Add files from ibiblio as of 2025-03-07 14:39:50HEADmain

1 files changed, 0 insertions, 5774 deletions

diff --git a/43744-8.txt b/43744-8.txt
deleted file mode 100644
index 2681586..0000000
--- a/43744-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5774 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Pikku Mari ja muita kertomuksia, by Pietari Päivärinta
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Pikku Mari ja muita kertomuksia
-
-Author: Pietari Päivärinta
-
-Release Date: September 16, 2013 [EBook #43744]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA
-
-Kirj.
-
-P. Päivärinta
-
-
-
-Yrjö Weilin, Helsinki, 1903.
-
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Pikku Mari.
- Käkelän pikku Kerttu.
- Tukkimetsässä.
- Pullo-Heikki.
- Kilpelän veljekset.
- Ritulan Siina.
-
-
-
-
-PIKKU MARI.
-
-
-Oli kaunein kesäsydän. Auerta oli ilmassa ja auringonlämpö, ikäänkuin
-suudellen maaemoa, loihti sen povesta kaikellaista kauneutta esiin.
-Nurmi vihannoi rehevänä, tumman viheriänä, ja rehevää oli muukin
-kasvullisuus. Sinivuokot, voikot ja muut kukkaset heloittivat kaikessa
-kauneudessaan.
-
-Ihana ilma houkutteli minut ulos. Lähdin maantietä myöten tavallista
-pitemmälle kävelymatkalle. Tiellä ei näkynyt laisinkaan ihmisiä, sillä
-maamiehet olivat kaikin mikä missäkin työssä. Olin kävellyt noin
-kolmisen kilometriä, kun tapasin maantienojan partaalla istumassa noin
-kahdeksanvuotiaan tyttösen. Tytöllä oli kaunis keltainen, pitkä tukka,
-mutta se oli aivan ruokkoamatonna ja riippui hartioilla valtoinaan.
-Hänen kasvojensa piirteet olivat kauniit ja terävät, silmät vilkkaat,
-mutta vaatteet hyvin repaleiset; hame paikoin melkein vyötäreisiin asti
-halki.
-
-Kun olin tullut tytön kohdalle, sanoi hän iloisesti: »hyvää päivää.»
-
-Seisahduin.
-
-»Kenenkäs lapsia sinä olet?» kysyin.
-
-»Niin, ettekö tunne minua», sanoi tyttö, nauraa kiherrellen ja väännellä
-kiemuroiden itseään.
-
-»En todellakaan tunne sinua», vakuutin.
-
-»Nyt narraatte minua, ihi, hi», sanoi tyttö nauraa hihittäen.
-
-»Kyllä se on totta, etten tunne sinua; mutta voithan nyt sanoa minulle,
-kenen lapsia olet, että vasta tuntisin sinut.»
-
-»No senhän minä olen Kalasen-Iskon tyttö. Tottahan tunnette vanhempani.»
-
-»Kyllä tunnen. Onko vanhemmillasi montakin lasta?»
-
-»Onhan meitä neljä, ja minä olen vanhin.»
-
-»Onko teillä oma talo?»
-
-»Eikä ole. Tuolla Rakolan puhdossa me asumme eräässä talossa
-huonemiehinä.»
-
-»Ovatko vanhempasi rikkaita vai köyhiä?» kysyin, vaikka tiesinhän jo,
-etteivät he suinkaan rikkaita olleet.
-
-»Sitäpä en minä tiedä, mutta arvelen, ettemme taida kovinkaan rikkaita
-olla --i--hi--. Mihin te nyt olette menossa?» Näin sanoen katsoi tyttö
-minua lempeän veitikkamaisesti silmiin.
-
-»Lähdinpähän vaan huvikseni kävelemään. Mutta etpä sinäkään tunne
-minua.»
-
-»Tunnenpa, tunnenpa --i--hi.»
-
-»Sanopas, mistä olen?»
-
-»Tuolta kirkon kohdalla olevasta talosta.»
-
-»Kirkon kohdalla on monta taloa.»
-
-»Siitä keltaisesta --i--hi--hi, ettekös olekin?»
-
-»Siitä olen, oikeassa olet.»
-
-»Enkös tuntenutkin --i--hi.»
-
-»Tunsit, tunsit. Mutta mikäs se sun nimesi olikaan?»
-
-»Mariahan se on vain.»
-
-»Onko se mikään _vain_? Se on kylläkin kaunis nimi noin sievälle
-tyttöselle.»
-
-»Enhän minä ole mikään sievä. Minulla on näin resuiset vaatteet», sanoi
-tyttö ja katseli repaleisia verhojaan.
-
-»Kyllä silti tyttönen voi sievä olla, vaikkei olekaan eheitä ja kauniita
-vaatteita», sanoin häntä lohdutellen.
-
-Seurasi tovi äänettömyyttä.
-
-»Ettepä arvaa, mitä täällä minun helmassani on», sanoi tyttö, taasenkin
-ilostuen, ja katsoi hymyssä suin veitikkamaisesti minua silmiin. Hänellä
-oli vyöliinakulu, johon hän näytti jotakin käärineen.
-
-»Mistäpä minä tietäisin, mitä sinä sinne olet tallentanut.»
-
-»Onkos teillä lapsia?» kysyi hän sitten, ikäänkuin kääntäen puhetta
-toisaalle.
-
-»Onhan niitä kuusi kappaletta», vastasin.
-
-»Mutta ne ovat jo liian suuria.»
-
-»Ei, ei. Vanhin on vähän sinua isompi, muut melkein järkiään sinun
-kokoisiasi.»
-
-»Saankos minä jolloinkin käydä teillä?» sanoi tyttö ja katsoi minuun
-melkein rukoilevasti.
-
-»Saat, saat, lapseni. Käy vaan niin usein kuin haluat. Siellä on meidän
-lapsilla leluja, ja saat niillä leikkiä meidän lasten kanssa.»
-
-»Koska ette arvanneet, mitä täällä minun vyöliinassani on, niin nyt
-näytän ne teille», ja tyttö aukaisi käärönsä.
-
-Siellä oli sinivuokkoja, voikkoja, lemmenkukkia, katinliekoja ynnä muita
-kukkia. Siellä oli myös muutamia mustikoita, mesimarjoja ja juolukoita.
-Näitä oli hän raapinut kokoon, huolimatta vähääkään siitä, olivatko ne
-kypsiä vai raakiloita. Ja marjakokoelma olikin suureksi osaksi heikkoja
-raakiloita.
-
-»Saankos tarjota nämät teille, että veisitte ne lapsillenne minulta
-tuliaisiksi?» sanoi tyttö iloisesti.
-
-»Enhän minä toki raski sinulta näitä ottaa.»
-
-Tyttö hypähti ylös, syöksähti luokseni ja sanoi:
-
-»Teidän täytyy ystävyytemme ja tuttavuutemme vuoksi ottaa nämät», ja
-samassa hän tuppasi ne minun takkini taskuun.
-
-Tuo lapsen avonainen sydän ja mieli huvitti minua sanomattomasti.
-
-»Tunnetko sinä rahaa, pikku Mari?»
-
-»Kerran antoi vieras minulle ymmyriäisen lantin, jota sanottiin
-viisipenniseksi, mutta äiti otti sen pois. Sitä sanottiin rahaksi.»
-
-Otin kukkarostani puolimarkkasen ja ojensin sen tytölle. »Tuosta saat
-nyt vähäisen rahaa.»
-
-Tyttö otti rahan käteensä, katseli ja pyöritteli sitä.
-
-»Tämä on paljon pienempi kuin se raha, jonka vieras minulle antoi. Tämä
-ei taida tehdä paljon mitään. Mutta miksi se on niin valkea, taitaa olla
-tinaa?»
-
-Vakuutin hänelle, että tämä tekee paljon enemmän kuin se hänen
-viisipennisensä.
-
-»Mutta kun se oli niin paljon isompikin ja ruskea.»
-
-»Vaikka.»
-
-»Paljonko tämä sitten oikeastaan tekee?» kysyi tyttö epäröiden.
-
-»Se tekee kymmenen kertaa niin paljon kuin sinun viisipennisesi»,
-vakuutin hänelle.
-
-»Voi, niin paljon. Kun ei vaan äiti tätäkin minulta ottaisi», sanoi
-tyttö pyöritellen ja suudellen rahaa.
-
-»Mitä nyt aiot sillä tehdä?»
-
-»Ostan uuden katkismuksen, kun entinen on aivan resuna», sanoi tyttö,
-tarttuen käteeni ja kiitellen monikertaan.
-
-»Osaatko sinä jo lukea?»
-
-»Osaanpa hyvinkin. Sisältä luen hyvästi ja katkismustakin puoliväliin.»
-
-       *       *       *       *       *
-
-Joitakin viikkoja oli kulunut. Kun kerran palasin kotiin asioiltani, oli
-pikku Mari meillä leikkimässä lapsiemme kanssa.
-
-»Hyvää päivää! Nythän olen jo täällä», sanoi tyttö iloisesti ja tuli
-minua tervehtimään.
-
-»Ole vain, semmoinenhan se oli puhekin», sanoin hänelle, taputtaen hänen
-vaaleankeltaista päätään.
-
-Sitten laskeusi hän lattialle leikkimään toisten lasten kanssa.
-
-Sanoin vaimolleni, että hän laittaisi erikseen lapsille ruokaa. Kun
-ruoka oli valmis, kutsuttiin lapset syömään ja niin pikku Marikin.
-
-»En minä tule», esitti hän.
-
-»No mikset?»
-
-»Minulla on niin huonot vaatteet.»
-
-»Ei se mitään tee, tule nyt vaan.»
-
-»Sepä kummaa on, kun täällä ollaan niin hyviä; muualla haukutaan minua
-aina resuteiniksi», sanoi tyttö.
-
-Kun lapset olivat päässeet syömästä, tuli pikku Mari kädestä pitäin
-kiittelemään ateriasta.
-
-»Jopa teillä on hyvää ruokaa; onko teillä aina semmoista? Meillä ei ole
-milloinkaan niin hyvää ruokaa», sanoi tyttö sievästi niiaillen.
-
-»Kyllä meillä aina on semmoista. -- Jää nyt tänne minulle tytöksi, niin
-saat aina semmoista ruokaa», sanoin hänelle.
-
-»En, en, en.»
-
-»No, minkätähden et?»
-
-»Äiti on niin hyvä.»
-
-»Hyvähän minäkin olen sinulle.»
-
-»Kyllä tekin olette hyvä, mutta ette niin hyvä kuin äiti», vakuutti
-tyttö.
-
-Meidän tyttösillä oli posliinipäisiä nukkeja, joilla he yhteisesti
-leikkivät.
-
-»Voi, voi, kuinka kauniita ne ovat. Minun nukkeni, jonka äiti teki, on
-vaan tuommoinen vaatepäinen tallukka; se ei ole mikään näihin
-verrattuna», arvosteli tyttö.
-
-Kuiskasin muutamalle tytölleni, että he antaisivat yhden nuken pikku
-Marille lahjaksi, ja lupasin ostaa heille toisen. Sitten poistuin.
-
-Tovin ajan perästä juoksi pikku Mari luokseni nukke kädessä.
-
-»Tuo teidän Saimi antoi minulle tämän nuken; saanko sen pitää?» sanoi
-Mari ja katsoi niin toivovasti silmiini.
-
-»Kun se kerran on sinulle annettu, niin saathan sinä sen pitää.»
-
-Mari tarttui minua käteen ja kiitteli ja niiaili moneen kertaan.
-
-»Paljonkohan tämä on maksanut?» kysyi hän sitten.
-
-»Pääkin on maksanut puolitoista markkaa», sanoin hänelle.
-
-»Montako viisipennistä siihen menee?» tiedusteli Mari.
-
-»Kolmekymmentä.»
-
-»Voi, kuinka paljon! Minä en saa koskaan niin paljon rahaa», sanoi Mari
-ja painoi nukkea rintaansa vasten.
-
-Vaimoni antoi tytölle omain lastemme vanhan vaatekerran. Kun se puettiin
-hänen päälleen ja kun hänen kullankeltainen tukkansa oli siivottu ja
-palmikoitu, oli Mari hyvin kaunis lapsi.
-
-»Mitähän äiti sanoo, kun minä menen näin komeana kotiin», arveli tyttö.
-
-Ilta alkoi hämärtää, ja Mari lähti kotiinsa nukkeineen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pikku Marista oli nukke niin mieluinen, että se piti olla aina hänen
-näkyvissään.
-
-Aika oli niin kulunut, että oli jo talvi. Usein nousi Mari yölläkin
-katsomaan nukkeansa. Kuutamoiltoina hän pistäysi ulos nukkeansa
-ihailemaan, kun huoneessa ei nähnyt. Avojaloin hän käväisi siellä, eikä
-hän välittänyt kylmästä, lumesta eikä purevasta pakkasesta niin mitään.
-
-Kun hän oli saanut nukkensa katselluksi, kapaisi hän huoneeseen ja
-kääriintyi peittoihinsa maata.
-
-Kerran hän meni taasenkin ulos nukkeansa katsomaan. Silloin hän huomasi,
-että lähimmässä talossa on valkea irti. Yösydän oli, ja kaikki nukkuivat
-sikeintä untansa.
-
-Mari ei pitkin aprikoinut. Hän viskasi nukkensa hangelle ja alkoi
-avojaloin juosta vilistää taloa kohden. Hän pääsi tupaan, sillä ovet
-olivat auki. Siellä hän rupesi huutamaan niin paljon kuin jaksoi:
-»Valkea on irti, herätkää, herätkää!»
-
-Talon väki kavahti ylös ja hädin tuskin he puolialastomina pelastuivat
-ovien ja akkunain kautta hirveästä kuolemasta. Valkea oli jo niin
-suuressa vauhdissa, että porstuassakin liekit leimahtelivat. Sen kautta
-syöksyi pikku Mari ulos, mutta hän sai valkean vaatteisiinsa.
-Pelastunut, talon aikainen poika huomasi vaaran. Hän sieppasi tytön
-syliinsä ja vyörytteli häntä lumihangessa. Sitten hän kantoi lapsen
-kotiinsa.
-
-Vaikka tytön vaatteitten palo olikin saatu niin pian sammumaan, paloi
-kuitenkin hänen lanteensa pahanpäiväisesti.
-
-Pian kertyi palopaikalle ihmisiä suuri joukko. Rivakasti ryhtyivät he
-sammutustyöhön, ja suurilla ponnistuksilla saatiin muut huoneet
-varjelluksi, mutta asuinrakennus paloi perustuksiaan myöten.
-
-Melkein ensimäisinä saavuin minäkin palopaikalle. Sinne tultuani
-kerrottiin minulle, kuka tulipalon oli ensiksi huomannut ja ken oli
-hälyyttänyt vaaranalaisen väen hereille, pelastautumaan hirveästä
-kuolemasta. Myös kerrottiin minulle, kuinka pikku Mari oli saanut tulen
-vaatteisiinsa ja kuinka hän oli nyt kauheissa tuskissa kotonaan.
-
-Kun väkeä oli melkein liiaksikin sammutustyössä, menin katsomaan Mari
-raukkaa.
-
-Hän oli tuskittelemassa vuoteessaan, nukke käsissään. Heti kun hän
-kannettiin kotiin, oli hän pyytänyt, että hänen nukkensa käytäisiin
-hangelta hakemassa.
-
-Kun astuin huoneeseen, koki raukka minulle hymyillä tuskansa välistä.
-
-»Näin minun asiani nyt ovat. Voi, voi, kun polttaa ja kihelmöitsee»,
-päivitteli tyttö kylläkin tuskaisesti, mutta ei hän parkunut eikä
-huutanut.
-
-Olin tottunut antamaan ensimäistä apua kaikenmoisissa tapaturmissa.
-Tuotin kylmää vettä huoneeseen ja aloin moninkertaisilla pehmeillä
-kylmillä kääreillä peitellä palaneita paikkoja. Heti tyttö rauhoittui,
-ja kun kääreet vähänkään lämpenivät, muutin ne uudestaan.
-
-Istuin aamuun asti tytön vuoteen vieressä, muutellen kääreitä, ja
-silloin oli viho jo poistunut palopaikoista. Voideltiin sitten palaneet
-paikat liinaöljyllä ja pantiin paksusti puuvillaa päälle; lakanalla
-käärittiin ne kiinni.
-
-Mari oli nyt niin rauhallinen ikäänkuin ei hänelle olisi mitään
-tapahtunut, sillä hän ei tuntenut enää kipua.
-
-»Voi, kuinka te olette minulle hyvä. Olisin tainnut kuolla, ellette
-olisi minua hoitanut.»
-
-»Jos olisit jäänyt minulle tytöksi, et olisi palanut», sanoin
-leikilläni.
-
-»Niin, mutta silloinpa olisi palanut toisen talon koko väki», sanoi
-tyttö oikeuden varmuudella.
-
-»Niin olisi käynyt, lapseni», myönsin.
-
-Hankkiuduin lähtemään.
-
-»Käyttekö minua enää katsomassa?» kysyi tyttö ja katsoi minua niin
-rukoilevasti silmiin.
-
-»Käyn, käyn; kyllä käyn», vastasin.
-
-»Saankos minä vielä käydä teillä?» kysyi tyttö.
-
-»Saat niin usein kuin haluat, kunhan ensin paranet.»
-
-Hankin kalkkilinjamenttiä ja rupesin sillä voitelemaan ja hoitelemaan
-pikku Marin palaneita paikkoja, ja pian alkoikin vamma näyttää
-paranemisen merkkejä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tapaus liikutti niin paikkakuntalaisia, että päätettiin panna
-pieni rahankeräys toimeen pikku Marin hyväksi. Keräys tuotti
-seitsemänkymmentäviisi markkaa. Rahat annettiin minulle jätettäväksi
-pikku Marille. Odotettiin, kunnes hän oli täydellisesti parannut.
-Silloin kutsuttiin hän meille.
-
-»Katsopas, lapseni! Tässä saat noin paljon rahaa», sanoin ojentaen
-samassa hänelle setelitukun.
-
-»Mitä nämät ovat? Ovatko nämät lankanippujen kuvia?» kysyi tyttö
-selaillen seteleitä.
-
-»Ei, kyllä ne ovat oikeita rahoja», koetin vakuuttaa.
-
-»Paljonko nämät sitten tekevät?»
-
-»Ne tekevät seitsemänkymmentäviisi markkaa.»
-
-»Montako viisipennistä näissä on?»
-
-»Näissä on tuhat viisisataa viisipennistä.»
-
-»Voi kuinka paljon; en minä osaa niin paljoa lukeakaan. Mutta miksi
-minulle niin paljon rahaa annetaan?» sanoi tyttö.
-
-»Kun pelastit toisen talon väen palamasta.»
-
-»Kaikkeakin häntä... Minähän tein vaan mitä tehdä pitää.»
-
-»Pidä vaan ne rahat, sinä olet ne kunnialla ansainnut», kehoitin häntä.
-
-»Saisiko näillä rahoilla uudet vaatteet?» kysyi tyttö.
-
-»Saa niillä vaikka lehmän», vakuutin.
-
-»Voi, voi, me saamme nyt lehmänkin. Minä vien rahat isälle ja äidille ja
-käsken heidän mennä heti lehmänostoon», sanoi pikku Mari ja alkoi juosta
-kotiinsa, niin että kantapäät vilisivät.
-
-
-
-
-KÄKELÄN PIKKU KERTTU.
-
-
-Se oli silloin kun Pohjanmaan rautatietä tehtiin. Työväkeä tulvasi
-paikkakunnalle idästä ja lännestä ja kaikilta maailman tuulilta.
-Kokoontui silloin yhteen ryhmään monenkaltaisia ihmisluonteita, joilla
-oli erinäiset käsitteet sekä uskonnollisissa että kansallisissa ja
-taloudellisissa asioissa, aina sen mukaan, minkälaiset käsitteet kunkin
-kodissa ja paikkakunnalla olivat vallitsemassa.
-
-Suuri ahdinko tuli paikkakunnalla asumuksista. Vaikka paikkakuntamme on
-tiheään asuttu, ei kuitenkaan ollut riittää asumuksia tuolle
-mahdottomalle väenpaljoudelle. Niinpä täytyi osan heistä asua saunoissa
-ja riihissä; kaikissa pienimmissäkin mökeissä ja tölleissä oli silloin
-majamiehensä, ja kaikkialla sai hyvä sopu antaa sijaa.
-
-Kylän takalistolla oli eräs torppa. Tässä pienessä asumuksessa vallitsi
-kaikkialla puhtaus ja hyvä järjestys. Torpan isäntä ja emäntä olivat
-täsmällisiä ihmisiä, jotka eivät laiminlyöneet mitään tehtäviään ja
-velvollisuuksiaan. Paitsi näitä olivat he kristillismielisiä ihmisiä ja
-viettivät hyvin säännöllistä elämää. Muutamana iltana astui torpan
-tupaan kolme miestä. He olivat kookkaita miehiä ja sangen jykevää tekoa.
-Heidän kasvonsa olivat jotenkin karkeapiirteiset ja hyvin ahavoituneet.
-Eräällä heistä oli useampia pahoja arpia kasvoissa ja toisellakin
-miehellä pari semmoista.
-
-»Saisiko tässä talossa majapaikkaa?» kysyi joku heistä.
-
-»Mistä miehet ovat kotoisin?» kysyi torpan isäntä, mitellen ja
-tarkastellen heitä kiireestä kantapäihin saakka.
-
-»Olemme Etelä-Pohjanmaalta», vastattiin.
-
-»Ei käy antaminen teille majapaikkaa», sanoi isäntä yksikantaan.
-
-»Minkätähden ei?»
-
-»Etelä-Pohjanmaalla on pahoja tappelijoita, enkä minä tahdo sellaisten
-kanssa olla tekemisissä», sanoi isäntä.
-
-»Emme me tahdo teidän kanssanne tapella.»
-
-»Mutta minä näen, että olette aika tappelijoita, kun kasvonne on niin
-isoissa ja rumissa arvissa», arveli isäntä.
-
-»Kyllä me muiden kanssa tappelemme, kun niin sattuu, mutta siivot ja
-rauhalliset ihmiset meiltä kyllä rauhan saavat.»
-
-»Miksi sitä sitten tarvitsee tapella kenenkään kanssa?»
-
-»Maailmassa on niin paljon pahoja ja ylpeitä ihmisiä, jotka tahtovat
-olla muita parempia, ja semmoisia emme kärsi. Vaadimme, että meitä
-pidetään ihmisinä niinkuin muitakin.»
-
-»Saattaapa niinkin olla», sanoi isäntä.
-
-»Mitenkä sen majapaikan laita onkaan, isäntä hyvä?»
-
-»Kun lupaatte noudattaa ihmisten tapoja, niin jos ma antaisin teille
-majapaikan muutamiksi viikoiksi koetteeksi.» -- -- --
-
-Miehet poistuivat, mutta pian palasivat he takaisin, kantaen
-kamuskoitaan, joita he olivat lähteneet noutamaan, ja nyt oli Käkelän
-torpassa kolmea henkeä enemmän asukkaita.
-
-Käkelässä oli viidennellä vuodella oleva Kerttuniminen tyttö. Lapsi oli
-ketterä, täyteläinen ja kaunis tyttönen. Hänellä oli suuret siniset
-silmät ja paksu kullankeltainen tukka. Tyttö oli järkevä ikäisekseen ja
-hyvin puhelias. Usein hän sai sukkelilla mietteillään ja kummallisilla
-kysymyksillään vanhemmat ihmiset nauramaan ja kummastelemaan, mistä nuot
-kaikki lapsen mieleen johtuivat.
-
-Ensimältä lapsi näytti pelkäävän ja kammovan noita partaisia ja
-karkeatekoisia miehiä. Mutta kun miehet koettivat kaikin tavoin
-lähennellä lasta, leperrellen hänelle hyväilysanoja ja mairitellen häntä
-kaikilla mahdollisilla keinoilla, rupesi tyttö vähitellen kesyttymään ja
-mieltymään heihin.
-
-Kun miehet tulivat työstä, toivat he Kertulle minkä mitäkin tuliaisiksi.
-Milloin heillä oli kompiaisia, kulloin joitakin puusta vuoleskeltuja
-leluja, joita he olivat ruokalevon aikana pukarrelleet.
-
-Pian kävi asia semmoiseksi, ettei Kerttu enää yhtään kammonut heitä. Kun
-miehet tulivat illalla työstä majapaikkaansa, oli Kerttu jo heitä
-vastassa lepertelemässä heille lapsellisia mietteitään. Hän kiipeili
-heidän polvilleen, kaivelemaan miesten taskuja, etteikö siellä taas
-jotakin olisi, samassa silitellen heidän karkeaa naamaansa ja tuuheaa
-partaansa. Miehet kiikuttelivat ja hyssyttelivät lasta polvellaan,
-samassa laulaa jurrotellen oppimiansa lauluja, jotka eivät suinkaan
-olleet ihanimpiin sävellaatuihin lasketut. Usein kävi niinkin, että
-Kerttu nukkui miesten polville, ja silloin riisuivat he lapsen ja
-kantoivat hänet hellävaroin kamariin vuoteeseensa.
-
-Kun Käkelän isäntäväki huomasi, etteivät nuot majamiehet olleetkaan
-mitään rivoja ja pahanilkisiä ihmisiä, ei heidän muuttamisestaan
-tullutkaan mitään, vaan he olivat Käkelässä kolmatta vuotta yhteen
-mittaan.
-
-Eräänä kertana sanoi Kerttu miehille: »Mutta eihän Kerttu vielä tiedä
-kyläisten nimiäkään, jotta Kerttu voisi teitä nimeltänne puhutella.»
-
-»Mikä sinun nimesi on?» kysyi hän siltä, jonka naamassa oli enimmän
-arpia.
-
-»Mattihan se on.»
-
-»Nyt tiedän. Matti, Matti se on.»
-
-»Entäs sinun?» kysyi tyttö siltä, jolla oli vähemmän arpia.
-
-»Jussi.»
-
-»Jopahan tiedän sinunkin nimesi. Entäs sinun?» kysyi tyttö arvettomalta.
-
-»Jaska minun nimeni on, lapsukaiseni», sanoi Jaska ja koppasi samassa
-lapsen syliinsä.
-
-Kerttu pyöräytti itsensä Jaskan sylistä ketterästi lattialle.
-
-»Nytpä tiedän, nytpä tiedän. Maa-maa-maa Matti, juu-juu-juu Jussi,
-jaa-jaa-jaa Jaska», sanoi Kerttu, samalla sormellaan osoitellen kutakin
-heistä erikseen.
-
-»Kenestä sinä enimmän pidät, Kerttu?» kysyi joku heistä.
-
-»Isästä ja äidistä tietysti.»
-
-»Kenestäkäs meistä enimmän pidät?»
-
-»Matistapa tietenkin.»
-
-»Minkätähden juuri Matista?»
-
-»Hän enimmän tuopi namusia ja puuhevosia ja lehmiä. Hän enimmän pitää
-minua sylissään ja kiikuttelee minua polvellaan», sanoi Kerttu.
-
-»Olemmeko me toiset sitten pahoja Kertulle?» kysyi Jaska.
-
-»Ette tekään ole pahoja, mutta ette kuitenkaan niin hyviä kuin Matti»,
-sanoi Kerttu ja käpäisi samassa Matin syliin.
-
-Matti hyväili lasta kaikella hellyydellä. Hän silitteli Kertun
-kullankeltaisia kutreja, taputteli hellävaroin hänen poskiaan ja
-kiikutteli lasta polvillaan, laulaa jurrotellen samalla noita juroja
-laulujaan.
-
-Kerttu oli lapsen lempeydellä ja ystävyydellä tehnyt syvän vaikutuksen
-noihin karkeihin, raakoihin miehiin, joiden ihanteena oli juominen ja
-tappelu. Tuntui siltä, etteivät he uskaltaneet Kertun ystävyyttä
-kadottaa eivätkä pahoittaa hänen mieltään, näyttämällä lapselle entisiä
-rivoja tapojaan. Miehet tulivat kotiin työstä aina täsmällisesti
-iltasella, ja he olivat kaikissa toimissaan lauhkeita kuin lampaat.
-
-Majamiesten ja isäntäväen väli oli käynyt niin hyväksi, että edellisillä
-oli oikein ikävä, kun miehet olivat päivät poissa työmaallaan.
-
-Joskus kesällä veivät miehet lapsen mukanaan työmaalle. Siellä he
-pitivät erinomaista huolta hänestä. Vaatteistaan laittoivat he Kertulle
-olopaikan, jossa hän sai istua tai maata, aina sen mukaan, kuinka häntä
-halutti. Miehet hankkivat ja hakivat hänelle sorasta monenmuotoisia ja
--värisiä kiviä, joilla lapsi sai leikkiä.
-
-Kun se aika tuli, että marjat kypsyivät, toivat miehet tullessaan
-iltamilla Kertulle marjoja. Useinkin kävivät he työstä päästyään
-hakemassa niitä puolenkin penikulman päästä, varsinkin hilloja, joita ei
-lähempänä ollut.
-
-Eräänä iltana kun miehet asettelivat maata lauhturillensa, mässäsi ja
-mylleröitsi Kerttu heidän keskellänsä, tehden heille kaikenlaisia
-viattomia, lapsellisia kysymyksiä, jotka olivat useinkin hyvin sattuvia
-ja syvällisiä. Lapsen äiti tuli ottamaan Kerttua pois.
-
-»Mitä sinä siinä hälppäät ja häliset? Tule pois nukkumaan omalle
-vuoteellesi, että miehetkin saavat nukkua», sanoi äiti.
-
-»Ei, ei, antakaa lapsen olla; hän huvittaa meitä suuresti», sanoivat
-miehet yhteen ääneen.
-
-Äiti poistui.
-
-Miehet sijoittelivat nyt itseään ikäänkuin laittautuakseen todellakin
-nukkumaan.
-
-»Nytkö te rupeatte nukkumaan?» kysyi Kerttu.
-
-»Nyt.»
-
-»Mutta ettehän te ole vielä siunanneetkaan», sanoi Kerttu.
-
-»Emme ole», sanoivat miehet vähän häpeissään.
-
-»Ettekö te siunaa milloinkaan maatapannessanne?»
-
-»Ei ole tullut siunatuksi.»
-
-»Kuinka te uskallatte siunaamatta panna nukkumaan?» sanoi Kerttu ja
-katsoi kiinteästi miehiä silmiin.
-
-»Siunaako Kerttu?»
-
-»Joka ilta maatapannessani ja joka aamu noustuani.»
-
-»Mutta jos ette ole ennen siunanneet, niin siunatkaa nyt», jatkoi hän
-sitten.
-
-»Me emme osaa.»
-
-»Ettekö ennen lapsinakaan ole siunanneet?»
-
-»Kyllä, sillä äitimme opetti meitä siunaamaan, mutta se on unohtunut.»
-
-»Jos ette osaa, niin kyllä Kerttu opettaa. Sanelkaa te minun perässäni.»
-
-Ja Kerttu alkoi:
-
-»Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Jumala anna hyvää yötä, hyvän yön
-sanomaa, lepoa, rauhaa ja terveyttä. Ja anna kaikki minun syntini
-anteeksi poikasi ansion tähden. Amen.»
-
-Miehet sanelivat Kertun perässä sana sanalta jokaikisen sanan.
-
-»Kas niin! Nyt olitte kilttejä ja saattepa nähdä, että nukutte oikein
-hyvin», sanoi Kerttu ja meni kamariin nukkumaan.
-
-»Hyvä Jumala tuota lasta!» sanoi Matti Kertun mentyä, ja hänen mielensä
-tuntui murtuneen.
-
-Todellakin viettivät miehet levollisemman ja rauhallisemman yön kuin
-koskaan ennen. Lapsen viaton, rukoileva siunaus oli heihin tehnyt syvän
-vaikutuksen. Heidän sieluunsa oli tunkeentunut ikäänkuin uusi, ennen
-tuntematon valonsäde. Nukkuissaankin näkivät he kauniita unia ja heidän
-sielussaan soi tuo lapsen opettama iltasiunaus niin kauniilta ja
-valoisalta.
-
-Semmoisenaan kului aika kuukauden, toista. Sama ystävyys, sama sävyisyys
-ja sopusointuisuus vallitsi isäntäväen ja majamiesten välillä kuin
-ennenkin. Majamiehet olivat erinomaisen palvelevaisia ja osaaottavaisia
-talonväen toimissa ja askareissa. Kun heillä oli vaan vähänkin aikaa,
-tekivät he kaikenlaista apua talonväelle.
-
-Isäntäväki ei voinut kyllin ihmetellä noiden puolivilleiltä näyttävien
-miesten sävyisyyttä ja hyvänluontoisuutta. Varsinkin kummailivat he
-sitä, kun heidän juro luonteensa mukaantui tuon hälpän ja kielikellon
-tyttösen mukaiseksi, että he voivat hänen kanssaan leperrellä ja
-leikkiä.
-
-Eräänä kertana kävi niin, etteivät miehet tulleetkaan oikealla ajalla
-kotiin. Isäntä ja emäntä odottelivat heitä myöhäiseen yöhön, kummailivat
-ja paapottivat, mikä nyt miehille on tullut, kun eivät kotiin
-tulleetkaan. Kerttu valvoi uskollisesti vanhempiensa kanssa, eikä mennyt
-maata, vaikka vanhemmat olisivat kuinka kehoittaneet. Kertulla se vasta
-hätä oli. Ehtimiseen hän päivitteli, mihinkä Matti, Jaska ja Jussi ovat
-joutuneet, kun eivät kotiin tulleetkaan? Tyttö kärtti vanhempiaan, että
-he menisivät miehiä hakemaan, mutta tätä eivät he katsoneet
-tarpeelliseksi.
-
-Vihdoin väsyivät he odotukseen ja menivät maata.
-
-Aamupuolella yötä heräsi isäntäväki hirmuisesta melusta eteisessä.
-Sieltä kuului kolinaa, jyrinää, vastustelemisia ja karkeita kirouksia.
-
-»Miks'en minä saa tulla huoneeseen niinkuin tekin, senkin ruojukengät»,
-kuului eteisestä.
-
-»Et sinä saa tulla tuossa tilassa», kuului vastustava ääni.
-
-Se oli Matin ääni.
-
-»Minkälaisessa tilassa, sanopas.»
-
-»Olethan juovuksissa.»
-
-»Mitä parempia te itse olette, olettehan tekin juovuksissa.»
-
-»Olemmepa kylläkin, mutta me osaamme olla siivolla, mutta tuommoinen
-viiripää kuin sinä olet... Meillä on siivoa väkeä, joka ei suvaitse
-tuommoisia renttuja. Mitä Kerttukin sanoisi, kun pääsisit huoneeseen
-pitämään pahaa elämää; aivanhan hän kuolisi peljästyksestä.
-
-»Renttuja! Sanotko minua rentuksi!»
-
-»Mikäs muu sinä sitten olet?»
-
-»Yhtä hyvä kuin kaikki te muutkin ja kenties parempikin, mutta minä
-näytän, että minä menen huoneeseen niinkuin tekin», äysti vastustaja.
-
-»Sen sinä kuitenkin jätät tekemättä.»
-
-Nyt tartuttiin ovenripaan, mutta samassa alkoi eteisessä aika jytinä.
-
-»Pääsetkös ulos täältä.»
-
-»En.»
-
-»Siinä tapauksessa täytyy minun auttaa sinua», kuului kiivas ääni.
-
-Miehet veivät hangottelijan pihalle ja kokivat hillitä hänen raivoaan,
-mutta mies ei lannistunut, vaan kävi päälle niinkuin tiikeri.
-
-Vihdoin pääsivät miehet eteiseen ja saivat oven salpaan, mutta mies piti
-siellä pahaa elämää, jyskytti ja hakkasi ovea, uhaten särkeä sen, ellei
-vaan sitä avattaisi. Ei ollut muuta neuvoa, vaan Matin täytyi mennä
-häntä asettamaan.
-
-»Älä sinä luule, ettei sinua voida kurittaa; säälistä ja ihmisten rauhan
-tähden on sinua kärsitty», sanoi Matti.
-
-Mies ei totellut tätä varoitusta, vaan jatkoi päällekäymistään.
-
-Matti lyödä läimisti miestä kämmenellään naamaan ja tollankoppina lensi
-mies pihalle selälleen.
-
-Matti hyppäsi heti katsomaan, mitenkä miehen kävi. Mies oli liiallisesta
-päihtymyksestä, paljosta riehunnastaan ja saadusta iskusta niin
-herpaantunut, että hän nukkui kohta. Kun Matti näki, etteivät asiat
-senkään pahemmasti olleet, kantoi hän miehen heinävajaan, sillä oli
-jotenkin kylmä ilma ja alkoi sataa tihistää. Sitten sulkivat miehet
-eteisen oven ja hiipivät hiljaa kuin hiiret tupaan ja asettausivat
-lautturilleen maata.
-
-Pitkistä ajoista oli miesten helmasynti saanut vallan. He olivat
-tuottaneet kaupungista viinaa, ryypiskelleet sitä toveriensa kanssa ja
-tulleet kelpo humalaan. Siitä oli seurauksena, että syntyi riita
-semmoinen, että jo tapella kahautettiinkin. Matti, joka oli pahin
-tappelupukari, sai kahakassa naamaansa useita verinaarmuja.
-
-Kerttu ei ollut koko metelin aikana herännyt, ja miehet olivat siinä
-uskossa, ettei isäntäväkikään ollut tiennyt tästä mitään. Vaikka miehet
-olivatkin aika humalassa, toivoivat he kumminkin hiljaisella
-käytöksellään voivansa isäntäväeltä ja Kertulta peittää tämän ensimäisen
-rikoksen, jonka he majapaikassaan olivat tehneet.
-
-Aamulla kun talonväki heräsi, nukkuivat miehet raskaasti lautturillaan.
-
-Kerttu oli ensimäinen tarkastelemaan heitä.
-
-»Miksi meidän miehet haisevat nyt niin pahalta? Eivät he ennen ole
-tuommoiselta löyhkältä haisseet», sanoi Kerttu nuuskien heitä.
-
-Kertun siinä nuuskiessa ja hälistessä alkoivat miehet kähmiä ja hieroa
-silmiänsä. Kun Kerttu tämän huomasi, alkoi hän puhutella heitä.
-
-»Miksette te illalla tulleet kotiin?»
-
-»Me viivyimme kylässä.»
-
-»Mutta miksikäs teidän henkenne löyhkää niin pahalta?»
-
-»Löyhkääkö se? Eihän se löyhkänne pahemmalta kuin ennenkään.»
-
-»Nyt valehtelette. Löyhkää se, ja minäpä tiedän, miksikä se löyhkää.»
-
-»Sanopas, Kerttu.»
-
-»Te olette juoneet viinaa. Mutta miksikäs Matin naama on verissä?»
-
-»Lankesi.»
-
-»Nyt taas Matti valehteli; Matti on tapellut.»
-
-»Älä nyt, Kerttu, ole niin nenäkäs; tule tänne meidän keskellemme
-maata», sanoi Matti vältellen.
-
-»En tule, koska haisette niin ilkeältä. Ja muutenkin olette viime
-aikoina olleet minulle tylyjä.»
-
-»Mitenkä niin?»
-
-»Ette ole tuoneet minulle yhtään leikkikalua.»
-
-»Se on totta, lapsi kulta, mutta kerran tuon minä sinulle oikein hyviä
-leluja», sanoi Matti.
-
-»Minkälaisia?» utaisi Kerttu, ja hänen silmänsä kirkastuivat.
-
-»Semmoisia kauniita nukkeja, tanssivia poikia ja mikäpä sen vielä
-tietää, mitä kaikkea minä tuon», sanoi Matti.
-
-»Milloin sinä tuot?»
-
-»Jahka ma käyn kaupungissa, sillä täällä ei niitä ole.»
-
-»Milloin sinä käyt?»
-
-»Enpä vielä tarkkaan tiedä, mutta sittenkun tässä joudun.»
-
-Kerttu tuli miettivämmän ja suopeamman näköiseksi, eikä pitänyt enää
-niin tarkkaa poliisitutkintoa miesten yöllisistä rikoksista.
