Add files from ibiblio as of 2025-03-08 12:42:25HEADmain

1 files changed, 8250 insertions, 0 deletions

diff --git a/41531-0.txt b/41531-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..16f191c
--- /dev/null
+++ b/41531-0.txt
@@ -0,0 +1,8250 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41531 ***
+
+AIKAMME KUVIA I-III
+
+Novellikokoelma
+
+
+Kirj.
+
+SANTERI ALKIO
+
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1889-91.
+
+Werner Söderströmin kirjapainossa.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I:
+
+ "Miesten parahia"
+ Olutta ja härjän heiniä
+ Kohtuus
+ Oliko Mikko lurjus
+ Käypää tavaraa
+ Lepopäivänä
+
+II:
+
+ Rikkaampi kuin Vauhkosen emäntä
+ Rinni-pahanen
+ Mattiparka
+ Maineen uhreja
+ Nuo Rutakkalan hyvät isännät
+ Pyhä vala
+
+III:
+
+ Harjoittelia
+ "Suuri palkka"
+ Vaikeassa asemassa.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+
+
+
+"Miesten parahia."
+
+
+Santeri Harakkaisen mieli kävi oikein hyväksi, kun kaupungin torilla
+tapasi muitakin oman paikkaisia, nimittäin tuon Mielosen Lautamiehen.
+-- Pitäispä mennä tutuksi tekemään ja kyselemään joko Lautamies pian
+kotiinpäin lähtee...
+
+Ja Santeri menikin ystävällisesti hymyillen ja tarjosi kättä.
+
+"No päivää, onpa Lautamieskin tullut kaupunkiin."
+
+"Jassoo, Santeriko se olikin ... no päivää päivää." Mielonen seisahtui
+ja antoi kättä. Santeri hymyili ja naurahteli oikein iloisesti. Ei hän
+kotipaikalla olisi milloinkaan uskaltanut mennä Mieloselle kättä
+tarjoomaan, itse kun oli vaan sellainen, halpa torpparimies ja
+Lautamies taas niitä kunnan mahtimiehiä ja muutenkin miesten parahia.
+Mutta kuinka lie nyt Santeri rohvaissut itsensä ... meni koska menikin
+kättelemään, koska ei ketään muita tuttavia näkynyt Lautamiehelläkään
+seurassaan.
+
+"Joko Lautamies pian kotiinpäin lähtee?" rupesi Santeri kyselemään.
+
+"Pianhan sitä pitää lähteä, ei minulla enää suuria ole asioita."
+
+Santeri innostui esittelemään, että jos yhdessä lähdetäisiin ja kertoi,
+ettei hänelläkään enää ole muita asioita, kuin ostaa apteekista Mikon
+Liisalle 10 p. Elekseeriä ja Faarin muorille puolen naulaa
+nuuskatupakkaa. Mielonen ilostui, kun Santeri apteekia mainitsi,
+hänenkin piti tuoman emännälle Lehmän Muusia. Sen asian hän nyt
+Santerin haltuun uskoi.
+
+"No, noo, sitä tulee nyt vaikka kuinka pitkältä!"
+
+Ja Santeri oli oikein riemusta ratketa kun sai Lautamiehen asiaa
+toimittaa. Sovittiin, sitten yhtymäpaikasta ja erottiin asioillensa.
+
+Santeri kääntyi vielä taaksensa katsomaan... Olipa totisesti oikein
+hupaisti tehdä seuraa semmoisen aika miehen kanssa kuin Mielosen
+Lautamies... Se on niitä miesten parahia.
+
+Hän kiirehti puodiin, käski panemaan puoli naulaa Venäjänlehtiä ja
+sanoi, että hänellä on kova kiire, kun on yhdessä matkassa Mielosen
+Lautamiehen kanssa ja se odottaa häntä.
+
+"Häh? Mielosen Lautamieskö?" kysyi puotipalvelia.
+
+"Niin, tunnetteko te hänet?"
+
+"Kyllä."
+
+"Eikös hän ole aikamies?"
+
+"Saattaapa olla." Ja puotilainen naurahteli. Santeri rupesi kertomaan
+Lautamiehen avuja ja rikkauksia, pyysi lopuksi sikarin suuhunsa. Ei hän
+tuota nyt juuri kaupan tekiäisiksi ajatellut niin pienen kaupan päälle,
+mutta kun tässä nyt oli niin tutustuttu. Puotilaiset antoivat
+Santerille sikarin ja nauroivat takapuolella. Sitten meni Santeri
+apteekiin, rynnisti muita ostajia kauppapöydän edestä syrjälle ja
+tahtoi hänelle panemaan ensin, kun Mielosen Lautamies odottaa.
+
+"Mitä?" kysyi apteekilainen otsaansa rypistäen. Santeri ryömäsi
+kauppapöydälle, pyyhki takin hijalla hikeä otsastaan, kehui Mielosen
+Lautamiehen häntä odottavan, ja että se Lehmän Muusi tuleekin sille
+Lautamiehelle.
+
+Apteekilainen väänsi suunsa ilveelliseen hymyyn ja rupesi kyselemään
+muiden ostajain asioita. Santeri Harakkaisen päähän nousi kiukut...
+Eikö tuo mokoma luikkari tiedä mikä mies Mielosen Lautamies on? Hän oli
+kovin loukattu ja mutisi itsekseen kuin apteekilainen vaan muille ensin
+antoi.
