven
-laidassa hänelle kyllä marskin turvakirja riitti. Arpa oli nyt
-heitetty, tahallaan oli hän Olavi-ritarin venheestä pois jäänyt, niin
-kertoi Vilppu taas iloisena ja lisäsi:
-
--- Nyt seuraan sinua, Lauri, Karmalaan ja sieltä häihisi Savoon. Ja
-iloisesti on nämä häät vietettävä kaikista kahnauksista huolimatta, sen
-minä takaan!
-
-Lauri hymähti:
-
--- Kun sinä sen takaat, niin uskoa kai täytyy. Mutta kuinka tahansa,
-tuosta saat airon, terve taas toveriksi salolle! Ja nyt kova soutu
-kotiin päin!
-
-
-
-
-XVII. TUPAANTULIAISET.
-
-
-Kellastunut oli lehti ja mustunut maa metsässä, jonka läpi hääjoukko
-saatteli Lauria ja Anjaa Savilahdelta heidän uudismökilleen Vahvajärven
-rannalle. Koivunlatvat olivat jo melkein alastomat, mutta haavat olivat
-vielä koreimmassa, punaisenruskeassa juhlapuvussaan, kimaltaen
-kirkkaina suontakaiselta rinteeltä tielle. Marjanvarsista oli lehti
-varissut, mutta punaisina, mehevinä hohtivat karpalot suolla ja
-kypsänpulleat puolukantertut aholla. Syksy oli tullut. Mutta se ei
-ollut sumuista, kosteata, masentavaa syksyä; raitis oli ilma
-metsässäkin, tuores ja terve, sen olivat yökylmät puhdistaneet ja
-pohjan vihurit tuulettaneet. Raitis oli myöskin hääjoukon mieli,
-iloinen ja kevyt. Enimmäkseen vain nuori väki olikin lähtenyt
-vastanaineita salopirttiin saattamaan, -- matka kun oli vanhemmille
-liian pitkä --, ja leikkiä lyöden se taivalta teki ja kajautti
-lauluillaan kellastunutta saloa. Edellään se ajoi Anjan nimikkolehmää,
-parittain kantoivat saattajat korennoilla morsiustalosta tuotuja
-myötäjäisiä ja uuden talon tarpeita, mutta itse juhlapari käveli
-joutilaana, kunniaväkenä, joukon keskellä.
-
-Kankeathan ne häät olivat olleet Suur-Savon Tarvaisessa. Ei ollut kyllä
-Ohto-isäntä säästänyt suuren talon varoja juhlia valmistaessaan: siinä
-oli saanut härkä jos lammaskin henkensä heittää, mahtavat lohet oli
-pöytiin kannettu ja vankkaa oli ollut kotihalmeen ohrista pantu olut.
-Ja paljon oli vieraita juhliin kertynytkin; oli tullut savolaisia
-laajan pitäjän joka kulmalta, ja miehissä olivat Sysikorven
-hämäläisetkin, syystyöt lopetettuaan, lähteneet johtajasukunsa perijän
-aviojuhlille salotaipaleen taa. Mutta vaikka häihin oli tultu
-ilman riidan mieltä, niinkuin vaati tapa vanha ja hyvä, ja vaikka
-Ohto-isäntäkin oli varonut liikahaarikkaa kallistamasta, niin jäykkää
-oli ollut eriheimoisten seurustelu näissä suurissa häissä. Ikävöiden
-olivat senvuoksi sekä vastavihityt että nuori väki molemmista heimoista
-odottaneet sitä hetkeä, jolloin häälahjat oli annettu ja itkuvirret
-veisattu morsiamelle jäähyväisiksi. Silloin päästiin kulkemaan salolle
-päin Laurin uuteen tupaan, -- sillä taipaleella se vasta oli ilo ilolle
-tuntuva, sen he arvasivat.
-
-Ja he olivat sen arvanneet oikein. Helpottavalta oli heti syksyiseen
-metsään tultua kaikista tuntunut; siellä lepoahoilla lyötiin mukana
-kannettavasta tynnyristä tappi auki, ja nyt vasta iltikseen kierteli
-viisvanteinen kippo häärahvaassa. Vasta nyt sai Vilppukin lupauksensa
-täytetyksi, että näistä häistä oli sittenkin tehtävä iloiset häät. Hän
-kiusaili siellä Heino-toveriansa, joka vaskitetussa kypärässä ja
-hirvennahkaisessa miekkavyössä kulki talonpoikaisen häärahvaan
-seurassa, hän nauratteli nuorta Enniä, joka nyt hänkin ensi kerran
-elämässään iloisena ja onnea säteillen iloisten joukossa ilkamoi, ja
-nuorelle avioväelle hän antoi iloisia neuvojaan, -- Vilppu puhalsi nyt
-todellakin äänekkään riemun hereille koko tuossa korpea samoilevassa
-joukossa. Murahtaen pysähtyi kontio, joka vaaran rinteellä mustikoita
-mauskutti, tuota melua kuuntelemaan, kuopaisi sitten tyytymättömänä
-maata ja lonkkasi syvemmäs kankaalle, josta jäkälää jäystävä porolauma
-loikkasi suolle sellaista vinhaa, että kavionkilke tielle asti kajahti.
-
-Mutta kun sen hilpeän päivätaipaleen jälkeen saavuttiin Vahvajärven
-rannalle, niin jo vaihdettiinkin leikki työhön ja reippaasti kävi nuori
-väki, niin hyvin Hämeen kuin Savon heimo, käsiksi niihin taikoihin,
-jotka uudella tuvalla oli luvattu suorittaa, ennenkuin loppukarkeloihin
-saatiin käydä. Tupa oli jo Juuritaipaleessa valmis, sen oli Lauri itse
-veistänyt, veistänyt kuin hyväillen sileiksi karkeat petäjät, ja
-korkealle oli hän nostanut kurkihirren näkymään loitos yli rauhaisan
-lahden. Mutta rannassa oli sauna vielä kattoa ja kiuasta vailla, ja
-ometta oli kiireellä kyhättävä asunnoksi ammuvalle Helunalle, joka
-Karmalasta mullikkaa toverikseen odotti ja jolle jo kesällä korkea
-heinäsuova oli järven rantaan koottu. Ja aitta oli tehtävä mäelle,
-mihin ripustaa nuorikon huomenvaatteet ja kuivamaan pingoittaa
-kaadettavain karhujen taljat ja oravakiihtelykset.
-
-Taas rytisi vavahdellen Vahvakorven metsä, kun hirsiksi kaatuivat
-suuret petäjät, ja niiden kupeilla kalskahtivat veistäjäin kirveet.
-Naiset vetivät miesten apuna hirsiä salvokseen, johon nopeasti kerros
-kerroksen päälle kohosi. Mutta kun pitkät rupeamat siten oli työtä
-tehty, iskettiin illalla kirveet hirsiin kiinni, ja silloin Laurin
-uuden pirtin paksut siltapalkit tömisivät karkeloivien poljennasta, ja
-iloinen nauru kajahti pimeälle lahdelle. Silloin viritti myös Juvan
-luiseva Pouta-Paavo, joka hänkin oli lähtenyt vankilatoveriaan uuteen
-tupaan saattamaan ja joka päivän rannassa oli nuorelle ystävälleen
-venhettä veistänyt, virsivipunsa ja lauloi illan ratoksi niitä
-laulujaan Ilmarisesta seposta ja Lieto pojasta Lemminkäisestä, joita
-hän kotoisilla Karjalan mailla oli oppinut. Jokena juoksi hänen
-laulunsa. Ja sitä jatkoi toisaalta Suopellon Sipi, laulaen hän niitä
-vereksempiä lauluja Kurjen Matista ja hänen pirkkalaistensa
-lapinretkistä, joita Hämeen puolella tunnettiin. Mutta toimekkaana
-puuhasi uuden, sähisevän uunin ääressä talon nuori Anja-emäntä,
-valmistaen talkooväelle illallista niistä metsän makeista antimista,
-joita erämiehet aina aamutuimaansa lehdosta hakivat, ja häntä
-Leena-muori auliisti auttoi ja opasti.
-
-Talkootöitä lopetettiin eräänä iltana Juuritaipaleen pihalla, kun Penin
-ääni ärhentävänä kuului viereiseltä kankaalta, -- vieraita se haukkui.
-Juostiin katsomaan: Jokohan sieltä saapuvat Karmalan vanhukset, jotka
-eivät olleet häihin jaksaneet tulla, mutta jotka Laurin uuteen tupaan
-olivat luvanneet tuoda hänen kotiperintönsä? -- Ei ollut tulija
-Karmalan väkeä, mutta tuttu kulkija se silti oli. Hän saapui sieltä
-puettuna harmajaan munkinviittaan, joka vyötäreiltä oli nuoranpätkällä
-sidottu. Se oli Klemetti-isä, sydänmaalaisten suosittu ystävä, jonka
-Maunu-piispa muutamia vuosia sitten oli erämaan laitaan jättänyt
-savolaisten opettajaksi. Hän astui sieltä metsästä nytkin iloisena ja
-ystävällisenä häärahvaan keskelle, astui avopäin, virsut jalassa ja
-selässään oli hänellä se pieni pussi, jossa hän kantoi astian pyhää
-öljyä ja toisen pyhää hostiaa, antaakseen sairaille ja kuoleville
-lohdutuksen, missä sellaisia tapasi.
-
--- Tule taas tervennä joukkoomme, isä, huusivat savolaiset ilostuneina.
-He tiesivät, että Klemetti-isä tänä kesänä oli käynyt Pyhän Henrikin
-haudalla Rantamäellä ja samalla Maunu-piispan puheilla Turussa,
-tekemässä tiliä toimestaan, ja he arvasivat hänen niiltä matkoiltaan
-nyt palaavan. Ja Laurikin häntä kädestä puristi, virkkaen:
-
--- Terve uuteen talooni!
-
-Mutta munkki viskasi ohkaisen pussinsa selästään, istahti talkootyöstä
-lepääväin keskelle ja puhui:
-
--- Tiesin täällä talon löytäväni ja jopa arvasin Anjan ja Laurin siitä
-tapaavani, mutta enpä uskonut ehtiväni hääjuhlain rääpiäisiin. Sen
-parempi, kun kerkesin, minulla on tähän uudistaloon terveisetkin
-tuotavana. Mutta, Anja-emäntä, onko sinulla oluttilkka vielä jäljellä
-janoiselle kulkijalle?
-
--- Vielä on tilkka häätalon tuomisia...
-
-Juodessaan viskasi hän rohkaisevan sanan nuorelle emännälle ja
-puhutteli leikkisästi Savilahden kassapäitä, -- kaikkien ystävä hän
-oli, ja varsinkin nuorten, joiden kehitystä hän oli koettanut lempeällä
-kädellä ohjata. Kiertävä harmaamunkki tiesi ja tunnusti, että puhdas
-uskonnollinen jälki hänen käännytystyöstään tämän salokansan
-keskuudessa ei ollut suuri. Mutta metsäkyliä kierrellen oli hän
-alituisesti tuon kansan keskessä seurustellut ja siten sen mieliin ja
-käsitykseen paljon vaikuttanut, -- siten hän oli opettanut sitä
-kunnioittamaan sitä ristin oppia, jonka nimessä hän täällä kuljeskeli.
-Hän ei ollut leipäpappi, joka salokyläläisiä sakotteli laiminlyödystä
-kirkonkäynnistä taikka tihuntirästeistä, köyhänä tuli hän köyhään
-tupaan, söi talonpoikain pöydässä eikä hän opetustoimestaan mitään
-palkkaa vaatinut. Siksi kansa häneen luottikin enemmän kuin
-virkapappiinsa, häntä se mieluummin rippi-isänään käytti ja hänen
-neuvostaan se jo hätänsä hetkellä ristinmerkin teki, vaikka sydämessä
-asuikin vielä pakanallisen viisikannan kuva.
-
--- Niin, Lauri, piispa muistaa vieläkin tämän Juuritaipaleen, -- puhui
-munkki, annettuaan Anjalle haarikan takaisin, -- hän se sinulle viestin
-laittoi!
-
--- Mitä, piispako? kummasteli Lauri.
-
--- Niin, piispa kyseli minulta näitä Hämeen ja Savon rintamaiden
-välejä, ja silloin hänelle mainitsin, että sinä juuri olet uudispirtin
-rakentanut tähän Vahvajärven rannalle, jossa hän kahdesti on yönsä
-taivasalla viettänyt. Hyvin hän tämän paikan muisti, kertoi itse tänne
-aikoneensa majatalon perustaa ja siksi tämä sinun uudispirttisi hänen
-mieltään ilahdutti. Ja ennenkuin Turusta lähdin, antoi hän minulle
-tämän kirjan sinulle, Lauri, tuotavaksi...
-
-Munkki veti poveltaan suuren, sinetillä varustetun pergamentin, jonka
-hän Laurin kouraan pisti. Kummastellen sitä kaikki katsoivat ja
-ällistyneenä Lauri kysyi:
-
--- Mikä kirja se on, isä ... mitä siinä luetaan?
-
--- Siinä lahjoittaa piispa sinulle kaikki nämä Vahvajärven maat, kun
-sinä vain matkamiehille yösijan majassasi annat...
-
--- Sepä on sievä huomenlahja, virkahti Suopelto innostuneena.
-
--- Kiitetty olkoon piispa, lausui Laurikin, vieläkin ihmeissään tästä
-odottamattomasta häälahjasta. Ja Anja kietaisi kiitollisena
-käsivartensa vanhan oppi-isänsä kaulaan.
-
-Mutta munkki kertoi vielä tarkemmin piispan toivovan, että tällaisten
-uudisasutusten kautta Savon ja Hämeen kansojen kireät välit vähitellen
-korjautuvat ja että liikekin molempain heimojen välillä siten käy
-helpommaksi ja yleisemmäksi. Ja ainakin tästä nuorukaisjoukosta näytti,
-että sen toivon ei toki pitäisi olla mahdoton.
-
-Iloisella, rohkealla mielellä taas tänä iltana karkeloihin käytiin. Jo
-olikin viimeinen karkelo-ilta. Kovalla työllä ja kiireellä oli
-talkooväki nyt lauantai-iltaan saanut Laurin uudistaloon tarpeelliset
-ulkorakennukset pystyyn; Heluna oli omettaansa viety, Anja sai ripustaa
-häälahjansa ja kotitalonsa tuomiset uuteen aittaansa, ja ensi löyly
-lyötiin talkooväelle tänä iltana Laurin uudessa saunassa. Huomenna,
-sunnuntaina, piti häärahvaan lähteä palaamaan Juuritaipaleen
-uudistalosta, toisten itään, Saimaan puolelle, toisten länteen,
-Päijänteen rannoille. Viimeiset iltakisat nyt kylvyn jälkeen pidettiin
-valkoseinäisessä tuvassa leikkiä lyöden ja iloiten.
-
-Mutta toisten iloihin ei tänä iltana Tuiran Vilppu ottanutkaan osaa.
-Hän istui ääneti nurkassa tarkastellen Laurin rihmasia, lämsiä ja
-vasamakasaa, -- ne oli pyyntimies ensiksi uuden pirttinsä seinälle
-ripustanut. Ihmetellen katseli Lauri tätä iloisen toverinsa outoa
-alakuloisuutta ja kysyi:
-
--- Mitä mietit, Vilppu, kadutko jo kauppojasi, kun Viipurin ilot
-heitit?
-
--- Katselen kateella tätä sinun uudistaloasi. Tällainen onnenpesähän se
-oli jo minullakin Kihoskosken rannalla ... mutta ei ole enää.
-
-Perheensä luo päästyään oli Vilppu yhä varmistunut päätöksessään jäädä
-pysyväisesti kotikulmalleen halmeenraatajaksi ja pyyntimieheksi. Mutta
-Karmalaa hän ei oikein kodikseen tuntenut, häntä painosti siellä
-samalla tavalla kuin Lauria ja niinkuin tämä olisi hänkin tahtonut taas
-salolle elämänsä perustaa. Siksi hän oli nyt alakuloiseksi käynyt,
-nähdessään näinä päivinä Laurin kotoista onnea uudessa uudistalossa.
-Sen Lauri hyvin oivalsi ja virkkoi:
-
--- Mutta nostetaanpa sinunkin tupasi pystyyn taas Kihoskosken rannalle!
-Paremmin siellä nyt uskallat asua, kun raja on käyty; eikähän tästä
-meiltä ole sinne kuin päivän astunta saloa, -- ihan naapureiksihan me
-jouduttaisiin!
-
--- Kun sen taas jaksaisi pystyyn saada, huoahti Vilppu, -- sinne
-mieleni tekisi. Mutta tuomet vesovat jo siellä vanhan kiukaani
-sijoilla.
-
-Jo oli karkeloväkikin kertynyt tätä keskustelua kuuntelemaan, ja sille
-nyt Lauri kehoittaen huudahti:
-
--- Toimitetaanko talkoot Kihoskosken rannallekin, rakennetaanko
-Vilpulle tupa sen poltetun tilalle, yhdessä molempain heimojen
-voimalla!
-
--- Mukaan tullaan, tuuma on hyvä!
-
-Auliina innostuivat kaikki sitä hanketta avustamaan. Ja sillä hetkellä
-se päätettiin, että ensi kevännä, kun kalajärville lähdetään,
-pysähdytään päiväksi pariksi Veneheittoon ja silloin rakennetaan
-miesvoimalla Vilpulle uusi tupa Kihoskosken äyräille, ja entistään
-ehompi. Kättä lyötiin päälle. Eikä ollut enää Vilppukaan kisoista
-syrjässä, ja iltakauden pälyi ilon kyynel Enninkin suruista sulaneessa
-silmässä. --
-
-Kaipaavana valmistautui seuraavana päivänä tuo puolen viikkoa yhdessä
-viettänyt hääjoukko toisilleen jäähyväisiä sanomaan. Oli kirkas,
-lämmin, päivänpaisteinen sunnuntain aamupäivä, lauhkea "kesäinen"
-syksypäivä, ja hääjoukko oli ryhmittynyt sen sulosta nauttien
-istumaan siihen Vahvajärven kauniille nurmikentälle, joka ensimmäisenä
-olikin houkutellut Laurin tähän uudistaloa ajattelemaan ja johon
-keltarantaiset selät tyyninä siintivät. Siinä kuunneltiin vielä
-Pouta-Paavon soittoa, -- hän oli näet ottanut kanteleen mukaansa näihin
-tupaantuliaisiin ja näppäili nyt hiljaa sen kieliä päiväpaisteisella
-rinteellä.
-
-Mutta siinä kanneltaan sormiessaan innostui soittaja vähitellen itse
-omasta soitostaan. Hän rupesi pehmeillä sävelillään manaamaan esiin
-Vahvajärven hyvät haltijat tätä uudistaloa suojelemaan. Ja soittonsa
-säestämänä herahti hän laulamaankin, kutsuen lehdonhaltijat vaalimaan
-pientä perhettä erämaan kätkössä. Hän toivotti sille
-
-    Lehot laajat leipämaiksi,
-    ahonvieret vehnämaiksi
-    kukkamaiksi kummunvieret;
-    salon hiekat hernemaiksi,
-    salon mullat maltahiksi...
-
-Mutta hänen kanteleensa kajahti myöskin erämaan yksinäistä ikävää, sen
-korven raskasta kohinaa autioina iltoina, jolloin eläjän mieli siellä
-
-    On kuin laaka lammin ranta,
-    kuin pimeä pilven ranta,
-    kuin on alli aallokossa
-    uiessa vilua vettä...
-
-Syvään, surunvoittoiseen erämaantunnelmaan vaipuneena kuunteli
-rinteellä istuva hääjoukko tätä Paavon sydämestä lähtevää laulua ja
-tunsi kaksinkerroin erohetkensä ikävän, ikävän jättää nuori pari yksin
-tänne korven kätköön. Ja sydämestään yhtyi se laulajan toivotuksiin,
-kun tämä lopuksi taas erämaan luontoa lauhkeaksi kehoitti uuden tuvan
-eläjille ja metsään päin kääntyen manasi:
-
-    Lepy lehto, kostu korpi,
-    lempeä salo sininen!
-    Anna rauha rahvahalle
-    salon pirtille sovinto...!
