diff options
Diffstat (limited to '43941-0.txt')
| -rw-r--r-- | 43941-0.txt | 15361 |
1 files changed, 15361 insertions, 0 deletions
diff --git a/43941-0.txt b/43941-0.txt new file mode 100644 index 0000000..63e1635 --- /dev/null +++ b/43941-0.txt @@ -0,0 +1,15361 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43941 *** + +ERÄMAAN TAISTELU + +Kirj. + +Santeri Ivalo + + +WSOY, Porvoo, 1909. + + + + +SISÄLLYS: + + + I. Mustanahon rinteellä. + II. Piispa tarkastusmatkalla. + III. Heimolaiskansan luona. + IV. Kalajärville. + V. Erämaan taistelu. + VI. Maailmalle. + VII. Kovassa on korven leipä. + VIII. Kaukaisten kuohujen laine. + IX. Piispa rauhan tuomarina. + X. Marski Kaarlo Knuutinpoika Turussa. + XI. Viipuriin. + XII. Krister Niilonpoika Vaasa. + XIII. Jumalan tuomio. + XIV. Kaarlo Knuutinpoika saapuu Viipuriin. + XV. Rauhan retkillä. + XVI. Rajankäynnissä. + XVII. Tupaantuliaiset. + XVIII. Terve kuningas! + XIX. Karmalan lähteellä. + + + + +I. MUSTANAHON RINTEELLÄ. + + +Helteisesti paahtoi päivä Mustanahon eteläistä rinnettä, jonka tiheään +sekametsään oli avattu pienoinen halme, ikäänkuin ruskahtava täplä +lehdon vihreään pintaan. Lehdon takana kohosi tumma, syvien varjojen +uurtama, havumetsää kasvava kivikkoharju, joka pohjoiskylmiltä suojasi +lehtevän rinteen. Mutta siitä alaspäin loivasti laskeutuvan koivikon +lävitse pilkisti esiin järven aukea pinta. + +Tuo vähäinen viljelystilkku ikäänkuin ujosteli pienuuttaan laidattoman +lehdon liepeessä, jykevän vaaran alla. Mutta ne, jotka aholla työtä +tekivät, eivät pienuuttaan arastelleet. Vanhaan kaskeen oli siinä +peltopalasta raivattava, ja siinä työssä ahersi nyt kevätkesäisen +aamupäivän helteessä sen talon väki, jonka savu koivunlatvain välitse +kiemurteli sinervälle taivaalle, -- itse tupa oli ikäänkuin kätkeytynyt +lahden metsäiseen poukamaan. + +Kolme oli halmeella raatajaa, neljäs sen laidassa aitaa pani. + +Vanhin ajoi hevosta vakoa pitkin ja hallitsi koko hartevan ruumiinsa +voimalla raskasta, jykevää puuauraa. Hänen luisevat kasvonsa, joita +reunusti harva parta, olivat melkein mustat keväisen ahavan poltosta. +Päivän ruskeaksi polttama tukka kihermöi niskassa takkuisina +suortuvina. Harvaa, harmahtavaa parranreunaa myöten tipahti silloin +tällöin hikikarpalo kuin tiettyä vakoaan pitkin karvaiselle rinnalle, +joka auki valahtaneen mekonrinnuksen alta punaisena hohti. +Hievahtamatonta lujuutta kuvastui miehen koko jännittyneestä +vartalosta, joka oli auran kurkeen niin kiintonaisesti kumaraan +painunut, ettei se suoraksi oiennut silloinkaan, kun terä kannon +juureen töksähti ja pysähtyi. Niiltä tiloiltaan mies vain +hartiavoimalla kyntövehkeensä kohotti ja ärjäisi, suupielestään +puhaltaen, hevoselleen, joka taas painautui raskasta käännöstään +vetämään. + +Se mies oli Tuomas, Karmalan kyhmyniskainen isäntä, Sysikorven kova +raivaaja. Rupeaman aloitettuaan hän sen loppuun asti raatoi kertaakaan +levähtämättä, kupeilleen katsomatta, ja samaa työn kuria hän vaati +toisiltakin pellonperkkaajilta, pojiltaan. + +Näistä eräs hänen lähellään, ahon puolella halmetta, muokkasi kuokalla +maapohjaisten kivien kupeita. Se oli tanakka pojanpätkä, karkeilta +kasvoiltaan ja kankealta ruumiinrakenteeltaan kuin isänsä pienoiskuva, +ja Tuomaaksi hän oli ristittykin, isänsä kaimaksi. Niinkuin isä auransa +ääressä, niin poika kuokkansa varressa heltiämättä kumarassa heilui, +heilui kuin vipukone pysähtymättä, selkäänsä oikaisematta. Hän oli +isältään oppinut, että työn aikana ei ollut lupa ajatella, puutuiko +nuori selkä vai katkesivatko ehkä sivut, työtä vain piti tehdä. Työtä +kovaa ja armotonta vaati korpi, jos mieli siitä viljelystä muokata. Ja +viljelystä piti muokata, se on elämisen ehto, niin oli opettanut isä. + +Mutta halmeen alasyrjässä, lehdon laidassa, minne tuore vesakko huokui +edes hiukan viileyttä, siellä seisoi kolmas raataja, Tuomaan nuorempi +poika, kuokanvarteensa nojautuneena. Hän katseli ja kopisteli joka +puolelta kantoa, joka hänen olisi ollut juurineen kiskottava irti. +Mutta sen kannon juuret olivat sitkeät ja syvällä ja hänen jäntereensä +olivat hennot ja heikot. Heino -- eli Henrikki, joksi hänet oli +kirkonpyhimyksen mukaan kastettu -- loi siitä työstään kaipaavan +katseen ylös Mustanahon rinteelle. Juuri tuossa, mistä tumma harju +lähtee nousemaan vihannasta lehdosta, on raikas lähde, ja nuori +kuokkija mietti nyt itselleen asiaa, jonka nojalla päästä pistäytymään +koivikon viileään siimekseen. + +Heino tuli äitiinsä, niin isä usein ivaili. Hän oli kasvoiltaan aivan +toista tekoa kuin veli: vilkaspiirteiset, liikkuvat lihakset, leuka +vielä haiventa vailla, silmät pyöreät ja pirteät, ne pälyivät +alituiseen ympärilleen, viihtymättä muuta kuin tuokion kerrallaan tuon +ikävän työn ääressä. + +Taas hän tokaisi pari kertaa multaa kuokallaan, väänti kantoa puolelle +ja toiselle, iski kerran sen sitkeää juurta, mutta siinä iskussa ei +ollut uskoa eikä voimaa. + +Yhtäkkiä kuitenkin vilkastui veitikan katse. Tuolla halmeen toisella +syrjällä pani vielä kolmas nuori mies aitaa uuden raivauksen ympärille. +Hän haki aina väliin metsästä aidaksia ja seipäitä ja hänen kirveensä +kalkutus kajahti iloisena takaisin tuosta jylhästä, äänettömästä +ahosta. Se oli pitkä, solakka, mutta samalla harteva ja voimakas mies; +notkeat olivat liikkeet hänen raataessaan, kepeät askeleet hänen +astuessaan. Hänen huuliaan varjosti jo pehmeä parranpohja, hänen +katseensa oli valoisa ja vapaa, ja tuontuostakin hän työnsä keskestä +helähdytti hilpeän vihellyksen. Hän kutsui silloin Peniä, koiraansa, +joka mättäiden alta myyriä kaivoi ja aina toisinaan juoksi metsään +oravaa haukkumaan. + +Tämä nuori mies oli Lauri nimeltään, Tuomas-isännän veljen, +Viljo-vainajan poika, Karmalan vanhin perijä. Hänen isänsä oli +puolikymmentä vuotta sitten kaatunut kahakoissa kalajärvillä, sinne oli +silloin haudattu hänen äitinsäkin, ja orvoksi jäänyt raatoi nyt setänsä +talossa, serkkujensa kanssa saman kurin ja komennon alla. + +Taas oli Peni aholle loitonnut ja sieltä kuului sen tuttava, ärhentävä +haukunta. Aidanpanija iski silloin kirveensä aitaan, tempasi jousensa +ja viinensä, jotka siinä seipäässä riippuivat, ja painui kiireellä +metsään Penin haukunnan perille. + +Nuori kannonheiluttaja oli nähnyt orpanansa kaari kädessä katoavan +metsään ja siitä se oli yhtäkkiä hänen katseensa kirkastunut. Miksei +hänkin? Hän katsoi tovereitaan: he raatoivat siinä kumarassa niinkuin +olivat aamuvarhaisesta asti raataneet, sivuilleen vilkaisematta... +Heino hyppäsi kantonsa äärestä, keikahti pensaan taa ja hävisi +vesakkoon. + +Hän käveli ensiksi kappaleen ylöspäin ahon rinnettä, mistä Penin +haukunta kuului, ja pysähtyi tuokioksi vaaran laelle. Tuntuipa toki +tuulenhenkikin sen harvaan havukkoon. + +Vanha karsikko oli siinä aholla, jonka rinteellä muinoisin oli ollut +kalmisto. Kuumuutta huokuivat nyt tasa-selkäiset, vanhat uhrikivet, +joille ennen vainajain ateriat oli asetettu, mutta jotka nyt +piiloilivat katajapensaiden välissä. Nuoria näreitä oli kasvanut jo +sillekin sileälle kentälle, jossa näiden salojen ensimmäiset erämiehet +muinoin kuuluivat Tapiota lepytelleen. Mutta erään vanhan pihlajan, +pyhän puun, kylkeen oli naulattu laudoista karkeasti veistetty risti. +Äidin isä-vainajan, joka aikoinaan oli tietäjänä kuulu, kerrottiin +kerran vaihtaneen ne laudat kirkon alttariaidasta, panneen toiset +sijaan, ja tuoneen ne tänne karsikkoon. Mutta Heinon äiti oli niistä +tehnyt ristin ja sen ääressä se äiti vielä usein iltaisin ja öisinkin +kävi polvistumassa ja helminauhaansa lukemassa, kun ei pirtin hälinältä +siihen rauhaa saanut. Oli sen Heinokin joskus nähnyt. + +Peni oli vaiennut. Heinosta tuntui kaamealta hiljaisuus autiolla aholla +ja hän käveli väleen alas notkoon, lähteelle, josta uhriväen ennen +sanottiin uhrivetensä hakeneen. Lippi oli lähteen vieressä, himoiten +joi hiestynyt nuorukainen raikasta ruostevettä ja istahti sitten veden +viereiseen siimekseen, vitsasta vääntämään, oli muka höltynyt kuokasta +varsi... + +Halmeella raatoivat toiset edelleen. Päivä nousi yhä ylemmäs, yhä +kuumemmin se paahtoi kummankin Tuomaan kumarata selkää. Mutta kotvasen +kuluttua pysähtyi taas kyntömiehen hevonen: kivi oli vastassa, suuri, +maaperäinen kivi, se oli kierrettävä. Kyntäjä huoahti, pyyhkäisi +hihallaan pölynpeittoisia silmiään, tunki mekon syvemmäs suolivyön alle +ja karisti hiekan pois virsuistaan. Sitä tehdessään katseli hän +kynnöstään: ei ollut suuri se halmeaukea, mutta vasta oli siitäkin +pieni kolkka käännetty. Tuolla alempana vesakon rinnassa on toki maa +muheampaa... + +Isä-Tuomas siirsi katseensa alas lehdonlaitaan, josta Heinon piti +kantoja korjata. Kuokka siellä oli kannon varassa, mutta kuokkijaa ei +näkynyt. Hän katsoi toista laitaa, aitoviertä: poissa on aidanpanijakin +jousineen. Entistään synkemmäksi kävi ankaran raatajan katse: tuon +havainnon hän sai tehdä harva se päivä, milloin muodossa, milloin +toisessa. Ei ollut noissa pojissa oikeaa raatajan sydäntä eikä sisua, +sitä, jota kysyttiin, jos mieli korvesta leivän lähteä. + +-- Heinokin, se vetelys! -- puhui kumarahartiainen kyntömies +harvakseen, heittäessään ohjasperät hevosensa lanteille. -- Laurista en +välitä, sen kuitenkin Ukko aina turvaansa ottaa, mutta omalle pojalleni +pitää olla apu, siitä on korven raataja tehtävä vaikka kurilla! + +Hän läksi auransa luota kävelemään lehtoon päin, ukkosen ilme +kasvoillaan. Vesakon rinnassa tulikin jo Lauri koirineen häntä vastaan, +-- kahta oravaa hän sormessaan kiikutti. Ne ynnä kaarensa hän viskasi +aidalle, tarttuen taas kirveeseensä. + +-- Aikako tässä nyt on parhaalla työrupeamalla oravia ammuskella, +ärähti setä hänelle vihaisesti. + +-- Ainahan niistä pieni apu on, kun veronperijä taloon tulee, vastasi +nuori liuhuparta leikkisästi. + +-- Huono apu, ei se kesäorava taloa pystyssä pidä, murahti Tuomas +pyyntimiehen ohi koivikkoon astuessaan. -- Ja sinne vielä Heinonkin +houkuttelet! + +Vesakon laidasta kääntyi isä-Tuomas lähteelle. Aivan oikein, sen +partaalla, pehmoisella nurmella, makasi nuori veitikka koivujen +viileässä siimeksessä, makasi siinä uneen vaipuneena, kädessään vesa, +jota hän oli käynyt vitsakseksi vääntämään. Siihen oli mies uupunut, +väsyneenä pitkän rupeaman raadannasta, -- aikomus lie ollut levätä vain +tuokio, mutta uni oli voittanut. + +Isä pysähtyi hetkeksi koivun taa. Ehkä kävi hänen hiukan säälikin +poikaa, hentohan tuo oli vielä, hoikkaluinen, vasta seitsemästoista +kesä menossa. Mutta ankaruus ei hänen katseestaan sulanut: miehen +täytyy karaistua, jos mieli työllä elää, vetelyys ei kelpaa talossa, +jonka on pakko korpea avata. + +Isä tempasi puoleksi väännetyn vitsan makaavan kädestä ja suomaisi +sillä nurmella nukkuvaa poikaa. Isku sattui hartioihin, vitsan kärki +läiskäytti lähteen vettä. Säikähtyneenä karahti nuorukainen pystyyn. +Hän katsahti isäänsä kerran: siinä katseessa oli hämmästystä ja kauhua. +Katsahti toisen kerran, ja jo leimahti silmästä kiukkua ja uhmaa. Isä +näki sen, hän aavisti siinä katseessa jotakin, jota hän ei täysin +ymmärtänyt eikä sen vuoksi myöskään hallinnut, ja hän suomaisi +uudelleen vitsallaan, karjaisten: + +-- Ole luimistelematta, suori pellolle! + +Mutta Heino ei liikahtanut. Tuo kuri, joka ei enää kohdannut vallatonta +poikaa, vaan jo mieheksi varttumaisillaan olevaa nuorukaista, nosti +tämän sydämeen ennen tuntemattoman katkeruuden ja kapinan tunteen, se +ikäänkuin sytytti kipunan, joka siellä sisässä kihelmöi ja poltti. Hän +ei sanaakaan virkkanut, mutta hänen täytyi kuitenkin jollakin tavoin +viihdyttää sitä polttoa, ja hän tarttui kaksin kourin vieressään +kasvavaan koivunvesaan, ikäänkuin tempaistakseen sen juurineen irti +maasta. Mutta sepä ei lähtenyt ja nuoren, voimattoman kiukkunsa +kiihkossa hän käsillään vetäisi solmuun kasvavan koivun. + +Isä katseli ihmetellen sitä nuoren vekaran sisua ja virkkoi jo +rauhallisemmin: + +-- Niskoitteletko, nulikka! Ala astua työhön! + +Totellen, mutta mielessään nöyrtymättä, läksi Heino vesakosta halmeelle +astumaan. Mutta poikansa jäljessä kävellessään puhui isä vielä, +ikäänkuin yleisenä, ainaisena elämänohjeenaan: + +-- Näinkö sinä luulet leivän vain maatessa kasvavan Karmalan ahoilla! +Usko minun sanani: Totuudessa täällä täytyy jokaisen työtä tehdä, +katsomatta, tapaako väsymys vai helle, -- raada! Siemen on saatava +kylvetyksi muokattuun maahan, siitä se on leipä ja vero otettava. +Kovalle se panee, orjansa meistä maa tekee, tekee jumalavita, mutta ei +auta, sitä meidän on toteltava! + +Hän oli näin puhuessaan jo halmeen laitaan astunut, ja asettui auransa +ääreen kyntämään. Silloin kuului lehdosta, aidan takaa, siitä, mistä +lehmitie kulki Mustanahon rinnettä alas taloon, yhtäkkiä voimakas, +hiukan ivalliselta kilahtava ääni: + +-- Pakkoko on heittäytyä yksinomaan sen nokisen kasken ja matalan +mullan varaan, kun on metsää ja järveä, mistä rennommin elää, ja +ehommin. + +Kaikki halmeella raatajat kääntyivät karjapolulle päin tuota uutta +juttelijaa kuuntelemaan, ja hetkeksi katkesi siihen sekä tora että +työnteko, -- nuori Tuomas yksin vain heilui mistään välittämättä kuin +vipu kuokkansa varressa. Polulle ilmestynyt puhuja oli talon vanhin ja +talon vaari, poikain ukko, Tuomaan isä, Karmalan Erä-ukon nimellä +tunnettu koko pohjoisessa Hämeessä ja ennenkaikkea Lapinkorvessa. Hän +oli jo miespolven ajan ollut Hämeen erämiesten itsemäärätty johtaja, +kaukaisimpain takamaiden tuntija, teiden tietäjä, taikojen taitaja. +Aikoinaan hän oli ollut Karmalan isäntä hänkin, vaan jo useita vuosia +sitten hän oli, menetettyään toiset poikansa kahakoissa kalajärvillä, +jättänyt isännyyden talossaan Tuomaalle, pojalleen, joka oli kiintynyt +kotoisiin talontöihin ja maan muokkaamiseen. Itse hän oli ennen kaikkea +metsämies ja kalastaja. Nepä toimet olivatkin vielä hänen kotikorpensa +pääelinkeinoja silloin, kun hän nuorena miehenä hallitsi Mustanahon +rinteitä ja sieltä johti erämatkueet salolle kalan ja riistan pyyntiin, +eikä hän ollut vanhemmitenkaan voinut näistä mielitöistään luopua. Eipä +ollut hän sittenkään, kun kotoisen kasken ja pellon viljelys Hämeen +pohjoisen asutusmaan laidassakin vähitellen voitti vanhat elinkeinot, +osannut itseään turpeeseen sitoa, vaan kierteli yhä edelleen +enimmäkseen saloa, ansojaan virittäen ja loukkujaan rakentaen, taikka +souteli järvellä rysillään, milloin yksin, milloin lemmikkipoikansa +poika, Lauri, soutajana tai nuolen noutajana. + +Hän oli nyt käynyt hakemassa lehdeksiä lehdosta ja palasi sieltä, +korkea kantamus korkeilla hartioillaan, karjapolkua pitkin taloon. +Mutta hän oli pellon ohi astuessaan kuullut kappaleen tuota +perhekeskustelua, joka hänen mieltään melkoisesti kiinnitti, ja +pysähtynyt siihen hänkin sanansa väliin pistämään. Nyt hän astui +näkyville aidan taa ja kävi veräjän nojaan ryntäilleen lepäämään. Se +oli komea tuo ukko, joka siinä nyt seisoi, selässään mahtava lehtikupo: +kookasvartaloinen, leveärintainen, valkopartainen uros, päätään pitempi +kaikkia muita. Ja pystyssä hän sen korkeaotsaisen päänsä pitikin, eikä +olleet hartiatkaan vielä kyyryssä niinkuin hänen pojallaan, vaikka hän +kantoikin niillä vuosia jo toisen mokoman. Terävänä loisti katse +harmaiden kulmien alta, mutta siinä oli samalla lempeää leikkiäkin, kun +hän sieltä aidan luota iski silmää suosikilleen, Laurille. Ja nyt sen +näki, keneltä tuo nuori aidanpanija oli rotevan vartensa ja valoisan +katseensa perinyt, -- hänessä oli ukkonsa ryhtiä paljon ja ukkonsa +eleitäkin. + +Iva väikkyi vielä vanhuksen huulilla, kun hän toisten ollessa ääneti +koivikosta puhettaan jatkoi: + +-- Ei, Tuomas, kyllähän leipä hyvää on syödä ja tihuntijyviksi se on +aivan tarpeellista, mutta luissasi sen tunnetkin. Elä heittäydy +yksinomaan sen varaan, minkä sinulle halla ja vouti ja pappi siitä +talven elämiseksi säästävät. Salolta täällä on eletty ennenkin ja +sieltä se on särvin edelleenkin hankittava, nähtiinpä se hyvin viime +talvenakin. Anna sinä vain Laurin kaarineen lehdossa liikkua, kyllä hän +sillä rupeamansa maksaa. + +-- Maksaa minkä maksaa, -- oravaparin ja näädän, taikka, kun onni on +hyvä, metson ja joskus revon, -- eläpäs siitä ja elätä talo ja +perhekunta! + +Näin vastasi Tuomas auransa äärestä, jota hän taas, kiven kierrettyään, +sovitteli vaolle. Hän lausui sen matalalla äänellä, rauhallisesti, +mutta aidalle asti saattoi kuitenkin nähdä, että hänellä otsasuonet +sakoivat ja että hienot väreet viiltelivät hänen koviksi kangistuneita +kasvonjäntereitään. Tämä oli hänelle näet arka kysymys, se oli hänestä +ihan hengenkysymys. Muuta hän ei tässä maailmassa paljoa väittänytkään +ymmärtävänsä, mutta tämän asian hän ymmärsi selvästi, hän tunsi sen +sekä ruumiissaan että sielussaankin. Eläminen on saatava varman, +vakinaisen viljelyksen pohjalle, perheet, ennen kaikkea nuori väki, on +totutettava siihen ajatukseen ja tietoon, että kotikaskesta ja pellosta +on elettävä, sen hyväksi on kaikki puuha, ja kova, hellittämätön työ +omistettava, -- ellei siitä eletä, niin on elämisen pohja pilalla! Se +oli hänen elämänkokemuksensa ja juuri siksi, että hänessä oli niin +lujana tämä usko, juuri siksi oli tämä kysymys hänelle niin arka, -- +hänen hitaat verensä eivät paljon muulloin kuumenneetkaan, kuin milloin +yritettiin järkyttää tätä hänen uskonsa ja työnsä ja koko olemuksensa +pohjaa. + +Siksi hänellä nytkin jo tuokion kuluttua rinta aaltoili, kun hän +melkoista kipakammin lisäsi: + +-- Veden ja metsän antimien varaan ei saa heittäytyä se, jonka on talo +pystyssä pidettävä. Se on satunnaista saalista, mutta perheen nälkä ja +voudin vero ei tule sattumoisin. + +Mutta aitaan nojaava ukko pysyi yhä leikkisällä päällä vastatessaan: + +-- Monestipa on vielä kapahaukia ollut orrella, kun jo hinkalo on ollut +tyhjä. Eläkä puhu pahoja metsoista, makeilta ne sinunkin suussasi +maistuvat. + +Taisipa kuulua pientä, hillittyä naurahdusta Laurin puolelta halmetta, +ja se jo kuohahdutti Tuomaan mielen. Se kuohahti aina varsinkin +silloin, kun vanhojen eräaikojen ihailijat, niinkuin hänen isänsä, +tahtoivat nuortenkin, kasvavan polven, mielistä haihduttaa sen uskon +pellonviljelykseen, johon kuitenkin ajoi kova pakko, ja siten ikäänkuin +vastustivat sitä, mihin hän itse ankaralla työllä ja kurilla pyrki. +Siksi hän nyt, painaen auransa yhä syvemmälle maahan ja kiirehtien +väsynyttä juhtaansa, torvenaan vastasi: + +-- Elä siitä metsostasi ja opeta lapsetkin siihen kuljeskelevaan +laiskottelemiseen! Kautta Maarian, totta se helpompaa on, on kevyempää +ja vilpoisempaa kierrellä lehtoja, ammuskella lintuja ja vipuja +viritellä, taikka meloa katiskoita kokemassa, -- on se helpompaa +vetelälle miehelle, kuin viertää kaskea tai muokata pelloksi +kivikkoahoa. Ei kihoo hiki hartioista, eivät katkeile sivut. Mutta sitä +myötenpä se onkin pyyntimiehen sato. Montako hirveä olette viime +vuosina näiltä saloilta kaataneet, missä ovat nytkin ne kevätkalat? +Tyhjinäpä pysyvät sinunkin ansasi, isä, useimpina aamuina, ja sitä +tyhjemmiksi ne katiskatkin käyvät, kuta useampi talonpaikka on avattu +tänne Päijänteen rannalle. Sinun nuoruudessasi saattoi eränkäynti vielä +talon elättää, nyt se ei riitä. Mutta talo on pystyssä pidettävä -- +työllä! + +Hän vaikeni, suimaisi hevostaan suitsienperillä ja lähti taas uutta +vakoa kääntämään päättävästi ja varmasti. Se oli merkki pojillekin taas +työhön ryhtyä. Eikä ukkokaan kotvaan aikaan siihen poikansa puheeseen +mitään vastannut. Hänen täytyi myöntää, että Tuomaan tuumissa on paljon +perää. Kun hänen isävainajansa aikoinaan oli Karmalan lahdenpohjaan +ensimmäisen saunan rakentanut, silloin olivat nämä Mustanahon lehdot +vielä riistarikkaat, silloin viihtyivät täällä vielä majavat ja saukot, +ja antavia olivat kotilahtien apajat. Silloin ei vielä kotaa eikä +kaskea savunnutkaan joka poukamassa, vieraan koiran haukuntaa ei +pyyntimailla kuulunut eikä häirinnyt eränkävijää kirkonkellojen +kalkutus. Metsät olivat koskemattomat ja koluamattomat vielä keskisen +Päijänteen rannoilla. Asui silloinkin kyllä jo kalastajia ja +metsänkävijöitä vakinaisesti näillä rannoilla pyyntiään harjoittaen ja +kauempana korvessa kuljeskelevia lappalaisia verottaen, mutta sille +eräasutukselle oli tilaa kyllin. Huoletta sai mies päivän ja viikonkin +saloa kiertää, toista pyyntimiestä tapaamatta. Mutta sitten asettui yhä +uusia perhekuntia näille entisille takamaille, levottomat ajat, sodat +ja verot ajoivat Hämeen rintamaiden eläjiä edemmäs korpeen. Ja perheet +kasvoivat, ei riittänyt sauna enää, niinkuin ensimmäiselle tulokkaalle, +piti rakentaa tupa ja ometta ja ometan taa kaataa kaski ja vuoden +perästä jo uusi. Pälviä aukeni lehtoon, polkuja pyyntimaille. Tulivat +papit ja veronkantajat, kirkon rakensivat Sysikorven harjulle, missä +ennen vain rautio karhunkeihäitä kengitti, panivat nimismiehet sarkoja +jakamaan ja saatavia punnitsemaan... Sitä myöten kaikkosi riistakin +näiltä uusilta rintamailta, karja porkkasi Tapion puhtaat lehdot, ja +yhä pitempiä päivämatkoja täytyi erämiehen ruveta kulkemaan saalista +tavatakseen. + +Se oli totta, elämisen ehdot olivat muuttuneet, se täytyi Erä-ukon +myöntää, miettiessään siinä aidan varassa poikansa puheita. Ja totta se +oli, että pakko oli opettanut nuoremman polven yhä laajentamaan +halmemaitaan ja vanhoja kaskiaan pelloiksikin perkkaamaan, -- +leipäviljaa tarvittiin sitä enemmän, kuta kauemmas erämaa siirtyi. +Hidasta ja vastahakoista se ryhtyminen maan kovassa kamarassa +myyrästämään kyllä oli ollut, mutta pakko siihen oli ajanut. + +Mutta se ei ollut sittenkään kokonaan totta -- ei! Ei ollut totta, että +elämisen pakko oli tuominnut näiden seutujen asukkaat jo yksinomaan +maan multaan turvautumaan. Siihen oli tämän nykypolven saamattomuus, +yrittämättömyys ja arkuus ennen kaikkea syynä, sen tunsi vanha erämies +syvästi sydämessään. Pelättiin erämaan vaivoja, kartettiin sen vaaroja, +hätäiltiin voutien kappoja, ja niin pureuduttiin kiinni maan kamaraan! +Mutta vielähän antoi toki kotikorpikin riistaa sille, joka ottaa osasi. +Ja siellä kauempana erämaissa, hämäläisten takamailla, siellä oli salon +viljaa vielä määrättömästi, kun vain sen hakijoita tuli. Ne ulottuivat +nuo hämäläisten vanhat takamaat niin kauas pohjoiseen, kuin vain mieli +teki mennä ja menijässä oli miehuutta. Mutta siinäpä juuri oli vika, -- +ei kyetty enää erille! + +Vakavana oli ukko kotvasen näitä ääneti miettinyt, ja vakavana hän nyt +virkahti: + +-- Vähiltä muistoiltasi puhut, Tuomas, erämiehen elämästä. Kautta +Maarian, se ei ole laiskan elämää! Lintu ei tule liikkumatta, kala ei +jalan kapsamatta, miestä se kysyy pyyntimiehenkin rupeama, mutta se +kysyy häneltä sen lisäksi vielä toista taitoa, tarmoa ja oveluutta kuin +turpeen kuokkijalta. Ja vieläkin muuta häneltä kysytään. Ennen +karaistiin jo poikain luonto erämaan vaivoissa, nyt niitä miehiset +miehet välttävät. Miksei lähde nykyinen väki Lapinkorpeen? Siellä on +omilla takamaillamme antavat kalavedet, sieltä hirven ja majavankin +löydät, sieltä veronahat ja kapahauet saat kärkkyjille ja itsellesi +talven eväät, saat tuskailematta ja -- omaa vertasi ruoskimatta! Mutta +siihenpä juuri miestä ja miehuutta kysytään toisenlaista, kuin on +näillä nykypolven kuokkamiehillä, jotka eivät enää osaa eivätkä uskalla +omaansa pitää eikä puolustaa. + +Tuomas ajoi hevostaan päätään edes kääntämättä. Hän oivalsi kyllä, +mihin ukon sanat tähtäsivät, mutta hän murahti vain hiljaa siitä aidan +ohi kyntäessään: + +-- Miehuuttapa todellakin -- tappelemaan savolaisten kanssa! Mutta +niistä eräretkistä jo luulisi olleen tarpeeksi tuntua tässäkin talossa. +Vieläkö sinne nytkin! + +Mutta nämä sanat saivat Erä-ukon kiivastumaan. Tuomas oli hipaissut +taas hänelle perin arkaa kysymystä, noita kalajärvien kahakoita, jotka +olivat olleet monen miehen surmana ja jotka eniten olivat vieroittaneet +hämäläisten mielet pois erämailta. Hän koroitti nyt komean äänensä +puhuessaan: + +-- Vielä nytkin, ja siihen sitä juuri miehuutta tarvitaankin. Vai +pitäisikö meidän ikiajoiksi jättää hämäläisten vanhat takamaat, joista +meillä on runsas elanto tiedossa, ilman muuta savolaisille riistäjille, +jättää vain senvuoksi, että he eivät häikäile tulla toisten maille +tappelemaan, -- sepä olisi todellakin sitä nykypappien opettamaa +miehuutta! Kyllähän erämailla surmia on, on siitä surun tuntua ollut +tässä talossa muilla ehkä enemmän kuin sinulla. Siellä on minulta kaksi +poikaa, siellä on sukuani monta. Mutta sittenkin meidän on muistettava, +että nuo takamaat ovat meidän ja sen otukset omamme. Luovutapas +takamaasi, pian se silloin tulee savolainen ja ottaa sinulta +rintamaasikin ja korjaa sadon pelloltasi, jota vuoden olet tonkinut! + +Nyt oli keskustelu livahtanut arimmalle asteelleen, siihen kysymykseen, +mistä Pohjois-Hämeen rintamaan asukkaiden kesken aina väittely sukeusi, +milloin heitä kaksi tai kolme erimielistä yhteen sattui. Viime +vuosikymmeninä olivat nuo vuotuiset, vanhaan Lapinkorpeen Sisä-Suomen +vesistöjen varsille tehdyt tuottavat pyyntiretket, joihin rintamaan +eläminen vielä suureksi osaksi perustui, joko jääneet kokonaan pois +taikka supistuneet lyhyiksi, vähäntuottaviksi salomatkoiksi. Tämän oli +vaikuttanut se, että savolaiset Saimaan asutuilta rannoilta olivat +ruvenneet näille samoille hämäläisten erävesille retkeilemään ja siellä +nostaneet riidan näiden takamaiden vanhojen omistajain kanssa. Tuolla +etäällä erämaissa oli noiden eriheimoisten pyyntimiesten kesken siten +usein syntynyt kahakoita ja usein verisiä tappeluitakin kalavesistä ja +pyyntimaista. Ja nuo miestensyöjät tappelut olivat viime aikoina aivan +suivauttaneet hämäläiset koko eräkäyntiin. Mutta heidän joukossaan oli +kuitenkin toisia, jotka edelleen vaativat, että erämaille oli sittenkin +lähdettävä ja että noita vanhoja takamaita oli hellittämättä heimolle +kuuluvina puolustettava. Ja Karmalan Erä-ukko, tuo vanha takamaiden +tuntija ja isien vanhan, vapaan elinkeinon ihailija, hän oli tietenkin +erämatkojen innokkain puoltaja. Sen tiesivät pellolla raatavat +pojatkin. Ja kun he nyt taas kuulivat ukon äänen kiihtyvän ja näkivät +hänen tempovan valkoista partaansa, niin jopa herkesivät Lauri ja +Heinokin raatamasta, tarkemmin kuunnellakseen syntynyttä väittelyä. He +olivat koko sydämestään ukon puolella ja ikävöivät hartaasti päästä +hekin kerran mukaan noille pyyntimatkoille, joiden iloista ja vaaroista +vanhemmat miehet olivat heille niin usein kertoneet. Siksi he niin +innostuneina kuuntelivat, kun ukko heidänkin tunteensa sanoihin +sovitti. Mutta isä-Tuomas painoi vain hartiavoimalla raskasta +kyntövehettään turpeeseen, virkahtaen: + +-- Ka, tarpokoon salolle tappelemaan ketä haluttaa, sinne jääköön tai +silmäpuolena palatkoon! Meidän väki halmeella raataa ja pitää taloa +pystyssä, vaikkapa ilman linturokkaakin! + +-- Ja puree petäjää, kun leipä loppuu eikä ole mistä särpimen ottaa. + +Niin vastasi ukko. Mutta jo tuokion kuluttua hän sentään taas +vakavammin lisäsi: + +-- Jää sinä vain, Tuomas, tänne tonkimaan, tänne jäit aina +nuorempanakin miehenä. Ja tarvitaanhan se mies talossa naisväen avuksi +kotitöitä hoitamaan. Mutta kalajärville tästä nyt taas tänä kesänä +toiset lähtevät, sinne lähtevät jo miehet koko rintamaalta, kyllänsä +saivat jo viime talvena tapellessaan täällä kotona nälän ja tautien +kanssa. Ja perille asti on nyt lähdettäväkin, muuten ollaan pian iäksi +vailla takamaita. Niinpäin on mieli naapureissakin vanhain erämiesten +kesken. Suopellon Sipi on varova mies, eikä hän tappeluita rakasta, +mutta jo hänenkin pirtissään verkkoja korjataan, ja Ilvesmäessä on jo +kevätkausi vuoltu vasamoita. Nyt sitä käydään valmistuksiin käsiksi +Karmalassakin ja Pertunpäivän aikaan lähdetään, -- se olkoon sillä +sanalla jo selväksi puhuttu. + +Tuomas ei päätään kääntänyt, mutta hänen niskalihaksensa näyttivät +harmista pullistuvan, kun hän ukon uhman kuuli, -- hän kyllä tunsi +poikainkin mieliteot. Mutta Lauri, nuori metsämies, jonka sydämessä +isoisän jokainen sana oli vahvan vastakaiun tavannut, ei enää jaksanut +hillitä sitä kuohahtavaa intoa ja iloa, minkä Erä-ukon lupaus oli hänen +mielessään synnyttänyt, hänkin jo puuttui vanhempain puheeseen ja +virkahti nuortealla innolla: + +-- Tässä on, ukko, mies mukaasi Lapinkorpeen tulemaan, ei pidätä minua +enää mikään, jos vain erämaille lähdetään. + +Mutta tämä nuorukaisen innostus sai hänen setänsä suuttumuksen jo +läikähtämään yli laitojensa: + +-- Mene, suori jo soita rämpimään, vähänpä sinun raadannastasi talo +hyötyneekin. Sinne sinua lienee talonvanhin jo vuosikausia houkutellut, +sielläpä sukusikin on. Mutta me toiset jäämme taloa raatamaan, -- +kuokkikaa, pojat! + +Ukko naurahti. Hän tiesi, ettei Tuomas voinut Lauria pidättää erämaille +lähtemästä. Mutta hän katsahti nuorinta kuokkijaa, joka halmeen +alasyrjässä seisoi kysyvin, levottomin, kaipaavin katsein, ikäänkuin +udellen, mikähän hänen kohtalonsa olisi oleva. Ja ukko virkkoi: + +-- Niin, iskekää vahvasti turvetta! Mutta eiköhän teitä sentään ole +kahdessa Tuomaassa kylliksi tämän halmeen haltijoiksi. Antaa Heinon +tulla mukaan järville, takamaiden taipaleita oppimaan. + +-- Heinonko -- ei! -- Isän ääni oli terävä, melkein kostoniloinen. -- +Riittää jo, jos yksi Karmalan pojista heittäytyy korvenkulkijaksi. +Toiset tarvitaan työssä. Kyllähän Heinolla mieli palaa kaikkiin +kujeisiin, näkeehän sen jo silmänpälynnästä, mutta kotona hän silti +pysyy. Työhön hänen täytyy oppia, jos ei hyvällä, niin kurilla. Niin, +niin, usko se sillä sanalla, poika, täällä minä sinut työssä pidän, +pidän näillä kourillani. Sillä vesana vitsa väännettävä. + +-- Voit sen vääntää vaaraksikin, virkahti ukko vakavammin. -- Mutta +koeta kuriasi, itsepähän olet poikasi isäntä. Me lähdemme Laurin kanssa +salolle kesäkuntiin, ja taas on talveksi särvintä Karmalassa. + +Näin sanoen oikaisihe ukko aidalta ja läksi lehtikuormaansa taloon +kantamaan. Sorainen polku rasahti raskaiden askeleiden alla ja lepikko +suhisi, kun hän sen lävitse taakkaansa veti. Vesakon halki astuttuaan +saapui vanhus törmälle, johon rantapensaikon yli näkyi saarien ja +niemien lomitse kappale aavaa Päijännettä. Sinne vanhus katseensa +suuntasi. Selkä päilyi siellä melkein rasvatyynenä keväisen puolipäivän +paahteessa, vedet siintivät sinertäviltä pilvettömän taivaan alla, ja +helakasti niihin kuvastui saarten nuori vehreys. Se muistutti eräjärven +rauhaa ja kasvatti vanhan pyyntimiehen mielessä yhä syvemmän kaipauksen +sinne suurille salovesille. + +Mutta hänen vesiä katsellessaan terästyi vähitellen hänen silmänsä +yhteen kohti ja samalla ikäänkuin särkyi hänen mielensä iloinen rauha. +Mitä venheitä sieltä selän yli soutaa, mitä matkuetta...? On kuin +kirkkovenheitä! -- Kauan seisoi ukko yhdessä kohden liikahtamatta. -- +Niin, kolme venhettä sieltä peräkkäin soutaa, kuten näyttää, suoraan +Mustanahon korkeaa kohden. Mitä ovat ne kulkijoita? Läksivätkö +Jämsänjoen uudiskylän väet keskellä viikkoa kirkolle, -- pyhäisin +sieltä joskus ovat tänne soutaneet, itsellään kun siellä ei vielä +kirkkoa ole. Ei, ne ovat muuta väkeä, venheet ovat kuormitetut, niissä +on paljon tyhjiltään istujia, joilla on kirjavat vaipat ja höyhenet +hatussa, -- herrain joukkoa ovat. Ja noin, eikö olekin keihäskasa +venheenkeulassa, kuin voutien veroroikalla, -- mutta eihän se vouti +sieltäpäin kulje, ja vastahan se syksyllä tulee. Vai olisiko... + +Ukon kasvot sitä mukaa kovettuivat, kuta kauemmin hän lähenevää +venhekuntaa katseli. Hän muisti nyt Marketta-emännän viime pyhänä +kirkolta palatessaan kertoneen, että tänne odotetaan suuria +kirkonvieraita Suomen Turusta, sanoiko piispankin tulevan. Jokohan +lienee sitä pappisjoukkoa -- niin, eikö olekin siellä risti kohotettu +keskimmäisen venheen kokkaan kuin lehtipurje myötäisellä! + +Ukko rypisti otsaansa tyytymättömänä ja vetäisi vitsakset, joilla hän +lehdeksiä kantoi, tiukemma olkapäilleen. Sitä joukkoa on yhä enemmän +ruvennut liikkumaan täällä takamaan laidassakin, ei niistä ennen ollut +paljoa vastusta! + +Mutta tuokion kuluttua suli vanhuksen kasvojenilme taas +rauhallisemmaksi. Hän näki venheiden suuntaavan matkansa toisiin +lahtiin, ohi Mustanahon rinteen, nähtävästi kirkolle pyrkivät. Sinnepä +menkööt, siellä komentonsa pitäkööt, kunhan nämä kotoiset lehdot heiltä +rauhaan jäävät. Sinne menee kai Marketta niitä kuulemaan, Tuomas ei +jouda, muita ei haluta, -- sinne painukoot ohi Karmalan vanhojen +karsikkokumpujen! + +Venheet katosivat niemen taa ja vanhus pääsi taas jatkamaan matkaansa +kotilahden poukamaan, jossa talo solkikoivujen suojassa piiloili. Eikä +hän koko piispankomentoa sen enempää ajatellutkaan. Hänen mieleensä +palasi taas äsken halmeella sattunut keskustelu ja sen ristiriidat ja +vaikuttimet täyttivät hänen mielensä kokonaan. Päätös, että hän kerran +vielä, vaikkakin vanhana ja ikäloppuna, lähtee Lapinkorpeen, elähdytti +häntä yhtä lämpimästi kuin äsken Lauria, sinne hän ikävöi nuoruutensa +ja miehuutensa mieliretkille ja toimimaille, eräjärville! + +Nyt se päätös oli toteutettava! + + * * * * * + +Mutta lehtojen keskelle raivatulla halmeaukealla raatoi edelleen isä +poikineen, päivän yhä korkeamma kohotessa taivaalle, yhä kuumemmin +hartioita paahtaessa. Eri mielikuvat risteilivät siellä raatajain +mielissä. Isän ajatukset kuvastuivat hänen liikkeistään selvästi joka +kerta, kun hän raskaan puuauransa hartiavoimalla kohotti ja sen taas +entistä syvemmä painoi poltetun maan kovaan kamaraan. Ja poika-Tuomaan +kuokka näytti uskollisesti näitä isän mietteitä säestävän. Laurin +kirves taas kalkahti iloisesti ahon rinnassa, kun hän rankaa aidaksiksi +halkoi, ja hilpeästi hivelivät hänen mietteensä sitä tulossa olevaa +pyyntiretkeä, jota ei nyt kestäkään päivän eikä viikon, vaan keväästä +syksyyn yhteen menoon. Koko kesän saa hän miesjoukossa eriä samota, +tarvitsematta pölyssä kuokkia ja kuunnella sedän kuria! + +Mutta nuorimman vesan, Heino-laiskurivekaran, mietteet, ne ne olivat +kaikkein levottomimmat hänen siinä nyt vihapäissään kannon juuria +katkoessa. Hänen nuorta sydäntään valvoi isän ankara kuri ja tuo jyrkkä +eräretkikielto; hänen sisässään iti uhman siemen ja hän tunsi, miten se +kasvoi ja koveni, vaikkei se vielä tarkkapiirteistä muotoa tavannut. +Tuontuostakin lennähtivät hänen katseensa tuon säälimättömän kyntäjän +puoleen, joka uhkasi hänet tähän kuokkaan kytkeä, mutta samalla hän +tunsi, että sen uhkauksen hän tyhjäksi tekee. Väliin hän säikähti +itsekin tuota sisuaan, mutta se ei jättänyt häntä rauhaan, joka +kuokaniskulta se uudisti hänelle kysymyksen: + +-- Miten, milloin? Miten, milloin? + + + + +II. PIISPA TARKASTUSMATKALLA. + + +Se piispanmatkue, jonka Erä-ukko oli Mustanahon alaiselta luhtatörmältä +nähnyt Päijänteen selällä liikkuvan ei sittenkään jättänyt käymättä +Karmalankaan lahtea. Pari päivää se viipyi Sysimäen kirkolla, jossa +piispankäräjiä pidettiin ja juhlalliset jumalanpalvelukset +toimitettiin. Mutta toisen päivän iltana palasivat kirkolta kiireellä +kotiin Karmalan Marketta-emäntä ja Enni-neito, ainoat, jotka talosta +olivat kirkolle joutuneet, ja kertoivat miehille, että koko retkikunta +saapuu aamulla Karmalan rantaan. + +-- Mitä ne täältä hakevat? kysyi aamiaisen aikaan ukko tyytymättömänä, +viskaten kuirin tyhjään piimähulikkaan ja nousten murkinalta. + +-- Täältä kuuluvat poikkimaisin jatkavan matkaansa Savon puolelle, +selitti Enni, vilkasliikkeinen, ketterä tyttö, talon ainoa tytär ja +ainainen ilonpitäjä. Hän oli Heino-veljeään vanhempi, mutta Tuomasta +nuorempi; jälkimmäisen oli hänellä tukeva varsi ja roteva työinto, +mutta edellisen liukas kieli ja kasvojen pehmeä hipiä. -- Tänne on +kuulutettu kaikkia rantakyläin talonpoikia tuomaan aamulla hevosensa +piispan matkuetta varten, täältä painuvat salolle. -- Niin tiesi tyttö +lisätä. + +-- On siinä taivalta hevosille jos miehillekin, murahti ukko nyrpeänä, +-- Ja siksikö täällä nyt on emännillä tuota keskiviikkoista +juhlatouhua, niille vierailleko siinä taikinata vastataan ja juustoja +paistetaan? + +Sen kysymyksen hän heitti talon kalvakkaalle, kärsivännäköiselle +emännälle, joka ääneti kuin varjo hyöri pirtin ja aitan väliä, yllään +valkoinen mekko, päässään valkoinen huntu. Mutta vastausta ei ukko +kysymykseensä saanut eikä sitä paljoa odottanutkaan. Hänen miniänsä, +Karmalan Marketta-emäntä, ei näet usein suutaan puheeseen avannut, +harvoinpa kysymykseenkään vastasi. Hän oli, tämä Tuomaan vaimo, +umpimielinen ja harvasanainen; hän oli kivulloinen, ja hänen +umpimielisyytensä luultiin siitä johtuvan. Mutta olipa hän muutenkin +vähän omituinen. Harras oli hän kirkossakävijä, tiheään hän +rippituolissakin polvistui, ja mustaa rukousnauhaa, jota hän aina +kaulassaan kantoi, hänen sormensa alinomaa hypeltivät. Mutta siitä +huolimatta hänen usein iltaisin ja öisin nähtiin nousevan Mustanahon +harjalle, pakanain vanhaan karsikkoon, jossa hänen kerrottiin väliin +loveen lankeilevan ja isältään oppimillaan loitsuilla puhuttelevan +maahisia ja metsän haltijoita. Mutta vanhan pihlajan kylkeen ripustetun +ristin ääressä hän sielläkin sillävälin polvillaan rukoili. + +Aina ei ollut Karmalan emäntä näin umpimielinen ollut. Erä-ukko muisti +senkin ajan, jolloin hän sulavasuisena liikkui sillan liitoksilla. Se +oli siihen aikaan, jolloin ukon vanhempi poika, Viljo, vielä eli. +Viljo se olikin oikeastaan metsämatkoillaan Marketan löytänyt vanhan +taikoja-raution sysimökistä ja hänet veljelleen vaimoksi hommannut. +Siihen vanhempaan veljeen se oli tainnut Marketta oikeastaan olla +mieltynyt, eikä Tuomas-juurikkaaseen, -- senvuoksi myöskin kälysten +välit usein olivat olleet kipakat Karmalan pirtissä, selvästi sen ukko +vielä muisti. Mutta vasta sinä kesänä, jolloin Viljo kaatui +kalajärville, oli emännän luonteessa ja käytöksessä jyrkkä muutos +tapahtunut. Niiltä päiviltä asti oli hän käynyt kalvakkaaksi ja +umpimieliseksi. Kun ukko oli saapunut syksyllä kotiin, jätettyään kaksi +poikaansa sotanurmen alle, tuntui Marketta tuosta tuhosta jo tietävän, +-- hän oli, niin sanottiin, nähnyt näkyjä lovessa maatessaan Mustanahon +karsikossa ja uteli ensi sanoikseen vain hätäisesti, että onko se +totta... Silloin oli tuossa hennossa naisessa jotakin ikäänkuin +särkynyt, hän oli niiltä ajoilta käynyt entistään puhumattomammaksi ja +yksin ääneti liikuskellut kuin kone töissään tuvassa ja tanhualla. +Siitä asti eli hän sitä omaa elämäänsä, jonka salateitä ei kukaan +päässyt tutkimaan, ja ikäänkuin muistojaan hautoen yhä riutui ja +näivettyi. Sekä oman tuvan väki että vieraat kohtelivat häntä senvuoksi +jonkinlaisella pelokkaalla kunnioituksella, mutta samalla he häntä +rakastivat. Sillä pyytämättä tuo sairas emäntä usein tuli apuun, +milloin jollakin hätä oli suurin, ja jos naapurillakin suru yritti +ylivoimaiseksi käymään, niin hänelle silloin aukenivat Marketan mykät +huulet lausumaan lohdutusta. + +Nyt hääri Marketta-emäntä tavallista toimekkaampana, siistien tupaansa +ja pihaansa ja valmistellen taloon juhla-ateriaa, siltä varalta että +piispa hänen pirtissään murkinoisi. Talon miehet murtivat suuta koko +sille vierailulle, mutta Marketasta se käynti oli suurin kunnia, mikä +hänen talolleen saattoi tapahtua. Varsinkin ukkoa tuo ylimääräinen +juhlatouhu suututti ja senvuoksi hän ennen pirtistä lähtöään vielä +hiukan kiusoitti hurskasta emäntää, jonka hän tiesi ankarasti +noudattavan kaikkia kirkollisia sääntöjä ja muotoja. Hän näki Marketan +kaloja pataan mättävän, muisti siitä, että nyt mahtoi olla paastopäivä, +perjantai, ja virkkoi: + +-- Mikset piispalle linturokkaa anna, toimmehan Laurin kanssa eilen +kotiin koko kantamuksen teirejä, -- kyllä niiden maun ymmärtää +hengellistenkin herrain suu. + +Sen verran aukenivat nyt Marketan huulet, että hän melkein kauhulla +vastasi: + +-- Lihallako saastuttaisin paastopäivän! + +-- Eihän lintu lihaa ole, vastasi siihen ukko ilkahtaen. -- Niin sanoi +ainakin lukkari tässä eräänä talvena kerran, kun hänelle perjantaina +verolintuja vein ja hänen emäntänsä niitä heti kävi pataan kynimään. +Linnut luotiin samana luomispäivänä kuin kalat, sanoi laulumies, siksi +ovat linnut luettavat kaloihin eikä lihoihin. Niin sanoi ja rokan söi, +ja jos se lukkarilta kävi päinsä, niin miksei meiltäkin. + +Mutta nyt ei emäntä enää vastannut siihen viisasteluun, tiesihän hän +ukon, eihän sille kirkonmenoista mikään pyhää ollut. Hän vain Ennin +avulla taloustöissään yhä liukkaammin liikkui, kuta etemmäs aamu ehti, +ja tuokion kuluttua tuli jo naapurin emäntäkin, Suopellon puuhakas +Leena-muori, heitä askareissa auttamaan. + +Mutta kun miehet aterioituaan pihalle astuivat, oli sinne jo ruvennut +kertymään kylältä miehisiäkin miehiä, jotka kirkon kuulutuksen mukaan +toivat piispan joukkueelle kyytihevosia, -- toisia uteliaita tuli +niiden lisäksi. Ja hetken kuluttua souti jo muuan jämsäläisten +kirkkovenheistä, joka piispan tavaroita toi, Karmalan lahteen +Mustanahon alle, ja sen soutajat kertoivat, että perästä tulee +toisilla venheillä piispa itse ja koko hänen matkueensa. Siten nyt +aamurupeamalla Karmalan törmällä kuhisi väkeä enemmän kuin tavallisina +pyhinä kirkolla, -- piispan tuloa siinä odotettiin. + +Häiriytyiväthän siinä tietenkin talon arkityöt aamurupeamalla, kun +miehet jäivät ahteelle vieraita haastattamaan. Mutta pilalle ei niiden +isä-Tuomas sentään antanut keskeytyä. Hetkisen ääneti seistyään +tarinoivan miesjoukon laidassa nykäisi hän poika-Tuomasta hihasta ja +lähti astumaan ylös halmeelle, kynnökselleen. Sen enempää ei hän +kirkonmenoista eikä piispallisesta komeudestakaan välittänyt. Minkä +kirkko välttämättä vaati, sen Tuomas täytti: maksoi tihunnit, kävi +pääpyhinä kirkolla ja meni ripillekin silloin kuin muut. Mutta sen +pakon täytettyään katsoi hän olevansa niistä velvollisuuksistaan +kuitti. Ennen ei hän ollut sapatinvietostakaan välittänyt. Mutta kerran +oli joku kateen mies hänet papille ilmiantanut siitä, että hän pyhän +Laurin päivänä oli kaskeaan viertänyt, ja Tuomas oli siitä saanut +maksaa sievät sakot. Senjälkeen varoi Tuomas tarkasti sunnuntaityötä. +Hän heittäysi joka sunnuntaiaamu, milloin ei ollut pakko kirkkoon +mennä, makuulleen ja nukkui iltaan asti. Mutta arkena katsoi hän +oikeudekseen raataa, tuli piispa tai pappi, ja siksi hän nytkin ahon +laitaan nousi. Niin oli sovittu, että Lauri lähtee talon puolesta +Tuomaan hevosella piispaa kyytiin ja Tuomas haki viidakosta nyt +senvuoksi nuoren sälkönsä, valjasti sen auransa eteen ja rupesi sitä +työjuhdaksi opettamaan. + +Mutta Erä-ukko jäi toisten poikain kanssa törmälle kylän miehiä +haastattamaan, ja kookkaana ja komeana hän kulki siellä miehestä +mieheen puhellen siitä asiasta, joka hänen sydäntään lähinnä lämmitti, +-- Pertunpäivän aikaan kalajärville toimeenpantavasta suuresta +eräretkestä. Hän innosti epäilijätkin mukaansa, muistuttamalla heille, +kuinka tukalaa on talvikauden särpimettä elää. Herkkiä olivatkin taas +mielet eräretkille taipumaan, ja ukko lisäsi tulta innon alle, +kuiskahtaen, että nyt mennäänkin sinne perille asti, missä +koskemattomia ovat vielä hämäläisten vanhimmat apajat. + +Siitä puhuttiin keväisellä törmällä, mutta puhuttiinpa siinä muistakin +-- liukkaasti luisti tarina. Puhuttiin piispasta ja hänen matkueestaan, +ihmeteltiin, että mies äijän iässä lähtee selkähevosella kulkemaan sitä +kahden päivämatkan pituista asumatonta salotaivalta, joka oli Hämeen +itäisimmän ja Savon läntisimmän asutuksen -- Sysimäen ja Savilahden -- +kirkkojen välillä. Kerrottiin myös niistä käräjistä, jotka piispa oli +äsken kirkolla pitänyt ja niistä manauksista, joita hän siellä oli +rahvaalle antanut, ja sen yhteydessä kerrottiin siitä mahdista, mikä +piispalla on. + +Jämsäläisten soutajain joukossa oli muuan vilkas ja verevä mies, joka +parhaiten osasi vastailla niihin moniin kysymyksiin, joita kaikkia +ulkonaisia oloja tuntemattomat sisämaan miehet puheen varrella +viskelivät. Se oli Tuiran Vilppu Jämsänjoen uudisasutukselta, tuttu jo +ennestään Päijänteen itäpuolellakin, jossa hän milloin oli luvattoman +maakaupan pitäjänä liikkunut, milloin piillyt pillojaan, -- hänellä +kerrottiin näet olevan varsin kirjava entisyys, vaikkei hän vielä vanha +mies ollut. Jo poikasena oli hän Hollolan markkinoilla Saksan kesteihin +yhtynyt, palvellut sitten merirosvolaivassa, liikkuen monilla merillä, +senjälkeen kujeilijana kulkenut Ruotsin puolella, kunnes oli takaisin +kulkeutunut Suomeen ja asettunut erämaan laitaan, missä eivät häntä +mahtimiehet tunteneet. Tämän verevän veitikan ympärille nyt salokyläin +miehet kertyivät kuulemaan, kun hän kuvaili Maunu-piispan valtaa ja +vaikutusta Suomessa. + +-- Vai sellainen mahtava mies on piispa, -- niin joku virkahti. -- +Ilmankos sen ääni niin komealta jyrähteli, kun hän kirkossa puhetta +piti. Ja komea tuo oli nähdäkin, päästä ja rinnalta kiilsi hopea ja +kulta. + +-- Mutta leppoisasti se puhui, rauhaan kehotti ja keskinäiseen +sovintoon, kielsi toisen toistaan sortamasta. -- Näin muisteli naisista +muuan. Mutta miehistä taas joku kertoi: + +-- Mutta oli sen sentään äkäisempi ääni, kun hän seurakuntaa tiukkasi +papille ja kirkolle kymmenyksiä maksamaan. Kaikesta maksa pois +kymmenys, elä mitään unohda, osa vie papille, jos mitä saat vedestä tai +maasta. + +-- Ja osaa se pappi kuitenkin ottaa osansa kehoittamattakin, lisää aina +vain kärkkyy, vaikka miten pullean mitan viet, -- niin lisäsi kolmas +odottaja. + +Mutta taas puuttui pakinaan Tuiran Vilppu, hän, joka aina asiat tiesi +paremmin kuin muut ja joka ei pappeja rakastanut enempää kuin muitakaan +herroja. Hän virkkoi: + +-- Puolustihan piispa pappia, kun kymmenveroista oli kysymys, mutta +antoi se sentään nuhteista osan hänellekin. Kuulitteko, kuinka hän +pappia torui siitä, että tämä emäntänsä luonaan pitää pappilassa, +emäntänsä ja lapsensa. Ei se sentään niitä kokonaan pitämästä +kieltänyt, vaikka niin on säädetty. Tietäähän piispakin, että mihinkäpä +se ihminen luonnostaan pääsee. Mutta siitä oli piispa äkäinen, että on +emäntä pappilassa asunut. Siirtäköön kylälle ja käyköön siellä sen +pakinoilla, niin käski. Ja pois ajoi! + +Nauramaan remahti törmäntäytinen väki. Eivät he pappinsa kohtaloa +säälineet, vaikkeivät he tuota naimiskieltoa ymmärtäneetkään. +Tiesivätpä he, että korvaa se pappi vahinkonsa toisaalla, kyllä se osaa +elämän makeat maistaa. Väkevää sille pitää olut olla, kun se +talonpoikain kesteissä käy, ja sitä juodessaan se turisee niinkuin +muutkin syntiset. Vasta kun sunnuntaina valkoisen paidan päälleen +vetää, silloin se on pyhä mies. Ja helposti tulee sille leipä, +kymmenykset hän perii talonpojilta, ja eri maksun vielä kaikesta, minkä +toimittaa. + +-- Kun maailmaan synnyt, niin näädännahka papille ja kun kuolet, niin +jo kaksi karpiota viljaa! Katkerana sen lausui muuan salon mies. He +eivät, nämä korvenlaidan eläjät, yleensä kirkollisesta menosta paljoa +ymmärtäneet, eivät siitäkään piispallisesta komeudesta, jota heille +eilen oli näytetty. Se oli heidän käsityksensä mukaan kaikki kuuluvaa +siihen yhteen ulkonaisen esivallan käsitteeseen, joka heitä painosti ja +kaavoihinsa pakotti ja jolla oli monet eri ilmestysmuotonsa: vouti ja +pappi, vero ja kymmenys, laamanni ja piispa... + +Ja kun Vilppu kävi väkijoukolle kertomaan niistä moninkertaisista +juhlamenoista ja kirkollisista komeuksista, joita saa nähdä Turun +kirkossa, jossa on kymmenkunta eri alttaria ja joka alttarilla monta +pappia ja tuomioherraa toimessa, niin sydänmaan miehet sitä kuuntelivat +äänettöminä ihmetellen, mutta innostumatta, lämpenemättä. Se oli heille +vierasta komentoa. Hiljaisissa mielissään he ajattelivat, että mahtaa +se olla suuri ja voimakas tuo esivalta, jolla on niin paljon rikkautta +ja mahtia, -- mitä hyötyä hänestä sitten raatavalle rahvaalle lienee! + +Innostuneimpana kaikista kuunteli Vilpun kuvauksia nuori, +valkotukkainen Enni, joka tuvan helteestä oli laskeutunut törmälle +miesten pariin. Hän nyhti siinä pienen aituuksen viereltä nuorta +nurmea, ja syötti sitä pystypäiselle, hoikkakoipiselle hirvenvasalle, +jonka ukko ja Lauri keväällä hirvenajosta palatessaan olivat metsästä +tuoneet hänelle elätiksi. Suurilla, säikähtyneillä silmillään eläin +aidan raosta mulkoili ahteella loikovaa miesjoukkoa ja vavahteli +vankilansa ikävää. Neitonen taputti hellästi hienokarvaisen tevanan +päätä, mutta hänen silmänsä olivat toisaalla; ne olivat kiintyneet +vilkkaaseen, verevään kertojaan, joka siinä oli kuuntelevan miesjoukon +keskustana. Eikä tyttö tiennyt itsekään, tarkkasiko hän tuota tarinaa +Turun tuomiokirkon kullatuista pyhänarkuista, vaiko tarinoitsijaa, +jonka ääni sulavana sointui ja jonka silmänluonnissa oli eloa... + +Mutta katkesipa kertomus, -- ylempää törmältä kuului huuto: + +-- Jo soutaa venheitä Karmalan lahdelle. + +-- Sieltä piispan matkue tulee! + +Miehet kavahtivat katsomaan, kuinka salmen läpi selän puolelta kaksi +venhettä laski lehteväin rantain lomitse Mustanahon alaiseen lahteen ja +kiireisellä soudulla suhahti Karmalan valkamaan. He kurottausivat +toistensa olkapäiden yli nähdäkseen ja uteliaisuutta paloivat heidän +silmänsä. Mutta siellä he pysyivät törmällä, rantaan laskeutumatta ja +ainoastaan Marketta-emäntä meni Leena-muorin kanssa vesirajaan asti +venheestä nousevaa piispaa tervehtimään. Korven kansa tunsi kyllä +kunnioitusta mahtavaa piispaa ja hänen seuruettaan kohtaan, mutta se +sitä sittenkin mieluummin noinikään matkan takaa katseli, -- sen +kunnioituksen seassa asui mielissä vielä paljon arkuutta ja +epäluuloisuuttakin. + +Kun seurue oli rannalle noussut, ryhtyi se kohta törmälle alttaria +pystyttämään. Piispalla oli näet tarkastusmatkoillaan aina mukanaan +alttari, jonka ääressä hän kolmesti päivässä piti messun, milloin +talonpojan pirtissä, milloin ulkona taivasalla. Loistava oli se seurue, +joka ryhmittyi siihen alttaritörmälle, mistä väki verkalleen oli +loitommas koivikon laitaan painunut. Oli puolikymmentä pappia ja +munkkia, joiden väljät viitat nurmikkoa laahustivat, ja sama määrä oli +asemiehiä, joiden vaskiset kypärät ja kiiltävät tapparakeihäät +välkkyivät päivänpaisteessa. Mutta itse piispa siinä kansan edessä +riisui päältään nahkareunaisen matkaviittansa ja apupappi heitti hänen +hartioilleen hohtavan valkoisen piispanlevätin, jonka reunustaan oli +kullalla kuvioita kirjailtu. Hänen kaulaansa kiinnitettiin pitkä, +koruompeleinen virkahuivi, rinnalle ripustettiin leveä risti ja päähän +nostettiin korkea, kupera hiippa. Piispansauvan tempasi hän käteensä ja +niin hän astui alttarille pappiensa keskelle, jotka hekin olivat +vetäneet messukasukat pappisviittainsa päälle. Ja messu alkoi. + +Törmälle kokoontunut kansa oli tuota menoa sivulta katsellut, harvat +hartaana, kaikki ääneti. Mutta kun piispa astui alttarille ja kantavan +äänensä korotti, niin kävipä kuin hiljainen humaus väkijoukon läpi, -- +tuo hetken juhlallisuus vaikutti sittenkin välittömästi salon lasten +mieliin. Ja kuiskaus kuului koivikon rinnasta: + +-- Onpa kuin ukko jumala! + +-- Senpä onkin sijainen! + +Piispa Maunu Tavast oli näihin aikoihin jo yli seitsemänkymmenen vuoden +iässä, tukka oli harmaa, harmaat olivat ryppyiset kasvotkin, mutta +varsi oli vielä taittumattoman suora ja miehevää terästä tuntui +jäsenten liikkeissä niinkuin teräväjuovaisten kasvojen piirteissäkin, +kun hän kansalle puhumaan kävi. Hän oli jo kolme vuosikymmentä johtanut +kotoista suomalaista hiippakuntaansa, ja hän tiesi kyllä, mikä työala +hänellä siinä oli, kun hän koetti juurruttaa vielä luonnon tilassa +elävän kansan keskuuteen ristinoppia, sen käsitteitä ja sen tiedollista +valistusta. Liian heikosti se oppi oli vielä Hämeenkin kansan tajuntaan +painunut; hän kohtasi näillä matkoillaan vielä joka askelellaan +pakanuusaikaista taikuutta ja kylmyyttä uutta uskoa kohtaan. Mutta +siksi hän ei voimiaan säästänytkään, syventääkseen rahvaan mieliin +ristinopin käsitteitä, siksi oli hän nytkin iästään huolimatta lähtenyt +vaivalloiselle kiertomatkalle Suomen asutun rintamaan laitaseuduille, +joissa hän tiesi vanhojen velhotapojen vielä yleisesti rehoittavan, +Päijänteen ja Saimaan vesistöihin, joiden välisten laajain, +asumattomien erämaiden halki hänen oli taivallettava. + +Nuo tuolla koivikon laidassa, hitaita ne ovat vastaanottamaan sitä +siementä, jota kirkko jo kaksi vuosisataa on heidän mieliinsä koettanut +sirotella, sen tunsi vanha piispa nytkin puhuessaan Karmalan törmällä. +Hitaasti itää kylvö kylmissä mielissä. Mutta ne lämpenevät +kuitenkin vähitellen. Ja Maunu-piispa tiesi, että sitä muinaisia +luonnonhaltijoita vielä hapuilevaa "kerettiläisyyttä", jota väestön +mielissä paljon asui, ei käynyt kitkeminen pois kirkon käytettävissä +olevilla rangaistuskeinoilla, ei pannalla, ei sakoilla eikä +polttorovioilla, eikä hän senvuoksi niihin turvautunutkaan. Hän pyrki +sanan voimalla sanankuulijainsa sydämiin ja siksi hän, poiketen +katoolisen kirkon jumalanpalvelustavoista, puhui kansalle sen omalla +kielellä, koettaen siten sille oppiaan ymmärrettäväksi tehdä. Ja hän +kehoitti pappejaan samoin tekemään, -- kunpa vain niiden oma valistus +riittäisi nostattamaan ituja heidän opetustyöstään! Tämän kansan, joka +nyt tuolta loitolta koivikon laidasta epäillen kuuntelee, sen saa kyllä +lähestymään, jos opettajan oma olemus siinä kykenee ylläpitämään uskoa +ja antaumusta! + +Ilmeistä oli, että piispan puhe Karmalan törmälläkin syvästi +kuuntelijoihin vaikutti. Hänen lopetettuaan seisoivat miehet sanaa +puhumattomina tiheässä ryhmässä ja läksivät sitten yhtä äänettöminä +yksitellen hevosiaan juottamaan. Heistä tuntui, että he olivat +ruvenneet tajuamaan jotakin korkeaa ja kaunista, vaikkeivät vielä +osanneet sanoa, mitä se oli. Mutta naisista monet vetistelivät ja kun +piispa messupukunsa riisuttuaan astui seurueineen tupaan, ennen kuin +lähti haukkaamaan vierasvaraisen emännän tarjoamia keitoksia, silloin +kyyneliin heltynyt Marketta polvistuen kynnyksellään hänen lievettään +suuteli, ja piispa siunasi lempeästi tuon sanankuulijoistaan +hurskaimman. Mutta sillaikaa kuin seurue tuvassa aterioitsi, pistäysi +Marketta vikkelänä pihalle, mihin piispan juhlapuku oli kivelle +laskettu, ja hänen keritsimensä välähtelivät nopeasti, kun hän +messukasukan helmasta pienen helmisen helpeen leikkasi, viedäkseen sen +karsikkoonsa Mustanahon laelle. Siellä hän pyhiä aarteitaan -- +alttaripaaden muruja ja käärmeen käräjäkiviä -- säilytti pienessä +pussissa, jossa uskoi asuvan haltijoita hallitsevan voiman. + +Mutta jo astui pihalle piispan veljenpoika, ritari Olavi Niilonpoika +Tavast, Hämeenlinnan linnanvouti, joka huovien päällikkönä piispan +matkueessa kulki. Hän kiirehti nyt kyytimiehiä kuormittamaan hevosensa +ja satuloimaan toiset piispan seuruetta varten. Sillä matkalle oli +jouduttava, päivän taival oli pitkä. + +Paljon olivat rantakyläin talonpojat hevosia piispaa varten tuoneet, +mutta vähiksi kävivät ne sittenkin. Jo täytyi Olavi-herran lopulta +lähettää asemies hakemaan Tuomas-isännän halmeelta sekin nuori +sälköhevonen, jonka kyntömies oli raskaan puuauransa eteen valjastanut. +Synkän kirouksen päästi karkea maanmuokkaaja, kun hänen oli auran +edestä varsansakin riisuttava ja jätettävä kynnöksensä kesken, ja hän +murahteli rinnusta aukoessaan. + +-- Ei heille riitä kymmenyksetkään talonpoikain saaliista, piispoille +ja papeille. Vielä työpäivän raatajalta pilaavat, hevosenkin valjaista +vievät! + +-- Mutta tuleehan hevosesi takaisin parin kolmen päivän perästä, +lohdutteli pystykypäräinen asemies. + +-- Tulee jos tulee ja jos ei tule, niin kärsiköön talonpoika vahingon. +-- Mutta ennenkuin Tuomas ohjakset käsistään päästi, huusi hän +jyrisevällä äänellä luokseen pellolle Heinon, joka siellä ahteella +aamukauden miesten tarinaa oli kuunnellut ja kaikkea piispanmatkueen +komeutta katsellut. Hänelle hän virkkoi: -- Mukaan lähde sinäkin, +Heino, sälköä kotia saattamaan, mutta selkään varo menomatkalla +nousemasta, vekara! + +Hepo vietiin halmeelta, ja Heinon kuokkaan kävi nyt isä-Tuomas käsiksi. +Mutta Heino loikkasi kohona veräjän yli ja viiletti taloon niin +kiireesti, että lahkeet vain vilkkuivat vesakossa. Mieluisampaa +tehtävää hänelle ei olisi isä voinut antaa kuin lähettää hänet piispan +matkueen mukaan, sen tarinoita ja kaskuja kuuntelemaan ja näkemään +maailmaa suuren salon takanakin, Savilahden oudoilla kylillä. Ja hän +kiiruhti kenkimään, ettei isä vain ehtisi käskyjään peruuttaa ja että +hän pian joutuisi toisten kyytimiesten matkaan, jotka jo ratsujoukon +jälkiä jalan kujasta lehtoon laskeusivat. + +Mutta kujan suussa, lehdon liepeessä ja puolittain sen peitossa, seisoi +hajareisin Karmalan juureva Erä-ukko, katsellen tuota poistuvaa +komeutta. Hänen tähystävistä silmistään välähti kätketty viha. Hän ei +tiennyt, miksi häntä kiukutti tuo lempeä mies, joka ei kenellekään +pahaa tehnyt; mutta hänestä tuntui, että hänen oma mahtinsa ja +vaikutuksensa heikkeni sitä myöten, kuta hanakammin salokyläin kansa +heittäytyi piispan puheita kuuntelemaan. Itse ei hän uskonut +ristiniekan mahtiin. Nytkin hän, kun retkikunta oli saloon huvennut, +melkein vahingoniloisena siirsi silmänsä katsomaan, kuinka puolenpäivän +jälkeen pilven lonka nousi läntiselle taivaalle, illaksi sadetta +ennustaen. Ja ukko mietti ilkkuen itsekseen: + +-- Mahtaneeko piispa paljoakaan kaikella kirkkokomeudellaan, saa nähdä, +osaako tuo edes poutaa matkapäivikseen loihtia! + + + + +III. HEIMOLAISKANSAN LUONA. + + +Tanner tömisi ja kangas soi, kun piispan monikymmenlukuinen matkue +ratsain ja jalan taivalsi varjoisia metsäteitä myöten kohti kaukaista +itää, ja kauas kaikkosi jänis ja peura polkutien varrelta, jossa +erämaan rauhaa häiritsi matkamiesten meluava lauma. Siimekseen +peittivät päivän korven korkeat petäjät, mutta se läntinen pilvenlonka +ei toki sadetta nostanut, se vaipui kuivana alas, kertoen kauas +taaksepäin jääneen Karmalan Erä-ukolle piispan luontoakin hallitsevasta +mahdista. + +Vasta kun päivä oli mailleen menossa, saavuttiin rajasalon +Vahvajärvelle ja sen rannalla, Juuritaipaleessa, antoi piispa vihdoin +vaahtoavan ratsunsa seistä. Hän tunsi sen rinteen jo entuudestaan. +Kerran nuorempana, näitä samoja matkoja talvikelillä tehdessään, oli +hän samalla rannalla yönsä viettänyt havumajassa kinosten keskellä, +roihuavan hirsitulen ääressä. Nuotion siihen nytkin miehet rakensivat, +mutta piispalle pystytti Olavi Niilonpoika teltan törmän korkeimmalle +kunnaalle. Väsyneet hevoset laskettiin laitumelle järven ruohoiselle +rannalle, ja kun iltamessu oli pidetty, uupuivat sekä papit että +maallikot uneen lehtivuoteilleen, joiden vierestä liekit vähitellen +hiillokseksi laskeutuivat, paistaen sieltä kuin savuava kankaansilmä +kevätkesän valjuun yöhön. + +Mutta alempana järven partaalla valvoivat saattomiehet vuorotellen ja +vartioivat rantaruohoa jyrsiviä hevosiaan, etteivät ne loittonisi liian +etäälle sydänmaahan, mistä kontio saalista haisteli. Niinpä istui +aamuyöstä siellä rantakivillä Suopellon suulas ruotumies tarinoiden +Karmalan nuoren Laurin kanssa, jota jo miesten kirjoissa pidettiin. +Suopellon Sipi oli jo ikämies, vaikka vielä liikkuva olikin, ja hän +muisti kotikylänsä ja heimonsa vaiheet kaukaisesta lapsuudestaan asti +selvemmin kuin kukaan muu, muistipa vielä isänsä ja ukkonsakin tarinat +heidän aikaisiltaan ajoilta. Ja niistä hän nyt katkelmia kertoi +nuorelle ystävälleen valvonnan ratoksi, jutteli kaskuja noista Savon +miehistä, joita he nyt olivat lähdössä heidän asuinpaikoillaan +tervehtimään, mutta joita Hämeen väet eivät muuten koskaan tavanneet +muualla kuin sotaisissa kahakoissa erämailla. Heimojen välit olivat +perin vihamieliset. Siksipä oli silläkin salotaipaleella, jota he nyt +olivat kulkemassa, niin vähän liikettä, että tuskin kovalla maalla +tien pohjaakaan tuntui, siksi ei ollut salon molempain puolien +raja-asukkaillakaan mitään yhteyttä keskenään, siksi he karttoivat +toisiaan milloin toistensa kuuluville tulivat. Joskus vain ihmeeksi +joku satunnainen matkustaja, turkistenostaja tai ruunun lähetti, kulki +tämän talottoman korven poikki toisesta asutuksesta toiseen, leväten +silloin aina yönsä Vahvajärven Juuritaipaleessa. + +-- Eipä liene näin lukuisaa matkuetta koskaan tämän taipaleen kautta +kulkenut, virkahti Lauri, tähystellen öiselle selälle, johon kelmeä +taivas kuvastui. + +-- Harvoinpa viime aikoina, eikä minun muistini varrella koskaan, +vastasi verkalleen Suopellon Sipi. -- Mutta ennen aikaan ovat näitä +välimaita kyllä vielä suuremmat miesjoukot samoilleet, kulkeneet sekä +näitä taipaleita että yleensä saloa pitkin ja poikki. Eikähän siitä +taida vielä niin ylen paljon aikaakaan olla. Isävainajani ne vainon +ajat vielä hyvin muisti. + +-- Vainon aikoja olivat siis nekin, virkkoi Lauri. + +-- Nepä ne vasta olivatkin. Sehän on eri heimoa tämä Savon kansa kuin +meidän väki, mistä lieneekin sieltä Karjalan meren kupeilta tänne +kulkeutunut. Mutta jo silloin ennen vanhaan, kun siellä suurten koskien +takana elivät, tekivät he miesjoukoilla suuria ryöstö- ja hävitysretkiä +meidän, hämäläisten, rintamaille. Kuuluvat ollen sotaisia, viekkaita +miehiä -- ja niinpä ne ovat vieläkin --, nekun illan hämärässä kylän +laitaan, metsään, hiipivät, ja sieltä sitten yön tullen ihmisten +maatessa taloihin hyökkäsivät, ryöstivät karjan, veivät viljan ... ja +sitten taas palasivat laajojen salojen halki omille mailleen... Niin, +paljon niistä ryöstöretkistä on vanhoilla miehillä vieläkin muistoja. +Niin ne meidänkin esivanhemmilta polttivat kotitalot etelämmästä +Hämeestä, ja silloin ne ovat isoisät joukkoineen Sysikorpeen +muuttaneet. Monta kertaa saivat näet vanhempamme ruveta uuteen paikkaan +uusia saunoja salvamaan, kun vanhat olivat poltetut, ja uutta karjaa +kasvattamaan sen sijaan, minkä vainolainen oli vienyt mennessään näiden +samain salotaipaleiden taa. + +-- Mistä niillä oikein oli ne vihat? tiedusteli Lauri, kun vanhus +vaikeni. Ja tämä huudahti: + +-- Mistä! -- ne oli ikivanhoja vihoja, heimovihoja, kostovihoja, isiltä +aina pojille perittyjä. Toisen heimon miehet särkivät toisilta +pyydykset erämaissa tai tappoivat ajoporon tai veivät hevosen tai +ryöstivät naisen orjakseen. Ja toinen kosti, hävitti hänkin puolestaan +ja ryösti toisen heimon kylät. Monelta Hämeen mieheltä ovat +silloin karjalaiset tukan kerinneet, viedessään hänet raatajaksi +kotirannoilleen, mutta moni Karjalan neito on myös Hämeen kylissä +vääntänyt jauhinkiveä ja ikäväänsä itkenyt. + +-- Ne siis meidänkin miehet tekivät ryöstöretkiä näiden taipaleiden yli +Karjalaan? + +-- Tekivätpä tietysti, luontohan se karkeni heilläkin. Väliin taisivat +nuoret miehet vain huvikseen näillä ryöstömatkoilla hiihdellä, mutta +joskus kuuluvat Hämeenkin puoleiset tehneen oikein satojen miesten +voimalla suuria sotaretkiä Karjalan rannoille, luiset kypärät päässään, +hirvennahkaiset kilvet kädessään. Ja julmasti kuuluivat ryöstäneenkin +ja hävittäneen silloin vainolaistensa kyliä, armotta tappaneen kaikki +elävät, ja tavaraa paljon kotiinsa kuljettaneen. Onhan niitä sen ajan +ryöstötavaroita vieläkin tallella vanhoissa taloissa. + +Kauan istuivat hevospaimenet ääneti näihin muinaiseläjäin +muistovaiheisiin vaipuneina, katsellen, kuinka etäällä järven selällä +valju taivas ja tumma vesi sulivat yhteen. Mutta taas Laurin mielessä +virisi uusi kysymys: + +-- Mutta ovathan savolaisetkin tätä samaa kansaa kuin mekin? + +-- Samaa kai ovat, myönnytti Sipi, -- hyvin me heidän kielensä +ymmärrämme, täällähän ne naapureinamme elävät. Mutta toista ovat +heimoa, vihakkain ovat joutuneet. Kuta lännemmäs savolaiset sieltä +suurien selkien poikki kulkivat, sitä useammin heidän kanssaan yhteen +törmättiin. Juuri näidenkin järvien rannoilla ovat silloin savolaiset +ja hämäläiset partiomiehet toistensa retkiä väijyneet, kuin ilves +puusta vaanii ohitse kiitävää peuraa. Ja näitä heimosotia kesti kauan, +monta miespolvea, niin ovat vanhat kertoneet. Ne lienevät lakanneet +vasta vähitellen ja pakolla sen jälkeen kun uudet vieraat tulivat tähän +maahan, ne vieraat, jotka laskivat veronalaisikseen sekä meidät +hämäläiset että myöskin savolaiset. + +-- Niin, Ruotsin miehet. + +-- Niinpä niin, heidän soturinsa ja herransa, heidän pappinsa, heidän +voutinsa. Mutta ei ne hämäläisten ja savolaisten kahakat vielä +siihenkään kokonaan päättyneet. Ei hetikään! Se möyry ja melu, joka +nytkin melkein joka vuosi kuuluu kalajärviltä, mitä se on muuta kuin +niiden vanhojen vihojen peruja. + +-- Mutta savolaisethan ne nyt työntyvät meidän takamaillemme. + +-- Niin ne ovat ennenkin tehneet, vaikka ennen ne saattoivat tulla +suoraan rintamaille. Vanha on tämä nykyinen viha, eikä se ole lauhtunut +koskaan. + +Lauri oli kuunnellessaan noita tarinoita heimonsa vanhoista +taisteluista ja kärsimyksistä mielikuvituksessaan muodostellut niistä +jo kirjavia taistelukuvia. Hän näki heimonsa ja isänsukunsa vuoroin +maahan masentuneena, vuoroin koston tuleen tuprahtaneena. Ja hän +ajatteli jännityksellä, että hän nyt juuri oli kulkemassa noiden +ikivanhain vainolaisten kotoisille kylille, näkemään läheltä nuo samat +vihatut miehet, jotka olivat niin paljon surua hämäläisten koteihin +miespolvien varrella tuottaneet ja joista hän lapsuudestaan asti oli +vain hirmujuttuja kuullut. + +Mutta hänen toverinsa nousi: + +-- Katso, tuolla rupeaa taivas jo päivännousun puolella ruskottamaan. +Meillä on ehkä vielä aikaa vähän hiilloksen vieressä loikoa, nouskoot +taas toiset miehet hepoja paimentamaan, kunnes piispa lähtee +taipaleelle. + +Sipi kävellä köpitti rannalta nuotion luo, missä matkue sikeää unta +veteli, ja herätti sieltä pari nuorempaa miestä valvomaan. Mutta Lauria +ei enää nukuttanut. Hän asteli Vahvajärven hietikkorantaa pitkin ja +katseli, miten aamutuulen ensimmäiset väreet lahden pintaa elpymään +herättelivät ja miten itäisen rannan takaa metsä vähitellen raskaasta +yötummuudestaan kirkastui ja ikäänkuin kuultavaksi kävi, kun sieltä +aurinko verkalleen nousi. Hänen mielessään risteili yhä äskeisen +tarinan luomia kuvia: ryöstömatkoilla hiihtäviä keihäsmiehiä, +metsänrinnassa kykkiviä hiipijöitä ja savuavia tuvan raunioita, ja hän +ajatteli, että vielä on kerran hänenkin aikansa, kerran se kostaa +hänkin sukunsa surmat ja surut... + +Lauri teki lehdon kautta mutkan, ajaen sinne painuneet hevoset +rannemmas kokoon, ja palasi sitten männikön läpi törmälle, missä Heino +nyt vuorostaan hoiti vartian virkaa. Mutta toisaalta, telttamäeltä, +näki hän samalla piispan jo kävelevän nuotion ohitse rantaan päin, +siihen, mistä ruohokenttä sileänä vesirajaa kohden luisui. Siihen äijä +pysähtyi katsomaan, kuinka aurinko parastaikaa nousi petäjikön takaa ja +pani lehtevät rannat ikäänkuin kylpemään hopeankarvaisessa vedessä. + +Sitä katseli aamuvirkku vieras ja taas katseli hän kaunista, vehmasta +nurmikkorinnettä. Ja Lauri, joka oli vesakon rintaan pysähtynyt, kuuli +hänen itsekseen virkahtavan: + +-- Olisipa tässä majatalon paikkakin mukava, tässä sileä piha ja tuossa +valmis valkama! + +Mutta samalla huomasikin piispa Laurin ja viittasi hänet puheilleen: + +-- Tiedätkö, nuori mies, onko tämä järvi Hämeen vaiko Savon puolta? + +Ujostellen astui nuori talonpoika mahtavan hengenmiehen luo ja vastasi: + +-- Taitaa olla melkein siltä väliltä. Meidän takamaihin tämä järvi aina +on luettu, mutta nyt savolaiset joka kohdassa pyrkivät työntymään +meidän erämaille ja vesille. + +Piispa hymähti. Taas sama valitus, jota hän pitkin matkaansa oli Hämeen +rintamaan laitaa kulkiessaan joka kylässä kuullut. Saattoihan hän jo +arvata kuulevansa sen tältä juuri miehistyvältä nuorukaiseltakin, jolla +kuitenkaan ei voinut olla paljoakaan omaa kokemusta takamaariidoista. +Ja piispa kysäisi äkkiä: + +-- Vihaatko sinäkin jo savolaisia? + +Veret kohosivat nuorukaisen ohimoille, olipa kovin äkkiä tullut se +kysymys. Mutta äskenpä hän juuri oli sitä ajatellut, ja hetkeäkään +empimättä hän nyt vastasi: + +-- Vihaan! + +-- Miksi, -- mies sinun iälläsi jo? + +-- He ovat sukuni vihollisia, meitä ovat he aina vainonneet, minulta +isän tappoivat -- ja äidin. + +Piispa kuunteli kummissaan Laurin lyhyttä vastausta, joka kumminkin +sisälsi hyvin riittävät vaikuttimet hänen vihaansa. + +-- Vai tappoivat, milloin ja missä? + +-- Puolikymmentä vuotta sitten, kalajärvillä. + +Tutkivasti tarkkasi piispa nuorukaisen avonaisia kasvoneleitä: hän luki +niistä tyyntä, mutta samalla lujaa päättäväisyyttä. + +-- Ja sinä olet päättänyt sukusi kostaa, niinkö? Aiot kalajärville +sinäkin, siellä haet vainolaiset käsiisi ja isket heidän kimppuunsa -- +niinkuin isäsi aikoinaan? + +Nuori mies ei vastannut, mutta hänen rävähtämättömät silmänsä +kertoivat, että jokseenkin niin hän tulee tekemään, -- niinpä tekisi +hänen sijassaan joka mies. + +Mutta vanha piispa vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Noin se juuri viha ja +kosto kulkee perintönä polvesta polveen, suvusta sukuun, -- milloin se +talttuu, miten se päättyy? Piispan tiedossa olivat jo nuoruuden ajoilta +asti olleet nuo alituiset riidat ja veriset erämaan kahakat molempain +naapuruksina eläväin heimojen välillä ja piispanaikanaan hän oli usein +surren ja huolestuneena siihen asiaan huomiotaan kiinnittänyt. Hän +oivalsi varsin hyvin, että tuo riitainen, sotainen elämä oli omansa +hidastamaan kristinopin ja valistuksen levenemistä rintamaiden +laidoille. Se juuri ylläpiti siellä enemmän kuin mikään muu mielten +kesyttömyyttä ja tapojen raakuutta ja lietsoi raja-asujaimiin +alituisesti niitä entisten pakana-aikain intohimoja, joita kirkon olisi +pitänyt kitkeä sydämistä pois. Noiden riitaisuuksien tasoittaminen oli +juuri Maunu-piispan nykyisenkin tarkastusmatkan tärkeimpiä +tarkoituksia. Hän nytkin siinä hiljaisissa mietteissään harkitsi, miten +hänen parhaiten olisi koetettava sitä toteuttaa. Ja silloin hän tuli +ajatelleeksi, että jos saataisiin vakinaista, rauhallista asutusta +tänne molempain heimojen välimaille ja siten entisten riistariitojen +sijaan liikettä ja rauhallista yhteyttä asutusten välille, niin se +epäilemättä vähitellen vaikuttaisi katkeruutta sulattavasti ja oloja +tasoittavasti. Esivallan pitäisi pyrkiä vakinaisesti asuttamaan nämä +erämaat, silloinpa loppuisi vähitellen kiista takamaista! Ja hän +virkahti ääneensä, puolittain itsekseen, puolittain Laurille: + +-- Tähän Juuritaipaleeseenkin pitäisi saada talo, vakinainen asutus, +sittenpä olisi täällä majapaikkakin matkamiehille. Sitä ajatelkaa +tekin, nuoret miehet, se olisi teille paljoa hyödyllisempää kuin +kostoretket kalajärville. Ja sellaiselle uudisasutukselle minä kyllä +verovapaudenkin hankkisin, sillä se pohjustaisi tänne rauhan heimojen +välille. + +Lauri katsoi piispaa kummastellen. Hänellekö se tuota kaikkea jutteli. +Mutta piispakin havahtui samassa mietteistään. Hän näki auringon +kohoavan jo petäjikön yläpuolelle ja muisti, että päiväntaival tänään +on pitempikin kuin eilen. + +-- Aika on koota hevoset ja tuoda ne leiritulille, lausui hän nyt, +katkaisten äskeiset haaveensa. Samassa hän näki Heinon, joka siinä +syrjästä oli kuunnellut piispan Laurille lausumia sanoja ja jonka +silmät uteliaina pälyivät. Tälle hän nyt virkkoi: -- Ja sinä poika, käy +herättämässä nukkujat nuotion äärestä. Maltas ... etkö ole sinäkin +Karmalasta, oletteko veljekset? + +-- Emme, vaan veljesten lapset. + +-- Onko sinullakin jo sukuvihaa savolaisiin, aiotko sinäkin +kalajärville kostamaan? + +-- E-en, vastasi Heino verkalleen, uskaltamatta kuitenkaan kertoa, että +mieli hänellä kyllä tekee, mutta isä ei laske. + +-- Se on oikein, ei vihasta siunausta kasva. Niin, mene, herätä +saattoväki aamumessuun! + +Pian olikin leiri jalkeilla ja tuokion kuluttua taas painumassa +havumetsän halki ja rimpisoita kierrellen yhä etemmäs itään. + +Kun piispan saattue illan suussa läheni Savilahden kyliä ja metsästä +rupesi puitten lomitse vilkkumaan sinistä vettä ja harmaita +halmeaukeita, silloin kävivät taipaleensa iloisessa tarinassa kulkeneet +hämäläiset saattomiehet vakaviksi ja harvasanaisiksi, ja ääneti nyt +vesakon läpi vaellettiin aukeneville maille. Olipa jännittävä tuo +hetki, kun nyt saavuttiin vanhojen vainolaisten asuinmaille ja siellä +oli yhdyttävä noihin samoihin miehiin, joiden kanssa vain ase kädessä +ennen oli keskusteltu; ja taisipa joku vähän arkaillenkin sinne astua, +muistellen niitä iskuja, joita ennen oli antanut tai saanut. +Savolaiskylän hurtat päästivät hirmuisen äläkän, kun metsästä +loppumaton miesjoukko rupesi esiin lappamaan, ja tuossa paikassa olivat +kaikki järvenrannan eläjät, miehet, naiset ja lapset, ulkona +kylänraitilla katsomassa piispan upeaa saattuetta, -- harvoinpa näille +kaukaisille rannoille pienempikään vierasjoukko nähtäväksi kulkeutui. +Ihmeissään, suut selällään, metsäkylän asukkaat aitojen takaa tuota +saattuetta kurkistelivat, ja kun se oli ohi kulkenut, juoksivat he sen +perästä kirkkomäelle asti, jonne opas seurueen ohjasi. Se oli +vilkkaampaa väkeä kuin Hämeen kansa, sen huomasi piispakin kohta sekä +puheista että liikkeistä, mutta hän kuuli myöskin jo tällä ensi +tapaamalla, kuinka savolaisten joukosta heti ihmettelynhuudahdusten +ohessa singahteli pistopuheita hänen hämäläistä saattoväkeään vastaan. + +-- Työntyypä tänne hämäläisiä rysänvarkaitakin! + +-- Lienevätkö nyt hölmöläiset tulleet täältä asti meidän pyydyksiämme +kokemaan? + +-- Mutta täällä voivat puntaripäät pian itse loukkuun tipahtaa! + +Niin Savon miehet naapuriheimon vieraita tervehtivät. Hämäläiset olivat +näet usein hävittäneet savolaisten pyydyksiä, kun nämä olivat tuoneet +niitä niille takamaille, joita hämäläiset ominaan pitivät, ja siitä nyt +Savon miehet heti vihojaan purkivat. Mutta piispan saattomiehet eivät +mitään vastaan virkkaneet, hehän eivät nyt olleet omilla asioillaan, ja +kun Olavi Niilonpoika perille tultua saattoi heidät yöpymään kirkkoa +vastapäätä olevaan Tarvaisen taloon, joka oli suurin kylässä ja jossa +matkalaisten oli tapa vierailla, niin he pitempiin puheisiin +puuttumatta hevosensa aituukseen veivät ja tuvan lattialle levolle +laskeusivat. Mutta sen varansa vanhemmat miehet kuitenkin yölläkin +pitivät, että nukkuessaankin toisella silmällä valvoivat, sillä +savolaisten vieraanvaraisuuteen he eivät luottaneet. + +Mutta vanhaan piispaan nuo pistosanat, joilla hän kuuli savolaisten +tervehtivän hämäläisiä naapureitaan, koskivat vielä syvemmin kuin +asianomaisiin itseensä. Hän tunsi hyvin ne ulkonaiset syyt, jotka tuon +heimovihan niin katkeraksi olivat tehneet. Vielä satakunta vuotta +sitten oli tämä Savon kansa ollut Suuren Novgorodin venäläisten +pajarien veroväkeä, vasta Pähkinäsaaren rauha oli Savon maakunnan +liittänyt Rooman kirkon ja Turun piispan vaikutuksen alaiseksi, ja +siellä olivat siten sekä uudet yhteiskunta-olot että kirkolliset +käsitteet kansan mieleen vielä höllemmin juurtuneet kuin Hämeen maassa. +Ennen oli Ruotsin ja Novgorodin välisen rajan katsottu kulkeneen juuri +niitä samoja saloja myöten, joiden yli piispa nyt oli ratsastanut ja +jotka erottivat noiden toisilleen vihamielisten heimojen, karjalaisten +ja hämäläisten, asuma-alat. Mutta senjälkeen kun Savon kihlakunta oli +lopullisesti Ruotsille luovutettu, oli osa tuota karjalaista kansaa, +lohkaistuna irti heimostaan, joutunut saman herruuden alle, joka jo +paljoa ennen oli valloittanut Hämeen maan. Tästä alkaen ja sen pakosta +olivat savolaiset myöskin ruvenneet asutustaan lännemmäs siirtämään. +Kun he rajankäynnin jälkeen olivat menettäneet vanhat Pielisen puolessa +olevat takamaansa ja kalajärvensä itäiselle, s.o. Novgorodin, puolelle +rajaa, oli heidän täytynyt ruveta hakemaan uusia pyyntimaita +pohjoisesta ja lounaasta. Mutta siellä he olivat pian osuneet +hämäläisten vanhoille takamaille ja joutuneet tappeluihin niiden +omistamisesta. Tuo kehityskulku se juuri, sen sijaan että se olisi +vetänyt Saimaan savolaiset kiinteämmin läntisen vaikutuksen alaiseksi, +oli puhaltanut uuteen liekkiin vanhat heimovihat ja lietsonut mieliin +sen katkeruuden, jonka piispa nyt näki niin korkeana kuohahtavan +kummallakin puolella rajasaloa. + +Ja sitä vanha piispa suri. Kirkolla piti siinä kesytystyössä, jota nämä +olot kaipasivat, olla suuri ja ratkaiseva tehtävä. Mutta murheekseen +piispa havaitsi, että hänen papistonsa vaikutus oli täällä kovin +vähäinen. Hän antoi sen vuoksi jo heti ensimmäisenä aamuna Suur-Savoon +tultuaan siitä ankarat nuhteet Savilahden pitäjän ja Juvan kappelin +papeille, jotka häntä vastaanottamaan olivat kokoontuneet Savilahden +pappilaan. Näitä asioita hän aikoi saarnoissaan selitellä sille +savolaiselle kansallekin, jota oli sangen lukuisasti piispankäräjille +kokoontunut, kehoittaakseen sitä naapuruussovintoon, rauhaan ja +veljesrakkauteen. + +Näitä tehtäviään piispa juuri mietti kesäisenä sunnuntai-aamuna, istuen +seurueensa keskellä ennen jumalanpalveluksen alkamista Savilahden +pappilan avarassa tuvassa. Hän rupesi jo pukeutumaan piispalliseen +asuunsa ja lähetti sanan lukkarille, että kelloja saisi jo ruveta +"yhteen" soittamaan, kansaa kirkkoon kutsumaan. Silloin ryntäsi hänen +kotikappalaisensa hengästyneenä pappilan tupaan ja kertoi +hätääntyneenä, että naapuritalon, Tarvaisen, pihalle kokoontunut +kirkkorahvas oli mitä suurimmassa mielenkiihkossa ja että siellä +ilmikahakka jo oli puhjennut sen ja piispan hämäläisten saattomiesten +välillä. + +-- Muuan mies on jo lyöty veriin ja kirveitä ja seipäitä heilahtelee +siellä miesten käsissä, -- kuulkaa noita huutoja! + +Säikähtynyt pappi repäisi oven auki, ja aivan oikein, sieltä +naapuritalon pihalta kuului kumeaa melua ja kiihtyneiden miesten +nähtiin aidasta itselleen aseita taittavan. + +-- Mitä on sitten tapahtunut? kysyi piispa, kiinnittäen kiireesti +piispanviittansa hartioilleen ja koukeropäisen sauvansa tempaisten. + +-- En sitä ymmärrä, vastasi pappi. -- Pientä kahnausta oli aluksi ja +yhtäkkiä se leimahti... + +-- Tulkaa, käykäämme tuon kiihoittuneen kansan luo! + +Ja piispa lähti kiireisin askelin, mutta juhlallisen vakavana astumaan +kirkkomäellä olevasta pappilasta rinnettä alas kylätientakaiseen +taloon, jonka umpeenrakennetulta pihalta äänet kuuluivat ja josta +naisia ja lapsia ulisten juoksi pakoon. Papit ja munkit seurasivat +hänen perässään, aivan pelokkaina toisiltaan kysellen, mitä oli +tapahtunut, mitä oli vielä tapahtuva. -- + +Mitä oli sitten todella tapahtunut tuona varhaisena keväisenä +juhla-aamuna majatalossa, jossa hämäläiset saattomiehet olivat yönsä +viettäneet? + +Ei oikeastaan mitään sanottavaa, mutta kumminkin niin paljon, että +vanha piispa näki, kuinka vaikea sen veljessovun aikaansaaminen oli, +jota hän oli aikonut juurruttaa mieliin, kuinka herkkä kiihkon henki +oli liekkiin leimahtamaan nytkin, vaikka hän itse oli saapuvilla. + +Kun hämäläiset saattomiehet, yön tuvan lattialla nukuttuaan, aamulla +olivat nousseet hevosiaan juottamaan, oli jo piha ollut kirkkoväkeä +mustanaan, ja terävin, tylyin silmäyksin oli heitä aidan takaa ja kujan +suusta tähystelty. Mutta Hämeen miehet eivät olleet siitä välittäneet. +He tunsivat liian hyvin seisovansa vieraalla pohjalla, ja +savolaisten kanssa pakinoihin antautumatta olivat he aitan kupeelle +päivänpaisteeseen istahtaneet, lujasti yhdessä ryhmässä pysyen. + +Siihen olivat taas savolaiset heidän ympärilleen kertyneet, ja hetkinen +oli siinä kylmiä katseita vaihdettu, sanoja ei monta. + +Mutta jo astui eräs savolaisten nuoria miehiä, -- lyhyenläntä jurrikka, +pää kuin vaanivalla pyyntimiehellä hartioiden välissä, -- ihan siihen +aitan kynnykselle, missä Karmalan Lauri istui Suopellon isännän +vieressä, tähysti Lauria tarkoin, ikäänkuin jotakin erityisesti +tutkiakseen, ja jäi siihen verestävillä silmillään Laurin rintapuolta +tutkimaan. + +Hän tarkasti sitä vaskisolkea, jolla Laurin hurstimekon rinnus oli +kaulantiestä kiinnitetty ja joka muodosti paksusuomuksisen käärmeen +kuvan. Vihdoin jo kysäisikin: + +-- Mistä sinulla tuo solki on? + +Tuo nenäkäs lähenteleminen kävi jo Laurin sapelle ja hän vastasi vähän +tiukasti: + +-- Sitäkö himoitsisit, -- omanipahan se on! + +Solkia oli joka miehen mekossa, mutta Laurin solkeen näkyivät nyt +muutkin savolaiset ylen terävästi huomionsa iskeneen; heitä kertyi pian +suuri joukko siihen Laurin rinnusta tarkastamaan. Ja uteliain, jonka +hämäläiset pian tunsivat Tarvaisen pojaksi, jatkoi ikäänkuin itse +ärtyen ja ärsyttäen: + +-- Omahan se on ryöstettykin tavara, -- tuttu on tuo vaski tässä +talossa! + +Ja toiset säestivät: + +-- Vai sillä soljella tulit Savoon rehentelemään! + +Nyt vasta välähti eräs muisto Laurin mieleen. Hän oli soljen saanut +lahjana ukoltaan, joka sen muutamia vuosia sitten oli kalajärviltä +palatessaan tuomiseksi tuonut. Sinä kesänä siellä juuri olivat olleet +savolaisten kanssa viimeiset suuret tappelut, mutta ukko ei ollut +hänelle tarkemmin kertonut, mistä hän soljen oli saanut, oli vain +käskenyt Laurin sitä tarkoin säilyttää. Varmaankin solki oli sodasta +saatu, varmaankin nyt savolaiset sen tunsivat jonkun kaatuneen +heimolaisensa omaksi, koska ryöstökalusta puhuivat. Mutta samalla kuin +se juttu Laurille selvisi, ymmärsi hän myöskin noiden verestäväin +silmäin kiukun. Toiset Hämeen miehet eivät koko juttua käsittäneet +muuksi kuin riidan haastoksi, ja suutahtaen vastasi jo Suopellon +rauhaisa Sipikin kipakasti Tarvaisen pojalle: + +-- Eriä loitommalle, se solki pysyy siinä missä on. + +Mutta kuumaveristä Savon miestä se vastaus yhä ärsytti, hän hierausi +uhmaillen yhä lähemmäs Lauria ja kiljahti: + +-- Mutta entäpä jos ei pysykään, jos talo periikin tavaransa. + +Ja hän rupesi Laurin mekonrinnustaa tapailemaan. Mutta kiukustuneena +karahti silloin nuori hämäläinen pystyyn, viskasi ärhentäjän luotaan, +niin että tämä heilahti loitommalle, ja huusi: + +-- Varo hyppysiäsi, kuritta ei kukaan Karmalan miesten rinnuksia +kopeloi! + +Se oli kahakan alku. Pystyyn olivat ponnahtaneet sekä Hämeen miehet +että savolaiset ja uhkaavina he siinä vastakkain seisoivat. Samalla +käveli talosta siihen eräs vanhempi savolainen, laiha ja luiseva, +päässään valkoinen kuikannahkalakki ja silmissä sama verestävä kiilto +kuin äskeisellä ärhentäjällä. Nuoremmat Savon miehet vähän +syrjäytyivät, laskeakseen hänet aitan luo, -- siitä ja miehen ryhdistä +saattoi heti nähdä, että siinä on savolaisten johtomies, Tarvaisen +isäntä, jonka vanhimmat hämäläiset kylläkin kalajärviltä tunsivat. Tämä +nyt keskusteluun puuttui ja virkahti: + +-- Vai Karmalan miehet täällä huutelevat Tarvaisen pihalla, vai tänne +lähetti Erä-ukko piimäsuunsa meille pajattamaan Hilppa-vainajan +vaskissa, sama ukko, joka Hilpan salolle tappoi. + +Tämä viittaus hämäläisten vihattuun eräjohtajaan leiskautti uuteen +tuleen savolaisten jo kuumenneet veret, ja uhittelevana läheten +virkahti savolaisista yksi: + +-- Niitä penikoita on vähän nokitettava! + +Hämäläiset olivat käyneet vakaviksi, he näkivät toden olevan +kysymyksessä. Kehään he asettuivat Laurin ympärille, jonka kimppuun +savolaiset erityisesti pyrkivät. Eikä Heino-poika enää voinut hillitä +kiukkuaan, hän huudahti: + +-- Tulkaa, ne penikat osaavat purra niinkuin ukkokin, jonka hampaat +tunnutte tuntevan! + +-- Purepas, maitohammas, karjaisi siihen tuo lähinnä seisova riidan +aloittaja ja iski samassa nyrkillään Heinoa vasten suuta, niin että +veri turskahti ikenistä ja poika tantereeseen kepertyi. + +-- Pure nyt, hampaaton nulikka! ilkkui iskijä. -- Ja tulkaapa vielä +kerran kalajärville, niin saman kyydin saatte kaikki! + +Toisetkin savolaiset kävivät kiihoittuneina vieraisiinsa käsiksi. Mutta +jo olivat nämäkin aseen käteensä löytäneet ja Suopellon Sipi astui +esiin halkoa heilutellen ja virkkoi: + +-- Näinkö Savossa on tapana kohdella vieraita, jotka aseitta kylään +tulevat. Hyvä, nyt tulkaa, mutta kaatua tässä pitää useampia Savon +miehiä siihen, mihin meitä yksi! + +Savolaiset taittoivat aidasta aseita ja toiset hakivat pirtistä +kirveitään, -- kaikki huusivat ja melusivat. + +Tällä kohdalla se oli piispan kotikappalainen ohi kulkiessaan kahakan +nähnyt ja kiiruhtanut siitä pappilaan sanaa viemään. Mutta sillä välin +kiihtyi jo tora ilmi tappeluksi, seipäät sinkoilivat molemmin puolin, +verta vuotavana juoksi viereiseen Kylliäisen taloon eräs savolainen, +joka halosta oli iskun niskaansa saanut, yleinen meteli ja juoksu +vallitsi taloissa ja kylätiellä. + +Silloin astui kookas piispa pirtin kupeitse pihalle, astui täydessä +messuasussaan pappiensa seuraamana aittaa kohden ja hänen voimakas +ääneni jyrähti yli metelin: + +-- Asettukaa miehet! Pyhän Jumalanäidin nimessä, rauha! + +Kuin jähmettyneinä jäivät tappelijat pitkin pihaa sen äänen pakosta +paikoilleen seisomaan, ken halko ojossa, ken seivästä taittaen, jäivät +kuin lamautuneina katsomaan tuota tappelun keskelle astunutta loistavaa +ilmiötä. Ja heidän kuohahtaneet verensä jäähtyivät samassa, kun +piispavanhus silmät säkenöivinä jatkoi: + +-- Aseet alas, seipäät pois! Lakit päästänne miehet, polvillenne pyhän +ristin eteen! + +Hän kohotti rinnallaan riippuvan kultaristin. Ja nuo juurikään niin +tulistuneet, niin rutirohkeat miehet tottelivat kuin lapset +vastaansanomatta hänen käskyjään ja kuuntelivat päät kumarassa, kun +piispa surua ja suuttumusta värähtelevällä äänellä heitä nuhdellen +puhui: + +-- Oletteko kristittyjä te, jotka Herran päivänä pyhän temppelin +juurella käytte tappelemaan toistenne verta vuodattamaan! Veljinä +teidän pitäisi täällä kristillisessä seurakunnassa elää, sovinnossa +toisianne auttaa ja Jumalan valtakuntaa edistää. Mutta te elätte kuin +pimeät pakanat, joilta kirkko armonsa kieltää, te olette kirouksen ja +kuoleman ansainneet. Nöyrtykää ja rukoilkaa, onnettomat, että pyhä +Neitsyt pehmittäisi sydämenne suuren paatumuksen, niin että vielä +olisitte kelvolliset hänen huoneeseensa astumaan ja armoa pyytämään! + +Välittömästi ja syvästi vaikutti piispan juhlallinen ryhti ja ankara +ääni vielä enemmän kuin hänen sanansa äsken kiihtyneisiin mieliin; +kaikki tunsivat yhtäkkiä olevansa ikäänkuin hänen henkisen valtansa +alla, ja heidän oli siihen alistuttava. Hiljaa ja ääneti käveli jo +tuokion kuluttua tuo juurikään niin meluisa joukko, miehet, naiset ja +lapset, ylös mäelle kirkkoon päin, piispaa nöyrästi seuraten. +Hämäläisetkin astuivat sinne toisten jäljestä kiinteässä ryhmässä, +sillä siellä hekin tunsivat parhaassa turvassa olevansa. Ja pian +kajahtivat kirkosta hartaan messuvirren sävelet yli hiljaiseksi käyneen +kylän aina metsään ja järvelle saakka. + +Mutta jo piispan puheen aikana oli Lauri nostanut nurmelta nuoren +orpanansa, jonka verinen pää hervottomana retkotti, ja kantanut hänet +rantaan, jossa hän Heinoa valellen virotti ja pesi hänen paksuiksi +turvonneita huuliaan. Pian siellä poika virkosikin, ja syljeskeli vain +ja sadatteli, kun olivat häneltä kurkkuun asti etuhampaan iskeneet. + +Mutta hetken kuluttua astui orpanusten luo siihen venhevalkamalle +ääneti ja varpaillaan nuori tyttö, joka toi saunasta liinasen, millä +Heinon kasvoja kuivata. Se oli solakka ja hento tyttö, lapselta hän +vielä etäämpää katsoen näytti, mutta kun hän siitä oikaisihe ja +silmille valahtaneen keltaisen tukkansa päälaelle sitoi, niin jo näki, +että siinä oli tyttö naisen ikään ehtimässä. Pehmeät olivat hänen +hienosti ahavoituneet poskensa, ja säälivä veitikkamaisuus näytti +väikkyvän tytön silmässä, kun hän vieraan virkoamista katseli. Hän oli +hänkin ikäänkuin säikähdyksistään tointunut ja iloitsi siitä itse. + +Sanaakaan siinä ei puhuttu. Vasta kun tyttö, liinansa kivelle +jätettyään, lähti astumaan poispäin rannasta, virkahti hänelle Lauri, +jonka mieli jo äskeisestä kahakasta oli aika lailla rauhoittunut: + +-- Oletko tämän talon väkeä, tyttö? + +-- Olenpa kyllä, miksi niin? + +-- Et kohtele meitä samalla tavalla kuin muu kotiväkesi, -- kuin +veljesi äsken. + +Tyttö katsahti vierasta vähän arasti, ikäänkuin epäillen, sopisiko tuon +vainoheimoisen kanssa tarinoihin ryhtyä, vai pitäisikö siitä enempää +puhumatta palata. Mutta eipä näyttänyt olevan pelkoon aihetta, tyttö +pysähtyi ja vastasi: + +-- Oma syysi se oli, miksi panit uhmalla rintaasi Hilppa-vainajan +soljen, kun meidän taloon tulit. Ärsytit sillä Ohto-veljeni, joka +muutenkin on kärkäs tappeluun. + +Kummastellen katseli Lauri tuota outoa impeä, joka häntä siinä +hiljakseen nuhteli. Ja ikäänkuin itseään puolustaakseen hän vastasi: + +-- En tiennyt solkeni olevan tästä talosta peräisin, olen sen saanut +lahjaksi. + +-- Mutta täällä tuo käärmevaski heti tunnettiin, minäkin säpsähdin +aamulla, kun sen rinnassasi näin, -- anna minulle se solki! + +Lauri katsahti uudelleen tyttöä, nyt tarkemmin ja kauemmin. Ja hän +jäikin siihen äänettömäksi katsomaan. Olipa niin herttainen ja valoisa +tuo immyt siinä hänen edessään, leppoisa oli äänensointu ja nuo +kirkkaat silmät, iloa niissä oli, mutta ne tuntuivat sen lisäksi +puhuvan jotakin muutakin, vaikkei hän älynnyt, mitä ne puhuivat. + +-- No, annatko? -- Tyttö näytti melkein loukkautuvan tuosta Laurin +viivyttelystä, näytti ihmettelevän, että mies todellakin epäröi hänelle +soikea antaessaan. + +Nyt Laurikin jo naurahti ystävällisesti: + +-- Veljesi olisi solkeni väkisin vienyt, mutta väkisin sitä ei tuosta +ota kukaan, jos minussa henki lie. Mutta sinä, tyttö, sinä sitä pyydät +-- ota! + +Ja hän rupesi solkea kauluksestaan irroittamaan. Mutta hän ei sitä +vielä irroittanutkaan, vaan virkkoi: + +-- Entä sinä, mitä annat minulle sijaan, jos sinulle solkeni jätän? +Miksipä sen palkkiotta sinulle antaisin! + +Punaiseksi karahti nyt tyttö. Hän mietti taas pakoon juosta -- eipä +tiedä, vaikka tuo mies hänet syliinsä koppaisi! Mutta hän ei kuitenkaan +juossut pakoon, paikoiltaan vain vastasi: + +-- Saat toisen soljen sijaan... + +Ja tyttö pistihe saunaan ja tuli sieltä tuokion kuluttua pieni +valkoinen solki kädessään. + +-- Vaihdatko? + +-- Näytäs, virkkoi Lauri viivytellen. -- Minun solkeni on sodasta +tuotu... + +-- Mutta tämä on hopeainen, eikä siitä tappelua synny. + +-- Vaikka se on saatukin savottarelta! Oli menneeksi, kädestä käteen, +noin! + +Se oli silmänräpäyksen kädenvaihto, mutta Laurista tuntui, kuin se +pikainen hipaus olisi sytyttänyt tuleen hänen verensä, niinkuin taulaan +hipasemalla tuluksesta kipuna lentää. Hänen olisi tehnyt mieli tarttua +tuohon pehmeään kämmeneen ... mutta seuraavassa tuokiossapa juoksi jo +tyttö ahdetta ylös taloa kohti. Siellä törmällä hän pysähtyi kumminkin +vielä hetkeksi ja virkkoi ilkkua äänessään: + +-- Nyt luullaan Karmalan poikaa pelkuriksi, kun hän uhattuna heitti +pois voittosolkensa. + +Hetkeksi Lauri säpsähti, hänen mieleensä vilahti ajatus, että oliko +tuolla velholla todellakin petos mielessä... Ei, hän naurahti jo +samassa omalle epäilykselleen, katsellessaan törmällä seisovaa tyttöä. +Velho hän on, onpa totta tosiaankin, mutta hänellä on toinen mahti, ei +viekkauden. Ja hän vastasi: + +-- Onpa minulla toinen voittosolki sijassa, näytänpä sen soimaajille. +Ja jos sittenkin viekastat, tulen hakemaan omani pois. + +Silloin törmällä seisova impi ojentautui suoraksi, miltei ylpeäksi, ja +uhmaa oli hänen äänessään, kun hän huudahti: + +-- Tule, mutta väkisin ei Hilpan solki enää täältäkään lähde. + +-- Entä pyytämällä, lähteekö? + +-- Koeta! + +Sulaksi oli taas heltynyt tytön ääni, kun hän sen viimeisen sanansa +virkkoi, mutta samassa hän juoksikin jo törmältä pois ja hävisi +asumusten taa. Nuorukainen seisoi yhä rannalla, pieni hopeasolki +kouransilmässään ja katseli ylös ahteelle, jonne tuo kirkas ilmestys +oli kadonnut. Se oli poissa, mutta hänen oli vaikeata siirtää silmiään +siltä paikalta, josta äsken oli kajahtanut tuo heleä ääni: "Koeta!" + +Tuokion vain oli se kohtaus kestänyt, vaikka se jätti pitkät muistot +nuoren hämäläisen mieleen. Sillävälin oli Heino, vesikivellä yhä +istuen, hautonut turvonneita poskiaan ja kuivaillut ikenistään tippuvia +veriä. Vähitellen tukki kylmä vesi verenvuodon, ja hän oli jo kohta +ihmisen näköinen, kun kääntyi Laurin puoleen ja kysyi: + +-- Joko se tyttö meni? Ja mitä se nauroi? + +-- Niin kuka? + +-- Tuo tyttö, joka liinan toi, -- tuohon kivelle sen heitän. Kuulinhan +minä, kun se nauroi. + +-- Nauroiko, -- lienee sinun leuoillesi nauranut. Tule, mennään jo +taloon. Vieläkö ikeniä kirvelee? + +-- Vielä ikeniä ja sisuakin. Eiköhän me sitä iskijää vähän tärähdytetä, +ennenkuin täältä lähdetään. + +-- Kovasti kielsi piispa tappelemasta, eikä sinussa tärähdyttäjää +olekaan; anna siis kirvellä vain ja kärsi. + +He olivat jo saapuneet Tarvaisen pihalle, missä tuo äänekäs rähäkkä +äsken oli soinut. Nyt oli piha äänetön ja tyhjä. Mutta Laurin katseet +harhailivat joka soppeen, hän näytti etsivän jotakin, jonka hän olisi +vielä kerran tahtonut nähdä, ennenkuin hämäläiset saattomiehet lähtivät +Savilahdesta palaamaan salolle. Mutta ei kuulunut ketään, ei pihalla, +ei kujalla, ei ovien takana. + +-- Ketä sinä haet? kysyi Heino kummissaan. + +-- Haenko -- en ketään. Kirkkoon näkyy kaikki väki menneen, mennään +mekin. + +Nuorukaisten kirkkorinnettä noustessaan kajahti heitä vastaan vanhan +piispan voimakas ääni, kun tämä siellä hirsiseinäin sisäpuolella +kehotteli eksynyttä kansaa rauhaan ja veljesrakkauteen. Ja siellä +kirkon lattialla makasi äskeinen riitarahvas polvillaan nuhtelevan +ristirinnan edessä, hartaana ja nöyrtyneenä. Mutta aseensa se oli +heittänyt kirkon edustaiseen asehuoneeseen, niinkuin kirkollinen +järjestys sääsi ja vakaa tapa vaati. + +Kirkosta palatessaan tunsi piispa, että tuo kansa, joka nyt +kirkkomäeltä hajaantui kyläteilleen ja venheilleen, oli tällä hetkellä +hänelle ja hänen rauhanopilleen altis ja sula. Mutta murheellisena hän +kuitenkin iltapäivällä istuskeli pappilan kuistilla ja katseli kauas +Saimaan selälle, jota myöten nyt savolaisten kirkkovenheitä palaili +piispankäräjiltä. Hänen mielensä oli matala, toivoton tunne sitä +kalvoi. Niin, ehkä tällä hetkellä on mieli sovinnollinen ja nöyrä +noilla, jotka nyt kirkolta soutavat verekset manaukset muistissaan, -- +sitä mietti piispavanhus. Mutta ehkä jo huomenna, kun manaaja samoja +Saimaan vesiä kulkee Viipuriin päin ja saadut nuhteet kalpenevat +mielestä, ehkä jo silloin pieni sanakiista nostaa uuteen kuohuun +hillittömät veret ja sytyttää tappelun tuiman ja tulisen luonnon, +niinkuin aamulla Tarvaisen pihassa. Ajatukset palaavat vanhoille +pakanallisille raiteilleen, kun vanhat käsitteet edelleen sydämissä +asuvat... + +Mitä auttaa yksi kirkonmessu, jos se hetkeksi saisikin sydämet +sulamaan, -- niin kyseli piispa itseltään. Äsken juuri, hautausmaata +siunaamasta palatessaan, oli hän omin silmin nähnyt näyn, joka hänet +vielä murheellisemmaksi painoi kuin aamuinen kahakka. Muutaman saunan +ohi kävellessään hän kuuli sieltä kovaäänistä posmitusta; hän avasi +oven ja näki siellä taikurin loitsuluvuilla ja veren sanoilla koettavan +tyrehdyttää verenjuoksua sen miehen niskasta, joka Tarvaisen +pihatappelussa oli siihen haavan saanut. Väki seisoi pakanallisessa +hartaudessa taikurin ympärillä, -- sama väki, joka äsken kirkossa niin +nöyränä oli polvistunut ristin edessä ja kuunnellut, kuinka sitä +varotettiin noitatemppuihin turvautumasta. Mitä auttoi, että hän ajoi +poppamiehen ulos ja nuhteillaan taikuutta kuritti? Huomenna se väki on +taas loitsujensa uskossa, niin, ehkä jo tänään... Se on toivotonta... + +Mutta se ei saa sittenkään olla toivotonta, päätteli vanha piispa, +nousten kuistille kävelemään. Täytyy tehdä tarkempaa työtä, täytyy +kyntää syvemmälle. Harvalukuinen papisto siihen ei täällä erämaan +laidassa riitä eikä kykene, ennen kaikkea ei kykene! Mutta se ei saa +sittenkään olla toivotonta! + +Ja Maunu-piispa kutsutti silloin puheilleen yhden niitä +saarnaajaveljesten munkkeja, jotka hän Turun dominikaaniluostarista oli +mukaansa ottanut, isä Klemetin, -- hänet hän tiesi sekä kansan elämään +ja tapoihin perehtyneeksi että hurskaaksi, pitkämieliseksi, työssään +sitkeäksi kirkon mieheksi. Tämän munkin hän tuskaisissa mietteissään +oli valinnut siihen kyntötyöhön, jonka hän nyt niin välttämättömäksi +havaitsi. + +Pitkä, harraskatseinen, avokasvoinen munkki astui kunnioittavasti +kumartaen piispan eteen, joka virkkoi hänelle juhlallisesti: + +-- Tahdotko olla todellinen domini canis, veli Klemetti, tahdotko +antautua tehtävään, jossa työsi ehkä näkymättömänä kuluu, tuottamatta +sinulle ulkonaista kunniaa, kenties tuottamatta sinulle työtulostenkaan +tyydytystä? + +-- Mitä käskette, piispa? + +-- Jää tänne Savon kansan keskuuteen, kulje sen kylissä salolta +salolle, opeta kansaa sen omissa tuvissa, sen arkielämän ja raadannan +ohessa, opeta sitä sanoillasi ja elämälläsi ymmärtämään ristinopin +käsitteitä ja tarkoituksia, vihamaan pahaa ja rakastamaan hyvää ja +karttamaan sotaa ja verenvuodatusta. Se on vuosien tehtävä, -- tahdotko +jäädä kiertäväksi munkiksi Savoon? + +-- Olen koettava, mitä voin, teidän pyhyytenne. Lähden jo tänään, vielä +on kirkkovenheitä rannassa. + +Piispa tiesi, että isä Klemetti oli antautuva ehyeltään siihen +tehtävään, jonka kerran omakseen otti. Mutta hänen katseensa ei +sittenkään vielä kirkastunut. Työtä on niin paljon, liian paljon, ja +yhden miehen voima on vähäinen...! + +Kauan hän istui näissä mietteissään kesäisellä kuistilla. Iltaan jo +aurinko laski. Silloin kuuli hän sivulta kavioiden kapsetta ja hetken +kuluttua ajoi ratsujoukko pappilan ohi läntistä metsää kohden. Siinä +hänen hämäläiset saattomiehensä nyt lähtivät paluumatkalle salon halki +kaukaisia kotejaan kohden. + +Piispa viittasi ratsastajat pysähtymään ja kysyi: + +-- Lähdettekö nyt yötä vasten taipaleelle? + +-- Nyt lähdemme, vastasi Suopelto. -- Hevoset ovat jo levänneet. + +-- Miksette viivy aamuun asti, miksi yöksi ajatte erämaahan? + +Karkea talonpoika pyöritti hetkisen kielellään vastausta siihen +kysymykseen ja virkkoi sitten: + +-- Niin, katsokaas, piispa, meistä on turvallisempaa maata yömme +salolla kuin täällä. Meitä ei ole täällä kovin hellästi hyvästelty, +jospa ei tervehdittykään. + +Ja piispan täytyi myöntää, että hämäläisillä oli arkailuunsa aihetta, +aihetta olla luottamatta siihen mielenmuutokseenkaan, jonka +savolaisissa oli päivän nuhdesaarna vaikuttanut. Syvällä, syvällä ovat +vihan juuret, syvältä ne olisi kitkettävä! Huoahtaen hän vastasi: + +-- Ehkäpä olette oikeassa, leppymättömiksi jäävät siis välinne! -- +Mutta huomatessaan Heinon siinä ajettunein leuoin ratsastavan sälkönsä +selässä, virkahti piispa vähän säälien nuorukaiselle, joka hänen +saattajanaan oli runnelluksi tullut: + +-- Vai sinua ne löivät, poika, vaikka et kostaa aikonutkaan. No, etpä +olekaan oikein tappelijan näköinen, jos et korven raatajankaan. Mikä +olikaan nimesi? + +-- Heino. + +-- Heino, -- ei sellaista nimeä ole pyhässä kalenterissa. Henrikki sinä +olet, Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta. Sepä kelpaisi vaikka papin +nimeksi, eikö niin? + +Kummissaan katseli nuorukainen piispaa, joka noin näytti ikäänkuin +arvaavan hänen mielensä salaisimmat, utuiset toiveet. Mutta piispa +huomasi hänen säteilevistä silmistään arvanneensa oikein ja jatkoi: + +-- Jos Turkuun joskus tulet, poika, niin saat kysyä Maunu-piispaa, +kyllä sinut silloin muistan, Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta. + +Sitä puhetta eivät hämäläiset ratsumiehet ymmärtäneet ja piispakin +hymähti mieleensä juolahtaneelle mietelmälle. Ja vakavana hän taas +heille jäähyväisiksi lausui: + +-- Menkää rauhassa, Hämeen miehet, Pyhä Neitsyt turvananne! + +Saattomiehet ajoivat edelleen läntistä saloa kohden. Hetken kuluttua +kuuli piispa tantereen töminästä, että he kylän laitaan ehdittyään +ratsastivat täyttä neliä. Ja hän ymmärsi heidän pyrkivän niin pian kuin +mahdollista tarpeellisen matkan päähän tästä asutuspaikasta, jonka +äärillä he eivät tunteneet matkaansa turvalliseksi. Niin, syvällä, +syvällä asuu heimoviha! -- + +Vasta pitkän matkaa saloa ratsastettuaan asettuivat hämäläiset +saattomiehet illan hämärässä käyden peräkkäin ajamaan metsän kapeita +karjapolkuja pitkin. + +Viimeisenä joukossa ratsasti tällä kertaa Karmalan miehevä Lauri. +Matalat olivat toisten ratsastajain mielet ja ilottomat heidän +mietteensä, -- hänen mielessään sitävastoin vain risteilivät tällä +erämaantaipaleella valoisat kuvat, jotka karkoittivat kaikki kaunan ja +tappelun muistot. Ja niistä liehuvista mietteistä muodostui pian yksi +ainoa kirkas kuva, joka painui sitä selväpiirteisemmäksi hänen +mieleensä, kuta kauemmin hän sitä muistoissaan hiveli. Se oli kuva +keltatukkaisen immen, joka seisoi törmällä ja helakasti nauroi. +Ratsastaessaan siinä varjoisia metsäpolkuja pitkin pujotti hän nyt +mekkonsa rinnukseen sen pienen hopeasoljen, jota hän siihen asti oli +kouransa silmässä pitänyt, eikä hän luullut kenenkään sitä huomaavan. +Mutta hänen edellään ratsastava toveri älysikin hänen mekostaan +hopeasoljen ja kysäisi: + +-- Vaihdoitko savolaisilta itsellesi uuden soljen? + +-- Vaihdoin. + +-- Katsoppas vain, taitaa olla hopeainen. Annoitko mitä väliä? + +-- En, kädestä käteen vain, vastasi Lauri verkalleen. + +Mutta itsekseen hänen teki mielensä lisätä: Eipä tiedä, ehkä annoin, +ehkä otinkin jotakin väliä. + + + + +IV. KALAJÄRVILLE. + + +Korkeiden kuusten latvat huojahtivat väliin hiljaa hentoisen tuulen +hengessä, mutta asettuivat taas liikkumattomiksi, ikäänkuin +kuunnellakseen sitä askelten raskasta töminää, joka niiden juurelta +soi. Joskus tuntui se tuulenhenkäys aavimmilla ahoilla maanpintaan +asti, vilvoittaen hetkisen niiden kulkijain kuumaa ihoa, jotka siellä +kuusten lomitse nopeasti astuivat. Mutta laaksoissa ei latvakaan +heilahtanut eikä lepattanut haavankaan lehti. + +Matkue kierteli kuin jättiläiskäärme kivikkojen ja murrosten välitse +näihin esteisiin hetkeksikään pysähtymättä. Jonon päässä kulkevan +johtajan tarkka silmä haki näet jo kaukaa oppaikseen tunnetut +merkkipetäjät tai kallionsärmät, milloin ei kuusenkyljissä näkynyt +vanhoja rasteja taikka tuntunut portaitten pohjaa suossa, ja hän +viuhtoi vinhaa vauhtia taas niiden merkkipuiden ohitse. Eikä siinä +auttanut jonon viimeistenkään jäljemmäs jättäytyä, vaikka olisi väsynyt +jalka taikka raskaalta tuntunut taakka hartioilla; ei varsinkaan tällä +louhisella Matokankaalla, jossa kerrottiin kolmen tangon pituisen +erämaan käärmeen nielaisevan kitaansa yksinäisen erämiehen kuin itikan, +vieläpä suksineen, sompineenkin. Eteenpäin piti vain painaa, kunnes +ehdittiin sammaleiselle Jumalanmäelle, jolla vanhalla lepopaikalla oli +lepytetty erämaan haltia. + +Etumaiset saapuivat jo tälle ylängölle, jonon johtaja hellitti +könttinsä viilekkeet ja pudotti raskaan taakkansa sammaleiselle +kalliolle; toiset, sitä mukaa kuin perille joutuivat, tekivät samoin. +He olivat enimmäkseen nuoria miehiä, joku vanhempi jässäkkä joukossa. +Avopäin he astuivat, hurstisen mekon rinnus auki, mutta konttiinsa +sidottuina oli useammilla miehillä silti turkitkin, sillä he tiesivät, +että helle on poissa, kun he syksyllä palaavat; ja nahkaiset olivat +heillä kapeat kaatiotkin, jotka ruojukenkäin pulteilla olivat tiukasti +pohkeille sidotut. Miesten perästä tulivat sieltä naiset, toiset +reippaasti jutellen, toiset jo huohottaen konttiensa alla. + +Tämä hämäläisten erämatkue oli nyt kulussa kalajärville suuremmalla +joukolla kuin moniin vuosiin. Se oli jo näinikään saloa astunut +muutaman päivätaipaleen ja läheni nyt vanhojen takamaittensa +ensimmäisiä eräjärviä. Kiire oli perille päästä, retki oli +piispanmatkan vuoksi hiukan myöhästynyt, paras kala-aika oli käsissä. + +Tulen iski joukon johtaja kuiviin risuihin -- siksi riippui miehen +vyöllä aina visapääpuukon vieressä nahkainen tuhnio -- ja naiset +kävivät viipymättä päivällistä valmistamaan. Pitkä rupeama oli astuttu, +nälkä kurni suolia, ja vasta ensi nälän lähdettyä pääsi tarina irti +tuossa monipäisessä joukossa. + +-- Tältä aholtahan ei ole enää kuin päivän taival Venheheittoon, niin +virkahti naisten puolelta Leena-emäntä, joka ennenkin oli nämä +taipaleet kulkenut. + +-- Kun hyvin astutaan, ollaan huomenna näihin aikoihin hämäläisten +vanhoilla venhevalkamilla, vastasi hänen miehensä, Suopellon Sipi. + +Suopellosta olivat näet molemmat vanhukset kalajärville lähteneet. +Luonto heitä sinne veti, ja talon nuorempi väki taas ei sinne tahtonut. +Näillä vanhuksilla oli kolme tytärtä, jotka kaikki olivat kotivävyn +taloon ottaneet, ja siellä ne nyt kaikki myyrästivät ja riitelivät +yhden pirtin ahtailla tiloilla, joten vanhuksista oli hauskempi ainakin +kesät erissä viipyä. + +-- Ja siellä päästään pian verkkoja kastelemaan ja rantakalaa syömään, +iloitsi Leena-muori edelleen. + +Mutta silloin miehet iskivät toisilleen silmää ja hymähtivät salavihkaa +palaa purressaan. He tiesivät näet asian paremmin, tiesivät, ettei tänä +kesänä jäädäkään näille lähimmille haukivesille, vaan painetaan monen +selän yli kaukaisemmille takamaille, sinne Nilakan rannoille asti, +missä ei taas muutamiin vuosiin olekaan kuljettu. Ja Pilvenperän vanha, +vanttera isäntä vastasi leveästi ilkkuen: + +-- Vai aikoisi se Leena jo huomenna päästä nuottaa järveen lappamaan! + +-- Niin, no mitä vitkasteltaisiin? + +Taas miehet toisiinsa katsoivat. Oli kai nyt jo parasta ilmaista koko +eräjoukolle se kotona keväällä tehty, mutta miesten kesken salassa +pidetty päätös, jolla oli omat tarkoituksensa, -- niin arveli Karmalan +kookas Erä-ukko, jonon johtomies, joka siinä padan ääressä ääneti +linnunluuta nakersi. Ja hän virkahti nyt rauhallisesti: + +-- Ei, akat, ei tänä kesänä Venheheitossa verkkoja kastella, sieltä on +meillä vielä pitkä soutu edessä. + +Äänettömästi se tieto erämatkueessa vastaanotettiin. Taisipa siitä +useimmilla jo ollakin aavistus, mutta nuorten miesten mielissä se +ilmoitus sittenkin riemua herätti. He nyt vain ikäänkuin odottivat +lähempiä tietoja niistä aikeista, joiden pääsisällön ukko näin oli +ilmaissut. Mutta levotonna kysyi Leena: + +-- Ettäkö siis todella Kylmäjärville asti soudetaan. Lienevätköhän +siellä apajat sen antavampia? + +Ukko rykäisi. Hän oli jo mielessään selvillä siitäkin, ettei tällä +kertaa jäädä edes niille Kylmävesillekään, joista Leena puhui. Mutta +tuo epäilys kaukaisemman retken tarpeellisuudesta oli ensiksi mielistä +kitkettävä. Siksi hän rykäisi ja vastasi: + +-- Ovat ne antavampiakin, mutta tässäpä ei olekaan nyt vain siitä +kysymys. Tässä on nyt katsottava, kenen takamaita ovat rannat siellä +pohjoisemmilla haukivesillä. + +Jo kuului huokaus naisten joukosta ja sitten hiljaista supatusta. Ja +vieläkin Leena-muori siellä äänessä pysyi: + +-- Ei siellä onni ainakaan ennen ole ollut suotuisampi kuin näillä +lähemmillä vesillä, ei kalaonni eikä -- muukaan onni. + +Kaikki älysivät, mihin muori puheellaan tähtäsi, mutta Erä-ukolle tuo +akkaväen kapinahenki jo pisti vihaksi. Kimmahtaen hän vastasi: + +-- Kyllä täällä kalaonnesta vastataan ja juuri nyt on meidän huolta +pidettävä siitä, että voimme vielä muustakin vastata. -- Hän viskasi +jyrsimänsä metsonreiden koirille kauas näreikköön ja jatkoi: -- +Helpointahan kai olisi kotilahdesta nuottaa vetää, eikähän naiset +riistasta välitä, kun se on haettava, vasta silloin, kun sitä ei enää +aitassa ole. Mutta jos ei sinne etäisemmille kalajärville vieläkään +kyetä, niin sitten sinne ei ole enää vastakaan asiata, jos mielikin +tekisi. Silloin ne vanhat erämaat väleen jo ovat lopullisesti muitten +hallussa, meidän ei ole silloin tarvis lähteä enää hakemaan haukia eikä +majavia sieltä -- eikä pian lähempääkään! + +Ukon puhetta kuunteli innostuneena koko miehinen joukko, joka sen +ymmärsi ja hyväksyi. Alistuvaisina naisetkin nyt ääneti aterioivat. Ja +tuokion kuluttua nousi ruokapaikalta vakavana Suopellon Sipi, joka +väittelyn ajan oli ääneti istunut. Hänet tiesivät kaikki rauhalliseksi, +kaikkea liikaa riehahtamista välttäväksi mieheksi, mutta hänkin selitti +nyt päättäväisenä: + +-- Niin, suvulle ovat näet etäisemmätkin takamaat säilytettävät, +vaikkapa vielä meidän polvellemme riistaa lähempätä riittäisikin. +Takamaat ovat heimon omat, meidän on ajateltava myöskin lapsiamme ja +suojeltava heidänkin oikeuttaan. + +Ukkokin nousi nyt aterialta, tarttui tanakkaan keihässauvaansa, jonka +varrelle oli kuvattuna suden pyynti ja karhun kaato, jymäytti sillä +kivipohjaista tannerta ja virkkoi kuin vapautunein iloisin mielin: + +-- Niin, Sipi, juuri siksi me soudetaankin nyt niin kauas, että +Maanselkä vastaan töksähtää! + +Eikä Leenakaan enää napissut, mitä lie mielessään miettinytkin. Mutta +eräs nuori tyttö virkahti vielä naisten joukosta: + +-- Soudetaan vaikka Maanselän yli, kunhan vain ei savolaisten kanssa +tappelemaan käydä. + +Se oli Karmalan Enni, joka oli otettu mukaan soutajaksi erämatkalle, +kun Tuomas-isä ei Heino-poikaa pelloltaan laskenut. Tyttö virkahti sen +ikäänkuin ilkamoiden, mutta tuntuipa vähän värähtävää levottomuuttakin +hänen äänestään, -- kuvaukset Savilahden kirkolla tapahtuneesta +tappelusta olivat häntä niinkuin monta muutakin taas säikähdyttäneet. +Ja ehkäpä värähti nuoren neidon äänessä pelkoa siitäkin, että tuo +kaukainen retki voisi tuottaa vaaran jollekin, joka oli hänen +mielelleen erikoisesti rakas. + +Mutta heti hän sai vastauksen nuorten miesten kehästä. Siellä nauroi +ääneensä Tiuran Vilppu, joka jämsäläisten joukossa oli kalajärville +seikkailemaan lähtenyt. Hän nyt reippaasti virkkoi, ikäänkuin tytön +puhe olisi häneen erityisesti kohdistunut: + +-- Miksei tappelemaankin, jos savolainen meidän maillemme työntyy. Eipä +me silloin pakoon juostane, vaan isketään kiinni kuin korven kontioon +ja ajetaan savakot pois sillä voimalla, etteivät enää ainakaan toiste +tule. + +-- Onpa meitä tällä kertaa miestäkin matkueessa, tulkoon savolainen +nyt, veriset apajat se nyt Nilakasta vetää! -- Niin säesti Ilvesmäen +sisukas Aapo, joka juuri tappeluja etsien oli eriin lähtenytkin. -- +Hei, silloin meillä vasta on helluntai, kun taas kerran tapella +saadaan! + +Mutta tämä uhma ei miellyttänyt vakavampia miehiä ja tanakkavartinen +Pilvenperä virkkoi naapurilleen nuhdellen: + +-- Tappelua ei haeta, jos eivät savolaiset sitä hae. Mutta eiköhän +niillä vielä olekin siksi tuoreessa muistissa viimeinen käyntinsä +Nilakalla, että sen jo uskovat ja pysyvät loitommalla meidän apajoilta. + +Mutta tämä toivo pani Suopellon Sipin pudistelemaan päätään. + +-- Ei ne pysy, siihen älä luota. Savolaisissa on sisua. Et ollut mukana +Savilahdella piispaa saattamassa, siellä se heidän sisunsa taas +nähtiin. Suorastaanpa uhkasivatkin tänä kesänä erämaillemme tulla. + +Erä-ukko vain ei ryhtynyt enää väittelemään siitä, tulevatko +savolaisetkin taas kalajärville vai eivätkö, eikä hän ilmaissut +mieltään, toivoiko hän heidän tulevan vai eikö. Heittäytyessään +hetkeksi selälleen sammalikkoon, virkahti hän vain: + +-- Siellä perilläpähän se nähtäneen, ovatko savimiehet siellä, vai +eivätkö. Mutta jos siellä ovat, niin juuri siksi täytyy meidänkin +siellä olla! + +Se oli kuin päätöslauselma ja siihen katkesi keskustelu Jumalanmäellä. +Ainoastaan naisten kehästä, padan luota, kuului vielä jokunen +tukahdutettu huokaus, kertoen siitä tuskasta ja niistä kärsimyksistä, +joita äidit ja puolisot niin usein ja niin syvästi olivat saaneet +tuntea noiden miehiä syöväin erämaakahakkain johdosta. + +-- Pitääkö noiden veritöiden aina vain uudistua! + +Ja Suopelto kuului siellä kuiskien naisia lohduttavan: + +-- Ehkä eivät toki uudistukaan kahakat, onhan meitä nyt sellainen +joukko, ettei luulisi savolaisen selkää syyhyttävän, jospa se vielä +kalajärville tuleekin. Jollakin tavoinhan nämä riidat on loppuun +saatava. Ehkäpä ne loppuvatkin nyt, kun savolaiset näkevät, että me +emme omastamme hellitä... + +Mutta Karmalan Lauri, joka jännittynein mielin oli miesten keskusteluja +kuunnellut ja jonka nuorta eräintoa viritti halu tuntea tarkemmin +entiset Lapinkorven riidat, siirtyi isoisänsä viereen istumaan ja +kysäisi: + +-- Millä syyllä ne savolaiset näille järville pyrkivät, selvästihän ne +ovat meidän? + +-- Meidän, vastasi Erä-ukko varmasti, ja kuten Lauri oli arvannut, +innostui hän pian kertomaan: -- Meidän miehet siellä ovat monen polven +ajan vuosittain hiihtäneet verottamassa lappalaisia, jotka olivat +Hämeen veronalaisia, ja sillä he jo ovat ottaneet tämän korven +takamaakseen. Lappalaisia kierteli näissä saloissa vielä viljalta +nuoruuteni päivinä. Missä savupatsaan näimme kohoavan näreiköstä, +siihen me kohti hiihdimme ja kotaan kävimme, ja nöyrästi luki +lappalainen veronahkansa meidän kelkkaamme. Eikä siellä vieraan suksen +latuja koskaan näkynyt. Ja kun sitten lappalaiset hävisivät näiltä +saloilta vähiin, siirtyen kauemmas pohjoiseen korpeen, niin vuosittain +me täällä käytiin sittenkin kevätkalan pyynnissä; saunat rakennettiin, +loukkupuut kaadettiin ja takamaan kaski vierrettiin. Eikä siellä +muitten kaskia eikä saunoja koskaan savunnut, meidän yksin olivat +hirvimaat, meidän apajat; rauhassa me siellä ukonmaljat juotiin, kun +kevätohra oli maahan kylvetty... Kerran sitten osui tänne meidän +takamaille outoja kulkijoita, Savon puolen miehiä, -- mikä heidät +lieneekin tänne opastanut! Ja sen kerran perästä ne ovat tänne +useamminkin tulleet, ja aina sitä rohkeammin, kuta enemmän meikäläiset +ovat arkailleet ja veltostuneet. + +-- Sinä muistat siis, ukko, vielä senkin ajan, jolloin savolaiset ensi +kerran takamaillemme tulivat? + +-- Muistanpa kyllä, olin mies nuori ja verevä silloin, korpeen joka +kevät hiihdin, sen arvaat. Tulimme niin eräänäkin kevännä, kuten +tapamme oli, pyydysmaillemme Iisveden pohjoispäähän, jossa meillä oli +majat ja nuotta. Silloin se ihme nähtiin: jo on vieras valkamillamme +käynyt! Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat! +Kummastellen sitä katselimme ja synkästi kirosimme salakavalaa +lappalaista, jonka uhkasimme karvoineen kärventää, -- luulimme näet +tuota tekoa lappalaisen ilkityöksi. Ketään ei enää näkynyt +pyyntimaillamme. Kyhättiin siis uusi sauna, rakennettiin katiskat uudet +ja käytiin pyyntiin kuin ainakin, eihän pelkurilta lappalaiselta sen +isompaa vihaa osattu odottaakaan! Mutta eräänä yönä ... niin, silloin +me nähtiin ensi kerran savolaiset. + +-- Hyökkäsivätkö yöllä? + +-- Niin, syrjästä olivat kai meitä iltakauden väijyneet, ja kun oli +menty maata, syöksyivät he kavalasti nukkuvien kimppuun. Tappoivat +toisia, haavoitettuja rääkkäsivät, meitä, jotka saloon pakenimme, +ajoivat koirineen takaa kuin metsän petoja, -- suurta matkuetta ei +meitä näet sillä kertaa erissä ollutkaan. Saaliimme veivät, uudetkin +saunamme polttivat... + +-- Entä te? + +-- Hölmistyimme tietysti, yhtenä kauhuna oli silloin koko Hämeen +rintamaa. Emme älynneet aluksi, mistä niitä sellaisia raatelevia eläjiä +oli takamaillemme tullut. Mutta pian siitä virkosimme, läksimme +seuraavana kevännä suuremmalla joukolla erämaille -- ja jo loimusivat +tulena savolaisten saunat, jotka he olivat järven toiselle rannalle +rakentaneet, ja monta vainajaansa itkivät ne heistä, jotka sieltä sinä +kesänä pakoon pääsivät. Silloin oli toki vielä pontta Hämeen pojissa! + +Sen kiitoksensa ukko singautti ikäänkuin moitteeksi tätä nykyistä +polvea vastaan. Mutta hetken kuluttua hän mietteittensä keskeltä +lisäsi: + +-- Sellaista se oli, kun savolaiset ensi kerran meille tulivat. Ja sen +kerran ne riittäväksi uskoivat moneksi vuodeksi. Mutta nuo ensi tiensä +he löysivät taas, ja taas he jättivät julmat jälkensä. Tulivat kuin +varkaat pimeällä, vaanivat luotojen takana, yksinäistä jousimiestä +metsässä väijyivät. Olen hirviajoissa talvella tavannut petäjään +kytkettyjä luurankoja, joista korpit ovat lihan nokkineet -- siihen +ovat savolaiset sitoneet hämäläisen pyyntimiehen, kun ovat hänet erissä +tavanneet. Toisilta ovat he silponeet jäsenet ja syöttäneet ne +koirillaan, -- raaka, raaka on niillä luonto! + +Siihen ukon ja Laurin ympärille olivat vähitellen hämäläiset erämiehet +kertyneet kuuntelemaan noita synkkiä kuvauksia entisiltä eräajoilta, ja +vihasta pingoittuivat siinä monen nuoren miehen jäntereet ja sappeen +kiihtyi mieli. Mutta kiihkeimpänä kaikista kuunteli noita tarinoita +Lauri, joka vanhuksen vaiettua vielä värähtävällä äänellä kysyi: + +-- Salaako ne hyökkäsivät savolaiset silloin viime retkelläkin, jolloin +meidän talon väki sinne järville jäi? + +Mutta Karmalan ukko oli jo noussut sammalvuoteeltaan ja rupesi +konttiaan olalleen kohottamaan lähdön merkiksi. Hän ei näkynyt tahtovan +sitä tarinata enää jatkaa, ja synkkäpilviset ja harmajat olivat hänen +kasvonsa, kun hän viilekkeitä rinnalleen sitoen vastasi: + +-- Vaanien tulivat silloinkin. Mutta nyt ei ole tässä enää tarinaan +aikaa, meidän on jouduttava matkaa jatkamaan. Korjatkaa eväät ja -- +taipaleelle! + +Mielellään olisivat miehet siinä syönnin päälle vielä hetkisen +levänneet, kernaasti olisivat ukon kertomuksiakin kuunnelleet. Mutta ei +auttanut, kankein jäsenin siitä täytyi pystyyn kavuta ja taas taakkain +alle paneutua; pitkiä ettoneita ei ukko koskaan suonut eräjoukolleen. +Tuokion kuluttua tuo pitkä jono olikin taas liikkeellä, uutta laaksoa +myöten kiemurtelemassa uudelle kankaalle ja siitä alas suonlaitaan, +aina vain kauemmas pohjoiseen. Pian oli leiripaikka tyhjä, tulet +sammutetut ja ainoastaan koirat siellä vielä hetkisen jyrsivät niille +heitettyjä luita ja lähtivät sitten nekin kiireen vilkkaa oikaisemaan +miesten jäljille kostean notkon läpi. Sieltä eräkulkueelle +tuontuostakin haukuntaa kuului, kun pystykorvat juostessaan olivat +yhyttäneet jäniksen taikka hongan latvassa kyyhöttävän mustan metson, +jolle ohimennessään äkäisesti ärähtivät. + +Ukko kulki jonon päässä, jossa hänen vanha, taattu paikkansa oli. Mutta +kun oli pari kangasta kuljettu ja kahlattu yli keväiseltään vetelän +noron, silloin huusi hän luokseen pojanpoikansa, Laurin, joka taempana +nuorten miesten joukossa käveli, ja virkkoi tälle verkkaisella, +matalalla äänellä: + +-- Sinä kyselit äsken sitä eräretkeä, jolle isäsi jäi -- isäsi, setäsi +ja äitisikin. En ole siitä sinulle ennen tarkemmin kertonut, en ole +hennonutkaan, nuori olet mielestäni ollut. Enkä ole siitä retkestä +paljon muillekaan kertonut, vaikka juuri se retki on näinä vuosina +lähtemättä mielessäni asunut ja sydäntäni syönyt. Se kesä on näet +mustin muistoni näiltä eräretkiltäni, joita on ollut monta. Nyt olet +itse samanlaisella matkalla, olet jo miesten kirjoissa, aika on, että +tunnet sinäkin savolaisten oikean sisun. + +Ukko käveli hetken ääneti, tarkkasi vanhoja tiemerkkejä ja survoi +keihäänvarrellaan suosammalta. Sitä tehdessään vilkaisi hän +tuontuostakin pojanpoikaansa, joka leveärintaisena ja rotevana hänen +jäljessään astui, vilkaisi hellin ja samalla ylpein mielin. Tästä +pojasta oli hän kasvattanut seuralaistaan erämiehenä, hänessä hän +toivoi hämäläisten vanhojen sukumuistojen elävän ja elpyvän, tuohon +voimakkaaseen vesaan hän tahtoi valaa vanhan tammen mehua, istuttaa +miehuutensa avut, rohkeuden ja raudan ja sukunsa perinnäisen koston. + +Verkalleen alkoi hän kertoa, aluksi katkonaisesti, joskus pysähtyen +muistoissaan, mutta sitten taas pian vilkastuen, kiihtyen, ääntään +koventaen, niin että Laurin jäljestä kulkijatkin toistensa kintereille +kiirehtivät ukon tarinaa paremmin kuullakseen, vaikka hän luuli yksin +pojanpojalleen puhuvansa. + +-- Siitä on nyt kuudes kesä kulumassa. Meitä oli suurenlainen matkue +hämäläisiä sinä vuonna kalajärvillä. Oli kuljettu Nilakkavesille asti, +niinkuin tapa oli, milloin olivat yhdessä koko seutukunnan miehet. +Karmalastakin oli meitä neljä henkeä. Pariin vuoteen ei ollut +savolaisia salolla näkynyt eikä niitä osattu odottaakaan, sillä oli +kuultu heidän jo ruvenneen hakemaan itselleen vielä pohjoisempia +takamaita. Rauhassa siis riistaa pyydettiin ja vedettiin nuottaa, -- +ehkäpä liiankin vähän varottiin vainolaisen viekkautta ja omainkin +heittiöiden ilkeyttä. + +Ukko ikäänkuin töksähti inhottavaan muistoon ja sylkäisi synkästi, +ennenkuin jatkoi: + +-- Joukossamme oli silloin eräs lurjusluontoinen mies, joka toisten +naisia nauratteli ja toisten ansoja koki. Pidimme käräjät siellä +tavallisessa tuomiosaaressamme, ja mies julistettiin joukostamme +karkoitettavaksi, ajettiin pois koko kalarannaltamme. Tuo heittiö se +korpea kierrellessään sitten löysi savolaisten saunan; heitä oli +pienoinen joukko saapunut muutamaan kaukaiseen lahteen, eivätkä he +meistä mitään tienneet, ennenkuin petturi heidät savullemme opasti. +Suohon olisi ajoissa pitänyt upottaa se heittiö, mutta suohon tuo taisi +sittenkin lopulta kuolla, savolaisetkin kun hänet yksin korpeen +hylkäsivät... + +-- Hänkö vainolaiset saunallenne toi ja yölläkö taas? -- kysyi Lauri +jännittyneenä. + +-- Ei ollut yö, oli iltapäivä. Kotarantamme oli silloin autio, miehistä +olivat toiset ilveksenajossa, toiset ansoillaan, meitä oli taas toisia +venheillä verkkoja laskemassa. Äitisi minulle souti, selvästi sen vielä +muistan. Savolaisten vaanijat kai sen hetken havaitsivat otolliseksi +ryöstölleen; he hiipivät metsästä aittoihimme ja rupesivat sieltä, kuin +varkaat ainakin, meidän saaliitamme tyhjentämään. Taakoiksi ne sitoivat +ja selkäänsä sälyttivät, -- aikoivat kai niine hyvineen livistää +tiehensä. Mutta eivät ehtineet, -- kunpa olisivat ehtineetkin! + +-- Miksi niin? + +-- Silloin olisi toki osattu pitää vara. Parahiksi nyt meidän +ilveksenajajat palasivat salolta, -- heitä oli puolikymmentä miestä, +isäsi ja setäsi niiden joukossa, -- kun törmällä yhdyttivät oudolla +asialla olijat. He suuttuivat tietysti, juoksivat kohti aseet ojossa, +eivät tienneet vainolaisia kolmea kertaa lukuisammiksi. Savolaisilta +oli silloin tie ummessa, he viskasivat taakkansa selästään, tarttuivat +keihäisiinsä ja tappelu syntyi... Me kalamiehet kuulimme majarannasta +tuohitorven töräyksen, -- se oli sovittu hätämerkki -- ja arvasimme, +että nyt on paha merrassa. Minä tunsin heti Viljo-vainajan kiirehtivän +äänen. Soudimme saunalahteen päin joka taholta minkä vain airoista +lähti, avuksi koetimme ehättää, ja ensimmäisenä meidän venhe lahden +suulle saapuikin. + +Ukko oli kiihtyessään kiirehtinyt vauhtiaan ja ojenteli keihästään +korpikuusia kohti, ikäänkuin osoittaakseen, miten hän venheensä perästä +suuntaili kiihkoiset katseensa lahden pohjaan, jonne hän vasamana olisi +tahtonut lentää vainolaisten surmaksi. + +-- Siellä riehui juuri tappelu saunan luona ahteella. Näkyi olevan +riitaa tavaroista, jotka savolaiset olivat maahan heittäneet, ja he +ahdistelivat tuurillaan tuimasti meidän miehiä, jotka näitä omia +tavaroitaan koettivat takaisin korjata. Karhunkeihäs oli sedälläsi +kädessään, ja sillä hän torjui vainolaisten tuuria, peräytyen +verkalleen seinään päin, jonka vieressä isäsi kirveellään vainolaisten +piikkejä katkoi. Meikäläisistä makasi jo yksi nurmella, toisen näin +kaatuvan, saunan kynnykselle retkahti... + +Taas voittivat vanhuksen murheiset muistot ja katkaisivat hänen +puheensa. Talttuneemmin hän sitten jatkoi: + +-- Savolaiset olisivat nyt kenenkään ahdistelematta voineet iltikseen +mennä saaliinensa tiehensä, mutta heidät näkyi vallanneen petomainen +murhainto. Miesjoukolla he keräytyivät setäsi ja isäsi ympärille, +kymmenen oli siinä kahta vastaan. Saunan kierrettyään syöksivät he +sivulta setäsi kimppuun; hän kaatui monen tuuran lävistämänä. Silloin +pääsi huuto lahdelta lähestyvistä venheistä, ja silloin viholliset +huomasivat meidän rantaa kohti laskevan. Useimmat heistä nähtävästi +sitä säpsähtivät, koska jo kiireesti juoksivat pakoon. Mutta vielä jäi +vihollisten johtaja isäsi kimppuun, joka yhä seinän varassa puoliaan +piteli, vaikka hän nähtävästi jo haavoitettu olikin. Muistat isäsi, +mies minun mittaiseni, väkevä kuin karhu; jos hän olisi voimissaan +ollut, olisi hän hoikkasäären savolaisen yhdellä iskulla nujertanut. +Nyt hän vain koetti vasemmalla kädellään hätyyttäjää luotaan torjua. +Mutta hän horjahti... + +Ukon ääni, joka taas oli sitä mukaa kovemmaksi paisunut, kuta enemmän +hän kertoessaan innostui, sortui nyt käheäksi. Hänen kasvojensa +lihakset olivat jähmettyneet koviksi jäntereiksi, hän puri leveitä +leukojaan vastakkain, niin että narskuivat vanhat hampaat, hän oli +kamala nähdä, kun hän hetkeksi taapäin seuralaisiinsa kääntyi. Mutta +olipa taas entistä enemmän terästä hänen äänessään, kun hän tuokion +kuluttua kertomustaan jatkoi: + +-- Venheemme oli rantaan tulossa, sen vauhti hiljeni tiheässä +kaislikossa, se pysähtyi liejukkoon. Hyppäsin kaislikkoon, maihin +harpatakseni. Mutta jo oli äitisi tuimassa tuskassaan keulasta +kapsahtanut minua ennen veteen, hän kahlasi rannalle, juoksi miestään +kohti. Isäsi silloin vielä, vaikka horjuikin, yhä hääteli pois +savolaista äärestään, mutta juuri kun me kuivalle maalle ehdimme, +survasi vihamies keihäänsä haavoitetun rintaan -- ja kääntyi samalla +pakosalle. Äitisi ehti jo törmälle, häntä vainolainen hurjasti potkaisi +ohi karatessaan ja hupeni sitten metsään... Minä tempasin aseen jonkun +kaatuneen vierestä ja ryntäsin pakenevain jälkeen. Näin meikäläisten +toistenkin verkkovenheiden samassa rantaan saapuvan, koirat kuhisivat +jo kupeillani ja miehiä viittasin perästäni rientämään... + +Melkein juoksuun oli ukko nyt kertoessaan kiirehtänyt vauhtinsa, joten +kuuntelijain oli vaikea häntä seurata ja kuulla hänen ääntään, joka +taas rämähti särkyneeltä. Nyt hän pysähtyi seisomaan, ikäänkuin palaten +takaisin nykyhetken todellisuuteen, kuivasi hihallaan hiestyneet +kasvonsa ja virkahti, kun retkeläiset väsyneinä hänen ympärilleen +olivat ehtineet: + +-- Sitä se oli savolaisten sisu sillä kertaa, sellaiseksi muodostui +kahakka kalakotamme kupeella. Kun me miehet metsästä palasimme +vainolaista takaa-ajamasta, silloin vasta oikein näimme, minkä jäljen +se oli kotarannallemme jättänyt. Kylmänä makasi saunan edessä setäsi ja +kaksi muuta Hämeen miestä, joiden ääressä nyt venheistä nousseet naiset +itkivät. Isäsi oli vielä hengissä, mutta viimeisiä kertoja hänen +puhkaistu rintansa kohosi siinä äitisi sylissä, johon hänen päänsä oli +nostettu. Mutta kirveen vartta puristi hänen kouransa vielä niin +lujasti, ettei se siitä irtautunutkaan, -- miehen mukana asekin +kuopattiin. + +Laurilla aaltoili rinta saman verran kuin kertoja-ukolla itsellään, ja +vaivoin sai hän kootuksi henkeä kysäistäkseen: + +-- Entä äitini ... niinhän olette kertonut, että hän joutui samaan +hautaan? + +-- Niin joutui, huoahti Erä-ukko, lähtiessään taas verkalleen taivalta +jatkamaan. -- Iltayöstä hänen valituksensa muuttuivat hourailuksi ja +aamulla hän oli vainaja. Lieneekö vainolainen häntä niin pahasti +potkassut, vai sattuiko tuo kamala näky ja puolison kuolema häneen niin +syvälle, ettei hän sitä iskua kestänyt, sitä ei kukaan osannut sanoa. +Eipä sitä ollut helppo kestää muidenkaan, -- ei! Kaikki kolme +sukulaistani, kaksi poikaani ja miniäni, sain peittää yhteiseen +hautaan, yksin oli minun erämailta syksyllä palattava Karmalaan, minun, +joka iältäni jo silloin parhaiten olisin hautaan joutanut, -- ei se +ollut helppoa! Mutta kaikkein kaameimmin kaivoi mieltäni sittenkin +muisto siitä, kuinka Viljo seinänvierustalla horjuen hääteli tuuraa +luotaan, lahdelta apua katsoen, ja vainon mies vain sisukkaana survoi +haavoitettua rintaa ... ja kuinka minun sitä täytyi katsoa, enkä voinut +ehtiä apuun... + +Rauhallisemmin, riehahtelematta käveli nyt ukko salotietä eteenpäin. +Hän oli melkein kuin väsynyt siitä voimainponnistuksesta, minkä tuon +kamalan muiston kertominen oli häneltä vaatinut, hän oli ikäänkuin +suorittanut surullisen velvollisuuden ja sen tehtyään talttunut. + +Mutta hänen äskeinen kiihkonsa oli nyt vuorostaan tarttunut hänen +pojanpoikaansa, jolle hän nuo mustat muistonsa oli puhunut. Nyt +hehkuivat Laurin silmät, kuohuen sykki hänen suonensa ja koston muikeat +myrkyt velloivat syvältä hänen nuorta mieltään. + +-- Ukko, sanokaa -- niin puhui hän kotvasen kuluttua kuiskaamalla, -- +sanokaa, tapasitteko vainolaiset vielä, kun heitä metsässä ajoitte +takaa? + +Hiljaisella äänellä ukkokin vastasi: + +-- Tapasimmehan osan heistä. Muutamat savolaisistakin olivat ottelussa +haavoittuneet ja haavat viivyttivät heidän pakoaan. Pari heistä yritti +silloin vastarintaan asettua, mutta... + +-- Mutta? + +-- Kosto tapasi heidät jo siinä. Jättipä vanha savolainen siihen +poikansa kuolleena mättäälle ja itse pakeni, -- niin en olisi minä +koskaan tehnyt. + +Taas käveltiin hetkinen ääneti. Nuorukaisen vellottua mieltä vaivasi +tällä hetkellä ennen kaikkea eräs aavistus, epäilys, jonka perille hän +vielä tahtoi päästä. Hän kysyi: + +-- Ukko, oliko se isä, joka näinikään poikansa hylkäsi, oliko se +Savilahden Tarvainen? + +Terävänä kalskahti Erä-ukon lyhyt vastaus: + +-- Oli. + +-- Sama, joka isäni kuoliaaksi survaisi? + +-- Sama. + +-- Ja se poika, joka metsään kaatui, sekö oli Tarvaisen Hilppa? + +-- Niin lienee ollut hänen nimensä. Vimmoissani viskasin hänen +ruumiinsa muurahaiskekoon, mutta saaliikseni hänen rinnastaan päästin +sen soljen, jonka sinulle olen antanut. On kai se sinulla tallessa? + +Vähän viivytti nuorukainen vastaustaan: + +-- Tallessa on. + +-- Sen annoin sinulle kostosi merkiksi, -- nyt sen ymmärrät jo sinäkin, +että kostoa on se kipu, joka nämä vuodet on mieltäni jäytänyt. Nyt sen +ituja on jo sinunkin rinnassasi. Mutta muista, se viha ei ole yksin +sinun, sitä ei ole sinulle ainoastaan isäsi jättänyt, se on suvun, +jossa se on perintönä kulkenut polvesta polveen ja joka sen nyt on +meille uskonut. Minultakin se viha kerran sinulle periytyy, ja sinun +tulee siitä suvulle vastata. -- Olet nuori vielä, et ehkä täysin +ymmärrä, kuinka raskas se perintö on, jota johtavan suvun täytyy +heimonsa puolesta kantaa; siinä kysytään sekä miestä että mieltä. Mutta +kerran olet sen kyllä täysin ymmärtävä. + +Mutta nuori hämäläinen tunsi tällä kertaa heimonsa yhteisen vihan niin +valtaavana ja niin syvällä sydämessään, kuin jos hän, niinkuin ukko, +olisi sitä siellä vuosikausia kantanut ja hautonut ja paaduttanut. +Hänestä tuntui, kuin olisi hän tällä iltapäivätaipaleella elänyt vuosia +vanhemmaksi, kuin olisi hän nyt yhtäkkiä päässyt käsittämään elämänsä +suuren tehtävän. + +Mutta Laurin niissä mietteissä luoviessa puhui ukko vielä, ikäänkuin +noita koston mietteitä yhä säestäen: + +-- Sen jälkeen en ole savolaisia tavannut. Heidän autiot saunansa me +silloin poltimme, mutta senjälkeen ei ole Hämeestä niille järville asti +kuljettu. Mutta kerran vielä vainolaisiin yhdytään, joko nyt tai vasta. +Ja silloin, Lauri, silloin se isketään syvälle koston keihäs, ja +silloin ne samalla lopullisesti suvulle peruutetaan nämä sen takamaat, +joita emme saa uhrata, vaadittakoonpa siihen vielä vaikka paljonkin +verta ja miesten surmaa. + +Näin opetti vaarivanhus pojanpojalleen, heidän samotessa sisämaan +aavoja erämaita, lietsoen sitä vihan kipunaa, jonka hän nuoressa +mielessä jo syttyneen tiesi. + +Mutta tuo kipuna, jonka Erä-ukko näin sytytti kasvattipoikansa mieleen, +viritti tulta monen muunkin nuoren miehen rintaan, niiden, jotka olivat +ehdättäneet jonon päähän Erä-ukon kertomuksia kuulemaan. He polkivat +tunnin tuntinsa perästä aavoja suomaita, jotka kävivät sitä +vetisemmiksi, kuta kauemmas pohjoiseen ehdittiin, ja heidän mielessään +kävi vähitellen kirkkaaksi tajunta siitä, että he eivät kulkeneetkaan +nyt vain pyyntiretkelle, mutta myöskin kostoretkelle. Ja kun miehet +vihdoin illan suussa väsyneinä retkahtivat kosteille havuille yönuotion +ääreen, silloin tunsi Lauri, jonka silmästä sakeat mietteet +karkoittivat unen, käden, joka hänen kouraansa puristi. Hän kohosi +ryntäilleen konttinsa päälle, joka hänellä päänalaisenaan oli, katsoi +vierustoveriaan: Se oli Tuira, Jämsän erämiesten verevä veitikka, joka +hänkin posket pohteissa istualleen nousi ja hiljaa kuiskasi: + +-- Lauri, me kostamme isäsi! Leimuamaan oli näet ukon taipaletarina +saanut Tuiran Vilpunkin herkästi syttyvän sydämen ja hänellä oli tarve +jo tuoreeltaan ilmaista se intonsa toverilleen, jonka rinnassa hän +tiesi saman tulen palavan. Ja hän lisäsi: + +-- Tuntea saakoon vielä tänä suvena Tarvaisen joukko, jos se eriin +tulee, että viha elää Hämeen miehissä. Tuohon käteen! + +-- Niin, Tuira, me kostamme. + +Herkkämielinen toveri nukahti samassa siihen päätökseensä. Mutta Laurin +mielessä risteilivät kirjavat kuvat, jotka nopeina toisiaan ajoivat. Ja +yhtäkkiä välähti silloin muita kirkkaammaksi uusi kuva, joka, mistä +lieneekin mieleen tullut, hetkiseksi karkoitti siimekseen kaikki Laurin +suuret aikeet ja suunnitelmat. Se oli törmällä seisova tyttö, joka +punanauhaa kutriinsa sitoi... + +Lauri säpsähti. Kuinka pääsi tuo melto muisto juuri nyt himmentämään +hänen mieheviä mietteitään...? Tarvaisen tyttö, verivihollisen sikiö, +joka hänet hetkeksi oli hempeillä silmillään lumonnut, -- pois mokoma +muisto! Tuo tytön isähän se juuri teurasti haavoitetun miehen ja +aseettoman naisenkin surmasi, äidin armaan, ja syöksi koko suvun +pitkään suruun, -- juuri siihen mieheen, siihen sukuun, oli Laurin +koottava vihansa armottomin kosto! Kosto hänelle, kosto koko heimolle, +-- ei armon ajatusta kenellekään! + +Niin päätteli nuotion luona lepäävä nuorukainen ja se päätös oli luja +ja pyhä. Mutta vielä ennenkuin pehmeäsiipinen unetar oli ehtinyt hänen +luomensa kokonaan ummistaa, loihti se hänen hallavalle taivaalle +tähystäväin silmiensä eteen taaskin uusia, liiteleviä, nopeasti +vaihtuvia kuvia: Mustapintaisia miehiä, jotka ikenet irvissä puremaan +työntyivät ja joita hän henkensä hinnalla luotaan hosui, niinkuin +kerran hosui kontiota, joka Mustanahon laidassa oli talon hiehoa +ahdistellut. Mutta näitäkin mielikuvia ylempänä liiteli yhä, kaikista +kielloista huolimatta, ilkamoiva immyt, joka kädellään viittoi ja +kuiski: + +-- Tule, koeta! + +Ja siihen mielikuvaan hän lopultakin nukahti. + +Seuraavana päivänä saapui erämatkue Veneheittoon, josta pitkät vesistöt +johtivat monen vuolaan virran kautta ja avaran selän poikki kauas +Maanselän rinteille saakka. Siellä oli hämäläisten vanha valkama, sinne +olivat heidän venheensä maihin vedetyt ja huolellisesti pensaisiin +peitetyt; mutta heidän yhteinen eränuottansa oli vielä syvemmäs +korpeen, kallioiden rotkoihin, kätketty. Kiireellä nyt venheet +tervattiin ja korjattiin ja työnnettiin vesille ja niihin nyt pyydykset +ja eväät kannettiin; mutta keuloista pistihe esiin kuin aidaskasa +keihäitä, tuuria ja tarpoimia. + +Venheet olivat lujat ja hankavat, soutajat piipivoja. Soudettiin päivä +ja soudettiin toinen, ohi soudettiin monen tunnetun verkkomatalan ja +nuotta-apajan, ja vaikka Iisveden aavoja viiletettäessä monen soutajan +silmä kaihoillen katseli tuttuja saunarantoja ja vanhoja kaskiaukeita, +niin ohi niidenkin huopasi Erä-ukko, joka etumaisen venheen perässä +istui ja väylät selvitti autioiden saarien lomitse. + +Eteenpäin, kaukaisemmille kiistavesille! Jo sauvottiin virrat ylös +Nilakan päähän ja erään lahden suulla seisautti ukko selällä venheensä +ja viittasi melalla lahdenpohjaan, missä petäjäin siimeksessä helotti +sievoinen nurmikkoranta: + +-- Tuossa näette sen nuottatalaan jalustan, jonka juurella ennen aina +perhepata porisi. Noiden petäjäin alla on hautakumpu, siinä olivat +saunat vieressä. + +Hartaana, sanan puhumattomana, katseli hämäläinen erämatkue tuota +rinnettä, jossa sen omaiset muutamia vuosia sitten olivat kärsineet ja +kaatuneet. Sinne olivat silloin saunat pystyyn jääneet, sen jälkeen +olivat savolaiset käyneet nekin polttamassa. + +Mutta ukko viittasi jo airomiehiä jatkamaan soutuaan ja virkkoi: + +-- Käymme uudelta saunarannaltamme näitä kumpuja erikseen katsomassa, +nyt vain painetaan kiireellä eteenpäin. + +Ohi siis soudettiin siitäkin lahdesta. Tuolle vanhalle pyyntirannalle +ei näet Erä-ukko enää tahtonut kalamajaa rakentaa, hän tunsi vähän +etempänä vielä syvemmän lahden, kulkijain silmiltä vielä kätketymmän, +ja sen pohjassa kapean niemen, jota oli helppo maan puoleltakin +vartioida. Sen hän oli tienpääkseen valinnut ja sen lehtevään rantaan +hän nyt venheet laski. + +Törmällä oli tasainen tanner, jossa kasvoi tuuhea pihlaja. Sen viereen +ukko venheestä astui ja virkkoi: + +-- Tässä on pyhä puu, sen alle meidän on hyvä tavaramme nostaa. + +-- Mutta ei tässä muuten ole paljon sateelta suojaa, virkkoi vähän +pisteliäästi Suopellon Leena, katsellen törmällä kasvavaa katajaista +ryteikköä. Hän olisi tahtonut pysähtyä lähemmäs vanhoille, valmiille +saunoille eikä malttanut nyt olla sitä tyytymättömyyttään +ilmipurkamatta. + +-- Ei, muori kulta, vastasi ukko leikkisästi. -- Mutta ne saadaan, +saadaan! + +Mutta nuori väki oli uuteen majarantaan ihastunut ja joku liuhuparta +sieltä jo huudahti: + +-- Heti nyt pojat rantakalan pyyntiin! + +-- Hei, verkkoja kastelemaan! intoili toinen, purkaen jo kontistaan +talvella kudottuja verkkoja. + +Mutta ukko pysähdytti vinhalla kädenliikkeellä heidän ennenaikaisen +innostuksensa, urahtaen: + +-- Ei, pojat, verkkoihin ei saa koskea, pyyntipaikkoihin ei vielä +kajota! Näillä rannoilla asuvat vielä vainolaisten vihat, he täällä +viimeksi ovat rähjänneet; lehdot ovat lumotut, vedet ovat pilatut. +Ensiksi on karkoitettava kateen kirot! + +Uteliaana odotti erämiesten nuori väki saadakseen nähdä noita haltijain +lepyttäjäisiä. Kotona, rintamaan laidassa, jossa valta jo oli papeilla +ja uskovaisilla, ei niitä enää monesti toimitettu. Mutta Erä-ukko ei +hätäillyt. Vasta kun konteista pala oli haukattu uudella kalarannalla, +rupesi hän antamaan määräyksiään. + +Kahden venheen tuli ensi töiksi lähteä soutamaan järven rantoja, toisen +itään, toisen länteen, tutkimaan, oliko vainolaisista vaaraa. +Vanhoille, kokeneille erämiehille, Suopellon Sipille ja Rapalan +Kaapolle, se tehtävä uskottiin, ja heille naiset soutajiksi lähtivät. + +-- Pelutkaa joka lahden perukka, joka salmi soutakaa! varoitti +Erä-ukko, -- sillä vasta silloin tiedetään, voidaanko täällä rauhassa +pyytämään ruveta. + +Mutta nuorten miesten tuli lähteä pienissä parvissa jousineen ja +koirineen metsään, katselemaan Mielikin maita, ja joka ryhmään lähti +mukaan vanhempi metsänkävijä, joka tunsi pyyntimiehen luvut ja tiesi, +miten riistan oikullinen haltija on suositeltava. + +-- Eri kulmilta te metsä kiertäkää, Olkkola ja Voipala ja Raskula ja +Pohjola ja Koskipää. Ja muistakaa, Tapiota ei taivuteta kovalla +äänellä, vaan sievällä kululla, kauniisti pyytäen... + +Mutta Erä-ukko itse jäi Pilvenperän, taitavan kalamiehen, kanssa +uudelle valkamalle puhdistamaan pyydyksiä ja pyyntivesiä, niinkuin +vaati erämiesten peritty tapa. + +Kaikki läksivät iloiten tehtäviinsä ja reippaana sieppasi Laurikin +luupäisen jousensa metsämiehiin yhtyäkseen. Mutta hänet isoisä +pysähdytti, virkkaen: + +-- Sinä jää tähän, jonkun ne täytyy pyyntiluvutkin oppia, kun me vanhat +edestä kaadumme. + +Ja kohta seisoi pihlajan juurella ainoastaan kaksi vanhusta ja +liuhupartainen nuorukainen, joka loi kateellisia katseita metsään +painuvain pyyntimiesten jälkeen. Mutta pitkään ei Karmalan ukko +vitkastellut käydessään käsiksi pyhiin tehtäviinsä. Nuotan hän nurmelle +oikaisi, verkot viritti vesileppiin, rysät rannalle sovitti ja itse +souti hän mutkan lahdelle, jonne heitti puisen kalankuvan, -- niin hän +Veteistä lepytteli ja sulatteli vihan kiroja, ankaralla äänellä hokien: + + Lähde nyt hiisi hiihtämähän, + Painainen pakenemahan, + Veden lempo lentämähän... + +Lauri katseli kummissaan ukkojen temppuja, katseli tarkoin, näkisikö +todella pahasuisen Ikiturson taikojen pakosta nousevan vedestä ja +lentämään lähtevän. Mutta Vesihiiden manattuaan pitkällä loitsulla +vastaisilta apajoiltaan sulattivat vaarit sanansa lempeämmiksi ja +kauniisti pyyteli Pilvenperä: + + Ve'en Ahti ruohorinta, + Satahauan hallitsija, + Anna meille antimesi, + Vetisen pihan väkeä... + +-- Kuunteletko tarkasti, kysyi Erä-ukko rantaan soutaessaan Laurilta, +jonka silmästä hän ehkä luki epäilyksen itua. -- Loitsuun täytyy +antautua ehyeltään, vasta silloin se tehoo. + +Mutta kun pyydyksiä käytiin puhdistamaan, niin jo tarvittiin Laurinkin +apua. Vaari löysi pian katajikosta mitä haki, -- muurahaispesän, ja sen +läpi pyydykset lapettiin kuin vedestä, karistettiin sitten puhtaiksi ja +haudottiin hetkinen vielä nuotion savussa. Se oli hidasta työtä, mutta +kun se oli tehty ja viisikanta viilletty nuotan uuteen perälautaan, +silloin olivatkin verkot valmiit kasteltaviksi lepytetyissä vesissä, +silloin käytiin hakemaan kevätkalaa. Saunalahdelle verkot laskettiin, +eikä raskasta nuottaa ollut kolmen miehen helppo saada veteen +potketuksi eikä sieltä nostetuksi, mutta tulihan kuitenkin se yksi +apaja vedetyksi, satalauta kastelluksi. Illan suussa jo verkotkin +koettiin, ja jo oli Laurinkin into herännyt. Sillä antava oli veden +haltija, runsas rantakala kannettiin törmälle patoihin pantavaksi, +juhla-ateriaksi erämiehille, joita jo kohta odotettiin retkiltään +palaaviksi. Iltaan oli näet jo ehditty, päivän pyörä läheni lahden +läntistä, korkeavaaraista rinnettä ja lehdon linnut lopettelivat +viserryksiään yöoksilleen hankkiutuen. + +Aimo tuli loimusi kalapatain alla, joihin ukot vielä varistivat +pihapihlajasta muutamia lehtiä, ja tyytyväisinä vanhat arpojat niiden +ääressä lepäilivät, varmassa uskossa, että he nyt tehokkailla +taioillaan olivat hankkineet eräjoukolleen hyvän pyyntionnen. + +Jo palasivat metsämiehet retkiltään ja pian venheetkin rantaan +laskivat. Ja hyviä viestejä ne toivat tullessaan. Ei näkynyt savua +kaukaisillakaan rannoilla, ei ollut venheen keula mistään taittanut +kaislikoita, ei missään näkynyt verestä nuotionpohjaa eikä ruotokasaa. +Viljalti saalista olivat taas metsämiehet tavanneet, suopeaksi oli +keksitty metsän hippa, havuhattu. He toivat jo tullessaan koppeloita ja +teiriä ensi päiväin eväiksi ja tiesivät jo salot, missä asui peura, ja +savikkorannat, joissa pesi majava. + +Keitto nostettiin tulelta, nälkäisinä kertyivät miehet sen ympärille. +Mutta ensiksi ammensi kuitenkin Erä-ukko rasvaista rokkaa kauhallisen +pieneen tuohiseen, jonka hän rannasta työnsi veden varaan kellumaan. Ja +eräjoukon katsellessa, kuinka siellä aalto keinutti haurasta astiaa, +luki vanhus vielä viimeisen lukunsa: + + Veden kultainen kuningas, + Veden ukko, vaahtoparta, + Tule, syö kevätkaloa... + +Nyt oli haltija lepytetty, vihan luotteet olivat lumotut, ja hilpeästi +virkahti johtaja, itse lusikan vyöltään sivaltaen: + +-- Nyt miehet mekin syömään kevätkaloja! Huomenna saunoja salvamaan! + +Melkein juhlallisen hartaasti se järven ensi saalis nautittiin, +niinkuin kirkossa pyhä leipä, -- tämäpä olikin kalamiesten sakramentti. +Harvakseen puhuttiin, hiljaa puhuttiin siitä, mihin ensi katiskat oli +rakennettava ja mistä löytyvät lähimmät apajat. Rauhallisesti istuttiin +vielä illallisen jälkeenkin hetkinen rantapenkereellä, vaikka päivä jo +oli painunut läntisten vuorten taa. Lämmin oli poutapäivän ilta, +leppoisan vihannat olivat rannat, rauhaa tuntui henkivän luonto, eikä +eränkävijäin mieleen tällä hetkellä johtunut, että näillä samoilla +rannoilla niin usein olivat riehuneet vihan kirot ja veriset kiistat. +Jos olivat ennen riehuneetkin, nyt oli ainakin näille rannoille +loihdittu lempeä haltija, suopeus ja onni! + +Niin heistä tuntui. Mutta siinä istuessaan he näkivät, kuinka korvesta +päin lahden suulle yhtäkkiä liiteli mustasiipinen kokko, joka hetkisen +ilmassa yhdessä kohden siipiään lepatti ja sitten vasamana iski alas +tyynipintaisen järven rantaan, niin että vesi laajalti porskui. Mahtoi +iskeä ruohokossa lepäävää haukea, päättelivät rannalta katsojat. Mutta +eipä se nousekaan sieltä heti ... taisi olla ukkohauki, jonka selkään +se kyntensä upotti. Niinpä oli... Siellä riehui vedessä tuima taistelu, +kokko koetti kohota siipiensä varaan, iski nokallaan, ja pieksi vettä +niin, että höyhenet pölähtivät laajalle sen kupeilta. Vesi porisi, kun +sitä hauki pyrstöllään takoi, pyrkien syvemmälle, vetääkseen sinne +iskijänsäkin... + +Vihdoin kokko verkalleen kohosi vesirajasta ja liiteli läheistä +vuorenrinnettä kohden, kohosi sinne ilman saalista, kynsiään räpytellen +ja vaivalloisesti siipiään lekuttaen, ja katosi yöharmaan vaaran taa. + + + + +V. ERÄMAAN TAISTELU. + + +Rivi rivin viereen kertyi saunarannan kalamiehille kapahaukia, jotka +kuivuivat korkealle pystytetyissä riu'uissa päivänpaisteisella +törmällä. Kiihtelyksen toisensa päälle kasasivat liikkuvat metsämiehet +nahkoja -- kärpän, näädän, majavan, ilveksen ja oravan nahkoja -- +piiloaittaansa korven laitaan. Tehonneet olivat ukkojen loitsut, +riistaa riitti sekä järvessä että salolla, vihamiestä ei kuulunut +kiistelemään hämäläisiltä heidän pyyntimaitaan eikä hätyyttämään heitä +heidän uusilla saunoillaan. + +Siksi olikin mieli reipas ja rohkea pyytäjillä. Aluksi oli kyllä +hämäläismatkue varoskellen erissä kulkenut, joukossa oli järvelläkin +soudettu ja vartijoita oli pidetty öisin mäellä. Mutta nyt sydänkesän +mentyä käytiin jo yksin ja kaksin kaukaisillakin katiskoilla ja +noustiin maihin oudoissakin salmissa, -- eipä ollut vainolaista +kuulunut eikä enää sinä suvena paljon odotettavissakaan. + +Niinpä soutelivat Karmalan Lauri ja Jämsän Tuira kepeällä haapiollaan +usein kahden kauas pohjoiseen päin, suuren Saunaselän yli erääseen +saarirypäleeseen asti, jonka salmiin he olivat katiskoitaan rakentaneet +ja jonka lahdissa oli vesilintuja viljalti. Ja eräänä aamuna he, +katiskat koettuaan, soutivat vielä senkin laajan veden poikki, joka +niiden saarten takaa aukeni, ja laskivat vasta maihin järven +pohjoiselle rannalle, missä eivät olleet ennen käyneet. Näitä +pyyntimaita he nousivat tutkimaan, -- Tuiran Vilppu, tuo levoton sielu, +joka aina uutta haikaili, hän se tänne Laurinkin vietteli, vaikka jo +iltapäivä oli käsissä, kun he perille ehtivät. + +Se oli karua maata, ylen synkkä oli kivikkosalo kävellä, ei se +pyyntimiehenkään mieltä innostanut. Vähän näkyi riistaakin liikkuvan +noissa harmaissa havulinnoissa ja maahiisien korkeissa kivikoissa. +Muuatta kivikkorinnettä kiertäessään näkivät metsämiehet toki +porolauman, joka suon rannassa naavoja järsi, ja se heidän intonsa +hetkeksi herätti. Niitä oli siinä monia kymmeniä sarvipäitä, näyttipä +etäältä katsoen siltä, kuin olisi suonlaita heilahdellut, kun siinä +porot päitään huojuttivat. Toverukset hiipivät lähemmäs vastatuuleen, +aikoen lähettää nuolen edes jonkun härän kylkiluiden väliin. Mutta +arkoja olivat otukset: risahti pienoinen oksa, pystyyn heristivät +peurat päänsä ja jo rupesi elämään erämaan rinne. Koko lauma loikkasi +kuin harmaja pilvi nevan yli näreikköön; hetkisen vain kuului sieltä +vesisuon loisketta ja kavion kilkettä ja taas oli äänetön hiisimäen +laita, niinkuin ei siinä mitään elämää olisi ollutkaan. + +Nuoret miehet katsoivat vähän noloina toisiaan, ikäänkuin kysyen, +lähdetäänkö otuksia toiselta kulmalta kiertämään. Mutta ei se heitä +innostanut. + +-- Huonoa se on kesäpeuran nahka, liha ei kelpaa mihinkään, virkkoi +Lauri. + +-- Niin, paremmat ovat pyyntimaat omalla saunarannallamme, vastasi +Vilppukin. -- Mutta eikö liene lappalaiskota täällä lähellä, sillä +lappalaisen lauma se varmaankin oli tuo, -- mitähän jos käytäisiin +korvenpoikaa katsomassa? + +-- Voi olla kaukana lappalainen, jos onkin, eipähän mistään näy savua. + +-- Ei näy, palataan venheelle. + +Mutta siihen oli päivä kuitenkin mennyt, yöksi täytyi erämiesten +kiirehtiä venheelleen, ettei lehdon liekkiö, virvatulena palaen, heitä +vieraasta metsästä tapaisi. Siinä he nukkuivat yön autiolla rannalla ja +vasta aamulla he läksivät kotiinpäin palaamaan, nyt vaihteeksi toisia, +itäisempiä selkiä soudellen. + +Liikkumatonna päilyi järvi, tuskin värettä sen pinnalla heilahti. +Ainoastaan lokki, joka vesirajassa liiteli ja aina väliin siipensä +kasteli, särki joskus tuon kirkkaan kalvon, josta heijastava kilo +melkein sokaisi soutajain silmät. Auerta oli etäämpänä taivaanrannalla, +ja sen hämärästä kuumottivat kaukaa itäisen rannan loivat harjut. +Painostavan äänetöntä oli luonnossa kaikki, tuntui melkein +helpotukselta, kun joskus kuului jostakin kaukaa edes kaakkurin +surunvoittoinen valitushuuto. + +Tuota hämärää itäistä rantaa, joka venheen edetessä vähitellen kävi +selväpiirteisemmäksi, tähystivät soutajain raukeat katseet. Se oli aina +epäilyttävä tuo itäranta, sinne ne tulevat savolaiset aina omilta +pyyntivesiltään, milloin tulevat, sen tiesivät Hämeen miehet. Mutta +eipä ole heitä nyt kuulunut ... ei näkynyt nytkään hienointa haikuakaan +noista rantalehdoista, jotka vähitellen erottautuivat tummasta +takalistosta. + +Mutta tuon uupumuksen keskellä vilkastui kuitenkin vähitellen +perässä istuvan Laurin katse. Hän oli jo kauan tähystänyt erästä +kallionkielekettä, jonka sivulta siinti lahti ja joka sen vuoksi +selvemmin tarttui erämiehen terävään silmään. Pitkään aikaan hän ei +puhunut mitään, mutta ei myöskään silmäänsä toisaalle kääntänyt. +Vihdoin hän Vilpulle virkkoi: + +-- Katsopas tuota kalliota, tuota lehdon laidassa olevaa töyrästä, on +kuin siinä joku elävä liikkuisi. + +Tuira pyörähti katsomaan. + +-- En näe mitään. -- Mutta miten olikaan, sinne takertui hänenkin +katseensa. Kädellään varjosti silmiään hänkin, souti taas kappaleen, +katsoi, vilkastui: + +-- Mutta on todella siellä jotakin elämää. Olisiko peura, joka hioo +sarventynkiään näreen kylkeen, vai liikkuisiko täälläpäin peurain +isäntä, lappalainen? Vai olisiko se vain koivu, jota rantatuuli +heiluttaa. + +Kului pitkä hetki. + +-- Ei se ole koivu, virkkoi Lauri, -- soudetaanko lähemmäs katsomaan? + +Nuorukaiset katsahtivat äkkiä toisiaan ja ymmärsivät heti toistensa +ajatukset. Jos siellä ihmisiä liikkuu, niin tuskinpa ne ovat muita kuin +savolaisia, ja silloin heidän ei ole sinnepäin soudettava itseään +ilmaisemaan, -- sehän on erämiesten ensimmäinen sääntö. Mutta +sittenkin, -- uteliaisuus ja seikkailuhalu oli jo ehtinyt herätä +nuorissa mielissä, ja se kävi niissä heti ylivoimaiseksi -- se on +tutkittava tuo liikkuja, selko on asiasta otettava! Niin he sen +kysymyksen ratkaisivat. + +-- Olkoonpa lappalainen tai viholainen, vaikka olisi vesihiisi, +soudetaan kohti! -- niin virkkoi Vilppu jo voitettuna. + +-- Anna huhkia siis! + +Hetkisen kohisi vesi keulan edessä, väleen lyheni välimatka rantaan. Ja +taas pysähtyivät nuorukaiset katsomaan: Ei se ollut vesihiisi, ei +löntystävä lappalainenkaan, muu olento siellä rantalehdossa +liikkui, väliin peittyen vesojen varjoon, väliin taas ilmestyen +päivänpaisteiselle törmälle. + +-- Se on nainen, -- kas, kassa jo näkyy, virkahti Lauri vilkkaasti. + +-- Vierasta väkeä on siis täällä, -- nyt kiireesti eräjoukkoa +varoittamaan! + +Tämä oli toki Tuirankin ensimmäinen ajatus, vaikka hän kyllä olikin +lietomielinen hetken lapsi. Mutta kumma kyllä meloi Lauri pysähtymättä, +arkailematta, edelleen ja taas rupesi Vilppukin soutamaan, pyörähtäen +kuitenkin alinomaa katsomaan tuota utuista ilmiötä. + +Se oli nainen, sinihelmainen, keltatukkainen, selvään sen jo näki, ja +pian oli hänkin venheen keksinyt. Hän seisahtui työstään jyrkälle +törmälle ja katseli liikahtamatta selälle. Tuiraa vieläkin epäilytti +mennä kovin lähelle tuota rantaa, jossa nyt siis oli arveluttava +asutus, ja hän nosti aironsa vedestä; mutta Lauri yhä huopasi +rannemmas, toverin ymmärtämättä, mikä outo yty hänet oli vallannut. +Eipä tiennyt Tuira, että Lauri jo kaukaa oli ollut erottavinaan +vartalon ja liikkeet, jotka hän entuudestaan tunsi, ja että hän noin +arvelematta huopasi siksi, että hän tahtoi varmasti nähdä, oliko +rannalta katselija todella se, joksi se hänen silmäänsä kaukaa +kuvastui, vai oliko tämä hänen oman mielikuvituksensa kepposia. + +Se se oli, -- Savilahden impi. Silmiä varjostavan käden alta tunsi +Lauri jo varmasti nuo ruskahtavat, pehmeät lapsenkasvot, joita reunusti +ohrankeltainen hius. Eikä hän aprikoinut, miten tyttö oli tänne +ilmestynyt, ei ajatellut, ettei se tietysti yksin ollut tällä autiolla +rannalla, yhä vain lähemmäs hän huopaili. Mutta jo virkahti Tuira: + +-- Älä melo, -- mertaan joudutaan! + +-- Maltahan, ei ole vielä vaaraa, -- tunnen tuon tytön, vastasi Lauri +verkalleen. + +-- Tunnet! -- velhonnut lienee sinut veden neito! + +-- Ei ole veden väkeä, Savilahdesta hän on kotoisin. + +-- Siis savotar sittenkin, savijoukko on täällä! + +Tyttö seisoi liikahtamatta kalliolla ja sulavana hänen nuortea +vartalonsa kuvastui vesakon vihantaa taustaa vastaan. Pianpa silloin +Tuirankin epäilykset voitti uteliaisuus ja kisailunhalu ja hän antoi +kepeän haapion soljua vanhalla vauhdillaan ihan kallion reunaan asti, +jonka siimekseen se pian peittyi. Siinä he nyt toisiaan vastakkain +katsoivat, eikä kotvaan aikaan sanaakaan vaihdettu venheen ja rannan +välillä. Tyttö se kuitenkin ensimmäisenä virkkoi: + +-- Mistä soudatte, Hämeen miehet? + +-- Täällähän me on kesäkausi soudeltu, vastasi Tuira. -- Mutta mitä +väkeä olet sinä? + +Tyttö naurahti, Lauriin katsoi: + +-- Etkö tunne enää? + +-- Tunnenpa soljenvaihtajan Savilahden rannalta. Mutta... + +-- Mutta mitä, -- peloittaako? + +-- Enpä olisi suonut sinua täällä näkeväni, -- milloin tulitte? + +-- Vasta eilen valmistui sauna, ensi kylpyyn haen nyt vastoja. Vai et +olisi suonut minua näkeväsi! + +-- En täällä, -- tulitte hämäläisten vanhoille erävesille, täällä ei +sovinto säily. + +-- Miksei säily, onhan täällä vettä useammillekin! + +Siihen tytön kysymykseen eivät Hämeen miehet vastaamaan käyneet, ne +asiat eivät naisille kuuluneet. Ja keveämmäksi käänsikin heti +Vilppu-veitikka keskustelun: + +-- Tule venheeseen, tyttö, tuttujasi tapaamaan! + +Tyttö nauroi. + +-- Veisitte ehkä väkisin mukaanne! + +-- Tokkopa pahoin vikiseisit? + +-- Tulkaapas koettamaan, nouskaa törmälle! + +Laurin veret olivat ruvenneet kuumenemaan, hän meloi venheensä kallioon +kiinni ja tarttui sen halkeamassa kasvavaan rantakoivuun, virkkaen: + +-- Jospa tulisin, huudonko päästäisit, tyttö, vai pakoonko juoksisit, +-- niin, mikä olikaan nimesi? + +-- Anja. + +-- Vai suostuisitko sulhasiin, tulisitko Hämeeseen emännäksi? + +Tyttö punastui, peräytyi vähän, ja viskaisi ylpeästi niskaansa taapäin. +Hän oli ihana siinä kalliolla seistessään, posket hohteissaan, käsi +puuskassa, lehtikerppu kainalossa. Hetkeksi hän näytti suutahtaneen, +mutta suli taas leikkisäksi, vastaten: + +-- Ei tulla sillä tavoin, ei lähde tämä tyttö karkaamalla sulhasille, +eikä ryöstämälläkään! + +-- Mutta miten? + +-- Käy, kysy Savilahdesta, jos tietää tahdot! + +Vilppu oli sen keskustelun ajan seisonut keulateljolla ja kummissaan +kuunnellut toisten outoa lemmenkiistaa. Ja hänen lieto mielensä oli +siinä heti vainunnut seikkailun tilaisuutta, -- tässähän voisi +savolaisille kepposet tehdä! Tämä oli juuri sitä, jota hän rakasti ja +jota hän jo eräretkellä oli kaivannutkin, -- tuossa tuokiossa syttyi +hänen herkässä mielessään rohkea tuuma! Enempiä miettimättä hän tarrasi +kiinni rantakoivun runkoon, viskautui voimakkaalla nykäyksellä kallion +alimmalle särmälle ja kapusi siitä kuin orava tytön luo törmälle. + +-- Nyt tulet kuitenkin hämäläisten haapioon, -- huudahti hän +kiivetessään ja yritti tyttöä syliinsä koppaamaan. + +Mutta Anja oli kohta nähnyt soutomiehen liikkeen ja arvannut hänen +aikeensa. Notkeana kuin kärppä pyörähti hän kalliolta alas lehdon +puolelle, heitti sieltä vielä helakan naurun taakseen, ja hupeni kuin +metsänpiika vehmaaseen vesakkoon. Tuira kahmaisi tyhjää käsivarteensa, +suuttui, loikkasi tytön jäljestä lehtoon, mutta otusta ei ollut enää +kuuluvissakaan. Ja seuraavassa tuokiossa törähti jo koivikosta, lahden +partaalta, tuohitorven kimeä ääni, -- tyttö varoitti sieltä omaisiaan. + +Turhiin oli huvennut Tuiran hurja tuuma kaapata kassapää savolaisten +rannalta ja viedä se saaliinaan toverilleen kainaloiseksi kanaksi. +Tyhjänä hän lehdosta palasi ja laskeusi nolona kalliolta venheeseen, +jossa Lauri yhä liikahtamatta seisoi ja moittien palaavaa toveriaan +katseli: + +-- Tuhmasti teit nyt, Tuira, taitamaton oli ryöstöyrityksesi. + +Ei käynyt Vilppu tekoaan puolustamaan, airoihin hän vain rivakasti +asettui, veteli voimakkaasti pois selälle ja viittasi Laurille, että +tämä viilettäisi lähimmän niemen taa, josta ei haapio savolaisten +lahteen näy, jos he torvenäänen kuultuaan lähtisivät nuorukaisia +takaa-ajamaan. Ääneti he soutivat. Vasta niemen kärjen sivuutettuaan +pysähtyivät he rantapehkojen lomitse katsomaan taakseen. Ei näkynyt +venhettä tulevaksi. Mutta siihen kallionkielekkeelle, josta Tuira äsken +oli koettanut sinihelmaisen tytön haapioonsa siepata, siihen ilmestyi +kohta laihaluinen, harvapartainen äijä, jonka Lauri heti tunsi +Savilahden Tarvaisen isännäksi, ja hänen perästään pari muutakin +miestä. Siinä he seisoivat hetkisen, näkyivät keskustelevan vilkkain +liikkein, mutta kotvan kuluttua he painuivat takaisin lehtoon samoja +jälkiä kuin tyttö äsken. + +Lauri siirtyi nyt airoihin, soutamaan kaukaista kotirantaa kohti, ja +hän vetelikin niin hartiaväellä, että hauraan haapion laidat notkuivat +ja piukkivat pihlajaiset airot. Vakava oli hän katseiltaan. Olihan +tällä heidän soudullaan tapahtunut jotakin ratkaisevaa, toteutunut oli +juuri se, jota hämäläiset kevätkauden olivat varoneet: vihollinen +tavattiin näiltä samoilta vesiltä, ja sille nuorukaiset nyt olivat +itsensä ilmaisseet. Pyynnin rauha oli nyt poissa, taas oli soudettava +sotavesiä... Mutta vielä olivat Laurin mietteet vakavat muistakin +syistä: Savilahden leppymätön vainomies on täällä, koston tilaisuus on +auennut, miehen tehtävät ovat edessä... Mutta täällä on myöskin tyttö +Savilahden rannalta. Ristiriitaisina, sekavina risteilivät taas tunteet +nuoren miehen povessa ja hänen oli vaikea itselleen selittää, mikä +tunne oli voimakkain. + +Kotvanen oli soudettu, kun Tuira huovatessaan puhui: + +-- No, nyt sitä ehkä saadaan näillä järvillä tapellakin, savolaiset +tulivat sittenkin tarjolle! + +Niin, siihen sitä kai nyt on varustauduttava, ajatteli Lauri, +palautellen muistoihinsa ne pyhät päätökset, jotka hän eriin +kulkiessaan oli tehnyt, kun kuuli kuvaukset isänsä kuolemasta näillä +vesillä. Mutta se ajatus ei ollut enää puhdas, ei iloinen ... eikä hän +toverinsa puheeseen mitään vastannut. Mutta Tuiran Vilppu jatkoi, +ikäänkuin äskeistä varomattomuuttaan nyt puolustellen: + +-- Olisivat ne meidät kuitenkin keksineet, kun kerran täällä ovat, jos +eivät tänään, niin huomenna. Saattoipa olla hyväkin, että me savakoista +selon otimme ennenkuin he meistä. Nythän tiedämme minkä teemme. + +Lauri myönsi mietteissään toverinsa tosia puhuvan, vaikka hän juuri +äsken vielä oli nuhdellut, kun Tuira pakotti tytön torveensa +turvautumaan ja savolaisten huomion herättämään. Mutta kun Lauri yhä +ääneti souti, heittäysi Tuira jo hilpeäksi: + +-- Vai etkö olisi suonut minun tyttöä säikäyttävän? Mistä minä tiesin +sinulla niin tosia lemmenkisoja olevan savottarien kanssa! Kun sinun +kuhertavan kuulin ja tyttö vieressä viserteli, arvelin, että mitäs +tässä pitkistä puheista, otetaan neito mukaan, koska siinä turhia +kainostelee, -- niinhän ne ennen vanhaankin hämäläiset tekivät ja hyviä +emäntiä saivat. Ja niistä sitten tapeltiin... + +Lauri souti edelleen äänettömänä omissa mietteissään. Tuira sai aina +vain yksin olla äänessä, ja hän kysyi nyt suoraan: + +-- Olisit kai tytön ottanut, jos hänet venheeseen olisin saanut? + +Lauri katseli sivulleen lehteviä rantoja, joiden ohi haapio liukui, ja +vastasi nyt harvakseen: + +-- En tiedä mitä olisin tehnyt -- tuskin olisin häntä Saunarantaan +tuonut... Tarvaisen tyttäriä se on, vainolaisen perhettä. Näin hänet +tuonoin Savilahdessa, kun piispaa kyyditsin, puhuttelin kerran ... en +tiennyt, mikä hän oli ... ja minusta tuntui, että mieluisempaa impeä en +osaisi kainaloisekseni löytää, -- en sitä kiellä. Mutta ne ovat turhia +ne kuvittelut. Hänen isänsähän isäni tappoi, sitä pesuutta ukkoja koko +eräväkemme eniten vihaa, sukuni surmanheimoa hän on, ja kostamatta ovat +vielä sen heimon viimeiset kolttoset. Ei ole tässä aika lemmenhoureita +hautoa! Kostoon minua haastaa isäni surma, kostoa olen vannonut koko +suvulle -- ja sitähän sille lupasit sinäkin... + +-- Niin lupasin, ja nyt onkin koston aika käsissä. + +-- Nyt olkoon! -- Lauri huudahti sen melkein kiljaisten, mutta samalla +oli surua hänen äänessään, kun hän matalammin jatkoi: + +-- Säpäleiksi särkykööt siis kaikki hempeät mietteet, kunis on kostettu +isäni kumpu. Ja siksi olkoon meidän keskeinen koko tuo kallioniemen +tarina, sehän ei kuulu kotisaunan väelle... + +Lauri kiskoi oikein olan takaa, ikäänkuin ajaakseen airoihin sen +mielensä kiusan, joka hänen mietteitään velloi, ja vaahdoten halkoi +haapion keula selkävesiä. Mutta hän ei saanut sillä tasaantumaan niitä +voimia, jotka hänen sisässään kamppailivat, ja hänen äänensä kähisi +katkerana, kun hän tuokion kuluttua tiuskaisi: + +-- Sukuni kirotko vai velhojen luotteet minut lienevät ajaneet jo +kahdesti tuon naisen pariin! Mutta pois hänet mielestäni kitken ja +kostettu pitää olla oma sukuni, ennenkuin hänet kolmannen kerran +näen! -- + +Jo kuulsi viimeisen selän takaa kotilahden tuttava suisto, ja ennen +pitkää nuorukaiset laskivat pienen haapionsa suurten matkavenheiden +lomaan saunarannalle. Hiukan epävarmoina he kotiväkeään tervehtivät, +sillä olipa kuin satua se, mitä heillä oli tältä retkeltään +kerrottavana, -- eikä kuitenkaan se ollut satua, vaan ankara +todellisuus, joka pakostakin nostaa myryn koko eräväessä, sen he +tiesivät. Ukko tuli ensimmäisenä heitä vastaan rantaan ja torui heidän +viipymistään, -- eilisestä asti olivat he suotta vesillä virkailleet. +Ja kun Lauri mainitsi heidän käyneen tutkimassa pohjoisia rantoja, +urahti ukko: + +-- Mitä te siellä, luulin teidän jo savolaisia tavanneen! + +Silloin se oli heti tosi tunnustettava. + +-- Olemme heitä tavanneetkin, savolaiset ovat tämän saman Nilakan +rannalla. + +Lauri ei, kumma kyllä, kertonut sitä sillä kiireellä, jota asian +merkitys edellytti, ja siksi ukko vielä epäilevänä kysyi: + +-- Mitä olette tavanneet ja missä? + +Rannassa olevia erämiehiä saapui nyt muitakin nuorukaisten venheelle, +jossa he oivalsivat outoja asioita kerrottavan. Mutta ukko tiukkasi +aivan ankarasti: + +-- Hä, savolaisiako olette nähneet? Missä? + +-- Järven itärannalla. + +-- Kertokaa! + +Tuira viskeli ääneti haapiosta saaliitaan rannalle ja kävi sitten siitä +vettä äyskäröimään, -- hän antoi Laurin kertoa juttunsa mitä myöten +halusi. Ja Lauri kertoikin tarkalleen koko heidän retkensä, kertoi, +kuinka he kallioniemen ohi soutaessaan näkivät vastoja taittavan +naisen, -- sen lahden pohjassa oli nähtävästi savolaisten sauna. + +-- Jospa lie ollut lappalainen, epäili ukko vieläkin. + +-- Savotar oli, puvusta hänet tunsimme ja puheestakin ymmärsimme... + +Erä-ukko vilkastui, mutta miehistä toiset säpsähtäen huudahtivat: + +-- Puheesta, -- puhuttelitteko vainolaisen akkaa? Olisitte väistäneet +katalaa! + +Lauri keskeytti kertomuksensa, kun hän Tuiran hymyilevän näki, ja +lisäsi lyhyesti: + +-- Hän keksi venheemme jo kaukaa. Ja pois soutaessamme näimme miehiäkin +samalla törmällä. -- Ja hän lisäsi vielä vakavana ukkonsa puoleen +kääntyen: -- Yksi niistä oli Suursavon Tarvainen! + +-- Sen jo arvasin, virkahti Suopelto, joka jo hänkin oli rantaan +ehtinyt uutisia kuulemaan. -- He uhkasivat tulla, syyskalalle +tulivatkin! + +Kuin kuloviesti se tieto levisi venhekunnasta toiseen, jotka juuri +pyynniltään palasivat, ja hälinän ja hämmingin se synnytti hämäläisten +saunarannalla. Naiset sitä toisilleen hätä-äänellä huutelivat, ja +miehetkin jättivät kalanperkkuunsa kesken ja keräytyivät neuvottelemaan +törmälle, missä Lauri ja Tuira saivat vastata satoihin kysymyksiin. +Mutta Suopellon Leena-emäntä asettui kädet puuskassa miesten eteen ja +huusi hätääntyneen päättäväisyydellä: + +-- Huomisaamuna ajaa Suopellon nuottakunta tavaransa venheeseen ja +lähtee soutamaan kotiin päin! + +Miehet hymähtivät ja Sipi koetti säikähtyneitä naisia rauhoittaa: + +-- Eihän vielä niin kiirettä ... tässä nyt asiat ensiksi tuumataan! + +Mutta Erä-ukko oli istahtanut nuotion äärelle ja ammensi itselleen +rauhallisesti kupillisen kalakeittoa padasta. Hänen kasvojenilmeissään +ei näkynyt hämmästystä eikä hätääntymistä, hänen mietteensä näyttivät +kulkevan omia teitään, ja joskus valaisi salainen hymykin hänen +parroittuneita kasvojaan. Olipa niinkuin hän juuri tätä uutista olisi +odottanutkin, kuin olisi nyt tullut se hetki, jota hän kesäkauden oli +toivonut ja jota hän nyt tahtoi edullisimmin käyttää. + +Mutta muiden erämiesten ateria ei ollut yhtä rauhallinen, ja he +kokoontuivat kaikki ukon ympärille, johon olivat tottuneet +turvautumaan, -- hänenhän se oli tiedettävä, mitä nyt on tehtävä. +Heidän keskensä oli siitä jo heti kiistaa sukeutunut. Ilvesmäki tahtoi +suoraa päätä soutaa järven itärannalle ajamaan savakot pois, +Pilvenperän mielestä oli sitä rantaa päinvastoin vältettävä niin kauan +kuin suinkin. Mutta Erä-ukko söi keittonsa levollisesti loppuun ja +virkkoi sitten: + +-- Ensiksi on tietysti otettava asiasta tarkka selko; emmehän vielä +tiedä, onko täällä savolaisia yksi perhekunta vaiko koko erämatkue. Ja +parasta on, että tiedustajat lähtevät liikkeelle jo tänä yönä. + +Vakoojiksi valittiin kohta pari kokenutta metsänkävijää ja Tuira heille +oppaaksi otettiin. Mutta heidän matkalle varustautuessaan puhui vanhus +levotonta joukkoaan tyynnyttäen: + +-- Huomisiltaan palaavat tiedustajat takaisin ja siihen mennessä me +muut täällä pysymme koossa. Vartijat valvomaan nyt, joutoväki +nukkumaan, -- sittenpähän nähdään, mihin täällä ryhdytään! -- + +Mutta seuraavana iltana eivät olleet tiedustajat vielä palanneet, ja +yöksi jäi silloin nuotio palamaan pihlajan alle hämäläisten pihalle. +Sen ääressä valvoi vakavia miehiä, odottaen malttamattomina +tiedustajain paluuta, valvoi vielä, kun syyskesän aamu kylmänä ja +kelmeänä valkeni. Vakavana nousi vihdoin päivän rusko itäisen vaaran +takaa ja kirkasti ensiksi lahden läntisen rinteen ylimmät lehdot, jotka +näyttivät palavan punaisena tulena. Mutta kylmää oli se tuli, ja lahden +peittävä usva tuntui sen valossa sitä paksummalta, jäätyneeltä, -- +melkein puistatti valvoneita miehiä. Vasta kun päivänsäteet lahteen +ulottuivat ja vähitellen ajoivat sieltä sakeat, itsepäiset, hitaat +sumupilvet pakosalle, vasta silloin tuntui elämän lehahdusta luonnossa, +vasta silloin kuului myös selältä airojen loisketta. Ja silloin +nousivat miehet nuotion äärestä vastaanottamaan yökunnista palaavia +tovereitaan. + +Nämä kertoivat päiväkauden kuljeskelleensa louhikossa savolaisten +kotalahden seutuvilla, jonne olivat kurkistelleet vuorten harjuilta ja +mäntyjen latvoista. Mutta illan suussa olivat he hiipineet sen lahden +rinteelle, jonka toisella rannalla savolaisten uusi sauna oli. Yksi +sauna oli siellä vain, eikä venheitäkään ollut rannassa monta, mutta +miehiä siellä sentään kuhisi patatulella kymmenkunta, ehkä enemmän, ja +naisia lisäksi. Ja iltamyöhällä saapui rantaan vielä eräs venhe, jossa +oli puolikymmentä miestä, eikö liene urkkimasta palannut. Hyvin +varoskellen siellä savolaiset tuntuivat liikkuvan, väleen he savunsa +sammuttivat, korkealle venheensä yöksi vetivät, -- niin kertoivat +vakoojat. + +-- He tietävät meidän joukkomme suuremmaksi, päätteli Ilvesmäki heti +innoissaan, -- odottavat meidän vieraissa käyvän, miksemme kävisikin! + +-- Taikka varustautuvat yöllä tänne hyökkäämään, Tarvainen poikineen on +matkassa, -- vastaili Pilvenperä päätään punoen. + +Mutta niistä arveluista välittämättä kääntyivät taas neuvottomat +erämiehet ukon puoleen, joka heti tiedustajain palattua oli saapunut +saunasta ahteelle. Lauri koetti tarkata vaarinsa kasvonjuonteita, +ymmärtääkseen, mitä mietteitä hänessä liikkui, -- hän ne kyllä aavisti, +mutta ei ollut niistä oikein selvillä. Mutta värähtämättömin piirtein +kuin ainakin puhui johtaja vanhus verkalleen: + +-- Oikein arvasit, Suopelto, uhmalla ovat savolaiset meidän +takamaillemme taas lähteneet, -- jos olisi tarve ajanut, olisivat kyllä +jo keväällä tulleet. Riitaa haastavat. Hyväpä oli, että me joukolla +tänne saavuttiin, eikä täältä nyt kesken lähdetä, savolaisille ei +takamaita jätetä, -- sitä myöten on juttu selvä! Pyyntiä jatketaan, +syysapajat vedetään, talveksi vasta me kotiin palataan. + +Siinä oli vastaus siihen pääkysymykseen, joka eräväkeä enin oli +huolettanut. Mutta se vastaus ei heitä vielä tyydyttänyt, ja ikäänkuin +kaikkien puolesta Suopelto kysyi: + +-- Mutta miten? Ajetaanko savolainen pois Nilakan rannoilta, käydäänkö +tappeluun, vai odotetaanko hiipijäin syyspimeällä tänne hyökkäävän, -- +sydämikköjä he ovat, vaikka olisivat harvalukuisempiakin. + +Niin, siihenpä juuri olisi Laurikin tahtonut vastauksen kuulla. Ja kun +hän huomasi vanhuksen sitä vältellen kiertävän, niin hän jo yskän +älysi. Kaikki tiesivät useimpain vastustavan tahallista verityöhön +käymistä, mutta pitkän kostonsa aietta ei ukko silti tahtonut uhrata. +Sen Lauri nyt oivalsi, kun vanhus vastasi: + +-- Ei käydä tappelemaan, jos ei toinen tappelua haasta, mutta aseissa +liikutaan tarpeen varalta. Pyyntiin soudetaan kuin omilla takamaillamme +ainakin, mutta soudetaan joukolla, ei enää venhekunnittain. Tulkoon +silloin Tarvainen, jos tahtoo! Huolellisesti on kesän saaliit +kätkettävä, saunalle ei jätetä mitään, kun nuotalle lähdetään, vartijat +valvovat yöt, maattakoonpa kotona taikka nuottanuotiolla. Silloin +olemme valmiit, tulkoon Tarvainen, jos nahkaansa syyhyttää. + +-- Ei siitä ole takeita, ettei synny tappelu sittenkin, arveli Suopelto +vielä epäilevänä. + +-- Syntyköön, silloin me isketään, silloin puhdistetaan takamaat +savolaisista! Heidän on silloin syy ja vastuu. + +Ukko pääsi siihen, mihin pyrki. Erämaille jäätiin, se oli pian kaikkien +mieli. Saaliit kätkettiin nyt salommas, venheisiin varattiin aseet ja +eväät ja joukolla vesille lähdettiin. Ja turvan tunne voitti siten taas +vähitellen huolestuneetkin retkeläiset. Mutta entistä rauhan elämätä ei +ollut enää erämiesten elämä takamailla. Milloin vain metsästäjä kuuli +oksan risahtavan tai otuksen loikkaavan kaukana näreikössä, silloin oli +hänen aina kyyristyttävä varomaan vaanivaa vihollista. Kalamiesten oli +joka salmen suussa pälyttävä eteen ja taakse ja kummallekin kupeelle, +eikä ollut yöunella koskaan täyttä lepoaan. Kukapa sen tiesi, milloin +kyyryselkä kyttä nukkuvain nuotiota kiersi. Mutta pyyntiä sittenkin +jatkettiin, nuottaa vedettiin kaukaisillakin apajoilla eikä +vainolaisista enää jälkiäkään tavattu. Ehkä ovat säikähtäneet ja +painuneet takaisin omille järvilleen, -- niin jo naisia lohdutettiin. +Ja kohta läheni kuitenkin kotiinlähdön aika, pitkiksi ja koleiksi +kävivät syksyn pimeät yöt, pian tulee pakkanen avuksi, se jo naisiakin +rauhoitti ja rohkaisi. + +-- Pian se koittaa Leenankin päivä, niin vakuutti Suopellon emäntä +ilolla matkueelleen. + +Eikä sitä voinut Erä-ukkokaan kieltää, vaikka hän vielä tavallisesti +vastasi: + +-- Vielä ei puhuta kotiinlähdöstä mitään, tänä vuonna viivytään erissä +niin kauan kuin vain syyspyyntiä kestää. + +Hänellä oli se tuntu, että vielä sitä sittenkin jotain tapahtuu, +ennenkuin "Leenan päivä" koittaa, ja hän tiesi toistenkin aina vain +vaistomaisesti sitä tapausta odottavan, -- muutamain toivovan, toisten +varovan. + +Ja se, mitä hän odotti, se tapahtuikin. + +Eräänä tuulisena syyspäivänä soutivat hämäläiset nuottavenheitään sitä +saariryhmää kohti, jonka kupeitse Pielavedet Nilakkaan yhtyvät; siellä +olivat heidän antavimmat syysapajansa. Tavallisuuden mukaan oli +etumaisen venheen kokassa keulamies salmia pälymässä, vaikka vierasta +ei ollut koskaan näkynyt, ja venheet kiertivät juuri erästä saarta, +jonka toiselle rannalle he aikoivat nuottansa potkea. Sitä kiertäessään +pysähtyi silloin yhtäkkiä etumainen venhe ja siitä kuului hiljainen +huudahdus... + +Se oli laskenut suoraan savolaisten nuottarannan eteen, -- vasta +silloin kun muutkin sen keulamiehenä oleva Laurikin huomasi, +ilmoittaen: + +-- Siinä on vieras! + +Käskemättä seisahtui nyt soutu toisissakin venheissä, ja kun ne hiljaa +etumaisen tasalle lipuivat, jäivät kaikki sanattomina katsomaan edessä +olevalle rannalle. Hiekkaisella äyräällä oli siinä rinnakkain +puolikymmentä kalavenhettä, ja ylempänä törmällä lekutti tuuli pienen +nuotion liekkiä, jossa kai rantakalaa keitettiin. Ja väkeä istui ja +astuskeli nuotion ympärillä. + +Se oli savolaisten kalatuli, sen soutajat heti näkivät. He olivat kai +juuri siitä apajan vetäneet ja aikoivat ehkä nyt rannalla aterioida, +ennenkuin uudelle lähtevät. + +Hämäläiset istuivat hetkisen ääneti venheissään. Vasta kotvasen +kuluttua kuului hätäinen, kuiskahtava naisääni kehoittavan: + +-- Huovataan takaisin, ennenkuin he meidät keksivät! + +Mutta miesääni vastasi samalla: + +-- Jo ne meidät ovat nähneet! + +Lauri silmäsi keulapuulta perässä istuvaa ukkoa, hakien hänen +katsettaan. Uuden, kauniin tulen näki hän nyt syttyneen vanhuksen +silmään, joka terävänä tarkkasi törmää, missä savolaiset juuri +hytkähdellen kääntyivät selältä saapuvaa nuottamatkuetta katsomaan. +Järähtipä vähän maltitonna vanha ääni, kun hän tuon kuiskivan +keskustelun katkaisi ja vihaisesti virkkoi: + +-- Ei koskaan käydä siihen häpeään, että savolaisten edestä +pyörrällettäisiin. Eteenpäin! + +Mutta pystyyn olivat venheissä kohonneet hämäläiset nuoret miehet, he +arvasivat nyt sen ratkaisuhetken tulleen ja laskivat kiireesti +vihollistensa lukumäärän. Ja ensimmäisenä Tuira laskuistaan tuloksena +lausui: + +-- Soudetaan kohti -- pidämme me noille puolemme! + +Ukon käskyä totellen olivatkin soutajat jo taas airoihinsa tarttuneet +ja rinnakkain soluivat venheet aallokossa sitä salmea kohti, minkä +rannalla savolaiset nyt levottomasti liikkuivat lepotulellaan. Mutta +supatusta jatkui yhä venheissä. Niissä väiteltiin, hätäiltiin ja +uhmailtiin, ja ääneensä jo pyysivät naiset, että ohi soudettaisiin +vihollisten rannasta, tappeluun käymättä. Mutta kun johtajavenhe oli +savolaisten hiekkarannan tasalla, silloin viittasi taas Erä-ukko +soutajiaan seisauttamaan aironsa. Mitä vaarilla oli mielessään, sitä +eivät soutajat tienneet. Mutta he tottelivat, ja jylhä äänettömyys +vallitsi nyt venheissä, joita aalto hiljaa solutti rantaa kohti. +Äänetöntä oli rannallakin, mihin savolaiset olivat kokoontuneet +tuijottamaan outoja vieraitaan, joilta he eivät mitään hyvää +odottaneet. + +Siinä eräjärven aution saaren kupeella, kaukana syksyisessä +sydänmaassa, olivat nyt kerran taas vastakkain niiden vihamielisten +sukulaisheimojen edustajat, jotka vuosisatoja olivat katkeraa kaunaa +toisiaan vastaan kantaneet ja myrtyneet ja leppymättömiksi paatuneet, +-- siinä he silmästä silmään toisiaan mulkoilivat. Usein olivat he +kostonsa kiihkossa toisiaan hakeneet; nyt eivät olleet hakeneet, vaan +sattuma oli heidät vastakkain viskannut. Mutta tulus ja piikivi olivat +siinä sittenkin liian lähekkäin, tarvittiin vain sysäys, ja kipuna oli +herkkä syttymään roimuavaksi tuleksi. Oliko iskettävä se tuhoisa +kipuna? + +Kotvasen kesti tuota juhlallista äänettömyyttä. Vihdoin virkahti +hämäläisten suurimman venheen perästä Karmalan ukko karkealla äänellä, +jonka kaiku järeänä ponnahti takaisin rantapenkereestä: + +-- Taas lähditte Savon miehet hämäläisten vesiä porkkaamaan. Eikö +teillä ole järviä omilla takamaillanne? + +Se sana iski kuin vasama savolaisten parveen, jossa nyt heti virisi +levotonta liikettä. Vikkelänä heilahti siellä ryhmästä toiseen vanha +mies, jonka hämäläiset vaaleasta kuikannahkalakista heti Tarvaisen +isännäksi tunsivat. Ja yhtä kova kuin ukon, mutta kiihkoisampi, oli +Tarvaisen ääni, kun hän tuokion kuluttua rannalta vastasi: + +-- Omillapa tässä olemme vesillämme, en näe täällä hämäläisten +merkkikiviä. Mutta te lienette harhaan kulkeneet, koska meidän apajalle +soudatte. + +Vastaus venheestä tuli viipymättä: + +-- Me tunnemme vetemme, emme me harhaan souda. Hämäläisten ovat täällä +vanhimmat apajat, meidän ovat olleet täällä ensimmäiset saunat ja +katiskat, nämä maat ovat meidän veromaitamme. + +-- Näytäpäs, mistä veromaasi alkaa, -- suden ovat nämä maat mittaamat! +Mutta savolaiset ne lähinnä näitä vesiä asuvat, tottapa takamaat +rintamaihin kuuluvat. + +-- Niin kuuluvat, hämäläisten rintamaihin. Missä asuivat savolaiset +silloin, kun me täällä ensiksi lappalaisia verottelimme ja pyynnissä +kävimme, -- työnnyitte tänne sitten jäljestä kuin varkaat toisen +halmeelle! Mutta sen te tiedätte, että takamaitamme me emme jätä. + +Savolainen päästi silloin ilkkuvan äänen: + +-- Jätittepähän jo, pakoon täältä livistitte, vuosikausiin ei teitä ole +täällä näkynytkään. + +Mutta jo kiihtyi ääni hämäläisten venheessäkin: + +-- Ette ole jääneet tänne silloin tekään, kun Hämeen miehet ovat täältä +lähteneet, -- hiiloksina ne ovat olleet silloin teidänkin saunanne ja +hiiloksiksi jäävät vastakin, jollette sovinnolla näiltä rannoilta +suoria. + +-- Nähtäneen, kuka täältä ensiksi suoriaa! + +Tämä heimojohtajain sananvaihto oli kalskahtanut terävästi ja kylmästi +kuin teräs, isku aina vastauksena iskuun; ääni oli vain jännittynyt, +kiihtynyt, kuin purevain tapparain nälkä, sinkoillessaan edestakaisin +salmiveden yli. Tähän johtajain väittelyyn eivät muut kummaltakaan +puolen puuttuneet, henkeään pidellen sitä miehet kuuntelivat, ihaillen +iskujen voimaa, ja pelokkaina naiset kuin piiloon kyyristyivät. Sillä +kärjistyihän väittely pian uhkailuksi, ja Savon pojat näkyivät jo +venheistään tapailevan tuuriaan. Airoissa istuvat hämäläiset odottivat +taas jännittyneinä ukon enempiä käskyjä. + +Mutta silloin tarttui hämäläisten toisen venheen perästä Suopellon Sipi +keskusteluun. Hän puhui rauhallisella, maltillisella äänellä, ikäänkuin +tasoitellakseen äskeistä kiivautta: + +-- Toden sanoit, Suur-Savon Tarvainen, rajat ovat käymättä meidän ja +teidän takamaiden välillä. Joskus on sitä yritetty, mutta ei näille +vesille asti. Me hämäläiset kyllä vanhat takamaamme tunnemme, mutta +sovinnossa olisi kuitenkin kerran varmasti määrättävä, mitä myöten Savo +erissä kulkee, mitä myöten Häme, -- vettä riittää vielä molemmille. + +Tämä puhe asetti heti jo kohonneita kuohuja, ja pian nähtiin, että +Suopellon sovinnollisella tuumalla oli kannatusta molemmin puolin. Eräs +leveänaamainen, punapartainen Savon mies murahti hyväksyvästi Suopellon +puheelle ja astui askeleen rannemmas. Se oli mies Juvan metsäkylästä, +Pouta-Paavo nimeltään, taitava takoja ja tunnettu runoseppä. Erämaan +riidat kiusasivat pahimmin hänen kyläkulmaansa, joka enin takamaista +eli, ja siksi häntä sovinnon puhe enimmin miellytti. + +-- Se on järjen puhetta, virkkoi hän arkailematta. -- Raja olisi +käytävä takamaitten välille, sittenpä vasta kukin omansa tietäisi ja +saisi rauhassa raataa ja pyytää. Ja siitä olisi sovinnossa päätettävä. + +Alas venheisiin nähtiin, kuinka Savon miehet nyt eri ryhmiin asettuivat +supattelemaan. Heidän joukossaan näkyi olevan eri mieliä. Tarvaisen +kuultiin siellä terävästi väittävän. + +-- Joko pehmeni taikoja-rautio. Rajan me panemme siihen mihin soudamme +ja mistä pyydämme, kukapa ne muut rajat täällä pyhittää! + +Mutta Poutanen kuului pitävän puoliaan: + +-- Olen minä takonut ja olen minä tapellutkin, mutta sanankin voimalla +olen toimeen tullut. Jos täällä ensiksi miesten kesken takamaista +sovittaisiin, niin sitten pyydettäisiin ruunua rajat panemaan. + +Hämäläiset istuivat ääneti venheissään, joita aalto yhä rannemmas ajoi. +Oudolta heistäkin tuntui tuo Suopellon esittämä tuuma, eipä oltu ennen +koskaan savolaisten kanssa noinikään sovinnossa keskusteltu; tora oli +syntynyt aina, kun oli tavattu, ja toraa seurasi tavallisesti tappelu. +Mutta tuo ajatus, että piti määrätä rajankäynnillä varmoiksi molempain +heimojen takamaat, se ei sittenkään ollut uusi, sen kyllä keski-iän +miehetkin muistivat. Sitä oli jo ennenkin hankittu, ja parikymmentä +vuotta sitten oli joku esivallan edustaja sellaisen rajankäynnin +alullekin pannut, yksi sen ajan rajapyykki -- Tähkäveden Naulasaaressa +-- oli vieläkin kaikkien tiedossa. Mutta siihen se rajankäynti olikin +huvennut, sen muita määräyksiä ei enää tunnettukaan. Mutta itse tuo +ajatus oli senkin jälkeen mielissä kytenyt ja siksi juuri Suopellon +tuuma nytkin paljon vastakaikua sai. Itse hän siitä rohkaistuna jatkoi: + +-- Eihän yrittänyttä laiteta, -- saisihan asiasta miesten kesken puhua. + +Mutta kysyen katselivat Hämeen miehet Karmalan jykevää ukkoa, joka +viimeisen keskustelun aikana ääneti oli venheensä perässä istunut. +Hyvästi he tiesivät, ettei tämä tuuma johtajavanhusta ensinkään +miellyttänyt. Lauri sen varsinkin tiesi, kuinka syvästi vanhan +erämiehen intohimoinen mieli moisia tinkimistuumia halveksi, ja hän +luki sen inhon nytkin ukon tyytymättömistä katseista. Liian syvät +olivat ne haavat, joita savolaiset olivat hänen pitkän ikänsä varrella +hänen sydämeensä iskeneet; heidän kanssaan hän ei voinut sovitella +koskaan. Hänen lyhyt oppinsahan oli aina ollut: vainolainen on +kostettava, tungettelija on ajettava tiehensä! Sen Lauri tiesi, ja +juuri sen vuoksi hän ihmetteli, että ukko niin kauan ääneti istui, +lausumatta sitä repäisevää, ratkaisevaa sanaa, jota nuoret miehet +häneltä odottivat ja joka oli tekevä lopun turhasta haastelusta. + +-- En luule sovinnon puheista savolaisten ja meidän välillämme mitään +kystä syntyvän, -- uhmalla he nytkin tänne tulivat... + +Kaikki luulivat Ukon näin kylmästi kieltäytyvän keskusteluista, ja +rannalla jo Tarvainen teerevänä omille sovinnonpuhujilleen ilkkui: + +-- Siinä kuulette Karmalan noidan sovinnon! + +Ja alakuloisena Suopeltokin huokasi: + +-- Syntyneekö kystä siitä ainaisesta torastakaan! + +Mutta kaikkien ihmeeksi Ukko rauhallisesti jatkoi: + +-- Mutta kun lienee savolaisilla jotakin vakavaa rauhasta ja rajoista +puhuttavana, kun lienee heillä vilpitön mieli, niin voin minä sitäkin +puhetta kuunnella, sittenpähän näkyy, mitä siitä syntyy. + +Helpotuksen huokaus pääsi naisten rinnoista, kun he sydän ahdistuksessa +soutoteljoillaan istuivat ja tuskaisina odottivat, mihin tämä väittely +päättyisi. Kummastellen katselivat nuoret miehet toisiaan, pettymystä +ja kiukkua kuvastui monenkin silmistä ja turhaan koetti Laurikin +ukkonsa harmaista kasvoista lukea, mitä tämä viimeisellä puheellaan +tarkoitti. Mutta savolaisten rannalla supateltiin hetkinen hiljaa, +väiteltiin ja väisteltiin, ja vihdoin astui Suur-Savon Kylliäisen +isäntä, joka hänkin oli savolaisten johtomiehiä, pari askelta rannemmas +ja huusi: + +-- Meillä on se mieli, että koetetaan asiat kerran sovinnossa +selvittää. Jos lienee teissä, niinkuin tuntuu, sama tuuma, niin +soutakaa maihin -- puhutaan! + +Syntyi hetken äänettömyys. Hämäläiset oivalsivat, että Savon miehet nyt +tunsivat heikommuutensa ja siksi noin sovinnollisiksi heittäytyivät, ja +se heistä monta suututti. Mutta Suopelto piti asian jo selvänä, hän +antoi merkin soutajilleen ja samassa hänen venheensä aallokosta +laskikin jo rannalle, toki kappaleen matkan päähän savolaisten +valkamasta. Vielä viipyi salmella ukon venhe, ja sen liikkeitä ne +toisetkin yhä odottivat. Mutta jo tarttui Erä-ukko huoparimeen ja +lausui elpyen: + +-- No, hyvä, lasketaan siis maihin, katsotaan, mitä merkitsee +savolaisten sovinto. Mutta muistakaa, miehet, aseet mukaan maihin +noustessamme, sitä myöten vain heidän aikeisiinsa luotan! + +Niin seisoivat hetken kuluttua Hämeen miehetkin saman saaren rannalla, +jossa paloi savolaisten rantatuli, seisoivat ääneti vakavana, tummana +joukkona, joka ei siinä itseään oikein kodikkaaksi tuntenut. Mutta +Suopelto, Pilvenperä ja muutamat muut sovinnon miehet nousivat ylemmäs +törmälle savolaisten luo, pannakseen alulle sen neuvottelun takamaiden +erottamisesta, jota varten he olivat maihin tulleet. Siinä vaihdettiin +jo sana ja toinen, mutta perin kankeasti se tarina luisti; epäilystä +huokui sanoista ja sanain lomista, kaarrellen karttoivat sovinnonkin +miehet liiaksi lähestymästä toisiaan. Rantahiekalla lähenivät toisiaan +sitävastoin nuoremmat miehet, toistensa aseita tarkastellen, mutta +vielä tylympinä he silmäyksiä vaihtoivat, sanoja eivät yhtään. + +Tästä parvesta astui tuokion kuluttua törmälle neuvottelevain miesten +luo Karmalan ukko, asettui tapparansa varaan miesjoukon eteen seisomaan +ja kysyi: + +-- Kuinka kulkee tarina? Mistä te oikein puhutte? + +-- Siitä, mitä myöten kummankin heimon olisi pyydettävä, vastasi +Suopelto neuvotonna, kun ei ruvennut keskustelua alkuunkaan saamaan. + +-- Vai siitä! No, kumman ovat siis nyt aluksi apajat tämän saaren +ympärillä, se kai lienee ensiksi selviteltävä? -- Tällaisen kekäleen +heitti ukko ilmeisesti tahallaan neuvottelevain miesten keskelle ja +jatkoi sitten itse: -- Mehän tiedämme, että nämä apajat, joihin juuri +nuottaamme soudimme, ovat hämäläisten vanhoja apajia, monet peräthän me +tälle rannalle olemme vetäneet. Vai eikö ole niin asia? + +Se väite tärähti terävänä mieliin molemmilla puolin ja kuumensi heti +taas veret. Poutanen koetti kyllä tovereitaan rauhoittaa ja Suopelto +virkahti melkein moittivasti: + +-- Siitähän nyt juuri olisi sovittava. + +Mutta silloin ukko kiivastui: + +-- Minä en rupea tinkimään siitä, mikä on omani -- minä sen pidän. +Tässä ei ole valittava muuta kuin: joko lähtevät savolaiset taikka me +tältä apajalta pois. Mutta minä en lähde! + +Jo kuului suuttumuksen surinaa savolaisten joukossa. He ryhmittyivät +taas sivummas ja Tarvaisen äijä se taas äkäisenä ärähti: + +-- Ehkä lähdet, jos lähetetään! + +-- Ka, jompikumpi lähtenee! + +Taas olivat jo yhtyneet miehet toisistaan loitonneet ja murjottivat +karsaina vastakkain. Siellä törmällä älyttiin, ettei ukko suostu +sovintoon muilla ehdoin kuin että savolaiset peräytyvät. Mutta alempana +vesirajassa olivat nuoret miehet sillävälin yhä enemmän ärtyneet. +Siellä he jo viskelivät kompasanoja vastakkain, sana syntyi sanasta ja +siitä virisi pian äänekäs kina. Joku savakko siellä ivaili hämäläisiä +naistenvarkaiksi, viitaten kai Tuiran kesäiseen onnistumattomaan +ryöstöyritykseen, ja sille toiset tyrskähtivät nauramaan. Mutta se se +kävi kuumaverisen Vilpun sapelle, hän astui esiin ja uhmaili +ivailijalle: + +-- Käy miehen vastukseksi, jos et itse liene naisuros! + +Vastaukseksi lennähti vain kivi savolaisten parvesta Tuiraa kohti, joka +sen toki kiireisellä liikkeellä sai väistetyksi. Mutta siitä +hytkähtivät Hämeen miehet, he tarttuivat tuimina aseisiinsa, ja samalla +kuului törmältä, jossa neuvottelijatkin olivat kääntyneet rantatoraa +kuuntelemaan, ukon ääni melkein ilkkuvana: + +-- Kas niin, pojat, sen jo arvasin. Näin meitä vastaanottavat +savolaiset, jotka meidät rauhan miehinä rannalle kutsuivat! + +Ja hän lähti kiireesti törmältä alas astumaan, ikäänkuin johtaakseen +noita kiihtyneitä nuoria miehiä, ja virkkoi laskeutuessaan: + +-- Mutta kun me kerran tänne on tultu, niin täällä me nyt pysymmekin! + +Silloin suhahti nuoli kentän poikki, savolaisten rannalta, muutaman +pajupehkon takaa. Ja ampuja oli kyllä tiennyt, kehen hän tähtäsi: +rautapää nuoli iski Karmalan ukon vasempaan olkapäähän, kun hän juuri +keskirinnettä alaspäin astui, siihen iski ja upposi syvälle +kainalolihaksiin, joihin värähtämään jäi. + +Tuskan tuntien vanhus horjahti ja nojasi viereistä koivua vastaan. +Mutta se nuolen isku löi samalla kuin salamanisku molempiin +miesjoukkoihin. Savolaiset ensin tuokioksi nolostuivat, ja Pouta-Paavo +kuului siellä valittavalla äänellä moittivan miehiään, mutta samassa jo +heilahtivat aseet esiin heidänkin parvestaan, ja ahteella syntyi pian +määrätön hälinä. + +Mutta ainoastaan hetkeksi oli ukko koivun kylkeä vastaan hervahtanut. +Tuokion kuluttua hän oikaisihe taas suoraksi, kiskaisi verisen nuolen +irti kainalostaan ja huusi sitä huiskuttaen melkein riemuavalla +äänellä: + +-- Tätä se oli savolaisten sovinto, siinä näette salakytän nuolen! +Mutta etpä osunut sydämeen, sinä pelkuri pensaantakalainen, vielä on +pystyssä Karmalan Erä-ukko ja vielä iskee sen oikea käsi. Nyt +eteenpäin, Hämeen miehet, pois ajetaan nyt katalat rannoiltamme! + +Mutta jo hänen sitä puhuessaan olivat Hämeen miehet vihansa vimmassa +rynnänneet eteenpäin tuota kavalaa tekoa kostamaan, ja tuliteräisinä +välähtivät heidän aseensa laskeutuvan syyspäivän hohteessa. Tuossa +tuokiossa koko ranta riehui yhtenä tuiskuna, kuin jos olisivat sinne +kaikki hiisien hirmut lasketut irti intohimoissaan temmeltämään. Ja +rynnätessään huusivat Hämeen miehet: + +-- Erä-ukkoa ampuivat, katalat! + +-- Sitä varten ne meidät tänne hakivat! + +Yksin Suopellon Sipikin, joka vielä tuokio sitten oli rakennellut +rauhaa, syöksyi nyt miestensä etunenässä, keihäs ojossa, savolaisia +vastaan, karjuen: + +-- Nyt ei ole sovintoa eikä armoa, nyt ilkityö kostetaan! + +Odottamattoman nuolen vaikutuksesta hetkeksi typertyneet Savon miehet +asettuivat vastarintaan, torjuakseen hämäläisten hurjan hyökkäyksen. +Tulinen tosiottelu leveni pitkin ahdetta; siellä kaikui huutoja ja +kirouksia, miehiä jo voihkien kaatui ja koko sitä temmellystä säesti +venheistä katselevain naisten avuton ulina. Mutta ylinnä soi Karmalan +ukon riemahteleva yllytysääni: + +-- Ajakaa järveen kuokkavieraat, juuri niin, näytetään nyt savakoille, +mistä raja kulkee...! + +Mutta taistelun näin ahteella soidessa riehui pajukon luona +vesirajassa, siinä, mistä vihan nuoli oli lentänyt, yhtä tuima ottelu, +leppymätön ja toivoton, vaikkei sitä törmälle näkynyt. Karmalan Lauri +oli seisonut hämäläisten sivustalla rantahiekalla, silloin kun tuo +kavala nuoli ukkoa kohti lennähti, ja sieltä nähnyt jousimiehen, joka +laukaistuaan kiireesti laski maahan aseensa. Rajaton inho oli hänen +mielensä täyttänyt, hänet oli sytyttänyt uusi ja vanha kosto, ja +tovereitaan odottamatta oli hän kirves koholla juossut hietikon yli ja +pajukon läpi ampujan kimppuun. Samassa hän ampujan tunsikin; se oli +Tarvaisen kiilusilmäinen Ohto, savolaisten sisukkain mies, jonka kanssa +hän jo ennen oli käsirysyssä ollut, -- häntä tavoitti nälkäisenä Laurin +isku. Mutta vaaniva savolainen oli ajoissa nähnyt hyökkäävän +nuorukaisen, oli väistänyt hänen iskunsa ja tarttui nyt hänen +rinnukseensa, painaakseen hintelämmän miehen käsivoimalla alleen. +Kotvan kesti sitä hurjaa sylipainia. Mutta vähitellen taipuivat Laurin +nuoremmat jäntereet, hän painui polvilleen... Mutta hän ei tahtonut +kostamatta kaatua, hänen mieleensä välähti isänsä surma ja sukunsa +suru, hän ponnisti yhä polviltaankin, nosti koholle pitelijänsä ... ja +juureva mies roiskahti rantakiven yli, keikahti selälleen vesirajaan. +Laurilta oli pudonnut kirves, hän tempasi vihollisensa siinä vieressä +lepäävän jousen ja iski sen vaskitetulla varrella voimansa takaa Ohtoa +otsaan. Kuului kamala parahdus, veri tulvahti esiin ja punersi +rantaveden... + +Läkähtymäisillään läähätti Laurin rinta, hän tapaili henkeään, päätä +huimasi, -- tuo ponnistus oli ollut liian kova. Mutta samalla näki hän +kahden savolaisen rientävän kaatuneelle Ohdolle avuksi; hän kääntyi +törmälle päin, juoksi, kompastui, lankesi, -- hervonnut oli ottelussa +polven jänne... Ja siinä hän nyt makasi, surmaniskua odottaen. +Savolaiset juoksivat häntä kohti, -- mutta perille asti eivät ehtineet, +se isku ei tullut... + +Lauri nousi, katsoi. Tuiran Vilppu se oli hänen avukseen ehdättänyt ja +pysähdyttänyt viholliset. Mutta peräytyessään nostamaan toveriaan +vesirajasta viskasi savolaisista toinen juuri sillä hetkellä keihäänsä +Tuiraa kohti; se upposi syvälle apumiehen reiteen, ja Laurin oli nyt +vuorostaan kannettava pahoin haavoittunut ystävänsä venheille, missä +itkevät naiset jo toistenkin haavoja sitoivat. Palatessaan ahteelle +näki Lauri jo taistelun talttuneen. Hetken se vain olikin kuumana +riehunut, nyt jo savolaiset väistyivät. He eivät olleet kestäneet +Hämeen miesten vinhaa hyökkäystä, itsensä Tarvaisen siellä nyt täytyi +kehoittaa: + +-- Venheille, Savon miehet, soutamaan! + +Mutta Erä-ukko liehui muita pitempänä omiensa keskellä ja huusi +ilkkuen: + +-- Soutamaan, pakosalle, sanoinhan sen jo, -- älkääkä palatkokaan enää! + +Mutta se iva puraisi syvälle savolaisten sisukasta johtajaa. Hän +kääntyi vielä kerran taaksepäin, antaakseen iskun tuolle vihaamalleen +noidalle, joka vaikka verta vuotavana vielä hänen jäljessään tappara +ojossa juoksi. Mutta se hetken viivähdys maksoi savolaisten +valkotakkiselle johtajalle hengen. Hänen omat miehensä loittonivat +hämäläisten takaa-ajamina hänen ympäriltään, hän eksyi umpimutkaan ja +yrittäessään vihdoin paeta sai vaahtosuinen vanhus toisen vanhuksen +tapparasta viimeisen iskunsa. Siihen seisahtui ukkokin, katsoi +kaatunutta vihollistaan ja hänen silmässään salamoi tyydytetty kosto. + +Henkiin jääneet savolaiset juoksivat sillävälin sekasortoisena laumana +venheilleen, jotka heidän naisensa jo olivat vesille työntäneet, +tyrkkivät hädissään toisiaan, kahlasivat syvälle veteen ja viskausivat +siellä suinpäin aluksiinsa. Siinä kuppelehti miehiä päällekkäin, toisia +juoksi vielä rantaa myöten takaa-ajavain edestä, ja viimeisten +savolaisten oli uimasilleen heittäydyttävä pelastuakseen edes siten +rannasta loittonevain venheittensä perään... + +Pakenevain kintereillä olivat Hämeen miehet voittonsa hurmaamina +juosseet rantahiekalle asti ja survoivat sieltä vielä keihäitään +pakoon ehättäviin venheisiin, joissa vallitsi sanomaton sekasorto ja +joita johdotta jääneet savolaiset koettivat henkensä hinnalla +vasta-aallokkoon soutaa. Mutta vesille eivät hämäläiset enää lähteneet +pakenevia tavoittamaan, siksi uupuneita jo olivat hekin, siksi syrjässä +olivat heidän omat venheensä. He vain riemulla tuota pakoa katsoivat ja +aina väliin vielä nuolen lennättivät loittoneviin aluksiin. + +Tässä miesjoukossa seisoi Laurikin, vielä taistelun huumaus korvissaan. +Mutta hänen huuliltaan ei riemun huutoa lähtenyt. Erään venheen +keulateljolle kyyristyneenä näki hän nuoren tytön, jota hän ei +tuoksinan aikana ollut hetkeäkään muistanut. Nyt vasta palasivat +muistot. Se ei itkenyt, tuo kalpea tyttö, ei ulissut toisten naisten +tavoin eikä käsiään väännellyt, mutta sitä raskaammalta näytti hänen +äänetön surunsa. Verkalleen käänsi hän päänsä venheestä rannalle päin +ja hänen kauhua kertovat katseensa sattuivat Laurin tähystävään +silmään. Vedetön, mutta valittava, murheen murtama, oli se +jäähyväissilmäys, ja sellaiseksi se, kun venhe samassa salmesta kääntyi +saaren taa, nuorukaisen sydämeen painui. + +Jotakin särkynyttä tunsi Lauri rinnassaan, kun hän riemuavain +toveriensa keskeltä taas saareen päin kääntyi. Mutta suruksipa muuttui +siellä ahteella toistenkin riemu. Melkein joka talon miehiä makasi +siellä vainajina taikka haavojaan valitellen. Hengettömänä lepäsi +siellä Olkkolan isäntä, nuolenpää vieressään, viimeisiä henkäyksiään +veti Voipalan nuori perijä, ja Koskipää oli kaatunut katajikkoon, johon +hän vihollisen oli ajanut ja iskenyt. Surun sortamina seisoivat omaiset +näiden jäykistyneiden ruumiiden luona, ja valitellen koettivat naiset +nurmella lepääväin verihaavoja tukkia. Haavoitettunsa olivat viholliset +toki saaneet mukaansa, mutta montapa makasi heitäkin kuolleina +rinteellä. + +Mutta sen hävityksen keskellä istui Karmalan vanhus, vielä tappara +kädessään, kivellä Tarvaisen luisevan ruumiin vieressä, jonka +kangistuneista suupielistä vielä tursui verensekainen vihan vaahto, ja +onnellinen hymy kirkasti Erä-ukon partaiset kasvot. Mutta kalpealtapa +hän sentään näytti itsekin ja voipuneelta, ja huolestuneena Lauri, +rannasta hänen luokseen astuessaan, kysyi: + +-- Miten on laitanne, ukko, onko haavanne tukottu? + +-- Ei se mikään haava ole, nuolen naarmu vain, ei se tukkoja kaipaa, +vastasi vanhus halveksuen. + +-- Mutta katso, mekkosi on paksussa hurmeessa, vieläkin vuotaa verta! + +Nyt sen vasta ukko itsekin huomasi, ja pian siihen kertyi muitakin +avaamaan hurstista paitaa. Sieltä löytyi karvaisen rinnan kupeelta +ruosteisten nuolensärmäin repimä haava, syvä ja sälöinen. Mutta vanhus +ei vieläkään sitä tosiasiaksi arvannut. Ja sillaikaa kuin hänen +haavaansa tukettiin, puhui hän lepokiveltään rohkaisevia lohdutuksen +sanoja sureville, masentuneille erämiehille: + +-- Älkää itkekö kaatuneita, sulo on sotahan kuolla. Raskaalta tuntuu +kyllä vainajia nähdä, mutta se hinta meidän oli maksettava, jotta +savolaiset kerrankin saataisiin älyämään, ettei heidän ole näille +vesille pyrittävä. Nyt on erämaa taas meidän ja meillä se pysyy, jos +vain huolellisesti apajoitamme varjelemme... + +Mutta Ukon rohkea riemu ei muuhun eräväkeen tarttunut. Surevina +suorittivat Hämeen miehet viimeiset tehtävänsä tällä taistelun +anteella: korjasivat venheisiin haavoittuneet ja hautasivat vainajansa, +-- kaatuneet viholliset he jättivät maan päälle makaamaan. Sitten he +kiireisesti lähtivät soutamaan pois tästä kalman saaresta, jota he nyt +Sotasaareksi sanoivat, soutamaan samoja salmia, joita savolaiset äsken +olivat kulkeneet. Tuuli oli illaksi tyyntynyt, autiona siinsi taas +kellervälehtoinen hiekkarantasaari suuren eräjärven keskessä, ja +ensimmäinen kaarne laskeusi pian lennostaan tuolle hiljaiselle +rannalle, jossa äsken oli soinut intohimojen mylvivä pyörre. + +Etuvenheen perässä, vanhalla kunniapaikallaan, tahtoi Erä-ukko nytkin, +voitosta palatessaan, istua, vaikka hän olikin verenvuodosta kalpea ja +vaikka vihavoimaan ruvennut haava estikin häntä muuta kuin yhdellä +kädellä perää pitämästä. Sairaaksi hän ei tahtonut heittäytyä, ei, +suoraksi hän selkänsä oikaisi, kun hän siinä uupumusta tunsi, ja +suorana hän venhekuntansa kotilahteen viiletti. Mutta ennenkuin rantaan +ehdittiin, niin jopa putosi huopari hervonneesta kädestä, vilun väreet +vanhusta puistattivat ja taluttamalla oli ukko vietävä saunaan, +nahkaselle vuoteelleen. + +Huolestuneina valvoivat monet väsyneet, murheiset Hämeen miehet tänä +iltana rantanuotiolla. Jokohan sittenkin teki pillojaan viholaisen +lemmonnuoli, mistä sitten apu saadaan, jos auttaja kaatuu? -- niin he +toisiltaan kyselivät. Aamuyöstä kutsui ukko Laurin ja Suopellon +luokseen. Nämä näkivät heti, että haavakuume oli yöllä yltynyt ja +nopeasti myrkyttänyt vanhat veret; hämäräksi oli jo käynyt +johtajavanhuksen silmän kiilto, ja heikentyneellä äänellä hän heille +puhui. Mutta mieli oli vanhuksella terve. + +-- Minun aikani on kypsi, sanoi hän, -- kostettu on sukuni surma, +voitettu vainon mies, joudan pois. -- Hän kääntyi sitten pojanpoikansa +puoleen ja virkkoi lempeästi: -- Kostoa neuvoin tuonoin sinullekin, +kostoa ja vihaa, siihen olen kasvanut. Mutta sinulla on nousuaika +edessäsi ... sitä olen yökauden ajatellut ... tuota eilistä +muistellessani. Niin, ehkä olet, Sipi, oikeassa, ehkei tämä ainainen +tora lopultakaan elätä. Punnitkaa itse, onko rauha parempi kuin sota; +minä en voinut sopia, ehkä voitte te... + +Hänen raukea silmänsä pysähtyi taas pitkäksi hetkeksi Lauriin. Ja hän +jatkoi: + +-- Katselen sinua, Lauri: sinussa on vartta, on mieltä, on miestä, erän +kovat kestät, tapellakin osaat... Mutta ei ole sinussa sittenkään samaa +sisua kuin oli isässäsi ja minussa. Toinen aika voi vaatia toista +miestä. Sinun ajettavaksesi jää kerran meikäläisten asia; aja se +heimosi onneksi, vaikkapa rauhan teitäkin. Mutta muista: niitä maita, +jotka ovat ostetut heimosi verellä, niitä älä heimolta hinnatta heitä! + +Niin hän puhui, ja taas valaisi nuortean auvon ilme hänen kasvonsa, +joilta jo kuumeen hehkukin kelmeni. Vielä hän kuitenkin riemahtaen +virkkoi: + +-- Kostamatta en kuitenkaan katoa ... kostin jo itse! + +Ja se ilon ilme jäi hänen kasvoilleen, kun hän siinä hiljaa, +valittamatta, makasi ja aamun valetessa hiljaa kuoli. -- + +Muutamia päiviä myöhemmin souti hämäläinen erämatkue jo myödyttäviä +vesiä kaukaisilta haukijärviltään etelää kohti. Myrskyisiksi kiihtyivät +syystuulet suurilla selillä, ne repivät puut rannoilta lehdettömiksi, +ne kaatoivat honkia palolla ja läikyttivät laineita lastissa olevain +venheiden varpelaitojen ylitse. Mutta väsymättä kiskoivat kovettuneet +kourat aluksia aallokon halki, ja kun virtavesille saavuttiin, niin +levähtämättä laskettiin kohisevat kosket ja suvannoilla nostettiin +lehtipurje avuksi. + +Kotikyliin paloi näet mieli syksynpimeiltä saloilta. Kotimatkalle +olivat hämäläiset -- vanhalle johtajalleen saunarantaan kummun luotuaan +-- lähteneet heti kun haavoittuneet suinkin jaksoivat taivalta tehdä. +Savolaisten pelko ei heitä siihen enää ajanut, nämä olivat näet +sota-illan jälkeen kiireesti paenneet soittensa taa. Mutta avuttomiksi +Hämeen erämiehet sittenkin itsensä tunsivat ja alakuloisiksi: paljon +verta, monta uhria oli taas tämä kalaretki vaatinut, suru