diff options
Diffstat (limited to '42116-0.txt')
| -rw-r--r-- | 42116-0.txt | 4901 |
1 files changed, 4901 insertions, 0 deletions
diff --git a/42116-0.txt b/42116-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3c2ed3b --- /dev/null +++ b/42116-0.txt @@ -0,0 +1,4901 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42116 *** + +KAKSINTAISTELU + +Kirj. + +Anton Tshehov + + +Venäjänkielestä ["Duelj"] suomentanut Emil Mannstén + + + +Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1921. + + + + +I. + + +Oli kello kahdeksan aamulla -- se aika, jolloin upseerit, virkamiehet ja +matkustavaiset tavallisesti kuuman, tukahduttavan yön jälkeen uivat +meressä ja sitten tulivat paviljonkiin juomaan kahvia tai teetä. Ivan +Andreitsh Lajevski, laihahko, vaaleaverinen, kahdeksankolmatta ikäinen +nuorimies, rahaministeriön virkamieslakini päässä ja tohvelit jalassa, +tapasi uimaan mennessä rannalla kosolta tuttavia ja niiden joukossa +ystävänsä, sotilaslääkäri Samoilenkon. + +Samoilenkolla oli iso pää, tukka hyvin lyhyeksi leikattu, kaulaa tuskin +ollenkaan, punakat kasvot, tuuheat mustat kulmakarvat ja harmaa +poskiparta; kun tähän vielä yhtyi turpea vartalo ja käheä soturin basso, +niin eipä ihmettä, että hän vieraaseen, joka ensi kerran saapui +paikkakunnalle, teki vastenmielisen vaikutuksen. Mutta kun ehti kulua +pari kolme päivää ensimmäisestä tutustumisesta, niin alkoivat hänen +kasvonsa näyttää erittäin herttaisilta, lempeiltä, jopa kauniiltakin. +Kankeista liikkeistään ja karkeahkosta äänestään huolimatta hän oli +ihmisenä sävyisä, tavattoman helläluontoinen, jalomielinen ja kohtelias. +Kaikkia kaupunkilaisia hän sinutteli, kaikille hän antoi rahoja +lainaksi, oli heidän lääkärinsä, toimitteli heitä naimisiin, sovitteli +heidän pikku riitojaan, pani toimeen ulkoilmakekkereitä, joissa paistoi +hiilillä lampaanlihamöykkyjä ja keitti piikkieväkaloista mainiota +kalalientä; aina hän puuhasi ja pyysi jonkun puolesta, ja aina hänellä +oli jotakin iloitsemisen syytä. Yleisen mielipiteen mukaan hän oli +moitteeton mies, jolla tiedettiin olevan vain kaksi heikkoutta: +ensiksikin hän häpesi omaa hyväsydämisyyttään ja koetti peittää sitä +tuimalla katsannolla ja tahallisella töykeydellä, ja toiseksi hän +tahtoi, että välskärien ja sotamiesten tuli puhutella häntä +"ylhäisyydeksi", vaikka hänellä oli ainoastaan valtioneuvoksen arvo. + +-- Vastaa minulle, Aleksander Daviditsh, yhteen kysymykseen, -- virkkoi +Lajevski, sittenkun he molemmat, hän ja Samoilenko, olivat astuneet +olkapäitään myöten veteen. -- Otaksutaan, että olet rakastunut naiseen +ja asettunut hänen kanssaan elämään yhdessä; parin vuoden kuluttua +sitten, kuten voi sattua, et enää häntä rakasta, vaan alat tuntea, että +hän on sinulle vieras. Miten sinä sellaisessa tapauksessa menettelisit? + +-- Perin yksinkertaisesti. Sanoisin: lähde, muoriseni, mille +ilmansuunnalle halajat -- ilman pitempiä puheita. + +-- Helposti sanottu! Mutta jollei hänellä ole mihin mennä? Jos hän on +yksinkertainen nainen, vailla sukulaisia, vailla rahaa, jos ei osaa +tehdä työtä... + +-- Siinä tapauksessa ... anna hänelle viisisataa ruplaa käteen tahi +maksa viisikolmatta ruplaa kuukaudessa -- ja tyytyköön siihen. Onhan se +selvää! + +-- Otaksutaan, että sinulla on nuo viisisataa tahi kuukausittain +viisikolmatta, mutta nainen, josta puhun, on älykäs, hieno, ylpeä +luonnostaan. Tokko ottaisit tarjotaksesi hänelle rahoja? Ja missä +muodossa? + +Samoilenko aikoi jotakin vastata, matta samassa suuri aalto hulvahti +heidän molempien ylitse, loiskahti rantaan ja vyöryi pauhaten takaisin +pienten kivien yli. Ystävykset nousivat rannalle ja alkoivat pukeutua. + +-- Tietysti, onhan hankalaa elää naisen kanssa, jota ei rakasta, -- +lausui Samoilenko, karistaen hiekkaa saappaastaan. -- Mutta pohtikaamme +asiaa ihmisyyden kannalta, Vanja. Jos asia koskisi minua, niin en +ollenkaan näyttäisi, että olen lakannut rakastamasta, vaan eläisin hänen +kanssaan hamaan kuolemaan asti. + +Hänen tuli äkkiä häpeä omia sanojaan; niiden vaikutusta lieventääkseen +hän sitten virkkoi: + +-- Minusta on sama, vaikka ei akkaväkeä olisi olemassakaan. Lempo heidät +periköön! + +Ystävykset pukeutuivat ja menivät paviljonkiin. Täällä Samoilenko oli +kuin kotonaan, ja hänellä oli siellä omat erikoiset astiansakin. Joka +aamu hänelle tuotiin tarjottimella kuppi kahvia, korkeassa särmäisessä +juomalasissa jäänsekaista vettä ja ryyppy konjakkia; hän joi ensin +konjakin, sitten kuuman kahvin, sitten jäänsekaisen veden, ja se lienee +maistunut aika hyvältä, sillä nämä juotuaan hän sai silmiinsä erikoisen +kiillon, silitteli molemmin käsin poskipartaansa ja virkkoi merta +pälyillen: + +-- Suurenmoinen näky kerrassaan! + +Pitkän, hyödyttömissä ja ikävissä ajatuksissa vietetyn yön jälkeen, +jotka eivät sallineet hänen nukkua, vaan ihan kuin lisäsivät yön +kuumuutta ja pimeyttä, Lajevski tunsi itsensä masentuneeksi ja veltoksi. +Kylpy ja kahvi eivät tehneet hänen oloaan paremmaksi. + +-- Jatketaanpa, Aleksander Daviditsh, taannoista keskusteluamme, -- +sanoi hän. -- Minä en tahdo peitellä, vaan puhun sinulle suoraan, kuten +ystävälle: välini Nadeshda Feodorovnan kanssa ovat huonot ... tykkänään +huonot! Suo anteeksi, että ilmaisen sinulle salaisuuteni, mutta minun +täytyy saada keventää sydäntäni. + +Samoilenko, aavistaen mistä tulisi olemaan puhe, loi katseensa maahan ja +alkoi sormillaan naputtaa pöytään. + +-- Olen elänyt hänen kanssaan kaksi vuotta, ja nyt on rakkauteni häneen +lopussa, -- jatkoi Lajevski, -- tai oikeammin, olen tullut käsittämään, +etten koskaan ole rakastanutkaan... Nämä kaksi vuotta ovat olleet +petosta. + +Lajevskilla oli tapana keskustellessaan tarkkaavasti katsella +heleänpunaisia kämmeniään, pureskella kynsiään tahi likistää sormilla +kalvosimiaan. Ja nytkin hän teki samoin. + +-- Minä tiedän varsin hyvin, ettet sinä voi minua auttaa, mutta puhun +sinulle sentähden, että meikäläisen kovaosaisen ja liikanaisen ihmisen +ainoa pelastus on puhumisessa. Minun täytyy tehdä tiettäväksi jokainen +tekoni, minun on löydettävä selitys ja puolustus järjettömälle +elämälleni kenenkä hyvänsä teorioista, kirjallisista tyypeistä, siitä +esimerkiksi, että me, aateliset, huononemme suvustamme, ja niin +edelleen... Viime yönä esimerkiksi minä lohdutin itseäni koko ajan +ajattelemalla: ah, kuinka oikeassa on Tolstoi, kuinka säälimättömän +oikeassa! Ja minulle tuli siitä helpotusta. Todellakin suuri kirjailija! +Sanottakoon mitä hyvänsä. + +Samoilenko, joka ei koskaan ollut lukenut Tolstoita, vaikka yhtämittaa +oli ollut aikeissa lukea hänen teoksiaan, joutui hämille ja vastasi: + +-- Niin, kaikki kirjailijat kirjoittavat mielikuvituksesta, mutta hän +ottaa kuvattavansa suoraan luonnosta... + +-- Voi sentään, -- huokasi Lajevski, -- missä määrin sivistys onkaan +meidät turmellut! Minä rakastuin naituun naiseen; hän samaten minuun... +Alussa meillä oli suuteloita, hiljaisia iltoja, lupauksia, Spencer ja +ihanteita ja yhteisiä harrastuksia... Mokoma vale! Todellisuudessa +pakenimme hänen miestään, mutta valehtelimme itsellemme, että pakenimme +sivistyneen elämämme tyhjyyttä. Tulevaisuus kangasti meille +seuraavanlaatuisena: aluksi Kaukaasiassa, kunnes perehdymme maahan ja +ihmisiin, minä otan virastotakin ylleni ja alan hoitaa virkaa, sitten +otamme kappaleen perkaamatonta maata, rupeamme tekemään työtä otsamme +hiessä, istutamme viinitarhan, muokkaamme pellon, ynnä muuta. Jos minun +sijassani olisit ollut sinä tai tuo eläintieteilijä von Coren, olisitte +Nadeshda Feodorovnan kanssa kukaties eläneet kolmekymmentä vuotta ja +jättäneet jälkeläisillenne rikkaan viinitarhan ja tuhannen desjatiinaa +maissipeltoa, jota vastoin minä tunsin itseni hävinneeksi mieheksi jo +ensi päivästä lähtien. Kaupungissa on sietämätön helle, ikävää ja +ihmistyhjää; jos taas lähtee kaupungin ulkopuolelle, on siellä joka +pensaan ja kiven juurella uhkaamassa skorpionit ja käärmeet, ja taas +edempänä ovat vuoret ja erämaa. Outoja ovat ihmiset, outoa on luonto, +viljelys kurjaa -- kaikki se on jotakin toista kuin turkki päällä +kävellä Nevskillä käsi kädessä Nadeshda Feodorovnan kanssa ja haaveksia +lämpimistä maista. Se kysyy taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta mikä +taistelija minä olen? Kurja, heikkohermoinen ja työhön tottumaton... +Ensi päivästä asti oivalsin, että raatajan elämää ja viinitarhaa +koskevat ajatukseni olivat pötyä. Mitä taas tulee rakkauteen, täytyy +minun sanoa, että elämä naisen kanssa, joka on lukenut Spenceriä ja +sinun tähtesi matkannut maailman ääriin, on yhtä vähän mielenkiintoista +kuin elämä minkä Anisan tai Akulinan kanssa hyvänsä. Sama silitysraudan, +ihojauheen ja lääkkeiden haju, samat paperikähertimet joka ikinen aamu +ja sama itsepetos... + +-- Silitysraudatta ei taloudessa tulla toimeen, -- huomautti Samoilenko, +punastuen siitä, että Lajevski niin avomielisesti puheli hänelle tutusta +naisesta. -- Sinä, Vanja, olet tänään pahalla tuulella, huomaan... +Nadeshda Feodorovna on erinomainen, sivistynyt nainen, sinä mainion +järkevä mies. Tosin ette ole vihityt, -- sanoi Samoilenko, katsahtaen +hämillään pöydälle päin, -- mutta sehän ei ole teidän vikanne, ja +sitäpaitsi ... pitää osata vapautua ennakkoluuloista ja asettua nykyajan +kannalle... Minä itse puolustan siviiliavioliittoa, ja ... mutta olen +sitä mieltä, että jos kerran olette yhteen käyneet, on teidän yhdessä +elettävä kuolemaanne asti. + +-- Ilman rakkauttako? + +-- Selitän sinulle heti, -- sanoi Samoilenko. -- Noin kahdeksan vuotta +takaperin meillä oli täällä asioitsijana vanha ukko, ylen viisas mies. +Hänellä oli tapana sanoa: perhe-elämässä on tärkeintä kärsivällisyys. +Kuuletko, Vanja? Ei rakkaus, vaan kärsivällisyys... Elettyäsi parisen +vuotta rakkaudessa on perhe-elämäsi silminnähtävästi joutunut sellaiseen +vaiheeseen, jolloin sinun, voidaksesi ylläpitää tasapainoa, on pantava +liikkeelle kaikki kärsivällisyytesi... + +-- Sinä uskot asioitsijasi, tuon rahjuksen lausuntoon. Minusta hänen +neuvonsa sensijaan on mielettömyyttä. Sinun äijäsi saattoi teeskennellä, +saattoi harjoitella kärsivällisyyttä, jolloin se henkilö, johon hän ei +tuntenut rakkautta, esiintyi hänelle kärsivällisyyden harjoituksissa +välttämättömänä esineenä, mutta minä en ole vielä niin syvälle vajonnut; +jos minua miellyttää kärsivällisyyttä harjoitella, ostan itselleni +voimistelupainot tahi vikurin hevosen, mutta ihmisen jätän rauhaan. + +Samoilenko tilasi valkoista jäänsekaista viiniä. Kun oli juotu lasi +mieheen, kysäisi Lajevski äkkiä: + +-- Sanoppas, ole niin hyvä, mitä merkitsee aivojen pehmeneminen? + +-- Se on, kuinka sinulle selittäisin ... taudillinen tila, jossa +aivoaine pehmenee ... aivan kuin vetelöityy. + +-- Voiko sitä parantaa? + +-- Voi kyllä, ellei tauti ole saanut kehittyä varsin pitkälle... Kylmiä +suihkukylpyjä, espanjankärpäslaastaria... Jotakin sisällisesti +nautittavaksi. + +-- Vai niin... Näetkös siis, mimmoinen on tilani. Hänen kanssaan en voi +elää: se käy yli voimieni. Niin kauan kuin olen sinun seurassasi, minä +vielä sekä filosofoin että naureskelen, mutta kotona mieleni kokonaan +lamaantuu. On niin äärettömän tukala ollakseni, että jos minulle +sanottaisiin esimerkiksi, että minun on vielä elettävä hänen kanssaan +yksi kuukausi, niin on luultavaa, että laskisin luodin otsaani. Siitä +huolimatta minun on mahdoton hänestä erota... Hän on yksinäinen, ei osaa +tehdä työtä, rahoja ei ole minulla eikä hänellä... Minne hän joutuu? +Kenenkä luo menisi? En voi keksiä mitään ... Sano nyt: mitä minun on +tekeminen? + +-- Tjaa ... murahti Samoilenko, tietämättä mitä vastata. -- Rakastaako +hän sinua? + +-- Rakastaa, sen verran kuin mies hänen ikäiselleen ja luonteiselleen +naiselle on tarpeellinen. Minusta hänen olisi yhtä vaikea erota kuin +ihojauheestaan ja paperikähertimistään. Minä olen hänen naiskammionsa +välttämätön, olennainen osa. + +Samoilenko joutui hämille. + +-- Sinä olet, Vanja, tänään pahalla päällä, -- sanoi hän. -- Et tainnut +nukkua. + +-- Sepä se, nukuin huonosti... Tunnen yleensä voivani pahoin. Päässä +tyhjyys, sydäntä ahdistaa, jokin yleinen heikkous... Ihan täytyy lähteä +karkuun! + +-- Minne? + +-- Sinne, pohjolaan. Mäntyjen, sienien, ihmisten, aatteiden pariin... +Antaisin puolet elämästäni, jos tällä hetkellä saisin jossakin Moskovan +tai Tulan kuvernementissa uida joessa, palella, ymmärräthän, kuljeskella +sitten kolmisen tuntia vaikka kaikkein mitättömimmän ylioppilaan kanssa +ja lörpötellä, lörpötellä... Entä heinä, -- kuinka se tuoksuu! +Muistatko? Iltaisin kun käyskentelee puistossa, sisältä kuuluu +pianonsoittoa, kuulee junan tulevan... Mielihyvä saattoi Lajevskin +naurahtamaan, hänen silmistään herahtivat kyynelet, ja salatakseen ne +hän paikaltaan nousematta kurottautui ottamaan tulitikkuja viereiseltä +pöydältä. + +-- Minäpä en ole kahdeksaantoista vuoteen käynyt Venäjällä, -- sanoi +Samoilenko. -- Olen unohtanut, millaista siellä onkaan. Mielestäni ei +ole ihanampaa maata kuin Kaukaasia. + +-- On eräs Vereshtshaginin taulu: mahdottoman syvän kaivon pohjalla +nääntyvät muutamat hengiltä tuomitut vaivoihinsa. Juuri semmoiselta +syvältä kaivolta minusta näyttää ihana Kaukaasiasi. Jos minun olisi +valittava kahdesta: olla nokikolarina Pietarissa tahi täkäläisenä +ruhtinaana, niin valitsisin edellisen toimen. + +Lajevski vaipui mietteisiin. Silmäillessään hänen kumaraista vartaloaan, +yhteen kohti tähystäviä silmiään, kalpeita, hikisiä kasvojaan ja +kuopalle painuneita ohimottaan, pureskeltuja kynsiä ja tohvelia, joka +riippuen kantapäästä lonkollaan jätti huonosti parsitun sukan näkyviin, +Samoilenkon tuli häntä sääli, ja kaiketikin sentähden, että Lajevski +muistutti hänen mielestään avutonta lasta, hän kysyi: + +-- Elääkö äitisi? + +-- Elää, mutta me olemme huonoissa väleissä. Hän ei voinut antaa minulle +anteeksi tätä rakkausjuttua. + +Samoilenko oli hartaasti mieltynyt ystäväänsä. Hän näki Lajevskissa +hulivilin, ylioppilaan, hyvälaatuisen nuoren miehen, jonka kanssa sopi +sekä ryypätä että nauraa makeasti ja haastaa suoraan sydämestä. Se, mitä +hän käsitti Lajevskista, ei häntä ollenkaan miellyttänyt. Lajevski +naukkaili aika lailla, silloinkin kun ei olisi sopinut, pelasi korttia, +halveksi virkaansa, eli yli varojensa, käytti puheessaan usein +säädyttömiä lausetapoja, kulki kadulla tohvelit jalassa ja riiteli +syrjäisten kuullen Nadeshda Feodorovnan kanssa -- ja se oli +Samoilenkolle vastenmielistä. Mutta se, että Lajevski oli opiskellut +filologisessa tiedekunnassa, tilasi kahta paksua aikakauskirjaa, puhui +usein niin oppineesti, että vain harvat häntä ymmärsivät, vietti +yhdyselämää sivistyneen naisen kanssa -- tätä kaikkea Samoilenko ei +ymmärtänyt, mutta se miellytti häntä, ja hän piti Lajevskia suuressa +arvossa, itseänsä ylempänä. + +-- Vielä yksi seikka, -- sanoi Lajevski pudistaen päätään. -- Mutta se +olkoon vain meidän kesken... En ole ilmaissut sitä Nadeshda +Feodorovnallekaan, joten muista pitää hampaittesi takana... Sain toissa +päivänä kirjeen, jossa ilmoitettiin hänen miehensä kuolleen aivojen +pehmenemiseen. + +-- Hyväinen aika ... huokasi Samoilenko. -- Miksi sitä häneltä salaat? + +-- Kirjeen näyttäminen hänelle merkitsisi samaa kuin lähde pois kirkkoon +vihille. Mutta ensin ovat välimme suoritettavat. Sittenkun hän on tullut +huomaamaan, että yhdyselämämme jatkuminen on mahdotonta, näytän hänelle +kirjeen. Silloin se ei enää ole vaarallista. + +-- Tiedätkö mitä, Vanja? -- sanoi Samoilenko, ja hänen kasvoilleen tuli +äkkiä surullinen, rukoileva ilme, kuin hän olisi ollut aikeissa pyytää +jotakin hyvin suloista ja pelännyt saavansa kieltävän vastauksen. -- Nai +sinä hänet. + +-- Minkä tähden? + +-- Täytä velvollisuutesi tätä viehättävää naista kohtaan! Hänen miehensä +kuoli pois, joten siis itse kaitselmus ikäänkuin viittaa sinulle, mitä +on tehtävä! + +-- Kummallinen ihminen, pitäisihän sinun käsittää, että se on +mahdotonta. Yhtä halpamaista ja ihmisarvoa alentavaa on naida ilman +rakkautta kuin toimittaa jumalanpalvelusta, jos puuttuu uskoa. + +-- Mutta se on velvollisuutesi! + +-- Miksi minä olisin velvollinen? -- kysyi Lajevski kiihtyneenä. + +-- Siksi, että sinä houkuttelit hänet miehensä luota ja otit hänet +vastuullesi. + +-- Olenhan sanonut jo ihan selvästi: minä en rakasta! + +-- Kun et rakastane, niin pidä kunniassa, palvo... + +-- Pidä kunniassa, palvo ... matki Lajevski. -- Kuin mitäkin +abbedissaa... Sinä olet huono psykologi ja fysiologi, jos luulet, että +naisen kanssa elääksesi selviydyt yksistään kunnioittamisella ja +palvomisella. Naiselle on ennen kaikkea tarpeen makuuhuone. + +-- Vanja, Vanja ... nuhteli Samoilenko hämillään. + +-- Sinä olet vanha lapsi, teoreetikko, minä sen sijaan nuori ukko ja +käytännön mies, me emme milloinkaan opi ymmärtämään toisiamme. Parasta +kun lopetamme koko keskustelun... Mustaa! -- huusi Lajevski viinurille, +-- paljonko olemme velkaa? + +-- Ei, ei, -- virkkoi tohtori hätäisesti ja tarttui Lajevskin +käsivarteen. -- Minä maksan tämän. Minähän tilasinkin. Merkitse minun +laskuuni! -- huusi hän Mustaalle. + +Ystävykset nousivat ja lähtivät äänettöminä astumaan rantakatua pitkin. +Puistikkokadulle kääntyessään he pysähtyivät ja puristivat jäähyväisiksi +toistensa kättä. + +-- Te, herrat, olette liiaksi hemmoiteltuja! -- huokasi Samoilenko. -- +Sinulle on kohtalo lähettänyt nuoren, kauniin, sivistyneen naisen, ja +sinä pyrit hänestä eroon; jos minulle Jumala sen sijaan antaisi vaikka +kierokylkisen mummon, kunhan olisi lempeä ja hyväluontoinen, niin +olisinpa onnellinen! Eläisin hänen kanssaan viinitarhassani ja... + +Samoilenko huomasi viimeisen lausumansa sopimattomaksi ja lisäsi: + +-- Hommailisihan se velho siellä edes teekeittiötä kiehumaan! + +Heitettyään Lajevskille hyvästit hän lähti astumaan puistikkokatua +pitkin. Kun hän jykevänä, kasvoilla ankara sävy, yllään lumivalkoinen +palttinamekko, jalassa huolellisesti kiilloitetut saappaat, röyhistäen +rintaansa, jolla koreili Vladimirin tähti nauhoineen, asteli pitkin +katua, oli hän hyvin mieltynyt omaan itseensä ja hänestä näytti, että +koko maailma mielihyvin katseli häntä. Päätään kääntämättä hän katsoi +sivuilleen ja huomasi, että puistikkokatu oli hyvässä kunnossa, että +nuoret kypressit, kumipuut ja rumat, kuivankituliaat palmut olivat +sangen kauniita ja lupasivat vastaisuudessa levittää taajaa varjoa, että +tserkessit ovat rehellistä, vieraanvaraista kansaa. "Kumma, ettei +Lajevskia miellytä Kaukaasia", ajatteli hän, "varsin kummallista". +Samassa tuli vastaan viisi sotamiestä pyssyt olalla, tehden hänelle +kunniaa. Oikealla puolen puistikkokatua kulki jalkakäytävää myöten erään +virkamiehen rouva poikansa, lukiolaisen, seurassa. + +-- Maria Konstantinovna, hyvää huomenta! -- huusi hänelle Samoilenko, +herttaisesti hymyillen. -- Kävittekö uimassa? Ha-ha-haa... Terveiseni +Nikodim Aleksandritshille! + +Ja hän asteli edelleen, hymyillen yhä herttaisesti; mutta nähdessään +sotilasvälskärin tulevan vastaan hän äkkiä rypisti kulmansa, pysäytti +välskärin ja kysyi: + +-- Onko sairaalassa ketään? + +-- Ei ketään, teidän ylhäisyytenne. + +-- Kuinka? + +-- Ei ketään, teidän ylhäisyytenne. + +-- Hyvä, saat mennä... + +Huojutellen mahtavasti ruumistaan hän suuntasi askelensa vesimyymälälle +päin, jossa pöydän takana istui grusialaiseksi itseään mainitseva +vanhahko, lihava juutalaisakka, ja lausui tälle niin kovaa, kuin olisi +komentanut kokonaista rykmenttiä: + +-- Olkaa hyvä, antakaa minulle soodavettä! + + + + +II + + +Lajevskin lemmetön suhde Nadeshda Feodorovnaan ilmeni etupäässä siinä, +että kaikki, mitä tämä sanoi tai teki, tuntui hänestä valheelta tai +valheeseen vivahtavalta ja että kaikki naisia ja rakkautta vastaan +tähdätyt kirjoitukset, jotka hän oli lukenut, näyttivät hänestä +mahdollisimman parhaiten soveltuvan häneen, Nadeshda Feodorovnaan, ja +tämän mieheen. Lajevskin palatessa kotiin hän istui jo täysin puettuna +ja kammattuna ikkunan ääressä, joi huolestuneen näköisenä kahvia ja +selaili paksua aikakauskirjaa; ja Lajevski ajatteli, ettei kahvinjuonti +ole mikään niin merkillinen tapahtuma, että sen vuoksi kannattaisi +tekeytyä huolestuneen näköiseksi, ja että turhaan hän oli kuluttanut +aikaa taiteellisen hiuslaitteen aikaansaamiseksi, koska täällä ei ollut +ketään, jota tulisi koettaa miellyttää. Aikakauskirjassakin hän havaitsi +valhetta. Hän ajatteli, että Nadeshda Feodorovna pukeutui ja piti huolta +hiuslaitteestaan näyttääkseen kauniilta ja luki näyttääkseen viisaalta. + +-- Mitä arvelet, sopisiko minun tänään mennä uimaan? -- kysyi Nadeshda +Feodorovna. + +-- Mitäs siitä? Menet tahi olet menemättä, ei tuosta luulisi +maanjäristystä seuraavan... + +-- Ei, minä kysyn vain sentähden, että kunhan ei tohtori suuttuisi. + +-- Kysy sitten tohtorilta. Minä en ole tohtori. + +Tällä kertaa tuntuivat Lajevskista kaikkein vastenmielisimmiltä Nadeshda +Feodorovnassa hänen valkoinen avoin kaulansa ja hiuskiharat niskassa, ja +hän muisti, että Anna Kareninaa, kun hänen rakkautensa miestänsä kohtaan +kylmeni, eivät miellyttäneet hänen korvansa, ja ajatteli: "Kuinka oikein +se on! Kuinka oikein!" Tuntien heikkoutta sekä päässään tyhjyyttä hän +meni työhuoneeseensa, kävi sohvalle pitkäkseen ja peitti kasvonsa +nenäliinalla, etteivät kärpäset pääsisi tekemään kiusaa. Velton unteloja +ajatuksia aina yhdestä ja samasta asiasta liikkui hänen aivoissaan kuin +pitkä kuormajono sateisena syysiltana, ja hän vaipui alakuloiseen +unenhouraukseen. Hän tunsi olevansa syyllinen Nadeshda Feodorovnan ja +tämän miehen edessä, jopa siihenkin, että viimemainittu oli kuollut. Hän +tunsi olevansa syyllinen oman elämänsä edessä, jonka oli turmellut, +korkeiden aatteiden, tietojen ja työn maailman edessä, ja tämä +ihmeellinen maailma tuntui hänestä mahdolliselta ja olemassa olevalta, +ei täällä rannikolla, missä nälkäiset turkkilaiset ja laiskat +abhasialaiset kuljeskelevat, vaan siellä, pohjolassa, missä ovat +ooppera, teatterit, sanomalehdet ja kaikki henkisen työn muodot. +Rehellinen, viisas, ylevä ja puhdas saattaa olla ainoasti siellä, ei +täällä. Hän syytti itseään siitä, ettei hänellä ollut ihanteita eikä +elämää johtavaa aatetta, vaikka nyt hämärästi tajusi, mitä se merkitsi. +Kaksi vuotta takaperin, kun hän oli rakastunut Nadeshda Feodorovnaan, +hänestä tuntui, että heti kun hän on päässyt yhdyselämään Nadeshda +Feodorovnan kanssa ja he ovat matkustaneet Kaukaasiaan, niin hän on +pelastettu alennuksesta ja elämän tyhjyydestä; samaten hän nytkin oli +varma, ettei muuta tarvita kuin että hän hylkää Nadeshda Feodorovnan ja +lähtee Pietariin, niin hän saa kaikki, mitä kaipaa. + +-- Pakoon! -- murahti hän, nousten istualleen ja pureksien kynsiään. -- +Pakoon! + +Hänen mielikuvituksensa hahmotteli, kuinka hän astuu laivaan ja sitten +syö aamiaista, juo kylmää olutta, puhelee laivan kannella naisten +kanssa, sitten Sevastopolissa nousee junaan ja antaa huhkia. Terve, +vapaus! Asemat vilahtavat ohi toinen toisensa jälkeen, ilma käy yhä +kylmemmäksi ja kalseammaksi, jo näkyy koivuja ja kuusia, tuossa jo Kursk +ja Moskova... Ravintoloissa kaalikeittoa, lampaanlihaa ja puuroa, +samminlihaa, olutta, sanalla sanoen -- ei enää aasialaista +raakalaisuutta, vaan Venäjä, todellinen Venäjä. Matkustajat junassa +puhuvat kaupasta, uusista laulajista, ranskalaisvenäläisistä +ystävyyssuhteista; kaikkialla on jo tunnettavissa virkeä, älykäs, reipas +sivistyselämä... Pikemmin, pikemmin! Jopa ollaan vihdoin Nevskillä, +Isolla Morskajalla, tuossa on Kovnon solakatukin, missä hän muinoin asui +ylioppilaitten kanssa yhdessä, tuossa tuttu harmaja taivas, tihkusade, +märät ajurit... + +-- Ivan Andreitsh! -- kutsui joku viereisestä huoneesta. -- Oletteko +kotona? + +-- Täällä olen, -- vastasi Lajevski. -- Mitä tahdotte? + +-- Täällä olisi asiapapereita! + +Lajevski nousi vastahakoisesti, tunsi päätänsä huimaavan ja lähti +haukottaen ja tohveleillaan laahustaen viereiseen huoneeseen. Siellä +seisoi kadulla avonaisen ikkunan edessä eräs hänen nuoria +virkatovereitaan ja levitteli ikkunalaudalle virkakirjeitä. + +-- Kohtsillään, ystäväiseni, -- sanoi Lajevski suopeasti ja lähti +etsimään musteastiaa; lähestyttyään jälleen ikkunaa hän lukematta +allekirjoitti paperit ja virkkoi: + +-- Kyllä on kuuma! + +-- Kuuma on. Tuletteko tänään? + +-- Tuskinpa... En ole oikein terve. Sanokaa, ystävä hyvä, +Sheshkovskille, että puolisen jäljestä pistäydyn hänen luonaan... + +Virkamies lähti pois. Lajevski kävi jälleen sohvalle pitkäkseen ja alkoi +miettiä. + +Siis on tarkoin punnittava kaikki asianhaarat ja harkittava... Ennenkuin +lähden täältä, on minun suoritettava velkani. Olen velkaa noin +kaksituhatta ruplaa. Rahaa minulla ei ole... Se tietysti ei ole tärkeää: +osan suoritan jo nyt miten kuten, osan lähetän sitten Pietarista... +Tärkeintä on Nadeshda Feodorovna... Ihan ensiksi täytyy saada meidän +välimme selviksi... Niin. + +Tovin kuluttua hän aprikoi: eikö olisi parasta lähteä Samoilenkon kanssa +neuvottelemaan? + +"Voisi tuota lähteä", ajatteli hän, "mutta mitä siitä on hyötyä? Rupean +taas syyttä suotta puhumaan hänelle naiskammiosta, naisista ja siitä, +mikä on kunniallista, mikä ei. Onko, lempo soikoon, paikallaan puhua +kunniallisuudesta tai epäkunniallisuudesta, jos on kysymyksessä saada +mahdollisimman pian pelastetuksi oma elämäni, jos menehdyn tässä +hemmetin orjuudessa ja teen lopun itsestäni?... Täytyyhän vihdoinkin +ymmärtää, että tämmöisen elämän jatkaminen kuin minun on halpamaista ja +julmaa, jonka rinnalla kaikki muu on vähäpätöistä ja arvotonta. Pakoon!" +mutisi hän, nousten istualleen. "Pakoon!" + +Autio merenranta, hellittämätön kuumuus, yksitoikkoiset, punasinervät, +autereiset vuoret, aina yhtäläiset ja synkät, ikävystyttivät häntä ja +tuntuivat uuvuttavan hänet uneen ja unholaan. Saattaa olla, että hän on +hyvin järkevä, lahjakas ja erinomaisen rehellinen; saattaa olla, että +jolleivät häntä joka puolelta olisi ympäröineet meri ja vuoret, hänestä +olisi voinut sukeutua joku erinomainen toimihenkilö kunnalliselämän +alalla, valtiomies, puhuja, sanomakirjailija, aatteiden esitaistelija. +Kenpä tietää! Näin ollen, eikö ole järjetöntä kiistellä siitä, onko +kunniallista vai epäkunniallista, jos lahjakas ja hyödyllinen ihminen, +esimerkiksi soittotaituri tai taidemaalari, karatakseen vankeudesta, +rikkoo seinän ja pettää vartijansa? Semmoisen ihmisen asemassa kaikki on +kunniallista. + +Kello kaksi Lajevski ja Nadeshda Feodorovna istuutuivat syömään +päivällistä. Palvelijan tuotua pöytään riisikeittoa tomaattien kanssa, +sanoi Lajevski: + +-- Joka päivä aina samaa. Miksi ei keitetä kaalisoppaa? + +-- Ei ole kaalia. + +-- Kummallista. Samoilenkolla keittävät kaalisoppaa, ja Maria +Konstantinovnalla keitetään kaalia. En tiedä, minkä tähden minun +yksistään on aina syötävä tätä imelää sotkua. Eihän käy laatuun sillä +tavalla, kyyhkyseni. + +Kuten aviopuolisojen suuren suurella enemmistöllä ei Lajevskilla ja +Nadeshda Feodorovnalla aikaisemmin saatu yhtäkään päivällistä syödyksi +ilman oikkuja ja kinastelua, muita siitä pitäen, kun Lajevski oli +päättänyt, ettei hän enää rakasta, koetti hän kaikessa antaa Nadeshda +Feodorovnalle myöten, puhutteli häntä suopeasti ja kohteliaasti, +hymyili, nimitti kyyhkysekseen. + +-- Tällä liemellä on lakritsan maku, -- sanoi hän naurahtaen, hän koetti +väkisinkin näyttää ystävälliseltä, mutta ei voinut, ja lausui: -- Meillä +ei kukaan pidä taloudesta huolta... Jos sinä tosiaankin olet niin sairas +tai lukemisesi sinua estää, niin otan minä hoitaakseni keittiöpuolta. + +Ennen Nadeshda Feodorovna olisi hänelle vastannut: "ota vaan", tai: +"tahdot näköjään tehdä minusta piian", mutta nyt hän vain arasti +katsahti Lajevskiin ja punastui. + +-- No, kuinka jaksat tänään? -- kysyi Lajevski ystävällisesti. + +-- Eipä valittamista. Tunnen vain itseäni raukaisevan. + +-- Täytyy pitää vaaria terveydestään, kyyhkyseni. Minä suorastaan +pelkään puolestasi. + +Nadeshda Feodorovnalla oli jokin tauti. Samoilenko sanoi hänellä olevan +vuorottelevan kuumetaudin ja määräsi hänelle kiniiniä; sen sijaan toinen +lääkäri, Ustimovitsh, pitkäkasvuinen, laihahko, ihmisiä karttava mies, +joka päivällä istui kotonaan, mutta iltaisin käveli hiljakseen yskien +pitkin rantakatua, kädet selän takana ja kävelykeppi sojottaen pitkin +selkää, väitti hänellä olevan naistentaudin ja määräsi kylmiä kääreitä. +Siihen aikaan, jolloin Lajevski vielä rakasti, herätti Nadeshda +Feodorovnan tauti hänessä sääliä ja pelkoa, mutta nyt hän tuossa +taudissakin huomasi valhetta. Kellervät, uneliaat kasvot, veltto +katse ja haukottelut, jotka seurasivat Nadeshda Feodorovnan +vilutaudinkohtauksia, ynnä se, että hän taudinpuuskan aikana maatessaan +piti yllään matkapeitettä ja oli enemmän pojan kuin naisen näköinen, ja +että hänen huoneessaan oli tukahuttava ilma ja omituisen vastenmielinen +haju -- kaikki tämä oli Lajevskin mielestä omiaan hälventämään +onnenkuvitelmaa, samalla kun se oli voimakas vastalause rakkautta ja +avioliittoa vastaan. + +Toisena ruokalajina hänelle tarjottiin pinaattia ja koviksi keitettyjä +munia, mutta Nadeshda Feodorovnalle, kuten ainakin sairaalle, +marjahyytelöä ja maitoa. Kun Nadeshda Feodorovna huolestuneen näköisenä +ensin kosketti lusikalla hyytelöä ja sitten ryhtyi sitä laiskasti +syömään, ryypäten maitoa päälle, joutui Lajevski kuullessaan kulahduksia +hänen kurkussaan semmoisen vihan valtaan, että hänellä ihan alkoi pää +syhyä. Hän myönsi kyllä, että tuommoinen tunne olisi koiraakin vastaan +loukkaava, mutta ei kiukustunut itseensä, vaan Nadeshda Feodorovnaan +siitä, että tämä herätti hänessä sen tunteen, ja ymmärsi nyt, miksi +rakastajat toisinaan surmaavat rakastettunsa. Itse hän ei aikonut +murhata, mutta valamiesoikeuden jäsenenä hän olisi julistanut +murhamiehen syytteestä vapaaksi. + +-- Kiitos, kyyhkyseni, -- sanoi hän päivälliseltä noustua ja suuteli +Nadeshda Feodorovnaa otsaan. + +Tultuaan työhuoneeseen hän asteli noin viisi minuuttia nurkasta +nurkkaan, katseli syrjäkulmin saappaitaan, istui sitten sohvaan ja +jupisi: + +-- Pakoon, pakoon! Välit