diff options
| -rw-r--r-- | 43744-0.txt | 5392 | ||||
| -rw-r--r-- | 43744-8.txt | 5774 | ||||
| -rw-r--r-- | 43744-8.zip | bin | 98134 -> 0 bytes |
3 files changed, 5392 insertions, 5774 deletions
diff --git a/43744-0.txt b/43744-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5e0a7ed --- /dev/null +++ b/43744-0.txt @@ -0,0 +1,5392 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43744 *** + +PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA + +Kirj. + +P. Päivärinta + + + +Yrjö Weilin, Helsinki, 1903. + + + + + + +SISÄLLYS: + + Pikku Mari. + Käkelän pikku Kerttu. + Tukkimetsässä. + Pullo-Heikki. + Kilpelän veljekset. + Ritulan Siina. + + + + +PIKKU MARI. + + +Oli kaunein kesäsydän. Auerta oli ilmassa ja auringonlämpö, ikäänkuin +suudellen maaemoa, loihti sen povesta kaikellaista kauneutta esiin. +Nurmi vihannoi rehevänä, tumman viheriänä, ja rehevää oli muukin +kasvullisuus. Sinivuokot, voikot ja muut kukkaset heloittivat kaikessa +kauneudessaan. + +Ihana ilma houkutteli minut ulos. Lähdin maantietä myöten tavallista +pitemmälle kävelymatkalle. Tiellä ei näkynyt laisinkaan ihmisiä, sillä +maamiehet olivat kaikin mikä missäkin työssä. Olin kävellyt noin +kolmisen kilometriä, kun tapasin maantienojan partaalla istumassa noin +kahdeksanvuotiaan tyttösen. Tytöllä oli kaunis keltainen, pitkä tukka, +mutta se oli aivan ruokkoamatonna ja riippui hartioilla valtoinaan. +Hänen kasvojensa piirteet olivat kauniit ja terävät, silmät vilkkaat, +mutta vaatteet hyvin repaleiset; hame paikoin melkein vyötäreisiin asti +halki. + +Kun olin tullut tytön kohdalle, sanoi hän iloisesti: »hyvää päivää.» + +Seisahduin. + +»Kenenkäs lapsia sinä olet?» kysyin. + +»Niin, ettekö tunne minua», sanoi tyttö, nauraa kiherrellen ja väännellä +kiemuroiden itseään. + +»En todellakaan tunne sinua», vakuutin. + +»Nyt narraatte minua, ihi, hi», sanoi tyttö nauraa hihittäen. + +»Kyllä se on totta, etten tunne sinua; mutta voithan nyt sanoa minulle, +kenen lapsia olet, että vasta tuntisin sinut.» + +»No senhän minä olen Kalasen-Iskon tyttö. Tottahan tunnette vanhempani.» + +»Kyllä tunnen. Onko vanhemmillasi montakin lasta?» + +»Onhan meitä neljä, ja minä olen vanhin.» + +»Onko teillä oma talo?» + +»Eikä ole. Tuolla Rakolan puhdossa me asumme eräässä talossa +huonemiehinä.» + +»Ovatko vanhempasi rikkaita vai köyhiä?» kysyin, vaikka tiesinhän jo, +etteivät he suinkaan rikkaita olleet. + +»Sitäpä en minä tiedä, mutta arvelen, ettemme taida kovinkaan rikkaita +olla --i--hi--. Mihin te nyt olette menossa?» Näin sanoen katsoi tyttö +minua lempeän veitikkamaisesti silmiin. + +»Lähdinpähän vaan huvikseni kävelemään. Mutta etpä sinäkään tunne +minua.» + +»Tunnenpa, tunnenpa --i--hi.» + +»Sanopas, mistä olen?» + +»Tuolta kirkon kohdalla olevasta talosta.» + +»Kirkon kohdalla on monta taloa.» + +»Siitä keltaisesta --i--hi--hi, ettekös olekin?» + +»Siitä olen, oikeassa olet.» + +»Enkös tuntenutkin --i--hi.» + +»Tunsit, tunsit. Mutta mikäs se sun nimesi olikaan?» + +»Mariahan se on vain.» + +»Onko se mikään _vain_? Se on kylläkin kaunis nimi noin sievälle +tyttöselle.» + +»Enhän minä ole mikään sievä. Minulla on näin resuiset vaatteet», sanoi +tyttö ja katseli repaleisia verhojaan. + +»Kyllä silti tyttönen voi sievä olla, vaikkei olekaan eheitä ja kauniita +vaatteita», sanoin häntä lohdutellen. + +Seurasi tovi äänettömyyttä. + +»Ettepä arvaa, mitä täällä minun helmassani on», sanoi tyttö, taasenkin +ilostuen, ja katsoi hymyssä suin veitikkamaisesti minua silmiin. Hänellä +oli vyöliinakulu, johon hän näytti jotakin käärineen. + +»Mistäpä minä tietäisin, mitä sinä sinne olet tallentanut.» + +»Onkos teillä lapsia?» kysyi hän sitten, ikäänkuin kääntäen puhetta +toisaalle. + +»Onhan niitä kuusi kappaletta», vastasin. + +»Mutta ne ovat jo liian suuria.» + +»Ei, ei. Vanhin on vähän sinua isompi, muut melkein järkiään sinun +kokoisiasi.» + +»Saankos minä jolloinkin käydä teillä?» sanoi tyttö ja katsoi minuun +melkein rukoilevasti. + +»Saat, saat, lapseni. Käy vaan niin usein kuin haluat. Siellä on meidän +lapsilla leluja, ja saat niillä leikkiä meidän lasten kanssa.» + +»Koska ette arvanneet, mitä täällä minun vyöliinassani on, niin nyt +näytän ne teille», ja tyttö aukaisi käärönsä. + +Siellä oli sinivuokkoja, voikkoja, lemmenkukkia, katinliekoja ynnä muita +kukkia. Siellä oli myös muutamia mustikoita, mesimarjoja ja juolukoita. +Näitä oli hän raapinut kokoon, huolimatta vähääkään siitä, olivatko ne +kypsiä vai raakiloita. Ja marjakokoelma olikin suureksi osaksi heikkoja +raakiloita. + +»Saankos tarjota nämät teille, että veisitte ne lapsillenne minulta +tuliaisiksi?» sanoi tyttö iloisesti. + +»Enhän minä toki raski sinulta näitä ottaa.» + +Tyttö hypähti ylös, syöksähti luokseni ja sanoi: + +»Teidän täytyy ystävyytemme ja tuttavuutemme vuoksi ottaa nämät», ja +samassa hän tuppasi ne minun takkini taskuun. + +Tuo lapsen avonainen sydän ja mieli huvitti minua sanomattomasti. + +»Tunnetko sinä rahaa, pikku Mari?» + +»Kerran antoi vieras minulle ymmyriäisen lantin, jota sanottiin +viisipenniseksi, mutta äiti otti sen pois. Sitä sanottiin rahaksi.» + +Otin kukkarostani puolimarkkasen ja ojensin sen tytölle. »Tuosta saat +nyt vähäisen rahaa.» + +Tyttö otti rahan käteensä, katseli ja pyöritteli sitä. + +»Tämä on paljon pienempi kuin se raha, jonka vieras minulle antoi. Tämä +ei taida tehdä paljon mitään. Mutta miksi se on niin valkea, taitaa olla +tinaa?» + +Vakuutin hänelle, että tämä tekee paljon enemmän kuin se hänen +viisipennisensä. + +»Mutta kun se oli niin paljon isompikin ja ruskea.» + +»Vaikka.» + +»Paljonko tämä sitten oikeastaan tekee?» kysyi tyttö epäröiden. + +»Se tekee kymmenen kertaa niin paljon kuin sinun viisipennisesi», +vakuutin hänelle. + +»Voi, niin paljon. Kun ei vaan äiti tätäkin minulta ottaisi», sanoi +tyttö pyöritellen ja suudellen rahaa. + +»Mitä nyt aiot sillä tehdä?» + +»Ostan uuden katkismuksen, kun entinen on aivan resuna», sanoi tyttö, +tarttuen käteeni ja kiitellen monikertaan. + +»Osaatko sinä jo lukea?» + +»Osaanpa hyvinkin. Sisältä luen hyvästi ja katkismustakin puoliväliin.» + + * * * * * + +Joitakin viikkoja oli kulunut. Kun kerran palasin kotiin asioiltani, oli +pikku Mari meillä leikkimässä lapsiemme kanssa. + +»Hyvää päivää! Nythän olen jo täällä», sanoi tyttö iloisesti ja tuli +minua tervehtimään. + +»Ole vain, semmoinenhan se oli puhekin», sanoin hänelle, taputtaen hänen +vaaleankeltaista päätään. + +Sitten laskeusi hän lattialle leikkimään toisten lasten kanssa. + +Sanoin vaimolleni, että hän laittaisi erikseen lapsille ruokaa. Kun +ruoka oli valmis, kutsuttiin lapset syömään ja niin pikku Marikin. + +»En minä tule», esitti hän. + +»No mikset?» + +»Minulla on niin huonot vaatteet.» + +»Ei se mitään tee, tule nyt vaan.» + +»Sepä kummaa on, kun täällä ollaan niin hyviä; muualla haukutaan minua +aina resuteiniksi», sanoi tyttö. + +Kun lapset olivat päässeet syömästä, tuli pikku Mari kädestä pitäin +kiittelemään ateriasta. + +»Jopa teillä on hyvää ruokaa; onko teillä aina semmoista? Meillä ei ole +milloinkaan niin hyvää ruokaa», sanoi tyttö sievästi niiaillen. + +»Kyllä meillä aina on semmoista. -- Jää nyt tänne minulle tytöksi, niin +saat aina semmoista ruokaa», sanoin hänelle. + +»En, en, en.» + +»No, minkätähden et?» + +Ȁiti on niin hyvä.» + +»Hyvähän minäkin olen sinulle.» + +»Kyllä tekin olette hyvä, mutta ette niin hyvä kuin äiti», vakuutti +tyttö. + +Meidän tyttösillä oli posliinipäisiä nukkeja, joilla he yhteisesti +leikkivät. + +»Voi, voi, kuinka kauniita ne ovat. Minun nukkeni, jonka äiti teki, on +vaan tuommoinen vaatepäinen tallukka; se ei ole mikään näihin +verrattuna», arvosteli tyttö. + +Kuiskasin muutamalle tytölleni, että he antaisivat yhden nuken pikku +Marille lahjaksi, ja lupasin ostaa heille toisen. Sitten poistuin. + +Tovin ajan perästä juoksi pikku Mari luokseni nukke kädessä. + +»Tuo teidän Saimi antoi minulle tämän nuken; saanko sen pitää?» sanoi +Mari ja katsoi niin toivovasti silmiini. + +»Kun se kerran on sinulle annettu, niin saathan sinä sen pitää.» + +Mari tarttui minua käteen ja kiitteli ja niiaili moneen kertaan. + +»Paljonkohan tämä on maksanut?» kysyi hän sitten. + +»Pääkin on maksanut puolitoista markkaa», sanoin hänelle. + +»Montako viisipennistä siihen menee?» tiedusteli Mari. + +»Kolmekymmentä.» + +»Voi, kuinka paljon! Minä en saa koskaan niin paljon rahaa», sanoi Mari +ja painoi nukkea rintaansa vasten. + +Vaimoni antoi tytölle omain lastemme vanhan vaatekerran. Kun se puettiin +hänen päälleen ja kun hänen kullankeltainen tukkansa oli siivottu ja +palmikoitu, oli Mari hyvin kaunis lapsi. + +»Mitähän äiti sanoo, kun minä menen näin komeana kotiin», arveli tyttö. + +Ilta alkoi hämärtää, ja Mari lähti kotiinsa nukkeineen. + + * * * * * + +Pikku Marista oli nukke niin mieluinen, että se piti olla aina hänen +näkyvissään. + +Aika oli niin kulunut, että oli jo talvi. Usein nousi Mari yölläkin +katsomaan nukkeansa. Kuutamoiltoina hän pistäysi ulos nukkeansa +ihailemaan, kun huoneessa ei nähnyt. Avojaloin hän käväisi siellä, eikä +hän välittänyt kylmästä, lumesta eikä purevasta pakkasesta niin mitään. + +Kun hän oli saanut nukkensa katselluksi, kapaisi hän huoneeseen ja +kääriintyi peittoihinsa maata. + +Kerran hän meni taasenkin ulos nukkeansa katsomaan. Silloin hän huomasi, +että lähimmässä talossa on valkea irti. Yösydän oli, ja kaikki nukkuivat +sikeintä untansa. + +Mari ei pitkin aprikoinut. Hän viskasi nukkensa hangelle ja alkoi +avojaloin juosta vilistää taloa kohden. Hän pääsi tupaan, sillä ovet +olivat auki. Siellä hän rupesi huutamaan niin paljon kuin jaksoi: +»Valkea on irti, herätkää, herätkää!» + +Talon väki kavahti ylös ja hädin tuskin he puolialastomina pelastuivat +ovien ja akkunain kautta hirveästä kuolemasta. Valkea oli jo niin +suuressa vauhdissa, että porstuassakin liekit leimahtelivat. Sen kautta +syöksyi pikku Mari ulos, mutta hän sai valkean vaatteisiinsa. +Pelastunut, talon aikainen poika huomasi vaaran. Hän sieppasi tytön +syliinsä ja vyörytteli häntä lumihangessa. Sitten hän kantoi lapsen +kotiinsa. + +Vaikka tytön vaatteitten palo olikin saatu niin pian sammumaan, paloi +kuitenkin hänen lanteensa pahanpäiväisesti. + +Pian kertyi palopaikalle ihmisiä suuri joukko. Rivakasti ryhtyivät he +sammutustyöhön, ja suurilla ponnistuksilla saatiin muut huoneet +varjelluksi, mutta asuinrakennus paloi perustuksiaan myöten. + +Melkein ensimäisinä saavuin minäkin palopaikalle. Sinne tultuani +kerrottiin minulle, kuka tulipalon oli ensiksi huomannut ja ken oli +hälyyttänyt vaaranalaisen väen hereille, pelastautumaan hirveästä +kuolemasta. Myös kerrottiin minulle, kuinka pikku Mari oli saanut tulen +vaatteisiinsa ja kuinka hän oli nyt kauheissa tuskissa kotonaan. + +Kun väkeä oli melkein liiaksikin sammutustyössä, menin katsomaan Mari +raukkaa. + +Hän oli tuskittelemassa vuoteessaan, nukke käsissään. Heti kun hän +kannettiin kotiin, oli hän pyytänyt, että hänen nukkensa käytäisiin +hangelta hakemassa. + +Kun astuin huoneeseen, koki raukka minulle hymyillä tuskansa välistä. + +»Näin minun asiani nyt ovat. Voi, voi, kun polttaa ja kihelmöitsee», +päivitteli tyttö kylläkin tuskaisesti, mutta ei hän parkunut eikä +huutanut. + +Olin tottunut antamaan ensimäistä apua kaikenmoisissa tapaturmissa. +Tuotin kylmää vettä huoneeseen ja aloin moninkertaisilla pehmeillä +kylmillä kääreillä peitellä palaneita paikkoja. Heti tyttö rauhoittui, +ja kun kääreet vähänkään lämpenivät, muutin ne uudestaan. + +Istuin aamuun asti tytön vuoteen vieressä, muutellen kääreitä, ja +silloin oli viho jo poistunut palopaikoista. Voideltiin sitten palaneet +paikat liinaöljyllä ja pantiin paksusti puuvillaa päälle; lakanalla +käärittiin ne kiinni. + +Mari oli nyt niin rauhallinen ikäänkuin ei hänelle olisi mitään +tapahtunut, sillä hän ei tuntenut enää kipua. + +»Voi, kuinka te olette minulle hyvä. Olisin tainnut kuolla, ellette +olisi minua hoitanut.» + +»Jos olisit jäänyt minulle tytöksi, et olisi palanut», sanoin +leikilläni. + +»Niin, mutta silloinpa olisi palanut toisen talon koko väki», sanoi +tyttö oikeuden varmuudella. + +»Niin olisi käynyt, lapseni», myönsin. + +Hankkiuduin lähtemään. + +»Käyttekö minua enää katsomassa?» kysyi tyttö ja katsoi minua niin +rukoilevasti silmiin. + +»Käyn, käyn; kyllä käyn», vastasin. + +»Saankos minä vielä käydä teillä?» kysyi tyttö. + +»Saat niin usein kuin haluat, kunhan ensin paranet.» + +Hankin kalkkilinjamenttiä ja rupesin sillä voitelemaan ja hoitelemaan +pikku Marin palaneita paikkoja, ja pian alkoikin vamma näyttää +paranemisen merkkejä. + + * * * * * + +Tapaus liikutti niin paikkakuntalaisia, että päätettiin panna +pieni rahankeräys toimeen pikku Marin hyväksi. Keräys tuotti +seitsemänkymmentäviisi markkaa. Rahat annettiin minulle jätettäväksi +pikku Marille. Odotettiin, kunnes hän oli täydellisesti parannut. +Silloin kutsuttiin hän meille. + +»Katsopas, lapseni! Tässä saat noin paljon rahaa», sanoin ojentaen +samassa hänelle setelitukun. + +»Mitä nämät ovat? Ovatko nämät lankanippujen kuvia?» kysyi tyttö +selaillen seteleitä. + +»Ei, kyllä ne ovat oikeita rahoja», koetin vakuuttaa. + +»Paljonko nämät sitten tekevät?» + +»Ne tekevät seitsemänkymmentäviisi markkaa.» + +»Montako viisipennistä näissä on?» + +»Näissä on tuhat viisisataa viisipennistä.» + +»Voi kuinka paljon; en minä osaa niin paljoa lukeakaan. Mutta miksi +minulle niin paljon rahaa annetaan?» sanoi tyttö. + +»Kun pelastit toisen talon väen palamasta.» + +»Kaikkeakin häntä... Minähän tein vaan mitä tehdä pitää.» + +»Pidä vaan ne rahat, sinä olet ne kunnialla ansainnut», kehoitin häntä. + +»Saisiko näillä rahoilla uudet vaatteet?» kysyi tyttö. + +»Saa niillä vaikka lehmän», vakuutin. + +»Voi, voi, me saamme nyt lehmänkin. Minä vien rahat isälle ja äidille ja +käsken heidän mennä heti lehmänostoon», sanoi pikku Mari ja alkoi juosta +kotiinsa, niin että kantapäät vilisivät. + + + + +KÄKELÄN PIKKU KERTTU. + + +Se oli silloin kun Pohjanmaan rautatietä tehtiin. Työväkeä tulvasi +paikkakunnalle idästä ja lännestä ja kaikilta maailman tuulilta. +Kokoontui silloin yhteen ryhmään monenkaltaisia ihmisluonteita, joilla +oli erinäiset käsitteet sekä uskonnollisissa että kansallisissa ja +taloudellisissa asioissa, aina sen mukaan, minkälaiset käsitteet kunkin +kodissa ja paikkakunnalla olivat vallitsemassa. + +Suuri ahdinko tuli paikkakunnalla asumuksista. Vaikka paikkakuntamme on +tiheään asuttu, ei kuitenkaan ollut riittää asumuksia tuolle +mahdottomalle väenpaljoudelle. Niinpä täytyi osan heistä asua saunoissa +ja riihissä; kaikissa pienimmissäkin mökeissä ja tölleissä oli silloin +majamiehensä, ja kaikkialla sai hyvä sopu antaa sijaa. + +Kylän takalistolla oli eräs torppa. Tässä pienessä asumuksessa vallitsi +kaikkialla puhtaus ja hyvä järjestys. Torpan isäntä ja emäntä olivat +täsmällisiä ihmisiä, jotka eivät laiminlyöneet mitään tehtäviään ja +velvollisuuksiaan. Paitsi näitä olivat he kristillismielisiä ihmisiä ja +viettivät hyvin säännöllistä elämää. Muutamana iltana astui torpan +tupaan kolme miestä. He olivat kookkaita miehiä ja sangen jykevää tekoa. +Heidän kasvonsa olivat jotenkin karkeapiirteiset ja hyvin ahavoituneet. +Eräällä heistä oli useampia pahoja arpia kasvoissa ja toisellakin +miehellä pari semmoista. + +»Saisiko tässä talossa majapaikkaa?» kysyi joku heistä. + +»Mistä miehet ovat kotoisin?» kysyi torpan isäntä, mitellen ja +tarkastellen heitä kiireestä kantapäihin saakka. + +»Olemme Etelä-Pohjanmaalta», vastattiin. + +»Ei käy antaminen teille majapaikkaa», sanoi isäntä yksikantaan. + +»Minkätähden ei?» + +»Etelä-Pohjanmaalla on pahoja tappelijoita, enkä minä tahdo sellaisten +kanssa olla tekemisissä», sanoi isäntä. + +»Emme me tahdo teidän kanssanne tapella.» + +»Mutta minä näen, että olette aika tappelijoita, kun kasvonne on niin +isoissa ja rumissa arvissa», arveli isäntä. + +»Kyllä me muiden kanssa tappelemme, kun niin sattuu, mutta siivot ja +rauhalliset ihmiset meiltä kyllä rauhan saavat.» + +»Miksi sitä sitten tarvitsee tapella kenenkään kanssa?» + +»Maailmassa on niin paljon pahoja ja ylpeitä ihmisiä, jotka tahtovat +olla muita parempia, ja semmoisia emme kärsi. Vaadimme, että meitä +pidetään ihmisinä niinkuin muitakin.» + +»Saattaapa niinkin olla», sanoi isäntä. + +»Mitenkä sen majapaikan laita onkaan, isäntä hyvä?» + +»Kun lupaatte noudattaa ihmisten tapoja, niin jos ma antaisin teille +majapaikan muutamiksi viikoiksi koetteeksi.» -- -- -- + +Miehet poistuivat, mutta pian palasivat he takaisin, kantaen +kamuskoitaan, joita he olivat lähteneet noutamaan, ja nyt oli Käkelän +torpassa kolmea henkeä enemmän asukkaita. + +Käkelässä oli viidennellä vuodella oleva Kerttuniminen tyttö. Lapsi oli +ketterä, täyteläinen ja kaunis tyttönen. Hänellä oli suuret siniset +silmät ja paksu kullankeltainen tukka. Tyttö oli järkevä ikäisekseen ja +hyvin puhelias. Usein hän sai sukkelilla mietteillään ja kummallisilla +kysymyksillään vanhemmat ihmiset nauramaan ja kummastelemaan, mistä nuot +kaikki lapsen mieleen johtuivat. + +Ensimältä lapsi näytti pelkäävän ja kammovan noita partaisia ja +karkeatekoisia miehiä. Mutta kun miehet koettivat kaikin tavoin +lähennellä lasta, leperrellen hänelle hyväilysanoja ja mairitellen häntä +kaikilla mahdollisilla keinoilla, rupesi tyttö vähitellen kesyttymään ja +mieltymään heihin. + +Kun miehet tulivat työstä, toivat he Kertulle minkä mitäkin tuliaisiksi. +Milloin heillä oli kompiaisia, kulloin joitakin puusta vuoleskeltuja +leluja, joita he olivat ruokalevon aikana pukarrelleet. + +Pian kävi asia semmoiseksi, ettei Kerttu enää yhtään kammonut heitä. Kun +miehet tulivat illalla työstä majapaikkaansa, oli Kerttu jo heitä +vastassa lepertelemässä heille lapsellisia mietteitään. Hän kiipeili +heidän polvilleen, kaivelemaan miesten taskuja, etteikö siellä taas +jotakin olisi, samassa silitellen heidän karkeaa naamaansa ja tuuheaa +partaansa. Miehet kiikuttelivat ja hyssyttelivät lasta polvellaan, +samassa laulaa jurrotellen oppimiansa lauluja, jotka eivät suinkaan +olleet ihanimpiin sävellaatuihin lasketut. Usein kävi niinkin, että +Kerttu nukkui miesten polville, ja silloin riisuivat he lapsen ja +kantoivat hänet hellävaroin kamariin vuoteeseensa. + +Kun Käkelän isäntäväki huomasi, etteivät nuot majamiehet olleetkaan +mitään rivoja ja pahanilkisiä ihmisiä, ei heidän muuttamisestaan +tullutkaan mitään, vaan he olivat Käkelässä kolmatta vuotta yhteen +mittaan. + +Eräänä kertana sanoi Kerttu miehille: »Mutta eihän Kerttu vielä tiedä +kyläisten nimiäkään, jotta Kerttu voisi teitä nimeltänne puhutella.» + +»Mikä sinun nimesi on?» kysyi hän siltä, jonka naamassa oli enimmän +arpia. + +»Mattihan se on.» + +»Nyt tiedän. Matti, Matti se on.» + +»Entäs sinun?» kysyi tyttö siltä, jolla oli vähemmän arpia. + +»Jussi.» + +»Jopahan tiedän sinunkin nimesi. Entäs sinun?» kysyi tyttö arvettomalta. + +»Jaska minun nimeni on, lapsukaiseni», sanoi Jaska ja koppasi samassa +lapsen syliinsä. + +Kerttu pyöräytti itsensä Jaskan sylistä ketterästi lattialle. + +»Nytpä tiedän, nytpä tiedän. Maa-maa-maa Matti, juu-juu-juu Jussi, +jaa-jaa-jaa Jaska», sanoi Kerttu, samalla sormellaan osoitellen kutakin +heistä erikseen. + +»Kenestä sinä enimmän pidät, Kerttu?» kysyi joku heistä. + +»Isästä ja äidistä tietysti.» + +»Kenestäkäs meistä enimmän pidät?» + +»Matistapa tietenkin.» + +»Minkätähden juuri Matista?» + +»Hän enimmän tuopi namusia ja puuhevosia ja lehmiä. Hän enimmän pitää +minua sylissään ja kiikuttelee minua polvellaan», sanoi Kerttu. + +»Olemmeko me toiset sitten pahoja Kertulle?» kysyi Jaska. + +»Ette tekään ole pahoja, mutta ette kuitenkaan niin hyviä kuin Matti», +sanoi Kerttu ja käpäisi samassa Matin syliin. + +Matti hyväili lasta kaikella hellyydellä. Hän silitteli Kertun +kullankeltaisia kutreja, taputteli hellävaroin hänen poskiaan ja +kiikutteli lasta polvillaan, laulaa jurrotellen samalla noita juroja +laulujaan. + +Kerttu oli lapsen lempeydellä ja ystävyydellä tehnyt syvän vaikutuksen +noihin karkeihin, raakoihin miehiin, joiden ihanteena oli juominen ja +tappelu. Tuntui siltä, etteivät he uskaltaneet Kertun ystävyyttä +kadottaa eivätkä pahoittaa hänen mieltään, näyttämällä lapselle entisiä +rivoja tapojaan. Miehet tulivat kotiin työstä aina täsmällisesti +iltasella, ja he olivat kaikissa toimissaan lauhkeita kuin lampaat. + +Majamiesten ja isäntäväen väli oli käynyt niin hyväksi, että edellisillä +oli oikein ikävä, kun miehet olivat päivät poissa työmaallaan. + +Joskus kesällä veivät miehet lapsen mukanaan työmaalle. Siellä he +pitivät erinomaista huolta hänestä. Vaatteistaan laittoivat he Kertulle +olopaikan, jossa hän sai istua tai maata, aina sen mukaan, kuinka häntä +halutti. Miehet hankkivat ja hakivat hänelle sorasta monenmuotoisia ja +-värisiä kiviä, joilla lapsi sai leikkiä. + +Kun se aika tuli, että marjat kypsyivät, toivat miehet tullessaan +iltamilla Kertulle marjoja. Useinkin kävivät he työstä päästyään +hakemassa niitä puolenkin penikulman päästä, varsinkin hilloja, joita ei +lähempänä ollut. + +Eräänä iltana kun miehet asettelivat maata lauhturillensa, mässäsi ja +mylleröitsi Kerttu heidän keskellänsä, tehden heille kaikenlaisia +viattomia, lapsellisia kysymyksiä, jotka olivat useinkin hyvin sattuvia +ja syvällisiä. Lapsen äiti tuli ottamaan Kerttua pois. + +»Mitä sinä siinä hälppäät ja häliset? Tule pois nukkumaan omalle +vuoteellesi, että miehetkin saavat nukkua», sanoi äiti. + +»Ei, ei, antakaa lapsen olla; hän huvittaa meitä suuresti», sanoivat +miehet yhteen ääneen. + +Äiti poistui. + +Miehet sijoittelivat nyt itseään ikäänkuin laittautuakseen todellakin +nukkumaan. + +»Nytkö te rupeatte nukkumaan?» kysyi Kerttu. + +»Nyt.» + +»Mutta ettehän te ole vielä siunanneetkaan», sanoi Kerttu. + +»Emme ole», sanoivat miehet vähän häpeissään. + +»Ettekö te siunaa milloinkaan maatapannessanne?» + +»Ei ole tullut siunatuksi.» + +»Kuinka te uskallatte siunaamatta panna nukkumaan?» sanoi Kerttu ja +katsoi kiinteästi miehiä silmiin. + +»Siunaako Kerttu?» + +»Joka ilta maatapannessani ja joka aamu noustuani.» + +»Mutta jos ette ole ennen siunanneet, niin siunatkaa nyt», jatkoi hän +sitten. + +»Me emme osaa.» + +»Ettekö ennen lapsinakaan ole siunanneet?» + +»Kyllä, sillä äitimme opetti meitä siunaamaan, mutta se on unohtunut.» + +»Jos ette osaa, niin kyllä Kerttu opettaa. Sanelkaa te minun perässäni.» + +Ja Kerttu alkoi: + +»Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Jumala anna hyvää yötä, hyvän yön +sanomaa, lepoa, rauhaa ja terveyttä. Ja anna kaikki minun syntini +anteeksi poikasi ansion tähden. Amen.» + +Miehet sanelivat Kertun perässä sana sanalta jokaikisen sanan. + +»Kas niin! Nyt olitte kilttejä ja saattepa nähdä, että nukutte oikein +hyvin», sanoi Kerttu ja meni kamariin nukkumaan. + +»Hyvä Jumala tuota lasta!» sanoi Matti Kertun mentyä, ja hänen mielensä +tuntui murtuneen. + +Todellakin viettivät miehet levollisemman ja rauhallisemman yön kuin +koskaan ennen. Lapsen viaton, rukoileva siunaus oli heihin tehnyt syvän +vaikutuksen. Heidän sieluunsa oli tunkeentunut ikäänkuin uusi, ennen +tuntematon valonsäde. Nukkuissaankin näkivät he kauniita unia ja heidän +sielussaan soi tuo lapsen opettama iltasiunaus niin kauniilta ja +valoisalta. + +Semmoisenaan kului aika kuukauden, toista. Sama ystävyys, sama sävyisyys +ja sopusointuisuus vallitsi isäntäväen ja majamiesten välillä kuin +ennenkin. Majamiehet olivat erinomaisen palvelevaisia ja osaaottavaisia +talonväen toimissa ja askareissa. Kun heillä oli vaan vähänkin aikaa, +tekivät he kaikenlaista apua talonväelle. + +Isäntäväki ei voinut kyllin ihmetellä noiden puolivilleiltä näyttävien +miesten sävyisyyttä ja hyvänluontoisuutta. Varsinkin kummailivat he +sitä, kun heidän juro luonteensa mukaantui tuon hälpän ja kielikellon +tyttösen mukaiseksi, että he voivat hänen kanssaan leperrellä ja +leikkiä. + +Eräänä kertana kävi niin, etteivät miehet tulleetkaan oikealla ajalla +kotiin. Isäntä ja emäntä odottelivat heitä myöhäiseen yöhön, kummailivat +ja paapottivat, mikä nyt miehille on tullut, kun eivät kotiin +tulleetkaan. Kerttu valvoi uskollisesti vanhempiensa kanssa, eikä mennyt +maata, vaikka vanhemmat olisivat kuinka kehoittaneet. Kertulla se vasta +hätä oli. Ehtimiseen hän päivitteli, mihinkä Matti, Jaska ja Jussi ovat +joutuneet, kun eivät kotiin tulleetkaan? Tyttö kärtti vanhempiaan, että +he menisivät miehiä hakemaan, mutta tätä eivät he katsoneet +tarpeelliseksi. + +Vihdoin väsyivät he odotukseen ja menivät maata. + +Aamupuolella yötä heräsi isäntäväki hirmuisesta melusta eteisessä. +Sieltä kuului kolinaa, jyrinää, vastustelemisia ja karkeita kirouksia. + +»Miks'en minä saa tulla huoneeseen niinkuin tekin, senkin ruojukengät», +kuului eteisestä. + +»Et sinä saa tulla tuossa tilassa», kuului vastustava ääni. + +Se oli Matin ääni. + +»Minkälaisessa tilassa, sanopas.» + +»Olethan juovuksissa.» + +»Mitä parempia te itse olette, olettehan tekin juovuksissa.» + +»Olemmepa kylläkin, mutta me osaamme olla siivolla, mutta tuommoinen +viiripää kuin sinä olet... Meillä on siivoa väkeä, joka ei suvaitse +tuommoisia renttuja. Mitä Kerttukin sanoisi, kun pääsisit huoneeseen +pitämään pahaa elämää; aivanhan hän kuolisi peljästyksestä. + +»Renttuja! Sanotko minua rentuksi!» + +»Mikäs muu sinä sitten olet?» + +»Yhtä hyvä kuin kaikki te muutkin ja kenties parempikin, mutta minä +näytän, että minä menen huoneeseen niinkuin tekin», äysti vastustaja. + +»Sen sinä kuitenkin jätät tekemättä.» + +Nyt tartuttiin ovenripaan, mutta samassa alkoi eteisessä aika jytinä. + +»Pääsetkös ulos täältä.» + +»En.» + +»Siinä tapauksessa täytyy minun auttaa sinua», kuului kiivas ääni. + +Miehet veivät hangottelijan pihalle ja kokivat hillitä hänen raivoaan, +mutta mies ei lannistunut, vaan kävi päälle niinkuin tiikeri. + +Vihdoin pääsivät miehet eteiseen ja saivat oven salpaan, mutta mies piti +siellä pahaa elämää, jyskytti ja hakkasi ovea, uhaten särkeä sen, ellei +vaan sitä avattaisi. Ei ollut muuta neuvoa, vaan Matin täytyi mennä +häntä asettamaan. + +Ȁlä sinä luule, ettei sinua voida kurittaa; säälistä ja ihmisten rauhan +tähden on sinua kärsitty», sanoi Matti. + +Mies ei totellut tätä varoitusta, vaan jatkoi päällekäymistään. + +Matti lyödä läimisti miestä kämmenellään naamaan ja tollankoppina lensi +mies pihalle selälleen. + +Matti hyppäsi heti katsomaan, mitenkä miehen kävi. Mies oli liiallisesta +päihtymyksestä, paljosta riehunnastaan ja saadusta iskusta niin +herpaantunut, että hän nukkui kohta. Kun Matti näki, etteivät asiat +senkään pahemmasti olleet, kantoi hän miehen heinävajaan, sillä oli +jotenkin kylmä ilma ja alkoi sataa tihistää. Sitten sulkivat miehet +eteisen oven ja hiipivät hiljaa kuin hiiret tupaan ja asettausivat +lautturilleen maata. + +Pitkistä ajoista oli miesten helmasynti saanut vallan. He olivat +tuottaneet kaupungista viinaa, ryypiskelleet sitä toveriensa kanssa ja +tulleet kelpo humalaan. Siitä oli seurauksena, että syntyi riita +semmoinen, että jo tapella kahautettiinkin. Matti, joka oli pahin +tappelupukari, sai kahakassa naamaansa useita verinaarmuja. + +Kerttu ei ollut koko metelin aikana herännyt, ja miehet olivat siinä +uskossa, ettei isäntäväkikään ollut tiennyt tästä mitään. Vaikka miehet +olivatkin aika humalassa, toivoivat he kumminkin hiljaisella +käytöksellään voivansa isäntäväeltä ja Kertulta peittää tämän ensimäisen +rikoksen, jonka he majapaikassaan olivat tehneet. + +Aamulla kun talonväki heräsi, nukkuivat miehet raskaasti lautturillaan. + +Kerttu oli ensimäinen tarkastelemaan heitä. + +»Miksi meidän miehet haisevat nyt niin pahalta? Eivät he ennen ole +tuommoiselta löyhkältä haisseet», sanoi Kerttu nuuskien heitä. + +Kertun siinä nuuskiessa ja hälistessä alkoivat miehet kähmiä ja hieroa +silmiänsä. Kun Kerttu tämän huomasi, alkoi hän puhutella heitä. + +»Miksette te illalla tulleet kotiin?» + +»Me viivyimme kylässä.» + +»Mutta miksikäs teidän henkenne löyhkää niin pahalta?» + +»Löyhkääkö se? Eihän se löyhkänne pahemmalta kuin ennenkään.» + +»Nyt valehtelette. Löyhkää se, ja minäpä tiedän, miksikä se löyhkää.» + +»Sanopas, Kerttu.» + +»Te olette juoneet viinaa. Mutta miksikäs Matin naama on verissä?» + +»Lankesi.» + +»Nyt taas Matti valehteli; Matti on tapellut.» + +Ȁlä nyt, Kerttu, ole niin nenäkäs; tule tänne meidän keskellemme +maata», sanoi Matti vältellen. + +»En tule, koska haisette niin ilkeältä. Ja muutenkin olette viime +aikoina olleet minulle tylyjä.» + +»Mitenkä niin?» + +»Ette ole tuoneet minulle yhtään leikkikalua.» + +»Se on totta, lapsi kulta, mutta kerran tuon minä sinulle oikein hyviä +leluja», sanoi Matti. + +»Minkälaisia?» utaisi Kerttu, ja hänen silmänsä kirkastuivat. + +»Semmoisia kauniita nukkeja, tanssivia poikia ja mikäpä sen vielä +tietää, mitä kaikkea minä tuon», sanoi Matti. + +»Milloin sinä tuot?» + +»Jahka ma käyn kaupungissa, sillä täällä ei niitä ole.» + +»Milloin sinä käyt?» + +»Enpä vielä tarkkaan tiedä, mutta sittenkun tässä joudun.» + +Kerttu tuli miettivämmän ja suopeamman näköiseksi, eikä pitänyt enää +niin tarkkaa poliisitutkintoa miesten yöllisistä rikoksista. +Miestenkin sydäntä helpoitti, kun huomasivat Kertun myöntyvän +anteeksiantavaisuuteen, sillä olipa heillä paha omatunto, varsinkin kun +Kerttu luki niinkuin kirjasta heidän yölliset rettelönsä. + + * * * * * + +Kylässä liikkui tulirokko, tuo lasten ankara surma. Vaikka Käkelä olikin +syrjässä isosta kylästä, osui tauti kuitenkin sinne, ja Kerttu sairastui +siihen. Kertun isä kävi penikulman päässä olevalta lääkäriltä neuvoja +kyselemässä. Lääkäri antoikin tarpeellisia ohjeita sairaan hoidossa ja +kirjoitti lääkkeitä. Vaikka noita apukeinoja koetettiin tarkoin seurata, +tuli Kerttu kuitenkin hyvin heikoksi. Yöt ja päivät valvoi joku aina +Kertun vuoteen ääressä. Paljosta valvomisesta uupuivat vanhempain +voimat. + +Kun majamiehet tuon huomasivat, tarjoontuivat he vuorostansa valvomaan +sairasta. + +Eräänä yönä istui Matti Kertun vuoteen vieressä, hartaasti pitäen +silmällä, tarvitsisiko Kerttu jotakin. Huonosti palava talikynttilä loi +himmeää valoa huoneeseen. + +Yhtäkkiä avasi Kerttu silmänsä ja loi katseensa Mattiin. + +»Matti», kuiskasi Kerttu tuskin kuultavasti ja ummisti silmänsä. + +»Niin, kullannuppuseni, tahdotko mitään?» kysyi Matti hellästi. + +»Ottaisin juomaa», kuiskasi lapsi. + +Hellävaroin nosti Matti karkeilla käsillään sairaan istumaan vuoteeseen +ja antoi hänelle virkistävää juomaa. Sitten valahti Kerttu jälleen +maata. + +Hellästi katsoi Matti Kerttua, kun tämä siinä voimatonna ja taudin +kanssa kamppailevana puolihorroksissa heikkona riuvotti. Hän otti vaarin +jokaisesta lapsen nykäyksestä, väreestä, jopa silmälautain +värähtelemisistä. + +Jonkun ajan kuluttua rupesivat Kertun kasvot värähtelemään ja huulet +liikahtelemaan; näytti siltä kuin hän olisi tahtonut jotakin sanoa. +Hetken perästä avasi sairas silmänsä ja katsoi Mattiin. + +»Etpä sinä tuonutkaan minulle niitä leikkikaluja», sanoi lapsi, ummisti +silmänsä ja näytti vaipuvan uneen. + +Tämä kävi kipeästi niinkuin puukonpisto Matin sydämeen. Hän tunsi, +kuinka paha asia on, kun lapselle jotakin luvataan, eikä pidetä +lupaustaan. Noin heikkona sairaanakin ollessaan muisti lapsi hänen +lupauksensa, jota hän ei ollut täyttänyt. Lapsi luotti häneen +ehdottomasti ja syyttää nyt häntä epärehellisyydestä. Kenties painaa se +raskaana taakkana hänen mieltään ja lisää painoa hänen ankaralle +taudillensa. + +Kun aamu tuli, saapui äiti Kerttua hoitamaan ja Matti lähti pois. + +Sinä päivänä ei Matti mennytkään työhön, vaikka toverit menivät, sillä +hän oli kovin uupunut, kahtena yönä kun oli perätysten valvonut Kerttua; +Matti tarvitsi nyt lepoa. + +Kun toverit palasivat illalla työstä, syntyi heidän keskensä neuvottelu, +mitä noiden Kertun kaipaamien lelujen kanssa olisi tehtävä. + +Lähimäiseen kaupunkiin oli tekeillä olevan rautatien suuntaa myöten +neljä penikulmaa ja maanteitse olisi matka tullut paljoa pitemmäksi. + +»Onhan hankala lähteä niin pitkää matkaa kävelemään vähäpätöisen asian +takia; paitsi sitä voipihan sen toimittaa myöhemminkin sopivassa +tilaisuudessa», esitteli Jaska. + +»Mutta minä en voi ottaa omalletunnolleni asian viivytystä, sillä se +voisi maksaa tuon pikku enkelin hengen», sanoi Matti. + +»Kuinka niin?» + +»Onhan lapsi niin heikko, että sen elämä riippuu hiuskarvan nenässä. +Voisihan olla, että meidän epärehellisyytemme vaivaisi taudin ohessa +häntä niin, että tämä mielenpainon lisä tekisi olon niin tukalaksi, +ettei hän voisi sitä kestää. En minä teitä vaadikaan lähtemään, kyllä +minä sen matkan teen», arveli Matti. + +»Sanotaan rautatien varrelle kokoontuneen kaikenlaisia roistoja, jotka +koettavat muiden kustannuksella elää, rosvoten mitä vaan käsiinsä +saavat, käyttäen tavasta väkivaltaakin», muistutti Jussi. + +»Mitäpä siitä; kyllä minä ainakin kolme miestä ulohtaalla pidän», +ylvästeli Matti. + +Matti hankkiutui lähtemään. + +»Näinkö myöhään yötä vasten aiot lähteä?» + +»Ei ole aikaa viivytellä, sillä joka minuutti on kallis.» -- -- + +Vettä satoi ankarasti ja vinha, kylmä tuuli vihelteli huoneitten +nurkissa. Tästä huolimatta syöksyi Matti yön pimeyteen. -- -- + +Seuraavan yön aamupuolella koputettiin kiivaasti eteisen ovea. Kun +mentiin avaamaan, astui Matti huoneeseen. Hän oli märkänä kuin kuikka ja +väsyksissä kuin koira, joka on pari päivää metsällä isäntänsä kanssa +hypännyt. Heti huoneeseen saavuttuaan istui hän lavitsalle ja vohvotti +niinkuin vasta kyydistä palannut hevonen. Toverit katsoivat Mattia +kummeksuen. Verta näkyi Matin lakin alta valuvan hänen leveälle +naamalleen. + +»No, miten niiden lelujen laita on?» kysyivät toverit. + +»Hyvästi; lelut ovat täällä.» + +»Eipä niitä näy.» + +»Ovat tuolla eteisessä.» + +»No, minkätähden sinä olet noin onnettoman näköinen; vertakin valuu +lakkisi alta ja olet märkänä kuin kuikka, vaikkei enää sadakaan?» +kysyivät toverit. + +»Olisittepahan itse olleet siinä löylyssä, ette tuommoisia kyselisi. +Matka kävi onnellisesti. Perille päästyäni ostin lelut ja lähdin heti +paluumatkalle. Mitään vastuksia en tavannut tiellä, ennenkuin tässä +lähellä kylää. Noin kolme kilometriä tästä hyökkäsi metsästä kolme +miestä kimppuuni. Toivoen kohta pääseväni perille en arvannut pitää +varaani, ajatuksissani kun kävelin. Tämän tähden pääsi eräs heistä +tietämättäni aivan lähelle minua. Hän tarttui minua kurkkuun, kähisten: +'Rahasi tänne, taikka...!' Samassa löi toinen kangella päähäni. Menin +toiselta jalalta polvilleni. Hyppäsin ylös ja kieraisin itseni irti +kuristajastani. Samassa annoin hänelle kämmenelläni semmoisen +läimäyksen, että hän lensi tuotakin tuokemmaksi kovaan kivikkoon +selällensä. Kankimies heilutteli sillä välin kankeansa huimaavaa +vauhtia, mutta kun olin vapaallani, ei hän osannut minuun. Syöksyin +käsiksi häneen, sain kangesta kiinni, nykäisin sen pois hänen käsistään +ja aloin sillä huimia molempia miehiä takapuolille, sillä en uskaltanut +heitä luille lyödä. Molemmat miehet lähtivät nyt käpälämäkeen niin +kiireesti kuin kerkesivät, ja niin olin heistä päässyt», selitteli +Matti. + +»Eivätkö lelut menneet säpäleiksi tuossa kahakassa?» + +»Eivät menneet, sillä nähdessäni mitä tulee ennätin ne pistää muutaman +kiven suojaan.» + +»Mutta entä tuo kastuminen?» utaisivat toiset. + +»Nuot veitikat olivat hyvin harkinneet asiansa. Niinkuin tiedätte, on +tällä välillä syvä puro, joka sateesta paisuneena oli tulvillaan. Ettei +heidän uhrinsa pääsisi heidän käsistään pakenemaan kylään, olivat he +kiskoneet puron yli laitetut portaat pois. Eihän minulla ollut muuta +neuvoa kuin täytyi kahlata puron yli, ja vettä oli niin paljon, että +menin muutamasti umpeenkin.» + +»Eivätkö lelut kastuneet?» + +»Eivät. Pidin niitä käsissäni korkealla pääni päällä», sanoi Matti. + +»No, mutta riisuhan nyt toki nuot märät vaatteet yltäsi ja pue kuivat +päällesi; aivanhan sinä palellut», muistuttivat toverit. + +»Niinpä kylläkin, kylmältä alkaa tuntua.» + +Matti riisui nyt kylmät ja märät vaatteet ja pukeutui kuiviin. Hän pesi +kasvonsa ja toverit sitoivat jotenkuten päässä ammottavan haavan. + +»Olen unhottanut kysyä, miten Kerttu voipi», sanoi Matti ikäänkuin +säpsähtäen. + +»Kerttu on samanlainen kuin ennenkin, mutta sangen heikko hän on.» + +Nyt noudettiin eteisestä lelut tarkasteltaviksi. Matti oli ostanut niitä +koko joukon. Niitä oli pari posliinipäistä, vaatetettua isoa nukkea, +tanssiva rummunlyöjäpoika, haukkuva koira ja juokseva, kärryjä vetävä +poika. + +»Me lähdemme nyt viemään nämät Kertulle», sanoi Jussi. + +»Sen te toki jätätte tekemättä; tahdon ne itse viedä. Olenhan niistä +enimmän vaivaa nähnyt», sanoi Matti lujasti. + +Sitten hän meni kamarinovelle, raoitti sitä ja kysyi kuiskaamalla +valvovalta äidiltä: »Kuinka lapsi voipi?» + +»Kerttu oli juuri valveella ja kysyi kuiskaten, eikö Matti ole jo +tullut? Sitten hän taasen raukesi unen horroksiin», vastasi äiti. + +Kertulle oli, näette, ilmoitettu, että Matti on mennyt leluja noutamaan. + +Matti nouti nyt lelunsa ja istui niiden kanssa sairaan lapsen vuoteen +ääreen, odotellen milloin Kerttu havahtuisi. Himmeästi valaisevan +kynttilän valossa katsoi Matti niin hartaasti sairasta lempilastaan. + +Kauankaan ei viipynyt, ennenkuin Kerttu avasi silmänsä. Hänen katseensa +sattui Mattiin, ja lapsen suu näytti menevän vienoon hymyyn. + +»Matti on tullut», kuiskasi hän sitten. + +»Niin, kullannuppuseni. Matti on tullut ja on tuonut Kertulle leluja», +sanoi Matti, samassa ojentaen lelut Kertulle. + +Silminnähtävästi ilostuivat sairaan lapsen kasvot. Vapisevilla käsillään +hän kokoili ne rintansa päälle ja painoi niitä hellästi rintaansa +vasten. Pian kuitenkin rupesivat ne tuntumaan liian paljoilta, ja hän +käski ottaa pois kärryt, koiran ja rummunlyöjäpojan, mutta nukkeja ei +hän raskinut antaa; niitä hän painoi hellästi rintaansa vasten +edelleenkin. + +Sitten loi Kerttu riutuvan katseensa Mattiin ja kuiskasi: »Matti on +hyvä.» Samassa vaipui hän unenhorroksiin. + +Siinä oli Matille kylläksi kiitosta. Sairaan lapsen yksinkertainen, +koruton lause teki Matin sieluun syvemmän vaikutuksen kuin pitkät +ylistelyt ja korulauseihin puetut imartelut monelle ylemmillä asteilla +olevalle henkilölle, joka niitä on oppinut viljalta niittämään. Nyt +tiesi Matti, että pienokainen luotti häneen eikä pitänyt häntä enää +epärehellisenä, sanaansa pitämättömänä miehenä. + +Kyynelkarpaleet vierähtivät Matin silmistä hänen karheille poskillensa, +ja hän vetääntyi huoneesta pois. Silminnähtävästi rupesi Kerttu nyt +virkistymään. Ei kulunut montakaan vuorokautta, ennenkuin hän alkoi +tahtoa ruokaa ja puhe alkoi selvitä. Nämät merkit nähtyään iloitsivat +vanhemmat, mutta eivät suinkaan miehet vähemmän. + +Sitätehden kuin Kerttu parani ja vahvistui, tahtoi hän hyljätyt lelunsa +yksitellen haltuunsa. Ja kun lapsi parani täydellisesti, ei suinkaan +Matilta silloin puuttunut Kertun ystävyyttä ja hyväilemisiä. + +Miehet olivat rautatien työssä niin kauan, kunnes se tuli valmiiksi, ja +koko tämän ajan pitivät he Käkelässä majaa. He olivat niin perehtyneet +paikkakunnan oloihin, että he jäivätkin siihen ainaiseksi asumaan. Kukin +heistä perusti itselleen torpan, naivat ja niin rupesivat elämään +ominaista perheellistä ja vakavaa elämää. + + + + +TUKKIMETSÄSSÄ. + + +Oltiin tukkimetsässä. Iso tukkiyhtiö oli kruunulta ostanut laajan +tukkimetsän kaikkein syvimmästä Suomen salosta. Penikulmaa lähempänä ei +ollut minkäänlaista ihmisasuntoa ja netkin, mitkä olivat sen matkan +päässä, olivat kolme toisistaan etäällä olevaa kurjaa mökkirähjää, +joiden asukkaat olivat tiheistä kylistä lähteneet ahtautta pakoon, +levittääkseen viljelystä tuohon synkkään korpeen. Pitäjän kirkolle oli +salosta lähes neljä penikulmaa. + +Kun tukinhakkuu ja vedätys alkoi tuolla ikivanhalla aarniosalolla, +virtasi sinne mahdoton väenpaljous kaikilta ilmansuunnilta. Miehiä tuli +suksilla, jalan ja hevosilla. Heillä oli kirveet kainalossa ja +eväskontti selässä; hevosmiehet olivat varustautuneet lujilla sekä +etu- että takareillä ja riittävillä köysivarastoilla. + +Kun ensimäiset saapuivat perille, oli heidän ensi tehtävänsä hakata +aukea paikka tiheään petäjikköön ja ruveta rakentamaan siihen +metsäsaunaa, sillä eipä ollut lähitienoissa, missä olisi saanut lämmintä +majapaikkaa yöksi kovasta työstä väsyneelle ja useinkin vilustuneelle +ruumiillensa. Ei kauan viipynytkään, ennenkuin kookas sauna oli +valmiina, sillä eipä ollut puutetta rakennusaineista. Sylintäyteisiä +petäjiä lyötiin päälletysten ja niitä koetettiin jotenkuten varatakin +mukaan tuodulla seinävaralla. Sammalista oli paha puute, talvi kun oli, +mutta pian siihenkin keino keksittiin. Muutamia miehiä meni ikivanhaan +korpeen ja he nyhkivät sieltä kuusenluppoja, joita Tapio oli sinne +runsaasti varannut. Näitä pantiin sammalen asemasta hirsien väliin, ja +ne kyllä täyttivät tarkoituksensa. Tuosta väliaikaisesta asunnosta ei +suinkaan tullut mikään taidelaitos. Sillä ympyriäisinä lyötiin hirret +päälletysten ja salvettiin vain koirankaulaile. Lähellä olevalta +kalliolta saatiin kiviä kiukaaksi ja ensi yötä jo vietettiin tuossa +uudessa lämpimässä majassa. + +Tämä uusi sauna ei kuitenkaan kauaksi riittänyt sille väenpaljoudelle, +jota sinne myötäänsä tulvaili. Täytyi tehdä ehtimiseen uusia, ja niin +muodostui tuonne synkkään saloon ikäänkuin jonkunmoinen intiaanikylä. + +Omituista elämää viettivät tuolla kaukaisessa umpisalossa tukkimiehet. +Ilta- ja aamupuhteet kertoilivat he kaikenlaisia satuja näkemistään ja +kokemistaan pärevalkean loimottaessa, ja kaikesti eivät nuo kaskut +olleet juuri siveellisintä laatua, sillä olihan enin osa miehistä tuota +kulkevaa kansaa, joka ikänsä oli siirtyillyt työpaikasta toiseen ja +niissä oppinut yhtä ja toista rivoakin. + +Tässä tukkileirissä ei ollut ainuttakaan naista ja se synnytti miesten +mielissä jonkunmoista kaipiota, sillä olivathan he oppineet olemaan +yhteydessä kauniimman sukupuolen kanssa. + +Tämmöisenään kului aika kuukauden päivät. Silloin tuli muutaman +tukinajajan muassa leiripaikalle eräs Riikka-niminen nainen, joka oli +ennenkin ollut tuommoisissa paikoissa kahvinkeittäjänä. Hän oli vanha +tuttu usealle miehistä. + +Mikä ilo nousikaan nyt miehissä, kun Riikka saapui perille! Jokainen +olisi tahtonut häntä syleillä ja käsissään kantaa. Hänelle laitettiin +erityinen makuusija, jota ei kukaan muu saanut käyttää, sillä se oli +ikäänkuin jokin pyhäkkö. + +Riikalla oli mukana puolen hehton säkki kahvia ja monta isoa +sokeritoppaa ja kaikki tarpeelliset kahvinkeittokojeet. + +Miehet rakensivat Riikalle heti pienen kodan tulisijoineen, jossa hän +sai kahvia keittää, ja halulla he härppivät tuota lämmintä +mielijuomaansa. Eikäpä se kumma ollutkaan, jos tuossa särpimettömässä +paikassa, vilusta kohmettuneena, joikin särpimekseen ja viluunsa jonkun +lämpimän kupin. + +Tukinhakkaajien joukossa oli pari oikein renttumaista miestä. Toista +heistä nimitettiin »Matka-Matiksi» ja toista »Riento-Jussiksi». Nämät +nimet olivat he saaneet siitä, kun ei heillä ollut kotia missään, vaan +he kulkivat paikasta toiseen, missä vaan isompaa työpaikkaa oli. Tällä +tavalla kulkeentuivat he maakuntain ääristä toisiin. Joka paikan he +tunsivat ja joka paikassa heidät tunnettiin. + +Jo aikaisin olivat he tutustuneet ja kiintyneet niin toisiinsa, että +olisi luullut heidän olevan veljeksiä, vaikkeivät olleet sukua ei syntyä +toisilleen. + +Kaikki mitä heillä oli, oli yhteistä, sillä mitä toisen paremman onnen +sattuessa onnistui saamaan, siihen oli toinenkin osallinen. + +He olivat juopporenttuja, jonka takia heillä ei ollut kunnollista +vaatetta päällä, ainoastaan ränsistynyt repaleinen puku, josta ei ollut +paljon ruumiin suojaa. + +Huolimatta kaikesta tästä viheliäisyydestä, olivat he sangen iloisia ja +kokkapuheisia ja tämän tähden olivat he koko tukkileirin ilona. He +kärsivät vaikka minkälaista leikkiä ja pilapuhetta, mutta pisteleviä ja +halveksivia juttuja eivät he suvainneet. Jos joku semmoista yritti, sai +hän kohta tuta, kuka käski, sillä nämät toisillensa vieraat veljekset +olivat osaavia ja liukkaita tappelijoita ja kun he raivostuivat, silloin +oli leikki kaukana. + +Työmaalle tultuaan ei näillä velikullilla ollut ruokaa eikä rahaa, vaan +he saivat yhdeltä ja toiselta ensimäiseen maksuun asti ruokavaroja +lainaksi ja aina he rehellisesti maksoivat velkansa. + +Riikallekin olivat he vanhoja tuttuja. Kun he menivät ensi kerran Riikan +luo, ilostuivat he molemmin puolin. + +»Kah! Onhan täällä Matti ja Jussikin», huudahti Riikka iloisesti. + +»Missäs lika muualla kuin rattaassa. Mutta antakaa, Riikka, nyt meille +kahvia», sanoi Matti. + +»Mikseikäs vanhoille tuttaville.» + +»Mutta meillä ei ole taaskaan rahaa», sanoi Matti. + +»Ei tee mitään; kyllähän te aina maksatte», vastasi Riikka. + +Tavallista rataansa kulki elämä tukkimetsässä, eikä mitään erinomaista +tapahtunut. Se oli vaan semmoista oloa kuin niissä oloissa on +mahdollista. Se vaan antoi tukkimiehelle puheenainetta, kun Riikka +kevättalvella kävi nolommaksi ja vähäpuheisemmaksi. Hän haeskeli +yksinäisyyttä ja vältteli muiden seuraa. Riikka ei ollut niin innokas +kahviakaan keittämään kuin ennen; usein kävi niinkin, että kahvia ei +ollut saatavissa silloinkaan, kun tukkimiehet olisivat sitä halusta +juoneet. + +»Mikähän Riikalle on mahtanut tulla, kun hän on niin alakuloinen», +arveli eräänä kertana Matka-Matti Riento-Jussille. + +»Sen ties taivas, mutta oikein hänen asiansa eivät ole. Eikö liene +jotenkin kipeänä», vastasi Jussi. + +»Minua huolettaa hänen tilansa. Ajatteles, jos hän tulisi sairaaksi +täällä sydänmaalla, mikä silloin neuvoksi tulisi.» + +Ȁlä muuta, äläkä toista. Minäkin olen sitä samaa miettinyt.» + +»Eiköhän olisi paras, että kysyttäisiin häneltä itseltään, mikä häntä +vaivaa?» + +»Taitaisipa olla», myönsi Jussi. + +Molemmat miehet vartoivat aikaa, milloinka saisivat Riikkaa tavata +yksinään, ja tilaisuuden tultua menivät he hänen luoksensa. + +»Mikä Riikkaa vaivaa, kun olet niin alakuloinen etkä välitä muista +mitään?» kysyivät miehet. + +»Mitä, eihän minua mikään vaivaa... Miksi sitä kysytte?» sanoi Riikka, +ja selvästi näki, että hän oli kovasti hämmästyksissään. + +»Kysymmehän vain. Ajattelimme, että jos tulisit sairaaksi, mikä silloin +olisi neuvona», sanoivat miehet. + +»Ei minua mikään vaivaa, saatte olla aivan huoletta», sanoi Riikka ja +poistui tavallista tulehtuneempana. + +Vaikka Riikka näin teetteli itsensä terveeksi, ei hän kuitenkaan saanut +tukkimiehistä levottomuutta poistetuksi, sillä hänen alakuloisuutensa ja +yksinäisyydenhalunsa yhä vaan jatkui, vieläpä pahenikin. + +Kun kevät kului ja lumi alkoi pehmetä, ei Riikka noussutkaan koko +päivään ylös, ja hänen pahoinvointinsa näytti yltyvän. + +Tämä havainto huoletti kovin tukkimiehiä, mutta enimmän kuitenkin Mattia +ja Jussia. + +»Eiköhän olisi parasta, että käytäisiin tarkastamassa kesken päivin, +kuinka Riikan laita on? Kovinpa sen tila näytti aamulla epäiltävältä», +esitteli Jussi Matille. + +»Sitä juuri mietin tässä minäkin. Käypäs katsomassa», sanoi Matti, +samassa kun suuri petäjä kaatui ryskyen maahan. + +Toista käskyä ei Jussi tarvinnut, sillä paikalla, kun hän kuuli Matin +myönnytyksen, alkoi hän juosta livistää metsäsaunoja kohden. + +Perille päästyään ohjasi Jussi askeleensa Riikan luo. Tämä ei vieläkään +ollut noussut ylös. Siinä hän vaan yhä loikoi kippuroiden ja väännellen +itseänsä. + +»Voi hyväinen aika! Mikä sinulle on tullut, kun olet noin kipeä? Minua +rupeaa peloittamaan... Sano minulle, mikä sinua vaivaa?» koetti Jussi +osanottavasti utaista päästyään Riikan luo. + +»Voi, hyvä Jussi! Et sinä voi minua auttaa, ja kenties minä kohta +kuolen», sanoi Riikka tuskitellen. + +»Eihän nyt toki. Onhan täällä paljon ihmisiä, jotta ethän sinä aivan +avutta ole», takaili Jussi. + +»Voi, voi -- ethän sinä ymmärrä ... mi-minä saan -- oi Jumalani! -- -- +pi-pikkusia.» + +Ei salaman isku taivaalta olisi kovemmin vaikuttanut Jussiin kuin tämä +tieto. Yhdellä kertaa selvisi hänelle kaikki. Maailma musteni hänelle +silmissään, ja hän vapisi niinkuin kahila virrassa. Oli luultu ja +peljätty Riikan sairastuvan johonkin muuhun vähemmän vaaralliseen +tautiin, joka ei olisi kaivannut niin hellää hoitoa. Mutta nyt! Mikä +neuvoksi? Ei koko tukkileirissä ollut ainuttakaan naishenkilöä, joka +semmoisessa tilaisuudessa voisi apua antaa, ja kuka miehistä siihen +toimeen pystyisi. Nämät ajatukset risteilivät yhtenä myrskynä Jussi +paran aivoissa, eikä hän ollut tajuta, mitä tässä olisi tehtävä. + +Kun Jussi vihdoin toipui, lähti hän juoksemaan työmaalle niin paljon +kuin sääristä pääsi. Suoraa päätä töhmisti hän Matin luo. Jussi oli +hyvin hätääntynyt, sen Matti heti huomasi. + +»Mitä sinne saunoille kuuluu?» kysäisi Matti. + +Jussi kuiskasi jotakin Matin korvaan, sillä pari muuta miestä oli siinä +lähellä. + +Matti kävi kalpeaksi, ja kirves putosi hänen kädestänsä. + +»Mikä nyt on hätänä?» kysyi toinen läsnäolevista miehistä. + +Matti kuiskasi jonkun sanan miehen korvaan. Sekä Matti että Jussi +lähtivät nyt niin äkkiä juoksemaan saunoja kohden, että lumi pölisi +yhtenä suitsuna. + +Perille päästyään siivosivat ja puhdistivat he kaikkein pienimmän ja +somimman saunan. Hätäpikaa puhkaisivat he kattoon reiän ja asettivat +siihen pohjattoman silakkanelikon torniksi; tämän sentähden, ettei +tarvinnut pitää ovea auki, silloin kun saunaa lämmitettiin. He +laittoivat saunaan pehmeän vuoteen heinistä ja hevosenloimista. + +Sinne kantoivat he tuskittelevan Riikan ja kokivat parhaansa mukaan +hoitaa ja lohdutella häntä, luvaten antaa apuansa, minkä vaan suinkin +voivat. + +»Voi, voi minun selkääni, kuinka se on kipeä», päivitteli Riikka. + +»Hyvä Jumala! Onko se kovinkin kipeä?» sanoi Jussi ja alkoi hivutella ja +painella hellävaroin kipeää selkää. + +Tämä rauhoittikin Riikkaa, ja hän vaipui uneen. + +Miehet rupesivat keskenään hiljaa puhelemaan. + +»Jos niin onnellisesti kävisi, että lapsi syntyisi, mihin sen +käärisimme?» sanoi Jussi. + +»Minulla on laukussani puhdas paita, ja käyn sen varalta noutamassa», +sanoi Matti. + +»Mutta kun se on ainoa vaatekappale, mihinkäs lapsi silloin kääritään, +kun sitä pestään?» + +»Hätä keinon keksii. Kunhan nyt päästään vaan ensimäisestä hädästä», +sanoi Matti ja lähti paitaansa noutamaan. + +»Pahin asia on se, kun ei meillä ole minkäänlaista lääkettä antaa +sairaalle. Eikö sinun pulloosi ole säästynyt enää tippaakaan?» tuumaili +Matti takaisin tullessansa. + +»Mitä vielä. Enemmänkin sitä olisi mennyt, kun vaan olisi ollut. +Pakanalla on kuivat laidat. Mutta minä luulen tietäväni keinon», +tuumaili Jussi. + +»Annapas kuulua.» + +»Ei ole kulunut kuin pari vuorokautta siitä, kun pehtorin asiamies kävi +kirkolla hänen hevosellaan, ja minä luulen, että hän on tuonut sieltä +miestä väkevämpääkin», arveli Jussi. + +Miehet rakensivat oven eteen sisäpuolelle salvan, ettei joku +varomattomuudessa olisi päässyt sisälle tulemaan. + +Jussi jäi nyt Riikan luo, ja Matti lähti kahvia polttamaan ja +keittämään. + +Juuri kun hän sai keitoksensa valmiiksi, tuli pehtori kotiin. Oitis kävi +Matti hänen kimppuunsa, ilmoitti hänelle, mitenkä asiat olivat ja mitä +oltiin vailla, ja aivan oikein sai Matti pehtorilta puoli litraa hyvää +konjakkia ja vielä puhtaan lakanankin. Ilomielin juoksi Matti +saalistensa kanssa sairashuoneeseen. Kahvista ja konjakista tehtiin nyt +hyvänlainen »plörö» ja tarjottiin tuskittelevalle sairaalle. + +Tämä helpoitti tuskia, ja sairas vaipui taasen uneen. + +»Tuntuisipa oikein hyvältä ottaa tuosta pullosta aika kulaus», sanoi +Jussi suutaan maiskutellen. + +»Siitä ei ole puhettakaan; nyt tarvitaan lääkkeet parempiin suihin», +sanoi Matti. + +Miehet kokivat parhaansa mukaan pitää kaikista huolta. Sinkkinen +hevosämpäri pestiin, puhdistettiin ja täytettiin lämpimällä vedellä ja +vietiin saunaan. + +Kulovalkean tavalla oli työmaalla miehestä mieheen lentänyt tieto, miten +Riikan asiat olivat, ja tämä herätti yleistä hämmästystä. + +Kun ilta tuli, vetääntyivät miehet saunoille. Kaikin kokivat he välttää +melua ja hiljaa hiipien toimittivat he tehtäviään. Joku tuli saunan +ovelle, raoitti sitä ja kuiskasi hiljaa: »Onko tullut mitään muutosta?» + +»Ei vielä», kuiskasi Matti vastaan. + +Ennen maatapanoa tuli Tölin Matti saunan ovelle. Matti oli +vanhanpuoleinen mies ja monen lapsen isä. + +»Minkälainen on asiain meno? Ovatko tuskat lievät ja pitkäveteiset vai +tiheät ja tuimat», kysyi Töli kuiskaten. + +»Tiheät ja tuimat ovat», vastasi Matti, sillä Jussi oli hivuttelemassa +taasenkin Riikan selkää. + +»Hyvä siitä tulee, kun joutuu», sanoi Töli ja lähti pois. + +Vanhalla miehellä oli kokemusta. + +Aamulla aikaisin, ennenkuin leiri oli herännyt, oli Töli jo saunan +ovella. + +»Mitä tänne kuuluu? Onko asia päätöksessä?» kysyi hän. + +»Kuuluu, kuuluu. Kaikki on hyvin», vastattiin. + +»Poika vai tyttö?» + +»Poika ja pulska.» + +Juoksujalkaa lähti Töli pois. Pian oli tietona kaikilla, että +tukkileiriin oli tullut yksi mies lisää. Kukin heistä tahtoi nähdä, +kuinka tuo heikko joukko voi. Tungettelemalla tungettelivat he saunalle +katsomaan tuota outoa tapausta. Rauhallisena makasi uusi tukkimies +äitinsä rinnoilla, käärittynä Matka-Matin puhtaaseen paitaan. Jussi, +joka oli kätevämpi Mattia, oli ottanut lapsen vastaan, pessyt sen +varatussa sinkkiämpärissä, käärinyt Matin puhtaaseen paitaan ja pannut +äitinsä viereen. + +Tyytyväisenä oli Riikkakin, kun tuskat olivat loppuneet ja kun oli +päässyt tuosta pälkähästä. Hän määräsi, että Matin ja Jussin tuli +keittää hänen kahvivaroistaan koko tukkileirin miehistölle kahvit +varpajaisiksi. + +Kevät oli jo niin kehittynyt, että vedet alkoivat aukeilla. Laumoittain +poistuivat miehet nyt tältä synkältä työmaalta, niin hevos- kuin muutkin +miehet. Kernaasti olisivat he vieneet mennessään Riikankin pienoisineen, +mutta hän oli niin heikko, ettei sitä voitu tehdä. Ei voitu häntä +yksinkään jättää synkälle salolle. Kun tuli kysymys, ken jäisi häntä +hoitamaan, tarjoontuivat siihen toimeen Matti ja Jussi. + +Riikan paraneminen kävi hyvin hitaasti. Toinen miehistä oli aina hänen +luonaan vartomassa, jos tuo heikko joukko jotakin tarvitseisi. Toinen +miehistä tavallisesti oli puuhaamassa minkä mitäkin taloudentarvetta. +Useat kerrat kävivät he penikulman päässä olevasta torpasta noutamassa +maitoa hoidettavallensa. Miehet rakensivat muutamia pajumertoja, joilla +pyysivät kaloja eräästä kahden lammen välillä olevasta purosta. Tämä +toimi onnistuikin niin hyvin, että heillä oli myötäänsä tuoretta kalaa. +He haeskelivat myös lampien rannoilta vesilintujen pesiä ja saivat +niistä tuoreita munia. Näin tavoin oli noilla synkän salon asukkailla +tavasta oikein herkulliset ateriat. Jonkun viikon kuluttua toipui Riikka +niin paljon, että hän voi toimittaa emännän tehtävät, ja tämä helpoitti +paljon miehiä, sillä kovin kömpelösti heiltä kävi emännöiminen. + +Riikka päivitteli useasti, kuinka paljon vaivaa miehet hänestä näkivät. +Mutta miehet vaan sanoivat: »Kuinka me olisimme voineet jättää sinut +tänne salolle lapsinesi kuolemaan.» + +Kun juhannus alkoi lähetä, oli Riikka niin voimistunut, että päätettiin +lähteä vuovaamaan kirkolle. Riikalla oli niin paljon kapistuksia ja +kahvikojeita, ettei niitä voitu mukaan ottaa. Ne koottiin kaikki +saunaan, eikä niitä voitu sieltä pois saada, ennenkuin talvella. +Kaikeksi onneksi oli lapsi niin hyväjuoninen, että se nukkui päivät ja +yöt, kun sai vaan ruokaa ja muuta hoitoa. + +Matti kantaa keikkaisi koria, jossa lapsi makasi. Jussilla oli iso +alustaan solmittu nyytti, jossa oli välttämättömimpiä tarpeita, ja +Riikka käveli tyhjiltään, sillä olipa hän vielä jokseenkin heikko. + +Juhannuksen aattona pääsi tämä nelihenkinen matkue kirkolle. Heti kun +majapaikka oli hankittu, lähti Matti rovastille kertomaan synkän salon +tapahtumia. Hän kirjoitutti lapsen pitäjän kirkonkirjoihin ja panetti +sille nimeksi _Salo_, sillä tuskinpa kukaan jäsen pitäjässä lienee +syntynyt niin synkässä salossa ja semmoisissa oloissa kuin tämä +seurakunnan lisäjäsen. + +Tarkkaan, yksityisseikkoja myöten, kyseli rovasti kuinka tuo kaikki +kävi. Suuresti ihmetteli hän, kuinka semmoisissa oloissa niin vaikeat ja +tärkeät asiat voivat käydä päinsä. + +Juhannuspäivänä kastettiin tämä uusi tulokas heidän majapaikassaan. +Kummeina olivat talon isäntä, emäntä ja molemmat tyttäret. Poikakummeina +juhlallisesti seisoivat Matti ja Jussi. + +Kun ristiäiskahvit oli leivosten kanssa juotu, sieppasivat Matti ja +Jussi viilekkeillä varustetut tukkipussit selkäänsä ja alkoivat +maantietä myöten kävellä keikkaista kauas sydänmaalle tukkijoelle, +laulaa lojotellen tukkipojan laulujaan. + + + + +PULLO-HEIKKI. + + +Hän oli isätön ja äiditön poika raukka, jommoisia Jumala paratkoon, on +paljonkin tässä matoisessa maailmassa. Tietysti ei hänkään ollut +syntynyt isättä ja äidittä, mutta kumpaakaan ei hänellä sanan oikeassa +merkityksessä ollut. + +Paikkakunnan kaunein impi oli hänen äitinsä ollut. Nuoret miehet +pyörivät alati hänen kintereillään ja joukossa oli rikkaita talonpoikia, +jospa renkimiehiäkin. Pahin tässä kaikessa kuitenkin oli se, että Hinni +oli vaan -- piikatyttö. Vaarallinen lahja köyhälle tytölle on kauneus, +sillä köyhyys alentaa useinkin hänen arvoansa, vaikka hän olisi kuinka +suuria avuja Luojaltansa saanut. + +Niin oli Hinninkin laita. Monta rehellistä sydäntä lienee löytynyt +noiden ihailijain joukossa, mutta Hinni ei välittänyt kenestäkään yhtään +mitään; oli niinkuin hänen sydämessään ei olisi ollut sijaa yhdellekään. + +Jonkun vuoden kuluttua rupesi Hinniä piirittämään eräs rikkaan talon +ainoa poika; komea nuorukainen oli hänkin ihmisekseen. Hän valloitti nyt +Hinnin niin erikoisomaisuudeksensa, etteivät muut ihailijat saaneet +tulla maille halmeillekaan. Rikkauteensa ja voimiinsa luottaen osasi +Kairalan Risto pitää kaikki muut ulohtaalla. Eräs torpan poika pyrki +kumminkin Hinniä lähentelemään, ja tämä osoittikin pojalle jonkunmoista +myötätuntoisuutta. Kun Risto tämän huomasi, pieksi hän poika raukan niin +pahanpäiväiseksi, että oli vähällä henki mennä. Tästä työstään sai Risto +maksaa pojalle sovinnoita parisataa markkaa. Tätä tekoa piti Hinni niin +pahana, että hänen sydämensä kylmeni Ristoa kohtaan. Mutta ajanoloon +onnistui Riston taasen sukeltautua Hinnin suosioon. Tästä lähtien olivat +Hinni ja Risto aina yksissä. Yhdessä he tulivat aina nuorison tansseihin +ja muihin kisa- ja leikkipaikkoihin. Niissäkin he olivat aina yksissä; +olipa niinkuin heidän mielestään ei muita olisi ollut olemassakaan. +Yhdessä he myös lähtivät niistä paikoista poiskin, katsomatta vähääkään, +lähtikö muita vai ei. Heidän käytöksensä oli niin julkinen, että kylällä +jo kolistiin, että Hinni ja Risto ovat kihloissa. + +Hinni kai kuvaili mielessään, kuinka onnelliseksi häh nyt tulee, kun +pääsee niin ison talon emännäksi, sitten kun aika tulee. Päälle +päätteeksi on hänen sulhasensa kylän pulskin poika. Niinhän se on. +Kyllähän rikkaudella aina on vetovoimaa, vaikk'eivät