diff options
| -rw-r--r-- | 41686-0.txt | 3894 | ||||
| -rw-r--r-- | 41686-8.txt | 4276 | ||||
| -rw-r--r-- | 41686-8.zip | bin | 80738 -> 0 bytes |
3 files changed, 3894 insertions, 4276 deletions
diff --git a/41686-0.txt b/41686-0.txt new file mode 100644 index 0000000..81057e8 --- /dev/null +++ b/41686-0.txt @@ -0,0 +1,3894 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41686 *** + +KYLISTÄ, KODEISTA JA VAINIOILTA + +Kertomuksia ja kuvaelmia + + +Kirj. + +SANTERI ALKIO + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava +1894. + +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. + + + +SISÄLLYS: + + Koivu karjatuvalla. + Sisarukset. + Kreetaliisa ja Maijastiina. + "Kyllähän minä jo meinasin, mutta..." + Konkurssi. + Naapurukset. + Tuttava. + Kelvottomat. + Isäntä, hevonen ja koira. + Isä on Ameriikassa. + Ennen ja nyt. + Himojensa herra. + Katovuoden kevät, kesä, syys. + Miska pantiin kansakouluun. + Painajainen. + + + + +Koivu karjatuvalla. + + +Näyttää siltä kuin seuduilla, missä luonnonihanuudet ovat +harvinaisempia, eivät ihmisetkään yleensä niitä kaipaisi. Heidän +luonteensa kehittyy samanlaiseksi kuin luonto, jokapäiväiseksi, +epärunolliseksi. Kun poikkeuksen tapaa, on se melkein kuin +luonnonoikku. Se, vaikkapa olisi miellyttäväkin, herättää usein enemmän +kummastusta ja ihmettelyä, kuin ihailua. + +Se näyttää siltä. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa useinkin, miten tuon +jokapäiväisyyden kuoren alla elää luonnonihmisten vieno runollisuus +salattua elämää. Maailmalle näkymättömänä se siellä ajatusten ja +mielikuvitusten äärettömillä aloilla virkistää, voimistaa ja kasvattaa +Jumalan kuvaa. Kovan, paksun kuoren alta tuo "Jumalankuva" pääsee +ilmoille vaan varmojen, tarkoin määriteltyjen yleisten ohjeitten +mukaan, taikka taas kokonaan mielivaltaisesti, satunnaisissa tunteen +purkauksissa. Oikeudentunto se yleisessä mielipiteessä seisoo +jaloillaan kuin ikihongan kanto, mutta sellainen tunne kuin rakkaus ja +sen ilmiöt, niillä ei ole oikeutta julkisesti esiintyä. Kun ne +ilmenevät, tulevat ne kuin varkain, purkautuvat esiin kuin äkkinäinen +rajuilma, eli pilkistävät ujosti kuin auringonsäde vankihuoneeseen, +kadotakseen jälleen jokapäiväisyyden jäykkään varjoon. + +Jospa voisi edes käsittää miten syvästi joku, jonka koti on jossain +kivikkomäen kyljessä tahi notkanteessa, hellii ja rakastaa vaivaistakin +pihlajaa, joka elää kituvaa elämäänsä tuvan päätyikkunan alla tahi +pihalla kaivon luona. Mutta sitä ei voi käsittää. Miksi ei hän, jos hän +kerran puita rakastaa, ole istuttanut useampia? Ei, ne imevät nesteen +maasta ja ovat jonkullaisena komeuden ja ylpeilemisen merkkinä. Niin +hän sanoo. Mutta tuo yksi, siitä hän puhuu, sen lehteen tulosta, +kukkimisesta, marjoista, ja katselee kaihomielin, kun se syksyn tullen +karistaa lehtensä ja varustautuu luisevana, laihana ja kuolleen +näköisenä talvea vastaan. Se on perheen jäsen, jonka kanssa ajatellaan, +tunnetaan, jopa puhutaan ja kärsitäänkin. + +Lampelaisen karjatuvalla, noin kymmenen kilometrin matkassa kotoa, +kasvoi koivu, yksi ainoa koivu tuvan edessä. Mutta minkälainen koivu! +Se oli oikein jättiläiskoivu, joka keväisin pukeutui aina niin kainosti +ja tarkoin, ettei auringon sädekään päässyt pilkistämään sen tuuheain +lehvien lomitse. Ja sitten se oli niin tasaisesti sopusuhtainen, ei +mitään virhettä, ei vähintäkään muistuttamisen syytä, aivan niin kuin +Luoja olisi sitä erikoisella tavalla vaalinut, hoitanut ja kasvattanut +ihmisten silmäruoaksi, lintujen laululinnaksi ja verrattomaksi +yösijaksi, nukuntapuuksi. Kun puhuttiin kartanopuista ja kehuttiin +näkemiänsä sanoivat kaikki, jotka tämän olivat nähneet, yksimielisesti, +että se Lampelan karjatuvankoivu, se se kuitenkin on kaikista komein. + +Lampelainen oli äreä äijä, olisi luullut hänen sopivan enemmän yhteen +katajain kuin koivujen kanssa. Mutta hän rakasti tuota koivuansa +niin hartaasti, että kun joku hänen omista pojistaan kerran +ajattelemattomuudessaan taittoi siitä muutaman oksan vastaksiksi, kun +oltiin heinänteossa, antoi äijä empimättä sellaisen selkäsaunan, että +poika muistaa vielä vanhana kertoa siitä omille pojillensa, kun tahtoo +oikein saada kuvatuksi isänsä luonnetta. Hän oli todella ylpeä +koivustansa, se oli hänen niittynsä, talonsa, koko omaisuutensa +erikoisuus. Kun hän sanoi "meidän karjatuvan koivu", sanoi hän sen niin +kuin mies, joka tahtoo näyttää ymmärtävänsä asioita, joita muut ovat +liian pintapuolisia ja yksinkertaisia käsittämään. -- Mutta naapurit +väliin nauroivat tuolle ihmeelle, heistä oli ihan hassua vanhan miehen +kerskailla yhdestä puusta. Puu kuin puu! -- + +Mutta sitten tulivat maanmittarit, samosivat pellot, niityt, suot ja +metsät ristin rastin. Avarain niittyjen poikki, tiheäin metsäin läpi +vietiin koetuslinjat, jättiläiskuuset saivat kukistua ja jättää sijansa +suorille, virallisen näköisille, valkoisille ja "teräväpäisille" +linjakepeille, jotka ikäänkuin uudemman ajan tienviittoina ylpeästi +jäivät kenottamaan ja katselemaan toisiaan silmästä silmään. Metsän +juurevat eläjät, jotka siten suoralla linjalla erotettiin entisestä +sukulaisuudesta ja suloisesta naapuruudesta "kummallekin puolelle +rajaa", katselivat jonkunlaisella mahtavuudella ja kuiskailivat +salaperäisellä huminallaan kummastustaan ikäänkuin hartioitansa +ravistaen ja arvellen: "Saapa nähdä päättyykö tuo kaikki hyvään?" + +Ja yksi sellainen linja meni suoraan kuin ammuttu Lampelaisen +karjatuvan koivun keskirunkoon. Pieni taitelinja olisi voinut pelastaa +sen. Mutta tuuli ja satoi, maanmittari oli kärsimättömällä tuulella. + +"Hakatkaa pois koivu!" huusi hän miehille. + +Nämät rupesivat vastaan panemaan. Sanoivat, ettei sitä äijää lepytä +itse enkelikään, jos tuo koivu hakataan. Mutta kiivas herra, joka tunsi +lain olevan muka hänen puolellaan, tulistui, tempasi kirveen ja iski +haavan komean koivun runkoon. Miehet ympärillä ravistivat säälien +päitänsä ja puhelivat voivotellen, ikäänkuin hyvä juoksuriori olisi +siinä jalkansa katkaissut. + +"Hakkaa sinä", käski maanmittari erästä miestä. Tämä totteli, otti +kirveen ja alkoi tuhota Lampelaisen rakastettua, paikkakunnan +kuuluisuutta. Tuuli vinkui koivun latvassa ja karjatuvan nurkissa +ikäänkuin viheltäen vastenmieliselle näytelmälle. Koivu huojui, sen +oksat riepottivat kuin vihollista vastaan epätoivoisina hosuen. Kun se +vihdoin makasi maassa ja maanmittari kannon ylitse tähtäsi suoran +linjan, seisoivat useat miehet kaadetun koivun ympärillä vaistomaisesti +surullisina kuin hautajaisissa. Joku paimen se lie ollut, joka juoksi +Lampelaiselle tapahtumasta tietoa viemään. Tämä aivan mustui. Jos paras +hevonen olisi ojaan kuollut, ei se olisi häneen sillä tavalla +vaikuttanut: se olisi ollut tapaturma, mutta tämä oli ilkiteko. +Työmaalta nousi hän heti hevosen selkään, ajoi karjatuvalle. Siellä +paraillaan maanmittari apulaisineen päivällislomaa piti. + +Tuhkaharmaana kasvoilta, sanaakaan ääntämättä sieppasi äijä kirveen +maasta ja hirmuinen katse kohtasi herraa, joka karjatuvan seinustalla +loikoi. Mutta miehiä juoksi hätään, ottivat kiinni kirveeseen ja +puhuivat lauhduttaen, säälien, osaaottaen. Hän heitti kirveen, meni +kaatuneen koivun luo ja purskahti itkemään... + +Tuo mies, joka näytti niin paljon paremmin sopivan yhteen katajain kuin +koivujen kanssa, itki koivun kaatumista. Mutta maanmittari makasi vielä +tuvan seinustalla hiukan peloissaan ja kalpeana, ivallinen hymyily +suupielessä katsellen miten raa'an talonpojan täytyy itkeä, kun hän on +käyttänyt vaan laillista oikeuttaan, kaatanut hänen mielikoivunsa +säästääkseen itseltään muutaman minuutin vaivannäön. + +1894. + + + + +Sisarukset. + + +Muiden muassa oli Mikko Matkasen mökki tuossa kylän laidassa, mäen +rinteessä, kivikossa, istuvain kivien päälle rakettu. Siinä olikin +kyllä istuvia kiviä, toinen toisessaan kiinni; jos ei yksi sopinut +nurkan alle, sopi toinen. Mökkiä ei Mikko ollut itse rakentanut, muilta +osti, kun pesää rupesi tarvitsemaan. Ja silloin hän rupesi sitä +tarvitsemaan, kun Maijaliisan kanssa yhteen meni ja rupesi ihmissukua +kartuttamaan. + +Siinä elelivät päivästä toiseen, väliin paremmin, väliin huonommin, +syötiin kun oli, ei syöty kun ei ollut. Mutta tarkoitustaan ihmiskunnan +jäseninä he uskollisesti täyttivät: syntyi, milloin tyttäriä, milloin +poikia. Syrjäisistä asianhaaroista se luultavasti rippui, että yksi +toisensa perään kuoli. Kaikkiaan kahdeksasta pikku Matkasesta kuusi oli +kuollut. Ainoastaan kaksi tyttöstä näkyi jaksavan siksi elää, että +siivet alkaisivat kasvaa ja kelpaisivat maailmalle lentämään. Vanhemman +nimi oli Leena, nuoremman nimi oli Miina; ijän väliä oli viisi vuotta. + +Kun Leena läheni kymmentä vuotta, rupesi mieli tekemään ulos, avaraan +maailmaan ... pesä alkoi tuntua ahtaalta. + +"No niin", sanoi isä Mikko, kun asia puheeksi tuli, "menköön vaan. +Onhan pois syömästä. Ja kylläpä tuo omansa pitää, oikea tikkukynsi +onkin!" Äiti sanoi samaa. Leena lähti. Otti ensin lyhyen lennon -- +läheisiin naapureihin vaan. Kun siivet varttuvat, ehtii harjoitella +pitempiä matkoja. + + * * * * * + +Kun Leena oli mennyt palvelemaan, tuntui pesä paljon avarammalta. Isä +ja äiti luulivat, että nyt kait sitä tullaan hyvinkin toimeen. +Paljonhan se jo syökin tuonlainen naakka! Mutta ei asia siitä paljoa +muuttunut, parantunut. Puutetta oli yhä, vanhetessa kun ruvettiin +vähin herroittelemaankin. Isä, näetten, hylkäsi kessut ja höyrytteli +punakukkoja, väliin kaksiveikkosiakin. Äiti rupesi nuuskaamaan. Isä ei +tosin ollut mikään juoppo, mutta ryyppäsi kun sattui, kun tarjottiin, +jopa joskus itsekin osti, -- niinkuin muutkin miehet. Eukolla alkoi yhä +useammin olla pää kipeänä, tarvitsi kahvitilkan. Näistä riideltiin +väliin, kun leipä loppui. + +Kun Miina ehti kahdeksan vuotiaaksi, ruvettiin kuulustelemaan, eikö tuo +jo lapsenhoitajaksi kelpaisi? Kelpasi kun kelpasikin. Ja koska tytöllä +itselläkin intoa oli, niin sai mennä räpytellä. Olikin hän kovin +pikkuinen. Itku pyysi isältä -- äiti itki. Jo teki mieli perään mennä, +ottaa syliin, kantaa kotiin ja asettaa siellä isän ja äidin väliin +ikuisiksi ajoiksi. + +Siihen se kuitenkin jäi. Miina sai olla siellä, mihin oli mennyt. +Oppikoon! + + * * * * * + +Leena oli oivallinen ominpäineläjä. Tultuaan täysikasvuiseksi alkoi +saada hyvät palkat, reima työihminen kun oli. Hyviä palkkoja hän sai ja +säästi kitsaasti. Äiti pyysi toisinaan nuuskarahaksi viittä penniä; ei +antanut. Isä joskus tahtoi tupakkarahoja lainata, väliinpä leivän +apuakin, kitsaat kun olivat olot. Ei Leena antanut. "Ei riitä", sanoi. +Vanhemmat väliin suuttuivat, haukkuivat kitupiikiksi, tikkukynneksi, +hävittömäksi. Tämä ei auttanut. Tytär piti omansa. + +Ja tyttönä tuli hän oikein kuuluisaksi kitsaudestaan. Ihmiset sanoivat +ihastellen: kas se, kyllä se ihminen maailmassa toimeen tulee! -- +Kosioita ei hänellä ollut aivan runsaasti, ikäisiänsä. Mutta sen sijaan +oli kyllä tarjolla äitipuolen tiloja; vanhat pojat myöskin kosivat. +Kaikki sellaiset, jotka tahtoivat kitsasta, tarkkaa emäntää. Vihdoin +hän erään otti, Olli Pajalaisen. Tämä oli samanlainen kuin hän itsekin, +piti omansa, ei koskaan ryypännyt, eikä polttanut tupakkaa, oli niin +kitsas. + +Kyllä he rupesivat saamaan säästöön, keräämään kasaa heti ensi +päivästä. Eivät he tuhlanneet koskaan. Jos toinen aikoi jotain ostaa, +esti toinen. Jos hyvin sattui ja pitemmälle mentiin, niin riitelemään +ruvettiin, ja pakattiin entisiäkin ostoja myömään, sellaisiakin, missä +ei mitään myömistä ollutkaan. Mutta piti vaan toista kiukuttaa, +härnätä: näin minä osaisin olla tarkka, en kaipaisi mitään, entisetkin +möisin, sinä vaan tässä tuhlailet ja häviötä yrität. Kyllä Leena oli +vielä parempi kuin Olli, vaikka ei Ollikaan mikään kelvoton ollut. +Leena tämän kyllä käsitti ja Ollikin ehkä aavisti. Ohjakset kumminkin +joutuivat Leenalle. Ja Olli joutui "tuhlauksiensa" vuoksi tohvelin +alle. + +Aikain kuluessa varttuivat siksi, että jaksoivat talonkin ostaa. Sitten +vasta Leena oikein säästäväiseksi tuli, velkaa kun talosta jäi ja sitä +piti maksuun saada. + + * * * * * + +Miinakin kasvoi ja varttui. Hänestäpä tuli oikein siro tyttö, poikain +lemmikki. Hän oli iloinen ja tuhlaavainen ja eli mukana. Äidille antoi +nuuskarahaa ja isälle tupakaksi lainasi. Jopa väliin vehnäsiäkin vei +kotiin: saavathan vanhukset kahviinsa topata. Hän juoksi kylää, kävi +tanssissa ja pelkäsi sisartaan, tämä kun aina härnäsi ja nuhteli. +Toisinaan sisar Jumalan sanan kautta neuvoi. "Syntiä teet", sanoi, "kun +niin maailman perässä juokset. Muista se. Saat vielä karvaasti katua." +Tällä tavoin sai pian Miinan itkemään; olikin tyttö raiskalla oikein +hellä sydän. Itki, kun vähän tunteita kosketettiin. Sisar kerskasi +uskostansa. Asetti itsensä esimerkiksi. "Katso", sanoi, "miten minä +elän ja mieheni elää. Emme me maailman huvia kaipaa. Jumalassa vaan +pysymme kiinni. Ja kylläpä Hän on siunannutkin meitä, niinkuin näet." +Joskus Miina suuttui sisaren sanoista. "Mikä jumalinen sinä olet? oikea +tavaran orja, nälkähinen, et työväellesi palkkaa maksa. Aina kinaat, +aina halventelet. Onko se jumalista?" Silloin aina erosivat riidellen. + +Miina juoksi ja lenti siksi, kun poltti siipensä. Muuan nuori mies +kiekaili aikansa tytön ympärillä, niin kauan kuin se häntä huvitti, +kehui rakastavansa ja puhui avioliitosta. Mutta yhtäkkiä teki tömin. +"En minä ... en minä huolikaan sinusta, tuota"... Hän meni tiehensä +eikä tahtonut enää tietää mitään Miinasta. Mutta Miinapa jäi raskaaksi +ja synnytti poikasen. Kylän akat ryhtyivät asiaan, kävivät kiinni +vietteliään ja ahdistelivat häntä: "Korjaa jälkesi!" sanoivat. Mies +olikin kiljulla akkain käsissä, eikä selvinnyt muulla kuin sillä, että +meni sovintoja tekemään. Meni juovuksissa. + + * * * * * + +Mutta Miina ei ollut mikään tarjokas. "Miksi nytkään tulit?" kysyi. +"Tulin vaan", sanoi toinen, "akat soittavat niin hirvittävästi". -- "No +kun siitä syystä tulit, niin mene pois, en minä sinusta huoli ... en +ole hätivara... Jumala on petettyjen Jumala." -- + +Miina pani siskoa kummiksi pyytämään. Kukapa muu kuin lihainen sisko +tulisikaan äpärälapsen kummiksi! Kylän eukko, joka asialla kävi toi +terveisiä: "sisaresi käski terveisiä sanomaan, että ei hän ole mikään +äpäräin kummi!" Miina rupesi itkemään. Mutta muut lohduttelivat: "älä +nyt siitä itke, pyydä muita ihmisiä ... eihän sisaresi olekaan mikään +ihminen". Hän tuli lohdutetuksi. Ensimäiset, joita sitten pyysi, +tulivat kummiksi. Toivatpa tuliaisiakin, pitivät oikein kuin ihmisenä. + +Isän ja äidin pikku mökissä täytyi uudelleen olla tilaa neljälle +hengelle. Siellä oli ensi aikoina itkua ja karkeita sanoja tulvalta, +leipää kovin niukalta. "Kun et ottanut sitä roistoa mieheksesi", sanoi +äiti toisinaan, "olis leipää edes hankkinut. Nyt. nälkään kuolet ja +tapat lapsesikin... Hakisit edes elatusta". -- "En", sanoi Miina, "en +sittenkään ole hätivara, enkä lain kautta elatustakaan hae. Millä tuo +elättää, joka tuskin itse elää: juo ja ryyppää kuin sika. En kirotuilla +rahoilla elätä lastani, en vedä enempää päälleni Jumalan vihaa. Minua +on Jumala rangaissut, minä kannan ristini nöyryydellä. Teen työtä, +kyllä yhden lapsen elättää jaksan, jos Jumala suo". Äiti murisi ja +isäkin murisi, mutta mitäs siihen nyt tehtiin. Täytyi asettua olemaan. + +Mummo rupesi hoitelemaan pikku poikasta, Miina kävi ukon kanssa työssä. +Yhdestä syötiin ja yhteen pantiin tulokset. Aikoja kului. Kallu kasvoi, +tuli ukon iloksi ja muorin iloksi. Miinan käsissä oli vahvuutta ja +näppäryyttä, kykeni monenlaiseen työhön. Hän oli tullut hiljaiseksi ja +nöyräksi. Ihmiset pitivät hänestä paljon, antoivat työtä aina. Ja olipa +omituista: näytti väliin siltä kuin Kallu olisi tuonut mökkiin +kaikenlaisia tuomisia, iloa ukolle ja muorille, sekä vielä nuuskaa, +tupakkaa ja leipää ja vellijauhoja. + + * * * * * + +Leena eleli yhä miehinen ja kokosi rikkauksia. Kaksi lasta heillä oli, +molemmat tyttäriä. Niille piti perintöä hankkia. Kyllä heillä oli +tiedossaan kaikki välikappaleet. Kun puotiin meni, sanoi kauppiaalle: +"Voi kun on kallista, muualla saa huokeammalla. Pane siihen ja siihen +hintaan, en minä sano kellekään. Ota sitte muilta enemmän!" + +Runsaasti käski punnita ja mitata, tahtoi paljon kaupan tekiäisiä. +Suutarin palkkoja piti vuoden maksamatta, räätälin samoin. Unohti sillä +välin muutamia nuttuja, joita oli tehty, samoin pieksuja. Riiteli +niistä mestarien kanssa, eikä maksanut kaikkia koskaan. Jos myi +kotitekoista palttinaa, erehtyi mitatessa, jos myi villoja, erehtyi +punnitessa, jätti aina vähän vaille. Kun siitä jälestäpäin joskus +huomautettiin, pyysi anteeksi, vahingon sanoi tulleen ja lupasi toiste +korvata. Mutta oli huono muisti, unohti pian ja jätti korvaamatta. + +Sisarukset eivät paljoa yksissä olleet. Toisinaan talvisaikoina täytyi +Miinan sisareen turvautua, pyytää jyviä kesätyön päälle. Kyllä sisar +antoi, mutta hyvin rajoitetun määrän. "Jos kuolee?" sanoi, "niin kuka +ne sitte maksaa?" Ei koskaan antanut mitään ilman isälle, ei äidille, +ei sisarelle. Kaikki tarvitsi tarkoin itse. Aina hänellä oli +härnäämistä Miinalle, pisteli yhdestä ja toisesta. Jumalan nimen kautta +hän useimmiten puhui. "Olet suuri syntinen sisar parka", sanoi ja +"mitähän hyvä Isä tarkoitti, kun piti mun sukukuntaani sellainen risti, +häpeäpilkku tuleman, kuin sinä olet. Saa nähdä saatatko pitää, ettet +toista laita. Koreilet ja komeilet, ikäänkuin mikä tyttö. Saunan +tukkoon sellainen sais pukea. Häpeä! Kaikki ihmiset sinusta puhuvat". +Miinalla myöskin oli suuta. "Sisar kulta, avaja oma poves, katso +sinne", sanoi hän. "On ehkä yhtä pitkä taivaaseen, kuin minullakin, +vaikka olenkin"... + +Sitten rupesi Leena aina itkemään ja tuomaan esiin nuhteetonta +elämäänsä ja jumalisia tekojansa. + +Kerran Miina juonillaan puki oikein huonot ryysyt päällensä, kun +sisaren luo meni. Silloin sisar haukkui niistä. Miina rupesi nauramaan, +"no hyvä ei kelpaa sulle, eikä huono!" sanoi hän ja meni ilvehtien +tiehensä. + + * * * * * + +Aikojen kuluessa kuolivat vanhukset tuolta mökistä kivien päältä. Ensin +kuoli akka ja sitten kuoli ukko. Vierasmiesten aikana olivat "kaiken +omaisuutensa" Miinalle testamentanneet. Siihen kuului tupa, pannu ja +pata, vähän huonoja pöytäkaluja, vaaterääsyjä j.n.e. + +Ukko oli sanonut kuollessaan: "Leenalla on kyllä, on liikaakin +omaisuutta, ei hän tällaisia tarvitse kun meillä on ja Miinapa tässä on +elättänytkin". + +Mutta Leena ei tiennyt testamentista. Kun isä oli kuollut, sanoi hän +sisarelle: "Sinun pitää toimituttaa kalunkirjoitus ja maksaa minulle +osani tuvasta ja irtaimesta, jos pitää tahdot". -- "Ei tarvitsekaan", +sanoi Miina, "minun on kaikki, minulla on testamentti". + +"Häh? mikä testamentti?" + +"Oikea testamentti. Isä lupasi minulle kaikki". + +Nyt rupesivat sisarukset oikein aikalailla riitelemään. Leena uhkasi +käräjään viedä. "Ainakin äidin osan saan, äijän osasta en huolikaan"... + +Hän valitti ja itki tunnotonta isää, jolle ei yksi sormi ole niin kipeä +kuin toinen. + +Viikkokausia kesti riitaa, syrjäisetkin ihmiset siihen jo osaa ottivat. +"Mitä sinä tuolla romulla teet", sanoivat Leenalle, "kyllä sinulla +tavaraa on. Miina parka tarvitsee. Älä ole niin mammonan orja." Leenan +mieskin rupesi jo häpeämään ja suuttumaan akkaansa. Jo täytyi Leenan +asettua, kun koko maailma oli vastaan. Sanoi kuitenkin: "Menen ja otan +jotain sieltä, pitäköön sitte saaliinsa." Meni sitten sisaren mökille, +meni kuin ruhtinatar. "Tulin ottamaan jotain muistoa", sanoi, "pidä +sitten saaliinasi". Hän otti äitivainaan parhaan hameen ja huivin, isän +virsikirjan, ainoan kirveen ja lapion, sekä vielä jotain pikkutavaraa. +Miina itki. "Ota jos sydäntä on, ja näkyypä sitä olevankin". Kallu +rupesi itkemään, pelkäsi tätiä, kun tämä niin paiskeli esineitä, ja kun +näki äidinkin itkevän. "Mitä kakara raakuu", täti sanoi, "joutaisit +kuolla ihmisten vaivoista!" Sitten hän meni, vei tavarat, ei kiittänyt, +ei hyvästikään osannut. + +Sisarukset elivät monia vuosia erillään toisistaan. Lapsetkin sillä +aikaa kasvoivat. Leenan tyttäret Annikka ja Suska venyivät aivan +täysikasvuisiksi ja saivat kumpainenkin miehen kuin hyllyltä ottain. +Hätäkös oli saadessa, eivät he rumia olleet, ei kelvottomiakaan. Ja +talo oli velaton: oli siis sievästi myötäjäisiä toivossa. Mutta vävyt +eivät tulleet toimeen talossa, vaikka sitä kyllä koettivat. Ensin +Annikka miehineen koetti. Mutta kun Jukka oli vähän aikaa ollut, +kävivät välit riitaisiksi. Anopin mielestä oli kovin laiska mieheksi. +Renkiä olisi helpompi pitää. Ensin mummo sitä takanapäin jutteli, +sitten jo suoraankin sanoi: "Jos talossa meinaat asumaan ruveta, niin +älä jorjottele. Tee työtä. Sitä tässä muutkin tekevät". Jukka ei +kärsinyt tuollaista kauan. Olihan hänkin talosta! Pani kapineensa +kokoon, sai Annikan mukaansa ja muutti pois. + +Sen jälkeen Suska pian menikin naimisiin ja toi miehensä kotiin. Kovin +piti mummo ensin Kaaposta, Suskan miehestä. Kaapo olikin roima työmies, +mummo sanoi, että hän tekee niinkuin hevonen. Mutta kun Kaapo rupesi +kodistumaan, tuli hän rohkeaksi ja rupesi isännöimään. Silloin taas +tuli riita. "Et sinä mikään ole", sanoi mummo, "meidän on tavara, me +sitä hoidammekin. Mun on pirtti, sun on portti. Jos tahdot talossa +olla, ole hiljaa, jos et tahdo hiljaa olla, mene tiehes!" Kun kerta +riita alkuun tuli, repesi se suureksi. Kaapo pani tavaransa kokoon, +puhutteli muoria pirun eukoksi, ja lähti pois vieden Suskan muassaan. + + * * * * * + +Leena ja Olli, hyvin he olivat aina terveet olleet. Mutta vanhaksi +tultua eräänä talvena tuli eukko sairaloiseksi. Vaikka Olli oli +vantterampi alkoi hän talouden puuhiin ennen väsyä kuin eukko, rupesi +näetten ehdottelemaan, että talo annettaisiin jommalle kummalle +vävyistä. Ensin eukko suuttui. "Itse minä olen tavaran koonnut, itse +sen viljelenkin loppuun asti!" sanoi. Mutta kun yhä huonommaksi kävi ja +väsyi, tuskinpa enää jalka toisen edelle pääsi, -- silloin suostui. + +Vävyt ja tyttäret kutsuttiin. "Kumpi ottaa talon?" kyseli muori. +Molemmat olisivat kyllä ottaneet, mutta ei tahdottu sopia hinnasta. +Muori suuttui, kun niin perin vähästä olisivat kumpanenkin ottaneet. +Hän alkoi haukkua. "Maksakaa te enempi", sanoi Annikka Suskalle ja +Kaapolle. + +"Hoo, mitä varten? Maksakaa te jos kannattaa", huusi Suska. Nyt +alkoivat sisarukset riidellä. + +Muori oli vallan hurjana. Hän oli kuvitellut että ainakin 7 tuhatta +heidän kumpasenkin tyttärensä perintö tulisi olemaan. Nyt taritsivat +vävyt vaan 9 tuhatta talosta. Tuota muori itki. Niinkö vähäksi hänen +omaisuutensa arvataan! Ei olisikaan heidän tyttärillä siis enempää +perintöä kuin toiskankaan tyttärillä! -- "Kaksitoista tuhatta!" kiljui +hän, "kaksitoista tuhatta pitää maksaa! Hävetkää! ... tällaista taloa +halvemmalla"... Vävyt nauroivat. "Ei muori", sanoivat, "ei sitä +kannata. Ja mitä te välitätte? Meidän välinen asiahan se on, kun me +siihen suostumme ... molemmin olemme tyytyväisiä". + +Tuota ei vävyjen olisi pitänyt sanoa, muorinhan tavara oli. Se teki +muorin hulluksi. Hän hyppäsi tasajalkaa lattialla, kirosi, alkoi juosta +ulos ja huusi mennessään: + +"Järveen menen! järveen menen!" + +Olli ja nuoret hymähtivät, rupesivat yhteen suuhun surkuttelemaan +ämmäraukkaa. Menivät pihalle perään, näkivät että hän kiersi navetan +taakse piiloon. Siellä antoivat he muorin kuljaella, eivät olleet +tietävinäänkään, muista asioista vaan alkoivat jutella. Kylläpähän +tulee kun aikansa kuljaelee! -- Vävyt ja tyttäret menivät kotiansa. + + * * * * * + +Leena ei enää leppynytkään. Hän teki kirjallisen testamentin, määräsi +omaisuutensa lastensa lapsille. Vanhempain ei pitänyt saaman mitään. +Sitten pian hän sairastuikin sängyn omaksi. Silloin tuli hätä. +Oikeinkohan tässä kuolema lähistelee? Naapuripitäjäässä oli erinomainen +hieroja; se haettiin, mutta ei ollut apua. Haettiin vuoron tiestä kolme +noitaa, yksi erältään. Ei siitäkään apua. Oman kylän kuppari sai +konstinsa koettaa, ei apua. Jo oikein alkoi pelottaa muoria. Väliin +porotti jalkaa, väliin kättä; toisinaan oli rinta kipeä, toisinaan pää. +Ruoka ei käynyt laatuun: perin huonosti olivat asiat. + +Sattui eräänä päivänä, että kylään tuotiin lääkäri erään köyhän vaimon +luo. Olli ei ollut kotona silloin, muori joutui kiusaukseen. +Hakisinkohan tohtorin? Kylän akat houkuttelivat: "hullu olet jos et hae +nyt, kun niin saatavillakin on!" Leena kutsui kupparin ja pyysi häntä +menemään tohtorin luo. Käski sanoa, että köyhiä ollaan. Kuppari alkoi +huoneita siivota, -- tohtori kun tulee. Mutta muori ei antanut. "Älä +siivoa", sanoi, "luulee meitä pian rikkaiksi. Antaa olla niinkuin on". +Hopeamaljankin pöydältä käski pois korjata. + +Kuppari meni tohtoria hakemaan. "Ottakaa vaan palkkaa niin että +kannattaa. Ne ovat rikkaita, mutta niin saitureita", hän kertoi. + +Tohtori tuli, määräsi lääkkeet ja 10 markkaa palkkaa. + +Leena-muori rupesi rukoilemaan: + +"Tohtori kulta ... me olemme köyhiä... Eikö riittäisi 3 markkaa? Ei +meillä ole rikkauksia ... valehtelevat ihmiset niin kovin paljon ... ei +meillä ole ... ja ... ja ... jos ei vielä apuakaan ole". Tohtori oli +tuosta kovin huvitettu, naureskeli, kehui ja lohdutteli muoria eikä +helpottanut, otti vaan 10 markkaansa ja meni pois. + +Muori tuli kipeämmäksi. + +Olli tuli kotiin. Leena kertoi koko jutun. Olli joutui raivoon. +"Kymmenen markkaa!" huusi hän, "roisto! Missä hän nyt on?" Hän rupesi +juoksemaan ja löysi vielä tohtorin kylästä. + +Hän hohuutti ja kieli sammalsi kun rupesi tohtorille asiaansa +selvittämään: "kuolee se kuitenkin ... se meidän eukko, ette te sitä +voi auttaa... Ja kymmenen markkaa otitte!... Minä tahdon takaisin +puolet..." Olli ähki ja puhki, oli kovin kiukussa ja hämillään. +Roistoksi teki mieli tohtoria sanoa, kielellä jo sana pyöri, mutta ei +uskaltanut. Tohtori nauroi, kiusasi ja piinasi Ollia ja huvitteli +itseänsä... Hiton hauskoja ihmisiä! Olli se vaan aina puolta takaisin +tahtoi, toisinaan seitsemääkin markkaa, oikein jo itkua lopulta väänsi. +Tohtori kyllästyi vihdoin, pisti 10 markkaa äijän käteen. Olli tuli +siitä kovin iloiseksi, kiitteli tohtoria ja tarjosi markkaa takaisin. +Mutta sitten tohtori jo suuttui ja potki äijän ulos huoneesta. + + * * * * * + +Leena oli nyt noin 60:n ijässä eikä hän enää parantunut, sängyssä +täytyi maata, vaikka kovin paljon olisi työtä ollut. Tuosta hän voihki +kaiket päivät, oli kiukussa, pureskeli ja haukkui väkeänsä sängystä +päin. Ensin palvelijat totella koettivat, mutta sitten rupesivat +tottelemattomiksi, jopa härnäsivätkin väliin, naureskelivat ja +pistopuheita nakkelivat. + +Eräänä päivänä tuli sisarkin katsomaan. Silloin sairas näyttikin hyvin +huonolta. + +"Kovin huonolta näytät", sanoi Miina, "taidat matkamies olla .. Mutta +oletko sielusi tilaa ajatellut?" + +Sisar käänsi selkänsä kiivaasti, ei puhunut pitkään aikaan. + +"Koskas minä olen sun tielläs ollut", ähkäsi vihdoin. Miina rupesi +itkemään ja voivottelemaan. + +"Voi kun sulla on paatunut sydän", sanoi. + +Leena sai nyt jutun päästä kiini. + +"Ei mulla olekaan huoran syntiä seljässäni, Jumalan kiitos", sanoi. +Sitte vielä hän jatkoi samaan suuntaan. Kehui aina Jumalan silmäinsä +edessä pitäneensä, ei ollut varastanut, ei valhetellut. Katkonaisesti +puhui, kuumeen tapaisella kiireellä, riemuiten sanainsa ja ajatuksensa +terävyydestä. + +Sisar itki ensin, mutta rupesi sitten hymyilemään. Oli kai löytänyt +lohdutuksen, sopivan vastauksen. + +"Muistatko", kysyi sitten kun suunvuoroa sai, "muistatko mitä Jesus +sanoi syntiselle vaimolle?... Hän sanoi: mene piikani, äläkä silleen +enää syntiä tee". + +Leena ei vastannut. Miina jatkoi: + +"Ei minulla ole mitään, jota maailmassa niin rakastaisin, etten Jumalaa +saattaisi enempi rakastaa ja hän antaa syntini anteeksi. Mutta: +huokeampi on kamelin käydä neulan silmän lävitse, kuin rikkaan tulla +taivaan valtakuntaan". + +Leena oli jo ähkinyt kauan, kun katseli sängystä rengin päälle, joka +söi ... tuskin ensinkään kuuli, mitä Miina puhui. + +"Koko päivänkös sinä nyt siinä syöt, Mikko?" huusi vihdoin. Renki +vastasi pöykkimällä. Rupesivat riitelemään. Kun renki meni tuvasta, +loppui riita. Miina rupesi taas puhetta yrittämään. Ei se tahtonut +onnistua. Leena oli kovin vihoissaan. + +"Maailmassa olet vielä kovin kiinni, sisar parka, tavaraasi rakastat... +Mutta mihinkäs nyt panet kaiken sen, mitäs koonnut olet?" kyseli Miina. +"Ei tavara mahdu ahtaasta portista", jatkoi Miina, kun ei vastausta +kuulunut. Mutta sairas ei vaan puhunut. Miina rupesi pois hankkimaan. +"Vihassako eroamme?" kyseli sisarelta. "Tehdään sovinto, ennenkuin +kuolet", pyyteli. Mutta toinen makasi seljin, eikä puhunut mitään. Ja +niin he erosivat. + + * * * * * + +Kuolema tuli sitten pian ja vei Leenan. Kylän akkoja oli kokoutunut +loppua katsomaan ja veisailemaan. Kun oli veisaamasta laattu ja sanottu +(melkein jokainen sanoi siihen tapaan) "joo, niin sitä tästä maailmasta +mennään" -- sanoi Olli tolkussaan: + +"Noin turhaan olisi rahaa tohtorille mennyt ... eipä hänen mitään +auttanut. Mitä kuoleman edessä auttaa!" Kukaan ei sanonut siihen sitä +ei tätä. Olli luuli, etteivät mahdollisesti tiedäkään koko juttua. + +"Kun raato otti 10 markkaa, mutta minä hain pois", koetti hän +selvittää. Toiset rupesivat suhdittelemaan "älkäähän nyt siitä puhuko", +sanoivat. Olli sanoi, ettei hän puhukaan, sanoohan vaan. + +Tässä tuli nyt puuhia. Molemmat tyttäret tulivat valmistelemaan rakasta +äitiä hautaan. Nyt vasta sattumalta saivat kuulla, että äiti oli heidän +lapsilleen testamentin tehnyt, heille ei itsille mitään tulisi. Siitäpä +suuttuivat. Menivät miehiänsäkin hätään hakemaan. Mutta asia oli kun +olikin sellainen. Päätettiin testamentti kumoon hakea. Kuka nyt +tuollaista sietäis! + +Hautajaisista sitten riideltiin. Oli ensin aijottu aimolliset pitää, +kahden aterian kanssa. Mutta kun testamentti tiedoksi tuli, ei kukaan +enää ajatellutkaan. "Yksi ateria vaan", sanoi Suska. "Ei yhtään!" +tiukkui Annikka. "Ketä sinne kutsutaan?" uteli Olli. Ei sitä kutsuta +ainakaan, eikä sitä, luettelivat tyttäret useampia. + +"Lakeerataankos arkku?" kyseli Olli. Siitäkin nousi kinaa. "Kelpaa se +ilmankin", väitteli toinen sisar. Toinen oli suostuvainen. Vielä +monesta muustakin asiasta riideltiin ja kinasteltiin, aivan pienistä +turhanpäiväisistä asioista. Pahin riita oli maahanpaniais-pidoista. +Toiset tahtoivat vieraille yhtä ateriaa antamaan, toiset eivät olisi +ollenkaan antaneet. Viimeiset voittivat. + +Se testamentti se oli, joka riidan teki ja kiukkusuonia kutkutteli. +Testamentin todistajia käytiin usein tutkimassa. Arveltiin, +aprikoitiin: meneekö myttyyn? Myttyyn menee, päättivät vävyt lopuksi, +ei sellainen pidä: muori ei ollut täydessä järjessä, kun testamentin +teki. + + * * * * * + +Miina täti tuli hautajaisista. Mennä hytysteli mökkiä kohden mäelle. +Tapasi matkalla poikansa lapsia, pikku tytön ja pikku pojan. Mummon +luokse menossa olivat. "Äiti lähetti", kertoivat, "lämmintäleipää +tuomaan". Olivat luulleet että mummo oli jo hautajaisista kotiin +ehtinyt. Tyttö otti esiliinasta leivän ja antoi mummolle. Leipä oli +kaunis, hyvin noussut ja hyvästä viljasta leivottu. Miina pisti leivän +povellensa, otti pojan toiseen, tytön toiseen käteensä taluttaaksensa +ja vei kotiansa. + +"Tulkaa lintuseni", sanoi taluttaessaan, "tulkaa, mummolla on hyvää +viiliä, oikein hyvää. Saatte rääpiä koko pytyllisen. Eikös äitinne +lehmä ole nyt ummessa?" + +Ummessapa kuului vielä olevan, mutta sitten kun kantaa, oli äiti +juustonpuseroa luvannut paljon, oikein paljon ja Liinu tahtoi tuoda +mummollekin ja Mikku myöskin tahtoi. + +Tultiin mökin luo. Ränsistynyt se jo oli, eikä korea, mutta kyllä +laatuun käypä. Lapset juoksivat riemuiten sisään, menivät heti +kaivelemaan muorin komeroita. Hupaista oli ja kaikki paikat vanhoja +tuttuja. Muori valitsi kauniimman viilipyttynsä, nosti pöytään ja +asetti lapset syömään ... käski rääpiäkin. + +Sitten vasta hän otti miniän lähettämän kauniin kyrsän poveltaan, +katseli sitä, suuteli sitä; pani sen hyllylleen ja pyyhkäisi +silmäkulmiaan. + +1891. + + + + +Kreetaliisa ja Maijastiina. + + +Hyvässä sovussa olivat ennen eläneet Maijastiina ja Kreetaliisa. +Naapuruksia olivat mäellä ja molemmat melkein yhden ikäiset. Paljon he +olivat yksissä ja lainailivat toinen toiseltaan mitä milloinkin +tarvitsemaan satuttiin. Kreetaliisa oli hyvä hieroja ja oivallinen +kuppari sekä muutamia vuosia ennen Maijastiinaa naimisiin mennyt -- +jotka seikat ehkä yhteensä olivat vaikuttaneet sen, että Kreetaliisa +oli hiukan varakkaampi miehineen, kuin Maijastiina miehineen. Tuo ei +kuitenkaan mitään epäsopua saanut aikaan, sillä Maijastiina ei +kadehtinut Kreetaliisaa, vaan arveli, että jahka mekin eletään yhtä +kauan ... ehkäpä sitä meillekin karttuu. + +Mutta edellä näkyi pysyvän Kreetaliisa, sillä kupparin ammatti on +kerrassaan oivallinen, siitä saattaa panna kasallekin, kun on mies, +joka muuten pitää huolen jokapäiväisestä leivästä. Niinpä he olivatkin +jo useita vuosia sitten saaneet mökkinsä velattomaksi, jotavastoin +Maijastiinalla ja hänen miehellänsä oli velkaa. + +Vaan sittenpä päättikin Maijastiinan mies mennä Ameriikkaan ... +mitenkäpä sitä mökkiä muuten saisikaan maksetuksi! Siinä oli tullut +vähän liiaksikin, kun oli saunakin tehty, pääasiallisesti vaan sitä +varten, että kun naapurissakin oli sauna. Naapurin emännälle se oli +viran puolesta tarpeellinen! ... ja siellä olisi kyllä saanut kylpeä +ihan tarpeeksensa. + +Akat sopivat varsin hyvin sittenkin vielä, kun Maijastiinan mies oli +Ameriikkaan mennyt. Kreetaliisa puhui useinkin Maijastiinan kanssa +tämän miehestä ja toivotti sen matkalle Jumalan siunausta. Mutta sitten +tuli Maijastiinalle rahaa. Hän maksoi miehensä matkarahat sekä 25 +markkaa Kreetaliisalle, jotka oli tältä lainannut hätätarpeeseen +mieheltään rahoja odottaessa. Omituista kyllä: aivan kohta, kun +Maijastiina oli maksanut viisikolmatta markkasensa ja lähti pois +Kreetaliisan mökiltä, rupesi hän ajattelemaan, että hän on nyt yhtä +rikas kuin Kreetaliisakin ja ettei hän enää viitsi joka näkemä +Kreetaliisalle kahvia kyhöstää ja että hän ottaa itseänsä hieromaan +Jaakon Kaisan, kun sitä niin hyväksi kehutaan -- sanokoon Kreetaliisa +mitä ikinä tahtoo!... + +Kreetaliisa ajatteli että "kovinpa se oli...", vaikka ei Maijastiina +suinkaan ollut näkemältä sellaiseen ajatukseen mitään aihetta antanut; +päinvastoin tuvassa ollessaan vielä oikein siunasi ja kiitteli. Mutta +tuollainen ajatus nyt tuli vaan Kreetaliisan päähän eikä hän päässyt +siitä erilleen ollenkaan, ennenkuin jo ajatteli -- yhä Maijastiinaa +tarkoittaen -- että "älä nuolase, ennenkuin nokahtaa! ... on niin +kovin..." + +Ja huomaamattaan oikein missä mennään oli hän yht'äkkiä ruvennut +ajattelemaan vanhasta ystävästään oikein ilkeästi, ja hän olisi -- hän +tunsi sen itsessään syvästi -- sanonut Maijastiinalle, jos tämä olisi +sattumalta palannut, että "ei sitä, kuule, nyt pidä kohta niin kovin +nenäänsä nostaa, ei sitä tiedä vielä maailmassa kuinka käy". Hyvää +suoden vaan olisi niin sanonut ... aivan hyvää. Eihän hän ollut ikänä +Maijastiinalle pahaa tahtonut!... Mutta kun kahviakin on ruvennut +juomaan niinkuin ... kerrassaan aivan hulluuden päähän. Mitä sitä +köyhän ihmisen sillälailla kannattaa ... hui hai! Kyllä sitä ovat +muutkin maailmassa eläneet, ovat hyvinkin ... ja paremmatkin tässä +saavat kaikkensa koettaa ... saavat jo... + +Aivan samana päivänä, kylässä kulkiessaan, tapasi Maijastiina Jaakon +Kaisan ja pyysi itseänsä hieromaan huomiseksi. "No mutta onhan siellä", +sanoi Kaisa, "Kreetaliisa, mikset sinä sitä?" + +"Onhan se, mutta en minä tahdo siitä ollenkaan tykätä, se on sen +hierominen sellaista nytyyttämistä, että kipeäksi siitä vaan +jälestäpäin tulee." Sitten hän vielä kertoi, että oli aikonut jo +monasti ennen pyytää Kaisaa, mutta ei oikeastaan ollut uskaltanut, kun +se olisi kuitenkin Kreetaliisaa suututtanut ja hän on niin hidas +riitelemään. Mutta nyt hän ajatteli, että "suuttukoon jos paikkansa" ei +hän elä Kreetaliisan armoilla... + +"Kyllähän se ... en minä tiedä", rupesi Kaisa sanomaan sivuillensa +hämillään tirristellen, "mikä hänessä lie syynä, mutta kaikki ne ovat +ruvenneet mua hierojaksi hakemaan, joita se Kreetaliisa ennen tapasi +hieroa... Mutta vaikka mä sen itse sanon niin kyllä mä avun aina olen +saanut, jota mä olen hieronut... Jumalan avulla! Jumalan avulla sitä +saa aikaan. No koetaan nyt sitte sinuakin huomenna, jos Jumala voimia +antaa, ei suinkaan tässä itsestään ja omalla hyvyydellänsä mihinkään +mennä." + +Maijastiina sanoi, että se ihminen on niinkuin vesirakko Jumalan +kädessä. + +"Niin se on ... niin se on." + +Tehtiin lopuksi päätös saunan lämmittämisestä y.m. seikoista ja +erottiin. + +Samana päivänä sai Kreetaliisa jo kuulla kylässä, että Maijastiina oli +pyytänyt Jaakon Kaisan hieromaan. + +"Noo", sanoi Kreetaliisa, "hyvin suotu ... kovin hyvin suotu." Mutta +ihmiset luulivat huomaavansa, että hän oli tulla aivan hulluksi +harmista. + +Mennessään kotiin, ajatteli itsekseen monta kummallista seikkaa +Maijastiinasta. Vihdoin hän lähti kylään, meni Moilaseen, jonka emännän +kanssa hän oli hyvänlainen tuttu, mutta joka kuitenkin enimmäkseen +hierotti itseänsä Jaakon Kaisalla. Kreetaliisa kutsui emäntää +huomiseksi heille tulemaan ja sanoi, että hän lämmittää saunan ja +hieroo emännän, jos emäntä vaan tarvitsee. Emäntä mielistyi heti +asiaan. Sanoi, että tuo Kaisa häntä on tavannut hieroa, mutta ei hän +tiedä mikä sen Kaisan on tullut, ei sen hierominen tahdo enään olla +mistään kotoisin. + +"Niin ne tahtovat sitä valittaa ihmiset, että se on tullut niin +huolimattomaksi, vaikka en minä tiedä, mutta niinhän sanotaan", virkkoi +varoen Kreetaliisa. "Sitä täytyy jokaisen, joka kerta jonkun ammatin +ottaa, hoitaa sitä tunnollisesti, ei siihen auta." He sopivat hyvin +sanoissa, Moilasen emäntä ja Kreetaliisa. Seuraavana aamuna aikasin +savusivat jo Kreetaliisan ja Maijastiinan saunat. Kaisa tuli myöskin +aikaisin. + +"Näkyypä savuavan tuo Kreetaliisankin sauna." + +"Niin, niin se savuaa, mutta en minäkään tiedä ketä se sinne nyt on +hankkinut." + +"Joo ... jopahan sitä ihmiset tarvitsevat aina... Ei se monella ole se +terveyskään sellainen, ettei hieromista tarvitsisi aina väliin." + +Mutta nyt näkyi Kreetaliisa tulevan mökistään suoraan Maijästiinan +mökille päin. + +"Tulee tänne nyt Kreetaliisa", virkahti Kaisa. + +"Näkyy tulevan... On nähnyt saunan lämpenevän niin tulee jo katsomaan, +saa nähdä mitä se nyt sanoo?" + +Kaisa arveli, että sanokoon mitä tahtoo ja Maijastiina sanoi, että +niinpä hyvinkin, mitäs tuosta tarvitseekaan huolia. + +"Hoh ... hyvää huomenta, tääläpä on virkaveliikin!" huudahti +Kreetaliisa jo ovessa niin ystävällisesti, kuin hän olis tavannut +parhaimman ystävänsä. + +Maijastiina punastui ja katsahti arasti Kreetaliisaan, mutta Kaisa +istui vakavana, ruumistansa heilutellen penkillä, loi tulijaan pitkän, +tutkivan katseen ja virkahti: + +"Joo, niin on ... niin on." + +"Istumaan", kutsui Maijastiina. + +"Joudakaan istua, minä oon lämmittänyt saunan ja pitäisi Moilasen +emäntää hieroa." Tässä hän loi suloisen syrjäkatseen Kaisaan. "Mutta ei +sitä emäntää ole vielä kuulunut ... tiedä missä se oikein viipyy. Eilen +kun olin sielläpäin kulussa, pyysi saunan lämmittämään... Hieromasauna +täälläkin varmaan lämpiää? + +"Niin kyllähän se sitä varten..." Maijaliisa naurahti kuin anteeksi +pyytäen ja Kaisa katseli lattian rakoon. "Kun tässä tapasin eilen +Kaisan kylässä niin pyysin tulla tänne, kun olemme vanhoja tuttaviakin +ja muuta... Pistin sitten samalla saunan lämpiämään, ajattelin että kun +sullakin aina tahtoo olla niin kiireitä, että..." + +"Noo, mitäs kiirettä mulla nyt sitten on, ainahan minä olen ollut +valmis sinua hieromaan milloin vaan olet tahtonut, mutta ... mitäs +siitä nyt ... kaukaa vesikin parempaa..." + +Mutta nyt hän purskahti niin korkeaääniseen ivanauruun, että toiset +oikein sävähtivät. + +"Kaukaa vesikin on parempaa, sanotaan", jatkoi hän yhä nauraen. + +"Mutta kovinpa se nyt käy sun aatamilles..." + +"Aatamilles? Älä usko jotta se mun aatamilleni käy, älä jo. Mutta minua +vaan niin kovin naurattaa." + +"Tottapa sun on niin kovin hyvä olla." + +"No mun on, kuule, niin hyvä olla, kuin olis pää taivaassa ja jalat +penkin alla ... vaikka ei olekaan mieheni Ameriikassa... Mutta soon +niin hyvä, kun on mies kotona, joka pitää huolen leivästä, että ei +tarvitse keneltäkään odottajaisia kerjätä..." + +"No onko minun sullen velkaa ... ja mitä sulta on kerjätty?" + +"Jos ei nyt ole niin on ainakin ollut... Eikös se ole hyvä kun on +sellaisiakin joilla on, kun hätä tulee. Mulla ei ole, Jumalan kiitos, +ollut hätää eikä taida tullakaan niin kauan kun on konsti... Ja se +onkin sellainen konsti, että ei tarvitse työn hakuun mennä, kotio vaan +tullaan ja tuleekin komeita talon emäntiä niin että keikkuu." + +"Tuo oli luultavasti mulle?" kysäsi Kaisa. + +"Se oli sulle, eli muille, vaikka kelle." + +"Kyllä minä sen sulle sanon Kreetaliisa, ettei ikänä sun kyntes ole +kelvannut mun kätteni jälkiä parsimaan." Hän nousi vihasta hehkuen ja +käveli uhitellen Kreetaliisan luo. + +"Ka ihminen käsiä!" hän huudahti ja löi kämmenet yhteen että räjähti. +"Niillä käsillä on jo monta hierottu, mutta ei yhtään vielä sairaaksi +kahmittu." + +"Sys siunatkoon ... älä nyt vaan päälleni tule muutama!... Onpa kuin +kädetkin! niinkuin olis toukka kymmenen vuotta konttien välissä +toliansa kalunnut. Mutta katsos käsiä, ihminen ... ka: niinkuin pakarin +simpuloita, että oikein mieli tekee syödä." + +"En minä ole ikänä itseäni kehunut, minä olen aina antanut muiden..." + +"Kehuako? ... muidenko olet antanut kehua? Mutta vähälle ne ovat sun +kehumises jättäneet, ryökäleet! En minä ole kuullut kenenkään sinua +kehuvan..." + +"Yhtä vähän kuin minä sinua..." + +"Kaikki mua kehuvat ja minä kehun muita, sinuakin seitsemässä +kestikievarissa, joissa ei ole kuin kissat kotona ja..." + +"Mutta minä oon emäntä täs mökis, minä!" kiljahti Maijastiina ja +hypähti kohoksi, "enkä minä kärsi tuonlaista helvetin melskettä", + +"Emäntä!? Mikä emäntä? Koturi sinä olet, et sinä ole vielä sitä +maksanut. Korkulaiselle on vielä velkaa puolitoista sataa. Katso vaan, +koska on mäntä katolla... Ja jos olisitkin, niin et ainakaan omalla +kunnollas..." + +"Tuopa nyt pirunmoinen ihminen on!" tuumaili Kaisa, kun ei enää +tahtonut vuoroa saada. + +"On se pirunmoinen ja ihmistenmoinen, ja aina se on aikaan tullut ja +tulee vastakin! Se tulee aikaan niinkuin linnan lehmä, eikä sillä ole +hädän uitua, vaikka ei se pakkaakaan toisen pellon pientareelle. +Kupattavia sillä vaan on niin, että väliin seisoo saunat ihmisiä täynnä +kuin sarapistoa. Ka tuollaisiakin! Tuolla tulee Moilasen emäntä. +Sellaisia sitä viitsiikin hieroa ja kupata, ei siinä kohta luut käsissä +kolaja niinkuin muutamain, että väliin luulee hierovansa jotain +kantoläjää, niin että sormet tahtovat tilaltansa nyrjähtää... Mutta +mitäs siitä, täytyyhän niitä sellaisiakin hieroa, kun ei ole muuta +työtä, eikä ansiota..." + +"Ja itsekin hierot kun vaan pääset", keskeytti Maijastiina. + +"No armootullen, armootullen, hyvä ihminen ei suinkaan ansion tähden... +Ei, mutta nyt minun pitää mennä." Ja hän lähti. Ovesta pisti vielä +päänsä sisään: + +"Mulla kulkee niin komeita vieraitakin, että mua oikein hävettää, kun +on tällaisia naapureita. Mutta hiero sinä vaan Kaisa köyhiä, kyllä minä +hieron rikkahia ... sinä oot parhaan nolo siihen virkaan ... minä +meinaan, että tappamaan köyhiä pois rikasten jaloista. Prassai!" + +Maijastiina sieppasi napallisen likavettä, juoksi perään ja viskasi +portailta, mutta yletti ainoastaan hameen helmoihin. + +"Takka praa, takka praa!" huusi Kreetaliisa juostessaan. "Kun on oikein +köyhä, niin täytyy likavettä heittää, kun ei taida haukkua. Mutta mitäs +mun siihen auttaa... Takka mykky praa! Voi tuhannen kun sinä ootkin jo +ruma ja kun Kaisa nyt vielä sun kyntää ja kraapii rotankynsillänsä, +niin oot sinä sitten elävä ... oot aivan mykky praa!" + +Hän juosta lekotti kotoansa kohti minkä kintuista lähti, ja ehti +samassa pihaan kuin Moilasen emäntäkin ja kertoi tälle että Jaakon +Kaisa oli hänelle ruvennut haukahtelemaan, kun kuuli, että Moilasen +emäntä tänne tulee. + + * * * * * + +Kumpasessakin saunassa toimitettiin päivän tehtävät, sekä +ruumiillisesti että henkisesti sangen perinpohjaisella tavalla. Ilta +läheni, pimeys saavutti, Kreetaliisan mies saapui päiväkunnalta kotiin +ja akkoja tuuditteli uneen muistelmat päiväntapauksista. + +Mutta noin 11:n ajoissa yöllä heräsi Maijastiina ja synkeästä pimeästä +yöstä leimahti hänen silmiinsä omituinen valo. Hän kavahti siunaten +ylös, luullen sitä ensin noidan nuoleksi, mutta ikkunaan ehdittyään +huomasikin, että tulikieli kiikutteli naapurin saunan luukosta. Hän +siunasi uudestaan ja pelästyi niin kovasti, että oli vähällä valahtaa +lattiaan. Ensin välähti hänen mielessään käsittämätön ilon ja kauhun +sekainen koston tunne. Mutta se teki kohta takaperoisen ikäänkuin +oksettavan vaikutuksen ja hän