selviksi ja pakoon! + +Hän kävi pitkäkseen sohvalle, ja hänelle muistui taas, että hän kenties +oli aiheuttanut Nadeshda Feodorovnan miehen kuoleman. + +-- Syyttää ihmistä siitä, että hän on rakastunut tahi lakannut +rakastamasta, on typerää, -- uskotteli hän itselleen ja koukisti +pitkällään ollen säärensä saadakseen saappaat vedetyiksi jalkaan. -- +Rakkaus ja viha eivät ole meidän käskettävissämme. Mitä taas tulee +aviomieheen, niin kenties minä välillisesti olenkin ollut yhtenä syynä +hänen kuolemaansa, mutta toiseksi, olenko minä sittenkään syypää siihen, +että rakastuin hänen vaimoonsa ja vaimo minuun? + +Sitten hän nousi, otti lakkinsa ja läksi virkatoverinsa Sheshkovskin +luo. Sinne kokoontui joka päivä virkamiehiä pelaamaan vistiä ja juomaan +kylmää olutta. + +"Epäröimiselläni minä muistutan Hamletia", ajatteli Lajevski matkalla. +"Kuinka kohdalleen Shakespeare on osannut!" + + + + +III. + + +Haihduttaakseen ikävää ja suopeasti suhtautuen vasta saapuneiden sekä +perheettömien tulokasten tukalaan tilaan, näillä kun ei ollut missä +syödä päivällistä -- kaupungissa ei näet ollut ravintolaa -- tohtori +Samoilenko ylläpiti kotonaan jonkinlaista yhteistä päivällispöytää. Nyt +puheenaolevaan aikaan hänellä oli vain kaksi ruokavierasta: nuori +eläintieteilijä von Coren, joka oli kesällä saapunut Mustalle merelle +tutkimaan meduusojen sikiökehitystä, ja diakoni Pobedov, joka oli +äskettäin päässyt pappisseminaarista ja määrätty tähän pikkukaupunkiin +toimittamaan terveyttänsä hoitamaan matkustaneen vanhan apupapin virkaa. +He maksoivat kumpikin kaksitoista ruplaa kuussa päivällisestä ja +illallisesta, ja Samoilenko oli vaatinut heitä kunniasanallaan +lupaamaan, että he täsmälleen kello kaksi saapuisivat päivälliselle. + +Ensimmäisenä saapui tavallisesti von Coren. Hän istuutui äänetönnä +vierashuoneeseen ja ottaen pöydältä albumin ryhtyi tarkkaavaisesti +katselemaan himmentyneitä valokuvia, jotka esittivät joitakin +tuntemattomia mieshenkilöitä, yllään leveät housut ja päässä +silkkihatut, sekä myssypäisiä naisia, joilla oli pönkkähameet; vain +muutamat näistä Samoilenko muisti nimeltä, mutta niistä, jotka hän oli +unohtanut, hän virkkoi huoahtaen: "Erinomainen, tuiki viisas mies!" +Lopetettuaan albumin tarkastelun von Coren otti hyllyltä pistoolin ja +puristaen kiinni vasemman silmänsä tähtäsi hyvän aikaa ruhtinas +Vorontsovin muotokuvaan tahi katseli kuvastimesta tummanvereviä +kasvojaan, leveää otsaansa ja mustaa, kähärää neekeritukkaansa ja +himmeästä, suurikukkaisesta, persialaista mattoa muistuttavasta +pumpulikankaasta tehtyä paitaansa ja leveää nahkavyötään, joka hänellä +oli liivien asemesta. Itsensä tarkasteleminen tuotti hänelle miltei +suurempaa mielihyvää kuin valokuvien tai kallishelaisen pistoolin +katseleminen. Hän oli hyvin tyytyväinen sekä kasvoihinsa että +huolellisesti kerittyyn partaansa ja leveihin hartioihinsa, jotka +olivat ilmeisenä todistuksena hyvästä terveydestä ja vankasta +ruumiinrakenteesta. Samoin hän oli tyytyväinen keikarimaiseen pukuunsa, +alkaen kaulaliinasta, joka oli paidan väriin mukautuvasti valittu, +keltaisiin kenkiinsä asti. Sillä välin, kun hän katseli albumia ja +seisoi kuvastimen edessä, pidettiin keittiössä ja sen eteen aukeavassa +porstuassa kovaa mekastusta ja kiirettä; siellä näet itse Samoilenko, +takitta ja liiveittä, rinta avoinna, ärtyisenä ja hikeä valuen touhusi +pöytien ääressä valmistaen salaattia tahi jotakin kastiketta, tahi +lihaa, kurkkuja ja sipulia erästä suosittua _okroshka_-nimistä +ruokalajia varten, ja sitä tehdessään hän sinkautteli mulkoilevia +katseita avustavaan sotamiespalvelijaan, väliin taas huitaisi tätä +kohden milloin veitsellä, milloin kauhalla. + +-- Etikka tänne! -- komensi hän, -- tahi ei etikkaa, vaan ruokaöljyä! -- +tiuskasi hän, polkien jalkaa. -- No, minne sinä katosit, mölhö? + +-- Lähdin noutamaan voita, teidän ylhäisyytenne, -- vastasi +hätääntyneesti palvelija särkyneellä tenoriäänellä. + +-- Pian nyt! voi on kaapissa! Ja sano Darjalle, että hän lisää +kurkkupönttöön tilliä! Tilliä! Peitä hapankerma-astia, etteivät kärpäset +mene sinne, tolvana! + +Ja tuntui kuin koko talo olisi ollut täynnä hänen huutonsa pauhua. Noin +kymmentä tai viittätoista minuuttia ennen kello kahta saapui diakoni, +nuori kahdenkolmatta ikäinen mies, laihahko, parraton, viikset vasta +hieman oraalla. Astuessaan vierashuoneeseen hän teki pyhimyskuvaa kohden +kääntyen ristinmerkin ja ojensi hymyillen von Corenille kättä. + +-- Päivää, -- virkkoi eläintieteilijä kylmästi. -- Missä olette ollut? + +-- Rantalaiturilla merihärkiä onkimassa. + +-- Tietysti, missäs... Teidän, diakoni, näyttää olevan mahdoton koskaan +ryhtyä vakavampaan työhön. + +-- Kuinka niin? Eihän työ ole karhu, jotta metsään pakenisi, -- vastasi +diakoni hymyillen ja työnsi kätensä syvälle valkoisen pappisviittansa +taskuihin. + +-- Selkään sietäisitte saada! -- huokasi eläintieteilijä. + +Kului vielä noin neljännestunti, mutta syömään ei kutsuttu, kuului vain, +kuinka sotamies juosta paukutteli porstuasta keittiöön ja taas takaisin, +koluten saappaillaan, ja Samoilenko huusi: + +-- Älä sinne tuppaa! Pane pöydälle! Pese ensin! Nälissään diakoni ja von +Coren alkoivat kengänkoroillaan jyskyttää lattiaa, siten ilmaisten +kärsimättömyyttään, kuten toisen rivin yleisö teatterissa. Viimein +avattiin ovi, ja sotamiespalvelija ilmoitti peräti väsyneenä: "Saisi +tulla ruualle." Ruokasalissa he kohtasivat Samoilenkon, keittiön +kuumuudesta naama punaisena; hän katsoi heihin tuimasti ja nostaen +kauhun ilme kasvoillaan kannen liemimaljasta pani heille kummallekin +lautasellisen keittoa, ja vasta sitten, kun hän oli varmistunut siitä, +että he söivät hyvällä halulla ja että ruoka heille maistui, päästi hän +helpotuksen huokauksen ja istui syvään nojatuoliinsa. Hänen ilmeensä +lieveni ja hän kaatoi itselleen hitaasti ryypyn viinaa ja lausui: + +-- Nuoren polven terveydeksi! + +Lajevskin kanssa tapahtuneen keskustelun jälkeen Samoilenko oli koko +ajan aamusta puolipäivään asti, vaikka olikin erittäin hyvällä tuulella, +tuntenut sielunsa syvyydessä jonkinlaista painostusta. Hänen oli sääli +Lajevskia ja halutti auttaa häntä. Otettuaan liemiruuan alle ryypyn hän +huokasi ja sanoi: + +-- Tapasin tänään Vanja Lajevskin. Raskasta on miehen elämä. Aineellinen +puoli ei ole kehuttava, mutta pahempaa on, että hän henkisesti on aivan +masentunut. Sääli sitä poikaa! + +-- Minun vain ei ole häntä sääli! -- sanoi von Coren. -- Jos tuo +miellyttävä mies olisi hukkumaisillaan, niin minä vielä kepillä +sysäisin: huku, veikkonen, huku... + +-- Ei ole totta. Sitä et sinä tekisi. + +-- Mistä sen päätät? -- kysyi eläintieteilijä olkapäitään kohauttaen. -- +Kykenen minä tekemään hyväntyön siinä missä toinenkin. + +-- Ihmisen hukuttaminen, sekö olisi hyvätyö? -- virkkoi diakoni +naurahtaen. + +-- Ainakin silloin, kun on puhe Lajevskista. + +-- Liemestä puuttuu jotakin, -- lausui Samoilenko, kääntääkseen puheen +toiselle tolalle. + +-- Lajevski on ehdottomasti vahingollinen ja yhteiskunnalle yhtä +vaarallinen kuin koleeramikroobi, -- jatkoi von Coren. -- Kelpo työn +tekee, ken hänet hukuttaa. + +-- Ei ole sinulle kunniaksi, että puhut lähimmäisestäsi tuolla tavalla. +Sanoppa, miksi sinä häntä vihaat? + +-- Älä puhu, tohtori, joutavia. Tietysti olisi järjetöntä vihata ja +halveksia mikroobia, mutta pitää kaiken uhalla lähimmäisenään ketä +hyvänsä ilman erotusta on samaa kuin olla kokonaan harkitsematta, +kieltäytyä oikeudenmukaisesti suhtautumasta ihmisiin, sanalla sanoen -- +pestä kätensä. Minä pidän Lajevskia heittiönä, sitä en salaa, ja +kohtelen häntä kuten heittiötä, täysin tunnollisesti: sinä pidät häntä +lähimmäisenäsi, no -- suutele siis häntä; pidät lähimmäisenä, mikä +tietää, että kohtelet häntä samalla tavalla kuin minua ja diakonia, se +on -- et niin etkä näin. Sinä olet yhtä piittaamaton kaikkia kohtaan. + +-- Että voikin sanoa ihmistä heittiöksi! -- murahti Samoilenko ja +rypisti inhoa ilmaisten kulmiaan. -- Se on siinä määrin epähienoa, etten +osaa sanoakaan! + +-- Ihmisiä arvostellaan heidän tekojensa mukaan, -- pitkitti von Coren. +-- Päättäkää te, diakoni... Puhun, diakoni, nyt teille. Herra Lajevskin +toiminta on levitetty julkisesti eteenne kuin pitkä kiinalainen +asiakirja, ja te voitte lukea sen alusta loppuun. Mitä hän on tehnyt +niiden kahden vuoden aikana, jotka hän on oleskellut täällä? Ensiksi hän +on opettanut kaupungin asukkaat pelaamaan vistiä. Kaksi vuotta takaperin +se peli oli täällä tuntematon; nyt sitä pelaavat aamusta myöhään yöhön +kaikki, yksin naiset ja keskenkasvuiset nuorukaisetkin. Toiseksi hän on +opettanut seudun asukkaat juomaan olutta, mikä myöskin oli tuntematonta +täällä; häntä saavat asukkaat kiittää siitä, että heillä on tietoja eri +viinalajeista, ja nyt he osaavat silmät ummessa erottaa Koshelevin +viinan Smirnovin n:o 21:stä. Kolmanneksi, ennen täällä pidettiin +yhteyttä toisten miesten vaimojen kanssa salaa, samoista syistä kuin +varkaatkin harjoittavat ammattiaan salassa eikä julkisesti; huorintekoa +pidettiin jonakin semmoisena, mitä hävettiin tuoda julkisesti +näytteille; mutta Lajevski esiintyi tässäkin suhteessa uranuurtajana: +hän viettää yhdyselämää toisen miehen vaimon kanssa julkisesti. +Neljänneksi... + +Von Coren söi sukkelasti loppuun keiton ja ojensi lautasen palvelijalle. + +-- Minä pääsin Lajevskista selville jo tuttavuutemme ensi kuukautena, -- +jatkoi hän, kääntyen diakonin puoleen. -- Me saavuimme tänne yksiin +aikoihin. Hänen kaltaisensa ihmiset pitävät hyvin paljon ystävyydestä, +läheisestä tuttavuudesta, lujasta yhteisyydentunteesta ja sen +semmoisesta, sillä he tarvitsevat aina tovereita kortti-iltoihinsa ja +juominkeihinsa; lisäksi he ovat hyvin lavertelevia, ja heillä pitää siis +olla kuulijoita. Me tulimme keskenämme ystäviksi, toisin sanoen, hän +juoksi luonani joka päivä, esti minua työskentelemästä ja lateli minulle +jalkavaimoaan koskevia salaisuuksia. Jo alusta pitäen hämmästyin hänen +tavatonta valheellisuuttaan, joka minua suorastaan tympäisi. Ystävänä +minä häntä nuhtelin siitä, että hän joi paljon, eli yli varojensa ja +teki velkaa, että hän kulutti aikaansa toimettomuudessa, ei viitsinyt +lueskella, oli epäsivistynyt ja vähätietoinen -- ja vastaukseksi +kaikkiin moitteisiini hän katkerasti hymyili, huokasi ja lausui: "Minä +olen kovaosainen, liika ihminen", tahi: "Mitäpähän voi vaatia meiltä, +maaorjuuden jätteiltä?" tahi "Me huononemme suvustamme..." Taikka hän +alkoi ladella pitkää sekasotkua Oneginista, Petshorinista, Byronin +Cainista, Dasarovista, joista sanoi: "He ovat meidän isiämme lihan ja +hengen puolesta." Ymmärrettävä siis muka niin, ettei ole hänen vikansa, +jos virkakirjeet ovat viikkomääriä aukaisematta, jos hän itse juo ja +juottaa muita, vaan syynä siihen ovat Onegin, Petshorin ja Turgenjev, +joka on ensimmäisenä kuvannut nuo kovaosaiset ja liiat ihmiset. Syy +hänen tavattomaan irstaisuuteensa ja turmelukseensa ei nähkääs ole +hänessä itsessään, vaan jossakin ulkopuolella häntä, avaruudessa. Ja +paitsi sitä -- sukkela temppu! -- irstainen, valheellinen ja viheliäinen +ei ole yksistään hän, vaan me... "me kahdeksankymmen-luvun ihmiset", +"me, maaorjuuden veltot, hermostuneet sikiöt", "me sivistyksen +silpomat"... Sanalla sanoen, meidän tulee ymmärtää, että sellainen suuri +mies kuin Lajevski on lankeemuksessaankin suuri, että hänen +irstaisuutensa, sivistymättömyytensä ja epäsiisteytensä ovat katsottavat +välttämättömyyden pyhittämäksi luonnonhistorialliseksi ilmiöksi, että +syy siihen on haettava yliluonnollisissa maailman voimissa ja että +Lajevskin eteen on ripustettava pyhimyslamppu, koska hän on ajan ja sen +tuulahdusten, perinnöllisyyden ynnä muun sellaisen kohtalokas uhri. +Kaikki virkamiehet ja naiset, jotka kuuntelivat hänen puheluaan, +päästivät senkin seitsemän oh ja ah, mutta minä en hyvään aikaan voinut +käsittää, olinko tekemisissä kyynikon vai ovelan veijarin kanssa. +Sellaiset ihmiset kuin hän, näöltään älykkäät, jonkun verran kasvatusta +saaneet ja omasta jalosukuisuudestaan suurta ääntä pitäväiset, osaavat +teeskennellä olevansa syvällisiä luonteita. + +-- Pidä jo suusi! -- kivahti Samoilenko. -- Minä en salli, että +läsnäollessani puhutaan pahaa mitä jalomielisimmästä miehestä. + +-- Älä keskeytä, Aleksander Daviditsh, -- lausui von Coren kylmästi. -- +Minä lopetan kohta. Lajevski on joltisenkin yksinkertainen elimistö. +Hänen siveellinen rakenteensa on seuraava: aamulla tohvelit, kylpy ja +kahvi, sitten päivälliseen asti tohvelit, liikunto ja puhelu, kello +kaksi tohvelit, päivällinen ja viini, kello viisi kylpy, tee ja viini, +sen jälkeen visti ja valehteleminen, kello kymmenen illallinen ja viini, +jälkeen puolenyön uni ja _la femme_. Koko hänen olemassaolonsa sisältyy +tähän suppeaan ohjelmaan, kuten muna sisältyy kuoreen; joko hän kävelee +tai istuu, on suuttunut, kirjoittaa tai iloitsee, kaiken tarkoituksena +on viini, kortit, tohvelit ja nainen. Naisella on hänen elämässään +ratkaiseva, kaikki voittava merkitys. Hän on itse kertonut jo +kolmentoista vuoden ikäisenä olleensa rakastunut; yliopiston toisella +kurssilla ollessaan hän eli naisen kanssa, jonka vaikutus häneen oli +terveellinen ja jota hänen on kiittäminen musikaalisesta +sivistyksestään. Toisella kurssilla ollessaan hän osti porttolasta +vapaaksi yleisen naisen, korotti hänet omalle tasolleen ja otti hänet +rakastajattarekseen, mutta elettyään hänen kanssaan puoli vuotta +naikkonen karkasi emäntänsä luo takaisin, tuottaen miesparalle melkoista +sydämensurua. Vieläpä hän kärsi siitä niin, että hänen täytyi erota +yliopistosta ja viettää kaksi vuotta toimetonna kotona. Se oli kuitenkin +hänelle hyväksi. Siellä hän joutui väleihin erään leskivaimon kanssa, +joka kehoitti häntä luopumaan lainopillisesta tiedekunnasta ja +siirtymään kielitieteelliseen, kuten hän tekikin. Päätettyään kurssin +hän kiihkeästi rakastui nykyiseen ... miksi häntä sanoisi? ... naituun +naiseensa, jonka kanssa hänen oli pakko paeta tänne Kaukaasiaan +ihanteiden hakuun... Huomenna, ellei jo tänään, hän kylmenee tällekin +naiselle ja pakenee takaisin Pietariin, tietenkin taas ajaen takaa +ihanteita. + +-- Mistä sinä sen tiedät? -- tiuskaisi Samoilenko, katsahtaen vihaisesti +eläintieteilijään. -- Söisit nyt vain. + +Tuotiin keitettyjä mugtl-kaloja puolalaisen kastikkeen kera. Samoilenko +pani kummankin ruokavieraansa lautaselle kokonaisen kalan ja kaatoi +päälle kastiketta. Äänettömyyttä kesti parisen minuuttia. + +-- Naisella on tähdellinen osa jokaisen ihmisen elämässä, -- sanoi +diakoni. -- Sille ei voi mitään. + +-- Kyllä niin, mutta missä määrin? Jokaisella meistä on nainen -- äiti, +sisar, vaimo tahi ystävätär, mutta Lajevskilla on nainen kaikki kaikessa +eikä kumminkaan muuta kuin rakastajatar. Nainen eli yhteisolo hänen +kanssaan on hänen elämänsä onni ja päämäärä; hän on iloinen, surullinen, +ikävissään, pettynyt naisen tähden; jos hän on kyllästynyt elämään, on +syynä nainen; jos uusi elämä näytti sarastavan tai hän keksi ihanteita, +oli siinäkin aina mukana nainen... Häntä miellyttävät ainoastaan +sellaiset teokset tai kuvat, joissa on nainen... Hänestä meidän +aikakautemme on paha ja huonompi kuin neli- ja kuusikymmenluvun vuodet +ainoastaan sentähden, että me emme kykene antautumaan, itsemme +unhottaen, rakkauden lumoihin ja intohimoihin. Näillä hekumoitsijoilla +lienee aivoissa jokin erikoinen solukasvain, joka puristaa aivoja ja +hallitsee koko henkistä toimintaa. Tarkatkaapa Lajevskia, kun hän istuu +jossakin seurassa. Huomatkaa: ottaessanne hänen läsnäollessaan puheeksi +jonkin yleisen kysymyksen, esimerkiksi solun tahi vaiston, hän istuu +syrjässä, on vaiti eikä kuuntele; hän on väsyneen, onnettoman näköinen, +mikään ei herätä hänen mielenkiintoaan, kaikki on typerää ja mitätöntä, +mutta annas olla, että tulee puhe koiraista ja naaraista, siitä +esimerkiksi, että hämähäkeillä naaras hedelmöitymisen jälkeen syö +koiraksen, niin oitis hänen silmänsä leimahtavat uteliaisuudesta, kasvot +kirkastuvat, ja mies aivan kuin elpyy. Kaikki hänen ajatuksensa, miten +jaloja, yleviä tai joutavia ne lienevätkin, keskittyvät aina samaan +pisteeseen. Jos kävelet hänen kanssaan kadulla ja kohtaat esimerkiksi +aasin... -- "Sanokaa, olkaa niin hyvä, -- kysyy hän, -- mikä on seuraus, +jos aasintamman astuttaa kamelilla?" Entä unet sitten! Onko hän kertonut +teille unistaan? Ne vasta ovat mainioita! Milloin hän näkee unta, että +hänet naitettiin kuussa, milloin taas sattuu, että hänet kutsutaan +poliisikamariin ja käsketään ottamaan kitara elämänkumppanikseen... + +Diakoni päästi raikuvan naurun; Samoilenko rypisti kulmiaan ja pinnisti +vihaisesti naamaansa pysyäkseen totisena, mutta ei jaksanut pidättäytyä +ja remahti kohti kurkkua nauramaan. + +-- Valehtelet alusta loppuun! -- sanoi hän pyyhkien kyyneliään. -- +Totisesti sinä valehtelet! + + + + +IV. + + +Diakoni oli varsin herkkä nauramaan ja nauroi vaikka kuinka mitättömälle +asialle, niin että sai pistoksen ja oli nikahtua. Näytti kuin hän olisi +rakastanut ihmisseuraa vain sen vuoksi, että ihmisillä on naurettavia +puolia ja että heille sopii antaa lystikkäitä nimiä. Samoilenkon hän +risti juoksijahämähäkiksi ja hänen sotamiesapurinsa rääkysorsaksi, ja +kerran, kun von Coren Lajevskista ja Nadeshda Feodorovnasta puhuessaan +sanoi heitä koira-apinoiksi, oli hän ihastuksesta ihan haltioissaan... +Hän kiinnitti ahnaasti katseensa toisen kasvoihin, kuunteli silmää +rävähyttämättä, ja ilmeistä oli, kuinka nauru täytti hänen silmänsä ja +kasvot jännittyivät hänen odottaessaan, milloin saisi remahtaa +valloilleen ja nauraa läkähtyäkseen. + +-- Hän on irstainen ja läpeensä turmeltunut olento, -- jatkoi +eläintieteilijä, ja diakoni, toivoen kuulevansa naurettavia sanoja, +kiinnitti katseensa hänen kasvoihinsa. -- Tapaa harvoin sellaista +raukkamaisuutta: ruumiiltaan hän on hontelo, kivuloinen ja vanha, ja +älyltään hän ei missään suhteessa ole paksua kauppiaanmuijaa kummempi, +joka ei muuta tee kuin syö, juo, makaa höyhenpatjalla ja armastelee +renkiään. + +Diakoni purskahti jälleen nauramaan. + +-- Älkää naurako, diakoni, -- sanoi von Coren, -- se on perältäkin +typerää. Minä en olisi kiinnittänyt huomiota hänen mitättömyyteensä, -- +lisäsi hän, ensin odotettuaan diakonin naurun lakkaamista, -- olisin +sivuuttanut hänet kokonaan, ellei hän olisi niin vahingollinen ja +vaarallinen. Hänen vahingollisuutensa ilmenee etupäässä siinä, että +hänellä on naismaailmassa menestystä ja hän siis uhkaa lahjoittaa +maailmalle jälkeläisiä, tusinan verran Lajevskeja, yhtä kivuloisia ja +turmeltuneita kuin hän itsekin. Toiseksi hän on mitä suurimmassa +määrässä tartuntaa levittävä. Vististä ja oluesta olen teille jo +puhunut. Vuoden parin perästä se pääsee vallalle koko Kaukaasian +rannikolla. Tiedättehän, kuinka kansan suuri enemmistö, olletikin sen +keskikerros, luottaa sivistykseen, yliopisto-arvoihin ja kirjalliseen +kieleen. Tehköön hän minkä konnuuden tahansa, kaikki uskovat, että se on +hyvää, että sen täytyy niin ollakin, koska hän on sivistynyt, +vapaamielinen ja yliopistossa opiskellut. Lisäksi hän on kovaosainen, +liika ihminen, heikkohermoinen, ajan uhri, mikä tietysti merkitsee, että +hänelle on kaikki luvallista. Hän on miellyttävä, herttainen mies, +suhtautuu niin suopeasti ihmisten heikkouksiin; hän on puhelias, +myötätuntoinen, sopuisa, ylpeydestä vapaa, hänen kanssaan voi ryypätä, +puhella rivouksia, hieman juoruillakin... Yhteinen kansa, joka uskonnon +ja siveyden asioissa aina on taipuvainen ihmisjumaloimiseen, suosii +enimmin niitä pikkujumalia, joilla on samanlaisia heikkouksia kuin sillä +itsellään. Päättäkää siis itse, kuinka laaja ala hänellä on levitellä +tartuntaansa! Lisäksi hän on jommoinenkin näyttelijä ja sukkela +teeskentelijä ja osaa mainiosti kutkutella ihmisten heikkoja puolia. +Ottakaapa hänen konstinsa ja temppunsa, esimerkiksi kuinka hän puhuu +sivistyksestä. Hän ei ole saanut oikean sivistyksen hajuakaan, mutta +kuulkaapa, kuinka hän julistaa: -- "Sivistys on meidät kokonaan +tärvellyt! Kuinka kadehdinkaan villikansoja, noita luonnonlapsia, jotka +eivät sivistyksestä tiedä mitään!" On näet ymmärrettävä, että hän +ennenmuinoin on koko sydämestään harrastanut sivistystä, palvellut sitä, +omaksunut sen perinpohjin, mutta se on muka uuvuttanut hänet, tuottanut +hänelle pettymystä ja tuskaa; hän nähkääs on Faust, toinen Tolstoi... +Schopenhaueria ja Spenceriä hän kohtelee yliolkaisesti kuin koulupoikia +ja taputtaa heitä isällisesti olalle: mitä nyt muka Spencer? Tietysti +hän ei ole lukenutkaan Spenceriä, mutta kuinka somaa sentään, kun hän +kevyeen, huolimattoman ivalliseen tapaansa puhuu naikkosestaan: -- "Hän +on lukenut Spenceriä!" Ja ihmiset kuuntelevat häntä, eikä kukaan huoli +ymmärtää, että semmoinen puoskari kuin hän ei ole oikeutettu suutelemaan +Spencerin kengänpohjia, saati tuohon tapaan puhumaan Spenceristä. +Penkomaan sivistyksen juuria, repostelemaan auktoriteetteja, kukistamaan +alttareja, heittämään niihin lokaa ja narrimaisesti vilkuilemaan, vain +puolustaakseen ja peittääkseen omaa kehnouttaan ja siveellistä +vajavaisuuttaan -- semmoiseen kykenee vain äärimmäisen itserakas, +halpamainen ja katala elukka. + +-- Minä en käsitä, Kolja, mitä sinä hänestä oikein tahdot, -- virkkoi +Samoilenko ja silmäili eläintieteilijää, ei enää vihaisesti, vaan +syyllisyyttä tuntien. -- Hän on samanlainen ihminen kuin kaikki muut. +Tietysti hänellä on heikkoutensa, mutta hän on kumminkin nykyajan +aatteiden tasalla, hoitaa virkaansa, tuottaa hyötyä isänmaalle... +Kymmenen vuotta takaperin palveli täällä asioitsijana muuan vanha ukko, +ylen viisas mies... Niin, hänellä oli tapana sanoa... + +-- Turhaa puhetta! -- keskeytti eläintieteilijä. -- Sinä sanot, että hän +hoitaa virkaansa. Mutta kuinka hän sitä hoitaa? Ovatko tavat sen kautta, +että hän tuli tänne, muuttuneet yhtään paremmiksi, virkamiehet yhtään +säntillisemmiksi ja kohteliaammiksi? Päinvastoin, yliopistosivistyksen +saaneen miehen arvovallalla hän on vain antanut kannatuksensa +heidän irstaisuudelleen. Säntillinen hän on vain kuukauden +kahdentenakymmenentenä päivänä, jolloin hän saa palkkansa, kaikkina +muina päivinä hän vain tassuttaa tohvelit jalassa kotonaan ja koettaa +olla sen näköinen, kuin tekisi Venäjän hallitukselle suurenkin hyväntyön +sillä, että oleksii Kaukaasiassa. Ei, Aleksander Daviditsh, älä sinä +häntä puolusta. Sinä olet epäoikeudenmukainen alusta loppuun. Jos sinä +todellakin häntä rakastaisit ja pitäisit lähimmäisenäsi, niin ennen +kaikkea et voisi olla piittaamatta hänen heikkouksistaan, et niitä +kohtelisi suopeasti, vaan koettaisit hänen omaksi hyödykseen tehdä hänet +vaarattomaksi. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Tehdä vaarattomaksi. Koska hän on parantumaton, voi hänet tehdä +vaarattomaksi vain yhdellä tavalla... + +Von Coren vetäisi sormellaan poikkipuolin kaulaansa. + +-- Tahi hukuttaa, sama se ... lisäsi hän. -- Ihmiskunnan ja heidän omat +etunsa vaativat, että tällaiset ihmiset ehdottomasti poistetaan. + +-- Mitä sinä puhut?! -- jupisi Samoilenko, nousten seisoalleen ja +kummastuneena katsellen eläintieteilijän rauhallisiin, jäykkiin +kasvoihin. -- Diakoni, mitä hän puhuu? Oletko sinä järjilläsi? + +-- Minä en vaadi kuolemanrangaistusta, -- sanoi von Coren. -- Jos sen +vahingollisuus on todettu, niin keksikää jokin muu. Jos Lajevskia ei +sovi tuhota, niin eristäkää hänet, riistäkää häneltä persoonallisuus, +pankaa hänet yleiseen työhön... + +-- Mitä sinä puhut? -- lausui Samoilenko kauhistuneena. -- Pippuria, +pippuria! -- huudahti hän sitten epätoivoisella äänellä, nähdessään, +että diakoni söi täytettyjä käärylöitä ilman pippuria. -- Sinä, +järkevimpiä miehiä mitä on olemassa, mitä sinä puhut?! Ystävämmekö, +ylpeä, sivistynyt ihminen, pantava yleiseen työhön!! + +-- Jos on ylpeä ja ryhtyy vastarintaan -- niin rautoihin! + +Samoilenko ei kyennyt virkkamaan sanaakaan ja liikutteli vain sormiaan; +diakoni katsahti hänen tyrmistyneihin, todellakin koomillisiin +kasvoihinsa ja purskahti nauramaan. + +-- Lakatkaamme puhumasta siitä, -- sanoi eläintieteilijä. -- Sinun, +Aleksander Daviditsh, on muistaminen vain se, että alkuaikoina oli +ihmiskunta olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan kautta +suojeltu sellaisilta yksilöiltä kuin tämä Lajevski on; nyt sitävastoin +on kulttuurimme melkoiseksi osaksi heikontanut taistelua ja valintaa. Ja +meidän on itsemme pidettävä huoli kivuloisten ja kelvottomien +hävittämisestä, muuten uhkaavat Lajevskit lisääntyessään tuhota +sivistyksen, ja ihmissuku rappeutuu aivan täydellisesti. Emme voi +syyttää siitä muita kuin itseämme. + +-- Ellei selviydytä muuten kuin ihmisiä hukuttamalla ja hirttämällä, -- +lausui Samoilenko, -- niin hiiteen sitten sivistyksesi ja ihmissukusi! +Hiiteen! Kuules mitä sinulle sanon: sinä olet perin oppinut, ylen +järkevä mies ja isänmaasi ylpeys, mutta sinulta ovat saksalaiset +pilanneet pään. Niin juuri, saksalaiset! + +Aina siitä asti, kun Samoilenko lähti Tartosta, jossa oli opiskellut +lääketiedettä, hän oli vain harvoin nähnyt saksalaisia eikä ollut +lukenut ainoatakaan saksalaista kirjaa, mutta hänen ajatuksensa mukaan +lähti kaikki paha politiikassa ja tieteessä saksalaisista. Mistä hän +sellaisen ajatuksen oli saanut, ei hän itsekään osannut sanoa, mutta +lujassa se vain oli. + +-- Niin juuri, saksalaiset! -- toisti hän vielä kerran. -- Lähdetään +juomaan teetä. + +Kaikki kolme nousivat pöydästä ja otettuaan lakit päähänsä lähtivät +pystyaidalla ympäröityyn puistoon, missä istahtivat vaaleiden +vaahterain, päärynä- ja kastanjapuiden katveeseen. Eläintieteilijä ja +diakoni istuivat penkille pienen pöydän ääreen, Samoilenko heittäytyi +juurista tehtyyn, leveä- ja loivaselkäiseen nojatuoliin. Palvelija toi +pöydälle teevehkeet, hilloa ja pullon marjamehua. + +Oli kova helle, kolmisenkymmentä astetta varjossa. Polttava ilma oli +ikäänkuin paikalleen jähmettynyt, ja kastanjapuun oksasta maahan +riippuva pitkä hämähäkinverkko uinui rentona liikahtamatta. Diakoni otti +kitaran, jonka vakituinen paikka oli maassa pöydän vieressä, soinnutti +sen ja lauloi hiljaisella vienolla äänellä: "Seminaaripojat ne krouvin +luona seisoi..." mutta vaikeni samassa kuumuuden tähden, pyyhki hien +otsaltaan ja loi silmänsä polttavaa sinitaivasta kohti. Samoilenko +torkahti; helteestä, hiljaisuudesta ja makeasta, päivällisenjälkeisestä +unenhorroksesta, joka tuota pikaa valtasi kaikki hänen jäsenensä, hän +raukesi ja humaltui; hänen kätensä hervahtivat, silmät siristyivät, pää +painui rinnalle... Melkein kyyneliin asti heltyen hän tuijotti von +Coreniin ja diakoniin ja mutisi: + +-- Nuori sukupolvi... Tieteen tähti ja kirkon kynttilä... Katsoppas +vain, pitkäliepeinen halleluja kohoaa pääpiispaksi... Kukaties saamme +vielä hänen kättään suudella... Sama se... Suokoon Jumala... + +Kohta alkoi kuulua kuorsaamista. Von Coren ja diakoni joivat teensä +loppuun ja lähtivät kadulle. + +-- Tuletteko taas laiturille merihärkiä onkimaan? -- kysyi +eläintieteilijä. + +-- En, kuumanlaista on. + +-- Mennään minun asuntooni. Autatte postilähetysten pakkauksessa ja +kirjoitatte joitakin papereita puhtaaksi. Samalla juttelemme, mihin +työhön voisitte ajanvietteeksi ryhtyä... Täytyy tehdä työtä, diakoni. +Näin ei käy laatuun. + +-- Sananne ovat oikeat sekä loogilliset, -- vastasi diakoni, -- mutta +laiskuuteni saa puolustuksensa nykyisen elämäni olosuhteista. Tiedätte +itse, että aseman epämääräisyys melkoisesti edistää ihmisen +haluttomuutta. Onko minut lähetetty tänne määräajaksi vai ainiaaksi, sen +Jumala yksin tietää; minä oleilen täällä epätietoisena, vaimoni +värjöttää viluissaan ja ikävissään isänsä luona. Ja tunnustaa täytyy, +kuumuudesta ovat aivotkin väsähtäneet. + +-- Lorua, -- sanoi eläintieteilijä. -- Kuumuuteen voi tottua, ja +vaimotta elämään voi myös tottua. Ei saa hemmoitella itseään. Täytyy +pitää itseään kurissa. + + + + +V. + + +Nadeshda Feodorovna oli aamulla menossa uimaan, ja hänen jäljestään +kulki pesukannua, messinki maljaa, lakanoita ja pesusientä kantaen hänen +palvelijattarensa Olga. Sataman edustalla oli ankkuroituna kaksi +vierasta höyrylaivaa, joissa oli valkoiset, likaiset savutorvet. +Nähtävästi ulkolaisia rahtialuksia... Laivasillalla liikkui joitakin +valkopukuisia miehiä, valkoiset kengät jalassa huutaen kovalla äänellä +ranskaksi, ja heille vastattiin näistä höyrylaivoista. Kaupungin pienen +kirkon tornissa soivat kellot reippaasti. + +-- Tänään on sunnuntai! -- muisteli Nadeshda Feodorovna mielihyvillään. + +Hän tunsi itsensä täysin terveeksi, ja hänessä oli vallalla iloinen, +pyhäinen mieliala. Yllään uusi, väljä, karkeasta miesten silkkikankaasta +tehty puku, päässä suuri olkihattu, jonka leveät lierit olivat vahvasti +taivutetut alaspäin, joten hänen kasvonsa pilkistelivät ikäänkuin +laatikosta, hän oli mielestään varsin soman näköinen. Hän ajatteli sitä, +että koko kaupungissa on vain yksi nuori, kaunis, sivistynyt nainen -- +juuri hän, ja että hän yksin osaa käydä huokeasti, kauniisti ja +aistikkaasti puettuna. Esimerkiksi, tämä puku maksaa ainoastaan +kaksikolmatta ruplaa, ja sittenkin, kuinka soma se on! Koko kaupungissa +hän yksin osaa miellyttää, ja kun mieshenkilöitä on paljon, täytyy +heidän väkistenkin kadehtia Lajevskia. + +Nadeshda Feodorovna iloitsi siitä, että Lajevski viime aikoina oli ollut +kylmä, pidättyvän kohtelias, jopa väliin säädytön ja raakakin häntä +kohtaan; kaikkiin hänen pisteliäisiin kompasanoihinsa ja halveksiviin, +kylmiin tahi käsittämättömiin silmäyksiinsä olisi Nadeshda Feodorovna +ennen tätä vastannut kyynelillä, soimauksilla ja uhkauksilla matkustaa +tiehensä tai tappaa itsensä nälkään. Nyt sensijaan hän vastaukseksi vain +punastui, katseli syyllisesti häneen ja oli iloinen, ettei Lajevski +pyrkinyt häntä liehittelemään. Jos Lajevski olisi torunut tahi +uhkaillut, olisi se ollut vieläkin parempaa ja mieluisempaa, koska +Nadeshda Feodorovna tunsi itsensä täysin syylliseksi hänen edessään. Hän +oli mielestään syypää ensiksikin siihen, ettei ollut