+
+Mutta hyvissä ajoin hän ehti, sai odottaa kauan, ennen kuin Lautamies
+joukkoon joutui.
+
+Kun Lautamies tuli, ei hän paljon Santeria huomannutkaan, sivumennen
+vaan kysyi, josko tämä oli häntä odottanut.
+
+"Noo, ei se haittaa tee, eipä tässä ole ollut kiirettä mihinkään."
+Santeri ajoi hevosensa perään ja juoksi itse Lautamiehen häkkikärryn
+viereen.
+
+"Älkää nyt ajako Lautamies, tuota, tässä olisi sitä Muusia." Hän
+kurotti myttyä.
+
+"Jahaa, en olisi sitä enään muistanutkaan." Mielonen kääntyi ottamaan,
+kurotti kättänsä, mutta horjahti hiukan.
+
+"Tpruu siinä!"
+
+Hän tempasi kovasti suitsista ja hevonen peräytyi äkkiä muutaman
+askeleen. Mielonen horjui selkänojaa vasten ja pää retkahti rumasti.
+
+"Noo siinä!" Ja Mielonen alkoi vihatiestä repiä ohjaksista.
+
+Santerin rupesi käymään sääliksi hevosta.
+
+"Älkää nyt Lautamies, ... menee mustan suupielet rikki."
+
+Mielonen ei pannut mitään huomiota Santerin puheesen, mutta kun sai
+mustan hiukan asettumaan, ojensi vaan synkeänä kätensä johon toinen sai
+pistää lääkemytyn. Sanaa sanomatta lähti hän jälleen ajamaan ja Santeri
+sai olla vikkelöissään kuin ehti perään kiirehtivän hevosensa
+rattaille. Saatuansa itsensä mukavasti istumaan kiinnitti hän katseensa
+Lautamieheen ja hymähti hiukan epävarmasti... Kovin oli mielestänsä
+kopeasti kohdellut.
+
+"Kyllä hän on hiukan tuitukassa," hän puoliääneen lausui ja rupesi
+itsekseen ajattelemaan, että minkälainen mies se oikein on, tuo
+Mielosen Lautamies, kun hevostakin noin rääkkää...
+
+"Tule tänne Santeri!" kuuli hän Lautamiehen huutavan ja näki
+pidättelevän hevostansa kävelemään. Santeri vähän sävähti... Mitähän
+nyt mahtanee sanoakaan tuo matkatoveri? Hän oikein pelkäsi, että rupee
+haukkumaan, kun hän äsken uskalsi kieltää hevosta rääkkäämästä... Ne
+ovat niin ylpeitä nuo isoset ettei köyhä saisi puhua mitään...
+
+Mutta Lautamiespä tarjosikin vaan ryypyn pullostaan, kun Santeri
+peläten meni ääreen.
+
+"Ota tästä ryyppy."
+
+"Mitä te nyt mullen ryyppyä ... älkää turhia ... Lautamies ryyppää nyt
+vaan itse." Santeri oikein tutisi mielenliikutuksesta, kun Mielonen
+noin hyväntahtoinen oli ja noin korea kuvaisesta pullosta ryyppyä
+tarjosi ... ei sanaakan maininnut äskeisestä.
+
+"No, ota ryyppy kun annan," sanoi Lautamies kovuudella, ikäänkuin
+laiskaa poikaa lukemaan pakoitetaan. Eikä Santerin enää tehnyt mieli
+vastaan sanoa, otti pullon, ja pani huulillensa, tarjosi sitten
+takaisin.
+
+"Kiitoksia paljon, sepä olikin hyvää, oikein paremman tapin takaista."
+
+"No, päästä suuhus asti," käski toinen.
+
+"Kyllä se nyt jo piisaa... Tuota ... en minä ole tottunut paljon
+ryyppäämään." Santeri Harakkainen katsoi nöyrästi hymyillen
+Lautamieheen, ikäänkuin rukoillen tyhmyyttänsä ja oppimattomuuttansa
+anteeksi.
+
+"Ryyppää nyt kun käsken, äläkä siinä turhia siekaile, kun mielesi
+kuitenkin tekee."
+
+Santeri maistoi vielä huuliinsa, antoi sitte pullon takaisin, kiitteli
+ja kehui aineetta. Mielonen otti itse hyvän kulauksen.
+
+"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella," hän sanoi ja löi tulpan
+kiini.
+
+"No niin, ei suinkaan se ketään vahingoita, kun kohtuudella ... mutta
+minä en tuota ole tottunut viljelemään paljon ollenkaan," toimitti
+Santeri.
+
+"Olen minä viljellyt aina," kehui Mielonen ylpeillen, "mutta minä olen
+viljellyt kohtuudella. Ei sitä saa siltä itseänsä juovuksiin juoda,
+vaikka ryyppää."
+
+"Joo, joo, kyllähän se sellaista on, mutta..."
+
+"Vai ootko nähnyt, että minä olisin ollut liiaksi juovuksissa koskaan?"
+
+"Enkä olekaan. Koska minä olisin nähnyt Lautamiestä juovuksissa."
+
+"Eikä ole kukaan nähnyt. Kyllähän sitä nyt toisinaan tulee vähän
+ryypättyä, mutta ei se siltä ole mitään juovuksissa olemista, kun
+itsensä ja asiansa hoitaa."
+
+Santeri vakuutti asian kaikin puolin olevan totta.