-
-Se oli korven kansan korkeinta jumalanpalvelusta, herkemmin se soitto
-ja laulu salon lasten sydämiä liikutti kuin kauneinkaan kuorivirsi tai
-mahtavin messu kirkossa. Sen tuo kansa nyt täyteläästi tunsi;
-kylmimmänkin kuoren alta löytyi nyt sydän, peitetyinkin tunne
-purkausi nyt ilmi ja kyynele kimalteli tänä sunnuntaiaamuna monen
-takamaataistelijan silmässä. Sen hartauden oivalsi myöskin
-munkkivanhus, joka avopäin istui hääjoukon keskessä kuunnellen, kuinka
-vanha laulaja pakanallisia haltijoita uuden talon suojelijoiksi manasi.
-Hän oli jo tottunut alistumaan tähän salon kansan piintyneeseen tapaan,
-että se hänen Jumalansa rinnalla yhä vanhoja haltijoitaan palveli, eikä
-hän voinut eikä tahtonut nytkään häiritä sen syvää, kaunista hartautta,
--- se oli hänestä jumalanpalvelusta sekin!
-
-Laurin vieressä rinteellä istui Pouta-Paavon soittoa kuunnellen hänen
-orpanansa, Heino, ja tämänkin huijaripojan mielen nuo korven säveleet
-välittömästi ja syvästi vaikuttivat. Heti talkootaloon tultuaan oli hän
-riisunut pois sotilastakkinsa ja nostanut kypäränsä naulaan, johon hän
-leveän miekkavyönsäkin oli ripustanut; kirveeseen oli tarttunut hänkin,
-liehuen puolen viikkoa toisten rinnalla veistotöissä. Silloin jo oli
-hänen mielessään toisinaan herännyt kaipuu takaisin kotoiselle salolle,
-jota hän kirjavan maailmantaipaleensa varrella harvoin oli joutanut
-muistelemaankaan. Mutta kun hän nyt Laurin uudistalon pihalla kuunteli
-kotikanteleen hillitysti helähtäviä, surumielisiä säveliä, kasvoi se
-kaiho hänessä ylivoimaiseksi. Ja sen tunnelman vallassa kääntyi hän,
-kun Paavo oli lopettanut laulunsa, Laurin puoleen ja virkkoi, koettaen
-tehdä äänensä leikkisäksi:
-
--- Sinä olet, nyt, Lauri tämän järven isäntä, mitähän jos minullekin
-sen jostakin lahdenpohjasta mökinpaikan antaisit.
-
--- Sinulleko...? -- Lauri katsoi pitkään orpanaansa, jonka muuten
-hiukan jo herrastavassa ja ylimielisessä käytöksessä hän oli
-huomannut joitakin epävarmuuden merkkejä. Heino oli ensiksi, kun
-Savilahdella tavattiin, kehahtaen hänelle kertonut, kuinka suuria
-tulevaisuudentoiveita hänellä oli sillä uudella uralla, johon sattuma
-niin äkkiä oli hänet lukutieltään nykäissyt. Kaarlo Knuutinpojan
-suosioon hän oli jo vajaassa vuodessa päässyt saman verran kuin ennen
-Maunu-piispan, olipa hän jo viime kesänä väliaikaisesti toiminut
-linnanvoutinakin. Hän oli hyvissä väleissä ja suosittu vieras
-Degen-ukon perheessä, jonka vanhempaa tytärtä -- jalosukuista neitosta
-siis -- hän uhkasi kosia, -- sitä tietä oli hän aikonut yhä ylemmille
-virka-asteille kiivetä... Tosissaanko Heino nyt miettisi jättää nuo
-korkeat tulevaisuudentuumansa ja palata kaukaiselle salolle
-uudisasukkaaksi, -- ei, pilaa hän puhuu, niin päätteli Lauri ja jatkoi:
-
--- Taitavat toki asemiesten pidot ja linnanneitosten kisat Viipurissa
-sinulle makeammilta maistua kuin halmeenraadanta tai pyyntimiehen
-retket, -- niitähän et kestänyt ennen nuorempanakaan.
-
-Heino ei heti vastannut; oudot ristiriidat hänen mielessään
-risteilivät. Hän katseli tuota rinteellä hartaassa tunnelmassa lepäävää
-nuorukaisjoukkoa, ja hänestä tuntui, että onnellisempina nämä nuoret
-nauttivat noista kotoisista iloistaan kuin kiiltopukuiset linnanritarit
-ja neitoset juhlajuomingeistaan ja palkattujen leikarien soitosta. Se
-tunne oli hänessä tällä hetkellä voimakas ja syvä, ja vakavin katsein
-vastasi hän Laurille:
-
--- En tiedä, salo tuntuu vetävän minuakin puoleensa. Ihmettelin ensiksi
-Vilppua, kun hän kypäränsä hylkäsi, nyt en ihmettele enää, -- ei ole
-hauskaa olla aina muitten käskettävänäkään.
-
--- Vai vetävät sinuakin lapsuutesi maat... Kyllähän täällä lahtia
-löytyy sinullekin, jos tahdot kotisaloon palata, mutta muistapas: kovaa
-on korvessa raataa...
-
-Heino ei enää vastannut. Hän kummasteli itseäänkin: oliko metsän rauha
-ja kellastunut syksyluonto hänet lumonnut, vai loihtiko hänet
-Pouta-Paavon äskeinen laulu...?
-
-Hän katseli, kuinka Peni ahon rinnassa tuvan kupeella surunvoittoisesti
-ulisi, pää pilviä kohti nostettuna. Mutta yhtäkkiä Peni siitä pystyyn
-karahti ja karkasi ärhentävästi haukkuen metsätielle päin, ilmeisesti
-vainuten uuden kulkijan. Pihanurmella istunut häärahvas nousi ylös ja
-siirtyi tuvan taa metsän rintaan katsomaan, ketä sieltä kulki. Jo
-kajahti tervehtivänä Laurin ääni, -- tuttuja olivat tulijat, Karmalan
-väki sieltä vihdoinkin saapui. Isä-Tuomas asteli siinä edellä,
-mullikkaa nuorasta vetäen, ja poika-Tuomas käveli mullikan perässä,
-sitä vitsalla hosuen; molemmilla oli selässään korkeat jymykontit
-täynnä työkaluja ja talontarpeita, jotka heidät vielä entistä
-kumarammiksi painoivat. Innottomin kasvoin he pysähtyivät uuden tuvan
-eteen taakat selässään, -- juuri sellaisina Heino isänsä ja veljensä
-lapsuutensa ajoilta asti muisti. Mutta viimeisenä jonossa ja jalkojaan
-väsyneesti laahaten saapui sieltä Heinon äiti, kalpeana ja kylmänä
-niinkuin ainakin. Kontti oli hänelle ilmeisesti liian raskas. Mutta
-hänen silmänsä pälyivät ympärilleen, kun hän pihalle astui, ikäänkuin
-hakien jotakin. Ja kun ne vihdoin Heinoon sattuivat, silloin nuo
-katseet jäykistyivät ja kävivät ankariksi.
-
--- Sinäkin tulit, äiti, vaikka heikoilta voimasi näyttävät, virkahti
-Heino, nyt ensi kerran pitkien vuosien takaa emoaan tervehtien.
-
--- Sinua juuri tapaamaan tulin, vastasi Marketta. Melkein viluinen oli
-hänen tervehdyksensä, mutta noissa levottomissa katseissa näytti
-sittenkin piilevän jotain syvää polttoa.
-
--- Arvasit minun Laurin häihin tulleen, äiti?
-
--- Arvasin ja tiesin, tiesin, että minua täällä tarvitset. Aiotko
-Karmalaan?
-
--- En ole aikonut, äiti...
-
-Omituinen oli se yhtyminen. Äiti, hento nainen, pysyi kylmänä ja
-jäykkänä, poika sitävastoin, soturi ja maailmankiertäjä, suli pehmeäksi
-kuin vaha. Heino tunnusti nyt, että juuri äitiään tapaamaan hän oli
-näihin häihin lähtenytkin, mutta syliinsä ei häntä emo sulkenut, ei
-kotiinsa käymään kutsunut. Jonkunlainen arka, kankea mieliala laskeusi
-siitä äsken niin herkkämieliseen hääjoukkoon, ja melkein kiirehtien
-kaikki nyt kävivät viimeistä juhla-ateriaa syömään uudistuvassa,
-joutuakseen sitten taipaleelle. Vielä oli siinä nuori väki aikonut
-kaikkein viimeiset karkelot lyödä ennen eroaan, mutta niistä ei nyt
-tullut mitään. Ääneti istuttiin, kuiskaillen harva sana vaihdettiin, --
-viimeksi tulleiden ylen vakava, raskas mieli oli ilon karkoittanut.
-
-Mutta äkkiä siirtyi pirtin perältä kumara isä-Tuomas ovelle, Heinon
-viereen. Hänellä näkyi olevan hyljätylle pojalleen jotain sanottavana,
-joka hänen mieltään painoi.
-
-Oudostellen sitä katselivat sysikorpelaiset, jotka tunsivat Tuomaan
-heltymättömän mielen, ja vaikeaa näkyi vanhan miehen olevankin saada
-sanotuksi sitä, mikä hänen kielellään kammelsi. Vihdoin kuului hän
-kuiskaavan:
-
--- Kuulin sinun äidillesi sanovan, että et ole aikonut Karmalassa
-käydä.
-
-Isän äänessä oli nyt outo, katuva, melkein anteeksipyytävä sävy, joka
-Heinon mielestä heti sulatti kaikki vanhat kaunat, ja hän vastasi:
-
--- Enhän ole tuota varmasti päättänyt...
-
--- Muistan minäkin ne Vesilahden käräjät, mielessäni olen jo ne
-silloiset sanani peruuttanut, -- kiivas olin silloin, nyt olen vanha.
-Tullet kotitaloon, Heino, mahdut sinne Tuomaan rinnalle. Taikka jos
-tahtonet oman pirtin perustaa, kuten Lauri, niin on Karmalassa maita
-jakaakin...
-
-Siihen heidän ympärilleen oli jo kertynyt kotikulman miehiä, jotka
-oikein läheltä tahtoivat kuulla, oliko Karmalan karhu todellakin
-pehmennyt, ja Lauri nyökkäsi heille iloisesti päätään, että näettehän
-sen... Mutta Heinon ohimoissa kohisivat veret kuumina, hänen äskeinen
-mielialansa sai hänet taas ehyeltään valtoihinsa, ja sulalla äänellä
-hän nyt isälleen puhui:
-
--- Kaipuuta tunnen todellakin kotoisille mailleni, äsken vielä mieleni
-suri sitä, ettet sinä, isä, minua kotiin tahdo. Ehkäpä kääntyykin tästä
-nyt tieni Sysikorpeen päin...
-
-Tämän puheen aikana oli Karmalan sairaalloinen emäntäkin pirtin perältä
-ovensuuhun astunut. Kaikki tiesivät, kuinka haikeasti hän oli kotoa
-paennutta nuorimpaansa ikävöinyt, ja he iloitsivat nyt siitä riemusta,
-jonka isän ja pojan sovinto mahtoi hänen mieleensä tuoda. Mutta sitä
-suurempi oli hääjoukon hämmästys, kun Marketta nyt aukinaisen oviaukon
-kynnykselle asettui ja miltei vihaisesti kähisevällä äänellä virkkoi:
-
--- Ei tule mitään siitä sopimuksesta, Heino ei palaa Karmalaan!
-
-Sanattomaksi vaikeni isä, ja miltei tyhmistyneenä kysyi Heino:
-
--- Äiti, etkö sallisi minun syntymäkotiini palata, sinun luoksesi...?
-
--- En, vastasi äiti kiihkeästi, -- siitä ei sinulle onnea kasvaisi,
-sinun tiesi on pantu toisia uria kulkemaan. Vai siksikö sinua viikon
-pienenä vihkivedessä pesin, siksikö tuskalla olen askeleitasi
-maailmalla vaalinut, että sinä pehmeänä tieltäsi pyortäisit. Tuon jo
-sisässäni tunsin, juuri senvuoksi tänne tarvoin sinua varoittamaan,
-vaikka voimani vaivoin kestivät perille asti. Heino, vyötä vyöllesi
-miekka, jonka pois olet riisunut, ja palaa sinne, mistä olet tullut!
-
-Aivan säikähtyneinä jähmettyivät nyt häävieraat tuota muuten
-harvapuheisen emännän outoa puhetta kuuntelemaan, -- hän olikin, tuo
-laiha, vanhahko nainen, melkein kaamean näköinen, seisoessaan siinä
-vapisevana, mutta uhkaavan näköisenä uuden pirtin kynnyksellä. Hänen
-silmänsä, joita kiersivät mustat renkaat, paloivat kuumaa tulta, jota
-ei katsoa kestänyt. Melkein säikähtyneenä nyt Heinokin, äitiään
-rauhoitellen, hänen viereensä astui ja virkkoi:
-
--- Miksi kiivastut äiti, mitä tarkoitat?
-
-Mutta kalpea nainen ei häntä enää katsonutkaan, hänen hiilostavat
-silmänsä tähtäsivät ulos syksyiseen luontoon ja matalaksi painui nyt
-äsken riehuva ääni, kun hän outoa puhettaan jatkoi:
-
--- Tuskalla sinut synnytin ja henkeni hädässä olen retkilläsi
-puolestasi taistellut, ettet poikkeaisi siltä radalta, jonka sinulle ja
-sinun suvullesi olen valinnut. Etkö näe noita tappelevia joukkoja,
-joita erottaa ääretön erämaa, -- ken kerran on toiseen joukkoon käynyt,
-hän ei enää saa toiseen palata. Toisen tie käy poljettuja polkuja
-pitkin, ylhäällä päivänpaisteessa. Rosoinen ja kivikko on toisen tie,
-nälkää, kylmää ja kyyneleitä on sen raskaan raadannan varrella. Tätä on
-meidän talonpoikain kuljettava, mutta tuo paisteinen rinne, herrojen
-kuja, -- etkö ymmärrä siellä pysyä, sinä ja sukusi! Mitä välität meidän
-matalain iloista, mitäpä meidän voimattomain vihoista, -- ota miekkasi
-ja mene...!
-
-Kimeäksi oli kiihoittunut heikon naisen ääni, se oli lopuksi kirmaisten
-kiljahdellut, ja nyt se yhtäkkiä katkesi niinkuin liiaksi pingoitettu
-kanteleen kieli, joka tuokion vielä valittaa, ennenkuin vaikenee. Vielä
-värähtivät Marketta-emännän verettömät huulet, kun hän kaatui kokoon
-kynnyksen eteen pihalle, jossa suonenvedon vavahdukset hänen jäseniään
-nykkivät.
-
-Säikähtyneet häävieraat olivat loitommas vetäytyneet, ja siellä he nyt
-ristivät silmiään, sillaikaa kun Heino ja Klemetti-isä kävivät
-pyörtynyttä auttamaan. Ja kammoksuen he ikäänkuin taikoja luotaan
-hosuivat ja toisilleen kuiskailivat:
-
--- Loveen lankesi taas Karmalan emäntä!
-
--- Vitsahousun valtoihin vaipui! Se kuuluu loveen langenneen usein
-kotonaankin Mustanahon karsikossa.
-
--- Siellähän se on oppinut nuo oudot taikansa, joista hän nytkin puhui,
-häijyjen henkien avulla!
-
--- Auta Jeesus ja Maaria...!
-
-Mutta hölmistynyttä hääjoukkoa rauhoittaen virkkoi vanha harmaaveli,
-nostaen kaatuneen emännän kynnyksen edestä:
-
--- Hän on sairas, rukoilkaamme hänen sielunsa puolesta!
-
-Ja ääneensä latinaista rukousta sanellen kantoi hän tuon hennon naisen
-kuin lapsen käsivarsillaan mäelle Anjan uuteen aittaan, jonka lattialle
-Enni nahkaisista vuoteen laittoi, ja sinne jäi munkki yksin potilaan
-ääreen polvistumaan.
-
-Ei tullut hääjoukolle lähtöä uudistalosta vielä sinä sunnuntaina. Päivä
-oli siinä hälinässä jo iltapuolelle kulunut, eivätkä hämäläiset voineet
-sairasta emäntää salolle jättää. Pelon valtaamina supattelivat nyt
-vieraat hiljaa pirtissä ja pihalla, kertoen toisilleen sekä Karmalan
-emännän että muiden ihmeellisistä loveenlankeemisista, kertoivat
-juttuja ukoista ja akoista, jotka olivat itsensä herjalle heittäneet ja
-kaukaisia asioita ennustelleet, sotia ja ruttoja, -- juttuja toistaan
-kamalampia. Niillä he herkät mielensä vieläkin aremmiksi säikyttivät,
-niin että veret kasvoilta pakenivat.
-
-Illan suussa palasi harmaavaippainen munkki aitasta häärahvaan luo
-kertomaan, että Marketta-emännän taudinkohtaus oli ohi, hän oli jo
-tuntoihinsa herännyt, rukouksiinsa heittäytynyt ja pyhää ehtoollista
-pyytänyt. Hän on hurskas nainen, herja henki ei hänen suunsa kautta
-puhunut, vaan Pyhä Neitsyt, jota hän ikänsä on palvellut. Niin vakuutti
-munkki ja kehoitti häärahvasta hiljaa makuulleen käymään.
-
-Mutta Heinon silmää uni karttoi. Isä Klemetin jäljessä käveli hän nyt
-aittaan sairaan äitinsä luo. Hän olisi tahtonut tarkemmin kysyä, mitä
-äiti, jonka pohjattoman hellyyden poikaansa kohtaan hän tunsi, oikein
-oli noilla oudoilla sanoillaan tarkoittanut.
-
--- Äiti, mitä olet hiljaisissa mielikuvissasi minusta nähnyt? kysyi hän
-kuiskaten vuoteen ääreen astuttuaan.
-
--- Älä kysele, kielteli Klemetti-isä, -- äidilläsi on jo rauha.
-
-Tyyni ja nöyrä niinkuin ennen vanhaan olikin nyt Marketan katse, ja
-kädet olivat hänellä kuin rukouksessa rinnalla. Hän näytti siinä vain
-hartaasti kuuntelevan, kuinka munkki hänen viereensä polvistuneena luki
-rukouksen toisensa perästä ja sitä tehdessään hiljaa kalisti
-rukousnauhaansa. Mutta raskaasti kohoili jo riutunut rinta, ja se
-rauha, joka hänen kasvoilleen oli laskeutunut, näytti niitä jo
-jäykistävän. Pilveen laskevan auringon rusko loi läntiselle
-taivaanrannalle vain kapean, hohtavan viivan, ja sitä kohden oli
-sairaan sammuva katse aitan oviaukon läpi kiintynyt Ja sinne se
-vähitellen ikäänkuin hämärtyi, raukeni ja sammui. Vihkiöljyllään
-voiteli munkki kuolevan kasvot, ja kun hän sen oli tehnyt ja vuoteen
-äärestä siirtyi, silloin Heino näki, että siinä nahkasilla makasikin
-hänen äitinsä jo vainajana, -- Heino oli häneltä vielä ikäänkuin
-odottanut kysymykseensä vastausta! Mutta munkki painoi vainajan
-pitkäripsiset luomet syviin kuoppiinsa sammuneille silmille, teki
-ristinmerkin otsalle ja rinnalle, tarttui Heinon käteen ja talutti
-hänet, aitanoven suljettuaan, mäeltä alas pirttiin, elävien joukkoon.
-
-Aamun ensi valkeamalla hankkiutui vihdoinkin Laurin tuvalla kauan
-vieraillut häärahvas lähtemään Juuritaipaleesta, jossa kalma
-käynnillään lopulta oli katkaissut pitkän ilonpidon. Vakavana ja
-paljain päin seisoi se keltaisen vesakon laidassa katsellen, kuinka
-männikkömäeltä vainajan ruumista alas kannettiin, kuinka se nostettiin
-vitsaksista kiireellä kyhätyille paareille ja siihen valkealla
-palttinalla peitettiin. Kotikirkolle, siunattuun maahan, oli näet
-Karmalan emäntä haudattavaksi vietävä, ja paareja kantamaan kävivät nyt
-nuo vakaiset Tuomaat, isä ja poika, -- heidän osansa oli aina kuormia
-kantaa, missä vain kulkivatkin. Mutta saattueen etupäähän asettui
-kulkemaan avopäinen munkki, joka ristiä korkealla kädessään kantoi, --
-hän palasi nyt Sysikorpeen vainajaa hautaan saattamaan.