asui +kotiinpäin soutavain miesten mielissä. + +Mutta yhtä painoa he eivät vieläkään päässeet kulkemaan +rintamaankyliinsä asti. Kun he saapuivat Venheheittoon, jossa +tavallisuuden mukaan saaliista suurin osa kätkettiin rotkoihin, sieltä +suksimiesten talvikelillä haettaviksi, niin huomattiin, että Tuirassa +ei ole vielä miestä pitkien metsätaipaleiden poikki kotiinsa +kävelemään. Muut haavoittuneet olivat jo kutakuinkin kostuneet, hänen +reidessään oli vielä tuuranreikä auki, ja huonoksi se oli vienytkin +verevän miehen. Sairasta ei tietysti voitu yksin salolle jättää, mutta +pitempään ei erämatkue myöskään malttanut sinne jäädä. Siitä pulmasta +kauan neuvoteltiin miesten kesken. Vihdoin virkahti Suopelto: + +-- Jonkun on jäätävä Vilpun kanssa tänne, kunnes talvella täältä +saaliit haetaan. Kuka jää Jämsän miehelle kumppaniksi? + +Lauri oli jo aiemmin tarjoutunut jäämään henkensäpelastajan toveriksi +salolle, mutta siitä tarjouksesta ei Vilppu huolinut; hän tiesi, että +Lauria tarvittiin viemään suruviestiä Karmalaan ja hoitamaan Erä-ukon +hänelle jättämiä tehtäviä. Poissa oli vanha leikkiluonto nyt +veitikalta, siinä hän lepäsi avutonna lehtivuoteella Kihosjoen +partaalla ja virkkoi katkerasti neuvottomina ääneti seisoville +miehille: + +-- Ei tarvitse jäädä kenenkään, jo joudan tästä yksin kuolemaan! + +Mutta silloin kuului neuvottelevain miesten kehään arka naisääni, joka +sivulta kuiskasi: + +-- Minä jään. + +Miehet kääntyivät katsomaan. Se oli Karmalan nuori Enni, joka oli +sydäntään pidellen kuunnellut miesten puheita sen kulkijapojan +kohtalosta, jota hän kenenkään tietämättä mielessään rakkaana piti. +Ihmetellen huudahti Lauri: + +-- Sinäkö, Enni, jättäytyisit salolle? + +Punaisiksi olivat karahtaneet neitosen kasvot, kun kaikki olivat häntä +katsomaan kääntyneet, -- hän ujosteli nyt havaitessaan, että oli näin +yhtäkkiä salaiset tunteensa toisille ilmaissut. Mutta Tuiran Vilppu, +joka oli maannut väsyneenä ja välinpitämättömänä, hän nyt kuin elpyen +istualleen kimmahti, hänen raukea katseensa kirkastui ja vanhaan +tapaansa hän taas iloiten virkkoi: + +-- Jäisitkö Enni, jäisitkö todella toverikseni salolle talvikaudeksi, +-- me kahden vain! + +Nyt voitti tyttökin ujoutensa, ja rohkeana hän astui haavoitetun +viereen: + +-- Jäänpä vaikka moneksikin talveksi, -- etkö sitä arvannut? + +-- Enpä uskaltanut, mutta nyt en joudakaan kuolemaan! Tule, jäädään +tänne takamaille elämään, tänne sauna saakaamme! Nyt kyllä pian haavani +paranee enkä ikävöi enää Jämsänjoelle! + +Miehet katselivat iloisesti hymyillen tätä kohtausta autiolla +jokirannalla, ja pian virkkoi Pilvenperä: + +-- Taitaa olla lemmen liitto siinä tekeillä, perhekunnan alku +takamaille, eipä sitä apua arvattukaan! + +Mutta Suopelto puhui innostuen: + +-- Se on oikein, koskapa yhteen kuulutte, niin perustakaa vain kotinne +tänne takamaille. Me kyllä teille tänne jykevän pirtin rakennamme ja +eväitä heitämme, ettei hätä heti heiluttele. Ja vaikkei ole pappia +aviotanne vihkimään, niin yhtä pyhä se liittonne silti on, kun sen koko +erämatkue vahvistaa, -- voittehan sitten joskus tulla papinkin luo, +samalla kuin lapsenne ristitte, silloin on yksi tie ja kaksi asiaa. + +Siinä oli Kihoskosken kupeella komea kuusikko ja sen rinteellä tiheä +lehto, johon hyvästi saattoi saunan kätkeä, -- siihen eräjoukko kävi +yhteisvoimin nuorelle väelle salopirttiä rakentamaan, ja parissa +päivässä se oli jo valmis. Ensi tuli tehtiin uuden tuvan uuniin, sen +valossa Leena-muori nuorikolle ensi taikinan vastasi ja hilpeät +hääjuhlat siinä joukolla vietettiin. + +Mutta erojuhlat samalla. Sillä seuraavana aamuna läksi hämäläisten +erämatkue painumaan lounaisille metsäpoluille, jättäen kaksi nuorta +ihmistä pitkän talven ajaksi yksinäiselle salolle, missä ei kymmenien +peninkulmain kuuluvilla muuta ihmistä asunut. Mutta rohkeina jäävät +lähteville hyvästinsä lausuivat, ja iloisina he sulkivat ovensa +syysmärkään poistuneiden jälkeen, kätkeytyen niin kahden oman tupansa +lämpimään. + +Hetkeksi pysähtyi vielä erämatkue Kihoskosken harjulle katsomaan, +kuinka Tuiran salopirtistä nouseva savu hienona hiveli syysmetsän +märkiä latvoja, ja kyynel silmissään virkahti Leena-muori: + +-- Ei ole niillä raukoilla mihin turvautua, jos tulee vieraaksi tauti +tai korven kontio. + +Mutta vakavana vastasi Sipi: + +-- Toisiinsa turvautuvat. Rohkeutta siltä kysytään, joka noinikään +salolle pirttinsä perustaa. Mutta niin ne ovat erämaat asutettavat, +niin ne ovat asutetut ennenkin, ja ehkä on eletty onnellisempinakin +silloin kuin nyt rintamailla! + +Mutta syrjemmässä muista seisoi Karmalan Lauri ääneti katsellen tuota +erämaan keskeltä hienosti kiemurtelevaa savua, ja kaihoten, kadehtien +hän ajatteli ystävänsä onnea. Noin olisi hänkin tahtonut saada kerran +mielittynsä keralla jäädä sydänmaan saunaan, kahden vain, syrjään +ihmisten kiistoista ja kilvoituksista. Mutta se hänen hiljainen +unelmansa, se oli kostoon särkynyt. -- + +Usein oli suru erämiesten matkassa kotosalle kulkenut ennenkin, mutta +harvoin olivat suruviestit niin suuret olleet kuin tänä syksynä. Niitä +kulki nyt joka kylään niiden matkueiden mukana, jotka rintamaan +laidassa eri tahoille haaraantuivat. + +Mutta raskain viesti oli Laurilla vietävänä, hänen yksin astellessaan +lehtoa pitkin Karmalan lahteen. Etäältä vaarojen takaa kumahteli kuin +haudasta kirkonkellojen soitto, -- oli lauantai, pyhäksi soitettiin, -- +ja hän ajatteli, että saavat ne nyt pitempäänkin soida, kuolinkellot. +Penikin käveli siinä vakavana hänen rinnallaan, ikäänkuin sekin tuntien +raskaaksi sen viestin, joka heillä oli kotiin vietävänään. + +Mutta kun Lauri kotipihalle saapui ja tarinaansa kertomaan kävi, niin +tunsi hän mielessään kylmän puistatuksen. Kenenkään silmä ei siellä +itkuun sulanut, harvan sanan sai hän vastauksekseen, -- tuntui melkein +kuin se hänen tuomansa tuonenviesti jo olisi ollut tuvassa tunnettu. Ja +niinpä hänelle emäntä jo ennen kuin Lauri suunsa avasi virkkoikin: + +-- Taasko tappelitte, veriin miehiä menetitte, vaarinkin sinne jätitte. +-- Niin, jo sen tiedän, nähnyt sen olen, nähnyt vihanvenheitä +vierekkäin rannalla ja ruumiita olen nähnyt hautoihin laskettavan. +Mutta missä on Enni, vihkimättä lapsen salolla naititte... + +Lauri tiesi kyllä, että tuo sairaalloinen emäntä Mustanahon karsikossa +usein loveen lankeili ja kaukaisia asioita katseli, -- olihan se +ennakolta nähnyt senkin tappelun, johon häneltä mies ja lanko oli +kaatunut, ja siitä asti se olikin noin kummaksi käynyt. Mutta kaameata +oli Laurista sittenkin kertoa sanomiaan tuolle kylmälle tietäjälle, +joka jo salatkin tunsi. Eikä lämpimämpi ollut sedänkään vastaus, kun +Lauri tälle vaarin kuolemanviestiä kertoi. Tylysti Tuomas vain virkkoi: + +-- Surmaansa kai se isä ikäloppuna läksikin sieltä savolaisten +tappeluista hakemaan, eihän se malttanut lähtemättä olla. Sen siitä nyt +taas näitte! + +Laurilla hyyti sydäntä; nyt hän vasta oikein tunsi orpona liikkuvansa +näillä setänsä pihoilla, joista äänetön kylmyys häntä vastaan huokui. +Painostavalta hänestä oli siellä kyllä ennenkin tuntunut. +Raskasmielisenä oli setä aina ahertanut siinä ilottomassa +raadannassaan, ja kuin haamu oli tuo kärsivännäköinen emäntä siellä +ennenkin liikkunut umpisuisena ja umpimielisenä. Mutta nuoresta +erämiehestä tuntui sittenkin siltä, kuin joku erityinen, äänetön, salaa +jäytävä suru ja entistä raskaampi apeus olisi nyt näillä kotituvilla +asunut ja häntä vastaan lehahtanut. Se ikäänkuin puristi kokoon +Laurinkin nuoren sydämen, hänet valtasi melkein pakko saada edes jonkun +kanssa puhua, kertoa ja kuulla. Hetken tuvassa levättyään käveli hän +senvuoksi ulos tanhualle, mistä kuului havukirveen yksitoikkoinen +nakutus. Poika-Tuomas siellä pölkyn ääressä heilui ja häneltä Lauri +kysyi: + +-- Missä on Heino? -- Hän tahtoi toki saada tarinoida nuorimman +orpanansa kanssa, joka ei mikään tuppisuu ollut. + +Mutta Tuomas ei vastannut, nakutti vain ääneti poikki pieniä +kuusenoksia. Vasta kun Lauri uudisti kysymyksensä, ärähti juro raataja +melkein äkäisesti: + +-- Heinoko... Karannut! + +-- Mitä puhut, karannutko kotoaan, uteli Lauri hämmästyneenä. -- Miksi +ja minne? + +-- Maailmalle, minne lienee livistänyt, helpompia päiviä hakemaan kai! + +Laurin täytyi hämmästyksensä kesken hymyillä, sillä hän tunsi noista +sanoista niin hyvin isä-Tuomaan lyhyet puheenparret, jotka jo olivat +hänen kuvaansakin syöpyneet. + +Mutta vielä hän kysyi: + +-- Milloin se lähti? + +-- Tässä kesällä, yöllä livisti, jälkiään ei jättänyt... + +Enempää ei Tuomas tiennyt kertoa. Mutta Lauri ymmärsi jo siitäkin tuon +tuvassa vallitsevan mielialan, isännän ärtyisän äänen, emännän +laihtuneen hahmon. On siis surua täälläkin, jäytävää surua ja soimuuta. +Ja hän istahti hetkeksi tanhuan aidalle havumiehen viereen, katseli +rantakedon yli järvelle, missä syysmyrsky vesiä myllersi ja +vaahtopäisiksi särki aallonharjoja, ja hän ajatteli, että eipä ole +oikeastaan ihmekään, jos Heino kotoaan karkasi. Sillä itsestäänkin +hänestä tuntui, että hauskempi kuin täällä on sittenkin siellä +syyssateisella salolla, -- ilman tovereitaan, joustaan ja Peniään, +hänkin tänne menehtyisi! + +Samassa hänen silmänsä sattuivat siihen aituuksen nurkkaan, missä Ukon +Ennille kasvatiksi tuoma tevana vielä vankina kohotteli korkeata +kaulaansa korkean aidan tasalle. Poissa on nyt Ennikin, Karmalan ainoa +ilolintu; kesykki on yksin jätetty siihen, eikä hoitajaa ole enää +odotettavissakaan. Lauri käveli aituuksen luo, purki veräjän ja astui +taputtamaan arkaa hirvenvasaa, joka suurilla silmillään tätä outoa +lempeyttä katseli. Mutta kun hirvi tuokion kuluttua aukinaisesta +veräjästä astui nurmelle ja sieltä pitkin harppauksin loikkasi lehtoon +päin, niin eipä Lauri sitä pidättämään käynyt, vaan ajatteli: + +-- Mene vapauteesi, ilotontahan täällä on sinunkin! + + + + +VI. MAAILMALLE. + + +Niin, Karmalan nuorin poika, Heino, oli karannut isänsä kodista. + +Eräänä sydänkesän päivänä oli Karmalan lahdelle saapunut outoja +kulkijoita. Ne olivat olleet kuljeskelevia teinejä. + +Sauvat kädessä, pussit selässä he olivat tulleet, hilpeinä miehinä +olivat taloksi heittäytyneet ja talon nuorimmasta olivat pian +tuttavansa tehneet. Heino oli heidän juttujansa kuunnellut, kuunnellut +heidän tarinoitaan Turun koulusta, jossa lukeminen oli työnä ja jossa +miehestä tehtiin pappi tai lainlukija, ihaillut heidän elämänsä +vapautta ja kadehtinut heidän kepeätä mieltään. Ja nuoret miehet olivat +Heinon nähdä pirtin nokiseen seinään piirtäneet niitä samoja +koukeroita, joita koulussa luettiin ja kirjoitettiin, ja antaneet +hänelle muutaman nahkalevyn, johon itse olivat harjoituksekseen +kirjaimia piirustaneet. + +Ahmien oli poika sitä kaikkea katsellut ja kuunnellut ja hänen +sydämessään oli polttavaksi kiihtynyt se jano, jonka hän jo kesäkauden +oli siellä jomottavan tuntenut ja joka piispanretken jälkeen ei +sammumaan ruvennutkaan. Ne tarinat, joita piispan saattomiehet olivat +Savon matkalla salon pojille kertoneet kaukaisen maailmansa oudoista +oloista: linnoista, luostareista, kaupungeista ja niiden kepeästä +elämästä, olivat syöpyneet syvälle Heinon mieleen. Kun hän sitten +aamusta iltaan raatoi isän kovan kurin alaisena halmeella ja +heinärannassa, pyörivät hänen yksinäisen ikävänsä mietteet noiden hänen +mieleensä painuneiden kuvien ympärillä, ja niiden keskeltä välähti +hänen muistoihinsa aina väliin vanhan piispan mahtava olento kuin +pilvien päällinen ilmestys. Ja hän kertasi usein ajatuksissaan niitä +kehoittavia sanoja, joita tämä hänelle oli puhunut: "Kun tulet +Turkuun..." Mutta kenellekään hän ei niistä mielikuvistaan saanut +kertoa ja siksipä Heino, varsinkin erämiesten lähdettyä Pertunjuhlain +jälkeen kalajärville, tunsikin Karmalassa entistä syvemmin ilottoman +yksinäisyytensä. + +Ehkäpä olisivat kuitenkin nuo muistot ajan oloon kalvenneet nuorukaisen +mielestä, mutta nyt tulivat nuo kuljeskelevat teinit ja virittivät +jutuillaan hänen mieleensä aivan uuden kaipion. Toinen heistä oli pitkä +roikale, Pietari nimeltään, aina laulussa suin, aina kompasana +huulillaan, ja hän se varsinkin iloisilla jutuillaan voitti puoleensa +Heinon herkän mielen. Tämä Pietari se eräänä iltana, kun Karmalan +tuvassa illallista syötiin, muiden iloisten juttujensa sekaan yhtäkkiä +kysäisi: + +-- Eikö lasketa Heinoa teiniksi kouluun, koska hänellä näkyy hyvä halu +olevan? + +Mutta vihaisesti pöydän päässä istuva isä-Tuomas silloin vieraaseensa +päin kääntyi ja ärähti: + +-- Ei! Ja jos te käytte semmoisia juttuja hänen päähänsä ajamaan, niin +väleen suoriatte taipaleelle tästä talosta! + +Mutta toinen teini, Paavali, jossa oli jo paljon papin alkua, virkkoi +siihen isännälle melkein kiivastuen: + +-- Mikäs häpeä se olisi, jos pojasta pappi tehtäisiin? + +-- Pappiko, sanoit, -- herra! huudahti isä. + +-- Niin, miksei pappi tai ruunun mies, -- sitä tietä sinne kiivetään. +Heinolla on pää terävä, pian hän latinat oppii. + +Niin leperteli taas Pietari-teini, Heinon korvien yhä enemmän +kuumetessa. Mutta silloin kävi Tuomas-isän niska taas punoittamaan, +hänen leukansa väkätti vähän aikaa ja sitten tulivat sanat: + +-- Jo olette te maailmankiertäjät tarpeeksi tässä talossa virkailleet, +jo joudatte taipaleelle. Tämän talon poikia ei herroiksi opeteta eikä +siitä asiasta toista kertaa puhuta enää tässä talossa, kun lienee +minulla valta. Heino suorii viikatteineen heinänurmelle ja te laputatte +matkoihinne, -- saatte uskoa jo sillä sanalla! + +Todeksi sen silloin ymmärsivät sekä Paavali että Pietari, ja vielä yötä +vasten he läksivät astumaan vihaisen isännän tuvasta toiseen kylään. +Mutta veräjälle kantoi heille Marketta-emäntä vielä eväiksi salaa +juuston ja leivän, -- jokaisesta teinialmusta oli kirkko luvannut +jonkun päivän synninpäästön armeliaalle antajalle, sen tiesi hurskas +emäntä. + +Teinit läksivät, ja taas kuluivat päivät hitaina ja harmaina Mustanahon +rinteellä. Mutta Heinon mielestä ei isän ankarin uhkauskaan ollut +pystynyt karkoittamaan hiljaisia mietteitä, jotka nyt olivatkin +entistään elävämpiä. Heinänteko loppui. Viimeisen kuivan ruon suovaan +kannettuaan oli Heino eräänä päivänä istahtanut aitovierelle ja +ruvennut puukkonsa kärjellä tuoheen piirtelemään niitä samoja +koukeroita, joita oli teinien hänelle antamassa nahkalevyssä, -- sitä +hän aina povellaan kantoi. Nuo kirjaimet olivat hänestä kuin oppaita +opin tielle, ja niitä piirrellessään virisi hänessä taas halu lähteä +kuljeskelevain teinien matkassa maailmalle. Se halu kävi joskus hänessä +melkein ylivoimaiseksi. Mutta isän silmä oli häntä jo turhaan suovalta +etsinyt, ja kun se keksi hänet aidan kupeelta kykkimästä, karjaisi +ankara mies lähemmäs astuen: + +-- Mitä taas kökötät siinä parhaalla työrupeamalla, vetelys? + +-- Johan loppuivat heinäruot, vastasi Heino, koettaen piilottaa +pergamenttipalastaan. + +-- Nyt on nuotalle lähtö, sinua tässä vain on soutajaksi etsiskelty. Ja +mitä kääröjä sinulla on siinä kourassasi, näytä! + +Heino vastasi arasti: + +-- Se on kirjoitusta, isä! + +-- Kyllä minä sinut kirjaan! Eikö liene niiden teinien kujeita, +arvasinhan, vitsahousun koukeroita...! + +Ja isä repäisi vihaisesti kahtia Heinon kalliin pergamentin, viskasi +palat pensaaseen ja ärjäisi: + +-- Kujeet pois, nuottarantaan astu! Taasko luimistelet, -- mutta sen +sisun minä sinusta pehmitän, vekara, niin että tiedät, mitä ilve maksaa +ja mitä työ! + +Taas oli näet Heinon silmässä välähtänyt se uhkamielen salama, jota isä +ei suvainnut. Poika keräsi kiireellä pensaasta revityn lehtensä +palaset, ja samalla hänessä ikäänkuin päätökseksi kypsyi tuo salaa +kytenyt tosiuhman halu. Ja rantaan päin kävellessään hän itsekseen +hoki: + +-- Se jo riittää, nyt tiedän, minkä teen, ja nyt sen teen! + +Sitä mielessään hokien souti nuorukainen tänä iltana raskasta +nuottavenhettä; hänen sydämensä ympärille ikäänkuin kasvoi umpinainen +kuori, joka sitä nopeammin kovettui, kun isä tuontuostakin vielä hänen +voimattomuuttaan ivasi: + +-- Tuomas vetää hartiaväellä, hänen soutuaan nuotta tottelee, -- mutta +katsopas tämän vätystäjän näykkimistä! + +Koetti harvapuheinen äiti toki nuorimpaansa puolustaa: + +-- Heino on heikompaa tekoa ja nuorempikin, vielä... + +-- Ja laiskempi, murahti isä. -- Mutta tiedän minä rohdon sille +taudille. + +Mutta se uhkaus vain terästi Heinon sisua, se vain tuki hänen +päätöstään. + +Sumuinen, kostea oli yö, kun nuottamiehet kotiin saapuivat ja väsyneinä +pirttiin pitkälleen retkahtivat. Mutta Heinolla oli silmät auki, hänen +siinä uuninkupeella veljensä vieressä maatessaan, hänessä painiskelivat +pitkin yötä yhä mielen uhma ja kodin rakkaus. Äiti tuntui levottomasti +nukkuvan; olipa kuin hän olisi aavistanut poikansa mietteet, ja kerran +hän jo nousi, seisoi tuokion Heinon vuoteen vieressä ja viskasi raanun +hänen peitokseen. Ja silloin horjahti pojan äskeinen, luja päätös. +Mutta taas kuului isän kuorsaus uunilta, ikäänkuin toruvana sekin, ja +silloin paatui jälleen nuori sydän. Niin hän taistellen makasi: ei +ollut rauhaa nukkua, ei ollut tarmoa nousta. + +Jo pilkisti päivä räppänän raosta ja valoi punaa päreorsille. Heino +säpsähti: isä herää kohta, nousee, äskeinen päätös on mennyt, -- suoria +vain vanhan kurin alle, ilman iloa, ilman armoa...! + +Ei, vielä on aikaa, vielä nukkuu perhe, vielä voi hän tavata etelään +päin kulkeneet teinit... Melkein vavisten nousi Heino, hiipi ulos ja +seisoi hetkisen neuvotonna pihalla. Mutta tuvasta kuului isän rykäys: +poika juoksi aittaan, otti sieltä leipäparin ja suolakaloja väliin ja +laskeusi rantaan, jossa ukon hänelle veistämä pikkuvenhe piiloili +pajukossa. Sen hän potkaisi irti vesikiviltä... + +Se oli tehty, ja tuntuipa kohta kuin helpommalta, kun hän nousevan +päivän kultaamaa lahtea myöten souti selälle ja niemestä etelään +kääntyi. Tuoreen metsän tuoksu lehahti rannoilta, raitista oli +hengittää aamuinen ilma, kevyttä oli soutu nyt, ei työlästä, niinkuin +iltayöstä nuottavenheessä. + +Heino tiesi, minnepäin teinit olivat kulkeneet, ja heitä tapaamaan hän +souti. Mutta kotikyläin kuuluvilla ei hän tahtonut taloissa käydä, ja +hän souti senvuoksi selän yli toisensa perästä, jättäen kauas +autereeseen ne saaret, jotka kotilahteen kuulsivat. Vasta kun päivä +korkeimmilleen nousi, leväytti poika airojaan ja laski venheensä +selällisen saaren nurmikkorantaan. Hiukan hitaasti kulki siellä veitsi +läpi kotoisen leivän, kun hän rannalla murkinoimaan kävi, ja siltä +miehestä tuntui, kuin olisi pala syödessä kurkkuun takertunut ja vesiä +silmiin nostanut. Mutta kyyneleinä eivät ne vedet päässeet vuotamaan, +ennenkuin väsynyt soutaja jo nukkui päivänpaisteiselle nurmelle. + +Sikeään hän nukkui. Mutta se mielen levottomuus, joka häntä oli +yökauden vellonut, se elpyi nyt unelmiin. Hän oli kulkevinaan +Mustanahon rinnettä notkoon, mutta jyrkiksi kävivät rinteen seinät, +eikä kohta näkynyt kapeasta laaksosta harjanteiden välitse muuta kuin +kipene sinistä taivasta. Kolkkoa oli metsä, kalliot tuntuivat +laskeutuvan vastakkain, kuin puristamaan yksinäistä vaeltajaa; hän +olisi tahtonut palata, mutta ei voinut, eteenpäin piti hänen vain +astua, kunnes hän seisoi jyrkkäreunaisen rotkon partaalla, jonka +mustasta syvyydestä kohisi kumea ääni. Tuska valtasi vaeltajan, ja +epätoivossaan läksi hän kiipeämään pystyjyrkkiä kalliosärmiä myöten +ylöspäin, muualle ei hän enää päässyt. Kapusi, kapusi -- jo aukeni +ylimmän kallion laelta näkyviin laaja selkä ja sen takaa avara maisema. +Ja hänen sydämensä täytti valtava riemu. Sillä vauras oli tuolla talo +vihantain ketojen keskellä, kypsänä siellä lainehti vilja; veräjän +suussa polki tannerta liinaharja-ratsu ja uhkuvautareisina kulkivat +lehmät rantalaitumella. Se oli kuin onnen maa, joka kehoitteli: tule ja +ota! ja hän ojensi kätensä tuota läheiseltä näyttävää rantaa kohden. +Mutta se olikin kaukana, kaukana, ja hänen kupeillaan olivat kalliot +pystyt ja alla oli musta vesi. Siellä oli kyllä kallion alla hänen +pieni ruuhensa, mutta rinne oli liian jyrkkä. Sitäkö myöten hänen piti +laskeutumaan lähteä ... jalka livetti, se tuskin kalliota hipaisikaan. +Hän putosi, solui syvälle ja tunsi jo kostean usvameren, johon hän +upota uhkasi... Vielä pilkisti etäältä vihanta ranta, mutta itse hän +siihen kylmään usmaan upposi ja käsillään hän hapuili, tavatakseen +jotakin, johon tarrautua ja siten pelastua... + +Heino seisoi jo pystyssä törmällä, kun säikähtyneenä unestaan heräsi... +Siinähän oli venhe rannalla ja rauhallisna lainehti järvi. Mutta päivä +oli jo painunut rantakoivikon taa, ja viileä iltatuuli hänen ruumistaan +siimeksessä kylmi. Väleen hän nyt unen kuvat silmistään karisti, +karkaisi mielensä ja souti taas eteenpäin outoja selkiä pitkin. + +Seuraavana päivänä hän jo katseli talonsavuja ja poikkesi Päijänteen +itäisiin lahtiin teinituttaviaan kysymään, sillä sitä tietä hän heidän +kulkevan tiesi. Mutta ei kuulunut siellä rantatiellä teinejä kulkeneen, +ja yksin oli hänen painettava yhä edelleen, vaikka pian loppuivat eväät +ja matalaksi laskeusi mieli. Jo joutui hän tiheämmin asutuille +rannoille ja sinne hän venheensä heitti, lähteäkseen jalkaisin yhä +vahvistuvaa valtatietä myöten talojen väliä taivaltamaan. Ne olivat +Hollolan pitäjän vanhoja rintamaita ja yhä vaikeammaksi kävi hänen +sieltä tuttaviaan teinejä löytää. + +Eräänä päivänä ehti hän ison aukean partaalle, missä hän vesien +keskeltä näki korkeat kiviset seinät ja jyrkät, suipot harjat, -- sen +hän arvasi Hämeen kuuluisaksi linnaksi. Nyt luuli hän jo joutuneensa +sen uuden maailman kynnykselle, jota hän oli etsimään lähtenyt, ja hän +käveli rohkeasti siltaa kohti, siitä linnaan mennäkseen. Mutta eipä +häntä sinne sisään laskettukaan. Siltaa vartioiva mies kyseli hänen +asiaansa, ja kun ei salon poika sitä osannut selittää, niin +keihäsniekka hänet muitta mutkitta pyörähdytti takaisin. + +Silloin laukesi sisämaan kaukaiselta lapselta luonto, jota niihin asti +heikkenevä toivo oli ylläpitänyt, ja alakuloisuus pääsi lopultakin +voitolle. Hänestä tuntui nyt, niinkuin tuonoin unessa, tie pystyyn +nousevan, ja hänen rintaansa tuntui painavan tuska niinkuin kallio +rotkotiellä. Verkalleen käveli hän järven rantaan, -- jalatkin +laahustivat nyt väsymyksestä kankeina, ne eivät tuntuneet enää +eteenpäin kantavan, -- ja matalampana mieleltään kuin koskaan ennen +istahti hän mättäälle. Minne nyt? Kerjäämäänkö edelleen, -- tylyltä +tuntui maailma ja kolkolta, ja hän muisti kaivaten, kuinka lämpöisenä +tuli aamuisin kiilsi kotituvan tuhkasissa, joihin äiti kävi liekin +puhaltamaan. Vai pitäisikö palata takaisin pohjoiseen, hakea venhe +kätköstään ja katuvaisena kotirantaan soutaa, nöyrtyneenä, avutonna +astua ankaran isän eteen ja hänen armoilleen antautua, -- ei, minne +tahansa muualle, sinne vain ei! + +Näin synkkänä rannalla istuessaan kuuli Heino yhtäkkiä törmältä, +pensaan kupeelta, äänen: + +-- Poika hoi, tulepas tänne! + +Se puhuttelija oli silmäpuoli ukko, joka törmällä verkkojaan korjasi. +Mutta hänen toinen silmänsä vilhui ystävällisenä, niinkuin olisi äijä +Heinon huolet huomannut. Ja heti hän kävikin kyselemään nuoren kulkijan +matkoja. Heino ei ollut muualla missään matkansa määristä puhunut, +mutta nyt oli hänellä mieli niin raskas, että tuntui hyvältä sitä +keventää, -- hän kertoi, ihan sydämensä avaten, verkkoukolle kaikki +mielensä toiveet ja pettymykset, pakonsa ja aikeensa tavata teinit, +joita ei enää löytänytkään. Käpy kääntyi ketterästi verkkoukon kädessä +hänen kuunnellessaan, mutta melkein ankara oli hänen äänensä, kun hän +yhtäkkiä virkkoi: + +-- Heimosi heitit, läksit herraksi kiipeämään! Mutta taidatko jo +temput, joita siihen tarvitaan? + +-- Niin, lukemistako, -- en vielä. + +-- Muutakin! Osaatko valehdella ja pettää? Vähän sitä sydänmaalla +oppii. Mutta jos osaatkin, ei riitä sekään. Uskallatko varastaa? + +Kummissaan katseli Heino verkonkutojaa, ymmärtämättä, puhuiko se +leikkiä vai totta, vai oliko mies löylyn lyömä. Mutta ukko vain jatkoi: + +-- Sitä sinun täytyy oppia, jos mielesi maailmalla herrana menestyä. +Talonpojilta täytyy sinun oppia ottamaan, mitä tahdot, nimessä ja +toisessa, ja oppia ottamaan niin ovelasti, että et siitä hirteenkään +joudu. Ja onko sinulla omaatuntoa? + +Ukko puhui aivan vakavissaan, melkein katkeralla äänellä, kuin syvää +elämänviisauttaan sanellen, mutta olipa Heino sentään hänen ainoassa +silmässään näkevinään edelleenkin hyväntahtoista veitikkaa. Siksi hän +vastasi reippaammin: + +-- On kai. + +-- Pane pois se, jos mielit maailmalla puolesi pitää. Et saa katua +mitään, et muita ajatella kuin itseäsi, muuten joudut sitä katumistasi +katumaan. Jos jo karkaamistasi kadut, niin laputa ajoissa kotiisi +takaisin! -- No, mitä mietit? Minne aiot kävellä, tuostako itäänpäin, +talonpojaksi takaisin, vai tästäkö länteen, Turkuun? + +Jo oivalsi Heino, että pilkkanaan häntä verkkoukko piti, ja hän +ajatteli itsekseen, että mikseipä hän kestäisi siinä missä muutkin ja +oppisi sitä, mitä maailmalla tarvitaan. Päättävästi hän vastasi: + +-- Eteenpäin kävelen, kun kerran kulkemaan lähdin. + +-- Vai niitä olet miehiä. No mene, pian sinä toverisi löydät. Tuosta +kylästä, joka järven toiselta rannalta paistaa, tapaat teinit, +luultavasti samat, joita haet. Idästä päin ne äsken sinne kulkivat. + +-- Tätäkö valtatietä vain? + +-- Samaa leveää tietä. -- Nyt hymähti verkkoukko jo ihan sulana, hän +oli vain ajan kuluksi vähän poikaa viivytellyt, ja siksi hän ei ollut +kysyjälle heti sanonut sitä, mitä tämä tietää tahtoi. Mutta vielä hän +lisäsi: -- Mene tervennä, mutta muista neuvoni, niitä maailman rannalla +tarvitset! + +Mutta Heino käveli jo notkein jaloin, joista nyt väsymys oli kaukana, +järvenrantaa kierrellen valtatietä myöten. Sen kahden puolen oli siihen +Birgerin vanhan linnansaaren edustalle syntynyt röttelöinen +esikaupunki, jossa kalasteleva ja kaupusteleva väestö linnan turvin +eli. Pian tapasi hän tuttavansa teinit, jotka ilolla härkäpojan +matkaansa ottivat ja naureskellen hänen tarinaansa kuuntelivat. Ja +poissa olivat samalla pojan mielestä huolet ja katumiset ja apeat +mietteet, ja maailman hän jo tunsi itselleen aukenevan. + +Yhdessä nyt teiniveljekset iloista taivalta tekivät, -- pyhä Pietari ja +Paavali ja pieni Henrikki-pyhimys oppipoikana matkassa, -- niin he itse +retkensä kuvasivat. He keräilivät talonpojilta teiniapuja, vierailivat +päivän ja pari taloissa, joissa heitä hyvänä pidettiin, mutta nielivät +murkinan sielläkin, missä kiertäjiä karsaasti kohdeltiin. Pietarilta ei +koskaan luonto lamautunut, ei silloinkaan, kun joku äkäinen isäntämies +heille venhekyydin asemesta vitsakyytiä tarjosi; hän kiskaisi vain +silloin pussinsa tiukemmas olalleen ja vihelsi salolle astuessaan. +Mutta kujan suusta saattoi hän silloin, talonväen työhön lähdettyä, +palata lehdon kautta aitalle takaisin ja itse sieltä ottaa sen +voimukulan tai makean lampaanreiden, jota ei kitsas isäntä tahtonut +koululaisille antaa, -- ja hän kehui silloin, että niin Jumala itarat +rankaisee! Väliin hän taas, kun taival oli pitkä ja suolia hiukaisi, +loikkasi aidan yli naurishalmeelle, tutkiakseen, kuinka pitkälle +kasvullisuus oli ehtinyt. Mutta jos tie näytti tekevän kovin suuren +mutkan, irroitti hän omin luvin venheen nuottarannasta ja souti +matkueensa suoraan järven yli, lohduttaen tovereitaan, että kyllä +omistaja venheensä sieltä hakee ja on taas onnellinen, kun sen löytää. + +Ja toiset seurasivat oppivaisina hänen neuvojaan, ja Heinosta tuntui, +että jo hänelläkin omatunto rupesi venymään, minkä verkkoukko oli +tarpeelliseksi väittänyt. + +Mutta Paavali oli ääneltään ja varreltaan papillinen mies ja osasi +taloissa niin hurskaaksi heittäytyä, että harvoin emännät hänen +pussiinsa olivat pistämättä kalakukkoa tai leipäjuustoa; joskuspa +tipahuttivat sinne räävelinkillinginkin, jonka salaa kaivoivat isännän +nahkamassin pohjalta. Hän osasi ihanasti messuta, ja jos tarpeen paikka +sattui, niin säikkymättä hän ripinkin kuunteli ja sakramentit jakoi, +vaikkei teineillä sellaiseen papilliseen toimitukseen mitään oikeutta +ollut. Mutta Paavali tiesi saavansa siitä hyvän käteisen tunnustuksen, +-- miksei hän niin ollen olisi auttanut miestä mäessä ja naista sielun +tuskassa! + +Taipaleilla tehtiin tuttavuutta matkamiesten kanssa, ja yhdessä sitten +talottomat tiet astuttiin ja tasattiin talonpoikain eväitä. Hattulan +kirkolta tuli toivioretkeläisiä, jotka palasivat syntejään heittämästä +siellä olevan ihmeitätekevän pyhimyskuvan juureen, ja heidän kanssaan +teinit yhtä matkaa kulkivat. Mutta lähempänä Turkua liikkui paljon +näitä pyhissäkävijöitä, jotka joko tuomiokirkon pyhäinjäännöksiä olivat +kumartamassa käyneet ja anekirjat itselleen ostaneet taikka sille +asialle menivät. Heillä oli mieli herkkä, ja almunsa he teineillekin +antoivat. Siellä myös valtatie yhä leveni ja asutus tiheni, ja vaikka +näillä mailla kouluteinejä jo enemmänkin liikkui, niin riitti sitä +sentään aina jotakin pitkämatkaistenkin pusseihin. Pulleat ne olivatkin +nuo haarapussit ja aika painavat, kun nuoret pitäjänkiertäjät eräänä +syyspäivänä Aurajoen ahdetta pitkin astellen kulkivat kaupunginojan yli +ja Hämeen tullin kautta saapuivat Turun kaupunkiin. + +Siellä oli matkan määrä. Hölmistyneenä kaukaisen sydänmaan lapsi +pysähtyi pussi selässään keskelle Hämeenkatua katsomaan siellä liehuvaa +liikettä ja hurinaa. Oli juuri rälssimiesten vuotuinen aseidenkatselmus +Turussa näinä päivinä, ja tavallisen kaupunkiliikkeen lisäksi liikkui +sen vuoksi kaduilla nyt joukoittain aatelisia ja rälssimiehiä, +ritareita ja knaappeja, asemiehiä ja vaakunankantajia, kaikki +kiiltävimmissä kypäreissään ajellen parhailla ratsuillaan ja +väläytellen kotoisissa pajoissa vasta karaistuja ja tahkottuja +aseitaan. Sitä Heino katsomaan pysähtyi. Mutta hänen toverinsa häntä +kiirehtivät. + +-- Kerkeät tähän komeuteen kyllästyäkin, -- nyt joudu! + +-- Minne? + +-- Majapaikkaa hakemaan, niistä tulee tiukka, kun teinit kaikki +kaupunkiin keräytyvät. Nyt vain hurskaaksi naama ja lipeväksi suu, niin +sitä pyritään parhaiden porvarien pirtteihin! + + * * * * * + +Eräänä kylmänä talvipäivänä käveli teini Henrikki Tuomaanpoika Aurajoen +yli vievää siltaa myöten sen pohjoispuoliselta rannalta itse kaupunkia +kohden. Tuuli puhalsi kylmästi joen jäätä pitkin, ja mekkosillaan +kulkeva teini katsoi kadehtien tuuheissa turkeissaan jäällä ajavaa +talonpoikaa, muistellen, että noissa lämpimissä se hänkin Mustanahon +rinteeltä viime talvena halkoja ajoi, -- nyt ei ole lammasnahoista +tietoa! Vielähän! Kun olisi tietoa edes lieden lämpimästä ja +eineleivästä, mutta ilkeimmilleen oli nyt nälkä suolissa yltynyt, -- +eipä ollut teinille kankurin koukkuleuka akka enää tänä aamuna +suupalaakaan antanut. + +Mutta vaikka kylmästi puhalsikin pohjoinen sarkamekon läpi, ei nuori +teini silti askeleitaan kiirehtinyt. Hän oli nyt menossa tuttaviensa +teinien, "pyhän" Pietarin ja Paavalin, majataloon kirkon taakse, heiltä +pyytämään ruoka-apua; nämä teinit näet asuivat vauraan porvarin +pirtissä, jossa aina sentään nälkäiselle vieraallekin ateria annettiin. +Mutta vitkastellen ja vastahankaisesti Heino sinne käveli; hänen oli +samalle asialle täytynyt mennä joskus jo ennenkin, ja nuo vanhemmat +teinit, jotka jo olivat ylemmässä katedraalikoulussa, pyrkivät silloin +aina pilkkailemaan hänen, maalaismoukan, pikkukoululaisen, ainaista +pulaa ja paranematonta saamattomuutta. + +-- Mikäs siinä auttaa, kun hätä käskee, mutta ei tämä hauskaa ole. +Ehei, ei ole tämä lukutyökään ylen iloista eikä helppoa! + +Niin huoahti värjöttävä nuorukainen itsekseen siinä lumisella sillalla, +eikä hän astunutkaan enää eteenpäin. Hän painautui kylmää kaidepuuta +vastaan katselemaan joensuuhun päin, mihin joukko saksain laivoja oli +talveksi jäätymään jätetty, ja siinä vieressä olevaa umpeenrakennettua, +suurta, harmaata kivilinnaa, jonka särmikkäät tornit ja terävät harjat +nyt peitti paksu lumi. Raskaina hänen alakuloiset mietteensä siinä +yksitoikkoista uraansa kulkivat. + +Yhtä vähin tavaroin ja tiedoin, yhtä orpona ja yksinäisenä kuin hän oli +kyllä moni muukin suomalainen maalaispoika saapunut Turkuun ohdakkeista +opillista uraansa alottamaan; yhtäläisissä olosuhteissa oli saanut +siellä koko teiniaikansa nälän ja puutteen kanssa taistellen jäystää +tieteiden alkeita ja papiksi valmistautua. Siellä piti oppia ja +edistyä, asua jonkun porvarin pirtinnurkassa ja syödä haarapussista +niitä teinialmuja, joita maalta oli kerätyksi saanut -- niinkauan kuin +niitä riitti. Ynseäksi lienevät kyllä käyneet usein Turun porvarit ja +käsityöläiset muillekin teineille, ja monesta syystä he kyllästyivätkin +näihin kärkkyviin majamiehiinsä, jotka vallattomuuksissaan monesti +tekivät porvareille kepposia. Mutta olipa sitten tainnut tavallista +huonompi onni Heinolle sattua. Hän oli joutunut asumaan kaupungin +laitaan pahasuisen kankurin akan mökkiin, joka häntä kyllä luonaan +piti, niinkauan kuin pojan pussissa jotakin kalisi, ja aina väliin +keitonkin laittoi, mutta sitten heti uhkasi ajaa teinin ulos pakkaseen, +kun tältä leivät ja särpimet loppuivat. Niin se oli uhannut tehdä +nytkin, eikä ollut padastaan kauhallistakaan Heinolle aamiaiseksi +antanut. + +Nuoren miehen täytyi kuitenkin hymyillä tuon alakuloisuutensa keskellä; +Se muistutti paljon Suopellon Leenaa, tuo kankurin kipakka muija -- +yhtä sisukas ja topakka se oli. Ja tämä muisto sulatti taas hänen +mielensä sovinnollisemmaksi, se toi mukanaan monet muutkin muistot +suuremmistakin vaikeuksista, jotka hän oli voittanut, ja hän kääntyi +taas rohkeammin matkaansa jatkamaan. Päiväkin pilkisti jo esiin +Vartiovuoren takaa ja valaisi kirkkaaksi Pyhän Gertrudin kiltan +korkean, lumikattoisen kivirakennuksen ja ylhäällä Vestinvuorella +olevan pyhän Olavin luostarin, jotka raatihuoneen ja tuomiokirkon +ohessa näyttivät hallitsevan tuota matalaa, kinoksien keskelle +painunutta kaupunkiyhteiskuntaa. Tottakai tässä kylässä on apua +hänelle, koska on ollut niin monelle muullekin, ajatteli Heino. Ja +päättäväisesti käveli hän nyt tuohon sokkeloiseen, kapeakujaiseen +kaupunkiin, jossa talot olivat kylikkäin yhteen puristetut ja päädyt +vain, joista myymäläluukut saranoilla auki laskettiin, olivat kadulle +päin. Ja hän ihmetteli taasenkin, miksi noiden ihmisten täytyy asua +niin ahtaasti, ettei jää pihanurmeakaan talojen välille, ei muuta kuin +kapea, likainen katu. Nyt sunnuntaiaamuna olivat myymälätkin suljetut, +niihin arkena ladotut kiiltävät rihkamat eivät nyt houkutelleet +maalaispoikaa pysähtymään; hän kiirehti edelleen kapeita, mutkikkaita +kujasia myöten tuomiokirkon taa. Harvassa liikehti ihmistä ulkosalla +tänä tuulisena pakkaspäivänä. He olivat kai kaikki vetäytyneet +lämpöisiin tupiinsa, joiden juoksulautaiset ikkunat olivat suljetut ja +joiden räppänistä kohosi vieri vierestään savupatsas, -- tuuli +heilutteli savupatsaita ja muodosti niistä yhtenäisen, tuota matalaa +kaupunkia peittävän hunnun. + +Ihanan lämmön tunsi Heinokin ruumiissaan astuessaan hetken kuluttua +pakkasesta siihen tilavaan tupaan, jossa hänen matkatoverinsa istuivat +räiskivän takan ääressä ja selvittelivät roomalaisia auktoreita. Nämä +kelpo teinit, jotka olivat Heinon monesta pulasta auttaneet, ne taas +miehelle, hänen hätänsä kuultuaan, aterian hommasivat, vieläpä +varastoistaan makean madekukon evääksikin antoivat -- pitihän teinien +toisiaan auttaa. Mutta sen ohessa he häntä nytkin nuhtelivat: + +-- Joulun edellähän kävit maaseudulta eväitä keräilemässä, kuinka ne +sinulta taas ovat lopussa? Jakelit kai niitä tuhmasti muille! + +-- Vähän jakelinkin, tunnusti Heino, -- olinhan minäkin muilta apua +saanut. Mutta sitten otti opettaja osansa; tuli, kyseli mitä olin +pussiini kerännyt, ja parhaat paistit se siitä vei emännälleen, +puutteessa näet valitti hänkin perheensä olevan. Ja osansa on tietysti +kankurin akkakin ottanut. + +-- Niin, mikäpä siinä niinollen muu neuvoksi lienee kuin katkaise +lukusi taas ja lähde maakuntaan hiihtämään, uutta evästä hakemaan. + +-- Niin täytynee, kun vain tarkenisi! huoahti Heino. Ja hän lisäsi +vähän kateellisesti: -- Hätäkös tässä teillä on tilavassa tuvassa, kun +porvarilta joka päivä keiton saatte, -- olisipa minullakin sellainen +suosija-porvari! + +-- Vielä sen saat sinäkin, koska kuulut luvuissasi hyvin edistyvän, +lohdutti Pietari-teini. -- Eikö sinulla ole täällä ketään kotipuolesi +miestä porvarina tai muuna? + +-- E-ei, ei ketään. + +Hyvälahjaisia, uutteroita maalaisteinejä ottivat Turun äveriäämmät +porvarit tai tuomiokapitulin papit usein suojateikseen, antaen heille +tuvassaan asunnon ja ruoan ja auttaen heitä siten voittamaan niitä +puutteita ja kärsimyksiä, jotka opin tielle antautuvien taipaleen +muuten tekivät alituiseksi retustamiseksi, kieltäytymiseksi ja +kerjäämiseksi. Heinonkin mielessä oli, hänen Turkuun tullessaan, asunut +rohkea toivo, että hänkin siellä sellaisen suosijan löytäisi. Se toivo +oli jo rauennut, ja hän oli iloinen, että oli sen toki tovereiltaan +salannut, koska se ei kumminkaan toteutunut. Ja alakuloisena hän +lisäsi: + +-- Ehkäpä siksi, kun kotoani karkasin, minulle tämä taival näin +rosoiseksi käy. + +Mutta silloin välähti taas veitikka Paavali-teinin papillisessa +silmässä, ja hän virkkoi kuin säälivänä Heinolle: + +-- Ainako sinua vain tuntosi soimaa siitä paosta? Niin, syntihän se +olikin, mutta hävitä pois se synti! + +-- Hävitä, miten? kyseli Heino kummissaan. + +-- Pitkän matkanhan olet tänne kulkenut, se sinulle varmasti hyväksi +luetaan. Tule, kävellään kirkkoon, siellä menet kaimasi, Pyhän Henrikin +kuoriin, kerrot papeille vaeltaneesi tänne aneita saamaan, -- +suuremmatkin synnit siellä kuitataan! + +Epäillen kuunteli maalaispoika toveriensa puhetta, mutta tuomiokirkkoon +hän hetken perästä heitä kuitenkin kyrsä kainalossaan seurasi. Sinne +oli teinien aina muutenkin tapana mennä, kun koulusta vapaina +kuljeskelivat, kuuntelemaan kauniita messuja, joita siellä pyhät, aret, +aamusta iltaan pidettiin milloin missäkin niistä monista, kullalla ja +maalauksilla koristetuista kappeleista, joita ylhäiset hengen miehet +taikka rikkaat maallikot olivat sinne rakentaneet. Mutta Heino näki +siellä muidenkin astuvan anepöytäin luo ja saavan päästön synneistään, +sekä entisistä että vastaisista, -- miksipä ei hänkin? Siellä oli +nytkin pappi, joka tätä tointa työnään hoiti; hänelle korven poika +asiansa kertoi, ja siellä Henrikki Tuomaanpojalle heti luvattiin 80 +päivän aneet kaikista tunnetuista ja tuntemattomista synneistään, +koska hän katuvaisena oli saapunut pyhän Henrikin alttarin luo. +Portinviereisestä anehuoneesta hänelle siitä oikein kirjakin luvattiin. +Mutta sieltä hän kuitenkin tuokion kuluttua palasi nolona toverinsa +luo. + +-- Anekirjasta lahja vaaditaan, mitäs minulla on lahjana antaa! + +Mutta Paavali-teini ei ollut neuvoton: + +-- Anna tuo matikkakukkosi, sano, että se on Huittisten lukkarin +emännän leipoma, kyllä se papillekin kelpaa. + +Ja se kelpasi. Heino oli siten viimeisellä eväällään ostanut itsensä +irti kauan jäytäneistä tunnonvaivoistaan; siitä oli hänellä nyt +tuomiokirkon kuitti kädessään. Eikä hän tiennyt, uskoivatko nuo +toverit, jotka veitikka silmässään häntä olivat tähän temppuun +opastaneet, tuon kuitin tepsiväisyyteen, -- uskoivat kai, koska heidän +itsensä jo muutaman vuoden perästä oli pappeina astuttava aneita +myymään. Itsessään hänessä se usko ei ollut syvä, mutta eipä hän +myöskään osannut epäillä; kukaan muukaan ei epäillyt paavillisen kirkon +menoja. Ja hän kuvitteli nyt, että hänellä siitä todellakin lauhtui +tunnon soimuu ja varsinkin äitiään kohtaan tuntemansa jäytävä ikävä, +hänestä tuntui todellakin, että hän nyt keveämpänä miehenä kirkosta +palasi kuin sinne meni. + +Mutta Pietari-teini kiusoitti vielä hiukan nuorta teini-ystäväänsä. + +-- No, nyt ei sinulla taas ole kyrsääkään jäljellä, nyt ei muuta kuin +aamulla hiihtämään! + +Mutta pahasti se huoli ei enää Heinoa painanut, ja lohduttaen huudahti +nyt Paavali-teinikin: + +-- Älä toki huomenna lähde, ei sinun tarvitse nyt lähteä viikkokausiin. +Nythän ovat Heikin-messut tulossa Turkuun, nyt ei ole muutamaksi ajaksi +teineilläkään hätää. Maalaiset saapuvat tänne kuormineen, ja niistä +toki aina jotakin lähtee kotipuolen pojalle. Ja silloin saat nähdä +täällä pyhän kaimasi luut ja itsensä piispan saat nähdä niitä palvovan. +Lähdet sitten vasta markkinain jälkeen pitäjille. + +Mutta Paavalin puheesta oli yksi sana terävästi iskenyt Heinon mieleen. +Innostuen hän kysyi: + +-- Tuleeko piispa Turkuun silloin? Eikö hän ole enää Ruotsissa? + +-- Ei, johan hän tuli kotiinsa Kuusiston linnaan viimeisellä +avovedellä, vaikkei hän ole täällä käynyt. Mutta varmasti hän +Heikin-messuksi Turkuun saapuu. + +-- Enpä lähdekään teinimatkoille sitä ennen, vaikka yhtä nälkää siihen +asti näkisin! + +Niin Heino päättävästi huudahti. Hän oli ensi aikoinaan Turkuun +tultuaan kerran toisensa perästä kysellyt tovereiltaan ja +majatalostaan, missä on Suomen piispa, missä hänet saisi nähdä. -- Hän +on Ruotsissa, niin olivat silloin kaikki hänelle vastanneet; siellä on +piispa ollut kesästä asti, sinne kuuluu talvikaudeksi jäävän. Ja he +olivat kertoneet, että Suomen piispa oli Tukholmassa mukana niiden +valtakunnan ylimpäin aatelisten ja kirkkoruhtinasten neuvotteluissa, +jotka siellä nyt rakentelivat maan hallitusta ja järjestivät +valtakunnan repaleisia asioita. Nuori teini, jonka hiljaisia unelmia +surkeasti särki tuo piispan pitkäaikainen poissaolo, oli silloin +tarkempaankin kysynyt noista merentakaisista valtiollisista asioista, +joista siellä kotona erämaan laidassa ei oltu paljon mitään tiedetty. +Ja hänelle oli silloin kerrottu, että Ruotsin kansa oli viime aikoina +tyyten suivautunut siihen nykyiseen kuninkaaseen, joka ei ollut oman +maan miehiä, vaan vieras, juutilainen, mikä lienee ollut, ja jonka +ulkomaalaiset voudit kansaa veroilla kiskoivat ja kiduttivat. Nuo +voudit ja vieraat herrat olivat Ruotsin talonpojat vihdoin, jaloa +johtajaansa Engelbrechtiä seuraten, ajaneet maastaan pois, +valloittaneet heidän linnansa, hirttäneet heidän huovinsa, -- siitä oli +viime syksynä Turussa paljonkin puhuttu. Ja itsensä kuninkaan, sen +juutinmaalaisen Eerikin, oli silloin täytynyt nöyrtyä, ja pyhästi oli +hän silloin luvannut hallita kansaa ryöstämättä ja sortamatta ja maan +omien miesten avulla. Niin oli vihdoin sovinto saatu aikaan, ja kaksi +Ruotsin ja Suomen miestä oli asetettu maan hallintoa hoitamaan; toinen +oli vanha mies, Vaasan vanhaa sukua, Krister Niilonpoika nimeltään, ja +toinen oli Suomesta syntyisin oleva nuori ylimys, ritari Kaarlo +Knuutinpoika, Bonden ylhäistä sukua. Ja niitä asioita auttamaan oli +Maunu-piispakin kesällä, heti tarkastusmatkaltaan palattuaan, Ruotsiin +lähtenyt, ollen jäsen valtakunnan neuvostossa. + +Näin oli Heinolle kerrottu ja näin oli kehuttu nyt pysyväisen rauhan +Ruotsiin palaavan. Silloin oli Heinokin piispaa takaisin odottanut. +Mutta sitten oli jo taas tullut uusia viestejä. Kuningas ei ollut +pitkää aikaa sanojaan pitänyt, hän oli valapattona taas kätyrinsä +päästänyt kansaa kiusoittamaan. Tämän johdosta oli hänet viimeinkin +julistettu menettäneeksi Ruotsinmaan kruunun, ja uusi hallitus oli +kokoonpantu kotoisista miehistä. Ja taas oli silloin kerrottu Suomen +piispan pitemmäksi ajaksi, koko talveksi, jäävän sinne meren taakse, +missä olot olivat levottomat ja maan hallitus vaappui kuin vavan +nenässä. Kansa ei tänään tiennyt, kuka sitä taas huomenna hallitsee. + +Sieltä oli nyt siis kuitenkin Suomen piispa viimeisellä avovedellä +palannut kotoiseen hiippakuntaansa, -- niinhän teinitoverit nyt +Heinolle kertoivat. Hän oli silloin Turussa käymättä purjehtinut +suoraan Kuusistoon, josta hän laajaa laumaansa paimenti, ja siksi ei +ollut Heino kuullut hänen paluustaan. Mutta kun hän nyt siitä tiedon +sai, niin iloisestipa hytkähti hänen sydämensä, ja hän kuvitteli heti, +että se uutinen oli hänelle armon palkinto siitä, että hän oli +karkaamisrikoksensa sovittanut. Taas virkosivat hänessä heti uuteen +vauhtiin jo rauenneet unelmat ja toiveet. + +-- Vai niin on ankara halusi nähdä piispaa, että viikon sitä varten +nälässä olisit? -- ihmetteli Paavali-teini, kun he talvipäivän +hämärtyessä yhdessä valoisasta tuomiokirkosta astuivat pimeille ja +kapeille kaduille ja piispan kivisen kaupunkitalon ohitse rannalle päin +kävelivät. -- Tässä se ukko asuu, kun Turussa on, -- lisäsi papinalku, +-- mutta tuomiokirkossa hänet Heikin-messun aikana parhaiten näet, hän +se näet itse pyhät luut siunaa. + +-- Mutta etäältä vain saat häntä nähdä, hänellä on silloin paljon +pappeja ympärillään ja seurakuntaa vielä enemmän. + +Niin kertoi taas toinen toveri. Mutta Heino ei enää heidän +kertomuksiaan paljoa kuunnellutkaan. Hän vain itsekseen ajatteli, +vieläköhän se piispavanhus mahtoi kaikkien matkojensa takaa muistaa +sen, mitä hän kerran ohimennen Savilahdessa lausui, -- muistaa hän oli +luvannut! Eikä hän enää pakkastakaan tuntenut astuessaan taas sillan +yli yksin takaisin kankurin ilottomaan mökkiin, missä pussi oli tyhjä +ja liesikin kylmänlainen, -- häntä lämmitti taas uudella voimalla vanha +toivo. + +Jo alusta viikkoa rupesikin markkinaväkeä kertymään Turkuun talvisille +Heikin-markkinoille, jotka tammikuun lopulla, pyhän piispan +kuolinpäivänä, vietettiin ja joille kansaa tavallisuuden mukaan saapui +kaukaistenkin salojen takaa. Sisämaan asukkaat toivat näet nyt +hevoskuormittain, kymmeniä rekiä peräkkäin ajaen, Suomen Turkuun +kaupaksi niitä maalaistuotteita, joita maan kullakin kulmalla parhaiten +oli ja joita kesä- ja syyssadosta asti oli säästetty; mistä voita ja +viljaa, mistä lintuja ja nahkasia, mistä suolakalaa, mistä kapahaukia, +mistä vihdoin puuastioita. Pororaidoilla pohjoisempain seutujen +asukkaat tavaroitaan markkinoille toivat, sijoittaen uljaat sarvipäänsä +Aurajoen jäälle; mutta köyhimmät pyyntimiehet saapuivat vain suksilla, +selässään kantaen ne nahkakiihtelykset, joita he olivat syksyn varrella +saaneet säästetyiksi, vaihtaakseen niillä itselleen suolakarpion tai +rautaisen padan. Koko Aurajoen suun varsi muuttui yhdeksi ainoaksi +kuhisevaksi markkinapaikaksi, jonne talveksi Turkuun jääneet +Saksan kestit, niinkuin kaupungin omat porvaritkin, pystyttivät +myymäläkojujaan, tarjotakseen niistä sisämaan asukkaille tarvetavaroita +ja kirjavata rihkamaa. Niiden kupeella markkinakujeilijat temppujaan +tekivät, tanssittivat rengastettuja karhuja ja nielivät tulensulaa +tinaa, houkutellakseen maalaisilta heidän harvoja äyrejään. Mutta +täpösen täynnä näitä maalaisia majamiehiä olivat nyt porvarien tuvat, +ja talojen ahtailla pihoilla tungeksi reki reen vieressä, joiden +ääressä huurteiset hevoset heinää purivat. Kapeilla kaduilla kilisivät +kulkuset ja poronkellot, ja siellä soi hälinä ja melu, kun ulkomaan +haljakkaan puetut kestit tavaroitaan kehuivat ja maalaiset +pitkävartisissa kallokkaissa ja valkopintaisissa lammasnahkaturkeissa +lumisilla kujilla kauppoja hieroivat tai kapakassa siemaistun kuuman +oluttuopin voimalla toisiaan jutteluttivat. + +Heikin-messua odotettaessa suoritettiin näin Heikin-markkinat. Se oli +ilon aikaa teineillekin, joille tuttavat markkinamiehet olivat +tuliaisina kotipuolesta tuoneet leipäsäkin tai vuohensorkan tai +villasukat tai palttinapaidan ja jotka vielä reestä rekeen kiertelivät +kysellen kotikyläin uutisia ja kärkkyen lisää evään apua. Sieltä sai +Heinokin taas kankurin pirttiin kannetuksi evästä monen viikon ajaksi. +Hän ei tosin kotikulmansa miehiä tavannut, sieltä Päijänteen takaa +eivät olleet miehet Turun markkinoille lähteneet, mutta Padasjoen ja +Hollolan markkinamiehiltä sai hän toki kuulla yhtä ja toista +kotipuolensakin asioista. Sai kuulla, että taas oli viime kesänä +kalajärvillä kovasti tapeltu ja miehiä sinne paljon menetetty, että +halla oli taas syyskesällä käynyt vikuuttamassa viljahalmeita, ja että +köyhyys ja puute siten taas tänä talvena vallitsi Sysikorvessa. Ja +uutisten lisäksi tipahti aina almukin viluisen sydänmaanteinin pussiin. + +Mutta tämän markkinatouhun keskellä ajatteli Heino sittenkin eniten +itse sitä tuomiokirkossa pidettävää juhlamessua, johon piispankin +tiedettiin saapuvan. Siihen jo teinitkin valmistautuivat, heillekin oli +siellä juhlatehtävät varattu. Heidän tuli tuomiokirkossa päämessua +odotettaessa veisata rahvaalle pyhän Henrikin muistovirsi, ja sitä he +nyt koulutuvassa iltaisin harjoittelivat, laulaen sekä latinaksi että +suomeksi siitä, miten + + Muinen upoksis pimeyden all' + Makais surkija Suomen maa. + Osuit sit' armas aurinko jäll' + Paistamaan pakanain maall'. + Iloidse siis Suomen maa + Tähden laupjan lahjan, + Et Christin kanssa yhteyden sait + Kautt' Herran sanan saarnan. -- + +Jo ehtikin tuo suuri juhlapäivä. Aamulla varhain saatettiin teinitkin +heille määrätylle paikalle tuomiokirkkoon. Silloin se jo oli puolillaan +toivioretkeläisiä, jotka olivat kauempaa saapuneet suutelemaan pyhän +Henrikin luita. Mutta jo kauan ennen messun alkamista oli kirkko täynnä +kaupunkilaisia ja maalaisia, ja pian täyttyi kirkon luminen pihakin +korkean umpimuurin sisäpuolelta, jossa väki uskollisesti pakkasessa +seisoi, odotellen saada kuulla edes kaikua kirkossa pidettävästä +piispanmessusta ja nähdä edes vilahdukselta kirkkopyhimyksen hopealla +silattuja luita. Ja tämän odottavan juhlayleisön joukossa loikoi siellä +kinoksissa sokeita ja rampoja, jotka ojennetuin käsin armeliailta almua +anoivat -- ja saivat. Mutta Heino seisoi itse kirkossa teinien parvella +ja terästi teräviksi silmänsä, nähdäkseen tarkoin nuo kuulut +juhlamenot. Tuhannet tulet oli sytytetty tuohon muuten puolihämärään +kirkkoon, johon värikkäiden ikkunalasien kautta vain säästäen päivän +valoa hiipi. Kuoripojat lauloivat lumivalkoisissa vaipoissaan parvella, +vihkivettä sirotettiin vähän perästä tungoksessa ahertavan rahvaan +ylitse ja pyhää suitsutusta höyryytettiin niin sakeaan, että se pian +raskaana täytti korkean kirkon ja huumasi odottavain aistit. Mutta itse +pääalttarilla piti kolmattakymmentä pappia, kaniikkia ja tuomioherraa +yhtämittaa juhlallista jumalanpalvelusta; kulta ja hopea kiilsi +kirjailluista messukasukoista, sitä säteili alttarien pyhimyslippaista +ja monihaaraisista kynttiläkruunuista. + +Tähän pappiensa loistavan seurueen keskuuteen nyt astui Kuusistosta +Turkuun saapunut Suomen piispa päivämessua pitämään suuren +kirkkopyhimyksen kunniaksi. Hänen värähtävä, voimakas äänensä kaikui +sieltä korkeakuorista ulos pihalle asti, kun hän siunasi juhlarahvaan +ja julisti kunniaa Jumalalle ja maalle rauhaa. Hartaana kuunteli kirkko +ja piha, kun hän sitten kansalle suomeksi saarnasi Pyhän Henrikin +muistosta ja elämäntyöstä. Siihen korkeakuoriin se sitten saarnan +loputtua Henrikin kappelista kannettiin tuo kuulu hopeoitu arkku, jossa +olivat nuo kalliit luut, siellä se avattiin ja sieltä sen messupapit +kantoivat kansan keskelle kirkkoon, kaikkien nähdä. Väkijoukko ryntäsi +ääreen, ja hurskaaseen mieleen sulaneet miehet ja naiset polvistuivat +suutelemaan noita hopeoituja luita. Pihallakin odottava väkijoukko sai +osansa tuosta juhlallisesta menosta, sinnekin tekivät messupapit +kierroksen, näyttääkseen kokoontuneelle rahvaalle tätä Suomen kirkon +kalleinta pyhimysaarretta. + +Päivä siihen meni, -- vihdoin teki kuitenkin pitkä juhlamessu loppuaan. +Piispa itse saattoi pyhän arkun takaisin sen raudoitettuun +hautaholviin, joka lujasti lukittiin. Viimeiset messun sävelet +kajahtivat alttarilta, ja niitä säesti vielä valkoisten kuoripoikain +kirkas ylistyslaulu. + +Silloin hiipi Heino toisten teinien joukosta ja tungeskelevan +väkijoukon keskitse tuomiokirkosta ulos ja kiipesi muurin reunalle +siihen portin suuhun, josta hän tiesi varmasti piispan läheltä +näkevänsä, kun tämä nyt juhlasaatossa oli kirkosta palaava. Hän oli +etäältä kirkossa piispan nähnyt, tuntenut nuo tarmokkaat, harmajat +kasvot, jotka hän niin hyvin muisti Savilahden matkalta, mutta hän +olisi tahtonut tietää, vieläkö piispa hänet tunsi ja muisti, niinkuin +oli luvannut, ja siksi hän näkyvän paikan itselleen valitsi. +Kirkkorahvas ryntäsi hänen ohitseen, asettui ahdinkoon kadun kahdelle +puolelle, mutta sitkeästi poika kapealla muurinreunalla paikkansa +piti... + +Nyt sieltä astui jo piispa kirkosta pappissaattueensa etunenässä, +astui verkalleen hiippa päässään, risti rinnallaan, kourassaan +koukkupää-sauva, josta jalokivet kimaltelivat kylmän talvipäivän +valossa kuin lumikiteet keväisellä hangella. Heino ei silmäänsä +räpäyttänyt... Vakavana kulkee piispa, kupeilleen katsomatta, -- ei se +häntä näe, ei tunne! Mutta näkeehän ... juuri tuossa Heinon ohi +astuessaan siirtää vanhus silmäyksensä sivulle, ja hänen tyyni, terävä +katseensa osuu nuoren teinin hakevaan silmään, pysähtyy siihen +tuokioksi, näyttää lauhkeasti hymyilevän... + +Piispa oli tuntenut hänet! -- riemu täytti Heinon kauan kaihonneen +mielen, ja hän ryntäsi nyt väkijoukon mukana piispansaattueen jäljestä +juoksemaan. Mutta tuolla se saattue jo loittoni tuomiokapitulin taloa +kohden, ja markkinahurina tempasi pian sen näkyvistä hintelän teinin +temmellykseensä. Mutta hänpä ei ollut enää mielestään köyhä eikä +avuton, -- piispa tuntee hänet, ja muistaa kyllä sanansa! + +Siihen Heino luotti ja siksi hänen sydämensä niin voimakkaasti sykähti, +kun muuatta päivää myöhemmin kerrottiin, että Maunu-piispa Turussa +viipyessään tulee tarkastamaan sitäkin alempaa pappiskoulua, jonka +lattialla Heino muiden teinien joukossa istui. Kolakassa, holvatussa +koulutuvassa siellä poikaparvi kuunteli, kuinka opettaja korkealta +istuimeltaan latinalaisia lauseita luki ja niitä taas perästään +teineillä luetti ja patukkansa avulla näiden päähän takoi. Se vieras +latinahan se oli aluksi ollut Heinolta niinkuin monelta muultakin +suomalaiselta maalaispojalta opintien heti pystyyn nostaa, kun hänen +salolta tultuaan suoraa päätä oli siihen ollut iskeydyttävä käsiksi. +Opettajalla ei ollut armoa, selkänahkainsa uhalla piti salonpoikain +ruveta sulattelemaan Donaton kielioppia ja sanaharjoituksia, tuntuipa +se kuinka mahdottomalta tahansa. Mutta ihme kyllä, ne alkuvaikeudet oli +voitettu, nyt jo teinit laulelivat latinalaisia lauluja, ja latinaksi +heidän jo täytyi vastata latinalaisiin kysymyksiin, -- menipä miten +meni. Ja nyt heidän piti siis itselleen piispalle näyttää, mitä oli +opittu. Mutta pelkäämättä Heino sitä tarkastusta odotteli, hän oli +oppinut latinat siinä missä muutkin ja enemmän kuin monet, ja hänen +vanha toivonsa kannusti... + +Jo astui piispa puolihämärään koulutupaan, jossa pojat pahnoillaan +istuivat, ja kävi heidän tietojaan kuulustamaan. Mutta kuulustelunsa +sekaan hän aina kyseli oppilailta, jotka hän yksitellen eteensä +kutsutti, myöskin heidän kotipaikkaansa, heidän varallisuusolojaan, +heidän vanhempiaan, lausuipa hän kaikille rohkaisevan, ystävällisen +sanankin. + +-- Tuosta laumastahan sitä valmistettiin paimenia hänen kotoiseen +karjaansa. + +Väliin hän langetti vakavan moitteen, kun vastaus kovin kompasteli, +mutta toiselle pojalle hän leikkisäksi herkesi, kysäisten: + +-- Mitä se on: Deus est in coelo, sed Deus non est in coelo? + +Ja kun teini tyhmänä seisoi hänen edessään, virkahti hän naureskellen: + +-- Niin, otappas siitä selko, siksi kun ensi kerran tarkastamaan +saavun! + +Jo tuli Heinonkin vuoro. Hiukan notkahtavin polvin hän korkean +kateederin edessä seisoi, kun vanha piispa hänelle virkkoi: + +-- Kas niin, sinut tunnen, poika Sysikorven taipaleelta, erämaan +laidasta, -- mikä olikaan taas isäsi talon nimi? + +-- Karmala, vastasi Heino arasti. + +-- Niin, sinä olet Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta, kyllä muistan. +Sieltä lähdettiin suoraan Savoon, jossa sinulta iskettiin pari hammasta +suusta, -- näytäs, siinä on aukko vieläkin hammasrivissä! Niin, +siellähän me sovittiin, että sinä sovit eräjärville paremmin papiksi +kuin tappelijaksi. -- Saatko kotoasi mitään kouluapua? + +-- En, vastasi poika verkalleen. Hän ei uskaltanut kertoa kotoaan +karanneensa. + +-- Koti kaukana, koti köyhä, -- tavallinen juttu! Lue ahkerasti, ja jos +edelleen hyvin opit regula Donati, niin saat tulla Kuusistosta +kouluapua hakemaan... + +Heinolla riemusta kohisivat korvat. Nyt hän tiesi jo itselläänkin +suosijan olevan, jopa mahtavamman kuin muilla teineillä. Ja kun toiset +teinit piispan lähdettyä ihmetellen ja kadehtien tulivat kyselemään, +miten korven poika itsensä mahtavan piispan suosioon oli päässyt, +kertoi hän heille vasta nyt koko sen kotoisen tarinansa, joka hänet +teiniuralle oli työntänyt. + +Hän oli nyt "piispanteini", taival oli edestä tasaantunut. + +Eihän Heino jokaisen pikkupuutteensa sattuessa ilennyt kävellä piispan +Piikkiön pitäjässä olevaan, muureilla varustettuun Kuusiston +saarilinnaan, missä hän tunsi itsensä niin pieneksi lukuisan +palvelijakunnan, asemiesten ja huovien keskellä. Taloudenpitäjät tuossa +komeassa linnassa kohtelivat näitä kerjääviä teinejä, joita piispan +suosituksella alituisesti sinne arkituvan ateriapöytään saapui, usein +nyrpeästi ja vierovasti. Mutta kun oma eväs oli aivan lopussa, ja +kankurin akka Heinoa tuvastaan hääteli, silloin hän talvisia jääteitä +myöten aina Turusta Kuusistoon käveli, ja silloin oli hänellä siellä +aina ruoka tiedossa ja lukueväs taas kaupunkiinkin muutamain viikkojen +ajaksi. + +Piispanlinnaan hän siten piankin kotiutui. Kun koululla oli juhlalomia +ja toiset pojat hiihtivät teinipitäjiinsä täyttämään varastojaan, +silloin viipyi Heino Kuusistossa päiviä ja viikkoja, ja pian häntä +linnanherratkin siellä taloon kuuluvana kohtelivat, kun näkivät hänen +piispan suosiossa olevan. + +Maunu-piispan kirjasto varsinkin oli Heinolle kuin aarremaailma; siellä +hän usein pitkään viipyi katsellen noita paksuihin, vaskitettuihin +kansiin sidottuja jymykirjoja, joihin munkit olivat käsin piirustelleet +kauniita kirjaimia ja värikkäitä kuvia ja jotka vitjoilla olivat +pöytiin lukitut. + +-- Roomasta toin nämä suuret kirjat, kun siellä kävin paavilta hiippani +saamassa, niin kertoi eräänä päivänä vanha piispa, astuessaan +kirjastoonsa, jossa nuoren suosikkinsa tapasi. -- Niiden hintaa et voi +arvatakaan, siinä ovat monen kylän maat. Nuo pienemmät niteet ovat +Pragista, jossa nuorena opiskelin ja väittelin oppineiden seurassa. + +-- Sieltäkö kaukaa on tämä kaunis arkkukin? kysyi Heino arasti, +katsellen kultavanteista lipasta, joka oli kohokkeella kirjapöydällä. + +-- Vielä kauempaa, poikaseni, pyhästä maasta asti olen sen tuonut. +Katso nöyrästi sitä arkkua, siinä on sirunen pyhän haudan kivestä. + +Nöyrällä kunnioituksella Heino katselikin piispan aarteita, jotka tämä +pitkiltä matkoiltaan oli kerännyt, nöyrää kunnioitusta tunsi hän tuota +ylhäistä, ystävällistä kirkkoruhtinasta kohtaan, jonka hän tiesi +nauttivan hurskaan ja oppineen nimeä kaikissa Pohjoismaissa. Mutta +Heino oli jo Kuusistossa saanut nähdä, ettei Maunu-piispa ollut +ainoastaan kirkon korkea ruhtinas, vaan että hänen käsiinsä kulkivat +myöskin Suomen maallisen hallinnon ohjakset. Usein oli hän nähnyt Turun +linnanherran, Hannu Kröpelinin, ajavan jään yli Kuusistoon kyselemään +vanhan piispan neuvoja, ja alempia käskynhaltijoita ja vouteja +kutsuttiin sinne vielä useammin saamaan piispalta neuvoja tai nuhteita, +milloin olivat kansaa liian rajusti kiskoneet. Piispalle tekivät näet +talonpojat valituksiaan virkamiesten ja aatelisherrain sorrosta, ja +usein hän otti heidät suojelukseensa. Tällaisia valittajia oli +tänäänkin käynyt piispan luona, ja niistä hän nyt siirtyi nuorelle +teinillekin puhumaan, istahtaen lepäämään kirjastonsa nojatuoliin. + +-- Tyytymätöntä on kansa siellä kaukaisessa sisämaassa, miehiä on taas +Pohjois-Hämeestä täällä veroistaan valittamassa. Oletteko todella niin +köyhiä siellä kuin sanotte? + +Nuori teini kävi melkein hämilleen siitä luottamuksesta, jota ylhäinen +herra hänelle kysymyksellään näin osoitti, mutta arkailematta hän +kuitenkin vastasi: + +-- Elettäisiinhän siellä muuten, mutta tyhjiksi käyvät talot aina, kun +vouti on vieraillut. Ja milloin erämaille ei uskalleta lähteä... + +-- Tiedän, lausui piispa keskeyttäen. Ja hän lisäsi melkein kuin +itsekseen: -- Ei, en ole tavannut kapinan henkeä koskaan tuon väestön +joukossa. Vain taloudellinen köyhyys ja elämänehtojen puute sen +kärsimättömäksi tekee. Minä tahdon lähettää heidän valituskirjansa +Ruotsiin ja puolustaa heille veronhelpotusta. Jotakin heidän hyväkseen +on tehtävä. Mutta jotakin outoa siellä maakunnassa kuitenkin nyt +kuohuu, siitä kertovat kaikki voudit. Siitä meidän täytyy ottaa +tarkempi selko. Ensi kesänä saat sinäkin, Henrikki Tuomaanpoika, tehdä +teinimatkan Satakuntaan, kertoaksesi minulle sitten, mikä siellä kansan +oikeastaan niin levottomaksi tekee. Sillä meidän on suojeltava tämä +rauhaisa hiippakuntamme niiltä myrskyiltä, jotka meren takana yhä +intohimoja lietsovat. + +Niin puheli vanha piispa lepäillessään, puoleksi itsekseen, puoleksi +suojatilleen. Hän oli hiukan levoton niistä talonpoikain ja +virkamiesten välisiä kahakoita koskevista uutisista, joita nykyisin +alituiseen maakunnasta saapui. Monta talonpoikaa, jotka malttamattomina +olivat lääninherrojaan vastaan niskoitelleet, oli piispa jo armahtanut, +koettaen yleensä lieventää aikansa tuomioistuinten ankaruutta, joiden +ohjeena vielä oli: silmä silmästä taikka käsivarsi tai selkänahka tai +henki pienimmästäkin rikoksesta. Ja hänellä oli valtaa siihen, hän oli +"Jumalan armosta Suomen piispa", mutta samalla todellisuudessa sen +korkein maallisenkin hallinnon keskus. Mutta hän ei voinut salata +huoltaan, että kansan ja virka-aatelin välit yhä näyttivät +kiristyvän. -- + +Näin pääsi nuori teini tänä talvena Kuusistossa vieraillessaan +silmäilemään niihin moniin ja monenlaisiin toimiin, jotka Maunun +Tavastin vanhoja hartioita rasittivat. Mutta keväämmällä, kun jäät +sulivat Itämerestä ja laivaliike alkoi, joutui Heino-teini yhä useammin +ja pitempään Kuusistossa vierailemaan ja yhä tarkemmin tutustumaan +niihin Suomea ja koko valtakuntaa koskeviin kysymyksiin, joihin +Maunu-piispa oli kiintynyt. Silloin palasi näet kesäksi Suomessa +käymään Maunu-piispan aviottomana syntynyt poika, Olavi, joka kyllä +kulki piispan veljenpojan nimellä, mutta, jonka koko Kuusisto hänen +omakseen tiesi ja jota hän ulkomaiden yliopistoissa kustansi. Tämä +nuori Olavi-maisteri, pitkästä ajasta taas kerran kotiinsa palattuaan, +rakasti nuoruutensa huvituksia, kalastusta ja metsästystä, ja +soutumiehekseen saaristoon hän otti usein mukaansa Heinon, kun tämä +piispanlinnassa majaili. Ja kun he päivän olivat vesillä retkeilleet ja +illalla palasivat Kuusiston lämpimiin suojiin, silloin istahtivat +oppinut maisteri ja vanha piispa takan ääreen iltatarinaa pitämään +niistä suuren maailman monenkirjavista kuulumisista, joiden vilkkailla +luomasijoilla Maunu-piispa itse oli nuorempana viipynyt ja joiden +myöhemmistä vaiheista nyt nuori maisteri ihastuneena kertoi. Mutta pian +livahti tarina tavallisesti takaisin kotimaan oloihin ja tapahtumiin, +sen taloudellisiin ja valtiollisiin vaikeuksiin, jotka olivat vanhan +piispan sydämen huolena, ja silloin oppinut maisteri kuunteli ja +teräväsilmäinen vanhus kertoi. + +Aikansa valtiollisiin tapahtumiin ei Maunu Tavast tosin ottanut osaa +samalla tavalla kuin monet muut piisparuhtinaat, jotka usein +rautapaitoihin pukeutuivat ja aseväellä kävivät kuninkaitakin +asettelemaan ja erottelemaan. Maunu-piispa rajoitti vaikutuksensa sanan +ja tiedon voimaan, -- kilvan Ruotsin kilpailevat ylimykset hänen apuaan +ja suosiotaan tavoittelivat. Se oli kaikille tuttua ja siihen viitaten +Olavi-maisteri eräänä iltana, kun he taas istuivat piispan työhuoneessa +takan ympärillä, vanhukselle virkkoi: + +-- Sinäkin olet siis nyt hylännyt kuningas Eerik Pommerilaisen. Minä +tuskin sinun iälläsi olisin lähtenyt näille uusille, oudoille vesille. + +Heino-teini, joka tapansa mukaan uunin katveessa istuen kuunteli näitä +oppineiden herrojen keskusteluja, näki vanhan piispan harmaapintaisten +kasvojen vilkastuvan, kun Olavi-maisteri kotimaansa valtiollisia +kiistakysymyksiä kosketteli. + +-- Minun täytyi, poikani, vastasi piispa lämmöllä. -- Sinä olet liian +kauan ollut isänmaastasi poissa, Olavi, et tiedä, mitä sen kansa on +sillä välin saanut kärsiä. Laillista kuningastamme, rakastetun +Margareetan poikaa, puolustin viimeisiin asti; vielä senkin jälkeen +tuin hänen kruunuaan, kun hänet kaikki muut jo olivat hylänneet. Mutta +sitten en häntä enää tukea voinut. Minä näin, että en saattanut luottaa +enää hänen hyvään tahtoonsakaan, hän petti kaikki, petti valansakin, ja +uusilla kärsimyksillä hän kansaansa uhkasi. Hän oli arvoton kruunua +kantamaan, hänen täytyi suistua. + +-- Ja nyt kannatat nuorta seikkailijaa, virkkoi Olavi-maisteri hiukan +pisteliäästi. + +-- Nuorta kyllä, mutta en seikkailijaa. Valtionhoitajamme on +olennoltaan kuninkaallisempi kuin voideltu Eerik. Kaarle Knuutinpoika +on ystäväni, senhän tiedät. Hänen luonteensa ja lahjansa tunnen, itse +olen hänen kasvatustaan ohjannut. Olisipa hän kuninkaasta syntynyt! -- +nyt on hänen tehtävänsä moninverroin vaikeampi, kun hänen täytyy nousta +vertaistensa joukosta ja kestää heidän kateensa ja juonensa. Mutta +juuri siksi häntä kannatankin kaikella voimallani, sillä hänen +tehtävänsä isänmaaraukan pelastamiseksi sekasorrosta, muukalaisvallasta +ja perikadosta on jalo ja suuri. Jospa sen kaikki Ruotsin ja Suomen +herrat, hengelliset ja maalliset, ymmärtäisivät! + +-- Tehokaspa kannatuksesi mahtaa ollakin, olen jo nähnyt useampia +Kaarlo-marskin airuita tällä lyhyellä ajalla purjehtivan Kuusistoon. + +Maunu-piispa huoahti. + +-- Niin, monessa asiassa hän neuvoja tarvitsee. Hän olisi tahtonut +pidättää minut koko talven luonaan Tukholmassa, mutta enhän voinut +hiippakuntaani koko vuodeksi jättää, puolen vuotta siellä jo olin. +Mutta tukea hän tarvitsee, tuo nuori mies, kaikki ylimykset häntä +siellä repivät siksi, että hän heidän vertaisensa on, -- vain kansa +häntä rakastaa. + +Heino huomasi nurkastaan, ettei Olavi-maisteri isänsä kantaa kaikin +puolin hyväksynyt, vaikkei hän enää ruvennut vastaankaan väittämään. +Tuo Pariisin yliopiston oppineiden piirien edustaja näkyi olevan +enemmän tiedemies ja jumaluusoppinut kuin valtioasiain ymmärtäjä, ja +hän kääntyikin taas kertomaan noista etäisemmän suuren maailman +suurista tieteellisistä ja kirkollisista kiistakysymyksistä, joista +taas Maunu-piispa kaukaisessa hiippakunnassaan oli vieraantunut. Hän +kertoi hartaasti kuuntelevalle vanhukselle ja nuorelle teinille niistä +mullistavista, puhdistavista liikkeistä, joita tähän aikaan kirkon +keskuudessa oli syntynyt ja jotka tähtäsivät uudistamaan monia +käsitteitä ja tapoja, mitkä väärinkäytöksiksi olivat paavilliseen +kirkkoon juottuneet. Hän kertoi Juhana Hussin oppilaista Pragissa ja +siitä oikeudenkäynnistä, joka oli tätä mestaria vastaan viritetty, +kertoi, kuinka uudet, vapaammat aatevirtaukset kaikista pakkokeinoista +huolimatta raivasivat itselleen tilaa aikalaisten mieliin, -- kertoi +siitä valittaen, huolestuneena, sillä hän oli paavin kirkon uskollinen +poika, mutta kertoi samalla tunnustaen, että noissa uusissa +virtauksissa on jotakin elävää ja repäisevää voimaa, jota ei auttanut +olkansa takaa halveksua. Ja vielä hän kertoi, kuinka jo vanhoissa +yhteiskunnissakin nuortumisliikettä tapahtui, kuinka rautapukuisten +ritarien raaka aika vähitellen uusien olojen pakosta jätti tilaa +elpyville, vilkkaille porvarisaineksille kaupungeissa, ja kuinka nuo +rautaritarit itse, tuodessaan ristiretkiltä liikkuvampaa elämää ja +kansojen keskeistä yhteyttä vanhoihin elämänmuotoihin olivat loihtineet +hereille ne uudet ainekset ja aatteet, jotka nyt elinvoimaisina +pinnalle pyrkivät. + +-- Feodaalisen ylimysvallan liitokset ruskavat! -- niin huudahti +Olavi-maisteri, itsekin kertomuksistaan melkein tahtomattaan lämmeten, +ja nousi kävelemään ikkunan luo, jonka läpi sadepilvien lomitse +pilkistävä aurinko laskeutuessaan keväisen metsän taa, nyt heitti +kelmeitä säteitään piispan avaraan työhuoneeseen. -- Ja mikä on +pahempi, hierarkisenkin vallan saranat vinkuvat, kun sen päämiehet, +keskenään kiistellen, eivät jouda niitä hoitamaan. + +-- Niin, aika ei pysähtymään ehdi, sen kehitystä olisi vain oikeaan +ohjattava, -- vastasi vakavana vanha piispa, joka ehkä selvemmin kuin +hänen taistelujen keskessä elänyt poikansa aavisti tulossa olevan +murroksen. Mutta hän lisäsi hymähtäen: -- Mutta täällä kaukaisessa +pohjolassamme emme vielä näistä murtavista voimista mitään tiedä, ja +meille se onkin onnellisinta. Meillä on vielä niin äärettömän paljon +tehtävää istuttaessamme tähän nukkuvaan kansaan tiedon ensimmäisiä +alkeita, alkuperäisimpiä käsitteitä hyvän ja pahan tiedon puusta. Se +tehtävä kysyy monen miehen työn ja iän, -- sen hyväksi saat sinäkin, +Olavi, vielä kirkon päämiehenä täällä laajan tietovarastosi käyttää, +siihen työhön saat uhrata sekä syvän oppisi että nuortean tarmosi. + +-- Minäkö -- eihän minusta kirkon päämieheksi ole! vastasi maisteri +hiukan punastuen, viitaten siihen, että aviottomasti syntyneitä ei +katolinen kirkko ylempiin papillisiin arvoihin laskenut. + +-- On kyllä, siitä on meillä jo paavin kirje, -- jotakin olemme toki +mekin täällä kaukana pohjan kulmilla puuhanneet. + +Mutta oppineen maisterin katsetta ei se uusi uutinenkaan kirkastanut. +Hän virkkoi: + +-- Jos kelpaisinkin, oi, pientä on täällä kaikki, kuihtunutta, maahan +matalaan painavaa, sovellunko tänne minä? Täällä te kiistelette siitä, +kuka ylimyksistänne kulloinkin olisi korkeimpana kukkona linnan +huipussa, -- kiskaistaksenne hänet taas sieltä alas heti kun olette +hänet sinne huippuun saaneet. Minä pelkään, että menehtyisin näissä +ahtaissa, hengettömissä oloissa, minulla ei ole samaa kaivavaa +sitkeyttä kuin sinulla. + +-- Se tulee, kun työhösi kiinnyt, vastasi vanha piispa, ikäänkuin omia +kokemuksiaan kertoen. -- Työ vetää mukaansa, ja varsinkin työ sellaisen +kansan puolesta, jota omanaan rakastaa, -- sen saat nähdä. Pientä on +sinusta ehkä nyt perustella kirkkoja aution erämaan laitaan taikka +puuhata uutta luostaria Pohjanlahden karulle kalliorannalle, mutta kun +työhön tartut, niin se on sinusta tärkeää, suurta, elämäntehtäväksi +arvokasta, -- minä en unelmoi enää suurempaa. Kunpa riittäisi minulla +ikää ja voimia saada päähän asti suunnittelemani mielityöt, silloin +onnellisna hautaan laskeutuisin ja tyytyväisenä siellä lepäisin. + +-- Niin, minä tiedän, virkkoi Olavi-maisteri taas innostuneemmin, -- +sinä perustat tänne juuri uutta naisluostaria. Kuulin siitä jo +Vadstenassa, jonka birgittalaissisarilta sinulle terveiset toin. Se on +suuri työ, kaunis työ, sinulle arvokas, -- niin, paljon olet sinä +tehnyt Suomen kirkon hyväksi! + +Heino ymmärsi, että kirkon miehet puhuivat siitä suuresta, uudesta +luostarista, joka parastaikaa oli tekeillä Karinkylässä Maskun +pitäjässä ja jonka asioissa rakennuttajat alituiseen näihin aikoihin +juoksivat Kuusiston linnassa, -- se oli vanhan piispan mielityö ja +suurimman huolenpidon esine hänen elämänsä ehtoopuolella. Sen Heino +hyvin tiesi, mutta paljon vaikeuksia se vanhukselle myös näytti +tuottavan: rakennusvaroja oli vaikea saada kokoon, kansa kitui +muutenkin jo suurten verojen alla. Ja huoahtaenpa vanha piispa nytkin +virkkoi: + +-- Paljon on keskeneräistä, paljon tekemätöntä työtä. Mutta olkaamme +uskollisia vähässä, ehkä vähitellen satoa kypsyy. + +Ilta kävi jo myöhäksi, vanha piispa nousi, makuuhuoneeseensa +kävelläkseen, ja rupesi Olaville hyvää yötä toivottamaan. Mutta samalla +hän huomasi nuoren teinin, joka maisterin tarinan aikana oli siihen +uuninkatveeseensa unehtunut. Piispa näki nyt, kuinka innostuneina +säteilivät nuorukaisen silmät kaiken sen johdosta, mitä hän oli noiden +oppineiden miesten keskusteluista kuullut, ja tälle hän nyt virkahti: + +-- Entä sinä, nuori mies, tekisikö sinunkin mielesi sinne suurille +opinsijoille, koskapa noin palavat silmäsi? Niin, moni köyhä poika +Suomesta siellä on ennenkin opiskellut, ja apua hän on siihen saanut, +jos hän lahjoiltaan ja tarmoltaan sitä on ansainnut. Osoitapas sinäkin, +mihin kykenet, -- mutta siihen täytyy antautua ehyeltään, koko +sielullaan! + +Heino ei osannut mitään vastata. Hän tunsi mielessään voimakkaan +laineen, samanlaisen kuin silloin kerran, kun piispavanhus oli häntä +Savilahden rannalla puhutellut. Mutta se tuntui hänestä nyt vieläkin +kaukaisemmalta, hän oli nyt jo kokenut enemmän kuin silloin... + +Hiljaisena, uneen vaipuneena kohosi suuri piispanlinna, kun Heino +päätalosta iltamyöhällä pihan yli kulki siihen matalampaan +sivurakennukseen, jossa hänellä linnanpalvelijain joukossa oli +makuusijansa. Hän viivähti vielä tuokion linnanpihalla, katsellen sen +korkealta multavallilta selkien yli kevätyön kelmeätä taivaanrantaa. +Siitä, mitä hän piispantuvassa oli kuullut, hauteli hän nyt mielessään +monta muistoa. Mutta varsinkin oli Olavi-maisterin kuvaus siitä +rappiotilasta, johon katolinen kirkko siellä suuressa maailmassa kuului +olevan uppoamassa, häneen syvälle painunut. Ja sitä muistellessaan hän +ajatteli, että olipa hän itsekin juuri täällä hurskaan piispan +pyhitetyssä talossa joskus vaistomaisesti tehnyt hiljaisia havaintoja, +jotka hänen maalaismieleensä olivat luoneet samanlaisia, joskin hämäriä +mietteitä ja epäilyksiä, kuin ne, joihin oppinut maisteri viittasi. +Seurustellessaan siellä nuorten pappien ja piispanapulaisten piireissä +kotoisissa arkioloissa oli hän heidän ajatuskehänsä ja harrastuksensa +huomannut paljoa vähemmän ihanteelliseksi, hurskaaksi ja pyhäksi, kuin +miksi hän tuota kirkonmiesten elämää kaukaa syrjästä oli kuvitellut. He +olivat ihmisiä hekin riitoineen ja intohimoineen, juonineen ja +juoruineen, ihmisiä, joiden oli juhlahetkinä tarvis peittää +heikkoutensa ja haprautensa loistavan pukukuoren ja ulkokullaisuuden +alle, jotta heidän olemuksensa oppimattoman kansan silmissä näyttäisi +edes vähänkään sopusointuiselta sen opin kanssa, jota he julistivat. + +Kesäksi vaihtui kevät. Viileässä koulutuvassa, jonka holvatun katon +alla olevista juoksulautaikkunoista tunkeutui sisään ainoastaan +säästävästi valoa ja yhtä niukasti suven lämpöistä, kuivaa ilmaa, +jatkoivat kalpeaposkiset kouluteinit yhä edelleen kankeita, +latinankielisiä harjoituksiaan, ja opettaja takoi siellä patukan avulla +heidän päähänsä munkkien silotettuja lauseita ja Donaton mutkikkaita +sääntöjä. Mutta vapauden toivo elähdytti toki jo nuorten lukuorjainkin +mieliä, ja he jakelivat nyt lukutuntien lomissa taas keskenään niitä +pitäjiä, joihin kukin heti kesäloman alettua lähtee kiertelemään +talonpoikain luo ja keräämään teiniapuja taas syksyisten lukuaikain +varalle. Kukin teini valitsi mieluimmin kotoiset seutunsa +kulkupitäjikseen, ja ne vanhemmat teinit, joilla jo ennen oli pitäjiä +ollut, saivat ne nyt edelleenkin ominaan pitää. Siten hankkiutuivat +ystävysteinit Pietari ja Paavali taas kiertämään kauas Hämeen +pohjoisten rintamaiden harvaanasuttuja laitoja, -- sieltä oli saalis +ollut hyvä. Ja kun vihdoin eräänä päivänä teineille vapauden hetki löi +ja he ryntäsivät ummehtuneesta koulutuvasta ulos, rientääkseen miltei +suoraa päätä pussit selässä taipaleelle, silloin virkkoi Pietari +nuorelle suojatilleen, Heinolle, joka ääneti ja vakaamielisenä kulki +toveriensa myllertävässä laumassa: + +-- No, tuletko taas yhtä matkaa meidän kanssa Päijänteen rantoja +kiertämään? Me lähdemme nyt heti ja kuljemme Sysikorpeen asti. + +Mutta Heino pudisteli ääneti ja surumielisesti päätään. Ihmeissään +toinen kysyi: + +-- Etkö tule sinne, kotipuoleesi, omaisiasi tapaamaan? Missä on sinulla +sitten teinipitäjäsi? + +-- Toisaalla, -- Hämeen ja Satakunnan rajoilla. + +-- Miksi niin? + +Mutta jo oli Paavalikin sitä keskustelua kuulemaan saapunut, ja hän +ymmärsi välemmin Heinon asiat ja mietteet. + +-- Mielesi taitaisi tehdä meidän matkaan, mutta et uskalla, niinkö? -- +virkkoi hän nuorukaiselle, joka oli katseensa maahan luonut. -- Pelkäät +luisevan isäsi kyhmyistä karahkaa, kun karkaamalla kotoasi läksit. +Mutta johan sen synnin olet pyhältä Henrikiltä anteeksi saanut! + +Heino ei vastannut. Hän ei kehdannut ilmaista toisille sitä ikävää, +joka nyt hänen mieltänsä jäyti, kun hän näki kaikkien toveriensa +riemuiten kotiinsa hankkiutuvan, mutta ei hän voinut tänään myöskään +tapansa mukaan vallattomaksi heittäytyä, -- sydän ei siihen taipunut. +Pietarikin jo näki, että tosiapea oli nyt veitikan mieli, ja kävi häntä +rohkaisemaan: + +-- Oikeassa olet, älä tosiaankaan kumartaen kotiisi palaa, älä almujen +anojana, täyttyyhän pussisi muualtakin. Palaa sinne kotikorpeesi +vasta kerran, kun olet pappi tai muu virkamies, ja silloin astu +kumartelematta kotiorren alle ja lausu: Tässä on nyt se poika, joka +karkasi! Kyllä sinut silloin karahkattakin vastaanotetaan. + +Heinon silmä välähti, toveri oli sanoiksi tulkinnut juuri ne uhmaavat +mietteet, jotka hänen omassa mielessään liikkuivat, ja siitä vahvistui +yhä hänen päätöksensä, että juuri niin hän tekee! Mutta kun toverit +tuokion kuluttua haarapussit selässä ja sauvat kädessä astuivat +kaupungin pahaltahaisevia, kuivuuttaan pölyäviä kujasia myöten +Hämeentulliin päin, niin saatteli Heino heitä kappaleen matkaa +kaupunginojan toiselle puolelle, siihen tiehaaran asti, mihin +Maunu-piispan toimesta spitaalitautisten sairaala oli rakennettu. +Siellä he hyvästelivät. Mutta ennenkuin he erosivat, tempasi Heino +vielä Pietari-toverinsa syrjään ja virkkoi tälle hätäisesti: + +-- Kuule, jos Karmalaan asti kuljette, niin vie äidille tuo pieni +käärö. -- Ja hän antoi toverilleen tuohikäärön, jossa oli pieni +vaskiristi, lisäten: -- Se on ostettu pyhän Henrikin kappelista, sano +niin äidille... + +-- Sen hänelle annan, ole siitä varma. Ja mitäpä muuta viestiksi +virkan? + +Hiukan karhenti nyt nuorukaisen kurkkua ja lyhyeen hän lähtevälle +vastasi: + +-- Terveiset vain, -- sano, että usein häntä muistan... + +Hän pisti jo kättään poistuville jäähyväisiksi. Mutta vielä tuokion hän +viivähdytti toverin kämmentä ja lisäsi: + +-- Mutta muista: isältä salaa ... aivan salaa! + +Heinon piti itsensä jonkun päivän perästä lähteä muutamassa Ulvilan +venheessä, joka oli tuonut maalaistavaroita Turkuun, purjehtimaan +pohjoiseen, ja jatkaa sieltä jalan omiin teinipitäjiinsä, ja hän palasi +nyt yksin verkalleen helteistä maantietä myöten kaupunkiin takaisin. +Sillan yli astuttuaan kankurin ilotonta mökkiä kohti näki hän siinä +sillan korvassa, törmällä, ryhmän mustapintaisia, vanuketukkaisia +miehiä ja naisia liassa loikovan. Kaupungin joutokansaa oli siihen +ryhmittynyt katsomaan noita outoja, vierasrotuisia, kiertäviä ihmisiä, +joita nyt ensi kerran Suomessa nähtiin ja joilla oli siinä hyvät +markkinat, kun he temppujaan tehden taikauskoisten ihmisten käsiin +katsoivat ja heille heidän vastaisia kohtaloitaan ennustelivat. +Uteliaana astui Heinokin lähemmäs ja jo livahdutti hänkin äyrisen +mustalaisakan massiin ja ojensi kätensä noidan tutkittavaksi. + +-- Kiemurainen kulku, -- niin taikuri hoki -- monta mutkaa matkassa. +Itse onnesi mestaat -- itse sen sepitätkin ja itse suvullesi uran avaat +-- pitkän radan, jyrkän radan... + +Heino käveli edelleen, hymähdellen itsekseen akan ennustuksille. Itse +hän kyllä onnensa sepittää, sen hän oli jo alulle pannut, mutta miksipä +hän sen itse mestaisi! Ei, loruja laverti akka; piispan suosiossa +pysyen aikoi hän sitä onneaan aina vain sepittää ja yhä ylemmäs kiivetä +alkamallaan taipaleella. Ei hän aikonutkaan jäädä maalaispapiksi +erämaan laitaan, niinkuin piispa kerran oli kuvaillut -- ei, edemmäs ja +ylemmäs hän aikoi pyrkiä, pyrkiä niitä samoja teitä myöten, joita +Olavi-maisteri oli kulkenut ja joista hän niin houkuttelevasti oli +kertonut. Sen tien ovat muutkin kulkeneet, miksei hänkin! -- Niin hän +siinä yksin kävellessään rohkeana suunnitteli, ja innostuen niistä +mietteistään hän huiskaisi kädellään ja huudahti: + +-- Sinne, kauas ja korkealle! + + + + +VII. KOVASSA ON KORVEN LEIPÄ. + + +Ei ollut onnea Karmalan kumaraharteisella Tuomaalla hänen muokatessaan +Mustanahon vanhoja kivikkohalmeita pehmeämmiksi peltosaroiksi. Sivujaan +säälimättä hän oli kuokkinut karua rinnettä, sitkaan oli hän kyntänyt +vinot vakonsa ja kylvänyt niihin ne siemenet, jotka hän kevätverosta +oli säästetyiksi saanut. Mutta kitsaasti palkitsivat näinä vuosina +hänen vaivansa nuo raskaasti raadetut sarat. Harvana nousi ohra +laiholle laihasta maasta, ja kun se vihdoin terää teki, niin armotonna +väijyi sitä viereisestä notkosta nouseva halla. Se oli korjannut sadon +sinä syksynä, jolloin ukko oli takamaille kuollut, ja hätä olisi +vieraillut Karmalan pirtissä sitä seuraavana talvena, elleivät +erämiesten kalajärviltä kalliilla hinnalla saamat saaliit olisi +ehtineet hyvään apuun. Sama vilu huokui nytkin jo toisena kesänä +hyytään samoille halmeaukeille; se oli jo pahasti nipistellyt notkon +laidasta vielä vihantia teriä, ja sekeiset, tuulettomat illat uhkasivat +samaa tuhoa ylemmillekin rinteille. Siksi oli Tuomas-isäntä +kaimapoikansa kanssa jo kiivennyt sirppeineen Mustanahon ylälaitaan, +siellä lainehtivan viljan kimppuun, vaikkei se vielä aivan kystäkään +ollut, ja he latoivat siellä nyt eräänä elokuun päivänä ensimmäisiä +vaaleankellertäviä kuhilaita riviin. Kahden he vain siellä raatoivat, +vähiin oli näet viime vuonna supistunut työväki Karmalasta. Poissa oli +Erä-ukko lehtoja kiertämästä, poissa Enni-tyttö viljapellolla +visertämästä, poissa Heino-heittiö, -- hänen nimeään ei suvainnut +Tuomas-isäntä mainittavankaan Karmalan pihoilla eikä halmeilla. Ja +äsken oli Laurikin lähtenyt pitkille pyyntimatkoille, lähtenyt viemään +lehmää Vilpun uudismökkiin Kihoskosken rannalle ja samalla parin, +kolmen toverin kanssa keräämään salolta syysnahkoja ja särvintä. Yksin +liikkui surumielinen emäntä pirtissä ja pihalla taloustöissään, kahden +raatoivat Tuomaat ulkotöissä, äänettöminä ja vakavina niinkuin ainakin. + +Mutta jo seisahdutti poika-Tuomas hetkeksi sirppinsä ja näytti jotakin +kuuntelevan, kumminkaan työasennostaan suoraksi nousematta. Silloin +heristi isä-Tuomaskin korviaan melkein säikähtyneenä ja kysäisi: + +-- Mitä kuuntelet -- askeleitako? + +-- Taisi pettää korvani, vai olisiko joku otus aholla loikannut; ei +kuulu enää mitään. + +-- Ettei siellä vain metsä liiku, viime viikollahan se Suopellosta +hiehon repi. + +-- Töräyttäisi kai silloin jo paimenkin torveaan... + +Ei kuulunut mitään aholta. Sirkka vain pientareella hioi unista +lauluaan, ja yksinäinen leppälintu piipitti orpona norossa. Taas +painautuivat sirppimiehet työhönsä. Mutta se pieni säikähdys nykäisi +taas Karmalan isännän mietteet kulkemaan niitä samoja rosoisia latuja, +joita myöten ne viime aikoina alinomaa olivat kuin kehässä kiertäneet. +Se tässä vielä tarvittaisiin, että kontio karjan kaataisi, tirppomista +tässä on kyllä muutenkin, jos mieli perhekunnan hengissä ja talon +pystyssä pitää... Lauri ylpeili viime talven, että eräriistan avulla +sitä taas rintamailla elettiin, ja tottahan se oli, että muuten olisi +saatu purra Karmalassakin silkkaa petäjätä, kun vilu vei koko kauniin +sadon. Mutta leipään tässä on turvauduttava sittenkin, parempi on toki +vilua vastaan tapella kuin savolaisia ... eivätpähän ole erämiehetkään +tänä kesänä kyenneet lähtemään kehutuille kalajärvilleen, niitä jäi +viime kesänä sinne liian monta... Ja ehkä se nyt sentään lähdenorokin +armon antaa ... siksi se kypsyisi kyllä tuo alalaitakin, kun me kahden +sinne leikkaamaan joudumme, kun vain se siksi säilyisi. Silloin se +olisi taas talven leipä tiedossa, vaikkei kylvö suurta ollut, -- +olisi ... kun vain sitä vieraat eivät liiaksi puolentaisi! + +Vihaisesti puraisi isä-Tuomaan sirppi, kun hänen mietteensä tälle +kohdalle ehtivät. Hän muisti, että siitä vähästä, minkä halla viime +kesänä säästi vikautumatonta eloa, vei vouti heti runsaamman puolen, +jäännös oli siemeneksi säästettävä, syötäväksi ei jäänyt mitään. Vouti +tuli silloin juuri tähän aikaan taikka jo heti Laurinmessun jälkeen, +pani vain puimaan kuhilaat halmeelta, jyvät venheeseensä kannatti ja +ilkkui sitten pois soutaessaan... Niiden määriä ei tiedä kukaan, +lisääntyneet ovat verot joka vuosi ja viime aikoina tuhottomasti; +voudit taitavat ottaa, minkä tahtovat, milloin milläkin nimellä... +Monet niillä on ilveensä: rahassa ovat muka määrätyt verot otettaviksi, +-- mistä meillä salolla rahaa on, harva on killinkiä nähnytkään, sen +vouti hyvin tietää. Mutta kun ei ole rahaa, niin ottaa hän tavaran ja +panee sille minkä hinnan ilkeää, -- ja punnita herra kyllä ilkeää, kun +saa punnita talonpojan aitasta! Ei ole määrää millään! Jospa vielä oman +osasi saisitkin maksetuksi, niin on muka muilta rästejä jäänyt, +naapureilta, ja nekin pitää sinun silloin täyttää, jakokunnan täytyy +muka vastata koko ruodun verosta! Ei sitä täytä kukaan, kun se noin +ottamaan rupee, ja minkäs teet, -- katsele vain, kun se talven varasi +tyhjentää ja petäjän työntää perheen kouraan... Tämä oli se katkera +muisto, joka kalvoi Tuomas-isännän sydäntä ja johon hänen ajatuksensa +aina palasivat, mistä lienevätkin kiertämään lähteneet: raada, raada, +muille raadat, itse nälkää näet! Vielähän siitä selviää metsän +kontiostakin, kun panee karjalle hyvän paimenen, mutta verokarhusta et +selviä millään. Kun sen joukko taloon saapuu, silloin on tullut tuho. +Siksipä juuri isä-Tuomaan sydän nytkähti, aina kun hän näki poikansa, +jolla kuulo oli tarkempi, työstään kuuntelemaan jäävän. Sillä jos ahon +rinteeltä, kylänpolulta, askeleita kuului, niin silloin sen tiesi, että +vieras on tulossa. Ja harvoin oli vieras tervetullut Karmalaan, sillä +tavallisestipa se oli joku kantomies, jos ei itse Hollolan vouti, niin +joku hänen rästimiehiään, taikka papin kymmenysten perijä tai +tuomarinkappain kantaja, -- aina se kavensi talon laihoja varoja. Mutta +taas pysähtyi poika-Tuomas kuuntelemaan, nyt ihan pystyyn kohoten ohran +keskestä. Hänen korvansa eivät olleet valehdelleet äsken, askeleita oli +kaikunut kankaalta, vaikka ne sitten pehmeämmällä maalla olivat +vaimenneet. Nyt ne kopahtivat jo aivan läheltä kivikkoahon rinteeltä, +isäkin sen jo ojentautuessaan kuuli. + +-- Tuntuu olevan tulijoita kaksi, virkkoi poika-Tuomas, tarkaten +lähenevää töminää. + +-- Kun olisi saatu yksikin riihi puiduksi, niin olisi siemenviljan +vaikka korpeen kätkenyt, huoahti isä masentuneena. -- Nyt taas +pahimmoilleen tulivat, kyllä ne nyt taas kylällä odottavat, kunnes koko +halme on leikattu ja puitu. + +-- Mutta jospa eivät olekaan tulijat vouteja? + +-- Ketäpä ne olisivat. Mutta tuli ketä tahansa, me pysymme työssämme. + +Niin virkkaen painautui isä taas syvälle ohransa kimppuun, ikäänkuin +piiloutuakseen vihatuilta vainoojiltaan. Ja poika painautui sinne +myöskin. He eivät olleet kuulevinaankaan, kuinka askeleet lähenivät, +kopisivat kivikossa lähteen kohdalla ja jo pysähtyivät aidan kupeelle, +-- eivät päätään kohottaneet, eivät taakseen katsoneet. Mutta apeina he +ajattelivat: siinä se on nyt taas ryöstäjä ääressä. + +Jo kuului vieras tervehtivän ... ei se ollut Hollolan voudin ääni, sen +isä-Tuomas heti tunsi. Vieras oli kai joku hänen renkejään. +Murahdettuaan lyhyen "jumal-antakoon" jatkoi hän edelleen työtään. +Vieraita oli kaksi, sen hän kuitenkin jo ennätti huomata, herroja +olivat, tasalaattainen sulkahattu oli ainakin toisella päässään ja +hartioillaan väljä herrasviitta. Pian jo vieraista toinen kysyi: + +-- Onko teistä kumpikaan Karmalan isäntä? + +Hyytymään tuntuivat veret käyvän isä-Tuomaassa, sillä hän arvasi, että +nyt se alkaa se ruunun miehen asia. Alakuloisena kohottausi hän +työstään ja iski sirppinsä lyhteeseen, kääntyen hidastelevin liikkein +veräjälle päin. Poika-Tuomas se vain edelleen leikkasi, mutta +tyytymättömänä luimisteli hänkin kulmainsa alta vieraita, joiden hän +odotti jo tuossa paikassa rupeavan jakelemaan talonväelle niitä tylyjä +käskyjään, jotka hänkin jo hyvin tunsi voutien entisiltä matkoilta, -- +kahdesti vuodessahan ne vähintään vieraiksi saapuivat. Mutta mikä +ihme ... eipä ollutkaan niillä nyt vanhoja tapojansa! Mahtoivat olla +uusia miehiä, sillä varsin sävyisästihän se väljäviittainen puhui: + +-- Miten kasvavat halmeet nyt Sysikorvessa, tuleeko viljaa tarpeeksi +talven varalta? + +Ei ymmärtänyt kumaraniskainen isäntäkään sitä puhetta. Hän katseli ylen +epäilevästi vieraita, miettien, mikä heillä lienee nyt oikein mielessä, +eikä hän vastannut mitään. Mutta vieraista taas toinen jatkoi: + +-- Tässäkö sinulla on viljasi kaikki? + +Jo luuli Tuomas asian ymmärtävänsä. Hän vastasi kuivasti: + +-- Tietänette, paljonko talonpojille viime vuonna siemenviljaa jäi! + +Veräjään nojautuva mies näytti sen tietävän ja virkkoi: + +-- Halla vei viime vuoden sadon. + +-- Ja vouti vei loput, vastasi Tuomas terävästi. -- Minkä jättänee +nytkään! + +Mutta vieras veräjältä puhui sävyisästi: + +-- Niin, rajusti ovat kuulemma voudit viime vuosina talonpojilta veroja +raastaneet, siitä on monesta paikasta valitettu. Mutta nyt ei saa vouti +enää liikoja ottaa... + +Suu auki kuuntelivat sekä isä että poika sitä puhetta, liikahtamatta, +hölmistyneinä. He eivät ymmärtäneet mitään, ja vasta kotvasen kuluttua +sai isä hämmästyneenä kysyneeksi: + +-- Ettekö te olekaan sitten maarahain ottajia? + +Veräjän luona seisova mies pudisteli päätään, eivätkä pellolla olijat +huomanneet epäilevää värähdystä hänen äänessään, kun hän vastasi: + +-- Emme, me emme mitään veroja ota, me vain otamme selkoa siitä, mistä +voudit ovat liikoja perineet. + +Se oli isä-Tuomaasta niin ihana sanoma, että hänen oli sitä vaikea +todeksi uskoa. Ja vielä hän vieraitaan epäilikin, kysyessään: + +-- Keitä te sitten olette? + +-- Me ollaan tarkastusmiehiä... Vähän pyörähteli leuka viittaniekalla +nyt hänen puhuessaan, hänen tuntui olevan hiukan hankala tuohon +äkkikysymykseen vastata. -- Niin, minä olen hauptmanni, neuvoston +Ruotsista lähettämä, tämä toinen mies on apulaiseni. Hallitus on +talonpoikain valitusten johdosta määrännyt ruunun veroja +huojennettaviksi, ja me nyt tarkastamme voutien jälkiä. -- Ja ikäänkuin +vielä puhettaan varmentaakseen vetäisi hän laukustaan pitkän +pergamentin, jossa oli paljon kirjoitusta. -- Tässä näette ruunun +sinetin... + +Tuomas katseli kuin lehmä konttia tuota juhlallista kapinetta, josta +hän ei mitään ymmärtänyt. Mutta hän tunsi taas verensä sulavan, ja hän +rupesi verkalleen uskomaan, että mahtaa sitä olla vielä talonpojallekin +sentään oikeutta ja armoa. Ja viittaniekka virkkoi rohkaisevana: + +-- Tule nyt taloon selvittämään, minkä olet veroja maksanut, ja me +sinulle selitämme, minkä verran näistä puolin maksat, -- enempää ei saa +vouti enää periä. + +-- Niin, käykää taloksi! -- Se oli kaikki kuin kaunista unennäköä +Tuomaasta. Vieraiden puheet soivat kuin sovittava kanteleen soitto +hänen kiusautuneeseen mieleensä, ja sitä myöten kuin hänessä epäilys +uskoksi muuttui, kirkastuivat nyt kerrankin hänen syväjuovaiset, +kovettuneet kasvonsa. Hän tiesi, että valituksia veroista ja voutien +elämöimisestä oli taas viime talvena tehty piispalle ja hallitukselle +Päijänteen talonpoikainkin puolesta, -- ne ovat siis tehonneet ... onpa +se toki herrallakin herra, turvattomallakin Jumala! + +Siitä päivästi tuli rattoisa lepopäivä Karmalan muuten ilottomaan +tupaan. Viisivanteisen olutkipon sai emäntä täyttää kerran toisensa +perästä ja pöytään sai hän kantaa parasta, mitä aitassa oli, vieläpä +pistettiin lahjatkin matkamiesten laukkuihin. Ja iloisena teki tuo +muuten raskasmielinen emäntä työtä käskettyä, häneltäkin näkyi nyt +kerran luonto vähän lauhkeammaksi sulaneen. Ei tiennyt isäntä, että tuo +luvattu verohelpotus ei ollut sitä keventymistä aiheuttanut, eipä +aavistanut, ettei hänen emäntänsä uskonut vieraittensa olevan ihan +niitä, joiksi he itsensä sanoivat. Toinen vieraista oli vain ometan +ovella salaa emännän kouraan pistänyt pienen tuohikäärön ja suihkaissut +hänen korvaansa lyhyet terveiset, ja niistä se oli ilo nyt tullut +umpimielisen naisen raskaaseen katseeseen, niiden palkaksi hän nyt +piirakkaat paistoi ja vieraille vierrettä kantoi. + +Paisteista oli sen päivän jälkeen, vielä vieraitten lähdettyäkin, elämä +Karmalan hiljaisella törmällä. Raudanrohkea oli juron isännän runneltu +mieli, hän raatoi nyt iloisesti ahonlaidassa ja yksin poika-Tuomaankin +innoton katse oli saanut oudon kiillon. Ja vaikka norosta nouseva halla +taas eräänä yönä vei melkein puhtaaksi vielä vihantana olevan ohran +halmeen alasyrjästä, niin eipä masentunut karmalaisten mieli siitäkään, +-- ainahan sen hallan saa asettumaan, kun kerran voudin suuhun on +kuolaimet löydetty. Ja sellaiset Tuomas-isällä nyt oli povellaan; +ruunun vieraat olivat lähtiessään hänelle antaneet kirjan, jota on +voudinkin toteltava... Ei uskonut naapurin isäntä, Suopellon Sipi, +silmiään, kun hän nyt eräänä päivänä Karmalaan tuli ja näki siellä +vilkkaat miehet, jotka puheliaina vastaan astuivat. Hän oli huolet +mielessään tullut puhumaan siitä taloudellisesta hädästä, johon tuo +viimeinen halla taas oli koko seutukunnan painanut, tullut +neuvottelemaan, että vieläköhän olisi lähdettävä syyspyyntiin +kalajärville, sillä hän ei ymmärtänyt, miten nyt muuten talven yli +päästään. Mutta siitä hädästä ei Karmalan Tuomas tiennyt mitään, +reippaana hän naapuriaankin rohkaisi, kertoen hänelle vieraittensa +käynnistä ja veronhuojennuksesta. + +-- Ihmeellisiä taikureita ne vieraat ovat olleet! tuumaili Suopelto, +nähdessään emännänkin nyt entistä ketterämpänä sillalla liikkuvan. +Mutta hän ei ruotumiehenä tahtonut paljastaa tietämättömyyttään eikä +ruvennut senvuoksi epäilemäänkään. Mutta Tuomas pirteänä tiukkasi: + +-- Mitä taikureita, oikeahan heillä oli asia, onhan se toki vielä +maassa hallitus! -- + +Viikkokausi, toista, niin rohkealla mielellä Karmalassa työtä tehtiin, +leikattiin vikaantunut vilja ja ahdettiin terveinä säilyneistä jo +ensimmäiset aumat riiheen. Paljoahan siitä ei tullut puhdasta viljaa, +mutta tulipa aina jotakin viluttuneen jatkoksi. Sen parhaiten säilyneen +riihen olivat Tuomaat nyt eräänä aamuyönä puineet, ja poika ajoi juuri +halmeelta uusia kuhilaita riiheen kuivumaan, sillaikaa kuin isä tuon +edellisen kalliin sadon säkkiin mätti, kannettavaksi jauhinkiville, +jotta jo illaksi valmistuisi makea uudispuuro, -- pitkään olikin näet +kalaruoilla eletty. Silloin pysähtyy poika-Tuomas yhtäkkiä kuormansa +ääreen riihen kupeelle ja huudahtaa: + +-- Voudin venhe laski rantaan! + +-- Kenen, kyseli epäilevästi isä, joka juuri lyhteitä kuivamaan ahtoi. + +-- Hollolan voudin, suuri joukko miehiä jo törmälle nousee. + +Isäkin ehti sitä ulos katsomaan. Tuttua väkeä! Aseelliset miehet, +sulkaniekkahatuissa, astuivat törmälle ja läksivät suoraan +suuntautumaan riiheen päin, josta savun nousevan näkivät. Mutta +Tuomaspa ei hätääntynyt. + +-- Nytpä tulkoot, virkkoi hän. -- Nytpä tiedämme, minkä verran heille +veroa annamme, eivät jyvääkään saa enempää. + +Ja jäykkäniskaisena seisoi hän riihensä ovella, kun vouti kohti astui +ja tapansa mukaan ärjymään kävi: + +-- Riisu väleen hevosesi valjaista, me sitä tarvitsemme. + +-- Vai hevosia te nyt olette tulleet ottamaan, vastasi Tuomas melkein +pilkallisesti, muistaen, että siinä kalliissa kirjassa, jota hän +povellaan kätki, kiellettiin vouteja talonpojilta ilmaisia kyytejäkin +vaatimasta. + +-- Niitä tarvitaan, kun tästä käymme toisissa kylissä, mörähti vouti. +-- Välemmin, meillä on kiire. Hä, etkö ymmärrä, nyt on syysveron kanto, +sen tiennet. + +Mutta Tuomas ei pitänyt kiirettä, verkalleen hän vastasi: + +-- Jahka tästä nyt katsotaan, mitä teillä on oikeus ottaa, mitä ei. + +-- Meilläkö oikeus ottaa...? + +-- Niin, se vanha raasto on nyt lopussa, jo se täällä tiedetään, älä +yritäkään meitä säikyttää. -- Niin puheli Tuomas voitonvarmana, ja +voudinrengille, joka oli ruvennut hevosta kuorman edestä päästelemään, +hän tiukemmin virkkoi: -- Älä koske siihen hevoseen, ne eivät enää +olekaan teidän retusteltavinanne! + +-- Hä, eivätkö ole...! + +Julmistuneena astui vouti, joka ei ollut tottunut talonpoikain +vastaväitteitä suvaitsemaan, hevosen luo, repäisi luokin längistä ja +viskasi rengilleen ohjakset, isännälle ärjähtäen: + +-- Niskoittelemaanko käyt, hölmö, vai mitä viisastelet! + +Mutta Tuomas ei säikähtänyt, hän virkahti pojalleen: + +-- Älä hellitä suitsista, Tuomas. Ja sinä vouti, liiku siivommin! +Luulet meitä hölmöiksi, jotka emme tiedä, että korkea ruunu on jo sinun +elämöimisellesi rajan pannut. Sen maksamme, mikä teille tulee, mutta +emme kahmaloakaan enempää kuin kulttikirjassa sanotaan. + +Vouti katseli melkein ällistyneenä talonpoikaa: + +-- Missä kirjassa? + +-- Tässä! -- Tuomas kaivoi nyt poveltaan "tarkastajilta" saamansa +kuitin ja näytti sitä ylpeästi kiukuissaan ärhentävälle voudille. Mutta +tämä tempasi pergamenttipalan talonpojan kädestä, ilkkui ilkeästi sen +paloiksi repäistessään ja karjaisi nyt täydeltä kurkulta: + +-- Siinä kuittisi -- kulkurien kujeita! Suori aitalle kaivamaan esiin +jyväsi ja voisi, mutta niskoittelemisestasi saatkin nyt maksaa +kaksinkertaisen veron, jotta vastakin muistat, mitä meillä on oikeus +ottaa. -- Ja rengeilleen hän virkkoi: -- Siinähän on täysi jyväsäkki, +kantakaa se venheeseen. Ja nyt eteenpäin! + +Mutta Tuomaskin oli jo tulistunut. Hän ei nyt niinkään hevillä särkenyt +sitä hyvää uskoaan, joka kerta oli hänet läpeensä lämmittänyt, hän piti +siitä kiinni kuin hengestään, luullen voudin vain vanhoilta +muistoiltaan ärjyvän. Kuumeentapaisesti karahti hän kaksin kourin +kalliiseen säkkiinsä, jossa oli perheen ensimmäinen uudisvilja, sen +ainoa puhdas leipä, ja huusi vihan vaahto huulillaan: + +-- Sitä säkkiä ei liikuteta. Revit ruununmiesten verokuitin, siitä +vielä vastaat, mutta kaksia veroja et kisko sittenkään enää tästä +talosta, niinkuin ennen, siitä minä... + +Mutta keskenpä katkesi isä-Tuomaan lause. Vimmastunut vouti oli antanut +viittauksen rengeilleen, nämä tarttuivat sähisevän talonpojan +hartioihin, väänsivät hänet tantereeseen ja kävivät ratsuruoskillaan +selkään peittoamaan vanhaa miestä, niin että pölysi ruumeninen +riihimekko. Ja sillä välin pauhasi kiukustunut veronkantaja: + +-- Irti minä pölytän uppiniskaisuuden teistä Hämeen härkäpäisistä +talonpojista. Siinä tunnet nyt luissasi, mitä myöten minulla on valta +veroja ottaa! Iskekää kovemmin, ja jos vielä kerran murahtaa moukka, +niin ruumeniksi survokaa sen luut! -- Ja nyt aitalle nahkoja ja haukia +hakemaan ja mitan täytyy tulla täyteen! + +Siinä makasi tantereella tyrmistyneenä kumaraniskainen isäntä, kun +voudin heitukat, häntä vielä viimeisen kerran suomaistuaan, kävivät +hänen viljasäkkiään venheelleen kantamaan. Hän ei enää mukissut, hän +katseli vain tylsästi, kun toiset asemiehet hänen aitalleen astuivat ja +sieltä itse kävivät talon vähiä säästövaroja veroikseen mittaamaan ja +ilkkuen kaikki orret tyhjiksi työnsivät. Mutta kävellessään kihelmöivin +hartioin sitä raastoa äärestä katsomaan, oli hänellä vain yksi tunne: +hän tahtoi hakea kirveensä ja sillä iskeä, halkoa, teurastaa... Hänen +sydämeensä kovettui kauhea viha, joka sieltä tappoi kaikki muut +tunteet, työn innon, talonvastuun, kotihalmeen rakkauden, kaikki. Ja +kun ilkkuvat verottajat vihdoin, aitan tyhjennettyään ja vielä pirtistä +kuormansa kukkuraksi talon kattilan kannettuaan, poistuivat Karmalan +pihalta, vieden voudin ratsuksi talon ainoan hevosen, silloin seisoi +Tuomas tyhjän aittansa edustalla, puiden vaahdossa-suin kahta +nyrkkiään, ja hänen silmässään paloi silloin outo lieska, joka jo +poika-Tuomastakin peloitti. + +-- Ne pieksivät minut omalla pihallani, -- niin puhui hän harvakseen, +-- se löyly ei minusta enää lähde! + +Eikä se uusi lieska kyrmyniskaisen Tuomaan silmästä enää sammunutkaan. +Hänen raskas luontonsa oli nyt heilahtanut saranoiltaan pois, eikä hän +tahtomallakaan sitä enää tasapainoon saanut. Monta kertaa hän tapasi +nyt tämän päivän jälkeen itsensä työnsä äärestä joutilaana seisomasta +ja uhman mietteitä hautomasta, -- hän, joka ei ennen koskaan sallinut +poikainsakaan työn