+
+"Muutamat, kun ne vähän ryyppäävät, tulevat kohta noloiksi, niin
+etteivät ollenkaan ymmärrä asioitansa. Ei sillä lailla saa ryypätä!"
+
+Lautamies nykäsi hevosensa juoksemaan. Santerille oli äsken jo
+johtunut, ikään kuin itsestään mieleen, että "kuinkahan tuo Lautamies
+nyt noin on ryypännyt, eipä se juuri tapaa niin..." Mutta nyt kuin tämä
+oli hänelle sanonut oikein jutunjärjen, selvittänyt, kuinka hyvin hän
+asiansa hoitaa, niin Santerikin muisti, että hyvin hän oli aina
+hoitanut ne, ei paljon koskaan ollut puhuttu hänen hulluttelemisestaan
+juovuksissa. Kyllähän aina vähin, mutta joskus sitä viisaskin erehtyy.
+
+Ja Mielonen kuvastui Harakkaisen Santerin mielessä yhä enemmän kunnon
+mieheksi... "Osaa ryypätäkin niin, ettei mitään haittaa tee... Ei sitä
+moni osaa."
+
+"Santeri, tule tänne!"
+
+Kun kerran Lautamies kutsui, niin eihän Santeri menemättä viitsinyt
+olla... Ja saattaahan tuota huviksensa nyt vähän kävelläkin, pitkä kun
+oli matka.
+
+"Ota ryyppy, Santeri."
+
+"Älkää nyt joutavia minullen aina, kun ei minulla ole ollenkaan teille
+antaa, ryypätkää nyt vaan itse," esitteli Santeri.
+
+"Älä siinä juonittele, mitähän minä sinun viinoistasi."
+
+Santeri otti, pani vähän huuliinsa, ei uskaltanut paljoa suuhunsa
+päästää...
+
+Olispa oikein rumaa nyt itseänsä juovuksiin ryypätä kun on Mielosen
+Lautamiehen kanssa yhdessä joukossa... Pian sen matalan meren kylmää,
+ei sitä kaikki tiedä niin määräänsä, kuin Lautamies...
+
+Santeri antoi pullon Lautamiehelle ja ajatteli mielessään sopivaa
+puheen ainetta.
+
+"On niitä muutamia miehiä siinä meidänkin kylässä mennyt
+raittiusseuraan, mutta ei mun ole hänehen tullut mentyä vielä," rupesi
+Santeri juttelemaan.
+
+"Hm..." Lautamiehen suu meni vähän hymyyn ja vakavana katseli hän
+pilviä kohden.
+
+"Se on lapsellista touhua se. Ei sitä aikaiset miehet viitsi sellaisia
+puuhia pitää."
+
+Santeri oikein hämmästyi... Kuinkahan se Lautamies nyt tuolla lailla?
+Onhan siinä puuhassa aivan täysiaikaiset miehet ja ne edistyksen
+harrastajat... Puhuu aivan samoin kuin tuo, vanha patajuoppo, Sorviston
+Suutari... Hän rupesi tuumimaan ettei hän ollut oikein ymmärtänyt
+Lautamiestä, taikka tämä ei ollut häntä ymmärtänyt. Rupesi siis
+uudestaan asiasta puhumaan.
+
+"Mutta kyllä olisi mukavaa, ettei ollenkaan ryypättäisi, kun sen viinan
+kautta tulee niin paljon vahinkoa." Santeri tirkisteli Mieloseen,
+ajatellen, että nyt kai sitä jo pitäisi ymmärtää mitä hän ajatteli.
+Lautamies huomasi, että Santeri oli oikein ruvennut miettimään tuota
+juttua. Siitä syystä hän innostui pitämään selvityspuhetta.
+
+"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella!" hän sanoi ja oikein
+ähkäsi innostuksesta. "Ei minun mieleni koskaan viinaa tee, mutta
+maistan kun sattuu... Noo, juopoille se nyt kyllä sopii tuo
+raittiuskin, ja taas sellaisille jotka eivät missään seuroissa käy.
+Mutta kun paljo pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin kuin
+minunkin, niin ei sitä sovi olla ... jopa sitä kadottaisi arvonsa."
+
+Mielosen iloksi, huomasikin Santeri, mitä tarkoitettiin.
+
+"No mitäs varten teidän tarvitseekan raittiiksi ruveta, eikä teidän
+todesta sovikaan, niinkuin jo sanoitte. Mutta köyhäin, meikäläisten
+kyllä sopii ja tarpeellistakin on," tuumaili Santeri.
+
+"Aivan niin ... teikäläisten sopii kyllä."
+
+Lautamies nykäsi hevosensa juoksemaan, Santeri meni rattaillensa. Näki
+sieltä, miten Mielonen useat kerrat otti pullon taskustaan ja suuteli
+sitä. Rupesi lopulta jo oikein ihmeeksi käymään... Kuinkahan jaksaakaan
+tuo Lautamies noin paljo ryypätä? Jo minä nahaksi menisin, jos tulla
+tavoin...
+
+Mutta hyvin vaan istui Mielonen rattaillaan, suorana, könevänä ja
+rupesi aina kovemmin ja kovemmin ajamaan. Santerin rupesi käymään
+sääliksi hevostaan, oikein teki mieli jäämään, mutta ei tahtonut
+viitsiä ... eihän sitä usein saa sellaisessa seurassa kaupungista
+tulla ... ja kun jo ryyppyjäkin oli antanut...