-Miestenkin sydäntä helpoitti, kun huomasivat Kertun myöntyvän
-anteeksiantavaisuuteen, sillä olipa heillä paha omatunto, varsinkin kun
-Kerttu luki niinkuin kirjasta heidän yölliset rettelönsä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kylässä liikkui tulirokko, tuo lasten ankara surma. Vaikka Käkelä olikin
-syrjässä isosta kylästä, osui tauti kuitenkin sinne, ja Kerttu sairastui
-siihen. Kertun isä kävi penikulman päässä olevalta lääkäriltä neuvoja
-kyselemässä. Lääkäri antoikin tarpeellisia ohjeita sairaan hoidossa ja
-kirjoitti lääkkeitä. Vaikka noita apukeinoja koetettiin tarkoin seurata,
-tuli Kerttu kuitenkin hyvin heikoksi. Yöt ja päivät valvoi joku aina
-Kertun vuoteen ääressä. Paljosta valvomisesta uupuivat vanhempain
-voimat.
-
-Kun majamiehet tuon huomasivat, tarjoontuivat he vuorostansa valvomaan
-sairasta.
-
-Eräänä yönä istui Matti Kertun vuoteen vieressä, hartaasti pitäen
-silmällä, tarvitsisiko Kerttu jotakin. Huonosti palava talikynttilä loi
-himmeää valoa huoneeseen.
-
-Yhtäkkiä avasi Kerttu silmänsä ja loi katseensa Mattiin.
-
-»Matti», kuiskasi Kerttu tuskin kuultavasti ja ummisti silmänsä.
-
-»Niin, kullannuppuseni, tahdotko mitään?» kysyi Matti hellästi.
-
-»Ottaisin juomaa», kuiskasi lapsi.
-
-Hellävaroin nosti Matti karkeilla käsillään sairaan istumaan vuoteeseen
-ja antoi hänelle virkistävää juomaa. Sitten valahti Kerttu jälleen
-maata.
-
-Hellästi katsoi Matti Kerttua, kun tämä siinä voimatonna ja taudin
-kanssa kamppailevana puolihorroksissa heikkona riuvotti. Hän otti vaarin
-jokaisesta lapsen nykäyksestä, väreestä, jopa silmälautain
-värähtelemisistä.
-
-Jonkun ajan kuluttua rupesivat Kertun kasvot värähtelemään ja huulet
-liikahtelemaan; näytti siltä kuin hän olisi tahtonut jotakin sanoa.
-Hetken perästä avasi sairas silmänsä ja katsoi Mattiin.
-
-»Etpä sinä tuonutkaan minulle niitä leikkikaluja», sanoi lapsi, ummisti
-silmänsä ja näytti vaipuvan uneen.
-
-Tämä kävi kipeästi niinkuin puukonpisto Matin sydämeen. Hän tunsi,
-kuinka paha asia on, kun lapselle jotakin luvataan, eikä pidetä
-lupaustaan. Noin heikkona sairaanakin ollessaan muisti lapsi hänen
-lupauksensa, jota hän ei ollut täyttänyt. Lapsi luotti häneen
-ehdottomasti ja syyttää nyt häntä epärehellisyydestä. Kenties painaa se
-raskaana taakkana hänen mieltään ja lisää painoa hänen ankaralle
-taudillensa.
-
-Kun aamu tuli, saapui äiti Kerttua hoitamaan ja Matti lähti pois.
-
-Sinä päivänä ei Matti mennytkään työhön, vaikka toverit menivät, sillä
-hän oli kovin uupunut, kahtena yönä kun oli perätysten valvonut Kerttua;
-Matti tarvitsi nyt lepoa.
-
-Kun toverit palasivat illalla työstä, syntyi heidän keskensä neuvottelu,
-mitä noiden Kertun kaipaamien lelujen kanssa olisi tehtävä.
-
-Lähimäiseen kaupunkiin oli tekeillä olevan rautatien suuntaa myöten
-neljä penikulmaa ja maanteitse olisi matka tullut paljoa pitemmäksi.
-
-»Onhan hankala lähteä niin pitkää matkaa kävelemään vähäpätöisen asian
-takia; paitsi sitä voipihan sen toimittaa myöhemminkin sopivassa
-tilaisuudessa», esitteli Jaska.
-
-»Mutta minä en voi ottaa omalletunnolleni asian viivytystä, sillä se
-voisi maksaa tuon pikku enkelin hengen», sanoi Matti.
-
-»Kuinka niin?»
-
-»Onhan lapsi niin heikko, että sen elämä riippuu hiuskarvan nenässä.
-Voisihan olla, että meidän epärehellisyytemme vaivaisi taudin ohessa
-häntä niin, että tämä mielenpainon lisä tekisi olon niin tukalaksi,
-ettei hän voisi sitä kestää. En minä teitä vaadikaan lähtemään, kyllä
-minä sen matkan teen», arveli Matti.
-
-»Sanotaan rautatien varrelle kokoontuneen kaikenlaisia roistoja, jotka
-koettavat muiden kustannuksella elää, rosvoten mitä vaan käsiinsä
-saavat, käyttäen tavasta väkivaltaakin», muistutti Jussi.
-
-»Mitäpä siitä; kyllä minä ainakin kolme miestä ulohtaalla pidän»,
-ylvästeli Matti.
-
-Matti hankkiutui lähtemään.
-
-»Näinkö myöhään yötä vasten aiot lähteä?»
-
-»Ei ole aikaa viivytellä, sillä joka minuutti on kallis.» -- --
-
-Vettä satoi ankarasti ja vinha, kylmä tuuli vihelteli huoneitten
-nurkissa. Tästä huolimatta syöksyi Matti yön pimeyteen. -- --
-
-Seuraavan yön aamupuolella koputettiin kiivaasti eteisen ovea. Kun
-mentiin avaamaan, astui Matti huoneeseen. Hän oli märkänä kuin kuikka ja
-väsyksissä kuin koira, joka on pari päivää metsällä isäntänsä kanssa
-hypännyt. Heti huoneeseen saavuttuaan istui hän lavitsalle ja vohvotti
-niinkuin vasta kyydistä palannut hevonen. Toverit katsoivat Mattia
-kummeksuen. Verta näkyi Matin lakin alta valuvan hänen leveälle
-naamalleen.
-
-»No, miten niiden lelujen laita on?» kysyivät toverit.
-
-»Hyvästi; lelut ovat täällä.»
-
-»Eipä niitä näy.»
-
-»Ovat tuolla eteisessä.»
-
-»No, minkätähden sinä olet noin onnettoman näköinen; vertakin valuu
-lakkisi alta ja olet märkänä kuin kuikka, vaikkei enää sadakaan?»
-kysyivät toverit.
-
-»Olisittepahan itse olleet siinä löylyssä, ette tuommoisia kyselisi.
-Matka kävi onnellisesti. Perille päästyäni ostin lelut ja lähdin heti
-paluumatkalle. Mitään vastuksia en tavannut tiellä, ennenkuin tässä
-lähellä kylää. Noin kolme kilometriä tästä hyökkäsi metsästä kolme
-miestä kimppuuni. Toivoen kohta pääseväni perille en arvannut pitää
-varaani, ajatuksissani kun kävelin. Tämän tähden pääsi eräs heistä
-tietämättäni aivan lähelle minua. Hän tarttui minua kurkkuun, kähisten:
-'Rahasi tänne, taikka...!' Samassa löi toinen kangella päähäni. Menin
-toiselta jalalta polvilleni. Hyppäsin ylös ja kieraisin itseni irti
-kuristajastani. Samassa annoin hänelle kämmenelläni semmoisen
-läimäyksen, että hän lensi tuotakin tuokemmaksi kovaan kivikkoon
-selällensä. Kankimies heilutteli sillä välin kankeansa huimaavaa
-vauhtia, mutta kun olin vapaallani, ei hän osannut minuun. Syöksyin
-käsiksi häneen, sain kangesta kiinni, nykäisin sen pois hänen käsistään
-ja aloin sillä huimia molempia miehiä takapuolille, sillä en uskaltanut
-heitä luille lyödä. Molemmat miehet lähtivät nyt käpälämäkeen niin
-kiireesti kuin kerkesivät, ja niin olin heistä päässyt», selitteli
-Matti.
-
-»Eivätkö lelut menneet säpäleiksi tuossa kahakassa?»
-
-»Eivät menneet, sillä nähdessäni mitä tulee ennätin ne pistää muutaman
-kiven suojaan.»
-
-»Mutta entä tuo kastuminen?» utaisivat toiset.
-
-»Nuot veitikat olivat hyvin harkinneet asiansa. Niinkuin tiedätte, on
-tällä välillä syvä puro, joka sateesta paisuneena oli tulvillaan. Ettei
-heidän uhrinsa pääsisi heidän käsistään pakenemaan kylään, olivat he
-kiskoneet puron yli laitetut portaat pois. Eihän minulla ollut muuta
-neuvoa kuin täytyi kahlata puron yli, ja vettä oli niin paljon, että
-menin muutamasti umpeenkin.»
-
-»Eivätkö lelut kastuneet?»
-
-»Eivät. Pidin niitä käsissäni korkealla pääni päällä», sanoi Matti.
-
-»No, mutta riisuhan nyt toki nuot märät vaatteet yltäsi ja pue kuivat
-päällesi; aivanhan sinä palellut», muistuttivat toverit.
-
-»Niinpä kylläkin, kylmältä alkaa tuntua.»
-
-Matti riisui nyt kylmät ja märät vaatteet ja pukeutui kuiviin. Hän pesi
-kasvonsa ja toverit sitoivat jotenkuten päässä ammottavan haavan.
-
-»Olen unhottanut kysyä, miten Kerttu voipi», sanoi Matti ikäänkuin
-säpsähtäen.
-
-»Kerttu on samanlainen kuin ennenkin, mutta sangen heikko hän on.»
-
-Nyt noudettiin eteisestä lelut tarkasteltaviksi. Matti oli ostanut niitä
-koko joukon. Niitä oli pari posliinipäistä, vaatetettua isoa nukkea,
-tanssiva rummunlyöjäpoika, haukkuva koira ja juokseva, kärryjä vetävä
-poika.
-
-»Me lähdemme nyt viemään nämät Kertulle», sanoi Jussi.
-
-»Sen te toki jätätte tekemättä; tahdon ne itse viedä. Olenhan niistä
-enimmän vaivaa nähnyt», sanoi Matti lujasti.
-
-Sitten hän meni kamarinovelle, raoitti sitä ja kysyi kuiskaamalla
-valvovalta äidiltä: »Kuinka lapsi voipi?»
-
-»Kerttu oli juuri valveella ja kysyi kuiskaten, eikö Matti ole jo
-tullut? Sitten hän taasen raukesi unen horroksiin», vastasi äiti.
-
-Kertulle oli, näette, ilmoitettu, että Matti on mennyt leluja noutamaan.
-
-Matti nouti nyt lelunsa ja istui niiden kanssa sairaan lapsen vuoteen
-ääreen, odotellen milloin Kerttu havahtuisi. Himmeästi valaisevan
-kynttilän valossa katsoi Matti niin hartaasti sairasta lempilastaan.
-
-Kauankaan ei viipynyt, ennenkuin Kerttu avasi silmänsä. Hänen katseensa
-sattui Mattiin, ja lapsen suu näytti menevän vienoon hymyyn.
-
-»Matti on tullut», kuiskasi hän sitten.
-
-»Niin, kullannuppuseni. Matti on tullut ja on tuonut Kertulle leluja»,
-sanoi Matti, samassa ojentaen lelut Kertulle.
-
-Silminnähtävästi ilostuivat sairaan lapsen kasvot. Vapisevilla käsillään
-hän kokoili ne rintansa päälle ja painoi niitä hellästi rintaansa
-vasten. Pian kuitenkin rupesivat ne tuntumaan liian paljoilta, ja hän
-käski ottaa pois kärryt, koiran ja rummunlyöjäpojan, mutta nukkeja ei
-hän raskinut antaa; niitä hän painoi hellästi rintaansa vasten
-edelleenkin.
-
-Sitten loi Kerttu riutuvan katseensa Mattiin ja kuiskasi: »Matti on
-hyvä.» Samassa vaipui hän unenhorroksiin.
-
-Siinä oli Matille kylläksi kiitosta. Sairaan lapsen yksinkertainen,
-koruton lause teki Matin sieluun syvemmän vaikutuksen kuin pitkät
-ylistelyt ja korulauseihin puetut imartelut monelle ylemmillä asteilla
-olevalle henkilölle, joka niitä on oppinut viljalta niittämään. Nyt
-tiesi Matti, että pienokainen luotti häneen eikä pitänyt häntä enää
-epärehellisenä, sanaansa pitämättömänä miehenä.
-
-Kyynelkarpaleet vierähtivät Matin silmistä hänen karheille poskillensa,
-ja hän vetääntyi huoneesta pois. Silminnähtävästi rupesi Kerttu nyt
-virkistymään. Ei kulunut montakaan vuorokautta, ennenkuin hän alkoi
-tahtoa ruokaa ja puhe alkoi selvitä. Nämät merkit nähtyään iloitsivat
-vanhemmat, mutta eivät suinkaan miehet vähemmän.
-
-Sitätehden kuin Kerttu parani ja vahvistui, tahtoi hän hyljätyt lelunsa
-yksitellen haltuunsa. Ja kun lapsi parani täydellisesti, ei suinkaan
-Matilta silloin puuttunut Kertun ystävyyttä ja hyväilemisiä.
-
-Miehet olivat rautatien työssä niin kauan, kunnes se tuli valmiiksi, ja
-koko tämän ajan pitivät he Käkelässä majaa. He olivat niin perehtyneet
-paikkakunnan oloihin, että he jäivätkin siihen ainaiseksi asumaan. Kukin
-heistä perusti itselleen torpan, naivat ja niin rupesivat elämään
-ominaista perheellistä ja vakavaa elämää.
-
-
-
-
-TUKKIMETSÄSSÄ.
-
-
-Oltiin tukkimetsässä. Iso tukkiyhtiö oli kruunulta ostanut laajan
-tukkimetsän kaikkein syvimmästä Suomen salosta. Penikulmaa lähempänä ei
-ollut minkäänlaista ihmisasuntoa ja netkin, mitkä olivat sen matkan
-päässä, olivat kolme toisistaan etäällä olevaa kurjaa mökkirähjää,
-joiden asukkaat olivat tiheistä kylistä lähteneet ahtautta pakoon,
-levittääkseen viljelystä tuohon synkkään korpeen. Pitäjän kirkolle oli
-salosta lähes neljä penikulmaa.
-
-Kun tukinhakkuu ja vedätys alkoi tuolla ikivanhalla aarniosalolla,
-virtasi sinne mahdoton väenpaljous kaikilta ilmansuunnilta. Miehiä tuli
-suksilla, jalan ja hevosilla. Heillä oli kirveet kainalossa ja
-eväskontti selässä; hevosmiehet olivat varustautuneet lujilla sekä
-etu- että takareillä ja riittävillä köysivarastoilla.
-
-Kun ensimäiset saapuivat perille, oli heidän ensi tehtävänsä hakata
-aukea paikka tiheään petäjikköön ja ruveta rakentamaan siihen
-metsäsaunaa, sillä eipä ollut lähitienoissa, missä olisi saanut lämmintä
-majapaikkaa yöksi kovasta työstä väsyneelle ja useinkin vilustuneelle
-ruumiillensa. Ei kauan viipynytkään, ennenkuin kookas sauna oli
-valmiina, sillä eipä ollut puutetta rakennusaineista. Sylintäyteisiä
-petäjiä lyötiin päälletysten ja niitä koetettiin jotenkuten varatakin
-mukaan tuodulla seinävaralla. Sammalista oli paha puute, talvi kun oli,
-mutta pian siihenkin keino keksittiin. Muutamia miehiä meni ikivanhaan
-korpeen ja he nyhkivät sieltä kuusenluppoja, joita Tapio oli sinne
-runsaasti varannut. Näitä pantiin sammalen asemasta hirsien väliin, ja
-ne kyllä täyttivät tarkoituksensa. Tuosta väliaikaisesta asunnosta ei
-suinkaan tullut mikään taidelaitos. Sillä ympyriäisinä lyötiin hirret
-päälletysten ja salvettiin vain koirankaulaile. Lähellä olevalta
-kalliolta saatiin kiviä kiukaaksi ja ensi yötä jo vietettiin tuossa
-uudessa lämpimässä majassa.
-
-Tämä uusi sauna ei kuitenkaan kauaksi riittänyt sille väenpaljoudelle,
-jota sinne myötäänsä tulvaili. Täytyi tehdä ehtimiseen uusia, ja niin
-muodostui tuonne synkkään saloon ikäänkuin jonkunmoinen intiaanikylä.
-
-Omituista elämää viettivät tuolla kaukaisessa umpisalossa tukkimiehet.
-Ilta- ja aamupuhteet kertoilivat he kaikenlaisia satuja näkemistään ja
-kokemistaan pärevalkean loimottaessa, ja kaikesti eivät nuo kaskut
-olleet juuri siveellisintä laatua, sillä olihan enin osa miehistä tuota
-kulkevaa kansaa, joka ikänsä oli siirtyillyt työpaikasta toiseen ja
-niissä oppinut yhtä ja toista rivoakin.
-
-Tässä tukkileirissä ei ollut ainuttakaan naista ja se synnytti miesten
-mielissä jonkunmoista kaipiota, sillä olivathan he oppineet olemaan
-yhteydessä kauniimman sukupuolen kanssa.
-
-Tämmöisenään kului aika kuukauden päivät. Silloin tuli muutaman
-tukinajajan muassa leiripaikalle eräs Riikka-niminen nainen, joka oli
-ennenkin ollut tuommoisissa paikoissa kahvinkeittäjänä. Hän oli vanha
-tuttu usealle miehistä.
-
-Mikä ilo nousikaan nyt miehissä, kun Riikka saapui perille! Jokainen
-olisi tahtonut häntä syleillä ja käsissään kantaa. Hänelle laitettiin
-erityinen makuusija, jota ei kukaan muu saanut käyttää, sillä se oli
-ikäänkuin jokin pyhäkkö.
-
-Riikalla oli mukana puolen hehton säkki kahvia ja monta isoa
-sokeritoppaa ja kaikki tarpeelliset kahvinkeittokojeet.
-
-Miehet rakensivat Riikalle heti pienen kodan tulisijoineen, jossa hän
-sai kahvia keittää, ja halulla he härppivät tuota lämmintä
-mielijuomaansa. Eikäpä se kumma ollutkaan, jos tuossa särpimettömässä
-paikassa, vilusta kohmettuneena, joikin särpimekseen ja viluunsa jonkun
-lämpimän kupin.
-
-Tukinhakkaajien joukossa oli pari oikein renttumaista miestä. Toista
-heistä nimitettiin »Matka-Matiksi» ja toista »Riento-Jussiksi». Nämät
-nimet olivat he saaneet siitä, kun ei heillä ollut kotia missään, vaan
-he kulkivat paikasta toiseen, missä vaan isompaa työpaikkaa oli. Tällä
-tavalla kulkeentuivat he maakuntain ääristä toisiin. Joka paikan he
-tunsivat ja joka paikassa heidät tunnettiin.
-
-Jo aikaisin olivat he tutustuneet ja kiintyneet niin toisiinsa, että
-olisi luullut heidän olevan veljeksiä, vaikkeivät olleet sukua ei syntyä
-toisilleen.
-
-Kaikki mitä heillä oli, oli yhteistä, sillä mitä toisen paremman onnen
-sattuessa onnistui saamaan, siihen oli toinenkin osallinen.
-
-He olivat juopporenttuja, jonka takia heillä ei ollut kunnollista
-vaatetta päällä, ainoastaan ränsistynyt repaleinen puku, josta ei ollut
-paljon ruumiin suojaa.
-
-Huolimatta kaikesta tästä viheliäisyydestä, olivat he sangen iloisia ja
-kokkapuheisia ja tämän tähden olivat he koko tukkileirin ilona. He
-kärsivät vaikka minkälaista leikkiä ja pilapuhetta, mutta pisteleviä ja
-halveksivia juttuja eivät he suvainneet. Jos joku semmoista yritti, sai
-hän kohta tuta, kuka käski, sillä nämät toisillensa vieraat veljekset
-olivat osaavia ja liukkaita tappelijoita ja kun he raivostuivat, silloin
-oli leikki kaukana.
-
-Työmaalle tultuaan ei näillä velikullilla ollut ruokaa eikä rahaa, vaan
-he saivat yhdeltä ja toiselta ensimäiseen maksuun asti ruokavaroja
-lainaksi ja aina he rehellisesti maksoivat velkansa.
-
-Riikallekin olivat he vanhoja tuttuja. Kun he menivät ensi kerran Riikan
-luo, ilostuivat he molemmin puolin.
-
-»Kah! Onhan täällä Matti ja Jussikin», huudahti Riikka iloisesti.
-
-»Missäs lika muualla kuin rattaassa. Mutta antakaa, Riikka, nyt meille
-kahvia», sanoi Matti.
-
-»Mikseikäs vanhoille tuttaville.»
-
-»Mutta meillä ei ole taaskaan rahaa», sanoi Matti.
-
-»Ei tee mitään; kyllähän te aina maksatte», vastasi Riikka.
-
-Tavallista rataansa kulki elämä tukkimetsässä, eikä mitään erinomaista
-tapahtunut. Se oli vaan semmoista oloa kuin niissä oloissa on
-mahdollista. Se vaan antoi tukkimiehelle puheenainetta, kun Riikka
-kevättalvella kävi nolommaksi ja vähäpuheisemmaksi. Hän haeskeli
-yksinäisyyttä ja vältteli muiden seuraa. Riikka ei ollut niin innokas
-kahviakaan keittämään kuin ennen; usein kävi niinkin, että kahvia ei
-ollut saatavissa silloinkaan, kun tukkimiehet olisivat sitä halusta
-juoneet.
-
-»Mikähän Riikalle on mahtanut tulla, kun hän on niin alakuloinen»,
-arveli eräänä kertana Matka-Matti Riento-Jussille.
-
-»Sen ties taivas, mutta oikein hänen asiansa eivät ole. Eikö liene
-jotenkin kipeänä», vastasi Jussi.
-
-»Minua huolettaa hänen tilansa. Ajatteles, jos hän tulisi sairaaksi
-täällä sydänmaalla, mikä silloin neuvoksi tulisi.»
-
-»Älä muuta, äläkä toista. Minäkin olen sitä samaa miettinyt.»
-
-»Eiköhän olisi paras, että kysyttäisiin häneltä itseltään, mikä häntä
-vaivaa?»
-
-»Taitaisipa olla», myönsi Jussi.
-
-Molemmat miehet vartoivat aikaa, milloinka saisivat Riikkaa tavata
-yksinään, ja tilaisuuden tultua menivät he hänen luoksensa.
-
-»Mikä Riikkaa vaivaa, kun olet niin alakuloinen etkä välitä muista
-mitään?» kysyivät miehet.
-
-»Mitä, eihän minua mikään vaivaa... Miksi sitä kysytte?» sanoi Riikka,
-ja selvästi näki, että hän oli kovasti hämmästyksissään.
-
-»Kysymmehän vain. Ajattelimme, että jos tulisit sairaaksi, mikä silloin
-olisi neuvona», sanoivat miehet.
-
-»Ei minua mikään vaivaa, saatte olla aivan huoletta», sanoi Riikka ja
-poistui tavallista tulehtuneempana.
-
-Vaikka Riikka näin teetteli itsensä terveeksi, ei hän kuitenkaan saanut
-tukkimiehistä levottomuutta poistetuksi, sillä hänen alakuloisuutensa ja
-yksinäisyydenhalunsa yhä vaan jatkui, vieläpä pahenikin.
-
-Kun kevät kului ja lumi alkoi pehmetä, ei Riikka noussutkaan koko
-päivään ylös, ja hänen pahoinvointinsa näytti yltyvän.
-
-Tämä havainto huoletti kovin tukkimiehiä, mutta enimmän kuitenkin Mattia
-ja Jussia.
-
-»Eiköhän olisi parasta, että käytäisiin tarkastamassa kesken päivin,
-kuinka Riikan laita on? Kovinpa sen tila näytti aamulla epäiltävältä»,
-esitteli Jussi Matille.
-
-»Sitä juuri mietin tässä minäkin. Käypäs katsomassa», sanoi Matti,
-samassa kun suuri petäjä kaatui ryskyen maahan.
-
-Toista käskyä ei Jussi tarvinnut, sillä paikalla, kun hän kuuli Matin
-myönnytyksen, alkoi hän juosta livistää metsäsaunoja kohden.
-
-Perille päästyään ohjasi Jussi askeleensa Riikan luo. Tämä ei vieläkään
-ollut noussut ylös. Siinä hän vaan yhä loikoi kippuroiden ja väännellen
-itseänsä.
-
-»Voi hyväinen aika! Mikä sinulle on tullut, kun olet noin kipeä? Minua
-rupeaa peloittamaan... Sano minulle, mikä sinua vaivaa?» koetti Jussi
-osanottavasti utaista päästyään Riikan luo.
-
-»Voi, hyvä Jussi! Et sinä voi minua auttaa, ja kenties minä kohta
-kuolen», sanoi Riikka tuskitellen.
-
-»Eihän nyt toki. Onhan täällä paljon ihmisiä, jotta ethän sinä aivan
-avutta ole», takaili Jussi.
-
-»Voi, voi -- ethän sinä ymmärrä ... mi-minä saan -- oi Jumalani! -- --
-pi-pikkusia.»
-
-Ei salaman isku taivaalta olisi kovemmin vaikuttanut Jussiin kuin tämä
-tieto. Yhdellä kertaa selvisi hänelle kaikki. Maailma musteni hänelle
-silmissään, ja hän vapisi niinkuin kahila virrassa. Oli luultu ja
-peljätty Riikan sairastuvan johonkin muuhun vähemmän vaaralliseen
-tautiin, joka ei olisi kaivannut niin hellää hoitoa. Mutta nyt! Mikä
-neuvoksi? Ei koko tukkileirissä ollut ainuttakaan naishenkilöä, joka
-semmoisessa tilaisuudessa voisi apua antaa, ja kuka miehistä siihen
-toimeen pystyisi. Nämät ajatukset risteilivät yhtenä myrskynä Jussi
-paran aivoissa, eikä hän ollut tajuta, mitä tässä olisi tehtävä.
-
-Kun Jussi vihdoin toipui, lähti hän juoksemaan työmaalle niin paljon
-kuin sääristä pääsi. Suoraa päätä töhmisti hän Matin luo. Jussi oli
-hyvin hätääntynyt, sen Matti heti huomasi.
-
-»Mitä sinne saunoille kuuluu?» kysäisi Matti.
-
-Jussi kuiskasi jotakin Matin korvaan, sillä pari muuta miestä oli siinä
-lähellä.
-
-Matti kävi kalpeaksi, ja kirves putosi hänen kädestänsä.
-
-»Mikä nyt on hätänä?» kysyi toinen läsnäolevista miehistä.
-
-Matti kuiskasi jonkun sanan miehen korvaan. Sekä Matti että Jussi
-lähtivät nyt niin äkkiä juoksemaan saunoja kohden, että lumi pölisi
-yhtenä suitsuna.
-
-Perille päästyään siivosivat ja puhdistivat he kaikkein pienimmän ja
-somimman saunan. Hätäpikaa puhkaisivat he kattoon reiän ja asettivat
-siihen pohjattoman silakkanelikon torniksi; tämän sentähden, ettei
-tarvinnut pitää ovea auki, silloin kun saunaa lämmitettiin. He
-laittoivat saunaan pehmeän vuoteen heinistä ja hevosenloimista.
-
-Sinne kantoivat he tuskittelevan Riikan ja kokivat parhaansa mukaan
-hoitaa ja lohdutella häntä, luvaten antaa apuansa, minkä vaan suinkin
-voivat.
-
-»Voi, voi minun selkääni, kuinka se on kipeä», päivitteli Riikka.
-
-»Hyvä Jumala! Onko se kovinkin kipeä?» sanoi Jussi ja alkoi hivutella ja
-painella hellävaroin kipeää selkää.
-
-Tämä rauhoittikin Riikkaa, ja hän vaipui uneen.
-
-Miehet rupesivat keskenään hiljaa puhelemaan.
-
-»Jos niin onnellisesti kävisi, että lapsi syntyisi, mihin sen
-käärisimme?» sanoi Jussi.
-
-»Minulla on laukussani puhdas paita, ja käyn sen varalta noutamassa»,
-sanoi Matti.
-
-»Mutta kun se on ainoa vaatekappale, mihinkäs lapsi silloin kääritään,
-kun sitä pestään?»
-
-»Hätä keinon keksii. Kunhan nyt päästään vaan ensimäisestä hädästä»,
-sanoi Matti ja lähti paitaansa noutamaan.
-
-»Pahin asia on se, kun ei meillä ole minkäänlaista lääkettä antaa
-sairaalle. Eikö sinun pulloosi ole säästynyt enää tippaakaan?» tuumaili
-Matti takaisin tullessansa.
-
-»Mitä vielä. Enemmänkin sitä olisi mennyt, kun vaan olisi ollut.
-Pakanalla on kuivat laidat. Mutta minä luulen tietäväni keinon»,
-tuumaili Jussi.
-
-»Annapas kuulua.»
-
-»Ei ole kulunut kuin pari vuorokautta siitä, kun pehtorin asiamies kävi
-kirkolla hänen hevosellaan, ja minä luulen, että hän on tuonut sieltä
-miestä väkevämpääkin», arveli Jussi.
-
-Miehet rakensivat oven eteen sisäpuolelle salvan, ettei joku
-varomattomuudessa olisi päässyt sisälle tulemaan.
-
-Jussi jäi nyt Riikan luo, ja Matti lähti kahvia polttamaan ja
-keittämään.
-
-Juuri kun hän sai keitoksensa valmiiksi, tuli pehtori kotiin. Oitis kävi
-Matti hänen kimppuunsa, ilmoitti hänelle, mitenkä asiat olivat ja mitä
-oltiin vailla, ja aivan oikein sai Matti pehtorilta puoli litraa hyvää
-konjakkia ja vielä puhtaan lakanankin. Ilomielin juoksi Matti
-saalistensa kanssa sairashuoneeseen. Kahvista ja konjakista tehtiin nyt
-hyvänlainen »plörö» ja tarjottiin tuskittelevalle sairaalle.
-
-Tämä helpoitti tuskia, ja sairas vaipui taasen uneen.
-
-»Tuntuisipa oikein hyvältä ottaa tuosta pullosta aika kulaus», sanoi
-Jussi suutaan maiskutellen.
-
-»Siitä ei ole puhettakaan; nyt tarvitaan lääkkeet parempiin suihin»,
-sanoi Matti.
-
-Miehet kokivat parhaansa mukaan pitää kaikista huolta. Sinkkinen
-hevosämpäri pestiin, puhdistettiin ja täytettiin lämpimällä vedellä ja
-vietiin saunaan.
-
-Kulovalkean tavalla oli työmaalla miehestä mieheen lentänyt tieto, miten
-Riikan asiat olivat, ja tämä herätti yleistä hämmästystä.
-
-Kun ilta tuli, vetääntyivät miehet saunoille. Kaikin kokivat he välttää
-melua ja hiljaa hiipien toimittivat he tehtäviään. Joku tuli saunan
-ovelle, raoitti sitä ja kuiskasi hiljaa: »Onko tullut mitään muutosta?»
-
-»Ei vielä», kuiskasi Matti vastaan.
-
-Ennen maatapanoa tuli Tölin Matti saunan ovelle. Matti oli
-vanhanpuoleinen mies ja monen lapsen isä.
-
-»Minkälainen on asiain meno? Ovatko tuskat lievät ja pitkäveteiset vai
-tiheät ja tuimat», kysyi Töli kuiskaten.
-
-»Tiheät ja tuimat ovat», vastasi Matti, sillä Jussi oli hivuttelemassa
-taasenkin Riikan selkää.
-
-»Hyvä siitä tulee, kun joutuu», sanoi Töli ja lähti pois.
-
-Vanhalla miehellä oli kokemusta.
-
-Aamulla aikaisin, ennenkuin leiri oli herännyt, oli Töli jo saunan
-ovella.
-
-»Mitä tänne kuuluu? Onko asia päätöksessä?» kysyi hän.
-
-»Kuuluu, kuuluu. Kaikki on hyvin», vastattiin.
-
-»Poika vai tyttö?»
-
-»Poika ja pulska.»
-
-Juoksujalkaa lähti Töli pois. Pian oli tietona kaikilla, että
-tukkileiriin oli tullut yksi mies lisää. Kukin heistä tahtoi nähdä,
-kuinka tuo heikko joukko voi. Tungettelemalla tungettelivat he saunalle
-katsomaan tuota outoa tapausta. Rauhallisena makasi uusi tukkimies
-äitinsä rinnoilla, käärittynä Matka-Matin puhtaaseen paitaan. Jussi,
-joka oli kätevämpi Mattia, oli ottanut lapsen vastaan, pessyt sen
-varatussa sinkkiämpärissä, käärinyt Matin puhtaaseen paitaan ja pannut
-äitinsä viereen.
-
-Tyytyväisenä oli Riikkakin, kun tuskat olivat loppuneet ja kun oli
-päässyt tuosta pälkähästä. Hän määräsi, että Matin ja Jussin tuli
-keittää hänen kahvivaroistaan koko tukkileirin miehistölle kahvit
-varpajaisiksi.
-
-Kevät oli jo niin kehittynyt, että vedet alkoivat aukeilla. Laumoittain
-poistuivat miehet nyt tältä synkältä työmaalta, niin hevos- kuin muutkin
-miehet. Kernaasti olisivat he vieneet mennessään Riikankin pienoisineen,
-mutta hän oli niin heikko, ettei sitä voitu tehdä. Ei voitu häntä
-yksinkään jättää synkälle salolle. Kun tuli kysymys, ken jäisi häntä
-hoitamaan, tarjoontuivat siihen toimeen Matti ja Jussi.
-
-Riikan paraneminen kävi hyvin hitaasti. Toinen miehistä oli aina hänen
-luonaan vartomassa, jos tuo heikko joukko jotakin tarvitseisi. Toinen
-miehistä tavallisesti oli puuhaamassa minkä mitäkin taloudentarvetta.
-Useat kerrat kävivät he penikulman päässä olevasta torpasta noutamassa
-maitoa hoidettavallensa. Miehet rakensivat muutamia pajumertoja, joilla
-pyysivät kaloja eräästä kahden lammen välillä olevasta purosta. Tämä
-toimi onnistuikin niin hyvin, että heillä oli myötäänsä tuoretta kalaa.
-He haeskelivat myös lampien rannoilta vesilintujen pesiä ja saivat
-niistä tuoreita munia. Näin tavoin oli noilla synkän salon asukkailla
-tavasta oikein herkulliset ateriat. Jonkun viikon kuluttua toipui Riikka
-niin paljon, että hän voi toimittaa emännän tehtävät, ja tämä helpoitti
-paljon miehiä, sillä kovin kömpelösti heiltä kävi emännöiminen.
-
-Riikka päivitteli useasti, kuinka paljon vaivaa miehet hänestä näkivät.
-Mutta miehet vaan sanoivat: »Kuinka me olisimme voineet jättää sinut
-tänne salolle lapsinesi kuolemaan.»
-
-Kun juhannus alkoi lähetä, oli Riikka niin voimistunut, että päätettiin
-lähteä vuovaamaan kirkolle. Riikalla oli niin paljon kapistuksia ja
-kahvikojeita, ettei niitä voitu mukaan ottaa. Ne koottiin kaikki
-saunaan, eikä niitä voitu sieltä pois saada, ennenkuin talvella.
-Kaikeksi onneksi oli lapsi niin hyväjuoninen, että se nukkui päivät ja
-yöt, kun sai vaan ruokaa ja muuta hoitoa.
-
-Matti kantaa keikkaisi koria, jossa lapsi makasi. Jussilla oli iso
-alustaan solmittu nyytti, jossa oli välttämättömimpiä tarpeita, ja
-Riikka käveli tyhjiltään, sillä olipa hän vielä jokseenkin heikko.
-
-Juhannuksen aattona pääsi tämä nelihenkinen matkue kirkolle. Heti kun
-majapaikka oli hankittu, lähti Matti rovastille kertomaan synkän salon
-tapahtumia. Hän kirjoitutti lapsen pitäjän kirkonkirjoihin ja panetti
-sille nimeksi _Salo_, sillä tuskinpa kukaan jäsen pitäjässä lienee
-syntynyt niin synkässä salossa ja semmoisissa oloissa kuin tämä
-seurakunnan lisäjäsen.
-
-Tarkkaan, yksityisseikkoja myöten, kyseli rovasti kuinka tuo kaikki
-kävi. Suuresti ihmetteli hän, kuinka semmoisissa oloissa niin vaikeat ja
-tärkeät asiat voivat käydä päinsä.
-
-Juhannuspäivänä kastettiin tämä uusi tulokas heidän majapaikassaan.
-Kummeina olivat talon isäntä, emäntä ja molemmat tyttäret. Poikakummeina
-juhlallisesti seisoivat Matti ja Jussi.
-
-Kun ristiäiskahvit oli leivosten kanssa juotu, sieppasivat Matti ja
-Jussi viilekkeillä varustetut tukkipussit selkäänsä ja alkoivat
-maantietä myöten kävellä keikkaista kauas sydänmaalle tukkijoelle,
-laulaa lojotellen tukkipojan laulujaan.
-
-
-
-
-PULLO-HEIKKI.
-
-
-Hän oli isätön ja äiditön poika raukka, jommoisia Jumala paratkoon, on
-paljonkin tässä matoisessa maailmassa. Tietysti ei hänkään ollut
-syntynyt isättä ja äidittä, mutta kumpaakaan ei hänellä sanan oikeassa
-merkityksessä ollut.
-
-Paikkakunnan kaunein impi oli hänen äitinsä ollut. Nuoret miehet
-pyörivät alati hänen kintereillään ja joukossa oli rikkaita talonpoikia,
-jospa renkimiehiäkin. Pahin tässä kaikessa kuitenkin oli se, että Hinni
-oli vaan -- piikatyttö. Vaarallinen lahja köyhälle tytölle on kauneus,
-sillä köyhyys alentaa useinkin hänen arvoansa, vaikka hän olisi kuinka
-suuria avuja Luojaltansa saanut.
-
-Niin oli Hinninkin laita. Monta rehellistä sydäntä lienee löytynyt
-noiden ihailijain joukossa, mutta Hinni ei välittänyt kenestäkään yhtään
-mitään; oli niinkuin hänen sydämessään ei olisi ollut sijaa yhdellekään.
-
-Jonkun vuoden kuluttua rupesi Hinniä piirittämään eräs rikkaan talon
-ainoa poika; komea nuorukainen oli hänkin ihmisekseen. Hän valloitti nyt
-Hinnin niin erikoisomaisuudeksensa, etteivät muut ihailijat saaneet
-tulla maille halmeillekaan. Rikkauteensa ja voimiinsa luottaen osasi
-Kairalan Risto pitää kaikki muut ulohtaalla. Eräs torpan poika pyrki
-kumminkin Hinniä lähentelemään, ja tämä osoittikin pojalle jonkunmoista
-myötätuntoisuutta. Kun Risto tämän huomasi, pieksi hän poika raukan niin
-pahanpäiväiseksi, että oli vähällä henki mennä. Tästä työstään sai Risto
-maksaa pojalle sovinnoita parisataa markkaa. Tätä tekoa piti Hinni niin
-pahana, että hänen sydämensä kylmeni Ristoa kohtaan. Mutta ajanoloon
-onnistui Riston taasen sukeltautua Hinnin suosioon. Tästä lähtien olivat
-Hinni ja Risto aina yksissä. Yhdessä he tulivat aina nuorison tansseihin
-ja muihin kisa- ja leikkipaikkoihin. Niissäkin he olivat aina yksissä;
-olipa niinkuin heidän mielestään ei muita olisi ollut olemassakaan.
