Add files from ibiblio as of 2025-03-08 04:32:06HEADmain

3 files changed, 4901 insertions, 5289 deletions

diff --git a/42116-0.txt b/42116-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..3c2ed3b
--- /dev/null
+++ b/42116-0.txt
@@ -0,0 +1,4901 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42116 ***
+
+KAKSINTAISTELU
+
+Kirj.
+
+Anton Tshehov
+
+
+Venäjänkielestä ["Duelj"] suomentanut Emil Mannstén
+
+
+
+Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1921.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Oli kello kahdeksan aamulla -- se aika, jolloin upseerit, virkamiehet ja
+matkustavaiset tavallisesti kuuman, tukahduttavan yön jälkeen uivat
+meressä ja sitten tulivat paviljonkiin juomaan kahvia tai teetä. Ivan
+Andreitsh Lajevski, laihahko, vaaleaverinen, kahdeksankolmatta ikäinen
+nuorimies, rahaministeriön virkamieslakini päässä ja tohvelit jalassa,
+tapasi uimaan mennessä rannalla kosolta tuttavia ja niiden joukossa
+ystävänsä, sotilaslääkäri Samoilenkon.
+
+Samoilenkolla oli iso pää, tukka hyvin lyhyeksi leikattu, kaulaa tuskin
+ollenkaan, punakat kasvot, tuuheat mustat kulmakarvat ja harmaa
+poskiparta; kun tähän vielä yhtyi turpea vartalo ja käheä soturin basso,
+niin eipä ihmettä, että hän vieraaseen, joka ensi kerran saapui
+paikkakunnalle, teki vastenmielisen vaikutuksen. Mutta kun ehti kulua
+pari kolme päivää ensimmäisestä tutustumisesta, niin alkoivat hänen
+kasvonsa näyttää erittäin herttaisilta, lempeiltä, jopa kauniiltakin.
+Kankeista liikkeistään ja karkeahkosta äänestään huolimatta hän oli
+ihmisenä sävyisä, tavattoman helläluontoinen, jalomielinen ja kohtelias.
+Kaikkia kaupunkilaisia hän sinutteli, kaikille hän antoi rahoja
+lainaksi, oli heidän lääkärinsä, toimitteli heitä naimisiin, sovitteli
+heidän pikku riitojaan, pani toimeen ulkoilmakekkereitä, joissa paistoi
+hiilillä lampaanlihamöykkyjä ja keitti piikkieväkaloista mainiota
+kalalientä; aina hän puuhasi ja pyysi jonkun puolesta, ja aina hänellä
+oli jotakin iloitsemisen syytä. Yleisen mielipiteen mukaan hän oli
+moitteeton mies, jolla tiedettiin olevan vain kaksi heikkoutta:
+ensiksikin hän häpesi omaa hyväsydämisyyttään ja koetti peittää sitä
+tuimalla katsannolla ja tahallisella töykeydellä, ja toiseksi hän
+tahtoi, että välskärien ja sotamiesten tuli puhutella häntä
+"ylhäisyydeksi", vaikka hänellä oli ainoastaan valtioneuvoksen arvo.
+
+-- Vastaa minulle, Aleksander Daviditsh, yhteen kysymykseen, -- virkkoi
+Lajevski, sittenkun he molemmat, hän ja Samoilenko, olivat astuneet
+olkapäitään myöten veteen. -- Otaksutaan, että olet rakastunut naiseen
+ja asettunut hänen kanssaan elämään yhdessä; parin vuoden kuluttua
+sitten, kuten voi sattua, et enää häntä rakasta, vaan alat tuntea, että
+hän on sinulle vieras. Miten sinä sellaisessa tapauksessa menettelisit?
+
+-- Perin yksinkertaisesti. Sanoisin: lähde, muoriseni, mille
+ilmansuunnalle halajat -- ilman pitempiä puheita.
+
+-- Helposti sanottu! Mutta jollei hänellä ole mihin mennä? Jos hän on
+yksinkertainen nainen, vailla sukulaisia, vailla rahaa, jos ei osaa
+tehdä työtä...
+
+-- Siinä tapauksessa ... anna hänelle viisisataa ruplaa käteen tahi
+maksa viisikolmatta ruplaa kuukaudessa -- ja tyytyköön siihen. Onhan se
+selvää!
+
+-- Otaksutaan, että sinulla on nuo viisisataa tahi kuukausittain
+viisikolmatta, mutta nainen, josta puhun, on älykäs, hieno, ylpeä
+luonnostaan. Tokko ottaisit tarjotaksesi hänelle rahoja? Ja missä
+muodossa?
+
+Samoilenko aikoi jotakin vastata, matta samassa suuri aalto hulvahti
+heidän molempien ylitse, loiskahti rantaan ja vyöryi pauhaten takaisin
+pienten kivien yli. Ystävykset nousivat rannalle ja alkoivat pukeutua.
+
+-- Tietysti, onhan hankalaa elää naisen kanssa, jota ei rakasta, --
+lausui Samoilenko, karistaen hiekkaa saappaastaan. -- Mutta pohtikaamme
+asiaa ihmisyyden kannalta, Vanja. Jos asia koskisi minua, niin en
+ollenkaan näyttäisi, että olen lakannut rakastamasta, vaan eläisin hänen
+kanssaan hamaan kuolemaan asti.
+
+Hänen tuli äkkiä häpeä omia sanojaan; niiden vaikutusta lieventääkseen
+hän sitten virkkoi:
+
+-- Minusta on sama, vaikka ei akkaväkeä olisi olemassakaan. Lempo heidät
+periköön!
+
+Ystävykset pukeutuivat ja menivät paviljonkiin. Täällä Samoilenko oli
+kuin kotonaan, ja hänellä oli siellä omat erikoiset astiansakin. Joka
+aamu hänelle tuotiin tarjottimella kuppi kahvia, korkeassa särmäisessä
+juomalasissa jäänsekaista vettä ja ryyppy konjakkia; hän joi ensin
+konjakin, sitten kuuman kahvin, sitten jäänsekaisen veden, ja se lienee
+maistunut aika hyvältä, sillä nämä juotuaan hän sai silmiinsä erikoisen
+kiillon, silitteli molemmin käsin poskipartaansa ja virkkoi merta
+pälyillen:
+
+-- Suurenmoinen näky kerrassaan!
+
+Pitkän, hyödyttömissä ja ikävissä ajatuksissa vietetyn yön jälkeen,
+jotka eivät sallineet hänen nukkua, vaan ihan kuin lisäsivät yön
+kuumuutta ja pimeyttä, Lajevski tunsi itsensä masentuneeksi ja veltoksi.
+Kylpy ja kahvi eivät tehneet hänen oloaan paremmaksi.
+
+-- Jatketaanpa, Aleksander Daviditsh, taannoista keskusteluamme, --
+sanoi hän. -- Minä en tahdo peitellä, vaan puhun sinulle suoraan, kuten
+ystävälle: välini Nadeshda Feodorovnan kanssa ovat huonot ... tykkänään
+huonot! Suo anteeksi, että ilmaisen sinulle salaisuuteni, mutta minun
+täytyy saada keventää sydäntäni.
+
+Samoilenko, aavistaen mistä tulisi olemaan puhe, loi katseensa maahan ja
+alkoi sormillaan naputtaa pöytään.
+
+-- Olen elänyt hänen kanssaan kaksi vuotta, ja nyt on rakkauteni häneen
+lopussa, -- jatkoi Lajevski, -- tai oikeammin, olen tullut käsittämään,
+etten koskaan ole rakastanutkaan... Nämä kaksi vuotta ovat olleet
+petosta.
+
+Lajevskilla oli tapana keskustellessaan tarkkaavasti katsella
+heleänpunaisia kämmeniään, pureskella kynsiään tahi likistää sormilla
+kalvosimiaan. Ja nytkin hän teki samoin.
+
+-- Minä tiedän varsin hyvin, ettet sinä voi minua auttaa, mutta puhun
+sinulle sentähden, että meikäläisen kovaosaisen ja liikanaisen ihmisen
+ainoa pelastus on puhumisessa. Minun täytyy tehdä tiettäväksi jokainen
+tekoni, minun on löydettävä selitys ja puolustus järjettömälle
+elämälleni kenenkä hyvänsä teorioista, kirjallisista tyypeistä, siitä
+esimerkiksi, että me, aateliset, huononemme suvustamme, ja niin
+edelleen... Viime yönä esimerkiksi minä lohdutin itseäni koko ajan
+ajattelemalla: ah, kuinka oikeassa on Tolstoi, kuinka säälimättömän
+oikeassa! Ja minulle tuli siitä helpotusta. Todellakin suuri kirjailija!
+Sanottakoon mitä hyvänsä.
+
+Samoilenko, joka ei koskaan ollut lukenut Tolstoita, vaikka yhtämittaa
+oli ollut aikeissa lukea hänen teoksiaan, joutui hämille ja vastasi:
+
+-- Niin, kaikki kirjailijat kirjoittavat mielikuvituksesta, mutta hän
+ottaa kuvattavansa suoraan luonnosta...
+
+-- Voi sentään, -- huokasi Lajevski, -- missä määrin sivistys onkaan
+meidät turmellut! Minä rakastuin naituun naiseen; hän samaten minuun...
+Alussa meillä oli suuteloita, hiljaisia iltoja, lupauksia, Spencer ja
+ihanteita ja yhteisiä harrastuksia... Mokoma vale! Todellisuudessa
+pakenimme hänen miestään, mutta valehtelimme itsellemme, että pakenimme
+sivistyneen elämämme tyhjyyttä. Tulevaisuus kangasti meille
+seuraavanlaatuisena: aluksi Kaukaasiassa, kunnes perehdymme maahan ja
+ihmisiin, minä otan virastotakin ylleni ja alan hoitaa virkaa, sitten
+otamme kappaleen perkaamatonta maata, rupeamme tekemään työtä otsamme
+hiessä, istutamme viinitarhan, muokkaamme pellon, ynnä muuta. Jos minun
+sijassani olisit ollut sinä tai tuo eläintieteilijä von Coren, olisitte
+Nadeshda Feodorovnan kanssa kukaties eläneet kolmekymmentä vuotta ja
+jättäneet jälkeläisillenne rikkaan viinitarhan ja tuhannen desjatiinaa
+maissipeltoa, jota vastoin minä tunsin itseni hävinneeksi mieheksi jo
+ensi päivästä lähtien. Kaupungissa on sietämätön helle, ikävää ja
+ihmistyhjää; jos taas lähtee kaupungin ulkopuolelle, on siellä joka
+pensaan ja kiven juurella uhkaamassa skorpionit ja käärmeet, ja taas
+edempänä ovat vuoret ja erämaa. Outoja ovat ihmiset, outoa on luonto,
+viljelys kurjaa -- kaikki se on jotakin toista kuin turkki päällä
+kävellä Nevskillä käsi kädessä Nadeshda Feodorovnan kanssa ja haaveksia
+lämpimistä maista. Se kysyy taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta mikä
+taistelija minä olen? Kurja, heikkohermoinen ja työhön tottumaton...
+Ensi päivästä asti oivalsin, että raatajan elämää ja viinitarhaa
+koskevat ajatukseni olivat pötyä. Mitä taas tulee rakkauteen, täytyy
+minun sanoa, että elämä naisen kanssa, joka on lukenut Spenceriä ja
+sinun tähtesi matkannut maailman ääriin, on yhtä vähän mielenkiintoista
+kuin elämä minkä Anisan tai Akulinan kanssa hyvänsä. Sama silitysraudan,
+ihojauheen ja lääkkeiden haju, samat paperikähertimet joka ikinen aamu
+ja sama itsepetos...
+
+-- Silitysraudatta ei taloudessa tulla toimeen, -- huomautti Samoilenko,
+punastuen siitä, että Lajevski niin avomielisesti puheli hänelle tutusta
+naisesta. -- Sinä, Vanja, olet tänään pahalla tuulella, huomaan...
+Nadeshda Feodorovna on erinomainen, sivistynyt nainen, sinä mainion
+järkevä mies. Tosin ette ole vihityt, -- sanoi Samoilenko, katsahtaen
+hämillään pöydälle päin, -- mutta sehän ei ole teidän vikanne, ja
+sitäpaitsi ... pitää osata vapautua ennakkoluuloista ja asettua nykyajan
+kannalle... Minä itse puolustan siviiliavioliittoa, ja ... mutta olen
+sitä mieltä, että jos kerran olette yhteen käyneet, on teidän yhdessä
+elettävä kuolemaanne asti.
+
+-- Ilman rakkauttako?
+
+-- Selitän sinulle heti, -- sanoi Samoilenko. -- Noin kahdeksan vuotta
+takaperin meillä oli täällä asioitsijana vanha ukko, ylen viisas mies.
+Hänellä oli tapana sanoa: perhe-elämässä on tärkeintä kärsivällisyys.
+Kuuletko, Vanja? Ei rakkaus, vaan kärsivällisyys... Elettyäsi parisen
+vuotta rakkaudessa on perhe-elämäsi silminnähtävästi joutunut sellaiseen
+vaiheeseen, jolloin sinun, voidaksesi ylläpitää tasapainoa, on pantava
+liikkeelle kaikki kärsivällisyytesi...
+
+-- Sinä uskot asioitsijasi, tuon rahjuksen lausuntoon. Minusta hänen
+neuvonsa sensijaan on mielettömyyttä. Sinun äijäsi saattoi teeskennellä,
+saattoi harjoitella kärsivällisyyttä, jolloin se henkilö, johon hän ei
+tuntenut rakkautta, esiintyi hänelle kärsivällisyyden harjoituksissa
+välttämättömänä esineenä, mutta minä en ole vielä niin syvälle vajonnut;
+jos minua miellyttää kärsivällisyyttä harjoitella, ostan itselleni
+voimistelupainot tahi vikurin hevosen, mutta ihmisen jätän rauhaan.
+
+Samoilenko tilasi valkoista jäänsekaista viiniä. Kun oli juotu lasi
+mieheen, kysäisi Lajevski äkkiä:
+
+-- Sanoppas, ole niin hyvä, mitä merkitsee aivojen pehmeneminen?
+
+-- Se on, kuinka sinulle selittäisin ... taudillinen tila, jossa
+aivoaine pehmenee ... aivan kuin vetelöityy.
+
+-- Voiko sitä parantaa?
+
+-- Voi kyllä, ellei tauti ole saanut kehittyä varsin pitkälle... Kylmiä
+suihkukylpyjä, espanjankärpäslaastaria... Jotakin sisällisesti
+nautittavaksi.
+
+-- Vai niin... Näetkös siis, mimmoinen on tilani. Hänen kanssaan en voi
+elää: se käy yli voimieni. Niin kauan kuin olen sinun seurassasi, minä
+vielä sekä filosofoin että naureskelen, mutta kotona mieleni kokonaan
+lamaantuu. On niin äärettömän tukala ollakseni, että jos minulle
+sanottaisiin esimerkiksi, että minun on vielä elettävä hänen kanssaan
+yksi kuukausi, niin on luultavaa, että laskisin luodin otsaani. Siitä
+huolimatta minun on mahdoton hänestä erota... Hän on yksinäinen, ei osaa
+tehdä työtä, rahoja ei ole minulla eikä hänellä... Minne hän joutuu?
+Kenenkä luo menisi? En voi keksiä mitään ... Sano nyt: mitä minun on
+tekeminen?
+
+-- Tjaa ... murahti Samoilenko, tietämättä mitä vastata. -- Rakastaako
+hän sinua?
+
+-- Rakastaa, sen verran kuin mies hänen ikäiselleen ja luonteiselleen
+naiselle on tarpeellinen. Minusta hänen olisi yhtä vaikea erota kuin
+ihojauheestaan ja paperikähertimistään. Minä olen hänen naiskammionsa
+välttämätön, olennainen osa.
+
+Samoilenko joutui hämille.
+
+-- Sinä olet, Vanja, tänään pahalla päällä, -- sanoi hän. -- Et tainnut
+nukkua.
+
+-- Sepä se, nukuin huonosti... Tunnen yleensä voivani pahoin. Päässä
+tyhjyys, sydäntä ahdistaa, jokin yleinen heikkous... Ihan täytyy lähteä
+karkuun!
+
+-- Minne?
+
+-- Sinne, pohjolaan. Mäntyjen, sienien, ihmisten, aatteiden pariin...
+Antaisin puolet elämästäni, jos tällä hetkellä saisin jossakin Moskovan
+tai Tulan kuvernementissa uida joessa, palella, ymmärräthän, kuljeskella
+sitten kolmisen tuntia vaikka kaikkein mitättömimmän ylioppilaan kanssa
+ja lörpötellä, lörpötellä... Entä heinä, -- kuinka se tuoksuu!
+Muistatko? Iltaisin kun käyskentelee puistossa, sisältä kuuluu
+pianonsoittoa, kuulee junan tulevan... Mielihyvä saattoi Lajevskin
+naurahtamaan, hänen silmistään herahtivat kyynelet, ja salatakseen ne
+hän paikaltaan nousematta kurottautui ottamaan tulitikkuja viereiseltä
+pöydältä.
+
+-- Minäpä en ole kahdeksaantoista vuoteen käynyt Venäjällä, -- sanoi
+Samoilenko. -- Olen unohtanut, millaista siellä onkaan. Mielestäni ei
+ole ihanampaa maata kuin Kaukaasia.
+
+-- On eräs Vereshtshaginin taulu: mahdottoman syvän kaivon pohjalla
+nääntyvät muutamat hengiltä tuomitut vaivoihinsa. Juuri semmoiselta
+syvältä kaivolta minusta näyttää ihana Kaukaasiasi. Jos minun olisi
+valittava kahdesta: olla nokikolarina Pietarissa tahi täkäläisenä
+ruhtinaana, niin valitsisin edellisen toimen.
+
+Lajevski vaipui mietteisiin. Silmäillessään hänen kumaraista vartaloaan,
+yhteen kohti tähystäviä silmiään, kalpeita, hikisiä kasvojaan ja
+kuopalle painuneita ohimottaan, pureskeltuja kynsiä ja tohvelia, joka
+riippuen kantapäästä lonkollaan jätti huonosti parsitun sukan näkyviin,
+Samoilenkon tuli häntä sääli, ja kaiketikin sentähden, että Lajevski
+muistutti hänen mielestään avutonta lasta, hän kysyi:
+
+-- Elääkö äitisi?
+
+-- Elää, mutta me olemme huonoissa väleissä. Hän ei voinut antaa minulle
+anteeksi tätä rakkausjuttua.
+
+Samoilenko oli hartaasti mieltynyt ystäväänsä. Hän näki Lajevskissa
+hulivilin, ylioppilaan, hyvälaatuisen nuoren miehen, jonka kanssa sopi
+sekä ryypätä että nauraa makeasti ja haastaa suoraan sydämestä. Se, mitä
+hän käsitti Lajevskista, ei häntä ollenkaan miellyttänyt. Lajevski
+naukkaili aika lailla, silloinkin kun ei olisi sopinut, pelasi korttia,
+halveksi virkaansa, eli yli varojensa, käytti puheessaan usein
+säädyttömiä lausetapoja, kulki kadulla tohvelit jalassa ja riiteli
+syrjäisten kuullen Nadeshda Feodorovnan kanssa -- ja se oli
+Samoilenkolle vastenmielistä. Mutta se, että Lajevski oli opiskellut
+filologisessa tiedekunnassa, tilasi kahta paksua aikakauskirjaa, puhui
+usein niin oppineesti, että vain harvat häntä ymmärsivät, vietti
+yhdyselämää sivistyneen naisen kanssa -- tätä kaikkea Samoilenko ei
+ymmärtänyt, mutta se miellytti häntä, ja hän piti Lajevskia suuressa
+arvossa, itseänsä ylempänä.
+
+-- Vielä yksi seikka, -- sanoi Lajevski pudistaen päätään. -- Mutta se
+olkoon vain meidän kesken... En ole ilmaissut sitä Nadeshda
+Feodorovnallekaan, joten muista pitää hampaittesi takana... Sain toissa
+päivänä kirjeen, jossa ilmoitettiin hänen miehensä kuolleen aivojen
+pehmenemiseen.
+
+-- Hyväinen aika ... huokasi Samoilenko. -- Miksi sitä häneltä salaat?
+
+-- Kirjeen näyttäminen hänelle merkitsisi samaa kuin lähde pois kirkkoon
+vihille. Mutta ensin ovat välimme suoritettavat. Sittenkun hän on tullut
+huomaamaan, että yhdyselämämme jatkuminen on mahdotonta, näytän hänelle
+kirjeen. Silloin se ei enää ole vaarallista.
+
+-- Tiedätkö mitä, Vanja? -- sanoi Samoilenko, ja hänen kasvoilleen tuli
+äkkiä surullinen, rukoileva ilme, kuin hän olisi ollut aikeissa pyytää
+jotakin hyvin suloista ja pelännyt saavansa kieltävän vastauksen. -- Nai
+sinä hänet.
+
+-- Minkä tähden?
+
+-- Täytä velvollisuutesi tätä viehättävää naista kohtaan! Hänen miehensä
+kuoli pois, joten siis itse kaitselmus ikäänkuin viittaa sinulle, mitä
+on tehtävä!
+
+-- Kummallinen ihminen, pitäisihän sinun käsittää, että se on
+mahdotonta. Yhtä halpamaista ja ihmisarvoa alentavaa on naida ilman
+rakkautta kuin toimittaa jumalanpalvelusta, jos puuttuu uskoa.
+
+-- Mutta se on velvollisuutesi!
+
+-- Miksi minä olisin velvollinen? -- kysyi Lajevski kiihtyneenä.
+
+-- Siksi, että sinä houkuttelit hänet miehensä luota ja otit hänet
+vastuullesi.
+
+-- Olenhan sanonut jo ihan selvästi: minä en rakasta!
+
+-- Kun et rakastane, niin pidä kunniassa, palvo...
+
+-- Pidä kunniassa, palvo ... matki Lajevski. -- Kuin mitäkin
+abbedissaa... Sinä olet huono psykologi ja fysiologi, jos luulet, että
+naisen kanssa elääksesi selviydyt yksistään kunnioittamisella ja
+palvomisella. Naiselle on ennen kaikkea tarpeen makuuhuone.
+
+-- Vanja, Vanja ... nuhteli Samoilenko hämillään.
+
+-- Sinä olet vanha lapsi, teoreetikko, minä sen sijaan nuori ukko ja
+käytännön mies, me emme milloinkaan opi ymmärtämään toisiamme. Parasta
+kun lopetamme koko keskustelun... Mustaa! -- huusi Lajevski viinurille,
+-- paljonko olemme velkaa?
+
+-- Ei, ei, -- virkkoi tohtori hätäisesti ja tarttui Lajevskin
+käsivarteen. -- Minä maksan tämän. Minähän tilasinkin. Merkitse minun
+laskuuni! -- huusi hän Mustaalle.
+
+Ystävykset nousivat ja lähtivät äänettöminä astumaan rantakatua pitkin.
+Puistikkokadulle kääntyessään he pysähtyivät ja puristivat jäähyväisiksi
+toistensa kättä.
+
+-- Te, herrat, olette liiaksi hemmoiteltuja! -- huokasi Samoilenko. --
+Sinulle on kohtalo lähettänyt nuoren, kauniin, sivistyneen naisen, ja
+sinä pyrit hänestä eroon; jos minulle Jumala sen sijaan antaisi vaikka
+kierokylkisen mummon, kunhan olisi lempeä ja hyväluontoinen, niin
+olisinpa onnellinen! Eläisin hänen kanssaan viinitarhassani ja...
+
+Samoilenko huomasi viimeisen lausumansa sopimattomaksi ja lisäsi:
+
+-- Hommailisihan se velho siellä edes teekeittiötä kiehumaan!
+
+Heitettyään Lajevskille hyvästit hän lähti astumaan puistikkokatua
+pitkin. Kun hän jykevänä, kasvoilla ankara sävy, yllään lumivalkoinen
+palttinamekko, jalassa huolellisesti kiilloitetut saappaat, röyhistäen
+rintaansa, jolla koreili Vladimirin tähti nauhoineen, asteli pitkin
+katua, oli hän hyvin mieltynyt omaan itseensä ja hänestä näytti, että
+koko maailma mielihyvin katseli häntä. Päätään kääntämättä hän katsoi
+sivuilleen ja huomasi, että puistikkokatu oli hyvässä kunnossa, että
+nuoret kypressit, kumipuut ja rumat, kuivankituliaat palmut olivat
+sangen kauniita ja lupasivat vastaisuudessa levittää taajaa varjoa, että
+tserkessit ovat rehellistä, vieraanvaraista kansaa. "Kumma, ettei
+Lajevskia miellytä Kaukaasia", ajatteli hän, "varsin kummallista".
+Samassa tuli vastaan viisi sotamiestä pyssyt olalla, tehden hänelle
+kunniaa. Oikealla puolen puistikkokatua kulki jalkakäytävää myöten erään
+virkamiehen rouva poikansa, lukiolaisen, seurassa.
+
+-- Maria Konstantinovna, hyvää huomenta! -- huusi hänelle Samoilenko,
+herttaisesti hymyillen. -- Kävittekö uimassa? Ha-ha-haa... Terveiseni
+Nikodim Aleksandritshille!
+
+Ja hän asteli edelleen, hymyillen yhä herttaisesti; mutta nähdessään
+sotilasvälskärin tulevan vastaan hän äkkiä rypisti kulmansa, pysäytti
+välskärin ja kysyi:
+
+-- Onko sairaalassa ketään?
+
+-- Ei ketään, teidän ylhäisyytenne.
+
+-- Kuinka?
+
+-- Ei ketään, teidän ylhäisyytenne.
+
+-- Hyvä, saat mennä...
+
+Huojutellen mahtavasti ruumistaan hän suuntasi askelensa vesimyymälälle
+päin, jossa pöydän takana istui grusialaiseksi itseään mainitseva
+vanhahko, lihava juutalaisakka, ja lausui tälle niin kovaa, kuin olisi
+komentanut kokonaista rykmenttiä:
+
+-- Olkaa hyvä, antakaa minulle soodavettä!
+
+
+
+
+II
+
+
+Lajevskin lemmetön suhde Nadeshda Feodorovnaan ilmeni etupäässä siinä,
+että kaikki, mitä tämä sanoi tai teki, tuntui hänestä valheelta tai
+valheeseen vivahtavalta ja että kaikki naisia ja rakkautta vastaan
+tähdätyt kirjoitukset, jotka hän oli lukenut, näyttivät hänestä
+mahdollisimman parhaiten soveltuvan häneen, Nadeshda Feodorovnaan, ja
+tämän mieheen. Lajevskin palatessa kotiin hän istui jo täysin puettuna
+ja kammattuna ikkunan ääressä, joi huolestuneen näköisenä kahvia ja
+selaili paksua aikakauskirjaa; ja Lajevski ajatteli, ettei kahvinjuonti
+ole mikään niin merkillinen tapahtuma, että sen vuoksi kannattaisi
+tekeytyä huolestuneen näköiseksi, ja että turhaan hän oli kuluttanut
+aikaa taiteellisen hiuslaitteen aikaansaamiseksi, koska täällä ei ollut
+ketään, jota tulisi koettaa miellyttää. Aikakauskirjassakin hän havaitsi
+valhetta. Hän ajatteli, että Nadeshda Feodorovna pukeutui ja piti huolta
+hiuslaitteestaan näyttääkseen kauniilta ja luki näyttääkseen viisaalta.
+
+-- Mitä arvelet, sopisiko minun tänään mennä uimaan? -- kysyi Nadeshda
+Feodorovna.
+
+-- Mitäs siitä? Menet tahi olet menemättä, ei tuosta luulisi
+maanjäristystä seuraavan...
+
+-- Ei, minä kysyn vain sentähden, että kunhan ei tohtori suuttuisi.
+
+-- Kysy sitten tohtorilta. Minä en ole tohtori.
+
+Tällä kertaa tuntuivat Lajevskista kaikkein vastenmielisimmiltä Nadeshda
+Feodorovnassa hänen valkoinen avoin kaulansa ja hiuskiharat niskassa, ja
+hän muisti, että Anna Kareninaa, kun hänen rakkautensa miestänsä kohtaan
+kylmeni, eivät miellyttäneet hänen korvansa, ja ajatteli: "Kuinka oikein
+se on! Kuinka oikein!" Tuntien heikkoutta sekä päässään tyhjyyttä hän
+meni työhuoneeseensa, kävi sohvalle pitkäkseen ja peitti kasvonsa
+nenäliinalla, etteivät kärpäset pääsisi tekemään kiusaa. Velton unteloja
+ajatuksia aina yhdestä ja samasta asiasta liikkui hänen aivoissaan kuin
+pitkä kuormajono sateisena syysiltana, ja hän vaipui alakuloiseen
+unenhouraukseen. Hän tunsi olevansa syyllinen Nadeshda Feodorovnan ja
+tämän miehen edessä, jopa siihenkin, että viimemainittu oli kuollut. Hän
+tunsi olevansa syyllinen oman elämänsä edessä, jonka oli turmellut,
+korkeiden aatteiden, tietojen ja työn maailman edessä, ja tämä
+ihmeellinen maailma tuntui hänestä mahdolliselta ja olemassa olevalta,
+ei täällä rannikolla, missä nälkäiset turkkilaiset ja laiskat
+abhasialaiset kuljeskelevat, vaan siellä, pohjolassa, missä ovat
+ooppera, teatterit, sanomalehdet ja kaikki henkisen työn muodot.
+Rehellinen, viisas, ylevä ja puhdas saattaa olla ainoasti siellä, ei
+täällä. Hän syytti itseään siitä, ettei hänellä ollut ihanteita eikä
+elämää johtavaa aatetta, vaikka nyt hämärästi tajusi, mitä se merkitsi.
+Kaksi vuotta takaperin, kun hän oli rakastunut Nadeshda Feodorovnaan,
+hänestä tuntui, että heti kun hän on päässyt yhdyselämään Nadeshda
+Feodorovnan kanssa ja he ovat matkustaneet Kaukaasiaan, niin hän on
+pelastettu alennuksesta ja elämän tyhjyydestä; samaten hän nytkin oli
+varma, ettei muuta tarvita kuin että hän hylkää Nadeshda Feodorovnan ja
+lähtee Pietariin, niin hän saa kaikki, mitä kaipaa.
+
+-- Pakoon! -- murahti hän, nousten istualleen ja pureksien kynsiään. --
+Pakoon!
+
+Hänen mielikuvituksensa hahmotteli, kuinka hän astuu laivaan ja sitten
+syö aamiaista, juo kylmää olutta, puhelee laivan kannella naisten
+kanssa, sitten Sevastopolissa nousee junaan ja antaa huhkia. Terve,
+vapaus! Asemat vilahtavat ohi toinen toisensa jälkeen, ilma käy yhä
+kylmemmäksi ja kalseammaksi, jo näkyy koivuja ja kuusia, tuossa jo Kursk
+ja Moskova... Ravintoloissa kaalikeittoa, lampaanlihaa ja puuroa,
+samminlihaa, olutta, sanalla sanoen -- ei enää aasialaista
+raakalaisuutta, vaan Venäjä, todellinen Venäjä. Matkustajat junassa
+puhuvat kaupasta, uusista laulajista, ranskalaisvenäläisistä
+ystävyyssuhteista; kaikkialla on jo tunnettavissa virkeä, älykäs, reipas
+sivistyselämä... Pikemmin, pikemmin! Jopa ollaan vihdoin Nevskillä,
+Isolla Morskajalla, tuossa on Kovnon solakatukin, missä hän muinoin asui
+ylioppilaitten kanssa yhdessä, tuossa tuttu harmaja taivas, tihkusade,
+märät ajurit...
+
+-- Ivan Andreitsh! -- kutsui joku viereisestä huoneesta. -- Oletteko
+kotona?
+
+-- Täällä olen, -- vastasi Lajevski. -- Mitä tahdotte?
+
+-- Täällä olisi asiapapereita!
+
+Lajevski nousi vastahakoisesti, tunsi päätänsä huimaavan ja lähti
+haukottaen ja tohveleillaan laahustaen viereiseen huoneeseen. Siellä
+seisoi kadulla avonaisen ikkunan edessä eräs hänen nuoria
+virkatovereitaan ja levitteli ikkunalaudalle virkakirjeitä.
+
+-- Kohtsillään, ystäväiseni, -- sanoi Lajevski suopeasti ja lähti
+etsimään musteastiaa; lähestyttyään jälleen ikkunaa hän lukematta
+allekirjoitti paperit ja virkkoi:
+
+-- Kyllä on kuuma!
+
+-- Kuuma on. Tuletteko tänään?
+
+-- Tuskinpa... En ole oikein terve. Sanokaa, ystävä hyvä,
+Sheshkovskille, että puolisen jäljestä pistäydyn hänen luonaan...
+
+Virkamies lähti pois. Lajevski kävi jälleen sohvalle pitkäkseen ja alkoi
+miettiä.
+
+Siis on tarkoin punnittava kaikki asianhaarat ja harkittava... Ennenkuin
+lähden täältä, on minun suoritettava velkani. Olen velkaa noin
+kaksituhatta ruplaa. Rahaa minulla ei ole... Se tietysti ei ole tärkeää:
+osan suoritan jo nyt miten kuten, osan lähetän sitten Pietarista...
+Tärkeintä on Nadeshda Feodorovna... Ihan ensiksi täytyy saada meidän
+välimme selviksi... Niin.
+
+Tovin kuluttua hän aprikoi: eikö olisi parasta lähteä Samoilenkon kanssa
+neuvottelemaan?
+
+"Voisi tuota lähteä", ajatteli hän, "mutta mitä siitä on hyötyä? Rupean
+taas syyttä suotta puhumaan hänelle naiskammiosta, naisista ja siitä,
+mikä on kunniallista, mikä ei. Onko, lempo soikoon, paikallaan puhua
+kunniallisuudesta tai epäkunniallisuudesta, jos on kysymyksessä saada
+mahdollisimman pian pelastetuksi oma elämäni, jos menehdyn tässä
+hemmetin orjuudessa ja teen lopun itsestäni?... Täytyyhän vihdoinkin
+ymmärtää, että tämmöisen elämän jatkaminen kuin minun on halpamaista ja
+julmaa, jonka rinnalla kaikki muu on vähäpätöistä ja arvotonta. Pakoon!"
+mutisi hän, nousten istualleen. "Pakoon!"
+
+Autio merenranta, hellittämätön kuumuus, yksitoikkoiset, punasinervät,
+autereiset vuoret, aina yhtäläiset ja synkät, ikävystyttivät häntä ja
+tuntuivat uuvuttavan hänet uneen ja unholaan. Saattaa olla, että hän on
+hyvin järkevä, lahjakas ja erinomaisen rehellinen; saattaa olla, että
+jolleivät häntä joka puolelta olisi ympäröineet meri ja vuoret, hänestä
+olisi voinut sukeutua joku erinomainen toimihenkilö kunnalliselämän
+alalla, valtiomies, puhuja, sanomakirjailija, aatteiden esitaistelija.
+Kenpä tietää! Näin ollen, eikö ole järjetöntä kiistellä siitä, onko
+kunniallista vai epäkunniallista, jos lahjakas ja hyödyllinen ihminen,
+esimerkiksi soittotaituri tai taidemaalari, karatakseen vankeudesta,
+rikkoo seinän ja pettää vartijansa? Semmoisen ihmisen asemassa kaikki on
+kunniallista.
+
+Kello kaksi Lajevski ja Nadeshda Feodorovna istuutuivat syömään
+päivällistä. Palvelijan tuotua pöytään riisikeittoa tomaattien kanssa,
+sanoi Lajevski:
+
+-- Joka päivä aina samaa. Miksi ei keitetä kaalisoppaa?
+
+-- Ei ole kaalia.
+
+-- Kummallista. Samoilenkolla keittävät kaalisoppaa, ja Maria
+Konstantinovnalla keitetään kaalia. En tiedä, minkä tähden minun
+yksistään on aina syötävä tätä imelää sotkua. Eihän käy laatuun sillä
+tavalla, kyyhkyseni.
+
+Kuten aviopuolisojen suuren suurella enemmistöllä ei Lajevskilla ja
+Nadeshda Feodorovnalla aikaisemmin saatu yhtäkään päivällistä syödyksi
+ilman oikkuja ja kinastelua, muita siitä pitäen, kun Lajevski oli
+päättänyt, ettei hän enää rakasta, koetti hän kaikessa antaa Nadeshda
+Feodorovnalle myöten, puhutteli häntä suopeasti ja kohteliaasti,
+hymyili, nimitti kyyhkysekseen.
+
+-- Tällä liemellä on lakritsan maku, -- sanoi hän naurahtaen, hän koetti
+väkisinkin näyttää ystävälliseltä, mutta ei voinut, ja lausui: -- Meillä
+ei kukaan pidä taloudesta huolta... Jos sinä tosiaankin olet niin sairas
+tai lukemisesi sinua estää, niin otan minä hoitaakseni keittiöpuolta.
+
+Ennen Nadeshda Feodorovna olisi hänelle vastannut: "ota vaan", tai:
+"tahdot näköjään tehdä minusta piian", mutta nyt hän vain arasti
+katsahti Lajevskiin ja punastui.
+
+-- No, kuinka jaksat tänään? -- kysyi Lajevski ystävällisesti.
+
+-- Eipä valittamista. Tunnen vain itseäni raukaisevan.
+
+-- Täytyy pitää vaaria terveydestään, kyyhkyseni. Minä suorastaan
+pelkään puolestasi.
+
+Nadeshda Feodorovnalla oli jokin tauti. Samoilenko sanoi hänellä olevan
+vuorottelevan kuumetaudin ja määräsi hänelle kiniiniä; sen sijaan toinen
+lääkäri, Ustimovitsh, pitkäkasvuinen, laihahko, ihmisiä karttava mies,
+joka päivällä istui kotonaan, mutta iltaisin käveli hiljakseen yskien
+pitkin rantakatua, kädet selän takana ja kävelykeppi sojottaen pitkin
+selkää, väitti hänellä olevan naistentaudin ja määräsi kylmiä kääreitä.
+Siihen aikaan, jolloin Lajevski vielä rakasti, herätti Nadeshda
+Feodorovnan tauti hänessä sääliä ja pelkoa, mutta nyt hän tuossa
+taudissakin huomasi valhetta. Kellervät, uneliaat kasvot, veltto
+katse ja haukottelut, jotka seurasivat Nadeshda Feodorovnan
+vilutaudinkohtauksia, ynnä se, että hän taudinpuuskan aikana maatessaan
+piti yllään matkapeitettä ja oli enemmän pojan kuin naisen näköinen, ja
+että hänen huoneessaan oli tukahuttava ilma ja omituisen vastenmielinen
+haju -- kaikki tämä oli Lajevskin mielestä omiaan hälventämään
+onnenkuvitelmaa, samalla kun se oli voimakas vastalause rakkautta ja
+avioliittoa vastaan.
+
+Toisena ruokalajina hänelle tarjottiin pinaattia ja koviksi keitettyjä
+munia, mutta Nadeshda Feodorovnalle, kuten ainakin sairaalle,
+marjahyytelöä ja maitoa. Kun Nadeshda Feodorovna huolestuneen näköisenä
+ensin kosketti lusikalla hyytelöä ja sitten ryhtyi sitä laiskasti
+syömään, ryypäten maitoa päälle, joutui Lajevski kuullessaan kulahduksia
+hänen kurkussaan semmoisen vihan valtaan, että hänellä ihan alkoi pää
+syhyä. Hän myönsi kyllä, että tuommoinen tunne olisi koiraakin vastaan
+loukkaava, mutta ei kiukustunut itseensä, vaan Nadeshda Feodorovnaan
+siitä, että tämä herätti hänessä sen tunteen, ja ymmärsi nyt, miksi
+rakastajat toisinaan surmaavat rakastettunsa. Itse hän ei aikonut
+murhata, mutta valamiesoikeuden jäsenenä hän olisi julistanut
+murhamiehen syytteestä vapaaksi.
+
+-- Kiitos, kyyhkyseni, -- sanoi hän päivälliseltä noustua ja suuteli
+Nadeshda Feodorovnaa otsaan.
+
+Tultuaan työhuoneeseen hän asteli noin viisi minuuttia nurkasta
+nurkkaan, katseli syrjäkulmin saappaitaan, istui sitten sohvaan ja
+jupisi:
+
+-- Pakoon, pakoon! Välit selviksi ja pakoon!
+
+Hän kävi pitkäkseen sohvalle, ja hänelle muistui taas, että hän kenties
+oli aiheuttanut Nadeshda Feodorovnan miehen kuoleman.
+
+-- Syyttää ihmistä siitä, että hän on rakastunut tahi lakannut
+rakastamasta, on typerää, -- uskotteli hän itselleen ja koukisti
+pitkällään ollen säärensä saadakseen saappaat vedetyiksi jalkaan. --
+Rakkaus ja viha eivät ole meidän käskettävissämme. Mitä taas tulee
+aviomieheen, niin kenties minä välillisesti olenkin ollut yhtenä syynä
+hänen kuolemaansa, mutta toiseksi, olenko minä sittenkään syypää siihen,
+että rakastuin hänen vaimoonsa ja vaimo minuun?
+
+Sitten hän nousi, otti lakkinsa ja läksi virkatoverinsa Sheshkovskin
+luo. Sinne kokoontui joka päivä virkamiehiä pelaamaan vistiä ja juomaan
+kylmää olutta.
+
+"Epäröimiselläni minä muistutan Hamletia", ajatteli Lajevski matkalla.
+"Kuinka kohdalleen Shakespeare on osannut!"
+
+
+
+
+III.
+
+
+Haihduttaakseen ikävää ja suopeasti suhtautuen vasta saapuneiden sekä
+perheettömien tulokasten tukalaan tilaan, näillä kun ei ollut missä
+syödä päivällistä -- kaupungissa ei näet ollut ravintolaa -- tohtori
+Samoilenko ylläpiti kotonaan jonkinlaista yhteistä päivällispöytää. Nyt
+puheenaolevaan aikaan hänellä oli vain kaksi ruokavierasta: nuori
+eläintieteilijä von Coren, joka oli kesällä saapunut Mustalle merelle
+tutkimaan meduusojen sikiökehitystä, ja diakoni Pobedov, joka oli
+äskettäin päässyt pappisseminaarista ja määrätty tähän pikkukaupunkiin
+toimittamaan terveyttänsä hoitamaan matkustaneen vanhan apupapin virkaa.
+He maksoivat kumpikin kaksitoista ruplaa kuussa päivällisestä ja
+illallisesta, ja Samoilenko oli vaatinut heitä kunniasanallaan
+lupaamaan, että he täsmälleen kello kaksi saapuisivat päivälliselle.
+
+Ensimmäisenä saapui tavallisesti von Coren. Hän istuutui äänetönnä
+vierashuoneeseen ja ottaen pöydältä albumin ryhtyi tarkkaavaisesti
+katselemaan himmentyneitä valokuvia, jotka esittivät joitakin
+tuntemattomia mieshenkilöitä, yllään leveät housut ja päässä
+silkkihatut, sekä myssypäisiä naisia, joilla oli pönkkähameet; vain
+muutamat näistä Samoilenko muisti nimeltä, mutta niistä, jotka hän oli
+unohtanut, hän virkkoi huoahtaen: "Erinomainen, tuiki viisas mies!"
+Lopetettuaan albumin tarkastelun von Coren otti hyllyltä pistoolin ja
+puristaen kiinni vasemman silmänsä tähtäsi hyvän aikaa ruhtinas
+Vorontsovin muotokuvaan tahi katseli kuvastimesta tummanvereviä
+kasvojaan, leveää otsaansa ja mustaa, kähärää neekeritukkaansa ja
+himmeästä, suurikukkaisesta, persialaista mattoa muistuttavasta
+pumpulikankaasta tehtyä paitaansa ja leveää nahkavyötään, joka hänellä
+oli liivien asemesta. Itsensä tarkasteleminen tuotti hänelle miltei
+suurempaa mielihyvää kuin valokuvien tai kallishelaisen pistoolin
+katseleminen. Hän oli hyvin tyytyväinen sekä kasvoihinsa että
+huolellisesti kerittyyn partaansa ja leveihin hartioihinsa, jotka
+olivat ilmeisenä todistuksena hyvästä terveydestä ja vankasta
+ruumiinrakenteesta. Samoin hän oli tyytyväinen keikarimaiseen pukuunsa,
+alkaen kaulaliinasta, joka oli paidan väriin mukautuvasti valittu,
+keltaisiin kenkiinsä asti. Sillä välin, kun hän katseli albumia ja
+seisoi kuvastimen edessä, pidettiin keittiössä ja sen eteen aukeavassa
+porstuassa kovaa mekastusta ja kiirettä; siellä näet itse Samoilenko,
+takitta ja liiveittä, rinta avoinna, ärtyisenä ja hikeä valuen touhusi
+pöytien ääressä valmistaen salaattia tahi jotakin kastiketta, tahi
+lihaa, kurkkuja ja sipulia erästä suosittua _okroshka_-nimistä
+ruokalajia varten, ja sitä tehdessään hän sinkautteli mulkoilevia
+katseita avustavaan sotamiespalvelijaan, väliin taas huitaisi tätä
+kohden milloin veitsellä, milloin kauhalla.
+
+-- Etikka tänne! -- komensi hän, -- tahi ei etikkaa, vaan ruokaöljyä! --
+tiuskasi hän, polkien jalkaa. -- No, minne sinä katosit, mölhö?
+
+-- Lähdin noutamaan voita, teidän ylhäisyytenne, -- vastasi
+hätääntyneesti palvelija särkyneellä tenoriäänellä.
+
+-- Pian nyt! voi on kaapissa! Ja sano Darjalle, että hän lisää
+kurkkupönttöön tilliä! Tilliä! Peitä hapankerma-astia, etteivät kärpäset
+mene sinne, tolvana!
+
+Ja tuntui kuin koko talo olisi ollut täynnä hänen huutonsa pauhua. Noin
+kymmentä tai viittätoista minuuttia ennen kello kahta saapui diakoni,
+nuori kahdenkolmatta ikäinen mies, laihahko, parraton, viikset vasta
+hieman oraalla. Astuessaan vierashuoneeseen hän teki pyhimyskuvaa kohden
+kääntyen ristinmerkin ja ojensi hymyillen von Corenille kättä.
+
+-- Päivää, -- virkkoi eläintieteilijä kylmästi. -- Missä olette ollut?
+
+-- Rantalaiturilla merihärkiä onkimassa.
+
+-- Tietysti, missäs... Teidän, diakoni, näyttää olevan mahdoton koskaan
+ryhtyä vakavampaan työhön.
+
+-- Kuinka niin? Eihän työ ole karhu, jotta metsään pakenisi, -- vastasi
+diakoni hymyillen ja työnsi kätensä syvälle valkoisen pappisviittansa
+taskuihin.
+
+-- Selkään sietäisitte saada! -- huokasi eläintieteilijä.
+
+Kului vielä noin neljännestunti, mutta syömään ei kutsuttu, kuului vain,
+kuinka sotamies juosta paukutteli porstuasta keittiöön ja taas takaisin,
+koluten saappaillaan, ja Samoilenko huusi:
+
+-- Älä sinne tuppaa! Pane pöydälle! Pese ensin! Nälissään diakoni ja von
+Coren alkoivat kengänkoroillaan jyskyttää lattiaa, siten ilmaisten
+kärsimättömyyttään, kuten toisen rivin yleisö teatterissa. Viimein
+avattiin ovi, ja sotamiespalvelija ilmoitti peräti väsyneenä: "Saisi
+tulla ruualle." Ruokasalissa he kohtasivat Samoilenkon, keittiön
+kuumuudesta naama punaisena; hän katsoi heihin tuimasti ja nostaen
+kauhun ilme kasvoillaan kannen liemimaljasta pani heille kummallekin
+lautasellisen keittoa, ja vasta sitten, kun hän oli varmistunut siitä,
+että he söivät hyvällä halulla ja että ruoka heille maistui, päästi hän
+helpotuksen huokauksen ja istui syvään nojatuoliinsa. Hänen ilmeensä
+lieveni ja hän kaatoi itselleen hitaasti ryypyn viinaa ja lausui:
+
+-- Nuoren polven terveydeksi!
+
+Lajevskin kanssa tapahtuneen keskustelun jälkeen Samoilenko oli koko
+ajan aamusta puolipäivään asti, vaikka olikin erittäin hyvällä tuulella,
+tuntenut sielunsa syvyydessä jonkinlaista painostusta. Hänen oli sääli
+Lajevskia ja halutti auttaa häntä. Otettuaan liemiruuan alle ryypyn hän
+huokasi ja sanoi:
+
+-- Tapasin tänään Vanja Lajevskin. Raskasta on miehen elämä. Aineellinen
+puoli ei ole kehuttava, mutta pahempaa on, että hän henkisesti on aivan
+masentunut. Sääli sitä poikaa!
+
+-- Minun vain ei ole häntä sääli! -- sanoi von Coren. -- Jos tuo
+miellyttävä mies olisi hukkumaisillaan, niin minä vielä kepillä
+sysäisin: huku, veikkonen, huku...
+
+-- Ei ole totta. Sitä et sinä tekisi.
+
+-- Mistä sen päätät? -- kysyi eläintieteilijä olkapäitään kohauttaen. --
+Kykenen minä tekemään hyväntyön siinä missä toinenkin.
+
+-- Ihmisen hukuttaminen, sekö olisi hyvätyö? -- virkkoi diakoni
+naurahtaen.
+
+-- Ainakin silloin, kun on puhe Lajevskista.
+
+-- Liemestä puuttuu jotakin, -- lausui Samoilenko, kääntääkseen puheen
+toiselle tolalle.
+
+-- Lajevski on ehdottomasti vahingollinen ja yhteiskunnalle yhtä
+vaarallinen kuin koleeramikroobi, -- jatkoi von Coren. -- Kelpo työn
+tekee, ken hänet hukuttaa.
+
+-- Ei ole sinulle kunniaksi, että puhut lähimmäisestäsi tuolla tavalla.
+Sanoppa, miksi sinä häntä vihaat?
+
+-- Älä puhu, tohtori, joutavia. Tietysti olisi järjetöntä vihata ja
+halveksia mikroobia, mutta pitää kaiken uhalla lähimmäisenään ketä
+hyvänsä ilman erotusta on samaa kuin olla kokonaan harkitsematta,
+kieltäytyä oikeudenmukaisesti suhtautumasta ihmisiin, sanalla sanoen --
+pestä kätensä. Minä pidän Lajevskia heittiönä, sitä en salaa, ja
+kohtelen häntä kuten heittiötä, täysin tunnollisesti: sinä pidät häntä
+lähimmäisenäsi, no -- suutele siis häntä; pidät lähimmäisenä, mikä
+tietää, että kohtelet häntä samalla tavalla kuin minua ja diakonia, se
+on -- et niin etkä näin. Sinä olet yhtä piittaamaton kaikkia kohtaan.
+
+-- Että voikin sanoa ihmistä heittiöksi! -- murahti Samoilenko ja
+rypisti inhoa ilmaisten kulmiaan. -- Se on siinä määrin epähienoa, etten
+osaa sanoakaan!
+
+-- Ihmisiä arvostellaan heidän tekojensa mukaan, -- pitkitti von Coren.
+-- Päättäkää te, diakoni... Puhun, diakoni, nyt teille. Herra Lajevskin
+toiminta on levitetty julkisesti eteenne kuin pitkä kiinalainen
+asiakirja, ja te voitte lukea sen alusta loppuun. Mitä hän on tehnyt
+niiden kahden vuoden aikana, jotka hän on oleskellut täällä? Ensiksi hän
+on opettanut kaupungin asukkaat pelaamaan vistiä. Kaksi vuotta takaperin
+se peli oli täällä tuntematon; nyt sitä pelaavat aamusta myöhään yöhön
+kaikki, yksin naiset ja keskenkasvuiset nuorukaisetkin. Toiseksi hän on
+opettanut seudun asukkaat juomaan olutta, mikä myöskin oli tuntematonta
+täällä; häntä saavat asukkaat kiittää siitä, että heillä on tietoja eri
+viinalajeista, ja nyt he osaavat silmät ummessa erottaa Koshelevin
+viinan Smirnovin n:o 21:stä. Kolmanneksi, ennen täällä pidettiin
+yhteyttä toisten miesten vaimojen kanssa salaa, samoista syistä kuin
+varkaatkin harjoittavat ammattiaan salassa eikä julkisesti; huorintekoa
+pidettiin jonakin semmoisena, mitä hävettiin tuoda julkisesti
+näytteille; mutta Lajevski esiintyi tässäkin suhteessa uranuurtajana:
+hän viettää yhdyselämää toisen miehen vaimon kanssa julkisesti.
+Neljänneksi...
+
+Von Coren söi sukkelasti loppuun keiton ja ojensi lautasen palvelijalle.
+
+-- Minä pääsin Lajevskista selville jo tuttavuutemme ensi kuukautena, --
+jatkoi hän, kääntyen diakonin puoleen. -- Me saavuimme tänne yksiin
+aikoihin. Hänen kaltaisensa ihmiset pitävät hyvin paljon ystävyydestä,
+läheisestä tuttavuudesta, lujasta yhteisyydentunteesta ja sen
+semmoisesta, sillä he tarvitsevat aina tovereita kortti-iltoihinsa ja
+juominkeihinsa; lisäksi he ovat hyvin lavertelevia, ja heillä pitää siis
+olla kuulijoita. Me tulimme keskenämme ystäviksi, toisin sanoen, hän
+juoksi luonani joka päivä, esti minua työskentelemästä ja lateli minulle
+jalkavaimoaan koskevia salaisuuksia. Jo alusta pitäen hämmästyin hänen
+tavatonta valheellisuuttaan, joka minua suorastaan tympäisi. Ystävänä
+minä häntä nuhtelin siitä, että hän joi paljon, eli yli varojensa ja
+teki velkaa, että hän kulutti aikaansa toimettomuudessa, ei viitsinyt
+lueskella, oli epäsivistynyt ja vähätietoinen -- ja vastaukseksi
+kaikkiin moitteisiini hän katkerasti hymyili, huokasi ja lausui: "Minä
+olen kovaosainen, liika ihminen", tahi: "Mitäpähän voi vaatia meiltä,
+maaorjuuden jätteiltä?" tahi "Me huononemme suvustamme..." Taikka hän
+alkoi ladella pitkää sekasotkua Oneginista, Petshorinista, Byronin
+Cainista, Dasarovista, joista sanoi: "He ovat meidän isiämme lihan ja
+hengen puolesta." Ymmärrettävä siis muka niin, ettei ole hänen vikansa,
+jos virkakirjeet ovat viikkomääriä aukaisematta, jos hän itse juo ja
+juottaa muita, vaan syynä siihen ovat Onegin, Petshorin ja Turgenjev,
+joka on ensimmäisenä kuvannut nuo kovaosaiset ja liiat ihmiset. Syy
+hänen tavattomaan irstaisuuteensa ja turmelukseensa ei nähkääs ole
+hänessä itsessään, vaan jossakin ulkopuolella häntä, avaruudessa. Ja
+paitsi sitä -- sukkela temppu! -- irstainen, valheellinen ja viheliäinen
+ei ole yksistään hän, vaan me... "me kahdeksankymmen-luvun ihmiset",
+"me, maaorjuuden veltot, hermostuneet sikiöt", "me sivistyksen
+silpomat"... Sanalla sanoen, meidän tulee ymmärtää, että sellainen suuri
+mies kuin Lajevski on lankeemuksessaankin suuri, että hänen
+irstaisuutensa, sivistymättömyytensä ja epäsiisteytensä ovat katsottavat
+välttämättömyyden pyhittämäksi luonnonhistorialliseksi ilmiöksi, että
+syy siihen on haettava yliluonnollisissa maailman voimissa ja että
+Lajevskin eteen on ripustettava pyhimyslamppu, koska hän on ajan ja sen
+tuulahdusten, perinnöllisyyden ynnä muun sellaisen kohtalokas uhri.
+Kaikki virkamiehet ja naiset, jotka kuuntelivat hänen puheluaan,
+päästivät senkin seitsemän oh ja ah, mutta minä en hyvään aikaan voinut
+käsittää, olinko tekemisissä kyynikon vai ovelan veijarin kanssa.
+Sellaiset ihmiset kuin hän, näöltään älykkäät, jonkun verran kasvatusta
+saaneet ja omasta jalosukuisuudestaan suurta ääntä pitäväiset, osaavat
+teeskennellä olevansa syvällisiä luonteita.
+
+-- Pidä jo suusi! -- kivahti Samoilenko. -- Minä en salli, että
+läsnäollessani puhutaan pahaa mitä jalomielisimmästä miehestä.
+
+-- Älä keskeytä, Aleksander Daviditsh, -- lausui von Coren kylmästi. --
+Minä lopetan kohta. Lajevski on joltisenkin yksinkertainen elimistö.
+Hänen siveellinen rakenteensa on seuraava: aamulla tohvelit, kylpy ja
+kahvi, sitten päivälliseen asti tohvelit, liikunto ja puhelu, kello
+kaksi tohvelit, päivällinen ja viini, kello viisi kylpy, tee ja viini,
+sen jälkeen visti ja valehteleminen, kello kymmenen illallinen ja viini,
+jälkeen puolenyön uni ja _la femme_. Koko hänen olemassaolonsa sisältyy
+tähän suppeaan ohjelmaan, kuten muna sisältyy kuoreen; joko hän kävelee
+tai istuu, on suuttunut, kirjoittaa tai iloitsee, kaiken tarkoituksena
+on viini, kortit, tohvelit ja nainen. Naisella on hänen elämässään
+ratkaiseva, kaikki voittava merkitys. Hän on itse kertonut jo
+kolmentoista vuoden ikäisenä olleensa rakastunut; yliopiston toisella
+kurssilla ollessaan hän eli naisen kanssa, jonka vaikutus häneen oli
+terveellinen ja jota hänen on kiittäminen musikaalisesta
+sivistyksestään. Toisella kurssilla ollessaan hän osti porttolasta
+vapaaksi yleisen naisen, korotti hänet omalle tasolleen ja otti hänet
+rakastajattarekseen, mutta elettyään hänen kanssaan puoli vuotta
+naikkonen karkasi emäntänsä luo takaisin, tuottaen miesparalle melkoista
+sydämensurua. Vieläpä hän kärsi siitä niin, että hänen täytyi erota
+yliopistosta ja viettää kaksi vuotta toimetonna kotona. Se oli kuitenkin
+hänelle hyväksi. Siellä hän joutui väleihin erään leskivaimon kanssa,
+joka kehoitti häntä luopumaan lainopillisesta tiedekunnasta ja
+siirtymään kielitieteelliseen, kuten hän tekikin. Päätettyään kurssin
+hän kiihkeästi rakastui nykyiseen ... miksi häntä sanoisi? ... naituun
+naiseensa, jonka kanssa hänen oli pakko paeta tänne Kaukaasiaan
+ihanteiden hakuun... Huomenna, ellei jo tänään, hän kylmenee tällekin
+naiselle ja pakenee takaisin Pietariin, tietenkin taas ajaen takaa
+ihanteita.
+
+-- Mistä sinä sen tiedät? -- tiuskaisi Samoilenko, katsahtaen vihaisesti
+eläintieteilijään. -- Söisit nyt vain.
+
+Tuotiin keitettyjä mugtl-kaloja puolalaisen kastikkeen kera. Samoilenko
+pani kummankin ruokavieraansa lautaselle kokonaisen kalan ja kaatoi
+päälle kastiketta. Äänettömyyttä kesti parisen minuuttia.
+
+-- Naisella on tähdellinen osa jokaisen ihmisen elämässä, -- sanoi
+diakoni. -- Sille ei voi mitään.
+
+-- Kyllä niin, mutta missä määrin? Jokaisella meistä on nainen -- äiti,
+sisar, vaimo tahi ystävätär, mutta Lajevskilla on nainen kaikki kaikessa
+eikä kumminkaan muuta kuin rakastajatar. Nainen eli yhteisolo hänen
+kanssaan on hänen elämänsä onni ja päämäärä; hän on iloinen, surullinen,
+ikävissään, pettynyt naisen tähden; jos hän on kyllästynyt elämään, on
+syynä nainen; jos uusi elämä näytti sarastavan tai hän keksi ihanteita,
+oli siinäkin aina mukana nainen... Häntä miellyttävät ainoastaan
+sellaiset teokset tai kuvat, joissa on nainen... Hänestä meidän
+aikakautemme on paha ja huonompi kuin neli- ja kuusikymmenluvun vuodet
+ainoastaan sentähden, että me emme kykene antautumaan, itsemme
+unhottaen, rakkauden lumoihin ja intohimoihin. Näillä hekumoitsijoilla
+lienee aivoissa jokin erikoinen solukasvain, joka puristaa aivoja ja
+hallitsee koko henkistä toimintaa. Tarkatkaapa Lajevskia, kun hän istuu
+jossakin seurassa. Huomatkaa: ottaessanne hänen läsnäollessaan puheeksi
+jonkin yleisen kysymyksen, esimerkiksi solun tahi vaiston, hän istuu
+syrjässä, on vaiti eikä kuuntele; hän on väsyneen, onnettoman näköinen,
+mikään ei herätä hänen mielenkiintoaan, kaikki on typerää ja mitätöntä,
+mutta annas olla, että tulee puhe koiraista ja naaraista, siitä
+esimerkiksi, että hämähäkeillä naaras hedelmöitymisen jälkeen syö
+koiraksen, niin oitis hänen silmänsä leimahtavat uteliaisuudesta, kasvot
+kirkastuvat, ja mies aivan kuin elpyy. Kaikki hänen ajatuksensa, miten
+jaloja, yleviä tai joutavia ne lienevätkin, keskittyvät aina samaan
+pisteeseen. Jos kävelet hänen kanssaan kadulla ja kohtaat esimerkiksi
+aasin... -- "Sanokaa, olkaa niin hyvä, -- kysyy hän, -- mikä on seuraus,
+jos aasintamman astuttaa kamelilla?" Entä unet sitten! Onko hän kertonut
+teille unistaan? Ne vasta ovat mainioita! Milloin hän näkee unta, että
+hänet naitettiin kuussa, milloin taas sattuu, että hänet kutsutaan
+poliisikamariin ja käsketään ottamaan kitara elämänkumppanikseen...
+
+Diakoni päästi raikuvan naurun; Samoilenko rypisti kulmiaan ja pinnisti
+vihaisesti naamaansa pysyäkseen totisena, mutta ei jaksanut pidättäytyä
+ja remahti kohti kurkkua nauramaan.
+
+-- Valehtelet alusta loppuun! -- sanoi hän pyyhkien kyyneliään. --
+Totisesti sinä valehtelet!
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Diakoni oli varsin herkkä nauramaan ja nauroi vaikka kuinka mitättömälle
+asialle, niin että sai pistoksen ja oli nikahtua. Näytti kuin hän olisi
+rakastanut ihmisseuraa vain sen vuoksi, että ihmisillä on naurettavia
+puolia ja että heille sopii antaa lystikkäitä nimiä. Samoilenkon hän
+risti juoksijahämähäkiksi ja hänen sotamiesapurinsa rääkysorsaksi, ja
+kerran, kun von Coren Lajevskista ja Nadeshda Feodorovnasta puhuessaan
+sanoi heitä koira-apinoiksi, oli hän ihastuksesta ihan haltioissaan...
+Hän kiinnitti ahnaasti katseensa toisen kasvoihin, kuunteli silmää
+rävähyttämättä, ja ilmeistä oli, kuinka nauru täytti hänen silmänsä ja
+kasvot jännittyivät hänen odottaessaan, milloin saisi remahtaa
+valloilleen ja nauraa läkähtyäkseen.
+
+-- Hän on irstainen ja läpeensä turmeltunut olento, -- jatkoi
+eläintieteilijä, ja diakoni, toivoen kuulevansa naurettavia sanoja,
+kiinnitti katseensa hänen kasvoihinsa. -- Tapaa harvoin sellaista
+raukkamaisuutta: ruumiiltaan hän on hontelo, kivuloinen ja vanha, ja
+älyltään hän ei missään suhteessa ole paksua kauppiaanmuijaa kummempi,
+joka ei muuta tee kuin syö, juo, makaa höyhenpatjalla ja armastelee
+renkiään.
+
+Diakoni purskahti jälleen nauramaan.
+
+-- Älkää naurako, diakoni, -- sanoi von Coren, -- se on perältäkin
+typerää. Minä en olisi kiinnittänyt huomiota hänen mitättömyyteensä, --
+lisäsi hän, ensin odotettuaan diakonin naurun lakkaamista, -- olisin
+sivuuttanut hänet kokonaan, ellei hän olisi niin vahingollinen ja
+vaarallinen. Hänen vahingollisuutensa ilmenee etupäässä siinä, että
+hänellä on naismaailmassa menestystä ja hän siis uhkaa lahjoittaa
+maailmalle jälkeläisiä, tusinan verran Lajevskeja, yhtä kivuloisia ja
+turmeltuneita kuin hän itsekin. Toiseksi hän on mitä suurimmassa
+määrässä tartuntaa levittävä. Vististä ja oluesta olen teille jo
+puhunut. Vuoden parin perästä se pääsee vallalle koko Kaukaasian
+rannikolla. Tiedättehän, kuinka kansan suuri enemmistö, olletikin sen
+keskikerros, luottaa sivistykseen, yliopisto-arvoihin ja kirjalliseen
+kieleen. Tehköön hän minkä konnuuden tahansa, kaikki uskovat, että se on
+hyvää, että sen täytyy niin ollakin, koska hän on sivistynyt,
+vapaamielinen ja yliopistossa opiskellut. Lisäksi hän on kovaosainen,
+liika ihminen, heikkohermoinen, ajan uhri, mikä tietysti merkitsee, että
+hänelle on kaikki luvallista. Hän on miellyttävä, herttainen mies,
+suhtautuu niin suopeasti ihmisten heikkouksiin; hän on puhelias,
+myötätuntoinen, sopuisa, ylpeydestä vapaa, hänen kanssaan voi ryypätä,
+puhella rivouksia, hieman juoruillakin... Yhteinen kansa, joka uskonnon
+ja siveyden asioissa aina on taipuvainen ihmisjumaloimiseen, suosii
+enimmin niitä pikkujumalia, joilla on samanlaisia heikkouksia kuin sillä
+itsellään. Päättäkää siis itse, kuinka laaja ala hänellä on levitellä
+tartuntaansa! Lisäksi hän on jommoinenkin näyttelijä ja sukkela
+teeskentelijä ja osaa mainiosti kutkutella ihmisten heikkoja puolia.
+Ottakaapa hänen konstinsa ja temppunsa, esimerkiksi kuinka hän puhuu
+sivistyksestä. Hän ei ole saanut oikean sivistyksen hajuakaan, mutta
+kuulkaapa, kuinka hän julistaa: -- "Sivistys on meidät kokonaan
+tärvellyt! Kuinka kadehdinkaan villikansoja, noita luonnonlapsia, jotka
+eivät sivistyksestä tiedä mitään!" On näet ymmärrettävä, että hän
+ennenmuinoin on koko sydämestään harrastanut sivistystä, palvellut sitä,
+omaksunut sen perinpohjin, mutta se on muka uuvuttanut hänet, tuottanut
+hänelle pettymystä ja tuskaa; hän nähkääs on Faust, toinen Tolstoi...
+Schopenhaueria ja Spenceriä hän kohtelee yliolkaisesti kuin koulupoikia
+ja taputtaa heitä isällisesti olalle: mitä nyt muka Spencer? Tietysti
+hän ei ole lukenutkaan Spenceriä, mutta kuinka somaa sentään, kun hän
+kevyeen, huolimattoman ivalliseen tapaansa puhuu naikkosestaan: -- "Hän
+on lukenut Spenceriä!" Ja ihmiset kuuntelevat häntä, eikä kukaan huoli
+ymmärtää, että semmoinen puoskari kuin hän ei ole oikeutettu suutelemaan
+Spencerin kengänpohjia, saati tuohon tapaan puhumaan Spenceristä.
+Penkomaan sivistyksen juuria, repostelemaan auktoriteetteja, kukistamaan
+alttareja, heittämään niihin lokaa ja narrimaisesti vilkuilemaan, vain
+puolustaakseen ja peittääkseen omaa kehnouttaan ja siveellistä
+vajavaisuuttaan -- semmoiseen kykenee vain äärimmäisen itserakas,
+halpamainen ja katala elukka.
+
+-- Minä en käsitä, Kolja, mitä sinä hänestä oikein tahdot, -- virkkoi
+Samoilenko ja silmäili eläintieteilijää, ei enää vihaisesti, vaan
+syyllisyyttä tuntien. -- Hän on samanlainen ihminen kuin kaikki muut.
+Tietysti hänellä on heikkoutensa, mutta hän on kumminkin nykyajan
+aatteiden tasalla, hoitaa virkaansa, tuottaa hyötyä isänmaalle...
+Kymmenen vuotta takaperin palveli täällä asioitsijana muuan vanha ukko,
+ylen viisas mies... Niin, hänellä oli tapana sanoa...
+
+-- Turhaa puhetta! -- keskeytti eläintieteilijä. -- Sinä sanot, että hän
+hoitaa virkaansa. Mutta kuinka hän sitä hoitaa? Ovatko tavat sen kautta,
+että hän tuli tänne, muuttuneet yhtään paremmiksi, virkamiehet yhtään
+säntillisemmiksi ja kohteliaammiksi? Päinvastoin, yliopistosivistyksen
+saaneen miehen arvovallalla hän on vain antanut kannatuksensa
+heidän irstaisuudelleen. Säntillinen hän on vain kuukauden
+kahdentenakymmenentenä päivänä, jolloin hän saa palkkansa, kaikkina
+muina päivinä hän vain tassuttaa tohvelit jalassa kotonaan ja koettaa
+olla sen näköinen, kuin tekisi Venäjän hallitukselle suurenkin hyväntyön
+sillä, että oleksii Kaukaasiassa. Ei, Aleksander Daviditsh, älä sinä
+häntä puolusta. Sinä olet epäoikeudenmukainen alusta loppuun. Jos sinä
+todellakin häntä rakastaisit ja pitäisit lähimmäisenäsi, niin ennen
+kaikkea et voisi olla piittaamatta hänen heikkouksistaan, et niitä
+kohtelisi suopeasti, vaan koettaisit hänen omaksi hyödykseen tehdä hänet
+vaarattomaksi.
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Tehdä vaarattomaksi. Koska hän on parantumaton, voi hänet tehdä
+vaarattomaksi vain yhdellä tavalla...
+
+Von Coren vetäisi sormellaan poikkipuolin kaulaansa.
+
+-- Tahi hukuttaa, sama se ... lisäsi hän. -- Ihmiskunnan ja heidän omat
+etunsa vaativat, että tällaiset ihmiset ehdottomasti poistetaan.
+
+-- Mitä sinä puhut?! -- jupisi Samoilenko, nousten seisoalleen ja
+kummastuneena katsellen eläintieteilijän rauhallisiin, jäykkiin
+kasvoihin. -- Diakoni, mitä hän puhuu? Oletko sinä järjilläsi?
+
+-- Minä en vaadi kuolemanrangaistusta, -- sanoi von Coren. -- Jos sen
+vahingollisuus on todettu, niin keksikää jokin muu. Jos Lajevskia ei
+sovi tuhota, niin eristäkää hänet, riistäkää häneltä persoonallisuus,
+pankaa hänet yleiseen työhön...
+
+-- Mitä sinä puhut? -- lausui Samoilenko kauhistuneena. -- Pippuria,
+pippuria! -- huudahti hän sitten epätoivoisella äänellä, nähdessään,
+että diakoni söi täytettyjä käärylöitä ilman pippuria. -- Sinä,
+järkevimpiä miehiä mitä on olemassa, mitä sinä puhut?! Ystävämmekö,
+ylpeä, sivistynyt ihminen, pantava yleiseen työhön!!
+
+-- Jos on ylpeä ja ryhtyy vastarintaan -- niin rautoihin!
+
+Samoilenko ei kyennyt virkkamaan sanaakaan ja liikutteli vain sormiaan;
+diakoni katsahti hänen tyrmistyneihin, todellakin koomillisiin
+kasvoihinsa ja purskahti nauramaan.
+
+-- Lakatkaamme puhumasta siitä, -- sanoi eläintieteilijä. -- Sinun,
+Aleksander Daviditsh, on muistaminen vain se, että alkuaikoina oli
+ihmiskunta olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan kautta
+suojeltu sellaisilta yksilöiltä kuin tämä Lajevski on; nyt sitävastoin
+on kulttuurimme melkoiseksi osaksi heikontanut taistelua ja valintaa. Ja
+meidän on itsemme pidettävä huoli kivuloisten ja kelvottomien
+hävittämisestä, muuten uhkaavat Lajevskit lisääntyessään tuhota
+sivistyksen, ja ihmissuku rappeutuu aivan täydellisesti. Emme voi
+syyttää siitä muita kuin itseämme.
+
+-- Ellei selviydytä muuten kuin ihmisiä hukuttamalla ja hirttämällä, --
+lausui Samoilenko, -- niin hiiteen sitten sivistyksesi ja ihmissukusi!
+Hiiteen! Kuules mitä sinulle sanon: sinä olet perin oppinut, ylen
+järkevä mies ja isänmaasi ylpeys, mutta sinulta ovat saksalaiset
+pilanneet pään. Niin juuri, saksalaiset!
+
+Aina siitä asti, kun Samoilenko lähti Tartosta, jossa oli opiskellut
+lääketiedettä, hän oli vain harvoin nähnyt saksalaisia eikä ollut
+lukenut ainoatakaan saksalaista kirjaa, mutta hänen ajatuksensa mukaan
+lähti kaikki paha politiikassa ja tieteessä saksalaisista. Mistä hän
+sellaisen ajatuksen oli saanut, ei hän itsekään osannut sanoa, mutta
+lujassa se vain oli.
+
+-- Niin juuri, saksalaiset! -- toisti hän vielä kerran. -- Lähdetään
+juomaan teetä.
+
+Kaikki kolme nousivat pöydästä ja otettuaan lakit päähänsä lähtivät
+pystyaidalla ympäröityyn puistoon, missä istahtivat vaaleiden
+vaahterain, päärynä- ja kastanjapuiden katveeseen. Eläintieteilijä ja
+diakoni istuivat penkille pienen pöydän ääreen, Samoilenko heittäytyi
+juurista tehtyyn, leveä- ja loivaselkäiseen nojatuoliin. Palvelija toi
+pöydälle teevehkeet, hilloa ja pullon marjamehua.
+
+Oli kova helle, kolmisenkymmentä astetta varjossa. Polttava ilma oli
+ikäänkuin paikalleen jähmettynyt, ja kastanjapuun oksasta maahan
+riippuva pitkä hämähäkinverkko uinui rentona liikahtamatta. Diakoni otti
+kitaran, jonka vakituinen paikka oli maassa pöydän vieressä, soinnutti
+sen ja lauloi hiljaisella vienolla äänellä: "Seminaaripojat ne krouvin
+luona seisoi..." mutta vaikeni samassa kuumuuden tähden, pyyhki hien
+otsaltaan ja loi silmänsä polttavaa sinitaivasta kohti. Samoilenko
+torkahti; helteestä, hiljaisuudesta ja makeasta, päivällisenjälkeisestä
+unenhorroksesta, joka tuota pikaa valtasi kaikki hänen jäsenensä, hän
+raukesi ja humaltui; hänen kätensä hervahtivat, silmät siristyivät, pää
+painui rinnalle... Melkein kyyneliin asti heltyen hän tuijotti von
+Coreniin ja diakoniin ja mutisi:
+
+-- Nuori sukupolvi... Tieteen tähti ja kirkon kynttilä... Katsoppas
+vain, pitkäliepeinen halleluja kohoaa pääpiispaksi... Kukaties saamme
+vielä hänen kättään suudella... Sama se... Suokoon Jumala...
+
+Kohta alkoi kuulua kuorsaamista. Von Coren ja diakoni joivat teensä
+loppuun ja lähtivät kadulle.
+
+-- Tuletteko taas laiturille merihärkiä onkimaan? -- kysyi
+eläintieteilijä.
+
+-- En, kuumanlaista on.
+
+-- Mennään minun asuntooni. Autatte postilähetysten pakkauksessa ja
+kirjoitatte joitakin papereita puhtaaksi. Samalla juttelemme, mihin
+työhön voisitte ajanvietteeksi ryhtyä... Täytyy tehdä työtä, diakoni.
+Näin ei käy laatuun.
+
+-- Sananne ovat oikeat sekä loogilliset, -- vastasi diakoni, -- mutta
+laiskuuteni saa puolustuksensa nykyisen elämäni olosuhteista. Tiedätte
+itse, että aseman epämääräisyys melkoisesti edistää ihmisen
+haluttomuutta. Onko minut lähetetty tänne määräajaksi vai ainiaaksi, sen
+Jumala yksin tietää; minä oleilen täällä epätietoisena, vaimoni
+värjöttää viluissaan ja ikävissään isänsä luona. Ja tunnustaa täytyy,
+kuumuudesta ovat aivotkin väsähtäneet.
+
+-- Lorua, -- sanoi eläintieteilijä. -- Kuumuuteen voi tottua, ja
+vaimotta elämään voi myös tottua. Ei saa hemmoitella itseään. Täytyy
+pitää itseään kurissa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Nadeshda Feodorovna oli aamulla menossa uimaan, ja hänen jäljestään
+kulki pesukannua, messinki maljaa, lakanoita ja pesusientä kantaen hänen
+palvelijattarensa Olga. Sataman edustalla oli ankkuroituna kaksi
+vierasta höyrylaivaa, joissa oli valkoiset, likaiset savutorvet.
+Nähtävästi ulkolaisia rahtialuksia... Laivasillalla liikkui joitakin
+valkopukuisia miehiä, valkoiset kengät jalassa huutaen kovalla äänellä
+ranskaksi, ja heille vastattiin näistä höyrylaivoista. Kaupungin pienen
+kirkon tornissa soivat kellot reippaasti.
+
+-- Tänään on sunnuntai! -- muisteli Nadeshda Feodorovna mielihyvillään.
+
+Hän tunsi itsensä täysin terveeksi, ja hänessä oli vallalla iloinen,
+pyhäinen mieliala. Yllään uusi, väljä, karkeasta miesten silkkikankaasta
+tehty puku, päässä suuri olkihattu, jonka leveät lierit olivat vahvasti
+taivutetut alaspäin, joten hänen kasvonsa pilkistelivät ikäänkuin
+laatikosta, hän oli mielestään varsin soman näköinen. Hän ajatteli sitä,
+että koko kaupungissa on vain yksi nuori, kaunis, sivistynyt nainen --
+juuri hän, ja että hän yksin osaa käydä huokeasti, kauniisti ja
+aistikkaasti puettuna. Esimerkiksi, tämä puku maksaa ainoastaan
+kaksikolmatta ruplaa, ja sittenkin, kuinka soma se on! Koko kaupungissa
+hän yksin osaa miellyttää, ja kun mieshenkilöitä on paljon, täytyy
+heidän väkistenkin kadehtia Lajevskia.
+
+Nadeshda Feodorovna iloitsi siitä, että Lajevski viime aikoina oli ollut
+kylmä, pidättyvän kohtelias, jopa väliin säädytön ja raakakin häntä
+kohtaan; kaikkiin hänen pisteliäisiin kompasanoihinsa ja halveksiviin,
+kylmiin tahi käsittämättömiin silmäyksiinsä olisi Nadeshda Feodorovna
+ennen tätä vastannut kyynelillä, soimauksilla ja uhkauksilla matkustaa
+tiehensä tai tappaa itsensä nälkään. Nyt sensijaan hän vastaukseksi vain
+punastui, katseli syyllisesti häneen ja oli iloinen, ettei Lajevski
+pyrkinyt häntä liehittelemään. Jos Lajevski olisi torunut tahi
+uhkaillut, olisi se ollut vieläkin parempaa ja mieluisempaa, koska
+Nadeshda Feodorovna tunsi itsensä täysin syylliseksi hänen edessään. Hän
+oli mielestään syypää ensiksikin siihen, ettei ollut myötätuntoisesti
+omaksunut Lajevskin haaveiluja työteliäästä elämästä, minkä vuoksi hän
+oli lähtenyt Pietarista ja matkustanut tänne Kaukaasiaan, ja hän oli
+varma, että Lajevski viime aikoina oli suutuksissaan hänelle juuri
+siitä. Lähtiessään Kaukaasiaan Nadeshda Feodorovnalla oli se ajatus,
+että hän heti ensimmäisenä päivänä löytää täällä rauhaisan tyyssijan
+meren rannalla, viihtyisän, varjoisan puiston lintuineen ja solisevine
+puroineen, missä sopisi istuttaa kukkia ja vihanneksia, kasvattaa
+ankkoja ja kanoja, ottaa vastaan naapureja, lääkitä köyhiä maalaisia ja
+jaella heille kirjasia; mutta sitten kävikin ilmi, että Kaukaasia on
+sarja alastomia vuoria, metsiä ja äärettömiä laaksoja, missä saa kauan
+valikoida, etsiä ja puuhata, ennenkuin löytää sopivan paikan, ja ettei
+täällä ole naapureja, että on hyvin kuuma ja että saa pelätä joutuvansa
+rosvojen käsiin. Lajevski ei pitänyt maan hankkimisessa kiirettä;
+Nadeshda oli siitä iloissaan, ja he olivat molemmat ikäänkuin
+ajatuksissaan sopineet, etteivät toisilleen muistuttaisi työteliäästä
+elämästä. Lajevski ei puhu mitään, ajatteli Nadeshda Feodorovna, siis
+hän on äkeissään siitä, miksi toinen ei puhu mitään.