-
-Pirtin kulmalla lausuivat jäljellejäävät näin hautasaattueena
-poistuvalle hämäläisjoukolle jäähyväisensä. Siinä seisoi nyt Heinokin
-peitettyjä paareja katsellen, ja tuokion kimalteli kostea pisara hänen
-silmäkulmassaan. Mutta tuokion vain. Isänsä käsiäkään hän ei nyt
-jäähyväisiksi puristanut, ne olivat paareissa kiinni, kylmästi he vain
-toisilleen päätään nyökkäsivät, ikäänkuin molemmat ymmärtäen, että ne
-eiliset puheet olivat olleet vain hetken mielialan puheita. Ja kun
-surusaatto oli länteen päin varjoisalle notkotielle painunut, silloin
-juoksi Heino kiireellä tupaan ja sitaisi taas leveän miekkavyönsä
-uumenilleen ja nosti vaskitetun kypärän päähänsä.
-
-Varreltaan ylväänä ja kannussaappaitaan kilautellen astui Heino siten
-taas Kaarlo Knuutinpojan asemiehenä pihalle ja kävi reippaasti
-kasvinveljelleen jäähyväisiä sanomaan.
-
--- Et tainnut tosissasi ajatellakaan sitä pirtinpaikkaa näiden järvien
-lahdilta, virkkoi hänelle Lauri hiukan pisteliäästi.
-
--- Leikkiä laskin, eihän olisi minusta tänne myyrästäjäksi. -- Niin
-Heino nyt orpanalleen vastasi. Eilen se hänelle ei ollut leikkiä ollut.
-Mutta se eilinen metsän lumous ja kotikorven ikävä, jonka kanteleen
-säveleet hänessä olivat melkein ylivoimaiseksi virittäneet, oli nyt
-katkennut, katkennut samana hetkenä, jona äiti velhopuheensa lopettaen
-pihalle kaatui, ja nyt aamunraikkaassa valaistuksessa hänestä koko tuo
-eilinen mieliala näytti miltei naurettavalta. Miksi jäisi hän tänne
-salolle talonpoikain pikkuhuoliin uppoamaan, toisaallahan oli hänen
-maailmansa, ja sen houkutukset häntä taas kutsuvat! Ja hän lisäsi
-Laurille:
-
--- Pois kuoli äitikin, jonka vuoksi tänne ikävöin, taitaa olla minulle
-tarpeeksi pirtinpaikkaa Viipurin linnassa!
-
--- Sinne siis menet ja jäät?
-
--- Sinne. Muokkaa sinä täällä korven rantaa, minä muokkaan siellä
-maailman rantaa, johon kerta olen viskattu.
-
--- Äitisi neuvoako tottelet? kysäisi vielä Lauri, siihen eiliseen
-ennustukseen viitaten.
-
--- Houreissaanhan puhui muoriparka, -- vastasi Heino vähän punastuen --
-sairashan tuo oli jo tullessaankin. Mutta siellä kaukana on nyt
-kuitenkin minun kaskeni, -- ja kasurini on tässä!
-
-Hän heilautti hyvästiksi kepeästi miekkansa huotraa ja harppasi samalla
-kankaalle, jonne savolaisten joukko jo edeltä oli astunut ja jossa se
-juuri hupeni louhisen harjun taa.
-
-Tuokion seisoi Lauri vielä pirttinsä kulmalla kuunnellen viimeisten
-vieraittensa askeleiden kopajavan kankaalla ja häviävän sammaleiseen
-notkoon. Sitten astui hän tupaan, jossa Anja vieraiden jäljiltä
-asetteli uuden kotinsa harvoja tavaroita paikoilleen. Pöydän luo oli
-pysähtynyt nuori emäntä, -- siihen oli Juvan Poutaselta jäänyt kantele,
-jolla hän eilen oli koko hääjoukon mieleen niin syvän korven tunnon
-soittanut, ja sitä nyt Anja katseli.
-
--- Unehtuikohan kantele ukolta, virkahti Anja Laurille, kun tämä tupaan
-astui, -- pitäisiköhän se vielä hänelle jäljestä juoksuttaa?
-
--- Taisipa hän tahallaan sen jättää meille kotoiseksi soitoksi, vastasi
-Lauri mietteissään.
-
-Ja Anja antoi sen jäädä siihen pöydän kulmalle. Hän näppäili hiljaa sen
-kieliä, kosketteli niitä ikäänkuin arasti kerran ja toisen, tavoitellen
-sitä surumielistä, humajavaa, valittavaa, mutta samalla lohduttavaa
-säveltä, jota Pouta-Paavo eilen soitteli, uudelleen ja uudelleen
-toistaen samaa lyhyttä säejaksoa, samaa surua ja samaa lohdutusta. Ja
-sitä näppäillessään hyräili hän itsekseen:
-
-    Lepy lehto, kostu korpi...
-    anna rauha rahvahalle,
-    salon pirtille sovinto.
-
-Mutta Lauri laski silloin pehmoisesti kämmenensä kanteleen kielille,
-tarttui Anjan käteen ja virkkoi:
-
--- Nyt työhön, arki on alkanut. Soiton me säästämme tänne pirttiimme,
-sen pyhäiseksi iloksi.
-
--- Niinpä kyllä, tuossa kirveesi, minä otan kassaran!
-
-Ja he kävelivät rinnakkain ahon laitaan, kaatamaan sinne syksyn
-ruskeankeltaista vesakkoa uudistalonsa ensimmäiseksi kaskeksi, ensi
-kevännä sen siinä viertääkseen ja raivatakseen siitä ensimmäisen
-viljelyksen Vahvajärven rannalle.
-
-
-
-
-XVIII. TERVE, KUNINGAS!
-
-
-Viipurin linnassa pidettiin huhtikuun loppupäivänä 1448
-maakuntakäräjät, joissa taas kerran sovitettiin ja ratkaistiin Hämeen
-ja Savon väestön välisiä riitoja erämaista ja uudelleen vahvistettiin
-noiden Sisä-Suomen molempain heimojen takamaiden rajat. Sen vuoksi
-liikuskeli nyt Torkkelin vanhassa linnassa lukuisasti talonpoikia sekä
-Hämeen että Savon puolelta, sitä varten oli sinne aatelisia ja
-rälssimiehiä joukoittain saapunut vierailemaan Kaarlo Knuutinpojan
-iloisessa hovissa, sitä varten piti linnan uuteen loistoon somistetussa
-asesalissa nyt kaksitoistamiehinen lautakunta, johon kuului puoleksi
-talonpoikia, puoleksi rälssimiehiä, juhlallista istuntoaan suuren
-tammipöydän ympärillä, muun rahvaan sitä seinänvierustoilta
-kuunnellessa.
-
-Pöydän päässä istui Kaarlo-marski itse puheenjohtajana ja ratkaisi,
-molemminpuoliset väitteet kuunneltuaan, lautakunnan avulla kaikki
-yksityiskohdat varmasti ja selvästi. Jo olikin tuo pitkä rajakirja
-kohta kohdaltaan tarkastettu, ja marski kysyi nyt juhlallisesti
-kokoontuneelta rahvaalta:
-
--- Onko kaikilla nyt tieto siitä, miten tämän rajan tulee kulkea?
-
--- On, vastasi yksiäänisesti koko huoneentäyteinen väkeä.
-
--- Esittäköön valituksensa nyt vielä se, kenellä valittamista on,
-sittemmin se on myöhää.
-
-Ei kuulunut ääntäkään suuressa huoneessa. Ja marski kääntyi nyt hänen
-kirjurinaan toimivan linnan alavoudin puoleen, virkahtaen:
-
--- Henrikki Tuomaanpoika, lue vielä kertaan rahvaalle tämä rajakirja,
-nyt siihen ei enää saa jäädä mitään epäselvää eikä hataraa.
-
-Hataraksi oli näet monin paikoin vielä jäänyt sen edellisen
-rajankäynnin tulos, jota Olavi Niilonpoika Tavast oli johtanut, se oli
-nyt lähes kuuden vuoden perästä ollut parsittava ja korjattava. Jo
-tuolta kesäiseltä rajankäyntiretkeltä olivat sekä savolaiset että
-hämäläiset tyytymättöminä palanneet, ja kun sitten maakäräjät oli
-pidetty Hollolassa rajakirjan vahvistamista varten, väittivät molempain
-heimojen edustajat käytyä rajaa vääräksi, -- se ei ollut tarkka, eikä
-sitä kesäretkellä tarkaksi saakaan, sanoivat he. Ja käytäntö oli pian
-todistanut, että näissä väitteissä oli perää. Jo ensimmäisinä kesinä,
-kun molemmilta puolin oli sulassa sovinnossa uudella vauhdilla
-takamaille pyyntiin riennetty, oli heti riitoja syntynyt pyyntimiesten
-välillä. Ja niiden kesken, jotka nyt asettuivat vakinaisiksi
-uudisasukkaiksi takamaille, kesti noita riitoja ja rettelöitä,
-suuttumusta ja katkeruutta, alituiseen. Kumman olivat apajat ja
-kaskirinteet selillä ja saloilla, joissa pyykkipatsaita oli harvassa?
-Siitä tingattiin, ja itse patsaista väitti milloin hämäläinen, että se
-oli tuotu hänen oravimailleen, milloin taas savolainen, että se häneltä
-vei kalaisen kosken. Koetettiinhan siinä sovitellakin, mutta jo syntyi
-eräänä syksynä muutamassa riitasalmessa verinen kahakka, -- vanhoihin
-tappelutemppuihin oli siten ollut lopulta turvauduttava, suru ja
-sydäntyminen oli suuri molemmin puolin.
-
-Mutta silloin oli hiihtänyt miehiä sekä Sysikorvesta että Savilahdesta
-Vahvajärvelle, Laurin uudispirtille, huolestuneina neuvottelemaan,
-miten tuo tuho olisi korjattava. Auliisti oli Lauri katkaissut talviset
-loukkuretkensä ja hirvenajonsa ja ruvennut riiteleväin heimojen
-sovintomieheksi. Hän oli parin erämiehen seuraamana taas käynyt Kaarlo
-Knuutinpojan pakinoilla, joka oli määrännyt uuden rajantarkastuksen
-talvella, suksikelillä, tapahtuvaksi. Ja kuusi Pohjanmaan miestä oli
-sen johdosta uudelleen hiihtänyt tuon pitkän korpitaipaleen ja
-oikaissut ja tarkemmaksi määrännyt rajan. Tämän rajantarkastuksen
-tulokset ne olivat nyt vahvistettavina niillä maakuntakäräjillä, jotka
-marski huhtikuun lopulle 1448 oli kutsunut kokoon Viipuriin ja joita
-linnan asesalissa nyt parhaillaan pidettiin.
-
-Linnan alivouti Henrikki Tuomaanpoika -- Karmalan Heino -- luki nyt
-harvakseen äsken lopullisesti valmistuneen, uuden rajakirjan, ja hänen
-vaijettuaan virkkoi taas marski:
-
--- Tämä raja siis nyt kestää ikuisiksi ajoiksi. Nyt sen lautamiehet
-allekirjoittavat, ja silloin onkin tämä tärkeä toimitus päättynyt.
-
-Kirjuri levitti pöydälle kankeat pergamenttilaatat, ja lautakunnan
-jäsenet kävivät nyt toinen toisensa perästä siihen piirustamaan
-puumerkkinsä. Eivätpä näet rälssimiehistäkään monet osanneet
-nimeään kirjoittaa, ja talonpoikaiset miehet raaputtivat kankeasti
-niitä samoja merkkejään, joita he kotona puukolla viilsivät
-poronvasainsa korviin ja verkkopulikkoihinsa. Marski Kaarlo
-Knuutinpojan piti viimeisenä kirjoittaa nimensä molemmille heimoille
-annettaviin rajakirjakappaleisiin, -- toimituksen jälkeen oli hän
-sitten vieraanvaraisena isäntänä kutsunut sekä lautakunnan että yleisen
-rahvaan juhla-aterialle linnaansa.
-
-Mutta se toimitus ei päässytkään vielä päättymään. Juuri kun
-Juuritaipaleen Lauri seisoi orpanansa vieressä pöydän luona
-piirtääkseen puumerkkinsä rajakirjaan, lennähti asesalin ulko-ovi auki,
-ja sisään työntyi rymyllä ja huohottaen matkapuvussa oleva, kovasta
-ratsastamisesta hiestynyt airut, joka kiirehti suoraan pöydän päähän
-marskin eteen, teki syvän kumarruksen ja lausui:
-
--- Jalosukuiselle marskille ja valtaneuvokselle, Viipurin
-linnanherralle Kaarlo Knuutinpoika Bondelle viestejä valtaneuvostolta
-Tukholmasta.
-
-Niin sanoen kaivoi hän syvältä poveltaan suuren, nelitaitteisen
-kirjeen, joka oli rihmasilla lujasti sidottu, -- rihmain päät oli
-vahvoilla vahasineteillä lukittu.
-
--- Tulet suoraan Turusta, niinkö? -- kysyi marski, aavistaen heti tämän
-viestin tuovan tapahtumille uuden käänteen.
-
--- Niin, ja Turkuun olen tullut Tukholmasta vuoroin jäitse, vuoroin
-venheellä. Minulla oli käsky kiirehtiä minkä voin, mutta kelirikko on
-minua paljon viivyttänyt.
-
--- Hyvä, tule sisään kertomaan suulliset tietosi. Odottakoon lautakunta
-täällä, palaan kun joudun.
-
-Niin sanoen kiirehti marski yksityishuoneistoonsa linnan ylempään
-kerrokseen, joka Olavintornissa nyt oli aivan uuteen asuun laitettu ja
-asuinhuoneiksi komeasti sisustettu.
-
-Lautakunta ja käräjärahvas jäi ällistyneenä suureen asesaliin, jossa
-toimitus näin yhtäkkiä oli keskeytynyt.
-
-Siellä nyt juttusille käytiin. Lauri, "Vahvajärven lautamies", joka
-nykyisin oli hämäläisten ensimmäinen luottamusmies, jäi puumerkkinsä
-piirustettuaan pöydän päähän tarinoimaan Heinon kanssa, -- vähän
-olivatkin orpanukset ehtineet näinä toimituspäivinä toisiaan tavata:
-Heino kyseli kotipuolen kuulumisia ja Lauri kertoi. Hän oli jo
-kertonut, että hänellä jo kolme poikaa pallerehti Juuritaipaleen pirtin
-permannolla Anjan valppaassa hoidossa. Mutta halmemaat eivät yhtä
-nopeasti ottaneet lisääntyäkseen uudistalon ympärille, isäntää pyrki
-luonto edelleen enemmän vetämään pyydysmaille kuin kaskelle. Sama oli
-juttu Kihosvirran partaalla, missä Tuiran Vilpulla nyt oli uusi, uljas
-pirttinsä, jota eivät enää savolaisetkaan ahdistelleet, he kun itse
-olivat sitä rakentamassakin olleet. Vilpusta oli tullut kova lohimies,
-kertoi Lauri, Kihoskosken antimia hän sekä söi että möi, mutta usein he
-Laurin kanssa myöskin erissä toisensa tapasivat ja ajoivat yhdessä
-päivän, pari ilvestä tai hirveä tai kiersivät talvella kontion
-pesäänsä.
-
--- Entäpä Karmalassa, miten siellä eletään? -- niin uteli Heino
-syntymäkotinsa oloja.
-
--- Ennallaan, yksitoikkoisesti, vakavasti. Tuomas-veljesi otti heti
-äitisi kuoltua taloon emännän, ja pieniä Tuomaita olen jo nähnyt siellä
-pyllerehtävän. Setä raataa yhä itseään säästämättä pitkät rupeamat,
-mutta ränstymään hän on käynyt siitä pitäen, kun isännyyden käsistään
-heitti.
-
-Heino kyseli yhä lisiä kuulumisia.
-
--- Muistakinko? Pappi juo ennallaan kuumaa olutta, jota hän sanoo
-terveytensä vaativan, mutta yhä miedompana sitä nyt jo hänelle hänen
-emännöitsijänsä antaa. Ilvesmäki haastoi toissa syksynä savolaisten
-kanssa tappelua takamailla ja menetti toisen silmänsä. Ja Suopellossa,
-niin, siellä vietettiin viime jouluna suuret hautajaiset, Sipi sieltä
-maahan kannettiin.
-
--- Vai jo kannettiin, mikä tappoi terhakan miehen?
-
--- Tervennä hän vielä viime kesänä Leenansa kanssa takamailla kävi,
-mutta sieltä palattuaan rupesi hän potemaan. Sanovat kannuskäden
-lappalaisen, jonka hän oli erissä tavannut, häneen noidannuolen
-ampuneen.
-
--- Ja nyt olet sinä siellä yksin Hämeen pohjoisten erämiesten johtaja,
-virkahti Heino hiukan ivallisesti kasvinveljelleen.
-
--- En tiedä, mikä olen, -- minullehan nuo asioitaan ovat ajettaviksi
-uskoneet, siksipä tännekin nyt tulin. Mutta parempi on, että minuun
-savolaisetkin luottavat; pikkuriitoja olen siellä siten usein saanut
-sovitetuksi.
-
--- Niin, sinullahan on savakko emäntänä. Mutta hänen arpiotsa veljensä,
-joka minulta kerran hampaan katkaisi, malttaako hänkin sovinnossa
-pysyä?
-
--- Pysyy, kun ei riitaa haasteta. Eikä ole Ohto tullut itsekään sitä
-haastamaan, Anjan vuoksipa ei iljenne. Mutta harvoin me langokset
-olemme yhteen yhtyneet, hirvenajossakin teen kierroksen välttääkseni
-hänen riistamaitaan, sillä vanha luontonsa Ohdolla yhä on.
-
--- Ja sinusta tuli siis sovinnontekijä, virkkoi Heino lopuksi
-naureskellen, nousten istuimeltaan ja heittäen hanhensulkansa pöydälle.
--- Ukko sinusta aina ennusti sodan urosta.
-
--- Olen minä sotinutkin, mutta hänpä itse minut rauhan teille neuvoi.
-
--- Taisi se sittenkin olla enemmän Anjan ansiota, hän vei sinulta
-sotaluonnon silloin kerran, kun rantakivillä minun ikeniäni kuivattiin,
-kyllä sen muistan... Mutta tule, käydään marskia odotellessa linnaa
-katselemaan, tämähän on sinullekin vanha tuttu talo!
-
--- Vietinhän minä yhden talvikauden täällä Krister Niilonpojan
-vieraana. Siitä on nyt ummelleen kuusi vuotta siitä keväästä, jolloin
-me Sipin kanssa vihdoin pääsimme täältä salolle palaamaan.
-
--- Kuusi vuotta, niin on siitä, kun Kaarlo-marski Viipuriin tuli. Mutta
-etpä tunne enää linnaa entisekseen niiltä ajoilta, sen takaan!
-
-He kävelivät, sydänkorven talonpoika ja hieno linnanherra, rinnan ulos
-asesalista ja laskeusivat linnanpihalle.
-
-Kuusi vuotta oli kulunut, -- se näkyikin Laurista; hän oli niiltä
-ajoilta paljon miehistynyt jos metsistynytkin. Sakeana peitti nyt
-vaaleanpunainen parta hänen leukansa ja kasvonsa aina ahavan ruskeiksi
-polttamia poskipäitä myöten, hänen jäsenensä olivat patvineet ja
-kovettuneet korven kovassa työssä, ja silloisen nuorukaisen hakeva
-katse oli muuttunut vakavaksi ja tutkivaksi -- se oli metsämiehen
-katse, joka terävänä tunkee läpi lehdikkojen ja kuloheinän, osatakseen
-vasaman varmasti otukseen. Mutta solakka hän oli vielä pitkältä
-varreltaan niinkuin nuorempanakin, ja päänsä hän pystyssä kantoi kuin
-suku-uros ainakin, -- hänessä oli nyt vielä entistä enemmän
-ukkovainajansa vartta ja näköä. Pieneltä ja hintelolta hänen rinnallaan
-Heino näytti, ojennellessaan siinä istumisesta uupuneita, hentoja
-jäseniään, joita Flanderin verasta neulotut ruumiinmukaiset ihokkaat
-kuin valettuina peittivät. Ehkä olivat hänen kasvonsa sentään entistään
-kalvakammat, hän kun linnan alivoutina oleskeli enimmäkseen siellä
-muurien sisällä ja väisti kevätahavan, ehkä hän tuntui käytökseltäänkin
-entistään hiotummalta, -- vanhat ratsusaappaansakin hän oli näet
-vaihtanut polvihousuihin ja solkikenkiin, ja vanhan huovinmiekan
-sijalla heilui nyt hänen helmikoristeiselta vyöltään lyhyt tikari.