-Yhdessä he myös lähtivät niistä paikoista poiskin, katsomatta vähääkään,
-lähtikö muita vai ei. Heidän käytöksensä oli niin julkinen, että kylällä
-jo kolistiin, että Hinni ja Risto ovat kihloissa.
-
-Hinni kai kuvaili mielessään, kuinka onnelliseksi häh nyt tulee, kun
-pääsee niin ison talon emännäksi, sitten kun aika tulee. Päälle
-päätteeksi on hänen sulhasensa kylän pulskin poika. Niinhän se on.
-Kyllähän rikkaudella aina on vetovoimaa, vaikk'eivät asiat muutoin
-olisikaan niinkuin niiden tulisi olla.
-
-Kului aikaa vuosi, toista. Risto lakkasi seurustelemasta Hinnin kanssa,
-ja Hinni alkoi istuskella yksin kotonaan ja usein hänen kalpeilla
-poskillaan nähtiin kyynelten uria, mutta Risto kulki rentona ja uljaana
-nuorison kokouspaikoissa ja paljon vapaampana kuin ennen.
-
-»Mihinkäs Hinnin olet jättänyt?» kysyi kerran eräs talontyttö Ristolta.
-
-»Mitäpä hänestä», sanoi Risto yhtäkaikkisesti.
-
-Tyttö leimahti punaiseksi; kai häntä lienevät miellyttäneet Riston sanat
-ja eikö liene välähtänyt hänen sydämeensä joku toivonsäde.
-
-Kului aikaa. Hinnin tila kävi yhä surullisemmaksi ja hänet täytyi
-eroittaa pois palveluksestaan. Hän siirtyi nyt erään leskivaimon mökkiin
-ja mietti siellä surullista tilaansa. Ei kukaan käynyt häntä katsomassa,
-eikä kukaan säälinyt häntä; ainoastaan torpan leski koki häntä hoidella
-ja lohdutella.
-
-Eräänä kertana tuli mökkiin tuo torpan poika. He istuivat kauan Hinnin
-kanssa kahden ja molemmat itkivät, niin että olivat vedeksi sulaa. Kai
-he molemmat tunsivat, kuinka paljon paremmin kummankin asiat voisivat
-olla, jos ei rikkauden voimakas loiste olisi päässyt heidän sydäntensä
-tunteita häiritsemään. Kovin murtuneelta näytti poika poislähtiessään.
-
-Hinni lähetti lesken kutsumaan Ristoa käymään hänen luonaan.
-
-»Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?» oli Risto vaan ylpeästi
-sanonut ja kääntänyt selkänsä.
-
-Kun Hinni sai tämän tietää, mursi se hänen viimeisetkin voimansa.
-
-Aika tuli, ja Hinni synnytti pojan. Hän kävi niin heikoksi, että hän
-kauan aikaa väikkyi elämän ja kuoleman välillä. Kun hän vihdoin siitä
-toipui sen verran, että voi liikkua, ei hänellä ollut muuta neuvoa kuin
-lähteä kylälle lapsi sylissä, sillä leski ei voinut enää häntä elättää.
-Katkeralta tuntui Hinnistä kulkea talosta taloon, anellen ihmisiltä
-apua, mutta mikään muu ei auttanut. Hän oli koettanut vedota Ristonkin
-omaantuntoon, että hän antaisi jotakin apua, mutta Risto oli vaan
-tylysti sanonut:
-
-»Elättäköön kakaransa miten tahtoo, mitä se minuun kuuluu!»
-
-Hinni heikkoni vaan heikkonemistaan. Hän ei voinut kestää sitä häpeän ja
-tuskan painoa, mikä hänen tuntoaan alati rasitti. Pian hän sairastuikin
-ja kulkea retustaminen talosta taloon sekä kehnoilla vuoteilla kylmien
-huoneitten nurkissa viruminen jouduttivat hänen tautiaan.
-
-Hinni ei tahtonut lapselleen pettäjänsä nimeä, vaan pani hänelle tuon
-torpanpojan nimen, ja niin tuli pojasta Heikki.
-
-Jonkun ajan kuluttua oli Kairalassa häät, sillä Risto oli nainut sen
-tytön, joka Ristolta oli kerran kysynyt, mihinkä hän oli Hinnin
-jättänyt. Kun hääilo oli parhaillaan, tuli Kairalaan tieto Hinnin
-kuolemasta. Sen kuultuaan näytti Risto pari kertaa nielaisevan tyhjää,
-vaan sitten hän oli taas niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, yhtyi vaan
-iloisiin tanssin pyörteisiin.
-
-Surkeaan tilaan jäi nyt Heikki raukka. Silloin ei ollut mitään
-vaivaishoitolaitosta, vaan saamattomia köyhiä kuljetettiin talosta
-taloon. Tämmöinen retki se oli edessä Heikki raukallakin. Kylläpä sen
-arvaa, miten pieni, heikko lapsi tuli hoidetuksi. Jos jossakin talossa
-oli tunnollisia ihmisiä, jotka parhaansa mukaan kokivat hoidella
-hinteräistä lasta, olivat toiset taas semmoisia, etteivät välittäneet
-koko hoidokista niin mitään. Päiväkaudet sai lapsi märkänä ja
-siivottomana nälissään itkeä nyrryttää kenenkään huomaamatta ja
-sydämelle käymättä.
-
-Lapsi olikin niin hinterä, kivulias ja ruvissa, että kaikki päättelivät,
-ettei sillä ole pitkiä aikoja elettävissä.
-
-Mutta ihme kumma! Nuo ennustukset eivät toteentuneetkaan. Kaikista
-vaivoista, kiusauksista ja vastuksista huolimatta jäi poika kuin jäikin
-elämään. Hinteräisenä, kivulloisena hän tosin pysyi, mutta eli vaan
-edelleenkin.
-
-Kun hän kasvoi isommaksi, että voi syödä vahvempaa ruokaa ja pitää vähin
-itsekin itsestänsä huolta, rupesi hän äkkiä hyötymään.
-
-Tultuaan siihen ikään, että voi itsenäisesti ja vapaasti liikkua, sai
-poika itse pitää toimeentulostansa huolta. Melkein kelvotonna sai hän
-kävellä retostella talosta taloon elatustaan hankkimassa. Muutamissa
-taloissa säälittiin häntä ja pidettiin useita vuorokausia. Toisissa ei
-hänestä juuri paljon välitetty, annettiinhan vaan kuiva leipäpala tai ei
-sitäkään. Kaikesta tästä huolimatta hyötyi poika kuitenkin niin, että
-hänen poskensa olivat pulleat kuin limpunleipäre; oikein ne hyllyivät
-juostessa ja kävellessä. Tämän takia rupesivat ihmiset poikaa kutsumaan
-Pullo-Heikiksi.
-
-Heikki oli lyhyenläntä kasvultaan, mutta muuten jäntterää rakennetta.
-Hänellä ei näyttänyt olevan terävää ymmärrystä ja hän tuntui sangen
-hitaasti rupeavan käsittämään asioita. Kun hänelle selitettiin jotakin,
-niin hän katsoa töllötti avosuin puhujaan eikä näyttänyt ymmärtävän
-juuri mitään; hän oli perinyt isänsä paksun pään.
-
-Ei Heikin elämänalku ollut juuri kehittävää ja kasvattavaa laatua. Usein
-häntä pilkattiin, nimiteltiin ja nyrvittiin niinkuin koiranpenikkaa.
-Parempiosaisten poikaset useinkin aivan asiatta lyödä mukiloivat häntä,
-ja silloin itkeä nyrrytteli Heikki tiimakaudet yhtämittaa.
-
-Tämmöisissä oloissa kasvaen, sai poika semmoisen käsityksen, ettei
-hänestä tule minkäänlaista miestä vaan että koko hänen tuleva elämänsä
-on yhtenäistä kurjaa kärsimistä. Näiden ajatusten vallitessa oli poika
-hyvin jörömäinen ja vähäpuheinen. Jos joku yritti hänelle jotakin puhua,
-vastasi hän vaan yksikantaan: on taikka ei. Talojen välit hän kulki aina
-yksin ja maatapäisenä. Ei hänellä ollut mitään nuorten poikasten
-ilveitä, leikkejä eikä koukkuja; hän kulki tietään niinkuin vanha,
-kaikki elämänkärsimykset ja vaivat kokenut ukko.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Paikkakunnalla oli eräs hiljakkoin nainut mökin mies, jota kutsuttiin
-Kirves-Mikoksi. Nimensä hän oli saanut siitä, kun hän oli roteva
-kirvesmies. Mikko teki vuodet melkein läpeensä urakalla salvutöitä;
-ainoastaan parhaana kesäsydännä hän oli kotitöissään.
-
-Oli Vapunpäivän aika. Kirves-Mikko oli nytkin salvamassa muutamalle
-talolle luuvariihtä, ja salvos oli likellä tietä. Kaukaa näki Mikko, kun
-Heikki alakuloisena tulla retosti tietä myöten salvokselle. »Mistäs nyt
-Heikki poika tulee?» kysyi Mikko iloisesti pojan tultua salvoksen
-kohdalle.
-
-Poika seisahtui ja katsoa töllötti avossa suin Mikkoa.
-
-»No mistä sinä tulet?» kysyi Mikko toistamiseen.
-
-»Tuoltahan minä Tulppolasta...» sanoi poika.
-
-»Mihinkäs aiot mennä?»
-
-»Seinälään.»
-
-»Levähdä nyt tässä, eivätkö ne jalat ole puutuneet», kehoitti Mikko.
-
-Mitään vastaamatta istui Heikki ikäänkuin vaistomaisesti hirsikon päälle
-päivänpuolimaiselle seinustalle. Pian alkoi poika siinä nuokahdella.
-
-»Hyvä Jumala tuotakin poika raukkaa! -- Ei suinkaan hänkään saa kävellä
-kukkasten ja ruusujen päällä -- -- -- Se tuhannen roisto -- --» puheli
-Mikko itsekseen.
-
-Tovin ajan perästä herätti Mikko pojan. Poika ikäänkuin säikähti ja
-katsella töllisteli Mikkoa.
-
-»Saitko sinä Tulppolassa einettä?» kysyi Mikko.
-
-»Eihän tuota...», sanoi poika.
-
-»Sinulla taitaa olla hyvin nälkä», arveli Mikko.
-
-»Onhan tuo...»
-
-Mikko nosti eväskonttinsa kuusenoksalta alas, kantoi sen lastukon päälle
-seinänvierustalle ja kehoitti poikaa syömään.
-
-»Mitä te minulle...», sanoi poika empien.
-
-»Tule nyt vaan, tarvitseehan Heikkikin syödä», kehoitteli Mikko.
-
-Ujostellen ja epäröiden asteli Heikki kontin luo ikäänkuin olisi
-epäillyt, että onkohan tämä nyt vaan oikein totta.
-
-Hyvällä halulla söikin poika Mikon eväitä. Tovin päästä hän pytjähti
-kyljelleen seinustalla olevan lastukon päälle ja nukkui heti raukeasti;
-luultavasti raukaisi ruoka häntä.
-
-Mikko pani hirsiä kiinni toisella puolella salvosta, ettei olisi
-häirinnyt poikaa.
-
-Kun alkoi iltakalve tulla, herätti Mikko pojan, ettei hän vilustuisi.
-
-»Mene nyt jo Seinälään, muuten tulee sinulle kylmä», kehoitti Mikko.
-
-»Siellä on niin paljon poikia, jotka aina rääkkäävät minua», sanoi poika
-pelkäävästi.
-
-»Mene nyt vaan sinne ja pysyttele jossakin nurkkapielessä; minäkin tulen
-sinne yöksi ja minä kyllä pidän huolta, ettei sinulle mitään pahaa
-tapahdu», takaili Mikko.
-
-Poika lähti kävellä telsimään.
-
-Kun Mikko työnsä lopetettuaan meni Seinälään, jossa hän piti yömajaa,
-oli jo jotenkin hämärä. Heti kun hän astui huoneeseen, ilmestyi Heikki
-hänen kintereilleen. Talonväki ei ollut häntä ennen nähnyt, luultavasti
-oli poika jossain piiloitellut Mikon neuvon mukaan.
-
-Aikainen talonväki ei näyttänyt pojasta pitävän hyvää eikä pahaa,
-olivathan vaan niinkuin koko poikaa ei olisi ollut olemassakaan; emäntä
-vaan antoi pojalle ruokaa silloin kun muukin väki illasteli.
-
-Illallisen jälkeen tuli muista huoneista tupaan talon poikavesseleitä.
-Kun he huomasivat Heikin, alkoivat he heti käydä hänen kimppuunsa, mutta
-tämän nähtyänsä poika juosta vilkaisi Kirves-Mikon turviin.
-Poikaviikarit kapittivat jäljessä ja Heikin luo päästyänsä pukkasi eräs
-heistä Heikkiä niin, että poika tollahti ison matkan päähän. Samassa
-sanoi sysääjäpoika:
-
-»Mitä sinä, Pullo-Heikki, täällä teet?»
-
-Heikki oli itkuun purskahtamaisillaan, mutta Kirves-Mikko sieppasi hänet
-luokseen ja hääti poikaviikarit ulommaksi hänen kimpustaan. Mikko
-nuhteli poikia ja uhkasi sanoa heidän vanhemmilleen, elleivät he antaisi
-köyhälle orpopoika raukalle rauhaa. Hän selitti poikasille, kuinka
-Heikki on Jumalan luoma niinkuin hekin, vaikkei hänellä olekaan
-vanhempia eikä kotia niinkuin heillä.
-
-Kun väki asetteli maata, ei Heikin makuusta huolehtinut kukaan mitään.
-Poika jäi yksin istua nyrryttelemään takkapenkille. Kun Kirves-Mikko
-tämän huomasi, käski hän pojan tulla viereensä maata.
-
-Poika kähnähti vähän, mutta ei liikkunut paikaltaankaan.
-
-»Tule, tule vaan, kyllä me kahdenkin sovimme tässä makaamaan»,
-kehoitteli Mikko.
-
-Hitaasti lähti poika kävellä kähnimään Mikon vuodetta kohden ja sanaa
-lausumatta hän pytjähti Mikon viereen maata.
-
-Kun aamu tuli, söi Mikko eineensä ja lähti työpaikalleen. Poika jäi
-vielä huoletonna nukkumaan; tuskinpa hän lienee koko elämänsä aikana
-nukkunut niin hyvällä makuusijalla ja niin turvallisesti kuin nyt.
-
-Kirves-Mikolla ei suinkaan ollut tarkoitus ottaa huostaansa turvatonta
-poika raukkaa, hän tahtoi vaan ihmisellisestä vaistomaisuudesta osoittaa
-myötätuntoisuutta viattomasti sorrettua kohtaan. Tästä syystä oli koko
-poika olemuksineen nyt unhottunut kerrassaan pois hänen mielestään.
-Vihellellen hän teki ja iloisesti tuota mielityötään, niin että lastut
-huristen lentelivät hänen kirveensä iskuista.
-
-Kun aika oli kulunut lähelle puolta päivää, ilmestyi Heikki taasenkin
-salvokselle. Kehoittamatta istui hän nyt hirsiläjän päälle vastapäätä
-Mikkoa.
-
-»No, kah! Johan Heikki on taas täällä!» sanoi Mikko iloisesti.
-
-»Johan minä...»
-
-»Saitko sinä einettä Seinälässä?» kysyi Mikko.
-
-»Sainhan minä, ja oli niin hyvä maata», sanoi poika.
-
-»Oltiinko sinulle siellä pahoja?»
-
-»Eikä oltu.»
-
-»Eivätkö pojatkaan?»
-
-»Ei pojatkaan», vakuutti poika.
-
-»Sepä hauskaa; nythän Heikistä alkaa tulla jo mies», sanoi Mikko
-iloisesti.
-
-Keskustelu taukosi nyt siihen, ja Mikko yhtyi taasen rivakasti työhönsä.
-
-Ääneti katseli poika Mikon työtä, mutta tuota katselemista ei hän tehnyt
-enää ujostellen eikä arkaillen töllistelemällä. Hänen suunsa ei ollut
-auki, ja koko katsannossa näytti olevan jotakin tyytyväisyyden ja
-itseluottamuksen ilmettä.
-
-Kun poika oli tovin tuota tehnyt, sanoi hän yhtäkkiä:
-
-»Kyllä ei minusta tule miestä.»
-
-»No, herrainen aika! Mikseikäs sinusta miestä tulisi, onhan monesta
-muustakin tullut», sanoi Mikko.
-
-»Kun kaikki minua sortavat ja pilkkaavat», sanoi poika surullisesti.
-
-»Eivätpähän kaikki, enpähän minäkään», sanoi Mikko.
-
-»No, ette te.»
-
-»Eivätkä Seinäläisetkään.»
-
-»Eivät Seinäläisetkään enää», myönteli poika.
-
-»Niinpä he vähitellen lakkaavat kaikin sinua sortamasta, ja sinusta
-tulee kuin tuleekin mies», vakuutteli Mikko.
-
-Taas taukosi keskustelu siihen, ja Heikki katseli mielihyvillään Mikon
-toimia.
-
-»Miksi te olette niin hyviä minulle», kysyi nyt poika.
-
-»Kaikkien ihmistenhän tulee olla hyvät toisilleen, ja ihminenhän
-Heikkikin on ja onhan Heikkikin hyvä minulle», sanoi Mikko.
-
-»Mitäs minusta», sanoi poika, yhä vielä epäillen.
-
-»Älä niin sano, vaan tule nyt katselemaan, mitä täällä meidän
-kontissamme on», sanoi Mikko.
-
-»En minä nyt enää», sanoi poika empien.
-
-»Tule nyt vaan, kyllä meidän kontti kestää», kehahti Mikko.
-
-Kun he olivat syöneet, olisi Mikko niin mielellään vähän levähtänyt
-ruuan päälle, mutta poika ei antanutkaan hänelle rauhaa.
-
-»Onko teillä emäntää?» kysyi poika.
-
-»Onhan tuo.»
-
-»Entäs taloa?»
-
-»On meillä talopahainenkin.»
-
-»Missä se on?»
-
-»Se on kaukana täältä, penikulman päässä sydänmaalla, Ulpukkalammen
-rannalla», selitteli Mikko.
-
-»Onko siinä peltoakin?»
-
-»On sitäkin vähän.»
-
-»Ja niittyäkin?»
-
-»On pikkusen niittyäkin», selitteli Mikko.
-
-»Taitaa olla eläimiäkin», utaisi poika edelleen.
-
-»On kaksi lehmää», vastasi Mikko.
-
-»Entäs, onkos teillä lapsia?»
-
-»On niitäkin kaksi, poika ja tyttö, ja poika on jo neljännellä.»
-
-»Mitkäs niiden nimet ovat?»
-
-»Pojan nimi on Mikko, isän kaima, ja tytön Anna, äidin kaima», selitteli
-Mikko pojalle tarkoin ikäänkuin hän olisi ollut poliisitutkinnossa.
-
-»Milloinkahan minä saisin käydä teillä?» tiedusteli Heikki.
-
-»Eipä sitä tiedä, jospa siellä saisit käydäkin jonakuna kesänä», sanoi
-Mikko -- -- --
-
-Poika perehtyi Mikkoon niin, että hän kävi salvoksella joka päivä.
-Pitemmiltäkin matkoilta hän tuli sinne, sillä hän kulki ympäristön
-taloissa yötä olemassa ja hakemassa iltasta ja einettä, mutta puolisensa
-hän söi aina salvoksella Mikon kanssa. Eräänä kertana istui poika kauan
-aikaa hirsiläjän päällä miettivän ja alakuloisen näköisenä.
-
-»Mitäs Heikki nyt miettii?» kysyi Mikko.
-
-»Kun ei ole mitään semmoista työtä, jota minäkin voisin tehdä», sanoi
-poika alakuloisesti.
-
-»Ole huoletta, kyllä sitäkin saadaan. Tulehan nyt ensin kontille»,
-lohdutteli Mikko.
-
-»Minkäslaista työtä se sitten olisi, jota minäkin voisin tehdä?» utaisi
-poika syömästä päästyä.
-
-»Voisitkohan sinä noita lastuja kokoilla tuohon latoon?» kysyi Mikko.
-
-»Miksen», sanoi poika iloisesti ja hyppäsi ylös ja alkoi hapuilla
-lastuja syliinsä.
-
-»No, no, älähän nyt päätäsi seinään lyö. Paras on levätä vähän syönnin
-päälle; kyllä vielä on aikaa työtäkin tehdä», sanoi Mikko jäähdytellen
-pojan liikanaista työintoa.
-
-Kun Mikko ryhtyi työhönsä, rupesi poikakin lastuja kantamaan. Kun hän
-oli jonkun ajan tuota tehnyt, kysyi hän äkkiä:
-
-»Mutta onkos teille mitään apua siitä, jos minä näitä lastuja kokoan?»
-
-»On, on.»
-
-»Saatteko te nämät lastut itsellenne?» sanoi poika ja katsoi kysyvästi
-Mikkoa silmiin.
-
-»Kyllä saan. Minä myön ne paikkakunnan mökkyreille, ja sillä keinoin
-saadaan konttiin evästen lisiä», toimitti Mikko.
-
-»No sitten ei mene minunkaan työni hukkaan», sanoi poika tohtuneena ja
-alkoi kantaa lastuja.
-
-Kun lastut tulivat vihdoin kannetuiksi, kysyi poika: »Mitäs minä nyt
-teen?»
-
-»Nyt on ilma jo niin lämmennyt, että kuori on hirsistä irti. Rupea
-senvuoksi repimään kuusihirsistä kuoria ja vie ne tuonne latoon
-kuivumaan», kehoitti Mikko.
-
-»Mitä niillä tehtäisiin?» utaisi poika.
-
-»Kannat ne kerppuina kylän karvarille, niin hän antaa sinulle niistä
-rahaa», sanoi Mikko.
-
-Heti ryhtyi poika työhön.
-
-Kun poika oli saanut tavaransa myödyksi, toi hän Mikolle kourallisen
-vaskilantteja.
-
-»Ei, ei. En minä ota niitä, nehän ovat sinun ansiotasi, pidä ne itse»,
-sanoi Mikko.
-
-»Mitä minä niillä tekisin, minä tahdon maksaa ruokani», sanoi Heikki
-itsepintaisesti.
-
-»Älä ole hauska rahojesi kanssa, kun ei ole mitään pakkoa niitä
-kuluttaa, kyllä sinä silti saat minun kontistani syödä. Kokoile nyt niin
-paljon rahoja, että saat kengät jalkaasi», kehoitteli Mikko.
-
-»Mitähän minä nyt tekisin, kun ei ole enää lastunkantamista eikä
-parkinkiskomista?» kysyi Heikki eräänä kertana.
-
-»Enpä nyt oikein tiedä, jokohan rupeisit soittelemaan», arveli Mikko
-leikillisesti.
-
-»Mutta kun minulla ei ole, millä minä soittelisin», muistutti Heikki.
-
-»Minun täytyy yönseutuna tehdä sinulle torvi», lupaili Mikko.
-
-Kun he menivät Seinälään taasenkin yöksi, hakkasi Mikko lepänkappaleen
-tienvierestä ja vei sen mennessään yöpaikkaansa. Siellä hän kaverteli
-lepästä oikein rattisuisen torven. Hän laittoi sen hienompaan päähän
-ohuesta katajanlastusta kielen, ja torvi rupesi heti törähtelemään.
-Heikki oikein vapisi innostuksesta ja pyhästä kunnioituksesta, kun kuuli
-todellakin torven ääntelevän. Mikko antoi Heikinkin koetella torven
-tenhovoimaa, ja sitä ihastusta ja riemua ei voi kielin kertoa, mitä
-poika nyt tunsi. Mikko selitti, ettei torvi vielä ollutkaan valmis. Hän
-poltti torven kupeeseen kaksi pientä reikää ja sanoi sitten Heikille,
-että hänen tuli pitää soittaissaan sormiansa noiden reikien päällä ja
-vuorotellen nostella niitä ja sulkea reiät jälleen, niin torvi antaa
-aina eri äänen.
-
-Tuo torvi oli jonkunmoisen klarinetin muotoinen rakennus. Kaiketi ei
-Mikkokaan ollut mikään soittokoneitten mestari, että hän olisi äänet
-voinut ääniasteikon mukaan sovittaa, mutta kuitenkin osui niin olemaan,
-että perusäänestä ensimäinen ääni oli kvartti ja siitä ensimäinen ääni
-ylöspäin kvartin iso terssi, ja niin muodoin oli tuossa koko koneistossa
-vaan kolme ääntä.
-
-Poika ei malttanut nukkua yökausiin, sillä torvi oli aina mielessä. Hän
-oli ylhäällä jo ennen Mikkoa ja valmiina lähtemään salvokselle.
-
-Sinne tultua kysyi hän: »Miten minä nyt tällä soitan?»
-
-»Sinä puhallat torveen, aukaiset ja suljet reiät sormillasi, ei siinä
-muuta tarvita», sanoi Mikko.
-
-Poika istui hirrentyvellä ja alkoi harjoitella.
-
-Kun hän piti aluksi etumaisen reiän auki ja sulki sen heti kiinni, äänti
-kvartti ensin ja sitten perusääni. Kun hän sitten vipautti toistakin
-reikää sormellansa, muodostui sävelikkö tämän kalttaiseksi: Tuu, tuu,
-tuutia tuu. Samana päivänä oli Heikille jo pysyvä sävel muodostunut,
-eikä se siitänsä koskaan muuttunut.
-
-»Missä minä tällä torvella soittelisin?» kysyi Heikki eräänä kertana.
-
-»Noo -- -- soittele häntä nyt pitkin teitä, sinne ja tänne kaikilla
-teillä ja kujilla, äläkä unhoita käydä minullekin soittamassa», esitteli
-Mikko.
-
-Poika lähti nyt kävellä telsimään pitkin tietä, puhaltaen vahvasti
-torveensa, ja nyt hänen poskensa vasta pullollaan olivat. »Tuu, tuu,
-tuutia tuu» kuului nyt kaikilta teiltä, kujilta ja talojen pihoilta.
-Ihmiset tutustuivat tuohon Heikin säveleeseen, niin että he sen
-kuultuaan sanoivat: »Pullo-Heikki sieltä tulee.» Heikin soittotaito teki
-hänen repaleisen elämänsä paljon paremmaksi. Ihmiset eivät enää
-kiusoitelleet eivätkä nyrvineet poikaa niinkuin jotakin yhteiskunnan
-hylkiötä, vaan rupesivat pitämään häntä tuutiatuineen ja pulloposkineen
-yhteisenä hupinaan, ja niin annettiin hänelle mielellään ruokaa ja
-turvaa.
-
-Heikki ei unhoittanut varminta ja parasta ystäväänsä Mikkoa, vaan
-tuontuostakin hän pistäysi Mikon salvokselle.
-
-»Menettekö te nyt kotiinne kesäksi?» kysyi poika eräänä kertana Mikolta,
-kun riihi alkoi olla jo harjapäällä.
-
-»En minä nyt menekään, minä olen ottanut ison asuinrakennuksen urakalla
-salvaakseni», selitti Mikko.
-
-»Missä se on?» kysyi poika.
-
-»Se on kaukana, et sinä sitä tiedä», sanoi Mikko umpikuljuun.
-
-»Mihinkäs minä nyt kesäksi joudun?» tiedusteli poika, ikäänkuin
-muistuttaen Mikkoa, että hän on luvannut hänet viedä kotiaan katsomaan.
-
-»Rupea Seinälään paimenpojaksi.»
-
-»Eivät he huoli minusta», arveli poika.
-
-»Kyllä. He puhuivat jo kerran siitä minulle, ja sinullahan on valmis
-paimentorvikin», sanoi Mikko.
-
-Niin kelvoton ja nuori kuin Heikki vielä olikin, pääsi hän kuin pääsikin
-Seinälään paimenpojaksi. Kyllä silloin Takaliston kylän saloilta kuului
-yhä vaan tuutiatuu -- -- --
-
-Kun syksy tuli ja karjat otettiin sisälle, ilmestyi Heikki yhtäkkiä
-Kirves-Mikon salvokselle. Siinä oli kymmenen muuta miestä työssä ja
-Mikko viidentenätoista. Ällistellen katseli Heikki noita miehiä, etsien
-heidän seastansa Mikkoa. Kun hän hänet vihdoin huomasi, päästi hän heti
-torvestaan iloissaan tuutiatuun.
-
-»Jopas taasenkin on Heikki maissa», sanoi Mikko ja tuli poikaa
-tervehtimään.
-
-»Voi, voi, kuinka paljon täällä on miehiä; ovatko he pahoja?» sanoi
-Heikki ja katsoi Mikkoa niin kysyvästi ja luottavasti silmiin.
-
-»Eivät he ole pahoja; he ovat kaikki minun palkkaamiani miehiä»,
-vakuutti Mikko.
-
-Tämän kuultuaan poika rupesi yhtämittaa puhaltamaan torvestaan
-tuutuutuutiatuuta.
-
-»Menettekös te tulevana kesänä kotiinne käymään?» kysyi Heikki eräänä
-kertana Mikolta.
-
-»Kyllä varmaankin menen», vakuutteli Mikko.
-
-»Saankos minä tulla silloin teidän kotianne?» kysyi Heikki.
-
-»Kuinkas muutoin. Olenhan minä luvannut Heikin käydä mökkiäni ja
-perhettäni katsomassa», myönteli Mikko.
-
-Pojalle tuli nyt hyvät päivät. Hän tuli yhteiseksi iloksi koko
-miehistölle. Kaikin vaalivat he poikaa ja vuorottain oli hän heidän
-eväskontillaan syömässä. Harvoin hän kävi kylillä soittelemassa ja
-ruokaansa etsimässä. Mutta muiden salvumiesten vuoteelle ei hän pannut
-maata, vaikka kuinkakin olisivat koettaneet häntä kehoittaa ja
-narrailla; Kirves-Mikon kupeilla hän vaan tahtoi yönsä viettää, eikä
-Mikko häntä siitä estänytkään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tähän aikaan oli Kirves-Mikon asuntoon tullut eräs muutos. Siihen saakka
-oli hänen asuntonsa ollut vaan omin luvin kruununmaalle tehty mökki,
-mutta nyt oli Mikko hakenut mökilleen laillisessa järjestyksessä
-täydellisen asukasoikeuden, ja ensi kesänä oli maat mitattavat ja
-pyykitettävät. Mikon oli siis mentävä kotiinsa valvomaan etujaan, jouti
-taikka ei.
-
-Niinkuin hepo kesää odotti nyt Heikki sitä hetkeä, jolloin päästäisiin
-lähtemään tuonne Mikon kotiin. Kun kesänkielessä tuli urakka valmiiksi
-ja kun Mikko ilmoitti Heikille, että nyt sitä lähdetään meidän mökkiä
-katsomaan, ei Heikin ilolla ollut rajoja. Hän hyppeli ja pyöri
-ympäriinsä, ja kyllä silloin saatiin kuulla tuutiatuuta.
-
-Heikki oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli Seinälässä
-ollessaan kiskonut parkkia ja sillä tavalla lisännyt lanttejaan, niin
-että oli voinut hankkia kengät jalkaansa, ja muuta vaatetta oli annettu
-talosta. Oikein miehen alulta näytti poika nyt juoksennellessaan Mikon
-ympärillä. Senkin seitsemän asiaa oli hänellä kaikenlaisiin
-syrjämutkiin, eikä häntä näyttänyt yhtään uupumus haittaavan tuolla
-penikulman pituisella matkalla.
-
-Kun tultiin Kirves-Mikon pihalle, oli se Heikistä paras paikka
-maailmassa. Kaikki epäsuotuisat kohdatkin olivat juuri niinkuin niiden
-tuli olla, ja tuo pieni tupakin näytti hänestä paremmalta kuin Seinälän
-isot rakennukset. Tämä kai tuli siitä, että se oli hänen parhaan
-ystävänsä koti, sillä olihan Mikko osoittanut hänelle enemmän kuin
-kukaan muu ihmisyyttä ja myötätuntoisuutta.
-
-»Voi, kun saisin täällä aina olla!» huudahti poika ikäänkuin peljäten,
-ettei hän saisi sinne ainaiseksi jäädä, ja kaivaten pysyväistä
-myötätuntoisuutta kurjaa olentoansa kohtaan.
-
-Pihalle tuli Mikon vaimo lapsineen jo tulokkaita vastaanottamaan.
-
-Mikko poika oli jo aika vikkelä poikavesseli, mutta Anna vasta huonosti
-kävellä taaperteli äitinsä käsipuolessa.
-
-»Olethan sinä tuonut vieraitakin mukanasi», sanoi vaimo Mikolle
-iloisesti.
-
-»Olenhan minä tuonut. Tämä on minun Heikki ystäväni, tulkaapa nyt
-tervehtimään, lapset, vierasta», kehoitteli Mikko.
-
-Lapset tulla hitustelivat Heikin luo ojennetuin käsin; ujostellen he
-katsella töllistelivät kahden puolen toisiaan.
-
-»Tulkaa nyt huoneeseen, että saatte lepoa ja ruokaa», kehoitteli emäntä.
-
-Kun tulokkaat olivat syöneet kelpo aterian, panivat he lepäämään ja
-Heikki nukkui pari tiimaa, mutta herätessään tuntui hänestä niin
-rauhalliselta ja turvalliselta.
-
-Seuraavana päivänä tuli maanmittari apumiehineen paikalle, ja
-mittaaminen, jyvittäminen ja tangoittaminen alkoi. Metsään lähtiessään
-sanoi Mikko Heikille: »Pidä nyt huolta lapsista, että emäntäkin pääsee
-asioihinsa.»
-
-Ilomielin täyttikin Heikki tuon tehtävänsä, ja lapset pian perehtyivät
-Heikkiin, niin että he pitivät häntä ikäänkuin veljenänsä. He tottelivat
-Heikkiä kaikissa niinkuin ainakin vanhempaa johtajaansa. He kulkivat
-ahoilla poimimassa kukkasia, marjoja, pyöreitä somia kiviä ja mitä muuta
-heille mieluista oli. Nämät he kantoivat talouspaikkoihinsa ja leikkivät
-niillä. Hän antoi lasten törähytellä tuohon mainioon torveensakin, jota
-hän ei ennen ollut antanut kenenkään tehdä. Erinomaista huolta piti
-Heikki siitä, etteivät lapset päässeet lähelle tuota syvävesistä
-järvenrantaa ja ettei heille tulisi mitään vaaraa ja vahinkoa.
-
-Emäntä oli hyvin tyytyväinen nykyiseen asemaansa, kun hänen ei
-alituisesti tarvinnut pitää huolta lapsista, vaan sai nyt vapaasti
-työskennellä.
-
-Vaikka Heikki olikin jo kahdeksanvuotias, ei hän tuntenut vielä
-iitäkään, vaikka olisi tiellä vastaan tullut; kukapa hänestä olisikaan
-huolta pitänyt. Tämä seikka huoletti Mikkoa ja emäntää kovin, sillä
-heidän mieleensä oli ikäänkuin itsestään juurtunut semmoinen
-vaistomainen tunne, että Heikki ei kuulu kenellekään muille kuin heille.
-Tuntui siltä kuin poika olisi heillä syntynyt ja kaiken ikänsä heidän
-luonaan ollut. Samanlainen tunne lienee Heikilläkin ollut. Tuo pojan
-lukemattomuus saattoi isäntäväen huomaamaan, että nuo vaistomaiset
-tunteet asettivat heille velvollisuuksiakin.
-
-Kuitenkaan ei isäntäväen mieleen vähääkään juolahtanut, että tuo orpo ja
-kaikkien hylkimä ja ylönkatsoma poika raukka olisi heiltä pois ajettava,
-varsinkin kun he huomasivat, millä rakkaudella ja luottavaisuudella tämä
-turvitteli heihin.
-
-Tähän kaikkeen nähden ruvettiin nyt poikaa kirjalle opettamaan. Emäntä
-ohjasi häntä alulle ja isäntäkin, silloin kun hänellä oli joutohetkiä.
-
-Tämä oli Heikille kova pähkinä purra. Vapaana ja valtoimena ja aivan
-ohjaamattomana retostellen ilotonta elämänsä aamua yksin maailmassa, ei
-hänellä ollut vähintäkään tietoa tuosta välttämättömästä ja tärkeästä
-ihmisen tehtävästä. Nyt tulivat nuot monilukuiset ja monimutkaiset
-kirjaimet äkkiä hänen eteensä, ja niitä hänen piti oppia tuntemaan. Ne
-olivat Heikin mielestä niin yhdennäköisiä ja samassa sanomattoman
-erilaisia, että niistä oli ihan mahdoton selvää saada. Kuitenkin oli
-Heikki nöyrä ja tottelevainen ohjaajilleen ja koki tankata kirjaimia
-päähänsä, silloin kun häntä siihen käskettiin. Vissit tiimat päivässä
-täytyi Heikin tehdä tuota mielestään tukalaa työtä.
-
-Kun poika pääsi pois lukuhommastaan, oli hän niinkuin maasta irti.
-Sutii, lähdettiin nyt heti ulos lasten kanssa leikkimään. Heikillä oli
-harras halu tehdä jotakin työtä. Hän oli ottanut tavakseen uurastaa
-kivikkomäkeen järvenrannalle peltoa. Maalla ei ollut kuin yksikerrassa
-kiviä, ja nekin enimmäkseen pieniä. Rautakangella hän väänteli pienimpiä
-kiviä ja vyörytteli mitä jaksoi järveen. Voi sitä iloa, mikä lapsille
-tuli, kun kivi jyrkkää mäkirinnettä vierien mennä molskahti järven
-syvään veteen. Silloin lapset kaikin riemuiten räpyttivät käsiään ja
-huutain hoilaten hyppäsivät jäljessä ja uudella innolla lähtivät toista
-kiveä irti kiskomaan.
-
-»Mitäs ne lapset siellä järvenrantatörmällä puuhaavat?» kysyi isäntä
-eräänä kertana.
-
-»Me teemme sinne oman pellon», selitti Heikki tohtuneena.
-
-»Katsosta vaan näitä nuoria työpukareita. Eipä vaan vähää ole pää
-väärässä, mutta varokaahan, ettette järveen putoa», sanoi isäntä
-nauraen.
-
-»Kyllä varotaan», sanoi Heikki.
-
-Kun sitten väsyttiin pellontekoon, istuttiin kivelle lepäämään tai
-mentiin marjailemaan, ja silloin kuului ehtimiseen tuutiatuu.
-
-Isäntä kulki päiväkaudet metsissä maanmittarien jäljessä, ja emäntä
-toimi muissa hommissa. Ainoastaan niiton- ja leikkuunajaksi
-keskeytettiin maanmittaustyöt.
-
-Eräänä kertana olivat lapset taasenkin pellonteossa. Heikki oli niin
-innostunut työhönsä, ettei huomannut ensinkään, että talon poika ja
-tyttö livahtivat pois pellontekopaikalta. Nämät olivat menneet
-venevalkamaan, jossa oli lukossa oleva vene. Poika meni veneeseen ja
-alkoi peräpuolessa melalla loria vettä, mutta tyttö jäi rannalle
-seisomaan. Kuinka poika siinä lienee loraillut, yhtäkkiä hän pulskahti
-päätänsä myöten järveen. Kun tyttö päästi kauhean hätähuudon, huomasi
-Heikki heti, että lapset olivat poissa ja että nyt on hätä käsissä.
-Nopeasti kuin nuoli juoksi hän rantaan ja käsitti heti vaaran suuruuden.
-Siinä oli rannalla verkkovapeita pystyssä; niihin oli jokaisen yläpäähän
-lyöty erityinen puunaula, josta verkot pantiin riippumaan, kun niitä
-ahdettiin kuivaamaan. Tuommoisen vapeen sieppasi Heikki käteensä ja
-juoksi veneenperään. Ilma oli kirkas ja järvi tyyni kuin peili. Oitis
-hän näki, kuinka poika maata kellotti järven hiekkapohjassa. Heti työnsi
-Heikki vapeensa kiinni pojan vaatteisiin, kieraisi vavetta muutaman
-kerran ympäri ja alkoi nostaa poikaa järven pohjasta ylös. Aivan
-helposti nousikin poika vedenpintaan, jossa Heikki sai hänet käsiinsä,
-ja niin hän nosti pojan suulleen veneen pohjalaudoille. Suureksi avuksi
-oli tuo puunaula vapeen päässä. Sillä kun Heikki kiersi vavetta,
-takertuivat pojan vaatteet lujasti siihen, niin että poika pysyi kiinni
-vapeessa.