myötätuntoisesti +omaksunut Lajevskin haaveiluja työteliäästä elämästä, minkä vuoksi hän +oli lähtenyt Pietarista ja matkustanut tänne Kaukaasiaan, ja hän oli +varma, että Lajevski viime aikoina oli suutuksissaan hänelle juuri +siitä. Lähtiessään Kaukaasiaan Nadeshda Feodorovnalla oli se ajatus, +että hän heti ensimmäisenä päivänä löytää täällä rauhaisan tyyssijan +meren rannalla, viihtyisän, varjoisan puiston lintuineen ja solisevine +puroineen, missä sopisi istuttaa kukkia ja vihanneksia, kasvattaa +ankkoja ja kanoja, ottaa vastaan naapureja, lääkitä köyhiä maalaisia ja +jaella heille kirjasia; mutta sitten kävikin ilmi, että Kaukaasia on +sarja alastomia vuoria, metsiä ja äärettömiä laaksoja, missä saa kauan +valikoida, etsiä ja puuhata, ennenkuin löytää sopivan paikan, ja ettei +täällä ole naapureja, että on hyvin kuuma ja että saa pelätä joutuvansa +rosvojen käsiin. Lajevski ei pitänyt maan hankkimisessa kiirettä; +Nadeshda oli siitä iloissaan, ja he olivat molemmat ikäänkuin +ajatuksissaan sopineet, etteivät toisilleen muistuttaisi työteliäästä +elämästä. Lajevski ei puhu mitään, ajatteli Nadeshda Feodorovna, siis +hän on äkeissään siitä, miksi toinen ei puhu mitään. + +Toiseksi, hän oli Lajevskin tietämättä näiden kahden vuoden aikana +ottanut Atshmianovin kaupasta velaksi kaikenlaisia pikkutavaroita noin +kolmensadan ruplan arvosta. Vähän kerrallaan hän oli ottanut, milloin +kangasta, milloin silkkiä, milloin päivänvarjon, ja huomaamatta oli +siitä kertynyt tämmöinen velka. + +-- Vielä tänään puhun hänelle siitä ... päätti Nadeshda Feodorovna, +mutta oivalsi samassa, että Lajevskin nykyiseen mielentilaan katsoen +ehkei ollut sopivaa puhua hänelle veloista. + +Kolmanneksi, hän oli jo kahdesti, Lajevskin poissaollessa, kotonansa +ottanut vastaan poliisiupseeri Kirilinin: kerran aamulla Lajevskin +ollessa uimassa, ja toisen kerran puoliyön aikaan, Lajevskin pelatessa +korttia. Tätä muistellessaan Nadeshda Feodorovna karahti punaiseksi ja +vilkaisi palvelijattareen ikäänkuin peläten tämän salaa kuuntelevan +hänen ajatuksiaan. Pitkät, sietämättömän kuumat, ikävät päivät, ihanat, +väsyttävät illat, tukahuttavat yöt, ja koko tämä elämä, kun ei aamusta +iltaan tiedä, miten käyttää joutilasta aikaa, ja tunkeilevat ajatukset +siitä, että hän on kaunein ja nuorekkain nainen koko kaupungissa, että +hänen nuoruutensa menee hukkaan, sekä itse Lajevski, rehellinen, +aaterikas, mutta yksitoikkoinen, alati tohveleissaan hissutteleva, +kynsiään pureskeleva ja oikuillaan väsyttävä -- kaikki tämä vaikutti, +että Nadeshda Feodorovnassa vähitellen heräsi haluja, ja kuin mieletön +hän yötä päivää ajatteli aina samaa. Hengityksessään, katseissaan, +äänensä sävyssä ja käynnissään hän tunsi vain halua; meren pauhina +haastoi hänelle, että tulee rakastaa, sitä kuiski hänelle illan hämy, +sitä sanoivat vuoret. Ja kun Kirilin alkoi liehitellä häntä, ei Nadeshda +Feodorovna jaksanut, ei tahtonut eikä voinut vastustaa, vaan antautui +hänelle... + +Nyt nuo ulkolaiset höyrylaivat ja ihmiset valkoisissaan ties miksi +muistuttivat hänelle suuren suurta salia; ranskankielisen puhelun +lomassa soivat hänen korvissaan valssin sävelet, ja hänen rintansa +värähti ilman ilon aihetta. Hän olisi tahtonut tanssia ja puhua ranskaa. + +Ilomielin hän harkitsi, että hänen uskottomuudessaan ei ollut mitään +kauhistavaa. Siinä ei sielu ollut osallisena; hän rakastaa edelleen +Lajevskia, mikä näkyy siitä, että hän on mustasukkainen hänen tähtensä, +säälii ja ikävöi häntä, milloin hän ei ole kotona. Kirilin sen sijaan +oli osoittautunut töykeäksi, vaikka olikin kaunis; siihen mieheen oli +kaikki suhteet lopullisesti katkaistu, eikä mitään sellaista enää +sattuisi. Mikä on ollut, se on mennyt, siihen ei kellään ole asiaa, ja +jos Lajevski saakin tietää, ei hän usko. + +Rannalla oli vain yksi uimahuone naisia varten; miehet uivat taivasalla. +Astuessaan uimahuoneeseen Nadeshda Feodorovna tapasi siellä +vanhanpuoleisen rouvasihmisen, Maria Konstantinovna Bitjugovin, +virkamiehen vaimon, ynnä tämän viisitoistavuotiaan tyttären Katjan, +kimnaasinoppilaan; he istuivat molemmat penkillä riisuutumassa. Maria +Konstantinovna oli hyväsydäminen, intoileva ja hienotuntoinen nainen, +joka puhui hitaasti ja mahtipontisesti. Kahdenneljättä vuoden ikään asti +hän oli ollut kotiopettajattarena, meni sitten naimisiin virkamies +Bitjugovin kanssa, joka oli pienenläntä, paljaspäinen, kovin hiljainen +mies. Yhä edelleen Maria Konstantinovna oli häneen rakastunut ja +mustasukkainen hänen tähtensä, punastui, kun mainittiin sana "rakkaus", +ja uskotteli kaikille olevansa erittäin onnellinen. + +-- Ystäväiseni! -- lausui hän ihastuneena, nähdessään Nadeshda +Feodorovnan, ja antoi kasvoillensa ilmeen, jota hänen tuttavansa +nimittivät haavemieliseksi. -- Kultaseni, kuinka hauskaa, että tulitte! +Me saamme uida yhdessä, sepä mainiota! + +Olga heitti ripeästi päältään vaatteet ja paidan ja alkoi auttaa +emäntäänsä riisumisessa. + +-- Tänään ei ole niin kuuma kuin eilen, eikö totta? -- virkkoi Nadeshda +Feodorovna, hytisten alastoman palvelijattaren kömpelöiden kosketusten +takia. -- Eilen olin vähällä kuolla tukahuttavaan kuumuuteen. + +-- Niinpä todellakin! Minäkin olin vähällä nääntyä... Uskotteko, minä +uin eilen kolme kertaa ... ajatelkaas, ystäväiseni, kolme kertaa! +Nikodim Aleksandritsh tuli jo oikein rauhattomaksi. + +"Miten voivatkaan ihmiset olla noin rumia?" ajatteli Nadeshda Feodorovna +katsahdettuaan Olgaan ja virkamiehen rouvaan; hän silmäsi myös Katjaan +ja ajatteli: "tyttö ei ole hullumpi varreltaan". -- Nikodim +Aleksandritsh on kerrassaan herttainen mies! -- virkkoi hän. -- Minä +olen suorastaan rakastunut häneen. + +-- Ha-ha-haa! -- naurahti Maria Konstantinovna väkinäisesti. -- Sepä +mainiota! + +Vapauduttuaan vaatteistaan Nadeshda Feodorovna tunsi halua lähteä +lentämään. Ja hänestä tuntui, että jos hän olisi huitonut käsillään, hän +ihan varmaan olisi kohonnut yläilmoihin. Riisuuduttuaan hän huomasi, +että Olga ylenkatseellisesti katseli hänen valkoista ruumistaan. Olga, +nuori sotamiehen vaimo, eli laillisessa avioliitossa ja piti sentähden +itseään parempana ja ylempänä. Nadeshda Feodorovna aavisti myös, +etteivät Maria Konstantinovna ja Katja kunnioittaneet, vaan pelkäsivät +häntä. Se oli hänestä vastenmielistä, ja kohottaakseen arvoaan heidän +silmissään hän lausui: + +Meillä Pietarissa on nyt kesäkausi vilkkaimmillaan. Minulla ja +miehelläni on niin paljon tuttavia! Oikein pitäisi lähteä heitä +tervehtimään. + +-- Miehenne on kai insinööri? -- kysäisi Maria Konstantinovna arasti. + +-- Tarkoitan Lajevskia. Hänellä on tavattoman paljon tuttavia. +Valitettavasti hänen äitinsä on ylpeä ylimysnainen, ahdasmielinen... + +Nadeshda Feodorovna jätti sanottavansa kesken ja heittäytyi veteen; +hänen jäljestään laskeutuivat Maria Konstantinovna ja Katja. + +-- Meillä suuressa maailmassa on kovin paljon ennakkoluuloja, -- +pitkitti Nadeshda Feodorovna, -- eikä elämä siinä ole niin helppoa kuin +miltä se näyttää. + +Maria Konstantinovna, joka oli palvellut kotiopettajattarena ylhäisissä +perheissä ja siis tunsi hienon maailman tavat, vastasi: + +-- Niinpä niin! Uskotteko, ystäväiseni, Garatinskin herrasväellä oli se +vaatimus, että piti välttämättömästi olla eri puku aamiaista ja +päivällistä varten, ja siksi minulle, paitsi palkkaa, annettiin +erikoisesti vaatetusapua. + +Hän asettui Nadeshda Feodorovnan ja Katjan väliin, ikäänkuin sulkeakseen +tyttärensä erilleen siitä vedestä, joka huuhtoi Nadeshda Feodorovnaa. +Avatusta ovesta, joka oli merelle päin, näkyi joku uivan sadan askelen +päässä uimahuoneesta. + +-- Äiti, se on meidän Kostja, -- sanoi Katja. + +-- Ai, ai! -- voivotteli Maria Konstantinovna säikähdyksissään. -- +Kuule, Kostja, -- huusi hän, -- käänny takaisin! Kostja, käänny +takaisin! + +Kostja, nelitoistavuotias poika, tahtoi rehennellä rohkeudellaan äitinsä +ja sisarensa edessä, sukelsi ja ui edemmäksi, mutta alkoi väsyä ja +kiiruhti takaisin, ja hänen totisista, jännittyneistä kasvonpiirteistään +saattoi huomata, ettei hän luottanut voimiinsa. + +-- Ihan on pulassa noiden poikien takia, ystäväiseni! -- sanoi Maria +Konstantinovna rauhoittuen. -- Sydän kurkussa saa odottaa, milloin ne +taittavat niskansa. Voi, ystäväiseni, kuinka suloista ja samalla +vaikeata on olla äiti! Silloin pelkää kaikkea. + +Nadeshda Feodorovna pani olkihatun päähänsä ja syöksyi ulommas selälle +päin. Hän ui nelisen syltä ja käännähti sitten selälleen. Hän näki nyt +meren taivaanrantaan saakka, höyrylaivat, ihmiset rannalla, kaupungin, +ja kaikki tämä, yhdessä helteen ynnä läpikuultavien, hyväilevien +aaltojen kanssa, kiihdytti häntä ja kuiskasi hänelle, että tulee elää, +elää... Läheltä pyyhkäisi ohi, tarmokkaasti halkoen aaltoja ja ilmaa, +muuan purjevene: peräsimessä istuva mieshenkilö katseli häntä, ja +Nadeshda Feodorovnasta oli mieluista, että häntä katseltiin... + +Uituaan naiset pukeutuivat ja lähtivät yhdessä pois. + +-- Minulla on joka toinen päivä kuumetta, enkä siitä ole tullut sen +laihemmaksi, -- sanoi Nadeshda Feodorovna, nuoleksien merivedestä +suolaisiksi käyneitä huuliaan ja hymysuin vastaten tuttavien +tervehdyksiin. -- Minä olen aina ollut lihava ja viime aikoina tainnut +käydä entistäkin lihavammaksi. + +-- Se riippuu, ystäväiseni, taipumuksesta. Jos ei ole taipumista +lihomiseen, niinkuin esimerkiksi minulla, niin eivät mitkään ruuat auta. +Mutta nythän kastelitte hattunne. + +-- Ei se mitään, kyllä kuivaa. + +Nadeshda Feodorovna näki taas valkopukuisia ihmisiä, jotka kävelivät +rantalaiturilla ja puhuivat ranskaa; ja taas sykähti hänen rintansa +riemusta, ja jälleen muistui hänen mieleensä jokin avara sali, jossa hän +joskus oli tanssinut tai josta joskus ehkä oli uneksinut. + +Maria Konstantinovna pysähtyi kotinsa portin ääreen ja pyysi häntä +sisään. + +-- Tulkaa, ystäväiseni! -- sanoi hän rukoilevalla äänellä ja samalla +katsoi Nadeshda Feodorovnaa ikävystyneenä ja nähtävästi toivoen: ehkä +hän kieltäytyy eikä tulekaan. + +-- Kernaasti, -- vastasi Nadeshda Feodorovna. -- Tiedättehän, kuinka +mielelläni käyn teillä. + +Ja hän astui sisään. Maria Konstantinovna pyysi istumaan, tarjosi +hänelle kahvia ja voipullia, näytti albumistaan entisten oppilaittensa +valokuvia -- Garatinskin neidit, jotka olivat jo naimisissa, näytti myös +Katjan ja Kostjan koulutodistukset; arvosanat olivat erittäin hyvät, +mutta jotta ne näyttäisivät vieläkin paremmilta, valitti emäntä huoaten, +kuinka vaikeata nykyään on opiskella kimnaasissa... Hän osoitti +huomaavaisuutta vieraalleen, mutta samalla tämä häntä säälitti, ja hän +kärsi siitä ajatuksesta, että Nadeshda Feodorovna voi läsnäolollaan +epäedullisesti vaikuttaa Kostjan ja Katjan siveellisyyteen. Se oli +kuitenkin hyvä asia, ettei Nikodim Aleksandritsh ollut kotona. +Koska mieshenkilöt pitävät "tuollaisista", ajatteli hän, niin +saattaisi Nadeshda Feodorovna epäedullisesti vaikuttaa Nikodim +Aleksandritshiinkin. + +Puhellessaan vieraansa kanssa Maria Konstantinovna muisti koko ajan, +että tänä iltana pannaan toimeen yhteiskekkerit ja että von Coren oli +hartaasti pyytänyt olemaan siitä puhumatta koira-apinoille, siis +Lajevskille ja Nadeshda Feodorovnalle, mutta vahingossa pääsi Maria +Kostantinovnan huulilta varomaton sana, ja hän punastui hiusmartoa +myöten ja virkkoi hämillään: + +-- Tulette kai tekin? + + + + +VI. + + +Oli sovittu, että ajettaisiin seitsemän virstan päähän kaupungista +etelään päin kulkevaa tietä ja jäätäisiin kahden pikku joen, Mustan ja +Keltaisen, yhtymäpaikalla olevan maalaisravintolan tienoille ja siellä +syötäisiin kalakeittoa. Lähdettiin liikkeelle kellon käydessä kuudetta. +Etummaisina ajoivat rillavaunuissa Samoilenko ja Lajevski, heidän +jäljestään tulivat linjaalirattaissa, kolme hevosta edessä, Maria +Konstantinovna, Nadeshda Feodorovna, Katja ja Kostja, ja niiden +hoidettavina olivat eväskori ja astiat. Seuraavissa ajoneuvoissa +istuivat poliisiupseeri Kirilin ja nuori Atshmianov, saman kauppias +Atshmianovin poika, jolle Nadeshda Feodorovna oli velkaa kolmesataa +ruplaa, ja vastapäätä heitä, niska kumarassa ja jalat koukussa, istui +Nikodim Aleksandritsh, pienehkö, säntillinen mies, hiukset kammattuina +ohimoille. Viimeisinä ajoivat von Coren ja diakoni; jälkimäisellä oli +jalkainsa juuressa kalakori. + +-- Oikealle! -- huusi täyttä kurkkua Samoilenko, milloin vastaan ajoivat +korkeat kaksipyöräiset kärryt tahi joku abhasialainen aasin selässä +ratsastaen. + +-- Kahden vuoden kuluttua, kun saan kokoon tarvittavat varat ja sopivat +miehet, lähden tutkimusretkelle, -- puheli von Coren diakonille. -- +Kuljen pitkin rannikkoa Vladivostokista Beringinsalmelle ja sitten +salmelta Jeniseivirran suulle. Piirrämme karttoja, tutkimme eläin- ja +kasvikuntaa ja käymme laajaperäisesti käsiksi geologiaan ja suoritamme +antropologisia ja etnografisia tutkimuksia. Teistä itsestänne riippuu, +tahdotteko seurata mukana vai ette. + +-- Mahdotonta, -- sanoi diakoni. + +-- Minkätähden? + +-- Minä olen toisista riippuvainen, perheellinen mies. + +-- Vaimonne kyllä päästää teidät. Me turvaamme hänen toimeentulonsa. +Vielä parempi, jos voisitte suostuttaa hänet yhteishyvän vuoksi +rupeamaan nunnaksi! Sittenhän teistäkin voisi tulla munkki ja +retkikuntamme lähetyspappi. Minä voin sen teille järjestää. + +Diakoni oli vaiti. + +-- Oletteko jumaluusoppiinne hyvin perehtynyt? + +-- Enpä kehuttavasti. + +-- Hm... Sillä alalla en ollenkaan pysty teitä neuvomaan, sillä minä +olen itsekin hyvin vähän perillä teologiasta. Antakaa minulle luettelo +niistä kirjoista, joita tarvitsette, niin lähetän ne teille Pietarista +ensi talvena. Myöskin olisi teidän luettava kirkon palveluksessa +olleiden henkilöiden matkakertomuksia; näiden miesten joukossa tapaa +usein hyviä etnologeja ja itämaisten kielten tuntijoita. Perehdyttyänne +heidän kirjoitustapaansa teidän on helpompi käydä asiaan käsiksi. No, ja +niin kauan kuin ei ole kirjoja, älkää hukatko aikaa, vaan alkakaa käydä +luonani, opettelemme kompassin käyttämistä ja tutustumme meteorologiaan. +Kaikkea sitä tarvitaan. + +-- Onhan se niinkin ... jupisi diakoni vastaukseksi ja veti suunsa +nauruun. -- Olen hakenut papintointa Keski-Venäjällä, ja setäni, joka on +rovasti, on luvannut myötävaikutustaan. Nyt jos lähtisin teidän +mukaanne, huomaisi hän minun ihan turhanpäiten toimittaneen hänelle +puuhaa. + +-- En ymmärrä epäröimistänne. Pysymällä edelleen tavallisena diakonina, +jonka velvollisuutena on vain pyhäisin toimittaa jumalanpalvelusta ja +muina päivinä levätä työstä, te vielä kymmenenkin vuoden perästä olette +sama mikä nytkin, se vain eroa, että olette ehkä saanut viikset ja +parran, sen sijaan että palattuanne näiden kymmenen vuoden kuluttua +tutkimusretkeltä voisitte olla vallan toinen ihminen ja sitä tietoa +rikkaampi, että olette tehnyt edes jotakin. + +Naisten ajoneuvoista kuului kauhun ja ihastuksen huutoja. Vaunut +kulkivat suoraan vuorenrinteeseen hakattua tietä ja kaikista näytti, +että he kiitivät ikäänkuin korkealle seinään tehtyä hyllyä pitkin ja +tuossa tuokiossa vierähtäisivät pohjattomaan kuiluun. Oikealla levisi +aava meri, vasemmalla kohosi epätasainen ruskeanharmaa vuorenseinä, +jossa näkyi mustia täpliä, punaisia suonia ja kiemuroivia juuria, ja +ylhäältä kurkistivat alas puiden tuuheat havut ikäänkuin peläten ja +uteliaisuudesta taipuneina yli jyrkänteen reunan. Tovin kuluttua taas +kirkunaa ja naurua: piti ajaa vuorenseinästä ulkonevan suunnattoman +kallion ohitse. + +-- En käsitä, miksi lemmossa kuljen teidän seurassanne, -- virkkoi +Lajevski. -- Kuinka typerää ja joutavaa. Minun on matkustettava +pohjoista kohti, paettava, pelastuttava, ja minä ties miksi lähdin +näihin viheliäisiin kekkereihin. + +-- Katsos tuota näkyä! -- sanoi hänelle Samoilenko, kun hevoset +kääntyivät vasemmalle ja silmien eteen avautui Keltajoen laakso, jonka +keskellä itse jokikin välkkyi -- keltaisena, sameana, villinä... + +-- En siinä havaitse mitään hyvää, Sasha, -- vastasi Lajevski. -- Alati +ihailemalla luontoa osoittaa vain oman mielikuvituksensa köyhyyttä. +Verrattuna siihen, mitä minun mielikuvitukseni voi antaa, eivät kaikki +nämä purot ja kalliot ole muuta kuin moskaa. + +Ajoneuvot kulkivat jo pitkin joen rantaa. Korkeat vuoriset rannat +lähenivät toisiaan vähitellen, laakso kapeni ja näytti edessäpäin +solalta; vuoren, jonka viertä ajettiin, oli luonto kyhännyt kokoon +suunnattomista kallioista, jotka painoivat toisiaan sellaisella +tuhottomalla voimalla, että Samoilenko katsahtaessaan niihin joka kerran +tahtomattaan ähkäisi. Jylhän kaunista vuorta leikkelivät paikoin kapeat +halkeamat ja solat, joista matkailijoita vastaan henki tuoreutta ja +salaperäisyyttä; solien kautta näkyi toisia vuoria, ruskeita, +vaaleanpunaisia, sinipunertavia, savunharmaita tai kirkkaan valon +kultaamia. Kuultiin joskus, kun kuljettiin rotkojen ohitse, veden +putoavan jostakin korkealta ja solisevan kivien yli. + +-- Äh, noita kirottuja vuoria, -- huokaili Lajevski, -- kuinka olenkaan +niihin kyllästynyt! + +Siinä paikassa, missä Mustajoki yhtyi Keltajokeen ja sen musteentapainen +vesi likasi keltaista vettä, rynnistäen sitä vastaan, kohosi syrjemmällä +tiestä tataari Kerbalain mökki, Venäjän lippu katolla liehumassa, ja +nimikilpeen oli liidulla kyhätty: "Hauska ravintola." Ympärillä oli +säleaidalla suojattu pieni puutarha, jossa oli pöytiä ja penkkejä, ja +keskellä vaivaista, okaista pensastoa yleni ainokainen kypressi, kaunis +ja tumma. + +Kerbalai, pieni, vikkelä tataari, yllään sininen paita ja valkoinen +vyöliina, seisoi tiellä ja pannen kädet vatsalleen teki syvän +kumarruksen ajoneuvoja kohden ja hymyili väläyttäen valkohohtoisia +hampaitaan. + +-- Terve, Kerbalaika! -- huusi hänelle Samoilenko. -- Me ajamme vähän +loitommas, tuo sinä sinne teekeittiö ja tuoleja! Joutuin! + +Kerbalai nyökäytti kerittyä päätään, samalla jotakin mutisten, mutta +vain viimeisissä ajoneuvoissa istuvat saattoivat kuulla: "on taimenia, +teidän ylhäisyytenne". + +-- Tuo, tuo! -- sanoi hänelle von Coren. + +Kuljettuaan noin viidensadan askelen päähän ajoneuvot pysähtyivät. +Samoilenko valitsi pienen nurmikon, jossa oli hajallaan siellä täällä +istuimiksi sopivia kiviä ja lojui tuulen kaatama puu, pörröiset juuret +maasta esiin vääntyneinä ja havuneulaset kuivettuneina keltaisiksi. Joen +poikki oli kyhätty hirsistä huojuva silta, ja vastapäätä toisella +rannalla oli neljän matalahkon paalun varassa pieni vaja maissin +kuivaamista varten, sentapainen kuin sadussa mökki, jota kannattivat +kananjalat; sen ovelta johtivat alas tikapuut. + +Ensi vaikutelma oli kaikilla sellainen, ettei täältä enää ikänä päästä +pois. Kaikilla tahoilla, minne vain katsoi, kohosivat ja työntyivät +vastaan vuoret, ja hyvin nopeasti läheni mökin ja tumman kypressin +taholta illan varjo, jonka takia Mustajoen kapea, mutkainen sola näytti +yhä kapeammalta ja vuoret korkeammilta. Selvästi kuului, kuinka joki +reuhtoi ja kaskaat lakkaamatta sirisivät. + +-- Hurmaavaa! -- virkkoi Maria Konstantinovna, hengähtäen syvään +ihastuksesta. -- Lapset, katsokaa kuinka kaunista! Mikä hiljaisuus! + +-- Todellakin, hyvin kaunista, -- myönsi Lajevski, jota maisema +miellytti ja joka katsellessaan taivasta ja sitten tataarin mökistä +nousevaa sinistä savupatsasta äkkiä tunsi alakuloisuutta. -- Niin, +kaunista on! -- toisti hän. + +-- Ivan Andreitsh, kuvatkaa tämä maisema! -- pyysi Maria Konstantinovna +hempeämielisesti. + +-- Mitä varten? -- kysyi Lajevski. -- Vaikutelma on parempi kaikkia +kuvauksia. Sitä värien ja äänien moninaisuutta, jonka jokainen saa +vaikutelmissa luonnolta, vatvovat kirjailijat muodottomaksi, +tuntemattomaksi vääristyneenä. + +-- Jokohan? -- kysäisi von Coren kylmästi, valittuaan itselleen kaikkein +isoimman kiven veden läheisyydessä ja koettaen kavuta sille ja istuutua. +-- Jokohan? -- toisti hän, katsoen tiukasti Lajevskiin. -- Entä Romeo ja +Julia? Entä Pushkinin Ukrainan yö? Luonto saa tulla ja kumartaa maahan +asti. + +-- Ehkä niin ... myönsi Lajevski, joka oli liian laiska viitsiäkseen +ajatella ja väittää vastaan. -- Kuitenkin, -- lausui hän kotvan +odotettuaan, -- mitä itse asiassa on Romeo ja Julia? Kaunis, runollinen, +pyhä rakkaus on vain kuin ruusuja, joilla tahdotaan peittää mätää. Romeo +on samanlainen elukka kuin kaikki muutkin. + +-- Mistä hyvänsä teidän kanssanne puhuu, johdatte te kaikki... + +Von Coren katsahti Katjaan ja jätti kesken. + +-- Mihin minä johdan? -- kysyi Lajevski. + +-- Jos teille sanoo esimerkiksi: "kuinka viinirypäleterttu on kaunis!" +niin te tokaisette: "mutta kuinka ruma se on, kun se pureksitaan ja +sulatetaan vatsassa". Mitä toimittaa sellainen puhuminen? Ei se ole +mitään uutta ... yleensä vain kummallinen tapa. + +Lajevski tiesi, ettei hän ollut von Corenin suosiossa, ja sentähden +pelkäsi häntä ja tunsi hänen ollessaan läsnä ikäänkuin kaikkien olisi +ollut ahdasta ja ikäänkuin selän takana olisi seisonut joku. Hän ei +vastannut mitään, vaan astui syrjään ja katui, että oli lähtenyt mukaan. + +-- Herrat, mars hakemaan risuja valkeaan! -- komensi Samoilenko. + +Kaikki hajaantuivat, kuka minnekin, ja paikalle jäivät vain Kirilin, +Atshmianov ja Nikodim Aleksandritsh. Kerbalai toi tuoleja, levitti +nurmelle maton ja laski sille muutamia viinipulloja. Kirilin, +pitkäkasvuinen, muhkea mies, joka ilmoista huolimatta käytti +palttinamekkonsa päällä upseeriviittaa, muistutti ylpeällä ryhdillään, +arvokkaalla astunnallaan sekä matalalla, hieman käheällä äänellään +nuorenpuoleisia pikkukaupungin poliisimestareita. Hänen kasvonsa +näyttivät murheellisilta ja unisilta, ikäänkuin hänet vastikään olisi +vasten tahtoaan herätetty. + +-- Mitä sinä toit sieltä, aasi? -- kysyi hän Kerbalailta, lausuen +verkkaan joka sanan. -- Käskin sinun tuoda kvareli-viiniä, mutta mitä +sinä toit, tataarilaiskuono? Häh? + +-- Meillä on paljon omaa viiniä, Jegor Alekseitsh, -- huomautti arasti +ja kohteliaasti Nikodim Aleksandritsh. + +-- Kuinka? Mutta minä tahoon, että minunkin viiniäni pitää olla. Otan +osaa kekkereihin ja otaksun siis, että minullakin on oikeus maksaa +osaltani. Niin otaksun! Tuo kymmenen pulloa kvarelia! + +-- Miksi niin paljon? -- ihmetteli Nikodim Aleksandritsh tietäen, ettei +Kirinillä ollut rahaa. + +-- Kaksikymmentä pulloa! Kolmekymmentä! -- huusi Kirilin. + +-- Antaa olla, tuokoon, -- kuiskasi Atshmianov Nikorim +Aleksandritshille, -- minä maksan. + +Nadeshda Feodorovna oli iloisella, vallattomalla päällä. Häntä halutti +hyppiä, nauraa, huutaa, ärsyttää, keikailla. Yllään huokeahintainen, +sinisilmäisestä pumpulikankaasta tehty puku, jalassa punaiset tohvelit +ja ennenmainittu olkihattu päässä hän oli mielestänsä pieni, +yksinkertainen, kevyt ja leijaileva kuin perhonen. Hän juoksi notkuvalle +sillalle ja katseli kotvasen veteen, jotta olisi alkanut päätä huimata, +sitten hän huudahti ja juoksi nauraen toiselle rannalle kuivuuvajan luo, +ja hänestä näytti, että kaikki mieshenkilöt, yksinpä Kerbalaikin, +ihaillen katselivat häntä. Kun äkkiä yllättäneessä hämärässä puut ja +vuoret, hevoset ja ajoneuvot sulivat yhteen ja tataarilaismökin +ikkunoista pilkahti esille tulta, kiipesi hän kivien ja okaisten +pensasten välitse polveilevaa polkua pitkin vuorelle ja istahti kivelle. +Alhaalla paloi jo nuotio. Sen ääressä liikkui, hihat ylös käärittyinä, +diakoni, ja hänen pitkä, musta varjonsa kierteli säteenä valkean +ympärillä, kun hän heitteli nuotioon risuja ja hämmenteli pataa pitkään +keppiin sidotulla lusikalla. Samoilenko, kasvot kuparinpunaisina, +hääräili siellä myös kuin omassa keittiössään ja huusi tuikeasti: + +-- Missä suola on, hyvät herrat? Unohtui tietenkin? Ja mitä te kaikki +siinä istua nökötätte kuin mitkäkin paroonit, ja minä saan tässä yksin +puuhata? + +Tuulenkaatopuulla istuivat rinnakkain Lajevski ja Nikodim Aleksandritsh +ja katselivat miettiväisinä. Maria Konstantinovna, Katja ja Kostja +ottivat esille korista teevehkeet ja lautaset. Von Coren käsivarret +ristissä ja toinen jalka kivellä seisoi rannalla lähellä vedenrajaa ja +mietti jotakin. Nuotion luomat punaiset läikät yhdessä varjojen kanssa +kiertelivät maanpinnalla tummien ihmishahmojen vaiheilla, värähtelivät +vuorilla, puissa, sillalla; toisella puolella jyrkkä, veden uurtama +rantaäyräs oli kokonaan valaistu, näytti iskevän silmää ja kuvastui +veteen, ja vuolaasti virtaava, myllertävä vesi repi kappaleiksi +heijastuksen. + +Diakoni lähti noutamaan kaloja, joita Kerbalai rannalla puhdisti ja +pesi, mutta puolitiessä hän pysähtyi ja katseli ympärilleen. + +"Voi sentään, kuinka ihanaa!" ajatteli hän. "Ihmiset, kivet, tuli, +hämärä, maassa lojuva puu -- ei mitään sen enempää, mutta kuinka ihanaa +silti!" + +Toisella rannalla ilmestyi kuivuuvajan luo joitakin tuntemattomia +ihmisiä. Kun valo häilähteli ja savu painautui sille puolelle, ei näitä +ihmisiä voinut heti täysin eroittaa, vaan siellä näkyi milloin +karvalakki ja harmaa parta, milloin sininen paita, milloin ryysyt +olkapäästä polviin ja tikari poikkipuolin vatsalla, milloin taas nuoret, +tummaveriset kasvot mustine kulmakarvoineen, jotka olivat niin tuuheat +ja silmäänpistävät kuin hiilellä piirustetut. Viisi heistä istahti +piiriin nurmelle, toiset viisi menivät kuivuuvajaan. Yksi pysähtyi +ovessa selin tuleen ja pannen kädet selän taakse alkoi kertoa jotakin +hyvin mielenkiintoista, sillä Samoilenkon heitettyä risuja tuleen, joka +siitä leimahtaen räiskäytti säkeniä ja kirkkaasti valaisi kuivuuvajan, +näkyi ovesta tuijottamassa kaksi rauhallista naamaa, ilmaisten +innostunutta tarkkaavaisuutta, ja piiriin istuutuneet kääntyivät +taaksepäin kuuntelemaan kertomusta. Vähän myöhemmin virittivät piirissä +istujat hiljaisin äänin soinnukkaan pitkäveteisen laulun, joka muistutti +suuren paaston aikana kirkossa veisattavaa virttä... Kuunnellessaan +heitä diakoni ajatteli, mikä hän on miehiään kymmenen vuoden kuluttua, +kun hän palaa tutkimusretkeltä: nuori lähetyspappi, kirjailija, jolla on +kuuluisa nimi ja kunniakas menneisyys; hänestä tehdään arkkimandriitti, +sitten piispa; hän toimittaa tuomiokirkossa jumalanpalvelusta: päässä +kultahiippa hän astuu pyhimyskuvaa kantaen alttarin eteen lavalle, +korottaa kolmihaaraisen ja kaksihaaraisen kynttilänjalan, valaisee +niillä suurta kansanpaljoutta ja julistaa: "Holho taivaasta, Herra, tätä +viinipensasta, katso lempeästi sen puoleen ja lähesty sitä, ja oikea +kätesi istuttakoon sen!" Ja enkelimäisin äänin lapset veisaavat vastaan: +"Pyhä jumala..." + +-- Diakoni, missä kalat ovat? -- kuului Samoilenkon ääni. + +Palattuaan nuotion luo diakoni kuvitteli, että kuumana heinäkuun päivänä +astuu pölyistä tietä kirkollinen juhlakulkue: edellä talonpojat kantavat +kirkkolippuja, eukot ja tytöt pyhäinkuvia, heti seuraavat kuoripojat ja +lukkari poski sidottuna ja oljenkorsia hiuksissa, sitten järjestyksessä +hän, diakoni, hänen jäljestään pappi kalotti päässä ristiä kantaen, ja +takana pöllyttää joukko ukkoja, akkoja, poikia; joukossa ovat papin ja +diakonin vaimot huivit päässä. Kuoripojat laulavat, lapset kirkuvat, +peltopyyt piipottavat, leivot visertävät... Kulkue pysähtyy, ja +siunattua vettä vihmotaan karjan päälle... Kuljetaan edelleen ja +polvistumalla rukoillaan sadetta. Sitten syödään, jutellaan... + +"Niin, hyvää on sekin..." ajatteli diakoni. + + + + +VII. + + +Kirilin ja Atshmianov kiipesivät vuorelle polkua myöten, Atshmianov +jättäytyi jälkeen ja pysähtyi, mutta Kirilin astui Nadeshda Feodorovnan +luo. + +-- Hyvää iltaa! -- virkkoi hän tervehtien sotilaan tapaan. + +-- Hyvää iltaa. + +-- Niinpä niin! -- lausui Kirilin, katsoen taivasta kohden ja miettien. + +-- Mitä niinpä niin? -- kysyi Nadeshda Feodorovna, oltuaan hetken vaiti +ja huomattuaan, että Atshmianov piti heitä kumpaakin silmällä. + +-- Niinpä siis, -- puheli upseeri verkkaan, -- rakkautenne kuihtuu +ennenkuin on ehtinyt kukkaan puhjeta, niin sanoakseni. Miten on tämä +ymmärrettävä? Oliko se teidän puoleltanne keimailua tavallaan, vai +pidättekö minua tyhjäntoimittajana, jota kohtaan voi menetellä mielensä +mukaan? + +-- Se oli hairahdus! Jättäkää minut! -- lausui Nadeshda Feodorovna +jyrkästi, katsoen häneen pelokkaasti tänä ihanana, hurmaavana iltana ja +kysyen itseltään hämillään: "onko todella ollut hetki, jolloin tuo mies +minua miellytti ja pääsi niin läheiseksi?" + +-- Niin vainen! -- virkkoi Kirilin; hän seisoi kotvan mätään puhumatta, +mietti ja jatkoi: -- Mitähän tuosta? Odottakaamme, kunnes tulette +paremmalle päälle, mutta toistaiseksi rohkenen vakuuttaa teille, että +olen kunnon ihminen enkä salli kenenkään sitä epäillä. Minun kanssani ei +leikitellä! Hyvästi! + +Hän tervehti sotilaallisesti ja astui syrjään, raivaten tietä pensasten +läpi. Hetken kuluttua lähestyi arastellen Atshmianov. + +-- Tänään on kaunis ilta! -- virkkoi hän hieman murtaen armenialaiseen +tapaan. + +Hän oli koko pulska ulkomuodoltaan, kävi muodinmukaisesti puettuna, +käyttäytyi luontevasti, kuten hyvinkasvatettu nuorukainen, mutta +Nadeshda Feodorovna ei pitänyt hänestä sentähden, että hän oli velkaa +tämän isälle kolmesataa ruplaa; myöskään ei hänestä ollut mieleen, että +kekkereihin oli osalliseksi päästetty puotilainen, ja hänestä oli +kiusallista, että Atshmianov lähestyi häntä juuri tänä iltana, jolloin +hänen sielussaan oli niin puhdasta. + +-- Kekkerit ovat onnistuneet ylimalkaan hyvin, -- sanoi Atshmianov +hetkisen vaitiolon jälkeen. + +-- Niin, -- myönsi Nadeshda Feodorovna, ja ikäänkuin juuri tällä +hetkellä olisi muistunut hänelle mieleen, virkkoi hän yliolkaisesti: -- +Niin tuota, sanokaapa siellä kaupassanne, että Ivan Andreitsh käy näinä +päivinä suorittamassa ne kolmesataa ruplaa ... tai minkäverran sitä +lienee. + +-- Olen valmis antamaan vielä kolmesataa, kunhan ette joka päivä +muistuta tuosta velasta. Jättäkäämme tuo proosa! + +Nadeshda Feodorovna naurahti; hänelle tuli mieleen naurettava ajatus, +että jos hän olisi ollut riittämättömän siveellinen ja tahtonut, olisi +hän hetkessä voinut vapautua velastaan. Jospa esimerkiksi tältä +kauniilta, nuorelta houkalta panisi pään pyörälle! Kuinka se itse +asiassa