keskestä miettimään jäädä! Ja kun Suopellon Sipi ja +muut miehet, joilta vouti niinikään taas armottomasti oli veroja +ryöstänyt, hänelle kertoivat, että nuo veronhelpottajat olivat todella +olleetkin kujeilevia teinejä, jotka jostakin aatelistalosta olivat +saaneet vaateapuna vanhan ritariviitan ja sulkahatun ja jotka +talonpoikain mieliksi olivat syrjäkylillä monessa paikassa sen saman +juttunsa jutelleet, niin ei hän heitä ollenkaan uskonut. Hän piti siitä +asiasta oman päänsä eikä siitä ensinkään keskustelemaan antautunut. +Mutta kun miesten kesken muuten väiteltiin liioista veroista, jotka +Turun itara linnanherra Hannu Kröpelin oli moninkertaisiksi nostanut, +ja joita vouti vielä tunnottomasti lisäili, niin silloin ei Karmalan +Tuomaskaan enää niinkuin ennen tuppisuuna miesten piirissä istunut, +vaan laski kiihkeänä ilmoille koko patoutuneen katkeruutensa ja puhui +harvakseen, mutta voimakkaasti: + +-- Mikä tulee tästä lopuksi? Pusket kivikkoahoa koko miehuutesi +voimalla, raadat kuin henkesi kaupalla kesät ja talvet ja tappelet +hallan ja kontion kanssa. Mutta sittenkin: tyhjä on aittasi, syö +perheinesi petäjätä, vouti vie kaikki! Kenelle raadat, kenen puolesta +pusket! + +Ja kylän miehet myönsivät hänen ilmeisiä tosia vaikeroivan. Jo nyt +syksystä olivat petäjähuhmaret käynnissä kaikissa taloissa, eikä kukaan +tiennyt, miten talven yli päästään. Tuskamielellä säesti Suopellon +Sipikin Tuomaan valitusta, virkkaen: + +-- Kuolema on edessä täällä rintamailla, nälkä tuo taudit mukanaan, +ruttokin on ruvennut taas liikkumaan. Mutta minkäs teet? Valitat, ei +sinua kukaan kuuntele, väistät verottajaa, se perii verosi toisilta, ja +kaikilla on sama hätä! Ei ole armoa missään... + +Tällainen oli mieliala hallaöiden ja voudinretkien jälkeen pitkin koko +Hämeen pohjoisen rintamaan asutusta. Eivätpä tienneet ne nuoret teinit, +jotka kujeillessaan olivat sydänmaan talonpojille väläytelleet toiveita +veronhelpotuksesta, kuinka äärettömän tulenarkaan kohtaan he olivat +koskeneet, eivät tienneet, minkä pohjattoman pettymyksen he olivat +korven raatajain rintoihin ajaneet, kun nämä taas havaitsivat +perättömiksi tuon kauniin unelman. Eivätkä he tienneet, että se kipuna, +jonka he vallattomuuksissaan olivat epätoivoisiin mieliin heittäneet, +sinne jäikin kytemään ja että sillä kipunalla oli ääretön syttymisvoima +ja sytyttämiskyky. -- + +Karmalan tuvassa oli toivottu, että kun Lauri palaa pitkältä +pyyntimatkaltaan, niin hän tuo taas niinkuin viime syksynä sieltä +erämailta runsaan elämisen avun, jonka varassa toki talvi kestetään, -- +isä-Tuomaskin sitä miltei häveten ajatteli. Lauri palasikin eristä jo +pikemmin kuin oli odotettukaan huolten painamaan kotiinsa, mutta laiha +oli tällä kertaa hänen laukkunsa, eikä kuulunut nyt saaliita saloonkaan +kasatun. Eikä hän palannut erämaista yksin. Enni ja Vilppu astuivat +hänen perässään Karmalan veräjästä pihalle, astuivat vakavina, +harvapuheisina, kuin surun murtamina vanhuksina. Poissa oli +veitikka-hymy nuoren Ennin pehmeiltä tytönkasvoilta ja tuvan penkille +ehdittyään hän ilmi itkuun herahti. Poissa olivat veret Vilpunkin +poskilta ja hilpeys vilkkaasta silmästä. Ääneti hän nyt jousensa +naulaan ripusti ja oven suuhun istui, päätään kumarassa kiikuttaen. Ja +kun talonväki kysymään kävi, miksi he olivat saunansa jättäneet, +vastasi hän vain enempää selittämättä: + +-- Savolaiset polttivat saunan! + +Kotiväen oli senvuoksi ensiksi tulokkaille omat masentavat kuulumisensa +kerrottava. Ääneti, neuvottomina istuivat erämiehet, kuullessaan, miten +huutava hätä täälläkin oli joka talon ovella. Mutta kun puolenpäivän +tienoissa Suopellon vanhukset saapuivat Karmalaan eräuutisia kuulemaan +ja ryhtyivät kyselemään tarkempia tietoja siitä savolaisten käynnistä, +silloin hypähti äkkiä Vilppu suoraksi rahiltaan, astui Ennin luo ja +virkkoi: + +-- Ei ole minulla nyt mielen rauhaa jäädä tänne tupaan loikomaan, +köyhyys on täällä ja suru niinkuin meilläkin. Soudan jo heti Päijänteen +yli Jämsän joelle, entisille asuintiloilleni, katsomaan, olisiko siellä +elämisestä parempaa tietoa. Jää sinä tänne, täältä sinut haen! + +Hän pyysi isännältä pikkuvenheen lainaksi ja läksi niin enemmittä +puheitta yksin soutamaan syksyiselle selälle. Yksin jäi Enni törmälle +poistuvaa venhettä katsomaan, ja kun se oli huvennut saarten taa, +notkahti hän sateiselle törmälle istumaan, ja taas sulivat itkuun +turvonneet silmät. + +Mutta sisällä tuvassa tiedusteli Suopellon Sipi sillä välin yhä +tiukemmin Laurilta noita erämaan kuulumisia, savolaisten vierailua, +korven kahakkaa, -- kaikki näet arvasivat siellä taas kahakan +tapahtuneen. Ja kotvasen kuluttua kävikin Lauri kertomaan: + +-- Iloisina elivät vielä Tuiran väet siellä piilopirtissään Kihoskosken +poimukassa, kun meitä neljä pyyntimiestä sinne saapui; sitä iloisempana +meitä Ennikin tervehti, kun me hänelle lehmän toimme. Sen tarpeessa hän +juuri olikin, kun oli kevätkesällä lapsen saanut... + +-- Lapsen, missä se nyt on? kysyivät uteliaina kuuntelijat. + +-- Kuollut on, kolmikuisena... Siitä pojastaanhan niillä silloin iso +oli ilo, siitä nyt suru on suuri. Onni tuntui tuvassa asuvan. Tuiralla +oli hyvät pyyntimaat ja lohivedet siinä ihan pirttinsä äärellä, +sievoisen kaskenkin hän oli sinne kaatanut, ei ollut hätää mitään. Ja +joukolla me nyt siellä eränpyynnissä kuljettiin, runsaasti saalista +joka päivä tuotiin tupaan. + +-- Ettekä savolaisista tienneet mitään? + +-- Emme mitään, aina siihen asti, kun tässä viime viikolla eräänä +päivänä arvasimme vieraan maillemme tulleen. Koirat tapasivat kontion +siellä Perkuvaaran kaltaalla, ja viiden miehen voimalla painuimme kauas +salolle metsän kuningasta ajamaan. Iltaan asti ajoimme, -- silloin iski +Ilvesmäen nuoli sen lapaan, ja keihäillä me siihen noroon vihdoin +karhun kellistimme. Siinä olivat silloin koiratkin kaikki ääressä, +Vilpun Halli vain oli poissa. Arvelimme kontion käpälällään sen +runnelleen, mutta jo silloin Vilppu vainusi pahaa, siksi taitavaksi hän +toverinsa tunsi... Saaliin nyljettyämme läksimme illan suussa astumaan +kotiin päin, yöpyäksemme ylemmälle kankaalle muutaman lahden perukkaan. +Mutta juuri kun siihen kankaalle saavuimme, niin siinä olikin +sammalaukealla Halli -- vainajana. Ei ollut sitä surmannut kontion +käpälä, nuolen sen rinnasta löysimme. + +-- Vainolaisen arvasitte ääressä olevan? + +-- Johan sen tiesimmekin, savolaisen oli nuoli. Yö oli jo käsissä +silloin, ja väsyneet olivat miehet, mutta ei malttanut Vilppu siihen +enää yöksi jäädä, kotiinsa, pirtilleen, piti hänen viipymättä päästä. +Läpi pimeän korven, poikki märkien soiden siitä yötä myöten painuttiin +Kihoskoskelle päin... Hidasta oli astua pimeää metsää, aamu jo idästä +sarasti, kun vihdoin kosken kohinan kuulimme. Mutta lounaasta kajasti +samalla toinen valo ... siellä paloi Tuiran pirtti. + +-- Vainolainen oli sinne jo ehtinyt? + +-- Meitä hän lienee syrjästä väijynyt ja meidän jälkiämme sitten +Kihoskoskelle kulkenut, kaiketi saaliita ryöstämään. Ne ryösti ja +pirtin poltti. + +-- Entä Enni -- hän oli kai kotosalla? + +-- Lehmää kuuluu olleen juuri savulla lypsämässä, kun kuuli pirtiltä +outoja ääniä. Siihen oli kiulunsa heittänyt ja pirtille katsomaan +juossut, -- lapsi näet siellä vasussaan nukkui... Mutta ovella oli +vastassa outoja miehiä, ne olivat ilkkuen käsiksi käyneet avuttomaan +naiseen... Mukaansa lienevät aikoneet hänet ryöstää, koska jo rantaan +päin, kosken alle, Vilpun venheen luo, olivat häntä lähteneet +raastamaan. Ennin oli siinä täytynyt nähdä, kuinka vainon mies +lehmitulelta toi palavan kekäleen ja sen pirttiin viskasi, missä lapsi +äitiään itki ... nähdä, miten tuprahti tuleen tupa... + +-- Siihen lapsen polttivat, katalat! No nyt sen jo ymmärtää Ennin +surun! + +Itkuun oli jo herahtanut Suopellon Leena ja kostea oli silmä yksin +Karmalan kylmämielisen emännänkin, kun hän tuvasta ulos hiipi törmälle, +paljon kärsinyttä lastaan lohduttamaan. Vihaa liekehtivät miesten +silmät, ja kumealla äänellä kyseli jo isä-Tuomaskin: + +-- Miten pelastui Enni petojen kynsistä, etteivät häntäkin tappaneet? + +-- Sitä ei Enni-raukka itsekään tiedä, tainnoksiin oli hän raastajainsa +käsiin vaipunut, tapellessaan hurjasti päästäkseen lastaan pelastamaan. +Lienevätkö puristajat hänen tukehtuneen luulleet vai säikähtäneetkö +lienevät jotakin risahdusta metsästä, en tiedä. Tuntuu vain siltä, kuin +olisivat kiireellä paenneet pillomuspaikaltaan, koska eivät enää +venheelle asti malttaneet mennä, vaan jalan läksivät saaliineen salolle +luikkimaan. + +-- Talo paloi siis vielä, kun te kotiin ehditte, kyseli Sipi, -- +vainolaiset olivat kai vasta lähteneet? + +-- Pohjiaan myöten se oli jo palanut, raunioissa vielä liekehti lieska. +Valittavana voihki Vilpun rinta, kun hän niitä palavia raunioita +kaiveli ja Enniä nimeltään huusi, niin että raikui synkkä korpi. Sinne +vuoteelleen hän näet luuli vaimonsakin palaneen. Mutta hetken perästä +kuului hiljainen valitus rannasta, -- sieltä me Ennin löysimme, silloin +vasta hän tainnoksistaan virkosi ja samalla lastaan huutamaan kävi... +Ne olivat kirmakat ne huudot siinä kytevän hiiloksen partaalla, +jota nyt molemmat vanhemmat sauvoilla kaivoivat, hakien palanutta +lastaan ... vieläkin ne äänet sisuani vihlovat. Tekipä mielemme huutaa +meidänkin, sivullisten, miehisten miesten... + +-- Mutta ettekö lähteneet vainolaisten jäljille, kysyi kärsimätönnä +Sipi, joka henkeään pidellen oli Laurin tarinaa kuunnellut. -- Eihän ne +olleet kovin kauas voineet ehtiä. + +-- Lähdimme tietysti, sepä olikin ensi työmme. Hurjana Vilppukin +yhtäkkiä hiiloksen äärestä hyppäsi ja kostoa karjumaan kävi. Ennille +teimme rotkoon taljoista vuoteen, sinne hänelle eväät jätimme ja itse +lähdimme soutamaan, yön valvoneet miehet. Arvailimme näet savolaisten +majailevan sen lahden seutuvilla, jonka viereisellä kankaalla olivat +Hallin ampuneet. Siellä olikin heidän yötulensa; mutta aamu oli sinne +joutuessamme jo pitkälle ehtinyt, pystyssä olivat siellä miehet -- +heitä oli kolme miestä ja yksi poikanen --, he näkivät jo kaukaa meidän +tulomme ja kerkesivät muuatta saarta kiertäen pakosalle soutamaan. + +-- Mutta saavutitte kai katalat? uteli Sipi. + +-- Yksihankainen oli Vilpun haapio, edeltä ehtivät savolaiset suurelle +selälle. Mutta sen yli mekin heidän vanavedessään viiletimme. Väsyneet +olivat nukkumattomat miehet, vuorotellen siinä venheen pohjalla vähän +unta otettiin, mutta aina oli veres mies airoissa, toinen perässä, +emmekä me vainolaisia näkyvistämme päästäneet, vaikka he koettivat +meitä eksytelläkin selän takaisiin salmivesiin. Ja kun he vihdoin +itäiseen mantereeseen laskivat, niin sinne laskettiin mekin... Menoa +oli se edellisen päivän karhunajo, mutta vielä hurjempi metsänajo siinä +nyt alkoi ... koirat edellä, miehet perässä, emmekä me otusta +kuuluvistamme päästäneet. Savolaiset painuivat suoraan kotikyliään +kohden, mutta sitä me emme säikkyneet, perästä vain laskimme yli soiden +ja kankaiden. Henkensä edestä he pakenivat, sen he kyllä tiesivät, +mutta koston sisu ajoi taas meitä... + +-- Seurasitteko heitä aina kylään asti? + +-- Sinne asti, -- se savolaisten metsäkylä ei olekaan kuin vajaan +päivämatkan päässä meidän kalajärviltä. Iltamyöhällä aukenivat maat ja +vilahti taloja järven rannalta, jossa myrskytuuli ulvoi. Huutaen +pakenijat sinne kyläänsä karkasivat, herättääkseen nukkuvat eläjät, ja +liikkumaan siellä rupesi törmä, kun me vaaran rinnettä alaspäin +laskeusimme. Säpsähdimme silloin, että jokohan mertaan juostiin, +pysähdyimme hetkiseksi halmeiden taa. Mutta yli ohransängen viiletti +Vilppu, enkä minäkään häntä yksin jättänyt. Akkoja siellä juoksi +avokintuin tuulessa, hulmuavin hurstein, hiukset hajallaan ... +tuvistaan pakenivat miehetkin, me vain jäljestä kylän keskelle asti... + +-- Ja tappeluko syntyi vihdoin? + +-- Ei ollut aikaa tappeluun, keihäsjoukko jo rannalta meitä kohti +kulki, ja ylen uupuneet olivat meidän miehet. Mutta nuotiot me tehtiin +savolaisten taloista, ja kun taas vaaran laelle palasimme, niin näimme, +että korkealle puhalsi siellä syysmyrsky loimuavia liekkejä... + +-- Eivätkä joutaneet savolaiset teitä enää ahdistelemaan? + +-- Ei heitä kuulunut. Pimeäksi oli jo käynyt yö, ja tuokion saloa +takaisinpäin tarvottuamme retkahdimme me muutamaan ryteikköön +huoahtamaan ... ja nukuimmekin aamuyöhön asti. Emme tienneet, +lienevätkö viholliset meitä yöllä hakeneet. Mutta venheemme me +seuraavana iltana löysimme siitä, mihin olimme sen jättäneet, ja +soudimme sillä Kihoskosken rannalta Enniä hakemaan. Siellä se yhä itki, +eikä ole sen jälkeenkään paljoa itkemästä laannut. + +Kauan vallitsi äänettömyys Karmalan tuvassa, kun Lauri oli +kertomuksensa lopettanut. Ensimmäisenä sen katkaisi Tuomas-isäntä, joka +verkalleen virkkoi: + +-- Ei ole elämisestä sielläkään takamailla. Johan se on koettu. Olen +tässä epätoivossani tänä syksynä sitäkin miettinyt, olisiko jättää +autioksi talo ja kaataa kaski niin kauas saloon, ettei sinne vouti +osaisi. Mutta surkeus näkyy olevan sielläkin, ei armoa missään! + +-- Ei armoa missään, toisteli Suopellon Sipikin. -- Kovassa on korven +leipä! Täällä halla ja vouti, siellä verikoura savolainen. Mistä +lopulta elät? + +Pystyyn karahti silloin Karmalan ankara isäntä. Hän oli ikäänkuin +saanut uuden puhdin siitä päivästä asti, jolloin hänet vouti pieksätti, +usein hänellä sen jälkeen loiskahti loukattu luonto, ja nytkin hän +melkein karjaisi: + +-- Sitä on meidän hallitusherroilta kysyttävä! Onhan se esivalta +maassa, kysytään siltä, pitääkö meidän kuolla nälkään vaiko toisemme +salolla tappaa? Sama on surkeus joka talossa. Eikö miehiä saada +liikkeelle sitä kysymään? + +Mutta Suopelto ei kohonnut kumarasta asennostaan; siitä polviensa +välistä hän vain vastasi: + +-- Niin esivallaltako? On siltä kysytty ennenkin, on valitettu +äskenkin, -- mikä on ollut apu? Missä lienee koko esivalta enää... +Kysytään vain, kysytään kerran vielä, mutta kylmäksi taitaa se meille +jäädä. + +Kylmää tuntui huokuvan aukinaisesta juoksulautaikkunasta tupaankin, +jossa masentuneiden miesten keskustelu vähitellen talttui ja vaimeni. +Ulkoa, tihkuvasta syyssateesta, saatteli emäntä sisään tyttärensä, joka +yhä itki poltettua lastaan ja särjettyä onneaan, vaikka lapselta vielä +itsekin näytti, -- saatteli hänet vuoteelle ja siihen loimella +pehmoisesti peitti. Ääneti hän äänettömässä tuvassa liikkui, sulki +juoksulaudan, puhalsi tulen hiilokseen, sytytti päreen ja viritti +liedelle valkean. Ja hahlaimesta riippuvaan perhepataan kaatoi hän +tuohisesta jauhoja, joihin oli sekoitettu puoleksi hallan imellyttämää +eloa, toiseksi jauhettua petäjänkuorta. + + + + +VIII. KAUKAISTEN KUOHUJEN LAINE. + + +Oli kekrin aatto. Jo aamusta päivin oli Enni lämmittänyt saunan +Karmalan rannassa, hautonut vastat ja lyönyt löylyn, ja hän sulki nyt +sievästi saunan oven ja sipsutti hiljaisin askelin törmälle. Henkiä ei +saanut häiritä, kun ne saapuvat kekrisaunaan kotoiselle kylylle, niin +oli ukko-vainaja aina opettanut, ja siksi Enni nyt vain varpaisillaan +ja vähän arasti törmälle hiipi. Sillä talon vainajille oli se +ensimmäinen löyly nyt lyöty, heille oli haudottu uudet vastat ja +levitetty lauteille puhtaat oljet, -- se oli tapa vanha ja varma +vainajain päivänä. + +Törmälle pysähtyi nuori nainen tuokioksi, loi kaipaavan katseen +sumuiselle selälle, -- sinne hän silmäillä muisti sekä selvällä että +sumulla. Mutta ei näkynyt venhettä lahdelle soutavan, poissa viipyi +aina se kaivattu alus. + +Tyhjänä oli juhlaksi puhdistettu talo, kun hän sinne ehti, ja Enni +astui suoraan omettaan, jossa hän arvasi äidin elukoille kekrirehuihin +vierrettä sekoittavan, että ne talven taudeilta säilyisivät. Sieltä +kävelivät he yhdessä Mustanahon kalmistoon, äidillä tuohisessaan +kauhallinen kalakeittoa, Ennillä tuopponen olutta, jota oli kesäisestä +panoksesta tilkka kekriin säästetty. Ääneti he kulkivat, hiljaa +laskivat kantamansa henkien eväät syksyn kosteille sammalille, ja +hiljaa he myös rinnettä alaspäin laskeusivat, risuja rasauttelematta, +kivikoissa kolajamatta. + +Silloin olivat jo miehetkin työstään palanneet, ja Tuomas-isäntä puhui +tuvassa työvaatteita riisuessaan: + +-- Taitaa olla jo eläväinkin aika saunaan mennä, vaikkei olekaan nyt +juhla-aterioille kiirettä. Ennen oli kekrinä kystä pöydässä, niin että +notkuivat laudat, -- nyt on särjen tintti herkkuna ja rasvana +kuorerokka. + +-- Ihme juttu, kun kaikkosivat riistatkin lehdosta, valitteli Lauri, +joka erätönnä oli metsältä palannut. -- Lienevätkö lentäneet linnutkin +ruttoa pakoon, niin arveli ainakin Pilvenperän Aapo, jolta syöjäsurma +eilen äidin vei. + +-- Monta niitä haudataan taas huomenna syöjän surmaamaa, syöjän tai +nälän... + +Näissä synkissä tarinoissa perhe käveli alas kekrisaunaan, jossa +henkien arveltiin jo kyllältään kylpeneen. Siellä löi nyt isäntä itse +vihaisen löylyn, ikäänkuin sillä harmejaan ja vaivojaan hautoakseen, -- +hädintuskin muu perhe sitä juhlahellettä kestikään lauteilla, jotka +kuin pilvenä peitti kirmakka höyry. + +Mutta juhlavastain vinkuessa lennähti yhtäkkiä saunan ovi auki, ja +sieltä kuului sakean huurun keskeltä reipas ääni, joka huudahti. + +-- Ennätinpähän kekrisaunaan, kun parhaani panin, -- onko sijaa +lauteilla soutaneen miehen? + +Jo äänestä kaikki tulijan tunsivat, ja ilon huuto pääsi nyt taas kerran +Enninkin umpinaisiksi painuneilta huulilta. Se tulija oli Vilppu, ja +taas oli veitikka verevä ja sula, ja hänestä tarttui pian rohkeampi +mieli matalamietteisenä kylpevään talonväkeenkin. Kiirehtiessään löylyn +makeaan lämpöön puhui hän nyt laupein ja rohkaisevin sanoin +nuorikolleen, joka hänen kengänkautojaan availi: + +-- Nyt heitetään surut taas hoikemmille, Enni, nyt tästä alkaa taas +elämä uusi. Pojan meiltä polttivat katalat, mutta Enni, syntyypä uusi. +Ja vähät me metsäpirtistä enää välitämme, toiset pirtit tässä pian +saataneen ja niissä sileä elämä, -- kehno ikänsä köyhänä raatakoon! + +-- Joko sinulla ovat uudet tuvat tiedossa? kyseli Lauri, ystävänsä iloa +ihmetellen. + +-- Tuvista ei tietoa ole, mutta elämän me silti ehommille urille nyt +työnnämme, ja silloin kyllä tuvatkin löytyvät. Sellaiset ovat nyt +viestit läntisistä pitäjistä. Siellä eivät aio talonpojat enää +heittäytyä huolissaan huokaamaan eikä nälkään kuolemaan, eivät aio +antaa enää voutien iltikseen nylkeä raatajan kettä, siellä ovat tuumat +jo lukossa, että tästä viheliäisyydestä tehdään tiukka loppu. +Kärsinevätkö tätä nykyistä kurjuutta enää Sysikorvenkaan miehet, kun +kuulevat muiden paremmille päiville pyrkivän, -- sekin pian kuullaan. + +-- Minkähän aikovat niiden länsipitäjäin miehet tehdä, kun tulee vouti +veronottoon, ihmetteli edelleen Lauri. Mutta Vilppu vain suloisesti +vihmoi vastallaan selkäänsä, vihelsi ja virkkoi: + +-- Tule huomenna kirkolle, siellä sen kuulla saat. Huomennahan on +kaikkien kirkkopyhimysten päivä, tokihan sinne silloin rahvasta +karttuu, otetaanpa siellä männikössä ne asiat puheeksi. + +-- Niin mitkä asiat? kysäisi jo isä-Tuomaskin, hiukan hellittäen +vihaisesta vastoittamistyöstään. + +-- Ne, että ajetaanko voudit ja herrat hiiteen, vai annetaanko heidän +edelleen kansaa kiskoa ja kiduttaa. + +Ja siinä vitsottaessa pitkään suloisessa kekrikylyssä kertoi Tuiran +Vilppu nyt Karmalan väelle tarkempaan, mitä hän tällä kuukauden +kestäneellä matkallaan oli kokenut ja kuullut. Köyhyys oli ollut sama +Jämsänjoella kuin Sysikorvessa. Ei tarjoutunut siellä pakolaiselle sen +onnellisempia elämänoloja. Mutta jo siellä vanhoissa naapureissaan +liikkuessaan oli Vilppu tuntenut sitä uhkaavaa ja uhmaavaa humua, joka +monessa pitäjässä nyt täytti kadon ja verottajain epätoivoisiksi +ärsyttämäin talonpoikain mielet. Siellä oli jo hänelle kerrottu eräästä +Huovi-Taavetiksi sanotusta Satakunnan miehestä, joka oli liikkunut +myöskin pohjoisen Hämeen läntisissä pitäjissä ja kiusautuneilta +talonpojilta kysynyt, aikoivatko he kauankin tätä kitumista kestää. Se +Taavetti oli monet vuodet seurannut Eerikki Puke nimistä ritaria hänen +miehenään Ruotsissa ja ollut hänen kanssaan mukana Ruotsin kansan +vapaudentaistelussa sortavia herroja ja vieraita vouteja vastaan. +Sieltä olivat talonpojat ajaneet herrat käpälämäkeen ja hankkineet +itselleen siedettävät olot. Mutta kotipuoleensa palattuaan oli Taavetti +nähnyt kotoisten talonpoikain samalla tavalla huokailevan verokuormain +alla ja herrojen kynsissä, ja hän oli naapureilleen ihmetellyt, että +kestättekö te sitä, mitä eivät Ruotsin rahvaat kärsi. Uuden toivon oli +hän siten sytyttänyt kiusautuneisiin mieliin, ja siitä oli sanoma +lentänyt kylästä kylään ja pitäjästä pitäjään... + +Sitä humua oli Tuiran Vilppukin kuullut ja kuulustellut; hänen mielensä +oli herkkä syttymään, ja hän oli, liikkuva mies, lähtenyt kulkemaan +sinne läntisempiin pitäjiin, Lempäälään ja Vesilahdelle asti, ja siellä +oli hän Taavetin tavannutkin. Asiat oli puhuttu siellä miesten kesken +pitkin ja poikki, ja palavana miehenä oli sieltä nyt Vilppu palannut. +Huovi-Taavetin yksinkertainen neuvo oli se, että kansan pitäisi jo +vihdoin itsensä nousta kysymään, mitä myöten oli annettava voutien ja +aatelisherrain raastaa talonpoikain aittoja, nousta miehissä joka +pitäjästä ja hiihtää talvikelillä niin kauas, kunnes vastaus löytyisi. +Kansa oli siellä jo valmis nousemaan, sen oli Vilppu nähnyt, ja hän oli +itse nyt kuljeskellut Hämeen itäisemmät pitäjät vieden niihin Taavetin +viestit... + +Hänen näitä kertoessaan Karmalan saunan lauteilla rupesivat vähitellen +Tuomas-isännän silmät kiiltelemään, -- Vilpun sanat olivat sattuneet +kyrmyniskaisen miehen rinnassa vielä verestäviin säikeisiin, ne olivat +ikäänkuin palkeina puhaltaneet kytevää hiilosta. Ja kun taas tuli puhe +siitä, että täälläkin Sysikorvessa olisi miehet nyt saatava jalkeille +tuota yhteistä asiaa ajamaan, niin jopa loikkasi Tuomas kohona alas +lauteilta ja huudahti puhtaan valkoisiin pyhävaatteisiin pukeutuessaan: + +-- Johan sen sanoin, itsensä ukko-ruunun puheille meidän on päästävä ja +joukolla sinne onkin lähdettävä, ei tule apua, jos mies tai kaksi +valittamassa käy. Kokoon ne saadaan kyllä Sysikorven miehetkin, itse +käyn vielä tänä iltana naapureihin sanan viemässä, ja huomenna puhutaan +kirkkomäellä vielä muistakin asioista kuin kirkon pyhistä. -- Ja +kaimapojalleen hän huudahti: -- Vedä välemmin kaatiot koipiisi, Tuomas, +joudu sanaa viemään kylille sinäkin, tässä on nyt totuus asiana +kerrankin! + +Lauri kyseli Vilpulta vielä tarkempaan läntisten miesten aikeista. +Mutta isä-Tuomas oli jo mielestään tarpeeksi kuullut. Saunasta +rientäessään puhui hän vielä itsekseen: + +-- Ne löivät minua, herjat, omalla pihallani; käydäänpä koettamassa, +minkä kestävät _heidän_ hartiansa! Ja jos ei muuten apua tule, +niin tapellaan! Isän into tarttui välittömästi hänen poikaansakin, ja +kotiväkensä ihmeeksi poika-Tuomaskin nyt kuin kekrihumalassa +tantereella teutaroi ja hihkaisi: + +-- Tässä vielä tapellaan ja isketään kuin kivikkoahoa vuotien selkää! + +Ilokseen näki Sysikorven kirkkoherra pyhäinmiestenpäivänä tavattoman +runsaasti laskevan venheitä kirkkorantaan ja miehiä mustanaan +kasaantuvan kirkkomäelle, missä eri kulmalaisten oli tapana kuulumisia +kysellä ja missä kuljeksivat rihkamasaksat pientä, luvatonta kauppaansa +pitivät. Mutta kauan ei se väki messussa viihtynyt, kylmäksi se jäi +pyhäin miesten muistoille, joita pappi koetti parhaansa mukaan +selitellä. Tuo väki ei juuri rakastanut pappiaan eikä koko kirkollista +komentoa. Kirkko oli sen mielestä sitä samaa verottajajoukkoa, jota +voutikin; raskasta oli maksaa kymmenykset kaikesta mitä saatiin, ja +pappi vaati kuitenkin noina köyhinä vuosina kymmenykset siitäkin, mitä +ei oltu saatukaan, -- sitä paitsi vielä alituiseen "ruokalisänsä" ja +muut pikkusaatavansa. Messussa kansa pistäysi, koska niin oli säädetty, +mutta toiset mietteet sen mielissä kuohuivat. Sen älysi pian pappikin, +kun näki seurakuntansa keräytyvän männikkömäelle, missä nyt pitkään +pohdittiin niitä terveisiä, joita Vilppu oli läntisistä pitäjistä +tuonut. + +Kaikissa taloissa oli köyhyys ja hätä nyt se ainoa asia, joka mielet +täytti, ja siksi herätti Vilpun viesti kohta kirkkomäellä vilkasta +vastakaikua. Nälän mukana kulki ruttokin, kauhea spitaalitauti; noita +onnettomia potilaita, joilta lohkeilivat jäsenet pois ja jotka +hajullaan tekivät elämisen yhteisissä tuvissa terveillekin +sietämättömäksi, niitä oli taas tänä nälkäsyksynä ilmestynyt useaan +taloon. -- Epätoivo jo kietoili kansan valtoihinsa. Jotakin on +yritettävä elämisen puolesta, siitä oli tuo kokoontunut kirkkorahvas +innostuneesti yksimielinen, ja se kuunteli kuin vapautussanaa Taavetin +lähettämiä terveisiä. + +-- Onko tässä hankkeessa mitään kohtuutonta tai väärää? kyseli Vilppu, +väen intoihinsa lietsottuaan. Ja kirkkoväki huuteli vastaan: + +-- Ei ole, täytyyhän olla herroillakin raja ja talonpojallakin elämä! + +Oli kuitenkin jokunen sataisessa miesjoukossa, joka tuota etäälle +tehtävää retkeä ja siitä tulevaa apua epäilikin, ja näiden puolesta +virkahti siellä miettiväisenä Suopellon Sipi: + +-- Ehkä vähän korjautuisi elämä täälläkin korven laidassa, kun +saataisiin verot alenemaan ja voudit ihmisiksi liikkumaan. Mutta meillä +on vielä toinen kipu pahempi. Täällä et elä sittenkään ilman takamaiden +apua, kalajärviltä olisi saatava talven särvin ja veronahka, muuten +pysyy kurjuus rintamailla aina, onhan se jo nähty. Ei olisi hätää +nytkään, jos olisi suvella erämaille kyetty. Mutta siellä ovat +savolaiset väijymässä meidän vanhoilla pyyntimailla, sieltä ei tule +enää elämisen apua. Tuiran Vilppu, sinäpä sen erämaan elämisen +vereksimmältä tunnet! Hanki meille takamaamme takaisin, silloin sinua +seuraamme, kuinka kauas tahdot! + +Tämä puhe iski syvälle sydänkorven miehiin, he tunsivat kaikki, että +siinä on sittenkin heidän hätänsä arin paikka. Erämaa jäi mahoksi; ken +sinne yritti, se sai henkensä kaupalla siellä tapella ja sittenkin +tyhjänä palata. Epäilevinä äsken jo innostuneet miehet taas Tuiran +ympärille ryhmittyivät. Hetkeksi painuikin noloksi Vilpun vilkas naama, +mutta taas se kirkastui, ja hän viskasi yhtäkkiä epäilijöille +kysymyksen: + +-- Kenen on syy, että meiltä takamaat häviävät? Minulta polttivat tänä +syksynä savolaiset salolta pirtin, pojan polttivat, lehmän tappoivat, +tavarat kaikki puhtaiksi ryöstivät, niin olen tyhjä nyt tässä edessänne +kuin nuo kaksi kämmentäni. Kyllä minä sen eräkurjuuden muistan. Mutta +kenen on vika? Kenen olisi valvottava, että saisimme vanhoilla +pyyntimaillamme rauhassa liikkua ja perheinemme elää ja eräriistaa +kerätä -- kenen? + +Ällistyipä jo Sipikin sitä tuiman miehen kipakkaa kysymystä. + +-- Kenen valvottava, vastaili hän harvakseen, -- kenenpä se olisi +valvottava muun kuin ruunun, esivallan. Mutta eipä se siitä välitä! + +Mutta tiukkana miehenä jatkoi nyt Vilppu: + +-- Niin, juuri ruunun. Mutta jos ruunu ei välitä siitä, saako +talonpoika omansa pitää, vai ryöstääkö sen murhamies, niin mitäs +sitten? Ja nämä herrat, jotka antavat savolaisten iltikseen meidän +takamaita rosvota ja apajamme anastaa, ne ovat samoja herroja, jotka +täältä rintamailta kuitenkin verona ovat viimeisen vakkasi vieneet. +Mutta niiltä herroilta meidän juuri on kysyttävä, antavatko he meidän +pitää omamme, antavatko he meidän elää. + +Se sattui, -- ruunun herrojen tehtävähän se takamaiden puolustaminenkin +olisi, sen kansa selvästi tunsi. Mutta Suopelto vielä kyseli Vilpulta: + +-- Mitä tarkoitat, -- onhan täältä niistä takamaista ruunun miehille jo +monesti valitettu. + +-- On valitettu, mutta vähät ne valittajista välittävät, kun sinne sinä +tulet tai minä. Mutta mennäänpä miesjoukolla ... vaaditaanpa sataisella +voimalla, -- eiköhän tule apu! + +-- Ja jos ei tule hyvällä, niin tulee pahalla! + +Karkea ääni miesjoukon perältä näin murahti. Kaikki kääntyivät sitä +uhmaajaa katsomaan, -- se oli Karmalan kumarahartiainen Tuomas, joka +oli tunnettu hiljaiseksi raatajamieheksi, harvoin hän miesjoukossa +suunsa avasi. Nyt avasi, ja kaikki tunsivat, että jo on nyt asia +vakava, kun noin on suuttunut Karmalan karhukin. Mutta tämä jatkoi +vieläkin: + +-- Hiihtämään lähtevät ainakin Mustanahon miehet, kun kapula saapuu, +eikä siihen enää pitempiä puheita tarvita! + +-- Tulee mukaan muitakin, säesti muuten pitkämielinen Pilvenperä, jonka +taloon nälkä ja tauti nyt oli tuonut täyden kurjuuden. + +Ja kun iltahämärässä erottiin kirkonmäellä, oli päätös jo tehty, että +ensi kelillä odottavat Sysikorven miehet lähtövalmiina lännestä tulevaa +kapulakäskyä, hiihtääkseen aseissa sovittuun yhtymäpaikkaan +Vesilahdelle. Tuiran Vilpun piti taas heti järven jäädyttyä lähteä +läntisiin pitäjiin Taavetin kanssa yhdessä yhteistä retkeä lopullisesti +valmistamaan, ja pian hän, nuorikkonsa kanssa pappilassa käytyään, taas +tämän Karmalaan suremaan jätti. Mutta niin hän oli nyt korpimiesten +suosion voittanut, että hänelle yhteisellä kustannuksella hevonen +matkalle hankittiin ja eväät rekeen laitettiin, -- Tuira nyt +tunnustettiin retken johtajaksi. + +Mutta kotoisissa pajoissa kengitettiin tämän syksyä keihäitä ja +hiottiin tukevia tuuria ja jalkaviksi sukset painettiin ja paahdettiin. +Ja kun voutirengit joulun alla tulivat Sysikorvesta rästejä perimään ja +uutistaloja verolle panemaan, niin he kohtasivat kansan puolelta +jäätävää, ivallista kylmyyttä ja ynseää ylimielisyyttä. Tyhjin toimin +he saivat useimmista taloista palata, kiittäen onneaan, että +selkänahkansa säilyttivät Turhaan he akoiltakin utelivat, mitä nyt +pajoissa taotaan, mille retkille tuuria hiotaan. Heille vastattiin +vain: + +-- Taitaa lähteä miesjoukko nyt emäkarhun kaadantaan, kontion kuuluisan +pesille! + +Joulu meni, kapula tuli, ja eräänä harmajana talvi-aamuna hiihti sankka +miesjoukko Suuren Päijänteen lumisia aukeita kuin sopuliparvi suoraan +päivänlaskua kohden. Kirveet olivat miesten vyöllä ja sauvain nenissä +kimaltelivat vastalasketut keihään kärjet. Se oli kuin talvisille +erille lähtevä matkue, vaikka se tällä kertaa painui päin rintamaita ja +vankkenevaa asutusta. Elämistään etsimään tämäkin eräjoukko hiihti, +vaikkei nyt salojen riistaa hakemaan, vaan valloilta kysymään +elämisensä oikeutta. + +Jonon etumaisena tyrkki rautapäistä sauvaansa harvaan mutta hartaasti +Karmalan harteva Tuomas, joka aina vakavana asiaansa antautui, oli työ +mitä laatua tahansa. Hänen ladussaan lasketti Suopellon Sipi, +katsellen, kuinka pontevasti juron maamyyrän jalka nyt potki sotaista +sivakkaa, eikä hän malttanut olla puoleksi leikillä virkahtamatta: + +-- Et sinä Tuomas ennen usein kotoasi hiihtämään lähtenyt, et hirven +ajoon etkä kontiota kiertämään. + +-- En, mutta voudin ajoon hiihdän, ne löivät minua kerran... + +-- Ja siitä on yhä myrtynyt mielesi. Entäpä jos löisivät nytkin ja +raudalla löisivät...? + +-- Yksi menneen kaikki! Kysyn vain, saanko talossani elää ja jos en +sitä saa, niin sillä mitalla heiltä mittaan, millä he minulta, -- meni +puuhun tai petäjään! + +Samaa katkeruutta ja uhmaa kytivät toistenkin hiihtäjäin mielet. He +eivät olleet niin aivan selvillä siitä, mikä kantavuus tällä heidän +retkellään oikein oli oleva, harvat heistä käsittivät, että se +kansanliike, johon he nyt olivat liittyneet, oli omavaltainen liike +esivaltaa vastaan, oli kapina. He luulivat hiihtävänsä juuri +esivallalta suojaa saamaan ilkivaltaisia vouteja ja kiskovia +lääninherroja vastaan. Mutta sapettuneissa sydämissään he samalla +tunsivat, että nyt kerran liikkeelle lähdettyään he vuorostaan eivät +sortajiaan säästä eivätkä kärsimyksiään kostamatta jätä. Eikä se joukko +siinä mielentilassaan arkaillut taivalten pituutta eikä talviyön +pimeää. Nuotion ääressä havuvuoteilla sydänyön nukuttuaan nousi se jo +samaan pimeään taas aloittamaan uutta pitkää rupeamaa, oppaanaan otava +ja lämmittäjänään sydämien pitkä kärsimys. + +Ja kun tuo Päijänteen takainen miesjoukko eräänä aamuna vihdoin +pitkältä hiihdoltaan saapui Pyhäjärven rantaan ja nousi sen loivaa +rinnettä sille harjulle, jolta Vesilahden pieni, harmaja kivikirkko +törötti metsän keskellä, kuin erakko saaressa, silloin se näki, että +sama tuli jo oli ajanut talvipakkasessa koolle monen pitäjän miehet. +Mustanaan kuhisi siellä lumisilla teillä ja talojen pihoilla +keihäsmiehiä, koko seutukunta oli jo talonpoikaisen kapinaväen hallussa +ja pois olivat sieltä kauhuissaan karanneet sekä ruunun edustajat että +ne aateliset, joilla näissä pitäjissä kartanoita oli. Mutta kuhisijain +joukossa näkyi siellä asua ja pukua monenlaista: ylämaalaiset olivat +hiihtäneet lappalaisten tapaan neulotuissa umpipeskeissä ja +poronnahkakallokkaissa, etelämpää tulleet lyhyissä lammasnahkaturkeissa +ja kapeissa kaatioissa; metsäkyläläisten suksien vieressä oli +kinoksessa karhunkeihäs, lännen miehillä oli tanakka tappara. Eri +joukoissa ne siellä nyt näkyivät vilkkaasti tarinoivan, niin että +kuului yhtenäinen porina pitkin talvista kenttää. + +Myöhään olivat Sysikorven miehet kapulan saaneet, muita myöhemmin he +sen vuoksi nyt olivat perillekin ehtineet. Eivätkä he heti päässeet +ymmärtämään, mistä siinä oikein poristiin tuossa sataisessa parvessa, +sen vain näkivät, että kiihtyneitä olivat mielet ja riitaisia miehet. +Viimeksi tullutta joukkoa ei siinä hälinässä paljon huomattukaan, ja +varsin kummissaan nuo pitkän matkan kulkeneet miehet hiihtivät +kärtyisästi kuhisevan joukon ohi kylän laitaan ja rupesivat +eväskonttejaan taloihin kantamaan. + +-- Kas, kun mököttävät miehet siinä kuin lautapäät härät, virkkoi +Laurille suksiltaan Suopelto. + +-- Mitä mukisevat, -- malta, tuolla on Vilppu... + +Lauri oli nähnyt pyyntitoverinsa siellä muutamassa miesjoukossa +käsillään huitovan ja kävi häntä nyt puheilleen viittomaan. Sieltä +tulikin verevä mies, mutta mustana hahmoltaan ja muikein verin. Hän +näkyi olevan aivan palavissaan, pakkasesta huolimatta hän nyt viskasi +turkkinsa auki ja tervehti kotikulmansa miehiä ikenet irvissä: + +-- Kunhan ette olisi turhaan hiihtäneet pitkää matkaa, Sysikorven +miehet! + +-- Miksi turhaan, uteli Lauri kummissaan, kaikkien kertyessä majatalon +edustalle. + +Vilppu istahti kynnykselle, kohautti hartioitaan, ikäänkuin halveksien +koko juttua ja vastasi: + +-- Semmoinen virsipä täällä nyt vierii sataisessa miesjoukossa, että +istutaan tässä näinikään mitään yrittämättä, jäädään tähän kiinni kuin +juuristaan suopetäjät! + +Vielä eivät korven miehet ymmärtäneet tuttavansa sapekkaita sanoja. + +-- Mitäs tässä siis odotettaisiin? kysyivät he. + +-- Piispaa muka ja hänen pappisjoukkoansa ja linnan huoveja, ne ovat +tulossa tänne sovintoa saarnaamaan, -- tiedetään se herrojen sovinto! + +-- Mitä se piispa tähän kuuluu, mehän olemme tulleet voutiherroilta +oikeuttamme kysymään, murisi Karmalan Tuomas. Ja siitä taas Vilppukin, +jolta mieli jo oli matalaksi painunut, innostui: + +-- Sinäpä sen sanoit, mitäpä piispan saarnat meidän asiaamme auttavat. +Mutta nämä etelän viisaat tahtovat kai odottaa täällä rautaratsuja +niskaansa. Tänään juuri oli aiottu lähteä hiihtämään Turkuun päin -- ja +olisihan meitä nyt kerran tässä joukkoa koolla asiaamme ajamaan! -- +mutta silloin tuli piispalta viesti, ja jäniksiksi herkesivät heti +miehet. Siinä nyt jököttää joutilaana satapää uros! + +Näin kertoi kuumaverinen johtomies survoen kiukussaan keihästään +hankeen. Kummissaan sitä kuuntelivat korven miehet, suuttuneina heistä +nuoremmat heti Vilpun puolelle asettuivat, ja Karmalan Tuomas, joka +asiasta ymmärsi sen verran, ettei häntä aiottukaan laskea vihattujen +voutien kimppuun, joita peittoamaan hän oli liikkeelle lähtenyt, jo +karjaisi niin, että kajahti aukea kirkkomäki: + +-- Jääkööt tänne akkamiehet odottamaan, mutta nouse suksillesi sinä, +vävypoika, tottapa täällä on niitäkin miehiä, jotka uskaltavat hiihtää +voutien pakinoille! + +Se jyrähtävä ääni kuului etäämpänäkin neuvotteleviin miesjoukkoihin, +jotka nyt kääntyivät viimeksi tulleita katsomaan. Ja pystyyn karahtaen +huusi niille nyt Tuiran Vilppu voitonvarmana: + +-- Täällä on miehiä, jotka uskaltavat lähteä asiansa perille asti +ajamaan! + +Mutta Suopellon Sipi oli sillävälin liikahtanut toisiin miesjoukkoihin, +joissa hän nyt tuttavuutta teki, ja Laurikin siirtyi toisten miesten +seurassa sinne hänen rinnalleen uutisia kuuntelemaan. Ja ne asiat, +joita Sysikorven miehet näin kuulivat Vesilahdella kauemmin viipyneiltä +partiojoukoilta, ne olivat toki vähän toisenlaiset kuin Vilpun +suuttuneet sutkaukset. + +Satakunnan miehet olivat jo pilanneet sen hyvän yrityksen, johon monen +pitäjän talonpojat olivat päättäneet yhdessä ryhtyä hiihtääkseen +Turkuun asti, -- niin kertoivat miehet. Pyhän Nuutin päivänä oli aiottu +liikkeelle lähteä, mutta juuri muutamia päiviä ennen olivat sattuneet +käräjät Sastmolaan, ja sinne oli paljon rahvasta kertynyt. Eikä se +rahvas siellä enää malttanutkaan toisia odottaa. Se oli jo käräjillä +jyryämään käynyt, ajanut kiireellä käpälämäkeen sieltä tuomarit ja muut +käräjäherrat ja lähtenyt omin päinsä aatelisten kartanoita ryöstämään +ja Turkuun päin hiihtämään. Ei ollut Huovi-Taavettikaan malttanut sitä +kärsimättömäin kiihkoa hillitä, hän oli hiihtänyt mukaan, ja sillä hän +olikin päänsä mestannut, -- nyt kuului olevan jo Turun linnassa, +nuorissa, johtajamies. Herrat, joiden taloissa talonpojat mellastivat, +olivat näet paenneet Turkuun, ja sieltä olivat linnan huovit pian +vastaan hyökänneet talonpoikaisparvien kimppuun. Mutta huovien mukana +oli tullut Turusta myöskin Suomen piispa -- niin kerrottiin edelleen +Vesilahden kirkolle kokoontuneiden hämäläisten joukossa, -- ja hän +kuului sovinnollisilla puheillaan saaneen sen aikaan, ettei tappelua +syntynytkään huovien ja talonpoikain välillä. Hän oli kutsunut +talonpojat puheilleen ja taivuttanut heidät palaamaan siivolla +kotiinsa, luvaten hankkia heille veronhelpotusta. Ja niinkuin akanat +tuuleen olivatkin Satakunnan talonpojat heti sen jälkeen hajaantuneet +ympäri maakuntansa, ainoastaan heidän johtomiehensä olivat linnan +herrat kiinni napanneet ja Turkuun vieneet. + +Näin olivat Vesilähteen kokoontuneille hämäläisille kertoneet +lännestäpäin poikkimaisin rientäneet hiihtäjät, ja siitä olivat heti +hölmistyneet Pohjois-Hämeen miehet. Koko liike oli Satakunnassa siis jo +loppunut, hämäläiset olivat omille nojilleen hylätyt, ja Turun +linnanherra oli ratsuväkineen parastaikaa valtatietä kulkemassa +Hämeeseen, -- senkin olivat hiihtäjät kertoneet. Jopa olivat silloin +nytkähtäneet Hämeen miehet, muutamat olivat aikoneet suoraa päätä +pakosalle lähteä. Mutta sitten oli juuri edellisenä yönä saapunut +heidän yhtymäpaikkaansa Vesilahdelle vielä uusi viesti, piispan airut. +Tämä oli tuonut vanhalta Maunulta terveiset, että hämäläiset pysyisivät +rauhallisina koolla, kunnes piispa heidän puheilleen ehtii, hän oli +luvannut Vesilahdella heidän valituksiaan kuunnella ja oli rauhan +miehille turvan taannut. + +Nämä vakavat kuulumiset ne olivat epävarmuuden ja eripuraisuuden +siemenen kylväneet keihäs kädessä ja intomielellä kokoontuneiden +miesten parviin ja niistä Sysikorven myöhästynyt matkue sai vasta +vähitellen täydet selvät. Niistä siellä yhä miehet neuvottelivat, eri +parviin ryhmittyneinä. Mitä oli nyt tehtävä? + +Miesjoukoissa kulkiessaan oli Lauri huomannut, että niissä liikkui +kolmenkinlaista mieltä. Muutamat murjottivat synkkinä hioen sivakoitaan +hankeen ja supattivat keskenään, että taitaa olla parasta lähteä tästä +hiihtämään kotiin ... pilassahan retki kuitenkin on, hitto jääköön +tänne huovien surmaksi! Mutta terävästi ivailivat näitä akkamiehiä +toiset, sydäntyneemmät, ja Lauri kuuli heidän katkerin sanoin +pistelevän: + +-- Heitetään vain koko yritys näin miehuuttomasti kesken, kyllä siitä +voudit yhä julmemmiksi yltyvät! + +-- Ja miksi tieltä pyörrettäisiin? Antaa piispan kulkea heitukkoineen +valtateitä myöten, hiihdetään me poikkimaisin voutien kartanoihin ja +Turkuun asti. + +-- Turkuun, Turkuun! -- niin kuului vaativa huuto monelta taholta, ja +kärsimättöminä nuoret miehet keihäitään pyörittelivät. + +Mutta vanhemmat ilvesturkkiset isäntämiehet olivat kokoontuneet vielä +eri parvena kirkon edustalle seisoskelemaan. Sinne yhä useampi epäilijä +yhtyi, ja siinä joukossa se Suopeltokin näkyi parhaiten viihtyvän. +Siellä puhuttiin: + +-- Turvassa voimme odottaa piispan tuloa, se ukko kyllä sanansa pitää. +Hänelle saatamme vapaasti huolemme kertoa ja puhua suut puhtaiksi. -- +Vähäväkisiä olemme yksin linnan huoveja vastaan käymään. Mutta jos ei +piispasta tuntuisi apua tulevan, niin onpa meillä vielä aika +suksillekin nousta. -- Onpa aika sitten, kun olemme täällä huovien +satimessa! -- niin pisteli Vilppu, sen joukon ohi astellessaan. -- +Silloin kyllä herrat tietävät, minkä meille tekevät. + +-- Ei ole meidän pakko mennä saarrokseen, pysytään loitommalla. Mutta +katsotaan, -- talonpoikain puolta se on piispa ennenkin pitänyt. + +Se suuri kunnioitus, joka kansan kesken vallitsi vanhaa Maunu-piispaa +kohtaan, ja luja luottamus hänen oikeamielisyyteensä näytti lopultakin +tuovan ratkaisun kiisteleväin miesten parviin. Useimmat kallistuivat +ilvesturkkisten tuumaa kannattamaan, ja jo saapui Suopelto +sysikorpelaistenkin majataloon selittämään, että siinä on järjen tuuma, +sitä on nyt toteltava. Mutta Vilppu ja toiset johtajamiehet olivat +sillä välin, nähdessään joukkonsa taipuvan tuohon piispan temppuun ja +siten aikovan uhrata herrojen vihoille heidät, niinkuin satakuntalaiset +Taavettinsa, tämän varalta jo syrjemmässä keränneet hurjaluontoisimmat +miehet ympärilleen ja hiihtivät nyt ylpeinä esiin kirkonmäen alle, +julistaen ilkkuvina ja raudanrohkeina yhä neuvotteleville parville: + +-- Tässä lähtee miesjoukko tutkimaan herrain pesiä, niinkuin päätetty +oli, tulkoon mukaan, kuka uskaltaa! + +Ja miehiä, joiden mielissä ylinnä loiski kiukku ja katkeruus, jotka +kerrankin halusivat kiusata kiusaajiaan ja kostaa kärsimyksensä, niitä +yhtyi useampiakin lähteväin joukkoon. Laurikin seisoi siinä suksillaan +ja katseli tuota hurjistunutta parvea. Häntä toinen käsi kielsi siihen +yhtymästä: Suopellon tuuman hän viisaimmaksi tunnusti ja hän ymmärsi +sen surun, jonka näki vakavain miesten silmissä. Mutta toinen käsi +häntä käski: hän oli nuori mies itsekin, kuumiksi olivat hänenkin +verensä kiihtyneet... Hän näki tuossa juurevan setänsäkin seisovan +innokkaimpana lähteväin joukossa, näki halveksivan moitteen Vilpun +silmässä, -- ja hän tyrkkäsi yhtäkkiä voimakkaalla sauvansysäyksellä +suksensa soljumaan lähteväin ladulle ja laski jo seuraavassa tuokiossa +sen mukana kirkkorinnettä alas Pyhäjärven jäälle. + +Vilppu johti joukkonsa metsien poikki suoraan Pirkkalaan päin, jonka +voudintalossa hän, miehiään innostaakseen, ensi yön aikoi vierailla. +Laukon kartanon, josta Kurki-herra poikineen oli Turkuun paennut ja +jonka jo talonpojat olivat ryöstäneet, hän jätti sivulle ja laski +Pirunvuoren jyrkiltä rinteiltä alas Sotkan virralle ja siitä +poikkimaisin Nokian koskea kohden, jonka niskassa vihatun voudin talo +sijaitsi. Ei ajatellut tämä joukko, joka tammikuun pakkasessa pyrynä +hiihti halki huurteisten metsäin ja poikki lumisten aavain, enää +oikeuksiensa puolustamista eikä esivallan apua. Särkynyt oli yhteinen +suunnitelma, pilattu retken alkuperäinen aie; mutta tuo joukko tahtoi +kuitenkin tyydyttää pettyneet intohimonsa, kostaa, riehua, ryöstää... + +Illalla keihäsniekat Nokialle ehtivät ja kävivät rymyllä taloksi. Vouti +oli paennut, naisia oli enimmäkseen vain talossa ja heidät ajoivat +hurjistuneet talonpojat kiireellä käskyjään täyttämään. Ruokia piti +kantaa pöytään, mitä parasta talossa oli, siihen piti kantaa talon +väkevintä olutta, tervastuli piti liedelle sytyttää, ja uhman ilo +mielessään kävivät vero-orjat kerrankin verottajan varoja maistelemaan. +Kopeina he komentelivat, ja tiheään kierteli haarikka janoisessa +joukossa. Ja uhmaavana luisti siellä tarina. + +-- Liian usein ovatkin voudit meillä isäntinä, nyt ollaan kerran mekin +isäntiä voudin talossa. Hei, akat, tuokaa koko tynnyri tupaan, -- nyt +ei olla enää köyhiä eikä kurjia! -- Niin intoili ensimmäinen, jonka +päässä kihahti voimakas humala! Ja Vilppu yhä rohkaisi joukkoaan: + +-- Eikä me köyhiksi enää ruvetakaan. Hiiteen me ajamme voudit ja herrat +koko maakunnasta, pois huovit ja heitukat! Mihinkäs me niitä +tarvitsemme, vouteja taikka veroja! Syömme itse, minkä saamme metsästä +taikka maasta, syökööt herratkin omiaan! + +Ja eräs vanha erämies puhui sydänmaan oloihin innostuneena: + +-- Ei ole meillä erämaissa vouteja eikä pappeja, ei piispoja eikä +kuninkaitakaan, ja hyvin tullaan ilmankin toimeen; itse käräjämme +käymme ja saaliit jaamme, -- miksei tultaisi ilman niitä toimeen +rintamaillakin. Mikä hyöty meillä on ruunun ja kirkon herroista, ei +muuta kuin aina vain maksamista, veroa! + +Jo herkesi Tuira naurusuulle ja virkkoi: + +-- Ja jos kuninkaan tarvitsemme, niin valitsemme sen itse. + +Leikki pystyi hyvin huumautuneisiin miehiin. He jatkoivat: + +-- Itse valitsemme, ja sille jos veron maksamme, silloinpa tiedämme +kelle se tulee. Mutta kenen me tästä nyt kuninkaaksemme panemme? + +-- Tuiran Vilpun, hän yhä johtajamme olkoon! + +Mutta silloin taas Vilppu kävi vakavampana puhumaan: + +-- Olkoon sijansa pilallakin! Mutta sen sanon vakavissani, että kun me +nyt päivää pari kolme olemme retkeä tehneet, silloin yhtyvät kyllä +meihin nekin arat, jotka nyt Vesilahdella herrain huoveja odottavat, ja +miehet tulevat mukaamme koko laajasta Hämeen maasta. Eikä ne ole +Satakunnan miehetkään vielä vihojaan sulattaneet, vaikka jo kotiin +hiihtivät, suksilleen pääsevät vielä hekin. Silloin ei ole Turun +herroilla muu neuvona, kuin pakene pois takaisin Turunlinnan muurien +turviin ja pysy siellä. Mutta talonpojat ovat silloin heistä irti ja +irti me pysymmekin, omien keihäittemme varassa. -- Akka, anna tappisi +tiheämmin vuotaa! + +Myöhään yöhön istuivat hämäläiset hiihtäjät voudin väljässä tuvassa, +rohkeista tuumistaan tarinoiden. Vilkkaiksi kuumenivat verkkaiset +veret, vetreiksi sulivat jäykät mielet. Muutamat vetäysivät vihdoin +raheille nukkumaan, levätäkseen uusia retkiä varten. Mutta toiset +jatkoivat juominkeja huolehtimatta huomisesta päivästä. + +Silloin, puolenyön aikaan, rupesi kosken kohinan sekaan kuulumaan +kavioiden kopsetta ulkoa jäätyneeltä tieltä. Siitä eivät ensiksi +välittäneet huumautuneet talonpojat. Mutta jo erotti Vilppu naisten +supatusta eteisestä, kuuli heidän kuiskivan, että "jo ratsumiehet +tulevat". Silloin ponnahti hän kuin ammuttu vasama pystyyn pöydän +äärestä ja juoksi kohona ulos, synkästi karjaisten: + +-- Joko ne herjat huoveille sanan veivät! + +Ja kotvasen kuluttua ryntäsi hän takaisin tupaan, huutaen hengästyneenä +joukolleen: + +-- Ylös, miehet, ja suksille! Huovit ajavat taloon...! Ulos, muuten +ollaan merrassa! + +-- Huovit...! + +Hölmistyneinä nousivat puolijuopuneet talonpojat olutpöydän äärestä ja +toiset kömpivät unisina makuultaan pystyyn hakemaan turkkejaan ja +tuuriaan, -- he eivät tätä uutta hälinää heti ymmärtäneet ja +valittelivat, että tyhjentämättä jäi viimeinen kipollinen. Mutta tuskin +olivat he ulos ehtineet hakemaan suksiaan pimeältä kinokselta, kun jo +parikymmentä ratsumiestä pihalle karahti ja huutaen talonpojilta tien +sulki. Siinä oli ritari Jaakko Illen komentama osasto Hannu Kröpelinin +linnanhuoveja, joka pääjoukon kulkiessa valtatietä Vesilähteen oli +saanut sanan talonpoikaisjoukon yöpymisestä Nokialle. Ja tuo nuori, +roteva ritari se nyt siinä kiroili ja komensi: + +-- Pysykää alallanne, moukat, muuten teiltä listimme päät. Nyt on asia +Vesilähteen takaisin! + +Hetkeksi talonpojat liikkumattomiksi pysähtyivät ja vastakkain +seisoivat nyt huovit ja talonpojat ääneti pimeällä pihalla. Pakkanen +oli yön kuluessa purevaksi kiihtynyt, se puistatti lämpöisestä tulleita +miehiä, joiden päässä vielä oluthuurut kohisivat, eivätkä he tienneet, +pitikö siinä totella vai tapella. Mutta Vilppu, joka muutamain miesten +kanssa ensiksi oli suksilleen ehtinyt, lähti painumaan kosken rantaa +ylöspäin, kehoittaen: + +-- Tänne päin, miehet, huonot huoveja totelkoot! + +Mutta pitkälle ei sitä tietä paettu. Koski siinä mutkan viskaa, taas +oli vastassa kuohuva vesi ja takana huovien parvi. Keihäineen +kääntyivät silloin rysänpohjaan ajetut talonpojat huoveja vastaan ja +siinä iljangolla, kohisevan veden partaalla, syntyi pian mökä ja melu. +Kun Lauri, joka toisten jäljestä vasta pirtistä pääsi, ehti törmälle, +näki hän siellä vedenrajassa huovihevosten kompastuvan jäätiköllä ja +miesten suksiltaan kaatuvan. Mutta lyhyeen sitä tappelua kesti. +Nopeasti tarttuivat huovit vielä vastusteleviin talonpoikiin, sitoivat +heidät satuloihinsa kiinni ja lähtivät tuomaan pihalle, jonne +talonpojista useimmat olivat jääneet, kahakkapaikalle ehtimättäkään. + +-- Joko nyt lähdette piispan pakinoille, ilkkui Ille-herra, lähtien +edellä ratsastamaan Vesilahden tielle. + +Siihen oli päättynyt Hämeen miesten lyhyt unelma voitokkaasta +hiihtoretkestä herrojen Turkuun. Kuulakka oli pakkasyö, jonka keskessä +nuo äsken vielä niin rohkeat miehet nyt huovien saattamina surullista +taivalta tekivät. Kylmiä valoja välkkyi selkeiseltä taivaanlaelta, joka +ikäänkuin tuntui laskeutuvan lähemmäs lumista maata. Jää vonkui +kiristävän pakkasen pihdeissä, kun tuo äänetön saattue laskeusi +järvelle, jonka rannat upposivat harmajaan hämärään. Kuin kuolleeksi +kangistunut oli luonto, ainoastaan sukset vaikeroivat pakkaslumessa, ja +teräviltä kaikuivat jäästä raudoitettujen kavioiden iskut. + +Raskasta se taival oli nyt hiihtää Hämeen miesten, jotka päivällä +kepeästi kuin lentäen olivat oikaisseet yli lumisten aavain. Eikä +ainoastaan pakkaslumi suksissa hangotellut, eikä yksin yökylmä henkeä +salvannut, -- mieli oli miehillä sitäkin raskaampi, katkenneet olivat +kaikki paranevan elämisen toiveet. Kankeana liikkui Laurinkin jalka +mäystimessä, hänen hiihtäessään siinä nyt keihäättömäin talonpoikain +keskellä. Tuolla asteli edellä kalvosimistaan huovin satulaan +kytkettynä hänen hilpeä ystävänsä, Tuira, retken suosittu johtaja, +siinä nyki hänen setänsä, Karmalan Tuomas, entistä kumarampana +kahlettaan, siinä olivat nyt huovinkytkyessä myöskin Kangasalan ja +Lempäälän rohkeimmat hiihtäjät. Muu joukko nuoritta hiihti, mutta +huovien huurteiset hevoset teutaroivat heidän ympärillään, edessä ja +takana, ja tallasivat heidän suksilleen. + +Väsynyt välinpitämättömyys oli vallannut Laurin mielen. Ei hän +aprikoinut, mikä oli oleva retkikunnan kohtalo tuon lyhyen hiihdon +jälkeen, ei hän harkinnut, mitenkähän oli päättyvä se päivä, jonka +ensimmäinen väre idän kaukaisesta hämärästä virisi, tuskin hän +huomasikaan, kun tie jäältä taas mantereelle kääntyi ja kävi +mutkittelemaan rinnettä myöten ylöspäin Vesilahden kirkolle, -- hän +muisti nyt selvästi vain setänsä katkeran vastauksen Suopellon Sipille, +kun Päijännettä hiihdettiin: Yksi menneen kaikki! + +Vasta kun kirkkomäeltä välähtivät esiin nuotiotulet, silloin hän +ikäänkuin havahtui: hänestä näytti siellä nyt kaikki niin kokonaan +toiselta kuin päivällä. Ei näkynyt nyt talonpoikain suksirivejä eikä +keihäskasoja kinoksessa, vaan oudot hevoset siellä purra narskuttivat +heinää kummallisten kuomurekien kupeella, ja hevosten luona liikkui +outoja miehiä, miekat vyöllä ja kannukset saappaissa... Sitä pysähtyi +Lauri ihmeissään katsomaan, sillävälin kuin sekä toiset hiihtäjät että +ratsastavat vartijat hänen sivuitseen riensivät, -- kaiketi tupiin +kiirehtivät pakkasesta --, ja pian huomasi hän yksin seisovansa +aamuhämärällä tiellä. Päivällä tänne Vesilahdelle jääneitä miehiä ei +näkynyt missään, nuo oudot liikkujat olivat siis kaikki huoveja... +Etäämpänä vesakon rinnassa näki hän parin hiihtäjän painuvan aika hujua +metsään ja hän oli liikkeistä tuntevinaan heidät tovereikseen Nokian +matkalta, -- Lauri survaisi jo suksiaan seuratakseen noita pakenevia +pois koko näiltä tulilta. + +Mutta hän pysähtyi vielä. Hän näki yksinäisen jalkamiehen saapuvan +tietä myöten, kulkeakseen hänen ohitseen pappilaan päin. Se oli kyllä +vieraan pukimissa sekin, väljä kaulusvaippa hartiollaan, mutta Laurista +tuntui, että tuota hinteloa miestä hän kyllä uskaltaa puhutella. Ja hän +kysäisi ohikulkijalta: + +-- Minne ovat täältä Hämeen miehet lähteneet? + +Vieras pysähtyi, ei vastannut, vaan katseli siinä aamuhämärässä Lauria +pitkään, katseli ikäänkuin tunteakseen. Ja hän virkkoi: + +-- Etkö sinä ole Karmalan Lauri? + +Ja samalla hän ojensi Laurille kätensä tervehdykseksi. Lauri tunsi +äänen, katsoi vierasta kasvoihin ja huudahti: + +-- Miten olet täällä sinä, -- Heino! + + + + +IX. PIISPA RAUHANTUOMARINA. + + +Pitkän retken oli vanha Maunu-piispa taas tänä vuonna talvipakkasessa +tehnyt Sisä-Suomen laajoille maille, valvoakseen parhaalla tavalla sen +seurakuntansa onnea, jota hän oli lempeästi johtanut jo yli +kolmekymmentä vuotta ja jonka hän nytkin tahtoi mahdollisimman vähällä +turmiolla opastaa pois äkillisen eksymyksensä tieltä. Heti kun +pakenevat virkamiehet ja aatelisherrat olivat saapuneet Turkuun +kertomaan siitä vaarallisesta kapinasta, johon Satakunnan talonpojat +olivat kohta joulun jäljestä nousseet, ryöstäen voutien taloja ja +aatelisten kartanoita, oli hän kutsunut sekä julmistuneet linnanherrat +että aateliset ja virkamiehet puheilleen Turun piispantaloon, +neuvotellakseen, mitä nyt olisi tehtävä. Hän tunsi näet hyvin tuon +kapinaliikkeen syyt ja säikeet, hän oli äskenkin kuullut talonpoikain +kesken vallitsevasta mielenkuohusta Henrikki-teiniltä, joka oli ollut +teinimatkalla juuri noissa kuohahtavissa Satakunnan pitäjissä, ja hän +tiesi, että syy tähän järjestyksen särkymiseen ei ollut yksinomaan +talonpoikain. Turun linnanherra, ahnas tanskalainen Hannu Kröpelin, oli +tunnottomasti rahvaalta liikaveroja kiskomalla ajanut sen näin +epätoivon partaalle. Tuo kansa oli katovuosien johdosta nälkiintynyt ja +hätääntynyt, se oli siis altis yllyttäjille ja valmis mihin tahansa, +sitä ei yksin kurilla ojenneta. Onnettomuuden alkusyyt olivat +tutkittavat, olot olivat korjattavat, jos mieli pysyväisesti rauhoittaa +äärimmilleen ärsytetyn kansan mielet, -- niin selitti herroille vanha +piispa. Ja hänen mielessään oli heti, kun tuhoviestit olivat tulleet, +syntynyt rohkea tuuma koettaa henkilökohtaisen arvonsa vaikutuksella, +sanan voimalla ja ilman aseväen apua asettaa tuo korkealle +kuohahtanut kansanlaine, joka ilmeisesti oli hyökyä siitä suuresta +kansanliikkeestä, mikä äsken meren toisella puolen oli tapahtunut. + +Maunu-piispa oli sen vuoksi ilmoittanut kostonjanoisille +aatelisherroille, jotka parastaikaa Turussa keräilivät rautapukuisia +ratsumiehiä hyökätäkseen niskoittelevain alustalaistensa kimppuun, että +hän lähtee itse retkelle mukaan, ja hän oli kieltänyt heitä veritöihin +ryhtymästä, ennenkuin hän oli saanut kapinakansaa puhutella. Muristen +ja ivaillen olivat talonpoikain ryöstöistä ärtyneet aatelisherrat +kuunnelleet tätä piispan tuumaa, ja vanha, hätääntynyt Hannu-herra, +joka jo pelkäsi kapinajoukon tuossa paikassa hänen linnaansa työntyvän, +oli kironnut ja vannonut, että kapina ei asetu muuten, kuin että +talonpojat kaikki rinnakkain hirtetään. Mutta siksi suuri oli +Maunu-piispan arvo ja vaikutus kuitenkin aatelistenkin joukossa että +he, vaikka haluttomina, hänen tahtoonsa alistuivat, -- piispa +seurueineen lähti talvikelillä Turusta ajamaan hiihtäviä talonpoikia +vastaan ja aateliset huoveineen sekä linnanherra ratsuväkineen seurasi +häntä kuin saattoväki, totellen hänen käskyjään. + +Tällä retkellä oli Maunu-piispa nyt sydän-Hämeessä, majaillen +Vesilahden pappilassa, johon hän edellisenä iltana oli lännestä päin +ajanut. Hänen tuumansa oli ollut rohkea; helposti se olisi pettää +voinut, sillä liian kiihkoisina olivat nyt vastakkain nuo eri ainekset, +herrat ja talonpojat, joiden välinen juopa muutenkin oli niin syvä. +Mutta Maunu oli tuntenut voimansa. Piispallisella arvollaan ja sanansa +mahdilla hän oli jo Satakunnassa riisunut aseet hurjistuneilta +hiihtäjiltä eivätkä kiukkuiset aatelisherrat olleet haarniskaväellään +päässeet hyökkäämään talonpoikain taloihin, heidät orjikseen +masentaakseen. Siellä Satakunnassa oli hänen avukseen kyllä ehtinyt +talonpoikain hatara johto ja hajanainen järjestys, mutta olipa hän heti +eilen hämäläisten kapinaleirillekin saavuttuaan huomannut, että rauhan +sanalla saa senkin taipumaan. Hänen neuvoaan totellen oli +Vesilahdellakin suksimiesten joukko rauhallisesti asettunut viereiseen +kylään odottamaan huomisaamua, joksi piispa oli sen puheilleen +kutsunut, kyselläkseen sen valituksia ja luvaten sille turvallisen +olon. + +Päivän valkenemista ja rauhankäräjäin alkamista piispa nyt aamutuulia +odotteli Vesilahden pappilassa, Hän oli tapansa mukaan ani varhain +noussut vuoteeltaan ja istuskeli nyt papin nahkoitetussa nojatuolissa +mietteisiinsä vaipuneena, ottamatta osaa seurueensa tarinoihin. Hän +harkitsi siinä niitä havaintojaan, joita hän taas tällä retkellään oli +tehnyt kansan elämästä ja sen suhteesta läänitysherroihinsa ja +virkamiehiinsä. Syynä tuohon välien kireyteen, voutien ryöstöihin, +kansan katkeruuteen, on isoksi osaksi hallituksen kaukaisuus ja +heikkous, päätteli hän. Se ei voi arvostella, minkä verran rasituksia +köyhä kansa kestää, sen käsivarsi ei ulotu tänne asti hillitsemään +virkamiesten vallattomuutta, pitäisi olla itse maassa täällä voimakas +hallituskeskus... Ja siitä vanhan piispan mieleen muistuivat ne suuret +tuumat, joita eräällä hänen suurella edeltäjällään, Tuomas-piispalla, +oli ollut: luoda Suomen itsenäinen, hyvin järjestetty kirkkovaltio, +jonka kohtaloita, niin hengellisiä kuin maallisia, johtaisi yksi +käsi... Tuomas-piispan rohkea unelma suuresta pohjoisesta +piispanvaltakunnasta oli taittunut, särkynyt Nevajoen veriseen +tappeluun jo puolitoista vuosisataa sitten. Mutta Maunu-piispa tunsi +tällä aamuhetkellä, että jos se silloin olisi toteutunut, voisi hänkin +nyt Turun ruhtinaspiispana ehkä hallita tätä kotoista kansaansa niin, +että se tuntisi itsensä onnellisemmaksi ja kohtaloonsa tyytyväisemmäksi +kuin nyt... + +-- Vanitas vanitatum...! -- Näin huoahtaen keskeytti piispa +ajatuksenlentonsa, karkoitti mielestään turhat suuruudenmietteet ja +kysyi, seurueensa puoleen kääntyen: + +-- Eikö siellä ulkona jo kohta päivä valkene? + +-- Vielä on aamu pimeä, vastasi hänen kotikappalaisensa, ovea raottaen. + +-- Mutta lähetetään jo joku tiedustamaan, miten ovat Hämeen miehet +yönsä viettäneet mäen takaisessa kylässä, vieläkö siellä on rauha +mielissä. Käske Henrikki-teini tänne. + +Piispa oli retkelle lähtiessään ottanut mukaansa, asemiehekseen ja +kirjurikseen, nuoren Heino-teinin, jonka vilkkaaseen luontoon hän oli +mieltynyt. Ja kun Heino nyt väentuvasta piispan eteen saapui, virkkoi +tämä hänelle: + +-- Käy ilmoittamassa hämäläisille Mäkisalon taloihin, että he joka +pitäjän puolesta valitsevat pari valistunutta talonpoikaa, jotka heidän +valituksensa täällä esittävät. Nämä miehet tulkoot heti päivän +valjettua pappilaan, ja saa tänne muukin väki tulla. + +Mutta ennenkuin Heino ennätti tuvasta lähteä, kuului kovaa rymyä +ovelta, ja sisään työntyi lumisena ja parta kuurassa roteva Ille-herra, +ja hänen perässään joukko muita aatelisherroja. Jaakko Ille oli juuri, +joukkonsa edellä ratsastaen, saapunut Nokialta, ja hän ryntäsi nyt +verekseltään piispalle kertomaan talonpoikaisjoukon viimeisestä +ryöstömatkasta ja kahakasta kosken partaalla. Hän olisi kyllä voinut +ajaa koskeen koko kapinajoukon, kehui hän, mutta piispan käskyä +totellen oli hän tuonut sen vankina tänne, täällä oli ryöstäjäin toki +rangaistuksensa saatava. Ja toiset aatelisherrat, joiden mielestä tämä +talonpoikain ilkivaltaisuus taas todisti ankarampain toimenpiteiden +tarpeellisuutta, säestivät lumisen ritarin puheita. Heinokin jäi siihen +kuuntelemaan, kuinka Turun linnanherra, vanha Hannu Kröpelin, +miekkaansa kalistellen kävi piispalle selittämään: + +-- Sellaista on se väki, jonka kanssa teidän pyhyytenne uskoo +sovinnollisten neuvottelujen kautta tuloksiin päästävän! Ryöstäjiä he +ovat ja kapinoitsijoita, heidänkö valituksiaan tässä taas ruvettaisiin +kuuntelemaan! Ei, kuria he tarvitsevat ja aseväen komentoa. Parisataa +ratsumiestä talonpoikain niskaan Mäkisaloon, siinä on heille +neuvottelua kylliksi, ja siihen loppuu väleen kapina! + +Ei ollut Hannu-herra kovin sotaisen näköinen tepastellessaan siinä +hajalla reisin suurissa sudennahkaturkeissa ja poronkoipikallokkaissa. +Mutta hän olisi silti tahtonut veriin masentaa nuo talonpojat, jotka +kapinansa syyksi väittivät hänen, Hannun, liikaa veronottoa, ja joiden +puolta hänestä piispa suotta piti. Ja hän tiesi toisten aatelisherrain +vilkkaasti kannattavan hänen kostoaikeitaan. Polttaneet olivat +talonpojat kartanon Pohjois-Suomen laamannikunnan laamannilta Henrikki +Klaunpoika Djekniltä ja siitä oli nyt kiihkomielisenä tämäkin muuten +kyllä rauhallinen, ulkomailla oppia ja sivistystä saanut mies. Maskun +kihlakunnan tuomarin Pietari Karpalaisen oli täytynyt yösydännä lähteä +pakosalle pakkaseen kartanostaan, ja hän kantoi siitä nyt koston +kiukkua talonpoikia kohtaan. Samoin oli laita Hannu Pietarinpojan, +Lepaan herran, joka keikarimies tällä sotaisella retkelläkin komeili +Flanderin verassa ja hohtavissa hopeasoljissa; samoin Hartikka Garpin, +jonka pullealle varrelle miekkavyö ei oikein hyvin soveltunut, ja +monien muiden. Mutta tulisimpana kaikista ärhenti Hannu-herran +kintereillä nuori 18-vuotias Klaus Kurki, joka oli pukeutunut +rautahaarniskoihin, vaikka ne vielä hänen hennolla vartalollaan +väljiltä tuntuivatkin. Isänsä, vanhan Jaakko Kurjen, kanssa oli hänen +täytynyt suinpäin Laukon kartanosta paeta kymmeniä peninkulmia +kuohumistilassa olevan maakunnan halki Turkuun, jonne isä nyt oli +sairaaksi jäänyt, mutta josta nuori Klaus oli palannut muka +alustalaisiaan kurittamaan. Hän oli jo eilen iltamyöhällä ratsastanut +Laukkoon, nähnyt sen ryöstettynä ja autiona, ja hänen intohimoiset +silmänsä säteilivät sydäntynyttä kiukkua, kun hän Hannu-herran puheen +rohkaisemana intoili: + +-- Laukonkin ovat talonpojat tyhjäksi ryöstäneet, hyvityksen minä siitä +vaadin isäni nimessä. Ja minä sen otan tämän miekkani terällä! + +Ja rauhallinen Klaus Henrikinpoikakin virkkoi, piispan puoleen +kääntyen: + +-- Niin, kurin tarvitsevat talonpojat, iltikseen ei heidän voi sallia +polttaa ja ryöstää, muutoin loppuu heiltä pian kaikki kunnioitus +esivaltaa kohtaan. + +Mutta vanha piispa pysyi tyynenä tämän kannuksiaan kalistavan +aatelisjoukon keskessä ja virkkoi tuokion kuluttua vain heitä +rauhoitellen: + +-- Tutkitaan asia, syylliset saakoot rangaistuksensa täällä niinkuin +Satakunnassakin, ennen kaikkea johtajat. -- Ja Jaakko-herran puoleen +kääntyen kysyi piispa: -- Nokian ryöstäjät ovat siis vangitut? + +-- Viittä heistä tuodaan tänne parastaikaa kahleissa, muille ei nuoria +riittänyt, vastasi Ille. + +-- Heidät siis käräjillä tutkitaan ja tuomitaan. + +Tähän piispan liian lempeään päätökseen ei kuitenkaan Hannu-herra +vieläkään tahtonut tyytyä. Hän kiukkuili yhä toisten herrain +säestämänä: + +-- Mitä käräjistä, kapinoitsijoista on ennenkin tehty lyhyt juttu, -- +niin tehtäköön nytkin! + +Mutta piispavanhus ei sitä väittelyä enää jatkanut. Hän iski toraa vaan +linnanherraan kylmän katseen, joka tämän kohta vaikenemaan saattoi, ja +uudisti rauhallisesti: + +-- Syylliset tuomitaan, villitsijät rangaistaan, syyttömiä ei! Tässä +huoneessa saatte pian valituksianne esittää, mutta talonpojat saakoot +sen myöskin tehdä. -- Henrikki Tuomaanpoika, käy, vie Hämeen miehille +ne viestit, jotka sinulle vietäviksi annoin. -- + +Tätä piispan viestiä viemästä palasi Heino mäentakaisesta kylästä sinä +hämäränä aamuhetkenä, jolloin hän yhtäkkiä aavistamattaan tapasi +Vesilahden kirkkotiellä kasvinveljensä ja orpanansa, Laurin, jota hän +ei lähes kahteen vuoteen ollut nähnyt ja jota hän ei suinkaan ollut +odottanut tapaavansa kapinarahvaan joukossa Pyhäjärven vesistöjen +varsilla. Kauan seisoivat siinä lumisella tantereella nuoret +kasvinkumppalit, ensi sanat vaihdettuaan, ääneti vastakkain, +hämmästyksestä mykkinä molemmat. Kuumana höyrysi hengitys +pakkasessa, jäätyen niin asemiehen verkakaulukselle kuin talonpojan +lammasnahkoihin, mutta sanakin tuntui jäätyneen suuhun molemmilta. +Heinolle se asema kumminkin ensiksi rupesi selvenemään, hän virkkoi, +orpanansa kysymykseen vastaamatta: + +-- Vai on teitä miehiä täällä Päijänteen takaakin, -- sinä kuljet kai +ukon matkassa? + +-- Ukonko, matki Lauri verkalleen, -- etkö tiedä, ukko kaatui jo toissa +kesänä kalajärvillä? + +-- Kaatuiko ukkokin, kuulin sinne miehiä jääneen. Entä äiti, vieläkö +hän elää, kaipaako minua? + +-- Harvoin puhuu, enemmän itsekseen kaivannee. -- Mutta Lauria vaivasi +eniten se asia, josta hän jo äsken oli ensi kysymyksensä tehnyt, joka +Heinolta oli vastaamatta jäänyt, -- siihen hän taas palasi: -- Me +kuulimme sinun teininä kulkeneen, emme tienneet sinun palvelevan linnan +huovina, miekkaniekkana. + +Nuhdetta oli noissa Laurin sanoissa, sen oivalsi Heino heti. Vilkaisten +lyhyttä asemiehen miekkaansa, joka hänen vyöllään riippui, vastasi hän: + +-- En ole linnan väkeä, kuljen piispan seurueessa, hän minut mukaansa +otti. Mutta entä sinä, yksinkö olet Karmalasta kapinaväessä? + +-- Yksin -- en. Isäsi on täällä ja veljesi. + +-- Isäkö, mitä hän täällä, mikä liikutti hänet havupölkyn äärestä? + +-- Etpä näy tietävän, mitä täällä on viime aikoina koettu, -- isääsikin +löivät voudit hänen omalla pihallaan. + +-- Vai löivät... + +Varsin outo oli todellakin Heinolle se ilmakehä, jossa Laurin ajatukset +näkyivät liikkuvan, ja nyt hänelle vasta ikäänkuin hämärästi rupesi +selvenemään, että he seisoivat siinä vastakkain edustaen eri leirejä, +toisilleen vihamielisiä joukkoja, vaikkei hän vielä voinut tarkemmin +tajuta, miten tämä oli tapahtunut. Ja kun Lauri häneltä kärsimätönnä +uteli, milloin huovijoukko oli Vesilahdelle tullut, mihin Hämeen miehet +olivat huvenneet ja mitä nyt oli tekeillä, niin Heino hänelle lyhyesti +vastaukset antoi, mutta hänen ajatuksensa pyörivät aina vain siinä +ihmeellisessä seikassa, että hän nyt kuului joukkoon, jota vastaan +hänen oman kotinsa väki oli aseissa kulkenut. Ja taas hän virkkoi: + +-- Mutta en nähnyt isää hämäläisten joukossa Mäkisalossa, josta juuri +kävin miehiä kutsumassa piispan puheille, -- missä hän on? + +Lauri vitkasteli tuokion vastatessaan: + +-- Isäsi on tuossa talossa. -- Ja hän viittasi kädellään viereistä +taloa, johon ratsumiehet äsken olivat vankinsa kuljettaneet. + +-- Tuossako? Mutta siellähän majailevat huovit. Kuule -- mitä hän +siellä? + +Silloin Lauri kertoi orpanalleen koko sen eilisen hiihtoretken +Pirkkalaan ja sen lyhyen ja surullisen lopun. Siksi on nyt köysiin +kytkettynä siellä Karmalan isäntäkin, siksi hän itse huovien unohtamana +seisoo autiolla tiellä... + +Vakavaksi oli Heino käynyt tuota Laurin kertomusta kuunnellessaan. +Hän muisti äskeisen kohtauksen pappilan tuvassa, aatelisherrain +kostonhaluisen kiukun ja piispan luvan, että syylliset ja johtajat +rangaistaan. Eipä hän kovin hellästi ollut ankaraa isäänsä näinä +vuosina muistellut, mutta häntä puistatti sittenkin ajatus, että hän +ehkä pian saisi nähdä isänsä muitten kapinanjohtajain joukossa +roikkuvan hirsipuussa Turun Vartiovuoren laella. Ja hän virkahti +puolittain itsekseen: + +-- Isäkin ryöstömatkalla tavattu! + +Se huudahdus pisti terävästi Lauriin ja purevasti hän tokaisi: + +-- Loppuu se kerran luonto talonpojaltakin! + +Siihen ei Heino pystynyt mitään vastaamaan. Kankeammin lähti +kasvinveljesten tarina luistamaan, he tunsivat molemmat, että vanhat +veljestenvälit eivät enää olleet entisellään, nuo eri leirit heitä +erottivat. Ja tuokion kuluttua he jo erosivatkin, Lauri rientääkseen +hämäläisten luo mäentakaiseen kylään, Heino tekemään piispalle tiliä +käynnistään kapinaväen yötulilla. Aamu rupesikin vihdoin valkenemaan, +idän kylmällä taivaanrannalla jo hattarat hienosti ruskottivat, ja +kirkonmäelläkin saivat huurteiset puut vaalean punan, -- pian oli +käräjäin aika alkaa. + +Mutta kiirehtiessään ylös pappilanmäelle tunsi Heino outoa +rauhattomuutta mielessään. Teinien iloisessa parvessa oli hän jo kauan +tottunut elämään omaa huoletonta elämäänsä erillään kotiväestään ja +heidän harrastuksistaan, menemään, minne virta vei... Nyt viskasivat +yhtäkkiä nuo Laurin viestit hänen eteensä joukon vakavia kysymyksiä, +joiden parissa hänen mietteensä jäivät myllertämään, ristiriitoja, +joihin hänen tunteensa sekaantuivat. Hän kulkee täällä asemiehen +verassa -- ja hänen isänsä on köysissä huovien majatalossa...! Heino +pysähtyi äkkiä kävelystään, seisoi hetken pääsemättä edes tai taakse, +ja pyörähti vihdoin ympäri, juosten oiustietä siihen taloon, jossa +vangitut talonpojat olivat. Ometan ovella seisoi siellä viluinen huovi +vartijana, ja hänelle Heino lausui: + +-- Minulla on viesti vangeille. + +Huovi tunsi piispanmiehen ja vastasi: + +-- Vie, ja vaikka veisit vartioitavat mukanasi piispalle, en tuota +surisi tässä pakkasessa... + +Heino potkaisi pönkän ovelta ja astui kolkkoon, pimeään navettaan, +jonka parissa soimessa puolikymmentä miestä maata retkotti -- sinne +olivat Illen huovit vankinsa viskanneet. Miehet nukkuivat ja heräilivät +vasta verkalleen, kun valoa ja pakkasta tunkeusi ovesta. Heino tunsi +isänsä ankarat, luisevat piirteet, joita hän niin monesti oli peläten +karttanut, ja virkkoi hiljaa: + +-- Isä! + +Miehet katsoivat kummissaan nuorta miekkamiestä, mutta vastausta ei +joukosta kuulunut. Vasta kun Heino uudelleen isänsä nimen mainitsi, +kohosi Tuomas ryntäilleen pahnoilta, ja nyt Heino melkein säikähti +hänet tarkemmin nähdessään. Verestävissä silmissä oli vihainen tuli, ja +lianmustilla kasvoilla oli kuin jähmettynyttä raivoa. Sitä ei Heino +entuudestaan tuntenut, hän ei tiennyt tuon uuden tulen palaneen isänsä +silmässä siitä päivästä asti, jolloin hänet Hollolan vouti pieksätti. +Ja melkein arkana hän nyt kuiskasi: + +-- Pakene, isä, vielä pääset, ennenkuin sinut herrat hirttävät. + +Mutta pahnoilla makaavalta mieheltä, joka oli yhä kiukustuneempana +katsellut asemiehen puvussa komeilevaa karkuripoikaansa, jonka hän nyt +näin odottamattaan näki, pääsi karkea, katkera nauru: + +-- Hirttäkööt, pankoot sinut, huovipenikan, silmukkaa vetämään! Mene +herrojesi pariin, täällä ovat talonpoikain pahnat. + +Ilkkuva nauru säesti soimesta sydämistyneen talonpojan sanoja, ja +nolona, mieleltään vielä äskeistään murheellisempana, peräysi Heino +pois ovelle. Hän tunsi ikäänkuin puristusta rinnassaan, häpeän punan +hän poskillaan tunsi ja käveli nopeasti poispäin, estääkseen itkun +kurkkuunsa tunkeutumasta. Eikä hän kiireellä poistuessaan huomannut -- +eikä huomannut sitä kylmissään käsiään takova vahtisoturikaan, -- että +hänen jäljestään ovesta livahti ulos mies, joka nuolena nurkan taa +puikahti ja sille tielleen hävisi. Mutta se pakenija ei ollut Karmalan +Tuomas, se oli tuo aina valpas ja vikkelä Tuiran Vilppu, joka jo oli +tuntenut nuoran kaulaansa kiristävän ja siksi nyt oven raosta luiskahti +kuin silmukasta irti ulos avaraan maailmaan. -- -- + +Pappilan tupaan kertyi jo parhaillaan vakavanaamaisia talonpoikia, kun +Heino sinne ehti ja kirjuripöydän luo hiipi. Epäilevin, harhailevin +katsein he siinä seisoivat, pappien ja asemiesten hääriessä heidän +ympärillään, mutta lujaa päättäväisyyttä ja heltiämätöntä tarmoa +kertoivat heidän värähtämättömät kasvonsa. Tiheänä parvena he siinä +seisoivat, mutta vielä sankempi parvi seisoi keihäittensä varassa +ulkona. He olivat päättäneet, että asiataan perille ajamatta he eivät +jättäydy noiden herrojen armoille, jotka heitä nyt luimistelivat +vihaisin silmäyksin kypäräsuojustensa takaa, -- piispan sanaan he +luottivat, mutta lujina he olivat vannoneet asiansa puolesta +seisovansa, tuli mikä tuli. + +Jo astuikin piispa papin sisähuoneesta tupaan ja tervehti vakavana +tuota kovapiirteistä rahvasta. Hänen äänensä soi tyynenä mutta samalla +ankarana, kun hän aluksi kävi talonpojille osoittamaan, kuinka suuren +rikoksen he olivat tehneet sekä maallista että hengellistä esivaltaa +vastaan, nostaessaan kätensä korkeata ruunua ja sen edustajia kohtaan. +Esivalta on Jumalasta, huusi hän, ken miekkaan ryhtyy, se on tuomittu +miekkaan hukkumaan. Mutta taas hän lauhkeammalla äänellä käski +talonpoikain kertoa, mikä heidät oli eksyttänyt, mitä he valittavat. + +Silloin purkausi esiin vakavasta parvesta valitusten tuikea tulva. +Täysi oli talonpoikain sydän, kauan he olivat kaivanneet tilaisuutta +esittää ruunun edustajille kärsimyksiään ja katkeruuttaan. Vuorotellen +puhuivat nyt eri pitäjäin vanhimmat luottamusmiehet, peittelemättä he +kuvasivat voutien kaikki omavaltaisuudet, liiat verot ja luvattomat +kannot. Joka kulmalta olivat valitukset ylimalkaan samat: kansa nääntyy +verotaakan alle, kato ja tulvat eivät jätä mistä elää, millä sitten +lapsesi ruokit, millä kylvät kaskesi, millä tyydytät täyttymättömät +voudit... + +Piispa antoi talonpoikain vapaasti puhua ja hillitsi aatelisherrain +kärsimättömän kiukun, kun nämä olkapäitään kohautellen yrittivät +katkaista nuo pitkät ruikutukset. Hän tunsi ankaran totuuden huokuvan +kiusautuneiden talonpoikain sanoista, ja kun viimeisen pitäjän puhemies +oli vaiennut, lupasi hän vakavasti käyttää kaiken vaikutuksensa, +hankkiakseen hallitukselta talonpojille siedettävämmät vero-olot. Mutta +silloin ei enää Turun kiukkuinen linnanherra voinut sappeaan salata: + +-- Hyvä on, karjaisi hän, -- mutta lienee näillä käräjillä toki +toinenkin asia. Kuka maksaa Laukon ryöstön, kuka Pirkkalan voudin +rosvotut tavarat, missä ovat näiden ruikuttajain joukossa ne, jotka +taloja ovat polttaneet -- tutkittakoonpa sekin asia! + +Talonpojat vaikenivat, mutta ääneensä kävivät nyt aatelisherrat +kuvailemaan talonpoikain väkivallantöitä. Ja ennen kaikkea he kävivät +kapinan johtajia tiukkaamaan, heidät he ainakin tahtoivat saada +käsiinsä, joskin piispa pyrki talonpoikaisjoukot liialla lempeydellään +vapauttamaan. He tiesivät jo voudeiltaan, että varsinkin eräs +Vilppu-niminen mies Jämsänjoelta oli Hämeen talonpoikia kapinaan +yllyttänyt, ja hänet he nimenomaan tahtoivat rangaistavakseen, muille +peloitukseksi. Eivätkä talonpojatkaan voineet kieltää Vilpun heidän +johtajanaan olleen. + +-- Siis tuotakoot vangit saapuville, virkahti piispa käskevällä +äänellä. -- Mitä väkivaltaisuutta yksityiset talonpojat ovat tehneet, +se tutkittakoon sitten kevätkäräjillä, kiihoittajat kuulustellaan nyt +heti. + +Syntyi vilkasta liikettä käräjätuvassa. Talonpojat kävivät +levottomiksi, neuvotellen, saattoivatko he näinikään etumiehensä +uhrata. Mutta aateliset odottivat uteliaina saadakseen nähdä +kapinanjohtajan ja hänen apumiehensä. + +Hetkisen kuluttua toivatkin jo huovit neljä miestä, käsistään köysiin +kytkettyinä, piispan eteen, joka virkkoi: + +-- Filippus Tuira Jämsästä, astu ensimmäisenä esiin! + +Vangeista ei yksikään liikahtanut. Talonpojat katsoivat kummissaan +toisiaan, mutta kovaäänisiksi kävivät aatelisherrat, kun pian selvisi, +että Nokialla tavattu kapinanjohtaja ei ollutkaan enää vangittujen +joukossa. He ahdistelivat vartijoita, huovit syyttelivät toisiaan ja +talonpoikia ja Hannu herra kysyi jo pisteliäästi piispalta, vieläkö hän +nytkin neuvottelee tällaisten kujeilijain kanssa. Vihdoin selvisi, että +Vilppu oli karannut silloin, kun piispan asemies oli vankien luona +käynyt. + +-- Kuka asemiehistäni? kysyi piispa kummissaan. + +Kalpeana nousi silloin Heino kirjuripöydästä ja tunnusti vankeja +puhuttelemassa käyneensä, mutta kielsi ketään vapaaksi laskeneensa. + +Herrat häiläsivät harmistuneina, syytellen petturiksi teiniä, jonka +piispa oli armoihinsa ottanut. Tiukkaan katseli Heinoa nyt piispakin, +kysyen: + +-- Yksin kävit vankien luona, -- mitä varten? Selitä! + +Ääneti seisoi Heino vielä hetken tuijottavan miesjoukon ympäröimänä. +Helppo ei ollut hänen siinä ruveta kertomaan asiataan kotipuolensa +talonpojille eikä tuttavilleen Turun huoveille, hän tunsi asemansa +näiden vihamielisten joukkojen välissä vielä kahta kierommaksi kuin +aamulla orpanaansa puhutellessaan. Arasti hän katseli Lauria, jonka +silmät ovensuusta melkein ilkkuvan näyttivät, ja sitten taas piispaa. +Mutta käskevä oli piispan katse, vastata hänen täytyi. + +-- Kävin isääni tapaamassa, virkkoi Heino hiljaa. + +-- Isääsi? matki piispa hämmästyneenä. -- Isäsi on siis noiden +vangittujen joukossa? + +Heino vain päätään nyökäytti. Mutta mielenkiinnolla jatkoi piispa: + +-- Kuka noista on isäsi, näytä hänet minulle! + +Aroin askelin astui Heino lattian poikki isänsä luo, jonka silmässä yhä +paloi tuo samainen raivon ilme ja joka, pitäjäläisiään häveten, nyt +halveksuen nuorukaista katseli. Heino tunsi, kuinka kotoisten +talonpoikain katseet häntä polttivat, ja kuuli aatelisherrain ilkkuvan +naurun. Mutta piispa kääntyi vangitun Tuomaan puoleen ja kysyi: + +-- Hän on siis poikasi, tämä nuori teini? + +Ääni kurahteli Tuomaan kurkussa, kun hän vastata yritti, ja vasta +karjaisemalla hänestä sanat lähtivät: + +-- Minun lienee siittämäni, kakara, mutta meidän miehiä hän ei enää +ole. Kotoaan karkasi, työtä pakoon lähti, hulttio, herrain penikaksi +heittäysi, nyt jo kansan kurittajana kulkee... + +Piispaa ei se isän raaka tuomio miellyttänyt, hän keskeytti Tuomaan +puheen nuhtelevalla äänellä: + +-- Ei ole poikasi pilassa silti, jos hän on oppia saanut, siksi et +häntä hylkiä saa. + +Mutta kiihtyneestä talonpojasta lähtivät nyt sanat torvenaan: + +-- Pilassa hän on, heimonsa häpäisi, mätämuna. Ei riitä herroille se, +että talonpojan alastomaksi nylkevät ja leivän perheeltä vievät, -- +vielä lapsenikin vetivät herraksi laumaansa. Mutta sillä pojalla ei ole +enää asiaa Karmalan maille, luotani kiroon tuon käenpojan, joka +pesässäni kasvoi... + +Vakaviksi olivat käyneet talonpojat ankaran isän puhuessa, vaiennut oli +aatelistenkin nauru. He tunsivat noista kovista sanoista sen syvän +kuilun, joka vallitsi näiden kahden kansanaineksen välillä, oivalsivat, +että leppymätön on talonpoikain viha. Surumielisenä nojasi vanha +piispakin päänsä käteensä, hän kauhistui tuon kuilun syvyyttä, joka +noin armotta verisiteetkin katkoi. + +-- Olet raivostunut, mies, vaikene! lausui hän Tuomaalle ja kävi sitten +alakuloisena jatkamaan toimitustaan ja vankeja vastaan tehtyjä +syytöksiä kuulustelemaan. Heidät määrättiin Turkuun vietäviksi ja +Vilppu julistettiin rauhattomaksi mieheksi, joka oli vangittava missä +tavataan. + +Heino oli sillä välin päässyt vetäytymään asemiesten siimekseen ja +hetken kuluttua hän miesjoukkojen taitse hiipi ulos. Hänen päänsä +kohisi, hänen rintansa aaltoili; hän ei olisi tahtonut katkaista +välejään heimonsa kanssa, mutta muut ne katkaisivat... Hyvä, siis +katketkoot! -- Taas tunsi hän suonissaan uhkuvaa uhmaa, ja kun hän +hetken kuluttua ovella tapasi Laurin, jonka silmästä hän nyt sääliä +luki, niin kylmä ja vieras oli hänen vastasilmäyksensä ja sydän +kivettyneenä hän orpanalleen virkkoi: + +-- Sinä saat nyt suuremman perintö-osan Karmalasta, nauti onneksesi! + +-- Etkö aio siis enää kotiin palata? kysyi Lauri. + +-- Isähän sen kielsi, -- täytyy kai tästä siis tosissaan herraksi +ruveta. Mutta jos joskus vielä Sysikorpeen palaan, niin toista olen +herraa kuin nyt, ja toisin minua kohdellaankin... + +Ja hän astui nyt pää kenossa asemiesten riviin pöydän päähän, ritarien +taakse. + +Pappilan tuvassa jatkuivat sillä välin yhä piispankäräjät. Vielä +viimeisen haikean valituksensa olivat näet talonpojat piispalle +esittäneet, sen, joka heidän toimeentuloaan raskaimmin painosti: +erämaa-asiansa. Ja innostuneena oli piispakin taas käynyt tässä asiassa +talonpoikain puolesta puhumaan. Hän milteipä nuhteli Turun linnanherraa +siitä, ettei tämä ollut aikoinaan tuota rajariitaa selvittämään +puuttunut. Mutta yli olkansa silloin kopea Hannu-herra julisti, ettei +hän koko talonpoikain takamaariitaan puutu, ja yksin Djekn-ritarikin, +Pohjois-Suomen laamanni, ivaten talonpoikia neuvoi: + +-- Ajakaa tunkeilijat pois jos jaksatte, jos ette, väistykää sieltä +itse, -- muuta neuvoa en tiedä! + +Mutta tästä ivasta jo Suopelto suuttui ja avasi sanaisen lippaansa. Hän +kertoi, kuinka monesti siellä erämaassa oli tappelulla isien oikeuksia +puolustettu, kuinka paljon miehiä sinne oli kaatunut niissä otteluissa, +hän huusi ylvästeleville herroille: + +-- Tietäkää, herrat: jos ei esivalta, jonka nimessä meiltä veroja ja +kuria vaaditte, puutu eikä kykene meidän maitamme ryöstäjiltä +suojelemaan, niin silloin mekään emme siitä esivallasta mitään tiedä, +vaikka meidät kaikki köysissä Turkuun vietäneen. + +Herrat karahtivat kiukuissaan pystyyn, ja moni talonpoikakin jo +ajatteli, että jopa meni viisas Sipikin vipuun. Mutta piispa ei +moittinut hänen rohkeita sanojaan, hän nousi päinvastoin lämmenneenä +pöydän päästä ja virkkoi herrojen puoleen kääntyen: + +-- Talonpoika on oikeassa, ruunun on huoli pidettävä maakuntarajoista. +Ja jos te hallinnon edustajat ette siihen pysty, niin otan minä kirkon +ja rauhan edustajana tämänkin asian huostaani. -- Ja talonpoikain +puoleen kääntyen hän jatkoi: -- Kotiinne palatkaa rauhan miehinä +korpianne viljelemään. Mutta valitkaa sieltä luotetut erämaantuntijat +ajamaan asiatanne Turkuun. Sinne saapuu pian mies, joka sekä tahtoo +että kykenee teitä avustamaan, -- kääntykää suoraan marski Kaarlo +Knuutinpojan puoleen, jolle minäkin asiastanne puhun; hän on lempeä ja +viisas herra, hän on pitävä huolen, että kerran palaa rauha +erämaillekin. + +Tämä piispan lohduttava lupaus valoi käräjäin lopuksi keventävän +sovinnontunnon talonpoikain raskaisiin mieliin. Kapinan jatkamista ei +ajatellut enää kukaan, ja kun talonpojat vielä piispan kehoituksesta +olivat seuranneet häntä messuun Vesilahden kirkkoon, jossa hän rukoili +siunausta rauhalle ja sovinnolle, lähtivät nuo äsken vielä niin +kiihtyneet ja kovat miehet sovinnollisina ja sulanein mielin piispan +rauhankäräjiltä. Mutta onnellinen kiilto haaleassa silmässään istui +vanha piispa vielä samana iltana kuomurekeensä ja lähti seurueensa ja +linnan huovien saattamana pitkälle paluumatkalle Turkuun. Hän oli taas +rauhan apostolina saanut tehdyksi kotoiselle kansalleen uuden +palveluksen, saanut hillityksi sen kuohahtaneet himot ja estetyksi +veljessodan ja verenvuodatuksen. + +Mutta jo ennen kuin piispa rekeensä istui, olivat hämäläisten +talonpoikaisjoukot pieninä parvina hajaantuneet Vesilahden kirkolta +ja lähteneet leppoisin mielin hiihtämään kukin taholleen niihin +Pohjois-Hämeen pitäjiin, -- Kangasalle, Lempäälään, Pirkkalaan ja +Päijänteen varsille --, joista he viikko sitten viha ja kosto +mielessään olivat nousseet sotaisille suksille. + +Pitkänä jonona hiihtivät taas Sysikorven miehetkin kaukaista kotiaan +kohden, hiihtivät vitkaan mäkisiä maita, taivaan peittyessä sakeisiin +pilviin ja tuulen tupruttaessa heidän ympärilleen kuivaa lunta. Tuuli +kiihtyi pyryksi, se kiersi järvipaikoilla hiihtäjät yhtenäiseen +huumaavaan, sakeaan pyörteeseen, niin että mies tuskin edeltäjäänsä +näki, vaikka hänen suksenkärkensä toisen kannoilla kalisivat. Mutta +sakeampi oli mielikin näillä hiihtäjillä kuin muilla. Sinne olivat +heidän joukostaan jääneet parhaat miehet: suosittu johtaja oli +huvennut, ei kukaan tiennyt minne, ja Karmalan nuori Tuomas hiihti +siinä miesjoukossa nyt epävarmana ja orpona. Hän oli aina tottunut +kulkemaan isänsä latua, eikä hän ymmärtänyt oloaan, kun isä nyt oli +poissa, -- poissa, kulkemassa toisaalle, ehkä viimeistä retkeään... + +Harvaan puhuttiin, pitkään taivalta tehtiin. Vasta kun saavuttiin +siihen yksinäiseen uudismajaan Päijänteen läntisellä rannalla, jossa +tulomatkallakin oli yö vietetty, ja siinä puolisen päivää levättiin, +ennenkuin aamulla painuttiin Päijänteen aukeille, vasta silloin aukeni +herkemmäksi tarinavarasto hiihtäjäin joukossa. Uudistalon väki tiesi +näet kertoa, että jo edellisenä päivänä oli siitä yksi Vesilahdelta +palaavia miehiä hiihtänyt ohi ja laskeutunut suoraan pyryiselle +Päijänteelle, ja se mies oli ollut Tuiran Vilppu Jämsänjoelta, -- hän +tunnettiin. + +-- Pelastipahan nahkansa vikkelä mies, intoili silloin Suopelto +iloissaan, vaikka hän Vesilahdella olikin toista tuumaa ajanut kuin +Tuira. + +-- Ja kyllä sille nyt nahka edelleenkin säilytetään, puheli Lauri taas +mieleltään reippaampana. -- Kuuluttakoot häntä kirkoissa kuinka paljon +tahtovat, saamme me sukkelan miehen huoveilta säilymään Sysikorven +laidassa. Jos hakija sinnekin tulee, silloin hiihdetään hirvenajoon +erämaille, sieltä ei vouti suksimiestä ota, sen takaan! + +-- Taikka saatetaan mies taipaleiden taa Karjalan maille, -- on siellä +maailmaa piillä vainotun miehen. + +Se viesti toi taas uuden toivon ja innon alakuloisena palaavaan +miesjoukkoon, ja nyt ruvettiin siinä jo vaihtamaan ajatuksia tehdyn +retken tapahtumista ja merkityksestä ja elämän uusista toiveista. +Siellä kerrottiin nyt lepäiltäessä talonväelle ja toisilleen +juomaretkestä Pirkkalaan ja kahakasta kosken partaalla, käräjistä +pappilassa, herrojen kiukusta ja piispan veronhuojennuslupauksesta. +Siihen lupaukseen kansa luotti, juhlallisesti oli sen vanha kirkon +päämies antanut suurelle, kokoontuneelle rahvaalle, -- hän oli sanansa +pitänyt talonpojille turvan luvatessaan, ehkä pitää hän tässäkin. +Onnellisesti oli retki lopultakin päättynyt, niin päätteli Suopellon +Sipi, hyviä uutisia on retkeläisillä kotiin vietävänä. Ja miehet +rupesivat jo suunnittelemaan, miten he nyt keväämmällä piispan +kehoituksen mukaan käyvät vanhoilta eräntuntijoilta keräämään tietoja +entisistä rajapyykeistä erämailla ja todistuksia hämäläisten +ikiaikuisista takamaaoikeuksista ja sitten valitsevat luotetut miehet +lähtemään sen lempeän Kaarlo-marskin luo eräasiataan ajamaan ja +rajankäyntiä pyytämään ... sitkeät miehet, jotka eivät kesken +palaakaan, kun kerran asialle lähtevät. + +Rohkealla mielellä ja hyvin toivein miehet niitä vastaisia hankkeitaan +suunnittelivat. Laurikin otti innostuneena osaa näihin vanhempain +miesten suunnitelmiin, kuvaillen muita vilkkaamminkin, kuinka siitä +eläminen taas varmenee, kun saadaan rajat takamaille ja rauha +naapuriheimon kanssa. Eivätpä sitä muut arvanneet, ja tuskin tajusi +Lauri selvästi itsekään, että hänellä siihen intoonsa oli omat +erityisetkin virikkeensä, toivo saada kerran rauhan miehenä käydä +savolaisten luo, kysymään sinihelmaista neitosta, jonka kuva niin +kotoisissa askareissa kuin pitkillä pyyntiretkillä yhä vain usein hänen +mielessään asui... Mutta toiset ihailivat sitä Laurin intoa ja +virkkoivat: + +-- Siinä taitaa olla yksi mies marskin puheille lähtemään ... no, hänpä +onkin jo nuoresta asti erämies ollut ja on Erä-ukon innon perijä... + +Eheäksi iloksi olisi toivehikas mieli sulanut Sysikorven miehiltä, +ellei olisi ollut se yksi huoli ja suru, joka vielä kaikkia painoi, +mutta jota he mainita välttivät. Siinähän jökötti pirtin nurkassa +toisten tarinoidessa murheen murtamana ääneti Karmalan poika-Tuomas, +pyyhkäisten aina toisinaan hihallaan verestävää silmäänsä. Tallella +olivat siinä muitten talojen isännät, reippaina he kulkivat taas +kotisalojaan kohti... Karmalan isäntä se vain toisaalle kulki... + +-- Liian synkästi se Tuomas Heino-poikansa kirosi, virkkoi illan suussa +Suopelto kuitenkin pakinan sekaan. -- Käräjillä kerrottiin, että poika +olisi laskenut isänsä huovien ometasta pakosalle, mutta Tuomas oli vain +kiukkuaan kähissyt eikä lähtenyt. + +-- Se ei herroja suvussaan suvaitse, vastasi Pilvenperä, -- eikä niitä +taidettaisi meilläkään kärsiä. + +-- En heitä rakasta minäkään, myönsi Sipi, -- mutta sydäntä tuntui +Heinolla vielä olevan, ei ollut hän hylännyt isäänsä, niinkuin isä +poikansa. + +He eivät osanneet mitään hyvää isä-Tuomaan kohtalosta toivoa, kovin +olivat olleet kostonjanoisia herrat, ja piispankin hän oli suututtanut. +Ja vaikka miehet koettivat surevaa poikaa vielä lohduttaa, kuvaillen, +että eihän se Tuomas toki mitään kuolemansyntiä ollut tehnyt, ehkä se +sieltä vielä pelastuu, niin he eivät uskoneet niihin lohdutuksiinsa +itsekään, ja tämä oka se yksin jäi karmimaan heidän mieltänsä ja pani +heidät masentuneina ajattelemaan kotikyliinsä palaamista. + +Mutta kun miehet siinä uudismökissä päivän tuiskusta levättyään ja +illallisen syötyään makuulleen hankkiusivat lämpöisen pirtin +permannolle, silloin kuului yhtäkkiä rymyä pihalta; vielä yksi mies +kuului sauvansa kinokseen iskevän ja kolisten pimeässä eteisessä oven +kääkkää hakevan. Mikähän lie matkamies...? Tuli oli liedestä jo +sammunut, ainoastaan päre paloi seinänraossa, valuttaen pitkää +karstaansa ja valaisten hämärästi nokisen tuvan. Jo työntyi pirttiin +lumenpeittoinen mies, seisoi siinä ovella karistellen jääpuikkoja +harvasta parrastaan ja turkinkauluksestaan... Makaavat miehet katsoivat +tunteakseen tuota kumaraa kulkijaa mutta katveesta, uunin kupeelta, +ponnahti kuin ammuttuna makuusijaltaan pikku-Tuomas ja syöksyi tulijaa +vastaan: + +-- Isä, te pääsitte pakoon! + +Silloin tunsivat toisetkin Karmalan juron raatajan, joka verkalleen +kehitteli villavyötään lumisen turkkinsa ympäriltä ja siristi tuohuksen +valoa. He huudahtivat: + +-- Ilmi elävänä siinä on huovien vanki. Millä ihmeellä pääsit heidän +kynsistään, miten Turun hirsinuorilta säästyit? + +Mutta Tuomaalla ei ollut kiirettä vastata noihin moniin, pirtin eri +seinämiltä sateleviin kysymyksiin. Vasta harvakseen ja melkein +vältellen hän puhui: + +-- Huimasti hiihdin tavatakseni teidät vielä tältä puolen Päijänteen, +-- tapasinpahan! + +-- Mutta miten sinä hiihtämään pääsit? + +-- Eivät näkyneet huovit huolivan minusta. Mukaansa kyllä jo ottivat, +mutta ensi syöttöpaikassa he köydet ranteestani hellittivät ja +sanoivat: mene! + +-- Etkä sinä vitkastellut! Mutta sanoivatko huovit, kenen käskystä he +sinut irti laskivat? + +-- Piispan käskystä, sanoivat. -- Oli kuin Tuomas-äijä tuon kysymyksen +takaa olisi vainunnut muutakin ajatusta, kuin minkä se sisälsi, jotakin +epäilystä, jota hän itsekin oli hiihtäessään hautonut. Hän katsoi +terävästi kysyjää ja virkkoi: -- Miksi niin? + +-- Ilman vain. Ehkäpä jo ennättivät huomata, että et sinä Tuomas mikään +johtomies ollutkaan etkä tuumain keksijä! + +Hilpeään nauruun hellitti se pila makaavat matkamiehet, eikä Tuomaskaan +näkynyt sitä pistosta pahakseen panevan. Ja Suopellon Sipi virkkoi taas +kotvasen kuluttua: + +-- Eiköhän lie sittenkin Heino-poikasi ansiota tämä vapautesi, vaikka +hänet niin kylmästi kirosit. Se poika näkyi olevan hyvissä väleissä +piispan kanssa. + +Suuttumusta, miltei kauhua näkyi se sana yhtäkkiä ajavan Tuomaan +luiseville kasvoille, hänen silmänsä seisahtuivat ikäänkuin +tuijottamaan, eikä hän kotvaan aikaan mitään virkkanut. Käheästi hän +sitten lausui: + +-- Niinkö luulet, Sipi...? Olisiko sittenkin se vekara puolestani +puhunut...? Oma poikanihan tuo on ... synkästi hänet kirosin ... kovin +kuohahti silloin sappeni, kun hänet huovien joukossa näin... + +Eikä Tuomas näyttänyt siitä mietteestään pääsevänkään irti, vaikka +toiset jo sen puheen jättivät. Oli kuin jokin jäytävä vaiva olisi hänen +mieltään kalvanut, jokin pistävä tunne, jota hän ei kuitenkaan +katumiseksi myöntänyt. Ja kauan aikaa päreen karstaa katseltuaan +virkkoi hän vielä itsekseen: + +-- Heimostaan pois herkesi poika ... suotta hän sinne Mustanahon maille +enää pyrkiköön, siellä on talonpojan työpaikka, ei herran! Kestäköön +kironi! + +Toiset eivät hänen tuumiinsa enää puuttuneet, he nukkuivat jo mies +toisensa perästä turkkipeittojensa alle. Ja niillä puheilla kävi +Karmalan Tuomas jäätyneitä eväitään aukomaan. Mutta tuo jäytävä tunne +ei palaa pureskellessakaan hänestä poistunut, ja vielä makuulleen +laskeuduttuaan uunin kupeelle, onnellisen Tuomas-poikansa viereen, ja +katsellessaan, kuinka päretulen sammuttua vielä viimeinen karsta kuin +tuskissaan kiemurrellen hiillosti, hän itsekseen huoahtaen hoki: + +-- Olisiko sittenkin se vekara...? Poikanihan se on, oman perheeni +peruja! + + + + +X. MARSKI KAARLO KNUUTINPOIKA TURUSSA. + + +Turun linnan korkeimman tornin laella seisoi eräänä kirkkaana kesäisenä +aamuna kaksi nuorta aatelisherraa katsellen Ruissalon vihantain +lehtirantain ohitse merelle päin, jossa tasainen suvituuli keinutti +loivia laineita. He tähystivät Kuusiston väylältä tulevia venheitä. +Venheitä sieltä saapuikin, purjeessa ja soutaen, mutta sitä alusta, +jota he odottivat, ei kuulunut. + +Jo siirtyikin toinen herroista sataman puolelle, katselemaan sitä +uljasta laivastoa, joka siellä ankkurissa kellui: toistakymmentä +pyöreäkaarista, pyhimyskeulaista alusta, joiden mastonnokkiin +nostetuista viireistä kuulti keltainen ruuhi, -- Bonde-suvun vaakuna. +Rannassa, laivojen kohdalla, kuhisi vilkasta liikettä: sieltä kajahti +korkeilta telakkapuilta kirveiden kalke vastapäiselle rannalle, +häiriten aamukäen kukuntaa; siellä soutelivat merimiehet edestakaisin +laivain ja laiturin väliä, ja kimakkaääniset kaupustelijat tyrkyttivät +heille rannalta tavaroitaan. Yhteen laivaan oli jo alempi raakapurje +nostettu, se odotti vain lupaa nostaa ankkurinsa, pyyhkäistäkseen +väljille vesille. + +-- Kärsimätönnä nykkii "Merikarhu" vitjojaan, virkkoi nuorista miehistä +toinen, joka hajalla säärin seisoi tornin keskeltä kohoavaan +viiritankoon nojautuneena ja kalisteli leveästä hopeavyöstään riippuvaa +miekanhuotraansa kiviseen permantoon. Hän oli karski soturi, ei aivan +roteva varreltaan, mutta katseiltaan tuima ja liikkeiltään terävä. +Ruskea parta törrötti hänen leuoiltaan karkeana kuin sänki pellosta, ja +kädellään hän sitä vielä usein levitteli, joten se hänen muotonsa +hurjaksi teki. -- Hänen tietäväisyytensä näkyy käyneen verkkaiseksi +liikkeiltään. Johan hänen olisi pitänyt moneen kertaan Kuusistosta +tänne ehtiä. + +-- Hänen tietäväisyydellään on monet raudat tulessa, eikä hän aavista, +kuinka hauskat uutiset häntä täällä odottavat. -- Niin vastasi taas +toinen herra, rintavarustuksen reunalla seisova kookas uros, +heilutellen kädessään olevaa pergamenttikääröä, jonka hän aina +toisinaan kehitti auki, silmäillen siinä olevia rivejä. Nuori hän vielä +oli, ryhti oli jalo, jäsenet kauniin sopusuhtaiset, mutta hänen +sileiksi ajetuilla, lempeänavonaisilla kasvoillaan, jotka hän +puhuessaan käänsi toverinsa puoleen, näkyivät jo pitkän kokemuksen +tarmojuovat, ja silmistä loisti terävä äly. Upeasti oli hän puettu: +väljän, pitkän verkalevätin liepeet, jotka olivat nahkasilla +reunustetut, hulmusivat tuulessa, ja levätin alta pilkistävästä +silkkikuteisesta, sinervästä ihotakista hohtelivat hopeaiset nyplät; +yksin kengistäkin kimaltelivat hopeasoljet hänen kävellessään. Päässä +oli hänellä leveävanteinen lierihattu, jonka valkoinen sulka korkealla +liehui ja joka puoleksi varjosti nuo vilkaspiirteiset kasvot, joiden +ilmeet mielialojen mukaan nopeasti vaihtelivat. + +Se mies oli Kaarlo Knuutinpoika Bonde, Ruotsin marski ja äskeinen +valtionhoitaja, sen ylimyksistä ylin ja sen kansan suosikki. Äsken oli +hänet kohtalon vallaton laine syössyt pois siitä suuresta vallasta ja +vaikutuksesta, joka hänellä nuoruudestaan huolimatta jo vuosikausia oli +maassaan ollut. Hän oli nyt melkein kuin maanpakoon karkoitettu +syntymäseutunsa, Suomen, syrjäiselle rannalle, muiden jakaessa sen +vallan ja arvot, jotka vielä äsken olivat hänellä olleet. Mutta eipä +ollut mies silti masennuksissaan, rohkeana säteili nytkin hänen kirkas +katseensa, kun hän tuokion kuluttua lisäsi: + +-- Mutta saisi hän jo tulla. Viipymättä pitäisi pikkuisen +Kristoffer-kuomani saada se vastaus kirjeeseensä, jonka hän ansaitsee, +-- hän ja hänen juonivat apurinsa. + +Mutta hänen toverinsa liikahti levottomasti viiripatsaan varassa ja +tuuhensi taas kämmenellään tuimia viiksiään. Tämä sotainen ritari oli +Kaarlomarskin ystävä ja toveri Tukholman loistoajoilta, Eerikki +Akselinpoika Tott, ylhäistä aatelisperua, joka kerran Eerikki-kuninkaan +hovipoikana oli kotimaastaan, Tanskasta, Ruotsiin tullut, mutta +herransa kukistuttua olikin jäänyt sinne kansallisen valtionhoitajan +ystäväksi ja intohimoiseksi kannattajaksi. Hän oli nyt, marskin +menetettyä valtansa, seurannut tätä Suomeenkin, uskollisena toverina ja +hänen sotaväkensä päällikkönä. Tämä intohimoinen mies se nyt, +ilmipurkaen pitkän kärsimättömyytensä, puhumaan kävi: + +-- Minua kiukuttaa tämä asemamme naurettavaisuus, sillä itse olemme +siihen syypäät. Itse sinä talutit tuon pienen saksalaisen, jolle kansa +vihelsi ja nauroi, alttarin eteen kruunattavaksi, sinä hänelle +kuninkaan vaalissa äänesi annoit ja hänestä kuninkaan teit. Ja nyt...! +Ei, se oli tuhmuutta! Jos olisimme viime kesänä päättävällä liikkeellä +silpaisseet vehjeherrain verkot poikki ja pistäneet lukkojen taa sekä +Krister-enot että Jöns-piispat, niin me emme nyt olisi tällä kolkolla +rannalla, vaan katselisimme rauhallisesti Tukholman linnasta +Mälarinjärven hymyileviä vesiä. Me olisimme puhtaasti voineet luottaa +sotaväkeemme, ja kansa olisi sinua tervehtinyt yhtä suurella +kiitollisuudella, kuin se Kristofferia tervehti ivalla ja vihalla. +Näethän, kuinka nämä jäykät suomalaisetkin innostuneina +uskollisuudessaan sinua kannattavat, -- niiden avulla voimme vieläkin +tehdä jotakin tehokkaampaa kuin kirjoittaa purevan kirjeen! + +-- Mitä esimerkiksi? kysäisi marski. + +-- Esimerkiksi ajaa petollisen Kristofferin sinne, mistä hän on tullut. +Muistatko, kuinka kerran, herrain pahimmoilleen juoniessa vastaasi, +lähdimme ratsastamaan Tukholman rantatorille? Monta ei ollut +ratsumiestä mukanamme, mutta kun sinä kypärän päästäsi nostit ja kansaa +tervehdit, niin yhtenä äänekkäänä merenä huusi koko tori, koko +kaupunki, koko maa ... muistatko, mitä se huusi? + +Hehkumaan olivat käyneet nuoren marskin kasvot ystävän puhuessa, hän +näytti hyvinkin hyvästi nuo tervehdyshuudot muistavan. Mutta hän +pakotti itsensä rauhalliseksi ja kylmäksi ja vastasi: + +-- Ei, Eerikki, kansan huudoissa ei ole vielä kaikki, niitä ei ollut +meidän lupa liian paljon kuunnella. Luulen kyllä, että viime kesänä +olisimme voineet lyödä rikki hääriväin herrain juonet, ehkäpä vielä +tähänkin kesään mennessä, mutta ajan oloon emme. Liian suuri on tuo +kadehtivain ylimysten joukko, joka ei suvaitse, että sen vertaisista +yksi kohoo paljon ylemmäs muita. Olin jo kauan oivaltanut, että tämä +keikahdus oli välttämätön, ja vanha ystäväni Maunu Tavast sen minulle +sitovasti selitti, -- siksi talutin itse pienen Kristofferin Upsalan +tuomiokirkkoon. Enkä sitä kadu, -- jousta en tahtonut jännittää +liiaksi, en virittää itseni vuoksi uutta kansalaissotaa, joka varmasti +olisi syttynyt. + +-- Et sitä voi välttää kuitenkaan, jos et aikone kokonaan heittäytyä +kateellisten vihollistesi armoille, virkahti Eerikki-ritari melkein +halveksuen. + +-- En, sitä en aio, mutta minä voin odottaa hetkeäni. +Katsastetaan, kuinka pitkälle vehkeilijät saavat ohjatuksi uuden +kuninkaan valapattouden tiellä, kuinka kiusaavaksi he ajavat taas +muukalaisvallan. Jos silloin kansan tahto ja maan etu vaatii, että minä +taas ohjaksiin tartun, niin en arkaile levittää leveää rintaani taas +kaikkien sala-ampujain juonille. Silloin voimme iskeäkin ja syvälle, +jos tarvitaan. Mutta nyt pidetään vain pihdeissä herrojen peukaloita. +Ja sillä välin lepään mielelläni tässä maassa, jossa olen syntynyt ja +kasvanut ja jossa parhaat ystäväni ovat. Sinusta tämä maa voi olla +kolkko ja karu, minulle se on rakas. Hyvin täällä viihdyn. + +-- Vaikkapa uneliaassa toimettomuudessakin! + +-- Ei, tehtävää meillä on täällä kyllin; ehkä saat sinäkin taas pian +pienen seikkailun, niin tyynnyt ja tyydyt! + +Vasta muutamia kuukausia oli Kaarlo Knuutinpoika nyt viipynyt Turun +linnassa, jonka hän entuudestaan hyvin tunsi. Siellä oli näet hänen +isänsä, valtioneuvos Knut Bonde, ollut linnanherrana silloin -- vuonna +1409 -- kun Kaarlo syntyi. Siellä oli häneltä isä kuollutkin, -- hänen +vasta viisivuotiaana ollessa, mutta äiti, joka oli ylhäistä Sparren +sukua, oli uusiin naimisiin mentyään muuttanut Ruotsiin. Nuori Kaarlo +oli senjälkeen elänyt monet lapsuuden vuodet isoisänsä jäykän, sotaisen +Tord Bonden