-
-Heino näytti pihalle, Olavintornin kupeelle, rakennettua suurta, uutta
-kivirakennusta.
-
--- Siinä on nyt tilaa useammille sadoille linnanmiehille kuin ennen
-Kristerin aikuisissa, ahtaissa puupirteissä. Mutta tuossa pienemmässä
-talossa ovat meidän, voutien ja kirjurien, perheasunnot.
-
--- Niin, perhettähän sitä on jo sinullakin, virkahti siihen Lauri, --
-vaikka en ole vielä eukkoasi nähnytkään.
-
--- Tänään näet hänet marskin pidoissa, miesten neuvotteluissa ei ole
-tapa linnanrouvain liikkua.
-
-Heino pani pienen painon "rouva" sanaan, sillä eipä hän olisi
-suonut, että Lauri muitten kuullen olisi jalosukuisen herra Björn
-Degenin tytärtä hänen "eukokseen" maininnut. Mutta sitä eroa ei
-salon mies oivaltanut, joskin hän tiesi, että hänen kasvinveljensä
-tuon naimiskaupan kautta oli siirtynyt paljon ylemmäs niihin
-herraspiireihin, joihin hän jo viraltaankin kuului. Kaikestahan näkyi,
-että Heino jo oli täällä linnassa mahtimies ja marskin erityisessä
-suosiossa, -- siihen viitaten Lauri heidän edelleen astellessaan
-virkahti:
-
--- Etpä taitaisi enää vaihtaa tätä taloa mökinpaikkaan Vahvajärven
-rannalta?
-
--- En enää...
-
-Olavintornin suvenpuoleisella seinämällä, jossa Kristerin aikaan oli
-ollut rykelmä puisia huoneröttelöitä, muokkasivat linnanrengit
-parastaikaa maata marskin uudessa linnanpuistossa, irroittaen
-talvipeitteitä niiden ulkomaisten puiden ja pensaiden ympäriltä, joita
-Kaarlo oli puistikkoonsa tuottanut ja istuttanut. Mutta keskellä
-puutarhaa oli kiviseinämillä ympäröity lammikko, jossa uiskenteli
-punaselkäisiä kaloja, jommoisia Lauri ei ollut koskaan verkoillaan
-Suomen järvistä saanut.
-
--- Taitaapa olla tekemällä siihen lampi tehty ja kalatkin...
-
--- Ei ne ole tekemällä tehtyjä, ne ovat ulkomaan rotua, oikaisi Heino
-naurahtaen.
-
--- Paljon täällä on ulkomaanrotuista, elävää jos elotontakin, vastasi
-Lauri, katsellen kytkyessä vinkuvia hoikkajalkaisia metsäkoiria ja
-puistoon pystytettyjä koristepatsaita. -- Eikä ne huvit vähiä maksa!
-
--- Meidän marski ei varoja säästä. Katsopas tuotakin laivastoa, ja yhä
-uusia rakennetaan! -- Hän viittasi sisäsatamaan, josta kohosi
-kokonainen mastometsä. Siihen oli Kaarlo Knuutinpojan laivasto, hänen
-ilonsa ja ylpeytensä, talveksi koottu. Se oli siinä vielä vahvasti
-jäätyneenä, mutta jo kiipeili siellä miehiä aluksia tervaamassa ja
-köysiä korjaamassa pian alkavaa purjehduskautta varten.
-
-Ulkomuurin reunaa he nyt astuivat ja Lauri näytti Heinolle sekä sen
-äyrään, josta Vilppu kerran aaltoihin loikkasi, että sen portinpielen,
-mistä he savolaisten kanssa yhdessä olivat katselleet Krister-äijän
-lähtöä viimeiselle merimatkalleen. Mutta kun he siitä taas pihalle
-laskeusivat, tapasivat orpanukset siellä Juvan Poutasen, Laurin toverin
-vankila-ajoilta, joka muuatta muurinkolkkaa tyystin tarkasteli.
-
--- Haen tästä sitä entistä asuntoamme, virkkoi Paavo saapuville
-serkuksille, -- eikö täällä Viipurissa enää tyrmiä tarvitakaan?
-
--- Ne ovat nyt Olavintornin pohjalla, kertoi Heino, -- mutta autioina
-ne ovat enimmäkseen marskin aikana olleet.
-
-Linnanpihalla löivät aatelisten vieraiden asepalvelijat painia. Pihan
-reunamille oli nyt rakennettu oikeat katsomot, joista marskin
-vieraineen talvisin oli tapana katsella huovien hurjia asetansseja ja
-hyppyjä palavain nuotioiden yli taikka nuorten ritaripoikain
-esteratsastuksia.
-
-Painijain ohi nousivat nyt kävelijät kolmisin takaisin Olavintorniin,
-sen vaakunasaliin, mistä Krister-herra ennen tulikuuman, nokisen
-takkansa äärestä tiuski asiamiehilleen. Mutta eivät todella tunteneet
-erämiehet sitä enää entisekseen, -- tuo kolakka huone oli heistä nyt
-niin valoisa ja suuri. Kirkas lasi oli näet nyt noiden korkealla
-katonrajassa olevain ikkuna-aukkojen peittona, joita ennen peitti vain
-juoksulauta tai öljytty kangas, ja valtoinaan pääsi nyt keväinen päivä
-valaisemaan noita kuvallisilla kangasverhoilla peitettyjä seiniä.
-
--- Onpas siinä komeutta, virkahti Lauri, viitaten siihen peräseinään,
-josta kerran Krister-vainajan vaakunakilpi oli Pääsiäisyönä pudota
-romahtanut. Sukukuvien kupeille oli äsken näet marskin varuspuvut ja
-asekokoelmat ryhmitetty ja riippui siinä asenaulassa marskin miekkakin,
-jota linnanherra ei näinä rauhaisina aikoina vyöllään kantanut.
-
-Siinä heidän katsellessaan juolahti äkkiä Heinon muistoon tarinan
-katkelma, jonka hän kerran Turun linnassa oli sattumalta kuullut ...
-tarina marskin miekan taiasta. Hän paljasti sen huotrasta. Mutta
-myöskin talonpojat olivat marskin miekkaa katselemaan lähestyneet ja
-Savon miehen silmä oli heti terävästi tarttunut niihin merkkeihin,
-jotka miekan kamaraan oli taottu. Ja yhtäkkiä hän innostuen virkkoi:
-
--- Siinä ovat kamarassa karjalaisen velhon merkit!
-
-Hämmästyneenä katsahti häneen Heino ja lausui:
-
--- Niin, se on karjalaisen raution takoma. Mutta mistä sen sinä tiesit?
-
--- Minussa on sepänvikaa minussakin, rautio oli isänikin ja hän oli
-Karjalasta kotoisin. Noita merkkejä olen paljon nähnyt, sellaisilla oli
-seppien siellä ennen tapana takomansa loihtia ja karaista.
-
--- Ja mitä nuo koukerot tuossa sitten merkitsevät? kysyi Heino, vaivoin
-hilliten uteliaisuuttaan.
-
--- Siinä on vain yksi merkki, vastasi Paavo, tarkalleen kamaraa
-katsellen. -- Se on suku-urhon merkki, päällikön...
-
--- Kuninkaan! Onko tämä siis ollut jonkun ruhtinaan miekka?
-
--- Jos lie vain siksi aiottu. Miksi niin? -- Huvikseni vain kyselen...
-
-Heino jäi pitkäksi kotvaksi siihen paikkaan seisomaan, marskin puoleksi
-paljastettu miekka kädessään. Hänen teki mielensä rientää suoraa päätä
-marskille kertomaan tuosta sydänmaanmiehen selityksestä, mutta samassa
-täytyi hänen kiireesti ripustaa miekka naulaan takaisin. Asehuoneesta
-näet kuului juoksua ja hälinää, ja nuori asepalvelija ilmestyi ovelle
-ilmoittamaan:
-
--- Marski kutsuu voutia puheilleen.
-
-Miehet siirtyivät asesaliin, missä niin aateliset kuin talonpojatkin
-nyt pienissä parvissa supattelivat. Tärkeitä uutisia oli airut tuonut
-mukanaan, se jo tunnettiin, mutta mitä nuo hänen tuomansa suuret
-kirjeet olivat sisältäneet, sitä ei vielä kukaan tiennyt. Pitkin
-harppauksin kiirehti Heino yläkerrokseen linnanherran kutsua
-noudattamaan ja kuulemaan noita kaukaisia viestejä.
-
-Korkeaselkäiseen nojatuoliinsa vaipuneena istui siellä Kaarlo
-Knuutinpoika yksin, suuri sinettikirje edessään pöydällä, toinen
-pienempi kirje levällään polvella. Hän näytti siinä liikkumatta
-lepäävän niinkuin puolinukuksissaan. Mutta hänen kasvonsa eivät olleet
-nukkujan kasvot, ne väreilivät päinvastoin erinomaista eloisuutta,
-kuvastaen miehen sisässä vaihtelevia mielialoja, ja hänen katseissaan,
-jotka ikäänkuin hyväillen hivelivät polvella olevaa kirjettä, oli oudon
-terävä loiste. Heinon astuttua huoneeseen kohahti marski nojatuolistaan
-ja virkkoi vilkkaasti:
-
--- Onko mitattu jäitten paksuutta? Milloin voimme laivoilla merelle
-päästä?
-
-Heino oli luullut asian koskevan aivan toisia kysymyksiä ja vastasi
-melkein pettyneenä:
-
--- Lujat ovat vielä jäät, ei ole tullut sadetta koko kevännä, ja talvi
-oli kova. Kuluu ainakin viikko, toista, ennenkuin laivaliike aukenee
-Viipuriin.
-
--- Viikko, toista! Se on kokonainen iankaikkisuus hetkellä, jolloin
-meidän pitäisi heti, tuossa paikassa, päästä aukeille vesille! --
-Maltitonna käveli marski lattian poikki, nousi ikkunakohokkeelle ja
-silmäili ulos päivänpaisteiselle lahdelle, joka vielä valkoisena
-kimalteli tiukassa lumi- ja jääpeitteessään. Ja kuin itsekseen hän
-siinä puhui: -- Ensi kerranpa tunnen nyt tämän Viipurin linnan
-vankilakseni, karkoituspaikakseni, johon mies on sidottu käsistään ja
-jaloistaan -- jääkahleilla!
-
-Heino kuunteli ääneti tuota marskille outoa kärsimättömyydenpurkausta,
-jonka hän arvasi johtuvan äsken saapuneista kirjeistä, mutta hän ei
-uskaltanut tyydyttää uteliaisuuttaan kysymällä, mitä viestejä airut oli
-tuonut. Mutta tuokion kuluttua kääntyi marski voutinsa puoleen
-virkahtaen tyynesti:
-
--- Lähetä heti kaikki, jotka linnasta joutavat, korjaamaan koko
-laivasto purjehduskuntoon. Mutta malta... Se ei riitä sellaisenaan,
-meidän täytyy saada mukaamme tuhat miestä ja hevosta.
-
--- Kyllä Viipurista laivoja saamme, virkahti Heino rohkaisevasti.
-
--- Niin, välimme ovat hyvät porvariston kanssa. Käske appesi,
-pormestarin, hankkia meille pari kaunista laivaa lisäksi, -- vaakunani
-on perään maalattava. Tykit sijoitetaan laivoihin.
-
--- Entä miehistö, saako se uudet asepuvut, -- purjehditaanko itään vai
-länteen?
-
-Näin koetti Heino kautta rantain päästä marskin aikeiden perille. Joka
-kevät oli Kaarlo Knuutinpojan tapana tehdä laivastollaan retki
-Suomenlahdelle, milloin kurittamaan Eerikki Pommerilaisen merirosvoja,
-milloin Inkerin rannalle jäähdyttämään Novgorodin härnäävää
-esiintymistä, milloin taas Rääveliin tervehtimään kalparitarien
-suurmestaria tai Raaseporiin vierailemaan juron setänsä luo. Kun itään
-purjehdittiin, silloin kelpasi miehistölle kotoinen arkipuku, mutta
-läntisille retkille pukeuduttiin komeaan juhla-asuun.
-
--- Uudet, uljaat puvut, huudahti marski vastaukseksi. -- Parhaat aseet,
-kiiltävimmät varustukset! Sillä länteen nyt purjehditaan, kauas sinne
-suureen, kaivattuun länteen, jossa on miehen toiminnan ja maineen
-paikka, -- siellä nyt miehen kuntoa kysytään!
-
-Heinokin sävähti innostuksiinsa isännän lauseista, vaikkei hän vielä
-matkan varsinaista aihetta tarkemmin tuntenutkaan, ja hän kääntyi jo
-lähteäkseen toimittamaan hänelle annettuja tehtäviä. Mutta marski
-pidätti hänet:
-
--- Vielä asia. Valmista nopein ratsumies viemään vastaviestiä
-Tukholmaan. Hänen tulee matkustaa Turun kautta ja viedä kirje myöskin
-sinne, piispalle. Ja nyt lautakunnan luo, minä seuraan mukana.
-
-He laskeusivat kapeita kiertoportaita marskin työhuoneesta suoraan
-vaakunasaliin, sieltä asehalliin mennäkseen. Mutta kun marski kulki
-salin poikki kiinnitti hän nyt silmänsä miekkaansa, -- se oli hänestä
-vähän oudossa asennossa. Ja hän pysähtyi äkkiä, otti sen kiireisellä
-liikkeellä naulasta ja kiinnitti sen vyölleen. Sen tehtyään paljasti
-hän miekkansa puolitiehen, aivan niinkuin Heino äsken oli tehnyt, ja
-hän kääntyi äkkiä ikkunaan katsomaan, oliko se sieltä tuleva
-päivänsäde, joka nyt noin kirkasti tummuneen teräkseen, vai läksikö se
-hohde itse kylmästä raudasta ... puhuiko taas Tord Rörikinpojan
-miekka...?
-
-Mutta Heinolla sykähti sydän samanverran kuin hänen isännälläänkin. Hän
-ei voinut enää olla marskille kertomatta sitä miekan salamerkkien
-selitystä, jonka hän äsken oli Savon mieheltä kuullut. Hän lausui
-hiukan arasti:
-
--- Äsken kertoi minulle eräs sydänmaan talonpoika noiden merkkien
-merkityksen.
-
-Ja kun marski loi häneen kysyvän, ankaran katseen, lisäsi Heino:
-
--- He tahtoivat katsella linnanherran aseita, silloin hän nuo merkit
-näki.
-
-Edelleen pysyi marskin katse läpitunkevana. Mutta hänen sydämessään
-piilevän taikauskon idättämä uteliaisuus voitti pian moittivan
-ankaruuden, ja hän astui askeleen lähemmäs voutiaan kysyen:
-
--- Mitä luuli salon mies noiden koristeiden merkitsevän?
-
--- Se on vanha karjalaispäällikköjen merkki, sanoi hän...
-
--- Ja se tietää mitä?
-
--- Kuningasta!
-
-Taas loi marski terävän silmäyksen voutiinsa, ikäänkuin tutkiakseen,
-mikä oli totta hänen sanoissaan, mikä palvelijasielun imartelua. Mutta
-hän ei löytänyt vilppiä Heinon avonaisesta katseesta.
-
-Marski seisoi vielä hetkisen puoleksi paljastettua miekkaansa
-katsellen. Oli kuin olisi rohkeata riemua kaikuva sävel soinut hänen
-sydämessään ja hän puheli hiljaa:
-
--- Ehkäpä. Mutta omituista... Tord Rörikinpojan miekka on juuri Suomen
-sydänkorvessa karaistu!
-
-Mutta samassa hän ikäänkuin väkinäisellä liikkeellä katkaisi sen
-lumouksen, johon päivän säde ja salomiehen ennustus olivat tuokioksi
-hänen mielensä vaivuttaneet, pudotti aseen huotraansa, kiinnitti soljen
-tiukempaan ja virkkoi:
-
--- Ase kelpaa siihen, mihin sitä käyttävä käsi kykenee, niin sen
-tulkitsi Eerikki-ystäväni. Nyt pian nähdään, mihin se kykenee. Tule!
-
-Kylmänä ja rauhallisen näköisenä astui marski asesaliin, istahti
-selkätuoliinsa pöydän päähän ja silmäili tyynesti tuota kokoontunutta
-rahvasta, joka niin syvässä äänettömyydessä odotti vastausta
-kysymyksiinsä: "Mitä on tapahtunut, mitä on tulossa?" ettei
-hiiskahdustakaan kuulunut suuressa holvatussa huoneessa. Yksin marskin
-ääni siellä kajahti, kun hän taas puhumaan kävi:
-
--- Olemme nyt lopettaneet maakuntakäräjäin tärkeimmän asian; toiset,
-pienemmät kysymykset lykätäänkin toisiin aikoihin. Meitä vaativat
-valtakunnan asiat nyt matkalle Ruotsiin.
-
-Ja saman hiljaisuuden vallitessa jatkoi hän vähän terävämmällä
-äänensävyllä:
-
--- Maasta on kuningas kuollut, siitä kertoi äsken saapunut viesti.
-
-Se sana laukaisi tuon odottavan jännityksen, se sai aatelisherrat
-hypähtämään istuimiltaan, ja talonpoikain joukosta kuului kohta
-hillittyjä huudahduksia:
-
--- Kuningas kuollut!
-
--- Maa on siis hallitsijatta!
-
-Mutta marski jatkoi -- kylmänä, tyynenä, talttuneena -- puhettaan:
-
--- Valtaneuvokset kokoontuvat pian Tukholmassa maan hallituksesta
-päättämään, ja meitä on kutsuttu niihin neuvotteluihin. Siksi saatte te
-nyt palata kotiinne. Joko on lautakunta allekirjoittanut erämaan
-rajakirjan?
-
-Heino kiirehti vastaamaan:
-
--- Jo. Puuttuu vain teidän nimikirjoituksenne, marski.
-
--- Siispä sen piirrän.
-
-Ja hän veti pergamentit luokseen ja tarttui hanhensulkaan. Mutta äkkiä
-hän pysäytti kätensä, uusi mielijohde oli hänen aivoihinsa iskenyt. Hän
-lausui:
-
--- En allekirjoita rajakirjaa täällä, teen sen vasta Tukholmassa, -- se
-tehoo siten paremmin.
-
-Lautakunta ei ymmärtänyt, miksi marski tämän suurella vaivalla laaditun
-rajakirjan vahvistamisen lykkäsi näin epämääräiseen tulevaisuuteen, ja
-aatelisetkin arvelivat tuota hänen päätöstään joksikin oikuksi. Mutta
-marski lisäsi:
-
--- Sekä Savon että Hämeen miehet valitsevat nyt edustajansa, kolme
-kukin, jotka seuraavat meitä Tukholmaan ja sieltä palatessaan tuovat
-rajakirjat mukanaan. Siellä ehkä nyt Suomen talonpoikiakin tarvitaan.
--- Ja Heinon puoleen kääntyen käski hän: -- Ota rajakirjat mukaasi
-Tukholmaan, vouti, vaadin ne sinulta siellä sillä hetkellä, jonka
-sopivaksi näen.