olikin naurettavaa, tyhmää ja hurjaa! Ja hän tunsi äkkiä halua +hurmata, riistää puhtaaksi, hyljätä ja sitten katsoa, mitä tuosta +tulisi. + +-- Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo, -- virkkoi Atshmianov arasti. +-- Varokaa Kiriliniä. Hän kertoo kaikkialla teistä mitä kamalimpia +juttuja. + +-- Minua ei huvita tietää, mitä mikin aasinpää minusta kertoo, -- +vastasi Nadeshda Feodorovna kylmästi, ja hänet valtasi äkkiä +levottomuus, ja naurettava ajatus pitää tuota nuorta, kaunista +Atshmianovia lelunaan oli kadottanut viehätyksensä. + +-- Täytyy jo mennä alas, -- sanoi hän. -- Minua kutsutaan. + +Alhaalla oli kalakeitto jo valmiina. Sitä kaadettiin lautasille ja +syötiin niin hartaasti kuin vain ulkoilmakekkereissä on tavallista; ja +kaikista maistui kalakeitto erittäin hyvältä, ja kaikki olivat sitä +mieltä, etteivät he olleet kotona milloinkaan syöneet mitään niin +herkullista. Kuten tällaisissa kekkereissä on tavallista, sai +ruokaliinojen, myttyjen, tarpeettomien, tuulessa liehuvien rasvaisten +paperien paljous sellaista sekasotkua aikaan, etteivät osanottajat +tienneet missä kenenkin lasi ja leipäpala olivat; he kaatoivat viiniä +matolle tai polvilleen, pudottivat maahan suolaa, ja ympärillä oli pimeä +eikä nuotiokaan enää loimunnut niin kirkkaasti eikä kukaan viitsinyt +nousta heittämään risuja tuleen. Kaikki joivat viiniä ja Kostjalle ja +Katjallekin annettiin puoli juomalasillista. Nadeshda Feodorovna joi +koko lasillisen, sitten toisen, päihtyi ja unohti koko Kirilinin. + +-- Erinomaiset kekkerit, hurmaava ilta, -- sanoi Lajevski riemastuen +viinin vaikutuksesta, -- mutta sittenkin pitäisin hyvää talvea kaikkea +tätä parempana. "Majavainen kaulus hopeaisna pakkasessa loistaa." + +-- Kullakin oma makunsa, -- huomautti von Coren. + +Lajevskin tuli paha olla: selkää paahtoi nuotiosta hohtava kuumuus, +rintaa ja kasvoja von Corenin viha; ja tämä viha, lähtien viisaasta ja +säällisestä miehestä, jolla luultavasti oli perusteellinen syykin +vihata, alensi ja lannisti häntä, ja kykenemättä sitä vastustamaan hän +lausui mielistelevällä äänellä: + +-- Minä rakastan intohimoisesti luontoa ja säälin, etten ole +luonnontutkija. Minä kadehdin teitä. + +-- Minäpä en sääli enkä kadehdi, -- virkkoi Nadeshda Feodorovna. -- En +ymmärrä, kuinka voi tosissaan työskennellä turilasten ja +koppakuoriaisten tutkimisesssa sillä aikaa kun kansa kärsii. + +Lajevski kannatti hänen mielipidettään. Hän ei ollut yhtään perillä +luonnontieteistä eikä sentähden koskaan ollut voinut kärsiä muurahaisten +tuntosarvia ja torakoiden koipia tutkivien miesten mahtipontista +äänensävyä ja viisasta, syvämielistä ulkomuotoa, ja häntä oli aina +suututtanut se, että nämä ihmiset, tuntosarvien, koipien ja jonkin +alkuliman (hän oli ties miksi kuvitellut tätä alkulimaa osterin +muotoiseksi) nojalla ottavat ratkaistaksensa ihmisen alkuperää ja elämää +koskevia kysymyksiä. Mutta Nadeshda Feodorovnan sanoissa oli +kuulostavinaan valhetta, ja vain inttääkseen vastaan hän lausui: + +-- Tähdellistä eivät ole koppakuoriaiset, vaan johtopäätökset! + + + + +VIII. + + +Myöhään, kellon jo käydessä kahtatoista, alettiin laittautua +ajoneuvoihin kotimatkaa varten. Kaikki istuivat jo paikoillaan, eikä +puuttunut muita kuin Nadeshda Feodorovna ja Atshmianov, jotka joen +tuolla puolen juoksivat tippasilla ja nauroivat. + +-- Arvoisa herrasväki, joutukaa! -- huusi heille Samoilenko. + +-- Ei pitäisi naisille antaa viiniä, -- lausui von Coren hiljakseen. + +Kekkereiden, von Corenin vihan ja omien ajatusten väsyttämänä Lajevski +lähti Nadeshda Feodorovnaa vastaan, ja kun tämä iloisena, tuntien +itsensä keveäksi kuin höyhen, hengästyneenä ja nauraa hohottaen otti +häntä molemmista käsistä ja laski päänsä hänen rintaansa vasten, +peräytyi hän askelen ja virkkoi tylysti: + +-- Sinä käyttäydyt ihan kuin ... yleinen nainen. Sattui tulemaan kovin +raa'asti sanotuksi, ja hänen tuli sääli Nadeshda Feodorovnaa. Hänen +vihaisista, väsyneistä kasvoistaan Nadeshda Feodorovna voi lukea sekä +vihaa että sääliä ja suuttumusta, ja äkkiä hänen mielensä masentui. Hän +käsitti, että oli mennyt liiallisuuteen, käyttäytynyt liian vapaasti ja +käyden surulliseksi, tuntien itsensä raskaaksi, paksuksi, töykeäksi ja +pöhnäiseksi istahti ensinnä eteen sattuneihin ajoneuvoihin yhdessä +Atshmianovin kanssa. Lajevski istuutui samoihin ajoneuvoihin Kirilinin, +eläintieteilijä Samoilenkon ja diakoni naisten seuraan, ja matkue lähti +liikkeelle. + +-- Sellaisia ne ovat koira-apinat ... alkoi von Coren, kääriytyen +levättiinsä ja peittäen silmänsä. -- Kuulithan, hän ei tahtoisi tutkia +turilaita ja koppakuoriaisia sentähden, että kansa kärsii. Samaan tapaan +arvostelevat meikäläisiä kaikki koira-apinat. Viekas, kymmenessä +polvessa ruoskalla ja nyrkillä pelotettu orjanheimo! Se vapisee, tuntee +sääliä ja suitsuttaa vain väkivallan edessä, mutta päästä koira-apina +vapaalle alueelle, missä sen ei tarvitse pelätä kenenkään niskaansa +tarraavan, silloin se kyllä osaa rehennellä ja näyttää mikä hän on +miehiään. Katso, kuinka rohkea se on taulunäyttelyissä, museoissa, +teattereissa tahi arvostellessaan tiedettä: suurentelee, nousee +takajaloilleen, sättii, arvostelee... Orjan piirre -- täytyy +välttämättömästi arvostella! Paneppa merkille: vapaiden ammattien +harjoittajia sätitään useammin kuin petkuttajia -- se johtuu siitä, että +yleisö on kolmeksi neljännekseksi orjia, samanlaisia koira-apinoita. +Sitä ei tapahdu, että orja ojentaisi sinulle kätensä ja lausuisi +vilpittömän kiitoksensa, kun teet työtä. + +-- En ymmärrä, mitä oikein tahdot! -- sanoi Samoilenko haukotellen. -- +Naisparkaa halutti yksinkertaisuudessaan puhella kanssasi viisaista +asioista, ja heti sinä teet johtopäätöksen. Olet suuttunut mieheen +jostakin, ja summamutikassa saa naisparkakin kyytiä. Hän on oikein hyvä +nainen. + +-- Ole jo! Tavallinen leipäsusi, irstas ja paheellinen. Kuule, +Aleksander Daviditsh, kun sinä kohtaat yksinkertaisen maalaisvaimon, +joka ei asu miehensä luona, joka ei tee mitään ja joka vain hihittää ja +hahattaa, niin sanot hänelle: mene työhön. Miksi sitten tässä kohden +arastelet ja pelkäät lausua totuutta? Senkötähden vain, että Nadeshda +Feodorovna on virkamiehen eikä matruusien pitohelluna? + +-- Mitä minun olisi hänelle tehtävä? -- kivahti Samoilenko. -- Selkäänkö +annettava, vai? + +-- Pahetta ei ole mairiteltava. Me tuomitsemme pahetta vain selän +takana, mikä on samaa kuin heristää nyrkkiä taskussa. Minä olen +eläintieteilijä tahi sosiologi, mikä on aivan samaa, sinä lääkäri; +yhteiskunta luottaa meihin; velvollisuutemme on huomauttaa sille sitä +hirmuista turmiota, joka uhkaa sitä ja tulevia sukupolvia Nadeshda +Ivanovnan kaltaisten naikkosten olemassaolon takia. + +-- Feodorovnan, -- oikaisi Samoilenko. -- Ja mitä yhteiskunnan pitäisi +puolestaan tehdä? + +-- Senkö? Se on sen oma asia. Minusta on suorin ja varmin keino -- +käyttää väkivaltaa. Hänet on järjestysvallan toimesta lähetettävä +miehensä luo, ja jos tämä ei ota häntä vastaan, on hänet toimitettava +pakkotyöhön tahi johonkin ojennuslaitokseen. + +-- Oih! -- huoahti Samoilenko; tovin vaiti oltuaan hän sitten kysyi +hiljaisella äänellä: -- Sanoit tässä eräänä päivänä, että sellaiset +ihmiset, kuin Lajevski, ovat hävitettävät... Sanoppa, jos nyt +esimerkiksi valtio tahi yhteiskunta antaisi sinulle toimeksi toimittaa +hänet pois, tekisitkö sen? + +-- Käsi ei suinkaan vavahtaisi. + + + + +IX. + + +Kotiin tultua Lajevski ja Nadeshda Feodorovna astuivat pimeihin, +tukahuttaviin huoneisiinsa. Molemmat olivat vaiti. Lajevski sytytti +kynttilän, Nadeshda Feodorovna istuutui ja riisumatta viittaansa ja +hattuansa katsoi häneen suruisin, syyllisin silmin. + +Lajevski ymmärsi hänen odottavan selitystä; mutta selityksen antaminen +olisi ollut ikävää, hyödytöntä ja väsyttävää, ja sydäntä ahdisti tieto +siitä, ettei hän ollut hillinnyt itseään, vaan oli sanonut hänelle +raakuuden. Taskussa sattui hänelle käteen kirje, jonka hän oli joka +päivä aikonut lukea Nadeshda Feodorovnalle, ja hän ajatteli, että jos +hän nyt näyttää tämän kirjeen hänelle, johtaa se hänen huomionsa +muuanne. + +"On jo aika selvittää välimme", ajatteli hän. "Annan hänelle; tulkoon +mikä on tullakseen." + +Hän otti taskustaan kirjeen ja antoi sen Nadeshdalle. + +-- Lue, se koskee sinua. + +Sen sanottuaan hän meni työhuoneeseensa ja kävi pimeässä sohvalle +pitkäkseen ilman päänalusta. Nadeshda Feodorovna luki kirjeen, ja +hänestä näytti ikäänkuin katto olisi painunut ja seinät siirtyneet +lähemmäksi. Kävi äkkiä ahtaaksi, pimeäksi, pelottavaksi. Hän risti +nopeasti silmiään ja virkkoi: + +-- Suo, Herra, rauha ... suo, Herra, rauha... Ja ratkesi itkuun. + +-- Vanja! -- huusi hän. -- Ivan Andreitsh! + +Vastausta ei tullut. Luullen Lajevskin tulleen huoneeseen ja seisovan +hänen tuolinsa takana, hän nyyhkytti kuin lapsi ja puheli: + +-- Mikset ennemmin sanonut minulle, että hän on kuollut? En olisi +lähtenyt kekkereihin, en olisi nauranut niin paljon... Herrat lausuivat +minulle typeryyksiä. Mikä synti! Pelasta minut, Vanja, pelasta minut... +Olen menettänyt järkeni... Minä olen hukassa... + +Lajevski kuuli hänen nyyhkytyksensä. Hänen olonsa oli sietämättömän +tukahuttava, ja sydän jyskytti hirmuisesti. Ahdistuksissaan hän nousi, +seisoi kotvasen keskellä huonetta, hapuroi pimeässä pöydän luona +nojatuolia ja istahti siihen. + +"Tämä on vankila..." ajatteli hän. "Pitää lähteä pois... Minä en +kestä..." + +Oli jo myöhäistä mennä pelaamaan korttia, ravintoloita ei kaupungissa +ollut. Hän kävi jälleen pitkälleen ja tukki korvansa, ettei olisi +kuullut nyyhkytyksiä, mutta äkkiä hän muisti, että Samoilenkon luo sopi +kyllä mennä. Jotta ei tarvitsisi kulkea Nadeshda Feodorovnan ohi, +pujahti hän ikkunan kautta puutarhaan, kiipesi aidan yli ja lähti pitkin +katua. Oli pimeä. Vastikään oli saapunut joku höyrylaiva, tulista +päättäen iso matkustajalaiva .. + +Ankkurikettinki ratisi. Rannasta lähti punainen tuli nopeasti lipumaan +laivaa kohden: se oli tullivene. + +"Siellä ne nukkuvat matkustajat hyteissään..." ajatteli Lajevski, ja +hänen kävi kateeksi toisten lepo. + +Ikkunat olivat Samoilenkon talossa auki. Lajevski katsoi yhdestä +ikkunasta sisään, sitten toisesta: huoneissa oli pimeää ja hiljaista. + +-- Aleksander Daviditsh, nukutko? -- huhuili hän. -- Aleksander +Daviditsh! + +Kuului yskimistä ja huolestunut huudahdus: + +-- Ken siellä? Mitä lempoa? + +-- Minä se olen, Aleksander Daviditsh. Suo anteeksi. + +Hetkisen kuluttua avautui väliovi; pyhimyslampusta tuikahti pehmoinen +valo, ja Samoilenkon valkopukuinen jättiläisvartalo, valkoinen yömyssy +päässä, tuli näkyviin. + +-- Mitä sinä haet? -- kysyi hän unisena raskaasti hengittäen ja kyhnien +itseään. -- Maltas nyt, heti minä avaan. + +-- Älä vaivaa itseäsi, minä kömmin ikkunasta... Lajevski kiipesi +ikkunasta sisään ja lähestyttyään Samoilenkoa tarttui hänen käteensä. + +-- Aleksander Daviditsh, -- sanoi hän vapisevalla äänellä, -- pelasta +minut! Pyydän sinua, rukoilen, ymmärrä minua! Asemani on sietämätön. Jos +se jatkuu vielä pari päivää, kuristan itseni kuin ... kuin koiran! + +-- Maltahan... Mikäs sinua oikeastaan vaivaa? + +-- Sytytä kynttilä. + +-- Oh-oh... huokasi Samoileko, pannen kynttilään tulta. -- Siunaa ja +varjele... Kello käy jo kahta, veikkonen. + +-- Suo anteeksi, mutta minä en voi istua kotona, -- virkkoi Lajevski, +tuntien valosta ja Samoilenkon läsnäolosta suurta huojennusta. -- Sinä, +Aleksander Daviditsh, olet ainoa, paras ystäväni... Kaikki toivoni on +sinussa. Jos tahdot tahi et, pelasta Jumalan nimessä. Minun täytyy +kaikin mokomin matkustaa täältä pois. Lainaa minulle rahaa! + +-- Herra siunatkoon! -- huokasi Samoilenko, kyhnien itseään. -- Heräsin +ja kuulen, laiva huutaa tuloaan, sitten sinä... Paljonkos tarvitset? + +-- Vähintäänkin kolmesataa ruplaa. Hänelle on jätettävä sata ja itse +tarvitsen matkalle kaksisataa... Olen sinulle velkaa jo lähes +neljäsataa, mutta minä lähetän kaikki ... kaikki. + +Samoilenko kourasi yhteen käteen molemmat poskipartansa, levitti jalat +haralleen ja vaipui mietteisiin. + +-- Ja-ah ... urahti hän miettiväisenä. -- Kolmesataa... Mutta minulla ei +ole niin paljoa. Pitää ottaa joltakin lainaksi. + +-- Lainaa Herran tähden! -- virkkoi Lajevski, nähden Samoilenkon +muodosta, että hän tahtoo antaa rahaa ja ehdottomasti antaakin. -- +Lainaa, minä varmasti maksan takaisin. Lähetän Pietarista, heti kun +tulen sinne. Siitä saat olla huoleti. Kuulehan, Sasha, -- virkkoi hän +elpyneenä -- juodaanpas viiniä! + +-- Miksei, juodaan vaan. Mentiin ruokasaliin. + +-- Entä, kuinka käy Nadeshda Feodorovnan? -- kysyi Samoilenko, tuoden +pöytään kolme pulloa viiniä ja lautasellisen persikoita. -- Jääkö hän +tänne? + +-- Kaikki järjestän, kaikki järjestän... -- vastasi Lajevski, tuntien +odottamattoman riemunpuuskan täyttävän rintansa. -- Minä sitten lähetän +hänelle rahaa, hän matkustaa luokseni... Siellä sitten selvitämme +suhteemme. Terveydeksesi, jalo ystävä. + +-- Älähän kiirehdi! -- sanoi Samoilenko. -- Ryyppäähän ensinnä tätä. Se +on omasta viinitarhastani. Tämä pullo taas on Navaridzen viinitarhan +tuotetta, tämä Ahatulovin... Maista kaikkia kolmea lajia ja sano +peittelemättä... Minun on vähän niinkuin hapahkoa? Miltä sinusta tuntuu? +Eikö ole? + +-- Niin on. Hyvinpä minua lohdutit, Aleksander Daviditsh. Kiitos ... +oikein elvyin. + +-- Onko hapahkoa? + +-- Lempo hänet tietää, minä en. Mutta sinä olet mitä mainioin, +erinomainen mies! + +Katsoen häntä kalpeihin, kiihtyneihin, hyvänsävyisiin kasvoihin +Samoilenko muisti von Corenin mielipiteen, että tuollaiset on +poistettava, ja Lajevski näytti hänestä heikolta, turvattomalta +lapselta, jota jokainen voi loukata ja sortaa. + +-- Kun sinä tulet sinne, niin sovi äitisi kanssa, -- sanoi hän. -- Näin +ei ole hyvä. + +-- Kyllä, kyllä, välttämättä. + +Oltiin kotvasen vaiti. Kun ensimmäinen pullo oli juotu, virkkoi +Samoilenko: + +-- Voisit sopia von Coreninkin kanssa. Mitä mainioimpia, viisaimpia +miehiä kumpainenkin, ja kyräilette toisiinne kuin sudet. + +-- Kyllä hän on kaikkein viisain, mainioin mies, -- myönsi Lajevski, +tällä haavaa valmiina kaikkia kiittämään ja kaikille anteeksi antamaan. +-- Hän on merkillinen mies, mutta minun on mahdotonta hyväksyä hänen +mielipiteitään. Ei, siksi erilaiset ovat luonteemme. Minä olen veltto, +heikko, alistuvainen luonne; ehkä hyvänä hetkenä ojentaisinkin hänelle +käteni, mutta hän kääntyisi kuitenkin minusta pois ... halveksivasti. + +Lajevski hörppi viiniä, astahti nurkasta nurkkaan ja jatkoi, seisoen +keskellä lattiaa: + +-- Minä ymmärrän mainiosti von Corenia. Hän on kova, voimakas, +despoottinen luonne. Olethan kuullut, hän hokee yhtenään +tutkimusretkestä, eikä se ole tyhjää puhetta. Hänellä pitää olla erämaa, +kuutamoyö: ympärillä teltoissa ja avotaivaan alla nukkuvat hänen +nälkäiset ja sairaat, vaivaloisten päivämatkojen rasittamat kasakkansa, +oppaansa, kantajansa, lääkärinsä, pappinsa, hän yksin vain ei nuku, vaan +istuu kuten Stanley kokoonpantavalla tuolilla ja tuntee itsensä erämaan +valtiaaksi ja näiden ihmisten herraksi. Hän kulkee kulkemistaan +jonnekin, miehet vaikeroivat ja kuolevat toinen toisensa jälkeen, hän +vain kulkee eteenpäin, viimein hän sortuu itsekin, mutta jää kuitenkin +erämaan despootiksi ja valtiaaksi, koska hänen hautaristinsä on +karavaanien nähtävänä kolmen-, neljänkymmenen peninkulman päässä ja +vallitsee erämaata. Säälin, ettei tämä mies ole sotapalveluksessa. +Hänestä tulisi erinomainen, nerokas sotapäällikkö. Hänessä olisi miestä +hukuttamaan ratsuväkensä virtaan ja laatimaan ruumiista sillan, ja +sellainen rohkeus on sodassa enemmän tarpeen kuin linnoitustaidot ja +taktiikat. Oi, minä ymmärrän hänet niin hyvin! Sano, minkätähden hän +tuhlaa varojansa oleskelemalla täällä? Mitä hän täältä kaipaa? + +-- Hän tutkii meren eläimistöä. + +-- Ei, ei, veikko, ei! -- huokasi Lajevski. -- Laivalla kertoi minulle +eräs matkustavainen tiedemies, että Musta meri on köyhä eläimistä ja että +sen syvyydessä veden rikkivetyisyyden takia elimellinen elämä on +mahdoton. Kaikki vakavat eläintieteilijät työskentelevät biologisilla +asemilla Neapelissa tai Villefranchessa. Mutta von Coren on itsenäinen ja +itsepäinen: hän työskentelee Mustalla merellä sentähden, että täällä ei +kukaan työskentele; hän katkaisi välinsä yliopiston kanssa, ei tahdo +tietää oppineista ja tovereista sentähden, että hän ennen kaikkea on +hirmuvaltias ja vasta toisessa sijassa eläintieteilijä. Ja hän saa +jotakin suurta aikaan, sen tulet näkemään. Jo nytkin hän haaveilee, että +palattuaan tutkimusretkeltä hän karkoittaa yliopistoistamme vehkeilyn ja +puolinaisuuden ja perinjuurin masentaa oppineet mahtimiehet. Hirmuvalta +on tieteessäkin yhtä väkevä kuin sodassa. Tässä haisevassa +kaupunkipahasessa hän asuu jo toista kesää sentähden, että on parempi +olla ensimmäisenä kylässä kuin toisena kaupungissa. Täällä hän on +kuningas ja kotka; hän pitää kaikkia kaupunkilaisia kurissa ja painaa +heitä arvovallallaan. Hän on siepannut kouriinsa kaikki, sekaantuu +vieraisiin asioihin, kaikki ovat hänelle tarpeen ja kaikki pelkäävät +häntä. Minä luisun hänen kouransa ulottuvilta, hän tuntee sen eikä voi +sietää minua. Eikö hän ole puhunut sinulle, että minut olisi hävitettävä +tahi toimitettava yleiseen työhön? + +-- Kyllä, -- naurahti Samoilenko. Lajevski naurahti samaten ja ryyppäsi +viiniä. + +-- Hänen ihanteensakin ovat despoottiset, -- sanoi hän nauraen ja +haukaten persikkaa. -- Tavallisesti kuolevaiset, jos tekevät työtä +yhteiseksi hyväksi, tarkoittavat sillä lähimmäistään: minua, sinua, +sanalla sanoen ihmistä. Von Corenista ihmiset ovat koiranpentuja ja +joutavuuksia, liian vähäpätöisiä kelvatakseen hänen elämänsä +tarkoitusperäksi. Hän työskentelee, lähtee tutkimusretkelle ja taittaa +siellä niskansa, ei lähimmäisenrakkauden nimessä, vaan sellaisten +abstraktsionien takia kuin ihmiskunta, tulevat sukupolvet, ihanteellinen +ihmisrotu. Hän huolehtii ihmisrodun parantamisesta ja siinä suhteessa me +olemme hänen kannaltaan vain orjia, tykinruokaa, kuormajuhtia; toiset +hän hävittäisi tahi pistäisi pakkotyöhän, toiset ruhjoisi rautaisella +kurikalla, pakottaisi kuten Araktshejev nousemaan ja käymään levolle +rummun pärrytyksen mukaan, panisi eunukit vartioimaan puhtauttamme ja +siveellisyyttämme, käskisi ampumaan jokaisen, joka astuu ahtaan, +vanhoillisen siveyskäsitepiirimme ulkopuolelle, ja kaikki tämä +ihmisrodun parantamisen nimessä. Mutta mitä on ihmisrotu? Kuvitelma, +kangastus... Hirmuvaltiaat ovat aina haaveilleet. Veikkonen, ymmärrän +hänet niin hyvin. Pidän arvossa enkä suinkaan kiellä hänen merkitystään; +sellaisten varassa, kuin hän on, tämä maailma pysyy pystyssä, ja jos +maailma jätettäisiin yksistään meidän hoteisiimme, niin tekisimme siitä, +kaikesta tahdostamme ja hyvistä aikeistamme huolimatta, saman kuin mitä +kärpäset ovat tehneet tästä kuvataulusta. Juuri niin! + +Lajevski kävi Samoilenkon viereen istumaan ja lausui vilpittömän +innostuksen vallassa: + +-- Minä olen joutava, mitätön, langennut ihminen! Ilman, jota hengitän, +tämän viinin, rakkauden, sanalla sanoen elämän olen tähän saakka ostanut +valheen, joutilaisuuden ja heikkoluontoisuuden hinnalla. Tähän saakka +olen pettänyt ihmisiä ja itseäni, olen kärsinyt siitä, ja kärsimyksenä +ovat olleet huokeat ja mieltä alentavat. Von Corenin vihan edessä minä +arasti taivutan selkäni siksi, että toisinaan i tsekin vihaan ja +halveksin itseäni. + +Mielenkuohussaan Lajevski taas astahti nurkasta nurkkaan ja lausui: + +-- Olen iloinen, että selvästi näen puutteeni ja tunnustan ne. Se auttaa +minua nousemaan ja tulemaan toiseksi ihmiseksi. Veli veikkoseni, jospa +tietäisit, kuinka innokkaasti, kuinka palavan hartaasti odotan +uudistumistani. Ja vannon sinulle, että minusta tulee mies! Tulee! En +tiedä, viinikö minut on tehnyt puheliaaksi, vai onko asia todellakin +niin, mutta minusta tuntuu, etten pitkään aikaan ole elänyt sellaisia +valoisia, puhtaita hetkiä kuin juuri nyt sinun luonasi. + +-- Veikkonen, jo on aika käydä nukkumaan... -- sanoi Samoilenko. + +-- Niin, niin. Suo anteeksi. Minä lähden heti. Lajevski hapuili +huonekalujen ja ikkunoiden ääressä etsien lakkiaan. + +-- Kiitos, -- mutisi hän huokaillen. -- Kiitos... Ystävyys ja hyvä sana +ovat almua paremmat. Sinä elvytit minut. + +Hän löysi lakkinsa, pysähtyi ja katsoi syyllisenä Samoilenkoon. + +-- Aleksander Daviditsh! -- virkkoi hän rukoilevalla äänellä. + +-- Mitä? + +-- Salli minun yöpyä luonasi! + +-- Ole hyvä ... miksei? + +Lajevski kävi nukkumaan sohvalle ja puheli vielä pitkälti tohtorin +kanssa. + + + + +X. + + +Kolmisen päivää kekkereiden jälkeen tuli Maria Konstantinovna vallan +odottamatta Nadeshda Feodorovnan luo ja tarttui, tervehtimättä ja +hattuaan riisumatta, hänen molempiin käsiinsä, painoi ne rintaansa +vasten ja lausui, mieli kovasti kuohuksissa: + +-- Rakkaani, olen kuohuksissa, olen hämmästynyt. Herttainen, miellyttävä +tohtorimme kertoi eilen Nikodim Aleksandritshille, että miehenne on +kuollut. Sanokaa, rakkaani, onko se totta? + +-- On se totta, hän on kuollut, -- vastasi Nadeshda Feodorovna. + +-- Se on kauheaa, kauheaa, rakkaani! Mutta kaikella pahalla on hyväkin +puolensa. Varmaankin oli miehenne harvinainen, ihmeellinen, pyhä +ihminen, ja sellaisia tarvitaan enemmän taivaassa kuin maan päällä. + +Maria Konstantinovnan kasvoissa värähtelivät kaikki piirteet ja pilkut +ikäänkuin pienet neulaset olisivat hyppelehtineet ihon alla; hän hymyili +miellyttävästi ja lausui ihastuneena, hengähtäen: + +-- Siis olette vapaa, rakkaani. Voitte nyt käydä pää pystyssä ja +rohkeasti katsoa ihmisiä silmiin. Tästä lähin Jumala sekä ihmiset +siunaavat liittoanne Ivan Andreitshin kanssa. Se on hurmaavaa. Vapisen +ilosta, en löydä sanoja. Rakkaani, minä rupean naittajaksenne... Minä ja +Nikodim Aleksandritsh olemme äärettömästi pitäneet teistä, sallikaa +meidän siunata laillinen, puhdas liittonne. Milloin, milloin olette +aikoneet pitää vihkiäiset? + +-- En ole laisinkaan sitä ajatellut, -- sanoi Nadeshda Feodrovna, +irroittaen kätensä. + +-- Se ei ole mahdollista, rakkaani. Olettehan te ajatellut, olettehan? + +-- Toden totta, en ole, -- naurahti Nadeshda Feodorovna. -- Mitä hyötyä +siitä olisi, että menisimme vihille? Minä en katso sitä laisinkaan +tarpeelliseksi. Elämme niinkuin tähänkin asti. + +-- Mitä te puhutte! -- kauhistui Maria Konstantinovna. -- Jumalan +tähden, mitä puhuttekaan! + +-- Asia ei vihkimisestä parane, päinvastoin pahenee. Me menetämme +vapautemme. + +-- Rakkaani, rakkaani, mitä puhuttekaan! -- huudahti Maria +Konstantinovna, astuen askelen taapäin ja lyöden kätensä yhteen. -- Te +olette eriskummaisia! Malttakaahan mielenne! Talttukaa! + +-- Kuinka, talttukaa? En ole vielä elänytkään, kun te jo käskette +talttumaan! + +Nadeshda Feodorovna muisti, ettei hän itse asiassa ollut vielä elänyt. +Jatko-opistosta päästyään hän oli mennyt naimisiin miehen kanssa, jota +ei rakastanut, sitten liittynyt Lajevskiin ja koko ajan elänyt hänen +kanssaan tällä ikävällä, autiolla merenrannalla odottaen jotakin +parempaa. Oliko tämä elämää? + +"Oikeastaan pitäisi mennä vihille..." ajatteli hän, mutta muisti +Kirilinin ja Atshmianovin, punastui ja virkkoi: + +-- Ei, se on mahdotonta. Vaikka Ivan Andreitsh polvillaan sitä pyytäisi, +kieltäytyisin sittenkin. + +Maria Konstantinovna istui kotvasen vaiti sohvalla suruisena, vakavana, +tuijottaen yhteen kohti, sitten hän nousi ja lausui kylmästi: + +-- Hyvästi, rakkaani! Suokaa anteeksi, että häiritsin. Vaikka minun ei +olekaan helppoa, täytyy minun sittenkin sanoa teille, että tästä +päivästä on kaikki välillämme loppunut, ja vaikka syvästi kunnioitankin +Ivan Andreitshiä, on kotini ovi teiltä suljettu. + +Sen hän lausui juhlallisesti ja hämmästyi itsekin äänensä juhlallista +sävyä; hänen kasvonsa värähtivät taaskin, niille lehahti lempeä +haavemielinen ilme, hän ojensi säikähtyneelle, hämille joutuneelle +Nadeshda Feodorovnalle molemmat kätensä ja virkkoi rukoilevasta: + +-- Ystäväni, sallikaa minun vaikka yksi ainoa hetkinen olla äitinne tai +vanhimman sisarenne sijaisena! Minä olen avomielinen teitä kohtaan kuin +äiti. + +Nadeshda Feodorovna tunsi rinnassaan sellaista lämpöä, iloa ja sääliä +itseään kohtaan, kuin jos oma äiti itse asiassa olisi noussut kuolleista +ja seisonut hänen edessään. Hän syleili rajusti Maria Konstantinovnaa ja +painoi kasvonsa hänen olkapäätänsä vasten. Molemmat itkivät. He +istuutuivat sohvaan ja muutaman minuutin ajan nyyhkyttivät, katsomatta +toinen toiseensa ja kykenemättä puhumaan sanaakaan. + +-- Ystäväni, lapseni, -- aloitti Maria Konstantinovna, -- minä tahdon +puhua teille ankaria totuuksia, säälimättä teitä. + +-- Herran tähden, Herran tähden! + +-- Luottakaa minuun, rakkaani. Muistatte kai, että kaikista täkäläisistä +naisista minä yksin avasin teille kotini. Te saitte minut ensi päivästä +alkaen kauhistumaan, mutta minulla ei ollut kylliksi voimaa osoittaa +teille halveksimista, kuten kaikki muut. Minä kärsin herttaisen Ivan +Andreitshin tähden, kuin hän olisi ollut poikani. Nuori mies vieraalla +maalla, kokematon, heikko, äiditön, ja minä kärsin ja kärsin... Mieheni +ei olisi suonut meidän tutustua häneen, mutta sain hänet taivutetuksi... +Me aloimme vastaanottaa Ivan Andreitshiä ja hänen seurassaan tietysti +teitäkin, muutenhan hän olisi loukkaantunut. Minulla on tytär ja +poika... Ymmärrätte, lapsen hento ymmärrys, puhdas sydän ... joka +pahentaa yhden näistä pienimmistä... Minä vastaanotin teidät ja vapisin +lasteni puolesta. Oi, kun tulette äidiksi, ymmärrätte pelkoni. Ja kaikki +ihmettelivät, että vastaanotin teidät, suokaa anteeksi, kuin kunnon +naisen, vihjailivat minulle ... no, tietysti, juoruja, liioitteluja... +Sydämeni syvyydessä tuomitsin teitä, mutta te olitte onneton, +säälittävä, eriskummainen, ja minä kärsin säälistä. + +-- Mutta miksi? Miksi? -- kysyi Nadeshda Feodorovna, vapisten koko +ruumiissaan. -- Mitä minä olin tehnyt kenellekään? + +-- Te olette kauhean syntinen. Olette rikkonut miehellenne alttarin +edessä antamanne lupauksen. Olette vietellyt erinomaisen siivon +nuorenmiehen, joka arvatenkin olisi valinnut itselleen elämänkumppanin +hyvästä suvusta, samasta säädystä kuin hän itsekin, ellei olisi tavannut +teitä; nyt hän olisi kuten kaikki muutkin. Te olette hukannut hänen +nuoruutensa. Älkää kiistäkö, älkää kiistäkö, rakkaani! Minä en usko, +että meidän synteihimme olisivat syypäitä miehet. Aina on syy naisissa. +Miehet ovat kotoisissa oloissa kevytmielisiä, elävät järjellään eikä +sydämellään, ja paljon on sellaista, mitä he eivät käsitä, mutta nainen +käsittää kaikki. Hänestä kaikki riippuu. Hänelle on paljon annettu, +häneltä paljon vaaditaankin. Voi, ystäväiseni, jos nainen olisi tässä +suhteessa miestä tyhmempi tai heikompi, ei Jumala olisi hänelle uskonut +poikien ja tyttöjen kasvatusta. Ja siksi te, rakkaani, antauduitte +paheen tielle, kun unohditte kaiken häveliäisyyden; toinen olisi teidän +asemassanne kartellut ihmisiä, istunut kotona lukkojen takana, ja +ihmiset olisivat nähneet hänet vain Herran huoneessa, kalpeana, puettuna +mustiin, itkevänä, ja jokainen olisi vilpittömästi säälien kuiskannut: +"Jumala, tuossa syntiä tehnyt enkeli jälleen palaa luoksesi..." Mutta +te, rakkaani, unhotitte kaiken vaatimattomuuden, elitte julkisesti, +vallattomasti, ikäänkuin synnistä ylvästellen, riehakoitte, nauroitte, +ja katsellessani teitä vapisin kauhusta ja pelkäsin ukkosentulen +taivaalta iskevän taloomme juuri sillä hetkellä, kun te istuitte +luonamme. Ystäväiseni, älkää puhuko, älkää puhuko! -- huudahti Maria +Konstantinovna nähdessään, että Nadeshda Feodorovna aikoi puhua. -- +Kertokaa kaikki minulle, minä en petä teitä enkä salaa sielunne +katseilta ainoatakaan totuutta. Kuulkaa siis minua, rakkaani... Jumala +panee merkin suuriin synnintekijöihin, ja te olitte merkitty. +Muistelkaapa, pukunne olivat aina ihan kauheat! Nadeshda Feodorovna, +jolla aina oli mitä paras käsitys puvuistaan, herkesi itkemästä ja +katsoi häneen hämmästyneenä. + +-- Niin, kauheat! -- jatkoi Maria Konstantinovna. -- Pukujenne +erikoisuudesta ja kirjavuudesta voi jokainen päättää, millainen olette +käytökseltänne. Katsellessaan teitä kaikki naureskelivat ja kohauttivat +olkapäitään, mutta minä kärsin, kärsin... Ja, rakkaani, suokaa minulle +anteeksi, te olette epäsiisti! Tavatessamme toisemme uimahuoneella te +panitte minut oikein vapisemaan. Päällysvaatteet menevät vielä mukiin, +mutta alushame, paita ... rakkaani, minä ihan punastun! Ivan Andreitsh +rukan kaulaan ei myöskään kukaan sido kaulahuivia niinkuin pitäisi, ja +miesparan liinavaatteista ja saappaista näkyy, ettei kotona hänestä +kukaan pidä huolta. Ja aina pidätte häntä nälässä, pulmuseni; onhan +luonnollista, että ellei kotona kukaan huolehdi teekeittiöstä ja +kahvista, niin mies kuluttaa puolet palkastaan paviljongissa. Ja kotona +teillä on ihan kamalaa, kamalaa! Ei kellään koko kaupungissa ole +kärpäsiä, ja teillä niitä kuhisee kaikki lautaset ja vadit mustanaan. +Ikkunalaudoilla ja pöydillä paksulta pölyä, kuolleita kärpäsiä, +juomalaseja... Mitä varten juomalaseja? Sitten, rakkaani, teillä on +vieläkin astiat korjaamatta pöydältä. Ja jos teillä astuu +makuuhuoneeseen, niin oikein hävettää: liinavaatteita kaikkialla +hujanhajan, seinillä riippuu kaikenlaisia kautsuvehkeitänne ja lattialla +-- astia... Ystäväiseni, mies ei saa tietää mitään, ja vaimon tulee olla +hänen edessään puhdas kuin pieni enkeli. Minä herään joka aamu ennen +päivänkoittoa ja pesen kasvoni kylmällä vedellä, jotta Nikodim +Aleksandritsh ei huomaisi, että minulla on uniset kasvot. + +-- Ne ovat kaikki pikkuasioita, -- parahti Nadeshda Feodorovna itkemään. +-- Jos vain olisin onnellinen, mutta minä olen niin onneton. + +-- Niin, niin, olette kovin onneton! -- huokasi Maria Konstantinovna, +jaksaen tuskin pidättäytyä itkuun tyrskähtämästä. -- Ja teitä odottaa +tulevaisuudessa kova suru! Yksinäinen vanhuus, taudit ja sitten +edesvastuu viimeisellä tuomiolla... Kauheaa, kauheaa! Nyt itse kohtalo +ojentaa