+
+Hän kiirehti hevostansa perään ja koetti rauhoittaa tuntoansa. Mutta
+kun rupesi vaahtokakkaroita vierimään pitkin valkosen kylkiä, niin jo
+pidätti Santeri kävelemään.
+
+Onpa oikein riivattu ajamaan tuo Lautamies, kun ei yhtään hevostansa
+sääli!...
+
+Santerin tuntoa vaivasi, kun hevonen niin puhalsi ja hikoili. Hän
+ajatteli ja katseli toverinsa perään, huomasi iloksensa että senkin
+hevonen pidättyi kävelemään tuolla matkan päässä. Jo meni mieli oikein
+hyväksi: seurallinen, hyvä mies onkin tuo Lautamies, kun ei tahdo
+toveriansa jättää, vaikka tämä köyhempikin olisi.
+
+Valko sai taas juosta hölkkästä, että olisi matkatoveri saavutettu.
+
+"Ka ... tpruu!"
+
+Santeri näki hatun maantiellä ja riensi sitä ottamaan ylös.
+
+"Kas helkkari, kun olikin hyvä, sievä, musta hattu!" hän äänekkäästi
+huudahti. "Sepä nyt oli onni! Ei aina tuollaisiakaan löydä." Hän
+kiirehti rattaillensa ja katseli mielissään hattua.
+
+"Sepä oli kerrassaan onni!"
+
+Ja Santeri koetti hattua päähänsä, tosin oli se vähän iso, mutta eihän
+se haitannut, kun niin helpolla oli saanut. Sydän hytkähteli niin
+somasti, kun ajatteli että hattu päässä saa kotikylään mennä ... ja nyt
+ensin Lautamiehen luo...
+
+"Saa nähdä, mitä sanoo Lautamies, eikö ruvenne edes mielittelemään...
+Soo valkonen!"
+
+Lautamies oli sillä aikaa ehtinyt pois näkyvistä, kun Santerin hevonen
+taas sai hiljakseen nutustella tuon hatun löytämisen johdosta.
+
+"So, sooh!"
+
+Valko sai ohjas-periä lavoillensa ja se alkoi aika kyytiä kiitää
+eteenpäin. Santerin täytyi pitää toisella kädellä kiini hattua
+päässänsä, ettei pääsisi pois lentämään. Pian saavutti hän Mielosen
+näkyviinsä. Santeri näki, että sen hevonen lotusteli hiljaa.
+
+"Unettamaanpa on ruvennut äijää," hän ajatteli, "kun noin tuolla
+eteenpäin kuojuu. Muutenkos se niin hiljaa ajaisi!"
+
+Mutta likemmäksi tultua näki Santeri, ettei Lautamiehellä ollut hattua
+päässä.
+
+"No mutta..." Hän kourasi hatun päästään käteensä, katseli ja muisteli
+minkälainen lakki oli ollut Mielosella.
+
+"Jumaliste! tämä onkin Lautamiehen hattu!"
+
+Ja hän juoksi Lautamiehen luokse, joka rattaillaan rumasti rötköttäen
+nuokkui. Ei näkynyt hattua rattailla...
+
+"Kuulkaa Lautamies! Onko tämä teidän hattunne?"
+
+Toinen ei herännyt, nuokkui vaan ja rötkötti. Santeri ei tahtonut
+uskaltaa ruveta töyttimään ... mutta kun ei muukaan tahtonut auttaa,
+niin...
+
+"Kuulkaa, onkohan tämä teidän hattunne?"
+
+Lautamies heräsi örähdellen ja katsoa töllötti älyttömästi Santerin
+kasvoihin, osoittamatta vähääkän ymmärryksen merkkejä.
+
+"Onkohan tämä teidän hattunne?"
+
+Jo tuli vähän tajullensa Lautamies, kun kuuli ihmisen puhetta.
+
+"Tpruu! ... häh!"
+
+Santeri uudisti sanottavansa. Hevoset seisahtuivat ja Lautamies
+töllötti pilviin. Sitten hän äkkiä tunteli päätänsä, rykäsi ja rupesi
+koperoimaan häkkikärryn pohjaa.
+
+Taju hänessä nähtävästi vähitellen heräsi. Kun oli turhaan koperoinut,
+pääsi häneltä ikään kuin väkinäinen huokaus ja silmät harailivat
+jonkullaisella hätäisyydellä ympäristöä. Santerikin tunsi itsensä
+masentuneeksi, kun noin kamalasti käyttäytyi tuo matkatoveri. Hiljaa,
+arvelevaisesti sanoi hän:
+
+"Tässä on Lautamiehen hattu." Mielonen tarttui hattuun kiini kuin
+haukka ja pani sen päähänsä.
+
+"Mitä sinä mun hattuani!..." hän ärjäsi sydämystyksissään äkeästi.
+
+Santeri hämmästyi enemmän, tunteille teki oikein ilkeätä.
+
+"Tuolta minä sen otin tieltä, kun oli pudonnut teidän päästänne. Vai
+luuleeko Lautamies, että minä olen sen teidän päästänne ottanut?"
+
+Santeri ajatteli, että täytyypä ottaa ja puhella tässä oikein
+järjellisesti ja selittää Lautamiehelle, kuinka asia oikein oli, ettei
+edes pahaa sopua tulisi turhan päitten.
+
+"Älä tule kuule juonittelemaan parempaisi kanssa, Santeri!" Mielonen
+puti nyrkkiä ja katseli Santeria kuin härkä.