joutui niin hätiinsä, että tuskin ehti +hiukan vaatetta päälleen heittää, kun jo juoksi kohti Kreetaliisan +mökkiä ja oitis ikkunan alle kopistamaan. + +"Sauna palaa!" + +Valkea ei sopinut näkymään Kreetaliisan ikkunaan. Mies nukkui eikä +kuullut huutoa, mutta Kreetaliisa kuuli. + +"Hoo ... no anna palaa onpa sulla rikas mies Ameriikassa", virkkoi +Kreetaliisa laiskasti haukotellen. + +Eukko luuli, että Maijastiinan sauna se onkin, joka palaa. + +"Häh?" huusi Maijastiina kun ei oikein kuullut mitä toinen sanoi. +"Sauna palaa!" + +"Anna palaa, mitäs se niin rikkaille on!" + +"Palakoon vaan sitte ... ei se mun asiani ole..." Hän jo aikoi poistua +ilkeä koston tunne taas sydämmessä, mutta jokin voima tuntui vetävän +häntä huutamaan vielä: + +"Mutta se onkin sun, eikä mun saunani!" + +Nyt hän kuuli, kuinka Kreetaliisa loikahti sängystä lattialle ja +kiljahtaen siunasi, niin että mieskin heräsi. + +"Meidänkö sauna se onkin?" kiljui hän häiriössään mennen sille +ikkunalle, jonka takana Maijastiina oli. + +"Meidänkö sauna se olikin?" matki Maijastiina Kreetaliisan äänellä. + +"Sys minkälainen ihminen sinä olet!... Hermanni, joutuun! ... sauna +palaa... Härre... No menehän nyt, kuuletkos, ihmisiä hätään hakemaan +Maijastiina... Herra Jumala armahda!" Hermanni oli jo mennyt juosten +ulos ja Kreetaliisa seurasi perässä huutaen: + +"Apuhun! ... apuhun! ... ihmis-kullat! ... apuhun, kun meidän ainut +sauna palaa!..." + +Maijastiina jo silloin vei vettä Hermannin kanssa ja häneltä pakkasi +nauru ihan väkisten. + + * * * * * + +Viikon kuluttua istuivat akat taas Kreetaliisan tuvassa yhdessä +kahvilla. Kreetaliisa itki ja sanoi, että kun hänellä on niin kovin +paha ja ilkeä luonto ... mutta kun ei hän voi sille mitään. Maijastiina +myöskin sanoi, että johan se on se aatami kaikilla, niin hänellä kuin +muillakin. + +1892. + + + + +"Kyllähän minä jo meinasin, mutta..." + + +Tappuraisen äijä oli jo ollut kaksikymmentä vuotta leskenä. Nyt oli +ikää jo puoliväliin kuusikymmentä hartioilla. Varsikin oli jo koukkuun +käynyt, pieksun kannat alkoivat maata laahustaa, päälaki oli +paljastunut, kasvoille oli aika uurtanut puumerkkejään, -- ainoastaan +nenä oli vielä täyteläinen ja lihava. Poskilla ja leuvassa törrötti +karhea valkoinen parran sänki ryppyjen pohjalla, sinne kun ei koskaan +veitsi osunut, saivat sänget siellä seista suloisessa rauhassa. + +Muutenkin oli äijä rojuluontoinen: välitti hyvin vähän siivosta. +Piti enimmäkseen huonoja pieksuroukkosia ja kuluneita housuja +pyhäpäivinäkin. Harvoin kävi veitsen kanssa partansa kimppuun ja antoi +tupakanjäljen puutua suupieliinsä. + +Sen lisäksi oli hän rikas ja kitsas kuin synti. + +Ja kun lapset, -- joista nyt nuorin, ainoa kotona oleva oli +kahdenkymmenen ikäinen tyttö, joskus, kun äijän kanssa riitautuivat +perintöasioista ja tämä uhkasi ottaa nuoren, uuden vaimon ja näyttää +heidän perintötuumilleen pitkää nenää, -- katsoivat tuohon nenään, +leukaan ja koko rakennukseen, purskahtivat he melkein aina nauramaan; +ei pelkokaan saanut heitä uskomaan! + + * * * * * + +Talossa oli piika, kahdeksantoistavuotias iloinen Littu, isätön ja +äiditön orpotyttö, nätti ja sopiva siihen määrään, että vaikka olikin +pukenut luttinsa lainavaatteilla, siellä kuitenkin renkipojat kävivät +kopistelemassa. + + * * * * * + +Eräänä sunnuntaina, kun talosta olivat muut hajonneet, tytär Miina +mennyt kirkkoon ja palvelijat mikä minnekin, että äijä yksin vaan oli +jäänyt kodin vartijaksi, näkyi hänelle yksinäisyys tuovan varsin +omituisia ajatuksia. Sillä kun oli aikansa istunut kessumaassa ja +poiminut kukkia kessun latvoista, sitten käynyt tarkastelemassa +humalistoa, kääntänyt tervattujen rekien ja kärryn pyöräin +kuivamattoman puolen aurinkoa kohti, ja korjannut tarharinnin, meni hän +tupaan, otti seinästä vanhan peilin ja rupesi tarkastamaan naamaansa. +Luultavasti tuo suorapuheinen kumppali hiukan loukkasi, koska hän niin +tyytymättömästi muristen pani sen paikoilleen, meni kamariin ja otti +hyvän viinaryypyn. Mutta siellä turvasi kohta toiseen samanlaiseen +kumppaliin, joka upeissa kullatuissa raameissa riippui seinällä tytär +Miinan palvelukseksi. -- -- + +Ettemme tarvitsisi vanhusta loukata, kertomalla miten hän siinä +koetteli turhaan tavoitella muinaista ryhtiä, merkitsemme sen kohdan +vaan kahdella viivalla, jotka merkitsevät niitä kuluneita kahta +vuosikymmentä, joiden menettämistä hän nyt niin katkerasti katui, että +meni taas kaapille ja otti viinaryypyn. + +Se olikin varmaan parempi ystävä kuin tuo ulkokullattu kultapuitteinen, +joka seinällä riippui, sillä poskille alkoi nousta hieno puna ja +liikkeistä päättäen palautti se mieleen uuden elämantoivon. Hän meni +vieläkin kerran sitä suutelemaan ja vältti katsomasta peiliin, mutta +meni sen sijaan tupaan, teki valkeata takkaan ja asetti sinne +vesipannun. + +Sillä aikaa kuin vesi kuumenee, hakee hän yliseltä verkahousut ja +saappaat. Pukee ne päällensä ja mustaa saappaat vielä nokitukolla. +Sitte vie veden kamariin suurella savivadilla, hioo partaveitsensä. +Löytää vielä jostain saippuan palasen ja asettuu tuon kullatturaamisen +eteen ja käy säilänsä kanssa urhoollisesti partansa kimppuun. Mutta +miehuullisesti pitää sekin puoliansa, johdattelee luontaisella +juonikkaisuudella surmaavan aseen ryppyjen selkään saaden siten aikaan +turmiollisen verenvuodatuksen. Äijä älähtelee tuskallisesti, +pullistelee poskiaan mitä luonnottomimmilla ponnistuksilla. Hän +kokoilee riepuun veritippaset ja kyselee kultapuitteiselta valloituksen +tuloksia. Se alkaa kehuskella, äijä riemastuu, käy uudella innolla +kalpaansa käsiksi... Veri vuotaa, tuskitellen väkättää vanha leuka +uhraten hurmettaan lihallisen uudestasyntymisenpeson alttarille. + +Ja vähän ajan kuluttua seisoi hän siinä verkahousuissa ja kuivaneen +ravan päältä mustatuissa saappaissa, kasvot kuin suolahapolla +voideltuna vehkeillen ja pöyhistellen. Lähti vihdoin köpöttelemään +ulos, heitti kivellä Litun lutin oveen ja käski alas tulla. Littu +tulikin pikapuoliin unissa silmin ja löysi äijän tuvassa valkean +touhuissa. Äijä hymyili ja katsoi Littua sukkelasti silmiin, kun käski +kahvia keittämään ja rupesi sitten toimittamaan kauniista ilmasta, +kyselemään, pahoinko nyt nukuttaa ja että hän on tässä niin ikävissään +että... + +Littu ei tahtonut ihmettelemästä lakata: millä se nyt on tuon naamansa +voidellut? mitä se nyt verkahousuihin on pukenut? saapaskohjaleetkin on +jalkaansa vetänyt ja noennut? ja kahvia sydänpäivällä keitättää ja noin +sukkeloita puhuu ja nauraa ja...? + + * * * * * + +"Te olette niin vanha ja..." + +"Vanha! No saamari katso nyt ... näytänkö minä niin kovin vanhalta, kun +partani ajoin?" + +Littu purskahtaa nauramaan ja painaa pään käsiinsä. + +He istuivat toinen toisessa ja toinen toisessa päässä kamarin pöytää, +jolla ovat kahviaseet levällään. Äijä joutui kovasti hämilleen: hänhän +oli kysynyt, eikö Littu tahtoisi tulla hänelle akaksi. Mitä sitä nyt +sitten niin nauraa tarvitsisi? Jos hän nyt onkin vähän vanha, niin onpa +hänellä rahaa ja rukiita ja... + +Hän kiivasi pöydälle rahalompakkonsa ja piirongin laatikko, jossa oli +velkakirjoja ja sanoi, että jos hän nyt onkin vähän vanhempi, niin +hänellä on sellaista, jota ei ole renkinulikoilla. Kas tässä on rahaa +ja tässä on velkakirjoja... + +"Niin, mutta kun minä olen niin nuori", väitti Littu, mutta ei enää +niin nauranut. Herra isä! ... kun onkin paljo rahaa tuolla äijällä ja +velkakirjoja ... ja minäkö olisin emäntänä tässä ja... + +"Nuori? Älä sinä siitä huoli, kun en minäkään huoli... Nuori sun +pitääkin olla ja korea ja iloinen, en minä mummoista huolisikaan. Ja +minäkin nuorennun... Mennään kaupunkiin ja ostetaan mullen uudet +trikoovaatteet. Mutta katsos: kun ei minusta ole kukaan välittänyt, +niin minä olen olla rojuuttanut, en ole siivostanikaan enkä vaatteista +välittänyt... Mutta nyt minä rupeisin kohta pitämään arkina niitä uusia +puolivillaisia housuja ja sullen ostaisin musliinia ja karttuunaa. Eikä +sun tarvitsisi muuta kuin vähän minusta huolta pitäisit, olla ja huutaa +ja narukengissä kävellä... Ei Miinaa tarvitse pelätä, se sais pitää +suunsa kiinni ja olla hiljaa, sinä emäntä olisit..." + +"Voi Jumala siunatkoon!" + +"Häh?" äijä kysäsi vaikka kyllä kuuli, mutta hänestä kuullosti, että +tuohon perään pitäisi oleman tulossa joku myönnytys. + +"Mutta minä en osaa millään tavalla olla niin vakava, kuin te +tahtoisitte, ei vaikka..." + +Äijä pamahti ylös kuin tulissa ja tauloissa ja alkoi hullunkurisesti +konkaroida ikäänkuin tanssien, että Litun täytyi taas katketakseen +nauraa. Äijä sanoi, että jos sä rupeaisit istua mörröttämään kuin +vanhat akat, niin siitä hän suuttuisi. -- + +Mutta oli jo aika lopettaa nämät vehkeilyt, sillä kirkosta tulon aika +alkoi lähestyä. Littu korjasi kahvitamineet ja karkasi puoliväkisten +äijän käsistä luttiin. Äijä meni taas kaapille, otti ryypyn ja kopautti +nyrkkiä pöytään virkahtaen leveästi nauraen: + +"Saamari soikoon, olenkin vielä vanha Jussi!" Mutta siinä hän yht'äkkiä +muisti, että hänen olisi pitänyt sanoa Litulle, ettei sen saa enää +poikia luttiinsa laskea. Hän lähti perään aikoen kutsua Litun sieltä +uudestaan ulos ja sanoa sille ... mutta Miina tuli jo ovessa vastaan. +Äijä vähän säikähti ja nyreissään virkahti: "No mikä saamarin hätä +sieltä kirkosta nyt oli kotiin!" + +Miina katsoi pitkään ja matki: + +"Hätä?" + +Mutta äijä ei sanonut mitään, hämillään vaan itsekseen mutisten palasi +kamariin, pani oven lukkoon ja oikasi sänkyyn makaamaan. + + * * * * * + +Äijä Tappurainen oli rakastunut todella korvia myöten, mutta sitä eivät +talossa tienneet muut kuin Littu. Kuitenkin heti ensi päivästä, kun +tunnustuksensa oli tehnyt, näkivät kaikki, että hänessä oli tapahtunut +kummallinen muutos: oli näetten niin epätasainen. Ennen oli tasaisen +hienoinen luonnostaan eikä juuri paljon puhellut. Nyt sitä vastoin aika +ajoin pälpätti ja laverteli oikein hullutuksia, toisinaan taas yhtäkkiä +ärhenteli ja karjui kuin raivoissaan. Palvelijat ja muu väki katsoivat +monta kertaa pitkään päälle ja kuiskuttelivat, että mikähän lempo tuon +äijän on tullut? + +Miina luuli että se on hulluksi tulossa. Aikoi jo lähteä sisarten luo +kertomaan, mutta jätti vielä toistaiseksi. Ehkä oireet paremmin alkavat +näkyä, tuumaili. + +Sitten eräänä päivänä tuli Tappuraisen äijälle vieraaksi toinen äijä, +vanha tuttu ja "trastukampraatti"; leskimies muuten hänkin. Muulloin ei +Tappurainen paljoakaan välittänyt vanhoista tutuista, jopahan nyt +istumaan käski tuvan penkille, toi siihen kessupöntön ääreen ja käski +piippuun panna, harvoin niin pitkälle meni, että viinaryypyn antoi. +Vaan nyt meni jo pihalle vastaan naureskellen, huuti Litulle, joka +siinä jotain Miinan kanssa teki, että tois heiniä Rotevaisen vaarin +hevoselle. Koetti siinä jutuillaan Rotevaista pihalla viivytellä, niin +kauan kuin Littu tuomaan ehtisi ... näkishän siinä Rotevainenkin. Mutta +Rotevainen ei näkynyt mitään näkevän, -- Tappuraisen täytyi huomauttaa: + +"Eipä sitä Littua nyt yhtään laulata." + +Rotevainen jo katsoi, että mikäs se Littu nyt on, kuin sitä niin pitäis +laulattaa ja sitte hän katsoi Tappuraista. Mieleen vilahti: onkohan se +juovuksissa? + +"Vai on tämä niitä laulaja-Littuja", sanoi. + +"On se sellainen laulaja-Littu, että ... ja hutikatti", todisti +Tappurais-äijä hymyillen katsellen Littua, mutta vilautti samalla +katseensa vauhkasti Miinaan. Miina seisoi siellä joutilaana ja katseli +heitä, Äijä hiukan niinkuin säpsähti, kääntyi heti tupaan päin ja +kehoitti Rotevaistakin tulemaan. + +Nyt mentiin oitis kamariin ja otettiin ryypyt suihin. Tappurainen tuli +kovin vierasvaraiselle tuulelle, meni porstuan ovelle ja huusi Miinan +ääreensä. + +"Pitäisi tulla kahvia laittamaan", sanoi, "jos et sinä jouda tulla niin +käske Littu... Käske vaan Littu, saat olla touhuissasi sinä". + +"Littu?" Teräväsilmäinen tyttö tutki vanhus parkaa katseillaan luita ja +ytimiä myöten. Äijä rupesi hätäilemään: + +"Littu, niin ... mä vain ajattelin, että jos sulla on kiirettä niin..." +Mutta siinä vasta äijä huomasi, ettei se ollutkaan Miinan työtä, vaan +talon. Mukavampihan sitä olisi kaikessakin tapauksessa ollut Littu +tekemään ja Miina taas kahvia keittämään... + +Miina ryntäsi tupaan posket hehkuvina. Äijä lähti päätä kynsien perään: + +"No keitä sinä, sama se mulle on kuka sitä..." Äänen väre oli surkean +epävarma. Äijä pelkäsi tarkoituksen tulleen ilmi. + +"Ei sitä ole Littu meillä ennenkään keittänyt!" ärhenteli Miina, kun +pelliä aukoi. Äijä puikki käsistä kamariin. Kun Miina jäi yksin, +heittäysi hän uunin penkille istumaan, löi käsillä polviinsa ja +tuskallinen ilme kasvoissa ohahti: + +"Sitäkö se hulluus olikin!" + + * * * * * + +Ensin otti Miina Litun "kirkkoon". Kyseli, että onko teillä sellaisia +touhuja. Littu hämmästyi, ei osannut aavistaakaan, että siitä jo muut +tiesivät. Koetti kierrellä. Mutta eihän siinä pitkälle päässyt. + +"Puhui se isäntä siitä", sanoi vihdoin vaitoisesti, "mutta en suinkaan +minä ole ajatellutkaan..." + +"No olet sinä ajatellut! ... kyllä minä sen näen sun päältäsikin. Hyvä +isä sentään! ... ja sinä ottaisit tuollaisen vanhan kroosun?" + +Littu ei tiennyt mitä sanoa; rupesi itkemään. + +"Heitä nyt Jumalan nimessä sellaiset", uudisti Miina. + +"En suinkaan minä ole sitä niin ajatellutkaan", ruikutti toinen. + +"Onko se jo aikaakin ollut vireillä se juttu?" + +"Kaksi viikkoa". + +Littu itki ja kertoa sopersi, että ei suinkaan hän sitä ollut niin +ajatellutkaan juuri, mutta kun se vaari oli sanonut että hän pääsee +emännäksi, eikä tarvitse mitään tehdä, niin oli hän ajatellut, että kun +se niin tahtoo, niin... Ja eikä Miinan sitä tarvitsisi peljätä, vaikka +hän tuliskin ... että hän rupeaisi häjynkuriseksi... Jumalakin sen +tietää ettei hän y hyy hyy yy... + +Miinasta oli tuo kaikki niin verrattoman hullunkurista että asia +yhtäkkiä alkoi näyttää lasten leikiltä. Kun hän vertaili isäänsä ja +Littua toisiinsa ja ajatteli tuota Litun vakuutusta, ettei hänestä +tulisi paha äitipuoli, tahtoi hän pakahtua naurusta. Ja Littu itkeä +kollotti kilpaa, kun toinen nauroi. Naurunsa välistä sai Miina +sanottua: + +"No elä nyt poraja, kyllähän minä ja Perttalan emäntä ja veli Juho, +Savion lautamies äitipuolen tarvitsemme". + +Toinen yltyi vielä kovemmin älättämään. + +Miina jätti hänet heinälatoon itkemään ja meni itse tupaan. Kävi +heittämässä vaatetta yllensä ja lähti veli Juhon luokse. + + * * * * * + +Vähän sen jälkeen kun Miina oli mennyt, lähti pois Rotevaisen vaari ja +oli hiukan toisella kymmenellä. Tappuraisen äijän "kulmiin" niinikään +oli mennyt ja siinä lähdön hommissa pihalla äijät kaikellaisia joutavia +jaarittelivat. Mutta sitte vasta kun Rotevaisen äijä jo oli kärryillä, +äkkäsi hän kysyä: + +"No mutta, Jussi, koska me lähdemme akkametsään?" + +"Hääh? Mitäs saamaria... No mennään vaikka huomenna!" + +"Huomenna?" naureskeli toinen. + +"Niin, lempoako se viivyttelemällä paranee". + +"No niin, tule sinä meille, lähdetään sieltä. Kyllä tällaiset poijat +vaan kelpaa". + +Molemmat nauroivat. + +"Kelpaa ne! Saat' ei ainakaan tarvitsisi 'plikuskien' nälkäkärryihin +istua". Jo oli tulla ja tulla Tappuraisen äijältä, että hänellä on jo +täällä tämä ... ja korea onkin... Mutta jäi se kuitenkin sanomatta, kun +toinen äijä yhä jatkoi: + +"Ei niitä vain joka oksalta putoile tällaisia poikia. Mutta kuinkas +vanha sinä nyt olet Juho?" + +"Alanhan minä jo olla tuossa puoli välissä kuuttakymmentä". + +"No on sulla päiviäkin, mutta pahoin se on kanssa jo parkittu tuo sun +naamas". + +Se ei ollut Tappuraisen mieleen. + +"Noo, jopa ... sinä oletkin pysynyt hyvänä". + +"Minä olen niinkuin simpula vaikka olenkin jo kuudenkymmenen. Katso, ei +ole ryppyjä poskilla". Rotevainen taputteli poskeansa. + +"Ei siinä pahasti ole, saamaristi sinä ootkin säilynyt", tuumaili +Tappurainen kateellisesti katsellen toisen pullottavia poskia. + +"Ei maar, mutta hyvästi nyt Juho. Kyllähän se taitaa meiltä jo jäädä se +akan touhu. Vanhat ovat meille liika rumia ja nuoret lukevat mieluimmin +ikävuosia kuin velkakirjoja". Toinen lähti ja Tappurainen jäi lukemaan +"saamariansa", että mistä sinä sen tiedät mitä ne lukevat!... Meni +sisään ja otti taas harmissaan ryypyn. Lähti sitten tyttöjä etsimään. +Tarhan puolesta löysi Litun, mutta ei Miinaa. Matkan päässä seisoen +kyseli Miinaa, oli niin aralla hengellä, ettei tohtinut likelle mennä. +Sai kuulla, että se oli jonnekin kylään mennyt. Vai meni, ajatteli. + +"Mihinkähän meni?" kysyi. Littu vastasi tuikeasti, ettei tiennyt. + +Äijän kasvoilla kuvastui harmi. Hän astui likemmäksi Littua ja vääntäen +suutansa teennäiseen hymyilyyn, kysyi kuiskuttaen: "Puhuiko se sulle +mitään?" + +"Puhui se... Johan minä sen tiesin!" Littu hyrskähti itkemään. + +"Vai puhui. Mitä sanoi?" kyseli äijä tyhjänpäiväisen nolosti. Littu +kertoi itkien ja sinkuen, ikäänkuin äijä olisi siihen ollut syyllinen, +että se sanoi sitä ja sitä. + +"Kuule saamaria..." + +Yhtäkkiä nousi äijän luonto lovesta. Hän ryähti karskisti, sanoi että +hän on isäntä talossa ja... + +"Tule tupahan Littu, keitetään kahvia... Minä näytän niille, että minä +olen meiltä, mutta muut ovat meidän krannista. Tule nyt Littu!" + +"Kissa!" + +"Häh?" + +"Kissa!" + +"No mikä sun on?" + +"Ei mikään, en minä tule". + +"Et tule?" + +"En, en!" + +"No saamari..." Äijä astui likemmäksi, tarttui käsikynkkään ja rupesi +leikkiä laskien vetämään. Littu riuhtoi itsensä irti ja pakeni edellä. +Äijä kompastui rioon ja kaatui. Nousi sadatellen ylös ja huusi Litulle, +lakkiansa ylös hapuillen: + +"Tule nyt! ... mikä sinun on?" + +Mutta Littu luimisteli vaan vihoissaan nurkan takana ja katseli jostain +raosta, miten tupakan kura vaitonaisena juoksi suupielistä. Tyttöparkaa +jo puistutti. Se näytti muutenkin tuo äijä niin avuttomalta +kräkkylältä... + +"Mihinkähän se meni? Tule nyt Littu!" + +Ei näkynyt Littua. + +"No ole sitten", murisi äijä ja lähti tupaan. + +Miina tuli iltasella, löysi isänsä nukkumasta. Veljeänsä ei ollut +tavannut, tämä kun oli ollut viikkokunnalla takamailla. Mutta emännän +kanssa oli asiasta nauranut, molemmat olivat tehneet johtopäätöksiänsä +ja tulleet vihdoin siihen, että ennen pitkää se äijän touhu siihen +kuolee. Eihän se Littu nyt saattaisi olla niin hassu ... ja eihän se +äijäkään nyt aivan täysi mieletön vielä ole, tuumivat. Ja vaikka asia +näytti olevan niin vakavaa laatua, eivät he saattaneet mitenkään olla +yhä uudestaan nauramatta. + + * * * * * + +On varhainen sunnuntaiaamu. Tappurainen on kuitenkin jo noussut ja +kävelee pihasalla kaunista aamua ihaellen. + +Yht'äkkiä: pitkä pojan vekara tulla roikkailee Litun lutista ja +puikkelehtaa tarhanpuolesta välysien kautta vainiolle. + +"Mikäs saamari?" pääsee äijältä ääneen ja ilman aavistamatta löytää hän +siinä itsensä seisomassa mustissa sukissa korvia myöten. Ei saata olla, +vaan menee vielä nurkasta perään katselemaan, että kuka se oikein oli. +Se se oli sittenkin, joksi luuli, joku renkiroikale! + +"Mahtoi olla lainahousutkin pitkäin säärien suojana ... ja olikin!" + +Jo nyt saat Littu vasikannahkoja odottaa! Äijä tuntee sinut jo. Kun +kehtaatkin rakastaa ja paremmin pitää tuollaisesta roikaleesta, jolla +on lainahousutkin... + +Äijä on kovasti suuttunut, menee sisään, ottaa hyvän ryypyn, ei hae +peiliä, ei saappaita eikä verkahousuja, vaikka onkin pyhäaamu. + +Mutta Miina on lasista nähnyt hänen vehkeensä pihalla. + +Hänkin innostui juoksemaan, juoksi ylös kamariinsa ja siellä hän nyt +vasta oikein nauraa. + + * * * * * + +Päivemmällä tuli Poika-Juho, Savion lautamies emäntineen ja lapsineen +vieraiksi. Äijä oli vähän hämillään, kun pihaan vastaanottamaan +mennessään äkkäsi poikansa suusopissa juonikkaan hymynkierteen. Kun +vieraiden kanssa kamariin tuli ja sinne Miinakin ehti, rupesi Juho +tolkussaan juttelemaan: + +"Tulimme tänne katsomaan, koska ne häät pidetään, että jos apuihin +pitäisi joutaa". + +"Älä nyt siinä", ärähti äijä kärsimättömästä. + +Miina ja Savion emäntä kamppailivat äärettömästi tukkivan naurun +käsissä. Juho oli vakava ja totinen. + +"Saamari", ähki äijä hämillään päätä kynsien. + +"No mitä?" kyseli Juho. + +Miina jo purskahti, mutta se olikin vaan yskä. + +Äijä katseli lattiaan. + +"Kyllähän se tässä tarpeeseen olisi äitipuoli tuolle Miinalle, +hoitaisihan edes tuota yskää ja saisinhan minäkin siltä aina jotain +neuvoja ja olishan siinä uusien veikkojenkin toi..." + +Mutta nyt naiset jo nauroivat oikein huutamalla ja vatsojansa pidellen +eikä Juho saattanut olla mitenkään jatkamatta lausettaan tällä tavalla: + +"-- u-hu-huusien ve-he-heikkojen to-ho-hoivo ha ha hahahaa!" + +Miina nojasi ryömällään vuoteen päänalusiin ja Savion emäntä turvasi +tuolin nojaan. + +Äijä ei voinut vastustaa kohtausta: kun nousi tuoliltaan ja nosti +sulhaskasvonsa, nauroi hänkin että silmistä vedet juoksivat, lihakas +nenä kimmoili ja tärisi kuin kumipallo, taas pitkällä törröttävä parran +sänki tutisi syvien poskiryppyjen pohjalla ja harjalla... + +Aluksi äijä rupesi nauramaan oikeastaan sillä, että ne toisetkin niin +nauroivat. Mutta sen ohessa joutui ajattelemaan Jussin puheita +äitipuolen tarpeesta, uusien ve-heikkojen to-hoivosta ja sitten vielä +sitä toissunnuntaillista parranajotouhua ja peilailemista... + +"Kyllähän minä taisin olla niin hullu ja jo meinasin ... mutta..." +pääsi häneltä kuin itsestään. + +Toiset löivät käsiä yhteen ja alkoivat oikein ulvoa. Jo olisi äijä ulos +mennyt, mutta pelkäsi, että jos siellä tuvassa on joitakin niin näkevät +nekin tämän pulan. Lapset ymmärsivät jo, että tässä oli vasikannahat +valmiiksi naurettu. + + * * * * * + +Äijän "mutta" havaittiin pian niin todelliseksi että lapset ymmärsivät +jutun saatavan sulkea perhesalaisuuksien joukkoon. Se suljettiinkin +niin tyysten, ettei kukaan vieras sitä saanut tietää. Kerran Miina ja +Littu asiasta sitten vielä keskustelivat ylikamarissa. Littu nauroi +niinkuin hupsu, kun selitti Miinalle kosioimapäivän merkilliset +tapaukset. + + * * * * * + +Äijä sattui vielä näkemään, kun tuo "lainahousu" taas muuanna +sunnuntai-aamuna yritti takapihalle puikkia. Mutta nyt huusi äijä +perään ja otti kiinni. Vei kamariin ujostelevan pojan ja tarjosi ryypyn +naureskellen ja puhellen: "Otas ryyppy, vävymies... Ota vaan meidän +Littu, se onkin sulle saamarin sopiva". Hän katseli sukkelan +juonikkaasti nuorta miestä, joka hämillään ja punasissaan laitteli +piippuaan ja ajatteli, että tämäpä on jotenkin sopiva äijä. + +1893. + + + + +Konkurssi. + + +Pesänhoitajat hiljentävät hiukan käyntiänsä, kun lähenevät konkurssin +tekijän asuntoa. Puhelu laihtuu hajanaisiksi huomautuksiksi ja +jonkunlainen arkuuden värähdys äänissä ja epävarma katse silmissä +astuvat he eteiseen. + +Ovi saliin on raollaan. Epävarmana katsahtaa vanhempi heistä +toveriinsa, kumpaseenkin oveen, ja seisahtaa. Käy vihdoin kurkistamaan +raollaan olevasta salin ovesta. Siellä sisällä näyttää kaikki olevan +jonkunlaisessa epäjärjestyksessä. Ikäänkuin siitä rohkeutta saaden +vetää hän oven hiukan enemmän auki ja kurkistaa sinne. + +"Tule pois, mennään sisään", virkahti hän toiselle ja kumpainenkin +astuu saliin. + +Vastaisesta ovesta tulee keski-ikäinen mies. + +"Jassoo!" huutaa hän teeskennellyn iloisesti, rientää tulijoita +vastaan, toivottaa tervetulleiksi ja kehoittaa istumaan, pyytäen +samalla anteeksi, että täällä on hiukan epäjärjestystä... + +"Vaimoni, näetten, on hiukan väsyksissä tänä aamuna". Hän naurahtaa +väkinäisesti, ikäänkuin velvollisuudesta ja katsahtaa molempiin +vieraisiin, jotka tavoittavat mitä ystävällisintä hymyilyä ja +vakuuttavat kahden kilpaa, että epäjärjestystä ei ensinkään huomaa. + +Saadaan tupakkaa. Päästään käsiksi keskustelemaan pääasiasta. + +Konkurssin tekijän nimi on Hernström, nuori virkamies. Nuoruuden +syntien ja nyt sattuneen rahapulan hedelmä on konkurssi. Vasta äsken, +vuosi sitten meni naimisiin. + +Hän puhelee konkurssiasioistaan aivan kuin olisi kysymyksessä +tavallinen kauppa-asia. Huolen painoa tuskin nimeksikään huomaa. +Pesänhoitajainkin ujous vähitellen poistuu. Saattavat jo tehdä +ehdotuksiansa, eivätkä turhia arkaile... + +Pesän luettelot ovat käsissä. Vanhempi pesänhoitajista nousee. + +"Ehkä alamme tarkastuksen?" + +"Aivan oikein. Odottakaas. Ehkä alamme tuosta kaapista. Avaimet lie +vaimollani". + +Hän poistuu sivuhuoneeseen. Viipyy kotvasen. Alkoi vihdoin sieltä +kuulua kiivasta kuisketta. Kohta sitten tuli nuori rouva, lapsi +sylissä. Käveli, vieraisiin katsahtamattakaan, heidän ohitsensa +kaapille ja avasi sen ovet, poistui nurkkaan ja jäi selin vieraisiin +sinne seisomaan. + +Vanhempi ei tahtonut saada katsettaan pois rouvasta: hän olisi niin +kovin mielellänsä tahtonut tietää: itkikö se. Nuorempi oli +loukkautunut: mitä pahaa olen tehnyt, ettei tuo edes tervehdi?... + +Hernström tuli vähän jälkeen sivuhuoneesta, astui kaapin luo, jonka +oven rouva oli avannut. + +"Tehkää niin hyvin"... + +Molemmat nousivat epäröiden ja silmäilivät tuonne loukkoon, missä rouva +yhä seisoi ja lapsi hänen sylissään yksinään jokelteli. + +Luetteloa alettiin tarkastaa. Mutta se rupesi kohta käymään kovin +vaikeaksi ilman rouvan apua. + +"Kuuleppas Elli!" virkkoi Hernström. + +Rouva ei päätään käännä. Mies menee luokse, laskee kätensä vaimon +olkapäälle. + +"Elli, autappas meitä hiukan", kuiskaa ja naurahtaa. Hyvä ystävä, +tämähän on ohi menevää laatua, pitäisi naurun sanoa. Mutta isä saa +pienen jokeltelevan tyttösen ja äiti kiirehtii toiseen huoneeseen. +Hernström luo kysyvän katseen hänen peräänsä ja alkaa kauniin lapsen +kanssa leikkiä. + +"Katsokaas tätä tytärtä, se tukistaa niin hirveästi", hän sanoo ja +menee vieraiden luo, jotka tupakoiden, kiirehtimättä odottavat. + +"Kas"... + +Tulevat molemmat lähelle. Tahtovat kättä lapselta. Se nauraa, yrittää +partaan. Yks, kaks: se on vanhemman "sedän" sylissä ja nuorempi "setä" +melkein kadehtii... Hernström menee sivuhuoneeseen... + +Sedät huvitteleivat tytön kanssa, mutta ajattelevat sen ohessa yhteen +jaksoon: miksikähän ei se rouva tervehtinyt?... Nyt se varmaan jo +_hymyilee_, kun tulee ja näkee, että me otamme asian näin +perheelliseltä kannalta... + +Miksi hymyilee? Mitä he rouvan hymyilystä? Ovathan he "pesän +hoitajia"!... + +Ne tulevat taas peräkkäin, rouva edellä, mies perässä. + +Nyt ... nyt se... Molempain vierasten katse, samalla kun lapsen kanssa +vehkeilevät, seuraa rouvaa. + +Ei silmäystäkään! + +Nuoren, kauniin rouvan tukka on hajalla, kasvot pesemättä, vaatteet +epäjärjestyksessä, -- tämän kaiken huomaavat vieraat tarkoin. Rouva ei +siis välitä heistä, ei rahtuakaan! + +Yht'äkkiä nuorempi, joka on lapsen saanut, toivoo, että rouva tahi itse +Hernström tulisivat ja ottaisivat lapsen, kun häntä pitävät lapsen +piikana. Onko tämä loukkausta vai huomaamattomuuttako?... + +Hernström on mennyt rouvan luokse kaapin tykö, ja kuiskuttelee jotain +sen korvaan... + +Pesänhoitajista alkaa tuntua, että olisi varsin erinomaista, kun +keksisi syyn, jonka perusteella voisi tämän lykätä toiseen päivään. + +"Antakaa anteeksi", tulee Hernström nöyrän näköisenä pyytäen, "vaimoni +on hiukan pahalla tuulella... Kultuseni", alkaa hän lapselle, joka on +nuoremmalla sedällä, "oletko jo tukistanut setää? Tukistappas, kas +tällä tavoin ... noin?... Ha haa! ... se osaa jos jotain"... + +"Onko se vanha?" kyselee vanhempi hymyillen. + +"Kuuden kuukauden. Kas noin se tekee... Se on hyvin hauska veitikka". + +Nyt nosti rouva esiin piirongin laatikosta vaatteita. + +"Tehkää niin hyvin. Kas tässä on"... + +Rouva läheni kuin tuulessa nuorempaa, otti lapsen, mutta ei puhunut +mitään ... aivan kun se olisi vaan jokapäiväinen tapaus, että lasta +näin pidellään! -- -- + +Siinä oli lakanoita, hienoja, isoja, sirosti ommellut nimet nurkissa. +Molemmat pesänhoitajat joutuivat ajattelemaan, että nämät ovat hyvin +uusia ja tehtyjä morsius-aikana... + +Senhän nyt siitäkin arvaa, kun niissä on muutamissa molempain +nimikirjaimet! + +Vanhempi on onnellisessa avioliitossa, nuorempi kihloissa. -- -- + +"Kultakello", ääntää Hernström. Ääni oudosti vavahtaa. Vanhempi katsoo +kädessään olevaa luetteloa, mutta silmät varastauvat väkisten rouvaan, +joka irroittaa sitä rinnoiltaan. + +-- Jos olisin rikas, en seisoisi tässä! Hyvä Jumala, siihen jättäisin, +se on katkeraa, hirveätä, ajattelee vanhempi. + +"Rouva on hyvä ja antaa olla vaan päällä", sanoo nuorempi. + +Mutta rouva laskee sen pöydälle sanaakaan sanomatta... + +"Hopeakello ... neljä ... kultasormusta". + +Pariskunta riisuu niitä päältään. + +"Antakaa, antakaa olla", pyytää vanhempi. Nuoremmalla on kova kiire +ulos. + +Rouva laskee kultasormukset pöydälle, miehensä sormuksen rinnalle... + +Mutta, mitä? Yskähtikö hän?... Hän rientää toiseen huoneeseen. Sieltä +alkaa kuulua vaitonainen, äänekäs itku... + +"Oh, hoh, pappa tanssittaa Lilliä!" Ja totta puhuen, hän pyörähtää +lapsen kanssa polkantahdissa, mutta -- kyyneleethän hänen silmistään +juoksevat!... + +Vanhempi pesänhoitaja sytyttää paperossiaan kakluunin luona ja pyyhkii +nenäliinallaan hikeä otsaltaan, vaikka huoneessa on lämmintä vaan 11 +astetta. + +1893. + + + + +Naapurukset. + + +Sitä ei kukaan tahtonut kieltää, ettei Tuomilahden Esko olisi yleensä +ollut hyvin kelpomies, vieläpä varsin oivallinenkin. Sen muuten +oli seurakunnan enemmistö jo tunnustanutkin asettamalla hänet +lautamies-ehdokkaaksi, kunnallislautakunnan jäseneksi, y.m. Kyläläiset +häntä pitivät varsinaisena syöttö- ja ojansyynimiehenä j.n.e. Esko oli +siis "ylösotettu mies". Ja tottapuhuen: huonompiakin sitä ylösotetaan! + +Esko ei olekaan joka tuulen ajeltavana, ei omista kohta kaikellaisia +uusia aatteita, joita nuorten hulivilien toitottamana joskus hänenkin +korvaansa saapuu. Hän sanoo itse olevansa miehuullinen mies ja myöskin +vanhoillinen mies. + +Siis -- kerrassaan oiva mies! + +Niinpä, kun raittius-asiasta ruvettiin Eskon kotipitäjässä puhumaan, +arveli Esko, että se on kyllä hyvä niille, jotka ovat _juoppoja_. +Mutta kun sanottiin, että Eskonkin pitäisi esimerkin vuoksi ruveta +raittiuden harrastajaksi, rupesi Esko nauramaan: + +"Vai hänenkin!" Onko hän mikään juoppo? Ja jos joskus maistaakin niin +siihen ei tule kenenkään mitään. Omaansa hän ryyppää, sanoi Esko. + +Niin perin viisaasti ja järkevästi hän haasteli. Eskolla oli naapuri, +Mikko, se Tuomilahden Mikko. He olivat aina eläneet hyvässä sovussa, +saaneet riitelemättä toisensa raja-ojille, eivät kumpanenkaan koskaan +kadottaneet metsänrajoja, eikä toinen rikastunut juuri paremmin kuin +toinenkaan. He istuskelivat iltasin toistensa tuvissa, jaarittelivat +kaiken maailman asioista ja tilasivat yhteiset sanomalehdet. Eskon ja +Mikon nimipäivinä he yhdessä ryypiskelivät toistensa kunniaksi ja +terveydeksi, tulivat iloiselle tuulelle, rallattivat poikana-olon +aikuisia laulunpätkiä, naureskelivat ja iloitsivat elämästä ja hyvästä +naapuruudesta. + +Se oli hauskaa, oikein hauskaa naapuruselämää. Niin Esko kuin Mikkokin +pitivät siitä. Mitä kumpasenkin emännät siitä sanoivat silloin, kun +miehet nimipäiviä ja kaupunkituliaisia pitivät, se ei oikeastaan +miesten mielestä saa muuttaa asiaa, sillä se on vaan akkain puhetta. +Mikko ja Esko sanoivat sen monta kertaa, että akat nostavat melua +turhasta. Ja kun se on miesten puhetta, niin sitä kai meidän uskoa +täytyy. + +Mutta sitten... Mikä lie Mikon päähän pistänyt, kun hän erään kerran, +Eskon kanssa siitä neuvottelematta kirjoitti nimensä raittiusseuran +kirjoihin. Siitä päivin oli naapurusten välillä jotain niinkuin +sumuista ja sakeaa. Kun ensi kerran sen jälkeen tapasivat toisensa, +sanoi Esko suoraan että: "Jopa naapuri nyt rupesi lapsittelemaan". + +Mikko oli hiukan hämillään. Tunsi, että Esko asettui hänen suhteensa +isälliselle kannalle. Muistui ehdottomasti mieleen, miten silloin kun +hän oli ollut ensikertaa yökulussa, isävainaja oli aamulla sanonut: + +"Jassoo, Mikki se meinaa ruveta akantouhuihin". + +"Akantouhuihin", oli Mikko silloin matkinut, oli hiukan suuttunut, kun +isän huomautus oli niin pureva. Mutta ei sentään suuttunutkaan kovin +pahoin, vaan meni pihalle, päästäkseen pois isän käsistä sillä kun oli +niin ivallinen hymy suupielessä. + +Nyt, kun Esko sanoi hänelle, että "jopa naapuri nyt rupesi +lapsittelemaan" teki hänen mielensä jättää naapuri siihen, kun ei +oikein löytänyt mitään puollustuskeinoa teolleen ja Esko näytti niin +rehevältä ja miehuulliselta. + +Esko tarjosi sitte ryyppyä ja sanoi ilkeästi kikattaen: + +"Ota ryyppy naapuri, äläkä turhaile". + +"En otakaan", sanoi Mikko, "kyllä minä nyt ainakin puolen vuotta olen +ottamatta. En minä sentään niin lapsi ole, että heti rikon". + +Ja niin he erosivat. Siitä lähtein rupesi Esko jokaisessa sopivassa +tilaisuudessa tekemään ilvettä Mikon raittiudesta. Mutta siitä Mikko +ehti jo suuttumaan siksi, että toisinaan janttina muodostui +pisteliääksi väittelyksi. + +Toistensa luona käynnit harvenivat. Esko otti silloin tällöin Mikon +uhallakin pitempiä ryyppyjä kuin ennen. Vaan Mikollepa tuon johdosta +selvisikin vähitellen kantansa. Eskon esimerkki sai hänet ajattelemaan: +se oli totta tosiaan viisas teko, että hän aikanansa luopui alituisesta +Eskon seurasta. + +Eräänä päivänä sitten levisi huhu, että Mikko oli ottanut ryypyn, yhden +ryypyn jossain, se nyt on sama missä. Esko sai sen kuulla. Niinkuin hän +olisi saanut suuren lahjan, otti hän heti puolen päivää haltuunsa ja +lähti naapureihin kiertämään ja kertomaan: + +"Jopa se on mennyt naapurin Mikonkin raittius, mennyt on. Luuli +olevansa sellainen siveyden apostoli ja niin se nyt on mennyt. Ei sitä +pitäisi ryhtyäkään sellaisiin, kun ei kerran ole miestä pitämään." + +Tuota Esko kulki kuuluttaen. Mikkokin sai sen kuulla. Lähti Eskon +luoksi. + +"Mitä sinä sellaisia juoruat", sanoi Mikko nyreissään, "lakaise ensinnä +oman ovesi edusta ja tule sitte vasta meille. Sinä olet levittänyt +hävytöntä valhetta. Minä en ole ottanut ryyppyä, enkä ota." + +Esko häpesi ja rupesi leikiksi lyömään. Mutta Mikko ei tyytynyt siihen. +Jatkoi vaan, että ei se ole mitään miehuullista levittää toista +alentavia juoruja. + +Mikko laittoi muuten todistetuksi, että tuo juttu hänen +raittiuslupauksensa rikkomisesta oli väärä. Mutta Esko se nauroi +asialle vielä jälkeenpäinkin ja koko Mikko pilasi arvonsa hänen +silmissään yhä enemmän, mitä useamman kerran hänen täytyi jäädä pois +Mikon kaupunkituliaisilta. + +Vaan erään kerran teki Esko itse kaupunkireisulla pieniä hullutuksia, +pudotti laukkunsa ja matkavakkansa y.m. + +Kun asia piikain kautta aamulla naapureihin ehti, tulivat isännät +pienessä kiusanhengessä itse Eskolta asiaa kyselemään. Esko häpeissään +ja kohmelossa vielä sängystä kurkisteli. + +"Olitko juovuksissa?" kyselivät toiset. Esko koetti kiertäin kaartain +selittää: + +"No ei, en minä juovuksissa ollut, mutta saatoin nyt vähä liikutettuna +olla, kun siinä lähteissä join pullon olutta ihan syömättömään +ruumiiseen. Mutta kun olin koko vuorokauden valvonut, niin olin niin +väsyksissä ja rupesi nukuttamaan..." + +Toiset kun tulivat pois, naureskelivat: + +"Ei vaan sekään tunnustaisi juopottelemistaan, silloin kun vahinkoja +tulee. Mielellänsä nyt olisi kävellyt Mikon housuissa, kun se olisi +vaan laatuun käynyt, väittänyt ettei hän ollut ottanut olutlasiakaan." + +Niin ne naapurit arvelivat. Mutta Esko hautoi kotona kohmeloista +päätänsä, muisteli menetettyä laukkua ja matka-arkkua ja kuunteli +emännän pistopuheita. + +"Naapurin Mikko", sanoi emäntä muun muassa, -- "se se kulkee reimasti +kaupungissa, eipähän pudottele laukkujaan, eikä eväsvakkojaan." + +"Tuki sinä!" -- huusi Esko, "en suinkaan minä nyt ainakaan ryyppäämisen +tähden niitä ole pudottanut, en jo." + +"Hoo", sanoi emäntä, "no selvällä päälläkö sinä tavaroitasi vierittelet +reestä maantien ojaan, rakas Esko?" + +Eskolta tahtoi jo oikein kärsivällisyys loppua. Ja totta puhuen ei se +mikään kumma ollutkaan. Vähemmästäkin pistelemisestä ja kiusanteosta on +jo monta kertaa tukkanuottasilla oltu. Eihän se nyt mikään Egyptin +kumma ole, jos riski ja reima mies joskus niin paljon ryyppää, että +laukkunsa ja arkkunsa pienessä ilonpuuskassa heittää maantielle muiden +ihmisten korjattavaksi! Ja varsinkin kun on sellainen mies kun Esko, +joka on maailmassa ollut jo monessa paikassa, on saanut kätellä +kuvernööriä ja mitä kaikkea onkaan saanut tehdä... + +Eskon täytyi kuunnella akkansa pistoksia koko pitkän päivän, kun ei +ilennyt kyläänkään mennä. Iltapäivällä seisoskeli pihalla, katseli +kaupungista tulevia ja toivoi sydämmensä salaisuudessa, että joku nyt +tulisi sieltä oikein rääsyllänsä, aika sikana. Hän aavisti, että +sellainen tapaus tuottaisi hänelle jotain omantunnon rauhaa ja iloa: +kun muutkin juopottelevat. Eipä aikaakaan, hän näkee vähän etäämmällä +tulevan naapurin Mikon. Aikoi ensin piiloon pistäytyä, vaan äkkäsi +sitten paremmin ja puheli itsekseen: "Katsonpahan, eikö ole ryyppyä +ottanut. Kummapa on, jos ei ole!" + +Vaan kun Mikko tuli portin kohdalle, kampasi alas reeltään ja nosti +kuormaltaan Eskon arkun ja laukun, niin Esko meni punaiseksi ja +valkoiseksi. + +"Mitäs saamaria", murisi hän, "mun jälkiänikö se nyt korjaamaan +rupeaa?" Sitte lähti Mikon luoksi saapastamaan. + +"Jassoo", sanoi Mikko, kun Eskon näki, "katsos täällä on sun arkkusi ja +laukkusi." + +Esko tutkii ja tuijottelee eikö tuo vietävä ole vähääkään juovuksissa. + +Mutta ei se ollut. + +"Onko nämät sinun?" kysyy Mikko ja hymyilee. + +"Ky-ky-kyllähän ne vis-vissiinkin." + +Mikko ei tahdo saattaa nauruansa pidättää, kun toinen niin äkältelee ja +hämillänsä on. + +"Mihinkä sinä ne jätit?" kysyy tuo kurillinen Mikko. + +"Häh?" tuumii Esko... + +"Mihinkä sinä ne jätit?" + +"Häh? tuota noin, noo ... mistä sä oot ne saanut?" + +"No tottahan sinä tiedät, mihinkä sinä kapineitas heittelet?" + +"Tuota, tuota", panee Esko, "se nyt oli sellaista, tuota..." + +Mikko rupeaa nauramaan ja selittää, mistä hän on ne saanut. + +Jopa tulee siihen Eskon emäntäkin. + +"Siinä se oli!" huutaa jo matkan päästä, kun isäntänsä kapineet näkee +kotiin tulleiksi. "Mutta meidän isäntä olis nyt mielellään naapurin +isännän housuissa, olis jo!" jatkoi vielä. + +Eskon pistää oikein hartaasti vihaksi, kun akka ja naapurin Mikko +molemmat hänelle nauravat, eikä hänen auta muuta kuin kuunnella ja +päätä kynsiä. Eikä se olekaan, suomeksi sanoen, miehelle mitään +leikkiä, kun kaksi raavasta ihmistä vastasilmiä nauraa. Mutta pään +kynsimisestäkään ei lähde apua. Hämillään Esko tuijottelee pitkin +nenänsä vartta, kun Mikko nousee rekeensä koirankurisesti kehuen ja +lohdutellen että: + +"Noo, miehelle sitä vahinko tulee ei vasikalle". + +Mutta tämän erän perästä ei Esko enää laskenut leikkiä Mikon +raittiudesta. Jopa kuuluvat naapurukset taas toisissaankin käyvän ja +kehuvat välin olevan entistä paremmankin. + +Muutamat tietävät, että Esko jo on omannut niin paljo Mikon +mielipiteitä, ettei hänkään muka olisi enää viime jouluksi tuonut +pisaraakaan viinaa; -- josko hänessä sitten perää lienee, minä en +tiedä, enkä mene takaamaan. + +1893. + + + + +Tuttava. + + +Monista tuttavistani, kertoi muuan ystäväni, on Heikki Nierulainen, +eräs omavarainen talonmies paikkakunnallamme, omituisimpia. Hän ei käy +luonani usein, selvällä vesipäällä tuskin koskaan, mutta milloin vaan +ryypähtäneenä sattuu ohi kulkemaan, silloin poikkee hän aina sisään. + +Hän kertoo olleensa isävainajani kanssa oikein erinomainen ystävä ja +puhuu aina eräästä hevosesta, jonka hän oli isälleni myynyt; ja minä +luulen, että koko ystävyys perustuikin tuohon ainoaan hevoskauppaan, +pysyen sittemmin samallaisena, kuin nyt on minun ja hänen välinen +ystävyys. + +Aina kun näen hänen tulevan, pistää vihakseni ja ajattelen: "senkin +pölhö, käyt tässä tyhmyyksilläsi ihmisiä kiusaamassa!" Mutta +välttämättömyyden vuoksi koetan ottaa asian hupaisemmalta kannalta ja +minä en koskaan voi oikeastaan häneen suuttua. Sillä minua niin kovin +huvittaa, kun hän luulettelee itsellään olevan etuoikeuden isäni kanssa +olleen "ystävyytensä" perusteella minua kiusata ja härnäillä ja pitää +minuakin kesti-ystävänään. + +Hän on muuten varsin kelpo mies, niin hidas ja vakainen liikkeissään, +että äkkinäinen voisi hyvin helposti laskea hänen tarvitsevan +elääksensä vähintäin kaksisataa vuotta, jos luulisi hänen ehtivän +suorittaa noin tavalliselle talonmiehelle aijotun elämäntehtävän. Ja +kun hän, erittäinkin selvällä päällä ollen, rupee jotain juttelemaan, +loppuu kuulijalta kärsivällisyys kesken melkein aina ja on pakotettu +kiirehtimään: "no-no, mutta mitäs lopuksi?" + +Mutta kun hän on juovuksissa, silloin juoksee hänen kielensä hiukan +vilkkaammin, sillä hän on hirveän epäluuloinen ja paha haukkumaan. +Kaikki muutkin sanovat hänestä sitä samaa. Vaan kaikki antavat hänelle +sen anteeksi, sillä eipä hän selvällä päällä, herra paratkoon, liiaksi +huvita itseään puhumistaidollaan. + +Sitten kertoi ystäväni erään tapauksen Nierulaisen käynnistä hänen +luonaan ja sanoi että tämä on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin +käynnit, ainakin pääpiirteissään, että mahdollisesti satunnaiset seikat +kyllä hiukan voivat muutella yksityisyyksiä. -- Tässä suvella, sanoi +hän, näin ikkunasta, että Nierulainen ajaa pihaan. Hän ei aja koskaan +kovasti; nytkin käveli hevonen kuin unissaan. Itse hän istuu rattaitten +etupuolella. Viime syksyisessä rasvassa olevat saappaat heiluivat +alhaalla varattomina kuin kellon heiluri. Ruumis etukumarassa nojailee +hän kyynäspäillään polvia vasten pitäen huolimattomasti suitsista. +Notkovarsinen raskas kollo rötköttää hampaissa vääntäen muutenkin +omituisesti vääristynyttä suuta toiselle sivulle. Ylähuuli on muuten +vajonnut alahuulen sisään ja silmät tuijottavat hevosen häntään +älyttömästi ja laiskasti. Hevonen kävelee itsestänsä tallin eteen +tavalliselle paikalleen. Siinä se saa seisoa jonkun aikaa, ennenkuin +Heikki ryhtyy rattailta alas tulemaan. Tuo kaikki kuitenkin tapahtuu +vihdoin: hän tulee alas, sitelee hevosen renkaaseen kiinni, panee +heiniä eteen, pistää sitte kädet housun taskuihin ja jää miettien +katselemaan hevosen syöntiä. + +Olin jo jättänyt hänet omiin puuhiinsa ja ryhtynyt muihin tehtäviin, +kunnes kuulen hänen koplailevan oven takana ja näen vihdoin astuvan +sisään. + +"Hyvä-ä päivä-ä." Hän jää seisomaan oven suuhun omituisesti suutaan +vääristellen ja muljautellen sivuilleen. + +"Päivää, päivää!" sanon, "käykää istumaan Nierulainen." + +Hän ei katsahdakaan minuun, vaan yhä omituisesti kyräillen ja suutansa +vääristellen virkahtaa vihdoin vaatimattomasti: + +"Seisoakin saa juuri ... ole istumisesta lukua juuri." + +"Noo, käykää istumaan." + +Vähitellen alkoi hän epäröiden lähestyä muuatta tuolia oven puolessa +ja istahti siihen varovaisesti kuin petosta peläten ja rupesi +tuijottamaan yhteen kohti lattiassa juuri kuin jotain pulmaa oikein +periaatteellisesti miettien. + +Yht'äkkiä hän nousi, astui epävarmasti minua kohti käännellen päätään +ja katseitaan puolelta toiselle kuin tuuliviiri, seisahtui eteeni, +ojensi minulle kätensä, joka oli ylt'yleensä niin paksussa kärryn +piessä, että minä en mielelläni olisi antanut hänen käsiinsä +käytettäväksi lapiotanikaan. + +"Kättä lämmintä ... köyhäll' on lämmin käsi. Vai pelkäättekö +tahrautuvan?" + +Vasta tuota kysyessään vilkautti hän jonkunlaisella salaisella +vahingonilolla silmiini -- ainoa ymmärrettävä ilme, minkä olin vielä +hänen silmistään saanut. Sillä välin oli hän jo tuhrinut kättänsä +takkinsa rintapieleen, ojentanut sen uudelleen minulle yhä tuo +pilkallinen vahingonilonilme silmissä. Hämilläni pistin kääppäni hänen +pikilapioonsa ajatellen saipuan ja veden hyötyä. Hän jatkoi jutellen ja +pitäen minun kädestäni: + +"Rupesivat kärryt niin sianporsaita kauppaamaan, että oikein täytyi +maantiellä ruveta rasvaamaan. Renki oli jättänyt rasvaamatta, mutta saa +nyt selkänahallaan maksaa..." + +Hän päästi käteni, mutta katsahti siihen vielä yhä tuo ilkeä +vahingonilo silmissä. + +"Suttaantui nyt kätes, mutta anna anteeksi ... vaikka teiksikin nyt +sais sanoa, mutta en mä juuri viitsi, kun sinä oot niin paljoa +nuorempi... Isäsi kanssa me oltiin hyvät tuttavat, hevoskauppojakin +tehtiin, mutta ei me ole oikein tutuiksi päästy... Sin'oot kans niin +komia ja iso päältäs jotta... Mutta ei se nyt tähän kuulu..." + +Hän kaiveli pulloa povitaskustaan. Minä tiedän, että hän alkaa minulle +tarjota ryyppyä vaan sitä varten, etten siitä huoli, sillä hän muuten +ei koskaan tarjoo kenellekään, jonka tietää ryyppäävän. En viitsi hänen +syytökseensä tällä kertaa vastata mitään, sillä minä olen niin monasti +hänelle sanottavani siinä suhteessa sanonut, että olen kokonaan +toivoton, uskallanpa sanoa välinpitämätönkin, ajattelin. Hän otti +tulpan pullon suulta, ryyppäsi, pyyhkäsi pikisellä kädellään suun +"puhtaaksi" ja ojensi sen minulle. + +"Eikös nyt passaa ryyppy? Ei siellä ole myrkkyä ... vai vieläkö sinä +oot niin komia, ettei sovi ottaa multa ryyppyä?" + +"En huoli, tiedättehän tuon ennestäänkin", virkahdin kärsimättömästi. + +"No se on punssia ... kyllä sä sitä itsekin kuitenkin joka päivä +viljelet". Hän vilkautti silmiini tuo entinen ilme silmissään vielä +selvempänä. + +"Piruakos tuossa", pääsee minulta