+
+Toiseksi, hän oli Lajevskin tietämättä näiden kahden vuoden aikana
+ottanut Atshmianovin kaupasta velaksi kaikenlaisia pikkutavaroita noin
+kolmensadan ruplan arvosta. Vähän kerrallaan hän oli ottanut, milloin
+kangasta, milloin silkkiä, milloin päivänvarjon, ja huomaamatta oli
+siitä kertynyt tämmöinen velka.
+
+-- Vielä tänään puhun hänelle siitä ... päätti Nadeshda Feodorovna,
+mutta oivalsi samassa, että Lajevskin nykyiseen mielentilaan katsoen
+ehkei ollut sopivaa puhua hänelle veloista.
+
+Kolmanneksi, hän oli jo kahdesti, Lajevskin poissaollessa, kotonansa
+ottanut vastaan poliisiupseeri Kirilinin: kerran aamulla Lajevskin
+ollessa uimassa, ja toisen kerran puoliyön aikaan, Lajevskin pelatessa
+korttia. Tätä muistellessaan Nadeshda Feodorovna karahti punaiseksi ja
+vilkaisi palvelijattareen ikäänkuin peläten tämän salaa kuuntelevan
+hänen ajatuksiaan. Pitkät, sietämättömän kuumat, ikävät päivät, ihanat,
+väsyttävät illat, tukahuttavat yöt, ja koko tämä elämä, kun ei aamusta
+iltaan tiedä, miten käyttää joutilasta aikaa, ja tunkeilevat ajatukset
+siitä, että hän on kaunein ja nuorekkain nainen koko kaupungissa, että
+hänen nuoruutensa menee hukkaan, sekä itse Lajevski, rehellinen,
+aaterikas, mutta yksitoikkoinen, alati tohveleissaan hissutteleva,
+kynsiään pureskeleva ja oikuillaan väsyttävä -- kaikki tämä vaikutti,
+että Nadeshda Feodorovnassa vähitellen heräsi haluja, ja kuin mieletön
+hän yötä päivää ajatteli aina samaa. Hengityksessään, katseissaan,
+äänensä sävyssä ja käynnissään hän tunsi vain halua; meren pauhina
+haastoi hänelle, että tulee rakastaa, sitä kuiski hänelle illan hämy,
+sitä sanoivat vuoret. Ja kun Kirilin alkoi liehitellä häntä, ei Nadeshda
+Feodorovna jaksanut, ei tahtonut eikä voinut vastustaa, vaan antautui
+hänelle...
+
+Nyt nuo ulkolaiset höyrylaivat ja ihmiset valkoisissaan ties miksi
+muistuttivat hänelle suuren suurta salia; ranskankielisen puhelun
+lomassa soivat hänen korvissaan valssin sävelet, ja hänen rintansa
+värähti ilman ilon aihetta. Hän olisi tahtonut tanssia ja puhua ranskaa.
+
+Ilomielin hän harkitsi, että hänen uskottomuudessaan ei ollut mitään
+kauhistavaa. Siinä ei sielu ollut osallisena; hän rakastaa edelleen
+Lajevskia, mikä näkyy siitä, että hän on mustasukkainen hänen tähtensä,
+säälii ja ikävöi häntä, milloin hän ei ole kotona. Kirilin sen sijaan
+oli osoittautunut töykeäksi, vaikka olikin kaunis; siihen mieheen oli
+kaikki suhteet lopullisesti katkaistu, eikä mitään sellaista enää
+sattuisi. Mikä on ollut, se on mennyt, siihen ei kellään ole asiaa, ja
+jos Lajevski saakin tietää, ei hän usko.
+
+Rannalla oli vain yksi uimahuone naisia varten; miehet uivat taivasalla.
+Astuessaan uimahuoneeseen Nadeshda Feodorovna tapasi siellä
+vanhanpuoleisen rouvasihmisen, Maria Konstantinovna Bitjugovin,
+virkamiehen vaimon, ynnä tämän viisitoistavuotiaan tyttären Katjan,
+kimnaasinoppilaan; he istuivat molemmat penkillä riisuutumassa. Maria
+Konstantinovna oli hyväsydäminen, intoileva ja hienotuntoinen nainen,
+joka puhui hitaasti ja mahtipontisesti. Kahdenneljättä vuoden ikään asti
+hän oli ollut kotiopettajattarena, meni sitten naimisiin virkamies
+Bitjugovin kanssa, joka oli pienenläntä, paljaspäinen, kovin hiljainen
+mies. Yhä edelleen Maria Konstantinovna oli häneen rakastunut ja
+mustasukkainen hänen tähtensä, punastui, kun mainittiin sana "rakkaus",
+ja uskotteli kaikille olevansa erittäin onnellinen.
+
+-- Ystäväiseni! -- lausui hän ihastuneena, nähdessään Nadeshda
+Feodorovnan, ja antoi kasvoillensa ilmeen, jota hänen tuttavansa
+nimittivät haavemieliseksi. -- Kultaseni, kuinka hauskaa, että tulitte!
+Me saamme uida yhdessä, sepä mainiota!
+
+Olga heitti ripeästi päältään vaatteet ja paidan ja alkoi auttaa
+emäntäänsä riisumisessa.
+
+-- Tänään ei ole niin kuuma kuin eilen, eikö totta? -- virkkoi Nadeshda
+Feodorovna, hytisten alastoman palvelijattaren kömpelöiden kosketusten
+takia. -- Eilen olin vähällä kuolla tukahuttavaan kuumuuteen.
+
+-- Niinpä todellakin! Minäkin olin vähällä nääntyä... Uskotteko, minä
+uin eilen kolme kertaa ... ajatelkaas, ystäväiseni, kolme kertaa!
+Nikodim Aleksandritsh tuli jo oikein rauhattomaksi.
+
+"Miten voivatkaan ihmiset olla noin rumia?" ajatteli Nadeshda Feodorovna
+katsahdettuaan Olgaan ja virkamiehen rouvaan; hän silmäsi myös Katjaan
+ja ajatteli: "tyttö ei ole hullumpi varreltaan". -- Nikodim
+Aleksandritsh on kerrassaan herttainen mies! -- virkkoi hän. -- Minä
+olen suorastaan rakastunut häneen.
+
+-- Ha-ha-haa! -- naurahti Maria Konstantinovna väkinäisesti. -- Sepä
+mainiota!
+
+Vapauduttuaan vaatteistaan Nadeshda Feodorovna tunsi halua lähteä
+lentämään. Ja hänestä tuntui, että jos hän olisi huitonut käsillään, hän
+ihan varmaan olisi kohonnut yläilmoihin. Riisuuduttuaan hän huomasi,
+että Olga ylenkatseellisesti katseli hänen valkoista ruumistaan. Olga,
+nuori sotamiehen vaimo, eli laillisessa avioliitossa ja piti sentähden
+itseään parempana ja ylempänä. Nadeshda Feodorovna aavisti myös,
+etteivät Maria Konstantinovna ja Katja kunnioittaneet, vaan pelkäsivät
+häntä. Se oli hänestä vastenmielistä, ja kohottaakseen arvoaan heidän
+silmissään hän lausui:
+
+Meillä Pietarissa on nyt kesäkausi vilkkaimmillaan. Minulla ja
+miehelläni on niin paljon tuttavia! Oikein pitäisi lähteä heitä
+tervehtimään.
+
+-- Miehenne on kai insinööri? -- kysäisi Maria Konstantinovna arasti.
+
+-- Tarkoitan Lajevskia. Hänellä on tavattoman paljon tuttavia.
+Valitettavasti hänen äitinsä on ylpeä ylimysnainen, ahdasmielinen...
+
+Nadeshda Feodorovna jätti sanottavansa kesken ja heittäytyi veteen;
+hänen jäljestään laskeutuivat Maria Konstantinovna ja Katja.
+
+-- Meillä suuressa maailmassa on kovin paljon ennakkoluuloja, --
+pitkitti Nadeshda Feodorovna, -- eikä elämä siinä ole niin helppoa kuin
+miltä se näyttää.
+
+Maria Konstantinovna, joka oli palvellut kotiopettajattarena ylhäisissä
+perheissä ja siis tunsi hienon maailman tavat, vastasi:
+
+-- Niinpä niin! Uskotteko, ystäväiseni, Garatinskin herrasväellä oli se
+vaatimus, että piti välttämättömästi olla eri puku aamiaista ja
+päivällistä varten, ja siksi minulle, paitsi palkkaa, annettiin
+erikoisesti vaatetusapua.
+
+Hän asettui Nadeshda Feodorovnan ja Katjan väliin, ikäänkuin sulkeakseen
+tyttärensä erilleen siitä vedestä, joka huuhtoi Nadeshda Feodorovnaa.
+Avatusta ovesta, joka oli merelle päin, näkyi joku uivan sadan askelen
+päässä uimahuoneesta.
+
+-- Äiti, se on meidän Kostja, -- sanoi Katja.
+
+-- Ai, ai! -- voivotteli Maria Konstantinovna säikähdyksissään. --
+Kuule, Kostja, -- huusi hän, -- käänny takaisin! Kostja, käänny
+takaisin!
+
+Kostja, nelitoistavuotias poika, tahtoi rehennellä rohkeudellaan äitinsä
+ja sisarensa edessä, sukelsi ja ui edemmäksi, mutta alkoi väsyä ja
+kiiruhti takaisin, ja hänen totisista, jännittyneistä kasvonpiirteistään
+saattoi huomata, ettei hän luottanut voimiinsa.
+
+-- Ihan on pulassa noiden poikien takia, ystäväiseni! -- sanoi Maria
+Konstantinovna rauhoittuen. -- Sydän kurkussa saa odottaa, milloin ne
+taittavat niskansa. Voi, ystäväiseni, kuinka suloista ja samalla
+vaikeata on olla äiti! Silloin pelkää kaikkea.
+
+Nadeshda Feodorovna pani olkihatun päähänsä ja syöksyi ulommas selälle
+päin. Hän ui nelisen syltä ja käännähti sitten selälleen. Hän näki nyt
+meren taivaanrantaan saakka, höyrylaivat, ihmiset rannalla, kaupungin,
+ja kaikki tämä, yhdessä helteen ynnä läpikuultavien, hyväilevien
+aaltojen kanssa, kiihdytti häntä ja kuiskasi hänelle, että tulee elää,
+elää... Läheltä pyyhkäisi ohi, tarmokkaasti halkoen aaltoja ja ilmaa,
+muuan purjevene: peräsimessä istuva mieshenkilö katseli häntä, ja
+Nadeshda Feodorovnasta oli mieluista, että häntä katseltiin...
+
+Uituaan naiset pukeutuivat ja lähtivät yhdessä pois.
+
+-- Minulla on joka toinen päivä kuumetta, enkä siitä ole tullut sen
+laihemmaksi, -- sanoi Nadeshda Feodorovna, nuoleksien merivedestä
+suolaisiksi käyneitä huuliaan ja hymysuin vastaten tuttavien
+tervehdyksiin. -- Minä olen aina ollut lihava ja viime aikoina tainnut
+käydä entistäkin lihavammaksi.
+
+-- Se riippuu, ystäväiseni, taipumuksesta. Jos ei ole taipumista
+lihomiseen, niinkuin esimerkiksi minulla, niin eivät mitkään ruuat auta.
+Mutta nythän kastelitte hattunne.
+
+-- Ei se mitään, kyllä kuivaa.
+
+Nadeshda Feodorovna näki taas valkopukuisia ihmisiä, jotka kävelivät
+rantalaiturilla ja puhuivat ranskaa; ja taas sykähti hänen rintansa
+riemusta, ja jälleen muistui hänen mieleensä jokin avara sali, jossa hän
+joskus oli tanssinut tai josta joskus ehkä oli uneksinut.
+
+Maria Konstantinovna pysähtyi kotinsa portin ääreen ja pyysi häntä
+sisään.
+
+-- Tulkaa, ystäväiseni! -- sanoi hän rukoilevalla äänellä ja samalla
+katsoi Nadeshda Feodorovnaa ikävystyneenä ja nähtävästi toivoen: ehkä
+hän kieltäytyy eikä tulekaan.
+
+-- Kernaasti, -- vastasi Nadeshda Feodorovna. -- Tiedättehän, kuinka
+mielelläni käyn teillä.
+
+Ja hän astui sisään. Maria Konstantinovna pyysi istumaan, tarjosi
+hänelle kahvia ja voipullia, näytti albumistaan entisten oppilaittensa
+valokuvia -- Garatinskin neidit, jotka olivat jo naimisissa, näytti myös
+Katjan ja Kostjan koulutodistukset; arvosanat olivat erittäin hyvät,
+mutta jotta ne näyttäisivät vieläkin paremmilta, valitti emäntä huoaten,
+kuinka vaikeata nykyään on opiskella kimnaasissa... Hän osoitti
+huomaavaisuutta vieraalleen, mutta samalla tämä häntä säälitti, ja hän
+kärsi siitä ajatuksesta, että Nadeshda Feodorovna voi läsnäolollaan
+epäedullisesti vaikuttaa Kostjan ja Katjan siveellisyyteen. Se oli
+kuitenkin hyvä asia, ettei Nikodim Aleksandritsh ollut kotona.
+Koska mieshenkilöt pitävät "tuollaisista", ajatteli hän, niin
+saattaisi Nadeshda Feodorovna epäedullisesti vaikuttaa Nikodim
+Aleksandritshiinkin.
+
+Puhellessaan vieraansa kanssa Maria Konstantinovna muisti koko ajan,
+että tänä iltana pannaan toimeen yhteiskekkerit ja että von Coren oli
+hartaasti pyytänyt olemaan siitä puhumatta koira-apinoille, siis
+Lajevskille ja Nadeshda Feodorovnalle, mutta vahingossa pääsi Maria
+Kostantinovnan huulilta varomaton sana, ja hän punastui hiusmartoa
+myöten ja virkkoi hämillään:
+
+-- Tulette kai tekin?
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Oli sovittu, että ajettaisiin seitsemän virstan päähän kaupungista
+etelään päin kulkevaa tietä ja jäätäisiin kahden pikku joen, Mustan ja
+Keltaisen, yhtymäpaikalla olevan maalaisravintolan tienoille ja siellä
+syötäisiin kalakeittoa. Lähdettiin liikkeelle kellon käydessä kuudetta.
+Etummaisina ajoivat rillavaunuissa Samoilenko ja Lajevski, heidän
+jäljestään tulivat linjaalirattaissa, kolme hevosta edessä, Maria
+Konstantinovna, Nadeshda Feodorovna, Katja ja Kostja, ja niiden
+hoidettavina olivat eväskori ja astiat. Seuraavissa ajoneuvoissa
+istuivat poliisiupseeri Kirilin ja nuori Atshmianov, saman kauppias
+Atshmianovin poika, jolle Nadeshda Feodorovna oli velkaa kolmesataa
+ruplaa, ja vastapäätä heitä, niska kumarassa ja jalat koukussa, istui
+Nikodim Aleksandritsh, pienehkö, säntillinen mies, hiukset kammattuina
+ohimoille. Viimeisinä ajoivat von Coren ja diakoni; jälkimäisellä oli
+jalkainsa juuressa kalakori.
+
+-- Oikealle! -- huusi täyttä kurkkua Samoilenko, milloin vastaan ajoivat
+korkeat kaksipyöräiset kärryt tahi joku abhasialainen aasin selässä
+ratsastaen.
+
+-- Kahden vuoden kuluttua, kun saan kokoon tarvittavat varat ja sopivat
+miehet, lähden tutkimusretkelle, -- puheli von Coren diakonille. --
+Kuljen pitkin rannikkoa Vladivostokista Beringinsalmelle ja sitten
+salmelta Jeniseivirran suulle. Piirrämme karttoja, tutkimme eläin- ja
+kasvikuntaa ja käymme laajaperäisesti käsiksi geologiaan ja suoritamme
+antropologisia ja etnografisia tutkimuksia. Teistä itsestänne riippuu,
+tahdotteko seurata mukana vai ette.
+
+-- Mahdotonta, -- sanoi diakoni.
+
+-- Minkätähden?
+
+-- Minä olen toisista riippuvainen, perheellinen mies.
+
+-- Vaimonne kyllä päästää teidät. Me turvaamme hänen toimeentulonsa.
+Vielä parempi, jos voisitte suostuttaa hänet yhteishyvän vuoksi
+rupeamaan nunnaksi! Sittenhän teistäkin voisi tulla munkki ja
+retkikuntamme lähetyspappi. Minä voin sen teille järjestää.
+
+Diakoni oli vaiti.
+
+-- Oletteko jumaluusoppiinne hyvin perehtynyt?
+
+-- Enpä kehuttavasti.
+
+-- Hm... Sillä alalla en ollenkaan pysty teitä neuvomaan, sillä minä
+olen itsekin hyvin vähän perillä teologiasta. Antakaa minulle luettelo
+niistä kirjoista, joita tarvitsette, niin lähetän ne teille Pietarista
+ensi talvena. Myöskin olisi teidän luettava kirkon palveluksessa
+olleiden henkilöiden matkakertomuksia; näiden miesten joukossa tapaa
+usein hyviä etnologeja ja itämaisten kielten tuntijoita. Perehdyttyänne
+heidän kirjoitustapaansa teidän on helpompi käydä asiaan käsiksi. No, ja
+niin kauan kuin ei ole kirjoja, älkää hukatko aikaa, vaan alkakaa käydä
+luonani, opettelemme kompassin käyttämistä ja tutustumme meteorologiaan.
+Kaikkea sitä tarvitaan.
+
+-- Onhan se niinkin ... jupisi diakoni vastaukseksi ja veti suunsa
+nauruun. -- Olen hakenut papintointa Keski-Venäjällä, ja setäni, joka on
+rovasti, on luvannut myötävaikutustaan. Nyt jos lähtisin teidän
+mukaanne, huomaisi hän minun ihan turhanpäiten toimittaneen hänelle
+puuhaa.
+
+-- En ymmärrä epäröimistänne. Pysymällä edelleen tavallisena diakonina,
+jonka velvollisuutena on vain pyhäisin toimittaa jumalanpalvelusta ja
+muina päivinä levätä työstä, te vielä kymmenenkin vuoden perästä olette
+sama mikä nytkin, se vain eroa, että olette ehkä saanut viikset ja
+parran, sen sijaan että palattuanne näiden kymmenen vuoden kuluttua
+tutkimusretkeltä voisitte olla vallan toinen ihminen ja sitä tietoa
+rikkaampi, että olette tehnyt edes jotakin.
+
+Naisten ajoneuvoista kuului kauhun ja ihastuksen huutoja. Vaunut
+kulkivat suoraan vuorenrinteeseen hakattua tietä ja kaikista näytti,
+että he kiitivät ikäänkuin korkealle seinään tehtyä hyllyä pitkin ja
+tuossa tuokiossa vierähtäisivät pohjattomaan kuiluun. Oikealla levisi
+aava meri, vasemmalla kohosi epätasainen ruskeanharmaa vuorenseinä,
+jossa näkyi mustia täpliä, punaisia suonia ja kiemuroivia juuria, ja
+ylhäältä kurkistivat alas puiden tuuheat havut ikäänkuin peläten ja
+uteliaisuudesta taipuneina yli jyrkänteen reunan. Tovin kuluttua taas
+kirkunaa ja naurua: piti ajaa vuorenseinästä ulkonevan suunnattoman
+kallion ohitse.
+
+-- En käsitä, miksi lemmossa kuljen teidän seurassanne, -- virkkoi
+Lajevski. -- Kuinka typerää ja joutavaa. Minun on matkustettava
+pohjoista kohti, paettava, pelastuttava, ja minä ties miksi lähdin
+näihin viheliäisiin kekkereihin.
+
+-- Katsos tuota näkyä! -- sanoi hänelle Samoilenko, kun hevoset
+kääntyivät vasemmalle ja silmien eteen avautui Keltajoen laakso, jonka
+keskellä itse jokikin välkkyi -- keltaisena, sameana, villinä...
+
+-- En siinä havaitse mitään hyvää, Sasha, -- vastasi Lajevski. -- Alati
+ihailemalla luontoa osoittaa vain oman mielikuvituksensa köyhyyttä.
+Verrattuna siihen, mitä minun mielikuvitukseni voi antaa, eivät kaikki
+nämä purot ja kalliot ole muuta kuin moskaa.
+
+Ajoneuvot kulkivat jo pitkin joen rantaa. Korkeat vuoriset rannat
+lähenivät toisiaan vähitellen, laakso kapeni ja näytti edessäpäin
+solalta; vuoren, jonka viertä ajettiin, oli luonto kyhännyt kokoon
+suunnattomista kallioista, jotka painoivat toisiaan sellaisella
+tuhottomalla voimalla, että Samoilenko katsahtaessaan niihin joka kerran
+tahtomattaan ähkäisi. Jylhän kaunista vuorta leikkelivät paikoin kapeat
+halkeamat ja solat, joista matkailijoita vastaan henki tuoreutta ja
+salaperäisyyttä; solien kautta näkyi toisia vuoria, ruskeita,
+vaaleanpunaisia, sinipunertavia, savunharmaita tai kirkkaan valon
+kultaamia. Kuultiin joskus, kun kuljettiin rotkojen ohitse, veden
+putoavan jostakin korkealta ja solisevan kivien yli.
+
+-- Äh, noita kirottuja vuoria, -- huokaili Lajevski, -- kuinka olenkaan
+niihin kyllästynyt!
+
+Siinä paikassa, missä Mustajoki yhtyi Keltajokeen ja sen musteentapainen
+vesi likasi keltaista vettä, rynnistäen sitä vastaan, kohosi syrjemmällä
+tiestä tataari Kerbalain mökki, Venäjän lippu katolla liehumassa, ja
+nimikilpeen oli liidulla kyhätty: "Hauska ravintola." Ympärillä oli
+säleaidalla suojattu pieni puutarha, jossa oli pöytiä ja penkkejä, ja
+keskellä vaivaista, okaista pensastoa yleni ainokainen kypressi, kaunis
+ja tumma.
+
+Kerbalai, pieni, vikkelä tataari, yllään sininen paita ja valkoinen
+vyöliina, seisoi tiellä ja pannen kädet vatsalleen teki syvän
+kumarruksen ajoneuvoja kohden ja hymyili väläyttäen valkohohtoisia
+hampaitaan.
+
+-- Terve, Kerbalaika! -- huusi hänelle Samoilenko. -- Me ajamme vähän
+loitommas, tuo sinä sinne teekeittiö ja tuoleja! Joutuin!
+
+Kerbalai nyökäytti kerittyä päätään, samalla jotakin mutisten, mutta
+vain viimeisissä ajoneuvoissa istuvat saattoivat kuulla: "on taimenia,
+teidän ylhäisyytenne".
+
+-- Tuo, tuo! -- sanoi hänelle von Coren.
+
+Kuljettuaan noin viidensadan askelen päähän ajoneuvot pysähtyivät.
+Samoilenko valitsi pienen nurmikon, jossa oli hajallaan siellä täällä
+istuimiksi sopivia kiviä ja lojui tuulen kaatama puu, pörröiset juuret
+maasta esiin vääntyneinä ja havuneulaset kuivettuneina keltaisiksi. Joen
+poikki oli kyhätty hirsistä huojuva silta, ja vastapäätä toisella
+rannalla oli neljän matalahkon paalun varassa pieni vaja maissin
+kuivaamista varten, sentapainen kuin sadussa mökki, jota kannattivat
+kananjalat; sen ovelta johtivat alas tikapuut.
+
+Ensi vaikutelma oli kaikilla sellainen, ettei täältä enää ikänä päästä
+pois. Kaikilla tahoilla, minne vain katsoi, kohosivat ja työntyivät
+vastaan vuoret, ja hyvin nopeasti läheni mökin ja tumman kypressin
+taholta illan varjo, jonka takia Mustajoen kapea, mutkainen sola näytti
+yhä kapeammalta ja vuoret korkeammilta. Selvästi kuului, kuinka joki
+reuhtoi ja kaskaat lakkaamatta sirisivät.
+
+-- Hurmaavaa! -- virkkoi Maria Konstantinovna, hengähtäen syvään
+ihastuksesta. -- Lapset, katsokaa kuinka kaunista! Mikä hiljaisuus!
+
+-- Todellakin, hyvin kaunista, -- myönsi Lajevski, jota maisema
+miellytti ja joka katsellessaan taivasta ja sitten tataarin mökistä
+nousevaa sinistä savupatsasta äkkiä tunsi alakuloisuutta. -- Niin,
+kaunista on! -- toisti hän.
+
+-- Ivan Andreitsh, kuvatkaa tämä maisema! -- pyysi Maria Konstantinovna
+hempeämielisesti.
+
+-- Mitä varten? -- kysyi Lajevski. -- Vaikutelma on parempi kaikkia
+kuvauksia. Sitä värien ja äänien moninaisuutta, jonka jokainen saa
+vaikutelmissa luonnolta, vatvovat kirjailijat muodottomaksi,
+tuntemattomaksi vääristyneenä.
+
+-- Jokohan? -- kysäisi von Coren kylmästi, valittuaan itselleen kaikkein
+isoimman kiven veden läheisyydessä ja koettaen kavuta sille ja istuutua.
+-- Jokohan? -- toisti hän, katsoen tiukasti Lajevskiin. -- Entä Romeo ja
+Julia? Entä Pushkinin Ukrainan yö? Luonto saa tulla ja kumartaa maahan
+asti.
+
+-- Ehkä niin ... myönsi Lajevski, joka oli liian laiska viitsiäkseen
+ajatella ja väittää vastaan. -- Kuitenkin, -- lausui hän kotvan
+odotettuaan, -- mitä itse asiassa on Romeo ja Julia? Kaunis, runollinen,
+pyhä rakkaus on vain kuin ruusuja, joilla tahdotaan peittää mätää. Romeo
+on samanlainen elukka kuin kaikki muutkin.
+
+-- Mistä hyvänsä teidän kanssanne puhuu, johdatte te kaikki...
+
+Von Coren katsahti Katjaan ja jätti kesken.
+
+-- Mihin minä johdan? -- kysyi Lajevski.
+
+-- Jos teille sanoo esimerkiksi: "kuinka viinirypäleterttu on kaunis!"
+niin te tokaisette: "mutta kuinka ruma se on, kun se pureksitaan ja
+sulatetaan vatsassa". Mitä toimittaa sellainen puhuminen? Ei se ole
+mitään uutta ... yleensä vain kummallinen tapa.
+
+Lajevski tiesi, ettei hän ollut von Corenin suosiossa, ja sentähden
+pelkäsi häntä ja tunsi hänen ollessaan läsnä ikäänkuin kaikkien olisi
+ollut ahdasta ja ikäänkuin selän takana olisi seisonut joku. Hän ei
+vastannut mitään, vaan astui syrjään ja katui, että oli lähtenyt mukaan.
+
+-- Herrat, mars hakemaan risuja valkeaan! -- komensi Samoilenko.
+
+Kaikki hajaantuivat, kuka minnekin, ja paikalle jäivät vain Kirilin,
+Atshmianov ja Nikodim Aleksandritsh. Kerbalai toi tuoleja, levitti
+nurmelle maton ja laski sille muutamia viinipulloja. Kirilin,
+pitkäkasvuinen, muhkea mies, joka ilmoista huolimatta käytti
+palttinamekkonsa päällä upseeriviittaa, muistutti ylpeällä ryhdillään,
+arvokkaalla astunnallaan sekä matalalla, hieman käheällä äänellään
+nuorenpuoleisia pikkukaupungin poliisimestareita. Hänen kasvonsa
+näyttivät murheellisilta ja unisilta, ikäänkuin hänet vastikään olisi
+vasten tahtoaan herätetty.
+
+-- Mitä sinä toit sieltä, aasi? -- kysyi hän Kerbalailta, lausuen
+verkkaan joka sanan. -- Käskin sinun tuoda kvareli-viiniä, mutta mitä
+sinä toit, tataarilaiskuono? Häh?
+
+-- Meillä on paljon omaa viiniä, Jegor Alekseitsh, -- huomautti arasti
+ja kohteliaasti Nikodim Aleksandritsh.
+
+-- Kuinka? Mutta minä tahoon, että minunkin viiniäni pitää olla. Otan
+osaa kekkereihin ja otaksun siis, että minullakin on oikeus maksaa
+osaltani. Niin otaksun! Tuo kymmenen pulloa kvarelia!
+
+-- Miksi niin paljon? -- ihmetteli Nikodim Aleksandritsh tietäen, ettei
+Kirinillä ollut rahaa.
+
+-- Kaksikymmentä pulloa! Kolmekymmentä! -- huusi Kirilin.
+
+-- Antaa olla, tuokoon, -- kuiskasi Atshmianov Nikorim
+Aleksandritshille, -- minä maksan.
+
+Nadeshda Feodorovna oli iloisella, vallattomalla päällä. Häntä halutti
+hyppiä, nauraa, huutaa, ärsyttää, keikailla. Yllään huokeahintainen,
+sinisilmäisestä pumpulikankaasta tehty puku, jalassa punaiset tohvelit
+ja ennenmainittu olkihattu päässä hän oli mielestänsä pieni,
+yksinkertainen, kevyt ja leijaileva kuin perhonen. Hän juoksi notkuvalle
+sillalle ja katseli kotvasen veteen, jotta olisi alkanut päätä huimata,
+sitten hän huudahti ja juoksi nauraen toiselle rannalle kuivuuvajan luo,
+ja hänestä näytti, että kaikki mieshenkilöt, yksinpä Kerbalaikin,
+ihaillen katselivat häntä. Kun äkkiä yllättäneessä hämärässä puut ja
+vuoret, hevoset ja ajoneuvot sulivat yhteen ja tataarilaismökin
+ikkunoista pilkahti esille tulta, kiipesi hän kivien ja okaisten
+pensasten välitse polveilevaa polkua pitkin vuorelle ja istahti kivelle.
+Alhaalla paloi jo nuotio. Sen ääressä liikkui, hihat ylös käärittyinä,
+diakoni, ja hänen pitkä, musta varjonsa kierteli säteenä valkean
+ympärillä, kun hän heitteli nuotioon risuja ja hämmenteli pataa pitkään
+keppiin sidotulla lusikalla. Samoilenko, kasvot kuparinpunaisina,
+hääräili siellä myös kuin omassa keittiössään ja huusi tuikeasti:
+
+-- Missä suola on, hyvät herrat? Unohtui tietenkin? Ja mitä te kaikki
+siinä istua nökötätte kuin mitkäkin paroonit, ja minä saan tässä yksin
+puuhata?
+
+Tuulenkaatopuulla istuivat rinnakkain Lajevski ja Nikodim Aleksandritsh
+ja katselivat miettiväisinä. Maria Konstantinovna, Katja ja Kostja
+ottivat esille korista teevehkeet ja lautaset. Von Coren käsivarret
+ristissä ja toinen jalka kivellä seisoi rannalla lähellä vedenrajaa ja
+mietti jotakin. Nuotion luomat punaiset läikät yhdessä varjojen kanssa
+kiertelivät maanpinnalla tummien ihmishahmojen vaiheilla, värähtelivät
+vuorilla, puissa, sillalla; toisella puolella jyrkkä, veden uurtama
+rantaäyräs oli kokonaan valaistu, näytti iskevän silmää ja kuvastui
+veteen, ja vuolaasti virtaava, myllertävä vesi repi kappaleiksi
+heijastuksen.
+
+Diakoni lähti noutamaan kaloja, joita Kerbalai rannalla puhdisti ja
+pesi, mutta puolitiessä hän pysähtyi ja katseli ympärilleen.
+
+"Voi sentään, kuinka ihanaa!" ajatteli hän. "Ihmiset, kivet, tuli,
+hämärä, maassa lojuva puu -- ei mitään sen enempää, mutta kuinka ihanaa
+silti!"
+
+Toisella rannalla ilmestyi kuivuuvajan luo joitakin tuntemattomia
+ihmisiä. Kun valo häilähteli ja savu painautui sille puolelle, ei näitä
+ihmisiä voinut heti täysin eroittaa, vaan siellä näkyi milloin
+karvalakki ja harmaa parta, milloin sininen paita, milloin ryysyt
+olkapäästä polviin ja tikari poikkipuolin vatsalla, milloin taas nuoret,
+tummaveriset kasvot mustine kulmakarvoineen, jotka olivat niin tuuheat
+ja silmäänpistävät kuin hiilellä piirustetut. Viisi heistä istahti
+piiriin nurmelle, toiset viisi menivät kuivuuvajaan. Yksi pysähtyi
+ovessa selin tuleen ja pannen kädet selän taakse alkoi kertoa jotakin
+hyvin mielenkiintoista, sillä Samoilenkon heitettyä risuja tuleen, joka
+siitä leimahtaen räiskäytti säkeniä ja kirkkaasti valaisi kuivuuvajan,
+näkyi ovesta tuijottamassa kaksi rauhallista naamaa, ilmaisten
+innostunutta tarkkaavaisuutta, ja piiriin istuutuneet kääntyivät
+taaksepäin kuuntelemaan kertomusta. Vähän myöhemmin virittivät piirissä
+istujat hiljaisin äänin soinnukkaan pitkäveteisen laulun, joka muistutti
+suuren paaston aikana kirkossa veisattavaa virttä... Kuunnellessaan
+heitä diakoni ajatteli, mikä hän on miehiään kymmenen vuoden kuluttua,
+kun hän palaa tutkimusretkeltä: nuori lähetyspappi, kirjailija, jolla on
+kuuluisa nimi ja kunniakas menneisyys; hänestä tehdään arkkimandriitti,
+sitten piispa; hän toimittaa tuomiokirkossa jumalanpalvelusta: päässä
+kultahiippa hän astuu pyhimyskuvaa kantaen alttarin eteen lavalle,
+korottaa kolmihaaraisen ja kaksihaaraisen kynttilänjalan, valaisee
+niillä suurta kansanpaljoutta ja julistaa: "Holho taivaasta, Herra, tätä
+viinipensasta, katso lempeästi sen puoleen ja lähesty sitä, ja oikea
+kätesi istuttakoon sen!" Ja enkelimäisin äänin lapset veisaavat vastaan:
+"Pyhä jumala..."
+
+-- Diakoni, missä kalat ovat? -- kuului Samoilenkon ääni.
+
+Palattuaan nuotion luo diakoni kuvitteli, että kuumana heinäkuun päivänä
+astuu pölyistä tietä kirkollinen juhlakulkue: edellä talonpojat kantavat
+kirkkolippuja, eukot ja tytöt pyhäinkuvia, heti seuraavat kuoripojat ja
+lukkari poski sidottuna ja oljenkorsia hiuksissa, sitten järjestyksessä
+hän, diakoni, hänen jäljestään pappi kalotti päässä ristiä kantaen, ja
+takana pöllyttää joukko ukkoja, akkoja, poikia; joukossa ovat papin ja
+diakonin vaimot huivit päässä. Kuoripojat laulavat, lapset kirkuvat,
+peltopyyt piipottavat, leivot visertävät... Kulkue pysähtyy, ja
+siunattua vettä vihmotaan karjan päälle... Kuljetaan edelleen ja
+polvistumalla rukoillaan sadetta. Sitten syödään, jutellaan...
+
+"Niin, hyvää on sekin..." ajatteli diakoni.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kirilin ja Atshmianov kiipesivät vuorelle polkua myöten, Atshmianov
+jättäytyi jälkeen ja pysähtyi, mutta Kirilin astui Nadeshda Feodorovnan
+luo.
+
+-- Hyvää iltaa! -- virkkoi hän tervehtien sotilaan tapaan.
+
+-- Hyvää iltaa.
+
+-- Niinpä niin! -- lausui Kirilin, katsoen taivasta kohden ja miettien.
+
+-- Mitä niinpä niin? -- kysyi Nadeshda Feodorovna, oltuaan hetken vaiti
+ja huomattuaan, että Atshmianov piti heitä kumpaakin silmällä.
+
+-- Niinpä siis, -- puheli upseeri verkkaan, -- rakkautenne kuihtuu
+ennenkuin on ehtinyt kukkaan puhjeta, niin sanoakseni. Miten on tämä
+ymmärrettävä? Oliko se teidän puoleltanne keimailua tavallaan, vai
+pidättekö minua tyhjäntoimittajana, jota kohtaan voi menetellä mielensä
+mukaan?
+
+-- Se oli hairahdus! Jättäkää minut! -- lausui Nadeshda Feodorovna
+jyrkästi, katsoen häneen pelokkaasti tänä ihanana, hurmaavana iltana ja
+kysyen itseltään hämillään: "onko todella ollut hetki, jolloin tuo mies
+minua miellytti ja pääsi niin läheiseksi?"
+
+-- Niin vainen! -- virkkoi Kirilin; hän seisoi kotvan mätään puhumatta,
+mietti ja jatkoi: -- Mitähän tuosta? Odottakaamme, kunnes tulette
+paremmalle päälle, mutta toistaiseksi rohkenen vakuuttaa teille, että
+olen kunnon ihminen enkä salli kenenkään sitä epäillä. Minun kanssani ei
+leikitellä! Hyvästi!
+
+Hän tervehti sotilaallisesti ja astui syrjään, raivaten tietä pensasten
+läpi. Hetken kuluttua lähestyi arastellen Atshmianov.
+
+-- Tänään on kaunis ilta! -- virkkoi hän hieman murtaen armenialaiseen
+tapaan.
+
+Hän oli koko pulska ulkomuodoltaan, kävi muodinmukaisesti puettuna,
+käyttäytyi luontevasti, kuten hyvinkasvatettu nuorukainen, mutta
+Nadeshda Feodorovna ei pitänyt hänestä sentähden, että hän oli velkaa
+tämän isälle kolmesataa ruplaa; myöskään ei hänestä ollut mieleen, että
+kekkereihin oli osalliseksi päästetty puotilainen, ja hänestä oli
+kiusallista, että Atshmianov lähestyi häntä juuri tänä iltana, jolloin
+hänen sielussaan oli niin puhdasta.
+
+-- Kekkerit ovat onnistuneet ylimalkaan hyvin, -- sanoi Atshmianov
+hetkisen vaitiolon jälkeen.
+
+-- Niin, -- myönsi Nadeshda Feodorovna, ja ikäänkuin juuri tällä
+hetkellä olisi muistunut hänelle mieleen, virkkoi hän yliolkaisesti: --
+Niin tuota, sanokaapa siellä kaupassanne, että Ivan Andreitsh käy näinä
+päivinä suorittamassa ne kolmesataa ruplaa ... tai minkäverran sitä
+lienee.
+
+-- Olen valmis antamaan vielä kolmesataa, kunhan ette joka päivä
+muistuta tuosta velasta. Jättäkäämme tuo proosa!
+
+Nadeshda Feodorovna naurahti; hänelle tuli mieleen naurettava ajatus,
+että jos hän olisi ollut riittämättömän siveellinen ja tahtonut, olisi
+hän hetkessä voinut vapautua velastaan. Jospa esimerkiksi tältä
+kauniilta, nuorelta houkalta panisi pään pyörälle! Kuinka se itse
+asiassa olikin naurettavaa, tyhmää ja hurjaa! Ja hän tunsi äkkiä halua
+hurmata, riistää puhtaaksi, hyljätä ja sitten katsoa, mitä tuosta
+tulisi.
+
+-- Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo, -- virkkoi Atshmianov arasti.
+-- Varokaa Kiriliniä. Hän kertoo kaikkialla teistä mitä kamalimpia
+juttuja.
+
+-- Minua ei huvita tietää, mitä mikin aasinpää minusta kertoo, --
+vastasi Nadeshda Feodorovna kylmästi, ja hänet valtasi äkkiä
+levottomuus, ja naurettava ajatus pitää tuota nuorta, kaunista
+Atshmianovia lelunaan oli kadottanut viehätyksensä.
+
+-- Täytyy jo mennä alas, -- sanoi hän. -- Minua kutsutaan.
+
+Alhaalla oli kalakeitto jo valmiina. Sitä kaadettiin lautasille ja
+syötiin niin hartaasti kuin vain ulkoilmakekkereissä on tavallista; ja
+kaikista maistui kalakeitto erittäin hyvältä, ja kaikki olivat sitä
+mieltä, etteivät he olleet kotona milloinkaan syöneet mitään niin
+herkullista. Kuten tällaisissa kekkereissä on tavallista, sai
+ruokaliinojen, myttyjen, tarpeettomien, tuulessa liehuvien rasvaisten
+paperien paljous sellaista sekasotkua aikaan, etteivät osanottajat
+tienneet missä kenenkin lasi ja leipäpala olivat; he kaatoivat viiniä
+matolle tai polvilleen, pudottivat maahan suolaa, ja ympärillä oli pimeä
+eikä nuotiokaan enää loimunnut niin kirkkaasti eikä kukaan viitsinyt
+nousta heittämään risuja tuleen. Kaikki joivat viiniä ja Kostjalle ja
+Katjallekin annettiin puoli juomalasillista. Nadeshda Feodorovna joi
+koko lasillisen, sitten toisen, päihtyi ja unohti koko Kirilinin.
+
+-- Erinomaiset kekkerit, hurmaava ilta, -- sanoi Lajevski riemastuen
+viinin vaikutuksesta, -- mutta sittenkin pitäisin hyvää talvea kaikkea
+tätä parempana. "Majavainen kaulus hopeaisna pakkasessa loistaa."
+
+-- Kullakin oma makunsa, -- huomautti von Coren.
+
+Lajevskin tuli paha olla: selkää paahtoi nuotiosta hohtava kuumuus,
+rintaa ja kasvoja von Corenin viha; ja tämä viha, lähtien viisaasta ja
+säällisestä miehestä, jolla luultavasti oli perusteellinen syykin
+vihata, alensi ja lannisti häntä, ja kykenemättä sitä vastustamaan hän
+lausui mielistelevällä äänellä:
+
+-- Minä rakastan intohimoisesti luontoa ja säälin, etten ole
+luonnontutkija. Minä kadehdin teitä.
+
+-- Minäpä en sääli enkä kadehdi, -- virkkoi Nadeshda Feodorovna. -- En
+ymmärrä, kuinka voi tosissaan työskennellä turilasten ja
+koppakuoriaisten tutkimisesssa sillä aikaa kun kansa kärsii.
+
+Lajevski kannatti hänen mielipidettään. Hän ei ollut yhtään perillä
+luonnontieteistä eikä sentähden koskaan ollut voinut kärsiä muurahaisten
+tuntosarvia ja torakoiden koipia tutkivien miesten mahtipontista
+äänensävyä ja viisasta, syvämielistä ulkomuotoa, ja häntä oli aina
+suututtanut se, että nämä ihmiset, tuntosarvien, koipien ja jonkin
+alkuliman (hän oli ties miksi kuvitellut tätä alkulimaa osterin
+muotoiseksi) nojalla ottavat ratkaistaksensa ihmisen alkuperää ja elämää
+koskevia kysymyksiä. Mutta Nadeshda Feodorovnan sanoissa oli
+kuulostavinaan valhetta, ja vain inttääkseen vastaan hän lausui:
+
+-- Tähdellistä eivät ole koppakuoriaiset, vaan johtopäätökset!
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Myöhään, kellon jo käydessä kahtatoista, alettiin laittautua
+ajoneuvoihin kotimatkaa varten. Kaikki istuivat jo paikoillaan, eikä
+puuttunut muita kuin Nadeshda Feodorovna ja Atshmianov, jotka joen
+tuolla puolen juoksivat tippasilla ja nauroivat.
+
+-- Arvoisa herrasväki, joutukaa! -- huusi heille Samoilenko.
+
+-- Ei pitäisi naisille antaa viiniä, -- lausui von Coren hiljakseen.
+
+Kekkereiden, von Corenin vihan ja omien ajatusten väsyttämänä Lajevski
+lähti Nadeshda Feodorovnaa vastaan, ja kun tämä iloisena, tuntien
+itsensä keveäksi kuin höyhen, hengästyneenä ja nauraa hohottaen otti
+häntä molemmista käsistä ja laski päänsä hänen rintaansa vasten,
+peräytyi hän askelen ja virkkoi tylysti:
+
+-- Sinä käyttäydyt ihan kuin ... yleinen nainen. Sattui tulemaan kovin
+raa'asti sanotuksi, ja hänen tuli sääli Nadeshda Feodorovnaa. Hänen
+vihaisista, väsyneistä kasvoistaan Nadeshda Feodorovna voi lukea sekä
+vihaa että sääliä ja suuttumusta, ja äkkiä hänen mielensä masentui. Hän
+käsitti, että oli mennyt liiallisuuteen, käyttäytynyt liian vapaasti ja
+käyden surulliseksi, tuntien itsensä raskaaksi, paksuksi, töykeäksi ja
+pöhnäiseksi istahti ensinnä eteen sattuneihin ajoneuvoihin yhdessä
+Atshmianovin kanssa. Lajevski istuutui samoihin ajoneuvoihin Kirilinin,
+eläintieteilijä Samoilenkon ja diakoni naisten seuraan, ja matkue lähti
+liikkeelle.
+
+-- Sellaisia ne ovat koira-apinat ... alkoi von Coren, kääriytyen
+levättiinsä ja peittäen silmänsä. -- Kuulithan, hän ei tahtoisi tutkia
+turilaita ja koppakuoriaisia sentähden, että kansa kärsii. Samaan tapaan
+arvostelevat meikäläisiä kaikki koira-apinat. Viekas, kymmenessä
+polvessa ruoskalla ja nyrkillä pelotettu orjanheimo! Se vapisee, tuntee
+sääliä ja suitsuttaa vain väkivallan edessä, mutta päästä koira-apina
+vapaalle alueelle, missä sen ei tarvitse pelätä kenenkään niskaansa
+tarraavan, silloin se kyllä osaa rehennellä ja näyttää mikä hän on
+miehiään. Katso, kuinka rohkea se on taulunäyttelyissä, museoissa,
+teattereissa tahi arvostellessaan tiedettä: suurentelee, nousee
+takajaloilleen, sättii, arvostelee... Orjan piirre -- täytyy
+välttämättömästi arvostella! Paneppa merkille: vapaiden ammattien
+harjoittajia sätitään useammin kuin petkuttajia -- se johtuu siitä, että
+yleisö on kolmeksi neljännekseksi orjia, samanlaisia koira-apinoita.
+Sitä ei tapahdu, että orja ojentaisi sinulle kätensä ja lausuisi
+vilpittömän kiitoksensa, kun teet työtä.
+
+-- En ymmärrä, mitä oikein tahdot! -- sanoi Samoilenko haukotellen. --
+Naisparkaa halutti yksinkertaisuudessaan puhella kanssasi viisaista
+asioista, ja heti sinä teet johtopäätöksen. Olet suuttunut mieheen
+jostakin, ja summamutikassa saa naisparkakin kyytiä. Hän on oikein hyvä
+nainen.
+
+-- Ole jo! Tavallinen leipäsusi, irstas ja paheellinen. Kuule,
+Aleksander Daviditsh, kun sinä kohtaat yksinkertaisen maalaisvaimon,
+joka ei asu miehensä luona, joka ei tee mitään ja joka vain hihittää ja
+hahattaa, niin sanot hänelle: mene työhön. Miksi sitten tässä kohden
+arastelet ja pelkäät lausua totuutta? Senkötähden vain, että Nadeshda
+Feodorovna on virkamiehen eikä matruusien pitohelluna?
+
+-- Mitä minun olisi hänelle tehtävä? -- kivahti Samoilenko. -- Selkäänkö
+annettava, vai?
+
+-- Pahetta ei ole mairiteltava. Me tuomitsemme pahetta vain selän
+takana, mikä on samaa kuin heristää nyrkkiä taskussa. Minä olen
+eläintieteilijä tahi sosiologi, mikä on aivan samaa, sinä lääkäri;
+yhteiskunta luottaa meihin; velvollisuutemme on huomauttaa sille sitä
+hirmuista turmiota, joka uhkaa sitä ja tulevia sukupolvia Nadeshda
+Ivanovnan kaltaisten naikkosten olemassaolon takia.
+
+-- Feodorovnan, -- oikaisi Samoilenko. -- Ja mitä yhteiskunnan pitäisi
+puolestaan tehdä?
+
+-- Senkö? Se on sen oma asia. Minusta on suorin ja varmin keino --
+käyttää väkivaltaa. Hänet on järjestysvallan toimesta lähetettävä
+miehensä luo, ja jos tämä ei ota häntä vastaan, on hänet toimitettava
+pakkotyöhön tahi johonkin ojennuslaitokseen.
+
+-- Oih! -- huoahti Samoilenko; tovin vaiti oltuaan hän sitten kysyi
+hiljaisella äänellä: -- Sanoit tässä eräänä päivänä, että sellaiset
+ihmiset, kuin Lajevski, ovat hävitettävät... Sanoppa, jos nyt
+esimerkiksi valtio tahi yhteiskunta antaisi sinulle toimeksi toimittaa
+hänet pois, tekisitkö sen?
+
+-- Käsi ei suinkaan vavahtaisi.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kotiin tultua Lajevski ja Nadeshda Feodorovna astuivat pimeihin,
+tukahuttaviin huoneisiinsa. Molemmat olivat vaiti. Lajevski sytytti
+kynttilän, Nadeshda Feodorovna istuutui ja riisumatta viittaansa ja
+hattuansa katsoi häneen suruisin, syyllisin silmin.
+
+Lajevski ymmärsi hänen odottavan selitystä; mutta selityksen antaminen
+olisi ollut ikävää, hyödytöntä ja väsyttävää, ja sydäntä ahdisti tieto
+siitä, ettei hän ollut hillinnyt itseään, vaan oli sanonut hänelle
+raakuuden. Taskussa sattui hänelle käteen kirje, jonka hän oli joka
+päivä aikonut lukea Nadeshda Feodorovnalle, ja hän ajatteli, että jos
+hän nyt näyttää tämän kirjeen hänelle, johtaa se hänen huomionsa
+muuanne.
+
+"On jo aika selvittää välimme", ajatteli hän. "Annan hänelle; tulkoon
+mikä on tullakseen."
+
+Hän otti taskustaan kirjeen ja antoi sen Nadeshdalle.
+
+-- Lue, se koskee sinua.
+
+Sen sanottuaan hän meni työhuoneeseensa ja kävi pimeässä sohvalle
+pitkäkseen ilman päänalusta. Nadeshda Feodorovna luki kirjeen, ja
+hänestä näytti ikäänkuin katto olisi painunut ja seinät siirtyneet
+lähemmäksi. Kävi äkkiä ahtaaksi, pimeäksi, pelottavaksi. Hän risti
+nopeasti silmiään ja virkkoi:
+
+-- Suo, Herra, rauha ... suo, Herra, rauha... Ja ratkesi itkuun.
+
+-- Vanja! -- huusi hän. -- Ivan Andreitsh!
+
+Vastausta ei tullut. Luullen Lajevskin tulleen huoneeseen ja seisovan
+hänen tuolinsa takana, hän nyyhkytti kuin lapsi ja puheli:
+
+-- Mikset ennemmin sanonut minulle, että hän on kuollut? En olisi
+lähtenyt kekkereihin, en olisi nauranut niin paljon... Herrat lausuivat
+minulle typeryyksiä. Mikä synti! Pelasta minut, Vanja, pelasta minut...
+Olen menettänyt järkeni... Minä olen hukassa...
+
+Lajevski kuuli hänen nyyhkytyksensä. Hänen olonsa oli sietämättömän
+tukahuttava, ja sydän jyskytti hirmuisesti. Ahdistuksissaan hän nousi,
+seisoi kotvasen keskellä huonetta, hapuroi pimeässä pöydän luona
+nojatuolia ja istahti siihen.
+
+"Tämä on vankila..." ajatteli hän. "Pitää lähteä pois... Minä en
+kestä..."
+
+Oli jo myöhäistä mennä pelaamaan korttia, ravintoloita ei kaupungissa
+ollut. Hän kävi jälleen pitkälleen ja tukki korvansa, ettei olisi
+kuullut nyyhkytyksiä, mutta äkkiä hän muisti, että Samoilenkon luo sopi
+kyllä mennä. Jotta ei tarvitsisi kulkea Nadeshda Feodorovnan ohi,
+pujahti hän ikkunan kautta puutarhaan, kiipesi aidan yli ja lähti pitkin
+katua. Oli pimeä. Vastikään oli saapunut joku höyrylaiva, tulista
+päättäen iso matkustajalaiva ..
+
+Ankkurikettinki ratisi. Rannasta lähti punainen tuli nopeasti lipumaan
+laivaa kohden: se oli tullivene.
+
+"Siellä ne nukkuvat matkustajat hyteissään..." ajatteli Lajevski, ja
+hänen kävi kateeksi toisten lepo.
+
+Ikkunat olivat Samoilenkon talossa auki. Lajevski katsoi yhdestä
+ikkunasta sisään, sitten toisesta: huoneissa oli pimeää ja hiljaista.
+
+-- Aleksander Daviditsh, nukutko? -- huhuili hän. -- Aleksander
+Daviditsh!
+
+Kuului yskimistä ja huolestunut huudahdus:
+
+-- Ken siellä? Mitä lempoa?
+
+-- Minä se olen, Aleksander Daviditsh. Suo anteeksi.
+
+Hetkisen kuluttua avautui väliovi; pyhimyslampusta tuikahti pehmoinen
+valo, ja Samoilenkon valkopukuinen jättiläisvartalo, valkoinen yömyssy
+päässä, tuli näkyviin.
+
+-- Mitä sinä haet? -- kysyi hän unisena raskaasti hengittäen ja kyhnien
+itseään. -- Maltas nyt, heti minä avaan.
+
+-- Älä vaivaa itseäsi, minä kömmin ikkunasta... Lajevski kiipesi
+ikkunasta sisään ja lähestyttyään Samoilenkoa tarttui hänen käteensä.
+
+-- Aleksander Daviditsh, -- sanoi hän vapisevalla äänellä, -- pelasta
+minut! Pyydän sinua, rukoilen, ymmärrä minua! Asemani on sietämätön. Jos
+se jatkuu vielä pari päivää, kuristan itseni kuin ... kuin koiran!
+
+-- Maltahan... Mikäs sinua oikeastaan vaivaa?
+
+-- Sytytä kynttilä.
+
+-- Oh-oh... huokasi Samoileko, pannen kynttilään tulta. -- Siunaa ja
+varjele... Kello käy jo kahta, veikkonen.
+
+-- Suo anteeksi, mutta minä en voi istua kotona, -- virkkoi Lajevski,
+tuntien valosta ja Samoilenkon läsnäolosta suurta huojennusta. -- Sinä,
+Aleksander Daviditsh, olet ainoa, paras ystäväni... Kaikki toivoni on
+sinussa. Jos tahdot tahi et, pelasta Jumalan nimessä. Minun täytyy
+kaikin mokomin matkustaa täältä pois. Lainaa minulle rahaa!
+
+-- Herra siunatkoon! -- huokasi Samoilenko, kyhnien itseään. -- Heräsin
+ja kuulen, laiva huutaa tuloaan, sitten sinä... Paljonkos tarvitset?
+
+-- Vähintäänkin kolmesataa ruplaa. Hänelle on jätettävä sata ja itse
+tarvitsen matkalle kaksisataa... Olen sinulle velkaa jo lähes
+neljäsataa, mutta minä lähetän kaikki ... kaikki.
+
+Samoilenko kourasi yhteen käteen molemmat poskipartansa, levitti jalat
+haralleen ja vaipui mietteisiin.
+
+-- Ja-ah ... urahti hän miettiväisenä. -- Kolmesataa... Mutta minulla ei
+ole niin paljoa. Pitää ottaa joltakin lainaksi.
+
+-- Lainaa Herran tähden! -- virkkoi Lajevski, nähden Samoilenkon
+muodosta, että hän tahtoo antaa rahaa ja ehdottomasti antaakin. --
+Lainaa, minä varmasti maksan takaisin. Lähetän Pietarista, heti kun
+tulen sinne. Siitä saat olla huoleti. Kuulehan, Sasha, -- virkkoi hän
+elpyneenä -- juodaanpas viiniä!
+
+-- Miksei, juodaan vaan. Mentiin ruokasaliin.
+
+-- Entä, kuinka käy Nadeshda Feodorovnan? -- kysyi Samoilenko, tuoden
+pöytään kolme pulloa viiniä ja lautasellisen persikoita. -- Jääkö hän
+tänne?
+
+-- Kaikki järjestän, kaikki järjestän... -- vastasi Lajevski, tuntien
+odottamattoman riemunpuuskan täyttävän rintansa. -- Minä sitten lähetän
+hänelle rahaa, hän matkustaa luokseni... Siellä sitten selvitämme
+suhteemme. Terveydeksesi, jalo ystävä.
+
+-- Älähän kiirehdi! -- sanoi Samoilenko. -- Ryyppäähän ensinnä tätä. Se
+on omasta viinitarhastani. Tämä pullo taas on Navaridzen viinitarhan
+tuotetta, tämä Ahatulovin... Maista kaikkia kolmea lajia ja sano
+peittelemättä... Minun on vähän niinkuin hapahkoa? Miltä sinusta tuntuu?
+Eikö ole?
+
+-- Niin on. Hyvinpä minua lohdutit, Aleksander Daviditsh. Kiitos ...
+oikein elvyin.
+
+-- Onko hapahkoa?
+
+-- Lempo hänet tietää, minä en. Mutta sinä olet mitä mainioin,
+erinomainen mies!
+
+Katsoen häntä kalpeihin, kiihtyneihin, hyvänsävyisiin kasvoihin
+Samoilenko muisti von Corenin mielipiteen, että tuollaiset on
+poistettava, ja Lajevski näytti hänestä heikolta, turvattomalta
+lapselta, jota jokainen voi loukata ja sortaa.
+
+-- Kun sinä tulet sinne, niin sovi äitisi kanssa, -- sanoi hän. -- Näin
+ei ole hyvä.
+
+-- Kyllä, kyllä, välttämättä.
+
+Oltiin kotvasen vaiti. Kun ensimmäinen pullo oli juotu, virkkoi
+Samoilenko:
+
+-- Voisit sopia von Coreninkin kanssa. Mitä mainioimpia, viisaimpia
+miehiä kumpainenkin, ja kyräilette toisiinne kuin sudet.
+
+-- Kyllä hän on kaikkein viisain, mainioin mies, -- myönsi Lajevski,
+tällä haavaa valmiina kaikkia kiittämään ja kaikille anteeksi antamaan.
+-- Hän on merkillinen mies, mutta minun on mahdotonta hyväksyä hänen
+mielipiteitään. Ei, siksi erilaiset ovat luonteemme. Minä olen veltto,
+heikko, alistuvainen luonne; ehkä hyvänä hetkenä ojentaisinkin hänelle
+käteni, mutta hän kääntyisi kuitenkin minusta pois ... halveksivasti.
+
+Lajevski hörppi viiniä, astahti nurkasta nurkkaan ja jatkoi, seisoen
+keskellä lattiaa:
+
+-- Minä ymmärrän mainiosti von Corenia. Hän on kova, voimakas,
+despoottinen luonne. Olethan kuullut, hän hokee yhtenään
+tutkimusretkestä, eikä se ole tyhjää puhetta. Hänellä pitää olla erämaa,
+kuutamoyö: ympärillä teltoissa ja avotaivaan alla nukkuvat hänen
+nälkäiset ja sairaat, vaivaloisten päivämatkojen rasittamat kasakkansa,
+oppaansa, kantajansa, lääkärinsä, pappinsa, hän yksin vain ei nuku, vaan
+istuu kuten Stanley kokoonpantavalla tuolilla ja tuntee itsensä erämaan
+valtiaaksi ja näiden ihmisten herraksi. Hän kulkee kulkemistaan
+jonnekin, miehet vaikeroivat ja kuolevat toinen toisensa jälkeen, hän
+vain kulkee eteenpäin, viimein hän sortuu itsekin, mutta jää kuitenkin
+erämaan despootiksi ja valtiaaksi, koska hänen hautaristinsä on
+karavaanien nähtävänä kolmen-, neljänkymmenen peninkulman päässä ja
+vallitsee erämaata. Säälin, ettei tämä mies ole sotapalveluksessa.
+Hänestä tulisi erinomainen, nerokas sotapäällikkö. Hänessä olisi miestä
+hukuttamaan ratsuväkensä virtaan ja laatimaan ruumiista sillan, ja
+sellainen rohkeus on sodassa enemmän tarpeen kuin linnoitustaidot ja
+taktiikat. Oi, minä ymmärrän hänet niin hyvin! Sano, minkätähden hän
+tuhlaa varojansa oleskelemalla täällä? Mitä hän täältä kaipaa?
+
+-- Hän tutkii meren eläimistöä.
+
+-- Ei, ei, veikko, ei! -- huokasi Lajevski. -- Laivalla kertoi minulle
+eräs matkustavainen tiedemies, että Musta meri on köyhä eläimistä ja että
+sen syvyydessä veden rikkivetyisyyden takia elimellinen elämä on
+mahdoton. Kaikki vakavat eläintieteilijät työskentelevät biologisilla
+asemilla Neapelissa tai Villefranchessa. Mutta von Coren on itsenäinen ja
+itsepäinen: hän työskentelee Mustalla merellä sentähden, että täällä ei
+kukaan työskentele; hän katkaisi välinsä yliopiston kanssa, ei tahdo
+tietää oppineista ja tovereista sentähden, että hän ennen kaikkea on
+hirmuvaltias ja vasta toisessa sijassa eläintieteilijä. Ja hän saa
+jotakin suurta aikaan, sen tulet näkemään. Jo nytkin hän haaveilee, että
+palattuaan tutkimusretkeltä hän karkoittaa yliopistoistamme vehkeilyn ja
+puolinaisuuden ja perinjuurin masentaa oppineet mahtimiehet. Hirmuvalta
+on tieteessäkin yhtä väkevä kuin sodassa. Tässä haisevassa
+kaupunkipahasessa hän asuu jo toista kesää sentähden, että on parempi
+olla ensimmäisenä kylässä kuin toisena kaupungissa. Täällä hän on
+kuningas ja kotka; hän pitää kaikkia kaupunkilaisia kurissa ja painaa
+heitä arvovallallaan. Hän on siepannut kouriinsa kaikki, sekaantuu
+vieraisiin asioihin, kaikki ovat hänelle tarpeen ja kaikki pelkäävät
+häntä. Minä luisun hänen kouransa ulottuvilta, hän tuntee sen eikä voi
+sietää minua. Eikö hän ole puhunut sinulle, että minut olisi hävitettävä
+tahi toimitettava yleiseen työhön?
+
+-- Kyllä, -- naurahti Samoilenko. Lajevski naurahti samaten ja ryyppäsi
+viiniä.
+
+-- Hänen ihanteensakin ovat despoottiset, -- sanoi hän nauraen ja
+haukaten persikkaa. -- Tavallisesti kuolevaiset, jos tekevät työtä
+yhteiseksi hyväksi, tarkoittavat sillä lähimmäistään: minua, sinua,
+sanalla sanoen ihmistä. Von Corenista ihmiset ovat koiranpentuja ja
+joutavuuksia, liian vähäpätöisiä kelvatakseen hänen elämänsä
+tarkoitusperäksi. Hän työskentelee, lähtee tutkimusretkelle ja taittaa
+siellä niskansa, ei lähimmäisenrakkauden nimessä, vaan sellaisten
+abstraktsionien takia kuin ihmiskunta, tulevat sukupolvet, ihanteellinen
+ihmisrotu. Hän huolehtii ihmisrodun parantamisesta ja siinä suhteessa me
+olemme hänen kannaltaan vain orjia, tykinruokaa, kuormajuhtia; toiset
+hän hävittäisi tahi pistäisi pakkotyöhän, toiset ruhjoisi rautaisella
+kurikalla, pakottaisi kuten Araktshejev nousemaan ja käymään levolle
+rummun pärrytyksen mukaan, panisi eunukit vartioimaan puhtauttamme ja
+siveellisyyttämme, käskisi ampumaan jokaisen, joka astuu ahtaan,
+vanhoillisen siveyskäsitepiirimme ulkopuolelle, ja kaikki tämä
+ihmisrodun parantamisen nimessä. Mutta mitä on ihmisrotu? Kuvitelma,
+kangastus... Hirmuvaltiaat ovat aina haaveilleet. Veikkonen, ymmärrän
+hänet niin hyvin. Pidän arvossa enkä suinkaan kiellä hänen merkitystään;
+sellaisten varassa, kuin hän on, tämä maailma pysyy pystyssä, ja jos
+maailma jätettäisiin yksistään meidän hoteisiimme, niin tekisimme siitä,
+kaikesta tahdostamme ja hyvistä aikeistamme huolimatta, saman kuin mitä
+kärpäset ovat tehneet tästä kuvataulusta. Juuri niin!
+
+Lajevski kävi Samoilenkon viereen istumaan ja lausui vilpittömän
+innostuksen vallassa:
+
+-- Minä olen joutava, mitätön, langennut ihminen! Ilman, jota hengitän,
+tämän viinin, rakkauden, sanalla sanoen elämän olen tähän saakka ostanut
+valheen, joutilaisuuden ja heikkoluontoisuuden hinnalla. Tähän saakka
+olen pettänyt ihmisiä ja itseäni, olen kärsinyt siitä, ja kärsimyksenä
+ovat olleet huokeat ja mieltä alentavat. Von Corenin vihan edessä minä
+arasti taivutan selkäni siksi, että toisinaan i tsekin vihaan ja
+halveksin itseäni.
+
+Mielenkuohussaan Lajevski taas astahti nurkasta nurkkaan ja lausui:
+
+-- Olen iloinen, että selvästi näen puutteeni ja tunnustan ne. Se auttaa
+minua nousemaan ja tulemaan toiseksi ihmiseksi. Veli veikkoseni, jospa
+tietäisit, kuinka innokkaasti, kuinka palavan hartaasti odotan
+uudistumistani. Ja vannon sinulle, että minusta tulee mies! Tulee! En
+tiedä, viinikö minut on tehnyt puheliaaksi, vai onko asia todellakin
+niin, mutta minusta tuntuu, etten pitkään aikaan ole elänyt sellaisia
+valoisia, puhtaita hetkiä kuin juuri nyt sinun luonasi.
+
+-- Veikkonen, jo on aika käydä nukkumaan... -- sanoi Samoilenko.
+
+-- Niin, niin. Suo anteeksi. Minä lähden heti. Lajevski hapuili
+huonekalujen ja ikkunoiden ääressä etsien lakkiaan.
+
+-- Kiitos, -- mutisi hän huokaillen. -- Kiitos... Ystävyys ja hyvä sana
+ovat almua paremmat. Sinä elvytit minut.
+
+Hän löysi lakkinsa, pysähtyi ja katsoi syyllisenä Samoilenkoon.
+
+-- Aleksander Daviditsh! -- virkkoi hän rukoilevalla äänellä.
+
+-- Mitä?
+
+-- Salli minun yöpyä luonasi!
+
+-- Ole hyvä ... miksei?
+
+Lajevski kävi nukkumaan sohvalle ja puheli vielä pitkälti tohtorin
+kanssa.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Kolmisen päivää kekkereiden jälkeen tuli Maria Konstantinovna vallan
+odottamatta Nadeshda Feodorovnan luo ja tarttui, tervehtimättä ja
+hattuaan riisumatta, hänen molempiin käsiinsä, painoi ne rintaansa
+vasten ja lausui, mieli kovasti kuohuksissa:
+
+-- Rakkaani, olen kuohuksissa, olen hämmästynyt. Herttainen, miellyttävä
+tohtorimme kertoi eilen Nikodim Aleksandritshille, että miehenne on
+kuollut. Sanokaa, rakkaani, onko se totta?
+
+-- On se totta, hän on kuollut, -- vastasi Nadeshda Feodorovna.
+
+-- Se on kauheaa, kauheaa, rakkaani! Mutta kaikella pahalla on hyväkin
+puolensa. Varmaankin oli miehenne harvinainen, ihmeellinen, pyhä
+ihminen, ja sellaisia tarvitaan enemmän taivaassa kuin maan päällä.
+
+Maria Konstantinovnan kasvoissa värähtelivät kaikki piirteet ja pilkut
+ikäänkuin pienet neulaset olisivat hyppelehtineet ihon alla; hän hymyili
+miellyttävästi ja lausui ihastuneena, hengähtäen:
+
+-- Siis olette vapaa, rakkaani. Voitte nyt käydä pää pystyssä ja
+rohkeasti katsoa ihmisiä silmiin. Tästä lähin Jumala sekä ihmiset
+siunaavat liittoanne Ivan Andreitshin kanssa. Se on hurmaavaa. Vapisen
+ilosta, en löydä sanoja. Rakkaani, minä rupean naittajaksenne... Minä ja
+Nikodim Aleksandritsh olemme äärettömästi pitäneet teistä, sallikaa
+meidän siunata laillinen, puhdas liittonne. Milloin, milloin olette
+aikoneet pitää vihkiäiset?
+
+-- En ole laisinkaan sitä ajatellut, -- sanoi Nadeshda Feodrovna,
+irroittaen kätensä.
+
+-- Se ei ole mahdollista, rakkaani. Olettehan te ajatellut, olettehan?
+
+-- Toden totta, en ole, -- naurahti Nadeshda Feodorovna. -- Mitä hyötyä
+siitä olisi, että menisimme vihille? Minä en katso sitä laisinkaan
+tarpeelliseksi. Elämme niinkuin tähänkin asti.
+
+-- Mitä te puhutte! -- kauhistui Maria Konstantinovna. -- Jumalan
+tähden, mitä puhuttekaan!
+
+-- Asia ei vihkimisestä parane, päinvastoin pahenee. Me menetämme
+vapautemme.
+
+-- Rakkaani, rakkaani, mitä puhuttekaan! -- huudahti Maria
+Konstantinovna, astuen askelen taapäin ja lyöden kätensä yhteen. -- Te
+olette eriskummaisia! Malttakaahan mielenne! Talttukaa!
+
+-- Kuinka, talttukaa? En ole vielä elänytkään, kun te jo käskette
+talttumaan!
+
+Nadeshda Feodorovna muisti, ettei hän itse asiassa ollut vielä elänyt.
+Jatko-opistosta päästyään hän oli mennyt naimisiin miehen kanssa, jota
+ei rakastanut, sitten liittynyt Lajevskiin ja koko ajan elänyt hänen
+kanssaan tällä ikävällä, autiolla merenrannalla odottaen jotakin
+parempaa. Oliko tämä elämää?
+
+"Oikeastaan pitäisi mennä vihille..." ajatteli hän, mutta muisti
+Kirilinin ja Atshmianovin, punastui ja virkkoi:
+
+-- Ei, se on mahdotonta. Vaikka Ivan Andreitsh polvillaan sitä pyytäisi,
+kieltäytyisin sittenkin.
+
+Maria Konstantinovna istui kotvasen vaiti sohvalla suruisena, vakavana,
+tuijottaen yhteen kohti, sitten hän nousi ja lausui kylmästi:
+
+-- Hyvästi, rakkaani! Suokaa anteeksi, että häiritsin. Vaikka minun ei
+olekaan helppoa, täytyy minun sittenkin sanoa teille, että tästä
+päivästä on kaikki välillämme loppunut, ja vaikka syvästi kunnioitankin
+Ivan Andreitshiä, on kotini ovi teiltä suljettu.
+
+Sen hän lausui juhlallisesti ja hämmästyi itsekin äänensä juhlallista
+sävyä; hänen kasvonsa värähtivät taaskin, niille lehahti lempeä
+haavemielinen ilme, hän ojensi säikähtyneelle, hämille joutuneelle
+Nadeshda Feodorovnalle molemmat kätensä ja virkkoi rukoilevasta:
+
+-- Ystäväni, sallikaa minun vaikka yksi ainoa hetkinen olla äitinne tai
+vanhimman sisarenne sijaisena! Minä olen avomielinen teitä kohtaan kuin
+äiti.
+
+Nadeshda Feodorovna tunsi rinnassaan sellaista lämpöä, iloa ja sääliä
+itseään kohtaan, kuin jos oma äiti itse asiassa olisi noussut kuolleista
+ja seisonut hänen edessään. Hän syleili rajusti Maria Konstantinovnaa ja
+painoi kasvonsa hänen olkapäätänsä vasten. Molemmat itkivät. He
+istuutuivat sohvaan ja muutaman minuutin ajan nyyhkyttivät, katsomatta
+toinen toiseensa ja kykenemättä puhumaan sanaakaan.
+
+-- Ystäväni, lapseni, -- aloitti Maria Konstantinovna, -- minä tahdon
+puhua teille ankaria totuuksia, säälimättä teitä.
+
+-- Herran tähden, Herran tähden!
+
+-- Luottakaa minuun, rakkaani. Muistatte kai, että kaikista täkäläisistä
+naisista minä yksin avasin teille kotini. Te saitte minut ensi päivästä
+alkaen kauhistumaan, mutta minulla ei ollut kylliksi voimaa osoittaa
+teille halveksimista, kuten kaikki muut. Minä kärsin herttaisen Ivan
+Andreitshin tähden, kuin hän olisi ollut poikani. Nuori mies vieraalla
+maalla, kokematon, heikko, äiditön, ja minä kärsin ja kärsin... Mieheni
+ei olisi suonut meidän tutustua häneen, mutta sain hänet taivutetuksi...
+Me aloimme vastaanottaa Ivan Andreitshiä ja hänen seurassaan tietysti
+teitäkin, muutenhan hän olisi loukkaantunut. Minulla on tytär ja
+poika... Ymmärrätte, lapsen hento ymmärrys, puhdas sydän ... joka
+pahentaa yhden näistä pienimmistä... Minä vastaanotin teidät ja vapisin
+lasteni puolesta. Oi, kun tulette äidiksi, ymmärrätte pelkoni. Ja kaikki
+ihmettelivät, että vastaanotin teidät, suokaa anteeksi, kuin kunnon
+naisen, vihjailivat minulle ... no, tietysti, juoruja, liioitteluja...
+Sydämeni syvyydessä tuomitsin teitä, mutta te olitte onneton,
+säälittävä, eriskummainen, ja minä kärsin säälistä.
+
+-- Mutta miksi? Miksi? -- kysyi Nadeshda Feodorovna, vapisten koko
+ruumiissaan. -- Mitä minä olin tehnyt kenellekään?
+
+-- Te olette kauhean syntinen. Olette rikkonut miehellenne alttarin
+edessä antamanne lupauksen. Olette vietellyt erinomaisen siivon
+nuorenmiehen, joka arvatenkin olisi valinnut itselleen elämänkumppanin
+hyvästä suvusta, samasta säädystä kuin hän itsekin, ellei olisi tavannut
+teitä; nyt hän olisi kuten kaikki muutkin. Te olette hukannut hänen
+nuoruutensa. Älkää kiistäkö, älkää kiistäkö, rakkaani! Minä en usko,
+että meidän synteihimme olisivat syypäitä miehet. Aina on syy naisissa.
+Miehet ovat kotoisissa oloissa kevytmielisiä, elävät järjellään eikä
+sydämellään, ja paljon on sellaista, mitä he eivät käsitä, mutta nainen
+käsittää kaikki. Hänestä kaikki riippuu. Hänelle on paljon annettu,
+häneltä paljon vaaditaankin. Voi, ystäväiseni, jos nainen olisi tässä
+suhteessa miestä tyhmempi tai heikompi, ei Jumala olisi hänelle uskonut
+poikien ja tyttöjen kasvatusta. Ja siksi te, rakkaani, antauduitte
+paheen tielle, kun unohditte kaiken häveliäisyyden; toinen olisi teidän
+asemassanne kartellut ihmisiä, istunut kotona lukkojen takana, ja
+ihmiset olisivat nähneet hänet vain Herran huoneessa, kalpeana, puettuna
+mustiin, itkevänä, ja jokainen olisi vilpittömästi säälien kuiskannut:
+"Jumala, tuossa syntiä tehnyt enkeli jälleen palaa luoksesi..." Mutta
+te, rakkaani, unhotitte kaiken vaatimattomuuden, elitte julkisesti,
+vallattomasti, ikäänkuin synnistä ylvästellen, riehakoitte, nauroitte,
+ja katsellessani teitä vapisin kauhusta ja pelkäsin ukkosentulen
+taivaalta iskevän taloomme juuri sillä hetkellä, kun te istuitte
+luonamme. Ystäväiseni, älkää puhuko, älkää puhuko! -- huudahti Maria
+Konstantinovna nähdessään, että Nadeshda Feodorovna aikoi puhua. --
+Kertokaa kaikki minulle, minä en petä teitä enkä salaa sielunne
+katseilta ainoatakaan totuutta. Kuulkaa siis minua, rakkaani... Jumala
+panee merkin suuriin synnintekijöihin, ja te olitte merkitty.
+Muistelkaapa, pukunne olivat aina ihan kauheat! Nadeshda Feodorovna,
+jolla aina oli mitä paras käsitys puvuistaan, herkesi itkemästä ja
+katsoi häneen hämmästyneenä.
+
+-- Niin, kauheat! -- jatkoi Maria Konstantinovna. -- Pukujenne
+erikoisuudesta ja kirjavuudesta voi jokainen päättää, millainen olette
+käytökseltänne. Katsellessaan teitä kaikki naureskelivat ja kohauttivat
+olkapäitään, mutta minä kärsin, kärsin... Ja, rakkaani, suokaa minulle
+anteeksi, te olette epäsiisti! Tavatessamme toisemme uimahuoneella te
+panitte minut oikein vapisemaan. Päällysvaatteet menevät vielä mukiin,
+mutta alushame, paita ... rakkaani, minä ihan punastun! Ivan Andreitsh
+rukan kaulaan ei myöskään kukaan sido kaulahuivia niinkuin pitäisi, ja
+miesparan liinavaatteista ja saappaista näkyy, ettei kotona hänestä
+kukaan pidä huolta. Ja aina pidätte häntä nälässä, pulmuseni; onhan
+luonnollista, että ellei kotona kukaan huolehdi teekeittiöstä ja
+kahvista, niin mies kuluttaa puolet palkastaan paviljongissa. Ja kotona
+teillä on ihan kamalaa, kamalaa! Ei kellään koko kaupungissa ole
+kärpäsiä, ja teillä niitä kuhisee kaikki lautaset ja vadit mustanaan.
+Ikkunalaudoilla ja pöydillä paksulta pölyä, kuolleita kärpäsiä,
+juomalaseja... Mitä varten juomalaseja? Sitten, rakkaani, teillä on
+vieläkin astiat korjaamatta pöydältä. Ja jos teillä astuu
+makuuhuoneeseen, niin oikein hävettää: liinavaatteita kaikkialla
+hujanhajan, seinillä riippuu kaikenlaisia kautsuvehkeitänne ja lattialla
+-- astia... Ystäväiseni, mies ei saa tietää mitään, ja vaimon tulee olla
+hänen edessään puhdas kuin pieni enkeli. Minä herään joka aamu ennen
+päivänkoittoa ja pesen kasvoni kylmällä vedellä, jotta Nikodim
+Aleksandritsh ei huomaisi, että minulla on uniset kasvot.
+
+-- Ne ovat kaikki pikkuasioita, -- parahti Nadeshda Feodorovna itkemään.
+-- Jos vain olisin onnellinen, mutta minä olen niin onneton.
+
+-- Niin, niin, olette kovin onneton! -- huokasi Maria Konstantinovna,
+jaksaen tuskin pidättäytyä itkuun tyrskähtämästä. -- Ja teitä odottaa
+tulevaisuudessa kova suru! Yksinäinen vanhuus, taudit ja sitten
+edesvastuu viimeisellä tuomiolla... Kauheaa, kauheaa! Nyt itse kohtalo
+ojentaa teille avunkättä, ja te epäviisaasti hylkäätte sen. Vihittäkää
+itsenne, menkää kiireimmiten vihille!