-
-Tähän saakka oli Heikki toiminut niin kylmäverisesti kuin ei olisi
-mitään tapahtunut; lieneekö itse mitään siitä tietänytkään. Mutta nyt
-hän vapisi niinkuin haavanlehti. Hän koetti käännellä poikaa puolelta
-toiselle, jolloin tämän suusta pulpahti vettä.
-
-Sillä välin oli tyttö huutain juossut kotiinsa, ja emäntä kiiruhti
-hädissään rantaan. Mutta Mikko poika olikin jo istumassa veneen
-pohjalla, ja Heikki piteli häntä kiinni. Poika hengitti jo
-täydellisesti, mutta hän oli vielä heikko ja ikäänkuin pökerryksissä.
-
-Äiti ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa, niin valtavasti vaikutti häneen
-vaaran suuruus ja ilontunne poikansa pelastumisesta.
-
-Hetken aikaa annettiin pojan siinä toinnutella, mutta kun hän siitä
-vähän elpyi, kantoi äiti hänet huoneeseen, missä häneltä riisuttiin
-märät vaatteet yltä ja puettiin kuivat päälle.
-
-»Voi, voi, Heikki, kuinka huolettomasti sinä pidit lapsia silmällä, kun
-oli tuommoinen vaara yksin päivin tulla», sanoi emäntä hieman
-nuhtelevaisesti.
-
-Vaikkei nuhde ollut sen kovempi, vaikutti se kuitenkin Heikkiin niin,
-että hän purskahti valtavaan itkuun. Hän tunsi kipeästi, kuinka
-tottelematon ja huolimaton hän on ollut suurimpia hyväntekijöitänsä
-kohtaan. Hän itki yhtämittaa koko rupeaman, eikä häntä oltu saada
-vaikenemaan, vaikka isäntäkin kotiin tultuaan koetti häntä lohdutella
-parhaan taitonsa mukaan, lukien juuri Heikin ansioksi sen, että poika
-pelastui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aika on vierähtänyt useita vuosia eteenpäin. Mikon asuntoa ei enää
-sanotakaan mökiksi. Maanmittarien työ on aikoja sitten loppuun
-suoritettu, ja suorat rajapiirteet kulmakivineen osoittavat selvästi,
-minkävertaisen maapalasen omistajaksi Kirves-Mikko on tullut Luojamme
-lahjoittamasta yhteisestä maasta. Mökistä tuli nyt erityinen
-Kirves-Mikkola niminen talo, joka juteusi yhteen tuon entisen
-tilallisten yhteiskunnan kanssa.
-
-Tällä välin oli Heikkikin miehistynyt kelpo lailla. Lyhyenläntä hän oli
-vieläkin ruumiiltaan, mutta hyvin juurevaa laatua. Työtä hän oli tehnyt
-pesässä vointinsa mukaan ja päivästä päivään, vuodesta vuoteen hän aina
-varmistui sen mukaan kuin ruumiilliset voimat kehittyivät. Ei hän ollut
-sen enempää kysynyt, saako hän talossa olla, eikä talonväki ollut
-pyytänyt Heikkiä vähän vähääkään edelleen talossa olemaan; se tuli
-kummaltakin puolelta ikäänkuin itsestään.
-
-Heikki oli nyt rippikoulun iässä.
-
-»Eikö Heikkiä jo haluttaisi mennä muualle onneansa etsimään, olethan nyt
-jo niin vaurastunut, että voit tulla toimeen missä tahansa?» sanoi
-isäntä eräänä kertana Heikille.
-
-Heikki ei vastannut siihen mitään.
-
-Mutta tämän puheen kuultuansa tuli Heikki sanomattoman noloksi ja
-umpikuljuiseksi. Hän ei puhunut kenellekään mitään, olla nuhjusteli vaan
-yksinään ja miettivän näköisenä; oli niinkuin joku raskas murhe olisi
-häntä painostanut.
-
-Kolmen vuorokauden perästä hän ilmestyi arkana ja ujona isännän kamarin
-ovipieleen. Siinä hän pelokkaan näköisenä sijoitteli jalkojaan.
-
-»Mitäs Heikki nyt tuumailee, kun niin miettivän näköisenä seisoskelee?»
-kysyi isäntä.
-
-»Niin, minä tuota vaan ajattelen, että eikö teillä enää työtä olekaan,
-kun minun pitää lähteä pois?» sanoi Heikki ujosti.
-
-»Kukas sinua on käskenyt pois lähtemään?» sanoi isäntä kummastellen.
-
-»Sanoittehan te, että saisin mennä muualle, jos tahtoisin, mutta minä en
-tahtoisi», sanoi Heikki värisevin äänin.
-
-»En minä sitä tarkoittanut, että sinun olisi mentävä; sitä vaan, että
-jos sinua ei haluttaisi meillä olla, niin saisit mennä muualta parempaa
-onneasi etsimään», selitteli isäntä.
-
-»Kyllä minua haluttaisi olla», sanoi Heikki, vähän häpeillen.
-
-»No, ole sitten Jumalan nimessä niin kauan kuin haluttaa; ole niinkuin
-kotonasi», sanoi isäntä.
-
-Heikki lähti pois.
-
-Nyt hän tuli taas iloiseksi ja avomieliseksi. Hän toimi, hyöri ja pyöri
-kaikilla talouden aloilla ja teki työtä niinkuin viisi miestä.
-
-Rippikoulun aika alkoi lähestyä. Tämä antoi Heikille paljon lisähuolta.
-Milloin vaan vähänkin oli loma-aikaa, koetti hän kaikin voimin iskeä
-kirjaimia päähänsä ja saada niiden avulla sanoja kokoon. Vaikka hän
-olikin jokseenkin paksupäistä laatua, takertui sinne onttoon otsaan
-kuitenkin yhtä ja toista sananmutkaa ja ongelmaa. Näin tavoin oli Heikki
-suurella työllä ja vaivalla tullut siihen määrään lukutaitoiseksi, että
-hän rippikoulun alkaessa voi jotenkuten kirjaa sisältä lukea.
-Katkismuksen hän oli hatarasti päähänsä päntännyt.
-
-Näin varustettuna lähti hän nyt rippikouluun. Mutta ensi luetuksessa
-hylkäsi papisto hänet huonon lukunsa takia.
-
-Nyt vasta Heikille takkalo tuli. Kovin kovasti koski se häneen, kun hän
-tuli noin vaan hyljätyksi rippikoulusta. Hän tuli niin alakuloiseksi ja
-noloksi, ettei viikkokausiin nähty hänen suutaan naurunhymyssä. Siihen
-sijaan hän luki nyt kahta ahkerammin kaikkina joutohetkinään. Varsinkin
-pyhäpäivät hän oli niin ahkera, että tuskin jouti syömään. Kyllä työ
-näytti kovalta, sillä leuka jätisi ja tuskanhiki valui kasvoilta. Oli
-omituista nähdä, kuinka moneen mutkaan ja soppeloon vääntyili Heikin
-pullea naama, kun hän koki sanoja päähänsä päntätä. Silmiä myöten olivat
-kasvojen lihakset liikkeessä tuossa tärkeässä, mutta vaikeassa työssä.
-
-Tuommoisella ahkeruudella voitti Heikki niin paljon, että häntä
-rippikoulun tullessa voi sanoa välttäväksi lukijaksi; katkismuksenkin
-oli hän jotenkin tarkoin iskenyt päähänsä.
-
-Näillä tiedoilla varustettuna lähti Heikki toisen kerran onneansa
-koettelemaan. Kun papisto oli tutkimuksensa tehnyt, sanoi rovasti:
-
-»Lukusi on kyllä välttävä, mutta oletko käynyt kiertokoulussa?»
-
-»No, enhän minä...», sanoi Heikki, ja hänen pulleat poskensa leimahtivat
-punaiseksi kuin turkinpippuri.
-
-»Mikset ole käynyt? Siellä pitää käydä, et sinä muutoin pääse ripille»,
-sanoi rovasti jyrkästi.
-
-»Mitenkäs minä siellä ... orpopoika? Ja leipä on ollut kerjäämisessä»,
-sanoi Heikki ujosti.
-
-»Niin no -- oma asiasi, saat mennä», sanoi rovasti, heiluttaen päätään
-taaksepäin ja nakaten samassa kirkonkirjan lehden nurin.
-
-Raskaalla mielellä, mutta vähän äkätuulella, lähti Heikki astelemaan
-Kirves-Mikkolaa kohden, yhtä täysinäinen eväskontti selässä kuin
-mennessäkin.
-
-»Kuinka siellä nyt kävi?» utaisi emäntä Heikin kotiin tultua.
-
-»Yhtä hyvästi kuin ennenkin, ei paremmasti eikä pahemmasti», sanoi
-Heikki yksikantaan.
-
-Tämä viimeinen koulumatka ei näyttänyt vaivaavan Heikkiä hetikään niin
-paljon kuin ensimäinen, näyttipä siltä kuin ei hän olisi piitannut koko
-kovasta onnestaan yhtään mitään.
-
-Kuitenkaan ei hän lukemasta herennyt.
-
-Uusi Testamentti tuli nyt hänen lempikirjakseen, mutta hän luki sen
-ohessa katkismustakin ja virsikirjaa. Ahkerasti hän oli joutohetkinä
-noiden kirjojen ääressä.
-
-Kun rippikouluaika taasenkin tuli, kysyi emäntä: »Eikös Heikki ala
-hankkia rippikouluun...?»
-
-»Mitäpä minä sinne...»
-
-»Kuinkas muutoin», arveli emäntä.
-
-»Eihän ne ota kuitenkaan, ja mitäs ja milläs minä nyt kiertokouluun,
-kahdeksantoista vanha mies?» arveli Heikki.
-
-»Mutta ethän sinä saa akkaakaan, ellet käy ensin ripilläsi», sanoi
-emäntä puolileikillään.
-
-»Mitäpä tämmöinen mies akalla... Hyväpä, kun omankin henkensä elättää»,
-arveli Heikki jurosti. -- -- --
-
-Pieni oli vielä Kirves-Mikkola talokseen, mutta työvoimia oli siinä
-sivussa lisääntynyt ikäänkuin tietämättä. Itse isäntä oli parhaissa
-voimissaan, ja hänellä sitäpaitsi oli intoa, halua ja kykyä vaikka
-minkälaiseen työhön. Heikistä oli juteentunut vankka ja roteva työmies
-taloon ja hän riehui työn ääressä niinkuin rämekarhu. Molemmat isännän
-lapsetkin kykenivät jo keveitä töitä tekemään, ja emäntä myöskin autteli
-voimiensa mukaan.
-
-»Eikö sinun, Heikki, tee mielesi lähteä Amerikkaan, johon muut niin
-innolla rientävät?» sanoi isäntä kerran.
-
-»Mitäpä minä siellä... Kyllä täälläkin on Amerikkaa minulle», arveli
-Heikki.
-
-»Noo -- kokoaisit rahoja.»
-
-»Mitäpäs minä niillä rahoilla...? Onhan tässä teillä hyvä ruoka ja
-riittävä vaate», tuumaili vaan Heikki.
-
-»Mutta kun tämä meidän tupakin on niin pieni, että se tahtoo käydä
-ahtaaksi», sanoi isäntä.
-
-»Ei se mitään tee; tehdään uusi ja isompi, onhan hirsiä ja miehiä»,
-arveli Heikki.
-
-»Mutta hevostapa ei ole», muisti isäntä.
-
-»No niin, se hevosen asia, mutta ehkäpä sekin vielä saadaan», sanoi
-Heikki.
-
-»Peltommekin ovat vielä niin pienet, että tahtoo väkisinkin toisina
-vuosina pyrkiä pettu pöydällemme», sanoi isäntä, ikäänkuin tehden
-tarkkaa luetteloa Heikille talonsa puutteellisuuksista.
-
-»Tulkoon vaan, mutta parempi on kaarnakin kotoinen, kuin on vieras
-vehnäleipä. Minä en pelkää pettua; me teemme lisää peltoa, niin pettukin
-loppuu pöydältämme», sanoi Heikki luottavasti.
-
-Kun Kirves-Mikkolaiset yksistä neuvoin tekivät uutteruudella työtä,
-vaurastui heidän elämänsä vähitellen, mutta varmasti. Vuosi vuodelta
-tuli aina lisää joku peltotilkku ja niittylampare; ilmestyipä
-navettaankin jokunen hatasarvi ja sonnimullikka entisten lisäksi, ja
-pettuleipä tuli aina harvemmin pöydälle.
-
-Kun kolmisen vuotta oli näin ponnisteltu, toi isäntä eräänä kertana
-nuoren hiirakkotamman taloon. Voi, minkä ilon se toi tullessaan noille
-salon yksinkertaisille asujamille! Jokainen sitä helli, taputteli,
-silitteli ja ruokki. Hevonen perehtyi pian noihin hyväluontoisiin
-ihmisiin niin, että se juoksi kaikkialla heidän jäljessään ikäänkuin
-koira. Erittäinkin piti Heikki elukasta hyvää huolta. Hän kantoi sen
-eteen mehevimmät, pehmeimmät ja makeimmat heinät ja suki, pesi, puhdisti
-ja loimitti sitä. Hevonen olikin lihava kuin hylje, ja sen karva kiilsi
-kuin sametti. Lyhyet kotiajot se suoritti niin virkusti ja rajusti, että
-sitä katseli oikein ilomielin.
-
-Eihän muuta, ensi talvena ruvettiin hirrenhakkuuseen ja -vetoon. Kun
-vetomatka ei ollut pitkä, kertyi niitä pian rakennuspaikalle tarpeeksi
-asti.
-
-Nyt ryhdyttiin rakennushommiin ja Mikko, tuo aimo salvomies, opetti
-Heikkiä ja poikaansa. Heikistäkin tuli välttävä kirvesmies, joka teki
-kunnollista työtä, vaikka se hitaastikin kävi, kun täytyi tarkkaa tehdä.
-
-Keväällä kylvöntekoon ruvetessa oli salvos harjapäällä ja vesikatossa.
-
-»Olen ajatellut -- tuota noin, että etteköhän te voisi minuttakin
-valmistaa noita huoneita, tehdä heinää ja leikata?» virkkoi Heikki
-eräänä kertana isännälle.
-
-»Mihinkäs sinä sitten aiot mennä?» kysyi isäntä kummastellen.
-
-»No enhän minä mihinkään ... ajattelin vaan, että kun minusta ei ole
-paljonkaan apua nikkaroimisessa ja kun voitte heinän tehdä ja vähät
-leikkuut leikata, niin -- niin mietin itsekseni, että minä saisin olla
-aina pellonteossa, että talo paisuisi ja petäjäinen poistuisi», tuumaili
-Heikki.
-
-»Saathan sinä tehdä, kuinka tahdot. Yhtähän se on, pieksi sutta tai
-petäjää, taloon päin se kumminkin on», sanoi isäntä ja nauraa hymähti.
-
-»Ottaisinkohan minä ensin käsiini tuon vierumäen pellon alun, jota minä
-poikasena jo aloittelin ja josta ei ole sen parempaa sittemmin tullut?
-Siinä olisi meillä aina siemenenvara», ehdoitteli Heikki.
-
-»Ryhdy vaan siihen. Yhtähän se on, veti tukasta tai parrasta, kunhan se
-vaan yhteen kokoon päin käypi; kyllä me pidämme huolen huoneenlaitosta,
-niitosta ja leikkuusta», myönteli isäntä.
-
-»Olen ajatellut sitäkin, että meillä on kovat ja ahtaat peltomaat,
-emmekä voi parhaalla tahdollammekaan niitä tarpeeksi asti levittää.
-Mutta meillä on tuolla lammen eteläpäässä tuo Jalkasuo, joka on
-avullista, savipohjaista viljelysmaata, ja siitä olisi hyvä vedenmeno
-lampeen. Minusta tuntuu siltä, että meidän täytyisi kuivata se
-Jalkaräme, jos mielimme talostamme taloa tulevan», esitteli Heikki.
-
-»Johan sinä nyt mahdottomia tuumailet! Ensin aiot raivata tuon
-kivikkomäen järvenrannalla ja sitten jo olet ajatuksissasi Jalkasuolla.
-Ei veikkonen, vähät voimat eivät kaikkeen riitä», sanoi isäntä
-naurahdellen.
-
-»Yksi ensin, toinen sitten. -- -- Hyvä tahto voipi paljon», sanoi Heikki
-ja lähti.
-
-Työnjako seurasi nyt itsestään. Heikki meni järvimäelle kiviä
-vääntelemään ja isäntä rupesi höyläilemään uuteen rakennukseen ovia ja
-akkunoita ja apunaan piti hän nuorta Mikkoa. Koko kesänä ei hän ollut
-tuosta työstä pois muulloin kuin kylvön, niiton ja leikkuun aikana. Näin
-tavoin valmistui syksyksi uudessa rakennuksessa kaksi huonetta
-asuttavaksi. -- Isäntä itse nikkaroi, muurasi ja teki kaikki mitä
-tarvittiin; hän oli mies, joka pystyi kaikkeen.
-
-Mutta olipa Heikilläkin järvimäen rinteellä jo laajalta kivikasoja,
-jossa oli koko lailla työnlisiä Hiirolle tulevana talvena.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aika on taasenkin vierähtänyt eteenpäin. Kirves-Mikkolassa on tapahtunut
-paljon muutoksia. Uusi tupa on kaikin puolin valmis, ja Heikilläkin on
-siinä ominainen kamari. Järvenvierulle on ilmestynyt semmoinen pelto,
-että siihen kylvetään kaksi tynnyriä ohria, eikä siinä ole koskaan
-pannut halla. Jalkarämeen halki on kaivettu kaunis viemäri, ja sen
-toisella puolen on pitkiä, suoria sarkoja, joista toiset savettuina
-kasvavat rehevää ruista ja kauraa ja vanhimmat kedot uhkeaa heinää;
-niissä paikoissa oli Heikki teutunut.
-
-Talon tyttärestä, Annasta, oli kasvanut soleva ja miellyttävä neito.
-Huhuja alkoi kuulua, että Seinälän Yrjö likentelee Annaa. Kun tämä puhe
-tuli Heikin korviin, tuntui hänestä siltä, että Anna olisi Yrjölle liian
-hyvä. Kun Heikiltä kysyttiin, mihin hän tuon luulonsa perusti, vastasi
-hän: Yrjö oli minulle poikasena paha, ja minä pelkään, että hän on
-Annallekin paha. Hänelle vakuutettiin, että Yrjö on vakaantunut kelpo
-mieheksi, silloin Heikki sanoi: »No ottakoon hän hänet sitten.»
-
-Eräänä syksynä toi isäntä Heikin kouraan sata markkaa rahaa.
-
-»Pitäähän sitä Heikillekin jolloinkin palkkaa maksaa; tuossa on rahaa
-vähän tarpeisiisi», sanoi isäntä.
-
-Ikäänkuin unissaan otti Heikki rahat vastaan, ja isäntä meni kamariinsa.
-Kauan aikaa katseli Heikki yksinään noita rahoja mietiskellen. Vihdoin
-selkeni hän, nousi ylös ja lähti astelemaan isännän kamariin.
-
-»Mitä minä näillä teen, onhan minulla ruoka ja vaate talosta? Ottakaa
-takaisin nämät rahat, paremmin te nämät tarvitsette», sanoi Heikki
-ujostellen.
-
-Isäntä ei tiennyt mitä ajatella. Puoliväliin toistakymmentä vuotta oli
-Heikki tehnyt palkatonta työtä, oli tehnyt niinkuin mies, ja nytkään ei
-hän tahtonut ottaa vastaan tuota vähäistä palkkiota.
-
-»Otahan nyt edes puoletkaan», sanoi isäntä hämmästyksestä selvittyään.
-
-»Enkä ota, mutta jos suvaitsette, niin otan markan, että vaan ostan
-kasakkia juhlatupakaksi», sanoi Heikki, joka oli joutohetkinään ahkera
-nurkantakaisia visapiipussaan kydettämään.
-
-Ja markan Heikki ottikin ja muut rahat laski isännän eteen pöydälle ja
-meni pois.
-
-Huhut Annan ja Yrjön suhteesta alkoivat toteentua. Eräänä kauniina
-talvipäivänä ajaa karautti Kirves-Mikkolan kartanolle pulskalla
-hevosella ja reellä pari miestä; he olivat Seinälän sulhasväkeä. Kun he
-astuivat huoneeseen, tuli talonväki heitä tervehtimään, mutta kovin
-ujosteli ja punasteli Anna sitä tehdessään.
-
-Mitä siitä. Kihlajaisethan siinä tuli kuin tulikin, eikä kellään ollut
-mitään vastaansanomista; asia lieneekin jo ennen varaselta ollut
-hiljaisuudessa sovittu. Heikki otti nyt kasakkinsa juhlallisesti esiin,
-avasi sen ja pani seisomaan kamarinsa pöydälle. Salakähmää oli hän
-pannut puhtaan paidankin päälleen ja nyt hän karisti perskat pois
-känäpiipustaan ja täytti sen kasakilla. Heikiltäkin tultiin kysymään,
-olisiko hänellä mitään vastaansanomista, jos Anna nyt vietäisiin pois.
-
-»Mitäpäs minulla... Mutta sen sanon, että Annaa pitää hyvästi kohdella;
-hän on hyvä tyttö», tuumaili Heikki.
-
-»Hyvästi minä aionkin häntä pitää», sanoi sulhanen naurussa suin.
-
-Mutta Heikin silmistä vierähti pari kyyneltä, joita hän koki tuhria
-näkymättömiin karkealla kädenseljällään.
-
-Juhlallisesti tarjosi Heikki kasakkia sulhasjoukollekin. Hänen
-mielikseen pistivät he piippuunsa, ja Heikki näytti olevan hyvin
-itsenäinen ja hyvällä tuulella.
-
-»Kas vaan! Oikeinhan Heikilläkin on kaupungin tupakkaa», sanoi sulhanen
-piippuun pannessaan.
-
-»Ei minulla monasti...», sanoi Heikki.
-
-Heikki tuli nyt totisen näköiseksi ja näytti miettivän jotakin. Yhtäkkiä
-puhalsi hän paksun savun suustaan ja sanoi samassa: »Poimitaan se mehevä
-marja kaukaisiltai kankahilta», ja samassa katsoa vilkaisi hän Annaa ja
-Yrjöä silmiin, ja nyt nähtiin Heikin pulloposket olevan hymyn vuoksi
-hyvin kikkeränä.
-
-Asiat menivät tavallista rataansa, ja tuo Kirves-Mikkolan metsäkukka
-vietiin vankkaan Seinälän taloon.
-
-Mutta muutakin vielä tapahtui Kirves-Mikkolassa. Nuori Mikko oli
-kasvanut pitkäksi, pulskaksi mieheksi. Hän oli hyvätapainen ja siivo
-nuorukainen. Jo pitemmän aikaa olivat kylän neitoset luoneet häneen
-halukkaita silmäyksiä. Eipä aikaakaan kun alettiin kuiskia, että Mikko
-lähentelee Seinälän Sannaa. Sitä ei pidetty ensimältä totenakaan, mutta
-kuiskeet eivät vaan lakanneet. Koko jutun loppu oli kuitenkin se, että
-Seinälän rikkaan talon tyttö parin vuoden päästä tuotiin
-Kirves-Mikkolaan, tuohon aloittelevaan uutistaloon miniäksi.
-
-Isoja häitä ei pidetty. Mutta kun puhemies morsiamen ja sulhasen kanssa
-ajoi kartanolle, otettiin heidät ystävällisesti ja avosylin vastaan.
-Hyvästi vieraat syötettiin, juotettiin ja kaikin puolin hoidettiin.
-
-Taaskin otti Heikki kasakin esille ja asetti sen pöydälleen. Kun vieraat
-sinne tulivat, tarjosi Heikki kohteliaasti heille kasakkiaan.
-
-»Kauanpa Heikillä kaupungin tupakka piisaakin, vai oletko sinä uutta
-ostanut?» kysyi puhemies.
-
-»Enhän minä, mutta eihän sitä niin huvasti...», arveli Heikki,
-puhallellen paksuja savuja kasakistaan.
-
-Näin tavoin ei Kirves-Mikkola tullut paljonkaan tappiolle, vaikka
-menettikin Annan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jalkaräme oli jo laajalti viljelty. Uhkeasti kasvoi se savettuna sekä
-viljaa että heinää. Siellä oli Heikki monta, monta vuotta yksin
-mullostellut. Talo oli paisunut siihen määrään, ettei pettua enää
-koskaan näkynyt pöydällä, ja navettaan oli ilmestynyt kaikkiaan
-viisitoista möököstä. Oli talossa leipää ja leivänsärvintä, ja Seinälän
-Sanna oli hyvin tyytyväinen oloonsa, vaikka tulikin rikkaasta Seinälästä
-tähän pieneen korpikotiin.
-
-Nuori Hiiro, vanhan Hiiron varsa, oli jo aikoja sitten kasvanut vankaksi
-hevoseksi. Sekin oli saanut varsan, hiirakko-oriin, joka oli Heikin
-lempieläin.
-
-Heikki oli nyt jo vanhanpuoleinen mies. Kun hän oli päivät päästään
-kesäisinä aikoina myllehtinyt tuolla Jalkarämeellä, istuskeli hän sieltä
-tullessaan iltamalla takkakivellä, vedellen ahkeraan savuja piipustaan.
-Useinkin oli muu väki levolla, kun hän tuli kotiin Jalkasuolta.
-
-Eräänä iltana palasi Heikki tuosta mielityöstään tavallista myöhemmin
-kotiin. Muut olivat jo menneet levolle, mutta Heikki istui nytkin
-lämpimälle takkakivelle vetelemään savuja ja mietiskelemään omia
-mietteitään.
-
-Kuinka Heikki siinä nyt istuskeli ja mietiskelikään, kuuli hän äkkiä
-kartanon takana olevasta hevoshaasta Hiiron kellon kiihkeän soimisen;
-oli niinkuin se olisi täyttä laukkaa hypännyt jotakin pakoon.
-Vaistomaisesti hypähti Heikki ylös ja syöksyi hakaan kellon ääntä
-kohden. Oli syyskuun puoliväli ja kuu valaisi taivaalta.
-
-Mikä näky! Hiiro kiersi täyttä laukkaa yhtä rengaskiertoa ja susi hypätä
-loikki vähän ulompana samaan suuntaan. Varsa hyppäsi emänsä edellä, ja
-emä näytti pitävän erinomaista huolta siitä, ettei varsa vaan jäisi
-takapuolelle.
-
-Hetkeäkään arvelematta syöksi Heikki sutta vastaan. Kun susi oli kovassa
-vauhdissa, tuli se Heikkiin palliksi, ja siinä sai hän sitä hännästä
-kiinni. Susi koetti riistää itseään irti, vaan häntä oli Heikin kourissa
-niin lujasti kuin ruuvipihdissä. Silloin heittäysi susi selälleen,
-käpertyi Heikin käteen ja pureskeli sitä pahanpäiväisesti. Mutta samassa
-sai Heikki tupestaan puukon oikeaan käteensä, kuotaisi sillä pedon mahan
-halki ja heti oikaisi susi konttinsa.
-
-»Vai tulet sinä, penteleen vonkale, taas meidän Hiiroa hätyyttämään»,
-karjahti Heikki työnsä tehtyään.
-
-Kun Hiiro huomasi vaaran olevan ohi, päästi se oikein höröttävän
-hirnauksen ja tuli aika vonkaa varsansa kanssa Heikin luo. Siinä se
-sitten hökötti ja tuhri turvallaan Heikkiä ikäänkuin kiitellen, kun tämä
-pelasti hänet varsoineen niin suuresta vaarasta.
-
-Heikki ei uskaltanut heittää hevosia hakaan, vaan toi ne tullessaan
-kotiin ja pani talliin.
-
-Tähän saakka ei Heikki ollut tuntenut mitään kipua kädessään, mutta kun
-hän jälleen istui takkakivelle rauhaan, tuli se tuimille tuskille ja
-verta tippui haavoista ehtimiseen. Hän ei voinut mennä maata, istui vaan
-takkakivellä tuskitellen kättänsä.
-
-Kun väki nousi ylös, tapasivat he Heikin kurjassa tilassa. Suuri lätäkkö
-oli verta lattialla ja Heikki ätyröi haavojansa.
-
-»Herra Jumala, mikä sinulle nyt on tullut? Missä olet itsesi
-haavoittanut?» hätäili emäntä Heikin nähtyänsä.
-
-Muukin väki kerääntyi Heikin ympärille.
-
-Hätimmiten selitti Heikki, mitä oli tapahtunut, ja kaikki kauhistelivat
-sitä kuullessaan.
-
-Kuten parhaiten taittiin, puhdistettiin Heikin käsi verestä ja sidottiin
-moninkertaisilla puhtailla liinarievuilla ja niin saatiin verenvuoto
-pysähtymään.
-
-Heikki oli nyt niin heikko ja valju, että hänet täytyi laittaa vuoteelle
-maata. Kipu yltyi yltymistään, ja käsi alkoi ajettua. Kolmen vuorokauden
-kuluttua oli käsi kuin tukki, ja Heikki tunsi kuoleman lähenevän.
-
-Hän kutsui silloin isännän luoksensa ja pyysi ujosti, että tämä noutaisi
-papin hänen luokseen.
-
-Isäntä lupasi ilolla täyttää sairaan toivomuksen ja heti lähti hän
-matkaan.
-
-Pitäjään oli hiljakkoin tullut nuori pappi rovastille apulaiseksi, ja
-tämä se nyt lähti sairaan luo. Kun hän tuli Heikin huoneeseen, tervehti
-hän sairasta ystävällisesti ja kysyi: »kuinka voitte?»
-
-»Huonosti.»
-
-»Sielun vai ruumiin puolestako vointi tuntuu huonolta?» utaisi pappi.
-
-»Molempain.»
-
-»Teillä ei taida olla paljonkaan hyviä töitä, joilla luulisitte
-ansaitsevanne Jumalan armon?» arveli pappi.
-
-»Eihän niitä paljoa... Erään työn tiedän kuitenkin tehneeni, jota en
-luule Jumalan minulle viaksi lukevan.»
-
-»Mikäs se olisi?»
-
-»Se kun pelastin isäntäni pojan hukkumasta», sanoi Heikki.
-
-»Kuinka se tapahtui?»
-
-Heikki selitti nyt kaikki juurtajaksain.
-
-»Luuletteko tällä teolla ansainneenne Jumalan armon?» kysyi pappi.
-
-»Mitäs sitä senvertaisella... Huonosti käypi, jos ei Jumala minua
-armostansa auta», sanoi Heikki.
-
-»Onko teidän tunnollanne mitään erityistä, joka teitä vaivaa?» utaisi
-nyt pappi.
-
-»Ei mitään erityistä, mutta kuitenkin tiedän joka päivä rikkoneeni
-Jumalaa vastaan. En ole elänyt niinkuin hänen pyhä oikeutensa vaatii ja
-sentähden tiedän ansainneeni iankaikkisen kadotuksen, jos ei Jumala
-minua laupeudessaan armahda», tuumaili Heikki.
-
-Pappi huomasi nyt, että hänen edessään oli murtunut ja katuva sielu. Hän
-rupesi laveasti puhelemaan Jumalan suuresta rakkaudesta katuvaisia
-syntisiä kohtaan, kuinka Hän tykönsä kutsuu kaikkia, jotka työtä tekevät
-ja ovat raskautetut, ja kuinka hän ei heikkoa ruokoa särje eikä
-suitsevaa kynttilää sammuta.
-
-»Mutta mitenkäs minun kanssani on, kun en minä ole tullut osalliseksi
-Herran ehtoollisesta? Sitä juuri minä tahtoisin pastorilta tietää»,
-sanoi Heikki.
-
-»Kuinka se niin on? Olethan jo vanhanpuoleinen mies», sanoi pappi
-hölmistyen.
-
-»Niin se on; minä en ole käynyt ripilläni», vakuutti Heikki.
-
-»Te ette siis osaa lukea?»
-
-»Kyllähän tuota sentään jotenkuten», arveli Heikki.
-
-Pappi luetti koetteeksi Heikillä Uutta Testamenttia ja kyseli häneltä
-ulkoa katkismusta sieltä täältä.
-
-»Ihmeellistä! Tehän osaatte lukea hyvästi sekä sisältä että ulkoa.
-Ettekö te sitten ole yrittänytkään kouluun», sanoi pappi ihmetellen.
-
-»Kyllä on yritetty kahdestikin, mutta minua ei huolittu», sanoi Heikki.
-
-»No, joko silloin osasitte lukea niin hyvästi kuin nytkin?» kysyi pappi.
-
-»Kyllä.»
-
-»Minkä sanottiin vikana olevan, kun ei huolittu?»
-
-»Kun en ollut kiertokoulua käynyt. Mutta mitenkäs minä kiertokouluun...?
-Olin isätön, äiditön orpopoika.»
-
-»Mitä, ettekö te olekaan tämän talon miehiä?» kysäisi pappi.
-
-»Olenhan minä laillani, mutta ei minulla ole hituistakaan osaa tähän
-taloon. Aivan avutonna kerjäläispoikana otti tämän talon isäntä minut
-huostaansa ja kasvatti mieheksi. Sitä hyvää työtä olen kokenut sittemmin
-työlläni maksaa. Kuitenkin luulen saavani tässä olla kuolemaani saakka,
-joka ei tunnu kaukana olevankaan», tuumaili Heikki.
-
-»Isäntä sanoi teidän taistelleen suden kanssa», sanoi pappi.
-
-»Taistelinhan minä, ja sillähän se tuo käsikin on tuommoinen...», sanoi
-Heikki.
-
-»Eikö se teistä tunnu hyvältä työltä?» kysyi pappi.
-
-»Eipä tuo, pelastin vaan Hiiron ja varsan», sanoi Heikki.
-
-Pappi tutkisteli nyt laveasti Heikin käsitystä uskosta ja syntein
-anteeksi saamisesta. Sitten hän kysyi:
-
-»Luuletteko nyt kuolevanne?»
-
-»Niin luulen.»
-
-»Ja luulette myös hukkaan joutuvanne?» kaiveli pappi syvemmälle ja
-syvemmälle.
-
-»Niin luulen, ellei Jumala armahda. Pelkään, että hän lukee minulle
-viaksi, kun en ole käynyt ripillä», selitteli Heikki tilaansa.
-
-Pappi huomasi edessään olevan yksinkertaisimman ihmisen, mitä suinkin
-olla saattaa, mutta joka yksinkertaisuudestaan huolimatta käsitti
-kristinopin perustukset paremmin kuin moni oppinut ja rikkiviisas. Pappi
-mietti tovin itseksensä. Sitten kävi hän kutsumassa koko talonväen
-Heikin kamariin. Hän piti pitkän ja liikuttavan puheen, kuinka hän on
-löytänyt murtuneen, totisesti uskovan kristityn, joka pienen muotoseikan
-vuoksi on tullut suljetuksi pois seurakunnan yhteydestä, ja että hän nyt
-tarkoin sairaan tilaa tutkittuansa aikoo omalla vastuullaan ottaa hänet
-seurakunnan jäseneksi ja jakaa hänelle pyhän ehtoollisen. Tähän tekoonsa
-pyysi hän läsnäolevia seurakunnan puolesta todistajiksi.
-
-Kun pappi oli ehtoollisen antanut, tuntui Heikistä kuin raskas kivi
-olisi vyörähtänyt pois hänen sydämeltään ja tyyni rauha ja tyytyväisyys
-astunut sijaan.
-
-Sitten tiedusteli pappi Heikiltä, mikä hänen nimensä on, että hän voipi
-kirkonkirjoihin merkitä hänet ripille lasketuksi mieheksi.
-
-»Pullo-Heikiksi minua on kaiken ikäni sanottu», vastasi Heikki.
-
-»Ei suinkaan se ole teidän oikea sukunimenne», sanoi pappi oudoksuen.
-
-»Hinni Kelpala kuuluu äitini nimi olleen», sanoi Heikki.
-
-Pappi kirjoitti sen muistiin.
-
-Nyt rupesi pappi tarkastelemaan Heikin ruumiillista tilaa. Hän otti
-kääreen pois haavojen ympäriltä, pesi ja puhdisti sen kuivuneesta
-verestä ja muusta liasta ja kääri koko käden olkapäätä myöten
-puhtaisiin, paksuihin kääreihin. Pappi neuvoi vieressä seisovaa Sannaa,
-miten on meneteltävä, ja määräsi, että kääreet on muutettava neljä
-kertaa päivässä.
-
-Pappi lähti nyt pois ja isäntä meni häntä kyytiin. Pappilan
-kotiapteekista lähetti nuori pappi voitehia isännän mukana Heikin käteen
-ja neuvoi, kuinka niitä käytetään.
-
-Ihme kumma! rupesi käsi vähitellen parenemaan, vaikka kaikki luulivat
-Heikin olevan mennyttä miestä. Kauan eli Heikki vielä sen jälkeen
-kaikkien kunnioittamana.
-
-Pitkin ikäänsä piti hän torveansa suuressa arvossa. Juhlallisesti se
-riippui hänen vuoteensa kohdalla naulassa. Paljosta ja ahkerasta
-pitelemisestä oli sen pinta mustunut ja tullut kiiltäväksi ikäänkuin se
-olisi kiilloitettu.
-
-Kun kesäilloin tultiin työstä ja Heikki sattui olemaan mietteissään,
-sivui hän torvensa, meni tuvan takana olevan jylhän kuusikon reunaan
-isolle kivelle istumaan, ja silloin saatiin taasenkin kuulla: »Tuu, tuu,
-tuutia tuu», niin että metsä kahjahteli.
-
-
-
-
-KILPELAN VELJEKSET.
-
-
-Kilpelän uudistalo Hämeessä oli synkällä sydänmaalla isonlaisen
-Vierujärven rannalla. Talo sijaitsi eteläänpäin viertävällä rinteellä.
-Vihreätä koivu- ja lepikkometsää oli laajalti ympäristössä, mutta
-taampana oli laaja, neitsyeellinen ikihongikko, jossa ei vielä koskaan
-ollut kirveenisku kalskahdellut.
-
-Neljä vuotta olivat Kilpeläiset asuneet tässä yksinäisessä salon
-sydämessä. Mutta vaikka asutusaika ei ollut sen pitempi, näkyi
-kuitenkin, että siinä oli paljon saatu aikaan. Mäellä seisoi puhdas,
-vanhoista hongista salvettu rakennus, jossa oli tilava pirtti ja
-toisessa päässä kaksi kamaria; tarpeelliset ulkohuoneet olivat myös
-kunnossa. Suuri ala peltoa oli tehty tuohon vieruun kankaaseen, jossa ei
-ollut kiviä kuin yksi kerros. Siinä kasvaa rehoitti jo hyötyisä ohra ja
-peruna. Taaempana oli iso kaski, jossa rehevänä kasvoi ruishalme.
-
-Paikka oli mehevä; mansikoita ja muita marjoja kasvoi ympäristössä.
-Järven rannalla oli nuottakota, johon isonlainen nuotta oli ahdettu.
-
-Useasta ehkä tuntuu kummalliselta, kun niin vähässä ajassa on saatu niin
-paljon aikaan, mutta Kilpeläiset olivatkin oikeata hämäläisväkeä, joka
-ei suinkaan kammonut työtä eikä vähästä säikähtynyt.