kuin vahingossa. + +"Noo ... suutu jos tahdot, eli saisin mä nyt teiksikin sanoa, mutta en +mä sano kiusallasikaan ... suutu siitäkin, jos tahdot... Ainakin minä +ryyppään, vaikka sun kuinka pistäis vihaksesi..." Ja hän oli ottavinaan +oikein pitkän ryypyn, nauttien siitä, että hän erehdyksissään luuli sen +minua harmittavan. Mutta hän ei päästänyt paljoa suuhunsa, vaan piti +kieltänsä pullon tulppana. Pullon pisti hän vihdoinkin poveensa, +vääristeli suutansa ja muljotteli silmiään ajatuksissaan. Ja minä +kuvittelen hänen ajattelevan sitä, että mitähän hän nyt sanoisi? + +"Missäs teidän emäntä on? ... sopii mun nyt teiksikin sanoa, ei +suinkaan siinä suu väsy... Onko emäntä kotona vai? ... olisin sillekin +ryypyn antanut, ... vai ryyppääkö sekään?" + +"Ei hän ole kotona." + +"No missä nyt on?" + +"Kylässä on." + +"Soo ... vai niin... On meilläkin emäntä, mutta ei se jouda kylässä +kulkemaan ... vaikka en mä sitä nyt sen päälle sano, mutta sanon mä +vain, jotta roiskuu meillä paikat, kun isännälle vierahia tulee. Ja on +sitä nyt varojakin juuri, Jumalan kiitos, niin paljon että kestää +kahvipannun keittää..." + +Tässä en voinut pidättää nauruani, vaan iloisesti kaklattaen pyysin +anteeksi, ettei nyt sattunut olemaan vaimoväkeä kotona, enkä itse ollut +koskaan saanut vähintäkään kokemusta kahvin keitossa. + +Nyt hän nähtävästi suutahti, sillä hän kallisteli ison aikaa äänetönnä +päätänsä kuin palokärki ja minä katselin tahallani hymyillen, vainuten +hänen jokaista silmänluontiaan. + +"Naura mitäs naurat, mutta se vasta nauraa, joka viimeiseksi nauraa", +hän alkoi sanella loukkaantuneella äänellä harvakseen ja rupesi +astelemaan ovea kohti. + +"Jokos te nyt olette vanha?" kysäsi hän ja kääntyi vitkallisesti +takaisin. Kun olin tehnyt siitä selvän, kuulin hänen puhelevan +ollenkaan minua kuuntelematta: + +"... Sopii ... sopii kyllä teiksikin sanoa, vaikka en mä juuri +viitsisi, kun en mä ole kovin paljoa köyhempikään, mutta..." (Hän sanoi +tuota siitä syystä, että tiesi olevansa monta vertaa rikkaampi). +"Isäksi kyllä kelpaisin, mutta mitähän niistä... Ei meiltä ole koskaan +emäntä kadonnut... Ka kun en mä havaitse hyvästikään sanoa." Hän tuli +vitkalleen jälleen luokseni, kun seisoin selin häneen. + +"No hyvästi nyt ... eikä riidellä", hän sanoi ja tarjosi kättä +takapuoleltani. Minä käännyin ja annoin hänelle käteni. + +"Ollaan miehet kahden puolen, mies isäskin oli." Hän puristi kättäni +armottomasti. "Sun isäsi oli siivo mies, eikä me koskaan riidelty, +vaikka hevoskauppojakin tehtiin, mutta riita meille sun kanssasi pakkaa +tulla ... mikä hänessä on syynä. Oletkohan sinä niin paljon parempi +kuin minä, vai?" + +"No heretkää jo tuosta." + +"... Ei sinusta tulekaan koskaan sellaista miestä kuin isäsi oli, usko +jos tahdot... Ja vaikka mä sen itse sanon, niin miehen housuissa +minäkin aina olen kulkenut..." + +"Mutta mitä te nyt oikeastaan kaivelette riitaa?" + +Hän ei välittänyt vähääkään minun puheestani, vaan jatkoi: + +"Ole niin hyvä kuin olet ja niin raitis kuin tahdot ... vaikka +teiksikin juuri sais sanoa, mutta... No hyvästi nyt vielä kerran. (Hän +tarttui uudestaan käteeni). Käy panemassa piippuun, kun kuljet ja on +siellä meillä kamarikin, missä istua sopii. Tehkää nyt niin hyvin... +Täytyy sanoa teiksi, jos sitten paremmin tulisitte." + +Nyt hän vihdoinkin näytti päättäneen mennä, mutta vielä kerran hän +kääntyi ovessa: + +"Paljon me olimme yksissä isävainajasi kanssa, vaikka ei se suinkaan +tähän kuulu, mutta on se niin paljon että... No ei me sillä riitele, +hyvästi nyt vain ja käykää kautta, kun passaa." + +Ja hän menee vihdoin ulos, syrjäytyy hetkiseksi huoneitteni taakse, +mistä sitten ilmestyy hevosensa luo. Siinä alkaa panna piippuun, +nojaillen aisaa vasten ikäänkuin jotain odotellen. + +Minua kovin huvitti hänen käytöksensä. Asetuin akkunapieleen salaa +tarkastelemaan. Jokainen ruumiin liike ja käännös, jokainen äännähdys +ja askel -- ne kuvaavat häntä niin omituisesti. Jospa voisin tätä +kaikkea kertoa, mutta en voi. + +"Soo siinä!" Se on hiljainen, mutta samalla painava nuhde hevoselle, +joka hiukan liikahtaa, horjuttaen samalla aisaa vasten nojailevaa +isäntäänsä. Viime mainitun pää kohoo vitkaan ja kääntyy hevosen päätä +kohti. + +"Soo siinä! ... ei sulla ole kiiruumpi kuin mullakaan." + +Mutta hän alkaa nyt kuitenkin liikkua rattaille päin, ja kömpii sinne +istumaan, ottaa suitset, nostaa nenäänsä hiukan pystymmäksi ja katsoo +pitkin hevosen selkävartta. + +"Noh, lähde nyt", hän virkahtaa, nykäisee hiukan suitsista ja jää +rauhallisesti odottamaan hevosen lähtöä. Hevonen tekee yrityksen, mutta +pidättyy kohta, sillä marhaminta on jäänyt kiinni seinärenkaaseen. + +"Jassoo." Nierulainen nousee levollisesti, vähääkään suututtelematta +ottamaan sitä irti. Päästyään onnellisesti taas maahan, on piippu +sammunut ja hän rupee sitä sytyttelemään. + +Mutta juuri siinä, kun jo osoittelee tulitikulla valkeata piippuunsa, +älähtää: + +"Mutta vaikka mä sen itse sanon, niin aina meidän padas on mäntä ollut, +jumaliste!" Piippu jäi sytyttämättä ja hän alkoi uudestaan astua tupaa +kohti. Minä pakenin kuin nuoli toiseen huoneeseen ja suljin oven +perääni. Kuulin sieltä, miten hän itsekseen jutteli etuhuoneessa ja +teki mitä kummallisimpia ja aiheettomimpia, mutta väliin myöskin +erinomaisen teräviä ja sattuvia johtopäätöksiä, niin että minun +väkistenkin täytyi nauraa. + +Vihdoin hän lähti samaa nuottia jatkaen pihalle ja venyteltyään siellä +noin puolen tuntia, lähti. Mutta juuri portissa mennessään hän +huudahti: + +"Roiskuu meillä paikat, kun meille vieraina tulee, vaikka mä sen itse +sanon, mutta..." + +Hän oli kovin vihoissaan siitä, ettei ollut kahvia saanut ja minä olin +aivan varma, että hän tulee uudelleen pian takaisin purkamaan samasta +asiasta, sillä hänellä näyttää pysyvän kaikki kärsityt vääryydet +mielessä ijankaikkisesti. Mutta tuo, mitä hän emännästään sanoo, se on +vaan pelkkää suun pieksämistä, sillä hän, harvasanainen miesrukka, on +niin perinpohjaisesti tohvelin alla. -- + +1892. + + + + +Kelvottomat. + + +Sekin on luultavasti järkähtämättömän luonnonlain seurauksia, kun +nuorissa renkipojissa maalla herää heti, kun ovat pikkuleivän suuhunsa +saaneet, vakava ajatus naimisiin menosta. Tuommoinen, mielestäsi +joutava miehen pala, jota olet taipuvaisempi pitämään talon +elättipoikana kuin renkinä, jolle et mielelläsi uskoisi piippukoukkua +suuhun ja jonka varmemmin uskoisi pyhä-illoin tapaavasi lasten joukossa +häränpyllyä heittämässä eli vareksen pesillä kulkemassa, -- löydätkin +hänet käsikoukussa kävelemässä täysikasvuisten tyttöjen seurassa tahi +"polkkaamassa" maantienristeyksellä ensimäisenä miehenä. Naurat tuota +katsellessasi. Luulet, että nuo tytötkin pitävät häntä mukanansa vaan +leikin vuoksi, jonkunlaisena narrattavana narrina. Naurat yhä makeammin +tuota pilaa, jonka tytöt ovat keksineet antamalla tuon miekkosen +esiintyä joukossaan täysiarvoisena tanssittajana. Sinusta tuntuu kuin +joku hivelisi lauhalla jalkapohjiasi, kun katselet miten se nulikka on +veikeä, pitää itseänsä jonakin ja luulettelee että tytöt hänestä +hyvinkin pitävät, -- ja sinä ymmärrät, että he eivät voi pitää, että se +on aivan täysi mahdottomuus. Ajattelet, ettei koko avarassa maailmassa +löydy ihmistä, joka tuon kanssa naimisiin menisi. + +Mutta vähän ajan kuluttua kerrotaankin, että hän meinaa ottaa akaksensa +sen tahi sen... + + * * * * * + +Kun näki Rompan Iikan ensi kertaa "joukossa" tanssipaikalla, olisi +mieluisammin uskonut hänetkin paimenpojaksi kuin rengiksi, joka +palvelee vuosipalkalla ja ryypiskelee saamansa rahat suuhunsa. Sillä +pikkuinen hän oli, niin mitättömän vähäinen että... + +Mutta vuoden kuluttua siitä, kun Iikka oli ripille päässyt, rupesi hän +jo hommaamaan naimisiinmenoa Hiirosen Matin tyttären Leenan kanssa. + +"Kuka hyvä ihminen senkin ottaa?" kyselivät kummastellen ihmiset, jotka +Iikan tunsivat. + +"Ja jo sekin raukka on, joka tuostakin huolii", toiset arvelivat, jotka +Leenan tunsivat, mutta ei Iikkaa. + +Kun yhdessä vihdoin heidät molemmat nähtiin, lyötiin käsiä yhteen, +naurettiin ja huudettiin: + +"Voi maailmassa! Ainapa se näkyy vakka kantensa valitsevan." + +Oli samanlainen se Leena kuin Iikkakin. Taisi olla vielä lapsuuden +aikuisia variksensaappaita säärissä ja korvantaustat nesteät, -- oli +sellainen tolppasäärinen, möllöhuulinen tytöntynkkä. Vasta viime kesänä +oli ensi kertaa viikatteen kanssa nolastellut ja nyt talvella töikseen +teki puolia emännälle ja joskus, niinkuin leikin vuoksi, nolasteli +kehrätä vanhemman piian hurstinkude-rukilla. + +Kun emäntä toisinansa haukahdellen ja pilkaten taivasteli, että kun +sellaiset kelvottomat yhteen menevät ... ja hänen kanssansa samaa +köyttä nauraen veti muu väki, -- silloin Leena itki ja ajatteli, että +köyhyyden tähden heitä halveksitaan. Ei suinkaan emännällä nyt ole +muuta pärmänttäämistä... Mutta ylönkatsottu mätäs monasti kuorman +kaataa! Kertoi siitä Iikalle, ja niinkuin kaksi tuhman näköistä +varpusta he sitten yhdessä livertelivät, että "jos vaan meill' on +rakkautta, niin Jumalall' on rikkautta" j.n.e. Eikä siitä usein paljon +puuttunut, ettei Iikankin miehekäs sydän heltynyt vesittelemään. Mutta +mies on aina mies, hän röyhisti rintaansa uhallisesti ja teki kamaloita +valoja siitä, että hän näyttää vielä ihmisille, miten ylönkatsottu +mätäs kuorman kaataa! Puheli Leenalle urakoista ja summatöistä, +rautatientöistä ja sen semmoista, vieläpä Amerikastakin ja sanoi, että +vaikka hän on pikkuinen, niin -- maasta se pienikin ponnistaa, +ponnistaa jo! + +Eikä Leena enää itkenyt. Rupesi vaan sanomaan, että ihmiset niin kovin +kadehtivat, ja että se emäntäkin vaan sentähden sellaisia pauhaa, kun +ei päästäisi häntä pois palveluksesta. Iikka luuletteli, jopa ihan +varmana sanoi, että hänen isännällänsä ja emännällänsä on juuri +samanlaiset syyt. + +Mutta eihän sitä kukaan ihminen elämä-ikäänsä palvella jaksa, eikä +viitsikään. Entä sika, kun ei ole mikään pakko! Mäkirannassa häämötti +mökinpaikka, Leena näki jo itsensä lypsämässä omaa punankyytiäänsä ja +puskemassa ruskeata hampputukkaansa sen kupeeseen. Iikalla oli hyvät +saha- ja höylärustingit, Kallion sepän tekemä veistinkirves, +kierunavari ja kamaloota ja hyvä kolmineuvoinen tuppi, jossa oli +timpermannin pännä ja passari... + +Lapset nukkuivat tuuditellen näissä unelmissa lutin sängyssä päitä +yhteen puskien. Olkipatja oli alla, kun ei Leena ollut vielä ehtinyt +rydinpäitä laittaa. Mutta elämä tuntui niin syöttävältä kuin hyvä +lämminleipä. _Toivo_ hymyili jalkopäässä väännellen kummallisen +salaperäistä kameleontti-naamaansa muka sopivaan ja hyväksyvään, +vakuuttavaan hymyyn ... narraili lapsia liukkaalle jäätikölle, +jättääkseen heidät kohta, jahka vaan saisi perässään niin pitkälle, +etteivät enää palaamaan pääsisi. -- + +Hyvät ihmiset ja kylänmiehet nauroivat ja pilkkasivat heitä, mutta +vakavalla sanalla ei kukaan ottanut neuvoaksensa ystävällisesti. Neuvon +tapaisissa puheissa oli aina ilve kärjessä ja sen tähden ei se +pystynyt. Opettavaiset akat näkyivätkin neuvoillansa tarkoittavan sitä, +että vaan saisivat tuota nuorta paria härsytetyksi kiivaammin +yhteenpäin yrittämään, että sitten kuin kaikki niiden toiveet ja +luulottelut maahan romahtaisivat saisivat täyttä kurkkua, +viisaannäköisinä huutaa: "No enkö minä sitä sanonut!" "Minähän juuri +sanoin, että niin käy, juuri niin minä sanoin." + +Iikka ja Leena aavistivat että ne juuri sitä ajattelivat, mutta he +tahtoivat näyttää pitkäänenää ämmille ja antaa palttua kaikille... He +koettelivat käsivarsiansa, jotka jo alkoivat vahvistua niin ihmeesti, +muistelivat mitä osaavat tehdä ja -- kas kummaa: he varmaankin +tulisivat osaamaan tehdä mitä ikänä tahtovat, jahka vaan ehtivät oppia! + +Leenakin ihastui tuosta ajatuksesta perinpohjin. Rakkautta oli kuin +sumua. Kun Leena Iikkaa katseli, tuntui kuin olisi nähnyt aavan meren +rannassa laivan, joka oli varustettu häntä viemään tanssien elämän +kareikkojen välitse, pilkan ja ylenkatseen käsistä tyyneeseen satamaan, +jossa arvosteltaisiin perin toisella tavalla, kuin ihmiset nyt +tekivät... Ja toivo yhä hymyili kameleontti-naamoineen ja pysytteli +todellisuutta koreasti piilossa selkänsä takana. + +Mikkelin aikana kuulutettiin ensi kerta ja pyhäinpäivä-viikolla +ajateltiin häät pitää, oikein rahahäät. Mutta häistä ei tullut mitään, +kun ei kukaan niin paljoa luottoa antanut, että olisi häävarat kokoon +saatu. Pappilassa he kävivät kahden vihillä. Iikan mieleen painui +syvästi papin sanat, kun hän sanoi, että mies on varustettu vahvemmalla +järjellä ja suuremmilla luonnonkirjoilla kuin nainen. Hänen rintansa +paisui jalosta oman arvonsa tunnosta, tuli ehdottomasti ajatelleeksi, +että kyllä se pastori sen tässäkin paikassa oikein tietää, miksei se +sitä tietäisi! Leena se rupesi pehmenemään, kun pappi sanoi, että Iikan +pitää kohdella häntä kuin heikompaa astiaa. Hän ymmärsi sen +vertaukseksi, sillä tunsi oikein todellisuudessa olevansa +vantteratekoisempi kuin Iikka, niin että siltä puolen ei hän nyt +mielestänsä ollut mikään heikko astia. Mutta lahjat ovat moninaiset, +hänellä on huonommat kuin Iikalla... + +Niin he astuivat rohkeasti pyhään aviosäätyyn ja näyttivät pitkäänenää +ihmisille. Tosin sisälsivät "torpankirjat", joiden avulla asiaa +vastustava lakipykälä saatiin tyhjäksi kirjaimeksi, vaan paria syltä +paksua rahkanevaa, johon ei itse rahamiehetkään olleet uskaltaneet +ryhtyä. Vaan Iikka melkein ajatteli, että ei sitä tiedä vaikka hän +ryhtyisi. + +Ensin rupesivat elämään koturina. Mutta ihmeen huonosti oli ansioita +syystalven mittaan, että yritti jo joulun alla tulla leivän väli. +Silmäkulmat alkoivat ryppyyn käydä ja leuka painua rintaa vasten, +toivon kameleontti-naaman päälle oli jotain harson tapaista, omituista +väriä vetäytynyt. + +Iikka oli jo syksyllä sanonut jäähyväiset rengittämiselle ja katsellut +jonkunlaisella riemulla menneisiin kurjuuden päiviin taaksepäin. Vaan +jo jouluna rupesi jälleen ajattelemaan, että jos tässä rengiksi +rupeaisi? Leena yhytti Iikkaa mietiskelemässä ja sanoi että hänkin +kyllä piiaksi menisi, jos vaan sattuisi paikkoja saamaan. + +Joulun jälkeen Iikka saikin paikan, mutta Leena ei. Vaan eihän sillä +suurta väliä. Iikka kun sai talosta ruoan, niin Leenan sopii syödä +Iikan palkkaa. Sitä hän kävikin sitten ahkeranlaisesti poimimassa joka +mielitekoon kuin lapset vitkaan kypsyviä karviaismarjoja. + +Vaan pian rupesi Iikka muikeasti katselemaan, kun akka niin usein kävi. +Leena oli mielestänsä liian hyvä syömään -- söi Iikan palkan niin +tyysten, ettei tahtonut enää tupakkarahoiksi riittää. Siitä rupesi +nurisemaan Leenalle ja kyselemään, että etkö sinä nyt mitään saisi +tehdyksi, että edes vähän ansaitsisit? Leena karvautui: miksei hän +tehdyksi saisi melkein vaikka mitä, kun vaan sais tekemistä! Siinä +oltiin, eikä se siitä parantunut. Iikka ajatteli, että kun Jumala antaa +kesän, niin kylläpä tuo sitten työtä saanee, että itsensä elättää, +vähän säästöllekin panee ja hän, Iikka, säästää niinikään. + +Jumala antoi ensin keväimen ikäänkuin suun avajaisiksi, sitten kesän +täydessä runsaudessaan. Mutta murusia siitä vaan varisi Leenan osalle, +kunnes tuli leikkuuaika. Silloin sitä sai syödä ja herkutella +leikkuukekkereissä, ja mieli ihastui. Vaan vaatteet olivat jo siksi +kuluneet, että leikkuupalkoilla välttämättä täytyi nyt saada uudet, +ristiraitaiset vaatteet ja karttuunahuivin. Kun sitten vielä rahoja +riitti pieneen panokseen kahvia ja sokeria niin... Ja totta puhuen, +tyhjän säästäminen ei maksa vaivaansa! + +Tuli vielä riihiaika. Kaikki tiesivät, että kyllä se Leena riihityössä +on täysi ihminen. Sai "riihimiehen" paikan samassa talossa, missä +Iikkakin oli. Mutta sekin oli niin lyhytaikaista ansiota, että jo ennen +lokakuun loppua oli Iikalle ruinuttamassa että pyydä nyt isännältä yhtä +markkaa, kun aivan mun kenkäni hajoavat jalkaan. Nyt Iikka julmistui ja +sanoi, ettei hän pyytäisi, vaikka et ikänä kenkiä näkisi! -- + +Siitä on jo muutamia vuosia kulunut. Jumala on siunannut heidän +avioliittonsa kahdella perillisellä. Mutta tässä, kun tuli köyhävuosi, +ei Iikka sattunut saamaan rengin paikkaa, kätevämpiä kun oli kyllä +menemään alennetuilla palkoilla. Nyt ei auttanut muu, kuin istua +tyhjäntoimittajana murjottaen, koturina, syödä kun oli, olla syömättä +kun ei ollut. Aina kun oli vaivais-avun antopäivä, lähetti akan sinne +evästettynä muistutuksilla, että pitäisi enempi antaa... "Eihän niin +vähällä voi mitenkään neljä elävää ihmistä toimeen tulla. Pitää sanoa, +että lapset ovat kipeinä ja mulla on sydänalustatauti." + +Ja herra ties eikö hänellä edes lie ollut jotain sellaista, kun oli nuo +ennen niin paksut posket ohkaisiksi käyneet ja ääni kähisi, kuin olisi +ollut viime viikkoja elävä keuhkotautinen. Ihmiset osoittivat viisaan +näköisinä sormillaan ja sanoivat: "Kas nyt, enkö minä sitä sanonut? +Minä sitä samaa sanoin, muistattehan? -- että kerjuu siinä on edessä +ennen pitkää, kun kaksi kelvotonta yhteen menee." + +Tuota sanoessaan tuntuivat eukot ikäänkuin huokuvan omasta hyvinvoinnin +tunnostaan ja omistavan itselleen kunnian siitä, että olivat "juuri +niin sanoneet". Vaan jos he sen sijaan, että härsytellen noille, +mielestään kelvottomille "niin sanoivat", olisivat silloin ottaneet +äidillisesti Leenan hampputukkaan ja vieneet makaamaan tuvan yli +sänkyyn, olisivat sitten antaneet Iikalle ympäri korvia, niin molemmat +varmaankin olisivat vähän lauhtuneet halussaan pyhään aviosäätyyn +päästä. + +Jos heillä nyt, kun itse kykenemättöminä kunnon tavalla leipäänsä +ansaitsemaan, kun nälkäiset lapset voivotellen itkevät viattomina +ihmiskunnan leväperäisyyden uhreina, kyselisi: "mitä sanoisit +_nyt_, jos silloin kun sinä pihisit rakkaudesta kuin kumipallo ja +kiirehdit tulisella vauhdilla avioliiton satamaan, olisi joku ottanut +sinun otsatukkaasi ja sanonut: + +"Hiton kakara, etkö ymmärrä huuttia, taikka minä annan, että tuntuu!" + +Iikka ja Leena ihan varmaan huutaisivat yhteen suuhun: + +"Ah, hyvä isä, kunpa joku hyvä ihminen oliskin sen tehnyt!" + +1893. + + + + +Isäntä, hevonen ja koira. + + +"He-voi-nen!" + +Se lentää kuin ihme, katkaisee kolkkoa talvista taivalta. Kuuvalossa +näkee valkean huurun nousevan hevosen ruumiista ja haihtuvan hitaasti +tyvenessä pakkas-yössä. Tilanomistaja Kouttinen, "_hän itse_" +istuu reen perässä, paksun turkin sisässä ja huutaa tuon tuostakin +hevoselle, kiirehtii sen kulkua, kun on niin kylmä ja kiire. Hevonen +juoksee, taival lyhenee. Jo häämöittää kuuvalossa tuolla taloinen +ryhmä. Yhä kovemmin juoksee hevonen, senkin on niin kylmä, menis +mielellään kotiin, ottais loimen selkään ja appeita eteen. Niitä kai se +nyt muistaa, niiden perään juoksee... + +"Tpruu!" Isäntä tempaa suitsista; on tultu kestikievarin tiehaaraan ja +sinne käännytään. Kummallista: musta tekee pientä tenää, se tahtoisi +vaan kotiin rientää. Juuri kuin edellyttäen sitä, mitä otaksuu mustan +ajattelevan, äännähtää Routtinen: + +"Nooh, pian siellä käydään ... mene vaan." + +Juuri kuin järkevälle, ajattelevalle kumppalille! Ja musta, ikäänkuin +ymmärtäen puhelun, menee, mutta hienosti huomattavaa vastenmielisyyttä +osoittaen. -- -- -- + +On niin kylmä. Musta värisee selkä koukussa kestikievarin pihassa. Jo +kaksi tuntia on Routtinen itse sisällä ollut. Porstuan kamarin +ikkunasta tuikkaa valkean valo. Yhtämyötään mustan pää sinne kääntyy ja +kummallisesti odottelevan näköisillä silmillään tuijottelee valoa +kohti. Taivaslaella heloittaa kuu täysimmillään. Sen valossa sopii +katsoa mustan silmiin, kun se tuonne akkunaan tirkistää! Huomio kiintyy +yhä enemmän hevoseen: sen kyyryyn vetäynyt selkä, koukistuneet +etupolvet, nuo ripuksissa olevat korvat, jotka pienenkin äänen, tahi +rahinan kuullessa luppoutuvat tarkalla huomaavaisuudella kuuntelemaan. +Mikä kärsimys, mikä tuskallinen odotus, mikä ihmisellisen järkevä +tunnelma sen silmistä luistaa! Ja se on vaan eläin, rääkätty, opetettu +ja kilpa-ajoissa palkittu. -- -- -- + +"Minulla on sellainen hevonen, että pois siitä olla pitää!" huutaa +_hän itse_ siellä porstuan kamarissa ja lyö nyrkkiä pöytään +kestikievarin nenän edessä. + +"Hyvä se hevonen on", kehuu toinen, "eikö sille vilu mahtane tulla +siellä, kun näin kylmä on?" + +"Viluko?" Hän rupesi kiroilemaan. Vai vilu! Ja jos tuleekin niin +tulkoon, kyllä _hän itse_ lämmittää... Koni on hänen omansa, eikä +siihen tule kenenkään mitään. Hänen hevosensa pitää oppia kaikkeen, hän +on isäntä, hevosmies ja kyllä hän tietää hevosten "vääsingin." Hänen +hevosensa pitää olla niinkuin ajatus. "Sillä on lihaa päällä, ei sitä +ole opetettu näljällä elämään!" + +Nyrkki taas läjähti pöytään -- ja musta vavahti, katsoi ikkunaan. + +Vihdoin Routtinen tuli ulos. Kun hän portaille astui, höristeli musta +jo vastaan. Se oli niinkuin nuhteen ja anteeksiannon tapaista +ystävällistä mutinaa. + +Routtinen oli juonut ja hoiperteli. Musta katseli tarkoin tutkien, kun +hän hoiperrellen läheni. Isännän likelle tultua musta yht'äkkiä +kuorsasi, heilautti voimakkaalla heitolla päätä, pudisteli sitä, +kuopasi jalallaan lumista pihaa ja kiinnitti vauhkat, pelkoa osoittavat +silmänsä isäntäänsä. + +Yhä valaisi kuu mustan silmiä, joissa hurjistunut ilme aste asteelta +tuli yhä selvemmäksi. Tuuli, joka oli alkanut hiukan henkiä, toi jo +portailta asti oluen hajua mustan sieramiin. Kun isäntä pääsi ääreen, +kurotti se päätänsä häntä kohti, kuorsahti rajusti ja alkoi +levottomasti muutella jalkojaan. + +Kievarin isäntä tuli Routtisen kanssa. Selitettiin jalkoihin +sekautuneet suitset. Musta riehui ja tahtoi paeta jokaista isäntänsä +lähestymisen yritystä. Routtinen huusi ja karjui. Sai vihdoin kievarin +avulla itsensä lähtökuntoon. + +Musta lähti kuorsaten hyppäämään kuin hirmua pakoon. Routtinen ei +tahtonutkaan sitä kiinni pidellä vaan huutaen ja rähisten lisäsi sen +vauhtia. + +Kotipihaan saavuttiin klo 12 yöllä. Kontistuneena oli mies rekeensä +nukkunut. Hevonen seisahti rauhallisesti tallin eteen, hirnahti, +tallista vastasivat toiset... Renki jo tulee ulos porstuan ovesta ja +lähenee hitaasti, unisin silmin ja myrryisenä rekeä. + +Tarkastettuaan ja saatuaan selville, että isäntä siellä vielä sentään +elävänä kuorsailee, tyrkkää hän tätä kylkeen ja murahtaa: + +"Eiköhän olisi paras nousta." + +"Häh?" Routtinen unentöpperössä kysyy. + +Renki jo silloin mustaa valjaista päästelee ja sieltä sanoo: + +"Te olette nyt jo kotona." + +"Hääh?" tutkii isäntä vielä mutta alkaa kuitenkin jo nousta. Pääsee +vihdoin oikein seisomaan ja kompuroi reestä pidellen hevosen ääreen +tämän lautasia vasten käsillään nojailemaan. Siinä halli alkaa häntä +ystävällisesti lähennellä, hyppii ulisten rinnoille, kiertelee sinne +tänne ja heiluttaa mielihyvissään häntäänsä. + +"Halliko se on?" tuumii Routtinen ajatuksiinsa vaipuneena ja +ystävällisesti. Mutta samalla musta liikahtaa, käsi luiskahtaa sen +lautaselta ja isäntä kaatuu... Musta pelästyi, halli alkoi haukkua ja +renki riensi auttamaan isäntää. Tämän sappi oli jo ehtinyt paisua +kovasti ja puhisten koperoitsi hän reestä jotain. + +Musta jo oli asettunut, se höräili ystävällisesti rengille, haisteli +sitä ja turpaansa sen kaulalle pani ja siihen puhalteli. Matti päästeli +valjaita, olisi jo mielellään jonkun ystävällisen sanan sanonut +mustalle. Mutta jostain syystä ei hän nyt tahtonut ääntään ilmoittaa, +hiljaa vaan oli kuin myyrä. + +Muut eivät sitä huomanneet mitä _hän itse_ aikoi, ennenkuin ruoska +läimähti mustan lautasille yhden ... kaksi ... kolme ... useampia +kertoja. + +Syntyi yleinen epäjärjestys. Musta hyppi kuin hullu. Matti sitä koetti +kiinni pidellä ja kieltää sekä isännälle karjua... Meniskin muuten ja +ottais ruoskan pois, mutta musta yllättelee karkuun, se riehuu niin +vietävästi, että ajokalut jalkoihin sekautuvat ja Matinkin aatami jo +tahtoo nousta. + +"Mi-minä olen itse minä!" Samassa sai Matti ruoskasta ympäri korviaan +kihelmöivän läimäyksen. -- -- -- + +On aamu. Routtinen on jo noussut, pukenut housut ja saappaat +jalkoihinsa. Halli pistäytyy kamarin oven raosta sisään ja juoksee +häntää heilutellen isäntänsä luokse viisailla silmillään tämän katseita +etsien. Mutta Routtisella on pää kipeä ja koiran ystävyys tuntuu +tunkeilemiselta ja härnäämiseltä. Hän potkasee sitä jalkaan +armottomasti, kovasti ja älähtää: + +"Ka hullunako se on tuo koira?" + +Kiljahtaen juoksi koira sängyn alle, korvat luimussa, ruumis matalana +ja häntä koipien välissä asettui sieltä sitten kummallisen kysyvänä +tutkimaan isäntänsä synkeitä silmiä. + +Tuossa olisi Routtisen pitänyt osata katsoa vähän syvemmältä hallinsa +silmiin! Mutta hän vaan haukotteli väsyneesti, tuijotteli yhteen kohti +ja paneusi vihdoin uudelleen makaamaan. Silloin koira tuli sängyn alta, +katsahti luihusti vielä isäntäänsä ja meni oven luo, vingahti, raapasi +ovea ja näkyi tahtovan kaikella muotoa pois kamarista. Ovi avattiin +tuvasta päin ja koira puikahti nähtävällä riemulla pois isännän +seurasta -- jonka kanssa hän hyvin usein sängyssä makasi. + +1894. + + + + +Isä on Ameriikassa. + + +Samoin kuin tuhansille muille, talollisille ja mökkiläisille, oli +Vareslahden Mikollekin ensin "pistänyt päähän" ajatus Ameriikkaan +menosta. Siitä se rupesi tehomaan ja paisumaan, kunnes se +sydäntalvella, tuossa tammi- ja helmikuun aikoina tuntui jo vieneen +miehen auttamattomiin. Se ei ollut enää kalvea ajatus, jota saattaa +sietää, se oli paisunut mokottavaksi sydämmen tuskaksi. Ajatus jo eli +aivan Ameriikan "toiveiden vuorilla" ja kaakerteli siellä etsien tuota +ikuisesti etsittyä elämänkiveä. + +Ensin se oli ollut vaan yksityinen salaisuus, Mikko kärsi ja iloitsi +vaan itse ajatuksistansa. Mutta erään kerran kun vaimo tuskitellen +vaikerteli, että "kun ei tämä kitu näy meidän mökistä koskaan +loppuvan", silloin Mikko puhkasi paiseen ja sanoi: "Loppuu se, kun +lähden tässä kevätpuolella Ameriikkaan." + +"Sinäkö?" kysäsi vaimo, ja kummallinen, ilon ja omituisten aavistusten +tapainen loisto värehti silmistä. + +Sinä päivänä ei vaimo enää tuskitellut. Hän kohteli vaan jonkullaisella +suuremmalla huomaavaisuudella miestänsä. + +Lähtöpuuhista tulikin tosi kevätpuoleen. Mikko sai matkarahat +panttaamalla kartanonsa niiden vakuudeksi. + +Vaan mitä lähemmäksi tuli lähdön ajat, sitä ajattelevaisemmaksi kävi +vaimo. Kun mies toisinaan kyseli, että "mikä sinua vaivaa?" ei sanonut +juuri mitään syytä. + +Lähtöpäivä tuli. Vaimo itki aamusta alkaen -- eikä se suinkaan +parantanut hänen hiukan kipeitä silmiään... + +"Älä nyt itke", sanoi mies usein. "Jos kaikkivaltias onnea suo, niin +eihän tässä nyt ijäksi erota." + +"No ei suinkaan, mutta..." + +"Mitä mutta?" + +Miehen mielestä piileili tuossa jotain epäluuloista. Vasta sitten kun +eronhetki löi, vaimo hyvästellessä kavahti kaulaan haikeasti itkien ja +änkyttäen: + +"Älä unohda, isä, minua ... muista lapsia..." + +"Unohda! Mitä sinä ajatteletkaan... Sinä puret sydäntäni +epäluulollasi." + +"En, Mikko rakas, en sitä tarkoita. Mutta kun maailma on niin +kavala ... ja minulle hoidettavaksi jää nuo kolme pienoista. Tupa on +matkarahoistasi pantattuna ja... Älä pahastu, isä, mun sydämmeni on +niin täysi..." + +Mikko oli jo ollut sanomaisillaan kovan sanan, mutta sydän pehmisi, kun +vaimo yhä kaulassa riippui. Sitten otti hän lapset vuorotellen +syliinsä, suuteli, suuteli, vuorotellen yhtä ja toista ja sitten vielä +äitiä... + +Hyvä Jumala! Mikko ei ollut koskaan luullut olevan niin vaikeata jättää +niitä. Ja niinkuin tulva tuli päälle ajatus: jos tulisi joku ja +tarjoisi työtä, niin en menisi, en. + +Mutta lähteä täytyi. + +Vaimo itkeskeli pari päivää. Se oli haikeata, mielikuvitusten tuottamaa +sydämmen tuskaa. Vaan sitten ne alkoivat vähitellen kuivaa "tollareita" +ajatellessa. Lapsetkin niitä ajattelivat, kertoivat kylässä: "Ameriikan +taaloja isä lähettää makeisrahoiksi." + + * * * * * + +Ensimmältä Mikko kirjoitti usein. Lähetteli rahojakin, vähän silloin, +vähän tällöin. Lupasi aina tuonnempana isompiakin summia lähettää, pani +nyt aluksi vaan niin kuin maistiaisiksi. + +Kului vuosia. Kirjeiden välit harvenivat harvenemistaan, rahakirjeiden +vielä arveluttavammin. Oli huonot ajat, piti muutella ja sairastaakin, +kertoi. Mutta kehoitusta parempaa toivomaan riitti aina. + +Vaan äidin katseet rupesivat jo surullisiksi käymään: leipä alkoi tehdä +yhä kiinteämmin tiukkaa. + + * * * * * + +Jo on Mikko ollut poissa viisi vuotta. Toista vuotta on siitä, kun on +kotiinsa kirjoittanut. + +Tulee kevät. + +Pääsky palaa Pohjolaan, rakentaa pesänsä myöskin Vareslahden matalan +mökin räystään alle. Päivät pääksytysten se kertoo lapsille etelän +hedelmällisistä maista, missä rusinat kypsyvät ja pulleat, komeat +viikunat notkistavat emäpuiden mahtavia oksia. Lapset eivät ymmärrä +mitä pääsky kertoo, mutta että se on jotain ihanaa, jotain, josta +kannattaa riemuita sen he ymmärtävät: taputtavat ihastuneina pieniä, +laihoja kätösiänsä. + +"Onkohan tuo pääsky nähnyt isää?" virkahtaa eräänä päivänä keskimmäinen +lapsista, tyttö. + +"Voi kun tietäis!" vanhin sanoo. Ja nuorin, johdatettuna ajattelemaan +isästä, jota ei hän ensinkään muista, kysäsee: + +"Oliko isä väkevä?" + +"Oli", vanhin vakuuttaa. + +"Kun isä tulis kotiin!" sanoo keskimäinen. -- + +Mutta isästä vaan ei kuulu mitään. + +Mökin ympärys vähitellen ruohistuu, marjapensas multipenkin vieressä +alkaa kukkia. Äiti kääntää perunamaatilkut kivenkoloissa ja kätkee +sinne siemenen, lapset innokkaina apulaisina. Kesän tullen, alkaa +lasten kalpeille poskille nousta hiukan punakampi ruso... Niinhän se on +kuin ruokaa tuo ihana kevätilma! Äidinkin sydän kevenee hiukan, suven +armaus sitä sivelee toivon hienoisella pensselillä ja antaa +tulevaisuudelle hiukan vaalakamman värin. Hän vetää perunamaan seipään +nenään tuulettumaan Mikon karvalakin, levittää turkit ja huivin +aidalle, -- näkeehän kotiin tullessa, ettei täällä ole unohdettu, eikä +annettu koin vaatteita raiskata. + +Siihen tulee juuri isäntä, jolta Mikon matkarahat ovat lainatut. + +"No, kuuluuko siltä Mikolta enää mitään?" kyselee. + +Vaimo vähän hätäilee. Paha sanoa niin, paha näin. "Noo, ei siltä nyt +aivan hiljan ole..." + +"Koko lurjus sekin! Jollei siltä nyt pian tule rahoja, niin mun täytyy +myydä tämä mökki ja nuo peltotilkut. Vähän ajan kuluttua ei ne enään +riitäkään." + +Vaimon sydän tahtoi ehtyä, eikä voinut keksiä juuri mitään sanottavaa. +Vasta sitten, kun mies lupaa tulevaan kevääseen vielä odotella, vasta +sitten alkaa henki helpommin kulkea. Tulee syksy. + +Äidin silmässä on yhä useammin kyynel. Hänen painava mielialansa puhkee +toisinaan nurpeaksi, tuskalliseksi purkaukseksi lapsia kohtaan. Silloin +kyyristyvät he penkin loukkoon, pimeään soppeen ja yksi kolmesta +kuiskaa: + +"Kun ei se isä tule kotiin!" Siihen toinen virkkaa: "Niin kotiin! kun +sillä on uusi akka." Lapset eivät täysin tajua koko laajuudessaan, mitä +se merkitsee, kun kerrotaan, että isällä on uusi akka. Mutta +katsellessa äitiä, jonka silmästä ei kyynel enää katoakaan, joutuvat he +vaistomaisesti käsittämään, että isä on hyvin, hyvin häjy, että äidin +on paha olla ja heillä on nälkä... + +Mutta isästä vaan ei kuulu mitään! + +1893. + + + + +Ennen ja nyt. + +(Ote Janne Eerosen päiväkirjasta.) + + +Minä olen ollut miehen iässä jo muutamia vuosia, miehen reiässä +niinikään. Olen toisinaan istunut elämän kiikkurattaissa ja menestyksen +virkut varsat ovat lennättäneet minua suvi-illan vienossa hämärässä +lumoavia lehtokujia pitkin. Sellaiset tiet ovat suoria, hyvästi +hiekotettuja, kivistä puhtaaksi haravoittuja. Vahinko vaan, että niitä +on ollut niin lyhyitä palasia matkani varrella. Tulee tuon tuostakin +äkkikäänteitä, aivan aavistamatta. Loppuu hyvästi hoidettu tie ja +lehdot. Aukiaa erämaan kaltainen aavikko eteen. Saattaa toisinaan +tapahtua, että tiekin loppuu kokonaan ja rattaat vajoavat aksilaa +myöten liejuun, jopa joskus nurinkin keikahtavat. Silloin onnettaren +virkut varsat pudistelevat valjaansa ja karkaavat, katoavat kepeänä +sumuna silmistäni. + +Sellaisissa tapauksissa olen tukalassa tilassa: suo siellä, vetelä +täällä. Monesta kokemuksesta olen jo tottunut, että silloin ei auta +muu, kuin itse hypätä liejuun, vääntää kukistuneet rattaat pystyyn, +tarttua aisoihin ja ruveta vetämään. Tämä on tukalaa työtä, se käy +raskaaksi, kun vajoo lokaan, pehmeään suomutaan itse ja kuorma. Mutta +ei auta, eteenpäin täytyy pyrkiä vaikka etanan lailla. Palaaminen ei +tule kysymykseenkään. Tie takana on suljettu menneisyyden +kukistamattomalla rauta-aidalla. + +Mutta levätä saa. Toisinaan pidätyn lepäämään, istun suosta ylenevälle +mättäälle. Mättäät hyllyvät, painuvat alemmaksi eivätkä tunnu +turvalliselle. Mutta sellaisissakin tiloissa saattaa kyllä levähtää, +kun vaatimukset eivät ole korkeammalla kuin mättään nenässä. + +Siinä silmä vaistomaisesti tähystelee näköpiirin etäisimpiä kolkkia +myöten, etsien onnettaren tulisia, vauhkoja varsoja. Huulet supistuvat +viheltelemään: kuulla jos sattuisivat ja palaisivat aisoihinsa. Mutta +aavan suon omituinen kaiuttomuus karkoittaa heti kutsumishalun. + +Kun on tottunut tällaisiin kolttosiin, ei sentään epätoivo valtaa, +sillä mielessä on vaistomainen vakaumus: kylläpä he palaavat, kun +tietkin paranevat. + +Pyyhkäisen rauhoittuen hikeä otsaltani, päätän todella hetkisen +levähtää ja unohtaa. + + * * * * * + +Mutta muisto ei tyydy levähtämään. Se luikertelee takaisin entisyyden +rauta-aidan taakse. Se viilettelee siellä mielin määrin ja tuo viestejä +minulle. Kykenemättömänä persoonallisesti murtamaan menneisyyden +rauta-aitaa, istun mättäälläni ja suloisella nautinnolla otan vastaan +menneisyyden muistoja. + + * * * * * + +Muistoni palaa erinomaisen usein takaisin kylään, kotiin missä synnyin. +Siellä se askartelee, nuuskii jokaisen kivenkolon, jokaisen soppelon; +pälyilee lymysillä talollisten kartanolla, viilettelee pitkin +monimutkaisia metsäpolkuja, joiden poukamat ja monet omituiset +merkillisyydet vielä himmeästi tuntee. Mihin liittyy tuhansia, jos +jonkinlaisia syrjämuistoja, merkillisempiä ja vähemmän merkillisiä, +mutta kaikki omituisesti viehättäviä. + +Minulla oli tovereita, kasvinkumppaneja, Jaskoja, Miskoja, Jusseja, +Kalleja. Useimpain kanssa minä muistoissa elän, mitä minkin kanssa +teen. Sitten on vanhoja mummoja, ikäloppuja hampaattomia ukkoja. +Keski-ikäisistä, toimellisista ihmisistä ei muistini paljon välitä. +Meillä ei ollut mitään tekemistä sellaisten kanssa. He olivat liian +jokapäiväisiä ... eivät ymmärtäneet meitä. Olivat vaan melkein +alituisella sotakannalla kanssamme. Meillä oli eri tarkoitukset, heillä +taas erilaiset. Mutta nuo vanhat ukot ja vanhat mummot, heistä me +pidimme. He elivät paljon kanssamme. He kertoivat meille verrattomia +juttuja omasta lapsuudestaan, meistä ne tuntuivat muinaistaruilta, +mutta sitä viehättävämpiä ne olivat. + +Varsin hyvin muistan suven, kun olin 8 vuotias. Silloin opin minä +uimaankin. Kotini lähellä oli isonen oja. Siinä me pojat päivät +pääksytysten räppäilimme. Siinä oli kolmen kyynärän pituinen allikko, +missä eivät kädet ulottunet pohjaan. Siinä opeteltiin, uitiin kilpaa. +Vesi sekautui polskaroidessamme savivelliksi, harmaaksi, kuraiseksi. +Mutta se oli lämmintä. Oltiin ojassa viisitoistakin kertaa päivässä. +Eikä vesi koskaan ehtinyt välillä selkenemään. Siitä vihdoin uskalsimme +jokeen. Silloin oltiinkin jo miehiä, ainakin olevinansa. + +Väliajat askarreltiin hiekkakoloissa, tehtiin pieniä kärryteitä, +kaivettiin ojat kahden puolen, jopa poikittainkin. Poikkiojain ylitse +rakennettiin kivisiltoja. Ajettiin pienillä ja suurilla puuhevosilla, +joilla oli perässä asianmukaiset rattaat. Oli meillä pienet lapiot, +pienet aurat. Peltoja raivattiin mäkeen, kynnettiin, kylvettiin, +ojitettiin ja aidattiin. Hevoskauppoja tehtiin, ostettiin, myytiin, +vaihdettiin. Maksun välikappaleina oli ruostuneita rautanauloja, +vanhoja nappeja ja mitä milloinkin. Meistä nähden olivat sellaiset +arvokasta tavaraa, vaikka ikä-ihmiset niitä pitivät hylkyroskana. + +Me olimme ahkeroita, päivät ei mitenkään tahtoneet riittää, aina tuli +kesken ilta. Monasti olin yötä toisten luona. -- Minun kotonani oli +taas yksi ja toinen vuorostaan. Emme tulleet ilman toveritta yötä +toimeen, emme edes unta saaneet. Vanhemmatkaan eivät lopulta +vastustaneet, hekin tottuivat tähän. + +Ja minulle on jäänyt sellainen ajatus, että vanhempanikin lopulta +kaipasivat noita minun yövieraitani. + +Se oli autuasten aikaa, lasten aikaa. Jos näimme itkeviä, elämän +huolissa huokailevia ihmisiä, saatoimme ottaa osaa, jopa +sankarimaisesti uhrautuakin. Mutta joskus lankesimme pilkkaamaankin +sellaisia. Mitäs itkee? sanoimme, raukka, porukontti! Ei me itketä, ei +me surra!... + +Me emme koskaan haikeasti valittaneet puutteitamme, kun saimme olla +omia olojamme. Kun vaan rakennuksemme saivat olla rauhassa, kun ei +teitämme ja siltojamme rikottu, kun ei mitään kapineitamme varastettu, +niin -- silloin emme kaivanneet mitään, en ainakaan muista mitään +sellaista. Mutta jos joskus jotain kaipasimmekin, jota eivät +vanhempamme, eikä kukaan suostunut hankkimaan, niin me lohdutimme +itseämme: kun kasvamme, niin itse hankimme, oikein omituiseksi... + +Väliin näyttää minusta siltä, kuin tämän aikaiset lapset olisivat +tyhmempiä, vähemmän kehittyneitä ja saamattomampia kuin minun +aikaiseni. En tiedä miksi se näyttää sellaiselle, enkä minä taida sille +mitään. Mutta sellainen ajatus on minussa melkein pysyvänä +vakaumuksena. + + * * * * * + +Minä en ole enää moneen vuoteen ollut lapsi. Minä olen nähnyt tuulta ja +tyventä. Olen vaihtanut ja ostanut oikeita hevosia, olen tehnyt oikeita +siltoja, aitoja, peltoja ja teitäkin olen tehnyt. Olen ollut +poismuuttaneena syntymäkylästäni parikymmentä vuotta, -- +_kaksikymmentä vuotta_. + +Kun onnettaren virkut varsat väliin pillastuvat ja heittävät minut, kun +istun käsi poskella ja muistelen lapsuuteni aikaa, kotikylää, +tovereita, huoletonta elämää ja ajatustapoja, silloin minä jään kauaksi +aikaa käsi poskelle. Minulta saattaa kyynel vierähtää, ja minut valtaa +sanomattoman haikea ikävä. + + * * * * * + +Joskus käy entisiä lapsuuden tovereita luonani. Useat heistä asuvat +siellä kotikylässä; kaksi on muuttanut pois, niinkuin minäkin. Monen +kanssa en ole enään muuta kuin tavallinen hyvänpäivän tuttava. Minulla +on jo kymmeniä myöhemmin saatuja, paljon likeisempiä tuttavia. + +Mutta milloin yksikin heistä, noista lapsuuden ystävistäni sattuu +tienoilleni, helähtää sydämmeni kantelossa omituisen hellä kieli. Minä +kutsun hänet, lapsuuden ystäväni, tieltä tupaan, tarjoon tupakkaa ja +käsken kahvia toimittamaan. Ja, omituista sekin, miten eukkoni +menettelee, vaikka hän on kotoisin kokonaan toiselta haaralta. Huomaan, +että hänkin erityisellä tavalla kiirehtii kahvia lapsuuden ystävilleni. + +Minä haparoin kiinni jutun päästä, kyselen sitä, tätä, ja vienosti +hätäillen vien jutun melkein väkivallalla niihin "entisiin aikoihin." + +Mutta minä en saa häntä innostumaan, tuota Jaakkoa, Kallea, mikä heistä +milloin lieneekin, joka asuu vielä siellä syntymäkylässäni. Kun minä +kaivan esiin jonkun muiston, puhdistelen sitä, silittelen sitä ja +esittelen hänelle: "muistatko?" Hän saattaa hymähtää kylmästi: "siitä +on jo niin pitkä aika, ettei niitä kaikkia muista." + +Tuo tavallisuuden mukaan tekee minuun tuskallisen vaikutuksen. Minun +tulee paha olla. Tuo lapsuuden ystäväni alkaa näyttää kovin puisevalta, +jäykältä koko mies. Hänen muistamattomuutensa, kylmyytensä, +puisevuutensa melkein äköittää minua. Hän ikäänkuin vetää repaleista, +ikävän näköistä esirippua noiden, minulle niin ihanain muistojen eteen. +Minä tarkkailen häntä pettyneen katseilla kiireestä kantapäähän asti. +Koko mies muuttuu vähitellen silmissäni: ei hän olekaan tuo entinen +Kalle ... hän, jonka kanssa _silloin_ niin monta monituista +kertaa... Minulta melkein tunkee itku. Minä kun aina kuvittelen nuo +synnyinkyläni ihmiset aivan toisenlaisiksi kaikkia muita ihmisiä. +Noinko se onkin? Ovatko nekin muuttuneet? + +Surkea todellisuus laskee päälleni kuin sumu: ne ovat muuttuneet, +nekin! + +Mutta minä en ota sitä vähällä uskoakseni. Minä alan uudestaan, vien +hänet jutuillani yhä syvemmälle lapsuuteen. Minä varoen vältän enää +kyselemästä muistatko. Tahdon panna kaikkeni elähyttääkseni hänen +muistiaan. Ehkäpä lämpenee! ajattelen. + +Minä lopetan viisaasti valiten sellaiseen kohtaan, johon hänen +ehdottomasti pitäisi jotain liittää, jota hänellä täytyy olla +muistissaan. Silloin saattaa hän ruveta sanomaan esimerkiksi: "kun +tuohon nyt vähän heittäisi lunta, niin nyt olis täysi rekikeli". + +Sellaisessa tapauksessa minun sappeni paisuu ja minulla on täysi työ, +kun pakotan sitä ohenemaan. + +Kun hän lähtee, surkuttelen minä häntä. Useimmiten taivun hänelle +anteeksi antamaan vasta noin vuorokauden kuluttua. Sillä välin +aprikoitsen asiaa monipuolisemmin. Minulla on _siellä_ vaan +lapsuuden muistot, hän on _siellä_ vetänyt elämän kuormaa. Hän on +jo ehtinyt sataan kertaan umpeen ajaa silloin hiihdetyt, lapsuuden +aikaiset ladut. Hän on ne unohtanut jokapäiväisyyksien joukkoon. +Minä olen vetänyt _täällä_ elämäni kuormaa. Minulla on _siellä_ +auki lapsuuden aikaiset ladut. En ole siellä koskaan mitään +huolehtinut; kaikki semmoiset asiani tiloittuvat tänne. Mutta joka +kerta kun tapaan heitä, syntymäkylässä asuvia lapsuuden ystäviäni, teen +minä uudestaan samalla tavalla: koetan heistä urkkia esiin lapsuuden +muistoja. Harvoin se hiukankaan onnistuu. Useimmiten menee yritys +myttyyn. Silloin minun täytyy aina tehdä äskeiset johtopäätökseni +uudestaan. Ja se, että niin saan tehdä, se elähyttää minua, se auttaa +minua vireillä pitämään omia muistojani. + +Kun saan jommankumman niistä lapsuuden ystävistäni käsiini, jotka +sieltä syntymäkylästä ovat myöskin pois muuttaneet, silloin on minulla +verratonta. Erittäinkin toinen heistä säilyttää muistonsa tarkoin. +Kun hän käy luonani, tahi minä hänen luonansa, jaarittelemme +loppumattomiin. Meillä kyllä on erilainen yhteiskunnallinen asema. +Mutta me emme kaiho toistamme. Sydämmemme saattavat sulaa yhteen +_lapsuuden muistoissa_. Ja kumpanenkin meistä pitää arvossa sitä, +että niin saattaa tapahtua. + + * * * * * + +Joskus käyn katsomassa syntymäkylässäni. Minulle ilmestyy väliin sinne +niinkuin asiaa, vaikka ei olekaan mitään semmoista. Viimeaikoina on +mielitekoni kuitenkin vähitellen laimentunut. Vanhoista, minun +aikaisistani rakennuksista katoaa yksi toisensa jälkeen. Aika ja +uudistushalu kuluttavat sieltä muistoni esineitä kuin ahmatit. Nuo +vanhat rakennukset, jotka eivät vielä ole kokonaan kadonneet, ovat +saaneet kuitenkin korjausten kautta jotain vierasta itseensä. Vanhat +ladot katoavat sukupuuttoon. Eräskin talo, minkä kartanolla aina oli +varsinainen piilosillaolo paikka, sekin on melkein kokonaan muuttunut. +Silloin oli siinä vanha, erinomainen leskiemäntä. Hän oli äitini +tuttava ja minun suosijani. Nyt asuu siinä aivan vieraita ihmisiä. +Kartano on kokonaan mullistettu, ainoastaan sikoläätti ja sauna ovat +vanhallaan. Vaan niihin, niihinkin liittyy monta, monta muistoa. +Sikoläätin nurkan takana olen tuhannen kertaa seisonut piilossa +piilosilla oltaessa, jokainen halkeama sen seinähirsissä, omituinen +oksa, tahi piinlohkioin, -- kaikki ne ovat vanhoja tuttuja. Saunassa +taas olen kymmeniä talvisia sunnuntaipäiviä satuja kertonut ja kuullut +kerrottavan. Kun pakkanen tuikeasti nurkissa paukutteli, kun +talollisten isot tuvat olivat kylmänhörneitä, silloin saunassa lämmin +suloisesti hyväili ja teki tuon mustan huoneen kodikkaaksi ja +hauskaksi... + +Minun tekee toisinaan mieli jäädä seisoskelemaan näiden huoneiden +patinoille. Mutta minä en oikein uskalla, häpeen tuota vierasta väkeä. +Jos huomaisivat, ajattelen, ja tulisivat kyselemään, seisoskelemiseni +syytä tiedustelemaan, niin mitä sanoisin heille? Olen vaivannut +päätäni, keksiäkseni jotain tekosyytä. Mutta minä en ole löytänyt +pätevää. Sanoa taas suoraan, että katselen tuota sikoläättiä ja +uudistan lapsuuteni muistoja, sitä en ilkiäisi. Se näyttäisi minusta +itsestäkin kovin hullulta ja naurettavalta. Vaikka eivät nuo ihmiset +olekaan minulle koskaan puhuneet luotua sanaa, tunnen minä kuitenkin +melkein vihaavani heitä; pidän heitä nenäkkäimpinä, uteliaimpina +ihmisinä koko maailmassa. + +Yhä harvemmin käyn syntymäkylässäni. En tahdo siihen tutustua +sellaisenaan kuin se nyt on. Tahdon mielikuvituksissani säilyttää sen +vanhallaan. Tahdon muistella sitä sellaisenaan. Se, se on minulle +nautintoa. + +Kun nousen mättäältä, jolla olen levännyt, on joskus tapahtunut, että +muutaman askeleen päässä saavutan, löydän tasaisen tien. Onnettaren +varsat tulevat silloin kuin leipurit, itsestään. Minä asetan ne +aisoihin ja lähden vakavasti ajellen eteenpäin. Silloin muistuvat +lapsuuden ajat harvemmin mieleen. Silmät tähtäilevät uteliaina +eteenpäin, tutkien ja aprikoiden edessä olevaa matkaa. Ajatus +askartelee olevaisissa oloissa. Muistot tulevat tuomituiksi +lapsellisuuksien joukkoon. Etsin ainoastaan tämänaikaisia ystäviäni, +nykyisiä henkiheimolaisiani; olen mielestäni enemmän käytännöllinen... + +Mutta