ankaran kurin alla Viipurissa ja silloin perinpohjin +tutustunut ja mieltynyt tähän maahan, jonne hän nyt taas vallasta +syöstynä oli joutunut. Tällä väliajalla oli nuoren Kaarlon ura ollut +loistava. Tuskin oli hän hilpeänä nuorukaisena palannut Ruotsiin +monivuotiselta ulkomaanmatkaltaan, jonka varrella hän oli opiskellut +ritaritapoja ylimysten hoveissa ja tieteitä Leipzigin yliopistossa, kun +hän siellä joutui niiden valtiollisten tapausten pyörteeseen, jotka +siihen aikaan maata velloivat, ja sai pian osalleen tehtäviä ja +velvollisuuksia, jotka oikeastaan olisivat kuuluneet paljon kypsemmälle +iälle kuin hänen silloisille vuosilleen. Hän oli nähnyt kansansa +epätoivoisena kärsivän Eerikki Pommerilaisen taitamattoman hallinnon ja +tanskalaisten voutien kynsissä ja hän oli silloin, ylhäisen sukunsa +edustajana, liittynyt siihen kansalliseen vapausliikkeeseen, jonka +johtajaksi Taalainmaan talonpojat olivat saaneet jalon ritarin, +Engelbrekt Engelbrektinpojan. + +Kaivaten muisteli nyt Kaarlo Knuutinpoika noita ensi innostuksensa ja +saavutustensa kauniita aikoja, jolloin tanskalaiset maasta +karkoitettiin. Mutta ajan virran nopeat laineet viskasivat pian nuoren +ritarin erilleen entisistä kapinaliittolaisistaan. Jo Eerikki-kuninkaan +hallituksen aikana tuli hänestä valtakunnan marski, ja Eerikin kruunun +suistuttua oli hänet 28-vuotiaana valittu valtionhoitajaksi, +hallituksen esimieheksi, -- kuninkaan nimi vain puuttui. Mutta sitä +mukaa kuin kansan suosio marskia kohtaan kasvoi, kasvoi myös toisten +ylimysten kateus ja viha. Ja taas oli laine läikähtänyt. -- Kaarlo oli +nyt maanpakolaisena Suomessa, jonka hän vallasta erottuaan oli +läänityksekseen pidättänyt. Eikä hän ollut vielä monta kuukautta tuon +vallan juurelta ollut poissa, kun Ruotsista jo tuli sanomia, että +kateen ja koston käsi pyrki riistämään häneltä nekin vallan tähteet, +jotka hän itselleen oli syrjäytyessään säilyttänyt. + +-- Selvästi tuntuvat kiukkuisen Krister-enosi likaiset sormet +noiden uusien juonien takaa, virkkoi hetkisen vaitiolon jälkeen +Eerikki-ritari, jonka mietteet olivat seuranneet ystävän +ajatuksenjuoksua, sillä niin hyvin he toistensa tuumat tunsivat. -- Se +ukko kantaa kostoa sinua vastaan hautaansa asti aina siitä päivästä +saakka, jolloin me hänen joulunviettonsa keskeytimme, -- hän punoo +vehkeitään Viipurista, ja taitava hän onkin punomaan. + +-- Sen tiedän, vastasi marski. -- Hän on sukulaiseni, isäkseni häntä +olen sanonut ja hän minua pojakseen, mutta pahempaa verivihollista +minulla ei ole. Hän on jo tänä kevännä, heti senjälkeen kuin me +Tukholmasta lähdimme, käynyt laivoillaan Viipurista pienen +baijerilaisen puheilla, houkutellakseen kuninkaan rikkomaan sanansa, -- +sen tiedän. Ja siinä on ukko onnistunut ja luulee kai minut jo lopen +masentaneensa. Mutta maltapas, enorähjä, ehkä käymme me pian Viipurissa +tervehtimässä sinun vihaisuuttasi, jahka ensin olemme opettaneet +kuninkaan sanassaan pysymään! Mutta taitavasti, -- taidokkaasti hekin +verkkonsa kutovat! + +Nuori marski tiesi hyvin, että hänen vastustajistaan kiihkein oli vanha +valtiodrotsetti Krister Niilonpoika Vaasa, kunnianhimoinen ja sydämikkö +mies, joka ei koskaan voinut unohtaa sitä, että hänen nuori +sukulaisensa, tuo "Saksassa koulutettu hanhenpoika", kuten hänen oli +tapana sanoa, oli hänen edellään kohonnut asteelta toiselle, +valtaneuvokseksi, marskiksi, valtionhoitajaksi. Sen kiukkunsa +kiihoittamana oli hän muiden ylhäisaatelisten -- ennen kaikkia piispa +Jöns Oxenstjernan -- avulla pitkin matkaa vehkeillyt Kaarloa vastaan. +Mutta hänen juonensa eivät olleet onnistuneet, kerran toisensa perästä +oli Kaarlo ne ripeällä liikkeellä katkaissut, niinkuin silloin toissa +jouluna, jolloin Krister-herra Ruotsissa valmisteli salaliittoa +valtionhoitajaa vastaan. Kaarlo sai asiasta vihiä, pani huovinsa juuri +Pyhän Nuutin päivänä vangitsemaan Kristerin hänen vuoteeltaan +Refvelstan kartanosta ja sulki hänet tyrmään joulujuhlia lopettelemaan. +Silloin oli Kristerin täytynyt nöyrtyä syvälle, luopua kaikista +suurista läänityksistään ja vetäytyä Viipurin linnaan, jonka Kaarlo +hänelle tyyssijaksi jätti, -- mutta ainoastaan toistaiseksi senkin. + +Sen jälkeen kun Kaarlo, valtionhoitajan virasta luovuttuaan, oli +lähtenyt Suomeen, yritti Krister nyt lopullisesti hänet kukistaa, -- +siihen tähtäsi se toimenpide, jonka johdosta marski nyt oli vanhan +ystävänsä, Maunu-piispan, neuvottelemaan kutsunut. Kaarlo oli uudelta +kuninkaalta pidättänyt läänityksekseen koko Suomen, siinä joukossa +Viipurin linnankin, joka vielä toistaiseksi oli Krister Niilonpojan +hallussa. Ainoastaan sillä ehdolla oli hän vallan käsistään jättänyt ja +kuningas oli sen lisäksi kirjallisesti ja valallisesti vakuuttanut, +ettei uusi hallitus, s.o. Kaarlon viholliset siinä, enää jälestäkäsin +saaneet vaatia valtionhoitajaa tilille hänen hallituksestaan. Nämä +ehdot kuningas tinkimättä pitikin niin kauan kuin marski Tukholmassa +viipyi ja kansansuosiollaan aina uhkasi hänen asemaansa. Mutta heti, +kun marski oli etäämmällä, rupesi hänen vihollistensa vaikutus +kuninkaaseen tuntumaan. Krister-äijä ei tahtonut luopua Viipurista. +Kaarlo-marski kysyi kuninkaalta, miksi hänen läänityksensä viipyy. +Vastaus tuli -- se kirje oli marskilla juuri kädessään, -- mutta se +sisälsi Kaarlolle haasteen tulla vastaamaan erinäisiin syytöksiin, +joita hänen hallitustaan vastaan nyt kuitenkin oli tehty. Ja sen +sijaan, että kuningas lupauksensa mukaan olisi käskenyt Kristerin +luovuttaa Kaarlolle Viipurin linnan, vaati hän nyt pelkäämäänsä marskia +luopumaan sekä Viipurin että Turunkin linnoista. Kylläpä Kaarlo ne +sormenjäljet tunsi! + +Tämä valapattoinen menettely oli marskin mielen kuohuksiin nostanut, +vaikka hän sen kuohun saattoi kätkeä kylmän kuoren alle. Mutta +tuittupäinen Eerikki-ritari ei sitä voinut. Hän oli takertunut Kaarlon +äskeisiin viimeisiin sanoihin ja pureskeli niitä kauan hampaissaan. +Vihdoin hän virkahti: + +-- Taitavasti, sanot sinä, -- minusta tuntuu, että sinä liialla +taitavuudellasi herkeät pehmeäksi. Täällä sinä hiot pergamenttikääröä +kourassasi ja odotat piispasi neuvoja, -- hiiteen pergamentit, hiiteen +piispat, ainoastaan rohkea, tarmokas toiminta tepsii noihin +viekasteleviin herroihin ja heidän nukkekuninkaaseensa, senhän jo +tiedät. Tässä ei tarvita korkeasanaisia vastauskirjelmiä ollenkaan, -- +kypärä päähäsi, laivoihin viisisataa miestä, niin meidän sopii ilmestyä +vastaamaan pikku Kristofferille ja kysymään: Pidätkö valasi, +saksalainen, vai nostatanko taas Ruotsin rahvaan aseisiin -- Suomessa +on jo asema selvä --! + +Kaarlo Knuutinpoika naurahti, -- se oli hänen itsensä rakentama tuo +vastaussuunnitelma, johon Eerikki Akselinpoika nyt oli niin innostunut. +Mutta hän vastasi: + +-- Kyllä tiedän, mikä tuohon juonijoukkoon pystyy. Kuningas ei tahdo +asettaa takeita hengestäni, kun minut luokseen kutsuu, -- ne takeet +asetan siis itse. Mutta voimakeinoja on taidolla käytettävä, ne eivät +kahdesti tehoo. + +-- Mitä epäilet? Kuninkaan haastekirjehän on ilmeinen nöyryytyksen +uhkaus. Meillä ei ole niinollen muuta keinoa kuin näyttää, onko meillä +kyntemme jäljellä. Jos on, niin herrat nöyrtyvät, jos ei, silloin tartu +rukousnauhaasi! Mutta väkemme on valmis, se on hyvin harjoitettu, -- +jos minä tässä määräisin, olisin jo matkalla ajamaan petollisen +baijerilaisen pois koko maasta! + +-- Ei niin kiirettä, Eerikki, aikamme ei ole vielä kypsä. Mutta siinä +olet oikeassa: kyntemme täytyy taas baijerilaisen nähdä, muuten hän ei +tottele! -- Mutta katsopas tuonne salmen suuhun, eikö sieltä kolmihanka +souda? + +-- Siinä tulee tietäjäsi, vastasi Eerikki-ritari, katsellen lähenevää +venhettä, jonka keulan edessä vesi vaahtona kohisi. -- Neuvottele nyt +hänen kanssaan, mutta älä toimia unohda! + +-- Ole huoletta, veli, pahemmin kirvelee kuninkaan petollisuus minun +rintaani kuin sinun, vaikkei minun ole tapana riehahtaa eikä toisaalta +raskasmielisyyteenkään vaipua. -- Tule, nyt laskeudumme linnan suojiin. + +Jyrkkiä kiviportaita laskeutuivat miehet linnan asuinkerrokseen. Tornin +alemmalle parvelle pysähtyivät he kuitenkin vielä tuokioksi katsomaan +sitä vilkasta elämää, joka nyt Turun linnassa kuhisi. Muutamia linnan +osia korjattiin, ja rakennustyöläisiä kiipeili siellä kuin muurahaisia +keollaan, kantaen kiviä ja savea. Linnan pihalta helähti huovien ääniä, +ja sieltä vilahteli töissään hääriväin naistenkin helakoita pukuja. Ja +laskusillan palkit tömähtelivät alituiseen, kun siitä linnanportin läpi +asemiehiä tuli ja meni. + +Toisenlaista oli elämä nyt Turun linnassa kuin vanhan, itaran Hannu +Kröpelinin aikaan, joka oli päästänyt linnan rappeutumaan, -- +toisenlaisessa kunnossa olivat jo sen asuinhuoneetkin, jotka marski +omalla kustannuksellaan oli korjauttanut, peitättäen seinäverhoilla +saviset muurit ja valkaisten nokiset katot ja holvikaaret. +Laskeutuessaan asesaliin juttelikin Kaarlo leikkisästi toverilleen: + +-- Kerrotaan Hannu-ukon kuolleen siitä harmista, kun satakuntalaisten +kapinan jälkeen piispan kehoituksesta kansalta liian raskaita veroja +huojennettiin. Hannu keräsi itselleen verorahoja rautaiseen arkkuun, +raskimatta käyttää äyriäkään linnan korjaamiseen ja kiduttaen +linnuettaankin täällä puolinälässä. Sen arkkunsa hän aikoi viedä +mukaansa Tanskaan, jonne vielä uhkasi palata. Mutta eipä ehtinyt ... +tänne kuoli ukko, tänne hänen arkkunsa jäi! + +-- Sinun hyväksesi! + +-- Minkä saita haalii, sitä piru vaanii. Mutta me emme leiviskäämme +kätke arkkuihin, joiden aarteille vieraat nauravat. Mikä tulee, se saa +mennä, iloisesti on taas elettävä Turun linnassa, elettävä niin, että +täällä vieraatkin viihtyvät! + +-- Näkyypä se jo varustuksista, että täällä nyt rahoja pyörimään +pannaan, virkahti Eerikki, viitaten asesalin koristekaarisiin +kynttiläkruunuihin ja silkkipatjoilla peitettyihin penkkeihin. + +-- Enkä kuitenkaan pane Turun linnaa kuntoon muuta kuin väliaikaisesti, +vastasi marski. -- Sillä Viipurin linnaan minä asettua tahdon, siellä +ovat nuoruuteni parhaat muistot, siellä suuren Novgorodin naapurissa on +vaikutusalaa toimivalle miehelle, -- sieltä täytyy Krister-äijän +poikineen kauniisti siirtyä, jos ei hyvällä niin pakolla! + +He kävelivät linnan huoneiden läpi, joissa vilisi palvelijoita, +seuranaisia ja kirjureita, suureen ruokasaliin päin, johon marski oli +käskenyt saapuvalle vieraalleen aamiaispöydän kattaa. Mutta sinne +kävellessään poikkesi marski vielä makuuhuoneeseensa, jossa hänen +korkea, kattopäällinen vuoteensa oli kuin omapäinen rakennus +rakennuksen sisällä. Sen vieressä seinällä riippui miekka, ja tämän luo +marski käveli, vetäen verkalleen terän huotrasta. + +-- Mikä tuo taikatemppusi on? kysäisi uteliaana Eerikki-ritari, -- olen +nähnyt sinun sen jo ennen tekevän. + +-- Niin, minä olenkin vähän taikauskoinen, vastasi marski hymähtäen. -- +Tämä miekkani on Tord Rörikinpojan perintöä, -- muistat isoisäni, +sotakarhun, -- ja se osaa puhua. + +-- Miekkasi puhua -- no, mitä se siis haastaa? kysäisi ritari +ivallisesti. + +-- Se ei puhu aina, vaan joskus. Tahdotko kuulla sen tarinan, monelle +sitä en ole kertonut. + +-- Anna tulla vain! + +-- Kerran oli Tord-ritari Viipurista sotaretkellä novgorodilaisia +vastaan Laatokan takaisilla mailla. Hän joutui saarroksiin, eksyi +joukostaan ja yöpyi haavoitettuna muutamaan karjalaiseen sysimajaan. +Tord-herra oli taikojamies, ja niin oli sysimökin ukkokin; he +vaihtoivat siinä ritarin lepäillessä taitojaan ja tietojaan ja heistä +tuli hyvät tutut, -- hyvin palkitsi isoisäni sydänmaan raution +vierasvaraisuuden. Hän oli jättänyt katkenneen miekkansa raution +mökkiin -- näet, terä onkin tavallista lyhyempi, -- ja kerran sitten +toi seppä sen hänelle Viipuriin takaisin. Mutta hän oli sen silloin +uudelleen pajassaan karaissut, takonut sen taikaluvuin, ja tähän miekan +kamaraan hän oli piirtänyt nuo kummat kuviot... + +-- Näytä, siinä on kuin kuu ja tähdet... + +-- Mitä lienevät ne merkit, sitä ei Tord-isä minulle koskaan +selittänyt. Mutta hän kertoi, että nuo tummaan teräkseen piirretyt +hämärät merkit joskus itsekseen käyvät selväpiirteisiksi, ikäänkuin +hohtamaan. Ja sen olen nähnyt minäkin, -- silloin puhuu Tord +Rörikinpojan miekka. Mutta se puhuu valitettavasti vain niin harvoin. + +-- Milloin se on sinulle puhunut? + +-- Silloin, kun on mielessäni kypsynyt joku rohkea päätös, silloin voin +miekastani nähdä, onnistuuko se... Kun nuorena hurjapäisenä päätin +yhtyä kapinoiviin talonpoikiin ja keräsin aseväkeä ympärilleni Eerikki +Pommerilaista vastaan, silloin ensi kerran näin noiden juovain +kirkastuvan. Ja kun minun täytyi nousta entistä asetoveriani Eerikki +Pukea vastaan, joka kapinaa hieroi, ja kukistaa hänet, silloin näin, +että niin oli tehtävä. Kunpa vain ymmärtäisin nuo salaperäiset merkit! +Niissä on jokin ennustus, kertoi Tord-vanhus --, mutta kukaan ei ole +osannut niitä selittää. + +-- Omien mielikuviesi hohteen olet tainnut innossasi nähdä tuosta +teräksestä, kun jotakin tuumaa olet kauan hautonut, virkahti Eerikki +Akselinpoika. -- Minun miekkani puhuu myöskin, mutta se puhua välkähtää +vain silloin, kun sen käsken, mutta silloin se puraiseekin puhuessaan. + +-- Purra voi silti tämäkin teräs, vastasi siihen Kaarlo, taas miekkansa +seinään sovittaen. -- Sen tiedät, mutta sitäkin varten on sen karaissut +suomalainen rautio-noita. -- Mutta kuka siellä? + +Marski oli naulan luota kääntyessään nähnyt nuoren asemiehen seisovan +ovella. Se oli piispan väkeä, Henrikki Tuomaanpoika, miehistyneenä, +ruskettuneena, leuoiltaankin jo parroittuneena. Hän oli jo kotvan ajan +seisonut ovella ritarien puhellessa, ja nyt hän syvälle kumartaen +virkkoi: + +-- Hänen korkeutensa Turun piispa tervehtää ja käskee ilmoittaa +saapumisestaan. + +Marski silmäili terävästi kumartavaa nuorukaista, ikäänkuin +tutkiakseen, oliko tämä asiaankuulumaton hänen perhesalaisuutensa +perille päässyt. Mutta värähtämättömin ilmein seisoi Heino +ovenpielessä, kun teräväkatseinen ylimys hänen ohitseen astui ja kutsui +sisähuoneesta puolisoaan vierasta tervehtimään. + +Kaarlo Knuutinpoika Bonde oli näihin aikoihin, vaikka oli mies vasta +kolmenkymmenen korvissa, jo toista kertaa naimisissa. Ensimmäisen +puolisonsa kuoltua oli hän Tukholmassa valtionhoitaja-aikoinaan nainut +Kaarina Kaarlontytär Gumsehufvudin, joka nyt toimekkaana emäntänä Turun +linnassa hyöri. Sydämellisen ystävällisesti tämä vastaanotti vanhan +piispan, joka hengästyneenä holvirappusista nousi, ja saatteli hänet +kunniasijalle nojatuoliin istumaan. + +Mutta piispa kiinnitti tutkivasti, vaikka samalla miltei isällisen +hellästi, katseensa marskiin, jonka kasvojen piirteistä hän koetti +tämän mielialoja lukea. Hän oli marskin kehitystä tämän lapsuudesta +asti opettajana ja neuvonantajana seurannut, tiesi hänen onnensa nyt +laskeutuneen aallonpohjalle ja tunsi hänen vihamiestensä jatkuvat +vehkeet ja juonet, ja hän koetti nyt tutkia, miten nuori ylimys nämä +vastoinkäymisensä kesti. Maunu tunsi nuoren ystävänsä suuret lahjat, +mutta myöskin hänen rajattoman kunnianhimonsa; itse hän oli marskia +aikoinaan vallan huipulta väistymään neuvonut, jotta tämä sitä +varmemmin taas kerran pääsisi harjalle nousemaan, ja häntä nyt vain +huoletti se, ettei arvostaan arka ylimys ärsytettynä malttamatonta +askelta astuisi. + +-- Noo, kysyi hän harvakseen, -- tulevatko huonot uutiset tällä kertaa +idästä, Viipurista, vaiko lännestä, Tukholmasta? + +-- Mistä tiedät, isä, uutiset huonoiksi? + +-- Ymmärsin sen viestistäsi, näen sen katseestasi. + +-- Niin, ehkä niitä voisi yhtähyvin sanoa hyviksikin uutisiksi, +virkahti marski miettiväisenä. Mutta hänen sotaisa ystävänsä kiirehti +lisäämään: + +-- Hyviä ne ovat, yksinomaan hyviä. Nyt saadaan taas pitkistä ajoista +haarniskaan pukeutua ja hiukan heilauttaa pikku Kristofferin kultaista +tuolia. + +Mutta vanha piispa puisteli päätään: + +-- Sellaisia uutisia en sanoisi hyviksi. Mutta kertokaa, -- viestit +tulevat siis uudelta kuninkaalta? + +-- Niin, vaikka ehkä kylläkin välillisesti Viipurista. + +Ja marski kertoi vanhukselle äsken saamansa kuninkaallisen +haastekirjelmän sisällön ja siirtyi sitten siihen kysymykseen, miten +hänen piti tuohon haasteeseen vastata. Pitikö hänen vastata kirjeellä, +jossa hän selvin ja jyrkin sanoin osoittaa kuninkaan vaatimukset +ristiriitaisiksi juhlallisesti solmitun sopimuksen kanssa, vai oliko +hänen oltava mitään selitystä antamatta, nostettava laivaston ankkurit +ja purjehdittava aseväellä haasteeseen vastaamaan. + +Piispavanhus istui kauan suureen nojatuoliinsa vaipuneena. Sitten hän +lausui: + +-- Eerikki-ritari tahtoisi heti nostaa purjeet ja huutaa: "quos ego!" +-- eikö niin? Mutta sinä itse, Kaarlo, mietit, olisiko edellinen +vaihtopuoli ehkä viisaampi. Arvasinhan! Muistelepas, Eerikki, kaimaasi, +pommerilaista kuningasta. Äidiltään hän peri kolme kruunua; mahtavampaa +hallitsijaa ei ole pohjola tuntenut. Mutta hän luotti liiaksi +ulkonaiseen mahtiinsa, hän ylvästyi -- ja kaatui. Kaatui niin syvälle, +että hän nyt Gotlannista käsin rosvoilee omain entisten alamaistensa +kyliä, -- hän uhmasi, ja hänet hylkäsi Jumala. + +-- Mutta kehuuhan hän, niinkuin koko vitalijoukko, olevansa Jumalan +ystävä, joskin ihmisten vihollinen, viisasteli Tott-ritari. + +-- Se on herjausta, hän on juuri esimerkki siitä uhmasta, jonka +Jumalakin hylkää, virkkoi vanha piispa ankarana. Sitten hän kääntyi +taas marskin puoleen, puhuen: -- Palatakseni sinun asiaasi, ovat +minusta molemmat tuumat hyviä, mutta ei kumpainenkaan riitä yksin. +Kirjoita ensin, purjehdi sitten. Rohkea rokan syö, se on totta, mutta +vasta jos hän taitavasti sitä tapailee. + +Marski ymmärsi piispan tarkoituksen: Kaikki muodollisuudet on +täytettävä, mutta kun siten oikeutettu vaatimus on tehty, niin sitä on +voimalla tuettava. Vanha piispa näkyi hetkeksi mietteisiinsä vaipuneen +ja rupesi sitten verkalleen puhumaan: + +-- Mutta minusta tuntuu, ettei sinua pahin vastus sittenkään uhkaa +sieltä, kuninkaan taholta... + +-- Vaan mistä? + +-- Juuret ovat toisaalla, eivätkä ne lakkaa alituiseen uusia +juonenvesoja työntämästä. Vanha kettu Viipurissa tapailee lakkaamatta +"hanhenpojan" kaulaa. + +-- Tiedätkö siitä taas jotakin uutta, isä? kysyi Kaarlo jännittyneenä. +-- Juoniiko Krister vielä yhdessä Pommerilaisen kanssa? + +-- Se on typeryyttä, jos hän sen tekee. Mutta sinun kimppuusi hän +pyrkii mitä tietä tahansa, sen varmasti tiedän. Minulla oli juuri äsken +vieraita Viipurista, kun venheesi saapui, niiden vuoksi vähän +viivästyinkin. Krister-herra koettaa nykyisin houkutella Suomen +aatelisiakin vaatimaan, ettei tätä maata yhdelle miehelle -- sinulle -- +läänitettäisi, koska siten näillä rajamailla muka hallituksen voima +heikkenee valtakunnan vihollisia vastaan, ja että kuningas siis +pidättäisi täällä linnat itselleen... + +Marskin vilkkaasta silmästä välähti terävä salama, hän oivalsi tuossa +tuokiossa koko juonen: + +-- Siis säestystä samaan virteen, joka jo herrojen haastekirjasta soi. +Vai pitäisi Suomen aatelistenkin sotkeutua siihen vyyhteen, -- kyllä +tunnen kömpelöt sormet! Hän on siis kääntynyt sinunkin puoleesi, isä? + +-- Minä en sano mitään muuta, kuin että pidä silmällä vanhaa kettua, +jos mielit täällä valtasi säilyttää. Krister kuvaa sinut villitsijäksi, +joka tahtoo nostaa talonpojat isäntiään vastaan, -- se on nykyisin +Suomessa arka kysymys, varsinkin sen jälkeen kun sinun avullasi äsken +veroja on alennettu ja pappienkin kymmenyksiä kavennettu... + +-- Ahaa, hän on siis todella kysynyt sinunkin kannatustasi pimeille +hankkeilleen! + +Jo olivat nousseet tummat veret nuoren ylimyksen lujapiirteisille +kasvoille. Hänen oli vaikea suuttumustaan hillitä, ja kärsimätönnä hän +odotti piispalta tarkempia tietoja. Mutta tämä vastasi vältellen: + +-- Älä kiivastu, kettua ei tapaa ärtyneen karhun käpälä. Krister-herran +lähettiläitä on käynyt täälläkin Turussa, se on totta -- ei, älä +riemastu! -- he ovat jo poissa, kehoitin heitä kiirehtimään, ennenkuin +sinut suuttumaan saavat. Ja ymmärrä toki: ukko taistelee pro aris et +focis. Viipuri on hänellekin rakas, hän on hallinnut siellä kohta +kaksikymmentä vuotta. Neuvoni on: tarmolla, mutta kiivastelematta, +tulee sinun katkaista hänen lankansa, niinkuin olet tehnyt ennenkin. +Muista sekä itään että länteen: Fortiter in re, suaviter in modo! + +Maunu käytti usein keskustellessaan marskin kanssa latinankieltä, jota +viimemainittukin puhui kuin paras piispa, vaikka hänen uransa olikin +toisaalle suuntautunut. + +-- Mutta kuinka pitkälle, quousque tandem, minulla pitää sitä malttia +riittää! + +Eerikki Akselinpoika mitteli jo siltaa sotaisin askelin ja murisi, että +mitä tässä vitkastellaan, miksei jo satulaan nousta ja ajeta Viipuriin. +Ja itsensä marskin oli yhä työläämpi hillitä mieltään. Hän oivalsi +selvästi, kuinka arkaan paikkaan tuo vanha juonenpunoja nyt oli +tahtonut iskunsa tähdätä. Suomen aatelistosta oli suurin ja vaikuttavin +osa heimolaisuuden siteillä Maunu-piispaan kiinnitetty ja hänen +neuvoistaan riippuvainen. Vielä eli piispan veljiä kolme, niiden +joukossa vanha valtaneuvos ja Hauhon tuomari Niilo Tavast, jota Suomen +aatelisto Nestorinaan kunnioitti, ja hänen pojistaan oli varsinkin +Olavi Niilonpojalla, joka oli liukas ja liikkuva ritari, suuri vaikutus +ympäristöönsä. Ristiinkäyvien naimisten kautta olivat tähän laajaan +sukuun moninkertaisesti punoutuneet Djeknin, Särkilahden, Finken ja +Illen suvut, vieläpä sattuivat Kirveen, Kurjen ja Svärdin suvutkin +siihen etäämpää monella tavalla, ja Ståhlarmit ja Footangelit +polveutuivat myös Tavastien vanhemmista haaroista. Kaikki nämä +aateliset, jotka ylpeinä lukeutuivat piispan heimolaisiksi, tunnustivat +hänen johtavan vaikutuksensa ja tottelivat hänen neuvojaan. Tämän +vaikutuksen oli siis kavala Vaasa-herra koettanut kääntää Kaarlo +Knuutinpoikaa vastaan, masentaakseen hänet sitä varmemmin maata +matalammas. Ukko oli tosin laskenut väärin, sen marski heti oivalsi, +sillä piispa oli hänen vilpitön, isällinen ystävänsä. Mutta jo tuo +katala yritys osoitti marskille, kuinka laajalta juonenlangat kulkevat. + +-- Tässä on isku iskettävä itse verkon virittäjään, lausui hän vieläkin +kuohuksissaan. + +-- Niin, toimi tarmolla, mutta harkitse ensin... + +Maunu-piispan terveet neuvot ne taas voitolle pääsivät, kun siinä +jälleen rauhallisemmin keskusteltiin ensi tehtävistä. Paljastaakseen +Kristerin hankkeet päätti Kaarlo lähettää Olavi Niilonpojan käymään +Suomen aatelisten puheilla ja sitten Viipurissa asti, viemässä marskin +terveiset, että ellei Krister mielisuosiolla ja enempää vikuroimatta +luovuta Viipuria Kaarlolle, tulee viimemainittu aseväellä omansa +ottamaan. Mutta Tukholmaan purjehtimaan päätti marski viipymättä, vielä +samana päivänä, päästää vitjojaan jo repivän "Merikarhun", viemään +kuninkaalle marskin kirjallisen vastauksen, jossa hän myöskin lupasi +tulla mieskohtaisesti haasteeseen vastaamaan, joskin aikaa ja tapaa +ilmaisematta. Mutta jo muutamia päiviä myöhemmin aikoi hän itse +koko laivastollaan ja Turun linnan miehistö mukanaan seurata +sananviejälaivaa Ruotsiin, -- ajakseen asiansa sillä ponnella ja +väellä, että herrat uskoivat hänellä kyntensä vielä tallessa olevan. Ja +sillaikaa kun nyt juhla-ateria syötiin Turun linnassa, lennähtivät jo +käskyt oikealle ja vasemmalle valmistamaan näiden päätösten +toimeenpanoa. + +Aamiaisen jälkeen oli marskin tavallinen aika ottaa vastaan anojia ja +asiamiehiä, jotka heti sen jälkeen, kun hän oli Turkuun asettunut, +olivat tottuneet hänen puoleensa kääntymään, -- harvoin hän avutta tai +hyvättä neuvotta asiamiehen luotaan laski. Siellä oli nytkin asesalissa +useampia odottamassa, ja vaikka marskin mieli tällä hetkellä oli +levottomana toisaalle kiintynyt, laski hän niitä nytkin puheilleen. + +Sieltä tuli Porvoon saariston kalastajia valittamaan sitä hävitystä, +minkä heille tekivät vitaliveljesten ryöstölaivat, joita lakkaamatta +Suomenlahdella risteili ja jotka vielä saivat suojaa Raseporin +linnassa. Tämän linnan herra, juro ja itsepäinen mies, joka ei mistään +esivallasta välittänyt, vaan yhä mertarosvoilevaa Eerikki Pommerilaista +kannatti, oli marskin setä, ja Kaarlo lupasi käyttää kaiken +vaikutuksensa setäänsä, että tämä toki alustalaisiaan suojelisi. Toinen +asiamiesryhmä oli lähetystö Rauman porvareita, jotka tulivat pyytämään +kaupunginoikeuksia uudelle yhteiskunnalleen. Kaarlo tunsi jo ennakolta +heidän asiansa, jonka hän oli harkinnut oikeaksi, ja hän myönsi +Raumalle samat purjehdus- ja kauppaoikeudet kuin oli Turulla. Ja +tyytyväisinä palasivat nämäkin asiamiehet kotipuoleensa kehumaan +marskin hallintoa. + +-- Onko vieläkin asiamiehiä? kysyi marski näiden poistuttua vähän +kärsimättömänä, sillä hänen mielensä paloi toisiin tehtäviin. Ovihuovi +ilmoitti, että vielä pyrki eräs lähetystö Sisä-Suomesta marskin +puheille. Silloin nousi Eerikki-ritari, joka tuskastuneena odotti +marskia päättämään Tukholmaan otettavasta miehistöstä, ja huudahti: + +-- Nyt ei enää ole aikaa talonpoikain ruikutuksia kuunnella, tulkoot +syksyllä! + +Mutta vanha piispa oli käynyt uteliaaksi ja kyseli ovihuovilta +talonpoikain asiaa. Ja kun tämä kertoi talonpoikain puhuneen joistakin +takamaariidoista, niin huudahti piispa marskille: + +-- Ei, näitä asiamiehiä älä lähetä pois heitä kuulematta, heidän +asiansa vaatii kaiken huomiosi. Minä olen heille itse luvannut, että +juuri sinä tahdot ja voit korjata sen laajapohjaisen pahan, johon +heidän valituksensa perustuu. + +Marski tunsi jo osaksi entuudestaankin tämän erämaakysymyksen, josta +piispa hänelle nyt lyhyesti kertoi. Jo lapsuudessaan Viipurissa oli hän +noista korven kahakoista kuullut puhuttavan, ja valtionhoitajana hän +oli käsitellyt talonpoikain valituksia samasta asiasta, vaikka se +muitten huolien vuoksi sitten oli siellä siimekseen häipynyt. Heti hän +nyt oivalsi, minkä suosion tämän kysymyksen selvittäminen taas saattoi +hänelle talonpoikain keskuudessa tuottaa. Ja kun sydänmaan lähettiläät +kohta hänen eteensä tuotiin, tervehti hän heitä sillä rohkaisevalla, +ystävällisellä tavallaan, jolla hän aina heti talonpoikain sydämet ja +luottamuksen voitti. + +Heitä oli kolme miestä: Suopellon vakava Sipi, Karmalan nuori Lauri, +joka kuuluisan eräsukunsa edustajana oli korvenlaitalaisten +luottamusmieheksi nyt päässyt, ja kolmantena Sysikorven kirkkoherra, +joka oli laatinut Hämeen talonpoikain valituskirjan ja sen vuoksi +asiamieheksi oli valittu, vaikkei hän muuten kansan erityisessä +suosiossa ollutkaan. + +Turpeana kasvoiltaan astui kirkkoherra kiiltäväksi kuluneessa +kauhtanassaan ensiksi talonpoikain asiata ylhäiselle ylimykselle +selvittämään. Mutta hengen mies kompasteli ja tankkasi, ja vasta lähti +jutusta selvä tulemaan, kun Suopelto ääneen kävi ja kertoi heimonsa +kärsimyksistä sen vaikeassa taistelussa takamaittensa puolesta ja siitä +taloudellisesta hädästä, johon erämaanriita oli rintamaat saattanut. +Hän kertoi tarkemmin ne viimeiset taistelut, joihin miehiä oli paljo +sortunut, lapsia uudispirtteihin poltettu ja kaikki pyyntineuvot +menetetty, ja kuvasi, mikä etu siitä ruunullekin olisi, jos nuo laajat, +riistarikkaat salot rauhallisesti asutetuiksi saataisiin, jos +rajankäynnin kautta lopetettaisiin heimosota. + +Marski, joka itse oli kuulu kaunopuhuja koko Pohjoismaissa, kuunteli +ihaillen oppimattoman talonpojan korutonta, mutta voimakasta puhetta ja +lämpeni sitä kuunnellessaan. Nyt hän vasta tuli oikein oivaltamaan +tämän liian kauan laiminlyödyn erämaa-kysymyksen kantavuuden. Karkean +talonpojan puhuessa hänelle selvisi, että se ei ollut elinasia +ainoastaan laajalle Sisä-Suomelle, vaan että sillä asialla oli suurempi +yleinen merkitys, kuin nuo kovia kärsineet talonpojat aavistivatkaan. +Sillä kysymys siitä, mihin asti Ruotsin valtakunnan alue ulottui noilla +Suomen asumattomilla erämailla, ja mihin asti noissa tuntemattomissa +sydänmaissa novgorodilaisten vaikutus päättyi, oli varsin epäselväksi +jäänyt. Avosilmäinen valtiomies aavisti, että sen kysymyksen lopullinen +ratkaisu kerran tulisi riippumaan siitä, miltä taholta ja milloin nuo +kaukaiset erämaat asutettiin. Ja kun Suopelto oli sanottavansa +lopettanut ja ojensi marskille hämäläisten valituskirjan, tarttui +ylhäinen herra ojennettuun talonpojan kouraan ja virkkoi: + +-- Tuossa on käteni, minä en jätä tätä teidän asiaanne, ennenkuin +Lapinkorvessa on selvä raja käyty savolaisten ja hämäläisten erämaiden +välille. Ja vaikka minun nyt juuri on lyhyeksi ajaksi lähdettävä +matkalle Ruotsiin, niin panemme asian alulle jo heti. + +Talonpojat kiittivät marskia hänen lupauksestaan ja kiitollisina he +vilhuivat piispankin puoleen, jonka arvasivat heidän asiansa puolesta +puhuneen. Mutta marskin mielessä näkyi äkkiä jokin uusi mielle +syntyneen, ja hän kysäisi talonpojilta: + +-- Entä savolaiset, haluavatko hekin rajankäyntiä? + +-- He ovat vihollisiamme, emme heistä paljon tiedä, mutta ainakin +toiset heistä sitä toivovat, vastasi Suopelto. + +-- Mutta he kuuluvat Viipurin linnalääniin, ja siellä on vielä +linnanherrana Krister Niilonpoika. Hänellekin on teidän valitus tehtävä +siitä, että hän sallii alustalaisensa tulla teidän alueellenne +ryöstämään ja polttamaan, hänenkin on taholtaan ryhdyttävä tätä vyyhteä +selvittämään. Hänen puheillaan on teidän ensiksi käytävä. + +-- Meidänkö lähdettävä Viipuriin asti? lausui pappi epäillen. -- +Viipurin Kristeriä sanotaan vihaiseksi herraksi. + +-- Niinkö sanotaan? naureskeli marski. -- Mutta minun vastuullani +voitte sinne huoletta mennä, silloinpahan nähdään, puuttuuko hän asiaan +vai onko meidän se hoidettava yksin. Mutta muistakaa, teillä on minun +sanani, tulkaa vain luokseni, kääntykööt asiat miten hyvänsä. -- +Päivän, parin perästä saatte hakea täältä suojeluskirjan, ja sitten +vain onnea matkalle Viipuriin. + +Talonpoikain lähetystö läksi marskin luota hyvin toivein. Mutta +moittien kysyi marskilta vanha piispa: + +-- Miksi lähetit miehet tuon tylyn pirttikarhun luo? + +Kaarlo hymähti: + +-- Onhan se asian oikea meno. Mutta sitäpaitsi: minua huvittaa kuulla +ukon kiukusta, kun hän minun lähettäminäni saa nämä valittajat +niskaansa. + +Mutta vanha piispa oli taas vakavaksi käynyt ja huoahti: + +-- Molemmilta puolin, maan kummaltakin kulmalta, siis aina vain +ärsytystä, pistoksia, vahingoniloa, niin pikkuasioissa kuin suurissa, +-- viha liekitsee Viipurin ja Turun välillä! Kuinka kauan sitä on +jatkuva? + +Piispan näin puhuessa oli Kaarlokin vakavaksi käynyt. Hän oli seisonut +hetkisen ikkunasyvennyksessä, seisonut mietteisiinsä vaipuneena, mutta +nyt hän astui sieltä esiin tuimana kauniilta kasvoiltaan ja virkkoi +lujasti: + +-- Niin kauan, isä, kunnes toinen meistä on masennettu, Krister Vaasa +taikka minä! Siihen kärjistyy asema. Ja ehkä vielä pitempäänkin. Mutta, +veli Eerikki, nyt on meidän juuri huolta pidettävä siitä, että tässä +taistelussa emme masennu me! + +Oli puolipäivämessun aika, ja piispa käveli tavoilleen uskollisena +rukousta pitämään linnan kirkkoon, jonne toisetkin häntä seurasivat. +Mutta astuessaan makuuhuoneensa ohitse ei marski malttanutkaan olla +sinne sisään poikkeamatta; hänellä oli ikäänkuin aavistus, että nyt +puhuu jo Tord Rörikinpojan miekka. Ja katso: eivätkö hohtaneetkin nyt +selväpiirteisinä nuo salaperäiset viisikannat, jotka satavuotias +karjalainen sata vuotta sitten oli siihen säilän lappeelle taikoen +takonut... Ei, ei se voinut olla himmeän sarvi-ikkunan läpi kuumottava +päivänsäde, joka nyt kirkasti tuota mustunutta rautaa, ei, se puhui +taas, tuo pureva teräs...! + +Säihkyvin mielin marski messuun riensi, vaikkei hän siellä nyt vanhan +piispan leppeitä sanoja paljon kuulemaan joutanut. Hän kertasi siellä +nyt itsekseen uhmailevin mielin noita karvaita sanoja kuninkaan +kirjeestä... Vai niin, ettei "Turun eikä Viipurin linnoja voida enää +ruunulta pois antaa" ... vai ei voida! Vai ei voida nyt muuta kuin +juonitella! Mutta sinun, hoikkaluisen baijerilaisen, olisi ehkä +kuitenkin hyvä valojasi vähän pitempään muistella, sillä niiden +purkaminen voi käydä sinulle liian kalliiksi! Sinä olet toki liian +hento Kaarlo Knuutinpoikaa kukistamaan, vaikka nyt kruunua päässäsi +kannatkin...! + +Humajavan messun sävelistä oli Kaarlo Knuutinpoika taas kuulevinaan sen +hurmaavan huudon kaikua, josta hänen toverinsa äsken oli tornissa +muistuttanut ja joka kerran oli kajahtanut häntä vastaan Tukholman +rantatorin väkijoukosta. Hän muisti sen hyvin, kovinkin hyvin. "Terve +kuninkaaksemme, Kaarlo Knuutinpoika!", niin oli huutanut tuo +hurmaantunut kansa. Ja hän muisti, kuinka vaikea hänen oli ollut +hillitä mieltään, säilyäkseen alistumatta noiden huutojen houkutukseen. +Mutta taas tällä hetkellä, piispan kirkkomessua kuunnellessaan, Kaarlo +itsekseen rukoili ja hoki: + +"Kuningas Kristoffer, älä liiaksi ärsytä minua, etkö näe, että sinä +siten lietsot sitä vaarallista kipunaa, joka sydäntäni polttaa ja jota +hillitsemään minun täytyy koko kylmäverisyyteni käyttää! Ole huoletta +vielä, toistaiseksi se kipuna ei syttymään pääse! Juuri oman onneni, +oman kunnianhimoni vuoksi minä en nyt puhalla liekkiin sitä kapinan +soihtua, jonka kyllä puhaltaa voisin ... siitä syttyisi ehkä omakin +rovioni! Mutta muista, Kristoffer, ainoastaan toistaiseksi tuon kipunan +kätken, eikä se sammumaan pääse. Kerran se leimahtaa, eikä sen voimaa +silloin voi vastustaa kukaan, en itse eivätkä muut, ennenkuin koristaa +näitä kiharoitani Ruotsin kruunu ja tämä kourani valtikkaa puristaa... +Mutta ei vielä ... taltu, tulinen polttoni, taltu vielä...!" + +Sillä välin kuin Turun linnassa seuraavina päivinä suurella touhulla +varustettiin laivastoa ja miehistöä vesille lähtemään, viipyivät +Sisä-Hämeen lähettiläät Turussa toimitellen asioitaan ja katsellen +Suomen pääkaupunkia. He olivat jo saaneet marskilta turvakirjeen +Krister Vaasalle Viipuriin vietäväksi ja varustautuivat hekin taas +taipaleelle lähtemään. Kaupungilla liikkuessaan olivat he kaikkialla +huomanneet sitä heille vierasta kiihkoa, joka nyt ihmisten mielet +täytti, jakaen heidät kannattamaan toista taikka toista niistä +mahtavista ylimyksistä, jotka nyt Suomen eri kulmilla isännöivät ja +vallasta taistelivat. Useimmat oli Kaarlo Knuutinpoika reippaalla, +kansanomaisella käytöksellään puoleensa hurmannut, mutta olipa +niitäkin, jotka hänen menestystään epäilivät ja tahtoivat ajoissa +kallistua tarmostaan tunnetun Krister Niilonpojan puolelle. Marskin +tähti oli nyt laskemassa, eikä ollut takeita, jaksoiko hän enää siitä +kohota... Tuntui, kuin olisi alemmissakin porvaripiireissä käynyt +kiihoitusta häntä vastaan, vaikkei se voinut särkeä hänen nauttimaansa +suurta suosiota. + +Sysikorven miesten toverina ja oppaana kulki näinä päivinä kaupungilla +Heinokin, joka sitä varten oli Kuusistosta, piispalta, vapauden saanut. +Hänellä oli vielä teiniaikansa ylemmässä katedraalikoulussa kesken, +mutta kesäajat niinkuin muutkin loma-aikansa vietti hän nykyisin +piispan asemiehenä Kuusistossa, kuuluen jo vakinaisesti piispanlinnan +väkeen. Hän nyt korven miehille näytteli Turun merkillisyyksiä, sen +kivikartanoita ja luostareita ja sen ulkomaan verkaan puettuja +kauppasaksoja, joiden silkillä reunustettu viitta yksin maksoi +kokonaisen nahkakiihtelyksen, jommoisen kokoon saadakseen erämies sai +viikkokausia saloa polkea. Hän myös heille hetken valtiollisista +kiistoista kertoi, ollen sydäntään myöten uljaan Kaarlo Knuutinpojan +innokas kannattaja. + +Eräänä päivänä opasti nuori asemies kaukaiset vieraansa pyhän Gertrudin +kiltan kellariin, joka oli tuomiokirkon lähellä olevan kiltan kivitalon +maakerroksessa, ja siellä hän korven miehille tarjosi haarikan vahvaa +Lyypekin olutta, -- haarikan ja toisen, itse vielä useamman kallistaen. +Maailman taipaleella oli hän näet jo oluenkin maun oppinut ja omistanut +kaikki kapakkatavat. Ja siellä kellarissa hän nyt maalaisystävilleen +äänekkäästi kuvasi, kuinka hyvällä tolalla heidän erämaa-asiansa oli, +kun sen mahtava marski oli käsiinsä ottanut. + +-- Häneltä onnistuu kaikki, mihin hän vain ryhtyy, niin kehui Heino +tietäväisenä. -- Vaikeudet hänen tieltään itsestään väistyvät, kuin +kerran Punaisen meren aallot Mooseksen kansan edestä! + +Lämmeten hänen kuvauksiaan kuuntelivat maalaiset, joiden karkean +luonnon myös vähitellen sulatti väkevä juoma. Mutta sivulta, paksun +kivipylvään kupeelta, kuului silloin, ikäänkuin vastauksena Heinon +kehumiseen, ilkahtava ääni: + +-- Kun eivät vain ne aallot sittenkin pään yli valahtaisi! + +-- Hä? + +Kiukustuneena Heino pystyyn kimmahti ja kääntyi, lyhyen +asemiehen-miekkansa kahvaan tarttuen, siihen pöytään päin, josta tuo +pilkallinen pistos tuli. Siinä istui, nenät vastakkain, kaksi +rääveliläisten markkinasaksain pukimissa olevaa miestä; he istuivat +siinä jo hyvässä hiprakassa, eivätkä näyttäneet Heinon liikettä +huomaavankaan. Heino arveli heidän silloin omia juttujaan puhuneen ja +istahti taas paikoilleen, huutaen paksunaamaista kapakoitsijaa tuomaan +uutta juomaa. + +Mutta hänen verensä oli jo kuohahtanut, luonto oli noussut, ja kun +kapakan isäntä tuli miesten tinaisia oluttuoppeja täyttämään, +huudahtikin Heino hänelle rehennellen: + +-- Vie pois kaljasi, äijä, tulisempaa juomaa nyt tarvitaan. Laske +tynnyristäsi meille kuumaa Espanjan viiniä, että erämaan pojatkin +kerran saavat maistaa polttavan marjan mehua! + +Ensi kerran maistoivatkin nyt Sysikorven miehet etelän huumaavaa +nestettä, mutta tarjoojan veret se kuitenkin ensiksi kuumensi. Hän +kohotti maljansa korkealle ja huusi koko kellarin halki: + +-- Nyt juodaan ritareista jaloimman malja, Kaarlo Knuutinpojan, marskin +ja valtionhoitajan! + +Mutta taas kuului kivipatsaan kupeelta tuo pilkallisesti pureva ääni: + +-- Joka oli valtionhoitaja, mutta potkun sai... + +-- Kuka uskaltaa...! + +Nyt oli nuori asemies jo juossut lattian poikki siihen pöytään, josta +ivasanat tulivat, ja siellä hän hehkuvana haastoi: + +-- Kuka uskaltaa puheeseeni sekaantua, se vastatkoon omista puheistaan. + +Puolihumalainen mies, joka nuo pistosanat oli lausunut, katsoi Heinoa, +näki hänen olevan piispan väreissä ja vastasi: + +-- Olethan piispan väkeä, kenen urakalla siis kehut täällä sitä +ritaria, jolta itse piispakin on siivet leikannut ja joka täällä nyt +maanpaossa on? + +-- Marskiko... Suomi on hänen läänimaansa! + +-- Kauan ei taida hänellä olla täälläkään maita! + +-- No kenellä sitten? + +-- Sillä, jolle ne kuuluvat, Krister-herralla! + +-- Vakooja! -- karjaisi Heino kiihkoissaan. -- Kuulkaapa muutkin näitä +Krister-herran urkkijoita, jotka täällä piiloilevat Räävelin saksain +saroissa... + +Yleisen huomion oli tämä kohtaus herättänyt hämärässä kellarissa, jossa +porvareita ja asemiehiä eri pöydissä istui, ja pian kyllä kuultiin, +kummalla herroista siellä kannatus oli. + +-- Jokeen juonenpunojan joukko! + +-- Vartiovuorelle vaasalaisen miehet! + +Sellaisia huutoja jo kellarissa kuului, ja kiltan isäntä koetti +kiireellä saatella nuo hänen kapakkarauhalleen vaaralliset saksat ulos. +Mutta Heino oli saavuttamastaan kannatuksesta yhä kiihtynyt, hän +ojenteli siinä nyt haarikkaansa suoralla käsivarrella ja huusi pakoon +pyrkiville ilkkuen: + +-- Kaarlo Knuutinpojan malja, hänen, joka pian lähtee laivastollaan +Viipuriin, pistämään Krister-herran pussiin kuin silmättömän +kissanpojan, hukuttaakseen hänet lähimpään rapakkoon! + +Kapakkaväki nauroi kurkun täydeltä. Mutta lähtevistä miehistä toinen +löi ohi livistäessään nyrkillään Heinon haarikkaa, niin että se +rämisten seinään lensi... + +Hetkeäkään ei Heino silloin viipynyt, hän paljasti miekkansa ja juoksi +salamoivin silmin ulos paenneen jälkeen, joka jo katua pitkin harppasi +tuomiokirkkoon päin. Kapakasta juoksi väki kadulle, kauppiaiden +myymälöistä pistäytyivät ostajat ulos katsomaan tappelua, -- sellaista +huvitusta kyllä Turussa useinkin tarjottiin. Pakenija huomasi pian, +että nuoren asemiehen jalat olivat nopeammat ja hädissään hän silloin +kirkkomäelle kiirehti, tuomiokirkosta suojaa hakemaan, -- kirkon +pyhyyden tuli toki jokaiselle suojaa suoda. Mutta sokea oli +suuttumuksesta nyt takaa-ajava asemies; hän ei ajatellut paikan +pyhyyttä, ei kirkon kynnyskään häntä pysäyttänyt, hän ryntäsi sinne +sisälle solvaajansa jälkeen, miekka ojossa, kasvoilla hurja kiihko. +Keskikäytävällä hän pakenijan tapasi ja siellä hän iski... +Haavoittuneena kaatui mies kirkon kiviselle permannolle. + +Ääretön hälinä syntyi nyt kirkossa ja kirkon edustalla. Tuomiokirkon +kattoholvin alla oli verta vuodatettu, sen pyhyys oli häväisty...! +Typertyneenä kävi kansanjoukko haavoittunutta ulos kantamaan ja vasta +kotvasen kuluttua herättiin kysymään, mihin ilkityöntekijä oli +joutunut? Hän oli hävinnyt, juossut ulos, huvennut väkijoukkoon... + +Pyhän Gertrudin kiltan kellarin edustalla väänteli pulleanaamainen +kapakoitsija käsiään, vaikerrellen sitä vahinkoa, mikä hänelle oli +tullut, kun vieraat hälinässä maksamatta olivat menneet. Mutta +Sysikorven miesten päästä oli humala äkkiä huvennut, hölmistyneinä he +kävelivät katua pitkin ja kuuntelivat kuvauksia tuosta kauheasta +tapauksesta, kirkon häpäisemisestä ja siitä ankarasta rangaistuksesta, +joka nyt hurjaa asemiestä odotti. He pelkäsivät siihen juttuun itsekin +sekaantuvansa ja vallan kalpeana virkkoi Sysikorven kirkkoherra +Suopellon Sipille: + +-- Nyt viipymättä taipaleelle, täällä ei ole meidänkään enää hyvä olla. + +-- Haetaan kortteeripaikasta kontit ja papin hevonen, vastasi Sipi ja +alkoi astua alas rantaan päin. + +Päät kumarassa ja mielet matalina he astuivat, surren tuota verityötä, +johon heidän hyvä tuttavansa oli etelän viinin hurjistamana eksynyt. +Mutta rantakatua kävellessään he yhtäkkiä huomasivat, etteivät he +päässeetkään siitä eteenpäin; suuri väkijoukko täytti koko laivasillan +ja rantakadun Saksan kestien myymäläkojuihin asti, ja heidänkin täytyi +pysähtyä siihen katsomaan samaa, mitä muut katselivat. + +Ja katselemisen arvoista se todella olikin. Uljas laivasto oli lahdella +nostetuin purjein ja laivojen kannet olivat aseväkeä mustanaan; vieri +vieressään seisoi siellä kiiltäväkypäräisiä miehiä, joiden pitkät +peitset muodostivat kuin tiheän vesakon vesille. Toisiin laivoihin +vielä rantalaiturilta ratsuja talutettiin. Mutta muita korkeampana ja +kookkaampana kellui laivaston keskellä marskin komea, valkoiseksi +maalattu johtajalaiva, jonka keulaa koristi pyhän Nikolauksen, +merimiesten suojeluspyhimyksen, puusta veistetty rintakuva. Siihen +juuri ankkuria ylös vivuttiin ja sen peräkohokkeella seisoi Kaarlo +Knuutinpoika itse hopealta hohtavassa haarniskassaan, päässään +kullattuun kaareen huippeneva, avonainen kypärä. Hänen vieressään +seisoi tummissa teräsvarusteissaan hänen sotaisa toverinsa Eerikki +Akselinpoika, jonka kypärä kasvojen kohdalta muodosti koukeron +kotkannenän, tehden hänet peloittavan hirviön näköiseksi. Tähän laivaan +päin linnan naiset rannalta liinojaan heiluttivat, ja sitä kohden +kajahtivat rantarahvaan onnentoivotushuudot. Siihen viitaten puhuivat +porvarit rannalla: + +-- Siinä menee nyt Suomen marski vastaamaan kuninkaan haasteeseen. + +-- Sellaisella joukolla vastata kelpaakin! + +Jo soljuivat ensimmäiset noista lyhyistä, leveistä, laattapohjaisista +laivoista verkalleen hienossa maatuulessa merelle päin, ja vähitellen +kävi katselijain muodostama ihmismuurikin rannalla höllemmäksi, joten +Sysikorven miehet pääsivät soljumaan laiturin luo. Sen äärestä juuri +viimeistä laivaa työnnettiin vesille. Silloin juoksee vielä +rihkamasaksain myymäläkojujen lomitse alas laiturille asemies, jolla on +viitta hartioillaan kuin matkalle-lähtevällä ja joka heiluttaa +pergamenttikääröä kädessään, väläyttäen samalla näkyville piispan +värejä. Väkijoukko antaa auliisti tilaa juoksijalle, laivaa seisotetaan +keksin varassa silmänräpäys ja hengästynyt asemies, jonka hattu on +silmille valahtanut, harppaa laiturin poikki ja loikkaa kaidepuun yli +laivaan. + +-- Kerkesipähän vielä, virkkaa joku väkijoukosta jännityksellä, sillä +samassa hetkessä jo laiva ulkonee laiturista ja tuuli täyttää sen +purjeet, kiidättäen sen lahdelle toisten laivain perästä, jotka jo kuin +joutsenparvi uivat Ruissalon lehteväin rantain ohi. + +-- Oliko se Heino, kysäisi silloin kuiskaten Suopellon Sipiltä Karmalan +Lauri, kun he taas hajaantuvan väkijoukon välitse pääsivät kulkemaan +kortteeripaikkaansa päin. + +-- Niin tuoko viimeinen viestintuoja? vastasi Sipi. -- Heinon se oli +näköinen, vaikka sillä oli hattu silmillä ja viitta pukunsa päällä. + +-- Mutta miten hän kolttosensa jälkeen pääsi juoksemaan tiheän +väkijoukon lävitse, miten uskalsi hän hypätä huovien laivaan, surman +suuhun...? + +-- En ymmärrä, -- äläkä kysele. Me emme puhu kellekään koko asiasta, se +olkoon meille aivan vieras juttu. Me haemme nyt vain kontit +kortteeripaikasta ja luikimme yhtä painoa Hämeentullista ulos +maantielle, -- tästä Turun elämästä olemme jo tarpeeksemme saaneet. + +Pian istui Sysikorven pappi jo hevosen selässä -- hän näet +selkähevosella taivalta teki, toiset lähettiläät jalan -- ja hänen +molemmilla puolin kävelivät talonpoikaiset miehet, laukut selässä, +sauvat kädessä, aloittaen taas pitkän taipaleen. Ja kun he +kaupunginmäeltä vielä silmäyksen taakseen heittivät, silloin näkivät he +juuri Kaarlo Knuutinpojan uljaan laivaston viimeisten purjeiden +vilahtavan saariston vihreäin, lehteväin nienten taa. + + + + +XI. VIIPURIIN. + + +Hidasta oli näin syyskesän aikana pääsy lautalla Kymijoen yli. Lautta +oli pieni, lauttamies vanha, ja liikettä oli tällä Turun ja Viipurin +välisellä valtatiellä paljon. Siinä oli törmällä ja majatalossa +vuoroaan odottelevaa kulkijaa monenlaista. Oli kotoisia ja ulkomaan +saksoja, jotka matkustivat markkinoille, joita kirkkojuhlain aikana eri +pitäjissä pidettiin, oli talonpoikia, jotka rannikolta hakivat suoloja +syyskalastukseensa, oli karjalaisia laukunkantajia ja aatelisherrain +asemiehiä ja ennen kaikkea oli veronkantomiehiä, jotka palasivat +kesäveroja kiskomasta. Kun näiden viimemainittujen aina täytyi ensiksi +päästä joen yli, vaikka olisivat viimeksi tulleetkin, saivat +talonpoikaiset kulkijat usein kiltisti odottaa. + +Vuoroaan odottelivat erään kesäisen päivän Kymin läntisellä äyräällä +Sysikorven lähetystön miehetkin. Sillaikaa kuin Sipi ja pappi +majatalossa tekivät tuttavuutta toisten matkamiesten kanssa, jotka tien +tomuja oluella huuhtelivat, istuskeli Lauri virran törmällä, katsellen +kuinka asestetut ratsumiehet siellä kuormitettuja hevosiaan lautalle +vetivät ja sitä tehdessään hoilasivat, niin että multaiset rinteet +kajahtivat ja törmäpääskyset säikähtyneinä koloihinsa viilettivät. Hän +oli tavannut siellä siivonnäköisen miekkamiehen, joka sanoi olevansa +Viipurin linnan tallirenkejä ja jolta hän kyseli, mihin näitä tavaroita +nyt niin tukuttain joen taakse vietiin. + +-- Viipuriin viedään, selitti tallirenki, Tapani. -- Jos Viipuriin +saakka kulkenet, saat nähdä näitä kuormia paljonkin, sillä kovasti +sinne nyt kesäveroja joka taholta kerätään. + +Lauri ihmetteli, kuinka niitä veroja täältä Kymin takaakin nyt +Viipuriin kerättiin, hänelle oli kerrottu, että juuri Kymijoki oli +Suomen läntisen ja itäisen käskynhaltijakunnan, Hämeen ja Karjalan, +rajajoki. Mutta Tapani selitti, että kun herrat nyt ovat riidassa +keskenään, niin he eivät paljon välitä, vaikka toistensakin alueilta +veroja kantavat; varsinkin oli Viipurin isäntä, äkäinen Krister-herra, +nyt oikein uhmalla pannut veroväkensä liikkeelle. + +-- On se Hämeen voutikin väkineen tuolla majatalossa, lisäsi Tapani. -- +Mutta heikompi kun on tällä kertaa voimiltaan, niin eipä kykene +estämään meitä saaliitamme joen taakse viemästä, vaikka mielikin +tekisi. + +Ihmetellen Lauri tiedusteli, mikä sellaisesta kaksinkertaisesta +verottamisesta lopuksi tulee. Siihen vastasi Tapani: + +-- Sen herrat selittäkööt, ne, jotka nyt kiistelevät, kumpi heistä on +mahtavampi maassa. Jos kovin suuttuvat, iskevät ehkä pian sotaväkineen +vastakkain... Kuules tuotakin mökää tuvasta, siellä ovat jo pikkuherrat +tainneet keskenään suuttua... + +Majatalosta kuuluva melu johtuikin todella siitä, että siellä jo +Krister Niilonpojan verottajat olivat joutuneet riitaan Hollolan voudin +ja hänen miestensä kanssa, jotka eivät lopultakaan olleet jaksaneet +hillitä sappeaan nähdessään, miten viipurilainen heidän veromaansa +puhtaaksi raastoi. Nyt saapuivat sieltä tuvasta melunpitäjät ulos +pihalle, jossa he yhä toraansa jatkoivat. Mutta sen kestäessä hakivat +Hämeen puolen veromiehet hevosensa rantaniityltä ja hankkiutuivat, +heikommuutensa tuntien, vielä hyvän sään aikana lähtemään matkoihinsa +riitapaikalta, -- he tiesivät kyllä, kuinka väleen sellaisessa +tilaisuudessa miekatkin saattoivat esiin välähtää. Mutta satulaan +päästyään uskalsivat he jo viipurilaisille uhata: + +-- Nuo kuormat teiltä vielä takaisin peritään ja korkokin niistä +kannetaan! + +-- Tulkaapas ottamaan! ilkkuivat Viipurin miehet. + +-- Pian tullaankin, -- meidän marski ei olekaan niitä miehiä, joka +kurittamatta antaa rosvojen nylkeä verotalonpoikiaan. + +-- Vai rosvoksi Krister-herraa sanot...! + +Jo yrittivät Viipurin miehet karata lähdössä olevain kimppuun, mutta +nämä väistivät viisaasti, ajoivat kujaa myöten metsänrintaan, toisten +heidän pakoaan naureskellessa. Mutta vielä sieltä kujalta Hämeen herra +huusi: + +-- Ilkkukaa sitten, kun marski on teistä käräjät pitänyt ja teidät +herranne ympärille hirttänyt! + +-- Köyttä on Viipurissa sentään ensiksi teille ja maanpakolaiselle +marskillenne...! + +Niin uhmasivat eri herrain miehet vastakkain. Mutta kun hämäläiset +veroherrat jo olivat hyvää vauhtia ajaneet pois kiistapaikalta, kääntyi +Sysikorven kirkkoherra, joka hänkin oli säikähtyneenä ja oluen +punottamana tuvasta tullut ulos pihatoraa kuuntelemaan, jälelle +jääneitä puhuttelemaan. Jo alkumatkalla oli mukavuuteen tottunut +kirkkoherra ollut tämän Viipurin-matkansa johdosta vähän levoton, sillä +paljon liikkui nyt maakunnissa tuota ylimielistä, raakaa miekkajoukkoa, +joka tietkin turvattomiksi teki, ja hän ajatteli kauhulla, rupeaako nyt +matkan jatko olemaan tuota vielä pahempaa melua ja tappelua. Ja +huolestuneena hän kysyi: + +-- Veroistako teillä tuli riita Hollolan voudin kanssa? + +-- Veroista ja muusta, vastasi karski huovipäällikkö. Mutta hän +katsahti samalla hiukan epäluuloisesti pappia ja hänen tovereitaan ja +lisäsi: -- Entä te, jotka täällä sotkeudutte aseväen jalkoihin, kumman +herran miehiä te olette? + +-- Emme kummankaan, vastasi Suopelto, -- omia olemme vain miehiämme. + +-- Mistä? + +-- Päijänteen varrelta, Lapinkorven rajalta. Teidän linnanherrallenne +olemme juuri viemässä hämäläisten valituksia. + +Niin selitti Sipi, mutta silloin rämähtivät raa'at veromiehet +nauramaan: + +-- Vai valituksia Krister-herralle, ja tietenkin veroista, -- tuohesta +teillä lienee pää! Tiedättekö, minkä hän viime kevännä teki Jääsken +miehille, jotka niinikään veroista valittamaan tulivat? Hän käski +heidän odottaa pikkuisen -- sulki heidät tyrmäänsä -- ja lähetti sillä +välin uudet verottajat Jääskeen ottamaan talonpojilta uudet maarahat. +Sitten hän näytti valittajille, mitä veromiehet taas olivat sieltä irti +saaneet, ja ärjäisi: Valehtelittepahan, talonpojilla on mistä maksaa! +Ja raippalöylyn hän linnan pihalla näille ruikuttajille annatti, -- +eivätkä he ole tulleet enää takaisin! + +Silmät pullollaan kuunteli pappi näitä kuvauksia Viipurin ankarasta +herrasta, jonka pakinoille hänetkin nyt oli lähetetty, ja yhä pahemmin +rupesi häntä tuo matka huolettamaan. Muiden asioillahan hän liikkui, +ajatteli hän, ja siitä saattoi kumminkin tulla hänen viimeinen +retkensä! Ja aivan hätääntyneenä hän nyt verohuovilta kysyi: + +-- Ehkei ole hyvä meidän nyt Viipuriin matkustaakaan! + +Toinen älysi papin pelkäävän ja rupesi sen vuoksi häntä yhä pahemmin +peloittelemaan: + +-- Menkää, jos selkäänne syyhyttää. Mutta sen sanon jo etukäteen, ettet +sinä, pappi, hevosen selässä perille asti aja; tällä taipaleella on +matkamiestä monta, jotka hevosen tarvitsevat ja ottavat. Eikä ole tämän +maantien kulkijoille mikään ihme ottaa henki aseettomalta, jos jonkin +äyrin luulevat hänen massistaan löytävänsä. Tiepuoleen vain ruumiit +viskataan, -- sellaisia raatoja näkyi metsätaipaleilla monta, kun me +tänne ajoimme! -- Lähtekää vain taipaleelle, jos halunne on kova, -- +mutta minä varoitan, meidän herraa älkää suututtako, jos perillekin +pääsette, silloin ei suojele sinua papin kauhtanakaan ukon vimmalta. + +Kylmät väreet puistattivat pelästyneen papin ruumista, joka jo oli +kipeytynyt hevosen selässä kiikkumisesta. Hän oli kuullut ennenkin sekä +näistä Karjalan vaarallisista metsätaipaleista että Krister-herran +vihoista, ja hänessä kypsyi tällä hetkellä päätös: minä palaan +takaisin Hämeeseen! Ja tuota pikaa kävi kirkkoherra houkuttelemaan +tovereitaankin keskeyttämään matkansa -- turhahan se kuitenkin on! + +-- Olkoon mikä on, vastasi siihen Suopelto, asiamme me perille ajamme! + +Samaa päättäväisyyttä kertoi nuoren Laurinkin katse. Mutta kirkkoherra +kuunteli asemiesten hoilausta lautalla ... ei, hän ei lähde ollenkaan +tuon vuolaan virran ylitse! Ja juuri silloin, kun lähetystön vuoro +vihdoin tuli lautalle päästä, satuloitsi hän kiireellä hevosensa, nousi +sen selkään ja huusi lyhyet jäähyväiset tovereilleen. Äsken kuljettua +taivalta hän lähti täyttä neliä takaisinpäin karauttamaan, niin että +viitanhelmat hulmusivat. Ja vastaantulijat hyppäsivät säikähtyneinä +tiepuoleen katsomaan, istuiko papin ratsun lautasilla itse punainen +paholainen, koska hän noin hurjasti pakoon ajoi! Ei, pappi vain koetti +kiirehtiä, tavatakseen ensi syöttöpaikassa vielä Hollolan veroväet ja +päästäkseen sitten heidän matkueessaan Päijänteen kotoisille rannoille +palaamaan. + +Kahden jatkoivat matkaansa Sysikorven talonpojat autioiden seutujen +halki, eivätkä he kertaakaan ajatelleet kesken taipaleelta kääntyä, +vaikka kyllä levottomat olivat tiet ja joukkoa monenlaista oli +liikkeellä. Ja eräänä iltana aukeni heidän eteensä Suomenvedenpohjan +selkä ja sen saarelta kuumotti kuulakkaa iltataivasta vastaan jylhä, +jykevä, särmikästorninen linna. Lahdenpohjan kierrettyään he saapuivat +pian siihen kallioniemeen, jonka kärkeen Viipurin kaupunki oli +rakennettu, ja astuivat Karjaportin kautta kaupunginmuurien +sisäpuolelle. Jo matkan varrella oli heille majapaikaksi neuvottu +eteläisen sataman varrella, suola-aittain luona, olevaa Hepolan tupaa. +Sinne he nyt kallioiden ylitse mutkittelevaa Karjalankatua myöten +kävelivät, kunnes Raatihuoneen mäellä kääntyivät Mustainveljesten +luostariin päin. Sen vierestä he Hepolan löysivät ja auliisti antoi +Hepo-Kaaperi yösijan tuvassaan Hämeen miehille, kaupoillaan kulkevain +karjalaisten joukossa. + +Lähtipä Kaaperi, suulas, iloinen mies, itse pitkämatkalaisten oppaaksi, +kun nämä jo heti aamulla aikoivat linnaan pyrkiä, linnanherran +puheille, -- heillä oli se usko, että he täälläkin, niinkuin Turussa +muutamassa päivässä asiansa ajaisivat. Kolmen kävelivät he niin +rantakatua pitkin, joka kiersi kallioisen niemen alavaa äyrästä ja +jonka varrella porvarien talot olivat sikin sokin, kävelivät siinä +katsellen talonpäätyihin avatuille myymäläluukuille ladottua rihkamaa. +Mutta rannan puolella katua olivat aitat, joissa Kaaperi kertoi +Itämeren suurten hansakaupunkien, Lyypekin ja Räävelin, pitävän suuria +varastojaan. Vilkas oli liike satamassa, toinen oli täällä hurina kuin +Turussa, josta Hämeen miehet juuri tulivat. Laivoja oli sekä laiturin +varrella että ankkurissa ulompana selällä, oli monenkokoisia ja +näköisiä. Suurimmat olivat noita hansalaisten laivoja, jotka toivat +suoloja, rautoja ja kankaita ja joiden raskaita lasteja sitten +karjalaiset rahtimiehet Viipurista soutivat Vuoksen väyliä pitkin ja +Laatokan yli Syvärinjokeen saakka. Itse oli näet Hansaliitto -- niin +kertoi Kaaperi sydänmaan miehille -- katkaissut kauppansa pääväylän +Novgorodiin, sulkenut Nevajoen, mutta tuon oman kieltonsa kiersivät +yksityiset hansakauppiaat alituiseen tuomalla tavaroitaan Viipuriin ja +niitä sieltä salaa sisäväyliä myöten soudattaen Novgorodin +markkinoille. Siihen määrin kannattava oli tuo Itämaiden kauppa, ja +siksi juuri oli Viipurista tullut noin vilkkaan liikkeen keskus. Sen +rantakadulla kuhisi nytkin ulkomaista saksaa monenkinnäköistä: +hansalaisia kapeissa, ihonmyötäisissä pukimissaan ja venäläisiä +pitkissä, väljissä kauhtanoissaan, -- siinä he suomalaisella rannalla +kauppoja hieroivat ja posmittivat vieraita kieliään. + +Niemen kärjessä oli kaupungin kirkko, ja sen sivuutettuaan +saapuivat matkamiehet tiheään talorypäjäkseen, joka oli syntynyt +mantereelle vastapäätä linnansaarta ja josta Karjaportilta ja +harmaidenveljien luostarista tuleva pääkatu johti suoraan +linnansillalle. Aamu oli jo pitkälle ehtinyt, mutta vielä oli pystyyn +vivuttuna sillan linnanpuoleisessa päässä oleva laskusilta, ja +matkamiesten täytyi senvuoksi pysähtyä siihen Suomenveden rannalle, +pohjoisen sataman varrelle, vipusillan laskemista odottamaan. Siinä oli +heidän edessään nyt korkeana ja juhlallisena Viipurin vanha linna, joka +kuin harmaja möhkäle kohosi suviseltaan vihantarantaisten salmivesien +keskeltä. + +-- Tuo korkea rakennus on Olavintorni, neuvoi Kaaperi, osoittaen +jyrkkäseinäistä, neliskulmaista tornia, joka muodosti Torkelin +perustaman linnan mahtavan pääosan. Alkujaan olikin tuo torni ollut +linnan yksinomaisena varustuksena, mutta sittemmin oli saaren rannoille +rakennettu paksu, kivinen muuri, joka nyt pystyjyrkkänä vyönä kiersi +umpeen saaren kaikki rannat vesirajaa myöten. Ja tälle muurille oli +uusia torneja rakennettu. Niistä oli kaupunkia vastapäätä, itäisellä +rannalla, pyöreä vahtitorni, jonka alitse juuri kulki linnaan se +pääportti, joka nyt vielä öiseltään oli suljettu. Mutta sieltä portin +takaa ja Olavintornin edustaiselta linnanpihalta kuului hevosten +hirnuntaa ja miesten huutoja salmen toiselle rannalle saakka. + +-- Onko siellä aina tuommoinen mölinä? kysyi Lauri ihmetellen +Hepo-Kaaperilta, kun he siinä hirsikasalla lepäilivät. + +-- Ei, siellä mahtaa olla nyt jotain erityistä tekeillä. -- Mutta +käykää itse katsomassa, nythän sieltä näkyvät jo nostosillan laskevan. + +-- Etkö sinä tulekaan linnaan mukaamme? kysyi Sipi, joka jo oli +toivonut Kaaperista sinnekin saattajan saavansa. + +-- En, -- ei sinne asiatta kukaan mene, eikä vähällä asiallakaan! + +Kimakasti vinkuivat paksut rautavitjat, kun raskasta hirsisiltaa alas +vivuttiin, ja ihmisiä näkyi jo kaupungista linnaan kävelevän. Sinne +lähtivät nyt siis Hämeen miehetkin, ja portin sisäpuolelle he +pääsivätkin. Mutta siihen sisämuurin kupeelle, linnan pihalle, he +jäivät seisomaan kuin puristettuina ahtaaseen rakoon -- edemmäs eivät +päässeet. Sillä piha oli täynnä satuloituja hevosia ja rautapaitaisia +ratsumiehiä, jotka siinä nyt kiireellä laukkujaan satuloihin sitoivat +ja selkään istumaan jouduttausivat. Sydänmaan miehet eivät sitä +menoa ymmärtäneet. Mutta tuokion kuluttua vaikeni yhtäkkiä melu: +Olavintornin pääkäytävästä kuului kannusten kilinää, ja sieltä +astui ulos lyhyenläntä, kumara ja kuiva ritari, kahden nuoremman +kiiltohaarniskaisen ylimyksen seuraamana. Vielä ketterin askelin astui +tuo vanha mies pihan poikki eikä hän paljon asepojan apua tarvinnut, +kun hän satulaan kiepsahti, lähtien etumaisena ajamaan ulos portista +sillalle, jonka paksut pohjapalkit kumeasti kajahtivat, kun koko +ratsujoukko johtajaansa sinne seurasi. + +Neuvottomina seisoivat hämäläiset autioksi jääneellä linnanpihalla +katsellen poistuvaa ratsujoukkoa, -- ei näkynyt siellä enää kuin pari +tallirenkiä, jotka pihalta heinänjätteitä haravoivat. Mutta ilokseen +tunsi Lauri näistä toisen samaksi hyvätuumaiseksi Tapaniksi, jota hän +Kymin törmällä oli puhutellut, ja häneltä he nyt kävivät kysymään, +miten linnanherran puheille mahtaisi päästä. + +-- Linnanherranko, hämmästeli Tapani, -- tuossahan juuri näit hänen +ajavan portista ulos poikineen. + +-- Sekö oli itse Krister-herra! + +-- Itse oli, itse lähti täältä talonpoikia kurittamaan. + +-- Kurittamaanko talonpoikia? + +Niin, Tapani kertoi nyt tarkemmin tuon ratsastusmatkan aiheen. Kapinaan +olivat nousseet Karjalan talonpojat, Jääsken miehet ja muut, olivat +listineet linnan veroherroja kuin halmenauriita, ja niiden luo +joukkoineen vierailemaan lähti nyt juuri linnastaan Krister +Niilonpoika. + +Näistä kertomuksista pääsivät pian Hämeen miehet ymmärtämään, että +heillä olikin edessään pitkä odotusaika, jos mielivät Viipurin +linnanherraa tavata, -- ja tavata heidän häntä täytyi! Oli heillä nyt +aikaa Viipuria katsella, sekä yksin että Kaaperin seurassa. + +Vasta muutamia vuosikymmeniä oli Viipurilla ollut oikeat +kaupunginoikeudet, mutta se oli iältään jo vanha kaupunki, kertoi +Kaaperi. Se oli, tämä nykyisellä paikallaan noin sata vuotta sijainnut +kaupunki, puristettu ahtaalle ranta-alueelle muuriensa sisäpuolelle, -- +täällä ei näet koskaan voitu elää ihan turvallisina idän levottomalta +naapurilta, Suuren Novgorodin ruhtinasvallalta, jonka kanssa Ruotsin +ritarit alituiseen olivat olleet sotakannalla. Nyt oli kuitenkin +muutamia vuosikymmeniä rauha vallinnut näilläkin rajamailla, ja sen +varassa oli kaupunki jo päässyt melkoisesti vaurastumaan. + +Näitä kertoi Kaaperi pitkämatkaisille matkamiehille, heidän nyt +viikkokausia hänen majassaan majaillessaan. Itse ei hän ollut kaupungin +varsinaisia suurporvareita -- ne olivatkin enimmäkseen noita +hansalaisten laivoissa Viipuriin kulkeutuneita saksalaisia, -- hän oli +vain ajurinammatin pitäjä, joka venheillä ja hevosilla kuljetti +hansalaivain lasteja, milloin vain maista laivoihin, milloin +laivoista aina Laatokan vesille saakka. Mutta pitipä hänkin sentään +ranta-aitassaan suolakauppaa niille maalaisille, jotka eivät vielä +olleet isompain porvarien majamiehiä -- kaikki viipurilaiset pitivät +suolakauppaa, siitä oli kaupunki saanutkin "suolakaupungin" nimen. Ja +hän oli valpas, virkeä mies, joka osasi sydänmaan talonpojille selittää +monta asiaa, joita nämä eivät ennakolta tunteneet. + +Eräänäkin iltana hän majatuvassaan oman valtiollisen ymmärryksensä +mukaan selitti heille sen riitaisuuden ja kahnauksen syitä, jota +erämaan miehet kaikkialla näillä vanhoilla rintamailla kulkiessaan +olivat nähneet, mutta eivät vielä täysin ymmärtäneet. Kahta kukkoa ei +sovi samalle rikkaläjälle, ne tappelevat siinä, kunnes toinen kaatuu, +selitti Kaaperi. Kaksi mahtavaa miestä on nyt Suomessa, eivätkä he voi +toisiaan suvaita edes maan vastakkaisimmissa äärissäkään. Ja molemmat +heistä vaativat Viipuria linnaläänikseen. Kaarlo-marskia oli jo +Viipuriin linnanherraksi odotettu, mutta ei tiedä nyt, miten käy. +Aatelisetkin menevät aina sen matkaan, jonka luulevat vankimman olevan, +ja nyt sanotaan Suomen herroista Kristerin olevan paremmalla puolella. +Hän kävi keväällä laivoillaan Tukholmassa, ja sieltä palattuaan hän +rupesi oikein uhmalla linnaansa muonittamaan ja varustamaan, ei kuulu +aikovan siitä lähteä hyvällä eikä pahalla. + +-- Jo Kyminjoelta asti olemme kuulleet sellaista humua, että täällä +sotaa varotaan, -- ihanko sitä todella odotetaan? kysyi Lauri. + +-- Me porvarit emme siitä mitään tiedä, vastasi Kaaperi varovasti, -- +mutta kukapa tuntenee herrojen aikeet, tuskin ne suottakaan +varustautuvat. + +Sydänmaan talonpojat jäivät hetkeksi miettimään, miten heidänkin suuren +rajankäyntiasiansa kävisi, jos täällä herrat vielä rupeaisivat +keskenään sotimaan ... kummastahan silloin lopultakin apu lähtisi. Ja +Kaaperin puheista teki Sipi äkkiä kysyvän johtopäätöksen: + +-- Tuntuupa siltä, kuin Kaaperi-isäntäkin enemmän pitäisi sen marskin +puolta, -- taitaisipa hän olla teille mieluisampi herra? + +Mutta majatalon isäntä aivan hätkähti, kun hänen selityksistään oli +sellainen käsitys saatu, ja hän kiirehti melkein hätäisesti torjumaan: + +-- Pyhän Nikolain ja kaikkien pyhäin nimessä, enhän ole mitään sanonut, +älkää hiidessä semmoista kenellekään puhuko. En sekaannu herrojen +riitoihin, ajan rahtia ja myyn suoloja enkä välitä, kuka linnassa +herrastaa. Taisihan kyllä sinä aikana, kun marskin suku Viipurissa +isännöi, porvarikin usein saada myydyksi linnaan voisaavin taikka +lohitynnyrin, -- nyt et myy mitään, kaikki sinne kiskotaan +talonpojilta. Mutta on se tämä Krister-herrakin porvarien puolta +pitänyt, kun on riitoja sattunut Räävelin tai Novgorodin saksain +kanssa, ja uusia kauppaetuja se on meille hansalaisilta hankkinut, -- +ei, minä en puhu mitään, vaikka joskus saisinkin vähän liiemman veron +maksaa. + +Tuli oli Hepo-Kaaperin tuvassa jo sinä iltana matalaksi laskeutunut +näiden juttujen aikana, ja sekä matkamiehistä että talonväestä rupesi +toinen toisensa perästä jo makuulleen hankkiutumaan. Silloin työntyi +vielä ulkoa pimeästä syyssateesta tupaan uusi vieras, märkänä kuin +uitettu kissa, tervehti ja vetäytyi uunin kupeelle, katveeseen, +vaatteitaan kuivailemaan. Kaaperi kutsui oudon vieraan taloksi, käskipä +lähemmäs tultakin käymään ja kyseli, mistä kaukaa vieras kulkee. + +-- Lastivenhettä olen Juustilasta soutanut, -- myöhäksi kävi, ennenkuin +kaupunkiin ehdittiin, vastaili vieras harvakseen, yhä katveessa pysyen. +Mutta Laurista oli tuo ääni helähtänyt tutulta, hän siirrähti +takkatulen luota vierasta lähemmältä katselemaan, ja häneltä oli +samassa päästä hämmästyksen huudahdus... Sillä eikö se ollut hänen +eräystävänsä, Tuiran Vilppu, tuo märkä, kalvakka olento, joka siinä +uunin reunalla lymyili ja pyrki hatunreuhkalla silmiään peittämään. +Mutta vieras tempasi hänet viereensä uuninkiukaalle istumaan ja +kuiskasi: + +-- Nyt vaikene, Lauri ... tässä ollaan nyt hiiden hinkalossa! + +Vilppuhan se oli, vaikkei tuntunut olevan mies nyt omalla asiallaan. +Huohottamalla hän vieläkin hengitti, ja hänen silmänsä pälyivät arasti +ympärilleen, kun hän yhä kuiskaten jatkoi: + +-- Monesti olen merrassa ollut, mutta niin lähellä hirsipuuta kuin nyt +en ole ollut koskaan, -- siksi nyt liikutaan näin hyssyksittäin. Tuo +eväitäsi tänne pala, minulla on taas kiire käpälämäkeen, kunhan kolon +löytäisin... + +-- Vai ovat niin asiat, -- linnan huovitko ovat kintereilläsi? kyseli +Lauri hämmästyneenä. + +-- Jos eivät jo ole, niin tulevat... Ellen tässä nyt pääse maailmalle +livahtamaan, niin nuori leski on huomenna Karmalassa. + +Lauri toi kontistaan tuttavalleen vähän eväitään, joita he Sipin kanssa +olivat Kaaperilta ostaneet niillä harvoilla äyreillä, joita hämäläiset +olivat heille matka-avuksi keränneet. Mutta ei ollut Vilpulla nyt +malttia siinä kuin muutama suupala haukata. Ja pureskellessaan hän +puhui: + +-- Nyt pitää saada venhe vaikka mistä, tästä on jouduttava vesille, muu +ei auta. + +-- Lainataan isännältä, hänellä on venhe tuossa muurin takana +aittarannassa. + +-- Jos venheen tiedät, tule, neuvo minut siihen, pyytämään vain ei +ruveta. + +-- Mutta Kaaperi on rehti mies... + +-- Tunnen, mutta nahkojaan pelkäisi hänkin, jos asiani kuulisi... Tule! + +Talonväki oli sillävälin jo makuulleen mennyt, viimeiset kekäleet vain +enää liedessä kiiluivat. Kenenkään huomaamatta hiipi silloin Laurikin +äsken tulleen jäljestä ulos, uteliaana kuulemaan, mihin kolttosiin +hänen hilpeä ystävänsä taas oli joutunut, koska köysi jo noin läheltä +tuntui niskaa puristavan. Lauri tunsi jo pimeässäkin Hepolan pihat ja +portit, osasi opastaa toverinsa matalan muurin ylitse rantaan, löysi +venheen, löysi airot ja ääneti he rannasta aallokkoon laskivat. Mutta +siellä oli myrskyinen sadeyö pimeä kuin hauta, hän ei käsittänyt, mihin +he siinä säässä osasivat soutaa. Mutta Vilppu hengitti vesille +päästyään vapaammin, ja pian oli entisellään hänen äänensä, kun hän +selälle päin soutaen virkkoi: + +-- Nyt ei enää hätä heiluttele, tästä pimeästä eivät Krister-herran +koiratkaan enää miestä vainua. Nyt vain kysytään, mihin soudetaan, +selkää on joka taholla, -- saat sinäkin jo maihin jäädä, jos tahdot. + +-- Tulenpahan Kaaperin venhettä takaisin tuomaan, vastasi Lauri. Ja kun +Vilppu kyseli jotakin lähdössä olevaa laivaa, johon hän vanhana +meripoikana merimieheksi pyrkisi, muisti Lauri päivällä nähneensä erään +rääveliläisen aluksen, joka luovi satamasta Uuraan salmelle ja jäi +sinne selän taa yöksi ankkuriin. + +-- Siispä sitä kohden soudetaan, intoili Vilppu sitä rohkeampana, kuta +väljemmältä oli pimeää vettä häntä rannasta erottamassa. -- Kyllä +laivan löydämme, ja Räävelissä olen taas herran kukkarossa, siellä on +pakolainen paremmassa turvassa kuin luostarin suojassa. + +-- Oletko jo luostarissakin ollut? kyseli Lauri voimatta hillitä +uteliaisuuttaan. Taistelutoveriaan ja sukulaistaan ei hän ollut +tavannut sitten kuin viime talvena, jolloin tämä Sysikorvesta +paetessaan Ennin Karmalaan itkemään jätti, ja nyt ilmestyi mies äkkiä +kuin kuusta pudonneena hänen eteensä. + +Vesilahdelta palattuaan oli Vilppu Laurin kanssa talvisydämen +Sysikorvessa hirviä ajanut ja muutamia viikkoja huoletonta elämää +viettänyt. Eikä hän ollut hätkähtänyt sitäkään, että häntä kirkoissa +kuulutettiin, eipä häntä siellä kukaan ilmiantanut. Mutta keväämmällä +oli sitten voutien huoveja ruvennut kylillä liikkumaan ja eräänä +hankiaamuna oli Leena hiihtänyt Suopellosta tuomaan sanaa Karmalaan, +että jo ovat hakijahuovit Vesilahden kapinanjohtajan jäljillä. Silloin +loppuivat Vilpulta rauhan päivät, ja Lauri oli hänet itse silloin +saattanut Juuritaipaleeseen, josta Vilppu läksi yksin hiihtämään +Suursavon kautta itään päin, paetakseen kauas Karjalan maille. Sen +jäljestä ei ollut hänestä Lauri mitään kuullut, ja siksi hänellä paloi +halu tuntea noiden pakoaikojen vaiheet. + +Mutta Vilppupa ei kiirehtinyt hänen äänellisiin eikä äänettömiin +kysymyksiinsä vastaamaan. Hän vaikeni itsepäisesti, tarkaten vielä +kerran vakavana ympäristöään, ja sillävälin hän vain souteli +voimakkaasti ulapalle päin. Mutta kaukaiselta kajahti jo yövahdin ääni, +kun tämä Viipurin muurien takana iltatuntien kulumista hiljaiselle +kaupungille julisti, ja viimeiset tulet näkyivät jo sammuvan +Raatihuoneen mäen ja Katanpään kallioiden taloista, -- määrätuntia +myöhempään ei näet kaupunginlaki sallinut taloissa tulia poltettavan. +Ulkona syksyisellä selällä ei taas kuulunut muuta kuin sadetuulen +tohinaa. Silloin vihdoin Vilppu avasi sanaisen lippaansa ja kävi +toverilleen kertomaan ne uudet merkilliset seikkailunsa, jotka hänestä +taas olivat pakolaisen tehneet ja hänet silmukan suulle saattaneet. Ja +hän kertoikin ne leikkisästi, keveästi, ikäänkuin tuo kaikki ei olisi +enää häntä koskenutkaan... + +Vilppu kertoi Saimaan suuret selät poikki hiihdettyään avoveteen asti +keväällä Viipurissa virnailleensa, -- vähän oli työtä, vähän palkkaa! +Mutta heti ensi sulalla rupesi hän soutumieheksi muutamaan karjalaiseen +lastivenheeseen, joka saksain tavaroita Viipurista kuljetti sisäjokia +myöten, Juustilan ja Yläveden väylää pitkin Tiurinlinnaan ja +Käkisalmeen ja siitä aina edelleen Laatokan yli Syvärinjoelle ja +Ilmajärvelle sekä Suureen Novgorodiin asti. Puolelle kesää oli hän +ollut tällä monivaiheisella retkellä, jossa hauska oli ollut ja hyvä +oli ollut ansio, eikä hän tästä ammatista aikonutkaan heti erota. Mutta +kun hän sieltä turkislastilla oli taas kesällä palaamassa Käkisalmen +kautta Viipuriin, uutta saksain varastoa Itämaille hakemaan, niin hän +eräänä sunnuntaina joutui Jääsken kirkolle ja tarttuikin sinne. + +-- Mitä sinä siellä? kysyi Lauri, joka jo matkansa varrella ennen +muisti tuon pitäjän nimen kuulleensa. + +-- No siellä olivat asiat taas sellaiset, että ne minut viipymään +viehättivät. Siellä oli rahvas kirkkomäellä koolla, kovin kiihtyneessä +mielentilassa näkyivät olevan pitkähihaiset karjalaiset, kirjamiestä +kyselivät. Heitä kuohuttivat ne uudet ja moninkertaiset verot, joita +heiltä Viipurin linnanherra kiskotti, -- kahdet kesäverot se oli jo +ottanut samana kesänä ja miehiltä oli loppunut luonto. Minä kuuntelin +niitä heidän valituksiaan ja jopa heille kirjamieheksi rupesinkin. +Sillä synkkää oli se komento, jonka alle he olivat joutuneet, -- jos +olivat julmat Hannu-herran voudit Hämeessä, niin vielä sydämettömämmin +liikkuivat Kristerin verohuovit Karjalassa ... itse näin, kuinka he +lehmän laitumelta iskivät ja aitasta kantoivat pois naisten +pyhähameetkin. + +-- Sinä kirjoitit siis heidän valituskirjansa, ja siitä Krister-äijä +suuttui? kyseli Lauri malttamattomana. + +-- Suuttui siitä, että valitettiin hänestä kuninkaalle Ruotsiin, -- +suuttui ja lähetti taas uudet verottajat talonpoikain taloihin. Silloin +minä sanoin Jääsken miehille: Tätä menoa ei meidän puolessa kärsitty, +siellä käytiin kengittämään keihäitä. + +-- Niin, taisitpa sanoa vielä vähän muutakin, -- ja jääskeläiset +tottelivat neuvojasi? + +-- Minua kesäkauden kestinään pitivät, ja kävin minä sieltä päin +nostattamassa aseisiin naapuripitäjäinkin miehiä. Eikä verohuoveilla +ollut sinne viikkokausiin asiaa, verissä päin sieltä palasivat ne, +jotka pakoon pääsivät. Mutta nyt syyspuoleen tuli linnanherra itse +sinne koko huovijoukkoineen kysymään, mihin hänen veronsa ja +verottajansa ovat joutuneet. Vakava tuuma miesten kesken oli ollut +lähteä tuurin ja keihäin herrain väkeä vastaan ja pienellä miesjoukolla +heitä siis odottelin. Mutta kun metsästä välähtivät huovien haarniskat, +niin jopa suli pehmeäksi luonto Karjalan miehiltä... Kävivät herralle +polvea notkistamaan ja itkivät: "Tuo Hämeen mieshän se meitä usutti, +hän se valituskirjatkin laati..." + +-- Olihan se vähän samanlaista jo Vesilahdella! + +-- Mutta Jääskessä he minut suoraan päänsä päästimeksi linnankarhulle +luovuttivat, ja Krister-äijä oli niin äkäinen, että siinä paikassa oli +minulta miekallaan pääkallon halkaista. Ja huovihevosen jäljestä sain +kytkyessä juosta Viipuriin asti, -- henki oli mennä siinäkin kyydissä, +ennenkuin toisyönä linnaan ehdittiin. + +Tästä taas Lauri vilkastui ja kysyi: + +-- Onko linnanherra siis jo palannut? + +-- On, osan väkeään hän vain jätti Karjalan miehiä masentamaan ja uutta +rangaistusveroa ottamaan. Minut tuotiin linnaan hirtettäväksi ... jo +näytettiin minulle sen ilon paikkakin, odotettiin vain paria +karjalaista tovereikseni. Siksi aikaa oli minut tietysti tyrmään +pistettävä. Mutta siinä veroinnossaan olivat linnan heitukat sysänneet +verotavaroita siihenkin hinkaloon, jossa minua oli säilytettävä, ja ne +oli ensiksi siirrettävä muualle. + +-- Ja sitä et sinä ruvennut odottamaan? + +-- En kauan. Kädet minulla olivat tiukkaan sidotut, mutta jalat olivat +vapaat. Kun niin seisoin holviaukon suulla, huovien ympärilläni +touhutessa, katselin kupeilleni... Muurin reunalle ei ollut kovin pitkä +harppaus, sen päälle jaksoin loikata, ja muurin alla, huimaavan +syvällä, tiesin rannan ja vesirajan olevan. Yksipä on, kuolenko köyteen +vai rantakiviin, ajattelin itsekseni, hyppäsin muurin laelle, juoksin +sen yli ja viskausin päistikkaa pimeään syvänteeseen... Kiire jo +olikin, huovi oli perässäni muurille loikannut ja tapaili sitä +kahlenuoraa, joka sidotuista käsistäni roikkui. + +-- Etkä iskenyt päätäsi mäsäksi? + +-- Sitä itsekin ihmettelin ... sattui siihen kohtaan syvä vesi. Siellä +pimeässä aallokossa kuppelehdin kädet köysissä ... mutta tuokion +kuluttua tunsin ajauneeni muurin juurelle kivikkoon. Siinä makasin ja +kihnutin terävään kivensärmään köyttä poikki, sillaikaa kuin huovit +ylempänä muurilla hoilasivat ja toisilleen minun jo hukkuneen +vakuuttivat. Mutta kun käteni olivat irti, uin siikana salmen yli +kaupungin rantaan ja pakenin Mustain veljien luostariin, jonka raskasta +portinläppää kolkutin väsyneenä ja märkänä. + +-- Mutta sinne päästyäsihän olit turvassa! + +-- Siinä luulossa minäkin siellä levolle kävin, -- mutta mitä vielä! +Vihainen linnanherra kuuli heti aamulla minun luostariin paenneen, +kutsui mustain päämiehen puheilleen ja uhkauksilla oli hän vaatinut +vanhaa munkkia luovuttamaan minut pois luostarinsa turvasta, -- niin +sydämikkö on äijä! Kovin kuului päämunkki sitä vaatimusta +vastustelleen, luostareissa kun pitäisi vainotuillakin tyyssija olla, +mutta taipua hänen oli täytynyt. + +Vilppu hymähti katkerasti, muistellen, kuinka hän siellä nukkui kuin +pyhimys vahvassa turvassa, ja sillävälin oli sopimus tehty siitä, että +hänet seuraavana aamuna luostarista linnaan luovutetaan, -- ritari oli +siinä kirkkoakin mahtavampi! Mutta taas hän hilpeästi jatkoi +kertomustaan: + +-- Onni on, että nuo joutilaspäiväiset munkit ovat löyhäsuisia lärppiä. +Kun päivällä heräsin, juorusi yksi heistä heti minulle koko jutun. +Siinä siis pelastukseni! ajattelin, nyt ei Krister-herra kaulani +venytystä enää toistaiseksi lykännekään! Hän oli jo pannut huovinsa +luostarinportille minua vartioimaan, -- siellä kai ne seisovat vieläkin +sateessa, sääli miehiä! Mutta minä kävin sairaaksi. + +-- Tosissasiko? + +-- Tosissanikin, luitani vilusti, pyysin rohtoa ja nukuin. Mutta nukuin +vain sen verran, että näin jo munkkien levolle lähtevän, -- en tiedä, +tokko he vahtivatkaan minua niin ylen tarkasti. Siinä rakennetaan nyt, +kuten lienet nähnyt, uutta kivistä taloa vanhan puuluostarin viereen, +ja minut oli pistetty kiviseen koppiin. Niihin tehdään ikkunatkin ... +se oli kyllä kapea rako vain siinä minun kopissani, mutta leveäkös minä +olen mieskään, varsinkaan näin syömättömänä. Ryömin telineille, sieltä +pudottausin Hepolan talon katolle, joka on luostarinmuurin vieressä, -- +portilla vahtivat huovit eivät tietenkään sinne sateiselle taivaalle +tähystelleet... + +Vilppu vaikeni ja jopa siitä Lauri ymmärsikin, miksi seikkailijalla oli +sellainen hätä käpälämäkeen ollut. Mutta tuokion kuluttua heläytti +Vilppu niin iloisen naurun, että se kajahti kuin vesihiisien joi'unta +pimeillä selillä. + +-- Mitäs naurat? kysyi Lauri kummissaan. + +-- Sitä melua, joka nyt aamulla syntyy Mustassaluostarissa, kun minua +ruvetaan hakemaan ja huutamaan, kun linnan huovit koviksi käyvät ja +kiroilevat hurskaille miehille, -- sen melun jo arvaan! Varo sinä vain, +Lauri, että et joudu siihen sekaantumaan etkä vastaamaan öisestä +soudustasi! + +-- Kukapa minut täällä tuntee ja soutuni tietää! + +-- Hyvä olisi. Mutta siirrypäs airoihin sinä, nyt minulta tuntuu jo +eväs paremmin luistavan kuin äsken Kaaperin tuvassa. + +Ääneti soutivat nyt toverukset tuokion pimeää selkää. Sitten rupesi +Vilppu vuorostaan suupalojensa lomaan kyselemään Laurin matkoja ja +hämäläisten eräasian enteitä. Hän kertoi Sysikorvesta paetessaan +viipyneensä muutamia päiviä Suur-Savon kylillä ja siellä savolaisia +puhutelleensa, -- eivät he olleet häntä kalajärviltä tunteneet, vaan +auliisti olivat hänelle avun ja evään antaneet, kun kuulivat miehen +ruunun huoveja pakenevan. Ne ovat tuuman miehiä Savon miehetkin, kun +heidän kanssaan noinikään sovinnossa juttelee, selitti Vilppu, -- ei +uskoisi heitä samoiksi tappelijoiksi, kuin ovat kalajärvillä. + +-- Eikö sinua siellä kukaan tuntenut? kysyi Lauri hiukan aralla ja +epävarmalla äänellä. + +Sen arkuuden Vilppu heti oivalsi ... vieläpähän on miehellä se +kallioniemen impitarina muistissaan, -- ja hymähtäen hän vastasi: + +-- Tunsi yksi, -- hänelle sinulta viestit vein, vaikket noita muistanut +mukaani pannakaan. Ja hyvämuistiseen mieleen ne tuntuivat siellä +joutuvan. Ei ole Tarvaisen tytär vielä sulhasiin suostunut, mutta pidä +kiirettä, Lauri, jos häntä omaksesi mielit, pian se voidaan sieltä +siepatakin. + +-- Puhuiko hän sellaista sinulle? kysyi Lauri vilkastuen. + +-- Eiväthän ne miehettömiksi heittäydy isojen talojen koreat kassapäät. +Mutta jotain se puhuikin, kun hänelle kerroin sinun muiden erämiesten +kanssa nyt rajankäyntiä ja rauhaa puuhaavan. + +-- No mitä virkkoi? + +-- Kun tullee rauhan miehenä, sanoi, niin voin hänelle saunan lämmittää +-- mutta tulkoon ajoissa! Eikä se ollut leikkiäkään kaikki, sen näin. + +Lauri souti nyt sanaa puhumatta, hänen mietteensä olivat yhtäkkiä +ruvenneet kulkemaan omia uriaan, jotka jo olivat kaukana hänen +levottoman toverinsa seikkailuista. Mutta Vilppu tarkkasi sillä välin +tyystin tyyntyvää selkää, jonka pimeästä, sateen vähän tauottua, +hämärät rannat vähitellen rupesivat häämöttämään. Hän oli näkevinään +jotakin korkeaa siellä sivulla keulan edessä ja kääntäen venheen sitä +kohti virkkoi hän yhtäkkiä vilkkaasti: + +-- Onkohan se tuo, se sinun rääveliläinen laivasi? Tuolta kuultavat +mastot taivasta vastaan. + +Siinä se oli, vaikka Laurin silmän oli sitä vaikeampi erottaa kuin +Vilpun, joka ennenkin oli meren aavoja tottunut tarkkaamaan. Ja laivaa +kohden kulki nyt venhe hyvää vauhtia. + +-- Aiotko herättää laivamiehet? kyseli Lauri, kun lähestyttiin tummaa +alusta. + +-- Eikä hiidessä, -- me liikumme pehmeästi kuin peltohiiret, emme +herätä ketään. Kas näin! -- sano Ennille terveiset, että mies on +tallessa! + +Venhe laski laivan luo, ja Vilppu huopasi sen keulan viereen, kopeloi +siinä hetkisen, löysi ankkurivitjan ja kiipesi sitä myöten kuin vanha +laivuri ainakin pimeälle kannelle. Lauri, joka airoissa istui, näki +hänen sieltä vain kättä hyvästiksi viittovan, ja sitten hävisi hiipivä +hahmo, ikäänkuin hupeni sen mustan rungon sisään. + +-- Taisipa mies ruumaan pudottautua, tuumi Lauri, laivasta poispäin +soutaen --, jokohan nahkansa pelasti taaskin veitikka! + +Mutta itsellään oli hänellä nyt kova työpaikka edessä kiskoessaan yksin +voimainsa takaa venhettään vastalaitaiseen, joutuakseen ennen +päivännousua kaupunkiin takaisin. Mutta siinä kiskoessaan ei hän noita +ponnistuksiaan muistamaan joutanut. Vilppu oli kirjavia juttujaan +kertoessaan hipaissut hänen mieleensä jo puoleksi maatuneita muistoja, +jotka nyt taas kirkkaiksi välähtivät ja jotka syyssateessakin hänen +verensä kuumenemaan saivat. Ja hän loi siinä nyt eteensä kirkkaita +tulevaisuuden kuvia, miten hän pian, ruunun miesten avulla +selvitettyään Lapinkorven riidat, solmii sovun vanhojen vihaheimojen +välille, miten hän eräänä päivänä saapuu savolaisten vieraiksi, astuu +Tarvaisen taloon, eteiseen keihäänsä jättää, ja virkkaa: "No nyt tulen +rauhan miehenä rauhan miesten luo"... Mutta rannassa lämpiää silloin +tuttu sauna, ja vastaksia taittaa lehdosta tuttava käsi... + +Ne kiertelivät edestakaisin, nuo mieluisat mielikuvat, karkasivat +virvatulina ja palasivat taas. Eikä Lauri niissä mietteissä soutaessaan +huomannutkaan, kuinka vähitellen yön pimeä vesiltä väistyi ja hallavana +valkeni pilvinen taivas, -- siinä oli pian kaupunki hänen edessään, ja +aamu oli jo alkanut, kun hän venheensä aittarantaan laski. Silloin hän +harkitsi parhaaksi olla yrittämättäkään enää muurin ylitse pihaan ja +tupaan, jossa kai jo väki oli liikkeellä. Sen sijaan hän haki aitan +kupeelta onkensa, jolla hän joutopäivinään oli rannasta särkiä +narraillut, ja rupesi ongelle, ikäänkuin sitä varten olisikin aikaisiin +tuvasta noussut. Tuuli hajoitteli juuri harmaita pilviä ja päästi +päivänkin pilkistämään märkään luontoon, ja särjet söivät nälkäisinä, +joten niitä oli ilo rannalle nykkiä. Mutta niitä nykkiessään silmäili +Lauri usein selän taakse, jossa juuri rääveliläiseen laivaan märkiä +purjeita nostettiin, -- nyt se pyyhkäisikin jo salmen lävitse aukealle +merelle päin! + +Vahingoniloa tunsi onkimies mielessään, kun hän vähän myöhemmin kuuli +kavionkapsetta muurin kupeiselta tieltä ja näki huoviparven linnasta +päin karauttavan. Niillä on jo tieto luostarivangin karkaamisesta ... +päätteli Lauri itsekseen ... kas noin, hätäpä tuntuu olevan +hakijoilla... Yksi huoveista ajoi Laurinkin luo rantaan kysyen, eikö +ollut hän nähnyt luostarista päin pakenevaa miestä. + +-- Mistä minä ... tässä olen hetken vain särkiä aamusyönniltä nykkinyt. + +Kyselijä oli tyytymätön ja kiukkuaan purkaen rupesi hän Laurille +tiukkaamaan: + +-- Mikä teidät tietää ... yön olet sateessa ollut, näet, mekkosi on +märkä, vaikka lienet sinä karkurin pakoon auttanut. + +Jopa läplätti vähän Laurin sydän, mutta silmiään siimasta kääntämättä +hän vastasi: + +-- Vähän satoi vielä kun Kaaperin tuvasta rantaan tulin, -- ketä te +sitten haette? + +Kiire ajoi huovin edelleen ratsastamaan, mutta vähän epäillen hän vielä +taakseenkin Lauria katseli. Mutta aivan levollinen ei ollut enää +Laurinkaan mieli, ja tuokion kuluttua hän jo saaliineen astui tupaan ja +rupesi siellä liedellä kalakeittoa murkinakseen keittämään. Ei näkynyt +Sipiäkään, kaupungille kuului menneen. Syötyään lähti Laurikin taas +jaloittelemaan, katselemaan, mitä sinne kaupungille nyt oikein kuului. + +Raatihuoneentorilla seisoskeli harvinaisen sakea miesjoukko +keskustellen siitä viimeöisestä tapauksesta, joka uhkasi turmiota koko +kaupungille. Krister-herra kuului näet heti aamulla äissään uhanneen, +että ellei pakolaista kiinni saada, niin hän kiskoo kovan sakkoveron +porvareiltakin, joita hän kapinanjohtajan auttajiksi epäili. Siellä +sisällä raatihuoneessa kuuluivat nyt pormestarit ja raatiherrat siitä +huolestuneina neuvottelevan ja kirjuri luki juuri portailta julistusta, +että karkuri on kiinni otettava, missä vain tavataan, ja auttaja myös, +jos sellaista on. + +-- Minkähän nuo tuolle tekisivät, jos kiinni saisivat, kysäisi Lauri +vieressään seisovalta sepältä. + +-- Nahan nylkisivät ja hirressä kuivaisivat... + +Puistattipa vähän korven poikaa, kun hän tuota kuria ajatteli, ja hän +jo melkein säpsähti, kun hetken kuluttua joku häntä kylkeen töyttäsi. +Se oli toki vain Suopelto, joka aamukauden sanoi Lauria kaupungilta +hakeneensa. + +-- Etkö ole kuullut, että linnanherra jo on palannut retkeltään. +Meidän on aika joutua asiaamme ajamaan, että sitten jo pääsemme +taipaleellekin. + +Lauri olisi ehkä vielä antanut suuttuneen linnanherran jonkun päivän +rauhoittua, mutta eipä huolinut hän ruveta Sipille epäilyksiään +kertomaan, virkahti vain: + +-- Vai jo on palannut herra. No, mennään siis linnaan. + + + + +XII. KRISTER NIILONPOIKA VAASA. + + +Paksuun villavaippaan kääriytyneenä istui tervaksista roimuavan +pystytulen ääressä Viipurin linnan vaakunasalissa linnanherra +Krister Niilonpoika Vaasa, potkiskellen aina väliin raskaalla +hirvennahkasaappaallaan halkoja edemmäs takkaan, niin että kannus joka +kerralta vihaisesti kilahti. Hän istui syvällä nahkaisilla +reunustetussa nojatuolissaan ja syviin tyytymättömyyden mietteisiin +vaipuneena. Hänen kuivanluisevilla kasvoillaan ei ilmettä liikahtanut; +hänen pienet, vaalearipsiset silmänsä olivat puoliummessa, ja joskus +vain hän kädellään harasi harvaa, harmajaa tukkaansa. Herra oli +viluinen nyt pitkän syysratsastuksensa jälkeen, ja siksi oli hän noin +villaisiin kääriytynyt; mutta lämmintä hän yleensäkin rakasti, +hirsituli paloi hänen takassaan miltei yhtämittaa talvet ja kesät, ja +sen ääressä hän enimmäkseen murjotti kotosalla ollessaan. + +Loitompana pöydän luona, ikäänkuin liikaa kuumuutta paenneena, istui +Viipurin linnanvouti, Björn Degen, Kristerin vanha asetoveri ja uskottu +mies, tyyni ja tasainen herra. Äsken oli Krister-herra maininnut häntä +aasiksi ja käskenyt hänen mennä hiiteen, mutta Björn odotti lähempiä +ohjeita. Hän sai näet aina vastaanottaa tuittuisen isäntänsä tiheäin +suuttumusten ensi puuskat, mutta hän oli niihin jo tottunut eikä niitä +enää säikähtänyt. Hänen kanssaan kahden kesken oli Krister-herralla +tapana istuskella pitkät illat shakkilaudan ääressä, -- he nököttivät +siten ääneti nenät vastakkain ja siirsivät kumpikin nappulan tunnissa, +miettien taas toisen tunnin uutta siirtoa. Mutta jos onni lopulta oli +voudille suosiollinen ja hän herrastaan matin teki, niin silloin +saattoi Krister polkien ja karjuen ajaa ystävänsä ulos, ikipäiviksi +pois koko linnasta! -- komentaakseen hänet seuraavassa tuokiossa +takaisin sisälle uutta ottelua koettamaan. Siihen oli Björn-herra +tottunut. Ja tottunut hän oli siihenkin, että hänen kiivasverinen +isäntänsä, kiukustuneena jostakin vastoinkäymisestä, ajoi ensimmäiset, +pahimmat vihansa häneen, kunnes sai oikean asianomaisen höyhentääkseen. +Harvoin oli linnanvouti kuitenkaan sellaista ryöppyä niskaansa saanut +kuin juuri tänä aamuna, jolloin tieto tuli kapinanjohtajan paosta +mustain veljien luostarista, -- sitä kiukkua oli kestänyt kauan. + +Mutta Björn Degen ei ollut sen alle luhistunut, ja varsin rauhallisena +hän nytkin, herransa taas hetkisen äänettömänä lepäillessä takan +ääressä, istui häneen selin, katsellen peräseinän vaakunakoristeita ja +odotellen uutta ryöppyä. Se vaakunasali oli suuri, holvattu huone +Olavintornin keskiosassa, harmaja, iloton ja hämärä. Kivisiä seiniä +peittivät siellä täällä karhuntaljat ja villaiset loimet, joita öisin +peittoina käytettiin, mutta peräseinällä, uunia vastapäätä, oli +Vaasan-suvun kookas, komea vaakunakilpi, raudoitetusta tammesta +rakennettu. Ja sen toisella puolella riippui Kristerin teräksinen +haarniskapuku ja vaskinen kypärä, mutta toisella puolella pitkä, +kullalla kirjailtu ja nahoilla reunustettu vaippa, jossa uumenien +kohdalla oli leveä vyö, jonka soljesta jalokivi hohti. Se oli Kristerin +drotsettiviitta, hänen juhlapukunsa niiltä suuruuden ajoilta, jolloin +hän oli Tukholman linnassa maan ylimpiä hallitusmiehiä, -- se kirottu +"hanhenpoika" vain aina häntä ylempänä. + +Degen-herra katseli, kuinka vyösoljen jalokivi takkatulen lieskasta +säteili, ja hän ihmetteli, kauanko isäntä nyt malttoi noin ääneti +istua. Hänen luonaan oli näet äsken käynyt mustainveljien luostarin +priori, jota hiljaista hengenmiestä linnanherra oli ankarasti sättinyt +siitä, että tämä luostaristaan oli laskenut vapaaksi linnasta karanneen +vangin, jota Krister oli käskenyt tarkasti vartioida. Tuon ärsyttävän +tapauksen seutuvilla ne takan ääressä istuvan vanhuksen vihaiset +mietteet vieläkin liikkuivat, sen vouti hyvin oivalsi, ja aivan oikein, +jopa äijä sieltä hetken kuluttua taas ärähtikin: + +-- Degen, laadi kirjallinen julistus siitä, mitä äsken jo +suusanallisesti ilmoitin herrankoirain kavalalle preesekselle. + +-- Mitenkä siis? + +-- Niin, että minä peruutan luostarilta ne niityt ja maatilat, jotka +olen sille lahjoittanut, peruutan rangaistukseksi siitä, että priori +on vastoin lupaustaan tahallaan laskenut vapaaksi vaarallisen +kapinamiehen... + +-- Tahallaan, -- mutta jos hän valittaa päällikölleen? -- sellaisen +epäilyksen julkilausui Degen. + +-- Valittakoon vaikka paaville! Jos hänellä onkin oikeus pakolaista +suojella, niin ei ole oikeutta laskea menemään. Ja lisää vielä: +esivallalle petollisessa tarkoituksessa! -- Ukko liikahteli jo +uudelleen ärtyen villaistensa sisällä ja jatkoi: -- Huolimattomille +vartioille annetaan kullekin kaksikymmentä paria raippoja, ja katso, +että he ne rehellisesti saavat! + +Sisään huoneeseen astui nyt keski-ikäinen mies, ritaripuvussa, mutta +hanhensulka kädessään. Hän oli ryhdiltään ja vähän kumaralta varreltaan +melkoisesti Kristerin näköinen, ja siltä näytti, että hänen +silmissäänkin pälyi linnanherran synkkää katsetta. Se olikin +linnanherran vanhempi elossa oleva poika, Niilo Kristerinpoika, joka +isänsä komennon alla otti osaa linnan ja läänin hoitoon, mutta josta +isän ankara kuri oli itsenäisyyden vähiin kuivetuttanut. Niilo-ritari +oli nyt linnan asesalissa ollut puhuttelemassa erinäisiä linnanherran +puheille tulleita asiamiehiä, joita Kristerin matkoilla-olon aikana +olikin kertynyt koko joukko, ja hän kertoi nyt isälleen, mitä asioita +niillä milläkin oli. + +Siellä oli pari lyypekkiläistä kauppiasta, joiden lastialukset +Hansa-liiton vartiolaivat olivat saaneet kiinni Suomenlahdella ja +ottaneet takavarikkoon, koska laiva oli kuljettanut Viipurin kautta +tuodun luvattoman kauppalastin Novgorodista. Nyt he pyrkivät +Krister-herran miehiksi ja palvelijoiksi, saadakseen sillä nimellä +häneltä suojeluskirjan, jonka avulla riitelisivät lastinsa takaisin. +Viipurin linnanherran alustalaisten laivoja ei näet uskaltanut +Hansa-liittokaan takavarikossa pitää. Sellainen temppu oli hyvin +tavallinen, ja siihen kauppaan oli ahnas Krister-herra varsin hanakka, +mutta runsaat hyvittäjäiset hän siitä hätääntyneiltä vaati. + +-- Puolen lastin hinta meille, sehän on vanha taksa, -- niin hän nytkin +pojalleen neuvoi. + +Sitten siellä oli Viipurin pormestari ja kaksi raatimiestä pyrkimässä +Krister-herran puheille ja Niilo-ritari kysyi, saisiko heidät laskea +sisään. He olivat tulleet sen viimeöisen tapauksen johdosta +selittämään, että Viipurin porvaristo oli siihen aivan viaton, ja +pyytämään, että porvareita ei tämän asian vuoksi toki rangaistaisi. + +-- Ei, heitä en nyt ota puheilleni, murisi vanha herra takkatulensa +äärestä, -- olkoot vielä toistaiseksi tarpeellisessa pelossa, se heille +hyvää tekee. Kutsun heidät jonkun päivän perästä puheilleni ja ilmoitan +samalla, paljonko heidän nyt on hankittava viljaa ja suoloja linnaan, +-- niitä tarvitaan täällä tänä talvena tavallista runsaammin. + +Viipurin pormestarina oli Antti Degen, Björnin veli, ja tuntuipa tämä +tyly vastaus vanhasta voudista sangen nöyryyttävältä, mutta hän oli +tottunut ääneti nielemään pahemmatkin nöyryytykset. + +Vielä oli, kertoi ritari, asesalissa odottamassa rääveliläinen +rihkamasaksa, joka oli tavattu maaseudulla kaupustelemassa ja tuotu +linnaan tuomittavaksi. Hänen maksettavakseen määräsi Krister +kohtuullisen sakon, -- mies voi kiittää suojeluspyhimystään, kun sillä +nahkansa ostaa! -- Ja lopuksi oli siellä vain pari hämäläistä +talonpoikaa, jotka sanovat jo kauan Viipurissa odottaneensa. + +-- Hämäläistä, sanot, mitä ne meihin kuuluvat? ärähti Krister +äkeissään, mutta samalla vähän hämmästyneeksi ja uteliaaksi käyneenä. + +Ja kun ritari kertoi heidän tulleen puhumaan jostakin rajankäynnistä ja +viimeksi Turusta saapuvan, heristi vanhus yhä tarkempaan korviaan, +vainuten heti jotakin juonta näiden outojen kaukamatkaisten asiasta. +Hän käski ovella seisovan heitukan saattaa hämäläiset eteensä. Kotvan +olivatkin jo Sipi ja Lauri odottaneet linnan kolkosti kumajavassa +etuhuoneessa, asesalissa, jonka kivipermannolla kannusniekat +ratsumiehet ja sarkapukuiset jousimiehet kolisten kävelivät ja jonka +mustuneilla seinillä pitkistä puunauloista ja monihaaraisista +hirvensarvista riippui rautaselkäisiä jousia ja pitkävartisia +tapparoita. Niiden välissä oli vanhoja ruostuneita kilpiä ja särkyneitä +vaskikoristeita, osoittaen, että oli siinä suuressa asesalissa ennen +ollut enemmänkin loistoa, -- nyt vallitsi siellä harmaja vakavuus ja +painostava kolkkous. Sieltä kutsuttiin nyt yhtäkkiä Hämeen miehet +sisälle ankaraksi kuvatun linnanherran eteen, joka puolittain selin +oveen istui eikä sanaakaan vieraille tervehdykseksi lausunut. Värähtipä +senvuoksi Sipinkin ääni nyt vähän pahemmin kuin Turussa, kun hän tälle +jurottajalle kävi talonpoikain takamaajuttuja selittämään ja +valittamaan Savon-puolisten väkivallantöistä. + +Nuo valitukset ja talonpoikain vaatimus, että Kristerin olisi +ryhdyttävä suojelemaan hämäläisten oikeuksia, ne suututtivat nähtävästi +alunpitäen entisestään ärtyisellä päällä olevan vanhuksen, sillä jo +Sipin puhuessa viskeli hän villaisiaan vähemmäksi päältään ja niiden +alta ilmestyi pieni äijä, jonka eleet olivat kiukkuiset ja terävät. +Vielä ei ollut Sipi sanottavaansa lopettanut, kun Krister kääntyi oveen +päin nojatuolissaan ja iski katseensa talonpoikiin, virkkaen: + +-- Mikä tuhma bundte geschihte teillä on juteltavananne! Sano lyhyesti: +kuka olet ja kuka sinut tänne lähetti? + +Sen hän lausui huonolla suomenkielellä, sillä Krister Niilonpoika Vaasa +ei ollut pitkän oleskelunsa aikana Viipurissa kansan kieltä edes +auttavasti oppinut ja hän sekoitti aina puheeseensa viipurilaiseen +malliin kaikki ne kolme kieltä, ruotsin, saksan ja suomen, joita siellä +rinnakkain viljeltiin. Hämmästynyt talonpoika, joka luuli kylläkin +selvästi puhuneensa, ojensi Kristerille valituskirjansa, ilmoittaen, +että he olivat Hämeen talonpoikain asialla. + +Mutta Krister-herra ei välittänytkään heidän asiastaan tarkempaa selkoa +ottaa. Hän rupesi puhumaan: + +-- Te talonpojat olette kaikki yhtä uppiniskaista joukkoa, das ist +dasselbe, oletteko hämäläisiä vaiko karjalaisia. Ette tahdo verojanne +maksaa, vaan tappelette milloin ruunua vastaan, milloin keskenänne, ja +sitten te tulette valittamaan, -- minä olen jo kyllästynyt tähän +katzenjammeriin! + +Sipi luuli ukon sittenkin ymmärtäneen heidän asiansa väärin ja virkkoi: + +-- Emmehän nyt veroista valita, emme pyydä muuta, kuin että saisimme +saloillamme rauhassa elinkeinoamme harjoittaa ja että takamaiden rajat +selviksi määrättäisiin. + +-- Hä -- kivahti ukko -- pitäisikö minun tästä lähteä teidän +sumpmarkeille rajoja käymään sen vuoksi, että ette voi siellä +sovinnossa elää! Ja mitä rajoja siellä tarvitaan! Erämaat ovat ruunun +omia, kiittäkää onneanne, että saatte siellä kalastella, te niinkuin +savolaisetkin. Jos ette osaa siellä siivolla liikkua, niin tapelkaa, +ryöstäkää ja polttakaa, se on, djeflar i mej, yhdentekevää meille! + +Hän kääntyi jo selin Hämeen miehiin, ikäänkuin siten heille +ilmoittaakseen, että sillä vastauksella heidän on lähdettävä. Mutta +pitkän matkan kulkeneet miehet, jotka niin kauan olivat odottaneet +pääsöä linnanherran puheille, eivät niin vähään tyytyneet. Sipi virkkoi +rauhallisesti: + +-- Savolaiset, jotka ovat maillemme hyökänneet, kuuluvat tähän +käskynhaltijakuntaan, siksi odotamme täältä apua. + +-- Hä, odotatte, napisette... Kyllä minä teille avun tiedän! + +Näin puhuen viittasi Krister-herra ovella seisovalle heitukalleen, että +tämä ajaisi talonpojat ulos. Mutta keihäsniekka ei ollut vielä ehtinyt +liikahtaakaan, kun jo Lauri, joka oli ääneti kuunnellut linnanherran +vihoja, astui askeleen eteenpäin ja kuumenneena virkkoi: + +-- Jos ei täältä raja-asiaamme apua tule, niin tulee sitä toisaalta. + +Silloin pyörähti Krister-äijä kuin neulan pistämänä ympäri, keikahti +kuin kärppä Laurin eteen ja tiuski hänen nenänsä alla: + +-- Mitä mukisee der Bube? Mistä muualta se apu tulee, vastaa! Hä? + +Lauri totteli käskyä ja vastasi rohkeasti: + +-- Kaarlo-herralta Turusta. Hän ymmärtää talonpoikainkin tarpeet, ja +häneen me luotamme. + +Uhkaavasti leimahtivat silloin Krister-herran pienet, vilkkaat silmät, +ja käheänä hän sähähti: + +-- Vai Kaarlo-herran luo aiotte mennä, vai hän suosii talonpoikia, -- +kyllä tunnen sen kapinavirren! Entäpä jos minä pidän huolen, että ette +sinne menekään! + +Hänen äänensä vapisi kiukkua, hän ärtyi yhä enemmän, ja sulina tulivat +jo hänen suustaan puhtaat suomalaiset sanat, kun hän jatkoi: + +-- Vai oletteko te vehkeilijät jo marskin luona olleet, hänen +asioillaanko te kuljettekin, ahaa, niinkö? + +Sipi koetti selittämällä korjata Laurin tekemän varomattomuuden. Mutta +hän ei ehtinyt ääneen päästä, ennenkuin Krister-herra yhä yltyvän +vihansa kuumentamana jatkoi kuumaa puhettaan: + +-- Teissä härkäpäisissä suomalaisissa talonpojissa asuu niskoitteleva +henki, mutta kautta Maarian, kyllä minä sen teistä kitken. Täällä te +juoksette marskin asioilla vakoilemassa ja sitten vehkeilette +verotalonpoikain kesken minua vastaan. Mutta minä teen solmun sekä +vehkeistänne että ruikutuksistanne, siksi lujia tyrmiä on toki +Torkkelin vanhassa linnassa, -- niissä saatte miettiä, miten +Kaarlo-herra teitä auttaa mahtaa! + +Mutta se uhkaus nosti kuohuun jo Sipinkin luonnon. Hän veti esille +Turun marskilta saamansa turvakirjan ja lausui tyynesti: + +-- Ei meitä niinkään tyrmään suljeta, me olemme Kaarlo-herran +suojeluksessa. + +Mutta se ilmoitus ei suinkaan taltuttanut suuttunutta herraa, se +päinvastoin häntä vieläkin ärsytti. + +-- Juuri sitä arvasin, juuri tuo kirjasi todistaa teidän väärällä +nimellä linnaani tunkeutuneen. + +Ja taas hän viittasi heitukalleen, mutta nyt rajusti: + +-- Tyrmään, hetipaikalla, siellä saavat moukat mädätä, kunnes heidän +herransa on tästä maasta ajettu. + +Ukon viimeisen purkauksen aikana oli nuori, uljas, vaaleaverinen ritari +astunut huoneeseen ja pysähtynyt sanatulvaa kuulemaan. Se oli hänen +nuorempi poikansa, Juhana Kristerinpoika, vielä nuoruuden vuosissa +oleva, uljasotsainen, vapaakatseinen mies. Hän nyt kummissaan kysyi: + +-- Mitä ovat talonpojat tehneet, kun sinut noin suuttumaan saivat, isä? + +-- Bonden kätyreitä he ovat, samaa joukkoa kuin Olavi Tavast, jonka +eilen sinun kehoituksestasi, pehmeästi