+
+"Kaa ... no luuleeko Lautamies, että minä..."
+
+"Muista kuule, Santtu, kenenkä kanssa kuriittelet ... minä näytän sulle
+oikein..."
+
+Mielonen rupesi osoittelemaan tulla rattailta alas. Santeri alkoi
+itsestänsä jäädä kärryjen takapuolelle, eikä hän oikein tahtonut päästä
+selville siitä, pitikö hänen ruveta pelkäämään, vaiko etsimään lyömä
+asetta. Lautamies rähmi hoijakassaan, Santerin olisi tarvinnut mennä
+ystävällisesti häntä maahan auttamaan. Mutta ei hän mennyt, ajatteli
+vaan omaa kohtaansa. Vaan Lautamies ei tullutkaan maahan, jäi vaan
+kontallensa hoijakan pohjaan ja näytti siinä miettivän.
+
+"Vai sinä roisto tässä!..." Hän rupesi uudestaan liikkumaan, kuin
+muisti vihansa.
+
+"Minäkö roisto?" Santerikin suuttui, päätti ottaa kumppaninsa oikein
+lujalle haukkumisesta. "Jottako minä olen roisto, häh?"
+
+"Sinä, sinä juuri olet roisto, junkkari... Oo hevonen lurjujen
+joukosta!" Mielonen sai itsensä istuimelle istumaan, tempasi ohjaksista
+ja sai hevosensa täyteen lentoon. Santeri oli niin silmittömästi
+suutuksissaan että oli vähällä unohtaa valkosensa, joka alkoi kiirehtiä
+toisen perään.
+
+"Entä repale on tuokin, vaikka niin kehutaan!" hän äänteli, kun meni
+rattaillensa ja rupesi siitä lakkiansa etsimään johon muisti sen äsken
+panneensa. Mutta sitä ei löytynyt, ei mistään, pudonnut oli ihan
+varmaan. Voi kun Santeri nyt rupesi kiroilemaan ja matkatoveriansa
+panettelemaan! Hän käänsi hevosensa takaisin ja alkoi aika kyytiä ajaa
+lakkiansa hakemaan. Mielonen mennä körötteli tietänsä ja hautoi
+mielessään äkäisiä tuumia.
+
+"Kun meinaa, raato, 'speijaamaan' ruveta parempiansa!..."
+
+"Ääh!" Hän antoi hevoselle selkään ja rääkäsi tavattomalla nautinnolla
+ja itseensä luottaen:
+
+"Ei siihen kykene paremmatkaan, kuin Harakkaisen Santtu!"
+
+Etäältä hän äkkäsi vastaansa tulevan pitkän jonon tervakuormia. Hän
+tunsi itsessään tavattoman miehuullisten tunteiden hallintoa, kun oli
+saanut Santerin niin miehen tavoin haukutuksi.
+
+... Joutaisivat ne nuokin tietää, mikä mies minä olen...
+
+Mielonen röyhisti rintaansa, koetti asettaa itsensä suorassa ja
+pönäkästi istumaan. Vaikealta se tuntui, kun juopunut veri niin
+itsepintaisesti tahtoi ruumista huljuttaa. Kun piti päätä kohdallaan
+ja kiinnitti silmänsä yhteen kohti, niin sitten tuntui paraiten
+pidättyvän ... kun vähänkin käänsi silmiä toisaalle, niin kohta
+huljahti yläruumis, eikä sitä tahtonut saada enään pidättymäänkään. Jo
+tulivat tervakuormat lähellä ... silmät kiintyivät tähtäämään hevosen
+korviin... Kas hullua, kuinka mukavasti ne viirailevat, nuo korvat!...
+
+Ja Lautamiehen koko huomio ja ajatus kiintyi hevosen korviin, niin,
+ettei oikeastaan huomannutkaan ketä vastaan tuli. Sen vaan äkkäsi, että
+kun nykäsi suitsista, hevosen korvat sitä vikkelämmin viirailivat, pää
+nousi pystöön ja hepo otti reiman hyppäyksen.
+
+"Älä aja mies! -- Tpruu tpruu! -- Älä aja yhteen! -- Hulluko se on,
+tuo? ... voi ... tpruu!... Katsokaa sen hullua! ... ka ka, no, siinä se
+nyt oli!"
+
+Mielonen kyllä kuuli, kun miehet huusivat ja pari tyttöä parkui, mutta
+ei hän viitsinyt turhista hätäillä, tempoi vaan hevosta vuoroon
+kumpaisestakin ohjaksesta.
+
+... Mitä ne hulluja hätivät? ... pelkäävät raukat, kun näkevät hyvällä
+hevosella ajettavan!...
+
+Mutta hevonen ällistyi tervamiesten huutamisesta, kun oma isäntä vaan
+yhä kärtti, ja tempasipa yhteen erään tervakuorman kanssa.
+
+Se oli vähän kovallainen täräys, kun häkki-rattaat kiersivät nurin
+ojaan, pyörät taivasta kohti, musta jäi kylelleen ojanreunalle
+lepäämään ja Lautamies itse onnellisesti tipahti ojanpohjaan rapakkoon.
+
+Tervamiehet riensivät hätäytyneinä apuun. Saivat heti selville, että
+Lautamies ilki-elävänä purskutteli ravassa ja teki jo alku-yrityksiä
+kontataksensa pois nurin käännettyin rattaidensa alta. Miehet rupesivat
+nauramaan, kun näkivät ettei henki ollut kysymyksessä, alkoivatpa vielä
+ilkeästi suutansa piestä. Ryhtyivät sitten hevosta ensimäisenä
+auttamaan ja antoivat Lautamiehen yksin miettiä pelastuskeinojaan.