teille avunkättä, ja te epäviisaasti hylkäätte sen. Vihittäkää +itsenne, menkää kiireimmiten vihille! + +-- Kyllä, pitää, pitää, -- sanoi Nadeshda Feodorovna, -- mutta se on +mahdotonta! + +-- Minkätähden? + +-- Mahdotonta! Voi, jospa te tietäisitte! + +Nadeshda Feodorovnaa halutti kertoa Kiniinistä ja siitä, kuinka hän eilen +illalla kohtasi laivasillalla nuoren, kauniin Atshmianovin ja hänen +päähänsä oli juolahtanut mieletön, naurettava ajatus vapautua +kolmensadan ruplan velasta, kuinka häntä oli naurattanut, ja sitten hän +oli palannut kotia myöhään illalla, tuntien itsensä peruuttamattomasti +langenneeksi ja rahalla ostettavaksi. Hän ei ollut itsekään selvillä, +kuinka se oli tapahtunut. Ja hän tahtoi nyt Maria Konstantinovnan edessä +vannoa suorittavansa velan viimeistä kopeekkaa myöten, mutta itkun +tyrske ja häpeä estivät häntä puhumasta. + +-- Minä matkustan pois, -- sanoi hän. -- Ivan Andreitsh jääköön tänne, +jos tahtoo, minä lähden. + +-- Minne? + +-- Venäjälle. + +-- Mutta millä aiotte siellä elättää itseänne? Eihän teillä ole mitään. + +-- Teen käännöstöitä, tai ... tai perustan lainakirjaston... + +-- Älkää turhia kuvitelko, rakkaani. Lainakirjastoon tarvitaan rahoja. +No, minä jätän nyt teidät, koettakaa rauhoittua ja ajatella ja tulkaa +huomenna luokseni iloisena. Se tulee olemaan mainiota. Hyvästi nyt, +enkelini. Sallikaa minun suudella teitä. + +Maria Konstantinovna suuteli Nadeshda Feodorovnaa otsalle, teki +ristimerkin hänen rintaansa ja lähti hiljalleen pois. Oli tullut jo +pimeä, ja Olga sytytti keittiössä kynttilän. Yhä itkien Nadeshda +Feodorovna meni makuuhuoneeseen ja kävi vuoteelle pitkäkseen. Hän alkoi +äkkiä tuntea vilunväreitä. Hän riisuutui pitkälleen, sysäsi vaatteet +jalkopäähän ja vetäytyi kippuraan peitteen alle. Häntä janotti, mutta ei +ollut ketään antamassa juotavaa. + +-- Minä maksan! -- puhui hän itsekseen, ja houraillen hän oli istuvinaan +jonkun potilaan luona ja tunsi potilaassa oman itsensä. -- Minä maksan. +Olisi typerää luulla, että minä rahasta... Matkustan pois ja lähetän +hänelle rahat Pietarista. Ensin sata ... sitten sata ... ja sitten taas +sata... + +Myöhään yöllä tuli Lajevski kotiin. + +-- Ensin sata... -- sanoi hänelle Nadeshda Feodorovna -- sitten sata... + +-- Ottaisit kiniiniä, -- sanoi Lajevski ja ajatteli: "huomenna on +keskiviikko, laiva lähtee, mutta minä en matkusta. Täytyy siis viipyä +täällä lauantaihin asti." Nadeshda Feodorovna nousi vuoteessa +polvilleen. + +-- Puhuinko minä äsken mitään? -- kysyi hän hymyillen ja siristäen +kynttilän valossa silmiään. + +-- Et mitään. Pitää lähettää huomenaamulla noutamaan lääkäriä. Nuku nyt. + +Lajevski otti päänaluksen ja astui ovea kohden. Siitä lähtien kun hän +lopullisesti oli päättänyt matkustaa ja jättää Nadeshda Feodorovnan, +alkoi tämä herättää hänessä sääliä ja syyllisyyden tunnetta; hänellä oli +Nadeshda Feodorovnan läsnäollessa hieman paha omatunto, ikäänkuin +sairaan tahi vanhan hevosen luona, joka on määrätty tapettavaksi. Hän +pysähtyi ovessa ja katsahti Nadeshda Feodorovnaan. + +-- Olin siellä kekkereissä ärtyisä ja puhuttelin sinua törkeästi. Anna +minulle anteeksi, Herran tähden. + +Sen sanottuaan hän meni työhuoneeseensa, pani maata, mutta ei voinut +pitkään aikaan nukkua. + +Kun seuraavana aamuna Samoilenko juhlapäivän johdosta puettuna täyteen +paraatipukuun olkaimineen ja ritarimerkkeineen, tunnusteltuaan Nadeshda +Feodorovnan valtasuonta ja katsottuaan hänen kieltään, tuli ulos +makuuhuoneesta, kysyi Lajevski, joka oli seissyt kynnyksen likellä, +hätäisesti: + +-- No, kuinka on laita? + +Hänen kasvonsa ilmaisivat pelkoa, suurta huolestusta ja toivoa. + +-- Rauhoitu, ei mitään vaarallista, -- vastasi Samoilenko. -- Tavallinen +vilutauti. + +-- En minä sitä, -- sanoi Lajevski kärsimättömästi rypistäen +kulmakarvojaan. -- Saitko rahoja? + +-- Veikko, suo anteeksi, -- kuiskasi Samoilenko, katsahtaen oveen ja +käyden hämilleen. -- Herran tähden, suo anteeksi! Ei kellään ole +joutilaita rahoja, ja minä olen saanut viisin ja kymmenin ruplin +kerätyksi kaikkiaan vain satakymmenen ruplaa. Koetan vielä puhua +joidenkin kanssa tänään. Karsihan nyt. + +-- Mutta lauantai on viimeinen päivä! -- jupisi Lajevski vavisten +kärsimättömyydestä. -- Kautta kaikkien pyhimysten, lauantaiksi! Ellen +pääse lauantaina matkustamaan, en tarvitse mitään ... en mitään. En +ymmärrä, kuinka tohtorismies voi olla ilman rahoja! + +-- Niin kyllä, sen taivas tietää, -- lausui Samoilenko kiivaasti ja +väkinäisesti, ja jotakin tuntui oikein kirahtavan hänen kurkussaan, -- +kun minulta ovat kaikki ottaneet, seitsemäntuhatta ruplaa minulla on +saatavia, ja minä itse olen taas velkaa joka taholle. Onko se minun +syyni? + +-- Sinä hankit siis lauantaiksi? Niinhän? + +-- Koetan. + +-- Rukoilen sinua, velihopea! Niin että rahat jo perjantaiaamuna ovat +hallussani. + +Samoilenko istuutui ja kirjoitti reseptiin kiniiniliuosta, _kalii +bromati_, rabarberisakoa, _tincturae gentianae, aquae foeniculi_ -- +kaikki yhdessä seoksessa, lisäsi siihen ruususiirappia katkeran maun +vaimentamiseksi ja lähti pois. + + + + +XI. + + +Olet sen näköinen kuin tulisit minua vangitsemaan, -- sanoi von Coren +nähdessään Samoilenkon astuvan sisään paraatipuvussa. + +-- Kuljin tästä ohi, niin ajattelin: jospa pistäydyn katsomassa, kuinka +eläintiede jaksaa, -- lausui Samoilenko, istuutuen suuren pöydän ääreen, +jonka eläintieteilijä itse oli hotaissut kokoon tavallisista laudoista. +-- Terve, pyhä isä! -- nyökäytti hän diakonille, joka istui ikkunan +luona jotakin puhtaaksi kirjoittamassa. -- Istunpa tässä tovin ja +juoksen sitten kotiin pitämään huolta päivällisestä. On jo aika... +Häiritsenkö teitä? + +-- Et vähääkään, -- vastasi eläintieteilijä levittäen pöydälle tiheää +kirjoitusta sisältäviä paperiliuskoja. Kirjoittelemme tässä puhtaaksi. + +-- Vai niin... Ohho sentään ... huokasi Samoilenko; hän veti varovasti +pöydältä pölyttyneen kirjan, jonka kannella oli kuollut, kuivunut +falangi, ja jatkoi: -- Ajatteles, mennä mönkää omia aikojaan jokin vihreä +koppiainen ja kohtaa tiellä mokoman pannahisen. Kyllä kai se on kauheaa! + +-- On kai. + +-- Sille on annettu myrkky, jotta voisi pitää puoliaan vihollisia +vastaan. + +-- Juuri niin, ja jotta itsekin hyökkäisi. -- Niin niin ... ja luonnossa +kaikki on, hyvät ystävät, tarkoituksenmukaista ja mahdollista selittää, +-- huokasi Samoilenko. -- Yksi asia on vain, jota en ymmärrä. Sinä suuri +järkimies, selitäppä se minulle. On näet pieniä petoeläimiä, ei rottaa +suurempia, muodoltaan kauniita, mutta erinomaisen katalia ja +siveettömiä. Sellainen peto kulkee esimerkiksi metsässä, näkee linnun, +ottaa kiinni ja syö suuhunsa. Kulkee edemmäs ja näkee ruohikossa +linnunpesän munineen; ei jaksa enää syödä, kylläinen on, mutta sittenkin +puree munan rikki ja toiset työntää käpälällään pesästä ulos. Sitten +kohtaa sammakon ja senkin kanssa pitää peliä. Näännyttää sammakon, menee +eteenpäin ja nuoleksii huuliaan -- tulee vastaan koppiainen. Sipaisee +koppiaista käpälällään... Ja kaikki se turmelee ja hävittää +matkallaan... Tungeksii vieraisiinkin pesiin, hajoittaa syyttä suotta +muurahaiskekoja, puree rikki näkinkenkiä... Tulee vastaan rotta -- sen +kanssa ryhtyy tappeluun; näkee pikku käärmeen tai hiirenpoikasen -- +sekin pitää tappaa. Ja niin koko päivän. Sanos nyt, mihin tuollainen +petoeläin on tarpeen? Mitä varten se on luotu? + +-- En tiedä, mitä petoeläintä tarkoitat, -- vastasi von Coren, -- +luultavasti jotakin hyönteissyöjäin ryhmään kuuluvaa. Entä sitten? Lintu +joutui sen saaliiksi sentähden, että oli varomaton; se särki pesän ja +syyti pellolle munat sentähden, että lintu oli epäkäytännöllinen, teki +huonosti pesänsä eikä osannut sitä suojata. Sammakolla oli +todennäköisesti jokin vika sitä suojaavassa ihonvärissä, sillä muuten ei +peto olisi sitä huomannut, ja niin edespäin. Sinun petosi hävittää vain +heikkoja, taitamattomia, varomattomia, sanalla sanoen sellaisia +viallisia yksilöjä, joita luonto ei katso soveliaiksi jättämään +perillisiä. Eloon jäävät vain ovelammat, varovaisemmat, voimakkaammat ja +kehittyneemmät. Sillä tavoin tuo petoeläimesi, vaikkei sillä itsellään +ole siitä tietoa, palvelee täydellisentymisen suuria tarkoitusperiä. + +-- Niin, niin, niin... Asiasta toiseen, veikkonen, -- virkkoi Samoilenko +ujostelematta, -- anna minulle satakunta ruplaa lainaksi. + +-- Hyvä on. Hyönteissyöjäin joukossa on varsin mielenkiintoisia +edustajia. Esimerkiksi myyrä. Siitä sanotaan, että se on hyödyllinen, +koska se hävittää vahingollisia hyönteisiä. Kerrotaan erään saksalaisen +lähettäneen Wilhelm I:lle myyrännahkaisen turkin, -- ja silloin keisari +muka käski antaa hänelle nuhteet sentähden, että hän oli hävittänyt niin +suuren joukon hyödyllisiä eläimiä. Kuitenkaan ei myyrä julmuudessa jää +yhtään takapajulle sinun pedostasi ja on sitäpaitsi erittäin +vahingollinenkin, se kun aikaansaa suurta häviötä pelloilla. + +Von Coren aukaisi lippaan ja otti sieltä sadan ruplan setelirahan. + +-- Myyrällä on vahva rintakehä. Kuten yököllä, -- pitkitti hän lukiten +lippaan, -- erittäin hyvin kehittyneet luut ja lihakset, erikoinen +suunrakenne. Jos sillä olisi norsun koko, olisi se kaikkihävittävä, +voittamaton eläin. Mielenkiintoista näissä elukoissa on se, että kun +kaksi myyrää kohtaa toisensa maan alla, alkavat ne oitis, ikäänkuin +keskinäisestä sopimuksesta, kaivaa lavaa; tämä lava on niille tarpeen, +että olisi mukavampi taistella. Saatuaan lavan valmiiksi ne ryhtyvät +ankaraan taisteluun ja tappelevat, kunnes heikompi kaatuu. Tuosta saat +sata ruplaa, -- virkkoi von Coren, alentaen ääntään, -- mutta sillä +ehdolla, ettet lainaa Lajevskia varten. + +-- Ja vaikkapa Lajevskiakin varten! -- kuohahti Samoilenko. -- Mitä se +sinuun kuuluu? + +-- Lajevskia varten minä en voi antaa. Tiedän, että sinä olet herkkä +antamaan lainaksi. Sinä antaisit rosvo Kerimillekin, jos hän sinulta +pyytäisi, mutta suo anteeksi, minä en voi sinua tässä suhteessa auttaa. + +-- Kyllä, minä pyydän Lajevskia varten! -- sanoi Samoilenko, nousten +seisaalleen ja huitoen oikealla kädellään. -- Lajevskia varten juuri! +Eikä itse pääpirullakaan ole oikeutta tulla minua opettamaan, kuinka +minun tulee rahojani käyttää. Et siis suvaitse antaa? + +Diakoni rähähti nauramaan. + +-- Älä kimmastu, vaan ajattele järjellisesti, -- virkkoi +eläintieteilijä. -- Hyväntekeväisyyden harjoittaminen Lajevskia kohtaan +on mielestäni yhtä viisasta kuin kastella rikkaruohoja tai ruokkia +heinäsirkkoja. + +-- Minusta taas me olemme velvolliset auttamaan lähimmäisiämme! -- +tokaisi Samoilenko. + +-- Siinä tapauksessa auta sitten tuota nälkäistä turkkilaista, joka +makaa laipion vieressä! Hän on työmies ja sinun Lajevskiasi +tarpeellisempi. Anna hänelle nämä sata ruplaa! Tai lahjoita minulle sata +ruplaa tutkimusmatkaa varten! + +-- Kysyn sinulta, annatko vai etkö? + +-- Sano mutkittelematta: mihin hän tarvitsee rahaa? + +-- Se ei ole salaisuus. Hänen täytyy lauantaina matkustaa Pietariin. + +-- Niinkö? -- virkkoi von Coren pitkäveteisesti. -- Ahaa... Ymmärretään. +Ja lähteekö naikkonen mukaan, vai kuinka? + +-- Hän jää toistaiseksi tänne. Lajevski järjestää Pietarissa asiansa ja +lähettää hänelle rahaa, sitten lähtee hänkin. + +-- Sukkelasti! ... virkkoi eläintieteilijä ja päästi helähtävän naurun. +-- Sukkelasti! Ovelasti ajateltu. + +Hän lähestyi nopeasti Samoilenkoa ja asettuen hänen eteensä ja katsoen +häntä silmiin kysyi: + +-- Sanoppa ihan peittelemättä: onko hänen rakkautensa kylmennyt? Sano, +onko kylmennyt? + +-- On, -- vastasi Samoilenko yksikantaan, ja hiki kiertyi hänelle +otsaan. + +-- Kuinka se on ilettävää! -- sanoi von Coren, ja hänen kasvoistaan +näkyi, että häntä inhotti. -- Jompikumpi kahdesta, Aleksander Daviditsh: +joko sinä olet hänen kanssaan yhdessä juonessa tahi, suo anteeksi, olet +pöllö. Etkö tosiaankaan käsitä, että hän petkuttaa sinua kuin poikasta +mitä hävyttömimmällä tavalla? Onhan päivänselvää, että hän tahtoo päästä +naisesta ja jättää hänet tänne. Ja hyljätty jää sinun niskoillesi, ja +päivänselvää on, että saat lähettää hänet Pietariin omalla +kustannuksellasi. Onko tuo mainio ystäväsi tosiaankin saanut sokaistuksi +sinut siinä määrin, ettet huomaa ihan alkeellisimpia asioita? + +-- Ne ovat pelkkiä otaksumia, -- virkkoi Samoilenko istuutuen. + +-- Otaksumiako? Miksi hän matkustaa yksin eikä yhdessä hänen kanssaan? +Ja miksi, voisit kysyä häneltä, ei naikkonen matkusta ensin ja hän +jäljestä? Se viekas elukka! + +Ystävänsä odottamattomien epäilyjen ja epäluulojen lannistamana +Samoilenko äkkiä lamautui ja alensi ääntään. + +-- Mutta se on mahdotonta! -- sanoi hän muistellen sitä yötä, jonka +Lajevski oli viettänyt hänen luonaan. -- Hän kärsii niin kovasti! + +-- Mitä se auttaa? Varkaat ja murhapolttajat kärsivät myöskin! + +-- Otaksutaan, että olisitkin oikeassa ... lausui Samoilenko +mietteissään. -- Olkoonpa niin... Hän on kuitenkin nuori mies, vieraalla +maalla ... ylioppilas, me olemme myöskin ylioppilaita, ja paitsi meitä +ei täällä ole ketään, joka antaisi hänelle kannatusta. + +-- Auttaa häntä tekemään konnuuksia vain sentähden, että sinä ja hän +olette eri aikoina olleet yliopistossa ettekä kumpikaan tehneet siellä +mitään! Onpa sekin pötyä! + +-- Malta, harkitaanpa asiaa tyynesti. Luullakseni voisi järjestää asian +näinikään, -- pohti Samoilenko, liikutellen sormiaan. -- Minä, +tiedätkös, annan hänelle rahat, mutta vaadin hänet rehellisesti, +kunniasanalla lupaamaan, että hän viikon kuluttua lähettää Nadeshda +Feodorovnalle matkarahat. + +-- Ja hän lupaa kunniasanalla, vuodattaapa vielä kyyneliäkin ja uskoo +itsekin, mutta mitä arvoa tällä kunniasanalla on? Hän ei pidä sitä, ja +kun vuoden, parin perästä kohtaat hänet Nevskillä käsikkäin uuden +rakastettunsa kanssa, alkaa hän puolustuksekseen ladella, että hän on +sivistyksen silpoma ja että hän on jäljennös Rubinista. [Päähenkilö +Turgenevin samannimisessä romaanissa. Suom.] Heitä hänet Herran haltuun! +Väistä likaa äläkä kaivele sitä molemmin käsin! + +Samoilenko mietti hetkisen ja sanoi päättävästi: + +-- Minä sittekin annan hänelle rahaa. Sano mitä tahdot. En voi kieltää +ihmiseltä apuani pelkkien otaksumien perusteella. + +-- Mainiosti teetkin. Suutelisit lisäksi! + +-- No niin, anna minulle siis sata ruplaa, -- pyysi Samoilenko arasti. + +-- En anna. + +Seurasi vaitiolo, Samoilenko oli aivan lamautunut; hänen kasvonsa saivat +syynalaisen, häveliään ja mielistelevän ilmeen, ja outoa oli nähdä tämän +jyhkeäruumiisen, olkaimilla ja ritarimerkeillä prameilevan miehen +säälittävää, lapsellisen hämmästynyttä naamaa. + +-- Täkäläinen piispa matkustelee hiippakunnassaan, ei vaunuissa ajaen, +vaan ratsain, -- virkkoi diakoni, pannen pois kynän. -- Ylen on +mieltäliikuttavaa nähdä hänet hevosen selässä istumassa. Hänen +yksinkertaisuudessaan ja vaatimattomuudessaan on raamatullista +suuruutta. + +-- Onko hän hyvä ihminen? -- kysyi von Coren, ollen mielissään puheen +siirtymisestä muihin asioihin. + +-- Kuinkas muuten? Ellei olisi hyvä, niin tokkopa olisivat piispaksi +panneet? + +-- Piispojen joukossa tapaa erinomaisen hyviä ja lahjakkaita miehiä, -- +lausui von Coren. -- Sääli vain, että useilla heistä on se heikkous, +että kuvittelevat olevansa valtiomiehiä. Yksi harrastaa +venäläistyttämistä, toinen arvostelee tieteitä. Se ei kuulu heidän +alaansa. Vilkaisisivat sen sijaan useammin tuomiokapituliin. + +-- Maallikko ei kykene arvostelemaan piispoja. + +-- Minkätähden ei, diakoni? Piispa on samanlainen ihminen kuin minäkin. + +-- Samanlainen eikä sittenkään samanlainen, -- väitti diakoni +loukkaantuneena ja tarttui jälleen kynäänsä. -- Jos olisitte +samanlainen, niin lepäisi päällänne siunaus, ja te olisitte itse +piispana, mutta kun ette ole piispa, niin ette ole samanlainen. + +-- Älä höpise, pappi! -- sanoi Samoilenko surumielisesti. -- Kuulehan +nyt, mitä olen tuuminut, -- kääntyi hän taas von Corenin puoleen. -- Älä +sinä anna minulle näitä sataa ruplaa. Talveen asti olet minulla +ruokavieraana vielä kolme kuukautta, maksa siis etukäteen näistä +kolmesta kuukaudesta. + +-- En maksa. + +Samoilenko räpytti silmiään ja punastui; hän veti konemaisesti luokseen +kirjan, jonka kannessa oli falangi, ja katseli sitä, sitten hän nousi ja +otti lakkinsa. Von Corenin tuli häntä sääli. + +-- Sietää tässä elää ja olla asioissa tuollaisten herrojen kanssa! -- +sanoi eläintieteilijä ja kiukuissaan potkaisi jalallaan nurkkaan jonkin +paperin. -- Ymmärrä, ettei tämä ole hyvyyttä, ei rakkautta, vaan +heikkoluonteisuutta, irstaisuutta, myrkkyä! Minkä järki saa +rakennetuksi, sen teidän raukkamaiset, romukoppaan viskattavat sydämenne +hajoittavat! Kun kimnasistina sairastin lavantautia, syötti tätini +säälistä minulle säilyketatteja, ja minä olin vähällä heittää henkeni. +Saisipa sinun ja tätien päähän mahtumaan, ettei ihmisrakkaudella tule +olla sijansa sydämessä, ei sydänalassa eikä vyötäisissä, vaan tässä! + +Von Coren löi kädellä otsaansa. -- Tuoss' on! -- sanoi hän sinkauttaen +sadan ruplan setelin. + +-- Turhaan suutut, Kolja, -- sanoi Samoilenko säyseästi, taivuttaen +kokoon setelin. -- Ymmärrän sinua vallan hyvin, mutta ... huomaa sinä +asemani. + +-- Vanha ämmä sinä olet, siinä kaikki! Diakoni päästi rehevän naurun. + +-- Kuulehan, Aleksander Daviditsh, vielä viimeinen pyyntö! -- lausui von +Coren hartaasti. -- Kun annat rahat tuolle konnalle, niin pane hänelle +ehto: joko hänen on lähdettävä yhdessä naikkosensa kanssa tai +lähetettävä hänet edeltäpäin, muussa tapauksessa älä anna. Kursailla ei +tarvitse. Sano hänelle ihan niillä sanoilla, tai jos et sano, niin +vakuutan sinulle kunniasanalla, että minä haen hänet käsille +virastostaan ja potkaisen sieltä hänet portaista alas enkä sinusta tahdo +sen koommin tietää. Usko tämä sana! + +-- No, no! Jos hän matkustaa naisensa kanssa yhdessä, tai lähettää hänet +edeltäpäin, niin hänelle itselleenhän se on mukavampi, -- vastasi +Samoilenko. -- Vieläpä hän siitä ilostuukin. No, hyvästi nyt. + +Hän hyvästeli hellästi ja lähti, mutta ennenkuin painoi oven kiinni +jälkeensä, katsahti hän taaksensa von Coreniin ja sanoi: + +-- Sinut, veikkonen, ovat saksalaiset pilanneet! Juuri niin, +saksalaiset! + + + + +XII. + + +Seuraavana päivänä, torstaina, vietti Maria Konstantinovna poikansa +Kostjan syntymäpäivää. Puolen päivän aikaan olivat kaikki kutsutut +syömään piirasta ja illalla juomaan suklaata. Kun Lajevski ja Nadeshda +Feodorovna illalla tulivat, niin eläintieteilijä, joka istui +vierashuoneessa juomassa suklaata, kysyi Samoilenkolta: + +-- Joko sanoit hänelle? + +-- En vielä. + +-- Varo kursailemasta. Minä en ymmärrä sen herrasväen hävyttömyyttä! +Pitäisihän heidän hyvin tietämän, mitä tässäkin perheessä ajatellaan +heidän yhdyselämästään, mutta tänne vain tunkeutuvat. + +-- Jos kiinnittää huomiota jokaiseen ennakkoluuloon, -- sanoi +Samoilenko, -- ei sopisi mennä minnekään. + +-- Onko se inho, jota yhteinen kansa tuntee vapaata rakkautta kohtaan, +ennakkoluuloa? + +-- Tietysti. Ennakkoluuloa ja vihamielisyyttä. Sotamiehet, nähdessään +irstailevan naisen, tosin nauravat ja viheltävät, mutta kysytäänpä +heiltä: mitä he itse ovat? + +-- Eivät he syyttä naura. Se, että tytöt tappavat aviottomasta +yhteydestä synnyttämiään lapsia ja menevät pakkotyöhön, ja että Anna +Karenina heittäytyi junan alle, ja että maalla tervataan portit, ja että +meitä, ties miksi, Katjassa [eräs päähenkilöistä Tolstoin romaanissa +"Ylösnousemus", Suom.] miellyttää hänen puhtautensa, ja että jokaisessa +meistä asuu hämärä puhtaan rakkauden kaipuu, vaikka tiedämme, ettei +sellaista rakkautta ole, -- onko se kaikki ennakkoluuloa? Se, veikkonen, +on ainoa, mitä meille on säilynyt luonnollisesta valinnasta, ja ellei +olisi tätä sukupuolten välejä säännöstelevää hämäräperäistä voimaa, niin +kyllä sellaiset herrat, kuin Lajevski, sinulle näyttäisivät oikean +luontonsa, ja kahdessa vuodessa olisi ihmissuku rappiolla. + +Lajevski astui vierashuoneeseen, tervehti kaikkia ja puristaessaan von +Corenin kättä hymyili mielistelevästi. Hän odotti sopivaa hetkeä ja +virkkoi Samoilenkolle: + +-- Suo anteeksi, Aleksander Daviditsh, minun on puhuttava sinulle pari +sanaa. + +Samoilenko nousi, kiersi kätensä hänen vyötäisilleen, ja molemmat +menivät Nikodim Aleksandritshin työhuoneeseen. + +-- Huomenna on perjantai ... sanoi Lajevski, pureskellen kynsiään. -- +Saitko mitä lupasit? + +-- Sain vain kaksisataakymmenen. Loput saan joko tänään tahi huomenna. +Ole huoleti. + +-- Jumalan kiitos! -- huokasi Lajevski, ja hänen kätensä alkoivat ilosta +vapista. -- Sinä pelastat minut, Aleksander Daviditsh, ja vannon sinulle +Jumalan, oman onneni ja minkä kautta vain tahdot, että lähetän sinulle +takaisin nämä rahat heti kun pääsen perille. Samalla maksan entisen +velan. + +-- Kuules, Vanja ... sanoi Samoilenko, käyden kiinni hänen nappiinsa ja +karahtaen punaiseksi. -- Suo anteeksi, että sekaannun perheasioihisi, +mutta ... mikset voisi yhtä hyvin matkustaa yhdessä Nadeshda Feodorovnan +kanssa? + +-- Kummallinen ihminen, kuinka se kävisi päinsä? Toisen meistä täytyy +kaikin mokomin jäädä, muuten velkojat nostavat äläkän. Minähän olen +täkäläisiin kauppapuoteihin velkaa seitsemänsataa ruplaa, ellei enemmän. +Malta, minä lähetän heille rahat, tukin heiltä suut, ja sitten hänkin +lähtee täältä. + +-- Niin... Mutta miksi et voisi lähettää häntä edeltäpäin? + +-- Ah, hyvä Jumala, miten se kävisi laatuun? -- kauhistui Lajevski. -- +Hänhän on nainen, mihin hän siellä ryhtyisi? Mitä hän ymmärtää? Olisi +vain turhaa ajan ja rahan hukkaa. + +"Aivan oikein", ajatteli Samoilenko, mutta samassa hän muisti +keskustelunsa von Corenin kanssa, loi katseensa maahan ja lausui +jurosti: + +-- En voi olla yhtä mieltä kanssasi. Joko lähdet hänen kanssaan yhtaikaa +tahi lähetät hänet edeltäpäin ... muussa tapauksessa en anna sinulle +rahoja. Tämä on viimeinen sanani. + +Hän astahti askelen taaksepäin, painoi selällään ovea ja poistui +vierashuoneeseen punaisena, äärettömästi hämillään. + +"Perjantai ... perjantai", ajatteli Lajevski palatessaan +vierashuoneeseen. "Perjantai..." + +Hänelle tarjottiin kuppi suklaata. Hän poltti huulensa ja kielensä +kuumalla suklaalla ja ajatteli: + +"Perjantai ... perjantai..." + +Hän ei, ties miksi, saanut tuota "perjantai"-sanaa pois päästään; hän ei +ajatellut mitään muuta kuin perjantaita ja tiesi varmasti, ei kuitenkaan +päässään, vaan jossakin sydänalassaan, ettei hänen lähdöstään lauantaina +tule mitään. Hänen edessään seisoi Nikodim Aleksandritsh, säntillinen +mies, hiukset kammattuina ohimoille, ja kehoitteli vieraitaan: + +-- Tehkää hyvin, juokaa... + +Maria Konstantinovna näytteli vieraille Katjan kouluarvosteluja ja +puheli venytellen: + +-- Nyt on niin kovin, kovin vaikeata opiskella. Vaatimukset ovat niin +ankarat... + +-- Äiti! -- vaikeroi Katja tietämättä minne piilottautua häpeän ja +kehumisten takia. + +Lajevski katseli niinikään arvosteluja ja kiitti. Uskonto, venäjänkieli, +käytös, pelkkiä kiitettäviä vilahteli hänen silmissään, ja kun kaikkeen +tähän liittyi tuo häneen eroittamattomasti takertunut perjantai, Nikodim +Aleksandritshin ohimoille kammattu tukka ja Katjan punaiset posket, +paisui siitä hänen mielessään sellainen voittamaton surun tulva, että +hän oli kiljaista epätoivosta ja kysyi itseltään: "Enköhän, enköhän +todellakaan pääse matkustamaan?" + +Sovitettiin vierekkäin kaksi pelipöytää ja istuuduttiin leikkimään +postia. Lajevski istuutui joukkoon. + +"Perjantai ... perjantai..." ajatteli hän ja otti taskustaan lyijykynän. +"Perjantai..." + +Hän olisi tahtonut ajatella tilaansa, mutta häntä pelotti ajatella. +Hänen oli kauhea myöntää, että tohtori oli tavannut hänet valheesta, +jota hän oli niin kauan ja huolellisesti salannut itseltään. Joka kerran +kun hän ajatteli tulevaisuuttaan, varoi hän päästämästä ajatuksiaan +täysin valloilleen. Hän astuu vaunuun ja lähtee matkaan -- siihen aina +ratkesi hänen elinkysymyksensä, eikä hän päästänyt ajatuksiaan sen +pitemmälle. Samaten kuin kedolla tuikahtaa kaukainen himmeä tuli, +välähti hänen päässänsä harvakseltaan se ajatus, että jossakin +syrjäkadun varrella Pietarissa hänen tarvitsee kaukaisessa +tulevaisuudessa, päästäkseen Nadeshda Feodorovnasta eroon ja voidakseen +maksaa velkansa, turvautua pieneen valheeseen; hän valehtelee vain sen +yhden kerran, ja sitten seuraa täydellinen uudestisyntyminen. Ja se on +hyvä; pienellä valheella hän ostaa suuren totuuden. + +Nyt sitä vastoin, kun tohtori kieltäytymisellään töykeästi viittasi +petokseen, hänelle kävi selväksi, ettei hän tarvitse valhetta ainoastaan +kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan jo tänään ja huomenna ja kuukauden +perästä ja vieläpä ehkä elämän loppuun asti. Ja niinpä todellakin, +päästäkseen matkustamaan hänen täytyy valehdella Nadeshda Feodorovnalle, +velkojille ja esimiehelleen; sitten, saadakseen Pietarissa rahaa, täytyy +valehdella äidille, sanoa hänelle, että hän on jo eronnut Nadeshda +Feodorovnasta; ja äiti ei anna hänelle viittäsataa ruplaa enempää, joten +hän siis on pettänyt tohtorin, koska ei kykene tuota pikaa lähettämään +rahoja. Ja kun Nadeshda Feodorovna sitten saapuu Pietariin, täytyy +käyttää kokonaista pienten ja suurten petosten sarjaa, jotta pääsisi +hänestä eroon; ja taas tulee kyyneliä, kalvava ikävä, vastenmielinen +elämä, katumus, eikä mistään uudestisyntymisestä ole tietoakaan. Ei +mitään muuta kuin valhetta. Lajevskin mielikuvituksessa kohosi +kokonainen valheiden vuori. Jotta olisi voinut sen yli hypätä yhdellä +kertaa, tarvitsematta valehdella pienissä erissä, olisi tarpeen jyrkkä +toimenpide, esimerkiksi jos sanaa puhumatta nousisi paikalta, panisi +lakin päähänsä ja heti lähtisi matkaan ilman rahoja; mutta Lajevski +tunsi, ettei hänestä ole siihen. + +"Perjantai, perjantai..." ajatteli hän. "Perjantai..." Kirjoitettiin +lippuja, taivutettiin ne kaksin kerroin ja pantiin Nikodim +Aleksandritshin vanhaan silkkihattuun, ja sittenkun lippuja oli kertynyt +tarpeellinen määrä, kiersi Kostja, esittäen postiljoonia, pöydän ympäri +ja jakoi ne. Diakoni, Katja ja Kostja, jotka olivat saaneet lystikkäitä +lippuja ja koettaneet itse kirjoittaa lystikkäästi, olivat haltioissaan. + +"Meidän on puheltava", luki Nadeshda Feodorovna lipusta. Hän katsahti +Maria Konstantinovnaan, ja tämä hymyili miellyttävästi ja nyökäytti +hänelle päätään. + +"Mistä puheltava?" ajatteli Nadeshda Feodorovna. "Ellei ole lupa kertoa +kaikkea, niin on turhaa puhellakaan." + +Ennenkuin he lähtivät vieraisille, oli hän sitonut Lajevskille +kaulaliinan kaulaan, ja tämä vähäpätöinen teko oli täyttänyt hänen +sydämensä hellyydellä ja kaiholla. Huolestunut ilme Lajevskin kasvoilla, +tämän hajamieliset katseet, kalpeus ja viime aikoina esille tullut +käsittämätön muutos ynnä se, että hänellä itsellään oli hirveä, +inhottava salaisuus sydämessään kätkettävänä ja että hänen kätensä +vapisivat sitoessaan kaulaliinaa, -- kaikki tämä kuiskasi omituisella +tavalla, ettei heillä ollut enää pitkälti yhdessä elettävänä. Hän katsoi +Lajevskiin kuin pyhäinkuvaan, tuntien pelkoa ja katumusta, ja ajatteli: +"Anna anteeksi, anna anteeksi..." + +Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella istui Atshmianov, kääntämättä +hänestä pois mustia, rakastuneita silmiään; Nadeshda Feodorovnassa +kytivät halut, hän häpesi itseään ja pelkäsi, etteivät edes suru ja +huolikaan estä hänen epäpuhtaita intohimojaan pääsemästä valtaan, ja +että ellei tänään, niin huomenna hän patajuopon rentun lailla on +voimaton enää itseään hillitsemään. + +Estääkseen tämän elämän jatkumista, se kun oli hänelle häpeällinen sekä +Lajevskia kohtaan loukkaava, hän päätti matkustaa pois, itkien rukoilla +Lajevskia päästämään hänet, ja jos tämä rupeisi estelemään, salaa +karata. Hän ei kerro mitään, mitä on tapahtunut. Säilyköön Lajevskilla +hänestä puhdas muisto. + +"Lemmin, lemmin, lemmin", luki hän. -- Se oli tietysti Atshmianovilta. + +Hän kuvitteli asettuvansa jonnekin yksinäiseen paikkaan; siellä hän +tekee työtä ja lähettelee Lajevskille "tuntemattomalta" rahoja, +koruompeluksilla kirjailtuja paitoja, tupakkaa, ja palaa hänen luokseen +vasta vanhalla iällä tahi jos Lajevski pahasti sairastuu ja tarvitsee +hoitajatarta. Kun Lajevski vanhoilla päivillään saa tietää, mistä syystä +hän kieltäytyi tulemasta vaimoksi ja lähti pois hänen luotaan, pitää hän +arvossa hänen uhraustaan ja antaa hänelle anteeksi. + +"Teillä on pitkä nenä." -- Se oli kai diakonilta tahi Kostjalta. + +Nadeshda Feodorovna kuvitteli mielessään, kuinka hän, jättäessään +hyvästit Lajevskille, lujasti pusertaa häntä syliinsä, suutelee hänen +kättään ja vannoo rakastavansa häntä koko elinaikansa ja sitten, +asuessaan yksinäisessä paikassa, outojen ihmisten keskuudessa, joka +päivä ajattelee, että hänellä on jossakin ystävä, lemmitty, puhdas, jalo +ja ylevä, joka säilyttää hänestä povessaan puhtaan muiston. + +"Ellette tänään myönnä minulle kohtausta, ryhdyn toimenpiteisiin, +vakuutan kunniasanalla. Näin ei kohdella kunnon ihmisiä, se on +ymmärrettävä." -- Tämä oli Kiniiniltä. + + + + +XIII. + + +Lajevski sai kaksi lippua; hän avasi toisen ja luki: + +"Älä matkusta pois, ystävä hyvä". + +"Kukahan tuon on kirjoittanut? -- ajatteli hän. -- Tietenkään ei +Samoilenko... Ei myöskään diakoni, koska hän ei tiedä minun aikovan +matkustaa. Ehkä von Coren?" + +Eläintieteilijä kumartui pöydän yli ja piirusteli pyramiidia. +Lajevskista näytti, että hänen silmänsä hymyilivät. + +"Samoilenko on varmaan lörpötellyt..." ajatteli Lajevski. + +Toiseen lippuun oli samalla väännellyllä käsialalla ja pitkillä +koukeroilla kirjoitettu: "Eräs ei matkusta pois lauantaina." + +"Typerää pilkantekoa", ajatteli Lajevski. "Perjantai, perjantai..." + +Jotakin tuppasi hänelle kurkkuun. Hän kosketti kaulusta ja rykäisi, +mutta rykäisyn sijasta purkautui nauru. + +-- Haha-haa! -- hohotti hän. -- Ha-ha-haa! "Mille minä nauran?" ajatteli +hän. -- Ha-ha-haa! + +Hän koetti hillitä itseään, peitti kädellä suutaan, mutta nauru puristi +rintaa ja kurkkua, eikä käsi saanut suuta tukituksi. + +"Onpa tämä