-
-Eikä ollut suuressa asesalissa kuin yksi mies, joka Kaarlo Knuutinpojan
-ajatusten lentoa tällä hetkellä saattoi seurata ja joka arvasi hänen
-tällä lykkäyksellä tarkoittavan: "Viipurin linnanherrana en enää näitä
-asiakirjoja allekirjoita, sen teen pian kuninkaana, -- silloin ne
-tehoovat paremmin!" Sillä värettäkään siitä, mitä hänen sydämessään
-liikkui ja liekitsi, ei marski näkyville laskenut, ei pikaisinkaan
-kasvojenilme eikä käden malttamaton liike ilmaissut sitä intohimon ja
-kunnianjanon polttoa, joka häntä kalvoi, kun hän siinä toimituksen
-päätyttyä rauhallisesti tarinoi aatelisherrain kanssa. Heino yksin
-juoksujensa lomitse syrjäsilmällä seurasi marskin askeleita, kun tämä
-tuon tuostakin astui asesalin ikkunasta silmäilemään ulos jäisille
-selille taikka kun hän kutsutti saksalaisen kyökkimestarinsa puheilleen
-ja hänelle komensi:
-
--- Nyt kanna kellarista esiin viinilekkerit vanhimmat ja parhaat, niitä
-ei sinun enää säästää tarvitse, sinä itara kellarikarhu!
-
--- Vanhimmat reiniläisetkö nyt talonpoikaispitoihin? kuului mestari
-moittien ja vastustellen väittävän. Mutta marski taputti häntä olalle
-ja vakuutti:
-
--- Sekä reiniläiset että espanjalaiset, -- lyö vain tapit auki minun
-vastuullani. Nyt vietetään jymyjuhlat, kuuletko mestari, ehkä viimeisen
-kerran Viipurissa!
-
-Hetken kuluttua hyökkäsikin jo valkopukuinen kyökkipäällikkö
-palvelijalaumoineen sisään kattamaan pöydät herroille vaakunasaliin ja
-talonpojille, kaupungin porvareille ja linnaväelle suureen asesaliin.
-Ja melkein kärsivän näköisenä kantoi kellarikarhu molempain huoneiden
-nurkkiin nuo juhlalliset, kauan säästetyt tynnyrit; hän olisi tahtonut
-säästää niitä vieläkin, mutta linnanherraa täytyi totella.
-
-Surulla ei siten Kaarlo Knuutinpojan linnassa valmistauduttu kuninkaan
-kuolinviestiä viettämään. Jäykät olivat olleet koko ajan tuon vieraan,
-sanapattoisen kuninkaan, Kristoffer Baijerilaisen ja Kaarlo-marskin
-välit, joka viimemainittu oli hallinnut "Viipurilaista valtakuntaansa"
-tuosta Juutinmaalla majailevasta kuninkaasta aivan välittämättä. Suomen
-aatelisto, jopa kansakin, oli myös tiennyt mahdollisimman vähän nyt
-manalle menneestä hallitsijastaan, joka ei ollut koskaan Suomessa
-käynyt, ja jonka he vain tunsivat itaraksi herraksi, joka vaati
-itselleen hyvittäjäiset jokaisesta myöntämästään läänityksestä.
-Suomalaisille oli heidän suosittu marskinsa ollut varsinainen
-hallitusmies, -- hänenhän olisi pitänyt olla kuninkaanakin!
-
-Mielenkiinnolla keräytyivät maakäräjäin loputtua Suomen aateliset,
-jotka osaksi näiden käräjäin johdosta olivat Viipuriin saapuneet,
-osaksi siellä muutenkin asemiehinä majailivat, nyt marskin ympärille
-tarkempia valtakunnanuutisia kuulemaan. Kärkkäimpiä kyselemään oli
-hänen nuori orpanansa Tord Bonde, Raaseporin äkäisen herran
-uljasmielinen poika, ja hänen vävynsä Eerikki Eerikinpoika
-Gyllenstjerna, jonka häitä marskin tyttären kanssa oli pari vuotta
-sitten komeasti Bonden ruotsalaisilla tiloilla vietetty. Nämä molemmat
-ylhäiset ritarit pitivät asuntoa marskin hovissa ja tiesivät kohtalonsa
-riippuvan hänen kohtalostaan. Heille marski nyt kertoi, että
-Kristoffer-kuningas oli kuollut jo talvella, vaikka kelirikon vuoksi
-siitä sanoma Viipuriin nyt vasta keväällä kerkesi. Tanskalaisliiton
-ystävät Ruotsissa -- nuo Kaarlolle vihamieliset ylimykset, jotka tämän
-liiton avulla itse tahtoivat maan ohjaksissa pysyä -- olivat silloin
-talvella Jönköpingissä asettaneet väliaikaisen haalituksen Ruotsiin,
-s.o. he olivat itse tuon hallituksen muodostaneet.
-
--- Siis Pentti ja Niilo Oxenstjerna? kysyi innoissaan marskin nuori
-orpana.
-
--- Ja Juho Pentinpoika, äskenvalittu arkkipiispa, Krister Vaasan
-tyttärenpoika, kolmantena, tietäähän sen! Mutta he eivät nyt nähtävästi
-tunne maata lujaksi jalkojensa alla, muuten he eivät olisi minua
-Tukholmaan kutsuneet. Heillä ei ole kansan kannatusta.
-
--- Jota heillä ei ole ollut koskaan, täydensi nuori Eerikki
-Eerikinpoika. -- He siis todella kutsuvat sinut nyt Ruotsiin?
-
--- Lyhyesti, virallisesti kutsuvat valtaneuvoston kokoukseen, jossa
-maan hallituksesta päätetään. Nämä uniooniherrat tarvitsisivat tietysti
-taas ulkomaisen nimikuninkaan, saadakseen itse vallan loistossa kylpeä,
-mutta eivät ehkä nyt keksi sellaista eivätkä uskalla enää omin päin
-kauemmin hallita. Maa huojuu, kansa on levoton...
-
--- Ja sinä lähdet heille nyt ulkomaista nimikuningasta ehdottamaan,
-veisteli Eerikki, joka tunsi appensa kiukun noita kavaloita herroja
-kohtaan ja myöskin tiesi, kuinka hartaasti maa jo kaipasi omaa,
-kotoista kuningasta.
-
-Marski hymähti. Hän ei vielä aatelisherroille käynyt kertomaan sen
-toisen kirjeen sisällöstä, jonka hän oli saanut, eikä ilmaisemaan
-heille aikeitaan. Salassa täytyi toistaiseksi palaa sen
-kärsimättömyyden kipunan, jonka hänen vanhan asetoverinsa Eerikki
-Akselinpojan yksityiskirje, jossa tämä kutsui marskia äkkiliikkeellä
-ratkaisemaan vaappuvat kysymykset, oli hänessä ilmiliekkiin sytyttänyt!
-Mutta ne Suomen aatelisista, jotka olivat olojen kehitystä viime
-vuosina seuranneet, aavistivat kyllä, mihin suuntaan marskin mietteet
-kävivät, ja he tiesivät, että Ruotsin kruunu oli nyt kypsä kotimaisen,
-rohkean miehen päähänsä nostaa.
-
-Mutta linnan loistopukuinen ovinihti leväytti jo vaakunasalin
-kaksoisovet auki ja julisti:
-
--- Hänen pyhyytensä, dominikaanien guardiaani saapuu...
-
-Kutsuvieraat kaupungista rupesivat nyt toinen toisensa perästä
-saapumaan marskin pitoihin: kaupungin pormestarit tummanpunaisissa,
-kalliista Englannin verasta valmistetuissa virkavaipoissaan,
-hengelliset herrat, mustat ja harmajat, kaupungin saksalaisten
-porvarien edustajat kiiltävissä damastipuvuissaan ja heidän naisensa
-pitkissä, ruumiinmukaisissa, selästä tiukkaan napitetuissa
-laahushameissa, joita jo juhlahuoneisiin kertyneet köyhemmät
-aatelisrouvat kateellisina katselivat. Saapuipa sieltä kaupungin
-mustakyntinen "muistikirjan pitäjäkin" ja nukkavieru koulumestari, --
-alivouti oli, isäntänsä mielialan älyten, tänään laittanut laajalle
-kutsut. Marski ja hänen ylhäinen rouvansa ottivat vaakunasalissa
-vieraat vastaan ja osoittivat heille kullekin paikkansa.
-
-Kaarina-rouva, joka aikansa ankaroita ylimystapoja tarkalleen
-noudatti, oli näet paikat juhlapöydässä jo etukäteen määrännyt.
-Vaakunasaliin, jossa olivat paksuimmat pöytähopeat ja jykevimmät
-haarakynttiläjalustat, sijoitettiin aatelisherrat perheineen sukunsa
-iän ja arvon mukaan: Tavastit ja Djeknit ja Kurjet lähimmäs isännän
-korkeaselkäistä kultatuolia, alemmas Ronkaiset, Illet, Karpalaiset ja
-Bitzit. Mutta nuo aatelissuvut kilpailivat aina arvosta keskenään, ja
-sen vuoksi oli kekseliäs Kaarina-rouva sinne tänne pistänyt aatelisten
-väliin hengen miehen, kirkkoherran tai priorin, tai punaisen
-pormestarin. Syrjemmäs, samaan saliin, oli katettu pienempi pöytä
-nuorelle, naimattomalle väelle, asepalvelijoille ja aatelisneidoille,
-ja sinne oli hän isännäksi asettanut Tord-ritarin, -- Kaarina-rouva
-tahtoi karvaan kokemuksen opettamana, pitää oman, nuoruutta ja
-kauneutta liiaksi ihannoivan miehensä niin kaukana kuin mahdollista
-tuosta nuorten neitosten kehästä. -- Asesaliin olivat pöydät katetut
-porvariston edustajille, talonpojille ja linnaväelle. Ne pöydät olivat
-pitkät, ja vaikkeivät niissä maljakot olleetkaan samaa hopeaa kuin
-vaakunasalissa, eivätkä kannut yhtä hohtavat, niin samat olivat nyt
-sielläkin nuo runsaat ruoat ja yhtä vahvaa oli se vanha viini, jota
-marski tänään oli käskenyt säästämättä tynnyreistä laskea.
-
-Hanakasti maljoihin käytiin, ja pian hellitti etelän mehu
-suomalaisenkin kankean kielenkannan. Ja se ajatus, joka nyt kuninkaan
-kuolinviestin saavuttua päiväkauden oli kaikkien mieliä jännittänyt,
-mutta joka ei vielä ollut kenenkään kielelle kerinnyt, sekin pääsi nyt
-sanoiksi pukeutumaan ja voimakkaasti ilmoille purkautumaan.
-
-Marski oli aterian ajan istunut vaakunasalin pöydän päässä, iloisena
-isäntänä vierailleen seuraa pitäen. Mutta hän muisti toisetkin
-vieraansa, tempasi pöydältä hopeisen juomasarvensa ja meni juomaan
-asesalissakin aterioivain menestykseksi. Ja talonpoikain pöytään hän
-hetkeksi istahtikin ja Heino, joka tässä huoneessa isäntänä istui,
-kuuli hänen Pouta-Paavoa puhuttelevan ja kyselevän karjalaisista
-taikatavoista ja näki myöskin marskin kilistävän maljaa hänen
-kasvinveljensä, Juuritaipaleen Laurin kanssa, jota hän kutsui
-hämäläisten johtomiehenä Tukholman retkelle häntä seuraamaan. Silloin
-kuului yhtäkkiä talonpoikain pöydästä karkea ääni, joka huusi:
-
--- Terve kuninkaaksemme, Kaarlo marski!
-
-Se oli Pouta-Paavo, joka niin lämmenneenä huusi. Mutta
-tähän yksinäiseen huutoon yhtyi kohta asesalin pöytäkunnasta
-monikymmenkertainen ääni:
-
--- Terve kuninkaaksi sinä, talonpoikain ystävä!
-
--- Kaarlo Knuutinpojan me kuninkaaksemme huudamme!
-
-Ja se huuto siirtyi asesalista vaakunasaliinkin, kaikilta kulmilta se
-nyt kajahti. Aatelisetkin, jotka olivat kateellisia ja riitaisia
-keskenään, kunnioittivat kuitenkin kaikki Kaarlo Knuutinpoikaa itseään
-ylempänä, entisenä valtionhoitajana. Iltakauden he olivat tuosta
-toiveestaan keskenään supatelleet, vaikkei itse sanaa ollut kukaan
-huuliltaan ääneensä saanut. Kerrankin saattoivat sekä talonpojat että
-aateliset nyt yhteen ääneen innostua:
-
--- Eläköön kuningas, Kaarlo kuningas!
-
-Silmät paloivat nyt partasuumiehillä, jotka kauan olivat kaivanneet
-kotoista kuningasta maahan --ja kukapa se voisi olla, ellei Kaarlo
-Knuutinpoika! posket hehkuivat parrattomilla asemiehillä, jotka
-maljojaan korkealle kohottivat. Ja tuo huuto ja huumaus kiskaisi
-itsensä marskinkin hetkeksi huimaavaan pyörteeseensä, -- hän kuuli
-noista äänekkäistä verkaviittain ja sarkatakkien riveistä, kuuli
-rumpujenräminän ja huilujensoiton keskeltä tuon yhden ainoan, kauan
-kaihoamansa huudon: "Eläköön kuningas!" Se oli hänestä onnen ja maineen
-ja tulevaisten voittojen huumausta, hänen teki mieli edes hetkeksi
-antautua hervotonna noiden suuruusunelmainsa ihanaan pyörteeseen.
-
-Liikahtamatta hän lattialla seisoi, hopeasarvi kädessään, tuon melun
-keskellä. Vasta kun hänen vävynsä tuli häntä siihen kädestä
-onnittelemaan, vasta silloin hän ikäänkuin havahtui ja jyrkällä
-kädenliikkeellä vaati äänettömyyttä. Tuokion kuluttua hän puhui
-vakavasti, yleisen hiljaisuuden vallitessa:
-
--- Te huudatte esille sydämienne vilpitöntä toivoa, hyvät herrat ja
-Suomen miehet, sen näen ja uskon, ja uskollisuuteenne aina luotan.
-Mutta täällä ei ole paikka huutaa kuningasta, se tapahtuu toisaalla ja
-tapahtuu sen mukaan, mitä maan onnen harkitaan vaativan. Siitä neuvosto
-Tukholmassa pian neuvottelee ja herrainpäivät valitsevat sitten
-kuninkaan ja siihen me kaikki alistumme. Meitäkin on nyt Suomesta
-kutsuttu maan pääkaupunkiin näistä vakavista asioista neuvottelemaan,
--- tulkaa sinne, Suomen ritarit ja talonpojat, siellä huutakaa...! Minä
-tunnen teidän mielenne laadun, ja tietäkää te, että sitä luottamusta,
-jonka minuun panette, sitä en petä; valmis olen leikkiin käymään, jos
-tarvitaan, ja teihin suomalaisiin silloin parhaan toivoni rakennan,
-sillä minä tiedän, että te olette sanoissanne sitkeitä ja uskossanne
-lujia. Yhteinen on nyt asiamme: me tahdomme Jumalan avulla karkoittaa
-vieraan ikeen valtakunnasta ja masentaa sen kätyrit, -- jos tarvitaan,
-niin taistelkaamme sen suuren asiamme puolesta yhdessä! Ja sillä
-voimalla, minkä teidän kaikkien innostus meille antaa, on yrityksemme
-onnistuva. Mutta huutakaamme ajallamme, ensin toimikaamme.
-
-Näin puhui marski ja hänen nuortea, mehevä, kirkas äänensä kantoi hänen
-sanansa laajojen salien joka soppeen. Sillä kaunopuheisuudellaan, josta
-hän oli kuulu, oli hän jo ennenkin monet voitot voittanut, ja
-hiiskahtamatta jäi Suomen rahvas nytkin hänen rohkaisevia neuvojaan
-tottelemaan. Mutta katkaistakseen sen liian juhlallisen tunnelman,
-jonka hänen sanansa olivat synnyttäneet, muutti hän taas äänensä
-leikkisäksi, kohotti hopeasarvensa ja lausui:
-
--- Yhteisten ponnistustemme menestykseksi siis juokaamme! Nyt iloitaan
-tämä haihtuva keväinen yö, kiertäkööt tiheämmin maljat, tyhjentykööt
-useammin! Hei, huilut soimaan taas ja leikarit laulamaan. Huomenna
-käydään käsiksi vakaviin asioihin, ja me tiedämme silloin kaikki, että
-me toisiimme luottaen olemme lujia!
-
-Taas täyttivät edeskäyvät maljat ja haarikat ja marskin käskyä totellen
-istuivat vieraat paikoilleen juhlia jatkamaan. Harppuniekat
-ammattilaulajat kutsuttiin sisään ja he lauloivat vuoroin
-sankaritarinan, vuoroin purevan pilkkapätkän, houkutellen kuulijain
-tunteet milloin kyyneleinä, milloin nauruna esille. Miehet humaltuivat,
-yleinen hurma soi valoisissa saleissa. Mutta huovien huoneessa vaati
-kuumennut liikavoima miehiä pian ottosille käymään, ja joskus temmelsi
-siellä koko tuvantäysi yhtenä humuna.
-
-Vartia Olavintornissa löi puoltayötä, ja kohta sen jälkeen aukeni ovi
-asesaliin, ja siitä astui sisään kalpea mies. Juopottelijat
-säikähtivät; vanha taika näet tiesi, että puoliyön hetkellä usein
-vitsahousu ilmestyy juomaseuraan. Mutta ei se tulija ollut nyt manalan
-miehiä, se oli linnan pappi, joka saapui hämmästyneen näköisenä
-kertomaan, että linnan kirkossa olivat ihmeitä tekevän Jumalanäidin
-silmät yhtäkkiä käyneet vettymään. Sekä aateliset että aatelittomat
-hyökkäsivät linnankirkkoon sitä ihmettä näkemään, ja katso: kosteat
-olivat Pyhän Neitsyen silmät ja kasvot... Hän oli taas ihmeensä
-näyttänyt, merkkinsä antanut, niinkuin hän, linnan suojelushenki, sen
-suurten onnentapausten edellä oli ennenkin tehnyt. Eipä kukaan joutanut
-epäilemään, oliko ehkä liehakoiva linnanpappi itse tuohon kosteuteen
-syypää, ei -- kyynel oli pyhimyksen kuvalta valahtanut! -- ja
-innostuneet juhlavieraat kävivät, rintansa ristittyään, linnanherralle
-ääneensä onnea toivottamaan:
-
--- Jumalanäitikin on puolellasi, marski!
-
--- Hän tahtoo siunata retkesi!
-
-Mutta kun oli kirkossa käyty, jatkettiin juominkeja taas ja
-perusteellisesti niitä jatkettiinkin totuttuun tapaan. Juoda piti,
-kunnes uuvuttiin, eikä ollut linnanpalvelijoille outoa, että he saivat
-kantaa kaatuneita sekä aatelisia että aatelittomia viereiseen
-huoneeseen, johon heitä kuin rankoja lattialle pinottiin. Pöydänisännän
-oli pysyttävä selvänä, ja hänen asiansa oli vain katsoa, että juotavata
-riitti, niin kauan kuin vielä viimeisiäkin pystyssä kesti pöytäin
-ääressä.
-
-Mutta miesten juodessa ja juopuessa nousi Kaarlo Knuutinpoika hiljaa
-kunniatuolistaan ja käveli ulos juomahuoneista, joista naiset jo
-aikaisemmin olivat poistuneet. Hän nousi vilvoittelemaan kuumentunutta
-päätään Olavintornin laelle. Aamu sarasti silloin jo kelmeänä,
-valaisten verkalleen vielä hämärän peitossa olevia selkiä ja
-laidattomia metsiä. Sinne ulapalle päin marski taaskin katseensa loi.
-Mutta hänestä tuntui, että väyliä peittävä jää ei ollut enää yhtä
-valkoista kuin eilen, siellä etäällä salmien takana, siellä näytti
-hänestä jotakin liikkuvan, ikäänkuin olisi jääpeitto siellä hiljaa
-keinunut. Pyörryttikö kuuma espanjanviini noin hänen kokenutta päätään,
-vai ... vai oliko todella ihme tapahtunut, oliko Pyhä Nikolaus,
-merenkulkijain suojelushenki, tosiaankin kuullut hänen kiihkeän
-rukouksensa ja käynyt murtamaan selkien jääpeitettä auki yhtenä
-yönä...?
-
-Melkein vavisten kääntyi hän vartian puoleen ja kysyi:
-
--- Mikä liikehtii tuolla etäällä Uuraan selällä, näetkö?
-
--- Näenpä kyllä, jäät siellä liikkuvat. Eilisestä puoleltapäivin on
-puhaltanut navakka lounainen ja se näkyy jo saaneen rikki merijäät; se
-ahtaa niitä nyt kaakkoista rantaa kohti.