asiat muutoin +olisikaan niinkuin niiden tulisi olla. + +Kului aikaa vuosi, toista. Risto lakkasi seurustelemasta Hinnin kanssa, +ja Hinni alkoi istuskella yksin kotonaan ja usein hänen kalpeilla +poskillaan nähtiin kyynelten uria, mutta Risto kulki rentona ja uljaana +nuorison kokouspaikoissa ja paljon vapaampana kuin ennen. + +»Mihinkäs Hinnin olet jättänyt?» kysyi kerran eräs talontyttö Ristolta. + +»Mitäpä hänestä», sanoi Risto yhtäkaikkisesti. + +Tyttö leimahti punaiseksi; kai häntä lienevät miellyttäneet Riston sanat +ja eikö liene välähtänyt hänen sydämeensä joku toivonsäde. + +Kului aikaa. Hinnin tila kävi yhä surullisemmaksi ja hänet täytyi +eroittaa pois palveluksestaan. Hän siirtyi nyt erään leskivaimon mökkiin +ja mietti siellä surullista tilaansa. Ei kukaan käynyt häntä katsomassa, +eikä kukaan säälinyt häntä; ainoastaan torpan leski koki häntä hoidella +ja lohdutella. + +Eräänä kertana tuli mökkiin tuo torpan poika. He istuivat kauan Hinnin +kanssa kahden ja molemmat itkivät, niin että olivat vedeksi sulaa. Kai +he molemmat tunsivat, kuinka paljon paremmin kummankin asiat voisivat +olla, jos ei rikkauden voimakas loiste olisi päässyt heidän sydäntensä +tunteita häiritsemään. Kovin murtuneelta näytti poika poislähtiessään. + +Hinni lähetti lesken kutsumaan Ristoa käymään hänen luonaan. + +»Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?» oli Risto vaan ylpeästi +sanonut ja kääntänyt selkänsä. + +Kun Hinni sai tämän tietää, mursi se hänen viimeisetkin voimansa. + +Aika tuli, ja Hinni synnytti pojan. Hän kävi niin heikoksi, että hän +kauan aikaa väikkyi elämän ja kuoleman välillä. Kun hän vihdoin siitä +toipui sen verran, että voi liikkua, ei hänellä ollut muuta neuvoa kuin +lähteä kylälle lapsi sylissä, sillä leski ei voinut enää häntä elättää. +Katkeralta tuntui Hinnistä kulkea talosta taloon, anellen ihmisiltä +apua, mutta mikään muu ei auttanut. Hän oli koettanut vedota Ristonkin +omaantuntoon, että hän antaisi jotakin apua, mutta Risto oli vaan +tylysti sanonut: + +»Elättäköön kakaransa miten tahtoo, mitä se minuun kuuluu!» + +Hinni heikkoni vaan heikkonemistaan. Hän ei voinut kestää sitä häpeän ja +tuskan painoa, mikä hänen tuntoaan alati rasitti. Pian hän sairastuikin +ja kulkea retustaminen talosta taloon sekä kehnoilla vuoteilla kylmien +huoneitten nurkissa viruminen jouduttivat hänen tautiaan. + +Hinni ei tahtonut lapselleen pettäjänsä nimeä, vaan pani hänelle tuon +torpanpojan nimen, ja niin tuli pojasta Heikki. + +Jonkun ajan kuluttua oli Kairalassa häät, sillä Risto oli nainut sen +tytön, joka Ristolta oli kerran kysynyt, mihinkä hän oli Hinnin +jättänyt. Kun hääilo oli parhaillaan, tuli Kairalaan tieto Hinnin +kuolemasta. Sen kuultuaan näytti Risto pari kertaa nielaisevan tyhjää, +vaan sitten hän oli taas niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, yhtyi vaan +iloisiin tanssin pyörteisiin. + +Surkeaan tilaan jäi nyt Heikki raukka. Silloin ei ollut mitään +vaivaishoitolaitosta, vaan saamattomia köyhiä kuljetettiin talosta +taloon. Tämmöinen retki se oli edessä Heikki raukallakin. Kylläpä sen +arvaa, miten pieni, heikko lapsi tuli hoidetuksi. Jos jossakin talossa +oli tunnollisia ihmisiä, jotka parhaansa mukaan kokivat hoidella +hinteräistä lasta, olivat toiset taas semmoisia, etteivät välittäneet +koko hoidokista niin mitään. Päiväkaudet sai lapsi märkänä ja +siivottomana nälissään itkeä nyrryttää kenenkään huomaamatta ja +sydämelle käymättä. + +Lapsi olikin niin hinterä, kivulias ja ruvissa, että kaikki päättelivät, +ettei sillä ole pitkiä aikoja elettävissä. + +Mutta ihme kumma! Nuo ennustukset eivät toteentuneetkaan. Kaikista +vaivoista, kiusauksista ja vastuksista huolimatta jäi poika kuin jäikin +elämään. Hinteräisenä, kivulloisena hän tosin pysyi, mutta eli vaan +edelleenkin. + +Kun hän kasvoi isommaksi, että voi syödä vahvempaa ruokaa ja pitää vähin +itsekin itsestänsä huolta, rupesi hän äkkiä hyötymään. + +Tultuaan siihen ikään, että voi itsenäisesti ja vapaasti liikkua, sai +poika itse pitää toimeentulostansa huolta. Melkein kelvotonna sai hän +kävellä retostella talosta taloon elatustaan hankkimassa. Muutamissa +taloissa säälittiin häntä ja pidettiin useita vuorokausia. Toisissa ei +hänestä juuri paljon välitetty, annettiinhan vaan kuiva leipäpala tai ei +sitäkään. Kaikesta tästä huolimatta hyötyi poika kuitenkin niin, että +hänen poskensa olivat pulleat kuin limpunleipäre; oikein ne hyllyivät +juostessa ja kävellessä. Tämän takia rupesivat ihmiset poikaa kutsumaan +Pullo-Heikiksi. + +Heikki oli lyhyenläntä kasvultaan, mutta muuten jäntterää rakennetta. +Hänellä ei näyttänyt olevan terävää ymmärrystä ja hän tuntui sangen +hitaasti rupeavan käsittämään asioita. Kun hänelle selitettiin jotakin, +niin hän katsoa töllötti avosuin puhujaan eikä näyttänyt ymmärtävän +juuri mitään; hän oli perinyt isänsä paksun pään. + +Ei Heikin elämänalku ollut juuri kehittävää ja kasvattavaa laatua. Usein +häntä pilkattiin, nimiteltiin ja nyrvittiin niinkuin koiranpenikkaa. +Parempiosaisten poikaset useinkin aivan asiatta lyödä mukiloivat häntä, +ja silloin itkeä nyrrytteli Heikki tiimakaudet yhtämittaa. + +Tämmöisissä oloissa kasvaen, sai poika semmoisen käsityksen, ettei +hänestä tule minkäänlaista miestä vaan että koko hänen tuleva elämänsä +on yhtenäistä kurjaa kärsimistä. Näiden ajatusten vallitessa oli poika +hyvin jörömäinen ja vähäpuheinen. Jos joku yritti hänelle jotakin puhua, +vastasi hän vaan yksikantaan: on taikka ei. Talojen välit hän kulki aina +yksin ja maatapäisenä. Ei hänellä ollut mitään nuorten poikasten +ilveitä, leikkejä eikä koukkuja; hän kulki tietään niinkuin vanha, +kaikki elämänkärsimykset ja vaivat kokenut ukko. + + * * * * * + +Paikkakunnalla oli eräs hiljakkoin nainut mökin mies, jota kutsuttiin +Kirves-Mikoksi. Nimensä hän oli saanut siitä, kun hän oli roteva +kirvesmies. Mikko teki vuodet melkein läpeensä urakalla salvutöitä; +ainoastaan parhaana kesäsydännä hän oli kotitöissään. + +Oli Vapunpäivän aika. Kirves-Mikko oli nytkin salvamassa muutamalle +talolle luuvariihtä, ja salvos oli likellä tietä. Kaukaa näki Mikko, kun +Heikki alakuloisena tulla retosti tietä myöten salvokselle. »Mistäs nyt +Heikki poika tulee?» kysyi Mikko iloisesti pojan tultua salvoksen +kohdalle. + +Poika seisahtui ja katsoa töllötti avossa suin Mikkoa. + +»No mistä sinä tulet?» kysyi Mikko toistamiseen. + +»Tuoltahan minä Tulppolasta...» sanoi poika. + +»Mihinkäs aiot mennä?» + +»Seinälään.» + +»Levähdä nyt tässä, eivätkö ne jalat ole puutuneet», kehoitti Mikko. + +Mitään vastaamatta istui Heikki ikäänkuin vaistomaisesti hirsikon päälle +päivänpuolimaiselle seinustalle. Pian alkoi poika siinä nuokahdella. + +»Hyvä Jumala tuotakin poika raukkaa! -- Ei suinkaan hänkään saa kävellä +kukkasten ja ruusujen päällä -- -- -- Se tuhannen roisto -- --» puheli +Mikko itsekseen. + +Tovin ajan perästä herätti Mikko pojan. Poika ikäänkuin säikähti ja +katsella töllisteli Mikkoa. + +»Saitko sinä Tulppolassa einettä?» kysyi Mikko. + +»Eihän tuota...», sanoi poika. + +»Sinulla taitaa olla hyvin nälkä», arveli Mikko. + +»Onhan tuo...» + +Mikko nosti eväskonttinsa kuusenoksalta alas, kantoi sen lastukon päälle +seinänvierustalle ja kehoitti poikaa syömään. + +»Mitä te minulle...», sanoi poika empien. + +»Tule nyt vaan, tarvitseehan Heikkikin syödä», kehoitteli Mikko. + +Ujostellen ja epäröiden asteli Heikki kontin luo ikäänkuin olisi +epäillyt, että onkohan tämä nyt vaan oikein totta. + +Hyvällä halulla söikin poika Mikon eväitä. Tovin päästä hän pytjähti +kyljelleen seinustalla olevan lastukon päälle ja nukkui heti raukeasti; +luultavasti raukaisi ruoka häntä. + +Mikko pani hirsiä kiinni toisella puolella salvosta, ettei olisi +häirinnyt poikaa. + +Kun alkoi iltakalve tulla, herätti Mikko pojan, ettei hän vilustuisi. + +»Mene nyt jo Seinälään, muuten tulee sinulle kylmä», kehoitti Mikko. + +»Siellä on niin paljon poikia, jotka aina rääkkäävät minua», sanoi poika +pelkäävästi. + +»Mene nyt vaan sinne ja pysyttele jossakin nurkkapielessä; minäkin tulen +sinne yöksi ja minä kyllä pidän huolta, ettei sinulle mitään pahaa +tapahdu», takaili Mikko. + +Poika lähti kävellä telsimään. + +Kun Mikko työnsä lopetettuaan meni Seinälään, jossa hän piti yömajaa, +oli jo jotenkin hämärä. Heti kun hän astui huoneeseen, ilmestyi Heikki +hänen kintereilleen. Talonväki ei ollut häntä ennen nähnyt, luultavasti +oli poika jossain piiloitellut Mikon neuvon mukaan. + +Aikainen talonväki ei näyttänyt pojasta pitävän hyvää eikä pahaa, +olivathan vaan niinkuin koko poikaa ei olisi ollut olemassakaan; emäntä +vaan antoi pojalle ruokaa silloin kun muukin väki illasteli. + +Illallisen jälkeen tuli muista huoneista tupaan talon poikavesseleitä. +Kun he huomasivat Heikin, alkoivat he heti käydä hänen kimppuunsa, mutta +tämän nähtyänsä poika juosta vilkaisi Kirves-Mikon turviin. +Poikaviikarit kapittivat jäljessä ja Heikin luo päästyänsä pukkasi eräs +heistä Heikkiä niin, että poika tollahti ison matkan päähän. Samassa +sanoi sysääjäpoika: + +»Mitä sinä, Pullo-Heikki, täällä teet?» + +Heikki oli itkuun purskahtamaisillaan, mutta Kirves-Mikko sieppasi hänet +luokseen ja hääti poikaviikarit ulommaksi hänen kimpustaan. Mikko +nuhteli poikia ja uhkasi sanoa heidän vanhemmilleen, elleivät he antaisi +köyhälle orpopoika raukalle rauhaa. Hän selitti poikasille, kuinka +Heikki on Jumalan luoma niinkuin hekin, vaikkei hänellä olekaan +vanhempia eikä kotia niinkuin heillä. + +Kun väki asetteli maata, ei Heikin makuusta huolehtinut kukaan mitään. +Poika jäi yksin istua nyrryttelemään takkapenkille. Kun Kirves-Mikko +tämän huomasi, käski hän pojan tulla viereensä maata. + +Poika kähnähti vähän, mutta ei liikkunut paikaltaankaan. + +»Tule, tule vaan, kyllä me kahdenkin sovimme tässä makaamaan», +kehoitteli Mikko. + +Hitaasti lähti poika kävellä kähnimään Mikon vuodetta kohden ja sanaa +lausumatta hän pytjähti Mikon viereen maata. + +Kun aamu tuli, söi Mikko eineensä ja lähti työpaikalleen. Poika jäi +vielä huoletonna nukkumaan; tuskinpa hän lienee koko elämänsä aikana +nukkunut niin hyvällä makuusijalla ja niin turvallisesti kuin nyt. + +Kirves-Mikolla ei suinkaan ollut tarkoitus ottaa huostaansa turvatonta +poika raukkaa, hän tahtoi vaan ihmisellisestä vaistomaisuudesta osoittaa +myötätuntoisuutta viattomasti sorrettua kohtaan. Tästä syystä oli koko +poika olemuksineen nyt unhottunut kerrassaan pois hänen mielestään. +Vihellellen hän teki ja iloisesti tuota mielityötään, niin että lastut +huristen lentelivät hänen kirveensä iskuista. + +Kun aika oli kulunut lähelle puolta päivää, ilmestyi Heikki taasenkin +salvokselle. Kehoittamatta istui hän nyt hirsiläjän päälle vastapäätä +Mikkoa. + +»No, kah! Johan Heikki on taas täällä!» sanoi Mikko iloisesti. + +»Johan minä...» + +»Saitko sinä einettä Seinälässä?» kysyi Mikko. + +»Sainhan minä, ja oli niin hyvä maata», sanoi poika. + +»Oltiinko sinulle siellä pahoja?» + +»Eikä oltu.» + +»Eivätkö pojatkaan?» + +»Ei pojatkaan», vakuutti poika. + +»Sepä hauskaa; nythän Heikistä alkaa tulla jo mies», sanoi Mikko +iloisesti. + +Keskustelu taukosi nyt siihen, ja Mikko yhtyi taasen rivakasti työhönsä. + +Ääneti katseli poika Mikon työtä, mutta tuota katselemista ei hän tehnyt +enää ujostellen eikä arkaillen töllistelemällä. Hänen suunsa ei ollut +auki, ja koko katsannossa näytti olevan jotakin tyytyväisyyden ja +itseluottamuksen ilmettä. + +Kun poika oli tovin tuota tehnyt, sanoi hän yhtäkkiä: + +»Kyllä ei minusta tule miestä.» + +»No, herrainen aika! Mikseikäs sinusta miestä tulisi, onhan monesta +muustakin tullut», sanoi Mikko. + +»Kun kaikki minua sortavat ja pilkkaavat», sanoi poika surullisesti. + +»Eivätpähän kaikki, enpähän minäkään», sanoi Mikko. + +»No, ette te.» + +»Eivätkä Seinäläisetkään.» + +»Eivät Seinäläisetkään enää», myönteli poika. + +»Niinpä he vähitellen lakkaavat kaikin sinua sortamasta, ja sinusta +tulee kuin tuleekin mies», vakuutteli Mikko. + +Taas taukosi keskustelu siihen, ja Heikki katseli mielihyvillään Mikon +toimia. + +»Miksi te olette niin hyviä minulle», kysyi nyt poika. + +»Kaikkien ihmistenhän tulee olla hyvät toisilleen, ja ihminenhän +Heikkikin on ja onhan Heikkikin hyvä minulle», sanoi Mikko. + +»Mitäs minusta», sanoi poika, yhä vielä epäillen. + +Ȁlä niin sano, vaan tule nyt katselemaan, mitä täällä meidän +kontissamme on», sanoi Mikko. + +»En minä nyt enää», sanoi poika empien. + +»Tule nyt vaan, kyllä meidän kontti kestää», kehahti Mikko. + +Kun he olivat syöneet, olisi Mikko niin mielellään vähän levähtänyt +ruuan päälle, mutta poika ei antanutkaan hänelle rauhaa. + +»Onko teillä emäntää?» kysyi poika. + +»Onhan tuo.» + +»Entäs taloa?» + +»On meillä talopahainenkin.» + +»Missä se on?» + +»Se on kaukana täältä, penikulman päässä sydänmaalla, Ulpukkalammen +rannalla», selitteli Mikko. + +»Onko siinä peltoakin?» + +»On sitäkin vähän.» + +»Ja niittyäkin?» + +»On pikkusen niittyäkin», selitteli Mikko. + +»Taitaa olla eläimiäkin», utaisi poika edelleen. + +»On kaksi lehmää», vastasi Mikko. + +»Entäs, onkos teillä lapsia?» + +»On niitäkin kaksi, poika ja tyttö, ja poika on jo neljännellä.» + +»Mitkäs niiden nimet ovat?» + +»Pojan nimi on Mikko, isän kaima, ja tytön Anna, äidin kaima», selitteli +Mikko pojalle tarkoin ikäänkuin hän olisi ollut poliisitutkinnossa. + +»Milloinkahan minä saisin käydä teillä?» tiedusteli Heikki. + +»Eipä sitä tiedä, jospa siellä saisit käydäkin jonakuna kesänä», sanoi +Mikko -- -- -- + +Poika perehtyi Mikkoon niin, että hän kävi salvoksella joka päivä. +Pitemmiltäkin matkoilta hän tuli sinne, sillä hän kulki ympäristön +taloissa yötä olemassa ja hakemassa iltasta ja einettä, mutta puolisensa +hän söi aina salvoksella Mikon kanssa. Eräänä kertana istui poika kauan +aikaa hirsiläjän päällä miettivän ja alakuloisen näköisenä. + +»Mitäs Heikki nyt miettii?» kysyi Mikko. + +»Kun ei ole mitään semmoista työtä, jota minäkin voisin tehdä», sanoi +poika alakuloisesti. + +»Ole huoletta, kyllä sitäkin saadaan. Tulehan nyt ensin kontille», +lohdutteli Mikko. + +»Minkäslaista työtä se sitten olisi, jota minäkin voisin tehdä?» utaisi +poika syömästä päästyä. + +»Voisitkohan sinä noita lastuja kokoilla tuohon latoon?» kysyi Mikko. + +»Miksen», sanoi poika iloisesti ja hyppäsi ylös ja alkoi hapuilla +lastuja syliinsä. + +»No, no, älähän nyt päätäsi seinään lyö. Paras on levätä vähän syönnin +päälle; kyllä vielä on aikaa työtäkin tehdä», sanoi Mikko jäähdytellen +pojan liikanaista työintoa. + +Kun Mikko ryhtyi työhönsä, rupesi poikakin lastuja kantamaan. Kun hän +oli jonkun ajan tuota tehnyt, kysyi hän äkkiä: + +»Mutta onkos teille mitään apua siitä, jos minä näitä lastuja kokoan?» + +»On, on.» + +»Saatteko te nämät lastut itsellenne?» sanoi poika ja katsoi kysyvästi +Mikkoa silmiin. + +»Kyllä saan. Minä myön ne paikkakunnan mökkyreille, ja sillä keinoin +saadaan konttiin evästen lisiä», toimitti Mikko. + +»No sitten ei mene minunkaan työni hukkaan», sanoi poika tohtuneena ja +alkoi kantaa lastuja. + +Kun lastut tulivat vihdoin kannetuiksi, kysyi poika: »Mitäs minä nyt +teen?» + +»Nyt on ilma jo niin lämmennyt, että kuori on hirsistä irti. Rupea +senvuoksi repimään kuusihirsistä kuoria ja vie ne tuonne latoon +kuivumaan», kehoitti Mikko. + +»Mitä niillä tehtäisiin?» utaisi poika. + +»Kannat ne kerppuina kylän karvarille, niin hän antaa sinulle niistä +rahaa», sanoi Mikko. + +Heti ryhtyi poika työhön. + +Kun poika oli saanut tavaransa myödyksi, toi hän Mikolle kourallisen +vaskilantteja. + +»Ei, ei. En minä ota niitä, nehän ovat sinun ansiotasi, pidä ne itse», +sanoi Mikko. + +»Mitä minä niillä tekisin, minä tahdon maksaa ruokani», sanoi Heikki +itsepintaisesti. + +Ȁlä ole hauska rahojesi kanssa, kun ei ole mitään pakkoa niitä +kuluttaa, kyllä sinä silti saat minun kontistani syödä. Kokoile nyt niin +paljon rahoja, että saat kengät jalkaasi», kehoitteli Mikko. + +»Mitähän minä nyt tekisin, kun ei ole enää lastunkantamista eikä +parkinkiskomista?» kysyi Heikki eräänä kertana. + +»Enpä nyt oikein tiedä, jokohan rupeisit soittelemaan», arveli Mikko +leikillisesti. + +»Mutta kun minulla ei ole, millä minä soittelisin», muistutti Heikki. + +»Minun täytyy yönseutuna tehdä sinulle torvi», lupaili Mikko. + +Kun he menivät Seinälään taasenkin yöksi, hakkasi Mikko lepänkappaleen +tienvierestä ja vei sen mennessään yöpaikkaansa. Siellä hän kaverteli +lepästä oikein rattisuisen torven. Hän laittoi sen hienompaan päähän +ohuesta katajanlastusta kielen, ja torvi rupesi heti törähtelemään. +Heikki oikein vapisi innostuksesta ja pyhästä kunnioituksesta, kun kuuli +todellakin torven ääntelevän. Mikko antoi Heikinkin koetella torven +tenhovoimaa, ja sitä ihastusta ja riemua ei voi kielin kertoa, mitä +poika nyt tunsi. Mikko selitti, ettei torvi vielä ollutkaan valmis. Hän +poltti torven kupeeseen kaksi pientä reikää ja sanoi sitten Heikille, +että hänen tuli pitää soittaissaan sormiansa noiden reikien päällä ja +vuorotellen nostella niitä ja sulkea reiät jälleen, niin torvi antaa +aina eri äänen. + +Tuo torvi oli jonkunmoisen klarinetin muotoinen rakennus. Kaiketi ei +Mikkokaan ollut mikään soittokoneitten mestari, että hän olisi äänet +voinut ääniasteikon mukaan sovittaa, mutta kuitenkin osui niin olemaan, +että perusäänestä ensimäinen ääni oli kvartti ja siitä ensimäinen ääni +ylöspäin kvartin iso terssi, ja niin muodoin oli tuossa koko koneistossa +vaan kolme ääntä. + +Poika ei malttanut nukkua yökausiin, sillä torvi oli aina mielessä. Hän +oli ylhäällä jo ennen Mikkoa ja valmiina lähtemään salvokselle. + +Sinne tultua kysyi hän: »Miten minä nyt tällä soitan?» + +»Sinä puhallat torveen, aukaiset ja suljet reiät sormillasi, ei siinä +muuta tarvita», sanoi Mikko. + +Poika istui hirrentyvellä ja alkoi harjoitella. + +Kun hän piti aluksi etumaisen reiän auki ja sulki sen heti kiinni, äänti +kvartti ensin ja sitten perusääni. Kun hän sitten vipautti toistakin +reikää sormellansa, muodostui sävelikkö tämän kalttaiseksi: Tuu, tuu, +tuutia tuu. Samana päivänä oli Heikille jo pysyvä sävel muodostunut, +eikä se siitänsä koskaan muuttunut. + +»Missä minä tällä torvella soittelisin?» kysyi Heikki eräänä kertana. + +»Noo -- -- soittele häntä nyt pitkin teitä, sinne ja tänne kaikilla +teillä ja kujilla, äläkä unhoita käydä minullekin soittamassa», esitteli +Mikko. + +Poika lähti nyt kävellä telsimään pitkin tietä, puhaltaen vahvasti +torveensa, ja nyt hänen poskensa vasta pullollaan olivat. »Tuu, tuu, +tuutia tuu» kuului nyt kaikilta teiltä, kujilta ja talojen pihoilta. +Ihmiset tutustuivat tuohon Heikin säveleeseen, niin että he sen +kuultuaan sanoivat: »Pullo-Heikki sieltä tulee.» Heikin soittotaito teki +hänen repaleisen elämänsä paljon paremmaksi. Ihmiset eivät enää +kiusoitelleet eivätkä nyrvineet poikaa niinkuin jotakin yhteiskunnan +hylkiötä, vaan rupesivat pitämään häntä tuutiatuineen ja pulloposkineen +yhteisenä hupinaan, ja niin annettiin hänelle mielellään ruokaa ja +turvaa. + +Heikki ei unhoittanut varminta ja parasta ystäväänsä Mikkoa, vaan +tuontuostakin hän pistäysi Mikon salvokselle. + +»Menettekö te nyt kotiinne kesäksi?» kysyi poika eräänä kertana Mikolta, +kun riihi alkoi olla jo harjapäällä. + +»En minä nyt menekään, minä olen ottanut ison asuinrakennuksen urakalla +salvaakseni», selitti Mikko. + +»Missä se on?» kysyi poika. + +»Se on kaukana, et sinä sitä tiedä», sanoi Mikko umpikuljuun. + +»Mihinkäs minä nyt kesäksi joudun?» tiedusteli poika, ikäänkuin +muistuttaen Mikkoa, että hän on luvannut hänet viedä kotiaan katsomaan. + +»Rupea Seinälään paimenpojaksi.» + +»Eivät he huoli minusta», arveli poika. + +»Kyllä. He puhuivat jo kerran siitä minulle, ja sinullahan on valmis +paimentorvikin», sanoi Mikko. + +Niin kelvoton ja nuori kuin Heikki vielä olikin, pääsi hän kuin pääsikin +Seinälään paimenpojaksi. Kyllä silloin Takaliston kylän saloilta kuului +yhä vaan tuutiatuu -- -- -- + +Kun syksy tuli ja karjat otettiin sisälle, ilmestyi Heikki yhtäkkiä +Kirves-Mikon salvokselle. Siinä oli kymmenen muuta miestä työssä ja +Mikko viidentenätoista. Ällistellen katseli Heikki noita miehiä, etsien +heidän seastansa Mikkoa. Kun hän hänet vihdoin huomasi, päästi hän heti +torvestaan iloissaan tuutiatuun. + +»Jopas taasenkin on Heikki maissa», sanoi Mikko ja tuli poikaa +tervehtimään. + +»Voi, voi, kuinka paljon täällä on miehiä; ovatko he pahoja?» sanoi +Heikki ja katsoi Mikkoa niin kysyvästi ja luottavasti silmiin. + +»Eivät he ole pahoja; he ovat kaikki minun palkkaamiani miehiä», +vakuutti Mikko. + +Tämän kuultuaan poika rupesi yhtämittaa puhaltamaan torvestaan +tuutuutuutiatuuta. + +»Menettekös te tulevana kesänä kotiinne käymään?» kysyi Heikki eräänä +kertana Mikolta. + +»Kyllä varmaankin menen», vakuutteli Mikko. + +»Saankos minä tulla silloin teidän kotianne?» kysyi Heikki. + +»Kuinkas muutoin. Olenhan minä luvannut Heikin käydä mökkiäni ja +perhettäni katsomassa», myönteli Mikko. + +Pojalle tuli nyt hyvät päivät. Hän tuli yhteiseksi iloksi koko +miehistölle. Kaikin vaalivat he poikaa ja vuorottain oli hän heidän +eväskontillaan syömässä. Harvoin hän kävi kylillä soittelemassa ja +ruokaansa etsimässä. Mutta muiden salvumiesten vuoteelle ei hän pannut +maata, vaikka kuinkakin olisivat koettaneet häntä kehoittaa ja +narrailla; Kirves-Mikon kupeilla hän vaan tahtoi yönsä viettää, eikä +Mikko häntä siitä estänytkään. + + * * * * * + +Tähän aikaan oli Kirves-Mikon asuntoon tullut eräs muutos. Siihen saakka +oli hänen asuntonsa ollut vaan omin luvin kruununmaalle tehty mökki, +mutta nyt oli Mikko hakenut mökilleen laillisessa järjestyksessä +täydellisen asukasoikeuden, ja ensi kesänä oli maat mitattavat ja +pyykitettävät. Mikon oli siis mentävä kotiinsa valvomaan etujaan, jouti +taikka ei. + +Niinkuin hepo kesää odotti nyt Heikki sitä hetkeä, jolloin päästäisiin +lähtemään tuonne Mikon kotiin. Kun kesänkielessä tuli urakka valmiiksi +ja kun Mikko ilmoitti Heikille, että nyt sitä lähdetään meidän mökkiä +katsomaan, ei Heikin ilolla ollut rajoja. Hän hyppeli ja pyöri +ympäriinsä, ja kyllä silloin saatiin kuulla tuutiatuuta. + +Heikki oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli Seinälässä +ollessaan kiskonut parkkia ja sillä tavalla lisännyt lanttejaan, niin +että oli voinut hankkia kengät jalkaansa, ja muuta vaatetta oli annettu +talosta. Oikein miehen alulta näytti poika nyt juoksennellessaan Mikon +ympärillä. Senkin seitsemän asiaa oli hänellä kaikenlaisiin +syrjämutkiin, eikä häntä näyttänyt yhtään uupumus haittaavan tuolla +penikulman pituisella matkalla. + +Kun tultiin Kirves-Mikon pihalle, oli se Heikistä paras paikka +maailmassa. Kaikki epäsuotuisat kohdatkin olivat juuri niinkuin niiden +tuli olla, ja tuo pieni tupakin näytti hänestä paremmalta kuin Seinälän +isot rakennukset. Tämä kai tuli siitä, että se oli hänen parhaan +ystävänsä koti, sillä olihan Mikko osoittanut hänelle enemmän kuin +kukaan muu ihmisyyttä ja myötätuntoisuutta. + +»Voi, kun saisin täällä aina olla!» huudahti poika ikäänkuin peljäten, +ettei hän saisi sinne ainaiseksi jäädä, ja kaivaten pysyväistä +myötätuntoisuutta kurjaa olentoansa kohtaan. + +Pihalle tuli Mikon vaimo lapsineen jo tulokkaita vastaanottamaan. + +Mikko poika oli jo aika vikkelä poikavesseli, mutta Anna vasta huonosti +kävellä taaperteli äitinsä käsipuolessa. + +»Olethan sinä tuonut vieraitakin mukanasi», sanoi vaimo Mikolle +iloisesti. + +»Olenhan minä tuonut. Tämä on minun Heikki ystäväni, tulkaapa nyt +tervehtimään, lapset, vierasta», kehoitteli Mikko. + +Lapset tulla hitustelivat Heikin luo ojennetuin käsin; ujostellen he +katsella töllistelivät kahden puolen toisiaan. + +»Tulkaa nyt huoneeseen, että saatte lepoa ja ruokaa», kehoitteli emäntä. + +Kun tulokkaat olivat syöneet kelpo aterian, panivat he lepäämään ja +Heikki nukkui pari tiimaa, mutta herätessään tuntui hänestä niin +rauhalliselta ja turvalliselta. + +Seuraavana päivänä tuli maanmittari apumiehineen paikalle, ja +mittaaminen, jyvittäminen ja tangoittaminen alkoi. Metsään lähtiessään +sanoi Mikko Heikille: »Pidä nyt huolta lapsista, että emäntäkin pääsee +asioihinsa.» + +Ilomielin täyttikin Heikki tuon tehtävänsä, ja lapset pian perehtyivät +Heikkiin, niin että he pitivät häntä ikäänkuin veljenänsä. He tottelivat +Heikkiä kaikissa niinkuin ainakin vanhempaa johtajaansa. He kulkivat +ahoilla poimimassa kukkasia, marjoja, pyöreitä somia kiviä ja mitä muuta +heille mieluista oli. Nämät he kantoivat talouspaikkoihinsa ja leikkivät +niillä. Hän antoi lasten törähytellä tuohon mainioon torveensakin, jota +hän ei ennen ollut antanut kenenkään tehdä. Erinomaista huolta piti +Heikki siitä, etteivät lapset päässeet lähelle tuota syvävesistä +järvenrantaa ja ettei heille tulisi mitään vaaraa ja vahinkoa. + +Emäntä oli hyvin tyytyväinen nykyiseen asemaansa, kun hänen ei +alituisesti tarvinnut pitää huolta lapsista, vaan sai nyt vapaasti +työskennellä. + +Vaikka Heikki olikin jo kahdeksanvuotias, ei hän tuntenut vielä +iitäkään, vaikka olisi tiellä vastaan tullut; kukapa hänestä olisikaan +huolta pitänyt. Tämä seikka huoletti Mikkoa ja emäntää kovin, sillä +heidän mieleensä oli ikäänkuin itsestään juurtunut semmoinen +vaistomainen tunne, että Heikki ei kuulu kenellekään muille kuin heille. +Tuntui siltä kuin poika olisi heillä syntynyt ja kaiken ikänsä heidän +luonaan ollut. Samanlainen tunne lienee Heikilläkin ollut. Tuo pojan +lukemattomuus saattoi isäntäväen huomaamaan, että nuo vaistomaiset +tunteet asettivat heille velvollisuuksiakin. + +Kuitenkaan ei isäntäväen mieleen vähääkään juolahtanut, että tuo orpo ja +kaikkien hylkimä ja ylönkatsoma poika raukka olisi heiltä pois ajettava, +varsinkin kun he huomasivat, millä rakkaudella ja luottavaisuudella tämä +turvitteli heihin. + +Tähän kaikkeen nähden ruvettiin nyt poikaa kirjalle opettamaan. Emäntä +ohjasi häntä alulle ja isäntäkin, silloin kun hänellä oli joutohetkiä. + +Tämä oli Heikille kova pähkinä purra. Vapaana ja valtoimena ja aivan +ohjaamattomana retostellen ilotonta elämänsä aamua yksin maailmassa, ei +hänellä ollut vähintäkään tietoa tuosta välttämättömästä ja tärkeästä +ihmisen tehtävästä. Nyt tulivat nuot monilukuiset ja monimutkaiset +kirjaimet äkkiä hänen eteensä, ja niitä hänen piti oppia tuntemaan. Ne +olivat Heikin mielestä niin yhdennäköisiä ja samassa sanomattoman +erilaisia, että niistä oli ihan mahdoton selvää saada. Kuitenkin oli +Heikki nöyrä ja tottelevainen ohjaajilleen ja koki tankata kirjaimia +päähänsä, silloin kun häntä siihen käskettiin. Vissit tiimat päivässä +täytyi Heikin tehdä tuota mielestään tukalaa työtä. + +Kun poika pääsi pois lukuhommastaan, oli hän niinkuin maasta irti. +Sutii, lähdettiin nyt heti ulos lasten kanssa leikkimään. Heikillä oli +harras halu tehdä jotakin työtä. Hän oli ottanut tavakseen uurastaa +kivikkomäkeen järvenrannalle peltoa. Maalla ei ollut kuin yksikerrassa +kiviä, ja nekin enimmäkseen pieniä. Rautakangella hän väänteli pienimpiä +kiviä ja vyörytteli mitä jaksoi järveen. Voi sitä iloa, mikä lapsille +tuli, kun kivi jyrkkää mäkirinnettä vierien mennä molskahti järven +syvään veteen. Silloin lapset kaikin riemuiten räpyttivät käsiään ja +huutain hoilaten hyppäsivät jäljessä ja uudella innolla lähtivät toista +kiveä irti kiskomaan. + +»Mitäs ne lapset siellä järvenrantatörmällä puuhaavat?» kysyi isäntä +eräänä kertana. + +»Me teemme sinne oman pellon», selitti Heikki tohtuneena. + +»Katsosta vaan näitä nuoria työpukareita. Eipä vaan vähää ole pää +väärässä, mutta varokaahan, ettette järveen putoa», sanoi isäntä +nauraen. + +»Kyllä varotaan», sanoi Heikki. + +Kun sitten väsyttiin pellontekoon, istuttiin kivelle lepäämään tai +mentiin marjailemaan, ja silloin kuului ehtimiseen tuutiatuu. + +Isäntä kulki päiväkaudet metsissä maanmittarien jäljessä, ja emäntä +toimi muissa hommissa. Ainoastaan niiton- ja leikkuunajaksi +keskeytettiin maanmittaustyöt. + +Eräänä kertana olivat lapset taasenkin pellonteossa. Heikki oli niin +innostunut työhönsä, ettei huomannut ensinkään, että talon poika ja +tyttö livahtivat pois pellontekopaikalta. Nämät olivat menneet +venevalkamaan, jossa oli lukossa oleva vene. Poika meni veneeseen ja +alkoi peräpuolessa melalla loria vettä, mutta tyttö jäi rannalle +seisomaan. Kuinka poika siinä lienee loraillut, yhtäkkiä hän pulskahti +päätänsä myöten järveen. Kun tyttö päästi kauhean hätähuudon, huomasi +Heikki heti, että lapset olivat poissa ja että nyt on hätä käsissä. +Nopeasti kuin nuoli juoksi hän rantaan ja käsitti heti vaaran suuruuden. +Siinä oli rannalla verkkovapeita pystyssä; niihin oli jokaisen yläpäähän +lyöty erityinen puunaula, josta verkot pantiin riippumaan, kun niitä +ahdettiin kuivaamaan. Tuommoisen vapeen sieppasi Heikki käteensä ja +juoksi veneenperään. Ilma oli kirkas ja järvi tyyni kuin peili. Oitis +hän näki, kuinka poika maata kellotti järven hiekkapohjassa. Heti työnsi +Heikki vapeensa kiinni pojan vaatteisiin, kieraisi vavetta muutaman +kerran ympäri ja alkoi nostaa poikaa järven pohjasta ylös. Aivan +helposti nousikin poika vedenpintaan, jossa Heikki sai hänet käsiinsä, +ja niin hän nosti pojan suulleen veneen pohjalaudoille. Suureksi avuksi +oli tuo puunaula vapeen päässä. Sillä kun Heikki kiersi vavetta, +takertuivat pojan vaatteet lujasti siihen, niin että poika pysyi kiinni +vapeessa. + +Tähän saakka oli Heikki toiminut niin kylmäverisesti kuin ei olisi +mitään tapahtunut; lieneekö itse mitään siitä tietänytkään. Mutta nyt +hän vapisi niinkuin haavanlehti. Hän koetti käännellä poikaa puolelta +toiselle, jolloin tämän suusta pulpahti vettä. + +Sillä välin oli tyttö huutain juossut kotiinsa, ja emäntä kiiruhti +hädissään rantaan. Mutta Mikko poika olikin jo istumassa veneen +pohjalla, ja Heikki piteli häntä kiinni. Poika hengitti jo +täydellisesti, mutta hän oli vielä heikko ja ikäänkuin pökerryksissä. + +Äiti ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa, niin valtavasti vaikutti häneen +vaaran suuruus ja ilontunne poikansa pelastumisesta. + +Hetken aikaa annettiin pojan siinä toinnutella, mutta kun hän siitä +vähän elpyi, kantoi äiti hänet huoneeseen, missä häneltä riisuttiin +märät vaatteet yltä ja puettiin kuivat päälle. + +»Voi, voi, Heikki, kuinka huolettomasti sinä pidit lapsia silmällä, kun +oli tuommoinen vaara yksin päivin tulla», sanoi emäntä hieman +nuhtelevaisesti. + +Vaikkei nuhde ollut sen kovempi, vaikutti se kuitenkin Heikkiin niin, +että hän purskahti valtavaan itkuun. Hän tunsi kipeästi, kuinka +tottelematon ja huolimaton hän on ollut suurimpia hyväntekijöitänsä +kohtaan. Hän itki yhtämittaa koko rupeaman, eikä häntä oltu saada +vaikenemaan, vaikka isäntäkin kotiin tultuaan koetti häntä lohdutella +parhaan taitonsa mukaan, lukien juuri Heikin ansioksi sen, että poika +pelastui. + + * * * * * + +Aika on vierähtänyt useita vuosia eteenpäin. Mikon asuntoa ei enää +sanotakaan mökiksi. Maanmittarien työ on aikoja sitten loppuun +suoritettu, ja suorat rajapiirteet kulmakivineen osoittavat selvästi, +minkävertaisen maapalasen omistajaksi Kirves-Mikko on tullut Luojamme +lahjoittamasta yhteisestä maasta. Mökistä tuli nyt erityinen +Kirves-Mikkola niminen talo, joka juteusi yhteen tuon entisen +tilallisten yhteiskunnan kanssa. + +Tällä välin oli Heikkikin miehistynyt kelpo lailla. Lyhyenläntä hän oli +vieläkin ruumiiltaan, mutta hyvin juurevaa laatua. Työtä hän oli tehnyt +pesässä vointinsa mukaan ja päivästä päivään, vuodesta vuoteen hän aina +varmistui sen mukaan kuin ruumiilliset voimat kehittyivät. Ei hän ollut +sen enempää kysynyt, saako hän talossa olla, eikä talonväki ollut +pyytänyt Heikkiä vähän vähääkään edelleen talossa olemaan; se tuli +kummaltakin puolelta ikäänkuin itsestään. + +Heikki oli nyt rippikoulun iässä. + +»Eikö Heikkiä jo haluttaisi mennä muualle onneansa etsimään, olethan nyt +jo niin vaurastunut, että voit tulla toimeen missä tahansa?» sanoi +isäntä eräänä kertana Heikille. + +Heikki ei vastannut siihen mitään. + +Mutta tämän puheen kuultuansa tuli Heikki sanomattoman noloksi ja +umpikuljuiseksi. Hän ei puhunut kenellekään mitään, olla nuhjusteli vaan +yksinään ja miettivän näköisenä; oli niinkuin joku raskas murhe olisi +häntä painostanut. + +Kolmen vuorokauden perästä hän ilmestyi arkana ja ujona isännän kamarin +ovipieleen. Siinä hän pelokkaan näköisenä sijoitteli jalkojaan. + +»Mitäs Heikki nyt tuumailee, kun niin miettivän näköisenä seisoskelee?» +kysyi isäntä. + +»Niin, minä tuota vaan ajattelen, että eikö teillä enää työtä olekaan, +kun minun pitää lähteä pois?» sanoi Heikki ujosti. + +»Kukas sinua on käskenyt pois lähtemään?» sanoi isäntä kummastellen. + +»Sanoittehan te, että saisin mennä muualle, jos tahtoisin, mutta minä en +tahtoisi», sanoi Heikki värisevin äänin. + +»En minä sitä tarkoittanut, että sinun olisi mentävä; sitä vaan, että +jos sinua ei haluttaisi meillä olla, niin saisit mennä muualta parempaa +onneasi etsimään», selitteli isäntä. + +»Kyllä minua haluttaisi olla», sanoi Heikki, vähän häpeillen. + +»No, ole sitten Jumalan nimessä niin kauan kuin haluttaa; ole niinkuin +kotonasi», sanoi isäntä. + +Heikki lähti pois. + +Nyt hän tuli taas iloiseksi ja avomieliseksi. Hän toimi, hyöri ja pyöri +kaikilla talouden aloilla ja teki työtä niinkuin viisi miestä. + +Rippikoulun aika alkoi lähestyä. Tämä antoi Heikille paljon lisähuolta. +Milloin vaan vähänkin oli loma-aikaa, koetti hän kaikin voimin iskeä +kirjaimia päähänsä ja saada niiden avulla sanoja kokoon. Vaikka hän +olikin jokseenkin paksupäistä laatua, takertui sinne onttoon otsaan +kuitenkin yhtä ja toista sananmutkaa ja ongelmaa. Näin tavoin oli Heikki +suurella työllä ja vaivalla tullut siihen määrään lukutaitoiseksi, että +hän rippikoulun alkaessa voi jotenkuten kirjaa sisältä lukea. +Katkismuksen hän oli hatarasti päähänsä päntännyt. + +Näin varustettuna lähti hän nyt rippikouluun. Mutta ensi luetuksessa +hylkäsi papisto hänet huonon lukunsa takia. + +Nyt vasta Heikille takkalo tuli. Kovin kovasti koski se häneen, kun hän +tuli noin vaan hyljätyksi rippikoulusta. Hän tuli niin alakuloiseksi ja +noloksi, ettei viikkokausiin nähty hänen suutaan naurunhymyssä. Siihen +sijaan hän luki nyt kahta ahkerammin kaikkina joutohetkinään. Varsinkin +pyhäpäivät hän oli niin ahkera, että tuskin jouti syömään. Kyllä työ +näytti kovalta, sillä leuka jätisi ja tuskanhiki valui kasvoilta. Oli +omituista nähdä, kuinka moneen mutkaan ja soppeloon vääntyili Heikin +pullea naama, kun hän koki sanoja päähänsä päntätä. Silmiä myöten olivat +kasvojen lihakset liikkeessä tuossa tärkeässä, mutta vaikeassa työssä. + +Tuommoisella ahkeruudella voitti Heikki niin paljon, että häntä +rippikoulun tullessa voi sanoa välttäväksi lukijaksi; katkismuksenkin +oli hän jotenkin tarkoin iskenyt päähänsä. + +Näillä tiedoilla varustettuna lähti Heikki toisen kerran onneansa +koettelemaan. Kun papisto oli tutkimuksensa tehnyt, sanoi rovasti: + +»Lukusi on kyllä välttävä, mutta oletko käynyt kiertokoulussa?» + +»No, enhän minä...», sanoi Heikki, ja hänen pulleat poskensa leimahtivat +punaiseksi kuin turkinpippuri. + +»Mikset ole käynyt? Siellä pitää käydä, et sinä muutoin pääse ripille», +sanoi rovasti jyrkästi. + +»Mitenkäs minä siellä ... orpopoika? Ja leipä on ollut kerjäämisessä», +sanoi Heikki ujosti. + +»Niin no -- oma asiasi, saat mennä», sanoi rovasti, heiluttaen päätään +taaksepäin ja nakaten samassa kirkonkirjan lehden nurin. + +Raskaalla mielellä, mutta vähän äkätuulella, lähti Heikki astelemaan +Kirves-Mikkolaa kohden, yhtä täysinäinen eväskontti selässä kuin +mennessäkin. + +»Kuinka siellä nyt kävi?» utaisi emäntä Heikin kotiin tultua. + +»Yhtä hyvästi kuin ennenkin, ei paremmasti eikä pahemmasti», sanoi +Heikki yksikantaan. + +Tämä viimeinen koulumatka ei näyttänyt vaivaavan Heikkiä hetikään niin +paljon kuin ensimäinen, näyttipä siltä kuin ei hän olisi piitannut koko +kovasta onnestaan yhtään mitään. + +Kuitenkaan ei hän lukemasta herennyt. + +Uusi Testamentti tuli nyt hänen lempikirjakseen, mutta hän luki sen +ohessa katkismustakin ja virsikirjaa. Ahkerasti hän oli joutohetkinä +noiden kirjojen ääressä. + +Kun rippikouluaika taasenkin tuli, kysyi emäntä: »Eikös Heikki ala +hankkia rippikouluun...?» + +»Mitäpä minä sinne...» + +»Kuinkas muutoin», arveli emäntä. + +»Eihän ne ota kuitenkaan, ja mitäs ja milläs minä nyt kiertokouluun, +kahdeksantoista vanha mies?» arveli Heikki. + +»Mutta ethän sinä saa akkaakaan, ellet käy ensin ripilläsi», sanoi +emäntä puolileikillään. + +»Mitäpä tämmöinen mies akalla... Hyväpä, kun omankin henkensä elättää», +arveli Heikki jurosti. -- -- -- + +Pieni oli vielä Kirves-Mikkola talokseen, mutta työvoimia oli siinä +sivussa lisääntynyt ikäänkuin tietämättä. Itse isäntä oli parhaissa +voimissaan, ja hänellä sitäpaitsi oli intoa, halua ja kykyä vaikka +minkälaiseen työhön. Heikistä oli juteentunut vankka ja roteva työmies +taloon ja hän riehui työn ääressä niinkuin rämekarhu. Molemmat isännän +lapsetkin kykenivät jo keveitä töitä tekemään, ja emäntä myöskin autteli +voimiensa mukaan. + +»Eikö sinun, Heikki, tee mielesi lähteä Amerikkaan, johon muut niin +innolla rientävät?» sanoi isäntä kerran. + +»Mitäpä minä siellä... Kyllä täälläkin on Amerikkaa minulle», arveli +Heikki. + +»Noo -- kokoaisit rahoja.» + +»Mitäpäs minä niillä rahoilla...? Onhan tässä teillä hyvä ruoka ja +riittävä vaate», tuumaili vaan Heikki. + +»Mutta kun tämä meidän tupakin on niin pieni, että se tahtoo käydä +ahtaaksi», sanoi isäntä. + +»Ei se mitään tee; tehdään uusi ja isompi, onhan hirsiä ja miehiä», +arveli Heikki. + +»Mutta hevostapa ei ole», muisti isäntä. + +»No niin, se hevosen asia, mutta ehkäpä sekin vielä saadaan», sanoi +Heikki. + +»Peltommekin ovat vielä niin pienet, että tahtoo väkisinkin toisina +vuosina pyrkiä pettu pöydällemme», sanoi isäntä, ikäänkuin tehden +tarkkaa luetteloa Heikille talonsa puutteellisuuksista. + +»Tulkoon vaan, mutta parempi on kaarnakin kotoinen, kuin on vieras +vehnäleipä. Minä en pelkää pettua; me teemme lisää peltoa, niin pettukin +loppuu pöydältämme», sanoi Heikki luottavasti. + +Kun Kirves-Mikkolaiset yksistä neuvoin tekivät uutteruudella työtä, +vaurastui heidän elämänsä vähitellen, mutta varmasti. Vuosi vuodelta +tuli aina lisää joku peltotilkku ja niittylampare; ilmestyipä +navettaankin jokunen hatasarvi ja sonnimullikka entisten lisäksi, ja +pettuleipä tuli aina harvemmin pöydälle. + +Kun kolmisen vuotta oli näin ponnisteltu, toi isäntä eräänä kertana +nuoren hiirakkotamman taloon. Voi, minkä ilon se toi tullessaan noille +salon yksinkertaisille asujamille! Jokainen sitä helli, taputteli, +silitteli ja ruokki. Hevonen perehtyi pian noihin hyväluontoisiin +ihmisiin niin, että se juoksi kaikkialla heidän jäljessään ikäänkuin +koira. Erittäinkin piti Heikki elukasta hyvää huolta. Hän kantoi sen +eteen mehevimmät, pehmeimmät ja makeimmat heinät ja suki, pesi, puhdisti +ja loimitti sitä. Hevonen olikin lihava kuin hylje, ja sen karva kiilsi +kuin sametti. Lyhyet kotiajot se suoritti niin virkusti ja rajusti, että +sitä katseli oikein ilomielin. + +Eihän muuta, ensi talvena ruvettiin hirrenhakkuuseen ja -vetoon. Kun +vetomatka ei ollut pitkä, kertyi niitä pian rakennuspaikalle tarpeeksi +asti. + +Nyt ryhdyttiin rakennushommiin ja Mikko, tuo aimo salvomies, opetti +Heikkiä ja poikaansa. Heikistäkin tuli välttävä kirvesmies, joka teki +kunnollista työtä, vaikka se hitaastikin kävi, kun täytyi tarkkaa tehdä. + +Keväällä kylvöntekoon ruvetessa oli salvos harjapäällä ja vesikatossa. + +»Olen ajatellut -- tuota noin, että etteköhän te voisi minuttakin +valmistaa noita huoneita, tehdä heinää ja leikata?» virkkoi Heikki +eräänä kertana isännälle. + +»Mihinkäs sinä sitten aiot mennä?» kysyi isäntä kummastellen. + +»No enhän minä mihinkään ... ajattelin vaan, että kun minusta ei ole +paljonkaan apua nikkaroimisessa ja kun voitte heinän tehdä ja vähät +leikkuut leikata, niin -- niin mietin itsekseni, että minä saisin olla +aina pellonteossa, että talo paisuisi ja petäjäinen poistuisi», tuumaili +Heikki. + +»Saathan sinä tehdä, kuinka tahdot. Yhtähän se on, pieksi sutta tai +petäjää, taloon päin se kumminkin on», sanoi isäntä ja nauraa hymähti. + +»Ottaisinkohan minä ensin käsiini tuon vierumäen pellon alun, jota minä +poikasena jo aloittelin ja josta ei ole sen parempaa sittemmin tullut? +Siinä olisi meillä aina siemenenvara», ehdoitteli Heikki. + +»Ryhdy vaan siihen. Yhtähän se on, veti tukasta tai parrasta, kunhan se +vaan yhteen kokoon päin käypi; kyllä me pidämme huolen huoneenlaitosta, +niitosta ja leikkuusta», myönteli isäntä. + +»Olen ajatellut sitäkin, että meillä on kovat ja ahtaat peltomaat, +emmekä voi parhaalla tahdollammekaan niitä tarpeeksi asti levittää. +Mutta meillä on tuolla lammen eteläpäässä tuo Jalkasuo, joka on +avullista, savipohjaista viljelysmaata, ja siitä olisi hyvä vedenmeno +lampeen. Minusta tuntuu siltä, että meidän täytyisi kuivata se +Jalkaräme, jos mielimme talostamme taloa tulevan», esitteli Heikki. + +»Johan sinä nyt mahdottomia tuumailet! Ensin aiot raivata tuon +kivikkomäen järvenrannalla ja sitten jo olet ajatuksissasi Jalkasuolla. +Ei veikkonen, vähät voimat eivät kaikkeen riitä», sanoi isäntä +naurahdellen. + +»Yksi ensin, toinen sitten. -- -- Hyvä tahto voipi paljon», sanoi Heikki +ja lähti. + +Työnjako seurasi nyt itsestään. Heikki meni järvimäelle kiviä +vääntelemään ja isäntä rupesi höyläilemään uuteen rakennukseen ovia ja +akkunoita ja apunaan piti hän nuorta Mikkoa. Koko kesänä ei hän ollut +tuosta työstä pois muulloin kuin kylvön, niiton ja leikkuun aikana. Näin +tavoin valmistui syksyksi uudessa rakennuksessa kaksi huonetta +asuttavaksi. -- Isäntä itse nikkaroi, muurasi ja teki kaikki mitä +tarvittiin; hän oli mies, joka pystyi kaikkeen. + +Mutta olipa Heikilläkin järvimäen rinteellä jo laajalta kivikasoja, +jossa oli koko lailla työnlisiä Hiirolle tulevana talvena. + + * * * * * + +Aika on taasenkin vierähtänyt eteenpäin. Kirves-Mikkolassa on tapahtunut +paljon muutoksia. Uusi tupa on kaikin puolin valmis, ja Heikilläkin on +siinä ominainen kamari. Järvenvierulle on ilmestynyt semmoinen pelto, +että siihen kylvetään kaksi tynnyriä ohria, eikä siinä ole koskaan +pannut halla. Jalkarämeen halki on kaivettu kaunis viemäri, ja sen +toisella puolen on pitkiä, suoria sarkoja, joista toiset savettuina +kasvavat rehevää ruista ja kauraa ja vanhimmat kedot uhkeaa heinää; +niissä paikoissa oli Heikki teutunut. + +Talon tyttärestä, Annasta, oli kasvanut soleva ja miellyttävä neito. +Huhuja alkoi kuulua, että Seinälän Yrjö likentelee Annaa. Kun tämä puhe +tuli Heikin korviin, tuntui hänestä siltä, että Anna olisi Yrjölle liian +hyvä. Kun Heikiltä kysyttiin, mihin hän tuon luulonsa perusti, vastasi +hän: Yrjö oli minulle poikasena paha, ja minä pelkään, että hän on +Annallekin paha. Hänelle vakuutettiin, että Yrjö on vakaantunut kelpo +mieheksi, silloin Heikki sanoi: »No ottakoon hän hänet sitten.» + +Eräänä syksynä toi isäntä Heikin kouraan sata markkaa rahaa. + +»Pitäähän sitä Heikillekin jolloinkin palkkaa maksaa; tuossa on rahaa +vähän tarpeisiisi», sanoi isäntä. + +Ikäänkuin unissaan otti Heikki rahat vastaan, ja isäntä meni kamariinsa. +Kauan aikaa katseli Heikki yksinään noita rahoja mietiskellen. Vihdoin +selkeni hän, nousi ylös ja lähti astelemaan isännän kamariin. + +»Mitä minä näillä teen, onhan minulla ruoka ja vaate talosta? Ottakaa +takaisin nämät rahat, paremmin te nämät tarvitsette», sanoi Heikki +ujostellen. + +Isäntä ei tiennyt mitä ajatella. Puoliväliin toistakymmentä vuotta oli +Heikki tehnyt palkatonta työtä, oli tehnyt niinkuin mies, ja nytkään ei +hän tahtonut ottaa vastaan tuota vähäistä palkkiota. + +»Otahan nyt edes puoletkaan», sanoi isäntä hämmästyksestä selvittyään. + +»Enkä ota, mutta jos suvaitsette, niin otan markan, että vaan ostan +kasakkia juhlatupakaksi», sanoi Heikki, joka oli joutohetkinään ahkera +nurkantakaisia visapiipussaan kydettämään. + +Ja markan Heikki ottikin ja muut rahat laski isännän eteen pöydälle ja +meni pois. + +Huhut Annan ja Yrjön suhteesta alkoivat toteentua. Eräänä kauniina +talvipäivänä ajaa karautti Kirves-Mikkolan kartanolle pulskalla +hevosella ja reellä pari miestä; he olivat Seinälän sulhasväkeä. Kun he +astuivat huoneeseen, tuli talonväki heitä tervehtimään, mutta kovin +ujosteli ja punasteli Anna sitä tehdessään. + +Mitä siitä. Kihlajaisethan siinä tuli kuin tulikin, eikä kellään ollut +mitään vastaansanomista; asia lieneekin jo ennen varaselta ollut +hiljaisuudessa sovittu. Heikki otti nyt kasakkinsa juhlallisesti esiin, +avasi sen ja pani seisomaan kamarinsa pöydälle. Salakähmää oli hän +pannut puhtaan paidankin päälleen ja nyt hän karisti perskat pois +känäpiipustaan ja täytti sen kasakilla. Heikiltäkin tultiin kysymään, +olisiko hänellä mitään vastaansanomista, jos Anna nyt vietäisiin pois. + +»Mitäpäs minulla... Mutta sen sanon, että Annaa pitää hyvästi kohdella; +hän on hyvä tyttö», tuumaili Heikki. + +»Hyvästi minä aionkin häntä pitää», sanoi sulhanen naurussa suin. + +Mutta Heikin silmistä vierähti pari kyyneltä, joita hän koki tuhria +näkymättömiin karkealla kädenseljällään. + +Juhlallisesti tarjosi Heikki kasakkia sulhasjoukollekin. Hänen +mielikseen pistivät he piippuunsa, ja Heikki näytti olevan hyvin +itsenäinen ja hyvällä tuulella. + +»Kas vaan! Oikeinhan Heikilläkin on kaupungin tupakkaa», sanoi sulhanen +piippuun pannessaan. + +»Ei minulla monasti...», sanoi Heikki. + +Heikki tuli nyt totisen näköiseksi ja näytti miettivän jotakin. Yhtäkkiä +puhalsi hän paksun savun suustaan ja sanoi samassa: »Poimitaan se mehevä +marja kaukaisiltai kankahilta», ja samassa katsoa vilkaisi hän Annaa ja +Yrjöä silmiin, ja nyt nähtiin Heikin pulloposket olevan hymyn vuoksi +hyvin kikkeränä. + +Asiat menivät tavallista rataansa, ja tuo Kirves-Mikkolan metsäkukka +vietiin vankkaan Seinälän taloon. + +Mutta muutakin vielä tapahtui Kirves-Mikkolassa. Nuori Mikko oli +kasvanut pitkäksi, pulskaksi mieheksi. Hän oli hyvätapainen ja siivo +nuorukainen. Jo pitemmän aikaa olivat kylän neitoset luoneet häneen +halukkaita silmäyksiä. Eipä aikaakaan kun alettiin kuiskia, että Mikko +lähentelee Seinälän Sannaa. Sitä ei pidetty ensimältä totenakaan, mutta +kuiskeet eivät vaan lakanneet. Koko jutun loppu oli kuitenkin se, että +Seinälän rikkaan talon tyttö parin vuoden päästä tuotiin +Kirves-Mikkolaan, tuohon aloittelevaan uutistaloon miniäksi. + +Isoja häitä ei pidetty. Mutta kun puhemies morsiamen ja sulhasen kanssa +ajoi kartanolle, otettiin heidät ystävällisesti ja avosylin vastaan. +Hyvästi vieraat syötettiin, juotettiin ja kaikin puolin hoidettiin. + +Taaskin otti Heikki kasakin esille ja asetti sen pöydälleen. Kun vieraat +sinne tulivat, tarjosi Heikki kohteliaasti heille kasakkiaan. + +»Kauanpa Heikillä kaupungin tupakka piisaakin, vai oletko sinä uutta +ostanut?» kysyi puhemies. + +»Enhän minä, mutta eihän sitä niin huvasti...», arveli Heikki, +puhallellen paksuja savuja kasakistaan. + +Näin tavoin ei Kirves-Mikkola tullut paljonkaan tappiolle, vaikka +menettikin Annan. + + * * * * * + +Jalkaräme oli jo laajalti viljelty. Uhkeasti kasvoi se savettuna sekä +viljaa että heinää. Siellä oli Heikki monta, monta vuotta yksin +mullostellut. Talo oli paisunut siihen määrään, ettei pettua enää +koskaan näkynyt pöydällä, ja navettaan oli ilmestynyt kaikkiaan +viisitoista möököstä. Oli talossa leipää ja leivänsärvintä, ja Seinälän +Sanna oli hyvin tyytyväinen oloonsa, vaikka tulikin rikkaasta Seinälästä +tähän pieneen korpikotiin. + +Nuori Hiiro, vanhan Hiiron varsa, oli jo aikoja sitten kasvanut vankaksi +hevoseksi. Sekin oli saanut varsan, hiirakko-oriin, joka oli Heikin +lempieläin. + +Heikki oli nyt jo vanhanpuoleinen mies. Kun hän oli päivät päästään +kesäisinä aikoina myllehtinyt tuolla Jalkarämeellä, istuskeli hän sieltä +tullessaan iltamalla takkakivellä, vedellen ahkeraan savuja piipustaan. +Useinkin oli muu väki levolla, kun hän tuli kotiin Jalkasuolta. + +Eräänä iltana palasi Heikki tuosta mielityöstään tavallista myöhemmin +kotiin. Muut olivat jo menneet levolle, mutta Heikki istui nytkin +lämpimälle takkakivelle vetelemään savuja ja mietiskelemään omia +mietteitään. + +Kuinka Heikki siinä nyt istuskeli ja mietiskelikään, kuuli hän äkkiä +kartanon takana olevasta hevoshaasta Hiiron kellon kiihkeän soimisen; +oli niinkuin se olisi täyttä laukkaa hypännyt jotakin pakoon. +Vaistomaisesti hypähti Heikki ylös ja syöksyi hakaan kellon ääntä +kohden. Oli syyskuun puoliväli ja kuu valaisi taivaalta. + +Mikä näky! Hiiro kiersi täyttä laukkaa yhtä rengaskiertoa ja susi hypätä +loikki vähän ulompana samaan suuntaan. Varsa hyppäsi emänsä edellä, ja +emä näytti pitävän erinomaista huolta siitä, ettei varsa vaan jäisi +takapuolelle. + +Hetkeäkään arvelematta syöksi Heikki sutta vastaan. Kun susi oli kovassa +vauhdissa, tuli se Heikkiin palliksi, ja siinä sai hän sitä hännästä +kiinni. Susi koetti riistää itseään irti, vaan häntä oli Heikin kourissa +niin lujasti kuin ruuvipihdissä. Silloin heittäysi susi selälleen, +käpertyi Heikin käteen ja pureskeli sitä pahanpäiväisesti. Mutta samassa +sai Heikki tupestaan puukon oikeaan käteensä, kuotaisi sillä pedon mahan +halki ja heti oikaisi susi konttinsa. + +»Vai tulet sinä, penteleen vonkale, taas meidän Hiiroa hätyyttämään», +karjahti Heikki työnsä tehtyään. + +Kun Hiiro huomasi vaaran olevan ohi, päästi se oikein höröttävän +hirnauksen ja tuli aika vonkaa varsansa kanssa Heikin luo. Siinä se +sitten hökötti ja tuhri turvallaan Heikkiä ikäänkuin kiitellen, kun tämä +pelasti hänet varsoineen niin suuresta vaarasta. + +Heikki ei uskaltanut heittää hevosia hakaan, vaan toi ne tullessaan +kotiin ja pani talliin. + +Tähän saakka ei Heikki ollut tuntenut mitään kipua kädessään, mutta kun +hän jälleen istui takkakivelle rauhaan, tuli se tuimille tuskille ja +verta tippui haavoista ehtimiseen. Hän ei voinut mennä maata, istui vaan +takkakivellä tuskitellen kättänsä. + +Kun väki nousi ylös, tapasivat he Heikin kurjassa tilassa. Suuri lätäkkö +oli verta lattialla ja Heikki ätyröi haavojansa. + +»Herra Jumala, mikä sinulle nyt on tullut? Missä olet itsesi +haavoittanut?» hätäili emäntä Heikin nähtyänsä. + +Muukin väki kerääntyi Heikin ympärille. + +Hätimmiten selitti Heikki, mitä oli tapahtunut, ja kaikki kauhistelivat +sitä kuullessaan. + +Kuten parhaiten taittiin, puhdistettiin Heikin käsi verestä ja sidottiin +moninkertaisilla puhtailla liinarievuilla ja niin saatiin verenvuoto +pysähtymään. + +Heikki oli nyt niin heikko ja valju, että hänet täytyi laittaa vuoteelle +maata. Kipu yltyi yltymistään, ja käsi alkoi ajettua. Kolmen vuorokauden +kuluttua oli käsi kuin tukki, ja Heikki tunsi kuoleman lähenevän. + +Hän kutsui silloin isännän luoksensa ja pyysi ujosti, että tämä noutaisi +papin hänen luokseen. + +Isäntä lupasi ilolla täyttää sairaan toivomuksen ja heti lähti hän +matkaan. + +Pitäjään oli hiljakkoin tullut nuori pappi rovastille apulaiseksi, ja +tämä se nyt lähti sairaan luo. Kun hän tuli Heikin huoneeseen, tervehti +hän sairasta ystävällisesti ja kysyi: »kuinka voitte?» + +»Huonosti.» + +»Sielun vai ruumiin puolestako vointi tuntuu huonolta?» utaisi pappi. + +»Molempain.» + +»Teillä ei taida olla paljonkaan hyviä töitä, joilla luulisitte +ansaitsevanne Jumalan armon?» arveli pappi. + +»Eihän niitä paljoa... Erään työn tiedän kuitenkin tehneeni, jota en +luule Jumalan minulle viaksi lukevan.» + +»Mikäs se olisi?» + +»Se kun pelastin isäntäni pojan hukkumasta», sanoi Heikki. + +»Kuinka se tapahtui?» + +Heikki selitti nyt kaikki juurtajaksain. + +»Luuletteko tällä teolla ansainneenne Jumalan armon?» kysyi pappi. + +»Mitäs sitä senvertaisella... Huonosti käypi, jos ei Jumala minua +armostansa auta», sanoi Heikki. + +»Onko teidän tunnollanne mitään erityistä, joka teitä vaivaa?» utaisi +nyt pappi. + +»Ei mitään erityistä, mutta kuitenkin tiedän joka päivä rikkoneeni +Jumalaa vastaan. En ole elänyt niinkuin hänen pyhä oikeutensa vaatii ja +sentähden tiedän ansainneeni iankaikkisen kadotuksen, jos ei Jumala +minua laupeudessaan armahda», tuumaili Heikki. + +Pappi huomasi nyt, että hänen edessään oli murtunut ja katuva sielu. Hän +rupesi laveasti puhelemaan Jumalan suuresta rakkaudesta katuvaisia +syntisiä kohtaan, kuinka Hän tykönsä kutsuu kaikkia, jotka työtä tekevät +ja ovat raskautetut, ja kuinka hän ei heikkoa ruokoa särje eikä +suitsevaa kynttilää sammuta. + +»Mutta mitenkäs minun kanssani on, kun en minä ole tullut osalliseksi +Herran ehtoollisesta? Sitä juuri minä tahtoisin pastorilta tietää», +sanoi Heikki. + +»Kuinka se niin on? Olethan jo vanhanpuoleinen mies», sanoi pappi +hölmistyen. + +»Niin se on; minä en ole käynyt ripilläni», vakuutti Heikki. + +»Te ette siis osaa lukea?» + +»Kyllähän tuota sentään jotenkuten», arveli Heikki. + +Pappi luetti koetteeksi Heikillä Uutta Testamenttia ja kyseli häneltä +ulkoa katkismusta sieltä täältä. + +»Ihmeellistä! Tehän osaatte lukea hyvästi sekä sisältä että ulkoa. +Ettekö te sitten ole yrittänytkään kouluun», sanoi pappi ihmetellen. + +»Kyllä on yritetty kahdestikin, mutta minua ei huolittu», sanoi Heikki. + +»No, joko silloin osasitte lukea niin hyvästi kuin nytkin?» kysyi pappi. + +»Kyllä.» + +»Minkä sanottiin vikana olevan, kun ei huolittu?» + +»Kun en ollut kiertokoulua käynyt. Mutta mitenkäs minä kiertokouluun...? +Olin isätön, äiditön orpopoika.» + +»Mitä, ettekö te olekaan tämän talon miehiä?» kysäisi pappi. + +»Olenhan minä laillani, mutta ei minulla ole hituistakaan osaa tähän +taloon. Aivan avutonna kerjäläispoikana otti tämän talon isäntä minut +huostaansa ja kasvatti mieheksi. Sitä hyvää työtä olen kokenut sittemmin +työlläni maksaa. Kuitenkin luulen saavani tässä olla kuolemaani saakka, +joka ei tunnu kaukana olevankaan», tuumaili Heikki. + +»Isäntä sanoi teidän taistelleen suden kanssa», sanoi pappi. + +»Taistelinhan minä, ja sillähän se tuo käsikin on tuommoinen...», sanoi +Heikki. + +»Eikö se teistä tunnu hyvältä työltä?» kysyi pappi. + +»Eipä tuo, pelastin vaan Hiiron ja varsan», sanoi Heikki. + +Pappi tutkisteli nyt laveasti Heikin käsitystä uskosta ja syntein +anteeksi saamisesta. Sitten hän kysyi: + +»Luuletteko nyt kuolevanne?» + +»Niin luulen.» + +»Ja luulette myös hukkaan joutuvanne?» kaiveli pappi syvemmälle ja +syvemmälle. + +»Niin luulen, ellei Jumala armahda. Pelkään, että hän lukee minulle +viaksi, kun en ole käynyt ripillä», selitteli Heikki tilaansa. + +Pappi huomasi edessään olevan yksinkertaisimman ihmisen, mitä suinkin +olla saattaa, mutta joka yksinkertaisuudestaan huolimatta käsitti +kristinopin perustukset paremmin kuin moni oppinut ja rikkiviisas. Pappi +mietti tovin itseksensä. Sitten kävi hän kutsumassa koko talonväen +Heikin kamariin. Hän piti pitkän ja liikuttavan puheen, kuinka hän on +löytänyt murtuneen, totisesti uskovan kristityn, joka pienen muotoseikan +vuoksi on tullut suljetuksi pois seurakunnan yhteydestä, ja että hän nyt +tarkoin sairaan tilaa tutkittuansa aikoo omalla vastuullaan ottaa hänet +seurakunnan jäseneksi ja jakaa hänelle pyhän ehtoollisen. Tähän tekoonsa +pyysi hän läsnäolevia seurakunnan puolesta todistajiksi. + +Kun pappi oli ehtoollisen antanut, tuntui Heikistä kuin raskas kivi +olisi vyörähtänyt pois hänen sydämeltään ja tyyni rauha ja tyytyväisyys +astunut sijaan. + +Sitten tiedusteli pappi Heikiltä, mikä hänen nimensä on, että hän voipi +kirkonkirjoihin merkitä hänet ripille lasketuksi mieheksi. + +»Pullo-Heikiksi minua on kaiken ikäni sanottu», vastasi Heikki. + +»Ei suinkaan se ole teidän oikea sukunimenne», sanoi pappi oudoksuen. + +»Hinni Kelpala kuuluu äitini nimi olleen», sanoi Heikki. + +Pappi kirjoitti sen muistiin. + +Nyt rupesi pappi tarkastelemaan Heikin ruumiillista tilaa. Hän otti +kääreen pois haavojen ympäriltä, pesi ja puhdisti sen kuivuneesta +verestä ja muusta liasta ja kääri koko käden olkapäätä myöten +puhtaisiin, paksuihin kääreihin. Pappi neuvoi vieressä seisovaa Sannaa, +miten on meneteltävä, ja määräsi, että kääreet on muutettava neljä +kertaa päivässä. + +Pappi lähti nyt pois ja isäntä meni häntä kyytiin. Pappilan +kotiapteekista lähetti nuori pappi voitehia isännän mukana Heikin käteen +ja neuvoi, kuinka niitä käytetään. + +Ihme kumma! rupesi käsi vähitellen parenemaan, vaikka kaikki luulivat +Heikin olevan mennyttä miestä. Kauan eli Heikki vielä sen jälkeen +kaikkien kunnioittamana. + +Pitkin ikäänsä piti hän torveansa suuressa arvossa. Juhlallisesti se +riippui hänen vuoteensa kohdalla naulassa. Paljosta ja ahkerasta +pitelemisestä oli sen pinta mustunut ja tullut kiiltäväksi ikäänkuin se +olisi kiilloitettu. + +Kun kesäilloin tultiin työstä ja Heikki sattui olemaan mietteissään, +sivui hän torvensa, meni tuvan takana olevan jylhän kuusikon reunaan +isolle kivelle istumaan, ja silloin saatiin taasenkin kuulla: »Tuu, tuu, +tuutia tuu», niin että metsä kahjahteli. + + + + +KILPELAN VELJEKSET. + + +Kilpelän uudistalo Hämeessä oli synkällä sydänmaalla isonlaisen +Vierujärven rannalla. Talo sijaitsi eteläänpäin viertävällä rinteellä. +Vihreätä koivu- ja lepikkometsää oli laajalti ympäristössä, mutta +taampana oli laaja, neitsyeellinen ikihongikko, jossa ei vielä koskaan +ollut kirveenisku kalskahdellut. + +Neljä vuotta olivat Kilpeläiset asuneet tässä yksinäisessä salon +sydämessä. Mutta vaikka asutusaika ei ollut sen pitempi, näkyi +kuitenkin, että siinä oli paljon saatu aikaan. Mäellä seisoi puhdas, +vanhoista hongista salvettu rakennus, jossa oli tilava pirtti ja +toisessa päässä kaksi kamaria; tarpeelliset ulkohuoneet olivat myös +kunnossa. Suuri ala peltoa oli tehty tuohon vieruun kankaaseen, jossa ei +ollut kiviä kuin yksi kerros. Siinä kasvaa rehoitti jo hyötyisä ohra ja +peruna. Taaempana oli iso kaski, jossa rehevänä kasvoi ruishalme. + +Paikka oli mehevä; mansikoita ja muita marjoja kasvoi ympäristössä. +Järven rannalla oli nuottakota, johon isonlainen nuotta oli ahdettu. + +Useasta ehkä tuntuu kummalliselta, kun niin vähässä ajassa on saatu niin +paljon aikaan, mutta Kilpeläiset olivatkin oikeata hämäläisväkeä, joka +ei suinkaan kammonut työtä eikä vähästä säikähtynyt. + +Sopii luoda silmäys tuon uudistalon henkilökuntaan. Iisakki, perheenisä, +oli iältään noin kuudenkymmenen vuoden paikoilla. Pituudeltaan oli hän +yli kolmen kyynärän, ja hartiat olivat leveät kuin kuopankatto. Kun hän +jykevillä kourillaan tarttui työhön käsiksi, ei silloin raskaskaan +taakka näyttänyt paljon painavan. Hänen vaimonsa nimi oli Saara, kookas +ja roteva oli hänkin. Rinnakkain olivat he pitkäaikaisen elämänsä +taistelot taistelleet, yhtenä ilonsa iloinneet ja surunsa surreet. +Heillä oli kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär. Vanhimman pojan nimi +oli Aaro, nuorimman Pentti; tyttärestä oli tehty äitinsä kaima. + +Samaa maata olivat lapset kuin vanhemmatkin. Kumpainenkin pojista oli +neljä tuumaa yli kolmen kyynärän. Niin jykeviä eivät he vielä olleet +kuin isäukko, mutta täyteläisiä ja noreita he olivat kuin salon siroin +honka. Saara tyttö oli myös kookkaimpia ja rotevimpia