Add files from ibiblio as of 2025-03-07 15:28:17HEADmain

1 files changed, 0 insertions, 8109 deletions

diff --git a/43679-8.txt b/43679-8.txt
deleted file mode 100644
index e26bd6c..0000000
--- a/43679-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8109 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 5, by Zacharias Topelius
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Lukemisia lapsille 5
-
-Author: Zacharias Topelius
-
-Release Date: June 19, 2016 [EBook #43679]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 5 ***
-
-
-
-
-Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-LUKEMISIA LAPSILLE 5
-
-Kirj.
-
-Z. TOPELIUS.
-
-
-Suomentaneet Aatto Suppanen, Em. Tamminen ja Olof Berg
-
-
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1893.
-
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Suojelusenkelin ääni.
- Höyhensaaret.
- Rakennusmestari Talvi.
- Refanut.
- Alauda cantat.
- Ilo-Matin lapset.
- Koulupoikain voittolaulu.
- Sanomalehdenlatoja kirjasinlaatikkonsa ääressä.
- Vaivaisukko.
- Prinsessa Kultakutri.
- Iltakävely.
- Mistä saamme joulukuusen?
- Kuu kirkas.
- Kevätpäivä Suomenlahdella.
- Tuulentupa.
- Pikku haltia.
- Höyryveneen lämmittäjä.
- Mustanmeren merimies.
- Yrjön valtakunnat.
- Pikku Lassi.
- Rautatien konduktööri.
- Niityn sunnuntai-aamu.
- Vanha herra.
- Tulitikku.
- Telegrafisti.
- Johanna d'Arc.
- Petter Matin kivi.
- Muurahainen etsimässä lääkärin apua.
- Pohjaismyrskyn kehtolaulu.
- Postiluukulla.
- Kekola ja Sammalparta
- Virkeitä poikia
- Uusi vuosi 1868
- Huhtikuun viimeinen päivä
- Berndt Michaelin uni
- Sikku
-
-
-
-
-SUOJELUSENKELIN ÄÄNI.
-
-
-    Muistatko, kuinka kehtosi
-    Ääressä seisoi enkeli?
-    Sua seuraa vielä tänään tuo,
-    Varoittaa, varjelusta suo.
-
-    Kuuletko kehoitusta sen:
-    Ain' ollos puhdas, totinen,
-    Rakasta Luojaa, luotuja;
-    Äl' olla häpee lapsena.
-
-    Sun laises lapsi ollut on
-    Uroskin vahvin, verraton;
-    On viisain ollut pienenä:
-    Voit samoin sinä elpyä.
-
-    Vaan suurin ei, ei viisainkaan,
-    Ylistetyinkään päällä maan
-    Jumalan valtakuntaan käy,
-    Jos lapsen mielt' ei hällä näy.
-
-    Valossa asut ylhäällä
-    Elämän riemun lähteillä,
-    Lähteillä urhotöidenkin:
-    Ne sieltä virtaa laaksoihin.
-
-    Vaan ijäkkäämpäin alhaalla
-    Laaksossa täytyy taistella,
-    Jalassa pistin, pyrkien
-    Toiselle korkeudellen.
-
-    Säilytä lapsen-uskos vaan
-    Jesuksen kautta Jumalaan;
-    Ei muutoin ole milloinkaan
-    Valoa, rauhaa ollenkaan.
-
-    Kun sanotaan: ei suurena
-    Sit' uskota kuin lapsena,
-    Niin muista: taivaankin ja maan
-    Hukkuissa Sana säilyy vaan.
-
-    Vaikk' aivan rikas olisit,
-    Niin nöyrry vain kuin enkelit:
-    He itseään ei ylistä,
-    Vaan Herraa, hoitain ihmistä.
-
-    Laps olet köyhä, vähäinen,
-    Viallinen ja puutteinen;
-    On oppimatta sinulla
-    Elämän läksy lavea.
-
-    Sä heikko, Herran voimakkaan
-    Apua ano ainiaan,
-    Valoa, pyhitystä ja
-    Hyvyyden tielle neuvoa.
-
-    Tee työtä mielin uljahin
-    Iloisin, pelkäämättömin,
-    Valona kodin laulellen
-    Kuin vapaa, nuori lintunen.
-
-    Ole uskollinen ilossa
-    Ja suruss'; auta vaivaista
-    Rakastavasti, säälien;
-    Näe vikas, älä veljien.
-
-    Kotoas, maatas rakasta;
-    Voimassa, viisaudessa,
-    Hyveissä kasva; iloiten
-    Ann' henkes eestä totuuden!
-
-    Laps! Enkelis tää ääni on.
-    Sen koko maamme kuulkohon,
-    Niin kukkii se; sä olet sen
-    Keväinen nuori, kaunoinen.
-
-    Koivuniemellä elokuussa 1879.
-
-                      Z. Topelius.
-
-
-
-
-HÖYHENSAARET.
-
-
-Tuolla ulkona Pohjanlahdessa, melkein Suomen ja Ruotsin keskivälillä
-on muutamia vehreitä saaria, joita sanotaan _Höyhensaariksi_. Siellä
-on niin kaunista. Eipä olisi luullut kaukana aavalla merellä, jossa
-laineet vyöryvät tuvan korkuisina ja laivat hukkuvat syysöinä, niin,
-eipä siellä olisi luullut olevan niin raittiita, iloisia, vehreitä
-saaria tarjoamassa väsyneille purjehtijoille ystävällistä satamaa.
-Siellä ei ole myrskyä, ei pauhaavia aaltoja eikä yksinäisen kalalokin
-yksitoikkoista rääkynää kuohuvain maininkien keskellä. Kaikki huokuu
-siellä niin suloista lepoa. Talvi lepää, aalto makaa, linnut laulavat
-hiljaa, hyvin hiljaa, ja kullankeltaiselta loistava kuunvalo leikkii
-tuoksuvilla kukilla ja puiden oksilla, jotka juovat kirkasta kastetta
-illan viileydessä.
-
-Ah, miten hyvältä ja suloiselta tuntuu siitä, joka pikku ruuhessaan
-taistelee aaltojen pauhua vastaan, kun viimeinkin saa levähtää niin
-kauniilla ja iloisella rannalla kuin Höyhensaarien. Mutta sangen moni
-niitä turhaan etsii, heitä vain laineet ajelevat yöt päivät, eivätkä
-he koskaan osaa tietä Höyhensaarille. Ja hyvin moni antaisi kultaa ja
-mitä hyvänsä, jos vain löytäisi ne onnelliset saaret, ja kuitenkin ne
-heidän edestänsä aina vain vaipuvat syvälle ja yhä syvemmälle mereen.
-
-Sillä nuo Höyhensaaret ovat vähän omituiset ja salaperäiset. Ei
-ole ainotakaan niin tarkkaa ja taitavaa perämiestä, vaikka hän
-olisi purjehtinut ympäri koko maailmankin, että hän aina löytäisi
-Höyhensaaret edes keskellä valoisaa päivääkään, jolloin aurinko
-paistaa täydeltä terältä ja ihmiset ja eläimet työskentelevät koko
-voimallaan. Mutta jos hän on hyvin väsyksissä valvonnasta ja kovasta
-työstä, jos hän hartaasti rukoilee iltasiunauksensa ja sitte asettuu
-hiljaan ruuheensa sekä antaa virran sitä omin päin kuljetella,
-niin silloin hän saapuu sinne yhtä varmaan kuin laskisi kompassin
-ja merikarttojen mukaan. Sillä Höyhensaarille päästään kolmea
-tutkimatonta väylää myöten, joilla on nimenä _Työn kanava, Terveyden
-raitis ulappa_ ja _Hyvän omantunnon tyyni satama_.
-
-Sattuupa niinkin, että Höyhensaarille päästään ainoastaan
-viimeinmainittua väylää. Sillä sinne saapuu myöskin monta sairasta ja
-murheellista, jos heillä on hyvä omatunto. Ja silloin he unhottavat
-kaikki tuskansa ja nojaavat onnellisina kuin hyvät lapset päätään
-äitinsä syliin.
-
-Tämä voi kyllä näyttää hyvin kummalliselta, ja sinä ehkä ajattelet,
-ett'ei noita saaria ole ollenkaan olemassa. Mutta kyllä ne on yhtä
-varmaan, kuin aurinko joka ilta laskeutuu ja joka aamu nousee
-paistamaan sekä hyville että pahoille. Kysyhän vaikka keltä hyvältä
-lapselta, he kyllä tietävät Höyhensaaret. Mahdoton on tarkalleen
-näyttää, missä paikassa Höyhensaaret ovat, sillä ne ovat samanlaiset,
-kuin Gotlanti-saaren sanotaan ennen muinoin olleen: ne näet joka aamu
-silloin, kun kukko laulaa, vaipuvat kaikkine ihanuuksineen meren
-syvyyteen, ja joka ilta, kun varjot pitenevät ja tähdet alkavat
-tuikkia taivaalla, nousevat ne meren salaperäiset ihmeet kaikessa
-kukoistavassa vehreydessään jälleen meren pinnalle. Silloin ne
-uiskentelevat keveästi kuin untuvat ja höyhenet kirkkaalla meren
-pinnalla, ja siitä ne luultavasti ovat saaneet nimensäkin, ell'eivät
-ole saaneet sitä muusta syystä.
-
-Näillä suloisilla saarilla ja keskellä synkintä metsää on raakuista
-tehty luola, koristettu kaiken maailman komeudella, iltataivaan
-ihanuudella ja kaikilla meren rikkauksilla. Siellä välkkyvät
-sinisimmät tähdet, siellä loistavat jaloimmat kivet. Kauneimpia
-koralliportaita myöten pääsee vaeltaja perlemo-saleihin, joissa
-kirkkaimmat kultaseinät kuvastuvat hohtavista hopealattioista ja
-säteilevistä kristallikatoista. Tuhannen tuhansia kalliita helmiä on
-lukemattomina pikku ikkunoina kultaseinissä, ja säihkyvät timantit
-riippuvat tulisäteinä katoista. Kaikki kesän rakkaat kukat levittävät
-näihin saleihin suloisinta tuoksuansa. Hiljainen uupumus ja rauha
-laskeutuu kaikkien päälle, jotka hengittävät niiden hajua. Mutta
-väkevimmin kaikista tuoksuu siellä unikkokukka, joka muuten on maan
-päällä välinpitämätön. Ei se siellä luolassa seiso, niinkuin tuolla
-ulkona kukkanurmikolla, komeana ja yksinkertaisena, niinkuin se,
-jolla on kaunis ruumis, vaan tyhmä sielu; ei, vaan siellä leviää sen
-tummanpunaisesta ja mustansinervästä terästä hieno ja miellyttävä,
-mutta huumaava höyry, suloisempi kuin makein hunaja, kauas ylt'ympäri
-Höyhensaarien.
-
-Monta sataa, lukemattomia saleja on siinä kauniissa luolassa. Kaikki
-ne ovat korkeat ja säihkyvän valoisat, mutta niiden valo ei ole
-päivän valkoista valoa, vaan se on ennemmin kuin tähden loistoa tai
-kuutamoa kauniilla järvellä yöllä. Senpätähden kun niihin astutaan
-häikäsevästä päivänpaisteesta, niin luullaan astuvansa varjojen ja
-hämärän ihmeelliseen maailmaan. Mutta kohtapa huomataan, miten kaikki
-esineet levittävät omaa ihmeellistä loistoaan, vaan eivät koskaan
-häikäse. Ja siinä lempeässä valon hämyssä voidaan hyvästi erottaa
-kaikki rakkaat kasvojenpiirteet, siellä nähdään ja tunnetaan kaikki
-rakkaat ja hyvät vanhat ystävät.
-
-Siellä tulee sinulle vastaan paraat ystäväsi, aivan niinkuin
-olisivat siellä kotonaan; he syleilevät sinua ja toivottavat sinulle
-sydämmestänsä tervetuloa. Ja vaikkapa he muuten ovatkin kaukana,
-aivan toisissa maissa, taikka kuolleet ijäisessä rauhassa ja sinä
-olet ehtinyt jo tuhannesti itkeä heidän ruohottuneilla haudoillansa,
-niin he kuitenkin täällä Höyhensaarien kauneissa luolissa astuvat
-vastaasi niin kukoistavina terveydestä ja nuoruudesta, niin
-iloisina ja onnellisina, kuin suru ja kuolema eivät olisi teitä
-koskaan erottaneet toisistanne. Sinä otat heitä kädestä, suutelet
-heidän punakoita poskiansa, ja sinusta tuntuu kaikki olevan aivan
-entisellään. Silloin leikitte taaskin entisiä leikkejänne. Komean
-pallosi, jonka sait pikku poikana ja joka ammoin sitte hävisi sinulta
-kenties minne, sen nyt löydät ja se lentää kuin ennenkin, paremmin
-kuin mikään muu pallo maailmassa. Ja vanha rakas nukke, jolta ammoin
-sitte katkesivat sekä kädet että jalat; maalattu puuhevonen, jonka
-kerran sait joululahjaksi ja joka sitte katkasi kaikki jalkansa;
-kaunis kuvakirja, jonka pikku sisaresi sinulta repi silloin, kun
-olit poissa; ja kelkka, se, jossa oli raudat jalasten alla ja joka
-juoksi edelle kaikista muista kelkoista ja jota surit niin kovin, kun
-se sinulta varastettiin; kaikki, kaikki ne löydät jälleen, uusina,
-kauneina, aivan kuin ne ensin saadessasi olivat. Pallossa ei ole
-ainoatakaan likapilkkua; nukke on eheä ja siisti ensimäisessä uudessa
-puvussaan; hevosella on kaikki kunnolliset jalat ehyet; kuvakirja on
-vahingoittumatta, siinä ei ole edes lehtien nurkatkaan käännettynä,
-eikä kelkalla ole mitään muuta halua kuin päästä luistamaan pitkin
-mäkeä. Niin, kukapa voisi uskoa sellaista onnea? Mutta kas, niin se
-on, ja se on hauskaa!
-
-Nyt rupeat leikkimään. Mutta se ei käy aivan niinkuin muissa
-leikeissä. Leikkikalu häviää käsistäsi, tietämättäsi millä tavalla,
-ja heti on toinen sen sijassa, sinun ottamattasi, aivan itsestään
-tullut. Ystäväsi tulevat ja häviävät niin ihmeellisellä tavalla.
-Ja sinä itse olet milloin missäkin, mutta jos sinulla mielestäsi
-on hyvin kiire, niin et ehdi ollenkaan liikkeelle etkä pääse
-paikastasi. Muuten liikut kuin ilmassa. Kun paraillaan leikit
-vanhassa kodissasi, jossa kaikki on niin tuttua, olet jo samana
-silmänräpäyksenä ehtinyt lukea läksysi koulussa, etkä tiedä, mitenkä
-olet sinne joutunutkaan. Ja kun istut veneessäsi järvellä ja pääset
-yhdellä airojen vedällyksellä monta peninkulmaa, joudut tietämättäsi
-silmänräpäyksessä korkealle vuorelle. Mutta se ei sinua ollenkaan
-kummastuta. Koira, joka haukkui sinua eilen, muuttuu yht'äkkiään
-samaksi koiraksi, joka monta vuotta sitte kävi noutamassa sinun
-keppisi järvestä. Koulumaisterista on tullut pikku poika, joka ammoin
-sitte paimenteli lehmiä. Ja sinä itse olet samalla kertaa niin pieni,
-ett'et itse saa pannuksi kenkiäsi kiinni, mutta kuitenkin niin suuri
-ja vanha, että sinulla on monta pikku lasta, joille sinun pitää tehdä
-voileipiä. Ja se kaikki tuntuu sinusta aivan luonnolliselta, sekin,
-että hevosesi muuttuu puuksi, talosta tulee kissa ja sinun kirjastasi
-piparkakku. Sinä et edes ajattele, että niinhän sen pitää ollakin.
-Sinä et sitäkään ihmettelisi, jos kerrassaan kasvaisit seitsemän
-peninkulmaa pitkäksi ja olisit tuhat vuotta vanha.
-
-On sanomattoman hauskaa ja käsittämättömän kaunista Höyhensaarilla.
-Mutta vähän matkan päässä ovat _Ohdakesaaret_. Sinne joutuu moni,
-joka pitää perää vähän viistoon tässä maailmassa, on laiska taikka
-on hankkinut itselleen pahan omantunnon. Ohdakesaarissa on myöskin
-luola, jonka suu on samannäköinen kuin Höyhensaarten luolan, ja juuri
-sentähden moni hairahtuukin. Vaan kyllä se erehdys pian huomataan.
-Näiden Ohdakesaarten luolaan vie livakka polku pitkin karkeata, kovaa
-vuorta. Kosteat seinät ovat homeessa ja katosta riippuu hämähäkin
-verkkoja. Höyhensaarten ruusuvuoteiden sijassa on täällä nokkosia,
-purojen suloisen lorinan sijassa pauhaavia koskia ja lintujen
-liverryksen sijassa varisten raakuntaa. Täällä on korkea torni,
-josta alinomaa ollaan putoamaisillaan, ja syvä hetesuo, josta ei
-millään tavalla päästä ylös. Kummallisia ja rumia olentoja kuljeksii
-siellä päälaellaan. Ja pimeässä yössä piirustelee valkoinen enkeli
-tulihiilellä seiniin tottelemattomain, petollisten, kateellisten ja
-riitaisten vaeltelijain pahoja töitä.
-
-Ei, mepä emme lähdekään Ohdakesaariin emmekä _Painajaisen_ luo, joka
-siellä asuu. Me purjehdimme Höyhensaariin, sillä siellä asuu hyvä
-ystävä. Siellä on vanha, hyvin vanha ukko luolan suulla; niin, hän
-on niin vanha, että kun Aadam ensi kerran nukkui paratiisin puun
-alle, seisoi vanha _Nukku Matti_ jo silloin hänen vieressänsä ja
-levitti hänen päällensä ruusupeitten. Pitkä, valkoinen parta riippuu
-kunnianarvoisen ukon leuassa; vyöllä on hänellä punainen samettivyö.
-Hänen pitkä valkoinen nuttunsa, hänen siniset sukkansa ja keltaiset
-kenkänsä ovat kaikki kudotut pehmoisimmista untuvista. Kun hän
-ojentaa sinulle kätensä, on se pehmoinen kuin hienoin puuvilla, ja
-kun hän hiljaa koskee sinun silmäluomiisi, tulevat ne heti niin
-suloisen raskaiksi. Ei ole mitään niin hyväilevän lempeää kuin hänen
-äänensä, kun hän lehtien hiljaa suhistessa ja mettisten suristessa
-laulaen nukuttaa hyviä lapsia, ja niin suloisen lempeät ovat hänen
-silmänsä, että arimmatkin tytöt mielellään hiipivät hänen syliinsä ja
-painavat kutripäätänsä hänen ystävälliseen helmaansa.
-
-Oi, niitä kauniita silmiä, jospa tietäisit, miten Jumalan rakkaus ja
-laupeus niistä loistaa, niin rakastaisit häntä vielä kahta vertaa
-enemmän. Sillä kun laupias Jumala katsoi ensimäistä paratiisia,
-lähetti hän hyvän enkelin sulkemaan ihmisten silmiä pimeän yön
-ajaksi; ja nähtyään maan päällä olevan niin paljo vaivaa ja surua,
-lähetti Jumala saman hyvän enkelin antamaan ihmisille lepoa ja
-unhotusta. Ja se hyvä enkeli oli Nukku Matti, kuoleman vanhempi
-veli; sentähden loistaa hänen kauneista silmistään ijankaikkisuuden
-syvyyttä. Ja kaikki kansat tuntevat hänet, rakastavat häntä ja
-antavat hänelle eri nimiä. Mutta enimmin kaikista rakastavat
-lapset häntä, sillä heitä hän hellimmästi hoitelee. Jo he niinkin
-pieninä, ett'eivät tunne omaa äitiänsä, tuntevat kuitenkin hänet,
-ja hän istuu heidän kehtonsa vieressä yöt päivät. Ja kun lapset
-kasvavat suuremmiksi, ottaa hän heidät syliinsä ja vie kaikki hyvät
-lapset Höyhensaarille, ja hän tahtoisi niin mielellään viedä sinne
-myöskin pahat ja tottelemattomat lapset, mutta he eivät tahdo itse.
-Silloin Nukku Matti itkee, että heille pitää käymän niin pahoin
-Ohdakesaarilla, ja hän kuuntelee lakkaamatta, eivätkö he ehkä kadu,
-että hän iloksensa saisi ottaa heidät vastaan ruusuvuoteille.
-
-Koska hän niin suuresti rakastaa lapsia, tekee hän usein heille
-pikku kepposiakin. Hän se iltasilla kylvää heille silmiin hiekkaa
-ja maalaa heidän poskillensa Höyhensaarien ruusuja. Hän se narraa
-poikia virutteleimaan koulussa ja tyttöjä haukottelemaan pianota
-soittaessaan. Niin, tuleepa hän välistä käskemättä myöskin ylhäisten
-herrain ja neuvosmiesten istuntoihin tai oppineiden maisterien
-puheihin tai ylioppilasten kieliopin lukuun, ja heti kaikki ne
-herrat tuntevat sanomatonta puolipäivä-levon halua. Mummot ovat
-usein kirkossa pahassa pulassa Nukku Matista. He nyykäyttävät tuon
-tuostakin päätään ja korvat rupeavat suhisemaan papin saarnatessa.
-Siinä Nukku Matti tekee hyvin veitikkamaisesti, mutta hän vain
-koettelee, onko kirkonkäynti oikein sydämmestä vaiko vain tavan
-vuoksi. Miten hyvä hän muuten on, sen kaikki ne itse paraiten
-tietävät, jotka kerrankaan ovat käyneet Höyhensaarilla. Hän osaa
-niin hyvin sijoittaa vieraansa juuri niihin huoneihin, jotka
-kullekin paraiten sopivat; väsyneen työmiehen panee hän hämärään
-saliin tähtien valoon ja tanssista väsyneen tytön ruusunkarvaiseen
-kuutamokammariin. Siellä hän kylvelee valkoisia tuomenkukkia heidän
-päällensä ja lähettää suloisimmat unensa liihoittelemaan heidän
-ympärilleen.
-
-Tunnetko sinä unet? No, kukapa niitä ei tuntisi? Niin, mutta on se
-sentään niin ja näin. Tiedätköhän, että ne ovat yön pikku poikia
-ja tyttöjä, joille Nukku Matti antaa luvan lentää tähdistä alas
-iltataivaan kannelle, ja välistä ne karkaavat päivälläkin pilvien
-lävitse. Ne ovat hyvin hienot olennot, kudotut valosta ja varjosta;
-sentähden ne voivatkin yht'äkkiä muuttua ja ruveta minkä muotoisiksi
-hyvänsä. Ne pukeutuvat kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin
-haamuihin ja matkivat ihmisten elämää, niinkuin peili matkii ihmisen
-kuvaa. Ne kantavat sinua silmänräpäyksessä satoja peninkulmia ja
-tuovat yhtä pian sieltä takaisin. Ne lupaavat sinulle kaikkea,
-mitä mieluisimmin tahdot, ja sinä olet niin äärettömän iloinen:
-mutta seuraavana silmänräpäyksenä et sitä enää muistakaan. He vain
-näyttelevät sinulle varjokuvia ja sinä olet olevinasi mukana; he ovat
-sokkosilla sinun kanssasi, etkä sinä koskaan saa heitä kiinni. Niin,
-ja välistä he vielä ovat ennustavinaan tuleviakin asioita; jos niin
-tapahtuu, on hyvä, mutta jos ei tapahdu, ei siitä tarvitse heitä
-moittia. Unet ovat vain unia.
-
-Ohdakesaarilla asuu vain pahoja unia. Onneton se, ken joutuu niiden
-käsiin! Ne pudottavat hänet järveen, eikä hän kuitenkaan putoa,
-vaikka yhä luulee putoavansa. He kuljettelevat häntä pimeätä tietä,
-jossa tulee rosvo vastaan, taikka ärsyttävät he hänen päällensä
-vihaisen koiran tai härjän. Rosvo ei tee pahaa, koira ei pure, härkä
-ei puske, mutta kyllä aivan siltä näyttää. Se on kaikki aivan hullua.
-Älä mene Ohdakesaarille!
-
-Monta kirjoitusta loistaa Höyhensaarien luolan kultaseinissä, ja ken
-vain ehtii niitä lukea, hänelle ei koskaan tule puutetta kauneista
-saduista. Vahinko vain, että niin harvoin on aikaa lukemiseen,
-sillä nuo palvelevaiset unet tulevat heti pehmeillä pyyhkimillään
-tomuttamaan seiniä ja kohta ovat kaikki loistavat kirjoitukset pois
-laistuina.
-
-Minä tunsin ennen muinoin pikku pojan, joka oli joka ilta Nukku Matin
-luona Höyhensaarilla ja tiesi sen merkillisen taidon, miten unia
-pyydellään kiinni. Hän oppi ruusupensaan hämähäkiltä kutomaan verkkoa
-iltaruskosta ja kuutamosta. Verkon hän viritti auringon laskun ja
-nousun välille ja unet sotkeutuivat siihen. Sillä tavalla pyyteli hän
-yön veitikkamaiset lapset ja sulki heidät unikonvarsista tehtyihin
-häkkeihin. Silloin oli hänellä aikaa lukea kultaisia kirjoituksia,
-ja luettuaan ne kaikki päästi hän unet unikkohäkeistä. Nukku Matti
-nauroi ja lähetti seuraavana yönä sata viisitoista hullunkurista unta
-tanssimaan pojan ympärillä. Mutta hänhän jo oli lukenut sadut ja
-kertoo nyt niitä mielellään kelle hyvänsä. Kaksi niistä on tässäkin
-kirjassa: "Pikku Lassi" ja "Prinsessa Kultakutri". Kyllä niitä on
-paljo muitakin.
-
-
-
-
-RAKENNUSMESTARI TALVI
-
-
-    Nyt kunkin kuullaan kertovan
-    Jo rautasilloista, sokkeloista,
-    Vaan talven työ sepä vast' on toista.
-    Hän miesten mies ihan varmahan.
-    Niin ei muut mestarit tehdä saata,
-    Kuin kaikkialle hän pitkin maata
-    Järville siltoja sitelee
-    Ja lumitorneja laittelee.
-    Ja katusulkuja, muurit lisää,
-    On kelkkamäkien kanta-isä.
-    Kaljuiksi hän kadut silottaa,
-    Hän silkkihattuhun metsän saa
-    Ja kaikki hienoksi kiillottaa.
-    Myös tietää kyllä sen kukin meistä,
-    Ett' oivan huolen hän pitää teistä.
-    Rämettä Suomessa ei, ei suota
-    Niin pohjatonta ja pehmeää,
-    Ett'ei hän saa lasisiltaan tuota
-    Ja tietä sen yli sileää.
-    Niin on se kuin teräs-rautatie,
-    Sen kiskot kestävät, pitkä rata,
-    Kaks kertaakin peninkulmaa sata,
-    Se kauas sun napamaille vie.
-    Maan päällä moitita ei rantarataa,
-    On sillä kulkea iloisata:
-    Kas, metsä juoksee! Kas, lahti kaartaa!
-    Kas, höyryhepo -- se reki on --
-    Höyryttä kulkevi kuutamon
-    Valossa tuulena vettä, saarta!
-    Se hanskaa Pohjolan eloa:
-    Ei rettelöidä, ei jankata,
-    Kun rautatien, jota Talvi laittaa,
-    Saa valtiopäivittä, valtiaitta,
-    Ei miljooneja sen teko maksa,
-    Köyhinkin kulkea sillä jaksaa,
-    Sen konduktööri on poikanen,
-    Hän junaa johtavi riemuiten.
-
-    Rakennusmestari Talvi, mitä
-    Sä joskus juonia viitsit pitää.
-    Kun lammikkoon sinä loiskahdat,
-    Ties lumiloskalla tahrajat?
-    Miks toisinaan sinä juonittelet,
-    Kun lumivyöryjä vierittelet
-    Ja raesatehin sokaiset
-    Sun siltas oivat ja kaunoiset?
-    Työs paremmin koe, Talvi, johtaa!
-    Ja kiltti ollos sä meitä kohtaan,
-    Suo tietäs turvassa matkata,
-    Ett'emme uimahan uppoa!
-    Suo lunta hienoa, puhdasta,
-    Sä reen ja kelkkamme luistaa anna,
-    Suo teräsluistimet jalkaan panna,
-    Yön tähtikynttiläin loistaa suo,
-    Suo, että kuutamo kultaa luo,
-    Hopeajärvellä jään suo hohtaa,
-    Suo lasten mäessä kelkkaa johtaa
-    Ja, kädet kontassa, leipoa
-    Sokerikakkunen Suomesta!
-
-
-
-
-REFANUT.
-
-
-Toivo-laiva oli satamansiltaan kiinnitettynä: poikajoukko oli saanut
-luvan mennä kiipeilemään sen nuoriin. Muutamat uskalsivat nousta
-aina suureen märssykoriin asti, kaksi pääsi vieläkin ylemmäksi,
-pieneen märssykoriin, ja yhdellä oli hyvä halu kerran eläessään
-koettaa, miltähän tuntuisi pramraaka-pirulla ratsastaminen. Oli
-sunnuntai-ilta. Nuora-Matti istui ankkurinketjuilla etukannella ja
-hän oli juuri lukenut virsikirjaansa, vaan pani sen nyt viereensä ja
-rupesi katselemaan poikia. Nuora-Matti oli vanha pikinuttu, oikea
-ahvettunut merimies, joka oli koetellut kaikkia tuulia ja purjehtinut
-kaikenlaisilla vesillä ja merillä aina siitä asti, kun jaksoi nostaa
-airon. Iloinen ja leikillinen mies hän oli, tämä Nuora-Matti-vanhus;
-hän osasi kertoa monta hupaista seikkailua ja pani aina omiansa
-lisäksi, niin että kyllä riitti, mutta sepä se juuri onkin monen
-mielestä kaikkein parasta. Pojat rakastivat Nuora-Mattia, hän se
-vasta oli aika mies ja osasi kertoa historioita paremmin kuin kukaan
-muu, vaikka kyllä välistä melkein kuin kurillansa.
-
-Nuora-Matti pani pois virsikirjan, vilkasi märssyyn päin ja huusi:
-"hoi, pojat, siellä köysissä!"
-
-"Hoi!" vastasivat pojat, jotka olivat nousseet ylimmäksi.
-
-"Luota sinä käsiisi äläkä jalkoihisi, sinä siellä latvassa, muuten
-tulla tuiskahdat alas kuin variksen poika!" neuvoi Nuora-Matti.
-
-"Ihan niin!" huusi ylimmäksi ehtinyt huimapää, liihentäytyen yhä
-ulommaksi pramraa'alle.
-
-Nuora-Matti mutisi jotakin koiranpennuista, jotka tahtovat olla
-kissanpoikia, eikä ollut enää niinä miehinäänkään, että muka huomaisi
-koko poikajoukkoa, mutta piti kuitenkin hyvin varansa ja vilkasi
-vähäväliä sinne päin, koska hän kerran oli vahtina laivan kannella.
-Pianpa pojat väsyivätkin kiipeilemiseen. Eräs märssypoika pyyhki
-hikeä otsastaan ja arveli Toivoa aika suureksi laivaksi, jonka
-raa'annokkaan kiipeäminen ei suinkaan ollut mitätön urhotyö.
-
-"No niin", sanoi Nuora-Matti välinpitämättömästi, "onhan tuo vähän
-likempänä kuuta. Kyllä Toivo on suuri, mutta olisittepas nähneet
-Refanutin!"
-
-"Mikä se on, se Refanut?" kysyivät pojat, "Kerros meille, Matti!"
-
-"No, senhän toki tietää joka kokkipoikakin, joka on veneellä vienyt
-puuastioita Köpenhaminaan. Eihän teistä kukaan liene niin tietämätön."
-
-Mutta pojista ei ollut kukaan kuullut puhuttavan mitään sellaista
-kaikissa luonnon kolmessa valtakunnassa; Matin piti kaikin mokomin
-kertoa.
-
-Nuora-Matti laittoi poskeensa aivan uuden mällin, siveli partaansa,
-katsoa tirkisti veitikkamaisesti poikia ja alkoi:
-
-"Onko teistä kukaan käynyt Torniossa?"
-
-"Ei", vastasivat pojat.
-
-"No, samapa se. Tornio on kaupunki niin etäällä tuolla pohjoisessa
-päin, että kun siellä lasketaan rysä, niin voidaan saada siihen
-aurinkokin menemään juhannuksen aikaan. Siellä saadaan niin suuria
-lohia, että niillä on silmät kuin täyskuu. Vielä pohjoisempana
-on korkea vuori Aavasaksa, jonne ihmisiä matkustelee satojen
-peninkulmain päästä asettamaan kellojansa auringon mukaan juuri kello
-12 yöllä ja kirjoittelemaan harakanvarpaita vuoreen."
-
-"Vai niin", sanoivat pojat.
-
-"Torniossa asui monta vuotta sitte rikas kauppias, herra Petter.
-Hän oli niin rikas, niin suunnattoman rikas, että hänellä oli
-kaksikymmentä laivaa merellä, ja kun kuningas tuli Tornioon katsomaan
-keskikesäisen yön aurinkoa, teetti herra Petter lasiseinäisen
-kammarin jokeen, että kuningas näkisi lohien uiskentelemisen.
-
-"Mutta eihän se ihminen koskaan saa kylliksensä; niinpä herra
-Petterkin, jolla jo oli niin paljo rikkautta, mietiskeli, että hänen
-pitäisi päästä vielä toista vertaa rikkaammaksi. Hän oli päättänyt
-vuorata koko Aavasaksa-vuoren kullalla, koska se kerran oli niin
-merkillinen, ja sitte tulisi koko maailman kuuluksi, että sen on
-herra Petter tehnyt. Sentähden hän haetti Lapista kuuluisan velhon ja
-kysyi häneltä, mitenkä hän lyhyessä ajassa saisi niin paljon kultaa,
-kuin tarvitsisi. Velho mietti asiaa seitsemän vuotta, kysellen neuvoa
-kaikilta Lapinmaan muilta velhoilta, ja vastasi viimein:
-
-"'Rakennuta Refanut!'
-
-"'Mikä se on?' kysyi herra Petter, sillä hän ei ollut yhtään viisaampi
-teitä, sylttynokat, vaikka oli niin rikas.
-
-"'Niin', sanoi velho, 'Refanut on velholaiva, jonka vertaista ei ole
-koko maailmassa. Siihen mahtuu enempi tavaraa kuin sataan muuhun
-laivaan, ja vähemmässä kuin kolmessa vuodessa saa se kokoon enemmän
-kultaa kuin Lapissa on kiviä.'
-
-"Ohoh!" sanoivat pojat.
-
-"Niin, aivan niin sanoi herra Petterkin. Ohoh! sanoi hän. Mistä
-ihmeestä minä saisin rakennustarpeita ja rakennusmestareja semmoisen
-laivan tekoon?"
-
-"'Kyllä minä siitä pidän huolen', sanoi velho. 'Minä rakennan
-kaikki valmiiksi, enkä tahdo sinulta muuta kuin tyttäresi neiti
-Päivänpaisteen vaimokseni.'
-
-"Herra Petter mietti asiaa vähän, sillä velho oli sata vuotta vanha
-eikä neiti Päivänpaiste vielä kahtakymmentäkään täyttänyt. Mutta kun
-hän ajatteli Aavasaksaa kultapuvussa, niin jopa se ihanne voitti, hän
-suostui velhon kauppaan ja pani vain ehdoksi, että häät oli pidettävä
-vasta sitte, kun Refanut ehti palata ensi matkaltaan.
-
-"Nyt alkoi velho rakentaa. Kuusamon tunturilla kaukana pohjoisessa
-on honkia, jotka eivät ole paljon nuoremmat vedenpaisumista.
-Sinne lähetettiin kaikki Lapin velhot hakkaamaan ja vetämään;
-karhut valjastettiin rekien eteen ja ne vetivät rakennustarpeet
-meren rantaan. Siihen tehtiin veistämö, niin suuri ja korkea kuin
-vuorenselkä, ja siinä rakennettiin Refanut. Kun se viimein laskettiin
-vesille, kuohahti meri yli rantojensa, merenpohja halkesi, hyökylaine
-nousi aina Oulunjärveen saakka ja kivitti kaikki Keminjoen kosket.
-
-"Kun Refanut sitte seisoi vesillä, oli sen perä Torniossa, vaan
-etukeulan lippu häilyi Vaasan kohdalla ja keulan kärki lakasi eräässä
-käännöksessä kumoon kaikki Hämeen metsät. Kolme mastoa siinä oli,
-mutta niiden kumpikin väli oli niin pitkä, että varikselta kului
-koko päivä lentäessä maston latvasta toiseen. Ja niin pitkät ne
-mastot olivat, että kun pieni laivapoika lähetettiin sitomaan kiinni
-märssypurjetta, hän oli vanha harmaapää ukko tullessaan sieltä alas.
-Laivaväeksi valittiin 10,000 reipasta merimiestä, ja kun joka mies
-söi puoli kappaa herneitä ja vadillisen puuroa päivässä, niin siitä
-voi kuka hyvänsä sormillaan laskea, miten paljo herneitä ja puuroa
-siinä tarvittiin vuoden varaksi."
-
-Pojat nauroivat ja alkoivat lukea sormillaan.
-
-"Joka väkipyörässä oli ruokapaikka ja joka märssyssä seurahuone.
-Ankkuriketjuista ei puhettakaan; joka rengasta nostamaan tarvittiin
-kaksitoista miestä. Nuorat olivat paksummat kuin minä..."
-
-"No, jopa olivat paksut!" sanoivat pojat.
-
-"Ja partuunit ... no niin, pahin oli, että kun laivaa tahdottiin
-kääntää ja purjeita sovittaa tuulen mukaan, täytyi ratsumiehen
-ajaa lennättää kolme viikkoa täyttä laukkaa ensin pitkin laivaa,
-sitte poikki edestakaisin ja huutaa täyttä kurkkua, että oli aivan
-läkähtyä: 'hei pojat! käännetään!'"
-
-"Sitte siellä on täytynyt olla kestkievarejakin välillä!" virkkoi
-muuan poika.
-
-"Sanopas muuta! Miksikä siellä ei olisi ollut kestkievareja! Mutta
-eipä ollut helppo löytää taitavaa kapteenia niin suurelle laivalle;
-kaikissa kirkoissa kuulutettiin, että ken ei 18 peninkulman
-päästä nähnyt, mitä Tornion raastuvan tornikello näytti ja ken ei
-puhetorvellaan voinut kovemmin huutaa, kuin 10 kosken pauhu, hänen
-ei huolinut vaivata itseään kapteeniksi pyrkimällä. Tulipa sittekin
-hakijoita sekä idästä että lännestä, jättiläisiä, joilla oli silmät
-kuin sarvikuonolla, ja mestarilukkareja, jotka voivat huutaa kovemmin
-kuin koko kirkkoväki, mutta ei kukaan heistä voinut suorittaa
-vaadittua koetusta. Viimein tuli Naantalista pikku mies, kuusi
-korttelia pitkä, taikka taisi olla sentään kaksi tuumaa seitsemättä
-korttelia, en muista niin tarkkaan..."
-
-"No, kolme tuumaa!" oikasivat pojat.
-
-"Olkoon menneeksi, kuusi ja puoli korttelia pitkä, paljaspää,
-vääräjalka ja niin edespäin. Se mies nousi Limingan kirkon
-rappusille, joka on 18 peninkulman päässä Torniosta etelään päin,
-ja katsoi kohti pohjoista. 'Malttakaas vähän', sanoi mies, 'en näe
-oikein hyvin; 12 peninkulman päässä täältä lentää juuri minun ja
-tornikellon välillä 68 hanhea, 31 valkoista ja 37 harmaata. Nyt ne
-jo ovat poissa; kello on 21 minuuttia 14 sekuntia vailla 10, mutta
-onpa se huolimaton maistraatti, joka ei lakasuta pois hämähäkin
-verkkoja kellontaululta. Siinä surisee 2 ampiaista, 11 kärpästä ja
-39 lukkia, niistä 14 pitkä- ja 25 lyhytsääristä.' Heti lähetettiin
-mies ratsastamaan Tornioon ottamaan selkoa, miten oli, ja kaikki muu
-huomattiin olleen oikein, paitsi että pitkäsäärisiä lukkeja olikin
-15, mutta 15:nen jalat olivat olleet tuntiviisarin peitossa. Pikku
-mies vietiin sitte Ämmäkoskelle Kajaanin linnan luo, josta hän huusi
-Ouluun, pyytäen itselleen suurinta lohta, kuin siellä saatiin Turkan
-padosta. Hänen huutaessaan järisivät rannat; kaikki ihmiset niissä
-120 koskiveneessä, jotka paraikaa laskivat alempia koskia, kääntyivät
-katsomaan sinne päin ja sanoivat toinen toiselleen: 'käyköhän ukkonen
-Lapissa?'"
-
-"Niinpä Naantalin pikku mies otettiin Refanutin kapteeniksi ja
-hänelle luvattiin korvollinen hopeaa kuukaudessa palkaksi, jokahan
-oli pikku asia, hän kun lupasi tuoda korvolliset kultaa sijaan.
-Päätettiin lähettää laiva Polynesiaan viemään tervalastia, lohta
-ja mesimarja-hilloa sekä tuomaan kultahietaa ja paljon harvinaisia
-maustimia.
-
-"Refanut levitti purjeensa. Olipa siinä narinaa, pauketta ja purjeiden
-lepajamista. Tuulen vauhti tuli estetyksi, liput pieksivät pilviä,
-meren asujamet, delfiinistä ja lohesta aina kiiskiin ja rautakalaan
-asti, luulivat vuoren pudonneen veteen ja kauhuissaan pakenivat
-meriruohometsiinsä. Herra Petter ja velho seisoivat rannalla, hieroen
-käsiään ilosta ja tyytyväisyydestä; toinen ajatteli Aavasaksaa
-kultapuvussa, toinen neiti Päivänpaistetta. Mutta neiti Päivänpaiste
-itki mustikkasilmänsä punaisiksi kuin vaapukka, tuon velhon tähden.
-Hän tiesi velhon loitsineen laivan, niin ett'ei ilma, tuli eikä vesi
-voinut tehdä sille mitään vahinkoa. Sentähden se oli aivan varmaan
-palaava aikanansa, ja silloin piti hänen raukan tuleman velhon
-vaimoksi.
-
-"Niin, se velho oli viekas ja taitava kaikissa vehkeissä; hän luuli
-olevansa aivan varmassa turvassa, kun ei ilma, tuli eikä vesi voinut
-mitään Refanutille. Mutta hän oli unhottanut neljännen aineen,
-maan. Vaikka velho olikin viekas ja viisas, ei hän ollut koskaan
-purjehtinut merellä, ja mitäpä siitä viisaudesta maalla, kun ei
-koskaan ole maistettu suolaista vettä. Eikö niin, pojat, hä? Eikö ole
-tyhmää olla sellainen maamoukka?"
-
-"Hyvin tyhmää", myönsivät pojat.
-
-"No niin, velho ajatteli: tämä laiva purjehtii vesillä, se voisi
-joutua myrskyn, tulen tai aaltojen vaaraan, mutta eihän se toki
-koskaan voi lähteä maalle kulkemaan. Niin typerästi ne maamoukat
-ajattelevat. Jos se velho olisi minulta kysynyt, niin olisin minä
-sanonut hänelle: Hyvä velho -- sillä pitää olla hyvin kohtelias
-velhoille -- hyvä loitsumestari, taikka mikä lienetkin, niin minä
-olisin hänelle sanonut, tuo on kaikki vain tyhmää lorua. Loitsi
-ennemmin laiva särkymättömäksi kareihin, kiviin ja hietasärkkiin,
-sillä aina toki kunnon merimies selviää loitsimattakin ilman, tulen
-ja veden käsistä. Mutta koska hän ei kysynyt minulta eikä keltään
-järkevältä mieheltä neuvoa, niin kävikin, niinkuin kävi."
-
-"No, kuinkas sitte kävi?" kysyivät pojat, ja Nuora-Matti laitteli
-uutta mälliä.
-
-"Oli siinä vastuksia alusta asti. Hyvä pohjatuuli puhalteli;
-peräkannen väki näki Tornion naisten huiskuttavan nenäliinojansa,
-ja keula kynteli jo Merenkurkkua. Mutta siinä olikin matalaa vettä,
-Refanutin köli raapi pohjaa. Heti käski kapteeni heittämään mereen
-laivan painolastia; sananlennättäjä ratsasti täyttä laukkaa ympäri
-laivankantta, ja niin paljo multaa ja kiviä heitettiin ulos, että
-siitä syntyi suuri, kaunis saaristo, jota vielä nytkin sanotaan
-Mikonsaariksi. Oletteko käyneet siellä?"
-
-"Milloinka me siellä olisimme käyneet, Matti!"
-
-"Samapa se."
-
-"Ja kun silloin kiireessä heitettiin myöskin satatuhatta
-maarainhillo-purtiloa mereen mullan kanssa, niin vielä tänäkin
-päivänä kasvaa kaikkein kauneimpia maaramia eli mesimarjoja juuri
-Mikonsaarilla."
-
-"Ohoh!" sanoivat pojat.
-
-"Refanut pääsi töin tuskin läpi Merenkurkusta, ja sitte oli syvempää
-vettä Itämeressä. Kävipä siinä vahva maininki kovan myrskyn perästä.
-Kokki oli juuri keitinkojussa hämmentelemässä puuropataa, kun
-suunnattoman suuri laine vyöryi kannen yli, kulettaen hollantilaista
-prikiä, joka sattui häilähtämään juuri keskelle pataa. 'Kas',
-tiuskasi kokki, 'noita tyhmiä ahvenanmaalaisia, kun rakentelevat
-rannoilla herneenpaloista veneitä ja heittelevät niitä tänne
-turmelemaan meidän puuroamme!'
-
-"Jopa olisi pitänyt kääntää purjehtimaan ulos Itämerestä Juutinrauman
-ja Kattegatin kautta. Sananlennättäjä ratsasti täyttä laukkaa,
-huutaen: 'peräsin tyynen puolelle!' Olipa siinä kiirettä! Ennenkuin
-sananlennättäjä ehti viistopurjeen luo, olivat märssypurjeet jo
-valmiiksi käännetyt, ja kun tuuli kiihtyi, oltiin vähällä purjehtia
-suoraa päätä Köpenhaminan päälle. Onnistui se kuitenkin niin
-hyvin, että ainoastaan isoraaka katkasi pari kirkontornia sivu
-mennessä; laiva kääntyi ja laski vasempaan vastahankaan suoraa päätä
-Juutinraumaan. Kun keula oli jo raumassa ja perä vielä kaukana
-Itämeressä, huusi kapteeni iloissaan 'hurraa!' ja samoin huusi
-koko laivaväki, mutta juuri heidän huutaessaan tarttuikin laiva
-kiinni ja seisattui niin lujaan, kuin olisi ollut kiinni kiilattu.
-Eikä se ollutkaan kumma, sillä kun tarkemmin katsottiin, olikin
-Refanut leveämpi kuin koko Juntinrauma ja seisoi nyt lujasti kiinni
-Juutinmaan ja Skoonen välillä niinkuin porsas, joka on ajanut päänsä
-kahden laudan väliin eikä saa sitä enää irti."
-
-"Olipas se!" sanoivat pojat.
-
-"Niin, siinä se Refanut seisoi. Kovasta sysäyksestä olivat kapteeni
-ja kaikki laivamiehet pudonneet istualleen. Siihen se hurraan huuto
-äkisti loppui. Sen sijaan alkoivat kaikki heti puuhata laivaa irti.
-Tuuli ja aallot työnsivät takaperin, mutta Refanut vain seisoi
-paikoillaan Skoonen ja Juutinmaan välillä. Kapteeni ja miehet tekivät
-turhaan työtä uuvuksiin asti kolme päivää ja yötä ja yhtä turhaan
-heittivät mereen 500,000 tervatynnyriä, 300,000 lohitynnyriä ja
-200,000 hillopurtiloa. Viimein he päättivät mennä maalle nukahtamaan
-ja päästyään kerran maalle päättivät, ett'eivät enää astu jalkaansa
-koko laivaan.
-
-"Kuusi viikkoa seisoi Refanut vankina, sekä ruotsalaiset että
-tanskalaiset soutelivat katsomassa kummitusta. Kun laivassa vieläkin
-oli suuret joukot maarainhilloa puurona, oli kaikilla Tanskan
-torppareilla pitkät ajat marjahilloa lettujensa kanssa syödä, milloin
-he muuten paistoivat niitä. Mutta kuuden viikon kuluttua alkoi tulla
-pahoja valituksia Tanskan kuninkaalle. 'Herra kuningas', sanoivat
-valittajat, 'auta meitä saamaan pois tuo hirmuinen Refanut! Sehän
-pitää kiinni koko salmen, niin ett'ei yhtään laivaa pääse ulos eikä
-sisään. Kattegatissa on 700 laivaa Itämereen tulemassa ja Itämeressä
-odottelee 600 laivaa matkalla ulos. Ruotsissa, Suomessa, Venäjällä ja
-Pohjois-Saksassa on suuri kahvin ja suolan puute, ja jos kansa jää
-ilman suolaa ja kahvia, nousee se kapinaan, niin että kohta saamme
-odottaa suurta ja hirmuista sotaa.'
-
-"Kuningas vastasi: 'Odottakaamme vähän; tuuli ja aallot kyllä
-hajottavat laivan.' Mutta tuuli ja aallot tiesivät tehtävänsä;
-velhomestarihan oli ne sitonut loitsuillaan, niin ett'eivät ne
-voineet millään tavalla vahingoittaa Refanuttia. Uusia valituksia
-tuli joka taholta: 'Herra kuningas, Refanut sulkee koko Itämeren.
-Monta suurta jokea laskee siihen, ja kun liika vesi ei juokse pois,
-syntyy hirmuisia vedenpaisumisia, niin että maat ja kansat hukkuvat,
-kaupungit häviävät ja kokonaiset valtakunnat ovat kukistumaisillaan.'
-
-"Kuningas aikoi vielä odottaa, mutta hän oli vahva nuuskamies,
-ja kun hän eräänä päivänä yritti panemaan nuuskaa, olikin hänen
-nuuskarasiansa tyhjänä. 'Hankkikaas minulle vähä länsi-indialaista
-nuuskaani!' sanoi kuningas. 'Mahdotonta, herra kuningas', vastasi
-yli-hovimestari; 'Kattegatissa on seitsemän nuuskalaivaa odottamassa,
-mutta eivät pääse tulemaan; Refanut on tukkinut koko salmen.'
-
-"Silloin Tanskan kuningas pahastui. 'Tuokaa tänne kymmenen linjalaivaa
-ja kaksikymmentä fregattia! Asettukoot riviin, pitkät sivut salmea
-kohti, ja lauaiskoot kanuunansa Refanuttiin!'
-
-"Niin tehtiinkin. Kaikki kanuunat oli lauaistava yht'aikaa, ja
-sentähden varustautuivat kaikki kuulemaan hirvittävää pamausta ja
-pistivät puuvillaa korviinsa. 'Yks'!' sanoi kuningas. 'Yks', kaks',
-kolme!' mutta ei ainoakaan kanuuna lauennut.
-
-"'Mitä tämä on?' sanoi kuningas, seisoen Helsingörin linnan tornissa
-komentamassa. 'Ettekö kuulleet komentoa? Pitäkää nyt varanne: yks',
-kaks', kolme!'
-
-"Ei hisaustakaan. Olisi voinut kuulla itikankin hyminän.
-
-"'Mitä nyt?' tiuskasi kuningas suuttuen. 'Ladatkaa uudestaan ... yks',
-kaks', kolme!'
-
-"Ei sittekään! Hiukset nousivat ihmeestä pystyyn tanskalaisten
-upseerien palmikoissa. 'Totta lienee vika ruudissa!' sanoivat kaikki
-yhdestä suusta.
-
-"'Kyllä se ruuti palaa', vastasi yli-sytytysmestari. 'Vika on siinä,
-että kanuunat ovat ruostuneet pitkänä rauhan aikana. Pannaanpas koko
-vuori ruutia Refanuttiin ja ammutaan se kummitus nuuskaksi!'
-
-"'Jos se kävisi vain hyvin!' sanoi kuningas. 'Saattaahan tuota
-koettaa.'
-
-"Heti koottiin kaikki ruuti puolesta Europasta ja kannettiin korkeaksi
-mustaksi vuoreksi keskelle Refanutin pohjaa. Sitte kuulutettiin,
-että kaikkein ihmisten piti mennä pois kuuden peninkulman päähän,
-ett'eivät lentäisi ruudin voimasta ilmaan. Tuotiin sitte eräs
-päävoro, jonka piti seuraavana päivänä astuman hirsipuuhun, ja
-luvattiin armahtaa hänet, jos hän ottaisi sytyttääkseen ruudin
-seitsemän syltä pitkällä rikkilangalla. Jok'ainoa odotteli nyt meren
-halkeavan suunnattomasta paukauksesta. Päävoro sytytti langan ja
-hyppäsi mereen uimaan maalle; kiikarilla katsoen nähtiin rikkilangan
-palavan ja palamistaan palavan aina ruutiin asti ja..."
-
-"No?" kysyivät pojat.
-
-"No, ei siinä kuulunut niin mitään. Rikki sammui keskellä
-ruutivuorta."
-
-"Todellako?"
-
-"Niin ruutivuori oli samanlainen kuin kanuunatkin. Mutta se päävoro
-se vasta iloinen oli. Kuningas aivan muuttui suuttumuksesta
-vehreäksi, kutsui luoksensa yli-sytytysmestarin ja kysyi, miksi hän
-oli myönyt kruunulle syttymätöntä ruutia. Yli-sytytysmestari raukka
-vakuutti partansa kautta, että ruuti oli parasta lajia, jonka hän
-heti lupasi todistaa. Sitä varten hän kannatti ruutivuoren maalle,
-kaaloi polviaan myöten siinä mustassa keossa ja pisti koetteeksi
-palavan tulitikun ruutiin. Pumm! heti välähti kirkas leimaus
-ruutivuoresta, ilmaa täräytti hirvittävä paukaus, suunnaton savupilvi
-levisi yli koko Tanskanmaan; jo luultiin koko maan halkeavan.
-Yli-sytytysmestarista ei sen jälkeen enää löytynyt edes pikku perunan
-kokoista muruakaan.
-
-"Silloin astui kuninkaan luo vanha merimies..."
-
-"Se olit varmaankin sinä, Matti!" huusivat pojat.
-
-"Enpä juuri sano, että se minä olin, vaan hän oli vain järkevä
-merimies, vasempi korva vähän lumpeuksissa äskeisestä paukauksesta.
-Hän sanoi kuninkaalle: 'Mitä maksaa turhaan meluta? Johan tuon
-osaa lapsikin ymmärtää, että Refanut on loitsittu tulta, ilmaa ja
-vettä vastaan. Koetettakoon ennemmin, eikö siihen rauta pystyisi.
-Hakattakoon se hirviö palasiksi ja tehtäköön sen puista voittamaton
-sotalaivasto. Minun luullakseni saisi kymmenen tuhatta kirvesmiestä
-sen työn valmiiksi tulevaan kevääsen asti.'
-
-"'Mutta sill'aikaa syttyy kapina Itämeren tulvimisesta', arveli
-sotaministeri.
-
-"'Ja sill'aikaa me hukumme Itämeren vedestä', sanoi amiraali.
-
-"'Ja sill'aikaa odottelee seitsemän nuuskalaivaa turhaan
-Kattegatissa', huomautti yli-hovimestari.
-
-"'Ei, ei se käy päinsä, se sotii vastoin valtakunnan menestystä',
-virkkoi kuningas huolissaan. 'Menkäämme ensin levolle, niin asiat
-selviävät.'
-
-"No niin, sitte nukuttiin. Mutta ihmisten nukkuessa tapahtui jotakin
-merkillistä. Pienoinen madon veitikka, tuommoinen matelevainen, jota
-ei kukaan tuntenut, nousi meren vaahdosta ja nakersi koko suuren
-Refanutin rikki yhdessä yössä. Laajalti oli meren pinta täynnä
-puujauhoja, kun madon hampaat pienentelivät laivaa. Kun kuningas
-ja hänen kansansa aamulla heräsivät, oli suuresta laivan hirviöstä
-jäljellä ainoastaan kappale kokin kojua, ja siitä rakennettiin
-kolmimastoinen laiva. Salmi aukesi, suola ja kahvi pääsivät vapaasti
-kulkemaan, vedentulva juoksi pois, ja kaikki kansa oli tyytyväinen.