typerää!" ajatteli hän, hytkyen naurusta. "Olenko järjiltäni, +vai kuinka?" + +Nauru paisu yhä äänekkäämmäksi ja muistutti lopuksi pienen +pörhökorvaisen koiran vinkunaa. Lajevski tahtoi viimein nousta pöydän +äärestä, mutta jalat eivät kannattaneet ja oikea käsi tärisi +eriskummaisesti vastoin hänen tahtoaan pöydällä, tavoitti +suonenvetoisesti papereita ja rutisti niitä. Hän näki kummastuneita +silmäyksiä, Samoilenkon vakavaa pelästystä ilmaisevat kasvot ja +eläintieteilijän ilmeen, joka oli kylmää ivaa ja vastenmielisyyttä; +silloin hän ymmärsi saaneensa hysteerisen kohtauksen. + +"Mikä kiusallinen, häpeällinen juttu", ajatteli hän, tuntien kasvoillaan +kuumia kyyneliä. "Ai, ai, mikä häpeä! Ei koskaan ole minulle näin +käynyt..." + +Hänet nostettiin kainaloista ja päätä takaapäin kannattaen vietiin +jonnekin; juomalasi välähti hänen silmiensä edessä ja kalahti hampaita +vasten, ja vettä läikähti rinnalle; siinä oli pienoinen huone, keskellä +kaksi vuodetta rinnakkain, katettuina puhtailla, lumivalkoisilla +peitteillä. Hän kellahti toiselle ja alkoi ääneen itkeä. + +-- Ei mitään, ei mitään, rauhoitti Samoilenko. -- Sattuuhan sitä, +sattuu... + +Pelosta jähmettyneenä, vapisten koko ruumiissaan ja tuntien jotakin +kauheaa olevan tulossa, Nadeshda Feodorovna seisoi vuoteen ääressä ja +kyseli: + +-- Mikä sinun tuli? Mikä? Puhu Jumalan tähden... + +"Kirjoittikohan Kirilin hänelle jotakin?" ajatteli hän. + +-- Ei mitään... -- sanoi Lajevski, nauraen ja itkien yhtä rintaa. -- +Mene pois täältä ... kyyhkyseni. + +Hänen kasvoillaan ei kuvastunut vihaa eikä vastenmielisyyttä! Hän ei +siis tiennyt mitään; Nadeshda Feodorovna hieman rauhoittui ja meni +vierashuoneeseen. + +-- Älkää olko rauhaton! -- sanoi hänelle Maria Konstantinovna, istahtaen +hänen viereensä ja tarttuen hänen käteensä. -- Se menee kyllä ohi. +Miehet ovat yhtä heikkoja kuin mekin syntiset. Teillä on nyt kummallakin +käännekohta ... se on niin ymmärrettävää! No, rakkaani, minä odotan +vastausta. Puhelkaamme. + +-- Ei, ei nyt puhella... -- vastasi Nadeshda Feodorovna, kuunnellen +Lajevskin itkua. -- Minulla on sellainen tuska... Sallikaa minun lähteä +pois... + +-- Mitä nyt, mitä nyt, rakkaani! -- säikähti Maria Konstantinovna. -- +Älkää luulkokaan, että päästän teidät illallisetta. Ensin syödään, +sitten saatte lähteä Herran nimeen. + +-- Minulla on tuska... -- kuiskasi Nadeshda Feodorovna ja tarttui +molemmin käsin tuolin käsipuihin, jotta ei kaatuisi lattialle. + +-- Lajevskilla on kouristuskohtaus! -- lausui von Coren iloisesti, +astuen vierashuoneeseen, mutta huomattuaan Nadeshda Feodorovnan joutui +hämille ja poistui. + +Hysteerisen kohtauksen tauottua Lajevski istui vieraalla vuoteella ja +ajatteli: + +"Häpeä, puhkesin parkumaan kuin mikäkin tyttöletukka! Taisin olla +naurettava ja iljettävä. Lähden pois pihan kautta. -- Mutta toisekseen, +se voisi näyttää, että annan liian suuren merkityksen hysterialleni. +Mitähän, jos kääntäisi sen leikiksi..." + +Hän katsoi itseään kuvastimesta, istui vähän aikaa ja meni +vierashuoneeseen. + +-- Tässä minäkin olen! -- sanoi hän hymyillen; häntä hävetti +äärettömästi ja hän tunsi, että toisiakin hävetti hänen läsnäollessaan. +-- Pitääpä sattua mokomia juttuja, -- sanoi hän istuutuen. -- Istuin ja +äkkiä aloin tuntea hirmuista, pistävää kipua kupeessa ... sietämätöntä, +hermot eivät kestäneet ja ... sitten seurasi tämmöinen kiusallinen +kommellus. Meidän hermostunut vuosisatamme, mitäs tehdä? + +Illallispöydässä hän joi viiniä, otti osaa puheluun ja joskus +kouristuksentapaisesti huokaisten kaiveli kuvettaan, ikäänkuin +osoittaakseen kivun jatkuvasti tuntuvan. Eipä kumminkaan kukaan, lukuun +ottamatta Nadeshda Feodorovnaa, häntä uskonut, ja sen hän näki. + +Kellon käydessä kymmentä lähdettiin puistikkokadulle kävelemään. +Nadeshda Feodorovna, peläten Kirilinin puhuttelevan, pysyi koko ajan +Maria Konstantinovnan ja lasten seurassa. Hänet oli pelko ja suru +heikontanut, ja tuntien vilutaudin oireita hän töintuskin jaksoi +siirrellä jalkojaan. Mutta hän ei lähtenyt kuitenkaan kotiin, koska oli +varma siitä, että häntä seuraisi joko Kirilin tai Atshmianov, taikka +molemmat yhdessä. Kirilin kulki jäljestä, Nikodim Aleksandritshin +rinnalla ja hyräili: -- En kanssain leikitellä salli! En salli! +Puistokadulta käännyttiin paviljongille ja kuljettiin pitkin rantaa ja +pitkän aikaa katseltiin meren valkimoimista. Von Coren alkoi selittää, +mistä tämä ilmiö johtuu. + + + + +XIV. + + +Sinun on jo aika tästä lähteä vistipeliin ... minua odotetaan, -- sanoi +Lajevski. -- Hyvästi, arvoisat naiset ja herrat. + +-- Minä lähden mukaasi, odota, -- sanoi Nadeshda Feodorovna ja pisti +kätensä hänen kainaloonsa. + +He sanoivat hyvästit seuralle ja läksivät. Kirilin hyvästeli niinikään +ja sanoi, että heillä on sama matka, ja lähti astumaan heidän kanssaan +rinnakkain. + +"Mikä on tulla, se tulkoon..." ajatteli Nadeshda Feodorovna. +"Ykskaikki..." + +Hänestä tuntui ikäänkuin kaikki pahat muistot olisivat tunkeutuneet +esille hänen päästään ja nyt seuraisivat pimeässä hänen rinnallaan +raskaasti hengittäen ja hän itse, kuin musteeseen tahriutunut kärpänen, +rämpisi, viimeiset voimansa ponnistaen, kivikatua pitkin ja tahrisi +mustaksi Lajevskin kupeen ja käden. -- "Jos Kirilin", ajatteli hän, "nyt +aikoo tehdä jotakin huonoa, ei siihen syypää ole Kirilin, vaan hän itse. +Olihan aika, jolloin ei yksikään mieshenkilö ollut tohtinut puhutella +häntä sillä tavalla kuin nyt Kirilin, ja itsehän hän oli repinyt poikki +tämän ajan kuin rihman ja turmellut sen auttamattomasti -- kuka siis +siihen on syynä? Halujensa huumaamana hän oli alkanut hymyillä +ventovieraalle luultavasti vain siitä syystä, että tämä oli komea, +kookas varreltaan, kahden kohtauksen jälkeen kyllästynyt koko mieheen ja +hyljännyt hänet. Eikö siis", ajatteli hän nyt, "Kiniinillä ollut +oikeutta menetellä häntä kohtaan aivan miten tahtoi?" + +-- Tässä, kyyhkyseni, sanon sinulle hyvästi, -- virkkoi Lajevski +pysähtyen. -- Sinut saattaa kotiin Ilja Mihailitsh. + +Hän kumarsi Kiniinille ja astui puistikkokadun toiselle puolelle ja +kulki vielä toisen kadun poikki Sheshkovskin talolle, jonka akkunat +olivat valaistut, ja sitten kuului portin ovi hänen jäljestään +paukahtavan kiinni. + +-- Sallikaa minun selvittää välini teidän kanssanne, -- aloitti Kirilin. +-- Minä en ole mikään nulkki, en mikään Atshkasov tai Latshkasov, +Satshkasov... Minä vaadin vakavaa huomiota. + +Nadeshda Feodorovnan sydän alkoi rajusti sykkiä. Hän ei vastannut +mitään. + +-- Teidän jyrkästi muuttuneen käytöksenne minua kohtaan otaksuin aluksi +johtuneen keikailusta, -- pitkitti Kirilin, -- mutta nyt näen, että te +yksinkertaisesti ette ole selvillä siitä, kuinka säällisiä ihmisiä on +kohdeltava. Teitä halutti vain leikkiä kanssani, kuten tuon +armenialaisjolpin kanssa, mutta minä olen kunnon mies ja vaadin, että +minua kohdellaan myös kunnon miehenä. Olen siis valmis... + +-- Minulla on suru... -- sanoi Nadeshda Feodorovna, ratkesi itkuun ja +kääntyi poispäin, salatakseen kyynelensä. + +-- Surua on minullakin, mutta mitä apua siitä on? Kirilin oli hetkisen +vaiti ja virkkoi painokkaasti, pysähtyen joka sanan kohdalle: + +-- Minä toistan, rouvaseni, että ellette myönnä minulle tänään +kohtausta, niin vielä tänään panen toimeen julkisen häväistyksen. + +-- Päästäkää minut tänään, -- pyysi Nadeshda Feodorovna eikä tuntenut +omaa ääntään, niin surkea ja ohut se oli. + +-- Minun täytyy saada opettaa teitä... Suokaa anteeksi töykeät sanani, +mutta minun täytyy saada opettaa teitä. Vaadin kaksi kohtausta: tänään +ja huomenna. Ylihuomenna olette ihan vapaa ja saatte lähteä minne ja +kenen kanssa haluatte. Tänään ja huomenna. + +Nadeshda Feodorovna saapui omalle portilleen ja pysähtyi. + +-- Päästäkää minut! -- kuiskasi hän, vapisten koko ruumiissaan ja +näkemättä pimeässä edessään mitään muuta kuin valkoisen palttinamekon. +-- Olette oikeassa, minä olen hirveä nainen... -- Olen syyllinen, mutta +päästäkää sittenkin... Pyydän teitä... -- ja hän kosketti Kirilinin +kylmää kättä ja vavahti. -- Rukoilen teitä... + +-- Ohoo! -- huokasi Kirilin. -- Ohoo! Ei minun suunnitelmieni mukaista +ole päästää teitä, tahdon vain opettaa, saattaa teidät ymmärtämään, ja +siksi toiseksi, rouvaseni, minä luotan liian vähän naisiin. + +-- Minulla on suru... + +Nadeshda Feodorovna kuunteli meren tasaista pauhinaa, katsahti tähtien +peittämälle taivaalle, ja olisi suonut kaiken mitä pikimmin loppuvan ja +pääsevänsä tuntemasta elämän kosketusta merineen, tähtineen, miehineen, +vilutauteineen... + +-- Ei vain kotonani... -- sanoi hän kylmästi. -- Viekää minut jonnekin. + +-- Lähdetään Myridoviin. Se on parasta. + +-- Missä se on? + +-- Vanhan vallin luona. + +Nadeshda Feodorovna lähti nopeasti astumaan katua eteenpäin ja kääntyi +sitten solakadulle, joka vei vuorille. Oli pimeä. Siellä täällä kulki +himmeitä valojuovia kadun poikki, langeten valaistuista ikkunoista, ja +hänestä tuntui, että hän ikäänkuin kärpänen väliin pulahti musteeseen, +väliin taas kömpi sieltä kuiville. Kirilin asteli hänen jäljestään. +Kerran hän kompastui, oli vähällä kaatua ja naurahti. + +"Hän on humalassa..." ajatteli Nadeshda Feodorovna. "Ykskaikki ... +yks'kaikki ... olkoon." + +Atshmianov sanoi kohta niinikään hyvästit seuralle ja lähti Nadeshda +Feodorovnan jäljestä, pyytääkseen häntä mukaansa soutelemaan. Hän +lähestyi taloa, jossa Nadeshda Feodorovna asui, ja katsoi pystyaidan +yli: ikkunat olivat auki, valoa ei ollut. + +-- Nadeshda Feodorovna! -- kutsui hän. Kului hetkinen. Taaskin hän +kutsui. + +-- Kuka siellä? -- kuului Olgan ääni. + +-- Onko Nadeshda Feodorovna kotosalla? + +-- Ei ole. Ei ole vielä tullut. + +"Kummallista ... peräti kummallista", ajatteli Atshmianov, alkaen tuntea +suurta levottomuutta. "Hänhän lähti kotia..." + +Hän käveli pitkin puistikkoa ja sitten katua pitkin ja tähysteli +Sheshkovskin ikkunoihin. Lajevski oli riisunut takin yltään ja istui +pöydän ääressä katsellen tarkkaavaisesti korttejaan. + +-- Kummallista, kummallista... -- mutisi Atshmianov, ja muistellessaan +Lajevskin hysteriakohtausta häntä alkoi hävettää. -- Ellei hän ole +kotona, niin missä sitten? + +Hän lähti taas Nadeshda Feodorovnan asunnolle ja tähysteli pimeitä +ikkunoita. + +"Tämä on petosta, petosta...", ajatteli hän muistellessaan, että +Nadeshda Feodorovna itse oli, kohdatessaan hänet tänään puolenpäivän +tienoilla Ditjugovien luona, luvannut illalla lähteä soutelemaan. + +Sen talon ikkunat, jossa Kirilin asui, olivat pimeät, ja portin +edustalla nukkui penkillä konstaapeli istuallaan. Atshmianov katsoi +ikkunoihin ja poliisiin, ja hänelle selvisi kaikki. Hän päätti mennä +kotiin ja lähtikin, mutta osui jälleen Nadeshda Feodorovnan asunnolle. +Siinä hän istuutui penkille ja otti huopahatun päästään, tuntien päänsä +hehkuvan mustasukkaisuudesta ja loukkauksesta. + +Kaupungin kirkontornissa löi kello vain kaksi kertaa vuorokaudessa: +puolenpäivän ja sydänyön aikaan. Kohta sen jälkeen kun se lyönnillään +oli ilmoittanut keskiyön hetken, kuului kiireisiä askelia. + +-- Siis huomenillalla taas Myridovilla! -- kuuli Atshmianov ja tunsi +Kirilinin äänen. -- Kello kahdeksan. Näkemiin! + +Pystyaidan luona tuli näkyviin Nadeshda Feodorovna. Huomaamatta, että +Atshmianov istui penkillä, hän livahti varjona hänen ohitsensa, aukaisi +portin oven ja sulkematta sitä jäljestään astui sisään. Tultuaan +huoneeseensa hän sytytti kynttilän, riisuutui sukkelasti, mutta ei +mennyt vuoteeseen, vaan painautui tuolin eteen polvilleen, kietoi +kätensä sen ympärille ja painoi otsansa sitä vasten. + +Lajevski palasi kotiin kello kahden jälkeen. + + + + +XV. + + +Päätettyään valehdella, ei kaikkea yhdellä kertaa, vaan vähissä erin, +Lajevski meni seuraavana päivänä kello kahden aikaan Samoilenkon luo +pyytämään rahoja, päästäkseen kaikin mokomin matkustamaan lauantaina. +Eilisen hysteriakohtauksen jälkeen, joka hänen raskaaseen sieluntilaansa +oli vielä lisännyt katkeran häpeäntunteen, hänen oli mahdoton enää jäädä +kaupunkiin. Jos Samoilenko pysyy jyrkästi asettamissaan ehdoissa, +ajatteli hän, voi niihin kyllä suostua ja ottaa rahat ja huomenna ihan +lähtöhetkellä sanoa, että Nadeshda Feodorovna oli kieltäytynyt +matkustamasta. Jo illalla voi koettaa Nadeshdaa taivutella ja uskotella, +että kaikki tapahtuu hänen parastaan silmälläpitäen. Jos Samoilenko, +joka on von Corenin ilmeisen vaikutuksen alaisena, kerrassaan kieltäytyy +rahoja antamasta tai panee joitakin uusia ehtoja, niin hän matkustaa jo +tänään lastihöyrylaivassa tai vaikka purjealuksessa Novyi-Afoniin tai +Novorossiskiin ja lähettää sieltä äidilleen nöyrän sähkösanoman ja asuu +siellä niin kauan, kunnes äiti lähettää matkarahat. + +Samoilenkon luo tultuaan hän tapasi vierashuoneessa von Corenin. +Eläintieteilijä oli vastikään tullut päivälliselle ja avattuaan tapansa +mukaan valokuva-albumin katseli silkkihattuherroja ja myssyihin puettuja +rouvia. + +"Pitipä mun tulla sopimattomaan aikaan", ajatteli Lajevski nähtyään +hänet. "Hän voi sekoittaa koko asian." -- Hyvää päivää! + +-- Hyvää päivää, -- vastasi von Coren katsomatta häneen. + +-- Onko Aleksander Daviditsh kotona? + +-- On. Keittiössä. + +Lajevski meni keittiöön, mutta nähtyään ovesta, että Samoilenko +valmistaa salaattia, hän palasi vierashuoneeseen ja istuutui. +Eläintieteilijän läsnäollessa hänen aina oli tukala olla, ja nyt hän +pelkäsi, että olisi pakko puhua hysteriakohtauksesta. Minuutti kului, +eikä kumpikaan puhunut mitään. Von Coren nosti äkkiä katseensa +Lajevskiin ja kysyi: + +-- Kuinka jaksatte eilisen jälkeen? + +-- Erinomaisesti, -- vastasi Lajevski punastuen. -- Itse asiassahan ei +ollut mitään erikoisempaa... + +-- Eiliseen asti olin siinä luulossa, että hysteriakohtauksia on vain +naisilla, ja sentähden ajattelin ensiksi, että teillä oli tanssitauti. + +Lajevski väänsi huulensa mielistelevään hymyyn ja ajatteli: + +"Kuinka epähienoa tuo on hänen puoleltaan. Tietäähän hän vallan hyvin, +että minun on tukala olla..." -- Niin, olihan tuo naurettava juttu, -- +sanoi hän yhä hymyillen. -- Nauroin tänään koko aamun. Omituista +hysteerisessä kohtauksessa on se, että vaikka tietääkin sen +järjettömäksi, kuitenkin nauraa sille sydämessään ja samalla itkee. +Hermostuneella aikakaudellamme olemme hermojemme orjia; ne ovat meidän +käskijöitämme ja tekevät mitä tahtovat. Sivistys on tässä suhteessa +tehnyt meille karhunpalveluksen... + +Lajevski puhui, ja hänestä oli epämieluista, että von Coren vakavana ja +tarkkaavaisesti kuunteli ja katsoi häneen huomaavaisesti, silmiään +räpyttämättä, ikäänkuin tutkien häntä; ja hän oli suutuksissaan itseensä +siitäkin, että huolimatta von Corenia kohtaan tuntemastaan vihasta hän +ei mitenkään kyennyt karkoittamaan mielistelevää hymyä kasvoiltaan. + +-- Vaikka täytyy se tunnustaa, -- pitkitti hän, -- olihan tällä +kohtauksella suoranaiset ja varsin perusteellisetkin syynsä. Terveyteni +on viime aikoina ollut hyvin horjuva. Lisätkää tähän ikävä, alituinen +rahapula ... ihmisten ja yleisten harrastusten puute ... siinä on +ahtaalla kuin oven välissä. + +-- Niin, kyllähän tilanne on toivoton, -- myönsi von Coren. + +Nämä tyynesti lausutut, kylmät sanat, jotka sisälsivät puoleksi pilkkaa, +puoleksi tunkeilevaa ennustamista, loukkasivat Lajevskia. Hän muisti +eläintieteilijän eilisiltaisen katseen, joka oli täynnä ivaa ja inhoa, +oli hetken vaiti ja kysyi sitten, tällä kertaa enää hymyilemättä: + +-- Mistä te tiedätte, millainen tilani on? + +-- Vastahan puhuitte siitä itse, ja sitäpaitsi ottavat ystävänne niin +hartaasti osaa oloihinne, ettei koko päivässä kuule muusta +puhuttavankaan kuin teistä. + +-- Mitkä ystävät? Samoilenkoko, vai? + +-- Kyllä hänkin. + +-- Minä pyytäisin Aleksander Daviditshia ja yleensä ystäviäni vähemmän +huolehtimaan minusta. + +-- Tuossa tulee Samoilenko, pyytäkää, että hän vähemmän huolehtii +teistä. + +-- Minä en käsitä tuota puheensävyänne... -- mutisi Lajevski; hänet +valtasi sellainen tunne ikäänkuin hän vasta nyt olisi käsittänyt, että +eläintieteilijä vihaa häntä, halveksii ja pilkkaa häntä ja on hänen +kiihkein, leppymättömin vihamiehensä. -- Säästäkää tuo sävynne jotakuta +toista varten, -- lausui hän, jaksamatta puhua kovaa vihastuksensa +takia, joka tuppautui rintaan ja kurkkuun, samaten kuin eilisiltainen +naurunhalu. + +Sisään astui Samoilenko paitahihasillaan, hikisenä ja punoittavana +keittiön kuumuudesta. + +-- Kah, oletko sinä täällä? -- sanoi hän. -- Päivää, veikko. Oletko +syönyt puolista? Älä kursaile, sano: oletko syönyt? + +-- Aleksander Daviditsh, -- lausui Lajevski, nousten seisaalleen, -- jos +minä käännyin puoleesi jollakin likeisten kesken tavallisella pyynnöllä, +ei se merkinnyt sitä, että vapautan sinut olemasta vaatimaton ja +pitämästä arvossa toisen salaisuuksia. + +-- Mitä kummaa? -- ihmetteli Samoilenko. + +-- Ellei sinulla ole rahaa, -- pitkitti Lajevski, korottaen ääntään ja +kiihdyksissään myötäänsä vaihdellen jalka-asentoa, -- niin älä anna, +kieltäydy, mutta miksi pitäisi joka kadunkulmassa toitottaa, että +minun tilani on toivoton ynnä muuta? Sellaisia hyviätöitä ja +ystävänpalveluksia, kun toimitetaan jotakin kopeekan arvosta, mutta +puhutaan vähintäin ruplan verran, minä en voi sietää! Voit kerskata +hyvillätöilläsi, mutta kukaan ei ole antanut sinulle oikeutta paljastaa +minun salaisuuksiani! + +-- Mitä salaisuuksia? -- kysyi Samoilenko hämillään ja alkaen jo +suuttua, -- jos olet tullut tänne sättimään, niin mene matkaasi. Tule +sitten toiste! + +Samoilenko muisti säännön, että kun vihastuu lähimmäiseensä, pitää +ajatuksissaan lukea sataan, niin tyyntyy; ja hän alkoi kiireesti laskea. + +-- Pyydän, ettette huolehdi minusta! -- jatkoi Lajevski. -- Älkää +kiinnittäkö minuun huomiota. Ja kellä on oikeastaan mitään tekemistä +minun kanssani taikka oikeutta sekaantua siihen, kuinka minä elän? Totta +on, että minä tahoon matkustaa pois! Totta on, että teen velkoja, juon, +elän vieraan vaimon kanssa, että minulla on hysteria, että olen kehno, +etten ole niin syväaatteinen kuin eräät, mutta ketä se liikuttaa niin +vähääkään? Kunnioitettakoon persoonallisuutta! + +-- Suo, veliseni, anteeksi, -- sanoi Samoilenko, ehdittyään lukea +kolmeenkymmeneenviiteen, -- mutta... + +-- Kunnioitettakoon persoonallisuutta! -- keskeytti hänet Lajevski. -- +Nämä lakkaamattomat puhelut toisen kustannuksella, oihkaamiset ja +voihkaamiset, alituiset vakoilut, salakuuntelut, nämä ystävälliset +myötätunnon ilmaisut, hiiteen ne kaikki! Minulle annetaan rahoja +lainaksi ja pannaan ehtoja kuin koulupojalle! Minua kohdellaan +yliolkaisesti kuin hitto ties mitä! Minä en tahdo mitään! -- kiljaisi +Lajevski, horjuen mielenkuohunnasta ja peläten että kenties oli tulossa +eilinen hysteriakohtaus. -- "Lauantaina minä en siis matkusta", sävähti +hänen ajatuksissaan. + +Diakoni astui sisään ja nähdessään Lajevskin, joka kalpeana, käsiään +huitoen kääntyi kummallisine puheineen ruhtinas Vorontsovin muotokuvan +puoleen, pysähtyi ovensuuhun, ikäänkuin puusta pudonneena. + +-- Alituiset kurkistelut sieluni syvyyksiin, -- jatkoi Lajevski, -- +loukkaavat minussa ihmisarvoa, ja minä pyydän vapaaehtoisia +salapoliiseja lakkaamaan urkinnastaan! Riittää! + +-- Mitä sinä ... mitä te sanoitte? -- kysyi Samoilenko, ehdittyään +parahiksi lukea sataan asti ja astuen kasvoiltaan punaisena Lajevskin +eteen. + +-- Riittää! -- toisti Lajevski hengästyneenä ja tarttui lakkiinsa. + +-- Minä olen venäläinen lääkäri, aatelismies ja valtioneuvos! -- virkkoi +Samoilenko pontevasti. -- Urkkija en ole koskaan ollut enkä salli +kenenkään itseäni loukata! -- huusi hän jylisevällä äänellä, korostaen +viimeistä sanaa. -- Suu kiinni! + +Diakoni, joka ei koskaan ollut nähnyt tohtoria niin mahtavana, +kiihtyneenä, punakkana ja julmana, tukki kädellä suunsa, peräytyi +eteiseen ja nauroi siellä katketakseen. Lajevski näki ikäänkuin sumun +läpi, kuinka von Coren nousi ja pannen kädet housuntaskuihin kävi +sellaiseen asentoon, kuin jos olisi odottanut, mitä tuleman piti; tämä +asento näytti Lajevskista ylenmäärin hävyttömältä ja loukkaavalta. + +-- Suvaitkaa ottaa sananne takaisin! -- kiljaisi Samoilenko. + +Lajevski, joka ei enää muistanut, mitä sanoja oli käyttänyt, vastasi: + +-- Jättäkää minut rauhaan! Minä en tahdo mitään! Tahoon vain, että te ja +juutalaissyntyiset saksalaistulokkaat jättäisitte minut rauhaan! Muussa +tapauksessa minä ryhdyn toimenpiteisiin. Vaadin kaksintaisteluun! + +-- Nyt se kuultiin, -- sanoi von Coren, astuen esiin pöydän takaa. -- +Herra Lajevski haluaa ennen lähtöään huvitella kaksintaistelulla. Minä +voin tarjota hänelle tämän huvin. Herra Lajevski, minä hyväksyn +haasteenne. + +-- Haasteeni? -- murahti Lajevski hiljaa, astuen eläintieteilijän luo ja +katsoi vihaa liekehtien hänen tummapintaiseen otsaansa ja kiharaisiin +hiuksiinsa. -- Haasteeni? Tehkää hyvin! Minä vihaan teitä! Vihaan! + +-- Olen varsin iloinen. Huomenaamulla hyvin varhain Kerbalain ravintolan +luona, kaikkine yksityiskohtineen makunne mukaan. Nyt sen sijaan +korjatkaa luunne! + +-- Vihaan! -- toisti Lajevski hiljaisella äänellä, raskaasti puhkuen. -- +Olen vihannut jo kauan aikaa! Kaksintaistelu! Niin juuri! + +-- Toimita hänet pois, Aleksander Daviditsh, tahi minä lähden, -- sanoi +von Coren. -- Hän puraisee minua. + +Von Corenin tyyni sävy palautti tohtorin maltin; hän oli tuota pikaa +taas tyyni ja järkevä, tarttui Lajevskiin molemmin käsin vyötäisistä ja +vieden hänet loitommas eläintieteilijästä puhella lirkutti +ystävällisellä, mielenkuohunnasta vielä vapisevalla äänellä: + +-- Ystävä kullat ... hyvät, rakkaat... Kiivastuttiin ja sillä hyvä ... +sillä hyvä... Ystäväiseni... + +Kuullessaan lempeän, ystävällisen äänen Lajevski tunsi, että hänen +elämässään oli nyt tapahtunut jotakin kuulumatonta, hirviömäistä, +ikäänkuin hän olisi ollut vähällä joutua junan alle; hän oli puhjeta +itkuun, viittasi kädellä ja ryntäsi ulos huoneesta. + +"Tuntea toisen vihan kohdistuvan itseensä, näyttäytyä vihaavan ihmisen +edessä mitä kurjimmassa, halveksittavimmassa, avuttomimmassa muodossa, +voi hyvä Jumala, kuinka se on raskasta!" ajatteli hän tuokion kuluttua, +istuessaan paviljongissa ja tuntiessaan tuon äsken kestämänsä +vihanpurkauksen ikäänkuin ruostepisteenä ruumiissaan. "Kuinka se on +raakaa, hyvä Luoja!" + +Kylmä vesi konjakin kera virkisti häntä. Hän kuvitteli selvästi von +Corenin rauhalliset, pöyhkeät kasvot, hänen eilisen katseensa, +lattiamattoa muistuttavan paitansa, äänensä, valkoiset kätensä, ja +kiihkeä, kostonhaluinen viha velloi hänen rinnassaan ja vaati +tyydytystä! Ajatuksissaan hän kaatoi von Corenin maahan ja alkoi tallata +häntä. Hän muisteli yksityiskohtia myöten kaikkea, mitä oli tapahtunut, +ja ihmetteli, kuinka oli voinut mielistelevästi hymyillä mitättömälle +miehelle ja yleensä antaa mitään arvoa sellaisten vähäpätöisten, +tuntemattomien ihmisten mielipiteille, jotka asuvat kaikkein kurjimmassa +pikkukaupungissa -- eihän tätä kai ole kartallakaan eikä Pietarissa +tunne ainoakaan kunnon ihminen. Jos tämä kaupunkirähjä äkkiä vaipuisi +maan alle tai palaisi, luettaisiin sähkösanomatietoa siitä Venäjällä +yhtä ikävystyneinä kuin ilmoitusta myytävistä vanhoista huonekaluista. +Tappaako hän huomisaamuna von Corenin vai jättääkö hänet eloon, se on +yhdentekevää, yhtä hyödytöntä ja mielenkiintoa vailla. Jos ampuu häntä +jalkaan tahi käteen, haavoittaa, sitten tekee hänestä pilkkaa, niin +samaten kuin hyönteinen, jolta on reväisty jalka irti, sekautuu heiniin, +samaten hänkin kihelmöivine kärsimyksineen sitten hukkukoon suureen +joukkoon samanlaisia mitättömiä ihmisiä kuin hän itsekin on. + +Lajevski lähti Sheshkovskin luo, kertoi hänelle kaikki ja pyysi häntä +sekundantikseen; sitten he yhdessä lähtivät posti- ja lennätinkonttorin +päällikön luo, pyysivät häntäkin sekundantiksi ja jäivät hänen luokseen +päivälliselle. Päivällispöydässä oli leikkipuhe valloillaan ja +naurettiin paljon. Lajevski lasketteli kompia sen johdosta, ettei hän +melkein ollenkaan osannut ampua, ja nimitteli itseään kuninkaalliseksi +tarkkampujaksi ja Wilhelm Telliksi. + +-- Sitä herraa on läksytettävä! -- sanoi hän. + +Päivällisen jälkeen istuttiin pelaamaan korttia. Lajevski pelasi, joi +viiniä ja ajatteli, että kaksintaistelu yleensä on typerää ja +tolkutonta, koska se ei ratkaise kysymystä, vaan tekee sen entistä +sekavammaksi, mutta ettei ilman sitä voi asiasta selvitä. Niinkuin +tässäkin tapauksessa: eihän käy syyttäminen von Corenia rauhantuomarin +edessä. Ja siitäkin on tämä kaksintaistelu hyvä, että sen jälkeen hänen +ei enää sovi jäädä kaupunkiin. Hän tuli hieman päihinsä, huumautui +korttipeliin ja tunsi olonsa hyväksi. + +Mutta kun aurinko laski ja tuli pimeä, valtasi hänet levottomuus. Se ei +ollut kuoleman edellä käyvää pelkoa, sillä koko sen ajan, kun hän söi +puolista ja pelasi korttia, hänessä oli ties miksi se vakaumus, että +tämä kaksintaistelu menee myttyyn; mutta hän pelkäsi jotakin outoa, mitä +huomenaamulla piti tapahtuman ensi kerran hänen elämässään, ja samalla +hän pelkäsi pian alkavaa yötä... Hän tiesi yön tulevan pitkäksi, +unettomaksi, jolloin täytyisi ajatella ei yksistään von Corenia ja hänen +vihaansa, vaan sitä valheiden suunnatonta röykkiötäkin, jonka läpi hänen +oli taivallettava ja jonka kaartamiseen häneltä puuttui sekä voimia että +taitoa. Tilanne oli sentapainen kuin jos hän äkkiä olisi sairastunut; +häneltä oli mennyt kaikki mielenkiinto kortteihin ja ihmisiin, hän alkoi +häärätä ja pyydellä, että hänet päästettäisiin kotiin. Hän halusi mitä +pikimmin käydä vuoteeseen, olla liikkumatta ja valmistaa ajatuksiaan +yöksi. Sheshkovski ja postivirkamies saattoivat häntä ja lähtivät sitten +von Corenin luo keskustelemaan kaksintaistelusta. + +Lähellä asuntoaan Lajevski kohtasi Atshmianovin. Nuori mies oli +hengästyksissään ja kiihtynyt. + +-- Minä etsin juuri teitä, Ivan Andreitsh! sanoi hän. -- Pyydän teitä, +lähdetään kiireimmiten... + +-- Minne? + +-- Teitä haluaa tavata muuan teille tuntematon mies, jolla on teille +perin tärkeätä asiaa. Hän pyytää mitä hartaimmin teitä tulemaan +hetkiseksi. Hänen on puheltava kanssanne jostakin asiasta... Hänelle se +on yhtä tähdellistä kuin elämä tai kuolema... + +Kiihdyksissään Atshmianov lausui tämän vahvalla armenialaismurteella ja +korosti tavuja venäläisen korvaa loukkaavalla tavalla. + +-- Kuka hän on? -- kysyi Lajevski. + +-- Hän pyysi jättämään nimensä mainitsematta. + +-- Sanokaa hänelle, ettei minulla ole aikaa. Huomenna, jos hän +suvaitsee... + +-- Kuinka te voitte! -- säikähti Atshmianov. -- Hän tahtoo ilmaista +teille jotakin, teille perin tärkeää ... perin tärkeää! Ellette lähde, +tapahtuu onnettomuus. + +-- Kummallista... -- jupisi Lajevski käsittämättä syytä, miksi +Atshmianov oli niin kiihdyksissään ja mitä salaisuuksia voi olla tässä +ikävässä, kaikille tarpeettomassa kaupunkipahasessa. -- Kummallista, -- +toisti hän ajatuksissaan. -- Voimmehan lähteä. Yhdentekevä. + +Atshmianov lähti rivakasti kulkemaan edeltä, Lajevski seurasi häntä. +Kuljettiin ensin erästä katua, sitten kapeaa solaa pitkin. + +-- Kuinka tämä on ikävää, -- virkkoi Lajevski. + +-- Kohtsillään, kohtsillään... Se on tässä lähellä. Vanhan vallin +likellä he kulkivat kapeaa poikkikatua pitkin kahden aidatun tyhjän +aukion välitse, poikkesivat sitten johonkin avaraan pihaan ja +lähestyivät pienehköä rakennusta... + +-- Onko tämä Myridovin talo, vai mitä? -- kysyi Lajevski. + +-- On. + +-- Mutta miksi kuljemme takapihan kautta, sitä en ymmärrä? Olisihan +voitu kadun puoleltakin. Olisi ollut lähempänä... + +-- Ei mitään, ei mitään... + +Lajevskista oli niinikään outoa, että Atshmianov vei hänet +keittiönportaiden kautta ja viittasi hänelle kädellään, ikäänkuin +kehoittaen astumaan hiljaa ja olemaan ääneti. + +-- Tänne, tänne... -- virkkoi Atshmianov aukaisten varovasti oven ja +astuen porstuaan varpaisillaan. -- Hiljaa, hiljaa, olkaa niin hyvä. +Voisivat kuulla. + +Hän pysähtyi kuuntelemaan, veti raskaasti henkeään ja virkkoi kuiskaten: + +-- Avatkaa tämä ovi ja astukaa sisään... Älkää pelätkö. + +Lajevski avasi epäröiden oven ja joutui matalaan huoneeseen, jossa +ikkunat olivat verhotut. Pöydällä paloi kynttilä. + +-- Ketä haette? -- kysyi joku viereisestä huoneesta. -- Sinäkö se olet, +Myridka? + +Lajevski kiirehti tähän huoneeseen ja näki Kirilinin ja tämän vieressä +Nadeshda Feodorovnan. + +Hän ei kuullut, mitä hänelle sanottiin, peräytyi huoneesta ja tuli +huomaamattaan kadulle. Viha von Corenia kohtaan ja levottomuus -- kaikki +oli sielusta hälvennyt. Kotiin mennessään hän kömpelösti huitoi oikealla +kädellään ja katseli tarkasti jalkoihinsa, koettaen astua tasaista +pohjaa myöten. Kotona työhuoneessaan hän hieroen käsiään ja omituisesti +väännellen olkapäitänsä ja niskaansa, ikäänkuin takki ja paita olisivat +puristaneet, asteli nurkasta nurkkaan, sytytti sitten kynttilän ja +istahti pöydän ääreen... + + + + +XVI. + + +Humanistiset tieteet, joista puhutte, voivat vasta silloin tyydyttää +ihmisajatusta, kun ne kehittyessään kohtaavat täsmälliset tieteet ja +asettuvat kulkemaan niiden kanssa rinnakkain. Kohtaavatko ne toisensa +mikroskoopissa vai uuden Hamletin yksinpuheluissa vaiko uudessa +uskonnossa, sitä en tiedä, mutta ennemmin luulen maan peittyvän +jääkuoreen, ennenkuin näin käy. Kaikkein pysyväisin ja elinvoimaisin +humanistisista tietämyksistä on tietysti Kristuksen oppi, mutta +katsokaahan, kuinka eri lailla sitäkin ymmärretään! Toiset opettavat, +että meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme, mutta tekevät poikkeuksen +sotamiehiin, pahantekijöihin ja mielenvikaisiin nähden: ensinmainittuja +he sallivat tappaa sodassa, toisia eristetään tai mestataan, ja +viimemainituilta kielletään oikeus mennä naimisiin. Toiset tulkitsijat +opettavat, että tulee rakastaa kaikkia lähimmäisiä poikkeuksetta, +erottamatta vuohia lampaista. Heidän oppinsa mukaan, jos teidän +luoksenne tulee keuhkotautinen tai murhamies tai kaatuvatautinen ja +kosii tytärtänne -- niin antakaa; jos kretiinit, heikkojärkiset, +aloittavat sodan ruumiillisesti |a henkisesti