-
-Sopii luoda silmäys tuon uudistalon henkilökuntaan. Iisakki, perheenisä,
-oli iältään noin kuudenkymmenen vuoden paikoilla. Pituudeltaan oli hän
-yli kolmen kyynärän, ja hartiat olivat leveät kuin kuopankatto. Kun hän
-jykevillä kourillaan tarttui työhön käsiksi, ei silloin raskaskaan
-taakka näyttänyt paljon painavan. Hänen vaimonsa nimi oli Saara, kookas
-ja roteva oli hänkin. Rinnakkain olivat he pitkäaikaisen elämänsä
-taistelot taistelleet, yhtenä ilonsa iloinneet ja surunsa surreet.
-Heillä oli kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär. Vanhimman pojan nimi
-oli Aaro, nuorimman Pentti; tyttärestä oli tehty äitinsä kaima.
-
-Samaa maata olivat lapset kuin vanhemmatkin. Kumpainenkin pojista oli
-neljä tuumaa yli kolmen kyynärän. Niin jykeviä eivät he vielä olleet
-kuin isäukko, mutta täyteläisiä ja noreita he olivat kuin salon siroin
-honka. Saara tyttö oli myös kookkaimpia ja rotevimpia naisia mitä olla
-taitaa.
-
-Suvun yleisenä tunnusmerkkinä oli suuret siniset silmät ja
-vaaleankeltaiset kutrit. Vanhuksilla oli tosin jo hapset harmaantuneet,
-mutta nuoremmassa polvessa olivat ne täydessä kukoistuksessaan.
-Muutenkin olivat he kaikin puolin kauniita ja miellyttäviä ihmisiä. Aaro
-oli täyttänyt kaksikymmentäkolme, Pentti kaksikymmentä ja Saara
-kahdeksantoista vuotta.
-
-Piikoja ja renkejä olivat Iisakki ja Saara olleet, kun he naimisiin
-menivät. Kättensä työllä olivat he itsensä elättäneet ja lapsensa
-ihmisiksi kasvattaneet. Lopusta olivat he olleet muonarenkeinä
-muutamassa kartanossa ja tulleet siinä hyvästi toimeen.
-
-Kun lapset kasvoivat aikuisiksi, pisti Iisakille mieleen, että olisi
-parempi, jos olisi oma kontu, vaikkapa kehnompikin, jossa saisi mielensä
-mukaan raataa; jäisihän tehty työ perillisten hyväksi, joka muuten nyt
-menee hukkaan.
-
-Kun tämä kerran selkeni Iisakille, lähti hän sydänmaalle etsimään
-talonpaikkaa. Semmoisen hän löysikin Vierujärven rannalta, ja hänen
-valintansa onnistui hyvin.
-
-Oitis muutti perhe tälle uudelle talonpaikalle ja työtä alettiin tehdä
-ankarasti. Heidän jättiläisvoimiensa ja ahkeruutensa edessä eivät paljon
-kaakarrelleet kivet eikä kannot. Heidän kävi tekeminen työtä paremmin
-kuin monen muun, sillä tarkkoja kun olivat, oli heillä säästössä viljaa
-ja varoja niin paljon, ettei heidän tarvinnut elatuksesta huolehtia,
-vaikk'eivät ensi vuosina maasta mitään saaneetkaan.
-
-Kun kesäisin tuli sievä ilta, pistäysi perhe järvelle nuottaa vetämään,
-ja muutamalla kierroksella saivat he tuosta kalarikkaasta vedestä niin
-paljon kaloja kuin talouden tarpeissa meni. Eikä niitä kaupaksi
-kannattanutkaan pyytää, sillä mihinkäpä niitä olisi täällä synkällä
-salolla myöty. -- Tämä kalainen järvi edisti paljon heidän
-toimeentuloansa särpimen puolesta, sillä ei heillä ollut vielä kuin pari
-lehmää.
-
-Rauha, rakkaus ja yksimielisyys vallitsi perheessä, ja tämäkin auttoi
-suuresti heidän töitään ja pyrkimisiään. Nuoret rakastivat ja
-kunnioittivat vanhempiaan kaikella rakkaudella ja kuuliaisuudella. Isän
-pieninkin viittaus oli kylliksi, eikä kenenkään mieleen jolkahtanut
-tehdä mitään vastaväitteitä. Eipä kummakaan, jos niin oli, sillä tuolla
-synkän korven keskellä ei nuorilla ollut mitään viettelevää seuraa, joka
-olisi voinut istuttaa heihin turmioon ja väärälle jäljelle viepiä
-intohimoja. Ainoastaan metsän tuore ja puhdas siimes ja linnut
-lauluineen olivat heidän ainaisina seurakumppaneinaan. Näistä ja
-toistensa kanssa seurustelusta saivat he hupinsa, ja siinä oli heille
-kylläksi. -- --
-
-Perheen miespuolisella henkilöllä oli jokaisella jykevä ja tarkka
-luodikkonsa. Näitä he hoitivat niinkuin silmäteräänsä ja ne olivat
-tulleet heille niin rakkaiksi kuin olisivat ne olleet heidän toinen
-sielunsa. Tarpeeseen olivatkin nämät aseet tuolla synkällä salolla, kun
-petoeläimet tahtoivat liika usein lähennellä heidän taloaan, vaanimaan
-heidän kotieläimiään. Usea kontiokin sai heille turkillaan maksaa
-liikanaisen rohkeutensa. Kun semmoinen vaara oli tarjolla, kävivät isä
-ja pojat yksissä neuvoin otson kimppuun. Pojilla oli pyssyt mukanaan,
-mutta isä oli varustettuna keihäällä, siltä varalta, jos luoti sattuisi
-pettämään. Vaikka kukin heistä oli varma ampuja, ei luoti aina
-sattunutkaan, ja silloin sai isä keihäällään vastaanottaa metsänkiivaan
-raivoisan ryntäyksen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Harvoin kulki mitään viestejä ja tietoja muusta maailmasta tuohon tiestä
-syrjässä olevaan uudistaloon. Aikaisemmin oli vain kuulunut, että Venäjä
-uhkasi nostaa sodan Ruotsia vastaan. Kuitenkin olivat nämät tiedot
-ainoastaan kaukaisia kulkupuheita ja semmoisinaan ei niistä paljonkaan
-välitetty.
-
-Jonkun ajan kuluttua meni Kilpelän Iisakki kirkolle, jonne oli kolme
-penikulmaa matkaa. Siellä sai hän tietää, että nuot huhut alkoivat
-toteutua. Venäjän tiedettiin varustelevan ja aikovan rikkoa rauhan ja
-rynnätä rajan yli Suomeen. Tämä tieto sai kaikki ihmiset huoliinsa,
-mutta syvimmin se tuntui koskevan Kilpelän Iisakkiin. Raskaalla mielellä
-palasi hän kirkolta kaukaiseen, yksinäiseen kotiinsa. Heti huomasivat
-kaikki, että perheenisä oli tavallista synkempi. Kuitenkaan ei kukaan
-tunkeutunut utelemaan syytä hänen raskasmielisyyteensä, koska he kaikin
-kunnioittivat melkeinpä arastellen häntä. He tiesivät ennestään, että
-kyllähän isä kuitenkin asiansa selittää, kun hän katsoo soveliaan ajan
-tulleeksi.
-
-Iisakki oli väsynyt matkan vaivoista ja hän tarvitsi ruokaa ja lepoa.
-Kun hän oli levännyt, tuli hän pirttiin ja synkkä varjo pimitti hänen
-otsansa. Hän istuuntui pöydän päähän penkille, ja muu perhe kokoontui
-lähitienoolle, sillä he arvasivat isän nyt rupeavan kertomaan
-kirkkokuulumisia.
-
-Iisakki päästi ensin syvän, pitkän huokauksen ja sitten hän alkoi puhua:
-
-»Huolettavia uutisia on minulla teille kerrottavana. Kovat ajat ovat
-kansallamme odotettavissa. Ei voi edeltäpäin arvata, mitä kärsimyksiä
-aika tullessansa meille tuopi. Venäjä varustelee ja aikoo tulla maahamme
-suuren sotajoukon kanssa. Maamme on aivan varustamaton ja vähäinen
-sotaväkemme on hajoitettuna ympäri maata ja Ruotsista ei ole paljon apua
-toivomista, sillä Tanska on myös julistanut sodan Ruotsia vastaan.
-Isänmaa on vaarassa ja se tarvitsee jokaisen poikansa torjumaan
-vihollisen ryntäystä. Jumala rankaisee meitä kovakorvaisuutemme tähden,
-kun emme ole ottaneet vaaria hänen varoittavasta äänestään. Itse olen jo
-liian vanha aseisiin tarttumaan, niin mielelläni kuin sen tekisinkin,
-mutta Jumala on minulle lahjoittanut kaksi vankkaa poikaa, ja toivon,
-että he ilolla tarjoavat voimansa isänmaan palvelukseen.»
-
-Kun isä oli puheensa lopettanut, kavahti Pentti ylös ja löi jykevän
-nyrkkinsä pöytään ja sanoi: »Se ei saa tapahtua; vihollinen on
-torjuttava pois maasta.» Aaro sieppasi luodikkonsa seinältä, puristeli
-ja tarkasteli sitä.
-
-»Semmoiset aseet eivät sodassa kelpaa; kyllä se antaa aseet, joka
-työnkin. Mutta mitä te mietitte, aiotteko uhrata itsenne isänmaan
-palvelukseen», puheli isäukko.
-
-»Se on hartain halumme, jos vaan te annatte suostumuksenne siihen»,
-sanoivat veljekset innostuneina.
-
-»Jumala teitä noista sanoistanne siunatkoon! Nyt voin rauhassa ja ilolla
-kuolla, kun minulla on tuommoisia poikia», sanoi ukko, pyyhiskellen
-kyyneleitä silmistään.
-
-Äitiin ja sisareen tekivät nämät tiedot ja tuumat päinvastaisen
-vaikutuksen. Heidän sydäntään ahdisti kovin se tieto, että rakkaat pojat
-lähtisivät tuolle vaaralliselle retkelle, jossa voipi käydä niinkin,
-ettei sieltä hengissä palata. Mutta kun he olivat tottuneet alistumaan
-kaikissa isän tahtoon, eivät he nytkään panneet ainoallakaan sanalla
-sitä vastaan.
-
-Hetimmiten ruvettiin laittamaan pojille varustuksia matkaa varten.
-
-Viikon päästä lähtivät jo veljekset eväillä ja vaatteilla varustettuina
-matkaan. Sydämelliset jäähyväiset otettiin, ja isä varoitti heitä
-muistamaan sitä pyhää velvollisuutta, jota he nyt menivät täyttämään.
-Äiti ja sisar vuodattivat runsaita kyyneliä, vaan sekä isän että poikain
-mieli oli aivan murtumaton.
-
-Nuorukaiset suuntasivat matkansa Hämeenlinnaa kohden, ja perille
-päästyänsä kirjoitettiin he kohta sotarulliin ja sijoitettiin
-harjoituskomppaniaan.
-
-Nuot kauniit, voimakkaat ja siivot nuorukaiset herättivät pian huomiota
-ympäristössään, erittäinkin päällystössä. Tämän tähden kohdeltiin heitä
-ystävällisesti ja sävyisästi. Jonkun kerran sattui niin, että joku
-miehistä, joka oli oppinut olemaan kaikissa päälläpäsmärinä, yritti
-voimiinsa luottaen saamaan veljeksiä valtansa alle, mutta nämät
-työnsivät hyökkääjän niin voimakkasti pois luotaan, ettei hänen tehnyt
-mieli enää toista kertaa koettaa.
-
-Kauan ei ollut aikaa uusia tulokkaita sotatemppuihin harjoittaa, sillä
-Venäjä julisti sodan ja alkoi marsittaa joukkojaan rajaa kohden. Näin
-oli 1808-1809 vuoden sota alkanut. Kun siellä täällä hajallaan olevat
-Suomen sotajoukot oli saatu hätäpikaa kootuiksi, lähetettiin osa niistä
-rajalle päin vihollista vastaan, ja niiden joukkoon komennettiin Aaro ja
-Penttikin. Niin tultiin Kymin joelle, jossa oli silloinen valtakunnan
-raja.
-
-Kun vihollinen hyökkäsi rajan yli, perääntyi Suomen joukko
-vähälukuisuutensa vuoksi sen edestä. Siellä täällä syntyi kuitenkin
-pienempiä kahakoita, joissa suomalaiset sitkeästi pitivät puoliaan,
-vaikka kohta heidän täytyi väistyä ylivoiman alta.
-
-Näissä kahakoissa osoittivat Pentti ja Aaro erinomaista kuntoa ja
-uljuutta. Muutamassa kahakassa saartivat venäläiset suomalaisten
-kapteenin, joten tämä oli vähällä joutua vangiksi. Tämän vaaran
-huomasivat veljekset. Hätäpikaa kokosivat he joitakin miehiä
-ympärillensä ja ryntäsivät kapteenia auttamaan. Vihollisen rivi
-murrettiin ja kapteeni pelastettiin.
-
-Näin tavoin herättivät veljekset rohkeudellaan alusta saakka
-päällikköjen huomiota.
-
-Veljekset rakastivat toisiaan todellisella veljenrakkaudella.
-Tappelunkahakoissa olivat he aina rinnakkain siellä, missä ottelu oli
-tuimin. Jos toinen oli vaarassa, siinä oli jo toinenkin, eikä siinä
-suinkaan säästetty iskuja.
-
-Kauan eivät veljekset saaneet olla tässä osastossa. Sillä kun Viaporia
-alettiin varustaa riittävällä miehistöllä, komennettiin muiden muassa
-veljeksetkin sinne varustusväkeen. Siellä he asuivat molemmat samassa
-teltissä, sillä paljon varustusväen takia ei ollut linnoitusten
-huoneustoissa kaikille tilaa.
-
-Näin kului aikaa joitakin viikkoja. Pentti alkoi käydä vähäpuheiseksi ja
-synkkämieliseksi. Tämä kummastutti kovin Aaroa, ja hän koetti keksiä
-syytä siihen, mutta turhaan.
-
-»Miksi sinä, veliseni, olet tullut niin kummalliseksi?» kysyi Aaro
-eräänä kertana Pentiltä.
-
-»Kuinka kummalliseksi?»
-
-»Ethän tuota enää puhu, et pukahda mitään, vaikka olit aina ennen
-puhelias ja iloinen. Istua nollotat vaan itseksesi miettivän näköisenä
-ja ajatuksiisi vaipuneena. Pahoin pelkään, että sinua on ruvennut sota
-peljättämään.»
-
-Pentti näytti säpsähtävän. Hän hyppäsi kiivaasti istualtaan ylös ja loi
-tuiman silmäyksen Aaroon.
-
-»Semmoistako minusta luulet? Olenko antanut aihetta sinulle semmoiseen
-otaksumiseen? Siltäkö sinusta on näyttänyt käytökseni niissä kahakoissa,
-joissa olemme seisoneet vihollisen kanssa silmä silmää vasten? Ei
-veikkoni! jos joka mies pelkäisi sotaa ja tappelua sen verran kuin minä,
-eipä silloin olisi joukossamme ainuttakaan pelkuria», vakuutti Pentti.
-
-Jonkun ajan kuluttua rupesi Pentti kulkemaan öillä ulkona ja usein hän
-tuli vasta aamun koittaessa telttiin.
-
-»Missä, Herran nimessä, sinä öillä kuljet? Saatat
-ajattelemattomuudellasi henkesi vaaraan», sanoi Aaro kerran Pentille,
-kun hän palasi telttiin.
-
-»Eipä siitä pelkoa; siitä saat olla aivan huoleti.»
-
-»Mutta missä sinä sitten kuljet ja luihnaat? -- Sinun retkesi eivät ole
-kunnollisia retkiä.»
-
-»Sinun ei tarvitse sitä peljätä», sanoi Pentti, ja siihen se asia sillä
-kerralla jäi.
-
-Muutaman viikon kuluttua oli Pentillä kourakaupalla kultarahoja, kun hän
-palasi aamulla telttiin. Niitä hän näytteli ja tarjosi niistä puolia
-Aarolle.
-
-Aaro hämmästyi. Hän katsoi tuimasti Penttiä silmiin ja kysyi kiivaasti:
-»Mitä tämä merkitsee?»
-
-»Etkö tuota nyt ymmärrä? Sitä se merkitsee, että tässä on rahoja, jotka
-ovat meille kylläkin hyvään tarpeeseen», sanoi Pentti.
-
-»Mutta mistä olet nuot rahat saanut? Ne eivät ole kunniallisia rahoja.»
-
-»Löysin.»
-
-»Valehtelet.»
-
-Aaroa kovin huolestutti Pentin nykyinen käytös. Hänkin vaipui syviin
-mietteisiin, ja raskas huokaus kohosi hänen rinnastaan. -- »Jumalani...
-Olisiko se mahdollista?» pääsi Aarolta ikäänkuin itseksensä. Sitten hän
-taasen vaipui ajatuksiinsa ja silminnähtävästi kalpeni hän.
-
-Vihdoin näytti Aaro havahtuvan mietteistään. Hän oikaisi itsensä
-suoraksi ja kuiskasi Pentin korvaan tuskin kuultavasti: »Isänmaan
-pettäjä.»
-
-»Kuinka niin?» kysyi Pentti vaaleten.
-
-»Olet myönyt nahkasi ja isänmaasi viholliselle.»
-
-»Älä joutavia puhu. Ota nyt puolet näistä rahoista», sanoi Pentti, mutta
-hänen äänensä vapisi.
-
-»En ikinä ota äyriäkään niistä rahoista, sillä ne ovat hirveän rikoksen
-palkka; kirous ja rangaistus seuraa niitä», sanoi Aaro lujasti.
-
-Sinä päivänä ei puhuttu monta sanaa, ja veljesten väli oli iäksi
-rikkoontunut. Tosin pyyteli Aaro, että Pentti heittäisi pois tuon
-vaarallisen ja liukkaan tien, jolle hän oli antautunut, mutta Pentti ei
-vastannut siihen ainuttakaan sanaa.
-
-Seuraavana yönä poistui Pentti taasenkin teltistä, mutta hän ei
-palannutkaan enää takaisin.
-
-Kun aamuhuuto tuli, ei Penttiä ollutkaan. Kysyttiin Aarolta, mihin hän
-on joutunut, mutta Aaro vastasi vain: »En tiedä, olisiko saanut
-päälliköltä lomaa.»
-
-Pentti ei palannut enää koskaan, ja vihdoin poistettiin hänet
-miesluettelosta.
-
-Täytyy muutamalla sanalla selittää, miten Pentti joutui tuolle jäljelle.
-
-Kuten ennen on jo mainittu, oli Pentti hyvin komea mies. Eräänä kertana
-oli hän lähetetty suojeluskirjalla varustettuna kaupunkiin jollekin
-kapteenin asialle. Heti kaupungin rantaan päästyään huomasi hän kauniin
-venäläisen naisen, joka häntä alituisesti tähtäili. Kun Pentti lähti
-liikkeelle, seurasi nainen hänen jäljessään. Muutaman hetken päästä
-laski joku kätensä Pentin olkapäälle. Pentti säpsähti ja katsoi
-taaksensa. Siinä seisoi tuo äskeinen nainen ja eräs venäläinen sotamies;
-tämä oli laskenut kätensä Pentin olkapäälle.
-
-»Tämä neiti on kovasti mielistynyt teihin ja haluaisi likemmin tutustua
-kanssanne», sanoi sotamies selvällä suomen kielellä.
-
-»Kuinka olisi mahdollista tutustua neidin kanssa, sillä minä selvästi
-huomaan, että hän on venäläinen ja asuu täällä kaupungissa vihollisten
-keskessä», sanoi Pentti ihmeissään.
-
-»Siitä pidetään kyllä huolta, että saatte yön aikana kohdata toisenne.»
-
-»Millä tavalla?»
-
-»Teille hankitaan venäläisen sotamiehen puku, jonka puette päällenne,
-ennenkuin lähenette kaupunkia, ja mies, jonka tapaatte kappaleen matkaa
-rannasta jäällä, sanoo teille tunnussanan.»
-
-»Mitä ihmisiä tämä neito sitten oikeastaan on?»
-
-»Ei tällä kertaa sen parempi kuin venäläisen kapteenin
-taloudenhoitajatar.»
-
-»Vaikka neito onkin erinomaisen viehättävä, on hän kuitenkin vierasta
-kansallisuutta ja vihollisemme joukkoon kuuluva. Niin ollen ei kannata
-ryhtyä tuohon vaaralliseen seikkailuun ja antautua toimiin, joissa
-saattaisi vielä henkensäkin menettää», päätteli Pentti.
-
-»Älkää sanoko niin. Asia kyllä kannattaa miettimistä. Neito on
-äärettömän rikas ja hän on suurta sukuakin, vaikka isänmaansa rakkaus on
-hänet saattanut nykyiseen asemaansa. Hänellä on ollut loistaviakin
-naimatarjouksia, vaan hän on ne kaikki hyljännyt. Mutta heti teidät
-nähtyään mielistyi hän teihin ja tahtoisi nyt tutustua likemmin
-kanssanne. -- Miettikääpä tätä asiaa», selitti tulkki.
-
-Koko tämän keskusteluajan oli neito hyvin levoton ja vuoroin punastui ja
-vaaleni. Hän sijoitteli levottomasti itseään paikasta toiseen, katsellen
-vuoroin Penttiä, vuoroin tulkkia silmiin, saadaksensa selvän
-asiainmenosta.
-
-Pentti mietti hetkisen. Kovaa taistelua taisteli hänen sisällinen
-ihmisensä. Loistava tulevaisuus, rikkaus ja kunnia oli hänen silmäinsä
-edessä tarjona, mutta toiselta puolen kielsi isänmaanrakkaus ja
-velvollisuus häntä vastaanottamasta tuota loistavaa tarjousta. Pentti
-oli ikäänkuin kahden tulen välissä. Vihdoin teki hän päätöksensä. Hän
-lupasi tulla, mutta ei ennen kuin neljäntenä yönä.
-
-Kun tulkki käänsi tämän Pentin päätöksen neidolle, välähti tämän
-silmissä ilonleimaus ja hänen kasvonsa menivät mitä viehkeimpään hymyyn.
-Hän tarttui Pentin käteen, puristi hellästi ja kauan sitä, mutta neidon
-käsi vapisi. Tehtyään hennon ja sievän kumarruksen erkanivat he.
-
-Tämä kohtaus se saatti Pentin vähäpuheiseksi Aaron luona ollessaan,
-sillä olipa hänellä nyt miettimisen aihetta.
-
-Kun Pentti ensi kerran lähti yölliselle retkelleen, oli kaupungin
-rannassa sama sotamies häntä vastassa, joka oli ollut tulkkina hänen ja
-neidon välillä. Hän saatti Pentin perille asti, eikä mitään vastuksia
-ollut. Vahtisotamiehetkin olivat saaneet käskyn päästää esteettä sisälle
-yölliset kulkijat. Neito ei kapteenilta salannut, mihin seikkailuun hän
-oli antautunut, vaan selitti seikkaperäisesti hänelle kaikki
-asianhaarat. Kapteeni ei ensinkään pannut pahaksensa tuota seikkailua.
-Hänen mieleensä juohtui, että kun hän saisi Pentin suostumaan tuohon
-alkaneeseen yritykseen, saisi hän Pentistä oivallisen välikappaleen,
-jota hän voisi apunaan käyttää sotatarkoituksiinkin. Sillä hänhän tunsi
-Suomen sotavoimat, niiden tarkoitukset ja vehkeet; ja hän tunsi maan
-kauttaaltansa, sen vuoret, virrat ja järvet. Ottaen kaikki nämät lukuun,
-edisti kapteeni minkä voi Pentin ja neidon yhtymistä.
-
-Eräänä kertana tuli kapteeni yöllä siihen huoneeseen, jossa Pentti ja
-neito olivat. Pentti säikähti tuota kohtausta, niin että oli henkensä
-heittää. »Älä pelkä, älä pelkä», koki kapteeni hokea, ja mukana oleva
-tulkki sai selittää, ettei kapteenilla ollut mitään pahoja tarkoituksia.
-
-Tulkin avulla koki kapteeni kaikella venäläisellä liukkaudella Pentille
-selittää, kuinka edullinen tarjous hänellä nyt oli, jommoista ei tule
-osaksi edes yhdelle tuhannesta. Tästedes ei Pentillä tulisi olemaan
-mitään puutetta. Hän saisi haltuunsa suuret omaisuudet, paljon kunniaa
-ja kauniin puolison. Osoittaakseen Pentille tulevan elämän esimakua,
-antoi hän hänelle kourakaupalla kultarahoja.
-
-Hurmaantuneena kaikesta siitä loistosta ja rikkaudesta, mitä edessään
-näki, alkoi Pentti taipua viettelykseen, vaikka hänen omatuntonsa
-soimasikin häntä isänmaanpetoksesta.
-
-Toisenlaista oli nyt Pentillä edessä kuin mitä oli oppinut ennen
-näkemään. Kaikki paikat huoneissa kuhisivat silkistä ja kulta loisti
-huonekalujen koristuksista. Jos istui johonkin sohvaan tai nojatuoliin,
-kuhahti niihin kainaloita myöten. Ja entä sitten tuo ihana naikkonen,
-jommoista hän ei ikinä ennen luullut tavanneensa!
-
-Näistä kaikista hurmaantuneena oli Pentti täydellisesti voitettu ja
-keveällä sydämellä lähti hän noita Juudaksen penningeitä viemään
-veljensä Aaron luo. Näitä venäläiseltä kapteenilta saatuja kultarahoja
-hän sitten Aarolle näytteli.
-
-Kukaan ei Viaporissa tiennyt, mihin ihmeeseen Pentti oli joutunut.
-Yleiseen kumminkin luuloteltiin, että hän olisi karannut. Aaro yksin
-tiesi, kunne Pentti oli vajonnut. Tämä tieto teki Aaron sydämelle niin
-kipeää, ettei hän tahtonut voida elää. Ei uni eikä ruoka hänelle
-maistanut, ja kaikki oudoksuivat, kun hän laihtui, niin ettei hänestä
-ollut muuta kuin varjo jäljellä. Aaron sielua painoi sanomaton tuska ja
-ahdistus, kun hänen veljensä, jota hän niin verrattomasti rakasti, piti
-joutua isänmaanpettäjäksi. Hänestä tuntui siltä kuin hänkin olisi ollut
-osallinen tuohon hirveään rikokseen, koska hänen suvussaan oli
-tuommoinen petturi. Pois oli nyt Aaron sydämestä haihtunut veljellinen
-rakkaus. Hän kirosi mielessään Pentin ja vihasi häntä enemmän kuin
-mitään vihollista. Kaikki tämä tunto ja tieto kävi sitäkin raskaammaksi
-Aarolle, kun hän sai sen yksin kantaa, sillä ei hän hirvinnyt
-yhdellekään ihmiselle avata sydäntään.
-
-Vähitellen alkoi Aaro kuitenkin kostua, mutta ääretön viha ja ylönkatse
-Penttiä kohtaan jäi hänen sydämeensä vallitsemaan.
-
-Tämmöisenään kului aika siihen saakka, kun Viaporin antautuminen
-tapahtui. Yhtä raskaalla mielellä kuin muutkin sotilaat laski Aaro
-antaumisessa aseensa maahan.
-
-Kun Aaro pääsi Viaporista vapaaksi, meni hän Suomen sotajoukkoihin ja
-joutui Adlercreutzin osastoon. Kaikissa niissä taisteluissa, mitä sillä
-osastolla oli kestettävänä, oli Aaro aina mukana ja hän osoitti entistä
-uljuutta ja rohkeutta. Mutta synkkämielinen, vähäpuheinen ja miettivä
-oli hän aina silloin, kun ei ollut tappelun tuoksinassa.
-
-Tuli sitten Salmen tappelu. Vihollinen kävi suuremmalla miesvoimallaan
-ankarasti päälle, mutta sitkeästi pitivät suomalaiset puoliaan.
-Vihollisen joukosta karautti silloin eräs ratsumies muiden edelle,
-seisautti hevosensa ja huusi selvällä suomen kielellä: »Antaukaa,
-suomalaiset, vastustuksenne on turha, sillä meille on tulossa iso
-apujoukko.»
-
-Tämän äänen kuultuaan säpsähti Aaro.
-
-»Isänmaan pettäjä!» mutisi hän itsekseen.
-
-Samassa nosti hän aseensa poskelleen, laukaus kuului ja päätään myöten
-suistui ratsastaja hevosen selästä maahan, ja hevonen hyppäsi täyttä
-laukkaa vihollisten joukkoon.
-
-Samassa kun Aaron kivääri laukesi ja kun hän huomasi ratsastajan
-putoovan, kaatui hän itsekin tunnotonna maahan niinkuin luodin
-lävistämänä. Lähellä olevat luulivat hänen todellakin saaneen luodin
-rintaansa, eivätkä tappelun tuoksinassa pitäneet hänestä sen enempää
-lukua. Mutta Aaro olikin vain pyörtynyt, sillä hänen luotinsa oli
-kaatanut isänmaan kavaltajan, hänen oman veljensä -- Pentin.
-
-Kauan makasi Aaro tunnotonna, mutta kun tappelun tuoksina läheni häntä,
-tointui hän pyörtymyksestään. Kun viholliset tämän huomasivat,
-kääreentyivät useat heistä ottamaan Aaroa vangiksi. Siinä tuli tuima
-ottelu, ja Aaro kaasi yhden vihollisen, haavoitti toisen ja raivasi
-itselleen pääsyn omiensa luo.
-
-Suomalaiset olivat voitolla tässä tappelussa, mutta aralta ylipääliköltä
-tuli perääntymiskäsky, juuri kun voitto näytti varmalta.
-
-Salmen tappelun jälkeen korotettiin Aaro alaupseeriksi.
-
-Kaikissa niissä kärsimyksissä, vaivoissa ja taisteluissa, joita Suomen
-sotajoukko sai kokea perääntyessään vihollisen edessä aina Länsipohjaan
-Ruotsin puolelle, oli Aaro osallisena. Oravaisten tappelussa oli hän
-yksi niitä, jotka uimalla merenlahden poikki samosivat omiensa luo.
-
-Aaro oli Länsipohjassa mukana Hörneforsin tappelussakin. Hän taisteli
-Dunckerin rinnalla ja raivosi niinkuin karhu, jolta pojat on riistetty,
-levittäen kauhua ja tuhoa vihollisten keskessä. Mutta kun Duncker sai
-kuolinhaavan rintaansa ja kaatui, raivasi Aaro tiensä vihollisen rivien
-läpi ja pääsi eheänä siitäkin pälkähästä.
-
-Silloin kohta tehtiin Haminan rauha, mutta Aaro ei päässyt lähtemään
-vieläkään omaistensa luo Hämeeseen, vaan hänen täytyi viipyä
-Länsipohjassa talven yli. Keväällä kun rauha oli vakaantunut, läksi Aaro
-muiden mukana rakkaille synnyinseuduilleen.
-
-Paljon oli Kilpelä Aaron poissa ollessa muuttunut. Kovasti oli isäukko
-jo vanhennut, samaten äitikin, mutta ankaroita työihmisiä olivat he
-vieläkin, sillä he olivat noita kovia tervasjuurakoita, joihin ei ikä
-hevillä pysty.
-
-Muuttunut oli Aarokin. Ennen niin iloinen ja vehmas nuorukainen oli
-tullut juroksi ja vähäpuheiseksi. Sodan ankarat vaivat ja kärsimykset
-olivat häntä kovasti runnelleet. Sota-asioista ei Aaro ottanut paljon
-puhuakseen, sillä isänmaan menettäminen kalvoi kovasti hänen sydäntään.
-
-Todellista syytä Pentin kuolemaan ei Aaro ollut koskaan kenellekään
-maininnut; yksinkertaisesti oli hän kotiinsakin ilmoittanut Pentin
-kaatuneen Salmen tappelussa.
-
-Aaro, päästyään vakaantumaan taloudellisiin toimiin, haki itselleen
-elämänkumppalin, köyhän ja iäkkään, mutta siveän palvelustytön. Moni
-rikas ja ylpeä neito kadehti tytön onnea, mutta Aaro ei heistä
-välittänyt; hän teki valintansa vaan oman sydämensä vaatimusten mukaan.
-
-Tarmokkaasti ja yksistä neuvoin ryhtyivät he taloudellisiin toimiin, ja
-se heiltä menestyikin.
-
-Vanhukset alkoivat heikontua, niin etteivät voineet enää työtä tehdä,
-mutta heille tuli nyt muuta mieluisaa tehtävää, sillä he saivat ruveta
-vaalimaan ja hoitelemaan Aaron lapsia, noita Kilpelän nousevia nuorteita
-vesoja.
-
-Ainoastaan vaimolleen kertoi Aaro seikkaperäisesti Pentin vehkeet ja
-millä tavalla hän sai surmansa.
-
-
-
-
-RITULAN SIINA.
-
-
-I. Rukkaset.
-
-Ritulan talo oli suuren kylän laiteella. Se ei ollut mikään kuuluisa
-rikas, mutta ei rutiköyhäkään. Sen isäntäväki kuului tuohon vakavaan
-kristillismieliseen suuntaan, joka on niin kauan kunnialla kansaamme
-pystyssä pitänyt. Heillä oli vain kaksi lasta, poika ja tyttö; pojan
-nimi oli Leonart, mutta häntä sanottiin sekä kylän kesken että kotona
-lyhemmittäin vain Nartiksi. Sisaruksista oli Nartti vanhin; tyttären
-nimi oli Siina.
-
-Näitä lapsiaan vanhemmat koettivat kasvattaa parhaan taitonsa mukaan
-Jumalan pelvossa. Jok'ikinen päivä piti lasten lukea joku määrätty
-kappale raamatusta, ja vanhemmat kokivat sitä sitten selittää ja heidän
-mieliinsä painaa. Sitäpaitsi viljeltiin Ritulassa paljon muutakin
-kirjallisuutta ja sanomalehtiä. Näiden avulla pääsivät Nartin ja Siinan
-henkiset voimat jo aikaisin kehittymään.
-
-Lapset olivatkin siivoja, hiljaisia ja tottelevaisia, eivätkä koskaan
-panneet vanhempiensa tahtoa vastaan.
-
-Näin tavoin kului aika niin, että Nartti oli kahdenkymmenen- ja Siina
-seitsemäntoistavuotias. Nartista oli sukeentunut kookas, voimakas ja
-uljas nuorukainen; sitävastoin ei luonto ollut Siinalle jakanut noita
-lahjojaan niin suuressa määrässä. Ensi näkemältä teki hän kaikkiin
-vastenmielisen vaikutuksen. Hiusmarto oli melkein liian matalalla, nenä
-lähti liian jyrkästi otsasta ja aivan tarpeettomasti oli se noussut
-korkeaan kyömyyn. Hipiäkään ei ollut semmoinen kuin sen monen mielestä
-olisi pitänyt olla. Jotenkin mustantymperä se oli ja sen himmeän verhon
-seasta rusotti hieman jonkunmoista punaa. Mutta tarkemmin katsoessa
-näytti hänen hipiänsä siltä kuin hienonhieno läpikuultava samettinukka
-olisi sen peittänyt. Vartalo hänellä oli solakka ja hento ikäänkuin
-kaikkein hienoimmista pontimista kokoonpantu. Hänen käyntinsä oli
-notkeata ja sulavaa ja niin keveätä, ettei hänen askeltensa ääntä
-kuulunut; olisi luullut jonkun hengen siinä liihoittelevan.
-
-Kun hän jotakin puhui, oli ääni hienoa, sulavaa ja hiljaista; se
-kuulosti melkein kuiskutukselta.
-
-Nuorison joukossa oli Siina ujo ja kartteleva. Hän haki aina jotakin
-syrjäistä soppea ja siellä hän yksinään istua nuhjusteli, välittämättä
-muiden nuorten hommista ja riennoista yhtään mitään. Mutta mitä enemmän
-toiset nuoret saivat seurustella hänen parissaan, sitä enemmän kiintyi
-heidän huomionsa häneen. Sattuiko joku häntä puhuttelemaan, herätti
-oitis hänen pehmeä, kuiskuttava äänensä myötätuntoisuutta, mutta sitäkin
-enemmän hänen järkevät ja täsmälliset vastauksensa. Jos hän jossakin
-liikkui, olivat kaikkien silmät kääntyneet katsomaan tuota lyhyenläntää
-solakkaa, hentoa ja notkeaa olentoa.
-
-Ei ollut kulunut vielä täyttä vuottakaan siitä, kun Siina ilmestyi
-nuorison joukkoon, ennenkuin kaikki kylän nuorukaiset olivat
-ehdottomasti kiintyneet häneen. Eivät nuorten leikit ja kisat olleet
-mistään kotoisin, ellei Siina ollut joukossa. Sattuiko hän joskus
-jäämään niistä pois, tunsi jokainen nuori mies salaista kaipuuta
-sydämessään.
-
-Kerran tuli toisesta pitäjästä eräs pulska, keikarimainen nuori mies
-käymään Lenulan pitäjässä. Hän oli hyvin itsetietoinen paremmuudestansa
-ja etevämmyydestänsä muiden nuorten miesten suhteen. Tämä tieto määräsi
-hänen käytöksensä muita kohtaan. Hän oli röyhkeä ja suulas puheissansa,
-eikä suinkaan kaikesti punninut sanojansa, olipa muiden mieli musta tai
-valkea.
-
-Pyhäpäivä oli. Heti kylään tultuansa haki hän nuorison seuraa. Siellä
-oli hän suuna, päänä, eikä näyttänyt välittävän kenestäkään vähän
-vähääkään, hölisi ja lausui vain arvosteluita kaikista, mitä hänen
-päähänsä sattui pöllähtämään. Kylän nuoriso oli hämmästyksissään
-tuommoisesta käytöksestä. Salaperäisesti silmäilivät he toisiaan, ja jos
-jollakin oli toiselle jotakin sanomista, teki hän sen kuiskaamalla.
-
-Joukossa oli tietysti Ritulan Siinakin. Kun keikari hänet huomasi, astui
-hän Siinan eteen.
-
-»Äkkimakea sinä olet», sanoa mällisti hän Siinalle vasten silmiä
-vähääkään häikäilemättä.
-
-Kalman kalpeaksi kävi Siina, ja kaikki muutkin hämmästyivät
-sanomattomiksi, vilkaisten toisiansa silmiin. Keikari käänteli vaan
-itseänsä pöyhkeänä kuin kukko rikkatunkiolla.
-
-Kun ensimäinen hämmästys oli mennyt ohi, sanoi Siina hiljaisella
-sointuvalla äänellä:
-
-»Miksikä te niin sanoitte? Sanokaa minkä tähden minä olen äkkimakea...
-Olkaa hyvä... Itsenikin olisi varsin hyvä tietää, minkä vuoksi minä olen
-äkkimakea...»
-
-Tämän jälkeen lähti Siina notkein, hennoin askelin kävelemään keikarin
-edestä toisten luo.
-
-»Kyllä on melkein hävytöntä tuolla tavalla esiintyä, semminkin nuorta
-neitosta kohtaan», sanoi joku kylän pojista.
-
-Yleinen nurina kuului nuorison joukosta.
-
-»Minä teen mitä tahdon, enkä välitä kenestäkään yhtään mitään», sanoi
-keikari uhmaillen.
-
-»Sanotteko niin! Mutta jos semmoisia mielipiteitä kannatatte, niin on
-paras, että poistutte seurastamme, sillä me emme aio sallia, että
-tuommoisia hävyttömyyksiä viskataan aiheettomasti viattomia ja
-kunniallisia ihmisiä vastaan», sanoi eräs roteva nuorukainen, astuen
-samassa keikarin eteen.
-
-Tämä, toisesta pitäjästä kotoisin oleva Räimälän rikkaan talon ainoa
-poika, joutui nyt itsekin hämilleen. Hän huomasi, ettei täällä
-käynytkään laatuun rikkautensa ja etevämmyytensä nojalla pilkata ja
-ylönkatsoa ihmisiä. Hän kävi hiljaiseksi ja ujoksi, eikä vähään aikaan
-lausunut ainuttakaan sanaa. Vihdoin sanoi hän alakuloisesti: »Minä
-satuin sen ajattelemattomasti sanomaan.»
-
-»Ei koskaan pidä ajattelemattomasti semmoisia sanoja suustaan päästää...