naisia mitä olla +taitaa. + +Suvun yleisenä tunnusmerkkinä oli suuret siniset silmät ja +vaaleankeltaiset kutrit. Vanhuksilla oli tosin jo hapset harmaantuneet, +mutta nuoremmassa polvessa olivat ne täydessä kukoistuksessaan. +Muutenkin olivat he kaikin puolin kauniita ja miellyttäviä ihmisiä. Aaro +oli täyttänyt kaksikymmentäkolme, Pentti kaksikymmentä ja Saara +kahdeksantoista vuotta. + +Piikoja ja renkejä olivat Iisakki ja Saara olleet, kun he naimisiin +menivät. Kättensä työllä olivat he itsensä elättäneet ja lapsensa +ihmisiksi kasvattaneet. Lopusta olivat he olleet muonarenkeinä +muutamassa kartanossa ja tulleet siinä hyvästi toimeen. + +Kun lapset kasvoivat aikuisiksi, pisti Iisakille mieleen, että olisi +parempi, jos olisi oma kontu, vaikkapa kehnompikin, jossa saisi mielensä +mukaan raataa; jäisihän tehty työ perillisten hyväksi, joka muuten nyt +menee hukkaan. + +Kun tämä kerran selkeni Iisakille, lähti hän sydänmaalle etsimään +talonpaikkaa. Semmoisen hän löysikin Vierujärven rannalta, ja hänen +valintansa onnistui hyvin. + +Oitis muutti perhe tälle uudelle talonpaikalle ja työtä alettiin tehdä +ankarasti. Heidän jättiläisvoimiensa ja ahkeruutensa edessä eivät paljon +kaakarrelleet kivet eikä kannot. Heidän kävi tekeminen työtä paremmin +kuin monen muun, sillä tarkkoja kun olivat, oli heillä säästössä viljaa +ja varoja niin paljon, ettei heidän tarvinnut elatuksesta huolehtia, +vaikk'eivät ensi vuosina maasta mitään saaneetkaan. + +Kun kesäisin tuli sievä ilta, pistäysi perhe järvelle nuottaa vetämään, +ja muutamalla kierroksella saivat he tuosta kalarikkaasta vedestä niin +paljon kaloja kuin talouden tarpeissa meni. Eikä niitä kaupaksi +kannattanutkaan pyytää, sillä mihinkäpä niitä olisi täällä synkällä +salolla myöty. -- Tämä kalainen järvi edisti paljon heidän +toimeentuloansa särpimen puolesta, sillä ei heillä ollut vielä kuin pari +lehmää. + +Rauha, rakkaus ja yksimielisyys vallitsi perheessä, ja tämäkin auttoi +suuresti heidän töitään ja pyrkimisiään. Nuoret rakastivat ja +kunnioittivat vanhempiaan kaikella rakkaudella ja kuuliaisuudella. Isän +pieninkin viittaus oli kylliksi, eikä kenenkään mieleen jolkahtanut +tehdä mitään vastaväitteitä. Eipä kummakaan, jos niin oli, sillä tuolla +synkän korven keskellä ei nuorilla ollut mitään viettelevää seuraa, joka +olisi voinut istuttaa heihin turmioon ja väärälle jäljelle viepiä +intohimoja. Ainoastaan metsän tuore ja puhdas siimes ja linnut +lauluineen olivat heidän ainaisina seurakumppaneinaan. Näistä ja +toistensa kanssa seurustelusta saivat he hupinsa, ja siinä oli heille +kylläksi. -- -- + +Perheen miespuolisella henkilöllä oli jokaisella jykevä ja tarkka +luodikkonsa. Näitä he hoitivat niinkuin silmäteräänsä ja ne olivat +tulleet heille niin rakkaiksi kuin olisivat ne olleet heidän toinen +sielunsa. Tarpeeseen olivatkin nämät aseet tuolla synkällä salolla, kun +petoeläimet tahtoivat liika usein lähennellä heidän taloaan, vaanimaan +heidän kotieläimiään. Usea kontiokin sai heille turkillaan maksaa +liikanaisen rohkeutensa. Kun semmoinen vaara oli tarjolla, kävivät isä +ja pojat yksissä neuvoin otson kimppuun. Pojilla oli pyssyt mukanaan, +mutta isä oli varustettuna keihäällä, siltä varalta, jos luoti sattuisi +pettämään. Vaikka kukin heistä oli varma ampuja, ei luoti aina +sattunutkaan, ja silloin sai isä keihäällään vastaanottaa metsänkiivaan +raivoisan ryntäyksen. + + * * * * * + +Harvoin kulki mitään viestejä ja tietoja muusta maailmasta tuohon tiestä +syrjässä olevaan uudistaloon. Aikaisemmin oli vain kuulunut, että Venäjä +uhkasi nostaa sodan Ruotsia vastaan. Kuitenkin olivat nämät tiedot +ainoastaan kaukaisia kulkupuheita ja semmoisinaan ei niistä paljonkaan +välitetty. + +Jonkun ajan kuluttua meni Kilpelän Iisakki kirkolle, jonne oli kolme +penikulmaa matkaa. Siellä sai hän tietää, että nuot huhut alkoivat +toteutua. Venäjän tiedettiin varustelevan ja aikovan rikkoa rauhan ja +rynnätä rajan yli Suomeen. Tämä tieto sai kaikki ihmiset huoliinsa, +mutta syvimmin se tuntui koskevan Kilpelän Iisakkiin. Raskaalla mielellä +palasi hän kirkolta kaukaiseen, yksinäiseen kotiinsa. Heti huomasivat +kaikki, että perheenisä oli tavallista synkempi. Kuitenkaan ei kukaan +tunkeutunut utelemaan syytä hänen raskasmielisyyteensä, koska he kaikin +kunnioittivat melkeinpä arastellen häntä. He tiesivät ennestään, että +kyllähän isä kuitenkin asiansa selittää, kun hän katsoo soveliaan ajan +tulleeksi. + +Iisakki oli väsynyt matkan vaivoista ja hän tarvitsi ruokaa ja lepoa. +Kun hän oli levännyt, tuli hän pirttiin ja synkkä varjo pimitti hänen +otsansa. Hän istuuntui pöydän päähän penkille, ja muu perhe kokoontui +lähitienoolle, sillä he arvasivat isän nyt rupeavan kertomaan +kirkkokuulumisia. + +Iisakki päästi ensin syvän, pitkän huokauksen ja sitten hän alkoi puhua: + +»Huolettavia uutisia on minulla teille kerrottavana. Kovat ajat ovat +kansallamme odotettavissa. Ei voi edeltäpäin arvata, mitä kärsimyksiä +aika tullessansa meille tuopi. Venäjä varustelee ja aikoo tulla maahamme +suuren sotajoukon kanssa. Maamme on aivan varustamaton ja vähäinen +sotaväkemme on hajoitettuna ympäri maata ja Ruotsista ei ole paljon apua +toivomista, sillä Tanska on myös julistanut sodan Ruotsia vastaan. +Isänmaa on vaarassa ja se tarvitsee jokaisen poikansa torjumaan +vihollisen ryntäystä. Jumala rankaisee meitä kovakorvaisuutemme tähden, +kun emme ole ottaneet vaaria hänen varoittavasta äänestään. Itse olen jo +liian vanha aseisiin tarttumaan, niin mielelläni kuin sen tekisinkin, +mutta Jumala on minulle lahjoittanut kaksi vankkaa poikaa, ja toivon, +että he ilolla tarjoavat voimansa isänmaan palvelukseen.» + +Kun isä oli puheensa lopettanut, kavahti Pentti ylös ja löi jykevän +nyrkkinsä pöytään ja sanoi: »Se ei saa tapahtua; vihollinen on +torjuttava pois maasta.» Aaro sieppasi luodikkonsa seinältä, puristeli +ja tarkasteli sitä. + +»Semmoiset aseet eivät sodassa kelpaa; kyllä se antaa aseet, joka +työnkin. Mutta mitä te mietitte, aiotteko uhrata itsenne isänmaan +palvelukseen», puheli isäukko. + +»Se on hartain halumme, jos vaan te annatte suostumuksenne siihen», +sanoivat veljekset innostuneina. + +»Jumala teitä noista sanoistanne siunatkoon! Nyt voin rauhassa ja ilolla +kuolla, kun minulla on tuommoisia poikia», sanoi ukko, pyyhiskellen +kyyneleitä silmistään. + +Äitiin ja sisareen tekivät nämät tiedot ja tuumat päinvastaisen +vaikutuksen. Heidän sydäntään ahdisti kovin se tieto, että rakkaat pojat +lähtisivät tuolle vaaralliselle retkelle, jossa voipi käydä niinkin, +ettei sieltä hengissä palata. Mutta kun he olivat tottuneet alistumaan +kaikissa isän tahtoon, eivät he nytkään panneet ainoallakaan sanalla +sitä vastaan. + +Hetimmiten ruvettiin laittamaan pojille varustuksia matkaa varten. + +Viikon päästä lähtivät jo veljekset eväillä ja vaatteilla varustettuina +matkaan. Sydämelliset jäähyväiset otettiin, ja isä varoitti heitä +muistamaan sitä pyhää velvollisuutta, jota he nyt menivät täyttämään. +Äiti ja sisar vuodattivat runsaita kyyneliä, vaan sekä isän että poikain +mieli oli aivan murtumaton. + +Nuorukaiset suuntasivat matkansa Hämeenlinnaa kohden, ja perille +päästyänsä kirjoitettiin he kohta sotarulliin ja sijoitettiin +harjoituskomppaniaan. + +Nuot kauniit, voimakkaat ja siivot nuorukaiset herättivät pian huomiota +ympäristössään, erittäinkin päällystössä. Tämän tähden kohdeltiin heitä +ystävällisesti ja sävyisästi. Jonkun kerran sattui niin, että joku +miehistä, joka oli oppinut olemaan kaikissa päälläpäsmärinä, yritti +voimiinsa luottaen saamaan veljeksiä valtansa alle, mutta nämät +työnsivät hyökkääjän niin voimakkasti pois luotaan, ettei hänen tehnyt +mieli enää toista kertaa koettaa. + +Kauan ei ollut aikaa uusia tulokkaita sotatemppuihin harjoittaa, sillä +Venäjä julisti sodan ja alkoi marsittaa joukkojaan rajaa kohden. Näin +oli 1808-1809 vuoden sota alkanut. Kun siellä täällä hajallaan olevat +Suomen sotajoukot oli saatu hätäpikaa kootuiksi, lähetettiin osa niistä +rajalle päin vihollista vastaan, ja niiden joukkoon komennettiin Aaro ja +Penttikin. Niin tultiin Kymin joelle, jossa oli silloinen valtakunnan +raja. + +Kun vihollinen hyökkäsi rajan yli, perääntyi Suomen joukko +vähälukuisuutensa vuoksi sen edestä. Siellä täällä syntyi kuitenkin +pienempiä kahakoita, joissa suomalaiset sitkeästi pitivät puoliaan, +vaikka kohta heidän täytyi väistyä ylivoiman alta. + +Näissä kahakoissa osoittivat Pentti ja Aaro erinomaista kuntoa ja +uljuutta. Muutamassa kahakassa saartivat venäläiset suomalaisten +kapteenin, joten tämä oli vähällä joutua vangiksi. Tämän vaaran +huomasivat veljekset. Hätäpikaa kokosivat he joitakin miehiä +ympärillensä ja ryntäsivät kapteenia auttamaan. Vihollisen rivi +murrettiin ja kapteeni pelastettiin. + +Näin tavoin herättivät veljekset rohkeudellaan alusta saakka +päällikköjen huomiota. + +Veljekset rakastivat toisiaan todellisella veljenrakkaudella. +Tappelunkahakoissa olivat he aina rinnakkain siellä, missä ottelu oli +tuimin. Jos toinen oli vaarassa, siinä oli jo toinenkin, eikä siinä +suinkaan säästetty iskuja. + +Kauan eivät veljekset saaneet olla tässä osastossa. Sillä kun Viaporia +alettiin varustaa riittävällä miehistöllä, komennettiin muiden muassa +veljeksetkin sinne varustusväkeen. Siellä he asuivat molemmat samassa +teltissä, sillä paljon varustusväen takia ei ollut linnoitusten +huoneustoissa kaikille tilaa. + +Näin kului aikaa joitakin viikkoja. Pentti alkoi käydä vähäpuheiseksi ja +synkkämieliseksi. Tämä kummastutti kovin Aaroa, ja hän koetti keksiä +syytä siihen, mutta turhaan. + +»Miksi sinä, veliseni, olet tullut niin kummalliseksi?» kysyi Aaro +eräänä kertana Pentiltä. + +»Kuinka kummalliseksi?» + +»Ethän tuota enää puhu, et pukahda mitään, vaikka olit aina ennen +puhelias ja iloinen. Istua nollotat vaan itseksesi miettivän näköisenä +ja ajatuksiisi vaipuneena. Pahoin pelkään, että sinua on ruvennut sota +peljättämään.» + +Pentti näytti säpsähtävän. Hän hyppäsi kiivaasti istualtaan ylös ja loi +tuiman silmäyksen Aaroon. + +»Semmoistako minusta luulet? Olenko antanut aihetta sinulle semmoiseen +otaksumiseen? Siltäkö sinusta on näyttänyt käytökseni niissä kahakoissa, +joissa olemme seisoneet vihollisen kanssa silmä silmää vasten? Ei +veikkoni! jos joka mies pelkäisi sotaa ja tappelua sen verran kuin minä, +eipä silloin olisi joukossamme ainuttakaan pelkuria», vakuutti Pentti. + +Jonkun ajan kuluttua rupesi Pentti kulkemaan öillä ulkona ja usein hän +tuli vasta aamun koittaessa telttiin. + +»Missä, Herran nimessä, sinä öillä kuljet? Saatat +ajattelemattomuudellasi henkesi vaaraan», sanoi Aaro kerran Pentille, +kun hän palasi telttiin. + +»Eipä siitä pelkoa; siitä saat olla aivan huoleti.» + +»Mutta missä sinä sitten kuljet ja luihnaat? -- Sinun retkesi eivät ole +kunnollisia retkiä.» + +»Sinun ei tarvitse sitä peljätä», sanoi Pentti, ja siihen se asia sillä +kerralla jäi. + +Muutaman viikon kuluttua oli Pentillä kourakaupalla kultarahoja, kun hän +palasi aamulla telttiin. Niitä hän näytteli ja tarjosi niistä puolia +Aarolle. + +Aaro hämmästyi. Hän katsoi tuimasti Penttiä silmiin ja kysyi kiivaasti: +»Mitä tämä merkitsee?» + +»Etkö tuota nyt ymmärrä? Sitä se merkitsee, että tässä on rahoja, jotka +ovat meille kylläkin hyvään tarpeeseen», sanoi Pentti. + +»Mutta mistä olet nuot rahat saanut? Ne eivät ole kunniallisia rahoja.» + +»Löysin.» + +»Valehtelet.» + +Aaroa kovin huolestutti Pentin nykyinen käytös. Hänkin vaipui syviin +mietteisiin, ja raskas huokaus kohosi hänen rinnastaan. -- »Jumalani... +Olisiko se mahdollista?» pääsi Aarolta ikäänkuin itseksensä. Sitten hän +taasen vaipui ajatuksiinsa ja silminnähtävästi kalpeni hän. + +Vihdoin näytti Aaro havahtuvan mietteistään. Hän oikaisi itsensä +suoraksi ja kuiskasi Pentin korvaan tuskin kuultavasti: »Isänmaan +pettäjä.» + +»Kuinka niin?» kysyi Pentti vaaleten. + +»Olet myönyt nahkasi ja isänmaasi viholliselle.» + +Ȁlä joutavia puhu. Ota nyt puolet näistä rahoista», sanoi Pentti, mutta +hänen äänensä vapisi. + +»En ikinä ota äyriäkään niistä rahoista, sillä ne ovat hirveän rikoksen +palkka; kirous ja rangaistus seuraa niitä», sanoi Aaro lujasti. + +Sinä päivänä ei puhuttu monta sanaa, ja veljesten väli oli iäksi +rikkoontunut. Tosin pyyteli Aaro, että Pentti heittäisi pois tuon +vaarallisen ja liukkaan tien, jolle hän oli antautunut, mutta Pentti ei +vastannut siihen ainuttakaan sanaa. + +Seuraavana yönä poistui Pentti taasenkin teltistä, mutta hän ei +palannutkaan enää takaisin. + +Kun aamuhuuto tuli, ei Penttiä ollutkaan. Kysyttiin Aarolta, mihin hän +on joutunut, mutta Aaro vastasi vain: »En tiedä, olisiko saanut +päälliköltä lomaa.» + +Pentti ei palannut enää koskaan, ja vihdoin poistettiin hänet +miesluettelosta. + +Täytyy muutamalla sanalla selittää, miten Pentti joutui tuolle jäljelle. + +Kuten ennen on jo mainittu, oli Pentti hyvin komea mies. Eräänä kertana +oli hän lähetetty suojeluskirjalla varustettuna kaupunkiin jollekin +kapteenin asialle. Heti kaupungin rantaan päästyään huomasi hän kauniin +venäläisen naisen, joka häntä alituisesti tähtäili. Kun Pentti lähti +liikkeelle, seurasi nainen hänen jäljessään. Muutaman hetken päästä +laski joku kätensä Pentin olkapäälle. Pentti säpsähti ja katsoi +taaksensa. Siinä seisoi tuo äskeinen nainen ja eräs venäläinen sotamies; +tämä oli laskenut kätensä Pentin olkapäälle. + +»Tämä neiti on kovasti mielistynyt teihin ja haluaisi likemmin tutustua +kanssanne», sanoi sotamies selvällä suomen kielellä. + +»Kuinka olisi mahdollista tutustua neidin kanssa, sillä minä selvästi +huomaan, että hän on venäläinen ja asuu täällä kaupungissa vihollisten +keskessä», sanoi Pentti ihmeissään. + +»Siitä pidetään kyllä huolta, että saatte yön aikana kohdata toisenne.» + +»Millä tavalla?» + +»Teille hankitaan venäläisen sotamiehen puku, jonka puette päällenne, +ennenkuin lähenette kaupunkia, ja mies, jonka tapaatte kappaleen matkaa +rannasta jäällä, sanoo teille tunnussanan.» + +»Mitä ihmisiä tämä neito sitten oikeastaan on?» + +»Ei tällä kertaa sen parempi kuin venäläisen kapteenin +taloudenhoitajatar.» + +»Vaikka neito onkin erinomaisen viehättävä, on hän kuitenkin vierasta +kansallisuutta ja vihollisemme joukkoon kuuluva. Niin ollen ei kannata +ryhtyä tuohon vaaralliseen seikkailuun ja antautua toimiin, joissa +saattaisi vielä henkensäkin menettää», päätteli Pentti. + +Ȁlkää sanoko niin. Asia kyllä kannattaa miettimistä. Neito on +äärettömän rikas ja hän on suurta sukuakin, vaikka isänmaansa rakkaus on +hänet saattanut nykyiseen asemaansa. Hänellä on ollut loistaviakin +naimatarjouksia, vaan hän on ne kaikki hyljännyt. Mutta heti teidät +nähtyään mielistyi hän teihin ja tahtoisi nyt tutustua likemmin +kanssanne. -- Miettikääpä tätä asiaa», selitti tulkki. + +Koko tämän keskusteluajan oli neito hyvin levoton ja vuoroin punastui ja +vaaleni. Hän sijoitteli levottomasti itseään paikasta toiseen, katsellen +vuoroin Penttiä, vuoroin tulkkia silmiin, saadaksensa selvän +asiainmenosta. + +Pentti mietti hetkisen. Kovaa taistelua taisteli hänen sisällinen +ihmisensä. Loistava tulevaisuus, rikkaus ja kunnia oli hänen silmäinsä +edessä tarjona, mutta toiselta puolen kielsi isänmaanrakkaus ja +velvollisuus häntä vastaanottamasta tuota loistavaa tarjousta. Pentti +oli ikäänkuin kahden tulen välissä. Vihdoin teki hän päätöksensä. Hän +lupasi tulla, mutta ei ennen kuin neljäntenä yönä. + +Kun tulkki käänsi tämän Pentin päätöksen neidolle, välähti tämän +silmissä ilonleimaus ja hänen kasvonsa menivät mitä viehkeimpään hymyyn. +Hän tarttui Pentin käteen, puristi hellästi ja kauan sitä, mutta neidon +käsi vapisi. Tehtyään hennon ja sievän kumarruksen erkanivat he. + +Tämä kohtaus se saatti Pentin vähäpuheiseksi Aaron luona ollessaan, +sillä olipa hänellä nyt miettimisen aihetta. + +Kun Pentti ensi kerran lähti yölliselle retkelleen, oli kaupungin +rannassa sama sotamies häntä vastassa, joka oli ollut tulkkina hänen ja +neidon välillä. Hän saatti Pentin perille asti, eikä mitään vastuksia +ollut. Vahtisotamiehetkin olivat saaneet käskyn päästää esteettä sisälle +yölliset kulkijat. Neito ei kapteenilta salannut, mihin seikkailuun hän +oli antautunut, vaan selitti seikkaperäisesti hänelle kaikki +asianhaarat. Kapteeni ei ensinkään pannut pahaksensa tuota seikkailua. +Hänen mieleensä juohtui, että kun hän saisi Pentin suostumaan tuohon +alkaneeseen yritykseen, saisi hän Pentistä oivallisen välikappaleen, +jota hän voisi apunaan käyttää sotatarkoituksiinkin. Sillä hänhän tunsi +Suomen sotavoimat, niiden tarkoitukset ja vehkeet; ja hän tunsi maan +kauttaaltansa, sen vuoret, virrat ja järvet. Ottaen kaikki nämät lukuun, +edisti kapteeni minkä voi Pentin ja neidon yhtymistä. + +Eräänä kertana tuli kapteeni yöllä siihen huoneeseen, jossa Pentti ja +neito olivat. Pentti säikähti tuota kohtausta, niin että oli henkensä +heittää. Ȁlä pelkä, älä pelkä», koki kapteeni hokea, ja mukana oleva +tulkki sai selittää, ettei kapteenilla ollut mitään pahoja tarkoituksia. + +Tulkin avulla koki kapteeni kaikella venäläisellä liukkaudella Pentille +selittää, kuinka edullinen tarjous hänellä nyt oli, jommoista ei tule +osaksi edes yhdelle tuhannesta. Tästedes ei Pentillä tulisi olemaan +mitään puutetta. Hän saisi haltuunsa suuret omaisuudet, paljon kunniaa +ja kauniin puolison. Osoittaakseen Pentille tulevan elämän esimakua, +antoi hän hänelle kourakaupalla kultarahoja. + +Hurmaantuneena kaikesta siitä loistosta ja rikkaudesta, mitä edessään +näki, alkoi Pentti taipua viettelykseen, vaikka hänen omatuntonsa +soimasikin häntä isänmaanpetoksesta. + +Toisenlaista oli nyt Pentillä edessä kuin mitä oli oppinut ennen +näkemään. Kaikki paikat huoneissa kuhisivat silkistä ja kulta loisti +huonekalujen koristuksista. Jos istui johonkin sohvaan tai nojatuoliin, +kuhahti niihin kainaloita myöten. Ja entä sitten tuo ihana naikkonen, +jommoista hän ei ikinä ennen luullut tavanneensa! + +Näistä kaikista hurmaantuneena oli Pentti täydellisesti voitettu ja +keveällä sydämellä lähti hän noita Juudaksen penningeitä viemään +veljensä Aaron luo. Näitä venäläiseltä kapteenilta saatuja kultarahoja +hän sitten Aarolle näytteli. + +Kukaan ei Viaporissa tiennyt, mihin ihmeeseen Pentti oli joutunut. +Yleiseen kumminkin luuloteltiin, että hän olisi karannut. Aaro yksin +tiesi, kunne Pentti oli vajonnut. Tämä tieto teki Aaron sydämelle niin +kipeää, ettei hän tahtonut voida elää. Ei uni eikä ruoka hänelle +maistanut, ja kaikki oudoksuivat, kun hän laihtui, niin ettei hänestä +ollut muuta kuin varjo jäljellä. Aaron sielua painoi sanomaton tuska ja +ahdistus, kun hänen veljensä, jota hän niin verrattomasti rakasti, piti +joutua isänmaanpettäjäksi. Hänestä tuntui siltä kuin hänkin olisi ollut +osallinen tuohon hirveään rikokseen, koska hänen suvussaan oli +tuommoinen petturi. Pois oli nyt Aaron sydämestä haihtunut veljellinen +rakkaus. Hän kirosi mielessään Pentin ja vihasi häntä enemmän kuin +mitään vihollista. Kaikki tämä tunto ja tieto kävi sitäkin raskaammaksi +Aarolle, kun hän sai sen yksin kantaa, sillä ei hän hirvinnyt +yhdellekään ihmiselle avata sydäntään. + +Vähitellen alkoi Aaro kuitenkin kostua, mutta ääretön viha ja ylönkatse +Penttiä kohtaan jäi hänen sydämeensä vallitsemaan. + +Tämmöisenään kului aika siihen saakka, kun Viaporin antautuminen +tapahtui. Yhtä raskaalla mielellä kuin muutkin sotilaat laski Aaro +antaumisessa aseensa maahan. + +Kun Aaro pääsi Viaporista vapaaksi, meni hän Suomen sotajoukkoihin ja +joutui Adlercreutzin osastoon. Kaikissa niissä taisteluissa, mitä sillä +osastolla oli kestettävänä, oli Aaro aina mukana ja hän osoitti entistä +uljuutta ja rohkeutta. Mutta synkkämielinen, vähäpuheinen ja miettivä +oli hän aina silloin, kun ei ollut tappelun tuoksinassa. + +Tuli sitten Salmen tappelu. Vihollinen kävi suuremmalla miesvoimallaan +ankarasti päälle, mutta sitkeästi pitivät suomalaiset puoliaan. +Vihollisen joukosta karautti silloin eräs ratsumies muiden edelle, +seisautti hevosensa ja huusi selvällä suomen kielellä: »Antaukaa, +suomalaiset, vastustuksenne on turha, sillä meille on tulossa iso +apujoukko.» + +Tämän äänen kuultuaan säpsähti Aaro. + +»Isänmaan pettäjä!» mutisi hän itsekseen. + +Samassa nosti hän aseensa poskelleen, laukaus kuului ja päätään myöten +suistui ratsastaja hevosen selästä maahan, ja hevonen hyppäsi täyttä +laukkaa vihollisten joukkoon. + +Samassa kun Aaron kivääri laukesi ja kun hän huomasi ratsastajan +putoovan, kaatui hän itsekin tunnotonna maahan niinkuin luodin +lävistämänä. Lähellä olevat luulivat hänen todellakin saaneen luodin +rintaansa, eivätkä tappelun tuoksinassa pitäneet hänestä sen enempää +lukua. Mutta Aaro olikin vain pyörtynyt, sillä hänen luotinsa oli +kaatanut isänmaan kavaltajan, hänen oman veljensä -- Pentin. + +Kauan makasi Aaro tunnotonna, mutta kun tappelun tuoksina läheni häntä, +tointui hän pyörtymyksestään. Kun viholliset tämän huomasivat, +kääreentyivät useat heistä ottamaan Aaroa vangiksi. Siinä tuli tuima +ottelu, ja Aaro kaasi yhden vihollisen, haavoitti toisen ja raivasi +itselleen pääsyn omiensa luo. + +Suomalaiset olivat voitolla tässä tappelussa, mutta aralta ylipääliköltä +tuli perääntymiskäsky, juuri kun voitto näytti varmalta. + +Salmen tappelun jälkeen korotettiin Aaro alaupseeriksi. + +Kaikissa niissä kärsimyksissä, vaivoissa ja taisteluissa, joita Suomen +sotajoukko sai kokea perääntyessään vihollisen edessä aina Länsipohjaan +Ruotsin puolelle, oli Aaro osallisena. Oravaisten tappelussa oli hän +yksi niitä, jotka uimalla merenlahden poikki samosivat omiensa luo. + +Aaro oli Länsipohjassa mukana Hörneforsin tappelussakin. Hän taisteli +Dunckerin rinnalla ja raivosi niinkuin karhu, jolta pojat on riistetty, +levittäen kauhua ja tuhoa vihollisten keskessä. Mutta kun Duncker sai +kuolinhaavan rintaansa ja kaatui, raivasi Aaro tiensä vihollisen rivien +läpi ja pääsi eheänä siitäkin pälkähästä. + +Silloin kohta tehtiin Haminan rauha, mutta Aaro ei päässyt lähtemään +vieläkään omaistensa luo Hämeeseen, vaan hänen täytyi viipyä +Länsipohjassa talven yli. Keväällä kun rauha oli vakaantunut, läksi Aaro +muiden mukana rakkaille synnyinseuduilleen. + +Paljon oli Kilpelä Aaron poissa ollessa muuttunut. Kovasti oli isäukko +jo vanhennut, samaten äitikin, mutta ankaroita työihmisiä olivat he +vieläkin, sillä he olivat noita kovia tervasjuurakoita, joihin ei ikä +hevillä pysty. + +Muuttunut oli Aarokin. Ennen niin iloinen ja vehmas nuorukainen oli +tullut juroksi ja vähäpuheiseksi. Sodan ankarat vaivat ja kärsimykset +olivat häntä kovasti runnelleet. Sota-asioista ei Aaro ottanut paljon +puhuakseen, sillä isänmaan menettäminen kalvoi kovasti hänen sydäntään. + +Todellista syytä Pentin kuolemaan ei Aaro ollut koskaan kenellekään +maininnut; yksinkertaisesti oli hän kotiinsakin ilmoittanut Pentin +kaatuneen Salmen tappelussa. + +Aaro, päästyään vakaantumaan taloudellisiin toimiin, haki itselleen +elämänkumppalin, köyhän ja iäkkään, mutta siveän palvelustytön. Moni +rikas ja ylpeä neito kadehti tytön onnea, mutta Aaro ei heistä +välittänyt; hän teki valintansa vaan oman sydämensä vaatimusten mukaan. + +Tarmokkaasti ja yksistä neuvoin ryhtyivät he taloudellisiin toimiin, ja +se heiltä menestyikin. + +Vanhukset alkoivat heikontua, niin etteivät voineet enää työtä tehdä, +mutta heille tuli nyt muuta mieluisaa tehtävää, sillä he saivat ruveta +vaalimaan ja hoitelemaan Aaron lapsia, noita Kilpelän nousevia nuorteita +vesoja. + +Ainoastaan vaimolleen kertoi Aaro seikkaperäisesti Pentin vehkeet ja +millä tavalla hän sai surmansa. + + + + +RITULAN SIINA. + + +I. Rukkaset. + +Ritulan talo oli suuren kylän laiteella. Se ei ollut mikään kuuluisa +rikas, mutta ei rutiköyhäkään. Sen isäntäväki kuului tuohon vakavaan +kristillismieliseen suuntaan, joka on niin kauan kunnialla kansaamme +pystyssä pitänyt. Heillä oli vain kaksi lasta, poika ja tyttö; pojan +nimi oli Leonart, mutta häntä sanottiin sekä kylän kesken että kotona +lyhemmittäin vain Nartiksi. Sisaruksista oli Nartti vanhin; tyttären +nimi oli Siina. + +Näitä lapsiaan vanhemmat koettivat kasvattaa parhaan taitonsa mukaan +Jumalan pelvossa. Jok'ikinen päivä piti lasten lukea joku määrätty +kappale raamatusta, ja vanhemmat kokivat sitä sitten selittää ja heidän +mieliinsä painaa. Sitäpaitsi viljeltiin Ritulassa paljon muutakin +kirjallisuutta ja sanomalehtiä. Näiden avulla pääsivät Nartin ja Siinan +henkiset voimat jo aikaisin kehittymään. + +Lapset olivatkin siivoja, hiljaisia ja tottelevaisia, eivätkä koskaan +panneet vanhempiensa tahtoa vastaan. + +Näin tavoin kului aika niin, että Nartti oli kahdenkymmenen- ja Siina +seitsemäntoistavuotias. Nartista oli sukeentunut kookas, voimakas ja +uljas nuorukainen; sitävastoin ei luonto ollut Siinalle jakanut noita +lahjojaan niin suuressa määrässä. Ensi näkemältä teki hän kaikkiin +vastenmielisen vaikutuksen. Hiusmarto oli melkein liian matalalla, nenä +lähti liian jyrkästi otsasta ja aivan tarpeettomasti oli se noussut +korkeaan kyömyyn. Hipiäkään ei ollut semmoinen kuin sen monen mielestä +olisi pitänyt olla. Jotenkin mustantymperä se oli ja sen himmeän verhon +seasta rusotti hieman jonkunmoista punaa. Mutta tarkemmin katsoessa +näytti hänen hipiänsä siltä kuin hienonhieno läpikuultava samettinukka +olisi sen peittänyt. Vartalo hänellä oli solakka ja hento ikäänkuin +kaikkein hienoimmista pontimista kokoonpantu. Hänen käyntinsä oli +notkeata ja sulavaa ja niin keveätä, ettei hänen askeltensa ääntä +kuulunut; olisi luullut jonkun hengen siinä liihoittelevan. + +Kun hän jotakin puhui, oli ääni hienoa, sulavaa ja hiljaista; se +kuulosti melkein kuiskutukselta. + +Nuorison joukossa oli Siina ujo ja kartteleva. Hän haki aina jotakin +syrjäistä soppea ja siellä hän yksinään istua nuhjusteli, välittämättä +muiden nuorten hommista ja riennoista yhtään mitään. Mutta mitä enemmän +toiset nuoret saivat seurustella hänen parissaan, sitä enemmän kiintyi +heidän huomionsa häneen. Sattuiko joku häntä puhuttelemaan, herätti +oitis hänen pehmeä, kuiskuttava äänensä myötätuntoisuutta, mutta sitäkin +enemmän hänen järkevät ja täsmälliset vastauksensa. Jos hän jossakin +liikkui, olivat kaikkien silmät kääntyneet katsomaan tuota lyhyenläntää +solakkaa, hentoa ja notkeaa olentoa. + +Ei ollut kulunut vielä täyttä vuottakaan siitä, kun Siina ilmestyi +nuorison joukkoon, ennenkuin kaikki kylän nuorukaiset olivat +ehdottomasti kiintyneet häneen. Eivät nuorten leikit ja kisat olleet +mistään kotoisin, ellei Siina ollut joukossa. Sattuiko hän joskus +jäämään niistä pois, tunsi jokainen nuori mies salaista kaipuuta +sydämessään. + +Kerran tuli toisesta pitäjästä eräs pulska, keikarimainen nuori mies +käymään Lenulan pitäjässä. Hän oli hyvin itsetietoinen paremmuudestansa +ja etevämmyydestänsä muiden nuorten miesten suhteen. Tämä tieto määräsi +hänen käytöksensä muita kohtaan. Hän oli röyhkeä ja suulas puheissansa, +eikä suinkaan kaikesti punninut sanojansa, olipa muiden mieli musta tai +valkea. + +Pyhäpäivä oli. Heti kylään tultuansa haki hän nuorison seuraa. Siellä +oli hän suuna, päänä, eikä näyttänyt välittävän kenestäkään vähän +vähääkään, hölisi ja lausui vain arvosteluita kaikista, mitä hänen +päähänsä sattui pöllähtämään. Kylän nuoriso oli hämmästyksissään +tuommoisesta käytöksestä. Salaperäisesti silmäilivät he toisiaan, ja jos +jollakin oli toiselle jotakin sanomista, teki hän sen kuiskaamalla. + +Joukossa oli tietysti Ritulan Siinakin. Kun keikari hänet huomasi, astui +hän Siinan eteen. + +Ȁkkimakea sinä olet», sanoa mällisti hän Siinalle vasten silmiä +vähääkään häikäilemättä. + +Kalman kalpeaksi kävi Siina, ja kaikki muutkin hämmästyivät +sanomattomiksi, vilkaisten toisiansa silmiin. Keikari käänteli vaan +itseänsä pöyhkeänä kuin kukko rikkatunkiolla. + +Kun ensimäinen hämmästys oli mennyt ohi, sanoi Siina hiljaisella +sointuvalla äänellä: + +»Miksikä te niin sanoitte? Sanokaa minkä tähden minä olen äkkimakea... +Olkaa hyvä... Itsenikin olisi varsin hyvä tietää, minkä vuoksi minä olen +äkkimakea...» + +Tämän jälkeen lähti Siina notkein, hennoin askelin kävelemään keikarin +edestä toisten luo. + +»Kyllä on melkein hävytöntä tuolla tavalla esiintyä, semminkin nuorta +neitosta kohtaan», sanoi joku kylän pojista. + +Yleinen nurina kuului nuorison joukosta. + +»Minä teen mitä tahdon, enkä välitä kenestäkään yhtään mitään», sanoi +keikari uhmaillen. + +»Sanotteko niin! Mutta jos semmoisia mielipiteitä kannatatte, niin on +paras, että poistutte seurastamme, sillä me emme aio sallia, että +tuommoisia hävyttömyyksiä viskataan aiheettomasti viattomia ja +kunniallisia ihmisiä vastaan», sanoi eräs roteva nuorukainen, astuen +samassa keikarin eteen. + +Tämä, toisesta pitäjästä kotoisin oleva Räimälän rikkaan talon ainoa +poika, joutui nyt itsekin hämilleen. Hän huomasi, ettei täällä +käynytkään laatuun rikkautensa ja etevämmyytensä nojalla pilkata ja +ylönkatsoa ihmisiä. Hän kävi hiljaiseksi ja ujoksi, eikä vähään aikaan +lausunut ainuttakaan sanaa. Vihdoin sanoi hän alakuloisesti: »Minä +satuin sen ajattelemattomasti sanomaan.» + +»Ei koskaan pidä ajattelemattomasti semmoisia sanoja suustaan päästää... +Ihminenhän Siinakin on ja paraitapa onkin», sanoi poika. + +Tuo kohtaus oli saanut nuorison niin hämilleen ja raskasmieliseksi, +ettei heidän haluttanut seurustelua enää jatkaa, vaan he erkanivat ja +itsekukin meni kotiinsa. + +Räimälän Kaalu ei tiennyt mitä tehdä. Ei hän kehdannut seurata nuoria, +kun nämät lähtivät pois, vaan ypö yksikseen hän jäi nyt miettimään +tilaansa. + +Hänen sydäntänsä kaiveli kovasti, kun hän oli tullut noin suuresti +nolatuksi. + +Oikeastaan oli hänellä muutakin asiaa, ei ainoastaan kyläilemisen halu. +Hän oli tullut naimiskauppaa hieromaan rikkaan Piirolan Hiljan kanssa ja +sitä tarkoitusta varten aikoi hän viipyä Lenulassa useita viikkoja. + +Hilja oli kylän parhaita tyttöjä. Hän oli kookas ja kaikin puolin pulska +ihminen. Luonteeltaan oli hän tunnettu sävyisäksi ja muuten siveäksi +käytökseltään. Hän oli rotevaliikkeinen ja sangen kätevä kaikissa +naisten töissä; hän oli Siinan parhaita ystäviä. + +Kun Piirolan Hiljakin oli tuossa nuorisojoukossa ja kun tuossa +ensimäisessä kohtauksessa noin nolosti kävi, ahdisti Kaalun sydäntä +kovin. Hän ei ollut Hiljaa koskaan ennen tavannut; tämä oli vasta +tunnustelukohtaus. Hiljaa miellyttääkseen oli hän etevämmyyttään, tuota +pöyhkeilemistään ja keikaroimistaan harjoittanut, mutta se menikin päin +mäntyyn; selvästi oli hän huomannut, kuinka Hiljan otsa rypistyi tuon +viimeisen tapauksen jälkeen. + +Siinä istui Kaalu nyt yksinään miettien ajattelemattomuuttaan ja kovaa +onneaan. Näinköhän hänen piti tyhjin toimin ja suurella häpeällä palata +kotiinsa? Kaalusta tuntui siltä, että Piirolan suuret rikkaudet +luiskahtivat aivan hänen ohitsensa ja kaikki tämä hänen oman tyhmyytensä +takia. Surulliset ajatukset vaivasivat nyt Kaalua. + +Vihdoin hän päätti, ettei hän asiaa siihen heitä, vaan koettaa sen saada +perille ajetuksi. Hän lähti kävelemään kestikievariin, johon hän otti +majapaikan, sillä ei hänen mielestään sopinut Hiljan kanssa tuon +kovanonnen tapauksen perästä suoraa päätä mihinkään tuumiin ryhtyä. + +Viikkokaudet käveli nyt Kaalu kylillä. Kun hän sattui tapaamaan jonkun +nuorukaisen tahi neitosen, tekeytyi hän niin kohteliaaksi kuin suinkin +mahdollista. Hän tervehti heitä ystävällisesti ja puheli heille mitä +imartelevimmin. Näin tavoin tahtoi hän voittaa takaisin, mitä hän +töykeydellänsä oli menettänyt. + +Eräänä iltana kävi niin, että Ritulan Siina kauppamieheen mennessään +tuli tiellä Kaalua vastaan. Jo kaukaa tunsivat molemmat toisensa ja +kummankin sydän rupesi kovasti pamppailemaan. Kevyenä ja notkeana tulla +hipsutteli Siina solvailijaansa vastaan. Mutta jo kaukana kohotteli +Kaalu lakkiaan ja kumarrellen sanoi hyvän päivän. Kun he tulivat +vastakkain, tarttui Kaalu Siinan käteen ja pyysi anteeksi tavatonta +käytöstänsä häntä kohtaan. Siinan käsi hieman vapisi, mutta Kaalun +mielestä se tuntui niin pehmoiselta ja lämpöiseltä. + +»Mitäpä siinä on anteeksi annettavaa -- enhän voi olla parempi kuin +olen, eikä se ole minun vikani», sanoi Siina melkein kuiskaavan +hiljaisesti. + +Tähän ei Kaalulla ollut mitään sanomista, sillä mikään lauselma ei +tuntunut sopivan tuohon Siinan terävään muistutukseen. + +Niin he erkanivat, mutta kauan katseli Kaalu Siinan jälkeen, joka +keveänä mennä liihoitteli tietä eteenpäin. + +Tuo kohtaus kävi niin kipeästi Kaalun sydämeen, ettei hän voinut enää +vierailujaan sinä päivänä jatkaa. Hän palasi majapaikkaansa ja koko +yöntienooksi oli Kaalulle päänvaivaa tuon yksinkertaisen kohtauksen +vuoksi. + +Ensi pyhänä kokoontui kylän nuoriso erääseen taloon, ja sinne ohjasi +Kaalukin askeleensa. Ujona ja ystävällisenä ilmeni hän heidän seuraansa, +jopa niin ujona, että toisien täytyi kehoittaa häntä tulemaan +ovipielestä peremmäksi. Näyttipä siltä kuin Kaalusta olisi kaikki +paremmuutensa tunne kadonnut. Seurustelu kävikin laatuun, sillä ei nyt +ollut mitään semmoista, joka olisi ristiriitaisuutta ja hankaluuksia +nuorison kesken synnyttänyt. Kaaluakin kohtelivat kaikki ystävällisesti +niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, eikä koko viimepyhäisestä +rettelöstä lausuttu sanaakaan. Siina ja Hilja seurustelivat myös Kaalun +kanssa; kaikki näytti unhoittuneen. + +Räimälän talo oli Piirolassa hyvissä kirjoissa rikkautensa takia -- +mikseikäs, sillä kyllähän rikkaat toisensa tuntevat --; hyvissäpä sen +ainoa perillinenkin. + +Kun Kaalu eräänä päivänä ilmestyi Piirolaan, otettiin hänet sangen +ystävällisesti vastaan. Isäntäväki vei hänet heti vierashuoneeseen, +syöttivät, juottivat ja hoitivat vierasta niinkuin parhaiten taisivat. +Isäntä oli aina vieraan parissa, kysellen häneltä yhtä ja toista +Räimälän talouden asioista, samalla ilmoitellen sitä ja tätä omasta +taloudestansakin. Paljon tuli siinä ilmi asioita molemminpuoliseksi +suureksi tyytyväisyydeksi. + +Hyvä oli alku, mutta Hilja näytti vaan kylmältä ja yhtäkaikkiselta. Ei +hän monasti silmää näyttänyt, ja jos Kaalu yritti hänelle jotakin puhua, +vastasi hän vaan lyhyesti ja meni pois. + +Vanhukset kehoittivat Kaalua jäämään taloon yöksi, mutta hän ei voinut +sitä tehdä, semminkään kun Hilja näytti niin kylmältä. Kaalu lähti +majapaikkaansa, mutta isäntäväki pyysi häntä pistäymään toiste talossa. +Vanhukset eivät halunneet mitään sen paremmin, kuin että he olisivat +saaneet tyttärensä naitetuksi niin kuuluisaan ja rikkaaseen taloon. He +taivuttelivat ehtimiseen tytärtään siihen suuntaan, kehuskellen sitä +onnea, mikä siitä seuraisi. Eikä Hilja olisi juuri vastenmielinen +ollutkaan tuohon tuumaan, ellei olisi ollut tuota kohtausta Ritulan +Siinan kanssa. Se halvensi paljon Kaalua hänen silmissään ja hän piti +koko miestä tyhmänä ja tunnottomana pöyhkeilijänä. + +Kaalu rupesi nyt tiheämmin käymään Piirolassa, ja vanhukset +taivuttelivat väliaikoina Hiljaa. Vihdoin kesyttyi Hilja siihen määrään, +että hän kohteli Kaalua paremmin. Asia kehittyi siten, että kihlajaiset +päätettiin pitää parin viikon päästä. + +Kaalu ilostui nyt niin tästä uuden onnensa koittehesta, että hän jäi +vielä viikoksi Lenulaan. Kun hän useinkin oleskeli yksin majapaikassaan, +pyöri hänen mielessään Ritulan Siina. Hän haki Siinan seuraa ja väliin +kävi hän tämän kotonakin, vaikka hän muutoin enimmiten oleskeli +Piirolassa Hiljan parissa. Mutta mitä useimmin Kaalu seurusteli Siinan +luona, sitä enemmän alkoi tämä miellyttää häntä. Hiljassa ei ollut sitä +hentoa ja sulavaa notkeutta, kuin Siinassa. Entäs sitten se vieno ja +heläjävä, hieman värähtelevä ääni ja järkevä puhetapa, joka kaunisti +Siinaa. Ritulan talossa vallitsi kaikkialla hyvä puhtaus ja järjestys, +mutta erittäinkin Siinan huone oli niin siisti ja aistikkaasti +järjestetty, että näytti siltä kuin se olisi itsestään semmoiseksi +muodostunut. + +Piirolassa sitävastoin vallitsi tavallinen arkipäiväinen siivo, eikä +Hiljan kamari ollut sen aistikkaampi kuin muutkaan huoneet. + +Kun Kaalu vertaili näitä näkökohtia toisiinsa, havaitsi hän niissä +suuren eron. Kaikki tämä ja Siinan aistikas vaatteus vaikutti sen, että +Kaalu rakastui Siinaan korvia myöten. Ei Siina nyt näyttänyt Kaalusta +ensinkään Ȋkkimakealta.» + +Kaalun käyntiretket Ritulassa tihenivät tihenemistään. Iltamilla teki +hän Siinan kanssa pitkiä kävelyretkiä, sillä Siina ei tahtonut kieltää +Kaalulta ihmisellistä kohtelua. Kerran kävi tämmöisellä retkellä niin, +että Kaalu yhtäkkiä pysähtyi Siinan eteen. Molemmat seisahtuivat. Kaalu +katsoi kiinteästi Siinaa silmiin ja otti häntä kädestä kiinni. +Ehdottomasti takaantui Siina pari askelta ja näytti hyvin +hämmästyneeltä. Samassa vetäisi hän kätensä pois Kaalun kädestä. + +»Minun sydämelläni on eräs asia, joka siellä raskaasti painaa», sanoi +Kaalu. + +»Mikäs se sitten olisi?» sanoi Siina, tarkistaen kuuloaan ja +huomaavaisuuttaan. + +»Asia on sitä laatua, etten tiedä, uskallanko sitä ensinkään sanoa.» + +»Olisi sitten ollut paras, ett'ette olisi ollenkaan sitä ilmoittanut», +sanoi neito. + +»Mi-mi-nä ra-kastan teitä sydämestäni», änkytti Kaalu. + +Siina kalpeni, vetääntyi taammaksi, eikä voinut vähään aikaan virkkaa +mitään. + +»Kuinka te rohkenette semmoista sanoa? Te, jolla on jo melkein kihlattu +morsian. Te, joka olette minua niin suuresti pilkannut ja halveksinut. +Luuletteko, että naisen sydän on teidän leikkikalunne, jonka kanssa +saatte menetellä niinkuin haluttaa. Teillä on häilyvä sydän, joka ei +pidä mitään pyhänä, eikä minua haluta sitoa kohtaloani niin horjuvaan +mieheen. Hävetkää toki vähän ja menkää morsiamenne luo ja pitäkää pyhänä +liittonne, jonka kerran olette solmineet», sanoi Siina. + +Kaalu oli niinkuin puusta pudonnut. Hän luuli kuvitellun etevämmyytensä +nojalla olevansa oikeutettu saamaan kenen tytön suostumuksen hyvänsä. Ja +nyt tuo Ritulan hento tyttö antoi hänelle rukkaset. + +Äänetönnä lähtivät he kävelemään Ritulaa kohden. Kartanoon vievälle +portille tultuaan ojensi Kaalu kätensä hyvästijätöksi Siinalle, ja +äänetönnä puristi tämä hieman Kaalun tarjottua kättä. + +Kaalu lähti nyt tallustelemaan Piirolaa kohden, mieli syttäkin +mustempana. + +Sinne tultuaan oli hän vähäpuheinen ja jörömäinen. Tämän huomasi talon +väkikin ja he ihmettelivät, mikä on mahtanut sulhasmiehelle tulia, kun +hänessä on tapahtunut sellainen mielenmuutos. + +Niine puheineen lähti Kaalu pötkimään oitis kotimatkalle Räimälään, +Monenlaisia mietteitä pyöri nyt hänen päässään ja mieli oli apeana. +Kuitenkin lohdutteli hän itseänsä sillä, ettei toki Hiljan tietoon +tulisi hänen seikkailunsa Ritulan Siinan kanssa. Niin muodoin olisi +hänellä jäljellä Piirolassa turvapaikka, mihin olisi hyvä paeta +tappionsa jälkeen; olihan siellä hänellä melkein kihlattu morsian. + +Kun määräaika oli kulunut, ajoi Kaalu puhemiehen kanssa korskuvalla +hevosella Piirolaan kihlajaisia viettämään. Heti kartanolle tultua +huomasi Kaalu, etteivät asiat ole enää niinkuin ennen. Vieraita ei tultu +kartanolle vastaanottamaan, eikäpä hevostakaan riisumaan eikä talliin +viemään; itse he saivat hevosen riisua ja sitoa omiin rattaihinsa +kiinni. Sitten he astelivat perheentupaan. Isäntä ja emäntä tulivat +vieraita tervehtimään ja veivät heidät kamariin. Kun kahvit oli juotu ja +tupakat pantu, alkoi puhemies esitellä asiaansa. + +»Tämä meidän pitäjän uljain ja rikkain poika on katsonut hyväksi tulla +kainaloiseksi kanakseen valitsemaan teidän kultanuppustanne ja pyytää +nyt teiltä hänen kättään.» + +»Me olemme antaneet täyden vallan tyttärellemme, tehköön hän itse kuinka +tahtoo», sanoi tytön isä kylmänvoittoisesti. + +»Kun asiat niin lienevät, niin olkaa hyvät ja kutsukaa Hilja tänne», +pyysi puhemies. + +Mutta Kaalu kävi yhä kalpeammaksi. Ujostellen tuli Hilja huoneeseen. Hän +seisahtui ovipieleen ja oli tavallista punaisempi. + +»Käypäs istumaan tänne peremmäksi, Hilja. Meillä olisi sinulle vähän +asiaa», kehoitti puhemies. + +»Pysynpä minä tässäkin», sanoi Hilja ujosti. + +»Me olemme tulleet tänne perustelemaan ennen solmituita asioita ja +tuomaan sinulle tämän uljaan nuorukaisen kihloja. Talon ja pojan tunnet +jo ennestään, ettei minun tarvitse enää niitä ruveta selvittelemään», +tuumaili puhemies. + +Kihlat olivat kamarin pöydällä. Niitä oli kaksi isoa silkkisaalia, kolme +vankkaa kultasormusta ja naisen kultakello. Nämät otti puhemies käteensä +ja tarjosi niitä Hiljalle. + +»Joko te olette asianne suorittanut Ritulan Siinan kanssa?» sanoi tyttö +pisteliäästi, eikä ottanut kihloja vastaan. + +»Minä kyllä en ymmärrä, mitä nuot sanat tarkoittavat, mutta ota vaan +nämät kihlat vastaan ja päätetään kaupat. Minä takaan, ettet lyö kättäsi +poroon, kun pääset tämän Räimälän Kaalun kanssa elämäsi päiviä +viettämään», koki puhemies puhella, saadakseen asiansa hyvään loppuun. + +»En ikinä, sillä olen huomannut, että koko mies on tyhjä kerskailija ja +pöyhkeilijä, joka luulee saavansa naissydämen kanssa leikitellä kuinka +kulloinkin haluttaa», sanoi neito ja pujahti samassa ovesta ulos. + +Kaalusta tuntui siltä kuin kokonainen jäävuori olisi paiskattu hänen +sydämeensä. Kaukaan aikaan ei hän kyennyt puhumaan mitään, ja +hämilläänpä oli puhemieskin. + +»Mikähän lienee Hiljalle tullut, kun hän on niin muuttunut?» sanoi Kaalu +vihdoin ja kohautti vähän itseään. + +»Mitä tuo lienee tuolta Ritulasta kuullut; kuului hän jotakin puhuvan +'äkkimakeasta', parempansa moninkertaisesta solvaisemisesta ja jotakin +semmoista, jota en täydellisesti ymmärtänyt», sanoi Piirolan isäntä. + +Nolona lähti nyt sulhasväki pois, eikä siinä pitkiä hyvästijättöpuheita +pidetty; kylmä, mykkä kädenanto vain, siinä kaikki. + +Kun Piirolan Hilja ja Ritulan Siina tapasivat sen jälkeen ensi kerran +toisensa, itkivät he sylitysten kauan aikaa, sillä heidän sydämessään +tuntui siltä kuin he olisivat suuresta vaarasta pelastuneet. + + +II. Siinan vaikutus nuorisoon. + +Ritulan Siina rupesi nyt tuntemaan oman arvonsa. Selvästi huomasi hän, +että hänellä on vaikutusvaltaa nuorisoon. Hän tiesi tarkoin, ettei hän +suinkaan ollut mikään kaunotar, eikä sen nojalla voisi muiden huomiota +puoleensa vetää. Mutta hän tunsi omaavansa muita lahjoja, joita usein +puuttuu hyvinkin kauneilta neitosilta. + +Tämän tietonsa ja itsearvonsa tunnossa ei Siina enää ensinkään +ujostellut toisten nuorien seurassa. Notkeana ja hentona liihoitteli hän +kuin keijukainen ja häikäilemättä puheli hän sointuisalla pehmeällä +tavallaan kenen kanssa tahansa. + +Varsin merkillistä oli, että kun ulkopitäjistä tuli nuoria miehiä +Lenulaan naimapuuhissa, takertuivat he melkein poikkeuksetta Siinaan, +kun vaan kerrankaan sattuivat hänen pariinsa tulemaan. Seurauksena +tuosta kaikesta oli useinkin se, että aiottu naimiskauppa jäi sikseen. + +Kun Siina kohteli vieraitaan aina ystävällisesti ja sävyisästi, ottivat +nuoret miehet asian siltä kannalta, että Siina osoittaa heille erityistä +huomaavaisuutta. Ja semmoisesta otaksumisesta seurasi, että he rupesivat +Siinalle rakkaudentunnustuksiansa tekemään. + +Mutta Siinapa ei ollutkaan niin vain ensi oksalta ammuttava. Oitis +rupesi hän selittelemään, kuinka väärän käsityksen vieras oli hänestä +saanut. Hän oli muka päättänyt aina olla naimatonna. Vieraalle olisi +parasta, että hän menisi sen neitosen luo, jota varten hän oli tänne +tullutkin. + +Tavallisesti kävi niin, että nuoren miehen sydän oli kylmennyt +tarkoitettua impeä kohtaan, ja apealla mielellä palasi hän kotiinsa. + +Tämmöisiä tapauksia sattui niin usein, että ne rupesivat herättämään +yleistä huomiota. + +Joku muistutti kerran Siinalle, miksikä hän niin paljon eroittaa +aiottuja avioliittoja. + +»Enhän minä ole heitä hakenut enkä pyytänyt heitä tarkoittamistaan +tytöistä erkanemaan; päinvastoin olen kehoittanut pysymään sen neitosen +kimpussa, jota varten ovat tulleetkin», sanoi Siina vähän +loukkaantuneena. + +Tulipa taas kerran vieraasta paikkakunnasta eräs pulska nuorukainen +käymään Lenulassa. Päätä pohkaa takertui hän Keimalan Tiinaan kiinni. + +Tiina oli kaunis tyttö Jumalan luoman puolesta, mutta hän oli pahassa +maineessa epäsiveellisyytensä takia. Hän oli muuten räivä ja +rivopuheinen, kuten semmoiset tavallisesti ovat. + +Tähän tyttöheisakkaan mieltyi tuo upea nuorukainen niin, ettei hän +lyönyt ei laskenut muualle kuin Keimalan Tiinan pariin, eikä hän +välittänyt muista kylän neitosista yhtään mitään. + +Tiina ylpeili tuon pojan voitettuaan ja julkisesti käveli hän tämän +kynkässä seurapaikoissa. + +Tämä harmitti Ritulan Siinaa. Hän sovitti niin, että hän tuli +kohdanneeksi tuon pojan. + +Siina pani nyt kaiken viehättäväisyytensä ja vaikutusvaltansa +liikkeelle. Hän kohteli nuorukaista ystävällisesti, puhua leperteli +hänelle kaikenlaisia asioita sointuvalla tavallaan sekä kehoitti pojan +käymään häntäkin katsomassa. + +Jo ensi näkemältä teki Siinan olento poikaan hyvän vaikutuksen. Kutsua +noudattaen meni hän tapaamaan Siinaa. Yhä suurempaa huomaavaisuutta ja +kohteliaisuutta osoitti Siina nuorukaiselle. Ja ennenkuin poika lähti +Ritulasta iltasella pois, oli hän täydellisesti mieltynyt tyttöön. + +Keimalan Tiina alkoi haihtua pois hänen mielestään, ja Siina sai siellä +yhä enemmän sijaa. Hän ei hakenutkaan enää Tiinan seuraa, mutta Siinan +luona käymiset tihenivät. + +Ei ollut montakaan vuorokautta vielä kulunut, kun poika jo teki Siinalle +rakkaudentunnustuksen. + +Siina selitti nyt pojalle, ettei hän sitävarten ole ollut hänelle +ystävällinen, että siitä semmoisia asioita koituisi, vaan että hän on +ystävällinen kaikille ihmisille; samassa hän selitti haluavansa olla +aina naimatonna. + +Paikalla nousi poika ylös, ojensi kätensä Siinalle hyvästijätöksi ja +pötki suoraa päätä kotiinsa käymättä edes Keimalassa. + +»Jopahan taasenkin sait eroitetuksi rakastavaiset toisistaan», +muistutettiin nytkin Siinaa. + +»Sen tein aivan tahallani», sanoi Siina. + +»Miksikä niin?» + +»Poika olisi ollut liian hyvä mies Keimalan Tiinalle, ja minä en +sallinut asian niin käydä. Poika kiittää kerran minua siitä, että +eroitin hänet semmoisesta ihmisestä kuin Keimalan Tiina on», sanoi Siina +levollisesti. + +»Taisit mieliä poikaa itsellesi», sanottiin. + +»Se on väärä syytös. Hänet olisin saanut vaikka kymmenin kerroin, jos +vaan olisin halunnut», sanoi Siina päättävästi. + +»Kosiko hän sitten sinua?» + +»Sepä nyt on tietty -- kuinkas muutoin», sanoi Siina oman arvonsa +tunnossa. + +»Mikset häntä sitten ottanut? Pulska poika eikä kuulu olevan +varatonkaan», muistutettiin. + +»Hän ei sopinut minun luonteelleni.» + +»Mitä hänessä sitten oli moittimista? Siivo ja höyli poika.» + +»Te ette ole oppinut tuntemaan ihmissydämiä. Törylän Erkillä on +itsepintainen ja taipumaton luonne, joka ei anna vähääkään perään, minkä +hän kerran luulottelee oikeaksi, ja semmoista en minä tahdo», selitti +Siina. + +Todellista aikomusta ei Siinalla ollutkaan olla ja elää naimatonna. +Mutta hän oli mielestään perin tarkka tuntemaan ihmisiä. Aivan pian otti +hän selvän kaikista oudoistakin henkilöistä, kun hän vaan sai hetken +heidän kanssaan keskustella, Ja paikkakunnan nuoret miehet tunsi hän +muka niin tarkkaan, että olisi voinut niinkuin kirjasta lukea, mitä +kunkin sydämen pohjalla liikkui. + +Niin ainakin Siina luuli ja tähän luuloon hän lujasti luotti. + + +III. + +Siina valitsee. + +Omassa pitäjässä oli Nytkälä-niminen talo. Se oli pitäjän vankimpia. +Siinä oli neljä poikaa, ja nuorimman veljen nimi oli Tuomas eli Tommi +niinkuin häntä yleiseen nimitettiin. Veljekset olivat kaikki muut +tunnetut hiljaisiksi ja siivoiksi nuorukaisiksi, mutta jo aikaisin +huomattiin Tommissa rajupäisyyttä. Muutkin veljekset olivat välttävän +näköisiä ja kookkaita miehiä, mutta Tommi oli heistä kaikkein komein. + +Jo varhaisesta lapsuudesta oli Tommi Ritulan Siinasta kylän somin poika. +Iän varttuessa oli Tommi aina Siinan ajatusten ja tarkoitusten esineenä. +Tommi oli paria vuotta nuorempi Siinaa, joten hän oli vielä ikäänkuin +kehityksen alainen, ja Siina tarkoin tähysteli, mitä tuosta tulisi. +Kukaan kuolevainen ei tiennyt mitään noista Siinan mietteistä, sillä hän +oli järkevä tyttö, joka osasi kätkeä kaikki mielitekonsa sydämensä +syvimpään sopukkaan. + +Tommi kehittyi yhä rajupäisemmäksi. Hänellä oli taipumusta ryyppimiseen, +ja vankka mies kun oli, joutuivat ihmiset välistä hänen kanssaan +helisemään. Pohjaltaan hän kuitenkin oli hyväluontoinen nuorukainen. Kun +nuot rajuuden puuskat olivat menneet ohi, katui hän katkerasti tekojaan, +jopa niin että hän väliin itkikin. Hän pyysi anteeksi niiltä, joita +vastaan oli rikkonut ja aikoi vakaasti ruveta hillitsemään rajua +luontoansa. + +Tämän kaiken huomasi Siina, vaan ei se vaikuttanut hänen +mielipiteeseensä yhtään mitään. + +Ritulan ja Nytkälän talojen väliä oli siksi pitkältä, etteivät Siina ja +Tommi usein tavanneet toisiansa, semminkään kun Tommi ei ollut halukas +pyhinäkään kylissä kulkemaan. Enimmiten istui hän kotona, lueskellen +kirjoja. + +Eräänä kauniina kesäisenä pyhäiltana tuli Tommi kylille ja niin osui hän +kylän nuorison joukkoon. Vähääkään häikäilemättä astui Siina oitis +Tommia tervehtimään ja sanoi: »Näkeepä Tomminkin kerran nuorten +joukossa.» Samassa ojensi hän kätensä Tommille tervehdykseksi. + +Tommi tarttui tarjottuun käteen, mutta Siina ei niin pian heittänytkään +hänen kädestään irti. Tommista tuntui tuo käsi niin pehmoiselta ja +lämpöiseltä. Häntä oudostutti Siinan ystävällinen ja lempeä tervehdys, +sillä ei hän ollut koskaan semmoista osakseen saanut. Tommi ei ollut +vielä koskaan ollut tekemisissä vähän vähääkään neitosten kanssa. Siinan +hän kyllä tunsi näöltään sekä tavoiltaan, mutta jotakin +vastenmielisyyttä oli hän aina tuntenut sydämessään tyttöä kohtaan. + +Nuoriso leikki vapaassa luonnossa viheriällä kentällä. Siellä juostiin +leskeä, oltiin ruohonäkkisillä, kätkettiin sormusta ynnä muuta +semmoista; oli siinä iloa ja hauskuutta. + +Tommi istui syrjässä kivellä, katsellen toisten iloa. Hänen mielestään +ei koko joukossa ollut niin hentoa, notkeaa ja kekseliästä neitosta kuin +Siina. Tommi lämpeni hitaasti, mutta varmasti ja ei aikaakaan, kun hän +jo yhtyi toisiin, ja pian oli hän leskeä juostessa Siinan parina --! + +Tommin kylillä käymiset rupesivat nyt tihenemään. Hänestä tuntui siltä, +ettei ollut oikein hyvä olla, ellei vaan Siina sattunut olemaan toisien +joukossa. Ei hän tiennyt, miksikä se niin oli, mutta semmoiselta se vaan +tuntui. + +Vähitellen rupesi asia Tommille selkenemään. Mitähän jos...? mutta nuot +veljet... -- -- -- + +Ei kovinkaan paljon aikaa kulunut, ennenkuin kylässä alkoi kuulua +huhuja, että Siina ja Tommi ovat -- kihloissa. Eikä kumpikaan heistä +koettanutkaan sitä tyhjäksi tehdä. -- Mitäs siitä, julkinen asia. + +Tommia oli vaivannut ajatus veljistään. Kuinka kävisi tuoda vaimo niin +monilukuiseen perheeseen. Eikä erotakaan sopinut; olisi jäänyt pienelle +osalle. Mutta kylläpä Siina nyt jo osasi asioita johtaa. + +»Mitäpä tuosta huolehdit, tule meille, onhan tässä tilaa.» + +»Mutta tuo Nartti?» + +»Mitäpä hän meitä haittaa, ihminenhän hänkin on. Ellei muuten sovi, +jaetaan talo kahtia tai maksetaan Nartti pois», perusteli Siina uutta +talouttaan. + +»Millä rahoilla?» + +»Oletkos ajattelematon? Tottahan sinäkin kotoasi jotakin saat. Muuten on +meillä lupa tehdä työtä ja pyrkiä eteenpäin.» + +Siihen täytyi Tommin tyytyä. -- -- -- + +Kun asia tuli vakavana totena kyläläisten tietoon, kummailtiin sitä +suuresti. Siinalla oli ollut heidän mielestään loistaviakin tarjouksia, +paljonkin parempia kuin Tommi, ja kaikki hän oli vaan karkoittanut +luotaan! Tommi ei ollut missään hyvässä maineessa kyläläisten kesken +rajupäisyytensä vuoksi ja Siinalle hän vaan kelpasi -- hänelle, joka +muiden suhteen oli ollut niin sanomattoman vaatelias. + +Ei voitu Siinan vaalia kyllin ihmetellä. + +»Kuinka sinä, ystäväni, tuohon Tommiin voit mieltyä?» kysyi eräs ystävä +Siinalta. + +»Mitä moitittavaa hänessä sitten olisi?» + +»Hän ryypiskelee ja on tavasta rajupäinen», sanoi ystävä. + +»Kyllä minä hänet taltutan. Muuten on se minun oma asiani, eikä kuulu +sinulle vähän vähääkään. Kyllä ymmärrän, että tämä on ensimäinen kontti, +joita aiotaan minulle ruveta kantamaan, mutta sen sanon edeltäpäin, +etteivät ne minuun tee toivottua vaikutusta. -- Minä olen vaalini +tehnyt», sanoi Siina päättävästi. + +Siihen kontinkantamiset sitten jäivätkin, sillä tieto Siinan päätöksestä +oli levinnyt kylälle. + +Siina oli kihloissa ollessaankin yhtä ystävällinen ja kohtelias kaikille +ihmisille kuin ennenkin. + +Silloin hän sattui kerran seurustelemaan erään arvossa pidetyn pojan +kanssa. He keskustelivat kauan, ja Siina oli avosydäminen kuten +ennenkin. Vihdoin esitteli poika, että tekisivät pienen kävelyretken +ihanan kesäillan viileässä. Siina suostui siihen, ja niin lähdettiin +liikkeelle. He eivät hakeneet syrjäpaikkoja, vaan kävelivät yleisillä ja +julkisilla teillä. + +»Kuinka sinä voit tuohon Tommiin yhtyä», sanoi poika, ottaen Siinan +kädestä kiinni. + +»Mitä moitetta hänessä sitten olisi?» kysyi Siina, samassa vetäisten +kätensä pois pojan kädestä. + +»Semmoinen rajupäinen jörö.» + +»Yhdellä on yksi vika, toisella toinen. Tommi on pohjaltaan +hyväsydäminen, ja kun hän oppii hillitsemään rajun luontonsa, tulee +hänestä miesten parahia. Siinä on varmasti minun osani, ja kukaan ei voi +asiaa toiseksi muuttaa», sanoi Siina lujasti ja päättävästi. + +Kun Tommi sai tietää, että Siina oli ollut kävelyllä tuon pojan kanssa, +tuli hän sanomattoman mustasukkaiseksi. Ajatuksiinsa vaipuneena kulkea +myrrysteli hän yksinään eikä puhunut kellekään monta sanaa. + +Yhtäkkiä levisi kylälle tieto, että Tommi oli pieksää mukiloinut tuon +pojan pahanpäiväiseksi, jopa niin, että poika joutui vuoteeseen. + +Yleensä luultiin, että Siina ottaa nyt eronsa Tommista, mutta niin ei +käynyt. Tapauksen tietoonsa saatuaan haki Siina heti Tommin käsiinsä. +Sanaa lausumatta kävelivät he Ritulaan ja sulkeutuivat Siinan kamariin. + +»Kuinka voit tuommoista tehdä? Oikein saa hävetä käytöstäsi», sanoi +Siina nuhtelevasti ja katsoi kiinteästi Tommia silmiin. + +»Mitä hänen sitten tarvitsee tulla siihen liehtaamaan ja +sukoistelemaan», sanoi Tommi jyrkästi. + +»Oletko todellakin niin yksinkertainen, että voit tuommoiset asiat siltä +kannalta ottaa! Pitääkö minun tekeytyä vihamieliseksi kaikille ihmisille +senvuoksi, kun olemme päättäneet kohtalomme yhdistää? Sinä olet aivan +syyttömästi lyönyt viatonta nuorukaista, sillä mitään sen enempää ei +siinä kohtauksessa ollut kuin tavallinen kohteliaisuus, jota me olemme +velkapäät kaikille ihmisille osoittamaan», sanoi Siina. + +»Sinä siis aiot hyljätä minut», sanoi Tommi jurosti. + +»En, sitä en tee, vaikka vielä mitäkin tulisi. Mutta sinun tulee pyytää +anteeksi ja muutenkin hyvittää hänet, sillä minä en suvaitse, että +jättäisitte noin ruman rikoksen sovittamatta», sanoi Siina ja samassa +kiersi hän kätensä Tommin kaulaan. + +Tommi heltyi ja tuli nöyräksi kuin lammas; Siina olisi voinut kääriä +hänet vaikka sormensa ympärille. Kyyneleet vierivät Tommin silmistä ja +hän lupasi mennä oitis sovittamaan rikoksensa. + +Siina kävi usein hoitelemassa syyttömästi rusikoidun pojan haavoja, +mitkä eivät kovin pahoja olleetkaan, ja pian toipui potilas. + +Tällä tavoin saatiin tuo ruma asia sovitetuksi niin, ettei se mitään +pahempaa jälkeä jättänyt. + + +IV. + +Hankauksia. + +Häät pidettiin ja Tommi siirtyi Ritulaan asumaan, sillä hän oli +lunastanut Nartin osan, ja Siinan vanhemmat luovuttivat kaiken +taloudenhoidon nuorelle parille. + +Ankaraa huolta piti nyt Siina kotinsa järjestyksestä ja puhtaudesta. Ja +hän saikin talon tässä suhteessa vähitellen siihen kuntoon, että Ritulaa +mainittiin esikuvaksi monessa ympäristön pitäjässä. + +Ei sitä vierasta käynyt Lenulassa, joka ei olisi pistäynyt katsomassa +tuota kuuluisaa Ritulaa. Ja yhtä kohtelias, vierasvarainen ja +ystävällinen oli emäntä kaikille, niin köyhille kuin rikkaillekin. +Köyhiä ei hän tosin vienyt vierashuoneeseen, mutta aina oli hänen +kätensä ojennettuna auttamaan heitä ja hartaasti otti hän osaa heidän +suruihinsa. Muutoin kehoitti hän heitä istumaan, istui itse heidän +rinnallensa ja kuunteli kärsivällisesti, mitä heillä kullakin oli +sanomista. + +Arvokkaammat vieraat vei hän heti vierashuoneeseen, jossa hän koetti +saada heidät viihtymään. + +Kun hänen itsensä täytyi mennä laittamaan vieraille suunavausta, komensi +hän Tommin sillä välin pitämään vieraille seuraa. + +Tommi koki kyllä parhaansa mukaan huvittaa ja viihdyttää vieraita, mutta +hiljainen ja juro kun hän luonteeltaan oli, ei se ottanut onnistuakseen. +Yritettiinkö jotakin puhelemaan, loppui se aivan pian ja ikävä +äänettömyys sai taas vallan. Mutta kun emäntä joutui vierasten pariin, +kyllä silloin kielet pääsivät valloilleen ja ikävyys haihtui. + +Isännästä oli vastenmielistä tuo ylöllinen vierasten käynti. Hän oli +luonteeltaan säästäväinen ja tarkka, ja hänelle kävi peloksi, että +alinomainen vierasten kestitseminen tuottaa häviötä taloudelle. Tämäkin +osaltaan vaikutti siihen, että isäntä oli niin vastahakoinen ja +juromainen vieraita kohdellessaan. + +»Ei meidän taloutemme kestä tuota alituista tavaran ja ajan hukkaa, joka +meillä on tullut melkein jokapäiväiseksi tavaksi alinomaisten vierasten +vuoksi», sanoi isäntä. + +Emäntä päästi iloisen naurunhohotuksen. + +»Sanotko -- ajatteletko niin? Eivät vieraat kuluta kovinkaan suuria +summia. Hyvästi järjestetyssä talossa on aina jotakin, jota sopii +vieraille suunavaukseksi tarjota. Ole koko asiasta aivan huoletonna, +kyllä minä itse huolehdin sinunkin puolestasi. Sen vaan voin sinulle +vakuuttaa, ettemme me sen takia maalta merelle joudu. Meidän tulee +osoittaa kohteliaisuutta kaikille ihmisille. Miltä se tuntuisi +sinustakin, jos olisimme ihmisiä kohtaan tylyt ja jurot kuin +puukonnielijät ja siten poistaisimme kaikki vieraat luotamme», selitteli +emäntä. + +Isännällä ei ollut siihen mitään sanomista ja siihen hänen täytyi +tyytyä, vaikka vähän vastenmielisesti. + +Rakastivatko Siina ja Tommi toisiaan? + +Tommi rakasti vaimoansa melkein liiaksikin. Hän oikein jumaloitsi häntä, +ja siitä seurasi, että hänellä oli melkein aina hienoa mustasukkaisuutta +vaimoansa kohtaan. Ainoa vastenmielisyys, mikä tavasta ilmeni hänessä +vaimoonsa, oli tuon ankaran puhtauden vuoksi, jota emäntä ehdottomasti +kaikilta vaati, mutta äänetönnä koetti Tommi kärsiä sitäkin. + +Siina rakasti myös ehdottomasti miestään, vaikka tavasta olikin +erimielisyyttä heidän välillänsä. Kun vaan Tommi totteli häntä kaikissa +ja alistui hänen tahtoansa noudattamaan, niin oli kaikki hyvin. Mutta +tämäkin alistuminen tuntui Tommista vastenmieliseltä. -- -- -- + +Lenula oli luonnonihana paikka. Viljelykset olivat laajat ja hyvästi +hoidetut. Talot olivat hyvästi raketut, ja puhtaus vallitsi kaikkialla. +Aivan kylän laidassa oli iso kalarikas Lenujärvi. Kylä sijaitsi sen +itäpuolella, ja viljelykset ulottuivat aivan järven rantaan saakka. +Kaunis oli näköala järvelle, joka kesäisinä aamuina aukesi +peilikirkkaana monine kauniine, lehtevine