-Mutta mikä ilo siitä tuli, kun kuningas taas sai pistää aika panoksen
-nuuskaa nenäänsä; sitä on mahdoton kunnollisesti kuvailla. Kaupunki
-valaistiin ilotulilla, kaikissa nuuskapuodeissa häilyi lippuja, ja
-kaikki hoviherrat olivat päivän kunniaksi nuuskanruskeissa puvuissa.
-
-"Vaan herra Petter ja velho odottelivat odottamistaankin edes
-pientäkään tietoa Refanutista ja lohduttelivat mieltänsä sillä, että
-oli pitkä matka Polynesiaan. Eräänä yönä näki herra Petter unta,
-että Aavasaksa oli juuresta huippuun asti kultapuvussa, ja kutsutti
-heti seuraavana aamuna luoksensa velhon. 'Sellaisen unen minä näin
-eikä se voi merkitä muuta kuin että Refanut tänään tuo kotiin
-kultahieta-lastin. Kutsu koko kaupunki kokoon, sinä loitsumestari;
-nyt pidetään ylpeät häät.'
-
-"Velho kutsui häihin koko kaupungin, vieläpä lisäksi kaikki Lapin
-velhotkin, ja eräs seitsensilmäinen velho lähetettiin tornin huippuun
-antamaan merkkiä, kun Refanut alkoi näkyä kaukaa Itämereltä. Neiti
-Päivänpaiste itki siniset silmänsä punaisiksi kuin myrskyä ennustava
-auringonlasku.
-
-"Kaikki oli valmiina, velho antoi tornista merkin, ja kaikki
-kiiruhtivat satamasillalle lippuineen ja seppeleineen, niin että
-hurraa-huudot jo näyttivät tärisevän heillä hammasten välissä. Mutta
-Refanutin sijasta tulikin huononpäiväinen pieni ruuhi, purjeena
-niinimatto, ja siinä istui nälästä nääntyvä mies kelvottomassa
-repalepuvussa. Hän oli Refanutin kapteeni, joka yksin tuli kertomaan
-laivan kohtaloa.
-
-"Niin, mitäpä siihen osasi. Useimmat tuumivat sen jo ammoin
-arvanneensa, läksivät seppeleineen ja lippuineen kotiin ja nielivät
-pois kaikki ilmoille pyrkivät hurraa-huutonsa. Velho muuttui
-kasvoiltaan sinipunervaksi ja halkesi siihen paikkaan. Herra Petter
-köyhtyi niin, että sai kulkea ruodulla talosta taloon, mutta
-Aavasaksa kultautui ilman hänettäkin joka kesä juhannusauringon
-säteistä. Neiti Päivänpaisteen silmät tietysti kirkastuivat; hän
-joutui naimisiin pormestari Kuutamolle, he elivät hyvin ja ottivat
-herra Petterin ruodulta luokseen.
-
-"Monta, monta vuotta siitä on kulunut, mutta ei nytkään vielä kukaan
-vanha merimies purjehdi Tornion ja Juutinrauman väliä, kertomatta
-kokipojille Refanutista. Vielä nytkin sattuu välistä Merenkurkussa
-ja Itämerellä nousemaan sumua ja utua, jotka näyttävät hyvin
-omituisilta aamuhämärässä. Silloin ovat merimiehet näkevinään sumussa
-suunnattoman laivan, jonka mastot tapailevat pilviä ja purjeet
-taivaankorkuisina häilyvät tuulessa. Vanhat laivamiehet painavat
-hattuansa syvemmälle päähän, kääntävät suussaan tupakkamälliä
-ja sanovat toinen toiselleen: 'se on Refanut; pienennetäänpäs
-keulapurjetta ja suurta purjetta; vähän päästä tulee myrsky!'
-Sillä, pojat, kunnon merimies ei arkaile; hän pelkää Jumalaa,
-mutta pienennettyään purjeet nauraa hän velholle vasten silmiä.
-Jos te näette merellä Refanutin, niin ei siinä maksa vaivaa panna
-jalusnuoria kiinni, vaan katsokaa kummitusta rohkeasti vasten naamaa,
-sillein se haihtuu kuin sumu ja utu, ja vähän päästä on kirkas ilma
-aivan edessänne."
-
-"Onko tuo kaikki totta, Matti?" kysyi eräs pieni poika viattomasti.
-
-"No, en minä huoli sitä vannoa", vastasi Matti. "Mutta kyllä se on
-yhtä totta kuin moni muukin merimies-juttu, kun vanha merimies kertoo
-kymmeniselle nuoremmalle, jotka tyynenä iltana katsella ammottelevat
-kuutamoa. Kuunnelkaa te vain, kyllä minä kerron."
-
-
-
-
-ALAUDA CANTAT.
-
-
-    Niin, herra maisteri, naurullista:
-    Kun istuin -- onko se mahdollista?
-    Keväällä, kartiini suojanain,
-    Ja päivä paistoi latinahain,
-    Niin -- mitä luulla? --
-    Sain lintuin kuulla
-    Tuhansin laulavan sulosuulla,
-    Ja parvi tää
-    Näin visertää:
-    Alauda cantat! Alauda cantat!
-
-    Mua päästäkää ulos! Puiston puolla
-    Alauda cantat on irti tuolla,
-    Kirjaimet sääskinä kirmajaa,
-    Nyt osaa luontokin latinaa.
-    Voi, leivot ratki,
-    Nuo mokomatki,
-    Hävyttä läksyni kaiken matkii!
-    Alati vain
-    Soi korvissain:
-    Alauda cantat! Alauda cantat!
-
-    Katolta varpunen visertääpi:
-    Nyt kevään leivoset herättääpi!
-    Alauda cantat, ne sanat soi,
-    Taivaalta, maasta ne kuulla voi.
-    Kun aamu loistaa,
-    Yön varjot poistaa
-    Laaksoista, kentiltä, -- silloin noista
-    Taas ennättää
-    Korviini tää:
-    Alauda cantat! Alauda cantat!
-
-    Nyt herää unesta metsät tuoreet,
-    Nyt valon virrassa kylpee vuoret,
-    Soi järvi, tanssivi puronen,
-    Säteilee saarikin lemuten,
-    Ja pisarina
-    Kuin kukkasina
-    Tippuilee lauluja suloisina,
-    Ja rintanen
-    On riemuinen!
-    Alauda cantat! Alauda cantat!
-
-
-
-
-ILO-MATIN LAPSET.
-
-
-Oli kerran soittaja, joka aina soitteli iloisia lauluja, ja
-koska hänen nimensä oli Matti, rupesivat ihmiset sanomaan häntä
-Ilo-Matiksi. Hän soitteli niin, että tikutkin tanssivat, kaikissa
-häissä ja tanssiaisissa Alkulan kylässä, ja kun kaikki iloitsivat,
-ei kuitenkaan ollut ketään iloisempaa kuin Matti. Hänellä oli viulu,
-omaa tekoa ja nimeltä _Vinkura_. Se olikin muhkea viulu Alkulan väen
-mielestä, ja Ilo-Matti osasi liritellä Vinkurallansa kuin lintu,
-mutta kielet hän toki häpeän vuoksi osti kaupungista, ja aina hänellä
-oli kaksi kvinttiä ja hartsipalanen taskussa, sillä kun ilo oli
-korkeimmillaan, sattui kvinttikieli useinkin katkeamaan Raks! kuului
-vain, ja silloin piti panna Vinkuraan uusi kieli. Mutta saatuaan
-paikoilleen uuden kielen veteli Ilo-Matti joustansa niin sukkelaan,
-että tuskin sormia näkyi ja muilla oli kyllin kyllä tekemistä tahdin
-polkemisessa.
-
-Ilo-Matilla oli vaimokin, aivan yhtä iloinen kuin hän itse. He
-elivät kuin heinäsirkat pelkästä soitosta ja auringonpaisteesta,
-kulkivat häistä häihin ja olivat kaikkialla tervetulleet, sillä Matin
-soinnuttaessa Vinkuraansa puki Riitta morsiamen. Molemmat he olivat
-nuoret ja katselivat elämää iloiselta puolen. Heillä oli pieni tupa
-aivan likellä hautausmaata, mutta harvoinpa he siellä oleskelivat ja
-harvoin heitä tavattiin niillä tienoillakaan. Heistä oli hauskinta
-oleskella vain häissä, ja kun kaikki oli, niinkuin pitikin olla,
-ja Matti rupesi soittamaan, oli Riitta aina ensimäinen tanssissa
-morsiamen jälkeen; olihan morsiamen pukeminen tärkeä ja kunniallinen
-toimi.
-
-"Kyllähän sinä voisit mullata perunat, niin kasvavat paremmin", sanoi
-Riitta kerran, kun ei ollut häitä ainakaan seitsemää peninkulmaa
-lähempänä, eikä siis Ilo-Matilla ollut mitään tekemistä.
-
-"Minäkö tarttuisin lapioon!" sanoi Matti. "Eihän toki, silloin sormet
-kangistuisivat makkarapuikoiksi, ja mitäs Vinkura siitä sanoisi?"
-
-Seuraavalla viikolla oli häät Nokin talossa, ja Matin piti siellä
-soittaa häämarssi. Mutta kun hän, Vinkura kainalossa, saapui Nokkiin,
-tuli hänelle veräjällä vastaan ruumissaatto, sillä Nokissa olikin
-kaksi taloa, ja toisessa niistä oli häät, toisessa hautajaiset. Matti
-ei suosinut hautajaisia, sillä niissä ei kukaan huolinut Vinkurasta,
-ja se suututti häntä, että kukaan saattoi surra silloin, kun hän
-itse oli iloinen. Niinpä hän nyt harmissaan teki jotakin, joka ei
-ollut ollenkaan soveliasta. Hän asettui seisomaan veräjän pieleen ja
-alkoi soittaa häämarssiansa ruumissaaton kulkiessa ohitse. Ja kun
-saattoväki pyysi häntä olemaan vaiti, soitti hän vain sitä kiivaammin
-ja seurasi saattoa vielä vähän matkaa tiellekin, soittaen marssin
-jälkeen iloista polskaa.
-
-Se nyt oli hyvin pahoin tehty, mutta saipa hän siitä kärsiäkin.
-Sillä kun hän sitte yritti soittamaan häissä, tuntuivat sormet niin
-kummallisen kankeilta, ja siitä päivästä asti tuli hänelle leini
-vasempaan käteen, jota hän niin välttämattömästi olisi tarvinnut
-kielien näpyttämiseen. Matti kulki kaikkien viisasten ämmäin luona
-kautta koko kylän, ja meni viimein lääkärinkin luo, mutta sormet
-vain yhä kangistuivat, että tulivat aivan samanlaisiksi kuin
-makkarapuikot, ja silloin tietysti tuli Matin soitosta loppu ja loppu
-kaikista marsseista ja polskista. Vinkura ripustettiin naulaan kuin
-vanha nutun hylky, mutta kyllä Vinkura yhä oli iloinen ja terve,
-Matillehan se vain leini olikin tullut vasemman käden sormiin, niin
-että hän ei enää tiennyt, mitä hänen piti tehdä.
-
-"Kyllä minä tiedän", sanoi Riitta, joka ei koskaan ollut neuvoton.
-"Rupea haudankaivajaksi Niilo Kalma ukon jälkeen, joka haudattiin
-viime sunnuntaina."
-
-Ilo-Matti irvisti pahasti tuosta ehdotuksesta, sillä eipä ole koskaan
-nähty ketään haudankaivajaa iloisena, mutta yhdenhän se piti ensinnä
-olla, ja Ilo-Matti rupesi ensimäiseksi iloiseksi haudankaivajaksi.
-Oikea käsi oli vielä terve, ja hyvin se hautojen kaivaminen kävikin,
-vaikka ei Vinkuran soittaminen. Siispä Ilo-Matista tuli haudan
-kaivaja monelle niistäkin, joille hän ennen oli soittanut häämarssia,
-ja ihmisten mielestä se oli aivan oikein, koskapahan elämäkin on
-jaettuna tasan häiden ja hautajaisten kesken. Alussa oli Ilo-Matti
-kyllä mieluisemmin soittanut häissä, mutta kun hän kerran ehti
-vähän tottua, niin oli hänen mielestään toinen yhtä hyvä työ kuin
-toinenkin, niin että hän nyt yhtä hartaasti veisasi virsiä, kuin
-ennen soitteli polskia. Eikä Riittakaan enää ollut sama kuin ennen;
-hän alkoi tanssin sijaan tehdä työtä ja iloisten laulujen sijaan
-lukea Jumalan sanaa. Voipihan hautakin olla opettaja.
-
-Matilla ja Riitalla oli kaksi lasta, joilla oli molemmilla
-vanhempainsa nimet. Pikku Riitta oli seitsemän ja pikku Matti viiden
-vuoden ijässä. Molemmat olivat hyvin hyvät lapset, muuten aivan
-erilaiset, sillä Riitta oli valkoverinen ja iloinen, niinkuin hänen
-vanhempansakin, vaan Matilla oli tumma tukka, suuret, melkein mustat
-silmät, jotka välistä näyttivät niin ihmeellisen syviltä, sekä
-hiljaisempi ja vakavampi luonne kuin hänen iloisella ja vallattomalla
-sisarellaan.
-
-Koska nyt lasten koti oli aivan hautausmaan vieressä ja isä usein
-oli työssä siellä haudoissa, olivat siis lapsetkin kasvaneet aivan
-kuoleman vieressä. Oli niin hiljaista ja rauhallista tuuheapuisella
-hautausmaalla, jossa oli niin monta ristiä ja kultakirjoituksista
-hautakiveä. Lapset aina mieluisimmin leikittelivät siellä hautojen
-välissä eikä heille ollenkaan johtunut mieleen, että siellä oli
-surullisempaa kuin metsässä tai kylässä. Tosin he näkivät paljon
-hautajaisia ja kyyneliä, he kuulivat usein papin vakavia sanoja ja
-lukkarin virsiä, mutta silloin he kiipesivät hautakivelle paremmin
-näkemään, ja se heistä oli yhtä hauskaa kuin mikä hyvänsä muukin.
-Usein pitivät he itsekin leikillään hautajaisia, heillä oli oma
-hautausmaansa eräässä kiviaidan nurkassa, ja siihen he hautasivat
-kuolleita lintuja, hiiriä, perhosia ja kukkia taikka kuolleiden
-puutteessa myöskin kiviä ja puupalasia. Pikku Matti kaivoi haudat ja
-pikku Riitta vaatetti vainajan; sitte oli Matti pappina ja Riitta
-saattoväkenä. Se oli hyvin hauskaa heistä; vieläpä he pystyttivät
-jonkun tikun ristiksikin haudalle taikka panivat ylhäisten vainajain
-haudalle kiven, ihan niinkuin on tapana tässä maailmassa.
-
-Tulipa eräänä päivänä uusi pappi hautausmaalle ja nähtyään lasten
-leikittelevän kysyi heidän nimiänsä. Tyttö vastasi: Riitta, ja poika:
-Matti. "No niin", virkkoi pappi, "niin ihmiskieli lausuu teidän
-nimenne, mutta enkelien kastekirjaan on kirjoitettuna _Vita_ ja
-_Mors_."
-
-"Miksi niin?" kysyi Ilo-Matti, "eihän almanakassa ole sellaisia
-nimiä."
-
-"_Vita_ merkitsee elämää ja _Mors_ kuolemaa", vastasi pappi. "Tuo
-hyvä tyttö on Elämä ja tuo hiljainen poika Kuolema. Nyt he leikkivät
-elämän lyhyttä leikkiä vehreillä haudoilla."
-
-Sitä ei Ilo-Matti ymmärtänyt, vielä vähemmin hänen lapsensa. Mutta
-jonkun ajan kuluttua kääntyikin lasten äiti, Ilo-Matin vaimo
-Riitta, kipeäksi, ja kaksi viikkoa maattuaan sairaana tuli hän
-aivan hiljaiseksi, ei enää puhunut eikä avannut silmiänsäkään.
-Lapset olivat yksin kotona, sillä isä oli edellisenä iltana
-lähtenyt lääkäriä tapaamaan eikä palannut siltä matkalta ennenkuin
-aamusilla. Lasten piti vuorotellen valvoa koko yö, oli isä sanonut,
-mutta se heistä, joka oli valvomassa, sattuikin nukkumaan, ja joka
-nukkui ensin, hän nukkui yhä edelleen heräämättä. Aamusilla palasi
-Ilo-Matti, tuoden lääkkeitä apteekista, ja lapset kertoivat äitin
-makaavan niin ihmeellisen hiljaa, että hän nyt varmaankin paranee.
-
-Ilo-Matti ei tullut vähääkään iloiseksi niistä sanoista; hän
-heittäytyi vaimonsa vuoteelle ja alkoi itkeä. Lapset peljästyivät ja
-kysyivät, mitä hän itki.
-
-"Äiti on kuollut!" sanoi Ilo-Matti ja sanat olivat vähällä tarttua
-kurkkuun.
-
-Hetkisen seisoivat lapset hämmästyksissään vaiti, sillä he olivat
-hyvin rakastaneet äitiänsä, ja koska isä itki, rupesivat hekin
-itkemään. Mutta vaikka he olivat niin usein nähneet kuolleita
-haudattavan, eivät he siltä ollenkaan ymmärtäneet, mitä kuoleminen
-merkitsi. "Haudataanko äiti?" kysyivät he.
-
-"Haudataan", vastasi isä, "vaan paljon mieluisemmin minä kaivaisin
-oman hautani."
-
-"Saammeko mekin tulla saattoväkeen?" kysyivät lapset vielä.
-
-"Saatte ja te kaksi saatte astua juuri vainajan jäljestä", vastasi
-isä huoaten.
-
-Sepä oli jotakin erinomaista, ajattelivat lapset. He tiesivät,
-mitä niin suuri kunnia merkitsi, ja he enemmän ajattelivatkin
-sitä kuin surua äitistänsä. Sitte todella tapahtuikin niin, että
-se suuri kunnia tuli heille. Äiti haudattiin, lapset astuivat
-ensinnä saattojoukossa ja itkivät välistä, milloin muutkin, mutta
-olivat välillä aina iloiset ja katselivat papin pitkää nuttua sekä
-ajattelivat saavansa haudalta palattua kotona rinkilän. "Kas, tuossa
-se Ilo-Matti astuu molempine lapsineen", sanoivat ihmiset.
-
-Ilo-Matti pystytti haudalle ristin, suri jonkun ajan ja nai
-uudestaan. Niinpä tuli häät siihen, jossa ennen oli ollut
-hautajaiset, Vinkura otettiin esille seinältä ja Ilo-Matti koetti
-soittaa entistä häämarssiansa. Huonosti se kävi, sillä sormet olivat
-kankeat, mutta ihmiset ihmettelivät, että haudankaivajasta oli
-jälleen tullut Ilo-Matti, ja sanoivat lapsille: "tanssikaapas nyt,
-kun saatte uuden äitin!"
-
-Lapset katsoivat uutta äitiään, ja hän antoi heille piparkakkuja.
-He olisivat niin mielellään iloinneet, mutta eivät voineet; heidän
-sydämmessään oli jotakin, joka veti heitä häätalosta hautausmaalle.
-Oli kaunis kesäilta, juuri vuotta myöhemmin, kuin olivat haudanneet
-oman äitinsä, ja nyt he istuutuivat ristin juurelle hänen
-haudallensa. Vinkuran ääni kuului yhdessä hääväen iloisen hälinän
-kanssa, mutta se ei tuntunut hyvältä lasten korviin; he kääntyivät
-pois päin ja kuuntelivat ennemmin lintujen laulua pitkistä puista.
-Kukat tuoksuivat ylt'ympärillä; kaikki oli niin hiljaista, ja lasten
-silmät kyynelöityivät.
-
-"Minä lähden kotiin äitin luo", sanoi Riitta. "Mutta hän on niin
-syvällä maassa; miten pääsemme sinne?"
-
-"Me kaivamme tästä ristin juurelta, niin pääsemme sinne", sanoi Matti.
-
-Siellä oli lapio ja lapset alkoivat kaivaa, mutta väsyivät pian ja
-kävivät pahoillansa istumaan kuopan laidalle. "Ei, ei tästä tule
-mitään", sanoi Riitta, "liian syvä se on meille."
-
-Nuori pappi seisoi katselemassa lapsia, sama pappi, joka oli kerran
-ennen sanonut heitä Elämäksi ja Kuolemaksi. Hän sanoi lapsille:
-"Miksi te etsitte elävää kuolleiden seasta?"
-
-Riitta sanoi: "Äiti on kuollut."
-
-Pappi sanoi: "Ettekö ole kuulleet, että ken uskoo Jumalan poikaan,
-hän elää, ehkä onkin kuollut? Teidän äitinne uskoi, ja katsokaa, hän
-elää!"
-
-"Minä lähden kotiin äitin luo", sanoi poika.
-
-"Minä lähden myös", virkkoi tyttökin.
-
-"No, tulkaa minun kanssani", sanoi nuori pappi, "niin minä neuvon
-teille tien Jumalan valtakuntaan, ja sieltä me löydämme hänet."
-
-"Onko sinne pitkä matka?" kysyi poika.
-
-"Onko se syvällä maassa?" kysyi tyttö.
-
-"Jumalan valtakunta on aina lähellä niitä, jotka sitä oikein
-etsivät", vastasi pappi. "Se on kaikkialla, kun Jumalakin on joka
-paikassa."
-
-Lapset eivät häntä ymmärtäneet. He kyllä uskoivat äitinsä olevan
-Jumalan valtakunnassa, mutta silloinhan Jumalan valtakunnan piti
-olla haudassa, jossa heidän äitinsäkin oli. He kävivät hautausmaalla
-istumaan eräälle hautakivelle.
-
-Kukat yhä tuoksuivat, linnut lauloivat, ja Ilo-Matti soitteli
-Vinkuraansa tuolla tuvassa. Nuori pappi mietti, mitenkä hän osaisi
-selittää Jumalan valtakuntaa lapsille. Ne olivat niin pienet ja
-tietämättömät; eiväthän he ymmärtäneet niin mitään.
-
-Hetkisen kuluttua sanoi poika: "Minä muistan äitin."
-
-"Niin", sanoi tyttö, "minä näin viime yönä unta hänestä. Hän sanoi
-minulle: minä olen aina teidän luonanne."
-
-Nytpä nuori pappikin tiesi, miten hänen piti selittää Jumalan
-valtakuntaa. Hän sanoi lapsille: "No, jos teidän äitinne on aina
-teidän luonanne, niin eläähän hän eikä ole kuolleena haudassa."
-
-Lapset kyllä tahtoivat mielellään uskoa tuon kaiken, mutta se tuntui
-heistä niin kummalliselta. Olivathan he itse nähneet, miten heidän
-äitinsä oli peitetty maan sisään ja astuneet saattojoukossa aivan
-hänen jäljestänsä.
-
-"Meneehän aurinkokin joka ilta piiloon pimeään pilveen", sanoi
-opettaja.
-
-"Silloin aurinko makaa", virkkoi poika.
-
-"Niin, mutta joka aamu herää se jälleen", sanoi tyttö.
-
-"Teidän äitinne makaa myöskin."
-
-Sitä alkoivat lapset jo ymmärtää. He puhelivat, että heidän äitinsä
-oli mennyt yhdeksi yöksi maan sisään makaamaan, mutta hän oli heräävä
-jälleen ja olikin jo herännyt, koskapahan hän näyttäytyi Riitalle
-unissa.
-
-"No, missäs se teidän äitinne nyt siis on?" kysyi opettaja.
-
-"Hän on Jumalan valtakunnassa."
-
-"Niin, siellä hän on, ja koska hän on teidän luonanne, niin onhan
-sitte Jumalan valtakuntakin teidän luonanne. Vapahtajamme onkin
-sanonut, että kaikki pikku lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan."
-
-Laskeutuva aurinko paistoi lasten kirkkaihin silmiin ja ne loistivat
-ihmeellisestä ilosta. Pikku Matti ja pikku Riitta eivät vielä
-ymmärtäneet kaikkea, mutta he ymmärsivät toki sen verran, että
-heidän äitinsä nukkui, että hän oli jälleen heräävä ja että Jumalan
-valtakuntaan ei ollut pitkä matka; sillä hehän itse jo olivat siinä.
-
-Yhä vielä kuuluivat Vinkuran sävelet tuvasta. Ja ihmiset jotka olivat
-häitä katselemassa, sanoivat keskenään: tuolla istuvat Ilo-Matin
-lapset hautausmaalla. Miksi he eivät ole tanssimassa morsiamen kanssa?
-
-
-
-
-KOULUPOIKAIN VOITTOLAULU.
-
-
-    Kevään kuningas nyt sotaan saa
-    Päivän kultavarsan seljäss', iskein tulta,
-    Idän myrskyjä hän puhaltaa,
-    Kalpa -- aamusade -- häll' on kultaa,
-    Pakoon, pakoon synkän talvipilven lyö,
-    Maailma on uusi, kuollut on nyt yö.
-    Kevään kuningas nyt sotaan saa
-    Päivän kultavarsan seljäss', iskein tulta,
-    Idän myrskyjä hän puhaltaa,
-    Kalpa -- aamusade -- häll' on kultaa.
-
-    Ken nyt vannoo uskollisuuden?
-    Lipun päivänpaisteisen ken tahtoo kantaa?
-    Maailmaa nyt vastaan ryntää ken?
-    Henkensä ken valon tiellä antaa?
-    Arat raukat värisevät nurkassaan,
-    Uljaat pojat iloiten käy sotimaan.
-    Ken nyt vannoo uskollisuuden?
-    Lipun päivänpaisteisen ken tahtoo kantaa?
-    Maailmaa nyt vastaan ryntää ken?
-    Henkensä ken valon tiellä antaa?
-
-
-
-
-SANOMALEHDEN LATOJA KIRJASINLAATIKKONSA ÄÄRESSÄ.
-
-
-    Mä olen vuohien paimen; niitä
-    Mä satatuhatta riviin liitän,
-    Lihavat vien sekä laihat, huonot
-    Otukset, mustat ja lyijykuonot
-                Niitylle, mi
-                On paperi.
-    Kesyinä kyllä ne käy nyt syömään,
-    Vaan puskemaan ne jos saa ja lyömään,
-    Ne kumoon maailman syöksevät
-    Ja moneen kuhmuja iskevät.
-
-    Mä kyllä suljen ne karsinahan
-    -- Muut kahleihin panis karja-pahan --
-    Mun vuohillani on jalat oivat,
-    Yli aitain, portin ne kiitää voivat;
-                Ei veräjää,
-                Mi pidättää;
-    Huonoimman mökin ja linnan luokse
-    Ne riemuin rientäen syömään juoksee;
-    On tietää melkein mahdoton,
-    Ken niiden sarvilta säästynyt on.
-
-    Tuli säihkyy vuohteni sarviloista:
-    Ne itse kuin tulitorni loistaa,
-    Jäljistä niiden käy loiste moinen,
-    Kuin yöllä paistaisi aurinkoinen,
-                Sen mukaan vaan,
-                Kuin ruokitaan.
-    Neron mietteitä niiden on syödä tapa,
-    Mut usein kyllä ne saa vain rapaa:
-    Ne riistaa lypsävät toisinaan,
-    Mut joskus rainta on tyhjä vaan.
-
-    Etäällä uhkuvi kanervista
-    Hopealähde maan uumenista;
-    Totuuden tytön on siellä valta.
-    Jos vuohiani hän juottaa malttaa,
-                Ne voimaa saa
-                Vuort' murentaa.
-    Vaan valhe myrkkyä usein tuottaa
-    Lähteesen, vuohia sillä juottaa;
-    Ne sitten kuin rakit puree vaan,
-    Ja susi syöpi ne herkkunaan.
-
-    Nyt poika, niinkuin peikko musta,
-    Tuo toimittajalta kirjoitusta.
-    Huis, karsinastani vuohet ulos!
-    Kai uutisista on oiva tulos.
-                Sanomihin
-                Sitä mahtuukin...
-    Pyh, ilmoituksia turhia! noita
-    Vain on nyt leivän hakijoita...
-    Yks neiti kenkänsä kadotti,
-    Yks metsänhaaskaajan konkurssi.
-
-    Tää takaperin nyt käy kuin rapu;
-    Vaan ensi numero, siit' on apu;
-    Mun vuohilaumani silloin lennä!
-    Saat ajan kanssa sä kilpaa mennä.
-                Siis ulos vaan,
-                Pois maailmaan!
-    Sanoma tietävi kaikki ratki,
-    Se tietää tapahtumattomatki...
-    Ei i:n sijahan, ä ystäväin,
-    Ett'ei _niin_ paikkahan joutuis _näin_!
-
-
-
-
-VAIVAISUKKO.
-
-
-Oletteko nähneet Lohtajan vaivaisukkoa? Luullakseni se seisoo
-paikallansa vielä tänäkin päivänä niinkuin viisikymmentä vuotta
-sitte, puettuna siniseen hännystakkiin, punaiseen liiviin ja
-keltaisiin housuihin, joka kaikki on liian kaunista vaivaisukolle;
-ja hän ojentaa lakkaamatta kättänsä kaikille maantiellä
-matkustavaisille, samoin kuin kirkkoväellekin joka pyhä. Siinä
-hän on seisonut niin kauan, kuin muistetaan taapäin, eikä kukaan
-tiedä, miten monta vaskirahaa on vierinyt sisään pienestä reiästä,
-joka on keskellä punaista liiviä ukon vatsan yläpuolella. Ja kun
-se oli uusi, sanotaan monen kunnon talonpoikais-emännän tulleen
-vain leikillänsä koettamaan, sopisikohan tuosta pikku reiästä
-vierähtämään alas huivin nurkassa säilytetty hopearahakin, ja silloin
-on hopeataaleri sinne tipahtanut ja jäänytkin, vaikka emäntä kuinka
-olisi vaikeroinut ja vakuuttanut, että se tapahtui vahingossa. No,
-luulisipa nyt vaivaisukon olevan yhtä rikkaan kuin joku kauppaneuvos,
-kun se on niin monta monta vuotta sillä tavalla koonnut rahaa;
-mutta päinvastoin. Ei hän näytä ollenkaan rikastuneen, vaan tulleen
-yhä köyhemmäksi, mitä kauemmin on siinä seisonut. Ainakin on sen
-puku hyvin haalennut ja kasvot käyneet rumiksi, nenästä on kappale
-pudonnut pois ja joutunut muiden roskain kanssa rikkatunkioon.
-Eipähän sitä suotta ollakaan vaivaisukko. Kyllä on raskasta seisoa
-noin yöt päivät kerjäämässä maantien vieressä, olkoonpa sää millainen
-hyvänsä; tuulet ja sateet, tuiskut ja pakkaset kaikki on kärsittävä.
-Ja enimmän vielä mieltä masentaa, kun kirkkoväärti tulee kerran
-kuukaudessa, avaa seljästä luukun ja ottaa pois kaikki kokoutuneet
-aarteet. Mitä apua on vaivaisukolle kitsastelemisesta, alinomaisesta
-kurjalta näyttämisestä ja kerjäämisestä kaikenlaisilta ihmisiltä, kun
-koko rikkaus aina kuukauden kuluttua menee seljästä omia teitään?
-Ei, tuskin sietäisi mustalainenkaan seisoa siinä kaikkien nauruksi
-nieleksimässä vaskea ja hopeaa ja pysyä kuitenkin yhtä laihana ja
-kurjana, vaikka vielä kiusaksi onkin yllä sininen hännystakki ja
-jalassa keltaiset housut.
-
-Mutta Lohtajan vaivaisukolla oli merkillinen seikkailu, jota ei
-tapahdu kaikille vaivaisukoille. Siinä pitäjässä asui vanha loinen
-Pietari eli Puu-Pietari, kuten häntä tavallisesti sanottiin, koska
-hän oli hyvin kätevä mies, niin että osasi pienellä veitsellään
-vuoleksia kummallisimpia kapineita, hevosia talonpoikain pojille
-sekä kotkia, nukkeja ja kaikenlaisia taidokkaita kapineita. Mutta
-sydämmeltään oli Puu-Pietari ahne ja kavala mies, hän ei ajatellut
-muuta kuin rahan kokoamista millä tavalla hyvänsä. Niin, hän oli niin
-ahne, että hän oli metsään kiven alle kaivanut aarteen, monta sataa
-riksiä hopeaa ja kultaa, jonka hän oli koonnut osaksi veistelyllä
-ja osaksi monivuotisella kerjäilyllä; mutta sitä ei kukaan tiennyt,
-koska se vanha veitikka näköään oli kaikkein köyhin raukka, jonka
-ryysyisyyttä ja laihuutta kaikki säälivät.
-
-Kun sitte kirkonkokouksessa päätettiin, että seurakunta tarvitsi
-vaivaisukkoa, sanoivat kaikki, että Puu-Pietari, joka oli niin köyhä
-ja kätevä, tehköön puusta ukon ja saakoon vaivastaan yksitoista
-plootua. Ja koska niin oli päätetty, ei Puu-Pietari vastustellut.
-Ei suinkaan, päinvastoin ei kukaan olisi voinut olla tyytyväisempi
-siihen tarjoukseen kuin Puu-Pietari itse, sillä hän oli mielessään
-miettinyt, miten hän voisi rikastua vaivaisukon kautta. Ja sentähden
-hän keksi seuraavan petoksen.
-
-Vaivaisukon vatsa on ontelo. Siihen putoavat kaikki rahat, mitä
-anteliaat ihmiset pistävät rintakoloon, ja ne rahat otetaan sitte
-pois ukon seljästä aukosta, jonka suu on suljettuna luukulla ja
-lukolla. Luukun sivulle, jonka avain oli ainoastaan kirkkoväärtillä,
-teki Puu-Pietari toisen salaluukun ja sovitti sen niin taitavasti
-kiinni, ett'ei kukaan sitä huomannut. Kun vaivaisukko asetettiin
-paikallensa ja raha toisensa perästä vieri alas hänen vatsaansa,
-hiivi Puu-Pietari jonakin pimeänä yönä, milloin kuu ei paistanut,
-ukon luo ja kouri salaluukustaan pois rahat vaivaisukosta. Niin
-viisas se veitikka kuitenkin oli, ett'ei koskaan ottanut aivan
-kaikkia, mitä milloinkin oli, vaan jätti näön vuoksi aina joitakuita
-vaskirahoja sinne jäljellekin, ett'ei voitaisi epäillä siellä
-varkaita käyneen, vaan luultaisiin pitäjäläisten olleen niin niukkoja
-köyhiänsä kohtaan. Sitä kesti pitkän ajan, ja Puu-Pietarin oma aarre
-kiven alla kasvoi kasvamistaan, vaan vaivaisrahastolla oli ukosta
-niin pienet tulot, että vähän kukin itsekseen ihmetteli sitä.
-
-Eräänä sunnuntaina kuukauden lopulla, kun kirkkoväärti teki tiliä,
-mitä oli saanut kokoon, rypisti kirkkoherra kulmiaan ja sanoi
-tavattoman ankaralla äänellä: "Kuulkaas, hyvä kirkkoväärti, kyllä
-minulla on syytä uskoa teitä rehelliseksi kunnon mieheksi, mutta
-täytyypä minun nyt sanoa, että tämä vaivaisukon asia tuntuu minusta
-hyvin kummalliselta. Minä olen omin silmin nähnyt, miten ihmiset
-pyhinä joukottain tungeskelevat vaivaisukon ympärillä, kuka vain
-ensiksi ehtisi pistää siihen roponsa, ja kuitenkin, kun tiliä teette,
-sanotte koko kuukaudessa saaneenne ainoastaan muutamia killinkejä.
-Miten se on selitettävä, hyvä kirkkoväärti? Lukko ja luukku ovat
-eheät, sanotte te, ja kuitenkin näyttää siellä käyneen varkaita."
-
-Kyllä sen voi arvata, että kirkkoväärti tuosta puheesta joutui
-hämilleen. Hän ymmärsi kirkkoherran olevan ihan oikeassa, mutta
-käsitti samalla, että häntä itseään saatettiin epäillä varkaudesta,
-koska vaivaisukon avain oli hänellä. Sentähden hän ei tiennyt
-muuta neuvoa kuin ehdottaa, että vaivaisukko otettaisiin irti,
-tutkittaisiin hyvin tarkkaan, pantaisiin siihen uusi lukko
-ja vahvistettaisiin se kokonaan rautavanteilla kovemmin kuin
-elinkautinen vanki. Sen ehdotuksen hyväksyi kirkkoherrakin ja heti
-maanantai-aamuna päätettiin tarkastella vaivaisukko.
-
-Kirkkoväärti kotiinsa palattuaan ei voinut olla lausumatta huoliansa
-ja kirkkoherran epäilyksiä vaimolleen eikä myöskään jättää
-kertomatta, että huomeisaamuna oli vaivaisukko tutkittava. Sattuipa
-nyt niin erinomaisesti, että Puu-Pietari silloin juuri eräässä
-nurkassa kaaviskeli puuropadan pohjaa ja kuuli, mitä kirkkoväärti
-kertoeli vaimolleen. Heti sille veitikalle tuli paha hätä mieleen;
-hän ajatteli: kun ne nyt tarkkaan tutkivat vaivaisukkoa, löytävät ne
-viimein minun salaluukkuni, ja silloin ken hyvänsä ymmärtää, että
-minähän se olen ukkoa tyhjennellyt. Ei tässä ole muuta neuvoa kuin
-mennä heti ensi yönä kirkolle, murtaa irti vaivaisukko, kantaa se
-metsään ja polttaa se kenenkään tietämättä poroksi. Silloin taitavat
-kaikki tarkastukset olla tehtynä, ja kukapa sitte voi arvata minun
-murhanneen vaivaisukon?
-
-Eikä Puu-Pietari jättänytkään ryhtymättä viekkaasen keinoonsa.
-Heti yön tultua läksi hän kirkolle, ottaen kanssansa kirveen ja
-sorkkaraudan eli sellaisen haararaudan, jolla kiskotaan irti nauloja
-ja rautoja.
-
-Oli uudenvuoden aika eli siis keskitalvi ja niin pakkanen, että
-nurkat paukkuivat ja lumi narisi tuon vanhan petturin jalkain
-alla. Puu-Pietari ei tuosta sentään ollut millänsäkään, vaan astui
-astumistaan. Se häntä vain huoletti, että silloin juuri oli täyskuun
-aika; mutta hän kuitenkin lohdutteli mieltään sillä, että kukapa nyt
-näin pakkasella ja yön aikaan on liikkeellä; sitä paitsi sattuikin
-kuu juuri peittymään vähäksi ajaksi mustien pilvenmöhkäleiden taa.
-
-Kun Puu-Pietarin päästyä kirkolle ei ketään kuulunut koko niillä
-tienoilla, ryhtyi hän reippaasti öiseen työhönsä. Eipä ollut niinkään
-helppo saada irti vahvoja rautoja, joilla vaivaisukko oli kiinnitetty
-kirkon seinään; mutta Puu-Pietari ei ollut ensi kertaa sellaisessa
-työssä, ja sentähden hänelle viimein onnistuikin tuo kavala työnsä.
-Jo hän oli pari kymmentä kertaa puhallellut kohmettuvia käsiänsä, kun
-raudat toki viimeinkin irtautuivat. Silloin Puu-Pietari ilon innossa
-tarttui kovasti vaivaisukkoa niskaan, pudisti sitä pari kertaa ja
-viskasi sen suin päin menemään alas kirkon rappuja, aikoen kantaa sen
-sitte metsään ja haudata lumeen, kunnes saisi sopivana aikana koota
-sen ympärille kuivia risuja ja polttaa kaikki tyyni.
-
-Vaivaisukon elämä tai kuolema riippui siis vain hiuskarvasta. Mutta
-odottamaton tapaus pelasti sen.
-
-Puu-Pietari oli juuri hyppäämäisillään itsekin alas kirkon rappusilta
-panemaan toimeen petollista aiettansa, vaan kuuli kauhukseen
-lumen narinaa maantieltä ja astunnasta arvasi ihmisiä tulevan.
-Onnettomuuden lisäksi purjehti juuri kuukin pilven takaa kirkkaalle
-taivaalle ja valasi valkoisilla säteillään kirkon ja maantien, metsän
-ja koko sen lumisen seudun ylt'ympäri. Mitä oli nyt Puu-Pietarin
-tehtävä? Juostako tiehensä? Ei suinkaan, silloinhan hänet heti
-huomattaisiin. Vaiko hiiviä kirkon seinän taa ja kyyristyä sinne?
-Niin, se kyllä olisi käynyt päinsä, jos vaivaisukko olisi ollut
-paikoillaan. Mutta se raukka nyt makasi nenällänsä lumikinoksessa
-rappusten vieressä, ja kun oli niin kirkas kuutamo, niin oli helppo
-maantieltä ensi katsauksella huomata, että se oli poissa paikaltaan.
-Pietari ei äkkipäätä tiennyt parempaa keinoa kuin asettua itse
-rappusille vaivaisukon tavalliselle paikalle ja ojentaa kätensä
-maantietä kohti, niinkuin hän olisikin ollut vaivaisukko. Vähätpä
-siitä, jos ei olekaan sinistä hännystakkia, punaista liiviä ja
-keltaisia housuja, ajatteli Puu-Pietari; ei nyt kuitenkaan ole niin
-valoisa, että maantieltä niin tarkkaan voi nähdä, ja minä olen nyt
-pari minuuttia vaivaisukkona, kunnes nuo junkkarit rauhassa ehtivät
-mennä ohitse.
-
-Siispä Puu-Pietari asettui vaivaisukon paikalle ja seisoi siinä niin
-suorana, liikahtamatta ja puukuvan kaltaisena, kuin olisi ollut omain
-kättensä tekoa.
-
-Mutta nuo tietä astuskelevat junkkarit olivat kaksi karkulaista,
-Korsholman linnasta paennutta vankia, ja he kulkivat näin
-myöhään yöllä, ett'eivät joutuisi rettelöihin nimismiehen ja
-vanginkuljettajan kanssa. He olivat nyt juuri matkalla kirkonkylään,
-tarkastelemassa liiterien ja aittojen lukkoja ja salpoja, eivätkö
-mistä saisi jotakin kunnollista lampaannahka-turkkia, sillä onhan se
-vilu ja nälkä karkulaisillakin. Kirkon kohdalla toinen heistä huomasi
-rappusilta Puu-Pietarin ja ihan oikein luuli häntä vaivaisukoksi,
-niinkuin oli tarkoituskin. "Katsos!" sanoi hän kumppanilleen, "tuossa
-on vaivaisukko, ja koska nyt on niin hyvä tilaisuus, saattaisimme
-kylläkin nipistää sen rahat, ennenkuin menemme kylään."
-
-Kun toisenkin mielestä ehdotus oli hyvä, läksivät heti molemmat
-karkulaiset maantieltä astumaan kirkonrappusia kohti. Puu-Pietari
-kauhistui ja hämmästyi, kun äkkiarvaamatta huomasi luoksensa tulevan
-ihmisiä. Hän luuli jo, että hänen kujeensa oli tullut ilmi ja että
-nyt tultiin häntä vangitsemaan; mutta niin pahasti hän tuosta
-peljästyi, että kun yritti lähteä juoksemaan pakoon, jalat eivät
-tehneetkään tehtäväänsä; niin hän pysyi seisomassa kuin ennenkin
-suorana, liikahtamatta ja puukuvan kaltaisena. Karkulaiset puolestaan
-eivät aavistaneet mitään petosta, vaan kävivät rappusille levähtämään
-ja neuvottelemaan, millä tavalla he paraiten saisivat käsiinsä
-vaivaisukon rahat.
-
-"Tuossa hän seisoo, se ahne konna, eikä yhtään häpeä varastaa
-vuodet päästänsä kunnon ihmisten rahoja!" sanoi toinen, tarkoittaen
-vaivaisukon kerjäämistä; mutta Puu-Pietari luuli itseään
-tarkoitettavan sekä vapisi koko mies pelosta ja vilusta.
-
-"Niin, mutta nyt hänestä tuleekin loppu", sanoi toinen karkulainen.
-"Emmeköhän ensiksi hakkaa häneltä päätä poikki?"
-
-"Minun mielestäni", vastasi kumppani, "hakkaamme ensin poikki jalat
-ja sitte koko ukon pikku palasiksi." (Puu-Pietari otti kaikki
-itsellensä.)
-
-"Taitaa riittää", virkkoi toinen, "kun ensin hakkaamme auki vatsan
-ja sitte poltamme hänet." (Kun Pietari oli jo tuntevinaan vatsaansa
-hakattavan aivan niinkuin hän oli aikonut tehdä vaivaisukolle.)
-
-"Ottakaamme sitä konnaa kiinni kurkusta!" sanoi ensiksi puhunut
-karkulainen; ja samalla hän halveksivasti viskasi jäiset rukkasensa
-vaivaisukolle vasten silmiä. Puu-Pietari kärsi tyynesti senkin
-häväistyksen. Mutta silloin toinen rosvo tarttui puu-ukkoon käsin
-ja toinen jo nosti kirveen lyödäkseen oikein tarmon takaa. Sitä ei
-Puu-Pietari enää sietänyt, vaan alkoi käsin ja jaloin vastustaa sekä
-huutaa kohti kurkkuaan, niin että koko seutu laajalti kajahteli.
-Sepä oli karkulaisille aivan odottamatonta. Ennen he olisivat
-uskoneet kirkon viirikukon laulavan kuin vaivaisukon potkivan ja
-huutaa parkuvan. Eivät he muuta voineet luulla kuin että vaivaisukko
-oli hirveästi loitsittu ottamaan heitä kiinni juuri keskellä
-ilkityötä. Siitä nyt he vuorostaan huutamaan apua ja pakenemaan
-minkä kerkisivät; mutta sepä onnistuikin niin huonosti, että koko
-joukko vieri yhdessä myhkyrässä alas pitkin rappusia, ja siinä kaikki
-kolme konnaa pyöhkyröivät nyt lumessa, potkien ja sysien toinen
-toistaan sekä huutaen minkä jaksoivat. Puu-Pietari luuli itseään
-otettavan kiinni juuri pahanteosta ja karkulaiset puolestaan luulivat
-joutuneensa hirveän velhon kynsiin.
-
-Niin, sellaiset ajatukset ne nousevat mieleen, kun on paha omatunto.
-
-Nytpä satuttikin onni niin merkillisesti, että sen pitäjän nimismies
-oli juuri sinä iltana saanut kuulla, että nuo karkulaiset ehkä
-kuljeksivat niillä seuduin, ja kun hän oli uuttera mies toimissaan,
-oli hän kenenkään tietämättä lähtenyt vaaniskelemaan pitkin yötä,
-oikein kyllä arvaten, että konnat siihen aikaan ovat kulkemassa.
-Sopipa nyt oikein hyvin, että hän parin vahvan miehen kanssa
-oli juuri tulossa kirkolle, kun kuuli tuon merkillisen huudon,
-joka niin omituisesti häiritsi talviyön hiljaisuutta. Hän heti
-rientämään huutoa kohti, sillä eihän hän muuta voinut uskoa kuin että
-karkulaiset ahdistivat jotakin rauhallista kylän asujanta. Mutta
-hyvinpä hän kummastui, kun sen sijaan näki kolmen konnan äkäisimmästi
-vetävän tukkanuottaa ja peuhaavan siinä lumessa, johon olivat
-rappusilta vierineet. Hetipä hän teki lopun heidän tappelustaan.
-Karkulaiset hän tunsi sekä sitoi ja köytti heidät niin lujaan, ett'ei
-minkään vaivaisukon enää tarvinnut peljätä heidän tervehdystänsä.
-Puu-Pietaria hän ensin luuli rehelliseksi mieheksi, joka oli vain
-joutunut vorojen käsiin. Mutta loisparka yhä vielä luuli kujeensa
-tulleen ilmi ja alkoi niin surkeasti rukoilla armoa ja säälimistä,
-että nimismies aavisti jotakin kepposta ja arveli: "vai niin, ukko
-parka, oletko sinäkin yhdessä juonessa!" Ja kun nimismies rupesi
-ankarin sanoin kyselemään, mitä Puu-Pietari niin myöhään yöllä teki
-kirkolla, tunnusti ukkovanhus, minkä ruman kujeen hän oli tehnyt
-vaivaisukolle, ja lupasi rangaistuksesta päästäkseen koko aarteensa
-vaivaisille korvaukseksi.
-
-Ja tähän se loppuu Puu-Pietarin historia. Mutta vaivaisukko
-kannettiin jo samana yönä kirkkoväärtin asuntoon, tutkittiin tarkkaan
-ja korjaeltiin niin lujaksi ett'ei sen päivän perästä enää kukaan
-päässyt kirkkoväärtin avaimetta ottamaan pois sen rikkauksia, sekä
-asetettiin entiselle paikalleen. Minä en tiedä, mitä hänestä sitte
-on tullut, mutta jos hän vielä on pitäjän kunniaksi jäljellä, niin
-voi jokainen, joka matkustaa Lohtajan kirkon ohitse, nähdä hänet
-seisomassa vanhalla paikallaan kirkon oven vieressä. Arvattavasti
-se nyt jo näyttää hyvin vanhalta, ja rappeutuneelta, ja vanha
-nenä on ehkä kokonaan pois pudonnut, ell'ei sitä liene lähetetty
-Helsingin klinikkaan, jossa lääkärit tekevät uusia neniä aivan kuin
-savenvalajat uusia savikukkoja. Eihän meidän päivinämme enää mikään
-ole mahdotonta.
-
-
-
-
-PRINSESSA KULTAKUTRI.
-
-
-Ja nyt me tuulen siivillä riennämme tuhansien satujen maahan,
-ruusujen ja tulpaanien kotiin, jossa kauniit keijukaiset rakentelevat
-korukartanoitaan aamuruskosta ja jossa mustat menninkäiset lentelevät
-sydänyön pimeässä. Siellä välkkyy aurinko tulena Ginnistanin
-sinivuorten yllä ja vesililjat katselevat kuvaistansa syvistä
-järvistä; siellä tiikerien silmät kiiluvat ruohokossa jokivarsilla,
-ja päivettyneet, mustasilmäiset ihmiset hehkuvat vihasta ja
-rakkaudesta yht'aikaa.
-
-Oli kerran kuningas Persiassa, nimeltä _Shah Nadir_, ja hän oli
-äärettömän rikas. Hänen vallassaan oli suuret, kauniit maat
-ja monta miljoonaa ihmistä. Korkeat salit oli hänellä täynnä
-kultaa ja kalleita kiviä; hänen laivansa kuljettelivat Indian
-maustimia kaikkien merten rantakansoille. Milloin hän näyttäytyi
-pääkaupungissaan Ispahanissa, oli hänellä ympärillään henkivartiasto,
-sata tuhatta miestä hopeapuvuissa, jotka välkkyivät auringon
-paisteessa kuin tuli, sekä viisikymmentä tuhatta ratsumiestä
-kauneimpien sotaratsujen seljässä, suitset kullasta ja satulat
-kalleista kivistä, seisoivat valmiina lähtemään hänen pienimmästäkin
-viittauksestaan valloittamaan vaikka koko maailmaa.
-
-Tämä mahtava Shah Nadir oli vanha eikä enää tuntenut mitään sodan tai
-valloituksen halua. Hän olikin jo aikoinaan saanut monta voittoa;
-moni viholliskaupunki oli hänen vihastaan haihtunut savuna ilmaan, ja
-monta suurta vihollisjoukkoa oli hänen miekkansa hävittänyt silloin,
-kun hänen kätensä vielä oli nuori ja vastustamattoman voimakas.
-Vaan nyt Shah Nadir oli vanha ja väsynyt; hän mieluisimmin oleskeli
-pehmeillä purpurasohvilla loistavassa hovissaan. Ainoastaan välistä
-keväällä, kun kultareunaiset pilvet peittivät Persian polttavan
-auringon ja suloinen vilpoisuus virtaili alas Zagrosh-vuorilta,
-istuutui Shah Nadir-vanhus kullalla koristeltuun kantotuoliinsa ja
-kannatti itsensä kahdeksalla hopeapukuisella neekeriorjalla ulos
-tarkastamaan sotaväkeänsä tai katselemaan eläintaisteluja.
-
-Shah Nadirilla oli monta poikaa, sillä hänellä oli myöskin monta
-vaimoa, niinkuin tapa on itämailla. Mutta eipä niistä pojista isälle
-iloa ollut; he olivat kunnianhimoiset ja kiittämättömät, heidän
-mielestään isä eli liian kauan, ja he rupesivat tavoittelemaan hänen
-henkeänsä ja kruunuansa. Sentähden kuningas lähetti heidät kaikki
-pois hovistaan etäisiin maakuntiin maaherroiksi. Kotona piti hän
-vain ainoan tyttärensä, prinsessa _Kultakutrin_ jota hän rakasti yli
-kaikkea muuta maailmassa, enemmän kuin kaikkia aarteitaan ja koko
-valtakuntaansa.
-
-Tosin ei prinsessan nimi, tuo Kultakutri, ollut tavallinen Persiassa,
-sitä ei oltu siellä ennen kuultu eivätkä persialaiset sitä osanneet
-oikein sanoakaan. Mutta prinsessan äiti oli kotoisin etäältä
-Pohjolasta, vaikk'ei tarkkaan tiedetty, mistä paikoin. Hän oli
-nuorena joutunut afrikkalaisten merirosvojen vangiksi, ja viimein
-oli hänet erinomaisen kauneutensa tähden myöty Persian kuninkaalle,
-joka korotti hänet puolisoksensa ja rakasti häntä enemmän kuin ketään
-muuta puolisoansa. Se kaunis sulttaanitar oli ennen kuolemaansa,
-nimittänyt ainoan tyttärensä Kultakutriksi, jolla hän tarkoitti,
-että prinsessa oli niin kaunis ja puhdas kuin auringon kulta, kun se
-loisto leikittelee keväällä tyttösten kutreilla ja puiden lehvillä.
-
-Ja toden totta, kauniimpaa ja puhtaampaa olentoa ei ollutkaan tämän
-maan tahrattua tomua astuskelemassa kuin prinsessa Kultakutri.
-Hänellä oli isänsä ylevä, kuninkaallinen ryhti kaikin puolin, mutta
-ulkomuoto ja sydän olivat äitin, iho niin valkea kuin Pohjolan lumi
-ja silmät niin lempeät kuin taivaan tähdet elokuun iltana, milloin
-ei kuu paista. Sydän oli jalo, hellä ja hyvä; senpätähden ei koko
-Shah Nadirin laajassa valtakunnassa ollutkaan ketään, joka ei
-olisi rakastanut prinsessa Kultakutria, sillä hänen kauneutensa ja
-hyvyytensä maine levisi laajalti yli koko Persian.
-
-Sen tiesi kuningas-vanhuskin vallan hyvin, ja hänen ylpeä sydämmensä
-pehmeni kuin vaha joka kerran, kun hän katseli suloista lastansa.
-Kultakutri oli hänen silmäinsä ilo, hänen päiväinsä lepo ja hänen
-öittensä unelma. Yksi ainoa sana hänen suustansa voi lauhduttaa isän
-kiivaimmankin suuttumuksen; jos Kultakutri rukoili jonkun onnettoman
-vangin puolesta, ei isä koskaan voinut sitä olla kuulematta. Ja kun
-Shah Nadir muisti poikainsa hurjaa mieltä, oli hän päättänyt valita
-tyttärellensä jalon puolison ja antaa sitte koko valtakuntansa heille
-ja heidän perillisilleen.
-
-Mutta koska ihmisrinnan puhtainkin tunne voi turmeltua viaksi ja
-synniksi, niin samoin kävi myöskin Shah Nadirin isänrakkaudelle.
-Hän rakasti tytärtänsä niin suuresti, että tytär oli hänelle
-rakkaampi kuin kaikki hänen miljoonat alamaisensa, ja sekin jo oli
-väärin, sillä ruhtinas ei saa asettaa kansaansa toiseen sijaan eli
-vasta lastensa jälkeen. Mutta sulttaani rakasti tytärtänsä enemmän
-kuin Allahiansakin, Jumalaansa; hän kunnioitti ja jumaloitsi
-häntä, niinkuin kuolevaista ihmistä ei sovi jumaloida, ja se
-syntinen, epäjumalinen rakkaus se veti hänen päällensä Allahin
-rangaistustuomion.