+
+Kun miehet saivat hevosen pystöön ja rattaat ylös ojasta, jättivät he
+auttamis-tuumat sikseen. Jouten vaan katselivat ja puheillaan
+viiltelivät Mielosen sydäntä, kun tämä koetti kokoilla pikku
+tavaroitaan, jotka olivat sinne tänne lentäneet. Ensimäisenä he
+rupesivat ryyppyjä vaatimaan, kun Lautamiehen viinalekkerin näkivät.
+Melkein tyhjäksi sen tyhjensivät, iso joukko kun oli miehiä. Tulivat
+hiukan hutikkaan.
+
+"Kuule mies, mistä sinä olet kotoisin?"
+
+Tuo kyseliä oli varmaankin joukon isäntä, ainakin se Mielosestakin
+siltä näytti.
+
+Mielonen oli juuri vaipunut katsomaan rikkautunutta kohtaa häkki-kärryn
+istuimessa.
+
+"Noo, mitäs se nyt tähän kuuluu? hän kurjallaisesti hymyillen vastasi.
+
+"Eipä mitään. Mutta onko sulla rahaa maksaa, kun ajoit rikki tuon minun
+rattaani pyörän? Sinun täytyy maksaa siitä 5 markkaa, kun niin
+sikamaisesti ajat."
+
+"Jos ei ole rahaa, niin takki pantiksi, onpa hänellä hyvä takki", sanoi
+joku.
+
+"Raha ei tee meillä mitään kiusaa." Ja kun Mielonen sen sai
+sanotuksi, niin hän röyhisti rintaansa ja rupesi näyttämään enemmän
+miehuulliselta.
+
+"En minä siitä niin paljoa maksa", hän sanoi, "se oli vahinko ... tuli
+vähän liiaksi ryypättyä ... johan te sen nyt ymmärrätte." Hän katseli
+surkutellen miehiä, kun eivät ne näyttäneet ymmärtävän.
+
+"Ryyppää kohtuudella sika!" huudettiin ja katseltiin Mielosen
+ryvettynyttä asua.
+
+Mielonen ei päässyt puuhun, ei pitkään, kun ei häntä ymmärretty.
+
+"Voi moukkia", huokasi Lautamies raskaasti, "kun pitää joutua
+tekemisiin kaikellaisten roistojen kanssa."
+
+"Häh, mitä piruja ... mekö roistoja?" alkoi yksi kysellä. Toisetkin
+hörkistivät korviansa... Tuollaistako se junkkari nyt rupeaa sanomaan,
+kun ensin ajaa ojaan itse ja muut saavat ylös auttaa?
+
+Mielonen pelästyi, kun havaitsi, että muut olivat kuulleet mitä hän
+ajatteli. Ja miehet raivosivat, uhkasivat panna uudestaan ojaan.
+
+"Maksa pois, että pääsemme lähtemään", vaati isäntä jurosti käskemällä,
+ja koetti rauhoittaa muita vakavemmasti käyttäytymään.
+
+Mielonen henkäsi, rupesi sovittelemaan ja veti esiin helpottavia asian
+haaroja.
+
+"Tyytykäähän nyt kahteen markkaan kun tuli mullekin vahinko ... tuota,
+minä olen sellainen mies jotta, ette taida arvatakaan."
+
+Mielonen näytti arvokkaan salamieliseltä.
+
+"Ole mikä olet, älä siinä joutavia jaarittele, maksa pois ja muista
+ettet toiste sillä lailla juo!" puheli tervamiesten isäntä.
+
+"No älä nyt kovin ... kyllähän sitä jokainen pian sen verran juo.
+Olette itse jo juovuksissa joka ainoa."
+
+"Omasta viinastas oot juottanut!"
+
+Miehet nauraa räkättivät ja saivat tuosta paljon puheen ainetta.
+Lautamies koetti selvitellä kalujaan, mutta ei onnistunut päästä niin
+pitkälle että olisi saanut hevosen valjaisiin. Taas ruvettiin vaatimaan
+maksua ja Lautamies tarjosi kaksi markkaa.
+
+"Sepä nyt vasta on juutalainen!" ihmetteli muudan, ja tästä johduttiin
+siihen, että he joukolla rupesivat vaatimaan uusia ryyppyjä. Nyt
+suuttui Lautamies, luultavasti jo oikein perinpohjaisesti, sillä hän
+kaivoi taskun esiin, otti sieltä leveästi pienen tukon seteleitä ja
+antoi yhden 5 markkasen tuolle vaateliaalle.
+
+"No kyllä mulla rahaa on, enemmän kuin tuollaisilla!"
+
+Toiset nauroivat ja rupesivat kehumaan.
+
+"Rahaa on sillä miehellä kun roskaa ... petoa, kun on rikas!" toimitti
+muuan suupaltti, toiset nauroivat ja säestivät. Isäntä huuteli jo
+matkaan lähtemään.
+
+"Antakaa sen miehen jo olla rauhassa", pyysi tyttö.
+
+"Vaiti nyt, kirkkoväärti antaa meille vielä, vanhan tutun vuoksi,
+lähtöryypyt."
+
+"Kirkkoväärti!" matkivat ja nauroivat toiset.