+
+-- Kyllä, pitää, pitää, -- sanoi Nadeshda Feodorovna, -- mutta se on
+mahdotonta!
+
+-- Minkätähden?
+
+-- Mahdotonta! Voi, jospa te tietäisitte!
+
+Nadeshda Feodorovnaa halutti kertoa Kiniinistä ja siitä, kuinka hän eilen
+illalla kohtasi laivasillalla nuoren, kauniin Atshmianovin ja hänen
+päähänsä oli juolahtanut mieletön, naurettava ajatus vapautua
+kolmensadan ruplan velasta, kuinka häntä oli naurattanut, ja sitten hän
+oli palannut kotia myöhään illalla, tuntien itsensä peruuttamattomasti
+langenneeksi ja rahalla ostettavaksi. Hän ei ollut itsekään selvillä,
+kuinka se oli tapahtunut. Ja hän tahtoi nyt Maria Konstantinovnan edessä
+vannoa suorittavansa velan viimeistä kopeekkaa myöten, mutta itkun
+tyrske ja häpeä estivät häntä puhumasta.
+
+-- Minä matkustan pois, -- sanoi hän. -- Ivan Andreitsh jääköön tänne,
+jos tahtoo, minä lähden.
+
+-- Minne?
+
+-- Venäjälle.
+
+-- Mutta millä aiotte siellä elättää itseänne? Eihän teillä ole mitään.
+
+-- Teen käännöstöitä, tai ... tai perustan lainakirjaston...
+
+-- Älkää turhia kuvitelko, rakkaani. Lainakirjastoon tarvitaan rahoja.
+No, minä jätän nyt teidät, koettakaa rauhoittua ja ajatella ja tulkaa
+huomenna luokseni iloisena. Se tulee olemaan mainiota. Hyvästi nyt,
+enkelini. Sallikaa minun suudella teitä.
+
+Maria Konstantinovna suuteli Nadeshda Feodorovnaa otsalle, teki
+ristimerkin hänen rintaansa ja lähti hiljalleen pois. Oli tullut jo
+pimeä, ja Olga sytytti keittiössä kynttilän. Yhä itkien Nadeshda
+Feodorovna meni makuuhuoneeseen ja kävi vuoteelle pitkäkseen. Hän alkoi
+äkkiä tuntea vilunväreitä. Hän riisuutui pitkälleen, sysäsi vaatteet
+jalkopäähän ja vetäytyi kippuraan peitteen alle. Häntä janotti, mutta ei
+ollut ketään antamassa juotavaa.
+
+-- Minä maksan! -- puhui hän itsekseen, ja houraillen hän oli istuvinaan
+jonkun potilaan luona ja tunsi potilaassa oman itsensä. -- Minä maksan.
+Olisi typerää luulla, että minä rahasta... Matkustan pois ja lähetän
+hänelle rahat Pietarista. Ensin sata ... sitten sata ... ja sitten taas
+sata...
+
+Myöhään yöllä tuli Lajevski kotiin.
+
+-- Ensin sata... -- sanoi hänelle Nadeshda Feodorovna -- sitten sata...
+
+-- Ottaisit kiniiniä, -- sanoi Lajevski ja ajatteli: "huomenna on
+keskiviikko, laiva lähtee, mutta minä en matkusta. Täytyy siis viipyä
+täällä lauantaihin asti." Nadeshda Feodorovna nousi vuoteessa
+polvilleen.
+
+-- Puhuinko minä äsken mitään? -- kysyi hän hymyillen ja siristäen
+kynttilän valossa silmiään.
+
+-- Et mitään. Pitää lähettää huomenaamulla noutamaan lääkäriä. Nuku nyt.
+
+Lajevski otti päänaluksen ja astui ovea kohden. Siitä lähtien kun hän
+lopullisesti oli päättänyt matkustaa ja jättää Nadeshda Feodorovnan,
+alkoi tämä herättää hänessä sääliä ja syyllisyyden tunnetta; hänellä oli
+Nadeshda Feodorovnan läsnäollessa hieman paha omatunto, ikäänkuin
+sairaan tahi vanhan hevosen luona, joka on määrätty tapettavaksi. Hän
+pysähtyi ovessa ja katsahti Nadeshda Feodorovnaan.
+
+-- Olin siellä kekkereissä ärtyisä ja puhuttelin sinua törkeästi. Anna
+minulle anteeksi, Herran tähden.
+
+Sen sanottuaan hän meni työhuoneeseensa, pani maata, mutta ei voinut
+pitkään aikaan nukkua.
+
+Kun seuraavana aamuna Samoilenko juhlapäivän johdosta puettuna täyteen
+paraatipukuun olkaimineen ja ritarimerkkeineen, tunnusteltuaan Nadeshda
+Feodorovnan valtasuonta ja katsottuaan hänen kieltään, tuli ulos
+makuuhuoneesta, kysyi Lajevski, joka oli seissyt kynnyksen likellä,
+hätäisesti:
+
+-- No, kuinka on laita?
+
+Hänen kasvonsa ilmaisivat pelkoa, suurta huolestusta ja toivoa.
+
+-- Rauhoitu, ei mitään vaarallista, -- vastasi Samoilenko. -- Tavallinen
+vilutauti.
+
+-- En minä sitä, -- sanoi Lajevski kärsimättömästi rypistäen
+kulmakarvojaan. -- Saitko rahoja?
+
+-- Veikko, suo anteeksi, -- kuiskasi Samoilenko, katsahtaen oveen ja
+käyden hämilleen. -- Herran tähden, suo anteeksi! Ei kellään ole
+joutilaita rahoja, ja minä olen saanut viisin ja kymmenin ruplin
+kerätyksi kaikkiaan vain satakymmenen ruplaa. Koetan vielä puhua
+joidenkin kanssa tänään. Karsihan nyt.
+
+-- Mutta lauantai on viimeinen päivä! -- jupisi Lajevski vavisten
+kärsimättömyydestä. -- Kautta kaikkien pyhimysten, lauantaiksi! Ellen
+pääse lauantaina matkustamaan, en tarvitse mitään ... en mitään. En
+ymmärrä, kuinka tohtorismies voi olla ilman rahoja!
+
+-- Niin kyllä, sen taivas tietää, -- lausui Samoilenko kiivaasti ja
+väkinäisesti, ja jotakin tuntui oikein kirahtavan hänen kurkussaan, --
+kun minulta ovat kaikki ottaneet, seitsemäntuhatta ruplaa minulla on
+saatavia, ja minä itse olen taas velkaa joka taholle. Onko se minun
+syyni?
+
+-- Sinä hankit siis lauantaiksi? Niinhän?
+
+-- Koetan.
+
+-- Rukoilen sinua, velihopea! Niin että rahat jo perjantaiaamuna ovat
+hallussani.
+
+Samoilenko istuutui ja kirjoitti reseptiin kiniiniliuosta, _kalii
+bromati_, rabarberisakoa, _tincturae gentianae, aquae foeniculi_ --
+kaikki yhdessä seoksessa, lisäsi siihen ruususiirappia katkeran maun
+vaimentamiseksi ja lähti pois.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Olet sen näköinen kuin tulisit minua vangitsemaan, -- sanoi von Coren
+nähdessään Samoilenkon astuvan sisään paraatipuvussa.
+
+-- Kuljin tästä ohi, niin ajattelin: jospa pistäydyn katsomassa, kuinka
+eläintiede jaksaa, -- lausui Samoilenko, istuutuen suuren pöydän ääreen,
+jonka eläintieteilijä itse oli hotaissut kokoon tavallisista laudoista.
+-- Terve, pyhä isä! -- nyökäytti hän diakonille, joka istui ikkunan
+luona jotakin puhtaaksi kirjoittamassa. -- Istunpa tässä tovin ja
+juoksen sitten kotiin pitämään huolta päivällisestä. On jo aika...
+Häiritsenkö teitä?
+
+-- Et vähääkään, -- vastasi eläintieteilijä levittäen pöydälle tiheää
+kirjoitusta sisältäviä paperiliuskoja. Kirjoittelemme tässä puhtaaksi.
+
+-- Vai niin... Ohho sentään ... huokasi Samoilenko; hän veti varovasti
+pöydältä pölyttyneen kirjan, jonka kannella oli kuollut, kuivunut
+falangi, ja jatkoi: -- Ajatteles, mennä mönkää omia aikojaan jokin vihreä
+koppiainen ja kohtaa tiellä mokoman pannahisen. Kyllä kai se on kauheaa!
+
+-- On kai.
+
+-- Sille on annettu myrkky, jotta voisi pitää puoliaan vihollisia
+vastaan.
+
+-- Juuri niin, ja jotta itsekin hyökkäisi. -- Niin niin ... ja luonnossa
+kaikki on, hyvät ystävät, tarkoituksenmukaista ja mahdollista selittää,
+-- huokasi Samoilenko. -- Yksi asia on vain, jota en ymmärrä. Sinä suuri
+järkimies, selitäppä se minulle. On näet pieniä petoeläimiä, ei rottaa
+suurempia, muodoltaan kauniita, mutta erinomaisen katalia ja
+siveettömiä. Sellainen peto kulkee esimerkiksi metsässä, näkee linnun,
+ottaa kiinni ja syö suuhunsa. Kulkee edemmäs ja näkee ruohikossa
+linnunpesän munineen; ei jaksa enää syödä, kylläinen on, mutta sittenkin
+puree munan rikki ja toiset työntää käpälällään pesästä ulos. Sitten
+kohtaa sammakon ja senkin kanssa pitää peliä. Näännyttää sammakon, menee
+eteenpäin ja nuoleksii huuliaan -- tulee vastaan koppiainen. Sipaisee
+koppiaista käpälällään... Ja kaikki se turmelee ja hävittää
+matkallaan... Tungeksii vieraisiinkin pesiin, hajoittaa syyttä suotta
+muurahaiskekoja, puree rikki näkinkenkiä... Tulee vastaan rotta -- sen
+kanssa ryhtyy tappeluun; näkee pikku käärmeen tai hiirenpoikasen --
+sekin pitää tappaa. Ja niin koko päivän. Sanos nyt, mihin tuollainen
+petoeläin on tarpeen? Mitä varten se on luotu?
+
+-- En tiedä, mitä petoeläintä tarkoitat, -- vastasi von Coren, --
+luultavasti jotakin hyönteissyöjäin ryhmään kuuluvaa. Entä sitten? Lintu
+joutui sen saaliiksi sentähden, että oli varomaton; se särki pesän ja
+syyti pellolle munat sentähden, että lintu oli epäkäytännöllinen, teki
+huonosti pesänsä eikä osannut sitä suojata. Sammakolla oli
+todennäköisesti jokin vika sitä suojaavassa ihonvärissä, sillä muuten ei
+peto olisi sitä huomannut, ja niin edespäin. Sinun petosi hävittää vain
+heikkoja, taitamattomia, varomattomia, sanalla sanoen sellaisia
+viallisia yksilöjä, joita luonto ei katso soveliaiksi jättämään
+perillisiä. Eloon jäävät vain ovelammat, varovaisemmat, voimakkaammat ja
+kehittyneemmät. Sillä tavoin tuo petoeläimesi, vaikkei sillä itsellään
+ole siitä tietoa, palvelee täydellisentymisen suuria tarkoitusperiä.
+
+-- Niin, niin, niin... Asiasta toiseen, veikkonen, -- virkkoi Samoilenko
+ujostelematta, -- anna minulle satakunta ruplaa lainaksi.
+
+-- Hyvä on. Hyönteissyöjäin joukossa on varsin mielenkiintoisia
+edustajia. Esimerkiksi myyrä. Siitä sanotaan, että se on hyödyllinen,
+koska se hävittää vahingollisia hyönteisiä. Kerrotaan erään saksalaisen
+lähettäneen Wilhelm I:lle myyrännahkaisen turkin, -- ja silloin keisari
+muka käski antaa hänelle nuhteet sentähden, että hän oli hävittänyt niin
+suuren joukon hyödyllisiä eläimiä. Kuitenkaan ei myyrä julmuudessa jää
+yhtään takapajulle sinun pedostasi ja on sitäpaitsi erittäin
+vahingollinenkin, se kun aikaansaa suurta häviötä pelloilla.
+
+Von Coren aukaisi lippaan ja otti sieltä sadan ruplan setelirahan.
+
+-- Myyrällä on vahva rintakehä. Kuten yököllä, -- pitkitti hän lukiten
+lippaan, -- erittäin hyvin kehittyneet luut ja lihakset, erikoinen
+suunrakenne. Jos sillä olisi norsun koko, olisi se kaikkihävittävä,
+voittamaton eläin. Mielenkiintoista näissä elukoissa on se, että kun
+kaksi myyrää kohtaa toisensa maan alla, alkavat ne oitis, ikäänkuin
+keskinäisestä sopimuksesta, kaivaa lavaa; tämä lava on niille tarpeen,
+että olisi mukavampi taistella. Saatuaan lavan valmiiksi ne ryhtyvät
+ankaraan taisteluun ja tappelevat, kunnes heikompi kaatuu. Tuosta saat
+sata ruplaa, -- virkkoi von Coren, alentaen ääntään, -- mutta sillä
+ehdolla, ettet lainaa Lajevskia varten.
+
+-- Ja vaikkapa Lajevskiakin varten! -- kuohahti Samoilenko. -- Mitä se
+sinuun kuuluu?
+
+-- Lajevskia varten minä en voi antaa. Tiedän, että sinä olet herkkä
+antamaan lainaksi. Sinä antaisit rosvo Kerimillekin, jos hän sinulta
+pyytäisi, mutta suo anteeksi, minä en voi sinua tässä suhteessa auttaa.
+
+-- Kyllä, minä pyydän Lajevskia varten! -- sanoi Samoilenko, nousten
+seisaalleen ja huitoen oikealla kädellään. -- Lajevskia varten juuri!
+Eikä itse pääpirullakaan ole oikeutta tulla minua opettamaan, kuinka
+minun tulee rahojani käyttää. Et siis suvaitse antaa?
+
+Diakoni rähähti nauramaan.
+
+-- Älä kimmastu, vaan ajattele järjellisesti, -- virkkoi
+eläintieteilijä. -- Hyväntekeväisyyden harjoittaminen Lajevskia kohtaan
+on mielestäni yhtä viisasta kuin kastella rikkaruohoja tai ruokkia
+heinäsirkkoja.
+
+-- Minusta taas me olemme velvolliset auttamaan lähimmäisiämme! --
+tokaisi Samoilenko.
+
+-- Siinä tapauksessa auta sitten tuota nälkäistä turkkilaista, joka
+makaa laipion vieressä! Hän on työmies ja sinun Lajevskiasi
+tarpeellisempi. Anna hänelle nämä sata ruplaa! Tai lahjoita minulle sata
+ruplaa tutkimusmatkaa varten!
+
+-- Kysyn sinulta, annatko vai etkö?
+
+-- Sano mutkittelematta: mihin hän tarvitsee rahaa?
+
+-- Se ei ole salaisuus. Hänen täytyy lauantaina matkustaa Pietariin.
+
+-- Niinkö? -- virkkoi von Coren pitkäveteisesti. -- Ahaa... Ymmärretään.
+Ja lähteekö naikkonen mukaan, vai kuinka?
+
+-- Hän jää toistaiseksi tänne. Lajevski järjestää Pietarissa asiansa ja
+lähettää hänelle rahaa, sitten lähtee hänkin.
+
+-- Sukkelasti! ... virkkoi eläintieteilijä ja päästi helähtävän naurun.
+-- Sukkelasti! Ovelasti ajateltu.
+
+Hän lähestyi nopeasti Samoilenkoa ja asettuen hänen eteensä ja katsoen
+häntä silmiin kysyi:
+
+-- Sanoppa ihan peittelemättä: onko hänen rakkautensa kylmennyt? Sano,
+onko kylmennyt?
+
+-- On, -- vastasi Samoilenko yksikantaan, ja hiki kiertyi hänelle
+otsaan.
+
+-- Kuinka se on ilettävää! -- sanoi von Coren, ja hänen kasvoistaan
+näkyi, että häntä inhotti. -- Jompikumpi kahdesta, Aleksander Daviditsh:
+joko sinä olet hänen kanssaan yhdessä juonessa tahi, suo anteeksi, olet
+pöllö. Etkö tosiaankaan käsitä, että hän petkuttaa sinua kuin poikasta
+mitä hävyttömimmällä tavalla? Onhan päivänselvää, että hän tahtoo päästä
+naisesta ja jättää hänet tänne. Ja hyljätty jää sinun niskoillesi, ja
+päivänselvää on, että saat lähettää hänet Pietariin omalla
+kustannuksellasi. Onko tuo mainio ystäväsi tosiaankin saanut sokaistuksi
+sinut siinä määrin, ettet huomaa ihan alkeellisimpia asioita?
+
+-- Ne ovat pelkkiä otaksumia, -- virkkoi Samoilenko istuutuen.
+
+-- Otaksumiako? Miksi hän matkustaa yksin eikä yhdessä hänen kanssaan?
+Ja miksi, voisit kysyä häneltä, ei naikkonen matkusta ensin ja hän
+jäljestä? Se viekas elukka!
+
+Ystävänsä odottamattomien epäilyjen ja epäluulojen lannistamana
+Samoilenko äkkiä lamautui ja alensi ääntään.
+
+-- Mutta se on mahdotonta! -- sanoi hän muistellen sitä yötä, jonka
+Lajevski oli viettänyt hänen luonaan. -- Hän kärsii niin kovasti!
+
+-- Mitä se auttaa? Varkaat ja murhapolttajat kärsivät myöskin!
+
+-- Otaksutaan, että olisitkin oikeassa ... lausui Samoilenko
+mietteissään. -- Olkoonpa niin... Hän on kuitenkin nuori mies, vieraalla
+maalla ... ylioppilas, me olemme myöskin ylioppilaita, ja paitsi meitä
+ei täällä ole ketään, joka antaisi hänelle kannatusta.
+
+-- Auttaa häntä tekemään konnuuksia vain sentähden, että sinä ja hän
+olette eri aikoina olleet yliopistossa ettekä kumpikaan tehneet siellä
+mitään! Onpa sekin pötyä!
+
+-- Malta, harkitaanpa asiaa tyynesti. Luullakseni voisi järjestää asian
+näinikään, -- pohti Samoilenko, liikutellen sormiaan. -- Minä,
+tiedätkös, annan hänelle rahat, mutta vaadin hänet rehellisesti,
+kunniasanalla lupaamaan, että hän viikon kuluttua lähettää Nadeshda
+Feodorovnalle matkarahat.
+
+-- Ja hän lupaa kunniasanalla, vuodattaapa vielä kyyneliäkin ja uskoo
+itsekin, mutta mitä arvoa tällä kunniasanalla on? Hän ei pidä sitä, ja
+kun vuoden, parin perästä kohtaat hänet Nevskillä käsikkäin uuden
+rakastettunsa kanssa, alkaa hän puolustuksekseen ladella, että hän on
+sivistyksen silpoma ja että hän on jäljennös Rubinista. [Päähenkilö
+Turgenevin samannimisessä romaanissa. Suom.] Heitä hänet Herran haltuun!
+Väistä likaa äläkä kaivele sitä molemmin käsin!
+
+Samoilenko mietti hetkisen ja sanoi päättävästi:
+
+-- Minä sittekin annan hänelle rahaa. Sano mitä tahdot. En voi kieltää
+ihmiseltä apuani pelkkien otaksumien perusteella.
+
+-- Mainiosti teetkin. Suutelisit lisäksi!
+
+-- No niin, anna minulle siis sata ruplaa, -- pyysi Samoilenko arasti.
+
+-- En anna.
+
+Seurasi vaitiolo, Samoilenko oli aivan lamautunut; hänen kasvonsa saivat
+syynalaisen, häveliään ja mielistelevän ilmeen, ja outoa oli nähdä tämän
+jyhkeäruumiisen, olkaimilla ja ritarimerkeillä prameilevan miehen
+säälittävää, lapsellisen hämmästynyttä naamaa.
+
+-- Täkäläinen piispa matkustelee hiippakunnassaan, ei vaunuissa ajaen,
+vaan ratsain, -- virkkoi diakoni, pannen pois kynän. -- Ylen on
+mieltäliikuttavaa nähdä hänet hevosen selässä istumassa. Hänen
+yksinkertaisuudessaan ja vaatimattomuudessaan on raamatullista
+suuruutta.
+
+-- Onko hän hyvä ihminen? -- kysyi von Coren, ollen mielissään puheen
+siirtymisestä muihin asioihin.
+
+-- Kuinkas muuten? Ellei olisi hyvä, niin tokkopa olisivat piispaksi
+panneet?
+
+-- Piispojen joukossa tapaa erinomaisen hyviä ja lahjakkaita miehiä, --
+lausui von Coren. -- Sääli vain, että useilla heistä on se heikkous,
+että kuvittelevat olevansa valtiomiehiä. Yksi harrastaa
+venäläistyttämistä, toinen arvostelee tieteitä. Se ei kuulu heidän
+alaansa. Vilkaisisivat sen sijaan useammin tuomiokapituliin.
+
+-- Maallikko ei kykene arvostelemaan piispoja.
+
+-- Minkätähden ei, diakoni? Piispa on samanlainen ihminen kuin minäkin.
+
+-- Samanlainen eikä sittenkään samanlainen, -- väitti diakoni
+loukkaantuneena ja tarttui jälleen kynäänsä. -- Jos olisitte
+samanlainen, niin lepäisi päällänne siunaus, ja te olisitte itse
+piispana, mutta kun ette ole piispa, niin ette ole samanlainen.
+
+-- Älä höpise, pappi! -- sanoi Samoilenko surumielisesti. -- Kuulehan
+nyt, mitä olen tuuminut, -- kääntyi hän taas von Corenin puoleen. -- Älä
+sinä anna minulle näitä sataa ruplaa. Talveen asti olet minulla
+ruokavieraana vielä kolme kuukautta, maksa siis etukäteen näistä
+kolmesta kuukaudesta.
+
+-- En maksa.
+
+Samoilenko räpytti silmiään ja punastui; hän veti konemaisesti luokseen
+kirjan, jonka kannessa oli falangi, ja katseli sitä, sitten hän nousi ja
+otti lakkinsa. Von Corenin tuli häntä sääli.
+
+-- Sietää tässä elää ja olla asioissa tuollaisten herrojen kanssa! --
+sanoi eläintieteilijä ja kiukuissaan potkaisi jalallaan nurkkaan jonkin
+paperin. -- Ymmärrä, ettei tämä ole hyvyyttä, ei rakkautta, vaan
+heikkoluonteisuutta, irstaisuutta, myrkkyä! Minkä järki saa
+rakennetuksi, sen teidän raukkamaiset, romukoppaan viskattavat sydämenne
+hajoittavat! Kun kimnasistina sairastin lavantautia, syötti tätini
+säälistä minulle säilyketatteja, ja minä olin vähällä heittää henkeni.
+Saisipa sinun ja tätien päähän mahtumaan, ettei ihmisrakkaudella tule
+olla sijansa sydämessä, ei sydänalassa eikä vyötäisissä, vaan tässä!
+
+Von Coren löi kädellä otsaansa. -- Tuoss' on! -- sanoi hän sinkauttaen
+sadan ruplan setelin.
+
+-- Turhaan suutut, Kolja, -- sanoi Samoilenko säyseästi, taivuttaen
+kokoon setelin. -- Ymmärrän sinua vallan hyvin, mutta ... huomaa sinä
+asemani.
+
+-- Vanha ämmä sinä olet, siinä kaikki! Diakoni päästi rehevän naurun.
+
+-- Kuulehan, Aleksander Daviditsh, vielä viimeinen pyyntö! -- lausui von
+Coren hartaasti. -- Kun annat rahat tuolle konnalle, niin pane hänelle
+ehto: joko hänen on lähdettävä yhdessä naikkosensa kanssa tai
+lähetettävä hänet edeltäpäin, muussa tapauksessa älä anna. Kursailla ei
+tarvitse. Sano hänelle ihan niillä sanoilla, tai jos et sano, niin
+vakuutan sinulle kunniasanalla, että minä haen hänet käsille
+virastostaan ja potkaisen sieltä hänet portaista alas enkä sinusta tahdo
+sen koommin tietää. Usko tämä sana!
+
+-- No, no! Jos hän matkustaa naisensa kanssa yhdessä, tai lähettää hänet
+edeltäpäin, niin hänelle itselleenhän se on mukavampi, -- vastasi
+Samoilenko. -- Vieläpä hän siitä ilostuukin. No, hyvästi nyt.
+
+Hän hyvästeli hellästi ja lähti, mutta ennenkuin painoi oven kiinni
+jälkeensä, katsahti hän taaksensa von Coreniin ja sanoi:
+
+-- Sinut, veikkonen, ovat saksalaiset pilanneet! Juuri niin,
+saksalaiset!
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Seuraavana päivänä, torstaina, vietti Maria Konstantinovna poikansa
+Kostjan syntymäpäivää. Puolen päivän aikaan olivat kaikki kutsutut
+syömään piirasta ja illalla juomaan suklaata. Kun Lajevski ja Nadeshda
+Feodorovna illalla tulivat, niin eläintieteilijä, joka istui
+vierashuoneessa juomassa suklaata, kysyi Samoilenkolta:
+
+-- Joko sanoit hänelle?
+
+-- En vielä.
+
+-- Varo kursailemasta. Minä en ymmärrä sen herrasväen hävyttömyyttä!
+Pitäisihän heidän hyvin tietämän, mitä tässäkin perheessä ajatellaan
+heidän yhdyselämästään, mutta tänne vain tunkeutuvat.
+
+-- Jos kiinnittää huomiota jokaiseen ennakkoluuloon, -- sanoi
+Samoilenko, -- ei sopisi mennä minnekään.
+
+-- Onko se inho, jota yhteinen kansa tuntee vapaata rakkautta kohtaan,
+ennakkoluuloa?
+
+-- Tietysti. Ennakkoluuloa ja vihamielisyyttä. Sotamiehet, nähdessään
+irstailevan naisen, tosin nauravat ja viheltävät, mutta kysytäänpä
+heiltä: mitä he itse ovat?
+
+-- Eivät he syyttä naura. Se, että tytöt tappavat aviottomasta
+yhteydestä synnyttämiään lapsia ja menevät pakkotyöhön, ja että Anna
+Karenina heittäytyi junan alle, ja että maalla tervataan portit, ja että
+meitä, ties miksi, Katjassa [eräs päähenkilöistä Tolstoin romaanissa
+"Ylösnousemus", Suom.] miellyttää hänen puhtautensa, ja että jokaisessa
+meistä asuu hämärä puhtaan rakkauden kaipuu, vaikka tiedämme, ettei
+sellaista rakkautta ole, -- onko se kaikki ennakkoluuloa? Se, veikkonen,
+on ainoa, mitä meille on säilynyt luonnollisesta valinnasta, ja ellei
+olisi tätä sukupuolten välejä säännöstelevää hämäräperäistä voimaa, niin
+kyllä sellaiset herrat, kuin Lajevski, sinulle näyttäisivät oikean
+luontonsa, ja kahdessa vuodessa olisi ihmissuku rappiolla.
+
+Lajevski astui vierashuoneeseen, tervehti kaikkia ja puristaessaan von
+Corenin kättä hymyili mielistelevästi. Hän odotti sopivaa hetkeä ja
+virkkoi Samoilenkolle:
+
+-- Suo anteeksi, Aleksander Daviditsh, minun on puhuttava sinulle pari
+sanaa.
+
+Samoilenko nousi, kiersi kätensä hänen vyötäisilleen, ja molemmat
+menivät Nikodim Aleksandritshin työhuoneeseen.
+
+-- Huomenna on perjantai ... sanoi Lajevski, pureskellen kynsiään. --
+Saitko mitä lupasit?
+
+-- Sain vain kaksisataakymmenen. Loput saan joko tänään tahi huomenna.
+Ole huoleti.
+
+-- Jumalan kiitos! -- huokasi Lajevski, ja hänen kätensä alkoivat ilosta
+vapista. -- Sinä pelastat minut, Aleksander Daviditsh, ja vannon sinulle
+Jumalan, oman onneni ja minkä kautta vain tahdot, että lähetän sinulle
+takaisin nämä rahat heti kun pääsen perille. Samalla maksan entisen
+velan.
+
+-- Kuules, Vanja ... sanoi Samoilenko, käyden kiinni hänen nappiinsa ja
+karahtaen punaiseksi. -- Suo anteeksi, että sekaannun perheasioihisi,
+mutta ... mikset voisi yhtä hyvin matkustaa yhdessä Nadeshda Feodorovnan
+kanssa?
+
+-- Kummallinen ihminen, kuinka se kävisi päinsä? Toisen meistä täytyy
+kaikin mokomin jäädä, muuten velkojat nostavat äläkän. Minähän olen
+täkäläisiin kauppapuoteihin velkaa seitsemänsataa ruplaa, ellei enemmän.
+Malta, minä lähetän heille rahat, tukin heiltä suut, ja sitten hänkin
+lähtee täältä.
+
+-- Niin... Mutta miksi et voisi lähettää häntä edeltäpäin?
+
+-- Ah, hyvä Jumala, miten se kävisi laatuun? -- kauhistui Lajevski. --
+Hänhän on nainen, mihin hän siellä ryhtyisi? Mitä hän ymmärtää? Olisi
+vain turhaa ajan ja rahan hukkaa.
+
+"Aivan oikein", ajatteli Samoilenko, mutta samassa hän muisti
+keskustelunsa von Corenin kanssa, loi katseensa maahan ja lausui
+jurosti:
+
+-- En voi olla yhtä mieltä kanssasi. Joko lähdet hänen kanssaan yhtaikaa
+tahi lähetät hänet edeltäpäin ... muussa tapauksessa en anna sinulle
+rahoja. Tämä on viimeinen sanani.
+
+Hän astahti askelen taaksepäin, painoi selällään ovea ja poistui
+vierashuoneeseen punaisena, äärettömästi hämillään.
+
+"Perjantai ... perjantai", ajatteli Lajevski palatessaan
+vierashuoneeseen. "Perjantai..."
+
+Hänelle tarjottiin kuppi suklaata. Hän poltti huulensa ja kielensä
+kuumalla suklaalla ja ajatteli:
+
+"Perjantai ... perjantai..."
+
+Hän ei, ties miksi, saanut tuota "perjantai"-sanaa pois päästään; hän ei
+ajatellut mitään muuta kuin perjantaita ja tiesi varmasti, ei kuitenkaan
+päässään, vaan jossakin sydänalassaan, ettei hänen lähdöstään lauantaina
+tule mitään. Hänen edessään seisoi Nikodim Aleksandritsh, säntillinen
+mies, hiukset kammattuina ohimoille, ja kehoitteli vieraitaan:
+
+-- Tehkää hyvin, juokaa...
+
+Maria Konstantinovna näytteli vieraille Katjan kouluarvosteluja ja
+puheli venytellen:
+
+-- Nyt on niin kovin, kovin vaikeata opiskella. Vaatimukset ovat niin
+ankarat...
+
+-- Äiti! -- vaikeroi Katja tietämättä minne piilottautua häpeän ja
+kehumisten takia.
+
+Lajevski katseli niinikään arvosteluja ja kiitti. Uskonto, venäjänkieli,
+käytös, pelkkiä kiitettäviä vilahteli hänen silmissään, ja kun kaikkeen
+tähän liittyi tuo häneen eroittamattomasti takertunut perjantai, Nikodim
+Aleksandritshin ohimoille kammattu tukka ja Katjan punaiset posket,
+paisui siitä hänen mielessään sellainen voittamaton surun tulva, että
+hän oli kiljaista epätoivosta ja kysyi itseltään: "Enköhän, enköhän
+todellakaan pääse matkustamaan?"
+
+Sovitettiin vierekkäin kaksi pelipöytää ja istuuduttiin leikkimään
+postia. Lajevski istuutui joukkoon.
+
+"Perjantai ... perjantai..." ajatteli hän ja otti taskustaan lyijykynän.
+"Perjantai..."
+
+Hän olisi tahtonut ajatella tilaansa, mutta häntä pelotti ajatella.
+Hänen oli kauhea myöntää, että tohtori oli tavannut hänet valheesta,
+jota hän oli niin kauan ja huolellisesti salannut itseltään. Joka kerran
+kun hän ajatteli tulevaisuuttaan, varoi hän päästämästä ajatuksiaan
+täysin valloilleen. Hän astuu vaunuun ja lähtee matkaan -- siihen aina
+ratkesi hänen elinkysymyksensä, eikä hän päästänyt ajatuksiaan sen
+pitemmälle. Samaten kuin kedolla tuikahtaa kaukainen himmeä tuli,
+välähti hänen päässänsä harvakseltaan se ajatus, että jossakin
+syrjäkadun varrella Pietarissa hänen tarvitsee kaukaisessa
+tulevaisuudessa, päästäkseen Nadeshda Feodorovnasta eroon ja voidakseen
+maksaa velkansa, turvautua pieneen valheeseen; hän valehtelee vain sen
+yhden kerran, ja sitten seuraa täydellinen uudestisyntyminen. Ja se on
+hyvä; pienellä valheella hän ostaa suuren totuuden.
+
+Nyt sitä vastoin, kun tohtori kieltäytymisellään töykeästi viittasi
+petokseen, hänelle kävi selväksi, ettei hän tarvitse valhetta ainoastaan
+kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan jo tänään ja huomenna ja kuukauden
+perästä ja vieläpä ehkä elämän loppuun asti. Ja niinpä todellakin,
+päästäkseen matkustamaan hänen täytyy valehdella Nadeshda Feodorovnalle,
+velkojille ja esimiehelleen; sitten, saadakseen Pietarissa rahaa, täytyy
+valehdella äidille, sanoa hänelle, että hän on jo eronnut Nadeshda
+Feodorovnasta; ja äiti ei anna hänelle viittäsataa ruplaa enempää, joten
+hän siis on pettänyt tohtorin, koska ei kykene tuota pikaa lähettämään
+rahoja. Ja kun Nadeshda Feodorovna sitten saapuu Pietariin, täytyy
+käyttää kokonaista pienten ja suurten petosten sarjaa, jotta pääsisi
+hänestä eroon; ja taas tulee kyyneliä, kalvava ikävä, vastenmielinen
+elämä, katumus, eikä mistään uudestisyntymisestä ole tietoakaan. Ei
+mitään muuta kuin valhetta. Lajevskin mielikuvituksessa kohosi
+kokonainen valheiden vuori. Jotta olisi voinut sen yli hypätä yhdellä
+kertaa, tarvitsematta valehdella pienissä erissä, olisi tarpeen jyrkkä
+toimenpide, esimerkiksi jos sanaa puhumatta nousisi paikalta, panisi
+lakin päähänsä ja heti lähtisi matkaan ilman rahoja; mutta Lajevski
+tunsi, ettei hänestä ole siihen.
+
+"Perjantai, perjantai..." ajatteli hän. "Perjantai..." Kirjoitettiin
+lippuja, taivutettiin ne kaksin kerroin ja pantiin Nikodim
+Aleksandritshin vanhaan silkkihattuun, ja sittenkun lippuja oli kertynyt
+tarpeellinen määrä, kiersi Kostja, esittäen postiljoonia, pöydän ympäri
+ja jakoi ne. Diakoni, Katja ja Kostja, jotka olivat saaneet lystikkäitä
+lippuja ja koettaneet itse kirjoittaa lystikkäästi, olivat haltioissaan.
+
+"Meidän on puheltava", luki Nadeshda Feodorovna lipusta. Hän katsahti
+Maria Konstantinovnaan, ja tämä hymyili miellyttävästi ja nyökäytti
+hänelle päätään.
+
+"Mistä puheltava?" ajatteli Nadeshda Feodorovna. "Ellei ole lupa kertoa
+kaikkea, niin on turhaa puhellakaan."
+
+Ennenkuin he lähtivät vieraisille, oli hän sitonut Lajevskille
+kaulaliinan kaulaan, ja tämä vähäpätöinen teko oli täyttänyt hänen
+sydämensä hellyydellä ja kaiholla. Huolestunut ilme Lajevskin kasvoilla,
+tämän hajamieliset katseet, kalpeus ja viime aikoina esille tullut
+käsittämätön muutos ynnä se, että hänellä itsellään oli hirveä,
+inhottava salaisuus sydämessään kätkettävänä ja että hänen kätensä
+vapisivat sitoessaan kaulaliinaa, -- kaikki tämä kuiskasi omituisella
+tavalla, ettei heillä ollut enää pitkälti yhdessä elettävänä. Hän katsoi
+Lajevskiin kuin pyhäinkuvaan, tuntien pelkoa ja katumusta, ja ajatteli:
+"Anna anteeksi, anna anteeksi..."
+
+Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella istui Atshmianov, kääntämättä
+hänestä pois mustia, rakastuneita silmiään; Nadeshda Feodorovnassa
+kytivät halut, hän häpesi itseään ja pelkäsi, etteivät edes suru ja
+huolikaan estä hänen epäpuhtaita intohimojaan pääsemästä valtaan, ja
+että ellei tänään, niin huomenna hän patajuopon rentun lailla on
+voimaton enää itseään hillitsemään.
+
+Estääkseen tämän elämän jatkumista, se kun oli hänelle häpeällinen sekä
+Lajevskia kohtaan loukkaava, hän päätti matkustaa pois, itkien rukoilla
+Lajevskia päästämään hänet, ja jos tämä rupeisi estelemään, salaa
+karata. Hän ei kerro mitään, mitä on tapahtunut. Säilyköön Lajevskilla
+hänestä puhdas muisto.
+
+"Lemmin, lemmin, lemmin", luki hän. -- Se oli tietysti Atshmianovilta.
+
+Hän kuvitteli asettuvansa jonnekin yksinäiseen paikkaan; siellä hän
+tekee työtä ja lähettelee Lajevskille "tuntemattomalta" rahoja,
+koruompeluksilla kirjailtuja paitoja, tupakkaa, ja palaa hänen luokseen
+vasta vanhalla iällä tahi jos Lajevski pahasti sairastuu ja tarvitsee
+hoitajatarta. Kun Lajevski vanhoilla päivillään saa tietää, mistä syystä
+hän kieltäytyi tulemasta vaimoksi ja lähti pois hänen luotaan, pitää hän
+arvossa hänen uhraustaan ja antaa hänelle anteeksi.
+
+"Teillä on pitkä nenä." -- Se oli kai diakonilta tahi Kostjalta.
+
+Nadeshda Feodorovna kuvitteli mielessään, kuinka hän, jättäessään
+hyvästit Lajevskille, lujasti pusertaa häntä syliinsä, suutelee hänen
+kättään ja vannoo rakastavansa häntä koko elinaikansa ja sitten,
+asuessaan yksinäisessä paikassa, outojen ihmisten keskuudessa, joka
+päivä ajattelee, että hänellä on jossakin ystävä, lemmitty, puhdas, jalo
+ja ylevä, joka säilyttää hänestä povessaan puhtaan muiston.
+
+"Ellette tänään myönnä minulle kohtausta, ryhdyn toimenpiteisiin,
+vakuutan kunniasanalla. Näin ei kohdella kunnon ihmisiä, se on
+ymmärrettävä." -- Tämä oli Kiniiniltä.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Lajevski sai kaksi lippua; hän avasi toisen ja luki:
+
+"Älä matkusta pois, ystävä hyvä".
+
+"Kukahan tuon on kirjoittanut? -- ajatteli hän. -- Tietenkään ei
+Samoilenko... Ei myöskään diakoni, koska hän ei tiedä minun aikovan
+matkustaa. Ehkä von Coren?"
+
+Eläintieteilijä kumartui pöydän yli ja piirusteli pyramiidia.
+Lajevskista näytti, että hänen silmänsä hymyilivät.
+
+"Samoilenko on varmaan lörpötellyt..." ajatteli Lajevski.
+
+Toiseen lippuun oli samalla väännellyllä käsialalla ja pitkillä
+koukeroilla kirjoitettu: "Eräs ei matkusta pois lauantaina."
+
+"Typerää pilkantekoa", ajatteli Lajevski. "Perjantai, perjantai..."
+
+Jotakin tuppasi hänelle kurkkuun. Hän kosketti kaulusta ja rykäisi,
+mutta rykäisyn sijasta purkautui nauru.
+
+-- Haha-haa! -- hohotti hän. -- Ha-ha-haa! "Mille minä nauran?" ajatteli
+hän. -- Ha-ha-haa!
+
+Hän koetti hillitä itseään, peitti kädellä suutaan, mutta nauru puristi
+rintaa ja kurkkua, eikä käsi saanut suuta tukituksi.
+
+"Onpa tämä typerää!" ajatteli hän, hytkyen naurusta. "Olenko järjiltäni,
+vai kuinka?"
+
+Nauru paisu yhä äänekkäämmäksi ja muistutti lopuksi pienen
+pörhökorvaisen koiran vinkunaa. Lajevski tahtoi viimein nousta pöydän
+äärestä, mutta jalat eivät kannattaneet ja oikea käsi tärisi
+eriskummaisesti vastoin hänen tahtoaan pöydällä, tavoitti
+suonenvetoisesti papereita ja rutisti niitä. Hän näki kummastuneita
+silmäyksiä, Samoilenkon vakavaa pelästystä ilmaisevat kasvot ja
+eläintieteilijän ilmeen, joka oli kylmää ivaa ja vastenmielisyyttä;
+silloin hän ymmärsi saaneensa hysteerisen kohtauksen.
+
+"Mikä kiusallinen, häpeällinen juttu", ajatteli hän, tuntien kasvoillaan
+kuumia kyyneliä. "Ai, ai, mikä häpeä! Ei koskaan ole minulle näin
+käynyt..."
+
+Hänet nostettiin kainaloista ja päätä takaapäin kannattaen vietiin
+jonnekin; juomalasi välähti hänen silmiensä edessä ja kalahti hampaita
+vasten, ja vettä läikähti rinnalle; siinä oli pienoinen huone, keskellä
+kaksi vuodetta rinnakkain, katettuina puhtailla, lumivalkoisilla
+peitteillä. Hän kellahti toiselle ja alkoi ääneen itkeä.
+
+-- Ei mitään, ei mitään, rauhoitti Samoilenko. -- Sattuuhan sitä,
+sattuu...
+
+Pelosta jähmettyneenä, vapisten koko ruumiissaan ja tuntien jotakin
+kauheaa olevan tulossa, Nadeshda Feodorovna seisoi vuoteen ääressä ja
+kyseli:
+
+-- Mikä sinun tuli? Mikä? Puhu Jumalan tähden...
+
+"Kirjoittikohan Kirilin hänelle jotakin?" ajatteli hän.
+
+-- Ei mitään... -- sanoi Lajevski, nauraen ja itkien yhtä rintaa. --
+Mene pois täältä ... kyyhkyseni.
+
+Hänen kasvoillaan ei kuvastunut vihaa eikä vastenmielisyyttä! Hän ei
+siis tiennyt mitään; Nadeshda Feodorovna hieman rauhoittui ja meni
+vierashuoneeseen.
+
+-- Älkää olko rauhaton! -- sanoi hänelle Maria Konstantinovna, istahtaen
+hänen viereensä ja tarttuen hänen käteensä. -- Se menee kyllä ohi.
+Miehet ovat yhtä heikkoja kuin mekin syntiset. Teillä on nyt kummallakin
+käännekohta ... se on niin ymmärrettävää! No, rakkaani, minä odotan
+vastausta. Puhelkaamme.
+
+-- Ei, ei nyt puhella... -- vastasi Nadeshda Feodorovna, kuunnellen
+Lajevskin itkua. -- Minulla on sellainen tuska... Sallikaa minun lähteä
+pois...
+
+-- Mitä nyt, mitä nyt, rakkaani! -- säikähti Maria Konstantinovna. --
+Älkää luulkokaan, että päästän teidät illallisetta. Ensin syödään,
+sitten saatte lähteä Herran nimeen.
+
+-- Minulla on tuska... -- kuiskasi Nadeshda Feodorovna ja tarttui
+molemmin käsin tuolin käsipuihin, jotta ei kaatuisi lattialle.
+
+-- Lajevskilla on kouristuskohtaus! -- lausui von Coren iloisesti,
+astuen vierashuoneeseen, mutta huomattuaan Nadeshda Feodorovnan joutui
+hämille ja poistui.
+
+Hysteerisen kohtauksen tauottua Lajevski istui vieraalla vuoteella ja
+ajatteli:
+
+"Häpeä, puhkesin parkumaan kuin mikäkin tyttöletukka! Taisin olla
+naurettava ja iljettävä. Lähden pois pihan kautta. -- Mutta toisekseen,
+se voisi näyttää, että annan liian suuren merkityksen hysterialleni.
+Mitähän, jos kääntäisi sen leikiksi..."
+
+Hän katsoi itseään kuvastimesta, istui vähän aikaa ja meni
+vierashuoneeseen.
+
+-- Tässä minäkin olen! -- sanoi hän hymyillen; häntä hävetti
+äärettömästi ja hän tunsi, että toisiakin hävetti hänen läsnäollessaan.
+-- Pitääpä sattua mokomia juttuja, -- sanoi hän istuutuen. -- Istuin ja
+äkkiä aloin tuntea hirmuista, pistävää kipua kupeessa ... sietämätöntä,
+hermot eivät kestäneet ja ... sitten seurasi tämmöinen kiusallinen
+kommellus. Meidän hermostunut vuosisatamme, mitäs tehdä?
+
+Illallispöydässä hän joi viiniä, otti osaa puheluun ja joskus
+kouristuksentapaisesti huokaisten kaiveli kuvettaan, ikäänkuin
+osoittaakseen kivun jatkuvasti tuntuvan. Eipä kumminkaan kukaan, lukuun
+ottamatta Nadeshda Feodorovnaa, häntä uskonut, ja sen hän näki.
+
+Kellon käydessä kymmentä lähdettiin puistikkokadulle kävelemään.
+Nadeshda Feodorovna, peläten Kirilinin puhuttelevan, pysyi koko ajan
+Maria Konstantinovnan ja lasten seurassa. Hänet oli pelko ja suru
+heikontanut, ja tuntien vilutaudin oireita hän töintuskin jaksoi
+siirrellä jalkojaan. Mutta hän ei lähtenyt kuitenkaan kotiin, koska oli
+varma siitä, että häntä seuraisi joko Kirilin tai Atshmianov, taikka
+molemmat yhdessä. Kirilin kulki jäljestä, Nikodim Aleksandritshin
+rinnalla ja hyräili: -- En kanssain leikitellä salli! En salli!
+Puistokadulta käännyttiin paviljongille ja kuljettiin pitkin rantaa ja
+pitkän aikaa katseltiin meren valkimoimista. Von Coren alkoi selittää,
+mistä tämä ilmiö johtuu.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Sinun on jo aika tästä lähteä vistipeliin ... minua odotetaan, -- sanoi
+Lajevski. -- Hyvästi, arvoisat naiset ja herrat.
+
+-- Minä lähden mukaasi, odota, -- sanoi Nadeshda Feodorovna ja pisti
+kätensä hänen kainaloonsa.
+
+He sanoivat hyvästit seuralle ja läksivät. Kirilin hyvästeli niinikään
+ja sanoi, että heillä on sama matka, ja lähti astumaan heidän kanssaan
+rinnakkain.
+
+"Mikä on tulla, se tulkoon..." ajatteli Nadeshda Feodorovna.
+"Ykskaikki..."
+
+Hänestä tuntui ikäänkuin kaikki pahat muistot olisivat tunkeutuneet
+esille hänen päästään ja nyt seuraisivat pimeässä hänen rinnallaan
+raskaasti hengittäen ja hän itse, kuin musteeseen tahriutunut kärpänen,
+rämpisi, viimeiset voimansa ponnistaen, kivikatua pitkin ja tahrisi
+mustaksi Lajevskin kupeen ja käden. -- "Jos Kirilin", ajatteli hän, "nyt
+aikoo tehdä jotakin huonoa, ei siihen syypää ole Kirilin, vaan hän itse.
+Olihan aika, jolloin ei yksikään mieshenkilö ollut tohtinut puhutella
+häntä sillä tavalla kuin nyt Kirilin, ja itsehän hän oli repinyt poikki
+tämän ajan kuin rihman ja turmellut sen auttamattomasti -- kuka siis
+siihen on syynä? Halujensa huumaamana hän oli alkanut hymyillä
+ventovieraalle luultavasti vain siitä syystä, että tämä oli komea,
+kookas varreltaan, kahden kohtauksen jälkeen kyllästynyt koko mieheen ja
+hyljännyt hänet. Eikö siis", ajatteli hän nyt, "Kiniinillä ollut
+oikeutta menetellä häntä kohtaan aivan miten tahtoi?"
+
+-- Tässä, kyyhkyseni, sanon sinulle hyvästi, -- virkkoi Lajevski
+pysähtyen. -- Sinut saattaa kotiin Ilja Mihailitsh.
+
+Hän kumarsi Kiniinille ja astui puistikkokadun toiselle puolelle ja
+kulki vielä toisen kadun poikki Sheshkovskin talolle, jonka akkunat
+olivat valaistut, ja sitten kuului portin ovi hänen jäljestään
+paukahtavan kiinni.
+
+-- Sallikaa minun selvittää välini teidän kanssanne, -- aloitti Kirilin.
+-- Minä en ole mikään nulkki, en mikään Atshkasov tai Latshkasov,
+Satshkasov... Minä vaadin vakavaa huomiota.
+
+Nadeshda Feodorovnan sydän alkoi rajusti sykkiä. Hän ei vastannut
+mitään.
+
+-- Teidän jyrkästi muuttuneen käytöksenne minua kohtaan otaksuin aluksi
+johtuneen keikailusta, -- pitkitti Kirilin, -- mutta nyt näen, että te
+yksinkertaisesti ette ole selvillä siitä, kuinka säällisiä ihmisiä on
+kohdeltava. Teitä halutti vain leikkiä kanssani, kuten tuon
+armenialaisjolpin kanssa, mutta minä olen kunnon mies ja vaadin, että
+minua kohdellaan myös kunnon miehenä. Olen siis valmis...
+
+-- Minulla on suru... -- sanoi Nadeshda Feodorovna, ratkesi itkuun ja
+kääntyi poispäin, salatakseen kyynelensä.
+
+-- Surua on minullakin, mutta mitä apua siitä on? Kirilin oli hetkisen
+vaiti ja virkkoi painokkaasti, pysähtyen joka sanan kohdalle:
+
+-- Minä toistan, rouvaseni, että ellette myönnä minulle tänään
+kohtausta, niin vielä tänään panen toimeen julkisen häväistyksen.
+
+-- Päästäkää minut tänään, -- pyysi Nadeshda Feodorovna eikä tuntenut
+omaa ääntään, niin surkea ja ohut se oli.
+
+-- Minun täytyy saada opettaa teitä... Suokaa anteeksi töykeät sanani,
+mutta minun täytyy saada opettaa teitä. Vaadin kaksi kohtausta: tänään
+ja huomenna. Ylihuomenna olette ihan vapaa ja saatte lähteä minne ja
+kenen kanssa haluatte. Tänään ja huomenna.
+
+Nadeshda Feodorovna saapui omalle portilleen ja pysähtyi.
+
+-- Päästäkää minut! -- kuiskasi hän, vapisten koko ruumiissaan ja
+näkemättä pimeässä edessään mitään muuta kuin valkoisen palttinamekon.
+-- Olette oikeassa, minä olen hirveä nainen... -- Olen syyllinen, mutta
+päästäkää sittenkin... Pyydän teitä... -- ja hän kosketti Kirilinin
+kylmää kättä ja vavahti. -- Rukoilen teitä...
+
+-- Ohoo! -- huokasi Kirilin. -- Ohoo! Ei minun suunnitelmieni mukaista
+ole päästää teitä, tahdon vain opettaa, saattaa teidät ymmärtämään, ja
+siksi toiseksi, rouvaseni, minä luotan liian vähän naisiin.
+
+-- Minulla on suru...
+
+Nadeshda Feodorovna kuunteli meren tasaista pauhinaa, katsahti tähtien
+peittämälle taivaalle, ja olisi suonut kaiken mitä pikimmin loppuvan ja
+pääsevänsä tuntemasta elämän kosketusta merineen, tähtineen, miehineen,
+vilutauteineen...
+
+-- Ei vain kotonani... -- sanoi hän kylmästi. -- Viekää minut jonnekin.
+
+-- Lähdetään Myridoviin. Se on parasta.
+
+-- Missä se on?
+
+-- Vanhan vallin luona.
+
+Nadeshda Feodorovna lähti nopeasti astumaan katua eteenpäin ja kääntyi
+sitten solakadulle, joka vei vuorille. Oli pimeä. Siellä täällä kulki
+himmeitä valojuovia kadun poikki, langeten valaistuista ikkunoista, ja
+hänestä tuntui, että hän ikäänkuin kärpänen väliin pulahti musteeseen,
+väliin taas kömpi sieltä kuiville. Kirilin asteli hänen jäljestään.
+Kerran hän kompastui, oli vähällä kaatua ja naurahti.
+
+"Hän on humalassa..." ajatteli Nadeshda Feodorovna. "Ykskaikki ...
+yks'kaikki ... olkoon."
+
+Atshmianov sanoi kohta niinikään hyvästit seuralle ja lähti Nadeshda
+Feodorovnan jäljestä, pyytääkseen häntä mukaansa soutelemaan. Hän
+lähestyi taloa, jossa Nadeshda Feodorovna asui, ja katsoi pystyaidan
+yli: ikkunat olivat auki, valoa ei ollut.
+
+-- Nadeshda Feodorovna! -- kutsui hän. Kului hetkinen. Taaskin hän
+kutsui.
+
+-- Kuka siellä? -- kuului Olgan ääni.
+
+-- Onko Nadeshda Feodorovna kotosalla?
+
+-- Ei ole. Ei ole vielä tullut.
+
+"Kummallista ... peräti kummallista", ajatteli Atshmianov, alkaen tuntea
+suurta levottomuutta. "Hänhän lähti kotia..."
+
+Hän käveli pitkin puistikkoa ja sitten katua pitkin ja tähysteli
+Sheshkovskin ikkunoihin. Lajevski oli riisunut takin yltään ja istui
+pöydän ääressä katsellen tarkkaavaisesti korttejaan.
+
+-- Kummallista, kummallista... -- mutisi Atshmianov, ja muistellessaan
+Lajevskin hysteriakohtausta häntä alkoi hävettää. -- Ellei hän ole
+kotona, niin missä sitten?
+
+Hän lähti taas Nadeshda Feodorovnan asunnolle ja tähysteli pimeitä
+ikkunoita.
+
+"Tämä on petosta, petosta...", ajatteli hän muistellessaan, että
+Nadeshda Feodorovna itse oli, kohdatessaan hänet tänään puolenpäivän
+tienoilla Ditjugovien luona, luvannut illalla lähteä soutelemaan.
+
+Sen talon ikkunat, jossa Kirilin asui, olivat pimeät, ja portin
+edustalla nukkui penkillä konstaapeli istuallaan. Atshmianov katsoi
+ikkunoihin ja poliisiin, ja hänelle selvisi kaikki. Hän päätti mennä
+kotiin ja lähtikin, mutta osui jälleen Nadeshda Feodorovnan asunnolle.
+Siinä hän istuutui penkille ja otti huopahatun päästään, tuntien päänsä
+hehkuvan mustasukkaisuudesta ja loukkauksesta.
+
+Kaupungin kirkontornissa löi kello vain kaksi kertaa vuorokaudessa:
+puolenpäivän ja sydänyön aikaan. Kohta sen jälkeen kun se lyönnillään
+oli ilmoittanut keskiyön hetken, kuului kiireisiä askelia.
+
+-- Siis huomenillalla taas Myridovilla! -- kuuli Atshmianov ja tunsi
+Kirilinin äänen. -- Kello kahdeksan. Näkemiin!
+
+Pystyaidan luona tuli näkyviin Nadeshda Feodorovna. Huomaamatta, että
+Atshmianov istui penkillä, hän livahti varjona hänen ohitsensa, aukaisi
+portin oven ja sulkematta sitä jäljestään astui sisään. Tultuaan
+huoneeseensa hän sytytti kynttilän, riisuutui sukkelasti, mutta ei
+mennyt vuoteeseen, vaan painautui tuolin eteen polvilleen, kietoi
+kätensä sen ympärille ja painoi otsansa sitä vasten.
+
+Lajevski palasi kotiin kello kahden jälkeen.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Päätettyään valehdella, ei kaikkea yhdellä kertaa, vaan vähissä erin,
+Lajevski meni seuraavana päivänä kello kahden aikaan Samoilenkon luo
+pyytämään rahoja, päästäkseen kaikin mokomin matkustamaan lauantaina.
+Eilisen hysteriakohtauksen jälkeen, joka hänen raskaaseen sieluntilaansa
+oli vielä lisännyt katkeran häpeäntunteen, hänen oli mahdoton enää jäädä
+kaupunkiin. Jos Samoilenko pysyy jyrkästi asettamissaan ehdoissa,
+ajatteli hän, voi niihin kyllä suostua ja ottaa rahat ja huomenna ihan
+lähtöhetkellä sanoa, että Nadeshda Feodorovna oli kieltäytynyt
+matkustamasta. Jo illalla voi koettaa Nadeshdaa taivutella ja uskotella,
+että kaikki tapahtuu hänen parastaan silmälläpitäen. Jos Samoilenko,
+joka on von Corenin ilmeisen vaikutuksen alaisena, kerrassaan kieltäytyy
+rahoja antamasta tai panee joitakin uusia ehtoja, niin hän matkustaa jo
+tänään lastihöyrylaivassa tai vaikka purjealuksessa Novyi-Afoniin tai
+Novorossiskiin ja lähettää sieltä äidilleen nöyrän sähkösanoman ja asuu
+siellä niin kauan, kunnes äiti lähettää matkarahat.
+
+Samoilenkon luo tultuaan hän tapasi vierashuoneessa von Corenin.
+Eläintieteilijä oli vastikään tullut päivälliselle ja avattuaan tapansa
+mukaan valokuva-albumin katseli silkkihattuherroja ja myssyihin puettuja
+rouvia.
+
+"Pitipä mun tulla sopimattomaan aikaan", ajatteli Lajevski nähtyään
+hänet. "Hän voi sekoittaa koko asian." -- Hyvää päivää!
+
+-- Hyvää päivää, -- vastasi von Coren katsomatta häneen.
+
+-- Onko Aleksander Daviditsh kotona?
+
+-- On. Keittiössä.
+
+Lajevski meni keittiöön, mutta nähtyään ovesta, että Samoilenko
+valmistaa salaattia, hän palasi vierashuoneeseen ja istuutui.
+Eläintieteilijän läsnäollessa hänen aina oli tukala olla, ja nyt hän
+pelkäsi, että olisi pakko puhua hysteriakohtauksesta. Minuutti kului,
+eikä kumpikaan puhunut mitään. Von Coren nosti äkkiä katseensa
+Lajevskiin ja kysyi:
+
+-- Kuinka jaksatte eilisen jälkeen?
+
+-- Erinomaisesti, -- vastasi Lajevski punastuen. -- Itse asiassahan ei
+ollut mitään erikoisempaa...
+
+-- Eiliseen asti olin siinä luulossa, että hysteriakohtauksia on vain
+naisilla, ja sentähden ajattelin ensiksi, että teillä oli tanssitauti.
+
+Lajevski väänsi huulensa mielistelevään hymyyn ja ajatteli:
+
+"Kuinka epähienoa tuo on hänen puoleltaan. Tietäähän hän vallan hyvin,
+että minun on tukala olla..." -- Niin, olihan tuo naurettava juttu, --
+sanoi hän yhä hymyillen. -- Nauroin tänään koko aamun. Omituista
+hysteerisessä kohtauksessa on se, että vaikka tietääkin sen
+järjettömäksi, kuitenkin nauraa sille sydämessään ja samalla itkee.
+Hermostuneella aikakaudellamme olemme hermojemme orjia; ne ovat meidän
+käskijöitämme ja tekevät mitä tahtovat. Sivistys on tässä suhteessa
+tehnyt meille karhunpalveluksen...
+
+Lajevski puhui, ja hänestä oli epämieluista, että von Coren vakavana ja
+tarkkaavaisesti kuunteli ja katsoi häneen huomaavaisesti, silmiään
+räpyttämättä, ikäänkuin tutkien häntä; ja hän oli suutuksissaan itseensä
+siitäkin, että huolimatta von Corenia kohtaan tuntemastaan vihasta hän
+ei mitenkään kyennyt karkoittamaan mielistelevää hymyä kasvoiltaan.
+
+-- Vaikka täytyy se tunnustaa, -- pitkitti hän, -- olihan tällä
+kohtauksella suoranaiset ja varsin perusteellisetkin syynsä. Terveyteni
+on viime aikoina ollut hyvin horjuva. Lisätkää tähän ikävä, alituinen
+rahapula ... ihmisten ja yleisten harrastusten puute ... siinä on
+ahtaalla kuin oven välissä.
+
+-- Niin, kyllähän tilanne on toivoton, -- myönsi von Coren.
+
+Nämä tyynesti lausutut, kylmät sanat, jotka sisälsivät puoleksi pilkkaa,
+puoleksi tunkeilevaa ennustamista, loukkasivat Lajevskia. Hän muisti
+eläintieteilijän eilisiltaisen katseen, joka oli täynnä ivaa ja inhoa,
+oli hetken vaiti ja kysyi sitten, tällä kertaa enää hymyilemättä:
+
+-- Mistä te tiedätte, millainen tilani on?
+
+-- Vastahan puhuitte siitä itse, ja sitäpaitsi ottavat ystävänne niin
+hartaasti osaa oloihinne, ettei koko päivässä kuule muusta
+puhuttavankaan kuin teistä.
+
+-- Mitkä ystävät? Samoilenkoko, vai?
+
+-- Kyllä hänkin.
+
+-- Minä pyytäisin Aleksander Daviditshia ja yleensä ystäviäni vähemmän
+huolehtimaan minusta.
+
+-- Tuossa tulee Samoilenko, pyytäkää, että hän vähemmän huolehtii
+teistä.
+
+-- Minä en käsitä tuota puheensävyänne... -- mutisi Lajevski; hänet
+valtasi sellainen tunne ikäänkuin hän vasta nyt olisi käsittänyt, että
+eläintieteilijä vihaa häntä, halveksii ja pilkkaa häntä ja on hänen
+kiihkein, leppymättömin vihamiehensä. -- Säästäkää tuo sävynne jotakuta
+toista varten, -- lausui hän, jaksamatta puhua kovaa vihastuksensa
+takia, joka tuppautui rintaan ja kurkkuun, samaten kuin eilisiltainen
+naurunhalu.
+
+Sisään astui Samoilenko paitahihasillaan, hikisenä ja punoittavana
+keittiön kuumuudesta.
+
+-- Kah, oletko sinä täällä? -- sanoi hän. -- Päivää, veikko. Oletko
+syönyt puolista? Älä kursaile, sano: oletko syönyt?
+
+-- Aleksander Daviditsh, -- lausui Lajevski, nousten seisaalleen, -- jos
+minä käännyin puoleesi jollakin likeisten kesken tavallisella pyynnöllä,
+ei se merkinnyt sitä, että vapautan sinut olemasta vaatimaton ja
+pitämästä arvossa toisen salaisuuksia.
+
+-- Mitä kummaa? -- ihmetteli Samoilenko.
+
+-- Ellei sinulla ole rahaa, -- pitkitti Lajevski, korottaen ääntään ja
+kiihdyksissään myötäänsä vaihdellen jalka-asentoa, -- niin älä anna,
+kieltäydy, mutta miksi pitäisi joka kadunkulmassa toitottaa, että
+minun tilani on toivoton ynnä muuta? Sellaisia hyviätöitä ja
+ystävänpalveluksia, kun toimitetaan jotakin kopeekan arvosta, mutta
+puhutaan vähintäin ruplan verran, minä en voi sietää! Voit kerskata
+hyvillätöilläsi, mutta kukaan ei ole antanut sinulle oikeutta paljastaa
+minun salaisuuksiani!
+
+-- Mitä salaisuuksia? -- kysyi Samoilenko hämillään ja alkaen jo
+suuttua, -- jos olet tullut tänne sättimään, niin mene matkaasi. Tule
+sitten toiste!
+
+Samoilenko muisti säännön, että kun vihastuu lähimmäiseensä, pitää
+ajatuksissaan lukea sataan, niin tyyntyy; ja hän alkoi kiireesti laskea.
+
+-- Pyydän, ettette huolehdi minusta! -- jatkoi Lajevski. -- Älkää
+kiinnittäkö minuun huomiota. Ja kellä on oikeastaan mitään tekemistä
+minun kanssani taikka oikeutta sekaantua siihen, kuinka minä elän? Totta
+on, että minä tahoon matkustaa pois! Totta on, että teen velkoja, juon,
+elän vieraan vaimon kanssa, että minulla on hysteria, että olen kehno,
+etten ole niin syväaatteinen kuin eräät, mutta ketä se liikuttaa niin
+vähääkään? Kunnioitettakoon persoonallisuutta!
+
+-- Suo, veliseni, anteeksi, -- sanoi Samoilenko, ehdittyään lukea
+kolmeenkymmeneenviiteen, -- mutta...
+
+-- Kunnioitettakoon persoonallisuutta! -- keskeytti hänet Lajevski. --
+Nämä lakkaamattomat puhelut toisen kustannuksella, oihkaamiset ja
+voihkaamiset, alituiset vakoilut, salakuuntelut, nämä ystävälliset
+myötätunnon ilmaisut, hiiteen ne kaikki! Minulle annetaan rahoja
+lainaksi ja pannaan ehtoja kuin koulupojalle! Minua kohdellaan
+yliolkaisesti kuin hitto ties mitä! Minä en tahdo mitään! -- kiljaisi
+Lajevski, horjuen mielenkuohunnasta ja peläten että kenties oli tulossa
+eilinen hysteriakohtaus. -- "Lauantaina minä en siis matkusta", sävähti
+hänen ajatuksissaan.
+
+Diakoni astui sisään ja nähdessään Lajevskin, joka kalpeana, käsiään
+huitoen kääntyi kummallisine puheineen ruhtinas Vorontsovin muotokuvan
+puoleen, pysähtyi ovensuuhun, ikäänkuin puusta pudonneena.
+
+-- Alituiset kurkistelut sieluni syvyyksiin, -- jatkoi Lajevski, --
+loukkaavat minussa ihmisarvoa, ja minä pyydän vapaaehtoisia
+salapoliiseja lakkaamaan urkinnastaan! Riittää!
+
+-- Mitä sinä ... mitä te sanoitte? -- kysyi Samoilenko, ehdittyään
+parahiksi lukea sataan asti ja astuen kasvoiltaan punaisena Lajevskin
+eteen.
+
+-- Riittää! -- toisti Lajevski hengästyneenä ja tarttui lakkiinsa.
+
+-- Minä olen venäläinen lääkäri, aatelismies ja valtioneuvos! -- virkkoi
+Samoilenko pontevasti. -- Urkkija en ole koskaan ollut enkä salli
+kenenkään itseäni loukata! -- huusi hän jylisevällä äänellä, korostaen
+viimeistä sanaa. -- Suu kiinni!
+
+Diakoni, joka ei koskaan ollut nähnyt tohtoria niin mahtavana,
+kiihtyneenä, punakkana ja julmana, tukki kädellä suunsa, peräytyi
+eteiseen ja nauroi siellä katketakseen. Lajevski näki ikäänkuin sumun
+läpi, kuinka von Coren nousi ja pannen kädet housuntaskuihin kävi
+sellaiseen asentoon, kuin jos olisi odottanut, mitä tuleman piti; tämä
+asento näytti Lajevskista ylenmäärin hävyttömältä ja loukkaavalta.
+
+-- Suvaitkaa ottaa sananne takaisin! -- kiljaisi Samoilenko.
+
+Lajevski, joka ei enää muistanut, mitä sanoja oli käyttänyt, vastasi:
+
+-- Jättäkää minut rauhaan! Minä en tahdo mitään! Tahoon vain, että te ja
+juutalaissyntyiset saksalaistulokkaat jättäisitte minut rauhaan! Muussa
+tapauksessa minä ryhdyn toimenpiteisiin. Vaadin kaksintaisteluun!
+
+-- Nyt se kuultiin, -- sanoi von Coren, astuen esiin pöydän takaa. --
+Herra Lajevski haluaa ennen lähtöään huvitella kaksintaistelulla. Minä
+voin tarjota hänelle tämän huvin. Herra Lajevski, minä hyväksyn
+haasteenne.
+
+-- Haasteeni? -- murahti Lajevski hiljaa, astuen eläintieteilijän luo ja
+katsoi vihaa liekehtien hänen tummapintaiseen otsaansa ja kiharaisiin
+hiuksiinsa. -- Haasteeni? Tehkää hyvin! Minä vihaan teitä! Vihaan!
+
+-- Olen varsin iloinen. Huomenaamulla hyvin varhain Kerbalain ravintolan
+luona, kaikkine yksityiskohtineen makunne mukaan. Nyt sen sijaan
+korjatkaa luunne!
+
+-- Vihaan! -- toisti Lajevski hiljaisella äänellä, raskaasti puhkuen. --
+Olen vihannut jo kauan aikaa! Kaksintaistelu! Niin juuri!
+
+-- Toimita hänet pois, Aleksander Daviditsh, tahi minä lähden, -- sanoi
+von Coren. -- Hän puraisee minua.
+
+Von Corenin tyyni sävy palautti tohtorin maltin; hän oli tuota pikaa
+taas tyyni ja järkevä, tarttui Lajevskiin molemmin käsin vyötäisistä ja
+vieden hänet loitommas eläintieteilijästä puhella lirkutti
+ystävällisellä, mielenkuohunnasta vielä vapisevalla äänellä:
+
+-- Ystävä kullat ... hyvät, rakkaat... Kiivastuttiin ja sillä hyvä ...
+sillä hyvä... Ystäväiseni...
+
+Kuullessaan lempeän, ystävällisen äänen Lajevski tunsi, että hänen
+elämässään oli nyt tapahtunut jotakin kuulumatonta, hirviömäistä,
+ikäänkuin hän olisi ollut vähällä joutua junan alle; hän oli puhjeta
+itkuun, viittasi kädellä ja ryntäsi ulos huoneesta.
+
+"Tuntea toisen vihan kohdistuvan itseensä, näyttäytyä vihaavan ihmisen
+edessä mitä kurjimmassa, halveksittavimmassa, avuttomimmassa muodossa,
+voi hyvä Jumala, kuinka se on raskasta!" ajatteli hän tuokion kuluttua,
+istuessaan paviljongissa ja tuntiessaan tuon äsken kestämänsä
+vihanpurkauksen ikäänkuin ruostepisteenä ruumiissaan. "Kuinka se on
+raakaa, hyvä Luoja!"
+
+Kylmä vesi konjakin kera virkisti häntä. Hän kuvitteli selvästi von
+Corenin rauhalliset, pöyhkeät kasvot, hänen eilisen katseensa,
+lattiamattoa muistuttavan paitansa, äänensä, valkoiset kätensä, ja
+kiihkeä, kostonhaluinen viha velloi hänen rinnassaan ja vaati
+tyydytystä! Ajatuksissaan hän kaatoi von Corenin maahan ja alkoi tallata
+häntä. Hän muisteli yksityiskohtia myöten kaikkea, mitä oli tapahtunut,
+ja ihmetteli, kuinka oli voinut mielistelevästi hymyillä mitättömälle
+miehelle ja yleensä antaa mitään arvoa sellaisten vähäpätöisten,
+tuntemattomien ihmisten mielipiteille, jotka asuvat kaikkein kurjimmassa
+pikkukaupungissa -- eihän tätä kai ole kartallakaan eikä Pietarissa
+tunne ainoakaan kunnon ihminen. Jos tämä kaupunkirähjä äkkiä vaipuisi
+maan alle tai palaisi, luettaisiin sähkösanomatietoa siitä Venäjällä
+yhtä ikävystyneinä kuin ilmoitusta myytävistä vanhoista huonekaluista.
+Tappaako hän huomisaamuna von Corenin vai jättääkö hänet eloon, se on
+yhdentekevää, yhtä hyödytöntä ja mielenkiintoa vailla. Jos ampuu häntä
+jalkaan tahi käteen, haavoittaa, sitten tekee hänestä pilkkaa, niin
+samaten kuin hyönteinen, jolta on reväisty jalka irti, sekautuu heiniin,
+samaten hänkin kihelmöivine kärsimyksineen sitten hukkukoon suureen
+joukkoon samanlaisia mitättömiä ihmisiä kuin hän itsekin on.
+
+Lajevski lähti Sheshkovskin luo, kertoi hänelle kaikki ja pyysi häntä
+sekundantikseen; sitten he yhdessä lähtivät posti- ja lennätinkonttorin
+päällikön luo, pyysivät häntäkin sekundantiksi ja jäivät hänen luokseen
+päivälliselle. Päivällispöydässä oli leikkipuhe valloillaan ja
+naurettiin paljon. Lajevski lasketteli kompia sen johdosta, ettei hän
+melkein ollenkaan osannut ampua, ja nimitteli itseään kuninkaalliseksi
+tarkkampujaksi ja Wilhelm Telliksi.
+
+-- Sitä herraa on läksytettävä! -- sanoi hän.
+
+Päivällisen jälkeen istuttiin pelaamaan korttia. Lajevski pelasi, joi
+viiniä ja ajatteli, että kaksintaistelu yleensä on typerää ja
+tolkutonta, koska se ei ratkaise kysymystä, vaan tekee sen entistä
+sekavammaksi, mutta ettei ilman sitä voi asiasta selvitä. Niinkuin
+tässäkin tapauksessa: eihän käy syyttäminen von Corenia rauhantuomarin
+edessä. Ja siitäkin on tämä kaksintaistelu hyvä, että sen jälkeen hänen
+ei enää sovi jäädä kaupunkiin. Hän tuli hieman päihinsä, huumautui
+korttipeliin ja tunsi olonsa hyväksi.
+
+Mutta kun aurinko laski ja tuli pimeä, valtasi hänet levottomuus. Se ei
+ollut kuoleman edellä käyvää pelkoa, sillä koko sen ajan, kun hän söi
+puolista ja pelasi korttia, hänessä oli ties miksi se vakaumus, että
+tämä kaksintaistelu menee myttyyn; mutta hän pelkäsi jotakin outoa, mitä
+huomenaamulla piti tapahtuman ensi kerran hänen elämässään, ja samalla
+hän pelkäsi pian alkavaa yötä... Hän tiesi yön tulevan pitkäksi,
+unettomaksi, jolloin täytyisi ajatella ei yksistään von Corenia ja hänen
+vihaansa, vaan sitä valheiden suunnatonta röykkiötäkin, jonka läpi hänen
+oli taivallettava ja jonka kaartamiseen häneltä puuttui sekä voimia että
+taitoa. Tilanne oli sentapainen kuin jos hän äkkiä olisi sairastunut;
+häneltä oli mennyt kaikki mielenkiinto kortteihin ja ihmisiin, hän alkoi
+häärätä ja pyydellä, että hänet päästettäisiin kotiin. Hän halusi mitä
+pikimmin käydä vuoteeseen, olla liikkumatta ja valmistaa ajatuksiaan
+yöksi. Sheshkovski ja postivirkamies saattoivat häntä ja lähtivät sitten
+von Corenin luo keskustelemaan kaksintaistelusta.
+
+Lähellä asuntoaan Lajevski kohtasi Atshmianovin. Nuori mies oli
+hengästyksissään ja kiihtynyt.
+
+-- Minä etsin juuri teitä, Ivan Andreitsh! sanoi hän. -- Pyydän teitä,
+lähdetään kiireimmiten...
+
+-- Minne?
+
+-- Teitä haluaa tavata muuan teille tuntematon mies, jolla on teille
+perin tärkeätä asiaa. Hän pyytää mitä hartaimmin teitä tulemaan
+hetkiseksi. Hänen on puheltava kanssanne jostakin asiasta... Hänelle se
+on yhtä tähdellistä kuin elämä tai kuolema...
+
+Kiihdyksissään Atshmianov lausui tämän vahvalla armenialaismurteella ja
+korosti tavuja venäläisen korvaa loukkaavalla tavalla.
+
+-- Kuka hän on? -- kysyi Lajevski.
+
+-- Hän pyysi jättämään nimensä mainitsematta.
+
+-- Sanokaa hänelle, ettei minulla ole aikaa. Huomenna, jos hän
+suvaitsee...
+
+-- Kuinka te voitte! -- säikähti Atshmianov. -- Hän tahtoo ilmaista
+teille jotakin, teille perin tärkeää ... perin tärkeää! Ellette lähde,
+tapahtuu onnettomuus.
+
+-- Kummallista... -- jupisi Lajevski käsittämättä syytä, miksi
+Atshmianov oli niin kiihdyksissään ja mitä salaisuuksia voi olla tässä
+ikävässä, kaikille tarpeettomassa kaupunkipahasessa. -- Kummallista, --
+toisti hän ajatuksissaan. -- Voimmehan lähteä. Yhdentekevä.
+
+Atshmianov lähti rivakasti kulkemaan edeltä, Lajevski seurasi häntä.
+Kuljettiin ensin erästä katua, sitten kapeaa solaa pitkin.
+
+-- Kuinka tämä on ikävää, -- virkkoi Lajevski.
+
+-- Kohtsillään, kohtsillään... Se on tässä lähellä. Vanhan vallin
+likellä he kulkivat kapeaa poikkikatua pitkin kahden aidatun tyhjän
+aukion välitse, poikkesivat sitten johonkin avaraan pihaan ja
+lähestyivät pienehköä rakennusta...
+
+-- Onko tämä Myridovin talo, vai mitä? -- kysyi Lajevski.
+
+-- On.
+
+-- Mutta miksi kuljemme takapihan kautta, sitä en ymmärrä? Olisihan
+voitu kadun puoleltakin. Olisi ollut lähempänä...
+
+-- Ei mitään, ei mitään...
+
+Lajevskista oli niinikään outoa, että Atshmianov vei hänet
+keittiönportaiden kautta ja viittasi hänelle kädellään, ikäänkuin
+kehoittaen astumaan hiljaa ja olemaan ääneti.
+
+-- Tänne, tänne... -- virkkoi Atshmianov aukaisten varovasti oven ja
+astuen porstuaan varpaisillaan. -- Hiljaa, hiljaa, olkaa niin hyvä.
+Voisivat kuulla.
+
+Hän pysähtyi kuuntelemaan, veti raskaasti henkeään ja virkkoi kuiskaten:
+
+-- Avatkaa tämä ovi ja astukaa sisään... Älkää pelätkö.
+
+Lajevski avasi epäröiden oven ja joutui matalaan huoneeseen, jossa
+ikkunat olivat verhotut. Pöydällä paloi kynttilä.
+
+-- Ketä haette? -- kysyi joku viereisestä huoneesta. -- Sinäkö se olet,
+Myridka?
+
+Lajevski kiirehti tähän huoneeseen ja näki Kirilinin ja tämän vieressä
+Nadeshda Feodorovnan.
+
+Hän ei kuullut, mitä hänelle sanottiin, peräytyi huoneesta ja tuli
+huomaamattaan kadulle. Viha von Corenia kohtaan ja levottomuus -- kaikki
+oli sielusta hälvennyt. Kotiin mennessään hän kömpelösti huitoi oikealla
+kädellään ja katseli tarkasti jalkoihinsa, koettaen astua tasaista
+pohjaa myöten. Kotona työhuoneessaan hän hieroen käsiään ja omituisesti
+väännellen olkapäitänsä ja niskaansa, ikäänkuin takki ja paita olisivat
+puristaneet, asteli nurkasta nurkkaan, sytytti sitten kynttilän ja
+istahti pöydän ääreen...