-
-Eipä voi olla kauniimpaa ja suloisempaa asuntoa kellään kuin
-prinsessa Kultakutrin oli. Vilpoisessa puistossa, suurten palmujen
-suojassa oli prinsessan kaunis marmorilinna suihkulähteiden vienon
-lorinan keskellä tuhansien kukkain tuoksussa. Sen korkeihin
-kammareihin murtuivat auringon säteet vuorikristallisten ikkunain
-läpi; pehmoisimmilla silkkialuisilla lepäsi prinsessa yönsä, ja aamun
-tultua taluttivat kammarineitsyet hänet kauniisen elefantinluusta
-ja perlemosta tehtyyn säiliöön, jossa lähde kuohui pohjasta ja
-leikiten hiipi pitkin hänen ruumistansa. Mutta päivällä hän
-neitsyeineen virkkaeli kauniita kankaita taikka kuunteli lintujen
-laulua ja kitaran säveliä tai käveli puistossa, leikkien kuin lapsi
-kultaperhosilla ja tummilla ruusuilla.
-
-Sillä prinsessa Kultakutri oli vasta kahdentoista vuoden ijässä;
-mutta kaksitoista vuotta itämailla on sama kuin kuusitoista
-Pohjolassa.
-
-Ei ole hyvä aina elää ylellisyydessä ja saada tahtonsa täytetyksi
-pienimmälläkin viittauksella. Moni tulee siitä ylpeäksi ja
-oikulliseksi mieleltään; prinsessa Kultakutri ei kuitenkaan tullut.
-Hänelle vain tuli ikävä. Hän ei tiennyt, mistä se tunne tuli, mutta
-perhojen leikki, kukkain tuoksu, lähteiden lirinä ja kitaran sävelet,
-ei mikään niistä enää huvittanut häntä; sydämmensä tuntui hänestä
-usein tyhjältä ja hän kummastuksekseen huomasi itkun halua. Sitä
-hän ei voinut käsittää ja vielä vähemmin hänen neitsyensä. Hän ei
-tiennyt, tämä pikku prinsessa Kultakutri, ett'ei mikään taulu maan
-päällä ole tosi kaunis ja valoisa, ell'ei sen kehyksenä ole vastuksia
-ja surua, jotka tekevät kaikki varjostukset loistaviksi. Semmoinen
-se oli hänen onnensa. Hänen piti ensin saaman kokea, mitä suru on,
-ennenkuin osasi oikein nauttia iloa.
-
-Viimein luuli prinsessa keksineensä, miksi hän tunsi sydämmessään
-kaihoa. Varmaankin sentähden, että hän eleskeli niin palatsiinsa
-suljettuna. Hän tahtoi kerran iloita ihmisten hyörimisestä
-suuren Ispahanin kaduilla, ja kun hänen isänsä ensi kerran sen
-jälkeen tuli häntä tervehtimään, pyysi hän lupaa päästä katsomaan
-suurta eläintaistelua, joka oli kohta pidettävä kuninkaan
-kuudennenkymmenennen syntymäpäivän kunniaksi. Ja kun Shah Nadir ei
-voinut mitään kieltää tyttäreltään, antoi hän luvan, tosin kyllä
-tuntien nyt ensi kerran sydämmessään, ett'ei sen pyynnön täyttäminen
-ollut hänelle mieluinen.
-
-Shah Nadir oli mahtava kuningas, niin että puoli Aasiaa häntä
-pelkäsi, ja sellaisilla hallitsijoilla on paljo vihollisia. Vaan hän
-ei heistä pitänyt lukua, sillä hän oli kukistanut heidät miekallaan;
-mutta yhtä oli hän niin perin ylenkatsonut, että oli vain ajattanut
-häneltä parran ja päästänyt hänet jälleen irti. Se oli jättiläisten
-kuningas _Turanista_, siitä suuresta vuori- ja erämaasta, joka on
-Persian pohjoispuolella, ja sen kuninkaan nimi oli _Bom-Bali_. Hän
-oli retkeillessään Pohjolassa ottanut kiinni lappalaisen velhon
-_Hirmun_, joka osasi muuttua kaikenlaisiksi eläimiksi ja sitte taas
-entiselleen. Bom-Bali, saatuaan vakoojiltansa kuulla, että suuri
-eläintaistelu aiottiin pitää Ispahanissa, kutsui luoksensa Hirmun ja
-sanoi: "koira, tahdotko elää?"
-
-Hirmu vastasi: "herra, älköön sinun varjosi koskaan pienentykö.
-Tiedäthän että sinun koirasi kyllä tahtoo mielellään elää."
-
-Bom-Bali sanoi: "Moharrem-kuun ensi päivänä on eläintaistelu
-Ispahanissa. Shah Nadir on lähettänyt eläinten pyytelijöitä meidän
-vuorillemme; muuttaudu tiikerin haahmoon, antaudu kiinni ja ryöstä
-minulle prinsessa Kultakutri, joka on Shahin ja koko Persian ilo."
-
-"Koirasi tottelee herransa käskyä", sanoi tuo lappalainen velho.
-
-Ja Persian pyydystelijät tulivat Turaniin ja vangitsivat vuoristosta
-kaikki eläimet, kuin suinkin saivat, ja veivät ne häkeissä elävinä
-Ispahaniin.
-
-Tuli moharrem-kuun ensi päivä, ja kaikki varustukset olivat
-valmiina Persian pääkaupungissa. Paljo Indian, Arabian, Turanin,
-jopa Saharan erämaankin julmimpia eläimiä oli sivukammioissa
-suuren, pyöreän taistelukentän vieressä, joka oli vartavasten
-tehty tähän tilaisuuteen ja jossa oli ainakin kuudellekymmenelle
-tuhannelle katsojalle tilaa suurilla parvilla ylt'ympäri. Mutta
-heidän turvakseen oli parvien ja taistelukentän välille tehty vahva,
-rautainen ristikkoaita.
-
-Aikaisin aamusilla oli koko kaupunki liikkeellä. Prinsessa Kultakutri
-riemuitsi kuin lapsi; olihan hän nyt pääsevä kuin lintu häkistään,
-hän oli saava katsella näytelmää, jossa näyttelijöinä oli tosi
-leijonia ja tosi tiikerejä eikä sellaisia, jotka näyttämön seinäin
-välissä panevat leukaansa suuren parran, että näyttäisivät julmilta,
-ja sitte päästävät sen jälleen pois, kun poistuvat näyttämöltä.
-
-Katsojat olivat Ispahanin eläintaistelu-laitoksen parvekkeilla
-koossa; odoteltiin enää vain kuningasta. Viimein hän tuli loistavan
-vartiajoukon keskellä; mutta hän ei tullut yksin, hänellä oli
-kanssansa ihmeen kaunis prinsessa Kultakutri. Itämaalaisten tavan
-mukaan olivat hänen kasvonsa hunnun peitossa, niin että nyt voitiin
-ihmetellä ainoastaan hänen notkeaa vartaloansa ja kuninkaallista
-ryhtiänsä, kun hän neitsyttensä saattamana ratsasti kaikkein
-kauneimmalla pilkullisella pikku sebralla, joka ylvästeli semmoisesta
-taakastansa. Ja vaikka ihmiset eivät, nähneetkään hänen kasvojansa,
-niin kaikkihan kuitenkin tiesivät maineesta nuoren prinsessan
-kauneuden ja hyvyyden; kaikki tiesivät hänen rukouksillansa
-pelastaneen monen onnettoman vangin hengen ja joka päivä lähetelleen
-neitsyitänsä jakelemaan lääkkeitä ja leipää Ispahanin köyhille.
-Senpätähden kun hän nyt ensi kertaa näyttäytyi kansalle, kuuluikin
-yht'äkkiä niin raikas monituhat-ääninen riemuhuuto, ett'ei sellaista
-ollut Persian pääkaupungissa kuultu aina siitä asti, kun Shah Nadir
-voittojensa jälkeen riemusaatossa saapui, kaksikymmentä vangittua
-kuningasta seurassansa.
-
-Mahdollista kyllä, että prinsessa punastui, mutta eipä kukaan sitä
-nähnyt. Hän istuutui isänsä viereen runsaasti koruommelluille
-purpura-alusille, jotka oli aseteltu kuninkaallisen parvekkeen
-kalliille matolle, ja silloin alkoi eläintaistelu.
-
-Ensin ärsytettiin kukkoja vastattain. Ne noukkivat toisiltansa
-höyhenet katsojain riemuitessa ja nauraessa. Monen mielestä se oli
-hyvin hauskaa, vaan ei ollenkaan prinsessa Kultakutrista.
-
-Sitte oli nähtävänä omituinen taistelu: toisella puolen villikissa ja
-toisella merikotka, jolta oli leikattu poikki toinen siipi, ett'ei se
-päässyt lentoon. Molemmat iskivät terävät kyntensä toinen toiseensa,
-kotka iski nokkansa kissan kylkeen ja kissa koetti saada hampaihinsa
-kotkan kaulaa. Viimein menetti kotka molemmat silmänsä, ja silloin
-se oli hukassa; pahasti haavoittunutta kissaa tervehdittiin kuin
-suurtakin voittajaa.
-
-Tuotiin sitte esiin kaksi suuren suurta krokotiilia pitkissä
-vesiammeissa, ja niiden eteen heitettiin kuollut porsas. Näille
-krokotiileille ei ollut annettu ruokaa kokonaiseen kuukauteen,
-jonka tähden ne olivat hyvin nälissään, mutta auringonpaisteessa
-kuitenkin samalla niin nukuksissa, ett'eivät viitsineet liikahtaa
-vesiammeistansa. Sentähden juoksi rohkea poika esiin ja kutitti
-pitkällä ruokokepillä toista krokotiilia turvasta. Se aukasi selki
-seljälleen hirvittävän kitansa ja alkoi raskaasti ja kömpelösti
-kiivetä pois vedestä sieppaamaan poikaa, vaan poika hypähti sivulle,
-eikä krokotiili osaa äkisti kääntyä. Saatuaan vihollisensa oikein
-hereille herätti poika samalla tavalla toisenkin krokotiilin ja
-pujahti sitte sukkelasti kuin gaselli pakoon rauta-aidan läpi
-pienestä portista. Nytpä krokotiilit huomasivat kuolleen porsaan
-ja riensivät molemmat sitä nielasemaan, mutta joutuivatkin riitaan
-saaliista. Molemmat pyöhkyrehtivät kaikin voimin painiskellen, vaan
-eivätpä kumpaisenkaan hampaat pystyneet toisensa suomuspanssariin.
-Viimein toinen kaatui seljälleen, voittaja repi siltä rinnan auki ja
-ahmasi porsaan.
-
-Seurasi vielä taistelu kuuden suuren arabialaiskoiran ja yhtä monen
-Turanin erämaista tuodun shakaalin välillä. Shakaali on niinkuin
-susikin koiran likeinen sukulainen, mutta paljon pelkurimpi. Ne kuusi
-shakaalia koettivat kaikin neuvoin päästä pois livahtamaan, mutta
-aina niiden kuitenkin täytyi kääntyä ja ryhtyä tappelemaan. Siitä
-tuli verinen meteli. Viisi koiraa jo makasi kuolleena, shakaaleja
-ainoastaan yksi. Silloin kuului parvelta vihellys. Nuori ja
-urhollinen arabialainen prinssi se sillä tavalla yllytti ja kehoitti
-lempikoiraansa _Valledivauta_. Koira kuuli herransa äänen ja sai
-uutta rohkeutta. Shakaalit kaatuivat toinen toisensa jälkeen hänen
-hammastensa haavoista ja kohta häntä tervehdittiin voittajaksi.
-
-Vaihteen vuoksi katseltiin sitte hyenain ja susien taistelua, ja
-sen jälkeen tuotiin kentälle leopardi ja pantteri ja niiden eteen
-heitettiin kappale tuoretta lihaa. Heti molemmat hyökkäsivät siihen
-hampain ja rupesivat siitä tappelemaan, mutta pantteri, kun oli
-vahvempi ja sukkelampi, voitti ja haavoitti kuolettavasti leopardin.
-
-Nyt talutettiin esiin suuri Indian elefantti, seljässä torni, jossa
-istui neljä joutsimiestä. Elefantin vastustajana oli tavattoman suuri
-ja kaunis pilkullinen kuningastiikeri, jota pimeyden ruhtinaan mukaan
-sanottiin _Ahrimaniksi_. Häntä joutsimiehet koettivat nuolillansa
-ärsyttää. Tiikeri istui kyyryissään häntäänsä heilutellen ja silmät
-säkenöivinä; se näytti päättäneen olla taistelematta. Mutta, sattuipa
-eräs nuoli juuri turpaan ja silloin kuului äkäinen kiljahdus. Ahriman
-viuhtoi häntäänsä ja hypähti yhtäkkiä elefantin kärsälle. Elefantti
-vuorostaan örisi tuskasta, käyristi kärsäänsä, nosti tiikerin ilmaan
-ja paiskasi sen niin väkevästi maahan, että luultiin sen kerrassaan
-musertuneen kuoliaaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Minuutin kuluttua
-nousi Ahriman ja tuiskahti suurella hyppäyksellä elefantin niskaan.
-Tuskasta raivoten koetti se päästä irti vihollisestaan, mutta
-turhaan; elefantin voimat raukesivat raukeamistaan, se kaatui
-hitaasti maahan, torni särkyi, joutsimiehet pakenivat ja tiikeri ahmi
-vihollisen vertä.
-
-Ahrimanin levättyä muutamia silmänräpäyksiä tuotiin kentälle suuri
-leijona, jolla oli valon ruhtinaan mukaan nimenä _Ormus_, ja näiden
-eläinten eteen aiottiin heittää elävä karitsa. Se oli liikaa
-prinsessa Kultakutrista, joka oli jo kyllästynyt veren vuodatukseen.
-Hän viittasi, vapiseva karitsa pelastettiin ja sen sijaan heitettiin
-pedoille äsken kuollut koira. Leijona oli nälissään ja syöksyi heti
-siihen kiinni; tiikeri oli tosin kylläinen, kun oli näet juonut
-elefantin verta, mutta ollen kateellinen luonteeltaan läksi hänkin
-liikkeelle ryöstämään leijonalta saalista. Hirmuinen tappelu alkoi
-Ormusin ja Ahrimanin, valkeuden ja pimeyden ruhtinaan välillä. Koko
-kaupunki kajahteli heidän äkäisestä kiljunnastaan, hiekka tuprusi
-heidän käpälissään ja värjäytyi heidän verestänsä. He vieriskelivät
-yhdessä, erosivat toisistaan ja syöksyivät jälleen toinen toisensa
-päälle. Se oli hirmuista katsella, kaikki katsojat vapisivat. Kauan
-oli tietämätöntä, kumpiko oli voittava, mutta viimein tiikeri
-kukistui ja leijona repi sen rinnan; Ahriman siis kuoli. Riemuiten
-vietiin Ormus pois kentältä.
-
-Nyt oli leikit päätettävä suurilla tappeluilla ja tuotava esiin
-joukottain Indian ja Afrikan julmimpia eläimiä. Mutta kun aurinko
-paahtoi polttavasti, pidettiin kuitenkin vähän väliä, että katsojat
-ehtivät nauttia virvoittavia juomia. Moni meni silloin alas kentälle
-katsomaan kuolleita petoja, jotka siinä yhä vielä makasivat.
-Uteliaisuus voitti prinsessa Kultakutrinkin arkuuden, hänkin
-tahtoi, kerran nähdä noita petoja, joiden muodosta hänellä ei ollut
-aavistustakaan, kun hän oli tähän asti katsellut vain kukkia ja
-laululintusia. Niinpä hän neitsyttensä ja vartiamiehistön saattamana
-astui alas kentälle, ja orjat levittelivät hänen tiellensä kullalla
-koristeltuja mattoja, ett'ei verinen hiekka tahraisi hänen pienoisia
-jalkojansa.
-
-Mitäpä hänellä olisi ollut pelkäämistä? Olivathan kaikki elävät pedot
-vahvoissa häkeissänsä, ja julmin kaikista, suuri tiikeri Ahriman,
-makasi kentällä kuolleena. Prinsessa meni sen luo, ihmetteli sen
-kauneutta ja varsinkin sen muhkeaa, pilkullista taljaa ja päätti
-pyytää isältänsä sen taljan matoksi marmorilinnaansa.
-
-Silloin nousi kuollut tiikeri äkisti takajaloilleen, hypähti
-prinsessan päälle, sieppasi hänet suureen kitaansa ja juoksi pois.
-
-Kauhun parahdus kuului tuhansien katsojain suusta joka taholta, mutta
-ei kukaan uskaltanut riistää tiikeriltä saalistansa. Ainoastaan
-urhollinen prinssi Abderrahman heittäytyi rohkealla hypyllä alas ja
-yritti estämään tiikerin pakoa, tarttui hänen veriseen rintaansa
-ja alkoi tapella. Onneton prinssi, tiikeri puri häneltä poikki
-oikean käden, ja ennenkuin apua ehti tulla, makasi prinssi verissään
-tanterella. Mutta tiikeri Ahriman hyppäisi rauta-aidan yli ja katosi
-näkyvistä, prinsessa Kultakutri kidassaan.
-
-Shah Nadir vanhuksen tuska oli suuri, ja suuri oli suru Ispahanissa
-sekä koko Persiassa. Kuninkaan henkivartiasto, ne viisikymmentä
-tuhatta kultasuitsista ratsumiestä, riensi heti etsimään. He tutkivat
-joka pensaan ja joka luolan koko Turanissa, josta se julma tiikeri
-oli vangittu. Monta sataa tiikeriä ja muuta petoa kaatui heidän
-keihästensä pistoista, mutta kaikki turhaan. Kun Turan ja puoli
-Aasiaa oli tutkittuna, täytyi vartiaston viimein palata Ispahaniin,
-tuomaan surusanomaa, ett'ei mitään löytynyt.
-
-Shah Nadir repi harmaata tukkaansa ja kirosi kuudettakymmenettä
-synnyinpäiväänsä, joka oli riistänyt häneltä rakkaimman, kuin hänellä
-oli maan päällä, Kultakutrin. Hän käski kaiken kansansa pukeutumaan
-surupukuun niinkuin sulttaanittaren kuoltua ja lukemaan kaikissa
-moskeoissa rukouksia, että prinsessa Kultakutri löytyisi. Ja erittäin
-hän vielä kuulutti, että kuka hyvänsä hänelle tuo takaisin hänen
-tyttärensä elävänä, hän saa omakseen prinsessan ja tulee Persian
-kruunun perijäksi, ja että ken hänet tuo takaisin kuolleena, hän saa
-palkinnoksi kuusikymmentä aasia kulta- ja muine kalleuskantamuksineen.
-
-Niin runsaan palkinnon toivo houkutteli monta jaloa prinssiä ja
-ruhtinasta lähtemään seikkailuretkille ja etsimään kadonnutta
-kuninkaan tytärtä. Mutta kaikki he, mitään löytämättä, palasivat
-ennemmin tai myöhemmin, kaikki paitsi yksi, ja se oli prinssi
-Abderrahman. Hän oli tehnyt pyhän lupauksen etsiä prinsessaa
-viisitoista vuotta, vapauttaa hänet vasemmalla kädellään ja löytää
-hänet tai kuolla.
-
-Jos nyt prinsessa olisi joutunut oikean tiikeri Ahrimanin kynsiin,
-niin olisi todella satummekin lopussa, sillä kuningastiikeri
-ei säästä ketään eikä mitään, ei edes kaikkein suloisinta
-prinsessaakaan. Mutta niin ei ollut. Velho Hirmu oli tuossa
-eläintaistelussa täyttänyt herransa käskyn omaksi edukseen. Hän oli
-vaihtanut sydäntä tiikerin kanssa, ja niin kauan kun hänen sydämmensä
-eli, ei häntä voitu tappaa. Mutta sellaista saalista kuin prinsessa
-Kultakutria hän ei huolinutkaan viedä Turaniin Bom-Balille, vaan
-juoksi ennemmin sen kanssa entiseen kotiinsa kauas Lapinmaahan ja
-piti itse prinsessan.
-
-Silloin oli syksy ja pimeä Lapissa. Lappalaisakka _Pimpedora_ istui
-ja keitti puuroa teltassa ja hänen poikansa _Pimpepanturi_ istui
-puuroa odotellessaan ja katseli poronnahka-saappaitansa. Pimpepanturi
-oli siivo poika, mutta vähän tyhmä ja sitä paitsi melkoisen laiska.
-Hänen isänsä Hirmu olisi mielellään tahtonut kasvattaa ja opettaa
-hänet velhoksi, mutta siitä ei tullut mitään: Pimpepanturi enemmin
-vain söi ja makasi kuin ryhtyi mitään hyödyllistä oppimaan. Nyt kysyi
-lappalaisakka pojaltaan: "Kuuletko mitään?"
-
-"Kuulenhan minä tulen räiskyvän ja puuron puhisevan padassa", vastasi
-Pimpepanturi haukotellen hyvin pitkään.
-
-"Etkö kuule jotakin petojen kiljunnan tapaista tuolta kaukaa
-syysyöstä?" kysyi uudestaan lappalaisakka.
-
-"Kuulenhan tuota sitäkin", sanoi Pimpepanturi. "Se on vain susi, joka
-varmaankin vie jotakuta meidän poroistamme."
-
-"Eipä olekaan susi", sanoi lappalaisakka, "vaan isä se siellä palaa.
-Hän on nyt ollut poissa jo neljä talvea, mutta minä kuulen hänen
-ärähtelevän kuin villipeto; hänellä lienee kova kiiru kotiin."
-
-Samassa jo tulikin Hirmu tiikerin haahmossa ja prinsessa Kultakutri
-kidassa. Hänet hän laski telttaan sammalille sekä otti heti jälleen
-oman sydämmensä ja muotonsa, samalla sanoen: "No, eukko, mitä ruokaa
-sinulla on? Minä olen juossut aika matkan."
-
-Tiikeri kaatui kuoliaana teltan lattialle; lappalaisakka oli ollut
-vähällä kaatua säikäyksestä puuropataan. Mutta hän tunsi ukkonsa ja
-lupasi hänelle hyvän illallisen, jos hän vain suostui kertomaan,
-missä oli ollut neljä talvea ja minkä kauniin nuken hän siinä oli
-tuonut.
-
-"Se kävisi liian pitkäksi kertoa", arveli Hirmu. "Hoida sinä vain
-kaunista nukkeamme ja anna hänelle lämmintä tevanan eli naarasporon
-maitoa, niin että hän virkoaa henkiin. Hän on ylhäinen neiti
-Persiasta ja tuo meille onnea."
-
-Prinsessa Kultakutri ei ollut kuollut eikä edes haavoittunutkaan;
-hän oli vain peljästyksestä pyörryksissä. Herätessään huomasi hän
-makaavansa kalliissa helmi- ja hopeapuvussaan poronnahkalla, joka
-oli levitetty teltan sammalille. Oli niin kylmä ja pimeä; tuli
-valasi teltan ahtaita seiniä ja lappalaisakkaa, joka juotti hänelle
-tevananmaitoa. Kultakutri luuli olevansa kuolleiden asunnossa
-Manalassa maan alla ja itki, että hänet oli niin nuorena riistetty
-pois Persian ja Ispahanin suloisista ruusutarhoista. Velho oli
-miettinyt itsekseen viekkaan keinon saada käsiinsä Persian rikkaudet
-ja sanoi prinsessa Kultakutrille:
-
-"Älä itke, kaunis prinsessa; et sinä kuollut ole, sinut vain julma
-tiikeri ryösti juhlallisista leikeistä. Minun poikani, urhollinen
-ritari _Morus Pandorus von Pikkulukulikukkulu_, pelasti sinut oman
-kalliin henkensä suurella vaaralla. Me olemme sinun orjinasi ja
-palvelemme sinua suurimmalla ahkeruudella, kunnes saamme mahdollisen
-tilaisuuden viedä sinut takaisin Persiaan."
-
-"Mitä sinä siinä valehtelet, ukko?" sanoi rehellinen lappalaisakka
-omalla kielellään velho Hirmulle.
-
-Velho sanoi prinsessalle: "Vaimoni sanoo, että jos otat puolisoksesi
-meidän poikamme, verrattoman kauniin ja urhollisen ritarin Morus
-Pandorus von Pikkulukulikukkulun, niin viemme sinut heti paikalla
-takaisin Persiaan."
-
-Pimpepanturi ei ymmärtänyt Persian kieltä, mutta hyvin hän ällistyi,
-kun isä työnsi hänet prinsessan eteen ja painoi molemmilla käsillään
-hänen kankeata selkäänsä, että siitä olisi syntynyt edes vähän
-kumarruksen näköistä. Kultakutri ei olisi ollut prinsessa eikä
-mahtavan Shah Nadirin tytär, ell'ei olisi pahastunut sellaisesta
-hävyttömyydestä. Hän katsoi velhoa ja hänen tyhmän näköistä poikaansa
-niin äkäisesti, että silmät salamoivat, sillä Persiassa osataan
-salamoida silmillä; ja siitä sekä isä että poika oikein peljästyivät.
-
-"Ei, ei tästä mitään tule", sanoi velho, "hänet pitää ensin kesyttää."
-
-Velholla oli pieni komero teltassa, kolme kyynärää pitkä ja kaksi
-leveä. Siihen hän sulki Kultakutrin ja antoi hänelle ruoaksi puoli
-poronjuustoa päivässä ja kauhallisen sulattua lumivettä. Öitä
-ja päiviä kului pimeässä, sillä Lapissa tuli nopeasti talvi ja
-revontulet kajastivat eräästä seinän raosta sisään.
-
-Viaton pikku Kultakutri raukka, hän oli kerran salamoinut, ja mitäpä
-hän muutakaan olisi osannut? Mutta ukkosilmalla ei ole pitkältä
-salaman ja sateen väliä eikä nytkään ollut pitkää aikaa kyyneliin.
-Kultakutri itki, hän itki, niinkuin ainoastaan kahdentoista vuoden
-ijässä voidaan itkeä, kun on oltu Persian prinsessana ja asuttu
-ruusutarhoissa ja marmorilinnoissa ja kauneimpien neitsytten
-seurassa, mutta sitte äkisti jouduttu nälkäisenä ja viluisena
-yksikseen keskelle Lapinmaan talvea. Niin, hän itki, niinkuin
-nuoruuden, kauneuden ja terveyden kadottamista itketään taikka
-hunnikolle joutunutta elämää tai niinkuin kaste itkee Ispahanin
-huvitarhoissa kauniin päivän sammumista. Ja itkettyään hän nukkui.
-Mutta kas, silloin seisoi hänen vieressään vanha, ystävällinen
-ukko, jota suomalaiset sanovat _Nukku Matiksi_, ruotsalaiset
-_John Blundiksi_ ja norjalaiset _Ole Luköjeksi_, persialaiset en
-tiedä miksi, ja hän otti hänet syliinsä, vei hänet Höyhensaarien
-kauneihin luoliin sekä laski hänet siellä tuoksuvalle ruusuvuoteelle.
-Kaikki oli siellä niin rauhallista ja hyvää. Lempeä kuutamo valasi
-taatelipalmuja ja myrttimetsiä, aivan kuin Persiassa kauneimpana
-kevätaikana; pienet ilmavirrat tanssiskelivat hänen luoksensa
-silkkikengissä pitkin silkkimattoja ja saattoivat hänet takaisin
-omaan kotiinsa, isänsä, vanhan Shah Nadirin, sekä kaikkien suloisten
-neitsytten luo, kaikkiin aina lapsuuden ajoista asti rakkaihin
-paikkoihin; niin kului pitkä talviyö. Ja niin kului viikkoja ja
-kuukausia, yö toisensa jälkeen unien valtakunnassa, sillä eihän
-Lapissa ollutkaan muuta kuin yötä; Kultakutri oli kärsivällinen eikä
-enää itkenyt; unet olivat sanoneet hänelle: malta, malta, kyllä
-pelastajasi tulee!
-
-Kukapa hänet vapauttaisi? Kukapa tänne löytäisi tien, kun ei mitään
-tietä ollutkaan täällä Pohjolan paksussa lumessa? Niin, lappalaisakka
-kyllä ajatteli pelastaa Kultakutria, mutta ei ukoltansa uskaltanut.
-Ja Pimpepanturi aikoi myöskin pelastaa häntä, mutta oli siksi liian
-laiska.
-
-Niin kului koko talvi, aurinko alkoi paistaa, lumi suli, hyttyset
-tanssivat. Silloin ajatteli Hirmu: "no, nyt hän jo on kesynyt." Ja
-hän meni Kultakutrin luo ja kysyi, tahtoiko hän jo lähteä takaisin
-Persiaan. Hänenhän ei muka tarvinnut muuta kuin ottaa puolisoksensa
-sankarillinen kunnon ritari Morus Pandorus von Pikkulukulikukkulu,
-niin heti ovat porot valmiiksi valjastettuna ajaa etelää kohti.
-
-Kultakutri ei enää salamoinut; hän ajatteli vain nuorta
-Abderrahman-prinssiä, joka kerran oli hänen tähtensä vuodattanut
-vertansa Ispahanin hietikolle. Nyt hän peitti silmänsä eikä vastannut
-mitään.
-
-Silloin Hirmu hyvin vihastui. Siellä oli korkea tunturi ja siinä
-syvä luola. Velho sulki Kultakutrin luolaan ja sanoi hänelle. "Kohta
-kypsyvät muuramet lakoiksi. Lue silloin tarkkaan päivät, milloin
-et vastaa. Ensi päivänä saat kolmekymmentä kastepisaraa juomaksi,
-seuraavana 29 lakkaa ja 29 kastepisaraa, ja sitte joka päivä yhtä
-marjaa ja yhtä kastepisaraa vähemmän. Viimeisenä päivänä sitte kysyn,
-mitä olet päättänyt."
-
-Kultakutri istui luolassa kolmekymmentä päivää, ja silloin oli
-Lapinmaa valoisa yöt päivät, vaan luolassa oli pimeä. Marjat ja
-kastepisarat vähenivät päivä päivältä, mutta Kultakutrin kasvot eivät
-kalvenneet, hänen kärsivällisyytensä oli yhtä suuri kuin ennenkin.
-Sillä mitä hän ei saanut päivällä, sen Nukku Matti runsaasti korvasi
-yöllä. Unet nostivat näkymättömällä voimallaan pois luolan katon, hän
-sai katsella hehkuvaa keskiyön aurinkoa, sai kuulla kosken kohinaa
-veden pudottautuessa alas tunturin jyrkkää rinnettä, ja luolaan
-vihmoi hienoa hunajasadetta, joka oli nälkäiselle suloisempaa kuin
-ruoka ja juoma. Kultakutri muisteli Abderrahman-prinssiä ja lauleli
-itämaisia lauluja ja huviksensa kuuli vastaukseksi satakertaisen
-kaiun tunturin seinistä.
-
-Kolmantenakymmenentenä päivänä toi Hirmu hänelle viimeisen marjan ja
-viimeisen kastepisaran Lapinmaan vaivaiskoivun lehdellä. "No", kysyi
-hän, "mitäs nyt olet päättänyt?"
-
-Kultakutri peitti taaskin kauniit kasvonsa eikä vastannut mitään.
-
-"Saat vielä yhden päivän ajatusaikaa", sanoi velho, "ja minä annan
-sinulle siksi aikaa paljon seurakumppaneja."
-
-Niin sanoen avasi hän luolan oven, ja heti tulvaili sisään kuin
-pilvi. Se oli Lapin nälkäisten itikkain pilvi, tuhannen tuhansia;
-kunnes luola oli täynnä kuin sakeaa savua. "Toivotan sinulle suurta
-huvia uusista tuttavistasi", sanoi ilkeä velho ovea sulkiessaan.
-
-Kultakutri ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan. Hänhän ei tiennyt
-mitään Lapin itikoista eikä Persian tulikärpäsistä, sillä yöt päivät
-oli ennen muinoin joku neitsyt aina seisonut hänen vieressään
-pitkällä riikinkukon höyhenellä ajelemassa pois ilman petoja. Eikä
-hänen nytkään tarvinnut oppia tuntemaan ihmisten ilkeyttä, sillä heti
-kun ovi sulkeutui, kiertyi hänen ympärilleen tiheä harso, kudottu
-hienoimmista aineksista, jonka unet toivat hänelle keijukaisten
-kangaspuilta. Sen harson läpi eivät itikat päässeet eivätkä siis
-saaneet sinä päivänä ja yönä maistaa tippaakaan kuninkaallista verta.
-Ne pistelivät kaikin voimin tunturin kovaa kraniittia eli harmaata
-kiveä, mutta huomattuaan sen liian laihaksi imeä ja hyvät toiveensa
-rauenneiksi sijoittuivat ne kuin harmaa hämähäkin verkko pitkin
-kaikkia vuoren seinien rakoja ja reunoja.
-
-Puolen yön aikaan aukesi hiljaa luolan ovi ja sisään astui
-lappalaisakka, kädessä ruukku, sekä jäljestä Pimpepanturi tulipäreen
-kanssa. "Lapsi raukka", sanoi hyväluontoinen mummo, "sääli minun on
-sinua, mutta minä en tohdi laskea sinua ulos, sillä ukkoni silloin
-minut muuttaisi tunturirotaksi. Kas, tässä tuon sinulle ruukussa
-pikiöljyä, voitele sillä koko ruumiisi, se on paras keino suojella
-itseään itikoilta."
-
-"Ja kas, tässä tuon minä savustetun poronpaistin, ett'et kuole
-nälkään", sanoi Pimpepanturi leppeästi. "Johan siitä vähän
-pureskelin, kun tuli niin nälkä tänne astuessa, vaan vielä siinä on
-lihaa luiden päällä. Minä varastin luolan avaimen isän maatessa,
-mutta en minä tohdi sinua laskea ulos, sillä isä minut muuttaisi
-ahmaksi. Ei sinun siltä tarvitse ottaa minua mieheksesi; uskallanpa
-vaikka lyödä vetoa, ett'et sinä osaisi edes keittää minulle kunnon
-verileipääkään."
-
-"En, sitä minä en suinkaan osaa", vastasi Kultakutri ja kiitti
-molempia hyväntahtoisuudesta, mutta selitti samalla, ett'ei hänellä
-ollut ollenkaan nälkä eivätkä itikatkaan olleet häntä yhtään
-pistelleet.
-
-"No, jääköön sentään pikiöljy tänne varmuuden vuoksi", sanoi
-lappalaisakka.
-
-"Niin, jääköön sentään tänne poronpaistikin", sanoi Pimpepanturi.
-
-"Kiitos, kiitos!" virkkoi Kultakutri.
-
-Ja ovi sulkeutui ja yö kului. Aamusilla tuli Hirmu ja luuli nyt ihan
-varmaan tapaavansa vangin niin kesynä, kuin suinkin saattoi toivoa,
-sekä itikkain pistelemisistä puolikuolleena. Mutta nähtyään hänen
-yhtä kukoistavana kuin ennenkin peittävän kasvonsa eikä vastaavan
-mitään, suuttui hän hirmuisesti.
-
-"Tule ulos!" tiuskasi hän.
-
-Kultakutri astui ulos kirkkaasen päiväpaisteesen niin hentona
-ja kevyenä kuin keijukainen kuutamossa. Kun hän työnsi huntunsa
-syrjään, nähdäkseen päivää, paistoi aurinko niin lämpimästi hänen
-säteileviin silmiinsä, kuin sama aurinko paistaa keväällä Ginnistanin
-sinivuorilla.
-
-Hirmu sanoi: "Minä kyllä voisin viedä sinut jättiIäisten kuninkaalle
-Bom-Balille Turaniin, hän antaisi kyllä kuusi aasin kantamusta
-kultaa, jos vain saisi sinut yhdeksikään päiväksi. Mutta kuule nyt,
-mitä minä olen päättänyt! Sinä muutut kanervakukaksi Lapinmaan
-kankaalle ja saat elää niin kauan kuin kanervakukka elää. Katso nyt
-aurinkoa; se on nyt alhaalla taivaalla. Kahden viikon ja yhden päivän
-kuluttua tulee ensimäinen pohjoisnavan halla, ja silloin kanervakukat
-kuolevat. Edellisenä päivänä minä sinulta vielä viimeisen kerran
-kysyn."
-
-Hirmu vaikeni ikäänkuin odottaen jo nyt tuota toivottua vastausta,
-mutta kun Kultakutri nytkin vaiti ollen peitti kasvonsa, huusi velho
-kiukusta vapisevalla äänellä:
-
-_"Adama donai marrabataësan!"_ Se merkitsee ihmisten kielellä:
-ihminen, vaivu kukan muotoon! Hirmu oli oppinut ne sanat eräänä
-syysiltana, kun sunna-tuuli tuli Afrikan aavikolta ja levähti Lapin
-tuntureilla. Tuuli osaa kaikkia kieliä, kun kaikki sanat puhutaan
-tuuleen.
-
-Noista hirmuisista sanoista tuntui Kultakutrin mielestä kaikki
-kankaan kukat kasvavan puiksi häntä varjostamaan, mutta hän
-itsepä juuri vaipuikin maahan. Seuravana silmänräpäyksenä ei enää
-mikään vieras silmä voinut erottaa häntä niistä muista tuhansista
-vaaleanpunaisista kanervakukista, jotka elivät ja kuolivat Lapin
-saloilla.
-
-"Siis kahden viikon kuluttua tästä päivästä!" mutisi itsekseen Hirmu
-ja palasi lappalaiskotaan.
-
-Täll'aikaa kuljeskeli prinssi Abderrahman ympäri maailmaa, sapeli
-riippumassa sivulla ja sauva vasemmassa kädessä. Hän oli turhaan
-etsinyt joka vuoren Aasiassa, joka aavikon Afrikassa ja joka kedon,
-kylän ja kaupungin koko Etelä- ja Keski-Europassa. Mutta mitäpä hän
-saattoikaan toivoa löytävänsä Europasta? Eihän siellä ollut muita
-tiikerejä kuin eläinten kesyttäjäin häkeissä, joita näyteltiin
-rahasta katsomishaluisille kaupunkilaisille, mutta ei niissäkään
-ollut yhtään Ahrimania. Suruisena ratsasti prinssi takaisin Persiaan,
-ja uskollinen koira Vallediveau seurasi häntä. Sattuipa koira kerran
-saamaan ruohokosta heinäsorsan ja kantoi sen elävänä herransa luo.
-Kun Abderrahman yritti sitä tappamaan, kaakotti sorsa: "Jätä minut
-henkiin, niin minä sanon jotakin!"
-
-"No, minä säästän sinut, kummallinen lintu", sanoi prinssi
-kummastellen, "mitä sinulla sitte on sanomista?"
-
-"Ratsasta Lappiin!" kaakotti sorsa ja katosi samassa ruohokkoon.
-
-Lappiinko? Ei prinssi ollut koskaan kuullut sen nimistä valtakuntaa
-mainittavan. Hän kyseli Lapinmaan kuningasta ja hänelle vastattiin:
-"Katsasta pohjoista kohti, yhä vain sinne päin, äläkä ennen pysähdy
-kuin tie loppuu, metsä loppuu ja sellaiset asunnot loppuvat, joissa
-on muurattu uuni!"
-
-Merkillistä! ajatteli prinssi. Mutta hän kuitenkin totteli neuvoa,
-ratsasti lakkaamatta pohjoista kohti, kunnes metsä ja tie loppuivat
-eikä enää ollut muita ihmisasuntoja kuin irrallisia kotatelttoja.
-Oli elokuun viime päivä. Vielä paistoi aurinko, vielä viheriöitsivät
-kedot, mutta taivas kajasti vehreältä ja viileä pohjatuuli puhalsi,
-ja sen tyynnyttyä oli tuleva halla.
-
-Prinssi oli jo monta päivää ratsastanut näkemättä ainoatakaan
-ihmisasuntoa. Nyt hän korkean tunturin juuressa näki poronnahkaisen
-kodan. Hän ratsasti lähemmä vielä kerran vaikka ehkä turhaan tekemään
-samat kysymykset, kuin jo niin monesti ennen oli tehnyt. Silloin
-hän sanomattomasti kummastuen luki tunturin seinästä kauas näkyvän
-kirjoituksen: _Kultakutri_. Hirmu oli näet hakannut sen sanan
-tunturiluolan suulle, jossa prinsessa oli ollut, merkiksi, että
-löytäisi sen paikan, jos välillä muuttaisi kotansa muuannekin.
-
-Nyt prinssi sivalsi vasemmalla kädellään sapelinsa ja läksi
-tunkeutumaan telttaan, vaan Hirmu astui ulos hänelle vastaan, ollen
-aikeessa kanervakankaalle päin.
-
-"Anna minulle prinsessa Kultakutri taikka minä lähetän sinut
-Ahrimanin valtakuntaan!" sanoi prinssi jyrkästi.
-
-Velho oli viekas ja monesti hän jo ennen oli tempuillaan pelastunut
-pulasta; mutta nytpä hän ei sattunutkaan olemaan kyllin kekseliäs
-näin äkillisessä pälkähässä. Hän muuttautui silmänräpäyksessä
-tunturiketuksi ja pakeni samaa vauhtia tunturia kohti. Siten hän
-kyllä luuli olevansa turvassa prinssin sapelilta; mutta koira, joka
-seurasi herraansa, olikin häneltä jäänyt huomaamatta. Vallediveau,
-huomattuaan ketun, läksi heti sitä ajamaan takaa. Kettu pujottelihe
-kaikkien rotkojen läpi ja hyppi kuilujen yli, mutta Vallediveau oli
-vielä nopeampi, sai ketun kiinni tunturin korkeimmalla huipulla, repi
-sen ja söi sydämmen. Siihen se Hirmu kuoli, sillä hänen sydämmensä
-oli siirtynyt kettuun, niinkuin ennen tiikeriin, ja kun sydän joutui
-koiran suuhun, tuli koko velhosta loppu.
-
-Kun koira palasi verissä kuonoin, ymmärsi hänen herransa, että nyt
-varmaankin oli heidän molempain vihollinen kuollut. Mutta missä oli
-Kultakutri?
-
-Prinssi astui telttaan.
-
-Lappalaisakka Pimpedora keitti poronlihaa ja poika Pimpepanturi
-makasi pehmeillä sammalilla, tehdäkseen edes jotakin hyödyllistä
-päivällistä odottaessaan.
-
-"No, mummo", sanoi prinssi, "teidän miehenne on kuollut, antakaa
-minulle Kultakutri, niin teille ei tapahdu mitään pahaa!"
-
-"Ah, todellako, onko hän kuollut?" sanoi mummo, näyttämättä kovinkaan
-tuosta surustuvan. "Niin, mikäpä niistä muu voi tullakaan lopuksi
-hänen pahoista kujeistaan. Mutta Kultakutria pitää teidän etsiä
-kankaan kanervikosta. Mieheni muutti hänet kanervakukaksi, aivan
-sellaiseksi, kuin ne tuhannet muutkin ovat; ja tänä yönä tulee halla,
-silloin on hänellä kuolema edessä."
-
-"Voi sinua, rakkain pikku Kultakutri, täytyykö sinun nyt kuolla tänä
-yönä, enkä minä löydä sitä kanervankortta, jossa sinä kuihdut!"
-vaikeroi prinssi ja heittäytyi pitkäksensä kanervikkoon, jonka
-ääriä ei voinut erottaa avaralla kankaalla; siinä lukemattomat
-vaaleanpunaiset kukat odottivat kuolemaa, ollen toinen aivan toisensa
-näköinen.
-
-"Malttakaas!" sanoi lappalaisakka. "Nyt johtuu mieleeni ne sanat,
-joilla Kultakutri muutettiin. Minua se lapsi säälitti, sentähden minä
-hiivin kiven taa katsomaan, mitä mieheni hänelle teki. Silloin kuulin
-hänen sanovan:
-
-"'_Adama donai marrabataësan_!'"
-
-"Mitäpä niistä apua", huokasi prinssi, "kun emme tiedä sanoja millä
-purkaa lumousta."
-
-Pimpepanturin mielestä päivällinen viipyi liian kauan ja hän läksi
-teltasta ulos etsimään äitiänsä. Kuultuaan prinssin valittavan
-raapasi hän pari kertaa miettivästi korvallistansa ja sanoi: "No, isä
-aina käänsi sanat takaperin, kun tahtoi peruuttaa lumousta."
-
-"Niin, niin hän tosiaankin teki", vakuutti lappalaisakkakin.
-
-Prinssi Abderrahman sai hiukkasen toivoa, kiipesi kalliolle ja
-huusi niin kovasti, kuin suinkin jaksoi, aavaa kangasta kohti:
-_Marrabataësan donai Adama!_
-
-Huuto kajahti turhaan, ei ainoakaan kukka liikahtanut; aurinko vaipui
-nopeasti taivaan rantaa kohti, tuuli laimeni.
-
-Prinssi pelkäsi ei osaavansa oikein taivuttaa tuota tuntematonta
-luonnon kieltä ja kertoili sentähden lakkaamatta niitä sanoja aina
-eri järjestyksessä ja eri muodoissa. Kaikki turhaan. Ainoastaan
-kerran näytti hänestä eräs kanerva etäisellä kunnaalla nousevan
-kuuntelemaan, mutta pian sekin vaipui takaisin äärettömään,
-yksitoikkoiseen ja ikävään kanervikkoon.
-
-"Aurinko laskeutuu jo", sanoi lappalaisakka. "Jos ette pian keksi
-oikeaa sanaa, tulee halla, eikä sitte enää mikään auta."
-
-Ja auringon punakehrä näytti jo olevan aivan vierähtämäisillään alas
-taivaan rannan taa. Oli niin hiljaista luonnossa, kylmä ja kostea
-iltasumu, hallan edelläkävijä, levisi harsoksi ketojen ja kukkulain
-yli. Kaikki kasvit, jotka vähän aikaa sitte olivat uskaltaneet
-kukoistaa Lapissa, olivat nyt jo melkein kuoleman kourissa.
-
-Prinssi Abderrahman oli kauhusta aivan kalpeana; hän tuskin jaksoi
-kuiskaamalla sanoa viimeisiä sanoja, joita ei ollut vielä koettanut:
-
-_"Marraba donai Adama taësan!"_
-
-Mutta kas, silloin nousi etäisellä kunnaalla kanervakukan varsi. Se
-kasvoi nopeasti, niinkuin lilja aamuruskossa, milloin Ginnistanin
-keijukaiset taikasauvoillaan koskettavat sinivuoria. Sumua oli jo
-ylt'ympäri kukkulaa, sumusta kasvoi hento olento, ja kun prinssi
-hengästyksiin asti juosten ehti sinne, astui hänelle vastaan
-Kultakutri kalpeana niinkuin se, joka on maistanut kuoleman ensi
-viileyttä. Prinssi oli viime hetkenä osannut lausua oikean sanan.
-Prinssi Abderrahman kantoi käsissänsä kalpean prinsessan telttaan, ja
-vähitellen voimistui Kultakutri lappalaisakan hoidossa. Pimpedora oli
-onnellinen, Pimpepanturi ilossaan unhotti ikävöidyn päivällisensä,
-joka oli palanut padan pohjaan, ja prinssi Abderrahman teki
-jotakin, jota prinssit eivät juuri tee; hän näet pyörtyi pelkästä
-ihastuksesta. Hänen ensi sanansa, kun hän jälleen heräsi, olivat
-rukous Allahille, ja sitte hän heti kysyi Kultakutrilta: "Miltä
-tuntui tuo muuttuminen kanervakukaksi?"
-
-"Tuntui siltä, kuin vaipuisi takaisin ensi lapsuutensa kehtoon
-eikä tietäisi muuta kuin syödä, juoda ja olla onnellinen Jumalan
-rakkaudessa", vastasi Kultakutri.
-
-"Ja miltä tuntui jälleen eloon herääminen?"
-
-"Kuin herääminen kirkkaana aamuna raskaasta ja suloisesta unesta."
-
-"Huomenna me palaamme Persiaan!"
-
-"Palatkaamme vain!" vastasi Kultakutri. "Mutta tämä hyvä mummo ja
-hänen poikansa ovat säälineet minua, vanki raukkaa. Sentähden me
-viemme heidät kanssamme Persiaan, heidän pitää asuman Ispahanin
-palatsissa."
-
-"Ei, kiitoksia paljon", vastasi Pimpedora, "minusta on parempi täällä
-Lapissa omassa porontalja-teltassani."
-
-"Onko siellä lunta ja poroja Persiassa?" kysyi Pimpepanturi.
-
-"Lunta on ainoastaan korkeimmilla vuorilla, ja porojen sijasta on
-meillä peuroja, antilooppeja ja gaselleja", sanoi prinsessa.
-
-"Ei, kiitos kaunis", arveli Pimpepanturi, "sinä saat mennä ja ottaa
-mieheksesi kenen hyvänsä. Ei missään maailmassa ole niin hyvää maata
-kuin Lappi."
-
-Ei siinä maksanut vaivaa ruveta kiistelemään. Prinssi ja prinsessa
-läksivät seuraavana päivänä, annettuaan lappalaisakalle ja hänen
-pojalleen kullankirjaiset ja kalliskiviset pukunsa ja saatuaan niiden
-sijaan poronnahkaiset lappalaisvaatteet.
-
-Lappalaisakka sulloi kalliit persialaiset puvut tuohikonttiin ja
-iloitsi itsekseen, kun arvaili niillä saavansa kokonaisen maton
-jauhoja.
-
-Shah Nadir istui yksikseen ja ikävästä harmaantuvana Ispahanissa
-kultapalatsissaan; hän ei voinut unhottaa kadonnutta tytärtänsä.
-Hänen kiittämättömät poikansa olivat tehneet häntä vastaan kapinan
-ja marssineet suuren sotavoiman kanssa pääkaupungin luo kukistamaan
-häntä valtaistuimeltansa. Silloin suurvisiiri ilmoitti nuoren
-villimiehen, jolla oli kanssansa nuori villinainen, molemmat
-eläinnahkavaatteissa, ja koira, tahtovan laskeutua kuninkaan jalkain
-juureen. Shah Nadir ei koskaan kieltänyt vierasta pääsemästä
-luoksensa; ehkäpä vieras muukalainen tiesi jotakin hänen rakkaimmasta
-lapsestaan. Villi-ihmiset tuotiin sisään; villimies laskeutui
-polvilleen, vaan nainen kiersi heti käsivartensa kuningasvanhukselle
-kaulaan, niin että suurvisiirin parta muuttui peljästyksestä
-vehreäksi. Mutta Shah Nadir tunsi Lapin poronnahkankin alta niin
-kauan kaivatun ja niin toivottomasti ikävöidyn lapsensa. "Allah,
-Allah!" huudahti hän, "nyt minä voin kuolla."
-
-"Ei, herra kuningas", sanoi prinssi Abderrahman, "nyt sinun pitää
-elää ja iloita meidän kanssamme ja saada takaisin valtakuntasi."
-
-Shah Nadir, kuultuaan tyttärensä pois ryöstämisen ja prinssin
-uskollisen avun, nimitti heti prinssi Abderrahmanin valtakunnan
-perintöruhtinaaksi, lupasi hänelle antaa tyttärensä prinsessa
-Kultakutrin puolisoksi ja lähetti hänet niiden viidenkymmenen
-tuhannen kultasuitsisen ratsumiehen johtajana karkoittamaan
-kapinoitsija-joukkoa. Ja kohtapa urhollinen prinssi saavuttikin
-vasemmalla kädellään loistavan voiton, vangitsi kuninkaan
-kapinoitsevat pojat ja palasi riemusaatossa riemuitsevaan Ispahaniin.
-Sitte pidettiin prinssi Abderrahmanin ja prinsessa Kultakutrin häät
-hyvin komeasti, mutta ilman eläintaistelua, ja he elivät sitte kauan
-ja onnellisesti yhdessä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa, 31 päivänä
-elokuuta eli prinsessa Kultakutrin vapautuspäivänä, näyttäytyi
-kuninkaallinen pariskunta, suureksi ihmeeksi komeudenhaluiselle
-Persialle, lappalaisten yksinkertaisessa puvussa, ett'eivät he
-onnen aikana unhottaisi vastoinkäymisiä. Shah Nadir sai vanhana
-kiikutella polvellaan lastenlapsia; hänen ilkeät poikansa elivät
-lopun ikänsä jättiläisten kuninkaan Bom-Balin sikopaimenina
-Turanissa. Koira Vallediveau eli 30 vuotta, kuoli hammastautiin
-ja sen nahka täytettiin hyvin komeasti. Mutta Pimpedorasta ja
-Pimpepanturista, jolla kerran oli tuo muhkea nimi Morus Pandorus von
-Pikkulukulikukkulu, ei sitte enää kuultu mitään koko Persiassa. He
-luultavasti eivät koskaan löytäneet parempaa maata koko maan päällä
-kuin Lappi.
-
-
-
-
-ILTAKÄVELY.
-
-
-    On ilta, tähdet kirkkahat,
-    Käyn luota Lauri setäni.
-    Ne kestit kyllä kelpasi,
-    Ne hienot kestit olivat.
-
-    Söin siellä lohipiirasta
-    Ja Mainkin kanssa tauhusin,
-    Kissaa ja rottaa leikitsin.
-    Herttainen hän ja hupaisa.
-
-    Mä iso mies jo olenkin:
-    Olenhan yhdentoista ja
-    Jo kolmannella luokalla;
-    Yks, kaks saan lyyryn lakkihin.
-
-    Ja silloin... Mitä? Tähtönen
-    Kauniisti lensi taivaalla.
-    Oi, suur' on Luojan maailma,
-    Ja minä, oi, kuin pienonen!
-
-    Kas, tähdet, kuin mua seuraa ne!
-    Kun seison, nekin seisoo, oi!...
-    Ivallako se Maikki soi
-    Jo "herra"-nimen minulle?
-
-    Jäljellä tortun puolikas...
-    Kuin kummallista kuitenkin,
-    Mä olen, jos kuin kulkisin,
-    Keskellä, Luoja, maailmas.
-
-    Uh, olis tyhjää, kylmää vaan
-    Maailman keskess' seisoa,
-    Jos ei myös olis Jumala,
-    Mi kaikki ohjaa kulussaan!
-
-    Jos vaikka minne menenkään,
-    Jumala ain' on luona vaan,
-    Isäni Hän on ainiaan,
-    Mä olen Hänen kädessään.
-
-    Kuin näihin tuumiin tulinkin
-    Käydessä luota setäni,
-    Min kestit kyllä kelpasi,
-    Ja suuhun paljo suotihin?
-
-    Jumalan silmät kirkkahat
-    On tähdet laella taivahan,
-    Sen uskon aivan varmahan,
-    Ja poveemme ne katsovat.
-
-    Kuin kirkkaasti ne tuikkivat,
-    Kummasti mua katsovat!
-    Kun kuljen, nekin kulkevat,
-    Kun seisahdun, ne seisovat.
-
-    Käyn kotiin -- myös käy tähdet nuo.
-    Mun retkeni ne tietää tään,
-    Mä niiden tiet' en tiedäkkään,
-    Ennenkuin pääsen niiden luo.
-
-    Kotini täss' on. Hyväst' vain,
-    Jumalan kauniit lyhdyt te!
-    Kun yöllä mua katsotte,
-    Niin silmäilkää myös Maikkiain!
-
-
-
-
-MISTÄ SAAMME JOULUKUUSEN?
-
-(Joulu-leikki.)
-
-
-Matti ja Mikki ovat tulleet metsään joulukuusta hakkaamaan. Lapset
-ovat olevinaan puina: yksi on koivu, toinen pihlaja, kolmas tuomi,
-neljäs haapa, viides kuusi ja kuudes kataja. Pisin lapsista on
-kuusena. Pienin lapsi voi ruveta tähdeksi ja mennä piiloon kuusen
-taa. Jos puiden päälle voi saada jotakin valkoista, niin se kuvaa
-lunta.
-
-_Matti_. Huh! Onpa aika vaikea kaalaa paksuissa lumikinoksissa.
-Olemmeko nyt jo metsässä?