sittenkin pidän enemmän itsestäni silloin, kun saatan istua +alallani, unohtaa päivän harrastukset ja muistella entisiä aikoja. +Kuvittelen silloin aina mielessäni, että minulla on kokemusta. +Luultavasti kuvittelen kokemukseni suuremmaksi kuin se onkaan. Siitäpä +syystä en siitä kerskaa. Mutta sitä en voi auttaa, että kokemukseni +panee minut vähän väliä huokailemaan: "voi kun olisin vielä +kahdeksanvuotias!" + +1891. + + + + +Himojensa herra. + + +"Ähäh! ... tphyi!... Se on tottatosiaankin inhottavaa, kerrassaan +eläimellistä! Istua ja kävellä tässä päiväkaudet ja imeä posket +lontossa juuri kuin olisi henki kysymyksessä. Piru itse lie ollutkin +mukana, kun tupakka keksittiin ... ihan epäilemättä! Mitenkäpä voisi +muuten käsittää tätä himoa, tätä ... tätä ... hm, sanalla sanoen, +tätä elämistä tupakan savussa... Kun piippu pitää olla aina, +i-han a-li-tuiseen ham-paissa kuin mikäkin koukku eli keppi, tahi +sikari kuin mikä tulppa... Hyvä isä! Olenko minä sitten vasikka, joka +en kykene luopumaan siitä, mitä inhoon!" + +Herra Sukanen viskasi piipun, jonka varressa öljy korahteli, pöydälle. +Häntä niin kovin inhotti, tupakka maistui niin ilkeälle, kieltä poltti +ja suu tuntui olevan kuin parkittu. Ei yksinään tuo piippu inhottanut, +sillä se oli oikea, tavallisen hyvä piippu, olipa sieväkin. Hän oli sen +ostanut hiljakkoin ja piti siitä ensi päivinä oikein paljon, s.o.: hän +poltti sillä ihan yhtä myötään. Se ei siis nyt enään ollut uusi, siitä +oli sen ensi viehätys kadonnut, mutta siltä oli se kuitenkin piippu, +oivallinen piippu. Siihen ei hän siis ollut erittäin suuttunut, vaan +koko järjestelmään, pitkävartisiin, lyhytvartisiin piippuihin, +sikareihin ja paperosseihin -- kaikkiin! Hän, näetten, oli ensi luokan +tupakan polttaja... Ei hienointa eikä karkeaintakaan laatua, mutta +sillä tavalla ensi luokan, että hän poltti melkein ihan lakkaamatta. + +Sukanen oli polttanut koko pitkän päivän. Sitten illalla lie hänellä +ollut vähän ikävänlaista kynätyötä, niin hän koetti sitä saada +hupaisemmin kulumaan polttamalla tupakkaa oikein ihmeesti. + +Hän herkutteli tupakalla, tämä miekkonen, poltti sikareja ja kun +niihin kyllästyi, niin paperosseja ja paperossien perästä seuraa +järjestyksessä pitkä- ja lyhytvartiset piiput, yksi toisensa perään ja +Rettigin kasakat. + +Mutta joskus sai oikein kyllikseen niinkuin nytkin. Silloin ei enää +mieli tehnyt! Tietäähän sen mitä se on, kun ensi luokan tupakan +polttaja saa kylläkseen tupakasta? Kyllä se on hyvin kumma tapaus. Hyvä +isä sentään, kumpahan ei olisi tuohon vaivaiseen tapaan tullut ikänä +itseänsä totutetuksi! -- tulee silloin ajatelleeksi. Tuo toivo saattaa +olla niin sydämmellinen, että saattaa sylkäistä inhosta... Tosiaankin, +jospa tupakka olisi silloin niin kaukana kuin pippuri kasvaa! + +Ja herra Sukanen sylkäsi todella inhoten, päätti ajatuksistaankin +poistaa koko tupakan ja syventyä työhönsä ilman tupakkaa. + +"Olenhan minä ihminen, mies, hän ajatteli, mies, jolla on omaa tahtoa? +Jumaliste! minä olen Matti, jos en vielä kerran luovu tupakasta!" + +Hän innostui tuosta ajatuksesta niin, että herkesi työstään. +"Tupakastahan on niin tuhatta laatua vahinkoa: ruokahalu katoaa, +työnhalu katoaa, niin ainakin sanotaan ja miks'ei se niin olisi, -- +aika kuluu hukkaan, terveys turmeltuu ja rahan häviö sitten!" + +"Jaa, rahan häviö, sepä se juuri onkin ... noin kaksi, kolmesataa +markkaa vuodessa... Tuhat tulimaista!" + +Tuota miettiessään hän yhä enemmän innostui asiaan, mutta sen ohessa +alkoi taas uudestaan tehdä mieli tupakkaa. + +"No menköön nyt sitten yksi piipullinen vielä ... yksi piipullinen +sinne eli tänne... Minä luulen, että se nyt taas jo sentään maittaa." + +Piippu alkaa pölytä ja työ sujua. Vaan yht'äkkiä valloittaa koko miehen +tuskallinen tunne. "Herran ihme tätä siivoa tässä pöydällä! Kaksi +tuhka-astiaa kukkuroillaan kaikenlaista tupakan roskaa. Papereillekin +on tupakan poroa varissut, ja uh!" piippukin kaatui ja luonnollisesti +oksensi tuhkansa papereille! + +Sukanen asettuu ivallisena syrjästä tarkastelemaan tuota +epäjärjestystä, ikäänkuin perinpohjin kukistettua kilpailijaa. Sitten +hän suurellisesti, juhlallinen katse silmissä kokoilee kaikki +tupakkavarat pöydältä ja kätkee ne piironkinsa alimmaiseen laatikkoon. + +Istuu sitten, tyytyväinen ja päättäväinen sävy kasvoilla, uudestaan +työhön. "Se on päätetty asia!" + +Mutta päätös, teko, on niin suurellinen, mieli pysyy niin aaltoilevana, +että vakava työnteko ei onnistu. Hänen täytyy saada asia muillekin +tiedoksi. Lähtee kertomaan talonväelle, että nyt ne on sanottu +jäähyväiset tupakalle ihan kerrassaan. "Kuinka, miten?" kyselivät. +"Mitenkö? No siten tietysti, että olen lakannut tupakoimasta. Kaikki +tupakkatamineeni järjestin piirongin alimaiseen laatikkoon. Olkoon +siellä ijänkaiken. Minä tahdon näyttää, että olen mies, jolla on oman +tahdon voimaa." + +Kaikki rupesivat yhteen suuhun ihmettelemään, jopa epäilivätkin: saa +nähdä kuinka kauvan tuota kestää. + +Sitten hän näki nuoria miehiä piiput suussa niitä oikein hartaasti +imemässä. + +"Hyi", sanoi niille, "nuoria miehiä, kakaroita ja poltatte tupakkaa. +Ottakaa piiput pois suustanne, sillä minä en ilkiä puhua, en, +katsellakaan sitä, kun tuollaiset imevät, että posket lontossa. -- No +kas niin! Nähkääs, minä olen ollut suuri tupakan polttaja, minäkin, +piippu piti savuta ihan yhtenään. Mutta nyt, juuri tänään, tuli siihen +loppu. Rupesin sydämmestäni inhoomaan tuota jumalatonta raakalaistapaa. +Piiput heitin hiiteen. Niin minä tein ja jokaisen tulee tehdä niin. +Miehen pitää olla himojensa herra! Ja te kun olette nyt vielä niin +nuoriakin..." + +Sillä tavalla hän jatkoi. Mutta he polttivat vaan, nuo pojat, suu +tuhmassa hymyssä. Piippukoukut ja notkot ne rötköttivät heidän +suupielissään kuin mitkä rangaistuskappaleet. + +Voi kun Sukasen pisti vihaksi, kun kaikki sellaiset kakarat, kennot, +jotka tuskin vielä kykenevät mitättömän itsensä yli lattian saamaan, +niin piipunkollo vaan pitää olla hampaissa kuin vasara, taikka kuten +aiturin hanko, niin että toisinaan irvillä hampain, selkäkenossa +kulettavat tuota vietävän tulitornia nokkansa alla. + +Jo teki mieli lyödä kitaan. Nielköön sinne koko kapineen! Onko se nyt +ihmisten tapa, tuo! + +Hän ajatteli nyt jalosti ja osasi ajatella ... mitenkä hän nyt haukkuu +kaikille pojille, kun tapaa heitä piippukynä suussa ja olipa hänellä +pari kovaa sanaa täysikasvuisillekin. Ei hän ollut pitkään aikaan ollut +niin innostunut, mutta eihän sitä aina ole sellaisia syitäkään... Oli +saanut suuren voiton lihansa ylitse, himoistaan, oli nyt himojensa +herra täydellisesti... Jaa'a, täy-del-li-ses-ti! Se merkitsi jotain se. +Sellaisen miehen puhe, sekin maksaa jotain ja painaa vaa'assa. + +"Pääkin jo tuntuu selvemmälle ja raittiimmalle, niin että... Mutta +hulluja ne, kerrassaan hulluja ovat, jotka polttavat tupakkaa: Minä en +polta, en!" + +Kohta oli yksi päivä lopussa, yksi kokonainen päivä. Yksi päivä -- se +on jo hyvä alku. + +Jos olisin polttanut tämänkin päivän, hän mietti, niin nyt olisi +menneenä ... vähintäin, keskimäärin: + + 5 sikaria à 5 p. 25 p. + 15 paperossia à 2 p. 30 p. + Piipputupakkaa ja tulitikkuja 10 p. + Summa 65 penniä. + +Päivässä säästöä kuusikymmentä viisi penniä! Ja vuodessa? Hm ... hm ... +hm ... se tahtoo sanoa kolmessasadassa kuudessakymmenessä viidessä +päivässä? ... hm ... hm ... se tahtoo sanoa kaksisataa kolmekymmentä +seitsemän markkaa ja kaksikymmentä viisi penniä! Ja tämä summa on vuosi +vuodelta, markka markalta haihtunut ilmojen kautta, lintujen teitä +tyhjään äärettömään avaruuteen! Niistä kai on suuria pilvikasoja +muodostunut... Kaksi kokonaista sadan markan seteliäkin! + + * * * * * + +Siitä on kulunut kaksi vuorokautta, kun Sukanen viimeiset haikunsa +veteli. Hän oli tuimalla tuulella, Ruoka ei maittanut, työ ei sujunut, +hän oli kuin luulosairas, joka ei tiedä, mistä oikein on kipeä. + +"Mitäs, yhdeksäntoista! ... minä en osaa ajatella mitään. Jos mitä +koettaa, aina on vaan tupakka mielessä". + +Hän tuskitteli, ärhenteli syyttömille ihmisille, teki tikusta +riita-asioita. Illemmalla jo rupesi huokailemaan. + +"Se tupakka, se on vähän ihmeellistä ainetta". + +Siinä yksin istuessa muistui mieleen, miten ennen hyvässä +toveriseurassa nautinnolla haikuja veteli, miten kieli silloin luisti +ja mielikuvitus eli. Nyt tuntui kuin olisi äsken puusta pudonnut, kuin +olisi käsiä palellut, taikka housut olleet märät. + +"Kun nyt olisi yksi sikari ja saisi sen imeä tässä hämärässä!" + +Paljas ajatus jo selvitti huumaantunutta päätä, sormen päihin virtasi +lämpöä. + +Mutta se oli vaan _ajatus_, mielikuvitus, joka heti raunioiksi +luhistui, kun muisti koko maailmalle saarnanneensa, että oli jättänyt +tuon ihanan nautinnon. + +"Ihanan!" Hän itsekin nauroi, kun se sillä lailla mieleen tuli. Tuntui +mielestään niin omituiselta vertailu, kun oli äsken tuota nautintoa +eläimelliseksi sanonut. + +"Yksi sikari... Mikä taivainen nautinto se olisi nyt tässä... Eikä sitä +näkisi kukaan, kun puhaltaisin savutkin uuniin." + +Itseänsä rupesi mies morkkaamaan. "Mikä panikin mun sitä kaikille +veisaamaan, että minä nyt niin lakkaan! Olisin hiljakseen vaan lakannut +koetteeksi." + +"Mutta minä en kestä tätä, minä tulen hulluksi, jos en saa muutamaa +savua. Herra auttakoon, en voi kieltää itseltäni sitä nautintoa, joka +nyt mielikuvituksessani elehtii. Yksi ainoa sikari!" + +Hän nousi kuin kuumeessa, etsi sikarin, sytytti ja vaipui hurmautuneena +sohvan nurkkaan. Hän ei ajattele mitään, ei välitä mistään. Sinertävä +savu tuoksahtelee, muodostuu pään ympärillä paksuksi, sinertäväksi, +runolliseksi pilveksi. -- + +Huomisin Sukanen ajatteli illan hämärtäessä, että sikari päivässä, ei +enempää ei vähempää, se se vasta olis nautintoa. Otti, sytytti ja +vaipui taas sohvan nurkkaan sinertävän savun helmoihin. + +Muutaman päivän päästä jo teki mieli useamminkin, eikä sitä enää voinut +salassa harjoittaa. Joku sattui huomaamaan. + +"No, rupesi muistuttelemaan, kuinkas sen asian kanssa nyt on oikein?" + +Sukasen katse kulki ensin pitkin nenän vartta, mutta sukkela mies +keksii aina pian, mitä kussakin tilassa tehdä. + +"Niin sen tupakkaraittiuden? Nähkääs, en minä nyt oikeastaan aijo ... +mutta huvin vuoksi silloin tällöin... Sitä nyt ei auta sentään niin +ehdottomaksi, ajattelen, että mies tienaa, mies täärää". + +"Joo, jopa", toinen vakavana tuumi, oli olevinaan aivan samaa mieltä, +mutta jo selän takana ilkkuen silmää iski ja sormellaan osoitti: + +"Katsokaa ihmistä, itsensä kieltäjää, lihansa kiduttajaa, himojensa +herraa!" + +1893. + + + + +Katovuoden kevät, kesä, syys. + + +Toukokuun loppupuolella v. 1867 peitti vielä paksu jää Pohjanmaan jokia +ja lumi makasi rauhallisesti vankkoina kinoksina kylvöpelloilla. Samaan +aikaan muina vuosina jo toukojen oras pilkisti pilviä kohti hienoa +turpaansa ja rukiin oras oli toipunut talven väkevistä runtelemisista +reippaaseen, iloiseen kasvinintoon. Ja vedet, joissa tavallisissa +oloissa näinä aikoina jo venoset kiitelivät ja kalastajat kokosivat +verkkoihinsa Ahtolan lipoista karjaa, ne lepäsivät nyt rauhassa alla +paksun kannen, joka vielä hyvin kesti miehet, hevoset ja kuormat. Tuuli +asusti pohjoisessa ja palelsi kuin sydäntalvella. Aurinko kyllä kohosi +taivaanlaelle, tavalliselle paikalleen, mutta sitä toisinaan peittivät +harmaat lumipilvet, toisinaan se surullisesti tirkisteli ikäänkuin +oudostellen, ettei maan pinnalta lumi kadonnut, ettei siellä elollisuus +herännyt ja ettei saanut nähdä tuota iloista luonnon heräämisen +kevättanssia. + +Ja ihmiselämä, se oli ihmeellistä tähän aikaan maalla! Talvella oli +toimitettu talven työt, nyt varustauduttu kesää avoimin käsin vastaan +ottamaan: rakentamaan kunniaportteja ja mielenkiihkolla ryhdytty +riemullisiin tervetuliaispuuhiin. + +Mutta kesää ei tullutkaan. Näytti siltä, kuin se etelässä, +varsinaisilla asuinpaikoillaan olisi viehättynyt siksi asumaan, että +oli unohtanut karut, kolkot Pohjolan seudut ja siten jättänyt +tavalliset vuosivierailunsa tuleviin, kenties ikuisiin aikoihin. +Viehätti kai sitä silloin etelän kuumaveristen lasten riehkeä, pinnalle +näkyvä ilakoiminen -- miksi olisikaan halunnut Pohjolaan, missä +leikkikin on totta, missä ilollakin on vakavat, surumieliset +piirteensä! Miksi kaipaisikaan kesä meitä, kun pintamme on kolkko kuin +Pohjolan luonto tammikuulla ja sydämmemme -- olisikohon sydän kuin +Kuusamon kesä? Mutta mitä sydämmestä, eihän sen tahto muutenkaan tule +niin usein täytetyksi... + +Jo monta viikkoa oli odotettu kesän tuloa -- tuli muutamia +peipposiakin. Nekin näkyivät ajattelevan kanssamme samalla tavalla, +eivätkä unohtaneet meitä. Mutta kesä viipyi armaammilla mailla, meillä +vaan pohjoinen puhalteli kylmää ja lumipyryä. Me pukeuduimme uudestaan +turkkeihin toukokuun lopulla -- samoihin turkkeihin, jotka jo saman +kuun alulla oli yliselle ajan vuoksi viety. Ja kun me turkit päällä +katselimme miten peippo hangella aristellen ja vilusta väristen +kyyristeli, niin me mielellämme olisimme vieneet villahuivin sen siron +ruumiin ympärille, tahi avannet ovemme ja kutsuneet sisään +lämmittelemään. Mutta kun me avasimme ovemme ja kutsuimme sisään, +lensivät ne surullisesti valittaen tiehensä. Ja kun vaimoväki riihten +luota haki viimeisiä olkilyhteitä elukoille syötettäväksi, löysivät he +niitten välistä peipposraukkoja, jotka sinne olivat tunkeuneet vilua +pakoon ja vartomaan kesän tuloa. Olivat nukkuneet sinne niin, etteivät +enää koskaan heränneet vaikka lapset koettivat niitä hellävaraisesti +vaalien asetella hehkuvain hiilustain äärille. + +Jo meni toukokuu ja kesäkuu alkoi, mutta mitään muutosta ilmoissa ei +näkynyt. Vaikka ei ihmisillä ollutkaan mitään kiireitä töitä, nousivat +he kuitenkin aamuisin vuoteiltaan tavallista aikaisemmin. Astuivat +paitasillaan katsomaan ulos ikkunoista, eikö jo näkyisi kultaiset +sadepisarat pirahtelevan lumikinoksiin. Kun ei näkynyt mitään +pirskeitä, pistettiin vaatetta ylle, käytiin ulos katsomaan vieläkö +tuuli vaan asuisi pohjoisessa. Ne olivat, nuo aamuiset ylösnousemiset, +niinkuin arpauurnalla käyntejä. Ja kun pihalle tultua huomattiin asiain +olevan entisellään, pääsi raskaat huokaukset ahdistetuista rinnoista ja +palattiin takaisin tupiin. Perheen isät useinkin kätkeysivät uudestaan +vällyihin, jos uni sattuisi tulemaan ja hetkiseksikin rinnasta +poistamaan kalvaavan pettymyksen tahmeata palaa. Mutta uni ei ollut +houkuteltavissa, kun sydän oli niin levoton, että se oikein ruumista +liikutti, oudosti vapisutti ja vilutti, Monissa taloissakin oli jo +viimeiset viljat viikkoja sitten myllyllä käytetty ja saattoi hyvin +laskea viikot, miten pitkälle ne tarkoin viljellen riittäisivät... +Tuosta johtunut mielikuvitus ajoi ylös jos kenenkä, kädet laskeusivat +ikkunalaudalle ja silmä uudelleen tutki tarkoin taivaan rantaa. +Rinnasta pääsi taas kumiseva huokaus ja ilmoille pyrki värähdellen ja +valittaen: + +"Mitähän hyvä Jumala tällä tarkoittanee?" + +Kerjäläislaumoja, monista perhekunnista yhdistettyjä, miehiä, vaimoja, +lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia kulki talosta taloon. Ne voivat +mielestään ruhtinaallisesti oloihin nähden, kun saivat yönsä maata +lämpimällä takkakivellä. Poikaviikarit ne keksivät vielä sopivamman +keinon: konttasivat, kun niin sattui, talokkaiden leivinuuneihin, ja +kun niissä usein vielä oli suuruksen haju leipomisen jälkeen, +niin väittivät kiven kovaan, että tuo paljas haju monasti poisti +nälkää ja täytti tyhjää vatsaa. Talokkaat kun tunsivat omain +leipävarainsa niukkuuden, koettivat monasti haukkumalla karkoittaa +vieraista pitäjistä olevia kerjäläisiä, sanoivat, että on tässä +omanpaikkaisiakin, joille saa tarpeekseen jakaa. Mutta kerjäläiset +olivat tottuneet kuulemaan emäntiä kuin rakkikoiria, eivät piitanneet +paljon sen enempää. Kun uhattiin viedä vankikulettajalle, käskivät +viedä vaan, sanoivat, että kuluuhan siinäkin aika ja saa kerjäämättä +leivän. Silloin useinkin luetuista leipäkannikoista murunen murtui ja +kerjäläiset saatiin pois. Kun joukko poistui ja oven peräänsä kiinni +pani, pillahtivat nuo julmat emännät toisinaan itkemään ... mitä +lienevätkin ajatelleet!... + +Mutta kun kesäkuu tuli viikon vanhaksi, silloin kääntyi jo +tuuli etelään. Isännät reipastuivat, rupesivat katselemaan +maanviljelyskalujansa, eivätkä aamusilla menneet toiskertaan maata. Ja +se toi sieltä pian sadettakin, joka huuhtoi jäitä ja lumikinoksia +sellaisella mahdilla, että lumi nöyristyi kuin lapsi, kokoutui uriin ja +ojiin, riensi pauhinalla voittamaan vesistöjen jäitä. Jäät ottivat +ihmetellen vastaan noita purojen tervetuliaisia, alkoivat ryskyen ja +paukkuen liikahdella ja jäivät lopuksi tahdottomina kappaleina vesien +liikuteltaviksi. Noin viikkoa ennen Juhannuksen sanoivat ne etelän +lämpöisen puhallellessa jäähyväisiä Pohjanmaan jokirannoille. Kohta +kuin lumi pois meni, riensivät ihmiset pelloilleen, koettivat auroilla +murtaa kirren kamaraa. Vaikeaksi se kyllä kävi, mutta oli lukemattomia +Saarijärven Paavoja, jotka puolivaossa, kun laihtunut hevonen seisahti +hengähtämään, pyyhkivät nutun hihalla hien otsastaan, taputtelivat +hevosparkaa lautasille ja lohduttelivat: "Jaksahan vielä, saat appeita +tulevana syksynä!" Niinkuin laihtunut koni olisi puheen ymmärtänyt, +lähti se uudestaan ponnistelemaan. Juhannuksen alla tehtiin kylvöjä. +Ilmat olivat tosin kolkonlaiset sen ajan ilmoiksi, mutta sentään +laatuunkäypiä kylvön teolle. Mutta Juhannuksen aikana tuli muutamina +päivinä ihmeen lämmin. Lehti kasvoi puissa, niin että se muutamissa +päivissä korvasi myöhästymisensä, ja pari päivää jälkeen vihoittivat +metsät, maat ja -- ihmissydämmet. + +Kylläpä nyt oli kylvöjen kanssa kiirettä. Jolla ei itsellä siementä +ollut, hankki sitä muualta hinnalla millä hyvänsä. Kalliita ne olivat, +mutta muokattu maa odotti niitä paahtuen suloisessa kuumuudessa. Ja +tuleehan syksy, ehkä korvaa kymmenkertaisesti! Ei tarvinnut hävetä +koronkiskurien, kun ei juuri kukaan kaksinkertaista hintaa kalliksunut. +Mutta kun viimeiseksi velaksi otetut ohran siemenet vakoista peltoon +pirahtivat, silloin meni kylväjän mieleen monien edellisten vuosien +kohtalot. Karvas pala nousi kurkkuun ja mieleen johtui synkeä kuva. +Tuntui siltä kuin noiden siementen velkakirja riistäisi kulmakiveä +tuparakennuksen alta. Vaan saihan sen mielen taas tasautumaan, kun joku +ohikulkeva onnea toivotti ja sen kasvoista tyytyväisyys loisti. + +Perunoissa oli jalan pituiset idut, niiden istuttaminen vaati vaivaa ja +työtä. Se kestikin niin, että vielä heinäkuun alulla tätä kylvöä +tehtiin. Mutta ilma oli silloin vielä kaunis. Kyllä peruna aina ehtii +kasvaa! Ruis, se tahtoi pahoin vitkastella... + +"Herra armahda, ettei vaan tulisi syyshalloja!" + + * * * * * + +Tuli syyskuun 4 päivä. Pohjoinen puhalsi kuin tuhansin palkein, se +möyrysi ja vinkui väliin uhottelevan jylhästi, väliin valittaen +vaikeasti, ikäänkuin sen jättiläiskeuhkoista olisi ollut voima +loppumaisillaan. Viheriäiset tähkäpäät tuulen mukana heiluessaan +näyttivät hurjassa paossa olevalta lapsijoukolta, jotka jo ovat äänensä +langenneiksi itkeneet ja kohta uupuneina ovat kaatumaisillaan sutten +raadeltaviksi. Eikä nuo ennen ahkerat kädet sinä päivänä juuri työhön +pystyneet. Isät liikuskelivat peltojen pientareilla kädet +housuntaskuissa, seisoskelivat toisinaan tavattomia aikoja ja +katselivat tähkäpäiden pakoyrityksiä. Otsat olivat rypyissä ja kasvojen +ilme itkettävä, Kun näkivät naapureita tuolla loitommalla, melkein +juoksujalassa riensivät kohti: siellähän on surukumppani, eihän +tarvitse yksin tätä kovaa kestää! Ehkäpä jos naapurilla olisi jotain +lohduttavaa, jotain jota ei vielä voi aavistaakaan... Mutta naapuri +tuli ääreen, henkäsi ensin ikäänkuin lapset itkusuonta tutkiessaan ja +äännähti sitten: + +"Voi veli kulta!" + +Toivo oli pettänyt. Naapurilla ei ollutkaan mitään lohdullista. Ja +ikäänkuin vielä jotain odottaen kääntyi hän naapurin puoleen ja pani: +"Hmm." Teki oikein mieli kysyä, että etkö sitte mitään muuta tiedä? +Äidit kotona huokailivat ja toisinaan itkuun pillahtivat. Lapsilla oli +tuota paha nähdä, he pakenivat ulos, koettivat leikkiä saviastian +palasilla ja kivillä, joita olivat lautasille asetelleet päivän +puoleiselle tuvan seinälle. Vaan siinä tuuli niin kylmä, että täytyi +koettaa muuta. Hiekkaläjällä tomotti tuuli hiekkaa silmiin ja kun +muutenkin oli ikävä olla, niin siitä tuli kohta itku ... mentiin äitien +luo silmiä nuolettamaan ja hyväilyttämään. + +Tuli ilta, tuuli aleni. Tähtiä ilmestyi tuhansittain taivaan laelle, ne +räpyttelivät, ikäänkuin niiden silmiä olisi huikaissut tuo puhtaus +tähtitaivaan ja maan välillä. Kukapa nukkuisi sellaisena yönä! +Maanmiehistä olivat tähdet, kuin tuhansia rosvojen ja varkaitten +väijyviä silmiä, jotka ilkeästi tirkistelivät viheriäistä, lupaavaa +viljavainiota. Sydän sykertyi niitä katsellessa, niin hirveästi ne +pelottivat, mutta niitä täytyi kuitenkin katsella -- poistuvatko vai +yhäkö väijyen uhkaavat leipää ja henkeä... + +Kun aurinko nousi aamulla, karkoitti se tähdet ja sulki niiden ilkeästi +uhittelevat silmät. Mutta se äkkäsi kohta tulleensa myöhään -- maassa +oli ehkä puoli tuumaa paksulta härmää, ojat ja lammet paksussa jäässä. +Tähkäpäät olivat väsyneet pakoyrityksessään, ne nyt lepäsivät, sirot +päät rintaa vasten kallistuneina ja harmaatakkinen mörkö istui +hartioilla, raskaana kuin kivi, kylmin kourin kuristaen voitetuista +viimeistä elonmehua. Aurinko näytti hämmästyneeltä, sen katse samealta. +Mutta kohta se alkoi kohota korkeammalle, tulla likemmäksi. Harmaat +möröt tähkäpäiden niskassa hellittivät kynsiään, silmäsivät oudostellen +ylös tuota verivihollistaan. Pakoon! Möröt nyykistivät uhrejaan +viimeisen kerran, laskeusivat sitten olkea pitkin hyvässä +järjestyksessä maahan, ilkkuen mennessään ja pitäen ilkeätä, lotisevaa +sähinää. Tähkäpäiden köyristynyt, pikkuniska suoristui, painon paettua, +luonnolliseen kuolinasemaan. Kuinka väsyneiltä ja laihtuneilta ne +näyttivät! Pitkin rutistunutta runkoa juoksi vaan paksua tuskan hikeä +kuin elukan kyljiltä, jolla "mara" on ratsastanut. + +Pilviä nousi lännestä. Olisivat tulleet muutamia tunteja ennen! Mutta +nyt ne vasta tulivat, hiljaa, kiiruhtamatta, ikäänkuin ei olisi kellään +oikeutta tehdä muistutusta heidän virkatoimiaan vastaan. Ne kulkivat +laiskasti kuin virkamies ainakin ja monien tervehdysmutkain perästä +saapuivat viimein "virastoonsa." Mutta se oli kylmä. Paksut takit +selässä ja kalossit jaloissa asettuivat ne kankeina, kylki kylkeä +vasten lämmittelemään auringon eteen, jota näkyivät virastonsa +lämmityslaitoksena pitävän. Hyvin laiskoja näkyivät tänä päivänä +olevan, nuo pilviherrat, uudet tulokkaat asettuivat toinen toisensa +kylkeen ja selkä aurinkoon. + +Maassa oli kylmä, hyvin kylmä. Ihmiset vilusta väristen ja käsiänsä +hykerrellen loivat rukoilevia silmäyksiä lieteä kohti -- koska aukeaisi +ja lämpö pääsisi virtaamaan takaseinille, heillekin asti. Mutta pilvet +lämmittelivät selkiänsä melkein katkeamatta koko päivän. -- Ja hiki +kylmettyi kiinni kuolleitten tähkäpäiden harmenneisiin hiuksiin ja +rypistyneeseen, mehuttomaan runkoon. + +1890. + + + + +Miska pantiin kansakouluun. + + +Miska oli jo kolmentoista, mutta lukemisen kanssa oli vähän niin ja +näin. Ja kun rippikouluvuosi alkoi jo arvelluttavasti lähestyä, rupesi +äidillä toisinaan olemaan jonkunlaista ennakkoluuloista pelkoa +siitä, ettei Miskan asiat rippikoulussa tulisi kulkemaan oikein +asianmukaisessa järjestyksessä. + +Kylän lukukoulussa oli hän käynyt aina kahdeksan vuotiaasta. Mutta +muutamia ensivuosia meni sillä tavoin, että kun Mikku (hän oli silloin +vielä Mikku) äkkäsi laskettelemisen hauskemmaksi, kun istua +koulunpenkillä sitä ajattelemassa, tuli pää kipeäksi ja Mikku makasi +ensin aamusta pari tuntia enempi. Nousi sitten ylös, mökötteli +paitasillaan takan ääressä, hynkkäsi itkua, eikä lakannut, ennenkuin +äiti nuristi kahvipannusta kupillisen. Sitte meni vielä hetkeksi +vällyjen alle. Mutta tavallisesti hän pian unohti siihen määrään +kipunsa, että alkoi pitää aika jytyä sängyssä. Äidin täytyi vihdoin +ajaa hänet pukemaan. Kun ei nyt enää viitsinyt puoliltapäivin kouluun +mennä ja Mikku oli tuvalla akkaväelle alituisena kiusan kappaleena, +laskettiin hänet kelkkaperässä Luoman rantaan. Sieltä palasi vasta +iltapäivällä terveenä ja punottavana nälkäänsä valittaen. + +Tästä elämästä oli seurauksena, että kinkeripäivät alkoivat olla +hirvittäviä. Eikä Mikun äiti enää oikein pitänyt. Provastiukosta, joka +hänen mielestään vaati "tuollaisilta, ymmärtämättömiltä mukuloilta" +kerrassaan liian paljoa. + +Mikun kasvaessa ja muuttuessa Miskaksi, rupesi äiti ikäänkuin +aavistamaan, että pojassa on jotain laiskuuden oireita, ja alkoi +viljellä luudan tyveä ja mitä milloinkin sattui käteen, kun poikaa +kouluun ajoi. Vaan nyt Miska jo uskalsi julkisesti vastaan panna ja +meni hevosenajoon mieluisammin kuin kouluun, saaden siten tuumilleen +kannatusta isäukolta, joka ei juuri lukemisen päälle paljoa +perustellut. + +Isä oli toimeen tuleva Tapanilan isäntä. Hänen mielestään se nyt +oli _melkein_ sama, jos poika osasi lukea hyvin taikka vähän +huonommasti ... eipähän tuota lukemisella suuria kokoon panna. Arveli +muuten, että oppineehan tuo vähitellen sen verran, että ripille pääsee. + +Vaan eräänä päivänä, kun äiti taas väkisten oli saanut pojalle kirjan +käteen sattui isäkin olemaan tavallista paremmalla lukemisenharrastus +tuulella, hän kun oli jostakin syystä Miskaan suutahtanut. Hän meni +toimessaan pojan ääreen, otti tältä katkismuksen ja sanoi: + +"Annas minä koettelen sinua, osaatko sinä mitään". + +Isä rupesi selailemaan katkismusta. Ei hänkään ollut mikään vahva +kirjamies, sen näki jo paljaasta kirjanlehtien koskettamisesta. + +"No lueppa nyt seitsemäs käsky." Miska painoi leukansa, rintaan ja +hivutteli siihen sekä kyräili lattianrakoihin. + +"Noh, 'Ei sinun pi-', no etpä sinä luekaan. Lue nyt! 'Ei sinun +pi-dä va-...' no, etkö sinä osaa?" + +"Ei sinun pidä valehteleman..." + +"No, no, no älä nyt ... onko se niin!" + +Miska venytti alahuulensa pitemmälle ja tunteli sattumalta piippua +taskussaan, muljotellen sivuilleen. Isä auttoi. + +"Ei sinun pi-dä va-ras..." + +"Varastaman", jatkoi poika. + +"Noh, lue nyt: 'Mitä se on? vastaus: Meidän...'" + +Isä katsoi ankarasti Miskaan, joka, ehkä hiukan peljäten jo äänsi: + +"Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman..." + +Se jäi siihen. + +"Rakastaman..." auttoi isä. + +"No et sinä taida", jatkoi isä ja käski lukemaan ensimäistä käskyä. Se +sujui jonkun verran paremmin. Vaan uskonkappaleissa taas istuttiin +kiinni eikä isä sen pitemmälle enää yrittänytkään, rupesi vaan +nuhtelemaan. Sanoi, että kun on koko ikänsä koulua käynyt, eikä ole +tuon paremmaksi oppinut. + +"Muutama! Laiska!..." ärjyi isä. "Annan selkään pian, niin että +tuntuu." Äidille teki oikein hyvää, kun isäkin nyt yhtäkkiä noin näytti +ruvenneen pojan lukemista harrastamaan. Miska rupesi itkua hynkkäämään. + +"Älä poraja, laiska!" ärjyi isä. + +"Siihen poruunsa se aina turvaa!" tiuskui äiti. + +"Tuki nyt suusi, elikkä minä panen sun kansakouluun, niin näet kissan +parkua!" jatkoi isä. Sepä olikin oiva pelotin, sillä poika rupesi heti +hellittämään. Isä kenties pitikin asiaa paljaana pelottimena, mutta +äiti tarttui siihen kiinni vakavammalta kannalta. + +"Mutta mitähän se olisi", alkoi sanoa, "jos tuon panisi sinne täksi +talvisydämmeksi? Sielläpä ne kehuvat niiden niin oppivan että..." + +"Niin, laiskoiksi." + +"Mahtaisiko tuota nyt yhdessä talvessa niinkään laiskaksi oppia", tuumi +äiti. + +Isä kynsi korvantaustaa. + +"Paha hänen tietää, mutta en minä luullut tuota poikaa noin huonoksi... +Lemmonlailla kova pää sillä taitaa olla." + +"Johan sillä taitaa, poikaparalla olla." + +"Mahtaisiko ne ottaakaan enää sinne kouluun, kun sanovat, ettei sinne +oteta muuta kuin lukukauden alussa ja että niiden pitää jo osata hyvin +lukea, jos sinne pääsevät", jatkoi äiti. + +"Riivattuakos sillä sitte tehdään koko koululla, jos sinne mennessä jo +pitää mestari olla! Ja kyllä minä niin paljo kouluihin maksan, jotta +mun poikani täytyy kouluun päästä jos se siksi tulee, täytyy jo, mä +vieläkin sanon." + +Äiti innostui. Alkoi sanoa: + +"Mutta eiköhän me panna tuota poikaa sinne täksi talveksi, kuule? Etkö +sinä mene tänä päivänä katsomaan?" + +"Minä en sinne mene", mörähti isä. "Ja mitä sinne tarvitsee katsomaan +mennä. Vie pojan sinne, jos vie. Vai katsomaan ja pyytämäänkö +etukäteen?... Vieläpä kun herrakin, jota tässä nyt pyytelemään." Hän +nauroi halveksien. + +"Noo, niin, mutta johan siellä nyt ensin katsomassa täytyy käydä, jos +on tilaakaan." + +"No menee, ja menee kohta." + +Tuo oli äreä käsky. Näki kyllä, että se tuli vasten tahtoa, vasten +syvää vakaumusta. Mutta siihen tuntui pakoittavan pelko siitä ettei +poika kenties pääsisi ripille. Toiselta puolelta kiihoitti ajatus, että +tuossa ehkä saattaisi tehdä pientä kiusaa ja näyttää mahtiansa, +pakottaa "sen herran" ottamaan pojan puolilukukaudessa. Sillä hän +itseään lohduttikin. + +"Vaikka kyllä mä pahoin pelkään, että se oppii siellä niin laiskaksi, +että..." murahti hän vähän ajan kuluttua. + +"Mahtaneeko tuo nyt sentään..." + +"Oppii siellä", urisi poikakin myrryisen näköisenä istuen yhä penkillä. + +"Ole sinä ääneti!" kielsi äiti, "minä annan opettajalle luvan, että saa +sua, lyödäkin, jos et ole ahkera." + +"Se on vale", sanoi poika hiljaa, suurella varmuudella. + +"Hääh?" kysyi äiti hymyillen, ikäänkuin sisällisesti riemuiten pojan +sukkelasta vastauksesta. + +Poika kuuli, että äitiä oli miellyttänyt hänen tuumansa, vilautti +salaisesti isää ja näki, että tämäkin hymyili. Miska sai yht'äkkiä niin +miellyttävän tunteen, että naurahti. Isäkin hörähti: + +"Miska tuumii, että lyömäisillen ei pidä ruveta." + +"No lyömäluvan minä annan", jatkoi äiti. + +Isä kävi ulkona, tuli sieltä pian takaisin ja rupesi jo kiirehtimään: + +"Etköhän sinä nyt ota ja mene sinne koululle... Jos tuon koettaisi +sinne panna. Ottaa pojan mukaan." + +"Mitä minä siellä nyt vielä teen", tuumi poika. + +"Tuki sinä suusi!... Ota ja pese silmäsi, minä haen pyhävaatteet +yllesi." Miska rupesi itkua teettelemään. Vaan äiti otti ja jauhoi +tukkaa ja antoi päähän muutamia käsipaukkuja. Ja kun isä tänäpäivänä +näytti olevan kokonansa äidin puolella, näki Miska itkemisen turhaksi +ja rupesi kun rupesikin kasvojen pesun touhuilun. + + * * * * * + +Tämä tapahtui marraskuun loppupuolella. Koulussa oli ennestään jo +viljalta oppilaita, eikä uusien, ei lahjakkaimpainkaan kouluun +ottaminen ollut enää kovin mahdollinen. Mutta Tapanilan emäntä puhui +koreasti opettajalle, sanoi, että hän puolestansa olisi Miskan jo +aikoja sitten, monta vuotta ennen pannut kansakouluun, mutta kun ei +pojan isä ole suostunut, kun se on sellainen, vanhanaikainen. Pyysi, +että opettaja nyt jollain keinoin katsoisi Miskalle tilaa -- "ei sen +tarvitsisikaan muuta oppia kunhan tulisi lukemisen päälle" -- ja kertoi +että se heidän isäntä sanoi, että kun hän maksaa koulujen kannatukseksi +vuosittain niin paljo, niin... "Meillä on 65 veroääntä, vaikka taitaapa +opettaja tietääkin." + +Opettajaa nauratti. + +"Ei se nyt tähän kuulu", sanoi, "miten paljo te maksatte, ei kouluun +tarvitse puolilukukaudessa ketään ottaa. Ja kun tämä Mikki on niin +huonolukuinen, niin ei ole suuria toiveita siitä, että hän voisi toisia +seurata, jos olisi alustakin ollut, saatika nyt kun pitäisi joutua +toisten mukaan. Mutta kun hän nyt on jo noinkin ijällinen, niin taitaa +täytyä ottaa. Lupaisitko sinä olla ahkera?" + +Miska pureksi lakkinsa keulaa eikä vastannut mitään. + +"Ota se lakki pois suustasi!" Äiti tempasi Miskaa kädestä. "Sano nyt, +kun koulumestari kysyy, eli opettaja piti sanoakseni." + +"Aikoisitko sinä olla ahkera?" uudisti opettaja. + +"En minä tiedä." + +"Et tiedä, no sano että aikoisit. Ahkera koulussa aina pitää olla -- ja +jos ei ole ahkera, niin opettaja saa lyödäkin." Tässä emäntä loi +opettajaan sukkelan, salaperäisen katseen, jonka saattoi selittää +tarkoittavan: tämä lupaus oli vaan pojan pelotukseksi annettu. + +Lopputuloksena oli, että Miska vietiin istumaan koulupenkkiin. Emäntä +istui ensimäisen tunnin koulussa ja seurasi hartaasti opetusta. Tunnin +loputtua, ennenkuin kotiin lähti, pistäysi vielä opettajan kamariin +selittämään: + +"Minä vaan sanoin poikaa pelottaakseni, että opettaja saa lyödä, mutta +mahtaneeko tuo nyt sentään lyömistä kaivata, jos opettaja vaan +pelottelisi." + +"Jaa sen minä pidän omana asianani." + +"Niin, no johan se nyt niin onkin, mutta on se taas niinkin, että ei +suinkaan ne lyömällä opi, jos ei niillä itsellä ole halua." + +Opettaja hymyili. + +"Siitä saattaa olla erilaisia mielipiteitä", sanoi hän. + +Emäntä lähti hyvästellen kädestä, ja sanoi vielä, että jos poika jotain +tarvitsee, niin saa sille antaa, kyllä maksetaan. + + * * * * * + +Miska kotiintui pian koulussa ja mielistyikin siihen ensi aikoina niin, +että jo klo 6:lta ja 7:ltä aamusilla sinne kiirehti. Vaan jo viikon +kuluttua rupesi opettaja ottamaan häntä kotiluvuista lujalle. Sai +huomata sen kumman, että Miska ei osaa, ei kerrassaan mitään. Tuon +havainnon tehtyään sanoi parina päivänä jo, että jos ei kotiluvut ala +yhtään luistaa, saa ruveta jäämään iltasin laiskanluvuille. Kun +opettaja tuota sanoi luokan edessä, pälyilivät toiset ivallisesti, +kieli pitkällään Miskaa, jota kovasti harmitti. Tämä ymmärsi, että +hänen arvonsa tuon kautta laskeusi toisten silmissä, vaan hän päätti +sen hankkia takaisin ensi välitunnilla. Hän tekikin yrityksen. Kun +opettaja oli poistunut huoneeseensa, astui Miska luokan eteen, asettui +samallaiseen asentoon kuin opettaja ja sanoi honottelevalla äänellä: + +"Jos ei sun lukusi ala yhtään luistaa, niin saat iltasin ruveta jäämään +läiskäin läksyille." + +Sepä olikin poikaa. Koko lauma nauramaan täyttä kurkkua! Opettaja tuli +huoneeseen. + +"Mikä täällä on? -- Mitä sinä tässä teet?" kysyi Miskalta ja otti +kiinni olkapäästä. + +"Ei mitään." + +Opettaja töyttäsi hänet menemään edemmäksi ja poistui, mielessä Miskaa +kohti jonkunlainen epäluulo. + +Illalla sai Miska ensikerran jäädä laiskanluvuille. + +Sitten niitä seurasi kerta kerran perään. Opettaja tutustui yhä enemmän +oppilaaseensa, muun muassa siinä suhteessa, että Miska oli tavattoman +laiska ja kurillinen. Tähän aikaan rupesi hän jo kantelemaan koulusta +kotiin. Hän keksi sukkeloita valheita opettajan päälle. Vanhemmat +uskoivat niitä ja opettajaparka sai monasti kuulla nimensä. + +Eräänä iltana karkasi Miska laiskanluvuilta ja varusti itsensä kotiin +tullessa ovessa heti täyttäkurkkua itkeä kollottamaan. + +"No mikä nyt on? mikä sun on?" tutkittiin monella suulla. + +Opettajan sanoi lyöneen, kun ei hän oikein hyvin osannut lukea ulkoa. + +Isä julmistui: Vai _sellainen_ tässä nyt mänttäämään ihmisten +lapsia!... Äiti sanoi, että sitä vartenhan se on opettaja, että pitäisi +opettaa... Ei suinkaan hänellä ole mitään valtaa hullun tavalla mäntätä +ihmisten lapsia... + +"Hakee huomenna kirjat pois!" sanoa jyskytti isä. + +"Helposti saakin hakea, kuka siellä uskaltaa poikaa pitää, mänttää pian +vianalaiseksi", mietiskeli äiti. + +"Jos minä viitsin mennä sinne, niin..." uhkaili isä. + +"Ei sinne sovi sun mennäkään, suutut pian niin kovaa että ... +vahingolle", muistutti emäntä. + +Isäntä nauroi mielihyvissään emännän tunnustuksesta, sanoi että kyllä +hän pian näyttäisi sille... + +Vasta sitte, kun mielet oli hiukan asettuneet, ruvettiin pojalta +tarkemmin tutkimaan, mihin se on lyönyt? -- onko ottanut kipeästi, y.m. +Poika äkkäsi, että se koski vanhempiin kovasti tuo lyöminen. Hän rupesi +muistuttelemaan, ja löysi hampaankolostaan useita eri kertoja, jolloin +opettaja oli häntä töytänyt. joskus huitaissut karttakepillä, milloin +hiukan nipistänyt tukasta y.m. + +"Ja etkä ole puhunut mitään kotona!" tiuskui äiti hirmustuksissaan. + +Poika selitti, että hän oli luullut, että opettaja sentähden lyö, kun +äiti oli käskenyt. + +"Niin minä vaan sua pelotin, mutta sitten kielsin minä opettajaa, ettei +se lyödä saa." Äitiä alkoi jo itkettää, kun poika oli sillä tavoin +marttyyriksi joutunut. Isännän mielestä opettaja eli niinkuin leijona, +ja hän lähti naapuriin tuumimaan, että eikö sitä sellaista panna +viralta pois. + + * * * * * + +Seuraavana aamuna meni äiti koululle. Hymyssäsuin otti opettaja hänet +vastaan. + +"Mitäs emännälle nyt kuuluu?" kysyi. + +"Minä vaan ... minä vaan tulin noutamaan sen pojan kirjoja, jos ei se +kerran täällä mitään opi, niin..." + +Emäntä tunsi itsensä jotenkin epävarmaksi: tuon opettajan omatunto +näytti hänestä niin vapaalta, ettei edes hämmästynyt hänen tulostaan! + +"Vai niin", hymyili opettaja, "parastahan se onkin." + +Opettaja haki pojan kapineet. + +"Tässä ne ovat", sanoi. "Minä olen muuten hyvin mielissäni päästessäni +siitä pojasta, se on pahankurinen ja laiska." + +Emäntä joutui hämille, mutta luonto tahtoi nousta: + +"Johan niissä poikamukuloissa aina tahtoo olla, mutta ... ei suinkaan +niistä järjettömällä mänttäämisellä ainakaan mitään tule." + +"Mitä emäntä sillä tarkoittaa? Onko poika kertonut, että minä olen +häntä lyönyt, vai?" + +"Noo, itsepähän tuon tiedätte." + +"Kuulkaa, sanoiko poika, että häntä on lyöty?" + +"Kyllähän se tiedetään, että täällä lapsia lyödään." + +Opettaja hillitsi itseänsä, + +"Minä uskon teidän poikanne kertoneen teille, että häntä on täällä +lyöty. Mutta minä vakuutan, etten ole häntä lyönyt, en kertaakaan. +Olipa se oikein totisesti onni, että otitte hänet pois, sillä semmoinen +junkkari saa koululla paljon pahaa aikaan. -- Nyt minun täytyy lähteä +tunnille. Hyvästi!" + +"Mutta, tuota, eikös te ota pois näitä kirjoja, kun ei niitä nyt enää +tarvita?" kysyi emäntä, tarjoten niitä kirjoja, jotka opettajalta oli +ostettu. + +"Vai niin", sanoi opettaja, "teillä ei siis tarvita kirjoja?" + +"Mitäpä niillä sitten ... kun on kyllä kirjoja?" + +"Se on tosin sitte hyvin ikävää, mutta kun minullakin on niitä +tarpeeksi asti, niin enpä taida minäkään näitä ostaa." Hän meni +tunnille ja emännän täytyi lähteä pois. + +Matkalla hän vasta oikein muisti mitä olisi pitänyt sanoa, ja +voivotteli kun ei ollut _sille_ sanonut niin ja niin ... ettei +_sen_ tarvitsisi olla siinä luulossa, että häntä kovinkaan suurena +herrana pidetään. + + + + +Painajainen. + + +Tämä tarina, jonka aijon tässä kertoa, on hyvin kummallinen, ensiksikin +siitä syystä, että se minusta näyttää ihan todennäköiseltä, mutta +kaikista muista se näyttää "komppuneeratulta" jutulta; ainakin ovat +useimmat, joille sen olen kertonut, minulle suuta partaa vasten +sanoneet: "Valehtelet, valehtelet kun raato!" + +Mutta minä kerron tämän, kerron juuresta aikain. Päättäkää sitten itse +sen johdosta. + +Minä olin joutunut tekemisiin ja siis tuttavuuteenkin työvouti +Lundferssonin kanssa. Hän oli rikas mies, totisesti oikein aika porho. +Perinnöillä oli rikastunut, ja saanut sitten suuria maatiloja +hoidettavakseen ja alustalaisia ja palvelijoita. + +Hän oli kummallinen mies, tuo Lundfersson ja minä sen monasti hänelle +sanoin, että sinä olet kummallainen mies veli Lundfersson. Mutta hän +sanoi: "eipähän, enpähän ole kummallinen, vaan sinä kummallinen olet." +Ja niin me riideltiin monta monituista kertaa. Siinä nimittäin oli hän +niin kummallinen, että hän ei uskonut ketään muita ihmisiä, jotka vaan +puhuivat eli ajattelivat toisin päin kuin hän. Hän oli järjettömän +kovapäinen mies. + +Mutta omituisimmalla tavalla vaikutti tuo hänen omituisuutensa hänen +omassa alustalais- ja palveliapiirissään. Sillä palvelijoiltaan ja +torppareiltaan vaati hän, että he eivät saaneet koskaan sanoa vastaan, +vaikka hän käskisi mitä tekemään. Hän tahtoi olla herra kaiken ylitse. +Ja hän saikin sen aikaan, etteivät palvelijat eikä torpparit puhuneet +hänen kuultensa mitään. Mutta annas mitä puhuivat takana päin! Puhuivat +ja arvostelivat kuin pojat, vieläpä naapurissakin sitä tekivät, +sanoivat, että jos meidän oikea herra tietäisi, mitä Lundfersson tekee, +niin... + +Mutta kun Lundfersson sai tuon kuulla, suuttui hän silmittömästi, +rupesi kovistamaan alustalaisia, pitämään kerrassaan niinkun pihdissä: +kielsi puhumasta heitä keskenänsä mistään muusta kuin työasioista ja +naapurien kanssa ei saanut ollenkaan puhua, ennenkuin oli +Lundferssonille sanonut, mitä aikoi puhua. Muullakin tavalla hän +kovisti, teki alustalaisensa kerrassaan orjiksi. + +Kyllä nyt koitti kummat ajat. Mutta Lundfersson oli mielissään. +Tukkivatpa suunsa mokomat! Kun hän nyt käveli pelloillaan ja työväkensä +keskellä, tunsi hän suloista viihtymystä, ettei kukaan uskaltanut +suutansa avata ilman hänen käskyänsä. Hätäkös on olla niin mahtavana +herrana. Hän luuli muuten, että työväki rauhassa tyytyi tuohon, eivätkä +ainakaan uskalla mennä valittamaan herralle. Mitä kollot, pelkopöksyt! +hän ajatteli. + +Hän näki kyllä palvelijain kasvoista, että ei niiden hauska olla ole. +Mutta sen parempi! hän riemuitsi, kyllä siihen tottuvat, parempia +työmiehiä vaan tulee, lurjuksista! + +Sitten eräänä yönä, kun hän oikein väsyneenä nukkui, pälkähti hänen +päähänsä yht'äkkiä hauska juoni (näetten tuo takanapäin puhumis-asia +häntä kiusasi): päätti pihdillä nipistää kielet suusta jok'ikiseltä +noilta kielittelijöiltä. Ja hän innostui siitä niin, että luuli jo +pitelevänsä pihtejä tulessa, mutta löysikin samassa itsensä ulkoa, +pihamaalta ja ihan paitasillaan, tulevia vieraita vastaan ottamassa. +Mutta mikä lie hassu sattuma päähän johtanut senkin, että hän alkoi +palvelijata käskeä hakemaan housuja sisältä. Vaan ensimäinen +palkollinen, joka käsille sattui, luuli kai unta näkevänsä ja alkoi +tyhmästi naureskella vaan koko asialle. Lundfersson suuttui hirveästi +ja paukutteli paljasta jalkaa kivitettyyn pihaan, että tuli veriselle. +Mutta tästäkös palvelija yhä vaan tyhmistyi ja alkoi omituisella +nuotilla laulaa: "Ei sinun pidä riihtä tappavan härjän suuta sitoman +kiinni!" Toisia palvelijoita alkoi tulla kuin pilviä ja kaikki yhtyivät +laulamaan tuota yhtä ja samaa, suu verrattoman tyhmässä hymyssä. Siitä +kasvoi hänen ympärilleen satalukuihin nouseva joukko. Ne pihistivät +hänet yhä ahtaammalle ja ahtaammalle, siksi ettei hänellä ollut enää +tilaa kääntyä ja yksitoikkoisella omituisella nuotilla semmoisessa +jättiläisköörissä yhä lauloivat tuota samaa. Kukaan ei häneen käsin +sattunut, vaikka olivat kylki kyljessä, poski poskessa kiinni. +Lundfersson raivosi kuin hullu, mutta kokonaan voimatonna. Vieraat +olivat ajaneet pihaan ja katsoivat ihmetellen tuota touhua. Yht'äkkiä +kaappasivat monet voimakkaat kädet hänet ylös, nostivat ilmaan +vierasten nähtäväksi, pilkattavaksi! Nämät alkoivat nauraa niin kuin +hullut ja köörin melu ja ääni paisui moninkertaiseksi, mutta -- siihen +hän heräsi juuri ajatellen, että tietävätköhän perhanat, että pihdit +ovat kuumenemassa? + +Tästä unesta ei hän aluksi välittänyt mitään. Mutta -- ja se siinä +olikin merkillistä, ihan samallaisena, väliin paljon ilkeämpänäkin se +alkoi palata joka yö. Hänestä alkoi tuntua siltä, kuin todellisuus, +valveilla olo päivillä, olisikin unta ja nuo yölliset unet +todellisuutta. Se oli painajainen, joka häntä vaivasi, sen hän ymmärsi. +Häntä hierottiin, kupattiin ja lyötiin suonta, mutta aina vaan +samanlaisia unia! + +Ja, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, niin kuitenkin on se totta, +että sitten kun hän antoi palvelijoillensa suuremman vapauden, sitten +hän pääsi painajaisestansa. + + * * * * * + +Kun hän minulle kertoi tätä juttua, sanoin minä: "Se on tulevaisuuden +enne." Mutta hän sanoi: "Ei, eipä ole, sinä erehdyt! Se on palvelijain +noituma painajainen." Tuosta uskosta ei häntä saa kukaan taipumaan, hän +istuu siinä kuin tikka. + +Mutta se tässä nyt on lopuksikin kaikkein omituisinta, että ihmiset, +joille olen tätä kertonut, ovat väittäneet, että minä itse olisin +nähnyt tällaista unta ja että koko asia on tuulesta temmattu ja he +kysyvät aina: "No missä se on se Lundfersson?" + +Siinäpä se juuri onkin kysymys! Sillä minä en kuolemakseni tiedä missä +Lundfersson nyt on. Minun siis täytyy pyytää anteeksi ja jättää asian +_siveellisesti_ siten ratkaistavaksi, että kukin ajattelee sitä: +onko mahdollista nähdä sellaista unta? + +Jos nyt joku luulisi tuntevansa Lundferssonin, niin älköön aivan heti +tehkö varmaa päätöstänsä, sillä huomioon on otettava, että niilläkin, +jotka väittävät sitä _minun_ unekseni, on perusteita. + +Mutta -- kaikessa tapauksessa itse uni, nimittäin Lundferssonin uni, se +on hyvin omituinen, ensiksikin siitä syystä, että oliko se vaan +palvelijain noituma painajainen, vai oliko se tulevaisuuden enne... + +1891. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Kylistä, kodeista ja vainioilta, by Santeri Alkio + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41686 *** diff --git a/41686-8.txt b/41686-8.txt deleted file mode 100644 index da400fc..0000000 --- a/41686-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4276 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Kylistä, kodeista ja vainioilta, by Santeri Alkio - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Kylistä, kodeista ja vainioilta - Kertomuksia ja kuvaelmia - -Author: Santeri Alkio - -Release Date: December 22, 2012 [EBook #41686] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KYLISTÄ, KODEISTA JA VAINIOILTA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KYLISTÄ, KODEISTA JA VAINIOILTA - -Kertomuksia ja kuvaelmia - - -Kirj. - -SANTERI ALKIO - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava -1894. - -Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. - - - -SISÄLLYS: - - Koivu karjatuvalla. - Sisarukset. - Kreetaliisa ja Maijastiina. - "Kyllähän minä jo meinasin, mutta..." - Konkurssi. - Naapurukset. - Tuttava. - Kelvottomat. - Isäntä, hevonen ja koira. - Isä on Ameriikassa. - Ennen ja nyt. - Himojensa herra. - Katovuoden kevät, kesä, syys. - Miska pantiin kansakouluun. - Painajainen. - - - - -Koivu karjatuvalla. - - -Näyttää siltä kuin seuduilla, missä luonnonihanuudet ovat -harvinaisempia, eivät ihmisetkään yleensä niitä kaipaisi. Heidän -luonteensa kehittyy samanlaiseksi kuin luonto, jokapäiväiseksi, -epärunolliseksi. Kun poikkeuksen tapaa, on se melkein kuin -luonnonoikku. Se, vaikkapa olisi miellyttäväkin, herättää usein enemmän -kummastusta ja ihmettelyä, kuin ihailua. - -Se näyttää siltä. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa useinkin, miten tuon -jokapäiväisyyden kuoren alla elää luonnonihmisten vieno runollisuus -salattua elämää. Maailmalle näkymättömänä se siellä ajatusten ja -mielikuvitusten äärettömillä aloilla virkistää, voimistaa ja kasvattaa -Jumalan kuvaa. Kovan, paksun kuoren alta tuo "Jumalankuva" pääsee -ilmoille vaan varmojen, tarkoin määriteltyjen yleisten ohjeitten -mukaan, taikka taas kokonaan mielivaltaisesti, satunnaisissa tunteen -purkauksissa. Oikeudentunto se yleisessä mielipiteessä seisoo -jaloillaan kuin ikihongan kanto, mutta sellainen tunne kuin rakkaus ja -sen ilmiöt, niillä ei ole oikeutta julkisesti esiintyä. Kun ne -ilmenevät, tulevat ne kuin varkain, purkautuvat esiin kuin äkkinäinen -rajuilma, eli pilkistävät ujosti kuin auringonsäde vankihuoneeseen, -kadotakseen jälleen jokapäiväisyyden jäykkään varjoon. - -Jospa voisi edes käsittää miten syvästi joku, jonka koti on jossain -kivikkomäen kyljessä tahi notkanteessa, hellii ja rakastaa vaivaistakin -pihlajaa, joka elää kituvaa elämäänsä tuvan päätyikkunan alla tahi -pihalla kaivon luona. Mutta sitä ei voi käsittää. Miksi ei hän, jos hän -kerran puita rakastaa, ole istuttanut useampia? Ei, ne imevät nesteen -maasta ja ovat jonkullaisena komeuden ja ylpeilemisen merkkinä. Niin -hän sanoo. Mutta tuo yksi, siitä hän puhuu, sen lehteen tulosta, -kukkimisesta, marjoista, ja katselee kaihomielin, kun se syksyn tullen -karistaa lehtensä ja varustautuu luisevana, laihana ja kuolleen -näköisenä talvea vastaan. Se on perheen jäsen, jonka kanssa ajatellaan, -tunnetaan, jopa puhutaan ja kärsitäänkin. - -Lampelaisen karjatuvalla, noin kymmenen kilometrin matkassa kotoa, -kasvoi koivu, yksi ainoa koivu tuvan edessä. Mutta minkälainen koivu! -Se oli oikein jättiläiskoivu, joka keväisin pukeutui aina niin kainosti -ja tarkoin, ettei auringon sädekään päässyt pilkistämään sen tuuheain -lehvien lomitse. Ja sitten se oli niin tasaisesti sopusuhtainen, ei -mitään virhettä, ei vähintäkään muistuttamisen syytä, aivan niin kuin -Luoja olisi sitä erikoisella tavalla vaalinut, hoitanut ja kasvattanut -ihmisten silmäruoaksi, lintujen laululinnaksi ja verrattomaksi -yösijaksi, nukuntapuuksi. Kun puhuttiin kartanopuista ja kehuttiin -näkemiänsä sanoivat kaikki, jotka tämän olivat nähneet, yksimielisesti, -että se Lampelan karjatuvankoivu, se se kuitenkin on kaikista komein. - -Lampelainen oli äreä äijä, olisi luullut hänen sopivan enemmän yhteen -katajain kuin koivujen kanssa. Mutta hän rakasti tuota koivuansa -niin hartaasti, että kun joku hänen omista pojistaan kerran -ajattelemattomuudessaan taittoi siitä muutaman oksan vastaksiksi, kun -oltiin heinänteossa, antoi äijä empimättä sellaisen selkäsaunan, että -poika muistaa vielä vanhana kertoa siitä omille pojillensa, kun tahtoo -oikein saada kuvatuksi isänsä luonnetta. Hän oli todella ylpeä -koivustansa, se oli hänen niittynsä, talonsa, koko omaisuutensa -erikoisuus. Kun hän sanoi "meidän karjatuvan koivu", sanoi hän sen niin -kuin mies, joka tahtoo näyttää ymmärtävänsä asioita, joita muut ovat -liian pintapuolisia ja yksinkertaisia käsittämään. -- Mutta naapurit -väliin nauroivat tuolle ihmeelle, heistä oli ihan hassua vanhan miehen -kerskailla yhdestä puusta. Puu kuin puu! -- - -Mutta sitten tulivat maanmittarit, samosivat pellot, niityt, suot ja -metsät ristin rastin. Avarain niittyjen poikki, tiheäin metsäin läpi -vietiin koetuslinjat, jättiläiskuuset saivat kukistua ja jättää sijansa -suorille, virallisen näköisille, valkoisille ja "teräväpäisille" -linjakepeille, jotka ikäänkuin uudemman ajan tienviittoina ylpeästi -jäivät kenottamaan ja katselemaan toisiaan silmästä silmään. Metsän -juurevat eläjät, jotka siten suoralla linjalla erotettiin entisestä -sukulaisuudesta ja suloisesta naapuruudesta "kummallekin puolelle -rajaa", katselivat jonkunlaisella mahtavuudella ja kuiskailivat -salaperäisellä huminallaan kummastustaan ikäänkuin hartioitansa -ravistaen ja arvellen: "Saapa nähdä päättyykö tuo kaikki hyvään?" - -Ja yksi sellainen linja meni suoraan kuin ammuttu Lampelaisen -karjatuvan koivun keskirunkoon. Pieni taitelinja olisi voinut pelastaa -sen. Mutta tuuli ja satoi, maanmittari oli kärsimättömällä tuulella. - -"Hakatkaa pois koivu!" huusi hän miehille. - -Nämät rupesivat vastaan panemaan. Sanoivat, ettei sitä äijää lepytä -itse enkelikään, jos tuo koivu hakataan. Mutta kiivas herra, joka tunsi -lain olevan muka hänen puolellaan, tulistui, tempasi kirveen ja iski -haavan komean koivun runkoon. Miehet ympärillä ravistivat säälien -päitänsä ja puhelivat voivotellen, ikäänkuin hyvä juoksuriori olisi -siinä jalkansa katkaissut. - -"Hakkaa sinä", käski maanmittari erästä miestä. Tämä totteli, otti -kirveen ja alkoi tuhota Lampelaisen rakastettua, paikkakunnan -kuuluisuutta. Tuuli vinkui koivun latvassa ja karjatuvan nurkissa -ikäänkuin viheltäen vastenmieliselle näytelmälle. Koivu huojui, sen -oksat riepottivat kuin vihollista vastaan epätoivoisina hosuen. Kun se -vihdoin makasi maassa ja maanmittari kannon ylitse tähtäsi suoran -linjan, seisoivat useat miehet kaadetun koivun ympärillä vaistomaisesti -surullisina kuin hautajaisissa. Joku paimen se lie ollut, joka juoksi -Lampelaiselle tapahtumasta tietoa viemään. Tämä aivan mustui. Jos paras -hevonen olisi ojaan kuollut, ei se olisi häneen sillä tavalla -vaikuttanut: se olisi ollut tapaturma, mutta tämä oli ilkiteko. -Työmaalta nousi hän heti hevosen selkään, ajoi karjatuvalle. Siellä -paraillaan maanmittari apulaisineen päivällislomaa piti. - -Tuhkaharmaana kasvoilta, sanaakaan ääntämättä sieppasi äijä kirveen -maasta ja hirmuinen katse kohtasi herraa, joka karjatuvan seinustalla -loikoi. Mutta miehiä juoksi hätään, ottivat kiinni kirveeseen ja -puhuivat lauhduttaen, säälien, osaaottaen. Hän heitti kirveen, meni -kaatuneen koivun luo ja purskahti itkemään... - -Tuo mies, joka näytti niin paljon paremmin sopivan yhteen katajain kuin -koivujen kanssa, itki koivun kaatumista. Mutta maanmittari makasi vielä -tuvan seinustalla hiukan peloissaan ja kalpeana, ivallinen hymyily -suupielessä katsellen miten raa'an talonpojan täytyy itkeä, kun hän on -käyttänyt vaan laillista oikeuttaan, kaatanut hänen mielikoivunsa -säästääkseen itseltään muutaman minuutin vaivannäön. - -1894. - - - - -Sisarukset. - - -Muiden muassa oli Mikko Matkasen mökki tuossa kylän laidassa, mäen -rinteessä, kivikossa, istuvain kivien päälle rakettu. Siinä olikin -kyllä istuvia kiviä, toinen toisessaan kiinni; jos ei yksi sopinut -nurkan alle, sopi toinen. Mökkiä ei Mikko ollut itse rakentanut, muilta -osti, kun pesää rupesi tarvitsemaan. Ja silloin hän rupesi sitä -tarvitsemaan, kun Maijaliisan kanssa yhteen meni ja rupesi ihmissukua -kartuttamaan. - -Siinä elelivät päivästä toiseen, väliin paremmin, väliin huonommin, -syötiin kun oli, ei syöty kun ei ollut. Mutta tarkoitustaan ihmiskunnan -jäseninä he uskollisesti täyttivät: syntyi, milloin tyttäriä, milloin -poikia. Syrjäisistä asianhaaroista se luultavasti rippui, että yksi -toisensa perään kuoli. Kaikkiaan kahdeksasta pikku Matkasesta kuusi oli -kuollut. Ainoastaan kaksi tyttöstä näkyi jaksavan siksi elää, että -siivet alkaisivat kasvaa ja kelpaisivat maailmalle lentämään. Vanhemman -nimi oli Leena, nuoremman nimi oli Miina; ijän väliä oli viisi vuotta. - -Kun Leena läheni kymmentä vuotta, rupesi mieli tekemään ulos, avaraan -maailmaan ... pesä alkoi tuntua ahtaalta. - -"No niin", sanoi isä Mikko, kun asia puheeksi tuli, "menköön vaan. -Onhan pois syömästä. Ja kylläpä tuo omansa pitää, oikea tikkukynsi -onkin!" Äiti sanoi samaa. Leena lähti. Otti ensin lyhyen lennon -- -läheisiin naapureihin vaan. Kun siivet varttuvat, ehtii harjoitella -pitempiä matkoja. - - * * * * * - -Kun Leena oli mennyt palvelemaan, tuntui pesä paljon avarammalta. Isä -ja äiti luulivat, että nyt kait sitä tullaan hyvinkin toimeen. -Paljonhan se jo syökin tuonlainen naakka! Mutta ei asia siitä paljoa -muuttunut, parantunut. Puutetta oli yhä, vanhetessa kun ruvettiin -vähin herroittelemaankin. Isä, näetten, hylkäsi kessut ja höyrytteli -punakukkoja, väliin kaksiveikkosiakin. Äiti rupesi nuuskaamaan. Isä ei -tosin ollut mikään juoppo, mutta ryyppäsi kun sattui, kun tarjottiin, -jopa joskus itsekin osti, -- niinkuin muutkin miehet. Eukolla alkoi yhä -useammin olla pää kipeänä, tarvitsi kahvitilkan. Näistä riideltiin -väliin, kun leipä loppui. - -Kun Miina ehti kahdeksan vuotiaaksi, ruvettiin kuulustelemaan, eikö tuo -jo lapsenhoitajaksi kelpaisi? Kelpasi kun kelpasikin. Ja koska tytöllä -itselläkin intoa oli, niin sai mennä räpytellä. Olikin hän kovin -pikkuinen. Itku pyysi isältä -- äiti itki. Jo teki mieli perään mennä, -ottaa syliin, kantaa kotiin ja asettaa siellä isän ja äidin väliin -ikuisiksi ajoiksi. - -Siihen se kuitenkin jäi. Miina sai olla siellä, mihin oli mennyt. -Oppikoon! - - * * * * * - -Leena oli oivallinen ominpäineläjä. Tultuaan täysikasvuiseksi alkoi -saada hyvät palkat, reima työihminen kun oli. Hyviä palkkoja hän sai ja -säästi kitsaasti. Äiti pyysi toisinaan nuuskarahaksi viittä penniä; ei -antanut. Isä joskus tahtoi tupakkarahoja lainata, väliinpä leivän -apuakin, kitsaat kun olivat olot. Ei Leena antanut. "Ei riitä", sanoi. -Vanhemmat väliin suuttuivat, haukkuivat kitupiikiksi, tikkukynneksi, -hävittömäksi. Tämä ei auttanut. Tytär piti omansa. - -Ja tyttönä tuli hän oikein kuuluisaksi kitsaudestaan. Ihmiset sanoivat -ihastellen: kas se, kyllä se ihminen maailmassa toimeen tulee! -- -Kosioita ei hänellä ollut aivan runsaasti, ikäisiänsä. Mutta sen sijaan -oli kyllä tarjolla äitipuolen tiloja; vanhat pojat myöskin kosivat. -Kaikki sellaiset, jotka tahtoivat kitsasta, tarkkaa emäntää. Vihdoin -hän erään otti, Olli Pajalaisen. Tämä oli samanlainen kuin hän itsekin, -piti omansa, ei koskaan ryypännyt, eikä polttanut tupakkaa, oli niin -kitsas. - -Kyllä he rupesivat saamaan säästöön, keräämään kasaa heti ensi -päivästä. Eivät he tuhlanneet koskaan. Jos toinen aikoi jotain ostaa, -esti toinen. Jos hyvin sattui ja pitemmälle mentiin, niin riitelemään -ruvettiin, ja pakattiin entisiäkin ostoja myömään, sellaisiakin, missä -ei mitään myömistä ollutkaan. Mutta piti vaan toista kiukuttaa, -härnätä: näin minä osaisin olla tarkka, en kaipaisi mitään, entisetkin -möisin, sinä vaan tässä tuhlailet ja häviötä yrität. Kyllä Leena oli -vielä parempi kuin Olli, vaikka ei Ollikaan mikään kelvoton ollut. -Leena tämän kyllä käsitti ja Ollikin ehkä aavisti. Ohjakset kumminkin -joutuivat Leenalle. Ja Olli joutui "tuhlauksiensa" vuoksi tohvelin -alle. - -Aikain kuluessa varttuivat siksi, että jaksoivat talonkin ostaa. Sitten -vasta Leena oikein säästäväiseksi tuli, velkaa kun talosta jäi ja sitä -piti maksuun saada. - - * * * * * - -Miinakin kasvoi ja varttui. Hänestäpä tuli oikein siro tyttö, poikain -lemmikki. Hän oli iloinen ja tuhlaavainen ja eli mukana. Äidille antoi -nuuskarahaa ja isälle tupakaksi lainasi. Jopa väliin vehnäsiäkin vei -kotiin: saavathan vanhukset kahviinsa topata. Hän juoksi kylää, kävi -tanssissa ja pelkäsi sisartaan, tämä kun aina härnäsi ja nuhteli. -Toisinaan sisar Jumalan sanan kautta neuvoi. "Syntiä teet", sanoi, "kun -niin maailman perässä juokset. Muista se. Saat vielä karvaasti katua." -Tällä tavoin sai pian Miinan itkemään; olikin tyttö raiskalla oikein -hellä sydän. Itki, kun vähän tunteita kosketettiin. Sisar kerskasi -uskostansa. Asetti itsensä esimerkiksi. "Katso", sanoi, "miten minä -elän ja mieheni elää. Emme me maailman huvia kaipaa. Jumalassa vaan -pysymme kiinni. Ja kylläpä Hän on siunannutkin meitä, niinkuin näet." -Joskus Miina suuttui sisaren sanoista. "Mikä jumalinen sinä olet? oikea -tavaran orja, nälkähinen, et työväellesi palkkaa maksa. Aina kinaat, -aina halventelet. Onko se jumalista?" Silloin aina erosivat riidellen. - -Miina juoksi ja lenti siksi, kun poltti siipensä. Muuan nuori mies -kiekaili aikansa tytön ympärillä, niin kauan kuin se häntä huvitti, -kehui rakastavansa ja puhui avioliitosta. Mutta yhtäkkiä teki tömin. -"En minä ... en minä huolikaan sinusta, tuota"... Hän meni tiehensä -eikä tahtonut enää tietää mitään Miinasta. Mutta Miinapa jäi raskaaksi -ja synnytti poikasen. Kylän akat ryhtyivät asiaan, kävivät kiinni -vietteliään ja ahdistelivat häntä: "Korjaa jälkesi!" sanoivat. Mies -olikin kiljulla akkain käsissä, eikä selvinnyt muulla kuin sillä, että -meni sovintoja tekemään. Meni juovuksissa. - - * * * * * - -Mutta Miina ei ollut mikään tarjokas. "Miksi nytkään tulit?" kysyi. -"Tulin vaan", sanoi toinen, "akat soittavat niin hirvittävästi". -- "No -kun siitä syystä tulit, niin mene pois, en minä sinusta huoli ... en -ole hätivara... Jumala on petettyjen Jumala." -- - -Miina pani siskoa kummiksi pyytämään. Kukapa muu kuin lihainen sisko -tulisikaan äpärälapsen kummiksi! Kylän eukko, joka asialla kävi toi -terveisiä: "sisaresi käski terveisiä sanomaan, että ei hän ole mikään -äpäräin kummi!" Miina rupesi itkemään. Mutta muut lohduttelivat: "älä -nyt siitä itke, pyydä muita ihmisiä ... eihän sisaresi olekaan mikään -ihminen". Hän tuli lohdutetuksi. Ensimäiset, joita sitten pyysi, -tulivat kummiksi. Toivatpa tuliaisiakin, pitivät oikein kuin ihmisenä. - -Isän ja äidin pikku mökissä täytyi uudelleen olla tilaa neljälle -hengelle. Siellä oli ensi aikoina itkua ja karkeita sanoja tulvalta, -leipää kovin niukalta. "Kun et ottanut sitä roistoa mieheksesi", sanoi -äiti toisinaan, "olis leipää edes hankkinut. Nyt. nälkään kuolet ja -tapat lapsesikin... Hakisit edes elatusta". -- "En", sanoi Miina, "en -sittenkään ole hätivara, enkä lain kautta elatustakaan hae. Millä tuo -elättää, joka tuskin itse elää: juo ja ryyppää kuin sika. En kirotuilla -rahoilla elätä lastani, en vedä enempää päälleni Jumalan vihaa. Minua -on Jumala rangaissut, minä kannan ristini nöyryydellä. Teen työtä, -kyllä yhden lapsen elättää jaksan, jos Jumala suo". Äiti murisi ja -isäkin murisi, mutta mitäs siihen nyt tehtiin. Täytyi asettua olemaan. - -Mummo rupesi hoitelemaan pikku poikasta, Miina kävi ukon kanssa työssä. -Yhdestä syötiin ja yhteen pantiin tulokset. Aikoja kului. Kallu kasvoi, -tuli ukon iloksi ja muorin iloksi. Miinan käsissä oli vahvuutta ja -näppäryyttä, kykeni monenlaiseen työhön. Hän oli tullut hiljaiseksi ja -nöyräksi. Ihmiset pitivät hänestä paljon, antoivat työtä aina. Ja olipa -omituista: näytti väliin siltä kuin Kallu olisi tuonut mökkiin -kaikenlaisia tuomisia, iloa ukolle ja muorille, sekä vielä nuuskaa, -tupakkaa ja leipää ja vellijauhoja. - - * * * * * - -Leena eleli yhä miehinen ja kokosi rikkauksia. Kaksi lasta heillä oli, -molemmat tyttäriä. Niille piti perintöä hankkia. Kyllä heillä oli -tiedossaan kaikki välikappaleet. Kun puotiin meni, sanoi kauppiaalle: -"Voi kun on kallista, muualla saa huokeammalla. Pane siihen ja siihen -hintaan, en minä sano kellekään. Ota sitte muilta enemmän!" - -Runsaasti käski punnita ja mitata, tahtoi paljon kaupan tekiäisiä. -Suutarin palkkoja piti vuoden maksamatta, räätälin samoin. Unohti sillä -välin muutamia nuttuja, joita oli tehty, samoin pieksuja. Riiteli -niistä mestarien kanssa, eikä maksanut kaikkia koskaan. Jos myi -kotitekoista palttinaa, erehtyi mitatessa, jos myi villoja, erehtyi -punnitessa, jätti aina vähän vaille. Kun siitä jälestäpäin joskus -huomautettiin, pyysi anteeksi, vahingon sanoi tulleen ja lupasi toiste -korvata. Mutta oli huono muisti, unohti pian ja jätti korvaamatta. - -Sisarukset eivät paljoa yksissä olleet. Toisinaan talvisaikoina täytyi -Miinan sisareen turvautua, pyytää jyviä kesätyön päälle. Kyllä sisar -antoi, mutta hyvin rajoitetun määrän. "Jos kuolee?" sanoi, "niin kuka -ne sitte maksaa?" Ei koskaan antanut mitään ilman isälle, ei äidille, -ei sisarelle. Kaikki tarvitsi tarkoin itse. Aina hänellä oli -härnäämistä Miinalle, pisteli yhdestä ja toisesta. Jumalan nimen kautta -hän useimmiten puhui. "Olet suuri syntinen sisar parka", sanoi ja -"mitähän hyvä Isä tarkoitti, kun piti mun sukukuntaani sellainen risti, -häpeäpilkku tuleman, kuin sinä olet. Saa nähdä saatatko pitää, ettet -toista laita. Koreilet ja komeilet, ikäänkuin mikä tyttö. Saunan -tukkoon sellainen sais pukea. Häpeä! Kaikki ihmiset sinusta puhuvat". -Miinalla myöskin oli suuta. "Sisar kulta, avaja oma poves, katso -sinne", sanoi hän. "On ehkä yhtä pitkä taivaaseen, kuin minullakin, -vaikka olenkin"... - -Sitten rupesi Leena aina itkemään ja tuomaan esiin nuhteetonta -elämäänsä ja jumalisia tekojansa. - -Kerran Miina juonillaan puki oikein huonot ryysyt päällensä, kun -sisaren luo meni. Silloin sisar haukkui niistä. Miina rupesi nauramaan, -"no hyvä ei kelpaa sulle, eikä huono!" sanoi hän ja meni ilvehtien -tiehensä. - - * * * * * - -Aikojen kuluessa kuolivat vanhukset tuolta mökistä kivien päältä. Ensin -kuoli akka ja sitten kuoli ukko. Vierasmiesten aikana olivat "kaiken -omaisuutensa" Miinalle testamentanneet. Siihen kuului tupa, pannu ja -pata, vähän huonoja pöytäkaluja, vaaterääsyjä j.n.e. - -Ukko oli sanonut kuollessaan: "Leenalla on kyllä, on liikaakin -omaisuutta, ei hän tällaisia tarvitse kun meillä on ja Miinapa tässä on -elättänytkin". - -Mutta Leena ei tiennyt testamentista. Kun isä oli kuollut, sanoi hän -sisarelle: "Sinun pitää toimituttaa kalunkirjoitus ja maksaa minulle -osani tuvasta ja irtaimesta, jos pitää tahdot". -- "Ei tarvitsekaan", -sanoi Miina, "minun on kaikki, minulla on testamentti". - -"Häh? mikä testamentti?" - -"Oikea testamentti. Isä lupasi minulle kaikki". - -Nyt rupesivat sisarukset oikein aikalailla riitelemään. Leena uhkasi -käräjään viedä. "Ainakin äidin osan saan, äijän osasta en huolikaan"... - -Hän valitti ja itki tunnotonta isää, jolle ei yksi sormi ole niin kipeä -kuin toinen. - -Viikkokausia kesti riitaa, syrjäisetkin ihmiset siihen jo osaa ottivat. -"Mitä sinä tuolla romulla teet", sanoivat Leenalle, "kyllä sinulla -tavaraa on. Miina parka tarvitsee. Älä ole niin mammonan orja." Leenan -mieskin rupesi jo häpeämään ja suuttumaan akkaansa. Jo täytyi Leenan -asettua, kun koko maailma oli vastaan. Sanoi kuitenkin: "Menen ja otan -jotain sieltä, pitäköön sitte saaliinsa." Meni sitten sisaren mökille, -meni kuin ruhtinatar. "Tulin ottamaan jotain muistoa", sanoi, "pidä -sitten saaliinasi". Hän otti äitivainaan parhaan hameen ja huivin, isän -virsikirjan, ainoan kirveen ja lapion, sekä vielä jotain pikkutavaraa. -Miina itki. "Ota jos sydäntä on, ja näkyypä sitä olevankin". Kallu -rupesi itkemään, pelkäsi tätiä, kun tämä niin paiskeli esineitä, ja kun -näki äidinkin itkevän. "Mitä kakara raakuu", täti sanoi, "joutaisit -kuolla ihmisten vaivoista!" Sitten hän meni, vei tavarat, ei kiittänyt, -ei hyvästikään osannut. - -Sisarukset elivät monia vuosia erillään toisistaan. Lapsetkin sillä -aikaa kasvoivat. Leenan tyttäret Annikka ja Suska venyivät aivan -täysikasvuisiksi ja saivat kumpainenkin miehen kuin hyllyltä ottain. -Hätäkös oli saadessa, eivät he rumia olleet, ei kelvottomiakaan. Ja -talo oli velaton: oli siis sievästi myötäjäisiä toivossa. Mutta vävyt -eivät tulleet toimeen talossa, vaikka sitä kyllä koettivat. Ensin -Annikka miehineen koetti. Mutta kun Jukka oli vähän aikaa ollut, -kävivät välit riitaisiksi. Anopin mielestä oli kovin laiska mieheksi. -Renkiä olisi helpompi pitää. Ensin mummo sitä takanapäin jutteli, -sitten jo suoraankin sanoi: "Jos talossa meinaat asumaan ruveta, niin -älä jorjottele. Tee työtä. Sitä tässä muutkin tekevät". Jukka ei -kärsinyt tuollaista kauan. Olihan hänkin talosta! Pani kapineensa -kokoon, sai Annikan mukaansa ja muutti pois. - -Sen jälkeen Suska pian menikin naimisiin ja toi miehensä kotiin. Kovin -piti mummo ensin Kaaposta, Suskan miehestä. Kaapo olikin roima työmies, -mummo sanoi, että hän tekee niinkuin hevonen. Mutta kun Kaapo rupesi -kodistumaan, tuli hän rohkeaksi ja rupesi isännöimään. Silloin taas -tuli riita. "Et sinä mikään ole", sanoi mummo, "meidän on tavara, me -sitä hoidammekin. Mun on pirtti, sun on portti. Jos tahdot talossa -olla, ole hiljaa, jos et tahdo hiljaa olla, mene tiehes!" Kun kerta -riita alkuun tuli, repesi se suureksi. Kaapo pani tavaransa kokoon, -puhutteli muoria pirun eukoksi, ja lähti pois vieden Suskan muassaan. - - * * * * * - -Leena ja Olli, hyvin he olivat aina terveet olleet. Mutta vanhaksi -tultua eräänä talvena tuli eukko sairaloiseksi. Vaikka Olli oli -vantterampi alkoi hän talouden puuhiin ennen väsyä kuin eukko, rupesi -näetten ehdottelemaan, että talo annettaisiin jommalle kummalle -vävyistä. Ensin eukko suuttui. "Itse minä olen tavaran koonnut, itse -sen viljelenkin loppuun asti!" sanoi. Mutta kun yhä huonommaksi kävi ja -väsyi, tuskinpa enää jalka toisen edelle pääsi, -- silloin suostui. - -Vävyt ja tyttäret kutsuttiin. "Kumpi ottaa talon?" kyseli muori. -Molemmat olisivat kyllä ottaneet, mutta ei tahdottu sopia hinnasta. -Muori suuttui, kun niin perin vähästä olisivat kumpanenkin ottaneet. -Hän alkoi haukkua. "Maksakaa te enempi", sanoi Annikka Suskalle ja -Kaapolle. - -"Hoo, mitä varten? Maksakaa te jos kannattaa", huusi Suska. Nyt -alkoivat sisarukset riidellä. - -Muori oli vallan hurjana. Hän oli kuvitellut että ainakin 7 tuhatta -heidän kumpasenkin tyttärensä perintö tulisi olemaan. Nyt taritsivat -vävyt vaan 9 tuhatta talosta. Tuota muori itki. Niinkö vähäksi hänen -omaisuutensa arvataan! Ei olisikaan heidän tyttärillä siis enempää -perintöä kuin toiskankaan tyttärillä! -- "Kaksitoista tuhatta!" kiljui -hän, "kaksitoista tuhatta pitää maksaa! Hävetkää! ... tällaista taloa -halvemmalla"... Vävyt nauroivat. "Ei muori", sanoivat, "ei sitä -kannata. Ja mitä te välitätte? Meidän välinen asiahan se on, kun me -siihen suostumme ... molemmin olemme tyytyväisiä". - -Tuota ei vävyjen olisi pitänyt sanoa, muorinhan tavara oli. Se teki -muorin hulluksi. Hän hyppäsi tasajalkaa lattialla, kirosi, alkoi juosta -ulos ja huusi mennessään: - -"Järveen menen! järveen menen!" - -Olli ja nuoret hymähtivät, rupesivat yhteen suuhun surkuttelemaan -ämmäraukkaa. Menivät pihalle perään, näkivät että hän kiersi navetan -taakse piiloon. Siellä antoivat he muorin kuljaella, eivät olleet -tietävinäänkään, muista asioista vaan alkoivat jutella. Kylläpähän -tulee kun aikansa kuljaelee! -- Vävyt ja tyttäret menivät kotiansa. - - * * * * * - -Leena ei enää leppynytkään. Hän teki kirjallisen testamentin, määräsi -omaisuutensa lastensa lapsille. Vanhempain ei pitänyt saaman mitään. -Sitten pian hän sairastuikin sängyn omaksi. Silloin tuli hätä. -Oikeinkohan tässä kuolema lähistelee? Naapuripitäjäässä oli erinomainen -hieroja; se haettiin, mutta ei ollut apua. Haettiin vuoron tiestä kolme -noitaa, yksi erältään. Ei siitäkään apua. Oman kylän kuppari sai -konstinsa koettaa, ei apua. Jo oikein alkoi pelottaa muoria. Väliin -porotti jalkaa, väliin kättä; toisinaan oli rinta kipeä, toisinaan pää. -Ruoka ei käynyt laatuun: perin huonosti olivat asiat. - -Sattui eräänä päivänä, että kylään tuotiin lääkäri erään köyhän vaimon -luo. Olli ei ollut kotona silloin, muori joutui kiusaukseen. -Hakisinkohan tohtorin? Kylän akat houkuttelivat: "hullu olet jos et hae -nyt, kun niin saatavillakin on!" Leena kutsui kupparin ja pyysi häntä -menemään tohtorin luo. Käski sanoa, että köyhiä ollaan. Kuppari alkoi -huoneita siivota, -- tohtori kun tulee. Mutta muori ei antanut. "Älä -siivoa", sanoi, "luulee meitä pian rikkaiksi. Antaa olla niinkuin on". -Hopeamaljankin pöydältä käski pois korjata. - -Kuppari meni tohtoria hakemaan. "Ottakaa vaan palkkaa niin että -kannattaa. Ne ovat rikkaita, mutta niin saitureita", hän kertoi. - -Tohtori tuli, määräsi lääkkeet ja 10 markkaa palkkaa. - -Leena-muori rupesi rukoilemaan: - -"Tohtori kulta ... me olemme köyhiä... Eikö riittäisi 3 markkaa? Ei -meillä ole rikkauksia ... valehtelevat ihmiset niin kovin paljon ... ei -meillä ole ... ja ... ja ... jos ei vielä apuakaan ole". Tohtori oli -tuosta kovin huvitettu, naureskeli, kehui ja lohdutteli muoria eikä -helpottanut, otti vaan 10 markkaansa ja meni pois. - -Muori tuli kipeämmäksi. - -Olli tuli kotiin. Leena kertoi koko jutun. Olli joutui raivoon. -"Kymmenen markkaa!" huusi hän, "roisto! Missä hän nyt on?" Hän rupesi -juoksemaan ja löysi vielä tohtorin kylästä. - -Hän hohuutti ja kieli sammalsi kun rupesi tohtorille asiaansa -selvittämään: "kuolee se kuitenkin ... se meidän eukko, ette te sitä -voi auttaa... Ja kymmenen markkaa otitte!... Minä tahdon takaisin -puolet..." Olli ähki ja puhki, oli kovin kiukussa ja hämillään. -Roistoksi teki mieli tohtoria sanoa, kielellä jo sana pyöri, mutta ei -uskaltanut. Tohtori nauroi, kiusasi ja piinasi Ollia ja huvitteli -itseänsä... Hiton hauskoja ihmisiä! Olli se vaan aina puolta takaisin -tahtoi, toisinaan seitsemääkin markkaa, oikein jo itkua lopulta väänsi. -Tohtori kyllästyi vihdoin, pisti 10 markkaa äijän käteen. Olli tuli -siitä kovin iloiseksi, kiitteli tohtoria ja tarjosi markkaa takaisin. -Mutta sitten tohtori jo suuttui ja potki äijän ulos huoneesta. - - * * * * * - -Leena oli nyt noin 60:n ijässä eikä hän enää parantunut, sängyssä -täytyi maata, vaikka kovin paljon olisi työtä ollut. Tuosta hän voihki -kaiket päivät, oli kiukussa, pureskeli ja haukkui väkeänsä sängystä -päin. Ensin palvelijat totella koettivat, mutta sitten rupesivat -tottelemattomiksi, jopa härnäsivätkin väliin, naureskelivat ja -pistopuheita nakkelivat. - -Eräänä päivänä tuli sisarkin katsomaan. Silloin sairas näyttikin hyvin -huonolta. - -"Kovin huonolta näytät", sanoi Miina, "taidat matkamies olla .. Mutta -oletko sielusi tilaa ajatellut?" - -Sisar käänsi selkänsä kiivaasti, ei puhunut pitkään aikaan. - -"Koskas minä olen sun tielläs ollut", ähkäsi vihdoin. Miina rupesi -itkemään ja voivottelemaan. - -"Voi kun sulla on paatunut sydän", sanoi. - -Leena sai nyt jutun päästä kiini. - -"Ei mulla olekaan huoran syntiä seljässäni, Jumalan kiitos", sanoi. -Sitte vielä hän jatkoi samaan suuntaan. Kehui aina Jumalan silmäinsä -edessä pitäneensä, ei ollut varastanut, ei valhetellut. Katkonaisesti -puhui, kuumeen tapaisella kiireellä, riemuiten sanainsa ja ajatuksensa -terävyydestä. - -Sisar itki ensin, mutta rupesi sitten hymyilemään. Oli kai löytänyt -lohdutuksen, sopivan vastauksen. - -"Muistatko", kysyi sitten kun suunvuoroa sai, "muistatko mitä Jesus -sanoi syntiselle vaimolle?... Hän sanoi: mene piikani, äläkä silleen -enää syntiä tee". - -Leena ei vastannut. Miina jatkoi: - -"Ei minulla ole mitään, jota maailmassa niin rakastaisin, etten Jumalaa -saattaisi enempi rakastaa ja hän antaa syntini anteeksi. Mutta: -huokeampi on kamelin käydä neulan silmän lävitse, kuin rikkaan tulla -taivaan valtakuntaan". - -Leena oli jo ähkinyt kauan, kun katseli sängystä rengin päälle, joka -söi ... tuskin ensinkään kuuli, mitä Miina puhui. - -"Koko päivänkös sinä nyt siinä syöt, Mikko?" huusi vihdoin. Renki -vastasi pöykkimällä. Rupesivat riitelemään. Kun renki meni tuvasta, -loppui riita. Miina rupesi taas puhetta yrittämään. Ei se tahtonut -onnistua. Leena oli kovin vihoissaan. - -"Maailmassa olet vielä kovin kiinni, sisar parka, tavaraasi rakastat... -Mutta mihinkäs nyt panet kaiken sen, mitäs koonnut olet?" kyseli Miina. -"Ei tavara mahdu ahtaasta portista", jatkoi Miina, kun ei vastausta -kuulunut. Mutta sairas ei vaan puhunut. Miina rupesi pois hankkimaan. -"Vihassako eroamme?" kyseli sisarelta. "Tehdään sovinto, ennenkuin -kuolet", pyyteli. Mutta toinen makasi seljin, eikä puhunut mitään. Ja -niin he erosivat. - - * * * * * - -Kuolema tuli sitten pian ja vei Leenan. Kylän akkoja oli kokoutunut -loppua katsomaan ja veisailemaan. Kun oli veisaamasta laattu ja sanottu -(melkein jokainen sanoi siihen tapaan) "joo, niin sitä tästä maailmasta -mennään" -- sanoi Olli tolkussaan: - -"Noin turhaan olisi rahaa tohtorille mennyt ... eipä hänen mitään -auttanut. Mitä kuoleman edessä auttaa!" Kukaan ei sanonut siihen sitä -ei tätä. Olli luuli, etteivät mahdollisesti tiedäkään koko juttua. - -"Kun raato otti 10 markkaa, mutta minä hain pois", koetti hän -selvittää. Toiset rupesivat suhdittelemaan "älkäähän nyt siitä puhuko", -sanoivat. Olli sanoi, ettei hän puhukaan, sanoohan vaan. - -Tässä tuli nyt puuhia. Molemmat tyttäret tulivat valmistelemaan rakasta -äitiä hautaan. Nyt vasta sattumalta saivat kuulla, että äiti oli heidän -lapsilleen testamentin tehnyt, heille ei itsille mitään tulisi. Siitäpä -suuttuivat. Menivät miehiänsäkin hätään hakemaan. Mutta asia oli kun -olikin sellainen. Päätettiin testamentti kumoon hakea. Kuka nyt -tuollaista sietäis! - -Hautajaisista sitten riideltiin. Oli ensin aijottu aimolliset pitää, -kahden aterian kanssa. Mutta kun testamentti tiedoksi tuli, ei kukaan -enää ajatellutkaan. "Yksi ateria vaan", sanoi Suska. "Ei yhtään!" -tiukkui Annikka. "Ketä sinne kutsutaan?" uteli Olli. Ei sitä kutsuta -ainakaan, eikä sitä, luettelivat tyttäret useampia. - -"Lakeerataankos arkku?" kyseli Olli. Siitäkin nousi kinaa. "Kelpaa se -ilmankin", väitteli toinen sisar. Toinen oli suostuvainen. Vielä -monesta muustakin asiasta riideltiin ja kinasteltiin, aivan pienistä -turhanpäiväisistä asioista. Pahin riita oli maahanpaniais-pidoista. -Toiset tahtoivat vieraille yhtä ateriaa antamaan, toiset eivät olisi -ollenkaan antaneet. Viimeiset voittivat. - -Se testamentti se oli, joka riidan teki ja kiukkusuonia kutkutteli. -Testamentin todistajia käytiin usein tutkimassa. Arveltiin, -aprikoitiin: meneekö myttyyn? Myttyyn menee, päättivät vävyt lopuksi, -ei sellainen pidä: muori ei ollut täydessä järjessä, kun testamentin -teki. - - * * * * * - -Miina täti tuli hautajaisista. Mennä hytysteli mökkiä kohden mäelle. -Tapasi matkalla poikansa lapsia, pikku tytön ja pikku pojan. Mummon -luokse menossa olivat. "Äiti lähetti", kertoivat, "lämmintäleipää -tuomaan". Olivat luulleet että mummo oli jo hautajaisista kotiin -ehtinyt. Tyttö otti esiliinasta leivän ja antoi mummolle. Leipä oli -kaunis, hyvin noussut ja hyvästä viljasta leivottu. Miina pisti leivän -povellensa, otti pojan toiseen, tytön toiseen käteensä taluttaaksensa -ja vei kotiansa. - -"Tulkaa lintuseni", sanoi taluttaessaan, "tulkaa, mummolla on hyvää -viiliä, oikein hyvää. Saatte rääpiä koko pytyllisen. Eikös äitinne -lehmä ole nyt ummessa?" - -Ummessapa kuului vielä olevan, mutta sitten kun kantaa, oli äiti -juustonpuseroa luvannut paljon, oikein paljon ja Liinu tahtoi tuoda -mummollekin ja Mikku myöskin tahtoi. - -Tultiin mökin luo. Ränsistynyt se jo oli, eikä korea, mutta kyllä -laatuun käypä. Lapset juoksivat riemuiten sisään, menivät heti -kaivelemaan muorin komeroita. Hupaista oli ja kaikki paikat vanhoja -tuttuja. Muori valitsi kauniimman viilipyttynsä, nosti pöytään ja -asetti lapset syömään ... käski rääpiäkin. - -Sitten vasta hän otti miniän lähettämän kauniin kyrsän poveltaan, -katseli sitä, suuteli sitä; pani sen hyllylleen ja pyyhkäisi -silmäkulmiaan. - -1891. - - - - -Kreetaliisa ja Maijastiina. - - -Hyvässä sovussa olivat ennen eläneet Maijastiina ja Kreetaliisa. -Naapuruksia olivat mäellä ja molemmat melkein yhden ikäiset. Paljon he -olivat yksissä ja lainailivat toinen toiseltaan mitä milloinkin -tarvitsemaan satuttiin. Kreetaliisa oli hyvä hieroja ja oivallinen -kuppari sekä muutamia vuosia ennen Maijastiinaa naimisiin mennyt -- -jotka seikat ehkä yhteensä olivat vaikuttaneet sen, että Kreetaliisa -oli hiukan varakkaampi miehineen, kuin Maijastiina miehineen. Tuo ei -kuitenkaan mitään epäsopua saanut aikaan, sillä Maijastiina ei -kadehtinut Kreetaliisaa, vaan arveli, että jahka mekin eletään yhtä -kauan ... ehkäpä sitä meillekin karttuu. - -Mutta edellä näkyi pysyvän Kreetaliisa, sillä kupparin ammatti on -kerrassaan oivallinen, siitä saattaa panna kasallekin, kun on mies, -joka muuten pitää huolen jokapäiväisestä leivästä. Niinpä he olivatkin -jo useita vuosia sitten saaneet mökkinsä velattomaksi, jotavastoin -Maijastiinalla ja hänen miehellänsä oli velkaa. - -Vaan sittenpä päättikin Maijastiinan mies mennä Ameriikkaan ... -mitenkäpä sitä mökkiä muuten saisikaan maksetuksi! Siinä oli tullut -vähän liiaksikin, kun oli saunakin tehty, pääasiallisesti vaan sitä -varten, että kun naapurissakin oli sauna. Naapurin emännälle se oli -viran puolesta tarpeellinen! ... ja siellä olisi kyllä saanut kylpeä -ihan tarpeeksensa. - -Akat sopivat varsin hyvin sittenkin vielä, kun Maijastiinan mies oli -Ameriikkaan mennyt. Kreetaliisa puhui useinkin Maijastiinan kanssa -tämän miehestä ja toivotti sen matkalle Jumalan siunausta. Mutta sitten -tuli Maijastiinalle rahaa. Hän maksoi miehensä matkarahat sekä 25 -markkaa Kreetaliisalle, jotka oli tältä lainannut hätätarpeeseen -mieheltään rahoja odottaessa. Omituista kyllä: aivan kohta, kun -Maijastiina oli maksanut viisikolmatta markkasensa ja lähti pois -Kreetaliisan mökiltä, rupesi hän ajattelemaan, että hän on nyt yhtä -rikas kuin Kreetaliisakin ja ettei hän enää viitsi joka näkemä -Kreetaliisalle kahvia kyhöstää ja että hän ottaa itseänsä hieromaan -Jaakon Kaisan, kun sitä niin hyväksi kehutaan -- sanokoon Kreetaliisa -mitä ikinä tahtoo!... - -Kreetaliisa ajatteli että "kovinpa se oli...", vaikka ei Maijastiina -suinkaan ollut näkemältä sellaiseen ajatukseen mitään aihetta antanut; -päinvastoin tuvassa ollessaan vielä oikein siunasi ja kiitteli. Mutta -tuollainen ajatus nyt tuli vaan Kreetaliisan päähän eikä hän päässyt -siitä erilleen ollenkaan, ennenkuin jo ajatteli -- yhä Maijastiinaa -tarkoittaen -- että "älä nuolase, ennenkuin nokahtaa! ... on niin -kovin..." - -Ja huomaamattaan oikein missä mennään oli hän yht'äkkiä ruvennut -ajattelemaan vanhasta ystävästään oikein ilkeästi, ja hän olisi -- hän -tunsi sen itsessään syvästi -- sanonut Maijastiinalle, jos tämä olisi -sattumalta palannut, että "ei sitä, kuule, nyt pidä kohta niin kovin -nenäänsä nostaa, ei sitä tiedä vielä maailmassa kuinka käy". Hyvää -suoden vaan olisi niin sanonut ... aivan hyvää. Eihän hän ollut ikänä -Maijastiinalle pahaa tahtonut!... Mutta kun kahviakin on ruvennut -juomaan niinkuin ... kerrassaan aivan hulluuden päähän. Mitä sitä -köyhän ihmisen sillälailla kannattaa ... hui hai! Kyllä sitä ovat -muutkin maailmassa eläneet, ovat hyvinkin ... ja paremmatkin tässä -saavat kaikkensa koettaa ... saavat jo... - -Aivan samana päivänä, kylässä kulkiessaan, tapasi Maijastiina Jaakon -Kaisan ja pyysi itseänsä hieromaan huomiseksi. "No mutta onhan siellä", -sanoi Kaisa, "Kreetaliisa, mikset sinä sitä?" - -"Onhan se, mutta en minä tahdo siitä ollenkaan tykätä, se on sen -hierominen sellaista nytyyttämistä, että kipeäksi siitä vaan -jälestäpäin tulee." Sitten hän vielä kertoi, että oli aikonut jo -monasti ennen pyytää Kaisaa, mutta ei oikeastaan ollut uskaltanut, kun -se olisi kuitenkin Kreetaliisaa suututtanut ja hän on niin hidas -riitelemään. Mutta nyt hän ajatteli, että "suuttukoon jos paikkansa" ei -hän elä Kreetaliisan armoilla... - -"Kyllähän se ... en minä tiedä", rupesi Kaisa sanomaan sivuillensa -hämillään tirristellen, "mikä hänessä lie syynä, mutta kaikki ne ovat -ruvenneet mua hierojaksi hakemaan, joita se Kreetaliisa ennen tapasi -hieroa... Mutta vaikka mä sen itse sanon niin kyllä mä avun aina olen -saanut, jota mä olen hieronut... Jumalan avulla! Jumalan avulla sitä -saa aikaan. No koetaan nyt sitte sinuakin huomenna, jos Jumala voimia -antaa, ei suinkaan tässä itsestään ja omalla hyvyydellänsä mihinkään -mennä." - -Maijastiina sanoi, että se ihminen on niinkuin vesirakko Jumalan -kädessä. - -"Niin se on ... niin se on." - -Tehtiin lopuksi päätös saunan lämmittämisestä y.m. seikoista ja -erottiin. - -Samana päivänä sai Kreetaliisa jo kuulla kylässä, että Maijastiina oli -pyytänyt Jaakon Kaisan hieromaan. - -"Noo", sanoi Kreetaliisa, "hyvin suotu ... kovin hyvin suotu." Mutta -ihmiset luulivat huomaavansa, että hän oli tulla aivan hulluksi -harmista. - -Mennessään kotiin, ajatteli itsekseen monta kummallista seikkaa -Maijastiinasta. Vihdoin hän lähti kylään, meni Moilaseen, jonka emännän -kanssa hän oli hyvänlainen tuttu, mutta joka kuitenkin enimmäkseen -hierotti itseänsä Jaakon Kaisalla. Kreetaliisa kutsui emäntää -huomiseksi heille tulemaan ja sanoi, että hän lämmittää saunan ja -hieroo emännän, jos emäntä vaan tarvitsee. Emäntä mielistyi heti -asiaan. Sanoi, että tuo Kaisa häntä on tavannut hieroa, mutta ei hän -tiedä mikä sen Kaisan on tullut, ei sen hierominen tahdo enään olla -mistään kotoisin. - -"Niin ne tahtovat sitä valittaa ihmiset, että se on tullut niin -huolimattomaksi, vaikka en minä tiedä, mutta niinhän sanotaan", virkkoi -varoen Kreetaliisa. "Sitä täytyy jokaisen, joka kerta jonkun ammatin -ottaa, hoitaa sitä tunnollisesti, ei siihen auta." He sopivat hyvin -sanoissa, Moilasen emäntä ja Kreetaliisa. Seuraavana aamuna aikasin -savusivat jo Kreetaliisan ja Maijastiinan saunat. Kaisa tuli myöskin -aikaisin. - -"Näkyypä savuavan tuo Kreetaliisankin sauna." - -"Niin, niin se savuaa, mutta en minäkään tiedä ketä se sinne nyt on -hankkinut." - -"Joo ... jopahan sitä ihmiset tarvitsevat aina... Ei se monella ole se -terveyskään sellainen, ettei hieromista tarvitsisi aina väliin." - -Mutta nyt näkyi Kreetaliisa tulevan mökistään suoraan Maijästiinan -mökille päin. - -"Tulee tänne nyt Kreetaliisa", virkahti Kaisa. - -"Näkyy tulevan... On nähnyt saunan lämpenevän niin tulee jo katsomaan, -saa nähdä mitä se nyt sanoo?" - -Kaisa arveli, että sanokoon mitä tahtoo ja Maijastiina sanoi, että -niinpä hyvinkin, mitäs tuosta tarvitseekaan huolia. - -"Hoh ... hyvää huomenta, tääläpä on virkaveliikin!" huudahti -Kreetaliisa jo ovessa niin ystävällisesti, kuin hän olis tavannut -parhaimman ystävänsä. - -Maijastiina punastui ja katsahti arasti Kreetaliisaan, mutta Kaisa -istui vakavana, ruumistansa heilutellen penkillä, loi tulijaan pitkän, -tutkivan katseen ja virkahti: - -"Joo, niin on ... niin on." - -"Istumaan", kutsui Maijastiina. - -"Joudakaan istua, minä oon lämmittänyt saunan ja pitäisi Moilasen -emäntää hieroa." Tässä hän loi suloisen syrjäkatseen Kaisaan. "Mutta ei -sitä emäntää ole vielä kuulunut ... tiedä missä se oikein viipyy. Eilen -kun olin sielläpäin kulussa, pyysi saunan lämmittämään... Hieromasauna -täälläkin varmaan lämpiää? - -"Niin kyllähän se sitä varten..." Maijaliisa naurahti kuin anteeksi -pyytäen ja Kaisa katseli lattian rakoon. "Kun tässä tapasin eilen -Kaisan kylässä niin pyysin tulla tänne, kun olemme vanhoja tuttaviakin -ja muuta... Pistin sitten samalla saunan lämpiämään, ajattelin että kun -sullakin aina tahtoo olla niin kiireitä, että..." - -"Noo, mitäs kiirettä mulla nyt sitten on, ainahan minä olen ollut -valmis sinua hieromaan milloin vaan olet tahtonut, mutta ... mitäs -siitä nyt ... kaukaa vesikin parempaa..." - -Mutta nyt hän purskahti niin korkeaääniseen ivanauruun, että toiset -oikein sävähtivät. - -"Kaukaa vesikin on parempaa, sanotaan", jatkoi hän yhä nauraen. - -"Mutta kovinpa se nyt käy sun aatamilles..." - -"Aatamilles? Älä usko jotta se mun aatamilleni käy, älä jo. Mutta minua -vaan niin kovin naurattaa." - -"Tottapa sun on niin kovin hyvä olla." - -"No mun on, kuule, niin hyvä olla, kuin olis pää taivaassa ja jalat -penkin alla ... vaikka ei olekaan mieheni Ameriikassa... Mutta soon -niin hyvä, kun on mies kotona, joka pitää huolen leivästä, että ei -tarvitse keneltäkään odottajaisia kerjätä..." - -"No onko minun sullen velkaa ... ja mitä sulta on kerjätty?" - -"Jos ei nyt ole niin on ainakin ollut... Eikös se ole hyvä kun on -sellaisiakin joilla on, kun hätä tulee. Mulla ei ole, Jumalan kiitos, -ollut hätää eikä taida tullakaan niin kauan kun on konsti... Ja se -onkin sellainen konsti, että ei tarvitse työn hakuun mennä, kotio vaan -tullaan ja tuleekin komeita talon emäntiä niin että keikkuu." - -"Tuo oli luultavasti mulle?" kysäsi Kaisa. - -"Se oli sulle, eli muille, vaikka kelle." - -"Kyllä minä sen sulle sanon Kreetaliisa, ettei ikänä sun kyntes ole -kelvannut mun kätteni jälkiä parsimaan." Hän nousi vihasta hehkuen ja -käveli uhitellen Kreetaliisan luo. - -"Ka ihminen käsiä!" hän huudahti ja löi kämmenet yhteen että räjähti. -"Niillä käsillä on jo monta hierottu, mutta ei yhtään vielä sairaaksi -kahmittu." - -"Sys siunatkoon ... älä nyt vaan päälleni tule muutama!... Onpa kuin -kädetkin! niinkuin olis toukka kymmenen vuotta konttien välissä -toliansa kalunnut. Mutta katsos käsiä, ihminen ... ka: niinkuin pakarin -simpuloita, että oikein mieli tekee syödä." - -"En minä ole ikänä itseäni kehunut, minä olen aina antanut muiden..." - -"Kehuako? ... muidenko olet antanut kehua? Mutta vähälle ne ovat sun -kehumises jättäneet, ryökäleet! En minä ole kuullut kenenkään sinua -kehuvan..." - -"Yhtä vähän kuin minä sinua..." - -"Kaikki mua kehuvat ja minä kehun muita, sinuakin seitsemässä -kestikievarissa, joissa ei ole kuin kissat kotona ja..." - -"Mutta minä oon emäntä täs mökis, minä!" kiljahti Maijastiina ja -hypähti kohoksi, "enkä minä kärsi tuonlaista helvetin melskettä", - -"Emäntä!? Mikä emäntä? Koturi sinä olet, et sinä ole vielä sitä -maksanut. Korkulaiselle on vielä velkaa puolitoista sataa. Katso vaan, -koska on mäntä katolla... Ja jos olisitkin, niin et ainakaan omalla -kunnollas..." - -"Tuopa nyt pirunmoinen ihminen on!" tuumaili Kaisa, kun ei enää -tahtonut vuoroa saada. - -"On se pirunmoinen ja ihmistenmoinen, ja aina se on aikaan tullut ja -tulee vastakin! Se tulee aikaan niinkuin linnan lehmä, eikä sillä ole -hädän uitua, vaikka ei se pakkaakaan toisen pellon pientareelle. -Kupattavia sillä vaan on niin, että väliin seisoo saunat ihmisiä täynnä -kuin sarapistoa. Ka tuollaisiakin! Tuolla tulee Moilasen emäntä. -Sellaisia sitä viitsiikin hieroa ja kupata, ei siinä kohta luut käsissä -kolaja niinkuin muutamain, että väliin luulee hierovansa jotain -kantoläjää, niin että sormet tahtovat tilaltansa nyrjähtää... Mutta -mitäs siitä, täytyyhän niitä sellaisiakin hieroa, kun ei ole muuta -työtä, eikä ansiota..." - -"Ja itsekin hierot kun vaan pääset", keskeytti Maijastiina. - -"No armootullen, armootullen, hyvä ihminen ei suinkaan ansion tähden... -Ei, mutta nyt minun pitää mennä." Ja hän lähti. Ovesta pisti vielä -päänsä sisään: - -"Mulla kulkee niin komeita vieraitakin, että mua oikein hävettää, kun -on tällaisia naapureita. Mutta hiero sinä vaan Kaisa köyhiä, kyllä minä -hieron rikkahia ... sinä oot parhaan nolo siihen virkaan ... minä -meinaan, että tappamaan köyhiä pois rikasten jaloista. Prassai!" - -Maijastiina sieppasi napallisen likavettä, juoksi perään ja viskasi -portailta, mutta yletti ainoastaan hameen helmoihin. - -"Takka praa, takka praa!" huusi Kreetaliisa juostessaan. "Kun on oikein -köyhä, niin täytyy likavettä heittää, kun ei taida haukkua. Mutta mitäs -mun siihen auttaa... Takka mykky praa! Voi tuhannen kun sinä ootkin jo -ruma ja kun Kaisa nyt vielä sun kyntää ja kraapii rotankynsillänsä, -niin oot sinä sitten elävä ... oot aivan mykky praa!" - -Hän juosta lekotti kotoansa kohti minkä kintuista lähti, ja ehti -samassa pihaan kuin Moilasen emäntäkin ja kertoi tälle että Jaakon -Kaisa oli hänelle ruvennut haukahtelemaan, kun kuuli, että Moilasen -emäntä tänne tulee. - - * * * * * - -Kumpasessakin saunassa toimitettiin päivän tehtävät, sekä -ruumiillisesti että henkisesti sangen perinpohjaisella tavalla. Ilta -läheni, pimeys saavutti, Kreetaliisan mies saapui päiväkunnalta kotiin -ja akkoja tuuditteli uneen muistelmat päiväntapauksista. - -Mutta noin 11:n ajoissa yöllä heräsi Maijastiina ja synkeästä pimeästä -yöstä leimahti hänen silmiinsä omituinen valo. Hän kavahti siunaten -ylös, luullen sitä ensin noidan nuoleksi, mutta ikkunaan ehdittyään -huomasikin, että tulikieli kiikutteli naapurin saunan luukosta. Hän -siunasi uudestaan ja pelästyi niin kovasti, että oli vähällä valahtaa -lattiaan. Ensin välähti hänen mielessään käsittämätön ilon ja kauhun -sekainen koston tunne. Mutta se teki kohta takaperoisen ikäänkuin -oksettavan vaikutuksen ja hän joutui niin hätiinsä, että tuskin ehti -hiukan vaatetta päälleen heittää, kun jo