-Ihminenhän Siinakin on ja paraitapa onkin», sanoi poika.
-
-Tuo kohtaus oli saanut nuorison niin hämilleen ja raskasmieliseksi,
-ettei heidän haluttanut seurustelua enää jatkaa, vaan he erkanivat ja
-itsekukin meni kotiinsa.
-
-Räimälän Kaalu ei tiennyt mitä tehdä. Ei hän kehdannut seurata nuoria,
-kun nämät lähtivät pois, vaan ypö yksikseen hän jäi nyt miettimään
-tilaansa.
-
-Hänen sydäntänsä kaiveli kovasti, kun hän oli tullut noin suuresti
-nolatuksi.
-
-Oikeastaan oli hänellä muutakin asiaa, ei ainoastaan kyläilemisen halu.
-Hän oli tullut naimiskauppaa hieromaan rikkaan Piirolan Hiljan kanssa ja
-sitä tarkoitusta varten aikoi hän viipyä Lenulassa useita viikkoja.
-
-Hilja oli kylän parhaita tyttöjä. Hän oli kookas ja kaikin puolin pulska
-ihminen. Luonteeltaan oli hän tunnettu sävyisäksi ja muuten siveäksi
-käytökseltään. Hän oli rotevaliikkeinen ja sangen kätevä kaikissa
-naisten töissä; hän oli Siinan parhaita ystäviä.
-
-Kun Piirolan Hiljakin oli tuossa nuorisojoukossa ja kun tuossa
-ensimäisessä kohtauksessa noin nolosti kävi, ahdisti Kaalun sydäntä
-kovin. Hän ei ollut Hiljaa koskaan ennen tavannut; tämä oli vasta
-tunnustelukohtaus. Hiljaa miellyttääkseen oli hän etevämmyyttään, tuota
-pöyhkeilemistään ja keikaroimistaan harjoittanut, mutta se menikin päin
-mäntyyn; selvästi oli hän huomannut, kuinka Hiljan otsa rypistyi tuon
-viimeisen tapauksen jälkeen.
-
-Siinä istui Kaalu nyt yksinään miettien ajattelemattomuuttaan ja kovaa
-onneaan. Näinköhän hänen piti tyhjin toimin ja suurella häpeällä palata
-kotiinsa? Kaalusta tuntui siltä, että Piirolan suuret rikkaudet
-luiskahtivat aivan hänen ohitsensa ja kaikki tämä hänen oman tyhmyytensä
-takia. Surulliset ajatukset vaivasivat nyt Kaalua.
-
-Vihdoin hän päätti, ettei hän asiaa siihen heitä, vaan koettaa sen saada
-perille ajetuksi. Hän lähti kävelemään kestikievariin, johon hän otti
-majapaikan, sillä ei hänen mielestään sopinut Hiljan kanssa tuon
-kovanonnen tapauksen perästä suoraa päätä mihinkään tuumiin ryhtyä.
-
-Viikkokaudet käveli nyt Kaalu kylillä. Kun hän sattui tapaamaan jonkun
-nuorukaisen tahi neitosen, tekeytyi hän niin kohteliaaksi kuin suinkin
-mahdollista. Hän tervehti heitä ystävällisesti ja puheli heille mitä
-imartelevimmin. Näin tavoin tahtoi hän voittaa takaisin, mitä hän
-töykeydellänsä oli menettänyt.
-
-Eräänä iltana kävi niin, että Ritulan Siina kauppamieheen mennessään
-tuli tiellä Kaalua vastaan. Jo kaukaa tunsivat molemmat toisensa ja
-kummankin sydän rupesi kovasti pamppailemaan. Kevyenä ja notkeana tulla
-hipsutteli Siina solvailijaansa vastaan. Mutta jo kaukana kohotteli
-Kaalu lakkiaan ja kumarrellen sanoi hyvän päivän. Kun he tulivat
-vastakkain, tarttui Kaalu Siinan käteen ja pyysi anteeksi tavatonta
-käytöstänsä häntä kohtaan. Siinan käsi hieman vapisi, mutta Kaalun
-mielestä se tuntui niin pehmoiselta ja lämpöiseltä.
-
-»Mitäpä siinä on anteeksi annettavaa -- enhän voi olla parempi kuin
-olen, eikä se ole minun vikani», sanoi Siina melkein kuiskaavan
-hiljaisesti.
-
-Tähän ei Kaalulla ollut mitään sanomista, sillä mikään lauselma ei
-tuntunut sopivan tuohon Siinan terävään muistutukseen.
-
-Niin he erkanivat, mutta kauan katseli Kaalu Siinan jälkeen, joka
-keveänä mennä liihoitteli tietä eteenpäin.
-
-Tuo kohtaus kävi niin kipeästi Kaalun sydämeen, ettei hän voinut enää
-vierailujaan sinä päivänä jatkaa. Hän palasi majapaikkaansa ja koko
-yöntienooksi oli Kaalulle päänvaivaa tuon yksinkertaisen kohtauksen
-vuoksi.
-
-Ensi pyhänä kokoontui kylän nuoriso erääseen taloon, ja sinne ohjasi
-Kaalukin askeleensa. Ujona ja ystävällisenä ilmeni hän heidän seuraansa,
-jopa niin ujona, että toisien täytyi kehoittaa häntä tulemaan
-ovipielestä peremmäksi. Näyttipä siltä kuin Kaalusta olisi kaikki
-paremmuutensa tunne kadonnut. Seurustelu kävikin laatuun, sillä ei nyt
-ollut mitään semmoista, joka olisi ristiriitaisuutta ja hankaluuksia
-nuorison kesken synnyttänyt. Kaaluakin kohtelivat kaikki ystävällisesti
-niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, eikä koko viimepyhäisestä
-rettelöstä lausuttu sanaakaan. Siina ja Hilja seurustelivat myös Kaalun
-kanssa; kaikki näytti unhoittuneen.
-
-Räimälän talo oli Piirolassa hyvissä kirjoissa rikkautensa takia --
-mikseikäs, sillä kyllähän rikkaat toisensa tuntevat --; hyvissäpä sen
-ainoa perillinenkin.
-
-Kun Kaalu eräänä päivänä ilmestyi Piirolaan, otettiin hänet sangen
-ystävällisesti vastaan. Isäntäväki vei hänet heti vierashuoneeseen,
-syöttivät, juottivat ja hoitivat vierasta niinkuin parhaiten taisivat.
-Isäntä oli aina vieraan parissa, kysellen häneltä yhtä ja toista
-Räimälän talouden asioista, samalla ilmoitellen sitä ja tätä omasta
-taloudestansakin. Paljon tuli siinä ilmi asioita molemminpuoliseksi
-suureksi tyytyväisyydeksi.
-
-Hyvä oli alku, mutta Hilja näytti vaan kylmältä ja yhtäkaikkiselta. Ei
-hän monasti silmää näyttänyt, ja jos Kaalu yritti hänelle jotakin puhua,
-vastasi hän vaan lyhyesti ja meni pois.
-
-Vanhukset kehoittivat Kaalua jäämään taloon yöksi, mutta hän ei voinut
-sitä tehdä, semminkään kun Hilja näytti niin kylmältä. Kaalu lähti
-majapaikkaansa, mutta isäntäväki pyysi häntä pistäymään toiste talossa.
-Vanhukset eivät halunneet mitään sen paremmin, kuin että he olisivat
-saaneet tyttärensä naitetuksi niin kuuluisaan ja rikkaaseen taloon. He
-taivuttelivat ehtimiseen tytärtään siihen suuntaan, kehuskellen sitä
-onnea, mikä siitä seuraisi. Eikä Hilja olisi juuri vastenmielinen
-ollutkaan tuohon tuumaan, ellei olisi ollut tuota kohtausta Ritulan
-Siinan kanssa. Se halvensi paljon Kaalua hänen silmissään ja hän piti
-koko miestä tyhmänä ja tunnottomana pöyhkeilijänä.
-
-Kaalu rupesi nyt tiheämmin käymään Piirolassa, ja vanhukset
-taivuttelivat väliaikoina Hiljaa. Vihdoin kesyttyi Hilja siihen määrään,
-että hän kohteli Kaalua paremmin. Asia kehittyi siten, että kihlajaiset
-päätettiin pitää parin viikon päästä.
-
-Kaalu ilostui nyt niin tästä uuden onnensa koittehesta, että hän jäi
-vielä viikoksi Lenulaan. Kun hän useinkin oleskeli yksin majapaikassaan,
-pyöri hänen mielessään Ritulan Siina. Hän haki Siinan seuraa ja väliin
-kävi hän tämän kotonakin, vaikka hän muutoin enimmiten oleskeli
-Piirolassa Hiljan parissa. Mutta mitä useimmin Kaalu seurusteli Siinan
-luona, sitä enemmän alkoi tämä miellyttää häntä. Hiljassa ei ollut sitä
-hentoa ja sulavaa notkeutta, kuin Siinassa. Entäs sitten se vieno ja
-heläjävä, hieman värähtelevä ääni ja järkevä puhetapa, joka kaunisti
-Siinaa. Ritulan talossa vallitsi kaikkialla hyvä puhtaus ja järjestys,
-mutta erittäinkin Siinan huone oli niin siisti ja aistikkaasti
-järjestetty, että näytti siltä kuin se olisi itsestään semmoiseksi
-muodostunut.
-
-Piirolassa sitävastoin vallitsi tavallinen arkipäiväinen siivo, eikä
-Hiljan kamari ollut sen aistikkaampi kuin muutkaan huoneet.
-
-Kun Kaalu vertaili näitä näkökohtia toisiinsa, havaitsi hän niissä
-suuren eron. Kaikki tämä ja Siinan aistikas vaatteus vaikutti sen, että
-Kaalu rakastui Siinaan korvia myöten. Ei Siina nyt näyttänyt Kaalusta
-ensinkään »äkkimakealta.»
-
-Kaalun käyntiretket Ritulassa tihenivät tihenemistään. Iltamilla teki
-hän Siinan kanssa pitkiä kävelyretkiä, sillä Siina ei tahtonut kieltää
-Kaalulta ihmisellistä kohtelua. Kerran kävi tämmöisellä retkellä niin,
-että Kaalu yhtäkkiä pysähtyi Siinan eteen. Molemmat seisahtuivat. Kaalu
-katsoi kiinteästi Siinaa silmiin ja otti häntä kädestä kiinni.
-Ehdottomasti takaantui Siina pari askelta ja näytti hyvin
-hämmästyneeltä. Samassa vetäisi hän kätensä pois Kaalun kädestä.
-
-»Minun sydämelläni on eräs asia, joka siellä raskaasti painaa», sanoi
-Kaalu.
-
-»Mikäs se sitten olisi?» sanoi Siina, tarkistaen kuuloaan ja
-huomaavaisuuttaan.
-
-»Asia on sitä laatua, etten tiedä, uskallanko sitä ensinkään sanoa.»
-
-»Olisi sitten ollut paras, ett'ette olisi ollenkaan sitä ilmoittanut»,
-sanoi neito.
-
-»Mi-mi-nä ra-kastan teitä sydämestäni», änkytti Kaalu.
-
-Siina kalpeni, vetääntyi taammaksi, eikä voinut vähään aikaan virkkaa
-mitään.
-
-»Kuinka te rohkenette semmoista sanoa? Te, jolla on jo melkein kihlattu
-morsian. Te, joka olette minua niin suuresti pilkannut ja halveksinut.
-Luuletteko, että naisen sydän on teidän leikkikalunne, jonka kanssa
-saatte menetellä niinkuin haluttaa. Teillä on häilyvä sydän, joka ei
-pidä mitään pyhänä, eikä minua haluta sitoa kohtaloani niin horjuvaan
-mieheen. Hävetkää toki vähän ja menkää morsiamenne luo ja pitäkää pyhänä
-liittonne, jonka kerran olette solmineet», sanoi Siina.
-
-Kaalu oli niinkuin puusta pudonnut. Hän luuli kuvitellun etevämmyytensä
-nojalla olevansa oikeutettu saamaan kenen tytön suostumuksen hyvänsä. Ja
-nyt tuo Ritulan hento tyttö antoi hänelle rukkaset.
-
-Äänetönnä lähtivät he kävelemään Ritulaa kohden. Kartanoon vievälle
-portille tultuaan ojensi Kaalu kätensä hyvästijätöksi Siinalle, ja
-äänetönnä puristi tämä hieman Kaalun tarjottua kättä.
-
-Kaalu lähti nyt tallustelemaan Piirolaa kohden, mieli syttäkin
-mustempana.
-
-Sinne tultuaan oli hän vähäpuheinen ja jörömäinen. Tämän huomasi talon
-väkikin ja he ihmettelivät, mikä on mahtanut sulhasmiehelle tulia, kun
-hänessä on tapahtunut sellainen mielenmuutos.
-
-Niine puheineen lähti Kaalu pötkimään oitis kotimatkalle Räimälään,
-Monenlaisia mietteitä pyöri nyt hänen päässään ja mieli oli apeana.
-Kuitenkin lohdutteli hän itseänsä sillä, ettei toki Hiljan tietoon
-tulisi hänen seikkailunsa Ritulan Siinan kanssa. Niin muodoin olisi
-hänellä jäljellä Piirolassa turvapaikka, mihin olisi hyvä paeta
-tappionsa jälkeen; olihan siellä hänellä melkein kihlattu morsian.
-
-Kun määräaika oli kulunut, ajoi Kaalu puhemiehen kanssa korskuvalla
-hevosella Piirolaan kihlajaisia viettämään. Heti kartanolle tultua
-huomasi Kaalu, etteivät asiat ole enää niinkuin ennen. Vieraita ei tultu
-kartanolle vastaanottamaan, eikäpä hevostakaan riisumaan eikä talliin
-viemään; itse he saivat hevosen riisua ja sitoa omiin rattaihinsa
-kiinni. Sitten he astelivat perheentupaan. Isäntä ja emäntä tulivat
-vieraita tervehtimään ja veivät heidät kamariin. Kun kahvit oli juotu ja
-tupakat pantu, alkoi puhemies esitellä asiaansa.
-
-»Tämä meidän pitäjän uljain ja rikkain poika on katsonut hyväksi tulla
-kainaloiseksi kanakseen valitsemaan teidän kultanuppustanne ja pyytää
-nyt teiltä hänen kättään.»
-
-»Me olemme antaneet täyden vallan tyttärellemme, tehköön hän itse kuinka
-tahtoo», sanoi tytön isä kylmänvoittoisesti.
-
-»Kun asiat niin lienevät, niin olkaa hyvät ja kutsukaa Hilja tänne»,
-pyysi puhemies.
-
-Mutta Kaalu kävi yhä kalpeammaksi. Ujostellen tuli Hilja huoneeseen. Hän
-seisahtui ovipieleen ja oli tavallista punaisempi.
-
-»Käypäs istumaan tänne peremmäksi, Hilja. Meillä olisi sinulle vähän
-asiaa», kehoitti puhemies.
-
-»Pysynpä minä tässäkin», sanoi Hilja ujosti.
-
-»Me olemme tulleet tänne perustelemaan ennen solmituita asioita ja
-tuomaan sinulle tämän uljaan nuorukaisen kihloja. Talon ja pojan tunnet
-jo ennestään, ettei minun tarvitse enää niitä ruveta selvittelemään»,
-tuumaili puhemies.
-
-Kihlat olivat kamarin pöydällä. Niitä oli kaksi isoa silkkisaalia, kolme
-vankkaa kultasormusta ja naisen kultakello. Nämät otti puhemies käteensä
-ja tarjosi niitä Hiljalle.
-
-»Joko te olette asianne suorittanut Ritulan Siinan kanssa?» sanoi tyttö
-pisteliäästi, eikä ottanut kihloja vastaan.
-
-»Minä kyllä en ymmärrä, mitä nuot sanat tarkoittavat, mutta ota vaan
-nämät kihlat vastaan ja päätetään kaupat. Minä takaan, ettet lyö kättäsi
-poroon, kun pääset tämän Räimälän Kaalun kanssa elämäsi päiviä
-viettämään», koki puhemies puhella, saadakseen asiansa hyvään loppuun.
-
-»En ikinä, sillä olen huomannut, että koko mies on tyhjä kerskailija ja
-pöyhkeilijä, joka luulee saavansa naissydämen kanssa leikitellä kuinka
-kulloinkin haluttaa», sanoi neito ja pujahti samassa ovesta ulos.
-
-Kaalusta tuntui siltä kuin kokonainen jäävuori olisi paiskattu hänen
-sydämeensä. Kaukaan aikaan ei hän kyennyt puhumaan mitään, ja
-hämilläänpä oli puhemieskin.
-
-»Mikähän lienee Hiljalle tullut, kun hän on niin muuttunut?» sanoi Kaalu
-vihdoin ja kohautti vähän itseään.
-
-»Mitä tuo lienee tuolta Ritulasta kuullut; kuului hän jotakin puhuvan
-'äkkimakeasta', parempansa moninkertaisesta solvaisemisesta ja jotakin
-semmoista, jota en täydellisesti ymmärtänyt», sanoi Piirolan isäntä.
-
-Nolona lähti nyt sulhasväki pois, eikä siinä pitkiä hyvästijättöpuheita
-pidetty; kylmä, mykkä kädenanto vain, siinä kaikki.
-
-Kun Piirolan Hilja ja Ritulan Siina tapasivat sen jälkeen ensi kerran
-toisensa, itkivät he sylitysten kauan aikaa, sillä heidän sydämessään
-tuntui siltä kuin he olisivat suuresta vaarasta pelastuneet.
-
-
-II. Siinan vaikutus nuorisoon.
-
-Ritulan Siina rupesi nyt tuntemaan oman arvonsa. Selvästi huomasi hän,
-että hänellä on vaikutusvaltaa nuorisoon. Hän tiesi tarkoin, ettei hän
-suinkaan ollut mikään kaunotar, eikä sen nojalla voisi muiden huomiota
-puoleensa vetää. Mutta hän tunsi omaavansa muita lahjoja, joita usein
-puuttuu hyvinkin kauneilta neitosilta.
-
-Tämän tietonsa ja itsearvonsa tunnossa ei Siina enää ensinkään
-ujostellut toisten nuorien seurassa. Notkeana ja hentona liihoitteli hän
-kuin keijukainen ja häikäilemättä puheli hän sointuisalla pehmeällä
-tavallaan kenen kanssa tahansa.
-
-Varsin merkillistä oli, että kun ulkopitäjistä tuli nuoria miehiä
-Lenulaan naimapuuhissa, takertuivat he melkein poikkeuksetta Siinaan,
-kun vaan kerrankaan sattuivat hänen pariinsa tulemaan. Seurauksena
-tuosta kaikesta oli useinkin se, että aiottu naimiskauppa jäi sikseen.
-
-Kun Siina kohteli vieraitaan aina ystävällisesti ja sävyisästi, ottivat
-nuoret miehet asian siltä kannalta, että Siina osoittaa heille erityistä
-huomaavaisuutta. Ja semmoisesta otaksumisesta seurasi, että he rupesivat
-Siinalle rakkaudentunnustuksiansa tekemään.
-
-Mutta Siinapa ei ollutkaan niin vain ensi oksalta ammuttava. Oitis
-rupesi hän selittelemään, kuinka väärän käsityksen vieras oli hänestä
-saanut. Hän oli muka päättänyt aina olla naimatonna. Vieraalle olisi
-parasta, että hän menisi sen neitosen luo, jota varten hän oli tänne
-tullutkin.
-
-Tavallisesti kävi niin, että nuoren miehen sydän oli kylmennyt
-tarkoitettua impeä kohtaan, ja apealla mielellä palasi hän kotiinsa.
-
-Tämmöisiä tapauksia sattui niin usein, että ne rupesivat herättämään
-yleistä huomiota.
-
-Joku muistutti kerran Siinalle, miksikä hän niin paljon eroittaa
-aiottuja avioliittoja.
-
-»Enhän minä ole heitä hakenut enkä pyytänyt heitä tarkoittamistaan
-tytöistä erkanemaan; päinvastoin olen kehoittanut pysymään sen neitosen
-kimpussa, jota varten ovat tulleetkin», sanoi Siina vähän
-loukkaantuneena.
-
-Tulipa taas kerran vieraasta paikkakunnasta eräs pulska nuorukainen
-käymään Lenulassa. Päätä pohkaa takertui hän Keimalan Tiinaan kiinni.
-
-Tiina oli kaunis tyttö Jumalan luoman puolesta, mutta hän oli pahassa
-maineessa epäsiveellisyytensä takia. Hän oli muuten räivä ja
-rivopuheinen, kuten semmoiset tavallisesti ovat.
-
-Tähän tyttöheisakkaan mieltyi tuo upea nuorukainen niin, ettei hän
-lyönyt ei laskenut muualle kuin Keimalan Tiinan pariin, eikä hän
-välittänyt muista kylän neitosista yhtään mitään.
-
-Tiina ylpeili tuon pojan voitettuaan ja julkisesti käveli hän tämän
-kynkässä seurapaikoissa.
-
-Tämä harmitti Ritulan Siinaa. Hän sovitti niin, että hän tuli
-kohdanneeksi tuon pojan.
-
-Siina pani nyt kaiken viehättäväisyytensä ja vaikutusvaltansa
-liikkeelle. Hän kohteli nuorukaista ystävällisesti, puhua leperteli
-hänelle kaikenlaisia asioita sointuvalla tavallaan sekä kehoitti pojan
-käymään häntäkin katsomassa.
-
-Jo ensi näkemältä teki Siinan olento poikaan hyvän vaikutuksen. Kutsua
-noudattaen meni hän tapaamaan Siinaa. Yhä suurempaa huomaavaisuutta ja
-kohteliaisuutta osoitti Siina nuorukaiselle. Ja ennenkuin poika lähti
-Ritulasta iltasella pois, oli hän täydellisesti mieltynyt tyttöön.
-
-Keimalan Tiina alkoi haihtua pois hänen mielestään, ja Siina sai siellä
-yhä enemmän sijaa. Hän ei hakenutkaan enää Tiinan seuraa, mutta Siinan
-luona käymiset tihenivät.
-
-Ei ollut montakaan vuorokautta vielä kulunut, kun poika jo teki Siinalle
-rakkaudentunnustuksen.
-
-Siina selitti nyt pojalle, ettei hän sitävarten ole ollut hänelle
-ystävällinen, että siitä semmoisia asioita koituisi, vaan että hän on
-ystävällinen kaikille ihmisille; samassa hän selitti haluavansa olla
-aina naimatonna.
-
-Paikalla nousi poika ylös, ojensi kätensä Siinalle hyvästijätöksi ja
-pötki suoraa päätä kotiinsa käymättä edes Keimalassa.
-
-»Jopahan taasenkin sait eroitetuksi rakastavaiset toisistaan»,
-muistutettiin nytkin Siinaa.
-
-»Sen tein aivan tahallani», sanoi Siina.
-
-»Miksikä niin?»
-
-»Poika olisi ollut liian hyvä mies Keimalan Tiinalle, ja minä en
-sallinut asian niin käydä. Poika kiittää kerran minua siitä, että
-eroitin hänet semmoisesta ihmisestä kuin Keimalan Tiina on», sanoi Siina
-levollisesti.
-
-»Taisit mieliä poikaa itsellesi», sanottiin.
-
-»Se on väärä syytös. Hänet olisin saanut vaikka kymmenin kerroin, jos
-vaan olisin halunnut», sanoi Siina päättävästi.
-
-»Kosiko hän sitten sinua?»
-
-»Sepä nyt on tietty -- kuinkas muutoin», sanoi Siina oman arvonsa
-tunnossa.
-
-»Mikset häntä sitten ottanut? Pulska poika eikä kuulu olevan
-varatonkaan», muistutettiin.
-
-»Hän ei sopinut minun luonteelleni.»
-
-»Mitä hänessä sitten oli moittimista? Siivo ja höyli poika.»
-
-»Te ette ole oppinut tuntemaan ihmissydämiä. Törylän Erkillä on
-itsepintainen ja taipumaton luonne, joka ei anna vähääkään perään, minkä
-hän kerran luulottelee oikeaksi, ja semmoista en minä tahdo», selitti
-Siina.
-
-Todellista aikomusta ei Siinalla ollutkaan olla ja elää naimatonna.
-Mutta hän oli mielestään perin tarkka tuntemaan ihmisiä. Aivan pian otti
-hän selvän kaikista oudoistakin henkilöistä, kun hän vaan sai hetken
-heidän kanssaan keskustella, Ja paikkakunnan nuoret miehet tunsi hän
-muka niin tarkkaan, että olisi voinut niinkuin kirjasta lukea, mitä
-kunkin sydämen pohjalla liikkui.
-
-Niin ainakin Siina luuli ja tähän luuloon hän lujasti luotti.
-
-
-III.
-
-Siina valitsee.
-
-Omassa pitäjässä oli Nytkälä-niminen talo. Se oli pitäjän vankimpia.
-Siinä oli neljä poikaa, ja nuorimman veljen nimi oli Tuomas eli Tommi
-niinkuin häntä yleiseen nimitettiin. Veljekset olivat kaikki muut
-tunnetut hiljaisiksi ja siivoiksi nuorukaisiksi, mutta jo aikaisin
-huomattiin Tommissa rajupäisyyttä. Muutkin veljekset olivat välttävän
-näköisiä ja kookkaita miehiä, mutta Tommi oli heistä kaikkein komein.
-
-Jo varhaisesta lapsuudesta oli Tommi Ritulan Siinasta kylän somin poika.
-Iän varttuessa oli Tommi aina Siinan ajatusten ja tarkoitusten esineenä.
-Tommi oli paria vuotta nuorempi Siinaa, joten hän oli vielä ikäänkuin
-kehityksen alainen, ja Siina tarkoin tähysteli, mitä tuosta tulisi.
-Kukaan kuolevainen ei tiennyt mitään noista Siinan mietteistä, sillä hän
-oli järkevä tyttö, joka osasi kätkeä kaikki mielitekonsa sydämensä
-syvimpään sopukkaan.
-
-Tommi kehittyi yhä rajupäisemmäksi. Hänellä oli taipumusta ryyppimiseen,
-ja vankka mies kun oli, joutuivat ihmiset välistä hänen kanssaan
-helisemään. Pohjaltaan hän kuitenkin oli hyväluontoinen nuorukainen. Kun
-nuot rajuuden puuskat olivat menneet ohi, katui hän katkerasti tekojaan,
-jopa niin että hän väliin itkikin. Hän pyysi anteeksi niiltä, joita
-vastaan oli rikkonut ja aikoi vakaasti ruveta hillitsemään rajua
-luontoansa.
-
-Tämän kaiken huomasi Siina, vaan ei se vaikuttanut hänen
-mielipiteeseensä yhtään mitään.
-
-Ritulan ja Nytkälän talojen väliä oli siksi pitkältä, etteivät Siina ja
-Tommi usein tavanneet toisiansa, semminkään kun Tommi ei ollut halukas
-pyhinäkään kylissä kulkemaan. Enimmiten istui hän kotona, lueskellen
-kirjoja.
-
-Eräänä kauniina kesäisenä pyhäiltana tuli Tommi kylille ja niin osui hän
-kylän nuorison joukkoon. Vähääkään häikäilemättä astui Siina oitis
-Tommia tervehtimään ja sanoi: »Näkeepä Tomminkin kerran nuorten
-joukossa.» Samassa ojensi hän kätensä Tommille tervehdykseksi.
-
-Tommi tarttui tarjottuun käteen, mutta Siina ei niin pian heittänytkään
-hänen kädestään irti. Tommista tuntui tuo käsi niin pehmoiselta ja
-lämpöiseltä. Häntä oudostutti Siinan ystävällinen ja lempeä tervehdys,
-sillä ei hän ollut koskaan semmoista osakseen saanut. Tommi ei ollut
-vielä koskaan ollut tekemisissä vähän vähääkään neitosten kanssa. Siinan
-hän kyllä tunsi näöltään sekä tavoiltaan, mutta jotakin
-vastenmielisyyttä oli hän aina tuntenut sydämessään tyttöä kohtaan.
-
-Nuoriso leikki vapaassa luonnossa viheriällä kentällä. Siellä juostiin
-leskeä, oltiin ruohonäkkisillä, kätkettiin sormusta ynnä muuta
-semmoista; oli siinä iloa ja hauskuutta.
-
-Tommi istui syrjässä kivellä, katsellen toisten iloa. Hänen mielestään
-ei koko joukossa ollut niin hentoa, notkeaa ja kekseliästä neitosta kuin
-Siina. Tommi lämpeni hitaasti, mutta varmasti ja ei aikaakaan, kun hän
-jo yhtyi toisiin, ja pian oli hän leskeä juostessa Siinan parina --!
-
-Tommin kylillä käymiset rupesivat nyt tihenemään. Hänestä tuntui siltä,
-ettei ollut oikein hyvä olla, ellei vaan Siina sattunut olemaan toisien
-joukossa. Ei hän tiennyt, miksikä se niin oli, mutta semmoiselta se vaan
-tuntui.
-
-Vähitellen rupesi asia Tommille selkenemään. Mitähän jos...? mutta nuot
-veljet... -- -- --
-
-Ei kovinkaan paljon aikaa kulunut, ennenkuin kylässä alkoi kuulua
-huhuja, että Siina ja Tommi ovat -- kihloissa. Eikä kumpikaan heistä
-koettanutkaan sitä tyhjäksi tehdä. -- Mitäs siitä, julkinen asia.
-
-Tommia oli vaivannut ajatus veljistään. Kuinka kävisi tuoda vaimo niin
-monilukuiseen perheeseen. Eikä erotakaan sopinut; olisi jäänyt pienelle
-osalle. Mutta kylläpä Siina nyt jo osasi asioita johtaa.
-
-»Mitäpä tuosta huolehdit, tule meille, onhan tässä tilaa.»
-
-»Mutta tuo Nartti?»
-
-»Mitäpä hän meitä haittaa, ihminenhän hänkin on. Ellei muuten sovi,
-jaetaan talo kahtia tai maksetaan Nartti pois», perusteli Siina uutta
-talouttaan.
-
-»Millä rahoilla?»
-
-»Oletkos ajattelematon? Tottahan sinäkin kotoasi jotakin saat. Muuten on
-meillä lupa tehdä työtä ja pyrkiä eteenpäin.»
-
-Siihen täytyi Tommin tyytyä. -- -- --
-
-Kun asia tuli vakavana totena kyläläisten tietoon, kummailtiin sitä
-suuresti. Siinalla oli ollut heidän mielestään loistaviakin tarjouksia,
-paljonkin parempia kuin Tommi, ja kaikki hän oli vaan karkoittanut
-luotaan! Tommi ei ollut missään hyvässä maineessa kyläläisten kesken
-rajupäisyytensä vuoksi ja Siinalle hän vaan kelpasi -- hänelle, joka
-muiden suhteen oli ollut niin sanomattoman vaatelias.
-
-Ei voitu Siinan vaalia kyllin ihmetellä.
-
-»Kuinka sinä, ystäväni, tuohon Tommiin voit mieltyä?» kysyi eräs ystävä
-Siinalta.
-
-»Mitä moitittavaa hänessä sitten olisi?»
-
-»Hän ryypiskelee ja on tavasta rajupäinen», sanoi ystävä.
-
-»Kyllä minä hänet taltutan. Muuten on se minun oma asiani, eikä kuulu
-sinulle vähän vähääkään. Kyllä ymmärrän, että tämä on ensimäinen kontti,
-joita aiotaan minulle ruveta kantamaan, mutta sen sanon edeltäpäin,
-etteivät ne minuun tee toivottua vaikutusta. -- Minä olen vaalini
-tehnyt», sanoi Siina päättävästi.
-
-Siihen kontinkantamiset sitten jäivätkin, sillä tieto Siinan päätöksestä
-oli levinnyt kylälle.
-
-Siina oli kihloissa ollessaankin yhtä ystävällinen ja kohtelias kaikille
-ihmisille kuin ennenkin.
-
-Silloin hän sattui kerran seurustelemaan erään arvossa pidetyn pojan
-kanssa. He keskustelivat kauan, ja Siina oli avosydäminen kuten
-ennenkin. Vihdoin esitteli poika, että tekisivät pienen kävelyretken
-ihanan kesäillan viileässä. Siina suostui siihen, ja niin lähdettiin
-liikkeelle. He eivät hakeneet syrjäpaikkoja, vaan kävelivät yleisillä ja
-julkisilla teillä.
-
-»Kuinka sinä voit tuohon Tommiin yhtyä», sanoi poika, ottaen Siinan
-kädestä kiinni.
-
-»Mitä moitetta hänessä sitten olisi?» kysyi Siina, samassa vetäisten
-kätensä pois pojan kädestä.
-
-»Semmoinen rajupäinen jörö.»
-
-»Yhdellä on yksi vika, toisella toinen. Tommi on pohjaltaan
-hyväsydäminen, ja kun hän oppii hillitsemään rajun luontonsa, tulee
-hänestä miesten parahia. Siinä on varmasti minun osani, ja kukaan ei voi
-asiaa toiseksi muuttaa», sanoi Siina lujasti ja päättävästi.
-
-Kun Tommi sai tietää, että Siina oli ollut kävelyllä tuon pojan kanssa,
-tuli hän sanomattoman mustasukkaiseksi. Ajatuksiinsa vaipuneena kulkea
-myrrysteli hän yksinään eikä puhunut kellekään monta sanaa.
-
-Yhtäkkiä levisi kylälle tieto, että Tommi oli pieksää mukiloinut tuon
-pojan pahanpäiväiseksi, jopa niin, että poika joutui vuoteeseen.
-
-Yleensä luultiin, että Siina ottaa nyt eronsa Tommista, mutta niin ei
-käynyt. Tapauksen tietoonsa saatuaan haki Siina heti Tommin käsiinsä.
-Sanaa lausumatta kävelivät he Ritulaan ja sulkeutuivat Siinan kamariin.
-
-»Kuinka voit tuommoista tehdä? Oikein saa hävetä käytöstäsi», sanoi
-Siina nuhtelevasti ja katsoi kiinteästi Tommia silmiin.
-
-»Mitä hänen sitten tarvitsee tulla siihen liehtaamaan ja
-sukoistelemaan», sanoi Tommi jyrkästi.
-
-»Oletko todellakin niin yksinkertainen, että voit tuommoiset asiat siltä
-kannalta ottaa! Pitääkö minun tekeytyä vihamieliseksi kaikille ihmisille
-senvuoksi, kun olemme päättäneet kohtalomme yhdistää? Sinä olet aivan
-syyttömästi lyönyt viatonta nuorukaista, sillä mitään sen enempää ei
-siinä kohtauksessa ollut kuin tavallinen kohteliaisuus, jota me olemme
-velkapäät kaikille ihmisille osoittamaan», sanoi Siina.
-
-»Sinä siis aiot hyljätä minut», sanoi Tommi jurosti.
-
-»En, sitä en tee, vaikka vielä mitäkin tulisi. Mutta sinun tulee pyytää
-anteeksi ja muutenkin hyvittää hänet, sillä minä en suvaitse, että
-jättäisitte noin ruman rikoksen sovittamatta», sanoi Siina ja samassa
-kiersi hän kätensä Tommin kaulaan.
-
-Tommi heltyi ja tuli nöyräksi kuin lammas; Siina olisi voinut kääriä
-hänet vaikka sormensa ympärille. Kyyneleet vierivät Tommin silmistä ja
-hän lupasi mennä oitis sovittamaan rikoksensa.
-
-Siina kävi usein hoitelemassa syyttömästi rusikoidun pojan haavoja,
-mitkä eivät kovin pahoja olleetkaan, ja pian toipui potilas.
-
-Tällä tavoin saatiin tuo ruma asia sovitetuksi niin, ettei se mitään
-pahempaa jälkeä jättänyt.
-
-
-IV.
-
-Hankauksia.
-
-Häät pidettiin ja Tommi siirtyi Ritulaan asumaan, sillä hän oli
-lunastanut Nartin osan, ja Siinan vanhemmat luovuttivat kaiken
-taloudenhoidon nuorelle parille.
-
-Ankaraa huolta piti nyt Siina kotinsa järjestyksestä ja puhtaudesta. Ja
-hän saikin talon tässä suhteessa vähitellen siihen kuntoon, että Ritulaa
-mainittiin esikuvaksi monessa ympäristön pitäjässä.
-
-Ei sitä vierasta käynyt Lenulassa, joka ei olisi pistäynyt katsomassa
-tuota kuuluisaa Ritulaa. Ja yhtä kohtelias, vierasvarainen ja
-ystävällinen oli emäntä kaikille, niin köyhille kuin rikkaillekin.
-Köyhiä ei hän tosin vienyt vierashuoneeseen, mutta aina oli hänen
-kätensä ojennettuna auttamaan heitä ja hartaasti otti hän osaa heidän
-suruihinsa. Muutoin kehoitti hän heitä istumaan, istui itse heidän
-rinnallensa ja kuunteli kärsivällisesti, mitä heillä kullakin oli
-sanomista.
-
-Arvokkaammat vieraat vei hän heti vierashuoneeseen, jossa hän koetti
-saada heidät viihtymään.
-
-Kun hänen itsensä täytyi mennä laittamaan vieraille suunavausta, komensi
-hän Tommin sillä välin pitämään vieraille seuraa.
-
-Tommi koki kyllä parhaansa mukaan huvittaa ja viihdyttää vieraita, mutta
-hiljainen ja juro kun hän luonteeltaan oli, ei se ottanut onnistuakseen.
-Yritettiinkö jotakin puhelemaan, loppui se aivan pian ja ikävä
-äänettömyys sai taas vallan. Mutta kun emäntä joutui vierasten pariin,
-kyllä silloin kielet pääsivät valloilleen ja ikävyys haihtui.
-
-Isännästä oli vastenmielistä tuo ylöllinen vierasten käynti. Hän oli
-luonteeltaan säästäväinen ja tarkka, ja hänelle kävi peloksi, että
-alinomainen vierasten kestitseminen tuottaa häviötä taloudelle. Tämäkin
-osaltaan vaikutti siihen, että isäntä oli niin vastahakoinen ja
-juromainen vieraita kohdellessaan.
-
-»Ei meidän taloutemme kestä tuota alituista tavaran ja ajan hukkaa, joka
-meillä on tullut melkein jokapäiväiseksi tavaksi alinomaisten vierasten
-vuoksi», sanoi isäntä.
-
-Emäntä päästi iloisen naurunhohotuksen.
-
-»Sanotko -- ajatteletko niin? Eivät vieraat kuluta kovinkaan suuria
-summia. Hyvästi järjestetyssä talossa on aina jotakin, jota sopii
-vieraille suunavaukseksi tarjota. Ole koko asiasta aivan huoletonna,
-kyllä minä itse huolehdin sinunkin puolestasi. Sen vaan voin sinulle
-vakuuttaa, ettemme me sen takia maalta merelle joudu. Meidän tulee
-osoittaa kohteliaisuutta kaikille ihmisille. Miltä se tuntuisi
-sinustakin, jos olisimme ihmisiä kohtaan tylyt ja jurot kuin
-puukonnielijät ja siten poistaisimme kaikki vieraat luotamme», selitteli
-emäntä.
-
-Isännällä ei ollut siihen mitään sanomista ja siihen hänen täytyi
-tyytyä, vaikka vähän vastenmielisesti.
-
-Rakastivatko Siina ja Tommi toisiaan?
-
-Tommi rakasti vaimoansa melkein liiaksikin. Hän oikein jumaloitsi häntä,
-ja siitä seurasi, että hänellä oli melkein aina hienoa mustasukkaisuutta
-vaimoansa kohtaan. Ainoa vastenmielisyys, mikä tavasta ilmeni hänessä
-vaimoonsa, oli tuon ankaran puhtauden vuoksi, jota emäntä ehdottomasti
-kaikilta vaati, mutta äänetönnä koetti Tommi kärsiä sitäkin.
-
-Siina rakasti myös ehdottomasti miestään, vaikka tavasta olikin
-erimielisyyttä heidän välillänsä. Kun vaan Tommi totteli häntä kaikissa
-ja alistui hänen tahtoansa noudattamaan, niin oli kaikki hyvin. Mutta
-tämäkin alistuminen tuntui Tommista vastenmieliseltä. -- -- --
-
-Lenula oli luonnonihana paikka. Viljelykset olivat laajat ja hyvästi
-hoidetut. Talot olivat hyvästi raketut, ja puhtaus vallitsi kaikkialla.