kyllä, laskin menemään, -- +tuossa näet heidän mainekirjansa! Välemmin, huovi, vie miehet tyrmään, +ja vastaa hengelläsi, etteivät karkuun pääse, niinkuin se äskeinen +kapinamies! + +Nuori ritari vaihtoi kysyvän katseen Degen-voudin kanssa, joka hänkin +melkein säälien, mutta tapansa mukaan vaieten, katseli, kuinka siinä +huolistaan valittamaan tulleita talonpoikia tyrmään raastettiin. Mutta +Krister seurasi itse huoveja rappusille asti valvoakseen, että nuo +ylpeät Hämeen miehet todellakin tyrmään vietiin, ja sieltäkin hänen +käheäksi käynyt äänensä vielä jyrisi poistuvain jälkeen. + +Mutta kun ukko sieltä palasi takkatulensa luo, tapasi hänet ankara +yskänkohtaus, -- hän oli liiaksi ärtynyt, hengästynyt, ja silloin se +kohtaus hänelle helposti tuli. Vieläkin yritti hän vihojaan puhumaan, +mutta sanat tarttuivat kurkkuun, hän oli läkähtyä ja vaipui kasvot +sinervinä, silmät verestävinä, hervotonna nojatuoliinsa. Se ei ollut +hänen pojilleen eikä Degen-ukolle mitään outoa, se oli heille tuttu +suuttumuksen huippupiste, ja silloin oli heidän aina kutsuttava +saapuville suoneniskijä, joka laski vanhuksesta pois liikoja vihaisia +veriä, ja peitettävä rykijä turkiksiin, hikoilemaan ja rauhoittumaan. +Niin he nytkin tekivät. + +Ja koko linnan läpi lehahti silloin ikäänkuin hetkisen helpotuksen +henkäys, -- ankara isäntä oli taas ainakin pariksi päiväksi ankkuriin +saatu! Hänen tuittupäinen kiivautensa rasitti näet aina kuin uhkaava +painajainen linnan koko väestöä, josta se oli karkoittanut kaiken +naurun ja elämänilon, luoden vain kylmän pelokkuuden koko ympäristöön. +Nyt on herra taas saanut kohtauksensa, nyt hän on vuoteessa! -- niin +kulki salailoinen supatus linnassa suusta suuhun. + +Siellä Krister Niilonpoika nyt makasikin hämärässä vuodehuoneessaan +sänkyuudinten takana sävyisämpänä ja kesyttyneenä, makasi monien +patjojen alla ja joi verta tyynnyttävää rohtokeitosta. Eipä kumma, +että se kohtaus taas oli tullut, sillä kovin paljon olikin nyt +kuumaveriselle vanhukselle kasaantunut yhtaikaa suuttumuksen ja +mielenliikutuksen syitä. Niitä hän nyt tyyntyneempänäkin siellä +muistoissaan hautoi. + +Ensin se jääskeläisten verokapina. Ja sitä kurittamasta palattuaan oli +häntä vastassa linnassa ollut monta tuskastuttavaa viestiä. Pahin +niistä, Tukholmasta tullut, oli tiennyt kertoa, että hallitus siellä +taas oli -- marskin käynnin jälkeen -- asettunut uudelle kannalle hänen +viipurilaiseen läänitykseensä nähden, jonka kuningas hänelle jo +keväällä oli luvannut; nyt se on taas kaikki hyvin epämääräistä. Ja +joskin Krister oli kaikissa tapauksissa, vaikkapa aseväellä, päättänyt +pitää linnansa, niin tuo kuninkaan horjuvaisuus häntä kuitenkin +ärsytti. Mutta vielä enemmän oli häntä kiukuttanut se viesti, jonka +jalosukuinen ritari Olavi Tavast oli samaan aikaan tuonut Turusta hänen +veriviholliseltaan marskilta: Kaarlo Knuutinpoika tulee muka vain +omansa ottamaan, hyvällä tai pahalla! Tulkoonpa se mahtaileva nulikka, +koettakoonpa täällä komennella! -- olisi sen asiamies kumminkin pitänyt +salpojen taa sulkea, vaikka liekin piispan veljenpoika! Mutta olipa hän +toki vastauksenkin saanut: "Niin kauan kuin veri suonissani virtaa, ei +Kaarlo Knuutinpoika Viipurin linnaan astu, sen vannon kautta sieluni +autuuden", niin oli Krister vastannut lähettiläänä käyneelle nuorelle +Tavastille hänet linnastaan lähettäessään. + +Näiden harmien lisäksi oli sitten tullut talonpoikain johtajan +kaksinkertainen pako, joka Kristeriä sitä pahemmin harmitti, kun hän +vainusi pakolaisen saneen salaista apua, eikä hän tiennyt keltä. Ja nyt +kaiken kukkuraksi tuli tuo hämäläinen poikanulikka julistamaan hänelle, +Krister Niilonpojalle, vasten kasvoja, että kansa luottaa enemmän hänen +katkerimpaan vihamieheensä, kuin häneen, Kristeriin, itseensä, jota ei +siis pidettäisikään mahtavimpana herrana Suomessa, -- johan sitä +vähemmästäkin saattoi verensalpakohtauksen saada! + +Mutta eipä edes vuoteessaankaan, nahkasten välissä vanha toimenmies +malttanut kokonaan lepuuttaa väsymätöntä tarmoaan eikä hillitä +levottoman mielensä lentoa. Makuukammioonsakin hän kutsui poikansa ja +linnanvoudin, jaellakseen heille, joskin nyt heikolla ja talttuneella +äänellä, käskyjään: + +-- Degen, puhui hän, -- vie sana veljellesi, pormestarille, että +suolaporvarit nyt heti lähtevät syysretkelleen Danzigiin, jottei vain +talvi tapaa, ennenkuin linna tarpeensa saa. Sillä kuka takaa, ettei +"hanhenpoika" yritä lentää tänne jo talvikelillä, -- kun hän minun +kutsuni kuulee! + +Mutta tämän asian yhteydessä vaivasi eräs aivan uusi tuuma vielä vanhan +Kristerin väsymättömiä aivoja. Hän viittasi nuorimman poikansa luokseen +ja kuiskasi: + +-- Ei siitä päästä vähemmällä, kuin että sinä, Juhana, matkustat +Antti-herran laivassa Danzigiin, ostamaan muutamia niitä tuliputkia, +joilla ne siellä ulkomaiden sodissa nyt ampuvat leveidenkin salmien +yli. Viime kesänä näytteli minulle eräs Lyypekin kauppias sellaista +kirnua laivassaan ja Viipurin muureilla se olisi piirityksen aikana +hyvä kapine. + +-- Mutta kuka täällä osaa sellaista käyttää? + +-- Sinun se juuri täytyy oppia. Matkusta Flanderiin asti, jos et +lähempää saa, ja tuo tullessasi tarpeeksi sitäkin tulihiekkaa, jota +putkessa poltetaan. Parempi vielä, jos putkisepän mukaasi saat. Niillä +lähetämme Kaarlo-keikarin toiseen maailmaan jo ennen kuin hän on +Viipuria lähellekään ehtinyt. + +Nuoren ritarin ei ollut vastenmielistä lähteä isänsä ilottomasta +linnasta asioimaan hauskoihin hansakaupunkeihin, ja tällä kertaa pojat +ihailivat isänsä sisua, joka pani hänet hankkimaan linnaansa noita +uuden ajan merkillisiä keksintökoneita. He lupasivat tarkoin täyttää +hänen käskynsä ja tahtoivat jo jättää isänsä yksin hikoilemaan ja +tyyntymään. Mutta vielä viittasi vanhus heidät jäämään ja kysyi tuokion +kuluttua: + +-- Mihin luulette "Filpuksen" paenneen, kaupungissa hän ei ole ja +maakylät olen tarkoin haettanut? -- Ja kun pojat eivät osanneet siitä +mitään arvella, jatkoi vanhus: -- Hän on ehkä paennut merelle päin, +johonkin laivaan... Niilo poikani, kirjoita Lyypekin ja Räävelin +porvareille, että jos sellainen "Filpus" sinne ilmestyy, niin on hän +pantava kiinni ja lähetettävä Viipuriin. Ja hänen auttajansa, -- kuule, +ovatko hämäläiset varmassa tallessa? + +-- Ovat, mutta ethän heitä epäile, isä? + +-- Säilytä heitä tarkoin. Sillä pojalla oli viekas katse ... ja +suoneniskijä kertoi, että hänet aamulla oli tavattu märkänä rannassa... +He ovat kaikissa tapauksissa Bonden väkeä, ja tahdonpa näyttää heille, +kumpi meistä kahdesta lopultakin on mahtavampi Suomessa! + +Niin kiukkuili vanhus, vaikka makasi heikkona vällyjensä välissä. Ja +kaiken hänen kiukkunsa takana ja kaikkien toimiensa kannustimena oli se +yksi ainoa suuri viha, jonka hänen mielensä täytti, -- viha tuota +Suomen toisessa laidassa elävää sukulaisylimystä kohtaan. + +Mutta silläaikaa kuin linnanherra lämpimässä vuoteessaan vähitellen +rauhoittui kuuman verensä vihoista, tekivät talonpoikaislähettiläät +tuttavuutta sen uuden asunnon kanssa, jonka Krister oli heille antanut +vastaukseksi Hämeen kansan haikeihin valituksiin. Se oli linnan +pohjakerroksessa, kellarien ja halkovajain välissä, -- Lauri arvasi +heti, että se oli sama lokero, joka Vilppua varten toissayönä oli +tyhjennetty, mutta jonka kohtalon oikku nyt yhtäkkiä oli Vilpun +soutajan talvisuojaksi kääntänyt. + +Siellä he istuivat kostealla permannolla eikä varsinkaan hyväuskoisen, +sovintoa rakastavan Sipin mieli ottanut kuohumasta asettuakseen. Heillä +oli oikea asia, vakava asia, jota ajaakseen he esivallan puoleen +kääntyivät, ja sen vuoksi -- tyrmään! Synkkänä hän puhui: + +-- Vaivainen näkyy olevan se, joka herrojen apuun turvautuu. Koetettiin +kurjuutta väistää, takamaiden tappeluita ja miesten surmaa, mutta yhtä +hyväpä olisi meidän tainnut olla tapparain varassa ajaa asiamme +Lapinkorvessa ja vaikka kaatua tasapäässä tappelussa, kuin mädätä +tällaiseen lokeroon! + +Sipi potkaisi raudoitettua ovea, -- se ei hievahtanutkaan, -- vankoilla +lukoilla oli se salvattu. Pieni kolo oli vain oven päällä ilma-aukkona +ja lakeisena, mistä tunkeusi sisään hämärä valo. + +-- Linnanhäkissä ollaan, eivätkä tiedä lähettäjät, kunne katosivat +asiamiehet. + +Niin puhui katkerana sydänmaan vakava ja vapaa talonpoika. Mutta ääneti +viskausi Lauri olkivuoteelle ja hänen mietteensä kiertelivät +linnanherran huudoista ja tyrmän pimennosta pois aamuisiin unelmiinsa, +jotka nyt kuin ilkkuvina irvinaamoina hänelle nauroivat. Mikä olikin +ajanut hänet, metsänkävijän, kotoisilta hirvimailtaan kiertämään +herrojen rappusissa, linnoissa ja tyrmissä? Olihan se ukko-vainajan +perintö vakavana laskettu hänen nuorille hartioilleen, olihan +hämäläisten yhteinen asia hänenkin asiansa. Mutta eipä sittenkään se +ollut häntä taipaleelle lykännyt, -- sen hän nyt siinä hiljaisissa +käräjissään myönsi --, ei takamaiden pyynti eikä rajojen varmuus, ei... +Toinen toivo oli näiden vaikutinten alla kytenyt syvemmällä hänen +sydämessään, vaikka hän sitä monivaiheisella matkallaan harvoin oli +muistamaan joutanut, toinen, oma asia hänet oli kannustanut hankkimaan +rauhaa ja sopua savolaisten ja hämäläisten väleihin... Vielä aamulla +oli se unelma häntä lämmittänyt... + +-- Tähän taisi päättyä unelma, -- niin hän nyt huoahti, -- tässä on nyt +niiden retkien tulos! + +Ja Lauri hymähti katkerasti, katsellessaan, kuinka Suopelto turhaan +potki raudoitettua petäjätä. Mutta rauenneinakin nuo mieluisat mietteet +häntä vielä lämmittivät ja rauhoittivat, ja kourassaan puristaen +pientä, hopeaista mekonsolkea nukahti hän pian olkipahnoilleen, -- +hänellähän olivatkin vielä rästinä edellisen yön unet. + + + + +XIII. JUMALAN TUOMIO. + + +Meni syksy, tuli talvi. Pakkanen löi jäähän Viipuria ympäröivät lahdet, +panipa riitteeseen virtavat salmetkin ja peitti lumillaan linnan jykeät +muurit. Linnan pihalla sytytettiin hirsitulet lämmittämään ja +valaisemaan töissään häärivää linnanväkeä, ja paksuissa susiturkeissa +polkivat Olavintornin vartiat jäätynyttä tornin lakea, etsien turhaan +rintavarustuksen takaa suojaa merituulen viimoilta. Mutta teinipojat +saapuivat kaupungista linnaankin vääntämään Betlehemin tähteään, ja +yksin tyrmässä tirppovat vangitkin kuulivat joskus tallirenkien tuvasta +heidän helakoita joululaulujaan. + +Siellä ne näet yhä istuivat linnan tyrmässä Sysikorven miehet, eivätkä +he tienneet vapauteen pääsemisestään mitään. Linnanherra oli näet +yhtaikaa tuomari ja toimeenpaneva valta, ja hän oli vain käskenyt +tallentaa tarkoin marskin miehet. + +Mutta eräänä päivänä heti joulun jäljestä leväytti se vartiahuovi, joka +heille oli ruokaa tuonut ja joskus halkojakin tyrmän lämmittämiseksi, +oven auki ja käski miehet ulos, -- työhön! Niin oli linnanherra nyt +käskenyt; kaikki väki, mitä linnassa oli, yksin naiset ja vangitkin, +piti komennettaman työhön, jäitä sahaamaan ja uusia rintavarustuksia +rakentamaan. Kaupunkilaiset olivat saaneet käskyn lujittaa kaupunkia +kiertävän muurin, ja salmen vastapäisellekin rannalle, missä oli linnan +latokartano, oli ruvettu varustuksia rakentamaan. Linnanherra, joka +syystalven oli murjottanut takkatulensa ääressä kuin karhu pesässään, +oli taas ponnahtanut tuhattulimmaiseen toimintaan ja pannut koko +linnansa liehumaan. + +Tyrmässä istuneille vangeille oli tämä työkäsky mieluinen vaihtelu, he +vain ihmeissään vartialtaan kyselivät, mistä tämä yhtäkkinen muutos nyt +johtui. Eikä ollut vartiakaan salaperäinen kertomaan sitä vähää, minkä +hän tiesi. Airut oli äsken tuonut linnaan useita kirjeitä, ja niistä +tämä hälinä johtui, -- linnanherra oli niistä suuttunut niin, että oli +ollut silmät repiä viattomalta viestintuojalta. Ja nyt linnassa +kerrottiin, että kuningas oli tainnut sittenkin lopullisesti määrätä +tämän Viipurin linnan marski Kaarlo Knuutinpojalle. Tämä oli viime +syksynä saapunut suurella laivastollaan Tukholman linnan alle, ja siitä +olivat herrat siellä niin säikähtäneet, että olivat tinkimättä +suostuneet marskin kaikkiin vaatimuksiin. + +-- Sen laivaston me syyskesällä lähtevän näimme, kehui Lauri +innoissaan. -- Mutta Krister-ukko ei taida aikoa sittenkään linnastaan +luopua? + +-- Ei hinnalla millään, vakuutti vartia. -- Mutta marski kuuluu aikovan +tulla aseväellä linnan ottamaan. Hänen apumiehensä, ritari Eerikki +Akselinpoika, värväilee parastaikaa lisää väkeä koko Länsi-Suomesta ja +Viron puolelta, saapuakseen tänne suurella sotajoukolla Viipuria +piirittämään. Niin ovat kertoneet airuet ja siksi täällä nyt +sellaisella kiireellä talvisydännä varustuksia lisäillään ja uutta +väkeä harjoitetaan, -- näettehän, kuinka siellä komennetaan nahkapoikia +linnanpihalla. + +-- Ja siksi meidätkin nyt sillantekoon laskettiin. Eipä hullummaksi, +ahdasta olikin yöt päivät siellä yhdessä kolossa elää! + +Niin iloitsi Sipi. Heidät pantiin näet muiden vankien kanssa +rakentamaan siltaa linnansaarelta salmen yli Tervaniemen latokartanoon. +Ja Hämeen miehet mursivat mielitöikseen kiviä rantakallioista ja +vetivät niitä kivikelkalla silta-arkkuihin, sillä nythän he, vaikka +vartioituinakin, saivat toki olla ihmisten ilmoilla, keskustella +toisten vankien ja veropäiväläisten kanssa ja kuulla, mitä maailmassa +tapahtui. Mutta linnan oma väki oli tyytymätöntä tähän uuteen touhuun +ja murisi usein salaa työnsä sekaan. Liian pingoitettua oli sen +mielestä tämä pakotettu toimeliaisuus, koskaan mies ei jaksanut +tyydyttää kaikkea, mitä ankara isäntä häneltä vaati. Miehistössä oli +vain pelkoa isäntäänsä kohtaan, suosiota ei. + +Niin kului sydäntalvi ja aurinko rupesi jo korkeammas taivaalle +kohoamaan, lämmittäen lumisia maita. Eräänä kevättalven päivänä +näkivät Hämeen miehet, vetäessään tapansa mukaan kelkalla kiviä +silta-arkkuihin, että sinne samaan työhön oli taas ilmestynyt kaksi +uutta vankia, -- Krister-herra piti tänä talvena hyvää huolta, etteivät +hänen tyrmänsä tyhjinä olleet. He katsoivat ensiksi kaukaa noita uusia +tulokkaita: talonpoikaisia miehiä olivat hekin, ja tutuilta he +tuntuivat liikkeiltään, vaikkei turkinkaulusten alta kasvoja näkynyt. +Illalla he kyselivät vartialtaan, mitä vieraita nämä uudet olivat, ja +saivat tietää heidän olevan Savon puolen talonpoikia, -- lienevät +valittaneet Kristerin uudesta ylimääräisestä sotaverosta, ja sellaiset +vieraat ankara herra tyrmään pisti ja työhönsä pani. Seuraavana päivänä +katsoivat hämäläiset työtovereitaan vielä tarkemmin. + +-- Mutta onhan tuo leveänaamainen punaparta Pouta-Paavo, virkkoi Sipi, +joka Sotasaaren neuvotteluista sovinnon-savolaisen hyvin muisti. + +-- Se on, myönsi Lauri. Mutta hän puolestaan tähysteli tarkempaan tuota +toista, lyhyttä, hartevaa jässäkkää, ja virkkoi hetken kuluttua: + +-- Eikö ole arpi tuon tanakamman miehen otsassa, lakkiturvelon alta +sitä vähän näkyy? + +-- Arpi on -- tuttujapa ovat Savon miehiä! Se on Tarvaisen poikia tuo, +sama mies, joka kerran Savilahdella rinnukseesi kiinni kävi. + +Yhä uteliaampina katselivat nyt Hämeen miehet uusia kohtalotovereitaan, +jotka omaa kivikelkkaansa kiskoen aina väliin heidät jäällä +sivuuttivat. Ja he näkivät pian, että jo savolaisetkin heidät tunsivat +vanhoiksi vastustajikseen kalajärviltä, sillä supattavan kuuluivat +hekin keskenään. Mikä vallaton salliman oikku oli nämä erämaiden +taistelijat viskannut vastakkain yhteiseen vankityöhön, sitä +he molemmin puolin ihmettelivät, mutta sanaakaan eivät nämä +vihollisheimojen edustajat vielä toisilleen puhuneet, eivät hyvää eikä +pahaa. Ja ikäänkuin toisistaan tietämättä he iltahämärässä vartijainsa +saattamina kumpikin eri koppeihinsa painuivat. + +Mutta muutamana päivänä pantiin heidät kaikki yhdessä suurta kuormaa +kohottamaan, joka oli kinokseen kaatunut ja tarttunut, ja silloin ei +oudoksi jääminen enää vedellyt. Puolittain leikkisästi virkahti siinä +ensimmäisnä Suopellon Sipi: + +-- Näkyivät pudonneen Savon miehetkin tänne yhteiseen loukkuun. + +Ja yhtä leikkisästi vastasi Poutasen mies: + +-- Ei näy katsovan sudenkuoppa, minkä metsän eläviä se pohjalleen +ottaa. Te kuulutte jo kauan tässä kolossa olleen? + +-- Syksystä asti, vastasi Sipi. -- Mutta mikä ajoi savolaiset nyt +sydäntalvella tänne Viipuriin herroja vihoittamaan? + +-- Luultavasti sama asia mikä teidätkin. + +-- Joko on siis Savon puolessakin kyllästytty takamaiden taisteluihin, +sillä niistä me lähdimme valittamaan ja rajankäyntiä anomaan. + +-- Niinpähän ovat vähän asiat meilläkin. + +Tähän keskusteluun ottivat aluksi osaa ainoastaan Poutanen ja Suopelto. +Nuoremmat miehet väänsivät ääneti koivukangilla kiveä rekeen, kumpikin +puoleltaan, mutta toisiinsa paljon katsomattakaan. Mutta kun he vihdoin +olivat kelkan kohdalleen saaneet, niin jo virkahti Tarvaisen Ohtokin +vähän terävästi: + +-- Eipä ole kumma, jos kyllästytään, kun eivät hämäläisille enää +takamaat riitä, vaan he jo tulevat kyliä polttamaan. + +Hämeen miehet katselivat kysyvinä puhujaa, mutta enempää hän ei +selittänyt. Vasta kun he hetken kuluttua vaivaloisesti kiskoivat +raskasta kuormaa kinoksesta tielle ja sitä myöten sillalle päin, kävi +Poutanen verkalleen tekemään selkoa heidän matkansa lähimmistä +aiheista. + +Viime syksynä oli tapahtunut yhteentörmäys savolaisten ja hämäläisten +välillä aivan molempain rintamaiden laidassa, Vahvajärvillä, jonne +kummaltakin taholta oli lähdetty syyskalan pyyntiin, kun ei kauemmas +erämaihin uskallettu. Hämäläisten oli täytynyt peräytyä ja he olivat +niin suuttuneet siitä, kun eivät kotimetsän laidassakaan saaneet +talvikalaa pyydetyksi, että olivat heti uhanneet kostaa. Samaan aikaan +kuului Sysikorven pappi palanneen kotiinsa kertoen, että turhiin oli +rauennut hämäläisten lähettilästen matka herroihin, ja vähän myöhemmin +oli tullut salokyliin sanoma, että toiset lähettiläät ovat vangitut, +ehkäpä jo hirtetytkin. + +-- Siellä sai silloin epätoivo vallan, sen jo arvaan, lausui Suopelto, +hyvin oivaltaen odottavan kotiväkensä tunteet ja tuumat. + +-- Niin lienee saanut, jatkoi Paavo,-- sillä heti ensi talvikelillä +hiihti odottamatta, aavistamatta, joukko Hämeen nuoria miehiä +Savilahden laitakyliin, polttivat talot ja ajoivat eläjät +talvipakkaseen... + +Katkeralla äänellä sitä muuten sovinnollinen Savon mies kertoi, ja +Tarvaisen Ohto lisäsi heti uhmaillen, että heillä oli samassa ollut aie +hiihtää polttamaan koko Sysikorven asutus. Mutta siinä oli kuitenkin +tuumattu tarkempaan miesten kesken ja silloin oli nähty, että kovin +olivat jo savolaisistakin enimmät suivautuneet noihin alituisiin +ryöstöretkiin. Päätettiin panna miehet verekseltään valittamaan +esivallan edustajille tuosta hämäläisten väkivallanteosta ja pyytämään +takamaihin rajoja. Ja sillä asialla he nyt olivat. + +-- Niin, köyhyyttä ja hätää ne erämaantaistelut ovat meidänkin kyliin +tuoneet, lisäsi Paavo vielä. -- Verottaja vie, minkä kotoinen kaski +antaa, eläminen olisi saatava salolta, mutta sinne ei kyetä, -- siitä +täytyy tehdä selvä! + +-- Sen me olemme jo kauan älynneet, virkahti Sipi. -- Mutta mikä +selvyys hänestä syntynee, kun ei esivallalta tämän parempaa apua lähde. + +Näitä kertoessaan ja keskustellessaan olivat miehet jo saaneet rekensä +sillan luo ja istahtaneet kiville vakavina miettimään sitä kovaa +kohtaloa, jonka heidän molempain rauhallinen sovinnon-yritys nyt oli +osakseen saanut. Krister-herra oli ollut savolaisille melkein yhtä tyly +kuin hämäläisille, eikä hän ollut luvannut heille mitään apua. Mutta +kun Savon miehet onnettomuudekseen vielä olivat ruvenneet valittamaan +siitä, että Säämingin salon savolaisia olivat äsken Laatokan puoleiset +karjalaiset käyneet ryöstämässä, joten rahvas silläkin kulmalla +tuskassa elää eikä jaksa veroja maksaa, niin oli heti Krister-ukolla +hahmo muuttunut. Ja tuota pikaa hän oli määrännyt valittajat linnaan +pakkotyöhön, muka verorästejään lyhentämään, -- siellä raatakaa yhdessä +hämäläisten ruikuttajain kanssa, niin oli hän ilkkuen kiljunut! + +Ja siinä he nyt yhdessä raatoivat. Vartia tuli heidän kuormaansa +kiirehtimään ja taas he koivukangilla väänsivät raskaita kiviä +silta-arkkuun ja miettivät ääneti avutonta kohtaloaan. + +Mutta sen kevätpäivän perästä, jolloin he ensi kerran olivat näin +puheikkain joutuneet, yhtyivät Savon ja Hämeen miehet usein linnan +töissä ja niistä lepäillessään ja keskustelivat rauhan miehinä +yhteisistä asioistaan. Molempia kohdannut tyly sydämettömyys, yhteinen +ikävä ja yhteiset huolet lähensivät tällä vankinaolon ajalla toisiinsa +noita vihamielisten heimojen edustajia, jotka ennen vain katkerina +vainolaisina olivat toisiaan ase kädessä erämaissa tavanneet. Vielä he +tosin kauan toisiaan jonkunlaisella epäluulolla ikäänkuin etäältä +puhuttelivat, ja varsinkin luimistelivat Savilahden Ohto ja Karmalan +Lauri, vierekkäin sattuessaan, karsaasti kulmainsa alta toisiaan. Nämät +nuoret miehet olivat juuri heimojensa johtajasukujen pitkän, katkeran +vihan ja karmivain surumuistojen edustajia, eivätkä he toisiaan +nähdessään voineet olla alituiseen ajattelematta kahakkaa Savilahden +rannalla ja Sotisaaren veristä tappelua ... heidän sydämensä eivät +tahtoneet sulaa sovintoon edes yhteisessä vankityrmässä. + +Mutta eräänä päivänä, kun he kahdessa kiveä arkkuun kiskoivat ja +Tarvainen sitä tehdessään paljasti päänsä hikeä pyyhkäistäkseen, +virkahti jo Lauri seivästoverilleen: + +-- Taitaapa olla tuo otsasi arpi minun iskemäni oman jousesi selällä. + +Savon mies luimahutti silmänsä kerran epäluuloisena Lauria kohti, mutta +eipä hän ilkkumista hämäläisen katseessa havainnut. Ja hetken kuluttua +hän naurahtaen vastasi: + +-- Onhan niitä arpia saatu jos annettukin. Taistelussa täytyy iskeä, +olen iskenyt minäkin. + +-- Olet, olet, -- ollaanko kuittina? + +-- Ollaanpa vain, vastasi Savon mies verkalleen ja melkein kuin +häveten, -- hän varmaankin muisti, että hän oli tuon vieläkin +punottavan, suuren arpensa saanut avonaisessa taistelussa, mutta itse +oli hän piilosta Laurin ukon ja hämäläisten johtajan ampunut. Ja +ikäänkuin johtaakseen muistot siitä laukauksesta loitommas hän jatkoi: +-- Jalkani lipesi siinä vesikivillä, muuten olisi ehkä tämä arpi sinun +otsassasi. Mutta huimasti sinä löit nuoreksi mieheksi, paljon kului +aikaa, ennenkuin pääkoppani umpeen kasvoi. + +Lauri oli hyvillään, kun oli saanut sen ensi kankeuden katkaistuksi, ja +jatkoi jo rohkeammin: + +-- Kasvavathan ne haavat umpeen, ja missä arpi on, siitä kohden on luu +lujempaa. Sinne jäivät erämaille sinä kesänä molempain heimojen +johtajamiehet ja siitä päivästä asti tästä rajan käynnistä ruvettiin +puhumaan, -- paljon sinne erämaihin on miehiä menetettykin! + +Se lyhyt keskustelu työn lomassa liennytti paljon sydänten katkeraa +kaunaa, ja iloisemmin, avonaisemmin katsein jo nuoret miehet työtään +jatkoivat, keskustellen yhteisestä kohtalostaan. Ja Lauri siunasi jo +hiljaisissa mietteissään sitä salliman oikkua, joka heidät oli tänne +yhteen ahtaiden linnan muurien sisään sulkenut, sillä hän toivoi siitä +vielä lujemmankin sovun kasvavan. Mutta kun Suopellon Sipi saapui +arkulle kivikelkkaansa vetäen ja näki nuorten miesten siinä kahden +sovinnonsanoja vaihtavan, niin hän silmänsä suuriksi leväytti, heitti +jukon olaltaan hankeen ja astui kolmanneksi arkun luo tarinoimaan: + +-- Se on oikein, pojat, parempi laihakin sopu kuin paksu kauna, -- +varsinkin täällä herrain pihdeissä. Antaa harmien kuivettua, ja +ajatelkaamme tosissamme eteenpäin niitä asioita, joista voi onnea ja +elämistä molemmille heimoille kasvaa. Jos täällä me sovinnot sidomme, +niin ne kestävät kyllä kotonakin, ja silloin on takamaan rauhakin +taattu. + +-- Ja silloin me voimme koreasti kiittää Krister-äijää, joka meidät +tänne linnaansa kiviä vääntämään jätti, -- niin huudahti Pouta-Paavo, +joka jo hänkin oli arkulle ehtinyt ja tuumien kulun tajunnut. + +Iloisiksi olivat käyneet nuo vanhemmat miehet, jotka jo kauan olivat +hautoneet heimorauhan ajatusta. Nuoret miehet eivät enää puhuneet +mitään, mutta heidän kasvoistaan ja eleistään nähtiin kyllä, että +sovintoon ovat jo hekin kypsät. Ja he yhtyivät jo ääneensäkin Sipin +sanoihin, kun tämä vielä lopuksi virkkoi: + +-- Joku ratkaisu tässä linnassa pian pakostakin tapahtuu, sen sanovat +kaikki, ja silloin se ratkee meidänkin asia. Niinpä arvelevat linnan +miehetkin, että jymyherra meitä täällä vain työjuhtinaan pitää, mutta +totta tuo kerran meidät irtikin laskee, kun herrat ovat välinsä +selvittäneet. Ja jos ei laske, niin paetaan. Mutta silloin palataankin +yhdessä kotipuoleen ja sanotaan: nyt kahakat pois, nyt ruvetaan +sovinnolla erissä kulkemaan, sen me olemme päättäneet Viipurin linnassa! + +Näitä keskusteluja Hämeen ja Savon miehet sen päivän perästä usein +jatkoivat, istuen iltojakin yhdessä siinä suuremmassa, valoisammassa +vankikopissa, johonka he nuoren Juhana-herran suosiosta olivat päässeet +yhteen muuttamaan. Juhana-ritari oli näet usein talonpoikaisvankien +kanssa tarinoinut ja huomannut heidät kunnon miehiksi, joita suotta +tyrmässä rääkättiin, ja hän oli heille suonut monta helpotusta. Siellä +he nyt, kuin kotoisessa pirtissä, iltaisin lämpimän lieden ääressä +puutöitä nakertelivat ja suunnittelivat, miten he omasta aloitteestaan, +jos ei ruunulta apua tule, koettavat takamaarajoistaan sopia, ja he +kertoivat toisilleen kukin oman puolensa muistoja ja kokemuksia. Sinne +oli Pouta-Paavo saanut Talli-Tapanilta vanhan kanteleenkin, ja sillä +hän usein iltain kuluksi soitteli kotisalonsa surumielisiä säveliä, +virittäen miesten mieliin uuden, voimakkaan koti-ikävän, mutta samalla +rauhalliset, sovinnolliset tunteet. Ja monena iltana oli kasaantunut +kiviselle permannolle pieni pino palaneiden päreiden tynkiä, ennenkuin +miehet jutuistaan malttoivat makuulleen erota. -- + +Linnan suuressa asesalissa, huovipihalla ja tallituvassa, kehittyi +sillä välin pingoittunut mieliala sitä kireämmäksi, kuta kauemmas kevät +ehti. Toukokuun ensimmäisen päivän, pyhän Valpurin päivän, tiesivät jo +kaikki siksi taitepäiväksi, jolloin linnassa joku ratkaisu oli +tapahtuva. Siihen päivään asti, niin oli kuningas luvannut, sai Krister +Niilonpoika pitää hallussaan Viipurin linnan, mutta silloin se olisi, +kesällä tehdyn uuden sopimuksen mukaan, Kaarlo Knuutinpojalle +luovutettava. Siihen päivään asti oli marskikin luvannut linnaansa +odottaa, silloin hän oli uhannut tulla ottamaan sen hyvällä taikka +pahalla, ja sitä varten hän oli nyt talvella vankan miehistön Turkuun +koonnut. Mutta Krister-herra vannoi yhä synkempänä, että Viipuria hän +ei ikinä marskille heitä. Jännittyneinä siis kaikki niin kaupungissa +kuin linnassa tuota taitepäivää odottivat, rehkien siinä rajussa +toimeliaisuudessa, jonka linnanherra tämän uhkaavan ajan varalta oli +vireille pannut. + +Mutta siitä työn nurinasta, joka nyt Viipurissa kaikkialla kohisi, +puuttui intoa ja iloa. Porvarit murisivat, kun heidän täytyi +ranta-aitoistaan jäätä myöten linnaan kuljettaa pitkiä kuormia viljaa +ja särvintä. He tiesivät, että Krister-herra on ovela kaupoissaan; +suuretkin tavaravarastot hän usein kuittaa porvariston pieneen +tottelemattomuuteen... Mutta he murisivat hiljaa salmen takana, ja +ankaran herran edessä he varpaillaan seisoivat. Pahempaa murinaa kuului +näihin aikoihin itse linnan pihoilla. Linnan miehet rakentelivat siellä +muureille heittokoneita, joilla vastustaa piiritysjoukkoa, he löivät +jään läpi paaluja väylävesiin, estääkseen marskin laivastoa lähelle +pääsemästä, mutta he supattivat sitä tehdessään keskenään, että olisi +se parempi, jos tulisi linnaan isännänmuutos... + +Vanhalle linnanherralle ei siitä mielialasta uskaltanut kukaan kertoa, +mutta hän näkyi sen vaistomaisesti tuntevan, hän vainusi ilmassa +peitettyä kapinanhenkeä. Ja siksi hän yhä pahemmin kiukutteli, +kuljeskellessaan suurissa hirvennahkasaappaissaan ja tuuheissa +ilvesturkeissaan tarkastamassa tekeillä olevia varustuksia, -- häntä +melkein harmitti, ettei kukaan hänelle ääneensä käynyt liikatyöstä +valittamassa, ja hän takoi rautapääsauvaansa kevätiljankoon, haukkuen, +että työ sujuu laiskasti, innotta. Eikä hän suinkaan myöntänyt, että +hän itsekin tunsi syvemmällä mielessään jotain epävarmuutta. Onhan +Torkkelin linna kovemmatkin kestänyt, hoki hän itselleen, onhan hän +itse tuimemmassakin tulessa ollut, kaikkihan on nyt hyvin varustettua, +-- tulkoon marski äärille, kyntensä hän poltta...! Mutta näin +kehuessaan luki Krister samaan aikaan miestensä kasvoista jotain kylmää +aavistusta ja tunsi sitä omassa povessaankin. + +Kaiken lisäksi tuli sitten pieni harmin sattuma. + +Pääsiäisyönä vietettiin Kristuksen ruumiin juhlaa linnan kirkossa, +johon koko linnanväki, vapaat ja vangitkin, oli keräytynyt. Linnanherra +oli täydessä ritariloistossaan, poikineen ja naisineen, saapunut +yömessuun. Hän oli polvistunut Neitsyt Maarian seinäkaapin eteen, jossa +pyhä kuva säilytettiin, mutta jonka puuleikkauksilla ja maalauksilla +rikkaasti koristetut ovet vielä olivat suljetut. Tuolla kuvalla oli +ihmeitätekevä voima: sen kerrottiin linnan ratkaisevina hetkinä +valauttavan silmästään kirkkaan kyyneleen linnan ja sen haltijan onnen +puolesta. Sydänyön hetkellä piti nyt linnanpapin avata nuo kauniit ovet +ja paljastaa kallis kuva koko kirkkorahvaan nähtäväksi, ja sitä hetkeä +kirkossa äänettömänä odotettiin, miehet oikealla, naiset vasemmalla. +Valahtaako kyynel jumalanäidin silmästä, lentääkö pyhä henki kyyhkysenä +läpi kirkon...? Messun sävelet olivat juuri kuorosta vaienneet, eikä +kuulunut yön hiljaisuudessa muuta kuin etäinen läppäys harmaidenveljien +luostarista, kaukaa kaupungin takaa. + +Silloin äkkiä katkaisi kumea rymähdys äänettömyyden. Se kuului +viereisestä linnansalista, vaakunasalista, josta Krister äsken oli +kirkkoon astunut. Moninkertaisena uusiutui kaiku tyhjissä, pimeissä +holvihuoneissa, jopa itse kirkossakin vahakynttilät vavahtivat. Pappi +kaikkosi peljästyneenä pyhänkuvan luota, ja polvistuneet hyppäsivät +seisoalleen keskellä rukoustaan, -- kaikkien katseet kääntyivät +kauhuissaan sille ovelle päin, joka johti suureen vaakunasaliin. + +Vasta tuokion kuluttua uskalsivat huovit tuohukset kädessä mennä +katsomaan, mikä siellä oli kolissut linnanherran autiossa salissa. +Ensiksi he eivät mitään nähneet, mutta sitten he huomasivat liehuvain +tulien valossa, että peräseinän lattialla oli outo kasa: siellä +makasi Krister Niilonpojan vaakunakilpi hänen kultakirjaillun +drotsetin-pukunsa puoleksi peittämänä; vanha haarniska oli auki +lattialla ja kypärä oli vierinyt nurkkaan. Irtautunut oli seinästä se +rautainen väkinaula, josta tuo raskas vaakunakilpi oli riippunut, se +oli romahtanut maahan ja silpaissut mennessään Kristerin juhla-asunkin, +-- siitä se jyrinä, joka kalpean pelon oli ajanut kirkkoyleisöön. + +Krister-herra kiirehti vielä samana yönä naulauttamaan kilpensä +paikoilleen, ja syyksi jykeän väkinastan irtautumiseen selittivät +herroista toiset sen, että vaakunasalin muurit olivat kovasta +lämmityksestä liiaksi kuivuneet, toiset taas arvelivat, että joku oli +varmaankin pimeänpäässä kilpeen koskenut. Mutta niitä selityksiä ei +kukaan uskonut. Tämä roiskaus käsitettiin enteeksi ja varoitukseksi, +huonoksi enteeksi linnanherralle, jonka kilven ei enää kauan uskottu +Viipurin vaakunasalissa riippuvan. Tieto tuosta Neitsyt Maarian oudosta +ilmestyksestä levisi salaman nopeudella kaupunkiin ja kyliin ja +kaikkialla ihmiset ristivät silmänsä ja sanoivat: + +-- Viipurin linnan antaa jumalanäiti nyt toisiin käsiin. + +-- Hän on hylännyt Vaasan suvun! + +Eikä Krister-herra kaikella ankaruudellaan saanut sitä käsitystä +taikauskoisen rahvaan mielestä lähtemään. + +Ja ikäänkuin vastauksena tuohon enteeseen rupesi Viipuriin heti +pääsiäisen jälkeen saapumaan hälyyttävä viesti toisensa perästä. +Huhtikuun puolivälissä tuli tieto, että Eerikki Akselinpoika oli jo +talvikelillä lähtenyt suuren sotajoukon kanssa kulkemaan itäänpäin +Turusta, jossa marski itse kuului vain avovettä odottavan laivoihinsa +noustakseen. Ja Suomenlahdelta, jossa jäät usein pysyivät kauas +toukokuulle, olivat pitkät suvituulet jo huhtikuun lopulla ajaneet +meren auki. Ratkaisun hetki läheni. + +Krister-herra jakeli vinhasti määräyksiään takkatulensa äärestä -- alas +pihalle hän ei enää laskeutunut -- ja sieltä piteli hän terästahtonsa +voimalla edelleen kaikkia alustalaisiaan kovan kurin ja työn pihdeissä. +Pikipatoja oli jo kannettava muurin laelle, siellä tarvittaessa +kuumennettaviksi hyökkääjäin varalle. Saksasta tuodut tuliluikut oli +pystytettävä tornien aukkoihin, kaikki oli valmistettava pitkänkin +piirityksen varalta. + +Jo saapuikin sanoma, että Eerikki Akselinpoika sotaväkineen majaili +Virolahdella. Saapui toinen, että hän sieltäkin oli jo liikkeelle +lähtenyt, -- saattoi ehkä päivän parin perästä ehtiä linnan alle ja +majoittua latokartanon rakennuksiin. + +-- Ne rakennukset on poltettava sieltä pois, siellä jäivät varustukset +liian heikoiksi, -- niin komensi Krister pojalleen Juhanalle, joka +hänelle tämän viimeisen pikaviestin toi. + +Ja ukon ennestään kiihtynyt toiminta-into leimahti nyt kuumimpaan +liekkiinsä. Hän kutsutti heti linnanvoudin puheilleen ja kysyi tältä: + +-- Kuinka pitkäksi ajaksi on meillä nyt muonaa linnassa, jos vihollinen +estää laivojamme linnaan pääsemästä? + +-- On hyvin kolmeksi kuukaudeksi, jos linnassa on sen nykyinen väki, +vastasi Degen. + +-- Mutta linnassa ei saa olla nykyistä määrää väkeä, urahti ukko +kipakasti. -- Linnan täytyy kestää kuusi kuukautta, seitsemän, uuteen +jääntuloon asti, ja siksi on naiset ja lapset vietävä linnasta pois +juuri tällä hetkellä! + +Linnanvouti pudisteli päätään, lähtiessään tätä käskyä viemään +linnueelle, jonka mieltä hän tiesi sen taas kovasti sapettavan. Sillä +huoveista olivat useimmat naineita miehiä, ja kuka elätti heidän +turvattomat perheensä, kun ne linnasta pois lähetettiin. + +Mutta Kristerin käsky oli ehdoton. Hän seisoi hetkisen hirsituleen +tuijottaen ja pyörähti sitten äkkiä poikansa puoleen, käyden tätä +tarkasti silmiin katsomaan... Kuusi kuukautta oli hän sanonut, +seitsemän, mutta hän epäili sitä itsekin, ja hän tahtoi tutkia, +epäilikö poikakin... Niin, epäilystä oli nuoren Juhanankin silmässä, ja +siitä ukko taas tuliseksi ärtyi. + +-- Epäilykselle ei saa antaa tilaa, huusi hän, rautaisina meidän täytyy +seistä... Ei, Kaarlo kuomaseni, tähän Viipurin linnaan sinun kompastua +täytyy! Luulet korkeallekin lentäväsi, mutta muista, Tarpeian kallio +oli ennenkin aivan lähellä Kapitooliumia, -- ja se kallio olen nyt +minä! + +Degen palasi annettua käskyä toimittamasta, ja hänelle nyt linnanherra +kumealla äänellä puhui: + +-- Mitä muita tarpeettomia suita meillä vielä on linnassa, niistä +kaikista on eroon päästävä! + +-- On linnassa kahdeksan vankia, vastasi vouti, -- mutta niitä voimme +piirityksen aikanakin työhön käyttää. + +-- Ei, niihin ei ole piiritysaikana luottamista, ne on poistettava. + +-- Laskemmeko heidät siis menemään! kysyi vouti. + +-- Menemään! -- viipottaako päätäsi, vouti, vangitko menemään, suoraan +vihollisten puolelle! + +-- Mitenkä siis? + +-- Mitenkä, -- onhan meillä hirsipuu! + +Kavahtaen vetäytyi jäykkä linnanvouti, jolla kumminkin oli kansan +kesken "kovasydämen" nimi, hän kun arkailematta aina täytti herransa +kovimmatkin käskyt, nyt askeleen taapäin. Eikä hän kotvaan aikaan +mitään puhunut. Krister näki hänenkin epäilevän ja kivahti: + +-- No, mitä viivyt? + +Vakavana astui silloin tasatuumainen vouti herransa eteen ja virkkoi: + +-- Vankien joukossa on karanneita huoveja ja rääveliläisiä pettureita, +-- heidät hirtettäköön! Mutta siellä on neljä sydänmaan talonpoikaa, +jotka ovat vain tulleet valittamaan taloudellisista huolistaan... + +Krister katkaisi kiivaasti voudin sanat: + +-- He ovat Bonden kätyreitä, heillä on kyllä hyvä halu karata marskin +luo, mutta he eivät pääse... -- Ja kun vanha vouti yhä seisoi +liikahtamatta paikoillaan, jatkoi Krister, hilliten vielä sen kiukun, +joka hänen silmästään jo leimahti, kääntyneenä Juhana-poikansa puoleen: + +-- Vanhuuttaan rupesi Björn-Karhu meltomieliseksi, käy sinä Juhana ja +toimita tuo asia! + +Mutta nuori ritari, joka allapäin oli isänsä käskyä kuunnellut, nosti +nyt surumielisenä päänsä ja vastasi: + +-- En voi, isä. Tunnen talonpojat, he eivät ole hirsipuuta ansainneet. + +-- Mitä tämä on...? + +Hetkisen muljottivat Krister Niilonpojan silmät liikkumattomina, +ikäänkuin hän ei olisi ollenkaan ymmärtänyt, että hänen, Krister +Niilonpojan, käskyjä vastustettiin Viipurin linnassa. Mutta vähitellen +kohosivat veret hänen päähänsä, ne tuntuivat puristavan umpeen hänen +kurkkunsa, joten häneltä melkein karjahtamalla lähti ääni: + +-- Tottelemattomuutta, kapinanhenkeäkö tällä hetkellä linnanherraa +vastaan! Vai niin, sanojani ei enää totella, eikö minulla ole enää +käskijävaltaa Viipurin linnassa...? Mutta minä näytän että on, -- +heitukka, kutsu teloittaja tänne! + +Mutta ovella seisovan soturin kääntyessä verkalleen ja haluttomasti +saamaansa käskyä viemään astui nuori Juhana isänsä luo ja vielä +pysähtyi ovinihtikin kuulemaan, kun ritari puhui: + +-- Isä, älä jännitä jousta liiaksi, älä anna käskyä, joka ehkä vastaasi +nostaa sen tyytymättömyyden hengen, jota jo on linnassa olemassa... + +-- Uhkailetko? + +Ankara herra tunsi, että hänen poikansa puhui totta, että +tyytymättömyyden kipinä minä hetkenä tahansa saattoi linnassa liekkiin +leimahtaa. Mutta hän julmistui nyt pojalleen juuri sitä enemmän, kun +hän ei tuota tahtonut todeksi myöntää. Hän vaati, niinkuin aina +ennenkin, että häntä, ja yksin häntä, oli toteltava, käskipä hän mitä +tahansa. Ituunsa hän nyt senvuoksi tahtoi uppiniskaisuuden tappaa ja +osoittaa linnalle, ettei hän armahda omaa poikaansakaan, jos tämä häntä +vastustaa... + +Vanha ritari sivalsi miekan huotrastaan ja kohotti kiiltävän +aseensa, sen niskoittelevaan poikaansa survaistakseen. Jo hän oli +iskemäisillään, kun hän vielä kerran katsahti nuoren Juhanan kasvoihin: +niistä olivat poistuneet heleät veret, ne olivat kalpeat, surumieliset, +mutta ne eivät anteeksi pyytäneet. Silloin katkesi hänen oma katseensa, +jännittynyt käsivarsi hervahti ... hän tapaili henkeä, veri oli taas +tunkeutunut päähän. Ja yhtäkkiä tapasi ukon taas hänen vanha +kohtauksensa, koristen rupesi rinta rykimään, vanhus peräytyi ja +lutistui kuin vyyhti takaisin nojatuoliinsa, miekan pudotessa +kilajavalla valituksella alas permantoon. + +Degen-vouti ja Juhana kiirehtivät linnanherraa tukemaan, että hengitys +kulkemaan pääsisi, ja lähettivät heti ovinihdin suoneniskijää hakemaan, +mutta se oli jo myöhäistä. Äkillinen yskänkohtaus, joka ei nyt +ollutkaan päässyt rinnasta esille, sulki hengen... Ukko aukoi suutaan, +koetti päätään kohottaa, mutta tuokion kuluttua hänen päänsä +retkahtikin hervotonna alas nojatuolin reunapuuta vastaan. + +Krister Niilonpoika oli kuollut. Neuvottomina, hätääntyneinä seisoivat +hänen poikansa ja Degen-vouti jäykistyvän ruumiin vieressä, kun hetken +kuluttua suoneniskijä ja Niilo Kristerinpoika ja muuta linnanväkeä +vaakunasaliin riensi. + +Krister Niilonpoika on kuollut, -- se sanoma levisi samalla hetkellä +yli koko linnan ja sen työmaiden, synnyttäen kaikkialla hämmästystä, +säpsähdystä, huolta. Kysymyksiä se viesti viritti monenlaisia, mutta +surua tai kaipausta ei missään, -- helpotuksen huokaus vain pääsi +kaikkien rinnasta. Vahti, joka kuuritornin portilla seisoi, katsoi +sanantuojaa tutkivasti, iski sitten silmää ja vihelsi tuokion kuluttua +hilpeän sävelen, jommoista ei vuosikausiin oltu Torkkelin linnassa +kuultu. Ja hän kertoi sen uutisen ilosanomana kaikille, jotka portista +kulkivat. Mielistä ikäänkuin laukesi pitkäaikainen jännitys ja putosi +raskas painajainen. Mitä nyt oli tuleva, sitä ei kukaan kysynyt, sillä +tulipa mitä tahansa, poissa oli kaikissa tapauksissa se synkkä varjo, +jonka ärtyisän äijän olemus oli ympäristöönsä heittänyt! + +Hetken kuluttua soivat kuolinkellot sekä linnan että kaupungin +kirkoissa, ja alttarien ääressä luettiin yksivakaisia sielumessuja. +Mutta kadunnurkissa ja tiskipöytäin ylitse puristivat porvarit +toistensa kättä, virkkoen: + +-- Kuule, miten kilkkavat kellot! + +-- Eivät kilka kuin surunkellot. Mutta rauha hänen levottomalle +hengelleen! + +Ja kun maalaiset viimeisiä talvikelin jätteitä myöten ajoivat +Karjaportista ulos, niin he tullin takana sivalsivat virkkuaan vitsalla +ja hihkaisivat metsänrinnassa. + +Mutta Viipurin linnan sisäpihalla, tallin luona, seisoivat lapiot +kädessään Kristerin talonpoikaisvangit, luoden katvepaikoilta pois +jääiljankoa, ja vain harvakseen, hiljaisella äänellä he sanan +vaihtoivat. Mutta kun Tapani tuli tallista, asettui hän kahareisin +lapiomiesten eteen seisoman ja sanoi: + +-- Jos linnanherra vielä näihin aikoihin eläisi, niin olisi teidän +kaikkien niska muuatta tuumaa pitempi. + +Tapani oli näet jo kuullut ovinihdiltä syyn vaakunasalissa +tapahtuneeseen riitaan ja ukon kiihtymykseen, ja kertoi siitä nyt +vangeille, joiden selkäpiitä kylmät väreet karmivat. + +-- Mutta tulipa toinen tuomari väliin, virkkoi vakavana Pouta-Paavo. Ja +Sipi lisäsi: + +-- Niin, se oli Jumalan tuomio! + +Ja tämä Sipin sana kulki tallista tupaan ja tuvasta turulle ja kaikkien +mielissä se uskovan vastakaiun löysi. Jumalanäiti se näin rankaisi +julmurin syntisen aikeen; olihan Pyhä Neitsyt jo pääsiäisyönä +Krister-herraa uhmailustaan varottanut, mutta tämä ei ollut sitä +totellut. Ja Viipurin linnakirkon Maaria-neitsyen puisen veistokuvan +ihmeitätekevään voimaan uskoi kansa siitä päivästä pitäen entistään +kiinteämmin. -- + +Seuraavana aamuna -- se päivä oli viimeinen huhtikuuta -- keskustelivat +Viipurin linnan pihalla Kristerin vangit työnsä lomassa siitä, mihin +heidän nyt olisi ryhdyttävä. Yhdessä oli vältetty kuoleman vaara, +yhdessä he nyt aikoivat joko pakoon luikkia, -- ja se olikin jo varsin +helppoa, -- tai odottaa Kaarlo Knuutinpojan tuloa Viipuriin. Kumpi oli +tehtävä? Silloin ratsasti pihaan täyttä neliä eräs Kristerin huoveja ja +huusi viskautuessaan alas vaahtoavan hevosensa selästä: + +-- Eerikki Akselinpojan joukot ovat neljän tunnin matkan päässä +Viipurista, ennen iltaa ne ovat täällä. + +Ja hän kiirehti viemään sitä viestiä linnan huoneisiin, joissa +Krister-vainajan pojat juuri voudin kanssa neuvottelua pitivät. Hetken +kuluttua laskeusivat nämät ritarit kaikki kolme Olavintornista alas ja +vanhan linnanvoudin Björn Degenin ratsua käytiin kiireesti satuloimaan, +-- viisi ratsumiestä komensi hän mukaansa. Hän aikoi -- niin tiesi jo +linnanväki -- ratsastaa Eerikki Akselinpoikaa vastaan ilmoittamaan, +että Krister Niilonpoika Vaasa on kuollut ja että hänen poikansa +aikovat, kuninkaan määräystä totellen, pyhän Valpurin päivänä luovuttaa +Viipurin linnan Kaarlo Knuutinpoika Bondelle. + +-- Huomiseen viipyköön Eerikki-ritari, silloin hän vastarinnatta saa +linnan avaimet, silloin olemme me jo täältä poissa, -- niin virkkoi +lähtevälle voudille vakavana synkkämielinen Niilo Kristerinpoika. + +-- Se on siis varma päätöksenne, -- isänne ei olisi siihen koskaan +suostunut, muistutti melkein varoittaen Degen-herra, vaikka hän kyllä +nähtävästi oli asiallisesti samaa mieltä. + +-- Sen tiedämme, -- hänellä oli vanha valtakirja tähän linnaan, hän +puolusti ikimuistoista oikeuttaan. Mutta meille ei ole tätä linnaa +läänitetty, siksi emme tahdo uhmalla taisteluun käydä. + +Niin virkahti hiukan alakuloisena Niilo-ritari, mutta hänen nuorempi +veljensä lisäsi reippaasti ja päättäväisesti: + +-- Ja me lähdemmekin kaipauksetta tästä linnasta, Degen, nuoruutemme +täällä ei ole ollut iloinen. Onneksi meille on meri näin aikaisin +auennut, me purjehdimme pois iloisempiin maihin! + +Sanaa puhumatta viskausi silloin vanha vouti satulaan, puristi +sieltä vielä nuorukaisten kättä, ja ratsasti pois miehineen. +Talonpoikaisvangit näkivät linnan huovien toisilleen iloisesti silmää +iskevän, ja heillä itsellään oli samalla päätöksensä valmis: he +odottavat Viipurissa vielä marskin tuloa, hän saapuu sinne kohta. + +Kävellessään myöhemmin päivällä kuuriportin luo näkivät he Krister +Niilonpojan suurta purjelaivaa kiinnitettävän kaupunkiin vievän sillan +varrelle, portin luo. Ja samaan aikaan rupesivat linnan miehet siihen +kantamaan Krister Niilonpojalle kuuluvia tavaroita, arkkuja, aseita, +muonaa ja vaatteita. Sillalle ja salmen rannalle keräytyi tiheä joukko +uteliaita kaupunkilaisia sitä lähtötouhua katsomaan ja linnan joutoväki +seisoskeli vartiotornin jalustalla ja sen viereisellä muurilla ääneti +seuraten tuota miehistön äänetöntä toimitusta. + +Niin kului päivä iltaan ja yhä lastasivat linnan huovit laivaan +Krister-vainajan tavaroita, -- paljon niitä olikin kertynyt +kahdenkymmenen vuoden aikana. Ilta oli harmaja ja hämärä, melkein +syksyisen kolkko. Pilvinen taivas kuvastui tummaan veteen, jossa vielä +mustuneita jäätelejä kuin aaveita uiskenteli ja jonka kylmiä laineita +merituuli läikytti. Silloin kuului sillalle linnasta päin hienoista +hyminää, ja kaikki muurilla olijat kääntyivät sinne pihalle +katselemaan. Sieltä kannettiin itseään linnanherraa nyt pois +Olavintornista, ja avopäin pysähtyivät pihallaolijat kaikki saattueen +reunalle, kun se verkalleen laskeusi portille päin. + +Etumaisena astui joukko harmaavelimunkkeja, vaipan huppu pään ja +kasvojen yli vedettynä. He kävelivät hitaasti, kaksi miestä rivissä, +kantaen käsissään pitkiä vahakynttilöitä, joiden liekit tuulessa +lepattivat, ja surunvoittoista, yksitoikkoista, talttunutta hautavirttä +he astuessaan hyräilivät. Heidän jäljessään kulkivat Kristerin +vanhimmat vartijanihdit, kantaen hänen suurta, raskasta, tammista +vaakunakilpeään, hänen ritarihaarniskaansa, kypäriänsä ja +miekkaansa. Mutta linnanpappi, joka lähinnä arkkua kulki, heilutti +suitsutusastiaansa verkalleen, surunvoittoisesti, ikäänkuin kaihoten ja +kainostellen. Itse arkkua kantoivat huovit, jotka olivat miekkansa +vyöltään riisuneet, ja arkun perässä astuivat sitten rinnakkain, +paljainpäin, vainajan pojat, katseet maahan luotuina, sekä heidän +huntupeittoiset naisensa, -- useampia ei... + +Kenenkään silmässä ei kyyneltä näkynyt eikä hiiskahdustakaan kuulunut +monisataisesta ihmisjoukosta, kun arkkua pohjoisesta linnanportista +ulos sillalle kannettiin. Vasta kun se oli laivaan nostettu ja huovit +sen siellä hautaliinoilla laskivat syvään ruumaan, vasta silloin kuului +hiljainen kuiske kansan joukosta. Siellä virkettiin: + +-- Siinä menee nyt mahtava Krister Niilonpoika, -- päivän noustessa +nostetaan jo purjeet! + +-- Hänet kuulutaan vietävän Vaasa-suvun hautakammioon Tukholmaan. + +-- Rauha hänen hengelleen! + +Rauhaa vainajan levottomalle hengelle munkitkin vielä laivan kannella +hiljaa hyräilivät, ja lepattava liekki heidän vahakynttilöistään +kuvastui alas tummiin vesiin, jossa sitä aalto särki ja velloi. Mutta +pian ruuman luukut suljettiin, tulet sammuivat, ja väkijoukko sillalta +läksi verkalleen painumaan kaupunkiin päin. + +Tämän väkijoukon mukana kävelivät kaupunkiin nyt Krister-vainajan +talonpoikaisvangitkin, jotka tuota hiljaista surutoimitusta olivat +kuuritornin viereiseltä muurilta katselleet. Kukaan ei heitä enää +pidättänyt, vahtisoturikin oli heille kättä pistänyt ja sanonut: +menkää! He kävelivät Hepo-Kaaperin vieressä taas hänen tupaansa +suola-aittain luo odottamaan Kaarlo Knuutinpoikaa, jonka tiedettiin +viikon perästä laivastollaan saapuvan Viipuriin. Ja siinä sillalla +astellessaan virkahti Savon mies silloin vielä vakavana vakavalle +Hämeen miehelle: + +-- Eipä tainnut ylväs Krister-herra koskaan uskoa, että hänelle tällä +tavalla tulisi lähtö Viipurin linnasta. + +-- Eipä tainnut, vastasi hämäläinen. -- Toista ukko tarkoitti +uhmaillessaan, että elävänä hän ei lähde koskaan linnastaan ja ettei +hän koskaan sitä toiselle jätä. + +Vieressä kulkeva Kaaperi lisäsi: + +-- Se oli nyt Jumalan tuomio! + + + + +XIV. KAARLO KNUUTINPOIKA SAAPUU VIIPURIIN. + + +Olavintornissa vahtina kulkeva vartia oudosteli eräänä toukokuun aamuna +omia silmiään, katsellessaan linnan alla ja ympärillä leveneviä selkiä +ja hienosti vihannoivia metsämaita. Hänestä eivät nuo selät olleet +koskaan olleet niin suuret kuin nyt, hänestä oli nyt tornista katsoen +joka taholla entistään paljon enemmän, paljon laajemmalta metsiä ja +mäkiä, -- näkihän hän tuolta salojen takaa järvensilmiä ja kunnaita, +joita hän ei ollut koskaan ennen huomannut. Mistä ne olivat sinne +tulleet, sitä ei vartia ymmärtänyt, sillä hän ei tullut ajatelleeksi, +että tuo raikas toukokuun aamu oli niin harvinaisen kirkas ja tuo +keväinen ilma niin läpikuultava, että se kantoi katseen tavallista +kauemmas. + + -- Hoi vartia, eikö sinulla ole jo asiaa puhaltaa torveesi? kuului +yhtäkkiä miehevä ääni kysyvän linnan alemmalta parvekkeelta. + +-- Ei, ei näy vielä mereltä purjeita, huusi vartia vastaan, merelle +silmäillen. + +Ne purjeet olisivat nyt kyllä kaukaakin näkyneet, jos niitä siellä vain +olisi ollut. Vartialla oli näinä päivinä erityisenä tehtävänä +tarkastaa, milloin marski Kaarlo Knuutinpojan laivasto, joka oli +Turusta matkalla, saapuu Viipurin edustalle, jotta linnassa ja +kaupungissa ajoissa tiedetään vastaanottajaiset valmistaa. Ja tuo mies, +joka häneltä sitä taas kyseli, se oli ritari Eerikki Akselinpoika Tott, +marskin ystävä ja hänen maaväkensä päällikkö, joka jo toista viikkoa +oli Viipurin linnassa majaillut ja nyt kärsimätönnä sinne herraansa +odotteli. + +Pyhän Valpurin päivänä oli Tott, sopimuksen mukaisesti, marssinut +joukkoineen Viipurin linnaan, jonka avaimet vanha Degen-vouti häntä +vastaan sillalle toi, -- täyspurjeinen laiva oli silloin juuri +kuljettanut entistä linnanherra-vainajaa ulos Uuraan salmesta. Samana +päivänä oli Eerikki-ritari kiinnittänyt Kaarlo Knuutinpojan vaakunan +vahtitornin portin päälle ja kiirehtinyt panemaan linnaa auttavaan +kuntoon isäntänsä ja hänen perheensä varalle. + +Laivasto viipyi -- tuulet olivat nyt keväällä huonot Suomenlahdella -- +ja siksi Olavintornin vartian niin monesti päivässä täytyi huutaa alas +utelevalle ritarille: Ei näy vielä purjeita. + +Mutta liian kauaksi unehtui Olavintornin vahti sittenkin tänä aamuna +silmäilemään noita mantereen puoleiselta taivaanrannalta siintäviä +kaukaisia, uusia vesiä, -- kun hän sieltä vihdoin taas kääntyi merelle +päin, niin jo tulikin hänelle kiire vaskitorveensa tarttua. Sillä +siinäpä oli salmen suussa pullea, valkoinen raakapurje ... oli toinen +ja kolmas, ne kasvoivat siihen nopeasti ikäänkuin merestä... + +Vilkkaan liikkeen synnytti se törähdys heti niin hyvin linnan pihoilla +ja silloilla kuin sen viereisessä kaupungissakin. Eerikki-ritari oli +samassa tuokiossa jalkeilla, jaellen joka taholle käskyjään, ja hetken +perästä jo vallitorneihin ja muurinkulmauksiin juhlalippuja +pystytettiin, tallipihalla suittiin kiiltäviksi ratsuja ja +siltakaiteelle levitettiin punaisia raanuja. Ritari itse kiirehti jo +kaupungin puolelle, jonne laivain piti laskea, mutta vielä sinne +lähtiessään muistutti hän huoveilleen: + +-- Kun laivat laskevat satamaan, silloin te laukaiskaa peräkkäin kaikki +nuo tuliluikut, jotka Krister-herra on linnaan Kaarlo Knuutinpojan +vastaanottajaisiksi hankkinut, -- juuri hänelle niiden pitääkin nyt +komeasti soida! + +Kaupungissakin olivat pormestarit ja raatiherrat kovassa puuhassa +pukeakseen punaisilla veroilla ja vihreillä vesoilla juhla-asuun sen +rantakadun, jota myöten uuden linnanherran tuli saareensa ajaa. +Hansa-saksojen rannalla olevat rihkamakaupat suljettiin, ja kirjavissa, +helakanvärisissä, ihonmukaisissa pukimissaan ja suippokärkisissä +kengissään kerääntyivät porvarit perheineen rantalaiturille, saapuvia +aluksia odottamaan. Siihen kertyivät vähitellen kaikki Viipurin +asukkaat, ylhäiset ja alhaiset, saksalaiset ja suomalaiset, kertyivätpä +sinne kaikki kaupungissa olevat majamiehetkin -- koko ranta oli pian +kirjavanaan uteliasta väkeä. + +Jo paukahtivat Kristerin tykit linnan valleilta, ja ankkuriin +laskeneista laivoista läksivät nopeat venheet rantaan soutamaan. +Ensimmäisenä saapui korkeasta johtajalaivasta marski itse perheineen +laiturille, jonka reunalla kaupungin vanha pormestari, tummanpunaiseen +virkaviittaansa ja neliskulmaiseen laakalakkiinsa pukeutuneena, hänelle +saksankielisen tervehdyspuheen saneli. Siellä kilpailivat molempain +luostarien päälliköt, mustain pitkänkalvakka priori ja harmajain +paksunpullea guardiaani, sorvaillessaan latinalaisia tervehdyssanoja +uudelle linnanherralle, joka samalla kielellä ja yhtä sorvatulla +kohteliaisuudella heille vastasi. Mutta sysäten syrjään hengen miehet +tunkeusi pian laiturin reunalle vanha linnanvouti Björn Degen, joka oli +liian hartaasti Krister Niilonpoikaa palvellut ja senvuoksi hiukan +levotonna vanhan linnanväen puolesta riensi uudelta herralta suopeata +suosiota anomaan. + +-- Vanhat unhotetaan ja uutta aikaa ajatellaan nyt eteenpäin Viipurin +linnassa! vastasi marski voudille, häntä ystävällisesti taputtaen. Ja +kun hän näki voutivanhuksen takana hänen nuoren, kukoistavan tyttären +punastuneena ja lapsekkaan iloisena polviaan notkistavan, niin jo +valtasi marskin vallaton hilpeys. Hän nosti tuossa tuokiossa +voimakkailla käsivarsillaan koholle tuon hennon immen ja suuteli +kaikkien nähden hänen kukkivia poskiaan, virkkaen vilpittömällä, +sydämestä lähtevällä ilolla: + +-- Näin minä Viipuriani tervehdin! + +Silloin kävi hurmaantunut huumaus koko väkijoukon läpi. Ja vaikka ehkä +laiturin monet muut hienohelmat kadehtivat pienen Kaarinan onnea, niin +yhtyivät hekin kaikki siihen yleiseen, iloiseen, välittömään +riemuhuutoon, joka nyt koko rannalta marskia vastaan kajahti. + +Jo ensi näkemällään oli komea, leikkisä marski siten kaikkien +viipurilaisten sydämet valloittanut. Liian yksitoikkoisen harmajaa ja +synkänvakavaa olikin ollut nyt päättynyt aika Viipurissa Krister +Niilonpojan ankaran komennon alla. Sen ajan nuoriso ei varsinkaan ollut +tiennyt mitään niistä iloista, jotka sen iälle luonnostaan kuuluvat, +naisia linnassa tuskin oli huomattu ollenkaan, he olivat siellä saaneet +kuin häkissä kalveta käsitöittensä ääressä. Sen raskaan lumouksen +taittoi marski heti, ja siksi hehkui nyt toivokkaana, innokkaana häntä +vastaanottamaan saapuneiden nuorten ritarien mieli, siksi kukki uuden +toivon puna nyt nuorten neitosten poskilla. + +Mutta ylempää rannasta, ratsujen luota, jossa Eerikki Akselinpoika +turhaan oli odottanut marskia satulaan nousemaan, pujottelihe hän +vihdoin malttamattomana porvarien ja aatelisten hääriväin joukkojen +lävitse laiturille, iski ystäväänsä olalle ja huudahti: + +-- Terve, Kaarlo, karjalaiseen valtakuntaasi, sitä ei meidän edes +valloittaakaan tarvinnut! + +-- Tiedän, Eerikki, sivuutimme Kristerin ruumisarkun merellä. + +-- Kerrankin ymmärsi ukko väistyä oikeaan aikaan ja lopullisesti. Ja +sinun retkiäsi seuraa aina onni! Uusi linnasi odottaa sinua -- tule, +nouse satulaan! + +Uljaan näköinen oli marski ratsastaessaan nyt kiiltokypäräisen +seurueensa keskellä, päätään pitempänä kaikkia muita, linnaan päin. +Merituuli ja kevätahava oli ruskeaksi paahtanut nuo hienopiirteiset +kasvot, jotka hän yleisölle paljasti nostaessaan tervehdykseksi +sulkareunaista hattuaan, -- hän näytti tosiaankin nuoruuden ja +miehevyyden perikuvalta. Mutta uljas oli hänen seurueensakin. Aivan +hämmästyneinä katselivat etenkin sydänmaan talonpojat, jotka hekin +olivat Hepo-Kaaperin tuvasta rientäneet ulos uutta linnanherraa +tervehtimään, tuota moninaista komeutta: loistavia kilpiä ja värikkäitä +viirinauhoja, liehuvia lippuja ja tuulessa heiluvia töyhtöjä. + +He olivat, yhdessä kaikki Savon ja Hämeen talonpoikaislähettiläät, +asettuneet juhlasaattuetta katsomaan sillan korvaan sille törmälle, +josta Lauri ja Sipi ensi kerran olivat Viipurin linnaa ihmetelleet. +Harvakseen he siinä sanasen vaihtoivat, torvien pauhu esti heitä +pitempään puhumasta. Mutta kun saattueen pää soittajineen oli jo +ehtinyt sillalle, jossa linnan rummut saapuvia tervehtivät ja jossa +linnan pappi tarjosi Kaarlo Knuutinpojalle suolaa ja leipää, silloin +viittasi yhtäkkiä Lauri sormellaan kahta saattueessa rinnakkain ajavaa +ratsumiestä ja huudahti: + +-- Katso, Sipi, katso sinäkin, eikö ole tuo laitimmainen ratsumies +minun kasvinveljeni, Karmalan entinen Heino? Ja hänen vieressään ajaja, +katso...! + +Vanha talonpoika varjosti silmiänsä kämmenellään, ja todeksi hän sen +näki. Siinä ratsasti Karmalan hento Heino-poika remseänä rotevampain +ratsumiesten joukossa, taputellen rauhoittavasti kämmenellään +hevostaan, joka näytti hiukan arastelevan siltapalkkien pauketta. + +-- On kautta pyhän Yrjänän, ja hänen rinnallaan ajaja ei ole kukaan muu +kuin Tuiran Vilppu, ilmielävänä kuin minä tässä. Katso, jo Vilppu +meidät keksiikin, katso, jo suu hymyyn kääntyy ... nyt hän Heinoa +reidestä nykäisee...! + +-- Mutta pyöriipä, pyöriipä Heinon silmä, hän ei nähtävästi ymmärrä, +miten me täällä olemme. Mutta Vilppu näkyy ymmärtävän, se hirtehinen +arvaa meidän tänne kiikkiin jääneen, katsos, miten hän melkein ilkkuen +meille silmää iskee, se veitikka! + +Saattue kulki ohi, ja sanattomina jäivät nyt Sysikorven miehet siihen +vastakkain ihmettelemään, miten nuo heidän molemmat seikkailevat +tuttavansa, joiden kohtalosta he omain vastoinkäymistensä ohessa olivat +usein huolestuneina keskustelleet, nyt tuossa ajoivat Kaarlo +Knuutinpojan komeassa juhlasaattueessa, hänen asemiehinään. Missä he +olivat toisensa löytäneet, mitä olikaan siellä maailman rannalla +tapahtunut, sillaikaa kuin korven miehet talvikauden olivat raataneet +Viipurin linnan varustustöissä? Olihan Heino-parkaa odottava kohtalo +hänen malttamattoman kolttosensa jälkeen Turun tuomiokirkossa ollut +hyvinkin uhkaava. Ja Vilpun oli Lauri itse yösateessa viime syksynä +soutanut kurjassa tilassa vieraaseen laivaan, -- miten olivat he +pälkähästään pelastuneet ja taas kunnian kukkuloille kiivenneet? + +Sitä kyselivät Sysikorven miehet turhaan toisiltaan ja juhlasaattueen +painuttua linnaan päättivät, hekin sinne lähteä tuttaviaan tapaamaan. +Mutta siellä linnanpihalla oli nyt sekava mylläkkä ja hälinä. Siellä +miehet huutelivat, kiroilivat ja nauroivat, uudet tulokkaat kun eivät +tienneet, mistä he tilaa saisivat itselleen ja ratsuilleen, -- siinä +melussa eivät talonpoikaiset miehet tuttaviaan tavanneet. Vasta +iltasella he sillalta Heinon kohtasivat, kun tämä juuri oli lähdössä +kaupungista kasvinveljeään hakemaan, ja yhdessä he nyt nousivat +vallille katselemaan juhlakokkoja, joita kaupunkilaiset marskin +saapumisen kunniaksi juuri rannoille ja kukkuloille sytyttivät. + +Iloinen oli se yhtyminen, ja kysymyksiä sateli siellä niin ristikkäin, +että tuskin toinen ennätti vastauksen saada, kun jo toinen sitä odotti. +Pianhan Sipi ja Lauri saivat kertoneeksi lyhyen tarinansa, jonka Vilppu +jo heti olikin arvannut. Mutta kirjavat olivat noiden kirjavapukuisten +kannusniekkain vaiheet, vasta vähitellen ja lypsämällä korven miehet +niiden perille pääsivät, kun he pitkään istuivat kevätiltana, +tarinoiden Viipurin linnan ulkovallilla, johon salmen takaa hohtivat +juhlatulet. + +-- Luulimme sinun suoraan loukkuun juoksevan, kun näimme sinun Turun +rannassa sotamiesten laivaan loikkaavan, virkkoi Lauri orpanalleen, +hänen vaiheitaan udellen. + +-- Olihan siinä kova ristikuulustelu ensiksi kestettävä, kun kaikki +huovit utelemaan kävivät, mitä piispan asemies tekee marskin laivassa. +Mutta pahasti en hätäillyt, kun olin kerran kirkonmiesten kynsistä +päässyt. Koetin ensiksi keksiä kysyjille pikkuvalheita, mutta lopuksipa +siinä ei auttanut muu, kuin tunnusta pois koko totuus! + +-- Entä laivamiehet, eivätkö sinua nuoriin panneet? + +-- Ei ne sotakarhut sitä kirkkojuttua niin pahana pitäneet, heillä on +itsekullakin sellaisia pikkusyntejä sydämellään, -- toiset heistä jo +heti kahakalleni nauroivat ja minua kiittivätkin siitä, kun olin +marskin puolta pitänyt. He olivat kaikki silloin rohkealla, reippaalla +päällä marskin retkelle päästyään. Eikä minua kukaan ahdistellut, +vaikka kuului juttuni kyllä tulleen marskinkin tietoon. Hänkin oli vain +hymähtänyt sille kyydille, minkä Kristerin vakooja Turussa sai. + +-- Mutta mihin sinä siellä Tukholmassa jouduit, uteli Lauri edelleen, +-- ethän siellä ketään tuntenut? + +-- Oleskelinpa vain Turun huovien parissa ja odottelin heidän +seurassaan, kun herrat linnassa neuvottelivat. Jos olisi siellä sota +syttynyt, niinkuin jo puhuttiin, niin mukaan olisin lähtenyt minäkin. +Kuningas kuuluu näet koettaneen peräytyä valoistaan. Eräänä aamuna +päivän noustessa kutsui hän marskin puheilleen ja lupasi tälle silloin +kaikki läänityksensä, mutta kolmea tuntia myöhemmin, kun neuvosto +kokoontui, tahtoi hän riistää marskilta sekä Turun että Viipurin. + +-- Vai niin on epäluotettava kuningas, ihmetteli Sipi. + +-- Niin tuntuu olevan, mutta ei auttanut vikuroiminen sillä kertaa. +Tästä Viipurin linnasta kuuluu olleen kovin tinka, kuningas kun oli sen +jo Krister-herralle luvannut. Mutta marski ei siitä peräytynyt. Kerran +oli siellä jo kiivastuttukin, niin kerrottiin. Joku valtaneuvos oli +uhkaillut pistää Kaarlon vähän ahtaampaan paikkaan, mutta silloin oli +tämä astunut ikkunan luo ja näyttänyt lahdella kelluvaa laivastoaan, -- +hänen ei tarvinnut kuin viitata, niin kohta olisi viisisataa miestä +linnassa. Eikä me olisi vitkasteltukaan silloin maihin juosta... +Silloin täytyi kuninkaan taas pyörtää sanansa ... totta jumaliste, se +oli ihanaa aikaa! Ja sitä juhlaa, kun marski taas palasi voittajana +laivastoonsa, uusi sopimuskirja kourassaan ... auta pyhä Egidius, +kuinka siinä ryypättiin sakeinta, tulisinta espanjalaista...! + +-- Et toki silloin ketään vaivaista missään kirkossa pistänyt, veisteli +Lauri tuon juomakertomuksen johdosta, ja ääneensä toiset nauroivat, +Heino itse eniten. Mutta Sipi uteli yhä teinipojan tarinan jatkoa: + +-- Kauanko siellä Tukholmassa silloin mässäsit? + +-- Vierrettiin siellä monta viikkoa, kunnes laivasto taas eräänä +päivänä teki matkaa takaisin Turkuun. Olisin ehkä silloin jo voinut +marskin mieheksi päästä, mutta enpä uskaltanut näin verekseltään palata +tuomioherrain näkyville. Jäin Tukholmaan. Mutta sielläkin tuntuivat jo +liian monet juttuni tuntevan ja senvuoksi nousin muutamana päivänä +erääseen Rääveliin menevään laivaan, -- vaihdoin piispan aseviitan ja +siihen kuuluvat helpeet muutamiin kolikkoihin. Räävelissä taas rupesin +rikkaan saksalaisen kauppiaan rengiksi, -- siellä ei entisiä vaiheitani +kysytty ja siellä tulin suomenkielellä hyvin toimeen. Siellä elin kuin +herran kukkarossa; kaikki teinilukuni ja pappisaikeeni olivat kerta +kaikkiaan tuomiokirkon ristikäytävälle katkenneet, enkä niitä +surrutkaan. Mutta siellä Räävelin satamassa tapasin sitten muutamana +päivänä suolakuormaa tehdessäni -- tämän Vilpun, joka seisoi siinä +hajareisin suolavajan varassa, seisoi nukkavierun näköisenä ja pää +riipuksissa, kuin olisi raajarikkoisten pyhimystä, herra Marttinusta +avukseen huudellut. + +-- So, so... + +Vilppu pyrki vastaan väittämään, mutta hilpeällä naurulla tervehtivät +salon miehet tuota Heinon kuvausta karjalaisten kapinanjohtajan +ulkonaisesta asusta, -- jokseenkin samanlaisenahan hän oli ilmestynyt +Hepo-Kaaperin tupaankin. Ja Lauri virkahti: + +-- Taisivat olla silloin kapeanlaiset kaatiosi, sinua kuulutettiin +kiinniotettavaksi sekä idässä että lännessä. + +Mutta Vilppu ei myöntänyt Räävelissä enää olleensa ollenkaan +avuttomassa tilassa. Hän kertoi: + +-- Silloin yöllä, jolloin sinusta, Lauri, erosin, silloin teki kyllä +vielä mieleni rukoilla sekä Marttia että Jaakoppia ja kaikkia pyhiä +järjestään. Sillä enpä tiennyt, miten minua vieras laivuri aamulla +kohtelisi, mereenkö minut viskaa vai Kristerin kouriin vie. Mutta kun +aamulla olin kuullut ankkuria vivuttavan ja purjeita nostettavan, niin +jopa rohkeampana kapusin kannelle ja kiroilin, että minut muka jo +kaupungissa oli unhotettu laivaan nukkumaan... Ja kun parin päivän +perästä Räävelin laiturilla seisoin, silloin jo ilovirttä veisasin, +sillä Kristerin silmukasta olin silloin irti. + +-- Eikö sinua Krister-herra Räävelistäkin luovutettavaksi vaatinut, +kyseli Sipi. -- Hän kuuluu sinua kyllä kaikkialta kyselleen. + +-- Kyseli Räävelistäkin, lähettipä ankarat kirjeet sinne raadille, että +"Filpus" on laitettava Viipuriin. Mutta vapaakaupungit ovat mahtavia +puolestaan, ne eivät luovutakaan niin hevillä miestä, joka niistä on +turvaa hakenut, kuin Viipurin luostarit. Ja kun Krister talvemmalla +uudisti uhkauksensa, että hän Räävelille ihmeet näyttää, elleivät sen +porvarit minua luovuta, silloin olin jo toisen herran miehiä, silloin +oli minulla jo Kaarlo Knuutinpojan turvakirja povellani! + +Mutta juuri sitäpä sisämaan miehet eniten kyselivätkin ja ihmettelivät, +miten pakolaisten Räävelistä pitäin oli onnistunut päästä marskin +miehiksi. Vilppu selitti senkin nyt varsin luonnollisena asiana. +Kuullessaan Kristerin häntä Viipuriin vaativan oli Vilppu lähettänyt +Kaarlo-marskille laajan valituskirjan, jossa hän oli selittänyt +suurimman syntinsä olevan sen, että hän Kristerin kiskomisista ja +jumalattomasta komennosta oli talonpoikain puolesta valituksen +hallitukselle tehnyt. Hän tunsi Kristerin ja marskin välit! Ja vielä +samana syksynä toi airut Turusta Räävelin raadille mahtavan kirjeen, +jossa marski kielsi sitä miestä Viipuriin viemästä. + +-- Niin, siitä silmukasta toki helposti suoriusin, -- jatkoi Vilppu --, +ja olisin silloin mieluimmin palannut kotiin Päijänteelle, ellei marski +olisi minua jo miehekseen pestannut. Mutta vaikeampi oli saada +suojeluskirja Heino-pojalle, jonka nimi vielä roikkui Turun +tuomiokirkon ovella. + +-- Taisipa siellä olla sinunkin nimesi, vastasi Heino. + +-- Jos olikin, niin tunnusta pois, että minä sinullekin armon hankin. + +-- Tunnustan, tunnustan, rehellisesti me olemme toisiamme auttaneet. Ja +tässä nyt ollaan mahtavan herran mahtavina miehinä. + +Reippaasti löi Heino kohtalotoveriaan olalle, nousten kävelemään +vallille, johon vastapäisten rantain komeilta kokkotulilta nyt keväisen +salmen takaa kuuluivat kisailevain nuorisojoukkojen laulut. Liikkeelle +lähteäkseen nousivat jo talonpoikaisetkin miehet, sillä pian oli heidän +aika linnasta poistua ennenkuin portit suljettiin. Mutta Lauri ei ollut +vielä orpanansa vaiheista täysin selvillä ja siinä astellessa hän vielä +uteli: + +-- Ilman muutako sinulle piispa leppyi ja armon soi? + +-- Eihän se ihan ilman muuta, -- hän kuuluu lukeneen tuon +kirkkorikokseni kaikkein pahimpain kuolemansyntien joukkoon. Mutta +marski oli puolestani puhunut, -- hän tarvitsi silloin paljon +uskollista väkeä, hankkiutuessaan tälle Viipurin retkelle. Sen ehdon +olivat kuitenkin tuomioherrat panneet, että minun pitää jonkinlainen +katumuslahja Turun tuomiokirkolle maksaa. + +Nauraen puuttui silloin Vilppu taas puheeseen: + +-- Siinäkin sinä minulta hyvän neuvon sait, kun kehoitin sinua +tuomiokirkolle testamenttaamaan perintötalosi, jota sinulla ei olekaan. + +-- Niin, osuuteni Karmalaan, johon isä minut jo palaamasta kielsi. +Mutta kuulostihan se komealta lahjakirjassa: osuuteni perintötalooni... + +Salon miehet eivät tienneet, tuliko heidän tosina vai ilveinä pitää +kaikkia noita seikkailijain juttuja. Mutta uskoahan niitä lopultakin +täytyi, kun miehet siinä heidän edessään marskin väreissä reippaina ja +huolettomina tepastivat. He kertoivat vielä jään yli kevättalvella +hiihtäneensä Räävelistä Porkkalaan ja sieltä Turkuun, jossa olivat +saaneet aseet ja ratsut. Siksi myöhään keväällä he kuitenkin olivat +Turkuun saapuneet, että sieltä Eerikki Akselinpojan maajoukko jo oli +ehtinyt liikkeelle lähteä, ja sen vuoksi he olivat päässeet marskin +laivoihin, joka olikin kahta komeampaa. + +-- Ja tänne nyt jäämmekin marskin miehiksi, kehui Vilppu vielä lopuksi, +kun he vallilta linnanpihalle laskeusivat. -- Tänne ei meihin ulotu +vieraiden vihat eikä kirkkojenkaan kirot, -- kertokaa niin +kotiväellekin, kun salolle palaatte, kertokaa, että tallessa ovat +iloiset pojat! + +Niin rehenteli reippaana veikeä mies. Mutta kun hän samassa kävi +hiljemmin kyselemään, milloin Sysikorven miehet kotipuoleen aikovat, +näkyi sentään silmänluonnista, että sinne hänelläkin ikävä paloi, +niinkuin heilläkin. Mutta Olavintornin vartia töräytti jo puolenyön +hetkeä, ja kiireesti marskin asemiehet silloin saattoivat +maalaisvieraansa vahtiportista sillalle. Linnan pihoilla ja käytävissä +oli silloin jo tauonnut touhu ja hälinä, jota iltamyöhään oli jatkunut, +ja Torkkelin vanha varustus lepäsi taas rauhallisena yöunessaan, +ikäänkuin siinä ei mitään isännänmuutosta olisi tapahtunutkaan, ei +riehunut vallanjanon intohimoja eikä niiden ajamina koskaan olisi +varustauduttu veljestaisteluun. + +Muutamia päiviä kului vielä, ennenkuin Hämeen ja Savon miehet, jotka +nyt olivat päättäneet yhdessä ajaa takamaa-asiansa, marski Kaarlo +Knuutinpojan luona, hänen puheilleen pääsivät. + +Tämä oli näet nyt toimihaluisen luonteensa täydellä innostuksella +ryhtynyt kokoomaan käsiinsä uuden lääninsä ohjaksia ja asettelemaan +siellä asioita Krister Niilonpojan jäljiltä sille tolalle, mille hän ne +tahtoi saada. Viipurin linna oli toisessa asemassa kuin Ruotsin kaikki +muut läänitysalueet sikäli, että linnanherra isännöi siellä täysin +itsevaltiaana, valtakunnan hallitusta kuuntelematta. Hän läksi +sotaretkelle Suurta Novgorodia tai hansalaisia vastaan, kun sen +tarpeelliseksi näki, ja solmi taas rauhan vihollisen kanssa aikana ja +ehdoilla, jotka hän yksin arvosteli. Hän teki itsenäisiä kauppa- ja +purjehdussopimuksia vieraiden ruhtinaiden kanssa, kielsi yhtenä vuonna +kaupankulun Nevajoella -- rangaistakseen itäistä naapuria -- ja salli +sen taas toisena -- osottaakseen läntiselle suosiotaan. Hän kutsui +Novgorodin tai Lyypekin edustajia Viipuriin tekemään sopimuksia +merirosvouksen hillitsemisestä tai viipurilaisten kauppaoikeuksista, -- +ja sekä Ruotsin että vieraiden maiden hallitukset tunnustivat tämän +Viipurin erikoisaseman. Se perustui näet siihen, että tämä linna oli +niin etäällä valtakunnan hallituskeskustasta ja että sillä oli niin +tärkeä raja-asema. Mutta Krister Niilonpoika oli tätä erikoisasemaansa +usein väärinkin käyttänyt, joten hän lopulta oli kiristänyt välinsä +sekä Novgorodin tasavallan että Hansaliiton kanssa, -- ilmisotaakin oli +viime aikoina pelätty, ja siitä oli, kuten porvarit nyt marskille +valittivat, Viipurin kauppa pahasti kärsinyt. + +Kaarlo Knuutinpoika ryhtyi heti ensi hallituspäivästään noita välejä +selvittämään ja pani viipymättä alulle uudet neuvottelut naapurivaltain +kanssa, rakentaakseen tuon ikävöidyn kaupparauhan pysyväiseksi ja +samalla hankkiakseen, jos mahdollista, kotikaupunkinsa Viipurin +porvareille pääsyoikeuden Novgorodin kauppakeskustan, Gotenhofin +mainioille markkinoille sekä jäsenyyden Räävelin kauppakiltassa. Hänen +lähettiläänsä lähtivät jo matkalle itään ja länteen, ja heillä oli +edellytyksiä onnistumiseen, -- olihan marski Kaarlo Knuutinpoika itse +Itämerta isännöivän Kalparitarikunnan kunniajäsen, ja hänen nimellään +oli Novgorodissakin komea kaiku. + +-- Saat nähdä, Degen, kuinka sulina hansalaiset nyt ehdotuksiimme +vastaavat, ne samat, jotka Kristerille vain hampaitaan näyttivät. -- +Niin puhui marski eräänä päivänä, lähettiläät liikkeelle saatuaan, +voudilleen Björn Degenille, joka linnan vaakunasalissa linnanherran +apumiehenä toimi nyt niinkuin ennenkin, vaikka nyt toinen vaakunakilpi +salin peräseinää konstikin. + +-- Niin, Krister pyrki kaivautumaan pikkuasioihin, oli turhan tarkka, +mutta sillä hän vastustajansa ärsytti, vastasi Degen, joka mainitusta +entisen herransa luonteenpiirteestä kylläkin usein oli saanut kärsiä. + +-- Ja ärsyttäminen on toki huonoa valtiotaitoa, lisäsi marski. -- +Tosiaan hän oli liian tarkka, -- eihän täällä linnassa ole edes +asumuksia miehistöllemme, se on taas huonoa säästäväisyyttä! + +-- Mutta onko aikomus pitää linnassa sekä sen vanha väki että Eerikki +Akselinpojan miehet? kysyi vouti kummissaan. + +-- Kaikki -- meidän täytyy voida näyttää naapureillemme, että meillä on +pohjaa, jolta puhumme. + +-- Mutta kustannukset kasvavat silloin kaksinkertaisiksi, ehkä +kolmin... + +-- Ei kitsailla, kyllä tulevaisuus maksaa, jos eivät nykytulot riitä! + +-- Niinollen ei ole tosiaankaan täällä asumuksia talveksi +puolellekaan... + +-- Niitä rakennetaan uusia, Degen, korkeampia, tilavampia. Revitään nuo +vanhat röttelöt pois, -- kutsu puheilleni huomiseksi savimestari! +Täällä tarvitaan nyt linnassa muitakin uudistöitä, ennen kaikkea +enemmän valoa, enemmän ilmaa! + +Näin puhuen kääntyi marski innostuneena jalosukuisten seuralaistensa, +Eerikki Akselinpojan ja Olavi Niilonpojan puoleen, jotka sivulla +seisoivat tarinoiden öljytystä nahasta tehdyn ikkunan luona, joka laski +huoneeseen kellervän valon. Heille hän nyt virkkoi: + +-- Niin, me tarvitsemme tänne enemmän valoa, väriä, elämää, täällä on +vielä kaikki liian synkkää. Siksi valkaisemme sisältä nämä mustuneet +seinät ja ulos istutamme puiston tuohon tornin edustaiselle kalliolle! +Ja meidän pitää saada tänne linnaamme kootuksi nuoruutta, iloa, +ritarielämää! Jo olenkin tilannut Laatokan puolelta oivalliset +metsästyshaukat, joita heti opettamaan käydään, ja Lyypekistä +palatessaan tuo lähettilääni kellarit täyteen reininviiniä. + +-- Suunnittelet pitoja ja metsästysretkiä, -- ole huoletta, kyllä siten +pian saat joutoväkeä ympärillesi enemmänkin kuin toivot. -- Niin +virkahti Eerikki-ritari hiukan pisteliäästi. + +-- En enempää, vastasi marski leväyttäen sylinsä auki, -- kokoontukoon +tänne vain ympärilleni vaikka koko Suomen aatelisto, kyllä sille täällä +tilaa ja tointa löydämme! Miksi emme, Eerikki, hankkisi nuoruutta, +kauneutta, ritaritapoja, soittajia ja leikareita linnaamme, -- ei tämä +maa niin kylmä ole, että täällä pakosta kaikkien hentojen tunteiden ja +hilpeyden pitäisi kontettua ja jäätyä! Ei, Viipurin linnan pitää taas +elää! + +Kaarlo Knuutinpoika puhui noista aikeistaan aivan lämmenneenä, astellen +hehkuvin poskin edestakaisin suuren vaakunasalin permannolla. Mutta +hänen sotainen ystävänsä Eerikki katseli uteliaana ja epäillen tätä +marskin kuumenemista ... tuossa innostuksessa oli hänestä sittenkin +jotain keinotekoista, pakotettua. Sillä Eerikki Akselinpoika vainusi, +että Kaarlo ei ollut noihin uusiin tuumiinsa innostunut niiden itsensä +vuoksi, vaan upottaakseen niihin sen jäytävän tulen, joka hänen poveaan +yhtenään poltteli ja jota hän ei tahtonut liekkiin päästää. Eerikki +ritari tiesi kyllä, mikä se kipuna oli ja kuinka se poltti, -- hän oli +äskeisellä Tukholmanmatkallakin nähnyt, kuinka kovaa taistelua marski +sisässään kävi, painaakseen alas ne rohkeat unelmat, jotka +houkuttelevina virvatulina hänen sielussaan liiankin usein +leimahtelivat. He olivat sillä retkellä taas läheltä nähneet, kuinka +heikkojen jalustain varassa oli se ulkonainen kuninkuus, jota maan +harvat ylimykset itsekkäissä tarkoituksissa pönkittivät, -- kevyt +puhallus olisi kyennyt kaatamaan kumoon koko tuon täperän rakennuksen. +Mutta marski ei ollut tahtonut sitä puhaltaa kumoon, hän tahtoi yhä +säilyttää sen malttinsa, jota hänen vanha piispa-ystävänsä oli hänelle +neuvonut, ja odottaa aikaansa. Mutta tuo sisällinen taistelu oli sitkeä +ja kova, sen Eerikki-ritari oivalsi; ja kun marski nyt suunnitteli +itselleen iloja ja viihdytyksiä Viipuriin, virkahti hän hiukan +terävästi: + +-- Sinä aiot koettaa täällä nuorisoleikkeihin ja nais-iloihin upottaa +ikäväsi ja veltostuttaa toimintasi tarmon! + +Kaarlo Knuutinpoika tunsi ystävänsä piston, mutta hän oli jo itse +ennakolta ajatuksissaan siltä kärjen taittanut. Jo silloin, kun hän +viime syksynä oli viekoitusten huumaavain suitsutusten keskeltä +Tukholman rannassa astunut alas viileään laivaansa palatakseen Suomeen, +vilautettuaan vain vastustajilleen voimaansa, jo silloin hän oli +voittanut itsensä ja siinä voitossaan hän aikoi johdonmukaisena pysyä. +Ja hymähtäen hän nyt ystävälleen vastasi: + +-- Vaikkapa niinkin, Eerikki. Me keräämme ympärillemme intohimojen +viihdykettä, me tahdomme laittaa elämämme niin siedettäväksi kuin +suinkin, -- eikö se ole järkevää? + +Mutta tulinen ritari jatkoi vieläkin pistävästi: + +-- Ja annamme siten hyödyttömänä täällä karreksi palaa sen tulen, jolla +voisimme maailmat mullistaa. Me pukeudumme velttoon valhenaamariin ja +koteudumme siihen, sen sijaan että sen jo viskaisimme pois ja +antaisimme veremme tositoimissa koskena kuohua ja kohista. + +Hetkeksi kävivät marskin kauniit kasvot vakaviksi, hän tunsi +hyökyaallon rinnassaan. Mutta hän tiesi sitä hallitsevansa ja vastasi +lohduttavasti ritarille: + +-- Ei, Eerikki, sitä koskea on täällä niin paljon, että sitä riittää +siihenkin aikaan, jolloin se valtoinaan kuohua saa, -- sitä vain täällä +taiten vaalikaamme! Mutta juuri siihen tarvitsemme ympärillämme elämää, +tointa, liikettä. Lähdemmekö illalla, Eerikki, ratsastamaan, +kaataaksemme aamulla kontion Suokorvesta, se on näinä päivinä riehunut +siellä talonpoikain karjassa? + +-- Lähtekäämme vain, päiväksihän siitäkin on viihdytystä. + +-- Hyvä, karhunjahtiin siis jo tänään puolilta päivin. Ja kun siihen +kyllästymme, purjehdimme Suomenlahdelle merirosvoja ahdistamaan. -- +Puolileikillä näin marski lohdutteli kuumaveristä ystäväänsä, joka +pahemmin kuin hän itse pelkäsi pitkästyvänsä täällä erämaan rajalla. +Mutta taas hän kääntyi vakavampana Degen-ukon puoleen: -- Muuten meillä +on täällä kyllä tositoimia kotosaliakin, jotka huolenpitoamme vaativat. +Sinä mainitsit, että täällä on joku talonpoikaislähetystö kauan +odotellut saadakseen jonkun asiansa ajetuksi? + +-- Niin, ainakin kahdeksan kuukautta. + +Marski oli jo ruvennut riisumaan päältään väljähihaista samettista +kotinuttuansa, pukeutuakseen ratsastuspukuunsa, -- Eerikki-ritari oli +näet jo heti lähtenyt karhunajo-retkeä valmistamaan. Nyt Kaarlo +yhtäkkiä, ikäänkuin jonkun hämärän aavistuksen herättämänä, pysähtyi +linnanvoudin eteen ja kysyi uteliaalla hämmästyksellä: + +-- Mitä tuhmia haastat, -- kahdeksanko kuukautta! + +-- Niin, toiset noista erämaanmiehistä tulivat tänne jo viime syksynä. + +-- Erämaan...! + +Haalistunut muisto, jonka muut huolet ja riennot taas olivat umpeen +ajaneet, palasi nyt vähitellen marskin mieleen. Hänelle kävi yhtäkkiä +selväksi, keitä nuo kauan odottaneet talonpojat ovat, ja samalla hän +oivalsi senkin, että Krister-herra oli nähtävästi nuo erämaan +asiamiehet talvikauden vankinaan pitänyt. Hänen tuntonsa soimasi häntä +siitä, mitä hän oli unhottanut ja laiminlyönyt, ja hän lähetti nyt +kiireesti huovin hakemaan talonpoikaislähettiläät heti puheilleen. +Sillä välin Degen-vouti marskille kertoi, miten salon vieraita oli +linnassa kohdeltu ja kuinka lähellä hirsipuuta nuo viattomat talonpojat +jo olivat olleet, kun Krister-herran hänen oma kiukkunsa oli korjannut +pois. Sitä marski varsin vakavaksi käyneenä kuunteli, sillä hän muisti +nyt taas, mikä merkitys sillä erämaakysymyksellä oli, jonka +selvittämistä Lapinkorven asiamiehet kulkivat pyytämässä, ja hän päätti +nyt rutosti ja ravakasti ajaa talonpoikain toivomukset perille. Jo +ennenkuin nämä hänen puheilleen saapuivat, kääntyi marski senvuoksi +Olavi Niilonpoika Tavastin puoleen, joka hänen seurueessaan oli +Viipuriin tullut, ja virkkoi tälle: + +-- Sinä tunnet tietysti Hämeenlinnan voutina nuo talonpoikain +erämaariidat ja heidän takamaataistelunsa. Niistä on meidän nyt tehtävä +loppu, sinun on juuri tänä kesänä otettava se juttu selvitettäväksesi! + +-- Siis käytävä raja Hämeen ja Savon takamaiden välille, -- sepä ei +olekaan mikään pieni patikkamatka. + +-- Juuri niin, selvä ja varma raja on sinne käytävä. Ja laskenpa +tunnonasiaksesi, että sen tehtävän huolellisesti ja ymmärtävästi +loppuun asti ajat, -- se on suurempi kysymys kuin me nyt ehkä +luulemmekaan! Saat täällä jo tehdä tuttavuutta niiden talonpoikain +kanssa, joiden pariin sitten kesällä joudut, ja linnueestani saat +valita mieleisesi miehet matkallesi. + +-- Ehkäpä olisi Viipurissa ensi kesänä iloisempaa kuin salolla +sääskisodassa, vastasi hilpeä ritari. -- Mutta olkoon menneeksi, minä +lähden! + +Kädestä taas marski puristi talonpoikaisia miehiä, kun heidät nyt hänen +eteensä saatettiin, ja avoimin, luottavin katsein he hänen puoleensa +kääntyivät, -- hän oli jo voittanut savolaisten sydämet yhtä ehyeltään +kuin ennen hämäläisten. Ja vielä kerran kuunteli hän heidän +erämaavalituksiaan, jotka nyt molemmilta puolin kohdistuivat siihen, +että esivallan toimesta takamaille vihdoinkin raja käytäisiin. + +-- Se käydään tänä kesänä, vastasi marski heille päättäväisesti, -- +tämä jalo ritari Olavi Niilonpoika tulee sitä nyt teille käymään. Ja +syksyllä sitten pidetään maakuntakäräjät Hollolan Lahdessa, jonne itse +saavun ja jossa rajankäynti vahvistetaan. + +Hetken kuluttua marski kertoi jo tarkemmin talonpojille sen menettelyn, +jonka hän nopeasti oli mielessään suunnitellut. Sekä hämäläisten että +savolaisten tulee nyt jo heti keväällä valita luotetut miehensä +edustajikseen rajankäyntiin. Mutta sen lisäksi on puolueettomiksi +lautamiehiksi kutsuttava neljä Pohjanmaan talonpoikaa, jotka +Sisä-Suomen takamaat tuntevat. Juhannuksen aikaan tulee kaikkien näiden +kokoontua Tähkäjärven Naulasaareen, joka rajan eteläpääksi jo tunnetaan +ja tunnustetaan. Sinne saapuu silloin myöskin Olavi Niilonpoika +miehineen, ja sieltä käydään raja sitten etelästä pohjoiseen, sitä +mukaa kuin asianomaiset itse ja valitut lautamiehet siitä sopivat, ja +rajapyykit merkitään rajakirjaan, joka sitten tuodaan maakuntakäräjille +vahvistettavaksi. Ken sen jälkeen toisen heimon puolelle rajaa +pyyntimatkoille lähtee, se rangaistaan kihlakunnanoikeudessa kuin varas +ainakin. + +-- Ja siitä tulee silloin ikuinen raja ja ikuinen rauha, huudahti +marski lopuksi itsekin innostuneena. Mutta sydänmaan miehet kuuntelivat +sitä marskin puhetta kuin kaunista soittoa, -- suunnittelihan hän +heidän omien sydäntensä hartaimpia toivomuksia, joiden he nyt vihdoin +toteutuvan toivoivat. Ja siksi he mielissään siunasivat talonpoikain +ystävänä Viipurin uutta herraa, kun he hänen linnastaan hetken kuluttua +palasivat. Mutta silloin paloikin jo Viipurissa pitkään viipyneiden +talonpoikain mielissä ylivoimaisena ikävä päästä vihdoinkin +taipaleelle, kotimatkalle. Nopeasti he nyt asiansa kaupungissa +toimittivat, heittivät hyvästit Hepo-Kaaperin tupaan ja sitoivat jo +samana päivänä kontinviilekkeet rinnalleen ristiin. Mutta ennenkuin he +kääntyivät kaupungin portille, poikkesi Lauri vielä rantakadulle +saksain rihkamakauppoihin, joissa myytiin noita monia kauniita +kiiltokaluja, joita novgorodilaiset kauppiaat olivat kuljettaneet aina +Persiasta ja Arapiasta asti ja Viipuriinkin kaupan tuoneet. Ja siellä +hän kaivoi esille mekkonsa syvimmästä poimusta ne säästöhopeansa, +joihin hän Turkuun tuomansa revonnahat oli vaihtanut. Nyt hän antoi +niiden mennä, -- osti saksalta hopeaiset vyöllisvitjat, sellaiset +pitkät kiertovitjat, jommoisia hän oli nähnyt Karjalan naisten +mieluisimpina koristeinaan käyttävän. Sipi katsoi suurin silmin sitä +ystävänsä tuhlaavaisuutta, arvasi jonkun kotipuolen immen nyt nuoren +miehen muistoissa asuvan, ja virkahti: + +-- Taidatpa kihlat ostaa? + +-- Varalta ostan, jos tarve sattuisi... + +Karja-portilla odottivat heitä jo Savon miehet, joiden kanssa +alkutaival oli päätetty yhdessä kulkea, -- heidän oli vielä keskenään +sovittava läheisen rajankäynnin valmistuksista ja siihen valittavista +luottamusmiehistä. Sinne saapuivat myöskin Vilppu ja Heino +kotiinlähteviä omaisiaan hyvästelemään, ja varsin vakavina linnan +asemiehet nyt maantietä astuivatkin iloisten korvenmiesten rinnalla. +Vilppu rupesi jo heti ensi sanoikseen kertomaan, että hän aikoo pyrkiä +Olavi-ritarin mukana rajankäyntiin, päästäkseen samalla käymään +Karmalassa, jossa häntä odotti vaimo ja lapsi, -- jo oli näet talvella +poika syntynyt sen poltetun sijaan, siitä oli hän viestin saanut, +vaikkei hän ollut lastaan vielä nähnyt. Hän puhui, Ennille terveiset +laittaen, pitkään ja lämmöllä niistä kotitoiveistaan. Mutta ääneti ja +murjottavana kulki hänen vieressään Heino, puhumatta mitään +kotiintulostaan taikka terveisistäkään. Hänelle senvuoksi Lauri +virkkoi: + +-- Entä sinä Heino, etkö pyri mukaan sinäkin, kotipuoltasi näkemään +taas pitkästä ajasta? + +Heino ei nostanut silmiään tiepuolesta, jonka nuorta nurmennukkaa hän +näytti hyvin tyystin tarkastavan, ja vastasi hiljaa: + +-- Eipä taida minun olla sinne tulemista ... vihalla minut isäni +kirosi, vihalla taitaisi taas Karmalasta ajaa. + +Mutta Sipi näki nuoren miehen mielen ylen matalaksi vajonneen, +ilmeisesti koti-ikävä häntäkin vaivasi, eivätkä hänen ahavoituneet, +parroittuneet soturinkasvonsa sitä täysin voineet salata. Ja nuorta +miestä rohkaistakseen kävi Sipi silloin iloisemmin puhumaan: + +-- Eipä tiedä niitä vihoja, luulenpa Tuomaan sisussa katumistakin +nähneeni, kun hän arvasi sinun hänet Vesilahdelta auttaneen. Tule pois +kotikulmille sinäkin, Heino, ehkä siellä pian hääjuhlatkin saadaan, -- +Lauri jo Viipurista kihlat osti! + +Jo vilkastui Heinokin ja kysyi: + +-- Saadaanko, Lauri, häät, joko sinulla on siellä siippa tiedossa? + +-- Mistäpä minulla, joka maailman jaloista palaan. Mutta kuka +tietää...? + +Lauri ei ollut matkatovereilleen vielä sanaakaan hiiskunut sydämensä +sarastavista toiveista, eipä hän ollut Tarvaisen pojalle uskaltanut +vielä viitatakaan, että hän tämän sisaren tunsi ja juuri sitä impeä +mielessään ajatteli. Mutta Vilppu, joka yksin niistä Laurin salaisista +toiveista tiesi, iski nyt tovereilleen silmää ja kävi hilpeästi +veistelemään: + +-- Ehkei se kana ole sentään niin aivan katsomatonkaan. Minä arvaan, +että kun siellä korven laidassa nyt hääjuhlat syntyvät, niin niistä +tulevatkin oikeat jymyhäät, -- niissä tahdon minäkin olla mukana +nuodemiehenä. + +Ja reippaampana silloin jo Heinokin huudahti: + +-- Kun laittanet iloiset häät, Lauri, niin jo tulen kerran minäkin +kotikylillä käymään ja äitivanhaa näkemään. Tuohon käteen! + +Niillä puhein kääntyivät marskin asemiehet palaamaan takaisin tuohon +harmajaan linnaan, joka korkeana ja vakavana maantielle asti näkyi ja +joka näytti hallitsevan koko ympäröivää luontoa. Mutta talonpoikaiset +miehet lisäsivät vauhtiaan ja riensivät kevein askelin kuusikkoa kohti, +johon tie painui ja joka heitä kuin vanha, ikävöity tuttava tervehti +pihkaisella tuoksullaan. Iltapäivän liikahtamaton, melkein painostava +tyyneys vallitsi metsässä, kun he sinne ehtivät, aurinko paahteli +lämpöisenä keväiseltään heräävää luontoa, ja äsken palanneet +muuttolinnut heläyttelivät vielä kirkkaita, mutta talttuvia +viserryksiään, ennenkuin oksilleen yölepoon heittäytyivät. Notkosta +nousi ilmaan lämpöinen, leppoisa kosteus, sen tuores, suokorpea +muistuttava tuoksu täytti oudoksestaan huumaavalla riemulla +matkamiesten mielet, jotka tuota salon tuntua niin kauan olivat +umpinaisessa linnassa ja likaisessa kaupungissa ikävöineet, ja he +vetivät kuin ahmien keuhkonsa täyteen tuota kanervain ja vehkain lemua, +josta niin kauan olivat olleet erossa. + +Jäljelle jäi heistä nyt levottomasti hyörivä linna ja touhuissaan +ärhentelevä, tomuinen kaupunki. Mutta vielä kuitenkin miesten jäljestä, +kun he näin hilpeinä metsätietä astuivat, tuli sieltä humusta viimeinen +tervehdys. Kuului takaa kavioiden kopsetta, keihäsniekka ratsujoukko +pyrähti tietä myöten pilvenä talonpoikain ohi. Se oli marskin +metsästysseura; hän ajoi siinä nyt Eerikki-herran ja muutamain muiden +nuorten ritarien parissa karhua Suokorvesta kaatamaan. Nopeasti +viiletti kepeä, kirjava ratsujoukko ohi, mutta marski ehti kuitenkin +tuntea tuttavansa miehet ja huutaa heille vielä tienmutkasta +kääntyessään: + +-- Terveiset salolle, salon miehet! + +Kavioiden kopse loittoni ja loppui, ja tie kääntyi harjun taa, johon ei +enää Olavintornin korkein huippukaan päässyt kuultamaan. Päivä laskeusi +latvojen siimekseen; ja illan viileä rauha valtasi ehyeltään luonnon ja +luonnonmiesten mielet. + + + + +XV. RAUHAN RETKILLÄ. + + +Tarvaisen törmänrinteellä Savilahden rannassa oli pitkän matkan +miehille, omille ja vieraille, lämmitetty tulinen kyly. Sieltä +suuresta, mustapintaisesta rantasaunasta kuului ylös mäelle asti +tuoreiden kevätvastain hilpeä läiske ja sen keskeltä miesten äänekäs +tarina, kun he lauteilla pitkästä ajasta verkalleen hautoivat +hartioitaan ja kummissaan kuunteleville kotimiehille matkansa vaiheista +kertoivat. Tuhka tiheään sähähtivät uunin tulikuumat kivet, ja aina kun +joku helakanpunaisen alastomana astui ovesta saunan edustalle +vilvoittelemaan, tulvahti hänen mukanaan uksesta ulos paksu, valkoinen +höyry ja keväisen koivikon vehmas tuoksu. + +Lauri oli jo ensimmäisenä kylpenyt ja pukeutunut saunarannassa, ja hän +nousi nyt siihen mäelle leppeään iltatuuleen virvoittelemaan. Siitä hän +katseli noita maisemia, jotka hän niin hyvin muisti ensimmäiseltä +Savon-käynniltään. Tuolla oli kirkko, jossa piispa oli rauhan sanoja +saarnata paukutellut, vaikkeivät hänen puheensa olleetkaan syvälle +pystyneet, tuossa pihanlaidassa aitta, jonka rappusilla Hilpan soljesta +oli riita syntynyt ja jossa Heino etuhampaansa menetti. Noilla +vesikivillä oli Lauri huuhdellut kasvinveljensä turpuneita huulia, ja +tässä rinteellä, juuri tässä, oli hän ensimmäisen ja ainoan kerran sen +Savon immen kättä puristanut, jota hän nyt oli tapaamaan tullut, mutta +jota hän ei vielä ollut nähnyt, vaikka jo puolilta päivin oli +Savilahdessa viipynyt. + +Omituiselta tämä kaikki nyt Laurista tuntui, hänen seistessään siinä +mietteissään vieraalla törmällä. Vielä Viipurista lähtiessään ei hän +ollut tiennyt, pääsisikö hän ja milloin sen immen asuinmaille, jonka +muistoa hän mielessään kantoi. He olivat Sipin kanssa aikoneet +rantatietä kotiinsa palata. Mutta juuri siinä tiehaarassa, josta +Saimaan-vartisten vanha kauppatie kääntyi Lappeelle, oli Tarvaisen Ohto +pysähtynyt ja Hämeen miehille virkkanut: Lähtenette Savilahden kautta +Sysikorpeenne palaamaan, niin saadaan me Tarvaisessa saunakin +matkamiehille lämpiämään. Ja Pouta-Paavo oli siihen lämmöllä lisännyt: +Yhteinenhän meillä on nyt asia, yhdessähän voimme rauhan miehinä nämä +taipaleet kulkea ja siten rakentaa sovinnon heimojen kesken... +Vilkkaasti oli Suopellon Sipi siihen sovinnon tarjoukseen tarttunut, ja +he olivat siinä ikäänkuin hiljaisen sopimuksen tehneet, että nyt ne +haudataan pois vanhat vihat ja vainoajan muistot. Ja rajusti oli Laurin +rinta iloa sykähdellyt, kun taival siten kääntyi kulkemaan niitä +rantoja kohti, joilla hänen mielitiettynsä asui. Yhdessä he olivatkin +niin astuneet Lappeen loivalle rannalle, jossa oli Saimaan savolaisten +markkinapaikka ja venhevalkama, ja siellä he olivat pian tavanneet +Suursavon venheitä, joissa yhtenä edelleen olivat Savilahteen +soutaneet. Nyt he olivat perillä ja vierasvaraisena isäntänä oli täällä +Tarvaisen Ohto Hämeen miehet taloksi kutsunut ja ativoväkenään heitä +kohdellut. + +Mutta turhaan oli Laurin silmä tulohetkestä asti sitä kassapäätä +pälynyt, jonka hän mietteissään oli omakseen valinnut. Ei hän ollut +Anjaa kysellä osannut, mutta senverran hän oli sivulta kuullut, että +joku talon naisia oli lähtenyt hakemaan metsästä kotiin lehmiä, jotka +nyt ensi kertoja olivat laitumella ja vielä hidastelivat lypsylle +joutuessaan. Ja kun Lauri nyt saunasta noustessaan kuuli aholta +karjankellojen iloista kalketta, arveli hän sieltäpäin tyttönsä +tapaavansa ja läksi talon kupeitse kulkemaan kellon ääntä kohden +halmeen laitaa pitkin, missä äsken kylvettynä orasti helakanvihreä +ohranlaiho. + +Vesakon laitaan hän käveli ja pysähtyi veräjälle, mistä kuja vei +lehmitarhaan, -- siinä hän kuunteli rautakellon lähenemistä. Jopa +vilahtikin punakylkistä karjaa leppien lomitse, ja hän kuuli notkosta +helakan äänen kutsuvan myöhästyviä nautoja: + +-- Tui Tuirikki, tui Mairikki, osaatkos lypsylle Omena...! + +Tuttu oli ääni. Ja tuossahan seisoi jo huutaja itse lehdossa, +kellokasta kupeellaan iloisesti sarvesta työntäen. Paimen oli suota +tarpoessaan sonnustanut hameensa ylös vyötäreilleen, joten paljaat, +tukevat pohkeet polvia myöten valkoisilta välkkyivät, ja palmikosta +auki valahtaneen tukkansa hän oli sitaissut solmuun päälaelle. Hän oli +siten pitkän, rotevan, voimakkaan näköinen nainen, kun hän siinä +mättäälle nousi ja metsäänpäin huhui: + +-- Hei Heluna, tui Tuirikki... + +Oliko se sama immyt, jonka Lauri viimeksi oli eräjärven kallioniemellä +nähnyt hentoisella kädellään silmiään varjostavan? Leveämpi oli tämä +lanteiltaan ja poveltaan pyöreämpi kuin se solakka tyttö, jonka kuva +oli Laurin muistoihin jäänyt. Mutta kun paimen kääntyi kujalle päin ja +yhtäkkiä tunsi veräjään nojaavan nuoren miehen, silloin jo heti näki +poskien helakasta punasta ja silmien iloisesta säteilystä, että sama on +impi kuin silloin. Tytöltä katkesi lehmiä kutsuva ääni, mutta +hämmästymättä, ujostelematta hän jäi Lauria silmiin katsomaan. Ja hän +se ensiksi puheeseenkin ryhtyi: + +-- Tulitpa, Hämeen mies, sittenkin Savon maille. + +-- Tulin niinkuin lupasin. Mutta miksi et tullut sinä tuvan ovella +kättä pistämään? + +-- Tulivathan muut ... ja kylyn minä lämmitin, niinkuin lupasin, +koskesta löylykivet kokosin. + +-- Muistat siis vielä vanhan sopimuksemme, -- muistatko sen kokonaan? + +Tyttö naurahti, laskeusi mättäältä, valautti vyötäreille sidotun +hameensa suoraksi ja hosaisi kellokasta, joka oli silmät selällään +jäänyt katsomaan, vierasta, -- mikähän lie tuo, joka paimenen veräjälle +pysäytti eikä karjaa kujalle laskenut! + +-- Niin senkö solkisopimuksen? virkahti tyttö, nyt vähän arasti. + +-- Sen ... sovittiinhan, millä ehdoilla soljet takaisin vaihdetaan. +Oletpahan sitä muistanut, koska sulhasiin et ole suostunut, vaikka +niitä kilpaa kuuluu Savilahdessa käyneen! + +-- Mihinpä tästä lienee kiire ollut, hyvä on ollut kotonakin olla. + +Mutta tytön katse, kun hän sen taas kohotti, kertoi jo avomielisesti, +että Hämeen mies oli enemmänkin hänen mielessään ollut, kuin suu +myöntää tahtoi. Lauri näki sen ilmeen tytön silmässä, hyppäsi veräjän +yli ja astui jo rohkeammin tytön luo, puhuen: + +-- Nyt tulee loppu hämäläisten ja savolaisten riidoista, nyt voidaan +naapurusten kesken ruveta sovinnossa elämään. + +-- Sinäpähän sitä sovintoa kuulut puuhanneen... + +-- Ja tiedätpä syynkin, miksi. Siksi, että sinulta kysymään pääsisin: +Kestääkö sopimuksemme, otatko kihlat Hämeen pojalta? + +Tyttö ei väistänyt suoraa kysymystä, vaan kysyi vastaan: + +-- Oletko siitä asiasta Ohdolle puhunut? + +-- Puhun sinulle ensiksi. Tuletko emännäksi Sysikorven Karmalaan, vai +tehdäänkö uusi tupa uudismaille? + +-- Oho, vai siitäkö vain pitäisi valita! -- Neito asettui hetkeksi +jäykän näköisenä ylpeään asentoon, kääntyi puolittain selin ja +keikautti kenoon päänsä. Mutta tuokion hän vain niin seisoi, -- heti +herahti se ylpeys helakkaan nauruun ja hilpeänä hän jo taas jatkoi: -- +Mutta jos se valittava on, niin tehdään tupa uudismaille, siellä ei ole +kyty kylmä eikä nato naljasilmä... + +-- Sen jo arvasin, siellä me myyrästetään omaa halmetta ja kuljetaan +omilla katiskoilla... + +Niin kuvaili Lauri jo innoissaan, ja naurusuuna neitonen samaa säveltä +jatkoi: + +-- Ja sinne tuodaan Tuirikki Tarvaisesta omaan omettaansa ammumaan... + +-- Ja sille seuraksi hieho Sysimäeltä... + +-- Ja tui lehmiä tui! -- tarhaan Heluna! Veräjä auki, nyt lypsylle, -- +sitten katsotaan, kelpaavatko kihlat! + +Lehmät olivat ammottavin silmin, ikäänkuin hämmästyneinä, keräytyneet +siihen keskustelevain ympärille ihmettelemään, miksi heidän saattajansa +siihen veräjälle oli viivästynyt. Rotevasti tempasi nyt tyttö aidakset +veräjästä ja ajoi karjansa lehmitarhaan, johon jo toisiakin naisia +kiuluja kalistellen talosta saapui lehmitulia virittämään. Yksin jäi +Lauri vesakon laitaan seisomaan ja omaa onneaan siinä ikäänkuin +oudoksumaan. Onko tämä savolaisten mannerta, jota hän nyt polkee, onko +hän todella sulhasmiehenä vainolaisheimon talossa, hänenkö on impensä +tuo, joka iloisena lehmisavulla liehuu, -- tosiako ovat siis vuosien +kauniit unelmat? + +Tosia! + +Ja sen uhkuvan ilonsa innossa päätti Lauri vielä samana iltana +selvittää tytön naittajalle sen juttunsa, josta hän tytön itsensä +kanssa oli tuossa siunaamassa sopinut. + +Taas hän käveli halmeen reunaa myöten pihalle, mutta nyt ravakasti, +toimeliaana. Suopellon apuun oli hänen tässä oudossa asiassaan nyt +turvauduttava, häntä hakemaan Lauri kiirehti. Siellä istuikin +hirsikasalla Sipi pohteissaan löylyn jäljeltä, kuivaten vieläkin +hikoavaa tukkaansa. Hänen luokseen Lauri suoraan käveli ja niin mahtoi +nyt olla vakava ja tärkeä nuoren miehen kasvojen ilme, että Sipi +häneltä heti huolestuneena kysyi: + +-- Mitä, onko taas jotakin tapahtunut? + +-- On! vastasi Lauri, -- tarvitsen apuasi heti. + +-- Mitä olet tehnyt? + +-- Olen kosinut Tarvaisen tytärtä, -- nyt on sinun puhemiehekseni +ruvettava ja Ohdolta hänen sisartansa minulle pyydettävä. + +Suu auki jäi punottava kylvynlepääjä katsomaan nuorta ystäväänsä ja +pitkäaikaista kohtalotoveriaan, joka nyt vilkkain elein hänelle outoa +asiataan selitti. Sipin leveät kasvot, joita matkalla isosti vaalennut +poskiparta reunusti, venyivät pitkänlaisiksi hämmästyksestä, ja vasta +pitkän ajan kuluttua hän sai virkahtaneeksi: + +-- Mitä puhut, poika? Täälläkö olet jo kosissa käynyt ... savotarta +mielit...! Mistä sen löysit? + +Ei ollut Lauri koskaan heidän pitkän, yhteisen vaelluksensa varrella +sydämensä salaisista toiveista Sipille sanallakaan maininnut, -- eihän +hän ollut itsekään uskonut niiden voivan toteutua. Nyt istahti hän +Sipin viereen hirrelle ja kertoi hänelle lyhyesti lempensä lyhyen +tarinan. Ja kun Sipi sitä melkein epäilevän näytti, lisäsi hän: + +-- Ei, ei se ole leikkiä, Sipi, tämän talon tytär on omakseni +lupautunut, ja ennenkuin tästä talosta lähdemme, tahdon hänet jo +morsiamekseni julistaa! + +-- Vai hänelle sinä ne vitjat ostit...! -- Jo rupesi Sipi vähitellen +yhtä ja toista ymmärtämään ja sitä myöten myöskin uskomaan. Hän hiveli +harvakseen saunassa oiennutta partaansa ja puheli edelleen: -- Vai +siksi suostui Erä-ukon perijä hakemaan sovintoa savolaisten kanssa, +tuota olenkin väliin kummastellut... Vai savottaren tuot sinä, Lauri, +Karmalaan... + +-- Miksen savotarta naisekseni ottaisi, rakennammehan me nyt rauhan +heimojen kesken! + +-- Ja lujennamme sen lankoussiteillä, -- ei ole hullu se tuumasi, +vaikka se oudolta tuntuu. Mutta mihin sinulla sellainen kiire on? + +-- Miksi vitkasteltaisiin, kun kerta mailla ollaan. Syksyllä, +rajankäynnistä palattua, käydään hakemassa nuorikko täältä. Mitä +epäilet, Sipi, etkö tahdo puolestani puhua? + +-- Puhun, puhun, kunhan tästä toivun... Ei, ei ole tuumasi huono, kun +tarkemmin sitä ajattelen, -- juuri niin ne onkin heimojen välit eheiksi +rakennettava, juuri niin on voideltava vanhat, vihavoivat haavat! -- + +Tuvassa olivat emäntäväet sillävälin vieraiden kunniaksi juhla-aterian +valmistaneet. Siellä oli jo uljaat, kaksikorvaiset, katajaiset haarikat +kannettu pöytään, ja kylän väkeäkin oli jo kertynyt koko joukko +kuulemaan pitkämatkaisten uutisia ja näkemään sitä ihmettä, kun +Tarvaisen tuvassa Hämeen miehiä vieraina kestittiin. Eivät olleet +savolaiset sitä ensiksi ymmärtäneet, epäillen ja vieroen he olivat +aluksi nurkkain takaa kurkistelleet niitä miehiä, joita he ennen vain +tappeluissa olivat tavanneet. Mutta kun Viipurista palanneet savolaiset +olivat kertoneet, mitä he matkallaan olivat kokeneet ja oppineet, ja +kun Ohto-isäntä itse, jonka hämäläisviha oli kiivaimmaksi tunnettu, +kutsui vieraat väljään tupaansa juhla-iltaiselle, silloin astuivat jo +kotimiehetkin hämäläisiä lähemmäs, ja jopa joku heistä näille kättäkin +pisti, joskin arkaillen vielä. Mutta haarikat läksivät kiertämään +tukevan honkapöydän ympärillä, ja vähitellen vetreytyi kankea +kielenkanta ja suli epäilys ja arkuus karuista mielistä. + +Mutta vakavana ja harvapuheisena istui alkuillasta outojen +isäntämiesten keskellä, seinäpenkillä, Karmalan Lauri, odottaen +jännityksellä, miten ja milloin Sipi ottaisi ajaakseen sen hänen suuren +asiansa, jonka hän tänä iltana oli luvannut selvittää. Jo vihdoin