terveitä vastaan, niin +tarjotkaa kiltisti päänne heidän katkaistavakseen. Tämä rakkaudensaarna, +joka vaatii rakkautta rakkauden tähden, kuten taidetta taiteen tähden, +jos sillä olisi voimaa, johtaisi loppujen lopuksi ihmiskunnan +täydelliseen hävittämiseen, ja niin tapahtuisi suurin konnantyö, mitä +koskaan maan päällä on sattunut. Tulkinnat ovat varsin moninaisia, ja +jos niitä on paljon, ei yksikään niistä tyydytä vakavaa ajattelua, vaan +se rientää tulkintojen suureen joukkoon liittämään vielä omansa. +Sentähden älkää koskaan perustako tätä kysymystä, kuten sanotte, +filosofiselle tahi niin sanotulle kristilliselle pohjalle; sen kautta +siirrytte vain yhä loitommas kysymyksen ratkaisusta. + +Diakoni kuunteli tarkkaavaisesti eläintieteilijää, mietti ja kysyi: + +-- Onko siveellinen laki, joka on ominainen jokaiselle ihmiselle, +filosofien keksimä, vai onko Jumala sen luonut samalla kuin ruumiinkin? + +-- En tiedä. Mutta sanottu laki on siksi yleinen kaikille kansoille ja +aikakausille, että minusta näyttää kuin tulisi sitä pitää ihmiseen +elimellisesti kuuluvana. Se ei ole keksitty, vaan se on ja tulee +olemaan. Minä en sano, että sitä koskaan nähdään mikroskoopilla, mutta +sen elimellisen yhteyden todistaa jo silminnähtävyys: vakavaluontoiset +aivohäiriöt ja kaikki niin sanotut sielulliset taudit ilmenevät ennen +kaikkea siveellisen lain vääristelemisessä, mikäli minulle on tunnettua. + +-- Hyvä on. Siis, samaten kuin vatsa tahtoo ruokaa, samaten siveellinen +tunto tahtoo, että rakastaisimme lähimmäisiämme. Eikö niin? Mutta +synnynnäinen luontomme asettuu itserakkaudesta omantunnon äänen ja +järjen kanssa vastahankaan, ja sentähden herää paljon vaikeasti +ratkaistavia kysymyksiä. Kenenkä puoleen meidän on käännyttävä +saadaksemme ratkaisun näihin kysymyksiin, ellette salli niitä perustaa +filosofiselle pohjalle? + +-- Kääntykää niiden harvojen täsmällisten tietämysten puoleen, joita +meillä on. Luottakaa silminnähtävyyteen ja tosiasiain logiikkaan. Se on +tosin niukkaa, mutta sensijaan se ei ole niin horjuvaa ja vetelää kuin +filosofia. Siveellinen laki vaatii, se myönnettäköön, että rakastaisitte +ihmisiä. Entä sitten? Rakkauteen täytyy sisältyä, että poistatte kaiken +sen, mikä tavalla tahi toisella vahingoittaa ihmisiä ja uhkaa tuottaa +niille vaaraa nyt ja vastedes. + +Tietomme ja silminnähtävyys sanovat teille, että ihmiskuntaa uhkaa vaara +siveellisesti ja ruumiillisesti epänormaalisten puolelta. Jos näin on, +niin taistelkaa epänormaalisia ihmisiä vastaan. Elleivät voimanne riitä +kohottamaan heitä normaali-ihmisten tasalle, niin riittää teillä voimia +ja taitoa tehdä heidät vaarattomiksi, siis hävittää heidät. + +-- Siis on rakkaus siinä, että väkevän tulee voittaa heikko? + +-- Epäilemättä. + +-- Mutta väkeväthän ristiinnaulitsivat Herramme Jeesuksen Kristuksen! -- +sanoi diakoni kiihkeästi. + +-- Siinäpä se juuri onkin, etteivät häntä ristiinnaulinneet väkevät, +vaan heikot. Inhimillinen kulttuuri on heikontanut ja pyrkii tekemään +ihan tyhjäksi olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan; siitä +johtuu, että heikot ovat tavattomasti lisääntyneet ja päässeet väkevistä +voitolle. Kuvitelkaapa, että teidän onnistuisi juurruttaa mehiläisiin +humaanisia aatteita niiden ollessa muokkaamattomassa, alkeellisessa +tilassa. Mitä siitä seuraisi? Kuhnurit, jotka ovat tapettavat, jäisivät +eloon, söisivät hunajan ja alkaisivat turmella ja tappaa +naarasmehiläisiä -- ja tuloksena olisi, että heikot saisivat vallan +väkevistä ja viimemainitut huononisivat suvustaan. Aivan samaa tapahtuu +nykyisin ihmiskunnassa: heikot sortavat väkeviä. Villikansoilla, jotka +eivät vielä ole joutuneet kosketuksiin kulttuurin kanssa, kulkee +väkevin, viisain ja kaikkein siveellisin etumaisena; hän on päämies ja +käskijä. Mutta me kulttuuri-ihmiset olemme ristiinnaulinneet Kristuksen +ja ristiinnaulitsemme hänet yhä edelleen. Meiltä siis puuttuu jotakin... +Ja tämä "jokin" meidän on saatava itsessämme uudelleen eleille, muuten +ei tule loppua näistä väärinkäsityksistä. + +-- Mutta minkä tunnusmerkin nojalla voitte eroittaa väkevät heikoista? + +-- Tunnusmerkkeinä ovat tietäminen ja silminnähtävyys. Tuberkeli- ja +lymfaattiset sairaat tuntee heidän taudeistaan, siveettömät ja +mielenvikaiset taas teoistaan. + +-- Mutta onhan mahdollista erehtyä? + +-- Kyllä; mutta turhaa on pelätä jalkojen kastumista, jos kerran +vedentulva uhkaa. + +-- Se on filosofiaa, -- huomautti diakoni naurahtaen. + +-- Ei laisinkaan. Te olette siinä määrin seminaarillisen filosofianne +tärvelemä, että tahdotte kaikessa nähdä pelkästään sumua. Abstraktiset +tieteet, joita teidän nuori päänne on täyteen ahdettu, ovatkin +abstraktisia nimeltään juuri sentähden, että ne abstrahoivat, vetävät +järkenne pois silminnähtävyydestä. Katsokaa pirua suoraan silmiin, ja +jos hän on piru, niin sanokaa sitä myös piruksi älkääkä tuppautuko +Kantin tai Hegelin luo saadaksenne selityksiä. + +Eläintieteilijä oli kotvasen vaiti ja jatkoi sitten: -- Kaksi kertaa +kaksi on neljä, ja kivi on kivi. Huomenna meillä on kaksintaistelu. Minä +ja te sanomme tietysti, että se on typerää ja järjetöntä, että +kaksintaistelu on jo aikansa elänyt, että ylimystön välinen +kaksintaistelu todellisuudessa ei minkään puolesta eroa juopuneiden +kapakkatappelusta, mutta kuitenkaan emme pysähdy, vaan lähdemme +kaupungin ulkopuolelle ja taistelemme. On siis olemassa voima, joka on +harkintaamme suurempi. Me huudamme, että sota on rosvousta, +raakalaisuutta, hirmuista veljesmurhaa, emmekä voi tainnoksiin menemättä +nähdä verta; mutta eipä muuta tarvita kuin että ranskalaiset tai +saksalaiset loukkaavat meitä, niin oitis tunnemme voimallista +mielennousua, mitä vilpittömimmin huudamme hurraata ja hyökkäämme +vihollisen kimppuun, ja silloin te rukoilette aseille Jumalan siunausta, +ja urhoutemme herättää yleistä ja vilpitöntä ihastusta... On siis +taaskin olemassa voima, joka on ellei juuri korkeampi, niin ainakin +meitä ja filosofiaamme väkevämpi. Emme pysty sitä pysähdyttämään enemmän +kuin tuota pilveäkään, joka tuolta meren ääreltä meitä lähestyy. Älkää +siis teeskennelkö, älkää puiko sille nyrkkiä taskussanne älkääkä sanoko: +"voi, se on typerää! voi, se on vanhentunutta! voi, se on ristiriidassa +raamatun opin kanssa!", vaan katsokaa sitä suoraan silmiin, tunnustakaa +sen järkevä lainmukaisuus, ja kun se esimerkiksi pyrkii hävittämään +raihnasta, risatautista, turmeltunutta rotua, niin älkää asettuko sitä +ehkäisemään pillereillänne ja lainauksilla väärin ymmärretystä +evankeliumista. Ljeskov kertoo eräästä tunnollisesta Danielista, joka +tapasi kaupungin ulkopuolella spitaalitautisen ja ruokki ja lämmitti +häntä rakkauden ja Kristuksen nimeen. Jos tuo Daniel todellisuudessa +olisi rakastanut ihmisiä, olisi hän raahannut spitaalitautisen +loitommalle kaupungista ja viskannut hänet vuoren rotkoon ja lähtenyt +itse palvelemaan terveitä. Kristus on toivoakseni käskenyt meitä +osoittamaan järkevää, viisasta ja hyödyllistä rakkautta. + +-- Voi teitä mokomaa! -- naurahti diakoni. -- Itse ette usko +Kristukseen, miksi hänen nimeänsä sitten niin usein mainitsette? + +-- Ei, kyllä minä uskon, vaikka omalla tavallani enkä sillä tavalla kuin +te. Oh, diakoni, diakoni! -- naurahti eläintieteilijä, tarttui papin +vyötäisiin ja virkkoi iloisesti: + +-- No, viis siitä! Lähdetäänkö huomenna kaksintaisteluun? + +-- Virka ei salli, muuten lähtisin. + +-- Entä mitä merkitsee -- virka? + +-- Olen papiksi vihitty. Minun päälläni lepää siunaus. + +-- Oh, diakoni, diakoni, -- toisti von Coren nauraen. + +-- Kuinka halusti keskustelen kanssanne. + +-- Te sanotte, että teillä on usko, -- sanoi diakoni. + +-- Minkälainen on se usko? Mutta minulla kun on setä pappina, niin hän +uskoo niin vahvasti, että kun hän poudalla menee kedolle sadetta +rukoilemaan, ottaa hän mukaansa sateenvarjon ja nahkaviitan, ettei sade +paluumatkalla kastelisi häntä pahanpäiväiseksi. Se on usko! Kun hän +puhuu Kristuksesta, säteilee hänestä pyhyyden loiste, ja kaikki miehet +ja naiset itkevät ääneen. Hän pysäyttäisi sen pilvenkin, josta puhuitte, +ja kääntäisi kaikki nuo voimanne pakoon. Niin... Usko siirtää vuoriakin. +Diakoni hymähti ja taputti eläintieteilijää olalle. + +-- Niinpä niin... -- jatkoi hän. -- Te vain yhä opiskelette, tungette +merten syvyyksiin, erottelette heikkoja ja väkeviä, kirjoittelette +kirjoja ja haastatte kaksintaisteluun -- ja kuitenkin jää kaikki +paikalleen, mutta joku raihnainen äijä-vanhus Pyhän Hengen innoittamana +sopertaa yhden ainoan sanan, tai Arabiasta ajaa karauttaa ratsullaan +joku uusi Muhammed kalpa kädessä, ja kaikki teillä kukistuu nurin +niskoin ketarat taivasta kohden, eikä Euroopassa jää kiveä kiven päälle. + +-- Jokohan tuo, diakoni, on hangolla taivaankanteen kirjoitettu? + +-- Usko ilman töitä on kuollut, mutta työt ilman uskoa ovat vieläkin +pahempaa, pelkkää ajanhukkaa eikä mitään muuta. + +Meren rannalla tuli näkyviin tohtori. Hän huomasi diakonin ja +eläintieteilijän ja tuli heidän luokseen. + +-- Kaikki taitaa olla valmiina, -- virkkoi hän hengästyneenä. -- +Sekundanteiksi tulevat Govorovski ja Doiko. Saapuvat huomenaamulla kello +viisi. Nostaapa aika synkkiä pilviä! -- jatkoi hän katsoen taivaalle. -- +Ei näe mitään. Kohtsillään alkaa sataa. + +-- Sinä toivoakseni lähdet mukaan? -- kysyi von Coren. + +-- Ei, Jumala varjelkoon, minä olen niin peräti uupunut. Minun sijastani +lähtee Ustimovitsh. Olen jo hänen kanssaan sopinut. + +Kaukana meren yllä välähti salama ja kuului ukkosen myllerrystä. + +-- Kuinka tukahuttavaa on ukonilman edellä! -- sanoi von Coren. -- Panen +vetoa, että sinä olet jo käynyt Lajevskin luona ja itkenyt pää hänen +rintaansa painettuna. + +-- Mitä minä hänen luokseen? -- vastasi tohtori käyden hämille. -- Sitä +vielä! + +Ennen auringon laskua hän oli monta kertaa kävellyt puistikkokatua +edestakaisin, toivoen kohtaavansa Lajevskin. Häntä hävetti taannoinen +kiivastumisensa ja sitä seurannut äkillinen hyvyydenpuuskansa. Hänen +olisi tehnyt mieli pyytää Lajevskilta anteeksi leikkisään tapaan, torua +häntä, tyynnytellä ja sanoa, että kaksintaistelu on raakalaisuuden +jäännös, mutta että itse sallimus on osoittanut heidät turvautumaan +kaksintaisteluun keinona sopiakseen keskenään; huomenna he, mitä +mainioimmat, syväjärkiset miehet kumpikin, ammuttuaan toisiaan kohtaan +laukauksen, antavat oikean arvon toinen toisensa jalomielisyydelle ja +tulevat ystäviksi. Mutta Lajevskia hän ei tavannutkaan. + +-- Mitä minä hänen luokseen? -- toisti Samoilenko. -- En minä häntä +loukannut, vaan hän loukkasi minua. Sano, hyvä mies, minkätähden hän +niin hyökkäsi minun kimppuuni? Mitä pahaa minä hänelle olen tehnyt? +Tulen ruokailuhuoneeseen ja osaamatta aavistaa tuon taivaallista saan +vasten naamaani syytöksen: urkkija! Siinä ollaan! Sano, mistä se teillä +alkoi? Mitä sinä hänelle sanoit? + +-- Sanoin hänelle, että hänen tilansa on toivoton. Ja minä olin +oikeassa. Ainoastaan rehelliset ja petkuttajat voivat selviytyä +millaisesta pulasta hyvänsä, mutta ne, jotka samalla tahtovat olla +rehellisiä ja petkuttajia, ovat auttamattomasti hukassa. Mutta, hyvät +herrat, kello on jo yksitoista, ja huomenna täytyy nousta aikaisin. + +Äkkiä lehahti tuuli; se nostatti rantakadulla pölyä, pyöritti sitä +vihurissa, ja sen jylhään vonkunaan hukkui merenkin pauhina. + +-- Tuulispää! -- sanoi diakoni. -- Täytyy lähteä, muuten ajaa poroa +silmät täyteen. + +Liikkeelle lähdettyä Samoilenko huokasi ja virkkoi, pidellen kiinni +lakkiaan: + +-- Ei taida minunkaan nukkumisestani tänä yönä mitään tulla. + +-- Älä sinä ole rauhaton, -- sanoi eläintieteilijä naurahtaen. -- Voit +olla huoleti, kaksintaistelu ei pääty sen kummempaan. Lajevski kai ampuu +jalomielisesti ilmaan, hän ei juuri muuta kykenekään tekemään, minä taas +en ammu laisinkaan. Joutua oikeudessa syytteeseen Lajevskin tähden on +turhaa ajan hukkaa -- se leikki ei ole minkään veroinen. Toisekseen, +millainen edesvastuu on kaksintaistelusta säädetty? + +-- Arestirangaistus, tahi jos vastapuoli kaatuu, enintään kolme vuotta +linnavankeutta. + +-- Pietari-Paavalin linnassako? + +-- Ei, luullakseni sotalinnassa. + +-- Vaikka niin, mutta sietäisi tuota lurjusta läksyttää! + +Takana meren selällä välähti salama ja valaisi hetkiseksi rakennusten +katot ja vuoret. Puistikkokadun kohdalla ystävät erosivat. Tohtorin +häivyttyä pimeään ja hänen askeltensa herettyä kuulumasta von Coren +huusi hänelle: + +-- Kunpa ei ilma estäisi meitä huomenna! + +-- Tokkopa vain! Mutta hyvä olisi, jos niin kävisi! + +-- Hyvää yötä! + +-- Mitä -- yötä? Mitä sanoit? + +Myrskyn ja meren pauhinan ja ukkosen myllerryksen takia oli vaikea +erottaa sanoja. + +-- Ei mitään! -- huusi eläintieteilijä ja riensi kotia. + + + + +XVII. + + +Jos hänet huomenaamulla tapetaan tai jos häntä pilkataan, annetaan hänen +pitää henkensä, niin hän joka tapauksessa on mennyttä miestä. Jos tämä +häväisty nainen epätoivosta ja häpeästä surmaa itsensä, tai jos hän jää +tänne kurjaa eloansa jatkamaan, on hänkin joka tapauksessa mennyttä... + +Näin ajatteli Lajevski, istuessaan pöydän ääressä myöhään illalla ja yhä +vielä hieroen käsiään. Ikkuna tempautui äkkiä auki ja rämähti jälleen +kiinni, tuulenpuuska puhalsi huoneeseen ja lennätti papereita pöydältä. +Lajevski sulki ikkunan ja kumartui nostamaan papereita lattialta. Hän +tunsi ruumiissaan jotakin uutta, jotakin kömpelyyttä, jota ei ollut +ennen ollut, ja hänen liikkeensä tuntuivat hänestä itsestäänkin +oudoilta; hän asteli arasti, huitoi sivulle kyynärpäillään ja nyki +hartioitaan, ja istuuduttuaan pöydän ääreen hän alkoi jälleen hieroa +käsiään. Hänen ruumiinsa oli kadottanut joustavuutensa. + +Kuoleman aattona täytyy kirjoittaa likeisimmille omaisille. Lajevski +muisti sen. Hän tarttui kynään ja kirjoitti vapisevalla käsialalla: + +"Rakas äiti!" + +Hän tahtoi kirjoittaa äidille, että tämä laupiaan Jumalan nimessä, johon +hän uskoo, soisi turvaa ja lempeytensä lämmön säteilyä onnettomalle +naiselle, jonka kunnian hän oli riistänyt, yksinäiselle, köyhälle ja +heikolle, että hän unhottaisi ja antaisi anteeksi kaikki, kaikki, +kaikki, ja uhrillaan vaikkapa osaksikin sovittaisi poikansa julman +rikoksen; mutta hän muisti, kuinka äiti, lihava, ruumiikas vanha nainen, +pitsimyssy päässä, aamulla astuu ulos puutarhaan, jäljestä vanha +elättimuori, pikkunen pörrökoira sylissä, kuinka äiti huutaa valtiaan +äänellä puutarhurille ja rengille, ja kuinka ylpeät, kopeat olivatkaan +hänen kasvonsa, -- hän muisti sen ja vetäisi viivan piirtämänsä otsikon +yli. + +Kaikissa kolmessa ikkunassa leimahti kirkas salama, ja sitten seurasi +korvia lukkoon lyövä pitkälti jyrisevä ukkosenisku, kaikuen ensinnä +kumeasti, mutta sitten ryskien ja jyskyen ja pauhaten niin voimakkaasti, +että ikkunanruudut tärisivät. Lajevski nousi, astui ikkunan ääreen ja +painoi otsansa ruutuun. Ulkona oli valtava, kaunis ukonilma. +Taivaanrannalla sinkoilivat salamat valkoisina vöinä yhtä mittaa +pilvistä mereen ja valaisivat laajalla alalla korkeita, mustia aaltoja. +Ja oikealla ja vasemmalla ja luultavasti talon päälläkin leimahteli +salamia. + +-- Ukonilma! -- kuiskasi Lajevski; hän tunsi halua rukoilla jotakuta tai +jotakin, vaikkapa salamaa tai pilviä. -- Herttainen ukonilma! + +Hän muisti, kuinka oli lapsena ukonilmalla juossut avopäin puutarhaan, +ja silloin häntä ajoi takaa kaksi valkotukkaista sinisilmäistä tyttöstä, +ja heidät kasteli sade; tytöt nauroivat ihastuksissaan, mutta kun +jyrähti kova ukkonen, painautuivat tyttöset turvallisesti hänen +kupeeseensa, hän risti silmiään ja luki kiireimmän kautta: "Pyhä, pyhä, +pyhä..." Oi, minne hävisitte, mihin meren syvyyteen hukuitte te kauniin, +puhtaan elämän alkiot? Ukonilmaa hän ei enää pelkää, luontoa hän ei +rakasta, Jumalaa ei hänellä ole, kaikki luottavaiset tytöt, joita hän +jolloinkin on tuntenut, ovat hän ja hänen ikätoverinsa saattaneet +hunningolle, kotinsa puutarhaan hän ei koko elämänsä aikana ole +istuttanut ainoatakaan puuta eikä kasvattanut siellä ainoatakaan ruohoa, +ja eläen elävien keskellä hän ei ole pelastanut ainoatakaan kärpästä, +vaan ainoastaan hävittänyt, turmellut ja valehdellut, valehdellut... + +"Mikä menneisyydessäni onkaan vapaata paheesta?" kysyi hän itseltään, +kokien tarttua johonkin valoisaan muistelmaan, niinkuin kuiluun suistuva +takertuu pensaisiin. + +Kimnaasi? Yliopisto? Mutta se on petosta. Hän oli opiskellut huonosti ja +unhottanut senkin, mitä oli oppinut. Yhteiskunnan palvelus? Sekin on +petosta, sillä virka-ajallaan hän ei mitään tehnyt, nautti palkkaa +ilmaiseksi, ja hänen palveluksensa oli häpeällistä valtionvarojen +varastamista, josta ei jouduta syytteeseen. + +Totuus oli hänelle tarpeeton eikä hän sitä etsinyt, hänen omatuntonsa, +paheen ja valheen lumoamana, nukkui tai oli ääneti; ihan kuin vieraana +tai toisesta kiertotähdestä lainattuna hän ei ottanut osaa ihmisten +yleiseen elämään, oli kylmäkiskoinen heidän kärsimyksiään, aatteitaan, +uskontoaan, tietojaan, etsimistään, taisteluitaan kohtaan, ei puhunut +ihmisille ainoatakaan hyvää sanaa, ei ollut kirjoittanut ainoatakaan +hyödyllistä tai kehnoa riviä, ei ollut tehnyt ihmisille penninkään +edestä hyvää, vaan ainoastaan söi heidän leipäänsä, joi heidän +viiniänsä, viekoitteli heidän vaimojaan, eli heidän ajatuksillaan sekä +puolustaakseen heidän ja oman itsensä edessä halveksittavaa +loiselämäänsä koetti aina esiintyä sen muotoisena kuin olisi heitä +korkeampi ja parempi. Valhe, valhe ja valhe... + +Hän muisti selvästi sen, mitä oli illalla nähnyt Myridovin talossa, ja +hänen oli inhosta ja ikävästä tuskastuttavan tukala olla. Kirilin ja +Atshmianov ovat ilettävät, mutta hehän vain jatkoivat sitä, mitä hän oli +aloittanut; he ovat hänen rikostovereitaan ja oppilaitaan. Nuorelta, +heikolta naiselta, joka luotti häneen enemmän kuin veljeen, hän oli +riistänyt miehen, tuttavapiirin ja kotiseudun ja kuljettanut hänet tänne +-- paahteeseen, kuumetaudin helmaan ja ikävään: päivästä päivään oli +naisen täytynyt itsessään kuvastaa hänen joutilaisuuttaan, +paheellisuuttaan ja valheellisuuttaan -- ja tämä, vain tämä täytti hänen +elämänsä, tuon heikon, hauraan, kurjan; sitten hän oli saanut tästä +naisesta kyllänsä, oli alkanut häntä vihata, mutta ei ollut kylliksi +miehekäs hylkäämään, vaan koetti yhä lujemmin kietoa hänet valheillaan +ikäänkuin hämähäkinverkkoon... Lopun tekivät sitten nämä ihmiset. + +Lajevski milloin istuutui pöydän ääreen, milloin astui ikkunaan; milloin +hän sammutti kynttilän, milloin taas sytytti sen. Hän kirosi itseään +ääneen, itki, vaikeroi, pyysi anteeksi; monta kertaa hän oli +epätoivoissaan juossut pöydän luo ja kirjoittanut: "Rakas äiti!" + +Paitsi äitiä ei hänellä ollut ketään muita omaisia tai läheisiä: mutta +kuinka voi äiti auttaa häntä? Ja missä hän on? Hän tahtoi juosta +Nadeshda Feodorovnan luo langetaksensa hänen jalkojensa juureen, +suudellakseen hänen käsiään ja jalkojaan, rukoillakseen anteeksi, mutta +Nadeshda Feodorovna oli hänen uhrinsa ja herätti hänessä pelkoa, kuin +makaisi jo ruumiina. + +-- Hukkaan mennyt elämä! -- jupisi hän hieroen käsiään. -- Miksi olen +vielä elossa, oi, Jumala!... + +Hän sysäsi taivaalta alas himmeän tähtensä, se putosi ja sen jälki +peittyi pimeään yöhön; se ei enää palaa taivaalle, sillä elämä annetaan +vain yhden kerran eikä uudistu Jos voisi palauttaa menneet päivät ja +vuodet, korvaisi hän valheen totuudella, joutilaisuuden +työteliäisyydellä, ikävän riemulla, palauttaisi puhtauden niille, joilta +oli sen riistänyt, löytäisi Jumalan ja totuuden, mutta se on yhtä +mahdotonta kuin palauttaa pudonnut tähti takaisin taivaalle. Ja +sentähden, että se on mahdotonta, hän joutui epätoivoon. Ukonilman +tauottua hän istui avonaisen ikkunan luona ja ajatteli tyynesti, kuinka +hänen käy. Von Coren arvatenkin surmaa hänet. Tämän miehen selvä +maailmankatsomus sallii heikkojen ja kelvottomien hävittämisen; jos se +ratkaisevalla hetkellä pettäisi, auttavat häntä viha ja inhontunne, +jollaisia Lajevski hänessä herätti. Jos ei luoti osu, tahi jos von +Coren, pilkatakseen vihattua vastustajaa, vain haavoittaa häntä tai +ampuu ilmaan, mitä silloin on tehtävä? Minne pitää lähteä? + +-- Pietariinko? -- kysyi itseltään Lajevski. -- Mutta se olisi kiroamani +entisen elämän uudestaan alkamista. Ja joka tavoittelee pelastusta +muuttamalla paikasta toiseen kuin muuttolintu, ei saavuta mitään, sillä +maa on hänelle kaikkialla samanlainen. Etsisikö pelastusta ihmisistä? +Mutta kenestä ja miten? Samoilenkon hyvyys ja jalomielisyys tarjoavat +yhtä vähän pelastusta kuin diakonin naurunherkkyys tahi von Corenin +viha. Pelastus on etsittävä vain omasta itsestään, ja ellei sitä löydä, +niin miksi hukata aikaa, on päätettävä päivänsä, siinä kaikki... + +Kuului ajoneuvojen tärinää. Alkoi jo sarastaa. Rattaat ajoivat ohi +pyöräin naristessa märässä hiekassa, ja pysähtyivät talon kohdalle. +Siellä oli kaksi miestä. + +-- Odottakaa, minä tulen heti! -- sanoi heille Lajevski ikkunasta. -- +Minä en nuku. Joko on aika? + +-- Jo. Kello on neljä. Ennenkuin ehdimme perille... + +Lajevski puki ylleen päällystakin ja hatun, pisti taskuunsa savukkeita +ja pysähtyi miettiväisenä; hänestä näytti kuin olisi vielä pitänyt tehdä +jotakin. Kadulla puhelivat sekundantit hiljaa keskenään ja hevoset +korskuivat, ja nämä äänet varhaisena, kosteana aamuna, kun kaikki vielä +nukkuivat ja päivä tuskin sarasti taivaalla, täyttivät Lajevskin sydämen +pahan aavistuksen kaltaisella alakuloisuudella. Hän seisoi hetkisen +mietteissään ja meni makuuhuoneeseen. + +Nadeshda Feodorovna makasi vuoteessa pitkänään, matkavaippa korvissa; +hän ei liikkunut, vaan oli varsinkin päänsä puolesta egyptiläisen +muumion kaltainen. Katsoessaan häneen Lajevski pyysi ajatuksissaan +häneltä anteeksi ja ajatteli, että ellei taivas ole tyhjä ja siellä +todellakin on Jumala, hän kyllä suojelee Nadeshda Feodorovnaa; ellei +Jumalaa ole, niin hukkukoon Nadeshdakin, -- eihän kannata elää. + +Äkkiä Nadeshda Feodorovna kavahti istualleen vuoteessa. Kohottaen +kalpeat kasvonsa ja katsoen peloissaan Lajevskiin hän kysyi: + +-- Sinäkö se olet? Joko ukonilma on tauonnut? + +-- Jo. + +Nadeshda Feodorovna muisti, painoi molemmat kädet kasvoilleen ja vavahti +koko ruumiissaan. + +-- Kuinka minun on raskasta! -- virkkoi hän. -- Jospa tietäisit, kuinka +minun on raskasta! Minä odotin, että tappaisit minut tai ajaisit pois +kotoa sateeseen ja ukonilmaan, mutta sinä vitkastelet ... vitkastelet... + +Lajevski syleili rajusti Nadeshda Feodorovnaa, suuteli hänen polviaan ja +käsiään ja sitten, kun Nadeshda Feodorovna jotakin sanoa lepersi ja +värisi muistellessaan, silitteli hän hänen tukkaansa ja katsoen häntä +kasvoihin ymmärsi, että tämä onneton, rikollinen nainen on ainoa hänelle +läheinen, rakas ja korvaamaton ihminen. + +Kun hän ulos tultuaan nousi rattaille, toivoi hän palaavansa elävänä +kotiin. + + + + +XVIII. + + +Diakoni nousi, pukeutui, tarttui paksuun, mykyräiseen kävelykeppiinsä ja +poistui melua synnyttämättä asunnostaan. Oli pimeä, ja ensi hetkinä ei +diakoni katua astuessaan nähnyt edes valkoista kävelykeppiäänkään; +taivaalla ei ollut ainoatakaan tähteä, ja näytti siltä kuin taas olisi +ollut tulossa sade. Tuoksui märälle hiekalle ja merelle. + +"Kunpa eivät tshetshentsit hyökkäisi niskaan", ajatteli diakoni, +kuullessaan kuinka hänen keppinsä kolkahteli kivikatuun ja kuinka +räikeästi ja yksinäisesti tämä kolkahtelu kaikui yön hiljaisuudessa. + +Päästyään kaupungin ulkopuolelle hän alkoi erottaa tietäkin ja +kävelykeppinsä; mustalla taivaalla alkoi paikka paikoin näkyä sameita +täpliä, ja ennen pitkää pilkahti näkyviin yksi tähti ja vilkutti arasti +toista silmäänsä. Diakoni kulki korkeaa kivikkoista rantaa pitkin eikä +nähnyt merta; se nukkui alempana, ja sen näkymättömät laineet +loiskahtelivat veltosti ja raskaasti rantaan ikäänkuin huokaisten: uh! +Ja kuinka verkkaan! Loiskahti yksi laine, diakoni ennätti lukea +kahdeksan askelta, sitten loiskahti toinen, kuuden askelen perästä +kolmas. Muuten ei voinut nähdä mitään, ja pimeässä kuului meren veltto, +uninen pauhina, henkäili äärettömän kaukainen, ajatukselta salattu aika, +jolloin Jumala liikkui kaaoksen yllä. + +Diakonista alkoi tuntua kaamealta. Hän ajatteli sitä, että kunpa Jumala +ei rankaisisi häntä, vaikka hän pitää seuraa epäuskoisten kanssa, +vieläpä menee katsomaan heidän kaksintaisteluaan. Kaksintaistelu kyllä +tulee olemaan leikinasia, veretön, naurettava, mutta kuinka olikaan -- +se on pakanallinen nähtävä eikä hengenmiehen ole soveliasta olla siinä +läsnä. Hän pysähtyi ja ajatteli: kääntyisinköhän takaisin? Mutta +voimakas, levoton uteliaisuus voitti epäilykset, ja hän kulki edemmäs. + +"Vaikka epäuskoisiakin, he ovat sittenkin hyviä ihmisiä ja pelastuvat", +lohdutti hän itseään. -- Pelastuvat varmasti! -- lausui hän ääneen, +sytyttäen savukkeen. + +Millä mitalla on ihmisten ansioita mitattava, jotta heitä voisi +arvostella oikein? Diakoni muisti vihamiehensä, hengellisen opiston +johtajan, joka kylläkin uskoi jumalaan, ei otellut kaksintaisteluissa ja +eli siveydessä, mutta joka jolloinkin oli antanut diakonille +hiekansekaista leipää syödä sekä kerran ollut reväistä häneltä korvan +irti. Jos kerran ihmiselämä on säännöstelty niin mutkattomasti, että +tätä julmaa, epärehellistä johtajaa, joka varasti valtion jauhoja, +kaikki kunnioittivat ja rukoilivat opistossa hänen terveytensä ja +pelastuksensa puolesta, niin onko silloin oikein karttaa sellaisia +ihmisiä kuin von Corenia ja Lajevskia vain siitä syystä, että he ovat +epäuskoisia? Diakoni ryhtyi ratkaisemaan tätä kysymystä, mutta muisti +samassa Samoilenkon naurettavan muodon tänään, ja se katkaisi hänen +ajatusjuoksunsa. Kuinka paljon huomenna tullaan nauramaan! Diakoni +kuvitteli, kuinka hän istuutuu pensaan juurelle katselemaan, ja kun von +Coren huomenna päivällispöydässä alkaa kehua, niin hän, diakoni, nauraen +kertoo hänelle kaikki kaksintaistelun yksityiskohdat. + +"Mistä te kaikki tiedätte?" kysyy eläintieteilijä. -- "Siinäpä se juuri +onkin. Kotona olen kyyhöttänyt ja tiedän kumminkin." + +Hyvä olisi kuvata kaksintaistelu naurettavassa muodossa. Appi lukisi ja +nauraisi, apelle ei ole pajunköyttä syöttäminen, pitää kertoa vain tai +kirjoittaa jotakin naurettavaa. + +Aukeni eteen Keltaojan laakso. Sateesta oja oli paisunut leveämmäksi ja +käynyt vuolaammaksi eikä se enää kohissut kuin ennen, nyt se oikein +ärjyi. Aamu alkoi sarastaa. Harmaa, valju aamu ja pilvet, jotka kiitivät +länttä kohden tavoittaakseen ukkospilven ja vuoret, sumun ympäröimät, ja +märät puut -- kaikki näytti diakonista rumalta ja äkäiseltä. Hän pesi +kasvonsa ojassa, luki aamurukouksen, ja hänen teki mieli teetä ja +lämpimiä munkkeja hapankerman kera, joita appelassa joka aamu +tarjottiin. Muistipa hän vaimonsakin sekä "Mennyt" nimisen kappaleen, +jota hän soitti pianolla. Millainen nainen hän oikeastaan on? Diakonin +tutustuttivat häneen, kihlasivat ja naittivat yhdessä viikossa; +elettyään vaimonsa kanssa vajaan kuukauden hänet määrättiin tänne +virantekoon, joten ei vielä ollut päässyt selville, millainen ihminen +hänen vaimonsa on. Ilman häntä tuntuu olo kuitenkin ikävältä. + +"Pitääpä kirjoittaa hänelle pikkuinen kirje..." tuumi hän. + +Tataarin mökin katolla oli lippu sateesta liuonnut ja riippui rentona, +ja itse mökki märkine kattoineen näytti matalammalta ja pimeämmältä kuin +ennen. Oven edustalla oli kaksipyöräiset rattaat; Kerbalai, pari +abhasialaista ja nuori tataarilaisnainen roimahousuissa, luultavasti +Kerbalain vaimo tai tytär, kantoivat kapakasta ulos säkkejä ja nostivat +ne rattaille maissiolkien päälle. Rattaiden vieressä seisoi päät +painuksissa pari aasia. Pantuaan säkit rattaille abhasialaiset ja +tataarilaisnainen rupesivat peittämään kuormaa oljilla ja Kerbalai +kaikella kiireellä valjastamaan aaseja. + +"Salakuljetustavaraa kaiketi", ajatteli diakoni. + +Tuossa makasi viimekertainen tuulenkaatama puukin, tuossa musta laikka +osoittamassa nuotion paikkaa. Muistui mieleen kekkerit kaikkine +yksityiskohtineen, tuli, abhasialaisten laulu, mieluiset haaveet +piispanvirasta ja kirkollisesta kulkueesta... Musta oja oli sateesta +käynyt leveämmäksi ja mustemmaksi. Diakoni astui varovasti ojan poikki +huojuvaa siltaa myöten, jota jo likaiset laineet harjoillaan +pyyhkielivät, ja kiipesi portaita myöten kuivuuvajaan. + +"Erinomainen pää!" ajatteli hän laskeutuen pitkäkseen oljille ja +muistellen von Corenia. -- "Selvä pää, suokoon Jumala terveyttä. +Julmuutta vain hänessä on..." + +Minkätähden hän vihaa Lajevskia ja tämä häntä? Minkätähden he ryhtyvät +kaksintaisteluun? Jos he olisivat lapsuudesta asti tunteneet sellaista +puutetta kuin diakoni, jos heidät olisi kasvatettu raakojen, sydämeltään +tylyjen, voitonahnasten, leipäpalasta soimaavien, käytökseltään +töykeiden ja epähienojen, lattialle syljeskelevien, päivällispöydässä ja +rukouksen aikana röyhtäisevien seassa, jos heitä ei olisi lapsuudesta +pitäen hemmoiteltu elämän mukavuuksilla ja valittujen ihmisten seuralla, +niin kuinka kiinteästi he liittyisivätkään toinen toiseensa, kuinka +mielellään antaisivatkaan toisilleen anteeksi molemminpuoliset +puutteensa ja pitäisivät arvossa sitä, mitä heissä kummassakin on. Onhan +ulkonaisestikin siivoja ihmisiä niin kovin vähän maailmassa! Tosin +Lajevski oli tolkuton, irstas, eriskummainen, mutta eihän hän varasta, +ei sylkeä lopsauta lattialle, ei morkkaa vaimoaan: "halkeat, mutta työtä +et tahdo tehdä", ei pieksisi lapsia ohjaksilla eikä syöttäisi +palkollisille haisevaa silavaa -- eikö siinä jo kyllin, jotta häneen +voisi suhtautua suopeasti? Sitäpaitsi hän ensi sijassa itse kärsii +puutteellisuuksistaan, kuten sairas haavoistaan. Sen sijaan, että +ikävissään ja joidenkin väärinkäsitysten johdosta etsitään toinen +toisessaan rappeutumista, sukupuuttoon kuolemista, perinnöllisyyttä ynnä +muuta, mikä on vähän ymmärrettävää, niin eikö heidän olisi parempi +laskeutua alemmas ja suunnata viha ja kiukku sinne, missä kokonaiset +kadut kaikuvat törkeän raakuuden, voitonpyynnön, soimausten, +saastaisuuden, sättimisten, naisten