-
--- Mutta siitähän pian meriliike aukenee?
-
--- Jos tätä tuulta kestää, voi väylä aueta muutamassa päivässä...
-
-Olipa todellakin suopea Nikolaus hänen avukseen rientänyt, ajatteli
-marski kiitollisessa mielessään. Meri aukenee, laivasto pääsee
-kyntämään Suomenlahden ja Itämeren selkiä aina Tukholman linnan alle...
-Ja päivänruskoinen tulevaisuus kirkastuneissa silmissään laskeusi
-marski taas alas tuosta hänelle rakkaaksi käyneestä, uljaasta tornista,
-josta hän niin usein pitkinä iltoina oli erämaan luontoa katsellut. Hän
-kiirehti nyt makuuhuoneeseensa lepäämään huomisten töiden varalta.
-
-Silloin oli vastaus lähetettävä sekä neuvostolle että Eerikki
-Akselinpojalle, sen kutsukirjeen kirjoittajalle, vastaus varma ja
-lyhyt:
-
--- Minä tulen!
-
-Eihän se Pyhä Nikolaus ihan yhtenä yönä eikä päivänä hävittänyt pois
-jäitä Viipurin väylältä, mutta ne päivät, jotka vielä kuluivat siihen,
-kunnes meriliike pääsi alkamaan, tarvittiin hyvinkin laivojen
-siistimiseen, miehistön varustamiseen, eväiden ja aseiden hankkimiseen.
-Kiire oli ... voudit ajoivat kuin sukkulat linnan ja kaupungin väliä;
-kiire oli, yötä päivää istuivat vaatteenneulojat työpöydillään; kiire
-oli lähiseudun aatelisilla ja rälssimiehillä, jotka näinä päivinä
-riensivät Viipuriin marskin retkelle mukaan päästäkseen, kiire oli
-porvareillakin, jotka marskin sotajoukolle sen tarpeita hankkivat ja
-tiesivät tältä isännältä hyvän tilin saavansa. Ne suomalaiset
-talonpojat, jotka maakäräjiltä olivat Viipuriin jääneet, seuratakseen
-marskia hänen Tukholman-matkalleen, katselivat ihmetellen tätä joka
-taholla kiehuvaa toimeliaisuutta, ja milteipä jo matkakuume heihinkin
-tarttui. Kasvinveljeään ei Lauri näinä päivinä ehtinyt paljoa
-näkemäänkään; ainoastaan ohimennen Heino kerran portista ratsastaessaan
-hänelle suhkaisemaan ehti:
-
--- Laivoilla tavataan ja sitten Tukholmassa!
-
--- Tuletko mukaan sinäkin, -- kuka linnanvoudiksi jää?
-
--- Saa Degen-ukko palata kaupungista linnaan, minä tahdon olla
-kuninkaanvaalissa mukana minäkin.
-
-Jopa joutui lähdön päiväkin; se oli toukokuun seitsemäs päivä. Jäät
-olivat pois väylältä, ainoastaan sirpaleisia telejä uiskenteli vielä
-satamassa, jossa laivat täydellä miehistöllä ankkurissa vain odottivat
-merkkiä nostaakseen purjeensa. Päivä paahtoi suvisen kuumasti, mutta
-suven tulosta ei rannoilla vielä paljoa tiedetty, sillä sateeton ja
-kuiva oli ollut kevät, routa piili vielä maassa, ja se oli kevään
-myöhästyttänyt. Siellä sataman rannalla oli aamusta asti liikuskellut
-uteliasta joukkoa, odotellen linnasta soivaa merkkiä ja Kaarlo
-Knuutinpojan lähtöä laivoihinsa. Puolenpäivän aikaan vihdoin jymähtikin
-sieltä Krister-vainajan järein tykki, purjeita ruvettiin nostamaan
-mastoihin, ja samassa marski uljaan ritariseurueen saattamana
-ratsastikin linnanportista ulos sillalle. Ritarit olivat pukeutuneet
-haarniskoihinsa ja kypäreihinsä ja kantoivat keihäitä pystyssä kuin
-sotaan lähteäkseen, -- eivätpä he tienneetkään, ennenkuin matkan määrä
-oli saavutettu, päättyisikö se retki verettä.
-
-Taas oli Viipurin rantakatu lehdeksillä ja lipuilla juhla-asuun puettu,
-taas olivat suljetut saksojen rihkamakojut, taas keräysivät porvarit
-naisineen ja lapsineen satamalaiturille, nyt suositulle linnanherralle
-jäähyväisiä huutamaan. Kannattipa heidän hänelle kiitokset lausuakin,
-sillä tuntuvasti oli kaupunki noina rauhan vuosina hänen hallintonsa
-johdolla kehittynyt, ja porvareilla oli ollut taattu tuki, keneen
-turvautua sekä ahnaasti kilpailevia hansalaisia että myöskin kotoisia,
-kiskovia herroja ja vouteja vastaan. Mutta he eivät sittenkään
-toivottaneet häntä takaisin tulevaksi, sillä he tiesivät, että hän nyt
-oli menossa suurempiin tehtäviin. Ja ne taajat joukot, jotka rantakadun
-täyttivät, huusivat senvuoksi hänelle, kun hän ohi ratsasti:
-
--- Tervennä lähde!
-
--- Lähde kuninkaaksi!
-
-Ja kun pormestarit ja raatiherrat häntä laiturin reunalla kumarrellen
-hyvästelivät, lausuivat he:
-
--- Onni matkoillesi, jalo marski, muista laupeudella Viipurin
-kaupunkia!
-
--- Sitä muistan, vakuutti lähtevä ylimys, -- luja on välillämme
-ystävyyden side.
-
-Siunaten lausuivat Viipurin hengenmiehetkin lähtevälle marskille
-jäähyväiset. Sillä anteliaasti hän oli kirkkoa ja luostareitakin
-auttanut; nytkin, juuri ennen lähtöään, hän oli lahjoittanut
-omistamansa Naistenkaivon tilan Viipurin mustilleveljille, jotka siitä
-syystä saattokulussa olivat saapuneet rantaan häntä kiittämään.
-
--- Pyhä Dominicus siunaa tiesi, -- niin toivottivat he hänelle.
-
-Kaipauksella hyvästelivät yksin kaupungin naisetkin Kaarlo
-Knuutinpoikaa: iloiset olivat ne vuodet olleet, joina hän oli
-Viipurissa hovia pitänyt ja heidän kaikkien lemmikkinsä ollut. Nytkin
-riitti häneltä heille leikkisä sana, kun hän laiturilla vielä viimeisiä
-jäähyväisiä heitti, sittenkun hänen puolisonsa ja perheensä jo olivat
-laivaan soutaneet. Mutta syrjemmässä toisista hienopukuisista naisista
-seisoi siellä kalpea immyt, jonka silmät kertoivat pohjatonta surua ja
-joka ujosti lähtevälle ojenteli pientä vuokkosvihkoa. Häneen sattuivat
-marskin katseet juuri, kun hän oli venheeseen nousemassa, -- se oli
-sama impi, joka kukkivana punaposkena oli häntä tervehtinyt, kun hän
-kuusi vuotta sitten laivastaan tälle samalle laiturille astui, ja jonka
-hän silloin oli koholle nostanut, suudellakseen noita vereviä poskia...
-Värähtivätpä vähän uljaan ylimyksen kasvot, kun hän nuo silmät nyt noin
-surevina näki, hän oivalsi yhtäkkiä unhottaneensa jotakin,
-laiminlyöneensä ritarivelvollisuuden, -- hän ritareista ensimmäinen! Ja
-hän astui vielä viime hetkessä kalpean neitosen luo, virkkoen:
-
--- Kaarina, kukkasi anna...!
-
-Neito ojensi hänelle ääneti vihkosensa.
-
--- Ja kätesi jäähyväisiksi!
-
-Kaikki laiturillaolijat tunsivat, että hellä lemmensuhde oli monet
-vuodet vallinnut tämän neitosen, Kaarina Degenin, ja marskin välillä,
-jotka, paitsi pidoissa ja tanssiaisissa, liiankin usein olivat toisensa
-tavanneet linnan voutirakennuksessa, Kaarinan sisaren luona, joka oli
-alivoudin, Henrikki Tuomaanpojan, puoliso. Useimmat myös tiesivät,
-ettei tämä lemmensuhde ollut seurauksittaan mennyt ja että kukoistavan
-immen kasvot olivat kalpeiksi käyneet siitä, että hän isänsä talossa
-Viipurissa oli salaa hoidellut Kaarlo Knuutinpojan lasta. Viime vuosina
-oli tämä väli marskin puolelta kylmennyt, -- hän oli huikentelevainen
-lemmenasioissaan, -- ja neitonen oli yhä kuihtunut siitä, että hän
-yksin unhotettuna oli suremaan jäänyt. Nyt sen marski muisti...
-
-Hän tempasi surevan neidon käden ja seisoi siinä tuokion melkein
-neuvotonna. Neidon saattajana oli rantaan tullut hänen serkkunsa,
-Martti Degen-vainajan poika, nuori Euergisle, jonka Kaarlo tiesi
-kauniiseen orpanaansa syvästi mieltyneeksi. Hänen puoleensa marski nyt
-kääntyi ja virkkoi:
-
--- Sinähän olet uneksinut saavasi puolisoksesi tämän kauniin immen ...
-eikö totta? Tahdotko nyt pyyhkiä surun kyyneleet Kaarina-serkkusi
-silmästä?
-
-Nuori mies, vasta poikavuosista päässyt, hämmästyi korkean herran
-kehoitusta ja sopersi hiljaa:
-
--- Tahtoisin kernaasti, jos Kaarina tahtoo. Mutta me olemme orpanukset.
-
--- Ei siitä hätää, vastasi marski reippaasti, -- sen asian järjestän
-minä piispan avulla. -- No, Kaarina?
-
-Tyttö ei vastannut mitään, entistään kalpeampana hän siinä seisoi,
-katse kiinteästi maahan luotuna. Mutta marski jatkoi:
-
--- Se on siis sovittu, ojentakaa toisillenne kätenne. Myötäjäisistänne
-minä pidän huolen ja ne tulevat olemaan hyvät. Se on sovittu, -- onnea!
-Ja hyvästi!
-
-Vuokkokimppu kädessään hyppäsi marski venheeseen ja souti laivaansa,
-jonka ankkurivitjoja samassa ruvettiin ylös kelaamaan. Mutta koko
-rantayleisö hurrasi hurmaantuneena, heilutti lakkejaan ja liinasiaan ja
-huusi:
-
--- Tervennä lähde, onni retkillesi!
-
--- Lähde kuninkaaksi, Kaarlo!
-
-Aina vain sama lauhkea lounainen, joka oli puhdistanut Kaarlo
-Knuutinpojalle Viipurin väylät ja ajanut jäät Uuraan salmesta, teki yhä
-pyhän Nikolauksen puolesta palvelusta marskin kauniille laivastolle,
-kun tämä jännitetyin purjein luovi Suomenlahden aukeille, hukuttaen
-pian korkean Olavintorninkin peränsä taa hämärtyvälle rannikolle. Sama
-suojeluspyhä kuljetti edelleenkin taitavasti ja hellävaroen yli
-keväiseltään rauhallisesti aaltoilevan meren nuo paksukeulat laivat,
-joista kirkkaisiin kevätiltoihin kajahti rautarohkealla mielellä
-purjehtivan asejoukon reipas laulu.
-
-Kun uljas laivasto viikkoa myöhemmin laski Tukholman ulkosaaristoon,
-oli sitä vastassa jo pääkaupungista laivoilla saapuneita ylimyksiä ja
-ritareita, Kaarlo Knuutinpojan kannattajia, jotka olivat rientäneet
-häntä kiirehtimään ja rohkaisemaan. He toivat hänelle viestit Kalmarin
-luostarin hurskaalta abbedissalta, joka jo ennen kuninkaan kuolemaa oli
-näyssä nähnyt Kaarlo Knuutinpojan kruunajaisten tapahtuvan ennen
-ensimmäisen vuosipuoliskon päättymistä. He kertoivat, millä
-jännityksellä Ruotsin kansa häntä nyt odotti maassa valitsevan,
-kiusallisen epävarmuuden tilan lopettajaksi. Mutta marski pysyi
-levollisena ja leikkisänä tämän touhun keskellä, eikä sitä janoa, joka
-hänen sydäntään poltti, kukaan nähnyt, -- hän retkeili siinä kuin
-huvimatkalla taikka niinkuin se, joka on asiastaan varma. Ja niin laski
-laivasto eräänä päivänä Tukholman linnan edustaiselle selälle.
-
-Oli juuri Pyhän Ruumiin juhlapäivä. Kansaa kuljeskeli ulkosalla
-rannoilla lepopäiväänsä viettäen. Koko kevään oli Ruotsissa niinkuin
-Suomessakin vallinnut tuskastuttava kuivuus, joka oli estänyt toukoja
-oraalle nousemasta ja hidastuttanut kaiken kasvullisuuden. Kirkoissakin
-oli sadetta rukoiltu, mutta sitä ei ollut tullut; routa pysyi vielä
-maassa täällä lännen lämpimämmillä rannikoillakin, vaikka pinnan jo
-poltti paahtava päivä. Koko luonto janosi sadetta. Ja nyt samalla
-hetkellä, jolloin Kaarlo marskin laivaston valkopurjeet vilahtivat
-Tukholman satamaan ja odottava kansa kiirehti sen tuloa tervehtimään,
-juuri nyt rupesivat taivaalle kertyneet pilvet pudottamaan maahan
-pehmeitä vesiään. Ja kun laivasto linnan alle laski, olivat nuo pisarat
-jo kasvaneet viehkeäksi lämpöiseksi, virkistäväksi sateeksi, joka kuin
-taikavoimalla nuorensi kuivuutta kärsivän luonnon, nosti pystyyn
-peltojen nuutuneet idut ja kuin kevätlehdon vastaksilla huuhteli
-puhtaaksi metsän, johon sitten yhtenä yönä puhkesi kirkkaanvihanta
-hiirenkorva.
-
-Rantaäyräillä odottava väki antoi kesäsateen valella hartioitaan ja
-nautti siitä kaivatusta kasteesta. Se keräytyi sataman varrelle
-saapuneen laivaston komeutta ihailemaan, ja sieltä kajahtivat sen
-tervehdyshuudot:
-
--- Maan isä on tullut, onnen tuo hän mukanaan. Kristofferin aikana oli
-meillä petäjäaika, nyt alkaa taas vilja-aika! Terve, Kaarlo, tuttavamme
-vanha!
-
-Ja kun Pyhän Ruumiin kiltan jäsenet kulkivat saattokulussa Tukholman
-kaduilla, pysähtyivät hekin pyhimyslippaineen kevätsateessa
-rantalaiturille ja tervehtivät ankkuriin laskevaa laivastoa huutaen:
-
--- Terve Jumalan valittu!
-
-Kohta marskin Tukholmaan saavuttua kiirehtivät hänen ystävänsä panemaan
-alulle ne valtaneuvoston neuvottelut, joita häntä odotellen oli lykätty
-viikosta toiseen, ja lyhyiksi ne nyt supistuivatkin. Maaperä oli
-itsestään muokkautunut Suomesta tulevalle ylimykselle pehmeämmäksi kuin
-hän oli uskaltanut toivoakaan; hänen oli vain ojennettava kätensä ja
-siihen rohkeasti tempaistava heiluva valtikka. Tanskalaisliiton
-ystäville, marskia vastustavalle Oxenstjernan suvulle, oli näet asema
-käynyt aivan mahdottomaksi. Sen uskollisimpia kannattajiakin siirtyi
-nyt Kaarlo Knuutinpojan puolelle, niinpian kuin tämä oli ratsastanut
-Tukholman torille ja tervehtinyt hurraavaa kansaa. Oxenstjernat
-ymmärsivät vetäytyä syrjään luopuen ulkomaisista kuningasehdokkaistaan,
-ja valtiopäivät kutsuttiin viipymättä koolle kotimaista miestä
-kuninkaaksi valitsemaan. Se vaali oli näet herrainpäivillä tapahtuva,
-ja vaikka vielä oli niitäkin kadehtijoita, jotka epäilivät kenelle
-äänensä antaisivat niin jo tiesi jokainen mies ja nainen Ruotsissa,
-miten se vaali oli päättyvä.
-
-Sen ajan toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa, jolloin valtiopäiviä
-valmisteltiin ja jolloin Kaarlo Knuutinpoika jo kävi käsiksi
-valtioasiain hoitoon, viipyi hänen uljas laivastonsa taistelukuntoisena
-Tukholman selällä, antamassa pontta asiain menolle, ja siinä
-laivastossa kuninkaan vaaliin saapuneet suomalaiset herrat ja
-talonpojat sijoitettiin kansalaistensa luo kaupunkiin. Olipa korven
-miehilläkin nyt aikaa katsella tätä valtakunnan sydäntä, josta
-Suomeakin hallittiin, sen kauniita kirkkoja, sen vilkasliikkeistä
-elämää ja ennen kaikkea tuota "Stockholman linnaa", jossa heille
-saapuneet sekä mieluiset että raskaat määräykset aina oli päivätty.
-Pitkäksi heille ehkä sittenkin olisi aika käynyt, ellei heitä
-suomalaisten aatelisten ohessa olisi kutsuttu Suomen talonpoikaista
-rahvasta näillä valtiopäivillä edustamaan, -- muita edustajiahan sieltä
-ei ajan lyhyyden vuoksi ollut ehtinyt saapua, vaikka Suomen rahvaalla
-jo olikin nimenomainen oikeus kuninkaanvaaliin. Paljoa eivät
-umpisuomalaiset talonpojat keskusteluista ymmärtäneet, mutta sen he
-tiesivät ja sen he aina kotonakin ylpeinä saattoivat kertoa, että
-mukana olivat olleet hekin Suomen marskia valtakunnan hallitsijaksi
-huutamassa.
-
-Vaali tapahtui eräänä kesäkuun poutapäivänä pyhän Gertrudin kiltan
-suuressa tuvassa, joka oli herroja täysi. Valitsijamiehiä oli valittu
-70, mutta ainoastaan 9 heistä antoi äänensä unioonipuolueen
-edustajille, muut kaikki Kaarlo Knuutinpojalle ja nuo harvat vastaäänet
-hukkuivat siihen voimakkaaseen huutoon, jolla kansa Kaarlo Knuutinpojan
-kuninkaakseen kutsui. Riemulla se vaalin tulos vastaanotettiin ja
-iloisin toivein siirtyivät valtiopäivät heti vaalin jälkeen läheiseen
-Suurkirkkoon, jonne saattokulussa seurasivat sydänkorven talonpojatkin.
-Ja sydän heillä sykähti, kun he siellä näkivät, miten, heti sen jälkeen
-kuin "Te Deum laudamus" oli voimakkaasti laulettu, heidän nuorekas,
-suosittu marskinsa, jalona ja kauniit kasvot rauhallisina, astui
-valtiopäiväin eteen pääkuorin luo ja polvistui siihen ristiinnaulitun
-kuva kädessään. Eikä vavahtanut hänen voimakas äänensä, kun hän siinä
-Jumalan temppelissä varmana hallitsijavalansa saneli ja laskien
-Karjalassa taotun miekkansa ristin juurelle lupasi puolustaa oikeutta
-ja vainota vääryyttä ja suojella niitä, joita väkevämmät sortavat...
-Suomeksikin luki uusi kuningas Suomen talonpojille sen valansa, ja
-heistä tuntui, että näin ei voi elävän Jumalan edessä puhtain mielin
-vannoa kukaan muu kuin heidän oma marskinsa... Eivätkä he hartaudessaan
-uskoneet vilppiä olevan siinäkään, kun Suurkirkon täyteinen aatelisia
-ja aatelittomia sormet pystyssä yhtä pyhästi vannoi uskollisuutta
-uudelle hallitsijalleen ja lupasi häntä hengellään ja verellään
-puolustaa.