-
-_Mikki_. Totta kai olemmekin; miksipä tässä muuten olisi niin monta
-puuta?
-
-_Matti_. Miten vääriä vinkuloita ja monimuhkaisia! Eihän tuollaiset
-dromedaarit kelpaa muuksi kuin polttopuuksi.
-
-_Mikki_. Etkö häpeä, Matti, toruessasi siivo puita? Nythän nuo
-enimmäkseen ovat paljaat, mutta jospa näkisit, miten ne kevään
-tullessa pukeutuvat vehreiksi ottamaan vastaan käkeä!
-
-_Matti_. Makkarapuikkoja nuo ovat eikä puita. Ennenkuin etsimme
-kunnollisen joulukuusen, saattaisimme ensin hakata vähän puita
-joulutakkaan. Mitäpä, jos aluksi hakkaamme tuon koivun?
-
-_Mikki_. Olkoon menneeksi. Koivu hoi, tuleeko sinusta meille kelpo
-joulupuita? Äiti keittää sinulla oikein kaunista puuroa, mutta sinä
-et saa räiskyä, puuroon.
-
-_Koivu_ (laulaa). (Sävel: Läksin minä kesäyönä käymään.)
-
-    Oi, kevääsen mun paikallain
-    Suo jäädä seisomahan.
-    Kun rastas istuu latvahain
-    Ja käki kukkumahan!
-    Niin lehdin päivän paisteessa,
-    Viserrän joka oksalta
-    Keväiseen maisemahan.
-
-_Mikki_. Seiso sinä vain kevääsen asti, koivu. Parempihan tuo on,
-että laulat meille, kuin että räiskyisit. -- Mutta tässähän on vanha,
-huononpäiväinen tuomi. Vastaas, tuomi, rupeatko sinä joulupuiksi?
-Äiti keittää sinulla lipeäkalaa.
-
-_Tuomi_ (laulaa).
-
-    Oi, säästä minut suvehen.
-    Kun päivä mulle paistaa!
-    Niin saan mä sulot nuoruuden,
-    Mont' kukkaa ihanaista;
-    Ne kenttään, laaksoon lemuaa,
-    Ja niillä huoneen kaunistaa
-    Niin monta lapsukaista.
-
-_Matti_. Kuulehan vain, hän aikoo vielä kukoistaa tuo vanha kanto!
-No, kuki vain, jos haluttaa: me otamme tuon nuoren pihlajan. Hoi,
-pihlaja, kelpaatko sinä joulupuiksi! Isä kertoo sinulle tarinoita
-keijukaisista, jotka tanssivat kuutamossa.
-
-_Pihlaja_ (laulaa).
-
-    Mun ensi syksyyn jäädä suo!
-    Niin ystäväni saapi
-    Mun kypsäin terttujeni luo
-    Ja mua lohduttaapi.
-    Se onpi tilhi pienonen;
-    Mä olen silloin punainen,
-    Myös metsä punoittaapi.
-
-_Mikki_. Ja luuletko hänen tulevan sinun tähtesi? Ei, vaan sinun
-marjojesi tähden hän tulee, pihlaja raukka! Mutta samapa tuo, saat
-jäädä seisomaan. Tässä on ikävän näköinen mänty, sammaleinen ja
-parrakas. Kuules, mänty, rupeatko joulupuiksi? Mummo kertoo sinulle
-jättiläisistä ja noidista.
-
-_Mänty_. Antakaa minun olla rauhassa! Minä aion tulla laivaksi.
-
-_Matti_. Vielä vai? Aiotko sinä laivaksi? Äläpäs, mänty, siksi olet
-liian hoikkasäärinen. Hyi! pyyhi paremmin partasi, olethan sinä
-ryvetetty pihkalla yltä päältä. Saatammehan me ottaa katajan, hän
-osaa räiskyä. Kataja, tahdotko, että sinut hakataan hienoksi ja
-kylvetään jouluaamuna porstuaan?
-
-_Kataja_. Koskeppahan vain minuun, niin näet, miten minä raavin!
-Minusta tulee jousenkaari.
-
-_Mikki_. Kyllä kai! Mutta kylläpä kaikki puut tänään ovat itsepäiset.
-No, onneksi on tuossa muhkea joulukuusi. Hakkaa se, Matti!
-
-_Kuusi_ (juoksee pois). Jokos sait!
-
-_Matti_. Juokseehan se! Olipa se veitikka. Se on ensimäinen puu, kuin
-minä olen nähnyt juoksevan metsässä.
-
-_Mikki_. Oh, miten typerä sinä oletkin! Etkö ole nähnyt puiden
-juoksevan, kun talvella ajetaan hyvää vauhtia metsätiellä? Ota häntä
-täällä vastaan, niin minä juoksen hänet kiinni!
-
-(He ajavat kuusta. Kaikki puut asettuvat ajajain tielle, suojellen
-naapuriansa. Viimein ne asettuvat piiriin, ja kuusi seisoo keskellä).
-
-_Matti_ (piirin ulkopuolella). En minä enää jaksa. Onko mokomaa
-metsän veitikkaa ennen nähty? Minulla on kuusi kuhmua otsassa, se kun
-kolahteli puihin.
-
-_Mikki_ (piirin ulkopuolella). Minulla on seitsemän reikää nutussa ja
-kuusi housuissa, kun lankeilin kantoihin ja puunjuuriin.
-
-_Matti_. Maltahan, kuusi; minä hakkaan sinut havuiksi ja kylvätän
-tielle ruumissaaton jalkoihin.
-
-_Mikki_. Äläpäs ole tyhmä, Matti! Eihän kuusi tiedä, mihin suureen
-kunniaan me hänet veisimme. Kuuleppas, Kuutonen tai Kuusela, vai
-mikä nimesi lienee, me aiomme hakata sinut joulukuuseksi. Me puemme
-sinut kukkiin ja tähtiin ja kultaomeniin. Saat seisoa keskellä salia
-ja loistaa kynttilöistä, niinkuin taivas tähdistä. Anna nyt vain
-siivosti hakata itsesi, sillä niin suurta kunniaa sinulle ei koskaan
-tule täällä pimeässä metsässä.
-
-_Kuusi_. Mitä minä huolin teidän kunniastanne? Minua paremmin
-miellyttää kasvaa ylös taivaasen asti.
-
-_Matti_. Etkö häpeä ollessasi noin kopea ja ylvästelevä?
-
-_Mikki_. Malta, malta, Matti; älä nyt riitele. Etkö tiedä, Kuusamo,
-että saat kuulla enkelien laulua jouluaamuna?
-
-_Kuusi_. Niin, kyllähän se on kaunista, mutta sitä minä kuulen täällä
-ulkonakin.
-
-_Matti_. Harakoita sinä kuulet, raukka, ja ne nauravat sinulle.
-
-_Mikki_. Ole vaiti, Matti! Sinä vain suututat häntä. Kuulehan nyt,
-Kuusikangas, etkö suosi pieniä, iloisia lapsia?
-
-_Kuusi_. Tottahan. Kukapa heitä ei suosisi?
-
-_Mikki_. No, jos nyt siivosti annat hakata itsesi joulukuuseksi,
-niin lupaan varmaan, että monta iloista pikku lasta asettuu piiriin
-ympärillesi tanssimaan, ja he kaikki rakastavat sinua sydämmestänsä.
-
-_Kuusi_. No, se on toista. Jos voin lapsia huvittaa, niin hakatkaa
-minut vaikka pikku muruiksi. Paukuttakaa vain.
-
-_Mikki_. Se oli hyvin sanottu, kelpo Lehtikuusi! Mutta kyllä tuletkin
-kauniiksi. Ja nyt kai metsä on niin kohtelias, että siirtyy vähän
-syrjemmälle.
-
-_Koivu_. Saammeko mekin konvehteja?
-
-_Tuomi_. Saammeko kultatähtiä?
-
-_Pihlaja_. Ja rusinoita?
-
-_Mänty_. Niin, ja lippuja?
-
-_Kataja_. Saammeko antaa selkään lapsille, kun he riistävät turkin
-joulupukilta?
-
-_Matti_. Minä teille selkään annan!
-
-_Mikki_. Malttakaahan, kyllä minä tiedän, mitä te saatte. Joulupukki
-jakelee kauneita lahjojansa koko metsälle. Nuori koivu saa uuden
-auringon taivaalle ja kultakamman pitkälle tukallensa. Tuomi-vanhus
-saa uuden kevään ja uusia kukkia. Pikku pihlaja saa kirsikkaviiniä
-rypäleihinsä ja samettiliepeen silkkipyrstöönsä. Mänty saa
-laivaviirin latvaansa ja kataja sakset leikellä pitkiä kynsiänsä.
-Minä pyydän lumihöytyviä sokeroimaan koko metsän valkoiseksi, ja
-sitte neiti Päivänpaiste sulattaa sokurin karamelleiksi. -- No, mitäs
-nyt arvelet, rakas metsä? Tyydytkö näihin joululahjoihin?
-
-_Kaikki puut_. Kiitos, Mikki, nyt alkaa ilo metsässä. (He siirtyvät
-etemmä, jättäen kuusen yksin seisomaan.)
-
-(Matti ja Mikki hakkaavat kuusta. Kaikki puut laulavat ja tanssivat):
-
-    Piiri pyörii kanervilla, lumella,
-    Nyt me seppelöimme nuorta neitoa.
-    Joulukuusi, metsän talvimorsian,
-    Koreasti vaatetetaan kukkahan,
-    Avulla niin monen kauniin kaason.
-    Morsiolle tähdet päärmää linnikon,
-    Enkelit jo alkaa sulon soittelon.
-    Raottaapi kohta portin joulu jo,
-    Kiirehtii kuin ennen, varro tuokio!
-    Joulukuusi morsian on kaunokkain
-    Puku vehreä on hällä yksin vain;
-    Joulu-iltana nyt häät jo taas on.
-
-
-
-
-KUU KIRKAS.
-
-(Talvi-leikki.)
-
-
-Henkilöt:
-
- Jeronimus, rikas talonpoika.
- Ukko Maunu.
- Akka Maunu.
- Matti  |
- Maija  | kaksi köyhää lasta.
- Kuu.
-
-Kuvaus tapahtuu maantiellä hedelmäpuiston vieressä. Maantie kulkee
-läpi huoneen, tuolit olkoot aitana ja seinä niiden takana kuvaa
-metsää. On syyskuun ilta, jolloin omenat jo ovat kypset. Ei vielä ole
-pimeä, vaan pimenee kohta.
-
-Ukko ja Akka Maunu tulevat kaupungista.
-
-_Ukko_. Riennä, akka, tulee kohta pimeä. Mitä siellä seisottelet ja
-mitä katsot?
-
-_Akka_. Katsonpahan vain noita kauneita omenia, tuolla puutarhassa.
-Jeronimus on onnellinen mies: kaikki puut riippuvat täpö täynnä, ja
-hän kyllä saa sievät rahat torilta. Se on toista, se, kuin meidän
-ansiomme, ukko.
-
-_Ukko_. No, entä sitte? Mitä hänen omenansa meihin koskevat? Meillä
-on voita ja leipää ja perunoita. Kyllä me tulemme toimeen omenittakin.
-
-_Akka_. Hä, mitäkö ne meihin koskevat? Minä tuota vain ajattelin,
-miten me puuhailemme ja näemme vaivaa perunamaassamme ja sitte saamme
-jonkun pennin tai kymmenisen kapasta, vaikka Jeronimus saa monta
-hopearahaakin. Ohhoh!
-
-_Ukko_. Ohhoh!
-
-_Akka_. Kylläpä käypi jo liian yksitoikkoiseksi elää vain
-aamiaisella, päivällisellä ja iltasella. Jos meillä olisi edes
-puoletkaan noista kelpo omenista, näetkös, niin voisit sinä ostaa
-oikein herrastupakkaa ja minä saisin pienen kahvipisaran. Olisipa se
-jotakin, se, ukko hyvä.
-
-_Ukko_. Niinpä olisikin. Minä pöllyttäisin tuvan täyteen tupakansavua.
-
-_Akka_. Ja minä antaisin kahvipannun porista liedellä aamusta iltaan.
-Sepä vasta olisi suloista soittoa! Minun mielestäni olisi aivan
-kohtuullista, että Jeronimus antaisi osan noista muillekin.
-
-_Ukko_. Sekö visukinttu? Ennen hän pyytäisi meiltä perunoita.
-
-_Akka_. Niinpä niin, ja juuri sentähden saattaisimme me toimittaa
-pikku jaon hänen kanssansa.
-
-_Ukko_. Perunoistammeko?
-
-_Akka_. Eipä suinkaan, vaan hänen omenistaan! Minusta näyttää nyt
-tulevan pimeä, pilvinen ilta; silloinhan me emme tarvitsisi muuta
-kuin pikku portaat aitaa vasten. Me ottaisimme mukaan säkin ja sitte
-me...
-
-_Ukko_. Sittekö varastaisimme? Etkö häpeä, akka?
-
-_Akka_. Hyi! kuka tässä varastamisesta puhuu? Me vain vähän, hyvin
-vähän keventäisimme sen saiturin ylellistä kuormaa. Sehän toki ei voi
-olla muuta kuin laillista ja oikeata.
-
-_Ukko_ (ajatellen). Hm; niin, saattaisipa tuo olla, mutta...
-
-_Akka_. Tule pois, odotetaan, kunnes tulee ihan pimeä. Se, näetkös,
-on laillista; vieläpä on rikkaan ilmeinen velvollisuuskin antaa
-rikkaudestaan köyhille.
-
-_Ukko_. Niin, mutta...
-
-Matti ja Maija tulevat, seljässä pussit.
-
-_Maija_. Kuulitko, Matti, mitä akka sanoi? Rikkaan pitää antaa
-rikkaudestaan köyhille. Ne varmaankin ovat kunnon ihmisiä. (Akalle).
-Hyvä matami, me olemme köyhät lapset, joilla ei ole leipää eikä
-kotia. Saammeko olla teillä yötä?
-
-_Akka_. Mitä nyt? Häpeä toki, nulikka, kerjätä maantiellä! Ikäänkuin
-meillä olisi varaa lahjoitella pois tavaroitamme!... Tule, ukko,
-meidän pitää rientää kotiin. (He menevät.)
-
-_Matti_. Jokos sait, sanoi Juuso. Ell'emme pääse tupaan, niin
-tottahan löydämme jonkun ladon maataksemme. Katsos noita kauneita
-omenia! (Hän laulaa:)
-
-    Kaksi kultaomenaa.
-    Oi, jos olis mulla,
-    Saisin hevon ratsastaa.
-    Voisin rikkaaks tulla.
-    Vaan nyt tässä tallustaa
-    Rakkaan siskon kanssa saa,
-    Linnun lailla karkoittaa
-    Huolet laulelulla.
-
-_Maija_. Sinä vain aina olet iloinen. Kaiketi sinä mielelläsi
-pitelisit paria noista kelpo omenista omanasi?
-
-_Matti_.
-
-    Heittääkseni koppia
-    Jos mull' olisi niitä,
-    Heittäisin kaikk' sulle ma:
-    Hauskaa tulis siitä.
-    Vaan nyt musakiven sain...
-
-_Maija_.
-
-    Männyn käpy mull' on vain...
-
-_Molemmat_.
-
-    Olkoot sijass' omenain,
-    Kun ei rahaa riitä.
-
-_Maija_. Ota koppia, sinä kultaomeninesi.
-
-_Matti_. Ota itse, jos saat!
-
-(Heittelevät koppia kivillä ja männynkävyillä.)
-
-_Maija_. Sainpa kuitenkin kiinni, katsos!
-
-_Matti_. Maltas, nyt viskaan ylemmä.
-
-_Maija_. Nyt minä rupeen syömään omenaani. (Puree männynkäpyä.)
-
-_Matti_. Ja minä vien omenani kuninkaan hoviin. (Poimii kiviä.)
-
-_Jeronimus_ (tulee). Nytpä rupeavat omenat jo kypsymään. Täällä
-kuljeksii kaikenlaista väkeä maantiellä, niin että onpa tarpeen
-olla varoillaan. Enkö sitä juuri sanonut? Tuossahan on kaksi
-kerjäläisnulikkaa katselemassa minun puutarhaani. Mitä te täällä
-teette?
-
-_Matti_. Me astumme kahdella jalalla pitkin tietä, hyvä isäntä.
-
-_Jeronimus_. Uskaltakaapahan vain väijyä minun omeniani?
-
-_Matti_. Kiitoksia tarjouksesta! Me olemme juuri kokoamassa
-omenasatoamme.
-
-_Jeronimus_. Mitä sanot? Ettehän vain liene uskaltaneet kiivetä minun
-aitani yli?
-
-_Maija_. Ei tässä puutetta ole. Koko tie on täynnä omenia, ja ojan
-varsilla on vielä enempi.
-
-_Jeronimus_. Vai niin, kiviä ja männynkäpyjä. Merkillistä, miten
-tyhmiä lapset voivatkin olla! (Hän menee.)
-
-_Matti_. Hän luulee olevansa viisas, hän, kun yöt päivät kävelee
-varkaiden pelossa. Me olemme levossa, me. Eipähän kukaan varasta
-meidän kultaomeniamme. (Ilta pimenee.)
-
-_Maija_. Tulee pimeä jo, Matti. Mistähän nyt löydämme hyvän ladon?
-
-_Matti_. Paras on astua tietä myöten kylään; emme me osaa metsän läpi.
-
-_Maija_. Minua niin kovin pelottaa, että eksymme pimeässä. Jospa edes
-kuu olisi paistamassa!
-
-(Kuu ilmestyy taivaanrannalle, se on, vasempaan nurkkaan. Hän on
-palovartian puvussa, näyttää siivolta ja alakuloiselta, ja kantaa
-edessään suurta, loistavaa, pyöreätä kilpeä).
-
-_Kuu_ (laulaen kuin palovartia).
-
-    Kello on kahdeksan lyönyt:
-    Kotihin kulkee karja jo syönyt,
-    Loppunut päivän on puuha ja työ;
-    Sisään, lapset! jo joutuu yö!
-
-_Maija_. Tuossahan kiltti kuu nousee niin pyöreänä taivaalle. Ah,
-miten kaunista, että nyt on täyskuu! Kuulitko? Eikö hän ikäänkuin
-laulanut jotakin?
-
-_Matti_. Oletpa sinä aika hupakko. Juurikuin kuu voisi laulaa!
-Palovartia se lauloi tuolla kylässä.
-
-_Maija_. Muistatko sen laulun kirkkaasta kuusta, jota äiti aina
-lauloi meille, kun olimme vielä pienet? Näin se oli:
-
-    Ilman kannella istuu kuu
-    Ja lasista kurkistaapi.
-    Mun mieleni...
-
-_Matti_.
-
-               ... tuosta riemastuu
-    Ja soittoon sormeni saapi.
-
-_Molemmat_.
-
-    Oi, onnellinen, sä kuuhut kirkas,
-    Kun yllä maan on olla sun virkas!
-    Saat nähdä jo...
-
-_Kuu_.
-
-                 ... Ohoh, ohoh!
-
-_Maija_. Kuulitko, hän lauloi mukaan? Hän sanoi: ohoh, ohoh!
-
-_Matti_. Ole joutavia, se oli vain metsän kaiku.
-
-_Maija_. Ei ollut; minä kuulin ihan selvään, että hän sanoi: ohoh,
-ohoh! Kuu raukka, miten sinulla lienee ikävä kulkea niin yksin pitkin
-taivaan kantta, etkä koskaan saa leikkiä kultaomenilla täällä maan
-päällä! Leikkisit edes tähtien pikku lasten kanssa, jotka välistä
-ottavat niin pitkiä, välkkyviä harppauksia iltataivaalla, tällaisia
-harppauksia.
-
-_Matti_. Kyllä kuulla on muutakin tekemistä. Hän astuskelee kuin
-yövartia, lyhty kädessä, näyttää ja tietä kaikille, jotka ovat
-eksyneet maan pimeässä. Sen lisäksi on hän myöskin kultaseppä,
-näetkös; hän kultaa metsät ja hopeoitsee järvet. Onpa hän vielä
-poliisipäällikkökin, aika vihollinen kaikille varkaille!
-
-_Maija_. En oikein muista toista värsyä siitä laulusta:
-
-    Näet hullutuksia paljon, näin
-    Kulkeissasi iltasilla...
-
-_Matti_.
-
-    Näet tuskiin sortuvan lempiväin.
-    Näet riemua rakastavilla.
-
-_Molemmat_.
-
-    Näet kyyneleitäkin monta, mutta
-    Ne luoksesi kohden korkeutta
-    Ei nousta voi...
-
-_Kuu_.
-
-                ... Ei nousta voi.
-
-_Matti_. Kas niin, kuu kirkas, astu nyt siivosti edeltä ja näytä
-meille tietä hyvään latoon!
-
-_Maija_. Kiitos ryhdistäsi, rakas kuu!
-
-(Lapset lähtevät, vaan heidän laulunsa kuuluu vielä etempää:)
-
-    Näet kyyneleitäkin monta, mutta
-    Ne luoksesi kohden korkeutta
-    Ei nous...
-
-_Kuu_ (yksin). "Ei nousta voi", laulavat lapset. No niin, liian
-korkeallahan minä olenkin maan lapsille. Mutta näytänkö minä sitte
-niin iloiselta täällä yksinäisyydessäni sinitaivaalla? Eikö minulla
-sitte ole mitään surua? Ikäänkuin olisi niin erittäin hauskaa kulkea
-yksin autiossa avaruudessa eikä koskaan saada yhtään omaa ystävää
-koko avarassa maailmassa! Tosinhan minulla on paljo tekemistä.
-Minun täytyy joka viikko muuttaa muotoni, ja silloin minä käännän
-kultakilpeäni. Nyt minä olen pyöreä, mutta toisinaan on minua vain
-puoli. (Hän kääntää kilpeä sivulle.) Ja taas jonkun ajan kuluttua
-minä olen kokonaan näkymättömänä. (Hän kääntyy seljin katsojiin päin,
-niin että kilpi kokonaan peittyy.) Sitte minä jälleen muutun, ensin
-pieneksi, kapeaksi kaareksi, ja vähitellen puolikkaaksi. (Kääntää
-kilpeään.) Viimein taas olen aivan pyöreä. (Kääntää koko kilven
-näkyviin.) Välistä sattuu niinkin, että minä hetkiseksi pistäydyn
-piiloon. (Peittää kilven tiheällä vaatteella.) Silloin tulee pimeä
-yö, ja kaikki varkaat lähtevät liikkeelle. Mutta juuri kun he ovat
-paraillaan vehkeilemässä, pistäydynkin minä jälleen näkyviin. (Peite
-putoaa pois.) Ja silloin kaunis, vaalakka valoni paistaa pimeään
-yöhön, ja maan lapset sanovat minua kirkkaaksi kuuksi. Minä suosin
-lapsia; heille minä mielelläni tanssin vedenpinnalla ja seuraan
-heitä, kun he ajelevat talvi-iltoina. Minä juoksen kilpaa hevosen
-kanssa yli mäkien ja puunlatvain. Satatuhatta vuotta sitte olin
-minäkin pikku lapsi ja eksyin silloin äitistäni. (Hän laulaa:)
-
-Sävel: Onpa vielä Suomessa...
-
-    Olin pieni lapsi maan,
-    Eksyin kerran maailmaan,
-    Etsin vielä emoain
-    Seuraan häntä vuosittain.
-            Yhä vaan
-            Ympär' maan
-    Pyörin, paljon nähdä saan;
-    Illat pimeet valistaa
-    Saatan, milloin nukkuu maa.
-
-Ah, sä rakas äiti, milloinkahan saanen nähdä sinut jälleen iloisena
-päiväpaisteessa? Ainoastaan silloin, kun sinä makaat, käyskentelen
-minä kuin henki vuoteesi ympärillä ja sytytän lyhtyni valasemaan
-sinun pimeää rataasi avaruudessa. Ja sinä luulet minua vain vanhaksi
-palovartiaksi, joka suojelee sinua pyrstötähtien tulipaloilta...
-
-    Vaan kun vuotta tuhannen
-    Sua vielä seurailen,
-    Surus tuudin nukuksiin,
-    Lastes majaa vahdin, -- niin
-            Taivaalta
-            Laajalta
-    Syliis suo mun pudota,
-    Rauhaan siihen nukkuen
-    Kuin laps' äitin rinnoillen.
-
-Kun tätä ajattelen, pyrkivät kyyneleet herumaan valppaihin silmiini.
-Häpeä toki, vanha palovartia, ja pistäydy piiloon, ett'ei kukaan näe
-sinun itkuasi! (Hän pudottaa kilpensä eteen peitteen, niin että tulee
-pimeä.)
-
-(Ukko ja Akka Maunu tulevat kantaen portaita ja säkkiä.)
-
-_Ukko_. Kuuleppas, akka, minusta ei tämä tunnu oikein hyvältä, vaan
-melkein siltä, kuin menisimme varastamaan.
-
-_Akka_. Mitä lörpöttelet! Onko se varastamista, kun ottaa lailliset
-oikeutensa ja saatavansa? Toista olisi, jos ottaisimme härjän.
-Mutta nythän me teemme naapuri-isännälle vain pikku palveluksen: me
-säästämme häneltä omenain poimimisvaivan. Kas niin, pane portaat
-pystyyn aitaa vasten ja poimi sinä, niin minä täällä alhaalla pitelen
-säkkiä. Meidän pitää kiiruhtaa niin kauan, kuin on näin oivallisen
-pimeä.
-
-_Ukko_ (panee pystyyn portaat). Eevan omenia! Minä pesen käteni ja
-olen syytön...
-
-_Akka_. Pese vain, Aatami, kunhan nyt poimit! (Ukko nousee portaille.)
-
-_Kuu_. Mitä sipinää ja supinaa täällä pimeässä on? (Tempasee pois
-peitteen kilpensä edestä, ja tulee valoisa.)
-
-_Ukko_. Herranen aika, akka, nyt tuli kuutamo.
-
-_Akka_. Kerää vain, äläkä huoli!
-
-_Ukko_. En, minä en uskalla. Minä luulen näkeväni Jeronimuksen
-yömyssyn tuolla puiden välissä. (Laskeutuu maahan)
-
-_Akka_. Hyi sellaista kujetta! Mitä me nyt teemme, kun tuo kelvoton
-kuu paistaa meille ihan vasten kasvoja?
-
-_Ukko_. Mitäpä me muuta tekisimme kuin menemme kotiin?
-
-_Akka_. Minäpä tiedän, mitä teemme. Me haemme kotoa tervapytyn ja
-harjan ja tervaamme sitte kuun. Silloin se pahennus kyllä jättää
-rehelliset ihmiset häiritsemättä heidän luvallisista töistään. Me
-opetamme hänet katselemaan ihmisiä tuolla lailla silmiin.
-
-_Ukko_. Niin, mutta ... mutta...
-
-_Akka_. Mitä siinä muttailet? Pane koipesi liikkeelle? Muista
-tupakkaa, sitä herrastupakkaa! (He menevät.)
-
-_Kuu_. Vai niin, vai aikovat he tervata minut, ne kunnon ihmiset!
-Sopiihan koettaa tuotakin. (Aivastaa.) Olkoon onneksi; luulenpa, että
-oikein aivastin. He uskovat, ett'en minä kuule heidän puhettansa,
-vaikka kuulenkin jok'ainoan hisauksen maan päältä. Vai tervata minut!
-
-_Jeronimus_ (tulee). En käsitä tätä; minä luulin kuulevani jonkun
-puhuvan. Täällä ihan varmaan on varkaita, jotka minun omenoitani
-himoitsevat... Ahah, tässä on portaat!... Ja säkki... Kyllä nyt on
-asia aivan selvä, sanoi akka, kun kaatoi vettä ukon viinapulloon.
-Mitäs nyt on tehtävä, hyvä Jeronimus? Sinä olet rikas mies; sepä
-onkin pääasia. Ja sinä olet myöskin urhollinen mies, sen voi oma
-tallipässini Pelle todistaa. Hänhän heti lähtee karkuun, kun vain
-näkee minun tulevan, paksu käsnäkeppi kädessäni; niin julmalta minä
-näytän. (Laulaa:)
-
-Sävel: Mä olen Papageno...
-
-    Mä olen tuima tyranni;
-    Piiskaani pelkää orhini.
-    Lyön härkää, lehmää, lammasta,
-    En pelkää pässin puskuja.
-    Ja koira, kissa, renki saa
-    Myös lyöntejäni koettaa.
-    Jos varas vain käy tänne, niin
-    Hän heti joutuu arestiin.
-
-Mutta jospa heitä onkin useampi? Saattaisinhan mennä piiloon
-tähän aidan taakse; mutta on kelvottoman kirkas kuutamo, että he
-saattaisivat nähdä minun yömyssyni. Entäpä jos pistäytyisin tuohon
-säkkiin? Se oli sukkela temppu. Sieltä minua ei kukaan näe, ja kun he
-tulevat, hyppään minä jaloilleni ja sieppaan heidät kiinni, niinkuin
-kissa makkaran. (Hän ryömii sakkiin.)
-
-_Kuu_. Tyhmeliini!
-
-_Jeronimus_ (kurkistaa ulos.) Mitä? Kuka minua huusi?... Hst! tuolta
-tulee joku. (Ryömii takaisin piiloon.)
-
-(Ukko ja Akka Maunu tulevat kantaen tervapyttyä ja pitkävartista
-harjaa.)
-
-_Akka_. Kas niin, ukko, nouse sinä portaille, niin ylös kuin pääset,
-että yletät harjalla kuuhun. Minä seison täällä alhaalla ja pitelen
-tervapyttyä.
-
-_Ukko_. Liian on korkealla.
-
-_Akka_. Eikä ole korkeammalla kuin saunan lautaset. Etkö ole monesti
-nähnyt kuun riippuvan kuusen oksista? Mutta (katselee säkkiä)
-mitenkähän säkki on tullut niin lihavaksi ja pyöreäksi kuin provasti?
-Sepä on merkillistä. (Tunnustelee säkkiä.) Ahah, sinä veitikka,
-oletko kiivennyt puuhun ja syönyt omenia meidän poissa ollessamme.
-Kyllä minä sinut, säkki, opetan varastamaan toisten omenia. (Hän
-sitoo kiinni säkin suun.) Kas niin, makaa nyt siinä siivosti sen
-aikaa, kun me tervaamme kuun. Tuopa oli hauskaa, ha ha ha!
-
-_Kuu_. Ha ha ha!
-
-_Ukko_. Säkki nauroi.
-
-_Akka_. Lörpöttele sinä! Kas niin, ukko, pian ylös puuhun!
-
-_Ukko_ (kiipeää aidalle ja kurottaa harjalla.) Johan minä sanoin,
-akka, että se on liian korkealla.
-
-_Akka_ (kiipeää jäljestä pytty kädessä.) Älä lörpöttele! Annas kun
-tulen auttamaan sinua, niin saatpa nähdä, että yletymme kuuhun.
-
-_Kuu_. Ha ha ha!
-
-_Ukko_. Kuulitko, eukko? Harja nauroi!
-
-_Akka_. Maltas vähän, nyt olin jo aivan tavata kuun reunan. Pidäs
-sinäkin, niin tuhraamme hänet ruskeaksi kuin jauhettu kahvi! Kas
-niin, nyt yletymme jo! Niin, irvistele nyt, irvinaama! Noin, noin me
-tuhraamme... Ai, voi! hän pitää minua kiinni. Tule auttamaan!
-
-_Ukko_. Kyllä tulen. Ai, voi! Hän ottaa minut, nipistää kiinni,
-auttakaa! auttakaa!
-
-(Kuu peittyy äkisti, tulee ihan pimeä, ukkonen jyrisee ja sataa
-rakeita. Ukko ja akka häviävät).
-
-(Matti ja Maija tulevat juosten etsimään suojaa sateelta.)
-
-_Matti_. Maija! Missä olet, Maija?
-
-_Maija_. Täällä. Missäs sinä olet, Matti? On niin hirveän pimeä.
-
-_Matti_. Täällä minä olen. Mennäänpäs tuonne päin; minusta näyttää
-siellä olevan talo.
-
-_Maija_. Aitahan tuo vain on. Nyt olemme jo kävelleet koko tunnin
-eksyksissä; minä en enää tiedä, missä olemmekaan.
-
-_Matti_. En minäkään. Mutta sen tiedän, että päällämme tuolla
-ylhäällä on Jumalan taivas... Oletko hyvin märkä?
-
-_Maija_. Vähän vain. Mutta en minä enää jaksa astua. Levätkäämme
-tässä. Ah, jospa olisi kuutamo!
-
-_Matti_. Kuules, kuu kirkas, oletko aivan unhottanut köyhät lapsesi?
-
-(Sade on lakannut, kuu paistaa jälleen kirkkaasti. Mutta hänen
-kilvessään näkyy nyt riippumassa ukko ja akka Maunu karjoineen ja
-tervapyttyineen).
-
-[Salaa sanoen tapahtuu se näin: leikataan edeltäkäsin ukko ja akka
-mustasta paperista ja kiinnitetään ne kuun kilpeen.]
-
-_Maija_. Kiitoksia, kirkas kuu, sepä oli hyvin tehty! Nyt minä taas
-tunnen paikan. Tässähän me olemme puutarhan luona, jossa oli niin
-kauniita omenia.
-
-_Matti_. Juuri niin! Mutta katsoppas, Maija! Mitä kummia tuolla
-kuussa riippuu?
-
-_Maija_. On aivan kuin ukko ja akka ja pitkä harja...
-
-_Matti_. Onpa tosiaankin. Ne ovat ukko ja akka, jotka olivat äsken
-täällä. Miten ihmeen tavalla he ovat joutuneet kuuhun?
-
-_Kuu_. He tahtoivat tervata minut, saadakseen varastaa rauhassa;
-sentähden minä otin heidät.
-
-_Maija_. Kuuletko? Kuu kirkas sanoo heidän tahtoneen tervata häntä,
-saadakseen varastaa rauhassa, ja sentähden on kuu ottanut heidät.
-
-_Matti_. Sanooko hän niin? No, sinullapa on tarkat korvat, Maija, kun
-kuulet kuun puhuvan.
-
-_Maija_. Ikäänkuin se nyt olisi jotakin! Kuulenhan minä puiden
-ja kukkienkin puhuvan joka päivä kanssani. Mutta mikähän tuolla
-liikkunee aidan vieressä? (Säkki vierettelekse.)
-
-_Matti_. Heleijaa! Säkki se on, Maija, säkki kävelee, huviksensa! Vai
-niin, säkki; onko sinusta nyt niin kaunis ilma tämä yönä, että olet
-lähtenyt kävelylle?
-
-_Jeronimus_ (säkissä). Päästä minut! Rakas varas, päästä minut irti!
-
-_Matti_. Mitä tuo on kuulla kuun puhuvan; vaan kuunteleppas
-säkkiä! No, säkki, mihinkä minun sitte pitää päästää sinut irti?
-Myllynränniinkö?
-
-_Jeronimus_ (säkissä). Armollinen varas, säästä minun henkeni! Minä
-olen Jeronimus ja annan sinulle sata hopearahaa, jos päästät minut
-irti!
-
-_Maija_. Säkin nimi on Jeronimus!
-
-_Matti_. Sata hopearahaako? No, tuota jo voi kuulla; sinäpä olet
-viisas säkki. Mutta enhän minä voi uskoa paljaita sanojasi. Mitä
-annat minulle lunnaittesi vakuudeksi?
-
-_Jeronimus_ (kuin ennen). Suurimman omenapuun alle puutarhaani olen
-kaivanut ja haudannut hopearahapussin. Sinä saat puolet, hyvä varas!
-
-_Maija_. Päästä hänet irti, Matti!
-
-_Matti_. Ei, maltahan vähän! Vai niin, puoletko ainoastaan? Ränniin
-sinut heitän, säkin veitikka, koska olet myllystä kotoisinkin!
-
-_Jeronimus_ (kuin ennen). Saat kaikki, ihan kaikki, mitä minulla on,
-kaikkein paras varas, kunhan vain pääsen tästä vankeudesta. (Hän
-vierettelekse.)
-
-_Matti_. Onko se oikein varma? Vannoppas!
-
-_Jeronimus_. Minä vannon Pellen sarvien kautta.
-
-_Matti_. Ei, topp, se on liian vähä. Vanno, niin että se kelpaa
-johonkin!
-
-_Jeronimus_. Minä vannon hopearahaini kautta.
-
-_Matti_. No, nyt kyllä uskon. (Avaa säkin suun.) Seis, säkki! Juokse
-jaloillasi! Se on mukavampaa.
-
-_Jeronimus_ (ryömii pois säkistä). Huh! Kiitoksia, varas... Vai niin,
-tekö se olettekin, nulikat? Ettekö häpeä? Malttakaas, kyllä minä
-annan teille selkään!
-
-_Matti_. No, säkki, annas tänne kaikki, mitä sinulla on!
-
-_Jeronimus_. Kaikkiko, mitä minulla on? Onko koskaan kuultu mokomaa?
-Ei ropoakaan, ei puoltakaan ropoa, hävytön nullikka! Heti tiehesi,
-taikka...
-
-_Matti_. Kiitoksia, säkki! Minä tyydyn hopeapussiin. Sen minä jo
-kaivoin pois puun alta!
-
-_Jeronimus_. Minä onneton! Ensin varastavat minun omenani ja sitte
-vielä hopeani! Kymmenentuhatta kirkasta valkoista rahaa! Tästä saat
-sata vaskirahaa, mutta anna takaisin minun hopeapussini.
-
-_Matti_. Pidä rahasi! Pidä hopeasi! Mitä me niillä tekisimme? Vai
-rupeasimmeko me kävelemään peloissamme varkaita? Ei, säkki, me olemme
-vain tehneet sinulle pilaa.
-
-_Jeronimus_. Ettekös te olekaan tuoneet tänne säkkiä ja portaita,
-varastaaksenne omenia?
-
-_Maija_. Hyh, mitä puhut! Ukko ja akka ne sen tekivät. Mutta kun oli
-liian valoisaa, tahtoivat he tervata kuun, ja tuosta voit itse nähdä,
-miten he ijäiseksi ihmeeksi ja varoitukseksi riippuvat kuussa.
-
-_Jeronimus_ (panee silmälasit nenälleen). Niinpä todellakin! Ihan,
-näet, ukko ja akka Maunu, minun kelpo naapurini, tuossa riippuvat.
-Olkoon onneksi! Mutta te kaksi, mikä teidän nimenne on?
-
-_Matti_. Matti ja Maija.
-
-_Jeronimus_. Sinä, Matti, ja sinä Maija, te olette pelastaneet minut
-säkistä ja saaneet tiedon minun aarteestani, ettekä kuitenkaan
-ota maksua. Minua te, nulikat, miellytätte. Minä tarvitsen jonkun
-avukseni poimimaan omenoitani. Entä jos ... ihan oikein, mieleeni
-pälkähtää jotakin, minulle tulee usein hyviä mieleenpälkähdyksiä.
-Minä otan teidät kasvattilapsikseni, ja nyt me heti menemme kotiin,
-että saatte hyvän illallisen ja lämpimän vuoteen. Tyydyttekö siihen?
-
-_Matti_. Se olkoon päätetty! Kiitoksia, säkki!
-
-_Maija_. Kiitoksia, kuu kirkas! Sinä olet näyttänyt monellekin
-köyhälle lapselle tien lämpöiseen kotiin, sinä!
-
-_Kuu_. Minähän itsekin kuljeksin turhaan etsimässä kotiani.
-
-_Kaikki laulavat_.
-
-    Kuu ilman kannella kuljeksii
-    Ja tielle hän tirkistääpi.
-    Ja tiellä nyt ukko astuksii,
-    Ja akka se häpeääpi.
-    Sua, kuu, he tervata halusivat,
-    Vaan itse ansahan lankesivat:
-    He kuuhun jäi, he kuuhun jäi.
-
-    Nyt ukko ja akka on siellä vaan
-    Ja siellä pysyvät aina.
-    Sun kultalevystäs lapset maan
-    Alati kultia lainaa.
-    Mut' sinä vain kuljet matkojasi
-    Ja peilaat vesihin muotoasi
-    Niin ylhäältä, niin ylhäältä.
-
-
-
-
-KEVÄTPÄIVÄ SUOMENLAHDELLA.
-
-
-    Meremme Suomen Lahti, sa
-    Nyt olet kaunis, iloisa
-    Tuhansin valkopurjein.
-    Vast' olit tyhjä, poloinen.
-    Jäät poves peitti, sitoi sen,
-         Ja talvea
-         Piti aaltos, ja
-    Kuolleena oli Ahtola.
-
-    Vaan vapaa, uljas olet nyt,
-    Siteittes aik' on päättynyt,
-    Sun lainees riemuin laulaa,
-    Pyydystää verkkos, kajavas
-    Taas huutaa, loistaa majakkas.
-         Ja höyrysi
-         Taas suitsuvi,
-    Kevättä rantas henkivi.
-
-    Suikertaa sitees hopeinen
-    Nyt Viron hiekan keltaisen
-    Ja Suomen vuorten väliin;
-    Kronstadtin rautalaivan ja
-    Myös kaislavenon kannat sa,
-         Ja riemuiten
-         Nyt kylpien
-    Sä tanssit mailman portillen.
-
-    Käy, tuuli! Aalto, kohoa!
-    Käy ylös rantaan, suurilla
-    Mietteillä mielet täytä!
-    Pois huuhdo vesin suolaisin
-    Laimennut mieli, himotkin.
-         Ja virkistä
-         Taas ihmistä,
-    Luo, voima, valo, elämä!
-
-    Sä meidän uljas meremme!
-    Sun Herra antoi Suomelle,
-    Lipulle Suomen tieksi,
-    Ja kun se liekuu vapaana
-    Sinisenä ja valkoisna,
-         Niin ennustat
-         Ajat tulevat,
-    Lippumme värein vipajat.
-
-
-
-
-TUULENTUPA.
-
-
-Sattuu välistä keväällä, milloin ilma on läpinäkyvän selkeä ja
-taivas välähtelee vaaleanpunaiselta ja sinipunervalta auringon
-laskiessa, silloin sattuu välistä, että äärimmälle taivaan
-rannalle nousee pieniä kullankeltaisia pilviä, jotka liitelevät
-keveinä viiruina sinne tänne pitkin taivaan kantta. Ne alinomaa
-muuttavat muotoansa, väriänsä ja paikkaansa; ne ovat niin loistavan
-kauniit, niin hienoreunaiset ja niin suloisen keveät kuin ilma;
-ne eivät ole ollenkaan muiden pilvien kaltaiset, jotka yöt päivät
-kehräävät pummulia taivaan kannella. Miksi ovat ne niin kauniit ja
-haihtuvaiset? Miksi ne ainiaan liitelevät kauimpana, kaukaisimmassa
-etäisyydessä? Kuulehan, nyt minä sinulle kerron jotakin. Ne eivät
-ole mitään sadepilviä, vaan valopilviä; ne ovat henkien tuulentupia
-kaukana sinimaailmoissa. Ylimaailmalliset kauniit henget, jotka
-asuvat tuolla ylhäällä loistavassa maailman avaruudessa, luuletko
-heidän tyytyvän kivisiin ja marmorisiin taikka puutupiin, joiden
-raskaat katot estävät näkemästä aurinkoa ja tähtiä? Ilmaiset,
-niinkuin he itse, suloiset, loistavat, läpinäkyvät ovat myöskin
-heidän asuntonsa; he rakentavat ne säteistä ja loistavista viiruista,
-he tekevät niiden seinät hienoimmasta kuunvalosta, ja katon panevat
-he iltaruskon kullasta. Siellä elävät he vapaata, iloista elämäänsä
-korkealla maan sumujen yläpuolella, niin korkealla, ett'ei kiuru
-sinne koskaan lennä, eikä niin korkealle koskaan kuulu melu ihmisten
-puuhista täällä maan päällä. Siellä on vain valoa, kauneutta,
-kirkkautta, rauhaa ja Jumalan kunnioitusta. Sillä Jumalan pyhä nimi,
-Jumalan suuruus ja hyvyys leviävät niinkuin päivän valokin läpi
-kaikkien maailmain ja vielä ulommaksikin niitä.
-
-Kuka voisikaan sanoa, että kevyt, läpinäkyvä ilma ei kannattaisi
-henkien tupia? Oletteko unhottaneet kaikki kauniit sadut? Maan
-sisuksessa asuu menninkäisiä ja kääpiöitä; tulessa asuu salamanteri;
-vedessä asuu Ahti ja huikentelevat, kauniit vedenneitoset, joilla on
-vehreä ruohotukka; maan päällä asuvat ihmiset ja heidän ympärillään
-metsissä asuu kaiku; kaikki vuoret ja laaksot, kaikki purot ja
-lähteet, puiden latvat ja lehdet ovat täynnä olentoja, joista
-muutamat näkyvät paljaasen silmään, mutta monta vertaa useammat ovat
-näkymättömät. Niin, ja kaukana auringossa, kuussa ja hyvin etäisissä
-kiiluvissa tähdissä asuu olentoja, jotka ovat aivan toisenlaiset kuin
-me ja katselevat meitä oudoilla silmäyksillä. Ja luuletko sinä sitte,
-että ilma yksin olisi tyhjä, kun muka lintu ei tee siihen pesäänsä,
-tuo ilma, joka juoksee maan ympäri kuin pauhaava meri ja jonka kaikki
-tuntevat, vaikkeivät sitä näe. Etkö huomaa, miten tuuli puhaltaa
-purjeihin ja tuulimyllyn siipiin, miten se kannattaa linnun siipiä ja
-kevyttä paperileijaa, jolla on pitkä häntä? Koko avarassa maailmassa
-ei ole yhtään tyhjää paikkaa; kaikkialla on elämää, kaikkialla on
-valoa, kaikkialla on henkeä ja totuutta, kauneutta ja hartautta;
-jokaisessa tomun jyväsessä on oma asujamensa ja joka tähdessä oma
-kansansa. Ja luuletko vieläkin ilmaa tyhjäksi?
-
-Oletko kuullut satua Valvaasta, joutsenten ruhtinattaresta, joka uipi
-ilmassa kuin tähti mustassa pilvessä ja kylvää keväällä valkoisia
-sulkiansa niitylle?
-
-Tunnetko keijukaisten kuningattaren sen ijäisesti nuorena pysyvän
-Keristanen, joka ei koskaan muutu, vaikka maailma hänen ympärillään
-lakastuu vanhuuden voimattomuudesta?
-
-Oletko nähnyt Oberonin, ilman kuninkaan, joka pillillään soittelee
-kaikki ihmislapset tanssimaan, ja Titaanian, hänen puolisonsa, jonka
-kauneudesta ja mustasukkaisuudesta on niin monta satua kirjoissa?
-
-Tiedätkö tarinan Ilmattaresta, joka istuu iltapilven reunalla ja
-kutoo kultakangasta hopeisella sukkulalla?
-
-Jos tahdot nähdä nämä kaikki ja monta muuta kaunista olentoa lisäksi,
-joista kerrotaan saduissa, niin kuule, mitä minä nyt sanon. Mene
-jonakin iltana rannalle, kun aurinko juuri on laskeutumaisillaan.
-Paina oikealla kädelläsi vasemmalle puolen rintaasi ja tunnustele,
-sykkiikö sydämmesi oikein kovasti ja lämpimästi, oikein lapsellisesti
-ja hurskaasti kaikkea kaunista kohtaan, kuin on elämässä. Katsele
-sitte ympärillesi lapsen silmillä, ja sinä näet merkillisiä asioita
-punertavissa iltapilvissä.
-
-Mutta jos niitä katselet itseviisailla silmillä ja kylmällä
-sydämmellä, niin silloin et suinkaan näe muuta kuin lenteleviä pilviä
-ja illan sumuja, jotka ennustavat sateen tuloa. Kaikkea kaunista,
-mitä on maailmassa, on katseltava viattomilla silmillä, muuten se
-haihtuu ja häviää tyhjäksi.
-
-Pienenä ollessani istuskelin minä usein kivisellä rannalla ja
-katselin aaltojen tanssia etäällä illan loistossa. Ne kulkivat
-kulkemistaan ympyriäisissä piireissä tai suorissa viiruissa, pitkissä
-loistavissa riveissä kauas siniseen etäisyyteen, ja hetkisen kuluttua
-oli mahdoton enää erottaa niitä toisistaan. Ne kuitenkin viimein
-saapuivat meren toiseen rantaan, jossa vesi loppui ja taivas alkoi.
-Siihen paikkaan juuri aurinko mieluisimmin laskeutui keskikesällä
-ja pistäytyi vähäksi aikaa loistaviin aaltoihin. Se oli ihmeellinen
-paikka, todella hyvin ihmeellinen ja suloinen, sillä juuri siellä
-kaikki illan ja pilvien henget pitivät ilmaista leikkiänsä laineiden
-ja iltaruskon kanssa. Ne lentelivät kuin häilyvät punaviirut sinne
-tänne vesipeilin yllä; ne tanssivat, painiskelivat, juoksivat
-jäljekkäin "haukkasilla", kupertuivat toinen toisensa päälle,
-tukistivat leikillä toinen toistaan ja välistä taas suutelivat.
-Iloista väkeä ne olivat; he kokosivat ilman hienoa päivänsavua,
-joka liiteli kuin harso kunnasten päällä, käärivät harson, tekivät
-siitä siteitä ja sitoivat toisiltaan silmät, niin että pääsivät
-sokkosille. Sattuipa välistä että joku syöksyi kuin nuoli alas mereen
-ja silloin koko joukko hänen järjestään kuin rankka ruususade tai
-kipunaparvi, mutta yht'äkkiä se jälleen sukelsi ylös, hypähti ja
-rupesi kaha-säärin ratsastamaan kullankarvaisella pilvellä, joka
-hiljakseen kulki tietänsä avaruudessa. Ja muutamat näistä hienoista
-ilmaolennoista olivat suuremmat ja vahvemmat toisia. He ottivat
-iltataivaalta tähden ja heittelivät sillä palloa. Monta tuhatta
-ilmanhenkeä ojensi pikku kätensä ottamaan tähdellä lyyryä, mutta
-se nousi kaaressa ylös taivaan reunasta, putosi mereen kuin palava
-kynttilä, särkyi räiskyen miljooniksi palasiksi, jotka lentelivät
-ylt'ympäri laineille. Ja siitä kuohui vaahtoa kuin hopeaa. Se oli
-kuin timanttisade. Ja se huvitti sanomattomasti illan henkiä;
-he paukuttivat kätösiänsä, ottivat toinen toistaan kädestä ja
-tanssivat ympäri taivaan kantta, niin että pilvet äkisti hajosivat
-pois tieltä eikä missään näkynyt enää muuta kuin häilyviä viiruja
-henkien vaaleankeltaisesta tukasta, jotka lensivät kuin revontulet
-aaltoilevina liekkeinä iltatuulessa...
-
-Semmoista voidaan nähdä pienenä. Kun kasvetaan suureksi, silloin
-kasvaa myöskin kalvo silmän eteen, ja se estää näkemästä hienointa
-tomua perhon siiviltä, kauneinta väriä kukkien lehdiltä ja henkien
-taivaista leikkiä iltatuulen vienoissa puhalluksissa.
-
-Oli poika, nimeltä Elias; hänen isänsä talo oli tumman metsän ja
-suuren meren välillä; metsä oli itä- ja meri länsipuolella. Hän
-oli lempeä ja hellä ja kuunteli hyvin mielellään kauniita satuja.
-"Minä en ymmärrä, mitä Eliaksesta tuleekaan tässä maailmassa", sanoi
-usein hänen isänsä, joka oli ahkera ja reipas maanviljelijä ja osasi
-kyntää yhtä hyvin kuin ken tahansa tässä maassa. "Poika on liian
-hieno iholtaan ja pehmeä sydämmestään. Sopiiko tuommoinen olento
-kelpo talonpojaksi? Ei, vaan toista on hänen veljensä Eerik; sillä
-pojalla on kädet, vahvat kuin patakoukut ja sääret kuin rautaseipäät.
-Elias tähystylee taivasta, ikäänkuin aikoisi kirjoittaa hengille
-kaikki ilman itikat; mutta Eerik ajaa ajamisensa pellolla, huolimatta
-ollenkaan, mistä päin tuuli milloinkin puhuu. Sanokaa minun
-sanakseni: Eerikistä tulee aikaa myöten rikas, mutta Elias saa asua
-pilvissä ja syödä aamiaisekseen auringonpaistetta ja illallisekseen
-kuutamoa."
-
-"No, se riippuu kokonaan siitä, mitä hän saa oppia", sanoi lukkari,
-joka oli lukenut monta kirjaa ja tiesi kaikki asiat. "Hyvähän on
-vahva käsikin; maa kyllä tarvitsee myöskin hyviä päitä ja sellaisia
-silmiä, jotka käsittävät, mikä on hienoa ja siistiä maailmassa.
-Pankaa te Eliaksenne kouluun, niin näemme, mitä Herra tarkoittaa."
-
-"Olkoon menneeksi, koska niin sanotte", myönsi isä. Ja Elias alkoi
-lukea lukkarin johdolla.
-
-Eräänä syysiltana, kun hämärä jo tuli takkavalkean loistoineen,
-satuineen ja seikkailuineen, istuivat lapset piirissä kuuron Kaisan
-ympärillä, joka osasi enemmän satuja kuin kukaan muu ja jonka ei
-koskaan tarvinnut kertoessaan vastata lasten kysymyksiin, hän kun
-näet ei kuullut niitä. Olipa oikein ihmeellistä kuunnella, eikä
-kukaan tiennyt, mistä hän oli saanutkaan niin kauniita satuja
-prinsessoista ja lumolinnoista, ruusumetsistä ja paratiisin
-tarhoista. Hän kertoi lapsille hyvien keijukaisten hopealinnoista,
-jotka säteilevät kuin kalliit kivet, kertoi syvällä meressä olevasta
-Ahdin palatsista, Ginnistanin sinivuorista, joille kultafasaanit
-rakentelevat pesiänsä ja jotka aina näyttävät olevan yhtä kaukana,
-vaikka kaksikymmentä vuotta niitä kohti astuttaisiin.
-
-"Ah, jospa sinne pääsisi poimimaan fasaanien kultamunia!" huokasi
-eräs pienokainen.
-
-"Ah, jospa vain kerrankin saisi nähdä hopea- ja timanttilinnaa!"
-virkkoi nikkarin pikku Petter.
-
-Sen kuultuaan nosti Elias lempeät silmänsä ja nyykäytti
-ystävällisesti päätään. "Mikäs konsti se on", sanoi hän; "näenhän
-minä niitä melkein joka päivä."
-
-"Sinäkö?" huusivat lapset. "Sinäkö?" toisti Eerikkikin nauraen.
-"Kyllä kai sinä näet! Täällä ehkä on muka montakin hopealinnaa metsän
-katajikossa!"
-
-"Lähtekää vain minun kanssani huomeisiltana, vähän ennen
-auringonlaskua", sanoi Elias hiljaisesti.
-
-"Kyllä me tulemme!" sanoivat kaikki, ja seuraavana iltana he
-menivätkin Eliaksen kanssa mäelle lähelle rantaa, josta näkyi kauas
-merelle. "Nyt ei enää ole niin kaunista kuin sydänkesällä", sanoi
-Elias. "Henget surevat kesän pakenemista, he eivät enää tanssi niin
-iloisesti kuin ennen, mutta malttakaas, juuri nyt alkaa."
-
-Kaikki lapset katsoivat ihmetellen aavalle merelle päin, jossa
-iltataivas loisti purpuralta ja kullalta. Eikä henkiä tarvittu kauan
-odottaakaan.
-
-Tuskin ehti aurinko koskea alareunallaan merenpintaa, kun välkkyvä
-valo levisi kaikkiin pilviin ja aaltoihin ja ihanoista linnoista
-näkyivät korkeat pylväät ja hopeoidut katot, ja ilman pikku henget
-astuivat niistä ulos ja alkoivat leikkiä kultapilvissä.
-
-Se oli ihanaa, niin riemastuttavan kaunista... Elias paukutti pikku
-käsiään ja huusi: "Näettekö, näettekö? Tuolla ne tulevat!"
-
-Kaikki lapset katsoivat sinne päin, ja muutamat eivät nähneet mitään,
-muutamat näkivät linnoja, vaan eivät henkiä. Ainoastaan pieni,
-repaleinen kerjäläistyttö paukutti käsiään niinkuin Eliaskin ja huusi
-ilon innoissaan: "Minä näen heidät! Tuolla he tulevat!"