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Humanistiset tieteet, joista puhutte, voivat vasta silloin tyydyttää
+ihmisajatusta, kun ne kehittyessään kohtaavat täsmälliset tieteet ja
+asettuvat kulkemaan niiden kanssa rinnakkain. Kohtaavatko ne toisensa
+mikroskoopissa vai uuden Hamletin yksinpuheluissa vaiko uudessa
+uskonnossa, sitä en tiedä, mutta ennemmin luulen maan peittyvän
+jääkuoreen, ennenkuin näin käy. Kaikkein pysyväisin ja elinvoimaisin
+humanistisista tietämyksistä on tietysti Kristuksen oppi, mutta
+katsokaahan, kuinka eri lailla sitäkin ymmärretään! Toiset opettavat,
+että meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme, mutta tekevät poikkeuksen
+sotamiehiin, pahantekijöihin ja mielenvikaisiin nähden: ensinmainittuja
+he sallivat tappaa sodassa, toisia eristetään tai mestataan, ja
+viimemainituilta kielletään oikeus mennä naimisiin. Toiset tulkitsijat
+opettavat, että tulee rakastaa kaikkia lähimmäisiä poikkeuksetta,
+erottamatta vuohia lampaista. Heidän oppinsa mukaan, jos teidän
+luoksenne tulee keuhkotautinen tai murhamies tai kaatuvatautinen ja
+kosii tytärtänne -- niin antakaa; jos kretiinit, heikkojärkiset,
+aloittavat sodan ruumiillisesti |a henkisesti terveitä vastaan, niin
+tarjotkaa kiltisti päänne heidän katkaistavakseen. Tämä rakkaudensaarna,
+joka vaatii rakkautta rakkauden tähden, kuten taidetta taiteen tähden,
+jos sillä olisi voimaa, johtaisi loppujen lopuksi ihmiskunnan
+täydelliseen hävittämiseen, ja niin tapahtuisi suurin konnantyö, mitä
+koskaan maan päällä on sattunut. Tulkinnat ovat varsin moninaisia, ja
+jos niitä on paljon, ei yksikään niistä tyydytä vakavaa ajattelua, vaan
+se rientää tulkintojen suureen joukkoon liittämään vielä omansa.
+Sentähden älkää koskaan perustako tätä kysymystä, kuten sanotte,
+filosofiselle tahi niin sanotulle kristilliselle pohjalle; sen kautta
+siirrytte vain yhä loitommas kysymyksen ratkaisusta.
+
+Diakoni kuunteli tarkkaavaisesti eläintieteilijää, mietti ja kysyi:
+
+-- Onko siveellinen laki, joka on ominainen jokaiselle ihmiselle,
+filosofien keksimä, vai onko Jumala sen luonut samalla kuin ruumiinkin?
+
+-- En tiedä. Mutta sanottu laki on siksi yleinen kaikille kansoille ja
+aikakausille, että minusta näyttää kuin tulisi sitä pitää ihmiseen
+elimellisesti kuuluvana. Se ei ole keksitty, vaan se on ja tulee
+olemaan. Minä en sano, että sitä koskaan nähdään mikroskoopilla, mutta
+sen elimellisen yhteyden todistaa jo silminnähtävyys: vakavaluontoiset
+aivohäiriöt ja kaikki niin sanotut sielulliset taudit ilmenevät ennen
+kaikkea siveellisen lain vääristelemisessä, mikäli minulle on tunnettua.
+
+-- Hyvä on. Siis, samaten kuin vatsa tahtoo ruokaa, samaten siveellinen
+tunto tahtoo, että rakastaisimme lähimmäisiämme. Eikö niin? Mutta
+synnynnäinen luontomme asettuu itserakkaudesta omantunnon äänen ja
+järjen kanssa vastahankaan, ja sentähden herää paljon vaikeasti
+ratkaistavia kysymyksiä. Kenenkä puoleen meidän on käännyttävä
+saadaksemme ratkaisun näihin kysymyksiin, ellette salli niitä perustaa
+filosofiselle pohjalle?
+
+-- Kääntykää niiden harvojen täsmällisten tietämysten puoleen, joita
+meillä on. Luottakaa silminnähtävyyteen ja tosiasiain logiikkaan. Se on
+tosin niukkaa, mutta sensijaan se ei ole niin horjuvaa ja vetelää kuin
+filosofia. Siveellinen laki vaatii, se myönnettäköön, että rakastaisitte
+ihmisiä. Entä sitten? Rakkauteen täytyy sisältyä, että poistatte kaiken
+sen, mikä tavalla tahi toisella vahingoittaa ihmisiä ja uhkaa tuottaa
+niille vaaraa nyt ja vastedes.
+
+Tietomme ja silminnähtävyys sanovat teille, että ihmiskuntaa uhkaa vaara
+siveellisesti ja ruumiillisesti epänormaalisten puolelta. Jos näin on,
+niin taistelkaa epänormaalisia ihmisiä vastaan. Elleivät voimanne riitä
+kohottamaan heitä normaali-ihmisten tasalle, niin riittää teillä voimia
+ja taitoa tehdä heidät vaarattomiksi, siis hävittää heidät.
+
+-- Siis on rakkaus siinä, että väkevän tulee voittaa heikko?
+
+-- Epäilemättä.
+
+-- Mutta väkeväthän ristiinnaulitsivat Herramme Jeesuksen Kristuksen! --
+sanoi diakoni kiihkeästi.
+
+-- Siinäpä se juuri onkin, etteivät häntä ristiinnaulinneet väkevät,
+vaan heikot. Inhimillinen kulttuuri on heikontanut ja pyrkii tekemään
+ihan tyhjäksi olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan; siitä
+johtuu, että heikot ovat tavattomasti lisääntyneet ja päässeet väkevistä
+voitolle. Kuvitelkaapa, että teidän onnistuisi juurruttaa mehiläisiin
+humaanisia aatteita niiden ollessa muokkaamattomassa, alkeellisessa
+tilassa. Mitä siitä seuraisi? Kuhnurit, jotka ovat tapettavat, jäisivät
+eloon, söisivät hunajan ja alkaisivat turmella ja tappaa
+naarasmehiläisiä -- ja tuloksena olisi, että heikot saisivat vallan
+väkevistä ja viimemainitut huononisivat suvustaan. Aivan samaa tapahtuu
+nykyisin ihmiskunnassa: heikot sortavat väkeviä. Villikansoilla, jotka
+eivät vielä ole joutuneet kosketuksiin kulttuurin kanssa, kulkee
+väkevin, viisain ja kaikkein siveellisin etumaisena; hän on päämies ja
+käskijä. Mutta me kulttuuri-ihmiset olemme ristiinnaulinneet Kristuksen
+ja ristiinnaulitsemme hänet yhä edelleen. Meiltä siis puuttuu jotakin...
+Ja tämä "jokin" meidän on saatava itsessämme uudelleen eleille, muuten
+ei tule loppua näistä väärinkäsityksistä.
+
+-- Mutta minkä tunnusmerkin nojalla voitte eroittaa väkevät heikoista?
+
+-- Tunnusmerkkeinä ovat tietäminen ja silminnähtävyys. Tuberkeli- ja
+lymfaattiset sairaat tuntee heidän taudeistaan, siveettömät ja
+mielenvikaiset taas teoistaan.
+
+-- Mutta onhan mahdollista erehtyä?
+
+-- Kyllä; mutta turhaa on pelätä jalkojen kastumista, jos kerran
+vedentulva uhkaa.
+
+-- Se on filosofiaa, -- huomautti diakoni naurahtaen.
+
+-- Ei laisinkaan. Te olette siinä määrin seminaarillisen filosofianne
+tärvelemä, että tahdotte kaikessa nähdä pelkästään sumua. Abstraktiset
+tieteet, joita teidän nuori päänne on täyteen ahdettu, ovatkin
+abstraktisia nimeltään juuri sentähden, että ne abstrahoivat, vetävät
+järkenne pois silminnähtävyydestä. Katsokaa pirua suoraan silmiin, ja
+jos hän on piru, niin sanokaa sitä myös piruksi älkääkä tuppautuko
+Kantin tai Hegelin luo saadaksenne selityksiä.
+
+Eläintieteilijä oli kotvasen vaiti ja jatkoi sitten: -- Kaksi kertaa
+kaksi on neljä, ja kivi on kivi. Huomenna meillä on kaksintaistelu. Minä
+ja te sanomme tietysti, että se on typerää ja järjetöntä, että
+kaksintaistelu on jo aikansa elänyt, että ylimystön välinen
+kaksintaistelu todellisuudessa ei minkään puolesta eroa juopuneiden
+kapakkatappelusta, mutta kuitenkaan emme pysähdy, vaan lähdemme
+kaupungin ulkopuolelle ja taistelemme. On siis olemassa voima, joka on
+harkintaamme suurempi. Me huudamme, että sota on rosvousta,
+raakalaisuutta, hirmuista veljesmurhaa, emmekä voi tainnoksiin menemättä
+nähdä verta; mutta eipä muuta tarvita kuin että ranskalaiset tai
+saksalaiset loukkaavat meitä, niin oitis tunnemme voimallista
+mielennousua, mitä vilpittömimmin huudamme hurraata ja hyökkäämme
+vihollisen kimppuun, ja silloin te rukoilette aseille Jumalan siunausta,
+ja urhoutemme herättää yleistä ja vilpitöntä ihastusta... On siis
+taaskin olemassa voima, joka on ellei juuri korkeampi, niin ainakin
+meitä ja filosofiaamme väkevämpi. Emme pysty sitä pysähdyttämään enemmän
+kuin tuota pilveäkään, joka tuolta meren ääreltä meitä lähestyy. Älkää
+siis teeskennelkö, älkää puiko sille nyrkkiä taskussanne älkääkä sanoko:
+"voi, se on typerää! voi, se on vanhentunutta! voi, se on ristiriidassa
+raamatun opin kanssa!", vaan katsokaa sitä suoraan silmiin, tunnustakaa
+sen järkevä lainmukaisuus, ja kun se esimerkiksi pyrkii hävittämään
+raihnasta, risatautista, turmeltunutta rotua, niin älkää asettuko sitä
+ehkäisemään pillereillänne ja lainauksilla väärin ymmärretystä
+evankeliumista. Ljeskov kertoo eräästä tunnollisesta Danielista, joka
+tapasi kaupungin ulkopuolella spitaalitautisen ja ruokki ja lämmitti
+häntä rakkauden ja Kristuksen nimeen. Jos tuo Daniel todellisuudessa
+olisi rakastanut ihmisiä, olisi hän raahannut spitaalitautisen
+loitommalle kaupungista ja viskannut hänet vuoren rotkoon ja lähtenyt
+itse palvelemaan terveitä. Kristus on toivoakseni käskenyt meitä
+osoittamaan järkevää, viisasta ja hyödyllistä rakkautta.
+
+-- Voi teitä mokomaa! -- naurahti diakoni. -- Itse ette usko
+Kristukseen, miksi hänen nimeänsä sitten niin usein mainitsette?
+
+-- Ei, kyllä minä uskon, vaikka omalla tavallani enkä sillä tavalla kuin
+te. Oh, diakoni, diakoni! -- naurahti eläintieteilijä, tarttui papin
+vyötäisiin ja virkkoi iloisesti:
+
+-- No, viis siitä! Lähdetäänkö huomenna kaksintaisteluun?
+
+-- Virka ei salli, muuten lähtisin.
+
+-- Entä mitä merkitsee -- virka?
+
+-- Olen papiksi vihitty. Minun päälläni lepää siunaus.
+
+-- Oh, diakoni, diakoni, -- toisti von Coren nauraen.
+
+-- Kuinka halusti keskustelen kanssanne.
+
+-- Te sanotte, että teillä on usko, -- sanoi diakoni.
+
+-- Minkälainen on se usko? Mutta minulla kun on setä pappina, niin hän
+uskoo niin vahvasti, että kun hän poudalla menee kedolle sadetta
+rukoilemaan, ottaa hän mukaansa sateenvarjon ja nahkaviitan, ettei sade
+paluumatkalla kastelisi häntä pahanpäiväiseksi. Se on usko! Kun hän
+puhuu Kristuksesta, säteilee hänestä pyhyyden loiste, ja kaikki miehet
+ja naiset itkevät ääneen. Hän pysäyttäisi sen pilvenkin, josta puhuitte,
+ja kääntäisi kaikki nuo voimanne pakoon. Niin... Usko siirtää vuoriakin.
+Diakoni hymähti ja taputti eläintieteilijää olalle.
+
+-- Niinpä niin... -- jatkoi hän. -- Te vain yhä opiskelette, tungette
+merten syvyyksiin, erottelette heikkoja ja väkeviä, kirjoittelette
+kirjoja ja haastatte kaksintaisteluun -- ja kuitenkin jää kaikki
+paikalleen, mutta joku raihnainen äijä-vanhus Pyhän Hengen innoittamana
+sopertaa yhden ainoan sanan, tai Arabiasta ajaa karauttaa ratsullaan
+joku uusi Muhammed kalpa kädessä, ja kaikki teillä kukistuu nurin
+niskoin ketarat taivasta kohden, eikä Euroopassa jää kiveä kiven päälle.
+
+-- Jokohan tuo, diakoni, on hangolla taivaankanteen kirjoitettu?
+
+-- Usko ilman töitä on kuollut, mutta työt ilman uskoa ovat vieläkin
+pahempaa, pelkkää ajanhukkaa eikä mitään muuta.
+
+Meren rannalla tuli näkyviin tohtori. Hän huomasi diakonin ja
+eläintieteilijän ja tuli heidän luokseen.
+
+-- Kaikki taitaa olla valmiina, -- virkkoi hän hengästyneenä. --
+Sekundanteiksi tulevat Govorovski ja Doiko. Saapuvat huomenaamulla kello
+viisi. Nostaapa aika synkkiä pilviä! -- jatkoi hän katsoen taivaalle. --
+Ei näe mitään. Kohtsillään alkaa sataa.
+
+-- Sinä toivoakseni lähdet mukaan? -- kysyi von Coren.
+
+-- Ei, Jumala varjelkoon, minä olen niin peräti uupunut. Minun sijastani
+lähtee Ustimovitsh. Olen jo hänen kanssaan sopinut.
+
+Kaukana meren yllä välähti salama ja kuului ukkosen myllerrystä.
+
+-- Kuinka tukahuttavaa on ukonilman edellä! -- sanoi von Coren. -- Panen
+vetoa, että sinä olet jo käynyt Lajevskin luona ja itkenyt pää hänen
+rintaansa painettuna.
+
+-- Mitä minä hänen luokseen? -- vastasi tohtori käyden hämille. -- Sitä
+vielä!
+
+Ennen auringon laskua hän oli monta kertaa kävellyt puistikkokatua
+edestakaisin, toivoen kohtaavansa Lajevskin. Häntä hävetti taannoinen
+kiivastumisensa ja sitä seurannut äkillinen hyvyydenpuuskansa. Hänen
+olisi tehnyt mieli pyytää Lajevskilta anteeksi leikkisään tapaan, torua
+häntä, tyynnytellä ja sanoa, että kaksintaistelu on raakalaisuuden
+jäännös, mutta että itse sallimus on osoittanut heidät turvautumaan
+kaksintaisteluun keinona sopiakseen keskenään; huomenna he, mitä
+mainioimmat, syväjärkiset miehet kumpikin, ammuttuaan toisiaan kohtaan
+laukauksen, antavat oikean arvon toinen toisensa jalomielisyydelle ja
+tulevat ystäviksi. Mutta Lajevskia hän ei tavannutkaan.
+
+-- Mitä minä hänen luokseen? -- toisti Samoilenko. -- En minä häntä
+loukannut, vaan hän loukkasi minua. Sano, hyvä mies, minkätähden hän
+niin hyökkäsi minun kimppuuni? Mitä pahaa minä hänelle olen tehnyt?
+Tulen ruokailuhuoneeseen ja osaamatta aavistaa tuon taivaallista saan
+vasten naamaani syytöksen: urkkija! Siinä ollaan! Sano, mistä se teillä
+alkoi? Mitä sinä hänelle sanoit?
+
+-- Sanoin hänelle, että hänen tilansa on toivoton. Ja minä olin
+oikeassa. Ainoastaan rehelliset ja petkuttajat voivat selviytyä
+millaisesta pulasta hyvänsä, mutta ne, jotka samalla tahtovat olla
+rehellisiä ja petkuttajia, ovat auttamattomasti hukassa. Mutta, hyvät
+herrat, kello on jo yksitoista, ja huomenna täytyy nousta aikaisin.
+
+Äkkiä lehahti tuuli; se nostatti rantakadulla pölyä, pyöritti sitä
+vihurissa, ja sen jylhään vonkunaan hukkui merenkin pauhina.
+
+-- Tuulispää! -- sanoi diakoni. -- Täytyy lähteä, muuten ajaa poroa
+silmät täyteen.
+
+Liikkeelle lähdettyä Samoilenko huokasi ja virkkoi, pidellen kiinni
+lakkiaan:
+
+-- Ei taida minunkaan nukkumisestani tänä yönä mitään tulla.
+
+-- Älä sinä ole rauhaton, -- sanoi eläintieteilijä naurahtaen. -- Voit
+olla huoleti, kaksintaistelu ei pääty sen kummempaan. Lajevski kai ampuu
+jalomielisesti ilmaan, hän ei juuri muuta kykenekään tekemään, minä taas
+en ammu laisinkaan. Joutua oikeudessa syytteeseen Lajevskin tähden on
+turhaa ajan hukkaa -- se leikki ei ole minkään veroinen. Toisekseen,
+millainen edesvastuu on kaksintaistelusta säädetty?
+
+-- Arestirangaistus, tahi jos vastapuoli kaatuu, enintään kolme vuotta
+linnavankeutta.
+
+-- Pietari-Paavalin linnassako?
+
+-- Ei, luullakseni sotalinnassa.
+
+-- Vaikka niin, mutta sietäisi tuota lurjusta läksyttää!
+
+Takana meren selällä välähti salama ja valaisi hetkiseksi rakennusten
+katot ja vuoret. Puistikkokadun kohdalla ystävät erosivat. Tohtorin
+häivyttyä pimeään ja hänen askeltensa herettyä kuulumasta von Coren
+huusi hänelle:
+
+-- Kunpa ei ilma estäisi meitä huomenna!
+
+-- Tokkopa vain! Mutta hyvä olisi, jos niin kävisi!
+
+-- Hyvää yötä!
+
+-- Mitä -- yötä? Mitä sanoit?
+
+Myrskyn ja meren pauhinan ja ukkosen myllerryksen takia oli vaikea
+erottaa sanoja.
+
+-- Ei mitään! -- huusi eläintieteilijä ja riensi kotia.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Jos hänet huomenaamulla tapetaan tai jos häntä pilkataan, annetaan hänen
+pitää henkensä, niin hän joka tapauksessa on mennyttä miestä. Jos tämä
+häväisty nainen epätoivosta ja häpeästä surmaa itsensä, tai jos hän jää
+tänne kurjaa eloansa jatkamaan, on hänkin joka tapauksessa mennyttä...
+
+Näin ajatteli Lajevski, istuessaan pöydän ääressä myöhään illalla ja yhä
+vielä hieroen käsiään. Ikkuna tempautui äkkiä auki ja rämähti jälleen
+kiinni, tuulenpuuska puhalsi huoneeseen ja lennätti papereita pöydältä.
+Lajevski sulki ikkunan ja kumartui nostamaan papereita lattialta. Hän
+tunsi ruumiissaan jotakin uutta, jotakin kömpelyyttä, jota ei ollut
+ennen ollut, ja hänen liikkeensä tuntuivat hänestä itsestäänkin
+oudoilta; hän asteli arasti, huitoi sivulle kyynärpäillään ja nyki
+hartioitaan, ja istuuduttuaan pöydän ääreen hän alkoi jälleen hieroa
+käsiään. Hänen ruumiinsa oli kadottanut joustavuutensa.
+
+Kuoleman aattona täytyy kirjoittaa likeisimmille omaisille. Lajevski
+muisti sen. Hän tarttui kynään ja kirjoitti vapisevalla käsialalla:
+
+"Rakas äiti!"
+
+Hän tahtoi kirjoittaa äidille, että tämä laupiaan Jumalan nimessä, johon
+hän uskoo, soisi turvaa ja lempeytensä lämmön säteilyä onnettomalle
+naiselle, jonka kunnian hän oli riistänyt, yksinäiselle, köyhälle ja
+heikolle, että hän unhottaisi ja antaisi anteeksi kaikki, kaikki,
+kaikki, ja uhrillaan vaikkapa osaksikin sovittaisi poikansa julman
+rikoksen; mutta hän muisti, kuinka äiti, lihava, ruumiikas vanha nainen,
+pitsimyssy päässä, aamulla astuu ulos puutarhaan, jäljestä vanha
+elättimuori, pikkunen pörrökoira sylissä, kuinka äiti huutaa valtiaan
+äänellä puutarhurille ja rengille, ja kuinka ylpeät, kopeat olivatkaan
+hänen kasvonsa, -- hän muisti sen ja vetäisi viivan piirtämänsä otsikon
+yli.
+
+Kaikissa kolmessa ikkunassa leimahti kirkas salama, ja sitten seurasi
+korvia lukkoon lyövä pitkälti jyrisevä ukkosenisku, kaikuen ensinnä
+kumeasti, mutta sitten ryskien ja jyskyen ja pauhaten niin voimakkaasti,
+että ikkunanruudut tärisivät. Lajevski nousi, astui ikkunan ääreen ja
+painoi otsansa ruutuun. Ulkona oli valtava, kaunis ukonilma.
+Taivaanrannalla sinkoilivat salamat valkoisina vöinä yhtä mittaa
+pilvistä mereen ja valaisivat laajalla alalla korkeita, mustia aaltoja.
+Ja oikealla ja vasemmalla ja luultavasti talon päälläkin leimahteli
+salamia.
+
+-- Ukonilma! -- kuiskasi Lajevski; hän tunsi halua rukoilla jotakuta tai
+jotakin, vaikkapa salamaa tai pilviä. -- Herttainen ukonilma!
+
+Hän muisti, kuinka oli lapsena ukonilmalla juossut avopäin puutarhaan,
+ja silloin häntä ajoi takaa kaksi valkotukkaista sinisilmäistä tyttöstä,
+ja heidät kasteli sade; tytöt nauroivat ihastuksissaan, mutta kun
+jyrähti kova ukkonen, painautuivat tyttöset turvallisesti hänen
+kupeeseensa, hän risti silmiään ja luki kiireimmän kautta: "Pyhä, pyhä,
+pyhä..." Oi, minne hävisitte, mihin meren syvyyteen hukuitte te kauniin,
+puhtaan elämän alkiot? Ukonilmaa hän ei enää pelkää, luontoa hän ei
+rakasta, Jumalaa ei hänellä ole, kaikki luottavaiset tytöt, joita hän
+jolloinkin on tuntenut, ovat hän ja hänen ikätoverinsa saattaneet
+hunningolle, kotinsa puutarhaan hän ei koko elämänsä aikana ole
+istuttanut ainoatakaan puuta eikä kasvattanut siellä ainoatakaan ruohoa,
+ja eläen elävien keskellä hän ei ole pelastanut ainoatakaan kärpästä,
+vaan ainoastaan hävittänyt, turmellut ja valehdellut, valehdellut...
+
+"Mikä menneisyydessäni onkaan vapaata paheesta?" kysyi hän itseltään,
+kokien tarttua johonkin valoisaan muistelmaan, niinkuin kuiluun suistuva
+takertuu pensaisiin.
+
+Kimnaasi? Yliopisto? Mutta se on petosta. Hän oli opiskellut huonosti ja
+unhottanut senkin, mitä oli oppinut. Yhteiskunnan palvelus? Sekin on
+petosta, sillä virka-ajallaan hän ei mitään tehnyt, nautti palkkaa
+ilmaiseksi, ja hänen palveluksensa oli häpeällistä valtionvarojen
+varastamista, josta ei jouduta syytteeseen.
+
+Totuus oli hänelle tarpeeton eikä hän sitä etsinyt, hänen omatuntonsa,
+paheen ja valheen lumoamana, nukkui tai oli ääneti; ihan kuin vieraana
+tai toisesta kiertotähdestä lainattuna hän ei ottanut osaa ihmisten
+yleiseen elämään, oli kylmäkiskoinen heidän kärsimyksiään, aatteitaan,
+uskontoaan, tietojaan, etsimistään, taisteluitaan kohtaan, ei puhunut
+ihmisille ainoatakaan hyvää sanaa, ei ollut kirjoittanut ainoatakaan
+hyödyllistä tai kehnoa riviä, ei ollut tehnyt ihmisille penninkään
+edestä hyvää, vaan ainoastaan söi heidän leipäänsä, joi heidän
+viiniänsä, viekoitteli heidän vaimojaan, eli heidän ajatuksillaan sekä
+puolustaakseen heidän ja oman itsensä edessä halveksittavaa
+loiselämäänsä koetti aina esiintyä sen muotoisena kuin olisi heitä
+korkeampi ja parempi. Valhe, valhe ja valhe...
+
+Hän muisti selvästi sen, mitä oli illalla nähnyt Myridovin talossa, ja
+hänen oli inhosta ja ikävästä tuskastuttavan tukala olla. Kirilin ja
+Atshmianov ovat ilettävät, mutta hehän vain jatkoivat sitä, mitä hän oli
+aloittanut; he ovat hänen rikostovereitaan ja oppilaitaan. Nuorelta,
+heikolta naiselta, joka luotti häneen enemmän kuin veljeen, hän oli
+riistänyt miehen, tuttavapiirin ja kotiseudun ja kuljettanut hänet tänne
+-- paahteeseen, kuumetaudin helmaan ja ikävään: päivästä päivään oli
+naisen täytynyt itsessään kuvastaa hänen joutilaisuuttaan,
+paheellisuuttaan ja valheellisuuttaan -- ja tämä, vain tämä täytti hänen
+elämänsä, tuon heikon, hauraan, kurjan; sitten hän oli saanut tästä
+naisesta kyllänsä, oli alkanut häntä vihata, mutta ei ollut kylliksi
+miehekäs hylkäämään, vaan koetti yhä lujemmin kietoa hänet valheillaan
+ikäänkuin hämähäkinverkkoon... Lopun tekivät sitten nämä ihmiset.
+
+Lajevski milloin istuutui pöydän ääreen, milloin astui ikkunaan; milloin
+hän sammutti kynttilän, milloin taas sytytti sen. Hän kirosi itseään
+ääneen, itki, vaikeroi, pyysi anteeksi; monta kertaa hän oli
+epätoivoissaan juossut pöydän luo ja kirjoittanut: "Rakas äiti!"
+
+Paitsi äitiä ei hänellä ollut ketään muita omaisia tai läheisiä: mutta
+kuinka voi äiti auttaa häntä? Ja missä hän on? Hän tahtoi juosta
+Nadeshda Feodorovnan luo langetaksensa hänen jalkojensa juureen,
+suudellakseen hänen käsiään ja jalkojaan, rukoillakseen anteeksi, mutta
+Nadeshda Feodorovna oli hänen uhrinsa ja herätti hänessä pelkoa, kuin
+makaisi jo ruumiina.
+
+-- Hukkaan mennyt elämä! -- jupisi hän hieroen käsiään. -- Miksi olen
+vielä elossa, oi, Jumala!...
+
+Hän sysäsi taivaalta alas himmeän tähtensä, se putosi ja sen jälki
+peittyi pimeään yöhön; se ei enää palaa taivaalle, sillä elämä annetaan
+vain yhden kerran eikä uudistu Jos voisi palauttaa menneet päivät ja
+vuodet, korvaisi hän valheen totuudella, joutilaisuuden
+työteliäisyydellä, ikävän riemulla, palauttaisi puhtauden niille, joilta
+oli sen riistänyt, löytäisi Jumalan ja totuuden, mutta se on yhtä
+mahdotonta kuin palauttaa pudonnut tähti takaisin taivaalle. Ja
+sentähden, että se on mahdotonta, hän joutui epätoivoon. Ukonilman
+tauottua hän istui avonaisen ikkunan luona ja ajatteli tyynesti, kuinka
+hänen käy. Von Coren arvatenkin surmaa hänet. Tämän miehen selvä
+maailmankatsomus sallii heikkojen ja kelvottomien hävittämisen; jos se
+ratkaisevalla hetkellä pettäisi, auttavat häntä viha ja inhontunne,
+jollaisia Lajevski hänessä herätti. Jos ei luoti osu, tahi jos von
+Coren, pilkatakseen vihattua vastustajaa, vain haavoittaa häntä tai
+ampuu ilmaan, mitä silloin on tehtävä? Minne pitää lähteä?
+
+-- Pietariinko? -- kysyi itseltään Lajevski. -- Mutta se olisi kiroamani
+entisen elämän uudestaan alkamista. Ja joka tavoittelee pelastusta
+muuttamalla paikasta toiseen kuin muuttolintu, ei saavuta mitään, sillä
+maa on hänelle kaikkialla samanlainen. Etsisikö pelastusta ihmisistä?
+Mutta kenestä ja miten? Samoilenkon hyvyys ja jalomielisyys tarjoavat
+yhtä vähän pelastusta kuin diakonin naurunherkkyys tahi von Corenin
+viha. Pelastus on etsittävä vain omasta itsestään, ja ellei sitä löydä,
+niin miksi hukata aikaa, on päätettävä päivänsä, siinä kaikki...
+
+Kuului ajoneuvojen tärinää. Alkoi jo sarastaa. Rattaat ajoivat ohi
+pyöräin naristessa märässä hiekassa, ja pysähtyivät talon kohdalle.
+Siellä oli kaksi miestä.
+
+-- Odottakaa, minä tulen heti! -- sanoi heille Lajevski ikkunasta. --
+Minä en nuku. Joko on aika?
+
+-- Jo. Kello on neljä. Ennenkuin ehdimme perille...
+
+Lajevski puki ylleen päällystakin ja hatun, pisti taskuunsa savukkeita
+ja pysähtyi miettiväisenä; hänestä näytti kuin olisi vielä pitänyt tehdä
+jotakin. Kadulla puhelivat sekundantit hiljaa keskenään ja hevoset
+korskuivat, ja nämä äänet varhaisena, kosteana aamuna, kun kaikki vielä
+nukkuivat ja päivä tuskin sarasti taivaalla, täyttivät Lajevskin sydämen
+pahan aavistuksen kaltaisella alakuloisuudella. Hän seisoi hetkisen
+mietteissään ja meni makuuhuoneeseen.
+
+Nadeshda Feodorovna makasi vuoteessa pitkänään, matkavaippa korvissa;
+hän ei liikkunut, vaan oli varsinkin päänsä puolesta egyptiläisen
+muumion kaltainen. Katsoessaan häneen Lajevski pyysi ajatuksissaan
+häneltä anteeksi ja ajatteli, että ellei taivas ole tyhjä ja siellä
+todellakin on Jumala, hän kyllä suojelee Nadeshda Feodorovnaa; ellei
+Jumalaa ole, niin hukkukoon Nadeshdakin, -- eihän kannata elää.
+
+Äkkiä Nadeshda Feodorovna kavahti istualleen vuoteessa. Kohottaen
+kalpeat kasvonsa ja katsoen peloissaan Lajevskiin hän kysyi:
+
+-- Sinäkö se olet? Joko ukonilma on tauonnut?
+
+-- Jo.
+
+Nadeshda Feodorovna muisti, painoi molemmat kädet kasvoilleen ja vavahti
+koko ruumiissaan.
+
+-- Kuinka minun on raskasta! -- virkkoi hän. -- Jospa tietäisit, kuinka
+minun on raskasta! Minä odotin, että tappaisit minut tai ajaisit pois
+kotoa sateeseen ja ukonilmaan, mutta sinä vitkastelet ... vitkastelet...
+
+Lajevski syleili rajusti Nadeshda Feodorovnaa, suuteli hänen polviaan ja
+käsiään ja sitten, kun Nadeshda Feodorovna jotakin sanoa lepersi ja
+värisi muistellessaan, silitteli hän hänen tukkaansa ja katsoen häntä
+kasvoihin ymmärsi, että tämä onneton, rikollinen nainen on ainoa hänelle
+läheinen, rakas ja korvaamaton ihminen.
+
+Kun hän ulos tultuaan nousi rattaille, toivoi hän palaavansa elävänä
+kotiin.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Diakoni nousi, pukeutui, tarttui paksuun, mykyräiseen kävelykeppiinsä ja
+poistui melua synnyttämättä asunnostaan. Oli pimeä, ja ensi hetkinä ei
+diakoni katua astuessaan nähnyt edes valkoista kävelykeppiäänkään;
+taivaalla ei ollut ainoatakaan tähteä, ja näytti siltä kuin taas olisi
+ollut tulossa sade. Tuoksui märälle hiekalle ja merelle.
+
+"Kunpa eivät tshetshentsit hyökkäisi niskaan", ajatteli diakoni,
+kuullessaan kuinka hänen keppinsä kolkahteli kivikatuun ja kuinka
+räikeästi ja yksinäisesti tämä kolkahtelu kaikui yön hiljaisuudessa.
+
+Päästyään kaupungin ulkopuolelle hän alkoi erottaa tietäkin ja
+kävelykeppinsä; mustalla taivaalla alkoi paikka paikoin näkyä sameita
+täpliä, ja ennen pitkää pilkahti näkyviin yksi tähti ja vilkutti arasti
+toista silmäänsä. Diakoni kulki korkeaa kivikkoista rantaa pitkin eikä
+nähnyt merta; se nukkui alempana, ja sen näkymättömät laineet
+loiskahtelivat veltosti ja raskaasti rantaan ikäänkuin huokaisten: uh!
+Ja kuinka verkkaan! Loiskahti yksi laine, diakoni ennätti lukea
+kahdeksan askelta, sitten loiskahti toinen, kuuden askelen perästä
+kolmas. Muuten ei voinut nähdä mitään, ja pimeässä kuului meren veltto,
+uninen pauhina, henkäili äärettömän kaukainen, ajatukselta salattu aika,
+jolloin Jumala liikkui kaaoksen yllä.
+
+Diakonista alkoi tuntua kaamealta. Hän ajatteli sitä, että kunpa Jumala
+ei rankaisisi häntä, vaikka hän pitää seuraa epäuskoisten kanssa,
+vieläpä menee katsomaan heidän kaksintaisteluaan. Kaksintaistelu kyllä
+tulee olemaan leikinasia, veretön, naurettava, mutta kuinka olikaan --
+se on pakanallinen nähtävä eikä hengenmiehen ole soveliasta olla siinä
+läsnä. Hän pysähtyi ja ajatteli: kääntyisinköhän takaisin? Mutta
+voimakas, levoton uteliaisuus voitti epäilykset, ja hän kulki edemmäs.
+
+"Vaikka epäuskoisiakin, he ovat sittenkin hyviä ihmisiä ja pelastuvat",
+lohdutti hän itseään. -- Pelastuvat varmasti! -- lausui hän ääneen,
+sytyttäen savukkeen.
+
+Millä mitalla on ihmisten ansioita mitattava, jotta heitä voisi
+arvostella oikein? Diakoni muisti vihamiehensä, hengellisen opiston
+johtajan, joka kylläkin uskoi jumalaan, ei otellut kaksintaisteluissa ja
+eli siveydessä, mutta joka jolloinkin oli antanut diakonille
+hiekansekaista leipää syödä sekä kerran ollut reväistä häneltä korvan
+irti. Jos kerran ihmiselämä on säännöstelty niin mutkattomasti, että
+tätä julmaa, epärehellistä johtajaa, joka varasti valtion jauhoja,
+kaikki kunnioittivat ja rukoilivat opistossa hänen terveytensä ja
+pelastuksensa puolesta, niin onko silloin oikein karttaa sellaisia
+ihmisiä kuin von Corenia ja Lajevskia vain siitä syystä, että he ovat
+epäuskoisia? Diakoni ryhtyi ratkaisemaan tätä kysymystä, mutta muisti
+samassa Samoilenkon naurettavan muodon tänään, ja se katkaisi hänen
+ajatusjuoksunsa. Kuinka paljon huomenna tullaan nauramaan! Diakoni
+kuvitteli, kuinka hän istuutuu pensaan juurelle katselemaan, ja kun von
+Coren huomenna päivällispöydässä alkaa kehua, niin hän, diakoni, nauraen
+kertoo hänelle kaikki kaksintaistelun yksityiskohdat.
+
+"Mistä te kaikki tiedätte?" kysyy eläintieteilijä. -- "Siinäpä se juuri
+onkin. Kotona olen kyyhöttänyt ja tiedän kumminkin."
+
+Hyvä olisi kuvata kaksintaistelu naurettavassa muodossa. Appi lukisi ja
+nauraisi, apelle ei ole pajunköyttä syöttäminen, pitää kertoa vain tai
+kirjoittaa jotakin naurettavaa.
+
+Aukeni eteen Keltaojan laakso. Sateesta oja oli paisunut leveämmäksi ja
+käynyt vuolaammaksi eikä se enää kohissut kuin ennen, nyt se oikein
+ärjyi. Aamu alkoi sarastaa. Harmaa, valju aamu ja pilvet, jotka kiitivät
+länttä kohden tavoittaakseen ukkospilven ja vuoret, sumun ympäröimät, ja
+märät puut -- kaikki näytti diakonista rumalta ja äkäiseltä. Hän pesi
+kasvonsa ojassa, luki aamurukouksen, ja hänen teki mieli teetä ja
+lämpimiä munkkeja hapankerman kera, joita appelassa joka aamu
+tarjottiin. Muistipa hän vaimonsakin sekä "Mennyt" nimisen kappaleen,
+jota hän soitti pianolla. Millainen nainen hän oikeastaan on? Diakonin
+tutustuttivat häneen, kihlasivat ja naittivat yhdessä viikossa;
+elettyään vaimonsa kanssa vajaan kuukauden hänet määrättiin tänne
+virantekoon, joten ei vielä ollut päässyt selville, millainen ihminen
+hänen vaimonsa on. Ilman häntä tuntuu olo kuitenkin ikävältä.
+
+"Pitääpä kirjoittaa hänelle pikkuinen kirje..." tuumi hän.
+
+Tataarin mökin katolla oli lippu sateesta liuonnut ja riippui rentona,
+ja itse mökki märkine kattoineen näytti matalammalta ja pimeämmältä kuin
+ennen. Oven edustalla oli kaksipyöräiset rattaat; Kerbalai, pari
+abhasialaista ja nuori tataarilaisnainen roimahousuissa, luultavasti
+Kerbalain vaimo tai tytär, kantoivat kapakasta ulos säkkejä ja nostivat
+ne rattaille maissiolkien päälle. Rattaiden vieressä seisoi päät
+painuksissa pari aasia. Pantuaan säkit rattaille abhasialaiset ja
+tataarilaisnainen rupesivat peittämään kuormaa oljilla ja Kerbalai
+kaikella kiireellä valjastamaan aaseja.
+
+"Salakuljetustavaraa kaiketi", ajatteli diakoni.
+
+Tuossa makasi viimekertainen tuulenkaatama puukin, tuossa musta laikka
+osoittamassa nuotion paikkaa. Muistui mieleen kekkerit kaikkine
+yksityiskohtineen, tuli, abhasialaisten laulu, mieluiset haaveet
+piispanvirasta ja kirkollisesta kulkueesta... Musta oja oli sateesta
+käynyt leveämmäksi ja mustemmaksi. Diakoni astui varovasti ojan poikki
+huojuvaa siltaa myöten, jota jo likaiset laineet harjoillaan
+pyyhkielivät, ja kiipesi portaita myöten kuivuuvajaan.
+
+"Erinomainen pää!" ajatteli hän laskeutuen pitkäkseen oljille ja
+muistellen von Corenia. -- "Selvä pää, suokoon Jumala terveyttä.
+Julmuutta vain hänessä on..."
+
+Minkätähden hän vihaa Lajevskia ja tämä häntä? Minkätähden he ryhtyvät
+kaksintaisteluun? Jos he olisivat lapsuudesta asti tunteneet sellaista
+puutetta kuin diakoni, jos heidät olisi kasvatettu raakojen, sydämeltään
+tylyjen, voitonahnasten, leipäpalasta soimaavien, käytökseltään
+töykeiden ja epähienojen, lattialle syljeskelevien, päivällispöydässä ja
+rukouksen aikana röyhtäisevien seassa, jos heitä ei olisi lapsuudesta
+pitäen hemmoiteltu elämän mukavuuksilla ja valittujen ihmisten seuralla,
+niin kuinka kiinteästi he liittyisivätkään toinen toiseensa, kuinka
+mielellään antaisivatkaan toisilleen anteeksi molemminpuoliset
+puutteensa ja pitäisivät arvossa sitä, mitä heissä kummassakin on. Onhan
+ulkonaisestikin siivoja ihmisiä niin kovin vähän maailmassa! Tosin
+Lajevski oli tolkuton, irstas, eriskummainen, mutta eihän hän varasta,
+ei sylkeä lopsauta lattialle, ei morkkaa vaimoaan: "halkeat, mutta työtä
+et tahdo tehdä", ei pieksisi lapsia ohjaksilla eikä syöttäisi
+palkollisille haisevaa silavaa -- eikö siinä jo kyllin, jotta häneen
+voisi suhtautua suopeasti? Sitäpaitsi hän ensi sijassa itse kärsii
+puutteellisuuksistaan, kuten sairas haavoistaan. Sen sijaan, että
+ikävissään ja joidenkin väärinkäsitysten johdosta etsitään toinen
+toisessaan rappeutumista, sukupuuttoon kuolemista, perinnöllisyyttä ynnä
+muuta, mikä on vähän ymmärrettävää, niin eikö heidän olisi parempi
+laskeutua alemmas ja suunnata viha ja kiukku sinne, missä kokonaiset
+kadut kaikuvat törkeän raakuuden, voitonpyynnön, soimausten,
+saastaisuuden, sättimisten, naisten kirkunan kamalasta sekamelskasta...
+
+Rattaiden jyrinä keskeytti diakonin ajatukset. Hän katsahti ulos ovesta
+ja näki ajoneuvoissa kolme miestä: Lajevskin, Sheshkovskin sekä
+posti- ja lennätinkonttorin päällikön.
+
+-- Seis! -- sanoi Sheshkovski.
+
+Kaikki kolme kömpivät maahan ja katsoivat toinen toiseensa.
+
+-- Heitä ei vielä ole, -- virkkoi Sheshkovski ja pudisteli päältään
+likaa. -- No entä sitten? Kun kerran asia on tällainen, niin etsitään
+sopiva paikka. Tässä ei mahdu edes kääntymään.
+
+He kulkivat kauemmas jokea ylöspäin ja häipyivät pian näkyvistä.
+Tataarilaiskuski istuutui rattaille, kallisti päänsä olkapäätä vasten ja
+nukkui. Odotettuaan kymmenisen minuuttia diakoni tuli ulos kuivuuvajasta
+ja otettuaan päästään mustan huopahatun, ettei häntä huomattaisi, lähti
+kyyryksissä ja ympärilleen vilkuillen hiipimään rantaa pitkin pensaiden
+ja maissisarkojen välitse; puista ja pensaista rapisi hänen päälleen
+suuria vesipisaroita, ruoho ja maissi olivat märkiä.
+
+-- Rietasta! -- jupisi hän, kokoillen märkiä ja likaisia helmojaan. --
+Jos olisin tiennyt, en olisi lähtenyt.
+
+Kohta hän kuuli ääniä ja näki ihmisiä. Lajevski asteli, kädet
+hihansuihin työnnettyinä ja kumaraisena, kiivaasti edestakaisin
+saranreunaa pitkin; hänen sekundanttinsa seisoivat joen rannalla ja
+kiersivät paperista savukkeita.
+
+"Kummallista..." ajatteli diakoni, oudoksuen Lajevskin astuntaa. --
+"Ihan kuin ukko."
+
+-- Kuinka epäkohteliasta heidän puoleltaan! -- sanoi postivirkamies,
+katsoen kelloa. -- Myöhästyminen saattanee olla oppineiden kannalta
+hyvinkin kiitettävä asia, mutta minusta se on sikamaista.
+
+Sheshkovski, paksu, mustapartainen, mies kuunteli ja virkkoi:
+
+-- Jo kuuluvat tulevan!
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Ensi kerran eläissäni näen! Kuinka ihanaa! -- sanoi von Coren, tullen
+näkyviin kedolla ja ojentaen molemmat kätensä itää kohti. --
+Katsokaahan: vihreitä säteitä!
+
+Idässä vuorten takaa sojotti kaksi vihreätä sädettä, ja se oli
+todellakin hyvin kaunista. Aurinko teki nousuaan.
+
+-- Päivää! -- jatkoi eläintieteilijä, nyökäyttäen päätään Lajevskin
+sekundanteille. -- En kai myöhästynyt?
+
+Häntä seurasivat hänen sekundanttinsa, kaksi hyvin nuorta yhdenkokoista
+upseeria, Boiko ja Govorovski, yllä valkoiset sotilasmekot, sekä laiha,
+juro tohtori Ustimovitsh, joka toisessa kädessä kantoi jotakin myttyä,
+toista piti selkänsä takana: tapansa mukaan hänellä oli kävelykeppi
+ojennettuna pitkin selkää. Laskien mytyn maahan ja tervehtimättä ketään,
+hän pani toisenkin kätensä selän taakse ja alkoi astella edestakaisin.
+
+Lajevski tunsi uupumusta ja pahaa oloa kuten ihminen, joka vähän ajan
+perästä mahdollisesti on kuoleman oma ja sentähden herättää yleistä
+huomiota. Hän olisi suonut, että hänet tapettaisiin niin pian kuin
+suinkin tai vietäisiin kotiin. Hän näki nyt auringonnousun ensimmäisen
+kerran eläissään; tämä varhainen aamu, vihreät säteet ja kosteus ynnä
+miehet märkine saappaineen näyttivät liikanaisilta hänen elämässään,
+tarpeettomilta, ja vaivasivat häntä; kaikella tällä ei ollut
+minkäänlaista yhteyttä eletyn yön, hänen ajatustensa ja
+syyllisyydentuntonsa kanssa, ja sentähden hän olisi kernaasti lähtenyt
+pois kaksintaistelua odottamatta.
+
+Von Coren oli huomattavasti kiihtynyt ja koetti salata sitä, ollen
+panevinaan kaikkein enimmin huomiota vihreisiin säteisiin. Sekundantit
+olivat hämillään ja katsoivat toinen toiseensa, ikäänkuin kysyen, mitä
+varten he ovat täällä ja mitä heidän on tehtävä.
+
+-- Minusta näyttää, herrat, ettei meillä ole syytä mennä tästä
+edemmäksi, -- virkkoi Sheshkovski. -- Sopiihan tässäkin.
+
+-- Kyllä tietenkin, -- myönsi von Coren.
+
+Seurasi vaitiolo. Ustimovitsh käveli edestakaisin, kääntyi äkkiä
+Lajevskin puoleen ja sanoi puoliääneen, puhuen vasten hänen kasvojaan:
+
+-- Ei kai vielä ole ehditty ilmoittaa teille minun ehtojani. Kumpikin
+riitapuoli maksaa minulle 15 ruplaa, mutta jos toinen kaatuu, maksaa
+eloonjäänyt koko summan 30 ruplaa.
+
+Lajevski oli ennestään tuttu tämän miehen kanssa, mutta nyt vasta hän
+ensi kerran selvästi näki hänen sameat silmänsä, karheat viiksensä ja
+laihan, keuhkotautisen kaulansa: koronkiskuri, mutta ei tohtori! Hänen
+hengityksellään oli vastenmielinen lihan haju.
+
+"Pitäähän olla kaikenlaisia ihmisiä maailmassa", ajatteli Lajevski ja
+vastasi:
+
+-- Hyvä on.
+
+Tohtori nyökkäsi ja alkoi jälleen astella, ja ilmeistä oli, ettei hän
+laisinkaan välittänyt rahasta, vaan oli esittänyt asian pelkästä vihasta
+heitä vastaan. Kaikki tunsivat, että oli jo aika aloittaa tai lopettaa
+se, mikä oli jo aloitettu, mutta eivät kuitenkaan aloittaneet eivätkä
+lopettaneet, vaan käyskentelivät, seisoivat ja polttelivat. Nuoret
+upseerit, jotka ensi kerran eläissään olivat läsnä kaksintaistelussa,
+eivät nytkään paljoa uskoneet tähän siviilimiesten heidän mielestään
+tarpeettomaan kaksintaisteluun, tarkastelivat huolellisesti
+palttinamekkojaan ja silittelivät hihoja. Sheshkovski lähestyi heitä ja
+virkkoi hiljaa:
+
+-- Herrat, meidän täytyy koettaa kaikkia keinoja estääksemme tämän
+kaksintaistelun. Täytyy sovittaa heidät.
+
+Hän punastui ja jatkoi:
+
+-- Eilen kävi Kirilin luonani ja valitti, että Lajevski oli tavannut
+hänet Nadeshda Feodorovnan seurassa ja sen semmoista.
+
+-- Niin, sen olemme mekin kuulleet, -- lausui Boiko.
+
+-- Siinä sen näette... Lajevskilla vapisevat kädet ja niin edespäin...
+Hänessä ei ole miestä kohottamaan asetta. Kaksintaistelu häntä vastaan
+on yhtä epäinhimillinen kuin taistelu juopunutta tai lavantautista
+vastaan. Ellei sovintoa saada aikaan, on taistelu, hyvät herrat, ainakin
+lykättävä, vai mitä... Tämä on sellaista pirun hommaa, etten viitsisi
+nähdä.
+
+-- Puhukaa siitä von Corenille.
+
+-- Minä en tiedä kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä välitä
+tietääkään; hän voisi luulla, että Lajevski on alkanut pelätä ja
+lähettänyt minut hänen luokseen. Mutta luulkoon mitä hyvänsä, minä
+sittenkin puhun hänelle.
+
+Sheshkovski suuntasi askelensa epävarmasti ja hieman ontuen, ikäänkuin
+toinen jalka olisi puutunut, von Corenia kohden, ja hänen astuessaan ja
+rykiessään huokui koko hänen olentonsa laiskuutta.
+
+-- Kuulkaas, mitä minun on sanottava teille, herraseni, -- aloitti hän
+ja tähysteli tarkasti eläintieteilijän paidan kuvioita. -- Se on meidän
+keskeistä... Minä en tunne kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä
+niistä välitäkään, ja nyt minä puhun -- en sekundanttina, tahtoisin
+sanoa, vaan ihmisenä ja niin edespäin.
+
+-- No niin, mitä?
+
+-- Kun sekundantit kehoittavat sopimaan, ei heitä tavallisesti kuulla,
+vaan katsotaan heidän välitystarjoustaan pelkäksi muodollisuudeksi.
+Itserakkaus ja niin edespäin. Mutta nyt minä nöyrimmin pyydän teitä
+kiinnittämään huomiotanne Ivan Andreitshiin. Hän ei tänään ole
+normaalitilassa, ei ole täydessä järjessään, niin sanoakseni, kurjan
+näköinen. Hänelle on tapahtunut onnettomuus. En voi suvaita juoruja, --
+Sheshkovski punastui ja vilkaisi taaksensa, -- mutta koska on hankkeissa
+kaksintaistelu, katson tarpeelliseksi ilmoittaa teille. Eilen illalla
+hän Myridovin talossa yllätti naisensa ... erään mieshenkilön seurassa.
+
+-- Ilettävää! -- jupisi eläintieteilijä, kalpeni, rypisti otsaansa ja
+sylkäistä läiskäytti: -- Hyi!
+
+Hänen alahuulensa vavahti; hän loittoni Sheshkovskin luota, tahtomatta
+kuulla enempää, ja ikäänkuin hän vahingossa olisi saanut suuhunsa
+jotakin kitkerää, hän taaskin sylkäistä läiskäytti ja katsahti
+vihamielisesti ensi kerran koko aamuna Lajevskiin. Hänen kiihtymyksensä
+ja paha olonsa olivat haihtuneet; nyt hän ravisti päätään ja sanoi
+kovaa:
+
+-- Hyvät herrat, mitä me enää odotamme? Miksi emme ala jo?
+
+Sheshkovski ja upseerit katsahtivat toisiinsa ja ensinmainittu kohautti
+olkapäitään.
+
+-- Herrat! -- sanoi hän kovalla äänellä, kääntymättä erikoisesti
+kenenkään puoleen. -- Herrat! Me kehoitamme teitä sopimaan.
+
+-- Lopettakaamme pikemmin nämä muodollisuudet, -- lausui von Coren. --
+Sovinnosta on jo puhuttu. Mikä on seuraava muodollisuus? Pitäisihän
+koettaa joutua, herrat, muuten aika käy täpäräksi.
+
+-- Me pysymme sittenkin vaatimuksessamme, että koettaisitte sopia, --
+sanoi Sheshkovski syyllisyyttä ilmaisevalla äänellä kuin ihminen, jonka
+täytyy sekaantua vieraisiin asioihin; hän kävi punaiseksi, pani käden
+sydämelleen ja jatkoi: -- Herrat, me emme huomaa johdonmukaista yhteyttä
+loukkauksen ja kaksintaistelun välillä. Loukkauksella, jonka joskus
+inhimillisestä heikkoudesta aikaansaamme toinen toisellemme, ja
+kaksintaistelulla ei ole mitään yhteistä. Me olemme yliopiston käyneitä,
+sivistyneitä miehiä, ja tietysti näette itsekin, että kaksintaistelu on
+vain vanhentunut, tyhjä muodollisuus ja niin edespäin. Me otamme sen
+ainakin siltä kannalta, muuten emme olisi tänne tulleet, koska emme voi
+sallia, että ihmiset meidän läsnäollessamme ampuisivat toisiaan ja niin
+edespäin. -- Sheshkovski pyyhki hikeä otsaltaan ja jatkoi: -- Tehkää nyt
+siis, herrat, loppu erimielisyydestänne, ojentakaa toinen toisellenne
+kättä ja lähdetään kotiin juomaan sovinnon malja.
+
+Von Coren oli vaiti. Lajevski, huomattuaan, että häneen katsotaan,
+virkkoi:
+
+-- Minulla ei ole mitään Nikolai Vasiljitshiä vastaan. Jos hän katsoo
+minun olevan syyllisen, olen valmis pyytämään häneltä anteeksi.
+
+Von Coren otti pahastuakseen.
+
+-- Nähtävästi, hyvät herrat, -- sanoi hän, -- teille olisi mieluista,
+että herra Lajevski palaisi kotiin ylevämielisenä ja ritarina, mutta
+minä en voi hankkia teille tai hänelle sitä mielihyvää. Ei olisi ollut
+syytä nousta varhain ja matkata kaupungista kymmenen virstaa ainoastaan
+sen vuoksi, että olisi voitu juoda sovinnon malja, haukata päälle ja
+selittää minulle, että kaksintaistelu on vanhentunut muodollisuus.
+Kaksintaistelu on kaksintaistelu, eikä sitä ole tehtävä sen
+järjettömämmäksi ja valheellisemmaksi kuin se itsessään on. Minä tahdon
+taistella!
+
+Seurasi hiljaisuus. Upseeri Boiko otti laatikosta kaksi pistoolia:
+toinen annettiin von Corenille, toinen Lajevskille, ja sitten seurasi
+hämminki, joka kotvaksi aikaa tuotti huvia eläintieteilijälle ja
+sekundanteille. Kävi näet ilmi, ettei kukaan läsnäolijoista ollut
+koskaan eläissään ollut mukana kaksintaistelussa eikä varmasti tietänyt,
+kuinka pitää asettua ja mitä sekundanttien on sanottava ja tehtävä.
+Mutta sitten Boiko muisti ja alkoi huulet hymyssä selittää.
+
+-- Herrat, kuka muistaa, miten sitä Lermontov kuvaa? -- kysyi von Coren
+nauraen. -- Turgenjevilla myöskin Basarov vaihtaa laukauksia jonkun
+kanssa...
+
+-- Mitä siinä on muistelemista, -- sanoi Ustimovitsh kärsimättömäsi ja
+pysähtyi. -- Mitatkaa välimatka -- siinä kaikki.
+
+Ja hän harppasi pari kolme kertaa ikäänkuin näyttääkseen, kuinka on
+mitattava. Boiko luki askelet, ja hänen toverinsa veti miekan tupesta ja
+piirsi maahan päätekohtiin rajaviivat.
+
+Riitamiehet asettuivat paikoilleen yleisen äänettömyyden vallitessa.
+
+"Myyrät", muisti diakoni kyyröttäessään pensaassa.
+
+Taas Sheshkovski puhui jotakin, ja taas selitti jotakin Boiko, mutta
+Lajevski ei kuullut mitään tai oikeammin sanoen kuuli, mutta ei mitään
+ymmärtänyt. Kun tuli aika, viritti hän hanan ja kohotti raskasta, kylmää
+pistooliaan suu ylöspäin. Hän oli unohtanut avata päällyshuttunsa napit,
+ja häntä ahdisti olkapäästä ja kainalosta, käsivarsi kohosi niin
+vastahakoisesti kuin olisi hiha ommeltu lakkipellistä. Hän muisti
+eilisen vihansa tuota mustapintaista otsaa ja kiharatukkaa vastaan ja
+ajatteli, ettei hän edes eilenkään, kovan suuttumuksensa ja vihansa
+hetkellä, olisi voinut ampua ihmiseen. Peläten, että luoti vahingossa
+voisi sattua von Coreniin, hän kohotti pistoolia yhä ylemmäs ja tajusi,
+että tämä liian ilmeinen jalomielisyys ei ole hienotuntoista eikä
+ylevää, mutta toisin hän ei voinut eikä tahtonut. Katsoessaan von
+Corenin kalpeihin, pilkallisesti hymyileviin kasvoihin, jotka ilmaisivat
+hänen olleen jo alusta saakka siinä varmassa uskossa, että hänen
+vastustajansa ampuisi ilmaan, Lajevski ajatteli, että tuossa paikassa,
+Jumalan kiitos, kaikki loppuu ja että tarvitsee vain hiukan kovemmin
+painaa liipasinta...
+
+Potkaisi kovasti olkapäähän, pamahti laukaus, ja vuorilta vastasi kaiku:
+poks-poks!
+
+Von Coren viritti vuorostaan hanan ja katsahti Ustimovitshin puoleen,
+joka edelleen kulki edestakaisin, kädet selän takana ja kiinnittämättä
+huomiota mihinkään.
+
+-- Tohtori, -- virkkoi eläintieteilijä, -- minä pyydän, älkää liikkuko
+edestakaisin kuin heiluri. Se panee silmäni kipenöimään.
+
+Tohtori pysähtyi. Von Coren alkoi tähdätä Lajevskiin.
+
+"Nyt tulee loppu!" ajatteli Lajevski.
+
+Suoraan kasvoja kohden suunnattu pistoolinsuu, vihan ja ylenkatseen
+ilmaus von Corenin asennossa ja koko olemuksessa ja tämä murha, jonka
+kunnon mies on aikeissa tehdä näin keskellä päivää kunnon ihmisten
+läsnäollessa, ynnä tämä hiljaisuus ja tuntematon voima, joka pakottaa
+Lajevskin seisomaan paikallaan, estäen häntä juoksemasta pakoon --
+kuinka kaikki tämä on salaperäistä ja käsittämätöntä ja hirveää! Aika,
+joka von Corenilta meni tähdätessä, tuntui Lajevskista pitemmältä kuin
+yökausi. Hän katsoi rukoilevasti sekundantteihin; nämä eivät
+hievahtaneetkaan ja olivat kalpeat.
+
+"Ammu sukkelammin!" ajatteli Lajevski ja tunsi, että hänen kalpeiden,
+värisevien, säälittävien kasvojensa täytyy herättää von Corenissa yhä
+enemmän vihaa.
+
+"Minä surmaan hänet tuossa paikassa", ajatteli von Coren, tähdäten
+otsaan ja tunnustellen jo sormellaan liipasinta. -- "Tietysti
+surmaan..."
+
+-- Hän tappaa! -- kuului äkkiä aivan läheltä epätoivoinen huudahdus.
+
+Samassa pamahti laukaus. Nähtyään, että Lajevski seisoi paikallaan eikä
+ollut kaatunut, kaikki kääntyivät katsomaan sille taholle, mistä päin
+huuto oli kuulunut, ja näkivät diakonin. Hän seisoi kalpeana, märät
+hiukset takeltuneina otsaan ja poskiin, yltyleensä märkänä ja liassa
+joen toisella rannalla, hymyili eriskummaisesti ja heilutti märkää
+hattuaan. Sheshkovski naurahti ilosta, ratkesi itkuun ja astui
+syrjään...
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Kotvan kuluttua von Coren ja diakoni yhtyivät joen sillan luona.
+Diakonin mieli oli kuohuksissa, hän hengitti raskaasti ja karttoi
+katsomasta silmiin. Häntä hävetti oma pelkonsa sekä likainen ja märkä
+pukunsa.
+
+-- Minusta näytti, että teillä oli aikomuksena surmata hänet ... jupisi
+hän. -- Kuinka se on ihmisluonnolle vastenmielistä! Kuinka peräti
+luonnonvastaista se on!
+
+-- Mitä teitä te tänne jouduitte? -- kysyi eläintieteilijä.
+
+-- Älkää kysykö, -- sanoi diakoni, huitaisten kädellään. -- Pahahenki
+sai eksytetyksi: lähde ja lähde... Ja minä lähdin ja olin maissipellossa
+istuessani kuolla pelosta. Mutta nyt, Jumalan kiitos, Jumalan kiitos...
+Olen teihin hyvin tyytyväinen, -- puheli diakoni. -- Sitä vain
+pyytämällä pyytäisin, ettei kenellekään puhuttaisi minun olleen täällä,
+muuten voisin saada aika ripin esimiehiltäni. Sanoisivat, että diakoni
+on ollut sekundanttina.
+
+-- Hyvät herrat, -- sanoi von Coren. -- Diakoni pyytää, ettette
+kenellekään virkkaisi nähneenne hänet täällä. Hänelle voi seurata siitä
+ikävyyttä.
+
+-- Kuinka se on ihmisluonnolle vastenmielistä! -- huokasi diakoni. --
+Suokaa minulle jalomielisesti anteeksi, mutta teillä oli sellainen
+muoto, että luulin teidän ehdottomasti surmaavan hänet.
+
+-- Olin kovassa kiusauksessa tehdä lopun tuosta konnasta, -- sanoi von
+Coren, -- mutta te huusitte juuri parahiksi, ja minulta meni luoti
+ohitse. Koko tämä menetelmä on kuitenkin tottumattomalle vastenmielinen,
+ja minä väsyin aika lailla. Olen kovasti heikontunut. Lähdetään
+ajamaan...
+
+-- Ei, sallikaa minun kulkea jalan. Minun on vilu ja olen läpimärkä,
+kävelen tästä lämpimikseni.
+
+-- Niinkuin tahdotte, -- virkkoi raukealla äänellä uupunut
+eläintieteilijä, istuutui rattaille ja sulki silmänsä. -- Niinkuin
+tahdotte...
+
+Sillä välin kun häärättiin ajoneuvojen ympärillä ja istuuduttiin, seisoi
+Kerbalai tien vieressä ja pidellen molemmin käsin vatsaansa kumarteli
+syvään ja väläytteli hampaitaan; hän luuli herrojen tulevan nauttimaan
+luonnosta ja juomaan teetä eikä ymmärtänyt, miksi he istuutuivat
+ajoneuvoihin. Yleisen äänettömyyden vallitessa saattue läksi liikkeelle,
+ja mökin luo jäi diakoni yksin.
+
+-- Meni kapakka, joi tee, -- virkkoi hän Kerbalaille. -- Minun tahto
+syö.
+
+Kerbalai osasi hyvin venäjää, mutta diakoni luuli, että tataari paremmin
+ymmärtää, jos puhuttelee häntä murtaen venäjänkieltä.
+
+-- Munakokkeli teki, juusto antoi...
+
+-- Tule, tule, pappi, -- sanoi Kerbalai kumartaen. -- Kaikkea annan...
+Juustoakin on ja viiniä myös... Syö mitä haluat.
+
+-- Kuinka on tataarinkielellä Jumala? -- kysyi diakoni astuessaan
+kapakkaan.
+
+-- Sinun Jumalasi ja minun Jumalani on aivan sama, -- sanoi Kerbalai
+ymmärtäen hänet väärin. -- Kaikilla on yksi Jumala, mutta ihmiset ovat
+erilaiset. Ketkä ovat venäläisiä, ketkä turkkilaisia, kutka taas
+engelsmanneja -- kaikkia ihmisiä on paljon, mutta Jumala on yksi.
+
+-- Hyvä. Jos kaikki kansat palvelevat yhtä ainoata Jumalaa, niin miksi
+te, muhamettilaiset, katsotte kristittyihin kuin perivihollisiinne?
+
+-- Miksi vihoittelet? -- sanoi Kerbalai, tarttuen molemmin käsin
+vatsaansa, -- sinä olet pappi, minä muhamettilainen, sinä sanot -- syödä
+tahdon, minä annan... Vain rikas pitää lukua siitä, mikä Jumala on
+minun, mikä sinun, mutta köyhälle ykskaikki. Syö, ole hyvä.
+
+Sillä aikaa kun tataarin mökissä keskusteltiin jumaluusopillisista
+asioista, ajoi Lajevski kotiin ja muisteli, kuinka kaameata hänen oli
+ollut matkustaa aamun sarastaessa, kun tie, kalliot ja vuoret olivat
+märät ja pimeät ja tietämätön tulevaisuus häämöitti kammottavana kuin
+kuilu, josta ei näy pohjaa. Nyt sen sijaan välkkyivät sadepisarat
+ruohontutkaimissa ja kivillä kuin timantit, luonto hymyili riemuissaan
+ja kammottava tulevaisuus oli jäänyt taaksepäin. Hän katseli
+Sheshkovskin synkkiä, itkettyneitä kasvoja ja edellä kulkevia kaksia
+ajoneuvoja, joissa istuivat von Coren, hänen sekundanttinsa ja tohtori,
+ja hänestä näytti, ikäänkuin he kaikki olisivat olleet paluumatkalla
+hautuumaalta, vastikään haudattuaan sinne vastuksellisen, sietämättömän
+ihmisen, joka oli häirinnyt kaikkien elämää.
+
+"Kaikki on loppunut", ajatteli hän entistä elämäänsä, varovasti
+silitellen sormillaan kaulaansa.
+
+Hänellä oli oikealle puolelle kaulaa, kauluksen kohdalle, kohonnut pieni
+paisuma, pikkusormen pituinen ja paksuinen, ja tuntui sellaista kipua,
+kuin olisi joku silitysraudalla pyyhkäissyt pitkin kaulaa. Se oli luodin
+aikaansaama ruhjevamma.
+
+Kun hän sitten palasi kotia, kului häneltä päivä, eriskummaisen pitkänä,
+suloisena ja utuisena kuin unhe. Hän tarkkaili ammoin tuntemiansa
+esineitä kuin vankilasta tai sairaalasta hiljan päästetty ja ihmetteli,
+että pöydät, ikkunat ja tuolit, valo ja meri herättivät vilkasta,
+lapsellista iloa, jollaista hän ei ammoin ollut kokenut. Kalpea ja
+kovasti laihtunut Nadeshda Feodorovna ei käsittänyt hänen hellämielistä
+ääntään ja kummallista astuntaansa; hän riensi kertomaan Lajevskille
+kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut... Hänestä näytti, että Lajevski
+luultavasti kuulee huonosti eikä ymmärrä häntä, ja että jos hän saa
+tietää kaikki, niin hän kiroo ja tappaa, mutta Lajevski kuunteli häntä,
+silitteli hänen kasvojaan ja hiuksiaan, katsoi häntä silmiin ja lausui:
+
+-- Minulla ei ole ketään muita, paitsi sinua.
+
+Sitten he istuivat kauan aikaa pystyaidan ympäröimässä puistossa,
+painautuneina toinen toisensa kupeeseen ja olivat ääneti tai haaveillen
+ääneen tulevasta onnellisesta elämästään puhelivat lyhyin, katkonaisin
+lausein, ja Lajevskista tuntui, ettei hän koskaan ollut puhunut niin
+pitkään ja niin kauniisti.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Oli kulunut runsaasti kolme kuukautta. Valkeni se päivä, jolloin von
+Coren oli päättänyt matkustaa pois. Varhaisesta aamusta oli ollut kylmä
+ja satanut rankasti, puhalsi koillistuuli, ja merellä kävi kova
+aallokko. Puhuttiin, että semmoisella ilmalla höyrylaiva tuskin saapuisi
+ulkosatamaan. Aikataulun mukaan sen piti saapua kello yhdeksän jälkeen
+aamulla, mutta von Coren, joka oli käynyt rantalaiturilla puolenpäivän
+aikaan sekä iltapäivällä, ei kiikarilla nähnyt muuta kuin harmaita
+aaltoja ja sadetta, joka peitti taivaanrannan näkyvistä.
+
+Illansuussa sade lakkasi, ja tuuli alkoi huomattavasti tyyntyä. Von
+Coren tyytyi jo siihen ajatukseen, ettei hänen matkastaan tänään tulisi
+mitään, ja istuutui Samoilenkon kanssa pelaamaan shakkia; mutta kun
+pimeni, tuli sotamiespalvelija ilmoittamaan, että merellä näkyi tulia ja
+että oli nähty raketti.
+
+Von Corenille tuli kiire. Hän pujotti laukunhihnan olkapäälleen, suuteli
+Samoilenkoa ja diakonia, käväisi ilman mitään tarvetta kaikissa
+huoneissa, sanoi hyvästi palvelijalle ja keittäjälle ja astui kadulle,
+rinnassa se tunto, ikäänkuin olisi unhottanut jotakin tohtorin luo tai
+omaan asuntoonsa. Kadulla hän asteli Samoilenkon rinnalla, ja heitä
+seurasi diakoni, käsissä laatikko, ja viimeisenä kulki sotamiespalvelija
+kantaen kahta matkalaukkua. Vain Samoilenko ja palvelija erottivat nuo
+himmeät tulet merellä, toiset seurueesta katselivat pimeässä, mutta
+eivät nähneet mitään. Laiva pysähtyi kauas rannasta.
+
+-- Joutuin, joutuin, -- kiirehti von Coren. -- Pelkään, että laiva
+jättää.
+
+Kulkiessaan kolmi-ikkunaisen talon ohitse, johon Lajevski kohta
+kaksintaistelun jälkeen oli muuttanut asumaan, ei von Coren voinut
+pidättäytyä, vaan katsahti sinne. Lajevski istui pöytänsä yli
+kumartuneena, selkä ikkunaan päin ja kirjoitti.
+
+-- Minua ihmetyttää, -- virkkoi eläintieteilijä hiljaa, -- kuinka hän on
+köyristynyt!
+
+-- Niin, kyllä sitä sietää ihmetellä, -- huokasi Samoilenko. -- Näin
+istuu mies aamusta iltaan ja työskentelee. Tahtoo suorittaa velkansa. Ja
+elää, veikkonen, huonommin kuin kerjäläinen.
+
+Oltiin puolisen minuuttia ääneti. Eläintieteilijä, tohtori ja diakoni
+seisoivat akkunan kohdalla yhä katsellen Lajevskia.
+
+-- Ei matkustanutkaan pois täältä, raukka, -- sanoi Samoilenko. -- Mutta
+muistatko, millaisessa lähtötouhussa hän oli?
+
+-- Muistan, kovasti on köyristynyt, -- toisti von Coren. -- Hänen
+häänsä, päivänpituinen työskentelynsä leipäpalan puolesta, jokin uusi
+ilme hänen kasvoillaan, jopa astuntansakin -- kaikki se on niin
+epätavallista, etten suorastaan tiedä miksi sitä sanoakaan, -- ja
+eläintieteilijä tarttui Samoilenkon hihaan ja jatkoi mielenliikutuksen
+väräyttämällä äänellä: -- Sano sinä hänelle ja hänen vaimolleen, että
+minä lähtiessäni ihmettelin heitä, toivoin heille kaikkea hyvää ... ja
+pyydä häntä, ettei hän, jos mahdollista, minua pahoin muistelisi. Hän
+tuntee minut. Hän tietää, että jos minä olisin voinut ennakolta aavistaa
+tällaisen muutoksen tapahtuvan, olisi minusta voinut tulla hänen paras
+ystävänsä.
+
+-- Käy sisään hänen luokseen sanomassa hyvästi.
+
+-- Ei, se ei olisi sopivaa.
+
+-- Miksi? Jumala tietää, ehket enää koskaan häntä näe. Eläintieteilijä
+mietti ja virkkoi:
+
+-- Se on totta.
+
+Samoilenko koputti hiljaa sormellaan ikkunaan. Lajevski vavahti ja
+katsahti taakseen.
+
+-- Vanja, Nikolai Vasiljitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi, -- sanoi
+Samoilenko. -- Hän on juuri lähdössä matkalle.
+
+Lajevski nousi pöydän äärestä ja meni porstuaan avaamaan oven; von Coren
+ja diakoni astuivat sisään.
+
+-- Tulin vain hetkiseksi, -- aloitti eläintieteilijä, riisuen porstuassa
+kalossit ja ollen jo pahoillaan, että oli antanut sijaa tunteelle ja
+tullut tänne kutsumatta. "Minä ihankuin tuppaudun", ajatteli hän, "se on
+tyhmää." -- Suokaa anteeksi, että häiritsen, -- lausui hän astuessaan
+Lajevskin jäljestä tämän huoneeseen, -- mutta minä matkustan nyt pois,
+ja jokin veti minua luoksenne. Jumala tietää, näemmekö enää toisiamme.
+
+-- Olen kovin iloinen... Pyydän nöyrimmästi, -- sanoi Lajevski ja
+siirteli kömpelösti vieraille tuoleja, tahtoen ikäänkuin sulkea heiltä
+tien, pysähtyi keskelle lattiaa ja hieroi käsiään.
+
+"Suotta olin jättämättä todistajia kadulle", ajatteli von Coren ja
+virkkoi lujalla äänellä: -- Älkää minua pahoin muistelko, Ivan
+Andreitsh. Tietysti on mahdotonta unhottaa sitä, mikä on ollut, se on
+liian surullista, enkä ole tullut tänne pyytääkseni anteeksi tai
+vakuuttaakseni viattomuuttani. Minä toimin vilpittömässä mielessä enkä
+ole siitä lähtien vaihtanut vakaumusta... Totta on, kuten nyt suureksi
+ilokseni huomaan, että erehdyin teihin nähden, mutta kompastuuhan sitä
+tasaisellakin tiellä, ja sellainen on ihmiskohtalo: ellet erehdy
+pääasiassa, erehdyt yksityiskohdissa. Kukaan ei tunne oikeata totuutta.
+
+-- Niin, ei kukaan tunne totuutta... virkkoi Lajevski.
+
+-- No, hyvästi nyt... Suokoon Jumala teille kaikkea hyvää.
+
+Von Coren ojensi Lajevskille kättä; Lajevski puristi sitä ja kumarsi.
+
+-- Älkää muistelko pahalla mielellä, -- sanoi von Coren. -- Terveisiä
+vaimollenne ja sanokaa hänelle, että olen pahoillani, kun en saanut
+sanoa hänelle jäähyväisiä.
+
+-- Hän on kotona.
+
+Lajevski lähestyi ovea ja puhui toiseen huoneeseen:
+
+-- Nadja, Nikolai Vasiljevitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi.
+
+Nadeshda Feodorovna astui sisään, pysähtyi ovensuuhun ja katsahti arasti
+vieraihin. Hänen kasvonsa näyttivät syyllisiltä ja säikähtyneiltä, ja
+käsiään hän piti kuin tyttökoululainen, jolle annetaan nuhteita.
+
+-- Minä matkustan nyt pois, Nadeshda Feodorovna, -- lausui von Coren, --
+ja tulin sanomaan hyvästi.
+
+Nadeshda Feodorovna ojensi epäröiden hänelle kätensä, ja Lajevski teki
+kumarruksen.
+
+"Voi kuitenkin, kuinka he kumpikin ovat säälittävän näköisiä!" ajatteli
+von Coren. "Ei ole heille helppoa tämä elämä." -- Minä tulen käymään
+Moskovassa ja Pietarissa, -- sanoi hän, -- olisiko jotakin, mitä olisi
+tarvis teille sieltä lähettää?
+
+-- Mitäpäs? -- virkkoi Nadeshda Feodorovna ja vaihtoi miehensä kanssa
+huolestuneita katseita. -- Ei kai sitä liene mitään...
+
+-- Niin, ei mitään... sanoi Lajevski hieroen käsiään.
+
+-- Viekää terveisiä.
+
+Von Coren ei tiennyt, mitä vielä olisi sopinut tai tarvinnut sanoa,
+vaikka sitä ennen, sisään astuessaan, oli aikonut puhua paljon hyvää,
+mieltä lämmittävää ja merkillistä. Hän puristi ääneti Lajevskin ja hänen
+vaimonsa käsiä ja lähti heidän luotaan raskain mielin.
+
+-- Millaisia ihmisiä! -- puheli diakoni puoliääneen, astuessaan toisten
+jäljessä. -- Voi, Jumala, millaisia ihmisiä! Tosiaan on Jumalan oikea
+käsi istuttanut tämän viinipensaan! Herra, Herra! Yksi voitti tuhannen,
+toinen kymmenentuhatta. Nikolai Vasiljitsh, -- lausui hän haltioissaan,
+-- tietäkää, tänään te voititte ihmisvihollisista suurimman -- voititte
+ylpeyden!
+
+-- Herjetkää, diakoni! Mitä voittajia me olemme, minä ja hän? Voittajat
+näyttävät kotkilta, mutta hän on surkea, saamaton, arka, kumartelee kuin
+kiinalainen nukke, ja minun on mieleni niin surullinen.
+
+Takaapäin kuului askelia. Sieltä tuli Lajevski, aikoen saattaa lähtijää.
+Laivasillalla seisoi palvelija, pidellen kahta matkalaukkua, ja hiukan
+loitommalla seisoi neljä soutumiestä.
+
+-- Aika tiukka tuuli ... brr! -- sanoi Samoilenko.
+
+-- Merellä lienee nyt aika myrsky -- oi, oi! Et sinä nyt lähde sopivaan
+aikaan, Kolja.
+
+-- Minä en pelkää meritautia.
+
+-- Ei siitä puhetta... Kunpa nuo tolvanat eivät keikauttaisi sinua
+mereen. Olisi pitänytkin lähteä asioimiston purjeveneessä. Missä on
+asioimiston pursi? -- huusi hän soutajille.
+
+-- Lähti jo, teidän ylhäisyytenne.
+
+-- Entä tullipursi?
+
+-- Lähti myöskin.
+
+-- Miksei siitä ilmoitettu? -- vihoitteli Samoilenko.
+
+-- Tollot!
+
+-- Yhdentekevä, älä siinä kimmastu... sanoi von Coren. -- Hyvästi
+sitten. Jumala varjelkoon teitä.
+
+Samoilenko syleili von Corenia ja risti kolmesti hänen kasvojaan.
+
+-- Älähän unhoita, Kolja... Kirjoita... Ensi keväänä odotamme.
+
+-- Hyvästi, diakoni, -- sanoi von Coren, puristaen diakonin kättä. --
+Kiitos seurastanne ja elähyttävistä puheluistanne. Miettikäähän
+tutkimusretkeä.
+
+-- Herran tähden, valmis minä olen vaikka maailman äären! -- nauroi
+diakoni. -- Jäisinkö minä pois pelistä?
+
+Von Coren tunsi pimeässä Lajevskin ja ojensi ääneti hänelle kätensä.
+Soutajat seisoivat jo alhaalla, pidellen kiinni venettä, joka keikkui
+paaluja vasten, vaikkakin sataman sulku suojeli sitä kovalta aallokolta.
+Von Coren laskeutui portaita myöten, loikkasi venheeseen ja istui
+peräsimeen.
+
+-- Kirjoita! -- huusi hänelle Samoilenko. -- Pidä vaaria terveydestäsi!
+
+"Ei kukaan tunne oikeata totuutta", ajatteli Lajevski, nostaen
+päällysnuttunsa kaulusta ja työntäen kädet hihansuihin.
+
+Vene kaarsi reippaasti laivasillan ja työntyi väljemmille vesille. Se
+häipyi aaltoihin, mutta solahti seuraavassa hetkessä Syväristä korkealle
+aallonharjalle, niin että saattoi erottaa ihmiset, vieläpä airotkin.
+Vene eteni kolmisen syltä, mutta aallokko hulautti sitä pari syltä
+takaisinpäin.
+
+-- Kirjoita! -- huusi Samoilenko. -- Saipa sinut pahahenki lähtemään
+tämmöisellä ilmalla!
+
+"Niin juuri, ei kukaan tunne oikeata totuutta..." ajatteli Lajevski,
+luoden alakuloisen katseen rauhattomalle, synkälle merelle.
+
+"Venettä heittelee takaisinpäin", ajatteli hän, "se kulkee kaksi askelta
+eteen-, yhden taaksepäin, mutta soutajat ovat itsepintaisia, riuhtovat
+väsymättä airoilla eivätkä pelkää korkeita aaltoja. Vene lipuu
+lipumistaan eteenpäin, nyt sitä ei enää näy, kuluu puolisen tuntia, ja
+soutajat näkevät selvästi laivan tulet, ja tunnin kuluttua he ovat jo
+laivaportaiden luona. Samoin elämässäkin... Totuutta etsiessään ihmiset
+kulkevat kaksi askelta eteen-, yhden taaksepäin. Kärsimykset, erehdykset
+ja elämänkaiho heittelevät heitä takaisinpäin, mutta totuudenjano ja
+itsepintainen tahto ajavat heitä yhä eteenpäin. Ja kenpä tietää? Ehkä he
+viimein saavuttavat oikean totuuden..."