+
+Mielonen istui ojan partaalla ja nojasi päätä käsiinsä. Yksi meni
+töyttäämään.
+
+"Anna nyt veikkonen lähtö ryypyt niin pyhin takkisi savesta, ettei
+emäntä kovin..."
+
+"Ole nyt jo..." ja Lautamies rupesi kiroilemaan.
+
+Jo siihen tuli nurjasti katsellen Santeri Harakkainenkin, lakittomin
+päin. Teki mieli suorastaan ohitse ajaa, mutta ei päässyt. Kyseli
+tervamiehiltä mikä tuolle miehelle oli tullut, ja hänelle kerrottiin.
+Lautamies oli jo taas ryhtynyt silojansa selvittelemään, eikä kohta
+huomannut Santeria, ennen kuin sitten, kuin tervamiehet lähtivät ja
+Santeri aikoi ohitse ajaa.
+
+"Jassoo, joko se Santeri tuli", hän sanoi innokkaasti, kuten hyvin
+kaivattua toveria tavatessa ainakin. "Mulle kävi vähän hullusti, kun
+nuo raadot (hän katsoi kuinka kaukana tervamiehet jo menivät) nuo
+raadot ajoivat mun tässä kumoon."
+
+Santeri aikoi mennä ohitse, mutta uteliaisuudesta pidättyi kuitenkin
+kuulemaan mitä Lautamiehellä olisi sanottavaa. Nousi rattailta ja meni
+ääreen.
+
+"Kun raadot ajavat yhteen, muutamat roistot... Kun saataisiin tämä
+hevonen nyt valjaisiin niin... Auta nyt velikulta vähäsen."
+
+Santeri ei hätäillyt auttamaan. Mielonen oli hyvänpäiväsesti selvinnyt
+ja puuhasi innokkaasti.
+
+"No?" Mielonen katsahti Santeriin aikoen kiirehtiä häntä, mutta huomasi
+samassa, ettei tällä ollut lakkia.
+
+"No, tuota, missä sinun lakkisi on?"
+
+"Vai missä on!" Santeri rupesi tuikeasti kiroilemaan ja kehui, että kun
+hän oli löytänyt Lautamiehen hatun ja pannut sen päähänsä, niin oli
+hänen oma lakkinsa pudonnut, jota ei enää löytynyt.
+
+"Teidän pitää maksaa mulle lakin hinnan", rupesi Santeri vaatimaan.
+
+Lautamies katsoi hämmästyksestä hymyillen Santeriin.
+
+"Häh? Jottako?... Jopa sinä nyt oikein pyörit!"
+
+Santeri selvitti tarkemmin, mistä syystä hän Mieloselta lakin hintaa
+vaati.
+
+Toista jo oikein nauratti.
+
+"Kylläpä olisit viisas. Ensin juot ja pudotat lakkisi ja sitten pitäisi
+minun maksaa. Sinäpä nyt vasta hävytön olet... Tuleppa nyt vähän
+pitämään tuota hihnaa, että saan tämän toisen kiini."
+
+"Enkä tule, en vaikka..." Santeri kaahasi rattaillensa.
+
+"Kyllä minä kylässä valaisen, millä tavalla se isoo komea Mielosen
+Lautamies kulkee, toimitan jumaliste jokaiselle!"
+
+Kun Santeri lähti, rupesi Mielosta valtaamaan pelko, että jos tuo nyt
+saa mielin määrin, oikein vihamiestä huutaa, niin siitä tulee
+riivatusti ilkeä juttu.
+
+"Santeri hoi! Santeri! Älä aja, Santeri!"
+
+Tämä pidätti hevosensa ja rupesi kuultelemaan.
+
+"Palaa nyt vielä tänne!"
+
+Santeri käänsi hevosensa. Mitähän sillä nyt mahtaa olla, jokohan maksaa
+lakkini? hän ajatteli. Ajoi oikein juoksua ja hymyili mielessään.
+
+"No?"
+
+"Mihinkä sinulla nyt sellainen kiire, odota hetkinen kuin minäkin
+ehdin, niin mennään yhdessä", toimitti Lautamies.
+
+Santeri tulistui, oli vähältä paikalla kääntää hevosen takaisin.
+
+Lautamiehelle tuli hätä... Jos juttelee kaikkea mitä on nähnyt, niin...
+
+"Tuota ... no, mitä sinä tahtoisit siitä lakistasi? Jos se nyt minun
+syyni oli niin täytyyhän minun se maksaa."
+
+"Kaksi markkaa."
+
+"Sinullahan oli vaan vanha, ijänpäiväinen lakki, eihän se niin paljoa
+maksa?"
+
+"Vai oli se vanha! Sen se maksaa."
+
+"Ota markka vahingon apua, sen saat. Kyllä siinä oli sun omaakin
+syytäsi."
+
+Ruvettiin hieromaan sovintoa ja lopulta antoi Lautamies puoli toista
+markkaa. Tultiin ystäviksi, pantiin Lautamiehen hevonen valjaisiin ja
+otettiin ryypyt. Lähdettiin ajamaan ja Lautamies käski Santerin tulla
+häkki-rattaillensa.
+
+Otettiin ja ryypättiin.
+
+"Kuule Santeri", rupesi Mielonen koreasti ja opettavaisesti puhumaan.
+"Älä nyt huoli jutella siellä omalla paikalla näitä kaikkia. Nuo
+riivatut kun ajoivat niin sikamaisesti, että en huomannut yhtään kuin
+pyörät ottivat yhteen."