-
-"Mitkä tulevat?" sanoi Eerik, joka oli myöskin muiden kanssa. "En
-minä näe mitään muuta kuin pilvenhattaroita, joita tuuli ajelee.
-Pilvet ovat vain vesihöyryä, sanoo isä, ja minä toki tiedän enemmän
-kuin te siitä asiasta."
-
-"No, mitä sinä tiedät?" kysyivät lapset. "Niin, minä tiedän
-sananlaskun, joka opettaa: _iltarusko selvä ilma, aamurusko
-pilvipäivä_."
-
-"Ei, eipäs se niin ollut", huusi toinen poika. "Näin se oli:
-_aamurusko selvä ilma, iltarusko kaunis päivä_."
-
-"Tuosta sinä viisastelija saat", tiuskasi Eerik, ja pojat alkoivat
-lyödä ja tyrkkiä kaikin voimin toinen toistaan keskellä iltaruskon
-kauneutta.
-
-"Katsokaas, miten kaunista!" iloitsi Elias ja pikku kerjäläistyttö
-sekä monta muuta lapsista huusivat samoin: "katsokaas, miten
-kaunista!" Sillä juuri silloin olivat valoviirut levinneet yli
-koko taivaan kannen, henget olivat asettuneet piiriin ja tanssivat
-kultalinnojensa ympärillä ja muutamat heistä tekivät pitkiä
-kierroksia meren punapinnalla, ottivat vauhtia ja kiersivät laajoissa
-kaarelmissa aivan niinkuin sukkelat luistelijat kierällä jäällä, kun
-ensi pakkanen tekee sillat järville.
-
-"Odotapas", huusi poika, joka oli saanut selkäänsä Eerikiltä; "minä
-menen kotiisi ja kaipaan isällesi!"
-
-"Mutta etkö näe mitään?" huusi Elias ihastuksissaan. "Nyt nousee
-torni korkeimman linnan harjalle tuolla pilvessä!"
-
-"Ja sen huipussa on hopeavaltikka ja sen latvassa kultaristi,
-ja punaisia lippuja häilyy ympäri koko linnan!" riemuitsi yhtä
-ihastuksissaan pikku kerjäläistyttö.
-
-"Mitä minä huolin semmoisesta narripelistä!" sanoi Eerik äkeissään.
-
-"Malttakaahan vielä", pyysi nikkarin pikku Petter, joka Eliaksen
-ja tytön jälkeen paraiten näki taivaan kauneutta. "Ah, miten
-kirkkaat värit! Katsokaas, miten rannat tuolla kaukana loistavat
-vehreän ja kullan kirjavalta, miten vuorien huiput välkkyvät
-pilviä vastaan, miten joutsenet uivat lahdissa ja miten laineiden
-punaiset, hiljakseen vierivät kuohut tuolla murtuvat kalliota vasten
-hopeanhohtavaksi vaahdoksi!"
-
-"Ja kuulkaa, millainen ääni liitelee vettä myöten ja miten kuuluu
-hiljainen laulu puiden lehdistä ja oksista!" virkkoi kerjäläistyttö.
-
-"Katsokaas!" kehotti Elias, "katsokaa tuonne! Siellä marssii
-henkijoukko, välkkyvät miekat kädessä ja kiiltävät kypärät päässä,
-rynnäkköön linnaa vastaan. Kuningas astuu ulos, kruunu päässä, ja
-taluttaa kädestä valkopukuista prinsessaa! Näettekö, miten kaunis hän
-on? Ja tuolla rotkossa kiljuu hirmuinen lohikäärme, kita ammollansa,
-ja kaikki väläjävät henget, kuninkaan sotilaat ja asemiehet,
-syöksyvät takaisin ylös merestä. He asettuvat tiheihin riveihin
-linnan muurien eteen, ampuvat kultanuolia sateenaan vihollisjoukkoja
-vastaan. Ja nyt ryntäävät joukot vastakkain. Kuulkaa, miten kypärät
-ja kruunut helähtelevät säkenöiväin aseiden iskuista. Idästä päin
-tulee myrskyn puuska ja tärisyttää linnan perustuksia, se vapisee
-ja horjuu ja kukistuu, se syttyy palamaan, ja vielä liekkienkin
-välistä näkyvät henkien miekat ja prinsessan valkoinen häilyvä
-hopeaharso-leninki."
-
-"No, tuopa vain kuuluu osaavan lörpötellä", mutisi
-Eerik halveksivasti. "Onko koskaan kuultu sellaista tyhmää
-kielenpieksämistä! Ei, minä lähden kotiin syömään puuroa."
-
-"Niin, nyt me lähdemme kotiin syömään puuroa", sanoivat useimmat
-muutkin lapset. Ainoastaan Elias, kerjäläistyttö ja pikku Petter
-viipyivät vielä kauan rannalla, kunnes illan viimeinenkin valonväre
-haihtui ja henkien kaunis leikki hajosi avaruuteen.
-
-Siitä illasta kului sitte kaksitoista vuotta, ja paljon sill'aikaa
-kaikki muuttui. Eerikistä oli tullut vahva, reipas ja varakas
-talonpoika, joka hoiteli isänsä tilaa huolellisesti ja toimella,
-kynti peltoja, kaivoi ojia suohon ja raivasi uusia aloja saloon.
-Elias oli monta vuotta ollut poissa ulkomailla ja palattuaan oli hän
-kirjoittanut kauniita kirjoja luonnossa näkyvistä Jumalan suurista
-ihmeistä.
-
-Eräänä iltana seisoi kaksi nuorta miestä kunnaalla meren rannalla,
-katsellen lämpöisillä lapsen silmillä henkien leikkiä kaukana
-pilvissä. He olivat Elias ja hänen ystävänsä nikkarin pikku Petter,
-joka oli ennen kaikkea katsellut eri värejä ja maisemaa ja joutsenten
-uiskentelemista merellä. Tästä ystävästä oli tullut maalari, kuuluisa
-yli koko maan ihanoista tauluistansa. Elias oli runoilija, niitä
-harvoja, jotka runoilevat suoraan luonnon omasta sydämmestä. He
-katsoivat milloin toinen toistansa silmästä silmään ja milloin
-taas iltaruskoa, ja he hymyilivät niin suloisesti, kun huomasivat
-toistensa ajatukset. "Niin, niin", sanovat he; "kaikki on kuin
-ennen, mutta lapsuuden silmät eivät meillä enää ole niin kirkkaina.
-Näyttää kuin olisi jo harso peittämässä henkien leikkiä ja luonnon
-raikkautta, mutta Jumalalle yksin olkoon kiitos ja kunnia, että me
-vielä harsonkin läpi voimme nähdä niitä kauniita kuvia."
-
-"Muistatko sitä iltaa", sanoi maalari leikillisesti, "kun me
-ihastuksissamme katselimme pilvien välähtelemistä ja Eerik meidän
-iloamme keskeytti muistuttamalla, että pitäisi lähteä kotiin syömään
-puuroa?"
-
-"Kyllä", sanoi Elias, "kyllä minä sen varsin hyvin muistan, ja
-puurosta on Eerik saanut vahvat kädet, samoin kuin meille on luonnon
-kauneus antanut vahvat siivet. Mutta sinä iltana oli vielä kolmaskin
-meidän kanssamme, joka kuuli ja näki enemmän kuin toiset, ja hän
-oli pieni kerjäläistyttö. Hän yksin meistä kolmesta kuuli säveliä
-aalloilta. Se oli kolmas jalo lahja meidän keskellämme, soiton ja
-laulun lahja, jonka edessä ihmissydämmet sulavat kuin vaha. Missä on
-meidän, maan valittujen, sisaremme? Ah, hän oli köyhä ja oppimaton
-niinkuin mekin, mutta hänellä ei ehkä ollut sitä suurta onnea kuin
-meillä, että olisi saanut itsessään kehittää itsetietoiseksi Jumalan
-suurta lahjaa. Voi kun niin monen monta kaunista Jumalan lahjaa
-joutuu hukkaan maan päällä!"
-
-Eliaksen vielä puhuessa viimeisiä sanojaan kuului kaukaa metsästä
-ääni, niin selvä kuin puhtain hopea, ja laulu, niin yksinkertainen
-ja kaunis, kuin olisi itse metsä kauneimmassa vehreydessään sen
-sepinnyt. Puiden välistä astui esiin paimentyttö, ajaen lehmiä kotiin
-illaksi. Hän lähestyi kukkulaa ja miehet tunsivat heti entisen pikku
-kerjäläistytön. Tyttö myöskin tunsi heidät ja tervehti heitä iloiten
-ja kainosti. Hän lauloi heille illan kirkkaudessa ihania, lempeitä,
-suloisia lauluja, jommoisia opitaan ainoastaan metsän lehdiltä ja
-niityn kukilta. Maalari ja runoilija kuuntelivat niitä ja tulivat
-liikutetuksi sydämmensä pohjaan asti. "Katsos", sanoivat he, "eipä
-Jumalan lahja kuitenkaan ole koskaan turhaan annettu; hän laulaa
-suloisella äänellään yhtä hyvin karkeassa köyhän puvussa kuin toinen
-rikkauden ja sivistyksen hienoissa pukimissa. O Jumala, me kiitämme
-sinua, että annat maan päällä kaiken kauneuden kaikkialla ja ainiaan
-raivata itselleen tietä köyhyyden ja vastuksien, ylenkatseen ja
-unhotuksen läpi. Niinpä me nyt tiedämme, että vaikka paljo joutuukin
-hukkaan hoidon puutteessa, niin sinä kuitenkin annat lakkaamatta
-uusia kukkia nousta luonnon helmasta. Ja me itse kuihdumme ja
-kuolemme, mutta ijankaikkinen kauneus, jota me heikkoudessamme ja
-vähäisyydessämme koemme jäljitellä, ei lakastu meidän kanssamme,
-vaan alinomaa uudistuu uuden kevään kukissa. Niinpä me maalaamme ja
-laulamme sitä, joka ei koskaan katoa."
-
-Nyt kosketti taas aurinko alareunallaan meren pintaa, ja koko
-taivas ylt'ympäri punastui. Siellähän ne taas olivat pilvissä ne
-kauniit välkkyvät linnat kristallipylväineen, korkeine torneineen ja
-hopeavaltikkoineen. Ja henget liihoittelivat niistä ulos, sukelsivat
-mereen, niin että laineista tuprusi säkeniä ja ruusuja, ja ne
-asettuivat piiriin ja tanssivat ympäri taivaan kantta. Rannat ja
-kukkulat loistivat iltaruskossa, lumivalkoisia joutsenia uiskenteli
-merellä, aalloilta kuului heleä ääni, ja laskeutuvan auringon säteet
-kirkastivat kolmea Jumalan valittua, jotka istuivat kunnaalla,
-maalaria, runoilijaa ja vehreän metsän laulajaa.
-
-
-
-
-PIKKU HALTIA.
-
-
-Oli kerran oppinut mies, kirjaneuvos; enpä tiedä, oletteko koskaan
-kuulleet puhuttavan kirjaneuvoksesta, se on hyvin kunnioitettava
-arvonimi. Kirjaneuvokseksi sanotaan sellaista miestä, joka tietää
-paljon kirjoista, mutta vähän taikka ei yhtään elämästä. Ja tämä
-kirjaneuvos, josta nyt aion puhua, oli erittäin hyväntahtoinen; hän
-ei tehnyt kellekään pahaa, pisteli vain neuloihin kaikenlaisia pikku
-siipieläviä sekä asetteli ne sitte neuloistaan riviin korkkilevylle,
-sillä hän oli hyönteisten kokooja. Hänen mielestään tuo kaikki oli,
-niinkuin olla pitikin, eikä hän koskaan ollut tyytyväisempi kuin
-silloin, kun sai neulaansa jonkun uuden, hyvin harvinaisen elävän
-kimpuroimaan.
-
-Eräänä kesäpäivänä paistoi aurinko niin lämpöisesti kirjaneuvoksemme
-lukuhuoneesen, että hän alkoi kovasti hikoilla vehreässä, topatussa
-yönutussaan. Hän nosti silmälasit pois nenältään ja varjostimen
-kuutamo-otsaltansa, työnsi ikkunanverhon syrjään, tirkisti ulos ja
-näki auringon paistavan. "Ahah, nyt on hyvä hyttysilma!" sanoi hän
-itsekseen.
-
-Hän otti keltaisen lakkinsa, nuuskanruskean kesänuttunsa, haavinsa ja
-pullonsa, jossa hänen oli tapana säilyttää harvinaisia hyönteisiä,
-ja läksi ulos. Kävellä kömpyröidessään pitkin katua tallasi hän
-rikki erään rouvan hameenliepeet, sysäsi pikku tyttöä, joka kantoi
-maitoastiaa, ja hiljakseen riiteli lyhdynpatsaalle, joka ei lähtenyt
-pois tieltä. Viimein hän saapui puistoon kaupungin ulkolaidalle.
-Siellä oli kesäntuoksua, vehreyttä, kukkia ja linnunlaulua; mutta
-sitä kirjaneuvos ei ollenkaan huomannut. Hän huuhtoi haavillaan
-valkoisia koiranputkia, keltaisia leinikköjä ja vehreitä
-pajupensaita: hän pudisteli tuomien oksia, sillä tuomet ovat hyviä
-hyönteispesiä, varsinkin kukkiessaan, ja mitä pahemmin madonsyömiä
-ne ovat, sitä parempi. Kaikkein puiden pitäisi olla madonsyömät,
-arveli kirjaneuvos itsekseen. Sitä paitsi oli hänellä paljo tekemistä
-vanhoissa, lahoissa kannoissa sekä maahan pudonneissa kuivissa
-oksissa. Mikä ei ollut madonsyömää, sen kaiken pitäisi olla edes
-maahan kaatunutta ja mädännyttä, arveli taaskin kirjaneuvos.
-
-Vaikeampi oli tuossa kauniissa puistossa ajella lentäviä otuksia;
-niillä oli niin sukkelat siivet, eikä kirjaneuvoksella ollut
-millaisiakaan siipiä. Hän väijyi suvenkorennoita ja perhosia,
-tavoitteli ilmasta paarmoja, pistiäisiä ja kultakärpäsiä, ja moni
-noista elukoista saikin surmansa hänen kauttaan; ei hän säästänyt
-verkkojansa paimentavia hämähäkkejäkään. Inhottavimmat kaikista
-olivat usein kaikkein harvinaisimmat. Kaikki kelpasi kirjaneuvoksen
-kokoelmiin, ja siinä kirjaneuvos olikin oikeassa, sillä luonnossa ei
-ole mitään, jolla ei olisi omaa tarkoitustansa ja opettavaisuuttansa.
-Siinä kirjaneuvos vain erehtyi, että hän vähän piti lukua elävän
-tarkoituksesta, kunhan hän vain sen sai kokoelmiinsa ja osasi kertoa,
-millainen sen pieninkin osa oli.
-
-Nyt oli metsästys onnistunut huonosti, sillä mitäpä kirjaneuvos teki
-muutamilla sadoilla paarmoilla, hevoskärpäsillä ja kaalimadoilla,
-joita hänellä oli monta sataa ennestäänkin? Väsyneenä ja
-tyytymättömänä istuutui hän lammikon rannalle, jossa suuri, valkoinen
-lumpeenkukka juuri oli avannut kauniin, nuoren kupunsa kesäaurinkoa
-vasten.
-
-"Ahah!" huudahti kirjaneuvos äkisti ihastuen. Hän oli löytänyt
-pienen, erittäin kummallisen olennon lumpeenkukan terälehtien
-peitosta.
-
-Elukka oli tuskin puoli tuumaa pitkä, hieno kuin kukanvarsi,
-valkoinen ja pikkuinen, vaaleanpunaiselta välähtelevä; mutta muuten
-muodoltaan ja rakennukseltaan melkein ihmislapsen kaltainen, paitsi
-että se oli niin ihmeellisen pikkuinen ja että sen lumivalkoisissa
-hartioissa oli läpinäkyvät, loistavat perhonsiivet. Kuka hyvänsä
-olisi huomannut tuon pikku olennon viehättävän sieväksi. Olipa
-kirjaneuvoskin aivan liikutettu ilosta, mutta ainoastaan sentähden,
-että oli löytänyt harvinaisen hyönteisen.
-
-Siispä hän pisti elukan pulloon muiden hyönteisten joukkoon ja
-astuskeli tyytyväisenä takaisin lukuhuoneesensa. Siellä pisti
-hän uuden hyönteisensä neulaan ja neulan korkkilevyyn sekä alkoi
-mikroskoopilla tutkia löytöänsä.
-
-"Onpa tämä merkillistä, perin merkillistä!" arveli kirjaneuvos.
-"Moista hyönteistä en ole vielä koskaan löytänyt. Se on varmaankin
-_homunculus minimus_, mikroskoopilla katseltava ihmisnulikka!
-Mutta tuo kiemurtelekse liian kovin, enhän voi lukea varpaita sen
-takajaloista. Kuolkoon ensin sill'aikaa, kun minä kirjoistani etsin
-_homunculus_-suvun!"
-
-Niinpä pikku elukka asetettiin neulassaan korkkiin pistettynä
-lukuhuoneen nurkkaan, ja kirjaneuvos läksi selailemaan kirjojansa.
-Kun hän ei niistä löytänyt _homunculus_-suvun merkkiäkään, riensi
-hän heti kaupungin suurimpaan kirjastoon, jossa oli satatuhatta
-kirjaa rivissä hyllyillä, ja alkoi niistä etsiskellä kannesta kanteen
-jotakin kertomusta pikun pikku ihmisestä, joka olisi ainoastaan puoli
-tuumaa pitkä. Sepä oli pitkällinen ja vaivaloinen työ. Kirjaneuvos
-etsi etsimistään kokonaista seitsemän vuotta; hän tuli etsimisestä ja
-huolesta kasvoiltaan tuhkanharmaaksi, ja nuuskanruskea nuttu alkoi
-kukoistaa kuin perunamaa; mutta ei mitään _homunculusta_ löytynyt, ei
-ainakaan sellaista, joka eläisi ja oleskelisi lumpeenkukan kuvussa.
-Seitsemän vuoden kuluttua palasi kirjaneuvos jälleen lukuhuoneesensa
-ja päätti nyt itse kirjoittaa omintakeisen kirjan uudesta
-_homunculus-hyönteisestä_, joka elää kukantuoksusta ja tavallisesti
-oleskelee erään nimitetyn lammikon luona, nimitetyssä puistossa
-ja määrättynä vuodenaikana ja jolla sitä paitsi on se ihmeellinen
-ominaisuus, että sen voivat ainoastaan oppineet, nuuskanruskeaan
-nuttuun pukeuneet miehet löytää.
-
-Kirjaneuvos nyt, tuon päätöksen tehtyään, etsi nurkkakaapin
-tomuisesta laatikosta korkkilevyn, jolla _homunculus_ oli neulassaan
-seisonut kätkössä seitsemän vuotta. Elukka riippui neulassa
-ilmi elävänä, iloisena ja kiemuroiden, kuten ennenkin. Olipa se
-kasvanutkin, sillä nyt se oli lähes tuuman pituinen.
-
-Kirjaneuvoksesta se oli hyvin kummallista ja hän käänteli elukkaa,
-tarkastellen joka puolelta. "Vielähän tuo kiemuroipi!" sanoi hän.
-"Minun pitää ripustaa se savuun." Ja hän pani sen savustumaan koko
-yöksi.
-
-Aamulla hän meni katsomaan elukkaa. Ihmeen ihme! Se kiemurtelihe
-yhtä elävänä ja oli taaskin kasvanut puolen tuumaa. Olisipa se ehkä
-lentänytkin, ell'ei olisi ollut pistettynä neulaan.
-
-"No, oletpa aika sitkeähenkinen veitikka!" sanoi kirjaneuvos.
-"Maltas, kun leikkelen sinut palasiksi." Ja kirjaneuvos leikkeli
-pikku olennon monen moneksi pikku muruksi. Mutta kun hän kääntyi
-toisaanne, ja sitte jälleen katsahti palasia, olivat ne kaikki
-kasvaneet yhteen ja silloin näki hän elukan nauravan.
-
-Kirjaneuvos ei ollut mikään pahaluontoinen mies, mutta jopa alkoi
-häntä tuo suututtaa, että mokoma hyönteinen nauroi. "Vai niin!" sanoi
-hän, "vai naurat sinä, hä? Kyllä minä sinut opetan!" -- Hän otti
-suuren rautahuuhmarensa ja raskaan petkelen, pisti elukan huuhmareen
-ja survoi sen jauhoksi. "Nyt ainakin pysynet hiljaa!" arveli
-kirjaneuvos.
-
-Mitä vielä! Kirjaneuvos katsahti huuhmareen ja näki piskuisen istuvan
-pohjalla vielä iloisempana ja elävämpänä kuin ennen. Ei maksanut
-vaivaa edes koettaakaan survoa sitä, yhtä hyvin olisi voinut pistellä
-reikiä ilmaan. Ja nyt se jo oli kasvanut kahden tuuman pituiseksi.
-
-"Ohoh!" sanoi kirjaneuvos hämillään ja suutuksissaan. "Jos olet sitä
-lajia, niin ei kaiketi ole muuta neuvoa kuin polttaa sinut poroksi."
--- Hän teki suuren tulen kammarinsa uuniin, viskasi elukan tuleen ja
-uunin sivupellit kiinni. "Nyt se vekkuli ei enää kiemurtele!" ajatteli
-hän.
-
-Kun valkea oli palanut, tuli kirjaneuvos uteliaaksi ja avasi pellit.
-Siinä se piskuinen nytkin istui iloisena ja vahingoittumatta
-tuhkassa. Ja nyt se oli jo kolme tuumaa pitkä sekä osasi puhuakin.
-
-"Täällä on lämpöinen ja hyvä olla", sanoi se pikku olento ivallisesti
-hienon hienolla äänellänsä, joka ei ollut juuri kovempi kuin itikan
-hyminä.
-
-"No, kautta Jupiterin!" sanoi kirjaneuvos, lyöden kummastuksesta
-kätensä yhteen, "sinäpä olet sitkeähenkisin kuoriainen, kuin koskaan
-olen nähnyt." Sitte hän otti elukan tuhkasta, meni sen kanssa metsään
-ja kaivoi sen parin sylen syvyyteen maan sisälle. Ja ollakseen oikein
-varma asiastaan vieretytti hän vielä suuren kiven elukan haudalle.
-
-Mutta eipä hän kuitenkaan ollut oikein varma, vaan meni viikon
-kuluttua samaan paikkaan metsään katsomaan. Metsä oli kyllä
-entisellään, kivi paikallaan ja hauta täynnä, mutta se pikku olento,
-josta ei millään tavalla voitu päästä erilleen, istui, nyt jo neljän
-tuuman pituiseksi kasvaneena, iloissaan ja vahingoittumatta kivellä.
-"Onpa täällä oikein kaunista ja vilpoista metsässä", sanoi hän.
-
-Silloin, niin, vasta silloin kirjaneuvos oikein kovin peljästyi.
-Harva tukka nousi pystyyn hänen kuutamopäälakensa ympärillä, vehreät
-silmälasit hypähtivät hänen nenällään, nuuskanruskea nuttu ratkesi
-ompeleistaan, ja kirjaneuvos läksi juoksemaan pakoon min kerkesi. Ja
-siitä tuli sellainen juoksu, että hän sitä kyytiään juoksee vielä
-tänäkin päivänä.
-
-Jonkun ajan kuluttua sattui hyväluontoinen kanamummo astumaan
-metsäpolkua ja löysi pikku olennon istumasta kiveltä, johon
-kirjaneuvos oli hänet jättänyt. "No, pikku pahanen", sanoi mummo,
-"miten sä niin yksiksesi olet? Tuleppas tänne, niin minä lämmittelen
-sua tuvassani muiden kananpoikasten kanssa!" Ja samassa hän otti
-piskuisen varovasti köhmyräisten sormiensa väliin ja kantoi sen
-esiliinassa kotiinsa.
-
-Mummolla oli puinen häkki, jossa kana asui poikasineen; siinä oli
-uusi elukkakin saava asua. Mutta kana ei suvainnutkaan kotiinsa
-vieraita, vaan noukki tuota pikaa silmät pikku olennolta pois päästä.
-Mummo huomasi sen ja huudahti peljästyksestä. "Ei mitään hätää!"
-sanoi piskuinen. Ja kohta hän, silmät terveinä ja kauneina, istui
-hymyillen hajasäärin kanapojan seljässä ratsastamassa.
-
-"Saat asua porsaan kanssa", sanoi mummo, "ja jos se rupeaa tekemään
-sinulle pahaa, niin ryömi kaukalon alle!"
-
-Niin tehtiin. Piskuinen asetettiin porsaan asuinkumppaniksi, mutta
-sepä ei onnistunut paremmin, kuin että porsas nielasi hänet yhtenä
-suupalana. Yksi leukojen losaus vain, niin se oli tehty!
-
-Mummo sen huomasi ja hämmästyi niin, että oli ensi hädässään
-teurastaa koko porsaan. Jo seisoi hän valmiina porsaan vieressä, ja
-kohta olisi varmaankin päättynyt sen nuori elämä, ell'ei mummo olisi
-kuullut vienon äänen sanovan: "Mitäs nyt aiot, pikku emäntä? Vallan
-hyvinhän minä voin!" Ja siinä se kummallinen olento nauraen istui
-porsaan seljässä.
-
-"Nyt minä hänet paremmin suojelen", arveli mummo, ja asetti hänet
-heinille ämpäriin, joka oli oven vieressä tuvassa. Mutta kohta
-sattui mummon mies tulemaan janoissaan pellolta kotiin, otti ämpärin
-ja laski syvälle syvimpään kaivoon. "Mitä hulluja nyt teit?" sanoi
-mummo. "Hukutit minun rakkaimman pikku elukkani!"
-
-Kana-ukko peljästyi ja hämmästyi, sillä hän piti eukkoansa hyvin
-suuressa arvossa; mutta ennenkuin hän vielä ehti vastata mitään,
-kuului heikko ääni taaskin sanovan: "Ei hätää, pikku emäntä, kyllä
-minun on täällä hyvä ollakseni." Ja pikku olento istui nauraen
-ämpärin sangalla ratsastamassa.
-
-Tämä alkoi viimeinkin mummosta tuntua jo vähän kummalliselta. Hän
-sovitti sangattomat silmälasit nenällensä, katseli piskuista tarkkaan
-joka puolelta ja sanoi hänelle: "Mikä sinä oikeastaan olet?"
-
-"Olento", vastasi hän.
-
-"Hm!" sanoi mummo. "No, mistä tämä olento on kotoisin?"
-
-"Kaikkialta enkä mistään", kuului vastaus.
-
-"Vai niin, sepä oli hyvin selvää, se", arveli mummo. "No, mikä sun
-nimesi on?"
-
-"Sano minua Pikku Haltiaksi."
-
-"Onko se almanakassa?"
-
-"Etsi!"
-
-Mummo etsi sekä silmälaseilla että ilman, mutta ei löytänyt koko
-almanakasta Pikku Haltian nimistä pyhimystä. "Ahah, nyt ymmärrän",
-sanoi hän; "se on lapsi, jonka ristinimi on Pikku ja sukunimi Haltia.
-Kummallisia nimiäpä ne ihmiset nykyaikaan panevatkin lapsilleen.
-Mutta kun oikein ajattelen asiaa, niin kukapa tietää, onko tuo
-elukka edes oikea ihmislapsikaan. Vastaa, nulikka, missä on sinun
-papinkirjasi?"
-
-"Papinkirjaniko? Mikäs se on?"
-
-"Maltahan, tämä ei suinkaan ole aivan oikeaa peliä", ajatteli mummo.
-Tuo olento ei edes tiedä, mikä papinkirja onkaan. "Varminta lienee,
-että minä jollakin sopivalla tavalla pääsen eroon tuosta Pikusta.
-Arvoisa provasti kaiketi tiennee neuvon; sillä minä en vain tahdokaan
-pitää noitavehkeitä kodissani." Ja mummo pisti Pikku Haltian hiljaa
-koriin, sitoi paksun huivin peitteeksi päälle ja meni korinensa
-pappilaan.
-
-"Arvoisa provasti!" sanoi mummo perille päästyään, "tässä on
-ihmeellinen olento, jonka löysin toissa keskiviikkona metsästä.
-Silloin se oli neljä tuumaa pitkä, mutta on sitte kasvanut
-viisitumaiseksi; ei syö mitään, ei juo mitään, ei makaa koskaan,
-näyttää olevan erittäin ilomielinen ja sitkeähenkinen. Kuitenkin
-näyttää se melkein ihmislapselta, paitsi että sillä on jonkinlaiset
-perhonsiivet hartioissa; osaa myöskin puhua ja sanoo itseään _Pikku
-Haltiaksi_. Nyt minä kysyisin teiltä, arvoisa provasti, mitä minun
-pitää tekemän sille, sillä minä toden totta en tiedä, onko se ihminen
-vai mikä."
-
-Provasti näytti hyvin ajattelevaiselta, mietti hyvän aikaa asiaa ja
-pyysi viimein nähdäksensä moista otusta.
-
-"Tässä se on", sanoi mummo, aikoen auaista koriansa, mutta Pikku
-Haltia jo istuikin hänen olkapäällänsä, kumarteli hyvin tuttavasti ja
-sanoi: "tässä mä olen!"
-
-"Hm, hm!" virkkoi provasti, pani nenälleen kahdet silmälasit ja
-alkoi tarkastella pienoista joka taholta. "Et sinä kuulu minun
-seurakuntaani", sanoi hän, "missä olet syntynyt?"
-
-Pikku Haltia hyppäsi ja asettui hyvin rohkeasti ratsastamaan arvoisan
-provastin lasinsangoille. "Missäkö olen syntynyt?" sanoi hän.
-
-    "Taattoni on taivon päivä.
-    Maammoni on aava ilma,
-    Majani on mailma laaja,
-    Vakaa kehtoni vapaus,
-    Voima vahva elonani,
-    Valo runsas ruokanani,
-    Jalo lämmin juomanani.
-    Unenani valvominen..."
-
-"Kyllä mun täytyy sanoa", virkkoi provasti vähän mietittyään,
-"että se on hyvin omituinen kastekirja. Sellaista ei minun
-kirkonkirjoissani ole. Mummo myöskin sanoo sinua hyvin iloiseksi ja
-sitkeähenkiseksi, vaikka oletkin noin pieni. Mutta mitäs sanot minun
-kärpäsläpästäni?"
-
-Piskuinen naurahti:
-
-    "Ei minua sorto sorra,
-    Teräs ei minuhun pysty,
-    Tuli tuimin ei mua polta
-    Eikä musta multa peitä.
-    Vettä, ilmaa, tulta, tuhkaa.
-    Pedon kitaa, ihmiskättä
-    En mä pelkää; pääsen niistä
-    Surman suuhun sortumatta,
-    Hymyillen kuin kevään lehti.
-    Mitä mielitkään minusta,
-    Herra, herttainen provasti?"
-
-"Minä en rupea tekemisiin sinun kanssasi, viisastelija!" torui
-provasti. "Mene tiehesi, sinä et kuulu minun seurakuntaani; minä en
-sinua tunne."
-
-"Olipa kerran aika, jolloin minut tunsit", sanoi piskuinen, nostaen
-veitikkamaisesti etusormeaan.
-
-"Milloinkahan se olisi ollut?" kysyi provasti. "Minä ainakaan sitä en
-muista."
-
-"Kun olit pieni poikanen, juoksentelin sinun kanssasi ajelemassa
-puiston perhosia ja luin satuja niiden siiviltä. Silloin minä
-sinun kanssasi soutelin kirkkaalla järvellä ja kirjoittelin runoja
-aaltoihin. Silloin seisoskelin sinun kanssasi tähtitaivaan alla ja
-näin Jumalan silmäin loistavan yön pimeässä."
-
-"Joutavia lapsellisuuksia!"
-
-"Sitte kun tulit nuorukaiseksi ja ylioppilaaksi, istuin sinun
-kanssasi yksinäisessä kammarissasi ja tavailin kuun paistetta
-jäisestä ikkunastasi. Minä kirjoitin sinulle kauneimmat ajatuksesi
-kunniasta ja sankaruudesta, rakkaudesta ja isänmaasta. Minä tahdoin
-sinusta tehdä suurta miestä, provasti, ja suureksi sinun omakin
-halusi siihen aikaan paloi."
-
-"Nuoruuden unelmia!" huokasi provasti.
-
-"Nyt sanot niin", jatkoi piskuinen, "ja ne unelmat kuitenkin
-olivat paraat koko elämässäsi. Sittemmin olet tehnyt työtä leivän
-tähden, kirkkoherran-paikkojen, arvonimien ja kunnian tähden. Jos
-olisit tehnyt työtä Jumalan valtakunnan eduksi, provasti, niin
-enpä uskaltaisi tehdä pilaa sinusta. Mutta nyt uhkaat lyödä minua
-kärpäsläpälläsi, kun olet syömällä ja makaamalla hävittänyt sielusi
-kuolemattoman osan. Se ei ole oikein hyvin tehty, isä hyvä!"
-
-Onneksi ei provasti kuullut viimeisiä sopimattomia sanoja. Hän istui
-ääneti ja vaipuneena nuoruuden muistoihin.
-
-"Arvoisa provasti, lähettäkää hänet nimismiehelle, kun hän käyttää
-suutansa sopimattomasti teitä kohtaan", sanoi kanamummo, ollen
-loukkautunut provastin puolesta.
-
-"Antakaamme sen lentää!" sanoi provasti sävyisästi ja avasi ikkunan.
-"Kas tässä, Pikku Haltia; vapaus on kehtosi, lennä vapauteen!"
-
-"Kiitoksia, hyvä provasti!" sanoi pienokainen ja lensi samassa pois
-kuin päivänsäde kohti sinistä kesätaivasta.
-
-Kanamummo ei ollut käsittänyt sanaakaan Pikku Haltian puheesta
-muuta kuin että hän ei ollut osoittanut provastille kylliksi
-kunnioitusta. Mutta provasti kyllä käsitti kaikki tyyni, ja se
-juuri teki hänet niin ajattelevaiseksi. Hän tunsi mielessään
-jotakin, mitä sitte lienee ollutkaan, joka melkein tuntui surulta ja
-katumukselta. Ja kun he molemmat, provasti ja mummo, nyt seisoivat
-ikkunan edessä ihmetellen piskuisen katoamista, näkivät he vanhan
-miehen, yllä nuuskanruskea nuttu ja päässä vehreä lakki, juoksevan
-hengästyksissään mätästen ja aitain yli.
-
-"Mitä hullua?" sanoi kanamummo, tuntien miehen; "sehän on
-kirjaneuvos! No, hänpä näkyy harppailevan kiiruummin kuin maanmittari
-ruispellossa!"
-
-"Niin!" sanoi provasti. "Tuolla tavalla voi juosta ainoastaan se,
-jolla on käsissään ollut Pikku Haltia, vaan joka on piinannut häntä.
-Ja kun sitte tunnetaan Haltia toiste, saadaan sellainen kauhu, kuin
-kirjaneuvoskin näkyy saaneen. Hyväpä oli, ett'en minä ehtinyt tarttua
-kärpäsläppään."
-
-"Eihän tuo vain liene vaarallista minulle, niin että minunkin
-täytyisi juosta?" kysyi kanamummo.
-
-"Ei, teille, hyvä mummo, se ei ollenkaan ole vaarallista. Mutta
-minulle ja monelle muulle. Tahdotteko tehdä minulle pienen
-palveluksen?"
-
-"No, niin varsin mielelläni, arvoisa provasti!"
-
-"Polttakaa tuo kärpäsläppä! Minä saattaisin pikastua, jos hän vielä
-milloin ehkä palaa."
-
-
-
-
-HÖYRYVENEEN LÄMMITTÄJÄ.
-
-
-    Tulivin! Tulivin! Alus hytkyvi tää,
-    Ojan aaltohon propelli kun nävertää,
-    Telat tuskittelee sekä männät ne käy,
-    Kuten niiss' olis henki, jot' ei toki näy.
-            Minun tointani vaan
-            Se ei liikutakaan.
-    Ne on toiminnassaan, saman teen minäkin,
-            Tulivin! Tulivin!
-
-    Nyt on syys, pimeää, kovin myrskyelee,
-    Näen luukusta kuin säen sinkoelee,
-    Tuuli jäätävä on, meri möyryelee,
-    Joko lunta tai vettä nyt virtaelee
-            Minä täss' yhä vaan
-            Valon, lämpimän saan,
-    Jopa paistun... Jos raitista ois jotakin!
-            Vari on. -- Tulivin!
-
-    Olen kokkina orjan mä nälkäisen, mi
-    Yhä ahkera on, yhä puuhoavi,
-    Tavaraa yhä sinne ja tänne se tuo,
-    Kun ei kerkeä muut: konelaitos on tuo.
-            Uros, vait' ole ain'.
-            Tahi kilju, kun vain
-    Pysyt häkissä! Jos ulos käyt, alus tää --
-            Tulivin -- häviää.
-
-    Ja kun hiiliä luon, tuli räiskyelee,
-    Hiki nokiset kasvoni kun valelee, --
-    Peninkulmia monia alla mä maan
-    Sytytän tulivuoren oksentamaan,
-            Siten luulen ... mut saan
-            Heti keinuilemaan,
-    Ja mä vain olen kiikkuva kaarnanen, min
-            Vesi vie. -- Tulivin!
-
-    Avaran meren aalto se voi murentaa
-    Emäpuun sekä myös tulen sammuttaa.
-    Mun ja kuoleman välillä tuuma on, voi!...
-    Jumal' on toki turva ja suoja; Hän soi
-            Välill' liekin ja myös
-            Veden olla mun työss'.
-    Tuli räiskyös! Laulaos propellikin:
-            Tulivin! Tulivin!
-
-
-
-
-MUSTAN MEREN MERIMIES.
-
-
-    Kas meripojat, niitä
-    Ei pelko painakkaan!
-    Maan ympäri he kiitää
-    Ja lappaa touvejaan.
-    Kun meri pauhaa, myrskysää
-    Touveihin, mastoon yllättää,
-    Niin laulaa lauluansa
-    Iloisin mielin nää.
-
-    Mies mustan meren laivan
-    On Niku nokkela;
-    Niin ketterä hän aivan,
-    Ett'ei vois uskoa.
-    Kas, kuin hän hyppää uimaankin,
-    Ja mustana käy takaisin
-    Kuin musta meri, mutta
-    Sydämmin iloisin.
-
-    Hän laivan valkokantta
-    Nyt "hyppii varista"'
-    Ja mustat merkit antaa
-    Jaloistaan tihkua.
-    Niin varpait' tulee variksen.
-    Mutt ei ol' orja Nikunen,
-    Merensä mustan, rakkaan
-    Hän maalaa kaikillen.
-
-    Hän joskus töhrää, milloin
-    Pitäisi koristaa;
-    Paperipätkin silloin
-    Selkäänsä Niku saa.
-    Vaan joskus, uljaast' uituaan.
-    Kauniisti kantta juostuaan.
-    Hän pannaan villapaitaan
-    Ja puhtaaks siivotaan.
-
-    Hän teräksisin kengin.
-    Puusäärin astelee
-    Ja pojan, tyttösenkin
-    Keralla leikitsee.
-    Kun hän on hauska veikkonen,
-    Hän piirtää kirjaan lapsien
-    A:n sauvoin kulkevaisen.
-    B:n köyryselkäisen.
-
-    Käy, Niku, tähän laivaan
-    Nyt lippus nostamaan!
-    Laps-pienet päätään vaivaa,
-    Ken Niku olleekaan.
-    Hän on... No, kappas juonta sen!
-    Taas pulskahti hän merehen,
-    Kirjoittain noustuansa:
-    Huomenta, pienonen!
-
-
-
-
-YRJÖN VALTAKUNNAT.
-
-
-Ah, miten on suloista olla kaksitoista-vuotias ja terve ja iloinen
-ja huoleton! Ja silloin asua vehreässä saaristossa sinisen meren
-keskessä, ja hoitaa pikku venettänsä, koiraansa ja joustansa, ja
-joka aamu nähdä auringon välkkyvän koivuin lehtien välitse ja
-kasteen päilyvän ruohossa ja pikku aaltojen, noiden Aallottaren
-leikkikumppanien, vierivän rantaan. Niin, onpa suloista, kun
-vilpoinen aamu-ilma löyhähtelee sisään avoikkunasta, kantaen
-näkymättömillä siivillään tuomen, pihlajan ja sireenin tuoksua,
-sill'aikaa kun tuhannen tuhansien lintuin laulu joka oksalta kaikuu
-Jumalan ylistykseksi ja kiitokseksi. Silloinhan täytyy ihmisenkin
-olla kuin lintu, vapaa ja nuori, ja laulaa kaikkein muiden kanssa ja
-kiittää Jumalaa niinkuin kaikki muutkin. Sillä ei kukaan ole oikein
-onnellinen Jumalaa kiittämättä. Mitenkä voisikaan mikään olento
-maan päällä kukoistaa totisessa ilossa, ell'ei hän juurru Jumalan
-rakkauteen ja tunne itseään onnelliseksi siitä?
-
-Sellainen onnellinen poika oli Yrjö. Muistanpa sen kesän, jolloin
-hän souteli ihanassa saaristossa ja lauleli melkein aina; niin,
-hän lauloi päivät päästänsä, ja kirkas, kaunis ääni hänellä oli,
-vaikka hän itse ei sitä ajatellut; hän lauloi aina, kun hän näet
-aina oli iloinen. Siellä oli suuria, korkeavuorisia saaria ja
-satoja pikku saaria ja luotoja, muutamat niinkin pienet, että kun
-koivu tai mänty oli asettunut johonkuhun sellaiseen kotitontuksi,
-siinä ei enää ollutkaan tilaa muille kuin ehkä jollekulle villille
-viinimarja-pensaalle tai muutamille horsmankorsille. Purjeveneet
-eivät juuri olleet hyvillään tällaisesta saarisokkelosta, sillä
-niiden välisissä salmissa kävi usein puuskahteleva vihurituuli, joka
-pakotti purjehtijan varoillansa pitelemään purjenuoriaan, ell'ei
-hänen tehnyt mieli kaatua keikahtaa. Kalastusveneetkin pysyivät
-mieluisemmin suuremmilla seljillä, jossa oli väljempi tila nuotille
-ja silakkaverkoille kuin täällä päättömissä pikku salmekkeissa,
-ruokorantaisissa lahdissa ja jyrkillä vuorenhuipuilla. Mutta Yrjöstä
-sen sijaan tämä Arkipelaagi oli sanomattoman miellyttävä. Purjehtija
-hän ei ollut vähääkään; ongiskella hän kyllä olisi osannut yhtä hyvin
-kuin muutkin, mutta hänestä oli hupaisempi antaa pikku kalojen elää
-iloista, lyhyttä, virkeätä elämäänsä kirkkaassa vedessä kuin nähdä
-niiden kuolevan korissa ja sitte syödä ne. Hän kyllä tiesi muita
-huvituksia, jotka paremmin miellyttivät häntä.
-
-Siellä oli monena kesänä ollut pikku sota-höyrylaivoja saaristossa,
-ei sotimassa ja ampumassa, sillä olihan nyt rauha, vaan merkitsemässä
-purjehdusväyliä valkoisilla, mustilla ja punaisilla leimoilla, joita
-maalaeltiin kallioihin, että suuret, mustain valaskalain kaltaiset
-monitoorit aina tietäisivät kulkea mereen syvimpiä paikkoja, joissa
-ei tarvitse peljätä sattuvansa karille. Samaa tarkoitusta varten
-oli höyrylaivain väki pystytellyt omituisia torneja ja maamerkkejä
-sinne tänne kallioille ja niemille, niin että oli jotenkin mutkikasta
-tietää kaikkien noiden merkkien merkitystä ja niiden avulla osata
-purjehtia oikeaa tietä. Kaikki saariston pojat katsoa ällistelivät
-ihmetellen näitä merkkejä, joita heidän oli mahdoton käsittää;
-Yrjö niinkuin muutkin. Mutta Yrjö arveli voivansa olla yhtä hyvä
-rakennusmestari kuin kruununkin merimiehet, ja huviksensa pystytteli
-omia merkkejään, missä vain hänen mielestään oli sopivaa sijaa niille.
-
-Suuria valkoisia leimoja, ympyröitä ja kolmikulmia, joita
-höyrylaivain väki oli maalaellut vuoriin, Yrjö ei saanut tehdyksi.
-Mutta kukapa ei olisi osannut tehdä pikku tornia kivistä ja
-pistää seivästä tai luutaa sen päähän seisomaan? Ja niitä Yrjö
-juuri rakenteli, kun oli enonsa kanssa soutumatkoilla pikku
-salmissa. Enolla oli kylliksi tekemistä koukkujensa ja verkkojensa
-hoitamisessa, mutta Yrjö pyrki maalle johonkin kauniin rannan
-mutkaan, ja siellä oli hänelläkin kylliksi työtä. Heti maalle
-päästyään alkoi hän kanneksia kiviä kunnahalle, ja kun vene parin
-tunnin kuluttua palasi, oli Yrjöllä torninsa valmiina. Kas, sepä oli
-hauskaa!
-
-Eipä tuossa tornien rakennustaidossa kuitenkaan kaikki ollut ihan
-oikein. Yrjö oli ahkera ja edistyi kohta niin taitavaksi tornien
-tekopuuhassaan, että hänen tornejansa tuskin voi erottaa höyrylaivain
-merkeistä. Jos suuri sotalaiva, joka maksaa monta miljoonaa, nyt
-olisi luottanut höyrylaivain merkkeihin, vaan kuitenkin purjehtinut
-Yrjön merkkien mukaan, niin olisi siitä tullut paha mylläkkä.
-Onneksi sattui eräs niistä sotalaivoista, jotka olivat merkinneet
-kulkuväylän, uudestaan purjehtimaan näitä vaarallisia salmia. Upseeri
-seisoi kiikarilla tähystellen kannella ja huusi perämiehelle: "Oletko
-hulluna, mies? Miten sinä lasket? Etkö näe tuota maamerkkiä?"
-
-"Jumala varjelkoon herra kapteenia!" vastasi perämies. "Jos minä
-laskisin tuon merkin mukaan, ajaisimme viiden minuutin kuluttua kohti
-vuoreen."
-
-"Mitä?" tiuskasi kapteeni. "Eikö se ole meidän oma merkkimme?"
-
-"Ei, niin totta kuin peräsimenkehrää pitelen", vastasi perämies,
-"ei toki kukaan meidän miehistämme ole niin tyhmä ollut, että olisi
-merkinnyt tuon niemen."
-
-Kapteeni vihastui kovin ja lähetti heti miehiä hajoittamaan tuon
-eksyttävän kiviläjän. Hetkisen kuluttua näki hän toisen yhtä väärän
-merkin, pian vielä kolmannen, neljännen ja yhä uusia. Jos nyt olisi
-ollut sota-aika, niin olisi voitu luulla vihollisen pystytelleen
-vääriä merkkejä sotalaivaston tuhoksi, ja silloin olisi siitä tullut
-tutkinto ja Yrjö ja hänen enonsa olisivat voineet joutua pahaan
-pulaan. Mutta nyt oli rauha ja kapteeni vain hajoitutti kaikki
-liikamerkit sekä kuulututti kirkossa, että älköön kukaan täst'edes
-uskaltako turmella saariston maantiedettä.
-
-"Kuuleppas, hyvä Yrjö", sanoi eno, "nyt me luovumme
-sota-rakennusmestarin toimesta."
-
-"Enkö saa enää rakennella torneja?" kysyi Yrjö.
-
-"Rakentele vain, miten mielesi tekee!" sanoi eno, "mutta rakentele
-oman mallisi mukaan, ett'eivät tornit tule samannäköisiksi kuin
-kruunun maamerkit. Mitäpä rupeaisit muita matkimaan? Keksi jotakin
-uutta!"
-
-Yrjö rupesi miettimään. "Eno", sanoi hän, "minä luin jostakin
-kirjasta, että kun kapteeni Cook löysi asumattoman saaren ja otti
-sen haltuunsa Englannin kuninkaan Yrjön nimeen, teetti hän siihen
-kiviröykkiön ja pystytti röykkiöön Englannin lipun. Se oli merkkinä
-että saari oli kuningas Yrjön oma."
-
-"Niin", sanoi eno, "samoin tekevät merillä purjehtijat vielä nytkin,
-kun sattuvat löytämään tuntemattoman ja asumattoman saaren."
-
-"Olenhan minäkin merellä purjehtija", arveli Yrjö. "Ja täällä on
-monta tuntematonta ja asumatonta saarta. Minä otan ne haltuuni."
-
-"Ota vain!" sanoi eno.
-
-Yrjöstä tuli mahtava valloittaja. Koko saaristo oli täpö täynnä
-asumattomia saaria. Yrjö valitsi itselleen suuria kuningaskuntia ja
-pikku ruhtinaskuntia, suurimetsäisistä ja korkeavuorisista saarista
-aina pienimpiin luotoihin saakka, joissa oli tilaa ainoastaan
-yhdelle koivulle ja yhdelle viinimarja-pensaalle. Jokaiseen kokosi
-Yrjö kiviroukkion ja pystytti siihen kuningas Yrjön lipun. Miksipä
-hän ei olisi saattanut olla kuningas yhtä hyvin kuin Otaheitissakin
-kuningas oli? Lipputankoja oli kaikkialla, ja liput Yrjö laittoi
-erilaisiksi saaren suuruuden tai muun merkillisyyden mukaan. Suurin
-saari nimitettiin Georgiaksi eli Yrjönmaaksi ja sen anastuksen
-merkiksi tehtiin kunnollinen lippu sinikirjaisesta nenäliinasta ja
-pantiin liehumaan tornin päähän keskelle korkeaa Ararat-vuorta.
-Pienemmät saaret saivat tyytyä paperi tai tuohilippuihin. Joka saari
-oli eri valtakunta, kun joka saaressa oli miljooneja asukkaita:
-muurahaisia, itikoita ja lintuja. Yksin kalatkin, jotka kuuluivat
-valtakunnan meriväkeen, luettiin sen asujamiin, koska ne asuivat
-kuninkaan alueesen kuuluvassa ruokometsässä rannalla. Joka saaressa
-oli sitä paitsi laajoja metsiä, suuria kaupunkeja, väkirikkaita
-kyliä, muhkeita kivikartanoita. Joka saaressa oli satamia ja
-laivoja, palatseja ja linnoja, suuria karjalaumoja, aavikkoja ja
-vuorenseljänteitä, teitä ja vainioita.
-
-Ah, olipa suloista tietää olevansa niin monen valtakunnan kuningas!
-Ei kukaan ollut niin rikas kuin kuningas Yrjö, ei kukaan keisari niin
-mahtava kuin hän. Kun hän souteli veneessänsä, mukana uskollinen
-poliisimestari Passi, kuningaskunnasta toiseen, nousten milloin
-missäkin satamassa maalle, otettiin häntä joka paikassa vastaan
-valtakunnan ylipäämiehenä. Ruoko kumarteli, puut hurrasivat, pensaat
-olivat liputetut, joka ruo'onkorsi näytti kunniaa kiväärillä,
-kukat niiasivat, heinäsirkat soittivat viulua, itikat tanssivat
-katrillia ja sudenkorennot polkkaa; joka taholla välkkyvät aallot
-lauloivat kansanlauluja. Kuningas sitoi venheensä kantoon, sanoen
-kannolle: "ole vartioimassa!" Hän tervehti majesteetillisesti puita
-ja kallioita, lausui niille kuninkaallista suosiotansa ja jakeli
-käskyjänsä. Ne olivat uskollisia ja tottelevia alamaisia, seisoivat
-hievahtamatta vartioimassa, poistumatta koskaan paikaltansa. Kuningas
-astui poliisimestarinsa kanssa halki valtakunnan, rajasta toiseen,
-raivasi tiet, lakasi torit, istui oikeutta, ja katsoi, että kaikki
-kaupungit, kylät, satamat ja linnat olivat kunnossa, samoin sotaväki.
-
-Sillä Yrjöllä oli kaksi mahtavaa vihollista, meren ja ilman
-kuninkaat, jotka välistä hyökkäsivät hänen valtakuntaansa, hävittäen
-hirmuisesti. Sentähden piti kallioiden seisoa vartioimassa,
-sentähden piti vuorten olla linnoina ja suurten puiden suojella
-pikku kukkia myrskyltä. Kuningas iloitsi, kun hänen väkensä taisteli
-urhollisesti ja ajoi vihollisen pakoon; mutta eihän aina päästy ilman
-tappioitakaan.
-
-Kerran sousi kuningas niinikään tarkastamaan valtakuntiansa ja
-poliisimestari seurasi häntä. Passi oli musta villakoira, oikeaa
-Espanjan rotua, ja hänellä oli erinomaisen tarkka aisti vainuta
-karkulaisia metsästä. Hän katsoi velvollisuudekseen puhdistaa
-valtakunnan sellaisista nihilisteistä ja kuljeksijoista, kuin
-jäniksistä, ketuista ja teyreistä, mutta pahaksi onneksi hän välistä
-erehtyi niinkuin muutkin poliisimestarit ja kohteli useinkin lain
-koko kovuudella viatonta lammaskatrasta, joka sattui olemaan
-laitumella saaressa.
-
-Kuningas souteli Kreikanmaan, Italian, Espanjan, Ranskan, Englannin,
-Saksan, Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen ohi ja huomasi kaikki
-olevan muuten kunnossa, vaan korppi piti meteliä Rooma-kalliolla
-ja huuhkaja rääkyi suuressa hevoskastanja-puussa, jolla oli nimenä
-ruhtinas Bismarck. Huomasipa kuningas Yrjö myöskin kahdessa
-pikkuvaltakunnassa, Tanskassa ja Suomessa, sotaa ruskeain ja mustien
-muurahaisten välillä. Mutta kuningas Yrjö oli yhtä ankara kuin
-oikeudentuntoinenkin; hän julisti käskyn yli koko valtakuntain, että
-mikä hyvänsä muurahaiskeko täst'edes uskalsi hätyyttää toista, se
-armotta piti lapiolla järveen heitettämän kalain ruoaksi. Ja tämän
-käskyn poliisimestari haukkumalla ilmoitti yli vuorien ja mäkien.
-
-Tällä kertaa ei kuningas ehtinyt käydä etäisemmissä valtakunnissaan,
-joita oli Kamshatka, Japan, Persia, Madagaskar, Sahara, Guinea,
-Madeira, Jamaika, Kuba, Kap Horn, Otaheiti, Uusi Seelanti, Sumatra,
-Jaava ja Borneo. Hän nousi Yrjönmaalle, jonne Höyhensaaret etäältä
-siintivät, asettui Päivölän palatsiin, joka oli kaunis kallio
-rannalla, ja päätti armollisesti siinä syödä voileipänsä.
-
-Oli lämmin kesäpäivä, juuri puolenpäivän rinnassa (kello 11 ja 12
-välillä). Meri oli kirkkaana kuin suuri peili, ja sen kehyksenä
-päilyi monta pikku peiliä saarten välillä. Merenkuningas Ahti ja
-ilmankuningas Tuulenpuuska näyttivät tehneen ainaisen sovinnon
-ja rauhan Yrjön kuningaskuntien kanssa. Kaksi pitkää honkaa,
-Taivaantasa ja Pilvenparta, Yrjönmaan vartiat, lepäsivät keihästensä
-varassa ja näyttivät hyvin unisilta, niinkuin heillä nyt ei olisi
-mitään tekemistä. He olivat korkeihin latvoihinsa ottaneet kiinni
-viimeiset mereltä tulleet tuulenhenkäykset ja panneet ne nukkumaan
-havuvuoteelle.
-
-Kuningas Yrjö, syötyään voileipänsä, joll'aikaa poliisimestari oli
-huvikseen pureskellut vanhaa hevosensäärtä, katseli koko saaren ja
-huomasi kaikki olevan hyvässä järjestyksessä. Rannan kivet olivat
-peseytyneet puhtaaksi merivedessä ja kukat aamukasteessa; mansikat
-olivat pukeutuneet univormuun, alta valkoisiksi, päältä punaisiksi.