+
+-- Hyvä-ä-sti! -- huusi Samoilenko.
+
+-- Ei näy eikä kuulu, -- sanoi diakoni. -- Onnea matkalle!
+
+Sade alkoi rapista.
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kaksintaistelu, by Anton Tshehov
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42116 ***
diff --git a/42116-8.txt b/42116-8.txt
deleted file mode 100644
index f2eacf6..0000000
--- a/42116-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5289 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kaksintaistelu, by Anton Tshehov
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kaksintaistelu
-
-Author: Anton Tshehov
-
-Translator: Emil Mannstén
-
-Release Date: February 17, 2013 [EBook #42116]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSINTAISTELU ***
-
-
-
-
-Produced by Jukka Aakula
-
-
-
-
-
-
-KAKSINTAISTELU
-
-Kirj.
-
-Anton Tshehov
-
-
-Venäjänkielestä ["Duelj"] suomentanut Emil Mannstén
-
-
-
-Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1921.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Oli kello kahdeksan aamulla -- se aika, jolloin upseerit, virkamiehet ja
-matkustavaiset tavallisesti kuuman, tukahduttavan yön jälkeen uivat
-meressä ja sitten tulivat paviljonkiin juomaan kahvia tai teetä. Ivan
-Andreitsh Lajevski, laihahko, vaaleaverinen, kahdeksankolmatta ikäinen
-nuorimies, rahaministeriön virkamieslakini päässä ja tohvelit jalassa,
-tapasi uimaan mennessä rannalla kosolta tuttavia ja niiden joukossa
-ystävänsä, sotilaslääkäri Samoilenkon.
-
-Samoilenkolla oli iso pää, tukka hyvin lyhyeksi leikattu, kaulaa tuskin
-ollenkaan, punakat kasvot, tuuheat mustat kulmakarvat ja harmaa
-poskiparta; kun tähän vielä yhtyi turpea vartalo ja käheä soturin basso,
-niin eipä ihmettä, että hän vieraaseen, joka ensi kerran saapui
-paikkakunnalle, teki vastenmielisen vaikutuksen. Mutta kun ehti kulua
-pari kolme päivää ensimmäisestä tutustumisesta, niin alkoivat hänen
-kasvonsa näyttää erittäin herttaisilta, lempeiltä, jopa kauniiltakin.
-Kankeista liikkeistään ja karkeahkosta äänestään huolimatta hän oli
-ihmisenä sävyisä, tavattoman helläluontoinen, jalomielinen ja kohtelias.
-Kaikkia kaupunkilaisia hän sinutteli, kaikille hän antoi rahoja
-lainaksi, oli heidän lääkärinsä, toimitteli heitä naimisiin, sovitteli
-heidän pikku riitojaan, pani toimeen ulkoilmakekkereitä, joissa paistoi
-hiilillä lampaanlihamöykkyjä ja keitti piikkieväkaloista mainiota
-kalalientä; aina hän puuhasi ja pyysi jonkun puolesta, ja aina hänellä
-oli jotakin iloitsemisen syytä. Yleisen mielipiteen mukaan hän oli
-moitteeton mies, jolla tiedettiin olevan vain kaksi heikkoutta:
-ensiksikin hän häpesi omaa hyväsydämisyyttään ja koetti peittää sitä
-tuimalla katsannolla ja tahallisella töykeydellä, ja toiseksi hän
-tahtoi, että välskärien ja sotamiesten tuli puhutella häntä
-"ylhäisyydeksi", vaikka hänellä oli ainoastaan valtioneuvoksen arvo.
-
--- Vastaa minulle, Aleksander Daviditsh, yhteen kysymykseen, -- virkkoi
-Lajevski, sittenkun he molemmat, hän ja Samoilenko, olivat astuneet
-olkapäitään myöten veteen. -- Otaksutaan, että olet rakastunut naiseen
-ja asettunut hänen kanssaan elämään yhdessä; parin vuoden kuluttua
-sitten, kuten voi sattua, et enää häntä rakasta, vaan alat tuntea, että
-hän on sinulle vieras. Miten sinä sellaisessa tapauksessa menettelisit?
-
--- Perin yksinkertaisesti. Sanoisin: lähde, muoriseni, mille
-ilmansuunnalle halajat -- ilman pitempiä puheita.
-
--- Helposti sanottu! Mutta jollei hänellä ole mihin mennä? Jos hän on
-yksinkertainen nainen, vailla sukulaisia, vailla rahaa, jos ei osaa
-tehdä työtä...
-
--- Siinä tapauksessa ... anna hänelle viisisataa ruplaa käteen tahi
-maksa viisikolmatta ruplaa kuukaudessa -- ja tyytyköön siihen. Onhan se
-selvää!
-
--- Otaksutaan, että sinulla on nuo viisisataa tahi kuukausittain
-viisikolmatta, mutta nainen, josta puhun, on älykäs, hieno, ylpeä
-luonnostaan. Tokko ottaisit tarjotaksesi hänelle rahoja? Ja missä
-muodossa?
-
-Samoilenko aikoi jotakin vastata, matta samassa suuri aalto hulvahti
-heidän molempien ylitse, loiskahti rantaan ja vyöryi pauhaten takaisin
-pienten kivien yli. Ystävykset nousivat rannalle ja alkoivat pukeutua.
-
--- Tietysti, onhan hankalaa elää naisen kanssa, jota ei rakasta, --
-lausui Samoilenko, karistaen hiekkaa saappaastaan. -- Mutta pohtikaamme
-asiaa ihmisyyden kannalta, Vanja. Jos asia koskisi minua, niin en
-ollenkaan näyttäisi, että olen lakannut rakastamasta, vaan eläisin hänen
-kanssaan hamaan kuolemaan asti.
-
-Hänen tuli äkkiä häpeä omia sanojaan; niiden vaikutusta lieventääkseen
-hän sitten virkkoi:
-
--- Minusta on sama, vaikka ei akkaväkeä olisi olemassakaan. Lempo heidät
-periköön!
-
-Ystävykset pukeutuivat ja menivät paviljonkiin. Täällä Samoilenko oli
-kuin kotonaan, ja hänellä oli siellä omat erikoiset astiansakin. Joka
-aamu hänelle tuotiin tarjottimella kuppi kahvia, korkeassa särmäisessä
-juomalasissa jäänsekaista vettä ja ryyppy konjakkia; hän joi ensin
-konjakin, sitten kuuman kahvin, sitten jäänsekaisen veden, ja se lienee
-maistunut aika hyvältä, sillä nämä juotuaan hän sai silmiinsä erikoisen
-kiillon, silitteli molemmin käsin poskipartaansa ja virkkoi merta
-pälyillen:
-
--- Suurenmoinen näky kerrassaan!
-
-Pitkän, hyödyttömissä ja ikävissä ajatuksissa vietetyn yön jälkeen,
-jotka eivät sallineet hänen nukkua, vaan ihan kuin lisäsivät yön
-kuumuutta ja pimeyttä, Lajevski tunsi itsensä masentuneeksi ja veltoksi.
-Kylpy ja kahvi eivät tehneet hänen oloaan paremmaksi.
-
--- Jatketaanpa, Aleksander Daviditsh, taannoista keskusteluamme, --
-sanoi hän. -- Minä en tahdo peitellä, vaan puhun sinulle suoraan, kuten
-ystävälle: välini Nadeshda Feodorovnan kanssa ovat huonot ... tykkänään
-huonot! Suo anteeksi, että ilmaisen sinulle salaisuuteni, mutta minun
-täytyy saada keventää sydäntäni.
-
-Samoilenko, aavistaen mistä tulisi olemaan puhe, loi katseensa maahan ja
-alkoi sormillaan naputtaa pöytään.
-
--- Olen elänyt hänen kanssaan kaksi vuotta, ja nyt on rakkauteni häneen
-lopussa, -- jatkoi Lajevski, -- tai oikeammin, olen tullut käsittämään,
-etten koskaan ole rakastanutkaan... Nämä kaksi vuotta ovat olleet
-petosta.
-
-Lajevskilla oli tapana keskustellessaan tarkkaavasti katsella
-heleänpunaisia kämmeniään, pureskella kynsiään tahi likistää sormilla
-kalvosimiaan. Ja nytkin hän teki samoin.
-
--- Minä tiedän varsin hyvin, ettet sinä voi minua auttaa, mutta puhun
-sinulle sentähden, että meikäläisen kovaosaisen ja liikanaisen ihmisen
-ainoa pelastus on puhumisessa. Minun täytyy tehdä tiettäväksi jokainen
-tekoni, minun on löydettävä selitys ja puolustus järjettömälle
-elämälleni kenenkä hyvänsä teorioista, kirjallisista tyypeistä, siitä
-esimerkiksi, että me, aateliset, huononemme suvustamme, ja niin
-edelleen... Viime yönä esimerkiksi minä lohdutin itseäni koko ajan
-ajattelemalla: ah, kuinka oikeassa on Tolstoi, kuinka säälimättömän
-oikeassa! Ja minulle tuli siitä helpotusta. Todellakin suuri kirjailija!
-Sanottakoon mitä hyvänsä.
-
-Samoilenko, joka ei koskaan ollut lukenut Tolstoita, vaikka yhtämittaa
-oli ollut aikeissa lukea hänen teoksiaan, joutui hämille ja vastasi:
-
--- Niin, kaikki kirjailijat kirjoittavat mielikuvituksesta, mutta hän
-ottaa kuvattavansa suoraan luonnosta...
-
--- Voi sentään, -- huokasi Lajevski, -- missä määrin sivistys onkaan
-meidät turmellut! Minä rakastuin naituun naiseen; hän samaten minuun...
-Alussa meillä oli suuteloita, hiljaisia iltoja, lupauksia, Spencer ja
-ihanteita ja yhteisiä harrastuksia... Mokoma vale! Todellisuudessa
-pakenimme hänen miestään, mutta valehtelimme itsellemme, että pakenimme
-sivistyneen elämämme tyhjyyttä. Tulevaisuus kangasti meille
-seuraavanlaatuisena: aluksi Kaukaasiassa, kunnes perehdymme maahan ja
-ihmisiin, minä otan virastotakin ylleni ja alan hoitaa virkaa, sitten
-otamme kappaleen perkaamatonta maata, rupeamme tekemään työtä otsamme
-hiessä, istutamme viinitarhan, muokkaamme pellon, ynnä muuta. Jos minun
-sijassani olisit ollut sinä tai tuo eläintieteilijä von Coren, olisitte
-Nadeshda Feodorovnan kanssa kukaties eläneet kolmekymmentä vuotta ja
-jättäneet jälkeläisillenne rikkaan viinitarhan ja tuhannen desjatiinaa
-maissipeltoa, jota vastoin minä tunsin itseni hävinneeksi mieheksi jo
-ensi päivästä lähtien. Kaupungissa on sietämätön helle, ikävää ja
-ihmistyhjää; jos taas lähtee kaupungin ulkopuolelle, on siellä joka
-pensaan ja kiven juurella uhkaamassa skorpionit ja käärmeet, ja taas
-edempänä ovat vuoret ja erämaa. Outoja ovat ihmiset, outoa on luonto,
-viljelys kurjaa -- kaikki se on jotakin toista kuin turkki päällä
-kävellä Nevskillä käsi kädessä Nadeshda Feodorovnan kanssa ja haaveksia
-lämpimistä maista. Se kysyy taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta mikä
-taistelija minä olen? Kurja, heikkohermoinen ja työhön tottumaton...
-Ensi päivästä asti oivalsin, että raatajan elämää ja viinitarhaa
-koskevat ajatukseni olivat pötyä. Mitä taas tulee rakkauteen, täytyy
-minun sanoa, että elämä naisen kanssa, joka on lukenut Spenceriä ja
-sinun tähtesi matkannut maailman ääriin, on yhtä vähän mielenkiintoista
-kuin elämä minkä Anisan tai Akulinan kanssa hyvänsä. Sama silitysraudan,
-ihojauheen ja lääkkeiden haju, samat paperikähertimet joka ikinen aamu
-ja sama itsepetos...
-
--- Silitysraudatta ei taloudessa tulla toimeen, -- huomautti Samoilenko,
-punastuen siitä, että Lajevski niin avomielisesti puheli hänelle tutusta
-naisesta. -- Sinä, Vanja, olet tänään pahalla tuulella, huomaan...
-Nadeshda Feodorovna on erinomainen, sivistynyt nainen, sinä mainion
-järkevä mies. Tosin ette ole vihityt, -- sanoi Samoilenko, katsahtaen
-hämillään pöydälle päin, -- mutta sehän ei ole teidän vikanne, ja
-sitäpaitsi ... pitää osata vapautua ennakkoluuloista ja asettua nykyajan
-kannalle... Minä itse puolustan siviiliavioliittoa, ja ... mutta olen
-sitä mieltä, että jos kerran olette yhteen käyneet, on teidän yhdessä
-elettävä kuolemaanne asti.
-
--- Ilman rakkauttako?
-
--- Selitän sinulle heti, -- sanoi Samoilenko. -- Noin kahdeksan vuotta
-takaperin meillä oli täällä asioitsijana vanha ukko, ylen viisas mies.
-Hänellä oli tapana sanoa: perhe-elämässä on tärkeintä kärsivällisyys.
-Kuuletko, Vanja? Ei rakkaus, vaan kärsivällisyys... Elettyäsi parisen
-vuotta rakkaudessa on perhe-elämäsi silminnähtävästi joutunut sellaiseen
-vaiheeseen, jolloin sinun, voidaksesi ylläpitää tasapainoa, on pantava
-liikkeelle kaikki kärsivällisyytesi...
-
--- Sinä uskot asioitsijasi, tuon rahjuksen lausuntoon. Minusta hänen
-neuvonsa sensijaan on mielettömyyttä. Sinun äijäsi saattoi teeskennellä,
-saattoi harjoitella kärsivällisyyttä, jolloin se henkilö, johon hän ei
-tuntenut rakkautta, esiintyi hänelle kärsivällisyyden harjoituksissa
-välttämättömänä esineenä, mutta minä en ole vielä niin syvälle vajonnut;
-jos minua miellyttää kärsivällisyyttä harjoitella, ostan itselleni
-voimistelupainot tahi vikurin hevosen, mutta ihmisen jätän rauhaan.
-
-Samoilenko tilasi valkoista jäänsekaista viiniä. Kun oli juotu lasi
-mieheen, kysäisi Lajevski äkkiä:
-
--- Sanoppas, ole niin hyvä, mitä merkitsee aivojen pehmeneminen?
-
--- Se on, kuinka sinulle selittäisin ... taudillinen tila, jossa
-aivoaine pehmenee ... aivan kuin vetelöityy.
-
--- Voiko sitä parantaa?
-
--- Voi kyllä, ellei tauti ole saanut kehittyä varsin pitkälle... Kylmiä
-suihkukylpyjä, espanjankärpäslaastaria... Jotakin sisällisesti
-nautittavaksi.
-
--- Vai niin... Näetkös siis, mimmoinen on tilani. Hänen kanssaan en voi
-elää: se käy yli voimieni. Niin kauan kuin olen sinun seurassasi, minä
-vielä sekä filosofoin että naureskelen, mutta kotona mieleni kokonaan
-lamaantuu. On niin äärettömän tukala ollakseni, että jos minulle
-sanottaisiin esimerkiksi, että minun on vielä elettävä hänen kanssaan
-yksi kuukausi, niin on luultavaa, että laskisin luodin otsaani. Siitä
-huolimatta minun on mahdoton hänestä erota... Hän on yksinäinen, ei osaa
-tehdä työtä, rahoja ei ole minulla eikä hänellä... Minne hän joutuu?
-Kenenkä luo menisi? En voi keksiä mitään ... Sano nyt: mitä minun on
-tekeminen?
-
--- Tjaa ... murahti Samoilenko, tietämättä mitä vastata. -- Rakastaako
-hän sinua?
-
--- Rakastaa, sen verran kuin mies hänen ikäiselleen ja luonteiselleen
-naiselle on tarpeellinen. Minusta hänen olisi yhtä vaikea erota kuin
-ihojauheestaan ja paperikähertimistään. Minä olen hänen naiskammionsa
-välttämätön, olennainen osa.
-
-Samoilenko joutui hämille.
-
--- Sinä olet, Vanja, tänään pahalla päällä, -- sanoi hän. -- Et tainnut
-nukkua.
-
--- Sepä se, nukuin huonosti... Tunnen yleensä voivani pahoin. Päässä
-tyhjyys, sydäntä ahdistaa, jokin yleinen heikkous... Ihan täytyy lähteä
-karkuun!
-
--- Minne?
-
--- Sinne, pohjolaan. Mäntyjen, sienien, ihmisten, aatteiden pariin...
-Antaisin puolet elämästäni, jos tällä hetkellä saisin jossakin Moskovan
-tai Tulan kuvernementissa uida joessa, palella, ymmärräthän, kuljeskella
-sitten kolmisen tuntia vaikka kaikkein mitättömimmän ylioppilaan kanssa
-ja lörpötellä, lörpötellä... Entä heinä, -- kuinka se tuoksuu!
-Muistatko? Iltaisin kun käyskentelee puistossa, sisältä kuuluu
-pianonsoittoa, kuulee junan tulevan... Mielihyvä saattoi Lajevskin
-naurahtamaan, hänen silmistään herahtivat kyynelet, ja salatakseen ne
-hän paikaltaan nousematta kurottautui ottamaan tulitikkuja viereiseltä
-pöydältä.
-
--- Minäpä en ole kahdeksaantoista vuoteen käynyt Venäjällä, -- sanoi
-Samoilenko. -- Olen unohtanut, millaista siellä onkaan. Mielestäni ei
-ole ihanampaa maata kuin Kaukaasia.
-
--- On eräs Vereshtshaginin taulu: mahdottoman syvän kaivon pohjalla
-nääntyvät muutamat hengiltä tuomitut vaivoihinsa. Juuri semmoiselta
-syvältä kaivolta minusta näyttää ihana Kaukaasiasi. Jos minun olisi
-valittava kahdesta: olla nokikolarina Pietarissa tahi täkäläisenä
-ruhtinaana, niin valitsisin edellisen toimen.
-
-Lajevski vaipui mietteisiin. Silmäillessään hänen kumaraista vartaloaan,
-yhteen kohti tähystäviä silmiään, kalpeita, hikisiä kasvojaan ja
-kuopalle painuneita ohimottaan, pureskeltuja kynsiä ja tohvelia, joka
-riippuen kantapäästä lonkollaan jätti huonosti parsitun sukan näkyviin,
-Samoilenkon tuli häntä sääli, ja kaiketikin sentähden, että Lajevski
-muistutti hänen mielestään avutonta lasta, hän kysyi:
-
--- Elääkö äitisi?
-
--- Elää, mutta me olemme huonoissa väleissä. Hän ei voinut antaa minulle
-anteeksi tätä rakkausjuttua.
-
-Samoilenko oli hartaasti mieltynyt ystäväänsä. Hän näki Lajevskissa
-hulivilin, ylioppilaan, hyvälaatuisen nuoren miehen, jonka kanssa sopi
-sekä ryypätä että nauraa makeasti ja haastaa suoraan sydämestä. Se, mitä
-hän käsitti Lajevskista, ei häntä ollenkaan miellyttänyt. Lajevski
-naukkaili aika lailla, silloinkin kun ei olisi sopinut, pelasi korttia,
-halveksi virkaansa, eli yli varojensa, käytti puheessaan usein
-säädyttömiä lausetapoja, kulki kadulla tohvelit jalassa ja riiteli
-syrjäisten kuullen Nadeshda Feodorovnan kanssa -- ja se oli
-Samoilenkolle vastenmielistä. Mutta se, että Lajevski oli opiskellut
-filologisessa tiedekunnassa, tilasi kahta paksua aikakauskirjaa, puhui
-usein niin oppineesti, että vain harvat häntä ymmärsivät, vietti
-yhdyselämää sivistyneen naisen kanssa -- tätä kaikkea Samoilenko ei
-ymmärtänyt, mutta se miellytti häntä, ja hän piti Lajevskia suuressa
-arvossa, itseänsä ylempänä.
-
--- Vielä yksi seikka, -- sanoi Lajevski pudistaen päätään. -- Mutta se
-olkoon vain meidän kesken... En ole ilmaissut sitä Nadeshda
-Feodorovnallekaan, joten muista pitää hampaittesi takana... Sain toissa
-päivänä kirjeen, jossa ilmoitettiin hänen miehensä kuolleen aivojen
-pehmenemiseen.
-
--- Hyväinen aika ... huokasi Samoilenko. -- Miksi sitä häneltä salaat?
-
--- Kirjeen näyttäminen hänelle merkitsisi samaa kuin lähde pois kirkkoon
-vihille. Mutta ensin ovat välimme suoritettavat. Sittenkun hän on tullut
-huomaamaan, että yhdyselämämme jatkuminen on mahdotonta, näytän hänelle
-kirjeen. Silloin se ei enää ole vaarallista.
-
--- Tiedätkö mitä, Vanja? -- sanoi Samoilenko, ja hänen kasvoilleen tuli
-äkkiä surullinen, rukoileva ilme, kuin hän olisi ollut aikeissa pyytää
-jotakin hyvin suloista ja pelännyt saavansa kieltävän vastauksen. -- Nai
-sinä hänet.
-
--- Minkä tähden?
-
--- Täytä velvollisuutesi tätä viehättävää naista kohtaan! Hänen miehensä
-kuoli pois, joten siis itse kaitselmus ikäänkuin viittaa sinulle, mitä
-on tehtävä!
-
--- Kummallinen ihminen, pitäisihän sinun käsittää, että se on
-mahdotonta. Yhtä halpamaista ja ihmisarvoa alentavaa on naida ilman
-rakkautta kuin toimittaa jumalanpalvelusta, jos puuttuu uskoa.
-
--- Mutta se on velvollisuutesi!
-
--- Miksi minä olisin velvollinen? -- kysyi Lajevski kiihtyneenä.
-
--- Siksi, että sinä houkuttelit hänet miehensä luota ja otit hänet
-vastuullesi.
-
--- Olenhan sanonut jo ihan selvästi: minä en rakasta!
-
--- Kun et rakastane, niin pidä kunniassa, palvo...
-
--- Pidä kunniassa, palvo ... matki Lajevski. -- Kuin mitäkin
-abbedissaa... Sinä olet huono psykologi ja fysiologi, jos luulet, että
-naisen kanssa elääksesi selviydyt yksistään kunnioittamisella ja
-palvomisella. Naiselle on ennen kaikkea tarpeen makuuhuone.
-
--- Vanja, Vanja ... nuhteli Samoilenko hämillään.
-
--- Sinä olet vanha lapsi, teoreetikko, minä sen sijaan nuori ukko ja
-käytännön mies, me emme milloinkaan opi ymmärtämään toisiamme. Parasta
-kun lopetamme koko keskustelun... Mustaa! -- huusi Lajevski viinurille,
--- paljonko olemme velkaa?
-
--- Ei, ei, -- virkkoi tohtori hätäisesti ja tarttui Lajevskin
-käsivarteen. -- Minä maksan tämän. Minähän tilasinkin. Merkitse minun
-laskuuni! -- huusi hän Mustaalle.
-
-Ystävykset nousivat ja lähtivät äänettöminä astumaan rantakatua pitkin.
-Puistikkokadulle kääntyessään he pysähtyivät ja puristivat jäähyväisiksi
-toistensa kättä.
-
--- Te, herrat, olette liiaksi hemmoiteltuja! -- huokasi Samoilenko. --
-Sinulle on kohtalo lähettänyt nuoren, kauniin, sivistyneen naisen, ja
-sinä pyrit hänestä eroon; jos minulle Jumala sen sijaan antaisi vaikka
-kierokylkisen mummon, kunhan olisi lempeä ja hyväluontoinen, niin
-olisinpa onnellinen! Eläisin hänen kanssaan viinitarhassani ja...
-
-Samoilenko huomasi viimeisen lausumansa sopimattomaksi ja lisäsi:
-
--- Hommailisihan se velho siellä edes teekeittiötä kiehumaan!
-
-Heitettyään Lajevskille hyvästit hän lähti astumaan puistikkokatua
-pitkin. Kun hän jykevänä, kasvoilla ankara sävy, yllään lumivalkoinen
-palttinamekko, jalassa huolellisesti kiilloitetut saappaat, röyhistäen
-rintaansa, jolla koreili Vladimirin tähti nauhoineen, asteli pitkin
-katua, oli hän hyvin mieltynyt omaan itseensä ja hänestä näytti, että
-koko maailma mielihyvin katseli häntä. Päätään kääntämättä hän katsoi
-sivuilleen ja huomasi, että puistikkokatu oli hyvässä kunnossa, että
-nuoret kypressit, kumipuut ja rumat, kuivankituliaat palmut olivat
-sangen kauniita ja lupasivat vastaisuudessa levittää taajaa varjoa, että
-tserkessit ovat rehellistä, vieraanvaraista kansaa. "Kumma, ettei
-Lajevskia miellytä Kaukaasia", ajatteli hän, "varsin kummallista".
-Samassa tuli vastaan viisi sotamiestä pyssyt olalla, tehden hänelle
-kunniaa. Oikealla puolen puistikkokatua kulki jalkakäytävää myöten erään
-virkamiehen rouva poikansa, lukiolaisen, seurassa.
-
--- Maria Konstantinovna, hyvää huomenta! -- huusi hänelle Samoilenko,
-herttaisesti hymyillen. -- Kävittekö uimassa? Ha-ha-haa... Terveiseni
-Nikodim Aleksandritshille!
-
-Ja hän asteli edelleen, hymyillen yhä herttaisesti; mutta nähdessään
-sotilasvälskärin tulevan vastaan hän äkkiä rypisti kulmansa, pysäytti
-välskärin ja kysyi:
-
--- Onko sairaalassa ketään?
-
--- Ei ketään, teidän ylhäisyytenne.
-
--- Kuinka?
-
--- Ei ketään, teidän ylhäisyytenne.
-
--- Hyvä, saat mennä...
-
-Huojutellen mahtavasti ruumistaan hän suuntasi askelensa vesimyymälälle
-päin, jossa pöydän takana istui grusialaiseksi itseään mainitseva
-vanhahko, lihava juutalaisakka, ja lausui tälle niin kovaa, kuin olisi
-komentanut kokonaista rykmenttiä:
-
--- Olkaa hyvä, antakaa minulle soodavettä!
-
-
-
-
-II
-
-
-Lajevskin lemmetön suhde Nadeshda Feodorovnaan ilmeni etupäässä siinä,
-että kaikki, mitä tämä sanoi tai teki, tuntui hänestä valheelta tai
-valheeseen vivahtavalta ja että kaikki naisia ja rakkautta vastaan
-tähdätyt kirjoitukset, jotka hän oli lukenut, näyttivät hänestä
-mahdollisimman parhaiten soveltuvan häneen, Nadeshda Feodorovnaan, ja
-tämän mieheen. Lajevskin palatessa kotiin hän istui jo täysin puettuna
-ja kammattuna ikkunan ääressä, joi huolestuneen näköisenä kahvia ja
-selaili paksua aikakauskirjaa; ja Lajevski ajatteli, ettei kahvinjuonti
-ole mikään niin merkillinen tapahtuma, että sen vuoksi kannattaisi
-tekeytyä huolestuneen näköiseksi, ja että turhaan hän oli kuluttanut
-aikaa taiteellisen hiuslaitteen aikaansaamiseksi, koska täällä ei ollut
-ketään, jota tulisi koettaa miellyttää. Aikakauskirjassakin hän havaitsi
-valhetta. Hän ajatteli, että Nadeshda Feodorovna pukeutui ja piti huolta
-hiuslaitteestaan näyttääkseen kauniilta ja luki näyttääkseen viisaalta.
-
--- Mitä arvelet, sopisiko minun tänään mennä uimaan? -- kysyi Nadeshda
-Feodorovna.
-
--- Mitäs siitä? Menet tahi olet menemättä, ei tuosta luulisi
-maanjäristystä seuraavan...
-
--- Ei, minä kysyn vain sentähden, että kunhan ei tohtori suuttuisi.
-
--- Kysy sitten tohtorilta. Minä en ole tohtori.
-
-Tällä kertaa tuntuivat Lajevskista kaikkein vastenmielisimmiltä Nadeshda
-Feodorovnassa hänen valkoinen avoin kaulansa ja hiuskiharat niskassa, ja
-hän muisti, että Anna Kareninaa, kun hänen rakkautensa miestänsä kohtaan
-kylmeni, eivät miellyttäneet hänen korvansa, ja ajatteli: "Kuinka oikein
-se on! Kuinka oikein!" Tuntien heikkoutta sekä päässään tyhjyyttä hän
-meni työhuoneeseensa, kävi sohvalle pitkäkseen ja peitti kasvonsa
-nenäliinalla, etteivät kärpäset pääsisi tekemään kiusaa. Velton unteloja
-ajatuksia aina yhdestä ja samasta asiasta liikkui hänen aivoissaan kuin
-pitkä kuormajono sateisena syysiltana, ja hän vaipui alakuloiseen
-unenhouraukseen. Hän tunsi olevansa syyllinen Nadeshda Feodorovnan ja
-tämän miehen edessä, jopa siihenkin, että viimemainittu oli kuollut. Hän
-tunsi olevansa syyllinen oman elämänsä edessä, jonka oli turmellut,
-korkeiden aatteiden, tietojen ja työn maailman edessä, ja tämä
-ihmeellinen maailma tuntui hänestä mahdolliselta ja olemassa olevalta,
-ei täällä rannikolla, missä nälkäiset turkkilaiset ja laiskat
-abhasialaiset kuljeskelevat, vaan siellä, pohjolassa, missä ovat
-ooppera, teatterit, sanomalehdet ja kaikki henkisen työn muodot.
-Rehellinen, viisas, ylevä ja puhdas saattaa olla ainoasti siellä, ei
-täällä. Hän syytti itseään siitä, ettei hänellä ollut ihanteita eikä
-elämää johtavaa aatetta, vaikka nyt hämärästi tajusi, mitä se merkitsi.
-Kaksi vuotta takaperin, kun hän oli rakastunut Nadeshda Feodorovnaan,
-hänestä tuntui, että heti kun hän on päässyt yhdyselämään Nadeshda
-Feodorovnan kanssa ja he ovat matkustaneet Kaukaasiaan, niin hän on
-pelastettu alennuksesta ja elämän tyhjyydestä; samaten hän nytkin oli
-varma, ettei muuta tarvita kuin että hän hylkää Nadeshda Feodorovnan ja
-lähtee Pietariin, niin hän saa kaikki, mitä kaipaa.
-
--- Pakoon! -- murahti hän, nousten istualleen ja pureksien kynsiään. --
-Pakoon!
-
-Hänen mielikuvituksensa hahmotteli, kuinka hän astuu laivaan ja sitten
-syö aamiaista, juo kylmää olutta, puhelee laivan kannella naisten
-kanssa, sitten Sevastopolissa nousee junaan ja antaa huhkia. Terve,
-vapaus! Asemat vilahtavat ohi toinen toisensa jälkeen, ilma käy yhä
-kylmemmäksi ja kalseammaksi, jo näkyy koivuja ja kuusia, tuossa jo Kursk
-ja Moskova... Ravintoloissa kaalikeittoa, lampaanlihaa ja puuroa,
-samminlihaa, olutta, sanalla sanoen -- ei enää aasialaista
-raakalaisuutta, vaan Venäjä, todellinen Venäjä. Matkustajat junassa
-puhuvat kaupasta, uusista laulajista, ranskalaisvenäläisistä
-ystävyyssuhteista; kaikkialla on jo tunnettavissa virkeä, älykäs, reipas
-sivistyselämä... Pikemmin, pikemmin! Jopa ollaan vihdoin Nevskillä,
-Isolla Morskajalla, tuossa on Kovnon solakatukin, missä hän muinoin asui
-ylioppilaitten kanssa yhdessä, tuossa tuttu harmaja taivas, tihkusade,
-märät ajurit...
-
--- Ivan Andreitsh! -- kutsui joku viereisestä huoneesta. -- Oletteko
-kotona?
-
--- Täällä olen, -- vastasi Lajevski. -- Mitä tahdotte?
-
--- Täällä olisi asiapapereita!
-
-Lajevski nousi vastahakoisesti, tunsi päätänsä huimaavan ja lähti
-haukottaen ja tohveleillaan laahustaen viereiseen huoneeseen. Siellä
-seisoi kadulla avonaisen ikkunan edessä eräs hänen nuoria
-virkatovereitaan ja levitteli ikkunalaudalle virkakirjeitä.
-
--- Kohtsillään, ystäväiseni, -- sanoi Lajevski suopeasti ja lähti
-etsimään musteastiaa; lähestyttyään jälleen ikkunaa hän lukematta
-allekirjoitti paperit ja virkkoi:
-
--- Kyllä on kuuma!
-
--- Kuuma on. Tuletteko tänään?
-
--- Tuskinpa... En ole oikein terve. Sanokaa, ystävä hyvä,
-Sheshkovskille, että puolisen jäljestä pistäydyn hänen luonaan...
-
-Virkamies lähti pois. Lajevski kävi jälleen sohvalle pitkäkseen ja alkoi
-miettiä.
-
-Siis on tarkoin punnittava kaikki asianhaarat ja harkittava... Ennenkuin
-lähden täältä, on minun suoritettava velkani. Olen velkaa noin
-kaksituhatta ruplaa. Rahaa minulla ei ole... Se tietysti ei ole tärkeää:
-osan suoritan jo nyt miten kuten, osan lähetän sitten Pietarista...
-Tärkeintä on Nadeshda Feodorovna... Ihan ensiksi täytyy saada meidän
-välimme selviksi... Niin.
-
-Tovin kuluttua hän aprikoi: eikö olisi parasta lähteä Samoilenkon kanssa
-neuvottelemaan?
-
-"Voisi tuota lähteä", ajatteli hän, "mutta mitä siitä on hyötyä? Rupean
-taas syyttä suotta puhumaan hänelle naiskammiosta, naisista ja siitä,
-mikä on kunniallista, mikä ei. Onko, lempo soikoon, paikallaan puhua
-kunniallisuudesta tai epäkunniallisuudesta, jos on kysymyksessä saada
-mahdollisimman pian pelastetuksi oma elämäni, jos menehdyn tässä
-hemmetin orjuudessa ja teen lopun itsestäni?... Täytyyhän vihdoinkin
-ymmärtää, että tämmöisen elämän jatkaminen kuin minun on halpamaista ja
-julmaa, jonka rinnalla kaikki muu on vähäpätöistä ja arvotonta. Pakoon!"
-mutisi hän, nousten istualleen. "Pakoon!"
-
-Autio merenranta, hellittämätön kuumuus, yksitoikkoiset, punasinervät,
-autereiset vuoret, aina yhtäläiset ja synkät, ikävystyttivät häntä ja
-tuntuivat uuvuttavan hänet uneen ja unholaan. Saattaa olla, että hän on
-hyvin järkevä, lahjakas ja erinomaisen rehellinen; saattaa olla, että
-jolleivät häntä joka puolelta olisi ympäröineet meri ja vuoret, hänestä
-olisi voinut sukeutua joku erinomainen toimihenkilö kunnalliselämän
-alalla, valtiomies, puhuja, sanomakirjailija, aatteiden esitaistelija.
-Kenpä tietää! Näin ollen, eikö ole järjetöntä kiistellä siitä, onko
-kunniallista vai epäkunniallista, jos lahjakas ja hyödyllinen ihminen,
-esimerkiksi soittotaituri tai taidemaalari, karatakseen vankeudesta,
-rikkoo seinän ja pettää vartijansa? Semmoisen ihmisen asemassa kaikki on
-kunniallista.
-
-Kello kaksi Lajevski ja Nadeshda Feodorovna istuutuivat syömään
-päivällistä. Palvelijan tuotua pöytään riisikeittoa tomaattien kanssa,
-sanoi Lajevski:
-
--- Joka päivä aina samaa. Miksi ei keitetä kaalisoppaa?
-
--- Ei ole kaalia.
-
--- Kummallista. Samoilenkolla keittävät kaalisoppaa, ja Maria
-Konstantinovnalla keitetään kaalia. En tiedä, minkä tähden minun
-yksistään on aina syötävä tätä imelää sotkua. Eihän käy laatuun sillä
-tavalla, kyyhkyseni.
-
-Kuten aviopuolisojen suuren suurella enemmistöllä ei Lajevskilla ja
-Nadeshda Feodorovnalla aikaisemmin saatu yhtäkään päivällistä syödyksi
-ilman oikkuja ja kinastelua, muita siitä pitäen, kun Lajevski oli
-päättänyt, ettei hän enää rakasta, koetti hän kaikessa antaa Nadeshda
-Feodorovnalle myöten, puhutteli häntä suopeasti ja kohteliaasti,
-hymyili, nimitti kyyhkysekseen.
-
--- Tällä liemellä on lakritsan maku, -- sanoi hän naurahtaen, hän koetti
-väkisinkin näyttää ystävälliseltä, mutta ei voinut, ja lausui: -- Meillä
-ei kukaan pidä taloudesta huolta... Jos sinä tosiaankin olet niin sairas
-tai lukemisesi sinua estää, niin otan minä hoitaakseni keittiöpuolta.
-
-Ennen Nadeshda Feodorovna olisi hänelle vastannut: "ota vaan", tai:
-"tahdot näköjään tehdä minusta piian", mutta nyt hän vain arasti
-katsahti Lajevskiin ja punastui.
-
--- No, kuinka jaksat tänään? -- kysyi Lajevski ystävällisesti.
-
--- Eipä valittamista. Tunnen vain itseäni raukaisevan.
-
--- Täytyy pitää vaaria terveydestään, kyyhkyseni. Minä suorastaan
-pelkään puolestasi.
-
-Nadeshda Feodorovnalla oli jokin tauti. Samoilenko sanoi hänellä olevan
-vuorottelevan kuumetaudin ja määräsi hänelle kiniiniä; sen sijaan toinen
-lääkäri, Ustimovitsh, pitkäkasvuinen, laihahko, ihmisiä karttava mies,
-joka päivällä istui kotonaan, mutta iltaisin käveli hiljakseen yskien
-pitkin rantakatua, kädet selän takana ja kävelykeppi sojottaen pitkin
-selkää, väitti hänellä olevan naistentaudin ja määräsi kylmiä kääreitä.
-Siihen aikaan, jolloin Lajevski vielä rakasti, herätti Nadeshda
-Feodorovnan tauti hänessä sääliä ja pelkoa, mutta nyt hän tuossa
-taudissakin huomasi valhetta. Kellervät, uneliaat kasvot, veltto
-katse ja haukottelut, jotka seurasivat Nadeshda Feodorovnan
-vilutaudinkohtauksia, ynnä se, että hän taudinpuuskan aikana maatessaan
-piti yllään matkapeitettä ja oli enemmän pojan kuin naisen näköinen, ja
-että hänen huoneessaan oli tukahuttava ilma ja omituisen vastenmielinen
-haju -- kaikki tämä oli Lajevskin mielestä omiaan hälventämään
-onnenkuvitelmaa, samalla kun se oli voimakas vastalause rakkautta ja
-avioliittoa vastaan.
-
-Toisena ruokalajina hänelle tarjottiin pinaattia ja koviksi keitettyjä
-munia, mutta Nadeshda Feodorovnalle, kuten ainakin sairaalle,
-marjahyytelöä ja maitoa. Kun Nadeshda Feodorovna huolestuneen näköisenä
-ensin kosketti lusikalla hyytelöä ja sitten ryhtyi sitä laiskasti
-syömään, ryypäten maitoa päälle, joutui Lajevski kuullessaan kulahduksia
-hänen kurkussaan semmoisen vihan valtaan, että hänellä ihan alkoi pää
-syhyä. Hän myönsi kyllä, että tuommoinen tunne olisi koiraakin vastaan
-loukkaava, mutta ei kiukustunut itseensä, vaan Nadeshda Feodorovnaan
-siitä, että tämä herätti hänessä sen tunteen, ja ymmärsi nyt, miksi
-rakastajat toisinaan surmaavat rakastettunsa. Itse hän ei aikonut
-murhata, mutta valamiesoikeuden jäsenenä hän olisi julistanut
-murhamiehen syytteestä vapaaksi.
-
--- Kiitos, kyyhkyseni, -- sanoi hän päivälliseltä noustua ja suuteli
-Nadeshda Feodorovnaa otsaan.
-
-Tultuaan työhuoneeseen hän asteli noin viisi minuuttia nurkasta
-nurkkaan, katseli syrjäkulmin saappaitaan, istui sitten sohvaan ja
-jupisi:
-
--- Pakoon, pakoon! Välit selviksi ja pakoon!
-
-Hän kävi pitkäkseen sohvalle, ja hänelle muistui taas, että hän kenties
-oli aiheuttanut Nadeshda Feodorovnan miehen kuoleman.
-
--- Syyttää ihmistä siitä, että hän on rakastunut tahi lakannut
-rakastamasta, on typerää, -- uskotteli hän itselleen ja koukisti
-pitkällään ollen säärensä saadakseen saappaat vedetyiksi jalkaan. --
-Rakkaus ja viha eivät ole meidän käskettävissämme. Mitä taas tulee
-aviomieheen, niin kenties minä välillisesti olenkin ollut yhtenä syynä
-hänen kuolemaansa, mutta toiseksi, olenko minä sittenkään syypää siihen,
-että rakastuin hänen vaimoonsa ja vaimo minuun?
-
-Sitten hän nousi, otti lakkinsa ja läksi virkatoverinsa Sheshkovskin
-luo. Sinne kokoontui joka päivä virkamiehiä pelaamaan vistiä ja juomaan
-kylmää olutta.
-
-"Epäröimiselläni minä muistutan Hamletia", ajatteli Lajevski matkalla.
-"Kuinka kohdalleen Shakespeare on osannut!"
-
-
-
-
-III.
-
-
-Haihduttaakseen ikävää ja suopeasti suhtautuen vasta saapuneiden sekä
-perheettömien tulokasten tukalaan tilaan, näillä kun ei ollut missä
-syödä päivällistä -- kaupungissa ei näet ollut ravintolaa -- tohtori
-Samoilenko ylläpiti kotonaan jonkinlaista yhteistä päivällispöytää. Nyt
-puheenaolevaan aikaan hänellä oli vain kaksi ruokavierasta: nuori
-eläintieteilijä von Coren, joka oli kesällä saapunut Mustalle merelle
-tutkimaan meduusojen sikiökehitystä, ja diakoni Pobedov, joka oli
-äskettäin päässyt pappisseminaarista ja määrätty tähän pikkukaupunkiin
-toimittamaan terveyttänsä hoitamaan matkustaneen vanhan apupapin virkaa.
-He maksoivat kumpikin kaksitoista ruplaa kuussa päivällisestä ja
-illallisesta, ja Samoilenko oli vaatinut heitä kunniasanallaan
-lupaamaan, että he täsmälleen kello kaksi saapuisivat päivälliselle.
-
-Ensimmäisenä saapui tavallisesti von Coren. Hän istuutui äänetönnä
-vierashuoneeseen ja ottaen pöydältä albumin ryhtyi tarkkaavaisesti
-katselemaan himmentyneitä valokuvia, jotka esittivät joitakin
-tuntemattomia mieshenkilöitä, yllään leveät housut ja päässä
-silkkihatut, sekä myssypäisiä naisia, joilla oli pönkkähameet; vain
-muutamat näistä Samoilenko muisti nimeltä, mutta niistä, jotka hän oli
-unohtanut, hän virkkoi huoahtaen: "Erinomainen, tuiki viisas mies!"
-Lopetettuaan albumin tarkastelun von Coren otti hyllyltä pistoolin ja
-puristaen kiinni vasemman silmänsä tähtäsi hyvän aikaa ruhtinas
-Vorontsovin muotokuvaan tahi katseli kuvastimesta tummanvereviä
-kasvojaan, leveää otsaansa ja mustaa, kähärää neekeritukkaansa ja
-himmeästä, suurikukkaisesta, persialaista mattoa muistuttavasta
-pumpulikankaasta tehtyä paitaansa ja leveää nahkavyötään, joka hänellä
-oli liivien asemesta. Itsensä tarkasteleminen tuotti hänelle miltei
-suurempaa mielihyvää kuin valokuvien tai kallishelaisen pistoolin
-katseleminen. Hän oli hyvin tyytyväinen sekä kasvoihinsa että
-huolellisesti kerittyyn partaansa ja leveihin hartioihinsa, jotka
-olivat ilmeisenä todistuksena hyvästä terveydestä ja vankasta
-ruumiinrakenteesta. Samoin hän oli tyytyväinen keikarimaiseen pukuunsa,
-alkaen kaulaliinasta, joka oli paidan väriin mukautuvasti valittu,
-keltaisiin kenkiinsä asti. Sillä välin, kun hän katseli albumia ja
-seisoi kuvastimen edessä, pidettiin keittiössä ja sen eteen aukeavassa
-porstuassa kovaa mekastusta ja kiirettä; siellä näet itse Samoilenko,
-takitta ja liiveittä, rinta avoinna, ärtyisenä ja hikeä valuen touhusi
-pöytien ääressä valmistaen salaattia tahi jotakin kastiketta, tahi
-lihaa, kurkkuja ja sipulia erästä suosittua _okroshka_-nimistä
-ruokalajia varten, ja sitä tehdessään hän sinkautteli mulkoilevia
-katseita avustavaan sotamiespalvelijaan, väliin taas huitaisi tätä
-kohden milloin veitsellä, milloin kauhalla.
-
--- Etikka tänne! -- komensi hän, -- tahi ei etikkaa, vaan ruokaöljyä! --
-tiuskasi hän, polkien jalkaa. -- No, minne sinä katosit, mölhö?
-
--- Lähdin noutamaan voita, teidän ylhäisyytenne, -- vastasi
-hätääntyneesti palvelija särkyneellä tenoriäänellä.
-
--- Pian nyt! voi on kaapissa! Ja sano Darjalle, että hän lisää
-kurkkupönttöön tilliä! Tilliä! Peitä hapankerma-astia, etteivät kärpäset
-mene sinne, tolvana!
-
-Ja tuntui kuin koko talo olisi ollut täynnä hänen huutonsa pauhua. Noin
-kymmentä tai viittätoista minuuttia ennen kello kahta saapui diakoni,
-nuori kahdenkolmatta ikäinen mies, laihahko, parraton, viikset vasta
-hieman oraalla. Astuessaan vierashuoneeseen hän teki pyhimyskuvaa kohden
-kääntyen ristinmerkin ja ojensi hymyillen von Corenille kättä.
-
--- Päivää, -- virkkoi eläintieteilijä kylmästi. -- Missä olette ollut?
-
--- Rantalaiturilla merihärkiä onkimassa.
-
--- Tietysti, missäs... Teidän, diakoni, näyttää olevan mahdoton koskaan
-ryhtyä vakavampaan työhön.
-
--- Kuinka niin? Eihän työ ole karhu, jotta metsään pakenisi, -- vastasi
-diakoni hymyillen ja työnsi kätensä syvälle valkoisen pappisviittansa
-taskuihin.
-
--- Selkään sietäisitte saada! -- huokasi eläintieteilijä.
-
-Kului vielä noin neljännestunti, mutta syömään ei kutsuttu, kuului vain,
-kuinka sotamies juosta paukutteli porstuasta keittiöön ja taas takaisin,
-koluten saappaillaan, ja Samoilenko huusi:
-
--- Älä sinne tuppaa! Pane pöydälle! Pese ensin! Nälissään diakoni ja von
-Coren alkoivat kengänkoroillaan jyskyttää lattiaa, siten ilmaisten
-kärsimättömyyttään, kuten toisen rivin yleisö teatterissa. Viimein
-avattiin ovi, ja sotamiespalvelija ilmoitti peräti väsyneenä: "Saisi
-tulla ruualle." Ruokasalissa he kohtasivat Samoilenkon, keittiön
-kuumuudesta naama punaisena; hän katsoi heihin tuimasti ja nostaen
-kauhun ilme kasvoillaan kannen liemimaljasta pani heille kummallekin
-lautasellisen keittoa, ja vasta sitten, kun hän oli varmistunut siitä,
-että he söivät hyvällä halulla ja että ruoka heille maistui, päästi hän
-helpotuksen huokauksen ja istui syvään nojatuoliinsa. Hänen ilmeensä
-lieveni ja hän kaatoi itselleen hitaasti ryypyn viinaa ja lausui:
-
--- Nuoren polven terveydeksi!
-
-Lajevskin kanssa tapahtuneen keskustelun jälkeen Samoilenko oli koko
-ajan aamusta puolipäivään asti, vaikka olikin erittäin hyvällä tuulella,
-tuntenut sielunsa syvyydessä jonkinlaista painostusta. Hänen oli sääli
-Lajevskia ja halutti auttaa häntä. Otettuaan liemiruuan alle ryypyn hän
-huokasi ja sanoi:
-
--- Tapasin tänään Vanja Lajevskin. Raskasta on miehen elämä. Aineellinen
-puoli ei ole kehuttava, mutta pahempaa on, että hän henkisesti on aivan
-masentunut. Sääli sitä poikaa!
-
--- Minun vain ei ole häntä sääli! -- sanoi von Coren. -- Jos tuo
-miellyttävä mies olisi hukkumaisillaan, niin minä vielä kepillä
-sysäisin: huku, veikkonen, huku...
-
--- Ei ole totta. Sitä et sinä tekisi.
-
--- Mistä sen päätät? -- kysyi eläintieteilijä olkapäitään kohauttaen. --
-Kykenen minä tekemään hyväntyön siinä missä toinenkin.
-
--- Ihmisen hukuttaminen, sekö olisi hyvätyö? -- virkkoi diakoni
-naurahtaen.
-
--- Ainakin silloin, kun on puhe Lajevskista.
-
--- Liemestä puuttuu jotakin, -- lausui Samoilenko, kääntääkseen puheen
-toiselle tolalle.
-
--- Lajevski on ehdottomasti vahingollinen ja yhteiskunnalle yhtä
-vaarallinen kuin koleeramikroobi, -- jatkoi von Coren. -- Kelpo työn
-tekee, ken hänet hukuttaa.
-
--- Ei ole sinulle kunniaksi, että puhut lähimmäisestäsi tuolla tavalla.
-Sanoppa, miksi sinä häntä vihaat?
-
--- Älä puhu, tohtori, joutavia. Tietysti olisi järjetöntä vihata ja
-halveksia mikroobia, mutta pitää kaiken uhalla lähimmäisenään ketä
-hyvänsä ilman erotusta on samaa kuin olla kokonaan harkitsematta,
-kieltäytyä oikeudenmukaisesti suhtautumasta ihmisiin, sanalla sanoen --
-pestä kätensä. Minä pidän Lajevskia heittiönä, sitä en salaa, ja
-kohtelen häntä kuten heittiötä, täysin tunnollisesti: sinä pidät häntä
-lähimmäisenäsi, no -- suutele siis häntä; pidät lähimmäisenä, mikä
-tietää, että kohtelet häntä samalla tavalla kuin minua ja diakonia, se
-on -- et niin etkä näin. Sinä olet yhtä piittaamaton kaikkia kohtaan.
-
--- Että voikin sanoa ihmistä heittiöksi! -- murahti Samoilenko ja
-rypisti inhoa ilmaisten kulmiaan. -- Se on siinä määrin epähienoa, etten
-osaa sanoakaan!
-
--- Ihmisiä arvostellaan heidän tekojensa mukaan, -- pitkitti von Coren.
--- Päättäkää te, diakoni... Puhun, diakoni, nyt teille. Herra Lajevskin
-toiminta on levitetty julkisesti eteenne kuin pitkä kiinalainen
-asiakirja, ja te voitte lukea sen alusta loppuun. Mitä hän on tehnyt
-niiden kahden vuoden aikana, jotka hän on oleskellut täällä? Ensiksi hän
-on opettanut kaupungin asukkaat pelaamaan vistiä. Kaksi vuotta takaperin
-se peli oli täällä tuntematon; nyt sitä pelaavat aamusta myöhään yöhön
-kaikki, yksin naiset ja keskenkasvuiset nuorukaisetkin. Toiseksi hän on
-opettanut seudun asukkaat juomaan olutta, mikä myöskin oli tuntematonta
-täällä; häntä saavat asukkaat kiittää siitä, että heillä on tietoja eri
-viinalajeista, ja nyt he osaavat silmät ummessa erottaa Koshelevin
-viinan Smirnovin n:o 21:stä. Kolmanneksi, ennen täällä pidettiin
-yhteyttä toisten miesten vaimojen kanssa salaa, samoista syistä kuin
-varkaatkin harjoittavat ammattiaan salassa eikä julkisesti; huorintekoa
-pidettiin jonakin semmoisena, mitä hävettiin tuoda julkisesti
-näytteille; mutta Lajevski esiintyi tässäkin suhteessa uranuurtajana:
-hän viettää yhdyselämää toisen miehen vaimon kanssa julkisesti.
-Neljänneksi...
-
-Von Coren söi sukkelasti loppuun keiton ja ojensi lautasen palvelijalle.
-
--- Minä pääsin Lajevskista selville jo tuttavuutemme ensi kuukautena, --
-jatkoi hän, kääntyen diakonin puoleen. -- Me saavuimme tänne yksiin
-aikoihin. Hänen kaltaisensa ihmiset pitävät hyvin paljon ystävyydestä,
-läheisestä tuttavuudesta, lujasta yhteisyydentunteesta ja sen
-semmoisesta, sillä he tarvitsevat aina tovereita kortti-iltoihinsa ja
-juominkeihinsa; lisäksi he ovat hyvin lavertelevia, ja heillä pitää siis
-olla kuulijoita. Me tulimme keskenämme ystäviksi, toisin sanoen, hän
-juoksi luonani joka päivä, esti minua työskentelemästä ja lateli minulle
-jalkavaimoaan koskevia salaisuuksia. Jo alusta pitäen hämmästyin hänen
-tavatonta valheellisuuttaan, joka minua suorastaan tympäisi. Ystävänä
-minä häntä nuhtelin siitä, että hän joi paljon, eli yli varojensa ja
-teki velkaa, että hän kulutti aikaansa toimettomuudessa, ei viitsinyt
-lueskella, oli epäsivistynyt ja vähätietoinen -- ja vastaukseksi
-kaikkiin moitteisiini hän katkerasti hymyili, huokasi ja lausui: "Minä
-olen kovaosainen, liika ihminen", tahi: "Mitäpähän voi vaatia meiltä,
-maaorjuuden jätteiltä?" tahi "Me huononemme suvustamme..." Taikka hän
-alkoi ladella pitkää sekasotkua Oneginista, Petshorinista, Byronin
-Cainista, Dasarovista, joista sanoi: "He ovat meidän isiämme lihan ja
-hengen puolesta." Ymmärrettävä siis muka niin, ettei ole hänen vikansa,
-jos virkakirjeet ovat viikkomääriä aukaisematta, jos hän itse juo ja
-juottaa muita, vaan syynä siihen ovat Onegin, Petshorin ja Turgenjev,
-joka on ensimmäisenä kuvannut nuo kovaosaiset ja liiat ihmiset. Syy
-hänen tavattomaan irstaisuuteensa ja turmelukseensa ei nähkääs ole
-hänessä itsessään, vaan jossakin ulkopuolella häntä, avaruudessa. Ja
-paitsi sitä -- sukkela temppu! -- irstainen, valheellinen ja viheliäinen
-ei ole yksistään hän, vaan me... "me kahdeksankymmen-luvun ihmiset",
-"me, maaorjuuden veltot, hermostuneet sikiöt", "me sivistyksen
-silpomat"... Sanalla sanoen, meidän tulee ymmärtää, että sellainen suuri
-mies kuin Lajevski on lankeemuksessaankin suuri, että hänen
-irstaisuutensa, sivistymättömyytensä ja epäsiisteytensä ovat katsottavat
-välttämättömyyden pyhittämäksi luonnonhistorialliseksi ilmiöksi, että
-syy siihen on haettava yliluonnollisissa maailman voimissa ja että
-Lajevskin eteen on ripustettava pyhimyslamppu, koska hän on ajan ja sen
-tuulahdusten, perinnöllisyyden ynnä muun sellaisen kohtalokas uhri.
-Kaikki virkamiehet ja naiset, jotka kuuntelivat hänen puheluaan,
-päästivät senkin seitsemän oh ja ah, mutta minä en hyvään aikaan voinut
-käsittää, olinko tekemisissä kyynikon vai ovelan veijarin kanssa.
-Sellaiset ihmiset kuin hän, näöltään älykkäät, jonkun verran kasvatusta
-saaneet ja omasta jalosukuisuudestaan suurta ääntä pitäväiset, osaavat
-teeskennellä olevansa syvällisiä luonteita.
-
--- Pidä jo suusi! -- kivahti Samoilenko. -- Minä en salli, että
-läsnäollessani puhutaan pahaa mitä jalomielisimmästä miehestä.
-
--- Älä keskeytä, Aleksander Daviditsh, -- lausui von Coren kylmästi. --
-Minä lopetan kohta. Lajevski on joltisenkin yksinkertainen elimistö.
-Hänen siveellinen rakenteensa on seuraava: aamulla tohvelit, kylpy ja
-kahvi, sitten päivälliseen asti tohvelit, liikunto ja puhelu, kello
-kaksi tohvelit, päivällinen ja viini, kello viisi kylpy, tee ja viini,
-sen jälkeen visti ja valehteleminen, kello kymmenen illallinen ja viini,
-jälkeen puolenyön uni ja _la femme_. Koko hänen olemassaolonsa sisältyy
-tähän suppeaan ohjelmaan, kuten muna sisältyy kuoreen; joko hän kävelee
-tai istuu, on suuttunut, kirjoittaa tai iloitsee, kaiken tarkoituksena
-on viini, kortit, tohvelit ja nainen. Naisella on hänen elämässään
-ratkaiseva, kaikki voittava merkitys. Hän on itse kertonut jo
-kolmentoista vuoden ikäisenä olleensa rakastunut; yliopiston toisella
-kurssilla ollessaan hän eli naisen kanssa, jonka vaikutus häneen oli
-terveellinen ja jota hänen on kiittäminen musikaalisesta
-sivistyksestään. Toisella kurssilla ollessaan hän osti porttolasta
-vapaaksi yleisen naisen, korotti hänet omalle tasolleen ja otti hänet
-rakastajattarekseen, mutta elettyään hänen kanssaan puoli vuotta
-naikkonen karkasi emäntänsä luo takaisin, tuottaen miesparalle melkoista
-sydämensurua. Vieläpä hän kärsi siitä niin, että hänen täytyi erota
-yliopistosta ja viettää kaksi vuotta toimetonna kotona. Se oli kuitenkin
-hänelle hyväksi. Siellä hän joutui väleihin erään leskivaimon kanssa,
-joka kehoitti häntä luopumaan lainopillisesta tiedekunnasta ja
-siirtymään kielitieteelliseen, kuten hän tekikin. Päätettyään kurssin
-hän kiihkeästi rakastui nykyiseen ... miksi häntä sanoisi? ... naituun
-naiseensa, jonka kanssa hänen oli pakko paeta tänne Kaukaasiaan
-ihanteiden hakuun... Huomenna, ellei jo tänään, hän kylmenee tällekin
-naiselle ja pakenee takaisin Pietariin, tietenkin taas ajaen takaa
-ihanteita.
-
--- Mistä sinä sen tiedät? -- tiuskaisi Samoilenko, katsahtaen vihaisesti
-eläintieteilijään. -- Söisit nyt vain.
-
-Tuotiin keitettyjä mugtl-kaloja puolalaisen kastikkeen kera. Samoilenko
-pani kummankin ruokavieraansa lautaselle kokonaisen kalan ja kaatoi
-päälle kastiketta. Äänettömyyttä kesti parisen minuuttia.
-
--- Naisella on tähdellinen osa jokaisen ihmisen elämässä, -- sanoi
-diakoni. -- Sille ei voi mitään.
-
--- Kyllä niin, mutta missä määrin? Jokaisella meistä on nainen -- äiti,
-sisar, vaimo tahi ystävätär, mutta Lajevskilla on nainen kaikki kaikessa
-eikä kumminkaan muuta kuin rakastajatar. Nainen eli yhteisolo hänen
-kanssaan on hänen elämänsä onni ja päämäärä; hän on iloinen, surullinen,
-ikävissään, pettynyt naisen tähden; jos hän on kyllästynyt elämään, on
-syynä nainen; jos uusi elämä näytti sarastavan tai hän keksi ihanteita,
-oli siinäkin aina mukana nainen... Häntä miellyttävät ainoastaan
-sellaiset teokset tai kuvat, joissa on nainen... Hänestä meidän
-aikakautemme on paha ja huonompi kuin neli- ja kuusikymmenluvun vuodet
-ainoastaan sentähden, että me emme kykene antautumaan, itsemme
-unhottaen, rakkauden lumoihin ja intohimoihin. Näillä hekumoitsijoilla
-lienee aivoissa jokin erikoinen solukasvain, joka puristaa aivoja ja
-hallitsee koko henkistä toimintaa. Tarkatkaapa Lajevskia, kun hän istuu
-jossakin seurassa. Huomatkaa: ottaessanne hänen läsnäollessaan puheeksi
-jonkin yleisen kysymyksen, esimerkiksi solun tahi vaiston, hän istuu
-syrjässä, on vaiti eikä kuuntele; hän on väsyneen, onnettoman näköinen,
-mikään ei herätä hänen mielenkiintoaan, kaikki on typerää ja mitätöntä,
-mutta annas olla, että tulee puhe koiraista ja naaraista, siitä
-esimerkiksi, että hämähäkeillä naaras hedelmöitymisen jälkeen syö
-koiraksen, niin oitis hänen silmänsä leimahtavat uteliaisuudesta, kasvot
-kirkastuvat, ja mies aivan kuin elpyy. Kaikki hänen ajatuksensa, miten
-jaloja, yleviä tai joutavia ne lienevätkin, keskittyvät aina samaan
-pisteeseen. Jos kävelet hänen kanssaan kadulla ja kohtaat esimerkiksi
-aasin... -- "Sanokaa, olkaa niin hyvä, -- kysyy hän, -- mikä on seuraus,
-jos aasintamman astuttaa kamelilla?" Entä unet sitten! Onko hän kertonut
-teille unistaan? Ne vasta ovat mainioita! Milloin hän näkee unta, että
-hänet naitettiin kuussa, milloin taas sattuu, että hänet kutsutaan
-poliisikamariin ja käsketään ottamaan kitara elämänkumppanikseen...
-
-Diakoni päästi raikuvan naurun; Samoilenko rypisti kulmiaan ja pinnisti
-vihaisesti naamaansa pysyäkseen totisena, mutta ei jaksanut pidättäytyä
-ja remahti kohti kurkkua nauramaan.
-
--- Valehtelet alusta loppuun! -- sanoi hän pyyhkien kyyneliään. --
-Totisesti sinä valehtelet!
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Diakoni oli varsin herkkä nauramaan ja nauroi vaikka kuinka mitättömälle
-asialle, niin että sai pistoksen ja oli nikahtua. Näytti kuin hän olisi
-rakastanut ihmisseuraa vain sen vuoksi, että ihmisillä on naurettavia
-puolia ja että heille sopii antaa lystikkäitä nimiä. Samoilenkon hän
-risti juoksijahämähäkiksi ja hänen sotamiesapurinsa rääkysorsaksi, ja
-kerran, kun von Coren Lajevskista ja Nadeshda Feodorovnasta puhuessaan
-sanoi heitä koira-apinoiksi, oli hän ihastuksesta ihan haltioissaan...
-Hän kiinnitti ahnaasti katseensa toisen kasvoihin, kuunteli silmää
-rävähyttämättä, ja ilmeistä oli, kuinka nauru täytti hänen silmänsä ja
-kasvot jännittyivät hänen odottaessaan, milloin saisi remahtaa
-valloilleen ja nauraa läkähtyäkseen.
-
--- Hän on irstainen ja läpeensä turmeltunut olento, -- jatkoi
-eläintieteilijä, ja diakoni, toivoen kuulevansa naurettavia sanoja,
-kiinnitti katseensa hänen kasvoihinsa. -- Tapaa harvoin sellaista
-raukkamaisuutta: ruumiiltaan hän on hontelo, kivuloinen ja vanha, ja
-älyltään hän ei missään suhteessa ole paksua kauppiaanmuijaa kummempi,
-joka ei muuta tee kuin syö, juo, makaa höyhenpatjalla ja armastelee
-renkiään.
-
-Diakoni purskahti jälleen nauramaan.
-
--- Älkää naurako, diakoni, -- sanoi von Coren, -- se on perältäkin
-typerää. Minä en olisi kiinnittänyt huomiota hänen mitättömyyteensä, --
-lisäsi hän, ensin odotettuaan diakonin naurun lakkaamista, -- olisin
-sivuuttanut hänet kokonaan, ellei hän olisi niin vahingollinen ja
-vaarallinen. Hänen vahingollisuutensa ilmenee etupäässä siinä, että
-hänellä on naismaailmassa menestystä ja hän siis uhkaa lahjoittaa
-maailmalle jälkeläisiä, tusinan verran Lajevskeja, yhtä kivuloisia ja
-turmeltuneita kuin hän itsekin. Toiseksi hän on mitä suurimmassa
-määrässä tartuntaa levittävä. Vististä ja oluesta olen teille jo
-puhunut. Vuoden parin perästä se pääsee vallalle koko Kaukaasian
-rannikolla. Tiedättehän, kuinka kansan suuri enemmistö, olletikin sen
-keskikerros, luottaa sivistykseen, yliopisto-arvoihin ja kirjalliseen
-kieleen. Tehköön hän minkä konnuuden tahansa, kaikki uskovat, että se on
-hyvää, että sen täytyy niin ollakin, koska hän on sivistynyt,
-vapaamielinen ja yliopistossa opiskellut. Lisäksi hän on kovaosainen,
-liika ihminen, heikkohermoinen, ajan uhri, mikä tietysti merkitsee, että
-hänelle on kaikki luvallista. Hän on miellyttävä, herttainen mies,
-suhtautuu niin suopeasti ihmisten heikkouksiin; hän on puhelias,
-myötätuntoinen, sopuisa, ylpeydestä vapaa, hänen kanssaan voi ryypätä,
-puhella rivouksia, hieman juoruillakin... Yhteinen kansa, joka uskonnon
-ja siveyden asioissa aina on taipuvainen ihmisjumaloimiseen, suosii
-enimmin niitä pikkujumalia, joilla on samanlaisia heikkouksia kuin sillä
-itsellään. Päättäkää siis itse, kuinka laaja ala hänellä on levitellä
-tartuntaansa! Lisäksi hän on jommoinenkin näyttelijä ja sukkela
-teeskentelijä ja osaa mainiosti kutkutella ihmisten heikkoja puolia.
-Ottakaapa hänen konstinsa ja temppunsa, esimerkiksi kuinka hän puhuu
-sivistyksestä. Hän ei ole saanut oikean sivistyksen hajuakaan, mutta
-kuulkaapa, kuinka hän julistaa: -- "Sivistys on meidät kokonaan
-tärvellyt! Kuinka kadehdinkaan villikansoja, noita luonnonlapsia, jotka
-eivät sivistyksestä tiedä mitään!" On näet ymmärrettävä, että hän
-ennenmuinoin on koko sydämestään harrastanut sivistystä, palvellut sitä,
-omaksunut sen perinpohjin, mutta se on muka uuvuttanut hänet, tuottanut
-hänelle pettymystä ja tuskaa; hän nähkääs on Faust, toinen Tolstoi...
-Schopenhaueria ja Spenceriä hän kohtelee yliolkaisesti kuin koulupoikia
-ja taputtaa heitä isällisesti olalle: mitä nyt muka Spencer? Tietysti
-hän ei ole lukenutkaan Spenceriä, mutta kuinka somaa sentään, kun hän
-kevyeen, huolimattoman ivalliseen tapaansa puhuu naikkosestaan: -- "Hän
-on lukenut Spenceriä!" Ja ihmiset kuuntelevat häntä, eikä kukaan huoli
-ymmärtää, että semmoinen puoskari kuin hän ei ole oikeutettu suutelemaan
-Spencerin kengänpohjia, saati tuohon tapaan puhumaan Spenceristä.
-Penkomaan sivistyksen juuria, repostelemaan auktoriteetteja, kukistamaan
-alttareja, heittämään niihin lokaa ja narrimaisesti vilkuilemaan, vain
-puolustaakseen ja peittääkseen omaa kehnouttaan ja siveellistä
-vajavaisuuttaan -- semmoiseen kykenee vain äärimmäisen itserakas,
-halpamainen ja katala elukka.
-
--- Minä en käsitä, Kolja, mitä sinä hänestä oikein tahdot, -- virkkoi
-Samoilenko ja silmäili eläintieteilijää, ei enää vihaisesti, vaan
-syyllisyyttä tuntien. -- Hän on samanlainen ihminen kuin kaikki muut.
-Tietysti hänellä on heikkoutensa, mutta hän on kumminkin nykyajan
-aatteiden tasalla, hoitaa virkaansa, tuottaa hyötyä isänmaalle...
-Kymmenen vuotta takaperin palveli täällä asioitsijana muuan vanha ukko,
-ylen viisas mies... Niin, hänellä oli tapana sanoa...
-
--- Turhaa puhetta! -- keskeytti eläintieteilijä. -- Sinä sanot, että hän
-hoitaa virkaansa. Mutta kuinka hän sitä hoitaa? Ovatko tavat sen kautta,
-että hän tuli tänne, muuttuneet yhtään paremmiksi, virkamiehet yhtään
-säntillisemmiksi ja kohteliaammiksi? Päinvastoin, yliopistosivistyksen
-saaneen miehen arvovallalla hän on vain antanut kannatuksensa
-heidän irstaisuudelleen. Säntillinen hän on vain kuukauden
-kahdentenakymmenentenä päivänä, jolloin hän saa palkkansa, kaikkina
-muina päivinä hän vain tassuttaa tohvelit jalassa kotonaan ja koettaa
-olla sen näköinen, kuin tekisi Venäjän hallitukselle suurenkin hyväntyön
-sillä, että oleksii Kaukaasiassa. Ei, Aleksander Daviditsh, älä sinä
-häntä puolusta. Sinä olet epäoikeudenmukainen alusta loppuun. Jos sinä
-todellakin häntä rakastaisit ja pitäisit lähimmäisenäsi, niin ennen
-kaikkea et voisi olla piittaamatta hänen heikkouksistaan, et niitä
-kohtelisi suopeasti, vaan koettaisit hänen omaksi hyödykseen tehdä hänet
-vaarattomaksi.
-
--- Mitä tarkoitat?
-
--- Tehdä vaarattomaksi. Koska hän on parantumaton, voi hänet tehdä
-vaarattomaksi vain yhdellä tavalla...
-
-Von Coren vetäisi sormellaan poikkipuolin kaulaansa.
-
--- Tahi hukuttaa, sama se ... lisäsi hän. -- Ihmiskunnan ja heidän omat
-etunsa vaativat, että tällaiset ihmiset ehdottomasti poistetaan.
-
--- Mitä sinä puhut?! -- jupisi Samoilenko, nousten seisoalleen ja
-kummastuneena katsellen eläintieteilijän rauhallisiin, jäykkiin
-kasvoihin. -- Diakoni, mitä hän puhuu? Oletko sinä järjilläsi?
-
--- Minä en vaadi kuolemanrangaistusta, -- sanoi von Coren. -- Jos sen
-vahingollisuus on todettu, niin keksikää jokin muu. Jos Lajevskia ei
-sovi tuhota, niin eristäkää hänet, riistäkää häneltä persoonallisuus,
-pankaa hänet yleiseen työhön...
-
--- Mitä sinä puhut? -- lausui Samoilenko kauhistuneena. -- Pippuria,
-pippuria! -- huudahti hän sitten epätoivoisella äänellä, nähdessään,
-että diakoni söi täytettyjä käärylöitä ilman pippuria. -- Sinä,
-järkevimpiä miehiä mitä on olemassa, mitä sinä puhut?! Ystävämmekö,
-ylpeä, sivistynyt ihminen, pantava yleiseen työhön!!
-
--- Jos on ylpeä ja ryhtyy vastarintaan -- niin rautoihin!
-
-Samoilenko ei kyennyt virkkamaan sanaakaan ja liikutteli vain sormiaan;
-diakoni katsahti hänen tyrmistyneihin, todellakin koomillisiin
-kasvoihinsa ja purskahti nauramaan.
-
--- Lakatkaamme puhumasta siitä, -- sanoi eläintieteilijä. -- Sinun,
-Aleksander Daviditsh, on muistaminen vain se, että alkuaikoina oli
-ihmiskunta olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan kautta
-suojeltu sellaisilta yksilöiltä kuin tämä Lajevski on; nyt sitävastoin
-on kulttuurimme melkoiseksi osaksi heikontanut taistelua ja valintaa. Ja
-meidän on itsemme pidettävä huoli kivuloisten ja kelvottomien
-hävittämisestä, muuten uhkaavat Lajevskit lisääntyessään tuhota
-sivistyksen, ja ihmissuku rappeutuu aivan täydellisesti. Emme voi
-syyttää siitä muita kuin itseämme.
-
--- Ellei selviydytä muuten kuin ihmisiä hukuttamalla ja hirttämällä, --
-lausui Samoilenko, -- niin hiiteen sitten sivistyksesi ja ihmissukusi!
-Hiiteen! Kuules mitä sinulle sanon: sinä olet perin oppinut, ylen
-järkevä mies ja isänmaasi ylpeys, mutta sinulta ovat saksalaiset
-pilanneet pään. Niin juuri, saksalaiset!
-
-Aina siitä asti, kun Samoilenko lähti Tartosta, jossa oli opiskellut
-lääketiedettä, hän oli vain harvoin nähnyt saksalaisia eikä ollut
-lukenut ainoatakaan saksalaista kirjaa, mutta hänen ajatuksensa mukaan
-lähti kaikki paha politiikassa ja tieteessä saksalaisista. Mistä hän
-sellaisen ajatuksen oli saanut, ei hän itsekään osannut sanoa, mutta
-lujassa se vain oli.
-
--- Niin juuri, saksalaiset! -- toisti hän vielä kerran. -- Lähdetään
-juomaan teetä.
-
-Kaikki kolme nousivat pöydästä ja otettuaan lakit päähänsä lähtivät
-pystyaidalla ympäröityyn puistoon, missä istahtivat vaaleiden
-vaahterain, päärynä- ja kastanjapuiden katveeseen. Eläintieteilijä ja
-diakoni istuivat penkille pienen pöydän ääreen, Samoilenko heittäytyi
-juurista tehtyyn, leveä- ja loivaselkäiseen nojatuoliin. Palvelija toi
-pöydälle teevehkeet, hilloa ja pullon marjamehua.
-
-Oli kova helle, kolmisenkymmentä astetta varjossa. Polttava ilma oli
-ikäänkuin paikalleen jähmettynyt, ja kastanjapuun oksasta maahan
-riippuva pitkä hämähäkinverkko uinui rentona liikahtamatta. Diakoni otti
-kitaran, jonka vakituinen paikka oli maassa pöydän vieressä, soinnutti
-sen ja lauloi hiljaisella vienolla äänellä: "Seminaaripojat ne krouvin
-luona seisoi..." mutta vaikeni samassa kuumuuden tähden, pyyhki hien
-otsaltaan ja loi silmänsä polttavaa sinitaivasta kohti. Samoilenko
-torkahti; helteestä, hiljaisuudesta ja makeasta, päivällisenjälkeisestä
-unenhorroksesta, joka tuota pikaa valtasi kaikki hänen jäsenensä, hän
-raukesi ja humaltui; hänen kätensä hervahtivat, silmät siristyivät, pää
-painui rinnalle... Melkein kyyneliin asti heltyen hän tuijotti von
-Coreniin ja diakoniin ja mutisi:
-
--- Nuori sukupolvi... Tieteen tähti ja kirkon kynttilä... Katsoppas
-vain, pitkäliepeinen halleluja kohoaa pääpiispaksi... Kukaties saamme
-vielä hänen kättään suudella... Sama se... Suokoon Jumala...
-
-Kohta alkoi kuulua kuorsaamista. Von Coren ja diakoni joivat teensä
-loppuun ja lähtivät kadulle.
-
--- Tuletteko taas laiturille merihärkiä onkimaan? -- kysyi
-eläintieteilijä.
-
--- En, kuumanlaista on.
-
--- Mennään minun asuntooni. Autatte postilähetysten pakkauksessa ja
-kirjoitatte joitakin papereita puhtaaksi. Samalla juttelemme, mihin
-työhön voisitte ajanvietteeksi ryhtyä... Täytyy tehdä työtä, diakoni.
-Näin ei käy laatuun.
-
--- Sananne ovat oikeat sekä loogilliset, -- vastasi diakoni, -- mutta
-laiskuuteni saa puolustuksensa nykyisen elämäni olosuhteista. Tiedätte
-itse, että aseman epämääräisyys melkoisesti edistää ihmisen
-haluttomuutta. Onko minut lähetetty tänne määräajaksi vai ainiaaksi, sen
-Jumala yksin tietää; minä oleilen täällä epätietoisena, vaimoni
-värjöttää viluissaan ja ikävissään isänsä luona. Ja tunnustaa täytyy,
-kuumuudesta ovat aivotkin väsähtäneet.
-
--- Lorua, -- sanoi eläintieteilijä. -- Kuumuuteen voi tottua, ja
-vaimotta elämään voi myös tottua. Ei saa hemmoitella itseään. Täytyy
-pitää itseään kurissa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Nadeshda Feodorovna oli aamulla menossa uimaan, ja hänen jäljestään
-kulki pesukannua, messinki maljaa, lakanoita ja pesusientä kantaen hänen
-palvelijattarensa Olga. Sataman edustalla oli ankkuroituna kaksi
-vierasta höyrylaivaa, joissa oli valkoiset, likaiset savutorvet.
-Nähtävästi ulkolaisia rahtialuksia... Laivasillalla liikkui joitakin
-valkopukuisia miehiä, valkoiset kengät jalassa huutaen kovalla äänellä
-ranskaksi, ja heille vastattiin näistä höyrylaivoista. Kaupungin pienen
-kirkon tornissa soivat kellot reippaasti.
-
--- Tänään on sunnuntai! -- muisteli Nadeshda Feodorovna mielihyvillään.
-
-Hän tunsi itsensä täysin terveeksi, ja hänessä oli vallalla iloinen,
-pyhäinen mieliala. Yllään uusi, väljä, karkeasta miesten silkkikankaasta
-tehty puku, päässä suuri olkihattu, jonka leveät lierit olivat vahvasti
-taivutetut alaspäin, joten hänen kasvonsa pilkistelivät ikäänkuin
-laatikosta, hän oli mielestään varsin soman näköinen. Hän ajatteli sitä,
-että koko kaupungissa on vain yksi nuori, kaunis, sivistynyt nainen --
-juuri hän, ja että hän yksin osaa käydä huokeasti, kauniisti ja
-aistikkaasti puettuna. Esimerkiksi, tämä puku maksaa ainoastaan
-kaksikolmatta ruplaa, ja sittenkin, kuinka soma se on! Koko kaupungissa
-hän yksin osaa miellyttää, ja kun mieshenkilöitä on paljon, täytyy
-heidän väkistenkin kadehtia Lajevskia.