saarineen ja useine pitkine +niemineen ja lahdelmineen katsojan eteen. Kaunispa oli järveltäkin +katsella tuota muhkeata kylää viljavine vainioineen, ja melkein sen +keskellä sijaitsevaa korkeahuippuista valkeaksi kalkittua kivikirkkoa. + +Tuon luonnon ihanuuden vuoksi tuli Lenulaan aina paljon herrasväkeä +kesävieraiksi. He majoittuivat sinne tänne kylässä, mutta mieluimmin +valitsivat he majapaikakseen järveä likimpänä olevia taloja. Järven +viileä henki loi vilpastusta kesän kuumuuteen ja kalastelemaan mennessä +pääsi pikemmin järvelle. Heillä oli melkein kaikilla kalastusneuvoja +mukanaan, yhdellä yhdenlaisia, toisella toisenlaisia. Kun sää oli +kaunis, näki järvellä useita valkopurjeisia venheitä kiitävän, yhden +sinne, toisen tänne. + +Luonnollistahan on, että kesävieraat tutustuivat ympäristöönsä, niinpä +Ritulaankin. He mieltyivät oitis siihen puhtauteen ja täsmällisyyteen, +mikä talossa vallitsi. Ensi katsannolta teki emännän ulkonäkö heihin +vähän vastenmielisen vaikutuksen, mutta kuta enemmän he tutustuivat +hänen sisälliseen ihmiseensä, sitä miellyttävämmäksi hän heistä tuli, ja +tuo ulkokohtainen vastenmielisyys haihtui kuin tuhka tuuleen. + +Kesävierasten joukossa oli useita ylioppilaitakin. Eräs heistä varsinkin +kiintyi Siinaan, sillä hän tapasi naisen, jolla oli selvä käsityskanta, +ja hyvä arvostelukyky. Hän löysi emännässä vastakaikua omille +mietteillensä ja senvuoksi hän usein tuli Ritulaan puhelemaan emännän +kanssa. Useista asioista olivat he yksimielisiä, mutta tavasta tuli +heille ristiriitaisuus aatteissa, ja se sai heidät joskus sanakiistaan. +Siina ei suinkaan vähällä kummalla antanut periaatteistaan itseänsä +luovuttaa. Ja kun hän oikein periaatteellisesti selvitteli omaa +kantaansa ja samassa koetti järjellisesti kumota vastaväittäjänsä +mielipiteitä, jäi tämä useinkin tappiolle. + +Isäntä katseli tuota ylioppilasta vähän karsaasti, sillä hän piti häntä +liian tunkeilevana. + +»Mitäs tuo valkolakki täällä aina tekee, mitä hän tahtoo ja toimittaa?» +sanoi isäntä kerran emännälleen. + +»Jokos taas! Eihän hän mitään muuta tee kuin keskustelee minun +kanssani», sanoi emäntä. + +»Hän joutaisi hyvällä syyllä olla poissa meidän talosta, mokomakin +tyhjäntoimittaja», sanoi isäntä jurosti. + +»Herrainen aika! Enhän minä voi olla niin epäkohtelias, että ajaisin +hänet pellolle, sillä tuleehan meidän hyvästi kohdella ihmisiä», sanoi +emäntä ja siihen se asia jäi. + +Eräänä pyhäaamuna tuli ylioppilas taasenkin Ritulaan. Oltiin juuri +kirkkoon lähdössä. Kun emäntä oli vierasta tervehtinyt sanoi hän +hänelle: + +»Pyydän anteeksi, etten voi tehdä seuraa teille, sillä olen juuri +kirkkoon lähdössä.» + +Vieras näytti hämmästyneeltä ja hammastensa välistä mutisi hän: + +»No, kaikkea häntä nyt.» Kuitenkin poistui hän talosta. + +Seuraavana päivänä oli ylioppilas jo taasenkin Ritulassa. Emäntä otti +kohteliaasti vastaan ja vei vierashuoneeseen. + +»Miksikä te tunnuitte eilen olevan tyytymätön, kun minä menin kirkkoon?» +kysyi emäntä oitis, kun he olivat istuutuneet. + +»Niin. -- Minusta tuntui vähän oudolta, kun te niin ajatteleva ihminen +viitsitte tuommoisiin mennä», sanoi ylioppilas vähän häikäillen. + +»Minkälaisiin?» kysäisi emäntä, ikäänkuin hän ei olisi täydelleen +ymmärtänyt ylioppilaan odottamatonta lausetta. + +»Tuommoisiin kuin kirkkoonkin.» + +»Mitä! Ettekö siis pidä kirkosta?» + +»En.» + +»Ettekö uskonnostakaan?» + +»En.» + +»Jopa te olette onnettomin ihminen, mitä maan päällä on», sanoi emäntä +kauhistuksissaan. + +»Kuinka niin?» + +»Eipä siinä luulisi olevan kysymisen varaa. Onnettomin ihminen on se, +jolla ei ole uskoa Jumalaan.» + +»Koko jumaluus on vaan tyhjää lorua, jolla koetetaan tuhmia, +sivistymättömiä ihmisiä peljätellä», sanoi ylioppilas. + +»Ettekö usko sielun kuolemattomuuteenkaan ja tulevaiseen elämään?» + +»En.» + +»Kurjaakin kurjempi ihminen olette. Turhaanko Jumala loi ihmisen +sielulliseksi olennoksi, kun ei ihmisellä olisi muuta elämää kuin tämä +ajallinen lyhyt ja viheliäinen elämämme?» + +»Mikään Jumala ei ole ihmistä luonut, koska Jumalaa ei ole +olemassakaan», sanoi ylioppilas kolkosti. + +»Mistä ihminen sitten on tullut?» + +»Hän on kehittynyt itsestään.» + +»Kuinka te voitte järjellisenä ihmisenä semmoisia päätelmiä tehdä? +Pitäisihän toki ymmärtää, etteihän mitään voi tekemättä tulla. Luontokin +kaikissa vaiheissaan ja nytkin kukoistavassa ihanuudessaan todistaa, +ettei kaikki tämä ole itsestään kehittynyt, vaan niillä on täytynyt olla +joku suuri, viisas ja voimallinen luoja», tuumaili emäntä. + +»Niin se sanoo, joka ei niitä asioita ymmärrä», tokaisi, ylioppilas. + +»Herra varjelkoon minua teidän tavallanne näitä asioita ymmärtämästä. Ei +ole vielä maailmaan mitään niin ihanaa oppia ilmestynyt kuin kristinoppi +on. Mihin ihmisraukka hädän ja tuskan aikana viheliäisyydessään ja +tuskassaan pakenisi, ellei hän tietäisi, että hänellä on armollinen +Jumala, joka anteeksi antaa kaikki synnit ja rikokset, kun vaan +katuvaisena hänen Poikansa turvissa anoo häneltä armoa ja +anteeksiantamusta.» + +»Voihan ihminen rauhoittuneena elää tuommoisitta taikatempuittakin», +väitti ylioppilas. + +»No, millä tavalla?» + +»Siten, että koettaa noudattaa totuutta ja oikeutta, eikä tee +kenellekään vääryyttä.» + +»Se on väärä turva, joka ei ole vielä koskaan kestänyt koetuksen aikana. +Ei ole mikään viisaustiede voinut antaa turvaa ja lohdutusta +hätääntyneelle sielulle, mutta kun kannamme surumme ja tuskamme Herran +eteen, niin saamme kohta omantunnon rauhan», sanoi emäntä. + +»Omatunto -- mikä se on?» + +»Ettekö ole koskaan tunnossanne semmoista ääntä kuullut, joka teille +sanoo, mikä on oikea ja mikä väärä?» + +»Noo -- kyllähän, mutta sen olen saanut tietopuolisesta opista», sanoi +ylioppilas. + +»Oletteko seurannut tätä ääntä?» + +»Kyllä melkein; mitenkäs muuten tietäisin, mikä on oikein, mikä väärin.» + +»Siinäkin asiassa on teissä erehdys. Tuota ääntä, joka povessanne +liikkuu, ette ole saanut sinne maallisilla tiedoillanne, vaan se on +Jumalan laki, jonka hän jo luomisessa istutti ihmisen sydämeen. Mutta +minä huomaan, että te olette tuon omantuntonne mietteillänne tehnyt +hyvin venyväksi, ja uskon, ettei tämä voi teille aina selvästi sanoa, +mikä on oikein ja mikä väärin. Jos teidän käsitteenne pääsee leviämään +kansaan, niin on sen perikato lähellä, sillä kansat, jotka ovat +Jumalansa hyljänneet, ovat aina hävinneet. Tekisitte viisaasti, jos +rupeaisitte tarkemmin miettimään asiaa, ettekä levittäisi tuota +turmiollista oppianne», puheli emäntä vakavasti. + +»Enpä minä olisi uskonut, että te olette noin kovin jumalinen», sanoi +ylioppilas. + +»Selvästi tunnen, etten ole kylläksikään jumalinen, ja sitä olen +paljonkin surrut. Kun nyt olette avonaisesti epäuskoisen sydämenne +paljastanut, niin minun täytyy ilmoittaa, etten halua teidän kanssanne +enempi seurustella», sanoi emäntä päättävästi. + +Ylioppilas joutui hyväisestään hämilleen. + +»On varsin ikävä, että asia niin päättyi, mutta luulen, että te ette ole +minua täydellisesti ymmärtänyt», sanoi ylioppilas. + +»Aivan täydellisesti -- saatte mennä», sanoi emäntä. + +Ja niin lähti tuo materialistinen uskonsankari. + + +V. + +Kohtaus. + +Kaukaan aikaan ei tuo Ritulan emäntään kiintynyt ylioppilas käynyt +talossa. + +»Pääsimmehän toki tuosta tungettelijasta viimein eroon», sanoi isäntä +emännälleen eräänä kertana. + +»Kaikista huonoista ihmisistä täytyy totuuden ihmisten eroon päästä», +sanoi Siina. + +»Niinkö se on? Minä olen ollut huomaavinani, ettet sinä pidä minusta +mitään tuon ylioppilaan ohella», sanoi Tommi yksinkertaisuudessaan. + +»Erehdyt ystäväiseni; sinusta pidän enemmän kuin kaikista muista +yhteensä. Mutta minua kummastuttaa tuommoinen ajattelematon +mustasukkaisuus, kun et sinä soisi maailmassa olevankaan muita kuin +sinut ja minut. + +»Ei veikkonen! Kaikki kansalaiset, veljet ja sisaret, ovat luuta meidän +luustamme ja sentakia olemme me velvolliset heitä ihmisellisesti +kohtelemaan», sanoi Siina. + +Kului joku aika. Vähitellen teki ylioppilas taasenkin tuttavuutta +taloon. Ensimältä tuo vanha tuttava arasteli; oli niinkuin hän olisi +häpeillyt entisiä mielipiteittensä ilmauksia. Mutta kun hän pääsi +emännän kanssa puheisille, oli hän olevinaan katuvainen syntinen. Hän +koetti selittää, kuinka hän oli aivan yhtä mieltä emännän kanssa uskon +asioissa, mutta hän oli vaan tahtonut koetella emäntää saadakseen +tietää, mitä mieltä hän oli. + +Kun emäntä tämän kuuli, suli hänen sydämensä heti, ja entinen ystävyys +alkoi jälleen. + +Melkein myötäänsä oli nyt ylioppilas Ritulassa vieraana. Sattuiko joku +muu vieras olemaan talossa kun hän tuli, poistui hän heti, sillä hän +tahtoi yksinomaan olla kahden kesken emännän kanssa. + +Emäntä useinkin illan siimeksessä päivän töistä päästyänsä meni +kävelemään virkistääkseen itseänsä. + +Kerran muutamana kauniina kesäiltana meni hän järven rannalle +kävelemään. Äkkiarvaamatta ilmestyi hänen eteensä mieshenkilö. Emäntä +hämmästyi pahanpäiväiseksi, mutta samassa huomasi hän, ettei tulija +ollut kukaan muu kuin tuo ylioppilas. + +Tämä teki emännälle nöyrän kumarruksen, lausuen samassa hyvän illan. +Puhellen niitä näitä, esitteli hän, että istuttaisiin lähellä olevalle +turvepenkille, että saataisiin haastella. + +Ylioppilas koetti nyt kaikenlaisilla imarteluilla ja melkein +intohimoisesti puhua leperrellä emännälle. + +Yht'äkkiä kumartui hän emännän puoleen ja sanoi kuiskaamalla: + +»Minä rakastan teitä sydämeni pohjasta», ja samassa hapuili hän Siinan +kättä omaansa. + +»Mitä te nyt puhutte! Minä olen rakkauteni luvannut yhdelle ainoalle +miehelle, ja se riittää. Minulla ei ole rakkautta antaa kenellekään +toiselle», sanoi Siina lujasti. + +»Eihän toki niin. Luulen teidät tuntevani», sanoi ylioppilas ja samassa +hän kietoi kätensä Siinan ruumiille. + +Siina kauhistui kovin tuota tekoa. Hän riuhtaisi itsensä irti tuosta +tungettelijasta, ja niin hän seisoi muutaman askeleen ulompana tuota +hävytöntä nuorta miestä. + +»Oletteko tuommoinen! Missä teidän oikeuden ja totuuden tuntonne nyt +on?» sanoi Siina, ja hänen kasvonsa olivat tavallista punakammat +äkkinäisen hämmästyksen takia. + +Ylioppilas ei uskonut vielä tuotakaan. Hän luuli Siinan käytöstä vain +tavalliseksi naisen oikuksi, jommoisia hän ehkä oli ennen tavannut. + +Hän hyökkäsi nyt Siinaan käsiksi ja koetti häntä valloittaa. + +Äkkinäisellä voimain ponnistuksella riuhtaisi Siina taasenkin itsensä +irti ja samassa läimäytti hän aika korvapuustin ylioppilaalle. Mutta kun +sekään ei auttanut, päästi hän kamalan hätähuudon. + +Samassa syöksyi pensaikosta esiin roteva mies. Tämä oli Siinan veli +Nartti, joka myöskin sattui olemaan iltakävelyllä tuossa kauniissa +järvenrannan metsikössä. + +Kun Nartti ilmestyi uhkaavana ylioppilaan nokan eteen, hämmästyi tämä +kelpo tavalla. + +»Tuhannen peeveliä! Oletteko todellakin tuommoinen roisto, että +hätyytätte naitua naista!» huudahti Nartti, sillä hän oli oitis +huomannut asian oikean laidan. + +»Enhän ole mitään pahaa tehnyt, tahdoin vain naista naurattaa», sanoi +ylioppilas puolustellen itseään. + +»Kyllä minä panen sinut tuolla tavalla naisia naurattamaan senkin +roisto. Tuossa on sinulle ensimäinen ja tuossa toinen», sanoi Nartti +mäjäytellen ylioppilasta korville puolelle ja toiselle. Kun hän pääsi +ylös kompuroimaan, oli uusi mäjäys aina valmiina; ei silloin ollut +ylioppilaan hienot sääret maassa lujasti kiinni. + +Vihdoin täytyi Siinan mennä Narttia hillitsemään. + +»Anna hänen nyt jo olla, onhan hän jo kyllikseen saanutkin rangaistusta +huonosta työstään», sanoi Siina, ja niin pääsi ylioppilas taasen +jaloilleen. + +»Vai olet sinä tuommoinen tihulainen kaikkine sivistyksinesi ja +oppinesi! Luuletko, ettei kansan lapsissa ole suurempaa siveellistä +voimaa kuin sinunlaisissasi on? Ellei niin olisi, olisi kansan perikato +käsissä, sillä semmoinen mädännäisyys ei voi kauan pystyssä pysyä», +haukuskeli Nartti vielä kaupanpäälliseksi. + +Häpeissään lähti ylioppilas turvottunein naamoin mennä lurjustelemaan +pois. + +Siina ja Nartti lähtivät nyt kotiaan. Siina oli vielä hätääntyneen +näköinen, ja Tommi huomasi oitis, ettei emäntä ollut tavallisissa +oloissaan. + +»Mikä sinua nyt vaivaa, kun olet noin tuohtuneen näköinen?» kysyi Tommi. + +Siinasta oli tuo juttu niin tavatonta laatua, että hän ei olisi +mielellään siitä tarkkaa selkoa tehnyt. Muuten hän oli vielä niin +hätäyksissään, ettei hän olisi kyennytkään siihen. Mutta Nartti selitti +juurtajaksain koko tapahtuman. + +»Enkö minä ole kauan aikaa epäillyt tuon ainaisen tungettelijan +tarkoituksia? Hän on ollut mielestäni niin vastahakoinen otus, etten ole +häntä hyvällä omallatunnolla kärsinyt. Mutta tulehan vielä kerrankin +tänne mokomakin saikarasääri, niin kyllä minä sinulle lähtöpassit +annan», tuumaili Tommi. + +Siinasta oli tuo kohtaus niin häpeällistä laatua, ettei hän olisi sen +suonut tulevan yleisön tietoon. Hän rupesi pyytelemään, että asia +pidettäisiin salassa, koska se ei olisi kenellekään ylösrakennukseksi. +Siinan esitys hyväksyttiinkin yksimielisesti. + +Kuitenkaan ei asia pysynyt salassa. Kohtauksen oli sattunut huomaamaan +eräs poikaloppi, joka onkiretkellään oli kaukaa nähnyt koko tapauksen. +Tämä kohta levitti tiedon ympäri kylää. + +Ylioppilas parka joutui nyt pahempaan kuin pulaan. Kaikki rupesivat +häntä sormellaan osoittelemaan ja säätyhenkilöt eivät voineet kyllin +halveksia ylioppilaan halpamaista käytöstä. + +Ei ollut hänellä muuta neuvoa kuin laputtaa pois koko paikkakunnalta ja +heittää kaikki kesävierailut sikseen. + + +VI. + +Muutoksia. + +Ritulassa tuli nyt huomattavia muutoksia. Emäntä joutui nyt äidiksi. + +Kynä ei voi kertoa sitä ilon ja autuuden tunnetta, jota Siina nyt tunsi +sydämessään. Parin viikon kuluttua tunsi hän jo kykenevänsä kaikella +äidillisellä lemmellä ja rakkaudella vaalimaan pienokaistansa, tuota +kallista taivaan lahjaa, joka oli hänen huostaansa uskottu. Kyllä ei +pienokaisen tarvinnut puutteessa olla. Pieninkin lapsen kirahdus herätti +jo äidin huomion, ja oitis riensi hän tutkimaan, mitä pienokainen oli +vailla. + +Kun äiti voimistui niin paljon, että hän voi jotakin toimia, saatettiin +lapsi pyhään kasteeseen, jossa hänelle nimeksi annettiin Aila. + +Olisi luullut Tomminkin nyt hyvinkin ilostuvan tuosta uudesta onnesta, +mutta niin ei ollut kumminkaan laita. Vaikka hän ulkonaisissa asioissa +täyttikin kaikki aviomiehen tehtävät perhettänsä kohtaan, pysyi sydän +kuitenkin kylmänä, sillä siellä kalvoi pieniä matoja. -- Tuo, tuo +tohvelin alla oleminen ja liikanainen siisteyden vaatimus. + +Joitakin aikoja ennen lapsen syntymistä, oli Tommi vaihtanut hevosia. +Tuo hevonen oli kotikasvatti ja Siinan lempihevonen. + +»Kuinka sinä omin päinesi saatoit vaihtaa tuon uskollisen palvelijan +vieraisiin käsiin? Eikö vähääkään käynyt sydämellesi luovuttaessasi sen +tuolle Koni-Mikolle, joka ei muuta tee kuin kulkee markkinoista +markkinoihin pieksäen ja ruoskien hevosraukkoja niin, että ovat +puolikuolleina hänen käsissään? -- Sinun on paikalla mentävä purkamaan +tuo tunnoton kauppa», komenteli Siina. + +»No, minähän voitin alintain sata markkaa tuossa kaupassa», puolusteli +Tommi. + +»Vaikka olisit voittanut vielä kaksisataa, niin kauppa on kuitenkin +purettava, sillä minä en salli sitä, että uskollinen eläin joutuu +rääkkääjän käsiin», sanoi Siina lujasti. + +Ei Tommille muuta neuvoksi kuin purkaa kauppa. + +»Kas, nyt sinä olit taasenkin kiltti, minun oma Tommini», sanoi Siina, +kun Tommi oli tuonut Pollen kotiin. + +»Kiltti!» murahti Tommi ja lähti kävellä jurpottelemaan pois. Mutta +entistä jurommaksi ja vähäpuheisemmaksi kävi Tommi. + +Kerran möi isäntä kesällä viisi tynnyriä rukiita. + +»Kuinka sinä minun tietämättäni menet tänä aikana viljaa myömään? Oletko +tehnyt lukua, riittääkö hinkalossa viljaa talouden tarpeiksi uutiseen +saakka? Minä luulen, että jos sinun haltuusi yksinomaan jää talouden +hoito, rupeaa hiiret hinkaloissa pian koppia lyömään», tuumaili Siina +Tommille. + +»Jo nyt on kumma paikka! Kyllä minä olen huono isäntä, kun en saa kohta +rikkaa ristiin panna ilman sinun luvattasi», nureksi Tommi. + +»Ei sinun tarvitsekaan. Meitähän on kaksi ja 'yhteisöthän ne ovat +satimet karjamailla.' Mitä se sitten sinua haittaa, vaikka taloudelliset +asiat punnitaankin yhteisesti, sillä kaksi voipi paremmin asiat harkita +kuin yksi?» sanoi Siina. + +»Haittaapa se. Eihän noiden muiden isäntien tarvitse olla tuommoisen +komennon alla», tuumaili Tommi. + +»Olkoon muualla miten tahansa, mutta meillä sen täytyy niin olla», sanoi +Siina yksikantaan päättävästi, ja siihen se asia jäi. + +Tämmöiset kohtaukset painuivat syvälle Tommin sydämeen. Ja vielä +päälliseksi tuo ankara puhtaus ja järjestys, josta hän alituisesti sai +muistutuksia. Kaikki nämät yhteensä vaikuttivat sen, että Tommi tunsi +olevansa liika henkilö perheessä, jolla ei ole muuta tekemistä, kuin +olla alituisesti voimattomana välikappaleena vaimonsa käsissä. Hän ei +saanut olla minkään määrääjänä, ei minkään kaupan tekijänä, vaan +kaikissa häntä käskettiin, velvoitettiin ja komennettiin. + +Tuntien tämmöistä sortovaltaa harjoitettavan, ei perillisen +syntyminenkään voinut hänen synkkää mieltään ilahuttaa. + +Kun lapsen syntyminen oli onnellisesti tapahtunut ja äidin henki +pelastunut, tunsi Tommi tehneensä kaikki velvollisuutensa. +Synkkämielisenä ja vähäpuheisena oleskeli hän melkein yksinään, eikä +kutsuttunakaan monasti käynyt vaimoaan ja lastaan katsomassa. + +Hento vaimo ei täydellisesti parantunut kaukaan aikaan lapsivuoteesta. +Tällä välin makasi Tommi usein yönsä väen puolella. Ei hän suurin +välittänyt makuusijastaan, kääräisi vaan jotakin päänsä alle ja kytjähti +penkille maata. Useakin tarjosi Tommille vuodettansa, mutta Tommi sanoi +vain: »Kiitoksia paljon, pitäkää itse vaan vuoteenne, kyllä minä tässä +toimeen tulen.» + +Isännällä oli omalla puolellaan kylläkin komea ja pehmeä vuode, mutta +hän tunsi itsensä siellä niin vieraaksi ja ikäänkuin armoilla eläjäksi. + +»Mitäpä minä siellä tekisinkään, en minä kuitenkaan osaa olla niinkuin +vaaditaan», ajatteli hän itsekseen penkillä maatessaan. + +Täällä väen parissa tuntui Tommista kaikki niin kodikkaalta ja +tutunomaiselta, eikä kummakaan, sillä semmoisissa oloissa hän juuri oli +kasvanut ja mieheksi varttunut. + +Väki kummasteli isännän elintapaa. Toiset arvelivat, ettei isäntä +tahtonut maata toisella puolella, kun emäntä makasi siellä heikkona +pienokaisensa kanssa, mutta toiset pudistelivat epäillen päätänsä. + +Ensimältä ei emäntä tiennyt mitään tuosta Tommin elämän käänteestä, +sillä hoitajatar ei tahtonut rasittaa häntä millään taloudellisilla +huolilla. Sitä hän vaan oudoksui, kun isäntä niin harvoin kävi heitä +katsomassa. Mutta hoitajatar osasi senkin sillä lailla selittää, ettei +isäntä hennonut häiritä heitä käynneillään niin heikkoina ollessaan. + +Noin kolmen kuukauden kuluttua toipui emäntä niin, että hän rupesi +ottamaan osaa talouden toimiin. Silloin selkeni hänelle kaikki. Hän sai +tietää, ettei koko tällä pitkällä ajalla ollut isäntä montakaan yötä +maannut omalla vuoteellaan, vaan melkein aina väen puolella penkillä. + +Siina vaivasi päätään monenkaltaisilla kysymyksillä ja otaksumisilla, +mikä mahtoi isännän tuommoiseen käytökseen syynä olla. Varsinkin +tämmöisenä aikana, jolloin olisi luullut olevan syytä ilostua entistä +enemmän. Itse puolestaan ei hän luullut antaneensa Tommille mitään +aihetta siihen kammoon, jota hän osoitti vaimoaan ja lastansa kohtaan. +Hän oli laittanut kotinsa semmoiseen järjestykseen, että siinä olisi +luullut viihtyvän kenen hyvänsä. Mutta ehkäpä isännän kaihtemiseen ja +jörömäisyyteen olikin syynä se, ettei hän tahtonut häiritä läsnäolollaan +perheensä rauhaa heidän heikkoina ollessaan. + +Näitä mietti Siina, mutta eipä hän täyteen selvyyteen sittenkään päässyt +tuosta perheen rauhaa uhkaavasta elämän käänteestä. + +Eräänä kertana tuli Tommi juron näköisenä lapsikamariin. Siellä oli +kaikki niin valoisaa, puhdasta ja siistiä. Valkoiset, suoraksi silitetyt +akkunakaihtimet estivät liikanaisen valon huoneeseen tunkeutumasta, +pitseillä reunustetut puhtaat lakanat valaisivat sekä emännän vuodetta +että pienokaisen kehtoa; oli niin puhdasta, ettei tomunhiukkaakaan +näkynyt missään. Tommista tuntui siltä kuin pyhä siimes olisi +varjostanut koko huonetta. + +Hän tunsi itsensä aivan mahdottomaksi siellä asustelemaan. Hän ei +luullut parhaalla tahdollaankaan voivansa niin elää ja olla, ettei hän +saisi vaimoltaan alinomaisia nuhteita ja muistutuksia. + +Kun isäntä näiden tunteittensa kanssa taisteli, seisten keskellä +lattiaa, astui emäntä samassa huoneeseen. + +»Kah! Olethan sinä nyt kerrankin täällä! Istuhan toki, että saadaan +haastella kahden kesken», sanoi emäntä iloisesti. + +»Mitäpä puhelemista meillä olisi?» sanoi isäntä jurosti, mutta istui +kuitenkin. + +»Sanotko niin? Kenellä sitten olisi keskenään puhelemista, ellei juuri +isännällä ja emännällä?» kummasteli Siina. + +»Mitä me sitten puhelisimme?» kysyi Tommi. + +»Ajattelin puhua siitä, miksi sinä olet nykyään niin kummallinen», sanoi +emäntä. + +»Kuinka kummallinen?» + +»Kummalliselta tuntuu minusta se, kun makaat yösi tuolla väen puolella, +ajellen pitkin kovia penkkejä, etkä vietä öitäsi omalla vuoteellasi, +jonka luulisin toki olevan siinä voimassa, että siinä sopisi paremmin +levätä.» + +»Minä en viihdy täällä», sanoi Tommi jurosti. + +»Sano, ystäväiseni, mikset voi viihtyä. Minä olen kaiken voitavani +tehnyt, saadakseni asuntomme niin mukavaksi ja siistiksi kuin suinkin, +että viihtyisit paremmin luonamme. Mutta enimmän kummastuttaa minua, kun +nyt juuri luulisi sinulla olevan enemmän aihetta iloon kuin koskaan +ennen, ja sinä osoitat päinvastoin mitä suurinta tyytymättömyyttä ja +suvaitsemattomuutta. Ja mikä kaikki on tähän kummalliseen käytökseen +syynä?» puheli Siina surumielisesti. + +»Hym!» hymähti vaan Tommi ja alkoi astella ulos huoneesta. + +Siina oli koettanut saada selvää miehensä mielentilasta, mutta tämä +suljettu kirja jäi hänelle yhtä hämäräksi kuin ennenkin. + + +VII. + +Pahenee. + +Näiden tapahtumain jälkeen makasi isäntä jonkun aikaa omalla +vuoteellaan, mutta vähäpuheinen ja miettivän näköinen hän oli. Jos +emäntä hänelle jotakin puhui, vastasi hän vaan: on tai ei. +Taloudellisiin kysymyksiin virkkoi Tommi vaan jurosti: »Mitäpä minusta.» + +Tommin sielussa liikkui sen ohessa kuitenkin säälintunne vaimoansa +kohtaan. Tämän tähden ei hän hennonut vaimolleen aivan vasten silmiä +purkaa sydäntänsä eikä ilmaista, mikä raskas taakka oli vähitellen +kertynyt painostamaan hänen mieltään. + +Kun isäntä aamulla heräsi vuoteeltaan, meni hän oitis väen puolelle. +Syömässä hän kävi säännöllisesti toisella puolella, mutta kun ateria oli +päättynyt, siirtyi hän muiden mukana väen puolelle, sillä siellä hän +tunsi viihtyvänsä. Työtä teki hän kahden edestä, mutta taloudellisiin +asioihin ja toimiin ei hän ottanut vähintäkään osaa; ne kaikki jäivät +emännän huostaan. + +Kerran meni hän taas monesta ajasta lapsikamariin. Pienokainen makasi +siinä niin autuaan ja viattoman näköisenä ja hymyili nukkuessaan +niinkuin pieni enkeli. + +Kauan seisoi isä lapsensa kehdon ääressä, ja monenlaisia mietteitä +liikkui hänen mielessään. Hän tunsi sanomatonta rakkautta ja sääliä +lasta kohtaan. Hän olisi tahtonut ottaa lapsen syliinsä ja paeta hänen +kanssaan kauas pois. Mutta samassa tunsi hän itsensä kykenemättömäksi +siihen. Hänessä ei olisi miestä hoitamaan lasta sillä hellyydellä ja +rakkaudella, minkä tuo toimi välttämättömästi vaatisi. Ehdottomasti +täytyi hänen itselleen tunnustaa, että lapsen äiti pystyi siihen +kymmeniä kertoja paremmin kuin hän. Ja hän alkoi jo huomata, että +harvapa äiti piti lapsestaan niin hellää huolta kuin hänen vaimonsa. + +Näitä miettiessään olisi hän niin mielellään suudellut nukkuvaa +pienokaista, mutta tämä tuntui hänestä pyhyyden loukkaukselta, eikä hän +uskaltanut huulillaan koskettaa tuota enkeliolentoa. Hetken aikaa seisoi +Tommi vielä kehdon luona, katsellen tuota nukkuvaa viatonta lapsukaista, +jolla ei ollut mitään huolia, murheita ja elämän suruja. + +Suuret kyyneleet valuivat isän silmistä kaikkea tätä miettiessään. + +Elämä ei käynyt entistä eheämmäksi Ritulassa. Isäntä rupesi taasenkin +makailemaan yönsä väentuvan penkeillä, eivätkä mitkään Siinan rukoukset, +kehoitukset ja selitykset voineet asiaa toiseksi muuttaa. + +»Olkoonpa hän nyt niinkuin haluttaa, kylläpähän kerran siitä +puhkeaakin», tuumaili Siina vaan rauhallisesti. + +Itseksensä hän puuhaili vaan entiseen tapaansa talouden toimissa +niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Sama puhtaus, sama säntillisyys +vallitsi nyt Ritulassa kuin ennenkin, ja vieraita kävi talossa niinkuin +ennenkin. + +Mutta yhä synkkämielisemmäksi kävi isäntä. Ainuttakaan kertaa ei hän +tullut enää emännän puolelle vuoteeseensa, vaan makaili tuvan penkillä. +Kun emäntä sen huomasi, toimitti hän väen puolelle erityiseen kamariin +isännälle vuoteen. + +Nyt tuli isäntä oikeaan oloonsa. Oli niinkuin suuri kuorma olisi +pudonnut hänen hartioiltaan. Siellä hän tunsi viihtyvänsä omassa +rauhassaan, jossa ei tarvinnut ketään arkailla. + +Alettiin kummailla, miksi isäntä oli niin usein työstä poissa, vaikka +hän ennen niin ahkerasti oli käynyt työssä tahi ainakin ollut sitä +johtamassa. Kun väki tuli työstä, ilmestyi isäntäkin joukkoon ja +tavallisesti oli hän erinomaisen hilpeällä ja iloisella tuulella. Hän +keskusteli jokaisen kanssa erikseen ja kaikille oli hänellä viskata joku +leikkisana. + +Väestä tuntui siltä kuin isännästä olisi kadonnut kaikki jurous ja +synkkämielisyys, ja hän saanut takaisin entisen hilpeän luonteensa. +Kukaan ei kaukaan aikaan voinut sanoa, mikä tämän kummallisen muutoksen +oli aikaansaanut. + +Vihdoin huomattiin, että isännän kieli alkoi iloisimmillaan ollessaan +-- -- sammaltaa, ja siitä älyttiin, että hän oli ruvennut +yksinäisyydessään ryypiskelemään. + +Tämä havainto teki Ritulan väkeen hämmästyttävän vaikutuksen. Emäntään +se koski niin kovasti, että hän tuli oikein sairaaksi. Hän luuli nyt +keksineensä syyn Tommin synkkämielisyyteen ja perheensä kammoamiseen, +mutta se ei johtunut ensinkään hänen mieleensä, että tuon turman +perustus ja alkulähde oli juuri hänessä itsessään. + +Kaukaan aikaan ei Siina puhunut miehellensä mitään koko tuosta +surullisesta ja suomattomasta asiasta. Mykkänä kantoi hän vaan raskasta +kuormaansa, surren ja murehtien perheensä tulevaista tilaa. Hän koki +tiedustella kaikella naisen neuvokkaisuudella noita turmion lähteitä, +saadaksensa tuketuiksi ne. Mutta kaikki tämä oli turhaa työtä, sillä +Tommilla oli senkin seitsemän asiamiestä, jotka yhdellä tai toisella +tavalla hankkivat hänelle tuota haluamaansa ilolientä. + +Ei kauan viipynytkään, ennenkuin Tommin ryypiskeleminen kävi niin +julkiseksi, että hän oli myötäänsä humalassa. Eikä hän huolinut keltään +vähääkään peitellä taikka salata tilaansa. + +Tähän tilaan tultuaan kävi hän usein emännän puolellakin. Eräänä kertana +tapasi hän salissa emännän istumassa surullisen näköisenä. Yhtä puhdasta +ja siistiä oli siellä kuin ennenkin. + +»Kah! täällähän sinä istut yksinäsi kuin lintu häkissään. Ja kaikki on +niin hienoa ja puhdasta. Saanhan nyt kai kerran sylkeä tuohon lattialle, +sillä minä olen vaan Tommi, raskaan työn tekijä, joka ei osaa +hienostella», sanoi Tommi ja -- ptrui! sylkeä roivasi hän puhtaalle +matolle aika roivauksen. + +Surumielisenä nousi Siina ylös, otti pyyhkeen ja siivosi huolellisesti +syljen pois lattialta. Hän ei lausunut sanaakaan; meni vaan hiljaisena +istumaan samaan paikkaan. + +»Senhän minä tiesinkin! Minä en kelpaa asumaan sinun koristellussa +pyhäkössäsi, sillä minä olen vaan Tommi. Minä vaan likaisin ja tahrisin +sinun korusi. Mutta tiedä se, etten minä aio ruveta sinun tahdottomaksi +välikappaleeksesi enkä keppihevoseksi, jommoiseksi näyt aikovan minut +tehdä. Minä en saa tehdä enkä toimia mitään ilman sinun armollista +lupaasi. Mutta nyt saat olla ja elää, puuhata ja päättää niinkuin itse +tahdot. Minusta ei ole enää mitään haittaa sinulle, ja minun puolestani +saat pitää semmoisen puhtauden kuin suinkin haluat», puheli Tommi +ärtyisästi. + +Hän nousi ylös istualtaan ja alkoi kävellä salin lattialla. Hän yritti +mennä lapsikamariin, mutta Siina huomattuaan, missä tilassa Tommi oli, +oli jo varaselta ottanut avaimen pois suulta. + +»Senhän minä tiesinkin. Minä en saa kohdata omaa lastanikaan, jota niin +sanomattomasti rakastan. Minusta ei ole sinulle elämänkumppaniksi, sillä +minä olen vaan Tommi», sanoi isäntä ja meni pois. + +Koko sillä ajalla ei emäntä lausunut luotuista sanaa, sillä hän älysi, +ettei isäntään tuossa tilassa puhe vaikuttaisi niin mitään. + +Isännän mentyä purskahti emäntä valtavaan itkuun. Nyt selkeni hänelle +kaikki. Tommi oli purkanut sydämensä painon kokonaan. Siina älysi, mistä +isäntä oli itsellensä kerännyt kaiken juroutensa, umpimielisyytensä ja +kylmyytensä, ja hän huomasi jännittäneensä jousta liian kireälle, jopa +niin että se oli aivan katkeamaisillaan. Hän syytti itseään +ajattelemattomuudesta ja liiallisesta luottamuksesta itseensä ja +kykyynsä hillitä muiden ihmisten luonteita. Hän älysi, ettei hän kyllin +tarkoin tuntenut miehensä luonnetta, vaikka luuli niin tehneensä. Tämä +kaikki painosti kovasti emännän mieltä. + +Seuraavana aamuna meni emäntä toiselle puolelle isännän kamariin. Isäntä +istui vuoteen laidalla nolon näköisenä, pää käsiin nojattuna. Hän +säpsähti hyväisestään emännän tuloa. + +»Hyvää huomenta, ukkoseni! Kuinka nyt voit?» sanoi emäntä iloisesti. + +»Onpahan niinkuin tuossa», sanoi Tommi jurosti, eikä hievahtanut +paikaltaan. + +Emäntä otti tuolin, siirsi sen lähelle isäntää ja istuutui siihen. + +»Kuinka sinä olet tuommoiseen tilaan joutunut? Etkö vähääkään ajattele, +kuinka suureen vaaraan olet itsesi ja perheesi saattanut?» aloitteli +emäntä. + +»Kuinka suureen vaaraan?» + +»Pitäisihän järjellisen ihmisen kysymättäkin älytä, minkälaiset vaarat +tuommoisesta elämästä seuraa. Ensinnäkin menetät terveytesi, ihmisyytesi +ja kunniasi, ja sitten saatat häpeään koko perheesi. Samalla joutuu +vaaraan koko talouskin, kun työt jäävät takapajulle ja välistä +tekemättäkin», selitteli emäntä. + +»Sinun hallussasihan johto on tähänkin asti ollut, eikä minulla ole +ollut mitään sanomista. -- Siinäpä häntä nyt olet voiminesi ja +toiminesi. Minusta ei ole enää mitään haittaa», sanoi Tommi. + +»Oikeastaan asia ei niin ole. Kyllä sinunkin toimesi on paljon +vaikuttanut taloudessamme, mutta minä olen luullut, että minunkin +pitäisi saada asioista tieto. Siinä luulossani olen kuitenkin pettynyt», +sanoi emäntä. + +»En minä vielä koskaan ole purkanut sinun tekemiäsi kauppoja», sanoi +Tommi kolkosti. + +Tämä kävi emännän sydämelle kipeästi kuin puukon pistos, sillä se +muistutti häntä ilmielävästi siitä, että hän oli mennyt liian pitkälle. + +»Asiamme on sillä kannalla, ettei se oikeuksiamme puolustellen siitänsä +parane, sillä meissä kummassakin on vikaa. Parasta on, että kumpikin +koetamme korjata vikojamme ja hillitä itsekkäitä sydämiämme. Tehdään nyt +keskenämme sydämellinen sovinto ja ruvetaan elämään säännöllistä, +kristillistä elämää», ehdoitteli emäntä. + +»Eipä se taida paikka siitä parata. Minulla ei ole enää voimaa eikä +hallituskykyä, sillä kymmeniä vuosia on minua kiduteltu ja polteltu kuin +mitäkin kelpaamatonta otusta», tuumaili Tommi. + +»Kuule nyt, ystäväiseni! Minä tunnen kylläkin katkerasti, että minä olen +liiaksi pitänyt sinua valtani alaisena. Koetetaan saada yhdyselämä +jälleen voimaan. Sinä saat tästäpuolin elää ja olla perheesi kanssa +niinkuin tahdot; asua ja elostella huoneissa niinkuin haluttaa. Enkä +minä enää nuru siitä, jos joskus vahingossa satut jotakin likaamaan. +Taloudessa saat tehdä ja toimia niinkuin parhaaksi näet. Sen vaadin +kuitenkin, että heität tuon turmiollisen ja perikatoon vievän +ryyppimisen pois», esitteli emäntä. + +»Tämä kaikki on kylläkin kaunista, mutta se on jo liian myöhäistä», +murahti Tommi. + +»Mutta ajattelehan toki pientä viatonta lastasi, jonka Jumala on meidän +huostaamme uskonut. Ajattele sitä surkeutta, mihin saatat lapsesi +tuommoisella elämälläsi, hänet, joka ei sinulle ole mitään pahaa tehnyt. +Saatatko hänetkin syöstä onnettomuuteen, kärsimään puutetta ja +kurjuutta?» koetti emäntä hellyttää isännän paatunutta sydäntä. + +Tommi ei vastannut mitään. + +Kun emäntä huomasi, ettei hänen puheilleen ollut isännässä mitään sijaa, +lähti hän murheellisena pois. + +Mutta emännän mentyä pulpahti isännän silmistä viljavat vedet ja hän +itki hyvän aikaa niinkuin lapsi. + + +VIII. Katoaminen. + +Näiden tapahtumain jälkeen näytti isäntä parantavan tapojaan. Hän rupesi +harventelemaan ryyppimistään ja käymään vähin töissäkin. Kävi hän +tavasta toisella puolellakin ja oleili siellä hyvät ajat. Kun niin +sattui, pistäysi isäntä lapsikamariinkin, ja silloin hän katseli kauan +aikaa lastansa syviin mietteisiin vaipuneena. + +Synkkämielinen ja vähäpuheinen oli hän nytkin, ja emännän kanssa ei vaan +päästy pitkiin keskusteluihin. Entinen vastenmielisyyden tunne makasi +Tommin sydämessä ja vieraaksi tunsi hän itsensä tässä piirissä. Pitkät +hetket istui hän virkkamatta sanaakaan. + +Tämmöisenä pysyivät olot vuoden, toista, mutta Tommin ryyppyvälit eivät +siitänsä harvenneet, eikä hänen elämäntapansa tullut entistä ehommaksi. +-- + +Jonkun ajan kuluttua rupesi Tommin tila entistä enemmän pahenemaan. Hän +ryypiskeli niin ankarasti, että hän oli yhdessä pöhnässä kuukausittain. +Emäntä itki ja murehti ensimältä, niin että oli vedeksi sulaa, mutta +Tommi vaan nauroi, joi ja rallatteli. Jos hän oli jonkun päivän +väkijuomia saamatta, oli hän mitä surkeimmassa tilassa. Hän vapisi +niinkuin kahila virrassa, eikä vuorokausiin ottanut suuhunsa kuivaa eikä +märkää. Silloin ei hän puhunut kenellekään luotuista sanaa eikä kärsinyt +luonansa ainuttakaan ihmistä. + +Eräänä aamuna kun väki nousi ylös, ei isäntää ollutkaan vuoteellaan. +Luultiin, että hän oli mennyt viinanhakuun, eikä siitä sen enemmän +huolehdittu. Mutta kun kului viikko, toista, eikä isäntää alkanut +kuulua, ruvettiin pahoin papuilemaan. Häntä etsittiin ja kyseltiin +kaikkialta, mutta turhaan. Kukaan ei ollut nähnyt hänen lähtevän eikä +kukaan ollut tavannut häntä tiellä; isäntä oli kadonnut niinkuin kaste +maahan. + +Useat arvelivat, että hän oli tehnyt itsemurhan, mutta Siina väitti +lujasti, että sitä hän ei ole tehnyt. + +Apeaksi tahtoi käydä emännän mieli, mutta hän torjui epätoivoa kaikin +voimin. Vähitellen voitti hän takaisin entisen mielenlujuutensa ja +ryhtyi tarmokkaasti talouden toimiin, ja kaikki sujui nyt paremmin kuin +viimeisinä aikoina isännän kotona ollessa. + +Emäntä oli kaiken aikaa pitänyt hyvää huolta vanhemmistaan, ettei heiltä +suinkaan mitään puuttuisi, ja koki tehdä heidän vanhuuden päivänsä niin +murheettomiksi kuin suinkin mahdollista. + +Kun hän taasenkin eräänä kertana meni vanhuksien kamariin, olivat he +hyvin surullisen näköiset. + +»Sinulla on nyt, lapseni, kovat ja murheelliset ajat», sanoi isä +surumielisesti. + +»Niin, isä. Minä en tarkoin tuntenut hänen sisällistä ihmistänsä, vaikka +luulin tuntevani. Luotin liiaksi omiin voimiini ja uskoin voivani +muuttaa hänet toiseksi ihmiseksi, mutta niin ei käynyt. Olkaa kuitenkin +huoletta, kyllä asiat käyvät päinsä, vaikka näinkin ovat», koki emäntä +lohdutella vanhempiansa. + +Tämmöisenä kului aikaa vuoden paikkeille. Siina koki yhä hiljaisesti +kuulustella, mihinkä isäntä olisi joutunut. Hän kävi pappilassakin +tiedustelemassa, olisiko hän ottanut sieltä papinkirjaa, mutta sitä hän +ei ollut tehnyt. + +Vihdoin tuli Lenulaan eräs mies, joka oli ollut asioittensa takia +liikkeessä laajoissa piireissä. Hän kertoi nähneensä Tommin poliisina +eräässä maamme isoimmassa kaupungissa. Oli niinkuin raskas paino olisi +pudonnut Siinan sydämeltä, sillä nyt hän tiesi, että Tommi oli vielä +elävien kirjoissa, ja siinä oli hänelle kylliksi. + +Hän tuli nyt niin iloiseksi mielessään. + +Ja pian oli hänen päätöksensä tehty. Hän kutsui veljensä Nartin +luoksensa ja rupesi esittämään hänelle, että hän ottaisi Ritulan +talouden haltuunsa pitemmäksi ajaksi. + +»No, mihin sinä sitten aiot?» kysyi Nartti kummeksien. + +»Miestäni hakemaan», sanoi Siina melkein iloisesti. + +»Joko hänet sitten olet saanut tietoosi?» + +»Jopa tietenkin, ja minä olen velvollinen menemään hänen luokseen. En +tiedä, kuinka kauan tulen siellä viipymään, sillä Tommilla on pieni +virka eräässä kaupungissa», selitteli Siina. + +»Entä lapsi?» + +»Hänet otan mukaani.» + +Nartti suostui emännän ehdoitukseen, ja niin oli asia päätetty. + +Molemmin menivät he nyt vanhusten kamariin. Siellä selitti Siina heille +kaikki, mitenkä asiat nyt olivat. Hän sanoi Nartin jäävän heitä +hoitamaan ja itse menevänsä miehensä luo. Molemmin he vakuuttivat, ettei +vanhuksilla suinkaan tulisi mitään puutetta olemaan. + +Vanhukset eivät oikein ymmärtäneet, oliko tämä elämänkäänne hyvä vai +paha. Molemmilta puolilta virtaili asia sekaisin heidän mieleensä. +Toiselta puolelta tuntui pahalta, kun Siina lähtee tuolle epävakaiselle +retkelle, mutta toisaalta taasen tuntui hyvältä, kun hänen miehensä oli +tiedossa. Kuitenkin he nöyrinä alistuivat kohtaloonsa. + +Kauan ei Siina neuvotellut itseksensä. Päättävästi hän rupesi +kapineitaan kokoilemaan ja varustautumaan matkaan niin pian kuin +mahdollista. + +Aila oli silloin noin neljän vuoden ikäinen. Hän oli hyvin kaunis, terve +ja ketterä lapsi. Terävä-älyinen hän oli myös ja ymmärsi jo kaikki +jokapäiväiset asiat. Hän oli jo saanut tietoonsa, että hänellä oli isä, +mutta tämä oli mennyt pois. Alituisesti oli hän äidiltään kysellyt: +missä isä on ja milloinka hän tulee kotiin. + +Äiti hyväili lastaan iloisesti ja puheli hänelle, että nyt mennään isän +luo, sillä isä on löytynyt. Aila ilostui tuosta, niin että hän nauroi, +hyppeli, hykerteli käsiään ja halaili äitiään. + +Emäntä selitti väelleen, että hän on pakoitettu joksikin aikaa lähtemään +pois kotoa ja Nartti tulee sillävälin hoitamaan taloutta. Väki olikin +tyytyväinen siihen, sillä he tiesivät Nartin olevan sävyisän ja +kunnollisen miehen. + +Pitemmittä mutkitta lähti emäntä lapsensa kanssa tuolle tuntemattomalle +matkalle. + + +IX. Löydetty. + +Kun Siina tuli kaupunkiin, hankki hän heti majapaikan itselleen. Hän +pyysi talonväen pitämään lapsestaan huolta ja lähti itse oitis +kaupungille miestänsä etsimään. Kadulta kadulle rientäessään tarkasteli +hän jok'ikisen poliisin, minkä vain näkyviinsä sai. Sitä teki hän +puolilta päivin iltamyöhään, mutta miehensä näköistä ei hän tavannut. +Seuraavana päivänä hän vielä jatkoi etsimistään, mutta turhaan. Nyt +rupesi hän epäilemään olevansa surkeasti petetty. + +Mutta kuitenkaan ei hän langennut epätoivoon. Seuraavana aamuna meni +Siina taasenkin kaupungille. Kun hän tapasi ensimäisen poliisin, +seisautti hän hänet. + +»Sallikaa minun kysyä teiltä, onko tässä kaupungissa yhtään Tuomas +Ritula-nimistä poliisia?» tiedusteli Siina. + +»On, kyllä on. Miksi sitä kysytte?» sanoi poliisi. + +»Ilman vaan, olisi ollut vähän asiaa.» + +»Oletteko hänen vaimonsa?» + +»En. Olen vaan hänen tuttavansa», sanoi Siina kierellen, sillä ei hän +tahtonut, että Tommi olisi ennakolta saanut tietää hänen olevan +kaupungissa. + +»Missä hän sitten nyt on, koskei häntä näy poliisintoimissa?» jatkoi +Siina. + +Poliisi kertoi hänelle, että Ritulalla on kolmen vuorokauden loma. Hän +selitti myös tarkoin, missä Ritula pitää majapaikkaa. + +Voi, kuinka keveällä sydämellä Siina nyt riensi majapaikkaansa. Hän oli +niin iloissaan, että olisi syleillyt koko maailmaa. + +Seuraavana päivänä haki hän Tommin majapaikan, mutta siellä sanottiin, +ettei hän ole nyt kotona, eikä tule kotiin ennenkuin illalla. + +Ei tuntunut pitkältä Siinasta tuo lyhykäinen odotusaika, eikä hän +aikonut mennä miestään tapaamaan ennenkuin aamulla. + +Kuuden tienoissa meni Siina miehensä kortteeriin. Kun hän tuli huoneen +ovelle, oli se lukossa. Hän alkoi hiljaisesti koputtaa ovelle, mutta kun +ei mitään kuulunut, sitten kovemmasti. + +Samassa tuli siihen talon palvelijatar. + +»Mahtaakohan Ritula olla kotona, kun ei huoneesta mitään kuulu?» kysyi +Siina. + +»Kyllä hän on kotona. Hän tuli jo illalla kotiin», vastasi palvelijatar. + +Hän rupesi nyt lujemmasti koputtamaan ovelle, mainiten samassa Ritulan +nimen. + +Pian tultiinkin ovea avaamaan. Tämän huomattuaan poistui palvelijatar. + +Oven auettua astui Siina huoneeseen. + +Tommi ällistyi niin tuota odottamatonta näkyä, että oli vähällä kaatua. +Sanaakaan lausumatta vetääntyi hän perälle huonetta ja istui +hermostuneena tuolille. Kumpikaan ei vähään aikaan puhunut ainuttakaan +sanaa. + +Vihdoin toipui Tommi hämmästyksestään. + +»Mikä sinut tänne osoitti? Enkö täälläkään saa olla rauhassa? En +suinkaan nyt ole ollut sylkemässä hienoille lattioillesi enkä tahrimassa +huoneitasi», sanoi Tommi ärtyisästi. + +Ȁlä niin sano, Tommi! Minä en tiedä tehneeni sinulle mitään pahaa; sinä +olet paennut omaa itseäsi. Mutta minä olen velvollinen etsimään sinua, +vaikka vielä mihin menisit, sillä minä olen Jumalan edessä vannonut +rakastavani sinua kaikissa elämän vaiheissa kuolemaani asti», sanoi +Siina lujasti ja istuuntui ovipieleen tuolille. + +Tommi näytti hyväisestään hämmästyvän Siinan rohkeasta ja lujasta +puheesta. Hän jäi sanattomaksi ja näytti miettivän, pää käsiin +nojattuna. + +»Aiotko sitten jäädä tänne?» kysyi Tommi kolkosti. + +»Se on tarkoitukseni, enkä aiokaan sinua enää koskaan jättää, kun kerran +olen sinut löytänyt», sanoi Siina. + +»Kyllä sinun on lähteminen täältä», sanoi Tommi tylysti. + +»Kyllä aivankin kernaasti, kun vaan yhtenä lähdetään», myönti Siina. + +»Se ei tule koskaan tapahtumaan», sanoi Tommi jyrkästi. + +»Niinpä minä jään tänne sinun luoksesi», sanoi Siina päättävästi. + +»Kuinka se käypi päinsä? Mitenkä silloin käypi lapsen ja talouden?» +sanoi Tommi ikäänkuin säpsähtäen Siinan lujaa päättäväisyyttä. + +»Ole niistä huoletta. Nartin olen ottanut taloutta ja vanhuksia +hoitamaan ja Ailan olen ottanut mukaani. Ei siis ole mikään estämässä +minun tänne jäämistäni», sanoi Siina toimeliaasti. + +Kun Tommi kuuli, että Aila on täällä, näytti hän taasenkin säpsähtävän. + +»Miksi lapsi ei sitten ole täällä», sanoi Tommi itseään kohauttaen. + +»Pian kait minä hänet tänne noudan», sanoi Siina ja samassa hän +syöksähti ketteränä ulos. + +Tovin päästä palasi hän lapsen kanssa. + +»Tuossa on nyt isäsi, jota olet niin hartaasti kaivannut», sanoi äiti, +osoittaen Tommia. + +Aila ei ollut mikään ujo lapsi. Hän juoksi heti isänsä luo, ja tämä +nosti lapsen polvellensa. + +»Oletko sinä minun isäni? Äiti on sanonut, että sinä olet kiltti isä. +Mutta miksi sinä jätit meidät ja tulit näin kauas, vaikka meillä on +siistimpi koti kuin tämä?» leperteli lapsi isälleen, silitellen hänen +tuuheaa partaansa. + +Tommi ei voinut sanoa mitään. Hän hyväili ja siljoitteli tuota kaunista +ja ketterää lasta, ja suuret kyyneleet vierivät hänen silmistään. + +Tommi silmäsi kelloaan. Kiireesti laski hän lapsen lattialle, hypähti +ylös, pisti virkapuvun päällensä ja sanoi mennessään: »Minun täytyy olla +neljännestunnin päästä poliisikonttorissa.» + +Siina rupesi paikalla taloudellisiin toimiin niinkuin ainakin kotonaan. +Hän pesi ja siivosi huoneen joka paikasta ja laittoi sen järjestykseen +kaikin puolin. Talon emännältä kävi hän kyselemässä, mihinkä aikaan +Tommi kävi päivällistä syömässä. Samassa ilmoitti hän, ettei emännän +tarvitse Tommin ruuasta enää pitää huolta, sillä hänen vaimonaan tahtoo +hän itse ryhtyä hoitamaan Tommin taloutta. + +Kun Tommi tuli kotiin, hämmästyi hän hyväisestään siitä aistikkaasta +järjestyksestä mikä hänen asunnossaan nyt vallitsi. Maukas ateria +höyrysi pöydällä, ja isosta aikaa istuivat he molemmat taasenkin samassa +ruokapöydässä. + +»Onko tämä emännän laittama puolinen?» kysyi Tommi. + +»Eikä ole. Minä tämän laitoin, eikä emännän tarvitse enää sinun +ruuastasi huolta pitää», sanoi Siina. + +Koko ruoka-aikana ei Tommi puhunut mitään. Hän näytti vaan +synkkämieliseltä ja mietti itsekseen: »Jokohan taasen alkaa entinen +leikki.» + +Jonkun aikaa meni elämä tämmöisenään. Tommi oli synkkä ja vähäpuheinen, +mutta Ailan kanssa leikki ja leperteli hän milloin vaan vähänkään oli +aikaa. Hän toi kaupungista palatessaan useinkin makeisia ja +leikkikaluja. Lapsi suostuikin niin isäänsä, että hän oli aina jo ovessa +vastassa, kun tämä tuli kotiin. + +»Eiköhän ole parasta, että lähdemme Ritulaan takaisin; siellähän meillä +on oma koti, jossa olisi niin hyvä olla», esitteli Siina miehelleen +eräänä iltana. + +»Johan olen ennenkin sanonut, ettei se käy päinsä», sanoi Tommi jurosti. + +»Samantekevä, kyllä kai minä täälläkin toimeen tulen», sanoi Siina +yhtäkaikkisesti. + +-- -- -- Mutta kuinka Tommi oli päässyt poliisiksi? + +Silloin kun Tommi lähti Lenulasta, oli vanhalla kirkkoherralla nuori +apulainen. Kirkkoherran poissa ollessa meni Tommi pappilaan ja otti +apulaiselta papinkirjan. Tämä unohti kirkonkirjoihin merkitsemättä, että +papinkirja oli otettu. Apulainen muutti pian toiseen paikkakuntaan, ja +niin ei kirkollisvirasto tiennyt mitään Tommin papinkirjan-otosta. + +Kun hän oli ollut joitakin aikoja kaupungissa työssä, tuli eräs poliisin +virka avonaiseksi. Tommi haki sitä. Ja kun huomattiin, että hän oli +kookas, hyväsävyinen, lujatekoinen mies ja omasi hyvän käsialan, +valittiin hän poliisiksi. + +Virkatoimissaan ei Tommi nauttinut koskaan väkijuomia, mutta +loma-aikoina siemasi hän aika tavalla. Esimiehensä kunnioittivat häntä +ja luottivat häneen ehdottomasti, sillä hän oli terävä-älyinen ja sai +useinkin ilmi salaisimmatkin rikokset. + +Siina kyllä heti huomasi, kun hän ensi kerran tapasi Tommin, että tämä +oli ollut juopottelemassa, vaikkei hän siitä tahtonut mitään sanoa. Hän +oli sanomattoman iloinen, kun ei Tommi virassa ollessaan ryypiskellyt, +mutta hän pelkäsi noita loma-aikoja. + +Jonkun kuukauden kuluttua tuli taas loma. Kun Tommi oli syönyt +illallisensa, sanoi hän pistäyvänsä jollakin asialla ja niin hän +poistui. Myöhäiseen yöhön odotti Siina miestään kotiin tulevaksi, mutta +häntäpä ei kuulunutkaan. Siina kävi levottomaksi. Seuraavan päivän +kuulusteli hän miestään, mutta turhaan. Hän toivoi miehensä tulevan +kotiin illalla, mutta sekin toivo petti. + +Koko seuraavana yönä ei hän voinut silmäntäyttä nukkua, sillä miehensä +häntä kovin huolestutti. + +Puoli neljän aikana aamulla hän jo nousi ylös ja lähti kaupungille +miestänsä etsimään. + +Siina kulki niitä ravintoloita myöten, jotka pidettiin öilläkin auki. +Neljännessä semmoisessa tapasi hän paljon miehiä, jotka siellä tupakan +savun seassa lasejaan kilistivät, poristen sitä ja tätä. Heidän +joukossaan istui Tommikin parhaana miehenä. Kyllä hänellä nyt puhetta ja +iloisuutta riitti. + +Kun Siina ujona ja keveänä kuin yöperhonen astui ovesta sisään, kääntyi +kaikkein huomio häneen. + +»Hoh, perhana! Mitä hameväellä täällä on tekemistä!» huudahti eräs +juomaveikoista. + +Silloin havahtui Tommikin ja loi silmänsä ovipuoleen. + +Paikalla nousi hän ja meni vaimonsa luo. + +»Peijakas! Ethän toki meidän nähtemme aikone suudella +tohvelisankariasi», huudahti eräs joukosta. + +»Jos minun akkani tuon tekisi, niin kyllä minä...», ärisi toinen. + +»Lähde nyt minun kanssani kotiin», sanoi Siina kuiskaavalla äänellä. + +Tommi pyörähti takaisin, otti lakkinsa ja lähti nöyränä kuin lammas +Siinan kanssa pois. + +»Hyi, lempsatti, tuommoista miestä! Oikein hävettää», mutisi joku mies +heidän jälkeensä. + +Sopipa katsoa tuota paria, kun he varhaisena aamuhetkenä kävelivät +autioita katuja myöten kotiansa kohden. Mies kookas, hartiakas, voimakas +ja sorea kuin korven honka, nainen lyhyenläntä, hento, notkea ja kevyt +kuin haamu kävelevät tuossa rinnakkain, vaimo tyytymättömänä ja +nurkuvana, mies häpeilevänä, tottelevaisena ja nöyränä. Sopipa kuulla +heidän haasteluansakin tuossa kävellessään. + +»Missä, herran tähden, sinä olet kaiken tämän aikasi viettänyt?» kysyi +vaimo hiljaisella, kuiskaavalla äänellä. + +»Missäkö minä olen ollut? Minä olen tehnyt työtä», sanoi Tommi +puolustellen. + +»Mitähän työtä sinä lienet tehnyt», sanoi Siina epäuskoisena. + +»Etkö tiedä, että minä olen poliisi, ja poliisilla on paljon työtä -- +öisinkin», soperteli Tommi. + +»Poliisi! Onko sinulla nyt virka-aika? Olet saanut lomaa levätäksesi +raskaasta työstäsi ja tuolla tavalla käytät nämätkin hetket! Mies ei +ajattele yhtään, mihinkä epätoivoon saattaa vaimonsa ja lapsensa. +Vuorokausittain saa olla sydän kourassa, hakea, surra ja peljätä. Eikä +mies ole tahallaankaan koko tästä tuskasta. Jonkun verran olet voittanut +kunnioitusta ja luottamusta ihmisiltä ja olet kaiken tämän +menettämäisilläsi», puheli Siina nuhtelevasti. + +»Mitä sinä sitten minun kunniastani tahdot? Samahan se sinulle on», +sanoi Tommi synkästi. + +»Vai niin, sanotko niin! Kenestä minä sitten tahdon, jos en sinusta? +Sinun kunniasi on minunkin kunniani. -- Se on koko perheemme kunnia, ja +minä en pidä perheemme kunniaa niinkään vähässä arvossa», tuumaili Siina +edelleen. + +Tommi ei vastannut enää mitään, kai hän tunsi, että hänellä on löyhät +perusteet käytöstänsä puolustaakseen. Hiljaisena, sanaakaan lausumatta +kävellä törkki hän vaan harha-askelin vaimonsa sivulla. + +He tulivat kotiin. Aila nukkui vielä. Aurinko valaisi noustessansa +nukkuvan lapsen kauniita kasvoja. Tommi seisahtui vuoteen viereen ja +katseli häntä kauan. Kyyneleet rupesivat vuotamaan miehekkään miehen +silmistä ja hän näytti hyvin miettivältä. Mitä miettikään hän nyt siinä +seisoessaan nukkuvan, viattoman lapsensa ääressä? -- Taisteliko hyvä ja +paha keskenään hänen sielussaan? -- Kuka ties -- -- + + * * * * * + +Tulirokko alkoi liikkua kaupungissa. Kaikilla keinoilla koettivat +vanhemmat suojella Ailaa joutumasta tuon ankaran ja murhaavan taudin +kynsiin. Lasta ei päästetty ollenkaan toisten lasten pariin. Ovi +pidettiin aina lukossa, ja jos joku pyrki poliisin puheille, ei häntä +laskettu sisälle, vaan hän sai ajaa asiansa eteisessä. + +Vaikka oltiin näin varovaisia, löysi tauti kuitenkin tiensä taloon. Aila +sairastui tuohon vaaralliseen tautiin. Ei voi sanoin kuvata vanhempien +pelkoa ja ahdistusta, kun he huomasivat, että Aila todellakin sairastui +tulirokkoon. Paikalla haettiin lääkäri ja tarkasti noudatettiin hänen +määräyksiään. Toivottiin, että tauti ehkä saadaan alussa tukahutetuksi, +kun ajoissa turvauduttiin lääkärin apuun, mutta niin ei käynyt. Tauti +paheni vaan päivä päivältä. Lääkäri kävi kahdesti päivässä tutkimassa +sairaan tilaa ja antamassa määräyksiänsä. + +Tommi haki virkavapautta, eikä poistunut yöllä eikä päivällä lapsensa +sairasvuoteen tyköä. Siinäpä istui äitikin. Tommi kehoitti Siinaa +menemään joskus lepäämään mutta ei hänkään hennonut lähteä pois rakkaan +lapsensa luota, joka siinä kamppaili elämän ja kuoleman välillä. + +Ehtimiseen kyselivät he lääkäriltä, mitä hän sairaasta arveli, mutta hän +pudisteli vaan epätoivoisena päätään. + +Siina tuli nyt kummalliseen mielentilaan. Hänen sielussaan risteili +kaksi vastakkaista virtausta; siellä taistelivat suru ja ilo keskenänsä. +Kova suru ja pelko lapsen kuolemasta ja toisaalta ilo siitä, kun Tommin +sydän tuntui rupeavan vähitellen pehmenemään. + +Näin kului aikaa toivon ja pelon välillä kolmisen viikkoa. Erinomaisella +hellyydellä ja alttiiksiantavaisuudella hoiteli äiti sairasta lastaan. +Vaikka Tommikin oli melkein aina saatavilla, ei hän omia vaivojaan +pitänyt minään verrattuina äidin vaivoihin. Kovin kömpelöksi ja +saamattomaksi huomasi hän itsensä tuommoisissa asioissa ja hän tunsi +sydämessään sanomatonta kiitollisuutta vaimoansa kohtaan. + +Kun lääkäri taasenkin noina ahdistuksen aikoina kävi lasta +tarkastelemassa, selkenivät hänen kasvojensa piirteet iloisiksi. +Vanhemmat, jotka ottivat vaarin jok'ikisestä lääkärin kasvojen väreestä, +huomasivat tuonkin valoisan ilmeen. + +»Voi, herra tohtori, onko mitään toivoa lapsen pelastuksesta?» kysyi +äiti. + +»Lapsi jää elämään, mutta hyvää hoitoa hän vielä kauan tarvitsee, jos +mieli on tämän toivon toteentua», sanoi lääkäri oikaisten itsensä +suoraksi. + +Sanoin ei voi kuvata, minkä ilon tuo toivon sanoma synnytti vanhempien +sydämissä. He itkivät ja nauroivat sekaisin, halailivat tohtoria ja +kokivat kaikin tavoin iloansa ilmoittaa. Juro Tommikin koetti tehdä +voitavansa tuossa yhteisessä ilon osoituksessa ja tunteitten +ilmaisemisessa. + +»Voi, herra tohtori! Me tahdomme tehdä kaikki, uhrata kaikki, mitä +suinkin meidän voimissamme on, kunhan vaan lapsi paranee», sanoi Tommi, +ja tuntuipa siltä kuin hän olisi tullut oikein kaunopuheiseksi. + +Huolellisesti lääkärin määräysten mukaan hoidettuaan lasta, huomasivat +he jo muutaman vuorokauden kuluttua lapsen rupeevan tointumaan. + +Kun lapsi tuli terveeksi, tunsivat he sydämessään sanomatonta +kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. -- -- -- + +Elämä tuli nyt Siinan ja Tommin välillä ehommaksi entistään. Tommi ei +ryyppinyt enää ensinkään, ei edes loma-aikoinaankaan. Hän tuli +puheliaammaksi vaimolleen ja keskusteli mielellään hänen kanssaan +yhteisistä asioista. Tästä selvisi Siinalle, että hänen miehensä +paatunut sydän oli täydellisesti sulanut häntä kohtaan, ja tästä +havainnosta iloitsi hän suuresti. Molemmin rakastivat ja hellivät he +parantunutta lastaan, ja hän oli heidän ilonsa ja toivonsa. + +Eräänä kertana tuli Tommi virkatoimistaan kotiin erinomaisen hilpeänä ja +iloisena. Heti kun hän oli riisunut virkapukunsa yltään, tuli hän +vaimonsa luo ja tarttui hänen käteensä. + +»Etpä arvaa, hyväiseni, mitä minä nyt olen miettinyt?» + +»Vaikea minun on tietää, mitä sinä, ukkoseni, milloinkin mietit», sanoi +Siina ja hyväili miestään. + +»Nyt lähdetäänkin Ritulaan», sanoi Tommi iloisesti. + +Siina hämmästyi kovin kuullessaan äkkiä tuon sanan. Koko täälläolonsa +ajan oli hänen sydämensä salaisena, hartaana toivomuksena ollut päästä +takaisin tuohon rakkaaseen kotiinsa. Ja nytkö tuo toivo toteentuisi? Hän +tarttui mieheensä syliksi, halaili ja hyväili kauan aikaa häntä. + +»Tiesinhän minä, että sinä kuitenkin pohjaltasi olet minun oma hyvä +mieheni», virkahti hän viimein. + +Tommi otti heti virkaeron, ja niin alettiin panna tavaroita kokoon. Ja +pian oltiin tiellä. + +Kovin hämmästyttiin Ritulassa, kun eräänä syyskuun kauniina päivänä +Tommi emäntänsä ja lapsensa kanssa tulla tömähti kotiin. He eivät +kirjoittaneetkaan tulostansa, ja sentakia oli se niin odottamaton +yllätys. + +Voi, kuinka iloiselta Tommista tuntui, kun hän pääsi takaisin tuohon +siistiin kotiin, jonka hän omalla tuhmuudellaan oli niin katkeraksi +itselleen saattanut. + +Nartti oli kaikki taloudelliset asiat toimittanut hyvin, ja sisällinen +järjestys oli yhtä oivallinen kuin ennenkin. + +Iloisesti meni Tommi tervehtimään vanhuksia, sanoen: »Terveisiä meidän +harhamatkoiltamme. Mutta nyt me jäämmekin kotiin ja rupeemme elämään +uutta elämää.» + +Kyyneleet vuotivat vanhusten silmistä tuon kuullessaan. +Mielenliikutuksen vuoksi eivät he voineet puhua mitään, pudistelivat +vaan hartaasti heidän käsiään. + +Yksissä neuvoin ryhtyivät nyt isäntä ja emäntä talouden toimiin, ja se +kävikin kyllä laatuun. + +Eräänä iltana istuivat isäntä ja emäntä kahden kesken huoneessa. + +»Sanopas nyt, ukkoseni, miksi sinä olit niin sitkeä lähtemään kotiin +sieltä kaupungista?» kysyi Siina mieheltään. + +»Olin niin tavattomasti elänyt näillä seuduilla, etten voinut +ajatellakaan takaisintuloa häpeästä punastumatta, mutta kun kerran +silmäni aukenivat, ei tämä tuntunut painavan mitään», sanoi Tommi. + +Tommi ei enää koskaan syljeskellyt lattialle eikä muuten tahrinut +huoneita. Päinvastoin ihanteli ja kiitteli hän sitä puhtautta ja +säntillisyyttä, josta hänen vaimonsa niin suurta huolta piti. Nyt tunsi +Tommi sydämessään, kuinka kallis aarre hänellä oli, vaikka hän +tyhmyydellään oli sitä hyljeksinyt. Kaikki Siinan kärsimykset ja alttius +selkenivät nyt eheäksi kuvaksi hänen sielunsa silmäin eteen, ja hän +tunsi sanomatonta rakkautta vaimoansa kohtaan. + +»Voi, rakkaani, kuinka paljon vaivaa sinä olet nähnyt, saadaksesi +minusta oikean ihmisen», sanoi Tommi kerran tarttuen vaimoonsa syliksi. + +Siinä he vuodattivat kuumia kyyneleitä, mutta ne olivat pitkän taistelun +jälkeen saavutetun voiton kyyneliä -- olivat ilon helmiä. -- -- -- + +Pian huomasivat kyläläiset, että Tommista oli tullut aivan toinen +ihminen, ja he alkoivat osoittaa hänelle kunnioitusta ja luottamusta. + +Vieraita alkoi käydä Ritulassa niinkuin ennenkin. Ja kesävieraatkin +kävivät entistä uulaa alituisesti Ritulassa, eikä Tommi kertaakaan +nurkunut, että he kuluttavat talon varoja. Hän oli nyt hilpeä ja +leikkisä isäntä, ja vieraat pitivät paljon hänestä ja hän vieraista. + +Aila yleni ja kasvoi kauneudessa, siveydessä ja hyvissä tavoissa. +Kansakoulun läpikäytyään ja tultuaan seitsemäntoista vuoden ikään, oli +hän paikkakunnan kaunein impi. Hän joutui naimisiin nuoren, kunnollisen +rovastin apulaisen kanssa. + +Kyläläiset olivat asiain huonoimmillaan ollessa ilkkuneet, että »eipä se +Ritulan Siina noin vaan taltuttanutkaan Tommia, niinkuin luuli.» Mutta +kerran voi Siina sanoa noille ilkkujille: »Mutta taltutinpa minä hänet +kuitenkin.» -- -- -- + +Entä Nartti? + +Piirolan Hilja oli vielä naimatonna. Kun hän kuuli Siinan ja Tommin +palanneen kotiin, tuli hän heti tervehtimään noita vanhoja ystäviään. +Kauan syleilivät nyt Siina ja Hilja toisiaan sanattomina ja kyyneleet +valuivat kummankin silmistä. Paljon oli heillä keskenään puhelemista +niin pitkän väliajan perästä, Hilja oli vielä pulska ihminen, vaikka +iästä lähempänä kolmeakymmentä. Kun naimiskauppojen Räimälän Kaalun +kanssa kävi niin onnettomasti, tuli Hilja niin vaativaksi valinnassaan, +etteivät naimistarjoukset hänelle kelvanneetkaan joka oksalta, vaikka +niitä oli viljalta. + +Nartti oli luonteeltaan hiljainen, eikä liikkunut juuri koskaan kotoaan +poissa. Ei hän hakenut milloinkaan toisten nuorten seuraa. + +Kun Piirolan Hilja kävi usein Ritulassa Siinaa tervehtimässä, tuli +Nartti tahtomattaankin Hiljan pariin. Hän tähysteli syrjästä tuota +pulskeata neitoa, ja hänen hidas luonteensa rupesi vähitellen +lämpenemään. + +Kuinka olikaan, pidettiin parin kuukauden päästä Hiljan ja Nartin +kihlajaiset. Piirolan vanhuksillakaan ei ollut mitään tuota yhtymistä +vastaan, sillä he tiesivät Nartin kunnolliseksi ja siivoksi mieheksi; +eikä hän ollut rutiköyhäkään. Päinvastoin olivat Piirolan vanhukset +hyvillään, kun saivat niin kelvollisen kotivävyn, sillä heille alkoi +ison talouden hoito käydä jo vaivaksi, vanhoja kun olivat. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Pikku Mari ja muita kertomuksia, by +Pietari Päivärinta + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43744 *** diff --git a/43744-8.txt b/43744-8.txt deleted file mode 100644 index 2681586..0000000 --- a/43744-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5774 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Pikku Mari ja muita kertomuksia, by Pietari Päivärinta - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Pikku Mari ja muita kertomuksia - -Author: Pietari Päivärinta - -Release Date: September 16, 2013 [EBook #43744] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA - -Kirj. - -P. Päivärinta - - - -Yrjö Weilin, Helsinki, 1903. - - - - - - -SISÄLLYS: - - Pikku Mari. - Käkelän pikku Kerttu. - Tukkimetsässä. - Pullo-Heikki. - Kilpelän veljekset. - Ritulan Siina. - - - - -PIKKU MARI. - - -Oli kaunein kesäsydän. Auerta oli ilmassa ja auringonlämpö, ikäänkuin -suudellen maaemoa, loihti sen povesta kaikellaista kauneutta esiin. -Nurmi vihannoi rehevänä, tumman viheriänä, ja rehevää oli muukin -kasvullisuus. Sinivuokot, voikot ja muut kukkaset heloittivat kaikessa -kauneudessaan. - -Ihana ilma houkutteli minut ulos. Lähdin maantietä myöten tavallista -pitemmälle kävelymatkalle. Tiellä ei näkynyt laisinkaan ihmisiä, sillä -maamiehet olivat kaikin mikä missäkin työssä. Olin kävellyt noin -kolmisen kilometriä, kun tapasin maantienojan partaalla istumassa noin -kahdeksanvuotiaan tyttösen. Tytöllä oli kaunis keltainen, pitkä tukka, -mutta se oli aivan ruokkoamatonna ja riippui hartioilla valtoinaan. -Hänen kasvojensa piirteet olivat kauniit ja terävät, silmät vilkkaat, -mutta vaatteet hyvin repaleiset; hame paikoin melkein vyötäreisiin asti -halki. - -Kun olin tullut tytön kohdalle, sanoi hän iloisesti: »hyvää päivää.» - -Seisahduin. - -»Kenenkäs lapsia sinä olet?» kysyin. - -»Niin, ettekö tunne minua», sanoi tyttö, nauraa kiherrellen ja väännellä -kiemuroiden itseään. - -»En todellakaan tunne sinua», vakuutin. - -»Nyt narraatte minua, ihi, hi», sanoi tyttö nauraa hihittäen. - -»Kyllä se on totta, etten tunne sinua; mutta voithan nyt sanoa minulle, -kenen lapsia olet, että vasta tuntisin sinut.» - -»No senhän minä olen Kalasen-Iskon tyttö. Tottahan tunnette vanhempani.» - -»Kyllä tunnen. Onko vanhemmillasi montakin lasta?» - -»Onhan meitä neljä, ja minä olen vanhin.» - -»Onko teillä oma talo?» - -»Eikä ole. Tuolla Rakolan puhdossa me asumme eräässä talossa -huonemiehinä.» - -»Ovatko vanhempasi rikkaita vai köyhiä?» kysyin, vaikka tiesinhän jo, -etteivät he suinkaan rikkaita olleet. - -»Sitäpä en minä tiedä, mutta arvelen, ettemme taida kovinkaan rikkaita -olla --i--hi--. Mihin te nyt olette menossa?» Näin sanoen katsoi tyttö -minua lempeän veitikkamaisesti silmiin. - -»Lähdinpähän vaan huvikseni kävelemään. Mutta etpä sinäkään tunne -minua.» - -»Tunnenpa, tunnenpa --i--hi.» - -»Sanopas, mistä olen?» - -»Tuolta kirkon kohdalla olevasta talosta.» - -»Kirkon kohdalla on monta taloa.» - -»Siitä keltaisesta --i--hi--hi, ettekös olekin?» - -»Siitä olen, oikeassa olet.» - -»Enkös tuntenutkin --i--hi.» - -»Tunsit, tunsit. Mutta mikäs se sun nimesi olikaan?» - -»Mariahan se on vain.» - -»Onko se mikään _vain_? Se on kylläkin kaunis nimi noin sievälle -tyttöselle.» - -»Enhän minä ole mikään sievä. Minulla on näin resuiset vaatteet», sanoi -tyttö ja katseli repaleisia verhojaan. - -»Kyllä silti tyttönen voi sievä olla, vaikkei olekaan eheitä ja kauniita -vaatteita», sanoin häntä lohdutellen. - -Seurasi tovi äänettömyyttä. - -»Ettepä arvaa, mitä täällä minun helmassani on», sanoi tyttö, taasenkin -ilostuen, ja katsoi hymyssä suin veitikkamaisesti minua silmiin. Hänellä -oli vyöliinakulu, johon hän näytti jotakin käärineen. - -»Mistäpä minä tietäisin, mitä sinä sinne olet tallentanut.» - -»Onkos teillä lapsia?» kysyi hän sitten, ikäänkuin kääntäen puhetta -toisaalle. - -»Onhan niitä kuusi kappaletta», vastasin. - -»Mutta ne ovat jo liian suuria.» - -»Ei, ei. Vanhin on vähän sinua isompi, muut melkein järkiään sinun -kokoisiasi.» - -»Saankos minä jolloinkin käydä teillä?» sanoi tyttö ja katsoi minuun -melkein rukoilevasti. - -»Saat, saat, lapseni. Käy vaan niin usein kuin haluat. Siellä on meidän -lapsilla leluja, ja saat niillä leikkiä meidän lasten kanssa.» - -»Koska ette arvanneet, mitä täällä minun vyöliinassani on, niin nyt -näytän ne teille», ja tyttö aukaisi käärönsä. - -Siellä oli sinivuokkoja, voikkoja, lemmenkukkia, katinliekoja ynnä muita -kukkia. Siellä oli myös muutamia mustikoita, mesimarjoja ja juolukoita. -Näitä oli hän raapinut kokoon, huolimatta vähääkään siitä, olivatko ne -kypsiä vai raakiloita. Ja marjakokoelma olikin suureksi osaksi heikkoja -raakiloita. - -»Saankos tarjota nämät teille, että veisitte ne lapsillenne minulta -tuliaisiksi?» sanoi tyttö iloisesti. - -»Enhän minä toki raski sinulta näitä ottaa.» - -Tyttö hypähti ylös, syöksähti luokseni ja sanoi: - -»Teidän täytyy ystävyytemme ja tuttavuutemme vuoksi ottaa nämät», ja -samassa hän tuppasi ne minun takkini taskuun. - -Tuo lapsen avonainen sydän ja mieli huvitti minua sanomattomasti. - -»Tunnetko sinä rahaa, pikku Mari?» - -»Kerran antoi vieras minulle ymmyriäisen lantin, jota sanottiin -viisipenniseksi, mutta äiti otti sen pois. Sitä sanottiin rahaksi.» - -Otin kukkarostani puolimarkkasen ja ojensin sen tytölle. »Tuosta saat -nyt vähäisen rahaa.» - -Tyttö otti rahan käteensä, katseli ja pyöritteli sitä. - -»Tämä on paljon pienempi kuin se raha, jonka vieras minulle antoi. Tämä -ei taida tehdä paljon mitään. Mutta miksi se on niin valkea, taitaa olla -tinaa?» - -Vakuutin hänelle, että tämä tekee paljon enemmän kuin se hänen -viisipennisensä. - -»Mutta kun se oli niin paljon isompikin ja ruskea.» - -»Vaikka.» - -»Paljonko tämä sitten oikeastaan tekee?» kysyi tyttö epäröiden. - -»Se tekee kymmenen kertaa niin paljon kuin sinun viisipennisesi», -vakuutin hänelle. - -»Voi, niin paljon. Kun ei vaan äiti tätäkin minulta ottaisi», sanoi -tyttö pyöritellen ja suudellen rahaa. - -»Mitä nyt aiot sillä tehdä?» - -»Ostan uuden katkismuksen, kun entinen on aivan resuna», sanoi tyttö, -tarttuen käteeni ja kiitellen monikertaan. - -»Osaatko sinä jo lukea?» - -»Osaanpa hyvinkin. Sisältä luen hyvästi ja katkismustakin puoliväliin.» - - * * * * * - -Joitakin viikkoja oli kulunut. Kun kerran palasin kotiin asioiltani, oli -pikku Mari meillä leikkimässä lapsiemme kanssa. - -»Hyvää päivää! Nythän olen jo täällä», sanoi tyttö iloisesti ja tuli -minua tervehtimään. - -»Ole vain, semmoinenhan se oli puhekin», sanoin hänelle, taputtaen hänen -vaaleankeltaista päätään. - -Sitten laskeusi hän lattialle leikkimään toisten lasten kanssa. - -Sanoin vaimolleni, että hän laittaisi erikseen lapsille ruokaa. Kun -ruoka oli valmis, kutsuttiin lapset syömään ja niin pikku Marikin. - -»En minä tule», esitti hän. - -»No mikset?» - -»Minulla on niin huonot vaatteet.» - -»Ei se mitään tee, tule nyt vaan.» - -»Sepä kummaa on, kun täällä ollaan niin hyviä; muualla haukutaan minua -aina resuteiniksi», sanoi tyttö. - -Kun lapset olivat päässeet syömästä, tuli pikku Mari kädestä pitäin -kiittelemään ateriasta. - -»Jopa teillä on hyvää ruokaa; onko teillä aina semmoista? Meillä ei ole -milloinkaan niin hyvää ruokaa», sanoi tyttö sievästi niiaillen. - -»Kyllä meillä aina on semmoista. -- Jää nyt tänne minulle tytöksi, niin -saat aina semmoista ruokaa», sanoin hänelle. - -»En, en, en.» - -»No, minkätähden et?» - -»Äiti on niin hyvä.» - -»Hyvähän minäkin olen sinulle.» - -»Kyllä tekin olette hyvä, mutta ette niin hyvä kuin äiti», vakuutti -tyttö. - -Meidän tyttösillä oli posliinipäisiä nukkeja, joilla he yhteisesti -leikkivät. - -»Voi, voi, kuinka kauniita ne ovat. Minun nukkeni, jonka äiti teki, on -vaan tuommoinen vaatepäinen tallukka; se ei ole mikään näihin -verrattuna», arvosteli tyttö. - -Kuiskasin muutamalle tytölleni, että he antaisivat yhden nuken pikku -Marille lahjaksi, ja lupasin ostaa heille toisen. Sitten poistuin. - -Tovin ajan perästä juoksi pikku Mari luokseni nukke kädessä. - -»Tuo teidän Saimi antoi minulle tämän nuken; saanko sen pitää?» sanoi -Mari ja katsoi niin toivovasti silmiini. - -»Kun se kerran on sinulle annettu, niin saathan sinä sen pitää.» - -Mari tarttui minua käteen ja kiitteli ja niiaili moneen kertaan. - -»Paljonkohan tämä on maksanut?» kysyi hän sitten. - -»Pääkin on maksanut puolitoista markkaa», sanoin hänelle. - -»Montako viisipennistä siihen menee?» tiedusteli Mari. - -»Kolmekymmentä.» - -»Voi, kuinka paljon! Minä en saa koskaan niin paljon rahaa», sanoi Mari -ja painoi nukkea rintaansa vasten. - -Vaimoni antoi tytölle omain lastemme vanhan vaatekerran. Kun se puettiin -hänen päälleen ja kun hänen kullankeltainen tukkansa oli siivottu ja -palmikoitu, oli Mari hyvin kaunis lapsi. - -»Mitähän äiti sanoo, kun minä menen näin komeana kotiin», arveli tyttö. - -Ilta alkoi hämärtää, ja Mari lähti kotiinsa nukkeineen. - - * * * * * - -Pikku Marista oli nukke niin mieluinen, että se piti olla aina hänen -näkyvissään. - -Aika oli niin kulunut, että oli jo talvi. Usein nousi Mari yölläkin -katsomaan nukkeansa. Kuutamoiltoina hän pistäysi ulos nukkeansa -ihailemaan, kun huoneessa ei nähnyt. Avojaloin hän käväisi siellä, eikä -hän välittänyt kylmästä, lumesta eikä purevasta pakkasesta niin mitään. - -Kun hän oli saanut nukkensa katselluksi, kapaisi hän huoneeseen ja -kääriintyi peittoihinsa maata. - -Kerran hän meni taasenkin ulos nukkeansa katsomaan. Silloin hän huomasi, -että lähimmässä talossa on valkea irti. Yösydän oli, ja kaikki nukkuivat -sikeintä untansa. - -Mari ei pitkin aprikoinut. Hän viskasi nukkensa hangelle ja alkoi -avojaloin juosta vilistää taloa kohden. Hän pääsi tupaan, sillä ovet -olivat auki. Siellä hän rupesi huutamaan niin paljon kuin jaksoi: -»Valkea on irti, herätkää, herätkää!» - -Talon väki kavahti ylös ja hädin tuskin he puolialastomina pelastuivat -ovien ja akkunain kautta hirveästä kuolemasta. Valkea oli jo niin -suuressa vauhdissa, että porstuassakin liekit leimahtelivat. Sen kautta -syöksyi pikku Mari ulos, mutta hän sai valkean vaatteisiinsa. -Pelastunut, talon aikainen poika huomasi vaaran. Hän sieppasi tytön -syliinsä ja vyörytteli häntä lumihangessa. Sitten hän kantoi lapsen -kotiinsa. - -Vaikka tytön vaatteitten palo olikin saatu niin pian sammumaan, paloi -kuitenkin hänen lanteensa pahanpäiväisesti. - -Pian kertyi palopaikalle ihmisiä suuri joukko. Rivakasti ryhtyivät he -sammutustyöhön, ja suurilla ponnistuksilla saatiin muut huoneet -varjelluksi, mutta asuinrakennus paloi perustuksiaan myöten. - -Melkein ensimäisinä saavuin minäkin palopaikalle. Sinne tultuani -kerrottiin minulle, kuka tulipalon oli ensiksi huomannut ja ken oli -hälyyttänyt vaaranalaisen väen hereille, pelastautumaan hirveästä -kuolemasta. Myös kerrottiin minulle, kuinka pikku Mari oli saanut tulen -vaatteisiinsa ja kuinka hän oli nyt kauheissa tuskissa kotonaan. - -Kun väkeä oli melkein liiaksikin sammutustyössä, menin katsomaan Mari -raukkaa. - -Hän oli tuskittelemassa vuoteessaan, nukke käsissään. Heti kun hän -kannettiin kotiin, oli hän pyytänyt, että hänen nukkensa käytäisiin -hangelta hakemassa. - -Kun astuin huoneeseen, koki raukka minulle hymyillä tuskansa välistä. - -»Näin minun asiani nyt ovat. Voi, voi, kun polttaa ja kihelmöitsee», -päivitteli tyttö kylläkin tuskaisesti, mutta ei hän parkunut eikä -huutanut. - -Olin tottunut antamaan ensimäistä apua kaikenmoisissa tapaturmissa. -Tuotin kylmää vettä huoneeseen ja aloin moninkertaisilla pehmeillä -kylmillä kääreillä peitellä palaneita paikkoja. Heti tyttö rauhoittui, -ja kun kääreet vähänkään lämpenivät, muutin ne uudestaan. - -Istuin aamuun asti tytön vuoteen vieressä, muutellen kääreitä, ja -silloin oli viho jo poistunut palopaikoista. Voideltiin sitten palaneet -paikat liinaöljyllä ja pantiin paksusti puuvillaa päälle; lakanalla -käärittiin ne kiinni. - -Mari oli nyt niin rauhallinen ikäänkuin ei hänelle olisi mitään -tapahtunut, sillä hän ei tuntenut enää kipua. - -»Voi, kuinka te olette minulle hyvä. Olisin tainnut kuolla, ellette -olisi minua hoitanut.» - -»Jos olisit jäänyt minulle tytöksi, et olisi palanut», sanoin -leikilläni. - -»Niin, mutta silloinpa olisi palanut toisen talon koko väki», sanoi -tyttö oikeuden varmuudella. - -»Niin olisi käynyt, lapseni», myönsin. - -Hankkiuduin lähtemään. - -»Käyttekö minua enää katsomassa?» kysyi tyttö ja katsoi minua niin -rukoilevasti silmiin. - -»Käyn, käyn; kyllä käyn», vastasin. - -»Saankos minä vielä käydä teillä?» kysyi tyttö. - -»Saat niin usein kuin haluat, kunhan ensin paranet.» - -Hankin kalkkilinjamenttiä ja rupesin sillä voitelemaan ja hoitelemaan -pikku Marin palaneita paikkoja, ja pian alkoikin vamma näyttää -paranemisen merkkejä. - - * * * * * - -Tapaus liikutti niin paikkakuntalaisia, että päätettiin panna -pieni rahankeräys toimeen pikku Marin hyväksi. Keräys tuotti -seitsemänkymmentäviisi markkaa. Rahat annettiin minulle jätettäväksi -pikku Marille. Odotettiin, kunnes hän oli täydellisesti parannut. -Silloin kutsuttiin hän meille. - -»Katsopas, lapseni! Tässä saat noin paljon rahaa», sanoin ojentaen -samassa hänelle setelitukun. - -»Mitä nämät ovat? Ovatko nämät lankanippujen kuvia?» kysyi tyttö -selaillen seteleitä. - -»Ei, kyllä ne ovat oikeita rahoja», koetin vakuuttaa. - -»Paljonko nämät sitten tekevät?» - -»Ne tekevät seitsemänkymmentäviisi markkaa.» - -»Montako viisipennistä näissä on?» - -»Näissä on tuhat viisisataa viisipennistä.» - -»Voi kuinka paljon; en minä osaa niin paljoa lukeakaan. Mutta miksi -minulle niin paljon rahaa annetaan?» sanoi tyttö. - -»Kun pelastit toisen talon väen palamasta.» - -»Kaikkeakin häntä... Minähän tein vaan mitä tehdä pitää.» - -»Pidä vaan ne rahat, sinä olet ne kunnialla ansainnut», kehoitin häntä. - -»Saisiko näillä rahoilla uudet vaatteet?» kysyi tyttö. - -»Saa niillä vaikka lehmän», vakuutin. - -»Voi, voi, me saamme nyt lehmänkin. Minä vien rahat isälle ja äidille ja -käsken heidän mennä heti lehmänostoon», sanoi pikku Mari ja alkoi juosta -kotiinsa, niin että kantapäät vilisivät. - - - - -KÄKELÄN PIKKU KERTTU. - - -Se oli silloin kun Pohjanmaan rautatietä tehtiin. Työväkeä tulvasi -paikkakunnalle idästä ja lännestä ja kaikilta maailman tuulilta. -Kokoontui silloin yhteen ryhmään monenkaltaisia ihmisluonteita, joilla -oli erinäiset käsitteet sekä uskonnollisissa että kansallisissa ja -taloudellisissa asioissa, aina sen mukaan, minkälaiset käsitteet kunkin -kodissa ja paikkakunnalla olivat vallitsemassa. - -Suuri ahdinko tuli paikkakunnalla asumuksista. Vaikka paikkakuntamme on -tiheään asuttu, ei kuitenkaan ollut riittää asumuksia tuolle -mahdottomalle väenpaljoudelle. Niinpä täytyi osan heistä asua saunoissa -ja riihissä; kaikissa pienimmissäkin mökeissä ja tölleissä oli silloin -majamiehensä, ja kaikkialla sai hyvä sopu antaa sijaa. - -Kylän takalistolla oli eräs torppa. Tässä pienessä asumuksessa vallitsi -kaikkialla puhtaus ja hyvä järjestys. Torpan isäntä ja emäntä olivat -täsmällisiä ihmisiä, jotka eivät laiminlyöneet mitään tehtäviään ja -velvollisuuksiaan. Paitsi näitä olivat he kristillismielisiä ihmisiä ja -viettivät hyvin säännöllistä elämää. Muutamana iltana astui torpan -tupaan kolme miestä. He olivat kookkaita miehiä ja sangen jykevää tekoa. -Heidän kasvonsa olivat jotenkin karkeapiirteiset ja hyvin ahavoituneet. -Eräällä heistä oli useampia pahoja arpia kasvoissa ja toisellakin -miehellä pari semmoista. - -»Saisiko tässä talossa majapaikkaa?» kysyi joku heistä. - -»Mistä miehet ovat kotoisin?» kysyi torpan isäntä, mitellen ja -tarkastellen heitä kiireestä kantapäihin saakka. - -»Olemme Etelä-Pohjanmaalta», vastattiin. - -»Ei käy antaminen teille majapaikkaa», sanoi isäntä yksikantaan. - -»Minkätähden ei?» - -»Etelä-Pohjanmaalla on pahoja tappelijoita, enkä minä tahdo sellaisten -kanssa olla tekemisissä», sanoi isäntä. - -»Emme me tahdo teidän kanssanne tapella.» - -»Mutta minä näen, että olette aika tappelijoita, kun kasvonne on niin -isoissa ja rumissa arvissa», arveli isäntä. - -»Kyllä me muiden kanssa tappelemme, kun niin sattuu, mutta siivot ja -rauhalliset ihmiset meiltä kyllä rauhan saavat.» - -»Miksi sitä sitten tarvitsee tapella kenenkään kanssa?» - -»Maailmassa on niin paljon pahoja ja ylpeitä ihmisiä, jotka tahtovat -olla muita parempia, ja semmoisia emme kärsi. Vaadimme, että meitä -pidetään ihmisinä niinkuin muitakin.» - -»Saattaapa niinkin olla», sanoi isäntä. - -»Mitenkä sen majapaikan laita onkaan, isäntä hyvä?» - -»Kun lupaatte noudattaa ihmisten tapoja, niin jos ma antaisin teille -majapaikan muutamiksi viikoiksi koetteeksi.» -- -- -- - -Miehet poistuivat, mutta pian palasivat he takaisin, kantaen -kamuskoitaan, joita he olivat lähteneet noutamaan, ja nyt oli Käkelän -torpassa kolmea henkeä enemmän asukkaita. - -Käkelässä oli viidennellä vuodella oleva Kerttuniminen tyttö. Lapsi oli -ketterä, täyteläinen ja kaunis tyttönen. Hänellä oli suuret siniset -silmät ja paksu kullankeltainen tukka. Tyttö oli järkevä ikäisekseen ja -hyvin puhelias. Usein hän sai sukkelilla mietteillään ja kummallisilla -kysymyksillään vanhemmat ihmiset nauramaan ja kummastelemaan, mistä nuot -kaikki lapsen mieleen johtuivat. - -Ensimältä lapsi näytti pelkäävän ja kammovan noita partaisia ja -karkeatekoisia miehiä. Mutta kun miehet koettivat kaikin tavoin -lähennellä lasta, leperrellen hänelle hyväilysanoja ja mairitellen häntä -kaikilla mahdollisilla keinoilla, rupesi tyttö vähitellen kesyttymään ja -mieltymään heihin. - -Kun miehet tulivat työstä, toivat he Kertulle minkä mitäkin tuliaisiksi. -Milloin heillä oli kompiaisia, kulloin joitakin puusta vuoleskeltuja -leluja, joita he olivat ruokalevon aikana pukarrelleet. - -Pian kävi asia semmoiseksi, ettei Kerttu enää yhtään kammonut heitä. Kun -miehet tulivat illalla työstä majapaikkaansa, oli Kerttu jo heitä -vastassa lepertelemässä heille lapsellisia mietteitään. Hän kiipeili -heidän polvilleen, kaivelemaan miesten taskuja, etteikö siellä taas -jotakin olisi, samassa silitellen heidän karkeaa naamaansa ja tuuheaa -partaansa. Miehet kiikuttelivat ja hyssyttelivät lasta polvellaan, -samassa laulaa jurrotellen oppimiansa lauluja, jotka eivät suinkaan -olleet ihanimpiin sävellaatuihin lasketut. Usein kävi niinkin, että -Kerttu nukkui miesten polville, ja silloin riisuivat he lapsen ja -kantoivat hänet hellävaroin kamariin vuoteeseensa. - -Kun Käkelän isäntäväki huomasi, etteivät nuot majamiehet olleetkaan -mitään rivoja ja pahanilkisiä ihmisiä, ei heidän muuttamisestaan -tullutkaan mitään, vaan he olivat Käkelässä kolmatta vuotta yhteen -mittaan. - -Eräänä kertana sanoi Kerttu miehille: »Mutta eihän Kerttu vielä tiedä -kyläisten nimiäkään, jotta Kerttu voisi teitä nimeltänne puhutella.» - -»Mikä sinun nimesi on?» kysyi hän siltä, jonka naamassa oli enimmän -arpia. - -»Mattihan se on.» - -»Nyt tiedän. Matti, Matti se on.» - -»Entäs sinun?» kysyi tyttö siltä, jolla oli vähemmän arpia. - -»Jussi.» - -»Jopahan tiedän sinunkin nimesi. Entäs sinun?» kysyi tyttö arvettomalta. - -»Jaska minun nimeni on, lapsukaiseni», sanoi Jaska ja koppasi samassa -lapsen syliinsä. - -Kerttu pyöräytti itsensä Jaskan sylistä ketterästi lattialle. - -»Nytpä tiedän, nytpä tiedän. Maa-maa-maa Matti, juu-juu-juu Jussi, -jaa-jaa-jaa Jaska», sanoi Kerttu, samalla sormellaan osoitellen kutakin -heistä erikseen. - -»Kenestä sinä enimmän pidät, Kerttu?» kysyi joku heistä. - -»Isästä ja äidistä tietysti.» - -»Kenestäkäs meistä enimmän pidät?» - -»Matistapa tietenkin.» - -»Minkätähden juuri Matista?» - -»Hän enimmän tuopi namusia ja puuhevosia ja lehmiä. Hän enimmän pitää -minua sylissään ja kiikuttelee minua polvellaan», sanoi Kerttu. - -»Olemmeko me toiset sitten pahoja Kertulle?» kysyi Jaska. - -»Ette tekään ole pahoja, mutta ette kuitenkaan niin hyviä kuin Matti», -sanoi Kerttu ja käpäisi samassa Matin syliin. - -Matti hyväili lasta kaikella hellyydellä. Hän silitteli Kertun -kullankeltaisia kutreja, taputteli hellävaroin hänen poskiaan ja -kiikutteli lasta polvillaan, laulaa jurrotellen samalla noita juroja -laulujaan. - -Kerttu oli lapsen lempeydellä ja ystävyydellä tehnyt syvän vaikutuksen -noihin karkeihin, raakoihin miehiin, joiden ihanteena oli juominen ja -tappelu. Tuntui siltä, etteivät he uskaltaneet Kertun ystävyyttä -kadottaa eivätkä pahoittaa hänen mieltään, näyttämällä lapselle entisiä -rivoja tapojaan. Miehet tulivat kotiin työstä aina täsmällisesti -iltasella, ja he olivat kaikissa toimissaan lauhkeita kuin lampaat. - -Majamiesten ja isäntäväen väli oli käynyt niin hyväksi, että edellisillä -oli oikein ikävä, kun miehet olivat päivät poissa työmaallaan. - -Joskus kesällä veivät miehet lapsen mukanaan työmaalle. Siellä he -pitivät erinomaista huolta hänestä. Vaatteistaan laittoivat he Kertulle -olopaikan, jossa hän sai istua tai maata, aina sen mukaan, kuinka häntä -halutti. Miehet hankkivat ja hakivat hänelle sorasta monenmuotoisia ja --värisiä kiviä, joilla lapsi sai leikkiä. - -Kun se aika tuli, että marjat kypsyivät, toivat miehet tullessaan -iltamilla Kertulle marjoja. Useinkin kävivät he työstä päästyään -hakemassa niitä puolenkin penikulman päästä, varsinkin hilloja, joita ei -lähempänä ollut. - -Eräänä iltana kun miehet asettelivat maata lauhturillensa, mässäsi ja -mylleröitsi Kerttu heidän keskellänsä, tehden heille kaikenlaisia -viattomia, lapsellisia kysymyksiä, jotka olivat useinkin hyvin sattuvia -ja syvällisiä. Lapsen äiti tuli ottamaan Kerttua pois. - -»Mitä sinä siinä hälppäät ja häliset? Tule pois nukkumaan omalle -vuoteellesi, että miehetkin saavat nukkua», sanoi äiti. - -»Ei, ei, antakaa lapsen olla; hän huvittaa meitä suuresti», sanoivat -miehet yhteen ääneen. - -Äiti poistui. - -Miehet sijoittelivat nyt itseään ikäänkuin laittautuakseen todellakin -nukkumaan. - -»Nytkö te rupeatte nukkumaan?» kysyi Kerttu. - -»Nyt.» - -»Mutta ettehän te ole vielä siunanneetkaan», sanoi Kerttu. - -»Emme ole», sanoivat miehet vähän häpeissään. - -»Ettekö te siunaa milloinkaan maatapannessanne?» - -»Ei ole tullut siunatuksi.» - -»Kuinka te uskallatte siunaamatta panna nukkumaan?» sanoi Kerttu ja -katsoi kiinteästi miehiä silmiin. - -»Siunaako Kerttu?» - -»Joka ilta maatapannessani ja joka aamu noustuani.» - -»Mutta jos ette ole ennen siunanneet, niin siunatkaa nyt», jatkoi hän -sitten. - -»Me emme osaa.» - -»Ettekö ennen lapsinakaan ole siunanneet?» - -»Kyllä, sillä äitimme opetti meitä siunaamaan, mutta se on unohtunut.» - -»Jos ette osaa, niin kyllä Kerttu opettaa. Sanelkaa te minun perässäni.» - -Ja Kerttu alkoi: - -»Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Jumala anna hyvää yötä, hyvän yön -sanomaa, lepoa, rauhaa ja terveyttä. Ja anna kaikki minun syntini -anteeksi poikasi ansion tähden. Amen.» - -Miehet sanelivat Kertun perässä sana sanalta jokaikisen sanan. - -»Kas niin! Nyt olitte kilttejä ja saattepa nähdä, että nukutte oikein -hyvin», sanoi Kerttu ja meni kamariin nukkumaan. - -»Hyvä Jumala tuota lasta!» sanoi Matti Kertun mentyä, ja hänen mielensä -tuntui murtuneen. - -Todellakin viettivät miehet levollisemman ja rauhallisemman yön kuin -koskaan ennen. Lapsen viaton, rukoileva siunaus oli heihin tehnyt syvän -vaikutuksen. Heidän sieluunsa oli tunkeentunut ikäänkuin uusi, ennen -tuntematon valonsäde. Nukkuissaankin näkivät he kauniita unia ja heidän -sielussaan soi tuo lapsen opettama iltasiunaus niin kauniilta ja -valoisalta. - -Semmoisenaan kului aika kuukauden, toista. Sama ystävyys, sama sävyisyys -ja sopusointuisuus vallitsi isäntäväen ja majamiesten välillä kuin -ennenkin. Majamiehet olivat erinomaisen palvelevaisia ja osaaottavaisia -talonväen toimissa ja askareissa. Kun heillä oli vaan vähänkin aikaa, -tekivät he kaikenlaista apua talonväelle. - -Isäntäväki ei voinut kyllin ihmetellä noiden puolivilleiltä näyttävien -miesten sävyisyyttä ja hyvänluontoisuutta. Varsinkin kummailivat he -sitä, kun heidän juro luonteensa mukaantui tuon hälpän ja kielikellon -tyttösen mukaiseksi, että he voivat hänen kanssaan leperrellä ja -leikkiä. - -Eräänä kertana kävi niin, etteivät miehet tulleetkaan oikealla ajalla -kotiin. Isäntä ja emäntä odottelivat heitä myöhäiseen yöhön, kummailivat -ja paapottivat, mikä nyt miehille on tullut, kun eivät kotiin -tulleetkaan. Kerttu valvoi uskollisesti vanhempiensa kanssa, eikä mennyt -maata, vaikka vanhemmat olisivat kuinka kehoittaneet. Kertulla se vasta -hätä oli. Ehtimiseen hän päivitteli, mihinkä Matti, Jaska ja Jussi ovat -joutuneet, kun eivät kotiin tulleetkaan? Tyttö kärtti vanhempiaan, että -he menisivät miehiä hakemaan, mutta tätä eivät he katsoneet -tarpeelliseksi. - -Vihdoin väsyivät he odotukseen ja menivät maata. - -Aamupuolella yötä heräsi isäntäväki hirmuisesta melusta eteisessä. -Sieltä kuului kolinaa, jyrinää, vastustelemisia ja karkeita kirouksia. - -»Miks'en minä saa tulla huoneeseen niinkuin tekin, senkin ruojukengät», -kuului eteisestä. - -»Et sinä saa tulla tuossa tilassa», kuului vastustava ääni. - -Se oli Matin ääni. - -»Minkälaisessa tilassa, sanopas.» - -»Olethan juovuksissa.» - -»Mitä parempia te itse olette, olettehan tekin juovuksissa.» - -»Olemmepa kylläkin, mutta me osaamme olla siivolla, mutta tuommoinen -viiripää kuin sinä olet... Meillä on siivoa väkeä, joka ei suvaitse -tuommoisia renttuja. Mitä Kerttukin sanoisi, kun pääsisit huoneeseen -pitämään pahaa elämää; aivanhan hän kuolisi peljästyksestä. - -»Renttuja! Sanotko minua rentuksi!» - -»Mikäs muu sinä sitten olet?» - -»Yhtä hyvä kuin kaikki te muutkin ja kenties parempikin, mutta minä -näytän, että minä menen huoneeseen niinkuin tekin», äysti vastustaja. - -»Sen sinä kuitenkin jätät tekemättä.» - -Nyt tartuttiin ovenripaan, mutta samassa alkoi eteisessä aika jytinä. - -»Pääsetkös ulos täältä.» - -»En.» - -»Siinä tapauksessa täytyy minun auttaa sinua», kuului kiivas ääni. - -Miehet veivät hangottelijan pihalle ja kokivat hillitä hänen raivoaan, -mutta mies ei lannistunut, vaan kävi päälle niinkuin tiikeri. - -Vihdoin pääsivät miehet eteiseen ja saivat oven salpaan, mutta mies piti -siellä pahaa elämää, jyskytti ja hakkasi ovea, uhaten särkeä sen, ellei -vaan sitä avattaisi. Ei ollut muuta neuvoa, vaan Matin täytyi mennä -häntä asettamaan. - -»Älä sinä luule, ettei sinua voida kurittaa; säälistä ja ihmisten rauhan -tähden on sinua kärsitty», sanoi Matti. - -Mies ei totellut tätä varoitusta, vaan jatkoi päällekäymistään. - -Matti lyödä läimisti miestä kämmenellään naamaan ja tollankoppina lensi -mies pihalle selälleen. - -Matti hyppäsi heti katsomaan, mitenkä miehen kävi. Mies oli liiallisesta -päihtymyksestä, paljosta riehunnastaan ja saadusta iskusta niin -herpaantunut, että hän nukkui kohta. Kun Matti näki, etteivät asiat -senkään pahemmasti olleet, kantoi hän miehen heinävajaan, sillä oli -jotenkin kylmä ilma ja alkoi sataa tihistää. Sitten sulkivat miehet -eteisen oven ja hiipivät hiljaa kuin hiiret tupaan ja asettausivat -lautturilleen maata. - -Pitkistä ajoista oli miesten helmasynti saanut vallan. He olivat -tuottaneet kaupungista viinaa, ryypiskelleet sitä toveriensa kanssa ja -tulleet kelpo humalaan. Siitä oli seurauksena, että syntyi riita -semmoinen, että jo tapella kahautettiinkin. Matti, joka oli pahin -tappelupukari, sai kahakassa naamaansa useita verinaarmuja. - -Kerttu ei ollut koko metelin aikana herännyt, ja miehet olivat siinä -uskossa, ettei isäntäväkikään ollut tiennyt tästä mitään. Vaikka miehet -olivatkin aika humalassa, toivoivat he kumminkin hiljaisella -käytöksellään voivansa isäntäväeltä ja Kertulta peittää tämän ensimäisen -rikoksen, jonka he majapaikassaan olivat tehneet. - -Aamulla kun talonväki heräsi, nukkuivat miehet raskaasti lautturillaan. - -Kerttu oli ensimäinen tarkastelemaan heitä. - -»Miksi meidän miehet haisevat nyt niin pahalta? Eivät he ennen ole -tuommoiselta löyhkältä haisseet», sanoi Kerttu nuuskien heitä. - -Kertun siinä nuuskiessa ja hälistessä alkoivat miehet kähmiä ja hieroa -silmiänsä. Kun Kerttu tämän huomasi, alkoi hän puhutella heitä. - -»Miksette te illalla tulleet kotiin?» - -»Me viivyimme kylässä.» - -»Mutta miksikäs teidän henkenne löyhkää niin pahalta?» - -»Löyhkääkö se? Eihän se löyhkänne pahemmalta kuin ennenkään.» - -»Nyt valehtelette. Löyhkää se, ja minäpä tiedän, miksikä se löyhkää.» - -»Sanopas, Kerttu.» - -»Te olette juoneet viinaa. Mutta miksikäs Matin naama on verissä?» - -»Lankesi.» - -»Nyt taas Matti valehteli; Matti on tapellut.» - -»Älä nyt, Kerttu, ole niin nenäkäs; tule tänne meidän keskellemme -maata», sanoi Matti vältellen. - -»En tule, koska haisette niin ilkeältä. Ja muutenkin olette viime -aikoina olleet minulle tylyjä.» - -»Mitenkä niin?» - -»Ette ole tuoneet minulle yhtään leikkikalua.» - -»Se on totta, lapsi kulta, mutta kerran tuon minä sinulle oikein hyviä -leluja», sanoi Matti. - -»Minkälaisia?» utaisi Kerttu, ja hänen silmänsä kirkastuivat. - -»Semmoisia kauniita nukkeja, tanssivia poikia ja mikäpä sen vielä -tietää, mitä kaikkea minä tuon», sanoi Matti. - -»Milloin sinä tuot?» - -»Jahka ma käyn kaupungissa, sillä täällä ei niitä ole.» - -»Milloin sinä käyt?» - -»Enpä vielä tarkkaan tiedä, mutta sittenkun tässä joudun.» - -Kerttu tuli miettivämmän ja suopeamman näköiseksi, eikä pitänyt enää -niin tarkkaa poliisitutkintoa miesten yöllisistä rikoksista. -Miestenkin sydäntä helpoitti, kun huomasivat Kertun myöntyvän -anteeksiantavaisuuteen, sillä olipa heillä paha omatunto, varsinkin kun -Kerttu luki niinkuin kirjasta heidän yölliset rettelönsä. - - * * * * * - -Kylässä liikkui tulirokko, tuo lasten ankara surma. Vaikka Käkelä olikin -syrjässä isosta kylästä, osui tauti kuitenkin sinne, ja Kerttu sairastui -siihen. Kertun isä kävi penikulman päässä olevalta lääkäriltä neuvoja -kyselemässä. Lääkäri antoikin tarpeellisia ohjeita sairaan hoidossa ja -kirjoitti lääkkeitä. Vaikka noita apukeinoja koetettiin tarkoin seurata, -tuli Kerttu kuitenkin hyvin heikoksi. Yöt ja päivät valvoi joku aina -Kertun vuoteen ääressä. Paljosta valvomisesta uupuivat vanhempain -voimat. - -Kun majamiehet tuon huomasivat, tarjoontuivat he vuorostansa valvomaan -sairasta. - -Eräänä yönä istui Matti Kertun vuoteen vieressä, hartaasti pitäen -silmällä, tarvitsisiko Kerttu jotakin. Huonosti palava talikynttilä loi -himmeää valoa huoneeseen. - -Yhtäkkiä avasi Kerttu silmänsä ja loi katseensa Mattiin. - -»Matti», kuiskasi Kerttu tuskin kuultavasti ja ummisti silmänsä. - -»Niin, kullannuppuseni, tahdotko mitään?» kysyi Matti hellästi. - -»Ottaisin juomaa», kuiskasi lapsi. - -Hellävaroin nosti Matti karkeilla käsillään sairaan istumaan vuoteeseen -ja antoi hänelle virkistävää juomaa. Sitten valahti Kerttu jälleen -maata. - -Hellästi katsoi Matti Kerttua, kun tämä siinä voimatonna ja taudin -kanssa kamppailevana puolihorroksissa heikkona riuvotti. Hän otti vaarin -jokaisesta lapsen nykäyksestä, väreestä, jopa silmälautain -värähtelemisistä. - -Jonkun ajan kuluttua rupesivat Kertun kasvot värähtelemään ja huulet -liikahtelemaan; näytti siltä kuin hän olisi tahtonut jotakin sanoa. -Hetken perästä avasi sairas silmänsä ja katsoi Mattiin. - -»Etpä sinä tuonutkaan minulle niitä leikkikaluja», sanoi lapsi, ummisti -silmänsä ja näytti vaipuvan uneen. - -Tämä kävi kipeästi niinkuin puukonpisto Matin sydämeen. Hän tunsi, -kuinka paha asia on, kun lapselle jotakin luvataan, eikä pidetä -lupaustaan. Noin heikkona sairaanakin ollessaan muisti lapsi hänen -lupauksensa, jota hän ei ollut täyttänyt. Lapsi luotti häneen -ehdottomasti ja syyttää nyt häntä epärehellisyydestä. Kenties painaa se -raskaana taakkana hänen mieltään ja lisää painoa hänen ankaralle -taudillensa. - -Kun aamu tuli, saapui äiti Kerttua hoitamaan ja Matti lähti pois. - -Sinä päivänä ei Matti mennytkään työhön, vaikka toverit menivät, sillä -hän oli kovin uupunut, kahtena yönä kun oli perätysten valvonut Kerttua; -Matti tarvitsi nyt lepoa. - -Kun toverit palasivat illalla työstä, syntyi heidän keskensä neuvottelu, -mitä noiden Kertun kaipaamien lelujen kanssa olisi tehtävä. - -Lähimäiseen kaupunkiin oli tekeillä olevan rautatien suuntaa myöten -neljä penikulmaa ja maanteitse olisi matka tullut paljoa pitemmäksi. - -»Onhan hankala lähteä niin pitkää matkaa kävelemään vähäpätöisen asian -takia; paitsi sitä voipihan sen toimittaa myöhemminkin sopivassa -tilaisuudessa», esitteli Jaska. - -»Mutta minä en voi ottaa omalletunnolleni asian viivytystä, sillä se -voisi maksaa tuon pikku enkelin hengen», sanoi Matti. - -»Kuinka niin?» - -»Onhan lapsi niin heikko, että sen elämä riippuu hiuskarvan nenässä. -Voisihan olla, että meidän epärehellisyytemme vaivaisi taudin ohessa -häntä niin, että tämä mielenpainon lisä tekisi olon niin tukalaksi, -ettei hän voisi sitä kestää. En minä teitä vaadikaan lähtemään, kyllä -minä sen matkan teen», arveli Matti. - -»Sanotaan rautatien varrelle kokoontuneen kaikenlaisia roistoja, jotka -koettavat muiden kustannuksella elää, rosvoten mitä vaan käsiinsä -saavat, käyttäen tavasta väkivaltaakin», muistutti Jussi. - -»Mitäpä siitä; kyllä minä ainakin kolme miestä ulohtaalla pidän», -ylvästeli Matti. - -Matti hankkiutui lähtemään. - -»Näinkö myöhään yötä vasten aiot lähteä?» - -»Ei ole aikaa viivytellä, sillä joka minuutti on kallis.» -- -- - -Vettä satoi ankarasti ja vinha, kylmä tuuli vihelteli huoneitten -nurkissa. Tästä huolimatta syöksyi Matti yön pimeyteen. -- -- - -Seuraavan yön aamupuolella koputettiin kiivaasti eteisen ovea. Kun -mentiin avaamaan, astui Matti huoneeseen. Hän oli märkänä kuin kuikka ja -väsyksissä kuin koira, joka on pari päivää metsällä isäntänsä kanssa -hypännyt. Heti huoneeseen saavuttuaan istui hän lavitsalle ja vohvotti -niinkuin vasta kyydistä palannut hevonen. Toverit katsoivat Mattia -kummeksuen. Verta näkyi Matin lakin alta valuvan hänen leveälle -naamalleen. - -»No, miten niiden lelujen laita on?» kysyivät toverit. - -»Hyvästi; lelut ovat täällä.» - -»Eipä niitä näy.» - -»Ovat tuolla eteisessä.» - -»No, minkätähden sinä olet noin onnettoman näköinen; vertakin valuu -lakkisi alta ja olet märkänä kuin kuikka, vaikkei enää sadakaan?» -kysyivät toverit. - -»Olisittepahan itse olleet siinä löylyssä, ette tuommoisia kyselisi. -Matka kävi onnellisesti. Perille päästyäni ostin lelut ja lähdin heti -paluumatkalle. Mitään vastuksia en tavannut tiellä, ennenkuin tässä -lähellä kylää. Noin kolme kilometriä tästä hyökkäsi metsästä kolme -miestä kimppuuni. Toivoen kohta pääseväni perille en arvannut pitää -varaani, ajatuksissani kun kävelin. Tämän tähden pääsi eräs heistä -tietämättäni aivan lähelle minua. Hän tarttui minua kurkkuun, kähisten: -'Rahasi tänne, taikka...!' Samassa löi toinen kangella päähäni. Menin -toiselta jalalta polvilleni. Hyppäsin ylös ja kieraisin itseni irti -kuristajastani. Samassa annoin hänelle kämmenelläni semmoisen -läimäyksen, että hän lensi tuotakin tuokemmaksi kovaan kivikkoon -selällensä. Kankimies heilutteli sillä välin kankeansa huimaavaa -vauhtia, mutta kun olin vapaallani, ei hän osannut minuun. Syöksyin -käsiksi häneen, sain kangesta kiinni, nykäisin sen pois hänen käsistään -ja aloin sillä huimia molempia miehiä takapuolille, sillä en uskaltanut -heitä luille lyödä. Molemmat miehet lähtivät nyt käpälämäkeen niin -kiireesti kuin kerkesivät, ja niin olin heistä päässyt», selitteli -Matti. - -»Eivätkö lelut menneet säpäleiksi tuossa kahakassa?» - -»Eivät menneet, sillä nähdessäni mitä tulee ennätin ne pistää muutaman -kiven suojaan.» - -»Mutta entä tuo kastuminen?» utaisivat toiset. - -»Nuot veitikat olivat hyvin harkinneet asiansa. Niinkuin tiedätte, on -tällä välillä syvä puro, joka sateesta paisuneena oli tulvillaan. Ettei -heidän uhrinsa pääsisi heidän käsistään pakenemaan kylään, olivat he -kiskoneet puron yli laitetut portaat pois. Eihän minulla ollut muuta -neuvoa kuin täytyi kahlata puron yli, ja vettä oli niin paljon, että -menin muutamasti umpeenkin.» - -»Eivätkö lelut kastuneet?» - -»Eivät. Pidin niitä käsissäni korkealla pääni päällä», sanoi Matti. - -»No, mutta riisuhan nyt toki nuot märät vaatteet yltäsi ja pue kuivat -päällesi; aivanhan sinä palellut», muistuttivat toverit. - -»Niinpä kylläkin, kylmältä alkaa tuntua.» - -Matti riisui nyt kylmät ja märät vaatteet ja pukeutui kuiviin. Hän pesi -kasvonsa ja toverit sitoivat jotenkuten päässä ammottavan haavan. - -»Olen unhottanut kysyä, miten Kerttu voipi», sanoi Matti ikäänkuin -säpsähtäen. - -»Kerttu on samanlainen kuin ennenkin, mutta sangen heikko hän on.» - -Nyt noudettiin eteisestä lelut tarkasteltaviksi. Matti oli ostanut niitä -koko joukon. Niitä oli pari posliinipäistä, vaatetettua isoa nukkea, -tanssiva rummunlyöjäpoika, haukkuva koira ja juokseva, kärryjä vetävä -poika. - -»Me lähdemme nyt viemään nämät Kertulle», sanoi Jussi. - -»Sen te toki jätätte tekemättä; tahdon ne itse viedä. Olenhan niistä -enimmän vaivaa nähnyt», sanoi Matti lujasti. - -Sitten hän meni kamarinovelle, raoitti sitä ja kysyi kuiskaamalla -valvovalta äidiltä: »Kuinka lapsi voipi?» - -»Kerttu oli juuri valveella ja kysyi kuiskaten, eikö Matti ole jo -tullut? Sitten hän taasen raukesi unen horroksiin», vastasi äiti. - -Kertulle oli, näette, ilmoitettu, että Matti on mennyt leluja noutamaan. - -Matti nouti nyt lelunsa ja istui niiden kanssa sairaan lapsen vuoteen -ääreen, odotellen milloin Kerttu havahtuisi. Himmeästi valaisevan -kynttilän valossa katsoi Matti niin hartaasti sairasta lempilastaan. - -Kauankaan ei viipynyt, ennenkuin Kerttu avasi silmänsä. Hänen katseensa -sattui Mattiin, ja lapsen suu näytti menevän vienoon hymyyn. - -»Matti on tullut», kuiskasi hän sitten. - -»Niin, kullannuppuseni. Matti on tullut ja on tuonut Kertulle leluja», -sanoi Matti, samassa ojentaen lelut Kertulle. - -Silminnähtävästi ilostuivat sairaan lapsen kasvot. Vapisevilla käsillään -hän kokoili ne rintansa päälle ja painoi niitä hellästi rintaansa -vasten. Pian kuitenkin rupesivat ne tuntumaan liian paljoilta, ja hän -käski ottaa pois kärryt, koiran ja rummunlyöjäpojan, mutta nukkeja ei -hän raskinut antaa; niitä hän painoi hellästi rintaansa vasten -edelleenkin. - -Sitten loi Kerttu riutuvan katseensa Mattiin ja kuiskasi: »Matti on -hyvä.» Samassa vaipui hän unenhorroksiin. - -Siinä oli Matille kylläksi kiitosta. Sairaan lapsen yksinkertainen, -koruton lause teki Matin sieluun syvemmän vaikutuksen kuin pitkät -ylistelyt ja korulauseihin puetut imartelut monelle ylemmillä asteilla -olevalle henkilölle, joka niitä on oppinut viljalta niittämään. Nyt -tiesi Matti, että pienokainen luotti häneen eikä pitänyt häntä enää -epärehellisenä, sanaansa pitämättömänä miehenä. - -Kyynelkarpaleet vierähtivät Matin silmistä hänen karheille poskillensa, -ja hän vetääntyi huoneesta pois. Silminnähtävästi rupesi Kerttu nyt -virkistymään. Ei kulunut montakaan vuorokautta, ennenkuin hän alkoi -tahtoa ruokaa ja puhe alkoi selvitä. Nämät merkit nähtyään iloitsivat -vanhemmat, mutta eivät suinkaan miehet vähemmän. - -Sitätehden kuin Kerttu parani ja vahvistui, tahtoi hän hyljätyt lelunsa -yksitellen haltuunsa. Ja kun lapsi parani täydellisesti, ei suinkaan -Matilta silloin puuttunut Kertun ystävyyttä ja hyväilemisiä. - -Miehet olivat rautatien työssä niin kauan, kunnes se tuli valmiiksi, ja -koko tämän ajan pitivät he Käkelässä majaa. He olivat niin perehtyneet -paikkakunnan oloihin, että he jäivätkin siihen ainaiseksi asumaan. Kukin -heistä perusti itselleen torpan, naivat ja niin rupesivat elämään -ominaista perheellistä ja vakavaa elämää. - - - - -TUKKIMETSÄSSÄ. - - -Oltiin tukkimetsässä. Iso tukkiyhtiö oli kruunulta ostanut laajan -tukkimetsän kaikkein syvimmästä Suomen salosta. Penikulmaa lähempänä ei -ollut minkäänlaista ihmisasuntoa ja netkin, mitkä olivat sen matkan -päässä, olivat kolme toisistaan etäällä olevaa kurjaa mökkirähjää, -joiden asukkaat olivat tiheistä kylistä lähteneet ahtautta pakoon, -levittääkseen viljelystä tuohon synkkään korpeen. Pitäjän kirkolle oli -salosta lähes neljä penikulmaa. - -Kun tukinhakkuu ja vedätys alkoi tuolla ikivanhalla aarniosalolla, -virtasi sinne mahdoton väenpaljous kaikilta ilmansuunnilta. Miehiä tuli -suksilla, jalan ja hevosilla. Heillä oli kirveet kainalossa ja -eväskontti selässä; hevosmiehet olivat varustautuneet lujilla sekä -etu- että takareillä ja riittävillä köysivarastoilla. - -Kun ensimäiset saapuivat perille, oli heidän ensi tehtävänsä hakata -aukea paikka tiheään petäjikköön ja ruveta rakentamaan siihen -metsäsaunaa, sillä eipä ollut lähitienoissa, missä olisi saanut lämmintä -majapaikkaa yöksi kovasta työstä väsyneelle ja useinkin vilustuneelle -ruumiillensa. Ei kauan viipynytkään, ennenkuin kookas sauna oli -valmiina, sillä eipä ollut puutetta rakennusaineista. Sylintäyteisiä -petäjiä lyötiin päälletysten ja niitä koetettiin jotenkuten varatakin -mukaan tuodulla seinävaralla. Sammalista oli paha puute, talvi kun oli, -mutta pian siihenkin keino keksittiin. Muutamia miehiä meni ikivanhaan -korpeen ja he nyhkivät sieltä kuusenluppoja, joita Tapio oli sinne -runsaasti varannut. Näitä pantiin sammalen asemasta hirsien väliin, ja -ne kyllä täyttivät tarkoituksensa. Tuosta väliaikaisesta asunnosta ei -suinkaan tullut mikään taidelaitos. Sillä ympyriäisinä lyötiin hirret -päälletysten ja salvettiin vain koirankaulaile. Lähellä olevalta -kalliolta saatiin kiviä kiukaaksi ja ensi yötä jo vietettiin tuossa -uudessa lämpimässä majassa. - -Tämä uusi sauna ei kuitenkaan kauaksi riittänyt sille väenpaljoudelle, -jota sinne myötäänsä tulvaili. Täytyi tehdä ehtimiseen uusia, ja niin -muodostui tuonne synkkään saloon ikäänkuin jonkunmoinen intiaanikylä. - -Omituista elämää viettivät tuolla kaukaisessa umpisalossa tukkimiehet. -Ilta- ja aamupuhteet kertoilivat he kaikenlaisia satuja näkemistään ja -kokemistaan pärevalkean loimottaessa, ja kaikesti eivät nuo kaskut -olleet juuri siveellisintä laatua, sillä olihan enin osa miehistä tuota -kulkevaa kansaa, joka ikänsä oli siirtyillyt työpaikasta toiseen ja -niissä oppinut yhtä ja toista rivoakin. - -Tässä tukkileirissä ei ollut ainuttakaan naista ja se synnytti miesten -mielissä jonkunmoista kaipiota, sillä olivathan he oppineet olemaan -yhteydessä kauniimman sukupuolen kanssa. - -Tämmöisenään kului aika kuukauden päivät. Silloin tuli muutaman -tukinajajan muassa leiripaikalle eräs Riikka-niminen nainen, joka oli -ennenkin ollut tuommoisissa paikoissa kahvinkeittäjänä. Hän oli vanha -tuttu usealle miehistä. - -Mikä ilo nousikaan nyt miehissä, kun Riikka saapui perille! Jokainen -olisi tahtonut häntä syleillä ja käsissään kantaa. Hänelle laitettiin -erityinen makuusija, jota ei kukaan muu saanut käyttää, sillä se oli -ikäänkuin jokin pyhäkkö. - -Riikalla oli mukana puolen hehton säkki kahvia ja monta isoa -sokeritoppaa ja kaikki tarpeelliset kahvinkeittokojeet. - -Miehet rakensivat Riikalle heti pienen kodan tulisijoineen, jossa hän -sai kahvia keittää, ja halulla he härppivät tuota lämmintä -mielijuomaansa. Eikäpä se kumma ollutkaan, jos tuossa särpimettömässä -paikassa, vilusta kohmettuneena, joikin särpimekseen ja viluunsa jonkun -lämpimän kupin. - -Tukinhakkaajien joukossa oli pari oikein renttumaista miestä. Toista -heistä nimitettiin »Matka-Matiksi» ja toista »Riento-Jussiksi». Nämät -nimet olivat he saaneet siitä, kun ei heillä ollut kotia missään, vaan -he kulkivat paikasta toiseen, missä vaan isompaa työpaikkaa oli. Tällä -tavalla kulkeentuivat he maakuntain ääristä toisiin. Joka paikan he -tunsivat ja joka paikassa heidät tunnettiin. - -Jo aikaisin olivat he tutustuneet ja kiintyneet niin toisiinsa, että -olisi luullut heidän olevan veljeksiä, vaikkeivät olleet sukua ei syntyä -toisilleen. - -Kaikki mitä heillä oli, oli yhteistä, sillä mitä toisen paremman onnen -sattuessa onnistui saamaan, siihen oli toinenkin osallinen. - -He olivat juopporenttuja, jonka takia heillä ei ollut kunnollista -vaatetta päällä, ainoastaan ränsistynyt repaleinen puku, josta ei ollut -paljon ruumiin suojaa. - -Huolimatta kaikesta tästä viheliäisyydestä, olivat he sangen iloisia ja -kokkapuheisia ja tämän tähden olivat he koko tukkileirin ilona. He -kärsivät vaikka minkälaista leikkiä ja pilapuhetta, mutta pisteleviä ja -halveksivia juttuja eivät he suvainneet. Jos joku semmoista yritti, sai -hän kohta tuta, kuka käski, sillä nämät toisillensa vieraat veljekset -olivat osaavia ja liukkaita tappelijoita ja kun he raivostuivat, silloin -oli leikki kaukana. - -Työmaalle tultuaan ei näillä velikullilla ollut ruokaa eikä rahaa, vaan -he saivat yhdeltä ja toiselta ensimäiseen maksuun asti ruokavaroja -lainaksi ja aina he rehellisesti maksoivat velkansa. - -Riikallekin olivat he vanhoja tuttuja. Kun he menivät ensi kerran Riikan -luo, ilostuivat he molemmin puolin. - -»Kah! Onhan täällä Matti ja Jussikin», huudahti Riikka iloisesti. - -»Missäs lika muualla kuin rattaassa. Mutta antakaa, Riikka, nyt meille -kahvia», sanoi Matti. - -»Mikseikäs vanhoille tuttaville.» - -»Mutta meillä ei ole taaskaan rahaa», sanoi Matti. - -»Ei tee mitään; kyllähän te aina maksatte», vastasi Riikka. - -Tavallista rataansa kulki elämä tukkimetsässä, eikä mitään erinomaista -tapahtunut. Se oli vaan semmoista oloa kuin niissä oloissa on -mahdollista. Se vaan antoi tukkimiehelle puheenainetta, kun Riikka -kevättalvella kävi nolommaksi ja vähäpuheisemmaksi. Hän haeskeli -yksinäisyyttä ja vältteli muiden seuraa. Riikka ei ollut niin innokas -kahviakaan keittämään kuin ennen; usein kävi niinkin, että kahvia ei -ollut saatavissa silloinkaan, kun tukkimiehet olisivat sitä halusta -juoneet. - -»Mikähän Riikalle on mahtanut tulla, kun hän on niin alakuloinen», -arveli eräänä kertana Matka-Matti Riento-Jussille. - -»Sen ties taivas, mutta oikein hänen asiansa eivät ole. Eikö liene -jotenkin kipeänä», vastasi Jussi. - -»Minua huolettaa hänen tilansa. Ajatteles, jos hän tulisi sairaaksi -täällä sydänmaalla, mikä silloin neuvoksi tulisi.» - -»Älä muuta, äläkä toista. Minäkin olen sitä samaa miettinyt.» - -»Eiköhän olisi paras, että kysyttäisiin häneltä itseltään, mikä häntä -vaivaa?» - -»Taitaisipa olla», myönsi Jussi. - -Molemmat miehet vartoivat aikaa, milloinka saisivat Riikkaa tavata -yksinään, ja tilaisuuden tultua menivät he hänen luoksensa. - -»Mikä Riikkaa vaivaa, kun olet niin alakuloinen etkä välitä muista -mitään?» kysyivät miehet. - -»Mitä, eihän minua mikään vaivaa... Miksi sitä kysytte?» sanoi Riikka, -ja selvästi näki, että hän oli kovasti hämmästyksissään. - -»Kysymmehän vain. Ajattelimme, että jos tulisit sairaaksi, mikä silloin -olisi neuvona», sanoivat miehet. - -»Ei minua mikään vaivaa, saatte olla aivan huoletta», sanoi Riikka ja -poistui tavallista tulehtuneempana. - -Vaikka Riikka näin teetteli itsensä terveeksi, ei hän kuitenkaan saanut -tukkimiehistä levottomuutta poistetuksi, sillä hänen alakuloisuutensa ja -yksinäisyydenhalunsa yhä vaan jatkui, vieläpä pahenikin. - -Kun kevät kului ja lumi alkoi pehmetä, ei Riikka noussutkaan koko -päivään ylös, ja hänen pahoinvointinsa näytti yltyvän. - -Tämä havainto huoletti kovin tukkimiehiä, mutta enimmän kuitenkin Mattia -ja Jussia. - -»Eiköhän olisi parasta, että käytäisiin tarkastamassa kesken päivin, -kuinka Riikan laita on? Kovinpa sen tila näytti aamulla epäiltävältä», -esitteli Jussi Matille. - -»Sitä juuri mietin tässä minäkin. Käypäs katsomassa», sanoi Matti, -samassa kun suuri petäjä kaatui ryskyen maahan. - -Toista käskyä ei Jussi tarvinnut, sillä paikalla, kun hän kuuli Matin -myönnytyksen, alkoi hän juosta livistää metsäsaunoja kohden. - -Perille päästyään ohjasi Jussi askeleensa Riikan luo. Tämä ei vieläkään -ollut noussut ylös. Siinä hän vaan yhä loikoi kippuroiden ja väännellen -itseänsä. - -»Voi hyväinen aika! Mikä sinulle on tullut, kun olet noin kipeä? Minua -rupeaa peloittamaan... Sano minulle, mikä sinua vaivaa?» koetti Jussi -osanottavasti utaista päästyään Riikan luo. - -»Voi, hyvä Jussi! Et sinä voi minua auttaa, ja kenties minä kohta -kuolen», sanoi Riikka tuskitellen. - -»Eihän nyt toki. Onhan täällä paljon ihmisiä, jotta ethän sinä aivan -avutta ole», takaili Jussi. - -»Voi, voi -- ethän sinä ymmärrä ... mi-minä saan -- oi Jumalani! -- -- -pi-pikkusia.» - -Ei salaman isku taivaalta olisi kovemmin vaikuttanut Jussiin kuin tämä -tieto. Yhdellä kertaa selvisi hänelle kaikki. Maailma musteni hänelle -silmissään, ja hän vapisi niinkuin kahila virrassa. Oli luultu ja -peljätty Riikan sairastuvan johonkin muuhun vähemmän vaaralliseen -tautiin, joka ei olisi kaivannut niin hellää hoitoa. Mutta nyt! Mikä -neuvoksi? Ei koko tukkileirissä ollut ainuttakaan naishenkilöä, joka -semmoisessa tilaisuudessa voisi apua antaa, ja kuka miehistä siihen -toimeen pystyisi. Nämät ajatukset risteilivät yhtenä myrskynä Jussi -paran aivoissa, eikä hän ollut tajuta, mitä tässä olisi tehtävä. - -Kun Jussi vihdoin toipui, lähti hän juoksemaan työmaalle niin paljon -kuin sääristä pääsi. Suoraa päätä töhmisti hän Matin luo. Jussi oli -hyvin hätääntynyt, sen Matti heti huomasi. - -»Mitä sinne saunoille kuuluu?» kysäisi Matti. - -Jussi kuiskasi jotakin Matin korvaan, sillä pari muuta miestä oli siinä -lähellä. - -Matti kävi kalpeaksi, ja kirves putosi hänen kädestänsä. - -»Mikä nyt on hätänä?» kysyi toinen läsnäolevista miehistä. - -Matti kuiskasi jonkun sanan miehen korvaan. Sekä Matti että Jussi -lähtivät nyt niin äkkiä juoksemaan saunoja kohden, että lumi pölisi -yhtenä suitsuna. - -Perille päästyään siivosivat ja puhdistivat he kaikkein pienimmän ja -somimman saunan. Hätäpikaa puhkaisivat he kattoon reiän ja asettivat -siihen pohjattoman silakkanelikon torniksi; tämän sentähden, ettei -tarvinnut pitää ovea auki, silloin kun saunaa lämmitettiin. He -laittoivat saunaan pehmeän vuoteen heinistä ja hevosenloimista. - -Sinne kantoivat he tuskittelevan Riikan ja kokivat parhaansa mukaan -hoitaa ja lohdutella häntä, luvaten antaa apuansa, minkä vaan suinkin -voivat. - -»Voi, voi minun selkääni, kuinka se on kipeä», päivitteli Riikka. - -»Hyvä Jumala! Onko se kovinkin kipeä?» sanoi Jussi ja alkoi hivutella ja -painella hellävaroin kipeää selkää. - -Tämä rauhoittikin Riikkaa, ja hän vaipui uneen. - -Miehet rupesivat keskenään hiljaa puhelemaan. - -»Jos niin onnellisesti kävisi, että lapsi syntyisi, mihin sen -käärisimme?» sanoi Jussi. - -»Minulla on laukussani puhdas paita, ja käyn sen varalta noutamassa», -sanoi Matti. - -»Mutta kun se on ainoa vaatekappale, mihinkäs lapsi silloin kääritään, -kun sitä pestään?» - -»Hätä keinon keksii. Kunhan nyt päästään vaan ensimäisestä hädästä», -sanoi Matti ja lähti paitaansa noutamaan. - -»Pahin asia on se, kun ei meillä ole minkäänlaista lääkettä antaa -sairaalle. Eikö sinun pulloosi ole säästynyt enää tippaakaan?» tuumaili -Matti takaisin tullessansa. - -»Mitä vielä. Enemmänkin sitä olisi mennyt, kun vaan olisi ollut. -Pakanalla on kuivat laidat. Mutta minä luulen tietäväni keinon», -tuumaili Jussi. - -»Annapas kuulua.» - -»Ei ole kulunut kuin pari vuorokautta siitä, kun pehtorin asiamies kävi -kirkolla hänen hevosellaan, ja minä luulen, että hän on tuonut sieltä -miestä väkevämpääkin», arveli Jussi. - -Miehet rakensivat oven eteen sisäpuolelle salvan, ettei joku -varomattomuudessa olisi päässyt sisälle tulemaan. - -Jussi jäi nyt Riikan luo, ja Matti lähti kahvia polttamaan ja -keittämään. - -Juuri kun hän sai keitoksensa valmiiksi, tuli pehtori kotiin. Oitis kävi -Matti hänen kimppuunsa, ilmoitti hänelle, mitenkä asiat olivat ja mitä -oltiin vailla, ja aivan oikein sai Matti pehtorilta puoli litraa hyvää -konjakkia ja vielä puhtaan lakanankin. Ilomielin juoksi Matti -saalistensa kanssa sairashuoneeseen. Kahvista ja konjakista tehtiin nyt -hyvänlainen »plörö» ja tarjottiin tuskittelevalle sairaalle. - -Tämä helpoitti tuskia, ja sairas vaipui taasen uneen. - -»Tuntuisipa oikein hyvältä ottaa tuosta pullosta aika kulaus», sanoi -Jussi suutaan maiskutellen. - -»Siitä ei ole puhettakaan; nyt tarvitaan lääkkeet parempiin suihin», -sanoi Matti. - -Miehet kokivat parhaansa mukaan pitää kaikista huolta. Sinkkinen -hevosämpäri pestiin, puhdistettiin ja täytettiin lämpimällä vedellä ja -vietiin saunaan. - -Kulovalkean tavalla oli työmaalla miehestä mieheen lentänyt tieto, miten -Riikan asiat olivat, ja tämä herätti yleistä hämmästystä. - -Kun ilta tuli, vetääntyivät miehet saunoille. Kaikin kokivat he välttää -melua ja hiljaa hiipien toimittivat he tehtäviään. Joku tuli saunan -ovelle, raoitti sitä ja kuiskasi hiljaa: »Onko tullut mitään muutosta?» - -»Ei vielä», kuiskasi Matti vastaan. - -Ennen maatapanoa tuli Tölin Matti saunan ovelle. Matti oli -vanhanpuoleinen mies ja monen lapsen isä. - -»Minkälainen on asiain meno? Ovatko tuskat lievät ja pitkäveteiset vai -tiheät ja tuimat», kysyi Töli kuiskaten. - -»Tiheät ja tuimat ovat», vastasi Matti, sillä Jussi oli hivuttelemassa -taasenkin Riikan selkää. - -»Hyvä siitä tulee, kun joutuu», sanoi Töli ja lähti pois. - -Vanhalla miehellä oli kokemusta. - -Aamulla aikaisin, ennenkuin leiri oli herännyt, oli Töli jo saunan -ovella. - -»Mitä tänne kuuluu? Onko asia päätöksessä?» kysyi hän. - -»Kuuluu, kuuluu. Kaikki on hyvin», vastattiin. - -»Poika vai tyttö?» - -»Poika ja pulska.» - -Juoksujalkaa lähti Töli pois. Pian oli tietona kaikilla, että -tukkileiriin oli tullut yksi mies lisää. Kukin heistä tahtoi nähdä, -kuinka tuo heikko joukko voi. Tungettelemalla tungettelivat he saunalle -katsomaan tuota outoa tapausta. Rauhallisena makasi uusi tukkimies -äitinsä rinnoilla, käärittynä Matka-Matin puhtaaseen paitaan. Jussi, -joka oli kätevämpi Mattia, oli ottanut lapsen vastaan, pessyt sen -varatussa sinkkiämpärissä, käärinyt Matin puhtaaseen paitaan ja pannut -äitinsä viereen. - -Tyytyväisenä oli Riikkakin, kun tuskat olivat loppuneet ja kun oli -päässyt tuosta pälkähästä. Hän määräsi, että Matin ja Jussin tuli -keittää hänen kahvivaroistaan koko tukkileirin miehistölle kahvit -varpajaisiksi. - -Kevät oli jo niin kehittynyt, että vedet alkoivat aukeilla. Laumoittain -poistuivat miehet nyt tältä synkältä työmaalta, niin hevos- kuin muutkin -miehet. Kernaasti olisivat he vieneet mennessään Riikankin pienoisineen, -mutta hän oli niin heikko, ettei sitä voitu tehdä. Ei voitu häntä -yksinkään jättää synkälle salolle. Kun tuli kysymys, ken jäisi häntä -hoitamaan, tarjoontuivat siihen toimeen Matti ja Jussi. - -Riikan paraneminen kävi hyvin hitaasti. Toinen miehistä oli aina hänen -luonaan vartomassa, jos tuo heikko joukko jotakin tarvitseisi. Toinen -miehistä tavallisesti oli puuhaamassa minkä mitäkin taloudentarvetta. -Useat kerrat kävivät he penikulman päässä olevasta torpasta noutamassa -maitoa hoidettavallensa. Miehet rakensivat muutamia pajumertoja, joilla -pyysivät kaloja eräästä kahden lammen välillä olevasta purosta. Tämä -toimi onnistuikin niin hyvin, että heillä oli myötäänsä tuoretta kalaa. -He haeskelivat myös lampien rannoilta vesilintujen pesiä ja saivat -niistä tuoreita munia. Näin tavoin oli noilla synkän salon asukkailla -tavasta oikein herkulliset ateriat. Jonkun viikon kuluttua toipui Riikka -niin paljon, että hän voi toimittaa emännän tehtävät, ja tämä helpoitti -paljon miehiä, sillä kovin kömpelösti heiltä kävi emännöiminen. - -Riikka päivitteli useasti, kuinka paljon vaivaa miehet hänestä näkivät. -Mutta miehet vaan sanoivat: »Kuinka me olisimme voineet jättää sinut -tänne salolle lapsinesi kuolemaan.» - -Kun juhannus alkoi lähetä, oli Riikka niin voimistunut, että päätettiin -lähteä vuovaamaan kirkolle. Riikalla oli niin paljon kapistuksia ja -kahvikojeita, ettei niitä voitu mukaan ottaa. Ne koottiin kaikki -saunaan, eikä niitä voitu sieltä pois saada, ennenkuin talvella. -Kaikeksi onneksi oli lapsi niin hyväjuoninen, että se nukkui päivät ja -yöt, kun sai vaan ruokaa ja muuta hoitoa. - -Matti kantaa keikkaisi koria, jossa lapsi makasi. Jussilla oli iso -alustaan solmittu nyytti, jossa oli välttämättömimpiä tarpeita, ja -Riikka käveli tyhjiltään, sillä olipa hän vielä jokseenkin heikko. - -Juhannuksen aattona pääsi tämä nelihenkinen matkue kirkolle. Heti kun -majapaikka oli hankittu, lähti Matti rovastille kertomaan synkän salon -tapahtumia. Hän kirjoitutti lapsen pitäjän kirkonkirjoihin ja panetti -sille nimeksi _Salo_, sillä tuskinpa kukaan jäsen pitäjässä lienee -syntynyt niin synkässä salossa ja semmoisissa oloissa kuin tämä -seurakunnan lisäjäsen. - -Tarkkaan, yksityisseikkoja myöten, kyseli rovasti kuinka tuo kaikki -kävi. Suuresti ihmetteli hän, kuinka semmoisissa oloissa niin vaikeat ja -tärkeät asiat voivat käydä päinsä. - -Juhannuspäivänä kastettiin tämä uusi tulokas heidän majapaikassaan. -Kummeina olivat talon isäntä, emäntä ja molemmat tyttäret. Poikakummeina -juhlallisesti seisoivat Matti ja Jussi. - -Kun ristiäiskahvit oli leivosten kanssa juotu, sieppasivat Matti ja -Jussi viilekkeillä varustetut tukkipussit selkäänsä ja alkoivat -maantietä myöten kävellä keikkaista kauas sydänmaalle tukkijoelle, -laulaa lojotellen tukkipojan laulujaan. - - - - -PULLO-HEIKKI. - - -Hän oli isätön ja äiditön poika raukka, jommoisia Jumala paratkoon, on -paljonkin tässä matoisessa maailmassa. Tietysti ei hänkään ollut -syntynyt isättä ja äidittä, mutta kumpaakaan ei hänellä sanan oikeassa -merkityksessä ollut. - -Paikkakunnan kaunein impi oli hänen äitinsä ollut. Nuoret miehet -pyörivät alati hänen kintereillään ja joukossa oli rikkaita talonpoikia, -jospa renkimiehiäkin. Pahin tässä kaikessa kuitenkin oli se, että Hinni -oli vaan -- piikatyttö. Vaarallinen lahja köyhälle tytölle on kauneus, -sillä köyhyys alentaa useinkin hänen arvoansa, vaikka hän olisi kuinka -suuria avuja Luojaltansa saanut. - -Niin oli Hinninkin laita. Monta rehellistä sydäntä lienee löytynyt -noiden ihailijain joukossa, mutta Hinni ei välittänyt kenestäkään yhtään -mitään; oli niinkuin hänen sydämessään ei olisi ollut sijaa yhdellekään. - -Jonkun vuoden kuluttua rupesi Hinniä piirittämään eräs rikkaan talon -ainoa poika; komea nuorukainen oli hänkin ihmisekseen. Hän valloitti nyt -Hinnin niin erikoisomaisuudeksensa, etteivät muut ihailijat saaneet -tulla maille halmeillekaan. Rikkauteensa ja voimiinsa luottaen osasi -Kairalan Risto pitää kaikki muut ulohtaalla. Eräs torpan poika pyrki -kumminkin Hinniä lähentelemään, ja tämä osoittikin pojalle jonkunmoista -myötätuntoisuutta. Kun Risto tämän huomasi, pieksi hän poika raukan niin -pahanpäiväiseksi, että oli vähällä henki mennä. Tästä työstään sai Risto -maksaa pojalle sovinnoita parisataa markkaa. Tätä tekoa piti Hinni niin -pahana, että hänen sydämensä kylmeni Ristoa kohtaan. Mutta ajanoloon -onnistui Riston taasen sukeltautua Hinnin suosioon. Tästä lähtien olivat -Hinni ja Risto aina yksissä. Yhdessä he tulivat aina nuorison tansseihin -ja muihin kisa- ja leikkipaikkoihin. Niissäkin he olivat aina yksissä; -olipa niinkuin heidän mielestään ei muita olisi ollut olemassakaan. -Yhdessä he myös lähtivät niistä paikoista poiskin, katsomatta vähääkään, -lähtikö muita vai ei. Heidän käytöksensä oli niin julkinen, että kylällä -jo kolistiin, että Hinni ja Risto ovat kihloissa. - -Hinni kai kuvaili mielessään, kuinka onnelliseksi häh nyt tulee, kun -pääsee niin ison talon emännäksi, sitten kun aika tulee. Päälle -päätteeksi on hänen sulhasensa kylän pulskin poika. Niinhän se on. -Kyllähän rikkaudella aina on vetovoimaa, vaikk'eivät asiat muutoin -olisikaan niinkuin niiden tulisi olla. - -Kului aikaa vuosi, toista. Risto lakkasi seurustelemasta Hinnin kanssa, -ja Hinni alkoi istuskella