-Mustikat olivat pyytäneet yhdeksi viikoksi virkavapautta, ehtiäkseen
-tulla oikein sinisiksi; vaapukat olivat nöyrimmästi ilmoittaneet
-juuri nyt alkaneensa tehdä raakaleita; tuomet ja pihlajat olivat
-jo kuninkaan edellisellä käyntikerralla kylvelleet kukkiansa ja
-alamaisimmasti lupasivat toimittaa marjoja syksyksi; koivu oli
-sukinut riippuvat oksahiuksensa; kuusi ja mänty olivat ahkerassa
-uusien käpyjen teossa. Ainoa tyytymätön oli hauki, joka oli
-joutunut riitaan rannan kiiskien kanssa siitä, että ne pörhistivät
-selkäevänsä, kun hauki yritti heitä nielemään. Kuningas nosti
-keppinsä ja käski taistelijain sopimaan. Muuten hän oli tyytyväinen
-väkeensä, tarkasti mettiäisten uuden hunajatehtaan, kiitteli
-muurahaisten maanteitä ja neuvotteli peipposten kanssa, mikä olisi
-paras keino puhdistaa tuomien lehdet madoista.
-
-Äkisti alkoi poliisimestari kovasti haukkua, ja kuningas Yrjö
-huomasi variksen väijyvän koivussa kottaraisten pesää. Yrjö oli
-ankara kuningas eikä kärsinyt roistoja valtakunnassaan. Hän jännitti
-jousensa, joka hänellä aina oli muassa, tähtäsi varista ja nuoli
-lennähti toiseen siipeen. Kraa! huusi varis ja lensi vaivaisena pois
-metsään.
-
-Niin kuninkaalla on paljo tekemistä; hänen täytyy ajatella kaikki
-asiat. Suoritettuaan hallitustoimensa istahti kuningas Yrjö Päivölän
-palatsiin mukavaan nojatuoliin, jonka sieltä löysi. Siitä hänen sopi
-katsella aukeaa merta; hän näki selvään toiselta puolen Höyhensaarien
-kuuluisan luolan ja toiselta Ohdakesaarien harmaan ja kolkon rannan.
-Onkohan, ajatteli Yrjö itsekseen, paha Painajainen saanut tänään
-kynsiinsä ketään tottelematonta lasta?
-
-Kaikki oli hiljaa. Meri nukkui kiikkuvassa kehdossaan, tuuli nukkui
-korkealla honkain ja kuusien latvoissa. Aurinko paahtoi palatsin
-muureja.
-
-Nukku Matti vanhus astui ulos Höyhensaarien luolasta, kiiti
-tuulenhenkäyksenä yli meren ja kylvi kourallisen hienon hienoa
-hiekkaa ilmaan. Kuningas Yrjö nukkui ja oli heti ruusuvuoteella,
-tietämättänsä missä. Poliisimestari ojensi myöskin kaikki neljä
-jalkaansa suoraksi ja nukkui.
-
-Silloin heti alkoivat ilveilevät unet pitää iloista leikkiänsä.
-He pukivat nukkuvan kuninkaan purppura-viittaan, taluttivat hänet
-kultaisen valtaistuimen luo ja antoivat hänelle valtikan lausuen:
-"Suuri kuningas, ota vastaan kansasi kunnioitus! Tässä ovat kaikki
-kuulemansa sinun käskyjäsi."
-
-Ja silloin levisivät valtakunnat ja maat mahtavan hallitsijan
-silmäin eteen; tuhannen tuhansia muotoja, joita ei kukaan voinut
-lukea, kaikki ilman linnut, kaikki maan kasvit ja eläimet, kaikki
-meren kalat tekivät valtaistuimen edessä huvittavimpia kuperkeikkoja
-ja huusivat kilpaa: "eläköön kuningas!" Niin, tuo kuuluu vähän
-omituiselta, että kalatkin huusivat. Ainoastaan yksi ääni parkui
-kovemmin kuin muut: "minulle tehtiin vääryyttä! tehtiin vääryyttä!"
-Se oli varis, jolta oli siipi ammuttu siitä, että hän oli
-väijyskellyt kottaraisten pesää. Ja kohtapa kuului toinenkin ääni:
-"minulle tehtiin vääryyttä! tehtiin vääryyttä!" Ja se oli hauki, joka
-ei ollut saanut rauhassa syödä kiiskejä.
-
-"Minä en tahdo tehdä pienimmällekään alamaiselleni vääryyttä",
-vastasi oikeudentuntoinen kuningas valtaistuimeltansa. "Asettakaamme
-oikeus tuomitsemaan variksen ja hauin pahoja tekoja."
-
-"Hirmuvaltias!" huusi heti jymisevä ääni ilmasta. "Varis on _minun_
-alamaiseni; hän on vedonnut _minun_ tuomiooni, ja minä vaadin sinua
-heti pyytämään polvillasi häneltä anteeksi ja teettämään kultasepällä
-hänelle uudet siivet kullasta."
-
-Kuka huimapää se uskalsi puhua niin rohkeasti? Se oli ilman mahtava
-kuningas Tuulenpuuska; hän lähestyi mustassa ukkospilvessä ja uhaten
-sinkautti pari tulinuolta lentämään.
-
-"Hirmuvaltias!" kuului heti sen jälkeen pauhuääni merestä. "Sinä olet
-uskaltanut heristää kepilläsi haukea, joka on _minun_ alamaiseni.
-Hän on vedonnut _minun_ tuomiooni, ja minä vaadin sinua heti
-astumaan alas veteen, pyytämään häneltä anteeksi ja leikkaamaan
-kynäveitselläsi selkäharjat pois kaikilta kiiskeiltä."
-
-Tämä toinen peljättävä vihollinen ei ollut kukaan muu vähempi
-kuin itse meren kuningas Ahti, joka ratsasti suunnattoman aallon
-seljässä avosalmesta kohti saarta. Ikäänkuin uhoitellen lähetti hän
-hyökylaineen rannasta ylös aina kuninkaan valtaistuimen eteen asti.
-
-"Mitä nyt, ilman kuningas?" vastasi kuningas Yrjö suoravaisesti.
-"Pysy vain hiljaa äläkä luule voivasi säikyttää minua salamoillasi!
-Jos linnut ovat sinun alamaisiasi, pitää sinun myöskin suojella
-heikkoja vahvempien väkivallalta eikä antaa variksen hätyyttää
-kottaraisten pesiä. Ja sinä, Ahti, luuletko minun kalliojeni olevan
-sammalesta? Vedä pois vallaton aaltosi, se on vain vaahtoa, äläkä
-rynnistele minun kanssani. Jos kalat ovat sinun alamaisiasi, niin on
-sinun velvollisuutesi myöskin kurittaa rosvoilijoita eikä riistää
-heikommilta aseita, kun he puolustavat henkeänsä. Minä sanon teille
-jotakin, ja se on kuninkaan sana: oikeutta kaikille! Ken teidän
-alamaisistanne tekee väkivaltaa minun alueellani, hänen täytyy tyytyä
-minun valtakuntani lakeihin."
-
-"Me julistamme sinua vastaan sodan!" tiuskasi ilman kuningas.
-
-"Niin sodan hengen uhalla!" pauhasi Ahti.
-
-"No niin, urholliset sotajoukot ja linnat, olkaa varoillanne!" käski
-kuningas Yrjö sankarillisesti ja hypähti alas valtaistuimelta,
-lähtien järjestämään valtakuntansa puolustusta. Koko se
-monituhantinen, suuri joukko, joka äsken oli huutanut eläköötä
-kuningas Yrjölle, hajosi nyt yht'äkkiä. Valtaistuimen ympäristö jäi
-pimeäksi. Ohdakesaarien ilkeät unet lensivät salmesta rantaan ja
-koettivat yhtä uutterasti näyttää rumia vehkeitään kuin Höyhensaarien
-unet iloista leikkiänsä. Ylt'ympäri kohisi ja pauhasi ja jymisi kuin
-tulvavesi ja tuuliaispäät. Kuningas Yrjö tunsi kädessään olevan
-kirkkaan miekan ja juoksi korkeimman kalliolinnan harjalle. Siinä
-hän taisteli horjumatta Ahtia ja Tuulenpuuskaa sekä heidän ärjyviä
-sotajoukkojansa vastaan. Hänen väkensä taisteli niinkuin hänkin.
-Siinäpä oli jyskettä ja jyrinää yli koko taivaan kannen. Tornin
-korkuinen aalto syöksyi nielemään koko Yrjönmaata...
-
-Silloin heräsi poliisimestari ja alkoi haukkua.
-
-Niin, ja silloin heräsi myöskin kuningas Yrjö siitä, että sadepisarat
-pieksivät häntä kasvoihin ja juoksivat mekon kauluksen alle. Hän
-istui Päivölän kalliolla oman kivitorninsa juurella, johon oli
-nukkunut puolipäivän lämpimässä, huomaamatta, että hänen maatessaan
-oli noussut kova ukonilma. Ja nyt se juuri pauhasi paraallaan. Unet
-siis eivät olleet pettäneet, vaan antaneet ainoastaan hänelle käteen
-välkkyvän miekan ja panneet hänen suuhunsa sankarin sanat. Sankarin
-sydäntä niiden ei tarvinnut hänelle antaa, sillä se hänellä jo
-ennestään oli, vaikka käsivarsi vielä oli heikko.
-
-Se ei ollutkaan mikään leikkisota, vaan ilman ja meren voimat
-olivat todella julistaneet sodan Yrjön valtakuntia vastaan. Kaikki
-saaren puut taipuivat kaariksi vinkuvan myrskyn käsissä, ruohot ja
-kukat paneutuivat pitkin maata, rauhalliset pikku salmekkeet olivat
-kuohuvana vaahtona, sade näytti korkealta ruokometsältä, joka pisara
-pieksi aaltoja, että niiden täytyi asettua, ja vesi juoksi virtanaan
-pitkin vuorenrinteitä. Poliisimestari ei enää haukkunut vaan ulvoi,
-huusi kapinaa ja ryömi niin syvälle kuin pääsi erääsen vuorenkoloon.
-Hätäisesti vain ehti Yrjö katsahtaa salmelle päin, josta oli unissaan
-nähnyt torniaallon hyökyvän. Ja toden totta siellä tulikin kokonainen
-vuori mustanvehreää vettä, harja valkoisena kuohuen; se puristui
-rantojen väliin, lakasi pois puut ja vyöryi Yrjönmaata kohti...
-
-Enempää ei Yrjö nähnyt, hän ehti vain niinkuin unissaankin huutaa:
-"olkaa varoillanne, linnat!" Hän heittäytyi pitkäkseen Päivölän
-vuorenkoloon poliisimestarin viereen. Jättiläisaalto tuli, vierähti
-vuoren yli, mutta murtui sen lujia muureja vastaan, jakautui ja pääsi
-ainoastaan pikku hyökyinä tunkeutumaan saarelle, jota oli aikonut
-hävittää. Sieltä täältä huuhtoutui pois joku kukkamätäs, sieltä
-täältä taittui nuori haapa tai ruusupensaan oksa: mutta enempää ei
-Ahti jaksanut hävittää. Ei ainoatakaan linnunpesää ollut turmeltunut,
-ei ainoatakaan muurahaiskekoa hävinnyt; haltuunotto-torni ja linnan
-kalliomuurit olivat koskematta. Päivölän linna oli pelastanut saaren,
-ja läpimärkänä, mutta voitollisena nousi kuningas Yrjö suojelevan
-muurinsa takaa seisomaan.
-
-Ilmasota pauhasi vielä puoli tuntia täydessä raivossaan. Yrjö
-tempasi airon ja juoksi keskelle taistelua, missä vaara oli suurin.
-Tuntuipa koko saari saavan uutta voimaa, kun näki hänet. Taivaantasa
-ja Pilvenparta sotivat nuoren metsän eturinnassa ja ottivat vastaan
-myrskyn rajuimmat hyökkäykset. Tuuli tukisteli heidän tuuheita
-latvojansa niin ankarasti, että havuneulaset sateena lentelivät ja
-oksat paukkoivat. Sieltä täältä putosi joku oksa, pyöri ilmassa ja
-lensi tuulen voimasta alas pauhaavaan mereen. Mutta Taivaantasa ja
-Pilvenparta, samannimisten, yleväin isiensä turmeltumattomat pojat,
-kestivät vähääkään horjahtamatta kaikki vihollisen rynnäköt. He eivät
-tuumaakaan taivuttaneet vahvoja runkojansa: niihin murtui myrskyn
-puuska, niinkuin aalto vähää ennen murtui kalliota vastaan, ja nuori
-metsä oli pelastettu. "Voitto! voitto!" huusi kuningas Yrjö linnansa
-tornista. "Voitto! voitto!" haukkui poliisimestari Passi, joka oli
-muristen ryöminyt ylös linnan kätköstä.
-
-Ankarat herrat harvoin kauan hallitsevat. Puolen tunnin kuluttua
-oli ukonilma jo ehtinyt ohitse, taivas oli jälleen kirkas, myrsky
-laimennut, ja meri lähetteli häpeeviä pikku aaltoja rantaan ikäänkuin
-rauhaa hieromaan. Yrjö tunsi mielessään suurta kiusausta vaihtamaan
-koko kuninkaan arvonsa kansalaisen kuoripiimään.
-
-Hän katsahti sinnepäin, johon oli veneensä sitonut. Voi!
-vihollisvoimat olivat sulkeneet häneltä paluutien kokonaan siten,
-että olivat heittäneet veneen terävään kiveen, josta se oli saanut
-laitaansa reiän ja tullut hylkiöksi.
-
-Kuninkaan pitää toki osata auttaa itseänsä! arveli Yrjö, tukki veneen
-reiän sammalilla ja souti uskaliaasti Passin kanssa pois rannasta.
-Sammal kesti paraiksi kaksi syltä; silloin vesi pursuamaan veneesen.
-Yrjön täytyi uskollisen kumppaninsa kanssa palata. Märjät olivat he
-ennestään; mitäpä siitä, että nyt jalatkin kastuivat.
-
-Missä nyt olivat kaikki ne monta tuhatta, jotka olivat olleet koossa
-valtaistuimen ympärillä odottamassa hallitsijansa käskyjä? Ei kukaan
-niistä kyennyt soutamaan häntä yli järven. Ell'ei kuninkaallinen
-majesteetti tyytynyt mansikoihin ja mustikan raakaleihin, sai hän
-jäädä ihan ilman päivällistä.
-
-No, entä sitte? Eikö kuningas ollut voittanut suuressa taistelussa?
-Eikö hän ollut torjunut meren ja ilman mahtavain kuningasten
-rynnäkköä, jotka olivat hävittäneet niin monta mahtavaa laivaa?
-Ja eikö myöskin moni sankari ollut niin monesti saanut jäädä
-ilman päivällistä kuin nyt hän? Yrjö nauroi, kävi istumaan
-Päivölä-linnaansa ja rupesi lauleskelemaan.
-
-Laulu kaikui niin raikkaasti yli rannan ja järven. Leppäkerttu,
-luullen itseänsä laululla tarkoitetun, vastasi heti, ja muut linnut
-yhtyivät säveliin, niin että kohta koko metsä oli täynnä viserrystä.
-Nytpä oli iloista Yrjönmaassa. Jospa alamaiset eivät voineetkaan
-soutaa kuningastansa pois kotiin päivälliselle, niin he ainakin
-pitivät huolta päivällismusiikista. Ja mansikat näyttivät rinteellä
-niiaillen sanovan: "Olkaa niin hyvä, älkää katsoko ylön, mitä täällä
-on tarjota!"
-
-Mutta Yrjö _ei tahtonut_ tietää mitään näljästä. "Raahen pojalla" ei
-ollut Ateenan linnassa mitään muuta syötävää kolmeenkymmeneen päivään
-kuin kourallinen maissia ja muutamia papuja päiväksi. Se keino on
-hyvä osata, jos milloin sattuisi sitä tarvitsemaan. Yrjö kuivaili
-märjät vaatteensa auringonpaisteessa ja lauloi laulun toisensa
-perästä.
-
-Kello tuli yksi, tuli kaksi ja kolmekin; sen voi Yrjö huomata
-auringon kulusta. Hän päätti vielä kerran vaeltaa ympäri saaren ja
-korjaella kaikki vahingot, mitä sota oli tuottanut. Silloin näkyi
-vene soutavan saarta kohti...
-
-"No, löydänkö sinut viimeinkin?" kuului enon iloinen ääni veneestä.
-"Minä olen etsinyt sinua kaikista kuningaskunnistasi. Ja osaathan
-vielä laulaa ilman päivällistäkin ja sellaisen sodan jälkeen!"
-
-"Oh, eno, vene on romuna, mutta minulla on urhollisia sotilaita ja
-lujat linnat! Minä olen voittanut ilman ja meren kuninkaat; eiväthän
-ne jaksaneet kukistaa edes minun tornianikaan. Miksipä en sitte
-laulaisi!"
-
-Poliisimestari Passi ajatteli toisin. Hän oli kyllästynyt pureksimaan
-hevosenluutansa ja olisi mielellään vaihtanut koko voiton, kunnian ja
-sankarimaineen tuoreesen lehmänhännän-tynkkään. Yhdellä aimo hypyllä
-loikahti hän ensinnä enon veneesen.
-
-Mutta kuningas Yrjö lauleskellen palasi odottelevalle päivälliselle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kului monta viheriöivää kesää ja lumista talvea. Meren ja ilman
-kuninkaat tuontuostakin yhä hyökkäilivät Yrjön kuningaskuntia
-vastaan, mutta aina heidät torjuttiin pois. Päivölä-linna puolusteli
-sotapäällikköjen Taivaantasan ja Pilvenparran avulla Yrjönmaata
-yhtä urhollisesti kuin ennenkin. Muurit eivät horjuneet, kalliot
-eivät hajonneet; unet yhä tekivät iloista pilaansa uneliaille
-purjehtijoille.
-
-Mutta missä oli kuningas Yrjö?
-
-Monen vuoden kuluttua tästä Yrjön kesästä soutelin eräänä kesänä
-yksinäni peilikirkkaita salmia Yrjön kuningaskuntain ohitse. Siinä ne
-olivat kaikki: Kamshatka, Japan, Persia, Madagaskar, Sahara, Guinea,
-Madeira, Jamaika, Kuba, Kap Horn, Otaheiti, Sumatra, Uusi Seelanti,
-Java, Borneo, Kreikanmaa, Italia, Espanja, Ranska. Englanti, Tanska,
-Norja, Ruotsi ja Suomi. Muutamissa näin vielä tornin jäännöksiä
-kukkuloilla. Vaan olinpa jo huomaavinani rappeutumisen merkkejä ja
-jonkinlaista epäjärjestystä muutamissa saarissa. Kaatuneet puut
-sulkivat polkuja; kaupunkien torit olivat täynnä meriruohoja ja
-kuivia oksia, vaikka ne ennen muinoin olivat niin huolellisesti
-laistut ja puhdistetut. Sataman varukset eli muurit ja padot olivat
-monin paikoin kaatuneet kumoon. Minulla ei ollut aikaa tutkia saarten
-sisäosia, mutta luulen jotenkin varmaan voivani sanoa, että varikset
-taas hätyyttivät kottaraisten pesiä ja että ruskeat muurahaiset
-sotivat mustia vastaan. Missähän nyt oli kuningas Yrjö?
-
-Minä laskin Yrjönmaan rantaan. Oli kaunis ja lämmin päivä.
-Haltuunotto-torni oli melkein eheänä Ararat-vuoren kukkulalla.
-Lipputanko oli vielä entisellään pystyssä kivien välissä, mutta
-siniruutuisen nenäliinan oli tuuli riistänyt ja vienyt teille
-tietämättömille. Päivölän linna ja vanhat sotapäälliköt seisoivat
-myöskin uljaina vahdissaan. Tuntui siltä kuin tämä ja kaikki muutkin
-saaret olisivat odottaneet kuningastansa. Ruo'ot kumartelivat, puut
-hurrasivat, pensaat olivat lipuilla koristetut, joka ruohonkorsi
-näytti kunniaa kivääreillä, kukat niiailivat, heinäsirkat soittivat
-viulua, itikat tanssivat katrillia ja sudenkorennot polkkaa,
-välkkyvät aallot ylt'ympärillä lauloivat kansanlauluja. Ah, ne
-olivat tunteneet minun veneeni ja luulivat minun tuovan heille
-kuningastansa. Kun saavuin rantaan, kuulin heidän yhteen ääneen
-huutavan: "Missä on kuningas Yrjö?"
-
-Niin, missä hän oli? Jospa olisin tiennytkin sanoa sen heille, niin
-ei minulla olisi ollut rohkeutta sanoa, sillä heidän rakas muistonsa
-minua liikutti. Kaunis luonto oli kesäkukoistuksessaan, ja pyysi nyt
-takaisin lapsuutensa kuningasta. Matta enhän minä tiennyt sanoa,
-missä hän oli; sen vain tiesin, että hän oli kaukana, hyvin kaukana
-poissa, oli kauniimmassa maassa, jossa on ijäinen kesä ilman myrskyä
-ja sotaa, ja että hän siellä lauleli paljon kauniimpia lauluja kuin
-milloinkaan ennen. He eivät olisi ymmärtäneet sanojani; minä ennemmin
-jätin heidät tietämättömyydessään kukoistamaan ja kuihtumaan lyhyen
-aikansa perästä. Onnellinen Yrjö, onnellinen kuningas lapsuutensa
-kukoistavissa valtakunnissa, jotka ovat pysyneet sinulle uskollisina
-ja joiden et nähnyt lakastuvan vanhuutensa syksynä!
-
-
-
-
-PIKKU LASSI.
-
-
-Oli kerran poika Lauri, jota sanottiin pikku Lassiksi, koska hän
-oli niin pieni. Hän oli urhollinen mies ja matkusteli ympäri koko
-maailman herneenpalko-veneessään.
-
-Oli se aika kesästä, jolloin herneenpalot kasvoivat paraillaan
-vehreinä ja pitkinä puutarhassa. Lassi ryömi hernemaahan penkkien
-välille ojaan, jossa herneenvarret ulottuivat paljon ylemmäksi hänen
-lakkiansa, ja kokosi seitsemäntoista suurinta ja suorinta palkoa,
-kuin suinkin löysi. Pikku Lassi ehkä ajatteli, ett'eihän kukaan
-nähnyt häntä sieltä, mutta se oli hyvin tyhmästi, sillä Jumalan silmä
-näkee kaikkialta, joka paikasta.
-
-Sattuipa puutarhuri astumaan siitä ohitse, pyssy olalla, ja kuuli
-jotakin rapisevan hernemaassa. "Taitaapa olla siellä varpusia", sanoi
-hän. "St! ssst!" Mutta sieltä ei tullutkaan varpusia, sillä pikku
-Lassilla ei ollut siipiä, kaksi pikku jalkaa vain.
-
-"Maltahan, kun lataan pyssyni ja ammun varpuset!" sanoi puutarhuri.
-
-Silloin pikku Lassi peljästyi ja ryömi pois hernemaan ojasta.
-"Antakaa anteeksi, hyvä puutarhuri", sanoi hän; "minä vain etsin
-kauniita veneitä."
-
-"Olkoon nyt täällä kertaa", virkkoi puutarhuri. "Mutta toiste pitää
-sinun pyytää lupa etsiäksesi veneitä hernemaasta."
-
-"Kyllä pyydän!" vakuutti Lassi, ja sitte juoksemaan rantaan. Siellä
-hän availi palkonsa nuppuneulalla, halkasi ne huolellisesti ja katkoi
-pikku tikkuja soutupenkeiksi eli teljoiksi. Herneet, jotka olivat
-olleet paloissa, asetteli hän painoksi veneihin. Muutamat palot
-menivät rikki, toiset pysyivät ehyinä; ja kun oli kaikki valmiina,
-oli pikku Lassilla koko kaksitoista venettä. Mutta eivätpä ne Lassin
-mielestä olleetkaan veneitä, vaan suuria sotalaivoja: kolme suurta
-linjalaivaa, kolme frekattia, kolme prikiä ja kolme kuunaria.
-Suurimman linjalaivan nimi oli Herkules ja pienimmän kuunarin Kirppu.
-Pikku Lassilla olivat ne kaikki vedessä, ja ne uiskentelivat niin
-komeasti, ett'ei mikään suuri tosi laiva kauniimmin tanssi meren
-aalloilla.
-
-Nyt piti laivain lähteä purjehtimaan ympäri maailman. Suuri saari
-tuolla ulompana oli Aasia, suuri karikivi Afrikka ja pienempi saari
-Amerikka; pikku kivet olivat Polyneesia eli Tyynenmeren saaristo, ja
-ranta, josta laivat läksivät purjehtimaan, oli Europpa. Koko laivasto
-läksi laskettelemaan kauas eri maanosiin. Linjalaivat purjehtivat
-suoraa päätä Aasiaan, frekatit Afrikkaan, prikit Amerikkaan ja
-kuunarit Polynesiaan. Mutta pikku Lassi seisoi Europan rannalla,
-heitellen huviksensa pikku kiviä aavaan valtamereen.
-
-Olipa siinä rannassa suurikin vene, isän oma, kaunis, valkoiseksi
-maalattu vene, ja pikku Lassi kiipesi siihen. Palkoveneet olivat jo
-ehtineet niin kauas, että niitä tuskin enää näkyi hienon hienoina
-heinäkorsina aavalla selällä. Pikku Lassin alkoi tehdä mieli itsekin
-matkustaa tuonne toisiin maanosiin. Isä ja äiti olivat sen huvituksen
-kyllä kieltäneet, mutta eipä pikku Lassi kieltoa muistanut. Minä
-soudan vain vähäsen matkaa, ajatteli hän. Minä soudan kiinni
-Herkules-laivan tuolla lähellä Aasian rantaa ja sitte soudan takaisin
-Europpaan.
-
-Pikku Lassi vähän nyki nuoraa, jolla vene oli sidottu kiinni rantaan,
-ja merkillistä, että se pääsi auki. Pari risausta vain, sillä mies on
-toki mies, ja Lassi läksi vesille.
-
-Niin, tottahan hän osasi soutaa, koska oli jo niin monesti ennen
-soutanut kotona, rappuset veneenä ja isän suuri keppi airona. Mutta
-kun pikku Lassi yritti soutamaan, ei veneessä ollutkaan airoja. Ne
-olivat lukon takana ranta-aitassa, eikä Lassi ollut kiireessään
-ehtinyt huomaamaan, että vene oli tyhjä. Eipä olekkaan niin helppo,
-kuin ehkä monikin luulee, soutaa Aasiaan ilman airoja.
-
-Mitä oli pikku Lassin nyt tehtävä? Vene oli jo vähän matkan päässä
-rannasta vesillä, ja tuuli, puhallellen maan puolelta, ajoi sitä
-yhä etemmäksi. Pikku Lassi peljästyi ja alkoi huutaa. Suuri varis
-vain istui yksinään suuressa koivussa; koivun juuressa hiiviskeli
-puutarhurin musta kissa varista väijyen. Ei kumpikaan huolinut yhtään
-pikku Lassista, joka oli järvellä tuul'ajolla.
-
-Voi, miten nyt Lassi katui, että oli ollut tottelematon ja mennyt
-veneesen, vaikka isä ja äiti olivat niin monesti kieltäneet! Nyt oli
-katumus myöhään, nyt hän ei enää mitenkään päässyt maalle. Ehkäpä hän
-jäi aivan kuolemaankin tälle suurelle selälle! Mitä piti hänen tehdä?
-Huudettuaan itsensä väsyksiin ja huomattuaan, ett'ei sittekään kukaan
-kuullut, pani hän pikku kätensä ristiin ja sanoi: "Hyvä Jumala, älä
-ole vihoissasi pikku Lassiin!"
-
-Ja siihen hän nukkui.
-
-Vaikka nyt olikin keskipäivä, istui vanha Nukku Matti Höyhensaarten
-rannalla onkimassa pikku lapsia pitkällä onkivavallansa. Hän kuuli
-hiljaiset sanat, jotka pikku Lassi puhui Jumalalle, ja heti hän veti
-veneen luoksensa ja vei Lassin nukkumaan höyhenvuoteelle.
-
-Sitte hän antoi käskyn eräälle unelle: "leiki pikku Lassin kanssa,
-ett'ei hänelle tule ikävä!"
-
-Se oli pieni unipoika, hyvin pieni, pienempi Lassiakin, ja hänellä
-oli siniset silmät, vaalea tukka, hopeanauhoilla koristettu punainen
-lakki ja valkoinen mekko, kaulus kirjaeltu helmillä. Hän tuli pikku
-Lassin luo ja sanoi: "tekeekö sinun mielesi purjehtia ympäri koko
-maailman?"
-
-"Tekee!" sanoi Lassi unissaan; "tottahan sellaiselle matkalle!"
-
-"No, lähde sitte!" sanoi unipoika, "ja purjehtikaamme sinun
-herneenpalko-laivoillasi. Sinä purjehdi Herkuleella, minä lähden
-Kirpulla."
-
-Niinpä he läksivät höyhensaarista ja pikkuisen ajan kuluttua
-olivat jo Herkules ja Kirppu Aasian rannalla, tuolla kaukana
-maailman äärissä, jossa Jäämeri valaa Beringinsalmen kautta kylmää
-Tyyneenmereen. Etäällä talvisumussa näkyi Nordenskiöld höyrylaivalla
-Vegalla etsivän itselleen avonaista väylää jäiden välitse. Siellä oli
-kylmä, hyvin kylmä. Korkeat jäävuoret välkkyivät niin ihmeellisesti
-ja suuret valaskalat asuivat nyt katon alla; he eivät jaksaneet
-pistellä reikiä jäähän kömpelöllä päällään. Ylt'ympäri autioilla
-rannoilla oli lunta ja paljasta lunta niin laajalti kuin silmä
-kantoi. Pieniä harmaita ihmisiä, yllä nahkapuku, jossa karvat oli
-ulospäin, käveli siellä lumen seassa taikka ajeli lumikinosten läpi,
-mutta rekien edessä oli valjaissa koiria.
-
-"Nousemmeko tähän maalle?" kysyi unipoika.
-
-"Emme nouse", sanoi pikku Lassi, "minua niin kovin pelottaa, että
-valaskalat nielevät meidät ja nuo suuret koirat meitä purevat.
-Purjehtikaamme toiseen maanosaan!"
-
-"Lähtekäämme vain!" sanoi punalakkinen ja hopeanauhainen uni; "ei
-tästä olekkaan pitkä matka Amerikkaan." Ja samassa he jo olivat
-siellä.
-
-Oli päiväpaiste ja hyvin lämmin. Pitkät palmut seisoskelivat pitkissä
-riveissä pitkin rantaa, latvassa komeita kokospähkinöitä. Ihmisiä,
-punaisia kuin kupari, ratsasteli täyttä laukkaa äärettömän laajoilla
-vehreillä niityillä, heitellen keihäillänsä puhvelihärkiä, jotka
-tavoittelivat terävillä sarvillaan ahdistelijoitansa. Suunnattoman
-suuri kuningaskäärme oli matanut ylös pisimmän palmun latvaan ja
-heittäytyi sieltä alas pienen lama-eläimen päälle, joka söi ruohoa
-palmun juurella. Yksi leukojen losaus vain, niin se pikku elukka oli
-käärmeen vatsassa.
-
-"Nousemmeko tähän maalle?" kysyi unipoika.
-
-"Emme nouse!" sanoi pikku Lassi, "minua niin pelottaa, että
-puhvelihärjät puskevat meitä, ja tuo suuri käärme saattaisi syödä
-meidät. Menkäämme toiseen maanosaan!"
-
-"Menkäämme vain", sanoi valkomekkoinen uni; "tästä onkin vain
-hiukkanen matkaa Polyneesiaan!" ja samassa he jo olivatkin siellä.
-Siellä oli vielä kuumempi, niin kuuma kuin saunan lautasilla, kun
-äsken on heitetty vettä uunille. Siellä kasvoi rannalla paraimpia
-maustimia: pippuripensas, kanelipuu, inkivääri ja sahrami sekä
-kahvi- ja teepensaat. Pitkäkorvaiset ja paksuhuuliset, ruskeat ihmiset,
-kasvot rumasti maalattuna, ajelivat keltaista, pilkullista tiikeriä
-rannalla korkeassa bambu-ruo'okossa; tiikeri kääntyi ja iski
-kyntensä yhteen ruskeaan mieheen; kaikki muut pakenivat.
-
-"Joko tähän nousemme maalle?" kysyi unipoika.
-
-"Emme nouse!" sanoi pikku Lassi, "etkö näe tiikeriä tuolla
-pippuripensaan luona? Purjehtikaamme toiseen maanosaan!"
-
-"Purjehtikaamme!" myönsi sinisilmäinen unipoika, "pian tästä
-Afrikkaan pääsemme." Ja heti, kun hän niin sanoi, he jo olivat siellä.
-
-He pysähtyivät suuren joen suuhun, jonka rannat olivat niin
-vehreät kuin vehrein sametti. Vähän matkan päästä alkoi ääretön
-hieta-aavikko. Ilma oli keltainen; aurinko poltti kuumasti, niin
-kuumasti, kuin olisi sen tehnyt mieli polttaa maa tuhkaksi; ja
-ihmiset olivat mustat kuin kirjoitusmuste. He ratsastelivat pitkin
-aavikkoa suurilla kameleilla. Leijonat kiljuivat janoissaan,
-ja suuret krokotiilit pistivät joesta ylös pieniä, harmaita
-sisiliskonpäitään, joiden ammottavista kidoista terävät hampaat
-välkkyivät.
-
-"Emmeköhän tähän nouse maalle?" kysyi unipoika.
-
-"Emme nouse!" vastasi pikku Lassi. "Aurinko polttaa meitä, leijonat
-ja krokotiilit tekevät meille pahaa. Purjehtikaamme toiseen
-maanosaan."
-
-"No, voimmehan purjehtia takaisin Europpaan", sanoi valkotukkainen
-unipoika. Ja samassa he sinne saapuivatkin.
-
-He laskivat erääsen rantaan. Siellä oli niin vilpoista, tuttua ja
-ystävällistä. Siinä seisoi nuori koivu riippuvin lehdin; sen latvassa
-istui vanha harakka, ja saman puun juuressa hiiviskeli puutarhurin
-vanha kissa. Vähän matkan päässä rannasta oli talo, jonka pikku Lassi
-oli ennenkin nähnyt. Talon vieressä oli puutarha, ja puutarhassa
-hernemaa, jossa kasvoi hyvin pitkiä palkoja. Vanha puutarhuri, päässä
-vehreä lakkinsa, käveli katselemassa, olivatko gurkut jo kypset.
-Pelle-koira haukkui rappujen luona ja nähtyään pikku Lassin alkoi
-huiskuttaa häntäänsä. Tuolla vanha Tiina lypsi lehmiä karjopihassa.
-Hyvin tuttu rouva, hartioilla ruutuinen villahuivi, astui katsomaan,
-miten kankaat valkenivat ruohokolla. Siellä astuskeli myöskin hyvin
-tuttu herra, yllä keltainen kesänuttu ja suussa pitkä piippu,
-katsellen leikkuuväen työtä ruispellolla. Rannalla poika ja tyttö
-juoksentelivat huutaen: "Pikku Lassi! pikku Lassi! tule pois kotiin
-syömään voileipää!"
-
-"Nousemmeko tähän maalle?" kysyi unipoika, katsoen niin
-veitikkamaisesti sinisilmillään.
-
-"Tuleppas sinäkin, niin minä pyydän äitiä antamaan sinulle voileipää
-ja maitoa!" virkkoi pikku Lassi.
-
-"Maltahan vähän!" sanoi unipoika. Ja pikku Lassi näki kyökin oven
-olevan auki, ja sieltä kuului hiljaa miellyttävä rätinä, aivan kuin
-olisi lusikalla pantu pannukakku-velliä paistinpannuun.
-
-"Emmeköhän nyt lähde takaisin Polyneesiaan?" kuiskasi iloinen
-unipoika.
-
-"Emme, ne paistavat nyt lättyjä Europassa", sanoi pikku Lassi ja
-yritti hyppäämään maalle, mutta ei päässytkään. Unipoika oli sitonut
-hänet kiinni kukkanauhoilla, niin ett'ei hän osannut liikahtaakaan.
-Nyt alkoivat kaikki muutkin unet kokoutua hänen ympärilleen, tuhannen
-tuhansia pikku lapsia. Ne kaikki asettuivat piiriin ja rupesivat
-laulamaan pikku laulua:
-
-    Suuri, suur' on maailma,
-    Lassi, Lassi pieni.
-    Suurempi kuin uskot sa,
-    Lassi, Lassi pieni!
-
-    Siell' on kylmää, kuumuutta,
-    Lassi, Lassi pieni!
-    Kaikki kaitsee Jumala,
-    Lassi, Lassi pieni!
-
-    Monet siellä asuvat,
-    Lassi, Lassi pieni!
-    Onnekkaat on hurskahat,
-    Lassi, Lassi pieni!
-
-    Enkeli kun kanssas on,
-    Lassi, Lassi pieni!
-    Käärmekin on vaaraton,
-    Lassi, Lassi pieni!
-
-    Missä viihdyt parhaimmin?
-    Lassi, Lassi pieni!
-    Koto-olo herttaisin,
-    Lassi, Lassi pieni!
-
-Unet, laulettuaan laulunsa, hyppäsivät kaikki pois näkymättömiin, ja
-Nukku Matti kantoi Lassin takaisin veneesen. Kauan makasi hän aivan
-hiljaa, ja yhä vielä kuului lättypannun rätinä kotikyökistä. Rätinä
-tuli yhä selvemmäksi, se kuului aivan pikku Lassin vierestä. Siitä
-hän viimein heräsi ja avasi silmänsä.
-
-Hän makasikin veneessä, johon oli nukkunut. Tuuli oli kääntynyt, niin
-että kun toinen tuuli vei ulos merelle, tämä toinen toi takaisin
-rantaan, ja Lassi vain nukkui koko ajan. Mutta se, joka Lassista
-oli kuulunut lättypannun rätinältä, olikin vain aaltojen hiljaista
-loisketta rantaan. Mutta eihän pikku Lassi ollut niin vallan väärin
-kuullut, sillä voihan kirkkaita siniselkiä katsoakin suuren suuriksi
-pannuiksi, joilla Jumalan kaunis aurinko joka päivä paistaa lättyjä
-hyville lapsille.
-
-Pikku Lassi vähän hieroi unta pois silmistään ja katseli ympärilleen.
-Kaikki oli entisellään: varis koivussa, kissa ruohossa ja
-herneenpalko-laivasto rannalla. Muutamat laivat olivat hukkuneet,
-toiset palanneet takaisin. Herkules oli tuonut kantamuksensa tavaraa
-Aasiasta; Kirppu oli palannut Polyneesiasta. Ja kaikki Lassin
-maanosat olivat juuri samoissa paikoissaan kuin ennenkin.
-
-Pikku Lassi ei oikein tiennyt, mitä hänen piti uskoa. Hän oli niin
-usein ollut Höyhensaarien luolassa, vaan ei kuitenkaan tiennyt, miten
-unet leikittelevät. Mutta eipä pikku Lassi huolinut ruveta vaivaamaan
-päätänsä sellaisella; hän kokosi laivansa ja astuskeli ylös rannasta
-taloon.
-
-Veli ja sisko juoksivat sieltä hänelle vastaan ja huusivat jo kaukaa:
-"Missäs sinä olet ollut niin kauan? Tule pois kotiin, niin saat
-voileipää!" Mutta kyökin ovi oli auki, ja sieltä kuului omituinen
-rätinä.
-
-Puutarhuri seisoi likellä porttia kastelemassa kyökkikasveja. "No",
-sanoi hän, "missäs nyt pikku Lassi niin kauan oli?"
-
-Pikku Lassi nykäytti mahtavasti päätään ja vastasi: "Minä purjehdin
-herneenpalko-veneessä ympäri maailmaan!"
-
-"Ohoh!" sanoi puutarhuri.
-
-Hän oli näet jo unhottanut kokonaan höyhensaaret.
-
-Mutta sinähän et niitä unhota, sinä tiedät, että ne on olemassa,
-ja sinä tunnet niiden loistavan luolan. Puhtaat hopeaseinät eivät
-koskaan ruostu; säkenöivät timantit eivät koskaan tummu, eikä soitto
-lakkaa koskaan hiljaa kaikumasta luolan suloisessa iltahämärässä.
-Niinkuin kirkkaat tähdet eivät koskaan vanhene, niin eivät myöskään
-vanhene nuo keveät, ilmaiset unet Höyhensaarien saleissa. Ehkäpä
-olet nähnyt vilahduksen heidän hienoista siivistään, kun ne
-ovat lennelleet päänalusesi ympärillä? Ehkäpä olet nähnyt saman
-sinisilmäisen ja valkotukkaisen unipojan, jolla on punainen,
-hopeanauhainen lakki ja valkoinen mekko helmikauluksineen? Ehkäpä
-hän on joskus näyttänyt sinullekin kaikki maailman maat ja kansat,
-kylmän ja aution erämaan polttavan kuumat hieta-aavikot, moniväriset
-ihmiset, meren ja metsän monet pedot, että oppisit kaikki, mutta
-palaisit ilolla takaisin kotiin? Niin kukapa tietää? Ehkä olet
-sinäkin jo kerran matkustellut herneenpalko-veneessä ympäri avaran
-maailman?
-
-
-
-
-RAUTATIEN KONDUKTÖÖRI.
-
-
-    Sali on kuin kauppatori,
-    Lisää vielä vaunut tuo,
-    Rouvat kädessänsä kori,
-    Herrat polttain hyökkää luo.
-    Kahvipannuilleen Loviisa,
-    Pikku Lyylinensä Liisa.
-    Kalle, kas, voileivälleen
-    Istui maahan itsekseen.
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh'
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Kone selväks! Auki ovi!
-    Kukin ottaa omansa.
-    Pönkkähameinen ei sovi
-    Oikein vaunun ovesta.
-    Päitä pyrkii akkunalle,
-    Nekun sovinnoks saa Kalle.
-    Liisa laulaa lallattaa.
-    Isä lähtösuukon saa.
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Oikein merkitty on kaikki.
-    "Oiva täss' on istua."
-    "Varo tulta, rakas Maikki!"
-    "Matkaan, täti, onnea!"
-    "Pian mulle kirjoitappas!
-    Suojaa hallalt' taimet!" -- "Kappas,
-    Herra Heimo hiljastui!"
-    "Vuottakaa!" -- "Ei voi, ei." -- "Ui!"
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Piii... Nyt lähtöön juna saapi.
-    Noan arkin painoinen.
-    Kaupunkimme katoaapi;
-    Mennään puiston ohitsen.
-    Kauniin Maamme-laulun tuolla
-    Junan jyryyn täytyy kuolla.
-    Muistojemme kaupunki,
-    Järvi armas, hyvästi!
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Raukka rautatienmies, mulla
-    Aina näin soi korvissani.
-    Aina täytyy mennä, tulla,
-    Passit, passit huostassain!
-    Vaunun portahilla kastun.
-    Joka vaunun halki astun.
-    Katselen kuin karhuten,
-    Lippuin nurkat nyppäilen.
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Yhä näin me samaa tietä
-    Maailmalle menemme;
-    Tuskin seistään, kunnes sietää
-    Saada voita leivälle.
-    Pian haukkaa palaa pari!
-    Täysin suin juo kahvi vari!
-    "Missä Kalle?" -- "Ulkona."
-    "Sisään! Ollos varova!"
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Metsän puut kuin vuohet juoksee,
-    Vuoret hölkkää vastaamme,
-    Tuossa tullaan järven luokse,
-    Tässä joen ylitse.
-    Lentää talot, sillat, kankaat,
-    Sananlennättimen langat
-    Kiitäin kaartuu tolpista
-    Aaltoisina viivoina.
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Höyryhepo hirnaseepi.
-    Jotkut pois jo astuvat,
-    Tuttuin syli vuotteleepi.
-    Suukot sinkoelevat;
-    Punaposkin Lyyli havaa
-    Mummon syliin, silmät avaa
-    Mesileivän  saatuaan;
-    Kallen uni katkaistaan.
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-    Levätä en saa vain minä.
-    Kenkään ei mua kättele;
-    Höyry viheltää: pois sinä
-    Outoon seutuun etäälle!
-    Ajan siipi se ei näänny,
-    Ketään vuottamaan ei käänny,
-    Vaunut, rata ryskyvi,
-    Savuun haihtuu eloni.
-        Kello jo
-        Soi nyt, soh!
-    Vuodesta käy tuokio.
-
-
-
-
-NIITYN SUNNUNTAI-AAMU.
-
-(Kesäinen leikki.)
-
-
-Mäntymäki lähellä järveä näkyy ja vehreä niitty vuoren juurella.
-Siinä esiytyvät haltiatar Satakauno, pikku Kaarle, monta kukkaa,
-joitakuita puita, sammal, sanajalka, myyrä, käki, peippo, sammakko,
-vuori, maa, ilma, vesi ja tuli. On varhainen kevätaamu. Kaikilla
-kukilla on seppele, puilla ja elementeillä kruunu päässä.
-
-_Kukat laulavat_. [Kedon kukkien laulu.]
-
-    Me kainoja, pienoja, heikkoja vaan.
-    Toki vaalivi meit' Isä taivahan, maan.
-    Hänen vehreän kesk'kesähuonehens' me,
-    Hänen niittynsä, laaksonsa kaunistamme.
-
-    Tapa meillä ei kehrätä, neuloakaan,
-    Uus on toki meill' yhä vaatetus vaan.
-    Niin loistanut ei jalo Salomokaan
-    Kuin meistä yks pieni, jot' tallaellaan.
-
-_Käki_
-
-    Päivä nousee merestä,
-        Kukkuu!
-    Kaste päilyy metsässä,
-        Kukkuu!
-    Päivä avaa kukan terää.
-    Viehättävä niitty, herää!
-    Kevät on nyt kaunoisin.
-        Kukkuu!
-
-_Vuokko_ anemone (hieroo unen silmistään).
-
-    Nousen mielin iloisin.
-
-_Orvokki_ viola (haukottelee).
-
-    Vielä maata mielisin.
-
-_Angervo_ (poika).
-
-    Yöllä jo hän suutaan soittaa,
-    Häirii unen parhaankin.
-
-_Esikkö_ primula.
-
-    Yh, sä laiska! Päivä koittaa.
-    Aamuhetki kultaa tuo.
-
-_Metsätähti_ trientalis.
-
-    Ken se tuolta saapuu luo?
-
-_Ketoneilikka_ dianthus.
-
-    Se on poika pienokainen,
-    Kunkin kukan tuntevainen,
-    Yksi meidän ystävä.
-
-_Nokkonen_ urtica.
-
-    Enpä häntä polta mä.
-
-_Takiainen_ arctium (poika).
-
-    En mä häntä pistä takkiin.
-
-_Kurjenpolvi_ geranium.
-
-    Turhaa tuosta loruillakkin,
-    Kun me kukin puolestamme
-    Hälle kaulaan kapsahdamme.
-
-_Lemmikki_ myosotis.
-
-    Kaunis puhe! Oi, jos vaan
-    Mua ei hän muistakkaan!
-
-_Kurjenmiekka_ iris.
-
-    Kohta mar he alkaa lyödä
-    Toisiaan!
-
-_Mustikka_ vaccinium.
-
-              Mun saa hän syödä,
-    Siniseks kun käyn.
-
-_Mansikan kukka_ fragaria.
-
-                      Ja mun,
-    Jahka oikein punastun.
-
-_Virmajuuri_ Valeriana.
-
-    Näette, rakkaat, turhan vaivan:
-    Hän vain halaa lemuista;
-    Niin hän lausuu usein aivan.
-
-_Tähtimö_ stellaria.
-
-    Hiljaa! Hän on paikalla!
-
-(Pikku Kaarle tulee, kirja kainalossa.)
-
-_Kaarle_.
-
-    Huomenta, mun niittyni,
-    Kaste, päivä, kukkani!
-    Tiedättekö, kukat, sitä,
-    Ett' on tänään pyhä? Mitä?
-
-_Kielo_ convallaria.
-
-    Siks se kuuluu mainittavan.
-    Mutta Herraa rakastavan
-    Pyhä päiv' on jokainen.
-
-_Kaarle_.
-
-    Joko Herraa ylistitte.
-    Aamuvirren visersitte?
-
-_Esikko_.
-
-    Jos me unhotamme sen.
-    Ei ois kenttää vehreää,
-    Järven peittäis paksu jää,
-    Olis kylmä päivä taivaan,
-    Kaatuisimme itse me
-    Maahan kuihtuneina aivan.
-
-_Kaarle_.
-
-    Teille ei, kuin linnuille.
-    Ole kieltä, mieltä luotu,
-    Jolla Luojaa kiitätte;
-    Vaan on teille lemu suotu:
-    Mykkä kiitosvirsi tuo
-    Nousee maasta Luojan luo...
-    Nukuitteko makeasti?
-
-_Orvokki_.
-
-    Hupuss' olin aamuun asti.
-
-_Sinivuokko_.
-
-    Minut peitti lehti kuiva.
-
-_Päivänkukka_ chrysanthemum.
-
-    Kylvin kasteessa kuin uiva.
-
-_Voikukka_ taraxacum.
-
-    Lukin kanssa riitelin.
-
-_Tädyke_ veronica.
-
-    Minä pyörryin sumuihin.
-
-_Rengaskukka_ calendula.
-
-    Silmät peittoon sitasin.
-
-_Apilas_ trifolium.
-
-    Mulle hörräs kimalainen.
-
-_Ruusupensas_ rosa.
-
-    Mulle hurras sontiainen.
-
-_Harakanhattu_ campanula.
-
-    Aamukirkkoon minä soitin.
-
-_Tervakko_ lychnis.
-
-    Kärpästä mä kiinni koitin.
-
-_Mansikan kukka_.
-
-    Konna katsoi minua.
-
-_Kurjenpolvi_.
-
-    Yöllä vesikorvoa
-    Kännä kantoi, apua
-    Antoi muurahainen.
-
-_Koiranputki_ heracleum.
-
-                       Toukka
-    Tuli luoksein laiha, soukka,
-    Parrakas; mä annoin, houkka,
-    Sille simakeittoain.
-
-_Takiainen_.
-
-    Ruokaa sullot kaikkiin vain!
-    Kirpun jalan katkasin.
-
-_Hikiheinä_ milium.
-
-    Iltapostiin kirjoitin.
-
-_Tähtimö_.
-
-    Hallalta mä korjasin
-    Kupuun munat korennon.
-
-_Kaarle_.
-
-    Kiitos sulle olkohon!
-    Vaan nyt lekotellessamme
-    Olkoon tämä koulunamme
-    Maisterina olen mä,
-    Synnyin Floran [Kukatar] päivänä.
-    Kehno olen opissani,
-    Puutteinen on latinani;
-    Opettajakunta keksi
-    Minut hieman hölmöiseksi.
-    Ei nyt siitä huolita.
-    Tässä teidän huoneessa
-    Olen tiedonlähde jalo,
-    Josta teille virtaa valo...
-    Sinä, vesikuusonen,
-    Hevon hännän muotoinen,
-    Sano, punaliivinen,
-    Kuinka monta sinulla
-    Takissa on nappia?
-
-_Vesikuusi_ hippuris (poika).
-
-    Yks.
-
-_Kaarle_.
-
-         Ei muuta? -- Tyttö kulta,
-    Tädyke, mä kysyn sulta,
-    Kuinka monta nappia
-    Sull' on kukkalaudalla?
-
-_Tädyke_.
-
-    Kaks.
-
-_Kaarle_.
-
-          No, Kurjenmiekalla
-    Kuinka monta?
-
-_Kurjenmiekka_.
-
-    Kolme vaan.
-
-_Kastikainen_ aira.
-
-    Saman sanoa mä saan.
-
-_Kaarle_.
-
-    Vai niin. Entä Virmajuuri,
-    Onko sulla luku suuri?
-
-_Virmajuuri_.
-
-    Neljä.
-
-_Nokkonen_.
-
-    Mulla myös.
-
-_Kaarle_.
-
-                     No, mitä?
-    Koko neljä! Kas vain sitä!
-    Esikkoni, entä sulla?
-
-_Esikko_.
-
-    Viisi.
-
-_Harakanhattu_.
-
-    Mulla myös.
-
-_Orvokki_.
-
-    Ja mulla.
-
-_Lemmikki_.
-
-    Mullakin, ole varma siitä.
-
-_Koiranputki_.
-
-    Mull' on viisi pitkää niitä.
-
-_Kaarle_.
-
-    Parvi sangen suurenmoinen!
-    No, mä teidät panna voinen
-    Samaan luokkaan lukemaan. --
-    Kuinka monta, ruoholaukka,
-    Sulla lienee, poika raukka?
-
-_Ruoholaukka_ allium.
-
-    Kuus.
-
-_Kielo_.
-
-    Ja mulla.
-
-_Kaarle_.
-
-                    Korkeaan
-    Luokkaan kuulutte, te poijat:
-    Neidet Narsissit, Leukoijat,
-    Hyasintit, Tulppaanit
-    Samaan kuuluvat ja Lilja...
-    Ruoholaukka, ollos hiljaa!
-    Niityllä sä melusit;
-    Muista, nyt sä kouluun lähdet!
-    Kuulutteko, Metsätähdet,
-    Tänne?
-
-_Metsätähti_.
-
-         Seitsemän on nastaa
-    Meillä.
-
-_Kanerva_.
-
-    Mulla kahdeksan.
-
-_Mustikka_.
-
-    Mullakin.
-
-_Kaarle_.
-
-    No, sepä vasta!
-
-_Hapro_ rheum.
-
-    Yhdeksän on mulla niitä.
-
-_Kurjenpolvi_.
-
-    Mulla -- kun ei sekään riitä --
-    Kymmenen on.
-
-_Apilas_.
-
-                 Anteeks suo!
-    Mullakin on luku tuo.
-
-_Neilikka_.
-
-    Mulla myös.
-
-_Tähtimö_.
-
-    Ja myöskin mulla.
-
-_Reseda_.
-
-    Minulla on kaksitoista.
-
-_Kaarle_.
-
-    Sepä sangen suurenmoista!
-
-_Vuokko_.
-
-    Summa suurempi voi tulla
-    Meille, jos on aikaa sulla
-    Laskea.
-
-_Kaarle_.
-
-            Kakstoistakaan
-    Eikö riitä? Tosiaan!
-    Monta keikailevaa lasta,
-    Joill' on monta somaa nastaa!
-    Muistoon tämän merkitsemme.
-
-(Merkitsee luokat.)
-
-_Mänty_.
-
-    Kysy meiltä! kertonemme.
-
-_Kuusi_.
-
-    Kysy talvivihannuutta!
-
-_Pihlaja_.
-
-    Kysy marjain mehuisuutta!
-
-_Haapa_.
-
-    Kysy, kuinka lehti puhkee.
-
-_Tuomi_.
-
-    Kuinka juopi kukka muhkee!
-
-_Kataja_.
-
-    Kysy havuin terävyyttä!
-
-_Tammi_.
-
-    Kysy kasvin kestävyyttä!
-
-_Sanajalka_.
-
-    Kysy, kuinka minä kylvän,
-
-_Sammal_.
-
-    Kuinka puen vuoren ylvään!
-
-_Koivu_.
-
-    Kysy! Käki toivees kuulee.
-
-_Ilma_.
-
-    Kysy multa, kuinka tuulee!
-
-_Vuori_.
-
-    Kysy, kuinka taon malmit.
-
-_Maa_.
-
-    Kysy, mist' on jyvät valmiit!
-
-_Vesi_.
-
-    Kysy, kuinka heiluu laivas!
-
-_Tuli_.
-
-    Kysy, kuinka leimuu taivas!
-
-_Aurinko_.
-
-    Kysy, kuinka pilvet kultaan!
-
-_Sammakko_.
-
-    Silmäs luo myös tänne multaan;
-    Kalan kutemista kysy,
-    Kysy, kuinka mato hiipii,
-    Kuinka käärme veessä pysyy!
-
-_Peippo_.
-
-    Kysy, mist' on kotkan siipi,
-    Kysy leivon laulamista!
-
-_Myyrä_.
-
-    Mulla kun on kaivamista
-    Mättähässä luona jalkas,
-    Niin mä kerron siitä palkaks
-    Meistä nelijalkaisista.