-
-Nadeshda Feodorovna iloitsi siitä, että Lajevski viime aikoina oli ollut
-kylmä, pidättyvän kohtelias, jopa väliin säädytön ja raakakin häntä
-kohtaan; kaikkiin hänen pisteliäisiin kompasanoihinsa ja halveksiviin,
-kylmiin tahi käsittämättömiin silmäyksiinsä olisi Nadeshda Feodorovna
-ennen tätä vastannut kyynelillä, soimauksilla ja uhkauksilla matkustaa
-tiehensä tai tappaa itsensä nälkään. Nyt sensijaan hän vastaukseksi vain
-punastui, katseli syyllisesti häneen ja oli iloinen, ettei Lajevski
-pyrkinyt häntä liehittelemään. Jos Lajevski olisi torunut tahi
-uhkaillut, olisi se ollut vieläkin parempaa ja mieluisempaa, koska
-Nadeshda Feodorovna tunsi itsensä täysin syylliseksi hänen edessään. Hän
-oli mielestään syypää ensiksikin siihen, ettei ollut myötätuntoisesti
-omaksunut Lajevskin haaveiluja työteliäästä elämästä, minkä vuoksi hän
-oli lähtenyt Pietarista ja matkustanut tänne Kaukaasiaan, ja hän oli
-varma, että Lajevski viime aikoina oli suutuksissaan hänelle juuri
-siitä. Lähtiessään Kaukaasiaan Nadeshda Feodorovnalla oli se ajatus,
-että hän heti ensimmäisenä päivänä löytää täällä rauhaisan tyyssijan
-meren rannalla, viihtyisän, varjoisan puiston lintuineen ja solisevine
-puroineen, missä sopisi istuttaa kukkia ja vihanneksia, kasvattaa
-ankkoja ja kanoja, ottaa vastaan naapureja, lääkitä köyhiä maalaisia ja
-jaella heille kirjasia; mutta sitten kävikin ilmi, että Kaukaasia on
-sarja alastomia vuoria, metsiä ja äärettömiä laaksoja, missä saa kauan
-valikoida, etsiä ja puuhata, ennenkuin löytää sopivan paikan, ja ettei
-täällä ole naapureja, että on hyvin kuuma ja että saa pelätä joutuvansa
-rosvojen käsiin. Lajevski ei pitänyt maan hankkimisessa kiirettä;
-Nadeshda oli siitä iloissaan, ja he olivat molemmat ikäänkuin
-ajatuksissaan sopineet, etteivät toisilleen muistuttaisi työteliäästä
-elämästä. Lajevski ei puhu mitään, ajatteli Nadeshda Feodorovna, siis
-hän on äkeissään siitä, miksi toinen ei puhu mitään.
-
-Toiseksi, hän oli Lajevskin tietämättä näiden kahden vuoden aikana
-ottanut Atshmianovin kaupasta velaksi kaikenlaisia pikkutavaroita noin
-kolmensadan ruplan arvosta. Vähän kerrallaan hän oli ottanut, milloin
-kangasta, milloin silkkiä, milloin päivänvarjon, ja huomaamatta oli
-siitä kertynyt tämmöinen velka.
-
--- Vielä tänään puhun hänelle siitä ... päätti Nadeshda Feodorovna,
-mutta oivalsi samassa, että Lajevskin nykyiseen mielentilaan katsoen
-ehkei ollut sopivaa puhua hänelle veloista.
-
-Kolmanneksi, hän oli jo kahdesti, Lajevskin poissaollessa, kotonansa
-ottanut vastaan poliisiupseeri Kirilinin: kerran aamulla Lajevskin
-ollessa uimassa, ja toisen kerran puoliyön aikaan, Lajevskin pelatessa
-korttia. Tätä muistellessaan Nadeshda Feodorovna karahti punaiseksi ja
-vilkaisi palvelijattareen ikäänkuin peläten tämän salaa kuuntelevan
-hänen ajatuksiaan. Pitkät, sietämättömän kuumat, ikävät päivät, ihanat,
-väsyttävät illat, tukahuttavat yöt, ja koko tämä elämä, kun ei aamusta
-iltaan tiedä, miten käyttää joutilasta aikaa, ja tunkeilevat ajatukset
-siitä, että hän on kaunein ja nuorekkain nainen koko kaupungissa, että
-hänen nuoruutensa menee hukkaan, sekä itse Lajevski, rehellinen,
-aaterikas, mutta yksitoikkoinen, alati tohveleissaan hissutteleva,
-kynsiään pureskeleva ja oikuillaan väsyttävä -- kaikki tämä vaikutti,
-että Nadeshda Feodorovnassa vähitellen heräsi haluja, ja kuin mieletön
-hän yötä päivää ajatteli aina samaa. Hengityksessään, katseissaan,
-äänensä sävyssä ja käynnissään hän tunsi vain halua; meren pauhina
-haastoi hänelle, että tulee rakastaa, sitä kuiski hänelle illan hämy,
-sitä sanoivat vuoret. Ja kun Kirilin alkoi liehitellä häntä, ei Nadeshda
-Feodorovna jaksanut, ei tahtonut eikä voinut vastustaa, vaan antautui
-hänelle...
-
-Nyt nuo ulkolaiset höyrylaivat ja ihmiset valkoisissaan ties miksi
-muistuttivat hänelle suuren suurta salia; ranskankielisen puhelun
-lomassa soivat hänen korvissaan valssin sävelet, ja hänen rintansa
-värähti ilman ilon aihetta. Hän olisi tahtonut tanssia ja puhua ranskaa.
-
-Ilomielin hän harkitsi, että hänen uskottomuudessaan ei ollut mitään
-kauhistavaa. Siinä ei sielu ollut osallisena; hän rakastaa edelleen
-Lajevskia, mikä näkyy siitä, että hän on mustasukkainen hänen tähtensä,
-säälii ja ikävöi häntä, milloin hän ei ole kotona. Kirilin sen sijaan
-oli osoittautunut töykeäksi, vaikka olikin kaunis; siihen mieheen oli
-kaikki suhteet lopullisesti katkaistu, eikä mitään sellaista enää
-sattuisi. Mikä on ollut, se on mennyt, siihen ei kellään ole asiaa, ja
-jos Lajevski saakin tietää, ei hän usko.
-
-Rannalla oli vain yksi uimahuone naisia varten; miehet uivat taivasalla.
-Astuessaan uimahuoneeseen Nadeshda Feodorovna tapasi siellä
-vanhanpuoleisen rouvasihmisen, Maria Konstantinovna Bitjugovin,
-virkamiehen vaimon, ynnä tämän viisitoistavuotiaan tyttären Katjan,
-kimnaasinoppilaan; he istuivat molemmat penkillä riisuutumassa. Maria
-Konstantinovna oli hyväsydäminen, intoileva ja hienotuntoinen nainen,
-joka puhui hitaasti ja mahtipontisesti. Kahdenneljättä vuoden ikään asti
-hän oli ollut kotiopettajattarena, meni sitten naimisiin virkamies
-Bitjugovin kanssa, joka oli pienenläntä, paljaspäinen, kovin hiljainen
-mies. Yhä edelleen Maria Konstantinovna oli häneen rakastunut ja
-mustasukkainen hänen tähtensä, punastui, kun mainittiin sana "rakkaus",
-ja uskotteli kaikille olevansa erittäin onnellinen.
-
--- Ystäväiseni! -- lausui hän ihastuneena, nähdessään Nadeshda
-Feodorovnan, ja antoi kasvoillensa ilmeen, jota hänen tuttavansa
-nimittivät haavemieliseksi. -- Kultaseni, kuinka hauskaa, että tulitte!
-Me saamme uida yhdessä, sepä mainiota!
-
-Olga heitti ripeästi päältään vaatteet ja paidan ja alkoi auttaa
-emäntäänsä riisumisessa.
-
--- Tänään ei ole niin kuuma kuin eilen, eikö totta? -- virkkoi Nadeshda
-Feodorovna, hytisten alastoman palvelijattaren kömpelöiden kosketusten
-takia. -- Eilen olin vähällä kuolla tukahuttavaan kuumuuteen.
-
--- Niinpä todellakin! Minäkin olin vähällä nääntyä... Uskotteko, minä
-uin eilen kolme kertaa ... ajatelkaas, ystäväiseni, kolme kertaa!
-Nikodim Aleksandritsh tuli jo oikein rauhattomaksi.
-
-"Miten voivatkaan ihmiset olla noin rumia?" ajatteli Nadeshda Feodorovna
-katsahdettuaan Olgaan ja virkamiehen rouvaan; hän silmäsi myös Katjaan
-ja ajatteli: "tyttö ei ole hullumpi varreltaan". -- Nikodim
-Aleksandritsh on kerrassaan herttainen mies! -- virkkoi hän. -- Minä
-olen suorastaan rakastunut häneen.
-
--- Ha-ha-haa! -- naurahti Maria Konstantinovna väkinäisesti. -- Sepä
-mainiota!
-
-Vapauduttuaan vaatteistaan Nadeshda Feodorovna tunsi halua lähteä
-lentämään. Ja hänestä tuntui, että jos hän olisi huitonut käsillään, hän
-ihan varmaan olisi kohonnut yläilmoihin. Riisuuduttuaan hän huomasi,
-että Olga ylenkatseellisesti katseli hänen valkoista ruumistaan. Olga,
-nuori sotamiehen vaimo, eli laillisessa avioliitossa ja piti sentähden
-itseään parempana ja ylempänä. Nadeshda Feodorovna aavisti myös,
-etteivät Maria Konstantinovna ja Katja kunnioittaneet, vaan pelkäsivät
-häntä. Se oli hänestä vastenmielistä, ja kohottaakseen arvoaan heidän
-silmissään hän lausui:
-
-Meillä Pietarissa on nyt kesäkausi vilkkaimmillaan. Minulla ja
-miehelläni on niin paljon tuttavia! Oikein pitäisi lähteä heitä
-tervehtimään.
-
--- Miehenne on kai insinööri? -- kysäisi Maria Konstantinovna arasti.
-
--- Tarkoitan Lajevskia. Hänellä on tavattoman paljon tuttavia.
-Valitettavasti hänen äitinsä on ylpeä ylimysnainen, ahdasmielinen...
-
-Nadeshda Feodorovna jätti sanottavansa kesken ja heittäytyi veteen;
-hänen jäljestään laskeutuivat Maria Konstantinovna ja Katja.
-
--- Meillä suuressa maailmassa on kovin paljon ennakkoluuloja, --
-pitkitti Nadeshda Feodorovna, -- eikä elämä siinä ole niin helppoa kuin
-miltä se näyttää.
-
-Maria Konstantinovna, joka oli palvellut kotiopettajattarena ylhäisissä
-perheissä ja siis tunsi hienon maailman tavat, vastasi:
-
--- Niinpä niin! Uskotteko, ystäväiseni, Garatinskin herrasväellä oli se
-vaatimus, että piti välttämättömästi olla eri puku aamiaista ja
-päivällistä varten, ja siksi minulle, paitsi palkkaa, annettiin
-erikoisesti vaatetusapua.
-
-Hän asettui Nadeshda Feodorovnan ja Katjan väliin, ikäänkuin sulkeakseen
-tyttärensä erilleen siitä vedestä, joka huuhtoi Nadeshda Feodorovnaa.
-Avatusta ovesta, joka oli merelle päin, näkyi joku uivan sadan askelen
-päässä uimahuoneesta.
-
--- Äiti, se on meidän Kostja, -- sanoi Katja.
-
--- Ai, ai! -- voivotteli Maria Konstantinovna säikähdyksissään. --
-Kuule, Kostja, -- huusi hän, -- käänny takaisin! Kostja, käänny
-takaisin!
-
-Kostja, nelitoistavuotias poika, tahtoi rehennellä rohkeudellaan äitinsä
-ja sisarensa edessä, sukelsi ja ui edemmäksi, mutta alkoi väsyä ja
-kiiruhti takaisin, ja hänen totisista, jännittyneistä kasvonpiirteistään
-saattoi huomata, ettei hän luottanut voimiinsa.
-
--- Ihan on pulassa noiden poikien takia, ystäväiseni! -- sanoi Maria
-Konstantinovna rauhoittuen. -- Sydän kurkussa saa odottaa, milloin ne
-taittavat niskansa. Voi, ystäväiseni, kuinka suloista ja samalla
-vaikeata on olla äiti! Silloin pelkää kaikkea.
-
-Nadeshda Feodorovna pani olkihatun päähänsä ja syöksyi ulommas selälle
-päin. Hän ui nelisen syltä ja käännähti sitten selälleen. Hän näki nyt
-meren taivaanrantaan saakka, höyrylaivat, ihmiset rannalla, kaupungin,
-ja kaikki tämä, yhdessä helteen ynnä läpikuultavien, hyväilevien
-aaltojen kanssa, kiihdytti häntä ja kuiskasi hänelle, että tulee elää,
-elää... Läheltä pyyhkäisi ohi, tarmokkaasti halkoen aaltoja ja ilmaa,
-muuan purjevene: peräsimessä istuva mieshenkilö katseli häntä, ja
-Nadeshda Feodorovnasta oli mieluista, että häntä katseltiin...
-
-Uituaan naiset pukeutuivat ja lähtivät yhdessä pois.
-
--- Minulla on joka toinen päivä kuumetta, enkä siitä ole tullut sen
-laihemmaksi, -- sanoi Nadeshda Feodorovna, nuoleksien merivedestä
-suolaisiksi käyneitä huuliaan ja hymysuin vastaten tuttavien
-tervehdyksiin. -- Minä olen aina ollut lihava ja viime aikoina tainnut
-käydä entistäkin lihavammaksi.
-
--- Se riippuu, ystäväiseni, taipumuksesta. Jos ei ole taipumista
-lihomiseen, niinkuin esimerkiksi minulla, niin eivät mitkään ruuat auta.
-Mutta nythän kastelitte hattunne.
-
--- Ei se mitään, kyllä kuivaa.
-
-Nadeshda Feodorovna näki taas valkopukuisia ihmisiä, jotka kävelivät
-rantalaiturilla ja puhuivat ranskaa; ja taas sykähti hänen rintansa
-riemusta, ja jälleen muistui hänen mieleensä jokin avara sali, jossa hän
-joskus oli tanssinut tai josta joskus ehkä oli uneksinut.
-
-Maria Konstantinovna pysähtyi kotinsa portin ääreen ja pyysi häntä
-sisään.
-
--- Tulkaa, ystäväiseni! -- sanoi hän rukoilevalla äänellä ja samalla
-katsoi Nadeshda Feodorovnaa ikävystyneenä ja nähtävästi toivoen: ehkä
-hän kieltäytyy eikä tulekaan.
-
--- Kernaasti, -- vastasi Nadeshda Feodorovna. -- Tiedättehän, kuinka
-mielelläni käyn teillä.
-
-Ja hän astui sisään. Maria Konstantinovna pyysi istumaan, tarjosi
-hänelle kahvia ja voipullia, näytti albumistaan entisten oppilaittensa
-valokuvia -- Garatinskin neidit, jotka olivat jo naimisissa, näytti myös
-Katjan ja Kostjan koulutodistukset; arvosanat olivat erittäin hyvät,
-mutta jotta ne näyttäisivät vieläkin paremmilta, valitti emäntä huoaten,
-kuinka vaikeata nykyään on opiskella kimnaasissa... Hän osoitti
-huomaavaisuutta vieraalleen, mutta samalla tämä häntä säälitti, ja hän
-kärsi siitä ajatuksesta, että Nadeshda Feodorovna voi läsnäolollaan
-epäedullisesti vaikuttaa Kostjan ja Katjan siveellisyyteen. Se oli
-kuitenkin hyvä asia, ettei Nikodim Aleksandritsh ollut kotona.
-Koska mieshenkilöt pitävät "tuollaisista", ajatteli hän, niin
-saattaisi Nadeshda Feodorovna epäedullisesti vaikuttaa Nikodim
-Aleksandritshiinkin.
-
-Puhellessaan vieraansa kanssa Maria Konstantinovna muisti koko ajan,
-että tänä iltana pannaan toimeen yhteiskekkerit ja että von Coren oli
-hartaasti pyytänyt olemaan siitä puhumatta koira-apinoille, siis
-Lajevskille ja Nadeshda Feodorovnalle, mutta vahingossa pääsi Maria
-Kostantinovnan huulilta varomaton sana, ja hän punastui hiusmartoa
-myöten ja virkkoi hämillään:
-
--- Tulette kai tekin?
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Oli sovittu, että ajettaisiin seitsemän virstan päähän kaupungista
-etelään päin kulkevaa tietä ja jäätäisiin kahden pikku joen, Mustan ja
-Keltaisen, yhtymäpaikalla olevan maalaisravintolan tienoille ja siellä
-syötäisiin kalakeittoa. Lähdettiin liikkeelle kellon käydessä kuudetta.
-Etummaisina ajoivat rillavaunuissa Samoilenko ja Lajevski, heidän
-jäljestään tulivat linjaalirattaissa, kolme hevosta edessä, Maria
-Konstantinovna, Nadeshda Feodorovna, Katja ja Kostja, ja niiden
-hoidettavina olivat eväskori ja astiat. Seuraavissa ajoneuvoissa
-istuivat poliisiupseeri Kirilin ja nuori Atshmianov, saman kauppias
-Atshmianovin poika, jolle Nadeshda Feodorovna oli velkaa kolmesataa
-ruplaa, ja vastapäätä heitä, niska kumarassa ja jalat koukussa, istui
-Nikodim Aleksandritsh, pienehkö, säntillinen mies, hiukset kammattuina
-ohimoille. Viimeisinä ajoivat von Coren ja diakoni; jälkimäisellä oli
-jalkainsa juuressa kalakori.
-
--- Oikealle! -- huusi täyttä kurkkua Samoilenko, milloin vastaan ajoivat
-korkeat kaksipyöräiset kärryt tahi joku abhasialainen aasin selässä
-ratsastaen.
-
--- Kahden vuoden kuluttua, kun saan kokoon tarvittavat varat ja sopivat
-miehet, lähden tutkimusretkelle, -- puheli von Coren diakonille. --
-Kuljen pitkin rannikkoa Vladivostokista Beringinsalmelle ja sitten
-salmelta Jeniseivirran suulle. Piirrämme karttoja, tutkimme eläin- ja
-kasvikuntaa ja käymme laajaperäisesti käsiksi geologiaan ja suoritamme
-antropologisia ja etnografisia tutkimuksia. Teistä itsestänne riippuu,
-tahdotteko seurata mukana vai ette.
-
--- Mahdotonta, -- sanoi diakoni.
-
--- Minkätähden?
-
--- Minä olen toisista riippuvainen, perheellinen mies.
-
--- Vaimonne kyllä päästää teidät. Me turvaamme hänen toimeentulonsa.
-Vielä parempi, jos voisitte suostuttaa hänet yhteishyvän vuoksi
-rupeamaan nunnaksi! Sittenhän teistäkin voisi tulla munkki ja
-retkikuntamme lähetyspappi. Minä voin sen teille järjestää.
-
-Diakoni oli vaiti.
-
--- Oletteko jumaluusoppiinne hyvin perehtynyt?
-
--- Enpä kehuttavasti.
-
--- Hm... Sillä alalla en ollenkaan pysty teitä neuvomaan, sillä minä
-olen itsekin hyvin vähän perillä teologiasta. Antakaa minulle luettelo
-niistä kirjoista, joita tarvitsette, niin lähetän ne teille Pietarista
-ensi talvena. Myöskin olisi teidän luettava kirkon palveluksessa
-olleiden henkilöiden matkakertomuksia; näiden miesten joukossa tapaa
-usein hyviä etnologeja ja itämaisten kielten tuntijoita. Perehdyttyänne
-heidän kirjoitustapaansa teidän on helpompi käydä asiaan käsiksi. No, ja
-niin kauan kuin ei ole kirjoja, älkää hukatko aikaa, vaan alkakaa käydä
-luonani, opettelemme kompassin käyttämistä ja tutustumme meteorologiaan.
-Kaikkea sitä tarvitaan.
-
--- Onhan se niinkin ... jupisi diakoni vastaukseksi ja veti suunsa
-nauruun. -- Olen hakenut papintointa Keski-Venäjällä, ja setäni, joka on
-rovasti, on luvannut myötävaikutustaan. Nyt jos lähtisin teidän
-mukaanne, huomaisi hän minun ihan turhanpäiten toimittaneen hänelle
-puuhaa.
-
--- En ymmärrä epäröimistänne. Pysymällä edelleen tavallisena diakonina,
-jonka velvollisuutena on vain pyhäisin toimittaa jumalanpalvelusta ja
-muina päivinä levätä työstä, te vielä kymmenenkin vuoden perästä olette
-sama mikä nytkin, se vain eroa, että olette ehkä saanut viikset ja
-parran, sen sijaan että palattuanne näiden kymmenen vuoden kuluttua
-tutkimusretkeltä voisitte olla vallan toinen ihminen ja sitä tietoa
-rikkaampi, että olette tehnyt edes jotakin.
-
-Naisten ajoneuvoista kuului kauhun ja ihastuksen huutoja. Vaunut
-kulkivat suoraan vuorenrinteeseen hakattua tietä ja kaikista näytti,
-että he kiitivät ikäänkuin korkealle seinään tehtyä hyllyä pitkin ja
-tuossa tuokiossa vierähtäisivät pohjattomaan kuiluun. Oikealla levisi
-aava meri, vasemmalla kohosi epätasainen ruskeanharmaa vuorenseinä,
-jossa näkyi mustia täpliä, punaisia suonia ja kiemuroivia juuria, ja
-ylhäältä kurkistivat alas puiden tuuheat havut ikäänkuin peläten ja
-uteliaisuudesta taipuneina yli jyrkänteen reunan. Tovin kuluttua taas
-kirkunaa ja naurua: piti ajaa vuorenseinästä ulkonevan suunnattoman
-kallion ohitse.
-
--- En käsitä, miksi lemmossa kuljen teidän seurassanne, -- virkkoi
-Lajevski. -- Kuinka typerää ja joutavaa. Minun on matkustettava
-pohjoista kohti, paettava, pelastuttava, ja minä ties miksi lähdin
-näihin viheliäisiin kekkereihin.
-
--- Katsos tuota näkyä! -- sanoi hänelle Samoilenko, kun hevoset
-kääntyivät vasemmalle ja silmien eteen avautui Keltajoen laakso, jonka
-keskellä itse jokikin välkkyi -- keltaisena, sameana, villinä...
-
--- En siinä havaitse mitään hyvää, Sasha, -- vastasi Lajevski. -- Alati
-ihailemalla luontoa osoittaa vain oman mielikuvituksensa köyhyyttä.
-Verrattuna siihen, mitä minun mielikuvitukseni voi antaa, eivät kaikki
-nämä purot ja kalliot ole muuta kuin moskaa.
-
-Ajoneuvot kulkivat jo pitkin joen rantaa. Korkeat vuoriset rannat
-lähenivät toisiaan vähitellen, laakso kapeni ja näytti edessäpäin
-solalta; vuoren, jonka viertä ajettiin, oli luonto kyhännyt kokoon
-suunnattomista kallioista, jotka painoivat toisiaan sellaisella
-tuhottomalla voimalla, että Samoilenko katsahtaessaan niihin joka kerran
-tahtomattaan ähkäisi. Jylhän kaunista vuorta leikkelivät paikoin kapeat
-halkeamat ja solat, joista matkailijoita vastaan henki tuoreutta ja
-salaperäisyyttä; solien kautta näkyi toisia vuoria, ruskeita,
-vaaleanpunaisia, sinipunertavia, savunharmaita tai kirkkaan valon
-kultaamia. Kuultiin joskus, kun kuljettiin rotkojen ohitse, veden
-putoavan jostakin korkealta ja solisevan kivien yli.
-
--- Äh, noita kirottuja vuoria, -- huokaili Lajevski, -- kuinka olenkaan
-niihin kyllästynyt!
-
-Siinä paikassa, missä Mustajoki yhtyi Keltajokeen ja sen musteentapainen
-vesi likasi keltaista vettä, rynnistäen sitä vastaan, kohosi syrjemmällä
-tiestä tataari Kerbalain mökki, Venäjän lippu katolla liehumassa, ja
-nimikilpeen oli liidulla kyhätty: "Hauska ravintola." Ympärillä oli
-säleaidalla suojattu pieni puutarha, jossa oli pöytiä ja penkkejä, ja
-keskellä vaivaista, okaista pensastoa yleni ainokainen kypressi, kaunis
-ja tumma.
-
-Kerbalai, pieni, vikkelä tataari, yllään sininen paita ja valkoinen
-vyöliina, seisoi tiellä ja pannen kädet vatsalleen teki syvän
-kumarruksen ajoneuvoja kohden ja hymyili väläyttäen valkohohtoisia
-hampaitaan.
-
--- Terve, Kerbalaika! -- huusi hänelle Samoilenko. -- Me ajamme vähän
-loitommas, tuo sinä sinne teekeittiö ja tuoleja! Joutuin!
-
-Kerbalai nyökäytti kerittyä päätään, samalla jotakin mutisten, mutta
-vain viimeisissä ajoneuvoissa istuvat saattoivat kuulla: "on taimenia,
-teidän ylhäisyytenne".
-
--- Tuo, tuo! -- sanoi hänelle von Coren.
-
-Kuljettuaan noin viidensadan askelen päähän ajoneuvot pysähtyivät.
-Samoilenko valitsi pienen nurmikon, jossa oli hajallaan siellä täällä
-istuimiksi sopivia kiviä ja lojui tuulen kaatama puu, pörröiset juuret
-maasta esiin vääntyneinä ja havuneulaset kuivettuneina keltaisiksi. Joen
-poikki oli kyhätty hirsistä huojuva silta, ja vastapäätä toisella
-rannalla oli neljän matalahkon paalun varassa pieni vaja maissin
-kuivaamista varten, sentapainen kuin sadussa mökki, jota kannattivat
-kananjalat; sen ovelta johtivat alas tikapuut.
-
-Ensi vaikutelma oli kaikilla sellainen, ettei täältä enää ikänä päästä
-pois. Kaikilla tahoilla, minne vain katsoi, kohosivat ja työntyivät
-vastaan vuoret, ja hyvin nopeasti läheni mökin ja tumman kypressin
-taholta illan varjo, jonka takia Mustajoen kapea, mutkainen sola näytti
-yhä kapeammalta ja vuoret korkeammilta. Selvästi kuului, kuinka joki
-reuhtoi ja kaskaat lakkaamatta sirisivät.
-
--- Hurmaavaa! -- virkkoi Maria Konstantinovna, hengähtäen syvään
-ihastuksesta. -- Lapset, katsokaa kuinka kaunista! Mikä hiljaisuus!
-
--- Todellakin, hyvin kaunista, -- myönsi Lajevski, jota maisema
-miellytti ja joka katsellessaan taivasta ja sitten tataarin mökistä
-nousevaa sinistä savupatsasta äkkiä tunsi alakuloisuutta. -- Niin,
-kaunista on! -- toisti hän.
-
--- Ivan Andreitsh, kuvatkaa tämä maisema! -- pyysi Maria Konstantinovna
-hempeämielisesti.
-
--- Mitä varten? -- kysyi Lajevski. -- Vaikutelma on parempi kaikkia
-kuvauksia. Sitä värien ja äänien moninaisuutta, jonka jokainen saa
-vaikutelmissa luonnolta, vatvovat kirjailijat muodottomaksi,
-tuntemattomaksi vääristyneenä.
-
--- Jokohan? -- kysäisi von Coren kylmästi, valittuaan itselleen kaikkein
-isoimman kiven veden läheisyydessä ja koettaen kavuta sille ja istuutua.
--- Jokohan? -- toisti hän, katsoen tiukasti Lajevskiin. -- Entä Romeo ja
-Julia? Entä Pushkinin Ukrainan yö? Luonto saa tulla ja kumartaa maahan
-asti.
-
--- Ehkä niin ... myönsi Lajevski, joka oli liian laiska viitsiäkseen
-ajatella ja väittää vastaan. -- Kuitenkin, -- lausui hän kotvan
-odotettuaan, -- mitä itse asiassa on Romeo ja Julia? Kaunis, runollinen,
-pyhä rakkaus on vain kuin ruusuja, joilla tahdotaan peittää mätää. Romeo
-on samanlainen elukka kuin kaikki muutkin.
-
--- Mistä hyvänsä teidän kanssanne puhuu, johdatte te kaikki...
-
-Von Coren katsahti Katjaan ja jätti kesken.
-
--- Mihin minä johdan? -- kysyi Lajevski.
-
--- Jos teille sanoo esimerkiksi: "kuinka viinirypäleterttu on kaunis!"
-niin te tokaisette: "mutta kuinka ruma se on, kun se pureksitaan ja
-sulatetaan vatsassa". Mitä toimittaa sellainen puhuminen? Ei se ole
-mitään uutta ... yleensä vain kummallinen tapa.
-
-Lajevski tiesi, ettei hän ollut von Corenin suosiossa, ja sentähden
-pelkäsi häntä ja tunsi hänen ollessaan läsnä ikäänkuin kaikkien olisi
-ollut ahdasta ja ikäänkuin selän takana olisi seisonut joku. Hän ei
-vastannut mitään, vaan astui syrjään ja katui, että oli lähtenyt mukaan.
-
--- Herrat, mars hakemaan risuja valkeaan! -- komensi Samoilenko.
-
-Kaikki hajaantuivat, kuka minnekin, ja paikalle jäivät vain Kirilin,
-Atshmianov ja Nikodim Aleksandritsh. Kerbalai toi tuoleja, levitti
-nurmelle maton ja laski sille muutamia viinipulloja. Kirilin,
-pitkäkasvuinen, muhkea mies, joka ilmoista huolimatta käytti
-palttinamekkonsa päällä upseeriviittaa, muistutti ylpeällä ryhdillään,
-arvokkaalla astunnallaan sekä matalalla, hieman käheällä äänellään
-nuorenpuoleisia pikkukaupungin poliisimestareita. Hänen kasvonsa
-näyttivät murheellisilta ja unisilta, ikäänkuin hänet vastikään olisi
-vasten tahtoaan herätetty.
-
--- Mitä sinä toit sieltä, aasi? -- kysyi hän Kerbalailta, lausuen
-verkkaan joka sanan. -- Käskin sinun tuoda kvareli-viiniä, mutta mitä
-sinä toit, tataarilaiskuono? Häh?
-
--- Meillä on paljon omaa viiniä, Jegor Alekseitsh, -- huomautti arasti
-ja kohteliaasti Nikodim Aleksandritsh.
-
--- Kuinka? Mutta minä tahoon, että minunkin viiniäni pitää olla. Otan
-osaa kekkereihin ja otaksun siis, että minullakin on oikeus maksaa
-osaltani. Niin otaksun! Tuo kymmenen pulloa kvarelia!
-
--- Miksi niin paljon? -- ihmetteli Nikodim Aleksandritsh tietäen, ettei
-Kirinillä ollut rahaa.
-
--- Kaksikymmentä pulloa! Kolmekymmentä! -- huusi Kirilin.
-
--- Antaa olla, tuokoon, -- kuiskasi Atshmianov Nikorim
-Aleksandritshille, -- minä maksan.
-
-Nadeshda Feodorovna oli iloisella, vallattomalla päällä. Häntä halutti
-hyppiä, nauraa, huutaa, ärsyttää, keikailla. Yllään huokeahintainen,
-sinisilmäisestä pumpulikankaasta tehty puku, jalassa punaiset tohvelit
-ja ennenmainittu olkihattu päässä hän oli mielestänsä pieni,
-yksinkertainen, kevyt ja leijaileva kuin perhonen. Hän juoksi notkuvalle
-sillalle ja katseli kotvasen veteen, jotta olisi alkanut päätä huimata,
-sitten hän huudahti ja juoksi nauraen toiselle rannalle kuivuuvajan luo,
-ja hänestä näytti, että kaikki mieshenkilöt, yksinpä Kerbalaikin,
-ihaillen katselivat häntä. Kun äkkiä yllättäneessä hämärässä puut ja
-vuoret, hevoset ja ajoneuvot sulivat yhteen ja tataarilaismökin
-ikkunoista pilkahti esille tulta, kiipesi hän kivien ja okaisten
-pensasten välitse polveilevaa polkua pitkin vuorelle ja istahti kivelle.
-Alhaalla paloi jo nuotio. Sen ääressä liikkui, hihat ylös käärittyinä,
-diakoni, ja hänen pitkä, musta varjonsa kierteli säteenä valkean
-ympärillä, kun hän heitteli nuotioon risuja ja hämmenteli pataa pitkään
-keppiin sidotulla lusikalla. Samoilenko, kasvot kuparinpunaisina,
-hääräili siellä myös kuin omassa keittiössään ja huusi tuikeasti:
-
--- Missä suola on, hyvät herrat? Unohtui tietenkin? Ja mitä te kaikki
-siinä istua nökötätte kuin mitkäkin paroonit, ja minä saan tässä yksin
-puuhata?
-
-Tuulenkaatopuulla istuivat rinnakkain Lajevski ja Nikodim Aleksandritsh
-ja katselivat miettiväisinä. Maria Konstantinovna, Katja ja Kostja
-ottivat esille korista teevehkeet ja lautaset. Von Coren käsivarret
-ristissä ja toinen jalka kivellä seisoi rannalla lähellä vedenrajaa ja
-mietti jotakin. Nuotion luomat punaiset läikät yhdessä varjojen kanssa
-kiertelivät maanpinnalla tummien ihmishahmojen vaiheilla, värähtelivät
-vuorilla, puissa, sillalla; toisella puolella jyrkkä, veden uurtama
-rantaäyräs oli kokonaan valaistu, näytti iskevän silmää ja kuvastui
-veteen, ja vuolaasti virtaava, myllertävä vesi repi kappaleiksi
-heijastuksen.
-
-Diakoni lähti noutamaan kaloja, joita Kerbalai rannalla puhdisti ja
-pesi, mutta puolitiessä hän pysähtyi ja katseli ympärilleen.
-
-"Voi sentään, kuinka ihanaa!" ajatteli hän. "Ihmiset, kivet, tuli,
-hämärä, maassa lojuva puu -- ei mitään sen enempää, mutta kuinka ihanaa
-silti!"
-
-Toisella rannalla ilmestyi kuivuuvajan luo joitakin tuntemattomia
-ihmisiä. Kun valo häilähteli ja savu painautui sille puolelle, ei näitä
-ihmisiä voinut heti täysin eroittaa, vaan siellä näkyi milloin
-karvalakki ja harmaa parta, milloin sininen paita, milloin ryysyt
-olkapäästä polviin ja tikari poikkipuolin vatsalla, milloin taas nuoret,
-tummaveriset kasvot mustine kulmakarvoineen, jotka olivat niin tuuheat
-ja silmäänpistävät kuin hiilellä piirustetut. Viisi heistä istahti
-piiriin nurmelle, toiset viisi menivät kuivuuvajaan. Yksi pysähtyi
-ovessa selin tuleen ja pannen kädet selän taakse alkoi kertoa jotakin
-hyvin mielenkiintoista, sillä Samoilenkon heitettyä risuja tuleen, joka
-siitä leimahtaen räiskäytti säkeniä ja kirkkaasti valaisi kuivuuvajan,
-näkyi ovesta tuijottamassa kaksi rauhallista naamaa, ilmaisten
-innostunutta tarkkaavaisuutta, ja piiriin istuutuneet kääntyivät
-taaksepäin kuuntelemaan kertomusta. Vähän myöhemmin virittivät piirissä
-istujat hiljaisin äänin soinnukkaan pitkäveteisen laulun, joka muistutti
-suuren paaston aikana kirkossa veisattavaa virttä... Kuunnellessaan
-heitä diakoni ajatteli, mikä hän on miehiään kymmenen vuoden kuluttua,
-kun hän palaa tutkimusretkeltä: nuori lähetyspappi, kirjailija, jolla on
-kuuluisa nimi ja kunniakas menneisyys; hänestä tehdään arkkimandriitti,
-sitten piispa; hän toimittaa tuomiokirkossa jumalanpalvelusta: päässä
-kultahiippa hän astuu pyhimyskuvaa kantaen alttarin eteen lavalle,
-korottaa kolmihaaraisen ja kaksihaaraisen kynttilänjalan, valaisee
-niillä suurta kansanpaljoutta ja julistaa: "Holho taivaasta, Herra, tätä
-viinipensasta, katso lempeästi sen puoleen ja lähesty sitä, ja oikea
-kätesi istuttakoon sen!" Ja enkelimäisin äänin lapset veisaavat vastaan:
-"Pyhä jumala..."
-
--- Diakoni, missä kalat ovat? -- kuului Samoilenkon ääni.
-
-Palattuaan nuotion luo diakoni kuvitteli, että kuumana heinäkuun päivänä
-astuu pölyistä tietä kirkollinen juhlakulkue: edellä talonpojat kantavat
-kirkkolippuja, eukot ja tytöt pyhäinkuvia, heti seuraavat kuoripojat ja
-lukkari poski sidottuna ja oljenkorsia hiuksissa, sitten järjestyksessä
-hän, diakoni, hänen jäljestään pappi kalotti päässä ristiä kantaen, ja
-takana pöllyttää joukko ukkoja, akkoja, poikia; joukossa ovat papin ja
-diakonin vaimot huivit päässä. Kuoripojat laulavat, lapset kirkuvat,
-peltopyyt piipottavat, leivot visertävät... Kulkue pysähtyy, ja
-siunattua vettä vihmotaan karjan päälle... Kuljetaan edelleen ja
-polvistumalla rukoillaan sadetta. Sitten syödään, jutellaan...
-
-"Niin, hyvää on sekin..." ajatteli diakoni.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kirilin ja Atshmianov kiipesivät vuorelle polkua myöten, Atshmianov
-jättäytyi jälkeen ja pysähtyi, mutta Kirilin astui Nadeshda Feodorovnan
-luo.
-
--- Hyvää iltaa! -- virkkoi hän tervehtien sotilaan tapaan.
-
--- Hyvää iltaa.
-
--- Niinpä niin! -- lausui Kirilin, katsoen taivasta kohden ja miettien.
-
--- Mitä niinpä niin? -- kysyi Nadeshda Feodorovna, oltuaan hetken vaiti
-ja huomattuaan, että Atshmianov piti heitä kumpaakin silmällä.
-
--- Niinpä siis, -- puheli upseeri verkkaan, -- rakkautenne kuihtuu
-ennenkuin on ehtinyt kukkaan puhjeta, niin sanoakseni. Miten on tämä
-ymmärrettävä? Oliko se teidän puoleltanne keimailua tavallaan, vai
-pidättekö minua tyhjäntoimittajana, jota kohtaan voi menetellä mielensä
-mukaan?
-
--- Se oli hairahdus! Jättäkää minut! -- lausui Nadeshda Feodorovna
-jyrkästi, katsoen häneen pelokkaasti tänä ihanana, hurmaavana iltana ja
-kysyen itseltään hämillään: "onko todella ollut hetki, jolloin tuo mies
-minua miellytti ja pääsi niin läheiseksi?"
-
--- Niin vainen! -- virkkoi Kirilin; hän seisoi kotvan mätään puhumatta,
-mietti ja jatkoi: -- Mitähän tuosta? Odottakaamme, kunnes tulette
-paremmalle päälle, mutta toistaiseksi rohkenen vakuuttaa teille, että
-olen kunnon ihminen enkä salli kenenkään sitä epäillä. Minun kanssani ei
-leikitellä! Hyvästi!
-
-Hän tervehti sotilaallisesti ja astui syrjään, raivaten tietä pensasten
-läpi. Hetken kuluttua lähestyi arastellen Atshmianov.
-
--- Tänään on kaunis ilta! -- virkkoi hän hieman murtaen armenialaiseen
-tapaan.
-
-Hän oli koko pulska ulkomuodoltaan, kävi muodinmukaisesti puettuna,
-käyttäytyi luontevasti, kuten hyvinkasvatettu nuorukainen, mutta
-Nadeshda Feodorovna ei pitänyt hänestä sentähden, että hän oli velkaa
-tämän isälle kolmesataa ruplaa; myöskään ei hänestä ollut mieleen, että
-kekkereihin oli osalliseksi päästetty puotilainen, ja hänestä oli
-kiusallista, että Atshmianov lähestyi häntä juuri tänä iltana, jolloin
-hänen sielussaan oli niin puhdasta.
-
--- Kekkerit ovat onnistuneet ylimalkaan hyvin, -- sanoi Atshmianov
-hetkisen vaitiolon jälkeen.
-
--- Niin, -- myönsi Nadeshda Feodorovna, ja ikäänkuin juuri tällä
-hetkellä olisi muistunut hänelle mieleen, virkkoi hän yliolkaisesti: --
-Niin tuota, sanokaapa siellä kaupassanne, että Ivan Andreitsh käy näinä
-päivinä suorittamassa ne kolmesataa ruplaa ... tai minkäverran sitä
-lienee.
-
--- Olen valmis antamaan vielä kolmesataa, kunhan ette joka päivä
-muistuta tuosta velasta. Jättäkäämme tuo proosa!
-
-Nadeshda Feodorovna naurahti; hänelle tuli mieleen naurettava ajatus,
-että jos hän olisi ollut riittämättömän siveellinen ja tahtonut, olisi
-hän hetkessä voinut vapautua velastaan. Jospa esimerkiksi tältä
-kauniilta, nuorelta houkalta panisi pään pyörälle! Kuinka se itse
-asiassa olikin naurettavaa, tyhmää ja hurjaa! Ja hän tunsi äkkiä halua
-hurmata, riistää puhtaaksi, hyljätä ja sitten katsoa, mitä tuosta
-tulisi.
-
--- Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo, -- virkkoi Atshmianov arasti.
--- Varokaa Kiriliniä. Hän kertoo kaikkialla teistä mitä kamalimpia
-juttuja.
-
--- Minua ei huvita tietää, mitä mikin aasinpää minusta kertoo, --
-vastasi Nadeshda Feodorovna kylmästi, ja hänet valtasi äkkiä
-levottomuus, ja naurettava ajatus pitää tuota nuorta, kaunista
-Atshmianovia lelunaan oli kadottanut viehätyksensä.
-
--- Täytyy jo mennä alas, -- sanoi hän. -- Minua kutsutaan.
-
-Alhaalla oli kalakeitto jo valmiina. Sitä kaadettiin lautasille ja
-syötiin niin hartaasti kuin vain ulkoilmakekkereissä on tavallista; ja
-kaikista maistui kalakeitto erittäin hyvältä, ja kaikki olivat sitä
-mieltä, etteivät he olleet kotona milloinkaan syöneet mitään niin
-herkullista. Kuten tällaisissa kekkereissä on tavallista, sai
-ruokaliinojen, myttyjen, tarpeettomien, tuulessa liehuvien rasvaisten
-paperien paljous sellaista sekasotkua aikaan, etteivät osanottajat
-tienneet missä kenenkin lasi ja leipäpala olivat; he kaatoivat viiniä
-matolle tai polvilleen, pudottivat maahan suolaa, ja ympärillä oli pimeä
-eikä nuotiokaan enää loimunnut niin kirkkaasti eikä kukaan viitsinyt
-nousta heittämään risuja tuleen. Kaikki joivat viiniä ja Kostjalle ja
-Katjallekin annettiin puoli juomalasillista. Nadeshda Feodorovna joi
-koko lasillisen, sitten toisen, päihtyi ja unohti koko Kirilinin.
-
--- Erinomaiset kekkerit, hurmaava ilta, -- sanoi Lajevski riemastuen
-viinin vaikutuksesta, -- mutta sittenkin pitäisin hyvää talvea kaikkea
-tätä parempana. "Majavainen kaulus hopeaisna pakkasessa loistaa."
-
--- Kullakin oma makunsa, -- huomautti von Coren.
-
-Lajevskin tuli paha olla: selkää paahtoi nuotiosta hohtava kuumuus,
-rintaa ja kasvoja von Corenin viha; ja tämä viha, lähtien viisaasta ja
-säällisestä miehestä, jolla luultavasti oli perusteellinen syykin
-vihata, alensi ja lannisti häntä, ja kykenemättä sitä vastustamaan hän
-lausui mielistelevällä äänellä:
-
--- Minä rakastan intohimoisesti luontoa ja säälin, etten ole
-luonnontutkija. Minä kadehdin teitä.
-
--- Minäpä en sääli enkä kadehdi, -- virkkoi Nadeshda Feodorovna. -- En
-ymmärrä, kuinka voi tosissaan työskennellä turilasten ja
-koppakuoriaisten tutkimisesssa sillä aikaa kun kansa kärsii.
-
-Lajevski kannatti hänen mielipidettään. Hän ei ollut yhtään perillä
-luonnontieteistä eikä sentähden koskaan ollut voinut kärsiä muurahaisten
-tuntosarvia ja torakoiden koipia tutkivien miesten mahtipontista
-äänensävyä ja viisasta, syvämielistä ulkomuotoa, ja häntä oli aina
-suututtanut se, että nämä ihmiset, tuntosarvien, koipien ja jonkin
-alkuliman (hän oli ties miksi kuvitellut tätä alkulimaa osterin
-muotoiseksi) nojalla ottavat ratkaistaksensa ihmisen alkuperää ja elämää
-koskevia kysymyksiä. Mutta Nadeshda Feodorovnan sanoissa oli
-kuulostavinaan valhetta, ja vain inttääkseen vastaan hän lausui:
-
--- Tähdellistä eivät ole koppakuoriaiset, vaan johtopäätökset!
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Myöhään, kellon jo käydessä kahtatoista, alettiin laittautua
-ajoneuvoihin kotimatkaa varten. Kaikki istuivat jo paikoillaan, eikä
-puuttunut muita kuin Nadeshda Feodorovna ja Atshmianov, jotka joen
-tuolla puolen juoksivat tippasilla ja nauroivat.
-
--- Arvoisa herrasväki, joutukaa! -- huusi heille Samoilenko.
-
--- Ei pitäisi naisille antaa viiniä, -- lausui von Coren hiljakseen.
-
-Kekkereiden, von Corenin vihan ja omien ajatusten väsyttämänä Lajevski
-lähti Nadeshda Feodorovnaa vastaan, ja kun tämä iloisena, tuntien
-itsensä keveäksi kuin höyhen, hengästyneenä ja nauraa hohottaen otti
-häntä molemmista käsistä ja laski päänsä hänen rintaansa vasten,
-peräytyi hän askelen ja virkkoi tylysti:
-
--- Sinä käyttäydyt ihan kuin ... yleinen nainen. Sattui tulemaan kovin
-raa'asti sanotuksi, ja hänen tuli sääli Nadeshda Feodorovnaa. Hänen
-vihaisista, väsyneistä kasvoistaan Nadeshda Feodorovna voi lukea sekä
-vihaa että sääliä ja suuttumusta, ja äkkiä hänen mielensä masentui. Hän
-käsitti, että oli mennyt liiallisuuteen, käyttäytynyt liian vapaasti ja
-käyden surulliseksi, tuntien itsensä raskaaksi, paksuksi, töykeäksi ja
-pöhnäiseksi istahti ensinnä eteen sattuneihin ajoneuvoihin yhdessä
-Atshmianovin kanssa. Lajevski istuutui samoihin ajoneuvoihin Kirilinin,
-eläintieteilijä Samoilenkon ja diakoni naisten seuraan, ja matkue lähti
-liikkeelle.
-
--- Sellaisia ne ovat koira-apinat ... alkoi von Coren, kääriytyen
-levättiinsä ja peittäen silmänsä. -- Kuulithan, hän ei tahtoisi tutkia
-turilaita ja koppakuoriaisia sentähden, että kansa kärsii. Samaan tapaan
-arvostelevat meikäläisiä kaikki koira-apinat. Viekas, kymmenessä
-polvessa ruoskalla ja nyrkillä pelotettu orjanheimo! Se vapisee, tuntee
-sääliä ja suitsuttaa vain väkivallan edessä, mutta päästä koira-apina
-vapaalle alueelle, missä sen ei tarvitse pelätä kenenkään niskaansa
-tarraavan, silloin se kyllä osaa rehennellä ja näyttää mikä hän on
-miehiään. Katso, kuinka rohkea se on taulunäyttelyissä, museoissa,
-teattereissa tahi arvostellessaan tiedettä: suurentelee, nousee
-takajaloilleen, sättii, arvostelee... Orjan piirre -- täytyy
-välttämättömästi arvostella! Paneppa merkille: vapaiden ammattien
-harjoittajia sätitään useammin kuin petkuttajia -- se johtuu siitä, että
-yleisö on kolmeksi neljännekseksi orjia, samanlaisia koira-apinoita.
-Sitä ei tapahdu, että orja ojentaisi sinulle kätensä ja lausuisi
-vilpittömän kiitoksensa, kun teet työtä.
-
--- En ymmärrä, mitä oikein tahdot! -- sanoi Samoilenko haukotellen. --
-Naisparkaa halutti yksinkertaisuudessaan puhella kanssasi viisaista
-asioista, ja heti sinä teet johtopäätöksen. Olet suuttunut mieheen
-jostakin, ja summamutikassa saa naisparkakin kyytiä. Hän on oikein hyvä
-nainen.
-
--- Ole jo! Tavallinen leipäsusi, irstas ja paheellinen. Kuule,
-Aleksander Daviditsh, kun sinä kohtaat yksinkertaisen maalaisvaimon,
-joka ei asu miehensä luona, joka ei tee mitään ja joka vain hihittää ja
-hahattaa, niin sanot hänelle: mene työhön. Miksi sitten tässä kohden
-arastelet ja pelkäät lausua totuutta? Senkötähden vain, että Nadeshda
-Feodorovna on virkamiehen eikä matruusien pitohelluna?
-
--- Mitä minun olisi hänelle tehtävä? -- kivahti Samoilenko. -- Selkäänkö
-annettava, vai?
-
--- Pahetta ei ole mairiteltava. Me tuomitsemme pahetta vain selän
-takana, mikä on samaa kuin heristää nyrkkiä taskussa. Minä olen
-eläintieteilijä tahi sosiologi, mikä on aivan samaa, sinä lääkäri;
-yhteiskunta luottaa meihin; velvollisuutemme on huomauttaa sille sitä
-hirmuista turmiota, joka uhkaa sitä ja tulevia sukupolvia Nadeshda
-Ivanovnan kaltaisten naikkosten olemassaolon takia.
-
--- Feodorovnan, -- oikaisi Samoilenko. -- Ja mitä yhteiskunnan pitäisi
-puolestaan tehdä?
-
--- Senkö? Se on sen oma asia. Minusta on suorin ja varmin keino --
-käyttää väkivaltaa. Hänet on järjestysvallan toimesta lähetettävä
-miehensä luo, ja jos tämä ei ota häntä vastaan, on hänet toimitettava
-pakkotyöhön tahi johonkin ojennuslaitokseen.
-
--- Oih! -- huoahti Samoilenko; tovin vaiti oltuaan hän sitten kysyi
-hiljaisella äänellä: -- Sanoit tässä eräänä päivänä, että sellaiset
-ihmiset, kuin Lajevski, ovat hävitettävät... Sanoppa, jos nyt
-esimerkiksi valtio tahi yhteiskunta antaisi sinulle toimeksi toimittaa
-hänet pois, tekisitkö sen?
-
--- Käsi ei suinkaan vavahtaisi.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kotiin tultua Lajevski ja Nadeshda Feodorovna astuivat pimeihin,
-tukahuttaviin huoneisiinsa. Molemmat olivat vaiti. Lajevski sytytti
-kynttilän, Nadeshda Feodorovna istuutui ja riisumatta viittaansa ja
-hattuansa katsoi häneen suruisin, syyllisin silmin.
-
-Lajevski ymmärsi hänen odottavan selitystä; mutta selityksen antaminen
-olisi ollut ikävää, hyödytöntä ja väsyttävää, ja sydäntä ahdisti tieto
-siitä, ettei hän ollut hillinnyt itseään, vaan oli sanonut hänelle
-raakuuden. Taskussa sattui hänelle käteen kirje, jonka hän oli joka
-päivä aikonut lukea Nadeshda Feodorovnalle, ja hän ajatteli, että jos
-hän nyt näyttää tämän kirjeen hänelle, johtaa se hänen huomionsa
-muuanne.
-
-"On jo aika selvittää välimme", ajatteli hän. "Annan hänelle; tulkoon
-mikä on tullakseen."
-
-Hän otti taskustaan kirjeen ja antoi sen Nadeshdalle.
-
--- Lue, se koskee sinua.
-
-Sen sanottuaan hän meni työhuoneeseensa ja kävi pimeässä sohvalle
-pitkäkseen ilman päänalusta. Nadeshda Feodorovna luki kirjeen, ja
-hänestä näytti ikäänkuin katto olisi painunut ja seinät siirtyneet
-lähemmäksi. Kävi äkkiä ahtaaksi, pimeäksi, pelottavaksi. Hän risti
-nopeasti silmiään ja virkkoi:
-
--- Suo, Herra, rauha ... suo, Herra, rauha... Ja ratkesi itkuun.
-
--- Vanja! -- huusi hän. -- Ivan Andreitsh!
-
-Vastausta ei tullut. Luullen Lajevskin tulleen huoneeseen ja seisovan
-hänen tuolinsa takana, hän nyyhkytti kuin lapsi ja puheli:
-
--- Mikset ennemmin sanonut minulle, että hän on kuollut? En olisi
-lähtenyt kekkereihin, en olisi nauranut niin paljon... Herrat lausuivat
-minulle typeryyksiä. Mikä synti! Pelasta minut, Vanja, pelasta minut...
-Olen menettänyt järkeni... Minä olen hukassa...
-
-Lajevski kuuli hänen nyyhkytyksensä. Hänen olonsa oli sietämättömän
-tukahuttava, ja sydän jyskytti hirmuisesti. Ahdistuksissaan hän nousi,
-seisoi kotvasen keskellä huonetta, hapuroi pimeässä pöydän luona
-nojatuolia ja istahti siihen.
-
-"Tämä on vankila..." ajatteli hän. "Pitää lähteä pois... Minä en
-kestä..."
-
-Oli jo myöhäistä mennä pelaamaan korttia, ravintoloita ei kaupungissa
-ollut. Hän kävi jälleen pitkälleen ja tukki korvansa, ettei olisi
-kuullut nyyhkytyksiä, mutta äkkiä hän muisti, että Samoilenkon luo sopi
-kyllä mennä. Jotta ei tarvitsisi kulkea Nadeshda Feodorovnan ohi,
-pujahti hän ikkunan kautta puutarhaan, kiipesi aidan yli ja lähti pitkin
-katua. Oli pimeä. Vastikään oli saapunut joku höyrylaiva, tulista
-päättäen iso matkustajalaiva ..
-
-Ankkurikettinki ratisi. Rannasta lähti punainen tuli nopeasti lipumaan
-laivaa kohden: se oli tullivene.
-
-"Siellä ne nukkuvat matkustajat hyteissään..." ajatteli Lajevski, ja
-hänen kävi kateeksi toisten lepo.
-
-Ikkunat olivat Samoilenkon talossa auki. Lajevski katsoi yhdestä
-ikkunasta sisään, sitten toisesta: huoneissa oli pimeää ja hiljaista.
-
--- Aleksander Daviditsh, nukutko? -- huhuili hän. -- Aleksander
-Daviditsh!
-
-Kuului yskimistä ja huolestunut huudahdus:
-
--- Ken siellä? Mitä lempoa?
-
--- Minä se olen, Aleksander Daviditsh. Suo anteeksi.
-
-Hetkisen kuluttua avautui väliovi; pyhimyslampusta tuikahti pehmoinen
-valo, ja Samoilenkon valkopukuinen jättiläisvartalo, valkoinen yömyssy
-päässä, tuli näkyviin.
-
--- Mitä sinä haet? -- kysyi hän unisena raskaasti hengittäen ja kyhnien
-itseään. -- Maltas nyt, heti minä avaan.
-
--- Älä vaivaa itseäsi, minä kömmin ikkunasta... Lajevski kiipesi
-ikkunasta sisään ja lähestyttyään Samoilenkoa tarttui hänen käteensä.
-
--- Aleksander Daviditsh, -- sanoi hän vapisevalla äänellä, -- pelasta
-minut! Pyydän sinua, rukoilen, ymmärrä minua! Asemani on sietämätön. Jos
-se jatkuu vielä pari päivää, kuristan itseni kuin ... kuin koiran!
-
--- Maltahan... Mikäs sinua oikeastaan vaivaa?
-
--- Sytytä kynttilä.
-
--- Oh-oh... huokasi Samoileko, pannen kynttilään tulta. -- Siunaa ja
-varjele... Kello käy jo kahta, veikkonen.
-
--- Suo anteeksi, mutta minä en voi istua kotona, -- virkkoi Lajevski,
-tuntien valosta ja Samoilenkon läsnäolosta suurta huojennusta. -- Sinä,
-Aleksander Daviditsh, olet ainoa, paras ystäväni... Kaikki toivoni on
-sinussa. Jos tahdot tahi et, pelasta Jumalan nimessä. Minun täytyy
-kaikin mokomin matkustaa täältä pois. Lainaa minulle rahaa!
-
--- Herra siunatkoon! -- huokasi Samoilenko, kyhnien itseään. -- Heräsin
-ja kuulen, laiva huutaa tuloaan, sitten sinä... Paljonkos tarvitset?
-
--- Vähintäänkin kolmesataa ruplaa. Hänelle on jätettävä sata ja itse
-tarvitsen matkalle kaksisataa... Olen sinulle velkaa jo lähes
-neljäsataa, mutta minä lähetän kaikki ... kaikki.
-
-Samoilenko kourasi yhteen käteen molemmat poskipartansa, levitti jalat
-haralleen ja vaipui mietteisiin.
-
--- Ja-ah ... urahti hän miettiväisenä. -- Kolmesataa... Mutta minulla ei
-ole niin paljoa. Pitää ottaa joltakin lainaksi.
-
--- Lainaa Herran tähden! -- virkkoi Lajevski, nähden Samoilenkon
-muodosta, että hän tahtoo antaa rahaa ja ehdottomasti antaakin. --
-Lainaa, minä varmasti maksan takaisin. Lähetän Pietarista, heti kun
-tulen sinne. Siitä saat olla huoleti. Kuulehan, Sasha, -- virkkoi hän
-elpyneenä -- juodaanpas viiniä!
-
--- Miksei, juodaan vaan. Mentiin ruokasaliin.
-
--- Entä, kuinka käy Nadeshda Feodorovnan? -- kysyi Samoilenko, tuoden
-pöytään kolme pulloa viiniä ja lautasellisen persikoita. -- Jääkö hän
-tänne?
-
--- Kaikki järjestän, kaikki järjestän... -- vastasi Lajevski, tuntien
-odottamattoman riemunpuuskan täyttävän rintansa. -- Minä sitten lähetän
-hänelle rahaa, hän matkustaa luokseni... Siellä sitten selvitämme
-suhteemme. Terveydeksesi, jalo ystävä.
-
--- Älähän kiirehdi! -- sanoi Samoilenko. -- Ryyppäähän ensinnä tätä. Se
-on omasta viinitarhastani. Tämä pullo taas on Navaridzen viinitarhan
-tuotetta, tämä Ahatulovin... Maista kaikkia kolmea lajia ja sano
-peittelemättä... Minun on vähän niinkuin hapahkoa? Miltä sinusta tuntuu?
-Eikö ole?
-
--- Niin on. Hyvinpä minua lohdutit, Aleksander Daviditsh. Kiitos ...
-oikein elvyin.
-
--- Onko hapahkoa?
-
--- Lempo hänet tietää, minä en. Mutta sinä olet mitä mainioin,
-erinomainen mies!
-
-Katsoen häntä kalpeihin, kiihtyneihin, hyvänsävyisiin kasvoihin
-Samoilenko muisti von Corenin mielipiteen, että tuollaiset on
-poistettava, ja Lajevski näytti hänestä heikolta, turvattomalta
-lapselta, jota jokainen voi loukata ja sortaa.
-
--- Kun sinä tulet sinne, niin sovi äitisi kanssa, -- sanoi hän. -- Näin
-ei ole hyvä.
-
--- Kyllä, kyllä, välttämättä.
-
-Oltiin kotvasen vaiti. Kun ensimmäinen pullo oli juotu, virkkoi
-Samoilenko:
-
--- Voisit sopia von Coreninkin kanssa. Mitä mainioimpia, viisaimpia
-miehiä kumpainenkin, ja kyräilette toisiinne kuin sudet.
-
--- Kyllä hän on kaikkein viisain, mainioin mies, -- myönsi Lajevski,
-tällä haavaa valmiina kaikkia kiittämään ja kaikille anteeksi antamaan.
--- Hän on merkillinen mies, mutta minun on mahdotonta hyväksyä hänen
-mielipiteitään. Ei, siksi erilaiset ovat luonteemme. Minä olen veltto,
-heikko, alistuvainen luonne; ehkä hyvänä hetkenä ojentaisinkin hänelle
-käteni, mutta hän kääntyisi kuitenkin minusta pois ... halveksivasti.
-
-Lajevski hörppi viiniä, astahti nurkasta nurkkaan ja jatkoi, seisoen
-keskellä lattiaa:
-
--- Minä ymmärrän mainiosti von Corenia. Hän on kova, voimakas,
-despoottinen luonne. Olethan kuullut, hän hokee yhtenään
-tutkimusretkestä, eikä se ole tyhjää puhetta. Hänellä pitää olla erämaa,
-kuutamoyö: ympärillä teltoissa ja avotaivaan alla nukkuvat hänen
-nälkäiset ja sairaat, vaivaloisten päivämatkojen rasittamat kasakkansa,
-oppaansa, kantajansa, lääkärinsä, pappinsa, hän yksin vain ei nuku, vaan
-istuu kuten Stanley kokoonpantavalla tuolilla ja tuntee itsensä erämaan
-valtiaaksi ja näiden ihmisten herraksi. Hän kulkee kulkemistaan
-jonnekin, miehet vaikeroivat ja kuolevat toinen toisensa jälkeen, hän
-vain kulkee eteenpäin, viimein hän sortuu itsekin, mutta jää kuitenkin
-erämaan despootiksi ja valtiaaksi, koska hänen hautaristinsä on
-karavaanien nähtävänä kolmen-, neljänkymmenen peninkulman päässä ja
-vallitsee erämaata. Säälin, ettei tämä mies ole sotapalveluksessa.
-Hänestä tulisi erinomainen, nerokas sotapäällikkö. Hänessä olisi miestä
-hukuttamaan ratsuväkensä virtaan ja laatimaan ruumiista sillan, ja
-sellainen rohkeus on sodassa enemmän tarpeen kuin linnoitustaidot ja
-taktiikat. Oi, minä ymmärrän hänet niin hyvin! Sano, minkätähden hän
-tuhlaa varojansa oleskelemalla täällä? Mitä hän täältä kaipaa?
-
--- Hän tutkii meren eläimistöä.
-
--- Ei, ei, veikko, ei! -- huokasi Lajevski. -- Laivalla kertoi minulle
-eräs matkustavainen tiedemies, että Musta meri on köyhä eläimistä ja että
-sen syvyydessä veden rikkivetyisyyden takia elimellinen elämä on
-mahdoton. Kaikki vakavat eläintieteilijät työskentelevät biologisilla
-asemilla Neapelissa tai Villefranchessa. Mutta von Coren on itsenäinen ja
-itsepäinen: hän työskentelee Mustalla merellä sentähden, että täällä ei
-kukaan työskentele; hän katkaisi välinsä yliopiston kanssa, ei tahdo
-tietää oppineista ja tovereista sentähden, että hän ennen kaikkea on
-hirmuvaltias ja vasta toisessa sijassa eläintieteilijä. Ja hän saa
-jotakin suurta aikaan, sen tulet näkemään. Jo nytkin hän haaveilee, että
-palattuaan tutkimusretkeltä hän karkoittaa yliopistoistamme vehkeilyn ja
-puolinaisuuden ja perinjuurin masentaa oppineet mahtimiehet. Hirmuvalta
-on tieteessäkin yhtä väkevä kuin sodassa. Tässä haisevassa
-kaupunkipahasessa hän asuu jo toista kesää sentähden, että on parempi
-olla ensimmäisenä kylässä kuin toisena kaupungissa. Täällä hän on
-kuningas ja kotka; hän pitää kaikkia kaupunkilaisia kurissa ja painaa
-heitä arvovallallaan. Hän on siepannut kouriinsa kaikki, sekaantuu
-vieraisiin asioihin, kaikki ovat hänelle tarpeen ja kaikki pelkäävät
-häntä. Minä luisun hänen kouransa ulottuvilta, hän tuntee sen eikä voi
-sietää minua. Eikö hän ole puhunut sinulle, että minut olisi hävitettävä
-tahi toimitettava yleiseen työhön?
-
--- Kyllä, -- naurahti Samoilenko. Lajevski naurahti samaten ja ryyppäsi
-viiniä.
-
--- Hänen ihanteensakin ovat despoottiset, -- sanoi hän nauraen ja
-haukaten persikkaa. -- Tavallisesti kuolevaiset, jos tekevät työtä
-yhteiseksi hyväksi, tarkoittavat sillä lähimmäistään: minua, sinua,
-sanalla sanoen ihmistä. Von Corenista ihmiset ovat koiranpentuja ja
-joutavuuksia, liian vähäpätöisiä kelvatakseen hänen elämänsä
-tarkoitusperäksi. Hän työskentelee, lähtee tutkimusretkelle ja taittaa
-siellä niskansa, ei lähimmäisenrakkauden nimessä, vaan sellaisten
-abstraktsionien takia kuin ihmiskunta, tulevat sukupolvet, ihanteellinen
-ihmisrotu. Hän huolehtii ihmisrodun parantamisesta ja siinä suhteessa me
-olemme hänen kannaltaan vain orjia, tykinruokaa, kuormajuhtia; toiset
-hän hävittäisi tahi pistäisi pakkotyöhän, toiset ruhjoisi rautaisella
-kurikalla, pakottaisi kuten Araktshejev nousemaan ja käymään levolle
-rummun pärrytyksen mukaan, panisi eunukit vartioimaan puhtauttamme ja
-siveellisyyttämme, käskisi ampumaan jokaisen, joka astuu ahtaan,
-vanhoillisen siveyskäsitepiirimme ulkopuolelle, ja kaikki tämä
-ihmisrodun parantamisen nimessä. Mutta mitä on ihmisrotu? Kuvitelma,
-kangastus... Hirmuvaltiaat ovat aina haaveilleet. Veikkonen, ymmärrän
-hänet niin hyvin. Pidän arvossa enkä suinkaan kiellä hänen merkitystään;
-sellaisten varassa, kuin hän on, tämä maailma pysyy pystyssä, ja jos
-maailma jätettäisiin yksistään meidän hoteisiimme, niin tekisimme siitä,
-kaikesta tahdostamme ja hyvistä aikeistamme huolimatta, saman kuin mitä
-kärpäset ovat tehneet tästä kuvataulusta. Juuri niin!
-
-Lajevski kävi Samoilenkon viereen istumaan ja lausui vilpittömän
-innostuksen vallassa:
-
--- Minä olen joutava, mitätön, langennut ihminen! Ilman, jota hengitän,
-tämän viinin, rakkauden, sanalla sanoen elämän olen tähän saakka ostanut
-valheen, joutilaisuuden ja heikkoluontoisuuden hinnalla. Tähän saakka
-olen pettänyt ihmisiä ja itseäni, olen kärsinyt siitä, ja kärsimyksenä
-ovat olleet huokeat ja mieltä alentavat. Von Corenin vihan edessä minä
-arasti taivutan selkäni siksi, että toisinaan i tsekin vihaan ja
-halveksin itseäni.
-
-Mielenkuohussaan Lajevski taas astahti nurkasta nurkkaan ja lausui:
-
--- Olen iloinen, että selvästi näen puutteeni ja tunnustan ne. Se auttaa
-minua nousemaan ja tulemaan toiseksi ihmiseksi. Veli veikkoseni, jospa
-tietäisit, kuinka innokkaasti, kuinka palavan hartaasti odotan
-uudistumistani. Ja vannon sinulle, että minusta tulee mies! Tulee! En
-tiedä, viinikö minut on tehnyt puheliaaksi, vai onko asia todellakin
-niin, mutta minusta tuntuu, etten pitkään aikaan ole elänyt sellaisia
-valoisia, puhtaita hetkiä kuin juuri nyt sinun luonasi.
-
--- Veikkonen, jo on aika käydä nukkumaan... -- sanoi Samoilenko.
-
--- Niin, niin. Suo anteeksi. Minä lähden heti. Lajevski hapuili
-huonekalujen ja ikkunoiden ääressä etsien lakkiaan.
-
--- Kiitos, -- mutisi hän huokaillen. -- Kiitos... Ystävyys ja hyvä sana
-ovat almua paremmat. Sinä elvytit minut.
-
-Hän löysi lakkinsa, pysähtyi ja katsoi syyllisenä Samoilenkoon.
-
--- Aleksander Daviditsh! -- virkkoi hän rukoilevalla äänellä.
-
--- Mitä?
-
--- Salli minun yöpyä luonasi!
-
--- Ole hyvä ... miksei?
-
-Lajevski kävi nukkumaan sohvalle ja puheli vielä pitkälti tohtorin
-kanssa.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Kolmisen päivää kekkereiden jälkeen tuli Maria Konstantinovna vallan
-odottamatta Nadeshda Feodorovnan luo ja tarttui, tervehtimättä ja
-hattuaan riisumatta, hänen molempiin käsiinsä, painoi ne rintaansa
-vasten ja lausui, mieli kovasti kuohuksissa:
-
--- Rakkaani, olen kuohuksissa, olen hämmästynyt. Herttainen, miellyttävä
-tohtorimme kertoi eilen Nikodim Aleksandritshille, että miehenne on
-kuollut. Sanokaa, rakkaani, onko se totta?
-
--- On se totta, hän on kuollut, -- vastasi Nadeshda Feodorovna.
-
--- Se on kauheaa, kauheaa, rakkaani! Mutta kaikella pahalla on hyväkin
-puolensa. Varmaankin oli miehenne harvinainen, ihmeellinen, pyhä
-ihminen, ja sellaisia tarvitaan enemmän taivaassa kuin maan päällä.
-
-Maria Konstantinovnan kasvoissa värähtelivät kaikki piirteet ja pilkut
-ikäänkuin pienet neulaset olisivat hyppelehtineet ihon alla; hän hymyili
-miellyttävästi ja lausui ihastuneena, hengähtäen:
-
--- Siis olette vapaa, rakkaani. Voitte nyt käydä pää pystyssä ja
-rohkeasti katsoa ihmisiä silmiin. Tästä lähin Jumala sekä ihmiset
-siunaavat liittoanne Ivan Andreitshin kanssa. Se on hurmaavaa. Vapisen
-ilosta, en löydä sanoja. Rakkaani, minä rupean naittajaksenne... Minä ja
-Nikodim Aleksandritsh olemme äärettömästi pitäneet teistä, sallikaa
-meidän siunata laillinen, puhdas liittonne. Milloin, milloin olette
-aikoneet pitää vihkiäiset?
-
--- En ole laisinkaan sitä ajatellut, -- sanoi Nadeshda Feodrovna,
-irroittaen kätensä.
-
--- Se ei ole mahdollista, rakkaani. Olettehan te ajatellut, olettehan?
-
--- Toden totta, en ole, -- naurahti Nadeshda Feodorovna. -- Mitä hyötyä
-siitä olisi, että menisimme vihille? Minä en katso sitä laisinkaan
-tarpeelliseksi. Elämme niinkuin tähänkin asti.
-
--- Mitä te puhutte! -- kauhistui Maria Konstantinovna. -- Jumalan
-tähden, mitä puhuttekaan!
-
--- Asia ei vihkimisestä parane, päinvastoin pahenee. Me menetämme
-vapautemme.
-
--- Rakkaani, rakkaani, mitä puhuttekaan! -- huudahti Maria
-Konstantinovna, astuen askelen taapäin ja lyöden kätensä yhteen. -- Te
-olette eriskummaisia! Malttakaahan mielenne! Talttukaa!
-
--- Kuinka, talttukaa? En ole vielä elänytkään, kun te jo käskette
-talttumaan!
-
-Nadeshda Feodorovna muisti, ettei hän itse asiassa ollut vielä elänyt.
-Jatko-opistosta päästyään hän oli mennyt naimisiin miehen kanssa, jota
-ei rakastanut, sitten liittynyt Lajevskiin ja koko ajan elänyt hänen
-kanssaan tällä ikävällä, autiolla merenrannalla odottaen jotakin
-parempaa. Oliko tämä elämää?
-
-"Oikeastaan pitäisi mennä vihille..." ajatteli hän, mutta muisti
-Kirilinin ja Atshmianovin, punastui ja virkkoi:
-
--- Ei, se on mahdotonta. Vaikka Ivan Andreitsh polvillaan sitä pyytäisi,
-kieltäytyisin sittenkin.
-
-Maria Konstantinovna istui kotvasen vaiti sohvalla suruisena, vakavana,
-tuijottaen yhteen kohti, sitten hän nousi ja lausui kylmästi:
-
--- Hyvästi, rakkaani! Suokaa anteeksi, että häiritsin. Vaikka minun ei
-olekaan helppoa, täytyy minun sittenkin sanoa teille, että tästä
-päivästä on kaikki välillämme loppunut, ja vaikka syvästi kunnioitankin
-Ivan Andreitshiä, on kotini ovi teiltä suljettu.
-
-Sen hän lausui juhlallisesti ja hämmästyi itsekin äänensä juhlallista
-sävyä; hänen kasvonsa värähtivät taaskin, niille lehahti lempeä
-haavemielinen ilme, hän ojensi säikähtyneelle, hämille joutuneelle
-Nadeshda Feodorovnalle molemmat kätensä ja virkkoi rukoilevasta:
-
--- Ystäväni, sallikaa minun vaikka yksi ainoa hetkinen olla äitinne tai
-vanhimman sisarenne sijaisena! Minä olen avomielinen teitä kohtaan kuin
-äiti.
-
-Nadeshda Feodorovna tunsi rinnassaan sellaista lämpöä, iloa ja sääliä
-itseään kohtaan, kuin jos oma äiti itse asiassa olisi noussut kuolleista
-ja seisonut hänen edessään. Hän syleili rajusti Maria Konstantinovnaa ja
-painoi kasvonsa hänen olkapäätänsä vasten. Molemmat itkivät. He
-istuutuivat sohvaan ja muutaman minuutin ajan nyyhkyttivät, katsomatta
-toinen toiseensa ja kykenemättä puhumaan sanaakaan.
-
--- Ystäväni, lapseni, -- aloitti Maria Konstantinovna, -- minä tahdon
-puhua teille ankaria totuuksia, säälimättä teitä.
-
--- Herran tähden, Herran tähden!
-
--- Luottakaa minuun, rakkaani. Muistatte kai, että kaikista täkäläisistä
-naisista minä yksin avasin teille kotini. Te saitte minut ensi päivästä
-alkaen kauhistumaan, mutta minulla ei ollut kylliksi voimaa osoittaa
-teille halveksimista, kuten kaikki muut. Minä kärsin herttaisen Ivan
-Andreitshin tähden, kuin hän olisi ollut poikani. Nuori mies vieraalla
-maalla, kokematon, heikko, äiditön, ja minä kärsin ja kärsin... Mieheni
-ei olisi suonut meidän tutustua häneen, mutta sain hänet taivutetuksi...
-Me aloimme vastaanottaa Ivan Andreitshiä ja hänen seurassaan tietysti
-teitäkin, muutenhan hän olisi loukkaantunut. Minulla on tytär ja
-poika... Ymmärrätte, lapsen hento ymmärrys, puhdas sydän ... joka
-pahentaa yhden näistä pienimmistä... Minä vastaanotin teidät ja vapisin
-lasteni puolesta. Oi, kun tulette äidiksi, ymmärrätte pelkoni. Ja kaikki
-ihmettelivät, että vastaanotin teidät, suokaa anteeksi, kuin kunnon
-naisen, vihjailivat minulle ... no, tietysti, juoruja, liioitteluja...
-Sydämeni syvyydessä tuomitsin teitä, mutta te olitte onneton,
-säälittävä, eriskummainen, ja minä kärsin säälistä.
-
--- Mutta miksi? Miksi? -- kysyi Nadeshda Feodorovna, vapisten koko
-ruumiissaan. -- Mitä minä olin tehnyt kenellekään?
-
--- Te olette kauhean syntinen. Olette rikkonut miehellenne alttarin
-edessä antamanne lupauksen. Olette vietellyt erinomaisen siivon
-nuorenmiehen, joka arvatenkin olisi valinnut itselleen elämänkumppanin
-hyvästä suvusta, samasta säädystä kuin hän itsekin, ellei olisi tavannut
-teitä; nyt hän olisi kuten kaikki muutkin. Te olette hukannut hänen
-nuoruutensa. Älkää kiistäkö, älkää kiistäkö, rakkaani! Minä en usko,
-että meidän synteihimme olisivat syypäitä miehet. Aina on syy naisissa.
-Miehet ovat kotoisissa oloissa kevytmielisiä, elävät järjellään eikä
-sydämellään, ja paljon on sellaista, mitä he eivät käsitä, mutta nainen
-käsittää kaikki. Hänestä kaikki riippuu. Hänelle on paljon annettu,
-häneltä paljon vaaditaankin. Voi, ystäväiseni, jos nainen olisi tässä
-suhteessa miestä tyhmempi tai heikompi, ei Jumala olisi hänelle uskonut
-poikien ja tyttöjen kasvatusta. Ja siksi te, rakkaani, antauduitte
-paheen tielle, kun unohditte kaiken häveliäisyyden; toinen olisi teidän
-asemassanne kartellut ihmisiä, istunut kotona lukkojen takana, ja
-ihmiset olisivat nähneet hänet vain Herran huoneessa, kalpeana, puettuna
-mustiin, itkevänä, ja jokainen olisi vilpittömästi säälien kuiskannut:
-"Jumala, tuossa syntiä tehnyt enkeli jälleen palaa luoksesi..." Mutta
-te, rakkaani, unhotitte kaiken vaatimattomuuden, elitte julkisesti,
-vallattomasti, ikäänkuin synnistä ylvästellen, riehakoitte, nauroitte,
-ja katsellessani teitä vapisin kauhusta ja pelkäsin ukkosentulen
-taivaalta iskevän taloomme juuri sillä hetkellä, kun te istuitte
-luonamme. Ystäväiseni, älkää puhuko, älkää puhuko! -- huudahti Maria
-Konstantinovna nähdessään, että Nadeshda Feodorovna aikoi puhua. --
-Kertokaa kaikki minulle, minä en petä teitä enkä salaa sielunne
-katseilta ainoatakaan totuutta. Kuulkaa siis minua, rakkaani... Jumala
-panee merkin suuriin synnintekijöihin, ja te olitte merkitty.
-Muistelkaapa, pukunne olivat aina ihan kauheat! Nadeshda Feodorovna,
-jolla aina oli mitä paras käsitys puvuistaan, herkesi itkemästä ja
-katsoi häneen hämmästyneenä.
-
--- Niin, kauheat! -- jatkoi Maria Konstantinovna. -- Pukujenne
-erikoisuudesta ja kirjavuudesta voi jokainen päättää, millainen olette
-käytökseltänne. Katsellessaan teitä kaikki naureskelivat ja kohauttivat
-olkapäitään, mutta minä kärsin, kärsin... Ja, rakkaani, suokaa minulle
-anteeksi, te olette epäsiisti! Tavatessamme toisemme uimahuoneella te
-panitte minut oikein vapisemaan. Päällysvaatteet menevät vielä mukiin,
-mutta alushame, paita ... rakkaani, minä ihan punastun! Ivan Andreitsh
-rukan kaulaan ei myöskään kukaan sido kaulahuivia niinkuin pitäisi, ja
-miesparan liinavaatteista ja saappaista näkyy, ettei kotona hänestä
-kukaan pidä huolta. Ja aina pidätte häntä nälässä, pulmuseni; onhan
-luonnollista, että ellei kotona kukaan huolehdi teekeittiöstä ja
-kahvista, niin mies kuluttaa puolet palkastaan paviljongissa. Ja kotona
-teillä on ihan kamalaa, kamalaa! Ei kellään koko kaupungissa ole
-kärpäsiä, ja teillä niitä kuhisee kaikki lautaset ja vadit mustanaan.
-Ikkunalaudoilla ja pöydillä paksulta pölyä, kuolleita kärpäsiä,
-juomalaseja... Mitä varten juomalaseja? Sitten, rakkaani, teillä on
-vieläkin astiat korjaamatta pöydältä. Ja jos teillä astuu
-makuuhuoneeseen, niin oikein hävettää: liinavaatteita kaikkialla
-hujanhajan, seinillä riippuu kaikenlaisia kautsuvehkeitänne ja lattialla
--- astia... Ystäväiseni, mies ei saa tietää mitään, ja vaimon tulee olla
-hänen edessään puhdas kuin pieni enkeli. Minä herään joka aamu ennen
-päivänkoittoa ja pesen kasvoni kylmällä vedellä, jotta Nikodim
-Aleksandritsh ei huomaisi, että minulla on uniset kasvot.
-
--- Ne ovat kaikki pikkuasioita, -- parahti Nadeshda Feodorovna itkemään.
--- Jos vain olisin onnellinen, mutta minä olen niin onneton.
-
--- Niin, niin, olette kovin onneton! -- huokasi Maria Konstantinovna,
-jaksaen tuskin pidättäytyä itkuun tyrskähtämästä. -- Ja teitä odottaa
-tulevaisuudessa kova suru! Yksinäinen vanhuus, taudit ja sitten
-edesvastuu viimeisellä tuomiolla... Kauheaa, kauheaa! Nyt itse kohtalo
-ojentaa teille avunkättä, ja te epäviisaasti hylkäätte sen. Vihittäkää
-itsenne, menkää kiireimmiten vihille!