näki +hän Sipin heittävän lusikkansa purtiloon, nousevan paikoiltaan ja +vievän Ohto-isännän ulos puheilleen. Silloin Lauri tiesi, mitä se puhe +nyt koskee, ja sitä kuumempina hänen korvansa nyt kohisivat, kuta +kauemmin miehet ulkona viipyivät. Mutta lopultakin sieltä miehet +pirttiin palasivat, vakavina ja äänettöminä, ja varsinkin olivat +Suopellon eleet niin juhlalliset, kun hän paikoilleen juhlapöytään +astui, että kylmäksi karahti Laurin selkä. Aterioivain surisevan joukon +huomiokin kiintyi heti häneen. Etäälle pöydän päähän Sipi istahti, +Lauri ei päässyt häneltä viestejä kyselemään, eikä hän ymmärtänyt, mitä +Sipi tarkoitti, hyvääkö vai pahaa, kun hän tuokion kuluttua äänensä +koroitti ja puhumaan kävi. + +Hän tuntui kiittävän kesteistä ja kutsuvan savolaisia puolestaan rauhan +miehinä Hämeenkin puolella käymään... Sitäkö vain...! Laurin oli +verensä kohinalta vaikea Sipin puhetta maltillisesti kuunnella. Mutta +johan se Sipi muutakin puhuu: Rauhan kämmen on lyöty, sanoo, se uudella +liitolla nyt vahvistettakoon... Hämeen poika on katsonut itselleen +verevimmän immen Savon kassapäiden joukosta ... tämän talon tytärtä nyt +pyytää Karmalan perijä kainalonsa lämmittäjäksi... "Ohto, sinä olet +naittajamies ... ota kihlat, katso hinta, sinulta me vastausta +odotamme..." + +Höröllä korvin oli koko juhlaväki sitä puhetta kuunnellut, ja nyt kävi +väljässä pirtissä kuin humahtava supatus karsinasta ovensuuhun ja +eteiseen asti, missä naisväki tungeskeli, tuota outoa uutista udellen. +Kaikkien silmät kääntyivät Lauriin päin, joka vakavana koetti seinän +varassa istua, ja sitten hänestä taas Ohdon puolelle, jolta kaikki nyt +vastausta odottivat. Ja hänelle nyt hämmästyneitä kysymyksiä sateli: + +-- Anjaako Hämeen puolelle pyydetään? + +-- Kosiinko tuli tänne Karmalan poika? + +-- Ottaako Ohto kihlat? + +Mutta kaikkipa tiesivät, että kun puhemies noin julkisesti tyttöä +kosii, silloin ovat kaupat jo ennakolta selvät, eikä kukaan enää +ihmetellytkään, kun isäntä tuokion kuluttua Sipin kosintaan vastasi: + +-- Paljon pyydätte sovinnon lunnaiksi, Hämeen miehet. Mutta ne lunnaat +kuuluvat jo luvatun, mikä siinä heimon auttaa muu kuin maksaa ne pois. +Heläytä pöytään kihlasi, Suopellon Sipi, niin vielä täällä tämän +iltamme iloksi kihlajaiset juotaneen. + +Helpommin kulki taas Lauriltakin hengitys, kun hän nyt pöydän takaa +nousi ja Sipin luo kihloja antamaan kiirehti. Mutta pirtintäyteinen +väki hääri ja hulmusi; siinä ihmeteltiin, siinä tiedusteltiin, toiset +huusivat kytyä, toiset natoa, ja morsianta itseään kysyivät useimmat. +Vihdoin ryntäsivät kaikki ulos hakemaan talon tytärtä, joka noin +yhtäkkiä, odottamatta oli vieraalle heimolle miehelään luvattu. +Suostuuko hän itse sinne lähtemään, vai onko todella tyttö heimosovun +lunnaiksi kysymättä luvattu? + +-- Missä on Anja, missä hän itkee? + +Aitastaan löydettiin vihdoin tyttö, eikä itkemästä, vaan naurusuisena +hän siellä keltaista tukkaansa suki. Siellä hän oli jo pannut valkeinta +varrellensa ja helmoillensa hempeintä ja nyt hän sitoi vaskipannan +päähänsä ja soljen rintaansa kiinnitti. Ja kun naapurintytöt häntä +surkutellen läksivät pihalle saattamaan, silloin Anja itse juosten +kartanolle kapsahti ja virkkoi uhmaten surkuttelijoille: + +-- Huonommat itkien miehelään menkööt, ilolla Tarvaisen tyttö +valitultaan kihlat ottaa! + +Ja reippaana hän kummissaan tähystävän pihayleisön halki astui tupaan +veljensä viereen kihloja ottamaan. Koreana hän siinä nyt vieraiden +edessä seisoi, päässä panta, helmoissa helpeet, ja se solki, jonka hän +oli rintaansa pistänyt, oli suuri vaskisolki, jossa oli käärmeen kuva. +Sen savolaiset heti Hilppa-vainajan soljeksi tunsivat ... siksi he +supattivat toisilleen: + +-- Morsiamelleen on kosijamies antanut voittosolkensa sovinnon +merkiksi! + +-- Ja kas ... nyt jo Anja kihlavitjat vyölleen sitoo! -- + +Näistä Savon ja Hämeen pääsukujen yhdistävistä kihlajaisista puhuttiin +paljon molempain heimojen kesken, ja heimosovinnon liittona tätä juhlaa +jo heti pidettiin. Ja näihin juhliin viitattiin vielä vastakin, milloin +yrittivät särkymään naapuriheimojen välit. Sillä ne olivat iloiset +kihlajaiset, joita kesti pääksytysten kaksi päivää ja joiden varrella +miesten kesken sovittiin rajankäynnistä ja takamaiden jaosta. Ja +taipaleelle asti uudet sukulaiset Sipin ja Laurin saattoivat, kun nämä +vihdoin kolmantena aamuna läksivät astumaan laajan erämaan poikki +kotoisia kyliään kohden. -- + +Vahvajärven Juuritaipaleeseen Sysikorven matkamiehet tavallisuuden +mukaan yöpyivät. Mutta kun he kahden siinä nuotion ääressä olivat +kesäisen yön viettäneet, niin eivätpä he heti aamulla lähteneetkään +taivalta jatkamaan. + +Lauri oli noussut aamukeittoon rannasta vettä hakemaan. Mutta rantaan +mennessään hän pysähtyi hetkeksi törmälle tuota yöpymäpaikkaa +katsomaan, pysähtyi samalle rinteelle, jossa hän kerran oli piispan +hevosia paimennellut ja kuunnellut heimonsa vanhoja tarinoita. Tuntuipa +niin houkuttelevan viehkeältä nyt taas tuo tyyni lahdenpohja +salovaarojen välissä, niin herttainen, syvä rauha tuntui vaalivan tuota +korpikuusien poimussa piilevää aamupaisteista nurmiaukeaa, että se +ikäänkuin sitaisi mieheltä askeleet ja ajatukset. Aivan vieressä siellä +kuului harjun takana kevätkäki kukahtelevan, mutta alempana rannassa +seisoi kurki märän mättään nokassa katsellen kuin miettijämies lahden +suulle, jossa pienet aallot toisiaan kepeästi ajelivat, niinkuin +olisivat ne olleet kevätsulaa ihastelevaa Ahdin väkeä, -- mikään ei +siellä luonnon syvää hiljaisuutta häirinnyt. Siksi Lauri siihen melkein +kuin lumoutui. + +Mutta jopa laskeusi Sipikin nuotiolta siihen törmälle ja kysäisi +Laurilta: + +-- Näetkö lahdelta mitään, vai muisteletko näillä rannoilla taas viime +kesänä käynyttä tappelun rysyä? + +-- Muistin vain piispan tästä Juuritaipaleesta kulkiessaan +virkahtaneen, että tällä törmällä olisi talonpaikka mukava ja kaunis. + +-- Niin sanoi silloin piispa, ja tähän se uhkasikin uudistalon puuhata, +jotta saataisiin majatalokin matkamiehille. Mutta unehtuneenpa näkyy +ukolta se tuuma. + +Niin nyt Sipikin muisteli. Mutta Laurin mieli oli kovasti kiintynyt +siihen uudistalo-aatteeseen. Hän jatkoi hetken kuluttua: + +-- Vähällä tälle taipaleelle talonpaikan saisikin. Tuohon pirtti aukean +laitaan, sauna tähän törmän alle, halme vesakkoon, mäen laitaan, -- +pehmyt siinä olisi multa pelloksikin muokata... + +-- Ja mäelle aitta emännän tarpeisiin, eikö niin? + +Näin lisäsi leikkisästi Sipi, joka jo oli ruvennut ymmärtämään +ystävänsä ajatusten juoksua. Ja hän jatkoi: + +-- Taidatpa jo itsellesi ja nuorikollesi ajatella sitä uutta saunaa ja +naurishalmetta. Miksei, kyllähän talonpaikka on mainio, ja kalainen on +järvi vieressä, mutta mitäpä varten sinä tänne salolle muuttaisit, +onhan sinulla Mustanahon alla jo valmiit tuvat ja perkatut halmeet. + +Mutta varsin tosissaan kääntyi nyt Lauri Sipiin päin: + +-- Ne eivät ole omia perkkaamiani ne halmeet, setäni ja Tuomas siinä +ovat hikensä valaneet. Enkä ole koskaan itseäni oikein iloiseksi +tuntenut siellä setäni ja tätini tulilla, eipä taitasi Anjakaan siellä +viihtyä. Minua on luontoni aina vetänyt salolle, erämieheksi! + +-- Se oli isäsikin luonto ja ukkosi myös. Jos todella, Lauri, salolle +aiot asuntosi rakentaa, niin etpä tätä taivalta sopivampaa talonpaikkaa +löydä. Ehkä eivät sitten enää tulisi kalamiehetkään tänne rintamailta +tappelemaan, jos täällä olisi talo ja asutus. Mutta yksinäistä ja +autiota on salolla elämä, sen tiedät. + +-- En sitä säiky, uudispirttiin minä kaikissa tapauksissa elämiseni +perustan, se on jo sovittu... + +Aamiaisen haukattuaan kävelivät miehet vähän laajemmalti järven rantoja +katselemassa. Mutta palattuaan takaisin nuotiotörmälle haki Lauri +kontistaan kirveensä ja rupesi enempää miettimättä läheisestä +männiköstä jykevää honkaa hirreksi kaatamaan, ja iloisesti kajahti +kohta kirveen kalske erämaan metsästä ulos aukealle lahdelle. Hän oli +päättänyt jo heti, ennenkuin matkaansa jatkoi, kyhätä siihen suviselle +rinteelle, metsän laitaan, uuden pirtin kehän, salvoksen pohjan vain +merkiksi, että hän siitä nyt itselleen on pirtinpaikan valinnut ja +vallannut. Hetken kuluttua kilahti siellä jo Sipinkin kirves hänen +vieressään kaukaisen sydänmaan männikössä, valkoiset lastut sinkoilivat +pitkin keväisen kosteaa kanervikkoa, ja ryskyen kaatuivat suuret puut. +Ja kun miehet illalla, päivän raadettuaan, auringon lähtiessä +lounaiseen laskemaan, herkesivät työstään, silloin oli juuri sille +paikalle, missä piispa kerran matka-alttarinsa ääressä piti +aamumessuaan Vahvajärven rannalla, kohonnut hirsikerros hirsikerroksen +päälle, ja tilavan tuvan kaunis kehä loisti jo puhtaana ja valkoisena +vihannan kevätnurmikon laidassa, kuivalla, paisteisella kankaalla. + +-- Siinä nyt kuivukoon kehän pohja, virkkoi Lauri iloisena, taas +yönuotiota sytytellessään. -- Siitä käyn pian salvostani jatkamassa. +Ennenkuin rajankäyntiin lähdetään saan kyllä tupani vesikaton alle, ja +syksyllä pitää pirttini olla valmiina! + +-- Ja ensi talven siinä jo nuorikkosi kanssa elät, -- virkkoi Sipi, -- +onneksesi olkoon! Sitten voi piispakin matkoillaan maata yönsä +lämpöisessä tuvassa Vahvajärvellä. + +Yön vielä levättyään uuden tuvan salvoksen ääressä läksivät +pitkämatkaiset patikkamiehet vihdoin astumaan viimeistä +päiväntaivaltaan Sysikorven kotoisiin kyliin. Ja kun puolenpäivän +jälkeen metsässä rupesivat kuulumaan kotikarjan kellot, ja polut +rupesivat hajaantumaan eri tahoille ja maat aukeammiksi käymään, +silloin puristivat vuoden yhdessä vaeltaneet talonpojat, vanha ja +nuori, toistensa kättä jäähyväisiksi, ja painuivat kumpikin omalle +puolelleen Päijänteen lahtea kauan kaivattuja kotitalojaan kohden. + +Peni haukahti Karmalan pihalla, tunsi tulijan askeleet ja vieri keränä +veräjälle, jossa se kohona hyppeli kauan poissa viipynyttä isäntäänsä +vastaan. Ja pihalla ja tanhualla tapasi Lauri kaikki niin entisellään, +kuin jos hän sieltä eilen olisi kotikorpeen lintuansoilleen lähtenyt ja +nyt yöpyynnin jälkeen kotiinsa palannut. Pirtistä maitoaittaan näkyi +kulkevan pihan yli talon yksivakainen, surukatseinen emäntä, ehkä vielä +entistään kalvakkaampana, mutta äänetönnä ja ilmeettömin kasvoin +niinkuin aina. Mustanahon laidassa raatoivat molemmat Tuomaat, +kumarassa niinkuin ennenkin, sieltä vilkkuivat vain valkoiset mekot, +kun he kuokkaa heiluttivat. Mutta sisältä tuvasta kuului pirran läiske. +Lauri arvasi, että siellä hänen nuori orpanansa kangaspuissa istuu, ja +sinne hän ensiksi kiirehti ikävöityjä terveisiä viemään. + +Siellä istuikin Enni aukinaisen juoksulaudan ääressä, vuoroin kädellään +pirtaa piukahutti, vuoroin vieressään olevaa kehtoa keinutti. Kalvakka +oli nyt hänenkin pehmeä poskensa, ja väsynyt surun piirre näytti jo +kovettuneen hänen suunsa ympärille. Hän melkein säikähti, kun näki +Laurin tupaan astuvan, ilostui hetkeksi, mutta taas vaipui katse +alakuloiseksi. Hänen huulillaan pyöri kysymys, mutta hän ei näyttänyt +uskaltavan sitä sanoiksi pukea, ei ilmaista kysymyksenä sitä sydämensä +toivoa, jonka hän jo iäksi taittuneen luuli. + +-- Kysy pois, virkahti silloin Lauri, tajuten nuoren serkkunsa surun, +-- kyllä sinulle hyvät vastaukset annan, sen jo etukäteen lupaan. + +-- Mitä, oletko tavannut Vilpun ... elääkö hän vielä ... elääkö, +missä...? + +-- Elääpä kyllä ja entistään ehompana, sinua muistelee ja lastaan, +vielä tänä kesänä hän teitä tervehtimään tulee... Älä itke, Enni, älä. + +Enni oli kangaspuilta kääntynyt kehtoon päin ja hyrskähti siihen +nukkuvan lapsensa yli kuin pitkän, yhtäkkiä katkenneen tuskan jälkeen +tyrskivänä itkemään, -- hänen mielensä ei kestänyt tasallaan sitä +äkillistä ilon uutista kuulla. Mutta siitä ilonitkunsa keskestä hän +katkonaisesti puhui: + +-- Leskeksi luulin jo itseni, isättömänä syntyneeksi peipposeni +pelkäsin... He vainosivat Vilppua kaikkialta, luulin heidän hänet jo +tavanneen ja tappaneen... Viipyköön hän nyt vielä, jos hänen asiansa +vaativat, kunhan hänen elävän tiedän ja omiaan muistavan. -- Ja +kirkkaina kohotti Enni kyyneleiset silmänsä kehdosta, nauroi itkunsa +sekaan ja vaati: + +-- Mutta kerro, Lauri, kerro missä hänet tapasit, miten hän nyt elää, +vieläkö hänen henkeään väijyy vaara! + +Ja Lauri kertoi. Hän sivuutti lyhyempään Vilpun monivaiheiset +vaaranretket, mutta jutteli laajemmin ja hilpeästi hänen +pelastumisestaan Rääveliin ja hänen kunniakkaasta paluustaan Kaarlo +Knuutinpojan asemiehenä Viipuriin, sekä sukulaismiesten iloisista +yhtymisistä. Ja sitä mukaa kuin hän kertoi, löysivät taas kukkaiset +veret tiensä Ennin äsken vielä niin kalpeille kasvoille, hänen +silmiinsä tuli eloa, toivoa, riemua, -- nyt hän ei enää kysellyt, +kuunteli vain. Ja kun lapsi sillävälin kehdossaan heräili, nousi Enni +kangaspuilta, laskeutui polvilleen kätkyen viereen ja puristeli +pienokaistaan rintaansa vasten, hokien: + +-- Et ole isätön, sinä vesani pieni, et ole orvoksi maailmaan syntynyt, +taattosi elää, luoksemme tulee. Vielä alkaa meillekin, Matti, onnen +aika, ison onnen aika, kuuletko, Matti...! + +Kun Lauri taas tuokion kuluttua poistui tuvasta, niin läiski siellä +taasen pirta, mutta nyt reippaasti, pirteästi. Iloa ja onnea kertoi sen +jokainen isku, jota säesti hiljainen, mutta riemua täyteläänä raikuva +kehtolaulu. + +Pihalla, maito-aitan ovella, odotteli Lauria niinkuin monesti ennen +talon surumielinen emäntä, joka oli tulijan nähnyt, mutta tahtoi hänet +muista erillään tavata. Hänelläkin oli oma kysyttävänsä, sen Lauri +tiesi, hänenkin välinpitämättömyyteen vaipunutta mieltään vaivasi toki +eräs huoli ... hänen maailmalle lähtenyt, hyljätty poikansa. + +-- Heinon olet tavannut, sen kasvoistasi näen, puhui emäntä. -- Missä +hän on, miten hän elää? + +Mutta kun Lauri kävi kertomaan Heino-pojan seikkailuista ja monista +vaiheista, keskeytti hänet emäntä, virkkaen: + +-- Niin, niin, hän on purjehtinut suurten merien yli ja punainen kalma +on hänen kintereillään kulkenut. Paljon tuskaa olen hänen tähtensä +tuntenut, ohkaiseksi on kulunut rukousnauhani, kun hänen henkensä +puolesta täällä olen palunnut. Missä hän nyt on? + +-- Viipurissa, siellä on yhdessä Vilpun kanssa, terve hän on ja reipas, +ja äidilleen laittoi terveiset. + +-- Mutta mitä hän aikoo ... pappia ei hänestä siis enää tule? + +-- Ei, mutta hyvin hän näyttää silti menestyvän. Kenties tulee Heinokin +syksyllä kotipuolessaan käymään. + +Silloin emäntä melkein säpsähti: + +-- Tuleeko, mitä hän täältä hakee, miksei hän pysy siellä maailmalla, +jonne kerran läksi. Miksi katkoo taas suuren uransa? + +Ällistyneenä kuunteli Lauri tuota muuten harvapuheisen tätinsä +sanatulvaa, -- miksei äiti soisi poikansa kotiin palaavan, mitä taas +emäntä oudoilla puheillaan tarkoittanee...! Tunsihan Lauri jo +entuudestaan Marketta-emännän sairaalloiset mielikuvat, hänen hämärät +aavistuksensa ja oudot ennustuksensa. Mutta entistä hehkuvampi kiilto +näytti nyt olevan emännän syvälle painuneissa silmissä, entistä +levottomammat olivat nyt hänen eleensä, katkonaista, hätäistä oli hänen +puheensa. Ja rauhoittaakseen sairaalloista emäntää kävi Lauri taas +hänelle kertomaan Heinon vaiheista, kertomaan reippaasti, iloisesti, +niinkuin ne Heino itsekin oli kertonut. Rauhallisemmin sitä nyt emäntä +aitan kynnyksellä istuen kuunteli. Mutta kun Lauri oli lopettanut +kertomuksensa, istui Marketta vielä kauan äänetönnä, miettiväisnä, +ikäänkuin jotakin omaa, syväpohjaista tuumaansa hautoen, ja puhui +sitten harvakseen, melkein kuin itseksensä: + +-- Hänen levoton, vaihteleva verensä, se on vielä eräretkien perintöä, +sitä yhä pelkään. Mutta minun on varjeltava häntä uudelleen uraltaan +suistumasta; minun on se tehtävä, vaikkapa oman henkeni hinnalla... + +Sitä ajatusten lentoa ei Lauri voinut seurata. Hän oivalsi tätinsä +käyneen vielä entistään omituisemmaksi ja nousi hetken kuluttua aitan +kulmakiveltä, jättäen tätinsä yksin noihin omiin, kaukaisiin +mielikuviinsa. + +Aholle päin käveli nyt Lauri, sinne, missä Tuomaat, isä ja poika, +sivuilleen vilkumatta yhä raatoivat, vaikka jo lehdon koivut heittivät +pitkät iltavarjot halmeen harmajalle pinnalle. Entisellään näyttivät +miehet olevan. Mutta kun Lauri lähemmäs astui, niin hän pian näki, että +olipa sentään jo pahasti harvennut sedän paksu takkutukka ja että nuo +kapeat huulet, jotka ennen aina olivat työn aikana pysyneet niin +tiukasti ja vihaisesti ummessa, nyt hiukan lerpattivat hänen +raataessaan. Ja kun setä Laurin näki ja häntä kohden työstään +kohottausi, niin eipä enää aivan suoraksi oiennutkaan tuo tanakka +varsi. Itseään säälimättä oli Tuomas siinä ikänsä raatanut, ja se +armoton työn kuri oli hänestä liian aikaisin vanhuksen tehnyt. Niin +päätteli Lauri itsekseen. Mutta toisilta hän myöhemmin kuuli, että tuo +toistalvinen hiihtomatka Vesilahdelle, se oli Karmalan karhun +taittanut. Ei ollut kotitöihinsä tottunut raataja kestänyt sen retken +mielenliikutuksia, ei vangin kahleita eikä odottamatonta vapautustaan, +-- sen talven jälkeen oli häneltä katkennut hammas ja lähtenyt hius. + +Poika-Tuomaan työtä ei vieraan tulo keskeyttänyt, mutta setä vääntäysi +toki Laurin viereen pientareelle, kyselemään, missä sitä näin pitkään +oli viivytty. Ja Laurin kerrottua lyhimmittäin matkansa vaiheet, istui +kumara isäntä vielä hetkisen ääneti hänen vieressään ja virkkoi sitten +melkein surunvoittoisesti: + +-- Taidatpa nyt tulla ja ottaa isännyyden käsiisi tässä talossa, +koskapa akottuakin aiot. + +-- En setä, en ole sitä aikonut, vastasi Lauri. + +-- Aio sinä vain minun puolestani, minä rupean jo vanhenemaan. -- Vähän +kammelsi nyt Tuomaan kieli, hän ei ollut tottunut pitempään puhumaan +tällaisista hellemmistä asioista. Varsinkaan hän ei ollut Laurin kanssa +koskaan tuttavallista tarinaa pitänyt. -- Jätän jo mielelläni +isännyyden, työn ja vastuun, nuoremmalle miehelle. Eipä silti, että +aikoisin työstä herjetä ... ei se minulta käy. Mutta ottakoon jo +notkeampi, liikkuvampi mies talonasiat hoitaakseen --, nuorena ne piti +minunkin ottaa, kun sinun isäsi ja setäsi kalajärville kaatuivat ja +ukko eläkkeelle heittaysi. Nyt on minun aikani heittäytyä eläkkeelle. +Se on minulle huolettomampaa, minä olen jo vanha! + +Mutta kun Lauri nyt selitti sedälleen, että hänellä on aivan toiset +aikeet, jotka hän jo osaksi on alullekin pannut, niin ei Karmalan +isäntä sitäkään hämmästynyt. + +-- Sinä oletkin nuoresta asti ollut erämiehiä niinkuin oli ukkosi, +virkkoi hän, -- taitaa todella olla onnellisempaa sinulle, että korpeen +asetut. Ja taitaa se olla kotitalollekin parempi. Sinä voit elää +eristä, talon täytyy elää kovasta työstä. Saat perintösi Karmalasta, +jos sen niinpäin tahdot, ja Tuomas rupeaa täällä silloin isännäksi, +ottaa akan, antaa eläkkeen meille vanhoille... + +Nyt isä-Tuomas koroitti äänensä, niin että kuokanvarressa heiluvan +pojankin vihdoin täytyi kääntyä kuuntelemaan toisten puhetta. Ja +hänelle nyt isä-Tuomas jatkoi: + +-- Niin, Tuomas, sellainen on nyt mieleni, että sinä rupeat ensi +syksystä Karmalaan isännäksi ja minä jättäydyn syytingille. Sinä saat +ajaa hevosta, minä tartun kuokkaan, sinä saat riidellä voutien kanssa +ja kantaa kymmenykset pappilaan ja pitää talon pystyssä, minä kuuntelen +vain syrjästä, havupölkyn luota... + +Poika-Tuomas katsahti isäänsä kummastuneena ja epäillen, että laskiko +tosiaan hänen isänsä leikkiä, -- katsahti toisen kerran ja jo ymmärsi +täyden toden olevan kysymyksessä. Hän seisoi siinä hetkisen +tyhmistyneenä, ymmärtämättä mitään, sitten hän tarttui kuokkaansa, +arvellen, että totta kai se niin pitää olla, koska sen isä sanoo ... ja +käveli työtään jatkamaan. Ja sillä se asia oli päätetty, ensi syksystä +oli Tuomas Tuomaanpoika oleva Karmalan perintötalon isäntä. + +Mutta Lauri huomautti vielä sedälleen, kun he olivat jääneet kahden +pientareelle, että onhan tällä toinenkin poika... Synkäksi kävi siitä +isän katse. Ei se leimunnut vihaa nyt, niinkuin kerran Vesilahden +pappilassa, alakuloisuutta se kertoi, ja alakuloinen oli isän äänikin, +kun hän vastasi: + +-- Se poika jätti kotitalonsa muiden raadettavaksi... Olisin ehkä +minäkin vielä pyörtänyt kironi, jos hän olisi kotiin palannut ... mutta +ei ole hän tullut! Olkoon talo Tuomaan, niinkuin on puhuttu! + +Sitä virkkaessaan oli vanhus ikäänkuin entistään pienemmäksi vaipunut, +surua ja ehkä katumustakin kertoivat hänen kuihtuneet kasvonsa. +Eikä enää entistä varmuutta eikä ankaruutta kuvastunut hänen +liikkeistäänkään, kun hän hetken kuluttua nousi ja läksi taloon päin +astumaan, käskien poikansakin jo lopettamaan työnsä. -- Taltuttanutpa +on maailman taival Karmalan isännänkin, arveli Lauri, kumarana kulkevan +setänsä jälkiä lehdon halki pihaan astuessaan, -- se oli siis kuitenkin +kovempi kuin hän! + +Jäykkänä, harvapuheisena, ikäänkuin elämään väsyneenä kävi Karmalan +perhe illallispöytään, eikä monta sanaa aterian varrella vaihdettu. Oli +tosin Laurin tulo tuonut talonväen mieliin ikäänkuin uuden, raikkaan +tuulahduksen, joka heitä kutakin oli elähdyttänyt ja heidän mietteensä +uusille urille kääntänyt. Mutta näkyville sitä mieltään ei kukaan +laskenut, ja siksi vallitsi tuvassa se sama entinen kylmä äänettömyys +ja jäykkyys, joka niin usein ennenkin oli ajanut Laurin jousineen ja +koirineen yksin korpeen ja joka oli hänestä metsämiehen tehnyt. Yhtä +puhumattomina vetäytyivät kaikki aterian jälkeen levolle: isäntä +uunille ja poika-Tuomas hänen jalkopäähänsä, emäntä ja Enni peräseinän +penkille. Laurille oli vuode tehty entiselle paikalleen uunin kupeelle, +missä hän Heinon rinnalla lapsuusunensakin oli nukkunut, ja niinkuin +ennen kiertäytyi Peni haukotellen hänen jalkojensa luo. Pitkästä ajasta +makasi nyt Lauri taas kotipirttinsä permannolla, muistellen siinä +elämiään harmaita vuosia ja rakennellen mielikuvituksessaan +iloisemmaksi, valoisammaksi, elävämmäksi sen tuvan, jonka hän itselleen +ja nuorikolleen aikoi perustaa, -- siellä piti naurunkin saada +helähtää, vaikkapa ei olisikaan aina huolta vailla huominen päivä. + +Se oman, iloisen onnenkodin tunne hänen mieltään hiveli, ja suloisesti +painoi jo uni hänen luomiaan. Mutta vielä kerran Lauri hymähti, +ennenkuin nukkui. Hänen muistoonsa välähti näet yhtäkkiä isäntä-sedän +aikeet, joista tämä äsken pientareella oli puhunut, eikä Lauri voinut +olla kuvittelematta mielessään, minkälaiseksi elämä Karmalassa oli +muodostuva, kun isä-Tuomas luopuu isännyydestä ja jättää sen pojalleen. +Mitenkähän siitä serkku-Tuomas selviää, hän, joka on aina tottunut +kulkemaan isänsä vaossa? Ei koskaan edellä, aina jäljessä, ei koskaan +omassa vaossaan, aina isänsä. Näistä puolin siis tuo juureva poika +painaa raskaan auran terää multaan ja ränstynyt isä kaivaa eläkeukkona +vieressä ojaa. Ja kun he Mustanahon laidasta taloon murkinalle +laskeutuvat, silloin kävelee kai poika-Tuomas edellä ja hänen perässään +köpittää isä samassa tahdissa... + +Mutta kerran putoo kai isä-Tuomas pois, ja hänen tilallaan rupeaa +ahopellolla nykyisen poika-Tuomaan poika astumaan isänsä jälkiä, yhtä +juurevana, yhtä luisevana ja tuumissaan yhtä lyhyenä. Ja tämä poika +kasvaa hänkin kerran mieheksi, kasvaa vartevammaksi isäänsä, jolta taas +häneltä vuorostaan kovassa työssä ovat sivut taittuneet ja haivenet +harvenneet. Silloin kai taas näiden osat vaihtuvat, poika-Tuomas +astelee ahopellolla isäntä edellä ja isä-Tuomas eläkeukkona perässä. Ja +niin jatkuu sitä vuorottelua yhä edelleen, polvi polvelta, Tuomas +Tuomaalta, kun siinä Mustanahon laidassa isien tapaan raadetaan kovassa +työssä ja pidetään hiellä ja kurilla ja hartiavoimalla pystyssä +Karmalan vanhaa perintötaloa. + + + + +XVI. RAJANKÄYNNISSÄ. + + +Kaarlo Knuutinpojan määräämä rajankäyntimatkue oli Olavi Niilonpojan +johdolla lähtenyt Naulasaaresta liikkeelle heti juhannuksen jälkeen ja +teki nyt kesäsydännä matkaa pohjoiseen päin Savon ja Hämeen rintamaiden +välistä saloa pitkin ja siitä edelleen ylös Lapinkorpeen. Se oli +suurenlainen retkikunta, joka näin Sisä-Suomen autioita matkasi +selventämään kahden heimokansan välisiä, ikivanhoja, katkeroita +riitoja. Olavi-ritari oli ottanut mukaansa, paitsi kirjuriaan, kuusi +rotevaa huovia -- Tuiran Vilppu oli niistä yksi -- ja vähäksi hän +sittenkin väliin seurueensa tunsi, milloin kalajärvistään kiistelevät +sisämaalaiset oikein vihaisesti vastakkain kimmahtivat. Hänen suuressa +johtajavenheessään, joka aina etumaisena souti, kulkivat myöskin +Pohjanmaalta kutsutut lautamiehet, ja heistä vanhin, jota retkeläiset +Halliparraksi sanoivat, istui enimmäkseen varmana perässä. Tätä suurta +johtajavenhettä, jota kantamaan vetotaipaleiden yli tarvittiin +kokonainen miesjoukko, seurasivat sitten pikkuvenheillään Savon ja +Hämeen erämiehet, joita melkoinen joukko oli tähän rajankäyntiin +lähtenyt. Oli näet sovittu molemmin puolin, että tänä kesänä ei +etäämmille eräjärville kalaan yritetä, ennenkuin raja on käyty. Sen +sijaan oli nyt joka pitäjästä miehiä lähtenyt rajamatkalle valvomaan +heimonsa ja paikkakuntansa oikeuksia. + +Siten oli retkellä mukana edustajia kaikista niistä Hämeen pitäjistä, +jotka Lapinkorvessa eränkäyntiä harjoittivat -- Sääksmäen ja Pälkäneen +pitäjiä myöten etelään ja Saarion ja Kulsialan pitäjiä myöten länteen +-- ja joille tämä eränkulku oli vanhastaan totuttu ja välttämätön +elinkeinonapu kotoisen maanviljelyksen lisäksi. Savon puolella, Saimaan +vesistöjen varsilla, jossa vielä ei ollutkaan kuin kaksi pitäjää, +Savilahti ja Juva, siellä harjoitti taas koko asutus eränkäyntiä ja +tälle verrattain nuorelle asutukselle olivatkin takamaiden pyyntivedet +vielä välttämättömämmät, -- siksipä savolaiset juuri niin itsepäisesti +pyrkivätkin työntymään yhä pohjoisemmas ja lännemmäs. Eri pitäjien +takamaita ja kalavesiä oli hyvinkin sekaisin toistensa joukossa ja +juuri senvuoksi niillä kaikilla olikin niin tärkeitä etuja tässä +rajankäynnissä valvottavana, siksi ne olivat kaikki sinne edustajansa +valinneet, heti kun Kaarlo Knuutinpojan julistus oli heidän kirkoissaan +kuulutettu. Ja siksi syntyi myös tuossa kymmenkunnan venheen matkueessa +monen kulmakunnan, monen kielimurteen välistä väittelyä ja riitaa +melkein aina, kun Olavi Niilonpoika uutta pyykkikiveä pystyttämään +kävi. + +Kaikkien niiden pitäjäin eränkävijät, jotka tässä rajankäynnissä olivat +edustetut, olivat eri aikoina ja eri määrin saaneet tuntea niitä +haittoja, häiriöitä ja häviöitä, joita varman rajan puute takamailla +miespolvien kuluessa oli aiheuttanut. Mutta kaikki eivät olleet niin +tuhoisasti kärsineet noista alituisista erämaakahakoista kuin +rintamaiden laitapitäjäin asukkaat, joita kova pakko vihdoin olikin +ajanut rajankäyntiä anomaan. Näiden edustajat ne senvuoksi sekä +väittelyissä että sovitteluissa nyt etumaisina kulkivat, nepä myöskin +kovan kokemuksen opettamina koettivat aluksi ylläpitää sitä +naapurisovintoa, joka molemmin puolin oli suotavaksi havaittu. Mutta +kaikissa elivät vielä entisten vainoaikain mielialat tuoreina, ja +epäluuloista, karttelevaa oli sen vuoksi eriheimoisten yhteistoiminta +tässä rajankäynnissäkin. Koskaan eivät Savon ja Hämeen miehet samaan +valkamaan venheitään laskeneet, kun yöksi nuotiotulille asetuttiin, +vaan aina he jonkun lahden tai salmen väliinsä jättivät, ja selkiäkin +soutaessaan jättivät he tavallisesti tarpeeksi vettä venheiden välille. +Sillä herkkiä olivat vanhat intohimot liekkiin leimahtamaan aina kun +jonkun riitarannan ohi soudettiin tai kun tunnettiin jonkun lahden +pohjassa poltetun saunan rauniot. Koettivathan kyllä Pouta-Paavo +yhtäältä ja Suopelto toisaalta tuota katkeruutta tasoitellakin, mutta +surukseen täytyi heidän toisilleen virkkaa: + +-- Ei ole vielä pakko opettanut kaikkia uskomaan sitä, mitä se meille +on neuvonut. + +-- Ei, nuo eivät vielä oivalla, mitä maksaa riita ja mitä sovinto! + +Mutta kun etäisempäin pitäjäin miehet näkivät Sipin ja Paavon näin +keskenään tuttavallisesti keskustelevan, niin he sekä ihmetellen että +pisteliäästi toisilleen kuiskivat: + +-- Vai kelpaa jo sysikorpelaiselle vainon mies tarinatoveriksi! + +-- Kelpaa kai siksi, kunnes savolainen taas häneltä nuotan vie ja +saunan polttaa! + +Ja tämä jälkimmäinen, epäluulon ja kinan kanta, se pian molemmin puolin +yleisimmäksi pääsi. Alkumatkalla ei kuitenkaan, kun venheitä kiskottiin +vetotaipaleiden poikki ja vanhaa rajaa vielä vähän muistettiin, +ilmeistä toraa syttynyt. Kuljettiin suoraan pohjoiseen, vedettiin raja +Vahvajärveä pitkin ja sovinnossa jätettiin Juuritaipale, jossa Karmalan +Laurilla oli uudispirttinsä jo kattopäällisenä, Hämeen puolelle. Mutta +kun Veneheitosta, hämäläisten vanhasta valkamasta, oli soudettava +eteenpäin niitä vesiä, joilla savolaisten myöskin oli viime vuosina +ollut tapa kalassa kulkea, silloin alkoivat vaikeudet. Molemmilta +puolin näytettiin, millä rannalla heimolla kulloinkin oli ollut +kalasaunansa ja nuottatalaansa, ja nuo tiedot kävivät tietysti heti +ristiin. Miehet kiistelivät, mielet kiihtyivät. Mutta pohjalaiset +lautamiehet, joista varsinkin vanha Halliparta oli ovela ja varma mies, +auttoivat kumminkin Olavi-ritarin lopultakin löytämään keskitien, johon +riitelijät, vaikkapa muristen, tyytyivät. He rakensivat silloin +kiireellä pyykkipatsaan jonkun selkäsaaren kunnaalle tai kallioniemen +kärkeen ja soutivat siitä salmia ja virtoja ylöspäin, oikaisten korpeen +ja kankaille silloin, kun vesistöt mutkittelivat. Molempain heimojen +erämiehet soutivat johtajavenheen perässä, kappaleen matkan päässä +toisistaan, mutta soutivat päätään pudistellen, sillä he jo epäilivät, +mitenkähän siitä vastainen pyyntimies tuon rajan tuntenee... + +Päästiin näin Hankavetten ohi ja soudettiin Kylmäjärven selkiä pitkin, +jotka nyt heinäkuun paisteessa lämpöisinä helottivat. Iloisena ohjasi +siellä Olavi Niilonpoika itse johtajavenhettään noita pitkulaisia, +lehtevärantaisia selkiä ja mutkittelevia salmia pitkin, aikoen ne +tapansa mukaan jakaa kahtia kilpailevain heimojen kesken. Mutta silloin +rupesi kuulumaan hänen perästään äänekästä mökää, ja kun hän muutamassa +salmessa kääntyi taaksepäin seuralaisiaan katsomaan, niin istuivat nämä +airot pystyssä venheissään ja huusivat: + +-- Tästä me emme eteenpäin souda, nämä ovat hämäläisten ikivanhoja +vesiä! + +-- Meidän takamaitamme ei saa halkaista! + +Oli taas laskettava saaren rantaan kuuntelemaan molempain riitapuolien +väitteitä. Mutta tällä kertaapa ei neuvotteluissa päästy yli eikä +ympäri. Savolaisetkaan eivät tahtoneet hellittää näistä kalaisista +vesistä, näitä virtoja myöten oli heidän välttämätön kulkea suuremmille +pyyntijärvilleen. Ja kun lautamiehet tunnustivat hämäläisten oikeudet +vanhemmiksi, niin uhkasivat savolaiset päistikkaa soutaa kotiinsa ja +palata takaisin toisilla vehkeillä pyyntipaikkojaan puolustamaan...! + +Neuvottomina seisoivat rajankävijät saaren korkeimmalla harjulla, +katsellen ympäröiviä maisemia, ja he koettivat turhaan saada +kiisteleviä sopimaan. Siinä tingittiin päivä iltaan asti, mutta yhtä +hellitämättömiä olivat molemmat heimot; äänekäs tora kaikui vain yli +aution selän, eivätkä sovinnon puhujat saaneet enää sananvuoroakaan. +Silloin, illan suussa, suuttui vihdoin Olavi-ritarikin, joka muutoin +aina oli milloin leikkisällä, milloin vakavalla sanalla saanut +sekasolmun avatuksi, suuttui ja huusi kuumenneille kiistelijöille: + +-- Tämä tora jo minulle riittää. Olen parhaani koettanut teille rajaa +saadakseni, -- nyt palaan minä tästä paikasta takaisin ja jätän +rajankäynnin sikseen. Sopikaa sitten miten tahdotte! Aamulla käännetään +meidän venhe tästä Ilottomasta salmesta etelään päin, jääkää tänne +sitten vaikka tappelemaan! + +Mutta eipä edes se uhka saanut kiihtyneitä erämiehiä peräytymään. +Savolaisten puolelta vastattiin heti suuttuneelle ritarille: + +-- Kääntyvät tästä vedet itäänkin, sinne soudamme me! + +Mutta hämäläiset heille ilkkuivat: + +-- Menkää! -- me pidämme eräjärvemme omin väkimme, niin me olemme +pitäneet ne ennenkin! -- Ja kiihkoisimmat heistä jo intoilivat, että +annetaankos savolaisille vähän kyydin apuakin sinne itään päin... + +Olavi-ritari oli mennyt telttaansa, joka oli pystytetty saaren +etelärannalle, ja äkämystyneinä, synkkähahmoisina seisoivat eri +heimojen erämiehet parvittain pienen lahden äyräällä, jonka eri +puolille he olivat venheensä vetäneet, heitellen vastakkain vihaisia +katseita kapean veden yli. He tunsivat kyllä kaikki mielessään, että +hullusti nyt kävi, hukkaan meni kesä, hukkaan hyvä yritys, mutta +kovettunut luonto ei sittenkään peräytymään taipunut. Päivä laskeusi +pilviin, kylmiltä kuultivat taas nuo äsken vielä kirkkaat vedet, ja +korkeat, metsäiset rannat loivat niihin kolakan varjon, kertoen, mistä +tämä järvi oli Kylmän nimensä saanut. + +Karmalan Lauri, joka ääneti istui ylempänä törmällä, vihojaan purkavain +heimolaistensa sivulla, näki silloin Tuiran Vilpun toimekkaana astuvan +ritarin teltan luota hämäläisten valkamaan. Turhaan oli Lauri koettanut +käyttää vaikutustaan rauhoittaakseen kiihtyneitä miehiä. Ennen ne toki +olivat häntäkin kuunnelleet, ja raja-asiamiehenä ja johtajasuvun +perijänä olikin hänellä ollut heimolaisiinsa melkoinen vaikutus, mutta +nyt olivat liiaksi kiihtyneinä miehet, niihin ei vaikuta nyt kukaan, +sen hän tiesi. Ja siksi hän huusi Vilpullekin tämän ohi astuessa: + +-- Älä yritäkään taivuttaa Hämeen miehiä peräytymään, he siitä vain +ärtyvät! + +Vilppu pysähtyi Laurin eteen ja katsoi häntä pitkään, melkein +moittivasti: + +-- Entä sinä -- tiedätkö, mitä tämä rajankäynnin raukeaminen merkitsee? +Tietysti rupeavat eri heimojen erämiehet nyt entistä vihaisemmin taas +takamailla kahakoimaan, anastaakseen väkisin ne vedet, joita ei +jaetuiksi saatu. Naapurisovusta ei välitä kukaan, ennenkuin taas kaikki +kalasaunat molemmilta puolin on poltettu ja tappeluissa kaatuneet +pyyntimiehet kuopattu. Sitä se merkitsee! Entä sinunkin kihlasi...? + +-- Mitäpä minusta, kun on tässä kysymys heimon vanhoista oikeuksista... + +Lauri oli kyllä selvillä siitä, että hänenkin oma onnensa oli katketa +rapsahtava siihen toraan, joka taas oli syttymään päässyt. Hän oli tätä +rajankäyntiä ilolla odottanut, sen päätyttyä hän oli vasta pääsevä +siihen kotoiseen rauhaansa, jota hän niin hartaasti ikävöi. +Reippaalla, toivokkaalla mielellä oli hän pirttinsä Juuritaipaleessa +valmiiksi salvanut, mutta paljon oli siellä vielä keskeneräistä ja +aloittamatontakin, ja siksi oli hän niin haikeasti odotellut sitä +päivää, jolloin rajankäynti päähän asti saataisiin ja hän pääsisi +Tarvaisen tyttären uuden pirttinsä lämmittäjäksi hakemaan. Ja nyt... +Tarvaisen tyttären! Kaikki näytti lohkeavan pirstaleiksi! + +Ne Laurin alakuloiset mietteet oivalsi Vilppu hyvin, vaikkei tämä +niistä mitään virkkanut, ja häntä säälitti jo ystävänsä kova onni. + +-- Olen minäkin ... ja näet, tuossa Sipi juuri vielä haastattaa +oman kylänsä järkevimpiä isäntiä; siinä on Rapala ja Olkkola ja +Nuolenmaa ... näet, kuinka ne hänelle vain nauravat! Se on turhaa, he +lähtevät aamulla rajankäynnistä pois! + +Vilppu katseli rannassa pohteissaan hääriviä miehiä ja oivalsi pian +Laurin oikeassa olevan. Mutta hänen levoton mielikuvituksensa teki +sittenkin ankaraa työtä. Hän oli ennen ollut eräretkilläkin +innokkaimpia tappelumiehiä, vieras oli hänelle sovinnonhierojan virka, +mutta nyt hän tahtoi kuitenkin koettaa, eikö hän voisi sittenkin tehdä +kotikansalleen sitä palvelusta, jolle se ei tällä hetkellä itse osannut +arvoa antaa, -- ja samalla nimenomaan vanhalle erätoverilleen. Tuokion +kuluttua hän jo virkahti Laurille, kääntyen takaisin telttaan päin: + +-- Annahan olla, eiköhän tästä sittenkin saada retkeä eteenpäin +solumaan! + +Hän meni Olavi-herran puheille. Tämä oli jo todella lopen suuttuneena +talonpoikain riitoihin antanut miehilleen käskyn aamulla kääntää keulan +etelään päin, mutta hän kuunteli nyt kuitenkin vielä, mitä tuolla +iloisella asemiehellä, johon hän matkan varrella oli oppinut +mieltymään, oli hänelle ehdotettavana. Ja Vilpun ehdotus huvitti heti +hilpeää ritaria: hän muutti kuin muuttikin äskeisen päätöksensä. +Ratkaisevimmin lie siihen kuitenkin vaikuttanut asian tyynempi +harkinta, -- Olavi-ritari muisti, kuinka tärkeänä tehtävänä Kaarlo +Knuutinpoika hänelle tämän rajankäynnin oli uskonut. Mutta sukkelan +asemiehen suunnitelman mukaan hän päätti yllättää kiistankuumat +talonpojat. + +Aikaisin olivat kaikki venekunnat aamulla jalkeilla, lähteäkseen +kotimatkalle keskenjääneeltä rajankäynniltä. Mutta muita ennen oli tänä +aamuna kuitenkin johtajavenhe vesillä; siinä istui jo Olavi-herra +matkavalmiina, kun Savon ja Hämeen miehet vasta nouseskelivat +sammuneiden nuotioittensa äärestä. Aamu oli pilvinen, taivaalta oli +maata vasten laskeutunut tahmea talma, ja sumun läpi näkivät +talonpojat, miten johtajavenhe vesille laski. Mutta sieltä selältä, +sumun keskeltä, kuului Olavi-ritari maissa vielä viipyville +venhekunnille julistavan: + +-- Me jatkamme rajankäyntiä, koska sen hallitus on tehtäväksemme +antanut. Seuratkoon meitä kuka tahtoo, palatkoon ken haluaa. Mutta +tuossa näette tämän saaren harjulla rajapatsaan, ja siitä kulkee raja +edelleen keskeltä selkää pohjoiseen, jonne nyt lähdetään uutta patsasta +pystyttämään. Hän seisoi venheensä perässä ja viittasi kädellään +korkeaan kivikumpuun, joka sumun läpi saaren harjulta kuulsi, -- sen +olivat nihdit Vilpun johdolla siihen yöllä rakentaneet. Varmalla +äänellä ritari sitten komensi: + +-- Eteenpäin! + +Ja johtajavenhe läksi soljumaan sumukkoon. Ällistyneinä katselivat +talonpojat, niin savolaiset kuin hämäläiset, sen loittonemista, +katselivat tuota valmista, korkeaa kivikumpua ja katselivat taas +toisiaan. Mutta vain hetken he niin ääneti seisoivat. Venhekunta +toisensa perästä rupesi jo vesille joutumaan, kiirehtiäkseen +johtajavenheen perään, ja jo laski niistä viimeinenkin Ilottomasta +salmesta selälle. Synkästi kiroillen varsinkin hämäläiset tätä taivalta +soutivat, ja päätään punoen he katselivat jäljelle jäävää kivikumpua, +jonka he käsittivät omalle, vanhalle takamaalleen pystytetyksi. Mutta +se asia oli jo ratkaistu, eivätkä he uskaltaneet rajankäynnistä +poiskaan jäädä, sillä he pelkäsivät etujensa ja oikeuksiensa silloin +vielä pahemmin joutuvan kärsimään. + +Onnistunut oli Vilpun yllätysneuvo. Ja kun päivä oli salmivesiä taas +pohjoiseen päin soudettu ja kun illalla yövyttiin vesistön ylempään +päähän, johon nihdit kävivät uutta rajakiveä pystyttämään, silloin ei +kukaan enää riitaa haastanut, -- se oli silloin jo myöhää! + +Kankaita katkaisten ja virtoja sauvoen saavuttiin siitä Iisveden +laajoille selille. Siinä oli vettä jakaa niin Hämeen kuin Savonkin +puolelle, ja riittävästi jäi riistamaita ja kalahautoja kuitenkin +molemmille, -- siksi sujui siellä soutu nopeammin. Mutta myrtyneitä +olivat yhä erämiesten mielet, ja kun ehdittiin kalaisen Nilakan +niskaan, niin jo rupesi taas sekä vanha viha että veres ärtymys +ilmoille pursuamaan. Nämä olivat juuri niitä kaukaisia kala-apajoita, +joista enimmät erämaankahakat olivat aiheutuneet ja jonne useimmat +urhokkaat erätaistelijat olivat heimovihan uhreina uupuneet. Raskaat +muistot nousivat siellä soutajia vastaan, katkerat vainon muistot, +jotka valoivat uutta sappea jo ruvettuneisiin haavoihin ja taas +jäähdyttivät sovinnon mielen ja rauhanhalun. + +Karvasta polttoa tunsi Laurikin rinnassaan, kun hän oikean hangan +puolella soutaessaan katseli noita sivulle jääviä, karuilta näyttäviä +Nilakan rantoja. Nehän olivat hänellekin niin suruntutut nuo rannat, +että hänestä melkein tuntui, kuin olisivat tänne kaatuneiden erämiesten +haamut viittoilleet hänelle sieltä etäältä ruskahtavain rantaleppäin +takaa ja ankarapiirteisin kasvoin nuhdelleet häntä siitä, että pojasta +oli polvi pehmennyt. Nuo vainajathan olivat ensimmäisen Lapinkiertäjän +oikeudella omikseen ottaneet nämä järvet ja rannat ja jättäneet ne +perinnöksi pojilleen ja poikainsa pojille. Ja nämä pojat ne nyt täällä +soutivat savolaisten rinnalla, tinkien näille pois niitä apajoita ja +hirvisaloja, joita puolustaen isät olivat kaatuneet! + +Tuosta kallioniemen takaa aukeni se lahti -- selvästi sen Lauri vielä +tunsi --, jonka ahteella hänen isänsä oli yksin ja haavoittuneena, +kalasaunan seinään nojaten, taistellut tunnottoman vainolaisen +murhanhimoa vastaan ja jonne hän lopulta oli kaatunut. Tuossa juuri +näkyi se ryteikköranta, jota hänen äitivainajansa oli sydämensä +äärettömässä tuskassa kahlannut, turhaan koettaen miehelleen avuksi +kerjetä. Ja kun siitä edelleen puolen rupeamaa tuttuja vesiä +soudettiin, silloin jo kuumotti luoteen kaukaisesta hämärästä sekin +rannikko, jonka eräässä poukamassa hän itse oli hämäläisten erämatkueen +mukana kärsinyt kaiken sen tuskan ja surun, jonka savolaiset heille +olivat tuottaneet, ja jonne ukko-vainaja, hämäläisten kuulu johtaja, +oli petollisen savolaisnuolen sortamana turpeen alle kuopattu. Siitä +ohi soutaessaan näki Lauri kuin ilmielävänä edessään ukkonsa tarmoa, +voimaa ja oikeutettua vihaa uhkuvat kasvot, näki ne säkenöivinä ja +punoittavina kuin silloin, jolloin Erä-ukko Sotasaaren rannalla kohotti +kirveensä ja huusi: "Hei, Hämeen pojat, tällaista rauhaako te +suvaitsette?"... Siinä oli voimaa, siinä isäin vihassa, se ei tuntenut +sääliä, ei armoa, ei tinkimistä! Ja nyt...! + +Lauri koetti muistella ukkoaan toisenlaisenakin, sellaisena, jommoisena +hän lehtivuoteella kuumeessaan makasi ja kehoitti vihansa perijää +hakemaan rauhaa vainolaisten kanssa... Sitähän neuvoa oli Lauri +totellut. Mutta tuo edellinen mielikuva oli voimakkaampi, se himmensi +jälkimmäisen ja tuntui nuhtelevan: "Olinko sellainen voimani päivinä, +tahallaan minut väärin ymmärsit, Lauri. Käskinhän sinun ennen kaikkea +puolustamaan hämäläisten oikeutta, luovuttamatta pois mitään siitä, +minkä omaksemme tiedämme. Mutta sinä; ... vainolaisen suosiota olet +hakenut, hänen ativoihinsa olet nöyränä pyrkinyt ... savottaren +silmäkulmain koreutta vain olet ajatellut, et heimosi oikeutta..." + +Noiden muistorannan autereisesta hämärästä lähteväin, nopeasti +vaihtuvain mielialojensa vallassa ja viskelemänä souteli Lauri tunnin +toisensa perästä. Väliin kuumensi häpeän puna hänen poskensa, väliin +hän alakuloiseen välinpitämättömyyteen vaipui; joskus täytyi toisten +soutajain häntä soimata, kun hän liikoja kiirehtien venäjäksi veteli, +joskus taas hänen käsivartensa melkein hervottomina liikahtelivat. +Oliko hän siis todella lemmenunelmainsa takia uhrannut miehen tehtävät +ja isien luottamuksen, eikö se asia ollutkaan yhteinen, jonka vuoksi +hän oli herroja kumartamassa kulkenut? -- siitä hän sydämessään nyt +hiljaisia käräjiä kävi. Mutta miten hän siinä käräjöikin ja vastakkain +punnitsi vanhain vainovesien synnyttämiä mielikuviaan, jäljelle jäivät +vallanpaikasta taistelemaan aina vain hänen ukkonsa loistavat silmät, +kun tämä Hämeen miehiä taisteluun kehoitti, ja Anjan iloinen hymy, kun +tyttö kallioniemen kärjeltä katseli haapiossa soutavia tuttaviansa... + +Menneitä sotamuistoja koski tällä taipaleella keskustelu Laurin +venheessä niinkuin kaikissa muissakin venheissä, jotka nyt Nilakan +selkiä soutivat. Nämä vedet oli Erä-ukko nimenomaan Hämeen omiksi +julistanut, niiden puolustamiseksi oli paljon verta vuodatettu, -- nyt +halkaistiin nämäkin kalaiset vedet kahtia. Siitä kasvoi taas katkeruus, +vanha viha iskostui mieliin. Ja kun lautamiehet laskivat Hengenmäen +alle tai Armosaaren rantaan, johon Olavin nihdit kävivät rajapatsasta +rakentamaan, eivät erämiehet enää viitsineet maihin noustakaan +riitelemään, venheistään he vain karsain silmin muljottivat sitä +toimitusta sekä toisiaan. Kumealla äänellä kuultiin silloin tanakan +Pilvenperänkin venheestään virkahtavan: + +-- Nurin käy tämä rajankäynti, meiltä menevät ikivanhat takamaat! + +-- Tässä tingittiin alusta liiaksi, parempi olisi ollut Ilottomasta +palata ja vaikka tapella, niin vakuutti Ilvesmäkikin kiukuissaan. + +Lauri tunsi ne moitteet syytöksiksi häntäkin vastaan ja verestetyt +muistot virittivät hänessäkin nyt heimoushengen taas uuteen voimaan, -- +hänkin olisi taas tällä hetkellä ollut valmis tappelemaan heimonsa +oikeuksien puolesta. + +Näissä mietteissä edelleen soudettiin tuttuja selkiä. Muutaman salmen +suussa kiintyivät Laurin silmät hirvipariin, joka niemen kärjestä oli +lähtenyt laajanlaisen selän yli uimaan. Rauhallisesti huopaili emähirvi +edellä, poikahirvi sen vanavedessä pulikoi. Mutta kun ne yhtäkkiä +huomasivat sivulta tulevat venheet, toisen toisensa perästä, silloin +taittui nopeasti pystypäiltä matkan suunta; emä läksi uimaan lähintä +rantaa kohden sellaista vauhtia, että aalto kahtia halkesi sen rinnan +edestä, ja poikanen ponnisti hurjasti perästä, toisinaan aivan +koholleen vedestä kimmahtaen. + +Sitä katsellen ja selin keulaan soutaen ei Lauri tullut huomanneeksi, +että nyt olikin ehditty niihin salmivesiin, joista kapeammat väylät +läksivät johtamaan Pielaveden avaroille aukeille. Sivulleen katsahtaen +hän nyt yhtäkkiä tunsi saaret ja salmet, muisti ne ilmikirkkaasti. Hän +nousi koholleen katsomaan: Siinä oli keulan edessä Sotisaari, jonka +hiekkarannalla oli riehunut se lyhyt mutta verinen taistelu, joka +molemmilta heimoilta oli johtajat vienyt. Olavi Tavastin venhe oli jo +laskemassa saaren länsipuoliseen salmeen, jonka mukaan siis tuo +hämäläisten voittosaari olisi savolaisten puolelle jäänyt. Yhtenä +jonona välähtivät silloin Laurin mieleen sotasyksyn kirjavat +muistot ... juuri tuo apajahan oli syynä ollut väittelyyn ja toraan, +oliko hämäläisten nyt sekin uhrattava...? Voimakkaalla äänellä hän +yhtäkkiä ritarin venheeseen huusi: + +-- Oikealta kädeltä laskekaa, tämä saari ja apaja on meidän. + +Hyväksyvä humina kuului hämäläisten venheistä. Mutta jo oli +savolaistenkin aluksessa mies seisomaan noussut ja sieltä kajahti nyt +karkea ääni: + +-- Ei koskaan Hämeen puolelle sitä saarta anneta, jossa Tarvaisen äijän +luut lepäävät. + +-- Mutta mepä sen taistelun voitimme, vastasi Lauri vielä tyynellä, +mutta kuitenkin jo mielenkiihkon koventamalla äänellä. -- Kalliin +hinnan me siitä saaresta maksoimme, meille se kuuluu. + +Mutta Savon mies -- se oli Tarvaisen Ohto -- ei salannut enää +kiukkuaan, kipakasti hän ärjäisi: + +-- Takaisin me sen olemme ottaneet, meidän on luoma kumpu saaren +laelle, hämäläisellä ei ole ollut sinne enää asiaa eikä ole...! + +Tämä saattovenheiden välinen lyhyt väittely muistutti niiden mielestä, +jotka olivat olleet mukana Sotasaaren taistelussa, paljon sitä Karmalan +ukon ja Tarvaisen vanhan isännän terävää sananvaihtoa, joka tässä +samassa salmessa silloin oli kalskahtanut kuin teräskalpain iskut, -- +ja nämä nykyiset väittelijät olivat niiden silloisten poikia. +Käskemättä pysähtyivät venheet, ja Olavi-ritari, joka ei tuntenut +riidan syytä, mutta joka tuon katkeruuden tajusi, päätti taas laskea +maihin, juuri sen riidanalaisen saaren rannalle. + +-- Iltakin on jo käsissä, yövytään tähän ja sovitaan riita maissa. Ehkä +halkaistaan kahtia tämäkin toran saari! -- niin virkkoi hän +leikkisästi. + +Mutta erämiehet eivät nyt leikkiin taipuneet, kumpaiseltakin taholta +sähähti heti kiivas vastaväite: + +-- Ei, sitä saarta ei jaeta! + +-- Ennemmin vaikka tapellaan vieläkin kerran! + +Ja aivan ärtyneessä mielentilassa, vihaisin liikkein ja kiiluvin silmin +nousivat eräjoukkueet maihin kappaleen matkan päähän kyllä toisistaan, +mutta sentään siksi lähelle, että pistopuheet toisesta valkamasta +toiseen kuuluivat. Niitä rupesikin nyt heti ristikkäin singahtelemaan, +ja kuumaverisimmät molemmista heimoista lähenivät toisiaan ärsytellen, +-- se ikäänkuin helpotti oman mielen saonnutta kiukkua. + +-- Nelinkontin ja uimalla taisivat savimiehet viimeksi tältä rannalta +lähteä, -- miten lähtenevät nyt! + +-- Se nähdään sitten, kun hölmöläiset ovat täältä hiidessä, -- nyt +ollaankin taas tasaväkisiä! + +-- Ja osaahan se pienempikin joukko pensaan takaa ampua. + +-- Mistä? + +Tuo viimeinen, tuittupäisen Ilvesmäen heittämä letkaus sattui liian +kipeästi Tarvaisen Ohtoon, jolle tuo pensaslaukaus oli arka paikka ja +jolla veret jo muutenkin kiehuivat. Kuin kiimainen metso karahti hän +nyt joukkonsa keskeltä esiin hietikolle ja haastoi hämäläistä +uudistamaan sanansa. Ja tämä jatkoikin purevasti: + +-- Pensaan takaa, sanoin, mutta siinäkin voi pää haleta, onhan sinulla +vieläkin otsassasi poikenluoma... + +Nyt riehui Ohdon luonto jo täydessä raivossaan. Hän teutaroi +tantereella ja huusi: + +-- Tulkoon tänne ottosille se, joka uskaltaa rehtitaisteluun +kamppaamatta käydä, tulkoon se silloinen hameuros, ja toinen meistä +tantereeseen jääköön. + +Lauri oivalsi yhtä hyvin kuin kaikki muut, että juuri häntä Ohto +taisteluun haastoi, ja hän tunsi, että hänen oli heimonsa edustajana +vaikea siitä haasteesta vetäytyä. Mutta hän viipyi tuokion ... ja loi +kysyvän katseen vieressään seisovaan Sipiin. + +Mutta ilkkuen jo Ohto jatkoi: + +-- Ei kuulu miestä, sellaisia ne ovat Hämeen uroot... + +Jo tunkeusi Ilvesmäki miesjoukosta esiin, ja hänen eteensä syöksähti +nyt Laurikin ärhentävää haastajaa vastaan --, yleinen rysy molempain +heimojen välillä näytti siinä auttamattomasti syntyvän, toisen kerran +samalla sotasaarella. + +Mutta silloin kuului rannasta, riiteleväin välistä -- siitä, mihin +Olavi-ritarin johtajavenhe oli laskettu -- jyrähtävä ääni, joka +käskevästi huusi: + +-- Lapsettaako teitä, ikämiehet, kun tyhjästä sodan teette. Asettukaa, +nyt ei olla veritöillä, vaan rauhan matkoilla! + +Se sana vaikutti heti jäähdyttävästi, miehet pysähtyivät hiukan noloina +tätä nuhtelijaa kuuntelemaan. Se oli tuo harmaapartainen lautamies, +joka oli venheen nokassa seisomaan noussut ja nyt tappelunhierojat +palautti järkiinsä. Mutta kun Halliparralle kerrottiin, mistä tämä +riita oli syntynyt, niin hän ei sitä enää ivannut, vaan astui miesten +keskelle ja virkkoi lauhkeammin: + +-- Meillä oli myöskin siellä Pohjan perillä aikoinaan tällaiset +samanlaiset katkerat veljesriidat kalavesistä ja ansametsistä, tapella +nujuutettiinkin sekaan. Mutta nyt me emme siellä enää keskenämme +tappele, vaan sovinnossa yhdessä käymme kalajärvillämme, -- vaikkei ole +siellä rajoistakaan tietoa. + +Ikäänkuin helpotuksen tuntein äskeisen kiihkon jälkeen keräytyi nyt +miehiä molemmilta puolin Halliparran ympärille, ja jo kohta Sipi +kysäisi: + +-- Mikä teihin sen mielenmuutoksen toi? -- Täällä on sovinto hidas +syntymään! + +Halliparta katseli tuokion miesjoukkoa, joka jo oli melkoisesti +tyyntynyt, mutta jonka keskeltä hän yhä vieläkin vihaisia katseita +näki, ja hänessä syntyi tuuma johtaa noiden tulistuneiden eriheimoisten +ajatukset hetkeksi kaukaisempiin asioihin ja tasaisemmille tanterille. + +-- Kerronko teille sen meidän puolen tarinan? kysyi hän. + +-- Kertokaa, kertokaa, kehoittivat sekä savolaiset että hämäläiset, +joista toiset jo äskeistä rähäkkäänsä näyttivät hiukan häpeävänkin. Ja +he istuutuivat kiville ja kanervamättäille odottamaan ukon tarinaa. + +Tämä seisoi vielä tuokion miettiväisenä, katsellen salmelle, jossa +suvituuli kepeästi laineita keinutti --, vielähän oli iltaa kappale +jäljellä! Muutamat erämiehistä olivat lähteneet kaislikon rintaan +verkkoja laskemaan iltakeittoa varten ja palailivat sieltä nyt rantaan. +Halliparta odotti, kunnes miehet olivat rantaan meloneet, ja virkkoi +sitten: + +-- Se on pitkäkin tarina ja ankara tarina, mutta kerronpahan siitä +tässä illan kuluksi vähän, sillaikaa kuin varraskalat verkkoihin +kertyvät... + +Hän sytytti risuista ja sammalista sääskitulen, jotta sen savu pitäisi +silmiin pyrkivät mäkäräparvet vähän loitommalla, istahti sitten +savutulensa viereen miesten keskelle ja alkoi: + +-- Meillä on siellä Pohjanmaalla monta virtaa, jotka rinnakkain mereen +laskevat, -- siksi vieraat maakuntaamme sanovatkin Kymmenen virran +maaksi. Ylempänä virtojen latvoilla ovat meidän takamaamme ja +haukivetemme, ja entisaikoina joutuivat eri jokivarsien asukkaat siellä +sydänmailla usein kiistaan ja kahakkaan keskenään parhaista kalavesistä +ja nuottarannoista, -- niinkuin tekin. Mutta teillä ovat toki +takamaaolonne paljon onnellisemmat kuin meillä, te saatte keskenänne +riitanne riidellä ja sopia, tarvitsematta kolmatta, vierasta, varoa. +Meidän haukivesillemme tulee yhtäkkiä vielä vieras -- ja vie kaikki! + +-- Vieras? kysyivät kuuntelijat kummissaan, eikö se Pohjanmaa olekaan +tätä meidän samaa maata? + +-- Samaahan se on, vaikka on siitäkin riitaa. Kaukaisen Novgorodin +ruhtinaat väittävät, että muka suuri osa Pohjanmaata kuuluukin heille, +ja sillä nimellä, peruuttaakseen itselleen meidän lohijokemme, nuo +ruhtinaat usuttavat Maanselän takana asuvat karjalaiset hyökkäämään +kalajärvillemme ja jokisuihin asti. Se on kauppakansaa tuo Vienan +karjalaisten heimo, se puhuu kyllä tätä meidän kieltämme omalla +murteellaan, mutta se on sotaisaa, rajua joukkoa. Sen miehet tulevat +muka rauhan miehinä meidän markkinoillemme, mutta rauhan miehinä +lähdettyäänkin palaavat he muutaman viikon perästä rannikolle takaisin, +ryöstävät tavarat, surmaavat miehet, polttavat talot, vievät naiset ja +lapset vangeikseen ja elämöivät kuin kaarneet haaskan kimpussa... + +Halliparta-vanhus keskeytti tuokioksi kertomuksensa. Hän ei +ollut aikonut kertoa noista vienalaisten hyökkäyksistä suurin +asejoukoin Pohjanmaan rantakyliin, ainoastaan heidän jokavuotisista +temmellyksistään Maanselän viereisillä takamailla ja kalavesillä. Mutta +koko rajankäyntiretkikunta istui nyt äänettömässä jännityksessä hänen +ympärillään, odottaen hänen tarinaansa, ja tuokion kuluttua taas +Halliparta jatkoikin: + +-- Siellä on Pohjanmaalla kolme laajaa pitäjää, kuten kai olette +kuulleet, Kemi, Ii ja Liminka. Iin ja Limingan kalavedet ovat Maanselän +kupeella vierekkäin, ja näiden pitäjäin pyyntimiesten välillä ne sen +vuoksi ovat riidat olleetkin kovimmat. Kun me liminkalaiset joskus +vähän myöhemmin keväillä jouduimme kalajärvillemme, niin silloin siellä +aina tapasimme iiläiset, jotka olivat anastaneet meidän apajamme. +Riitoja syntyi silloin ja tappeluita. Eräänäkin kevännä oli hankia +myöten saavuttu kalajärville niinkuin tavallisesti keskipaaston aikaan, +-- siinä jo iiläiset meidän putailta kevätkalaa pyysivät, ja siitä +syntyi heti nujakka. Meitä liminkalaisia oli yli puolensataa henkeä, +iiläisiä oli vähemmän, ja näiden jälkimmäisten täytyi senvuoksi +kiireellä lähteä kalasaunoilta tiehensä ja siirtyä vielä etäisemmille +haukivesille. Syttä synkempinä he läksivät uusia kalasaunoja +rakentamaan, uhaten ja sadatellen siellä salolla erottiin. + +Pari viikkoa siitä sai kuluneeksi, niin jo tuli pyyntipirtillemme +Maanselän takaisia karjalaisia rihkamoitaan kaupustelemaan. Epäillen +heitä kohtelimme, sillä vanhastaan jo heidän kavaluutensa tunsimme, +mutta pyhästi Vienan miehet nyt vannoivat ja vakuuttivat, että nyt on +rauha solmittu, nyt ei enää ryöstetä eikä tapella... Jatkoimme siis +pyyntiä. Silloin jo aavistimme, että parasta olisi tainnut olla pysyä +iiläisten kanssa sovinnossa, mutta pilaile olivat nyt särkyneet välit. +Ja itseksemme ilkuimme, että jospa palaakin vainolainen, niin ei se nyt +meidän, liminkalaisten, kimppuun käy, vaan harvalukuisampia iiläisiä se +nyt ahdistamaan rupeaa... + +Mutta tulipa se meidänkin niskaamme ja hirmuna tulikin. Vasta +jäljestäkäsin saimme tietää, että karjalaiset olivat kyllä ensiksi +iiläisten järville hyökänneet, polttaneet heidän saunansa ja heidän +saaliinsa ja pyydyksensä ryöstäneet, -- mutta eivätpä iiläiset, +vihoissaan kun olivat, siitä meille sanaa laittaneet. He olivat, sikäli +kun eivät olleet kahakassa kaatuneet, paenneet hankia myöten korpeen ja +sinne kätkeytyneet... + +Mutta tuosta ensi verivoitostaan lienevätkin karjalaiset hurjistuneet, +-- he samosivat nyt salon halki meidänkin pirteillemme. Oli +palmusunnuntaiaamu, muistan sen vielä hyvin, kaunis ja kirkas kevätaamu +se oli. Muutamia miehiä oli meiltä jo metsässä loukkuja kokemassa, +mutta enimmät eräväet nukkuivat vielä pirtissä. Silloin hyökkää korven +laidasta partaista miestä kuin pilveä, keihäät sauvoina, kirveet +vyöllä, -- samojakin miehiä oli siinä joukossa, jotka pari viikkoa +sitten olivat kaupoissa käyneet ja rauhaansa vannoneet. Eihän siinä +vastarintaa meidän puolelta ensin yritettykään, rauhallisesti +koetettiin vain vieraita puhutella. Mutta karjalaiset nyt mahtailivat, +että nämä ovat muka heidän riistamaitaan, siksi muka ottavat he nyt +veroinaan meidän saaliit ... ja ottamaan kävivät. Sitä ei tietenkään +meidän miesten sisu suvainnut; käytiin aseisiin mekin. Mutta +vähäväkisiä olimme, vainolainen meidät nujersi, köysiin sitoi, hangelle +heitti. + +Ja silloin se juhla alkoi --, pintaani karmii vieläkin, kun sitä +muistan. Sillaikaa kuin toiset heistä meidän eväillämme mässäsivät, +kiskoivat toiset huvikseen Limingan miehiä jaloista korkeaan +petäjänoksaan ja rakensivat risuista tulen alle, -- elävältä siten +meikäläisiä kärvensivät ja polttivat. Mutta jos kuka ei siitä +kidutuksesta kuollut, ennenkuin nuora poikki paloi, sille sitoivat he +köyden tiukkaan pään ympärille, painoivat kartun köyden alle ja +kiersivät, kiersivät, kunnes silmät pullistuivat onnettoman päästä...! +Se oli petojen iloa! Ja kun he toiselta vangiltaan olivat viiltäneet +vatsan auki, niin että suolet maahan roikkuivat, niin pakottivat he +hänet vielä niinikään kiertämään tuota savustuspetäjäänsä, kunnes mies +vihdoin kuolleena hangelle kepertyi... + +Teitä puistattaa se meno, näen sen, -- mitäs sitten minua, jonka täytyi +sitä vierestä katsoa, nähdä veljiäni rääkättävän ja odottaa omaa +vuoroani! Näin, kuinka vaimoni ja lapseni surmattiin. Naiset he +riisuivat alasti hangelle ja sitoivat heidät tuohon samaan petäjään ja +siinä heitä pieksivät ... toisilta he rinnat leikkasivat irti ja toisia +raastoivat mukanaan, orjikseen... Mutta lapset, joita niitäkin eräillä +perheillä oli mukanaan haukivesillä, ne he potkivat itkevinä pirttiin, +löivät pönkän ovelle ja sytyttivät pirtin palamaan, -- sitä täytyi +meidän vanhempain köysissä maaten katsella! Kun lapsiraukoista joku sai +ikkunan juoksulaudan auki ja siitä pyrki pakenemaan, niin tyrkkäsi +ilkkuva partaniekka keihäillään hänet sinne takaisin, palavaan +pirttiin... + +-- Hirmuista, huudahtivat vihdoin kuuntelijat, aivan kauhun tuskassa; +heitä vanhan Halliparran julma kertomus jo suorastaan kidutti. -- +Kuinka saatoitte tuota kaikkea katsella, huoahti joku joukosta. + +-- Täytyi, köysissä oltiin. Mutta emme me sitä lopulta sentään +saattaneetkaan katsella. Kun vainolainen ilkeimmillään riehui, silloin +karkasimme hangelta ylös ja poltimme palavan pirtin kekäleihin köytemme +poikki ja tempasimme aseiksemme tulisia hirsiä. Siihen uuteen +taisteluun meistä useimmat kaatuivat, ja helpompaahan se toki olikin +heille kuin tuo kidutuskuolema, -- kaatoivathan he toki vainolaisiakin +mennessään. Puolenkymmentä miestä meitä vain pääsi pakenemaan hankea +myöten saloon, jossa saimme varoitetuksi niitäkin pyyntimiehiämme, +jotka juuri ansoiltaan palasivat. Näin pelastui meitä kaikkiaan korpeen +parikymmentä miestä, eikä täyteen sitäkään. Siellä synkimmässä +korvessa, muutaman suosaaren havumajassa, tapasimme myöhemmin myöskin +lymyilevät iiläiset ja kuulimme heidän tarinansa. Ja silloin, siellä +autiossa, keväisessä metsässä, siellä tehtiin se liitto ja vannottiin +se sopimus, että keskenämme me rannikkopitäjäin eläjät emme enää +koskaan tappele, vaan yhdessä kuljemme kalajärville ja yhtä puolta +pidämme yhteistä vainolaista vastaan. + +Sen sopimuksen olemmekin siitä asti pitäneet. Yhdessä hiihdämme +keväthankea haukivesillemme, ja niin lähekkäin ovat meillä siellä +saunarannat, että kun torvi yhdestä nuottakunnasta soi, niin väleen +sinne toinen avuksi ehtii. Kirveet vyöllä, keihäät nuottavenheissä, +niin meidän täytyy siellä pyyntiä harjoittaa, eikä vartiatta nukuta +yhtään yötä. Mutta missä Ahti antaa antimensa iiläiselle, siellä sen +saa liminkalainenkin... + +Kertoja vaikeni. + +Kului tuokio syvässä äänettömyydessä, kun Halliparta tähän tarinansa +katkaisi. Mutta vielä tarkemmin olisivat nyt Hämeen ja Savon erämiehet +tahtoneet kuulla noista Pohjanmaan ankaroista taisteluista. Kiistan +halu oli nyt hävinnyt nuorista miehistäkin, hekin jo häpesivät äskeistä +keskenäistä ärtymystään, ja heistä juuri muuan vielä vanhalta +pohjolaiselta kysyi: + +-- Entä sen vainokevään jälkeen, oletteko saaneet olla rauhassa? + +-- Rauhassa emme tiedä olevamme koskaan, emme pyyntimaillamme emmekä +kotikylissämme, -- vainolainen voi hyökätä minä yönä tahansa. Ja on se +taas hyökännytkin, tapellut, tappanut, polttanut, ryöstänyt. Joka talvi +tavataan heidän suksenjälkiään laitakylillämme, mutta he tietävät jo, +että me pidämme varamme ja autamme toisiamme, tietävät, että me +kostaakin osaamme... Ääni vaimeni vanhukselta. Mutta tuokion kuluttua +hän reippaammin virkkoi: + +-- Mutta kyllin tarinaa täksi illaksi. Johan on aika kalamiesten kokea +verkkonsa, -- sytyttäkää te nuoret miehet hirsituli, kas, päivä jo +laskee, on jo yönuotion aika! + +Näin puhuen nousi tarinamies kanervamättäältä sääskisavun äärestä ja +läksi rantaan päin kävelemään, luoden muistoista surumielisiksi käyneet +katseensa tyyntyneille salmivesille, jotka olivat iltahohteeseen +rauhallisina nukahtaneet, -- hän ei sinä iltana tahtonut kertoa +enempää. + +Eikä Halliparran savutulen luota, jonka ympärille miesjoukko vielä jäi +istumaan, kotvaan aikaan ääntäkään kuulunut. Maahan olivat miehet +katseensa luoneet, he muistelivat ehkä äskeistä, pikkupistosten +johdosta syntynyttä kahakkaansa, -- kovempi tosi on toki niillä +miehillä, joiden tuolla kaukana pohjoisen rannikon lakeudella on +alituiseen taisteltava kotiensa, lapsiensa, olemassa olonsa puolesta. + +Illan vilpastuessa oli teltastaan saaren laelta Olavi-ritarikin astunut +alas rantaan ja hämmästyneenä pysähtynyt hartaana ja oudoksestaan +hyvässä sovussa istuvan miesjoukon keskelle, jääden siten Halliparran +tarinaa kuuntelemaan hänkin. Ja pian oli se kertomus tempaissut +hänetkin mukaansa, ääneti seisoi hänkin siinä vielä koivun kylkeen +nojautuen. Oli kuin jonkinlainen lumous olisi hetkeksi vallannut +Sotisaaren suvisen rinteen, kuin olisivat täällä turpeen alla lepäävät +entiset erämiehet Halliparran tarinan kautta kehoittaneet jälkeläisiään +veljessopuun. + +Sen lumouksen katkaisi ensiksi Halliparta itse, kun hän rannasta palasi +sammalsavulle ja virkkoi: + +-- Paistetaanko yhteisessä hiilloksessa tänä iltana rantakala koko +rajajoukolle, -- vai vieläkö kukaan riitaa haastaa? + +-- Ei haasta, kuului hiljainen vastaus miesjoukon toiselta jos +toiseltakin laidalta, ja nuorimmat miehet nousivat samassa yhteistä +nuotiota rakentamaan. + +Olavi-ritari katseli ihmetellen tuota sovinnon mielialaa, joka nyt +vallitsi äsken vielä niin kuumankiihkoisessa eräväessä. Ne ovat luonnon +ihmisiä, nämä sydänmaan asukkaat, ajatteli ritari, suuria lapsia vielä, +jotka hetken tunnelma sytyttää tai rauhoittaa, miten sopii, ja joiden +herkän mielen pistävä kompasana yhtä pian ajaa malttamattomiin +tekoihin, kuin kaunis pyhimystaru tai sääliä herättävä kertomus +taivuttaa sovintoon ja sydämellisyyteen. Eikä hän huomannut, tuo +erämiehiä paljon oppineempi ritari, että hän noissa mietelmissään +kuvasi koko aikakautensa herkän luonteen, oma "ylempi" säätynsäkin +siihen mukaan luettuna. Nytkin oli itse karski ritarikin herkäksi +käynyt, hän istahti talonpoikain keskelle, söi heidän kanssaan +vartaassa paistettua rantakalaa ja iloitsi siitä yhteisestä ateriasta +yhtä paljon kuin he. Mutta aterian aikana hän sentään miesjoukolle +virkahti: + +-- Mutta se rajakivi, mihin se lopultakin pystytetään näillä nyt jo +unhotettujen riitain mailla? + +Kylmiksi jäykisti se kysymys taas hetkeksi jo sulaneet miehet: kenen +oli sittenkin peräydyttävä ja luovutettava kilpailijalle tuo muistojen +saari? -- Kumpainenkaan heimo ei mielialan muututtuakaan sitä tahtonut +tehdä. Mutta Vilppu, joka tämän jäykistymisen näki ja tunsi kotiväkensä +mielet ja mielialat, hän käsitti heti, että tässä on sukkelalla +tempulla taas vältettävä uusi kiista. Hän astui hilpeänä miesjoukon +keskelle ja virkkoi vilkkaasti: + +-- Jätetään rajojen väliin tämä riidan saari, joten se ei tule +kuulumaan toiselle eikä toisellekaan heimolle, -- jätetään näiden +salmien apajat rauhoitetuiksi vesiksi, joista ei pyydä Savo eikä Häme, +onhan täällä apajoita ilmankin tarpeeksi. + +Kysyvinä katselivat rajankävijät Jämsän miestä, joka oli yhtä tunnettu +sukkeloista keksinnöistään kuin ilveilevistä koirankujeistaan, -- he +eivät heti älynneet, oliko hänen puheensa nyt totta vai ilvettä. Ja +Tavast-ritarikin murahti: + +-- Miten rajojen väliin? Sinä höpiset! + +-- En, vakuutti Vilppu. -- Yksi pyykkipatsas nostetaan tuohon salmen +taakse läntisen saaren laelle ja toinen itäiselle mantereen rannalle, +-- totta tämä saari salmineen silloin välille jää! -- + +-- Ja raja kulkee silloin tässä kohden kaksihaaraisena, tehden +silmukkeen Sotisaaren ympäri, puheli nyt Olavi-ritari, oivaltaen +nihtinsä tuuman ja innostuen siihen heti. -- Silloin jää todellakin +tämä saari väliin vainajille. + +-- Ja tästä tulee silloin Pyhäsaari, jonne ei kukaan totkujaan tuo eikä +rihmojaan viritä, -- tuuma on hyvä! + +Niin kannatti sitä ehdotusta Pohjanmaan lautamies, ja ennen pitkää oli +se voittanut kiisteleväin talonpoikainkin suosion. Ja vielä samana yönä +soutivat lautamiehet rakentamaan rajakivet kahdelle puolelle +Sotasaaren. He rakensivatkin ne röykkiöt nyt niin korkeiksi, että ne jo +kaukaa kuumottivat näihin erämaan salmiin saapuville ja muistuttivat, +että niiden välillä on vainajain saari, jonka rantoja ei saa rähinällä +häiritä ja jossa sorsain ja oravain on annettava rauhassa pesiä ja +poikia. -- + +Aamulla jatkettiin rajankäyntiä taas rauhanmiehinä Pielaveden avaroille +ulapoille. Niiden latvavesille venheet jätettiin ja jalan lähdettiin +siitä painumaan saloa myöten edelleen Maanselän kylkiä kohden. Näillä +vesillä ja suomailla ei enää riitaa rajoista syntynyt, sillä ne seudut +tunsivat Pohjanmaan lautamiehet paremmin kuin Savon ja Hämeen +eränkävijät,-- he olivat siellä usein talvisin hiihdelleet peuranajossa +ja lappalaisia verottamassa. Ja jakaessaan näitä kaukaisia saloja +savolaisille ja hämäläisille, ilmoittivat he samalla, että sinne ne +tulevat talvisin Pohjanmaankin pyyntimiehet, joilla näissä metsissä, +niinkuin ylempänä Oulunjärven rannoilla, on verolappalaisiaan, -- +eivätkä etelän miehet siitä riitaa nostaneet. + +Sillä synkät heistä olivat jo nämä kaukaiset salot, kovin vetelät +olivat nevat ja karut olivat kalliokankaat. Ja kun he venheistä +lähdettyä parin päivän kuluttua saapuivat Maanselän rinteelle, jonka +mahtavia kallioraunioita sanottiin hiisien läjäämiksi linnoiksi, niin +jopa ruvettiinkin siihen suurta laakakiveä rajannavaksi pystyyn +nostamaan, -- päähän asti oli tultu eikä edemmäs pyritty! Mutta juuri +kun miesjoukko siinä hiisien tarhassa iloisin mielin ja hilpeästi +hoilaten rajanpäätä rakensi, kuului alempaa notkosta napsahdus, kuin +jos säikähtynyt peura yhtäkkiä olisi juoksustaan pysähtynyt ja +etujalkainsa varaan töksähtänyt. Rajanpanijat juoksivat rinteelle +katsomaan. + +-- Ei se ole peura, huudahti ensimmäinen, joka notkon laitaan ehti -- +muu se on elävä. + +-- Kaksin jaloin juokseva, -- se on lappalainen akkoineen! + +Pieni, matalajalkainen lappalainen siellä todella säikähtyneenä juosta +lyntysti henkensä edestä pakoon suonlaitaa pitkin, päässään +neliskulmainen punakairalakki, yllään leveä poronnahkapeski ja +kädessään käppyrä katajajousi, -- juoksi vesakkoa kohti sellaista +himppua, että poronkoipiset töppöset vain vilkkuivat pensaiden välissä. +Ja hänen vielä pienempi ja latuskaisempi nuolenhakija-akkansa polki +hänen perässään pehmyttä suota vielä tuskaisemmassa hädässä, niin että +vesi rinnoille roiski. + +Naureskellen sitä erämiehet vuoren rinteeltä katselivat. He tunsivat +kyllä vanhastaan lappalaiset, joita hämäläisetkin viime aikoihin asti +olivat erämaillaan verotelleet. Mutta vähitellen olivat lappalaiset +vetäytyneet ja kätkeytyneet yhä pohjoisempiin saloihin suurten soitten +taa, joten heidän vaivaisia kotiaan ei ollut enää maksanut etsiskellä; +lappalaisten verotus oli heiltä siten jo siirtynyt Pohjanmaan ja +Kainuun pirkkalaisten asiaksi. Siksi erämiehet nytkin vain +välinpitämättöminä ja naureskellen katselivat pakoon viilettäviä +metsäläisiä, kuvitellen, missä tuskassa nuo pienet ihmiset mahtoivat +juosta, kun kai luulivat koko tämän miesjoukon saapuvan heidän vähiä +nahkasäästöjään veroinaan jakamaan. Mutta Pohjanmaan vanha lautamies +virkahti vilkastuneena: + +-- Siinä näette, tästä alkavat jo meidän liminkalaisten veromaat, +noilta löntöstäjiltä me talvella hiihdämme oravannahkamme hakemassa. + +Ja Olavi-ritarikin siihen lisäsi: + +-- Niin, tästä joudamme me palaamaan, täällä näkyvät jo olevan oudot +eläjät. + +Rauhassa saivat lappalaiset juosta kodalleen. Rajankäyntiretkikunta +kääntyi Maanselältä eteläänpäin laskeutumaan ja samosi nopeasti soiden +ja salojen yli venheilleen takaisin. Mutta vielä kun se venheille ehti +ja lehtipurje myötäisellä keulaan nostettiin, vielä silloin muisti +Suopellon Sipi pakoonjuosseen metsäläisen ja virkkoi kuin manaten: + +-- Helpolla pääsit, lappalainen, laske nyt palkaksi hihastasi auki +tuulen solmu, että se meidät väleen selän yli lennättää, laske +ensimmäinen solmu ja toinen solmu, mutta kolmatta, myrskynsolmua, sitä +älä avaa... + +Nopeasti sujuikin nyt paluumatka alaspäin myötäisiä virtoja; kosket +hujautettiin alas, niin että rannat vain ohi vilistivät, ja +viivähtämättä nyt selätkin soudettiin. Sillä eipä tarvinnut nyt +pyykkisaarista tinkiä, tarkastettiin vain menomatkalla käydyn rajan +suunta, ja ainoastaan joskus, milloin se kovin epäselvältä näytti, +lisättiin uusi paasi. Tyytyväisiähän erämiehet eivät siihen käytyyn +rajaan olleet kummaltakaan puolen, mutta myöhäistä siitä nyt oli +napista, vaikka usein olisi mielikin tehnyt. + +Ja takaisinpäin näin rajavesiä soudettaessa ja yöpaikoissa levättäessä +katseli jo yksi ja toinen erämies, -- muistellen kotikulmansa köyhyyttä +ja sen raskaita veroja, -- mihin salmeen tai pohjukkaan hänen olisi +sopivinta rakentaa kalapirtti, ruvetakseen siellä läpi vuoden +uudishalmeen viljelijänä ja erämiehenä elämään. Näihin asti oli +vainolaisten pelko estänyt halullisia takamaille asettumasta, -- nyt +ehkä uskalsi sinne paremmin muuttaa. Suurin joukoin oli viime aikoina +erämailla ollut käytävä milloin käytiin, siksipä olivatkin maat tällä +kulmalla jääneet kyläin yhteismaiksi. Nyt rajankäynnin jälkeen saattoi +kai ken tahtoi kalarannan tai halmelehdon omakseen vallata, niin miehet +päättelivät. + +-- Tuo olkoon minun nimikkoni, Lohikoski, koska siitä menomatkalla +lohen sain. Sen rannalle kerran saunani rakennan, noiden havuhonkain +väliin ja kaadan kaskeni tuohon kosken rinteelle. + +Niin kehaisi jokunen Hämeen mies, eikä hänen oikeuttaan siihen rantaan +kukaan käynyt riitelemään. Sillä saipa toinen vapaasti tehdä toisessa +paikassa samanlaisen julistuksen. + +-- Tähän salmeen minä ensi kesänä katiskani isken, siinä lahna kutee! +Ja siinä ovat vieressä myöskin mainiot oravimaat! + +-- Olkoon se vain sinun Oravisalmesi! + +Oli tilaa kaikille vielä erämailla, vaikkapa takamaa näin +miehenosuuksiin olisi jaettu, -- kunhan vain siellä päästiin rauhassa +pyytämään ja viljelystä alulle panemaan. Nyt toivottiin päästävän. Ja +kun salolle muuttaja pitkiksi ajoiksi tiesi ruunun maarahoista vapaaksi +pääsevänsä, niin edisti tämä rajankäynti jo heti ja voimakkaasti näiden +Sisä-Suomen erämaiden asuttamista. -- + +Nopeasti taivalta alaspäin tehtiin, mutta syyspuoli kesää alkoi silti +jo olla käsissä, kun retkikunta ehti takaisin Möhökosken alle, missä +hämäläisten ja savolaisten vedet ja väylät erosivat, ja mistä vain +kapea selkä oli soutaa Veneheittoon, hämäläisten jalkataipaleen suulle. +Kosken alle, suvannon rannalle, kirkaspintaiseen, lehtorantaiseen +poukamaan, laski eräänä pilvisenä elokuun aamuna Halliparta +johtajavenheen ja siihen kerääntyivät sen ympärille nyt loivalle +nurmirannalle erämiesten pikkuvenheet, sitä mukaa kuin virrasta alas +soluivat. Siihen oli näet Olavi-ritari käskenyt kaikkien vielä +kokoontua, ennenkuin rajankäynnistä eri suunnille erottiin. Siinä hänen +kirjurinsa vielä laatimastaan rajakirjasta luki Savon ja Hämeen +edustajille niiden saarien ja niemien, virtojen ja vaarojen nimet, +joihin nyt oli pyykkipatsaat nostettu ja joita myöten uuden rajan piti +kulkea. Ja siinä Olavi Niilonpoika itse vielä muistutti molempain +heimojen edustajia saapumaan syksyllä Hollolan maakuntakäräjille, joita +marski Kaarlo Knuutinpoika itse oli luvannut tulla pitämään ja joilla +raja lopullisesti ja "ikuisiksi ajoiksi" oli vahvistettava. + +Kylminä, äänettöminä, innottomina kuuntelivat erämiesten edustajat +tuota virallista toimitusta. Vastaan he eivät puhuneet, mutta +tyytyväisiä he myöskään eivät olleet. Liian paljon oli heidän +mielestään tätä rajaa varten täytynyt uhrata vanhoja oikeuksiaan; +varsinkin hämäläiset käsittivät, että tämä rajankäynti oli heidän +heimoltaan vienyt kovin paljon heidän isiensä valtaamia takamaita. +Eivätkä he olleet tällä rajamatkalla hyvään naapurisovintoonkaan +päässeet paljon luottamaan, useinhan oli tälläkin ruunun retkellä +heimojenvälinen katkera riita puhjennut ilmiliekkiin ja osoittanut, +kuinka syvällä ja syttyvänä vielä vanha viha kyti. Joskushan oli kyllä +sovinnon sävel kauniina kaikunut mielissä, niinkuin silloin Sotasaaren +rannalla, jolloin kuunneltiin Halliparran kertomusta ja paistettiin +yhteinen varraskala. Mutta monesti olivat rajamiehet senkin jälkeen +tunteneet, että pieni pisto jo olisi taas riittävä särkemään kaiken +ulkonaisenkin sovinnon. Niin herkässä piili ikivanha heimokauna, sen he +nytkin eron hetkellä tunsivat. + +Suvannon rannassa, Möhökosken alla, irroittivat nyt savolaiset +varppeita venheittensä laidoista ja valmistausivat itäiselle reitille, +kotikylään kohden soutamaan. Lauri lepäili ylempänä rinteellä Hämeen +miesten joukossa ja katseli siitä lähteväin touhua. Hän tunsi +pettymystä mielessään hänkin. Särkyneet olivat hänen toiveensa luoda +eheitä, sovinnollisia välejä riitaisten heimojen keskuuteen, huvenneet +olivat tällä retkellä monet hänen kauniit unelmansa. Tarvaisen Ohtoa, +jonka kanssa hän jo Viipurissa oli kättä puristanut ja jonka tuvassa +hän oli iloiset kihlajaiset juonut, ei hän nyt Sotasaaren sanakiistan +jälkeen ollut kertaakaan puhutellut. Ohto oli välttänyt häntä ja hän +Ohtoa, mutta arpiotsaisen savolaisen katseissa oli Lauri taas monesti +nähnyt sen ilkeän kiillon, jonka hän niin hyvin muisti heidän ensi +yhtymisestään, -- ei, kestäviä, hyviä sukulaissuhteita hän ei tuon +syväsappisen miehen kanssa saa koskaan rakennetuksi! + +Mutta sitä unelmistaan kauniinta ja armainta, jota hän vuosien halki +oli povessaan vaalinut, ei hän sittenkään laskenut särkymään. Sen hän +toteuttaa aikoi, riehuipa myrsky tai paistoi päivä. Ja kun hän nyt näki +Ohdon venheen suvannon rannalta jo lähtöä tekevän, astui hän varmoin +askelin hänen luokseen vesirajaan ja virkkoi: + +-- Sanani olen sisarellesi antanut, että tänä syksynä tulen hänet +vaimokseni hakemaan, sen tiedät. Oli meidän miesten väli mikä tahansa, +minä tulen Mikon messun aikaan Suur-Savoon. + +Tarvaisen arpiotsainen Ohto luimisteli kotvasen Lauria kulmainsa alta +eikä hetken aikaan mitään virkkanut. Harvakseen hän sitten vastasi: + +-- Taisi olla liian kiireinen se kauppa, en sinua enää puheilleni +odottanut. + +-- Minä olen oppinut sanassani pysymään, virkahti Lauri. Ja hänen +puheessaan oli uhkaa, että hän sen sanansa pitää kaikissa tapauksissa, +hyvällä tai pahalla. + +Toisen kerran luimautti häntä Tarvaisen mies nyt tukkansa alta. Hänellä +näytti sisu käskevän purkamaan kaupat hämäläisen kanssa, mutta hän ei +kehdannut sitä sentään omalta väeltään tehdä, olihan hän julkisesti +suostumuksensa antanut julkiseen kosintaan. Sivulle kääntyen hän nyt +senvuoksi vastasi: + +-- Sanassani pysyn minäkin, -- itsepähän Anja ne kaupat hieroi, itse +niistä vastatkoon! + +-- Me vastaamme niistä yhdessä. + +Enempää ei puhuttu, -- kylmä ja kankea oli sekin lyhyt keskustelu. +Eivätkä vastaiset langokset toistensa kättäkään enää puristaneet, kun +he siinä valkamassa erosivat. Ohto nousi jo vesille työnnetyn venheensä +perään ja lähti viilettämään itäistä selkää kohti, ja Lauri astui +synkkänä muodoltaan, mutta päättäväisin askelin, törmälle, josta +hämäläisetkin jo eväitään kokoilivat. Siellä astui häntä vastaan +Suopelto, joka oli tarkasti sivulta seurannut Viipurin-toverinsa kylmiä +jäähyväisiä, ja jännityksellä hän nyt Laurilta kysyi: + +-- Milloin ovat häät Savilahdessa? + +-- Mikonpäivän aikaan, tule sinne, Sipi! + +Suopelto oli jo pelännyt toisenlaista vastausta ja iloisiksi hänen +leveät kasvonsa kävivät, kun hän Laurin lujan sanan kuuli. + +-- Oikein, Lauri, virkkoi hän, -- yhtä kylmää ei pidä miehen +säikähtää, eikä montakaan. Se on totta, että syvemmälle maahan täytyy +riitavainajain luiden maatua, ennenkuin eheiksi ummistuvat nämä vanhain +vihain jäljet; uuden polven täytyy sitä ennen kasvaa vanhojen +haudoille. Mutta se uusi polvi on juuri luotava, ja siitä kasvaa uusia +miehiä, ole siitä huoletta, Lauri! + +Jo näkyi Olavi Niilonpojan johtajavenhe laskevan rannasta suvannolle, +ja kiireesti kävivät nyt Hämeen miehetkin kantamaan konttejaan +aluksiinsa, soutaakseen viimeisen vesitaipaleen kotikyliinsä päin. Jo +Sysikorven venheitäkin rannasta työnnettiin, kun vielä mies +hengästyneenä tulla torvesi lepikkojen välitse ja juoksi siihen +lähdössä olevaa alusta kohti. Se oli Tuiran Vilppu, joka nyt läähättäen +kertoi: + +-- Olinpa vähällä myöhästyä ja yksin jäädä jalkamieheksi --, en tiennyt +teidän niin kiirehtivän. + +-- Missä olet sitten käynyt? kysyi Lauri kummissaan hiestyneeltä +mieheltä. + +-- Kihoskoskella kävin, vanhaa pirtinpohjaani katsomassa, poikkimaisin +tästä juoksin... + +-- Tuon ruostuneen kirveenkö sieltä vielä löysit? + +-- Vielä sieltä löysin paljon muutakin. Koivut löysin, joiden välille +olin tehnyt kiikun, missä eukkoni ennen poikanen sylissään minua aina +metsästä odotti ... löysin rotkon, johon Ennin makaamaan jätimme, kun +kiirehdimme vainolaiselle lapseni polttamista kostamaan... Rakas on +minulle se paikka ... siellä lohet vielä hyppivät koskessa, ja +teirinpoikue kukersi sen halmeen laidassa, joka minulta silloin jäi +puoleksi kaatamatta... + +Lauri näki veitikan katseiden nyt vakavina olevan, onnen ajan muistot +näiltä hiljaisilta saloilta hänen mielensä nähtävästi täyttivät. Ja hän +virkkoi Vilpulle: + +-- Taidatpa jäädäkin tänne pirttiäsi taas pystyyn salvamaan? + +-- En ... en nyt... + +-- Mielesi palaa vielä Viipuriin, huovien iloiseen elämään? + +-- Ei sinnekään, -- teidän venheeseenne nyt pyrin, onko aironpaikkaa +joutilasta? + +-- Mitä, kysyi Lauri hämmästyneenä, hylkäätkö Olavi-herrasi ja koko +huovinurasi, Karmalaanko palaat? + +-- Enpähän ensi kertaa elämänuraani vaihtane. Karmalaan tulen ja jään. +Eroluvan sain jo Olavi-herralta, vapaa mies olen taas. + +Ja siinä venheitä vesille viimeisteltäessä kertoi Vilppu jo taas +kyllästyneensä soturinammattiin, -- perheensä luo, Ennin ja poikansa +luo, sinne hän halusi jo asettua. Ja olihan siihen hänen päätökseensä +vielä muitakin syitä, viittaili veitikka Laurille veikeämmin. Siksi +usein hän oli elämänsä taipaleilla joutunut ristiriitaan esivallan +edustajain kanssa, että hän varoi siitä vielä kerran tilille +joutuvansa, jos aina vain siellä näkyvillä pysyisi, -- täällä korven +laidassa hänelle kyllä marskin turvakirja riitti. Arpa oli nyt +heitetty, tahallaan oli hän Olavi-ritarin venheestä pois jäänyt, niin +kertoi Vilppu taas iloisena ja lisäsi: + +-- Nyt seuraan sinua, Lauri, Karmalaan ja sieltä häihisi Savoon. Ja +iloisesti on nämä häät vietettävä kaikista kahnauksista huolimatta, sen +minä takaan! + +Lauri hymähti: + +-- Kun sinä sen takaat, niin uskoa kai täytyy. Mutta kuinka tahansa, +tuosta saat airon, terve taas toveriksi salolle! Ja nyt kova soutu +kotiin päin! + + + + +XVII. TUPAANTULIAISET. + + +Kellastunut oli lehti ja mustunut maa metsässä, jonka läpi hääjoukko +saatteli Lauria ja Anjaa Savilahdelta heidän uudismökilleen Vahvajärven +rannalle. Koivunlatvat olivat jo melkein alastomat, mutta haavat olivat +vielä koreimmassa, punaisenruskeassa juhlapuvussaan, kimaltaen +kirkkaina suontakaiselta rinteeltä tielle. Marjanvarsista oli lehti +varissut, mutta punaisina, mehevinä hohtivat karpalot suolla ja +kypsänpulleat puolukantertut aholla. Syksy oli tullut. Mutta se ei +ollut sumuista, kosteata, masentavaa syksyä; raitis oli ilma +metsässäkin, tuores ja terve, sen olivat yökylmät puhdistaneet ja +pohjan vihurit tuulettaneet. Raitis oli myöskin hääjoukon mieli, +iloinen ja kevyt. Enimmäkseen vain nuori väki olikin lähtenyt +vastanaineita salopirttiin saattamaan, -- matka kun oli vanhemmille +liian pitkä --, ja leikkiä lyöden se taivalta teki ja kajautti +lauluillaan kellastunutta saloa. Edellään se ajoi Anjan nimikkolehmää, +parittain kantoivat saattajat korennoilla morsiustalosta tuotuja +myötäjäisiä ja uuden talon tarpeita, mutta itse juhlapari käveli +joutilaana, kunniaväkenä, joukon keskellä. + +Kankeathan ne häät olivat olleet Suur-Savon Tarvaisessa. Ei ollut kyllä +Ohto-isäntä säästänyt suuren talon varoja juhlia valmistaessaan: siinä +oli saanut härkä jos lammaskin henkensä heittää, mahtavat lohet oli +pöytiin kannettu ja vankkaa oli ollut kotihalmeen ohrista pantu olut. +Ja paljon oli vieraita juhliin kertynytkin; oli tullut savolaisia +laajan pitäjän joka kulmalta, ja miehissä olivat Sysikorven +hämäläisetkin, syystyöt lopetettuaan, lähteneet johtajasukunsa perijän +aviojuhlille salotaipaleen taa. Mutta vaikka häihin oli tultu +ilman riidan mieltä, niinkuin vaati tapa vanha ja hyvä, ja vaikka +Ohto-isäntäkin oli varonut liikahaarikkaa kallistamasta, niin jäykkää +oli ollut eriheimoisten seurustelu näissä suurissa häissä. Ikävöiden +olivat senvuoksi sekä vastavihityt että nuori väki molemmista heimoista +odottaneet sitä hetkeä, jolloin häälahjat oli annettu ja itkuvirret +veisattu morsiamelle jäähyväisiksi. Silloin päästiin kulkemaan salolle +päin Laurin uuteen tupaan, -- sillä taipaleella se vasta oli ilo ilolle +tuntuva, sen he arvasivat. + +Ja he olivat sen arvanneet oikein. Helpottavalta oli heti syksyiseen +metsään tultua kaikista tuntunut; siellä lepoahoilla lyötiin mukana +kannettavasta tynnyristä tappi auki, ja nyt vasta iltikseen kierteli +viisvanteinen kippo häärahvaassa. Vasta nyt sai Vilppukin lupauksensa +täytetyksi, että näistä häistä oli sittenkin tehtävä iloiset häät. Hän +kiusaili siellä Heino-toveriansa, joka vaskitetussa kypärässä ja +hirvennahkaisessa miekkavyössä kulki talonpoikaisen häärahvaan +seurassa, hän nauratteli nuorta Enniä, joka nyt hänkin ensi kerran +elämässään iloisena ja onnea säteillen iloisten joukossa ilkamoi, ja +nuorelle avioväelle hän antoi iloisia neuvojaan, -- Vilppu puhalsi nyt +todellakin äänekkään riemun hereille koko tuossa korpea samoilevassa +joukossa. Murahtaen pysähtyi kontio, joka vaaran rinteellä mustikoita +mauskutti, tuota melua kuuntelemaan, kuopaisi sitten tyytymättömänä +maata ja lonkkasi syvemmäs kankaalle, josta jäkälää jäystävä porolauma +loikkasi suolle sellaista vinhaa, että kavionkilke tielle asti kajahti. + +Mutta kun sen hilpeän päivätaipaleen jälkeen saavuttiin Vahvajärven +rannalle, niin jo vaihdettiinkin leikki työhön ja reippaasti kävi nuori +väki, niin hyvin Hämeen kuin Savon heimo, käsiksi niihin taikoihin, +jotka uudella tuvalla oli luvattu suorittaa, ennenkuin loppukarkeloihin +saatiin käydä. Tupa oli jo Juuritaipaleessa valmis, sen oli Lauri itse +veistänyt, veistänyt kuin hyväillen sileiksi karkeat petäjät, ja +korkealle oli hän nostanut kurkihirren näkymään loitos yli rauhaisan +lahden. Mutta rannassa oli sauna vielä kattoa ja kiuasta vailla, ja +ometta oli kiireellä kyhättävä asunnoksi ammuvalle Helunalle, joka +Karmalasta mullikkaa toverikseen odotti ja jolle jo kesällä korkea +heinäsuova oli järven rantaan koottu. Ja aitta oli tehtävä mäelle, +mihin ripustaa nuorikon huomenvaatteet ja kuivamaan pingoittaa +kaadettavain karhujen taljat ja oravakiihtelykset. + +Taas rytisi vavahdellen Vahvakorven metsä, kun hirsiksi kaatuivat +suuret petäjät, ja niiden kupeilla kalskahtivat veistäjäin kirveet. +Naiset vetivät miesten apuna hirsiä salvokseen, johon nopeasti kerros +kerroksen päälle kohosi. Mutta kun pitkät rupeamat siten oli työtä +tehty, iskettiin illalla kirveet hirsiin kiinni, ja silloin Laurin +uuden pirtin paksut siltapalkit tömisivät karkeloivien poljennasta, ja +iloinen nauru kajahti pimeälle lahdelle. Silloin viritti myös Juvan +luiseva Pouta-Paavo, joka hänkin oli lähtenyt vankilatoveriaan uuteen +tupaan saattamaan ja joka päivän rannassa oli nuorelle ystävälleen +venhettä veistänyt, virsivipunsa ja lauloi illan ratoksi niitä +laulujaan Ilmarisesta seposta ja Lieto pojasta Lemminkäisestä, joita +hän kotoisilla Karjalan mailla oli oppinut. Jokena juoksi hänen +laulunsa. Ja sitä jatkoi toisaalta Suopellon Sipi, laulaen hän niitä +vereksempiä lauluja Kurjen Matista ja hänen pirkkalaistensa +lapinretkistä, joita Hämeen puolella tunnettiin. Mutta toimekkaana +puuhasi uuden, sähisevän uunin ääressä talon nuori Anja-emäntä, +valmistaen talkooväelle illallista niistä metsän makeista antimista, +joita erämiehet aina aamutuimaansa lehdosta hakivat, ja häntä +Leena-muori auliisti auttoi ja opasti. + +Talkootöitä lopetettiin eräänä iltana Juuritaipaleen pihalla, kun Penin +ääni ärhentävänä kuului viereiseltä kankaalta, -- vieraita se haukkui. +Juostiin katsomaan: Jokohan sieltä saapuvat Karmalan vanhukset, jotka +eivät olleet häihin jaksaneet tulla, mutta jotka Laurin uuteen tupaan +olivat luvanneet tuoda hänen kotiperintönsä? -- Ei ollut tulija +Karmalan väkeä, mutta tuttu kulkija se silti oli. Hän saapui sieltä +puettuna harmajaan munkinviittaan, joka vyötäreiltä oli nuoranpätkällä +sidottu. Se oli Klemetti-isä, sydänmaalaisten suosittu ystävä, jonka +Maunu-piispa muutamia vuosia sitten oli erämaan laitaan jättänyt +savolaisten opettajaksi. Hän astui sieltä metsästä nytkin iloisena ja +ystävällisenä häärahvaan keskelle, astui avopäin, virsut jalassa ja +selässään oli hänellä se pieni pussi, jossa hän kantoi astian pyhää +öljyä ja toisen pyhää hostiaa, antaakseen sairaille ja kuoleville +lohdutuksen, missä sellaisia tapasi. + +-- Tule taas tervennä joukkoomme, isä, huusivat savolaiset ilostuneina. +He tiesivät, että Klemetti-isä tänä kesänä oli käynyt Pyhän Henrikin +haudalla Rantamäellä ja samalla Maunu-piispan puheilla Turussa, +tekemässä tiliä toimestaan, ja he arvasivat hänen niiltä matkoiltaan +nyt palaavan. Ja Laurikin häntä kädestä puristi, virkkaen: + +-- Terve uuteen talooni! + +Mutta munkki viskasi ohkaisen pussinsa selästään, istahti talkootyöstä +lepääväin keskelle ja puhui: + +-- Tiesin täällä talon löytäväni ja jopa arvasin Anjan ja Laurin siitä +tapaavani, mutta enpä uskonut ehtiväni hääjuhlain rääpiäisiin. Sen +parempi, kun kerkesin, minulla on tähän uudistaloon terveisetkin +tuotavana. Mutta, Anja-emäntä, onko sinulla oluttilkka vielä jäljellä +janoiselle kulkijalle? + +-- Vielä on tilkka häätalon tuomisia... + +Juodessaan viskasi hän rohkaisevan sanan nuorelle emännälle ja +puhutteli leikkisästi Savilahden kassapäitä, -- kaikkien ystävä hän +oli, ja varsinkin nuorten, joiden kehitystä hän oli koettanut lempeällä +kädellä ohjata. Kiertävä harmaamunkki tiesi ja tunnusti, että puhdas +uskonnollinen jälki hänen käännytystyöstään tämän salokansan +keskuudessa ei ollut suuri. Mutta metsäkyliä kierrellen oli hän +alituisesti tuon kansan keskessä seurustellut ja siten sen mieliin ja +käsitykseen paljon vaikuttanut, -- siten hän oli opettanut sitä +kunnioittamaan sitä ristin oppia, jonka nimessä hän täällä kuljeskeli. +Hän ei ollut leipäpappi, joka salokyläläisiä sakotteli laiminlyödystä +kirkonkäynnistä taikka tihuntirästeistä, köyhänä tuli hän köyhään +tupaan, söi talonpoikain pöydässä eikä hän opetustoimestaan mitään +palkkaa vaatinut. Siksi kansa häneen luottikin enemmän kuin +virkapappiinsa, häntä se mieluummin rippi-isänään käytti ja hänen +neuvostaan se jo hätänsä hetkellä ristinmerkin teki, vaikka sydämessä +asuikin vielä pakanallisen viisikannan kuva. + +-- Niin, Lauri, piispa muistaa vieläkin tämän Juuritaipaleen, -- puhui +munkki, annettuaan Anjalle haarikan takaisin, -- hän se sinulle viestin +laittoi! + +-- Mitä, piispako? kummasteli Lauri. + +-- Niin, piispa kyseli minulta näitä Hämeen ja Savon rintamaiden +välejä, ja silloin hänelle mainitsin, että sinä juuri olet uudispirtin +rakentanut tähän Vahvajärven rannalle, jossa hän kahdesti on yönsä +taivasalla viettänyt. Hyvin hän tämän paikan muisti, kertoi itse tänne +aikoneensa majatalon perustaa ja siksi tämä sinun uudispirttisi hänen +mieltään ilahdutti. Ja ennenkuin Turusta lähdin, antoi hän minulle +tämän kirjan sinulle, Lauri, tuotavaksi... + +Munkki veti poveltaan suuren, sinetillä varustetun pergamentin, jonka +hän Laurin kouraan pisti. Kummastellen sitä kaikki katsoivat ja +ällistyneenä Lauri kysyi: + +-- Mikä kirja se on, isä ... mitä siinä luetaan? + +-- Siinä lahjoittaa piispa sinulle kaikki nämä Vahvajärven maat, kun +sinä vain matkamiehille yösijan majassasi annat... + +-- Sepä on sievä huomenlahja, virkahti Suopelto innostuneena. + +-- Kiitetty olkoon piispa, lausui Laurikin, vieläkin ihmeissään tästä +odottamattomasta häälahjasta. Ja Anja kietaisi kiitollisena +käsivartensa vanhan oppi-isänsä kaulaan. + +Mutta munkki kertoi vielä tarkemmin piispan toivovan, että tällaisten +uudisasutusten kautta Savon ja Hämeen kansojen kireät välit vähitellen +korjautuvat ja että liikekin molempain heimojen välillä siten käy +helpommaksi ja yleisemmäksi. Ja ainakin tästä nuorukaisjoukosta näytti, +että sen toivon ei toki pitäisi olla mahdoton. + +Iloisella, rohkealla mielellä taas tänä iltana karkeloihin käytiin. Jo +olikin viimeinen karkelo-ilta. Kovalla työllä ja kiireellä oli +talkooväki nyt lauantai-iltaan saanut Laurin uudistaloon tarpeelliset +ulkorakennukset pystyyn; Heluna oli omettaansa viety, Anja sai ripustaa +häälahjansa ja kotitalonsa tuomiset uuteen aittaansa, ja ensi löyly +lyötiin talkooväelle tänä iltana Laurin uudessa saunassa. Huomenna, +sunnuntaina, piti häärahvaan lähteä palaamaan Juuritaipaleen +uudistalosta, toisten itään, Saimaan puolelle, toisten länteen, +Päijänteen rannoille. Viimeiset iltakisat nyt kylvyn jälkeen pidettiin +valkoseinäisessä tuvassa leikkiä lyöden ja iloiten. + +Mutta toisten iloihin ei tänä iltana Tuiran Vilppu ottanutkaan osaa. +Hän istui ääneti nurkassa tarkastellen Laurin rihmasia, lämsiä ja +vasamakasaa, -- ne oli pyyntimies ensiksi uuden pirttinsä seinälle +ripustanut. Ihmetellen katseli Lauri tätä iloisen toverinsa outoa +alakuloisuutta ja kysyi: + +-- Mitä mietit, Vilppu, kadutko jo kauppojasi, kun Viipurin ilot +heitit? + +-- Katselen kateella tätä sinun uudistaloasi. Tällainen onnenpesähän se +oli jo minullakin Kihoskosken rannalla ... mutta ei ole enää. + +Perheensä luo päästyään oli Vilppu yhä varmistunut päätöksessään jäädä +pysyväisesti kotikulmalleen halmeenraatajaksi ja pyyntimieheksi. Mutta +Karmalaa hän ei oikein kodikseen tuntenut, häntä painosti siellä +samalla tavalla kuin Lauria ja niinkuin tämä olisi hänkin tahtonut taas +salolle elämänsä perustaa. Siksi hän oli nyt alakuloiseksi käynyt, +nähdessään näinä päivinä Laurin kotoista onnea uudessa uudistalossa. +Sen Lauri hyvin oivalsi ja virkkoi: + +-- Mutta nostetaanpa sinunkin tupasi pystyyn taas Kihoskosken rannalle! +Paremmin siellä nyt uskallat asua, kun raja on käyty; eikähän tästä +meiltä ole sinne kuin päivän astunta saloa, -- ihan naapureiksihan me +jouduttaisiin! + +-- Kun sen taas jaksaisi pystyyn saada, huoahti Vilppu, -- sinne +mieleni tekisi. Mutta tuomet vesovat jo siellä vanhan kiukaani +sijoilla. + +Jo oli karkeloväkikin kertynyt tätä keskustelua kuuntelemaan, ja sille +nyt Lauri kehoittaen huudahti: + +-- Toimitetaanko talkoot Kihoskosken rannallekin, rakennetaanko +Vilpulle tupa sen poltetun tilalle, yhdessä molempain heimojen +voimalla! + +-- Mukaan tullaan, tuuma on hyvä! + +Auliina innostuivat kaikki sitä hanketta avustamaan. Ja sillä hetkellä +se päätettiin, että ensi kevännä, kun kalajärville lähdetään, +pysähdytään päiväksi pariksi Veneheittoon ja silloin rakennetaan +miesvoimalla Vilpulle uusi tupa Kihoskosken äyräille, ja entistään +ehompi. Kättä lyötiin päälle. Eikä ollut enää Vilppukaan kisoista +syrjässä, ja iltakauden pälyi ilon kyynel Enninkin suruista sulaneessa +silmässä. -- + +Kaipaavana valmistautui seuraavana päivänä tuo puolen viikkoa yhdessä +viettänyt hääjoukko toisilleen jäähyväisiä sanomaan. Oli kirkas, +lämmin, päivänpaisteinen sunnuntain aamupäivä, lauhkea "kesäinen" +syksypäivä, ja hääjoukko oli ryhmittynyt sen sulosta nauttien +istumaan siihen Vahvajärven kauniille nurmikentälle, joka ensimmäisenä +olikin houkutellut Laurin tähän uudistaloa ajattelemaan ja johon +keltarantaiset selät tyyninä siintivät. Siinä kuunneltiin vielä +Pouta-Paavon soittoa, -- hän oli näet ottanut kanteleen mukaansa näihin +tupaantuliaisiin ja näppäili nyt hiljaa sen kieliä päiväpaisteisella +rinteellä. + +Mutta siinä kanneltaan sormiessaan innostui soittaja vähitellen itse +omasta soitostaan. Hän rupesi pehmeillä sävelillään manaamaan esiin +Vahvajärven hyvät haltijat tätä uudistaloa suojelemaan. Ja soittonsa +säestämänä herahti hän laulamaankin, kutsuen lehdonhaltijat vaalimaan +pientä perhettä erämaan kätkössä. Hän toivotti sille + + Lehot laajat leipämaiksi, + ahonvieret vehnämaiksi + kukkamaiksi kummunvieret; + salon hiekat hernemaiksi, + salon mullat maltahiksi... + +Mutta hänen kanteleensa kajahti myöskin erämaan yksinäistä ikävää, sen +korven raskasta kohinaa autioina iltoina, jolloin eläjän mieli siellä + + On kuin laaka lammin ranta, + kuin pimeä pilven ranta, + kuin on alli aallokossa + uiessa vilua vettä... + +Syvään, surunvoittoiseen erämaantunnelmaan vaipuneena kuunteli +rinteellä istuva hääjoukko tätä Paavon sydämestä lähtevää laulua ja +tunsi kaksinkerroin erohetkensä ikävän, ikävän jättää nuori pari yksin +tänne korven kätköön. Ja sydämestään yhtyi se laulajan toivotuksiin, +kun tämä lopuksi taas erämaan luontoa lauhkeaksi kehoitti uuden tuvan +eläjille ja metsään päin kääntyen manasi: + + Lepy lehto, kostu korpi, + lempeä salo sininen! + Anna rauha rahvahalle + salon pirtille sovinto...! + +Se oli korven kansan korkeinta jumalanpalvelusta, herkemmin se soitto +ja laulu salon lasten sydämiä liikutti kuin kauneinkaan kuorivirsi tai +mahtavin messu kirkossa. Sen tuo kansa nyt täyteläästi tunsi; +kylmimmänkin kuoren alta löytyi nyt sydän, peitetyinkin tunne +purkausi nyt ilmi ja kyynele kimalteli tänä sunnuntaiaamuna monen +takamaataistelijan silmässä. Sen hartauden oivalsi myöskin +munkkivanhus, joka avopäin istui hääjoukon keskessä kuunnellen, kuinka +vanha laulaja pakanallisia haltijoita uuden talon suojelijoiksi manasi. +Hän oli jo tottunut alistumaan tähän salon kansan piintyneeseen tapaan, +että se hänen Jumalansa rinnalla yhä vanhoja haltijoitaan palveli, eikä +hän voinut eikä tahtonut nytkään häiritä sen syvää, kaunista hartautta, +-- se oli hänestä jumalanpalvelusta sekin! + +Laurin vieressä rinteellä istui Pouta-Paavon soittoa kuunnellen hänen +orpanansa, Heino, ja tämänkin huijaripojan mielen nuo korven säveleet +välittömästi ja syvästi vaikuttivat. Heti talkootaloon tultuaan oli hän +riisunut pois sotilastakkinsa ja nostanut kypäränsä naulaan, johon hän +leveän miekkavyönsäkin oli ripustanut; kirveeseen oli tarttunut hänkin, +liehuen puolen viikkoa toisten rinnalla veistotöissä. Silloin jo oli +hänen mielessään toisinaan herännyt kaipuu takaisin kotoiselle salolle, +jota hän kirjavan maailmantaipaleensa varrella harvoin oli joutanut +muistelemaankaan. Mutta kun hän nyt Laurin uudistalon pihalla kuunteli +kotikanteleen hillitysti helähtäviä, surumielisiä säveliä, kasvoi se +kaiho hänessä ylivoimaiseksi. Ja sen tunnelman vallassa kääntyi hän, +kun Paavo oli lopettanut laulunsa, Laurin puoleen ja virkkoi, koettaen +tehdä äänensä leikkisäksi: + +-- Sinä olet, nyt, Lauri tämän järven isäntä, mitähän jos minullekin +sen jostakin lahdenpohjasta mökinpaikan antaisit. + +-- Sinulleko...? -- Lauri katsoi pitkään orpanaansa, jonka muuten +hiukan jo herrastavassa ja ylimielisessä käytöksessä hän oli +huomannut joitakin epävarmuuden merkkejä. Heino oli ensiksi, kun +Savilahdella tavattiin, kehahtaen hänelle kertonut, kuinka suuria +tulevaisuudentoiveita hänellä oli sillä uudella uralla, johon sattuma +niin äkkiä oli hänet lukutieltään nykäissyt. Kaarlo Knuutinpojan +suosioon hän oli jo vajaassa vuodessa päässyt saman verran kuin ennen +Maunu-piispan, olipa hän jo viime kesänä väliaikaisesti toiminut +linnanvoutinakin. Hän oli hyvissä väleissä ja suosittu vieras +Degen-ukon perheessä, jonka vanhempaa tytärtä -- jalosukuista neitosta +siis -- hän uhkasi kosia, -- sitä tietä oli hän aikonut yhä ylemmille +virka-asteille kiivetä... Tosissaanko Heino nyt miettisi jättää nuo +korkeat tulevaisuudentuumansa ja palata kaukaiselle salolle +uudisasukkaaksi, -- ei, pilaa hän puhuu, niin päätteli Lauri ja jatkoi: + +-- Taitavat toki asemiesten pidot ja linnanneitosten kisat Viipurissa +sinulle makeammilta maistua kuin halmeenraadanta tai pyyntimiehen +retket, -- niitähän et kestänyt ennen nuorempanakaan. + +Heino ei heti vastannut; oudot ristiriidat hänen mielessään +risteilivät. Hän katseli tuota rinteellä hartaassa tunnelmassa lepäävää +nuorukaisjoukkoa, ja hänestä tuntui, että onnellisempina nämä nuoret +nauttivat noista kotoisista iloistaan kuin kiiltopukuiset linnanritarit +ja neitoset juhlajuomingeistaan ja palkattujen leikarien soitosta. Se +tunne oli hänessä tällä hetkellä voimakas ja syvä, ja vakavin katsein +vastasi hän Laurille: + +-- En tiedä, salo tuntuu vetävän minuakin puoleensa. Ihmettelin ensiksi +Vilppua, kun hän kypäränsä hylkäsi, nyt en ihmettele enää, -- ei ole +hauskaa olla aina muitten käskettävänäkään. + +-- Vai vetävät sinuakin lapsuutesi maat... Kyllähän täällä lahtia +löytyy sinullekin, jos tahdot kotisaloon palata, mutta muistapas: kovaa +on korvessa raataa... + +Heino ei enää vastannut. Hän kummasteli itseäänkin: oliko metsän rauha +ja kellastunut syksyluonto hänet lumonnut, vai loihtiko hänet +Pouta-Paavon äskeinen laulu...? + +Hän katseli, kuinka Peni ahon rinnassa tuvan kupeella surunvoittoisesti +ulisi, pää pilviä kohti nostettuna. Mutta yhtäkkiä Peni siitä pystyyn +karahti ja karkasi ärhentävästi haukkuen metsätielle päin, ilmeisesti +vainuten uuden kulkijan. Pihanurmella istunut häärahvas nousi ylös ja +siirtyi tuvan taa metsän rintaan katsomaan, ketä sieltä kulki. Jo +kajahti tervehtivänä Laurin ääni, -- tuttuja olivat tulijat, Karmalan +väki sieltä vihdoinkin saapui. Isä-Tuomas asteli siinä edellä, +mullikkaa nuorasta vetäen, ja poika-Tuomas käveli mullikan perässä, +sitä vitsalla hosuen; molemmilla oli selässään korkeat jymykontit +täynnä työkaluja ja talontarpeita, jotka heidät vielä entistä +kumarammiksi painoivat. Innottomin kasvoin he pysähtyivät uuden tuvan +eteen taakat selässään, -- juuri sellaisina Heino isänsä ja veljensä +lapsuutensa ajoilta asti muisti. Mutta viimeisenä jonossa ja jalkojaan +väsyneesti laahaten saapui sieltä Heinon äiti, kalpeana ja kylmänä +niinkuin ainakin. Kontti oli hänelle ilmeisesti liian raskas. Mutta +hänen silmänsä pälyivät ympärilleen, kun hän pihalle astui, ikäänkuin +hakien jotakin. Ja kun ne vihdoin Heinoon sattuivat, silloin nuo +katseet jäykistyivät ja kävivät ankariksi. + +-- Sinäkin tulit, äiti, vaikka heikoilta voimasi näyttävät, virkahti +Heino, nyt ensi kerran pitkien vuosien takaa emoaan tervehtien. + +-- Sinua juuri tapaamaan tulin, vastasi Marketta. Melkein viluinen oli +hänen tervehdyksensä, mutta noissa levottomissa katseissa näytti +sittenkin piilevän jotain syvää polttoa. + +-- Arvasit minun Laurin häihin tulleen, äiti? + +-- Arvasin ja tiesin, tiesin, että minua täällä