yksin kotonaan ja usein hänen kalpeilla -poskillaan nähtiin kyynelten uria, mutta Risto kulki rentona ja uljaana -nuorison kokouspaikoissa ja paljon vapaampana kuin ennen. - -»Mihinkäs Hinnin olet jättänyt?» kysyi kerran eräs talontyttö Ristolta. - -»Mitäpä hänestä», sanoi Risto yhtäkaikkisesti. - -Tyttö leimahti punaiseksi; kai häntä lienevät miellyttäneet Riston sanat -ja eikö liene välähtänyt hänen sydämeensä joku toivonsäde. - -Kului aikaa. Hinnin tila kävi yhä surullisemmaksi ja hänet täytyi -eroittaa pois palveluksestaan. Hän siirtyi nyt erään leskivaimon mökkiin -ja mietti siellä surullista tilaansa. Ei kukaan käynyt häntä katsomassa, -eikä kukaan säälinyt häntä; ainoastaan torpan leski koki häntä hoidella -ja lohdutella. - -Eräänä kertana tuli mökkiin tuo torpan poika. He istuivat kauan Hinnin -kanssa kahden ja molemmat itkivät, niin että olivat vedeksi sulaa. Kai -he molemmat tunsivat, kuinka paljon paremmin kummankin asiat voisivat -olla, jos ei rikkauden voimakas loiste olisi päässyt heidän sydäntensä -tunteita häiritsemään. Kovin murtuneelta näytti poika poislähtiessään. - -Hinni lähetti lesken kutsumaan Ristoa käymään hänen luonaan. - -»Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?» oli Risto vaan ylpeästi -sanonut ja kääntänyt selkänsä. - -Kun Hinni sai tämän tietää, mursi se hänen viimeisetkin voimansa. - -Aika tuli, ja Hinni synnytti pojan. Hän kävi niin heikoksi, että hän -kauan aikaa väikkyi elämän ja kuoleman välillä. Kun hän vihdoin siitä -toipui sen verran, että voi liikkua, ei hänellä ollut muuta neuvoa kuin -lähteä kylälle lapsi sylissä, sillä leski ei voinut enää häntä elättää. -Katkeralta tuntui Hinnistä kulkea talosta taloon, anellen ihmisiltä -apua, mutta mikään muu ei auttanut. Hän oli koettanut vedota Ristonkin -omaantuntoon, että hän antaisi jotakin apua, mutta Risto oli vaan -tylysti sanonut: - -»Elättäköön kakaransa miten tahtoo, mitä se minuun kuuluu!» - -Hinni heikkoni vaan heikkonemistaan. Hän ei voinut kestää sitä häpeän ja -tuskan painoa, mikä hänen tuntoaan alati rasitti. Pian hän sairastuikin -ja kulkea retustaminen talosta taloon sekä kehnoilla vuoteilla kylmien -huoneitten nurkissa viruminen jouduttivat hänen tautiaan. - -Hinni ei tahtonut lapselleen pettäjänsä nimeä, vaan pani hänelle tuon -torpanpojan nimen, ja niin tuli pojasta Heikki. - -Jonkun ajan kuluttua oli Kairalassa häät, sillä Risto oli nainut sen -tytön, joka Ristolta oli kerran kysynyt, mihinkä hän oli Hinnin -jättänyt. Kun hääilo oli parhaillaan, tuli Kairalaan tieto Hinnin -kuolemasta. Sen kuultuaan näytti Risto pari kertaa nielaisevan tyhjää, -vaan sitten hän oli taas niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, yhtyi vaan -iloisiin tanssin pyörteisiin. - -Surkeaan tilaan jäi nyt Heikki raukka. Silloin ei ollut mitään -vaivaishoitolaitosta, vaan saamattomia köyhiä kuljetettiin talosta -taloon. Tämmöinen retki se oli edessä Heikki raukallakin. Kylläpä sen -arvaa, miten pieni, heikko lapsi tuli hoidetuksi. Jos jossakin talossa -oli tunnollisia ihmisiä, jotka parhaansa mukaan kokivat hoidella -hinteräistä lasta, olivat toiset taas semmoisia, etteivät välittäneet -koko hoidokista niin mitään. Päiväkaudet sai lapsi märkänä ja -siivottomana nälissään itkeä nyrryttää kenenkään huomaamatta ja -sydämelle käymättä. - -Lapsi olikin niin hinterä, kivulias ja ruvissa, että kaikki päättelivät, -ettei sillä ole pitkiä aikoja elettävissä. - -Mutta ihme kumma! Nuo ennustukset eivät toteentuneetkaan. Kaikista -vaivoista, kiusauksista ja vastuksista huolimatta jäi poika kuin jäikin -elämään. Hinteräisenä, kivulloisena hän tosin pysyi, mutta eli vaan -edelleenkin. - -Kun hän kasvoi isommaksi, että voi syödä vahvempaa ruokaa ja pitää vähin -itsekin itsestänsä huolta, rupesi hän äkkiä hyötymään. - -Tultuaan siihen ikään, että voi itsenäisesti ja vapaasti liikkua, sai -poika itse pitää toimeentulostansa huolta. Melkein kelvotonna sai hän -kävellä retostella talosta taloon elatustaan hankkimassa. Muutamissa -taloissa säälittiin häntä ja pidettiin useita vuorokausia. Toisissa ei -hänestä juuri paljon välitetty, annettiinhan vaan kuiva leipäpala tai ei -sitäkään. Kaikesta tästä huolimatta hyötyi poika kuitenkin niin, että -hänen poskensa olivat pulleat kuin limpunleipäre; oikein ne hyllyivät -juostessa ja kävellessä. Tämän takia rupesivat ihmiset poikaa kutsumaan -Pullo-Heikiksi. - -Heikki oli lyhyenläntä kasvultaan, mutta muuten jäntterää rakennetta. -Hänellä ei näyttänyt olevan terävää ymmärrystä ja hän tuntui sangen -hitaasti rupeavan käsittämään asioita. Kun hänelle selitettiin jotakin, -niin hän katsoa töllötti avosuin puhujaan eikä näyttänyt ymmärtävän -juuri mitään; hän oli perinyt isänsä paksun pään. - -Ei Heikin elämänalku ollut juuri kehittävää ja kasvattavaa laatua. Usein -häntä pilkattiin, nimiteltiin ja nyrvittiin niinkuin koiranpenikkaa. -Parempiosaisten poikaset useinkin aivan asiatta lyödä mukiloivat häntä, -ja silloin itkeä nyrrytteli Heikki tiimakaudet yhtämittaa. - -Tämmöisissä oloissa kasvaen, sai poika semmoisen käsityksen, ettei -hänestä tule minkäänlaista miestä vaan että koko hänen tuleva elämänsä -on yhtenäistä kurjaa kärsimistä. Näiden ajatusten vallitessa oli poika -hyvin jörömäinen ja vähäpuheinen. Jos joku yritti hänelle jotakin puhua, -vastasi hän vaan yksikantaan: on taikka ei. Talojen välit hän kulki aina -yksin ja maatapäisenä. Ei hänellä ollut mitään nuorten poikasten -ilveitä, leikkejä eikä koukkuja; hän kulki tietään niinkuin vanha, -kaikki elämänkärsimykset ja vaivat kokenut ukko. - - * * * * * - -Paikkakunnalla oli eräs hiljakkoin nainut mökin mies, jota kutsuttiin -Kirves-Mikoksi. Nimensä hän oli saanut siitä, kun hän oli roteva -kirvesmies. Mikko teki vuodet melkein läpeensä urakalla salvutöitä; -ainoastaan parhaana kesäsydännä hän oli kotitöissään. - -Oli Vapunpäivän aika. Kirves-Mikko oli nytkin salvamassa muutamalle -talolle luuvariihtä, ja salvos oli likellä tietä. Kaukaa näki Mikko, kun -Heikki alakuloisena tulla retosti tietä myöten salvokselle. »Mistäs nyt -Heikki poika tulee?» kysyi Mikko iloisesti pojan tultua salvoksen -kohdalle. - -Poika seisahtui ja katsoa töllötti avossa suin Mikkoa. - -»No mistä sinä tulet?» kysyi Mikko toistamiseen. - -»Tuoltahan minä Tulppolasta...» sanoi poika. - -»Mihinkäs aiot mennä?» - -»Seinälään.» - -»Levähdä nyt tässä, eivätkö ne jalat ole puutuneet», kehoitti Mikko. - -Mitään vastaamatta istui Heikki ikäänkuin vaistomaisesti hirsikon päälle -päivänpuolimaiselle seinustalle. Pian alkoi poika siinä nuokahdella. - -»Hyvä Jumala tuotakin poika raukkaa! -- Ei suinkaan hänkään saa kävellä -kukkasten ja ruusujen päällä -- -- -- Se tuhannen roisto -- --» puheli -Mikko itsekseen. - -Tovin ajan perästä herätti Mikko pojan. Poika ikäänkuin säikähti ja -katsella töllisteli Mikkoa. - -»Saitko sinä Tulppolassa einettä?» kysyi Mikko. - -»Eihän tuota...», sanoi poika. - -»Sinulla taitaa olla hyvin nälkä», arveli Mikko. - -»Onhan tuo...» - -Mikko nosti eväskonttinsa kuusenoksalta alas, kantoi sen lastukon päälle -seinänvierustalle ja kehoitti poikaa syömään. - -»Mitä te minulle...», sanoi poika empien. - -»Tule nyt vaan, tarvitseehan Heikkikin syödä», kehoitteli Mikko. - -Ujostellen ja epäröiden asteli Heikki kontin luo ikäänkuin olisi -epäillyt, että onkohan tämä nyt vaan oikein totta. - -Hyvällä halulla söikin poika Mikon eväitä. Tovin päästä hän pytjähti -kyljelleen seinustalla olevan lastukon päälle ja nukkui heti raukeasti; -luultavasti raukaisi ruoka häntä. - -Mikko pani hirsiä kiinni toisella puolella salvosta, ettei olisi -häirinnyt poikaa. - -Kun alkoi iltakalve tulla, herätti Mikko pojan, ettei hän vilustuisi. - -»Mene nyt jo Seinälään, muuten tulee sinulle kylmä», kehoitti Mikko. - -»Siellä on niin paljon poikia, jotka aina rääkkäävät minua», sanoi poika -pelkäävästi. - -»Mene nyt vaan sinne ja pysyttele jossakin nurkkapielessä; minäkin tulen -sinne yöksi ja minä kyllä pidän huolta, ettei sinulle mitään pahaa -tapahdu», takaili Mikko. - -Poika lähti kävellä telsimään. - -Kun Mikko työnsä lopetettuaan meni Seinälään, jossa hän piti yömajaa, -oli jo jotenkin hämärä. Heti kun hän astui huoneeseen, ilmestyi Heikki -hänen kintereilleen. Talonväki ei ollut häntä ennen nähnyt, luultavasti -oli poika jossain piiloitellut Mikon neuvon mukaan. - -Aikainen talonväki ei näyttänyt pojasta pitävän hyvää eikä pahaa, -olivathan vaan niinkuin koko poikaa ei olisi ollut olemassakaan; emäntä -vaan antoi pojalle ruokaa silloin kun muukin väki illasteli. - -Illallisen jälkeen tuli muista huoneista tupaan talon poikavesseleitä. -Kun he huomasivat Heikin, alkoivat he heti käydä hänen kimppuunsa, mutta -tämän nähtyänsä poika juosta vilkaisi Kirves-Mikon turviin. -Poikaviikarit kapittivat jäljessä ja Heikin luo päästyänsä pukkasi eräs -heistä Heikkiä niin, että poika tollahti ison matkan päähän. Samassa -sanoi sysääjäpoika: - -»Mitä sinä, Pullo-Heikki, täällä teet?» - -Heikki oli itkuun purskahtamaisillaan, mutta Kirves-Mikko sieppasi hänet -luokseen ja hääti poikaviikarit ulommaksi hänen kimpustaan. Mikko -nuhteli poikia ja uhkasi sanoa heidän vanhemmilleen, elleivät he antaisi -köyhälle orpopoika raukalle rauhaa. Hän selitti poikasille, kuinka -Heikki on Jumalan luoma niinkuin hekin, vaikkei hänellä olekaan -vanhempia eikä kotia niinkuin heillä. - -Kun väki asetteli maata, ei Heikin makuusta huolehtinut kukaan mitään. -Poika jäi yksin istua nyrryttelemään takkapenkille. Kun Kirves-Mikko -tämän huomasi, käski hän pojan tulla viereensä maata. - -Poika kähnähti vähän, mutta ei liikkunut paikaltaankaan. - -»Tule, tule vaan, kyllä me kahdenkin sovimme tässä makaamaan», -kehoitteli Mikko. - -Hitaasti lähti poika kävellä kähnimään Mikon vuodetta kohden ja sanaa -lausumatta hän pytjähti Mikon viereen maata. - -Kun aamu tuli, söi Mikko eineensä ja lähti työpaikalleen. Poika jäi -vielä huoletonna nukkumaan; tuskinpa hän lienee koko elämänsä aikana -nukkunut niin hyvällä makuusijalla ja niin turvallisesti kuin nyt. - -Kirves-Mikolla ei suinkaan ollut tarkoitus ottaa huostaansa turvatonta -poika raukkaa, hän tahtoi vaan ihmisellisestä vaistomaisuudesta osoittaa -myötätuntoisuutta viattomasti sorrettua kohtaan. Tästä syystä oli koko -poika olemuksineen nyt unhottunut kerrassaan pois hänen mielestään. -Vihellellen hän teki ja iloisesti tuota mielityötään, niin että lastut -huristen lentelivät hänen kirveensä iskuista. - -Kun aika oli kulunut lähelle puolta päivää, ilmestyi Heikki taasenkin -salvokselle. Kehoittamatta istui hän nyt hirsiläjän päälle vastapäätä -Mikkoa. - -»No, kah! Johan Heikki on taas täällä!» sanoi Mikko iloisesti. - -»Johan minä...» - -»Saitko sinä einettä Seinälässä?» kysyi Mikko. - -»Sainhan minä, ja oli niin hyvä maata», sanoi poika. - -»Oltiinko sinulle siellä pahoja?» - -»Eikä oltu.» - -»Eivätkö pojatkaan?» - -»Ei pojatkaan», vakuutti poika. - -»Sepä hauskaa; nythän Heikistä alkaa tulla jo mies», sanoi Mikko -iloisesti. - -Keskustelu taukosi nyt siihen, ja Mikko yhtyi taasen rivakasti työhönsä. - -Ääneti katseli poika Mikon työtä, mutta tuota katselemista ei hän tehnyt -enää ujostellen eikä arkaillen töllistelemällä. Hänen suunsa ei ollut -auki, ja koko katsannossa näytti olevan jotakin tyytyväisyyden ja -itseluottamuksen ilmettä. - -Kun poika oli tovin tuota tehnyt, sanoi hän yhtäkkiä: - -»Kyllä ei minusta tule miestä.» - -»No, herrainen aika! Mikseikäs sinusta miestä tulisi, onhan monesta -muustakin tullut», sanoi Mikko. - -»Kun kaikki minua sortavat ja pilkkaavat», sanoi poika surullisesti. - -»Eivätpähän kaikki, enpähän minäkään», sanoi Mikko. - -»No, ette te.» - -»Eivätkä Seinäläisetkään.» - -»Eivät Seinäläisetkään enää», myönteli poika. - -»Niinpä he vähitellen lakkaavat kaikin sinua sortamasta, ja sinusta -tulee kuin tuleekin mies», vakuutteli Mikko. - -Taas taukosi keskustelu siihen, ja Heikki katseli mielihyvillään Mikon -toimia. - -»Miksi te olette niin hyviä minulle», kysyi nyt poika. - -»Kaikkien ihmistenhän tulee olla hyvät toisilleen, ja ihminenhän -Heikkikin on ja onhan Heikkikin hyvä minulle», sanoi Mikko. - -»Mitäs minusta», sanoi poika, yhä vielä epäillen. - -»Älä niin sano, vaan tule nyt katselemaan, mitä täällä meidän -kontissamme on», sanoi Mikko. - -»En minä nyt enää», sanoi poika empien. - -»Tule nyt vaan, kyllä meidän kontti kestää», kehahti Mikko. - -Kun he olivat syöneet, olisi Mikko niin mielellään vähän levähtänyt -ruuan päälle, mutta poika ei antanutkaan hänelle rauhaa. - -»Onko teillä emäntää?» kysyi poika. - -»Onhan tuo.» - -»Entäs taloa?» - -»On meillä talopahainenkin.» - -»Missä se on?» - -»Se on kaukana täältä, penikulman päässä sydänmaalla, Ulpukkalammen -rannalla», selitteli Mikko. - -»Onko siinä peltoakin?» - -»On sitäkin vähän.» - -»Ja niittyäkin?» - -»On pikkusen niittyäkin», selitteli Mikko. - -»Taitaa olla eläimiäkin», utaisi poika edelleen. - -»On kaksi lehmää», vastasi Mikko. - -»Entäs, onkos teillä lapsia?» - -»On niitäkin kaksi, poika ja tyttö, ja poika on jo neljännellä.» - -»Mitkäs niiden nimet ovat?» - -»Pojan nimi on Mikko, isän kaima, ja tytön Anna, äidin kaima», selitteli -Mikko pojalle tarkoin ikäänkuin hän olisi ollut poliisitutkinnossa. - -»Milloinkahan minä saisin käydä teillä?» tiedusteli Heikki. - -»Eipä sitä tiedä, jospa siellä saisit käydäkin jonakuna kesänä», sanoi -Mikko -- -- -- - -Poika perehtyi Mikkoon niin, että hän kävi salvoksella joka päivä. -Pitemmiltäkin matkoilta hän tuli sinne, sillä hän kulki ympäristön -taloissa yötä olemassa ja hakemassa iltasta ja einettä, mutta puolisensa -hän söi aina salvoksella Mikon kanssa. Eräänä kertana istui poika kauan -aikaa hirsiläjän päällä miettivän ja alakuloisen näköisenä. - -»Mitäs Heikki nyt miettii?» kysyi Mikko. - -»Kun ei ole mitään semmoista työtä, jota minäkin voisin tehdä», sanoi -poika alakuloisesti. - -»Ole huoletta, kyllä sitäkin saadaan. Tulehan nyt ensin kontille», -lohdutteli Mikko. - -»Minkäslaista työtä se sitten olisi, jota minäkin voisin tehdä?» utaisi -poika syömästä päästyä. - -»Voisitkohan sinä noita lastuja kokoilla tuohon latoon?» kysyi Mikko. - -»Miksen», sanoi poika iloisesti ja hyppäsi ylös ja alkoi hapuilla -lastuja syliinsä. - -»No, no, älähän nyt päätäsi seinään lyö. Paras on levätä vähän syönnin -päälle; kyllä vielä on aikaa työtäkin tehdä», sanoi Mikko jäähdytellen -pojan liikanaista työintoa. - -Kun Mikko ryhtyi työhönsä, rupesi poikakin lastuja kantamaan. Kun hän -oli jonkun ajan tuota tehnyt, kysyi hän äkkiä: - -»Mutta onkos teille mitään apua siitä, jos minä näitä lastuja kokoan?» - -»On, on.» - -»Saatteko te nämät lastut itsellenne?» sanoi poika ja katsoi kysyvästi -Mikkoa silmiin. - -»Kyllä saan. Minä myön ne paikkakunnan mökkyreille, ja sillä keinoin -saadaan konttiin evästen lisiä», toimitti Mikko. - -»No sitten ei mene minunkaan työni hukkaan», sanoi poika tohtuneena ja -alkoi kantaa lastuja. - -Kun lastut tulivat vihdoin kannetuiksi, kysyi poika: »Mitäs minä nyt -teen?» - -»Nyt on ilma jo niin lämmennyt, että kuori on hirsistä irti. Rupea -senvuoksi repimään kuusihirsistä kuoria ja vie ne tuonne latoon -kuivumaan», kehoitti Mikko. - -»Mitä niillä tehtäisiin?» utaisi poika. - -»Kannat ne kerppuina kylän karvarille, niin hän antaa sinulle niistä -rahaa», sanoi Mikko. - -Heti ryhtyi poika työhön. - -Kun poika oli saanut tavaransa myödyksi, toi hän Mikolle kourallisen -vaskilantteja. - -»Ei, ei. En minä ota niitä, nehän ovat sinun ansiotasi, pidä ne itse», -sanoi Mikko. - -»Mitä minä niillä tekisin, minä tahdon maksaa ruokani», sanoi Heikki -itsepintaisesti. - -»Älä ole hauska rahojesi kanssa, kun ei ole mitään pakkoa niitä -kuluttaa, kyllä sinä silti saat minun kontistani syödä. Kokoile nyt niin -paljon rahoja, että saat kengät jalkaasi», kehoitteli Mikko. - -»Mitähän minä nyt tekisin, kun ei ole enää lastunkantamista eikä -parkinkiskomista?» kysyi Heikki eräänä kertana. - -»Enpä nyt oikein tiedä, jokohan rupeisit soittelemaan», arveli Mikko -leikillisesti. - -»Mutta kun minulla ei ole, millä minä soittelisin», muistutti Heikki. - -»Minun täytyy yönseutuna tehdä sinulle torvi», lupaili Mikko. - -Kun he menivät Seinälään taasenkin yöksi, hakkasi Mikko lepänkappaleen -tienvierestä ja vei sen mennessään yöpaikkaansa. Siellä hän kaverteli -lepästä oikein rattisuisen torven. Hän laittoi sen hienompaan päähän -ohuesta katajanlastusta kielen, ja torvi rupesi heti törähtelemään. -Heikki oikein vapisi innostuksesta ja pyhästä kunnioituksesta, kun kuuli -todellakin torven ääntelevän. Mikko antoi Heikinkin koetella torven -tenhovoimaa, ja sitä ihastusta ja riemua ei voi kielin kertoa, mitä -poika nyt tunsi. Mikko selitti, ettei torvi vielä ollutkaan valmis. Hän -poltti torven kupeeseen kaksi pientä reikää ja sanoi sitten Heikille, -että hänen tuli pitää soittaissaan sormiansa noiden reikien päällä ja -vuorotellen nostella niitä ja sulkea reiät jälleen, niin torvi antaa -aina eri äänen. - -Tuo torvi oli jonkunmoisen klarinetin muotoinen rakennus. Kaiketi ei -Mikkokaan ollut mikään soittokoneitten mestari, että hän olisi äänet -voinut ääniasteikon mukaan sovittaa, mutta kuitenkin osui niin olemaan, -että perusäänestä ensimäinen ääni oli kvartti ja siitä ensimäinen ääni -ylöspäin kvartin iso terssi, ja niin muodoin oli tuossa koko koneistossa -vaan kolme ääntä. - -Poika ei malttanut nukkua yökausiin, sillä torvi oli aina mielessä. Hän -oli ylhäällä jo ennen Mikkoa ja valmiina lähtemään salvokselle. - -Sinne tultua kysyi hän: »Miten minä nyt tällä soitan?» - -»Sinä puhallat torveen, aukaiset ja suljet reiät sormillasi, ei siinä -muuta tarvita», sanoi Mikko. - -Poika istui hirrentyvellä ja alkoi harjoitella. - -Kun hän piti aluksi etumaisen reiän auki ja sulki sen heti kiinni, äänti -kvartti ensin ja sitten perusääni. Kun hän sitten vipautti toistakin -reikää sormellansa, muodostui sävelikkö tämän kalttaiseksi: Tuu, tuu, -tuutia tuu. Samana päivänä oli Heikille jo pysyvä sävel muodostunut, -eikä se siitänsä koskaan muuttunut. - -»Missä minä tällä torvella soittelisin?» kysyi Heikki eräänä kertana. - -»Noo -- -- soittele häntä nyt pitkin teitä, sinne ja tänne kaikilla -teillä ja kujilla, äläkä unhoita käydä minullekin soittamassa», esitteli -Mikko. - -Poika lähti nyt kävellä telsimään pitkin tietä, puhaltaen vahvasti -torveensa, ja nyt hänen poskensa vasta pullollaan olivat. »Tuu, tuu, -tuutia tuu» kuului nyt kaikilta teiltä, kujilta ja talojen pihoilta. -Ihmiset tutustuivat tuohon Heikin säveleeseen, niin että he sen -kuultuaan sanoivat: »Pullo-Heikki sieltä tulee.» Heikin soittotaito teki -hänen repaleisen elämänsä paljon paremmaksi. Ihmiset eivät enää -kiusoitelleet eivätkä nyrvineet poikaa niinkuin jotakin yhteiskunnan -hylkiötä, vaan rupesivat pitämään häntä tuutiatuineen ja pulloposkineen -yhteisenä hupinaan, ja niin annettiin hänelle mielellään ruokaa ja -turvaa. - -Heikki ei unhoittanut varminta ja parasta ystäväänsä Mikkoa, vaan -tuontuostakin hän pistäysi Mikon salvokselle. - -»Menettekö te nyt kotiinne kesäksi?» kysyi poika eräänä kertana Mikolta, -kun riihi alkoi olla jo harjapäällä. - -»En minä nyt menekään, minä olen ottanut ison asuinrakennuksen urakalla -salvaakseni», selitti Mikko. - -»Missä se on?» kysyi poika. - -»Se on kaukana, et sinä sitä tiedä», sanoi Mikko umpikuljuun. - -»Mihinkäs minä nyt kesäksi joudun?» tiedusteli poika, ikäänkuin -muistuttaen Mikkoa, että hän on luvannut hänet viedä kotiaan katsomaan. - -»Rupea Seinälään paimenpojaksi.» - -»Eivät he huoli minusta», arveli poika. - -»Kyllä. He puhuivat jo kerran siitä minulle, ja sinullahan on valmis -paimentorvikin», sanoi Mikko. - -Niin kelvoton ja nuori kuin Heikki vielä olikin, pääsi hän kuin pääsikin -Seinälään paimenpojaksi. Kyllä silloin Takaliston kylän saloilta kuului -yhä vaan tuutiatuu -- -- -- - -Kun syksy tuli ja karjat otettiin sisälle, ilmestyi Heikki yhtäkkiä -Kirves-Mikon salvokselle. Siinä oli kymmenen muuta miestä työssä ja -Mikko viidentenätoista. Ällistellen katseli Heikki noita miehiä, etsien -heidän seastansa Mikkoa. Kun hän hänet vihdoin huomasi, päästi hän heti -torvestaan iloissaan tuutiatuun. - -»Jopas taasenkin on Heikki maissa», sanoi Mikko ja tuli poikaa -tervehtimään. - -»Voi, voi, kuinka paljon täällä on miehiä; ovatko he pahoja?» sanoi -Heikki ja katsoi Mikkoa niin kysyvästi ja luottavasti silmiin. - -»Eivät he ole pahoja; he ovat kaikki minun palkkaamiani miehiä», -vakuutti Mikko. - -Tämän kuultuaan poika rupesi yhtämittaa puhaltamaan torvestaan -tuutuutuutiatuuta. - -»Menettekös te tulevana kesänä kotiinne käymään?» kysyi Heikki eräänä -kertana Mikolta. - -»Kyllä varmaankin menen», vakuutteli Mikko. - -»Saankos minä tulla silloin teidän kotianne?» kysyi Heikki. - -»Kuinkas muutoin. Olenhan minä luvannut Heikin käydä mökkiäni ja -perhettäni katsomassa», myönteli Mikko. - -Pojalle tuli nyt hyvät päivät. Hän tuli yhteiseksi iloksi koko -miehistölle. Kaikin vaalivat he poikaa ja vuorottain oli hän heidän -eväskontillaan syömässä. Harvoin hän kävi kylillä soittelemassa ja -ruokaansa etsimässä. Mutta muiden salvumiesten vuoteelle ei hän pannut -maata, vaikka kuinkakin olisivat koettaneet häntä kehoittaa ja -narrailla; Kirves-Mikon kupeilla hän vaan tahtoi yönsä viettää, eikä -Mikko häntä siitä estänytkään. - - * * * * * - -Tähän aikaan oli Kirves-Mikon asuntoon tullut eräs muutos. Siihen saakka -oli hänen asuntonsa ollut vaan omin luvin kruununmaalle tehty mökki, -mutta nyt oli Mikko hakenut mökilleen laillisessa järjestyksessä -täydellisen asukasoikeuden, ja ensi kesänä oli maat mitattavat ja -pyykitettävät. Mikon oli siis mentävä kotiinsa valvomaan etujaan, jouti -taikka ei. - -Niinkuin hepo kesää odotti nyt Heikki sitä hetkeä, jolloin päästäisiin -lähtemään tuonne Mikon kotiin. Kun kesänkielessä tuli urakka valmiiksi -ja kun Mikko ilmoitti Heikille, että nyt sitä lähdetään meidän mökkiä -katsomaan, ei Heikin ilolla ollut rajoja. Hän hyppeli ja pyöri -ympäriinsä, ja kyllä silloin saatiin kuulla tuutiatuuta. - -Heikki oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli Seinälässä -ollessaan kiskonut parkkia ja sillä tavalla lisännyt lanttejaan, niin -että oli voinut hankkia kengät jalkaansa, ja muuta vaatetta oli annettu -talosta. Oikein miehen alulta näytti poika nyt juoksennellessaan Mikon -ympärillä. Senkin seitsemän asiaa oli hänellä kaikenlaisiin -syrjämutkiin, eikä häntä näyttänyt yhtään uupumus haittaavan tuolla -penikulman pituisella matkalla. - -Kun tultiin Kirves-Mikon pihalle, oli se Heikistä paras paikka -maailmassa. Kaikki epäsuotuisat kohdatkin olivat juuri niinkuin niiden -tuli olla, ja tuo pieni tupakin näytti hänestä paremmalta kuin Seinälän -isot rakennukset. Tämä kai tuli siitä, että se oli hänen parhaan -ystävänsä koti, sillä olihan Mikko osoittanut hänelle enemmän kuin -kukaan muu ihmisyyttä ja myötätuntoisuutta. - -»Voi, kun saisin täällä aina olla!» huudahti poika ikäänkuin peljäten, -ettei hän saisi sinne ainaiseksi jäädä, ja kaivaten pysyväistä -myötätuntoisuutta kurjaa olentoansa kohtaan. - -Pihalle tuli Mikon vaimo lapsineen jo tulokkaita vastaanottamaan. - -Mikko poika oli jo aika vikkelä poikavesseli, mutta Anna vasta huonosti -kävellä taaperteli äitinsä käsipuolessa. - -»Olethan sinä tuonut vieraitakin mukanasi», sanoi vaimo Mikolle -iloisesti. - -»Olenhan minä tuonut. Tämä on minun Heikki ystäväni, tulkaapa nyt -tervehtimään, lapset, vierasta», kehoitteli Mikko. - -Lapset tulla hitustelivat Heikin luo ojennetuin käsin; ujostellen he -katsella töllistelivät kahden puolen toisiaan. - -»Tulkaa nyt huoneeseen, että saatte lepoa ja ruokaa», kehoitteli emäntä. - -Kun tulokkaat olivat syöneet kelpo aterian, panivat he lepäämään ja -Heikki nukkui pari tiimaa, mutta herätessään tuntui hänestä niin -rauhalliselta ja turvalliselta. - -Seuraavana päivänä tuli maanmittari apumiehineen paikalle, ja -mittaaminen, jyvittäminen ja tangoittaminen alkoi. Metsään lähtiessään -sanoi Mikko Heikille: »Pidä nyt huolta lapsista, että emäntäkin pääsee -asioihinsa.» - -Ilomielin täyttikin Heikki tuon tehtävänsä, ja lapset pian perehtyivät -Heikkiin, niin että he pitivät häntä ikäänkuin veljenänsä. He tottelivat -Heikkiä kaikissa niinkuin ainakin vanhempaa johtajaansa. He kulkivat -ahoilla poimimassa kukkasia, marjoja, pyöreitä somia kiviä ja mitä muuta -heille mieluista oli. Nämät he kantoivat talouspaikkoihinsa ja leikkivät -niillä. Hän antoi lasten törähytellä tuohon mainioon torveensakin, jota -hän ei ennen ollut antanut kenenkään tehdä. Erinomaista huolta piti -Heikki siitä, etteivät lapset päässeet lähelle tuota syvävesistä -järvenrantaa ja ettei heille tulisi mitään vaaraa ja vahinkoa. - -Emäntä oli hyvin tyytyväinen nykyiseen asemaansa, kun hänen ei -alituisesti tarvinnut pitää huolta lapsista, vaan sai nyt vapaasti -työskennellä. - -Vaikka Heikki olikin jo kahdeksanvuotias, ei hän tuntenut vielä -iitäkään, vaikka olisi tiellä vastaan tullut; kukapa hänestä olisikaan -huolta pitänyt. Tämä seikka huoletti Mikkoa ja emäntää kovin, sillä -heidän mieleensä oli ikäänkuin itsestään juurtunut semmoinen -vaistomainen tunne, että Heikki ei kuulu kenellekään muille kuin heille. -Tuntui siltä kuin poika olisi heillä syntynyt ja kaiken ikänsä heidän -luonaan ollut. Samanlainen tunne lienee Heikilläkin ollut. Tuo pojan -lukemattomuus saattoi isäntäväen huomaamaan, että nuo vaistomaiset -tunteet asettivat heille velvollisuuksiakin. - -Kuitenkaan ei isäntäväen mieleen vähääkään juolahtanut, että tuo orpo ja -kaikkien hylkimä ja ylönkatsoma poika raukka olisi heiltä pois ajettava, -varsinkin kun he huomasivat, millä rakkaudella ja luottavaisuudella tämä -turvitteli heihin. - -Tähän kaikkeen nähden ruvettiin nyt poikaa kirjalle opettamaan. Emäntä -ohjasi häntä alulle ja isäntäkin, silloin kun hänellä oli joutohetkiä. - -Tämä oli Heikille kova pähkinä purra. Vapaana ja valtoimena ja aivan -ohjaamattomana retostellen ilotonta elämänsä aamua yksin maailmassa, ei -hänellä ollut vähintäkään tietoa tuosta välttämättömästä ja tärkeästä -ihmisen tehtävästä. Nyt tulivat nuot monilukuiset ja monimutkaiset -kirjaimet äkkiä hänen eteensä, ja niitä hänen piti oppia tuntemaan. Ne -olivat Heikin mielestä niin yhdennäköisiä ja samassa sanomattoman -erilaisia, että niistä oli ihan mahdoton selvää saada. Kuitenkin oli -Heikki nöyrä ja tottelevainen ohjaajilleen ja koki tankata kirjaimia -päähänsä, silloin kun häntä siihen käskettiin. Vissit tiimat päivässä -täytyi Heikin tehdä tuota mielestään tukalaa työtä. - -Kun poika pääsi pois lukuhommastaan, oli hän niinkuin maasta irti. -Sutii, lähdettiin nyt heti ulos lasten kanssa leikkimään. Heikillä oli -harras halu tehdä jotakin työtä. Hän oli ottanut tavakseen uurastaa -kivikkomäkeen järvenrannalle peltoa. Maalla ei ollut kuin yksikerrassa -kiviä, ja nekin enimmäkseen pieniä. Rautakangella hän väänteli pienimpiä -kiviä ja vyörytteli mitä jaksoi järveen. Voi sitä iloa, mikä lapsille -tuli, kun kivi jyrkkää mäkirinnettä vierien mennä molskahti järven -syvään veteen. Silloin lapset kaikin riemuiten räpyttivät käsiään ja -huutain hoilaten hyppäsivät jäljessä ja uudella innolla lähtivät toista -kiveä irti kiskomaan. - -»Mitäs ne lapset siellä järvenrantatörmällä puuhaavat?» kysyi isäntä -eräänä kertana. - -»Me teemme sinne oman pellon», selitti Heikki tohtuneena. - -»Katsosta vaan näitä nuoria työpukareita. Eipä vaan vähää ole pää -väärässä, mutta varokaahan, ettette järveen putoa», sanoi isäntä -nauraen. - -»Kyllä varotaan», sanoi Heikki. - -Kun sitten väsyttiin pellontekoon, istuttiin kivelle lepäämään tai -mentiin marjailemaan, ja silloin kuului ehtimiseen tuutiatuu. - -Isäntä kulki päiväkaudet metsissä maanmittarien jäljessä, ja emäntä -toimi muissa hommissa. Ainoastaan niiton- ja leikkuunajaksi -keskeytettiin maanmittaustyöt. - -Eräänä kertana olivat lapset taasenkin pellonteossa. Heikki oli niin -innostunut työhönsä, ettei huomannut ensinkään, että talon poika ja -tyttö livahtivat pois pellontekopaikalta. Nämät olivat menneet -venevalkamaan, jossa oli lukossa oleva vene. Poika meni veneeseen ja -alkoi peräpuolessa melalla loria vettä, mutta tyttö jäi rannalle -seisomaan. Kuinka poika siinä lienee loraillut, yhtäkkiä hän pulskahti -päätänsä myöten järveen. Kun tyttö päästi kauhean hätähuudon, huomasi -Heikki heti, että lapset olivat poissa ja että nyt on hätä käsissä. -Nopeasti kuin nuoli juoksi hän rantaan ja käsitti heti vaaran suuruuden. -Siinä oli rannalla verkkovapeita pystyssä; niihin oli jokaisen yläpäähän -lyöty erityinen puunaula, josta verkot pantiin riippumaan, kun niitä -ahdettiin kuivaamaan. Tuommoisen vapeen sieppasi Heikki käteensä ja -juoksi veneenperään. Ilma oli kirkas ja järvi tyyni kuin peili. Oitis -hän näki, kuinka poika maata kellotti järven hiekkapohjassa. Heti työnsi -Heikki vapeensa kiinni pojan vaatteisiin, kieraisi vavetta muutaman -kerran ympäri ja alkoi nostaa poikaa järven pohjasta ylös. Aivan -helposti nousikin poika vedenpintaan, jossa Heikki sai hänet käsiinsä, -ja niin hän nosti pojan suulleen veneen pohjalaudoille. Suureksi avuksi -oli tuo puunaula vapeen päässä. Sillä kun Heikki kiersi vavetta, -takertuivat pojan vaatteet lujasti siihen, niin että poika pysyi kiinni -vapeessa. - -Tähän saakka oli Heikki toiminut niin kylmäverisesti kuin ei olisi -mitään tapahtunut; lieneekö itse mitään siitä tietänytkään. Mutta nyt -hän vapisi niinkuin haavanlehti. Hän koetti käännellä poikaa puolelta -toiselle, jolloin tämän suusta pulpahti vettä. - -Sillä välin oli tyttö huutain juossut kotiinsa, ja emäntä kiiruhti -hädissään rantaan. Mutta Mikko poika olikin jo istumassa veneen -pohjalla, ja Heikki piteli häntä kiinni. Poika hengitti jo -täydellisesti, mutta hän oli vielä heikko ja ikäänkuin pökerryksissä. - -Äiti ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa, niin valtavasti vaikutti häneen -vaaran suuruus ja ilontunne poikansa pelastumisesta. - -Hetken aikaa annettiin pojan siinä toinnutella, mutta kun hän siitä -vähän elpyi, kantoi äiti hänet huoneeseen, missä häneltä riisuttiin -märät vaatteet yltä ja puettiin kuivat päälle. - -»Voi, voi, Heikki, kuinka huolettomasti sinä pidit lapsia silmällä, kun -oli tuommoinen vaara yksin päivin tulla», sanoi emäntä hieman -nuhtelevaisesti. - -Vaikkei nuhde ollut sen kovempi, vaikutti se kuitenkin Heikkiin niin, -että hän purskahti valtavaan itkuun. Hän tunsi kipeästi, kuinka -tottelematon ja huolimaton hän on ollut suurimpia hyväntekijöitänsä -kohtaan. Hän itki yhtämittaa koko rupeaman, eikä häntä oltu saada -vaikenemaan, vaikka isäntäkin kotiin tultuaan koetti häntä lohdutella -parhaan taitonsa mukaan, lukien juuri Heikin ansioksi sen, että poika -pelastui. - - * * * * * - -Aika on vierähtänyt useita vuosia eteenpäin. Mikon asuntoa ei enää -sanotakaan mökiksi. Maanmittarien työ on aikoja sitten loppuun -suoritettu, ja suorat rajapiirteet kulmakivineen osoittavat selvästi, -minkävertaisen maapalasen omistajaksi Kirves-Mikko on tullut Luojamme -lahjoittamasta yhteisestä maasta. Mökistä tuli nyt erityinen -Kirves-Mikkola niminen talo, joka juteusi yhteen tuon entisen -tilallisten yhteiskunnan kanssa. - -Tällä välin oli Heikkikin miehistynyt kelpo lailla. Lyhyenläntä hän oli -vieläkin ruumiiltaan, mutta hyvin juurevaa laatua. Työtä hän oli tehnyt -pesässä vointinsa mukaan ja päivästä päivään, vuodesta vuoteen hän aina -varmistui sen mukaan kuin ruumiilliset voimat kehittyivät. Ei hän ollut -sen enempää kysynyt, saako hän talossa olla, eikä talonväki ollut -pyytänyt Heikkiä vähän vähääkään edelleen talossa olemaan; se tuli -kummaltakin puolelta ikäänkuin itsestään. - -Heikki oli nyt rippikoulun iässä. - -»Eikö Heikkiä jo haluttaisi mennä muualle onneansa etsimään, olethan nyt -jo niin vaurastunut, että voit tulla toimeen missä tahansa?» sanoi -isäntä eräänä kertana Heikille. - -Heikki ei vastannut siihen mitään. - -Mutta tämän puheen kuultuansa tuli Heikki sanomattoman noloksi ja -umpikuljuiseksi. Hän ei puhunut kenellekään mitään, olla nuhjusteli vaan -yksinään ja miettivän näköisenä; oli niinkuin joku raskas murhe olisi -häntä painostanut. - -Kolmen vuorokauden perästä hän ilmestyi arkana ja ujona isännän kamarin -ovipieleen. Siinä hän pelokkaan näköisenä sijoitteli jalkojaan. - -»Mitäs Heikki nyt tuumailee, kun niin miettivän näköisenä seisoskelee?» -kysyi isäntä. - -»Niin, minä tuota vaan ajattelen, että eikö teillä enää työtä olekaan, -kun minun pitää lähteä pois?» sanoi Heikki ujosti. - -»Kukas sinua on käskenyt pois lähtemään?» sanoi isäntä kummastellen. - -»Sanoittehan te, että saisin mennä muualle, jos tahtoisin, mutta minä en -tahtoisi», sanoi Heikki värisevin äänin. - -»En minä sitä tarkoittanut, että sinun olisi mentävä; sitä vaan, että -jos sinua ei haluttaisi meillä olla, niin saisit mennä muualta parempaa -onneasi etsimään», selitteli isäntä. - -»Kyllä minua haluttaisi olla», sanoi Heikki, vähän häpeillen. - -»No, ole sitten Jumalan nimessä niin kauan kuin haluttaa; ole niinkuin -kotonasi», sanoi isäntä. - -Heikki lähti pois. - -Nyt hän tuli taas iloiseksi ja avomieliseksi. Hän toimi, hyöri ja pyöri -kaikilla talouden aloilla ja teki työtä niinkuin viisi miestä. - -Rippikoulun aika alkoi lähestyä. Tämä antoi Heikille paljon lisähuolta. -Milloin vaan vähänkin oli loma-aikaa, koetti hän kaikin voimin iskeä -kirjaimia päähänsä ja saada niiden avulla sanoja kokoon. Vaikka hän -olikin jokseenkin paksupäistä laatua, takertui sinne onttoon otsaan -kuitenkin yhtä ja toista sananmutkaa ja ongelmaa. Näin tavoin oli Heikki -suurella työllä ja vaivalla tullut siihen määrään lukutaitoiseksi, että -hän rippikoulun alkaessa voi jotenkuten kirjaa sisältä lukea. -Katkismuksen hän oli hatarasti päähänsä päntännyt. - -Näin varustettuna lähti hän nyt rippikouluun. Mutta ensi luetuksessa -hylkäsi papisto hänet huonon lukunsa takia. - -Nyt vasta Heikille takkalo tuli. Kovin kovasti koski se häneen, kun hän -tuli noin vaan hyljätyksi rippikoulusta. Hän tuli niin alakuloiseksi ja -noloksi, ettei viikkokausiin nähty hänen suutaan naurunhymyssä. Siihen -sijaan hän luki nyt kahta ahkerammin kaikkina joutohetkinään. Varsinkin -pyhäpäivät hän oli niin ahkera, että tuskin jouti syömään. Kyllä työ -näytti kovalta, sillä leuka jätisi ja tuskanhiki valui kasvoilta. Oli -omituista nähdä, kuinka moneen mutkaan ja soppeloon vääntyili Heikin -pullea naama, kun hän koki sanoja päähänsä päntätä. Silmiä myöten olivat -kasvojen lihakset liikkeessä tuossa tärkeässä, mutta vaikeassa työssä. - -Tuommoisella ahkeruudella voitti Heikki niin paljon, että häntä -rippikoulun tullessa voi sanoa välttäväksi lukijaksi; katkismuksenkin -oli hän jotenkin tarkoin iskenyt päähänsä. - -Näillä tiedoilla varustettuna lähti Heikki toisen kerran onneansa -koettelemaan. Kun papisto oli tutkimuksensa tehnyt, sanoi rovasti: - -»Lukusi on kyllä välttävä, mutta oletko käynyt kiertokoulussa?» - -»No, enhän minä...», sanoi Heikki, ja hänen pulleat poskensa leimahtivat -punaiseksi kuin turkinpippuri. - -»Mikset ole käynyt? Siellä pitää käydä, et sinä muutoin pääse ripille», -sanoi rovasti jyrkästi. - -»Mitenkäs minä siellä ... orpopoika? Ja leipä on ollut kerjäämisessä», -sanoi Heikki ujosti. - -»Niin no -- oma asiasi, saat mennä», sanoi rovasti, heiluttaen päätään -taaksepäin ja nakaten samassa kirkonkirjan lehden nurin. - -Raskaalla mielellä, mutta vähän äkätuulella, lähti Heikki astelemaan -Kirves-Mikkolaa kohden, yhtä täysinäinen eväskontti selässä kuin -mennessäkin. - -»Kuinka siellä nyt kävi?» utaisi emäntä Heikin kotiin tultua. - -»Yhtä hyvästi kuin ennenkin, ei paremmasti eikä pahemmasti», sanoi -Heikki yksikantaan. - -Tämä viimeinen koulumatka ei näyttänyt vaivaavan Heikkiä hetikään niin -paljon kuin ensimäinen, näyttipä siltä kuin ei hän olisi piitannut koko -kovasta onnestaan yhtään mitään. - -Kuitenkaan ei hän lukemasta herennyt. - -Uusi Testamentti tuli nyt hänen lempikirjakseen, mutta hän luki sen -ohessa katkismustakin ja virsikirjaa. Ahkerasti hän oli joutohetkinä -noiden kirjojen ääressä. - -Kun rippikouluaika taasenkin tuli, kysyi emäntä: »Eikös Heikki ala -hankkia rippikouluun...?» - -»Mitäpä minä sinne...» - -»Kuinkas muutoin», arveli emäntä. - -»Eihän ne ota kuitenkaan, ja mitäs ja milläs minä nyt kiertokouluun, -kahdeksantoista vanha mies?» arveli Heikki. - -»Mutta ethän sinä saa akkaakaan, ellet käy ensin ripilläsi», sanoi -emäntä puolileikillään. - -»Mitäpä tämmöinen mies akalla... Hyväpä, kun omankin henkensä elättää», -arveli Heikki jurosti. -- -- -- - -Pieni oli vielä Kirves-Mikkola talokseen, mutta työvoimia oli siinä -sivussa lisääntynyt ikäänkuin tietämättä. Itse isäntä oli parhaissa -voimissaan, ja hänellä sitäpaitsi oli intoa, halua ja kykyä vaikka -minkälaiseen työhön. Heikistä oli juteentunut vankka ja roteva työmies -taloon ja hän riehui työn ääressä niinkuin rämekarhu. Molemmat isännän -lapsetkin kykenivät jo keveitä töitä tekemään, ja emäntä myöskin autteli -voimiensa mukaan. - -»Eikö sinun, Heikki, tee mielesi lähteä Amerikkaan, johon muut niin -innolla rientävät?» sanoi isäntä kerran. - -»Mitäpä minä siellä... Kyllä täälläkin on Amerikkaa minulle», arveli -Heikki. - -»Noo -- kokoaisit rahoja.» - -»Mitäpäs minä niillä rahoilla...? Onhan tässä teillä hyvä ruoka ja -riittävä vaate», tuumaili vaan Heikki. - -»Mutta kun tämä meidän tupakin on niin pieni, että se tahtoo käydä -ahtaaksi», sanoi isäntä. - -»Ei se mitään tee; tehdään uusi ja isompi, onhan hirsiä ja miehiä», -arveli Heikki. - -»Mutta hevostapa ei ole», muisti isäntä. - -»No niin, se hevosen asia, mutta ehkäpä sekin vielä saadaan», sanoi -Heikki. - -»Peltommekin ovat vielä niin pienet, että tahtoo väkisinkin toisina -vuosina pyrkiä pettu pöydällemme», sanoi isäntä, ikäänkuin tehden -tarkkaa luetteloa Heikille talonsa puutteellisuuksista. - -»Tulkoon vaan, mutta parempi on kaarnakin kotoinen, kuin on vieras -vehnäleipä. Minä en pelkää pettua; me teemme lisää peltoa, niin pettukin -loppuu pöydältämme», sanoi Heikki luottavasti. - -Kun Kirves-Mikkolaiset yksistä neuvoin tekivät uutteruudella työtä, -vaurastui heidän elämänsä vähitellen, mutta varmasti. Vuosi vuodelta -tuli aina lisää joku peltotilkku ja niittylampare; ilmestyipä -navettaankin jokunen hatasarvi ja sonnimullikka entisten lisäksi, ja -pettuleipä tuli aina harvemmin pöydälle. - -Kun kolmisen vuotta oli näin ponnisteltu, toi isäntä eräänä kertana -nuoren hiirakkotamman taloon. Voi, minkä ilon se toi tullessaan noille -salon yksinkertaisille asujamille! Jokainen sitä helli, taputteli, -silitteli ja ruokki. Hevonen perehtyi pian noihin hyväluontoisiin -ihmisiin niin, että se juoksi kaikkialla heidän jäljessään ikäänkuin -koira. Erittäinkin piti Heikki elukasta hyvää huolta. Hän kantoi sen -eteen mehevimmät, pehmeimmät ja makeimmat heinät ja suki, pesi, puhdisti -ja loimitti sitä. Hevonen olikin lihava kuin hylje, ja sen karva kiilsi -kuin sametti. Lyhyet kotiajot se suoritti niin virkusti ja rajusti, että -sitä katseli oikein ilomielin. - -Eihän muuta, ensi talvena ruvettiin hirrenhakkuuseen ja -vetoon. Kun -vetomatka ei ollut pitkä, kertyi niitä pian rakennuspaikalle tarpeeksi -asti. - -Nyt ryhdyttiin rakennushommiin ja Mikko, tuo aimo salvomies, opetti -Heikkiä ja poikaansa. Heikistäkin tuli välttävä kirvesmies, joka teki -kunnollista työtä, vaikka se hitaastikin kävi, kun täytyi tarkkaa tehdä. - -Keväällä kylvöntekoon ruvetessa oli salvos harjapäällä ja vesikatossa. - -»Olen ajatellut -- tuota noin, että etteköhän te voisi minuttakin -valmistaa noita huoneita, tehdä heinää ja leikata?» virkkoi Heikki -eräänä kertana isännälle. - -»Mihinkäs sinä sitten aiot mennä?» kysyi isäntä kummastellen. - -»No enhän minä mihinkään ... ajattelin vaan, että kun minusta ei ole -paljonkaan apua nikkaroimisessa ja kun voitte heinän tehdä ja vähät -leikkuut leikata, niin -- niin mietin itsekseni, että minä saisin olla -aina pellonteossa, että talo paisuisi ja petäjäinen poistuisi», tuumaili -Heikki. - -»Saathan sinä tehdä, kuinka tahdot. Yhtähän se on, pieksi sutta tai -petäjää, taloon päin se kumminkin on», sanoi isäntä ja nauraa hymähti. - -»Ottaisinkohan minä ensin käsiini tuon vierumäen pellon alun, jota minä -poikasena jo aloittelin ja josta ei ole sen parempaa sittemmin tullut? -Siinä olisi meillä aina siemenenvara», ehdoitteli Heikki. - -»Ryhdy vaan siihen. Yhtähän se on, veti tukasta tai parrasta, kunhan se -vaan yhteen kokoon päin käypi; kyllä me pidämme huolen huoneenlaitosta, -niitosta ja leikkuusta», myönteli isäntä. - -»Olen ajatellut sitäkin, että meillä on kovat ja ahtaat peltomaat, -emmekä voi parhaalla tahdollammekaan niitä tarpeeksi asti levittää. -Mutta meillä on tuolla lammen eteläpäässä tuo Jalkasuo, joka on -avullista, savipohjaista viljelysmaata, ja siitä olisi hyvä vedenmeno -lampeen. Minusta tuntuu siltä, että meidän täytyisi kuivata se -Jalkaräme, jos mielimme talostamme taloa tulevan», esitteli Heikki. - -»Johan sinä nyt mahdottomia tuumailet! Ensin aiot raivata tuon -kivikkomäen järvenrannalla ja sitten jo olet ajatuksissasi Jalkasuolla. -Ei veikkonen, vähät voimat eivät kaikkeen riitä», sanoi isäntä -naurahdellen. - -»Yksi ensin, toinen sitten. -- -- Hyvä tahto voipi paljon», sanoi Heikki -ja lähti. - -Työnjako seurasi nyt itsestään. Heikki meni järvimäelle kiviä -vääntelemään ja isäntä rupesi höyläilemään uuteen rakennukseen ovia ja -akkunoita ja apunaan piti hän nuorta Mikkoa. Koko kesänä ei hän ollut -tuosta työstä pois muulloin kuin kylvön, niiton ja leikkuun aikana. Näin -tavoin valmistui syksyksi uudessa rakennuksessa kaksi huonetta -asuttavaksi. -- Isäntä itse nikkaroi, muurasi ja teki kaikki mitä -tarvittiin; hän oli mies, joka pystyi kaikkeen. - -Mutta olipa Heikilläkin järvimäen rinteellä jo laajalta kivikasoja, -jossa oli koko lailla työnlisiä Hiirolle tulevana talvena. - - * * * * * - -Aika on taasenkin vierähtänyt eteenpäin. Kirves-Mikkolassa on tapahtunut -paljon muutoksia. Uusi tupa on kaikin puolin valmis, ja Heikilläkin on -siinä ominainen kamari. Järvenvierulle on ilmestynyt semmoinen pelto, -että siihen kylvetään kaksi tynnyriä ohria, eikä siinä ole koskaan -pannut halla. Jalkarämeen halki on kaivettu kaunis viemäri, ja sen -toisella puolen on pitkiä, suoria sarkoja, joista toiset savettuina -kasvavat rehevää ruista ja kauraa ja vanhimmat kedot uhkeaa heinää; -niissä paikoissa oli Heikki teutunut. - -Talon tyttärestä, Annasta, oli kasvanut soleva ja miellyttävä neito. -Huhuja alkoi kuulua, että Seinälän Yrjö likentelee Annaa. Kun tämä puhe -tuli Heikin korviin, tuntui hänestä siltä, että Anna olisi Yrjölle liian -hyvä. Kun Heikiltä kysyttiin, mihin hän tuon luulonsa perusti, vastasi -hän: Yrjö oli minulle poikasena paha, ja minä pelkään, että hän on -Annallekin paha. Hänelle vakuutettiin, että Yrjö on vakaantunut kelpo -mieheksi, silloin Heikki sanoi: »No ottakoon hän hänet sitten.» - -Eräänä syksynä toi isäntä Heikin kouraan sata markkaa rahaa. - -»Pitäähän sitä Heikillekin jolloinkin palkkaa maksaa; tuossa on rahaa -vähän tarpeisiisi», sanoi isäntä. - -Ikäänkuin unissaan otti Heikki rahat vastaan, ja isäntä meni kamariinsa. -Kauan aikaa katseli Heikki yksinään noita rahoja mietiskellen. Vihdoin -selkeni hän, nousi ylös ja lähti astelemaan isännän kamariin. - -»Mitä minä näillä teen, onhan minulla ruoka ja vaate talosta? Ottakaa -takaisin nämät rahat, paremmin te nämät tarvitsette», sanoi Heikki -ujostellen. - -Isäntä ei tiennyt mitä ajatella. Puoliväliin toistakymmentä vuotta oli -Heikki tehnyt palkatonta työtä, oli tehnyt niinkuin mies, ja nytkään ei -hän tahtonut ottaa vastaan tuota vähäistä palkkiota. - -»Otahan nyt edes puoletkaan», sanoi isäntä hämmästyksestä selvittyään. - -»Enkä ota, mutta jos suvaitsette, niin otan markan, että vaan ostan -kasakkia juhlatupakaksi», sanoi Heikki, joka oli joutohetkinään ahkera -nurkantakaisia visapiipussaan kydettämään. - -Ja markan Heikki ottikin ja muut rahat laski isännän eteen pöydälle ja -meni pois. - -Huhut Annan ja Yrjön suhteesta alkoivat toteentua. Eräänä kauniina -talvipäivänä ajaa karautti Kirves-Mikkolan kartanolle pulskalla -hevosella ja reellä pari miestä; he olivat Seinälän sulhasväkeä. Kun he -astuivat huoneeseen, tuli talonväki heitä tervehtimään, mutta kovin -ujosteli ja punasteli Anna sitä tehdessään. - -Mitä siitä. Kihlajaisethan siinä tuli kuin tulikin, eikä kellään ollut -mitään vastaansanomista; asia lieneekin jo ennen varaselta ollut -hiljaisuudessa sovittu. Heikki otti nyt kasakkinsa juhlallisesti esiin, -avasi sen ja pani seisomaan kamarinsa pöydälle. Salakähmää oli hän -pannut puhtaan paidankin päälleen ja nyt hän karisti perskat pois -känäpiipustaan ja täytti sen kasakilla. Heikiltäkin tultiin kysymään, -olisiko hänellä mitään vastaansanomista, jos Anna nyt vietäisiin pois. - -»Mitäpäs minulla... Mutta sen sanon, että Annaa pitää hyvästi kohdella; -hän on hyvä tyttö», tuumaili Heikki. - -»Hyvästi minä aionkin häntä pitää», sanoi sulhanen naurussa suin. - -Mutta Heikin silmistä vierähti pari kyyneltä, joita hän koki tuhria -näkymättömiin karkealla kädenseljällään. - -Juhlallisesti tarjosi Heikki kasakkia sulhasjoukollekin. Hänen -mielikseen pistivät he piippuunsa, ja Heikki näytti olevan hyvin -itsenäinen ja hyvällä tuulella. - -»Kas vaan! Oikeinhan Heikilläkin on kaupungin tupakkaa», sanoi sulhanen -piippuun pannessaan. - -»Ei minulla monasti...», sanoi Heikki. - -Heikki tuli nyt totisen näköiseksi ja näytti miettivän jotakin. Yhtäkkiä -puhalsi hän paksun savun suustaan ja sanoi samassa: »Poimitaan se mehevä -marja kaukaisiltai kankahilta», ja samassa katsoa vilkaisi hän Annaa ja -Yrjöä silmiin, ja nyt nähtiin Heikin pulloposket olevan hymyn vuoksi -hyvin kikkeränä. - -Asiat menivät tavallista rataansa, ja tuo Kirves-Mikkolan metsäkukka -vietiin vankkaan Seinälän taloon. - -Mutta muutakin vielä tapahtui Kirves-Mikkolassa. Nuori Mikko oli -kasvanut pitkäksi, pulskaksi mieheksi. Hän oli hyvätapainen ja siivo -nuorukainen. Jo pitemmän aikaa olivat kylän neitoset luoneet häneen -halukkaita silmäyksiä. Eipä aikaakaan kun alettiin kuiskia, että Mikko -lähentelee Seinälän Sannaa. Sitä ei pidetty ensimältä totenakaan, mutta -kuiskeet eivät vaan lakanneet. Koko jutun loppu oli kuitenkin se, että -Seinälän rikkaan talon tyttö parin vuoden päästä tuotiin -Kirves-Mikkolaan, tuohon aloittelevaan uutistaloon miniäksi. - -Isoja häitä ei pidetty. Mutta kun puhemies morsiamen ja sulhasen kanssa -ajoi kartanolle, otettiin heidät ystävällisesti ja avosylin vastaan. -Hyvästi vieraat syötettiin, juotettiin ja kaikin puolin hoidettiin. - -Taaskin otti Heikki kasakin esille ja asetti sen pöydälleen. Kun vieraat -sinne tulivat, tarjosi Heikki kohteliaasti heille kasakkiaan. - -»Kauanpa Heikillä kaupungin tupakka piisaakin, vai oletko sinä uutta -ostanut?» kysyi puhemies. - -»Enhän minä, mutta eihän sitä niin huvasti...», arveli Heikki, -puhallellen paksuja savuja kasakistaan. - -Näin tavoin ei Kirves-Mikkola tullut paljonkaan tappiolle, vaikka -menettikin Annan. - - * * * * * - -Jalkaräme oli jo laajalti viljelty. Uhkeasti kasvoi se savettuna sekä -viljaa että heinää. Siellä oli Heikki monta, monta vuotta yksin -mullostellut. Talo oli paisunut siihen määrään, ettei pettua enää -koskaan näkynyt pöydällä, ja navettaan oli ilmestynyt kaikkiaan -viisitoista möököstä. Oli talossa leipää ja leivänsärvintä, ja Seinälän -Sanna oli hyvin tyytyväinen oloonsa, vaikka tulikin rikkaasta Seinälästä -tähän pieneen korpikotiin. - -Nuori Hiiro, vanhan Hiiron varsa, oli jo aikoja sitten kasvanut vankaksi -hevoseksi. Sekin oli saanut varsan, hiirakko-oriin, joka oli Heikin -lempieläin. - -Heikki oli nyt jo vanhanpuoleinen mies. Kun hän oli päivät päästään -kesäisinä aikoina myllehtinyt tuolla Jalkarämeellä, istuskeli hän sieltä -tullessaan iltamalla takkakivellä, vedellen ahkeraan savuja piipustaan. -Useinkin oli muu väki levolla, kun hän tuli kotiin Jalkasuolta. - -Eräänä iltana palasi Heikki tuosta mielityöstään tavallista myöhemmin -kotiin. Muut olivat jo menneet levolle, mutta Heikki istui nytkin -lämpimälle takkakivelle vetelemään savuja ja mietiskelemään omia -mietteitään. - -Kuinka Heikki siinä nyt istuskeli ja mietiskelikään, kuuli hän äkkiä -kartanon takana olevasta hevoshaasta Hiiron kellon kiihkeän soimisen; -oli niinkuin se olisi täyttä laukkaa hypännyt jotakin pakoon. -Vaistomaisesti hypähti Heikki ylös ja syöksyi hakaan kellon ääntä -kohden. Oli syyskuun puoliväli ja kuu valaisi taivaalta. - -Mikä näky! Hiiro kiersi täyttä laukkaa yhtä rengaskiertoa ja susi hypätä -loikki vähän ulompana samaan suuntaan. Varsa hyppäsi emänsä edellä, ja -emä näytti pitävän erinomaista huolta siitä, ettei varsa vaan jäisi -takapuolelle. - -Hetkeäkään arvelematta syöksi Heikki sutta vastaan. Kun susi oli kovassa -vauhdissa, tuli se Heikkiin palliksi, ja siinä sai hän sitä hännästä -kiinni. Susi koetti riistää itseään irti, vaan häntä oli Heikin kourissa -niin lujasti kuin ruuvipihdissä. Silloin heittäysi susi selälleen, -käpertyi Heikin käteen ja pureskeli sitä pahanpäiväisesti. Mutta samassa -sai Heikki tupestaan puukon oikeaan käteensä, kuotaisi sillä pedon mahan -halki ja heti oikaisi susi konttinsa. - -»Vai tulet sinä, penteleen vonkale, taas meidän Hiiroa hätyyttämään», -karjahti Heikki työnsä tehtyään. - -Kun Hiiro huomasi vaaran olevan ohi, päästi se oikein höröttävän -hirnauksen ja tuli aika vonkaa varsansa kanssa Heikin luo. Siinä se -sitten hökötti ja tuhri turvallaan Heikkiä ikäänkuin kiitellen, kun tämä -pelasti hänet varsoineen niin suuresta vaarasta. - -Heikki ei uskaltanut heittää hevosia hakaan, vaan toi ne tullessaan -kotiin ja pani talliin. - -Tähän saakka ei Heikki ollut tuntenut mitään kipua kädessään, mutta kun -hän jälleen istui takkakivelle rauhaan, tuli se tuimille tuskille ja -verta tippui haavoista ehtimiseen. Hän ei voinut mennä maata, istui vaan -takkakivellä tuskitellen kättänsä. - -Kun väki nousi ylös, tapasivat he Heikin kurjassa tilassa. Suuri lätäkkö -oli verta lattialla ja Heikki ätyröi haavojansa. - -»Herra Jumala, mikä sinulle nyt on tullut? Missä olet itsesi -haavoittanut?» hätäili emäntä Heikin nähtyänsä. - -Muukin väki kerääntyi Heikin ympärille. - -Hätimmiten selitti Heikki, mitä oli tapahtunut, ja kaikki kauhistelivat -sitä kuullessaan. - -Kuten parhaiten taittiin, puhdistettiin Heikin käsi verestä ja sidottiin -moninkertaisilla puhtailla liinarievuilla ja niin saatiin verenvuoto -pysähtymään. - -Heikki oli nyt niin heikko ja valju, että hänet täytyi laittaa vuoteelle -maata. Kipu yltyi yltymistään, ja käsi alkoi ajettua. Kolmen vuorokauden -kuluttua oli käsi kuin tukki, ja Heikki tunsi kuoleman lähenevän. - -Hän kutsui silloin isännän luoksensa ja pyysi ujosti, että tämä noutaisi -papin hänen luokseen. - -Isäntä lupasi ilolla täyttää sairaan toivomuksen ja heti lähti hän -matkaan. - -Pitäjään oli hiljakkoin tullut nuori pappi rovastille apulaiseksi, ja -tämä se nyt lähti sairaan luo. Kun hän tuli Heikin huoneeseen, tervehti -hän sairasta ystävällisesti ja kysyi: »kuinka voitte?» - -»Huonosti.» - -»Sielun vai ruumiin puolestako vointi tuntuu huonolta?» utaisi pappi. - -»Molempain.» - -»Teillä ei taida olla paljonkaan hyviä töitä, joilla luulisitte -ansaitsevanne Jumalan armon?» arveli pappi. - -»Eihän niitä paljoa... Erään työn tiedän kuitenkin tehneeni, jota en -luule Jumalan minulle viaksi lukevan.» - -»Mikäs se olisi?» - -»Se kun pelastin isäntäni pojan hukkumasta», sanoi Heikki. - -»Kuinka se tapahtui?» - -Heikki selitti nyt kaikki juurtajaksain. - -»Luuletteko tällä teolla ansainneenne Jumalan armon?» kysyi pappi. - -»Mitäs sitä senvertaisella... Huonosti käypi, jos ei Jumala minua -armostansa auta», sanoi Heikki. - -»Onko teidän tunnollanne mitään erityistä, joka teitä vaivaa?» utaisi -nyt pappi. - -»Ei mitään erityistä, mutta kuitenkin tiedän joka päivä rikkoneeni -Jumalaa vastaan. En ole elänyt niinkuin hänen pyhä oikeutensa vaatii ja -sentähden tiedän ansainneeni iankaikkisen kadotuksen, jos ei Jumala -minua laupeudessaan armahda», tuumaili Heikki. - -Pappi huomasi nyt, että hänen edessään oli murtunut ja katuva sielu. Hän -rupesi laveasti puhelemaan Jumalan suuresta rakkaudesta katuvaisia -syntisiä kohtaan, kuinka Hän tykönsä kutsuu kaikkia, jotka työtä tekevät -ja ovat raskautetut, ja kuinka hän ei heikkoa ruokoa särje eikä -suitsevaa kynttilää sammuta. - -»Mutta mitenkäs minun kanssani on, kun en minä ole tullut osalliseksi -Herran ehtoollisesta? Sitä juuri minä tahtoisin pastorilta tietää», -sanoi Heikki. - -»Kuinka se niin on? Olethan jo vanhanpuoleinen mies», sanoi pappi -hölmistyen. - -»Niin se on; minä en ole käynyt ripilläni», vakuutti Heikki. - -»Te ette siis osaa lukea?» - -»Kyllähän tuota sentään jotenkuten», arveli Heikki. - -Pappi luetti koetteeksi Heikillä Uutta Testamenttia ja kyseli häneltä -ulkoa katkismusta sieltä täältä. - -»Ihmeellistä! Tehän osaatte lukea hyvästi sekä sisältä että ulkoa. -Ettekö te sitten ole yrittänytkään kouluun», sanoi pappi ihmetellen. - -»Kyllä on yritetty kahdestikin, mutta minua ei huolittu», sanoi Heikki. - -»No, joko silloin osasitte lukea niin hyvästi kuin nytkin?» kysyi pappi. - -»Kyllä.» - -»Minkä sanottiin vikana olevan, kun ei huolittu?» - -»Kun en ollut kiertokoulua käynyt. Mutta mitenkäs minä kiertokouluun...? -Olin isätön, äiditön orpopoika.» - -»Mitä, ettekö te olekaan tämän talon miehiä?» kysäisi pappi. - -»Olenhan minä laillani, mutta ei minulla ole hituistakaan osaa tähän -taloon. Aivan avutonna kerjäläispoikana otti tämän talon isäntä minut -huostaansa ja kasvatti mieheksi. Sitä hyvää työtä olen kokenut sittemmin -työlläni maksaa. Kuitenkin luulen saavani tässä olla kuolemaani saakka, -joka ei tunnu kaukana olevankaan», tuumaili Heikki. - -»Isäntä sanoi teidän taistelleen suden kanssa», sanoi pappi. - -»Taistelinhan minä, ja sillähän se tuo käsikin on tuommoinen...», sanoi -Heikki. - -»Eikö se teistä tunnu hyvältä työltä?» kysyi pappi. - -»Eipä tuo, pelastin vaan Hiiron ja varsan», sanoi Heikki. - -Pappi tutkisteli nyt laveasti Heikin käsitystä uskosta ja syntein -anteeksi saamisesta. Sitten hän kysyi: - -»Luuletteko nyt kuolevanne?» - -»Niin luulen.» - -»Ja luulette myös hukkaan joutuvanne?» kaiveli pappi syvemmälle ja -syvemmälle. - -»Niin luulen, ellei Jumala armahda. Pelkään, että hän lukee minulle -viaksi, kun en ole käynyt ripillä», selitteli Heikki tilaansa. - -Pappi huomasi edessään olevan yksinkertaisimman ihmisen, mitä suinkin -olla saattaa, mutta joka yksinkertaisuudestaan huolimatta käsitti -kristinopin perustukset paremmin kuin moni oppinut ja rikkiviisas. Pappi -mietti tovin itseksensä. Sitten kävi hän kutsumassa koko talonväen -Heikin kamariin. Hän piti pitkän ja liikuttavan puheen, kuinka hän on -löytänyt murtuneen, totisesti uskovan kristityn, joka pienen muotoseikan -vuoksi on tullut suljetuksi pois seurakunnan yhteydestä, ja että hän nyt -tarkoin sairaan tilaa tutkittuansa aikoo omalla vastuullaan ottaa hänet -seurakunnan jäseneksi ja jakaa hänelle pyhän ehtoollisen. Tähän tekoonsa -pyysi hän läsnäolevia seurakunnan puolesta todistajiksi. - -Kun pappi oli ehtoollisen antanut, tuntui Heikistä kuin raskas kivi -olisi vyörähtänyt pois hänen sydämeltään ja tyyni rauha ja tyytyväisyys -astunut sijaan. - -Sitten tiedusteli pappi Heikiltä, mikä hänen nimensä on, että hän voipi -kirkonkirjoihin merkitä hänet ripille lasketuksi mieheksi. - -»Pullo-Heikiksi minua on kaiken ikäni sanottu», vastasi Heikki. - -»Ei suinkaan se ole teidän oikea sukunimenne», sanoi pappi oudoksuen. - -»Hinni Kelpala kuuluu äitini nimi olleen», sanoi Heikki. - -Pappi kirjoitti sen muistiin. - -Nyt rupesi pappi tarkastelemaan Heikin ruumiillista tilaa. Hän otti -kääreen pois haavojen ympäriltä, pesi ja puhdisti sen kuivuneesta -verestä ja muusta liasta ja kääri koko käden olkapäätä myöten -puhtaisiin, paksuihin kääreihin. Pappi neuvoi vieressä seisovaa Sannaa, -miten on meneteltävä, ja määräsi, että kääreet on muutettava neljä -kertaa päivässä. - -Pappi lähti nyt pois ja isäntä meni häntä kyytiin. Pappilan -kotiapteekista lähetti nuori pappi voitehia isännän mukana Heikin käteen -ja neuvoi, kuinka niitä käytetään. - -Ihme kumma! rupesi käsi vähitellen parenemaan, vaikka kaikki luulivat -Heikin olevan mennyttä miestä. Kauan eli Heikki vielä sen jälkeen -kaikkien kunnioittamana. - -Pitkin ikäänsä piti hän torveansa suuressa arvossa. Juhlallisesti se -riippui hänen vuoteensa kohdalla naulassa. Paljosta ja ahkerasta -pitelemisestä oli sen pinta mustunut ja tullut kiiltäväksi ikäänkuin se -olisi kiilloitettu. - -Kun kesäilloin tultiin työstä ja Heikki sattui olemaan mietteissään, -sivui hän torvensa, meni tuvan takana olevan jylhän kuusikon reunaan -isolle kivelle istumaan, ja silloin saatiin taasenkin kuulla: »Tuu, tuu, -tuutia tuu», niin että metsä kahjahteli. - - - - -KILPELAN VELJEKSET. - - -Kilpelän uudistalo Hämeessä oli synkällä sydänmaalla isonlaisen -Vierujärven rannalla. Talo sijaitsi eteläänpäin viertävällä rinteellä. -Vihreätä koivu- ja lepikkometsää oli laajalti ympäristössä, mutta -taampana oli laaja, neitsyeellinen ikihongikko, jossa ei vielä koskaan -ollut kirveenisku kalskahdellut. - -Neljä vuotta olivat Kilpeläiset asuneet tässä yksinäisessä salon -sydämessä. Mutta vaikka asutusaika ei ollut sen pitempi, näkyi -kuitenkin, että siinä oli paljon saatu aikaan. Mäellä seisoi puhdas, -vanhoista hongista salvettu rakennus, jossa oli tilava pirtti ja -toisessa päässä kaksi kamaria; tarpeelliset ulkohuoneet olivat myös -kunnossa. Suuri ala peltoa oli tehty tuohon vieruun kankaaseen, jossa ei -ollut kiviä kuin yksi kerros. Siinä kasvaa rehoitti jo hyötyisä ohra ja -peruna. Taaempana oli iso kaski, jossa rehevänä kasvoi ruishalme. - -Paikka oli mehevä; mansikoita ja muita marjoja kasvoi ympäristössä. -Järven rannalla oli nuottakota, johon isonlainen nuotta oli ahdettu. - -Useasta ehkä tuntuu kummalliselta, kun niin vähässä ajassa on saatu niin -paljon aikaan, mutta Kilpeläiset olivatkin oikeata hämäläisväkeä, joka -ei suinkaan kammonut työtä eikä vähästä säikähtynyt. - -Sopii luoda silmäys tuon uudistalon henkilökuntaan. Iisakki, perheenisä, -oli iältään noin kuudenkymmenen vuoden paikoilla. Pituudeltaan oli hän -yli kolmen kyynärän, ja hartiat olivat leveät kuin kuopankatto. Kun hän -jykevillä kourillaan tarttui työhön käsiksi, ei silloin raskaskaan -taakka näyttänyt paljon painavan. Hänen vaimonsa nimi oli Saara, kookas -ja roteva oli hänkin. Rinnakkain olivat he pitkäaikaisen elämänsä -taistelot taistelleet, yhtenä ilonsa iloinneet ja surunsa surreet. -Heillä oli kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär. Vanhimman pojan nimi -oli Aaro, nuorimman Pentti; tyttärestä oli tehty äitinsä kaima. - -Samaa maata olivat lapset kuin vanhemmatkin. Kumpainenkin pojista oli -neljä tuumaa yli kolmen kyynärän. Niin jykeviä eivät he vielä olleet -kuin isäukko, mutta täyteläisiä ja noreita he olivat kuin salon siroin -honka. Saara tyttö oli myös kookkaimpia ja rotevimpia naisia mitä olla -taitaa. - -Suvun yleisenä tunnusmerkkinä oli suuret siniset silmät ja -vaaleankeltaiset kutrit. Vanhuksilla oli tosin jo hapset