-
--- Kyllä, pitää, pitää, -- sanoi Nadeshda Feodorovna, -- mutta se on
-mahdotonta!
-
--- Minkätähden?
-
--- Mahdotonta! Voi, jospa te tietäisitte!
-
-Nadeshda Feodorovnaa halutti kertoa Kiniinistä ja siitä, kuinka hän eilen
-illalla kohtasi laivasillalla nuoren, kauniin Atshmianovin ja hänen
-päähänsä oli juolahtanut mieletön, naurettava ajatus vapautua
-kolmensadan ruplan velasta, kuinka häntä oli naurattanut, ja sitten hän
-oli palannut kotia myöhään illalla, tuntien itsensä peruuttamattomasti
-langenneeksi ja rahalla ostettavaksi. Hän ei ollut itsekään selvillä,
-kuinka se oli tapahtunut. Ja hän tahtoi nyt Maria Konstantinovnan edessä
-vannoa suorittavansa velan viimeistä kopeekkaa myöten, mutta itkun
-tyrske ja häpeä estivät häntä puhumasta.
-
--- Minä matkustan pois, -- sanoi hän. -- Ivan Andreitsh jääköön tänne,
-jos tahtoo, minä lähden.
-
--- Minne?
-
--- Venäjälle.
-
--- Mutta millä aiotte siellä elättää itseänne? Eihän teillä ole mitään.
-
--- Teen käännöstöitä, tai ... tai perustan lainakirjaston...
-
--- Älkää turhia kuvitelko, rakkaani. Lainakirjastoon tarvitaan rahoja.
-No, minä jätän nyt teidät, koettakaa rauhoittua ja ajatella ja tulkaa
-huomenna luokseni iloisena. Se tulee olemaan mainiota. Hyvästi nyt,
-enkelini. Sallikaa minun suudella teitä.
-
-Maria Konstantinovna suuteli Nadeshda Feodorovnaa otsalle, teki
-ristimerkin hänen rintaansa ja lähti hiljalleen pois. Oli tullut jo
-pimeä, ja Olga sytytti keittiössä kynttilän. Yhä itkien Nadeshda
-Feodorovna meni makuuhuoneeseen ja kävi vuoteelle pitkäkseen. Hän alkoi
-äkkiä tuntea vilunväreitä. Hän riisuutui pitkälleen, sysäsi vaatteet
-jalkopäähän ja vetäytyi kippuraan peitteen alle. Häntä janotti, mutta ei
-ollut ketään antamassa juotavaa.
-
--- Minä maksan! -- puhui hän itsekseen, ja houraillen hän oli istuvinaan
-jonkun potilaan luona ja tunsi potilaassa oman itsensä. -- Minä maksan.
-Olisi typerää luulla, että minä rahasta... Matkustan pois ja lähetän
-hänelle rahat Pietarista. Ensin sata ... sitten sata ... ja sitten taas
-sata...
-
-Myöhään yöllä tuli Lajevski kotiin.
-
--- Ensin sata... -- sanoi hänelle Nadeshda Feodorovna -- sitten sata...
-
--- Ottaisit kiniiniä, -- sanoi Lajevski ja ajatteli: "huomenna on
-keskiviikko, laiva lähtee, mutta minä en matkusta. Täytyy siis viipyä
-täällä lauantaihin asti." Nadeshda Feodorovna nousi vuoteessa
-polvilleen.
-
--- Puhuinko minä äsken mitään? -- kysyi hän hymyillen ja siristäen
-kynttilän valossa silmiään.
-
--- Et mitään. Pitää lähettää huomenaamulla noutamaan lääkäriä. Nuku nyt.
-
-Lajevski otti päänaluksen ja astui ovea kohden. Siitä lähtien kun hän
-lopullisesti oli päättänyt matkustaa ja jättää Nadeshda Feodorovnan,
-alkoi tämä herättää hänessä sääliä ja syyllisyyden tunnetta; hänellä oli
-Nadeshda Feodorovnan läsnäollessa hieman paha omatunto, ikäänkuin
-sairaan tahi vanhan hevosen luona, joka on määrätty tapettavaksi. Hän
-pysähtyi ovessa ja katsahti Nadeshda Feodorovnaan.
-
--- Olin siellä kekkereissä ärtyisä ja puhuttelin sinua törkeästi. Anna
-minulle anteeksi, Herran tähden.
-
-Sen sanottuaan hän meni työhuoneeseensa, pani maata, mutta ei voinut
-pitkään aikaan nukkua.
-
-Kun seuraavana aamuna Samoilenko juhlapäivän johdosta puettuna täyteen
-paraatipukuun olkaimineen ja ritarimerkkeineen, tunnusteltuaan Nadeshda
-Feodorovnan valtasuonta ja katsottuaan hänen kieltään, tuli ulos
-makuuhuoneesta, kysyi Lajevski, joka oli seissyt kynnyksen likellä,
-hätäisesti:
-
--- No, kuinka on laita?
-
-Hänen kasvonsa ilmaisivat pelkoa, suurta huolestusta ja toivoa.
-
--- Rauhoitu, ei mitään vaarallista, -- vastasi Samoilenko. -- Tavallinen
-vilutauti.
-
--- En minä sitä, -- sanoi Lajevski kärsimättömästi rypistäen
-kulmakarvojaan. -- Saitko rahoja?
-
--- Veikko, suo anteeksi, -- kuiskasi Samoilenko, katsahtaen oveen ja
-käyden hämilleen. -- Herran tähden, suo anteeksi! Ei kellään ole
-joutilaita rahoja, ja minä olen saanut viisin ja kymmenin ruplin
-kerätyksi kaikkiaan vain satakymmenen ruplaa. Koetan vielä puhua
-joidenkin kanssa tänään. Karsihan nyt.
-
--- Mutta lauantai on viimeinen päivä! -- jupisi Lajevski vavisten
-kärsimättömyydestä. -- Kautta kaikkien pyhimysten, lauantaiksi! Ellen
-pääse lauantaina matkustamaan, en tarvitse mitään ... en mitään. En
-ymmärrä, kuinka tohtorismies voi olla ilman rahoja!
-
--- Niin kyllä, sen taivas tietää, -- lausui Samoilenko kiivaasti ja
-väkinäisesti, ja jotakin tuntui oikein kirahtavan hänen kurkussaan, --
-kun minulta ovat kaikki ottaneet, seitsemäntuhatta ruplaa minulla on
-saatavia, ja minä itse olen taas velkaa joka taholle. Onko se minun
-syyni?
-
--- Sinä hankit siis lauantaiksi? Niinhän?
-
--- Koetan.
-
--- Rukoilen sinua, velihopea! Niin että rahat jo perjantaiaamuna ovat
-hallussani.
-
-Samoilenko istuutui ja kirjoitti reseptiin kiniiniliuosta, _kalii
-bromati_, rabarberisakoa, _tincturae gentianae, aquae foeniculi_ --
-kaikki yhdessä seoksessa, lisäsi siihen ruususiirappia katkeran maun
-vaimentamiseksi ja lähti pois.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Olet sen näköinen kuin tulisit minua vangitsemaan, -- sanoi von Coren
-nähdessään Samoilenkon astuvan sisään paraatipuvussa.
-
--- Kuljin tästä ohi, niin ajattelin: jospa pistäydyn katsomassa, kuinka
-eläintiede jaksaa, -- lausui Samoilenko, istuutuen suuren pöydän ääreen,
-jonka eläintieteilijä itse oli hotaissut kokoon tavallisista laudoista.
--- Terve, pyhä isä! -- nyökäytti hän diakonille, joka istui ikkunan
-luona jotakin puhtaaksi kirjoittamassa. -- Istunpa tässä tovin ja
-juoksen sitten kotiin pitämään huolta päivällisestä. On jo aika...
-Häiritsenkö teitä?
-
--- Et vähääkään, -- vastasi eläintieteilijä levittäen pöydälle tiheää
-kirjoitusta sisältäviä paperiliuskoja. Kirjoittelemme tässä puhtaaksi.
-
--- Vai niin... Ohho sentään ... huokasi Samoilenko; hän veti varovasti
-pöydältä pölyttyneen kirjan, jonka kannella oli kuollut, kuivunut
-falangi, ja jatkoi: -- Ajatteles, mennä mönkää omia aikojaan jokin vihreä
-koppiainen ja kohtaa tiellä mokoman pannahisen. Kyllä kai se on kauheaa!
-
--- On kai.
-
--- Sille on annettu myrkky, jotta voisi pitää puoliaan vihollisia
-vastaan.
-
--- Juuri niin, ja jotta itsekin hyökkäisi. -- Niin niin ... ja luonnossa
-kaikki on, hyvät ystävät, tarkoituksenmukaista ja mahdollista selittää,
--- huokasi Samoilenko. -- Yksi asia on vain, jota en ymmärrä. Sinä suuri
-järkimies, selitäppä se minulle. On näet pieniä petoeläimiä, ei rottaa
-suurempia, muodoltaan kauniita, mutta erinomaisen katalia ja
-siveettömiä. Sellainen peto kulkee esimerkiksi metsässä, näkee linnun,
-ottaa kiinni ja syö suuhunsa. Kulkee edemmäs ja näkee ruohikossa
-linnunpesän munineen; ei jaksa enää syödä, kylläinen on, mutta sittenkin
-puree munan rikki ja toiset työntää käpälällään pesästä ulos. Sitten
-kohtaa sammakon ja senkin kanssa pitää peliä. Näännyttää sammakon, menee
-eteenpäin ja nuoleksii huuliaan -- tulee vastaan koppiainen. Sipaisee
-koppiaista käpälällään... Ja kaikki se turmelee ja hävittää
-matkallaan... Tungeksii vieraisiinkin pesiin, hajoittaa syyttä suotta
-muurahaiskekoja, puree rikki näkinkenkiä... Tulee vastaan rotta -- sen
-kanssa ryhtyy tappeluun; näkee pikku käärmeen tai hiirenpoikasen --
-sekin pitää tappaa. Ja niin koko päivän. Sanos nyt, mihin tuollainen
-petoeläin on tarpeen? Mitä varten se on luotu?
-
--- En tiedä, mitä petoeläintä tarkoitat, -- vastasi von Coren, --
-luultavasti jotakin hyönteissyöjäin ryhmään kuuluvaa. Entä sitten? Lintu
-joutui sen saaliiksi sentähden, että oli varomaton; se särki pesän ja
-syyti pellolle munat sentähden, että lintu oli epäkäytännöllinen, teki
-huonosti pesänsä eikä osannut sitä suojata. Sammakolla oli
-todennäköisesti jokin vika sitä suojaavassa ihonvärissä, sillä muuten ei
-peto olisi sitä huomannut, ja niin edespäin. Sinun petosi hävittää vain
-heikkoja, taitamattomia, varomattomia, sanalla sanoen sellaisia
-viallisia yksilöjä, joita luonto ei katso soveliaiksi jättämään
-perillisiä. Eloon jäävät vain ovelammat, varovaisemmat, voimakkaammat ja
-kehittyneemmät. Sillä tavoin tuo petoeläimesi, vaikkei sillä itsellään
-ole siitä tietoa, palvelee täydellisentymisen suuria tarkoitusperiä.
-
--- Niin, niin, niin... Asiasta toiseen, veikkonen, -- virkkoi Samoilenko
-ujostelematta, -- anna minulle satakunta ruplaa lainaksi.
-
--- Hyvä on. Hyönteissyöjäin joukossa on varsin mielenkiintoisia
-edustajia. Esimerkiksi myyrä. Siitä sanotaan, että se on hyödyllinen,
-koska se hävittää vahingollisia hyönteisiä. Kerrotaan erään saksalaisen
-lähettäneen Wilhelm I:lle myyrännahkaisen turkin, -- ja silloin keisari
-muka käski antaa hänelle nuhteet sentähden, että hän oli hävittänyt niin
-suuren joukon hyödyllisiä eläimiä. Kuitenkaan ei myyrä julmuudessa jää
-yhtään takapajulle sinun pedostasi ja on sitäpaitsi erittäin
-vahingollinenkin, se kun aikaansaa suurta häviötä pelloilla.
-
-Von Coren aukaisi lippaan ja otti sieltä sadan ruplan setelirahan.
-
--- Myyrällä on vahva rintakehä. Kuten yököllä, -- pitkitti hän lukiten
-lippaan, -- erittäin hyvin kehittyneet luut ja lihakset, erikoinen
-suunrakenne. Jos sillä olisi norsun koko, olisi se kaikkihävittävä,
-voittamaton eläin. Mielenkiintoista näissä elukoissa on se, että kun
-kaksi myyrää kohtaa toisensa maan alla, alkavat ne oitis, ikäänkuin
-keskinäisestä sopimuksesta, kaivaa lavaa; tämä lava on niille tarpeen,
-että olisi mukavampi taistella. Saatuaan lavan valmiiksi ne ryhtyvät
-ankaraan taisteluun ja tappelevat, kunnes heikompi kaatuu. Tuosta saat
-sata ruplaa, -- virkkoi von Coren, alentaen ääntään, -- mutta sillä
-ehdolla, ettet lainaa Lajevskia varten.
-
--- Ja vaikkapa Lajevskiakin varten! -- kuohahti Samoilenko. -- Mitä se
-sinuun kuuluu?
-
--- Lajevskia varten minä en voi antaa. Tiedän, että sinä olet herkkä
-antamaan lainaksi. Sinä antaisit rosvo Kerimillekin, jos hän sinulta
-pyytäisi, mutta suo anteeksi, minä en voi sinua tässä suhteessa auttaa.
-
--- Kyllä, minä pyydän Lajevskia varten! -- sanoi Samoilenko, nousten
-seisaalleen ja huitoen oikealla kädellään. -- Lajevskia varten juuri!
-Eikä itse pääpirullakaan ole oikeutta tulla minua opettamaan, kuinka
-minun tulee rahojani käyttää. Et siis suvaitse antaa?
-
-Diakoni rähähti nauramaan.
-
--- Älä kimmastu, vaan ajattele järjellisesti, -- virkkoi
-eläintieteilijä. -- Hyväntekeväisyyden harjoittaminen Lajevskia kohtaan
-on mielestäni yhtä viisasta kuin kastella rikkaruohoja tai ruokkia
-heinäsirkkoja.
-
--- Minusta taas me olemme velvolliset auttamaan lähimmäisiämme! --
-tokaisi Samoilenko.
-
--- Siinä tapauksessa auta sitten tuota nälkäistä turkkilaista, joka
-makaa laipion vieressä! Hän on työmies ja sinun Lajevskiasi
-tarpeellisempi. Anna hänelle nämä sata ruplaa! Tai lahjoita minulle sata
-ruplaa tutkimusmatkaa varten!
-
--- Kysyn sinulta, annatko vai etkö?
-
--- Sano mutkittelematta: mihin hän tarvitsee rahaa?
-
--- Se ei ole salaisuus. Hänen täytyy lauantaina matkustaa Pietariin.
-
--- Niinkö? -- virkkoi von Coren pitkäveteisesti. -- Ahaa... Ymmärretään.
-Ja lähteekö naikkonen mukaan, vai kuinka?
-
--- Hän jää toistaiseksi tänne. Lajevski järjestää Pietarissa asiansa ja
-lähettää hänelle rahaa, sitten lähtee hänkin.
-
--- Sukkelasti! ... virkkoi eläintieteilijä ja päästi helähtävän naurun.
--- Sukkelasti! Ovelasti ajateltu.
-
-Hän lähestyi nopeasti Samoilenkoa ja asettuen hänen eteensä ja katsoen
-häntä silmiin kysyi:
-
--- Sanoppa ihan peittelemättä: onko hänen rakkautensa kylmennyt? Sano,
-onko kylmennyt?
-
--- On, -- vastasi Samoilenko yksikantaan, ja hiki kiertyi hänelle
-otsaan.
-
--- Kuinka se on ilettävää! -- sanoi von Coren, ja hänen kasvoistaan
-näkyi, että häntä inhotti. -- Jompikumpi kahdesta, Aleksander Daviditsh:
-joko sinä olet hänen kanssaan yhdessä juonessa tahi, suo anteeksi, olet
-pöllö. Etkö tosiaankaan käsitä, että hän petkuttaa sinua kuin poikasta
-mitä hävyttömimmällä tavalla? Onhan päivänselvää, että hän tahtoo päästä
-naisesta ja jättää hänet tänne. Ja hyljätty jää sinun niskoillesi, ja
-päivänselvää on, että saat lähettää hänet Pietariin omalla
-kustannuksellasi. Onko tuo mainio ystäväsi tosiaankin saanut sokaistuksi
-sinut siinä määrin, ettet huomaa ihan alkeellisimpia asioita?
-
--- Ne ovat pelkkiä otaksumia, -- virkkoi Samoilenko istuutuen.
-
--- Otaksumiako? Miksi hän matkustaa yksin eikä yhdessä hänen kanssaan?
-Ja miksi, voisit kysyä häneltä, ei naikkonen matkusta ensin ja hän
-jäljestä? Se viekas elukka!
-
-Ystävänsä odottamattomien epäilyjen ja epäluulojen lannistamana
-Samoilenko äkkiä lamautui ja alensi ääntään.
-
--- Mutta se on mahdotonta! -- sanoi hän muistellen sitä yötä, jonka
-Lajevski oli viettänyt hänen luonaan. -- Hän kärsii niin kovasti!
-
--- Mitä se auttaa? Varkaat ja murhapolttajat kärsivät myöskin!
-
--- Otaksutaan, että olisitkin oikeassa ... lausui Samoilenko
-mietteissään. -- Olkoonpa niin... Hän on kuitenkin nuori mies, vieraalla
-maalla ... ylioppilas, me olemme myöskin ylioppilaita, ja paitsi meitä
-ei täällä ole ketään, joka antaisi hänelle kannatusta.
-
--- Auttaa häntä tekemään konnuuksia vain sentähden, että sinä ja hän
-olette eri aikoina olleet yliopistossa ettekä kumpikaan tehneet siellä
-mitään! Onpa sekin pötyä!
-
--- Malta, harkitaanpa asiaa tyynesti. Luullakseni voisi järjestää asian
-näinikään, -- pohti Samoilenko, liikutellen sormiaan. -- Minä,
-tiedätkös, annan hänelle rahat, mutta vaadin hänet rehellisesti,
-kunniasanalla lupaamaan, että hän viikon kuluttua lähettää Nadeshda
-Feodorovnalle matkarahat.
-
--- Ja hän lupaa kunniasanalla, vuodattaapa vielä kyyneliäkin ja uskoo
-itsekin, mutta mitä arvoa tällä kunniasanalla on? Hän ei pidä sitä, ja
-kun vuoden, parin perästä kohtaat hänet Nevskillä käsikkäin uuden
-rakastettunsa kanssa, alkaa hän puolustuksekseen ladella, että hän on
-sivistyksen silpoma ja että hän on jäljennös Rubinista. [Päähenkilö
-Turgenevin samannimisessä romaanissa. Suom.] Heitä hänet Herran haltuun!
-Väistä likaa äläkä kaivele sitä molemmin käsin!
-
-Samoilenko mietti hetkisen ja sanoi päättävästi:
-
--- Minä sittekin annan hänelle rahaa. Sano mitä tahdot. En voi kieltää
-ihmiseltä apuani pelkkien otaksumien perusteella.
-
--- Mainiosti teetkin. Suutelisit lisäksi!
-
--- No niin, anna minulle siis sata ruplaa, -- pyysi Samoilenko arasti.
-
--- En anna.
-
-Seurasi vaitiolo, Samoilenko oli aivan lamautunut; hänen kasvonsa saivat
-syynalaisen, häveliään ja mielistelevän ilmeen, ja outoa oli nähdä tämän
-jyhkeäruumiisen, olkaimilla ja ritarimerkeillä prameilevan miehen
-säälittävää, lapsellisen hämmästynyttä naamaa.
-
--- Täkäläinen piispa matkustelee hiippakunnassaan, ei vaunuissa ajaen,
-vaan ratsain, -- virkkoi diakoni, pannen pois kynän. -- Ylen on
-mieltäliikuttavaa nähdä hänet hevosen selässä istumassa. Hänen
-yksinkertaisuudessaan ja vaatimattomuudessaan on raamatullista
-suuruutta.
-
--- Onko hän hyvä ihminen? -- kysyi von Coren, ollen mielissään puheen
-siirtymisestä muihin asioihin.
-
--- Kuinkas muuten? Ellei olisi hyvä, niin tokkopa olisivat piispaksi
-panneet?
-
--- Piispojen joukossa tapaa erinomaisen hyviä ja lahjakkaita miehiä, --
-lausui von Coren. -- Sääli vain, että useilla heistä on se heikkous,
-että kuvittelevat olevansa valtiomiehiä. Yksi harrastaa
-venäläistyttämistä, toinen arvostelee tieteitä. Se ei kuulu heidän
-alaansa. Vilkaisisivat sen sijaan useammin tuomiokapituliin.
-
--- Maallikko ei kykene arvostelemaan piispoja.
-
--- Minkätähden ei, diakoni? Piispa on samanlainen ihminen kuin minäkin.
-
--- Samanlainen eikä sittenkään samanlainen, -- väitti diakoni
-loukkaantuneena ja tarttui jälleen kynäänsä. -- Jos olisitte
-samanlainen, niin lepäisi päällänne siunaus, ja te olisitte itse
-piispana, mutta kun ette ole piispa, niin ette ole samanlainen.
-
--- Älä höpise, pappi! -- sanoi Samoilenko surumielisesti. -- Kuulehan
-nyt, mitä olen tuuminut, -- kääntyi hän taas von Corenin puoleen. -- Älä
-sinä anna minulle näitä sataa ruplaa. Talveen asti olet minulla
-ruokavieraana vielä kolme kuukautta, maksa siis etukäteen näistä
-kolmesta kuukaudesta.
-
--- En maksa.
-
-Samoilenko räpytti silmiään ja punastui; hän veti konemaisesti luokseen
-kirjan, jonka kannessa oli falangi, ja katseli sitä, sitten hän nousi ja
-otti lakkinsa. Von Corenin tuli häntä sääli.
-
--- Sietää tässä elää ja olla asioissa tuollaisten herrojen kanssa! --
-sanoi eläintieteilijä ja kiukuissaan potkaisi jalallaan nurkkaan jonkin
-paperin. -- Ymmärrä, ettei tämä ole hyvyyttä, ei rakkautta, vaan
-heikkoluonteisuutta, irstaisuutta, myrkkyä! Minkä järki saa
-rakennetuksi, sen teidän raukkamaiset, romukoppaan viskattavat sydämenne
-hajoittavat! Kun kimnasistina sairastin lavantautia, syötti tätini
-säälistä minulle säilyketatteja, ja minä olin vähällä heittää henkeni.
-Saisipa sinun ja tätien päähän mahtumaan, ettei ihmisrakkaudella tule
-olla sijansa sydämessä, ei sydänalassa eikä vyötäisissä, vaan tässä!
-
-Von Coren löi kädellä otsaansa. -- Tuoss' on! -- sanoi hän sinkauttaen
-sadan ruplan setelin.
-
--- Turhaan suutut, Kolja, -- sanoi Samoilenko säyseästi, taivuttaen
-kokoon setelin. -- Ymmärrän sinua vallan hyvin, mutta ... huomaa sinä
-asemani.
-
--- Vanha ämmä sinä olet, siinä kaikki! Diakoni päästi rehevän naurun.
-
--- Kuulehan, Aleksander Daviditsh, vielä viimeinen pyyntö! -- lausui von
-Coren hartaasti. -- Kun annat rahat tuolle konnalle, niin pane hänelle
-ehto: joko hänen on lähdettävä yhdessä naikkosensa kanssa tai
-lähetettävä hänet edeltäpäin, muussa tapauksessa älä anna. Kursailla ei
-tarvitse. Sano hänelle ihan niillä sanoilla, tai jos et sano, niin
-vakuutan sinulle kunniasanalla, että minä haen hänet käsille
-virastostaan ja potkaisen sieltä hänet portaista alas enkä sinusta tahdo
-sen koommin tietää. Usko tämä sana!
-
--- No, no! Jos hän matkustaa naisensa kanssa yhdessä, tai lähettää hänet
-edeltäpäin, niin hänelle itselleenhän se on mukavampi, -- vastasi
-Samoilenko. -- Vieläpä hän siitä ilostuukin. No, hyvästi nyt.
-
-Hän hyvästeli hellästi ja lähti, mutta ennenkuin painoi oven kiinni
-jälkeensä, katsahti hän taaksensa von Coreniin ja sanoi:
-
--- Sinut, veikkonen, ovat saksalaiset pilanneet! Juuri niin,
-saksalaiset!
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Seuraavana päivänä, torstaina, vietti Maria Konstantinovna poikansa
-Kostjan syntymäpäivää. Puolen päivän aikaan olivat kaikki kutsutut
-syömään piirasta ja illalla juomaan suklaata. Kun Lajevski ja Nadeshda
-Feodorovna illalla tulivat, niin eläintieteilijä, joka istui
-vierashuoneessa juomassa suklaata, kysyi Samoilenkolta:
-
--- Joko sanoit hänelle?
-
--- En vielä.
-
--- Varo kursailemasta. Minä en ymmärrä sen herrasväen hävyttömyyttä!
-Pitäisihän heidän hyvin tietämän, mitä tässäkin perheessä ajatellaan
-heidän yhdyselämästään, mutta tänne vain tunkeutuvat.
-
--- Jos kiinnittää huomiota jokaiseen ennakkoluuloon, -- sanoi
-Samoilenko, -- ei sopisi mennä minnekään.
-
--- Onko se inho, jota yhteinen kansa tuntee vapaata rakkautta kohtaan,
-ennakkoluuloa?
-
--- Tietysti. Ennakkoluuloa ja vihamielisyyttä. Sotamiehet, nähdessään
-irstailevan naisen, tosin nauravat ja viheltävät, mutta kysytäänpä
-heiltä: mitä he itse ovat?
-
--- Eivät he syyttä naura. Se, että tytöt tappavat aviottomasta
-yhteydestä synnyttämiään lapsia ja menevät pakkotyöhön, ja että Anna
-Karenina heittäytyi junan alle, ja että maalla tervataan portit, ja että
-meitä, ties miksi, Katjassa [eräs päähenkilöistä Tolstoin romaanissa
-"Ylösnousemus", Suom.] miellyttää hänen puhtautensa, ja että jokaisessa
-meistä asuu hämärä puhtaan rakkauden kaipuu, vaikka tiedämme, ettei
-sellaista rakkautta ole, -- onko se kaikki ennakkoluuloa? Se, veikkonen,
-on ainoa, mitä meille on säilynyt luonnollisesta valinnasta, ja ellei
-olisi tätä sukupuolten välejä säännöstelevää hämäräperäistä voimaa, niin
-kyllä sellaiset herrat, kuin Lajevski, sinulle näyttäisivät oikean
-luontonsa, ja kahdessa vuodessa olisi ihmissuku rappiolla.
-
-Lajevski astui vierashuoneeseen, tervehti kaikkia ja puristaessaan von
-Corenin kättä hymyili mielistelevästi. Hän odotti sopivaa hetkeä ja
-virkkoi Samoilenkolle:
-
--- Suo anteeksi, Aleksander Daviditsh, minun on puhuttava sinulle pari
-sanaa.
-
-Samoilenko nousi, kiersi kätensä hänen vyötäisilleen, ja molemmat
-menivät Nikodim Aleksandritshin työhuoneeseen.
-
--- Huomenna on perjantai ... sanoi Lajevski, pureskellen kynsiään. --
-Saitko mitä lupasit?
-
--- Sain vain kaksisataakymmenen. Loput saan joko tänään tahi huomenna.
-Ole huoleti.
-
--- Jumalan kiitos! -- huokasi Lajevski, ja hänen kätensä alkoivat ilosta
-vapista. -- Sinä pelastat minut, Aleksander Daviditsh, ja vannon sinulle
-Jumalan, oman onneni ja minkä kautta vain tahdot, että lähetän sinulle
-takaisin nämä rahat heti kun pääsen perille. Samalla maksan entisen
-velan.
-
--- Kuules, Vanja ... sanoi Samoilenko, käyden kiinni hänen nappiinsa ja
-karahtaen punaiseksi. -- Suo anteeksi, että sekaannun perheasioihisi,
-mutta ... mikset voisi yhtä hyvin matkustaa yhdessä Nadeshda Feodorovnan
-kanssa?
-
--- Kummallinen ihminen, kuinka se kävisi päinsä? Toisen meistä täytyy
-kaikin mokomin jäädä, muuten velkojat nostavat äläkän. Minähän olen
-täkäläisiin kauppapuoteihin velkaa seitsemänsataa ruplaa, ellei enemmän.
-Malta, minä lähetän heille rahat, tukin heiltä suut, ja sitten hänkin
-lähtee täältä.
-
--- Niin... Mutta miksi et voisi lähettää häntä edeltäpäin?
-
--- Ah, hyvä Jumala, miten se kävisi laatuun? -- kauhistui Lajevski. --
-Hänhän on nainen, mihin hän siellä ryhtyisi? Mitä hän ymmärtää? Olisi
-vain turhaa ajan ja rahan hukkaa.
-
-"Aivan oikein", ajatteli Samoilenko, mutta samassa hän muisti
-keskustelunsa von Corenin kanssa, loi katseensa maahan ja lausui
-jurosti:
-
--- En voi olla yhtä mieltä kanssasi. Joko lähdet hänen kanssaan yhtaikaa
-tahi lähetät hänet edeltäpäin ... muussa tapauksessa en anna sinulle
-rahoja. Tämä on viimeinen sanani.
-
-Hän astahti askelen taaksepäin, painoi selällään ovea ja poistui
-vierashuoneeseen punaisena, äärettömästi hämillään.
-
-"Perjantai ... perjantai", ajatteli Lajevski palatessaan
-vierashuoneeseen. "Perjantai..."
-
-Hänelle tarjottiin kuppi suklaata. Hän poltti huulensa ja kielensä
-kuumalla suklaalla ja ajatteli:
-
-"Perjantai ... perjantai..."
-
-Hän ei, ties miksi, saanut tuota "perjantai"-sanaa pois päästään; hän ei
-ajatellut mitään muuta kuin perjantaita ja tiesi varmasti, ei kuitenkaan
-päässään, vaan jossakin sydänalassaan, ettei hänen lähdöstään lauantaina
-tule mitään. Hänen edessään seisoi Nikodim Aleksandritsh, säntillinen
-mies, hiukset kammattuina ohimoille, ja kehoitteli vieraitaan:
-
--- Tehkää hyvin, juokaa...
-
-Maria Konstantinovna näytteli vieraille Katjan kouluarvosteluja ja
-puheli venytellen:
-
--- Nyt on niin kovin, kovin vaikeata opiskella. Vaatimukset ovat niin
-ankarat...
-
--- Äiti! -- vaikeroi Katja tietämättä minne piilottautua häpeän ja
-kehumisten takia.
-
-Lajevski katseli niinikään arvosteluja ja kiitti. Uskonto, venäjänkieli,
-käytös, pelkkiä kiitettäviä vilahteli hänen silmissään, ja kun kaikkeen
-tähän liittyi tuo häneen eroittamattomasti takertunut perjantai, Nikodim
-Aleksandritshin ohimoille kammattu tukka ja Katjan punaiset posket,
-paisui siitä hänen mielessään sellainen voittamaton surun tulva, että
-hän oli kiljaista epätoivosta ja kysyi itseltään: "Enköhän, enköhän
-todellakaan pääse matkustamaan?"
-
-Sovitettiin vierekkäin kaksi pelipöytää ja istuuduttiin leikkimään
-postia. Lajevski istuutui joukkoon.
-
-"Perjantai ... perjantai..." ajatteli hän ja otti taskustaan lyijykynän.
-"Perjantai..."
-
-Hän olisi tahtonut ajatella tilaansa, mutta häntä pelotti ajatella.
-Hänen oli kauhea myöntää, että tohtori oli tavannut hänet valheesta,
-jota hän oli niin kauan ja huolellisesti salannut itseltään. Joka kerran
-kun hän ajatteli tulevaisuuttaan, varoi hän päästämästä ajatuksiaan
-täysin valloilleen. Hän astuu vaunuun ja lähtee matkaan -- siihen aina
-ratkesi hänen elinkysymyksensä, eikä hän päästänyt ajatuksiaan sen
-pitemmälle. Samaten kuin kedolla tuikahtaa kaukainen himmeä tuli,
-välähti hänen päässänsä harvakseltaan se ajatus, että jossakin
-syrjäkadun varrella Pietarissa hänen tarvitsee kaukaisessa
-tulevaisuudessa, päästäkseen Nadeshda Feodorovnasta eroon ja voidakseen
-maksaa velkansa, turvautua pieneen valheeseen; hän valehtelee vain sen
-yhden kerran, ja sitten seuraa täydellinen uudestisyntyminen. Ja se on
-hyvä; pienellä valheella hän ostaa suuren totuuden.
-
-Nyt sitä vastoin, kun tohtori kieltäytymisellään töykeästi viittasi
-petokseen, hänelle kävi selväksi, ettei hän tarvitse valhetta ainoastaan
-kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan jo tänään ja huomenna ja kuukauden
-perästä ja vieläpä ehkä elämän loppuun asti. Ja niinpä todellakin,
-päästäkseen matkustamaan hänen täytyy valehdella Nadeshda Feodorovnalle,
-velkojille ja esimiehelleen; sitten, saadakseen Pietarissa rahaa, täytyy
-valehdella äidille, sanoa hänelle, että hän on jo eronnut Nadeshda
-Feodorovnasta; ja äiti ei anna hänelle viittäsataa ruplaa enempää, joten
-hän siis on pettänyt tohtorin, koska ei kykene tuota pikaa lähettämään
-rahoja. Ja kun Nadeshda Feodorovna sitten saapuu Pietariin, täytyy
-käyttää kokonaista pienten ja suurten petosten sarjaa, jotta pääsisi
-hänestä eroon; ja taas tulee kyyneliä, kalvava ikävä, vastenmielinen
-elämä, katumus, eikä mistään uudestisyntymisestä ole tietoakaan. Ei
-mitään muuta kuin valhetta. Lajevskin mielikuvituksessa kohosi
-kokonainen valheiden vuori. Jotta olisi voinut sen yli hypätä yhdellä
-kertaa, tarvitsematta valehdella pienissä erissä, olisi tarpeen jyrkkä
-toimenpide, esimerkiksi jos sanaa puhumatta nousisi paikalta, panisi
-lakin päähänsä ja heti lähtisi matkaan ilman rahoja; mutta Lajevski
-tunsi, ettei hänestä ole siihen.
-
-"Perjantai, perjantai..." ajatteli hän. "Perjantai..." Kirjoitettiin
-lippuja, taivutettiin ne kaksin kerroin ja pantiin Nikodim
-Aleksandritshin vanhaan silkkihattuun, ja sittenkun lippuja oli kertynyt
-tarpeellinen määrä, kiersi Kostja, esittäen postiljoonia, pöydän ympäri
-ja jakoi ne. Diakoni, Katja ja Kostja, jotka olivat saaneet lystikkäitä
-lippuja ja koettaneet itse kirjoittaa lystikkäästi, olivat haltioissaan.
-
-"Meidän on puheltava", luki Nadeshda Feodorovna lipusta. Hän katsahti
-Maria Konstantinovnaan, ja tämä hymyili miellyttävästi ja nyökäytti
-hänelle päätään.
-
-"Mistä puheltava?" ajatteli Nadeshda Feodorovna. "Ellei ole lupa kertoa
-kaikkea, niin on turhaa puhellakaan."
-
-Ennenkuin he lähtivät vieraisille, oli hän sitonut Lajevskille
-kaulaliinan kaulaan, ja tämä vähäpätöinen teko oli täyttänyt hänen
-sydämensä hellyydellä ja kaiholla. Huolestunut ilme Lajevskin kasvoilla,
-tämän hajamieliset katseet, kalpeus ja viime aikoina esille tullut
-käsittämätön muutos ynnä se, että hänellä itsellään oli hirveä,
-inhottava salaisuus sydämessään kätkettävänä ja että hänen kätensä
-vapisivat sitoessaan kaulaliinaa, -- kaikki tämä kuiskasi omituisella
-tavalla, ettei heillä ollut enää pitkälti yhdessä elettävänä. Hän katsoi
-Lajevskiin kuin pyhäinkuvaan, tuntien pelkoa ja katumusta, ja ajatteli:
-"Anna anteeksi, anna anteeksi..."
-
-Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella istui Atshmianov, kääntämättä
-hänestä pois mustia, rakastuneita silmiään; Nadeshda Feodorovnassa
-kytivät halut, hän häpesi itseään ja pelkäsi, etteivät edes suru ja
-huolikaan estä hänen epäpuhtaita intohimojaan pääsemästä valtaan, ja
-että ellei tänään, niin huomenna hän patajuopon rentun lailla on
-voimaton enää itseään hillitsemään.
-
-Estääkseen tämän elämän jatkumista, se kun oli hänelle häpeällinen sekä
-Lajevskia kohtaan loukkaava, hän päätti matkustaa pois, itkien rukoilla
-Lajevskia päästämään hänet, ja jos tämä rupeisi estelemään, salaa
-karata. Hän ei kerro mitään, mitä on tapahtunut. Säilyköön Lajevskilla
-hänestä puhdas muisto.
-
-"Lemmin, lemmin, lemmin", luki hän. -- Se oli tietysti Atshmianovilta.
-
-Hän kuvitteli asettuvansa jonnekin yksinäiseen paikkaan; siellä hän
-tekee työtä ja lähettelee Lajevskille "tuntemattomalta" rahoja,
-koruompeluksilla kirjailtuja paitoja, tupakkaa, ja palaa hänen luokseen
-vasta vanhalla iällä tahi jos Lajevski pahasti sairastuu ja tarvitsee
-hoitajatarta. Kun Lajevski vanhoilla päivillään saa tietää, mistä syystä
-hän kieltäytyi tulemasta vaimoksi ja lähti pois hänen luotaan, pitää hän
-arvossa hänen uhraustaan ja antaa hänelle anteeksi.
-
-"Teillä on pitkä nenä." -- Se oli kai diakonilta tahi Kostjalta.
-
-Nadeshda Feodorovna kuvitteli mielessään, kuinka hän, jättäessään
-hyvästit Lajevskille, lujasti pusertaa häntä syliinsä, suutelee hänen
-kättään ja vannoo rakastavansa häntä koko elinaikansa ja sitten,
-asuessaan yksinäisessä paikassa, outojen ihmisten keskuudessa, joka
-päivä ajattelee, että hänellä on jossakin ystävä, lemmitty, puhdas, jalo
-ja ylevä, joka säilyttää hänestä povessaan puhtaan muiston.
-
-"Ellette tänään myönnä minulle kohtausta, ryhdyn toimenpiteisiin,
-vakuutan kunniasanalla. Näin ei kohdella kunnon ihmisiä, se on
-ymmärrettävä." -- Tämä oli Kiniiniltä.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Lajevski sai kaksi lippua; hän avasi toisen ja luki:
-
-"Älä matkusta pois, ystävä hyvä".
-
-"Kukahan tuon on kirjoittanut? -- ajatteli hän. -- Tietenkään ei
-Samoilenko... Ei myöskään diakoni, koska hän ei tiedä minun aikovan
-matkustaa. Ehkä von Coren?"
-
-Eläintieteilijä kumartui pöydän yli ja piirusteli pyramiidia.
-Lajevskista näytti, että hänen silmänsä hymyilivät.
-
-"Samoilenko on varmaan lörpötellyt..." ajatteli Lajevski.
-
-Toiseen lippuun oli samalla väännellyllä käsialalla ja pitkillä
-koukeroilla kirjoitettu: "Eräs ei matkusta pois lauantaina."
-
-"Typerää pilkantekoa", ajatteli Lajevski. "Perjantai, perjantai..."
-
-Jotakin tuppasi hänelle kurkkuun. Hän kosketti kaulusta ja rykäisi,
-mutta rykäisyn sijasta purkautui nauru.
-
--- Haha-haa! -- hohotti hän. -- Ha-ha-haa! "Mille minä nauran?" ajatteli
-hän. -- Ha-ha-haa!
-
-Hän koetti hillitä itseään, peitti kädellä suutaan, mutta nauru puristi
-rintaa ja kurkkua, eikä käsi saanut suuta tukituksi.
-
-"Onpa tämä typerää!" ajatteli hän, hytkyen naurusta. "Olenko järjiltäni,
-vai kuinka?"
-
-Nauru paisu yhä äänekkäämmäksi ja muistutti lopuksi pienen
-pörhökorvaisen koiran vinkunaa. Lajevski tahtoi viimein nousta pöydän
-äärestä, mutta jalat eivät kannattaneet ja oikea käsi tärisi
-eriskummaisesti vastoin hänen tahtoaan pöydällä, tavoitti
-suonenvetoisesti papereita ja rutisti niitä. Hän näki kummastuneita
-silmäyksiä, Samoilenkon vakavaa pelästystä ilmaisevat kasvot ja
-eläintieteilijän ilmeen, joka oli kylmää ivaa ja vastenmielisyyttä;
-silloin hän ymmärsi saaneensa hysteerisen kohtauksen.
-
-"Mikä kiusallinen, häpeällinen juttu", ajatteli hän, tuntien kasvoillaan
-kuumia kyyneliä. "Ai, ai, mikä häpeä! Ei koskaan ole minulle näin
-käynyt..."
-
-Hänet nostettiin kainaloista ja päätä takaapäin kannattaen vietiin
-jonnekin; juomalasi välähti hänen silmiensä edessä ja kalahti hampaita
-vasten, ja vettä läikähti rinnalle; siinä oli pienoinen huone, keskellä
-kaksi vuodetta rinnakkain, katettuina puhtailla, lumivalkoisilla
-peitteillä. Hän kellahti toiselle ja alkoi ääneen itkeä.
-
--- Ei mitään, ei mitään, rauhoitti Samoilenko. -- Sattuuhan sitä,
-sattuu...
-
-Pelosta jähmettyneenä, vapisten koko ruumiissaan ja tuntien jotakin
-kauheaa olevan tulossa, Nadeshda Feodorovna seisoi vuoteen ääressä ja
-kyseli:
-
--- Mikä sinun tuli? Mikä? Puhu Jumalan tähden...
-
-"Kirjoittikohan Kirilin hänelle jotakin?" ajatteli hän.
-
--- Ei mitään... -- sanoi Lajevski, nauraen ja itkien yhtä rintaa. --
-Mene pois täältä ... kyyhkyseni.
-
-Hänen kasvoillaan ei kuvastunut vihaa eikä vastenmielisyyttä! Hän ei
-siis tiennyt mitään; Nadeshda Feodorovna hieman rauhoittui ja meni
-vierashuoneeseen.
-
--- Älkää olko rauhaton! -- sanoi hänelle Maria Konstantinovna, istahtaen
-hänen viereensä ja tarttuen hänen käteensä. -- Se menee kyllä ohi.
-Miehet ovat yhtä heikkoja kuin mekin syntiset. Teillä on nyt kummallakin
-käännekohta ... se on niin ymmärrettävää! No, rakkaani, minä odotan
-vastausta. Puhelkaamme.
-
--- Ei, ei nyt puhella... -- vastasi Nadeshda Feodorovna, kuunnellen
-Lajevskin itkua. -- Minulla on sellainen tuska... Sallikaa minun lähteä
-pois...
-
--- Mitä nyt, mitä nyt, rakkaani! -- säikähti Maria Konstantinovna. --
-Älkää luulkokaan, että päästän teidät illallisetta. Ensin syödään,
-sitten saatte lähteä Herran nimeen.
-
--- Minulla on tuska... -- kuiskasi Nadeshda Feodorovna ja tarttui
-molemmin käsin tuolin käsipuihin, jotta ei kaatuisi lattialle.
-
--- Lajevskilla on kouristuskohtaus! -- lausui von Coren iloisesti,
-astuen vierashuoneeseen, mutta huomattuaan Nadeshda Feodorovnan joutui
-hämille ja poistui.
-
-Hysteerisen kohtauksen tauottua Lajevski istui vieraalla vuoteella ja
-ajatteli:
-
-"Häpeä, puhkesin parkumaan kuin mikäkin tyttöletukka! Taisin olla
-naurettava ja iljettävä. Lähden pois pihan kautta. -- Mutta toisekseen,
-se voisi näyttää, että annan liian suuren merkityksen hysterialleni.
-Mitähän, jos kääntäisi sen leikiksi..."
-
-Hän katsoi itseään kuvastimesta, istui vähän aikaa ja meni
-vierashuoneeseen.
-
--- Tässä minäkin olen! -- sanoi hän hymyillen; häntä hävetti
-äärettömästi ja hän tunsi, että toisiakin hävetti hänen läsnäollessaan.
--- Pitääpä sattua mokomia juttuja, -- sanoi hän istuutuen. -- Istuin ja
-äkkiä aloin tuntea hirmuista, pistävää kipua kupeessa ... sietämätöntä,
-hermot eivät kestäneet ja ... sitten seurasi tämmöinen kiusallinen
-kommellus. Meidän hermostunut vuosisatamme, mitäs tehdä?
-
-Illallispöydässä hän joi viiniä, otti osaa puheluun ja joskus
-kouristuksentapaisesti huokaisten kaiveli kuvettaan, ikäänkuin
-osoittaakseen kivun jatkuvasti tuntuvan. Eipä kumminkaan kukaan, lukuun
-ottamatta Nadeshda Feodorovnaa, häntä uskonut, ja sen hän näki.
-
-Kellon käydessä kymmentä lähdettiin puistikkokadulle kävelemään.
-Nadeshda Feodorovna, peläten Kirilinin puhuttelevan, pysyi koko ajan
-Maria Konstantinovnan ja lasten seurassa. Hänet oli pelko ja suru
-heikontanut, ja tuntien vilutaudin oireita hän töintuskin jaksoi
-siirrellä jalkojaan. Mutta hän ei lähtenyt kuitenkaan kotiin, koska oli
-varma siitä, että häntä seuraisi joko Kirilin tai Atshmianov, taikka
-molemmat yhdessä. Kirilin kulki jäljestä, Nikodim Aleksandritshin
-rinnalla ja hyräili: -- En kanssain leikitellä salli! En salli!
-Puistokadulta käännyttiin paviljongille ja kuljettiin pitkin rantaa ja
-pitkän aikaa katseltiin meren valkimoimista. Von Coren alkoi selittää,
-mistä tämä ilmiö johtuu.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Sinun on jo aika tästä lähteä vistipeliin ... minua odotetaan, -- sanoi
-Lajevski. -- Hyvästi, arvoisat naiset ja herrat.
-
--- Minä lähden mukaasi, odota, -- sanoi Nadeshda Feodorovna ja pisti
-kätensä hänen kainaloonsa.
-
-He sanoivat hyvästit seuralle ja läksivät. Kirilin hyvästeli niinikään
-ja sanoi, että heillä on sama matka, ja lähti astumaan heidän kanssaan
-rinnakkain.
-
-"Mikä on tulla, se tulkoon..." ajatteli Nadeshda Feodorovna.
-"Ykskaikki..."
-
-Hänestä tuntui ikäänkuin kaikki pahat muistot olisivat tunkeutuneet
-esille hänen päästään ja nyt seuraisivat pimeässä hänen rinnallaan
-raskaasti hengittäen ja hän itse, kuin musteeseen tahriutunut kärpänen,
-rämpisi, viimeiset voimansa ponnistaen, kivikatua pitkin ja tahrisi
-mustaksi Lajevskin kupeen ja käden. -- "Jos Kirilin", ajatteli hän, "nyt
-aikoo tehdä jotakin huonoa, ei siihen syypää ole Kirilin, vaan hän itse.
-Olihan aika, jolloin ei yksikään mieshenkilö ollut tohtinut puhutella
-häntä sillä tavalla kuin nyt Kirilin, ja itsehän hän oli repinyt poikki
-tämän ajan kuin rihman ja turmellut sen auttamattomasti -- kuka siis
-siihen on syynä? Halujensa huumaamana hän oli alkanut hymyillä
-ventovieraalle luultavasti vain siitä syystä, että tämä oli komea,
-kookas varreltaan, kahden kohtauksen jälkeen kyllästynyt koko mieheen ja
-hyljännyt hänet. Eikö siis", ajatteli hän nyt, "Kiniinillä ollut
-oikeutta menetellä häntä kohtaan aivan miten tahtoi?"
-
--- Tässä, kyyhkyseni, sanon sinulle hyvästi, -- virkkoi Lajevski
-pysähtyen. -- Sinut saattaa kotiin Ilja Mihailitsh.
-
-Hän kumarsi Kiniinille ja astui puistikkokadun toiselle puolelle ja
-kulki vielä toisen kadun poikki Sheshkovskin talolle, jonka akkunat
-olivat valaistut, ja sitten kuului portin ovi hänen jäljestään
-paukahtavan kiinni.
-
--- Sallikaa minun selvittää välini teidän kanssanne, -- aloitti Kirilin.
--- Minä en ole mikään nulkki, en mikään Atshkasov tai Latshkasov,
-Satshkasov... Minä vaadin vakavaa huomiota.
-
-Nadeshda Feodorovnan sydän alkoi rajusti sykkiä. Hän ei vastannut
-mitään.
-
--- Teidän jyrkästi muuttuneen käytöksenne minua kohtaan otaksuin aluksi
-johtuneen keikailusta, -- pitkitti Kirilin, -- mutta nyt näen, että te
-yksinkertaisesti ette ole selvillä siitä, kuinka säällisiä ihmisiä on
-kohdeltava. Teitä halutti vain leikkiä kanssani, kuten tuon
-armenialaisjolpin kanssa, mutta minä olen kunnon mies ja vaadin, että
-minua kohdellaan myös kunnon miehenä. Olen siis valmis...
-
--- Minulla on suru... -- sanoi Nadeshda Feodorovna, ratkesi itkuun ja
-kääntyi poispäin, salatakseen kyynelensä.
-
--- Surua on minullakin, mutta mitä apua siitä on? Kirilin oli hetkisen
-vaiti ja virkkoi painokkaasti, pysähtyen joka sanan kohdalle:
-
--- Minä toistan, rouvaseni, että ellette myönnä minulle tänään
-kohtausta, niin vielä tänään panen toimeen julkisen häväistyksen.
-
--- Päästäkää minut tänään, -- pyysi Nadeshda Feodorovna eikä tuntenut
-omaa ääntään, niin surkea ja ohut se oli.
-
--- Minun täytyy saada opettaa teitä... Suokaa anteeksi töykeät sanani,
-mutta minun täytyy saada opettaa teitä. Vaadin kaksi kohtausta: tänään
-ja huomenna. Ylihuomenna olette ihan vapaa ja saatte lähteä minne ja
-kenen kanssa haluatte. Tänään ja huomenna.
-
-Nadeshda Feodorovna saapui omalle portilleen ja pysähtyi.
-
--- Päästäkää minut! -- kuiskasi hän, vapisten koko ruumiissaan ja
-näkemättä pimeässä edessään mitään muuta kuin valkoisen palttinamekon.
--- Olette oikeassa, minä olen hirveä nainen... -- Olen syyllinen, mutta
-päästäkää sittenkin... Pyydän teitä... -- ja hän kosketti Kirilinin
-kylmää kättä ja vavahti. -- Rukoilen teitä...
-
--- Ohoo! -- huokasi Kirilin. -- Ohoo! Ei minun suunnitelmieni mukaista
-ole päästää teitä, tahdon vain opettaa, saattaa teidät ymmärtämään, ja
-siksi toiseksi, rouvaseni, minä luotan liian vähän naisiin.
-
--- Minulla on suru...
-
-Nadeshda Feodorovna kuunteli meren tasaista pauhinaa, katsahti tähtien
-peittämälle taivaalle, ja olisi suonut kaiken mitä pikimmin loppuvan ja
-pääsevänsä tuntemasta elämän kosketusta merineen, tähtineen, miehineen,
-vilutauteineen...
-
--- Ei vain kotonani... -- sanoi hän kylmästi. -- Viekää minut jonnekin.
-
--- Lähdetään Myridoviin. Se on parasta.
-
--- Missä se on?
-
--- Vanhan vallin luona.
-
-Nadeshda Feodorovna lähti nopeasti astumaan katua eteenpäin ja kääntyi
-sitten solakadulle, joka vei vuorille. Oli pimeä. Siellä täällä kulki
-himmeitä valojuovia kadun poikki, langeten valaistuista ikkunoista, ja
-hänestä tuntui, että hän ikäänkuin kärpänen väliin pulahti musteeseen,
-väliin taas kömpi sieltä kuiville. Kirilin asteli hänen jäljestään.
-Kerran hän kompastui, oli vähällä kaatua ja naurahti.
-
-"Hän on humalassa..." ajatteli Nadeshda Feodorovna. "Ykskaikki ...
-yks'kaikki ... olkoon."
-
-Atshmianov sanoi kohta niinikään hyvästit seuralle ja lähti Nadeshda
-Feodorovnan jäljestä, pyytääkseen häntä mukaansa soutelemaan. Hän
-lähestyi taloa, jossa Nadeshda Feodorovna asui, ja katsoi pystyaidan
-yli: ikkunat olivat auki, valoa ei ollut.
-
--- Nadeshda Feodorovna! -- kutsui hän. Kului hetkinen. Taaskin hän
-kutsui.
-
--- Kuka siellä? -- kuului Olgan ääni.
-
--- Onko Nadeshda Feodorovna kotosalla?
-
--- Ei ole. Ei ole vielä tullut.
-
-"Kummallista ... peräti kummallista", ajatteli Atshmianov, alkaen tuntea
-suurta levottomuutta. "Hänhän lähti kotia..."
-
-Hän käveli pitkin puistikkoa ja sitten katua pitkin ja tähysteli
-Sheshkovskin ikkunoihin. Lajevski oli riisunut takin yltään ja istui
-pöydän ääressä katsellen tarkkaavaisesti korttejaan.
-
--- Kummallista, kummallista... -- mutisi Atshmianov, ja muistellessaan
-Lajevskin hysteriakohtausta häntä alkoi hävettää. -- Ellei hän ole
-kotona, niin missä sitten?
-
-Hän lähti taas Nadeshda Feodorovnan asunnolle ja tähysteli pimeitä
-ikkunoita.
-
-"Tämä on petosta, petosta...", ajatteli hän muistellessaan, että
-Nadeshda Feodorovna itse oli, kohdatessaan hänet tänään puolenpäivän
-tienoilla Ditjugovien luona, luvannut illalla lähteä soutelemaan.
-
-Sen talon ikkunat, jossa Kirilin asui, olivat pimeät, ja portin
-edustalla nukkui penkillä konstaapeli istuallaan. Atshmianov katsoi
-ikkunoihin ja poliisiin, ja hänelle selvisi kaikki. Hän päätti mennä
-kotiin ja lähtikin, mutta osui jälleen Nadeshda Feodorovnan asunnolle.
-Siinä hän istuutui penkille ja otti huopahatun päästään, tuntien päänsä
-hehkuvan mustasukkaisuudesta ja loukkauksesta.
-
-Kaupungin kirkontornissa löi kello vain kaksi kertaa vuorokaudessa:
-puolenpäivän ja sydänyön aikaan. Kohta sen jälkeen kun se lyönnillään
-oli ilmoittanut keskiyön hetken, kuului kiireisiä askelia.
-
--- Siis huomenillalla taas Myridovilla! -- kuuli Atshmianov ja tunsi
-Kirilinin äänen. -- Kello kahdeksan. Näkemiin!
-
-Pystyaidan luona tuli näkyviin Nadeshda Feodorovna. Huomaamatta, että
-Atshmianov istui penkillä, hän livahti varjona hänen ohitsensa, aukaisi
-portin oven ja sulkematta sitä jäljestään astui sisään. Tultuaan
-huoneeseensa hän sytytti kynttilän, riisuutui sukkelasti, mutta ei
-mennyt vuoteeseen, vaan painautui tuolin eteen polvilleen, kietoi
-kätensä sen ympärille ja painoi otsansa sitä vasten.
-
-Lajevski palasi kotiin kello kahden jälkeen.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Päätettyään valehdella, ei kaikkea yhdellä kertaa, vaan vähissä erin,
-Lajevski meni seuraavana päivänä kello kahden aikaan Samoilenkon luo
-pyytämään rahoja, päästäkseen kaikin mokomin matkustamaan lauantaina.
-Eilisen hysteriakohtauksen jälkeen, joka hänen raskaaseen sieluntilaansa
-oli vielä lisännyt katkeran häpeäntunteen, hänen oli mahdoton enää jäädä
-kaupunkiin. Jos Samoilenko pysyy jyrkästi asettamissaan ehdoissa,
-ajatteli hän, voi niihin kyllä suostua ja ottaa rahat ja huomenna ihan
-lähtöhetkellä sanoa, että Nadeshda Feodorovna oli kieltäytynyt
-matkustamasta. Jo illalla voi koettaa Nadeshdaa taivutella ja uskotella,
-että kaikki tapahtuu hänen parastaan silmälläpitäen. Jos Samoilenko,
-joka on von Corenin ilmeisen vaikutuksen alaisena, kerrassaan kieltäytyy
-rahoja antamasta tai panee joitakin uusia ehtoja, niin hän matkustaa jo
-tänään lastihöyrylaivassa tai vaikka purjealuksessa Novyi-Afoniin tai
-Novorossiskiin ja lähettää sieltä äidilleen nöyrän sähkösanoman ja asuu
-siellä niin kauan, kunnes äiti lähettää matkarahat.
-
-Samoilenkon luo tultuaan hän tapasi vierashuoneessa von Corenin.
-Eläintieteilijä oli vastikään tullut päivälliselle ja avattuaan tapansa
-mukaan valokuva-albumin katseli silkkihattuherroja ja myssyihin puettuja
-rouvia.
-
-"Pitipä mun tulla sopimattomaan aikaan", ajatteli Lajevski nähtyään
-hänet. "Hän voi sekoittaa koko asian." -- Hyvää päivää!
-
--- Hyvää päivää, -- vastasi von Coren katsomatta häneen.
-
--- Onko Aleksander Daviditsh kotona?
-
--- On. Keittiössä.
-
-Lajevski meni keittiöön, mutta nähtyään ovesta, että Samoilenko
-valmistaa salaattia, hän palasi vierashuoneeseen ja istuutui.
-Eläintieteilijän läsnäollessa hänen aina oli tukala olla, ja nyt hän
-pelkäsi, että olisi pakko puhua hysteriakohtauksesta. Minuutti kului,
-eikä kumpikaan puhunut mitään. Von Coren nosti äkkiä katseensa
-Lajevskiin ja kysyi:
-
--- Kuinka jaksatte eilisen jälkeen?
-
--- Erinomaisesti, -- vastasi Lajevski punastuen. -- Itse asiassahan ei
-ollut mitään erikoisempaa...
-
--- Eiliseen asti olin siinä luulossa, että hysteriakohtauksia on vain
-naisilla, ja sentähden ajattelin ensiksi, että teillä oli tanssitauti.
-
-Lajevski väänsi huulensa mielistelevään hymyyn ja ajatteli:
-
-"Kuinka epähienoa tuo on hänen puoleltaan. Tietäähän hän vallan hyvin,
-että minun on tukala olla..." -- Niin, olihan tuo naurettava juttu, --
-sanoi hän yhä hymyillen. -- Nauroin tänään koko aamun. Omituista
-hysteerisessä kohtauksessa on se, että vaikka tietääkin sen
-järjettömäksi, kuitenkin nauraa sille sydämessään ja samalla itkee.
-Hermostuneella aikakaudellamme olemme hermojemme orjia; ne ovat meidän
-käskijöitämme ja tekevät mitä tahtovat. Sivistys on tässä suhteessa
-tehnyt meille karhunpalveluksen...
-
-Lajevski puhui, ja hänestä oli epämieluista, että von Coren vakavana ja
-tarkkaavaisesti kuunteli ja katsoi häneen huomaavaisesti, silmiään
-räpyttämättä, ikäänkuin tutkien häntä; ja hän oli suutuksissaan itseensä
-siitäkin, että huolimatta von Corenia kohtaan tuntemastaan vihasta hän
-ei mitenkään kyennyt karkoittamaan mielistelevää hymyä kasvoiltaan.
-
--- Vaikka täytyy se tunnustaa, -- pitkitti hän, -- olihan tällä
-kohtauksella suoranaiset ja varsin perusteellisetkin syynsä. Terveyteni
-on viime aikoina ollut hyvin horjuva. Lisätkää tähän ikävä, alituinen
-rahapula ... ihmisten ja yleisten harrastusten puute ... siinä on
-ahtaalla kuin oven välissä.
-
--- Niin, kyllähän tilanne on toivoton, -- myönsi von Coren.
-
-Nämä tyynesti lausutut, kylmät sanat, jotka sisälsivät puoleksi pilkkaa,
-puoleksi tunkeilevaa ennustamista, loukkasivat Lajevskia. Hän muisti
-eläintieteilijän eilisiltaisen katseen, joka oli täynnä ivaa ja inhoa,
-oli hetken vaiti ja kysyi sitten, tällä kertaa enää hymyilemättä:
-
--- Mistä te tiedätte, millainen tilani on?
-
--- Vastahan puhuitte siitä itse, ja sitäpaitsi ottavat ystävänne niin
-hartaasti osaa oloihinne, ettei koko päivässä kuule muusta
-puhuttavankaan kuin teistä.
-
--- Mitkä ystävät? Samoilenkoko, vai?
-
--- Kyllä hänkin.
-
--- Minä pyytäisin Aleksander Daviditshia ja yleensä ystäviäni vähemmän
-huolehtimaan minusta.
-
--- Tuossa tulee Samoilenko, pyytäkää, että hän vähemmän huolehtii
-teistä.
-
--- Minä en käsitä tuota puheensävyänne... -- mutisi Lajevski; hänet
-valtasi sellainen tunne ikäänkuin hän vasta nyt olisi käsittänyt, että
-eläintieteilijä vihaa häntä, halveksii ja pilkkaa häntä ja on hänen
-kiihkein, leppymättömin vihamiehensä. -- Säästäkää tuo sävynne jotakuta
-toista varten, -- lausui hän, jaksamatta puhua kovaa vihastuksensa
-takia, joka tuppautui rintaan ja kurkkuun, samaten kuin eilisiltainen
-naurunhalu.
-
-Sisään astui Samoilenko paitahihasillaan, hikisenä ja punoittavana
-keittiön kuumuudesta.
-
--- Kah, oletko sinä täällä? -- sanoi hän. -- Päivää, veikko. Oletko
-syönyt puolista? Älä kursaile, sano: oletko syönyt?
-
--- Aleksander Daviditsh, -- lausui Lajevski, nousten seisaalleen, -- jos
-minä käännyin puoleesi jollakin likeisten kesken tavallisella pyynnöllä,
-ei se merkinnyt sitä, että vapautan sinut olemasta vaatimaton ja
-pitämästä arvossa toisen salaisuuksia.
-
--- Mitä kummaa? -- ihmetteli Samoilenko.
-
--- Ellei sinulla ole rahaa, -- pitkitti Lajevski, korottaen ääntään ja
-kiihdyksissään myötäänsä vaihdellen jalka-asentoa, -- niin älä anna,
-kieltäydy, mutta miksi pitäisi joka kadunkulmassa toitottaa, että
-minun tilani on toivoton ynnä muuta? Sellaisia hyviätöitä ja
-ystävänpalveluksia, kun toimitetaan jotakin kopeekan arvosta, mutta
-puhutaan vähintäin ruplan verran, minä en voi sietää! Voit kerskata
-hyvillätöilläsi, mutta kukaan ei ole antanut sinulle oikeutta paljastaa
-minun salaisuuksiani!
-
--- Mitä salaisuuksia? -- kysyi Samoilenko hämillään ja alkaen jo
-suuttua, -- jos olet tullut tänne sättimään, niin mene matkaasi. Tule
-sitten toiste!
-
-Samoilenko muisti säännön, että kun vihastuu lähimmäiseensä, pitää
-ajatuksissaan lukea sataan, niin tyyntyy; ja hän alkoi kiireesti laskea.
-
--- Pyydän, ettette huolehdi minusta! -- jatkoi Lajevski. -- Älkää
-kiinnittäkö minuun huomiota. Ja kellä on oikeastaan mitään tekemistä
-minun kanssani taikka oikeutta sekaantua siihen, kuinka minä elän? Totta
-on, että minä tahoon matkustaa pois! Totta on, että teen velkoja, juon,
-elän vieraan vaimon kanssa, että minulla on hysteria, että olen kehno,
-etten ole niin syväaatteinen kuin eräät, mutta ketä se liikuttaa niin
-vähääkään? Kunnioitettakoon persoonallisuutta!
-
--- Suo, veliseni, anteeksi, -- sanoi Samoilenko, ehdittyään lukea
-kolmeenkymmeneenviiteen, -- mutta...
-
--- Kunnioitettakoon persoonallisuutta! -- keskeytti hänet Lajevski. --
-Nämä lakkaamattomat puhelut toisen kustannuksella, oihkaamiset ja
-voihkaamiset, alituiset vakoilut, salakuuntelut, nämä ystävälliset
-myötätunnon ilmaisut, hiiteen ne kaikki! Minulle annetaan rahoja
-lainaksi ja pannaan ehtoja kuin koulupojalle! Minua kohdellaan
-yliolkaisesti kuin hitto ties mitä! Minä en tahdo mitään! -- kiljaisi
-Lajevski, horjuen mielenkuohunnasta ja peläten että kenties oli tulossa
-eilinen hysteriakohtaus. -- "Lauantaina minä en siis matkusta", sävähti
-hänen ajatuksissaan.
-
-Diakoni astui sisään ja nähdessään Lajevskin, joka kalpeana, käsiään
-huitoen kääntyi kummallisine puheineen ruhtinas Vorontsovin muotokuvan
-puoleen, pysähtyi ovensuuhun, ikäänkuin puusta pudonneena.
-
--- Alituiset kurkistelut sieluni syvyyksiin, -- jatkoi Lajevski, --
-loukkaavat minussa ihmisarvoa, ja minä pyydän vapaaehtoisia
-salapoliiseja lakkaamaan urkinnastaan! Riittää!
-
--- Mitä sinä ... mitä te sanoitte? -- kysyi Samoilenko, ehdittyään
-parahiksi lukea sataan asti ja astuen kasvoiltaan punaisena Lajevskin
-eteen.
-
--- Riittää! -- toisti Lajevski hengästyneenä ja tarttui lakkiinsa.
-
--- Minä olen venäläinen lääkäri, aatelismies ja valtioneuvos! -- virkkoi
-Samoilenko pontevasti. -- Urkkija en ole koskaan ollut enkä salli
-kenenkään itseäni loukata! -- huusi hän jylisevällä äänellä, korostaen
-viimeistä sanaa. -- Suu kiinni!
-
-Diakoni, joka ei koskaan ollut nähnyt tohtoria niin mahtavana,
-kiihtyneenä, punakkana ja julmana, tukki kädellä suunsa, peräytyi
-eteiseen ja nauroi siellä katketakseen. Lajevski näki ikäänkuin sumun
-läpi, kuinka von Coren nousi ja pannen kädet housuntaskuihin kävi
-sellaiseen asentoon, kuin jos olisi odottanut, mitä tuleman piti; tämä
-asento näytti Lajevskista ylenmäärin hävyttömältä ja loukkaavalta.
-
--- Suvaitkaa ottaa sananne takaisin! -- kiljaisi Samoilenko.
-
-Lajevski, joka ei enää muistanut, mitä sanoja oli käyttänyt, vastasi:
-
--- Jättäkää minut rauhaan! Minä en tahdo mitään! Tahoon vain, että te ja
-juutalaissyntyiset saksalaistulokkaat jättäisitte minut rauhaan! Muussa
-tapauksessa minä ryhdyn toimenpiteisiin. Vaadin kaksintaisteluun!
-
--- Nyt se kuultiin, -- sanoi von Coren, astuen esiin pöydän takaa. --
-Herra Lajevski haluaa ennen lähtöään huvitella kaksintaistelulla. Minä
-voin tarjota hänelle tämän huvin. Herra Lajevski, minä hyväksyn
-haasteenne.
-
--- Haasteeni? -- murahti Lajevski hiljaa, astuen eläintieteilijän luo ja
-katsoi vihaa liekehtien hänen tummapintaiseen otsaansa ja kiharaisiin
-hiuksiinsa. -- Haasteeni? Tehkää hyvin! Minä vihaan teitä! Vihaan!
-
--- Olen varsin iloinen. Huomenaamulla hyvin varhain Kerbalain ravintolan
-luona, kaikkine yksityiskohtineen makunne mukaan. Nyt sen sijaan
-korjatkaa luunne!
-
--- Vihaan! -- toisti Lajevski hiljaisella äänellä, raskaasti puhkuen. --
-Olen vihannut jo kauan aikaa! Kaksintaistelu! Niin juuri!
-
--- Toimita hänet pois, Aleksander Daviditsh, tahi minä lähden, -- sanoi
-von Coren. -- Hän puraisee minua.
-
-Von Corenin tyyni sävy palautti tohtorin maltin; hän oli tuota pikaa
-taas tyyni ja järkevä, tarttui Lajevskiin molemmin käsin vyötäisistä ja
-vieden hänet loitommas eläintieteilijästä puhella lirkutti
-ystävällisellä, mielenkuohunnasta vielä vapisevalla äänellä:
-
--- Ystävä kullat ... hyvät, rakkaat... Kiivastuttiin ja sillä hyvä ...
-sillä hyvä... Ystäväiseni...
-
-Kuullessaan lempeän, ystävällisen äänen Lajevski tunsi, että hänen
-elämässään oli nyt tapahtunut jotakin kuulumatonta, hirviömäistä,
-ikäänkuin hän olisi ollut vähällä joutua junan alle; hän oli puhjeta
-itkuun, viittasi kädellä ja ryntäsi ulos huoneesta.
-
-"Tuntea toisen vihan kohdistuvan itseensä, näyttäytyä vihaavan ihmisen
-edessä mitä kurjimmassa, halveksittavimmassa, avuttomimmassa muodossa,
-voi hyvä Jumala, kuinka se on raskasta!" ajatteli hän tuokion kuluttua,
-istuessaan paviljongissa ja tuntiessaan tuon äsken kestämänsä
-vihanpurkauksen ikäänkuin ruostepisteenä ruumiissaan. "Kuinka se on
-raakaa, hyvä Luoja!"
-
-Kylmä vesi konjakin kera virkisti häntä. Hän kuvitteli selvästi von
-Corenin rauhalliset, pöyhkeät kasvot, hänen eilisen katseensa,
-lattiamattoa muistuttavan paitansa, äänensä, valkoiset kätensä, ja
-kiihkeä, kostonhaluinen viha velloi hänen rinnassaan ja vaati
-tyydytystä! Ajatuksissaan hän kaatoi von Corenin maahan ja alkoi tallata
-häntä. Hän muisteli yksityiskohtia myöten kaikkea, mitä oli tapahtunut,
-ja ihmetteli, kuinka oli voinut mielistelevästi hymyillä mitättömälle
-miehelle ja yleensä antaa mitään arvoa sellaisten vähäpätöisten,
-tuntemattomien ihmisten mielipiteille, jotka asuvat kaikkein kurjimmassa
-pikkukaupungissa -- eihän tätä kai ole kartallakaan eikä Pietarissa
-tunne ainoakaan kunnon ihminen. Jos tämä kaupunkirähjä äkkiä vaipuisi
-maan alle tai palaisi, luettaisiin sähkösanomatietoa siitä Venäjällä
-yhtä ikävystyneinä kuin ilmoitusta myytävistä vanhoista huonekaluista.
-Tappaako hän huomisaamuna von Corenin vai jättääkö hänet eloon, se on
-yhdentekevää, yhtä hyödytöntä ja mielenkiintoa vailla. Jos ampuu häntä
-jalkaan tahi käteen, haavoittaa, sitten tekee hänestä pilkkaa, niin
-samaten kuin hyönteinen, jolta on reväisty jalka irti, sekautuu heiniin,
-samaten hänkin kihelmöivine kärsimyksineen sitten hukkukoon suureen
-joukkoon samanlaisia mitättömiä ihmisiä kuin hän itsekin on.
-
-Lajevski lähti Sheshkovskin luo, kertoi hänelle kaikki ja pyysi häntä
-sekundantikseen; sitten he yhdessä lähtivät posti- ja lennätinkonttorin
-päällikön luo, pyysivät häntäkin sekundantiksi ja jäivät hänen luokseen
-päivälliselle. Päivällispöydässä oli leikkipuhe valloillaan ja
-naurettiin paljon. Lajevski lasketteli kompia sen johdosta, ettei hän
-melkein ollenkaan osannut ampua, ja nimitteli itseään kuninkaalliseksi
-tarkkampujaksi ja Wilhelm Telliksi.
-
--- Sitä herraa on läksytettävä! -- sanoi hän.
-
-Päivällisen jälkeen istuttiin pelaamaan korttia. Lajevski pelasi, joi
-viiniä ja ajatteli, että kaksintaistelu yleensä on typerää ja
-tolkutonta, koska se ei ratkaise kysymystä, vaan tekee sen entistä
-sekavammaksi, mutta ettei ilman sitä voi asiasta selvitä. Niinkuin
-tässäkin tapauksessa: eihän käy syyttäminen von Corenia rauhantuomarin
-edessä. Ja siitäkin on tämä kaksintaistelu hyvä, että sen jälkeen hänen
-ei enää sovi jäädä kaupunkiin. Hän tuli hieman päihinsä, huumautui
-korttipeliin ja tunsi olonsa hyväksi.
-
-Mutta kun aurinko laski ja tuli pimeä, valtasi hänet levottomuus. Se ei
-ollut kuoleman edellä käyvää pelkoa, sillä koko sen ajan, kun hän söi
-puolista ja pelasi korttia, hänessä oli ties miksi se vakaumus, että
-tämä kaksintaistelu menee myttyyn; mutta hän pelkäsi jotakin outoa, mitä
-huomenaamulla piti tapahtuman ensi kerran hänen elämässään, ja samalla
-hän pelkäsi pian alkavaa yötä... Hän tiesi yön tulevan pitkäksi,
-unettomaksi, jolloin täytyisi ajatella ei yksistään von Corenia ja hänen
-vihaansa, vaan sitä valheiden suunnatonta röykkiötäkin, jonka läpi hänen
-oli taivallettava ja jonka kaartamiseen häneltä puuttui sekä voimia että
-taitoa. Tilanne oli sentapainen kuin jos hän äkkiä olisi sairastunut;
-häneltä oli mennyt kaikki mielenkiinto kortteihin ja ihmisiin, hän alkoi
-häärätä ja pyydellä, että hänet päästettäisiin kotiin. Hän halusi mitä
-pikimmin käydä vuoteeseen, olla liikkumatta ja valmistaa ajatuksiaan
-yöksi. Sheshkovski ja postivirkamies saattoivat häntä ja lähtivät sitten
-von Corenin luo keskustelemaan kaksintaistelusta.
-
-Lähellä asuntoaan Lajevski kohtasi Atshmianovin. Nuori mies oli
-hengästyksissään ja kiihtynyt.
-
--- Minä etsin juuri teitä, Ivan Andreitsh! sanoi hän. -- Pyydän teitä,
-lähdetään kiireimmiten...
-
--- Minne?
-
--- Teitä haluaa tavata muuan teille tuntematon mies, jolla on teille
-perin tärkeätä asiaa. Hän pyytää mitä hartaimmin teitä tulemaan
-hetkiseksi. Hänen on puheltava kanssanne jostakin asiasta... Hänelle se
-on yhtä tähdellistä kuin elämä tai kuolema...
-
-Kiihdyksissään Atshmianov lausui tämän vahvalla armenialaismurteella ja
-korosti tavuja venäläisen korvaa loukkaavalla tavalla.
-
--- Kuka hän on? -- kysyi Lajevski.
-
--- Hän pyysi jättämään nimensä mainitsematta.
-
--- Sanokaa hänelle, ettei minulla ole aikaa. Huomenna, jos hän
-suvaitsee...
-
--- Kuinka te voitte! -- säikähti Atshmianov. -- Hän tahtoo ilmaista
-teille jotakin, teille perin tärkeää ... perin tärkeää! Ellette lähde,
-tapahtuu onnettomuus.
-
--- Kummallista... -- jupisi Lajevski käsittämättä syytä, miksi
-Atshmianov oli niin kiihdyksissään ja mitä salaisuuksia voi olla tässä
-ikävässä, kaikille tarpeettomassa kaupunkipahasessa. -- Kummallista, --
-toisti hän ajatuksissaan. -- Voimmehan lähteä. Yhdentekevä.
-
-Atshmianov lähti rivakasti kulkemaan edeltä, Lajevski seurasi häntä.
-Kuljettiin ensin erästä katua, sitten kapeaa solaa pitkin.
-
--- Kuinka tämä on ikävää, -- virkkoi Lajevski.
-
--- Kohtsillään, kohtsillään... Se on tässä lähellä. Vanhan vallin
-likellä he kulkivat kapeaa poikkikatua pitkin kahden aidatun tyhjän
-aukion välitse, poikkesivat sitten johonkin avaraan pihaan ja
-lähestyivät pienehköä rakennusta...
-
--- Onko tämä Myridovin talo, vai mitä? -- kysyi Lajevski.
-
--- On.
-
--- Mutta miksi kuljemme takapihan kautta, sitä en ymmärrä? Olisihan
-voitu kadun puoleltakin. Olisi ollut lähempänä...
-
--- Ei mitään, ei mitään...
-
-Lajevskista oli niinikään outoa, että Atshmianov vei hänet
-keittiönportaiden kautta ja viittasi hänelle kädellään, ikäänkuin
-kehoittaen astumaan hiljaa ja olemaan ääneti.
-
--- Tänne, tänne... -- virkkoi Atshmianov aukaisten varovasti oven ja
-astuen porstuaan varpaisillaan. -- Hiljaa, hiljaa, olkaa niin hyvä.
-Voisivat kuulla.
-
-Hän pysähtyi kuuntelemaan, veti raskaasti henkeään ja virkkoi kuiskaten:
-
--- Avatkaa tämä ovi ja astukaa sisään... Älkää pelätkö.
-
-Lajevski avasi epäröiden oven ja joutui matalaan huoneeseen, jossa
-ikkunat olivat verhotut. Pöydällä paloi kynttilä.
-
--- Ketä haette? -- kysyi joku viereisestä huoneesta. -- Sinäkö se olet,
-Myridka?
-
-Lajevski kiirehti tähän huoneeseen ja näki Kirilinin ja tämän vieressä
-Nadeshda Feodorovnan.
-
-Hän ei kuullut, mitä hänelle sanottiin, peräytyi huoneesta ja tuli
-huomaamattaan kadulle. Viha von Corenia kohtaan ja levottomuus -- kaikki
-oli sielusta hälvennyt. Kotiin mennessään hän kömpelösti huitoi oikealla
-kädellään ja katseli tarkasti jalkoihinsa, koettaen astua tasaista
-pohjaa myöten. Kotona työhuoneessaan hän hieroen käsiään ja omituisesti
-väännellen olkapäitänsä ja niskaansa, ikäänkuin takki ja paita olisivat
-puristaneet, asteli nurkasta nurkkaan, sytytti sitten kynttilän ja
-istahti pöydän ääreen...
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Humanistiset tieteet, joista puhutte, voivat vasta silloin tyydyttää
-ihmisajatusta, kun ne kehittyessään kohtaavat täsmälliset tieteet ja
-asettuvat kulkemaan niiden kanssa rinnakkain. Kohtaavatko ne toisensa
-mikroskoopissa vai uuden Hamletin yksinpuheluissa vaiko uudessa
-uskonnossa, sitä en tiedä, mutta ennemmin luulen maan peittyvän
-jääkuoreen, ennenkuin näin käy. Kaikkein pysyväisin ja elinvoimaisin
-humanistisista tietämyksistä on tietysti Kristuksen oppi, mutta
-katsokaahan, kuinka eri lailla sitäkin ymmärretään! Toiset opettavat,
-että meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme, mutta tekevät poikkeuksen
-sotamiehiin, pahantekijöihin ja mielenvikaisiin nähden: ensinmainittuja
-he sallivat tappaa sodassa, toisia eristetään tai mestataan, ja
-viimemainituilta kielletään oikeus mennä naimisiin. Toiset tulkitsijat
-opettavat, että tulee rakastaa kaikkia lähimmäisiä poikkeuksetta,
-erottamatta vuohia lampaista. Heidän oppinsa mukaan, jos teidän
-luoksenne tulee keuhkotautinen tai murhamies tai kaatuvatautinen ja
-kosii tytärtänne -- niin antakaa; jos kretiinit, heikkojärkiset,
-aloittavat sodan ruumiillisesti |a henkisesti terveitä vastaan, niin
-tarjotkaa kiltisti päänne heidän katkaistavakseen. Tämä rakkaudensaarna,
-joka vaatii rakkautta rakkauden tähden, kuten taidetta taiteen tähden,
-jos sillä olisi voimaa, johtaisi loppujen lopuksi ihmiskunnan
-täydelliseen hävittämiseen, ja niin tapahtuisi suurin konnantyö, mitä
-koskaan maan päällä on sattunut. Tulkinnat ovat varsin moninaisia, ja
-jos niitä on paljon, ei yksikään niistä tyydytä vakavaa ajattelua, vaan
-se rientää tulkintojen suureen joukkoon liittämään vielä omansa.