tarvitset. Aiotko +Karmalaan? + +-- En ole aikonut, äiti... + +Omituinen oli se yhtyminen. Äiti, hento nainen, pysyi kylmänä ja +jäykkänä, poika sitävastoin, soturi ja maailmankiertäjä, suli pehmeäksi +kuin vaha. Heino tunnusti nyt, että juuri äitiään tapaamaan hän oli +näihin häihin lähtenytkin, mutta syliinsä ei häntä emo sulkenut, ei +kotiinsa käymään kutsunut. Jonkunlainen arka, kankea mieliala laskeusi +siitä äsken niin herkkämieliseen hääjoukkoon, ja melkein kiirehtien +kaikki nyt kävivät viimeistä juhla-ateriaa syömään uudistuvassa, +joutuakseen sitten taipaleelle. Vielä oli siinä nuori väki aikonut +kaikkein viimeiset karkelot lyödä ennen eroaan, mutta niistä ei nyt +tullut mitään. Ääneti istuttiin, kuiskaillen harva sana vaihdettiin, -- +viimeksi tulleiden ylen vakava, raskas mieli oli ilon karkoittanut. + +Mutta äkkiä siirtyi pirtin perältä kumara isä-Tuomas ovelle, Heinon +viereen. Hänellä näkyi olevan hyljätylle pojalleen jotain sanottavana, +joka hänen mieltään painoi. + +Oudostellen sitä katselivat sysikorpelaiset, jotka tunsivat Tuomaan +heltymättömän mielen, ja vaikeaa näkyi vanhan miehen olevankin saada +sanotuksi sitä, mikä hänen kielellään kammelsi. Vihdoin kuului hän +kuiskaavan: + +-- Kuulin sinun äidillesi sanovan, että et ole aikonut Karmalassa +käydä. + +Isän äänessä oli nyt outo, katuva, melkein anteeksipyytävä sävy, joka +Heinon mielestä heti sulatti kaikki vanhat kaunat, ja hän vastasi: + +-- Enhän ole tuota varmasti päättänyt... + +-- Muistan minäkin ne Vesilahden käräjät, mielessäni olen jo ne +silloiset sanani peruuttanut, -- kiivas olin silloin, nyt olen vanha. +Tullet kotitaloon, Heino, mahdut sinne Tuomaan rinnalle. Taikka jos +tahtonet oman pirtin perustaa, kuten Lauri, niin on Karmalassa maita +jakaakin... + +Siihen heidän ympärilleen oli jo kertynyt kotikulman miehiä, jotka +oikein läheltä tahtoivat kuulla, oliko Karmalan karhu todellakin +pehmennyt, ja Lauri nyökkäsi heille iloisesti päätään, että näettehän +sen... Mutta Heinon ohimoissa kohisivat veret kuumina, hänen äskeinen +mielialansa sai hänet taas ehyeltään valtoihinsa, ja sulalla äänellä +hän nyt isälleen puhui: + +-- Kaipuuta tunnen todellakin kotoisille mailleni, äsken vielä mieleni +suri sitä, ettet sinä, isä, minua kotiin tahdo. Ehkäpä kääntyykin tästä +nyt tieni Sysikorpeen päin... + +Tämän puheen aikana oli Karmalan sairaalloinen emäntäkin pirtin perältä +ovensuuhun astunut. Kaikki tiesivät, kuinka haikeasti hän oli kotoa +paennutta nuorimpaansa ikävöinyt, ja he iloitsivat nyt siitä riemusta, +jonka isän ja pojan sovinto mahtoi hänen mieleensä tuoda. Mutta sitä +suurempi oli hääjoukon hämmästys, kun Marketta nyt aukinaisen oviaukon +kynnykselle asettui ja miltei vihaisesti kähisevällä äänellä virkkoi: + +-- Ei tule mitään siitä sopimuksesta, Heino ei palaa Karmalaan! + +Sanattomaksi vaikeni isä, ja miltei tyhmistyneenä kysyi Heino: + +-- Äiti, etkö sallisi minun syntymäkotiini palata, sinun luoksesi...? + +-- En, vastasi äiti kiihkeästi, -- siitä ei sinulle onnea kasvaisi, +sinun tiesi on pantu toisia uria kulkemaan. Vai siksikö sinua viikon +pienenä vihkivedessä pesin, siksikö tuskalla olen askeleitasi +maailmalla vaalinut, että sinä pehmeänä tieltäsi pyortäisit. Tuon jo +sisässäni tunsin, juuri senvuoksi tänne tarvoin sinua varoittamaan, +vaikka voimani vaivoin kestivät perille asti. Heino, vyötä vyöllesi +miekka, jonka pois olet riisunut, ja palaa sinne, mistä olet tullut! + +Aivan säikähtyneinä jähmettyivät nyt häävieraat tuota muuten +harvapuheisen emännän outoa puhetta kuuntelemaan, -- hän olikin, tuo +laiha, vanhahko nainen, melkein kaamean näköinen, seisoessaan siinä +vapisevana, mutta uhkaavan näköisenä uuden pirtin kynnyksellä. Hänen +silmänsä, joita kiersivät mustat renkaat, paloivat kuumaa tulta, jota +ei katsoa kestänyt. Melkein säikähtyneenä nyt Heinokin, äitiään +rauhoitellen, hänen viereensä astui ja virkkoi: + +-- Miksi kiivastut äiti, mitä tarkoitat? + +Mutta kalpea nainen ei häntä enää katsonutkaan, hänen hiilostavat +silmänsä tähtäsivät ulos syksyiseen luontoon ja matalaksi painui nyt +äsken riehuva ääni, kun hän outoa puhettaan jatkoi: + +-- Tuskalla sinut synnytin ja henkeni hädässä olen retkilläsi +puolestasi taistellut, ettet poikkeaisi siltä radalta, jonka sinulle ja +sinun suvullesi olen valinnut. Etkö näe noita tappelevia joukkoja, +joita erottaa ääretön erämaa, -- ken kerran on toiseen joukkoon käynyt, +hän ei enää saa toiseen palata. Toisen tie käy poljettuja polkuja +pitkin, ylhäällä päivänpaisteessa. Rosoinen ja kivikko on toisen tie, +nälkää, kylmää ja kyyneleitä on sen raskaan raadannan varrella. Tätä on +meidän talonpoikain kuljettava, mutta tuo paisteinen rinne, herrojen +kuja, -- etkö ymmärrä siellä pysyä, sinä ja sukusi! Mitä välität meidän +matalain iloista, mitäpä meidän voimattomain vihoista, -- ota miekkasi +ja mene...! + +Kimeäksi oli kiihoittunut heikon naisen ääni, se oli lopuksi kirmaisten +kiljahdellut, ja nyt se yhtäkkiä katkesi niinkuin liiaksi pingoitettu +kanteleen kieli, joka tuokion vielä valittaa, ennenkuin vaikenee. Vielä +värähtivät Marketta-emännän verettömät huulet, kun hän kaatui kokoon +kynnyksen eteen pihalle, jossa suonenvedon vavahdukset hänen jäseniään +nykkivät. + +Säikähtyneet häävieraat olivat loitommas vetäytyneet, ja siellä he nyt +ristivät silmiään, sillaikaa kun Heino ja Klemetti-isä kävivät +pyörtynyttä auttamaan. Ja kammoksuen he ikäänkuin taikoja luotaan +hosuivat ja toisilleen kuiskailivat: + +-- Loveen lankesi taas Karmalan emäntä! + +-- Vitsahousun valtoihin vaipui! Se kuuluu loveen langenneen usein +kotonaankin Mustanahon karsikossa. + +-- Siellähän se on oppinut nuo oudot taikansa, joista hän nytkin puhui, +häijyjen henkien avulla! + +-- Auta Jeesus ja Maaria...! + +Mutta hölmistynyttä hääjoukkoa rauhoittaen virkkoi vanha harmaaveli, +nostaen kaatuneen emännän kynnyksen edestä: + +-- Hän on sairas, rukoilkaamme hänen sielunsa puolesta! + +Ja ääneensä latinaista rukousta sanellen kantoi hän tuon hennon naisen +kuin lapsen käsivarsillaan mäelle Anjan uuteen aittaan, jonka lattialle +Enni nahkaisista vuoteen laittoi, ja sinne jäi munkki yksin potilaan +ääreen polvistumaan. + +Ei tullut hääjoukolle lähtöä uudistalosta vielä sinä sunnuntaina. Päivä +oli siinä hälinässä jo iltapuolelle kulunut, eivätkä hämäläiset voineet +sairasta emäntää salolle jättää. Pelon valtaamina supattelivat nyt +vieraat hiljaa pirtissä ja pihalla, kertoen toisilleen sekä Karmalan +emännän että muiden ihmeellisistä loveenlankeemisista, kertoivat +juttuja ukoista ja akoista, jotka olivat itsensä herjalle heittäneet ja +kaukaisia asioita ennustelleet, sotia ja ruttoja, -- juttuja toistaan +kamalampia. Niillä he herkät mielensä vieläkin aremmiksi säikyttivät, +niin että veret kasvoilta pakenivat. + +Illan suussa palasi harmaavaippainen munkki aitasta häärahvaan luo +kertomaan, että Marketta-emännän taudinkohtaus oli ohi, hän oli jo +tuntoihinsa herännyt, rukouksiinsa heittäytynyt ja pyhää ehtoollista +pyytänyt. Hän on hurskas nainen, herja henki ei hänen suunsa kautta +puhunut, vaan Pyhä Neitsyt, jota hän ikänsä on palvellut. Niin vakuutti +munkki ja kehoitti häärahvasta hiljaa makuulleen käymään. + +Mutta Heinon silmää uni karttoi. Isä Klemetin jäljessä käveli hän nyt +aittaan sairaan äitinsä luo. Hän olisi tahtonut tarkemmin kysyä, mitä +äiti, jonka pohjattoman hellyyden poikaansa kohtaan hän tunsi, oikein +oli noilla oudoilla sanoillaan tarkoittanut. + +-- Äiti, mitä olet hiljaisissa mielikuvissasi minusta nähnyt? kysyi hän +kuiskaten vuoteen ääreen astuttuaan. + +-- Älä kysele, kielteli Klemetti-isä, -- äidilläsi on jo rauha. + +Tyyni ja nöyrä niinkuin ennen vanhaan olikin nyt Marketan katse, ja +kädet olivat hänellä kuin rukouksessa rinnalla. Hän näytti siinä vain +hartaasti kuuntelevan, kuinka munkki hänen viereensä polvistuneena luki +rukouksen toisensa perästä ja sitä tehdessään hiljaa kalisti +rukousnauhaansa. Mutta raskaasti kohoili jo riutunut rinta, ja se +rauha, joka hänen kasvoilleen oli laskeutunut, näytti niitä jo +jäykistävän. Pilveen laskevan auringon rusko loi läntiselle +taivaanrannalle vain kapean, hohtavan viivan, ja sitä kohden oli +sairaan sammuva katse aitan oviaukon läpi kiintynyt Ja sinne se +vähitellen ikäänkuin hämärtyi, raukeni ja sammui. Vihkiöljyllään +voiteli munkki kuolevan kasvot, ja kun hän sen oli tehnyt ja vuoteen +äärestä siirtyi, silloin Heino näki, että siinä nahkasilla makasikin +hänen äitinsä jo vainajana, -- Heino oli häneltä vielä ikäänkuin +odottanut kysymykseensä vastausta! Mutta munkki painoi vainajan +pitkäripsiset luomet syviin kuoppiinsa sammuneille silmille, teki +ristinmerkin otsalle ja rinnalle, tarttui Heinon käteen ja talutti +hänet, aitanoven suljettuaan, mäeltä alas pirttiin, elävien joukkoon. + +Aamun ensi valkeamalla hankkiutui vihdoinkin Laurin tuvalla kauan +vieraillut häärahvas lähtemään Juuritaipaleesta, jossa kalma +käynnillään lopulta oli katkaissut pitkän ilonpidon. Vakavana ja +paljain päin seisoi se keltaisen vesakon laidassa katsellen, kuinka +männikkömäeltä vainajan ruumista alas kannettiin, kuinka se nostettiin +vitsaksista kiireellä kyhätyille paareille ja siihen valkealla +palttinalla peitettiin. Kotikirkolle, siunattuun maahan, oli näet +Karmalan emäntä haudattavaksi vietävä, ja paareja kantamaan kävivät nyt +nuo vakaiset Tuomaat, isä ja poika, -- heidän osansa oli aina kuormia +kantaa, missä vain kulkivatkin. Mutta saattueen etupäähän asettui +kulkemaan avopäinen munkki, joka ristiä korkealla kädessään kantoi, -- +hän palasi nyt Sysikorpeen vainajaa hautaan saattamaan. + +Pirtin kulmalla lausuivat jäljellejäävät näin hautasaattueena +poistuvalle hämäläisjoukolle jäähyväisensä. Siinä seisoi nyt Heinokin +peitettyjä paareja katsellen, ja tuokion kimalteli kostea pisara hänen +silmäkulmassaan. Mutta tuokion vain. Isänsä käsiäkään hän ei nyt +jäähyväisiksi puristanut, ne olivat paareissa kiinni, kylmästi he vain +toisilleen päätään nyökkäsivät, ikäänkuin molemmat ymmärtäen, että ne +eiliset puheet olivat olleet vain hetken mielialan puheita. Ja kun +surusaatto oli länteen päin varjoisalle notkotielle painunut, silloin +juoksi Heino kiireellä tupaan ja sitaisi taas leveän miekkavyönsä +uumenilleen ja nosti vaskitetun kypärän päähänsä. + +Varreltaan ylväänä ja kannussaappaitaan kilautellen astui Heino siten +taas Kaarlo Knuutinpojan asemiehenä pihalle ja kävi reippaasti +kasvinveljelleen jäähyväisiä sanomaan. + +-- Et tainnut tosissasi ajatellakaan sitä pirtinpaikkaa näiden järvien +lahdilta, virkkoi hänelle Lauri hiukan pisteliäästi. + +-- Leikkiä laskin, eihän olisi minusta tänne myyrästäjäksi. -- Niin +Heino nyt orpanalleen vastasi. Eilen se hänelle ei ollut leikkiä ollut. +Mutta se eilinen metsän lumous ja kotikorven ikävä, jonka kanteleen +säveleet hänessä olivat melkein ylivoimaiseksi virittäneet, oli nyt +katkennut, katkennut samana hetkenä, jona äiti velhopuheensa lopettaen +pihalle kaatui, ja nyt aamunraikkaassa valaistuksessa hänestä koko tuo +eilinen mieliala näytti miltei naurettavalta. Miksi jäisi hän tänne +salolle talonpoikain pikkuhuoliin uppoamaan, toisaallahan oli hänen +maailmansa, ja sen houkutukset häntä taas kutsuvat! Ja hän lisäsi +Laurille: + +-- Pois kuoli äitikin, jonka vuoksi tänne ikävöin, taitaa olla minulle +tarpeeksi pirtinpaikkaa Viipurin linnassa! + +-- Sinne siis menet ja jäät? + +-- Sinne. Muokkaa sinä täällä korven rantaa, minä muokkaan siellä +maailman rantaa, johon kerta olen viskattu. + +-- Äitisi neuvoako tottelet? kysäisi vielä Lauri, siihen eiliseen +ennustukseen viitaten. + +-- Houreissaanhan puhui muoriparka, -- vastasi Heino vähän punastuen -- +sairashan tuo oli jo tullessaankin. Mutta siellä kaukana on nyt +kuitenkin minun kaskeni, -- ja kasurini on tässä! + +Hän heilautti hyvästiksi kepeästi miekkansa huotraa ja harppasi samalla +kankaalle, jonne savolaisten joukko jo edeltä oli astunut ja jossa se +juuri hupeni louhisen harjun taa. + +Tuokion seisoi Lauri vielä pirttinsä kulmalla kuunnellen viimeisten +vieraittensa askeleiden kopajavan kankaalla ja häviävän sammaleiseen +notkoon. Sitten astui hän tupaan, jossa Anja vieraiden jäljiltä +asetteli uuden kotinsa harvoja tavaroita paikoilleen. Pöydän luo oli +pysähtynyt nuori emäntä, -- siihen oli Juvan Poutaselta jäänyt kantele, +jolla hän eilen oli koko hääjoukon mieleen niin syvän korven tunnon +soittanut, ja sitä nyt Anja katseli. + +-- Unehtuikohan kantele ukolta, virkahti Anja Laurille, kun tämä tupaan +astui, -- pitäisiköhän se vielä hänelle jäljestä juoksuttaa? + +-- Taisipa hän tahallaan sen jättää meille kotoiseksi soitoksi, vastasi +Lauri mietteissään. + +Ja Anja antoi sen jäädä siihen pöydän kulmalle. Hän näppäili hiljaa sen +kieliä, kosketteli niitä ikäänkuin arasti kerran ja toisen, tavoitellen +sitä surumielistä, humajavaa, valittavaa, mutta samalla lohduttavaa +säveltä, jota Pouta-Paavo eilen soitteli, uudelleen ja uudelleen +toistaen samaa lyhyttä säejaksoa, samaa surua ja samaa lohdutusta. Ja +sitä näppäillessään hyräili hän itsekseen: + + Lepy lehto, kostu korpi... + anna rauha rahvahalle, + salon pirtille sovinto. + +Mutta Lauri laski silloin pehmoisesti kämmenensä kanteleen kielille, +tarttui Anjan käteen ja virkkoi: + +-- Nyt työhön, arki on alkanut. Soiton me säästämme tänne pirttiimme, +sen pyhäiseksi iloksi. + +-- Niinpä kyllä, tuossa kirveesi, minä otan kassaran! + +Ja he kävelivät rinnakkain ahon laitaan, kaatamaan sinne syksyn +ruskeankeltaista vesakkoa uudistalonsa ensimmäiseksi kaskeksi, ensi +kevännä sen siinä viertääkseen ja raivatakseen siitä ensimmäisen +viljelyksen Vahvajärven rannalle. + + + + +XVIII. TERVE, KUNINGAS! + + +Viipurin linnassa pidettiin huhtikuun loppupäivänä 1448 +maakuntakäräjät, joissa taas kerran sovitettiin ja ratkaistiin Hämeen +ja Savon väestön välisiä riitoja erämaista ja uudelleen vahvistettiin +noiden Sisä-Suomen molempain heimojen takamaiden rajat. Sen vuoksi +liikuskeli nyt Torkkelin vanhassa linnassa lukuisasti talonpoikia sekä +Hämeen että Savon puolelta, sitä varten oli sinne aatelisia ja +rälssimiehiä joukoittain saapunut vierailemaan Kaarlo Knuutinpojan +iloisessa hovissa, sitä varten piti linnan uuteen loistoon somistetussa +asesalissa nyt kaksitoistamiehinen lautakunta, johon kuului puoleksi +talonpoikia, puoleksi rälssimiehiä, juhlallista istuntoaan suuren +tammipöydän ympärillä, muun rahvaan sitä seinänvierustoilta +kuunnellessa. + +Pöydän päässä istui Kaarlo-marski itse puheenjohtajana ja ratkaisi, +molemminpuoliset väitteet kuunneltuaan, lautakunnan avulla kaikki +yksityiskohdat varmasti ja selvästi. Jo olikin tuo pitkä rajakirja +kohta kohdaltaan tarkastettu, ja marski kysyi nyt juhlallisesti +kokoontuneelta rahvaalta: + +-- Onko kaikilla nyt tieto siitä, miten tämän rajan tulee kulkea? + +-- On, vastasi yksiäänisesti koko huoneentäyteinen väkeä. + +-- Esittäköön valituksensa nyt vielä se, kenellä valittamista on, +sittemmin se on myöhää. + +Ei kuulunut ääntäkään suuressa huoneessa. Ja marski kääntyi nyt hänen +kirjurinaan toimivan linnan alavoudin puoleen, virkahtaen: + +-- Henrikki Tuomaanpoika, lue vielä kertaan rahvaalle tämä rajakirja, +nyt siihen ei enää saa jäädä mitään epäselvää eikä hataraa. + +Hataraksi oli näet monin paikoin vielä jäänyt sen edellisen +rajankäynnin tulos, jota Olavi Niilonpoika Tavast oli johtanut, se oli +nyt lähes kuuden vuoden perästä ollut parsittava ja korjattava. Jo +tuolta kesäiseltä rajankäyntiretkeltä olivat sekä savolaiset että +hämäläiset tyytymättöminä palanneet, ja kun sitten maakäräjät oli +pidetty Hollolassa rajakirjan vahvistamista varten, väittivät molempain +heimojen edustajat käytyä rajaa vääräksi, -- se ei ollut tarkka, eikä +sitä kesäretkellä tarkaksi saakaan, sanoivat he. Ja käytäntö oli pian +todistanut, että näissä väitteissä oli perää. Jo ensimmäisinä kesinä, +kun molemmilta puolin oli sulassa sovinnossa uudella vauhdilla +takamaille pyyntiin riennetty, oli heti riitoja syntynyt pyyntimiesten +välillä. Ja niiden kesken, jotka nyt asettuivat vakinaisiksi +uudisasukkaiksi takamaille, kesti noita riitoja ja rettelöitä, +suuttumusta ja katkeruutta, alituiseen. Kumman olivat apajat ja +kaskirinteet selillä ja saloilla, joissa pyykkipatsaita oli harvassa? +Siitä tingattiin, ja itse patsaista väitti milloin hämäläinen, että se +oli tuotu hänen oravimailleen, milloin taas savolainen, että se häneltä +vei kalaisen kosken. Koetettiinhan siinä sovitellakin, mutta jo syntyi +eräänä syksynä muutamassa riitasalmessa verinen kahakka, -- vanhoihin +tappelutemppuihin oli siten ollut lopulta turvauduttava, suru ja +sydäntyminen oli suuri molemmin puolin. + +Mutta silloin oli hiihtänyt miehiä sekä Sysikorvesta että Savilahdesta +Vahvajärvelle, Laurin uudispirtille, huolestuneina neuvottelemaan, +miten tuo tuho olisi korjattava. Auliisti oli Lauri katkaissut talviset +loukkuretkensä ja hirvenajonsa ja ruvennut riiteleväin heimojen +sovintomieheksi. Hän oli parin erämiehen seuraamana taas käynyt Kaarlo +Knuutinpojan pakinoilla, joka oli määrännyt uuden rajantarkastuksen +talvella, suksikelillä, tapahtuvaksi. Ja kuusi Pohjanmaan miestä oli +sen johdosta uudelleen hiihtänyt tuon pitkän korpitaipaleen ja +oikaissut ja tarkemmaksi määrännyt rajan. Tämän rajantarkastuksen +tulokset ne olivat nyt vahvistettavina niillä maakuntakäräjillä, jotka +marski huhtikuun lopulle 1448 oli kutsunut kokoon Viipuriin ja joita +linnan asesalissa nyt parhaillaan pidettiin. + +Linnan alivouti Henrikki Tuomaanpoika -- Karmalan Heino -- luki nyt +harvakseen äsken lopullisesti valmistuneen, uuden rajakirjan, ja hänen +vaijettuaan virkkoi taas marski: + +-- Tämä raja siis nyt kestää ikuisiksi ajoiksi. Nyt sen lautamiehet +allekirjoittavat, ja silloin onkin tämä tärkeä toimitus päättynyt. + +Kirjuri levitti pöydälle kankeat pergamenttilaatat, ja lautakunnan +jäsenet kävivät nyt toinen toisensa perästä siihen piirustamaan +puumerkkinsä. Eivätpä näet rälssimiehistäkään monet osanneet +nimeään kirjoittaa, ja talonpoikaiset miehet raaputtivat kankeasti +niitä samoja merkkejään, joita he kotona puukolla viilsivät +poronvasainsa korviin ja verkkopulikkoihinsa. Marski Kaarlo +Knuutinpojan piti viimeisenä kirjoittaa nimensä molemmille heimoille +annettaviin rajakirjakappaleisiin, -- toimituksen jälkeen oli hän +sitten vieraanvaraisena isäntänä kutsunut sekä lautakunnan että yleisen +rahvaan juhla-aterialle linnaansa. + +Mutta se toimitus ei päässytkään vielä päättymään. Juuri kun +Juuritaipaleen Lauri seisoi orpanansa vieressä pöydän luona +piirtääkseen puumerkkinsä rajakirjaan, lennähti asesalin ulko-ovi auki, +ja sisään työntyi rymyllä ja huohottaen matkapuvussa oleva, kovasta +ratsastamisesta hiestynyt airut, joka kiirehti suoraan pöydän päähän +marskin eteen, teki syvän kumarruksen ja lausui: + +-- Jalosukuiselle marskille ja valtaneuvokselle, Viipurin +linnanherralle Kaarlo Knuutinpoika Bondelle viestejä valtaneuvostolta +Tukholmasta. + +Niin sanoen kaivoi hän syvältä poveltaan suuren, nelitaitteisen +kirjeen, joka oli rihmasilla lujasti sidottu, -- rihmain päät oli +vahvoilla vahasineteillä lukittu. + +-- Tulet suoraan Turusta, niinkö? -- kysyi marski, aavistaen heti tämän +viestin tuovan tapahtumille uuden käänteen. + +-- Niin, ja Turkuun olen tullut Tukholmasta vuoroin jäitse, vuoroin +venheellä. Minulla oli käsky kiirehtiä minkä voin, mutta kelirikko on +minua paljon viivyttänyt. + +-- Hyvä, tule sisään kertomaan suulliset tietosi. Odottakoon lautakunta +täällä, palaan kun joudun. + +Niin sanoen kiirehti marski yksityishuoneistoonsa linnan ylempään +kerrokseen, joka Olavintornissa nyt oli aivan uuteen asuun laitettu ja +asuinhuoneiksi komeasti sisustettu. + +Lautakunta ja käräjärahvas jäi ällistyneenä suureen asesaliin, jossa +toimitus näin yhtäkkiä oli keskeytynyt. + +Siellä nyt juttusille käytiin. Lauri, "Vahvajärven lautamies", joka +nykyisin oli hämäläisten ensimmäinen luottamusmies, jäi puumerkkinsä +piirustettuaan pöydän päähän tarinoimaan Heinon kanssa, -- vähän +olivatkin orpanukset ehtineet näinä toimituspäivinä toisiaan tavata: +Heino kyseli kotipuolen kuulumisia ja Lauri kertoi. Hän oli jo +kertonut, että hänellä jo kolme poikaa pallerehti Juuritaipaleen pirtin +permannolla Anjan valppaassa hoidossa. Mutta halmemaat eivät yhtä +nopeasti ottaneet lisääntyäkseen uudistalon ympärille, isäntää pyrki +luonto edelleen enemmän vetämään pyydysmaille kuin kaskelle. Sama oli +juttu Kihosvirran partaalla, missä Tuiran Vilpulla nyt oli uusi, uljas +pirttinsä, jota eivät enää savolaisetkaan ahdistelleet, he kun itse +olivat sitä rakentamassakin olleet. Vilpusta oli tullut kova lohimies, +kertoi Lauri, Kihoskosken antimia hän sekä söi että möi, mutta usein he +Laurin kanssa myöskin erissä toisensa tapasivat ja ajoivat yhdessä +päivän, pari ilvestä tai hirveä tai kiersivät talvella kontion +pesäänsä. + +-- Entäpä Karmalassa, miten siellä eletään? -- niin uteli Heino +syntymäkotinsa oloja. + +-- Ennallaan, yksitoikkoisesti, vakavasti. Tuomas-veljesi otti heti +äitisi kuoltua taloon emännän, ja pieniä Tuomaita olen jo nähnyt siellä +pyllerehtävän. Setä raataa yhä itseään säästämättä pitkät rupeamat, +mutta ränstymään hän on käynyt siitä pitäen, kun isännyyden käsistään +heitti. + +Heino kyseli yhä lisiä kuulumisia. + +-- Muistakinko? Pappi juo ennallaan kuumaa olutta, jota hän sanoo +terveytensä vaativan, mutta yhä miedompana sitä nyt jo hänelle hänen +emännöitsijänsä antaa. Ilvesmäki haastoi toissa syksynä savolaisten +kanssa tappelua takamailla ja menetti toisen silmänsä. Ja Suopellossa, +niin, siellä vietettiin viime jouluna suuret hautajaiset, Sipi sieltä +maahan kannettiin. + +-- Vai jo kannettiin, mikä tappoi terhakan miehen? + +-- Tervennä hän vielä viime kesänä Leenansa kanssa takamailla kävi, +mutta sieltä palattuaan rupesi hän potemaan. Sanovat kannuskäden +lappalaisen, jonka hän oli erissä tavannut, häneen noidannuolen +ampuneen. + +-- Ja nyt olet sinä siellä yksin Hämeen pohjoisten erämiesten johtaja, +virkahti Heino hiukan ivallisesti kasvinveljelleen. + +-- En tiedä, mikä olen, -- minullehan nuo asioitaan ovat ajettaviksi +uskoneet, siksipä tännekin nyt tulin. Mutta parempi on, että minuun +savolaisetkin luottavat; pikkuriitoja olen siellä siten usein saanut +sovitetuksi. + +-- Niin, sinullahan on savakko emäntänä. Mutta hänen arpiotsa veljensä, +joka minulta kerran hampaan katkaisi, malttaako hänkin sovinnossa +pysyä? + +-- Pysyy, kun ei riitaa haasteta. Eikä ole Ohto tullut itsekään sitä +haastamaan, Anjan vuoksipa ei iljenne. Mutta harvoin me langokset +olemme yhteen yhtyneet, hirvenajossakin teen kierroksen välttääkseni +hänen riistamaitaan, sillä vanha luontonsa Ohdolla yhä on. + +-- Ja sinusta tuli siis sovinnontekijä, virkkoi Heino lopuksi +naureskellen, nousten istuimeltaan ja heittäen hanhensulkansa pöydälle. +-- Ukko sinusta aina ennusti sodan urosta. + +-- Olen minä sotinutkin, mutta hänpä itse minut rauhan teille neuvoi. + +-- Taisi se sittenkin olla enemmän Anjan ansiota, hän vei sinulta +sotaluonnon silloin kerran, kun rantakivillä minun ikeniäni kuivattiin, +kyllä sen muistan... Mutta tule, käydään marskia odotellessa linnaa +katselemaan, tämähän on sinullekin vanha tuttu talo! + +-- Vietinhän minä yhden talvikauden täällä Krister Niilonpojan +vieraana. Siitä on nyt ummelleen kuusi vuotta siitä keväästä, jolloin +me Sipin kanssa vihdoin pääsimme täältä salolle palaamaan. + +-- Kuusi vuotta, niin on siitä, kun Kaarlo-marski Viipuriin tuli. Mutta +etpä tunne enää linnaa entisekseen niiltä ajoilta, sen takaan! + +He kävelivät, sydänkorven talonpoika ja hieno linnanherra, rinnan ulos +asesalista ja laskeusivat linnanpihalle. + +Kuusi vuotta oli kulunut, -- se näkyikin Laurista; hän oli niiltä +ajoilta paljon miehistynyt jos metsistynytkin. Sakeana peitti nyt +vaaleanpunainen parta hänen leukansa ja kasvonsa aina ahavan ruskeiksi +polttamia poskipäitä myöten, hänen jäsenensä olivat patvineet ja +kovettuneet korven kovassa työssä, ja silloisen nuorukaisen hakeva +katse oli muuttunut vakavaksi ja tutkivaksi -- se oli metsämiehen +katse, joka terävänä tunkee läpi lehdikkojen ja kuloheinän, osatakseen +vasaman varmasti otukseen. Mutta solakka hän oli vielä pitkältä +varreltaan niinkuin nuorempanakin, ja päänsä hän pystyssä kantoi kuin +suku-uros ainakin, -- hänessä oli nyt vielä entistä enemmän +ukkovainajansa vartta ja näköä. Pieneltä ja hintelolta hänen rinnallaan +Heino näytti, ojennellessaan siinä istumisesta uupuneita, hentoja +jäseniään, joita Flanderin verasta neulotut ruumiinmukaiset ihokkaat +kuin valettuina peittivät. Ehkä olivat hänen kasvonsa sentään entistään +kalvakammat, hän kun linnan alivoutina oleskeli enimmäkseen siellä +muurien sisällä ja väisti kevätahavan, ehkä hän tuntui käytökseltäänkin +entistään hiotummalta, -- vanhat ratsusaappaansakin hän oli näet +vaihtanut polvihousuihin ja solkikenkiin, ja vanhan huovinmiekan +sijalla heilui nyt hänen helmikoristeiselta vyöltään lyhyt tikari. + +Heino näytti pihalle, Olavintornin kupeelle, rakennettua suurta, uutta +kivirakennusta. + +-- Siinä on nyt tilaa useammille sadoille linnanmiehille kuin ennen +Kristerin aikuisissa, ahtaissa puupirteissä. Mutta tuossa pienemmässä +talossa ovat meidän, voutien ja kirjurien, perheasunnot. + +-- Niin, perhettähän sitä on jo sinullakin, virkahti siihen Lauri, -- +vaikka en ole vielä eukkoasi nähnytkään. + +-- Tänään näet hänet marskin pidoissa, miesten neuvotteluissa ei ole +tapa linnanrouvain liikkua. + +Heino pani pienen painon "rouva" sanaan, sillä eipä hän olisi +suonut, että Lauri muitten kuullen olisi jalosukuisen herra Björn +Degenin tytärtä hänen "eukokseen" maininnut. Mutta sitä eroa ei +salon mies oivaltanut, joskin hän tiesi, että hänen kasvinveljensä +tuon naimiskaupan kautta oli siirtynyt paljon ylemmäs niihin +herraspiireihin, joihin hän jo viraltaankin kuului. Kaikestahan näkyi, +että Heino jo oli täällä linnassa mahtimies ja marskin erityisessä +suosiossa, -- siihen viitaten Lauri heidän edelleen astellessaan +virkahti: + +-- Etpä taitaisi enää vaihtaa tätä taloa mökinpaikkaan Vahvajärven +rannalta? + +-- En enää... + +Olavintornin suvenpuoleisella seinämällä, jossa Kristerin aikaan oli +ollut rykelmä puisia huoneröttelöitä, muokkasivat linnanrengit +parastaikaa maata marskin uudessa linnanpuistossa, irroittaen +talvipeitteitä niiden ulkomaisten puiden ja pensaiden ympäriltä, joita +Kaarlo oli puistikkoonsa tuottanut ja istuttanut. Mutta keskellä +puutarhaa oli kiviseinämillä ympäröity lammikko, jossa uiskenteli +punaselkäisiä kaloja, jommoisia Lauri ei ollut koskaan verkoillaan +Suomen järvistä saanut. + +-- Taitaapa olla tekemällä siihen lampi tehty ja kalatkin... + +-- Ei ne ole tekemällä tehtyjä, ne ovat ulkomaan rotua, oikaisi Heino +naurahtaen. + +-- Paljon täällä on ulkomaanrotuista, elävää jos elotontakin, vastasi +Lauri, katsellen kytkyessä vinkuvia hoikkajalkaisia metsäkoiria ja +puistoon pystytettyjä koristepatsaita. -- Eikä ne huvit vähiä maksa! + +-- Meidän marski ei varoja säästä. Katsopas tuotakin laivastoa, ja yhä +uusia rakennetaan! -- Hän viittasi sisäsatamaan, josta kohosi +kokonainen mastometsä. Siihen oli Kaarlo Knuutinpojan laivasto, hänen +ilonsa ja ylpeytensä, talveksi koottu. Se oli siinä vielä vahvasti +jäätyneenä, mutta jo kiipeili siellä miehiä aluksia tervaamassa ja +köysiä korjaamassa pian alkavaa purjehduskautta varten. + +Ulkomuurin reunaa he nyt astuivat ja Lauri näytti Heinolle sekä sen +äyrään, josta Vilppu kerran aaltoihin loikkasi, että sen portinpielen, +mistä he savolaisten kanssa yhdessä olivat katselleet Krister-äijän +lähtöä viimeiselle merimatkalleen. Mutta kun he siitä taas pihalle +laskeusivat, tapasivat orpanukset siellä Juvan Poutasen, Laurin toverin +vankila-ajoilta, joka muuatta muurinkolkkaa tyystin tarkasteli. + +-- Haen tästä sitä entistä asuntoamme, virkkoi Paavo saapuville +serkuksille, -- eikö täällä Viipurissa enää tyrmiä tarvitakaan? + +-- Ne ovat nyt Olavintornin pohjalla, kertoi Heino, -- mutta autioina +ne ovat enimmäkseen marskin aikana olleet. + +Linnanpihalla löivät aatelisten vieraiden asepalvelijat painia. Pihan +reunamille oli nyt rakennettu oikeat katsomot, joista marskin +vieraineen talvisin oli tapana katsella huovien hurjia asetansseja ja +hyppyjä palavain nuotioiden yli taikka nuorten ritaripoikain +esteratsastuksia. + +Painijain ohi nousivat nyt kävelijät kolmisin takaisin Olavintorniin, +sen vaakunasaliin, mistä Krister-herra ennen tulikuuman, nokisen +takkansa äärestä tiuski asiamiehilleen. Mutta eivät todella tunteneet +erämiehet sitä enää entisekseen, -- tuo kolakka huone oli heistä nyt +niin valoisa ja suuri. Kirkas lasi oli näet nyt noiden korkealla +katonrajassa olevain ikkuna-aukkojen peittona, joita ennen peitti vain +juoksulauta tai öljytty kangas, ja valtoinaan pääsi nyt keväinen päivä +valaisemaan noita kuvallisilla kangasverhoilla peitettyjä seiniä. + +-- Onpas siinä komeutta, virkahti Lauri, viitaten siihen peräseinään, +josta kerran Krister-vainajan vaakunakilpi oli Pääsiäisyönä pudota +romahtanut. Sukukuvien kupeille oli äsken näet marskin varuspuvut ja +asekokoelmat ryhmitetty ja riippui siinä asenaulassa marskin miekkakin, +jota linnanherra ei näinä rauhaisina aikoina vyöllään kantanut. + +Siinä heidän katsellessaan juolahti äkkiä Heinon muistoon tarinan +katkelma, jonka hän kerran Turun linnassa oli sattumalta kuullut ... +tarina marskin miekan taiasta. Hän paljasti sen huotrasta. Mutta +myöskin talonpojat olivat marskin miekkaa katselemaan lähestyneet ja +Savon miehen silmä oli heti terävästi tarttunut niihin merkkeihin, +jotka miekan kamaraan oli taottu. Ja yhtäkkiä hän innostuen virkkoi: + +-- Siinä ovat kamarassa karjalaisen velhon merkit! + +Hämmästyneenä katsahti häneen Heino ja lausui: + +-- Niin, se on karjalaisen raution takoma. Mutta mistä sen sinä tiesit? + +-- Minussa on sepänvikaa minussakin, rautio oli isänikin ja hän oli +Karjalasta kotoisin. Noita merkkejä olen paljon nähnyt, sellaisilla oli +seppien siellä ennen tapana takomansa loihtia ja karaista. + +-- Ja mitä nuo koukerot tuossa sitten merkitsevät? kysyi Heino, vaivoin +hilliten uteliaisuuttaan. + +-- Siinä on vain yksi merkki, vastasi Paavo, tarkalleen kamaraa +katsellen. -- Se on suku-urhon merkki, päällikön... + +-- Kuninkaan! Onko tämä siis ollut jonkun ruhtinaan miekka? + +-- Jos lie vain siksi aiottu. Miksi niin? -- Huvikseni vain kyselen... + +Heino jäi pitkäksi kotvaksi siihen paikkaan seisomaan, marskin puoleksi +paljastettu miekka kädessään. Hänen teki mielensä rientää suoraa päätä +marskille kertomaan tuosta sydänmaanmiehen selityksestä, mutta samassa +täytyi hänen kiireesti ripustaa miekka naulaan takaisin. Asehuoneesta +näet kuului juoksua ja hälinää, ja nuori asepalvelija ilmestyi ovelle +ilmoittamaan: + +-- Marski kutsuu voutia puheilleen. + +Miehet siirtyivät asesaliin, missä niin aateliset kuin talonpojatkin +nyt pienissä parvissa supattelivat. Tärkeitä uutisia oli airut tuonut +mukanaan, se jo tunnettiin, mutta mitä nuo hänen tuomansa suuret +kirjeet olivat sisältäneet, sitä ei vielä kukaan tiennyt. Pitkin +harppauksin kiirehti Heino yläkerrokseen linnanherran kutsua +noudattamaan ja kuulemaan noita kaukaisia viestejä. + +Korkeaselkäiseen nojatuoliinsa vaipuneena istui siellä Kaarlo +Knuutinpoika yksin, suuri sinettikirje edessään pöydällä, toinen +pienempi kirje levällään polvella. Hän näytti siinä liikkumatta +lepäävän niinkuin puolinukuksissaan. Mutta hänen kasvonsa eivät olleet +nukkujan kasvot, ne väreilivät päinvastoin erinomaista eloisuutta, +kuvastaen miehen sisässä vaihtelevia mielialoja, ja hänen katseissaan, +jotka ikäänkuin hyväillen hivelivät polvella olevaa kirjettä, oli oudon +terävä loiste. Heinon astuttua huoneeseen kohahti marski nojatuolistaan +ja virkkoi vilkkaasti: + +-- Onko mitattu jäitten paksuutta? Milloin voimme laivoilla merelle +päästä? + +Heino oli luullut asian koskevan aivan toisia kysymyksiä ja vastasi +melkein pettyneenä: + +-- Lujat ovat vielä jäät, ei ole tullut sadetta koko kevännä, ja talvi +oli kova. Kuluu ainakin viikko, toista, ennenkuin laivaliike aukenee +Viipuriin. + +-- Viikko, toista! Se on kokonainen iankaikkisuus hetkellä, jolloin +meidän pitäisi heti, tuossa paikassa, päästä aukeille vesille! -- +Maltitonna käveli marski lattian poikki, nousi ikkunakohokkeelle ja +silmäili ulos päivänpaisteiselle lahdelle, joka vielä valkoisena +kimalteli tiukassa lumi- ja jääpeitteessään. Ja kuin itsekseen hän +siinä puhui: -- Ensi kerranpa tunnen nyt tämän Viipurin linnan +vankilakseni, karkoituspaikakseni, johon mies on sidottu käsistään ja +jaloistaan -- jääkahleilla! + +Heino kuunteli ääneti tuota marskille outoa kärsimättömyydenpurkausta, +jonka hän arvasi johtuvan äsken saapuneista kirjeistä, mutta hän ei +uskaltanut tyydyttää uteliaisuuttaan kysymällä, mitä viestejä airut oli +tuonut. Mutta tuokion kuluttua kääntyi marski voutinsa puoleen +virkahtaen tyynesti: + +-- Lähetä heti kaikki, jotka linnasta joutavat, korjaamaan koko +laivasto purjehduskuntoon. Mutta malta... Se ei riitä sellaisenaan, +meidän täytyy saada mukaamme tuhat miestä ja hevosta. + +-- Kyllä Viipurista laivoja saamme, virkahti Heino rohkaisevasti. + +-- Niin, välimme ovat hyvät porvariston kanssa. Käske appesi, +pormestarin, hankkia meille pari kaunista laivaa lisäksi, -- vaakunani +on perään maalattava. Tykit sijoitetaan laivoihin. + +-- Entä miehistö, saako se uudet asepuvut, -- purjehditaanko itään vai +länteen? + +Näin koetti Heino kautta rantain päästä marskin aikeiden perille. Joka +kevät oli Kaarlo Knuutinpojan tapana tehdä laivastollaan retki +Suomenlahdelle, milloin kurittamaan Eerikki Pommerilaisen merirosvoja, +milloin Inkerin rannalle jäähdyttämään Novgorodin härnäävää +esiintymistä, milloin taas Rääveliin tervehtimään kalparitarien +suurmestaria tai Raaseporiin vierailemaan juron setänsä luo. Kun itään +purjehdittiin, silloin kelpasi miehistölle kotoinen arkipuku, mutta +läntisille retkille pukeuduttiin komeaan juhla-asuun. + +-- Uudet, uljaat puvut, huudahti marski vastaukseksi. -- Parhaat aseet, +kiiltävimmät varustukset! Sillä länteen nyt purjehditaan, kauas sinne +suureen, kaivattuun länteen, jossa on miehen toiminnan ja maineen +paikka, -- siellä nyt miehen kuntoa kysytään! + +Heinokin sävähti innostuksiinsa isännän lauseista, vaikkei hän vielä +matkan varsinaista aihetta tarkemmin tuntenutkaan, ja hän kääntyi jo +lähteäkseen toimittamaan hänelle annettuja tehtäviä. Mutta marski +pidätti hänet: + +-- Vielä asia. Valmista nopein ratsumies viemään vastaviestiä +Tukholmaan. Hänen tulee matkustaa Turun kautta ja viedä kirje myöskin +sinne, piispalle. Ja nyt lautakunnan luo, minä seuraan mukana. + +He laskeusivat kapeita kiertoportaita marskin työhuoneesta suoraan +vaakunasaliin, sieltä asehalliin mennäkseen. Mutta kun marski kulki +salin poikki kiinnitti hän nyt silmänsä miekkaansa, -- se oli hänestä +vähän oudossa asennossa. Ja hän pysähtyi äkkiä, otti sen kiireisellä +liikkeellä naulasta ja kiinnitti sen vyölleen. Sen tehtyään paljasti +hän miekkansa puolitiehen, aivan niinkuin Heino äsken oli tehnyt, ja +hän kääntyi äkkiä ikkunaan katsomaan, oliko se sieltä tuleva +päivänsäde, joka nyt noin kirkasti tummuneen teräkseen, vai läksikö se +hohde itse kylmästä raudasta ... puhuiko taas Tord Rörikinpojan +miekka...? + +Mutta Heinolla sykähti sydän samanverran kuin hänen isännälläänkin. Hän +ei voinut enää olla marskille kertomatta sitä miekan salamerkkien +selitystä, jonka hän äsken oli Savon mieheltä kuullut. Hän lausui +hiukan arasti: + +-- Äsken kertoi minulle eräs sydänmaan talonpoika noiden merkkien +merkityksen. + +Ja kun marski loi häneen kysyvän, ankaran katseen, lisäsi Heino: + +-- He tahtoivat katsella linnanherran aseita, silloin hän nuo merkit +näki. + +Edelleen pysyi marskin katse läpitunkevana. Mutta hänen sydämessään +piilevän taikauskon idättämä uteliaisuus voitti pian moittivan +ankaruuden, ja hän astui askeleen lähemmäs voutiaan kysyen: + +-- Mitä luuli salon mies noiden koristeiden merkitsevän? + +-- Se on vanha karjalaispäällikköjen merkki, sanoi hän... + +-- Ja se tietää mitä? + +-- Kuningasta! + +Taas loi marski terävän silmäyksen voutiinsa, ikäänkuin tutkiakseen, +mikä oli totta hänen sanoissaan, mikä palvelijasielun imartelua. Mutta +hän ei löytänyt vilppiä Heinon avonaisesta katseesta. + +Marski seisoi vielä hetkisen puoleksi paljastettua miekkaansa +katsellen. Oli kuin olisi rohkeata riemua kaikuva sävel soinut hänen +sydämessään ja hän puheli hiljaa: + +-- Ehkäpä. Mutta omituista... Tord Rörikinpojan miekka on juuri Suomen +sydänkorvessa karaistu! + +Mutta samassa hän ikäänkuin väkinäisellä liikkeellä katkaisi sen +lumouksen, johon päivän säde ja salomiehen ennustus olivat tuokioksi +hänen mielensä vaivuttaneet, pudotti aseen huotraansa, kiinnitti soljen +tiukempaan ja virkkoi: + +-- Ase kelpaa siihen, mihin sitä käyttävä käsi kykenee, niin sen +tulkitsi Eerikki-ystäväni. Nyt pian nähdään, mihin se kykenee. Tule! + +Kylmänä ja rauhallisen näköisenä astui marski asesaliin, istahti +selkätuoliinsa pöydän päähän ja silmäili tyynesti tuota kokoontunutta +rahvasta, joka niin syvässä äänettömyydessä odotti vastausta +kysymyksiinsä: "Mitä on tapahtunut, mitä on tulossa?" ettei +hiiskahdustakaan kuulunut suuressa holvatussa huoneessa. Yksin marskin +ääni siellä kajahti, kun hän taas puhumaan kävi: + +-- Olemme nyt lopettaneet maakuntakäräjäin tärkeimmän asian; toiset, +pienemmät kysymykset lykätäänkin toisiin aikoihin. Meitä vaativat +valtakunnan asiat nyt matkalle Ruotsiin. + +Ja saman hiljaisuuden vallitessa jatkoi hän vähän terävämmällä +äänensävyllä: + +-- Maasta on kuningas kuollut, siitä kertoi äsken saapunut viesti. + +Se sana laukaisi tuon odottavan jännityksen, se sai aatelisherrat +hypähtämään istuimiltaan, ja talonpoikain joukosta kuului kohta +hillittyjä huudahduksia: + +-- Kuningas kuollut! + +-- Maa on siis hallitsijatta! + +Mutta marski jatkoi -- kylmänä, tyynenä, talttuneena -- puhettaan: + +-- Valtaneuvokset kokoontuvat pian Tukholmassa maan hallituksesta +päättämään, ja meitä on kutsuttu niihin neuvotteluihin. Siksi saatte te +nyt palata kotiinne. Joko on lautakunta allekirjoittanut erämaan +rajakirjan? + +Heino kiirehti vastaamaan: + +-- Jo. Puuttuu vain teidän nimikirjoituksenne, marski. + +-- Siispä sen piirrän. + +Ja hän veti pergamentit luokseen ja tarttui hanhensulkaan. Mutta äkkiä +hän pysäytti kätensä, uusi mielijohde oli hänen aivoihinsa iskenyt. Hän +lausui: + +-- En allekirjoita rajakirjaa täällä, teen sen vasta Tukholmassa, -- se +tehoo siten paremmin. + +Lautakunta ei ymmärtänyt, miksi marski tämän suurella vaivalla laaditun +rajakirjan vahvistamisen lykkäsi näin epämääräiseen tulevaisuuteen, ja +aatelisetkin arvelivat tuota hänen päätöstään joksikin oikuksi. Mutta +marski lisäsi: + +-- Sekä Savon että Hämeen miehet valitsevat nyt edustajansa, kolme +kukin, jotka seuraavat meitä Tukholmaan ja sieltä palatessaan tuovat +rajakirjat mukanaan. Siellä ehkä nyt Suomen talonpoikiakin tarvitaan. +-- Ja Heinon puoleen kääntyen käski hän: -- Ota rajakirjat mukaasi +Tukholmaan, vouti, vaadin ne sinulta siellä sillä hetkellä, jonka +sopivaksi näen. + +Eikä ollut suuressa asesalissa kuin yksi mies, joka Kaarlo Knuutinpojan +ajatusten lentoa tällä hetkellä saattoi seurata ja joka arvasi hänen +tällä lykkäyksellä tarkoittavan: "Viipurin linnanherrana en enää näitä +asiakirjoja allekirjoita, sen teen pian kuninkaana, -- silloin ne +tehoovat paremmin!" Sillä värettäkään siitä, mitä hänen sydämessään +liikkui ja liekitsi, ei marski näkyville laskenut, ei pikaisinkaan +kasvojenilme eikä käden malttamaton liike ilmaissut sitä intohimon ja +kunnianjanon polttoa, joka häntä kalvoi, kun hän siinä toimituksen +päätyttyä rauhallisesti tarinoi aatelisherrain kanssa. Heino yksin +juoksujensa lomitse syrjäsilmällä seurasi marskin askeleita, kun tämä +tuon tuostakin astui asesalin ikkunasta silmäilemään ulos jäisille +selille taikka kun hän kutsutti saksalaisen kyökkimestarinsa puheilleen +ja hänelle komensi: + +-- Nyt kanna kellarista esiin viinilekkerit vanhimmat ja parhaat, niitä +ei sinun enää säästää tarvitse, sinä itara kellarikarhu! + +-- Vanhimmat reiniläisetkö nyt talonpoikaispitoihin? kuului mestari +moittien ja vastustellen väittävän. Mutta marski taputti häntä olalle +ja vakuutti: + +-- Sekä reiniläiset että espanjalaiset, -- lyö vain tapit auki minun +vastuullani. Nyt vietetään jymyjuhlat, kuuletko mestari, ehkä viimeisen +kerran Viipurissa! + +Hetken kuluttua hyökkäsikin jo valkopukuinen kyökkipäällikkö +palvelijalaumoineen sisään kattamaan pöydät herroille vaakunasaliin ja +talonpojille, kaupungin porvareille ja linnaväelle suureen asesaliin. +Ja melkein kärsivän näköisenä kantoi kellarikarhu molempain huoneiden +nurkkiin nuo juhlalliset, kauan säästetyt tynnyrit; hän olisi tahtonut +säästää niitä vieläkin, mutta linnanherraa täytyi totella. + +Surulla ei siten Kaarlo Knuutinpojan linnassa valmistauduttu kuninkaan +kuolinviestiä viettämään. Jäykät olivat olleet koko ajan tuon vieraan, +sanapattoisen kuninkaan, Kristoffer Baijerilaisen ja Kaarlo-marskin +välit, joka viimemainittu oli hallinnut "Viipurilaista valtakuntaansa" +tuosta Juutinmaalla majailevasta kuninkaasta aivan välittämättä. Suomen +aatelisto, jopa kansakin, oli myös tiennyt mahdollisimman vähän nyt +manalle menneestä hallitsijastaan, joka ei ollut koskaan Suomessa +käynyt, ja jonka he vain tunsivat itaraksi herraksi, joka vaati +itselleen hyvittäjäiset jokaisesta myöntämästään läänityksestä. +Suomalaisille oli heidän suosittu marskinsa ollut varsinainen +hallitusmies, -- hänenhän olisi pitänyt olla kuninkaanakin! + +Mielenkiinnolla keräytyivät maakäräjäin loputtua Suomen aateliset, +jotka osaksi näiden käräjäin johdosta olivat Viipuriin saapuneet, +osaksi siellä muutenkin asemiehinä majailivat, nyt marskin ympärille +tarkempia valtakunnanuutisia kuulemaan. Kärkkäimpiä kyselemään oli +hänen nuori orpanansa Tord Bonde, Raaseporin äkäisen herran +uljasmielinen poika, ja hänen vävynsä Eerikki Eerikinpoika +Gyllenstjerna, jonka häitä marskin tyttären kanssa oli pari vuotta +sitten komeasti Bonden ruotsalaisilla tiloilla vietetty. Nämä molemmat +ylhäiset ritarit pitivät asuntoa marskin hovissa ja tiesivät kohtalonsa +riippuvan hänen kohtalostaan. Heille marski nyt kertoi, että +Kristoffer-kuningas oli kuollut jo talvella, vaikka kelirikon vuoksi +siitä sanoma Viipuriin nyt vasta keväällä kerkesi. Tanskalaisliiton +ystävät Ruotsissa -- nuo Kaarlolle vihamieliset ylimykset, jotka tämän +liiton avulla itse tahtoivat maan ohjaksissa pysyä -- olivat silloin +talvella Jönköpingissä asettaneet väliaikaisen haalituksen Ruotsiin, +s.o. he olivat itse tuon hallituksen muodostaneet. + +-- Siis Pentti ja Niilo Oxenstjerna? kysyi innoissaan marskin nuori +orpana. + +-- Ja Juho Pentinpoika, äskenvalittu arkkipiispa, Krister Vaasan +tyttärenpoika, kolmantena, tietäähän sen! Mutta he eivät nyt nähtävästi +tunne maata lujaksi jalkojensa alla, muuten he eivät olisi minua +Tukholmaan kutsuneet. Heillä ei ole kansan kannatusta. + +-- Jota heillä ei ole ollut koskaan, täydensi nuori Eerikki +Eerikinpoika. -- He siis todella kutsuvat sinut nyt Ruotsiin? + +-- Lyhyesti, virallisesti kutsuvat valtaneuvoston kokoukseen, jossa +maan hallituksesta päätetään. Nämä uniooniherrat tarvitsisivat tietysti +taas ulkomaisen nimikuninkaan, saadakseen itse vallan loistossa kylpeä, +mutta eivät ehkä nyt keksi sellaista eivätkä uskalla enää omin päin +kauemmin hallita. Maa huojuu, kansa on levoton... + +-- Ja sinä lähdet heille nyt ulkomaista nimikuningasta ehdottamaan, +veisteli Eerikki, joka tunsi appensa kiukun noita kavaloita herroja +kohtaan ja myöskin tiesi, kuinka hartaasti maa jo kaipasi omaa, +kotoista kuningasta. + +Marski hymähti. Hän ei vielä aatelisherroille käynyt kertomaan sen +toisen kirjeen sisällöstä, jonka hän oli saanut, eikä ilmaisemaan +heille aikeitaan. Salassa täytyi toistaiseksi palaa sen +kärsimättömyyden kipunan, jonka hänen vanhan asetoverinsa Eerikki +Akselinpojan yksityiskirje, jossa tämä kutsui marskia äkkiliikkeellä +ratkaisemaan vaappuvat kysymykset, oli hänessä ilmiliekkiin sytyttänyt! +Mutta ne Suomen aatelisista, jotka olivat olojen kehitystä viime +vuosina seuranneet, aavistivat kyllä, mihin suuntaan marskin mietteet +kävivät, ja he tiesivät, että Ruotsin kruunu oli nyt kypsä kotimaisen, +rohkean miehen päähänsä nostaa. + +Mutta linnan loistopukuinen ovinihti leväytti jo vaakunasalin +kaksoisovet auki ja julisti: + +-- Hänen pyhyytensä, dominikaanien guardiaani saapuu... + +Kutsuvieraat kaupungista rupesivat nyt toinen toisensa perästä +saapumaan marskin pitoihin: kaupungin pormestarit tummanpunaisissa, +kalliista Englannin verasta valmistetuissa virkavaipoissaan, +hengelliset herrat, mustat ja harmajat, kaupungin saksalaisten +porvarien edustajat kiiltävissä damastipuvuissaan ja heidän naisensa +pitkissä, ruumiinmukaisissa, selästä tiukkaan napitetuissa +laahushameissa, joita jo juhlahuoneisiin kertyneet köyhemmät +aatelisrouvat kateellisina katselivat. Saapuipa sieltä kaupungin +mustakyntinen "muistikirjan pitäjäkin" ja nukkavieru koulumestari, -- +alivouti oli, isäntänsä mielialan älyten, tänään laittanut laajalle +kutsut. Marski ja hänen ylhäinen rouvansa ottivat vaakunasalissa +vieraat vastaan ja osoittivat heille kullekin paikkansa. + +Kaarina-rouva, joka aikansa ankaroita ylimystapoja tarkalleen +noudatti, oli näet paikat juhlapöydässä jo etukäteen määrännyt. +Vaakunasaliin, jossa olivat paksuimmat pöytähopeat ja jykevimmät +haarakynttiläjalustat, sijoitettiin aatelisherrat perheineen sukunsa +iän ja arvon mukaan: Tavastit ja Djeknit ja Kurjet lähimmäs isännän +korkeaselkäistä kultatuolia, alemmas Ronkaiset, Illet, Karpalaiset ja +Bitzit. Mutta nuo aatelissuvut kilpailivat aina arvosta keskenään, ja +sen vuoksi oli kekseliäs Kaarina-rouva sinne tänne pistänyt aatelisten +väliin hengen miehen, kirkkoherran tai priorin, tai punaisen +pormestarin. Syrjemmäs, samaan saliin, oli katettu pienempi pöytä +nuorelle, naimattomalle väelle, asepalvelijoille ja aatelisneidoille, +ja sinne oli hän isännäksi asettanut Tord-ritarin, -- Kaarina-rouva +tahtoi karvaan kokemuksen opettamana, pitää oman, nuoruutta ja +kauneutta liiaksi ihannoivan miehensä niin kaukana kuin mahdollista +tuosta nuorten neitosten kehästä. -- Asesaliin olivat pöydät katetut +porvariston edustajille, talonpojille ja linnaväelle. Ne pöydät olivat +pitkät, ja vaikkeivät niissä maljakot olleetkaan samaa hopeaa kuin +vaakunasalissa, eivätkä kannut yhtä hohtavat, niin samat olivat nyt +sielläkin nuo runsaat ruoat ja yhtä vahvaa oli se vanha viini, jota +marski tänään oli käskenyt säästämättä tynnyreistä laskea. + +Hanakasti maljoihin käytiin, ja pian hellitti etelän mehu +suomalaisenkin kankean kielenkannan. Ja se ajatus, joka nyt kuninkaan +kuolinviestin saavuttua päiväkauden oli kaikkien mieliä jännittänyt, +mutta joka ei vielä ollut kenenkään kielelle kerinnyt, sekin pääsi nyt +sanoiksi pukeutumaan ja voimakkaasti ilmoille purkautumaan. + +Marski oli aterian ajan istunut vaakunasalin pöydän päässä, iloisena +isäntänä vierailleen seuraa pitäen. Mutta hän muisti toisetkin +vieraansa, tempasi pöydältä hopeisen juomasarvensa ja meni juomaan +asesalissakin aterioivain menestykseksi. Ja talonpoikain pöytään hän +hetkeksi istahtikin ja Heino, joka tässä huoneessa isäntänä istui, +kuuli hänen Pouta-Paavoa puhuttelevan ja kyselevän karjalaisista +taikatavoista ja näki myöskin marskin kilistävän maljaa hänen +kasvinveljensä, Juuritaipaleen Laurin kanssa, jota hän kutsui +hämäläisten johtomiehenä Tukholman retkelle häntä seuraamaan. Silloin +kuului yhtäkkiä talonpoikain pöydästä karkea ääni, joka huusi: + +-- Terve kuninkaaksemme, Kaarlo marski! + +Se oli Pouta-Paavo, joka niin lämmenneenä huusi. Mutta +tähän yksinäiseen huutoon yhtyi kohta asesalin pöytäkunnasta +monikymmenkertainen ääni: + +-- Terve kuninkaaksi sinä, talonpoikain ystävä! + +-- Kaarlo Knuutinpojan me kuninkaaksemme huudamme! + +Ja se huuto siirtyi asesalista vaakunasaliinkin, kaikilta kulmilta se +nyt kajahti. Aatelisetkin, jotka olivat kateellisia ja riitaisia +keskenään, kunnioittivat kuitenkin kaikki Kaarlo Knuutinpoikaa itseään +ylempänä, entisenä valtionhoitajana. Iltakauden he olivat tuosta +toiveestaan keskenään supatelleet, vaikkei itse sanaa ollut kukaan +huuliltaan ääneensä saanut. Kerrankin saattoivat sekä talonpojat että +aateliset nyt yhteen ääneen innostua: + +-- Eläköön kuningas, Kaarlo kuningas! + +Silmät paloivat nyt partasuumiehillä, jotka kauan olivat kaivanneet +kotoista kuningasta maahan --ja kukapa se voisi olla, ellei Kaarlo +Knuutinpoika! posket hehkuivat parrattomilla asemiehillä, jotka +maljojaan korkealle kohottivat. Ja tuo huuto ja huumaus kiskaisi +itsensä marskinkin hetkeksi huimaavaan pyörteeseensä, -- hän kuuli +noista äänekkäistä verkaviittain ja sarkatakkien riveistä, kuuli +rumpujenräminän ja huilujensoiton keskeltä tuon yhden ainoan, kauan +kaihoamansa huudon: "Eläköön kuningas!" Se oli hänestä onnen ja maineen +ja tulevaisten voittojen huumausta, hänen teki mieli edes hetkeksi +antautua hervotonna noiden suuruusunelmainsa ihanaan pyörteeseen. + +Liikahtamatta hän lattialla seisoi, hopeasarvi kädessään, tuon melun +keskellä. Vasta kun hänen vävynsä tuli häntä siihen kädestä +onnittelemaan, vasta silloin hän ikäänkuin havahtui ja jyrkällä +kädenliikkeellä vaati äänettömyyttä. Tuokion kuluttua hän puhui +vakavasti, yleisen hiljaisuuden vallitessa: + +-- Te huudatte esille sydämienne vilpitöntä toivoa, hyvät herrat ja +Suomen miehet, sen näen ja uskon, ja uskollisuuteenne aina luotan. +Mutta täällä ei ole paikka huutaa kuningasta, se tapahtuu toisaalla ja +tapahtuu sen mukaan, mitä maan onnen harkitaan vaativan. Siitä neuvosto +Tukholmassa pian neuvottelee ja herrainpäivät valitsevat sitten +kuninkaan ja siihen me kaikki alistumme. Meitäkin on nyt Suomesta +kutsuttu maan pääkaupunkiin näistä vakavista asioista neuvottelemaan, +-- tulkaa sinne, Suomen ritarit ja talonpojat, siellä huutakaa...! Minä +tunnen teidän mielenne laadun, ja tietäkää te, että sitä luottamusta, +jonka minuun panette, sitä en petä; valmis olen leikkiin käymään, jos +tarvitaan, ja teihin suomalaisiin silloin parhaan toivoni rakennan, +sillä minä tiedän, että te olette sanoissanne sitkeitä ja uskossanne +lujia. Yhteinen on nyt asiamme: me tahdomme Jumalan avulla karkoittaa +vieraan ikeen valtakunnasta ja masentaa sen kätyrit, -- jos tarvitaan, +niin taistelkaamme sen suuren asiamme puolesta yhdessä! Ja sillä +voimalla, minkä teidän kaikkien innostus meille antaa, on yrityksemme +onnistuva. Mutta huutakaamme ajallamme, ensin toimikaamme. + +Näin puhui marski ja hänen nuortea, mehevä, kirkas äänensä kantoi hänen +sanansa laajojen salien joka soppeen. Sillä kaunopuheisuudellaan, josta +hän oli kuulu, oli hän jo ennenkin monet voitot voittanut, ja +hiiskahtamatta jäi Suomen rahvas nytkin hänen rohkaisevia neuvojaan +tottelemaan. Mutta katkaistakseen sen liian juhlallisen tunnelman, +jonka hänen sanansa olivat synnyttäneet, muutti hän taas äänensä +leikkisäksi, kohotti hopeasarvensa ja lausui: + +-- Yhteisten ponnistustemme menestykseksi siis juokaamme! Nyt iloitaan +tämä haihtuva keväinen yö, kiertäkööt tiheämmin maljat, tyhjentykööt +useammin! Hei, huilut soimaan taas ja leikarit laulamaan. Huomenna +käydään käsiksi vakaviin asioihin, ja me tiedämme silloin kaikki, että +me toisiimme luottaen olemme lujia! + +Taas täyttivät edeskäyvät maljat ja haarikat ja marskin käskyä totellen +istuivat vieraat paikoilleen juhlia jatkamaan. Harppuniekat +ammattilaulajat kutsuttiin sisään ja he lauloivat vuoroin +sankaritarinan, vuoroin purevan pilkkapätkän, houkutellen kuulijain +tunteet milloin kyyneleinä, milloin nauruna esille. Miehet humaltuivat, +yleinen hurma soi valoisissa saleissa. Mutta huovien huoneessa vaati +kuumennut liikavoima miehiä pian ottosille käymään, ja joskus temmelsi +siellä koko tuvantäysi yhtenä humuna. + +Vartia Olavintornissa löi puoltayötä, ja kohta sen jälkeen aukeni ovi +asesaliin, ja siitä astui sisään kalpea mies. Juopottelijat +säikähtivät; vanha taika näet tiesi, että puoliyön hetkellä usein +vitsahousu ilmestyy juomaseuraan. Mutta ei se tulija ollut nyt manalan +miehiä, se oli linnan pappi, joka saapui hämmästyneen näköisenä +kertomaan, että linnan kirkossa olivat ihmeitä tekevän Jumalanäidin +silmät yhtäkkiä käyneet vettymään. Sekä aateliset että aatelittomat +hyökkäsivät linnankirkkoon sitä ihmettä näkemään, ja katso: kosteat +olivat Pyhän Neitsyen silmät ja kasvot... Hän oli taas ihmeensä +näyttänyt, merkkinsä antanut, niinkuin hän, linnan suojelushenki, sen +suurten onnentapausten edellä oli ennenkin tehnyt. Eipä kukaan joutanut +epäilemään, oliko ehkä liehakoiva linnanpappi itse tuohon kosteuteen +syypää, ei -- kyynel oli pyhimyksen kuvalta valahtanut! -- ja +innostuneet juhlavieraat kävivät, rintansa ristittyään, linnanherralle +ääneensä onnea toivottamaan: + +-- Jumalanäitikin on puolellasi, marski! + +-- Hän tahtoo siunata retkesi! + +Mutta kun oli kirkossa käyty, jatkettiin juominkeja taas ja +perusteellisesti niitä jatkettiinkin totuttuun tapaan. Juoda piti, +kunnes uuvuttiin, eikä ollut linnanpalvelijoille outoa, että he saivat +kantaa kaatuneita sekä aatelisia että aatelittomia viereiseen +huoneeseen, johon heitä kuin rankoja lattialle pinottiin. Pöydänisännän +oli pysyttävä selvänä, ja hänen asiansa oli vain katsoa, että juotavata +riitti, niin kauan kuin vielä viimeisiäkin pystyssä kesti pöytäin +ääressä. + +Mutta miesten juodessa ja juopuessa nousi Kaarlo Knuutinpoika hiljaa +kunniatuolistaan ja käveli ulos juomahuoneista, joista naiset jo +aikaisemmin olivat poistuneet. Hän nousi vilvoittelemaan kuumentunutta +päätään Olavintornin laelle. Aamu sarasti silloin jo kelmeänä, +valaisten verkalleen vielä hämärän peitossa olevia selkiä ja +laidattomia metsiä. Sinne ulapalle päin marski taaskin katseensa loi. +Mutta hänestä tuntui, että väyliä peittävä jää ei ollut enää yhtä +valkoista kuin eilen, siellä etäällä salmien takana, siellä näytti +hänestä jotakin liikkuvan, ikäänkuin olisi jääpeitto siellä hiljaa +keinunut. Pyörryttikö kuuma espanjanviini noin hänen kokenutta päätään, +vai ... vai oliko todella ihme tapahtunut, oliko Pyhä Nikolaus, +merenkulkijain suojelushenki, tosiaankin kuullut hänen kiihkeän +rukouksensa ja käynyt murtamaan selkien jääpeitettä auki yhtenä +yönä...? + +Melkein vavisten kääntyi hän vartian puoleen ja kysyi: + +-- Mikä liikehtii tuolla etäällä Uuraan selällä, näetkö? + +-- Näenpä kyllä, jäät siellä liikkuvat. Eilisestä puoleltapäivin on +puhaltanut navakka lounainen ja se näkyy jo saaneen rikki merijäät; se +ahtaa niitä nyt kaakkoista rantaa kohti. + +-- Mutta siitähän pian meriliike aukenee? + +-- Jos tätä tuulta kestää, voi väylä aueta muutamassa päivässä... + +Olipa todellakin suopea Nikolaus hänen avukseen rientänyt, ajatteli +marski kiitollisessa mielessään. Meri aukenee, laivasto pääsee +kyntämään Suomenlahden ja Itämeren selkiä aina Tukholman linnan alle... +Ja päivänruskoinen tulevaisuus kirkastuneissa silmissään laskeusi +marski taas alas tuosta hänelle rakkaaksi käyneestä, uljaasta tornista, +josta hän niin usein pitkinä iltoina oli erämaan luontoa katsellut. Hän +kiirehti nyt makuuhuoneeseensa lepäämään huomisten töiden varalta. + +Silloin oli vastaus lähetettävä sekä neuvostolle että Eerikki +Akselinpojalle, sen kutsukirjeen kirjoittajalle, vastaus varma ja +lyhyt: + +-- Minä tulen! + +Eihän se Pyhä Nikolaus ihan yhtenä yönä eikä päivänä hävittänyt pois +jäitä Viipurin väylältä, mutta ne päivät, jotka vielä kuluivat siihen, +kunnes meriliike pääsi alkamaan, tarvittiin hyvinkin laivojen +siistimiseen, miehistön varustamiseen, eväiden ja aseiden hankkimiseen. +Kiire oli ... voudit ajoivat kuin sukkulat linnan ja kaupungin väliä; +kiire oli, yötä päivää istuivat vaatteenneulojat työpöydillään; kiire +oli lähiseudun aatelisilla ja rälssimiehillä, jotka näinä päivinä +riensivät Viipuriin marskin retkelle mukaan päästäkseen, kiire oli +porvareillakin, jotka marskin sotajoukolle sen tarpeita hankkivat ja +tiesivät tältä isännältä hyvän tilin saavansa. Ne suomalaiset +talonpojat, jotka maakäräjiltä olivat Viipuriin jääneet, seuratakseen +marskia hänen Tukholman-matkalleen, katselivat ihmetellen tätä joka +taholla kiehuvaa toimeliaisuutta, ja milteipä jo matkakuume heihinkin +tarttui. Kasvinveljeään ei Lauri näinä päivinä ehtinyt paljoa +näkemäänkään; ainoastaan ohimennen Heino kerran portista ratsastaessaan +hänelle suhkaisemaan ehti: + +-- Laivoilla tavataan ja sitten Tukholmassa! + +-- Tuletko mukaan sinäkin, -- kuka linnanvoudiksi jää? + +-- Saa Degen-ukko palata kaupungista linnaan, minä tahdon olla +kuninkaanvaalissa mukana minäkin. + +Jopa joutui lähdön päiväkin; se oli toukokuun seitsemäs päivä. Jäät +olivat pois väylältä, ainoastaan sirpaleisia telejä uiskenteli vielä +satamassa, jossa laivat täydellä miehistöllä ankkurissa vain odottivat +merkkiä nostaakseen purjeensa. Päivä paahtoi suvisen kuumasti, mutta +suven tulosta ei rannoilla vielä paljoa tiedetty, sillä sateeton ja +kuiva oli ollut kevät, routa piili vielä maassa, ja se oli kevään +myöhästyttänyt. Siellä sataman rannalla oli aamusta asti liikuskellut +uteliasta joukkoa, odotellen linnasta soivaa merkkiä ja Kaarlo +Knuutinpojan lähtöä laivoihinsa. Puolenpäivän aikaan vihdoin jymähtikin +sieltä Krister-vainajan järein tykki, purjeita ruvettiin nostamaan +mastoihin, ja samassa marski uljaan ritariseurueen saattamana +ratsastikin linnanportista ulos sillalle. Ritarit olivat pukeutuneet +haarniskoihinsa ja kypäreihinsä ja kantoivat keihäitä pystyssä kuin +sotaan lähteäkseen, -- eivätpä he tienneetkään, ennenkuin matkan määrä +oli saavutettu, päättyisikö se retki verettä. + +Taas oli Viipurin rantakatu lehdeksillä ja lipuilla juhla-asuun puettu, +taas olivat suljetut saksojen rihkamakojut, taas keräysivät porvarit +naisineen ja lapsineen satamalaiturille, nyt suositulle linnanherralle +jäähyväisiä huutamaan. Kannattipa heidän hänelle kiitokset lausuakin, +sillä tuntuvasti oli kaupunki noina rauhan vuosina hänen hallintonsa +johdolla kehittynyt, ja porvareilla oli ollut taattu tuki, keneen +turvautua sekä ahnaasti kilpailevia hansalaisia että myöskin kotoisia, +kiskovia herroja ja vouteja vastaan. Mutta he eivät sittenkään +toivottaneet häntä takaisin tulevaksi, sillä he tiesivät, että hän nyt +oli menossa suurempiin tehtäviin. Ja ne taajat joukot, jotka rantakadun +täyttivät, huusivat senvuoksi hänelle, kun hän ohi ratsasti: + +-- Tervennä lähde! + +-- Lähde kuninkaaksi! + +Ja kun pormestarit ja raatiherrat häntä laiturin reunalla kumarrellen +hyvästelivät, lausuivat he: + +-- Onni matkoillesi, jalo marski, muista laupeudella Viipurin +kaupunkia! + +-- Sitä muistan, vakuutti lähtevä ylimys, -- luja on välillämme +ystävyyden side. + +Siunaten lausuivat Viipurin hengenmiehetkin lähtevälle marskille +jäähyväiset. Sillä anteliaasti hän oli kirkkoa ja luostareitakin +auttanut; nytkin, juuri ennen lähtöään, hän oli lahjoittanut +omistamansa Naistenkaivon tilan Viipurin mustilleveljille, jotka siitä +syystä saattokulussa olivat saapuneet rantaan häntä kiittämään. + +-- Pyhä Dominicus siunaa tiesi, -- niin toivottivat he hänelle. + +Kaipauksella hyvästelivät yksin kaupungin naisetkin Kaarlo +Knuutinpoikaa: iloiset olivat ne vuodet olleet, joina hän oli +Viipurissa hovia pitänyt ja heidän kaikkien lemmikkinsä ollut. Nytkin +riitti häneltä heille leikkisä sana, kun hän laiturilla vielä viimeisiä +jäähyväisiä heitti, sittenkun hänen puolisonsa ja perheensä jo olivat +laivaan soutaneet. Mutta syrjemmässä toisista hienopukuisista naisista +seisoi siellä kalpea immyt, jonka silmät kertoivat pohjatonta surua ja +joka ujosti lähtevälle ojenteli pientä vuokkosvihkoa. Häneen sattuivat +marskin katseet juuri, kun hän oli venheeseen nousemassa, -- se oli +sama impi, joka kukkivana punaposkena oli häntä tervehtinyt, kun hän +kuusi vuotta sitten laivastaan tälle samalle laiturille astui, ja jonka +hän silloin oli koholle nostanut, suudellakseen noita vereviä poskia... +Värähtivätpä vähän uljaan ylimyksen kasvot, kun hän nuo silmät nyt noin +surevina näki, hän oivalsi yhtäkkiä unhottaneensa jotakin, +laiminlyöneensä ritarivelvollisuuden, -- hän ritareista ensimmäinen! Ja +hän astui vielä viime hetkessä kalpean neitosen luo, virkkoen: + +-- Kaarina, kukkasi anna...! + +Neito ojensi hänelle ääneti vihkosensa. + +-- Ja kätesi jäähyväisiksi! + +Kaikki laiturillaolijat tunsivat, että hellä lemmensuhde oli monet +vuodet vallinnut tämän neitosen, Kaarina Degenin, ja marskin välillä, +jotka, paitsi pidoissa ja tanssiaisissa, liiankin usein olivat toisensa +tavanneet linnan voutirakennuksessa, Kaarinan sisaren luona, joka oli +alivoudin, Henrikki Tuomaanpojan, puoliso. Useimmat myös tiesivät, +ettei tämä lemmensuhde ollut seurauksittaan mennyt ja että kukoistavan +immen kasvot olivat kalpeiksi käyneet siitä, että hän isänsä talossa +Viipurissa oli salaa hoidellut Kaarlo Knuutinpojan lasta. Viime vuosina +oli tämä väli marskin puolelta kylmennyt, -- hän oli huikentelevainen +lemmenasioissaan, -- ja neitonen oli yhä kuihtunut siitä, että hän +yksin unhotettuna oli suremaan jäänyt. Nyt sen marski muisti... + +Hän tempasi surevan neidon käden ja seisoi siinä tuokion melkein +neuvotonna. Neidon saattajana oli rantaan tullut hänen serkkunsa, +Martti Degen-vainajan poika, nuori Euergisle, jonka Kaarlo tiesi +kauniiseen orpanaansa syvästi mieltyneeksi. Hänen puoleensa marski nyt +kääntyi ja virkkoi: + +-- Sinähän olet uneksinut saavasi puolisoksesi tämän kauniin immen ... +eikö totta? Tahdotko nyt pyyhkiä surun kyyneleet Kaarina-serkkusi +silmästä? + +Nuori mies, vasta poikavuosista päässyt, hämmästyi korkean herran +kehoitusta ja sopersi hiljaa: + +-- Tahtoisin kernaasti, jos Kaarina tahtoo. Mutta me olemme orpanukset. + +-- Ei siitä hätää, vastasi marski reippaasti, -- sen asian järjestän +minä piispan avulla. -- No, Kaarina? + +Tyttö ei vastannut mitään, entistään kalpeampana hän siinä seisoi, +katse kiinteästi maahan luotuna. Mutta marski jatkoi: + +-- Se on siis sovittu, ojentakaa toisillenne kätenne. Myötäjäisistänne +minä pidän huolen ja ne tulevat olemaan hyvät. Se on sovittu, -- onnea! +Ja hyvästi! + +Vuokkokimppu kädessään hyppäsi marski venheeseen ja souti laivaansa, +jonka ankkurivitjoja samassa ruvettiin ylös kelaamaan. Mutta koko +rantayleisö hurrasi hurmaantuneena, heilutti lakkejaan ja liinasiaan ja +huusi: + +-- Tervennä lähde, onni retkillesi! + +-- Lähde kuninkaaksi, Kaarlo! + +Aina vain sama lauhkea lounainen, joka oli puhdistanut Kaarlo +Knuutinpojalle Viipurin väylät ja ajanut jäät Uuraan salmesta, teki yhä +pyhän Nikolauksen puolesta palvelusta marskin kauniille laivastolle, +kun tämä jännitetyin purjein luovi Suomenlahden aukeille, hukuttaen +pian korkean Olavintorninkin peränsä taa hämärtyvälle rannikolle. Sama +suojeluspyhä kuljetti edelleenkin taitavasti ja hellävaroen yli +keväiseltään rauhallisesti aaltoilevan meren nuo paksukeulat laivat, +joista kirkkaisiin kevätiltoihin kajahti rautarohkealla mielellä +purjehtivan asejoukon reipas laulu. + +Kun uljas laivasto viikkoa myöhemmin laski Tukholman ulkosaaristoon, +oli sitä vastassa jo pääkaupungista laivoilla saapuneita ylimyksiä ja +ritareita, Kaarlo Knuutinpojan kannattajia, jotka olivat rientäneet +häntä kiirehtimään ja rohkaisemaan. He toivat hänelle viestit Kalmarin +luostarin hurskaalta abbedissalta, joka jo ennen kuninkaan kuolemaa oli +näyssä nähnyt Kaarlo Knuutinpojan kruunajaisten tapahtuvan ennen +ensimmäisen vuosipuoliskon päättymistä. He kertoivat, millä +jännityksellä Ruotsin kansa häntä nyt odotti maassa valitsevan, +kiusallisen epävarmuuden tilan lopettajaksi. Mutta marski pysyi +levollisena ja leikkisänä tämän touhun keskellä, eikä sitä janoa, joka +hänen sydäntään poltti, kukaan nähnyt, -- hän retkeili siinä kuin +huvimatkalla taikka niinkuin se, joka on asiastaan varma. Ja niin laski +laivasto eräänä päivänä Tukholman linnan edustaiselle selälle. + +Oli juuri Pyhän Ruumiin juhlapäivä. Kansaa kuljeskeli ulkosalla +rannoilla lepopäiväänsä viettäen. Koko kevään oli Ruotsissa niinkuin +Suomessakin vallinnut tuskastuttava kuivuus, joka oli estänyt toukoja +oraalle nousemasta ja hidastuttanut kaiken kasvullisuuden. Kirkoissakin +oli sadetta rukoiltu, mutta sitä ei ollut tullut; routa pysyi vielä +maassa täällä lännen lämpimämmillä rannikoillakin, vaikka pinnan jo +poltti paahtava päivä. Koko luonto janosi sadetta. Ja nyt samalla +hetkellä, jolloin Kaarlo marskin laivaston valkopurjeet vilahtivat +Tukholman satamaan ja odottava kansa kiirehti sen tuloa tervehtimään, +juuri nyt rupesivat taivaalle kertyneet pilvet pudottamaan maahan +pehmeitä vesiään. Ja kun laivasto linnan alle laski, olivat nuo pisarat +jo kasvaneet viehkeäksi lämpöiseksi, virkistäväksi sateeksi, joka kuin +taikavoimalla nuorensi kuivuutta kärsivän luonnon, nosti pystyyn +peltojen nuutuneet idut ja kuin kevätlehdon vastaksilla huuhteli +puhtaaksi metsän, johon sitten yhtenä yönä puhkesi kirkkaanvihanta +hiirenkorva. + +Rantaäyräillä odottava väki antoi kesäsateen valella hartioitaan ja +nautti siitä kaivatusta kasteesta. Se keräytyi sataman varrelle +saapuneen laivaston komeutta ihailemaan, ja sieltä kajahtivat sen +tervehdyshuudot: + +-- Maan isä on tullut, onnen tuo hän mukanaan. Kristofferin aikana oli +meillä petäjäaika, nyt alkaa taas vilja-aika! Terve, Kaarlo, tuttavamme +vanha! + +Ja kun Pyhän Ruumiin kiltan jäsenet kulkivat saattokulussa Tukholman +kaduilla, pysähtyivät hekin pyhimyslippaineen kevätsateessa +rantalaiturille ja tervehtivät ankkuriin laskevaa laivastoa huutaen: + +-- Terve Jumalan valittu! + +Kohta marskin Tukholmaan saavuttua kiirehtivät hänen ystävänsä panemaan +alulle ne valtaneuvoston neuvottelut, joita häntä odotellen oli lykätty +viikosta toiseen, ja lyhyiksi ne nyt supistuivatkin. Maaperä oli +itsestään muokkautunut Suomesta tulevalle ylimykselle pehmeämmäksi kuin +hän oli uskaltanut toivoakaan; hänen oli vain ojennettava kätensä ja +siihen rohkeasti tempaistava heiluva valtikka. Tanskalaisliiton +ystäville, marskia vastustavalle Oxenstjernan suvulle, oli näet asema +käynyt aivan mahdottomaksi. Sen uskollisimpia kannattajiakin siirtyi +nyt Kaarlo Knuutinpojan puolelle, niinpian kuin tämä oli ratsastanut +Tukholman torille ja tervehtinyt hurraavaa kansaa. Oxenstjernat +ymmärsivät vetäytyä syrjään luopuen ulkomaisista kuningasehdokkaistaan, +ja valtiopäivät kutsuttiin viipymättä koolle kotimaista miestä +kuninkaaksi valitsemaan. Se vaali oli näet herrainpäivillä tapahtuva, +ja vaikka vielä oli niitäkin kadehtijoita, jotka epäilivät kenelle +äänensä antaisivat niin jo tiesi jokainen mies ja nainen Ruotsissa, +miten se vaali oli päättyvä. + +Sen ajan toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa, jolloin valtiopäiviä +valmisteltiin ja jolloin Kaarlo Knuutinpoika jo kävi käsiksi +valtioasiain hoitoon, viipyi hänen uljas laivastonsa taistelukuntoisena +Tukholman selällä, antamassa pontta asiain menolle, ja siinä +laivastossa kuninkaan vaaliin saapuneet suomalaiset herrat ja +talonpojat sijoitettiin kansalaistensa luo kaupunkiin. Olipa korven +miehilläkin nyt aikaa katsella tätä valtakunnan sydäntä, josta +Suomeakin hallittiin, sen kauniita kirkkoja, sen vilkasliikkeistä +elämää ja ennen kaikkea tuota "Stockholman linnaa", jossa heille +saapuneet sekä mieluiset että raskaat määräykset aina oli päivätty. +Pitkäksi heille ehkä sittenkin olisi aika käynyt, ellei heitä +suomalaisten aatelisten ohessa olisi kutsuttu Suomen talonpoikaista +rahvasta näillä valtiopäivillä edustamaan, -- muita edustajiahan sieltä +ei ajan lyhyyden vuoksi ollut ehtinyt saapua, vaikka Suomen rahvaalla +jo olikin nimenomainen oikeus kuninkaanvaaliin. Paljoa eivät +umpisuomalaiset talonpojat keskusteluista ymmärtäneet, mutta sen he +tiesivät ja sen he aina kotonakin ylpeinä saattoivat kertoa, että +mukana olivat olleet hekin Suomen marskia valtakunnan hallitsijaksi +huutamassa. + +Vaali tapahtui eräänä kesäkuun poutapäivänä pyhän Gertrudin kiltan +suuressa tuvassa, joka oli herroja täysi. Valitsijamiehiä oli valittu +70, mutta ainoastaan 9 heistä antoi äänensä unioonipuolueen +edustajille, muut kaikki Kaarlo Knuutinpojalle ja nuo harvat vastaäänet +hukkuivat siihen voimakkaaseen huutoon, jolla kansa Kaarlo Knuutinpojan +kuninkaakseen kutsui. Riemulla se vaalin tulos vastaanotettiin ja +iloisin toivein siirtyivät valtiopäivät heti vaalin jälkeen läheiseen +Suurkirkkoon, jonne saattokulussa seurasivat sydänkorven talonpojatkin. +Ja sydän heillä sykähti, kun he siellä näkivät, miten, heti sen jälkeen +kuin "Te Deum laudamus" oli voimakkaasti laulettu, heidän nuorekas, +suosittu marskinsa, jalona ja kauniit kasvot rauhallisina, astui +valtiopäiväin eteen pääkuorin luo ja polvistui siihen ristiinnaulitun +kuva kädessään. Eikä vavahtanut hänen voimakas äänensä, kun hän siinä +Jumalan temppelissä varmana hallitsijavalansa saneli ja laskien +Karjalassa taotun miekkansa ristin juurelle lupasi puolustaa oikeutta +ja vainota vääryyttä ja suojella niitä, joita väkevämmät sortavat... +Suomeksikin luki uusi kuningas Suomen talonpojille sen valansa, ja +heistä tuntui, että näin ei voi elävän Jumalan edessä puhtain mielin +vannoa kukaan muu kuin heidän oma marskinsa... Eivätkä he hartaudessaan +uskoneet vilppiä olevan siinäkään, kun Suurkirkon täyteinen aatelisia +ja aatelittomia sormet pystyssä yhtä pyhästi vannoi uskollisuutta +uudelle hallitsijalleen ja lupasi häntä hengellään ja verellään +puolustaa. + +Vakavana astui sitten äsken valittu kuningas kirkosta ja käveli +linnaan, torin laitaan, jossa odottava kansanmeri häntä riemulla +tervehti. Kun Kaarlo Knuutinpoika seisoi siinä linnan rappusilla, josta +Oxenstjernat juuri kuljettivat tavaroitaan pois, ja hänen ruskea +tukkansa hulmusi tuulessa ja aurinko kirkasti hänen voimakaspiirteiset +kasvonsa, silloin täytti Suomen talonpoikain mielen niin voimakas +riemu, etteivät he uskoneet äsken valitun hallitsijankaan tuntevan sitä +hetkeä suuremmaksi onnensa hetkeksi kuin miksi he tunsivat. + +Vaali oli lopussa, kuningas oli vetäytynyt linnan suojiin, ja meluava +kansa kapakkoihinsa juhlapäivää juhlajuomingeilla viettämään. Silloin +tuntui suomalaisista erämaan talonpojista, että he olivat tehtävänsä +täällä täyttäneet, ja heidät valtasi halu päästä jo palaamaan kotiin +Suomeen, köyhille kaskiahoilleen, -- kauan oli heitä sinne jo vetänyt +ikävä ja viivästyneet kesätyöt. Eräs raumalainen laiva teki seuraavana +aamuna lähtöä Turkuun, ja siihen he mukaan mielivät pyrkiä. Mutta +heidän oli kuitenkin ensiksi saatava kalliit rajakirjansa +allekirjoitettuina käsiinsä, ja he läksivät sitä varten hakemaan +alivouti Henrikki Tuomaanpoikaa, jolla ne kirjat olivat ja jonka piti +auttaa heitä pääsemään äskenvalitun maanisän puheille. Kauan kyseltyään +löysivätkin he vihdoin Heinon linnan maakerroksesta, palvelijain +puolipimeästä arkituvasta. Hän istui siellä vähän nyrpeän näköisenä +toisista syrjässä katsellen, kuinka korupukuiset hovipalvelijat siellä +keikailivat ja vain olantakaisesti kohtelivat Suomesta tuotua entisen +marskin kirjuria. Hänelle he nyt kuuden miehen voimalla asiansa +esittivät. + +-- Hä, nytkö jo rajakirjoja tahdotte? huudahti Heino. -- Ettekö tiedä, +että täältä vielä huomenna matkustetaan Mooran kedolle ja Upsalaan, +jossa vasta kuninkaan kruunu nostetaan hallitsijaksi valitun päähän. +Ettekö tule kruunajaisjuhliin? + +-- Jo riittää meille näitä juhlia, vastasi Lauri. -- Kuningas on +valittu, meidän tekee jo mielemme palata kotiin. Huomenna pääsisi +laivalla lähtemään Suomeen. + +-- Pääsisikö huomenna...? + +Miettiväksi jo Heinokin kävi. Viipurin linnan hilpeä ja toimekas vouti +oli nyt huonolla tuulella. Siellä hän oli ollut marskin uskottu mies, +toinen mies linnanherrasta, kuten hän itse oli kehunut, kaikkialla +välttämätön. Mutta täällä! Täällä hän oli vain muiden suurempain +jaloissa, joiden tieltä hänet oli linnanpalvelijain arvoluokkaan +syrjäytetty, eikä täällä hänestä kukaan välittänyt. Pieni linnanvouti +oli tässä uudessa kuninkuuden loistossa kokonaan unhotettu, toiset nyt +hyörivät hänen isäntänsä ympärillä. Siitä oli synkistynyt Heinon mieli, +joka oli kuvitellut itselleenkin jotain sirua herransa loistosta. + +-- Vai pääsisi huomenna, toisti hän verkalleen miettiväisenä. -- Hyvä, +koetetaan siis pyrkiä kuninkaan puheille, mahtaisikohan tuo vielä aueta +tie. + +-- Olisikohan marski niin ylpistynyt, ettei meitä enää puheilleen +laskisi, epäili Lauri. + +-- Siellä ovat nyt monet herrat vastassa, ennenkuin kuninkaan puheille +päästään. Mutta tulkaa! -- + +Kaarlo Knuutinpoika oli juuri palannut työhuoneeseensa pitkästä +neuvostonistunnosta, jossa samat ylimysherrat, jotka aamulla olivat +hänelle uskollisuusvalan vannoneet, nyt jo iltapäivällä olivat +rakennelleet vaikeuksia uudelle hallitsijalle, asetelleet ehtoja +uskollisuudelleen ja tinkineet itselleen yksityishyvityksiä siitä, että +he vertaisensa miehen kuninkaakseen tunnustivat. Sapekas arkkipiispa, +joka oli koettanut saada kuninkaan vaalin toistaiseksi lykätyksi, +oli uhmaillen ja uhkaillen ratsastanut koko Tukholmasta pois +piispanlinnaansa. Se oli ollut kaikki taas sitä vanhaa juonittelua, ja +Kaarlon katseessa oli nyt, riemupäivänsä huumauksen hetkellä, jolloin +kansan ilonhuudot vielä kadulta hänen korviinsa kaikuivat, surumielinen +pettymyksen ilme. Hän katseli liikahtamatta pöydällä edessään olevia +vallan ulkonaisia merkkejä, kruunua, valtikkaa ja valtaomenaa, jotka +huomenna kruunajaisissa oli hänelle annettava, ja hän virkahti hiljaa: + +-- Ehkä olisi minun ollut viisainta hyljätä nämä korut. + +-- Sitä mietin paljon tänne Turusta purjehtiessani, virkkoi siihen +hänen vieressään istuva vanha Maunu-piispa, joka hänkin marskin +kutsusta oli näihin juhliin saapunut nuorta ystäväänsä hänen +kunnianhetkellään tukemaan. -- Mutta minä tiesin, että tuon +kultapäähineen loistoa on mahdoton vastustaa sen, joka sen päähänsä +nostaa voi. Ja ehkä on sittenkin parempi näin, ajattelin, ehkä taittuu +nopeammin kateen kärki, kun kerran kansa on itselleen kuninkaan +huutanut ja valtikan hänen käteensä antanut. + +Turun vanha piispa oli jo näinä päivinä saanut nähdä, kuinka karvas oli +ylimysherroissa kateensappi. Vielä muutamia päiviä sitten olivat nuo +herrat rakennelleet salaliittoakin Kaarlo Knuutinpoikaa vastaan, +tarkoituksena vielä viime hetkellä raivata heidän vihaamansa ylimys +syrjään ... olivatpa koettaneet houkutella vanhaa piispaakin +vehkeihinsä mukaan. Mutta Maunu oli marskille heidän aikeensa +paljastanut, ja Kaarlo oli taas kerran heidän verkkonsa repäissyt +rikki. Mutta siitäkin oli vanha piispa tajunnut, kuinka tosiaankin +kateenmujeilla sekoitettu oli vastavalitun kuninkaan ilonmalja, ja hän +jatkoi melkein säälien: + +-- Niin, Kaarlo, vallan kukka ei ole vailla okaitaan, sen tiedät jo +ennestään. Tarvitset tarkoin kaiken sen voiman, maltin ja tarmon, minkä +olet näinä välivuosina Suomessa koonnut ja säästänyt, säilyäksesi +ehyenä noiden juonien keskellä. Ylvästelemättä kanna kruunuasi, muista, +että Tarpeian kallio oli lähellä Kapitoliumia! + +Kaarlo ei vastannut. Mutta ikkunan luota, meluavan kansan iloja +ihailemasta, astui nyt esiin toinen Kaarlo Knuutinpojan luotettu +nuoruudenystävä, Eerikki Akselinpoika Tott, jonka tuima katse näinä +välivuosina oli vielä entisestään terästynyt. Hän huudahti. + +-- Ylvästelemättä, mutta lujuudella! Rautakouria tarvitsevat nämä +juonittelevat herrat, niiden puristamina he kiltisti rivissä astuvat. +Mutta jos heille hetkeksikään pehmeäksi herkeät, silloin viskautuvat he +sinun ylitsesi. Voimaa ennen kaikkea! + +-- Voimaa kyllä, matki piispa, -- mutta myös kylmää harkintaa. Fortiter +in re, suaviter in modo! + +Vastavalittu hallitsija heilautti syrjään väljän, purppuranvärisen +vaippansa, johon hän jo kuninkuutensa merkiksi oli pukeutunut, nousi +pöydän äärestä ja lausui: + +-- Kansalle olen luvannut sen eturintaan käydä, luvannut sen sekä +Suomessa että täällä, sitä en pettää voi; minun on astuttava eteenpäin, +oli tiellä okaita tai kukkia! Ja eteenpäin astunkin varmasti, -- onhan +minulla tukenani sekä voimaa että malttia, kun te, ystäväni, rinnallani +pysytte: sinä, Eerikki, asettani hoitaen, ja sinä Maunu-piispa järkeäni +jäähdyttäen. + +Karski soturi taputti hyväksyvästi ystäväänsä olalle. Mutta vanha +piispa vastasi surumielisesti: + +-- Minusta ei ole enää kauan neuvonantajaksesi. Kuninkaanvaalissasi +tahdoin olla mukana, sen ilon tarvitsi vanha sydämeni, mutta siihen +toimeni päättyvätkin. Minä olen jo vanha. Nyt palaan Suomeen ja jätän +sielläkin pian tehtäväni ja hiippani nuorempiin käsiin, itse vetäydyn +pieneen Tuskulumiini, jonka Naantalin lempiluostarini rinnalle olen +rakentanut, siellä on jo aikani päästä lepoon. + +Mutta vastavalittu kuningas kävi innokkaasti tätä vanhan piispan +päätöstä järkyttämään. + +-- Ainakin yhdeksi talveksi lupaa minulle vielä neuvojasi ja apuasi, +pyysi hän, -- nyt niitä juuri tarvitsen tässä mettiäispesässä! + +Ja piispa taipui nöyrästi, hän oli tottunut ystävänsä hyväksi itsensä +uhraamaan. + +-- Yksi talvi menköön, jos voin täällä parhaalla tavalla hyödyksesi +olla. Mutta muista, monta talvea ei minulla enää olekaan jäljellä! + +Tällainen oli mieliala uuden kuninkaan työhuoneessa, kun Suomen +talonpojat hänen puheilleen laskettiin. Tuttavana ja ystävänä heitä +kuningas tervehti, virkahti leikkisästi Pouta-Paavolle, että "toden +sinä miekastani luit", veisteli toisille, että tällaisiin pitoihin hän +tahtoi heitä Tukholmaan tuoda, sekä kyseli, eivätkö miehet enää +halunneet seurata häntä Upsalaan, kruunajaisiin. Mutta pian hän jo +viittasi Heinon tuomaan esille rajakirjat allekirjoitettaviksi, lausuen +vakavana: + +-- Niin, oikeassa olette, työhönsä, toimeensa, palatkoon jokainen, +juhlain humu on ohimenevää, työn jälki se vain jäljelle jää! + +Mutta piirrettyään nimensä rajakirjan alle ja nimensä alle lyhyen sanan +"Rex", vilautti hän taas veitikan silmäkulmastaan, virkahtaen +talonpojille: + +-- Siksi pidätin rajakirjanne allekirjoittamatta tänne asti, että +voisin ne allekirjoittaa Ruotsin kuninkaana. Nyt se raja kestää +paremmin. Nyt voitte taas lähteä erämaillenne isienne elinkeinoja +jatkamaan, takamaitanne talokunnittain viljelemään ja niistä +valtakunnalle uusia rintamaita valloittamaan. Se tehtävänne on +hyödyllinen ja tärkeä. + +Mutta Kaarlon näin talonpojille heidän rajakirjojaan antaessa oli vanha +piispa käynyt puheisiin Laurin kanssa, jonka hän nyt sai tietää siksi +talonpojaksi, joka oli hänen mielituumansa toteuttanut ja perustanut +uudisasutuksen Savon ja Hämeen väliselle metsäkannakselle. Ja hän +kääntyi nyt Kaarlon puoleen, lausuen: + +-- Yksi pyyntö vielä kuninkaalle. Tälle talonpojalle, joka Sysikorven +salotaipaleella majataloa pitää, olen luvannut verovapauden hänen +tilastaan. Vahvista, kuningas, tämä lupaukseni! + +Kaarlo tarttui hanhensulkaan ja kirjoitti heti omakätisesti +verovapausluvan Lauri Viljonpojalle Juuritaipaleen tilasta. Ja hän +lausui, antaessaan vapauskirjan Laurille: + +-- Sen teen mielelläni. Minäkin tunnen sinut rajarauhan innokkaimmaksi +ajajaksi. Puolusta vastakin siellä erämaan laidassa hyvää sopua +kotikansani molempain heimojen kesken, jotka minulle ovat yhtä rakkaat. + +Jo kumarsivat talonpojat lähteäkseen poistumaan kuninkaan luota. Mutta +Viipurin alivouti, Heino, viivähti vielä ovella, ikäänkuin epäillen, +voisiko hänkin tällä sovinnon hetkellä tuoda esille sen asiansa, joka +häntä oli painanut siitä asti, kun hän nyt Maunu-piispan eteen oli +astunut. Vanhaa piispaa hän ei näet ollut tavannut senjälkeen, kun hän +kerran tämän hyväntekijänsä luota Turusta rikollisena pakeni. Nyt hän +yhtäkkiä, sanaa puhumatta, notkisti polvensa piispavanhuksen edessä, +katseet maahan luotuina. + +Lempeä piispa ymmärsi heti, mitä hänen entisen suosikkinsa mielessä +liikkui, ja virkkoi lohduttaen: + +-- Oivallan, mitä tahdot sanoa ja anoa. Nouse, Henrikki Tuomaanpoika, +mene rauhassa, olen sinullekin anteeksi antanut, -- olen oppinut +anteeksi antamaan paljon inhimillistä heikkoutta! + +Liikutettuna suuteli Heino piispavanhuksen kättä. Mutta Kaarlo +Knuutinpoika naurahti tuon kohtauksen nähdessään. Hänen muistiinsa +palasivat sen alkusyyt, Krister-ukon vehkeet ja suomalaisen teinin +kuumaintoinen uskollisuus, joka tämän lahjakkaan nuorukaisen sitten +hänen palvelukseensa oli tuonutkin. Ja hän lausui Heinolle +tuttavallisen ystävällisesti: + +-- Se syntisihän sinut toi minun miehekseni. Ja mehän pysytään edelleen +yhdessä, eikö niin? + +Mutta kun Heino ääneti ja miettiväisenä seisoi paikoillaan, jatkoi +kuningas: + +-- Mitä, etkö aiokaan jäädä asemiehekseni Tukholman linnaan, vai +haluatko mieluummin takaisin Viipuriin? + +Silloin purki Heino avonaisesti isännälleen ne mielensä hiljaiset +mietteet, joita hän täällä Tukholmassa oli kantanut ja hautonut: + +-- Vieraaksi tunnen itseni täällä, seikkailuvuotenikin ovat jo +takanapäin. Mutta ei ole minulla myöskään enää halua jäädä Viipuriin, +kun et sinä, kuningas ole siellä. + +-- Mitä sitten aiot, ilmaise toivosi suoraan! + +-- Olen marskia uskollisesti palvellut, anna, kuningas minulle +voudinvirka Hämeessä, sinne kotipuoleeni ikävöin, -- pohjoisen Hämeen +voudinpaikka on vapaa. + +Tuokion katsoi marski pitkään nyt alakuloista, muuten aina hilpeää, +apumiestään ja virkkoi: + +-- Pyyntösi on kohtuullinen, sen tahdon täyttää. Sinä ikävöit takaisin +Suomeen, niin tekisin kai minäkin sinun sijassasi. Milloin haluat +matkustaa? + +-- Huomenna, yhtä matkaa talonpoikain kanssa. + +-- Saat aamulla valtakirjasi hovikansleriltani, -- hän antaa sinulle +myöskin muutamia Reinin kultaisia matka-avuksi. En tahtoisi sinusta +luopua, mutta en voi sinua myöskään pidättää, -- tämän linnan voutia en +voi sinusta tehdä. + +Ja miesten poistuessa lisäsi kuningas vielä: + +-- Onni matkoillenne, Suomen miehet. Kuka tietää, ehkä tarvitsemme +vielä toisiamme, ehkä tapaammekin vielä toisemme Suomessa, -- jos taas +tummuu miekkani teräs... + +Nämä viimeiset sanat lausui nuori kuningas puolittain itsekseen, +puolittain Heinolle, joka viimeisenä ovelta poistui. Heino kuuli ne +sanat ja ymmärsi sen ajatuksen, jonka ne kätkivät, -- hetkeksi osuivat +entisen linnanherran ja hänen voutinsa katseet tuttavallisina, +ymmärtävinä vastakkain. He hymähtivät toisilleen. Mutta poistuessaan +huudahti Heino vielä: + +-- Terve kuningas! Suomesta aina ystäväsi löydät. + +Ovi sulkeutui, ja Ruotsin äskenvalittu hallitsija seisahtui tuokioksi +pöytänsä luo. Olipa kuin pieni kaihon oka olisi pistänyt siellä +purppuraviitan alla, -- hänessä välähti elävänä tunne, että tuossa +menivät ne, jotka sittenkin muodostivat hänen valtansa uskollisimman +tuen. Vanha piispa ymmärsi hänen viivähtävän katseensa ja virkkoi: + +-- Niin, Suomen talonpojissa on jokin voima, joka heihin sitoo sen +miehen, joka tuon karun kuoren alle on päässyt pilkistämään. + +-- Sen kuoren alla on sydäntä, ehkä on siinä se voima! + +Mutta ainoastaan tuokion kuningas niin viivähti. Sitten istahti hän +taas työpöytänsä ääreen ja kutsui sisään kanslerinsa, suorittaakseen +hänen ja molempain neuvonantajainsa kanssa yhdessä ne kiireellisimmät +hallitusasiat, jotka vaativat ratkaisuaan jo ennenkuin kuningas ehti +matkalleen Upsalaan, kruunajaisiinsa. + +Vielä näkivät Suomen talonpojat seuraavana aamuna, laivarantaan +kävellessään, kuinka suuri ja loistava se saattoseurue oli, joka linnan +edustalle kokoontui äskenvalittua kuningasta odottamaan ja ryhmittyi +häntä saattamaan Mooran kedolle, missä kansan, vanhan tavan mukaan, +piti valittu kuningas kuninkaaksi huutaa. Kesäaamun raikkaassa +valaistuksessa välähtelivät linnanrinteeltä alas satamaan asti ritarien +kirkkaat haarniskapuvut ja korkeat töyhtökypärät. Kookkaat ratsut, +jotka olivat päätään myöten verhotut kirjaviin, hopealla kirjailtuihin +verkaloimiin, polkivat siellä levottomina kivitettyä tannerta, +ratsastajain vaakunakuvaiset kilvet kimaltelivat, kun he tungeskelivat +korkeiden tankojen nenään nostettujen lippujen ympärillä tai +piirittivät korkeapyöräisiä vaunuja, joissa kuningattaren ja +hovinaisten piti kruunajaisjuhliin ajaa. Siinä oli taas kerran koko +Ruotsin ja Suomen aatelisto koolla kunnioittamassa kotimaista +kuningasta, -- jota vallan huipulta alasrepiäkseen nuo ylimykset +kenties jo samalla hetkellä vehkeilivät. + +Näkivät Suomen talonpojat laivan kannelle noustessaan vielä senkin, +kuinka Kaarlo Knuutinpoika linnastaan laskeusi tuota loistavaa +seuruetta ja sitä ympäröivää kansanjoukkoa tervehtimään, ja +korkeasulkaista hattuaan heiluttaen ratsasti odottavain +valta-aatelisten keskellä. He näkivät, kuinka tuo kiiltävä kulkue hänen +perässään läksi solumaan punakankaalla verhotun sillan poikki ja +loittonemaan ihmisaaltojen välitse virran pohjoiselle rannalle. + +Sinne se saattue hupeni, eikä sen loisto enää erämaan miehiä +lämmittänytkään. Siinä oli heistä jotain levotonta, liiaksi +suurentelevaa, ja noista kiiltokylkisten hurraahuudoista kajahti heidän +mielestään joku kirkuva sävel, joka heidän umpisuomalaisissa korvissaan +yhtä hyvin saattoi merkitä "ristiinnaulitse" kuin "terve kuningas!" Ja +kun heidän raumalainen laivansa hetkeä myöhemmin lipui saaristoväylää +myöten merelle päin, kotimaansa rantaa kohden, katselivat he +kaipauksetta, kuinka etäisyyteen häipyivät hurraatahuutavaa kansaa +täynnä olevat mäet ja Tukholman linnan liputetut tornit. + + + + +KARMALAN LÄHTEELLÄ. + + +Karmalan vanhoille halmeaukeille, Mustanahon rinteelle, astelivat +eräänä pilvipoutaisena heinäkuun päivänä rannasta päin tässä talossa +rinnakkain ylenneet orpanukset ja kasvinveljet, Heino ja Lauri, taikka +täydellisemmin sanoen Hämeen pohjoisen kihlakunnan vouti Henrikki +Tuomaanpoika ja Juuritaipaleen majatalon omistaja Vahvajärven salolta, +Lauri Viljonpoika. He olivat yhdessä palanneet Tukholmasta, +kuninkaanvaalista, Turun ja Hämeenlinnan kautta syntymäpitäjäänsä, +Lauri kiirehtiäkseen vihdoinkin pitkiltä valtuusretkiltään kotoisille +riistamailleen, ikävällä odottavan perheensä luo, Heino hankkiakseen +itselleen asunnon uudessa voutikunnassaan. Nyt heidän oli erottava +toisistaan ja vanhasta kotitalostaan, ja he kävelivät halmeelle +sanomaan jäähyväisiä siellä kyntötöissä puskevalle Tuomasisännälle, +jonka valkoinen piikkomekko sieltä vilahteli leppien lomitse. + +Pari päivää olivat näet orpanukset nyt viipyneet Karmalassa, jossa isän +kuoleman jälkeen pesäkin oli ollut selvitettävä, ja nyt veti toisen tie +salotaipaleen poikki itään ja toisen, Heinon, venheellä etelään, +Hollolan Lahteen, missä hänen oli vastaanotettava uusi virkansa. + +-- Noustaan aholle, sillaikaa kuin soutajani murkinoivat, minun tekee +vielä mieleni nähdä äitivainajani vanha karsikko, virkkoi Heino. -- +Harvoinpa tänne taidan vasta kulkeutua, vaikka naapuriksi jäänenkin. + +-- Miksi harvoin? kysäisi Lauri, joka orpanansa jäljessä halmeen ohi +ahonrinnettä ylöspäin astui. + +-- Kylmääpä tuntuu olevan kohtelu täällä kotitalossakin. Ei ole minulle +veli-Tuomas monta sanaa virkkanut ja hänen emäntänsäkin on umpisuinen +ja raskasmielinen. Näet, tuolla pihalla hän pää kumarassa kulkee tuvan +ja maitoaitan välillä aivan kuin äitivainaja, -- kuuluneeko se oikein +Karmalan komentoon! + +-- Kova työ pään kumaraan painaa ja mielenkin raskaaksi tekee. + +-- Niin taitaa. Mutta kylmää ja tylyä täällä on kansa joka taholla, -- +toisenlaiseksi olin sen lapsuuteni muistoilta kuvitellut. + +Heino oli uudeksi kodikseen ja virka-asunnokseen nyt tällä matkalla +ostanut talon vanhasta kotipitäjästään, Suopellon Sipi-vainajan vanhan +talon, josta perilliset pesäjaon jälkeen olivat lähteneet eräjärvien +rannoille uudismaita viljelemään. Isännän kuoltua olivat siellä näet +vävyt keskenään riitautuneet, eikä ollut Leena-muorikaan jaksanut heitä +enää koossa pitää, -- silloin he olivat päättäneet myödä kantatilan ja +rakentaa itselleen uudismökit takamaille, -- niin kauas toisistaan, +ettei akkojen tora salojen yli kuulu! Heino oli parahiksi +kotipitäjäänsä ehtinyt ostamaan tuon vauraan talon, ja hän oli ensin +mielessään iloinnut siitä ajatuksesta, että hän loppuiäkseen, +nuoruusintoilujensa jälkeen, pääsisi asettumaan vanhalle +kotikulmalleen, jossa hänellä oli lapsuudentuttavansa ja jossa häntä, +Sysikorven poikaa, virkamiehenäkin ystävyydellä ja luottamuksella +kohdeltaisiin. + +Mutta niissä toiveissaan hän oli jo tällä lyhyellä käynnillään +pettynyt. Epäluuloa oli häntä vastaan huokunut, missä hän kulkikaan. +Kun hän saapui talonpoikaistaloon, entisiin naapureihinsa, olivat +vanhat lapsuudentuttavat kartelleet häntä, ja jäykästi olivat +isäntämiehet häntä vieraana tervehtineet. Hän oli koettanut heittäytyä +tuttavalliseksi, oli kertonut heille nuoruudenmuistojaan Karmalasta ja +iloisia juttuja vaelluksiltaan, mutta eipä ollut hän saanut hymyä +nousemaan ukkosten kasvoille; loitommas olivat hänestä lapsetkin +vetäytyneet, kun hän oli tupaan astunut. Ja hän oli kuullut talonväkien +syrjässä, nurkan takana, tylyllä äänellä toisilleen supattavan: +"Karmalan poikia sanoo olevansa tämä uusi vouti, mikä lieneekin..." Ja +toinen oli vastannut: "Niitähän se on, mutta herraksipa herkesi, +heimostaan luopui..." + +Masentavalta se oli Heinosta tuntunut, ja hiukan katumapäällä hän jo +ajatteli asettumistaan tänne kotipitäjäänsä. Syvältä tuntui juopa hänen +ja kotiväenkin välillä, -- omanaan he eivät häntä enää pitäneet. + +-- Ethän tuota voine kummeksiakaan, vastasi hänelle Lauri, kun Heino +ahon rinnettä noustaessa tuota tylyyttä valitti, -- eihän täällä ole +totuttu herroilta mitään hyvää kokemaan, eikä varsinkaan voudeilta. +Sinä olet nyt herra ja vouti, -- täällä astut ulkomaan verassa ja +kapeissa kaatioissa, ei sinua korven pojaksi tunneta. + +-- Mutta saman tuvan lapsiahan silti olen, miksi minua vieraana ja +epäillen kohdellaan vain siitä syystä, että olen vähän koulua käynyt ja +kuningasta uskollisesti palvellut ja häneltä viran saanut? + +-- Sinä olet siirtynyt toiseen säätyyn, vastasi Lauri harvakseen, mutta +varmasti, -- sinun eivät ole enää meidän raskaat työhuolemme eikä +kärsimyksemme, sinä elät meidän työstämme, -- siksi et kuulu enää +meihin, siksi olet vieras. Ja eikö meillä ole syytä vouteja vihata? +Tuossa riihen edessä pieksätti muutamia vuosia sitten Hollolan vouti -- +sinun edeltäjäsi -- oman isäsi niin, ettei hän siitä enää koskaan +oikein kostunut. Silloin raskivat isäsi luut, -- kenen luita +pehmittänet sinä voutina, sitä ei vielä kukaan tiedä! + +Heino ei enää vastannut, tuo esimerkki selvitti hänelle paljon kansan +ja virkamiesten välistä vastakohtaa; hän oivalsi nyt paremmin sen syvän +juovan, jonka hän oli joka askeleellaan tuntenut lapsuuden tuttavainsa +ja itsensä välillä. Mutta Lauri oli päässyt sananpäästä kiinni ja +jatkoi: + +-- Meillä on leipä lujassa, kovaa on, kun sen silloin vielä vieras vie, +elääkseen sillä ylellisyydessä ja humussa. Näinpä marskin juhlassa +Viipurissa heitukkain kantavan juomahuoneeseen nassakoita, joista +jokainen kuului maksaneen saman verran kuin pikkutalo erämaan laidassa, +ja yöllä näin heidän kantavan juhlahuoneesta ulos saksanhaljakkoihin +puettuja ritareita, joiden humala oli tullut maksamaan enemmän, kuin +erämies koko talvipyynnin nahkasistaan saa. Tähän herrasjoukkoon kuulut +jo sinä, et meihin... + +Mutta Heino kiirehti jo edellä, ikäänkuin orpanansa puheita paeten, +ahon laelle, missä ennen oli ollut tuo vanha, lapsia kammottava +karsikko, jossa Heinon äitivainaja oli käynyt kumartamassa pihlajaan +kiinnitettyä pyhimyskuvaansa ja jossa hän öisin, muiden maatessa, oli +kummia näkyjään nähnyt. Poissa oli nyt jo ristin kuva vanhan pihlajan +kupeelta, ja karsikon alalaidan oli Tuomas jo kaskekseen viertänyt ja +vääntänyt aitakiviksi vanhat käräjäkivet, joiden ääressä metsämiehet +ennen olivat pyyntiluvuillaan Tapiota lepytelleet. Mutta vielä löytyi +kivenkolosta viipale jotakin emäntävainajan sinne kantamaa +alttarikankaan palasta. Sitä orpanukset katselivat ja Lauri virkkoi: + +-- Äitisi oli tietäjäsukua. + +-- Paljon hän taisi tietääkin, vastasi Heino muistelmiinsa vaipuneena. +-- Perää näkyi olleen siinäkin äitivainajani ennustuksessa, että minun +urani tulisi kulkemaan toisia maita kuin teidän. En sitä tiennyt +silloin, kun kerran näiltä mailta pakoon karkasin! + +Mutta hän näkyi tahtovan katkaista nuo muistonsa, jotka hänen mielensä +nyt alakuloiseksi painoivat, ja lisäsi: + +-- Mutta jopa lienevät soutajani suurustaneet, astutaan jo halmeelle ja +taloon. + +Siellä halmeella ajoi veli-Tuomas avopäin ja mekonrinnus auki laiskaa +juhtaansa, painaen hartiavoimalla raskasta kyntövehjettään kovaan +rinteeseen, ja hänen vieressään, ojan partaalla, nosteli hänen +paitasillaan leikkivä poikansa, viisivuotias ahavan ruskeaksi polttama +jukura, jykevää kuokkaa, jota hän ei vielä paljon koholleen saanut. +Mutta pojan hajareitisessä asennossa oli jo raatajan ryhtiä, kun hän +siinä savimöhkälettä jyysti, -- siitä ja leveäluisista kasvoista ja +tukan valkoisista harjaksista sen jo näki, että siinä oli isänsä +pienoiskuva, vastainen halmeenraataja. + +Tuomas ei joutanut vieraita huomaamaankaan, kun nämä veräjälle +saapuivat, hän oli niin kumaraan auransa kurkeen painunut, niin +huohottavana kohosi hänen rinnastaan joka henkäisemällä työnpainon +raskas hengitys. Orpanukset pysähtyivät veräjälle, antaen miehen +rauhassa vakonsa päähän kyntää, ja Heino kysäisi serkultaan: + +-- Tähän halmeelleko se isä kuolikin? + +-- Tästä ne hänet olivat keväällä eräänä päivänä löytäneet. Oli tullut +tänne aitaa korjaamaan ja tuossa aidan vieressä, kirves kädessään, hän +oli maannut, kun emäntä oli sattumalta ohi kulkenut, -- siihen oli +vanhus työnsä ääreen väsähtänyt. Vielä oli ollut miehessä henkeä +vähäisen, kun hänet täältä tupaan ja vuoteeseen kannettiin, mutta sinne +saavuttuaan hän jo oli kohta sanaa puhumatta kuollut. + +-- Eihän se isävainaja voinut vuoteessa eikä työtönnä kauan elää! + +Jo oli Tuomas vakonsa päähän kyntänyt, pysähtyi auraansa kääntämään ja +näki vihdoin vieraat. Mutta työstään hän ei silti silloinkaan +herjennyt, hän vain pyyhkäisi hikikarpalon otsaltaan ja rupesi uutta +vakoa ajamaan. + +-- Hyvästi nyt, Tuomas, huusi hänelle silloin Heino veräjältä, -- me +teemme jo lähtöä talosta! + +-- Hyvästi, murahti kyntömies kumarasta asennostaan, hevostaan +seisauttamatta, suoraksi ojentumatta. Hän maiskautti suullaan, +kiirehtien laiskankankeaa vetäjää, ja taas hänen hengityksensä rupesi +kohisemaan yksitoikkoisena, raskaana raatajan hengityksenä. + +Päivä oli hiottavan helteinen, vaikka aurinko piiloilikin ehkäisten +pilvien takana, luoden sieltä harmahtavan, painostavan valaistuksen +luontoon. Lämmennyt oli jo Heinokin astellessaan, ja kun nyt orpanukset +halmeenveräjältä läksivät vesakon läpi rantaan päin painumaan, virkahti +hän: + +-- Tuossa on lippi lähteen partaalla, odota, juonpa siitä kulauksen. + +Hän laskeusi polvilleen lähteen reunalle, niinkuin hän ennen poikanakin +oli juodessaan tehnyt, kauhasi tuohella raikasta ruostevettä ja joi. +Joi uudelleen, eikä malttanutkaan nousta siitä heti edelleen rantaan +kävelemään. Tuohon samaan vedenkalvoon muisti hän nähneensä +kuvastuneina nuorukaisen iloiset kasvot, kirkkaat silmät, ja hän +ikäänkuin ihmetteli, kun ei niitä sieltä enää löytynyt. +Lapsuudenmuistot tempasivat hänet mukaansa, hän istahti kerran vielä +siihen koivun alle, mättäälle ja siihen hän jäi. + +Lauri oli pysähtynyt pensaikkoon, oli sen alta jalallaan potkaissut +esiin vanhan, vioittuneen jousenselän, jossa oli vielä palanen +hirvensuonesta punottua jännettäkin jäljellä. Hän katseli tuota +ruostunutta rautaa ... taisipa olla se hänen vanhoja jousiaan niiltä +ajoilta, jolloin hän poikasena Erä-ukon seurassa näistä kotikuusikoista +ammuskeli oravia ja koppeloita. Metsään oli häntä luonto aina +poikavuosista vetänyt, sinne hän usein halmeeltakin maatöistä hiipi, +sepä hänestä oli erämiehen tehnytkin... + +Mutta hän viskasi ruostuneen raudan takaisin pensaaseen, hyppäsi puron +yli ja virkkoi orpanalleen: + +-- Joko lähdetään? + +Heino ei vastannut. Hän istui kuin kiinnikasvaneena mättäällä, +tuijottaen lähteen yli viereiseen vesakkoon, -- hän näytti tuijottavan +muutamaan nuoreen koivuun, jonka varsi oli omituiseksi umpikääkäksi +kasvanut, eikä hän siitä silmiään siirtänyt. Tuo koivu oli hänelle +tuttu; monet rientävät muistot ja toistensa kintereillä viilettävät +mielikuvat se nyt hänen mieleensä nosti. Juuri tuon koivun luonahan oli +kerran hänen elämänuransa taittunut ja luiskahtanut siltä raiteelta, +jolla talonpojan elämä on säädetty kulkemaan polvesta polveen, uusille, +oudoille radoille, jotka hänet olivat kotiaholtaan kauas vieneet ja +vieroittaneet hänet kotiheimostaan... Tuossa viidakossahan hän oli +seisonut hammasta purren silloin, kun ankara isä oli häntä kohden +vitsasta heiluttanut ja häväisten ajanut hänet takaisin helteeseen +raatamaan, ja siinä hän oli nuoressa sydämessään vannonut, että hänen +piti päästä näistä ahtaista pihdeistä pois avarampaan maailmaan... +Juuri tuossa oli hän kihisevässä vihassaan tarttunut koivun vesaan ja +sen kiukussaan solmuun kiskaissut... Siinä oli koivu, siinä sen +umpikääkkä! Piispanretkeläiset ja kuljeksivat teinithän ne sitten hänet +maailmalle houkuttelivat, mutta tässä lähteellä oli tuo itsetiedoton +ikävä ensiksi syntynyt, tässä olivat jo alkujaan särkyneet hänen ja +hänen kotoisen heimonsa välit... + +-- Tuota koivuako katselet? kysyi Lauri melkein ivallisena, kun hän +serkultaan turhaan vastausta odotti. + +-- Sitä! -- Jo laukesi Heinosta se lumous, johon solmukoivu hänet +hetkeksi oli kietaissut, mutta vieläkin oli hänen vaikea irtautua +noista muistoistaan. Ja hän lisäsi selittäen Laurille: -- Tuon koivun +vedin vihoissani solmuun silloin poikasena kerran, kun isäni minut +karahkalla tästä lähteen vierestä nukkumasta herätti. + +Lauri purskahti ääneensä nauramaan: + +-- Muistanpa minäkin sen ripityksen, -- setä ei suvainnut unta työn +aikana! Se oli sama päivä, jona ukko minut ensi kerran erämaille +lupasi, siitä alkoivat eränkäyntini. + +-- Ja alkoivat minunkin retkeni. Minkähänlaiseksi olisikaan elämäni +kääntynyt, jos isä minutkin silloin olisi laskenut erämatkalle, jonne +halusin, enkä olisi teinejä tavannut enkä heidän jälkeensä karannut? + +-- Olisit kai tapellut kalajärvillä niinkuin me muut, ehkä olisit sinne +kaatunut, niinkuin monet, tai sinne uudismökkiin asettunut, niinkuin +Vilppu. + +Mutta Heinokin kimpaisihe nyt pystyyn mättäältä, heilautti +ohimennessään käppyrää koivua ja virkkoi: + +-- Siinä kasva minun muistokseni! -- enpä kadu sitä uraani, johon minut +viskasit; siinä jatkan, minä ja sukuni. Jos ei täällä sovita hyvin +yhteen kotiheimon kanssa, niin sovitaanpa sitten huonosti; mitellään +voimia, katsellaan karsaasti toisiamme, -- nähdäänpä, kumman kateet ne +syvemmäs sattuvat, kumman selkä ensiksi sujuu! Tule! + +He astuivat vesakon läpi sille samalle törmälle, josta Erä-ukko eräänä +kesäpäivänä otsa poimuissa oli katsellut piispanvenheiden tuloa. Siihen +näkyi vasemmalta talo viljelyksineen, mutta suoraan edessä oli +saunaranta ja venhevalkama... Sinne Lauri pysähtyi ja lausui +orpanalleen hyvästit. + +-- Tässä tiemme eroavat. Soutajasi ovat jo venheessä, näet, sinua +viittovat. Minä haen konttini tuvasta ja sitten saloa kohti! + +Ja Lauri läksi metsämiehen nopein, äänettömin askelin painumaan taloon. +Mutta Heino laskeusi loivaa rinnettä verkalleen alaspäin ja astui +vesirajassa kasvavan pajupehkon ohi venheelleen. Sinne saapuessaan loi +hän vielä katseen kotoiselle törmälle, -- niin oli hän tehnyt +silloinkin kerran, kun hän tuosta pehkon takaa potkaisi irti haapionsa +ja hyppäsi siihen, yksin soutamaan avaraan maailmaan. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Erämaan taistelu, by Santeri Ivalo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43941 *** |