juoksi kohti Kreetaliisan -mökkiä ja oitis ikkunan alle kopistamaan. - -"Sauna palaa!" - -Valkea ei sopinut näkymään Kreetaliisan ikkunaan. Mies nukkui eikä -kuullut huutoa, mutta Kreetaliisa kuuli. - -"Hoo ... no anna palaa onpa sulla rikas mies Ameriikassa", virkkoi -Kreetaliisa laiskasti haukotellen. - -Eukko luuli, että Maijastiinan sauna se onkin, joka palaa. - -"Häh?" huusi Maijastiina kun ei oikein kuullut mitä toinen sanoi. -"Sauna palaa!" - -"Anna palaa, mitäs se niin rikkaille on!" - -"Palakoon vaan sitte ... ei se mun asiani ole..." Hän jo aikoi poistua -ilkeä koston tunne taas sydämmessä, mutta jokin voima tuntui vetävän -häntä huutamaan vielä: - -"Mutta se onkin sun, eikä mun saunani!" - -Nyt hän kuuli, kuinka Kreetaliisa loikahti sängystä lattialle ja -kiljahtaen siunasi, niin että mieskin heräsi. - -"Meidänkö sauna se onkin?" kiljui hän häiriössään mennen sille -ikkunalle, jonka takana Maijastiina oli. - -"Meidänkö sauna se olikin?" matki Maijastiina Kreetaliisan äänellä. - -"Sys minkälainen ihminen sinä olet!... Hermanni, joutuun! ... sauna -palaa... Härre... No menehän nyt, kuuletkos, ihmisiä hätään hakemaan -Maijastiina... Herra Jumala armahda!" Hermanni oli jo mennyt juosten -ulos ja Kreetaliisa seurasi perässä huutaen: - -"Apuhun! ... apuhun! ... ihmis-kullat! ... apuhun, kun meidän ainut -sauna palaa!..." - -Maijastiina jo silloin vei vettä Hermannin kanssa ja häneltä pakkasi -nauru ihan väkisten. - - * * * * * - -Viikon kuluttua istuivat akat taas Kreetaliisan tuvassa yhdessä -kahvilla. Kreetaliisa itki ja sanoi, että kun hänellä on niin kovin -paha ja ilkeä luonto ... mutta kun ei hän voi sille mitään. Maijastiina -myöskin sanoi, että johan se on se aatami kaikilla, niin hänellä kuin -muillakin. - -1892. - - - - -"Kyllähän minä jo meinasin, mutta..." - - -Tappuraisen äijä oli jo ollut kaksikymmentä vuotta leskenä. Nyt oli -ikää jo puoliväliin kuusikymmentä hartioilla. Varsikin oli jo koukkuun -käynyt, pieksun kannat alkoivat maata laahustaa, päälaki oli -paljastunut, kasvoille oli aika uurtanut puumerkkejään, -- ainoastaan -nenä oli vielä täyteläinen ja lihava. Poskilla ja leuvassa törrötti -karhea valkoinen parran sänki ryppyjen pohjalla, sinne kun ei koskaan -veitsi osunut, saivat sänget siellä seista suloisessa rauhassa. - -Muutenkin oli äijä rojuluontoinen: välitti hyvin vähän siivosta. -Piti enimmäkseen huonoja pieksuroukkosia ja kuluneita housuja -pyhäpäivinäkin. Harvoin kävi veitsen kanssa partansa kimppuun ja antoi -tupakanjäljen puutua suupieliinsä. - -Sen lisäksi oli hän rikas ja kitsas kuin synti. - -Ja kun lapset, -- joista nyt nuorin, ainoa kotona oleva oli -kahdenkymmenen ikäinen tyttö, joskus, kun äijän kanssa riitautuivat -perintöasioista ja tämä uhkasi ottaa nuoren, uuden vaimon ja näyttää -heidän perintötuumilleen pitkää nenää, -- katsoivat tuohon nenään, -leukaan ja koko rakennukseen, purskahtivat he melkein aina nauramaan; -ei pelkokaan saanut heitä uskomaan! - - * * * * * - -Talossa oli piika, kahdeksantoistavuotias iloinen Littu, isätön ja -äiditön orpotyttö, nätti ja sopiva siihen määrään, että vaikka olikin -pukenut luttinsa lainavaatteilla, siellä kuitenkin renkipojat kävivät -kopistelemassa. - - * * * * * - -Eräänä sunnuntaina, kun talosta olivat muut hajonneet, tytär Miina -mennyt kirkkoon ja palvelijat mikä minnekin, että äijä yksin vaan oli -jäänyt kodin vartijaksi, näkyi hänelle yksinäisyys tuovan varsin -omituisia ajatuksia. Sillä kun oli aikansa istunut kessumaassa ja -poiminut kukkia kessun latvoista, sitten käynyt tarkastelemassa -humalistoa, kääntänyt tervattujen rekien ja kärryn pyöräin -kuivamattoman puolen aurinkoa kohti, ja korjannut tarharinnin, meni hän -tupaan, otti seinästä vanhan peilin ja rupesi tarkastamaan naamaansa. -Luultavasti tuo suorapuheinen kumppali hiukan loukkasi, koska hän niin -tyytymättömästi muristen pani sen paikoilleen, meni kamariin ja otti -hyvän viinaryypyn. Mutta siellä turvasi kohta toiseen samanlaiseen -kumppaliin, joka upeissa kullatuissa raameissa riippui seinällä tytär -Miinan palvelukseksi. -- -- - -Ettemme tarvitsisi vanhusta loukata, kertomalla miten hän siinä -koetteli turhaan tavoitella muinaista ryhtiä, merkitsemme sen kohdan -vaan kahdella viivalla, jotka merkitsevät niitä kuluneita kahta -vuosikymmentä, joiden menettämistä hän nyt niin katkerasti katui, että -meni taas kaapille ja otti viinaryypyn. - -Se olikin varmaan parempi ystävä kuin tuo ulkokullattu kultapuitteinen, -joka seinällä riippui, sillä poskille alkoi nousta hieno puna ja -liikkeistä päättäen palautti se mieleen uuden elämantoivon. Hän meni -vieläkin kerran sitä suutelemaan ja vältti katsomasta peiliin, mutta -meni sen sijaan tupaan, teki valkeata takkaan ja asetti sinne -vesipannun. - -Sillä aikaa kuin vesi kuumenee, hakee hän yliseltä verkahousut ja -saappaat. Pukee ne päällensä ja mustaa saappaat vielä nokitukolla. -Sitte vie veden kamariin suurella savivadilla, hioo partaveitsensä. -Löytää vielä jostain saippuan palasen ja asettuu tuon kullatturaamisen -eteen ja käy säilänsä kanssa urhoollisesti partansa kimppuun. Mutta -miehuullisesti pitää sekin puoliansa, johdattelee luontaisella -juonikkaisuudella surmaavan aseen ryppyjen selkään saaden siten aikaan -turmiollisen verenvuodatuksen. Äijä älähtelee tuskallisesti, -pullistelee poskiaan mitä luonnottomimmilla ponnistuksilla. Hän -kokoilee riepuun veritippaset ja kyselee kultapuitteiselta valloituksen -tuloksia. Se alkaa kehuskella, äijä riemastuu, käy uudella innolla -kalpaansa käsiksi... Veri vuotaa, tuskitellen väkättää vanha leuka -uhraten hurmettaan lihallisen uudestasyntymisenpeson alttarille. - -Ja vähän ajan kuluttua seisoi hän siinä verkahousuissa ja kuivaneen -ravan päältä mustatuissa saappaissa, kasvot kuin suolahapolla -voideltuna vehkeillen ja pöyhistellen. Lähti vihdoin köpöttelemään -ulos, heitti kivellä Litun lutin oveen ja käski alas tulla. Littu -tulikin pikapuoliin unissa silmin ja löysi äijän tuvassa valkean -touhuissa. Äijä hymyili ja katsoi Littua sukkelasti silmiin, kun käski -kahvia keittämään ja rupesi sitten toimittamaan kauniista ilmasta, -kyselemään, pahoinko nyt nukuttaa ja että hän on tässä niin ikävissään -että... - -Littu ei tahtonut ihmettelemästä lakata: millä se nyt on tuon naamansa -voidellut? mitä se nyt verkahousuihin on pukenut? saapaskohjaleetkin on -jalkaansa vetänyt ja noennut? ja kahvia sydänpäivällä keitättää ja noin -sukkeloita puhuu ja nauraa ja...? - - * * * * * - -"Te olette niin vanha ja..." - -"Vanha! No saamari katso nyt ... näytänkö minä niin kovin vanhalta, kun -partani ajoin?" - -Littu purskahtaa nauramaan ja painaa pään käsiinsä. - -He istuivat toinen toisessa ja toinen toisessa päässä kamarin pöytää, -jolla ovat kahviaseet levällään. Äijä joutui kovasti hämilleen: hänhän -oli kysynyt, eikö Littu tahtoisi tulla hänelle akaksi. Mitä sitä nyt -sitten niin nauraa tarvitsisi? Jos hän nyt onkin vähän vanha, niin onpa -hänellä rahaa ja rukiita ja... - -Hän kiivasi pöydälle rahalompakkonsa ja piirongin laatikko, jossa oli -velkakirjoja ja sanoi, että jos hän nyt onkin vähän vanhempi, niin -hänellä on sellaista, jota ei ole renkinulikoilla. Kas tässä on rahaa -ja tässä on velkakirjoja... - -"Niin, mutta kun minä olen niin nuori", väitti Littu, mutta ei enää -niin nauranut. Herra isä! ... kun onkin paljo rahaa tuolla äijällä ja -velkakirjoja ... ja minäkö olisin emäntänä tässä ja... - -"Nuori? Älä sinä siitä huoli, kun en minäkään huoli... Nuori sun -pitääkin olla ja korea ja iloinen, en minä mummoista huolisikaan. Ja -minäkin nuorennun... Mennään kaupunkiin ja ostetaan mullen uudet -trikoovaatteet. Mutta katsos: kun ei minusta ole kukaan välittänyt, -niin minä olen olla rojuuttanut, en ole siivostanikaan enkä vaatteista -välittänyt... Mutta nyt minä rupeisin kohta pitämään arkina niitä uusia -puolivillaisia housuja ja sullen ostaisin musliinia ja karttuunaa. Eikä -sun tarvitsisi muuta kuin vähän minusta huolta pitäisit, olla ja huutaa -ja narukengissä kävellä... Ei Miinaa tarvitse pelätä, se sais pitää -suunsa kiinni ja olla hiljaa, sinä emäntä olisit..." - -"Voi Jumala siunatkoon!" - -"Häh?" äijä kysäsi vaikka kyllä kuuli, mutta hänestä kuullosti, että -tuohon perään pitäisi oleman tulossa joku myönnytys. - -"Mutta minä en osaa millään tavalla olla niin vakava, kuin te -tahtoisitte, ei vaikka..." - -Äijä pamahti ylös kuin tulissa ja tauloissa ja alkoi hullunkurisesti -konkaroida ikäänkuin tanssien, että Litun täytyi taas katketakseen -nauraa. Äijä sanoi, että jos sä rupeaisit istua mörröttämään kuin -vanhat akat, niin siitä hän suuttuisi. -- - -Mutta oli jo aika lopettaa nämät vehkeilyt, sillä kirkosta tulon aika -alkoi lähestyä. Littu korjasi kahvitamineet ja karkasi puoliväkisten -äijän käsistä luttiin. Äijä meni taas kaapille, otti ryypyn ja kopautti -nyrkkiä pöytään virkahtaen leveästi nauraen: - -"Saamari soikoon, olenkin vielä vanha Jussi!" Mutta siinä hän yht'äkkiä -muisti, että hänen olisi pitänyt sanoa Litulle, ettei sen saa enää -poikia luttiinsa laskea. Hän lähti perään aikoen kutsua Litun sieltä -uudestaan ulos ja sanoa sille ... mutta Miina tuli jo ovessa vastaan. -Äijä vähän säikähti ja nyreissään virkahti: "No mikä saamarin hätä -sieltä kirkosta nyt oli kotiin!" - -Miina katsoi pitkään ja matki: - -"Hätä?" - -Mutta äijä ei sanonut mitään, hämillään vaan itsekseen mutisten palasi -kamariin, pani oven lukkoon ja oikasi sänkyyn makaamaan. - - * * * * * - -Äijä Tappurainen oli rakastunut todella korvia myöten, mutta sitä eivät -talossa tienneet muut kuin Littu. Kuitenkin heti ensi päivästä, kun -tunnustuksensa oli tehnyt, näkivät kaikki, että hänessä oli tapahtunut -kummallinen muutos: oli näetten niin epätasainen. Ennen oli tasaisen -hienoinen luonnostaan eikä juuri paljon puhellut. Nyt sitä vastoin aika -ajoin pälpätti ja laverteli oikein hullutuksia, toisinaan taas yhtäkkiä -ärhenteli ja karjui kuin raivoissaan. Palvelijat ja muu väki katsoivat -monta kertaa pitkään päälle ja kuiskuttelivat, että mikähän lempo tuon -äijän on tullut? - -Miina luuli että se on hulluksi tulossa. Aikoi jo lähteä sisarten luo -kertomaan, mutta jätti vielä toistaiseksi. Ehkä oireet paremmin alkavat -näkyä, tuumaili. - -Sitten eräänä päivänä tuli Tappuraisen äijälle vieraaksi toinen äijä, -vanha tuttu ja "trastukampraatti"; leskimies muuten hänkin. Muulloin ei -Tappurainen paljoakaan välittänyt vanhoista tutuista, jopahan nyt -istumaan käski tuvan penkille, toi siihen kessupöntön ääreen ja käski -piippuun panna, harvoin niin pitkälle meni, että viinaryypyn antoi. -Vaan nyt meni jo pihalle vastaan naureskellen, huuti Litulle, joka -siinä jotain Miinan kanssa teki, että tois heiniä Rotevaisen vaarin -hevoselle. Koetti siinä jutuillaan Rotevaista pihalla viivytellä, niin -kauan kuin Littu tuomaan ehtisi ... näkishän siinä Rotevainenkin. Mutta -Rotevainen ei näkynyt mitään näkevän, -- Tappuraisen täytyi huomauttaa: - -"Eipä sitä Littua nyt yhtään laulata." - -Rotevainen jo katsoi, että mikäs se Littu nyt on, kuin sitä niin pitäis -laulattaa ja sitte hän katsoi Tappuraista. Mieleen vilahti: onkohan se -juovuksissa? - -"Vai on tämä niitä laulaja-Littuja", sanoi. - -"On se sellainen laulaja-Littu, että ... ja hutikatti", todisti -Tappurais-äijä hymyillen katsellen Littua, mutta vilautti samalla -katseensa vauhkasti Miinaan. Miina seisoi siellä joutilaana ja katseli -heitä, Äijä hiukan niinkuin säpsähti, kääntyi heti tupaan päin ja -kehoitti Rotevaistakin tulemaan. - -Nyt mentiin oitis kamariin ja otettiin ryypyt suihin. Tappurainen tuli -kovin vierasvaraiselle tuulelle, meni porstuan ovelle ja huusi Miinan -ääreensä. - -"Pitäisi tulla kahvia laittamaan", sanoi, "jos et sinä jouda tulla niin -käske Littu... Käske vaan Littu, saat olla touhuissasi sinä". - -"Littu?" Teräväsilmäinen tyttö tutki vanhus parkaa katseillaan luita ja -ytimiä myöten. Äijä rupesi hätäilemään: - -"Littu, niin ... mä vain ajattelin, että jos sulla on kiirettä niin..." -Mutta siinä vasta äijä huomasi, ettei se ollutkaan Miinan työtä, vaan -talon. Mukavampihan sitä olisi kaikessakin tapauksessa ollut Littu -tekemään ja Miina taas kahvia keittämään... - -Miina ryntäsi tupaan posket hehkuvina. Äijä lähti päätä kynsien perään: - -"No keitä sinä, sama se mulle on kuka sitä..." Äänen väre oli surkean -epävarma. Äijä pelkäsi tarkoituksen tulleen ilmi. - -"Ei sitä ole Littu meillä ennenkään keittänyt!" ärhenteli Miina, kun -pelliä aukoi. Äijä puikki käsistä kamariin. Kun Miina jäi yksin, -heittäysi hän uunin penkille istumaan, löi käsillä polviinsa ja -tuskallinen ilme kasvoissa ohahti: - -"Sitäkö se hulluus olikin!" - - * * * * * - -Ensin otti Miina Litun "kirkkoon". Kyseli, että onko teillä sellaisia -touhuja. Littu hämmästyi, ei osannut aavistaakaan, että siitä jo muut -tiesivät. Koetti kierrellä. Mutta eihän siinä pitkälle päässyt. - -"Puhui se isäntä siitä", sanoi vihdoin vaitoisesti, "mutta en suinkaan -minä ole ajatellutkaan..." - -"No olet sinä ajatellut! ... kyllä minä sen näen sun päältäsikin. Hyvä -isä sentään! ... ja sinä ottaisit tuollaisen vanhan kroosun?" - -Littu ei tiennyt mitä sanoa; rupesi itkemään. - -"Heitä nyt Jumalan nimessä sellaiset", uudisti Miina. - -"En suinkaan minä ole sitä niin ajatellutkaan", ruikutti toinen. - -"Onko se jo aikaakin ollut vireillä se juttu?" - -"Kaksi viikkoa". - -Littu itki ja kertoa sopersi, että ei suinkaan hän sitä ollut niin -ajatellutkaan juuri, mutta kun se vaari oli sanonut että hän pääsee -emännäksi, eikä tarvitse mitään tehdä, niin oli hän ajatellut, että kun -se niin tahtoo, niin... Ja eikä Miinan sitä tarvitsisi peljätä, vaikka -hän tuliskin ... että hän rupeaisi häjynkuriseksi... Jumalakin sen -tietää ettei hän y hyy hyy yy... - -Miinasta oli tuo kaikki niin verrattoman hullunkurista että asia -yhtäkkiä alkoi näyttää lasten leikiltä. Kun hän vertaili isäänsä ja -Littua toisiinsa ja ajatteli tuota Litun vakuutusta, ettei hänestä -tulisi paha äitipuoli, tahtoi hän pakahtua naurusta. Ja Littu itkeä -kollotti kilpaa, kun toinen nauroi. Naurunsa välistä sai Miina -sanottua: - -"No elä nyt poraja, kyllähän minä ja Perttalan emäntä ja veli Juho, -Savion lautamies äitipuolen tarvitsemme". - -Toinen yltyi vielä kovemmin älättämään. - -Miina jätti hänet heinälatoon itkemään ja meni itse tupaan. Kävi -heittämässä vaatetta yllensä ja lähti veli Juhon luokse. - - * * * * * - -Vähän sen jälkeen kun Miina oli mennyt, lähti pois Rotevaisen vaari ja -oli hiukan toisella kymmenellä. Tappuraisen äijän "kulmiin" niinikään -oli mennyt ja siinä lähdön hommissa pihalla äijät kaikellaisia joutavia -jaarittelivat. Mutta sitte vasta kun Rotevaisen äijä jo oli kärryillä, -äkkäsi hän kysyä: - -"No mutta, Jussi, koska me lähdemme akkametsään?" - -"Hääh? Mitäs saamaria... No mennään vaikka huomenna!" - -"Huomenna?" naureskeli toinen. - -"Niin, lempoako se viivyttelemällä paranee". - -"No niin, tule sinä meille, lähdetään sieltä. Kyllä tällaiset poijat -vaan kelpaa". - -Molemmat nauroivat. - -"Kelpaa ne! Saat' ei ainakaan tarvitsisi 'plikuskien' nälkäkärryihin -istua". Jo oli tulla ja tulla Tappuraisen äijältä, että hänellä on jo -täällä tämä ... ja korea onkin... Mutta jäi se kuitenkin sanomatta, kun -toinen äijä yhä jatkoi: - -"Ei niitä vain joka oksalta putoile tällaisia poikia. Mutta kuinkas -vanha sinä nyt olet Juho?" - -"Alanhan minä jo olla tuossa puoli välissä kuuttakymmentä". - -"No on sulla päiviäkin, mutta pahoin se on kanssa jo parkittu tuo sun -naamas". - -Se ei ollut Tappuraisen mieleen. - -"Noo, jopa ... sinä oletkin pysynyt hyvänä". - -"Minä olen niinkuin simpula vaikka olenkin jo kuudenkymmenen. Katso, ei -ole ryppyjä poskilla". Rotevainen taputteli poskeansa. - -"Ei siinä pahasti ole, saamaristi sinä ootkin säilynyt", tuumaili -Tappurainen kateellisesti katsellen toisen pullottavia poskia. - -"Ei maar, mutta hyvästi nyt Juho. Kyllähän se taitaa meiltä jo jäädä se -akan touhu. Vanhat ovat meille liika rumia ja nuoret lukevat mieluimmin -ikävuosia kuin velkakirjoja". Toinen lähti ja Tappurainen jäi lukemaan -"saamariansa", että mistä sinä sen tiedät mitä ne lukevat!... Meni -sisään ja otti taas harmissaan ryypyn. Lähti sitten tyttöjä etsimään. -Tarhan puolesta löysi Litun, mutta ei Miinaa. Matkan päässä seisoen -kyseli Miinaa, oli niin aralla hengellä, ettei tohtinut likelle mennä. -Sai kuulla, että se oli jonnekin kylään mennyt. Vai meni, ajatteli. - -"Mihinkähän meni?" kysyi. Littu vastasi tuikeasti, ettei tiennyt. - -Äijän kasvoilla kuvastui harmi. Hän astui likemmäksi Littua ja vääntäen -suutansa teennäiseen hymyilyyn, kysyi kuiskuttaen: "Puhuiko se sulle -mitään?" - -"Puhui se... Johan minä sen tiesin!" Littu hyrskähti itkemään. - -"Vai puhui. Mitä sanoi?" kyseli äijä tyhjänpäiväisen nolosti. Littu -kertoi itkien ja sinkuen, ikäänkuin äijä olisi siihen ollut syyllinen, -että se sanoi sitä ja sitä. - -"Kuule saamaria..." - -Yhtäkkiä nousi äijän luonto lovesta. Hän ryähti karskisti, sanoi että -hän on isäntä talossa ja... - -"Tule tupahan Littu, keitetään kahvia... Minä näytän niille, että minä -olen meiltä, mutta muut ovat meidän krannista. Tule nyt Littu!" - -"Kissa!" - -"Häh?" - -"Kissa!" - -"No mikä sun on?" - -"Ei mikään, en minä tule". - -"Et tule?" - -"En, en!" - -"No saamari..." Äijä astui likemmäksi, tarttui käsikynkkään ja rupesi -leikkiä laskien vetämään. Littu riuhtoi itsensä irti ja pakeni edellä. -Äijä kompastui rioon ja kaatui. Nousi sadatellen ylös ja huusi Litulle, -lakkiansa ylös hapuillen: - -"Tule nyt! ... mikä sinun on?" - -Mutta Littu luimisteli vaan vihoissaan nurkan takana ja katseli jostain -raosta, miten tupakan kura vaitonaisena juoksi suupielistä. Tyttöparkaa -jo puistutti. Se näytti muutenkin tuo äijä niin avuttomalta -kräkkylältä... - -"Mihinkähän se meni? Tule nyt Littu!" - -Ei näkynyt Littua. - -"No ole sitten", murisi äijä ja lähti tupaan. - -Miina tuli iltasella, löysi isänsä nukkumasta. Veljeänsä ei ollut -tavannut, tämä kun oli ollut viikkokunnalla takamailla. Mutta emännän -kanssa oli asiasta nauranut, molemmat olivat tehneet johtopäätöksiänsä -ja tulleet vihdoin siihen, että ennen pitkää se äijän touhu siihen -kuolee. Eihän se Littu nyt saattaisi olla niin hassu ... ja eihän se -äijäkään nyt aivan täysi mieletön vielä ole, tuumivat. Ja vaikka asia -näytti olevan niin vakavaa laatua, eivät he saattaneet mitenkään olla -yhä uudestaan nauramatta. - - * * * * * - -On varhainen sunnuntaiaamu. Tappurainen on kuitenkin jo noussut ja -kävelee pihasalla kaunista aamua ihaellen. - -Yht'äkkiä: pitkä pojan vekara tulla roikkailee Litun lutista ja -puikkelehtaa tarhanpuolesta välysien kautta vainiolle. - -"Mikäs saamari?" pääsee äijältä ääneen ja ilman aavistamatta löytää hän -siinä itsensä seisomassa mustissa sukissa korvia myöten. Ei saata olla, -vaan menee vielä nurkasta perään katselemaan, että kuka se oikein oli. -Se se oli sittenkin, joksi luuli, joku renkiroikale! - -"Mahtoi olla lainahousutkin pitkäin säärien suojana ... ja olikin!" - -Jo nyt saat Littu vasikannahkoja odottaa! Äijä tuntee sinut jo. Kun -kehtaatkin rakastaa ja paremmin pitää tuollaisesta roikaleesta, jolla -on lainahousutkin... - -Äijä on kovasti suuttunut, menee sisään, ottaa hyvän ryypyn, ei hae -peiliä, ei saappaita eikä verkahousuja, vaikka onkin pyhäaamu. - -Mutta Miina on lasista nähnyt hänen vehkeensä pihalla. - -Hänkin innostui juoksemaan, juoksi ylös kamariinsa ja siellä hän nyt -vasta oikein nauraa. - - * * * * * - -Päivemmällä tuli Poika-Juho, Savion lautamies emäntineen ja lapsineen -vieraiksi. Äijä oli vähän hämillään, kun pihaan vastaanottamaan -mennessään äkkäsi poikansa suusopissa juonikkaan hymynkierteen. Kun -vieraiden kanssa kamariin tuli ja sinne Miinakin ehti, rupesi Juho -tolkussaan juttelemaan: - -"Tulimme tänne katsomaan, koska ne häät pidetään, että jos apuihin -pitäisi joutaa". - -"Älä nyt siinä", ärähti äijä kärsimättömästä. - -Miina ja Savion emäntä kamppailivat äärettömästi tukkivan naurun -käsissä. Juho oli vakava ja totinen. - -"Saamari", ähki äijä hämillään päätä kynsien. - -"No mitä?" kyseli Juho. - -Miina jo purskahti, mutta se olikin vaan yskä. - -Äijä katseli lattiaan. - -"Kyllähän se tässä tarpeeseen olisi äitipuoli tuolle Miinalle, -hoitaisihan edes tuota yskää ja saisinhan minäkin siltä aina jotain -neuvoja ja olishan siinä uusien veikkojenkin toi..." - -Mutta nyt naiset jo nauroivat oikein huutamalla ja vatsojansa pidellen -eikä Juho saattanut olla mitenkään jatkamatta lausettaan tällä tavalla: - -"-- u-hu-huusien ve-he-heikkojen to-ho-hoivo ha ha hahahaa!" - -Miina nojasi ryömällään vuoteen päänalusiin ja Savion emäntä turvasi -tuolin nojaan. - -Äijä ei voinut vastustaa kohtausta: kun nousi tuoliltaan ja nosti -sulhaskasvonsa, nauroi hänkin että silmistä vedet juoksivat, lihakas -nenä kimmoili ja tärisi kuin kumipallo, taas pitkällä törröttävä parran -sänki tutisi syvien poskiryppyjen pohjalla ja harjalla... - -Aluksi äijä rupesi nauramaan oikeastaan sillä, että ne toisetkin niin -nauroivat. Mutta sen ohessa joutui ajattelemaan Jussin puheita -äitipuolen tarpeesta, uusien ve-heikkojen to-hoivosta ja sitten vielä -sitä toissunnuntaillista parranajotouhua ja peilailemista... - -"Kyllähän minä taisin olla niin hullu ja jo meinasin ... mutta..." -pääsi häneltä kuin itsestään. - -Toiset löivät käsiä yhteen ja alkoivat oikein ulvoa. Jo olisi äijä ulos -mennyt, mutta pelkäsi, että jos siellä tuvassa on joitakin niin näkevät -nekin tämän pulan. Lapset ymmärsivät jo, että tässä oli vasikannahat -valmiiksi naurettu. - - * * * * * - -Äijän "mutta" havaittiin pian niin todelliseksi että lapset ymmärsivät -jutun saatavan sulkea perhesalaisuuksien joukkoon. Se suljettiinkin -niin tyysten, ettei kukaan vieras sitä saanut tietää. Kerran Miina ja -Littu asiasta sitten vielä keskustelivat ylikamarissa. Littu nauroi -niinkuin hupsu, kun selitti Miinalle kosioimapäivän merkilliset -tapaukset. - - * * * * * - -Äijä sattui vielä näkemään, kun tuo "lainahousu" taas muuanna -sunnuntai-aamuna yritti takapihalle puikkia. Mutta nyt huusi äijä -perään ja otti kiinni. Vei kamariin ujostelevan pojan ja tarjosi ryypyn -naureskellen ja puhellen: "Otas ryyppy, vävymies... Ota vaan meidän -Littu, se onkin sulle saamarin sopiva". Hän katseli sukkelan -juonikkaasti nuorta miestä, joka hämillään ja punasissaan laitteli -piippuaan ja ajatteli, että tämäpä on jotenkin sopiva äijä. - -1893. - - - - -Konkurssi. - - -Pesänhoitajat hiljentävät hiukan käyntiänsä, kun lähenevät konkurssin -tekijän asuntoa. Puhelu laihtuu hajanaisiksi huomautuksiksi ja -jonkunlainen arkuuden värähdys äänissä ja epävarma katse silmissä -astuvat he eteiseen. - -Ovi saliin on raollaan. Epävarmana katsahtaa vanhempi heistä -toveriinsa, kumpaseenkin oveen, ja seisahtaa. Käy vihdoin kurkistamaan -raollaan olevasta salin ovesta. Siellä sisällä näyttää kaikki olevan -jonkunlaisessa epäjärjestyksessä. Ikäänkuin siitä rohkeutta saaden -vetää hän oven hiukan enemmän auki ja kurkistaa sinne. - -"Tule pois, mennään sisään", virkahti hän toiselle ja kumpainenkin -astuu saliin. - -Vastaisesta ovesta tulee keski-ikäinen mies. - -"Jassoo!" huutaa hän teeskennellyn iloisesti, rientää tulijoita -vastaan, toivottaa tervetulleiksi ja kehoittaa istumaan, pyytäen -samalla anteeksi, että täällä on hiukan epäjärjestystä... - -"Vaimoni, näetten, on hiukan väsyksissä tänä aamuna". Hän naurahtaa -väkinäisesti, ikäänkuin velvollisuudesta ja katsahtaa molempiin -vieraisiin, jotka tavoittavat mitä ystävällisintä hymyilyä ja -vakuuttavat kahden kilpaa, että epäjärjestystä ei ensinkään huomaa. - -Saadaan tupakkaa. Päästään käsiksi keskustelemaan pääasiasta. - -Konkurssin tekijän nimi on Hernström, nuori virkamies. Nuoruuden -syntien ja nyt sattuneen rahapulan hedelmä on konkurssi. Vasta äsken, -vuosi sitten meni naimisiin. - -Hän puhelee konkurssiasioistaan aivan kuin olisi kysymyksessä -tavallinen kauppa-asia. Huolen painoa tuskin nimeksikään huomaa. -Pesänhoitajainkin ujous vähitellen poistuu. Saattavat jo tehdä -ehdotuksiansa, eivätkä turhia arkaile... - -Pesän luettelot ovat käsissä. Vanhempi pesänhoitajista nousee. - -"Ehkä alamme tarkastuksen?" - -"Aivan oikein. Odottakaas. Ehkä alamme tuosta kaapista. Avaimet lie -vaimollani". - -Hän poistuu sivuhuoneeseen. Viipyy kotvasen. Alkoi vihdoin sieltä -kuulua kiivasta kuisketta. Kohta sitten tuli nuori rouva, lapsi -sylissä. Käveli, vieraisiin katsahtamattakaan, heidän ohitsensa -kaapille ja avasi sen ovet, poistui nurkkaan ja jäi selin vieraisiin -sinne seisomaan. - -Vanhempi ei tahtonut saada katsettaan pois rouvasta: hän olisi niin -kovin mielellänsä tahtonut tietää: itkikö se. Nuorempi oli -loukkautunut: mitä pahaa olen tehnyt, ettei tuo edes tervehdi?... - -Hernström tuli vähän jälkeen sivuhuoneesta, astui kaapin luo, jonka -oven rouva oli avannut. - -"Tehkää niin hyvin"... - -Molemmat nousivat epäröiden ja silmäilivät tuonne loukkoon, missä rouva -yhä seisoi ja lapsi hänen sylissään yksinään jokelteli. - -Luetteloa alettiin tarkastaa. Mutta se rupesi kohta käymään kovin -vaikeaksi ilman rouvan apua. - -"Kuuleppas Elli!" virkkoi Hernström. - -Rouva ei päätään käännä. Mies menee luokse, laskee kätensä vaimon -olkapäälle. - -"Elli, autappas meitä hiukan", kuiskaa ja naurahtaa. Hyvä ystävä, -tämähän on ohi menevää laatua, pitäisi naurun sanoa. Mutta isä saa -pienen jokeltelevan tyttösen ja äiti kiirehtii toiseen huoneeseen. -Hernström luo kysyvän katseen hänen peräänsä ja alkaa kauniin lapsen -kanssa leikkiä. - -"Katsokaas tätä tytärtä, se tukistaa niin hirveästi", hän sanoo ja -menee vieraiden luo, jotka tupakoiden, kiirehtimättä odottavat. - -"Kas"... - -Tulevat molemmat lähelle. Tahtovat kättä lapselta. Se nauraa, yrittää -partaan. Yks, kaks: se on vanhemman "sedän" sylissä ja nuorempi "setä" -melkein kadehtii... Hernström menee sivuhuoneeseen... - -Sedät huvitteleivat tytön kanssa, mutta ajattelevat sen ohessa yhteen -jaksoon: miksikähän ei se rouva tervehtinyt?... Nyt se varmaan jo -_hymyilee_, kun tulee ja näkee, että me otamme asian näin -perheelliseltä kannalta... - -Miksi hymyilee? Mitä he rouvan hymyilystä? Ovathan he "pesän -hoitajia"!... - -Ne tulevat taas peräkkäin, rouva edellä, mies perässä. - -Nyt ... nyt se... Molempain vierasten katse, samalla kun lapsen kanssa -vehkeilevät, seuraa rouvaa. - -Ei silmäystäkään! - -Nuoren, kauniin rouvan tukka on hajalla, kasvot pesemättä, vaatteet -epäjärjestyksessä, -- tämän kaiken huomaavat vieraat tarkoin. Rouva ei -siis välitä heistä, ei rahtuakaan! - -Yht'äkkiä nuorempi, joka on lapsen saanut, toivoo, että rouva tahi itse -Hernström tulisivat ja ottaisivat lapsen, kun häntä pitävät lapsen -piikana. Onko tämä loukkausta vai huomaamattomuuttako?... - -Hernström on mennyt rouvan luokse kaapin tykö, ja kuiskuttelee jotain -sen korvaan... - -Pesänhoitajista alkaa tuntua, että olisi varsin erinomaista, kun -keksisi syyn, jonka perusteella voisi tämän lykätä toiseen päivään. - -"Antakaa anteeksi", tulee Hernström nöyrän näköisenä pyytäen, "vaimoni -on hiukan pahalla tuulella... Kultuseni", alkaa hän lapselle, joka on -nuoremmalla sedällä, "oletko jo tukistanut setää? Tukistappas, kas -tällä tavoin ... noin?... Ha haa! ... se osaa jos jotain"... - -"Onko se vanha?" kyselee vanhempi hymyillen. - -"Kuuden kuukauden. Kas noin se tekee... Se on hyvin hauska veitikka". - -Nyt nosti rouva esiin piirongin laatikosta vaatteita. - -"Tehkää niin hyvin. Kas tässä on"... - -Rouva läheni kuin tuulessa nuorempaa, otti lapsen, mutta ei puhunut -mitään ... aivan kun se olisi vaan jokapäiväinen tapaus, että lasta -näin pidellään! -- -- - -Siinä oli lakanoita, hienoja, isoja, sirosti ommellut nimet nurkissa. -Molemmat pesänhoitajat joutuivat ajattelemaan, että nämät ovat hyvin -uusia ja tehtyjä morsius-aikana... - -Senhän nyt siitäkin arvaa, kun niissä on muutamissa molempain -nimikirjaimet! - -Vanhempi on onnellisessa avioliitossa, nuorempi kihloissa. -- -- - -"Kultakello", ääntää Hernström. Ääni oudosti vavahtaa. Vanhempi katsoo -kädessään olevaa luetteloa, mutta silmät varastauvat väkisten rouvaan, -joka irroittaa sitä rinnoiltaan. - --- Jos olisin rikas, en seisoisi tässä! Hyvä Jumala, siihen jättäisin, -se on katkeraa, hirveätä, ajattelee vanhempi. - -"Rouva on hyvä ja antaa olla vaan päällä", sanoo nuorempi. - -Mutta rouva laskee sen pöydälle sanaakaan sanomatta... - -"Hopeakello ... neljä ... kultasormusta". - -Pariskunta riisuu niitä päältään. - -"Antakaa, antakaa olla", pyytää vanhempi. Nuoremmalla on kova kiire -ulos. - -Rouva laskee kultasormukset pöydälle, miehensä sormuksen rinnalle... - -Mutta, mitä? Yskähtikö hän?... Hän rientää toiseen huoneeseen. Sieltä -alkaa kuulua vaitonainen, äänekäs itku... - -"Oh, hoh, pappa tanssittaa Lilliä!" Ja totta puhuen, hän pyörähtää -lapsen kanssa polkantahdissa, mutta -- kyyneleethän hänen silmistään -juoksevat!... - -Vanhempi pesänhoitaja sytyttää paperossiaan kakluunin luona ja pyyhkii -nenäliinallaan hikeä otsaltaan, vaikka huoneessa on lämmintä vaan 11 -astetta. - -1893. - - - - -Naapurukset. - - -Sitä ei kukaan tahtonut kieltää, ettei Tuomilahden Esko olisi yleensä -ollut hyvin kelpomies, vieläpä varsin oivallinenkin. Sen muuten -oli seurakunnan enemmistö jo tunnustanutkin asettamalla hänet -lautamies-ehdokkaaksi, kunnallislautakunnan jäseneksi, y.m. Kyläläiset -häntä pitivät varsinaisena syöttö- ja ojansyynimiehenä j.n.e. Esko oli -siis "ylösotettu mies". Ja tottapuhuen: huonompiakin sitä ylösotetaan! - -Esko ei olekaan joka tuulen ajeltavana, ei omista kohta kaikellaisia -uusia aatteita, joita nuorten hulivilien toitottamana joskus hänenkin -korvaansa saapuu. Hän sanoo itse olevansa miehuullinen mies ja myöskin -vanhoillinen mies. - -Siis -- kerrassaan oiva mies! - -Niinpä, kun raittius-asiasta ruvettiin Eskon kotipitäjässä puhumaan, -arveli Esko, että se on kyllä hyvä niille, jotka ovat _juoppoja_. -Mutta kun sanottiin, että Eskonkin pitäisi esimerkin vuoksi ruveta -raittiuden harrastajaksi, rupesi Esko nauramaan: - -"Vai hänenkin!" Onko hän mikään juoppo? Ja jos joskus maistaakin niin -siihen ei tule kenenkään mitään. Omaansa hän ryyppää, sanoi Esko. - -Niin perin viisaasti ja järkevästi hän haasteli. Eskolla oli naapuri, -Mikko, se Tuomilahden Mikko. He olivat aina eläneet hyvässä sovussa, -saaneet riitelemättä toisensa raja-ojille, eivät kumpanenkaan koskaan -kadottaneet metsänrajoja, eikä toinen rikastunut juuri paremmin kuin -toinenkaan. He istuskelivat iltasin toistensa tuvissa, jaarittelivat -kaiken maailman asioista ja tilasivat yhteiset sanomalehdet. Eskon ja -Mikon nimipäivinä he yhdessä ryypiskelivät toistensa kunniaksi ja -terveydeksi, tulivat iloiselle tuulelle, rallattivat poikana-olon -aikuisia laulunpätkiä, naureskelivat ja iloitsivat elämästä ja hyvästä -naapuruudesta. - -Se oli hauskaa, oikein hauskaa naapuruselämää. Niin Esko kuin Mikkokin -pitivät siitä. Mitä kumpasenkin emännät siitä sanoivat silloin, kun -miehet nimipäiviä ja kaupunkituliaisia pitivät, se ei oikeastaan -miesten mielestä saa muuttaa asiaa, sillä se on vaan akkain puhetta. -Mikko ja Esko sanoivat sen monta kertaa, että akat nostavat melua -turhasta. Ja kun se on miesten puhetta, niin sitä kai meidän uskoa -täytyy. - -Mutta sitten... Mikä lie Mikon päähän pistänyt, kun hän erään kerran, -Eskon kanssa siitä neuvottelematta kirjoitti nimensä raittiusseuran -kirjoihin. Siitä päivin oli naapurusten välillä jotain niinkuin -sumuista ja sakeaa. Kun ensi kerran sen jälkeen tapasivat toisensa, -sanoi Esko suoraan että: "Jopa naapuri nyt rupesi lapsittelemaan". - -Mikko oli hiukan hämillään. Tunsi, että Esko asettui hänen suhteensa -isälliselle kannalle. Muistui ehdottomasti mieleen, miten silloin kun -hän oli ollut ensikertaa yökulussa, isävainaja oli aamulla sanonut: - -"Jassoo, Mikki se meinaa ruveta akantouhuihin". - -"Akantouhuihin", oli Mikko silloin matkinut, oli hiukan suuttunut, kun -isän huomautus oli niin pureva. Mutta ei sentään suuttunutkaan kovin -pahoin, vaan meni pihalle, päästäkseen pois isän käsistä sillä kun oli -niin ivallinen hymy suupielessä. - -Nyt, kun Esko sanoi hänelle, että "jopa naapuri nyt rupesi -lapsittelemaan" teki hänen mielensä jättää naapuri siihen, kun ei -oikein löytänyt mitään puollustuskeinoa teolleen ja Esko näytti niin -rehevältä ja miehuulliselta. - -Esko tarjosi sitte ryyppyä ja sanoi ilkeästi kikattaen: - -"Ota ryyppy naapuri, äläkä turhaile". - -"En otakaan", sanoi Mikko, "kyllä minä nyt ainakin puolen vuotta olen -ottamatta. En minä sentään niin lapsi ole, että heti rikon". - -Ja niin he erosivat. Siitä lähtein rupesi Esko jokaisessa sopivassa -tilaisuudessa tekemään ilvettä Mikon raittiudesta. Mutta siitä Mikko -ehti jo suuttumaan siksi, että toisinaan janttina muodostui -pisteliääksi väittelyksi. - -Toistensa luona käynnit harvenivat. Esko otti silloin tällöin Mikon -uhallakin pitempiä ryyppyjä kuin ennen. Vaan Mikollepa tuon johdosta -selvisikin vähitellen kantansa. Eskon esimerkki sai hänet ajattelemaan: -se oli totta tosiaan viisas teko, että hän aikanansa luopui alituisesta -Eskon seurasta. - -Eräänä päivänä sitten levisi huhu, että Mikko oli ottanut ryypyn, yhden -ryypyn jossain, se nyt on sama missä. Esko sai sen kuulla. Niinkuin hän -olisi saanut suuren lahjan, otti hän heti puolen päivää haltuunsa ja -lähti naapureihin kiertämään ja kertomaan: - -"Jopa se on mennyt naapurin Mikonkin raittius, mennyt on. Luuli -olevansa sellainen siveyden apostoli ja niin se nyt on mennyt. Ei sitä -pitäisi ryhtyäkään sellaisiin, kun ei kerran ole miestä pitämään." - -Tuota Esko kulki kuuluttaen. Mikkokin sai sen kuulla. Lähti Eskon -luoksi. - -"Mitä sinä sellaisia juoruat", sanoi Mikko nyreissään, "lakaise ensinnä -oman ovesi edusta ja tule sitte vasta meille. Sinä olet levittänyt -hävytöntä valhetta. Minä en ole ottanut ryyppyä, enkä ota." - -Esko häpesi ja rupesi leikiksi lyömään. Mutta Mikko ei tyytynyt siihen. -Jatkoi vaan, että ei se ole mitään miehuullista levittää toista -alentavia juoruja. - -Mikko laittoi muuten todistetuksi, että tuo juttu hänen -raittiuslupauksensa rikkomisesta oli väärä. Mutta Esko se nauroi -asialle vielä jälkeenpäinkin ja koko Mikko pilasi arvonsa hänen -silmissään yhä enemmän, mitä useamman kerran hänen täytyi jäädä pois -Mikon kaupunkituliaisilta. - -Vaan erään kerran teki Esko itse kaupunkireisulla pieniä hullutuksia, -pudotti laukkunsa ja matkavakkansa y.m. - -Kun asia piikain kautta aamulla naapureihin ehti, tulivat isännät -pienessä kiusanhengessä itse Eskolta asiaa kyselemään. Esko häpeissään -ja kohmelossa vielä sängystä kurkisteli. - -"Olitko juovuksissa?" kyselivät toiset. Esko koetti kiertäin kaartain -selittää: - -"No ei, en minä juovuksissa ollut, mutta saatoin nyt vähä liikutettuna -olla, kun siinä lähteissä join pullon olutta ihan syömättömään -ruumiiseen. Mutta kun olin koko vuorokauden valvonut, niin olin niin -väsyksissä ja rupesi nukuttamaan..." - -Toiset kun tulivat pois, naureskelivat: - -"Ei vaan sekään tunnustaisi juopottelemistaan, silloin kun vahinkoja -tulee. Mielellänsä nyt olisi kävellyt Mikon housuissa, kun se olisi -vaan laatuun käynyt, väittänyt ettei hän ollut ottanut olutlasiakaan." - -Niin ne naapurit arvelivat. Mutta Esko hautoi kotona kohmeloista -päätänsä, muisteli menetettyä laukkua ja matka-arkkua ja kuunteli -emännän pistopuheita. - -"Naapurin Mikko", sanoi emäntä muun muassa, -- "se se kulkee reimasti -kaupungissa, eipähän pudottele laukkujaan, eikä eväsvakkojaan." - -"Tuki sinä!" -- huusi Esko, "en suinkaan minä nyt ainakaan ryyppäämisen -tähden niitä ole pudottanut, en jo." - -"Hoo", sanoi emäntä, "no selvällä päälläkö sinä tavaroitasi vierittelet -reestä maantien ojaan, rakas Esko?" - -Eskolta tahtoi jo oikein kärsivällisyys loppua. Ja totta puhuen ei se -mikään kumma ollutkaan. Vähemmästäkin pistelemisestä ja kiusanteosta on -jo monta kertaa tukkanuottasilla oltu. Eihän se nyt mikään Egyptin -kumma ole, jos riski ja reima mies joskus niin paljon ryyppää, että -laukkunsa ja arkkunsa pienessä ilonpuuskassa heittää maantielle muiden -ihmisten korjattavaksi! Ja varsinkin kun on sellainen mies kun Esko, -joka on maailmassa ollut jo monessa paikassa, on saanut kätellä -kuvernööriä ja mitä kaikkea onkaan saanut tehdä... - -Eskon täytyi kuunnella akkansa pistoksia koko pitkän päivän, kun ei -ilennyt kyläänkään mennä. Iltapäivällä seisoskeli pihalla, katseli -kaupungista tulevia ja toivoi sydämmensä salaisuudessa, että joku nyt -tulisi sieltä oikein rääsyllänsä, aika sikana. Hän aavisti, että -sellainen tapaus tuottaisi hänelle jotain omantunnon rauhaa ja iloa: -kun muutkin juopottelevat. Eipä aikaakaan, hän näkee vähän etäämmällä -tulevan naapurin Mikon. Aikoi ensin piiloon pistäytyä, vaan äkkäsi -sitten paremmin ja puheli itsekseen: "Katsonpahan, eikö ole ryyppyä -ottanut. Kummapa on, jos ei ole!" - -Vaan kun Mikko tuli portin kohdalle, kampasi alas reeltään ja nosti -kuormaltaan Eskon arkun ja laukun, niin Esko meni punaiseksi ja -valkoiseksi. - -"Mitäs saamaria", murisi hän, "mun jälkiänikö se nyt korjaamaan -rupeaa?" Sitte lähti Mikon luoksi saapastamaan. - -"Jassoo", sanoi Mikko, kun Eskon näki, "katsos täällä on sun arkkusi ja -laukkusi." - -Esko tutkii ja tuijottelee eikö tuo vietävä ole vähääkään juovuksissa. - -Mutta ei se ollut. - -"Onko nämät sinun?" kysyy Mikko ja hymyilee. - -"Ky-ky-kyllähän ne vis-vissiinkin." - -Mikko ei tahdo saattaa nauruansa pidättää, kun toinen niin äkältelee ja -hämillänsä on. - -"Mihinkä sinä ne jätit?" kysyy tuo kurillinen Mikko. - -"Häh?" tuumii Esko... - -"Mihinkä sinä ne jätit?" - -"Häh? tuota noin, noo ... mistä sä oot ne saanut?" - -"No tottahan sinä tiedät, mihinkä sinä kapineitas heittelet?" - -"Tuota, tuota", panee Esko, "se nyt oli sellaista, tuota..." - -Mikko rupeaa nauramaan ja selittää, mistä hän on ne saanut. - -Jopa tulee siihen Eskon emäntäkin. - -"Siinä se oli!" huutaa jo matkan päästä, kun isäntänsä kapineet näkee -kotiin tulleiksi. "Mutta meidän isäntä olis nyt mielellään naapurin -isännän housuissa, olis jo!" jatkoi vielä. - -Eskon pistää oikein hartaasti vihaksi, kun akka ja naapurin Mikko -molemmat hänelle nauravat, eikä hänen auta muuta kuin kuunnella ja -päätä kynsiä. Eikä se olekaan, suomeksi sanoen, miehelle mitään -leikkiä, kun kaksi raavasta ihmistä vastasilmiä nauraa. Mutta pään -kynsimisestäkään ei lähde apua. Hämillään Esko tuijottelee pitkin -nenänsä vartta, kun Mikko nousee rekeensä koirankurisesti kehuen ja -lohdutellen että: - -"Noo, miehelle sitä vahinko tulee ei vasikalle". - -Mutta tämän erän perästä ei Esko enää laskenut leikkiä Mikon -raittiudesta. Jopa kuuluvat naapurukset taas toisissaankin käyvän ja -kehuvat välin olevan entistä paremmankin. - -Muutamat tietävät, että Esko jo on omannut niin paljo Mikon -mielipiteitä, ettei hänkään muka olisi enää viime jouluksi tuonut -pisaraakaan viinaa; -- josko hänessä sitten perää lienee, minä en -tiedä, enkä mene takaamaan. - -1893. - - - - -Tuttava. - - -Monista tuttavistani, kertoi muuan ystäväni, on Heikki Nierulainen, -eräs omavarainen talonmies paikkakunnallamme, omituisimpia. Hän ei käy -luonani usein, selvällä vesipäällä tuskin koskaan, mutta milloin vaan -ryypähtäneenä sattuu ohi kulkemaan, silloin poikkee hän aina sisään. - -Hän kertoo olleensa isävainajani kanssa oikein erinomainen ystävä ja -puhuu aina eräästä hevosesta, jonka hän oli isälleni myynyt; ja minä -luulen, että koko ystävyys perustuikin tuohon ainoaan hevoskauppaan, -pysyen sittemmin samallaisena, kuin nyt on minun ja hänen välinen -ystävyys. - -Aina kun näen hänen tulevan, pistää vihakseni ja ajattelen: "senkin -pölhö, käyt tässä tyhmyyksilläsi ihmisiä kiusaamassa!" Mutta -välttämättömyyden vuoksi koetan ottaa asian hupaisemmalta kannalta ja -minä en koskaan voi oikeastaan häneen suuttua. Sillä minua niin kovin -huvittaa, kun hän luulettelee itsellään olevan etuoikeuden isäni kanssa -olleen "ystävyytensä" perusteella minua kiusata ja härnäillä ja pitää -minuakin kesti-ystävänään. - -Hän on muuten varsin kelpo mies, niin hidas ja vakainen liikkeissään, -että äkkinäinen voisi hyvin helposti laskea hänen tarvitsevan -elääksensä vähintäin kaksisataa vuotta, jos luulisi hänen ehtivän -suorittaa noin tavalliselle talonmiehelle aijotun elämäntehtävän. Ja -kun hän, erittäinkin selvällä päällä ollen, rupee jotain juttelemaan, -loppuu kuulijalta kärsivällisyys kesken melkein aina ja on pakotettu -kiirehtimään: "no-no, mutta mitäs lopuksi?" - -Mutta kun hän on juovuksissa, silloin juoksee hänen kielensä hiukan -vilkkaammin, sillä hän on hirveän epäluuloinen ja paha haukkumaan. -Kaikki muutkin sanovat hänestä sitä samaa. Vaan kaikki antavat hänelle -sen anteeksi, sillä eipä hän selvällä päällä, herra paratkoon, liiaksi -huvita itseään puhumistaidollaan. - -Sitten kertoi ystäväni erään tapauksen Nierulaisen käynnistä hänen -luonaan ja sanoi että tämä on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin -käynnit, ainakin pääpiirteissään, että mahdollisesti satunnaiset seikat -kyllä hiukan voivat muutella yksityisyyksiä. -- Tässä suvella, sanoi -hän, näin ikkunasta, että Nierulainen ajaa pihaan. Hän ei aja koskaan -kovasti; nytkin käveli hevonen kuin unissaan. Itse hän istuu rattaitten -etupuolella. Viime syksyisessä rasvassa olevat saappaat heiluivat -alhaalla varattomina kuin kellon heiluri. Ruumis etukumarassa nojailee -hän kyynäspäillään polvia vasten pitäen huolimattomasti suitsista. -Notkovarsinen raskas kollo rötköttää hampaissa vääntäen muutenkin -omituisesti vääristynyttä suuta toiselle sivulle. Ylähuuli on muuten -vajonnut alahuulen sisään ja silmät tuijottavat hevosen häntään -älyttömästi ja laiskasti. Hevonen kävelee itsestänsä tallin eteen -tavalliselle paikalleen. Siinä se saa seisoa jonkun aikaa, ennenkuin -Heikki ryhtyy rattailta alas tulemaan. Tuo kaikki kuitenkin tapahtuu -vihdoin: hän tulee alas, sitelee hevosen renkaaseen kiinni, panee -heiniä eteen, pistää sitte kädet housun taskuihin ja jää miettien -katselemaan hevosen syöntiä. - -Olin jo jättänyt hänet omiin puuhiinsa ja ryhtynyt muihin tehtäviin, -kunnes kuulen hänen koplailevan oven takana ja näen vihdoin astuvan -sisään. - -"Hyvä-ä päivä-ä." Hän jää seisomaan oven suuhun omituisesti suutaan -vääristellen ja muljautellen sivuilleen. - -"Päivää, päivää!" sanon, "käykää istumaan Nierulainen." - -Hän ei katsahdakaan minuun, vaan yhä omituisesti kyräillen ja suutansa -vääristellen virkahtaa vihdoin vaatimattomasti: - -"Seisoakin saa juuri ... ole istumisesta lukua juuri." - -"Noo, käykää istumaan." - -Vähitellen alkoi hän epäröiden lähestyä muuatta tuolia oven puolessa -ja istahti siihen varovaisesti kuin petosta peläten ja rupesi -tuijottamaan yhteen kohti lattiassa juuri kuin jotain pulmaa oikein -periaatteellisesti miettien. - -Yht'äkkiä hän nousi, astui epävarmasti minua kohti käännellen päätään -ja katseitaan puolelta toiselle kuin tuuliviiri, seisahtui eteeni, -ojensi minulle kätensä, joka oli ylt'yleensä niin paksussa kärryn -piessä, että minä en mielelläni olisi antanut hänen käsiinsä -käytettäväksi lapiotanikaan. - -"Kättä lämmintä ... köyhäll' on lämmin käsi. Vai pelkäättekö -tahrautuvan?" - -Vasta tuota kysyessään vilkautti hän jonkunlaisella salaisella -vahingonilolla silmiini -- ainoa ymmärrettävä ilme, minkä olin vielä -hänen silmistään saanut. Sillä välin oli hän jo tuhrinut kättänsä -takkinsa rintapieleen, ojentanut sen uudelleen minulle yhä tuo -pilkallinen vahingonilonilme silmissä. Hämilläni pistin kääppäni hänen -pikilapioonsa ajatellen saipuan ja veden hyötyä. Hän jatkoi jutellen ja -pitäen minun kädestäni: - -"Rupesivat kärryt niin sianporsaita kauppaamaan, että oikein täytyi -maantiellä ruveta rasvaamaan. Renki oli jättänyt rasvaamatta, mutta saa -nyt selkänahallaan maksaa..." - -Hän päästi käteni, mutta katsahti siihen vielä yhä tuo ilkeä -vahingonilo silmissä. - -"Suttaantui nyt kätes, mutta anna anteeksi ... vaikka teiksikin nyt -sais sanoa, mutta en mä juuri viitsi, kun sinä oot niin paljoa -nuorempi... Isäsi kanssa me oltiin hyvät tuttavat, hevoskauppojakin -tehtiin, mutta ei me ole oikein tutuiksi päästy... Sin'oot kans niin -komia ja iso päältäs jotta... Mutta ei se nyt tähän kuulu..." - -Hän kaiveli pulloa povitaskustaan. Minä tiedän, että hän alkaa minulle -tarjota ryyppyä vaan sitä varten, etten siitä huoli, sillä hän muuten -ei koskaan tarjoo kenellekään, jonka tietää ryyppäävän. En viitsi hänen -syytökseensä tällä kertaa vastata mitään, sillä minä olen niin monasti -hänelle sanottavani siinä suhteessa sanonut, että olen kokonaan -toivoton, uskallanpa sanoa välinpitämätönkin, ajattelin. Hän otti -tulpan pullon suulta, ryyppäsi, pyyhkäsi pikisellä kädellään suun -"puhtaaksi" ja ojensi sen minulle. - -"Eikös nyt passaa ryyppy? Ei siellä ole myrkkyä ... vai vieläkö sinä -oot niin komia, ettei sovi ottaa multa ryyppyä?" - -"En huoli, tiedättehän tuon ennestäänkin", virkahdin kärsimättömästi. - -"No se on punssia ... kyllä sä sitä itsekin kuitenkin joka päivä -viljelet". Hän vilkautti silmiini tuo entinen ilme silmissään vielä -selvempänä. - -"Piruakos tuossa", pääsee minulta kuin vahingossa. - -"Noo ... suutu jos tahdot, eli saisin mä nyt teiksikin