-Sentähden älkää koskaan perustako tätä kysymystä, kuten sanotte,
-filosofiselle tahi niin sanotulle kristilliselle pohjalle; sen kautta
-siirrytte vain yhä loitommas kysymyksen ratkaisusta.
-
-Diakoni kuunteli tarkkaavaisesti eläintieteilijää, mietti ja kysyi:
-
--- Onko siveellinen laki, joka on ominainen jokaiselle ihmiselle,
-filosofien keksimä, vai onko Jumala sen luonut samalla kuin ruumiinkin?
-
--- En tiedä. Mutta sanottu laki on siksi yleinen kaikille kansoille ja
-aikakausille, että minusta näyttää kuin tulisi sitä pitää ihmiseen
-elimellisesti kuuluvana. Se ei ole keksitty, vaan se on ja tulee
-olemaan. Minä en sano, että sitä koskaan nähdään mikroskoopilla, mutta
-sen elimellisen yhteyden todistaa jo silminnähtävyys: vakavaluontoiset
-aivohäiriöt ja kaikki niin sanotut sielulliset taudit ilmenevät ennen
-kaikkea siveellisen lain vääristelemisessä, mikäli minulle on tunnettua.
-
--- Hyvä on. Siis, samaten kuin vatsa tahtoo ruokaa, samaten siveellinen
-tunto tahtoo, että rakastaisimme lähimmäisiämme. Eikö niin? Mutta
-synnynnäinen luontomme asettuu itserakkaudesta omantunnon äänen ja
-järjen kanssa vastahankaan, ja sentähden herää paljon vaikeasti
-ratkaistavia kysymyksiä. Kenenkä puoleen meidän on käännyttävä
-saadaksemme ratkaisun näihin kysymyksiin, ellette salli niitä perustaa
-filosofiselle pohjalle?
-
--- Kääntykää niiden harvojen täsmällisten tietämysten puoleen, joita
-meillä on. Luottakaa silminnähtävyyteen ja tosiasiain logiikkaan. Se on
-tosin niukkaa, mutta sensijaan se ei ole niin horjuvaa ja vetelää kuin
-filosofia. Siveellinen laki vaatii, se myönnettäköön, että rakastaisitte
-ihmisiä. Entä sitten? Rakkauteen täytyy sisältyä, että poistatte kaiken
-sen, mikä tavalla tahi toisella vahingoittaa ihmisiä ja uhkaa tuottaa
-niille vaaraa nyt ja vastedes.
-
-Tietomme ja silminnähtävyys sanovat teille, että ihmiskuntaa uhkaa vaara
-siveellisesti ja ruumiillisesti epänormaalisten puolelta. Jos näin on,
-niin taistelkaa epänormaalisia ihmisiä vastaan. Elleivät voimanne riitä
-kohottamaan heitä normaali-ihmisten tasalle, niin riittää teillä voimia
-ja taitoa tehdä heidät vaarattomiksi, siis hävittää heidät.
-
--- Siis on rakkaus siinä, että väkevän tulee voittaa heikko?
-
--- Epäilemättä.
-
--- Mutta väkeväthän ristiinnaulitsivat Herramme Jeesuksen Kristuksen! --
-sanoi diakoni kiihkeästi.
-
--- Siinäpä se juuri onkin, etteivät häntä ristiinnaulinneet väkevät,
-vaan heikot. Inhimillinen kulttuuri on heikontanut ja pyrkii tekemään
-ihan tyhjäksi olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan; siitä
-johtuu, että heikot ovat tavattomasti lisääntyneet ja päässeet väkevistä
-voitolle. Kuvitelkaapa, että teidän onnistuisi juurruttaa mehiläisiin
-humaanisia aatteita niiden ollessa muokkaamattomassa, alkeellisessa
-tilassa. Mitä siitä seuraisi? Kuhnurit, jotka ovat tapettavat, jäisivät
-eloon, söisivät hunajan ja alkaisivat turmella ja tappaa
-naarasmehiläisiä -- ja tuloksena olisi, että heikot saisivat vallan
-väkevistä ja viimemainitut huononisivat suvustaan. Aivan samaa tapahtuu
-nykyisin ihmiskunnassa: heikot sortavat väkeviä. Villikansoilla, jotka
-eivät vielä ole joutuneet kosketuksiin kulttuurin kanssa, kulkee
-väkevin, viisain ja kaikkein siveellisin etumaisena; hän on päämies ja
-käskijä. Mutta me kulttuuri-ihmiset olemme ristiinnaulinneet Kristuksen
-ja ristiinnaulitsemme hänet yhä edelleen. Meiltä siis puuttuu jotakin...
-Ja tämä "jokin" meidän on saatava itsessämme uudelleen eleille, muuten
-ei tule loppua näistä väärinkäsityksistä.
-
--- Mutta minkä tunnusmerkin nojalla voitte eroittaa väkevät heikoista?
-
--- Tunnusmerkkeinä ovat tietäminen ja silminnähtävyys. Tuberkeli- ja
-lymfaattiset sairaat tuntee heidän taudeistaan, siveettömät ja
-mielenvikaiset taas teoistaan.
-
--- Mutta onhan mahdollista erehtyä?
-
--- Kyllä; mutta turhaa on pelätä jalkojen kastumista, jos kerran
-vedentulva uhkaa.
-
--- Se on filosofiaa, -- huomautti diakoni naurahtaen.
-
--- Ei laisinkaan. Te olette siinä määrin seminaarillisen filosofianne
-tärvelemä, että tahdotte kaikessa nähdä pelkästään sumua. Abstraktiset
-tieteet, joita teidän nuori päänne on täyteen ahdettu, ovatkin
-abstraktisia nimeltään juuri sentähden, että ne abstrahoivat, vetävät
-järkenne pois silminnähtävyydestä. Katsokaa pirua suoraan silmiin, ja
-jos hän on piru, niin sanokaa sitä myös piruksi älkääkä tuppautuko
-Kantin tai Hegelin luo saadaksenne selityksiä.
-
-Eläintieteilijä oli kotvasen vaiti ja jatkoi sitten: -- Kaksi kertaa
-kaksi on neljä, ja kivi on kivi. Huomenna meillä on kaksintaistelu. Minä
-ja te sanomme tietysti, että se on typerää ja järjetöntä, että
-kaksintaistelu on jo aikansa elänyt, että ylimystön välinen
-kaksintaistelu todellisuudessa ei minkään puolesta eroa juopuneiden
-kapakkatappelusta, mutta kuitenkaan emme pysähdy, vaan lähdemme
-kaupungin ulkopuolelle ja taistelemme. On siis olemassa voima, joka on
-harkintaamme suurempi. Me huudamme, että sota on rosvousta,
-raakalaisuutta, hirmuista veljesmurhaa, emmekä voi tainnoksiin menemättä
-nähdä verta; mutta eipä muuta tarvita kuin että ranskalaiset tai
-saksalaiset loukkaavat meitä, niin oitis tunnemme voimallista
-mielennousua, mitä vilpittömimmin huudamme hurraata ja hyökkäämme
-vihollisen kimppuun, ja silloin te rukoilette aseille Jumalan siunausta,
-ja urhoutemme herättää yleistä ja vilpitöntä ihastusta... On siis
-taaskin olemassa voima, joka on ellei juuri korkeampi, niin ainakin
-meitä ja filosofiaamme väkevämpi. Emme pysty sitä pysähdyttämään enemmän
-kuin tuota pilveäkään, joka tuolta meren ääreltä meitä lähestyy. Älkää
-siis teeskennelkö, älkää puiko sille nyrkkiä taskussanne älkääkä sanoko:
-"voi, se on typerää! voi, se on vanhentunutta! voi, se on ristiriidassa
-raamatun opin kanssa!", vaan katsokaa sitä suoraan silmiin, tunnustakaa
-sen järkevä lainmukaisuus, ja kun se esimerkiksi pyrkii hävittämään
-raihnasta, risatautista, turmeltunutta rotua, niin älkää asettuko sitä
-ehkäisemään pillereillänne ja lainauksilla väärin ymmärretystä
-evankeliumista. Ljeskov kertoo eräästä tunnollisesta Danielista, joka
-tapasi kaupungin ulkopuolella spitaalitautisen ja ruokki ja lämmitti
-häntä rakkauden ja Kristuksen nimeen. Jos tuo Daniel todellisuudessa
-olisi rakastanut ihmisiä, olisi hän raahannut spitaalitautisen
-loitommalle kaupungista ja viskannut hänet vuoren rotkoon ja lähtenyt
-itse palvelemaan terveitä. Kristus on toivoakseni käskenyt meitä
-osoittamaan järkevää, viisasta ja hyödyllistä rakkautta.
-
--- Voi teitä mokomaa! -- naurahti diakoni. -- Itse ette usko
-Kristukseen, miksi hänen nimeänsä sitten niin usein mainitsette?
-
--- Ei, kyllä minä uskon, vaikka omalla tavallani enkä sillä tavalla kuin
-te. Oh, diakoni, diakoni! -- naurahti eläintieteilijä, tarttui papin
-vyötäisiin ja virkkoi iloisesti:
-
--- No, viis siitä! Lähdetäänkö huomenna kaksintaisteluun?
-
--- Virka ei salli, muuten lähtisin.
-
--- Entä mitä merkitsee -- virka?
-
--- Olen papiksi vihitty. Minun päälläni lepää siunaus.
-
--- Oh, diakoni, diakoni, -- toisti von Coren nauraen.
-
--- Kuinka halusti keskustelen kanssanne.
-
--- Te sanotte, että teillä on usko, -- sanoi diakoni.
-
--- Minkälainen on se usko? Mutta minulla kun on setä pappina, niin hän
-uskoo niin vahvasti, että kun hän poudalla menee kedolle sadetta
-rukoilemaan, ottaa hän mukaansa sateenvarjon ja nahkaviitan, ettei sade
-paluumatkalla kastelisi häntä pahanpäiväiseksi. Se on usko! Kun hän
-puhuu Kristuksesta, säteilee hänestä pyhyyden loiste, ja kaikki miehet
-ja naiset itkevät ääneen. Hän pysäyttäisi sen pilvenkin, josta puhuitte,
-ja kääntäisi kaikki nuo voimanne pakoon. Niin... Usko siirtää vuoriakin.
-Diakoni hymähti ja taputti eläintieteilijää olalle.
-
--- Niinpä niin... -- jatkoi hän. -- Te vain yhä opiskelette, tungette
-merten syvyyksiin, erottelette heikkoja ja väkeviä, kirjoittelette
-kirjoja ja haastatte kaksintaisteluun -- ja kuitenkin jää kaikki
-paikalleen, mutta joku raihnainen äijä-vanhus Pyhän Hengen innoittamana
-sopertaa yhden ainoan sanan, tai Arabiasta ajaa karauttaa ratsullaan
-joku uusi Muhammed kalpa kädessä, ja kaikki teillä kukistuu nurin
-niskoin ketarat taivasta kohden, eikä Euroopassa jää kiveä kiven päälle.
-
--- Jokohan tuo, diakoni, on hangolla taivaankanteen kirjoitettu?
-
--- Usko ilman töitä on kuollut, mutta työt ilman uskoa ovat vieläkin
-pahempaa, pelkkää ajanhukkaa eikä mitään muuta.
-
-Meren rannalla tuli näkyviin tohtori. Hän huomasi diakonin ja
-eläintieteilijän ja tuli heidän luokseen.
-
--- Kaikki taitaa olla valmiina, -- virkkoi hän hengästyneenä. --
-Sekundanteiksi tulevat Govorovski ja Doiko. Saapuvat huomenaamulla kello
-viisi. Nostaapa aika synkkiä pilviä! -- jatkoi hän katsoen taivaalle. --
-Ei näe mitään. Kohtsillään alkaa sataa.
-
--- Sinä toivoakseni lähdet mukaan? -- kysyi von Coren.
-
--- Ei, Jumala varjelkoon, minä olen niin peräti uupunut. Minun sijastani
-lähtee Ustimovitsh. Olen jo hänen kanssaan sopinut.
-
-Kaukana meren yllä välähti salama ja kuului ukkosen myllerrystä.
-
--- Kuinka tukahuttavaa on ukonilman edellä! -- sanoi von Coren. -- Panen
-vetoa, että sinä olet jo käynyt Lajevskin luona ja itkenyt pää hänen
-rintaansa painettuna.
-
--- Mitä minä hänen luokseen? -- vastasi tohtori käyden hämille. -- Sitä
-vielä!
-
-Ennen auringon laskua hän oli monta kertaa kävellyt puistikkokatua
-edestakaisin, toivoen kohtaavansa Lajevskin. Häntä hävetti taannoinen
-kiivastumisensa ja sitä seurannut äkillinen hyvyydenpuuskansa. Hänen
-olisi tehnyt mieli pyytää Lajevskilta anteeksi leikkisään tapaan, torua
-häntä, tyynnytellä ja sanoa, että kaksintaistelu on raakalaisuuden
-jäännös, mutta että itse sallimus on osoittanut heidät turvautumaan
-kaksintaisteluun keinona sopiakseen keskenään; huomenna he, mitä
-mainioimmat, syväjärkiset miehet kumpikin, ammuttuaan toisiaan kohtaan
-laukauksen, antavat oikean arvon toinen toisensa jalomielisyydelle ja
-tulevat ystäviksi. Mutta Lajevskia hän ei tavannutkaan.
-
--- Mitä minä hänen luokseen? -- toisti Samoilenko. -- En minä häntä
-loukannut, vaan hän loukkasi minua. Sano, hyvä mies, minkätähden hän
-niin hyökkäsi minun kimppuuni? Mitä pahaa minä hänelle olen tehnyt?
-Tulen ruokailuhuoneeseen ja osaamatta aavistaa tuon taivaallista saan
-vasten naamaani syytöksen: urkkija! Siinä ollaan! Sano, mistä se teillä
-alkoi? Mitä sinä hänelle sanoit?
-
--- Sanoin hänelle, että hänen tilansa on toivoton. Ja minä olin
-oikeassa. Ainoastaan rehelliset ja petkuttajat voivat selviytyä
-millaisesta pulasta hyvänsä, mutta ne, jotka samalla tahtovat olla
-rehellisiä ja petkuttajia, ovat auttamattomasti hukassa. Mutta, hyvät
-herrat, kello on jo yksitoista, ja huomenna täytyy nousta aikaisin.
-
-Äkkiä lehahti tuuli; se nostatti rantakadulla pölyä, pyöritti sitä
-vihurissa, ja sen jylhään vonkunaan hukkui merenkin pauhina.
-
--- Tuulispää! -- sanoi diakoni. -- Täytyy lähteä, muuten ajaa poroa
-silmät täyteen.
-
-Liikkeelle lähdettyä Samoilenko huokasi ja virkkoi, pidellen kiinni
-lakkiaan:
-
--- Ei taida minunkaan nukkumisestani tänä yönä mitään tulla.
-
--- Älä sinä ole rauhaton, -- sanoi eläintieteilijä naurahtaen. -- Voit
-olla huoleti, kaksintaistelu ei pääty sen kummempaan. Lajevski kai ampuu
-jalomielisesti ilmaan, hän ei juuri muuta kykenekään tekemään, minä taas
-en ammu laisinkaan. Joutua oikeudessa syytteeseen Lajevskin tähden on
-turhaa ajan hukkaa -- se leikki ei ole minkään veroinen. Toisekseen,
-millainen edesvastuu on kaksintaistelusta säädetty?
-
--- Arestirangaistus, tahi jos vastapuoli kaatuu, enintään kolme vuotta
-linnavankeutta.
-
--- Pietari-Paavalin linnassako?
-
--- Ei, luullakseni sotalinnassa.
-
--- Vaikka niin, mutta sietäisi tuota lurjusta läksyttää!
-
-Takana meren selällä välähti salama ja valaisi hetkiseksi rakennusten
-katot ja vuoret. Puistikkokadun kohdalla ystävät erosivat. Tohtorin
-häivyttyä pimeään ja hänen askeltensa herettyä kuulumasta von Coren
-huusi hänelle:
-
--- Kunpa ei ilma estäisi meitä huomenna!
-
--- Tokkopa vain! Mutta hyvä olisi, jos niin kävisi!
-
--- Hyvää yötä!
-
--- Mitä -- yötä? Mitä sanoit?
-
-Myrskyn ja meren pauhinan ja ukkosen myllerryksen takia oli vaikea
-erottaa sanoja.
-
--- Ei mitään! -- huusi eläintieteilijä ja riensi kotia.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Jos hänet huomenaamulla tapetaan tai jos häntä pilkataan, annetaan hänen
-pitää henkensä, niin hän joka tapauksessa on mennyttä miestä. Jos tämä
-häväisty nainen epätoivosta ja häpeästä surmaa itsensä, tai jos hän jää
-tänne kurjaa eloansa jatkamaan, on hänkin joka tapauksessa mennyttä...
-
-Näin ajatteli Lajevski, istuessaan pöydän ääressä myöhään illalla ja yhä
-vielä hieroen käsiään. Ikkuna tempautui äkkiä auki ja rämähti jälleen
-kiinni, tuulenpuuska puhalsi huoneeseen ja lennätti papereita pöydältä.
-Lajevski sulki ikkunan ja kumartui nostamaan papereita lattialta. Hän
-tunsi ruumiissaan jotakin uutta, jotakin kömpelyyttä, jota ei ollut
-ennen ollut, ja hänen liikkeensä tuntuivat hänestä itsestäänkin
-oudoilta; hän asteli arasti, huitoi sivulle kyynärpäillään ja nyki
-hartioitaan, ja istuuduttuaan pöydän ääreen hän alkoi jälleen hieroa
-käsiään. Hänen ruumiinsa oli kadottanut joustavuutensa.
-
-Kuoleman aattona täytyy kirjoittaa likeisimmille omaisille. Lajevski
-muisti sen. Hän tarttui kynään ja kirjoitti vapisevalla käsialalla:
-
-"Rakas äiti!"
-
-Hän tahtoi kirjoittaa äidille, että tämä laupiaan Jumalan nimessä, johon
-hän uskoo, soisi turvaa ja lempeytensä lämmön säteilyä onnettomalle
-naiselle, jonka kunnian hän oli riistänyt, yksinäiselle, köyhälle ja
-heikolle, että hän unhottaisi ja antaisi anteeksi kaikki, kaikki,
-kaikki, ja uhrillaan vaikkapa osaksikin sovittaisi poikansa julman
-rikoksen; mutta hän muisti, kuinka äiti, lihava, ruumiikas vanha nainen,
-pitsimyssy päässä, aamulla astuu ulos puutarhaan, jäljestä vanha
-elättimuori, pikkunen pörrökoira sylissä, kuinka äiti huutaa valtiaan
-äänellä puutarhurille ja rengille, ja kuinka ylpeät, kopeat olivatkaan
-hänen kasvonsa, -- hän muisti sen ja vetäisi viivan piirtämänsä otsikon
-yli.
-
-Kaikissa kolmessa ikkunassa leimahti kirkas salama, ja sitten seurasi
-korvia lukkoon lyövä pitkälti jyrisevä ukkosenisku, kaikuen ensinnä
-kumeasti, mutta sitten ryskien ja jyskyen ja pauhaten niin voimakkaasti,
-että ikkunanruudut tärisivät. Lajevski nousi, astui ikkunan ääreen ja
-painoi otsansa ruutuun. Ulkona oli valtava, kaunis ukonilma.
-Taivaanrannalla sinkoilivat salamat valkoisina vöinä yhtä mittaa
-pilvistä mereen ja valaisivat laajalla alalla korkeita, mustia aaltoja.
-Ja oikealla ja vasemmalla ja luultavasti talon päälläkin leimahteli
-salamia.
-
--- Ukonilma! -- kuiskasi Lajevski; hän tunsi halua rukoilla jotakuta tai
-jotakin, vaikkapa salamaa tai pilviä. -- Herttainen ukonilma!
-
-Hän muisti, kuinka oli lapsena ukonilmalla juossut avopäin puutarhaan,
-ja silloin häntä ajoi takaa kaksi valkotukkaista sinisilmäistä tyttöstä,
-ja heidät kasteli sade; tytöt nauroivat ihastuksissaan, mutta kun
-jyrähti kova ukkonen, painautuivat tyttöset turvallisesti hänen
-kupeeseensa, hän risti silmiään ja luki kiireimmän kautta: "Pyhä, pyhä,
-pyhä..." Oi, minne hävisitte, mihin meren syvyyteen hukuitte te kauniin,
-puhtaan elämän alkiot? Ukonilmaa hän ei enää pelkää, luontoa hän ei
-rakasta, Jumalaa ei hänellä ole, kaikki luottavaiset tytöt, joita hän
-jolloinkin on tuntenut, ovat hän ja hänen ikätoverinsa saattaneet
-hunningolle, kotinsa puutarhaan hän ei koko elämänsä aikana ole
-istuttanut ainoatakaan puuta eikä kasvattanut siellä ainoatakaan ruohoa,
-ja eläen elävien keskellä hän ei ole pelastanut ainoatakaan kärpästä,
-vaan ainoastaan hävittänyt, turmellut ja valehdellut, valehdellut...
-
-"Mikä menneisyydessäni onkaan vapaata paheesta?" kysyi hän itseltään,
-kokien tarttua johonkin valoisaan muistelmaan, niinkuin kuiluun suistuva
-takertuu pensaisiin.
-
-Kimnaasi? Yliopisto? Mutta se on petosta. Hän oli opiskellut huonosti ja
-unhottanut senkin, mitä oli oppinut. Yhteiskunnan palvelus? Sekin on
-petosta, sillä virka-ajallaan hän ei mitään tehnyt, nautti palkkaa
-ilmaiseksi, ja hänen palveluksensa oli häpeällistä valtionvarojen
-varastamista, josta ei jouduta syytteeseen.
-
-Totuus oli hänelle tarpeeton eikä hän sitä etsinyt, hänen omatuntonsa,
-paheen ja valheen lumoamana, nukkui tai oli ääneti; ihan kuin vieraana
-tai toisesta kiertotähdestä lainattuna hän ei ottanut osaa ihmisten
-yleiseen elämään, oli kylmäkiskoinen heidän kärsimyksiään, aatteitaan,
-uskontoaan, tietojaan, etsimistään, taisteluitaan kohtaan, ei puhunut
-ihmisille ainoatakaan hyvää sanaa, ei ollut kirjoittanut ainoatakaan
-hyödyllistä tai kehnoa riviä, ei ollut tehnyt ihmisille penninkään
-edestä hyvää, vaan ainoastaan söi heidän leipäänsä, joi heidän
-viiniänsä, viekoitteli heidän vaimojaan, eli heidän ajatuksillaan sekä
-puolustaakseen heidän ja oman itsensä edessä halveksittavaa
-loiselämäänsä koetti aina esiintyä sen muotoisena kuin olisi heitä
-korkeampi ja parempi. Valhe, valhe ja valhe...
-
-Hän muisti selvästi sen, mitä oli illalla nähnyt Myridovin talossa, ja
-hänen oli inhosta ja ikävästä tuskastuttavan tukala olla. Kirilin ja
-Atshmianov ovat ilettävät, mutta hehän vain jatkoivat sitä, mitä hän oli
-aloittanut; he ovat hänen rikostovereitaan ja oppilaitaan. Nuorelta,
-heikolta naiselta, joka luotti häneen enemmän kuin veljeen, hän oli
-riistänyt miehen, tuttavapiirin ja kotiseudun ja kuljettanut hänet tänne
--- paahteeseen, kuumetaudin helmaan ja ikävään: päivästä päivään oli
-naisen täytynyt itsessään kuvastaa hänen joutilaisuuttaan,
-paheellisuuttaan ja valheellisuuttaan -- ja tämä, vain tämä täytti hänen
-elämänsä, tuon heikon, hauraan, kurjan; sitten hän oli saanut tästä
-naisesta kyllänsä, oli alkanut häntä vihata, mutta ei ollut kylliksi
-miehekäs hylkäämään, vaan koetti yhä lujemmin kietoa hänet valheillaan
-ikäänkuin hämähäkinverkkoon... Lopun tekivät sitten nämä ihmiset.
-
-Lajevski milloin istuutui pöydän ääreen, milloin astui ikkunaan; milloin
-hän sammutti kynttilän, milloin taas sytytti sen. Hän kirosi itseään
-ääneen, itki, vaikeroi, pyysi anteeksi; monta kertaa hän oli
-epätoivoissaan juossut pöydän luo ja kirjoittanut: "Rakas äiti!"
-
-Paitsi äitiä ei hänellä ollut ketään muita omaisia tai läheisiä: mutta
-kuinka voi äiti auttaa häntä? Ja missä hän on? Hän tahtoi juosta
-Nadeshda Feodorovnan luo langetaksensa hänen jalkojensa juureen,
-suudellakseen hänen käsiään ja jalkojaan, rukoillakseen anteeksi, mutta
-Nadeshda Feodorovna oli hänen uhrinsa ja herätti hänessä pelkoa, kuin
-makaisi jo ruumiina.
-
--- Hukkaan mennyt elämä! -- jupisi hän hieroen käsiään. -- Miksi olen
-vielä elossa, oi, Jumala!...
-
-Hän sysäsi taivaalta alas himmeän tähtensä, se putosi ja sen jälki
-peittyi pimeään yöhön; se ei enää palaa taivaalle, sillä elämä annetaan
-vain yhden kerran eikä uudistu Jos voisi palauttaa menneet päivät ja
-vuodet, korvaisi hän valheen totuudella, joutilaisuuden
-työteliäisyydellä, ikävän riemulla, palauttaisi puhtauden niille, joilta
-oli sen riistänyt, löytäisi Jumalan ja totuuden, mutta se on yhtä
-mahdotonta kuin palauttaa pudonnut tähti takaisin taivaalle. Ja
-sentähden, että se on mahdotonta, hän joutui epätoivoon. Ukonilman
-tauottua hän istui avonaisen ikkunan luona ja ajatteli tyynesti, kuinka
-hänen käy. Von Coren arvatenkin surmaa hänet. Tämän miehen selvä
-maailmankatsomus sallii heikkojen ja kelvottomien hävittämisen; jos se
-ratkaisevalla hetkellä pettäisi, auttavat häntä viha ja inhontunne,
-jollaisia Lajevski hänessä herätti. Jos ei luoti osu, tahi jos von
-Coren, pilkatakseen vihattua vastustajaa, vain haavoittaa häntä tai
-ampuu ilmaan, mitä silloin on tehtävä? Minne pitää lähteä?
-
--- Pietariinko? -- kysyi itseltään Lajevski. -- Mutta se olisi kiroamani
-entisen elämän uudestaan alkamista. Ja joka tavoittelee pelastusta
-muuttamalla paikasta toiseen kuin muuttolintu, ei saavuta mitään, sillä
-maa on hänelle kaikkialla samanlainen. Etsisikö pelastusta ihmisistä?
-Mutta kenestä ja miten? Samoilenkon hyvyys ja jalomielisyys tarjoavat
-yhtä vähän pelastusta kuin diakonin naurunherkkyys tahi von Corenin
-viha. Pelastus on etsittävä vain omasta itsestään, ja ellei sitä löydä,
-niin miksi hukata aikaa, on päätettävä päivänsä, siinä kaikki...
-
-Kuului ajoneuvojen tärinää. Alkoi jo sarastaa. Rattaat ajoivat ohi
-pyöräin naristessa märässä hiekassa, ja pysähtyivät talon kohdalle.
-Siellä oli kaksi miestä.
-
--- Odottakaa, minä tulen heti! -- sanoi heille Lajevski ikkunasta. --
-Minä en nuku. Joko on aika?
-
--- Jo. Kello on neljä. Ennenkuin ehdimme perille...
-
-Lajevski puki ylleen päällystakin ja hatun, pisti taskuunsa savukkeita
-ja pysähtyi miettiväisenä; hänestä näytti kuin olisi vielä pitänyt tehdä
-jotakin. Kadulla puhelivat sekundantit hiljaa keskenään ja hevoset
-korskuivat, ja nämä äänet varhaisena, kosteana aamuna, kun kaikki vielä
-nukkuivat ja päivä tuskin sarasti taivaalla, täyttivät Lajevskin sydämen
-pahan aavistuksen kaltaisella alakuloisuudella. Hän seisoi hetkisen
-mietteissään ja meni makuuhuoneeseen.
-
-Nadeshda Feodorovna makasi vuoteessa pitkänään, matkavaippa korvissa;
-hän ei liikkunut, vaan oli varsinkin päänsä puolesta egyptiläisen
-muumion kaltainen. Katsoessaan häneen Lajevski pyysi ajatuksissaan
-häneltä anteeksi ja ajatteli, että ellei taivas ole tyhjä ja siellä
-todellakin on Jumala, hän kyllä suojelee Nadeshda Feodorovnaa; ellei
-Jumalaa ole, niin hukkukoon Nadeshdakin, -- eihän kannata elää.
-
-Äkkiä Nadeshda Feodorovna kavahti istualleen vuoteessa. Kohottaen
-kalpeat kasvonsa ja katsoen peloissaan Lajevskiin hän kysyi:
-
--- Sinäkö se olet? Joko ukonilma on tauonnut?
-
--- Jo.
-
-Nadeshda Feodorovna muisti, painoi molemmat kädet kasvoilleen ja vavahti
-koko ruumiissaan.
-
--- Kuinka minun on raskasta! -- virkkoi hän. -- Jospa tietäisit, kuinka
-minun on raskasta! Minä odotin, että tappaisit minut tai ajaisit pois
-kotoa sateeseen ja ukonilmaan, mutta sinä vitkastelet ... vitkastelet...
-
-Lajevski syleili rajusti Nadeshda Feodorovnaa, suuteli hänen polviaan ja
-käsiään ja sitten, kun Nadeshda Feodorovna jotakin sanoa lepersi ja
-värisi muistellessaan, silitteli hän hänen tukkaansa ja katsoen häntä
-kasvoihin ymmärsi, että tämä onneton, rikollinen nainen on ainoa hänelle
-läheinen, rakas ja korvaamaton ihminen.
-
-Kun hän ulos tultuaan nousi rattaille, toivoi hän palaavansa elävänä
-kotiin.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Diakoni nousi, pukeutui, tarttui paksuun, mykyräiseen kävelykeppiinsä ja
-poistui melua synnyttämättä asunnostaan. Oli pimeä, ja ensi hetkinä ei
-diakoni katua astuessaan nähnyt edes valkoista kävelykeppiäänkään;
-taivaalla ei ollut ainoatakaan tähteä, ja näytti siltä kuin taas olisi
-ollut tulossa sade. Tuoksui märälle hiekalle ja merelle.
-
-"Kunpa eivät tshetshentsit hyökkäisi niskaan", ajatteli diakoni,
-kuullessaan kuinka hänen keppinsä kolkahteli kivikatuun ja kuinka
-räikeästi ja yksinäisesti tämä kolkahtelu kaikui yön hiljaisuudessa.
-
-Päästyään kaupungin ulkopuolelle hän alkoi erottaa tietäkin ja
-kävelykeppinsä; mustalla taivaalla alkoi paikka paikoin näkyä sameita
-täpliä, ja ennen pitkää pilkahti näkyviin yksi tähti ja vilkutti arasti
-toista silmäänsä. Diakoni kulki korkeaa kivikkoista rantaa pitkin eikä
-nähnyt merta; se nukkui alempana, ja sen näkymättömät laineet
-loiskahtelivat veltosti ja raskaasti rantaan ikäänkuin huokaisten: uh!
-Ja kuinka verkkaan! Loiskahti yksi laine, diakoni ennätti lukea
-kahdeksan askelta, sitten loiskahti toinen, kuuden askelen perästä
-kolmas. Muuten ei voinut nähdä mitään, ja pimeässä kuului meren veltto,
-uninen pauhina, henkäili äärettömän kaukainen, ajatukselta salattu aika,
-jolloin Jumala liikkui kaaoksen yllä.
-
-Diakonista alkoi tuntua kaamealta. Hän ajatteli sitä, että kunpa Jumala
-ei rankaisisi häntä, vaikka hän pitää seuraa epäuskoisten kanssa,
-vieläpä menee katsomaan heidän kaksintaisteluaan. Kaksintaistelu kyllä
-tulee olemaan leikinasia, veretön, naurettava, mutta kuinka olikaan --
-se on pakanallinen nähtävä eikä hengenmiehen ole soveliasta olla siinä
-läsnä. Hän pysähtyi ja ajatteli: kääntyisinköhän takaisin? Mutta
-voimakas, levoton uteliaisuus voitti epäilykset, ja hän kulki edemmäs.
-
-"Vaikka epäuskoisiakin, he ovat sittenkin hyviä ihmisiä ja pelastuvat",
-lohdutti hän itseään. -- Pelastuvat varmasti! -- lausui hän ääneen,
-sytyttäen savukkeen.
-
-Millä mitalla on ihmisten ansioita mitattava, jotta heitä voisi
-arvostella oikein? Diakoni muisti vihamiehensä, hengellisen opiston
-johtajan, joka kylläkin uskoi jumalaan, ei otellut kaksintaisteluissa ja
-eli siveydessä, mutta joka jolloinkin oli antanut diakonille
-hiekansekaista leipää syödä sekä kerran ollut reväistä häneltä korvan
-irti. Jos kerran ihmiselämä on säännöstelty niin mutkattomasti, että
-tätä julmaa, epärehellistä johtajaa, joka varasti valtion jauhoja,
-kaikki kunnioittivat ja rukoilivat opistossa hänen terveytensä ja
-pelastuksensa puolesta, niin onko silloin oikein karttaa sellaisia
-ihmisiä kuin von Corenia ja Lajevskia vain siitä syystä, että he ovat
-epäuskoisia? Diakoni ryhtyi ratkaisemaan tätä kysymystä, mutta muisti
-samassa Samoilenkon naurettavan muodon tänään, ja se katkaisi hänen
-ajatusjuoksunsa. Kuinka paljon huomenna tullaan nauramaan! Diakoni
-kuvitteli, kuinka hän istuutuu pensaan juurelle katselemaan, ja kun von
-Coren huomenna päivällispöydässä alkaa kehua, niin hän, diakoni, nauraen
-kertoo hänelle kaikki kaksintaistelun yksityiskohdat.
-
-"Mistä te kaikki tiedätte?" kysyy eläintieteilijä. -- "Siinäpä se juuri
-onkin. Kotona olen kyyhöttänyt ja tiedän kumminkin."
-
-Hyvä olisi kuvata kaksintaistelu naurettavassa muodossa. Appi lukisi ja
-nauraisi, apelle ei ole pajunköyttä syöttäminen, pitää kertoa vain tai
-kirjoittaa jotakin naurettavaa.
-
-Aukeni eteen Keltaojan laakso. Sateesta oja oli paisunut leveämmäksi ja
-käynyt vuolaammaksi eikä se enää kohissut kuin ennen, nyt se oikein
-ärjyi. Aamu alkoi sarastaa. Harmaa, valju aamu ja pilvet, jotka kiitivät
-länttä kohden tavoittaakseen ukkospilven ja vuoret, sumun ympäröimät, ja
-märät puut -- kaikki näytti diakonista rumalta ja äkäiseltä. Hän pesi
-kasvonsa ojassa, luki aamurukouksen, ja hänen teki mieli teetä ja
-lämpimiä munkkeja hapankerman kera, joita appelassa joka aamu
-tarjottiin. Muistipa hän vaimonsakin sekä "Mennyt" nimisen kappaleen,
-jota hän soitti pianolla. Millainen nainen hän oikeastaan on? Diakonin
-tutustuttivat häneen, kihlasivat ja naittivat yhdessä viikossa;
-elettyään vaimonsa kanssa vajaan kuukauden hänet määrättiin tänne
-virantekoon, joten ei vielä ollut päässyt selville, millainen ihminen
-hänen vaimonsa on. Ilman häntä tuntuu olo kuitenkin ikävältä.
-
-"Pitääpä kirjoittaa hänelle pikkuinen kirje..." tuumi hän.
-
-Tataarin mökin katolla oli lippu sateesta liuonnut ja riippui rentona,
-ja itse mökki märkine kattoineen näytti matalammalta ja pimeämmältä kuin
-ennen. Oven edustalla oli kaksipyöräiset rattaat; Kerbalai, pari
-abhasialaista ja nuori tataarilaisnainen roimahousuissa, luultavasti
-Kerbalain vaimo tai tytär, kantoivat kapakasta ulos säkkejä ja nostivat
-ne rattaille maissiolkien päälle. Rattaiden vieressä seisoi päät
-painuksissa pari aasia. Pantuaan säkit rattaille abhasialaiset ja
-tataarilaisnainen rupesivat peittämään kuormaa oljilla ja Kerbalai
-kaikella kiireellä valjastamaan aaseja.
-
-"Salakuljetustavaraa kaiketi", ajatteli diakoni.
-
-Tuossa makasi viimekertainen tuulenkaatama puukin, tuossa musta laikka
-osoittamassa nuotion paikkaa. Muistui mieleen kekkerit kaikkine
-yksityiskohtineen, tuli, abhasialaisten laulu, mieluiset haaveet
-piispanvirasta ja kirkollisesta kulkueesta... Musta oja oli sateesta
-käynyt leveämmäksi ja mustemmaksi. Diakoni astui varovasti ojan poikki
-huojuvaa siltaa myöten, jota jo likaiset laineet harjoillaan
-pyyhkielivät, ja kiipesi portaita myöten kuivuuvajaan.
-
-"Erinomainen pää!" ajatteli hän laskeutuen pitkäkseen oljille ja
-muistellen von Corenia. -- "Selvä pää, suokoon Jumala terveyttä.
-Julmuutta vain hänessä on..."
-
-Minkätähden hän vihaa Lajevskia ja tämä häntä? Minkätähden he ryhtyvät
-kaksintaisteluun? Jos he olisivat lapsuudesta asti tunteneet sellaista
-puutetta kuin diakoni, jos heidät olisi kasvatettu raakojen, sydämeltään
-tylyjen, voitonahnasten, leipäpalasta soimaavien, käytökseltään
-töykeiden ja epähienojen, lattialle syljeskelevien, päivällispöydässä ja
-rukouksen aikana röyhtäisevien seassa, jos heitä ei olisi lapsuudesta
-pitäen hemmoiteltu elämän mukavuuksilla ja valittujen ihmisten seuralla,
-niin kuinka kiinteästi he liittyisivätkään toinen toiseensa, kuinka
-mielellään antaisivatkaan toisilleen anteeksi molemminpuoliset
-puutteensa ja pitäisivät arvossa sitä, mitä heissä kummassakin on. Onhan
-ulkonaisestikin siivoja ihmisiä niin kovin vähän maailmassa! Tosin
-Lajevski oli tolkuton, irstas, eriskummainen, mutta eihän hän varasta,
-ei sylkeä lopsauta lattialle, ei morkkaa vaimoaan: "halkeat, mutta työtä
-et tahdo tehdä", ei pieksisi lapsia ohjaksilla eikä syöttäisi
-palkollisille haisevaa silavaa -- eikö siinä jo kyllin, jotta häneen
-voisi suhtautua suopeasti? Sitäpaitsi hän ensi sijassa itse kärsii
-puutteellisuuksistaan, kuten sairas haavoistaan. Sen sijaan, että
-ikävissään ja joidenkin väärinkäsitysten johdosta etsitään toinen
-toisessaan rappeutumista, sukupuuttoon kuolemista, perinnöllisyyttä ynnä
-muuta, mikä on vähän ymmärrettävää, niin eikö heidän olisi parempi
-laskeutua alemmas ja suunnata viha ja kiukku sinne, missä kokonaiset
-kadut kaikuvat törkeän raakuuden, voitonpyynnön, soimausten,
-saastaisuuden, sättimisten, naisten kirkunan kamalasta sekamelskasta...
-
-Rattaiden jyrinä keskeytti diakonin ajatukset. Hän katsahti ulos ovesta
-ja näki ajoneuvoissa kolme miestä: Lajevskin, Sheshkovskin sekä
-posti- ja lennätinkonttorin päällikön.
-
--- Seis! -- sanoi Sheshkovski.
-
-Kaikki kolme kömpivät maahan ja katsoivat toinen toiseensa.
-
--- Heitä ei vielä ole, -- virkkoi Sheshkovski ja pudisteli päältään
-likaa. -- No entä sitten? Kun kerran asia on tällainen, niin etsitään
-sopiva paikka. Tässä ei mahdu edes kääntymään.
-
-He kulkivat kauemmas jokea ylöspäin ja häipyivät pian näkyvistä.
-Tataarilaiskuski istuutui rattaille, kallisti päänsä olkapäätä vasten ja
-nukkui. Odotettuaan kymmenisen minuuttia diakoni tuli ulos kuivuuvajasta
-ja otettuaan päästään mustan huopahatun, ettei häntä huomattaisi, lähti
-kyyryksissä ja ympärilleen vilkuillen hiipimään rantaa pitkin pensaiden
-ja maissisarkojen välitse; puista ja pensaista rapisi hänen päälleen
-suuria vesipisaroita, ruoho ja maissi olivat märkiä.
-
--- Rietasta! -- jupisi hän, kokoillen märkiä ja likaisia helmojaan. --
-Jos olisin tiennyt, en olisi lähtenyt.
-
-Kohta hän kuuli ääniä ja näki ihmisiä. Lajevski asteli, kädet
-hihansuihin työnnettyinä ja kumaraisena, kiivaasti edestakaisin
-saranreunaa pitkin; hänen sekundanttinsa seisoivat joen rannalla ja
-kiersivät paperista savukkeita.
-
-"Kummallista..." ajatteli diakoni, oudoksuen Lajevskin astuntaa. --
-"Ihan kuin ukko."
-
--- Kuinka epäkohteliasta heidän puoleltaan! -- sanoi postivirkamies,
-katsoen kelloa. -- Myöhästyminen saattanee olla oppineiden kannalta
-hyvinkin kiitettävä asia, mutta minusta se on sikamaista.
-
-Sheshkovski, paksu, mustapartainen, mies kuunteli ja virkkoi:
-
--- Jo kuuluvat tulevan!
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Ensi kerran eläissäni näen! Kuinka ihanaa! -- sanoi von Coren, tullen
-näkyviin kedolla ja ojentaen molemmat kätensä itää kohti. --
-Katsokaahan: vihreitä säteitä!
-
-Idässä vuorten takaa sojotti kaksi vihreätä sädettä, ja se oli
-todellakin hyvin kaunista. Aurinko teki nousuaan.
-
--- Päivää! -- jatkoi eläintieteilijä, nyökäyttäen päätään Lajevskin
-sekundanteille. -- En kai myöhästynyt?
-
-Häntä seurasivat hänen sekundanttinsa, kaksi hyvin nuorta yhdenkokoista
-upseeria, Boiko ja Govorovski, yllä valkoiset sotilasmekot, sekä laiha,
-juro tohtori Ustimovitsh, joka toisessa kädessä kantoi jotakin myttyä,
-toista piti selkänsä takana: tapansa mukaan hänellä oli kävelykeppi
-ojennettuna pitkin selkää. Laskien mytyn maahan ja tervehtimättä ketään,
-hän pani toisenkin kätensä selän taakse ja alkoi astella edestakaisin.
-
-Lajevski tunsi uupumusta ja pahaa oloa kuten ihminen, joka vähän ajan
-perästä mahdollisesti on kuoleman oma ja sentähden herättää yleistä
-huomiota. Hän olisi suonut, että hänet tapettaisiin niin pian kuin
-suinkin tai vietäisiin kotiin. Hän näki nyt auringonnousun ensimmäisen
-kerran eläissään; tämä varhainen aamu, vihreät säteet ja kosteus ynnä
-miehet märkine saappaineen näyttivät liikanaisilta hänen elämässään,
-tarpeettomilta, ja vaivasivat häntä; kaikella tällä ei ollut
-minkäänlaista yhteyttä eletyn yön, hänen ajatustensa ja
-syyllisyydentuntonsa kanssa, ja sentähden hän olisi kernaasti lähtenyt
-pois kaksintaistelua odottamatta.
-
-Von Coren oli huomattavasti kiihtynyt ja koetti salata sitä, ollen
-panevinaan kaikkein enimmin huomiota vihreisiin säteisiin. Sekundantit
-olivat hämillään ja katsoivat toinen toiseensa, ikäänkuin kysyen, mitä
-varten he ovat täällä ja mitä heidän on tehtävä.
-
--- Minusta näyttää, herrat, ettei meillä ole syytä mennä tästä
-edemmäksi, -- virkkoi Sheshkovski. -- Sopiihan tässäkin.
-
--- Kyllä tietenkin, -- myönsi von Coren.
-
-Seurasi vaitiolo. Ustimovitsh käveli edestakaisin, kääntyi äkkiä
-Lajevskin puoleen ja sanoi puoliääneen, puhuen vasten hänen kasvojaan:
-
--- Ei kai vielä ole ehditty ilmoittaa teille minun ehtojani. Kumpikin
-riitapuoli maksaa minulle 15 ruplaa, mutta jos toinen kaatuu, maksaa
-eloonjäänyt koko summan 30 ruplaa.
-
-Lajevski oli ennestään tuttu tämän miehen kanssa, mutta nyt vasta hän
-ensi kerran selvästi näki hänen sameat silmänsä, karheat viiksensä ja
-laihan, keuhkotautisen kaulansa: koronkiskuri, mutta ei tohtori! Hänen
-hengityksellään oli vastenmielinen lihan haju.
-
-"Pitäähän olla kaikenlaisia ihmisiä maailmassa", ajatteli Lajevski ja
-vastasi:
-
--- Hyvä on.
-
-Tohtori nyökkäsi ja alkoi jälleen astella, ja ilmeistä oli, ettei hän
-laisinkaan välittänyt rahasta, vaan oli esittänyt asian pelkästä vihasta
-heitä vastaan. Kaikki tunsivat, että oli jo aika aloittaa tai lopettaa
-se, mikä oli jo aloitettu, mutta eivät kuitenkaan aloittaneet eivätkä
-lopettaneet, vaan käyskentelivät, seisoivat ja polttelivat. Nuoret
-upseerit, jotka ensi kerran eläissään olivat läsnä kaksintaistelussa,
-eivät nytkään paljoa uskoneet tähän siviilimiesten heidän mielestään
-tarpeettomaan kaksintaisteluun, tarkastelivat huolellisesti
-palttinamekkojaan ja silittelivät hihoja. Sheshkovski lähestyi heitä ja
-virkkoi hiljaa:
-
--- Herrat, meidän täytyy koettaa kaikkia keinoja estääksemme tämän
-kaksintaistelun. Täytyy sovittaa heidät.
-
-Hän punastui ja jatkoi:
-
--- Eilen kävi Kirilin luonani ja valitti, että Lajevski oli tavannut
-hänet Nadeshda Feodorovnan seurassa ja sen semmoista.
-
--- Niin, sen olemme mekin kuulleet, -- lausui Boiko.
-
--- Siinä sen näette... Lajevskilla vapisevat kädet ja niin edespäin...
-Hänessä ei ole miestä kohottamaan asetta. Kaksintaistelu häntä vastaan
-on yhtä epäinhimillinen kuin taistelu juopunutta tai lavantautista
-vastaan. Ellei sovintoa saada aikaan, on taistelu, hyvät herrat, ainakin
-lykättävä, vai mitä... Tämä on sellaista pirun hommaa, etten viitsisi
-nähdä.
-
--- Puhukaa siitä von Corenille.
-
--- Minä en tiedä kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä välitä
-tietääkään; hän voisi luulla, että Lajevski on alkanut pelätä ja
-lähettänyt minut hänen luokseen. Mutta luulkoon mitä hyvänsä, minä
-sittenkin puhun hänelle.
-
-Sheshkovski suuntasi askelensa epävarmasti ja hieman ontuen, ikäänkuin
-toinen jalka olisi puutunut, von Corenia kohden, ja hänen astuessaan ja
-rykiessään huokui koko hänen olentonsa laiskuutta.
-
--- Kuulkaas, mitä minun on sanottava teille, herraseni, -- aloitti hän
-ja tähysteli tarkasti eläintieteilijän paidan kuvioita. -- Se on meidän
-keskeistä... Minä en tunne kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä
-niistä välitäkään, ja nyt minä puhun -- en sekundanttina, tahtoisin
-sanoa, vaan ihmisenä ja niin edespäin.
-
--- No niin, mitä?
-
--- Kun sekundantit kehoittavat sopimaan, ei heitä tavallisesti kuulla,
-vaan katsotaan heidän välitystarjoustaan pelkäksi muodollisuudeksi.
-Itserakkaus ja niin edespäin. Mutta nyt minä nöyrimmin pyydän teitä
-kiinnittämään huomiotanne Ivan Andreitshiin. Hän ei tänään ole
-normaalitilassa, ei ole täydessä järjessään, niin sanoakseni, kurjan
-näköinen. Hänelle on tapahtunut onnettomuus. En voi suvaita juoruja, --
-Sheshkovski punastui ja vilkaisi taaksensa, -- mutta koska on hankkeissa
-kaksintaistelu, katson tarpeelliseksi ilmoittaa teille. Eilen illalla
-hän Myridovin talossa yllätti naisensa ... erään mieshenkilön seurassa.
-
--- Ilettävää! -- jupisi eläintieteilijä, kalpeni, rypisti otsaansa ja
-sylkäistä läiskäytti: -- Hyi!
-
-Hänen alahuulensa vavahti; hän loittoni Sheshkovskin luota, tahtomatta
-kuulla enempää, ja ikäänkuin hän vahingossa olisi saanut suuhunsa
-jotakin kitkerää, hän taaskin sylkäistä läiskäytti ja katsahti
-vihamielisesti ensi kerran koko aamuna Lajevskiin. Hänen kiihtymyksensä
-ja paha olonsa olivat haihtuneet; nyt hän ravisti päätään ja sanoi
-kovaa:
-
--- Hyvät herrat, mitä me enää odotamme? Miksi emme ala jo?
-
-Sheshkovski ja upseerit katsahtivat toisiinsa ja ensinmainittu kohautti
-olkapäitään.
-
--- Herrat! -- sanoi hän kovalla äänellä, kääntymättä erikoisesti
-kenenkään puoleen. -- Herrat! Me kehoitamme teitä sopimaan.
-
--- Lopettakaamme pikemmin nämä muodollisuudet, -- lausui von Coren. --
-Sovinnosta on jo puhuttu. Mikä on seuraava muodollisuus? Pitäisihän
-koettaa joutua, herrat, muuten aika käy täpäräksi.
-
--- Me pysymme sittenkin vaatimuksessamme, että koettaisitte sopia, --
-sanoi Sheshkovski syyllisyyttä ilmaisevalla äänellä kuin ihminen, jonka
-täytyy sekaantua vieraisiin asioihin; hän kävi punaiseksi, pani käden
-sydämelleen ja jatkoi: -- Herrat, me emme huomaa johdonmukaista yhteyttä
-loukkauksen ja kaksintaistelun välillä. Loukkauksella, jonka joskus
-inhimillisestä heikkoudesta aikaansaamme toinen toisellemme, ja
-kaksintaistelulla ei ole mitään yhteistä. Me olemme yliopiston käyneitä,
-sivistyneitä miehiä, ja tietysti näette itsekin, että kaksintaistelu on
-vain vanhentunut, tyhjä muodollisuus ja niin edespäin. Me otamme sen
-ainakin siltä kannalta, muuten emme olisi tänne tulleet, koska emme voi
-sallia, että ihmiset meidän läsnäollessamme ampuisivat toisiaan ja niin
-edespäin. -- Sheshkovski pyyhki hikeä otsaltaan ja jatkoi: -- Tehkää nyt
-siis, herrat, loppu erimielisyydestänne, ojentakaa toinen toisellenne
-kättä ja lähdetään kotiin juomaan sovinnon malja.
-
-Von Coren oli vaiti. Lajevski, huomattuaan, että häneen katsotaan,
-virkkoi:
-
--- Minulla ei ole mitään Nikolai Vasiljitshiä vastaan. Jos hän katsoo
-minun olevan syyllisen, olen valmis pyytämään häneltä anteeksi.
-
-Von Coren otti pahastuakseen.
-
--- Nähtävästi, hyvät herrat, -- sanoi hän, -- teille olisi mieluista,
-että herra Lajevski palaisi kotiin ylevämielisenä ja ritarina, mutta
-minä en voi hankkia teille tai hänelle sitä mielihyvää. Ei olisi ollut
-syytä nousta varhain ja matkata kaupungista kymmenen virstaa ainoastaan
-sen vuoksi, että olisi voitu juoda sovinnon malja, haukata päälle ja
-selittää minulle, että kaksintaistelu on vanhentunut muodollisuus.
-Kaksintaistelu on kaksintaistelu, eikä sitä ole tehtävä sen
-järjettömämmäksi ja valheellisemmaksi kuin se itsessään on. Minä tahdon
-taistella!
-
-Seurasi hiljaisuus. Upseeri Boiko otti laatikosta kaksi pistoolia:
-toinen annettiin von Corenille, toinen Lajevskille, ja sitten seurasi
-hämminki, joka kotvaksi aikaa tuotti huvia eläintieteilijälle ja
-sekundanteille. Kävi näet ilmi, ettei kukaan läsnäolijoista ollut
-koskaan eläissään ollut mukana kaksintaistelussa eikä varmasti tietänyt,
-kuinka pitää asettua ja mitä sekundanttien on sanottava ja tehtävä.
-Mutta sitten Boiko muisti ja alkoi huulet hymyssä selittää.
-
--- Herrat, kuka muistaa, miten sitä Lermontov kuvaa? -- kysyi von Coren
-nauraen. -- Turgenjevilla myöskin Basarov vaihtaa laukauksia jonkun
-kanssa...
-
--- Mitä siinä on muistelemista, -- sanoi Ustimovitsh kärsimättömäsi ja
-pysähtyi. -- Mitatkaa välimatka -- siinä kaikki.
-
-Ja hän harppasi pari kolme kertaa ikäänkuin näyttääkseen, kuinka on
-mitattava. Boiko luki askelet, ja hänen toverinsa veti miekan tupesta ja
-piirsi maahan päätekohtiin rajaviivat.
-
-Riitamiehet asettuivat paikoilleen yleisen äänettömyyden vallitessa.
-
-"Myyrät", muisti diakoni kyyröttäessään pensaassa.
-
-Taas Sheshkovski puhui jotakin, ja taas selitti jotakin Boiko, mutta
-Lajevski ei kuullut mitään tai oikeammin sanoen kuuli, mutta ei mitään
-ymmärtänyt. Kun tuli aika, viritti hän hanan ja kohotti raskasta, kylmää
-pistooliaan suu ylöspäin. Hän oli unohtanut avata päällyshuttunsa napit,
-ja häntä ahdisti olkapäästä ja kainalosta, käsivarsi kohosi niin
-vastahakoisesti kuin olisi hiha ommeltu lakkipellistä. Hän muisti
-eilisen vihansa tuota mustapintaista otsaa ja kiharatukkaa vastaan ja
-ajatteli, ettei hän edes eilenkään, kovan suuttumuksensa ja vihansa
-hetkellä, olisi voinut ampua ihmiseen. Peläten, että luoti vahingossa
-voisi sattua von Coreniin, hän kohotti pistoolia yhä ylemmäs ja tajusi,
-että tämä liian ilmeinen jalomielisyys ei ole hienotuntoista eikä
-ylevää, mutta toisin hän ei voinut eikä tahtonut. Katsoessaan von
-Corenin kalpeihin, pilkallisesti hymyileviin kasvoihin, jotka ilmaisivat
-hänen olleen jo alusta saakka siinä varmassa uskossa, että hänen
-vastustajansa ampuisi ilmaan, Lajevski ajatteli, että tuossa paikassa,
-Jumalan kiitos, kaikki loppuu ja että tarvitsee vain hiukan kovemmin
-painaa liipasinta...
-
-Potkaisi kovasti olkapäähän, pamahti laukaus, ja vuorilta vastasi kaiku:
-poks-poks!
-
-Von Coren viritti vuorostaan hanan ja katsahti Ustimovitshin puoleen,
-joka edelleen kulki edestakaisin, kädet selän takana ja kiinnittämättä
-huomiota mihinkään.
-
--- Tohtori, -- virkkoi eläintieteilijä, -- minä pyydän, älkää liikkuko
-edestakaisin kuin heiluri. Se panee silmäni kipenöimään.
-
-Tohtori pysähtyi. Von Coren alkoi tähdätä Lajevskiin.
-
-"Nyt tulee loppu!" ajatteli Lajevski.
-
-Suoraan kasvoja kohden suunnattu pistoolinsuu, vihan ja ylenkatseen
-ilmaus von Corenin asennossa ja koko olemuksessa ja tämä murha, jonka
-kunnon mies on aikeissa tehdä näin keskellä päivää kunnon ihmisten
-läsnäollessa, ynnä tämä hiljaisuus ja tuntematon voima, joka pakottaa
-Lajevskin seisomaan paikallaan, estäen häntä juoksemasta pakoon --
-kuinka kaikki tämä on salaperäistä ja käsittämätöntä ja hirveää! Aika,
-joka von Corenilta meni tähdätessä, tuntui Lajevskista pitemmältä kuin
-yökausi. Hän katsoi rukoilevasti sekundantteihin; nämä eivät
-hievahtaneetkaan ja olivat kalpeat.
-
-"Ammu sukkelammin!" ajatteli Lajevski ja tunsi, että hänen kalpeiden,
-värisevien, säälittävien kasvojensa täytyy herättää von Corenissa yhä
-enemmän vihaa.
-
-"Minä surmaan hänet tuossa paikassa", ajatteli von Coren, tähdäten
-otsaan ja tunnustellen jo sormellaan liipasinta. -- "Tietysti
-surmaan..."
-
--- Hän tappaa! -- kuului äkkiä aivan läheltä epätoivoinen huudahdus.
-
-Samassa pamahti laukaus. Nähtyään, että Lajevski seisoi paikallaan eikä
-ollut kaatunut, kaikki kääntyivät katsomaan sille taholle, mistä päin
-huuto oli kuulunut, ja näkivät diakonin. Hän seisoi kalpeana, märät
-hiukset takeltuneina otsaan ja poskiin, yltyleensä märkänä ja liassa
-joen toisella rannalla, hymyili eriskummaisesti ja heilutti märkää
-hattuaan. Sheshkovski naurahti ilosta, ratkesi itkuun ja astui
-syrjään...
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Kotvan kuluttua von Coren ja diakoni yhtyivät joen sillan luona.
-Diakonin mieli oli kuohuksissa, hän hengitti raskaasti ja karttoi
-katsomasta silmiin. Häntä hävetti oma pelkonsa sekä likainen ja märkä
-pukunsa.
-
--- Minusta näytti, että teillä oli aikomuksena surmata hänet ... jupisi
-hän. -- Kuinka se on ihmisluonnolle vastenmielistä! Kuinka peräti
-luonnonvastaista se on!
-
--- Mitä teitä te tänne jouduitte? -- kysyi eläintieteilijä.
-
--- Älkää kysykö, -- sanoi diakoni, huitaisten kädellään. -- Pahahenki
-sai eksytetyksi: lähde ja lähde... Ja minä lähdin ja olin maissipellossa
-istuessani kuolla pelosta. Mutta nyt, Jumalan kiitos, Jumalan kiitos...
-Olen teihin hyvin tyytyväinen, -- puheli diakoni. -- Sitä vain
-pyytämällä pyytäisin, ettei kenellekään puhuttaisi minun olleen täällä,
-muuten voisin saada aika ripin esimiehiltäni. Sanoisivat, että diakoni
-on ollut sekundanttina.
-
--- Hyvät herrat, -- sanoi von Coren. -- Diakoni pyytää, ettette
-kenellekään virkkaisi nähneenne hänet täällä. Hänelle voi seurata siitä
-ikävyyttä.
-
--- Kuinka se on ihmisluonnolle vastenmielistä! -- huokasi diakoni. --
-Suokaa minulle jalomielisesti anteeksi, mutta teillä oli sellainen
-muoto, että luulin teidän ehdottomasti surmaavan hänet.
-
--- Olin kovassa kiusauksessa tehdä lopun tuosta konnasta, -- sanoi von
-Coren, -- mutta te huusitte juuri parahiksi, ja minulta meni luoti
-ohitse. Koko tämä menetelmä on kuitenkin tottumattomalle vastenmielinen,
-ja minä väsyin aika lailla. Olen kovasti heikontunut. Lähdetään
-ajamaan...
-
--- Ei, sallikaa minun kulkea jalan. Minun on vilu ja olen läpimärkä,
-kävelen tästä lämpimikseni.
-
--- Niinkuin tahdotte, -- virkkoi raukealla äänellä uupunut
-eläintieteilijä, istuutui rattaille ja sulki silmänsä. -- Niinkuin
-tahdotte...
-
-Sillä välin kun häärättiin ajoneuvojen ympärillä ja istuuduttiin, seisoi
-Kerbalai tien vieressä ja pidellen molemmin käsin vatsaansa kumarteli
-syvään ja väläytteli hampaitaan; hän luuli herrojen tulevan nauttimaan
-luonnosta ja juomaan teetä eikä ymmärtänyt, miksi he istuutuivat
-ajoneuvoihin. Yleisen äänettömyyden vallitessa saattue läksi liikkeelle,
-ja mökin luo jäi diakoni yksin.
-
--- Meni kapakka, joi tee, -- virkkoi hän Kerbalaille. -- Minun tahto
-syö.
-
-Kerbalai osasi hyvin venäjää, mutta diakoni luuli, että tataari paremmin
-ymmärtää, jos puhuttelee häntä murtaen venäjänkieltä.
-
--- Munakokkeli teki, juusto antoi...
-
--- Tule, tule, pappi, -- sanoi Kerbalai kumartaen. -- Kaikkea annan...
-Juustoakin on ja viiniä myös... Syö mitä haluat.
-
--- Kuinka on tataarinkielellä Jumala? -- kysyi diakoni astuessaan
-kapakkaan.
-
--- Sinun Jumalasi ja minun Jumalani on aivan sama, -- sanoi Kerbalai
-ymmärtäen hänet väärin. -- Kaikilla on yksi Jumala, mutta ihmiset ovat
-erilaiset. Ketkä ovat venäläisiä, ketkä turkkilaisia, kutka taas
-engelsmanneja -- kaikkia ihmisiä on paljon, mutta Jumala on yksi.
-
--- Hyvä. Jos kaikki kansat palvelevat yhtä ainoata Jumalaa, niin miksi
-te, muhamettilaiset, katsotte kristittyihin kuin perivihollisiinne?
-
--- Miksi vihoittelet? -- sanoi Kerbalai, tarttuen molemmin käsin
-vatsaansa, -- sinä olet pappi, minä muhamettilainen, sinä sanot -- syödä
-tahdon, minä annan... Vain rikas pitää lukua siitä, mikä Jumala on
-minun, mikä sinun, mutta köyhälle ykskaikki. Syö, ole hyvä.
-
-Sillä aikaa kun tataarin mökissä keskusteltiin jumaluusopillisista
-asioista, ajoi Lajevski kotiin ja muisteli, kuinka kaameata hänen oli
-ollut matkustaa aamun sarastaessa, kun tie, kalliot ja vuoret olivat
-märät ja pimeät ja tietämätön tulevaisuus häämöitti kammottavana kuin
-kuilu, josta ei näy pohjaa. Nyt sen sijaan välkkyivät sadepisarat
-ruohontutkaimissa ja kivillä kuin timantit, luonto hymyili riemuissaan
-ja kammottava tulevaisuus oli jäänyt taaksepäin. Hän katseli
-Sheshkovskin synkkiä, itkettyneitä kasvoja ja edellä kulkevia kaksia
-ajoneuvoja, joissa istuivat von Coren, hänen sekundanttinsa ja tohtori,
-ja hänestä näytti, ikäänkuin he kaikki olisivat olleet paluumatkalla
-hautuumaalta, vastikään haudattuaan sinne vastuksellisen, sietämättömän
-ihmisen, joka oli häirinnyt kaikkien elämää.
-
-"Kaikki on loppunut", ajatteli hän entistä elämäänsä, varovasti
-silitellen sormillaan kaulaansa.
-
-Hänellä oli oikealle puolelle kaulaa, kauluksen kohdalle, kohonnut pieni
-paisuma, pikkusormen pituinen ja paksuinen, ja tuntui sellaista kipua,
-kuin olisi joku silitysraudalla pyyhkäissyt pitkin kaulaa. Se oli luodin
-aikaansaama ruhjevamma.
-
-Kun hän sitten palasi kotia, kului häneltä päivä, eriskummaisen pitkänä,
-suloisena ja utuisena kuin unhe. Hän tarkkaili ammoin tuntemiansa
-esineitä kuin vankilasta tai sairaalasta hiljan päästetty ja ihmetteli,
-että pöydät, ikkunat ja tuolit, valo ja meri herättivät vilkasta,
-lapsellista iloa, jollaista hän ei ammoin ollut kokenut. Kalpea ja
-kovasti laihtunut Nadeshda Feodorovna ei käsittänyt hänen hellämielistä
-ääntään ja kummallista astuntaansa; hän riensi kertomaan Lajevskille
-kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut... Hänestä näytti, että Lajevski
-luultavasti kuulee huonosti eikä ymmärrä häntä, ja että jos hän saa
-tietää kaikki, niin hän kiroo ja tappaa, mutta Lajevski kuunteli häntä,
-silitteli hänen kasvojaan ja hiuksiaan, katsoi häntä silmiin ja lausui:
-
--- Minulla ei ole ketään muita, paitsi sinua.
-
-Sitten he istuivat kauan aikaa pystyaidan ympäröimässä puistossa,
-painautuneina toinen toisensa kupeeseen ja olivat ääneti tai haaveillen
-ääneen tulevasta onnellisesta elämästään puhelivat lyhyin, katkonaisin
-lausein, ja Lajevskista tuntui, ettei hän koskaan ollut puhunut niin
-pitkään ja niin kauniisti.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Oli kulunut runsaasti kolme kuukautta. Valkeni se päivä, jolloin von
-Coren oli päättänyt matkustaa pois. Varhaisesta aamusta oli ollut kylmä
-ja satanut rankasti, puhalsi koillistuuli, ja merellä kävi kova
-aallokko. Puhuttiin, että semmoisella ilmalla höyrylaiva tuskin saapuisi
-ulkosatamaan. Aikataulun mukaan sen piti saapua kello yhdeksän jälkeen
-aamulla, mutta von Coren, joka oli käynyt rantalaiturilla puolenpäivän
-aikaan sekä iltapäivällä, ei kiikarilla nähnyt muuta kuin harmaita
-aaltoja ja sadetta, joka peitti taivaanrannan näkyvistä.
-
-Illansuussa sade lakkasi, ja tuuli alkoi huomattavasti tyyntyä. Von
-Coren tyytyi jo siihen ajatukseen, ettei hänen matkastaan tänään tulisi
-mitään, ja istuutui Samoilenkon kanssa pelaamaan shakkia; mutta kun
-pimeni, tuli sotamiespalvelija ilmoittamaan, että merellä näkyi tulia ja
-että oli nähty raketti.
-
-Von Corenille tuli kiire. Hän pujotti laukunhihnan olkapäälleen, suuteli
-Samoilenkoa ja diakonia, käväisi ilman mitään tarvetta kaikissa
-huoneissa, sanoi hyvästi palvelijalle ja keittäjälle ja astui kadulle,
-rinnassa se tunto, ikäänkuin olisi unhottanut jotakin tohtorin luo tai
-omaan asuntoonsa. Kadulla hän asteli Samoilenkon rinnalla, ja heitä
-seurasi diakoni, käsissä laatikko, ja viimeisenä kulki sotamiespalvelija
-kantaen kahta matkalaukkua. Vain Samoilenko ja palvelija erottivat nuo
-himmeät tulet merellä, toiset seurueesta katselivat pimeässä, mutta
-eivät nähneet mitään. Laiva pysähtyi kauas rannasta.
-
--- Joutuin, joutuin, -- kiirehti von Coren. -- Pelkään, että laiva
-jättää.
-
-Kulkiessaan kolmi-ikkunaisen talon ohitse, johon Lajevski kohta
-kaksintaistelun jälkeen oli muuttanut asumaan, ei von Coren voinut
-pidättäytyä, vaan katsahti sinne. Lajevski istui pöytänsä yli
-kumartuneena, selkä ikkunaan päin ja kirjoitti.
-
--- Minua ihmetyttää, -- virkkoi eläintieteilijä hiljaa, -- kuinka hän on
-köyristynyt!
-
--- Niin, kyllä sitä sietää ihmetellä, -- huokasi Samoilenko. -- Näin
-istuu mies aamusta iltaan ja työskentelee. Tahtoo suorittaa velkansa. Ja
-elää, veikkonen, huonommin kuin kerjäläinen.
-
-Oltiin puolisen minuuttia ääneti. Eläintieteilijä, tohtori ja diakoni
-seisoivat akkunan kohdalla yhä katsellen Lajevskia.
-
--- Ei matkustanutkaan pois täältä, raukka, -- sanoi Samoilenko. -- Mutta
-muistatko, millaisessa lähtötouhussa hän oli?
-
--- Muistan, kovasti on köyristynyt, -- toisti von Coren. -- Hänen
-häänsä, päivänpituinen työskentelynsä leipäpalan puolesta, jokin uusi
-ilme hänen kasvoillaan, jopa astuntansakin -- kaikki se on niin
-epätavallista, etten suorastaan tiedä miksi sitä sanoakaan, -- ja
-eläintieteilijä tarttui Samoilenkon hihaan ja jatkoi mielenliikutuksen
-väräyttämällä äänellä: -- Sano sinä hänelle ja hänen vaimolleen, että
-minä lähtiessäni ihmettelin heitä, toivoin heille kaikkea hyvää ... ja
-pyydä häntä, ettei hän, jos mahdollista, minua pahoin muistelisi. Hän
-tuntee minut. Hän tietää, että jos minä olisin voinut ennakolta aavistaa
-tällaisen muutoksen tapahtuvan, olisi minusta voinut tulla hänen paras
-ystävänsä.
-
--- Käy sisään hänen luokseen sanomassa hyvästi.
-
--- Ei, se ei olisi sopivaa.
-
--- Miksi? Jumala tietää, ehket enää koskaan häntä näe. Eläintieteilijä
-mietti ja virkkoi:
-
--- Se on totta.
-
-Samoilenko koputti hiljaa sormellaan ikkunaan. Lajevski vavahti ja
-katsahti taakseen.
-
--- Vanja, Nikolai Vasiljitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi, -- sanoi
-Samoilenko. -- Hän on juuri lähdössä matkalle.
-
-Lajevski nousi pöydän äärestä ja meni porstuaan avaamaan oven; von Coren
-ja diakoni astuivat sisään.
-
--- Tulin vain hetkiseksi, -- aloitti eläintieteilijä, riisuen porstuassa
-kalossit ja ollen jo pahoillaan, että oli antanut sijaa tunteelle ja
-tullut tänne kutsumatta. "Minä ihankuin tuppaudun", ajatteli hän, "se on
-tyhmää." -- Suokaa anteeksi, että häiritsen, -- lausui hän astuessaan
-Lajevskin jäljestä tämän huoneeseen, -- mutta minä matkustan nyt pois,
-ja jokin veti minua luoksenne. Jumala tietää, näemmekö enää toisiamme.
-
--- Olen kovin iloinen... Pyydän nöyrimmästi, -- sanoi Lajevski ja
-siirteli kömpelösti vieraille tuoleja, tahtoen ikäänkuin sulkea heiltä
-tien, pysähtyi keskelle lattiaa ja hieroi käsiään.
-
-"Suotta olin jättämättä todistajia kadulle", ajatteli von Coren ja
-virkkoi lujalla äänellä: -- Älkää minua pahoin muistelko, Ivan
-Andreitsh. Tietysti on mahdotonta unhottaa sitä, mikä on ollut, se on
-liian surullista, enkä ole tullut tänne pyytääkseni anteeksi tai
-vakuuttaakseni viattomuuttani. Minä toimin vilpittömässä mielessä enkä
-ole siitä lähtien vaihtanut vakaumusta... Totta on, kuten nyt suureksi
-ilokseni huomaan, että erehdyin teihin nähden, mutta kompastuuhan sitä
-tasaisellakin tiellä, ja sellainen on ihmiskohtalo: ellet erehdy
-pääasiassa, erehdyt yksityiskohdissa. Kukaan ei tunne oikeata totuutta.
-
--- Niin, ei kukaan tunne totuutta... virkkoi Lajevski.
-
--- No, hyvästi nyt... Suokoon Jumala teille kaikkea hyvää.
-
-Von Coren ojensi Lajevskille kättä; Lajevski puristi sitä ja kumarsi.
-
--- Älkää muistelko pahalla mielellä, -- sanoi von Coren. -- Terveisiä
-vaimollenne ja sanokaa hänelle, että olen pahoillani, kun en saanut
-sanoa hänelle jäähyväisiä.
-
--- Hän on kotona.
-
-Lajevski lähestyi ovea ja puhui toiseen huoneeseen:
-
--- Nadja, Nikolai Vasiljevitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi.
-
-Nadeshda Feodorovna astui sisään, pysähtyi ovensuuhun ja katsahti arasti
-vieraihin. Hänen kasvonsa näyttivät syyllisiltä ja säikähtyneiltä, ja
-käsiään hän piti kuin tyttökoululainen, jolle annetaan nuhteita.
-
--- Minä matkustan nyt pois, Nadeshda Feodorovna, -- lausui von Coren, --
-ja tulin sanomaan hyvästi.
-
-Nadeshda Feodorovna ojensi epäröiden hänelle kätensä, ja Lajevski teki
-kumarruksen.
-
-"Voi kuitenkin, kuinka he kumpikin ovat säälittävän näköisiä!" ajatteli
-von Coren. "Ei ole heille helppoa tämä elämä." -- Minä tulen käymään
-Moskovassa ja Pietarissa, -- sanoi hän, -- olisiko jotakin, mitä olisi
-tarvis teille sieltä lähettää?
-
--- Mitäpäs? -- virkkoi Nadeshda Feodorovna ja vaihtoi miehensä kanssa
-huolestuneita katseita. -- Ei kai sitä liene mitään...
-
--- Niin, ei mitään... sanoi Lajevski hieroen käsiään.
-
--- Viekää terveisiä.
-
-Von Coren ei tiennyt, mitä vielä olisi sopinut tai tarvinnut sanoa,
-vaikka sitä ennen, sisään astuessaan, oli aikonut puhua paljon hyvää,
-mieltä lämmittävää ja merkillistä. Hän puristi ääneti Lajevskin ja hänen
-vaimonsa käsiä ja lähti heidän luotaan raskain mielin.
-
--- Millaisia ihmisiä! -- puheli diakoni puoliääneen, astuessaan toisten
-jäljessä. -- Voi, Jumala, millaisia ihmisiä! Tosiaan on Jumalan oikea
-käsi istuttanut tämän viinipensaan! Herra, Herra! Yksi voitti tuhannen,
-toinen kymmenentuhatta. Nikolai Vasiljitsh, -- lausui hän haltioissaan,
--- tietäkää, tänään te voititte ihmisvihollisista suurimman -- voititte
-ylpeyden!
-
--- Herjetkää, diakoni! Mitä voittajia me olemme, minä ja hän? Voittajat
-näyttävät kotkilta, mutta hän on surkea, saamaton, arka, kumartelee kuin
-kiinalainen nukke, ja minun on mieleni niin surullinen.
-
-Takaapäin kuului askelia. Sieltä tuli Lajevski, aikoen saattaa lähtijää.
-Laivasillalla seisoi palvelija, pidellen kahta matkalaukkua, ja hiukan
-loitommalla seisoi neljä soutumiestä.
-
--- Aika tiukka tuuli ... brr! -- sanoi Samoilenko.
-
--- Merellä lienee nyt aika myrsky -- oi, oi! Et sinä nyt lähde sopivaan
-aikaan, Kolja.
-
--- Minä en pelkää meritautia.
-
--- Ei siitä puhetta... Kunpa nuo tolvanat eivät keikauttaisi sinua
-mereen. Olisi pitänytkin lähteä asioimiston purjeveneessä. Missä on
-asioimiston pursi? -- huusi hän soutajille.
-
--- Lähti jo, teidän ylhäisyytenne.
-
--- Entä tullipursi?
-
--- Lähti myöskin.
-
--- Miksei siitä ilmoitettu? -- vihoitteli Samoilenko.
-
--- Tollot!
-
--- Yhdentekevä, älä siinä kimmastu... sanoi von Coren. -- Hyvästi
-sitten. Jumala varjelkoon teitä.
-
-Samoilenko syleili von Corenia ja risti kolmesti hänen kasvojaan.
-
--- Älähän unhoita, Kolja... Kirjoita... Ensi keväänä odotamme.
-
--- Hyvästi, diakoni, -- sanoi von Coren, puristaen diakonin kättä. --
-Kiitos seurastanne ja elähyttävistä puheluistanne. Miettikäähän
-tutkimusretkeä.
-
--- Herran tähden, valmis minä olen vaikka maailman äären! -- nauroi
-diakoni. -- Jäisinkö minä pois pelistä?
-
-Von Coren tunsi pimeässä Lajevskin ja ojensi ääneti hänelle kätensä.
-Soutajat seisoivat jo alhaalla, pidellen kiinni venettä, joka keikkui
-paaluja vasten, vaikkakin sataman sulku suojeli sitä kovalta aallokolta.
-Von Coren laskeutui portaita myöten, loikkasi venheeseen ja istui
-peräsimeen.
-
--- Kirjoita! -- huusi hänelle Samoilenko. -- Pidä vaaria terveydestäsi!
-
-"Ei kukaan tunne oikeata totuutta", ajatteli Lajevski, nostaen
-päällysnuttunsa kaulusta ja työntäen kädet hihansuihin.
-
-Vene kaarsi reippaasti laivasillan ja työntyi väljemmille vesille. Se
-häipyi aaltoihin, mutta solahti seuraavassa hetkessä Syväristä korkealle
-aallonharjalle, niin että saattoi erottaa ihmiset, vieläpä airotkin.
-Vene eteni kolmisen syltä, mutta aallokko hulautti sitä pari syltä
-takaisinpäin.
-
--- Kirjoita! -- huusi Samoilenko. -- Saipa sinut pahahenki lähtemään
-tämmöisellä ilmalla!
-
-"Niin juuri, ei kukaan tunne oikeata totuutta..." ajatteli Lajevski,
-luoden alakuloisen katseen rauhattomalle, synkälle merelle.
-
-"Venettä heittelee takaisinpäin", ajatteli hän, "se kulkee kaksi askelta
-eteen-, yhden taaksepäin, mutta soutajat ovat itsepintaisia, riuhtovat
-väsymättä airoilla eivätkä pelkää korkeita aaltoja. Vene lipuu
-lipumistaan eteenpäin, nyt sitä ei enää näy, kuluu puolisen tuntia, ja
-soutajat näkevät selvästi laivan tulet, ja tunnin kuluttua he ovat jo
-laivaportaiden luona. Samoin elämässäkin... Totuutta etsiessään ihmiset
-kulkevat kaksi askelta eteen-, yhden taaksepäin. Kärsimykset, erehdykset
-ja elämänkaiho heittelevät heitä takaisinpäin, mutta totuudenjano ja
-itsepintainen tahto ajavat heitä yhä eteenpäin. Ja kenpä tietää? Ehkä he
-viimein saavuttavat oikean totuuden..."
-
--- Hyvä-ä-sti! -- huusi Samoilenko.
-
--- Ei näy eikä kuulu, -- sanoi diakoni. -- Onnea matkalle!
-
-Sade alkoi rapista.
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kaksintaistelu, by Anton Tshehov
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSINTAISTELU ***
-
-***** This file should be named 42116-8.txt or 42116-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/2/1/1/42116/
-
-Produced by Jukka Aakula
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/42116-8.zip b/42116-8.zip
deleted file mode 100644
index 128ba0c..0000000
--- a/42116-8.zip
+++ /dev/null