-
-_Kaarle_.
-
-    Armaat ystäväiseni,
-    Olen kärkäs peräti,
-    Oikein ahnas tietämään,
-    Paljon tulen kysymään;
-    Siis vain mulle vastatkaatte!
-    Selittää te kaikki saatte.
-    Vaan nyt käyt mä hiukan tuolla
-    Mäntymäessä päivän puolla.
-    Siell' on kukkatyttö, jolla
-    Tääll' on liian märkä olla
-    Hänen kanssaan palajan,
-    Teille sitte kumarran.
-
-(Hän menee).
-
-_Kaikki_.
-
-    Palaa, palaa! Hyvästi!
-
-_Tädyke_.
-
-    Ken se tyttö lienevi,
-    Jonka luokse hän niin kiitää?
-
-_Kanerva_.
-
-    Mustasukkainenko siitä
-    Olet?
-
-_Tädyke_.
-
-    Kyllä.
-
-_Kurjenmiekka_.
-
-                 Takkiainen,
-    Vene tänne pikaan vainen!
-    Koko niityn kastaakin
-    Kukkatytöt kyynelin;
-    Kuivin jaloin täst' ei päästä.
-
-_Esikko_.
-
-    Nokkaviisas, lorus säästä!
-
-_Vuokko_.
-
-    Esikko, sä tyttö raiska,
-    Miks on Satakauno laiska?
-    Puiden varjot lyhenee,
-    Uunikuuman tortunlainen
-    Aurinkoinen valkenee
-    Taivaan vadissa kuin vainen
-    Sokeroituna; ei vaan
-    Satakauno saavukkaan.
-
-_Esikko_.
-
-    Heti hän on ehtivä.
-    Hän on ihmis-ystävä;
-    Pienten lasten luo hän jääpi.
-    Unin heitä miellyttääpi.
-    Kun he herää unelmista
-    Ihmeisistä, iloisista,
-    Niin, kas, koko kammari.
-    Kukkalemuin tuoksuupi...
-    Satakauno oli se.
-
-(Haltiatar Satakauno eli Bellis tulee.)
-
-_Metsätähti_.
-
-    Tuossa on hän!
-
-_Satakauno_.
-
-                   Kaikille
-    Hyvää päivää toivottaa
-    Saan ja paljon vihantaa
-    Viivyin, älkää kummastelko:
-    Pienen pojan jäljet johti
-    Suoraan tätä paikkaa kohti;
-    Niistä täytyi saada selko.
-    Kysyin päivän säteheltä,
-    Tutkin tuulen sälköseltä:
-    Sainkin tietää; tännepäin
-    Käyvät jäljet, jotka näin,
-    Ovat kuninkaan ... mut mä
-    Sit' en oikein ymmärrä
-
-_Apilas_.
-
-    Täällä oli hän.
-
-_Harakanhattu_.
-
-                   Nyt tuolla
-    Astuvi hän kummun puolla.
-    Johtaa pientä kukkaa...
-
-_Satakauno_.
-
-                             Kas,
-    Hän on kukkain kuningas
-    Varrottu! Nyt -- saatte kuulla --
-    Vuoret vonkuu, alkaa tuulla,
-    Pauhu meren kaukaisen
-    Rantaan raikuu riemuiten,
-    Linnut -- tuhansin on niitä --
-    Hänen ympärillään liitää.
-
-(Kaarle tulee, taluttaen Vanamoa, molemmilla seppele päässä).
-
-_Vuokko_.
-
-    Nyt hän puhuu kukallen.
-
-_Kaarle_ (Vanamolle eli linnealle).
-
-    Kysyt, miks sua lempinen.
-    Siks, kun olet pienoinen,
-    Nöyrä, puhdas, viaton,
-    Tuskin tohdit katsees nostaa
-    Mättäästä, mi kehtos on.
-    Tiedä, mull' on verraton,
-    Kaunis, viisas kirja, josta
-    Tiedän: pienin maailmassa
-    Suurin onpi taivahassa;
-    Tien hän enkelten luo löytää...
-    Vaan kas meidän kukkapöytää!
-
-_Satakauno_.
-
-    Pieni poika ihmislasten,
-    Tulit tänne, mitä vasten?
-    Kuni lintu häkissään
-    Tuomittuna ikävään,
-    Yhden vapaapäivän sait,
-    Onnellisna meidät hait,
-    Täällä kaikk' on tuttujasi,
-    Ystäviäs, sukuasi:
-    Jylhä metsä isäsi,
-    Kaunis niitty äitisi,
-    Puro vilpas veljyesi,
-    Kukin kukka siskosesi.
-    Niittypuron tuolla puolla,
-    Metsäin takapuolla, tuolla
-    Vuorten, vetten takan' on
-    Valtakuntas verraton.
-
-_Kaarle_. Ei, maltappa, Satakauno; mitä sanot? Etkö tiedä, että minua
-koulussa pidetään tyhmänä?
-
-_Satakauno_.
-
-    Siemen pien' on honka vasta,
-    Linnan laatii pieni lasta.
-    Niin ei pientä puolainta
-    Unhoteta, tallata;
-    Niin ei diadeemia
-    Koskaan kunnioiteta.
-
-_Kaarle_. Lörpöttelet, Satakauno. Luulet tietäväs enemmän kuin
-muut, kun sinulla on niin monta nastaa, vaan ne ovat kaikki yhteen
-kasvettuneet.
-
-_Satakauno_.
-
-    Sinut suuri Mestari
-    Huonettansa lähetti
-    Siivoomaan ja sulle noissa
-    Luonnon laajan kartanoissa
-    Tarvittavat tiedot soi.
-    Oi, kuin varroimme sua, oi!
-    Suvun jälkeen syntyi toinen
-    -- Sen sai aikaan aurinkoinen --;
-    Sua kaikki vartoivat,
-    Joka keväält' tutkivat,
-    Kyselivät syksyn tullen:
-    Eikö tulle hän jo mullen?
-    Vaan ne kuihtuin kuolivat.
-    Syntyi taas ja laskivat
-    Tunnit asti tulosi.
-    Katso ympärillesi,
-    Tänään meille riemu näytä.
-    Odotus tuo pitkä täytä.
-    Vuoren, metsän kanssa anna
-    Meidän kruunu päähäs panna.
-    Tehdä näin sun kuuluisaksi
-    Luonnon lasten kuninkaaksi!
-
-_Kaarle_. Satakauno, oletko lukenut raamattua?
-
-_Satakauno_.
-
-    Luonnon kirja opettaa
-    Paljon Herran kunniaa.
-
-_Kaarle_. Minä luen siis teille kirjoitettua sanaa.
-
-_Satakauno_.
-
-    Lue! Kaiken juomme sen
-    Kuni aamusatehen.
-
-_Kaarle_ (lukee). "Ja Jumala sanoi: vihoittakoon maa ja kasvakoon
-ruohon, jossa siemen on, ja hedelmälliset puut, jotka hedelmän
-kantavat lainsa jälkeen, jossa sen siemen on maan päällä. Ja tapahtui
-niin. Ja maa vihoitti ja kasvoi ruohon, jossa siemen oli lainsa
-jälkeen, ja hedelmälliset puut, joiden siemen oli itsessänsä lainsa
-jälkeen. Ja Jumala näki sen hyväksi. Ja tuli ehtoosta ja aamusta
-kolmas päivä"... Käsitättekö nyt, ketä odottaneet olette?
-
-_Satakauno_.
-
-    Ymmärrän nyt, että me
-    Tuhat vuotta vuotimme
-    Häntä, elon antavaista,
-    Häntä, Isää taivahaista,
-    Häntä, joka kaikki voi,
-    Joka kaikki hyvin loi.
-    Huomaan: Eedenissä ihan
-    Puuttui suru, synti, viha,
-    Paha, surun tuoja turma,
-    Syksy, kesäriemun surma,
-    Talvi tuima tuiskuineen,
-    Kuurosateet rakeineen,
-    Viikate, mi meidät niittää:
-    Saimme Jumalaa vain kiittää.
-
-_Kaarle_.
-
-    Kun Hän, alkulähde hyvän,
-    Vartoomanne ainiaan,
-    Vihdoinkin on ilmestyvä
-    Palkitsemaan, kostamaan,
-    Niin Hän rauhan rakentaa,
-    Entiselleen uudistaa;
-    Silloin kukat, ruohosetkin,
-    Ihmiset ja eläimetkin,
-    Koko luotuin jakso suuri,
-    Hyvä, puhdas, uus on juuri,
-    Tullen täten sopivaksi
-    Herran, Luojan palvelijaksi.
-
-_Kaikki kukat_. Amen.
-
-_Kaarle_.
-
-    Niitty nuori, ihanainen!
-    Kauan kukkas kaunokainen
-    Luojaa kiitti sanoitta
-    Lintuin kanssa kilvalla.
-    Kauan unhotettuna,
-    Tiedotonna, kainona
-    Näytti kukoistukses aika
-    Luojan kaikkivallan taikaa.
-    Luonnon kirkossa sait Luojaa
-    Palvella, sun onnes Suojaa.
-    Päivin Luojan raamattu
-    Etees oli avattu
-    Yli ilman, vetten, maan,
-    Yli tähtein yöllä vaan.
-    Niittyni, nyt parhaimpihin
-    Kiedo itses seppelihin:
-    Nyt sull' Luoja palkan soi,
-    Pyhää nyt sä viettää voit
-    Hartain mielin, riemuisana,
-    Seuranasi Herran sana.
-    Nyt sä oikein voit sen tietää,
-    _Kenet_ kruunata sun sietää.
-
-_Kaikki kukat_. Amen.
-
-(Ensinnä Kaarle ja sitte kaikki kukat nostavat seppelen päästänsä,
-laskevat sen maahan sekä panevat kätensä ristiin. Puut laskevat
-kruununsa pois ja kumartavat).
-
-_Kaarle_.
-
-    Jos mä kukkisin ruohona aamulla
-    Ja jo illalla kuivaisin pois,
-    Elämäin lyhyt, kaunis ja kukkaisa,
-    Kevätpäivyen kaltainen ois,
-    Ja mä tietäisin: saan
-    Puvun lahjana maan,
-    Sekä: taivas mun näkevi vain --
-    Tekisin toki työs,
-    Ylistäisinpä myös
-    Iki-armoas, oi Jumalain!
-
-    Isä, suur' olet, viisahin, voimallisin,
-    On hallussas taivas ja maa;
-    Sanojais, ylistystäsi pieninkin
-    Jyvä, halvin kors' julistaa.
-    Tomu vain olen, mi
-    Haen jälkiäsi,
-    Salatiesi mä viitoitsen.
-    Nimes voimalla vaan
-    Sylissäin pidän maan
-    Pyhitänpä niin sinullen.
-
-    Näe heikot ja pienet,
-    Sä voimallinen!
-    He nyt astuvat istuimes luo.
-    Tomu on he, mut kuulet Sä, taivahinen,
-    Kun Sun mahtias kiittävät nuo.
-    Väen kukkihin luot
-    Sekä voimasi suot
-    Myös halpahan kaarnasehen;
-    Nimes kirkasta vain,
-    Ole suojamme ain',
-    Ota lapsesi taivahasen!
-
-(Kaarle seisoo kukkien ympäröimänä. Vanamo nojautuu hänen rintaansa
-vastaan. Aurinko paistaa kirkkaana, ja kukat tuoksuvat).
-
-
-
-
-VANHA HERRA.
-
-
-Oli kerran vanha herra, nimeltä Semigradsky. Se nimi kuului niin
-oudolta ja vieraalta, että lapsi tuskin osasi sitä oikein lausua.
-Hänen sanottiin olevan puolalaista sukuperää, eikä kukaan tiennyt,
-mistä hän tuli, mutta hän saapui Helsinkiin ja tuli piirustustaidon
-opettajaksi. Hän oli jo silloin vanhanpuoleinen herra; pikku
-tytöt arvelivat hänessä olevan jotakin hajallaan, hänen tukkansa
-ei ainakaan ollut eheä, sillä hän oli melkein paljaspäinen, niin
-että hänellä oli vain muutamia harmaita hiuskarvoja jäljellä, ja
-varmaankin lapset juuri sentähden pelkäsivät häntä. Mutta hän rakasti
-lapsia, ja hänellä oli aina västin taskussa pikku rasia, jonka
-kannessa oli neitsyt Marian kuva, ja rasiassa oli aina karamelleja
-ja sokuriryynejä. Kun hän Esplanaadissa istuessaan puhutteli lapsia
-ja he yrittivät juoksemaan pois, otti hän rasian taskustaan ja
-tarjosi siitä lapsille jotakin. Muutamat juoksivat edelleen, toiset
-pysähtyivät. Ahneimmat ensin taipuivat houkutuksiin, ja vähitellen
-tuli muitakin. Saatiinpa silloin nähdä vanhan herran ympärillä paljo
-pikku lapsia koko ajan, kuin hänen rasiassansa oli rahtunenkaan
-jäljellä; mutta kun se tyhjeni, juoksivat lapset pian tiehensä.
-Hehän eivät tunteneet häntä eivätkä tienneet hänestä muuta kuin että
-hänellä oli hajallinen tukka ja niin oivallinen laatikko. Moni ei
-edes kiittänytkään pois juostessaan.
-
-Niin, siinä hän istui yksinään eikä kukaan huolinut hänestä.
-"Minun pitää keksiä jotakin parempaa lapsille kuin karamelleja ja
-sokuriryynejä", ajatteli hän itsekseen. "Se ilo kestää niin vähän
-aikaa ja unhottuu pian. Mitähän minä keksisin, että lapset minua
-rakastaisivat?"
-
-Sitä hän ajatteli kauan, niin kauan kuin eli. Ja olipa hänellä
-syytäkin niin ajatella. Sillä hän oli yksin maailmassa eikä kukaan
-huolinut hänestä. Ei hänellä ollut vaimoa eikä lapsia, vaikka hän
-niin mielellään olisi pitänyt lapsia luonaan; vanha emännöitsijä
-vain hoiteli hänen talouttansa, kattoi hänen pöytänsä ja teki
-hänen tilansa. Tosin hänellä, paitsi oppilaitansa, oli pari kolme
-tuttuakin, jotka välistä tervehtivät häntä, mutta he olivat yhtä
-vanhat kuin hänkin eivätkä voineet lämmittää hänen sydäntänsä. Häntä
-suretti, että hän oli niin täällä muukalaisena ja kaukana kaikista
-niistä, jotka olivat hänelle nuoruudessaan olleet rakkaat. Mutta ei
-hän siltä ollut äreä eikä tyytymätön, vaan päinvastoin hyvin iloinen
-ja puhelias. Hän oli saanut sen hyvän lahjan, että osasi tyytyä
-kohtaloonsa, rakastaa ihmisiä ja tehdä hyvää kenenkään tietämättä. Se
-olikin hänen ainoa huvinsa.
-
-Nyt eleli hän hyvin säästäväisesti, piti aina vanhaa harmaata
-hattuaan, kulunutta viittaansa ja sinistä, kirkasnappista frakkiansa,
-söi hyvin yksinkertaista ruokaa eikä koskaan käynyt sellaisissa
-huveissa, jotka maksoivat rahaa. Jos hänellä oli pienet tulot, niin
-menot olivat vielä pienemmät; senpätähden jäikin aina jotain säästöön
-pantavaksi. Ihmiset alkoivat viimein uskoa vanhaa herraa itaraksi.
-Se saituri, sanoivat he, ei suo itselleen eikä muille mitään hyvää,
-hän ei rakasta mitään muuta maailmassa kuin keltaista kultaa, ja sitä
-hän kokoo kasa kasalta arkkuunsa. Hyi sellaista visukinttua! Kukahan
-hänet perii? Kissa viimein saa hänen kultansa, taikka tulee joku
-juutalainen Puolasta ja sanoo: "antakaas tänne, minun se on!"
-
-Vanha herra kyllä tiesi, mitä hänestä puhuttiin; siitä näet hänen
-vanha emännöitsijänsä piti huolen, vaan muille hän sen sijaan
-laveasti kertoeli herransa olevan rikkaan ja hyvin ahneen. Herra oli
-kuitenkin yhtä tyytyväinen ja iloinen. Hän alinomaa vain mietiskeli
-itsekseen: "mitähän minä keksisin, että lapset rakastaisivat minua?"
-
-Aika kului, yhä raskaammaksi kasvoi raha-arkku, ja yhä ihmiset,
-nähdessään herran vanhassa nukkavierussa mekossaan, sanoivat vanhaan
-tapaansa: kissa ne saa; hyi sellaista visukinttua!... Tulipa vanha
-herra äkisti sairaaksi ja makasi kuolemaisillaan. Silloin ihmiset
-ihmettelemään, jokohan hän nyt tekee testamenttinsa ja kuka saa
-raha-arkun. Saadaanpahan nähdä, että tuo ahne emännöitsijä perii
-kaikki tyyni, arvelivat naapurit. Emännöitsijä olisi mielellään
-uskonut samaa, mutta vaikka hän tiesi kaikki, vieläpä vähän
-enemmänkin, niin hän ei tiennyt mitään testamentista. Lääkäri sanoi
-hänelle: nyt kuolee herra. Ja pappi sanoi: onko hän määrännyt mitään
-köyhille? Ei edes vanhaa sinistä frakkiaankaan, vastasi emännöitsijä.
-No, sepä on jumalatonta, arveli pappi. Hyi sellaista visukinttua!
-
-Vanha herra makasi siinä iloisena ja tyytyväisenä, mutta nyt hän oli
-vielä tyytyväisempi kuin koskaan ennen, sillä nyt hän oli keksinyt
-jotakin parempaa kuin karamellit ja sokuriryynit, sellaista, joka voi
-saattaa lapset rakastamaan häntä. Mutta sitä hän ei suinkaan puhunut
-eläessänsä. Se hänen ilonsa oli, että lasten piti rakastaman häntä
-vasta hänen kuoltuansa.
-
-No niin, sitte hän kuoli, hänet haudattiin ja hänen täytyi niinkuin
-muidenkin saiturien jättää tänne maan päälle raha-arkkunsa. Mutta
-silloinpa löytyikin äkkiarvaamatta testamentti, ja koska ei ollut
-yhtään sukulaista ottamaan talteensa vanhuksen omaisuutta, tuli
-maistraatti avaamaan sinetillä suljettua paperia. Naapurit olivat
-niin uteliaat, että tunkeutuivat porstuaan kuulemaan suurta uutista,
-ja he kuiskailivat toinen toiselleen: emännöitsijä se kaikki saa; hyi
-sellaista visukinttua!
-
-Mutta eipä emännöitsijä saanutkaan, vaan pikku lapset. Vanha herra
-oli viimein keksinyt keinon, josta häntä muistettaisiin: kauan
-mietittyään hän määräsi koko omaisuutensa pikku lasten koululle,
-jota piti sanottaman hänen kouluksensa. Ei kukaan voinut väittää
-testamenttia laittomaksi, ja pikku lasten koulu siis perustettiin.
-Niin kauan oli vanha herra kuluttanut sinistä frakkiaan ja kieltänyt
-itseltään kaikki huvitukset, että hänen raha-arkullaan voitiin
-nyt rakentaa suuri koulukartano, palkata opettajatar ja hankkia
-kaikki, mitä tarvittiin lasten opetukseen ja huviksi. Noin 100 lasta
-käy siinä nyt lakkaamatta koulua ja oppii leikitellen ja laulaen
-kaikkea, mikä on hyödyllistä heidän ijälleen. Kun he sen verran
-vaurastuvat, että heidän tulee muuttaa ylempään kouluun, jää heidän
-paikkansa nuoremmille lapsille, joita tulee sijaan. Ja niin käy
-vuosi vuodelta, polvi polvelta niin pitkälle, kuin voidaan ajatella
-eteenpäin. Lapset, joiden on vuoro erota tästä pikku lasten koulusta,
-eroavat ikävällä, ja lapset, jotka siihen tulevat, iloitsevat siitä,
-sillä ei missään muussa koulussa viihdytä niin hyvin eikä olla
-niin onnelliset. Ja vanhan herran muotokuva riippuu seinällä oven
-vastapäätä, ja koulua sanotaan ainiaan Semigradskyn kouluksi.
-
-Nyt on koulu jo kolmekymmentä vuotta koonnut lapsia saliinsa. Minä
-olen käynyt siellä monta kertaa ja nähnyt vanhan herran sinisessä
-frakissaan katselevan seinältä alas näitä hyviä, tottelevaisia
-ja onnellisia lapsia, jotka opiskelevat suuressa, korkeassa ja
-valoisassa salissa. Joka kerran olen muistellut vanhaa herraa, miten
-yksin hän oli eläessään ja miten pian lapset unhottivat hänet, kun
-hän sai tyhjentäneeksi karamellirasiansa heille. Nyt he _eivät
-voi_ enää unhottaa häntä, sillä nythän hän on joka päivä heidän
-keskellänsä, katselee heidän leikkiänsä ja kuuntelee heidän iloista
-lauluansa eivätkä he voi katsahtaa ylös näkemättä häntä edessään.
-Rasia, niin, se on unhottunut, ei sitä kukaan enää muista eikä kukaan
-ahnehdi sen makeisia. Täällä on nyt, parempaa kuin karamelleja ja
-sokuriryynejä. Hän tuossa kuvataulussa, jota kaikki niin mielellään
-katselevat ja niin suuresti rakastavat, on sama vanha herra, jota
-ihmiset sanoivat saituriksi ja visukintuksi; mutta katsos, mitä hän
-on aikaan saanut. Monikin arveli ennen, hänen vielä eläessään, että
-hän kyllä olisi saattanut teettää itselleen uusia vaatteita, syödä ja
-juoda hyvää, huvitella ja pitää komeata elintapaa säästörahoillaan;
-mutta mitäpä silloin olisi tullut hänen koulustaan, iloisista
-lapsistaan ja jälkimaailmalle säilyvästä muistostaan? Kissa sen
-saa! sanoivat ihmiset hänen raha-arkustaan. Niin, kissa saakin
-monta raha-arkkua, joihin saituri kokoo katoavaa kultaa, mutta tätä
-arkkua ei saanut kissa eikä emännöitsijä, sen saivat lapset, sillä
-lapsille hän säästi, ja jos sellaista voidaan sanoa saituriksi, joka
-säästää toisten onneksi, niin tuleepa kiittää Jumalaa, että sellaisia
-saitureja on maailmassa.
-
-Viime talvena olin minä siellä vähän ennen joulua lasten
-kuusijuhlassa. Keskellä salia seisoi kaksi suurta kuusta sytytettyine
-kynttilöineen ja monine koristuksineen, ja toista sataa lasta tanssi
-piirissä niiden ympärillä riemuiten sanomattomasti. Vanhan herran
-kuva oli seppelöity lehdillä ja kukilla, lapset lauloivat hänelle,
-kaikki katsoivat häneen ja siunasivat häntä vielä monen vuoden
-kuluttua hänen kuolemastaan. Kas siinä on muisto, ajattelin minä,
-jota varten kannattaa elää, säästää ja kärsiä ihmisten pilkkaa!
-Minusta näytti vanha herra hymyilevän itsekseen, kun tuossa katseli
-alas lapsilaumaan. Hän ikäänkuin tahtoi sanoa: kas, nyt he eivät
-enää karkaa pois minun luotani! Ja taaskin näytti hän sanovan:
-Älä minulle, Herra, älä minulle, vaan nimellesi anna kunnia! Se
-on sinun tekosi, minun Jumalani; minä olen ollut vain sinun halpa
-välikappaleesi. _Sinun_ nimesi olkoon ylistetty!
-
-
-
-
-TULITIKKU.
-
-
-Tulitikku oli ensimäisen kerran uudessa laatikossaan tehtaan pöydällä
-ja muisteli, mitä kaikkea hänen lyhyellä ijällänsä oli tapahtunut.
-Hänellä oli vielä himmeä muisto siitä, että iso haapa oli kasvanut
-virran rannalla, että se oli hakattu poikki, sahattu ja viimein
-höylätty moneksi tuhanneksi pieneksi puikoksi, joista tulitikku
-itse oli yksi. Sen jälkeen oli tikku järjestetty läjiin ja riveihin
-tovereinsa joukkoon, pistettiin ilkeihin sulatuspannuihin, pantiin
-kuivamaan, järjestettiin uudelleen ja viimein asettiin laatikkoon.
-Eipä tässä juuri ollut sen kummempia kohtaloita tai suuria urhotöitä.
-Mutta tulitikku oli saanut palavan innon toimittaa jotakin
-maailmassa. Hänen ruumiinsa oli tehty pelkäävästä haapapuusta, joka
-aina vapisee pelosta, että hiljainen iltatuuli ehkä paisuu myrskyksi,
-joka hänet tempaa pois juurinensa. Mutta sen sijaan oli tikun
-pää kastettu semmoisiin aineihin, joista saapi sen kunnianhimon,
-että tahtoo loistaa maailman nähden, ja sen vuoksi oli tikulla
-ikäänkuin alituinen vastakkaisuus pään ja ruumiin välillä. Kun tuo
-tulinen pää hiljaisuudessa rätisten huusi: "syökse nyt esiin, ja
-toimita jotakin!" niin oli varovaisella puuruumiilla aina jotakin
-vastaväitöstä käsillä, se kuiskasi: "ei, malta, odota vielä vähän,
-kysy ensin, joko aika on tullut!"
-
-Kun nyt tikku oli toveriensa seurassa laatikossa, rupesi sen päätä
-polttamaan ja sille tuli kummallinen halu syttyä tuleen. Mutta
-haapapuu pani vastaan ja tikku kysyi laatikon kyljeltä: "Jokohan
-nyt on aika?" Laatikon kylki sanoi siihen: "minä huomaan, että sinä
-olet aivan ensikertalainen, joka olet heti valmis matkalle suin
-päin. Malta nyt vaan mielesi äläkä tee mitään tyhmyyksiä, et sinä
-kuitenkaan saa mitään toimeen ilman minua, sillä sinä olet vaaraton
-tulitikku. Luuletko, että minä antaisin polttaa koko tehtaan, joka on
-meidän syntymäseutumme, ja tuon nuoren tytön, joka on kasvattajamme?"
-
-Tulitikku malttoi mielensä. Se vietiin laatikkoineen ja miljoonain
-toverien seurassa isoon makasiiniin. Kun hän oli siellä, tuli taas
-paha kunnianhimo tuohon palavaan päähän, mutta arka haapapuu hillitsi
-sen taas. "Joko nyt on aika?" kysyi tikku. Laatikon kylki vastasi:
-"en minä näe mitään, täällä on niin pimeä; mutta malta mielesi!
-Luuletko, että sallisin sinun polttaa koko makasiinin ja väkirikkaan
-kaupungin?"
-
-Tulitikku vietiin laivaan, lähetettäväksi toiselle seudulle. Oli
-pimeä yö, myrsky vinkui laivan köysissä ja mastoissa; laiva taisteli
-suuria aaltoja vastaan kaukana aukealla merellä. "Joko nyt on aika?"
-kysyi tikku taas, sillä sen mielestä oli varsin miellyttävää valaista
-pimeätä myrskyistä merta. Laatikon kylki vastasi: "malta, kunnes
-kuulustelen, onko myrsky saanut käskyä hävittää laivaa."
-
-Myrsky ei sanonut saaneensa sellaista käskyä. "Malta vieläkin",
-kuiskasi laatikon kylki. Laiva saapui onnellisesti menopaikkaansa,
-tulitikku vietiin maalle, pantiin tavarapuotiin myötäväksi ja myötiin
-laatikkoineen päivineen. Köyhä tyttö osti sen, vei sen mukanaan
-äitinsä majaan ja istui lieden reunalle pellavia harjaamaan. Kun
-tikku näki kauniit pehmeät pellavapivot, tunsi se taas itsessään
-pahan himon yltyvän ja kysyi: "onko nyt jo aika?" "Odota", vastasi
-laatikon kylki, "jahka kysyn tulelta liedestä, onko se saanut käskyä
-polttaa tupaa." Tuli sanoi, ett'ei hän voinut mitään tehdä, sillä
-häntä oli käsketty pysymään siivosti ja panemaan pataa kiehumaan.
-"Malta mielesi", sanoi laatikon kylki tikulle.
-
-Toisena päivänä tyttö meni heinämiesten kanssa heinäniitylle.
-Yöllä hän äitinsä kanssa lepäsi heinäladossa kuivilla tuoksuavilla
-heinillä. Kun hänen huomisaamulla aikaisin piti sytyttämän tulta
-heinämiehille, niin hän säilytti tulitikkulaatikkoa eväsnyytissään.
-Tulitikku tunsi heinän tuoksun ja sanoi laatikolle: "anna minun nyt
-raavasta kylkeäsi vastaan; olisi niin hauska sytyttää tuo heinä
-tuleen." Laatikko sanoi: "malta, kunnes kysyn ensin sateelta", joka
-oli alkanut ravista ladon olkikattoa vastaan. Sade sanoi: "ole
-alallasi, jos henkeäsi rakastat, sillä minä olen saanut käskyn
-suojella latoa." "Malta vielä", sanoi laatikko tikulle.
-
-Toisena päivänä tytön veli, joka oli merimies, tuli ja sanoi:
-"hyvästi nyt, äiti, minun täytyy nyt matkustaa Poriin, lähteäkseni
-sieltä pitkälle matkalle, ensin Vaasaan ja sitte Amerikkaan.
-Onko teillä tulitikkua minulle lainata?" Tyttö antoi hänelle
-tikkulaatikon, merimies lähti pois ja tuli erääsen paikkaan,
-jossa rautatietä avattiin vuoren halki. Siellä hän sai yösijan
-vuorensärkijäin tykönä ja hänen päänsä aluksena oli ruudilla
-täytetty astia. "Nytkö?" kysyi tikku ja taisi tuskin hillitä itseään
-syöksemästä päätänsä laatikon kylkeä vastaan. Mutta laatikko torui
-häntä ja sanoi: "häpeä, tuittupäinen; etkös näe, että toisella puolen
-ruutiastiaa on makaamassa pieni lapsi?"
-
-Merimies meni seuraavana aamuna etemmäksi, tuli Porin kaupunkiin
-ja meni siellä "Österbotten"-nimiseen laivaan, jonka piti lähtemän
-Vaasaan. Sen jälkeisenä päivänä höyrylaiva lähti merelle. Oli
-päiväsydän, kirkas päiväpaiste, raitis tuuli; laiva oli täynnä väkeä
-ja lastattu tavaroilla. Silloin laatikko sanoi tulitikulle: "oletko
-hengissä?" Tikku vastasi: "minä odotan aikaani, en ole milloinkaan
-ollut niin valmiina toimeen kuin nyt." "Sittepä minä sinulle ilmoitan
-salaisuuden", kuiskasi laatikko. "Minä kuulin laineiden kysyvän
-tuulelta, oliko se saanut mitään käskyä, mutta tuuli ei sanonut
-saaneensa. Sitte kuulin tuulen syöksevän alas uuniin höyrykattilan
-alle ja kysyvän palavilta hiililtä, olivatko he saaneet mitään
-käskyä, mutta eivät hiiletkään sanoneet saaneensa. Ja taas kuulin
-hiilien kysyvän rautalevyiltä laivan kyljistä, olivatko he saaneet
-jotakin käskyä, ja rautalevyt antoivat eittävän vastauksen niinkuin
-kaikki muutkin. Silloin hiilet juttelivat keskenänsä: 'ei yksikään
-neljästä alkuaineesta ole saanut mitään käskyä, ja kuitenkin sen
-täytyy tapahtua.' Kuka sen tekee?"
-
-"Minä, sanoi tulitikku.
-
-"Se on mahdotonta", vastasi laatikko, "sillä sinä olet vain
-alkuaineiden pikkunen juoksupoika."
-
-Tulitikku oli arvellut kysyä laatikolta, eikö Taavettikin ollut
-tappanut Goljattia, mutta hän oli vaiti, hän oli oppinut odottamaan.
-
-Nuori merimies seisoi keskikannella huoletonna nojaten muutamia
-paperipakkoja vasten. Hän oli kevytmielinen ja huoleton, kuten moni
-muu hänen ijällänsä. Hänen aikansa kävi pitkäksi, hän otti esiin
-papyrossin ja sitte tulitikkulaatikon.
-
-"Nyt, taikka ei milloinkaan!" sanoi tikku laatikolle. "Eihän toki",
-sanoi laatikko, "ei vielä, ei vielä! Oi, tämä kaunis laiva, tämä
-kallis tavara ja monet syyttömät ihmiset, mitä pahaa he sinulle ovat
-tehneet, kun tahtoisit heidät asettaa tulen ja meren väliin? Ei
-vielä, ei vielä!"
-
-Mutta tikku ei enää kuullut mitään; samassa silmänräpäyksessä se
-syttyi palamaan. Kirkas liekki leimahti ilmi, mutta sitä ei kukaan
-huomannut vielä kirkkaamman auringon paisteen takia. Merimies sytytti
-papyrossinsa ja viskasi sitte palavan tikun luotansa huolimattomasti.
-Nyt olivat kaikki alkuaineet saaneet sen salaisen käskyn, jota
-he kauan olivat odottaneet. Tuuli vei tikun auringonpaisteessa
-kuivanutta paperipakkaa vastaan, tikku tarttui sen kylkeen kiinni ja
-paperipakka syttyi palamaan. Sen sijaan, että vesi olisi sammuttanut
-tulen, ei se tehnyt tehtäväänsä pumpuissa; rauta, joka ei voinut
-palaa, rupesi sen pahemmin hehkumaan, ja tuuli kiihdytti yhä
-ankarammin raivoavaa paloa. Vähän ajan kuluttua oli kaunis laiva
-hukassa ja sen onnettomista matkustajista olivat muutamat kuolleet
-tuleen, toiset mereen ja muutamat pelastuivat.
-
-Aivan lähellä palavaa laivaa laineiden harjalla, jotka savun ja
-hiilien takia näyttivät aivan mustilta, kiikkui palaneen tulitikun
-viimeinen pää ja sen vieressä vähäinen jäännös siitä, mikä ennen
-oli ollut tulitikkulaatikko. -- "Voi sinua onneton tulitikku, mitä
-nyt olet tehnyt? Parempi olisi ollut, ett'ei sinua ikipäivinä olisi
-leikattu haapapuun sydämmestä."
-
-Pieni palanut tulitikun pätkä nosti vedestä nokista kärkeänsä, ja
-vastasi:
-
-"Enkö sitä jo sanonut, että toimitan jotakin, kunhan tunnen aikani.
-Nyt minä olen mainio, minä olen hävittänyt koko suuren laivan,
-koko maa puhuu minusta, eikä yksikään tulitikku ole päässyt niin
-suureen kunniaan. Mutta ole huoleti minusta, minä tyydyn kunniaani.
-Nyt tahdon taas uiskennella maalle ja annan jälleen kastaa itseni
-tuliaineesen. Seuraa minua, niin yhdessä vielä toimitamme suuria
-töitä. Minä rupean hyvää tekeväksi tulitikuksi; talvipakkasessa aion
-sytyttää koko suuren metsän, lämmittääkseni köyhiä; saatpa nähdä,
-että vielä teen monta ihmistä onnelliseksi."
-
-Iso valkeapäinen laine, joka tikun takana nosti vaahtoisen
-päälakensa, kuuli nämä sanat. "Sinä kurja raiska isosta puusta",
-sanoi laine, "mitäpä muuta sinä osasit toimittaa, kuin totella
-käskyjä, joita et tuntenut? Katso, nuo äärettömät alkuaineet, joista
-sinä olet vaan pikkuruinen hiukkanen, eivät voi muuta tehdä kuin
-odottaa ja totella. Katoa naurettavine ja ylpeine tuuminesi ja
-mielettömine aikeinesi tuntemattomaan syvyyteen!"
-
-Ja laine vyöryi eteenpäin ikäänkuin suuri lumivuori, ja hautasi
-allensa nokipäisen tikun ja vedessä liuonneen laatikon. Saat hakea
-hänen jälkiänsä ja kunnianhimoansa kaukaa meren syvimmästä mudasta,
-jossa se nimettömänä ja kenenkään sitä surematta mätänee unhotuksen
-omana.
-
-
-
-
-TELEGRAFISTI.
-
-
-    Tien suuren varrella tässä työtä
-    Teen päivää, yötä.
-    Täst' ajaa vaskisin rattain laukkaa
-    Sanoma kaukaa.
-    Sen suitset pitää
-    Mun  käten', ohjaan
-    Sen länteen, itään
-    Etelään, pohjaan,
-    Vaan istun kaikessa kiirussain
-    Vain paikallain.
-
-    Hei, helskyy -- kuulehan tuota vasta!
-    Jokainen nasta:
-    Nyt miete kiitävi kiirein ani
-    Mun sormistani,
-    Ja pian kyllä
-    Maan ympär' aivan
-    Se pantsar' yllä
-    Tien riemuin raivaa,
-    Mut lyijyraskas on ajaja:
-    Täss' istun ma!
-
-    Ja väsyneenä täss' istuissani,
-    Saan langassani
-    Takaisin tietoja kaukaisista
-    Tapahtumista.
-    Paperikaista
-    Kuin puro juoksee,
-    Kaikista maista
-    Tuo tiedot luokse;
-    Viivoina on ne ja pisteinä;
-    Ne tavaan mä.
-
-    Ne mulle kertovat kaikenmoista
-    -- En kieli noista --;
-    Lukea riemuista, surullista
-    Saan kaistasista:
-    Nyt sormuksesta
-    Taas onnitellaan,
-    Nyt rukkasista
-    Jo surkutellaan;
-    Nyt rahaa, nauloja, rautaa saa
-    Taas ilmoittaa.
-
-    Euroopan onni on langassani
-    Mun huostassani;
-    Paremmin tiedän kuin kielipalot
-    Tään ajan olot.
-    Monesti mielis
-    Ja olis hupaa,
-    Jos noista kielis;
-    Vaan ei ol' lupaa.
-    Ah, joka päivänä halkeen -- niin! --
-    Mä uutisiin.
-
-    Tien suuren varrella tässä työtä
-    Teen päivää, yötä.
-    Ohitse sormeni aika liitää
-    Ja mailma kiitää.
-    Sekunniss' entää
-    Maan halki sana;
-    Mä pysyn sentään
-    Täss' istuvana.
-    Ken ehtis kuskia muistamaan?
-    Siis aja vaan!
-
-
-
-
-JOHANNA D'ARC.
-
-
-    Sä kasvoit hiljaisissa laaksoloissa
-    Rypälten jaloin kotiseutuvilla;
-    Saleissa metsän elit korkeoissa,
-    Kirkasten lähtehitten rantamilla.
-
-    Sä olit paimentyttö köyhä, kaino,
-    Et tiennyt mailman suurten taistelusta.  --
-    Kun maatas kohtas vieraan sorto, vaino,
-    Lähetit ylös monta rukousta.
-
-    Ja Herra, joka syöksee koroitetun,
-    Voimansa käsin nöyrän nousta antaa,
-    Sun uskos näki, löys sun unohdetun,
-    Soi sulle voimaa sotisopaa kantaa.
-
-    Näin saavuit Israelin Deboorana
-    Sä hennoin käsivarsin kaatamahan
-    Ne, jotka mailmassa on mahtavana,
-    Siteitä sorrettujen ratkomahan.
-
-    Kun saavuit, hajaantui kuin tomupilvet
-    Jokainen joukko voitollinen, suuri;
-    Sä särjit vaunut, kypärät ja kilvet,
-    Eteesi murtui mahtavakin muuri.
-
-    Kuin raekuuro lyöpi viljan hiekkaan,
-    Niin mainees löi, jos saavuit vaikka mihin.
-    Sua vastaan turhaan turvattihin miekkaan,
-    Ja turhaan sodan nuolet karaistihin.
-
-    Sun kansas vuoti vertä, suitsui maasi,
-    Vaan jaksoi hädän, kuolon, kahleet voittaa.
-    Kun olit turva itse kuninkaasi,
-    Pyhäksi tahdottiin sua kunnioittaa.
-
-    Sä tahdoit kunnian vain Herrall' antaa.
-    Ainoinen halus oli käydä sotiin
-    Onneksi kurjan maasi, kalpaa kantaa,
-    Unohtua ja päästä jälleen kotiin.
-
-    Niin unohduit, kun hätä poistui maasta,
-    Työs täyttyi, päästit kädestäsi kalvan,
-    Vihollisesi sai sun vangiks raastaa
-    Ja polttaa lavalla kuin noidan halvan.
-
-    Ristissä käsin, kelpo lapsen tapaan,
-    Rukoilit, kun sun päivääs ilta seuras;
-    Liekeissä taivaasen lens' henkes vapaa,
-    Hurskaana,  aivan syytön uhriteuras.
-
-    Ei hautaa sulla, tuhaks haihtui luistos,
-    Sai nimes, mainees häijyn herjauksen;
-    Vuos'satain halki säilyy toki muistos,
-    Vaan pyövelisi vaipuu unhotukseen.
-
-    Jos miss' on isänmaista harrastusta,
-    Jos missä käsi urhotöihin ryhtyy,
-    Johanna d'Arc, sä lisäät innostusta,
-    Uroihin kaikkihin sun voimaas yhtyy.
-
-    Suo, Herra, meille suuret ajatukset,
-    Kun käymme taisteluun; suo into pyhä;
-    Suo nöyrinä myös kestää kamppaukset;
-    Heikoissa väkevä Sä ollos yhä!
-
-
-
-
-PETTER MATIN KIVI.
-
-
-Kun asuin saaristossa, näkyi kammarini ikkunaan aukea meri leveästä
-salmesta luoteen puolelta. Pohjanlahti levitti silmieni eteen
-laajan, kauniin vesipeilinsä, välistä kirkkaana kuin tasaisin lasi,
-täynnä pitkiä hienoja hopeaviiruja; oikein sopiva paikka Aallottaren
-sisaruksinensa leikitellä keskipäivän auringonpaisteessa. Toisinaan
-oli peili kyllä yhtä kirkas, mutta ei enää niin tasainen, sillä
-siinä silloin kävi myrskyn jäljestä maininki, pitkiä, korkeita ja
-mykyräisiä aallonharjoja; näytti suuri meri ikäänkuin nukkuvan ja
-läähättävän ankaran taistelun jälkeen, sen rinta kohoili ja laskehti;
-se huokui raskaasti, mutta rauhassa se kuitenkin oli. Ja erään
-kerran taas tuli kylmä pohjatuuli pohjoisnavalta ja kylvi rannoille
-Lapinmaan kultahietaa. Silloin meren peili särkyi miljooneiksi
-palasiksi, sen aallot nousivat kuin mylvivät buhveli-härjät puskemaan
-saaria ja kareja; äärimmät kalliot, ollen ikäänkuin ulkomuureina
-vihollisen hyökkäystä vastaan, olivat aivan valkoisina kuohusta, joka
-roiskui ylös korkeain kuusten latvoihin asti.
-
-Siinä sinertävässä etäisyydessä näkyivät Höyhensaaret joka ilta
-nousevan meren syvyydestä ja joka aamu jälleen painuvan aaltojen
-pinnan alle. Mutta etempää lännestä näkyi aivan taivaan rannalta
-suuri yksinäinen kallio, _Petter Matin kivi_. Ei kenkään enää
-tiennyt, kuka tämä Petter Matti oli ollut, josta kivi oli saanut
-nimensä; ehkäpä hän oli vain köyhä kalastaja, joka siellä piteli
-verkkojansa ja makaili monena valoisana elokuun kuutamoyönä yksinään
-kuin merenkuningas Ahti kalliolla. Minä olin nähnyt sitä kiveä aina
-lapsuudestani asti ja aina oli se näyttänyt minusta niin merkillisen
-salaperäiseltä, se kun oli niin suuri ja yksinäinen ja niin kaukana
-poissa ihmisten teiltä tienoilta aavassa autiossa meressä. Minä
-aina mielessäni kuvittelin, että joku jättiläinen lienee sen sinne
-heittänyt, ja että se siellä seisoo kuin kirkontorni vedessä,
-pelottavan syvää joka puolella. Välistä se kokonaan hävisi sumun
-sekaan, välistä näytti paljon korkeammalta kuin ennen, milloin
-nimittäin kaukaiset esineet _kajastivat_ merestä ja näyttivät
-ikäänkuin ylemmä nostetuilta, joka tapahtuu silloin, kun kaukainen
-ilma on vähän samea ja aurinko on alhaalla. Ja silloin paistoivat
-punertavat aamupilvet niin ihmeellisen kauniisti Petter Matin
-kivelle; se näytti aivan palavan ilmi tulessa, se säkenöitsi kullan
-ja tulen karvaiselta tuolla kaukana meren siniviiruisten aaltojen
-keskellä.
-
-Kerran oli Petter Matin kivi saanut yht'äkkiä asukkaan; sen huipulla
-liikkui jotakin jättiläisen kaltaista. Haamu oli kyllä ihmisen, mutta
-millainen ihminen! Hän oli vähintään yhdeksän kyynärää pitkä, siitä
-päättäen, kun hän levitti käsivartensa taivasta vasten. Minulle
-johtui mieleen Ahti; hänköhän se olisi? Seuraavana päivänä sain
-kuulla pienen kalastaja-pojan olleen kivellä etsimässä vesilinnun
-munia -- hän näet ei kuulunut kevät-yhdistykseen -- ja kivellä
-seisoessaan kajasti hän ja kasvoi niin merkillisesti ilmaa vasten,
-että näytti paljon pitemmältä kaikkia niitä jättiläisiä, joita
-välistä näytellään rahasta kuin petoja.
-
-Siitä päivästä asti minun hyvin teki mieleni nähdä Petter Matin
-kiveä aivan läheltä, ja itsekseni mietiskelin, miten ihmeellistähän
-olisikaan seisoa sen huipulla ja ojentaa käteni taivasta vasten. Minä
-tunsin erään vanhan kalastajan, joka aina joka maanantai purjehti
-kiven ohi ulommaksi merelle yksinäiseen kalastuspaikkaansa ja joka
-lauantai palasi kaupunkiin tuomaan suolaisia silakoita nelikoissa.
-Muutamana kauniina maanantai-aamuna, kun puhalteli kohtuullisen kova
-lounatuuli, että oli hyvä purjehtia kiven luo ja sieltä takaisin,
-huusin vanhaa ystävääni, ja hän suostui rupeamaan luotsikseni; niinpä
-laskimme kohti aavaa merta. Se oli pitkä matka, paljon pitempi, kuin
-olin luullutkaan; minä arvasin sen peninkulmaksi, mutta sitä oli
-kolmattakin. Mitä etemmäksi poistuimme saarista ja niiden pienistä
-kalakojuista, sitä yksinäisemmiltä ja autiommilta alkoivat minusta
-näyttää nuo aavat siniseljät, jotka kimaltelivat päiväpaisteessa.
-Minä odottelin Petter Matin kiven kasvavan suuremmaksi, mikäli sitä
-lähestyimme; olinpa aivan vakuutettu, että se muka oli hirvittävän
-korkea vuori. Mutta se päinvastoin ennemmin pieneni kuin suureni, ja
-kun pääsimme sen luo, oli se tuskin suurempi tavallista heinälatoa.
-Nyt vasta huomasin sen näyttäneen matkan päähän suurelta ainoastaan
-sentähden, että se seisoi niin yksinään aavalla sileällä pinnalla,
-takanansa ainoastaan sinertävä ilma, eikä lähellä mitään, johon sitä
-olisi voitu verrata.
-
-Totta puhuakseni ei tuo kivi läheltä katsoen näyttänyt yhtään
-kummallisemmalta kuin moni muukaan kallio merenrannalla. Mutta
-yksinäisyys pani siihen jotakin tavatonta, juhlallista ja
-salaperäistä. Se oli seisonut siinä niin yksinään monta, monta sataa
-vuotta, ja koko sen pitkän ajan olivat meren aallot voimattomina
-murtuneet sen röhmyisiä kylkiä vasten. Mitähän kaikkea se oli
-saanutkaan kokea, vaikk'ei se osannut sitä kertoa. Aallot eivät
-olleet kirjoittaneet nimiänsä vuoreen, vuosisatain lumet ja
-päiväpaisteet olivat samoin jättäneet puumerkkinsä piirtämättä.
-Pohjoissivu oli kuohun voimasta hankautunut aivan sileäksi; muissa
-sivuissa näkyi ruskeita raitoja, veden eri korkeuden merkkejä.
-Hienoinen, harmaa sammal, seassa meren vehreätä limaa, peitti
-sen osan kiven pinnasta, joka ei ollut veden alla. Lukemattomat
-linnut olivat tehneet valkoisia merkkejä kivelle, ja meidän
-lähestyessämme lensi parikymmentä kalalokkia pahasti rääkyen ylös
-tuolta leposijaltaan, jota niin harvoin häirittiin. Ne ottivat meitä
-vastaan kuin rosvoja, liitelivät aivan likellä ympärillämme, aikoen
-vain pyrkiä hakkaamaan pois silmiämme, niin että meidän täytyi
-puolustautua airoilla. Lokit taistelivat oman isänmaansa puolesta;
-olihan heillä pesät kalliolla.
-
-Minä kiipesin ylös liukkaalle kalliolle. Sen päällys oli melkein
-tasainen ja noin kammarin lattian kokoinen. Kukoistava punainen
-horsma ja kuihtuva viinapensas olivat löytäneet jalansijaa päivän
-puolelta raosta raakkujen ja merihauran välistä. Kaikki tahtoo elää;
-yksin kova kalliokin ponnistaa voimiaan ja koettaa kantaa kukkia ja
-hedelmiä!
-
-Mitä tuo on? Kirjainko? Ei, ei tosiaankaan kirjain, vaan ehkä
-puumerkki, ell'ei se ollut vain tuollainen harakanvarvas, kuin
-luonto itse usein piirtelee sileihin kallionkylkiin. Minä kumarruin
-ja raaputin sammalen pois kivestä. Sellaisia merkkejä näytti olleen
-parikymmentäkin hakattuna länsisivuun ja melkein yhtä monta itäiseen.
-Monta niistä oli melkein näkymättömäksi kulunut sateen, auringon
-ja merenaaltojen voimasta. Mutta miksi ne olivat hakatut ikäänkuin
-kahteen vihollisleiriin? Olivatko lokit ja sorsat taistelleet Petter
-Matin kivestä? Ei sitä kukaan tiennyt, kivi oli ääneti, meri mutisi
-jotakin, mutta pitäähän se ääntä aina. Se ei osaa olla vaiti, mutta
-ei saa kertoakaan.
-
-Minulle johtui mieleen kalastajapoika, joka oli kasvanut
-jättiläiseksi. Miksipä minä en voisi kilvoitella hänen kanssansa?
-Petter Matin kivi, joka itse näyttää matkan päähän jättiläiseltä,
-voi kuvitella tuolla etäällä oleskeleville pikku ihmisille mitä
-hyvänsä. Minä nousin varpailleni kiven korkeimmalle kohdalle, levitin
-käsivarteni myllynsiiviksi ja käännyin hitaasti ja juhlallisesti
-ympäri kuin torni. Ah, miten nyt lienen näyttänyt hirvittävän
-suurelta ja korkealta sinertävää ilmaa vasten! Eivätköhän vain
-ihmiset rannalla sanoneet: siinä Petter Matti ottaa aurinkoa alas
-taivaalta!
-
-"Ehkä nyt jo lähdemme?" sanoi kalastaja.
-
-Me läksimmekin, ja tuntuipa oikein hupaiselta jälleen päästä ihmisten
-pariin sieltä autiolta mereltä. Pitkän ajan kuluttua tästä päivästä
-etsin minä jotakin vanhoista Kustaa Vaasan aikaisista papereista.
-Ihmeekseni puhuttiin niissä yksinäisistä meren kivistä, joille
-hylkeet nousevat "päivää paistattamaan". Hylkeenampujat saivat
-paraat saaliinsa sellaisilta kiviltä, joita sentähden sanottiinkin
-_hyljekiviksi_ ja pidettiin hyvin arvokkaina. Eri kyläin pyydystäjät
-joutuivat riitaan hyljekivistä, menivät oikeuteen ja pyysivät, ett'ei
-kukaan muu saisi siellä pyydystää. Nyt minä ymmärsin, miksi puumerkit
-oli Petter Matin kiveen hakattu kahteen leiriin.
-
-Mutta olipa siinä kivessä muutakin merkillistä. Jos se kolmesataa
-vuotta sitte oli hyljekivi, niin pitihän sen silloin olla niin
-matalalla vedenpinnasta, että hylkeet pääsivät sille nousemaan. Ja
-nyt se oli vähintään kuusi kyynärää korkeampi. Niin paljon on siis
-veden täytynyt aleta siitä asti ja yhtä paljon Suomen rannikon nousta
-ylemmäksi merta kolmessa sadassa vuodessa. Eikö se ole merkillistä?
-Mutta niin kuitenkin on. Joka vuosisadassa on Pohjois-Suomi,
-samoin kuin Pohjois-Ruotsikin valloittanut mereltä hyvän kappaleen
-maata, joka on kuivanut, kun meren vesi on vähennyt kaksi kyynärää
-alemmaksi. Ja Etelä-Suomi voittaa kyynärän korkeudelta maata. Niin
-kasvaa maa ja valloittaa yhä uusia aloja Ahdin valtakunnasta. Sen
-tietää Petter Matin kivi. Olipa sillä kuitenkin jotain sanomista,
-vaikka olikin kivi. Hän sanoi minulle: "sinun maasi kasvaa!"
-
-
-
-
-MUURAHAINEN ETSIMÄSSÄ LÄÄKÄRIN APUA.
-
-
-"Jospa nyt katsahtaisin ulos!" sanoi pikku muurahainen.
-
-"Maltahan vähän", varoitti emämuurahainen, "minä ensin katson, miltä
-maailma näyttää." Ja hän katsahti ulos muurahaiskeon laessa olevasta
-aukosta, mutta ei nähnyt mitään, kun aurinko paistoi hänelle vasten
-silmiä.
-
-"Nyt minä katson!" sanoi taas pikku muurahainen ja ryömi ylös reiästä.
-
-Muurahaiskeko oli rakennettu suuren kuusen alle. Aurinko paistoi
-vehreihin oksiin, jää suli oksain alta, pieni jääpuikko pudota
-pötkähti muurahaiskeolle ja katkasi jalan pikku muurahaiselta, joka
-oli ryöminyt ulos keosta.
-
-"Miten nyt kävi?" sanoi emämuurahainen.
-
-"Minulta vain jalka katkesi", vastasi lapsi.
-
-Emämuurahainen säikähti, veti lapsensa takaisin sisään ja alkoi
-laastaroida jalkaa pihkalla. Se tuntuikin jo olevan aivan lujasti
-kiinni, mutta kun muurahaislapsi yritti astumaan, putosi jalka pois.
-
-"Ei tämä näin käy päinsä; meidän täytyy lähteä lääkäriin!" sanoi
-emämuurahainen.
-
-Hän teki kuivaneesta menneenkesäisestä kielolehdestä pienen pussin,
-pisti jalan siihen, otti lapsen selkäänsä ja läksi matkalle.
-Muurahaiskeko oli mäellä aivan likellä rautatietä, ja emämuurahainen
-tiesi, milloin junan piti tulla. Hän jäi siis odottelemaan ja juna
-tuli. Sur! rurrr! emämuurahainen hyppäsi kiskolta pyörään, hyrräsi
-muutamia kertoja ympäri, mutta pääsi lapsineen kuitenkin onnellisesti
-vaunuun ja matkusti ilman lippua Helsinkiin.
-
-Perille päästyään astui emämuurahainen hyvin varovasti alas, katsoen,
-ett'ei vain joutunut kenenkään jalan alle, ja kiipesi rohkeasti
-eräihin ajurinvaunuihin, yhä kantaen lasta seljässään ja jalkaa
-pussissa.
-
-"Nyt ajamme lääkäriin. Mitähän hevonen arvellee näin raskaasta
-kuormasta?" tuumaili emämuurahainen.
-
-"Mitähän valkoisia vuoria nuo ovat?" kysyi pikku muurahainen, kun
-ajoivat suurten kivikartanoiden ohi.
-
-"Ne ovat sellaisia kekoja, joissa ihmiset asuvat", vastasi
-emämuurahainen. "Kekolaisia me kaikki olemme." He saapuivat suureen
-klinikkaan, sillä ajurin kärryissä oli istunut eräs nuori lääkäri,
-joka oli käynyt Pietarissa kuulemassa Kristiina Nilsonin laulavan
-Ahdin laulua.