sanoa, mutta en -mä sano kiusallasikaan ... suutu siitäkin, jos tahdot... Ainakin minä -ryyppään, vaikka sun kuinka pistäis vihaksesi..." Ja hän oli ottavinaan -oikein pitkän ryypyn, nauttien siitä, että hän erehdyksissään luuli sen -minua harmittavan. Mutta hän ei päästänyt paljoa suuhunsa, vaan piti -kieltänsä pullon tulppana. Pullon pisti hän vihdoinkin poveensa, -vääristeli suutansa ja muljotteli silmiään ajatuksissaan. Ja minä -kuvittelen hänen ajattelevan sitä, että mitähän hän nyt sanoisi? - -"Missäs teidän emäntä on? ... sopii mun nyt teiksikin sanoa, ei -suinkaan siinä suu väsy... Onko emäntä kotona vai? ... olisin sillekin -ryypyn antanut, ... vai ryyppääkö sekään?" - -"Ei hän ole kotona." - -"No missä nyt on?" - -"Kylässä on." - -"Soo ... vai niin... On meilläkin emäntä, mutta ei se jouda kylässä -kulkemaan ... vaikka en mä sitä nyt sen päälle sano, mutta sanon mä -vain, jotta roiskuu meillä paikat, kun isännälle vierahia tulee. Ja on -sitä nyt varojakin juuri, Jumalan kiitos, niin paljon että kestää -kahvipannun keittää..." - -Tässä en voinut pidättää nauruani, vaan iloisesti kaklattaen pyysin -anteeksi, ettei nyt sattunut olemaan vaimoväkeä kotona, enkä itse ollut -koskaan saanut vähintäkään kokemusta kahvin keitossa. - -Nyt hän nähtävästi suutahti, sillä hän kallisteli ison aikaa äänetönnä -päätänsä kuin palokärki ja minä katselin tahallani hymyillen, vainuten -hänen jokaista silmänluontiaan. - -"Naura mitäs naurat, mutta se vasta nauraa, joka viimeiseksi nauraa", -hän alkoi sanella loukkaantuneella äänellä harvakseen ja rupesi -astelemaan ovea kohti. - -"Jokos te nyt olette vanha?" kysäsi hän ja kääntyi vitkallisesti -takaisin. Kun olin tehnyt siitä selvän, kuulin hänen puhelevan -ollenkaan minua kuuntelematta: - -"... Sopii ... sopii kyllä teiksikin sanoa, vaikka en mä juuri -viitsisi, kun en mä ole kovin paljoa köyhempikään, mutta..." (Hän sanoi -tuota siitä syystä, että tiesi olevansa monta vertaa rikkaampi). -"Isäksi kyllä kelpaisin, mutta mitähän niistä... Ei meiltä ole koskaan -emäntä kadonnut... Ka kun en mä havaitse hyvästikään sanoa." Hän tuli -vitkalleen jälleen luokseni, kun seisoin selin häneen. - -"No hyvästi nyt ... eikä riidellä", hän sanoi ja tarjosi kättä -takapuoleltani. Minä käännyin ja annoin hänelle käteni. - -"Ollaan miehet kahden puolen, mies isäskin oli." Hän puristi kättäni -armottomasti. "Sun isäsi oli siivo mies, eikä me koskaan riidelty, -vaikka hevoskauppojakin tehtiin, mutta riita meille sun kanssasi pakkaa -tulla ... mikä hänessä on syynä. Oletkohan sinä niin paljon parempi -kuin minä, vai?" - -"No heretkää jo tuosta." - -"... Ei sinusta tulekaan koskaan sellaista miestä kuin isäsi oli, usko -jos tahdot... Ja vaikka mä sen itse sanon, niin miehen housuissa -minäkin aina olen kulkenut..." - -"Mutta mitä te nyt oikeastaan kaivelette riitaa?" - -Hän ei välittänyt vähääkään minun puheestani, vaan jatkoi: - -"Ole niin hyvä kuin olet ja niin raitis kuin tahdot ... vaikka -teiksikin juuri sais sanoa, mutta... No hyvästi nyt vielä kerran. (Hän -tarttui uudestaan käteeni). Käy panemassa piippuun, kun kuljet ja on -siellä meillä kamarikin, missä istua sopii. Tehkää nyt niin hyvin... -Täytyy sanoa teiksi, jos sitten paremmin tulisitte." - -Nyt hän vihdoinkin näytti päättäneen mennä, mutta vielä kerran hän -kääntyi ovessa: - -"Paljon me olimme yksissä isävainajasi kanssa, vaikka ei se suinkaan -tähän kuulu, mutta on se niin paljon että... No ei me sillä riitele, -hyvästi nyt vain ja käykää kautta, kun passaa." - -Ja hän menee vihdoin ulos, syrjäytyy hetkiseksi huoneitteni taakse, -mistä sitten ilmestyy hevosensa luo. Siinä alkaa panna piippuun, -nojaillen aisaa vasten ikäänkuin jotain odotellen. - -Minua kovin huvitti hänen käytöksensä. Asetuin akkunapieleen salaa -tarkastelemaan. Jokainen ruumiin liike ja käännös, jokainen äännähdys -ja askel -- ne kuvaavat häntä niin omituisesti. Jospa voisin tätä -kaikkea kertoa, mutta en voi. - -"Soo siinä!" Se on hiljainen, mutta samalla painava nuhde hevoselle, -joka hiukan liikahtaa, horjuttaen samalla aisaa vasten nojailevaa -isäntäänsä. Viime mainitun pää kohoo vitkaan ja kääntyy hevosen päätä -kohti. - -"Soo siinä! ... ei sulla ole kiiruumpi kuin mullakaan." - -Mutta hän alkaa nyt kuitenkin liikkua rattaille päin, ja kömpii sinne -istumaan, ottaa suitset, nostaa nenäänsä hiukan pystymmäksi ja katsoo -pitkin hevosen selkävartta. - -"Noh, lähde nyt", hän virkahtaa, nykäisee hiukan suitsista ja jää -rauhallisesti odottamaan hevosen lähtöä. Hevonen tekee yrityksen, mutta -pidättyy kohta, sillä marhaminta on jäänyt kiinni seinärenkaaseen. - -"Jassoo." Nierulainen nousee levollisesti, vähääkään suututtelematta -ottamaan sitä irti. Päästyään onnellisesti taas maahan, on piippu -sammunut ja hän rupee sitä sytyttelemään. - -Mutta juuri siinä, kun jo osoittelee tulitikulla valkeata piippuunsa, -älähtää: - -"Mutta vaikka mä sen itse sanon, niin aina meidän padas on mäntä ollut, -jumaliste!" Piippu jäi sytyttämättä ja hän alkoi uudestaan astua tupaa -kohti. Minä pakenin kuin nuoli toiseen huoneeseen ja suljin oven -perääni. Kuulin sieltä, miten hän itsekseen jutteli etuhuoneessa ja -teki mitä kummallisimpia ja aiheettomimpia, mutta väliin myöskin -erinomaisen teräviä ja sattuvia johtopäätöksiä, niin että minun -väkistenkin täytyi nauraa. - -Vihdoin hän lähti samaa nuottia jatkaen pihalle ja venyteltyään siellä -noin puolen tuntia, lähti. Mutta juuri portissa mennessään hän -huudahti: - -"Roiskuu meillä paikat, kun meille vieraina tulee, vaikka mä sen itse -sanon, mutta..." - -Hän oli kovin vihoissaan siitä, ettei ollut kahvia saanut ja minä olin -aivan varma, että hän tulee uudelleen pian takaisin purkamaan samasta -asiasta, sillä hänellä näyttää pysyvän kaikki kärsityt vääryydet -mielessä ijankaikkisesti. Mutta tuo, mitä hän emännästään sanoo, se on -vaan pelkkää suun pieksämistä, sillä hän, harvasanainen miesrukka, on -niin perinpohjaisesti tohvelin alla. -- - -1892. - - - - -Kelvottomat. - - -Sekin on luultavasti järkähtämättömän luonnonlain seurauksia, kun -nuorissa renkipojissa maalla herää heti, kun ovat pikkuleivän suuhunsa -saaneet, vakava ajatus naimisiin menosta. Tuommoinen, mielestäsi -joutava miehen pala, jota olet taipuvaisempi pitämään talon -elättipoikana kuin renkinä, jolle et mielelläsi uskoisi piippukoukkua -suuhun ja jonka varmemmin uskoisi pyhä-illoin tapaavasi lasten joukossa -häränpyllyä heittämässä eli vareksen pesillä kulkemassa, -- löydätkin -hänet käsikoukussa kävelemässä täysikasvuisten tyttöjen seurassa tahi -"polkkaamassa" maantienristeyksellä ensimäisenä miehenä. Naurat tuota -katsellessasi. Luulet, että nuo tytötkin pitävät häntä mukanansa vaan -leikin vuoksi, jonkunlaisena narrattavana narrina. Naurat yhä makeammin -tuota pilaa, jonka tytöt ovat keksineet antamalla tuon miekkosen -esiintyä joukossaan täysiarvoisena tanssittajana. Sinusta tuntuu kuin -joku hivelisi lauhalla jalkapohjiasi, kun katselet miten se nulikka on -veikeä, pitää itseänsä jonakin ja luulettelee että tytöt hänestä -hyvinkin pitävät, -- ja sinä ymmärrät, että he eivät voi pitää, että se -on aivan täysi mahdottomuus. Ajattelet, ettei koko avarassa maailmassa -löydy ihmistä, joka tuon kanssa naimisiin menisi. - -Mutta vähän ajan kuluttua kerrotaankin, että hän meinaa ottaa akaksensa -sen tahi sen... - - * * * * * - -Kun näki Rompan Iikan ensi kertaa "joukossa" tanssipaikalla, olisi -mieluisammin uskonut hänetkin paimenpojaksi kuin rengiksi, joka -palvelee vuosipalkalla ja ryypiskelee saamansa rahat suuhunsa. Sillä -pikkuinen hän oli, niin mitättömän vähäinen että... - -Mutta vuoden kuluttua siitä, kun Iikka oli ripille päässyt, rupesi hän -jo hommaamaan naimisiinmenoa Hiirosen Matin tyttären Leenan kanssa. - -"Kuka hyvä ihminen senkin ottaa?" kyselivät kummastellen ihmiset, jotka -Iikan tunsivat. - -"Ja jo sekin raukka on, joka tuostakin huolii", toiset arvelivat, jotka -Leenan tunsivat, mutta ei Iikkaa. - -Kun yhdessä vihdoin heidät molemmat nähtiin, lyötiin käsiä yhteen, -naurettiin ja huudettiin: - -"Voi maailmassa! Ainapa se näkyy vakka kantensa valitsevan." - -Oli samanlainen se Leena kuin Iikkakin. Taisi olla vielä lapsuuden -aikuisia variksensaappaita säärissä ja korvantaustat nesteät, -- oli -sellainen tolppasäärinen, möllöhuulinen tytöntynkkä. Vasta viime kesänä -oli ensi kertaa viikatteen kanssa nolastellut ja nyt talvella töikseen -teki puolia emännälle ja joskus, niinkuin leikin vuoksi, nolasteli -kehrätä vanhemman piian hurstinkude-rukilla. - -Kun emäntä toisinansa haukahdellen ja pilkaten taivasteli, että kun -sellaiset kelvottomat yhteen menevät ... ja hänen kanssansa samaa -köyttä nauraen veti muu väki, -- silloin Leena itki ja ajatteli, että -köyhyyden tähden heitä halveksitaan. Ei suinkaan emännällä nyt ole -muuta pärmänttäämistä... Mutta ylönkatsottu mätäs monasti kuorman -kaataa! Kertoi siitä Iikalle, ja niinkuin kaksi tuhman näköistä -varpusta he sitten yhdessä livertelivät, että "jos vaan meill' on -rakkautta, niin Jumalall' on rikkautta" j.n.e. Eikä siitä usein paljon -puuttunut, ettei Iikankin miehekäs sydän heltynyt vesittelemään. Mutta -mies on aina mies, hän röyhisti rintaansa uhallisesti ja teki kamaloita -valoja siitä, että hän näyttää vielä ihmisille, miten ylönkatsottu -mätäs kuorman kaataa! Puheli Leenalle urakoista ja summatöistä, -rautatientöistä ja sen semmoista, vieläpä Amerikastakin ja sanoi, että -vaikka hän on pikkuinen, niin -- maasta se pienikin ponnistaa, -ponnistaa jo! - -Eikä Leena enää itkenyt. Rupesi vaan sanomaan, että ihmiset niin kovin -kadehtivat, ja että se emäntäkin vaan sentähden sellaisia pauhaa, kun -ei päästäisi häntä pois palveluksesta. Iikka luuletteli, jopa ihan -varmana sanoi, että hänen isännällänsä ja emännällänsä on juuri -samanlaiset syyt. - -Mutta eihän sitä kukaan ihminen elämä-ikäänsä palvella jaksa, eikä -viitsikään. Entä sika, kun ei ole mikään pakko! Mäkirannassa häämötti -mökinpaikka, Leena näki jo itsensä lypsämässä omaa punankyytiäänsä ja -puskemassa ruskeata hampputukkaansa sen kupeeseen. Iikalla oli hyvät -saha- ja höylärustingit, Kallion sepän tekemä veistinkirves, -kierunavari ja kamaloota ja hyvä kolmineuvoinen tuppi, jossa oli -timpermannin pännä ja passari... - -Lapset nukkuivat tuuditellen näissä unelmissa lutin sängyssä päitä -yhteen puskien. Olkipatja oli alla, kun ei Leena ollut vielä ehtinyt -rydinpäitä laittaa. Mutta elämä tuntui niin syöttävältä kuin hyvä -lämminleipä. _Toivo_ hymyili jalkopäässä väännellen kummallisen -salaperäistä kameleontti-naamaansa muka sopivaan ja hyväksyvään, -vakuuttavaan hymyyn ... narraili lapsia liukkaalle jäätikölle, -jättääkseen heidät kohta, jahka vaan saisi perässään niin pitkälle, -etteivät enää palaamaan pääsisi. -- - -Hyvät ihmiset ja kylänmiehet nauroivat ja pilkkasivat heitä, mutta -vakavalla sanalla ei kukaan ottanut neuvoaksensa ystävällisesti. Neuvon -tapaisissa puheissa oli aina ilve kärjessä ja sen tähden ei se -pystynyt. Opettavaiset akat näkyivätkin neuvoillansa tarkoittavan sitä, -että vaan saisivat tuota nuorta paria härsytetyksi kiivaammin -yhteenpäin yrittämään, että sitten kuin kaikki niiden toiveet ja -luulottelut maahan romahtaisivat saisivat täyttä kurkkua, -viisaannäköisinä huutaa: "No enkö minä sitä sanonut!" "Minähän juuri -sanoin, että niin käy, juuri niin minä sanoin." - -Iikka ja Leena aavistivat että ne juuri sitä ajattelivat, mutta he -tahtoivat näyttää pitkäänenää ämmille ja antaa palttua kaikille... He -koettelivat käsivarsiansa, jotka jo alkoivat vahvistua niin ihmeesti, -muistelivat mitä osaavat tehdä ja -- kas kummaa: he varmaankin -tulisivat osaamaan tehdä mitä ikänä tahtovat, jahka vaan ehtivät oppia! - -Leenakin ihastui tuosta ajatuksesta perinpohjin. Rakkautta oli kuin -sumua. Kun Leena Iikkaa katseli, tuntui kuin olisi nähnyt aavan meren -rannassa laivan, joka oli varustettu häntä viemään tanssien elämän -kareikkojen välitse, pilkan ja ylenkatseen käsistä tyyneeseen satamaan, -jossa arvosteltaisiin perin toisella tavalla, kuin ihmiset nyt -tekivät... Ja toivo yhä hymyili kameleontti-naamoineen ja pysytteli -todellisuutta koreasti piilossa selkänsä takana. - -Mikkelin aikana kuulutettiin ensi kerta ja pyhäinpäivä-viikolla -ajateltiin häät pitää, oikein rahahäät. Mutta häistä ei tullut mitään, -kun ei kukaan niin paljoa luottoa antanut, että olisi häävarat kokoon -saatu. Pappilassa he kävivät kahden vihillä. Iikan mieleen painui -syvästi papin sanat, kun hän sanoi, että mies on varustettu vahvemmalla -järjellä ja suuremmilla luonnonkirjoilla kuin nainen. Hänen rintansa -paisui jalosta oman arvonsa tunnosta, tuli ehdottomasti ajatelleeksi, -että kyllä se pastori sen tässäkin paikassa oikein tietää, miksei se -sitä tietäisi! Leena se rupesi pehmenemään, kun pappi sanoi, että Iikan -pitää kohdella häntä kuin heikompaa astiaa. Hän ymmärsi sen -vertaukseksi, sillä tunsi oikein todellisuudessa olevansa -vantteratekoisempi kuin Iikka, niin että siltä puolen ei hän nyt -mielestänsä ollut mikään heikko astia. Mutta lahjat ovat moninaiset, -hänellä on huonommat kuin Iikalla... - -Niin he astuivat rohkeasti pyhään aviosäätyyn ja näyttivät pitkäänenää -ihmisille. Tosin sisälsivät "torpankirjat", joiden avulla asiaa -vastustava lakipykälä saatiin tyhjäksi kirjaimeksi, vaan paria syltä -paksua rahkanevaa, johon ei itse rahamiehetkään olleet uskaltaneet -ryhtyä. Vaan Iikka melkein ajatteli, että ei sitä tiedä vaikka hän -ryhtyisi. - -Ensin rupesivat elämään koturina. Mutta ihmeen huonosti oli ansioita -syystalven mittaan, että yritti jo joulun alla tulla leivän väli. -Silmäkulmat alkoivat ryppyyn käydä ja leuka painua rintaa vasten, -toivon kameleontti-naaman päälle oli jotain harson tapaista, omituista -väriä vetäytynyt. - -Iikka oli jo syksyllä sanonut jäähyväiset rengittämiselle ja katsellut -jonkunlaisella riemulla menneisiin kurjuuden päiviin taaksepäin. Vaan -jo jouluna rupesi jälleen ajattelemaan, että jos tässä rengiksi -rupeaisi? Leena yhytti Iikkaa mietiskelemässä ja sanoi että hänkin -kyllä piiaksi menisi, jos vaan sattuisi paikkoja saamaan. - -Joulun jälkeen Iikka saikin paikan, mutta Leena ei. Vaan eihän sillä -suurta väliä. Iikka kun sai talosta ruoan, niin Leenan sopii syödä -Iikan palkkaa. Sitä hän kävikin sitten ahkeranlaisesti poimimassa joka -mielitekoon kuin lapset vitkaan kypsyviä karviaismarjoja. - -Vaan pian rupesi Iikka muikeasti katselemaan, kun akka niin usein kävi. -Leena oli mielestänsä liian hyvä syömään -- söi Iikan palkan niin -tyysten, ettei tahtonut enää tupakkarahoiksi riittää. Siitä rupesi -nurisemaan Leenalle ja kyselemään, että etkö sinä nyt mitään saisi -tehdyksi, että edes vähän ansaitsisit? Leena karvautui: miksei hän -tehdyksi saisi melkein vaikka mitä, kun vaan sais tekemistä! Siinä -oltiin, eikä se siitä parantunut. Iikka ajatteli, että kun Jumala antaa -kesän, niin kylläpä tuo sitten työtä saanee, että itsensä elättää, -vähän säästöllekin panee ja hän, Iikka, säästää niinikään. - -Jumala antoi ensin keväimen ikäänkuin suun avajaisiksi, sitten kesän -täydessä runsaudessaan. Mutta murusia siitä vaan varisi Leenan osalle, -kunnes tuli leikkuuaika. Silloin sitä sai syödä ja herkutella -leikkuukekkereissä, ja mieli ihastui. Vaan vaatteet olivat jo siksi -kuluneet, että leikkuupalkoilla välttämättä täytyi nyt saada uudet, -ristiraitaiset vaatteet ja karttuunahuivin. Kun sitten vielä rahoja -riitti pieneen panokseen kahvia ja sokeria niin... Ja totta puhuen, -tyhjän säästäminen ei maksa vaivaansa! - -Tuli vielä riihiaika. Kaikki tiesivät, että kyllä se Leena riihityössä -on täysi ihminen. Sai "riihimiehen" paikan samassa talossa, missä -Iikkakin oli. Mutta sekin oli niin lyhytaikaista ansiota, että jo ennen -lokakuun loppua oli Iikalle ruinuttamassa että pyydä nyt isännältä yhtä -markkaa, kun aivan mun kenkäni hajoavat jalkaan. Nyt Iikka julmistui ja -sanoi, ettei hän pyytäisi, vaikka et ikänä kenkiä näkisi! -- - -Siitä on jo muutamia vuosia kulunut. Jumala on siunannut heidän -avioliittonsa kahdella perillisellä. Mutta tässä, kun tuli köyhävuosi, -ei Iikka sattunut saamaan rengin paikkaa, kätevämpiä kun oli kyllä -menemään alennetuilla palkoilla. Nyt ei auttanut muu, kuin istua -tyhjäntoimittajana murjottaen, koturina, syödä kun oli, olla syömättä -kun ei ollut. Aina kun oli vaivais-avun antopäivä, lähetti akan sinne -evästettynä muistutuksilla, että pitäisi enempi antaa... "Eihän niin -vähällä voi mitenkään neljä elävää ihmistä toimeen tulla. Pitää sanoa, -että lapset ovat kipeinä ja mulla on sydänalustatauti." - -Ja herra ties eikö hänellä edes lie ollut jotain sellaista, kun oli nuo -ennen niin paksut posket ohkaisiksi käyneet ja ääni kähisi, kuin olisi -ollut viime viikkoja elävä keuhkotautinen. Ihmiset osoittivat viisaan -näköisinä sormillaan ja sanoivat: "Kas nyt, enkö minä sitä sanonut? -Minä sitä samaa sanoin, muistattehan? -- että kerjuu siinä on edessä -ennen pitkää, kun kaksi kelvotonta yhteen menee." - -Tuota sanoessaan tuntuivat eukot ikäänkuin huokuvan omasta hyvinvoinnin -tunnostaan ja omistavan itselleen kunnian siitä, että olivat "juuri -niin sanoneet". Vaan jos he sen sijaan, että härsytellen noille, -mielestään kelvottomille "niin sanoivat", olisivat silloin ottaneet -äidillisesti Leenan hampputukkaan ja vieneet makaamaan tuvan yli -sänkyyn, olisivat sitten antaneet Iikalle ympäri korvia, niin molemmat -varmaankin olisivat vähän lauhtuneet halussaan pyhään aviosäätyyn -päästä. - -Jos heillä nyt, kun itse kykenemättöminä kunnon tavalla leipäänsä -ansaitsemaan, kun nälkäiset lapset voivotellen itkevät viattomina -ihmiskunnan leväperäisyyden uhreina, kyselisi: "mitä sanoisit -_nyt_, jos silloin kun sinä pihisit rakkaudesta kuin kumipallo ja -kiirehdit tulisella vauhdilla avioliiton satamaan, olisi joku ottanut -sinun otsatukkaasi ja sanonut: - -"Hiton kakara, etkö ymmärrä huuttia, taikka minä annan, että tuntuu!" - -Iikka ja Leena ihan varmaan huutaisivat yhteen suuhun: - -"Ah, hyvä isä, kunpa joku hyvä ihminen oliskin sen tehnyt!" - -1893. - - - - -Isäntä, hevonen ja koira. - - -"He-voi-nen!" - -Se lentää kuin ihme, katkaisee kolkkoa talvista taivalta. Kuuvalossa -näkee valkean huurun nousevan hevosen ruumiista ja haihtuvan hitaasti -tyvenessä pakkas-yössä. Tilanomistaja Kouttinen, "_hän itse_" -istuu reen perässä, paksun turkin sisässä ja huutaa tuon tuostakin -hevoselle, kiirehtii sen kulkua, kun on niin kylmä ja kiire. Hevonen -juoksee, taival lyhenee. Jo häämöittää kuuvalossa tuolla taloinen -ryhmä. Yhä kovemmin juoksee hevonen, senkin on niin kylmä, menis -mielellään kotiin, ottais loimen selkään ja appeita eteen. Niitä kai se -nyt muistaa, niiden perään juoksee... - -"Tpruu!" Isäntä tempaa suitsista; on tultu kestikievarin tiehaaraan ja -sinne käännytään. Kummallista: musta tekee pientä tenää, se tahtoisi -vaan kotiin rientää. Juuri kuin edellyttäen sitä, mitä otaksuu mustan -ajattelevan, äännähtää Routtinen: - -"Nooh, pian siellä käydään ... mene vaan." - -Juuri kuin järkevälle, ajattelevalle kumppalille! Ja musta, ikäänkuin -ymmärtäen puhelun, menee, mutta hienosti huomattavaa vastenmielisyyttä -osoittaen. -- -- -- - -On niin kylmä. Musta värisee selkä koukussa kestikievarin pihassa. Jo -kaksi tuntia on Routtinen itse sisällä ollut. Porstuan kamarin -ikkunasta tuikkaa valkean valo. Yhtämyötään mustan pää sinne kääntyy ja -kummallisesti odottelevan näköisillä silmillään tuijottelee valoa -kohti. Taivaslaella heloittaa kuu täysimmillään. Sen valossa sopii -katsoa mustan silmiin, kun se tuonne akkunaan tirkistää! Huomio kiintyy -yhä enemmän hevoseen: sen kyyryyn vetäynyt selkä, koukistuneet -etupolvet, nuo ripuksissa olevat korvat, jotka pienenkin äänen, tahi -rahinan kuullessa luppoutuvat tarkalla huomaavaisuudella kuuntelemaan. -Mikä kärsimys, mikä tuskallinen odotus, mikä ihmisellisen järkevä -tunnelma sen silmistä luistaa! Ja se on vaan eläin, rääkätty, opetettu -ja kilpa-ajoissa palkittu. -- -- -- - -"Minulla on sellainen hevonen, että pois siitä olla pitää!" huutaa -_hän itse_ siellä porstuan kamarissa ja lyö nyrkkiä pöytään -kestikievarin nenän edessä. - -"Hyvä se hevonen on", kehuu toinen, "eikö sille vilu mahtane tulla -siellä, kun näin kylmä on?" - -"Viluko?" Hän rupesi kiroilemaan. Vai vilu! Ja jos tuleekin niin -tulkoon, kyllä _hän itse_ lämmittää... Koni on hänen omansa, eikä -siihen tule kenenkään mitään. Hänen hevosensa pitää oppia kaikkeen, hän -on isäntä, hevosmies ja kyllä hän tietää hevosten "vääsingin." Hänen -hevosensa pitää olla niinkuin ajatus. "Sillä on lihaa päällä, ei sitä -ole opetettu näljällä elämään!" - -Nyrkki taas läjähti pöytään -- ja musta vavahti, katsoi ikkunaan. - -Vihdoin Routtinen tuli ulos. Kun hän portaille astui, höristeli musta -jo vastaan. Se oli niinkuin nuhteen ja anteeksiannon tapaista -ystävällistä mutinaa. - -Routtinen oli juonut ja hoiperteli. Musta katseli tarkoin tutkien, kun -hän hoiperrellen läheni. Isännän likelle tultua musta yht'äkkiä -kuorsasi, heilautti voimakkaalla heitolla päätä, pudisteli sitä, -kuopasi jalallaan lumista pihaa ja kiinnitti vauhkat, pelkoa osoittavat -silmänsä isäntäänsä. - -Yhä valaisi kuu mustan silmiä, joissa hurjistunut ilme aste asteelta -tuli yhä selvemmäksi. Tuuli, joka oli alkanut hiukan henkiä, toi jo -portailta asti oluen hajua mustan sieramiin. Kun isäntä pääsi ääreen, -kurotti se päätänsä häntä kohti, kuorsahti rajusti ja alkoi -levottomasti muutella jalkojaan. - -Kievarin isäntä tuli Routtisen kanssa. Selitettiin jalkoihin -sekautuneet suitset. Musta riehui ja tahtoi paeta jokaista isäntänsä -lähestymisen yritystä. Routtinen huusi ja karjui. Sai vihdoin kievarin -avulla itsensä lähtökuntoon. - -Musta lähti kuorsaten hyppäämään kuin hirmua pakoon. Routtinen ei -tahtonutkaan sitä kiinni pidellä vaan huutaen ja rähisten lisäsi sen -vauhtia. - -Kotipihaan saavuttiin klo 12 yöllä. Kontistuneena oli mies rekeensä -nukkunut. Hevonen seisahti rauhallisesti tallin eteen, hirnahti, -tallista vastasivat toiset... Renki jo tulee ulos porstuan ovesta ja -lähenee hitaasti, unisin silmin ja myrryisenä rekeä. - -Tarkastettuaan ja saatuaan selville, että isäntä siellä vielä sentään -elävänä kuorsailee, tyrkkää hän tätä kylkeen ja murahtaa: - -"Eiköhän olisi paras nousta." - -"Häh?" Routtinen unentöpperössä kysyy. - -Renki jo silloin mustaa valjaista päästelee ja sieltä sanoo: - -"Te olette nyt jo kotona." - -"Hääh?" tutkii isäntä vielä mutta alkaa kuitenkin jo nousta. Pääsee -vihdoin oikein seisomaan ja kompuroi reestä pidellen hevosen ääreen -tämän lautasia vasten käsillään nojailemaan. Siinä halli alkaa häntä -ystävällisesti lähennellä, hyppii ulisten rinnoille, kiertelee sinne -tänne ja heiluttaa mielihyvissään häntäänsä. - -"Halliko se on?" tuumii Routtinen ajatuksiinsa vaipuneena ja -ystävällisesti. Mutta samalla musta liikahtaa, käsi luiskahtaa sen -lautaselta ja isäntä kaatuu... Musta pelästyi, halli alkoi haukkua ja -renki riensi auttamaan isäntää. Tämän sappi oli jo ehtinyt paisua -kovasti ja puhisten koperoitsi hän reestä jotain. - -Musta jo oli asettunut, se höräili ystävällisesti rengille, haisteli -sitä ja turpaansa sen kaulalle pani ja siihen puhalteli. Matti päästeli -valjaita, olisi jo mielellään jonkun ystävällisen sanan sanonut -mustalle. Mutta jostain syystä ei hän nyt tahtonut ääntään ilmoittaa, -hiljaa vaan oli kuin myyrä. - -Muut eivät sitä huomanneet mitä _hän itse_ aikoi, ennenkuin ruoska -läimähti mustan lautasille yhden ... kaksi ... kolme ... useampia -kertoja. - -Syntyi yleinen epäjärjestys. Musta hyppi kuin hullu. Matti sitä koetti -kiinni pidellä ja kieltää sekä isännälle karjua... Meniskin muuten ja -ottais ruoskan pois, mutta musta yllättelee karkuun, se riehuu niin -vietävästi, että ajokalut jalkoihin sekautuvat ja Matinkin aatami jo -tahtoo nousta. - -"Mi-minä olen itse minä!" Samassa sai Matti ruoskasta ympäri korviaan -kihelmöivän läimäyksen. -- -- -- - -On aamu. Routtinen on jo noussut, pukenut housut ja saappaat -jalkoihinsa. Halli pistäytyy kamarin oven raosta sisään ja juoksee -häntää heilutellen isäntänsä luokse viisailla silmillään tämän katseita -etsien. Mutta Routtisella on pää kipeä ja koiran ystävyys tuntuu -tunkeilemiselta ja härnäämiseltä. Hän potkasee sitä jalkaan -armottomasti, kovasti ja älähtää: - -"Ka hullunako se on tuo koira?" - -Kiljahtaen juoksi koira sängyn alle, korvat luimussa, ruumis matalana -ja häntä koipien välissä asettui sieltä sitten kummallisen kysyvänä -tutkimaan isäntänsä synkeitä silmiä. - -Tuossa olisi Routtisen pitänyt osata katsoa vähän syvemmältä hallinsa -silmiin! Mutta hän vaan haukotteli väsyneesti, tuijotteli yhteen kohti -ja paneusi vihdoin uudelleen makaamaan. Silloin koira tuli sängyn alta, -katsahti luihusti vielä isäntäänsä ja meni oven luo, vingahti, raapasi -ovea ja näkyi tahtovan kaikella muotoa pois kamarista. Ovi avattiin -tuvasta päin ja koira puikahti nähtävällä riemulla pois isännän -seurasta -- jonka kanssa hän hyvin usein sängyssä makasi. - -1894. - - - - -Isä on Ameriikassa. - - -Samoin kuin tuhansille muille, talollisille ja mökkiläisille, oli -Vareslahden Mikollekin ensin "pistänyt päähän" ajatus Ameriikkaan -menosta. Siitä se rupesi tehomaan ja paisumaan, kunnes se -sydäntalvella, tuossa tammi- ja helmikuun aikoina tuntui jo vieneen -miehen auttamattomiin. Se ei ollut enää kalvea ajatus, jota saattaa -sietää, se oli paisunut mokottavaksi sydämmen tuskaksi. Ajatus jo eli -aivan Ameriikan "toiveiden vuorilla" ja kaakerteli siellä etsien tuota -ikuisesti etsittyä elämänkiveä. - -Ensin se oli ollut vaan yksityinen salaisuus, Mikko kärsi ja iloitsi -vaan itse ajatuksistansa. Mutta erään kerran kun vaimo tuskitellen -vaikerteli, että "kun ei tämä kitu näy meidän mökistä koskaan -loppuvan", silloin Mikko puhkasi paiseen ja sanoi: "Loppuu se, kun -lähden tässä kevätpuolella Ameriikkaan." - -"Sinäkö?" kysäsi vaimo, ja kummallinen, ilon ja omituisten aavistusten -tapainen loisto värehti silmistä. - -Sinä päivänä ei vaimo enää tuskitellut. Hän kohteli vaan jonkullaisella -suuremmalla huomaavaisuudella miestänsä. - -Lähtöpuuhista tulikin tosi kevätpuoleen. Mikko sai matkarahat -panttaamalla kartanonsa niiden vakuudeksi. - -Vaan mitä lähemmäksi tuli lähdön ajat, sitä ajattelevaisemmaksi kävi -vaimo. Kun mies toisinaan kyseli, että "mikä sinua vaivaa?" ei sanonut -juuri mitään syytä. - -Lähtöpäivä tuli. Vaimo itki aamusta alkaen -- eikä se suinkaan -parantanut hänen hiukan kipeitä silmiään... - -"Älä nyt itke", sanoi mies usein. "Jos kaikkivaltias onnea suo, niin -eihän tässä nyt ijäksi erota." - -"No ei suinkaan, mutta..." - -"Mitä mutta?" - -Miehen mielestä piileili tuossa jotain epäluuloista. Vasta sitten kun -eronhetki löi, vaimo hyvästellessä kavahti kaulaan haikeasti itkien ja -änkyttäen: - -"Älä unohda, isä, minua ... muista lapsia..." - -"Unohda! Mitä sinä ajatteletkaan... Sinä puret sydäntäni -epäluulollasi." - -"En, Mikko rakas, en sitä tarkoita. Mutta kun maailma on niin -kavala ... ja minulle hoidettavaksi jää nuo kolme pienoista. Tupa on -matkarahoistasi pantattuna ja... Älä pahastu, isä, mun sydämmeni on -niin täysi..." - -Mikko oli jo ollut sanomaisillaan kovan sanan, mutta sydän pehmisi, kun -vaimo yhä kaulassa riippui. Sitten otti hän lapset vuorotellen -syliinsä, suuteli, suuteli, vuorotellen yhtä ja toista ja sitten vielä -äitiä... - -Hyvä Jumala! Mikko ei ollut koskaan luullut olevan niin vaikeata jättää -niitä. Ja niinkuin tulva tuli päälle ajatus: jos tulisi joku ja -tarjoisi työtä, niin en menisi, en. - -Mutta lähteä täytyi. - -Vaimo itkeskeli pari päivää. Se oli haikeata, mielikuvitusten tuottamaa -sydämmen tuskaa. Vaan sitten ne alkoivat vähitellen kuivaa "tollareita" -ajatellessa. Lapsetkin niitä ajattelivat, kertoivat kylässä: "Ameriikan -taaloja isä lähettää makeisrahoiksi." - - * * * * * - -Ensimmältä Mikko kirjoitti usein. Lähetteli rahojakin, vähän silloin, -vähän tällöin. Lupasi aina tuonnempana isompiakin summia lähettää, pani -nyt aluksi vaan niin kuin maistiaisiksi. - -Kului vuosia. Kirjeiden välit harvenivat harvenemistaan, rahakirjeiden -vielä arveluttavammin. Oli huonot ajat, piti muutella ja sairastaakin, -kertoi. Mutta kehoitusta parempaa toivomaan riitti aina. - -Vaan äidin katseet rupesivat jo surullisiksi käymään: leipä alkoi tehdä -yhä kiinteämmin tiukkaa. - - * * * * * - -Jo on Mikko ollut poissa viisi vuotta. Toista vuotta on siitä, kun on -kotiinsa kirjoittanut. - -Tulee kevät. - -Pääsky palaa Pohjolaan, rakentaa pesänsä myöskin Vareslahden matalan -mökin räystään alle. Päivät pääksytysten se kertoo lapsille etelän -hedelmällisistä maista, missä rusinat kypsyvät ja pulleat, komeat -viikunat notkistavat emäpuiden mahtavia oksia. Lapset eivät ymmärrä -mitä pääsky kertoo, mutta että se on jotain ihanaa, jotain, josta -kannattaa riemuita sen he ymmärtävät: taputtavat ihastuneina pieniä, -laihoja kätösiänsä. - -"Onkohan tuo pääsky nähnyt isää?" virkahtaa eräänä päivänä keskimmäinen -lapsista, tyttö. - -"Voi kun tietäis!" vanhin sanoo. Ja nuorin, johdatettuna ajattelemaan -isästä, jota ei hän ensinkään muista, kysäsee: - -"Oliko isä väkevä?" - -"Oli", vanhin vakuuttaa. - -"Kun isä tulis kotiin!" sanoo keskimäinen. -- - -Mutta isästä vaan ei kuulu mitään. - -Mökin ympärys vähitellen ruohistuu, marjapensas multipenkin vieressä -alkaa kukkia. Äiti kääntää perunamaatilkut kivenkoloissa ja kätkee -sinne siemenen, lapset innokkaina apulaisina. Kesän tullen, alkaa -lasten kalpeille poskille nousta hiukan punakampi ruso... Niinhän se on -kuin ruokaa tuo ihana kevätilma! Äidinkin sydän kevenee hiukan, suven -armaus sitä sivelee toivon hienoisella pensselillä ja antaa -tulevaisuudelle hiukan vaalakamman värin. Hän vetää perunamaan seipään -nenään tuulettumaan Mikon karvalakin, levittää turkit ja huivin -aidalle, -- näkeehän kotiin tullessa, ettei täällä ole unohdettu, eikä -annettu koin vaatteita raiskata. - -Siihen tulee juuri isäntä, jolta Mikon matkarahat ovat lainatut. - -"No, kuuluuko siltä Mikolta enää mitään?" kyselee. - -Vaimo vähän hätäilee. Paha sanoa niin, paha näin. "Noo, ei siltä nyt -aivan hiljan ole..." - -"Koko lurjus sekin! Jollei siltä nyt pian tule rahoja, niin mun täytyy -myydä tämä mökki ja nuo peltotilkut. Vähän ajan kuluttua ei ne enään -riitäkään." - -Vaimon sydän tahtoi ehtyä, eikä voinut keksiä juuri mitään sanottavaa. -Vasta sitten, kun mies lupaa tulevaan kevääseen vielä odotella, vasta -sitten alkaa henki helpommin kulkea. Tulee syksy. - -Äidin silmässä on yhä useammin kyynel. Hänen painava mielialansa puhkee -toisinaan nurpeaksi, tuskalliseksi purkaukseksi lapsia kohtaan. Silloin -kyyristyvät he penkin loukkoon, pimeään soppeen ja yksi kolmesta -kuiskaa: - -"Kun ei se isä tule kotiin!" Siihen toinen virkkaa: "Niin kotiin! kun -sillä on uusi akka." Lapset eivät täysin tajua koko laajuudessaan, mitä -se merkitsee, kun kerrotaan, että isällä on uusi akka. Mutta -katsellessa äitiä, jonka silmästä ei kyynel enää katoakaan, joutuvat he -vaistomaisesti käsittämään, että isä on hyvin, hyvin häjy, että äidin -on paha olla ja heillä on nälkä... - -Mutta isästä vaan ei kuulu mitään! - -1893. - - - - -Ennen ja nyt. - -(Ote Janne Eerosen päiväkirjasta.) - - -Minä olen ollut miehen iässä jo muutamia vuosia, miehen reiässä -niinikään. Olen toisinaan istunut elämän kiikkurattaissa ja menestyksen -virkut varsat ovat lennättäneet minua suvi-illan vienossa hämärässä -lumoavia lehtokujia pitkin. Sellaiset tiet ovat suoria, hyvästi -hiekotettuja, kivistä puhtaaksi haravoittuja. Vahinko vaan, että niitä -on ollut niin lyhyitä palasia matkani varrella. Tulee tuon tuostakin -äkkikäänteitä, aivan aavistamatta. Loppuu hyvästi hoidettu tie ja -lehdot. Aukiaa erämaan kaltainen aavikko eteen. Saattaa toisinaan -tapahtua, että tiekin loppuu kokonaan ja rattaat vajoavat aksilaa -myöten liejuun, jopa joskus nurinkin keikahtavat. Silloin onnettaren -virkut varsat pudistelevat valjaansa ja karkaavat, katoavat kepeänä -sumuna silmistäni. - -Sellaisissa tapauksissa olen tukalassa tilassa: suo siellä, vetelä -täällä. Monesta kokemuksesta olen jo tottunut, että silloin ei auta -muu, kuin itse hypätä liejuun, vääntää kukistuneet rattaat pystyyn, -tarttua aisoihin ja ruveta vetämään. Tämä on tukalaa työtä, se käy -raskaaksi, kun vajoo lokaan, pehmeään suomutaan itse ja kuorma. Mutta -ei auta, eteenpäin täytyy pyrkiä vaikka etanan lailla. Palaaminen ei -tule kysymykseenkään. Tie takana on suljettu menneisyyden -kukistamattomalla rauta-aidalla. - -Mutta levätä saa. Toisinaan pidätyn lepäämään, istun suosta ylenevälle -mättäälle. Mättäät hyllyvät, painuvat alemmaksi eivätkä tunnu -turvalliselle. Mutta sellaisissakin tiloissa saattaa kyllä levähtää, -kun vaatimukset eivät ole korkeammalla kuin mättään nenässä. - -Siinä silmä vaistomaisesti tähystelee näköpiirin etäisimpiä kolkkia -myöten, etsien onnettaren tulisia, vauhkoja varsoja. Huulet supistuvat -viheltelemään: kuulla jos sattuisivat ja palaisivat aisoihinsa. Mutta -aavan suon omituinen kaiuttomuus karkoittaa heti kutsumishalun. - -Kun on tottunut tällaisiin kolttosiin, ei sentään epätoivo valtaa, -sillä mielessä on vaistomainen vakaumus: kylläpä he palaavat, kun -tietkin paranevat. - -Pyyhkäisen rauhoittuen hikeä otsaltani, päätän todella hetkisen -levähtää ja unohtaa. - - * * * * * - -Mutta muisto ei tyydy levähtämään. Se luikertelee takaisin entisyyden -rauta-aidan taakse. Se viilettelee siellä mielin määrin ja tuo viestejä -minulle. Kykenemättömänä persoonallisesti murtamaan menneisyyden -rauta-aitaa, istun mättäälläni ja suloisella nautinnolla otan vastaan -menneisyyden muistoja. - - * * * * * - -Muistoni palaa erinomaisen usein takaisin kylään, kotiin missä synnyin. -Siellä se askartelee, nuuskii jokaisen kivenkolon, jokaisen soppelon; -pälyilee lymysillä talollisten kartanolla, viilettelee pitkin -monimutkaisia metsäpolkuja, joiden poukamat ja monet omituiset -merkillisyydet vielä himmeästi tuntee. Mihin liittyy tuhansia, jos -jonkinlaisia syrjämuistoja, merkillisempiä ja vähemmän merkillisiä, -mutta kaikki omituisesti viehättäviä. - -Minulla oli tovereita, kasvinkumppaneja, Jaskoja, Miskoja, Jusseja, -Kalleja. Useimpain kanssa minä muistoissa elän, mitä minkin kanssa -teen. Sitten on vanhoja mummoja, ikäloppuja hampaattomia ukkoja. -Keski-ikäisistä, toimellisista ihmisistä ei muistini paljon välitä. -Meillä ei ollut mitään tekemistä sellaisten kanssa. He olivat liian -jokapäiväisiä ... eivät ymmärtäneet meitä. Olivat vaan melkein -alituisella sotakannalla kanssamme. Meillä oli eri tarkoitukset, heillä -taas erilaiset. Mutta nuo vanhat ukot ja vanhat mummot, heistä me -pidimme. He elivät paljon kanssamme. He kertoivat meille verrattomia -juttuja omasta lapsuudestaan, meistä ne tuntuivat muinaistaruilta, -mutta sitä viehättävämpiä ne olivat. - -Varsin hyvin muistan suven, kun olin 8 vuotias. Silloin opin minä -uimaankin. Kotini lähellä oli isonen oja. Siinä me pojat päivät -pääksytysten räppäilimme. Siinä oli kolmen kyynärän pituinen allikko, -missä eivät kädet ulottunet pohjaan. Siinä opeteltiin, uitiin kilpaa. -Vesi sekautui polskaroidessamme savivelliksi, harmaaksi, kuraiseksi. -Mutta se oli lämmintä. Oltiin ojassa viisitoistakin kertaa päivässä. -Eikä vesi koskaan ehtinyt välillä selkenemään. Siitä vihdoin uskalsimme -jokeen. Silloin oltiinkin jo miehiä, ainakin olevinansa. - -Väliajat askarreltiin hiekkakoloissa, tehtiin pieniä kärryteitä, -kaivettiin ojat kahden puolen, jopa poikittainkin. Poikkiojain ylitse -rakennettiin kivisiltoja. Ajettiin pienillä ja suurilla puuhevosilla, -joilla oli perässä asianmukaiset rattaat. Oli meillä pienet lapiot, -pienet aurat. Peltoja raivattiin mäkeen, kynnettiin, kylvettiin, -ojitettiin ja aidattiin. Hevoskauppoja tehtiin, ostettiin, myytiin, -vaihdettiin. Maksun välikappaleina oli ruostuneita rautanauloja, -vanhoja nappeja ja mitä milloinkin. Meistä nähden olivat sellaiset -arvokasta tavaraa, vaikka ikä-ihmiset niitä pitivät hylkyroskana. - -Me olimme ahkeroita, päivät ei mitenkään tahtoneet riittää, aina tuli -kesken ilta. Monasti olin yötä toisten luona. -- Minun kotonani oli -taas yksi ja toinen vuorostaan. Emme tulleet ilman toveritta yötä -toimeen, emme edes unta saaneet. Vanhemmatkaan eivät lopulta -vastustaneet, hekin tottuivat tähän. - -Ja minulle on jäänyt sellainen ajatus, että vanhempanikin lopulta -kaipasivat noita minun yövieraitani. - -Se oli autuasten aikaa, lasten aikaa. Jos näimme itkeviä, elämän -huolissa huokailevia ihmisiä, saatoimme ottaa osaa, jopa -sankarimaisesti uhrautuakin. Mutta joskus lankesimme pilkkaamaankin -sellaisia. Mitäs itkee? sanoimme, raukka, porukontti! Ei me itketä, ei -me surra!... - -Me emme koskaan haikeasti valittaneet puutteitamme, kun saimme olla -omia olojamme. Kun vaan rakennuksemme saivat olla rauhassa, kun ei -teitämme ja siltojamme rikottu, kun ei mitään kapineitamme varastettu, -niin -- silloin emme kaivanneet mitään, en ainakaan muista mitään -sellaista. Mutta jos joskus jotain kaipasimmekin, jota eivät -vanhempamme, eikä kukaan suostunut hankkimaan, niin me lohdutimme -itseämme: kun kasvamme, niin itse hankimme, oikein omituiseksi... - -Väliin näyttää minusta siltä, kuin tämän aikaiset lapset olisivat -tyhmempiä, vähemmän kehittyneitä ja saamattomampia kuin minun -aikaiseni. En tiedä miksi se näyttää sellaiselle, enkä minä taida sille -mitään. Mutta sellainen ajatus on minussa melkein pysyvänä -vakaumuksena. - - * * * * * - -Minä en ole enää moneen vuoteen ollut lapsi. Minä olen nähnyt tuulta ja -tyventä. Olen vaihtanut ja ostanut oikeita hevosia, olen tehnyt oikeita -siltoja, aitoja, peltoja ja teitäkin olen tehnyt. Olen ollut -poismuuttaneena syntymäkylästäni parikymmentä vuotta, -- -_kaksikymmentä vuotta_. - -Kun onnettaren virkut varsat väliin pillastuvat ja heittävät minut, kun -istun käsi poskella ja muistelen lapsuuteni aikaa, kotikylää, -tovereita, huoletonta elämää ja ajatustapoja, silloin minä jään kauaksi -aikaa käsi poskelle. Minulta saattaa kyynel vierähtää, ja minut valtaa -sanomattoman haikea ikävä. - - * * * * * - -Joskus käy entisiä lapsuuden tovereita luonani. Useat heistä asuvat -siellä kotikylässä; kaksi on muuttanut pois, niinkuin minäkin. Monen -kanssa en ole enään muuta kuin tavallinen hyvänpäivän tuttava. Minulla -on jo kymmeniä myöhemmin saatuja, paljon likeisempiä tuttavia. - -Mutta milloin yksikin heistä, noista lapsuuden ystävistäni sattuu -tienoilleni, helähtää sydämmeni kantelossa omituisen hellä kieli. Minä -kutsun hänet, lapsuuden ystäväni, tieltä tupaan, tarjoon tupakkaa ja -käsken kahvia toimittamaan. Ja, omituista sekin, miten eukkoni -menettelee, vaikka hän on kotoisin kokonaan toiselta haaralta. Huomaan, -että hänkin erityisellä tavalla kiirehtii kahvia lapsuuden ystävilleni. - -Minä haparoin kiinni jutun päästä, kyselen sitä, tätä, ja vienosti -hätäillen vien jutun melkein väkivallalla niihin "entisiin aikoihin." - -Mutta minä en saa häntä innostumaan, tuota Jaakkoa, Kallea, mikä heistä -milloin lieneekin, joka asuu vielä siellä syntymäkylässäni. Kun minä -kaivan esiin jonkun muiston, puhdistelen sitä, silittelen sitä ja -esittelen hänelle: "muistatko?" Hän saattaa hymähtää kylmästi: "siitä -on jo niin pitkä aika, ettei niitä kaikkia muista." - -Tuo tavallisuuden mukaan tekee minuun tuskallisen vaikutuksen. Minun -tulee paha olla. Tuo lapsuuden ystäväni alkaa näyttää kovin puisevalta, -jäykältä koko mies. Hänen muistamattomuutensa, kylmyytensä, -puisevuutensa melkein äköittää minua. Hän ikäänkuin vetää repaleista, -ikävän näköistä esirippua noiden, minulle niin ihanain muistojen eteen. -Minä tarkkailen häntä pettyneen katseilla kiireestä kantapäähän asti. -Koko mies muuttuu vähitellen silmissäni: ei hän olekaan tuo entinen -Kalle ... hän, jonka kanssa _silloin_ niin monta monituista -kertaa... Minulta melkein tunkee itku. Minä kun aina kuvittelen nuo -synnyinkyläni ihmiset aivan toisenlaisiksi kaikkia muita ihmisiä. -Noinko se onkin? Ovatko nekin muuttuneet? - -Surkea todellisuus laskee päälleni kuin sumu: ne ovat muuttuneet, -nekin! - -Mutta minä en ota sitä vähällä uskoakseni. Minä alan uudestaan, vien -hänet jutuillani yhä syvemmälle lapsuuteen. Minä varoen vältän enää -kyselemästä muistatko. Tahdon panna kaikkeni elähyttääkseni hänen -muistiaan. Ehkäpä lämpenee! ajattelen. - -Minä lopetan viisaasti valiten sellaiseen kohtaan, johon hänen -ehdottomasti pitäisi jotain liittää, jota hänellä täytyy olla -muistissaan. Silloin saattaa hän ruveta sanomaan esimerkiksi: "kun -tuohon nyt vähän heittäisi lunta, niin nyt olis täysi rekikeli". - -Sellaisessa tapauksessa minun sappeni paisuu ja minulla on täysi työ, -kun pakotan sitä ohenemaan. - -Kun hän lähtee, surkuttelen minä häntä. Useimmiten taivun hänelle -anteeksi antamaan vasta noin vuorokauden kuluttua. Sillä välin -aprikoitsen asiaa monipuolisemmin. Minulla on _siellä_ vaan -lapsuuden muistot, hän on _siellä_ vetänyt elämän kuormaa. Hän on -jo ehtinyt sataan kertaan umpeen ajaa silloin hiihdetyt, lapsuuden -aikaiset ladut. Hän on ne unohtanut jokapäiväisyyksien joukkoon. -Minä olen vetänyt _täällä_ elämäni kuormaa. Minulla on _siellä_ -auki lapsuuden aikaiset ladut. En ole siellä koskaan mitään -huolehtinut; kaikki semmoiset asiani tiloittuvat tänne. Mutta joka -kerta kun tapaan heitä, syntymäkylässä asuvia lapsuuden ystäviäni, teen -minä uudestaan samalla tavalla: koetan heistä urkkia esiin lapsuuden -muistoja. Harvoin se hiukankaan onnistuu. Useimmiten menee yritys -myttyyn. Silloin minun täytyy aina tehdä äskeiset johtopäätökseni -uudestaan. Ja se, että niin saan tehdä, se elähyttää minua, se auttaa -minua vireillä pitämään omia muistojani. - -Kun saan jommankumman niistä lapsuuden ystävistäni käsiini, jotka -sieltä syntymäkylästä ovat myöskin pois muuttaneet, silloin on minulla -verratonta. Erittäinkin toinen heistä säilyttää muistonsa tarkoin. -Kun hän käy luonani, tahi minä hänen luonansa, jaarittelemme -loppumattomiin. Meillä kyllä on erilainen yhteiskunnallinen asema. -Mutta me emme kaiho toistamme. Sydämmemme saattavat sulaa yhteen -_lapsuuden muistoissa_. Ja kumpanenkin meistä pitää arvossa sitä, -että niin saattaa tapahtua. - - * * * * * - -Joskus käyn katsomassa syntymäkylässäni. Minulle ilmestyy väliin sinne -niinkuin asiaa, vaikka ei olekaan mitään semmoista. Viimeaikoina on -mielitekoni kuitenkin vähitellen laimentunut. Vanhoista, minun -aikaisistani rakennuksista katoaa yksi toisensa jälkeen. Aika ja -uudistushalu kuluttavat sieltä muistoni esineitä kuin ahmatit. Nuo -vanhat rakennukset, jotka eivät vielä ole kokonaan kadonneet, ovat -saaneet kuitenkin korjausten kautta jotain vierasta itseensä. Vanhat -ladot katoavat sukupuuttoon. Eräskin talo, minkä kartanolla aina oli -varsinainen piilosillaolo paikka, sekin on melkein kokonaan muuttunut. -Silloin oli siinä vanha, erinomainen leskiemäntä. Hän oli äitini -tuttava ja minun suosijani. Nyt asuu siinä aivan vieraita ihmisiä. -Kartano on kokonaan mullistettu, ainoastaan sikoläätti ja sauna ovat -vanhallaan. Vaan niihin, niihinkin liittyy monta, monta muistoa. -Sikoläätin nurkan takana olen tuhannen kertaa seisonut piilossa -piilosilla oltaessa, jokainen halkeama sen seinähirsissä, omituinen -oksa, tahi piinlohkioin, -- kaikki ne ovat vanhoja tuttuja. Saunassa -taas olen kymmeniä talvisia sunnuntaipäiviä satuja kertonut ja kuullut -kerrottavan. Kun pakkanen tuikeasti nurkissa paukutteli, kun -talollisten isot tuvat olivat kylmänhörneitä, silloin saunassa lämmin -suloisesti hyväili ja teki tuon mustan huoneen kodikkaaksi ja -hauskaksi... - -Minun tekee toisinaan mieli jäädä seisoskelemaan näiden huoneiden -patinoille. Mutta minä en oikein uskalla, häpeen tuota vierasta väkeä. -Jos huomaisivat, ajattelen, ja tulisivat kyselemään, seisoskelemiseni -syytä tiedustelemaan, niin mitä sanoisin heille? Olen vaivannut -päätäni, keksiäkseni jotain tekosyytä. Mutta minä en ole löytänyt -pätevää. Sanoa taas suoraan, että katselen tuota sikoläättiä ja -uudistan lapsuuteni muistoja, sitä en ilkiäisi. Se näyttäisi minusta -itsestäkin kovin hullulta ja naurettavalta. Vaikka eivät nuo ihmiset -olekaan minulle koskaan puhuneet luotua sanaa, tunnen minä kuitenkin -melkein vihaavani heitä; pidän heitä nenäkkäimpinä, uteliaimpina -ihmisinä koko maailmassa. - -Yhä harvemmin käyn syntymäkylässäni. En tahdo siihen tutustua -sellaisenaan kuin se nyt on. Tahdon mielikuvituksissani säilyttää sen -vanhallaan. Tahdon muistella sitä sellaisenaan. Se, se on minulle -nautintoa. - -Kun nousen mättäältä, jolla olen levännyt, on joskus tapahtunut, että -muutaman askeleen päässä saavutan, löydän tasaisen tien. Onnettaren -varsat tulevat silloin kuin leipurit, itsestään. Minä asetan ne -aisoihin ja lähden vakavasti ajellen eteenpäin. Silloin muistuvat -lapsuuden ajat harvemmin mieleen. Silmät tähtäilevät uteliaina -eteenpäin, tutkien ja aprikoiden edessä olevaa matkaa. Ajatus -askartelee olevaisissa oloissa. Muistot tulevat tuomituiksi -lapsellisuuksien joukkoon. Etsin ainoastaan tämänaikaisia ystäviäni, -nykyisiä henkiheimolaisiani; olen mielestäni enemmän käytännöllinen... - -Mutta sittenkin pidän enemmän itsestäni silloin, kun saatan istua -alallani, unohtaa