kirkunan kamalasta sekamelskasta... + +Rattaiden jyrinä keskeytti diakonin ajatukset. Hän katsahti ulos ovesta +ja näki ajoneuvoissa kolme miestä: Lajevskin, Sheshkovskin sekä +posti- ja lennätinkonttorin päällikön. + +-- Seis! -- sanoi Sheshkovski. + +Kaikki kolme kömpivät maahan ja katsoivat toinen toiseensa. + +-- Heitä ei vielä ole, -- virkkoi Sheshkovski ja pudisteli päältään +likaa. -- No entä sitten? Kun kerran asia on tällainen, niin etsitään +sopiva paikka. Tässä ei mahdu edes kääntymään. + +He kulkivat kauemmas jokea ylöspäin ja häipyivät pian näkyvistä. +Tataarilaiskuski istuutui rattaille, kallisti päänsä olkapäätä vasten ja +nukkui. Odotettuaan kymmenisen minuuttia diakoni tuli ulos kuivuuvajasta +ja otettuaan päästään mustan huopahatun, ettei häntä huomattaisi, lähti +kyyryksissä ja ympärilleen vilkuillen hiipimään rantaa pitkin pensaiden +ja maissisarkojen välitse; puista ja pensaista rapisi hänen päälleen +suuria vesipisaroita, ruoho ja maissi olivat märkiä. + +-- Rietasta! -- jupisi hän, kokoillen märkiä ja likaisia helmojaan. -- +Jos olisin tiennyt, en olisi lähtenyt. + +Kohta hän kuuli ääniä ja näki ihmisiä. Lajevski asteli, kädet +hihansuihin työnnettyinä ja kumaraisena, kiivaasti edestakaisin +saranreunaa pitkin; hänen sekundanttinsa seisoivat joen rannalla ja +kiersivät paperista savukkeita. + +"Kummallista..." ajatteli diakoni, oudoksuen Lajevskin astuntaa. -- +"Ihan kuin ukko." + +-- Kuinka epäkohteliasta heidän puoleltaan! -- sanoi postivirkamies, +katsoen kelloa. -- Myöhästyminen saattanee olla oppineiden kannalta +hyvinkin kiitettävä asia, mutta minusta se on sikamaista. + +Sheshkovski, paksu, mustapartainen, mies kuunteli ja virkkoi: + +-- Jo kuuluvat tulevan! + + + + +XIX. + + +Ensi kerran eläissäni näen! Kuinka ihanaa! -- sanoi von Coren, tullen +näkyviin kedolla ja ojentaen molemmat kätensä itää kohti. -- +Katsokaahan: vihreitä säteitä! + +Idässä vuorten takaa sojotti kaksi vihreätä sädettä, ja se oli +todellakin hyvin kaunista. Aurinko teki nousuaan. + +-- Päivää! -- jatkoi eläintieteilijä, nyökäyttäen päätään Lajevskin +sekundanteille. -- En kai myöhästynyt? + +Häntä seurasivat hänen sekundanttinsa, kaksi hyvin nuorta yhdenkokoista +upseeria, Boiko ja Govorovski, yllä valkoiset sotilasmekot, sekä laiha, +juro tohtori Ustimovitsh, joka toisessa kädessä kantoi jotakin myttyä, +toista piti selkänsä takana: tapansa mukaan hänellä oli kävelykeppi +ojennettuna pitkin selkää. Laskien mytyn maahan ja tervehtimättä ketään, +hän pani toisenkin kätensä selän taakse ja alkoi astella edestakaisin. + +Lajevski tunsi uupumusta ja pahaa oloa kuten ihminen, joka vähän ajan +perästä mahdollisesti on kuoleman oma ja sentähden herättää yleistä +huomiota. Hän olisi suonut, että hänet tapettaisiin niin pian kuin +suinkin tai vietäisiin kotiin. Hän näki nyt auringonnousun ensimmäisen +kerran eläissään; tämä varhainen aamu, vihreät säteet ja kosteus ynnä +miehet märkine saappaineen näyttivät liikanaisilta hänen elämässään, +tarpeettomilta, ja vaivasivat häntä; kaikella tällä ei ollut +minkäänlaista yhteyttä eletyn yön, hänen ajatustensa ja +syyllisyydentuntonsa kanssa, ja sentähden hän olisi kernaasti lähtenyt +pois kaksintaistelua odottamatta. + +Von Coren oli huomattavasti kiihtynyt ja koetti salata sitä, ollen +panevinaan kaikkein enimmin huomiota vihreisiin säteisiin. Sekundantit +olivat hämillään ja katsoivat toinen toiseensa, ikäänkuin kysyen, mitä +varten he ovat täällä ja mitä heidän on tehtävä. + +-- Minusta näyttää, herrat, ettei meillä ole syytä mennä tästä +edemmäksi, -- virkkoi Sheshkovski. -- Sopiihan tässäkin. + +-- Kyllä tietenkin, -- myönsi von Coren. + +Seurasi vaitiolo. Ustimovitsh käveli edestakaisin, kääntyi äkkiä +Lajevskin puoleen ja sanoi puoliääneen, puhuen vasten hänen kasvojaan: + +-- Ei kai vielä ole ehditty ilmoittaa teille minun ehtojani. Kumpikin +riitapuoli maksaa minulle 15 ruplaa, mutta jos toinen kaatuu, maksaa +eloonjäänyt koko summan 30 ruplaa. + +Lajevski oli ennestään tuttu tämän miehen kanssa, mutta nyt vasta hän +ensi kerran selvästi näki hänen sameat silmänsä, karheat viiksensä ja +laihan, keuhkotautisen kaulansa: koronkiskuri, mutta ei tohtori! Hänen +hengityksellään oli vastenmielinen lihan haju. + +"Pitäähän olla kaikenlaisia ihmisiä maailmassa", ajatteli Lajevski ja +vastasi: + +-- Hyvä on. + +Tohtori nyökkäsi ja alkoi jälleen astella, ja ilmeistä oli, ettei hän +laisinkaan välittänyt rahasta, vaan oli esittänyt asian pelkästä vihasta +heitä vastaan. Kaikki tunsivat, että oli jo aika aloittaa tai lopettaa +se, mikä oli jo aloitettu, mutta eivät kuitenkaan aloittaneet eivätkä +lopettaneet, vaan käyskentelivät, seisoivat ja polttelivat. Nuoret +upseerit, jotka ensi kerran eläissään olivat läsnä kaksintaistelussa, +eivät nytkään paljoa uskoneet tähän siviilimiesten heidän mielestään +tarpeettomaan kaksintaisteluun, tarkastelivat huolellisesti +palttinamekkojaan ja silittelivät hihoja. Sheshkovski lähestyi heitä ja +virkkoi hiljaa: + +-- Herrat, meidän täytyy koettaa kaikkia keinoja estääksemme tämän +kaksintaistelun. Täytyy sovittaa heidät. + +Hän punastui ja jatkoi: + +-- Eilen kävi Kirilin luonani ja valitti, että Lajevski oli tavannut +hänet Nadeshda Feodorovnan seurassa ja sen semmoista. + +-- Niin, sen olemme mekin kuulleet, -- lausui Boiko. + +-- Siinä sen näette... Lajevskilla vapisevat kädet ja niin edespäin... +Hänessä ei ole miestä kohottamaan asetta. Kaksintaistelu häntä vastaan +on yhtä epäinhimillinen kuin taistelu juopunutta tai lavantautista +vastaan. Ellei sovintoa saada aikaan, on taistelu, hyvät herrat, ainakin +lykättävä, vai mitä... Tämä on sellaista pirun hommaa, etten viitsisi +nähdä. + +-- Puhukaa siitä von Corenille. + +-- Minä en tiedä kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä välitä +tietääkään; hän voisi luulla, että Lajevski on alkanut pelätä ja +lähettänyt minut hänen luokseen. Mutta luulkoon mitä hyvänsä, minä +sittenkin puhun hänelle. + +Sheshkovski suuntasi askelensa epävarmasti ja hieman ontuen, ikäänkuin +toinen jalka olisi puutunut, von Corenia kohden, ja hänen astuessaan ja +rykiessään huokui koko hänen olentonsa laiskuutta. + +-- Kuulkaas, mitä minun on sanottava teille, herraseni, -- aloitti hän +ja tähysteli tarkasti eläintieteilijän paidan kuvioita. -- Se on meidän +keskeistä... Minä en tunne kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä +niistä välitäkään, ja nyt minä puhun -- en sekundanttina, tahtoisin +sanoa, vaan ihmisenä ja niin edespäin. + +-- No niin, mitä? + +-- Kun sekundantit kehoittavat sopimaan, ei heitä tavallisesti kuulla, +vaan katsotaan heidän välitystarjoustaan pelkäksi muodollisuudeksi. +Itserakkaus ja niin edespäin. Mutta nyt minä nöyrimmin pyydän teitä +kiinnittämään huomiotanne Ivan Andreitshiin. Hän ei tänään ole +normaalitilassa, ei ole täydessä järjessään, niin sanoakseni, kurjan +näköinen. Hänelle on tapahtunut onnettomuus. En voi suvaita juoruja, -- +Sheshkovski punastui ja vilkaisi taaksensa, -- mutta koska on hankkeissa +kaksintaistelu, katson tarpeelliseksi ilmoittaa teille. Eilen illalla +hän Myridovin talossa yllätti naisensa ... erään mieshenkilön seurassa. + +-- Ilettävää! -- jupisi eläintieteilijä, kalpeni, rypisti otsaansa ja +sylkäistä läiskäytti: -- Hyi! + +Hänen alahuulensa vavahti; hän loittoni Sheshkovskin luota, tahtomatta +kuulla enempää, ja ikäänkuin hän vahingossa olisi saanut suuhunsa +jotakin kitkerää, hän taaskin sylkäistä läiskäytti ja katsahti +vihamielisesti ensi kerran koko aamuna Lajevskiin. Hänen kiihtymyksensä +ja paha olonsa olivat haihtuneet; nyt hän ravisti päätään ja sanoi +kovaa: + +-- Hyvät herrat, mitä me enää odotamme? Miksi emme ala jo? + +Sheshkovski ja upseerit katsahtivat toisiinsa ja ensinmainittu kohautti +olkapäitään. + +-- Herrat! -- sanoi hän kovalla äänellä, kääntymättä erikoisesti +kenenkään puoleen. -- Herrat! Me kehoitamme teitä sopimaan. + +-- Lopettakaamme pikemmin nämä muodollisuudet, -- lausui von Coren. -- +Sovinnosta on jo puhuttu. Mikä on seuraava muodollisuus? Pitäisihän +koettaa joutua, herrat, muuten aika käy täpäräksi. + +-- Me pysymme sittenkin vaatimuksessamme, että koettaisitte sopia, -- +sanoi Sheshkovski syyllisyyttä ilmaisevalla äänellä kuin ihminen, jonka +täytyy sekaantua vieraisiin asioihin; hän kävi punaiseksi, pani käden +sydämelleen ja jatkoi: -- Herrat, me emme huomaa johdonmukaista yhteyttä +loukkauksen ja kaksintaistelun välillä. Loukkauksella, jonka joskus +inhimillisestä heikkoudesta aikaansaamme toinen toisellemme, ja +kaksintaistelulla ei ole mitään yhteistä. Me olemme yliopiston käyneitä, +sivistyneitä miehiä, ja tietysti näette itsekin, että kaksintaistelu on +vain vanhentunut, tyhjä muodollisuus ja niin edespäin. Me otamme sen +ainakin siltä kannalta, muuten emme olisi tänne tulleet, koska emme voi +sallia, että ihmiset meidän läsnäollessamme ampuisivat toisiaan ja niin +edespäin. -- Sheshkovski pyyhki hikeä otsaltaan ja jatkoi: -- Tehkää nyt +siis, herrat, loppu erimielisyydestänne, ojentakaa toinen toisellenne +kättä ja lähdetään kotiin juomaan sovinnon malja. + +Von Coren oli vaiti. Lajevski, huomattuaan, että häneen katsotaan, +virkkoi: + +-- Minulla ei ole mitään Nikolai Vasiljitshiä vastaan. Jos hän katsoo +minun olevan syyllisen, olen valmis pyytämään häneltä anteeksi. + +Von Coren otti pahastuakseen. + +-- Nähtävästi, hyvät herrat, -- sanoi hän, -- teille olisi mieluista, +että herra Lajevski palaisi kotiin ylevämielisenä ja ritarina, mutta +minä en voi hankkia teille tai hänelle sitä mielihyvää. Ei olisi ollut +syytä nousta varhain ja matkata kaupungista kymmenen virstaa ainoastaan +sen vuoksi, että olisi voitu juoda sovinnon malja, haukata päälle ja +selittää minulle, että kaksintaistelu on vanhentunut muodollisuus. +Kaksintaistelu on kaksintaistelu, eikä sitä ole tehtävä sen +järjettömämmäksi ja valheellisemmaksi kuin se itsessään on. Minä tahdon +taistella! + +Seurasi hiljaisuus. Upseeri Boiko otti laatikosta kaksi pistoolia: +toinen annettiin von Corenille, toinen Lajevskille, ja sitten seurasi +hämminki, joka kotvaksi aikaa tuotti huvia eläintieteilijälle ja +sekundanteille. Kävi näet ilmi, ettei kukaan läsnäolijoista ollut +koskaan eläissään ollut mukana kaksintaistelussa eikä varmasti tietänyt, +kuinka pitää asettua ja mitä sekundanttien on sanottava ja tehtävä. +Mutta sitten Boiko muisti ja alkoi huulet hymyssä selittää. + +-- Herrat, kuka muistaa, miten sitä Lermontov kuvaa? -- kysyi von Coren +nauraen. -- Turgenjevilla myöskin Basarov vaihtaa laukauksia jonkun +kanssa... + +-- Mitä siinä on muistelemista, -- sanoi Ustimovitsh kärsimättömäsi ja +pysähtyi. -- Mitatkaa välimatka -- siinä kaikki. + +Ja hän harppasi pari kolme kertaa ikäänkuin näyttääkseen, kuinka on +mitattava. Boiko luki askelet, ja hänen toverinsa veti miekan tupesta ja +piirsi maahan päätekohtiin rajaviivat. + +Riitamiehet asettuivat paikoilleen yleisen äänettömyyden vallitessa. + +"Myyrät", muisti diakoni kyyröttäessään pensaassa. + +Taas Sheshkovski puhui jotakin, ja taas selitti jotakin Boiko, mutta +Lajevski ei kuullut mitään tai oikeammin sanoen kuuli, mutta ei mitään +ymmärtänyt. Kun tuli aika, viritti hän hanan ja kohotti raskasta, kylmää +pistooliaan suu ylöspäin. Hän oli unohtanut avata päällyshuttunsa napit, +ja häntä ahdisti olkapäästä ja kainalosta, käsivarsi kohosi niin +vastahakoisesti kuin olisi hiha ommeltu lakkipellistä. Hän muisti +eilisen vihansa tuota mustapintaista otsaa ja kiharatukkaa vastaan ja +ajatteli, ettei hän edes eilenkään, kovan suuttumuksensa ja vihansa +hetkellä, olisi voinut ampua ihmiseen. Peläten, että luoti vahingossa +voisi sattua von Coreniin, hän kohotti pistoolia yhä ylemmäs ja tajusi, +että tämä liian ilmeinen jalomielisyys ei ole hienotuntoista eikä +ylevää, mutta toisin hän ei voinut eikä tahtonut. Katsoessaan von +Corenin kalpeihin, pilkallisesti hymyileviin kasvoihin, jotka ilmaisivat +hänen olleen jo alusta saakka siinä varmassa uskossa, että hänen +vastustajansa ampuisi ilmaan, Lajevski ajatteli, että tuossa paikassa, +Jumalan kiitos, kaikki loppuu ja että tarvitsee vain hiukan kovemmin +painaa liipasinta... + +Potkaisi kovasti olkapäähän, pamahti laukaus, ja vuorilta vastasi kaiku: +poks-poks! + +Von Coren viritti vuorostaan hanan ja katsahti Ustimovitshin puoleen, +joka edelleen kulki edestakaisin, kädet selän takana ja kiinnittämättä +huomiota mihinkään. + +-- Tohtori, -- virkkoi eläintieteilijä, -- minä pyydän, älkää liikkuko +edestakaisin kuin heiluri. Se panee silmäni kipenöimään. + +Tohtori pysähtyi. Von Coren alkoi tähdätä Lajevskiin. + +"Nyt tulee loppu!" ajatteli Lajevski. + +Suoraan kasvoja kohden suunnattu pistoolinsuu, vihan ja ylenkatseen +ilmaus von Corenin asennossa ja koko olemuksessa ja tämä murha, jonka +kunnon mies on aikeissa tehdä näin keskellä päivää kunnon ihmisten +läsnäollessa, ynnä tämä hiljaisuus ja tuntematon voima, joka pakottaa +Lajevskin seisomaan paikallaan, estäen häntä juoksemasta pakoon -- +kuinka kaikki tämä on salaperäistä ja käsittämätöntä ja hirveää! Aika, +joka von Corenilta meni tähdätessä, tuntui Lajevskista pitemmältä kuin +yökausi. Hän katsoi rukoilevasti sekundantteihin; nämä eivät +hievahtaneetkaan ja olivat kalpeat. + +"Ammu sukkelammin!" ajatteli Lajevski ja tunsi, että hänen kalpeiden, +värisevien, säälittävien kasvojensa täytyy herättää von Corenissa yhä +enemmän vihaa. + +"Minä surmaan hänet tuossa paikassa", ajatteli von Coren, tähdäten +otsaan ja tunnustellen jo sormellaan liipasinta. -- "Tietysti +surmaan..." + +-- Hän tappaa! -- kuului äkkiä aivan läheltä epätoivoinen huudahdus. + +Samassa pamahti laukaus. Nähtyään, että Lajevski seisoi paikallaan eikä +ollut kaatunut, kaikki kääntyivät katsomaan sille taholle, mistä päin +huuto oli kuulunut, ja näkivät diakonin. Hän seisoi kalpeana, märät +hiukset takeltuneina otsaan ja poskiin, yltyleensä märkänä ja liassa +joen toisella rannalla, hymyili eriskummaisesti ja heilutti märkää +hattuaan. Sheshkovski naurahti ilosta, ratkesi itkuun ja astui +syrjään... + + + + +XX. + + +Kotvan kuluttua von Coren ja diakoni yhtyivät joen sillan luona. +Diakonin mieli oli kuohuksissa, hän hengitti raskaasti ja karttoi +katsomasta silmiin. Häntä hävetti oma pelkonsa sekä likainen ja märkä +pukunsa. + +-- Minusta näytti, että teillä oli aikomuksena surmata hänet ... jupisi +hän. -- Kuinka se on ihmisluonnolle vastenmielistä! Kuinka peräti +luonnonvastaista se on! + +-- Mitä teitä te tänne jouduitte? -- kysyi eläintieteilijä. + +-- Älkää kysykö, -- sanoi diakoni, huitaisten kädellään. -- Pahahenki +sai eksytetyksi: lähde ja lähde... Ja minä lähdin ja olin maissipellossa +istuessani kuolla pelosta. Mutta nyt, Jumalan kiitos, Jumalan kiitos... +Olen teihin hyvin tyytyväinen, -- puheli diakoni. -- Sitä vain +pyytämällä pyytäisin, ettei kenellekään puhuttaisi minun olleen täällä, +muuten voisin saada aika ripin esimiehiltäni. Sanoisivat, että diakoni +on ollut sekundanttina. + +-- Hyvät herrat, -- sanoi von Coren. -- Diakoni pyytää, ettette +kenellekään virkkaisi nähneenne hänet täällä. Hänelle voi seurata siitä +ikävyyttä. + +-- Kuinka se on ihmisluonnolle vastenmielistä! -- huokasi diakoni. -- +Suokaa minulle jalomielisesti anteeksi, mutta teillä oli sellainen +muoto, että luulin teidän ehdottomasti surmaavan hänet. + +-- Olin kovassa kiusauksessa tehdä lopun tuosta konnasta, -- sanoi von +Coren, -- mutta te huusitte juuri parahiksi, ja minulta meni luoti +ohitse. Koko tämä menetelmä on kuitenkin tottumattomalle vastenmielinen, +ja minä väsyin aika lailla. Olen kovasti heikontunut. Lähdetään +ajamaan... + +-- Ei, sallikaa minun kulkea jalan. Minun on vilu ja olen läpimärkä, +kävelen tästä lämpimikseni. + +-- Niinkuin tahdotte, -- virkkoi raukealla äänellä uupunut +eläintieteilijä, istuutui rattaille ja sulki silmänsä. -- Niinkuin +tahdotte... + +Sillä välin kun häärättiin ajoneuvojen ympärillä ja istuuduttiin, seisoi +Kerbalai tien vieressä ja pidellen molemmin käsin vatsaansa kumarteli +syvään ja väläytteli hampaitaan; hän luuli herrojen tulevan nauttimaan +luonnosta ja juomaan teetä eikä ymmärtänyt, miksi he istuutuivat +ajoneuvoihin. Yleisen äänettömyyden vallitessa saattue läksi liikkeelle, +ja mökin luo jäi diakoni yksin. + +-- Meni kapakka, joi tee, -- virkkoi hän Kerbalaille. -- Minun tahto +syö. + +Kerbalai osasi hyvin venäjää, mutta diakoni luuli, että tataari paremmin +ymmärtää, jos puhuttelee häntä murtaen venäjänkieltä. + +-- Munakokkeli teki, juusto antoi... + +-- Tule, tule, pappi, -- sanoi Kerbalai kumartaen. -- Kaikkea annan... +Juustoakin on ja viiniä myös... Syö mitä haluat. + +-- Kuinka on tataarinkielellä Jumala? -- kysyi diakoni astuessaan +kapakkaan. + +-- Sinun Jumalasi ja minun Jumalani on aivan sama, -- sanoi Kerbalai +ymmärtäen hänet väärin. -- Kaikilla on yksi Jumala, mutta ihmiset ovat +erilaiset. Ketkä ovat venäläisiä, ketkä turkkilaisia, kutka taas +engelsmanneja -- kaikkia ihmisiä on paljon, mutta Jumala on yksi. + +-- Hyvä. Jos kaikki kansat palvelevat yhtä ainoata Jumalaa, niin miksi +te, muhamettilaiset, katsotte kristittyihin kuin perivihollisiinne? + +-- Miksi vihoittelet? -- sanoi Kerbalai, tarttuen molemmin käsin +vatsaansa, -- sinä olet pappi, minä muhamettilainen, sinä sanot -- syödä +tahdon, minä annan... Vain rikas pitää lukua siitä, mikä Jumala on +minun, mikä sinun, mutta köyhälle ykskaikki. Syö, ole hyvä. + +Sillä aikaa kun tataarin mökissä keskusteltiin jumaluusopillisista +asioista, ajoi Lajevski kotiin ja muisteli, kuinka kaameata hänen oli +ollut matkustaa aamun sarastaessa, kun tie, kalliot ja vuoret olivat +märät ja pimeät ja tietämätön tulevaisuus häämöitti kammottavana kuin +kuilu, josta ei näy pohjaa. Nyt sen sijaan välkkyivät sadepisarat +ruohontutkaimissa ja kivillä kuin timantit, luonto hymyili riemuissaan +ja kammottava tulevaisuus oli jäänyt taaksepäin. Hän katseli +Sheshkovskin synkkiä, itkettyneitä kasvoja ja edellä kulkevia kaksia +ajoneuvoja, joissa istuivat von Coren, hänen sekundanttinsa ja tohtori, +ja hänestä näytti, ikäänkuin he kaikki olisivat olleet paluumatkalla +hautuumaalta, vastikään haudattuaan sinne vastuksellisen, sietämättömän +ihmisen, joka oli häirinnyt kaikkien elämää. + +"Kaikki on loppunut", ajatteli hän entistä elämäänsä, varovasti +silitellen sormillaan kaulaansa. + +Hänellä oli oikealle puolelle kaulaa, kauluksen kohdalle, kohonnut pieni +paisuma, pikkusormen pituinen ja paksuinen, ja tuntui sellaista kipua, +kuin olisi joku silitysraudalla pyyhkäissyt pitkin kaulaa. Se oli luodin +aikaansaama ruhjevamma. + +Kun hän sitten palasi kotia, kului häneltä päivä, eriskummaisen pitkänä, +suloisena ja utuisena kuin unhe. Hän tarkkaili ammoin tuntemiansa +esineitä kuin vankilasta tai sairaalasta hiljan päästetty ja ihmetteli, +että pöydät, ikkunat ja tuolit, valo ja meri herättivät vilkasta, +lapsellista iloa, jollaista hän ei ammoin ollut kokenut. Kalpea ja +kovasti laihtunut Nadeshda Feodorovna ei käsittänyt hänen hellämielistä +ääntään ja kummallista astuntaansa; hän riensi kertomaan Lajevskille +kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut... Hänestä näytti, että Lajevski +luultavasti kuulee huonosti eikä ymmärrä häntä, ja että jos hän saa +tietää kaikki, niin hän kiroo ja tappaa, mutta Lajevski kuunteli häntä, +silitteli hänen kasvojaan ja hiuksiaan, katsoi häntä silmiin ja lausui: + +-- Minulla ei ole ketään muita, paitsi sinua. + +Sitten he istuivat kauan aikaa pystyaidan ympäröimässä puistossa, +painautuneina toinen toisensa kupeeseen ja olivat ääneti tai haaveillen +ääneen tulevasta onnellisesta elämästään puhelivat lyhyin, katkonaisin +lausein, ja Lajevskista tuntui, ettei hän koskaan ollut puhunut niin +pitkään ja niin kauniisti. + + + + +XXI. + + +Oli kulunut runsaasti kolme kuukautta. Valkeni se päivä, jolloin von +Coren oli päättänyt matkustaa pois. Varhaisesta aamusta oli ollut kylmä +ja satanut rankasti, puhalsi koillistuuli, ja merellä kävi kova +aallokko. Puhuttiin, että semmoisella ilmalla höyrylaiva tuskin saapuisi +ulkosatamaan. Aikataulun mukaan sen piti saapua kello yhdeksän jälkeen +aamulla, mutta von Coren, joka oli käynyt rantalaiturilla puolenpäivän +aikaan sekä iltapäivällä, ei kiikarilla nähnyt muuta kuin harmaita +aaltoja ja sadetta, joka peitti taivaanrannan näkyvistä. + +Illansuussa sade lakkasi, ja tuuli alkoi huomattavasti tyyntyä. Von +Coren tyytyi jo siihen ajatukseen, ettei hänen matkastaan tänään tulisi +mitään, ja istuutui Samoilenkon kanssa pelaamaan shakkia; mutta kun +pimeni, tuli sotamiespalvelija ilmoittamaan, että merellä näkyi tulia ja +että oli nähty raketti. + +Von Corenille tuli kiire. Hän pujotti laukunhihnan olkapäälleen, suuteli +Samoilenkoa ja diakonia, käväisi ilman mitään tarvetta kaikissa +huoneissa, sanoi hyvästi palvelijalle ja keittäjälle ja astui kadulle, +rinnassa se tunto, ikäänkuin olisi unhottanut jotakin tohtorin luo tai +omaan asuntoonsa. Kadulla hän asteli Samoilenkon rinnalla, ja heitä +seurasi diakoni, käsissä laatikko, ja viimeisenä kulki sotamiespalvelija +kantaen kahta matkalaukkua. Vain Samoilenko ja palvelija erottivat nuo +himmeät tulet merellä, toiset seurueesta katselivat pimeässä, mutta +eivät nähneet mitään. Laiva pysähtyi kauas rannasta. + +-- Joutuin, joutuin, -- kiirehti von Coren. -- Pelkään, että laiva +jättää. + +Kulkiessaan kolmi-ikkunaisen talon ohitse, johon Lajevski kohta +kaksintaistelun jälkeen oli muuttanut asumaan, ei von Coren voinut +pidättäytyä, vaan katsahti sinne. Lajevski istui pöytänsä yli +kumartuneena, selkä ikkunaan päin ja kirjoitti. + +-- Minua ihmetyttää, -- virkkoi eläintieteilijä hiljaa, -- kuinka hän on +köyristynyt! + +-- Niin, kyllä sitä sietää ihmetellä, -- huokasi Samoilenko. -- Näin +istuu mies aamusta iltaan ja työskentelee. Tahtoo suorittaa velkansa. Ja +elää, veikkonen, huonommin kuin kerjäläinen. + +Oltiin puolisen minuuttia ääneti. Eläintieteilijä, tohtori ja diakoni +seisoivat akkunan kohdalla yhä katsellen Lajevskia. + +-- Ei matkustanutkaan pois täältä, raukka, -- sanoi Samoilenko. -- Mutta +muistatko, millaisessa lähtötouhussa hän oli? + +-- Muistan, kovasti on köyristynyt, -- toisti von Coren. -- Hänen +häänsä, päivänpituinen työskentelynsä leipäpalan puolesta, jokin uusi +ilme hänen kasvoillaan, jopa astuntansakin -- kaikki se on niin +epätavallista, etten suorastaan tiedä miksi sitä sanoakaan, -- ja +eläintieteilijä tarttui Samoilenkon hihaan ja jatkoi mielenliikutuksen +väräyttämällä äänellä: -- Sano sinä hänelle ja hänen vaimolleen, että +minä lähtiessäni ihmettelin heitä, toivoin heille kaikkea hyvää ... ja +pyydä häntä, ettei hän, jos mahdollista, minua pahoin muistelisi. Hän +tuntee minut. Hän tietää, että jos minä olisin voinut ennakolta aavistaa +tällaisen muutoksen tapahtuvan, olisi minusta voinut tulla hänen paras +ystävänsä. + +-- Käy sisään hänen luokseen sanomassa hyvästi. + +-- Ei, se ei olisi sopivaa. + +-- Miksi? Jumala tietää, ehket enää koskaan häntä näe. Eläintieteilijä +mietti ja virkkoi: + +-- Se on totta. + +Samoilenko koputti hiljaa sormellaan ikkunaan. Lajevski vavahti ja +katsahti taakseen. + +-- Vanja, Nikolai Vasiljitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi, -- sanoi +Samoilenko. -- Hän on juuri lähdössä matkalle. + +Lajevski nousi pöydän äärestä ja meni porstuaan avaamaan oven; von Coren +ja diakoni astuivat sisään. + +-- Tulin vain hetkiseksi, -- aloitti eläintieteilijä, riisuen porstuassa +kalossit ja ollen jo pahoillaan, että oli antanut sijaa tunteelle ja +tullut tänne kutsumatta. "Minä ihankuin tuppaudun", ajatteli hän, "se on +tyhmää." -- Suokaa anteeksi, että häiritsen, -- lausui hän astuessaan +Lajevskin jäljestä tämän huoneeseen, -- mutta minä matkustan nyt pois, +ja jokin veti minua luoksenne. Jumala tietää, näemmekö enää toisiamme. + +-- Olen kovin iloinen... Pyydän nöyrimmästi, -- sanoi Lajevski ja +siirteli kömpelösti vieraille tuoleja, tahtoen ikäänkuin sulkea heiltä +tien, pysähtyi keskelle lattiaa ja hieroi käsiään. + +"Suotta olin jättämättä todistajia kadulle", ajatteli von Coren ja +virkkoi lujalla äänellä: -- Älkää minua pahoin muistelko, Ivan +Andreitsh. Tietysti on mahdotonta unhottaa sitä, mikä on ollut, se on +liian surullista, enkä ole tullut tänne pyytääkseni anteeksi tai +vakuuttaakseni viattomuuttani. Minä toimin vilpittömässä mielessä enkä +ole siitä lähtien vaihtanut vakaumusta... Totta on, kuten nyt suureksi +ilokseni huomaan, että erehdyin teihin nähden, mutta kompastuuhan sitä +tasaisellakin tiellä, ja sellainen on ihmiskohtalo: ellet erehdy +pääasiassa, erehdyt yksityiskohdissa. Kukaan ei tunne oikeata totuutta. + +-- Niin, ei kukaan tunne totuutta... virkkoi Lajevski. + +-- No, hyvästi nyt... Suokoon Jumala teille kaikkea hyvää. + +Von Coren ojensi Lajevskille kättä; Lajevski puristi sitä ja kumarsi. + +-- Älkää muistelko pahalla mielellä, -- sanoi von Coren. -- Terveisiä +vaimollenne ja sanokaa hänelle, että olen pahoillani, kun en saanut +sanoa hänelle jäähyväisiä. + +-- Hän on kotona. + +Lajevski lähestyi ovea ja puhui toiseen huoneeseen: + +-- Nadja, Nikolai Vasiljevitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi. + +Nadeshda Feodorovna astui sisään, pysähtyi ovensuuhun ja katsahti arasti +vieraihin. Hänen kasvonsa näyttivät syyllisiltä ja säikähtyneiltä, ja +käsiään hän piti kuin tyttökoululainen, jolle annetaan nuhteita. + +-- Minä matkustan nyt pois, Nadeshda Feodorovna, -- lausui von Coren, -- +ja tulin sanomaan hyvästi. + +Nadeshda Feodorovna ojensi epäröiden hänelle kätensä, ja Lajevski teki +kumarruksen. + +"Voi kuitenkin, kuinka he kumpikin ovat säälittävän näköisiä!" ajatteli +von Coren. "Ei ole heille helppoa tämä elämä." -- Minä tulen käymään +Moskovassa ja Pietarissa, -- sanoi hän, -- olisiko jotakin, mitä olisi +tarvis teille sieltä lähettää? + +-- Mitäpäs? -- virkkoi Nadeshda Feodorovna ja vaihtoi miehensä kanssa +huolestuneita katseita. -- Ei kai sitä liene mitään... + +-- Niin, ei mitään... sanoi Lajevski hieroen käsiään. + +-- Viekää terveisiä. + +Von Coren ei tiennyt, mitä vielä olisi sopinut tai tarvinnut sanoa, +vaikka sitä ennen, sisään astuessaan, oli aikonut puhua paljon hyvää, +mieltä lämmittävää ja merkillistä. Hän puristi ääneti Lajevskin ja hänen +vaimonsa käsiä ja lähti heidän luotaan raskain mielin. + +-- Millaisia ihmisiä! -- puheli diakoni puoliääneen, astuessaan toisten +jäljessä. -- Voi, Jumala, millaisia ihmisiä! Tosiaan on Jumalan oikea +käsi istuttanut tämän viinipensaan! Herra, Herra! Yksi voitti tuhannen, +toinen kymmenentuhatta. Nikolai Vasiljitsh, -- lausui hän haltioissaan, +-- tietäkää, tänään te voititte ihmisvihollisista suurimman -- voititte +ylpeyden! + +-- Herjetkää, diakoni! Mitä voittajia me olemme, minä ja hän? Voittajat +näyttävät kotkilta, mutta hän on surkea, saamaton, arka, kumartelee kuin +kiinalainen nukke, ja minun on mieleni niin surullinen. + +Takaapäin kuului askelia. Sieltä tuli Lajevski, aikoen saattaa lähtijää. +Laivasillalla seisoi palvelija, pidellen kahta matkalaukkua, ja hiukan +loitommalla seisoi neljä soutumiestä. + +-- Aika tiukka tuuli ... brr! -- sanoi Samoilenko. + +-- Merellä lienee nyt aika myrsky -- oi, oi! Et sinä nyt lähde sopivaan +aikaan, Kolja. + +-- Minä en pelkää meritautia. + +-- Ei siitä puhetta... Kunpa nuo tolvanat eivät keikauttaisi sinua +mereen. Olisi pitänytkin lähteä asioimiston purjeveneessä. Missä on +asioimiston pursi? -- huusi hän soutajille. + +-- Lähti jo, teidän ylhäisyytenne. + +-- Entä tullipursi? + +-- Lähti myöskin. + +-- Miksei siitä ilmoitettu? -- vihoitteli Samoilenko. + +-- Tollot! + +-- Yhdentekevä, älä siinä kimmastu... sanoi von Coren. -- Hyvästi +sitten. Jumala varjelkoon teitä. + +Samoilenko syleili von Corenia ja risti kolmesti hänen kasvojaan. + +-- Älähän unhoita, Kolja... Kirjoita... Ensi keväänä odotamme. + +-- Hyvästi, diakoni, -- sanoi von Coren, puristaen diakonin kättä. -- +Kiitos seurastanne ja elähyttävistä puheluistanne. Miettikäähän +tutkimusretkeä. + +-- Herran tähden, valmis minä olen vaikka maailman äären! -- nauroi +diakoni. -- Jäisinkö minä pois pelistä? + +Von Coren tunsi pimeässä Lajevskin ja ojensi ääneti hänelle kätensä. +Soutajat seisoivat jo alhaalla, pidellen kiinni venettä, joka keikkui +paaluja vasten, vaikkakin sataman sulku suojeli sitä kovalta aallokolta. +Von Coren laskeutui portaita myöten, loikkasi venheeseen ja istui +peräsimeen. + +-- Kirjoita! -- huusi hänelle Samoilenko. -- Pidä vaaria terveydestäsi! + +"Ei kukaan tunne oikeata totuutta", ajatteli Lajevski, nostaen +päällysnuttunsa kaulusta ja työntäen kädet hihansuihin. + +Vene kaarsi reippaasti laivasillan ja työntyi väljemmille vesille. Se +häipyi aaltoihin, mutta solahti seuraavassa hetkessä Syväristä korkealle +aallonharjalle, niin että saattoi erottaa ihmiset, vieläpä airotkin. +Vene eteni kolmisen syltä, mutta aallokko hulautti sitä pari syltä +takaisinpäin. + +-- Kirjoita! -- huusi Samoilenko. -- Saipa sinut pahahenki lähtemään +tämmöisellä ilmalla! + +"Niin juuri, ei kukaan tunne oikeata totuutta..." ajatteli Lajevski, +luoden alakuloisen katseen rauhattomalle, synkälle merelle. + +"Venettä heittelee takaisinpäin", ajatteli hän, "se kulkee kaksi askelta +eteen-, yhden taaksepäin, mutta soutajat ovat itsepintaisia, riuhtovat +väsymättä airoilla eivätkä pelkää korkeita aaltoja. Vene lipuu +lipumistaan eteenpäin, nyt sitä ei enää näy, kuluu puolisen tuntia, ja +soutajat näkevät selvästi laivan tulet, ja tunnin kuluttua he ovat jo +laivaportaiden luona. Samoin elämässäkin... Totuutta etsiessään ihmiset +kulkevat kaksi askelta eteen-, yhden taaksepäin. Kärsimykset, erehdykset +ja elämänkaiho heittelevät heitä takaisinpäin, mutta totuudenjano ja +itsepintainen tahto ajavat heitä yhä eteenpäin. Ja kenpä tietää? Ehkä he +viimein saavuttavat oikean totuuden..." + +-- Hyvä-ä-sti! -- huusi Samoilenko. + +-- Ei näy eikä kuulu, -- sanoi diakoni. -- Onnea matkalle! + +Sade alkoi rapista. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kaksintaistelu, by Anton Tshehov + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42116 *** |