-
-Muurahainen unhotti kyytirahan maksamatta ja kiipesi rappuja ylös,
-lapsi seljässä. Päälääkäri istui pöytänsä edessä kirjan ääressä
-lukemassa, miten uusia neniä tehdään. Emämuurahainen kiipesi pöydälle
-ja hiipi kirjalle. Lääkäri huomasi hänet ja näpäytti häntä pois
-sormellaan, mutta muurahainen tarttui leukapielillään kiinni lehteen
-ja alkoi kertoa jääpuikon ja pojan jalan historiaa.
-
-"Vai niin, eikö mitään muuta?" sanoi tohtori ja yritti panemaan
-kiinni pikku muurahaisen jalkaa. Mutta hänen pihtinsä olivat liian
-suuret, niin että hän vahingossa nykäsikin pois terveen jalan.
-
-"Mitä nyt?" kysäsi emämuurahainen.
-
-"Eipä juuri mitään, minulta vain pääsi irti toinenkin jalka", sanoi
-pikku muurahainen kärsiväisesti.
-
-Tohtori syytti silmälasejaan ja läksi etsimään pienempiä pihtejä,
-mutta emämuurahainen ei ruvennut enää odottelemaan, vaan pisti
-molemmat irtonaiset jalat pussiin, otti lapsen selkäänsä ja ryömi
-kiireimmiten tiehensä.
-
-"Kyllä kaiketi meidän pitää lähteä vesilääkäri Ewerthin luo", sanoi
-emämuurahainen, ja kohta hänen onnistuikin löytää toinen ajuri, joka
-läksi viemään saman lääkärin luo lihavaa herraa, joka aikoi laihtua.
-
-Tohtori Ewerth seisoi suuren kylpyammeen luona juuri pistämäisillään
-siihen lihavaa herraa, kun emämuurahainen kiipesi hänen kädelleen,
-tullakseen huomatuksi. Lääkäri heti pisti kätensä veteen, ja sinne
-jäivät muurahaiset.
-
-Emämuurahainen kuitenkin kohta kiipesi kylpyammen laidalle ja huutaen
-neuvoi lastansa pitämään kiinni hameen liepeestä. Mutta päästyään
-vaarasta ei emämuurahainen enää nähnytkään missään lastansa, sillä
-lihava herra mellasteli vettä ammeessa niin pahasti, että kaikki oli
-yhtenä koskena.
-
-"Mitenkä on sinun asiasi?" huusi emä.
-
-"Vähäsen märkä vain, ja nyt minä juuri hukun!" kuului muurahaislapsen
-hento ääni kuohuvasta ammeesta.
-
-Emämuurahainen heti viskautui koskeen ja veti sanomattomalla vaivalla
-lapsensa kuivalle. Mutta se oli jo kuollut.
-
-"Kyllähän minun pitää matkustaa kansanlääkärin Bäckin luo", virkkoi
-emämuurahainen itsekseen. Ja tohtori Bäck silloin sattumalta oli
-Helsingissä, muuten olisi muurahaisen täytynyt odottaa höyrylaivan
-lähtöä Vaasaan, sillä eihän hän sinne asti olisi jaksanut kävellä
-lumikinosten läpi. Niinpä hän läksi kuolleen lapsensa ja molempain
-irtonaisten jalkain kanssa sen miehen luo, joka oli tohtori ilman
-tohtorinhattua.
-
-Tohtori Bäck otti suurennuslasin, katsoi kuollutta muurahaislasta ja
-irtonaisia jalkoja ja sanoi: "Tätä pitää hieroa; mutta minä en sitä
-osaa, kun minulla on liian suuret ja paksut sormet."
-
-Muurahaisemä mietiskeli ja olisi mielellään pyytänyt kärpäsiä
-avukseen, ne kun ovat niin kuuluisia hierojia, mutta ne olivat kaikki
-kuolleena siihen aikaan vuodesta. "Maltappas, minä katson suuren
-kyökinuunin solaan", sanoi hän.
-
-Muurahainen ryömi uunin taa ja löysi puolikuolleen sirkan, joka oli
-siellä maannut syksystä asti. Sen hän hyvin suurella vaivalla veti
-takaperin päivän valoon. Hetkisen kuluttua virkosi sirkka eloon ja
-alkoi iloisesti hieroa muurahaislasta. "No, noin sen pitää käydä!"
-sanoi tohtori Bäck ja osoitti sukkapuikolla, miten sirkan piti oikein
-taitavasti hieroman, että se olisi oikeaa "massaasia", joksi oppineet
-sanovat hieromistaitoa.
-
-Kolme minuuttia tai vähän neljättä hieroi sirkka, ja muurahaislapsi
-virkosi henkiin, josta emämuurahainen tietysti hyvin iloitsi. Sitte
-sovitettiin irtonaiset jalat paikoilleen, ja pikku muurahainen oli
-aivan terve.
-
-"Mitä nyt saan maksaa suuresta vaivastanne, herra tohtori?" kysyi
-muurahaisemä.
-
-"Sinun pitää antaa omassa tuvassasi ruokaa leppäkertulle, kun hän
-ensi kerran tulee muurahaiskeolle", vastasi tohtori Bäck.
-
-"Sen minä kyllä teen", vakuutti emämuurahainen iloissaan, "minä annan
-hänelle hunajakakkua ja kuusen pihkaa niin paljon, kuin hän vain
-jaksaa syödä."
-
-"Hyvä on", sanoi Bäck. "Ja hyvästi nyt, täällä on vielä kuusi kättä
-ja neljä jalkaa odottamassa."
-
-Kun muurahainen palasi keollensa, oli jo kevät, ja kaikki
-naapurit olivat ryömineet esiin pesistään sekä alkaneet raivata
-muurahaistietä, joka kulki metsämäen poikki, sillä lumikinokset
-olivat jättäneet paljon roskaa jälkeensä. Kaikki keon asujamet
-tietysti hyvin iloitsivat ja ihmettelivät, kaikki tahtoivat katsoa ja
-tunnustella, olivatko muurahaislapsen jalat todellakin oikein hyvästi
-kiinni. Silloinpa tulikin eräs leppäkerttu väsyksissä, nälkäisenä ja
-viluissaan, kiiveten ensimäisten mäelle nousseiden ruohonkorsien yli.
-Muurahaiset tempasivat terävät, kuusenhavuiset keihäänsä ja läksivät
-pois ajamaan tuota vierasta kulkulaista. Mutta emämuurahainen
-nousi takajaloilleen seisomaan, nosti pitkän vehreän ruohonkorren,
-leppäkerttua puolustaen, ja pyysi häntä tupaansa aterialle. Keon
-sisällä laitettiin kohta aika muhkeat pidot, ett'ei sellaisia
-muistettu pitkään aikaan olleen. Sirkka soitteli ruokamusiikkia ja
-muurahaislapsi tanssi terveillä jaloillaan. Aurinko paistoi niin
-lämpimästi ja pikku keväänpoika lensi suhisevin siivin vehreän
-metsämäen yli.
-
-
-
-
-POHJAISMYRSKYN KEHTOLAULU.
-
-
-    Viihdy, hurja, kiitävä
-    Lapsi, uneen ratkee!
-    Isä käyttää myllyä:
-    Myllyn siivet kätkee!
-    Äiti kuivaa vaatteita
-    Valkeita ja hienoja;
-    Pois niit' et saa heittää
-    Etkä hiekkaan peittää.
-
-    Pikku poika kuurassa
-    Sulun rantaan laittaa;
-    Älä vettä sekoita,
-    Riemua se haittaa!
-    Älä estä pääskystä,
-    Joka luovaa pesäänsä,
-    Kukkain loistaa anna,
-    Sääksein tanssiks panna!
-
-    Säästä purjeet aluksen
-    Merellä, mi pauhaa!
-    Lahden peilityvenen
-    Salli viettää rauhaa!
-    Kalamies, kas, venossaan
-    Soutain pyrkii satamaan:
-    Hänet salli päästä,
-    Perheen suru säästä!
-
-    Olet kaunis, uljas niin,
-    Kun sä ilmaa jyskäät:
-    Meri käypi valkoisiin,
-    Honkain latvat ryskää,
-    Kylä syttyy tulehen.
-    Taivas veripunainen...
-    Tok' on tenhoisempi
-    Kuiskees hiljaisempi.
-
-    Puhdistit jo maailman,
-    Tehty työs on suuri:
-    Päätä unen helmahan
-    Matkas huima juuri!
-    Lampaaks muutu, leijona,
-    Pohjatuuli, liipota
-    Hiljaa perhon lailla
-    Kukkaisilla mailla!
-
-    Ryskeet, jyskeet unhota,
-    Valkolaineen huiskeet,
-    Punaliekkein leimunta,
-    Tummain honkain kuiskeet!
-    Kampaa tukkas sekava,
-    Kylve illan vihmassa,
-    Puron hopeoissa
-    Ynnä ruusustoissa!
-
-    Ilman kotka, leijaile
-    Vienosti ja tyynyyn
-    Paina pilven reunalle
-    Pääs ja silmäs kyynyyn!
-    Sumu sulla patjanen,
-    Raiti taivaansininen,
-    Peittees -- kai sen uskot? --
-    Neuloi iltaruskot.
-
-    Siinä aamun koittohon
-    Makaat makeasti;
-    Päivän suloon suukkohon
-    Heräät iloisasti.
-    Perho muuttuu kotkaksi,
-    Lammas jalopeuraksi,
-    Rientää matkustamaan
-    Mailmaa puhdistamaan.
-
-
-
-
-POSTILUUKULLA.
-
-
-    Ken siellä? -- Se on ylioppilas:
-    Kai kirjeen isältä saan?
-    -- Täss' "Oppinut Herra" on päällä ja, kas,
-    Rahakirje se muodoltaan.
-    -- No, elää kelpaa taas vähän aikaa;
-    Velalla söin mitä milloin saikaan.
-    Nyt tyydytän matammin,
-    Ja kuolevat karhutkin.
-    Olis kunnon isäni mieli karvas,
-    Jos seikat kaikki hän hiukan arvais.
-
-    Ken nyt? -- Se äiti on riemuton:
-    Kirjettäkö pojalta?
-    Niin kauan poissa hän ollut on
-    Ja niin kovin kaukana.
-    -- Nimenne, rouva? -- Se on Johanna...
-    -- Ei mitään. -- Eikö hän mitään anna!
-    -- Kas, tässä on "Hanna Heinonen",
-    Se sisältää satamarkkasen.
-    -- Hän muistaa äitinsä! lauseheni
-    Sen muistatte. Siunattu poikaseni!
-
-    Ken taas? -- Se hellä on impynen:
-    Tulin kirjettä kuulemaan.
-    -- Omistaja? -- Ulrika Virtanen.
-    -- Ei Virtasta ollenkaan.
-    -- Sisällä sen määrä on olla sormus,
-    Lähettäjä räätälin sälli Vormus...
-    -- Ei tääll' ole, ei niin nappiakaan!
-    -- Voi, kuinka mä sälliä uskoinkaan! --
-    Ja immyt kulmahan kaulahuivin
-    Poskelta kyynelen pyhkii kuiviin.
-
-    Ken? -- Vahtimestari kanslian:
-    Lainhakemuskirjaa? -- On tuo.
-    -- Ken taas? -- Mies Viljon & Valjakan;
-    -- Kakstoista kirjettä, nuo!
-    -- Ken siellä? -- Herra von Uusi-Muoti:
-    -- Pumaatapönttö ja seljaa luoti.
-    -- Ken se? -- Mies tohtori Tuitterin,
-    Hän saapi postissa murmelin.
-    -- No, moista myös tulis postin tuottaa;
-    Ikänsä tohtori saanee vuottaa.
-
-    Vaan vihdoin niiavi tyttönen
-    Niin vilpas ja vikkelä:
-    Pakettia eiks ole minullen?
-    Se tulisi äidiltä.
-    -- Mitä siinä on? -- Kukapas sen tiennee?
-    Kai syötävää siinä jotain lienee.
-    -- No, katsotaan, mitä siinä on!...
-    Saat leivoksia ja katkismon.
-    Nyt kukko munille rupeaapi,
-    Sen seikan toimehen posti saapi.
-
-    Käy kiinni luukku, ja sisään jää
-    Mies vaivattu, puuhaava;
-    Kuin mylläri, vuodesta vuoteen tää
-    Myös laittavi jauhoja.
-    Maailman puuha sen virtaa kiitää,
-    Maailman koukerot kulkee siitä,
-    Hän jauhaa kullat ja kukkaset,
-    Surut, murheet, sormukset, rukkaset.
-    Nyt katsoo koskessa uivaa kaarnaa
-    Hän, mailman puuhasta elävä saarna.
-
-
-
-
-KEKOLA JA SAMMALPARTA.
-
-
-Muurahaiskeko oli keskellä metsää vuorella, pitkän satavuotisen
-hongan juurella, jonka nimi oli _Sammalparta_, ja sen paikan nimi
-oli _Kanervala_, koska siinä tasangolla kasvoi kaikkialla kanervia.
-Sammalparta oli sen verran muinaisen Tantaluksen kaltainen, että
-hänkin oli tuomittu lakkaamatta janoamaan, vaikka hänellä oli vettä
-silmäinsä edessä, mutta siihen hän ei ulottunut. Sammalparta sai vain
-katsella aukealle merelle, mutta kuitenkin ainiaan janota kuivalla
-vuorella, josta sadevesi juoksi niin nopeasti pois, että ainoastaan
-maanpinnassa olevat juuret ehtivät hiukan kostua. Turhaan ojenteli
-honka juuriaan kauas vuoren rakoihin; siitä hän tosin sai tukea,
-seistäksensä, ja kyllä sitäkin tarvittiin myrskyssä; mutta vettä hän
-sai ainoastaan pienestä sammakkojen ropakosta, joka oli lähellä,
-mutta sekin oli enimmäkseen kuivana. Sammalparta olisi kuollut
-janosta, ell'ei iltapilvi olisi välistä antanut hänelle kastemaljaa
-tai kostea merensumu välistä käärinyt valkoista, märkää lakanaansa
-hänen ympärilleen, virvoittaen hänen kuihtuvia oksiaan. Muuten hän
-huoaten katseli ylös pilviin, jotka lensivät niin ylhäältä hänen
-päällitsensä, tai mereen, joka pauhasi niin syvällä hänen allansa.
-Nuorena ollessaan oli hän päättänyt kasvaa ylös hamaan taivaasen
-asti, mutta aina vielä vähän puuttui pituutta, eikä hän viimein enää
-kasvanut pituudelleen, vaan paksuudelleen. Kuitenkin teki hänen
-mielensä vieläkin taivaasen; sinne tahtoi hän kaikin mokomin kerran
-päästä tästä janoisesta maasta.
-
-Sammalparran juurella oli muurahaisten asunto, ja sen nimi oli
-_Kekola_. Se oli muurahaisten mielestä kaunis nimi; he häpesivät
-sanoa sitä vain _keoksi_, silloinhan heitä olisi muka saatettu luulla
-kenties miksi raukoiksi. Kekola oli täydellinen tasavalta, jossa
-jok'ainoa jäsen teki työtä yhteiseksi hyväksi sekä taisteli kuin
-sankari kaikkia käärmeitä, turilaita ja muita vihollisia vastaan. He
-olivat ahkeraa ja lainkuuliaista väkeä, nämä muurahaiset, joka oli
-heille suureksi kunniaksi, mutta he eivät vain käsittäneet, miksi
-Sammalparta oli niin suuri, kun he itse olivat niin pienet. Pieninkin
-havuneula, joka putoisi Sammalparrasta, oli heille kokonainen hirsi,
-ja siitäpä he juuri saivatkin rakennustarpeita Kekolaansa.
-
-Muutamat muurahaiset olivat kiivenneet aivan Sammalparran latvaan
-asti, ja se oli heille koko päivänmatka. Palattuaan alas luulivat he
-olleensa jo aivan puolitiessä kuuhun. "Sammalparta pyrkii taivaasen",
-sanoivat he. "Mitenkä voidaan ollakaan niin suunnattoman suuri ja
-niin äärettömän tyhmä?"
-
-Sammalparta kuuli, mitä nuo pikku elukat puhua supisivat hänen
-juurellansa, ja katsoi heitä korkeudestaan. "Kyllä minä pyrinkin
-taivaasen", sanoi hän. "Täällä maan päällä ei minulla ole muuta kuin
-tuo kova vuori ja sammumaton jano."
-
-"Kuulepas vain, mitä hän sanoo!" sanoivat muurahaiset toinen
-toiselleen. "Miksi hän ei tee työtä, niinkuin me, jokapäiväisestä
-leivästään ja katosta päänsä päällä ja pysy kauniisti täällä maan
-päällä, johon hänen juurensa kuitenkin ovat kiinni kasvaneet. Kun on
-suojaa ja ruokaa, ei tarvita taivaan valtakuntaa."
-
-"Mutta kuitenkin on jotakin, joka panee minut haluamaan taivaasen",
-sanoi Sammalparta. "Sinne päin minä olen pyrkinyt aina pikkuisesta
-asti."
-
-Muurahaiset nauroivat. "Tunsimme mekin muutamia, jotka halusivat
-taivaasen", sanoivat he. "Meidän seassamme oli joukko siivekkäitä,
-ja ne läksivät lentämään sinitaivasta kohti. Ne muka eivät tahtoneet
-pysyä eikä tehdä työtä tämän maaraukan päällä, vaan läksivät
-huvimatkalle kohti korkeutta; mutta he kaikki tyyni putosivat mereen
-siikasien ruoaksi."
-
-Sammalparta kuunteli noiden pikku elukkain puhetta suuren olennon
-majesteetillisella tyyneydellään eikä katsonut maksavan vaivaa enää
-vastata heille; hänellä oli kuitenkin omat ajatuksensa vaikk'ei
-huolinut niitä ilmaista. Muurahaiset yhä puuhasivat ja tekivät työtä,
-tullakseen toimeen täällä maan päällä, eivätkä halunneet mitään
-parempaa. Mutta Sammalparta yhä janosi ja tuli joka talven mukaan yhä
-harmaammaksi, kunnes sen alimmat oksat alkoivat kuivaa ja kuihtua.
-
-Eräänä keskikesän päivänä läksivät lähimmän talon pojat Kanervalaan
-poimimaan mustikoita. Heidän joukossaan oli pitäjänräätälin poika
-Agapetus, joka oli käynyt koulua kaupungissa ja oppinut polttamaan
-paperosseja. "Poimikaa te marjoja, minä sill'aikaa tupakoin!" sanoi
-Agapetus, heittäytyi pitkäkseen kanervikkoon päiväpaisteesen ja
-sytytti tupakkansa, että muka näyttäisi oikein miehekkäältä.
-
-Pienet, keveät savupilvet nousivat niin komeasti ylös ilmaan,
-leviten vaaleansinisiksi renkaiksi. Se näytti kauniilta; yksin
-muurahaisetkin katsoivat Agapetusta ylhäiseksi herraksi. Hän
-poltteli polttelemistaan toisten poimiessa marjoja, ja kun paperossi
-oli loppumaisillaan, heitti hän palavan pääkäleen huolettomasti
-kankaalle. Mutta silloin olikin hyvin kuiva kesä, tupakasta putosi
-pieni hehkuva kipuna, ja siitä syttyi ensin sammal, sitte kuiva
-kanervikko. Lapsista se oli hyvin hauskaa; he ihastuksissaan
-katsoivat pikku liekin kasvamista ja leimuten hyppelemistä mättäältä
-toiselle. Tulipa tuuli, joka aina on liekkien leikkikumppani, ja
-huviksensa puhalteli ja kiihdytteli pienet liekit suureksi tuleksi.
-Vähässä ajassa oli koko Kanervala tulen ja savun vallassa; kipunat
-lentelivät, kanervikko ratisi, leppäkertuilta paloi siivet, ja lapset
-peloissaan läksivät pakoon. Ensimäisenä läksi räätälin Agapetus
-käpälämäkeen, hän, joka oli pannut alkuun koko onnettomuuden. Hän
-kompastui ja lankesi nenälleen tuliseen mättääsen ja poltti nenänsä,
-niin että se tuli sinertäväksi ikipäiviksi; sen hän sai vaivastaan ja
-sentähden sanottiin häntä Nenäpetukseksi niin kauan kuin eli.
-
-Tasangolta kiertelehtivät liekit kapeana, käärmeen näköisenä
-kielekkeenä ylös vuoren rinnettä myöten ja saapuivat viimein
-Kekolaan asti. Siinä puuhasivat ja puhkuivat muurahaiset, kuten
-tavallisesti, ahkerassa työssään. Muutamat kulkivat takaperin, vetäen
-kortta jäljestään; toiset suurella vaivalla hinasivat kuollutta
-heinäsirkkaa, koettaen saada sitä pesälle, mutta kun kaksi oli
-vetämässä kummallakin puolella, kulki heinäsirkka edestakaisin heidän
-välillänsä. Silloin tulivat liekit aika vauhdilla ... huh, miten se
-kähähti Kekolassa! ja siihen se pesä loppui kaikkine kekolaisineen ja
-heidän puuhaamisineen ravinnon saamiseksi tässä maailmassa.
-
-Sammalparta oli nähnyt monta metsänpaloa ennen; ne olivat ainoastaan
-kärventäneet sammalen ja kanervikon hänen ympäriltänsä, mutta hän
-itse oli aina säilynyt vahingoittumatta. Sentähden hän olikin nyt
-ihan rauhallisena. Hän ei itse tiennyt, miten kuiva hän oli ja sitä
-paitsi kuoreltaan vähän mädännyt; mutta liekit tiesivät sen paremmin,
-ne kiersivät hänet ylt'ympäri ja kiipesivät kuivia oksia myöten
-viimein muhkeaan latvaan asti. Siitäkös tuli aika kipunapilvi, tuuli
-kantoi sen kauas merelle; kaikki salakat olisivat likitienoilla
-nokeutuneet, ell'eivät ne olisi kiireimmiten jälleen peseytyneet.
-Kolme päivää paloi Sammalparran puolilaho runko, vaan sittekin oli
-vasta puoli siitä palanut. Tulipa silloin tuulenpuuska, ja rusaus
-vain, niin honka makasi pitkällään porossa ja tulenhehkussa.
-
-"Nyt minä olen hukassa, nyt en koskaan pääse taivaasen", ajatteli
-Sammalparta kuolevana kaatuessaan vuoreltansa ja pudotessaan pitkin
-rinnettä alas mereen.
-
-"Etpä suinkaan ole hukassa!" sanoi ääni ylhäältä. Se oli punakka
-iltapilvi, jota honka oli niin usein ikävöiden ja ihastellen
-katsellut. "Etpä suinkaan ole hukassa", jatkoi pilvi, "sillä nyt minä
-otan sinun tuhkasi ja vien korkealle ylös valoisaan avaruuteen. Kun
-sitte taivaan Herra uudistaa maan ja luo uuden paratiisin, pääset
-sinä seisomaan sen portille elämän puun ja hyvän ja pahan tiedon
-puun viereen, sinun havuneulasesi loistavat kuin hopea, sinä saat
-juoda yrttitarhan lähteistä, ei sinun tarvitse enää koskaan olla
-janoissasi, eikä kuihtua tai kuolla. Eikö kaikkein olentojen Isä,
-joka kuulee koko luonnon rukoukset, eikö hän olisi kuullut sinun
-äänetöntä ikävöimistäsi pitkin koko elämääsi?"
-
-"Eikö minun tarvitse seisoa kuivalla vuorella ja turhaan ojennella
-oksiani taivasta kohden?" kysyi Sammalparta.
-
-"Ei koskaan", vastasi iltapilvi. "Juuresi saavat olla ijäisessä
-rauhassa ja latvasi ijäisessä valossa; Eedenin palsami tuoksuu sinun
-kirkastetusta sydämmestäsi. Kun olet etsinyt taivasta, niin sen
-myöskin olet löytävä, sillä ken etsii, hän löytää."
-
-"Eivätkö muurahaisetkin saa tulla taivaasen?" kysyi Sammalparta,
-sillä häntä säälitti niiden hukkuminen tuleen.
-
-"Heillä oli oikea kotinsa maan päällä eivätkä he koskaan halunneet
-parempaa", vastasi iltapilvi. "Heistä on kirjoitettu, että he ovat
-saaneet palkkansa."
-
-"Päästäkää vuorikin taivaasen!" anoi vielä Sammalparta, mutta
-ne olivatkin hänen viimeiset sanansa, sillä hän samassa painui
-kokoon tuhkaksi, ja iltapilvi pukeutui kauneimpaan ja punaisimpaan
-ilopukuunsa ja vei tuhkan kanssansa ylös siniseen avaruuteen.
-Sammalparta ei saanut tietää, oliko vuorikin pääsevä taivaasen vai
-eikö.
-
-Iltapilven pois mentyä tuli kostea yösumu ja kietoi vuoren valkoiseen
-märkään lakanaansa, niinkuin sillä ennenkin oli tapana tehdä. Mutta
-nyt ei muurahaisten enää tarvinnut ryömiä korsikattonsa alle eikä
-Sammalparran virkistää janoisia oksiansa, sillä he kumpikin olivat
-joutuneet kotiinsa. Ainoastaan vanha, kuiva, sammalpeittoinen vuori,
-joka nyt seisoi yksin alastomana ja nokisena, tunsi yösumun tippuvan
-melkein kyynelten tavoin pitkin karkeita sivujansa. Vuori se juuri
-kertoi minulle tämän Sammalparran ja Kekolan historian; muutenhan
-sitä tuskin olisikaan kukaan tiennyt. Mutta ei vielä tänäkään päivänä
-kukaan tiedä, pääseekö vuori taivaasen vai eikö.
-
-
-
-
-VIRKEITÄ POIKIA.
-
-
-    Sen veltoks pojaks mainitsen,
-    Ken talvell' arkailee.
-    Ja turkkiin, vaippaan kääriksen,
-    Kun tuuli henkäisee,
-    Ja yskän oitis silloin saa,
-    Kun raitis pohja puhaltaa.
-
-    Kivuljas, heikko, semmoinen
-    Hän olkoon alallaan.
-    Vaan ken on veltto, hemmoinen,
-    Hän halvaks arvataan.
-    Ja voi, jos pelkur' on hän vaan.
-    Varokoon silloin turkkiaan.
-
-    On roihun luona rattoisaa,
-    Kun illat jatkuvat
-    Ja tuuli puita tuivertaa
-    Ja juoksee jutelmat.
-    Mut kunnon talvipäivänä
-    Vapaasen ilmaan riennän mä.
-
-    Siell' itse ajan hevostan'
-    Ja kelkkaan' ohjailen.
-    Harjulla hangen korkeimman
-    Mä viihdyn parhaiten,
-    Ja jyrkänteeltä kukkulan
-    Sokerimaahan soljahdan.
-
-    Ja jäällä kirkkain luistimin
-    Kuin tuuli liitelen,
-    Välistä suksin notkuvin
-    Hangella kiitelen
-    Iloisna, punaposkisna,
-    Kans kumppanien kilvalla.
-
-    Laadimme lumilinnoja,
-    Ja sitten taistellaan,
-    Ja voitto taikka kuolema,
-    Mi osaks tulleekaan!
-    Voi kurjaa, joll' ei tarmoa,
-    Ei hälle annet' armoa!
-
-    Virkeitä oomme poikia,
-    Pidämme telmettä.
-    Virkeistä nousee pojista
-    Uljaita miehiä.
-    Ja voimaa, kättä jäntevää
-    Tarvitsee kyllä maamme tää.
-
-    Hyv' äiti, älä hemmoita
-    Sä liioin minua!
-    Mun käten' täytyy karaista
-    Suojaamaan sinua.
-    Kun vahvuutta saan tahdollen'
-    Niin turvaan sua riemuiten.
-
-    Kun erehdyn, sä hyvyyteen
-    Ojenna mua vaan:
-    Jumalanpelkoon, nöyryyteen
-    Ja työhön uutteraan;
-    Niin, äiti, mua neuvo sä,
-    Ett' öisin miesnä mielevä!
-
-    Mä maan ja kansan parasta
-    Vaan tahdon harrastaa,
-    Jos kirja, miekka aseena
-    Tai aura olla saa,
-    Tarvitsen kaikkeen vahvuutta,
-    Ja ruumiin, sielun voimia.
-
-    On veltto siis se poikanen,
-    Ken talvell' arkailee.
-    Ja turkkiin, vaippaan kääriksen,
-    Kun tuuli henkäisee.
-    Me, pojat, virkeit' olemme
-    Ja uljaiks miehiks aiomme.
-
-
-
-
-UUSI VUOSI 1868.
-
-
-    Terve sä pienoinen!
-    Tunnetko tähtien
-    Juoksijapoikaa?
-    Tääll' olen jällehen.
-    Toveri rientävä,
-    Nuori ja nälkäisä,
-    Onkosta ruokaa
-    Vaan hyvä ystävä?
-
-    Kerran ol' isäni
-    Pieni kuin minäki,
-    Myös lumisilla
-    Täällä hän teuhaili.
-    Sattuipa puuskahdus,
-    Vaikea vilustus,
-    Siitäpä seuras
-    Kylmä ja kohmetus.
-
-    Juur' ihan silloin mä
-    Kelkalla pienellä
-    Mäkeä laskin
-    Taivahan sinessä,
-    Rinne ol' jyrkkä ja
-    Kelkkani luistava,
-    Sieltä mä maahan
-    Soljahdin paikalla.
-
-    Kun tulin entäen,
-    Maa tämä louhinen,
-    Köyhä ol' aivan
-    Peitossa hankien.
-    Kuitenki lapsoset
-    Leikkivät iloiset,
-    Kosk' ei he huolta
-    Ymmärrä, pienoset.
-
-    Niinp' olen minäkin
-    Laps, kuten sinäkin, --
-    Viikkoa vanha
-    Tuskin mä olenkin.
-    Kuinkas mä murheisna
-    Aikojen vammoista
-    Häiritä voisin
-    Leikkiäs riemuista!
-
-    Siis tule leikkimään
-    Viimassa talvi-sään,
-    Hehkuvin poskin
-    Hangelle hiihtämään!
-    Ruusujen ihanuus,
-    Honkien vihannuus,
-    Olkohon myötäs,
-    Eik' alakuloisuus!
-
-    Jos sua joskuskaan
-    Sattuisi viittaamaan
-    Äitisi hellä,
-    Silloin sä muista vaan
-    Onhan sull' oma maa,
-    Hälle sä lempes jaa,
-    Äitiä köyhää
-    Täytyyhän rakastaa!
-
-    Ahdingon aikana
-    Aina hän altisna
-    Jakeli sulle
-    Leipänsä palasta.
-    Siis sinä puolestas,
-    Avulla Jumalas,
-    Suo hänell' aina
-    Mit' on sun omanas!
-
-    Leipä se ma'ukkain,
-    Ruoka se herkukkain,
-    Puutteessa minkä
-    Kotonas nautit vain.
-    Myös puku lämpöisin,
-    Takki se sopivin,
-    Väristen minkä
-    Yllesi puetkin.
-
-    Kasva kuin honka vaan!
-    Vahvistu ainiaan,
-    Äitiäs köyhää
-    Lemmiten suojaamaan,
-    Että hän juurellais
-    Myrskyissä turvan sais,
-    Lehväsi häntä
-    Vaaroissa varjoais!
-
-    Niin, hyvä ystävä
-    Tänn' alasmäkeä
-    Luokses mä saavuin
-    Tähtien kentältä.
-    Kelkalla kiitelen
-    Latuja enkelten,
-    Surusta toivoon,
-    Talvesta kevääsen.
-
-
-
-
-HUHTIKUUN VIIMEINEN PÄIVÄ.
-
-
-    Nyt, sanoi Kevät, ennän,
-    Jo voitin ahdingot,
-    Mä seppelpäisnä lennän,
-    Tuon kermat, karpalot.
-    Pois turkit, muhvit joutaa,
-    Kaikk' kuumaan pakahtuu,
-    On lämmintä ja poutaa...
-    Huh, huhti huhtikuu!
-
-    Ei, virkkoi Talvi, kyllä
-    Mä jälleen ennätän:
-    On tarpeen turkit yllä.
-    Suo anteeks ystävän'!
-    Saat jäätelöä totta,
-    Sä armas herkkusuu!
-    Nyt sopii kelkat ottaa...
-    Huh, huhti huhtikuu!
-
-    Vaan Vappu oven takaa
-    Virkahtaa iloisna:
-    Kun olet siivo, vakaa,
-    Saan luokses huomenna.
-    On kylmä Talven rusko,
-    On viekas Kevään suu,
-    Sä älä heitä usko...
-    Huh, huhti huhtikuu!
-
-
-
-
-BERNDT MICHAELIN UNI.
-
-
-    Jos mä lounaismyrskynä pauhaisin,
-    Asuntoin olis ilmassa vain,
-    Hevon korskuvan seljässä kiitelisin,
-    Syyspilvi mun tanteren ain,
-        Ja mä kulkisin vaan
-        Yli vetten ja maan,
-        Sekä oikaisten,
-        Yli ihmisien
-    Hälyn, kourani tarmoisen;
-
-    Sydän-yöhön mä aamun koitosta niin
-    Läpi Pohjolan liitelisin;
-    Someroon erämaihin kaukaisiin
-    Minä rosvoja hautaisin;
-        Meren aavikotkin
-        Minä piiskaisin,
-        Kunnes saan aluksen
-        Joka ainoisen
-    Meren nielemän ilmoillen.
-
-    Minä myös sulattaisin jäät napojen,
-    Elon pois kun ne karkoittaa,
-    Vilvottaisin kuuman mä vyöhykkehen,
-    Joka vehreän kuihduttaa.
-        Ja mä iskisinkin
-        Alas sortajihin
-        Tulen turmiokkaan,
-        Joka polttelis vaan
-    Sitehet, vapauttaen maan.
-
-    Parantaisin haavat mä hurmehiset,
-    Hädän kaiken mä poistaisin
-    Sekä pyyhkisin kärsivän kyynelehet,
-    Ruoan köyhälle antaisin;
-        Vale, vilppi se vain
-        Kuolis miekallain;
-        Hyveen halveksitun
-        Sekä unhotetun
-    Näkis nousevan suojassa mun.
-
-    Väsyneenä kun töistäni kääntyisin
-    Isän armahan kartanohon,
-    Hevon siivikkähän minä päästäisin
-    Vähäin siskojen hoitelohon,
-        Sekä hiljallehen
-        Sua suudellen,
-        Oma äitini, saan
-        Heti uinuamaan
-    Urostöistäni ympäri maan.
-
-    Mut sä mun tulikuumalle poskelleni
-    Hymyten kätes laskisit taas,
-    Sanoen: rajupäinen mun tuuloseni,
-    Sua vaativi viel' isänmaasi
-        Isä taivahan, maan,
-        Pyhä ainoa vaan,
-        Ei sun eksyä suo,
-        Avun, johdon Hän tuo,
-    Pyhän voiman sun miekkahas luo.
-
-
-
-
-SIKKU.
-
-
-Kahdennentoista Kaarle kuninkaan aikana eli Pohjois-Suomessa köyhä
-paimenpoika nimeltä Sikku. Oikeastaan hänen nimensä oli Sikstus,
-mutta eihän se suomalainen kieli taivu kaikenlaisia nimiä lausumaan
-oikein, vaan muodostaa nimet omalla tavallaan, miten ne vaan tulevat
-helpommiksi sanoa. Sikku oli niin köyhä, ett'ei hänellä ollut lakkia,
-paitaa eikä kenkiäkään, mutta siitä hän ei vähintäkään pitänyt lukua.
-Hän oli aina iloinen ja tyytyväinen ja kun hän Sipuri-vuoren juurella
-paimensi lehmiä, niin hän lauleli aamusta iltaan, puhalsi tuohiseen
-torveensa ja kuunteli varsin hyvillään, kun vuori raikui vastaan.
-
-Sikulla oli vanha linkkuveitsi, se oli hänen tavaransa, ja
-olipa hänellä toverikin nimeltä Kettu; se oli pitkäkuonoinen ja
-pitkähäntäinen kellertävä koira, uskollinen ja vihaisenpuoleinen.
-Nämä kaksi olivat yksimieliset myötä- ja vastoinkäymisessä; Kettu
-ajoi lehmät kokoon, Kettu valvoi, kun Sikku rupesi päivällä
-levolle, ja Sikku jakoi Ketulle kovan leipänsä, joka oli kummankin
-yhteinen aamiainen ja päivällinen. Leivän lisäksi sai kumpikin
-varsin erinomaista liemiruokaa, nimittäin ihan kirkasta ja raitista
-lähdevettä, ja melkein joka päivä oikein makeata jälkiruokaa:
-mansikoita, muuramia, mesimarjoja, mustikoita, puoloja, tuomen ja
-pihlajan marjoja, mikä kesän aika milloinkin sattui olemaan, mutta
-sellaisista herkuista ei Kettu pitänyt lukua. Sikku eleli mielestään
-kuin kuninkaan poika metsässä. Mutta kun tuli hyvin sateinen ja
-kylmä ilma, niin hän iltapäivällä halusi kotiin puuropadan ääreen.
-Voi kuinka se sentään oli mieluinen se lämmin puuropata, ja siitä
-hän sai kaapia itselleen kaikki, mitä oli reunoilla, mutta Kettu sai
-nuolla kauhan ja varastaa kissamirrin maito-osan, joka rikkonaisessa
-saviastiassa oli vesikorvon vieressä lattialla. Harvoin se sentään
-päättyi ilman kahakkaa.
-
-Anttilan talon isäntä oli saita, emäntä ahne, mutta mitäpä se Sikkuun
-kuului? Hänellä oli vapautensa ja hänen tuli vaan vastata siitä,
-että talon viisitoista lehmää säännöllisesti tulivat illalla kotiin
-lypsettäväksi. Ja jonkun aikaa kaikki menestyi hyvin; muuta huolta
-Sikku ei tiennyt koko maailmassa.
-
-Eräänä päivänä hän kiipesi vuoren huipulle, kun Kettu sill'aikaa
-vartioitsi lehmiä laaksossa. Vuorelta oli lavea, kaunis näköala yli
-metsien, soiden ja yksinäisten lampien, mutta ihmisasuntoa ei näkynyt
-ollenkaan. Sikku ei ollut milloinkaan luullut maailmaa niin suureksi.
-Hänen sydäntänsä rupesi niin kummasti lämmittämään, kun hän näki
-auringon kimaltelevan järvessä kuusien tummain oksien välitse ja kun
-pilvet kulkivat yli taivaan kannen, niin toinen välähdys toisensa
-jälkeen tuli näkyviin, katosi jälleen varjoon ja välähti uudelleen
-toisessa paikassa. Sikku lauleli ja töryytti väliin tuohitorveensa;
-sen ääni kaikui niin lystikkäästi vuoristossa, siitä tuli laulu:
-
-    Sipurin vuori tutuu, tutuu,
-    Luliluu!
-    Ei maailmass' ole poikaa toista
-    Ken laitumelle vie karjaa moista,
-    Tutuu, tutuu,
-    Luliluu!
-
-Hänen laulaessaan seisattui aavistamatta pieni, koukkuselkäinen akka
-hänen viereensä vuorella ja sanoi hänelle:
-
-"Kaiken tuon, minkä näet, saat omaksesi, jos rupeat minun pojakseni
-ja tottelet minua."
-
-"Ohoh", sanoi Sikku ja katseli akkaa, jonka hän tunsi: sehän oli
-noita-akka Allisten mökistä.
-
-"Anna minulle valkoinen lehmäsi Kimmo", sanoi akka, "ja kun tulet
-kotiin, niin sano, että susi sen repi."
-
-Sikku tuosta ällistyi ja virkkoi: "en maar, niin tyhmä en ole."
-
-"No syytä sitte itseäsi!" sanoi akka ja samalla hän hyppäsi harakkaa
-mäkeä pitkin alas.
-
-Kettu alkoi laaksossa haukkua, Sikku juoksi alas ja näki yhden
-lehmistä vajonneen suohon niin syvälle, ett'ei enää näkynyt muuta
-kuin sarvet viheriäisestä nevasta. Sikku koki sitä vetää ylös, mutta
-hänen voimansa ei kestäneet, vaan kun hän oli itsensä reutonut
-väsyksiin, täytyi hänen mennä kotiin, neljätoista lehmää mukanansa.
-Kellokas lehmä Mansikki ammui, Kettu ulvoi. Sikku kertoi, miten
-onnettomuus oli tapahtunut, sai selkäänsä ja lähetettiin toisena
-päivänä paimeneen ilman evästä.
-
-Nyt hän ei laulanut mitään laulua, vaan istui suruisena ja nälissään
-vuoren juurelle. Silloin Allisten pitkäpartainen noita-ukko tuli ja
-sanoi hänelle: "anna minulle musta lehmäsi Mustikki, ja sano, että
-susi on sen repinyt, niin minä annan sulle kaiken sen maan, kuin voit
-nähdä Sipurin vuorelta!"
-
-"En, niin tyhmä en ole", vastasi Sikku närkästyneenä.
-
-"No syytä sitte itseäsi!" sanoi ukko ja samalla hän laski
-kuperkeikkaa pitkin vuorta alas.
-
-Kettu alkoi haukkua, Sikku juoksi katsomaan, ja näki Mustikin
-kuolleena mäen rinteessä. Se oli syönyt jotakin myrkyllistä ruohoa,
-eikä sitä enää voitu saada henkiin. Sikku itki, toi tuohisessa
-tuutissa vähän vettä lähteestä ja kaatoi sen Mustikin päähän, mutta
-se ei auttanut, hänen täytyi ajaa kotiin vaan kolmetoista lehmää
-ja kertoa mikä onnettomuus oli tullut. Nyt hänet pantiin kolmeksi
-päiväksi ilman ruoatta kellariin. Neljäntenä päivänä hänet taas
-lähetettiin lehmiä paimentamaan; hän sai evästä pussiin, mutta kun
-hän jo kotiveräjällä oli nälissään ja avasi pussin, oli siinä vaan
-harmaja kivi.
-
-Sikku meni lehmien kanssa vuoren luo, söi marjoja metsästä ja istui
-surullisena kannon päähän keskelle karjaa, ett'ei enää mitään
-onnettomuutta tapahtuisi. Silloin hänen luoksensa tuli Allisten
-pieni, kaunis noitatyttö, jolla aina oli silmät kierossa, tarjosi
-hänelle pehmeätä vehnäkakkua, taputti häntä laihalle poskelle ja
-sanoi: "anna minulle punainen lehmäsi Mansikki, ja sano kotiin
-tullessasi, että karhu on sen repinyt, niin saat vehnäkakun ja kaiken
-maan, jonka voit nähdä Sipurin vuorelta!"
-
-Sikku oli niin nälissään, että olisi nielaissut vaikka sammalista
-tehdyn kakun. Hän katsoi kakkuun ja tuohon pieneen, kauniisen
-noitatyttöön ja hänen täytyi purra omaa kieltänsä, ett'ei hän heti
-olisi antanut myöntävää vastausta. Mutta noitatyttö nauroi ja se
-suuttutti Sikkua. "En", sanoi hän, "niin tyhmä en ole."
-
-"No syytä sitte itseäsi!" sanoi tyttö ja samalla hän lentää lekutti
-aivan kuin harakka metsään.
-
-Sikku pelkäsi jotakin uutta onnettomuutta ja juoksi Mansikin luo,
-joka oli aivan hänen lähellänsä, mutta Mansikki oli jo suorana
-heinikossa, kyykäärme oli kiinni sen turvassa ja vähän ajan kuluttua
-oli Mansikki kuollut. Mitäpä siitä oli apua, että Sikku tappoi
-käärmeen. Hänen täytyi mennä kotiin kahdentoista lehmän kanssa ja
-kertoa tapahtunut onnettomuus.
-
-"Sano nyt, minkä rangaistuksen ansaitset!" sanoi isäntä vihoissansa.
-"Tahdotko, että sinut korvennan saunan uunissa vai pitääkö minun
-viskata sinut syvään kaivoon?"
-
-"En minä sille mitään voi", sanoi Sikku itkien. "He ovat kolmasti
-minulle luvanneet kaiken maan, jonka voisin nähdä Sipurin vuorelta,
-jos tahtoisin varastaa ja valhetella, mutta sitähän en voi tehdä."
-
-"Vai niin", sanoi isäntä. "Sehän on kaikki minun maatani, joka
-Sipurin vuorelle näkyy ja minä lupaan sen sinulle, jos sinä ennen
-ensi täysikuuta tuot yhdeksän kaunista lehmää niiden kolmen, Kimon,
-Mustikin ja Mansikin sijaan, jotka nyt ovat kuolleina vuoren luona.
-Mutta mitä minun sulle pitää tekemän? Joku rangaistus sinun tulee
-saada."
-
-"Sido hänet käsistä ja jaloista Sipurin korkeimmalle vuoren huipulle
-ja anna hänen saada kylliksensä ravintoa katselemalla maata!" sanoi
-emäntä, joka ei voinut Sikulle antaa anteeksi sitä, että hänen
-kauniit lehmänsä olivat joutuneet hukkaan.
-
-Tämä ehdotus miellytti isäntää. Sikku sidottiin käsistä ja jaloista
-ja jaettiin Sipurin vuoren huipulle, ja kaikille annettiin kielto,
-ett'ei saanut antaa hänelle ruokaa eikä juomaa. Jäljellä olevat
-kaksitoista lehmää ajoi toinen paimenpoika laitumelle toisaanne päin
-kauas Sipurin vuoren seuduilta.
-
-Sikku oli sidottuna ja puolikuolleena nälästä vuorella. Metsä
-tuoksui, järvet kiilsivät auringon paisteessa kuusien oksain välistä,
-tuli ilta, tuli yö, yökaste lankesi maahan, laulurastas lauleli,
-tähdet tuikkivat taivaalla, kuu katseli alas köyhää poikaraukkaa,
-eikä kukaan maailmassa näyttänyt enää pitävän hänestä lukua.
-
-Mutta ylhäällä metsän, järvien, kasteen, rastaan, kuun ja tähtien
-yläpuolella oli kuitenkin Yksi, joka näkee kaikki hyljätyt
-maailmassa, ja hän näki myöskin köyhän Sikku raukan. Jumala lähetti
-hänelle uskollisen ystävän, ja kukapa se olisi ollut joll'ei Kettu?
-Kettu sai puuroa kotona talossa, Kettu taisi tapansa mukaan varastaa
-maitoa kissamirrin rikkinäisestä astiasta vesisaavin vierestä, mutta
-Kettu juoksi mieluummin nälkäisenä vuorelle, rupesi Sikun sidotuille
-jaloille ja nuoleskeli hänen sidottuja käsiänsä. Sikku tunsi itsensä
-tästä niin iloiseksi ja onnelliseksi ja sitte molemmat nukkuivat kuun
-valossa.
-
-Kahdennentoista Kaarle kuninkaan aikana oli suuri sota etelä-osassa
-maata. Pohjainen osa maasta ei paljoa tiennyt sodasta, vaan oli
-rauhassa suurien metsien takana, kun äkkiä meren rannikoille
-ilmestyi vihollinen sotalaivasto, josta nousi maalle sotajoukkoja,
-ja nämä rupesivat hävittämään ja ryöstämään maata kaikkialla, mihin
-vaan tulivat. Sellainen julma vihollisjoukko tuli nyt tällekin
-seudulle, hävitti ja poltti Anttilan talon, vei pois kaiken karjan
-ja otti isännän itsensä vangiksi. Kun tämä oli tapahtunut, hajautui
-vihollisparvi ryöstämään muitakin kyliä ja monta kasakkaa jätettiin
-vangiksi otettuja vartioimaan sekä paimentamaan ryöstettyä karjaa,
-kunnes tulisi sopiva tilaisuus viedä se laivoihin.
-
-Aikaisin aamulla Sikku heräsi, kun Kettu puri tuntematonta miestä
-sääreen. Kaksi villiä partaista miestä oli kiivennyt ylös vuoren
-huipulle, sieltä katsellakseen mihinkä heidän piti nyt lähtemän.
-He löysivät pojan sidottuna, säälivät häntä, vaikka olivatkin
-vihollisia, aukasivat hänen siteensä, antoivat hänelle leipää
-laukustansa ja veivät hänet mukaansa. Vuoren juurelle he olivat
-sitoneet hevosensa puihin, toinen nosti pojan hevosensa selkään ja
-ajoi pois Ketun. Ja sitte lähdettiin matkaan täyttä vauhtia, kunnes
-ratsastajat lähestyivät suuren järven rantaa.
-
-Tänne oli vihollinen kerännyt paljon saalista ja monta vankia. Mutta
-kun kasakoilla oli suuri halu saada jatkaa ryöstämistä, niin he
-jättivät ainoastaan kuusi miestä saalista ja vankeja vartioimaan
-sillä välin kun toiset ratsastivat eteenpäin. Tuli yö, ja nuo
-kuusi kasakkaa alkoivat peljätä, että maan asukkaat hyökkäisivät
-heitä vastaan pimeän aikana. Sen tähden he istuivat venheesen,
-ottivat Sikun mukaan ja soutivat järven saareen viettämään yötä
-siellä turvallisemmin; mutta karja jätettiin rannalle syömään ja
-vangit sidottiin lujasti kiinni puihin samoin kuin kasakkain kuusi
-hevostakin.
-
-Sikku makasi kasakkain keskellä autiolla saarella. Yö oli pimeä,
-suuret laineet pauhasivat saaren kivikkorantaa vastaan ja tuuli
-puhalsi mantereelle päin. Sikku oli valveilla ja kuuli, väsyneiden
-kasakkain pitkän, tasaisen hengityksen, kun he nukkuivat hänen
-sivullansa. Heitä oli maalla viisi, mutta kuudes oli venheessä
-vahtina.
-
-Sikku nousi hiljaa istualle ja kuunteli. Yksi kasakoista puheli
-unissaan ja hosui ympärilleen käsillään. Sikku rupesi pitkäkseen,
-mutta ei voinut nukkua. Vähän ajan kuluttua hän taas nousi istualle
-ja kun kaikki oli hiljaa, niin hän hiipi makaavien kasakkain välitse
-alas venheesen rannalle. Täällä makasi vartijakin venheessä niin
-sikeästi, ett'ei hän huomannut, että Sikku hiljaa sysäsi venheen
-järvelle, istui hajareisin peräkeulalle ja antoi tuulen viedä venheen
-mannermaan rannalle.
-
-Kasakka makasi yhä vaan. Hän oli ratsastanut monta peninkulmaa, eipä
-siis ollut kumma, että hän makasi kuin pölkky!
-
-Kun Sikku tunsi, että vene otti kiinni maahan, kiipesi hän hiljaa
-venheestä, otti taskustansa linkkuveitsensä ja leikkasi vankien
-siteet. Kasakka makasi.
-
-Vangit tuskin uskoivat pelastustansa. He seurasivat Sikkua ja
-sitoivat vihollisensa venheessä samalla köydellä, joka äskettäin oli
-sitonut heidät itsensä. Silloin kasakka heräsi, mutta liian myöhään;
-hän oli nyt itse vankiensa vankina.
-
-"Lyökää hänet kuoliaaksi! Soutakaamme saareen ja lyökäämme heidät
-kaikki kuoliaiksi, kun he makaavat!" huusi yksi äsken vapaaksi
-päässeistä.
-
-"Ei", sanoi Sikku, joka tunsi isäntänsä äänen, "viekäämme ennen
-heidän saaliinsa ja pelastakaamme itsemme turvallisuuteen!"
-
-"He ovat polttaneet minun taloni ja ryöstäneet kaiken omaisuuteni!"
-huokasi isäntä.
-
-"He ovat irroittaneet minun siteeni ja antaneet minulle ruokaa!"
-sanoi Sikku, joka oli äkkiä paisunut koko mieheksi.
-
-Useimmat tuumailivat samoin kuin Sikku. Muutamat ratsastivat tiehensä
-kasakkain hevosilla, toiset ajoivat karjan piiloon metsiin, jokainen
-otti mukaansa vihollisen saaliista, minkä jaksoi viedä, ja Sikku otti
-osansa.
-
-Muutamia päiviä sen jälkeen oli vihollinen taas mennyt laivoihinsa.
-Ihmiset palasivat takaisin metsistä ja vuorenrotkoista, joihin
-he hädän aikana olivat paenneet. Monet keräytyivät poltetuista
-taloistansa kirkolle ja keskustelivat, mitä heidän tuli tehdä.
-Ja mitä he tekisivät noille kuudelle vangitulle kasakalle, sillä
-saaressakin olleet kasakat otettiin vangiksi?
-
-"Lyökää heidät kuoliaiksi!" huusivat taas muutamat.
-
-"Ei, antakaa heidät Sikulle!" sanoivat toiset. "Sikku ne vangiksi
-otti."
-
-Sikku sai nuo kuusi vankia omiksensa, otti heiltä lupauksen,
-ett'eivät he enää ottaisi osaa sotaan maatamme vastaan ja antoi
-heidän sitte vapaasti kulkea matkaansa toveriensa luo.
-
-Anttilan isäntä ja emäntä olivat muuttaneet asumaan riiheen, jota
-vihollinen kiireessään ei ennättänyt polttaa. "Voi", sanoivat he,
-"jospa meillä nyt olisi kelpo lehmämme!"
-
-Samalla he näkivät pienen paljaspäisen, paljasjalkaisen paidattoman
-pojan, joka kellertävän koiran avulla ajoi yhdeksän kaunista lehmää
-mäenrinteestä alas riihelle päin.
-
-"Eikös tuolla ole Sikku ja Kettu?" huudahti isäntä.
-
-"Eikös nuo ole meidän lehmiämme?" parkasi emäntä.
-
-Olivatpa niinkin Sikku ja Kettu, ja Anttilan talon omat lehmät,
-jotka vihollinen oli ryöstänyt. Kolme olivat kasakat jo ennättäneet
-teurastaa, yhdeksän oli jäljellä, ja ne oli Sikku pyytänyt osaksensa
-saaliista.
-
-"Tässä minä tuon teille yhdeksän lehmää!" huusi Sikku ja olisi
-iloissaan mielellänsä heilutellut lakkiansa, mutta eihän hänellä
-ollut lakkia.
-
-"Herttainen poika, sinäkö sieltä tulet?" huusivat isäntä ja emäntä
-hyvillänsä, syleilivät Sikkua ja hyväilivät lehmiä. Kettu oli jo
-sujahtanut riiheen katsomaan, olisiko sielläkin vesikorvon vieressä
-Kissamirrin maitoastia lattialla. Kissamirri suhisi ja silloin taas
-syntyi kahakka talossa.
-
-"Onko sinulla nälkä?" kysyi emäntä Sikulta. Emännällä näet oli paha
-omatunto.
-
-"Ei, kiitoksia tarjoomastanne", vastasi Sikku. "Eipä vielä ole
-täysikuukaan."
-
-Isäntä oli hämillänsä ja kaapi pitkän korvansa taustaa. Hän oli
-ruvennut ajattelemaan Sikusta aivan toisella tavoin ja muisti
-ajattelemattoman lupauksensa. "Kuuleppas, Sikku", sanoi hän,
-"olkaamme hyvät ystävät! Mitäpä sinä niin paljolla maalla tekisit,
-kun olet niin pieni? Palvele minua uskollisesti seitsemän vuotta,
-niin minä pidän sanani, ja sinä saat kaiken maan, joka näkyy Sipurin
-vuorelle."
-
-"Olkoon menneeksi", sanoi Sikku.
-
-Sikku palveli uskollisesti seitsemän vuotta Anttilan talossa,
-kasvoi pitkäksi ja väkeväksi, sai lakin, paidan ja saappaat, otti
-vaimoksensa talon tyttären, kelpo Kreetan ja sai hänen kanssansa
-sekä kaiken sen maan, joka Sipurin vuorelle näkyi, että myöskin koko
-Anttilan uudestaan rakennetun talon. Kettu ja Mirri ovat kumpikin
-haudatut vuoren juurelle; mutta Allisten noidista ei muuta tiedetä,
-kuin että siellä nyt on variksen pesä ja ihmiset sanovat, ett'ei
-variksiin ole luottamista.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 5, by Zacharias Topelius
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 5 ***
-
-***** This file should be named 43679-8.txt or 43679-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/3/6/7/43679/
-
-Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-