päivän harrastukset ja muistella entisiä aikoja. -Kuvittelen silloin aina mielessäni, että minulla on kokemusta. -Luultavasti kuvittelen kokemukseni suuremmaksi kuin se onkaan. Siitäpä -syystä en siitä kerskaa. Mutta sitä en voi auttaa, että kokemukseni -panee minut vähän väliä huokailemaan: "voi kun olisin vielä -kahdeksanvuotias!" - -1891. - - - - -Himojensa herra. - - -"Ähäh! ... tphyi!... Se on tottatosiaankin inhottavaa, kerrassaan -eläimellistä! Istua ja kävellä tässä päiväkaudet ja imeä posket -lontossa juuri kuin olisi henki kysymyksessä. Piru itse lie ollutkin -mukana, kun tupakka keksittiin ... ihan epäilemättä! Mitenkäpä voisi -muuten käsittää tätä himoa, tätä ... tätä ... hm, sanalla sanoen, -tätä elämistä tupakan savussa... Kun piippu pitää olla aina, -i-han a-li-tuiseen ham-paissa kuin mikäkin koukku eli keppi, tahi -sikari kuin mikä tulppa... Hyvä isä! Olenko minä sitten vasikka, joka -en kykene luopumaan siitä, mitä inhoon!" - -Herra Sukanen viskasi piipun, jonka varressa öljy korahteli, pöydälle. -Häntä niin kovin inhotti, tupakka maistui niin ilkeälle, kieltä poltti -ja suu tuntui olevan kuin parkittu. Ei yksinään tuo piippu inhottanut, -sillä se oli oikea, tavallisen hyvä piippu, olipa sieväkin. Hän oli sen -ostanut hiljakkoin ja piti siitä ensi päivinä oikein paljon, s.o.: hän -poltti sillä ihan yhtä myötään. Se ei siis nyt enään ollut uusi, siitä -oli sen ensi viehätys kadonnut, mutta siltä oli se kuitenkin piippu, -oivallinen piippu. Siihen ei hän siis ollut erittäin suuttunut, vaan -koko järjestelmään, pitkävartisiin, lyhytvartisiin piippuihin, -sikareihin ja paperosseihin -- kaikkiin! Hän, näetten, oli ensi luokan -tupakan polttaja... Ei hienointa eikä karkeaintakaan laatua, mutta -sillä tavalla ensi luokan, että hän poltti melkein ihan lakkaamatta. - -Sukanen oli polttanut koko pitkän päivän. Sitten illalla lie hänellä -ollut vähän ikävänlaista kynätyötä, niin hän koetti sitä saada -hupaisemmin kulumaan polttamalla tupakkaa oikein ihmeesti. - -Hän herkutteli tupakalla, tämä miekkonen, poltti sikareja ja kun -niihin kyllästyi, niin paperosseja ja paperossien perästä seuraa -järjestyksessä pitkä- ja lyhytvartiset piiput, yksi toisensa perään ja -Rettigin kasakat. - -Mutta joskus sai oikein kyllikseen niinkuin nytkin. Silloin ei enää -mieli tehnyt! Tietäähän sen mitä se on, kun ensi luokan tupakan -polttaja saa kylläkseen tupakasta? Kyllä se on hyvin kumma tapaus. Hyvä -isä sentään, kumpahan ei olisi tuohon vaivaiseen tapaan tullut ikänä -itseänsä totutetuksi! -- tulee silloin ajatelleeksi. Tuo toivo saattaa -olla niin sydämmellinen, että saattaa sylkäistä inhosta... Tosiaankin, -jospa tupakka olisi silloin niin kaukana kuin pippuri kasvaa! - -Ja herra Sukanen sylkäsi todella inhoten, päätti ajatuksistaankin -poistaa koko tupakan ja syventyä työhönsä ilman tupakkaa. - -"Olenhan minä ihminen, mies, hän ajatteli, mies, jolla on omaa tahtoa? -Jumaliste! minä olen Matti, jos en vielä kerran luovu tupakasta!" - -Hän innostui tuosta ajatuksesta niin, että herkesi työstään. -"Tupakastahan on niin tuhatta laatua vahinkoa: ruokahalu katoaa, -työnhalu katoaa, niin ainakin sanotaan ja miks'ei se niin olisi, -- -aika kuluu hukkaan, terveys turmeltuu ja rahan häviö sitten!" - -"Jaa, rahan häviö, sepä se juuri onkin ... noin kaksi, kolmesataa -markkaa vuodessa... Tuhat tulimaista!" - -Tuota miettiessään hän yhä enemmän innostui asiaan, mutta sen ohessa -alkoi taas uudestaan tehdä mieli tupakkaa. - -"No menköön nyt sitten yksi piipullinen vielä ... yksi piipullinen -sinne eli tänne... Minä luulen, että se nyt taas jo sentään maittaa." - -Piippu alkaa pölytä ja työ sujua. Vaan yht'äkkiä valloittaa koko miehen -tuskallinen tunne. "Herran ihme tätä siivoa tässä pöydällä! Kaksi -tuhka-astiaa kukkuroillaan kaikenlaista tupakan roskaa. Papereillekin -on tupakan poroa varissut, ja uh!" piippukin kaatui ja luonnollisesti -oksensi tuhkansa papereille! - -Sukanen asettuu ivallisena syrjästä tarkastelemaan tuota -epäjärjestystä, ikäänkuin perinpohjin kukistettua kilpailijaa. Sitten -hän suurellisesti, juhlallinen katse silmissä kokoilee kaikki -tupakkavarat pöydältä ja kätkee ne piironkinsa alimmaiseen laatikkoon. - -Istuu sitten, tyytyväinen ja päättäväinen sävy kasvoilla, uudestaan -työhön. "Se on päätetty asia!" - -Mutta päätös, teko, on niin suurellinen, mieli pysyy niin aaltoilevana, -että vakava työnteko ei onnistu. Hänen täytyy saada asia muillekin -tiedoksi. Lähtee kertomaan talonväelle, että nyt ne on sanottu -jäähyväiset tupakalle ihan kerrassaan. "Kuinka, miten?" kyselivät. -"Mitenkö? No siten tietysti, että olen lakannut tupakoimasta. Kaikki -tupakkatamineeni järjestin piirongin alimaiseen laatikkoon. Olkoon -siellä ijänkaiken. Minä tahdon näyttää, että olen mies, jolla on oman -tahdon voimaa." - -Kaikki rupesivat yhteen suuhun ihmettelemään, jopa epäilivätkin: saa -nähdä kuinka kauvan tuota kestää. - -Sitten hän näki nuoria miehiä piiput suussa niitä oikein hartaasti -imemässä. - -"Hyi", sanoi niille, "nuoria miehiä, kakaroita ja poltatte tupakkaa. -Ottakaa piiput pois suustanne, sillä minä en ilkiä puhua, en, -katsellakaan sitä, kun tuollaiset imevät, että posket lontossa. -- No -kas niin! Nähkääs, minä olen ollut suuri tupakan polttaja, minäkin, -piippu piti savuta ihan yhtenään. Mutta nyt, juuri tänään, tuli siihen -loppu. Rupesin sydämmestäni inhoomaan tuota jumalatonta raakalaistapaa. -Piiput heitin hiiteen. Niin minä tein ja jokaisen tulee tehdä niin. -Miehen pitää olla himojensa herra! Ja te kun olette nyt vielä niin -nuoriakin..." - -Sillä tavalla hän jatkoi. Mutta he polttivat vaan, nuo pojat, suu -tuhmassa hymyssä. Piippukoukut ja notkot ne rötköttivät heidän -suupielissään kuin mitkä rangaistuskappaleet. - -Voi kun Sukasen pisti vihaksi, kun kaikki sellaiset kakarat, kennot, -jotka tuskin vielä kykenevät mitättömän itsensä yli lattian saamaan, -niin piipunkollo vaan pitää olla hampaissa kuin vasara, taikka kuten -aiturin hanko, niin että toisinaan irvillä hampain, selkäkenossa -kulettavat tuota vietävän tulitornia nokkansa alla. - -Jo teki mieli lyödä kitaan. Nielköön sinne koko kapineen! Onko se nyt -ihmisten tapa, tuo! - -Hän ajatteli nyt jalosti ja osasi ajatella ... mitenkä hän nyt haukkuu -kaikille pojille, kun tapaa heitä piippukynä suussa ja olipa hänellä -pari kovaa sanaa täysikasvuisillekin. Ei hän ollut pitkään aikaan ollut -niin innostunut, mutta eihän sitä aina ole sellaisia syitäkään... Oli -saanut suuren voiton lihansa ylitse, himoistaan, oli nyt himojensa -herra täydellisesti... Jaa'a, täy-del-li-ses-ti! Se merkitsi jotain se. -Sellaisen miehen puhe, sekin maksaa jotain ja painaa vaa'assa. - -"Pääkin jo tuntuu selvemmälle ja raittiimmalle, niin että... Mutta -hulluja ne, kerrassaan hulluja ovat, jotka polttavat tupakkaa: Minä en -polta, en!" - -Kohta oli yksi päivä lopussa, yksi kokonainen päivä. Yksi päivä -- se -on jo hyvä alku. - -Jos olisin polttanut tämänkin päivän, hän mietti, niin nyt olisi -menneenä ... vähintäin, keskimäärin: - - 5 sikaria à 5 p. 25 p. - 15 paperossia à 2 p. 30 p. - Piipputupakkaa ja tulitikkuja 10 p. - Summa 65 penniä. - -Päivässä säästöä kuusikymmentä viisi penniä! Ja vuodessa? Hm ... hm ... -hm ... se tahtoo sanoa kolmessasadassa kuudessakymmenessä viidessä -päivässä? ... hm ... hm ... se tahtoo sanoa kaksisataa kolmekymmentä -seitsemän markkaa ja kaksikymmentä viisi penniä! Ja tämä summa on vuosi -vuodelta, markka markalta haihtunut ilmojen kautta, lintujen teitä -tyhjään äärettömään avaruuteen! Niistä kai on suuria pilvikasoja -muodostunut... Kaksi kokonaista sadan markan seteliäkin! - - * * * * * - -Siitä on kulunut kaksi vuorokautta, kun Sukanen viimeiset haikunsa -veteli. Hän oli tuimalla tuulella, Ruoka ei maittanut, työ ei sujunut, -hän oli kuin luulosairas, joka ei tiedä, mistä oikein on kipeä. - -"Mitäs, yhdeksäntoista! ... minä en osaa ajatella mitään. Jos mitä -koettaa, aina on vaan tupakka mielessä". - -Hän tuskitteli, ärhenteli syyttömille ihmisille, teki tikusta -riita-asioita. Illemmalla jo rupesi huokailemaan. - -"Se tupakka, se on vähän ihmeellistä ainetta". - -Siinä yksin istuessa muistui mieleen, miten ennen hyvässä -toveriseurassa nautinnolla haikuja veteli, miten kieli silloin luisti -ja mielikuvitus eli. Nyt tuntui kuin olisi äsken puusta pudonnut, kuin -olisi käsiä palellut, taikka housut olleet märät. - -"Kun nyt olisi yksi sikari ja saisi sen imeä tässä hämärässä!" - -Paljas ajatus jo selvitti huumaantunutta päätä, sormen päihin virtasi -lämpöä. - -Mutta se oli vaan _ajatus_, mielikuvitus, joka heti raunioiksi -luhistui, kun muisti koko maailmalle saarnanneensa, että oli jättänyt -tuon ihanan nautinnon. - -"Ihanan!" Hän itsekin nauroi, kun se sillä lailla mieleen tuli. Tuntui -mielestään niin omituiselta vertailu, kun oli äsken tuota nautintoa -eläimelliseksi sanonut. - -"Yksi sikari... Mikä taivainen nautinto se olisi nyt tässä... Eikä sitä -näkisi kukaan, kun puhaltaisin savutkin uuniin." - -Itseänsä rupesi mies morkkaamaan. "Mikä panikin mun sitä kaikille -veisaamaan, että minä nyt niin lakkaan! Olisin hiljakseen vaan lakannut -koetteeksi." - -"Mutta minä en kestä tätä, minä tulen hulluksi, jos en saa muutamaa -savua. Herra auttakoon, en voi kieltää itseltäni sitä nautintoa, joka -nyt mielikuvituksessani elehtii. Yksi ainoa sikari!" - -Hän nousi kuin kuumeessa, etsi sikarin, sytytti ja vaipui hurmautuneena -sohvan nurkkaan. Hän ei ajattele mitään, ei välitä mistään. Sinertävä -savu tuoksahtelee, muodostuu pään ympärillä paksuksi, sinertäväksi, -runolliseksi pilveksi. -- - -Huomisin Sukanen ajatteli illan hämärtäessä, että sikari päivässä, ei -enempää ei vähempää, se se vasta olis nautintoa. Otti, sytytti ja -vaipui taas sohvan nurkkaan sinertävän savun helmoihin. - -Muutaman päivän päästä jo teki mieli useamminkin, eikä sitä enää voinut -salassa harjoittaa. Joku sattui huomaamaan. - -"No, rupesi muistuttelemaan, kuinkas sen asian kanssa nyt on oikein?" - -Sukasen katse kulki ensin pitkin nenän vartta, mutta sukkela mies -keksii aina pian, mitä kussakin tilassa tehdä. - -"Niin sen tupakkaraittiuden? Nähkääs, en minä nyt oikeastaan aijo ... -mutta huvin vuoksi silloin tällöin... Sitä nyt ei auta sentään niin -ehdottomaksi, ajattelen, että mies tienaa, mies täärää". - -"Joo, jopa", toinen vakavana tuumi, oli olevinaan aivan samaa mieltä, -mutta jo selän takana ilkkuen silmää iski ja sormellaan osoitti: - -"Katsokaa ihmistä, itsensä kieltäjää, lihansa kiduttajaa, himojensa -herraa!" - -1893. - - - - -Katovuoden kevät, kesä, syys. - - -Toukokuun loppupuolella v. 1867 peitti vielä paksu jää Pohjanmaan jokia -ja lumi makasi rauhallisesti vankkoina kinoksina kylvöpelloilla. Samaan -aikaan muina vuosina jo toukojen oras pilkisti pilviä kohti hienoa -turpaansa ja rukiin oras oli toipunut talven väkevistä runtelemisista -reippaaseen, iloiseen kasvinintoon. Ja vedet, joissa tavallisissa -oloissa näinä aikoina jo venoset kiitelivät ja kalastajat kokosivat -verkkoihinsa Ahtolan lipoista karjaa, ne lepäsivät nyt rauhassa alla -paksun kannen, joka vielä hyvin kesti miehet, hevoset ja kuormat. Tuuli -asusti pohjoisessa ja palelsi kuin sydäntalvella. Aurinko kyllä kohosi -taivaanlaelle, tavalliselle paikalleen, mutta sitä toisinaan peittivät -harmaat lumipilvet, toisinaan se surullisesti tirkisteli ikäänkuin -oudostellen, ettei maan pinnalta lumi kadonnut, ettei siellä elollisuus -herännyt ja ettei saanut nähdä tuota iloista luonnon heräämisen -kevättanssia. - -Ja ihmiselämä, se oli ihmeellistä tähän aikaan maalla! Talvella oli -toimitettu talven työt, nyt varustauduttu kesää avoimin käsin vastaan -ottamaan: rakentamaan kunniaportteja ja mielenkiihkolla ryhdytty -riemullisiin tervetuliaispuuhiin. - -Mutta kesää ei tullutkaan. Näytti siltä, kuin se etelässä, -varsinaisilla asuinpaikoillaan olisi viehättynyt siksi asumaan, että -oli unohtanut karut, kolkot Pohjolan seudut ja siten jättänyt -tavalliset vuosivierailunsa tuleviin, kenties ikuisiin aikoihin. -Viehätti kai sitä silloin etelän kuumaveristen lasten riehkeä, pinnalle -näkyvä ilakoiminen -- miksi olisikaan halunnut Pohjolaan, missä -leikkikin on totta, missä ilollakin on vakavat, surumieliset -piirteensä! Miksi kaipaisikaan kesä meitä, kun pintamme on kolkko kuin -Pohjolan luonto tammikuulla ja sydämmemme -- olisikohon sydän kuin -Kuusamon kesä? Mutta mitä sydämmestä, eihän sen tahto muutenkaan tule -niin usein täytetyksi... - -Jo monta viikkoa oli odotettu kesän tuloa -- tuli muutamia -peipposiakin. Nekin näkyivät ajattelevan kanssamme samalla tavalla, -eivätkä unohtaneet meitä. Mutta kesä viipyi armaammilla mailla, meillä -vaan pohjoinen puhalteli kylmää ja lumipyryä. Me pukeuduimme uudestaan -turkkeihin toukokuun lopulla -- samoihin turkkeihin, jotka jo saman -kuun alulla oli yliselle ajan vuoksi viety. Ja kun me turkit päällä -katselimme miten peippo hangella aristellen ja vilusta väristen -kyyristeli, niin me mielellämme olisimme vieneet villahuivin sen siron -ruumiin ympärille, tahi avannet ovemme ja kutsuneet sisään -lämmittelemään. Mutta kun me avasimme ovemme ja kutsuimme sisään, -lensivät ne surullisesti valittaen tiehensä. Ja kun vaimoväki riihten -luota haki viimeisiä olkilyhteitä elukoille syötettäväksi, löysivät he -niitten välistä peipposraukkoja, jotka sinne olivat tunkeuneet vilua -pakoon ja vartomaan kesän tuloa. Olivat nukkuneet sinne niin, etteivät -enää koskaan heränneet vaikka lapset koettivat niitä hellävaraisesti -vaalien asetella hehkuvain hiilustain äärille. - -Jo meni toukokuu ja kesäkuu alkoi, mutta mitään muutosta ilmoissa ei -näkynyt. Vaikka ei ihmisillä ollutkaan mitään kiireitä töitä, nousivat -he kuitenkin aamuisin vuoteiltaan tavallista aikaisemmin. Astuivat -paitasillaan katsomaan ulos ikkunoista, eikö jo näkyisi kultaiset -sadepisarat pirahtelevan lumikinoksiin. Kun ei näkynyt mitään -pirskeitä, pistettiin vaatetta ylle, käytiin ulos katsomaan vieläkö -tuuli vaan asuisi pohjoisessa. Ne olivat, nuo aamuiset ylösnousemiset, -niinkuin arpauurnalla käyntejä. Ja kun pihalle tultua huomattiin asiain -olevan entisellään, pääsi raskaat huokaukset ahdistetuista rinnoista ja -palattiin takaisin tupiin. Perheen isät useinkin kätkeysivät uudestaan -vällyihin, jos uni sattuisi tulemaan ja hetkiseksikin rinnasta -poistamaan kalvaavan pettymyksen tahmeata palaa. Mutta uni ei ollut -houkuteltavissa, kun sydän oli niin levoton, että se oikein ruumista -liikutti, oudosti vapisutti ja vilutti, Monissa taloissakin oli jo -viimeiset viljat viikkoja sitten myllyllä käytetty ja saattoi hyvin -laskea viikot, miten pitkälle ne tarkoin viljellen riittäisivät... -Tuosta johtunut mielikuvitus ajoi ylös jos kenenkä, kädet laskeusivat -ikkunalaudalle ja silmä uudelleen tutki tarkoin taivaan rantaa. -Rinnasta pääsi taas kumiseva huokaus ja ilmoille pyrki värähdellen ja -valittaen: - -"Mitähän hyvä Jumala tällä tarkoittanee?" - -Kerjäläislaumoja, monista perhekunnista yhdistettyjä, miehiä, vaimoja, -lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia kulki talosta taloon. Ne voivat -mielestään ruhtinaallisesti oloihin nähden, kun saivat yönsä maata -lämpimällä takkakivellä. Poikaviikarit ne keksivät vielä sopivamman -keinon: konttasivat, kun niin sattui, talokkaiden leivinuuneihin, ja -kun niissä usein vielä oli suuruksen haju leipomisen jälkeen, -niin väittivät kiven kovaan, että tuo paljas haju monasti poisti -nälkää ja täytti tyhjää vatsaa. Talokkaat kun tunsivat omain -leipävarainsa niukkuuden, koettivat monasti haukkumalla karkoittaa -vieraista pitäjistä olevia kerjäläisiä, sanoivat, että on tässä -omanpaikkaisiakin, joille saa tarpeekseen jakaa. Mutta kerjäläiset -olivat tottuneet kuulemaan emäntiä kuin rakkikoiria, eivät piitanneet -paljon sen enempää. Kun uhattiin viedä vankikulettajalle, käskivät -viedä vaan, sanoivat, että kuluuhan siinäkin aika ja saa kerjäämättä -leivän. Silloin useinkin luetuista leipäkannikoista murunen murtui ja -kerjäläiset saatiin pois. Kun joukko poistui ja oven peräänsä kiinni -pani, pillahtivat nuo julmat emännät toisinaan itkemään ... mitä -lienevätkin ajatelleet!... - -Mutta kun kesäkuu tuli viikon vanhaksi, silloin kääntyi jo -tuuli etelään. Isännät reipastuivat, rupesivat katselemaan -maanviljelyskalujansa, eivätkä aamusilla menneet toiskertaan maata. Ja -se toi sieltä pian sadettakin, joka huuhtoi jäitä ja lumikinoksia -sellaisella mahdilla, että lumi nöyristyi kuin lapsi, kokoutui uriin ja -ojiin, riensi pauhinalla voittamaan vesistöjen jäitä. Jäät ottivat -ihmetellen vastaan noita purojen tervetuliaisia, alkoivat ryskyen ja -paukkuen liikahdella ja jäivät lopuksi tahdottomina kappaleina vesien -liikuteltaviksi. Noin viikkoa ennen Juhannuksen sanoivat ne etelän -lämpöisen puhallellessa jäähyväisiä Pohjanmaan jokirannoille. Kohta -kuin lumi pois meni, riensivät ihmiset pelloilleen, koettivat auroilla -murtaa kirren kamaraa. Vaikeaksi se kyllä kävi, mutta oli lukemattomia -Saarijärven Paavoja, jotka puolivaossa, kun laihtunut hevonen seisahti -hengähtämään, pyyhkivät nutun hihalla hien otsastaan, taputtelivat -hevosparkaa lautasille ja lohduttelivat: "Jaksahan vielä, saat appeita -tulevana syksynä!" Niinkuin laihtunut koni olisi puheen ymmärtänyt, -lähti se uudestaan ponnistelemaan. Juhannuksen alla tehtiin kylvöjä. -Ilmat olivat tosin kolkonlaiset sen ajan ilmoiksi, mutta sentään -laatuunkäypiä kylvön teolle. Mutta Juhannuksen aikana tuli muutamina -päivinä ihmeen lämmin. Lehti kasvoi puissa, niin että se muutamissa -päivissä korvasi myöhästymisensä, ja pari päivää jälkeen vihoittivat -metsät, maat ja -- ihmissydämmet. - -Kylläpä nyt oli kylvöjen kanssa kiirettä. Jolla ei itsellä siementä -ollut, hankki sitä muualta hinnalla millä hyvänsä. Kalliita ne olivat, -mutta muokattu maa odotti niitä paahtuen suloisessa kuumuudessa. Ja -tuleehan syksy, ehkä korvaa kymmenkertaisesti! Ei tarvinnut hävetä -koronkiskurien, kun ei juuri kukaan kaksinkertaista hintaa kalliksunut. -Mutta kun viimeiseksi velaksi otetut ohran siemenet vakoista peltoon -pirahtivat, silloin meni kylväjän mieleen monien edellisten vuosien -kohtalot. Karvas pala nousi kurkkuun ja mieleen johtui synkeä kuva. -Tuntui siltä kuin noiden siementen velkakirja riistäisi kulmakiveä -tuparakennuksen alta. Vaan saihan sen mielen taas tasautumaan, kun joku -ohikulkeva onnea toivotti ja sen kasvoista tyytyväisyys loisti. - -Perunoissa oli jalan pituiset idut, niiden istuttaminen vaati vaivaa ja -työtä. Se kestikin niin, että vielä heinäkuun alulla tätä kylvöä -tehtiin. Mutta ilma oli silloin vielä kaunis. Kyllä peruna aina ehtii -kasvaa! Ruis, se tahtoi pahoin vitkastella... - -"Herra armahda, ettei vaan tulisi syyshalloja!" - - * * * * * - -Tuli syyskuun 4 päivä. Pohjoinen puhalsi kuin tuhansin palkein, se -möyrysi ja vinkui väliin uhottelevan jylhästi, väliin valittaen -vaikeasti, ikäänkuin sen jättiläiskeuhkoista olisi ollut voima -loppumaisillaan. Viheriäiset tähkäpäät tuulen mukana heiluessaan -näyttivät hurjassa paossa olevalta lapsijoukolta, jotka jo ovat äänensä -langenneiksi itkeneet ja kohta uupuneina ovat kaatumaisillaan sutten -raadeltaviksi. Eikä nuo ennen ahkerat kädet sinä päivänä juuri työhön -pystyneet. Isät liikuskelivat peltojen pientareilla kädet -housuntaskuissa, seisoskelivat toisinaan tavattomia aikoja ja -katselivat tähkäpäiden pakoyrityksiä. Otsat olivat rypyissä ja kasvojen -ilme itkettävä, Kun näkivät naapureita tuolla loitommalla, melkein -juoksujalassa riensivät kohti: siellähän on surukumppani, eihän -tarvitse yksin tätä kovaa kestää! Ehkäpä jos naapurilla olisi jotain -lohduttavaa, jotain jota ei vielä voi aavistaakaan... Mutta naapuri -tuli ääreen, henkäsi ensin ikäänkuin lapset itkusuonta tutkiessaan ja -äännähti sitten: - -"Voi veli kulta!" - -Toivo oli pettänyt. Naapurilla ei ollutkaan mitään lohdullista. Ja -ikäänkuin vielä jotain odottaen kääntyi hän naapurin puoleen ja pani: -"Hmm." Teki oikein mieli kysyä, että etkö sitte mitään muuta tiedä? -Äidit kotona huokailivat ja toisinaan itkuun pillahtivat. Lapsilla oli -tuota paha nähdä, he pakenivat ulos, koettivat leikkiä saviastian -palasilla ja kivillä, joita olivat lautasille asetelleet päivän -puoleiselle tuvan seinälle. Vaan siinä tuuli niin kylmä, että täytyi -koettaa muuta. Hiekkaläjällä tomotti tuuli hiekkaa silmiin ja kun -muutenkin oli ikävä olla, niin siitä tuli kohta itku ... mentiin äitien -luo silmiä nuolettamaan ja hyväilyttämään. - -Tuli ilta, tuuli aleni. Tähtiä ilmestyi tuhansittain taivaan laelle, ne -räpyttelivät, ikäänkuin niiden silmiä olisi huikaissut tuo puhtaus -tähtitaivaan ja maan välillä. Kukapa nukkuisi sellaisena yönä! -Maanmiehistä olivat tähdet, kuin tuhansia rosvojen ja varkaitten -väijyviä silmiä, jotka ilkeästi tirkistelivät viheriäistä, lupaavaa -viljavainiota. Sydän sykertyi niitä katsellessa, niin hirveästi ne -pelottivat, mutta niitä täytyi kuitenkin katsella -- poistuvatko vai -yhäkö väijyen uhkaavat leipää ja henkeä... - -Kun aurinko nousi aamulla, karkoitti se tähdet ja sulki niiden ilkeästi -uhittelevat silmät. Mutta se äkkäsi kohta tulleensa myöhään -- maassa -oli ehkä puoli tuumaa paksulta härmää, ojat ja lammet paksussa jäässä. -Tähkäpäät olivat väsyneet pakoyrityksessään, ne nyt lepäsivät, sirot -päät rintaa vasten kallistuneina ja harmaatakkinen mörkö istui -hartioilla, raskaana kuin kivi, kylmin kourin kuristaen voitetuista -viimeistä elonmehua. Aurinko näytti hämmästyneeltä, sen katse samealta. -Mutta kohta se alkoi kohota korkeammalle, tulla likemmäksi. Harmaat -möröt tähkäpäiden niskassa hellittivät kynsiään, silmäsivät oudostellen -ylös tuota verivihollistaan. Pakoon! Möröt nyykistivät uhrejaan -viimeisen kerran, laskeusivat sitten olkea pitkin hyvässä -järjestyksessä maahan, ilkkuen mennessään ja pitäen ilkeätä, lotisevaa -sähinää. Tähkäpäiden köyristynyt, pikkuniska suoristui, painon paettua, -luonnolliseen kuolinasemaan. Kuinka väsyneiltä ja laihtuneilta ne -näyttivät! Pitkin rutistunutta runkoa juoksi vaan paksua tuskan hikeä -kuin elukan kyljiltä, jolla "mara" on ratsastanut. - -Pilviä nousi lännestä. Olisivat tulleet muutamia tunteja ennen! Mutta -nyt ne vasta tulivat, hiljaa, kiiruhtamatta, ikäänkuin ei olisi kellään -oikeutta tehdä muistutusta heidän virkatoimiaan vastaan. Ne kulkivat -laiskasti kuin virkamies ainakin ja monien tervehdysmutkain perästä -saapuivat viimein "virastoonsa." Mutta se oli kylmä. Paksut takit -selässä ja kalossit jaloissa asettuivat ne kankeina, kylki kylkeä -vasten lämmittelemään auringon eteen, jota näkyivät virastonsa -lämmityslaitoksena pitävän. Hyvin laiskoja näkyivät tänä päivänä -olevan, nuo pilviherrat, uudet tulokkaat asettuivat toinen toisensa -kylkeen ja selkä aurinkoon. - -Maassa oli kylmä, hyvin kylmä. Ihmiset vilusta väristen ja käsiänsä -hykerrellen loivat rukoilevia silmäyksiä lieteä kohti -- koska aukeaisi -ja lämpö pääsisi virtaamaan takaseinille, heillekin asti. Mutta pilvet -lämmittelivät selkiänsä melkein katkeamatta koko päivän. -- Ja hiki -kylmettyi kiinni kuolleitten tähkäpäiden harmenneisiin hiuksiin ja -rypistyneeseen, mehuttomaan runkoon. - -1890. - - - - -Miska pantiin kansakouluun. - - -Miska oli jo kolmentoista, mutta lukemisen kanssa oli vähän niin ja -näin. Ja kun rippikouluvuosi alkoi jo arvelluttavasti lähestyä, rupesi -äidillä toisinaan olemaan jonkunlaista ennakkoluuloista pelkoa -siitä, ettei Miskan asiat rippikoulussa tulisi kulkemaan oikein -asianmukaisessa järjestyksessä. - -Kylän lukukoulussa oli hän käynyt aina kahdeksan vuotiaasta. Mutta -muutamia ensivuosia meni sillä tavoin, että kun Mikku (hän oli silloin -vielä Mikku) äkkäsi laskettelemisen hauskemmaksi, kun istua -koulunpenkillä sitä ajattelemassa, tuli pää kipeäksi ja Mikku makasi -ensin aamusta pari tuntia enempi. Nousi sitten ylös, mökötteli -paitasillaan takan ääressä, hynkkäsi itkua, eikä lakannut, ennenkuin -äiti nuristi kahvipannusta kupillisen. Sitte meni vielä hetkeksi -vällyjen alle. Mutta tavallisesti hän pian unohti siihen määrään -kipunsa, että alkoi pitää aika jytyä sängyssä. Äidin täytyi vihdoin -ajaa hänet pukemaan. Kun ei nyt enää viitsinyt puoliltapäivin kouluun -mennä ja Mikku oli tuvalla akkaväelle alituisena kiusan kappaleena, -laskettiin hänet kelkkaperässä Luoman rantaan. Sieltä palasi vasta -iltapäivällä terveenä ja punottavana nälkäänsä valittaen. - -Tästä elämästä oli seurauksena, että kinkeripäivät alkoivat olla -hirvittäviä. Eikä Mikun äiti enää oikein pitänyt. Provastiukosta, joka -hänen mielestään vaati "tuollaisilta, ymmärtämättömiltä mukuloilta" -kerrassaan liian paljoa. - -Mikun kasvaessa ja muuttuessa Miskaksi, rupesi äiti ikäänkuin -aavistamaan, että pojassa on jotain laiskuuden oireita, ja alkoi -viljellä luudan tyveä ja mitä milloinkin sattui käteen, kun poikaa -kouluun ajoi. Vaan nyt Miska jo uskalsi julkisesti vastaan panna ja -meni hevosenajoon mieluisammin kuin kouluun, saaden siten tuumilleen -kannatusta isäukolta, joka ei juuri lukemisen päälle paljoa -perustellut. - -Isä oli toimeen tuleva Tapanilan isäntä. Hänen mielestään se nyt -oli _melkein_ sama, jos poika osasi lukea hyvin taikka vähän -huonommasti ... eipähän tuota lukemisella suuria kokoon panna. Arveli -muuten, että oppineehan tuo vähitellen sen verran, että ripille pääsee. - -Vaan eräänä päivänä, kun äiti taas väkisten oli saanut pojalle kirjan -käteen sattui isäkin olemaan tavallista paremmalla lukemisenharrastus -tuulella, hän kun oli jostakin syystä Miskaan suutahtanut. Hän meni -toimessaan pojan ääreen, otti tältä katkismuksen ja sanoi: - -"Annas minä koettelen sinua, osaatko sinä mitään". - -Isä rupesi selailemaan katkismusta. Ei hänkään ollut mikään vahva -kirjamies, sen näki jo paljaasta kirjanlehtien koskettamisesta. - -"No lueppa nyt seitsemäs käsky." Miska painoi leukansa, rintaan ja -hivutteli siihen sekä kyräili lattianrakoihin. - -"Noh, 'Ei sinun pi-', no etpä sinä luekaan. Lue nyt! 'Ei sinun -pi-dä va-...' no, etkö sinä osaa?" - -"Ei sinun pidä valehteleman..." - -"No, no, no älä nyt ... onko se niin!" - -Miska venytti alahuulensa pitemmälle ja tunteli sattumalta piippua -taskussaan, muljotellen sivuilleen. Isä auttoi. - -"Ei sinun pi-dä va-ras..." - -"Varastaman", jatkoi poika. - -"Noh, lue nyt: 'Mitä se on? vastaus: Meidän...'" - -Isä katsoi ankarasti Miskaan, joka, ehkä hiukan peljäten jo äänsi: - -"Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman..." - -Se jäi siihen. - -"Rakastaman..." auttoi isä. - -"No et sinä taida", jatkoi isä ja käski lukemaan ensimäistä käskyä. Se -sujui jonkun verran paremmin. Vaan uskonkappaleissa taas istuttiin -kiinni eikä isä sen pitemmälle enää yrittänytkään, rupesi vaan -nuhtelemaan. Sanoi, että kun on koko ikänsä koulua käynyt, eikä ole -tuon paremmaksi oppinut. - -"Muutama! Laiska!..." ärjyi isä. "Annan selkään pian, niin että -tuntuu." Äidille teki oikein hyvää, kun isäkin nyt yhtäkkiä noin näytti -ruvenneen pojan lukemista harrastamaan. Miska rupesi itkua hynkkäämään. - -"Älä poraja, laiska!" ärjyi isä. - -"Siihen poruunsa se aina turvaa!" tiuskui äiti. - -"Tuki nyt suusi, elikkä minä panen sun kansakouluun, niin näet kissan -parkua!" jatkoi isä. Sepä olikin oiva pelotin, sillä poika rupesi heti -hellittämään. Isä kenties pitikin asiaa paljaana pelottimena, mutta -äiti tarttui siihen kiinni vakavammalta kannalta. - -"Mutta mitähän se olisi", alkoi sanoa, "jos tuon panisi sinne täksi -talvisydämmeksi? Sielläpä ne kehuvat niiden niin oppivan että..." - -"Niin, laiskoiksi." - -"Mahtaisiko tuota nyt yhdessä talvessa niinkään laiskaksi oppia", tuumi -äiti. - -Isä kynsi korvantaustaa. - -"Paha hänen tietää, mutta en minä luullut tuota poikaa noin huonoksi... -Lemmonlailla kova pää sillä taitaa olla." - -"Johan sillä taitaa, poikaparalla olla." - -"Mahtaisiko ne ottaakaan enää sinne kouluun, kun sanovat, ettei sinne -oteta muuta kuin lukukauden alussa ja että niiden pitää jo osata hyvin -lukea, jos sinne pääsevät", jatkoi äiti. - -"Riivattuakos sillä sitte tehdään koko koululla, jos sinne mennessä jo -pitää mestari olla! Ja kyllä minä niin paljo kouluihin maksan, jotta -mun poikani täytyy kouluun päästä jos se siksi tulee, täytyy jo, mä -vieläkin sanon." - -Äiti innostui. Alkoi sanoa: - -"Mutta eiköhän me panna tuota poikaa sinne täksi talveksi, kuule? Etkö -sinä mene tänä päivänä katsomaan?" - -"Minä en sinne mene", mörähti isä. "Ja mitä sinne tarvitsee katsomaan -mennä. Vie pojan sinne, jos vie. Vai katsomaan ja pyytämäänkö -etukäteen?... Vieläpä kun herrakin, jota tässä nyt pyytelemään." Hän -nauroi halveksien. - -"Noo, niin, mutta johan siellä nyt ensin katsomassa täytyy käydä, jos -on tilaakaan." - -"No menee, ja menee kohta." - -Tuo oli äreä käsky. Näki kyllä, että se tuli vasten tahtoa, vasten -syvää vakaumusta. Mutta siihen tuntui pakoittavan pelko siitä ettei -poika kenties pääsisi ripille. Toiselta puolelta kiihoitti ajatus, että -tuossa ehkä saattaisi tehdä pientä kiusaa ja näyttää mahtiansa, -pakottaa "sen herran" ottamaan pojan puolilukukaudessa. Sillä hän -itseään lohduttikin. - -"Vaikka kyllä mä pahoin pelkään, että se oppii siellä niin laiskaksi, -että..." murahti hän vähän ajan kuluttua. - -"Mahtaneeko tuo nyt sentään..." - -"Oppii siellä", urisi poikakin myrryisen näköisenä istuen yhä penkillä. - -"Ole sinä ääneti!" kielsi äiti, "minä annan opettajalle luvan, että saa -sua, lyödäkin, jos et ole ahkera." - -"Se on vale", sanoi poika hiljaa, suurella varmuudella. - -"Hääh?" kysyi äiti hymyillen, ikäänkuin sisällisesti riemuiten pojan -sukkelasta vastauksesta. - -Poika kuuli, että äitiä oli miellyttänyt hänen tuumansa, vilautti -salaisesti isää ja näki, että tämäkin hymyili. Miska sai yht'äkkiä niin -miellyttävän tunteen, että naurahti. Isäkin hörähti: - -"Miska tuumii, että lyömäisillen ei pidä ruveta." - -"No lyömäluvan minä annan", jatkoi äiti. - -Isä kävi ulkona, tuli sieltä pian takaisin ja rupesi jo kiirehtimään: - -"Etköhän sinä nyt ota ja mene sinne koululle... Jos tuon koettaisi -sinne panna. Ottaa pojan mukaan." - -"Mitä minä siellä nyt vielä teen", tuumi poika. - -"Tuki sinä suusi!... Ota ja pese silmäsi, minä haen pyhävaatteet -yllesi." Miska rupesi itkua teettelemään. Vaan äiti otti ja jauhoi -tukkaa ja antoi päähän muutamia käsipaukkuja. Ja kun isä tänäpäivänä -näytti olevan kokonansa äidin puolella, näki Miska itkemisen turhaksi -ja rupesi kun rupesikin kasvojen pesun touhuilun. - - * * * * * - -Tämä tapahtui marraskuun loppupuolella. Koulussa oli ennestään jo -viljalta oppilaita, eikä uusien, ei lahjakkaimpainkaan kouluun -ottaminen ollut enää kovin mahdollinen. Mutta Tapanilan emäntä puhui -koreasti opettajalle, sanoi, että hän puolestansa olisi Miskan jo -aikoja sitten, monta vuotta ennen pannut kansakouluun, mutta kun ei -pojan isä ole suostunut, kun se on sellainen, vanhanaikainen. Pyysi, -että opettaja nyt jollain keinoin katsoisi Miskalle tilaa -- "ei sen -tarvitsisikaan muuta oppia kunhan tulisi lukemisen päälle" -- ja kertoi -että se heidän isäntä sanoi, että kun hän maksaa koulujen kannatukseksi -vuosittain niin paljo, niin... "Meillä on 65 veroääntä, vaikka taitaapa -opettaja tietääkin." - -Opettajaa nauratti. - -"Ei se nyt tähän kuulu", sanoi, "miten paljo te maksatte, ei kouluun -tarvitse puolilukukaudessa ketään ottaa. Ja kun tämä Mikki on niin -huonolukuinen, niin ei ole suuria toiveita siitä, että hän voisi toisia -seurata, jos olisi alustakin ollut, saatika nyt kun pitäisi joutua -toisten mukaan. Mutta kun hän nyt on jo noinkin ijällinen, niin taitaa -täytyä ottaa. Lupaisitko sinä olla ahkera?" - -Miska pureksi lakkinsa keulaa eikä vastannut mitään. - -"Ota se lakki pois suustasi!" Äiti tempasi Miskaa kädestä. "Sano nyt, -kun koulumestari kysyy, eli opettaja piti sanoakseni." - -"Aikoisitko sinä olla ahkera?" uudisti opettaja. - -"En minä tiedä." - -"Et tiedä, no sano että aikoisit. Ahkera koulussa aina pitää olla -- ja -jos ei ole ahkera, niin opettaja saa lyödäkin." Tässä emäntä loi -opettajaan sukkelan, salaperäisen katseen, jonka saattoi selittää -tarkoittavan: tämä lupaus oli vaan pojan pelotukseksi annettu. - -Lopputuloksena oli, että Miska vietiin istumaan koulupenkkiin. Emäntä -istui ensimäisen tunnin koulussa ja seurasi hartaasti opetusta. Tunnin -loputtua, ennenkuin kotiin lähti, pistäysi vielä opettajan kamariin -selittämään: - -"Minä vaan sanoin poikaa pelottaakseni, että opettaja saa lyödä, mutta -mahtaneeko tuo nyt sentään lyömistä kaivata, jos opettaja vaan -pelottelisi." - -"Jaa sen minä pidän omana asianani." - -"Niin, no johan se nyt niin onkin, mutta on se taas niinkin, että ei -suinkaan ne lyömällä opi, jos ei niillä itsellä ole halua." - -Opettaja hymyili. - -"Siitä saattaa olla erilaisia mielipiteitä", sanoi hän. - -Emäntä lähti hyvästellen kädestä, ja sanoi vielä, että jos poika jotain -tarvitsee, niin saa sille antaa, kyllä maksetaan. - - * * * * * - -Miska kotiintui pian koulussa ja mielistyikin siihen ensi aikoina niin, -että jo klo 6:lta ja 7:ltä aamusilla sinne kiirehti. Vaan jo viikon -kuluttua rupesi opettaja ottamaan häntä kotiluvuista lujalle. Sai -huomata sen kumman, että Miska ei osaa, ei kerrassaan mitään. Tuon -havainnon tehtyään sanoi parina päivänä jo, että jos ei kotiluvut ala -yhtään luistaa, saa ruveta jäämään iltasin laiskanluvuille. Kun -opettaja tuota sanoi luokan edessä, pälyilivät toiset ivallisesti, -kieli pitkällään Miskaa, jota kovasti harmitti. Tämä ymmärsi, että -hänen arvonsa tuon kautta laskeusi toisten silmissä, vaan hän päätti -sen hankkia takaisin ensi välitunnilla. Hän tekikin yrityksen. Kun -opettaja oli poistunut huoneeseensa, astui Miska luokan eteen, asettui -samallaiseen asentoon kuin opettaja ja sanoi honottelevalla äänellä: - -"Jos ei sun lukusi ala yhtään luistaa, niin saat iltasin ruveta jäämään -läiskäin läksyille." - -Sepä olikin poikaa. Koko lauma nauramaan täyttä kurkkua! Opettaja tuli -huoneeseen. - -"Mikä täällä on? -- Mitä sinä tässä teet?" kysyi Miskalta ja otti -kiinni olkapäästä. - -"Ei mitään." - -Opettaja töyttäsi hänet menemään edemmäksi ja poistui, mielessä Miskaa -kohti jonkunlainen epäluulo. - -Illalla sai Miska ensikerran jäädä laiskanluvuille. - -Sitten niitä seurasi kerta kerran perään. Opettaja tutustui yhä enemmän -oppilaaseensa, muun muassa siinä suhteessa, että Miska oli tavattoman -laiska ja kurillinen. Tähän aikaan rupesi hän jo kantelemaan koulusta -kotiin. Hän keksi sukkeloita valheita opettajan päälle. Vanhemmat -uskoivat niitä ja opettajaparka sai monasti kuulla nimensä. - -Eräänä iltana karkasi Miska laiskanluvuilta ja varusti itsensä kotiin -tullessa ovessa heti täyttäkurkkua itkeä kollottamaan. - -"No mikä nyt on? mikä sun on?" tutkittiin monella suulla. - -Opettajan sanoi lyöneen, kun ei hän oikein hyvin osannut lukea ulkoa. - -Isä julmistui: Vai _sellainen_ tässä nyt mänttäämään ihmisten -lapsia!... Äiti sanoi, että sitä vartenhan se on opettaja, että pitäisi -opettaa... Ei suinkaan hänellä ole mitään valtaa hullun tavalla mäntätä -ihmisten lapsia... - -"Hakee huomenna kirjat pois!" sanoa jyskytti isä. - -"Helposti saakin hakea, kuka siellä uskaltaa poikaa pitää, mänttää pian -vianalaiseksi", mietiskeli äiti. - -"Jos minä viitsin mennä sinne, niin..." uhkaili isä. - -"Ei sinne sovi sun mennäkään, suutut pian niin kovaa että ... -vahingolle", muistutti emäntä. - -Isäntä nauroi mielihyvissään emännän tunnustuksesta, sanoi että kyllä -hän pian näyttäisi sille... - -Vasta sitte, kun mielet oli hiukan asettuneet, ruvettiin pojalta -tarkemmin tutkimaan, mihin se on lyönyt? -- onko ottanut kipeästi, y.m. -Poika äkkäsi, että se koski vanhempiin kovasti tuo lyöminen. Hän rupesi -muistuttelemaan, ja löysi hampaankolostaan useita eri kertoja, jolloin -opettaja oli häntä töytänyt. joskus huitaissut karttakepillä, milloin -hiukan nipistänyt tukasta y.m. - -"Ja etkä ole puhunut mitään kotona!" tiuskui äiti hirmustuksissaan. - -Poika selitti, että hän oli luullut, että opettaja sentähden lyö, kun -äiti oli käskenyt. - -"Niin minä vaan sua pelotin, mutta sitten kielsin minä opettajaa, ettei -se lyödä saa." Äitiä alkoi jo itkettää, kun poika oli sillä tavoin -marttyyriksi joutunut. Isännän mielestä opettaja eli niinkuin leijona, -ja hän lähti naapuriin tuumimaan, että eikö sitä sellaista panna -viralta pois. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna meni äiti koululle. Hymyssäsuin otti opettaja hänet -vastaan. - -"Mitäs emännälle nyt kuuluu?" kysyi. - -"Minä vaan ... minä vaan tulin noutamaan sen pojan kirjoja, jos ei se -kerran täällä mitään opi, niin..." - -Emäntä tunsi itsensä jotenkin epävarmaksi: tuon opettajan omatunto -näytti hänestä niin vapaalta, ettei edes hämmästynyt hänen tulostaan! - -"Vai niin", hymyili opettaja, "parastahan se onkin." - -Opettaja haki pojan kapineet. - -"Tässä ne ovat", sanoi. "Minä olen muuten hyvin mielissäni päästessäni -siitä pojasta, se on pahankurinen ja laiska." - -Emäntä joutui hämille, mutta luonto tahtoi nousta: - -"Johan niissä poikamukuloissa aina tahtoo olla, mutta ... ei suinkaan -niistä järjettömällä mänttäämisellä ainakaan mitään tule." - -"Mitä emäntä sillä tarkoittaa? Onko poika kertonut, että minä olen -häntä lyönyt, vai?" - -"Noo, itsepähän tuon tiedätte." - -"Kuulkaa, sanoiko poika, että häntä on lyöty?" - -"Kyllähän se tiedetään, että täällä lapsia lyödään." - -Opettaja hillitsi itseänsä, - -"Minä uskon teidän poikanne kertoneen teille, että häntä on täällä -lyöty. Mutta minä vakuutan, etten ole häntä lyönyt, en kertaakaan. -Olipa se oikein totisesti onni, että otitte hänet pois, sillä semmoinen -junkkari saa koululla paljon pahaa aikaan. -- Nyt minun täytyy lähteä -tunnille. Hyvästi!" - -"Mutta, tuota, eikös te ota pois näitä kirjoja, kun ei niitä nyt enää -tarvita?" kysyi emäntä, tarjoten niitä kirjoja, jotka opettajalta oli -ostettu. - -"Vai niin", sanoi opettaja, "teillä ei siis tarvita kirjoja?" - -"Mitäpä niillä sitten ... kun on kyllä kirjoja?" - -"Se on tosin sitte hyvin ikävää, mutta kun minullakin on niitä -tarpeeksi asti, niin enpä taida minäkään näitä ostaa." Hän meni -tunnille ja emännän täytyi lähteä pois. - -Matkalla hän vasta oikein muisti mitä olisi pitänyt sanoa, ja -voivotteli kun ei ollut _sille_ sanonut niin ja niin ... ettei -_sen_ tarvitsisi olla siinä luulossa, että häntä kovinkaan suurena -herrana pidetään. - - - - -Painajainen. - - -Tämä tarina, jonka aijon tässä kertoa, on hyvin kummallinen, ensiksikin -siitä syystä, että se minusta näyttää ihan todennäköiseltä, mutta -kaikista muista se näyttää "komppuneeratulta" jutulta; ainakin ovat -useimmat, joille sen olen kertonut, minulle suuta partaa vasten -sanoneet: "Valehtelet, valehtelet kun raato!" - -Mutta minä kerron tämän, kerron juuresta aikain. Päättäkää sitten itse -sen johdosta. - -Minä olin joutunut tekemisiin ja siis tuttavuuteenkin työvouti -Lundferssonin kanssa. Hän oli rikas mies, totisesti oikein aika porho. -Perinnöillä oli rikastunut, ja saanut sitten suuria maatiloja -hoidettavakseen ja alustalaisia ja palvelijoita. - -Hän oli kummallinen mies, tuo Lundfersson ja minä sen monasti hänelle -sanoin, että sinä olet kummallainen mies veli Lundfersson. Mutta hän -sanoi: "eipähän, enpähän ole kummallinen, vaan sinä kummallinen olet." -Ja niin me riideltiin monta monituista kertaa. Siinä nimittäin oli hän -niin kummallinen, että hän ei uskonut ketään muita ihmisiä, jotka vaan -puhuivat eli ajattelivat toisin päin kuin hän. Hän oli järjettömän -kovapäinen mies. - -Mutta omituisimmalla tavalla vaikutti tuo hänen omituisuutensa hänen -omassa alustalais- ja palveliapiirissään. Sillä palvelijoiltaan ja -torppareiltaan vaati hän, että he eivät saaneet koskaan sanoa vastaan, -vaikka hän käskisi mitä tekemään. Hän tahtoi olla herra kaiken ylitse. -Ja hän saikin sen aikaan, etteivät palvelijat eikä torpparit puhuneet -hänen kuultensa mitään. Mutta annas mitä puhuivat takana päin! Puhuivat -ja arvostelivat kuin pojat, vieläpä naapurissakin sitä tekivät, -sanoivat, että jos meidän oikea herra tietäisi, mitä Lundfersson tekee, -niin... - -Mutta kun Lundfersson sai tuon kuulla, suuttui hän silmittömästi, -rupesi kovistamaan alustalaisia, pitämään kerrassaan niinkun pihdissä: -kielsi puhumasta heitä keskenänsä mistään muusta kuin työasioista ja -naapurien kanssa ei saanut ollenkaan puhua, ennenkuin oli -Lundferssonille sanonut, mitä aikoi puhua. Muullakin tavalla hän -kovisti, teki alustalaisensa kerrassaan orjiksi. - -Kyllä nyt koitti kummat ajat. Mutta Lundfersson oli mielissään. -Tukkivatpa suunsa mokomat! Kun hän nyt käveli pelloillaan ja työväkensä -keskellä, tunsi hän suloista viihtymystä, ettei kukaan uskaltanut -suutansa avata ilman hänen käskyänsä. Hätäkös on olla niin mahtavana -herrana. Hän luuli muuten, että työväki rauhassa tyytyi tuohon, eivätkä -ainakaan uskalla mennä valittamaan herralle. Mitä kollot, pelkopöksyt! -hän ajatteli. - -Hän näki kyllä palvelijain kasvoista, että ei niiden hauska olla ole. -Mutta sen parempi! hän riemuitsi, kyllä siihen tottuvat, parempia -työmiehiä vaan tulee, lurjuksista! - -Sitten eräänä yönä, kun hän oikein väsyneenä nukkui, pälkähti hänen -päähänsä yht'äkkiä hauska juoni (näetten tuo takanapäin puhumis-asia -häntä kiusasi): päätti pihdillä nipistää kielet suusta jok'ikiseltä -noilta kielittelijöiltä. Ja hän innostui siitä niin, että luuli jo -pitelevänsä pihtejä tulessa, mutta löysikin samassa itsensä ulkoa, -pihamaalta ja ihan paitasillaan, tulevia vieraita vastaan ottamassa. -Mutta mikä lie hassu sattuma päähän johtanut senkin, että hän alkoi -palvelijata käskeä hakemaan housuja sisältä. Vaan ensimäinen -palkollinen, joka käsille sattui, luuli kai unta näkevänsä ja alkoi -tyhmästi naureskella vaan koko asialle. Lundfersson suuttui hirveästi -ja paukutteli paljasta jalkaa kivitettyyn pihaan, että tuli veriselle. -Mutta tästäkös palvelija yhä vaan tyhmistyi ja alkoi omituisella -nuotilla laulaa: "Ei sinun pidä riihtä tappavan härjän suuta sitoman -kiinni!" Toisia palvelijoita alkoi tulla kuin pilviä ja kaikki yhtyivät -laulamaan tuota yhtä ja samaa, suu verrattoman tyhmässä hymyssä. Siitä -kasvoi hänen ympärilleen satalukuihin nouseva joukko. Ne pihistivät -hänet yhä ahtaammalle ja ahtaammalle, siksi ettei hänellä ollut enää -tilaa kääntyä ja yksitoikkoisella omituisella nuotilla semmoisessa -jättiläisköörissä yhä lauloivat tuota samaa. Kukaan ei häneen käsin -sattunut, vaikka olivat kylki kyljessä, poski poskessa kiinni. -Lundfersson raivosi kuin hullu, mutta kokonaan voimatonna. Vieraat -olivat ajaneet pihaan ja katsoivat ihmetellen tuota touhua. Yht'äkkiä -kaappasivat monet voimakkaat kädet hänet ylös, nostivat ilmaan -vierasten nähtäväksi, pilkattavaksi! Nämät alkoivat nauraa niin kuin -hullut ja köörin melu ja ääni paisui moninkertaiseksi, mutta -- siihen -hän heräsi juuri ajatellen, että tietävätköhän perhanat, että pihdit -ovat kuumenemassa? - -Tästä unesta ei hän aluksi välittänyt mitään. Mutta -- ja se siinä -olikin merkillistä, ihan samallaisena, väliin paljon ilkeämpänäkin se -alkoi palata joka yö. Hänestä alkoi tuntua siltä, kuin todellisuus, -valveilla olo päivillä, olisikin unta ja nuo yölliset unet -todellisuutta. Se oli painajainen, joka häntä vaivasi, sen hän ymmärsi. -Häntä hierottiin, kupattiin ja lyötiin suonta, mutta aina vaan -samanlaisia unia! - -Ja, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, niin kuitenkin on se totta, -että sitten kun hän antoi palvelijoillensa suuremman vapauden, sitten -hän pääsi painajaisestansa. - - * * * * * - -Kun hän minulle kertoi tätä juttua, sanoin minä: "Se on tulevaisuuden -enne." Mutta hän sanoi: "Ei, eipä ole, sinä erehdyt! Se on palvelijain -noituma painajainen." Tuosta uskosta ei häntä saa kukaan taipumaan, hän -istuu siinä kuin tikka. - -Mutta se tässä nyt on lopuksikin kaikkein omituisinta, että ihmiset, -joille olen tätä kertonut, ovat väittäneet, että minä itse olisin -nähnyt tällaista unta ja että koko asia on tuulesta temmattu ja he -kysyvät aina: "No missä se on se Lundfersson?" - -Siinäpä se juuri onkin kysymys! Sillä minä en kuolemakseni tiedä missä -Lundfersson nyt on. Minun siis täytyy pyytää anteeksi ja jättää asian -_siveellisesti_ siten ratkaistavaksi, että kukin ajattelee sitä: -onko mahdollista nähdä sellaista unta? - -Jos nyt joku luulisi tuntevansa Lundferssonin, niin älköön aivan heti -tehkö varmaa päätöstänsä, sillä huomioon on otettava, että niilläkin, -jotka väittävät sitä _minun_ unekseni, on perusteita. - -Mutta -- kaikessa tapauksessa itse uni, nimittäin Lundferssonin uni, se -on hyvin omituinen, ensiksikin siitä syystä, että oliko se vaan -palvelijain noituma painajainen, vai oliko se tulevaisuuden enne... - -1891. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Kylistä, kodeista ja vainioilta, by Santeri Alkio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KYLISTÄ, KODEISTA JA VAINIOILTA *** - -***** This file should be named 41686-8.txt or 41686-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/1/6/8/41686/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/41686-8.zip b/41686-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4527d1f..0000000 --- a/41686-8.zip +++ /dev/null |