-
-Vakavana astui sitten äsken valittu kuningas kirkosta ja käveli
-linnaan, torin laitaan, jossa odottava kansanmeri häntä riemulla
-tervehti. Kun Kaarlo Knuutinpoika seisoi siinä linnan rappusilla, josta
-Oxenstjernat juuri kuljettivat tavaroitaan pois, ja hänen ruskea
-tukkansa hulmusi tuulessa ja aurinko kirkasti hänen voimakaspiirteiset
-kasvonsa, silloin täytti Suomen talonpoikain mielen niin voimakas
-riemu, etteivät he uskoneet äsken valitun hallitsijankaan tuntevan sitä
-hetkeä suuremmaksi onnensa hetkeksi kuin miksi he tunsivat.
-
-Vaali oli lopussa, kuningas oli vetäytynyt linnan suojiin, ja meluava
-kansa kapakkoihinsa juhlapäivää juhlajuomingeilla viettämään. Silloin
-tuntui suomalaisista erämaan talonpojista, että he olivat tehtävänsä
-täällä täyttäneet, ja heidät valtasi halu päästä jo palaamaan kotiin
-Suomeen, köyhille kaskiahoilleen, -- kauan oli heitä sinne jo vetänyt
-ikävä ja viivästyneet kesätyöt. Eräs raumalainen laiva teki seuraavana
-aamuna lähtöä Turkuun, ja siihen he mukaan mielivät pyrkiä. Mutta
-heidän oli kuitenkin ensiksi saatava kalliit rajakirjansa
-allekirjoitettuina käsiinsä, ja he läksivät sitä varten hakemaan
-alivouti Henrikki Tuomaanpoikaa, jolla ne kirjat olivat ja jonka piti
-auttaa heitä pääsemään äskenvalitun maanisän puheille. Kauan kyseltyään
-löysivätkin he vihdoin Heinon linnan maakerroksesta, palvelijain
-puolipimeästä arkituvasta. Hän istui siellä vähän nyrpeän näköisenä
-toisista syrjässä katsellen, kuinka korupukuiset hovipalvelijat siellä
-keikailivat ja vain olantakaisesti kohtelivat Suomesta tuotua entisen
-marskin kirjuria. Hänelle he nyt kuuden miehen voimalla asiansa
-esittivät.
-
--- Hä, nytkö jo rajakirjoja tahdotte? huudahti Heino. -- Ettekö tiedä,
-että täältä vielä huomenna matkustetaan Mooran kedolle ja Upsalaan,
-jossa vasta kuninkaan kruunu nostetaan hallitsijaksi valitun päähän.
-Ettekö tule kruunajaisjuhliin?
-
--- Jo riittää meille näitä juhlia, vastasi Lauri. -- Kuningas on
-valittu, meidän tekee jo mielemme palata kotiin. Huomenna pääsisi
-laivalla lähtemään Suomeen.
-
--- Pääsisikö huomenna...?
-
-Miettiväksi jo Heinokin kävi. Viipurin linnan hilpeä ja toimekas vouti
-oli nyt huonolla tuulella. Siellä hän oli ollut marskin uskottu mies,
-toinen mies linnanherrasta, kuten hän itse oli kehunut, kaikkialla
-välttämätön. Mutta täällä! Täällä hän oli vain muiden suurempain
-jaloissa, joiden tieltä hänet oli linnanpalvelijain arvoluokkaan
-syrjäytetty, eikä täällä hänestä kukaan välittänyt. Pieni linnanvouti
-oli tässä uudessa kuninkuuden loistossa kokonaan unhotettu, toiset nyt
-hyörivät hänen isäntänsä ympärillä. Siitä oli synkistynyt Heinon mieli,
-joka oli kuvitellut itselleenkin jotain sirua herransa loistosta.
-
--- Vai pääsisi huomenna, toisti hän verkalleen miettiväisenä. -- Hyvä,
-koetetaan siis pyrkiä kuninkaan puheille, mahtaisikohan tuo vielä aueta
-tie.
-
--- Olisikohan marski niin ylpistynyt, ettei meitä enää puheilleen
-laskisi, epäili Lauri.
-
--- Siellä ovat nyt monet herrat vastassa, ennenkuin kuninkaan puheille
-päästään. Mutta tulkaa! --
-
-Kaarlo Knuutinpoika oli juuri palannut työhuoneeseensa pitkästä
-neuvostonistunnosta, jossa samat ylimysherrat, jotka aamulla olivat
-hänelle uskollisuusvalan vannoneet, nyt jo iltapäivällä olivat
-rakennelleet vaikeuksia uudelle hallitsijalle, asetelleet ehtoja
-uskollisuudelleen ja tinkineet itselleen yksityishyvityksiä siitä, että
-he vertaisensa miehen kuninkaakseen tunnustivat. Sapekas arkkipiispa,
-joka oli koettanut saada kuninkaan vaalin toistaiseksi lykätyksi,
-oli uhmaillen ja uhkaillen ratsastanut koko Tukholmasta pois
-piispanlinnaansa. Se oli ollut kaikki taas sitä vanhaa juonittelua, ja
-Kaarlon katseessa oli nyt, riemupäivänsä huumauksen hetkellä, jolloin
-kansan ilonhuudot vielä kadulta hänen korviinsa kaikuivat, surumielinen
-pettymyksen ilme. Hän katseli liikahtamatta pöydällä edessään olevia
-vallan ulkonaisia merkkejä, kruunua, valtikkaa ja valtaomenaa, jotka
-huomenna kruunajaisissa oli hänelle annettava, ja hän virkahti hiljaa:
-
--- Ehkä olisi minun ollut viisainta hyljätä nämä korut.
-
--- Sitä mietin paljon tänne Turusta purjehtiessani, virkkoi siihen
-hänen vieressään istuva vanha Maunu-piispa, joka hänkin marskin
-kutsusta oli näihin juhliin saapunut nuorta ystäväänsä hänen
-kunnianhetkellään tukemaan. -- Mutta minä tiesin, että tuon
-kultapäähineen loistoa on mahdoton vastustaa sen, joka sen päähänsä
-nostaa voi. Ja ehkä on sittenkin parempi näin, ajattelin, ehkä taittuu
-nopeammin kateen kärki, kun kerran kansa on itselleen kuninkaan
-huutanut ja valtikan hänen käteensä antanut.
-
-Turun vanha piispa oli jo näinä päivinä saanut nähdä, kuinka karvas oli
-ylimysherroissa kateensappi. Vielä muutamia päiviä sitten olivat nuo
-herrat rakennelleet salaliittoakin Kaarlo Knuutinpoikaa vastaan,
-tarkoituksena vielä viime hetkellä raivata heidän vihaamansa ylimys
-syrjään ... olivatpa koettaneet houkutella vanhaa piispaakin
-vehkeihinsä mukaan. Mutta Maunu oli marskille heidän aikeensa
-paljastanut, ja Kaarlo oli taas kerran heidän verkkonsa repäissyt
-rikki. Mutta siitäkin oli vanha piispa tajunnut, kuinka tosiaankin
-kateenmujeilla sekoitettu oli vastavalitun kuninkaan ilonmalja, ja hän
-jatkoi melkein säälien:
-
--- Niin, Kaarlo, vallan kukka ei ole vailla okaitaan, sen tiedät jo
-ennestään. Tarvitset tarkoin kaiken sen voiman, maltin ja tarmon, minkä
-olet näinä välivuosina Suomessa koonnut ja säästänyt, säilyäksesi
-ehyenä noiden juonien keskellä. Ylvästelemättä kanna kruunuasi, muista,
-että Tarpeian kallio oli lähellä Kapitoliumia!
-
-Kaarlo ei vastannut. Mutta ikkunan luota, meluavan kansan iloja
-ihailemasta, astui nyt esiin toinen Kaarlo Knuutinpojan luotettu
-nuoruudenystävä, Eerikki Akselinpoika Tott, jonka tuima katse näinä
-välivuosina oli vielä entisestään terästynyt. Hän huudahti.
-
--- Ylvästelemättä, mutta lujuudella! Rautakouria tarvitsevat nämä
-juonittelevat herrat, niiden puristamina he kiltisti rivissä astuvat.
-Mutta jos heille hetkeksikään pehmeäksi herkeät, silloin viskautuvat he
-sinun ylitsesi. Voimaa ennen kaikkea!
-
--- Voimaa kyllä, matki piispa, -- mutta myös kylmää harkintaa. Fortiter
-in re, suaviter in modo!
-
-Vastavalittu hallitsija heilautti syrjään väljän, purppuranvärisen
-vaippansa, johon hän jo kuninkuutensa merkiksi oli pukeutunut, nousi
-pöydän äärestä ja lausui:
-
--- Kansalle olen luvannut sen eturintaan käydä, luvannut sen sekä
-Suomessa että täällä, sitä en pettää voi; minun on astuttava eteenpäin,
-oli tiellä okaita tai kukkia! Ja eteenpäin astunkin varmasti, -- onhan
-minulla tukenani sekä voimaa että malttia, kun te, ystäväni, rinnallani
-pysytte: sinä, Eerikki, asettani hoitaen, ja sinä Maunu-piispa järkeäni
-jäähdyttäen.
-
-Karski soturi taputti hyväksyvästi ystäväänsä olalle. Mutta vanha
-piispa vastasi surumielisesti:
-
--- Minusta ei ole enää kauan neuvonantajaksesi. Kuninkaanvaalissasi
-tahdoin olla mukana, sen ilon tarvitsi vanha sydämeni, mutta siihen
-toimeni päättyvätkin. Minä olen jo vanha. Nyt palaan Suomeen ja jätän
-sielläkin pian tehtäväni ja hiippani nuorempiin käsiin, itse vetäydyn
-pieneen Tuskulumiini, jonka Naantalin lempiluostarini rinnalle olen
-rakentanut, siellä on jo aikani päästä lepoon.
-
-Mutta vastavalittu kuningas kävi innokkaasti tätä vanhan piispan
-päätöstä järkyttämään.
-
--- Ainakin yhdeksi talveksi lupaa minulle vielä neuvojasi ja apuasi,
-pyysi hän, -- nyt niitä juuri tarvitsen tässä mettiäispesässä!
-
-Ja piispa taipui nöyrästi, hän oli tottunut ystävänsä hyväksi itsensä
-uhraamaan.
-
--- Yksi talvi menköön, jos voin täällä parhaalla tavalla hyödyksesi
-olla. Mutta muista, monta talvea ei minulla enää olekaan jäljellä!
-
-Tällainen oli mieliala uuden kuninkaan työhuoneessa, kun Suomen
-talonpojat hänen puheilleen laskettiin. Tuttavana ja ystävänä heitä
-kuningas tervehti, virkahti leikkisästi Pouta-Paavolle, että "toden
-sinä miekastani luit", veisteli toisille, että tällaisiin pitoihin hän
-tahtoi heitä Tukholmaan tuoda, sekä kyseli, eivätkö miehet enää
-halunneet seurata häntä Upsalaan, kruunajaisiin. Mutta pian hän jo
-viittasi Heinon tuomaan esille rajakirjat allekirjoitettaviksi, lausuen
-vakavana:
-
--- Niin, oikeassa olette, työhönsä, toimeensa, palatkoon jokainen,
-juhlain humu on ohimenevää, työn jälki se vain jäljelle jää!
-
-Mutta piirrettyään nimensä rajakirjan alle ja nimensä alle lyhyen sanan
-"Rex", vilautti hän taas veitikan silmäkulmastaan, virkahtaen
-talonpojille:
-
--- Siksi pidätin rajakirjanne allekirjoittamatta tänne asti, että
-voisin ne allekirjoittaa Ruotsin kuninkaana. Nyt se raja kestää
-paremmin. Nyt voitte taas lähteä erämaillenne isienne elinkeinoja
-jatkamaan, takamaitanne talokunnittain viljelemään ja niistä
-valtakunnalle uusia rintamaita valloittamaan. Se tehtävänne on
-hyödyllinen ja tärkeä.
-
-Mutta Kaarlon näin talonpojille heidän rajakirjojaan antaessa oli vanha
-piispa käynyt puheisiin Laurin kanssa, jonka hän nyt sai tietää siksi
-talonpojaksi, joka oli hänen mielituumansa toteuttanut ja perustanut
-uudisasutuksen Savon ja Hämeen väliselle metsäkannakselle. Ja hän
-kääntyi nyt Kaarlon puoleen, lausuen:
-
--- Yksi pyyntö vielä kuninkaalle. Tälle talonpojalle, joka Sysikorven
-salotaipaleella majataloa pitää, olen luvannut verovapauden hänen
-tilastaan. Vahvista, kuningas, tämä lupaukseni!
-
-Kaarlo tarttui hanhensulkaan ja kirjoitti heti omakätisesti
-verovapausluvan Lauri Viljonpojalle Juuritaipaleen tilasta. Ja hän
-lausui, antaessaan vapauskirjan Laurille:
-
--- Sen teen mielelläni. Minäkin tunnen sinut rajarauhan innokkaimmaksi
-ajajaksi. Puolusta vastakin siellä erämaan laidassa hyvää sopua
-kotikansani molempain heimojen kesken, jotka minulle ovat yhtä rakkaat.
-
-Jo kumarsivat talonpojat lähteäkseen poistumaan kuninkaan luota. Mutta
-Viipurin alivouti, Heino, viivähti vielä ovella, ikäänkuin epäillen,
-voisiko hänkin tällä sovinnon hetkellä tuoda esille sen asiansa, joka
-häntä oli painanut siitä asti, kun hän nyt Maunu-piispan eteen oli
-astunut. Vanhaa piispaa hän ei näet ollut tavannut senjälkeen, kun hän
-kerran tämän hyväntekijänsä luota Turusta rikollisena pakeni. Nyt hän
-yhtäkkiä, sanaa puhumatta, notkisti polvensa piispavanhuksen edessä,
-katseet maahan luotuina.
-
-Lempeä piispa ymmärsi heti, mitä hänen entisen suosikkinsa mielessä
-liikkui, ja virkkoi lohduttaen:
-
--- Oivallan, mitä tahdot sanoa ja anoa. Nouse, Henrikki Tuomaanpoika,
-mene rauhassa, olen sinullekin anteeksi antanut, -- olen oppinut
-anteeksi antamaan paljon inhimillistä heikkoutta!
-
-Liikutettuna suuteli Heino piispavanhuksen kättä. Mutta Kaarlo
-Knuutinpoika naurahti tuon kohtauksen nähdessään. Hänen muistiinsa
-palasivat sen alkusyyt, Krister-ukon vehkeet ja suomalaisen teinin
-kuumaintoinen uskollisuus, joka tämän lahjakkaan nuorukaisen sitten
-hänen palvelukseensa oli tuonutkin. Ja hän lausui Heinolle
-tuttavallisen ystävällisesti:
-
--- Se syntisihän sinut toi minun miehekseni. Ja mehän pysytään edelleen
-yhdessä, eikö niin?
-
-Mutta kun Heino ääneti ja miettiväisenä seisoi paikoillaan, jatkoi
-kuningas:
-
--- Mitä, etkö aiokaan jäädä asemiehekseni Tukholman linnaan, vai
-haluatko mieluummin takaisin Viipuriin?
-
-Silloin purki Heino avonaisesti isännälleen ne mielensä hiljaiset
-mietteet, joita hän täällä Tukholmassa oli kantanut ja hautonut:
-
--- Vieraaksi tunnen itseni täällä, seikkailuvuotenikin ovat jo
-takanapäin. Mutta ei ole minulla myöskään enää halua jäädä Viipuriin,
-kun et sinä, kuningas ole siellä.
-
--- Mitä sitten aiot, ilmaise toivosi suoraan!
-
--- Olen marskia uskollisesti palvellut, anna, kuningas minulle
-voudinvirka Hämeessä, sinne kotipuoleeni ikävöin, -- pohjoisen Hämeen
-voudinpaikka on vapaa.
-
-Tuokion katsoi marski pitkään nyt alakuloista, muuten aina hilpeää,
-apumiestään ja virkkoi:
-
--- Pyyntösi on kohtuullinen, sen tahdon täyttää. Sinä ikävöit takaisin
-Suomeen, niin tekisin kai minäkin sinun sijassasi. Milloin haluat
-matkustaa?
-
--- Huomenna, yhtä matkaa talonpoikain kanssa.
-
--- Saat aamulla valtakirjasi hovikansleriltani, -- hän antaa sinulle
-myöskin muutamia Reinin kultaisia matka-avuksi. En tahtoisi sinusta
-luopua, mutta en voi sinua myöskään pidättää, -- tämän linnan voutia en
-voi sinusta tehdä.
-
-Ja miesten poistuessa lisäsi kuningas vielä:
-
--- Onni matkoillenne, Suomen miehet. Kuka tietää, ehkä tarvitsemme
-vielä toisiamme, ehkä tapaammekin vielä toisemme Suomessa, -- jos taas
-tummuu miekkani teräs...
-
-Nämä viimeiset sanat lausui nuori kuningas puolittain itsekseen,
-puolittain Heinolle, joka viimeisenä ovelta poistui. Heino kuuli ne
-sanat ja ymmärsi sen ajatuksen, jonka ne kätkivät, -- hetkeksi osuivat
-entisen linnanherran ja hänen voutinsa katseet tuttavallisina,
-ymmärtävinä vastakkain. He hymähtivät toisilleen. Mutta poistuessaan
-huudahti Heino vielä:
-
--- Terve kuningas! Suomesta aina ystäväsi löydät.
-
-Ovi sulkeutui, ja Ruotsin äskenvalittu hallitsija seisahtui tuokioksi
-pöytänsä luo. Olipa kuin pieni kaihon oka olisi pistänyt siellä
-purppuraviitan alla, -- hänessä välähti elävänä tunne, että tuossa
-menivät ne, jotka sittenkin muodostivat hänen valtansa uskollisimman
-tuen. Vanha piispa ymmärsi hänen viivähtävän katseensa ja virkkoi:
-
--- Niin, Suomen talonpojissa on jokin voima, joka heihin sitoo sen
-miehen, joka tuon karun kuoren alle on päässyt pilkistämään.
-
--- Sen kuoren alla on sydäntä, ehkä on siinä se voima!
-
-Mutta ainoastaan tuokion kuningas niin viivähti. Sitten istahti hän
-taas työpöytänsä ääreen ja kutsui sisään kanslerinsa, suorittaakseen
-hänen ja molempain neuvonantajainsa kanssa yhdessä ne kiireellisimmät
-hallitusasiat, jotka vaativat ratkaisuaan jo ennenkuin kuningas ehti
-matkalleen Upsalaan, kruunajaisiinsa.
-
-Vielä näkivät Suomen talonpojat seuraavana aamuna, laivarantaan
-kävellessään, kuinka suuri ja loistava se saattoseurue oli, joka linnan
-edustalle kokoontui äskenvalittua kuningasta odottamaan ja ryhmittyi
-häntä saattamaan Mooran kedolle, missä kansan, vanhan tavan mukaan,
-piti valittu kuningas kuninkaaksi huutaa. Kesäaamun raikkaassa
-valaistuksessa välähtelivät linnanrinteeltä alas satamaan asti ritarien
-kirkkaat haarniskapuvut ja korkeat töyhtökypärät. Kookkaat ratsut,
-jotka olivat päätään myöten verhotut kirjaviin, hopealla kirjailtuihin
-verkaloimiin, polkivat siellä levottomina kivitettyä tannerta,
-ratsastajain vaakunakuvaiset kilvet kimaltelivat, kun he tungeskelivat
-korkeiden tankojen nenään nostettujen lippujen ympärillä tai
-piirittivät korkeapyöräisiä vaunuja, joissa kuningattaren ja
-hovinaisten piti kruunajaisjuhliin ajaa. Siinä oli taas kerran koko
-Ruotsin ja Suomen aatelisto koolla kunnioittamassa kotimaista
-kuningasta, -- jota vallan huipulta alasrepiäkseen nuo ylimykset
-kenties jo samalla hetkellä vehkeilivät.
-
-Näkivät Suomen talonpojat laivan kannelle noustessaan vielä senkin,
-kuinka Kaarlo Knuutinpoika linnastaan laskeusi tuota loistavaa
-seuruetta ja sitä ympäröivää kansanjoukkoa tervehtimään, ja
-korkeasulkaista hattuaan heiluttaen ratsasti odottavain
-valta-aatelisten keskellä. He näkivät, kuinka tuo kiiltävä kulkue hänen
-perässään läksi solumaan punakankaalla verhotun sillan poikki ja
-loittonemaan ihmisaaltojen välitse virran pohjoiselle rannalle.