-Aivan kylän laidassa oli iso kalarikas Lenujärvi. Kylä sijaitsi sen
-itäpuolella, ja viljelykset ulottuivat aivan järven rantaan saakka.
-Kaunis oli näköala järvelle, joka kesäisinä aamuina aukesi
-peilikirkkaana monine kauniine, lehtevine saarineen ja useine pitkine
-niemineen ja lahdelmineen katsojan eteen. Kaunispa oli järveltäkin
-katsella tuota muhkeata kylää viljavine vainioineen, ja melkein sen
-keskellä sijaitsevaa korkeahuippuista valkeaksi kalkittua kivikirkkoa.
-
-Tuon luonnon ihanuuden vuoksi tuli Lenulaan aina paljon herrasväkeä
-kesävieraiksi. He majoittuivat sinne tänne kylässä, mutta mieluimmin
-valitsivat he majapaikakseen järveä likimpänä olevia taloja. Järven
-viileä henki loi vilpastusta kesän kuumuuteen ja kalastelemaan mennessä
-pääsi pikemmin järvelle. Heillä oli melkein kaikilla kalastusneuvoja
-mukanaan, yhdellä yhdenlaisia, toisella toisenlaisia. Kun sää oli
-kaunis, näki järvellä useita valkopurjeisia venheitä kiitävän, yhden
-sinne, toisen tänne.
-
-Luonnollistahan on, että kesävieraat tutustuivat ympäristöönsä, niinpä
-Ritulaankin. He mieltyivät oitis siihen puhtauteen ja täsmällisyyteen,
-mikä talossa vallitsi. Ensi katsannolta teki emännän ulkonäkö heihin
-vähän vastenmielisen vaikutuksen, mutta kuta enemmän he tutustuivat
-hänen sisälliseen ihmiseensä, sitä miellyttävämmäksi hän heistä tuli, ja
-tuo ulkokohtainen vastenmielisyys haihtui kuin tuhka tuuleen.
-
-Kesävierasten joukossa oli useita ylioppilaitakin. Eräs heistä varsinkin
-kiintyi Siinaan, sillä hän tapasi naisen, jolla oli selvä käsityskanta,
-ja hyvä arvostelukyky. Hän löysi emännässä vastakaikua omille
-mietteillensä ja senvuoksi hän usein tuli Ritulaan puhelemaan emännän
-kanssa. Useista asioista olivat he yksimielisiä, mutta tavasta tuli
-heille ristiriitaisuus aatteissa, ja se sai heidät joskus sanakiistaan.
-Siina ei suinkaan vähällä kummalla antanut periaatteistaan itseänsä
-luovuttaa. Ja kun hän oikein periaatteellisesti selvitteli omaa
-kantaansa ja samassa koetti järjellisesti kumota vastaväittäjänsä
-mielipiteitä, jäi tämä useinkin tappiolle.
-
-Isäntä katseli tuota ylioppilasta vähän karsaasti, sillä hän piti häntä
-liian tunkeilevana.
-
-»Mitäs tuo valkolakki täällä aina tekee, mitä hän tahtoo ja toimittaa?»
-sanoi isäntä kerran emännälleen.
-
-»Jokos taas! Eihän hän mitään muuta tee kuin keskustelee minun
-kanssani», sanoi emäntä.
-
-»Hän joutaisi hyvällä syyllä olla poissa meidän talosta, mokomakin
-tyhjäntoimittaja», sanoi isäntä jurosti.
-
-»Herrainen aika! Enhän minä voi olla niin epäkohtelias, että ajaisin
-hänet pellolle, sillä tuleehan meidän hyvästi kohdella ihmisiä», sanoi
-emäntä ja siihen se asia jäi.
-
-Eräänä pyhäaamuna tuli ylioppilas taasenkin Ritulaan. Oltiin juuri
-kirkkoon lähdössä. Kun emäntä oli vierasta tervehtinyt sanoi hän
-hänelle:
-
-»Pyydän anteeksi, etten voi tehdä seuraa teille, sillä olen juuri
-kirkkoon lähdössä.»
-
-Vieras näytti hämmästyneeltä ja hammastensa välistä mutisi hän:
-
-»No, kaikkea häntä nyt.» Kuitenkin poistui hän talosta.
-
-Seuraavana päivänä oli ylioppilas jo taasenkin Ritulassa. Emäntä otti
-kohteliaasti vastaan ja vei vierashuoneeseen.
-
-»Miksikä te tunnuitte eilen olevan tyytymätön, kun minä menin kirkkoon?»
-kysyi emäntä oitis, kun he olivat istuutuneet.
-
-»Niin. -- Minusta tuntui vähän oudolta, kun te niin ajatteleva ihminen
-viitsitte tuommoisiin mennä», sanoi ylioppilas vähän häikäillen.
-
-»Minkälaisiin?» kysäisi emäntä, ikäänkuin hän ei olisi täydelleen
-ymmärtänyt ylioppilaan odottamatonta lausetta.
-
-»Tuommoisiin kuin kirkkoonkin.»
-
-»Mitä! Ettekö siis pidä kirkosta?»
-
-»En.»
-
-»Ettekö uskonnostakaan?»
-
-»En.»
-
-»Jopa te olette onnettomin ihminen, mitä maan päällä on», sanoi emäntä
-kauhistuksissaan.
-
-»Kuinka niin?»
-
-»Eipä siinä luulisi olevan kysymisen varaa. Onnettomin ihminen on se,
-jolla ei ole uskoa Jumalaan.»
-
-»Koko jumaluus on vaan tyhjää lorua, jolla koetetaan tuhmia,
-sivistymättömiä ihmisiä peljätellä», sanoi ylioppilas.
-
-»Ettekö usko sielun kuolemattomuuteenkaan ja tulevaiseen elämään?»
-
-»En.»
-
-»Kurjaakin kurjempi ihminen olette. Turhaanko Jumala loi ihmisen
-sielulliseksi olennoksi, kun ei ihmisellä olisi muuta elämää kuin tämä
-ajallinen lyhyt ja viheliäinen elämämme?»
-
-»Mikään Jumala ei ole ihmistä luonut, koska Jumalaa ei ole
-olemassakaan», sanoi ylioppilas kolkosti.
-
-»Mistä ihminen sitten on tullut?»
-
-»Hän on kehittynyt itsestään.»
-
-»Kuinka te voitte järjellisenä ihmisenä semmoisia päätelmiä tehdä?
-Pitäisihän toki ymmärtää, etteihän mitään voi tekemättä tulla. Luontokin
-kaikissa vaiheissaan ja nytkin kukoistavassa ihanuudessaan todistaa,
-ettei kaikki tämä ole itsestään kehittynyt, vaan niillä on täytynyt olla
-joku suuri, viisas ja voimallinen luoja», tuumaili emäntä.
-
-»Niin se sanoo, joka ei niitä asioita ymmärrä», tokaisi, ylioppilas.
-
-»Herra varjelkoon minua teidän tavallanne näitä asioita ymmärtämästä. Ei
-ole vielä maailmaan mitään niin ihanaa oppia ilmestynyt kuin kristinoppi
-on. Mihin ihmisraukka hädän ja tuskan aikana viheliäisyydessään ja
-tuskassaan pakenisi, ellei hän tietäisi, että hänellä on armollinen
-Jumala, joka anteeksi antaa kaikki synnit ja rikokset, kun vaan
-katuvaisena hänen Poikansa turvissa anoo häneltä armoa ja
-anteeksiantamusta.»
-
-»Voihan ihminen rauhoittuneena elää tuommoisitta taikatempuittakin»,
-väitti ylioppilas.
-
-»No, millä tavalla?»
-
-»Siten, että koettaa noudattaa totuutta ja oikeutta, eikä tee
-kenellekään vääryyttä.»
-
-»Se on väärä turva, joka ei ole vielä koskaan kestänyt koetuksen aikana.
-Ei ole mikään viisaustiede voinut antaa turvaa ja lohdutusta
-hätääntyneelle sielulle, mutta kun kannamme surumme ja tuskamme Herran
-eteen, niin saamme kohta omantunnon rauhan», sanoi emäntä.
-
-»Omatunto -- mikä se on?»
-
-»Ettekö ole koskaan tunnossanne semmoista ääntä kuullut, joka teille
-sanoo, mikä on oikea ja mikä väärä?»
-
-»Noo -- kyllähän, mutta sen olen saanut tietopuolisesta opista», sanoi
-ylioppilas.
-
-»Oletteko seurannut tätä ääntä?»
-
-»Kyllä melkein; mitenkäs muuten tietäisin, mikä on oikein, mikä väärin.»
-
-»Siinäkin asiassa on teissä erehdys. Tuota ääntä, joka povessanne
-liikkuu, ette ole saanut sinne maallisilla tiedoillanne, vaan se on
-Jumalan laki, jonka hän jo luomisessa istutti ihmisen sydämeen. Mutta
-minä huomaan, että te olette tuon omantuntonne mietteillänne tehnyt
-hyvin venyväksi, ja uskon, ettei tämä voi teille aina selvästi sanoa,
-mikä on oikein ja mikä väärin. Jos teidän käsitteenne pääsee leviämään
-kansaan, niin on sen perikato lähellä, sillä kansat, jotka ovat
-Jumalansa hyljänneet, ovat aina hävinneet. Tekisitte viisaasti, jos
-rupeaisitte tarkemmin miettimään asiaa, ettekä levittäisi tuota
-turmiollista oppianne», puheli emäntä vakavasti.
-
-»Enpä minä olisi uskonut, että te olette noin kovin jumalinen», sanoi
-ylioppilas.
-
-»Selvästi tunnen, etten ole kylläksikään jumalinen, ja sitä olen
-paljonkin surrut. Kun nyt olette avonaisesti epäuskoisen sydämenne
-paljastanut, niin minun täytyy ilmoittaa, etten halua teidän kanssanne
-enempi seurustella», sanoi emäntä päättävästi.
-
-Ylioppilas joutui hyväisestään hämilleen.
-
-»On varsin ikävä, että asia niin päättyi, mutta luulen, että te ette ole
-minua täydellisesti ymmärtänyt», sanoi ylioppilas.
-
-»Aivan täydellisesti -- saatte mennä», sanoi emäntä.
-
-Ja niin lähti tuo materialistinen uskonsankari.
-
-
-V.
-
-Kohtaus.
-
-Kaukaan aikaan ei tuo Ritulan emäntään kiintynyt ylioppilas käynyt
-talossa.
-
-»Pääsimmehän toki tuosta tungettelijasta viimein eroon», sanoi isäntä
-emännälleen eräänä kertana.
-
-»Kaikista huonoista ihmisistä täytyy totuuden ihmisten eroon päästä»,
-sanoi Siina.
-
-»Niinkö se on? Minä olen ollut huomaavinani, ettet sinä pidä minusta
-mitään tuon ylioppilaan ohella», sanoi Tommi yksinkertaisuudessaan.
-
-»Erehdyt ystäväiseni; sinusta pidän enemmän kuin kaikista muista
-yhteensä. Mutta minua kummastuttaa tuommoinen ajattelematon
-mustasukkaisuus, kun et sinä soisi maailmassa olevankaan muita kuin
-sinut ja minut.
-
-»Ei veikkonen! Kaikki kansalaiset, veljet ja sisaret, ovat luuta meidän
-luustamme ja sentakia olemme me velvolliset heitä ihmisellisesti
-kohtelemaan», sanoi Siina.
-
-Kului joku aika. Vähitellen teki ylioppilas taasenkin tuttavuutta
-taloon. Ensimältä tuo vanha tuttava arasteli; oli niinkuin hän olisi
-häpeillyt entisiä mielipiteittensä ilmauksia. Mutta kun hän pääsi
-emännän kanssa puheisille, oli hän olevinaan katuvainen syntinen. Hän
-koetti selittää, kuinka hän oli aivan yhtä mieltä emännän kanssa uskon
-asioissa, mutta hän oli vaan tahtonut koetella emäntää saadakseen
-tietää, mitä mieltä hän oli.
-
-Kun emäntä tämän kuuli, suli hänen sydämensä heti, ja entinen ystävyys
-alkoi jälleen.
-
-Melkein myötäänsä oli nyt ylioppilas Ritulassa vieraana. Sattuiko joku
-muu vieras olemaan talossa kun hän tuli, poistui hän heti, sillä hän
-tahtoi yksinomaan olla kahden kesken emännän kanssa.
-
-Emäntä useinkin illan siimeksessä päivän töistä päästyänsä meni
-kävelemään virkistääkseen itseänsä.
-
-Kerran muutamana kauniina kesäiltana meni hän järven rannalle
-kävelemään. Äkkiarvaamatta ilmestyi hänen eteensä mieshenkilö. Emäntä
-hämmästyi pahanpäiväiseksi, mutta samassa huomasi hän, ettei tulija
-ollut kukaan muu kuin tuo ylioppilas.
-
-Tämä teki emännälle nöyrän kumarruksen, lausuen samassa hyvän illan.
-Puhellen niitä näitä, esitteli hän, että istuttaisiin lähellä olevalle
-turvepenkille, että saataisiin haastella.
-
-Ylioppilas koetti nyt kaikenlaisilla imarteluilla ja melkein
-intohimoisesti puhua leperrellä emännälle.
-
-Yht'äkkiä kumartui hän emännän puoleen ja sanoi kuiskaamalla:
-
-»Minä rakastan teitä sydämeni pohjasta», ja samassa hapuili hän Siinan
-kättä omaansa.
-
-»Mitä te nyt puhutte! Minä olen rakkauteni luvannut yhdelle ainoalle
-miehelle, ja se riittää. Minulla ei ole rakkautta antaa kenellekään
-toiselle», sanoi Siina lujasti.
-
-»Eihän toki niin. Luulen teidät tuntevani», sanoi ylioppilas ja samassa
-hän kietoi kätensä Siinan ruumiille.
-
-Siina kauhistui kovin tuota tekoa. Hän riuhtaisi itsensä irti tuosta
-tungettelijasta, ja niin hän seisoi muutaman askeleen ulompana tuota
-hävytöntä nuorta miestä.
-
-»Oletteko tuommoinen! Missä teidän oikeuden ja totuuden tuntonne nyt
-on?» sanoi Siina, ja hänen kasvonsa olivat tavallista punakammat
-äkkinäisen hämmästyksen takia.
-
-Ylioppilas ei uskonut vielä tuotakaan. Hän luuli Siinan käytöstä vain
-tavalliseksi naisen oikuksi, jommoisia hän ehkä oli ennen tavannut.
-
-Hän hyökkäsi nyt Siinaan käsiksi ja koetti häntä valloittaa.
-
-Äkkinäisellä voimain ponnistuksella riuhtaisi Siina taasenkin itsensä
-irti ja samassa läimäytti hän aika korvapuustin ylioppilaalle. Mutta kun
-sekään ei auttanut, päästi hän kamalan hätähuudon.
-
-Samassa syöksyi pensaikosta esiin roteva mies. Tämä oli Siinan veli
-Nartti, joka myöskin sattui olemaan iltakävelyllä tuossa kauniissa
-järvenrannan metsikössä.
-
-Kun Nartti ilmestyi uhkaavana ylioppilaan nokan eteen, hämmästyi tämä
-kelpo tavalla.
-
-»Tuhannen peeveliä! Oletteko todellakin tuommoinen roisto, että
-hätyytätte naitua naista!» huudahti Nartti, sillä hän oli oitis
-huomannut asian oikean laidan.
-
-»Enhän ole mitään pahaa tehnyt, tahdoin vain naista naurattaa», sanoi
-ylioppilas puolustellen itseään.
-
-»Kyllä minä panen sinut tuolla tavalla naisia naurattamaan senkin
-roisto. Tuossa on sinulle ensimäinen ja tuossa toinen», sanoi Nartti
-mäjäytellen ylioppilasta korville puolelle ja toiselle. Kun hän pääsi
-ylös kompuroimaan, oli uusi mäjäys aina valmiina; ei silloin ollut
-ylioppilaan hienot sääret maassa lujasti kiinni.
-
-Vihdoin täytyi Siinan mennä Narttia hillitsemään.
-
-»Anna hänen nyt jo olla, onhan hän jo kyllikseen saanutkin rangaistusta
-huonosta työstään», sanoi Siina, ja niin pääsi ylioppilas taasen
-jaloilleen.
-
-»Vai olet sinä tuommoinen tihulainen kaikkine sivistyksinesi ja
-oppinesi! Luuletko, ettei kansan lapsissa ole suurempaa siveellistä
-voimaa kuin sinunlaisissasi on? Ellei niin olisi, olisi kansan perikato
-käsissä, sillä semmoinen mädännäisyys ei voi kauan pystyssä pysyä»,
-haukuskeli Nartti vielä kaupanpäälliseksi.
-
-Häpeissään lähti ylioppilas turvottunein naamoin mennä lurjustelemaan
-pois.
-
-Siina ja Nartti lähtivät nyt kotiaan. Siina oli vielä hätääntyneen
-näköinen, ja Tommi huomasi oitis, ettei emäntä ollut tavallisissa
-oloissaan.
-
-»Mikä sinua nyt vaivaa, kun olet noin tuohtuneen näköinen?» kysyi Tommi.
-
-Siinasta oli tuo juttu niin tavatonta laatua, että hän ei olisi
-mielellään siitä tarkkaa selkoa tehnyt. Muuten hän oli vielä niin
-hätäyksissään, ettei hän olisi kyennytkään siihen. Mutta Nartti selitti
-juurtajaksain koko tapahtuman.
-
-»Enkö minä ole kauan aikaa epäillyt tuon ainaisen tungettelijan
-tarkoituksia? Hän on ollut mielestäni niin vastahakoinen otus, etten ole
-häntä hyvällä omallatunnolla kärsinyt. Mutta tulehan vielä kerrankin
-tänne mokomakin saikarasääri, niin kyllä minä sinulle lähtöpassit
-annan», tuumaili Tommi.
-
-Siinasta oli tuo kohtaus niin häpeällistä laatua, ettei hän olisi sen
-suonut tulevan yleisön tietoon. Hän rupesi pyytelemään, että asia
-pidettäisiin salassa, koska se ei olisi kenellekään ylösrakennukseksi.
-Siinan esitys hyväksyttiinkin yksimielisesti.
-
-Kuitenkaan ei asia pysynyt salassa. Kohtauksen oli sattunut huomaamaan
-eräs poikaloppi, joka onkiretkellään oli kaukaa nähnyt koko tapauksen.
-Tämä kohta levitti tiedon ympäri kylää.
-
-Ylioppilas parka joutui nyt pahempaan kuin pulaan. Kaikki rupesivat
-häntä sormellaan osoittelemaan ja säätyhenkilöt eivät voineet kyllin
-halveksia ylioppilaan halpamaista käytöstä.
-
-Ei ollut hänellä muuta neuvoa kuin laputtaa pois koko paikkakunnalta ja
-heittää kaikki kesävierailut sikseen.
-
-
-VI.
-
-Muutoksia.
-
-Ritulassa tuli nyt huomattavia muutoksia. Emäntä joutui nyt äidiksi.
-
-Kynä ei voi kertoa sitä ilon ja autuuden tunnetta, jota Siina nyt tunsi
-sydämessään. Parin viikon kuluttua tunsi hän jo kykenevänsä kaikella
-äidillisellä lemmellä ja rakkaudella vaalimaan pienokaistansa, tuota
-kallista taivaan lahjaa, joka oli hänen huostaansa uskottu. Kyllä ei
-pienokaisen tarvinnut puutteessa olla. Pieninkin lapsen kirahdus herätti
-jo äidin huomion, ja oitis riensi hän tutkimaan, mitä pienokainen oli
-vailla.
-
-Kun äiti voimistui niin paljon, että hän voi jotakin toimia, saatettiin
-lapsi pyhään kasteeseen, jossa hänelle nimeksi annettiin Aila.
-
-Olisi luullut Tomminkin nyt hyvinkin ilostuvan tuosta uudesta onnesta,
-mutta niin ei ollut kumminkaan laita. Vaikka hän ulkonaisissa asioissa
-täyttikin kaikki aviomiehen tehtävät perhettänsä kohtaan, pysyi sydän
-kuitenkin kylmänä, sillä siellä kalvoi pieniä matoja. -- Tuo, tuo
-tohvelin alla oleminen ja liikanainen siisteyden vaatimus.
-
-Joitakin aikoja ennen lapsen syntymistä, oli Tommi vaihtanut hevosia.
-Tuo hevonen oli kotikasvatti ja Siinan lempihevonen.
-
-»Kuinka sinä omin päinesi saatoit vaihtaa tuon uskollisen palvelijan
-vieraisiin käsiin? Eikö vähääkään käynyt sydämellesi luovuttaessasi sen
-tuolle Koni-Mikolle, joka ei muuta tee kuin kulkee markkinoista
-markkinoihin pieksäen ja ruoskien hevosraukkoja niin, että ovat
-puolikuolleina hänen käsissään? -- Sinun on paikalla mentävä purkamaan
-tuo tunnoton kauppa», komenteli Siina.
-
-»No, minähän voitin alintain sata markkaa tuossa kaupassa», puolusteli
-Tommi.
-
-»Vaikka olisit voittanut vielä kaksisataa, niin kauppa on kuitenkin
-purettava, sillä minä en salli sitä, että uskollinen eläin joutuu
-rääkkääjän käsiin», sanoi Siina lujasti.
-
-Ei Tommille muuta neuvoksi kuin purkaa kauppa.
-
-»Kas, nyt sinä olit taasenkin kiltti, minun oma Tommini», sanoi Siina,
-kun Tommi oli tuonut Pollen kotiin.
-
-»Kiltti!» murahti Tommi ja lähti kävellä jurpottelemaan pois. Mutta
-entistä jurommaksi ja vähäpuheisemmaksi kävi Tommi.
-
-Kerran möi isäntä kesällä viisi tynnyriä rukiita.
-
-»Kuinka sinä minun tietämättäni menet tänä aikana viljaa myömään? Oletko
-tehnyt lukua, riittääkö hinkalossa viljaa talouden tarpeiksi uutiseen
-saakka? Minä luulen, että jos sinun haltuusi yksinomaan jää talouden
-hoito, rupeaa hiiret hinkaloissa pian koppia lyömään», tuumaili Siina
-Tommille.
-
-»Jo nyt on kumma paikka! Kyllä minä olen huono isäntä, kun en saa kohta
-rikkaa ristiin panna ilman sinun luvattasi», nureksi Tommi.
-
-»Ei sinun tarvitsekaan. Meitähän on kaksi ja 'yhteisöthän ne ovat
-satimet karjamailla.' Mitä se sitten sinua haittaa, vaikka taloudelliset
-asiat punnitaankin yhteisesti, sillä kaksi voipi paremmin asiat harkita
-kuin yksi?» sanoi Siina.
-
-»Haittaapa se. Eihän noiden muiden isäntien tarvitse olla tuommoisen
-komennon alla», tuumaili Tommi.
-
-»Olkoon muualla miten tahansa, mutta meillä sen täytyy niin olla», sanoi
-Siina yksikantaan päättävästi, ja siihen se asia jäi.
-
-Tämmöiset kohtaukset painuivat syvälle Tommin sydämeen. Ja vielä
-päälliseksi tuo ankara puhtaus ja järjestys, josta hän alituisesti sai
-muistutuksia. Kaikki nämät yhteensä vaikuttivat sen, että Tommi tunsi
-olevansa liika henkilö perheessä, jolla ei ole muuta tekemistä, kuin
-olla alituisesti voimattomana välikappaleena vaimonsa käsissä. Hän ei
-saanut olla minkään määrääjänä, ei minkään kaupan tekijänä, vaan
-kaikissa häntä käskettiin, velvoitettiin ja komennettiin.
-
-Tuntien tämmöistä sortovaltaa harjoitettavan, ei perillisen
-syntyminenkään voinut hänen synkkää mieltään ilahuttaa.
-
-Kun lapsen syntyminen oli onnellisesti tapahtunut ja äidin henki
-pelastunut, tunsi Tommi tehneensä kaikki velvollisuutensa.
-Synkkämielisenä ja vähäpuheisena oleskeli hän melkein yksinään, eikä
-kutsuttunakaan monasti käynyt vaimoaan ja lastaan katsomassa.
-
-Hento vaimo ei täydellisesti parantunut kaukaan aikaan lapsivuoteesta.
-Tällä välin makasi Tommi usein yönsä väen puolella. Ei hän suurin
-välittänyt makuusijastaan, kääräisi vaan jotakin päänsä alle ja kytjähti
-penkille maata. Useakin tarjosi Tommille vuodettansa, mutta Tommi sanoi
-vain: »Kiitoksia paljon, pitäkää itse vaan vuoteenne, kyllä minä tässä
-toimeen tulen.»
-
-Isännällä oli omalla puolellaan kylläkin komea ja pehmeä vuode, mutta
-hän tunsi itsensä siellä niin vieraaksi ja ikäänkuin armoilla eläjäksi.
-
-»Mitäpä minä siellä tekisinkään, en minä kuitenkaan osaa olla niinkuin
-vaaditaan», ajatteli hän itsekseen penkillä maatessaan.
-
-Täällä väen parissa tuntui Tommista kaikki niin kodikkaalta ja
-tutunomaiselta, eikä kummakaan, sillä semmoisissa oloissa hän juuri oli
-kasvanut ja mieheksi varttunut.
-
-Väki kummasteli isännän elintapaa. Toiset arvelivat, ettei isäntä
-tahtonut maata toisella puolella, kun emäntä makasi siellä heikkona
-pienokaisensa kanssa, mutta toiset pudistelivat epäillen päätänsä.
-
-Ensimältä ei emäntä tiennyt mitään tuosta Tommin elämän käänteestä,
-sillä hoitajatar ei tahtonut rasittaa häntä millään taloudellisilla
-huolilla. Sitä hän vaan oudoksui, kun isäntä niin harvoin kävi heitä
-katsomassa. Mutta hoitajatar osasi senkin sillä lailla selittää, ettei
-isäntä hennonut häiritä heitä käynneillään niin heikkoina ollessaan.
-
-Noin kolmen kuukauden kuluttua toipui emäntä niin, että hän rupesi
-ottamaan osaa talouden toimiin. Silloin selkeni hänelle kaikki. Hän sai
-tietää, ettei koko tällä pitkällä ajalla ollut isäntä montakaan yötä
-maannut omalla vuoteellaan, vaan melkein aina väen puolella penkillä.
-
-Siina vaivasi päätään monenkaltaisilla kysymyksillä ja otaksumisilla,
-mikä mahtoi isännän tuommoiseen käytökseen syynä olla. Varsinkin
-tämmöisenä aikana, jolloin olisi luullut olevan syytä ilostua entistä
-enemmän. Itse puolestaan ei hän luullut antaneensa Tommille mitään
-aihetta siihen kammoon, jota hän osoitti vaimoaan ja lastansa kohtaan.
-Hän oli laittanut kotinsa semmoiseen järjestykseen, että siinä olisi
-luullut viihtyvän kenen hyvänsä. Mutta ehkäpä isännän kaihtemiseen ja
-jörömäisyyteen olikin syynä se, ettei hän tahtonut häiritä läsnäolollaan
-perheensä rauhaa heidän heikkoina ollessaan.
-
-Näitä mietti Siina, mutta eipä hän täyteen selvyyteen sittenkään päässyt
-tuosta perheen rauhaa uhkaavasta elämän käänteestä.
-
-Eräänä kertana tuli Tommi juron näköisenä lapsikamariin. Siellä oli
-kaikki niin valoisaa, puhdasta ja siistiä. Valkoiset, suoraksi silitetyt
-akkunakaihtimet estivät liikanaisen valon huoneeseen tunkeutumasta,
-pitseillä reunustetut puhtaat lakanat valaisivat sekä emännän vuodetta
-että pienokaisen kehtoa; oli niin puhdasta, ettei tomunhiukkaakaan
-näkynyt missään. Tommista tuntui siltä kuin pyhä siimes olisi
-varjostanut koko huonetta.
-
-Hän tunsi itsensä aivan mahdottomaksi siellä asustelemaan. Hän ei
-luullut parhaalla tahdollaankaan voivansa niin elää ja olla, ettei hän
-saisi vaimoltaan alinomaisia nuhteita ja muistutuksia.
-
-Kun isäntä näiden tunteittensa kanssa taisteli, seisten keskellä
-lattiaa, astui emäntä samassa huoneeseen.
-
-»Kah! Olethan sinä nyt kerrankin täällä! Istuhan toki, että saadaan
-haastella kahden kesken», sanoi emäntä iloisesti.
-
-»Mitäpä puhelemista meillä olisi?» sanoi isäntä jurosti, mutta istui
-kuitenkin.
-
-»Sanotko niin? Kenellä sitten olisi keskenään puhelemista, ellei juuri
-isännällä ja emännällä?» kummasteli Siina.
-
-»Mitä me sitten puhelisimme?» kysyi Tommi.
-
-»Ajattelin puhua siitä, miksi sinä olet nykyään niin kummallinen», sanoi
-emäntä.
-
-»Kuinka kummallinen?»
-
-»Kummalliselta tuntuu minusta se, kun makaat yösi tuolla väen puolella,
-ajellen pitkin kovia penkkejä, etkä vietä öitäsi omalla vuoteellasi,
-jonka luulisin toki olevan siinä voimassa, että siinä sopisi paremmin
-levätä.»
-
-»Minä en viihdy täällä», sanoi Tommi jurosti.
-
-»Sano, ystäväiseni, mikset voi viihtyä. Minä olen kaiken voitavani
-tehnyt, saadakseni asuntomme niin mukavaksi ja siistiksi kuin suinkin,
-että viihtyisit paremmin luonamme. Mutta enimmän kummastuttaa minua, kun
-nyt juuri luulisi sinulla olevan enemmän aihetta iloon kuin koskaan
-ennen, ja sinä osoitat päinvastoin mitä suurinta tyytymättömyyttä ja
-suvaitsemattomuutta. Ja mikä kaikki on tähän kummalliseen käytökseen
-syynä?» puheli Siina surumielisesti.
-
-»Hym!» hymähti vaan Tommi ja alkoi astella ulos huoneesta.
-
-Siina oli koettanut saada selvää miehensä mielentilasta, mutta tämä
-suljettu kirja jäi hänelle yhtä hämäräksi kuin ennenkin.
-
-
-VII.
-
-Pahenee.
-
-Näiden tapahtumain jälkeen makasi isäntä jonkun aikaa omalla
-vuoteellaan, mutta vähäpuheinen ja miettivän näköinen hän oli. Jos
-emäntä hänelle jotakin puhui, vastasi hän vaan: on tai ei.
-Taloudellisiin kysymyksiin virkkoi Tommi vaan jurosti: »Mitäpä minusta.»
-
-Tommin sielussa liikkui sen ohessa kuitenkin säälintunne vaimoansa
-kohtaan. Tämän tähden ei hän hennonut vaimolleen aivan vasten silmiä
-purkaa sydäntänsä eikä ilmaista, mikä raskas taakka oli vähitellen
-kertynyt painostamaan hänen mieltään.
-
-Kun isäntä aamulla heräsi vuoteeltaan, meni hän oitis väen puolelle.
-Syömässä hän kävi säännöllisesti toisella puolella, mutta kun ateria oli
-päättynyt, siirtyi hän muiden mukana väen puolelle, sillä siellä hän
-tunsi viihtyvänsä. Työtä teki hän kahden edestä, mutta taloudellisiin
-asioihin ja toimiin ei hän ottanut vähintäkään osaa; ne kaikki jäivät
-emännän huostaan.
-
-Kerran meni hän taas monesta ajasta lapsikamariin. Pienokainen makasi
-siinä niin autuaan ja viattoman näköisenä ja hymyili nukkuessaan
-niinkuin pieni enkeli.
-
-Kauan seisoi isä lapsensa kehdon ääressä, ja monenlaisia mietteitä
-liikkui hänen mielessään. Hän tunsi sanomatonta rakkautta ja sääliä
-lasta kohtaan. Hän olisi tahtonut ottaa lapsen syliinsä ja paeta hänen
-kanssaan kauas pois. Mutta samassa tunsi hän itsensä kykenemättömäksi
-siihen. Hänessä ei olisi miestä hoitamaan lasta sillä hellyydellä ja
-rakkaudella, minkä tuo toimi välttämättömästi vaatisi. Ehdottomasti
-täytyi hänen itselleen tunnustaa, että lapsen äiti pystyi siihen
-kymmeniä kertoja paremmin kuin hän. Ja hän alkoi jo huomata, että
-harvapa äiti piti lapsestaan niin hellää huolta kuin hänen vaimonsa.
-
-Näitä miettiessään olisi hän niin mielellään suudellut nukkuvaa
-pienokaista, mutta tämä tuntui hänestä pyhyyden loukkaukselta, eikä hän
-uskaltanut huulillaan koskettaa tuota enkeliolentoa. Hetken aikaa seisoi
-Tommi vielä kehdon luona, katsellen tuota nukkuvaa viatonta lapsukaista,
-jolla ei ollut mitään huolia, murheita ja elämän suruja.
-
-Suuret kyyneleet valuivat isän silmistä kaikkea tätä miettiessään.
-
-Elämä ei käynyt entistä eheämmäksi Ritulassa. Isäntä rupesi taasenkin
-makailemaan yönsä väentuvan penkeillä, eivätkä mitkään Siinan rukoukset,
-kehoitukset ja selitykset voineet asiaa toiseksi muuttaa.
-
-»Olkoonpa hän nyt niinkuin haluttaa, kylläpähän kerran siitä
-puhkeaakin», tuumaili Siina vaan rauhallisesti.
-
-Itseksensä hän puuhaili vaan entiseen tapaansa talouden toimissa
-niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Sama puhtaus, sama säntillisyys
-vallitsi nyt Ritulassa kuin ennenkin, ja vieraita kävi talossa niinkuin
-ennenkin.
-
-Mutta yhä synkkämielisemmäksi kävi isäntä. Ainuttakaan kertaa ei hän
-tullut enää emännän puolelle vuoteeseensa, vaan makaili tuvan penkillä.
-Kun emäntä sen huomasi, toimitti hän väen puolelle erityiseen kamariin
-isännälle vuoteen.
-
-Nyt tuli isäntä oikeaan oloonsa. Oli niinkuin suuri kuorma olisi
-pudonnut hänen hartioiltaan. Siellä hän tunsi viihtyvänsä omassa
-rauhassaan, jossa ei tarvinnut ketään arkailla.
-
-Alettiin kummailla, miksi isäntä oli niin usein työstä poissa, vaikka
-hän ennen niin ahkerasti oli käynyt työssä tahi ainakin ollut sitä
-johtamassa. Kun väki tuli työstä, ilmestyi isäntäkin joukkoon ja
-tavallisesti oli hän erinomaisen hilpeällä ja iloisella tuulella. Hän
-keskusteli jokaisen kanssa erikseen ja kaikille oli hänellä viskata joku
-leikkisana.
-
-Väestä tuntui siltä kuin isännästä olisi kadonnut kaikki jurous ja
-synkkämielisyys, ja hän saanut takaisin entisen hilpeän luonteensa.
-Kukaan ei kaukaan aikaan voinut sanoa, mikä tämän kummallisen muutoksen
-oli aikaansaanut.
-
-Vihdoin huomattiin, että isännän kieli alkoi iloisimmillaan ollessaan
--- -- sammaltaa, ja siitä älyttiin, että hän oli ruvennut
-yksinäisyydessään ryypiskelemään.
-
-Tämä havainto teki Ritulan väkeen hämmästyttävän vaikutuksen. Emäntään
-se koski niin kovasti, että hän tuli oikein sairaaksi. Hän luuli nyt
-keksineensä syyn Tommin synkkämielisyyteen ja perheensä kammoamiseen,
-mutta se ei johtunut ensinkään hänen mieleensä, että tuon turman
-perustus ja alkulähde oli juuri hänessä itsessään.
-
-Kaukaan aikaan ei Siina puhunut miehellensä mitään koko tuosta
-surullisesta ja suomattomasta asiasta. Mykkänä kantoi hän vaan raskasta
-kuormaansa, surren ja murehtien perheensä tulevaista tilaa. Hän koki
-tiedustella kaikella naisen neuvokkaisuudella noita turmion lähteitä,
-saadaksensa tuketuiksi ne. Mutta kaikki tämä oli turhaa työtä, sillä
-Tommilla oli senkin seitsemän asiamiestä, jotka yhdellä tai toisella
-tavalla hankkivat hänelle tuota haluamaansa ilolientä.
-
-Ei kauan viipynytkään, ennenkuin Tommin ryypiskeleminen kävi niin
-julkiseksi, että hän oli myötäänsä humalassa. Eikä hän huolinut keltään
-vähääkään peitellä taikka salata tilaansa.
-
-Tähän tilaan tultuaan kävi hän usein emännän puolellakin. Eräänä kertana
-tapasi hän salissa emännän istumassa surullisen näköisenä. Yhtä puhdasta
-ja siistiä oli siellä kuin ennenkin.
-
-»Kah! täällähän sinä istut yksinäsi kuin lintu häkissään. Ja kaikki on
-niin hienoa ja puhdasta. Saanhan nyt kai kerran sylkeä tuohon lattialle,
-sillä minä olen vaan Tommi, raskaan työn tekijä, joka ei osaa
-hienostella», sanoi Tommi ja -- ptrui! sylkeä roivasi hän puhtaalle
-matolle aika roivauksen.
-
-Surumielisenä nousi Siina ylös, otti pyyhkeen ja siivosi huolellisesti
-syljen pois lattialta. Hän ei lausunut sanaakaan; meni vaan hiljaisena
-istumaan samaan paikkaan.
-
-»Senhän minä tiesinkin! Minä en kelpaa asumaan sinun koristellussa
-pyhäkössäsi, sillä minä olen vaan Tommi. Minä vaan likaisin ja tahrisin
-sinun korusi. Mutta tiedä se, etten minä aio ruveta sinun tahdottomaksi
-välikappaleeksesi enkä keppihevoseksi, jommoiseksi näyt aikovan minut
-tehdä. Minä en saa tehdä enkä toimia mitään ilman sinun armollista
-lupaasi. Mutta nyt saat olla ja elää, puuhata ja päättää niinkuin itse
-tahdot. Minusta ei ole enää mitään haittaa sinulle, ja minun puolestani
-saat pitää semmoisen puhtauden kuin suinkin haluat», puheli Tommi
-ärtyisästi.
-
-Hän nousi ylös istualtaan ja alkoi kävellä salin lattialla. Hän yritti
-mennä lapsikamariin, mutta Siina huomattuaan, missä tilassa Tommi oli,
-oli jo varaselta ottanut avaimen pois suulta.
-
-»Senhän minä tiesinkin. Minä en saa kohdata omaa lastanikaan, jota niin
-sanomattomasti rakastan. Minusta ei ole sinulle elämänkumppaniksi, sillä
-minä olen vaan Tommi», sanoi isäntä ja meni pois.
-
-Koko sillä ajalla ei emäntä lausunut luotuista sanaa, sillä hän älysi,
-ettei isäntään tuossa tilassa puhe vaikuttaisi niin mitään.
-
-Isännän mentyä purskahti emäntä valtavaan itkuun. Nyt selkeni hänelle
-kaikki. Tommi oli purkanut sydämensä painon kokonaan. Siina älysi, mistä
-isäntä oli itsellensä kerännyt kaiken juroutensa, umpimielisyytensä ja
-kylmyytensä, ja hän huomasi jännittäneensä jousta liian kireälle, jopa
-niin että se oli aivan katkeamaisillaan. Hän syytti itseään
-ajattelemattomuudesta ja liiallisesta luottamuksesta itseensä ja
-kykyynsä hillitä muiden ihmisten luonteita. Hän älysi, ettei hän kyllin
-tarkoin tuntenut miehensä luonnetta, vaikka luuli niin tehneensä. Tämä
-kaikki painosti kovasti emännän mieltä.