harmaantuneet, -mutta nuoremmassa polvessa olivat ne täydessä kukoistuksessaan. -Muutenkin olivat he kaikin puolin kauniita ja miellyttäviä ihmisiä. Aaro -oli täyttänyt kaksikymmentäkolme, Pentti kaksikymmentä ja Saara -kahdeksantoista vuotta. - -Piikoja ja renkejä olivat Iisakki ja Saara olleet, kun he naimisiin -menivät. Kättensä työllä olivat he itsensä elättäneet ja lapsensa -ihmisiksi kasvattaneet. Lopusta olivat he olleet muonarenkeinä -muutamassa kartanossa ja tulleet siinä hyvästi toimeen. - -Kun lapset kasvoivat aikuisiksi, pisti Iisakille mieleen, että olisi -parempi, jos olisi oma kontu, vaikkapa kehnompikin, jossa saisi mielensä -mukaan raataa; jäisihän tehty työ perillisten hyväksi, joka muuten nyt -menee hukkaan. - -Kun tämä kerran selkeni Iisakille, lähti hän sydänmaalle etsimään -talonpaikkaa. Semmoisen hän löysikin Vierujärven rannalta, ja hänen -valintansa onnistui hyvin. - -Oitis muutti perhe tälle uudelle talonpaikalle ja työtä alettiin tehdä -ankarasti. Heidän jättiläisvoimiensa ja ahkeruutensa edessä eivät paljon -kaakarrelleet kivet eikä kannot. Heidän kävi tekeminen työtä paremmin -kuin monen muun, sillä tarkkoja kun olivat, oli heillä säästössä viljaa -ja varoja niin paljon, ettei heidän tarvinnut elatuksesta huolehtia, -vaikk'eivät ensi vuosina maasta mitään saaneetkaan. - -Kun kesäisin tuli sievä ilta, pistäysi perhe järvelle nuottaa vetämään, -ja muutamalla kierroksella saivat he tuosta kalarikkaasta vedestä niin -paljon kaloja kuin talouden tarpeissa meni. Eikä niitä kaupaksi -kannattanutkaan pyytää, sillä mihinkäpä niitä olisi täällä synkällä -salolla myöty. -- Tämä kalainen järvi edisti paljon heidän -toimeentuloansa särpimen puolesta, sillä ei heillä ollut vielä kuin pari -lehmää. - -Rauha, rakkaus ja yksimielisyys vallitsi perheessä, ja tämäkin auttoi -suuresti heidän töitään ja pyrkimisiään. Nuoret rakastivat ja -kunnioittivat vanhempiaan kaikella rakkaudella ja kuuliaisuudella. Isän -pieninkin viittaus oli kylliksi, eikä kenenkään mieleen jolkahtanut -tehdä mitään vastaväitteitä. Eipä kummakaan, jos niin oli, sillä tuolla -synkän korven keskellä ei nuorilla ollut mitään viettelevää seuraa, joka -olisi voinut istuttaa heihin turmioon ja väärälle jäljelle viepiä -intohimoja. Ainoastaan metsän tuore ja puhdas siimes ja linnut -lauluineen olivat heidän ainaisina seurakumppaneinaan. Näistä ja -toistensa kanssa seurustelusta saivat he hupinsa, ja siinä oli heille -kylläksi. -- -- - -Perheen miespuolisella henkilöllä oli jokaisella jykevä ja tarkka -luodikkonsa. Näitä he hoitivat niinkuin silmäteräänsä ja ne olivat -tulleet heille niin rakkaiksi kuin olisivat ne olleet heidän toinen -sielunsa. Tarpeeseen olivatkin nämät aseet tuolla synkällä salolla, kun -petoeläimet tahtoivat liika usein lähennellä heidän taloaan, vaanimaan -heidän kotieläimiään. Usea kontiokin sai heille turkillaan maksaa -liikanaisen rohkeutensa. Kun semmoinen vaara oli tarjolla, kävivät isä -ja pojat yksissä neuvoin otson kimppuun. Pojilla oli pyssyt mukanaan, -mutta isä oli varustettuna keihäällä, siltä varalta, jos luoti sattuisi -pettämään. Vaikka kukin heistä oli varma ampuja, ei luoti aina -sattunutkaan, ja silloin sai isä keihäällään vastaanottaa metsänkiivaan -raivoisan ryntäyksen. - - * * * * * - -Harvoin kulki mitään viestejä ja tietoja muusta maailmasta tuohon tiestä -syrjässä olevaan uudistaloon. Aikaisemmin oli vain kuulunut, että Venäjä -uhkasi nostaa sodan Ruotsia vastaan. Kuitenkin olivat nämät tiedot -ainoastaan kaukaisia kulkupuheita ja semmoisinaan ei niistä paljonkaan -välitetty. - -Jonkun ajan kuluttua meni Kilpelän Iisakki kirkolle, jonne oli kolme -penikulmaa matkaa. Siellä sai hän tietää, että nuot huhut alkoivat -toteutua. Venäjän tiedettiin varustelevan ja aikovan rikkoa rauhan ja -rynnätä rajan yli Suomeen. Tämä tieto sai kaikki ihmiset huoliinsa, -mutta syvimmin se tuntui koskevan Kilpelän Iisakkiin. Raskaalla mielellä -palasi hän kirkolta kaukaiseen, yksinäiseen kotiinsa. Heti huomasivat -kaikki, että perheenisä oli tavallista synkempi. Kuitenkaan ei kukaan -tunkeutunut utelemaan syytä hänen raskasmielisyyteensä, koska he kaikin -kunnioittivat melkeinpä arastellen häntä. He tiesivät ennestään, että -kyllähän isä kuitenkin asiansa selittää, kun hän katsoo soveliaan ajan -tulleeksi. - -Iisakki oli väsynyt matkan vaivoista ja hän tarvitsi ruokaa ja lepoa. -Kun hän oli levännyt, tuli hän pirttiin ja synkkä varjo pimitti hänen -otsansa. Hän istuuntui pöydän päähän penkille, ja muu perhe kokoontui -lähitienoolle, sillä he arvasivat isän nyt rupeavan kertomaan -kirkkokuulumisia. - -Iisakki päästi ensin syvän, pitkän huokauksen ja sitten hän alkoi puhua: - -»Huolettavia uutisia on minulla teille kerrottavana. Kovat ajat ovat -kansallamme odotettavissa. Ei voi edeltäpäin arvata, mitä kärsimyksiä -aika tullessansa meille tuopi. Venäjä varustelee ja aikoo tulla maahamme -suuren sotajoukon kanssa. Maamme on aivan varustamaton ja vähäinen -sotaväkemme on hajoitettuna ympäri maata ja Ruotsista ei ole paljon apua -toivomista, sillä Tanska on myös julistanut sodan Ruotsia vastaan. -Isänmaa on vaarassa ja se tarvitsee jokaisen poikansa torjumaan -vihollisen ryntäystä. Jumala rankaisee meitä kovakorvaisuutemme tähden, -kun emme ole ottaneet vaaria hänen varoittavasta äänestään. Itse olen jo -liian vanha aseisiin tarttumaan, niin mielelläni kuin sen tekisinkin, -mutta Jumala on minulle lahjoittanut kaksi vankkaa poikaa, ja toivon, -että he ilolla tarjoavat voimansa isänmaan palvelukseen.» - -Kun isä oli puheensa lopettanut, kavahti Pentti ylös ja löi jykevän -nyrkkinsä pöytään ja sanoi: »Se ei saa tapahtua; vihollinen on -torjuttava pois maasta.» Aaro sieppasi luodikkonsa seinältä, puristeli -ja tarkasteli sitä. - -»Semmoiset aseet eivät sodassa kelpaa; kyllä se antaa aseet, joka -työnkin. Mutta mitä te mietitte, aiotteko uhrata itsenne isänmaan -palvelukseen», puheli isäukko. - -»Se on hartain halumme, jos vaan te annatte suostumuksenne siihen», -sanoivat veljekset innostuneina. - -»Jumala teitä noista sanoistanne siunatkoon! Nyt voin rauhassa ja ilolla -kuolla, kun minulla on tuommoisia poikia», sanoi ukko, pyyhiskellen -kyyneleitä silmistään. - -Äitiin ja sisareen tekivät nämät tiedot ja tuumat päinvastaisen -vaikutuksen. Heidän sydäntään ahdisti kovin se tieto, että rakkaat pojat -lähtisivät tuolle vaaralliselle retkelle, jossa voipi käydä niinkin, -ettei sieltä hengissä palata. Mutta kun he olivat tottuneet alistumaan -kaikissa isän tahtoon, eivät he nytkään panneet ainoallakaan sanalla -sitä vastaan. - -Hetimmiten ruvettiin laittamaan pojille varustuksia matkaa varten. - -Viikon päästä lähtivät jo veljekset eväillä ja vaatteilla varustettuina -matkaan. Sydämelliset jäähyväiset otettiin, ja isä varoitti heitä -muistamaan sitä pyhää velvollisuutta, jota he nyt menivät täyttämään. -Äiti ja sisar vuodattivat runsaita kyyneliä, vaan sekä isän että poikain -mieli oli aivan murtumaton. - -Nuorukaiset suuntasivat matkansa Hämeenlinnaa kohden, ja perille -päästyänsä kirjoitettiin he kohta sotarulliin ja sijoitettiin -harjoituskomppaniaan. - -Nuot kauniit, voimakkaat ja siivot nuorukaiset herättivät pian huomiota -ympäristössään, erittäinkin päällystössä. Tämän tähden kohdeltiin heitä -ystävällisesti ja sävyisästi. Jonkun kerran sattui niin, että joku -miehistä, joka oli oppinut olemaan kaikissa päälläpäsmärinä, yritti -voimiinsa luottaen saamaan veljeksiä valtansa alle, mutta nämät -työnsivät hyökkääjän niin voimakkasti pois luotaan, ettei hänen tehnyt -mieli enää toista kertaa koettaa. - -Kauan ei ollut aikaa uusia tulokkaita sotatemppuihin harjoittaa, sillä -Venäjä julisti sodan ja alkoi marsittaa joukkojaan rajaa kohden. Näin -oli 1808-1809 vuoden sota alkanut. Kun siellä täällä hajallaan olevat -Suomen sotajoukot oli saatu hätäpikaa kootuiksi, lähetettiin osa niistä -rajalle päin vihollista vastaan, ja niiden joukkoon komennettiin Aaro ja -Penttikin. Niin tultiin Kymin joelle, jossa oli silloinen valtakunnan -raja. - -Kun vihollinen hyökkäsi rajan yli, perääntyi Suomen joukko -vähälukuisuutensa vuoksi sen edestä. Siellä täällä syntyi kuitenkin -pienempiä kahakoita, joissa suomalaiset sitkeästi pitivät puoliaan, -vaikka kohta heidän täytyi väistyä ylivoiman alta. - -Näissä kahakoissa osoittivat Pentti ja Aaro erinomaista kuntoa ja -uljuutta. Muutamassa kahakassa saartivat venäläiset suomalaisten -kapteenin, joten tämä oli vähällä joutua vangiksi. Tämän vaaran -huomasivat veljekset. Hätäpikaa kokosivat he joitakin miehiä -ympärillensä ja ryntäsivät kapteenia auttamaan. Vihollisen rivi -murrettiin ja kapteeni pelastettiin. - -Näin tavoin herättivät veljekset rohkeudellaan alusta saakka -päällikköjen huomiota. - -Veljekset rakastivat toisiaan todellisella veljenrakkaudella. -Tappelunkahakoissa olivat he aina rinnakkain siellä, missä ottelu oli -tuimin. Jos toinen oli vaarassa, siinä oli jo toinenkin, eikä siinä -suinkaan säästetty iskuja. - -Kauan eivät veljekset saaneet olla tässä osastossa. Sillä kun Viaporia -alettiin varustaa riittävällä miehistöllä, komennettiin muiden muassa -veljeksetkin sinne varustusväkeen. Siellä he asuivat molemmat samassa -teltissä, sillä paljon varustusväen takia ei ollut linnoitusten -huoneustoissa kaikille tilaa. - -Näin kului aikaa joitakin viikkoja. Pentti alkoi käydä vähäpuheiseksi ja -synkkämieliseksi. Tämä kummastutti kovin Aaroa, ja hän koetti keksiä -syytä siihen, mutta turhaan. - -»Miksi sinä, veliseni, olet tullut niin kummalliseksi?» kysyi Aaro -eräänä kertana Pentiltä. - -»Kuinka kummalliseksi?» - -»Ethän tuota enää puhu, et pukahda mitään, vaikka olit aina ennen -puhelias ja iloinen. Istua nollotat vaan itseksesi miettivän näköisenä -ja ajatuksiisi vaipuneena. Pahoin pelkään, että sinua on ruvennut sota -peljättämään.» - -Pentti näytti säpsähtävän. Hän hyppäsi kiivaasti istualtaan ylös ja loi -tuiman silmäyksen Aaroon. - -»Semmoistako minusta luulet? Olenko antanut aihetta sinulle semmoiseen -otaksumiseen? Siltäkö sinusta on näyttänyt käytökseni niissä kahakoissa, -joissa olemme seisoneet vihollisen kanssa silmä silmää vasten? Ei -veikkoni! jos joka mies pelkäisi sotaa ja tappelua sen verran kuin minä, -eipä silloin olisi joukossamme ainuttakaan pelkuria», vakuutti Pentti. - -Jonkun ajan kuluttua rupesi Pentti kulkemaan öillä ulkona ja usein hän -tuli vasta aamun koittaessa telttiin. - -»Missä, Herran nimessä, sinä öillä kuljet? Saatat -ajattelemattomuudellasi henkesi vaaraan», sanoi Aaro kerran Pentille, -kun hän palasi telttiin. - -»Eipä siitä pelkoa; siitä saat olla aivan huoleti.» - -»Mutta missä sinä sitten kuljet ja luihnaat? -- Sinun retkesi eivät ole -kunnollisia retkiä.» - -»Sinun ei tarvitse sitä peljätä», sanoi Pentti, ja siihen se asia sillä -kerralla jäi. - -Muutaman viikon kuluttua oli Pentillä kourakaupalla kultarahoja, kun hän -palasi aamulla telttiin. Niitä hän näytteli ja tarjosi niistä puolia -Aarolle. - -Aaro hämmästyi. Hän katsoi tuimasti Penttiä silmiin ja kysyi kiivaasti: -»Mitä tämä merkitsee?» - -»Etkö tuota nyt ymmärrä? Sitä se merkitsee, että tässä on rahoja, jotka -ovat meille kylläkin hyvään tarpeeseen», sanoi Pentti. - -»Mutta mistä olet nuot rahat saanut? Ne eivät ole kunniallisia rahoja.» - -»Löysin.» - -»Valehtelet.» - -Aaroa kovin huolestutti Pentin nykyinen käytös. Hänkin vaipui syviin -mietteisiin, ja raskas huokaus kohosi hänen rinnastaan. -- »Jumalani... -Olisiko se mahdollista?» pääsi Aarolta ikäänkuin itseksensä. Sitten hän -taasen vaipui ajatuksiinsa ja silminnähtävästi kalpeni hän. - -Vihdoin näytti Aaro havahtuvan mietteistään. Hän oikaisi itsensä -suoraksi ja kuiskasi Pentin korvaan tuskin kuultavasti: »Isänmaan -pettäjä.» - -»Kuinka niin?» kysyi Pentti vaaleten. - -»Olet myönyt nahkasi ja isänmaasi viholliselle.» - -»Älä joutavia puhu. Ota nyt puolet näistä rahoista», sanoi Pentti, mutta -hänen äänensä vapisi. - -»En ikinä ota äyriäkään niistä rahoista, sillä ne ovat hirveän rikoksen -palkka; kirous ja rangaistus seuraa niitä», sanoi Aaro lujasti. - -Sinä päivänä ei puhuttu monta sanaa, ja veljesten väli oli iäksi -rikkoontunut. Tosin pyyteli Aaro, että Pentti heittäisi pois tuon -vaarallisen ja liukkaan tien, jolle hän oli antautunut, mutta Pentti ei -vastannut siihen ainuttakaan sanaa. - -Seuraavana yönä poistui Pentti taasenkin teltistä, mutta hän ei -palannutkaan enää takaisin. - -Kun aamuhuuto tuli, ei Penttiä ollutkaan. Kysyttiin Aarolta, mihin hän -on joutunut, mutta Aaro vastasi vain: »En tiedä, olisiko saanut -päälliköltä lomaa.» - -Pentti ei palannut enää koskaan, ja vihdoin poistettiin hänet -miesluettelosta. - -Täytyy muutamalla sanalla selittää, miten Pentti joutui tuolle jäljelle. - -Kuten ennen on jo mainittu, oli Pentti hyvin komea mies. Eräänä kertana -oli hän lähetetty suojeluskirjalla varustettuna kaupunkiin jollekin -kapteenin asialle. Heti kaupungin rantaan päästyään huomasi hän kauniin -venäläisen naisen, joka häntä alituisesti tähtäili. Kun Pentti lähti -liikkeelle, seurasi nainen hänen jäljessään. Muutaman hetken päästä -laski joku kätensä Pentin olkapäälle. Pentti säpsähti ja katsoi -taaksensa. Siinä seisoi tuo äskeinen nainen ja eräs venäläinen sotamies; -tämä oli laskenut kätensä Pentin olkapäälle. - -»Tämä neiti on kovasti mielistynyt teihin ja haluaisi likemmin tutustua -kanssanne», sanoi sotamies selvällä suomen kielellä. - -»Kuinka olisi mahdollista tutustua neidin kanssa, sillä minä selvästi -huomaan, että hän on venäläinen ja asuu täällä kaupungissa vihollisten -keskessä», sanoi Pentti ihmeissään. - -»Siitä pidetään kyllä huolta, että saatte yön aikana kohdata toisenne.» - -»Millä tavalla?» - -»Teille hankitaan venäläisen sotamiehen puku, jonka puette päällenne, -ennenkuin lähenette kaupunkia, ja mies, jonka tapaatte kappaleen matkaa -rannasta jäällä, sanoo teille tunnussanan.» - -»Mitä ihmisiä tämä neito sitten oikeastaan on?» - -»Ei tällä kertaa sen parempi kuin venäläisen kapteenin -taloudenhoitajatar.» - -»Vaikka neito onkin erinomaisen viehättävä, on hän kuitenkin vierasta -kansallisuutta ja vihollisemme joukkoon kuuluva. Niin ollen ei kannata -ryhtyä tuohon vaaralliseen seikkailuun ja antautua toimiin, joissa -saattaisi vielä henkensäkin menettää», päätteli Pentti. - -»Älkää sanoko niin. Asia kyllä kannattaa miettimistä. Neito on -äärettömän rikas ja hän on suurta sukuakin, vaikka isänmaansa rakkaus on -hänet saattanut nykyiseen asemaansa. Hänellä on ollut loistaviakin -naimatarjouksia, vaan hän on ne kaikki hyljännyt. Mutta heti teidät -nähtyään mielistyi hän teihin ja tahtoisi nyt tutustua likemmin -kanssanne. -- Miettikääpä tätä asiaa», selitti tulkki. - -Koko tämän keskusteluajan oli neito hyvin levoton ja vuoroin punastui ja -vaaleni. Hän sijoitteli levottomasti itseään paikasta toiseen, katsellen -vuoroin Penttiä, vuoroin tulkkia silmiin, saadaksensa selvän -asiainmenosta. - -Pentti mietti hetkisen. Kovaa taistelua taisteli hänen sisällinen -ihmisensä. Loistava tulevaisuus, rikkaus ja kunnia oli hänen silmäinsä -edessä tarjona, mutta toiselta puolen kielsi isänmaanrakkaus ja -velvollisuus häntä vastaanottamasta tuota loistavaa tarjousta. Pentti -oli ikäänkuin kahden tulen välissä. Vihdoin teki hän päätöksensä. Hän -lupasi tulla, mutta ei ennen kuin neljäntenä yönä. - -Kun tulkki käänsi tämän Pentin päätöksen neidolle, välähti tämän -silmissä ilonleimaus ja hänen kasvonsa menivät mitä viehkeimpään hymyyn. -Hän tarttui Pentin käteen, puristi hellästi ja kauan sitä, mutta neidon -käsi vapisi. Tehtyään hennon ja sievän kumarruksen erkanivat he. - -Tämä kohtaus se saatti Pentin vähäpuheiseksi Aaron luona ollessaan, -sillä olipa hänellä nyt miettimisen aihetta. - -Kun Pentti ensi kerran lähti yölliselle retkelleen, oli kaupungin -rannassa sama sotamies häntä vastassa, joka oli ollut tulkkina hänen ja -neidon välillä. Hän saatti Pentin perille asti, eikä mitään vastuksia -ollut. Vahtisotamiehetkin olivat saaneet käskyn päästää esteettä sisälle -yölliset kulkijat. Neito ei kapteenilta salannut, mihin seikkailuun hän -oli antautunut, vaan selitti seikkaperäisesti hänelle kaikki -asianhaarat. Kapteeni ei ensinkään pannut pahaksensa tuota seikkailua. -Hänen mieleensä juohtui, että kun hän saisi Pentin suostumaan tuohon -alkaneeseen yritykseen, saisi hän Pentistä oivallisen välikappaleen, -jota hän voisi apunaan käyttää sotatarkoituksiinkin. Sillä hänhän tunsi -Suomen sotavoimat, niiden tarkoitukset ja vehkeet; ja hän tunsi maan -kauttaaltansa, sen vuoret, virrat ja järvet. Ottaen kaikki nämät lukuun, -edisti kapteeni minkä voi Pentin ja neidon yhtymistä. - -Eräänä kertana tuli kapteeni yöllä siihen huoneeseen, jossa Pentti ja -neito olivat. Pentti säikähti tuota kohtausta, niin että oli henkensä -heittää. »Älä pelkä, älä pelkä», koki kapteeni hokea, ja mukana oleva -tulkki sai selittää, ettei kapteenilla ollut mitään pahoja tarkoituksia. - -Tulkin avulla koki kapteeni kaikella venäläisellä liukkaudella Pentille -selittää, kuinka edullinen tarjous hänellä nyt oli, jommoista ei tule -osaksi edes yhdelle tuhannesta. Tästedes ei Pentillä tulisi olemaan -mitään puutetta. Hän saisi haltuunsa suuret omaisuudet, paljon kunniaa -ja kauniin puolison. Osoittaakseen Pentille tulevan elämän esimakua, -antoi hän hänelle kourakaupalla kultarahoja. - -Hurmaantuneena kaikesta siitä loistosta ja rikkaudesta, mitä edessään -näki, alkoi Pentti taipua viettelykseen, vaikka hänen omatuntonsa -soimasikin häntä isänmaanpetoksesta. - -Toisenlaista oli nyt Pentillä edessä kuin mitä oli oppinut ennen -näkemään. Kaikki paikat huoneissa kuhisivat silkistä ja kulta loisti -huonekalujen koristuksista. Jos istui johonkin sohvaan tai nojatuoliin, -kuhahti niihin kainaloita myöten. Ja entä sitten tuo ihana naikkonen, -jommoista hän ei ikinä ennen luullut tavanneensa! - -Näistä kaikista hurmaantuneena oli Pentti täydellisesti voitettu ja -keveällä sydämellä lähti hän noita Juudaksen penningeitä viemään -veljensä Aaron luo. Näitä venäläiseltä kapteenilta saatuja kultarahoja -hän sitten Aarolle näytteli. - -Kukaan ei Viaporissa tiennyt, mihin ihmeeseen Pentti oli joutunut. -Yleiseen kumminkin luuloteltiin, että hän olisi karannut. Aaro yksin -tiesi, kunne Pentti oli vajonnut. Tämä tieto teki Aaron sydämelle niin -kipeää, ettei hän tahtonut voida elää. Ei uni eikä ruoka hänelle -maistanut, ja kaikki oudoksuivat, kun hän laihtui, niin ettei hänestä -ollut muuta kuin varjo jäljellä. Aaron sielua painoi sanomaton tuska ja -ahdistus, kun hänen veljensä, jota hän niin verrattomasti rakasti, piti -joutua isänmaanpettäjäksi. Hänestä tuntui siltä kuin hänkin olisi ollut -osallinen tuohon hirveään rikokseen, koska hänen suvussaan oli -tuommoinen petturi. Pois oli nyt Aaron sydämestä haihtunut veljellinen -rakkaus. Hän kirosi mielessään Pentin ja vihasi häntä enemmän kuin -mitään vihollista. Kaikki tämä tunto ja tieto kävi sitäkin raskaammaksi -Aarolle, kun hän sai sen yksin kantaa, sillä ei hän hirvinnyt -yhdellekään ihmiselle avata sydäntään. - -Vähitellen alkoi Aaro kuitenkin kostua, mutta ääretön viha ja ylönkatse -Penttiä kohtaan jäi hänen sydämeensä vallitsemaan. - -Tämmöisenään kului aika siihen saakka, kun Viaporin antautuminen -tapahtui. Yhtä raskaalla mielellä kuin muutkin sotilaat laski Aaro -antaumisessa aseensa maahan. - -Kun Aaro pääsi Viaporista vapaaksi, meni hän Suomen sotajoukkoihin ja -joutui Adlercreutzin osastoon. Kaikissa niissä taisteluissa, mitä sillä -osastolla oli kestettävänä, oli Aaro aina mukana ja hän osoitti entistä -uljuutta ja rohkeutta. Mutta synkkämielinen, vähäpuheinen ja miettivä -oli hän aina silloin, kun ei ollut tappelun tuoksinassa. - -Tuli sitten Salmen tappelu. Vihollinen kävi suuremmalla miesvoimallaan -ankarasti päälle, mutta sitkeästi pitivät suomalaiset puoliaan. -Vihollisen joukosta karautti silloin eräs ratsumies muiden edelle, -seisautti hevosensa ja huusi selvällä suomen kielellä: »Antaukaa, -suomalaiset, vastustuksenne on turha, sillä meille on tulossa iso -apujoukko.» - -Tämän äänen kuultuaan säpsähti Aaro. - -»Isänmaan pettäjä!» mutisi hän itsekseen. - -Samassa nosti hän aseensa poskelleen, laukaus kuului ja päätään myöten -suistui ratsastaja hevosen selästä maahan, ja hevonen hyppäsi täyttä -laukkaa vihollisten joukkoon. - -Samassa kun Aaron kivääri laukesi ja kun hän huomasi ratsastajan -putoovan, kaatui hän itsekin tunnotonna maahan niinkuin luodin -lävistämänä. Lähellä olevat luulivat hänen todellakin saaneen luodin -rintaansa, eivätkä tappelun tuoksinassa pitäneet hänestä sen enempää -lukua. Mutta Aaro olikin vain pyörtynyt, sillä hänen luotinsa oli -kaatanut isänmaan kavaltajan, hänen oman veljensä -- Pentin. - -Kauan makasi Aaro tunnotonna, mutta kun tappelun tuoksina läheni häntä, -tointui hän pyörtymyksestään. Kun viholliset tämän huomasivat, -kääreentyivät useat heistä ottamaan Aaroa vangiksi. Siinä tuli tuima -ottelu, ja Aaro kaasi yhden vihollisen, haavoitti toisen ja raivasi -itselleen pääsyn omiensa luo. - -Suomalaiset olivat voitolla tässä tappelussa, mutta aralta ylipääliköltä -tuli perääntymiskäsky, juuri kun voitto näytti varmalta. - -Salmen tappelun jälkeen korotettiin Aaro alaupseeriksi. - -Kaikissa niissä kärsimyksissä, vaivoissa ja taisteluissa, joita Suomen -sotajoukko sai kokea perääntyessään vihollisen edessä aina Länsipohjaan -Ruotsin puolelle, oli Aaro osallisena. Oravaisten tappelussa oli hän -yksi niitä, jotka uimalla merenlahden poikki samosivat omiensa luo. - -Aaro oli Länsipohjassa mukana Hörneforsin tappelussakin. Hän taisteli -Dunckerin rinnalla ja raivosi niinkuin karhu, jolta pojat on riistetty, -levittäen kauhua ja tuhoa vihollisten keskessä. Mutta kun Duncker sai -kuolinhaavan rintaansa ja kaatui, raivasi Aaro tiensä vihollisen rivien -läpi ja pääsi eheänä siitäkin pälkähästä. - -Silloin kohta tehtiin Haminan rauha, mutta Aaro ei päässyt lähtemään -vieläkään omaistensa luo Hämeeseen, vaan hänen täytyi viipyä -Länsipohjassa talven yli. Keväällä kun rauha oli vakaantunut, läksi Aaro -muiden mukana rakkaille synnyinseuduilleen. - -Paljon oli Kilpelä Aaron poissa ollessa muuttunut. Kovasti oli isäukko -jo vanhennut, samaten äitikin, mutta ankaroita työihmisiä olivat he -vieläkin, sillä he olivat noita kovia tervasjuurakoita, joihin ei ikä -hevillä pysty. - -Muuttunut oli Aarokin. Ennen niin iloinen ja vehmas nuorukainen oli -tullut juroksi ja vähäpuheiseksi. Sodan ankarat vaivat ja kärsimykset -olivat häntä kovasti runnelleet. Sota-asioista ei Aaro ottanut paljon -puhuakseen, sillä isänmaan menettäminen kalvoi kovasti hänen sydäntään. - -Todellista syytä Pentin kuolemaan ei Aaro ollut koskaan kenellekään -maininnut; yksinkertaisesti oli hän kotiinsakin ilmoittanut Pentin -kaatuneen Salmen tappelussa. - -Aaro, päästyään vakaantumaan taloudellisiin toimiin, haki itselleen -elämänkumppalin, köyhän ja iäkkään, mutta siveän palvelustytön. Moni -rikas ja ylpeä neito kadehti tytön onnea, mutta Aaro ei heistä -välittänyt; hän teki valintansa vaan oman sydämensä vaatimusten mukaan. - -Tarmokkaasti ja yksistä neuvoin ryhtyivät he taloudellisiin toimiin, ja -se heiltä menestyikin. - -Vanhukset alkoivat heikontua, niin etteivät voineet enää työtä tehdä, -mutta heille tuli nyt muuta mieluisaa tehtävää, sillä he saivat ruveta -vaalimaan ja hoitelemaan Aaron lapsia, noita Kilpelän nousevia nuorteita -vesoja. - -Ainoastaan vaimolleen kertoi Aaro seikkaperäisesti Pentin vehkeet ja -millä tavalla hän sai surmansa. - - - - -RITULAN SIINA. - - -I. Rukkaset. - -Ritulan talo oli suuren kylän laiteella. Se ei ollut mikään kuuluisa -rikas, mutta ei rutiköyhäkään. Sen isäntäväki kuului tuohon vakavaan -kristillismieliseen suuntaan, joka on niin kauan kunnialla kansaamme -pystyssä pitänyt. Heillä oli vain kaksi lasta, poika ja tyttö; pojan -nimi oli Leonart, mutta häntä sanottiin sekä kylän kesken että kotona -lyhemmittäin vain Nartiksi. Sisaruksista oli Nartti vanhin; tyttären -nimi oli Siina. - -Näitä lapsiaan vanhemmat koettivat kasvattaa parhaan taitonsa mukaan -Jumalan pelvossa. Jok'ikinen päivä piti lasten lukea joku määrätty -kappale raamatusta, ja vanhemmat kokivat sitä sitten selittää ja heidän -mieliinsä painaa. Sitäpaitsi viljeltiin Ritulassa paljon muutakin -kirjallisuutta ja sanomalehtiä. Näiden avulla pääsivät Nartin ja Siinan -henkiset voimat jo aikaisin kehittymään. - -Lapset olivatkin siivoja, hiljaisia ja tottelevaisia, eivätkä koskaan -panneet vanhempiensa tahtoa vastaan. - -Näin tavoin kului aika niin, että Nartti oli kahdenkymmenen- ja Siina -seitsemäntoistavuotias. Nartista oli sukeentunut kookas, voimakas ja -uljas nuorukainen; sitävastoin ei luonto ollut Siinalle jakanut noita -lahjojaan niin suuressa määrässä. Ensi näkemältä teki hän kaikkiin -vastenmielisen vaikutuksen. Hiusmarto oli melkein liian matalalla, nenä -lähti liian jyrkästi otsasta ja aivan tarpeettomasti oli se noussut -korkeaan kyömyyn. Hipiäkään ei ollut semmoinen kuin sen monen mielestä -olisi pitänyt olla. Jotenkin mustantymperä se oli ja sen himmeän verhon -seasta rusotti hieman jonkunmoista punaa. Mutta tarkemmin katsoessa -näytti hänen hipiänsä siltä kuin hienonhieno läpikuultava samettinukka -olisi sen peittänyt. Vartalo hänellä oli solakka ja hento ikäänkuin -kaikkein hienoimmista pontimista kokoonpantu. Hänen käyntinsä oli -notkeata ja sulavaa ja niin keveätä, ettei hänen askeltensa ääntä -kuulunut; olisi luullut jonkun hengen siinä liihoittelevan. - -Kun hän jotakin puhui, oli ääni hienoa, sulavaa ja hiljaista; se -kuulosti melkein kuiskutukselta. - -Nuorison joukossa oli Siina ujo ja kartteleva. Hän haki aina jotakin -syrjäistä soppea ja siellä hän yksinään istua nuhjusteli, välittämättä -muiden nuorten hommista ja riennoista yhtään mitään. Mutta mitä enemmän -toiset nuoret saivat seurustella hänen parissaan, sitä enemmän kiintyi -heidän huomionsa häneen. Sattuiko joku häntä puhuttelemaan, herätti -oitis hänen pehmeä, kuiskuttava äänensä myötätuntoisuutta, mutta sitäkin -enemmän hänen järkevät ja täsmälliset vastauksensa. Jos hän jossakin -liikkui, olivat kaikkien silmät kääntyneet katsomaan tuota lyhyenläntää -solakkaa, hentoa ja notkeaa olentoa. - -Ei ollut kulunut vielä täyttä vuottakaan siitä, kun Siina ilmestyi -nuorison joukkoon, ennenkuin kaikki kylän nuorukaiset olivat -ehdottomasti kiintyneet häneen. Eivät nuorten leikit ja kisat olleet -mistään kotoisin, ellei Siina ollut joukossa. Sattuiko hän joskus -jäämään niistä pois, tunsi jokainen nuori mies salaista kaipuuta -sydämessään. - -Kerran tuli toisesta pitäjästä eräs pulska, keikarimainen nuori mies -käymään Lenulan pitäjässä. Hän oli hyvin itsetietoinen paremmuudestansa -ja etevämmyydestänsä muiden nuorten miesten suhteen. Tämä tieto määräsi -hänen käytöksensä muita kohtaan. Hän oli röyhkeä ja suulas puheissansa, -eikä suinkaan kaikesti punninut sanojansa, olipa muiden mieli musta tai -valkea. - -Pyhäpäivä oli. Heti kylään tultuansa haki hän nuorison seuraa. Siellä -oli hän suuna, päänä, eikä näyttänyt välittävän kenestäkään vähän -vähääkään, hölisi ja lausui vain arvosteluita kaikista, mitä hänen -päähänsä sattui pöllähtämään. Kylän nuoriso oli hämmästyksissään -tuommoisesta käytöksestä. Salaperäisesti silmäilivät he toisiaan, ja jos -jollakin oli toiselle jotakin sanomista, teki hän sen kuiskaamalla. - -Joukossa oli tietysti Ritulan Siinakin. Kun keikari hänet huomasi, astui -hän Siinan eteen. - -»Äkkimakea sinä olet», sanoa mällisti hän Siinalle vasten silmiä -vähääkään häikäilemättä. - -Kalman kalpeaksi kävi Siina, ja kaikki muutkin hämmästyivät -sanomattomiksi, vilkaisten toisiansa silmiin. Keikari käänteli vaan -itseänsä pöyhkeänä kuin kukko rikkatunkiolla. - -Kun ensimäinen hämmästys oli mennyt ohi, sanoi Siina hiljaisella -sointuvalla äänellä: - -»Miksikä te niin sanoitte? Sanokaa minkä tähden minä olen äkkimakea... -Olkaa hyvä... Itsenikin olisi varsin hyvä tietää, minkä vuoksi minä olen -äkkimakea...» - -Tämän jälkeen lähti Siina notkein, hennoin askelin kävelemään keikarin -edestä toisten luo. - -»Kyllä on melkein hävytöntä tuolla tavalla esiintyä, semminkin nuorta -neitosta kohtaan», sanoi joku kylän pojista. - -Yleinen nurina kuului nuorison joukosta. - -»Minä teen mitä tahdon, enkä välitä kenestäkään yhtään mitään», sanoi -keikari uhmaillen. - -»Sanotteko niin! Mutta jos semmoisia mielipiteitä kannatatte, niin on -paras, että poistutte seurastamme, sillä me emme aio sallia, että -tuommoisia hävyttömyyksiä viskataan aiheettomasti viattomia ja -kunniallisia ihmisiä vastaan», sanoi eräs roteva nuorukainen, astuen -samassa keikarin eteen. - -Tämä, toisesta pitäjästä kotoisin oleva Räimälän rikkaan talon ainoa -poika, joutui nyt itsekin hämilleen. Hän huomasi, ettei täällä -käynytkään laatuun rikkautensa ja etevämmyytensä nojalla pilkata ja -ylönkatsoa ihmisiä. Hän kävi hiljaiseksi ja ujoksi, eikä vähään aikaan -lausunut ainuttakaan sanaa. Vihdoin sanoi hän alakuloisesti: »Minä -satuin sen ajattelemattomasti sanomaan.» - -»Ei koskaan pidä ajattelemattomasti semmoisia sanoja suustaan päästää... -Ihminenhän Siinakin on ja paraitapa onkin», sanoi poika. - -Tuo kohtaus oli saanut nuorison niin hämilleen ja raskasmieliseksi, -ettei heidän haluttanut seurustelua enää jatkaa, vaan he erkanivat ja -itsekukin meni kotiinsa. - -Räimälän Kaalu ei tiennyt mitä tehdä. Ei hän kehdannut seurata nuoria, -kun nämät lähtivät pois, vaan ypö yksikseen hän jäi nyt miettimään -tilaansa. - -Hänen sydäntänsä kaiveli kovasti, kun hän oli tullut noin suuresti -nolatuksi. - -Oikeastaan oli hänellä muutakin asiaa, ei ainoastaan kyläilemisen halu. -Hän oli tullut naimiskauppaa hieromaan rikkaan Piirolan Hiljan kanssa ja -sitä tarkoitusta varten aikoi hän viipyä Lenulassa useita viikkoja. - -Hilja oli kylän parhaita tyttöjä. Hän oli kookas ja kaikin puolin pulska -ihminen. Luonteeltaan oli hän tunnettu sävyisäksi ja muuten siveäksi -käytökseltään. Hän oli rotevaliikkeinen ja sangen kätevä kaikissa -naisten töissä; hän oli Siinan parhaita ystäviä. - -Kun Piirolan Hiljakin oli tuossa nuorisojoukossa ja kun tuossa -ensimäisessä kohtauksessa noin nolosti kävi, ahdisti Kaalun sydäntä -kovin. Hän ei ollut Hiljaa koskaan ennen tavannut; tämä oli vasta -tunnustelukohtaus. Hiljaa miellyttääkseen oli hän etevämmyyttään, tuota -pöyhkeilemistään ja keikaroimistaan harjoittanut, mutta se menikin päin -mäntyyn; selvästi oli hän huomannut, kuinka Hiljan otsa rypistyi tuon -viimeisen tapauksen jälkeen. - -Siinä istui Kaalu nyt yksinään miettien ajattelemattomuuttaan ja kovaa -onneaan. Näinköhän hänen piti tyhjin toimin ja suurella häpeällä palata -kotiinsa? Kaalusta tuntui siltä, että Piirolan suuret rikkaudet -luiskahtivat aivan hänen ohitsensa ja kaikki tämä hänen oman tyhmyytensä -takia. Surulliset ajatukset vaivasivat nyt Kaalua. - -Vihdoin hän päätti, ettei hän asiaa siihen heitä, vaan koettaa sen saada -perille ajetuksi. Hän lähti kävelemään kestikievariin, johon hän otti -majapaikan, sillä ei hänen mielestään sopinut Hiljan kanssa tuon -kovanonnen tapauksen perästä suoraa päätä mihinkään tuumiin ryhtyä. - -Viikkokaudet käveli nyt Kaalu kylillä. Kun hän sattui tapaamaan jonkun -nuorukaisen tahi neitosen, tekeytyi hän niin kohteliaaksi kuin suinkin -mahdollista. Hän tervehti heitä ystävällisesti ja puheli heille mitä -imartelevimmin. Näin tavoin tahtoi hän voittaa takaisin, mitä hän -töykeydellänsä oli menettänyt. - -Eräänä iltana kävi niin, että Ritulan Siina kauppamieheen mennessään -tuli tiellä Kaalua vastaan. Jo kaukaa tunsivat molemmat toisensa ja -kummankin sydän rupesi kovasti pamppailemaan. Kevyenä ja notkeana tulla -hipsutteli Siina solvailijaansa vastaan. Mutta jo kaukana kohotteli -Kaalu lakkiaan ja kumarrellen sanoi hyvän päivän. Kun he tulivat -vastakkain, tarttui Kaalu Siinan käteen ja pyysi anteeksi tavatonta -käytöstänsä häntä kohtaan. Siinan käsi hieman vapisi, mutta Kaalun -mielestä se tuntui niin pehmoiselta ja lämpöiseltä. - -»Mitäpä siinä on anteeksi annettavaa -- enhän voi olla parempi kuin -olen, eikä se ole minun vikani», sanoi Siina melkein kuiskaavan -hiljaisesti. - -Tähän ei Kaalulla ollut mitään sanomista, sillä mikään lauselma ei -tuntunut sopivan tuohon Siinan terävään muistutukseen. - -Niin he erkanivat, mutta kauan katseli Kaalu Siinan jälkeen, joka -keveänä mennä liihoitteli tietä eteenpäin. - -Tuo kohtaus kävi niin kipeästi Kaalun sydämeen, ettei hän voinut enää -vierailujaan sinä päivänä jatkaa. Hän palasi majapaikkaansa ja koko -yöntienooksi oli Kaalulle päänvaivaa tuon yksinkertaisen kohtauksen -vuoksi. - -Ensi pyhänä kokoontui kylän nuoriso erääseen taloon, ja sinne ohjasi -Kaalukin askeleensa. Ujona ja ystävällisenä ilmeni hän heidän seuraansa, -jopa niin ujona, että toisien täytyi kehoittaa häntä tulemaan -ovipielestä peremmäksi. Näyttipä siltä kuin Kaalusta olisi kaikki -paremmuutensa tunne kadonnut. Seurustelu kävikin laatuun, sillä ei nyt -ollut mitään semmoista, joka olisi ristiriitaisuutta ja hankaluuksia -nuorison kesken synnyttänyt. Kaaluakin kohtelivat kaikki ystävällisesti -niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, eikä koko viimepyhäisestä -rettelöstä lausuttu sanaakaan. Siina ja Hilja seurustelivat myös Kaalun -kanssa; kaikki näytti unhoittuneen. - -Räimälän talo oli Piirolassa hyvissä kirjoissa rikkautensa takia -- -mikseikäs, sillä kyllähän rikkaat toisensa tuntevat --; hyvissäpä sen -ainoa perillinenkin. - -Kun Kaalu eräänä päivänä ilmestyi Piirolaan, otettiin hänet sangen -ystävällisesti vastaan. Isäntäväki vei hänet heti vierashuoneeseen, -syöttivät, juottivat ja hoitivat vierasta niinkuin parhaiten taisivat. -Isäntä oli aina vieraan parissa, kysellen häneltä yhtä ja toista -Räimälän talouden asioista, samalla ilmoitellen sitä ja tätä omasta -taloudestansakin. Paljon tuli siinä ilmi asioita molemminpuoliseksi -suureksi tyytyväisyydeksi. - -Hyvä oli alku, mutta Hilja näytti vaan kylmältä ja yhtäkaikkiselta. Ei -hän monasti silmää näyttänyt, ja jos Kaalu yritti hänelle jotakin puhua, -vastasi hän vaan lyhyesti ja meni pois. - -Vanhukset kehoittivat Kaalua jäämään taloon yöksi, mutta hän ei voinut -sitä tehdä, semminkään kun Hilja näytti niin kylmältä. Kaalu lähti -majapaikkaansa, mutta isäntäväki pyysi häntä pistäymään toiste talossa. -Vanhukset eivät halunneet mitään sen paremmin, kuin että he olisivat -saaneet tyttärensä naitetuksi niin kuuluisaan ja rikkaaseen taloon. He -taivuttelivat ehtimiseen tytärtään siihen suuntaan, kehuskellen sitä -onnea, mikä siitä seuraisi. Eikä Hilja olisi juuri vastenmielinen -ollutkaan tuohon tuumaan, ellei olisi ollut tuota kohtausta Ritulan -Siinan kanssa. Se halvensi paljon Kaalua hänen silmissään ja hän piti -koko miestä tyhmänä ja tunnottomana pöyhkeilijänä. - -Kaalu rupesi nyt tiheämmin käymään Piirolassa, ja vanhukset -taivuttelivat väliaikoina Hiljaa. Vihdoin kesyttyi Hilja siihen määrään, -että hän kohteli Kaalua paremmin. Asia kehittyi siten, että kihlajaiset -päätettiin pitää parin viikon päästä. - -Kaalu ilostui nyt niin tästä uuden onnensa koittehesta, että hän jäi -vielä viikoksi Lenulaan. Kun hän useinkin oleskeli yksin majapaikassaan, -pyöri hänen mielessään Ritulan Siina. Hän haki Siinan seuraa ja väliin -kävi hän tämän kotonakin, vaikka hän muutoin enimmiten oleskeli -Piirolassa Hiljan parissa. Mutta mitä useimmin Kaalu seurusteli Siinan -luona, sitä enemmän alkoi tämä miellyttää häntä. Hiljassa ei ollut sitä -hentoa ja sulavaa notkeutta, kuin Siinassa. Entäs sitten se vieno ja -heläjävä, hieman värähtelevä ääni ja järkevä puhetapa, joka kaunisti -Siinaa. Ritulan talossa vallitsi kaikkialla hyvä puhtaus ja järjestys, -mutta erittäinkin Siinan huone oli niin siisti ja aistikkaasti -järjestetty, että näytti siltä kuin se olisi itsestään semmoiseksi -muodostunut. - -Piirolassa sitävastoin vallitsi tavallinen arkipäiväinen siivo, eikä -Hiljan kamari ollut sen aistikkaampi kuin muutkaan huoneet. - -Kun Kaalu vertaili näitä näkökohtia toisiinsa, havaitsi hän niissä -suuren eron. Kaikki tämä ja Siinan aistikas vaatteus vaikutti sen, että -Kaalu rakastui Siinaan korvia myöten. Ei Siina nyt näyttänyt Kaalusta -ensinkään »äkkimakealta.» - -Kaalun käyntiretket Ritulassa tihenivät tihenemistään. Iltamilla teki -hän Siinan kanssa pitkiä kävelyretkiä, sillä Siina ei tahtonut kieltää -Kaalulta ihmisellistä kohtelua. Kerran kävi tämmöisellä retkellä niin, -että Kaalu yhtäkkiä pysähtyi Siinan eteen. Molemmat seisahtuivat. Kaalu -katsoi kiinteästi Siinaa silmiin ja otti häntä kädestä kiinni. -Ehdottomasti takaantui Siina pari askelta ja näytti hyvin -hämmästyneeltä. Samassa vetäisi hän kätensä pois Kaalun kädestä. - -»Minun sydämelläni on eräs asia, joka siellä raskaasti painaa», sanoi -Kaalu. - -»Mikäs se sitten olisi?» sanoi Siina, tarkistaen kuuloaan ja -huomaavaisuuttaan. - -»Asia on sitä laatua, etten tiedä, uskallanko sitä ensinkään sanoa.» - -»Olisi sitten ollut paras, ett'ette olisi ollenkaan sitä ilmoittanut», -sanoi neito. - -»Mi-mi-nä ra-kastan teitä sydämestäni», änkytti Kaalu. - -Siina kalpeni, vetääntyi taammaksi, eikä voinut vähään aikaan virkkaa -mitään. - -»Kuinka te rohkenette semmoista sanoa? Te, jolla on jo melkein kihlattu -morsian. Te, joka olette minua niin suuresti pilkannut ja halveksinut. -Luuletteko, että naisen sydän on teidän leikkikalunne, jonka kanssa -saatte menetellä niinkuin haluttaa. Teillä on häilyvä sydän, joka ei -pidä mitään pyhänä, eikä minua haluta sitoa kohtaloani niin horjuvaan -mieheen. Hävetkää toki vähän ja menkää morsiamenne luo ja pitäkää pyhänä -liittonne, jonka kerran olette solmineet», sanoi Siina. - -Kaalu oli niinkuin puusta pudonnut. Hän luuli kuvitellun etevämmyytensä -nojalla olevansa oikeutettu saamaan kenen tytön suostumuksen hyvänsä. Ja -nyt tuo Ritulan hento tyttö antoi hänelle rukkaset. - -Äänetönnä lähtivät he kävelemään Ritulaa kohden. Kartanoon vievälle -portille tultuaan ojensi Kaalu kätensä hyvästijätöksi Siinalle, ja -äänetönnä puristi tämä hieman Kaalun tarjottua kättä. - -Kaalu lähti nyt tallustelemaan Piirolaa kohden, mieli syttäkin -mustempana. - -Sinne tultuaan oli hän vähäpuheinen ja jörömäinen. Tämän huomasi talon -väkikin ja he ihmettelivät, mikä on mahtanut sulhasmiehelle tulia, kun -hänessä on tapahtunut sellainen mielenmuutos. - -Niine puheineen lähti Kaalu pötkimään oitis kotimatkalle Räimälään, -Monenlaisia mietteitä pyöri nyt hänen päässään ja mieli oli apeana. -Kuitenkin lohdutteli hän itseänsä sillä, ettei toki Hiljan tietoon -tulisi hänen seikkailunsa Ritulan Siinan kanssa. Niin muodoin olisi -hänellä jäljellä Piirolassa turvapaikka, mihin olisi hyvä paeta -tappionsa jälkeen; olihan siellä hänellä melkein kihlattu morsian. - -Kun määräaika oli kulunut, ajoi Kaalu puhemiehen kanssa korskuvalla -hevosella Piirolaan kihlajaisia viettämään. Heti kartanolle tultua -huomasi Kaalu, etteivät asiat ole enää niinkuin ennen. Vieraita ei tultu -kartanolle vastaanottamaan, eikäpä hevostakaan riisumaan eikä talliin -viemään; itse he saivat hevosen riisua ja sitoa omiin rattaihinsa -kiinni. Sitten he astelivat perheentupaan. Isäntä ja emäntä tulivat -vieraita tervehtimään ja veivät heidät kamariin. Kun kahvit oli juotu ja -tupakat pantu, alkoi puhemies esitellä asiaansa. - -»Tämä meidän pitäjän uljain ja rikkain poika on katsonut hyväksi tulla -kainaloiseksi kanakseen valitsemaan teidän kultanuppustanne ja pyytää -nyt teiltä hänen kättään.» - -»Me olemme antaneet täyden vallan tyttärellemme, tehköön hän itse kuinka -tahtoo», sanoi tytön isä kylmänvoittoisesti. - -»Kun asiat niin lienevät, niin olkaa hyvät ja kutsukaa Hilja tänne», -pyysi puhemies. - -Mutta Kaalu kävi yhä kalpeammaksi. Ujostellen tuli Hilja huoneeseen. Hän -seisahtui ovipieleen ja oli tavallista punaisempi. - -»Käypäs istumaan tänne peremmäksi, Hilja. Meillä olisi sinulle vähän -asiaa», kehoitti puhemies. - -»Pysynpä minä tässäkin», sanoi Hilja ujosti. - -»Me olemme tulleet tänne perustelemaan ennen solmituita asioita ja -tuomaan sinulle tämän uljaan nuorukaisen kihloja. Talon ja pojan tunnet -jo ennestään, ettei minun tarvitse enää niitä ruveta selvittelemään», -tuumaili puhemies. - -Kihlat olivat kamarin pöydällä. Niitä oli kaksi isoa silkkisaalia, kolme -vankkaa kultasormusta ja naisen kultakello. Nämät otti puhemies käteensä -ja tarjosi niitä Hiljalle. - -»Joko te olette asianne suorittanut Ritulan Siinan kanssa?» sanoi tyttö -pisteliäästi, eikä ottanut kihloja vastaan. - -»Minä kyllä en ymmärrä, mitä nuot sanat tarkoittavat, mutta ota vaan -nämät kihlat vastaan ja päätetään kaupat. Minä takaan, ettet lyö kättäsi -poroon, kun pääset tämän Räimälän Kaalun kanssa elämäsi päiviä -viettämään», koki puhemies puhella, saadakseen asiansa hyvään loppuun. - -»En ikinä, sillä olen huomannut, että koko mies on tyhjä kerskailija ja -pöyhkeilijä, joka luulee saavansa naissydämen kanssa leikitellä kuinka -kulloinkin haluttaa», sanoi neito ja pujahti samassa ovesta ulos. - -Kaalusta tuntui siltä kuin kokonainen jäävuori olisi paiskattu hänen -sydämeensä. Kaukaan aikaan ei hän kyennyt puhumaan mitään, ja -hämilläänpä oli puhemieskin. - -»Mikähän lienee Hiljalle tullut, kun hän on niin muuttunut?» sanoi Kaalu -vihdoin ja kohautti vähän itseään. - -»Mitä tuo lienee tuolta Ritulasta kuullut; kuului hän jotakin puhuvan -'äkkimakeasta', parempansa moninkertaisesta solvaisemisesta ja jotakin -semmoista, jota en täydellisesti ymmärtänyt», sanoi Piirolan isäntä. - -Nolona lähti nyt sulhasväki pois, eikä siinä pitkiä hyvästijättöpuheita -pidetty; kylmä, mykkä kädenanto vain, siinä kaikki. - -Kun Piirolan Hilja ja Ritulan Siina tapasivat sen jälkeen ensi kerran -toisensa, itkivät he sylitysten kauan aikaa, sillä heidän sydämessään -tuntui siltä kuin he olisivat suuresta vaarasta pelastuneet. - - -II. Siinan vaikutus nuorisoon. - -Ritulan Siina rupesi nyt tuntemaan oman arvonsa. Selvästi huomasi hän, -että hänellä on vaikutusvaltaa nuorisoon. Hän tiesi tarkoin, ettei hän -suinkaan ollut mikään kaunotar, eikä sen nojalla voisi muiden huomiota -puoleensa vetää. Mutta hän tunsi omaavansa muita lahjoja, joita usein -puuttuu hyvinkin kauneilta neitosilta. - -Tämän tietonsa ja itsearvonsa tunnossa ei Siina enää ensinkään -ujostellut toisten nuorien seurassa. Notkeana ja hentona liihoitteli hän -kuin keijukainen ja häikäilemättä puheli hän sointuisalla pehmeällä -tavallaan kenen kanssa tahansa. - -Varsin merkillistä oli, että kun ulkopitäjistä tuli nuoria miehiä -Lenulaan naimapuuhissa, takertuivat he melkein poikkeuksetta Siinaan, -kun vaan kerrankaan sattuivat hänen pariinsa tulemaan. Seurauksena -tuosta kaikesta oli useinkin se, että aiottu naimiskauppa jäi sikseen. - -Kun Siina kohteli vieraitaan aina ystävällisesti ja sävyisästi, ottivat -nuoret miehet asian siltä kannalta, että Siina osoittaa heille erityistä -huomaavaisuutta. Ja semmoisesta otaksumisesta seurasi, että he rupesivat -Siinalle rakkaudentunnustuksiansa tekemään. - -Mutta Siinapa ei ollutkaan niin vain ensi oksalta ammuttava. Oitis -rupesi hän selittelemään, kuinka väärän käsityksen vieras oli hänestä -saanut. Hän oli muka päättänyt aina olla naimatonna. Vieraalle olisi -parasta, että hän menisi sen neitosen luo, jota varten hän oli tänne -tullutkin. - -Tavallisesti kävi niin, että nuoren miehen sydän oli kylmennyt -tarkoitettua impeä kohtaan, ja apealla mielellä palasi hän kotiinsa. - -Tämmöisiä tapauksia sattui niin usein, että ne rupesivat herättämään -yleistä huomiota. - -Joku muistutti kerran Siinalle, miksikä hän niin paljon eroittaa -aiottuja avioliittoja. - -»Enhän minä ole heitä hakenut enkä pyytänyt heitä tarkoittamistaan -tytöistä erkanemaan; päinvastoin olen kehoittanut pysymään sen neitosen -kimpussa, jota varten ovat tulleetkin», sanoi Siina vähän -loukkaantuneena. - -Tulipa taas kerran vieraasta paikkakunnasta eräs pulska nuorukainen -käymään Lenulassa. Päätä pohkaa takertui hän Keimalan Tiinaan kiinni. - -Tiina oli kaunis tyttö Jumalan luoman puolesta, mutta hän oli pahassa -maineessa epäsiveellisyytensä takia. Hän oli muuten räivä ja -rivopuheinen, kuten semmoiset tavallisesti ovat. - -Tähän tyttöheisakkaan mieltyi tuo upea nuorukainen niin, ettei hän -lyönyt ei laskenut muualle kuin Keimalan Tiinan pariin, eikä hän -välittänyt muista kylän neitosista yhtään mitään. - -Tiina ylpeili tuon pojan voitettuaan ja julkisesti käveli hän tämän -kynkässä seurapaikoissa. - -Tämä harmitti Ritulan Siinaa. Hän sovitti niin, että hän tuli -kohdanneeksi tuon pojan. - -Siina pani nyt kaiken viehättäväisyytensä ja vaikutusvaltansa -liikkeelle. Hän kohteli nuorukaista ystävällisesti, puhua leperteli -hänelle kaikenlaisia asioita sointuvalla tavallaan sekä kehoitti pojan -käymään häntäkin katsomassa. - -Jo ensi näkemältä teki Siinan olento poikaan hyvän vaikutuksen. Kutsua -noudattaen meni hän tapaamaan Siinaa. Yhä suurempaa huomaavaisuutta ja -kohteliaisuutta osoitti Siina nuorukaiselle. Ja ennenkuin poika lähti -Ritulasta iltasella pois, oli hän täydellisesti mieltynyt tyttöön. - -Keimalan Tiina alkoi haihtua pois hänen mielestään, ja Siina sai siellä -yhä enemmän sijaa. Hän ei hakenutkaan enää Tiinan seuraa, mutta Siinan -luona käymiset tihenivät. - -Ei ollut montakaan vuorokautta vielä kulunut, kun poika jo teki Siinalle -rakkaudentunnustuksen. - -Siina selitti nyt pojalle, ettei hän sitävarten ole ollut hänelle -ystävällinen, että siitä semmoisia asioita koituisi, vaan että hän on -ystävällinen kaikille ihmisille; samassa hän selitti haluavansa olla -aina naimatonna. - -Paikalla nousi poika ylös, ojensi kätensä Siinalle hyvästijätöksi ja -pötki suoraa päätä kotiinsa käymättä edes Keimalassa. - -»Jopahan taasenkin sait eroitetuksi rakastavaiset toisistaan», -muistutettiin nytkin Siinaa. - -»Sen tein aivan tahallani», sanoi Siina. - -»Miksikä niin?» - -»Poika olisi ollut liian hyvä mies Keimalan Tiinalle, ja minä en -sallinut asian niin käydä. Poika kiittää kerran minua siitä, että -eroitin hänet semmoisesta ihmisestä kuin Keimalan Tiina on», sanoi Siina -levollisesti. - -»Taisit mieliä poikaa itsellesi», sanottiin. - -»Se on väärä syytös. Hänet olisin saanut vaikka kymmenin kerroin, jos -vaan olisin halunnut», sanoi Siina päättävästi. - -»Kosiko hän sitten sinua?» - -»Sepä nyt on tietty -- kuinkas muutoin», sanoi Siina oman arvonsa -tunnossa. - -»Mikset häntä sitten ottanut? Pulska poika eikä kuulu olevan -varatonkaan», muistutettiin. - -»Hän ei sopinut minun luonteelleni.» - -»Mitä hänessä sitten oli moittimista? Siivo ja höyli poika.» - -»Te ette ole oppinut tuntemaan ihmissydämiä. Törylän Erkillä on -itsepintainen ja taipumaton luonne, joka ei anna vähääkään perään, minkä -hän kerran luulottelee oikeaksi, ja semmoista en minä tahdo», selitti -Siina. - -Todellista aikomusta ei Siinalla ollutkaan olla ja elää naimatonna. -Mutta hän oli mielestään perin tarkka tuntemaan ihmisiä. Aivan pian otti -hän selvän kaikista oudoistakin henkilöistä, kun hän vaan sai hetken -heidän kanssaan keskustella, Ja paikkakunnan nuoret miehet tunsi hän -muka niin tarkkaan, että olisi voinut niinkuin kirjasta lukea, mitä -kunkin sydämen pohjalla liikkui. - -Niin ainakin Siina luuli ja tähän luuloon hän lujasti luotti. - - -III. - -Siina valitsee. - -Omassa pitäjässä oli Nytkälä-niminen talo. Se oli pitäjän vankimpia. -Siinä oli neljä poikaa, ja nuorimman veljen nimi oli Tuomas eli Tommi -niinkuin häntä yleiseen nimitettiin. Veljekset olivat kaikki muut -tunnetut hiljaisiksi ja siivoiksi nuorukaisiksi, mutta jo aikaisin -huomattiin Tommissa rajupäisyyttä. Muutkin veljekset olivat välttävän -näköisiä ja kookkaita miehiä, mutta Tommi oli heistä kaikkein komein. - -Jo varhaisesta lapsuudesta oli Tommi Ritulan Siinasta kylän somin poika. -Iän varttuessa oli Tommi aina Siinan ajatusten ja tarkoitusten esineenä. -Tommi oli paria vuotta nuorempi Siinaa, joten hän oli vielä ikäänkuin -kehityksen alainen, ja Siina tarkoin tähysteli, mitä tuosta tulisi. -Kukaan kuolevainen ei tiennyt mitään noista Siinan mietteistä, sillä hän -oli järkevä tyttö, joka osasi kätkeä kaikki mielitekonsa sydämensä -syvimpään sopukkaan. - -Tommi kehittyi yhä rajupäisemmäksi. Hänellä oli taipumusta ryyppimiseen, -ja vankka mies kun oli, joutuivat ihmiset välistä hänen kanssaan -helisemään. Pohjaltaan hän kuitenkin oli hyväluontoinen nuorukainen. Kun -nuot rajuuden puuskat olivat menneet ohi, katui hän katkerasti tekojaan, -jopa niin että hän väliin itkikin. Hän pyysi anteeksi niiltä, joita -vastaan oli rikkonut ja aikoi vakaasti ruveta hillitsemään rajua -luontoansa. - -Tämän kaiken huomasi Siina, vaan ei se vaikuttanut hänen -mielipiteeseensä yhtään mitään. - -Ritulan ja Nytkälän talojen väliä oli siksi pitkältä, etteivät Siina ja -Tommi usein tavanneet toisiansa, semminkään kun Tommi ei ollut halukas -pyhinäkään kylissä kulkemaan. Enimmiten istui hän kotona, lueskellen -kirjoja. - -Eräänä kauniina kesäisenä pyhäiltana tuli Tommi kylille ja niin osui hän -kylän nuorison joukkoon. Vähääkään häikäilemättä astui Siina oitis -Tommia tervehtimään ja sanoi: »Näkeepä Tomminkin kerran nuorten -joukossa.» Samassa ojensi hän kätensä Tommille tervehdykseksi. - -Tommi tarttui tarjottuun käteen, mutta Siina ei niin pian heittänytkään -hänen kädestään irti. Tommista tuntui tuo käsi niin pehmoiselta ja -lämpöiseltä. Häntä oudostutti Siinan ystävällinen ja lempeä tervehdys, -sillä ei hän ollut koskaan semmoista osakseen saanut. Tommi ei ollut -vielä koskaan ollut tekemisissä vähän vähääkään neitosten kanssa. Siinan -hän kyllä tunsi näöltään sekä tavoiltaan, mutta jotakin -vastenmielisyyttä oli hän aina tuntenut sydämessään tyttöä kohtaan. - -Nuoriso leikki vapaassa luonnossa viheriällä kentällä. Siellä juostiin -leskeä, oltiin ruohonäkkisillä, kätkettiin sormusta ynnä muuta -semmoista; oli siinä iloa ja hauskuutta. - -Tommi istui syrjässä kivellä, katsellen toisten iloa. Hänen mielestään -ei koko joukossa ollut niin hentoa, notkeaa ja kekseliästä neitosta kuin -Siina. Tommi lämpeni hitaasti, mutta varmasti ja ei aikaakaan, kun hän -jo yhtyi toisiin, ja pian oli hän leskeä juostessa Siinan parina --! - -Tommin kylillä käymiset rupesivat nyt tihenemään. Hänestä tuntui siltä, -ettei ollut oikein hyvä olla, ellei vaan Siina sattunut olemaan toisien -joukossa. Ei hän tiennyt, miksikä se niin oli, mutta semmoiselta se vaan -tuntui. - -Vähitellen rupesi asia Tommille selkenemään. Mitähän jos...? mutta nuot -veljet... -- -- -- - -Ei kovinkaan paljon aikaa kulunut, ennenkuin kylässä alkoi kuulua -huhuja, että Siina ja Tommi ovat -- kihloissa. Eikä kumpikaan heistä -koettanutkaan sitä tyhjäksi tehdä. -- Mitäs siitä, julkinen asia. - -Tommia oli vaivannut ajatus veljistään. Kuinka kävisi tuoda vaimo niin -monilukuiseen perheeseen. Eikä erotakaan sopinut; olisi jäänyt pienelle -osalle. Mutta kylläpä Siina nyt jo osasi asioita johtaa. - -»Mitäpä tuosta huolehdit, tule meille, onhan tässä tilaa.» - -»Mutta tuo Nartti?» - -»Mitäpä hän meitä haittaa, ihminenhän hänkin on. Ellei muuten sovi, -jaetaan talo kahtia tai maksetaan Nartti pois», perusteli Siina uutta -talouttaan. - -»Millä rahoilla?» - -»Oletkos ajattelematon? Tottahan sinäkin kotoasi jotakin saat. Muuten on -meillä lupa tehdä työtä ja pyrkiä eteenpäin.» - -Siihen täytyi Tommin tyytyä. -- -- -- - -Kun asia tuli vakavana totena kyläläisten tietoon, kummailtiin sitä -suuresti. Siinalla oli ollut heidän mielestään loistaviakin tarjouksia, -paljonkin parempia kuin Tommi, ja kaikki hän oli vaan karkoittanut -luotaan! Tommi ei ollut missään hyvässä maineessa kyläläisten kesken -rajupäisyytensä vuoksi ja Siinalle hän vaan kelpasi -- hänelle, joka -muiden suhteen oli ollut niin sanomattoman vaatelias. - -Ei voitu Siinan vaalia kyllin ihmetellä. - -»Kuinka sinä, ystäväni, tuohon Tommiin voit mieltyä?» kysyi eräs ystävä -Siinalta. - -»Mitä moitittavaa hänessä sitten olisi?» - -»Hän ryypiskelee ja on tavasta rajupäinen», sanoi ystävä. - -»Kyllä minä hänet taltutan. Muuten on se minun oma asiani, eikä kuulu -sinulle vähän vähääkään. Kyllä ymmärrän, että tämä on ensimäinen kontti, -joita aiotaan minulle ruveta kantamaan, mutta sen sanon edeltäpäin, -etteivät ne minuun tee toivottua vaikutusta. -- Minä olen vaalini -tehnyt», sanoi Siina päättävästi. - -Siihen kontinkantamiset sitten jäivätkin, sillä tieto Siinan päätöksestä -oli levinnyt kylälle. - -Siina oli kihloissa ollessaankin yhtä ystävällinen ja kohtelias kaikille -ihmisille kuin ennenkin. - -Silloin hän sattui kerran seurustelemaan erään arvossa pidetyn pojan -kanssa. He keskustelivat kauan, ja Siina oli avosydäminen kuten -ennenkin. Vihdoin esitteli poika, että tekisivät pienen kävelyretken -ihanan kesäillan viileässä. Siina suostui siihen, ja niin lähdettiin -liikkeelle. He eivät hakeneet syrjäpaikkoja, vaan kävelivät yleisillä ja -julkisilla teillä. - -»Kuinka sinä voit tuohon Tommiin yhtyä», sanoi poika, ottaen Siinan -kädestä kiinni. - -»Mitä moitetta hänessä sitten olisi?» kysyi Siina, samassa vetäisten -kätensä pois pojan kädestä. - -»Semmoinen rajupäinen jörö.» - -»Yhdellä on yksi vika, toisella toinen. Tommi on pohjaltaan -hyväsydäminen, ja kun hän oppii hillitsemään rajun luontonsa, tulee -hänestä miesten parahia. Siinä on varmasti minun osani, ja kukaan ei voi -asiaa toiseksi muuttaa», sanoi Siina lujasti ja päättävästi. - -Kun Tommi sai tietää, että Siina oli ollut kävelyllä tuon pojan kanssa, -tuli hän sanomattoman mustasukkaiseksi. Ajatuksiinsa vaipuneena kulkea -myrrysteli hän yksinään eikä puhunut kellekään monta sanaa. - -Yhtäkkiä levisi kylälle tieto, että Tommi oli pieksää mukiloinut tuon -pojan pahanpäiväiseksi, jopa niin, että poika joutui vuoteeseen. - -Yleensä luultiin, että Siina ottaa nyt eronsa Tommista, mutta niin ei -käynyt. Tapauksen tietoonsa saatuaan haki Siina heti Tommin käsiinsä. -Sanaa lausumatta kävelivät he Ritulaan ja sulkeutuivat Siinan kamariin. - -»Kuinka voit tuommoista tehdä? Oikein saa hävetä käytöstäsi», sanoi -Siina nuhtelevasti ja katsoi kiinteästi Tommia silmiin. - -»Mitä hänen sitten tarvitsee tulla siihen liehtaamaan ja -sukoistelemaan», sanoi Tommi jyrkästi. - -»Oletko todellakin niin yksinkertainen, että voit tuommoiset asiat siltä -kannalta ottaa! Pitääkö minun tekeytyä vihamieliseksi kaikille ihmisille -senvuoksi, kun olemme päättäneet kohtalomme yhdistää? Sinä olet aivan -syyttömästi lyönyt viatonta nuorukaista, sillä mitään sen enempää ei -siinä kohtauksessa ollut kuin tavallinen kohteliaisuus, jota me olemme -velkapäät kaikille ihmisille osoittamaan», sanoi Siina. - -»Sinä siis aiot hyljätä minut», sanoi Tommi jurosti. - -»En, sitä en tee, vaikka vielä mitäkin tulisi. Mutta sinun tulee pyytää -anteeksi ja muutenkin hyvittää hänet, sillä minä en suvaitse, että -jättäisitte noin ruman rikoksen sovittamatta», sanoi Siina ja samassa -kiersi hän kätensä Tommin kaulaan. - -Tommi heltyi ja tuli nöyräksi kuin lammas; Siina olisi voinut kääriä -hänet vaikka sormensa ympärille. Kyyneleet vierivät Tommin silmistä ja -hän lupasi mennä oitis sovittamaan rikoksensa. - -Siina kävi usein hoitelemassa syyttömästi rusikoidun pojan haavoja, -mitkä eivät kovin pahoja olleetkaan, ja pian toipui potilas. - -Tällä tavoin saatiin tuo ruma asia sovitetuksi niin, ettei se mitään -pahempaa jälkeä jättänyt. - - -IV. - -Hankauksia. - -Häät pidettiin ja Tommi siirtyi Ritulaan asumaan, sillä hän oli -lunastanut Nartin osan, ja Siinan vanhemmat luovuttivat kaiken -taloudenhoidon nuorelle parille. - -Ankaraa huolta piti nyt Siina kotinsa järjestyksestä ja puhtaudesta. Ja -hän saikin talon tässä suhteessa vähitellen siihen kuntoon, että Ritulaa -mainittiin esikuvaksi monessa ympäristön pitäjässä. - -Ei sitä vierasta käynyt Lenulassa, joka ei olisi pistäynyt katsomassa -tuota kuuluisaa Ritulaa. Ja yhtä kohtelias, vierasvarainen ja -ystävällinen oli emäntä kaikille, niin köyhille kuin rikkaillekin. -Köyhiä ei hän tosin vienyt vierashuoneeseen, mutta aina oli hänen -kätensä ojennettuna auttamaan heitä ja hartaasti otti hän osaa heidän -suruihinsa. Muutoin kehoitti hän heitä istumaan, istui itse heidän -rinnallensa ja kuunteli kärsivällisesti, mitä heillä kullakin oli -sanomista. - -Arvokkaammat vieraat vei hän heti vierashuoneeseen, jossa hän koetti -saada heidät viihtymään. - -Kun hänen itsensä täytyi mennä laittamaan vieraille suunavausta, komensi -hän Tommin sillä välin pitämään vieraille seuraa. - -Tommi koki kyllä parhaansa mukaan huvittaa ja viihdyttää vieraita, mutta -hiljainen ja juro kun hän luonteeltaan oli, ei se ottanut onnistuakseen. -Yritettiinkö jotakin puhelemaan, loppui se aivan pian ja ikävä -äänettömyys sai taas vallan. Mutta kun emäntä joutui vierasten pariin, -kyllä silloin kielet pääsivät valloilleen ja ikävyys haihtui. - -Isännästä oli vastenmielistä tuo ylöllinen vierasten käynti. Hän oli -luonteeltaan säästäväinen ja tarkka, ja hänelle kävi peloksi, että -alinomainen vierasten kestitseminen tuottaa häviötä taloudelle. Tämäkin -osaltaan vaikutti siihen, että isäntä oli niin vastahakoinen ja -juromainen vieraita kohdellessaan. - -»Ei meidän taloutemme kestä tuota alituista tavaran ja ajan hukkaa, joka -meillä on tullut melkein jokapäiväiseksi tavaksi alinomaisten vierasten -vuoksi», sanoi isäntä. - -Emäntä päästi iloisen naurunhohotuksen. - -»Sanotko -- ajatteletko niin? Eivät vieraat kuluta kovinkaan suuria -summia. Hyvästi järjestetyssä talossa on aina jotakin, jota sopii -vieraille suunavaukseksi tarjota. Ole koko asiasta aivan huoletonna, -kyllä minä itse huolehdin sinunkin puolestasi. Sen vaan voin sinulle -vakuuttaa, ettemme me sen takia maalta merelle joudu. Meidän tulee -osoittaa kohteliaisuutta kaikille ihmisille. Miltä se tuntuisi -sinustakin, jos olisimme ihmisiä kohtaan tylyt ja jurot kuin -puukonnielijät ja siten poistaisimme kaikki vieraat luotamme», selitteli -emäntä. - -Isännällä ei ollut siihen mitään sanomista ja siihen hänen täytyi -tyytyä, vaikka vähän vastenmielisesti. - -Rakastivatko Siina ja Tommi toisiaan? - -Tommi rakasti vaimoansa melkein liiaksikin. Hän oikein jumaloitsi häntä, -ja siitä seurasi, että hänellä oli melkein aina hienoa mustasukkaisuutta -vaimoansa kohtaan. Ainoa vastenmielisyys, mikä tavasta ilmeni hänessä -vaimoonsa, oli tuon ankaran puhtauden vuoksi, jota emäntä ehdottomasti -kaikilta vaati, mutta äänetönnä koetti Tommi kärsiä sitäkin. - -Siina rakasti myös ehdottomasti miestään, vaikka tavasta olikin -erimielisyyttä heidän välillänsä. Kun vaan Tommi totteli häntä kaikissa -ja alistui hänen tahtoansa noudattamaan, niin oli kaikki hyvin. Mutta -tämäkin alistuminen tuntui Tommista vastenmieliseltä. -- -- -- - -Lenula oli luonnonihana paikka. Viljelykset olivat laajat ja hyvästi -hoidetut. Talot olivat hyvästi raketut, ja puhtaus vallitsi kaikkialla. -Aivan kylän laidassa oli iso kalarikas Lenujärvi. Kylä sijaitsi sen -itäpuolella, ja viljelykset ulottuivat aivan järven rantaan saakka. -Kaunis oli näköala järvelle, joka kesäisinä aamuina aukesi -peilikirkkaana monine kauniine, lehtevine saarineen ja useine pitkine -niemineen ja lahdelmineen katsojan eteen. Kaunispa oli järveltäkin -katsella tuota muhkeata kylää viljavine