-
-Sinne se saattue hupeni, eikä sen loisto enää erämaan miehiä
-lämmittänytkään. Siinä oli heistä jotain levotonta, liiaksi
-suurentelevaa, ja noista kiiltokylkisten hurraahuudoista kajahti heidän
-mielestään joku kirkuva sävel, joka heidän umpisuomalaisissa korvissaan
-yhtä hyvin saattoi merkitä "ristiinnaulitse" kuin "terve kuningas!" Ja
-kun heidän raumalainen laivansa hetkeä myöhemmin lipui saaristoväylää
-myöten merelle päin, kotimaansa rantaa kohden, katselivat he
-kaipauksetta, kuinka etäisyyteen häipyivät hurraatahuutavaa kansaa
-täynnä olevat mäet ja Tukholman linnan liputetut tornit.
-
-
-
-
-KARMALAN LÄHTEELLÄ.
-
-
-Karmalan vanhoille halmeaukeille, Mustanahon rinteelle, astelivat
-eräänä pilvipoutaisena heinäkuun päivänä rannasta päin tässä talossa
-rinnakkain ylenneet orpanukset ja kasvinveljet, Heino ja Lauri, taikka
-täydellisemmin sanoen Hämeen pohjoisen kihlakunnan vouti Henrikki
-Tuomaanpoika ja Juuritaipaleen majatalon omistaja Vahvajärven salolta,
-Lauri Viljonpoika. He olivat yhdessä palanneet Tukholmasta,
-kuninkaanvaalista, Turun ja Hämeenlinnan kautta syntymäpitäjäänsä,
-Lauri kiirehtiäkseen vihdoinkin pitkiltä valtuusretkiltään kotoisille
-riistamailleen, ikävällä odottavan perheensä luo, Heino hankkiakseen
-itselleen asunnon uudessa voutikunnassaan. Nyt heidän oli erottava
-toisistaan ja vanhasta kotitalostaan, ja he kävelivät halmeelle
-sanomaan jäähyväisiä siellä kyntötöissä puskevalle Tuomasisännälle,
-jonka valkoinen piikkomekko sieltä vilahteli leppien lomitse.
-
-Pari päivää olivat näet orpanukset nyt viipyneet Karmalassa, jossa isän
-kuoleman jälkeen pesäkin oli ollut selvitettävä, ja nyt veti toisen tie
-salotaipaleen poikki itään ja toisen, Heinon, venheellä etelään,
-Hollolan Lahteen, missä hänen oli vastaanotettava uusi virkansa.
-
--- Noustaan aholle, sillaikaa kuin soutajani murkinoivat, minun tekee
-vielä mieleni nähdä äitivainajani vanha karsikko, virkkoi Heino. --
-Harvoinpa tänne taidan vasta kulkeutua, vaikka naapuriksi jäänenkin.
-
--- Miksi harvoin? kysäisi Lauri, joka orpanansa jäljessä halmeen ohi
-ahonrinnettä ylöspäin astui.
-
--- Kylmääpä tuntuu olevan kohtelu täällä kotitalossakin. Ei ole minulle
-veli-Tuomas monta sanaa virkkanut ja hänen emäntänsäkin on umpisuinen
-ja raskasmielinen. Näet, tuolla pihalla hän pää kumarassa kulkee tuvan
-ja maitoaitan välillä aivan kuin äitivainaja, -- kuuluneeko se oikein
-Karmalan komentoon!
-
--- Kova työ pään kumaraan painaa ja mielenkin raskaaksi tekee.
-
--- Niin taitaa. Mutta kylmää ja tylyä täällä on kansa joka taholla, --
-toisenlaiseksi olin sen lapsuuteni muistoilta kuvitellut.
-
-Heino oli uudeksi kodikseen ja virka-asunnokseen nyt tällä matkalla
-ostanut talon vanhasta kotipitäjästään, Suopellon Sipi-vainajan vanhan
-talon, josta perilliset pesäjaon jälkeen olivat lähteneet eräjärvien
-rannoille uudismaita viljelemään. Isännän kuoltua olivat siellä näet
-vävyt keskenään riitautuneet, eikä ollut Leena-muorikaan jaksanut heitä
-enää koossa pitää, -- silloin he olivat päättäneet myödä kantatilan ja
-rakentaa itselleen uudismökit takamaille, -- niin kauas toisistaan,
-ettei akkojen tora salojen yli kuulu! Heino oli parahiksi
-kotipitäjäänsä ehtinyt ostamaan tuon vauraan talon, ja hän oli ensin
-mielessään iloinnut siitä ajatuksesta, että hän loppuiäkseen,
-nuoruusintoilujensa jälkeen, pääsisi asettumaan vanhalle
-kotikulmalleen, jossa hänellä oli lapsuudentuttavansa ja jossa häntä,
-Sysikorven poikaa, virkamiehenäkin ystävyydellä ja luottamuksella
-kohdeltaisiin.
-
-Mutta niissä toiveissaan hän oli jo tällä lyhyellä käynnillään
-pettynyt. Epäluuloa oli häntä vastaan huokunut, missä hän kulkikaan.
-Kun hän saapui talonpoikaistaloon, entisiin naapureihinsa, olivat
-vanhat lapsuudentuttavat kartelleet häntä, ja jäykästi olivat
-isäntämiehet häntä vieraana tervehtineet. Hän oli koettanut heittäytyä
-tuttavalliseksi, oli kertonut heille nuoruudenmuistojaan Karmalasta ja
-iloisia juttuja vaelluksiltaan, mutta eipä ollut hän saanut hymyä
-nousemaan ukkosten kasvoille; loitommas olivat hänestä lapsetkin
-vetäytyneet, kun hän oli tupaan astunut. Ja hän oli kuullut talonväkien
-syrjässä, nurkan takana, tylyllä äänellä toisilleen supattavan:
-"Karmalan poikia sanoo olevansa tämä uusi vouti, mikä lieneekin..." Ja
-toinen oli vastannut: "Niitähän se on, mutta herraksipa herkesi,
-heimostaan luopui..."
-
-Masentavalta se oli Heinosta tuntunut, ja hiukan katumapäällä hän jo
-ajatteli asettumistaan tänne kotipitäjäänsä. Syvältä tuntui juopa hänen
-ja kotiväenkin välillä, -- omanaan he eivät häntä enää pitäneet.
-
--- Ethän tuota voine kummeksiakaan, vastasi hänelle Lauri, kun Heino
-ahon rinnettä noustaessa tuota tylyyttä valitti, -- eihän täällä ole
-totuttu herroilta mitään hyvää kokemaan, eikä varsinkaan voudeilta.
-Sinä olet nyt herra ja vouti, -- täällä astut ulkomaan verassa ja
-kapeissa kaatioissa, ei sinua korven pojaksi tunneta.
-
--- Mutta saman tuvan lapsiahan silti olen, miksi minua vieraana ja
-epäillen kohdellaan vain siitä syystä, että olen vähän koulua käynyt ja
-kuningasta uskollisesti palvellut ja häneltä viran saanut?
-
--- Sinä olet siirtynyt toiseen säätyyn, vastasi Lauri harvakseen, mutta
-varmasti, -- sinun eivät ole enää meidän raskaat työhuolemme eikä
-kärsimyksemme, sinä elät meidän työstämme, -- siksi et kuulu enää
-meihin, siksi olet vieras. Ja eikö meillä ole syytä vouteja vihata?
-Tuossa riihen edessä pieksätti muutamia vuosia sitten Hollolan vouti --
-sinun edeltäjäsi -- oman isäsi niin, ettei hän siitä enää koskaan
-oikein kostunut. Silloin raskivat isäsi luut, -- kenen luita
-pehmittänet sinä voutina, sitä ei vielä kukaan tiedä!
-
-Heino ei enää vastannut, tuo esimerkki selvitti hänelle paljon kansan
-ja virkamiesten välistä vastakohtaa; hän oivalsi nyt paremmin sen syvän
-juovan, jonka hän oli joka askeleellaan tuntenut lapsuuden tuttavainsa
-ja itsensä välillä. Mutta Lauri oli päässyt sananpäästä kiinni ja
-jatkoi:
-
--- Meillä on leipä lujassa, kovaa on, kun sen silloin vielä vieras vie,
-elääkseen sillä ylellisyydessä ja humussa. Näinpä marskin juhlassa
-Viipurissa heitukkain kantavan juomahuoneeseen nassakoita, joista
-jokainen kuului maksaneen saman verran kuin pikkutalo erämaan laidassa,
-ja yöllä näin heidän kantavan juhlahuoneesta ulos saksanhaljakkoihin
-puettuja ritareita, joiden humala oli tullut maksamaan enemmän, kuin
-erämies koko talvipyynnin nahkasistaan saa. Tähän herrasjoukkoon kuulut
-jo sinä, et meihin...
-
-Mutta Heino kiirehti jo edellä, ikäänkuin orpanansa puheita paeten,
-ahon laelle, missä ennen oli ollut tuo vanha, lapsia kammottava
-karsikko, jossa Heinon äitivainaja oli käynyt kumartamassa pihlajaan
-kiinnitettyä pyhimyskuvaansa ja jossa hän öisin, muiden maatessa, oli
-kummia näkyjään nähnyt. Poissa oli nyt jo ristin kuva vanhan pihlajan
-kupeelta, ja karsikon alalaidan oli Tuomas jo kaskekseen viertänyt ja
-vääntänyt aitakiviksi vanhat käräjäkivet, joiden ääressä metsämiehet
-ennen olivat pyyntiluvuillaan Tapiota lepytelleet. Mutta vielä löytyi
-kivenkolosta viipale jotakin emäntävainajan sinne kantamaa
-alttarikankaan palasta. Sitä orpanukset katselivat ja Lauri virkkoi:
-
--- Äitisi oli tietäjäsukua.
-
--- Paljon hän taisi tietääkin, vastasi Heino muistelmiinsa vaipuneena.
--- Perää näkyi olleen siinäkin äitivainajani ennustuksessa, että minun
-urani tulisi kulkemaan toisia maita kuin teidän. En sitä tiennyt
-silloin, kun kerran näiltä mailta pakoon karkasin!
-
-Mutta hän näkyi tahtovan katkaista nuo muistonsa, jotka hänen mielensä
-nyt alakuloiseksi painoivat, ja lisäsi:
-
--- Mutta jopa lienevät soutajani suurustaneet, astutaan jo halmeelle ja
-taloon.
-
-Siellä halmeella ajoi veli-Tuomas avopäin ja mekonrinnus auki laiskaa
-juhtaansa, painaen hartiavoimalla raskasta kyntövehjettään kovaan
-rinteeseen, ja hänen vieressään, ojan partaalla, nosteli hänen
-paitasillaan leikkivä poikansa, viisivuotias ahavan ruskeaksi polttama
-jukura, jykevää kuokkaa, jota hän ei vielä paljon koholleen saanut.
-Mutta pojan hajareitisessä asennossa oli jo raatajan ryhtiä, kun hän
-siinä savimöhkälettä jyysti, -- siitä ja leveäluisista kasvoista ja
-tukan valkoisista harjaksista sen jo näki, että siinä oli isänsä
-pienoiskuva, vastainen halmeenraataja.
-
-Tuomas ei joutanut vieraita huomaamaankaan, kun nämä veräjälle
-saapuivat, hän oli niin kumaraan auransa kurkeen painunut, niin
-huohottavana kohosi hänen rinnastaan joka henkäisemällä työnpainon
-raskas hengitys. Orpanukset pysähtyivät veräjälle, antaen miehen
-rauhassa vakonsa päähän kyntää, ja Heino kysäisi serkultaan:
-
--- Tähän halmeelleko se isä kuolikin?
-
--- Tästä ne hänet olivat keväällä eräänä päivänä löytäneet. Oli tullut
-tänne aitaa korjaamaan ja tuossa aidan vieressä, kirves kädessään, hän
-oli maannut, kun emäntä oli sattumalta ohi kulkenut, -- siihen oli
-vanhus työnsä ääreen väsähtänyt. Vielä oli ollut miehessä henkeä
-vähäisen, kun hänet täältä tupaan ja vuoteeseen kannettiin, mutta sinne
-saavuttuaan hän jo oli kohta sanaa puhumatta kuollut.
-
--- Eihän se isävainaja voinut vuoteessa eikä työtönnä kauan elää!
-
-Jo oli Tuomas vakonsa päähän kyntänyt, pysähtyi auraansa kääntämään ja
-näki vihdoin vieraat. Mutta työstään hän ei silti silloinkaan
-herjennyt, hän vain pyyhkäisi hikikarpalon otsaltaan ja rupesi uutta
-vakoa ajamaan.
-
--- Hyvästi nyt, Tuomas, huusi hänelle silloin Heino veräjältä, -- me
-teemme jo lähtöä talosta!
-
--- Hyvästi, murahti kyntömies kumarasta asennostaan, hevostaan
-seisauttamatta, suoraksi ojentumatta. Hän maiskautti suullaan,
-kiirehtien laiskankankeaa vetäjää, ja taas hänen hengityksensä rupesi
-kohisemaan yksitoikkoisena, raskaana raatajan hengityksenä.
-
-Päivä oli hiottavan helteinen, vaikka aurinko piiloilikin ehkäisten
-pilvien takana, luoden sieltä harmahtavan, painostavan valaistuksen
-luontoon. Lämmennyt oli jo Heinokin astellessaan, ja kun nyt orpanukset
-halmeenveräjältä läksivät vesakon läpi rantaan päin painumaan, virkahti
-hän:
-
--- Tuossa on lippi lähteen partaalla, odota, juonpa siitä kulauksen.
-
-Hän laskeusi polvilleen lähteen reunalle, niinkuin hän ennen poikanakin
-oli juodessaan tehnyt, kauhasi tuohella raikasta ruostevettä ja joi.
-Joi uudelleen, eikä malttanutkaan nousta siitä heti edelleen rantaan
-kävelemään. Tuohon samaan vedenkalvoon muisti hän nähneensä
-kuvastuneina nuorukaisen iloiset kasvot, kirkkaat silmät, ja hän
-ikäänkuin ihmetteli, kun ei niitä sieltä enää löytynyt.
-Lapsuudenmuistot tempasivat hänet mukaansa, hän istahti kerran vielä
-siihen koivun alle, mättäälle ja siihen hän jäi.
-
-Lauri oli pysähtynyt pensaikkoon, oli sen alta jalallaan potkaissut
-esiin vanhan, vioittuneen jousenselän, jossa oli vielä palanen
-hirvensuonesta punottua jännettäkin jäljellä. Hän katseli tuota
-ruostunutta rautaa ... taisipa olla se hänen vanhoja jousiaan niiltä
-ajoilta, jolloin hän poikasena Erä-ukon seurassa näistä kotikuusikoista
-ammuskeli oravia ja koppeloita. Metsään oli häntä luonto aina
-poikavuosista vetänyt, sinne hän usein halmeeltakin maatöistä hiipi,
-sepä hänestä oli erämiehen tehnytkin...
-
-Mutta hän viskasi ruostuneen raudan takaisin pensaaseen, hyppäsi puron
-yli ja virkkoi orpanalleen:
-
--- Joko lähdetään?
-
-Heino ei vastannut. Hän istui kuin kiinnikasvaneena mättäällä,
-tuijottaen lähteen yli viereiseen vesakkoon, -- hän näytti tuijottavan
-muutamaan nuoreen koivuun, jonka varsi oli omituiseksi umpikääkäksi
-kasvanut, eikä hän siitä silmiään siirtänyt. Tuo koivu oli hänelle
-tuttu; monet rientävät muistot ja toistensa kintereillä viilettävät
-mielikuvat se nyt hänen mieleensä nosti. Juuri tuon koivun luonahan oli
-kerran hänen elämänuransa taittunut ja luiskahtanut siltä raiteelta,
-jolla talonpojan elämä on säädetty kulkemaan polvesta polveen, uusille,
-oudoille radoille, jotka hänet olivat kotiaholtaan kauas vieneet ja
-vieroittaneet hänet kotiheimostaan... Tuossa viidakossahan hän oli
-seisonut hammasta purren silloin, kun ankara isä oli häntä kohden
-vitsasta heiluttanut ja häväisten ajanut hänet takaisin helteeseen
-raatamaan, ja siinä hän oli nuoressa sydämessään vannonut, että hänen
-piti päästä näistä ahtaista pihdeistä pois avarampaan maailmaan...
-Juuri tuossa oli hän kihisevässä vihassaan tarttunut koivun vesaan ja
-sen kiukussaan solmuun kiskaissut... Siinä oli koivu, siinä sen
-umpikääkkä! Piispanretkeläiset ja kuljeksivat teinithän ne sitten hänet
-maailmalle houkuttelivat, mutta tässä lähteellä oli tuo itsetiedoton
-ikävä ensiksi syntynyt, tässä olivat jo alkujaan särkyneet hänen ja
-hänen kotoisen heimonsa välit...
-
--- Tuota koivuako katselet? kysyi Lauri melkein ivallisena, kun hän
-serkultaan turhaan vastausta odotti.
-
--- Sitä! -- Jo laukesi Heinosta se lumous, johon solmukoivu hänet
-hetkeksi oli kietaissut, mutta vieläkin oli hänen vaikea irtautua
-noista muistoistaan. Ja hän lisäsi selittäen Laurille: -- Tuon koivun
-vedin vihoissani solmuun silloin poikasena kerran, kun isäni minut
-karahkalla tästä lähteen vierestä nukkumasta herätti.
-
-Lauri purskahti ääneensä nauramaan:
-
--- Muistanpa minäkin sen ripityksen, -- setä ei suvainnut unta työn
-aikana! Se oli sama päivä, jona ukko minut ensi kerran erämaille
-lupasi, siitä alkoivat eränkäyntini.
-
--- Ja alkoivat minunkin retkeni. Minkähänlaiseksi olisikaan elämäni
-kääntynyt, jos isä minutkin silloin olisi laskenut erämatkalle, jonne
-halusin, enkä olisi teinejä tavannut enkä heidän jälkeensä karannut?
-
--- Olisit kai tapellut kalajärvillä niinkuin me muut, ehkä olisit sinne
-kaatunut, niinkuin monet, tai sinne uudismökkiin asettunut, niinkuin
-Vilppu.
-
-Mutta Heinokin kimpaisihe nyt pystyyn mättäältä, heilautti
-ohimennessään käppyrää koivua ja virkkoi:
-
--- Siinä kasva minun muistokseni! -- enpä kadu sitä uraani, johon minut
-viskasit; siinä jatkan, minä ja sukuni. Jos ei täällä sovita hyvin
-yhteen kotiheimon kanssa, niin sovitaanpa sitten huonosti; mitellään
-voimia, katsellaan karsaasti toisiamme, -- nähdäänpä, kumman kateet ne
-syvemmäs sattuvat, kumman selkä ensiksi sujuu! Tule!
-
-He astuivat vesakon läpi sille samalle törmälle, josta Erä-ukko eräänä
-kesäpäivänä otsa poimuissa oli katsellut piispanvenheiden tuloa. Siihen
-näkyi vasemmalta talo viljelyksineen, mutta suoraan edessä oli
-saunaranta ja venhevalkama... Sinne Lauri pysähtyi ja lausui
-orpanalleen hyvästit.
-
--- Tässä tiemme eroavat. Soutajasi ovat jo venheessä, näet, sinua
-viittovat. Minä haen konttini tuvasta ja sitten saloa kohti!
-
-Ja Lauri läksi metsämiehen nopein, äänettömin askelin painumaan taloon.
-Mutta Heino laskeusi loivaa rinnettä verkalleen alaspäin ja astui
-vesirajassa kasvavan pajupehkon ohi venheelleen. Sinne saapuessaan loi
-hän vielä katseen kotoiselle törmälle, -- niin oli hän tehnyt
-silloinkin kerran, kun hän tuosta pehkon takaa potkaisi irti haapionsa
-ja hyppäsi siihen, yksin soutamaan avaraan maailmaan.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Erämaan taistelu, by Santeri Ivalo
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN TAISTELU ***
-
-***** This file should be named 43941-8.txt or 43941-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/3/9/4/43941/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/43941-8.zip b/43941-8.zip
deleted file mode 100644
index a12dd22..0000000
--- a/43941-8.zip
+++ /dev/null