-
-Seuraavana aamuna meni emäntä toiselle puolelle isännän kamariin. Isäntä
-istui vuoteen laidalla nolon näköisenä, pää käsiin nojattuna. Hän
-säpsähti hyväisestään emännän tuloa.
-
-»Hyvää huomenta, ukkoseni! Kuinka nyt voit?» sanoi emäntä iloisesti.
-
-»Onpahan niinkuin tuossa», sanoi Tommi jurosti, eikä hievahtanut
-paikaltaan.
-
-Emäntä otti tuolin, siirsi sen lähelle isäntää ja istuutui siihen.
-
-»Kuinka sinä olet tuommoiseen tilaan joutunut? Etkö vähääkään ajattele,
-kuinka suureen vaaraan olet itsesi ja perheesi saattanut?» aloitteli
-emäntä.
-
-»Kuinka suureen vaaraan?»
-
-»Pitäisihän järjellisen ihmisen kysymättäkin älytä, minkälaiset vaarat
-tuommoisesta elämästä seuraa. Ensinnäkin menetät terveytesi, ihmisyytesi
-ja kunniasi, ja sitten saatat häpeään koko perheesi. Samalla joutuu
-vaaraan koko talouskin, kun työt jäävät takapajulle ja välistä
-tekemättäkin», selitteli emäntä.
-
-»Sinun hallussasihan johto on tähänkin asti ollut, eikä minulla ole
-ollut mitään sanomista. -- Siinäpä häntä nyt olet voiminesi ja
-toiminesi. Minusta ei ole enää mitään haittaa», sanoi Tommi.
-
-»Oikeastaan asia ei niin ole. Kyllä sinunkin toimesi on paljon
-vaikuttanut taloudessamme, mutta minä olen luullut, että minunkin
-pitäisi saada asioista tieto. Siinä luulossani olen kuitenkin pettynyt»,
-sanoi emäntä.
-
-»En minä vielä koskaan ole purkanut sinun tekemiäsi kauppoja», sanoi
-Tommi kolkosti.
-
-Tämä kävi emännän sydämelle kipeästi kuin puukon pistos, sillä se
-muistutti häntä ilmielävästi siitä, että hän oli mennyt liian pitkälle.
-
-»Asiamme on sillä kannalla, ettei se oikeuksiamme puolustellen siitänsä
-parane, sillä meissä kummassakin on vikaa. Parasta on, että kumpikin
-koetamme korjata vikojamme ja hillitä itsekkäitä sydämiämme. Tehdään nyt
-keskenämme sydämellinen sovinto ja ruvetaan elämään säännöllistä,
-kristillistä elämää», ehdoitteli emäntä.
-
-»Eipä se taida paikka siitä parata. Minulla ei ole enää voimaa eikä
-hallituskykyä, sillä kymmeniä vuosia on minua kiduteltu ja polteltu kuin
-mitäkin kelpaamatonta otusta», tuumaili Tommi.
-
-»Kuule nyt, ystäväiseni! Minä tunnen kylläkin katkerasti, että minä olen
-liiaksi pitänyt sinua valtani alaisena. Koetetaan saada yhdyselämä
-jälleen voimaan. Sinä saat tästäpuolin elää ja olla perheesi kanssa
-niinkuin tahdot; asua ja elostella huoneissa niinkuin haluttaa. Enkä
-minä enää nuru siitä, jos joskus vahingossa satut jotakin likaamaan.
-Taloudessa saat tehdä ja toimia niinkuin parhaaksi näet. Sen vaadin
-kuitenkin, että heität tuon turmiollisen ja perikatoon vievän
-ryyppimisen pois», esitteli emäntä.
-
-»Tämä kaikki on kylläkin kaunista, mutta se on jo liian myöhäistä»,
-murahti Tommi.
-
-»Mutta ajattelehan toki pientä viatonta lastasi, jonka Jumala on meidän
-huostaamme uskonut. Ajattele sitä surkeutta, mihin saatat lapsesi
-tuommoisella elämälläsi, hänet, joka ei sinulle ole mitään pahaa tehnyt.
-Saatatko hänetkin syöstä onnettomuuteen, kärsimään puutetta ja
-kurjuutta?» koetti emäntä hellyttää isännän paatunutta sydäntä.
-
-Tommi ei vastannut mitään.
-
-Kun emäntä huomasi, ettei hänen puheilleen ollut isännässä mitään sijaa,
-lähti hän murheellisena pois.
-
-Mutta emännän mentyä pulpahti isännän silmistä viljavat vedet ja hän
-itki hyvän aikaa niinkuin lapsi.
-
-
-VIII. Katoaminen.
-
-Näiden tapahtumain jälkeen näytti isäntä parantavan tapojaan. Hän rupesi
-harventelemaan ryyppimistään ja käymään vähin töissäkin. Kävi hän
-tavasta toisella puolellakin ja oleili siellä hyvät ajat. Kun niin
-sattui, pistäysi isäntä lapsikamariinkin, ja silloin hän katseli kauan
-aikaa lastansa syviin mietteisiin vaipuneena.
-
-Synkkämielinen ja vähäpuheinen oli hän nytkin, ja emännän kanssa ei vaan
-päästy pitkiin keskusteluihin. Entinen vastenmielisyyden tunne makasi
-Tommin sydämessä ja vieraaksi tunsi hän itsensä tässä piirissä. Pitkät
-hetket istui hän virkkamatta sanaakaan.
-
-Tämmöisenä pysyivät olot vuoden, toista, mutta Tommin ryyppyvälit eivät
-siitänsä harvenneet, eikä hänen elämäntapansa tullut entistä ehommaksi.
---
-
-Jonkun ajan kuluttua rupesi Tommin tila entistä enemmän pahenemaan. Hän
-ryypiskeli niin ankarasti, että hän oli yhdessä pöhnässä kuukausittain.
-Emäntä itki ja murehti ensimältä, niin että oli vedeksi sulaa, mutta
-Tommi vaan nauroi, joi ja rallatteli. Jos hän oli jonkun päivän
-väkijuomia saamatta, oli hän mitä surkeimmassa tilassa. Hän vapisi
-niinkuin kahila virrassa, eikä vuorokausiin ottanut suuhunsa kuivaa eikä
-märkää. Silloin ei hän puhunut kenellekään luotuista sanaa eikä kärsinyt
-luonansa ainuttakaan ihmistä.
-
-Eräänä aamuna kun väki nousi ylös, ei isäntää ollutkaan vuoteellaan.
-Luultiin, että hän oli mennyt viinanhakuun, eikä siitä sen enemmän
-huolehdittu. Mutta kun kului viikko, toista, eikä isäntää alkanut
-kuulua, ruvettiin pahoin papuilemaan. Häntä etsittiin ja kyseltiin
-kaikkialta, mutta turhaan. Kukaan ei ollut nähnyt hänen lähtevän eikä
-kukaan ollut tavannut häntä tiellä; isäntä oli kadonnut niinkuin kaste
-maahan.
-
-Useat arvelivat, että hän oli tehnyt itsemurhan, mutta Siina väitti
-lujasti, että sitä hän ei ole tehnyt.
-
-Apeaksi tahtoi käydä emännän mieli, mutta hän torjui epätoivoa kaikin
-voimin. Vähitellen voitti hän takaisin entisen mielenlujuutensa ja
-ryhtyi tarmokkaasti talouden toimiin, ja kaikki sujui nyt paremmin kuin
-viimeisinä aikoina isännän kotona ollessa.
-
-Emäntä oli kaiken aikaa pitänyt hyvää huolta vanhemmistaan, ettei heiltä
-suinkaan mitään puuttuisi, ja koki tehdä heidän vanhuuden päivänsä niin
-murheettomiksi kuin suinkin mahdollista.
-
-Kun hän taasenkin eräänä kertana meni vanhuksien kamariin, olivat he
-hyvin surullisen näköiset.
-
-»Sinulla on nyt, lapseni, kovat ja murheelliset ajat», sanoi isä
-surumielisesti.
-
-»Niin, isä. Minä en tarkoin tuntenut hänen sisällistä ihmistänsä, vaikka
-luulin tuntevani. Luotin liiaksi omiin voimiini ja uskoin voivani
-muuttaa hänet toiseksi ihmiseksi, mutta niin ei käynyt. Olkaa kuitenkin
-huoletta, kyllä asiat käyvät päinsä, vaikka näinkin ovat», koki emäntä
-lohdutella vanhempiansa.
-
-Tämmöisenä kului aikaa vuoden paikkeille. Siina koki yhä hiljaisesti
-kuulustella, mihinkä isäntä olisi joutunut. Hän kävi pappilassakin
-tiedustelemassa, olisiko hän ottanut sieltä papinkirjaa, mutta sitä hän
-ei ollut tehnyt.
-
-Vihdoin tuli Lenulaan eräs mies, joka oli ollut asioittensa takia
-liikkeessä laajoissa piireissä. Hän kertoi nähneensä Tommin poliisina
-eräässä maamme isoimmassa kaupungissa. Oli niinkuin raskas paino olisi
-pudonnut Siinan sydämeltä, sillä nyt hän tiesi, että Tommi oli vielä
-elävien kirjoissa, ja siinä oli hänelle kylliksi.
-
-Hän tuli nyt niin iloiseksi mielessään.
-
-Ja pian oli hänen päätöksensä tehty. Hän kutsui veljensä Nartin
-luoksensa ja rupesi esittämään hänelle, että hän ottaisi Ritulan
-talouden haltuunsa pitemmäksi ajaksi.
-
-»No, mihin sinä sitten aiot?» kysyi Nartti kummeksien.
-
-»Miestäni hakemaan», sanoi Siina melkein iloisesti.
-
-»Joko hänet sitten olet saanut tietoosi?»
-
-»Jopa tietenkin, ja minä olen velvollinen menemään hänen luokseen. En
-tiedä, kuinka kauan tulen siellä viipymään, sillä Tommilla on pieni
-virka eräässä kaupungissa», selitteli Siina.
-
-»Entä lapsi?»
-
-»Hänet otan mukaani.»
-
-Nartti suostui emännän ehdoitukseen, ja niin oli asia päätetty.
-
-Molemmin menivät he nyt vanhusten kamariin. Siellä selitti Siina heille
-kaikki, mitenkä asiat nyt olivat. Hän sanoi Nartin jäävän heitä
-hoitamaan ja itse menevänsä miehensä luo. Molemmin he vakuuttivat, ettei
-vanhuksilla suinkaan tulisi mitään puutetta olemaan.
-
-Vanhukset eivät oikein ymmärtäneet, oliko tämä elämänkäänne hyvä vai
-paha. Molemmilta puolilta virtaili asia sekaisin heidän mieleensä.
-Toiselta puolelta tuntui pahalta, kun Siina lähtee tuolle epävakaiselle
-retkelle, mutta toisaalta taasen tuntui hyvältä, kun hänen miehensä oli
-tiedossa. Kuitenkin he nöyrinä alistuivat kohtaloonsa.
-
-Kauan ei Siina neuvotellut itseksensä. Päättävästi hän rupesi
-kapineitaan kokoilemaan ja varustautumaan matkaan niin pian kuin
-mahdollista.
-
-Aila oli silloin noin neljän vuoden ikäinen. Hän oli hyvin kaunis, terve
-ja ketterä lapsi. Terävä-älyinen hän oli myös ja ymmärsi jo kaikki
-jokapäiväiset asiat. Hän oli jo saanut tietoonsa, että hänellä oli isä,
-mutta tämä oli mennyt pois. Alituisesti oli hän äidiltään kysellyt:
-missä isä on ja milloinka hän tulee kotiin.
-
-Äiti hyväili lastaan iloisesti ja puheli hänelle, että nyt mennään isän
-luo, sillä isä on löytynyt. Aila ilostui tuosta, niin että hän nauroi,
-hyppeli, hykerteli käsiään ja halaili äitiään.
-
-Emäntä selitti väelleen, että hän on pakoitettu joksikin aikaa lähtemään
-pois kotoa ja Nartti tulee sillävälin hoitamaan taloutta. Väki olikin
-tyytyväinen siihen, sillä he tiesivät Nartin olevan sävyisän ja
-kunnollisen miehen.
-
-Pitemmittä mutkitta lähti emäntä lapsensa kanssa tuolle tuntemattomalle
-matkalle.
-
-
-IX. Löydetty.
-
-Kun Siina tuli kaupunkiin, hankki hän heti majapaikan itselleen. Hän
-pyysi talonväen pitämään lapsestaan huolta ja lähti itse oitis
-kaupungille miestänsä etsimään. Kadulta kadulle rientäessään tarkasteli
-hän jok'ikisen poliisin, minkä vain näkyviinsä sai. Sitä teki hän
-puolilta päivin iltamyöhään, mutta miehensä näköistä ei hän tavannut.
-Seuraavana päivänä hän vielä jatkoi etsimistään, mutta turhaan. Nyt
-rupesi hän epäilemään olevansa surkeasti petetty.
-
-Mutta kuitenkaan ei hän langennut epätoivoon. Seuraavana aamuna meni
-Siina taasenkin kaupungille. Kun hän tapasi ensimäisen poliisin,
-seisautti hän hänet.
-
-»Sallikaa minun kysyä teiltä, onko tässä kaupungissa yhtään Tuomas
-Ritula-nimistä poliisia?» tiedusteli Siina.
-
-»On, kyllä on. Miksi sitä kysytte?» sanoi poliisi.
-
-»Ilman vaan, olisi ollut vähän asiaa.»
-
-»Oletteko hänen vaimonsa?»
-
-»En. Olen vaan hänen tuttavansa», sanoi Siina kierellen, sillä ei hän
-tahtonut, että Tommi olisi ennakolta saanut tietää hänen olevan
-kaupungissa.
-
-»Missä hän sitten nyt on, koskei häntä näy poliisintoimissa?» jatkoi
-Siina.
-
-Poliisi kertoi hänelle, että Ritulalla on kolmen vuorokauden loma. Hän
-selitti myös tarkoin, missä Ritula pitää majapaikkaa.
-
-Voi, kuinka keveällä sydämellä Siina nyt riensi majapaikkaansa. Hän oli
-niin iloissaan, että olisi syleillyt koko maailmaa.
-
-Seuraavana päivänä haki hän Tommin majapaikan, mutta siellä sanottiin,
-ettei hän ole nyt kotona, eikä tule kotiin ennenkuin illalla.
-
-Ei tuntunut pitkältä Siinasta tuo lyhykäinen odotusaika, eikä hän
-aikonut mennä miestään tapaamaan ennenkuin aamulla.
-
-Kuuden tienoissa meni Siina miehensä kortteeriin. Kun hän tuli huoneen
-ovelle, oli se lukossa. Hän alkoi hiljaisesti koputtaa ovelle, mutta kun
-ei mitään kuulunut, sitten kovemmasti.
-
-Samassa tuli siihen talon palvelijatar.
-
-»Mahtaakohan Ritula olla kotona, kun ei huoneesta mitään kuulu?» kysyi
-Siina.
-
-»Kyllä hän on kotona. Hän tuli jo illalla kotiin», vastasi palvelijatar.
-
-Hän rupesi nyt lujemmasti koputtamaan ovelle, mainiten samassa Ritulan
-nimen.
-
-Pian tultiinkin ovea avaamaan. Tämän huomattuaan poistui palvelijatar.
-
-Oven auettua astui Siina huoneeseen.
-
-Tommi ällistyi niin tuota odottamatonta näkyä, että oli vähällä kaatua.
-Sanaakaan lausumatta vetääntyi hän perälle huonetta ja istui
-hermostuneena tuolille. Kumpikaan ei vähään aikaan puhunut ainuttakaan
-sanaa.
-
-Vihdoin toipui Tommi hämmästyksestään.
-
-»Mikä sinut tänne osoitti? Enkö täälläkään saa olla rauhassa? En
-suinkaan nyt ole ollut sylkemässä hienoille lattioillesi enkä tahrimassa
-huoneitasi», sanoi Tommi ärtyisästi.
-
-»Älä niin sano, Tommi! Minä en tiedä tehneeni sinulle mitään pahaa; sinä
-olet paennut omaa itseäsi. Mutta minä olen velvollinen etsimään sinua,
-vaikka vielä mihin menisit, sillä minä olen Jumalan edessä vannonut
-rakastavani sinua kaikissa elämän vaiheissa kuolemaani asti», sanoi
-Siina lujasti ja istuuntui ovipieleen tuolille.
-
-Tommi näytti hyväisestään hämmästyvän Siinan rohkeasta ja lujasta
-puheesta. Hän jäi sanattomaksi ja näytti miettivän, pää käsiin
-nojattuna.
-
-»Aiotko sitten jäädä tänne?» kysyi Tommi kolkosti.
-
-»Se on tarkoitukseni, enkä aiokaan sinua enää koskaan jättää, kun kerran
-olen sinut löytänyt», sanoi Siina.
-
-»Kyllä sinun on lähteminen täältä», sanoi Tommi tylysti.
-
-»Kyllä aivankin kernaasti, kun vaan yhtenä lähdetään», myönti Siina.
-
-»Se ei tule koskaan tapahtumaan», sanoi Tommi jyrkästi.
-
-»Niinpä minä jään tänne sinun luoksesi», sanoi Siina päättävästi.
-
-»Kuinka se käypi päinsä? Mitenkä silloin käypi lapsen ja talouden?»
-sanoi Tommi ikäänkuin säpsähtäen Siinan lujaa päättäväisyyttä.
-
-»Ole niistä huoletta. Nartin olen ottanut taloutta ja vanhuksia
-hoitamaan ja Ailan olen ottanut mukaani. Ei siis ole mikään estämässä
-minun tänne jäämistäni», sanoi Siina toimeliaasti.
-
-Kun Tommi kuuli, että Aila on täällä, näytti hän taasenkin säpsähtävän.
-
-»Miksi lapsi ei sitten ole täällä», sanoi Tommi itseään kohauttaen.
-
-»Pian kait minä hänet tänne noudan», sanoi Siina ja samassa hän
-syöksähti ketteränä ulos.
-
-Tovin päästä palasi hän lapsen kanssa.
-
-»Tuossa on nyt isäsi, jota olet niin hartaasti kaivannut», sanoi äiti,
-osoittaen Tommia.
-
-Aila ei ollut mikään ujo lapsi. Hän juoksi heti isänsä luo, ja tämä
-nosti lapsen polvellensa.
-
-»Oletko sinä minun isäni? Äiti on sanonut, että sinä olet kiltti isä.
-Mutta miksi sinä jätit meidät ja tulit näin kauas, vaikka meillä on
-siistimpi koti kuin tämä?» leperteli lapsi isälleen, silitellen hänen
-tuuheaa partaansa.
-
-Tommi ei voinut sanoa mitään. Hän hyväili ja siljoitteli tuota kaunista
-ja ketterää lasta, ja suuret kyyneleet vierivät hänen silmistään.
-
-Tommi silmäsi kelloaan. Kiireesti laski hän lapsen lattialle, hypähti
-ylös, pisti virkapuvun päällensä ja sanoi mennessään: »Minun täytyy olla
-neljännestunnin päästä poliisikonttorissa.»
-
-Siina rupesi paikalla taloudellisiin toimiin niinkuin ainakin kotonaan.
-Hän pesi ja siivosi huoneen joka paikasta ja laittoi sen järjestykseen
-kaikin puolin. Talon emännältä kävi hän kyselemässä, mihinkä aikaan
-Tommi kävi päivällistä syömässä. Samassa ilmoitti hän, ettei emännän
-tarvitse Tommin ruuasta enää pitää huolta, sillä hänen vaimonaan tahtoo
-hän itse ryhtyä hoitamaan Tommin taloutta.
-
-Kun Tommi tuli kotiin, hämmästyi hän hyväisestään siitä aistikkaasta
-järjestyksestä mikä hänen asunnossaan nyt vallitsi. Maukas ateria
-höyrysi pöydällä, ja isosta aikaa istuivat he molemmat taasenkin samassa
-ruokapöydässä.
-
-»Onko tämä emännän laittama puolinen?» kysyi Tommi.
-
-»Eikä ole. Minä tämän laitoin, eikä emännän tarvitse enää sinun
-ruuastasi huolta pitää», sanoi Siina.
-
-Koko ruoka-aikana ei Tommi puhunut mitään. Hän näytti vaan
-synkkämieliseltä ja mietti itsekseen: »Jokohan taasen alkaa entinen
-leikki.»
-
-Jonkun aikaa meni elämä tämmöisenään. Tommi oli synkkä ja vähäpuheinen,
-mutta Ailan kanssa leikki ja leperteli hän milloin vaan vähänkään oli
-aikaa. Hän toi kaupungista palatessaan useinkin makeisia ja
-leikkikaluja. Lapsi suostuikin niin isäänsä, että hän oli aina jo ovessa
-vastassa, kun tämä tuli kotiin.
-
-»Eiköhän ole parasta, että lähdemme Ritulaan takaisin; siellähän meillä
-on oma koti, jossa olisi niin hyvä olla», esitteli Siina miehelleen
-eräänä iltana.
-
-»Johan olen ennenkin sanonut, ettei se käy päinsä», sanoi Tommi jurosti.
-
-»Samantekevä, kyllä kai minä täälläkin toimeen tulen», sanoi Siina
-yhtäkaikkisesti.
-
--- -- -- Mutta kuinka Tommi oli päässyt poliisiksi?
-
-Silloin kun Tommi lähti Lenulasta, oli vanhalla kirkkoherralla nuori
-apulainen. Kirkkoherran poissa ollessa meni Tommi pappilaan ja otti
-apulaiselta papinkirjan. Tämä unohti kirkonkirjoihin merkitsemättä, että
-papinkirja oli otettu. Apulainen muutti pian toiseen paikkakuntaan, ja
-niin ei kirkollisvirasto tiennyt mitään Tommin papinkirjan-otosta.
-
-Kun hän oli ollut joitakin aikoja kaupungissa työssä, tuli eräs poliisin
-virka avonaiseksi. Tommi haki sitä. Ja kun huomattiin, että hän oli
-kookas, hyväsävyinen, lujatekoinen mies ja omasi hyvän käsialan,
-valittiin hän poliisiksi.
-
-Virkatoimissaan ei Tommi nauttinut koskaan väkijuomia, mutta
-loma-aikoina siemasi hän aika tavalla. Esimiehensä kunnioittivat häntä
-ja luottivat häneen ehdottomasti, sillä hän oli terävä-älyinen ja sai
-useinkin ilmi salaisimmatkin rikokset.
-
-Siina kyllä heti huomasi, kun hän ensi kerran tapasi Tommin, että tämä
-oli ollut juopottelemassa, vaikkei hän siitä tahtonut mitään sanoa. Hän
-oli sanomattoman iloinen, kun ei Tommi virassa ollessaan ryypiskellyt,
-mutta hän pelkäsi noita loma-aikoja.
-
-Jonkun kuukauden kuluttua tuli taas loma. Kun Tommi oli syönyt
-illallisensa, sanoi hän pistäyvänsä jollakin asialla ja niin hän
-poistui. Myöhäiseen yöhön odotti Siina miestään kotiin tulevaksi, mutta
-häntäpä ei kuulunutkaan. Siina kävi levottomaksi. Seuraavan päivän
-kuulusteli hän miestään, mutta turhaan. Hän toivoi miehensä tulevan
-kotiin illalla, mutta sekin toivo petti.
-
-Koko seuraavana yönä ei hän voinut silmäntäyttä nukkua, sillä miehensä
-häntä kovin huolestutti.
-
-Puoli neljän aikana aamulla hän jo nousi ylös ja lähti kaupungille
-miestänsä etsimään.
-
-Siina kulki niitä ravintoloita myöten, jotka pidettiin öilläkin auki.
-Neljännessä semmoisessa tapasi hän paljon miehiä, jotka siellä tupakan
-savun seassa lasejaan kilistivät, poristen sitä ja tätä. Heidän
-joukossaan istui Tommikin parhaana miehenä. Kyllä hänellä nyt puhetta ja
-iloisuutta riitti.
-
-Kun Siina ujona ja keveänä kuin yöperhonen astui ovesta sisään, kääntyi
-kaikkein huomio häneen.
-
-»Hoh, perhana! Mitä hameväellä täällä on tekemistä!» huudahti eräs
-juomaveikoista.
-
-Silloin havahtui Tommikin ja loi silmänsä ovipuoleen.
-
-Paikalla nousi hän ja meni vaimonsa luo.
-
-»Peijakas! Ethän toki meidän nähtemme aikone suudella
-tohvelisankariasi», huudahti eräs joukosta.
-
-»Jos minun akkani tuon tekisi, niin kyllä minä...», ärisi toinen.
-
-»Lähde nyt minun kanssani kotiin», sanoi Siina kuiskaavalla äänellä.
-
-Tommi pyörähti takaisin, otti lakkinsa ja lähti nöyränä kuin lammas
-Siinan kanssa pois.
-
-»Hyi, lempsatti, tuommoista miestä! Oikein hävettää», mutisi joku mies
-heidän jälkeensä.
-
-Sopipa katsoa tuota paria, kun he varhaisena aamuhetkenä kävelivät
-autioita katuja myöten kotiansa kohden. Mies kookas, hartiakas, voimakas
-ja sorea kuin korven honka, nainen lyhyenläntä, hento, notkea ja kevyt
-kuin haamu kävelevät tuossa rinnakkain, vaimo tyytymättömänä ja
-nurkuvana, mies häpeilevänä, tottelevaisena ja nöyränä. Sopipa kuulla
-heidän haasteluansakin tuossa kävellessään.
-
-»Missä, herran tähden, sinä olet kaiken tämän aikasi viettänyt?» kysyi
-vaimo hiljaisella, kuiskaavalla äänellä.
-
-»Missäkö minä olen ollut? Minä olen tehnyt työtä», sanoi Tommi
-puolustellen.
-
-»Mitähän työtä sinä lienet tehnyt», sanoi Siina epäuskoisena.
-
-»Etkö tiedä, että minä olen poliisi, ja poliisilla on paljon työtä --
-öisinkin», soperteli Tommi.
-
-»Poliisi! Onko sinulla nyt virka-aika? Olet saanut lomaa levätäksesi
-raskaasta työstäsi ja tuolla tavalla käytät nämätkin hetket! Mies ei
-ajattele yhtään, mihinkä epätoivoon saattaa vaimonsa ja lapsensa.
-Vuorokausittain saa olla sydän kourassa, hakea, surra ja peljätä. Eikä
-mies ole tahallaankaan koko tästä tuskasta. Jonkun verran olet voittanut
-kunnioitusta ja luottamusta ihmisiltä ja olet kaiken tämän
-menettämäisilläsi», puheli Siina nuhtelevasti.
-
-»Mitä sinä sitten minun kunniastani tahdot? Samahan se sinulle on»,
-sanoi Tommi synkästi.
-
-»Vai niin, sanotko niin! Kenestä minä sitten tahdon, jos en sinusta?
-Sinun kunniasi on minunkin kunniani. -- Se on koko perheemme kunnia, ja
-minä en pidä perheemme kunniaa niinkään vähässä arvossa», tuumaili Siina
-edelleen.
-
-Tommi ei vastannut enää mitään, kai hän tunsi, että hänellä on löyhät
-perusteet käytöstänsä puolustaakseen. Hiljaisena, sanaakaan lausumatta
-kävellä törkki hän vaan harha-askelin vaimonsa sivulla.
-
-He tulivat kotiin. Aila nukkui vielä. Aurinko valaisi noustessansa
-nukkuvan lapsen kauniita kasvoja. Tommi seisahtui vuoteen viereen ja
-katseli häntä kauan. Kyyneleet rupesivat vuotamaan miehekkään miehen
-silmistä ja hän näytti hyvin miettivältä. Mitä miettikään hän nyt siinä
-seisoessaan nukkuvan, viattoman lapsensa ääressä? -- Taisteliko hyvä ja
-paha keskenään hänen sielussaan? -- Kuka ties -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tulirokko alkoi liikkua kaupungissa. Kaikilla keinoilla koettivat
-vanhemmat suojella Ailaa joutumasta tuon ankaran ja murhaavan taudin
-kynsiin. Lasta ei päästetty ollenkaan toisten lasten pariin. Ovi
-pidettiin aina lukossa, ja jos joku pyrki poliisin puheille, ei häntä
-laskettu sisälle, vaan hän sai ajaa asiansa eteisessä.
-
-Vaikka oltiin näin varovaisia, löysi tauti kuitenkin tiensä taloon. Aila
-sairastui tuohon vaaralliseen tautiin. Ei voi sanoin kuvata vanhempien
-pelkoa ja ahdistusta, kun he huomasivat, että Aila todellakin sairastui
-tulirokkoon. Paikalla haettiin lääkäri ja tarkasti noudatettiin hänen
-määräyksiään. Toivottiin, että tauti ehkä saadaan alussa tukahutetuksi,
-kun ajoissa turvauduttiin lääkärin apuun, mutta niin ei käynyt. Tauti
-paheni vaan päivä päivältä. Lääkäri kävi kahdesti päivässä tutkimassa
-sairaan tilaa ja antamassa määräyksiänsä.
-
-Tommi haki virkavapautta, eikä poistunut yöllä eikä päivällä lapsensa
-sairasvuoteen tyköä. Siinäpä istui äitikin. Tommi kehoitti Siinaa
-menemään joskus lepäämään mutta ei hänkään hennonut lähteä pois rakkaan
-lapsensa luota, joka siinä kamppaili elämän ja kuoleman välillä.
-
-Ehtimiseen kyselivät he lääkäriltä, mitä hän sairaasta arveli, mutta hän
-pudisteli vaan epätoivoisena päätään.
-
-Siina tuli nyt kummalliseen mielentilaan. Hänen sielussaan risteili
-kaksi vastakkaista virtausta; siellä taistelivat suru ja ilo keskenänsä.
-Kova suru ja pelko lapsen kuolemasta ja toisaalta ilo siitä, kun Tommin
-sydän tuntui rupeavan vähitellen pehmenemään.
-
-Näin kului aikaa toivon ja pelon välillä kolmisen viikkoa. Erinomaisella
-hellyydellä ja alttiiksiantavaisuudella hoiteli äiti sairasta lastaan.
-Vaikka Tommikin oli melkein aina saatavilla, ei hän omia vaivojaan
-pitänyt minään verrattuina äidin vaivoihin. Kovin kömpelöksi ja
-saamattomaksi huomasi hän itsensä tuommoisissa asioissa ja hän tunsi
-sydämessään sanomatonta kiitollisuutta vaimoansa kohtaan.
-
-Kun lääkäri taasenkin noina ahdistuksen aikoina kävi lasta
-tarkastelemassa, selkenivät hänen kasvojensa piirteet iloisiksi.
-Vanhemmat, jotka ottivat vaarin jok'ikisestä lääkärin kasvojen väreestä,
-huomasivat tuonkin valoisan ilmeen.
-
-»Voi, herra tohtori, onko mitään toivoa lapsen pelastuksesta?» kysyi
-äiti.
-
-»Lapsi jää elämään, mutta hyvää hoitoa hän vielä kauan tarvitsee, jos
-mieli on tämän toivon toteentua», sanoi lääkäri oikaisten itsensä
-suoraksi.
-
-Sanoin ei voi kuvata, minkä ilon tuo toivon sanoma synnytti vanhempien
-sydämissä. He itkivät ja nauroivat sekaisin, halailivat tohtoria ja
-kokivat kaikin tavoin iloansa ilmoittaa. Juro Tommikin koetti tehdä
-voitavansa tuossa yhteisessä ilon osoituksessa ja tunteitten
-ilmaisemisessa.
-
-»Voi, herra tohtori! Me tahdomme tehdä kaikki, uhrata kaikki, mitä
-suinkin meidän voimissamme on, kunhan vaan lapsi paranee», sanoi Tommi,
-ja tuntuipa siltä kuin hän olisi tullut oikein kaunopuheiseksi.
-
-Huolellisesti lääkärin määräysten mukaan hoidettuaan lasta, huomasivat
-he jo muutaman vuorokauden kuluttua lapsen rupeevan tointumaan.
-
-Kun lapsi tuli terveeksi, tunsivat he sydämessään sanomatonta
-kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. -- -- --
-
-Elämä tuli nyt Siinan ja Tommin välillä ehommaksi entistään. Tommi ei
-ryyppinyt enää ensinkään, ei edes loma-aikoinaankaan. Hän tuli
-puheliaammaksi vaimolleen ja keskusteli mielellään hänen kanssaan
-yhteisistä asioista. Tästä selvisi Siinalle, että hänen miehensä
-paatunut sydän oli täydellisesti sulanut häntä kohtaan, ja tästä
-havainnosta iloitsi hän suuresti. Molemmin rakastivat ja hellivät he
-parantunutta lastaan, ja hän oli heidän ilonsa ja toivonsa.
-
-Eräänä kertana tuli Tommi virkatoimistaan kotiin erinomaisen hilpeänä ja
-iloisena. Heti kun hän oli riisunut virkapukunsa yltään, tuli hän
-vaimonsa luo ja tarttui hänen käteensä.
-
-»Etpä arvaa, hyväiseni, mitä minä nyt olen miettinyt?»
-
-»Vaikea minun on tietää, mitä sinä, ukkoseni, milloinkin mietit», sanoi
-Siina ja hyväili miestään.
-
-»Nyt lähdetäänkin Ritulaan», sanoi Tommi iloisesti.
-
-Siina hämmästyi kovin kuullessaan äkkiä tuon sanan. Koko täälläolonsa
-ajan oli hänen sydämensä salaisena, hartaana toivomuksena ollut päästä
-takaisin tuohon rakkaaseen kotiinsa. Ja nytkö tuo toivo toteentuisi? Hän
-tarttui mieheensä syliksi, halaili ja hyväili kauan aikaa häntä.
-
-»Tiesinhän minä, että sinä kuitenkin pohjaltasi olet minun oma hyvä
-mieheni», virkahti hän viimein.
-
-Tommi otti heti virkaeron, ja niin alettiin panna tavaroita kokoon. Ja
-pian oltiin tiellä.
-
-Kovin hämmästyttiin Ritulassa, kun eräänä syyskuun kauniina päivänä
-Tommi emäntänsä ja lapsensa kanssa tulla tömähti kotiin. He eivät
-kirjoittaneetkaan tulostansa, ja sentakia oli se niin odottamaton
-yllätys.
-
-Voi, kuinka iloiselta Tommista tuntui, kun hän pääsi takaisin tuohon
-siistiin kotiin, jonka hän omalla tuhmuudellaan oli niin katkeraksi
-itselleen saattanut.
-
-Nartti oli kaikki taloudelliset asiat toimittanut hyvin, ja sisällinen
-järjestys oli yhtä oivallinen kuin ennenkin.
-
-Iloisesti meni Tommi tervehtimään vanhuksia, sanoen: »Terveisiä meidän
-harhamatkoiltamme. Mutta nyt me jäämmekin kotiin ja rupeemme elämään
-uutta elämää.»
-
-Kyyneleet vuotivat vanhusten silmistä tuon kuullessaan.
-Mielenliikutuksen vuoksi eivät he voineet puhua mitään, pudistelivat
-vaan hartaasti heidän käsiään.
-
-Yksissä neuvoin ryhtyivät nyt isäntä ja emäntä talouden toimiin, ja se
-kävikin kyllä laatuun.
-
-Eräänä iltana istuivat isäntä ja emäntä kahden kesken huoneessa.
-
-»Sanopas nyt, ukkoseni, miksi sinä olit niin sitkeä lähtemään kotiin
-sieltä kaupungista?» kysyi Siina mieheltään.
-
-»Olin niin tavattomasti elänyt näillä seuduilla, etten voinut
-ajatellakaan takaisintuloa häpeästä punastumatta, mutta kun kerran
-silmäni aukenivat, ei tämä tuntunut painavan mitään», sanoi Tommi.
-
-Tommi ei enää koskaan syljeskellyt lattialle eikä muuten tahrinut
-huoneita. Päinvastoin ihanteli ja kiitteli hän sitä puhtautta ja
-säntillisyyttä, josta hänen vaimonsa niin suurta huolta piti. Nyt tunsi
-Tommi sydämessään, kuinka kallis aarre hänellä oli, vaikka hän
-tyhmyydellään oli sitä hyljeksinyt. Kaikki Siinan kärsimykset ja alttius
-selkenivät nyt eheäksi kuvaksi hänen sielunsa silmäin eteen, ja hän
-tunsi sanomatonta rakkautta vaimoansa kohtaan.
-
-»Voi, rakkaani, kuinka paljon vaivaa sinä olet nähnyt, saadaksesi
-minusta oikean ihmisen», sanoi Tommi kerran tarttuen vaimoonsa syliksi.
-
-Siinä he vuodattivat kuumia kyyneleitä, mutta ne olivat pitkän taistelun
-jälkeen saavutetun voiton kyyneliä -- olivat ilon helmiä. -- -- --
-
-Pian huomasivat kyläläiset, että Tommista oli tullut aivan toinen
-ihminen, ja he alkoivat osoittaa hänelle kunnioitusta ja luottamusta.
-
-Vieraita alkoi käydä Ritulassa niinkuin ennenkin. Ja kesävieraatkin
-kävivät entistä uulaa alituisesti Ritulassa, eikä Tommi kertaakaan
-nurkunut, että he kuluttavat talon varoja. Hän oli nyt hilpeä ja
-leikkisä isäntä, ja vieraat pitivät paljon hänestä ja hän vieraista.
-
-Aila yleni ja kasvoi kauneudessa, siveydessä ja hyvissä tavoissa.
-Kansakoulun läpikäytyään ja tultuaan seitsemäntoista vuoden ikään, oli
-hän paikkakunnan kaunein impi. Hän joutui naimisiin nuoren, kunnollisen
-rovastin apulaisen kanssa.
-
-Kyläläiset olivat asiain huonoimmillaan ollessa ilkkuneet, että »eipä se
-Ritulan Siina noin vaan taltuttanutkaan Tommia, niinkuin luuli.» Mutta
-kerran voi Siina sanoa noille ilkkujille: »Mutta taltutinpa minä hänet
-kuitenkin.» -- -- --
-
-Entä Nartti?
-
-Piirolan Hilja oli vielä naimatonna. Kun hän kuuli Siinan ja Tommin
-palanneen kotiin, tuli hän heti tervehtimään noita vanhoja ystäviään.
-Kauan syleilivät nyt Siina ja Hilja toisiaan sanattomina ja kyyneleet
-valuivat kummankin silmistä. Paljon oli heillä keskenään puhelemista
-niin pitkän väliajan perästä, Hilja oli vielä pulska ihminen, vaikka
-iästä lähempänä kolmeakymmentä. Kun naimiskauppojen Räimälän Kaalun
-kanssa kävi niin onnettomasti, tuli Hilja niin vaativaksi valinnassaan,
-etteivät naimistarjoukset hänelle kelvanneetkaan joka oksalta, vaikka
-niitä oli viljalta.
-
-Nartti oli luonteeltaan hiljainen, eikä liikkunut juuri koskaan kotoaan
-poissa. Ei hän hakenut milloinkaan toisten nuorten seuraa.
-
-Kun Piirolan Hilja kävi usein Ritulassa Siinaa tervehtimässä, tuli
-Nartti tahtomattaankin Hiljan pariin. Hän tähysteli syrjästä tuota
-pulskeata neitoa, ja hänen hidas luonteensa rupesi vähitellen
-lämpenemään.
-
-Kuinka olikaan, pidettiin parin kuukauden päästä Hiljan ja Nartin
-kihlajaiset. Piirolan vanhuksillakaan ei ollut mitään tuota yhtymistä
-vastaan, sillä he tiesivät Nartin kunnolliseksi ja siivoksi mieheksi;
-eikä hän ollut rutiköyhäkään. Päinvastoin olivat Piirolan vanhukset
-hyvillään, kun saivat niin kelvollisen kotivävyn, sillä heille alkoi
-ison talouden hoito käydä jo vaivaksi, vanhoja kun olivat.
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Pikku Mari ja muita kertomuksia, by 
-Pietari Päivärinta
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA ***
-
-***** This file should be named 43744-8.txt or 43744-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/3/7/4/43744/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-