vainioineen, ja melkein sen -keskellä sijaitsevaa korkeahuippuista valkeaksi kalkittua kivikirkkoa. - -Tuon luonnon ihanuuden vuoksi tuli Lenulaan aina paljon herrasväkeä -kesävieraiksi. He majoittuivat sinne tänne kylässä, mutta mieluimmin -valitsivat he majapaikakseen järveä likimpänä olevia taloja. Järven -viileä henki loi vilpastusta kesän kuumuuteen ja kalastelemaan mennessä -pääsi pikemmin järvelle. Heillä oli melkein kaikilla kalastusneuvoja -mukanaan, yhdellä yhdenlaisia, toisella toisenlaisia. Kun sää oli -kaunis, näki järvellä useita valkopurjeisia venheitä kiitävän, yhden -sinne, toisen tänne. - -Luonnollistahan on, että kesävieraat tutustuivat ympäristöönsä, niinpä -Ritulaankin. He mieltyivät oitis siihen puhtauteen ja täsmällisyyteen, -mikä talossa vallitsi. Ensi katsannolta teki emännän ulkonäkö heihin -vähän vastenmielisen vaikutuksen, mutta kuta enemmän he tutustuivat -hänen sisälliseen ihmiseensä, sitä miellyttävämmäksi hän heistä tuli, ja -tuo ulkokohtainen vastenmielisyys haihtui kuin tuhka tuuleen. - -Kesävierasten joukossa oli useita ylioppilaitakin. Eräs heistä varsinkin -kiintyi Siinaan, sillä hän tapasi naisen, jolla oli selvä käsityskanta, -ja hyvä arvostelukyky. Hän löysi emännässä vastakaikua omille -mietteillensä ja senvuoksi hän usein tuli Ritulaan puhelemaan emännän -kanssa. Useista asioista olivat he yksimielisiä, mutta tavasta tuli -heille ristiriitaisuus aatteissa, ja se sai heidät joskus sanakiistaan. -Siina ei suinkaan vähällä kummalla antanut periaatteistaan itseänsä -luovuttaa. Ja kun hän oikein periaatteellisesti selvitteli omaa -kantaansa ja samassa koetti järjellisesti kumota vastaväittäjänsä -mielipiteitä, jäi tämä useinkin tappiolle. - -Isäntä katseli tuota ylioppilasta vähän karsaasti, sillä hän piti häntä -liian tunkeilevana. - -»Mitäs tuo valkolakki täällä aina tekee, mitä hän tahtoo ja toimittaa?» -sanoi isäntä kerran emännälleen. - -»Jokos taas! Eihän hän mitään muuta tee kuin keskustelee minun -kanssani», sanoi emäntä. - -»Hän joutaisi hyvällä syyllä olla poissa meidän talosta, mokomakin -tyhjäntoimittaja», sanoi isäntä jurosti. - -»Herrainen aika! Enhän minä voi olla niin epäkohtelias, että ajaisin -hänet pellolle, sillä tuleehan meidän hyvästi kohdella ihmisiä», sanoi -emäntä ja siihen se asia jäi. - -Eräänä pyhäaamuna tuli ylioppilas taasenkin Ritulaan. Oltiin juuri -kirkkoon lähdössä. Kun emäntä oli vierasta tervehtinyt sanoi hän -hänelle: - -»Pyydän anteeksi, etten voi tehdä seuraa teille, sillä olen juuri -kirkkoon lähdössä.» - -Vieras näytti hämmästyneeltä ja hammastensa välistä mutisi hän: - -»No, kaikkea häntä nyt.» Kuitenkin poistui hän talosta. - -Seuraavana päivänä oli ylioppilas jo taasenkin Ritulassa. Emäntä otti -kohteliaasti vastaan ja vei vierashuoneeseen. - -»Miksikä te tunnuitte eilen olevan tyytymätön, kun minä menin kirkkoon?» -kysyi emäntä oitis, kun he olivat istuutuneet. - -»Niin. -- Minusta tuntui vähän oudolta, kun te niin ajatteleva ihminen -viitsitte tuommoisiin mennä», sanoi ylioppilas vähän häikäillen. - -»Minkälaisiin?» kysäisi emäntä, ikäänkuin hän ei olisi täydelleen -ymmärtänyt ylioppilaan odottamatonta lausetta. - -»Tuommoisiin kuin kirkkoonkin.» - -»Mitä! Ettekö siis pidä kirkosta?» - -»En.» - -»Ettekö uskonnostakaan?» - -»En.» - -»Jopa te olette onnettomin ihminen, mitä maan päällä on», sanoi emäntä -kauhistuksissaan. - -»Kuinka niin?» - -»Eipä siinä luulisi olevan kysymisen varaa. Onnettomin ihminen on se, -jolla ei ole uskoa Jumalaan.» - -»Koko jumaluus on vaan tyhjää lorua, jolla koetetaan tuhmia, -sivistymättömiä ihmisiä peljätellä», sanoi ylioppilas. - -»Ettekö usko sielun kuolemattomuuteenkaan ja tulevaiseen elämään?» - -»En.» - -»Kurjaakin kurjempi ihminen olette. Turhaanko Jumala loi ihmisen -sielulliseksi olennoksi, kun ei ihmisellä olisi muuta elämää kuin tämä -ajallinen lyhyt ja viheliäinen elämämme?» - -»Mikään Jumala ei ole ihmistä luonut, koska Jumalaa ei ole -olemassakaan», sanoi ylioppilas kolkosti. - -»Mistä ihminen sitten on tullut?» - -»Hän on kehittynyt itsestään.» - -»Kuinka te voitte järjellisenä ihmisenä semmoisia päätelmiä tehdä? -Pitäisihän toki ymmärtää, etteihän mitään voi tekemättä tulla. Luontokin -kaikissa vaiheissaan ja nytkin kukoistavassa ihanuudessaan todistaa, -ettei kaikki tämä ole itsestään kehittynyt, vaan niillä on täytynyt olla -joku suuri, viisas ja voimallinen luoja», tuumaili emäntä. - -»Niin se sanoo, joka ei niitä asioita ymmärrä», tokaisi, ylioppilas. - -»Herra varjelkoon minua teidän tavallanne näitä asioita ymmärtämästä. Ei -ole vielä maailmaan mitään niin ihanaa oppia ilmestynyt kuin kristinoppi -on. Mihin ihmisraukka hädän ja tuskan aikana viheliäisyydessään ja -tuskassaan pakenisi, ellei hän tietäisi, että hänellä on armollinen -Jumala, joka anteeksi antaa kaikki synnit ja rikokset, kun vaan -katuvaisena hänen Poikansa turvissa anoo häneltä armoa ja -anteeksiantamusta.» - -»Voihan ihminen rauhoittuneena elää tuommoisitta taikatempuittakin», -väitti ylioppilas. - -»No, millä tavalla?» - -»Siten, että koettaa noudattaa totuutta ja oikeutta, eikä tee -kenellekään vääryyttä.» - -»Se on väärä turva, joka ei ole vielä koskaan kestänyt koetuksen aikana. -Ei ole mikään viisaustiede voinut antaa turvaa ja lohdutusta -hätääntyneelle sielulle, mutta kun kannamme surumme ja tuskamme Herran -eteen, niin saamme kohta omantunnon rauhan», sanoi emäntä. - -»Omatunto -- mikä se on?» - -»Ettekö ole koskaan tunnossanne semmoista ääntä kuullut, joka teille -sanoo, mikä on oikea ja mikä väärä?» - -»Noo -- kyllähän, mutta sen olen saanut tietopuolisesta opista», sanoi -ylioppilas. - -»Oletteko seurannut tätä ääntä?» - -»Kyllä melkein; mitenkäs muuten tietäisin, mikä on oikein, mikä väärin.» - -»Siinäkin asiassa on teissä erehdys. Tuota ääntä, joka povessanne -liikkuu, ette ole saanut sinne maallisilla tiedoillanne, vaan se on -Jumalan laki, jonka hän jo luomisessa istutti ihmisen sydämeen. Mutta -minä huomaan, että te olette tuon omantuntonne mietteillänne tehnyt -hyvin venyväksi, ja uskon, ettei tämä voi teille aina selvästi sanoa, -mikä on oikein ja mikä väärin. Jos teidän käsitteenne pääsee leviämään -kansaan, niin on sen perikato lähellä, sillä kansat, jotka ovat -Jumalansa hyljänneet, ovat aina hävinneet. Tekisitte viisaasti, jos -rupeaisitte tarkemmin miettimään asiaa, ettekä levittäisi tuota -turmiollista oppianne», puheli emäntä vakavasti. - -»Enpä minä olisi uskonut, että te olette noin kovin jumalinen», sanoi -ylioppilas. - -»Selvästi tunnen, etten ole kylläksikään jumalinen, ja sitä olen -paljonkin surrut. Kun nyt olette avonaisesti epäuskoisen sydämenne -paljastanut, niin minun täytyy ilmoittaa, etten halua teidän kanssanne -enempi seurustella», sanoi emäntä päättävästi. - -Ylioppilas joutui hyväisestään hämilleen. - -»On varsin ikävä, että asia niin päättyi, mutta luulen, että te ette ole -minua täydellisesti ymmärtänyt», sanoi ylioppilas. - -»Aivan täydellisesti -- saatte mennä», sanoi emäntä. - -Ja niin lähti tuo materialistinen uskonsankari. - - -V. - -Kohtaus. - -Kaukaan aikaan ei tuo Ritulan emäntään kiintynyt ylioppilas käynyt -talossa. - -»Pääsimmehän toki tuosta tungettelijasta viimein eroon», sanoi isäntä -emännälleen eräänä kertana. - -»Kaikista huonoista ihmisistä täytyy totuuden ihmisten eroon päästä», -sanoi Siina. - -»Niinkö se on? Minä olen ollut huomaavinani, ettet sinä pidä minusta -mitään tuon ylioppilaan ohella», sanoi Tommi yksinkertaisuudessaan. - -»Erehdyt ystäväiseni; sinusta pidän enemmän kuin kaikista muista -yhteensä. Mutta minua kummastuttaa tuommoinen ajattelematon -mustasukkaisuus, kun et sinä soisi maailmassa olevankaan muita kuin -sinut ja minut. - -»Ei veikkonen! Kaikki kansalaiset, veljet ja sisaret, ovat luuta meidän -luustamme ja sentakia olemme me velvolliset heitä ihmisellisesti -kohtelemaan», sanoi Siina. - -Kului joku aika. Vähitellen teki ylioppilas taasenkin tuttavuutta -taloon. Ensimältä tuo vanha tuttava arasteli; oli niinkuin hän olisi -häpeillyt entisiä mielipiteittensä ilmauksia. Mutta kun hän pääsi -emännän kanssa puheisille, oli hän olevinaan katuvainen syntinen. Hän -koetti selittää, kuinka hän oli aivan yhtä mieltä emännän kanssa uskon -asioissa, mutta hän oli vaan tahtonut koetella emäntää saadakseen -tietää, mitä mieltä hän oli. - -Kun emäntä tämän kuuli, suli hänen sydämensä heti, ja entinen ystävyys -alkoi jälleen. - -Melkein myötäänsä oli nyt ylioppilas Ritulassa vieraana. Sattuiko joku -muu vieras olemaan talossa kun hän tuli, poistui hän heti, sillä hän -tahtoi yksinomaan olla kahden kesken emännän kanssa. - -Emäntä useinkin illan siimeksessä päivän töistä päästyänsä meni -kävelemään virkistääkseen itseänsä. - -Kerran muutamana kauniina kesäiltana meni hän järven rannalle -kävelemään. Äkkiarvaamatta ilmestyi hänen eteensä mieshenkilö. Emäntä -hämmästyi pahanpäiväiseksi, mutta samassa huomasi hän, ettei tulija -ollut kukaan muu kuin tuo ylioppilas. - -Tämä teki emännälle nöyrän kumarruksen, lausuen samassa hyvän illan. -Puhellen niitä näitä, esitteli hän, että istuttaisiin lähellä olevalle -turvepenkille, että saataisiin haastella. - -Ylioppilas koetti nyt kaikenlaisilla imarteluilla ja melkein -intohimoisesti puhua leperrellä emännälle. - -Yht'äkkiä kumartui hän emännän puoleen ja sanoi kuiskaamalla: - -»Minä rakastan teitä sydämeni pohjasta», ja samassa hapuili hän Siinan -kättä omaansa. - -»Mitä te nyt puhutte! Minä olen rakkauteni luvannut yhdelle ainoalle -miehelle, ja se riittää. Minulla ei ole rakkautta antaa kenellekään -toiselle», sanoi Siina lujasti. - -»Eihän toki niin. Luulen teidät tuntevani», sanoi ylioppilas ja samassa -hän kietoi kätensä Siinan ruumiille. - -Siina kauhistui kovin tuota tekoa. Hän riuhtaisi itsensä irti tuosta -tungettelijasta, ja niin hän seisoi muutaman askeleen ulompana tuota -hävytöntä nuorta miestä. - -»Oletteko tuommoinen! Missä teidän oikeuden ja totuuden tuntonne nyt -on?» sanoi Siina, ja hänen kasvonsa olivat tavallista punakammat -äkkinäisen hämmästyksen takia. - -Ylioppilas ei uskonut vielä tuotakaan. Hän luuli Siinan käytöstä vain -tavalliseksi naisen oikuksi, jommoisia hän ehkä oli ennen tavannut. - -Hän hyökkäsi nyt Siinaan käsiksi ja koetti häntä valloittaa. - -Äkkinäisellä voimain ponnistuksella riuhtaisi Siina taasenkin itsensä -irti ja samassa läimäytti hän aika korvapuustin ylioppilaalle. Mutta kun -sekään ei auttanut, päästi hän kamalan hätähuudon. - -Samassa syöksyi pensaikosta esiin roteva mies. Tämä oli Siinan veli -Nartti, joka myöskin sattui olemaan iltakävelyllä tuossa kauniissa -järvenrannan metsikössä. - -Kun Nartti ilmestyi uhkaavana ylioppilaan nokan eteen, hämmästyi tämä -kelpo tavalla. - -»Tuhannen peeveliä! Oletteko todellakin tuommoinen roisto, että -hätyytätte naitua naista!» huudahti Nartti, sillä hän oli oitis -huomannut asian oikean laidan. - -»Enhän ole mitään pahaa tehnyt, tahdoin vain naista naurattaa», sanoi -ylioppilas puolustellen itseään. - -»Kyllä minä panen sinut tuolla tavalla naisia naurattamaan senkin -roisto. Tuossa on sinulle ensimäinen ja tuossa toinen», sanoi Nartti -mäjäytellen ylioppilasta korville puolelle ja toiselle. Kun hän pääsi -ylös kompuroimaan, oli uusi mäjäys aina valmiina; ei silloin ollut -ylioppilaan hienot sääret maassa lujasti kiinni. - -Vihdoin täytyi Siinan mennä Narttia hillitsemään. - -»Anna hänen nyt jo olla, onhan hän jo kyllikseen saanutkin rangaistusta -huonosta työstään», sanoi Siina, ja niin pääsi ylioppilas taasen -jaloilleen. - -»Vai olet sinä tuommoinen tihulainen kaikkine sivistyksinesi ja -oppinesi! Luuletko, ettei kansan lapsissa ole suurempaa siveellistä -voimaa kuin sinunlaisissasi on? Ellei niin olisi, olisi kansan perikato -käsissä, sillä semmoinen mädännäisyys ei voi kauan pystyssä pysyä», -haukuskeli Nartti vielä kaupanpäälliseksi. - -Häpeissään lähti ylioppilas turvottunein naamoin mennä lurjustelemaan -pois. - -Siina ja Nartti lähtivät nyt kotiaan. Siina oli vielä hätääntyneen -näköinen, ja Tommi huomasi oitis, ettei emäntä ollut tavallisissa -oloissaan. - -»Mikä sinua nyt vaivaa, kun olet noin tuohtuneen näköinen?» kysyi Tommi. - -Siinasta oli tuo juttu niin tavatonta laatua, että hän ei olisi -mielellään siitä tarkkaa selkoa tehnyt. Muuten hän oli vielä niin -hätäyksissään, ettei hän olisi kyennytkään siihen. Mutta Nartti selitti -juurtajaksain koko tapahtuman. - -»Enkö minä ole kauan aikaa epäillyt tuon ainaisen tungettelijan -tarkoituksia? Hän on ollut mielestäni niin vastahakoinen otus, etten ole -häntä hyvällä omallatunnolla kärsinyt. Mutta tulehan vielä kerrankin -tänne mokomakin saikarasääri, niin kyllä minä sinulle lähtöpassit -annan», tuumaili Tommi. - -Siinasta oli tuo kohtaus niin häpeällistä laatua, ettei hän olisi sen -suonut tulevan yleisön tietoon. Hän rupesi pyytelemään, että asia -pidettäisiin salassa, koska se ei olisi kenellekään ylösrakennukseksi. -Siinan esitys hyväksyttiinkin yksimielisesti. - -Kuitenkaan ei asia pysynyt salassa. Kohtauksen oli sattunut huomaamaan -eräs poikaloppi, joka onkiretkellään oli kaukaa nähnyt koko tapauksen. -Tämä kohta levitti tiedon ympäri kylää. - -Ylioppilas parka joutui nyt pahempaan kuin pulaan. Kaikki rupesivat -häntä sormellaan osoittelemaan ja säätyhenkilöt eivät voineet kyllin -halveksia ylioppilaan halpamaista käytöstä. - -Ei ollut hänellä muuta neuvoa kuin laputtaa pois koko paikkakunnalta ja -heittää kaikki kesävierailut sikseen. - - -VI. - -Muutoksia. - -Ritulassa tuli nyt huomattavia muutoksia. Emäntä joutui nyt äidiksi. - -Kynä ei voi kertoa sitä ilon ja autuuden tunnetta, jota Siina nyt tunsi -sydämessään. Parin viikon kuluttua tunsi hän jo kykenevänsä kaikella -äidillisellä lemmellä ja rakkaudella vaalimaan pienokaistansa, tuota -kallista taivaan lahjaa, joka oli hänen huostaansa uskottu. Kyllä ei -pienokaisen tarvinnut puutteessa olla. Pieninkin lapsen kirahdus herätti -jo äidin huomion, ja oitis riensi hän tutkimaan, mitä pienokainen oli -vailla. - -Kun äiti voimistui niin paljon, että hän voi jotakin toimia, saatettiin -lapsi pyhään kasteeseen, jossa hänelle nimeksi annettiin Aila. - -Olisi luullut Tomminkin nyt hyvinkin ilostuvan tuosta uudesta onnesta, -mutta niin ei ollut kumminkaan laita. Vaikka hän ulkonaisissa asioissa -täyttikin kaikki aviomiehen tehtävät perhettänsä kohtaan, pysyi sydän -kuitenkin kylmänä, sillä siellä kalvoi pieniä matoja. -- Tuo, tuo -tohvelin alla oleminen ja liikanainen siisteyden vaatimus. - -Joitakin aikoja ennen lapsen syntymistä, oli Tommi vaihtanut hevosia. -Tuo hevonen oli kotikasvatti ja Siinan lempihevonen. - -»Kuinka sinä omin päinesi saatoit vaihtaa tuon uskollisen palvelijan -vieraisiin käsiin? Eikö vähääkään käynyt sydämellesi luovuttaessasi sen -tuolle Koni-Mikolle, joka ei muuta tee kuin kulkee markkinoista -markkinoihin pieksäen ja ruoskien hevosraukkoja niin, että ovat -puolikuolleina hänen käsissään? -- Sinun on paikalla mentävä purkamaan -tuo tunnoton kauppa», komenteli Siina. - -»No, minähän voitin alintain sata markkaa tuossa kaupassa», puolusteli -Tommi. - -»Vaikka olisit voittanut vielä kaksisataa, niin kauppa on kuitenkin -purettava, sillä minä en salli sitä, että uskollinen eläin joutuu -rääkkääjän käsiin», sanoi Siina lujasti. - -Ei Tommille muuta neuvoksi kuin purkaa kauppa. - -»Kas, nyt sinä olit taasenkin kiltti, minun oma Tommini», sanoi Siina, -kun Tommi oli tuonut Pollen kotiin. - -»Kiltti!» murahti Tommi ja lähti kävellä jurpottelemaan pois. Mutta -entistä jurommaksi ja vähäpuheisemmaksi kävi Tommi. - -Kerran möi isäntä kesällä viisi tynnyriä rukiita. - -»Kuinka sinä minun tietämättäni menet tänä aikana viljaa myömään? Oletko -tehnyt lukua, riittääkö hinkalossa viljaa talouden tarpeiksi uutiseen -saakka? Minä luulen, että jos sinun haltuusi yksinomaan jää talouden -hoito, rupeaa hiiret hinkaloissa pian koppia lyömään», tuumaili Siina -Tommille. - -»Jo nyt on kumma paikka! Kyllä minä olen huono isäntä, kun en saa kohta -rikkaa ristiin panna ilman sinun luvattasi», nureksi Tommi. - -»Ei sinun tarvitsekaan. Meitähän on kaksi ja 'yhteisöthän ne ovat -satimet karjamailla.' Mitä se sitten sinua haittaa, vaikka taloudelliset -asiat punnitaankin yhteisesti, sillä kaksi voipi paremmin asiat harkita -kuin yksi?» sanoi Siina. - -»Haittaapa se. Eihän noiden muiden isäntien tarvitse olla tuommoisen -komennon alla», tuumaili Tommi. - -»Olkoon muualla miten tahansa, mutta meillä sen täytyy niin olla», sanoi -Siina yksikantaan päättävästi, ja siihen se asia jäi. - -Tämmöiset kohtaukset painuivat syvälle Tommin sydämeen. Ja vielä -päälliseksi tuo ankara puhtaus ja järjestys, josta hän alituisesti sai -muistutuksia. Kaikki nämät yhteensä vaikuttivat sen, että Tommi tunsi -olevansa liika henkilö perheessä, jolla ei ole muuta tekemistä, kuin -olla alituisesti voimattomana välikappaleena vaimonsa käsissä. Hän ei -saanut olla minkään määrääjänä, ei minkään kaupan tekijänä, vaan -kaikissa häntä käskettiin, velvoitettiin ja komennettiin. - -Tuntien tämmöistä sortovaltaa harjoitettavan, ei perillisen -syntyminenkään voinut hänen synkkää mieltään ilahuttaa. - -Kun lapsen syntyminen oli onnellisesti tapahtunut ja äidin henki -pelastunut, tunsi Tommi tehneensä kaikki velvollisuutensa. -Synkkämielisenä ja vähäpuheisena oleskeli hän melkein yksinään, eikä -kutsuttunakaan monasti käynyt vaimoaan ja lastaan katsomassa. - -Hento vaimo ei täydellisesti parantunut kaukaan aikaan lapsivuoteesta. -Tällä välin makasi Tommi usein yönsä väen puolella. Ei hän suurin -välittänyt makuusijastaan, kääräisi vaan jotakin päänsä alle ja kytjähti -penkille maata. Useakin tarjosi Tommille vuodettansa, mutta Tommi sanoi -vain: »Kiitoksia paljon, pitäkää itse vaan vuoteenne, kyllä minä tässä -toimeen tulen.» - -Isännällä oli omalla puolellaan kylläkin komea ja pehmeä vuode, mutta -hän tunsi itsensä siellä niin vieraaksi ja ikäänkuin armoilla eläjäksi. - -»Mitäpä minä siellä tekisinkään, en minä kuitenkaan osaa olla niinkuin -vaaditaan», ajatteli hän itsekseen penkillä maatessaan. - -Täällä väen parissa tuntui Tommista kaikki niin kodikkaalta ja -tutunomaiselta, eikä kummakaan, sillä semmoisissa oloissa hän juuri oli -kasvanut ja mieheksi varttunut. - -Väki kummasteli isännän elintapaa. Toiset arvelivat, ettei isäntä -tahtonut maata toisella puolella, kun emäntä makasi siellä heikkona -pienokaisensa kanssa, mutta toiset pudistelivat epäillen päätänsä. - -Ensimältä ei emäntä tiennyt mitään tuosta Tommin elämän käänteestä, -sillä hoitajatar ei tahtonut rasittaa häntä millään taloudellisilla -huolilla. Sitä hän vaan oudoksui, kun isäntä niin harvoin kävi heitä -katsomassa. Mutta hoitajatar osasi senkin sillä lailla selittää, ettei -isäntä hennonut häiritä heitä käynneillään niin heikkoina ollessaan. - -Noin kolmen kuukauden kuluttua toipui emäntä niin, että hän rupesi -ottamaan osaa talouden toimiin. Silloin selkeni hänelle kaikki. Hän sai -tietää, ettei koko tällä pitkällä ajalla ollut isäntä montakaan yötä -maannut omalla vuoteellaan, vaan melkein aina väen puolella penkillä. - -Siina vaivasi päätään monenkaltaisilla kysymyksillä ja otaksumisilla, -mikä mahtoi isännän tuommoiseen käytökseen syynä olla. Varsinkin -tämmöisenä aikana, jolloin olisi luullut olevan syytä ilostua entistä -enemmän. Itse puolestaan ei hän luullut antaneensa Tommille mitään -aihetta siihen kammoon, jota hän osoitti vaimoaan ja lastansa kohtaan. -Hän oli laittanut kotinsa semmoiseen järjestykseen, että siinä olisi -luullut viihtyvän kenen hyvänsä. Mutta ehkäpä isännän kaihtemiseen ja -jörömäisyyteen olikin syynä se, ettei hän tahtonut häiritä läsnäolollaan -perheensä rauhaa heidän heikkoina ollessaan. - -Näitä mietti Siina, mutta eipä hän täyteen selvyyteen sittenkään päässyt -tuosta perheen rauhaa uhkaavasta elämän käänteestä. - -Eräänä kertana tuli Tommi juron näköisenä lapsikamariin. Siellä oli -kaikki niin valoisaa, puhdasta ja siistiä. Valkoiset, suoraksi silitetyt -akkunakaihtimet estivät liikanaisen valon huoneeseen tunkeutumasta, -pitseillä reunustetut puhtaat lakanat valaisivat sekä emännän vuodetta -että pienokaisen kehtoa; oli niin puhdasta, ettei tomunhiukkaakaan -näkynyt missään. Tommista tuntui siltä kuin pyhä siimes olisi -varjostanut koko huonetta. - -Hän tunsi itsensä aivan mahdottomaksi siellä asustelemaan. Hän ei -luullut parhaalla tahdollaankaan voivansa niin elää ja olla, ettei hän -saisi vaimoltaan alinomaisia nuhteita ja muistutuksia. - -Kun isäntä näiden tunteittensa kanssa taisteli, seisten keskellä -lattiaa, astui emäntä samassa huoneeseen. - -»Kah! Olethan sinä nyt kerrankin täällä! Istuhan toki, että saadaan -haastella kahden kesken», sanoi emäntä iloisesti. - -»Mitäpä puhelemista meillä olisi?» sanoi isäntä jurosti, mutta istui -kuitenkin. - -»Sanotko niin? Kenellä sitten olisi keskenään puhelemista, ellei juuri -isännällä ja emännällä?» kummasteli Siina. - -»Mitä me sitten puhelisimme?» kysyi Tommi. - -»Ajattelin puhua siitä, miksi sinä olet nykyään niin kummallinen», sanoi -emäntä. - -»Kuinka kummallinen?» - -»Kummalliselta tuntuu minusta se, kun makaat yösi tuolla väen puolella, -ajellen pitkin kovia penkkejä, etkä vietä öitäsi omalla vuoteellasi, -jonka luulisin toki olevan siinä voimassa, että siinä sopisi paremmin -levätä.» - -»Minä en viihdy täällä», sanoi Tommi jurosti. - -»Sano, ystäväiseni, mikset voi viihtyä. Minä olen kaiken voitavani -tehnyt, saadakseni asuntomme niin mukavaksi ja siistiksi kuin suinkin, -että viihtyisit paremmin luonamme. Mutta enimmän kummastuttaa minua, kun -nyt juuri luulisi sinulla olevan enemmän aihetta iloon kuin koskaan -ennen, ja sinä osoitat päinvastoin mitä suurinta tyytymättömyyttä ja -suvaitsemattomuutta. Ja mikä kaikki on tähän kummalliseen käytökseen -syynä?» puheli Siina surumielisesti. - -»Hym!» hymähti vaan Tommi ja alkoi astella ulos huoneesta. - -Siina oli koettanut saada selvää miehensä mielentilasta, mutta tämä -suljettu kirja jäi hänelle yhtä hämäräksi kuin ennenkin. - - -VII. - -Pahenee. - -Näiden tapahtumain jälkeen makasi isäntä jonkun aikaa omalla -vuoteellaan, mutta vähäpuheinen ja miettivän näköinen hän oli. Jos -emäntä hänelle jotakin puhui, vastasi hän vaan: on tai ei. -Taloudellisiin kysymyksiin virkkoi Tommi vaan jurosti: »Mitäpä minusta.» - -Tommin sielussa liikkui sen ohessa kuitenkin säälintunne vaimoansa -kohtaan. Tämän tähden ei hän hennonut vaimolleen aivan vasten silmiä -purkaa sydäntänsä eikä ilmaista, mikä raskas taakka oli vähitellen -kertynyt painostamaan hänen mieltään. - -Kun isäntä aamulla heräsi vuoteeltaan, meni hän oitis väen puolelle. -Syömässä hän kävi säännöllisesti toisella puolella, mutta kun ateria oli -päättynyt, siirtyi hän muiden mukana väen puolelle, sillä siellä hän -tunsi viihtyvänsä. Työtä teki hän kahden edestä, mutta taloudellisiin -asioihin ja toimiin ei hän ottanut vähintäkään osaa; ne kaikki jäivät -emännän huostaan. - -Kerran meni hän taas monesta ajasta lapsikamariin. Pienokainen makasi -siinä niin autuaan ja viattoman näköisenä ja hymyili nukkuessaan -niinkuin pieni enkeli. - -Kauan seisoi isä lapsensa kehdon ääressä, ja monenlaisia mietteitä -liikkui hänen mielessään. Hän tunsi sanomatonta rakkautta ja sääliä -lasta kohtaan. Hän olisi tahtonut ottaa lapsen syliinsä ja paeta hänen -kanssaan kauas pois. Mutta samassa tunsi hän itsensä kykenemättömäksi -siihen. Hänessä ei olisi miestä hoitamaan lasta sillä hellyydellä ja -rakkaudella, minkä tuo toimi välttämättömästi vaatisi. Ehdottomasti -täytyi hänen itselleen tunnustaa, että lapsen äiti pystyi siihen -kymmeniä kertoja paremmin kuin hän. Ja hän alkoi jo huomata, että -harvapa äiti piti lapsestaan niin hellää huolta kuin hänen vaimonsa. - -Näitä miettiessään olisi hän niin mielellään suudellut nukkuvaa -pienokaista, mutta tämä tuntui hänestä pyhyyden loukkaukselta, eikä hän -uskaltanut huulillaan koskettaa tuota enkeliolentoa. Hetken aikaa seisoi -Tommi vielä kehdon luona, katsellen tuota nukkuvaa viatonta lapsukaista, -jolla ei ollut mitään huolia, murheita ja elämän suruja. - -Suuret kyyneleet valuivat isän silmistä kaikkea tätä miettiessään. - -Elämä ei käynyt entistä eheämmäksi Ritulassa. Isäntä rupesi taasenkin -makailemaan yönsä väentuvan penkeillä, eivätkä mitkään Siinan rukoukset, -kehoitukset ja selitykset voineet asiaa toiseksi muuttaa. - -»Olkoonpa hän nyt niinkuin haluttaa, kylläpähän kerran siitä -puhkeaakin», tuumaili Siina vaan rauhallisesti. - -Itseksensä hän puuhaili vaan entiseen tapaansa talouden toimissa -niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Sama puhtaus, sama säntillisyys -vallitsi nyt Ritulassa kuin ennenkin, ja vieraita kävi talossa niinkuin -ennenkin. - -Mutta yhä synkkämielisemmäksi kävi isäntä. Ainuttakaan kertaa ei hän -tullut enää emännän puolelle vuoteeseensa, vaan makaili tuvan penkillä. -Kun emäntä sen huomasi, toimitti hän väen puolelle erityiseen kamariin -isännälle vuoteen. - -Nyt tuli isäntä oikeaan oloonsa. Oli niinkuin suuri kuorma olisi -pudonnut hänen hartioiltaan. Siellä hän tunsi viihtyvänsä omassa -rauhassaan, jossa ei tarvinnut ketään arkailla. - -Alettiin kummailla, miksi isäntä oli niin usein työstä poissa, vaikka -hän ennen niin ahkerasti oli käynyt työssä tahi ainakin ollut sitä -johtamassa. Kun väki tuli työstä, ilmestyi isäntäkin joukkoon ja -tavallisesti oli hän erinomaisen hilpeällä ja iloisella tuulella. Hän -keskusteli jokaisen kanssa erikseen ja kaikille oli hänellä viskata joku -leikkisana. - -Väestä tuntui siltä kuin isännästä olisi kadonnut kaikki jurous ja -synkkämielisyys, ja hän saanut takaisin entisen hilpeän luonteensa. -Kukaan ei kaukaan aikaan voinut sanoa, mikä tämän kummallisen muutoksen -oli aikaansaanut. - -Vihdoin huomattiin, että isännän kieli alkoi iloisimmillaan ollessaan --- -- sammaltaa, ja siitä älyttiin, että hän oli ruvennut -yksinäisyydessään ryypiskelemään. - -Tämä havainto teki Ritulan väkeen hämmästyttävän vaikutuksen. Emäntään -se koski niin kovasti, että hän tuli oikein sairaaksi. Hän luuli nyt -keksineensä syyn Tommin synkkämielisyyteen ja perheensä kammoamiseen, -mutta se ei johtunut ensinkään hänen mieleensä, että tuon turman -perustus ja alkulähde oli juuri hänessä itsessään. - -Kaukaan aikaan ei Siina puhunut miehellensä mitään koko tuosta -surullisesta ja suomattomasta asiasta. Mykkänä kantoi hän vaan raskasta -kuormaansa, surren ja murehtien perheensä tulevaista tilaa. Hän koki -tiedustella kaikella naisen neuvokkaisuudella noita turmion lähteitä, -saadaksensa tuketuiksi ne. Mutta kaikki tämä oli turhaa työtä, sillä -Tommilla oli senkin seitsemän asiamiestä, jotka yhdellä tai toisella -tavalla hankkivat hänelle tuota haluamaansa ilolientä. - -Ei kauan viipynytkään, ennenkuin Tommin ryypiskeleminen kävi niin -julkiseksi, että hän oli myötäänsä humalassa. Eikä hän huolinut keltään -vähääkään peitellä taikka salata tilaansa. - -Tähän tilaan tultuaan kävi hän usein emännän puolellakin. Eräänä kertana -tapasi hän salissa emännän istumassa surullisen näköisenä. Yhtä puhdasta -ja siistiä oli siellä kuin ennenkin. - -»Kah! täällähän sinä istut yksinäsi kuin lintu häkissään. Ja kaikki on -niin hienoa ja puhdasta. Saanhan nyt kai kerran sylkeä tuohon lattialle, -sillä minä olen vaan Tommi, raskaan työn tekijä, joka ei osaa -hienostella», sanoi Tommi ja -- ptrui! sylkeä roivasi hän puhtaalle -matolle aika roivauksen. - -Surumielisenä nousi Siina ylös, otti pyyhkeen ja siivosi huolellisesti -syljen pois lattialta. Hän ei lausunut sanaakaan; meni vaan hiljaisena -istumaan samaan paikkaan. - -»Senhän minä tiesinkin! Minä en kelpaa asumaan sinun koristellussa -pyhäkössäsi, sillä minä olen vaan Tommi. Minä vaan likaisin ja tahrisin -sinun korusi. Mutta tiedä se, etten minä aio ruveta sinun tahdottomaksi -välikappaleeksesi enkä keppihevoseksi, jommoiseksi näyt aikovan minut -tehdä. Minä en saa tehdä enkä toimia mitään ilman sinun armollista -lupaasi. Mutta nyt saat olla ja elää, puuhata ja päättää niinkuin itse -tahdot. Minusta ei ole enää mitään haittaa sinulle, ja minun puolestani -saat pitää semmoisen puhtauden kuin suinkin haluat», puheli Tommi -ärtyisästi. - -Hän nousi ylös istualtaan ja alkoi kävellä salin lattialla. Hän yritti -mennä lapsikamariin, mutta Siina huomattuaan, missä tilassa Tommi oli, -oli jo varaselta ottanut avaimen pois suulta. - -»Senhän minä tiesinkin. Minä en saa kohdata omaa lastanikaan, jota niin -sanomattomasti rakastan. Minusta ei ole sinulle elämänkumppaniksi, sillä -minä olen vaan Tommi», sanoi isäntä ja meni pois. - -Koko sillä ajalla ei emäntä lausunut luotuista sanaa, sillä hän älysi, -ettei isäntään tuossa tilassa puhe vaikuttaisi niin mitään. - -Isännän mentyä purskahti emäntä valtavaan itkuun. Nyt selkeni hänelle -kaikki. Tommi oli purkanut sydämensä painon kokonaan. Siina älysi, mistä -isäntä oli itsellensä kerännyt kaiken juroutensa, umpimielisyytensä ja -kylmyytensä, ja hän huomasi jännittäneensä jousta liian kireälle, jopa -niin että se oli aivan katkeamaisillaan. Hän syytti itseään -ajattelemattomuudesta ja liiallisesta luottamuksesta itseensä ja -kykyynsä hillitä muiden ihmisten luonteita. Hän älysi, ettei hän kyllin -tarkoin tuntenut miehensä luonnetta, vaikka luuli niin tehneensä. Tämä -kaikki painosti kovasti emännän mieltä. - -Seuraavana aamuna meni emäntä toiselle puolelle isännän kamariin. Isäntä -istui vuoteen laidalla nolon näköisenä, pää käsiin nojattuna. Hän -säpsähti hyväisestään emännän tuloa. - -»Hyvää huomenta, ukkoseni! Kuinka nyt voit?» sanoi emäntä iloisesti. - -»Onpahan niinkuin tuossa», sanoi Tommi jurosti, eikä hievahtanut -paikaltaan. - -Emäntä otti tuolin, siirsi sen lähelle isäntää ja istuutui siihen. - -»Kuinka sinä olet tuommoiseen tilaan joutunut? Etkö vähääkään ajattele, -kuinka suureen vaaraan olet itsesi ja perheesi saattanut?» aloitteli -emäntä. - -»Kuinka suureen vaaraan?» - -»Pitäisihän järjellisen ihmisen kysymättäkin älytä, minkälaiset vaarat -tuommoisesta elämästä seuraa. Ensinnäkin menetät terveytesi, ihmisyytesi -ja kunniasi, ja sitten saatat häpeään koko perheesi. Samalla joutuu -vaaraan koko talouskin, kun työt jäävät takapajulle ja välistä -tekemättäkin», selitteli emäntä. - -»Sinun hallussasihan johto on tähänkin asti ollut, eikä minulla ole -ollut mitään sanomista. -- Siinäpä häntä nyt olet voiminesi ja -toiminesi. Minusta ei ole enää mitään haittaa», sanoi Tommi. - -»Oikeastaan asia ei niin ole. Kyllä sinunkin toimesi on paljon -vaikuttanut taloudessamme, mutta minä olen luullut, että minunkin -pitäisi saada asioista tieto. Siinä luulossani olen kuitenkin pettynyt», -sanoi emäntä. - -»En minä vielä koskaan ole purkanut sinun tekemiäsi kauppoja», sanoi -Tommi kolkosti. - -Tämä kävi emännän sydämelle kipeästi kuin puukon pistos, sillä se -muistutti häntä ilmielävästi siitä, että hän oli mennyt liian pitkälle. - -»Asiamme on sillä kannalla, ettei se oikeuksiamme puolustellen siitänsä -parane, sillä meissä kummassakin on vikaa. Parasta on, että kumpikin -koetamme korjata vikojamme ja hillitä itsekkäitä sydämiämme. Tehdään nyt -keskenämme sydämellinen sovinto ja ruvetaan elämään säännöllistä, -kristillistä elämää», ehdoitteli emäntä. - -»Eipä se taida paikka siitä parata. Minulla ei ole enää voimaa eikä -hallituskykyä, sillä kymmeniä vuosia on minua kiduteltu ja polteltu kuin -mitäkin kelpaamatonta otusta», tuumaili Tommi. - -»Kuule nyt, ystäväiseni! Minä tunnen kylläkin katkerasti, että minä olen -liiaksi pitänyt sinua valtani alaisena. Koetetaan saada yhdyselämä -jälleen voimaan. Sinä saat tästäpuolin elää ja olla perheesi kanssa -niinkuin tahdot; asua ja elostella huoneissa niinkuin haluttaa. Enkä -minä enää nuru siitä, jos joskus vahingossa satut jotakin likaamaan. -Taloudessa saat tehdä ja toimia niinkuin parhaaksi näet. Sen vaadin -kuitenkin, että heität tuon turmiollisen ja perikatoon vievän -ryyppimisen pois», esitteli emäntä. - -»Tämä kaikki on kylläkin kaunista, mutta se on jo liian myöhäistä», -murahti Tommi. - -»Mutta ajattelehan toki pientä viatonta lastasi, jonka Jumala on meidän -huostaamme uskonut. Ajattele sitä surkeutta, mihin saatat lapsesi -tuommoisella elämälläsi, hänet, joka ei sinulle ole mitään pahaa tehnyt. -Saatatko hänetkin syöstä onnettomuuteen, kärsimään puutetta ja -kurjuutta?» koetti emäntä hellyttää isännän paatunutta sydäntä. - -Tommi ei vastannut mitään. - -Kun emäntä huomasi, ettei hänen puheilleen ollut isännässä mitään sijaa, -lähti hän murheellisena pois. - -Mutta emännän mentyä pulpahti isännän silmistä viljavat vedet ja hän -itki hyvän aikaa niinkuin lapsi. - - -VIII. Katoaminen. - -Näiden tapahtumain jälkeen näytti isäntä parantavan tapojaan. Hän rupesi -harventelemaan ryyppimistään ja käymään vähin töissäkin. Kävi hän -tavasta toisella puolellakin ja oleili siellä hyvät ajat. Kun niin -sattui, pistäysi isäntä lapsikamariinkin, ja silloin hän katseli kauan -aikaa lastansa syviin mietteisiin vaipuneena. - -Synkkämielinen ja vähäpuheinen oli hän nytkin, ja emännän kanssa ei vaan -päästy pitkiin keskusteluihin. Entinen vastenmielisyyden tunne makasi -Tommin sydämessä ja vieraaksi tunsi hän itsensä tässä piirissä. Pitkät -hetket istui hän virkkamatta sanaakaan. - -Tämmöisenä pysyivät olot vuoden, toista, mutta Tommin ryyppyvälit eivät -siitänsä harvenneet, eikä hänen elämäntapansa tullut entistä ehommaksi. --- - -Jonkun ajan kuluttua rupesi Tommin tila entistä enemmän pahenemaan. Hän -ryypiskeli niin ankarasti, että hän oli yhdessä pöhnässä kuukausittain. -Emäntä itki ja murehti ensimältä, niin että oli vedeksi sulaa, mutta -Tommi vaan nauroi, joi ja rallatteli. Jos hän oli jonkun päivän -väkijuomia saamatta, oli hän mitä surkeimmassa tilassa. Hän vapisi -niinkuin kahila virrassa, eikä vuorokausiin ottanut suuhunsa kuivaa eikä -märkää. Silloin ei hän puhunut kenellekään luotuista sanaa eikä kärsinyt -luonansa ainuttakaan ihmistä. - -Eräänä aamuna kun väki nousi ylös, ei isäntää ollutkaan vuoteellaan. -Luultiin, että hän oli mennyt viinanhakuun, eikä siitä sen enemmän -huolehdittu. Mutta kun kului viikko, toista, eikä isäntää alkanut -kuulua, ruvettiin pahoin papuilemaan. Häntä etsittiin ja kyseltiin -kaikkialta, mutta turhaan. Kukaan ei ollut nähnyt hänen lähtevän eikä -kukaan ollut tavannut häntä tiellä; isäntä oli kadonnut niinkuin kaste -maahan. - -Useat arvelivat, että hän oli tehnyt itsemurhan, mutta Siina väitti -lujasti, että sitä hän ei ole tehnyt. - -Apeaksi tahtoi käydä emännän mieli, mutta hän torjui epätoivoa kaikin -voimin. Vähitellen voitti hän takaisin entisen mielenlujuutensa ja -ryhtyi tarmokkaasti talouden toimiin, ja kaikki sujui nyt paremmin kuin -viimeisinä aikoina isännän kotona ollessa. - -Emäntä oli kaiken aikaa pitänyt hyvää huolta vanhemmistaan, ettei heiltä -suinkaan mitään puuttuisi, ja koki tehdä heidän vanhuuden päivänsä niin -murheettomiksi kuin suinkin mahdollista. - -Kun hän taasenkin eräänä kertana meni vanhuksien kamariin, olivat he -hyvin surullisen näköiset. - -»Sinulla on nyt, lapseni, kovat ja murheelliset ajat», sanoi isä -surumielisesti. - -»Niin, isä. Minä en tarkoin tuntenut hänen sisällistä ihmistänsä, vaikka -luulin tuntevani. Luotin liiaksi omiin voimiini ja uskoin voivani -muuttaa hänet toiseksi ihmiseksi, mutta niin ei käynyt. Olkaa kuitenkin -huoletta, kyllä asiat käyvät päinsä, vaikka näinkin ovat», koki emäntä -lohdutella vanhempiansa. - -Tämmöisenä kului aikaa vuoden paikkeille. Siina koki yhä hiljaisesti -kuulustella, mihinkä isäntä olisi joutunut. Hän kävi pappilassakin -tiedustelemassa, olisiko hän ottanut sieltä papinkirjaa, mutta sitä hän -ei ollut tehnyt. - -Vihdoin tuli Lenulaan eräs mies, joka oli ollut asioittensa takia -liikkeessä laajoissa piireissä. Hän kertoi nähneensä Tommin poliisina -eräässä maamme isoimmassa kaupungissa. Oli niinkuin raskas paino olisi -pudonnut Siinan sydämeltä, sillä nyt hän tiesi, että Tommi oli vielä -elävien kirjoissa, ja siinä oli hänelle kylliksi. - -Hän tuli nyt niin iloiseksi mielessään. - -Ja pian oli hänen päätöksensä tehty. Hän kutsui veljensä Nartin -luoksensa ja rupesi esittämään hänelle, että hän ottaisi Ritulan -talouden haltuunsa pitemmäksi ajaksi. - -»No, mihin sinä sitten aiot?» kysyi Nartti kummeksien. - -»Miestäni hakemaan», sanoi Siina melkein iloisesti. - -»Joko hänet sitten olet saanut tietoosi?» - -»Jopa tietenkin, ja minä olen velvollinen menemään hänen luokseen. En -tiedä, kuinka kauan tulen siellä viipymään, sillä Tommilla on pieni -virka eräässä kaupungissa», selitteli Siina. - -»Entä lapsi?» - -»Hänet otan mukaani.» - -Nartti suostui emännän ehdoitukseen, ja niin oli asia päätetty. - -Molemmin menivät he nyt vanhusten kamariin. Siellä selitti Siina heille -kaikki, mitenkä asiat nyt olivat. Hän sanoi Nartin jäävän heitä -hoitamaan ja itse menevänsä miehensä luo. Molemmin he vakuuttivat, ettei -vanhuksilla suinkaan tulisi mitään puutetta olemaan. - -Vanhukset eivät oikein ymmärtäneet, oliko tämä elämänkäänne hyvä vai -paha. Molemmilta puolilta virtaili asia sekaisin heidän mieleensä. -Toiselta puolelta tuntui pahalta, kun Siina lähtee tuolle epävakaiselle -retkelle, mutta toisaalta taasen tuntui hyvältä, kun hänen miehensä oli -tiedossa. Kuitenkin he nöyrinä alistuivat kohtaloonsa. - -Kauan ei Siina neuvotellut itseksensä. Päättävästi hän rupesi -kapineitaan kokoilemaan ja varustautumaan matkaan niin pian kuin -mahdollista. - -Aila oli silloin noin neljän vuoden ikäinen. Hän oli hyvin kaunis, terve -ja ketterä lapsi. Terävä-älyinen hän oli myös ja ymmärsi jo kaikki -jokapäiväiset asiat. Hän oli jo saanut tietoonsa, että hänellä oli isä, -mutta tämä oli mennyt pois. Alituisesti oli hän äidiltään kysellyt: -missä isä on ja milloinka hän tulee kotiin. - -Äiti hyväili lastaan iloisesti ja puheli hänelle, että nyt mennään isän -luo, sillä isä on löytynyt. Aila ilostui tuosta, niin että hän nauroi, -hyppeli, hykerteli käsiään ja halaili äitiään. - -Emäntä selitti väelleen, että hän on pakoitettu joksikin aikaa lähtemään -pois kotoa ja Nartti tulee sillävälin hoitamaan taloutta. Väki olikin -tyytyväinen siihen, sillä he tiesivät Nartin olevan sävyisän ja -kunnollisen miehen. - -Pitemmittä mutkitta lähti emäntä lapsensa kanssa tuolle tuntemattomalle -matkalle. - - -IX. Löydetty. - -Kun Siina tuli kaupunkiin, hankki hän heti majapaikan itselleen. Hän -pyysi talonväen pitämään lapsestaan huolta ja lähti itse oitis -kaupungille miestänsä etsimään. Kadulta kadulle rientäessään tarkasteli -hän jok'ikisen poliisin, minkä vain näkyviinsä sai. Sitä teki hän -puolilta päivin iltamyöhään, mutta miehensä näköistä ei hän tavannut. -Seuraavana päivänä hän vielä jatkoi etsimistään, mutta turhaan. Nyt -rupesi hän epäilemään olevansa surkeasti petetty. - -Mutta kuitenkaan ei hän langennut epätoivoon. Seuraavana aamuna meni -Siina taasenkin kaupungille. Kun hän tapasi ensimäisen poliisin, -seisautti hän hänet. - -»Sallikaa minun kysyä teiltä, onko tässä kaupungissa yhtään Tuomas -Ritula-nimistä poliisia?» tiedusteli Siina. - -»On, kyllä on. Miksi sitä kysytte?» sanoi poliisi. - -»Ilman vaan, olisi ollut vähän asiaa.» - -»Oletteko hänen vaimonsa?» - -»En. Olen vaan hänen tuttavansa», sanoi Siina kierellen, sillä ei hän -tahtonut, että Tommi olisi ennakolta saanut tietää hänen olevan -kaupungissa. - -»Missä hän sitten nyt on, koskei häntä näy poliisintoimissa?» jatkoi -Siina. - -Poliisi kertoi hänelle, että Ritulalla on kolmen vuorokauden loma. Hän -selitti myös tarkoin, missä Ritula pitää majapaikkaa. - -Voi, kuinka keveällä sydämellä Siina nyt riensi majapaikkaansa. Hän oli -niin iloissaan, että olisi syleillyt koko maailmaa. - -Seuraavana päivänä haki hän Tommin majapaikan, mutta siellä sanottiin, -ettei hän ole nyt kotona, eikä tule kotiin ennenkuin illalla. - -Ei tuntunut pitkältä Siinasta tuo lyhykäinen odotusaika, eikä hän -aikonut mennä miestään tapaamaan ennenkuin aamulla. - -Kuuden tienoissa meni Siina miehensä kortteeriin. Kun hän tuli huoneen -ovelle, oli se lukossa. Hän alkoi hiljaisesti koputtaa ovelle, mutta kun -ei mitään kuulunut, sitten kovemmasti. - -Samassa tuli siihen talon palvelijatar. - -»Mahtaakohan Ritula olla kotona, kun ei huoneesta mitään kuulu?» kysyi -Siina. - -»Kyllä hän on kotona. Hän tuli jo illalla kotiin», vastasi palvelijatar. - -Hän rupesi nyt lujemmasti koputtamaan ovelle, mainiten samassa Ritulan -nimen. - -Pian tultiinkin ovea avaamaan. Tämän huomattuaan poistui palvelijatar. - -Oven auettua astui Siina huoneeseen. - -Tommi ällistyi niin tuota odottamatonta näkyä, että oli vähällä kaatua. -Sanaakaan lausumatta vetääntyi hän perälle huonetta ja istui -hermostuneena tuolille. Kumpikaan ei vähään aikaan puhunut ainuttakaan -sanaa. - -Vihdoin toipui Tommi hämmästyksestään. - -»Mikä sinut tänne osoitti? Enkö täälläkään saa olla rauhassa? En -suinkaan nyt ole ollut sylkemässä hienoille lattioillesi enkä tahrimassa -huoneitasi», sanoi Tommi ärtyisästi. - -»Älä niin sano, Tommi! Minä en tiedä tehneeni sinulle mitään pahaa; sinä -olet paennut omaa itseäsi. Mutta minä olen velvollinen etsimään sinua, -vaikka vielä mihin menisit, sillä minä olen Jumalan edessä vannonut -rakastavani sinua kaikissa elämän vaiheissa kuolemaani asti», sanoi -Siina lujasti ja istuuntui ovipieleen tuolille. - -Tommi näytti hyväisestään hämmästyvän Siinan rohkeasta ja lujasta -puheesta. Hän jäi sanattomaksi ja näytti miettivän, pää käsiin -nojattuna. - -»Aiotko sitten jäädä tänne?» kysyi Tommi kolkosti. - -»Se on tarkoitukseni, enkä aiokaan sinua enää koskaan jättää, kun kerran -olen sinut löytänyt», sanoi Siina. - -»Kyllä sinun on lähteminen täältä», sanoi Tommi tylysti. - -»Kyllä aivankin kernaasti, kun vaan yhtenä lähdetään», myönti Siina. - -»Se ei tule koskaan tapahtumaan», sanoi Tommi jyrkästi. - -»Niinpä minä jään tänne sinun luoksesi», sanoi Siina päättävästi. - -»Kuinka se käypi päinsä? Mitenkä silloin käypi lapsen ja talouden?» -sanoi Tommi ikäänkuin säpsähtäen Siinan lujaa päättäväisyyttä. - -»Ole niistä huoletta. Nartin olen ottanut taloutta ja vanhuksia -hoitamaan ja Ailan olen ottanut mukaani. Ei siis ole mikään estämässä -minun tänne jäämistäni», sanoi Siina toimeliaasti. - -Kun Tommi kuuli, että Aila on täällä, näytti hän taasenkin säpsähtävän. - -»Miksi lapsi ei sitten ole täällä», sanoi Tommi itseään kohauttaen. - -»Pian kait minä hänet tänne noudan», sanoi Siina ja samassa hän -syöksähti ketteränä ulos. - -Tovin päästä palasi hän lapsen kanssa. - -»Tuossa on nyt isäsi, jota olet niin hartaasti kaivannut», sanoi äiti, -osoittaen Tommia. - -Aila ei ollut mikään ujo lapsi. Hän juoksi heti isänsä luo, ja tämä -nosti lapsen polvellensa. - -»Oletko sinä minun isäni? Äiti on sanonut, että sinä olet kiltti isä. -Mutta miksi sinä jätit meidät ja tulit näin kauas, vaikka meillä on -siistimpi koti kuin tämä?» leperteli lapsi isälleen, silitellen hänen -tuuheaa partaansa. - -Tommi ei voinut sanoa mitään. Hän hyväili ja siljoitteli tuota kaunista -ja ketterää lasta, ja suuret kyyneleet vierivät hänen silmistään. - -Tommi silmäsi kelloaan. Kiireesti laski hän lapsen lattialle, hypähti -ylös, pisti virkapuvun päällensä ja sanoi mennessään: »Minun täytyy olla -neljännestunnin päästä poliisikonttorissa.» - -Siina rupesi paikalla taloudellisiin toimiin niinkuin ainakin kotonaan. -Hän pesi ja siivosi huoneen joka paikasta ja laittoi sen järjestykseen -kaikin puolin. Talon emännältä kävi hän kyselemässä, mihinkä aikaan -Tommi kävi päivällistä syömässä. Samassa ilmoitti hän, ettei emännän -tarvitse Tommin ruuasta enää pitää huolta, sillä hänen vaimonaan tahtoo -hän itse ryhtyä hoitamaan Tommin taloutta. - -Kun Tommi tuli kotiin, hämmästyi hän hyväisestään siitä aistikkaasta -järjestyksestä mikä hänen asunnossaan nyt vallitsi. Maukas ateria -höyrysi pöydällä, ja isosta aikaa istuivat he molemmat taasenkin samassa -ruokapöydässä. - -»Onko tämä emännän laittama puolinen?» kysyi Tommi. - -»Eikä ole. Minä tämän laitoin, eikä emännän tarvitse enää sinun -ruuastasi huolta pitää», sanoi Siina. - -Koko ruoka-aikana ei Tommi puhunut mitään. Hän näytti vaan -synkkämieliseltä ja mietti itsekseen: »Jokohan taasen alkaa entinen -leikki.» - -Jonkun aikaa meni elämä tämmöisenään. Tommi oli synkkä ja vähäpuheinen, -mutta Ailan kanssa leikki ja leperteli hän milloin vaan vähänkään oli -aikaa. Hän toi kaupungista palatessaan useinkin makeisia ja -leikkikaluja. Lapsi suostuikin niin isäänsä, että hän oli aina jo ovessa -vastassa, kun tämä tuli kotiin. - -»Eiköhän ole parasta, että lähdemme Ritulaan takaisin; siellähän meillä -on oma koti, jossa olisi niin hyvä olla», esitteli Siina miehelleen -eräänä iltana. - -»Johan olen ennenkin sanonut, ettei se käy päinsä», sanoi Tommi jurosti. - -»Samantekevä, kyllä kai minä täälläkin toimeen tulen», sanoi Siina -yhtäkaikkisesti. - --- -- -- Mutta kuinka Tommi oli päässyt poliisiksi? - -Silloin kun Tommi lähti Lenulasta, oli vanhalla kirkkoherralla nuori -apulainen. Kirkkoherran poissa ollessa meni Tommi pappilaan ja otti -apulaiselta papinkirjan. Tämä unohti kirkonkirjoihin merkitsemättä, että -papinkirja oli otettu. Apulainen muutti pian toiseen paikkakuntaan, ja -niin ei kirkollisvirasto tiennyt mitään Tommin papinkirjan-otosta. - -Kun hän oli ollut joitakin aikoja kaupungissa työssä, tuli eräs poliisin -virka avonaiseksi. Tommi haki sitä. Ja kun huomattiin, että hän oli -kookas, hyväsävyinen, lujatekoinen mies ja omasi hyvän käsialan, -valittiin hän poliisiksi. - -Virkatoimissaan ei Tommi nauttinut koskaan väkijuomia, mutta -loma-aikoina siemasi hän aika tavalla. Esimiehensä kunnioittivat häntä -ja luottivat häneen ehdottomasti, sillä hän oli terävä-älyinen ja sai -useinkin ilmi salaisimmatkin rikokset. - -Siina kyllä heti huomasi, kun hän ensi kerran tapasi Tommin, että tämä -oli ollut juopottelemassa, vaikkei hän siitä tahtonut mitään sanoa. Hän -oli sanomattoman iloinen, kun ei Tommi virassa ollessaan ryypiskellyt, -mutta hän pelkäsi noita loma-aikoja. - -Jonkun kuukauden kuluttua tuli taas loma. Kun Tommi oli syönyt -illallisensa, sanoi hän pistäyvänsä jollakin asialla ja niin hän -poistui. Myöhäiseen yöhön odotti Siina miestään kotiin tulevaksi, mutta -häntäpä ei kuulunutkaan. Siina kävi levottomaksi. Seuraavan päivän -kuulusteli hän miestään, mutta turhaan. Hän toivoi miehensä tulevan -kotiin illalla, mutta sekin toivo petti. - -Koko seuraavana yönä ei hän voinut silmäntäyttä nukkua, sillä miehensä -häntä kovin huolestutti. - -Puoli neljän aikana aamulla hän jo nousi ylös ja lähti kaupungille -miestänsä etsimään. - -Siina kulki niitä ravintoloita myöten, jotka pidettiin öilläkin auki. -Neljännessä semmoisessa tapasi hän paljon miehiä, jotka siellä tupakan -savun seassa lasejaan kilistivät, poristen sitä ja tätä. Heidän -joukossaan istui Tommikin parhaana miehenä. Kyllä hänellä nyt puhetta ja -iloisuutta riitti. - -Kun Siina ujona ja keveänä kuin yöperhonen astui ovesta sisään, kääntyi -kaikkein huomio häneen. - -»Hoh, perhana! Mitä hameväellä täällä on tekemistä!» huudahti eräs -juomaveikoista. - -Silloin havahtui Tommikin ja loi silmänsä ovipuoleen. - -Paikalla nousi hän ja meni vaimonsa luo. - -»Peijakas! Ethän toki meidän nähtemme aikone suudella -tohvelisankariasi», huudahti eräs joukosta. - -»Jos minun akkani tuon tekisi, niin kyllä minä...», ärisi toinen. - -»Lähde nyt minun kanssani kotiin», sanoi Siina kuiskaavalla äänellä. - -Tommi pyörähti takaisin, otti lakkinsa ja lähti nöyränä kuin lammas -Siinan kanssa pois. - -»Hyi, lempsatti, tuommoista miestä! Oikein hävettää», mutisi joku mies -heidän jälkeensä. - -Sopipa katsoa tuota paria, kun he varhaisena aamuhetkenä kävelivät -autioita katuja myöten kotiansa kohden. Mies kookas, hartiakas, voimakas -ja sorea kuin korven honka, nainen lyhyenläntä, hento, notkea ja kevyt -kuin haamu kävelevät tuossa rinnakkain, vaimo tyytymättömänä ja -nurkuvana, mies häpeilevänä, tottelevaisena ja nöyränä. Sopipa kuulla -heidän haasteluansakin tuossa kävellessään. - -»Missä, herran tähden, sinä olet kaiken tämän aikasi viettänyt?» kysyi -vaimo hiljaisella, kuiskaavalla äänellä. - -»Missäkö minä olen ollut? Minä olen tehnyt työtä», sanoi Tommi -puolustellen. - -»Mitähän työtä sinä lienet tehnyt», sanoi Siina epäuskoisena. - -»Etkö tiedä, että minä olen poliisi, ja poliisilla on paljon työtä -- -öisinkin», soperteli Tommi. - -»Poliisi! Onko sinulla nyt virka-aika? Olet saanut lomaa levätäksesi -raskaasta työstäsi ja tuolla tavalla käytät nämätkin hetket! Mies ei -ajattele yhtään, mihinkä epätoivoon saattaa vaimonsa ja lapsensa. -Vuorokausittain saa olla sydän kourassa, hakea, surra ja peljätä. Eikä -mies ole tahallaankaan koko tästä tuskasta. Jonkun verran olet voittanut -kunnioitusta ja luottamusta ihmisiltä ja olet kaiken tämän -menettämäisilläsi», puheli Siina nuhtelevasti. - -»Mitä sinä sitten minun kunniastani tahdot? Samahan se sinulle on», -sanoi Tommi synkästi. - -»Vai niin, sanotko niin! Kenestä minä sitten tahdon, jos en sinusta? -Sinun kunniasi on minunkin kunniani. -- Se on koko perheemme kunnia, ja -minä en pidä perheemme kunniaa niinkään vähässä arvossa», tuumaili Siina -edelleen. - -Tommi ei vastannut enää mitään, kai hän tunsi, että hänellä on löyhät -perusteet käytöstänsä puolustaakseen. Hiljaisena, sanaakaan lausumatta -kävellä törkki hän vaan harha-askelin vaimonsa sivulla. - -He tulivat kotiin. Aila nukkui vielä. Aurinko valaisi noustessansa -nukkuvan lapsen kauniita kasvoja. Tommi seisahtui vuoteen viereen ja -katseli häntä kauan. Kyyneleet rupesivat vuotamaan miehekkään miehen -silmistä ja hän näytti hyvin miettivältä. Mitä miettikään hän nyt siinä -seisoessaan nukkuvan, viattoman lapsensa ääressä? -- Taisteliko hyvä ja -paha keskenään hänen sielussaan? -- Kuka ties -- -- - - * * * * * - -Tulirokko alkoi liikkua kaupungissa. Kaikilla keinoilla koettivat -vanhemmat suojella Ailaa joutumasta tuon ankaran ja murhaavan taudin -kynsiin. Lasta ei päästetty ollenkaan toisten lasten pariin. Ovi -pidettiin aina lukossa, ja jos joku pyrki poliisin puheille, ei häntä -laskettu sisälle, vaan hän sai ajaa asiansa eteisessä. - -Vaikka oltiin näin varovaisia, löysi tauti kuitenkin tiensä taloon. Aila -sairastui tuohon vaaralliseen tautiin. Ei voi sanoin kuvata vanhempien -pelkoa ja ahdistusta, kun he huomasivat, että Aila todellakin sairastui -tulirokkoon. Paikalla haettiin lääkäri ja tarkasti noudatettiin hänen -määräyksiään. Toivottiin, että tauti ehkä saadaan alussa tukahutetuksi, -kun ajoissa turvauduttiin lääkärin apuun, mutta niin ei käynyt. Tauti -paheni vaan päivä päivältä. Lääkäri kävi kahdesti päivässä tutkimassa -sairaan tilaa ja antamassa määräyksiänsä. - -Tommi haki virkavapautta, eikä poistunut yöllä eikä päivällä lapsensa -sairasvuoteen tyköä. Siinäpä istui äitikin. Tommi kehoitti Siinaa -menemään joskus lepäämään mutta ei hänkään hennonut lähteä pois rakkaan -lapsensa luota, joka siinä kamppaili elämän ja kuoleman välillä. - -Ehtimiseen kyselivät he lääkäriltä, mitä hän sairaasta arveli, mutta hän -pudisteli vaan epätoivoisena päätään. - -Siina tuli nyt kummalliseen mielentilaan. Hänen sielussaan risteili -kaksi vastakkaista virtausta; siellä taistelivat suru ja ilo keskenänsä. -Kova suru ja pelko lapsen kuolemasta ja toisaalta ilo siitä, kun Tommin -sydän tuntui rupeavan vähitellen pehmenemään. - -Näin kului aikaa toivon ja pelon välillä kolmisen viikkoa. Erinomaisella -hellyydellä ja alttiiksiantavaisuudella hoiteli äiti sairasta lastaan. -Vaikka Tommikin oli melkein aina saatavilla, ei hän omia vaivojaan -pitänyt minään verrattuina äidin vaivoihin. Kovin kömpelöksi ja -saamattomaksi huomasi hän itsensä tuommoisissa asioissa ja hän tunsi -sydämessään sanomatonta kiitollisuutta vaimoansa kohtaan. - -Kun lääkäri taasenkin noina ahdistuksen aikoina kävi lasta -tarkastelemassa, selkenivät hänen kasvojensa piirteet iloisiksi. -Vanhemmat, jotka ottivat vaarin jok'ikisestä lääkärin kasvojen väreestä, -huomasivat tuonkin valoisan ilmeen. - -»Voi, herra tohtori, onko mitään toivoa lapsen pelastuksesta?» kysyi -äiti. - -»Lapsi jää elämään, mutta hyvää hoitoa hän vielä kauan tarvitsee, jos -mieli on tämän toivon toteentua», sanoi lääkäri oikaisten itsensä -suoraksi. - -Sanoin ei voi kuvata, minkä ilon tuo toivon sanoma synnytti vanhempien -sydämissä. He itkivät ja nauroivat sekaisin, halailivat tohtoria ja -kokivat kaikin tavoin iloansa ilmoittaa. Juro Tommikin koetti tehdä -voitavansa tuossa yhteisessä ilon osoituksessa ja tunteitten -ilmaisemisessa. - -»Voi, herra tohtori! Me tahdomme tehdä kaikki, uhrata kaikki, mitä -suinkin meidän voimissamme on, kunhan vaan lapsi paranee», sanoi Tommi, -ja tuntuipa siltä kuin hän olisi tullut oikein kaunopuheiseksi. - -Huolellisesti lääkärin määräysten mukaan hoidettuaan lasta, huomasivat -he jo muutaman vuorokauden kuluttua lapsen rupeevan tointumaan. - -Kun lapsi tuli terveeksi, tunsivat he sydämessään sanomatonta -kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. -- -- -- - -Elämä tuli nyt Siinan ja Tommin välillä ehommaksi entistään. Tommi ei -ryyppinyt enää ensinkään, ei edes loma-aikoinaankaan. Hän tuli -puheliaammaksi vaimolleen ja keskusteli mielellään hänen kanssaan -yhteisistä asioista. Tästä selvisi Siinalle, että hänen miehensä -paatunut sydän oli täydellisesti sulanut häntä kohtaan, ja tästä -havainnosta iloitsi hän suuresti. Molemmin rakastivat ja hellivät he -parantunutta lastaan, ja hän oli heidän ilonsa ja toivonsa. - -Eräänä kertana tuli Tommi virkatoimistaan kotiin erinomaisen hilpeänä ja -iloisena. Heti kun hän oli riisunut virkapukunsa yltään, tuli hän -vaimonsa luo ja tarttui hänen käteensä. - -»Etpä arvaa, hyväiseni, mitä minä nyt olen miettinyt?» - -»Vaikea minun on tietää, mitä sinä, ukkoseni, milloinkin mietit», sanoi -Siina ja hyväili miestään. - -»Nyt lähdetäänkin Ritulaan», sanoi Tommi iloisesti. - -Siina hämmästyi kovin kuullessaan äkkiä tuon sanan. Koko täälläolonsa -ajan oli hänen sydämensä salaisena, hartaana toivomuksena ollut päästä -takaisin tuohon rakkaaseen kotiinsa. Ja nytkö tuo toivo toteentuisi? Hän -tarttui mieheensä syliksi, halaili ja hyväili kauan aikaa häntä. - -»Tiesinhän minä, että sinä kuitenkin pohjaltasi olet minun oma hyvä -mieheni», virkahti hän viimein. - -Tommi otti heti virkaeron, ja niin alettiin panna tavaroita kokoon. Ja -pian oltiin tiellä. - -Kovin hämmästyttiin Ritulassa, kun eräänä syyskuun kauniina päivänä -Tommi emäntänsä ja lapsensa kanssa tulla tömähti kotiin. He eivät -kirjoittaneetkaan tulostansa, ja sentakia oli se niin odottamaton -yllätys. - -Voi, kuinka iloiselta Tommista tuntui, kun hän pääsi takaisin tuohon -siistiin kotiin, jonka hän omalla tuhmuudellaan oli niin katkeraksi -itselleen saattanut. - -Nartti oli kaikki taloudelliset asiat toimittanut hyvin, ja sisällinen -järjestys oli yhtä oivallinen kuin ennenkin. - -Iloisesti meni Tommi tervehtimään vanhuksia, sanoen: »Terveisiä meidän -harhamatkoiltamme. Mutta nyt me jäämmekin kotiin ja rupeemme elämään -uutta elämää.» - -Kyyneleet vuotivat vanhusten silmistä tuon kuullessaan. -Mielenliikutuksen vuoksi eivät he voineet puhua mitään, pudistelivat -vaan hartaasti heidän käsiään. - -Yksissä neuvoin ryhtyivät nyt isäntä ja emäntä talouden toimiin, ja se -kävikin kyllä laatuun. - -Eräänä iltana istuivat isäntä ja emäntä kahden kesken huoneessa. - -»Sanopas nyt, ukkoseni, miksi sinä olit niin sitkeä lähtemään kotiin -sieltä kaupungista?» kysyi Siina mieheltään. - -»Olin niin tavattomasti elänyt näillä seuduilla, etten voinut -ajatellakaan takaisintuloa häpeästä punastumatta, mutta kun kerran -silmäni aukenivat, ei tämä tuntunut painavan mitään», sanoi Tommi. - -Tommi ei enää koskaan syljeskellyt lattialle eikä muuten tahrinut -huoneita. Päinvastoin ihanteli ja kiitteli hän sitä puhtautta ja -säntillisyyttä, josta hänen vaimonsa niin suurta huolta piti. Nyt tunsi -Tommi sydämessään, kuinka kallis aarre hänellä oli, vaikka hän -tyhmyydellään oli sitä hyljeksinyt. Kaikki Siinan kärsimykset ja alttius -selkenivät nyt eheäksi kuvaksi hänen sielunsa silmäin eteen, ja hän -tunsi sanomatonta rakkautta vaimoansa kohtaan. - -»Voi, rakkaani, kuinka paljon vaivaa sinä olet nähnyt, saadaksesi -minusta oikean ihmisen», sanoi Tommi kerran tarttuen vaimoonsa syliksi. - -Siinä he vuodattivat kuumia kyyneleitä, mutta ne olivat pitkän taistelun -jälkeen saavutetun voiton kyyneliä -- olivat ilon helmiä. -- -- -- - -Pian huomasivat kyläläiset, että Tommista oli tullut aivan toinen -ihminen, ja he alkoivat osoittaa hänelle kunnioitusta ja luottamusta. - -Vieraita alkoi käydä Ritulassa niinkuin ennenkin. Ja kesävieraatkin -kävivät entistä uulaa alituisesti Ritulassa, eikä Tommi kertaakaan -nurkunut, että he kuluttavat talon varoja. Hän oli nyt hilpeä ja -leikkisä isäntä, ja vieraat pitivät paljon hänestä ja hän vieraista. - -Aila yleni ja kasvoi kauneudessa, siveydessä ja hyvissä tavoissa. -Kansakoulun läpikäytyään ja tultuaan seitsemäntoista vuoden ikään, oli -hän paikkakunnan kaunein impi. Hän joutui naimisiin nuoren, kunnollisen -rovastin apulaisen kanssa. - -Kyläläiset olivat asiain huonoimmillaan ollessa ilkkuneet, että »eipä se -Ritulan Siina noin vaan taltuttanutkaan Tommia, niinkuin luuli.» Mutta -kerran voi Siina sanoa noille ilkkujille: »Mutta taltutinpa minä hänet -kuitenkin.» -- -- -- - -Entä Nartti? - -Piirolan Hilja oli vielä naimatonna. Kun hän kuuli Siinan ja Tommin -palanneen kotiin, tuli hän heti tervehtimään noita vanhoja ystäviään. -Kauan syleilivät nyt Siina ja Hilja toisiaan sanattomina ja kyyneleet -valuivat kummankin silmistä. Paljon oli heillä keskenään puhelemista -niin pitkän väliajan perästä, Hilja oli vielä pulska ihminen, vaikka -iästä lähempänä kolmeakymmentä. Kun naimiskauppojen Räimälän Kaalun -kanssa kävi niin onnettomasti, tuli Hilja niin vaativaksi valinnassaan, -etteivät naimistarjoukset hänelle kelvanneetkaan joka oksalta, vaikka -niitä oli viljalta. - -Nartti oli luonteeltaan hiljainen, eikä liikkunut juuri koskaan kotoaan -poissa. Ei hän hakenut milloinkaan toisten nuorten seuraa. - -Kun Piirolan Hilja kävi usein Ritulassa Siinaa tervehtimässä, tuli -Nartti tahtomattaankin Hiljan pariin. Hän tähysteli syrjästä tuota -pulskeata neitoa, ja hänen hidas luonteensa rupesi vähitellen -lämpenemään. - -Kuinka olikaan, pidettiin parin kuukauden päästä Hiljan ja Nartin -kihlajaiset. Piirolan vanhuksillakaan ei ollut mitään tuota yhtymistä -vastaan, sillä he tiesivät Nartin kunnolliseksi ja siivoksi mieheksi; -eikä hän ollut rutiköyhäkään. Päinvastoin olivat Piirolan vanhukset -hyvillään, kun saivat niin kelvollisen kotivävyn, sillä heille alkoi -ison talouden hoito käydä jo vaivaksi, vanhoja kun olivat. - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Pikku Mari ja muita kertomuksia, by -Pietari Päivärinta - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU MARI JA MUITA KERTOMUKSIA *** - -***** This file should be named 43744-8.txt or 43744-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/7/4/43744/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/43744-8.zip b/43744-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 484fec8..0000000 --- a/43744-8.zip +++ /dev/null |