+
+Lautamies katsoi sivulta Santeriin ... mahtaako tuo juupeli edes uskoa,
+mitä ihminen sanoo?
+
+"Hm ... noo, mitähän noista", myönteli Santeri.
+
+"Ja kun jo lakkisikin maksoin."
+
+"No niin." Santerin teki mieli sanoa, ettei sen maksaminen ollut mikään
+armotyö, hänen mielestänsä, mutta ei viitsinyt kun oli jo muutenkin
+sovittu.
+
+"Kun näin reisussa ollaan, niin ollaan niin kuin yhtä miestä."
+
+"Niinpä tuota sopii."
+
+Mutta Lautamiestä yhä epäilytti, kun ei Santeri tuon vahvemmin,
+vakuuttanut ... rupeaa peto jaksattamaan kaikkea...
+
+"Ota Santeri ryyppy tästä."
+
+"Mitä te sitä nyt aina..."
+
+"Ota vaan ja muista pitää suus kiinni, et sinä sitä kadu. Tuota ...
+tuota, jos olet mies niin annan sulle palan heinimaata sieltä Suoniityn
+latvasta, ilmaseksi, hyvän tutun vuoksi vaan."
+
+Santeri riemastui niin, että oli vähältä nauramaan ruveta pelkästä
+innostuksesta.
+
+"Mitäpä minä rupeaisin sellaisia joutavia kellekään juoruamaan! eihän
+siitä minulle olisi mitään hyötyä, teille vaan kun olette lautamies ja
+muuta, olisi vähän ilkeätä."
+
+Lautamies katsoi nurjasti Santeriin ... mistähän tuo kollo sen
+ymmärtää, että se niin ilkeätä olisi...
+
+Mutta Santeri luuli jo kumppaninsa kanssa olevansa niin tuttavan
+kannalla, että sopisi ruveta veljellisesti kiusaamaan:
+
+"Jopa tuli teidänkin vahingossa liiaksi ryypättyä." Ja Santeri nauraa
+kurnutti ystävällisesti.
+
+"No ei sitä minulle usein tule, mutta kyllähän se toisinaan viisaankin
+pettää... Noiden tervamiesten syy se oli nytkin, tuo vahinko, kun niin
+nolosti ajoivat, sen vietävät... Ei minulle viinan tähden kesken tule
+vahinkoa, ei!"
+
+Santeri ei viitsinyt enää kiusata, ajatteli vaan hyvillä mielin kun oli
+saanut maksun pudonneesta lakistaan ... ja sitä heinämaan kappaletta.
+Pitää vaan pitää suunsa kiini, että edes antaa... On se kunnon mies,
+tuo Mielosen Lautamies!
+
+
+
+
+Olutta ja härjän heiniä.
+
+
+Oli tavattoman hyvä luokoilma, tuuleskeli hiukan ja aurinko paahtoi
+niin täydeltä terältä...
+
+Kalle Pietusen väki oli heinän teossa siinä vainioluhdassa, joka on
+aivan likellä kylää (sitä eroittaa kylästä vaan pieni mäen kaula), ja
+muuten käy tuo samainen luhta toisesta päästä kiini maantiehen. Siinä
+oli oikein erinomaista kylvöheinää, apilaa ja timoteeta sekasin. Ja
+kylläpä ylpeilikin Kalle Pietunen heinästään!
+
+Luokona oli nyt iso joukko. Oikein oli hupainen sivullisenkin katsella,
+miten paksulta siinä makasi hyvältä tuoksuvaa heinää. Heinämiehet
+kehuivat, ylistelivät heinää ja isäntää. Kehuivat häntä kylän
+taitavimmaksi maanviljeliäksi. Kalle riemastui sydämessään, heitti pois
+haravan kädestään ja alkoi laapustella niityllä miehestä mieheen ja
+kertoa upeillen maanviljelystouhuistaan. Johtui mieleen, etteivät ne
+muutkaan isot maanviljeliät kuulu tekevän työtä, ankarassa kurissa vaan
+pitävät väkensä ja sillä kurin hyötyvät paremmin kuin nuo
+vanhanaikuiset kitupiikit, jotka tekevät itse kuin orjat. Ja Kallen
+rinta kohosi kuin katseli niittyänsä ... iso maanviljeliä oli hänestä
+tulossa. Kalle puhui työväelleen kullekin erittäin ja neuvoi haravan
+käyttelemisen eri temput ... hänhän sen tiesi juuri pisteesen, hän,
+joka oli kyennyt tällaisen heinän kasvun aikaan saamaan. Työväki
+ihmetteli: onhan sitä nyt ennenkin luokoa pidelty!... Nuorempi väki
+suututteli, vanhemmat nauroivat partaansa ja kehuivat isäntää.
+
+"No noin sitä pitää!... Jos minä olisin isäntä niin en konsanaan työhön
+ilkiäisi kiini ottaa."
+
+Kallea ensin vähän hävetti ... mahtoiko pilkalla puhua tuo torppari
+Tuomas... Mutta Tuomas on vanha, rehti mies, ei mikään kurillinen eikä
+hunsvotti...
+
+Ja Kalle rauhottui.
+
+"No en minä siltä vallan joutilaana", sanoi Kalle, "mutta kun ei tässä
+nyt ole mitään järki kiirettä niin..."
+
+"Niin, ja eikä isännän työllä paljoa kostu. Komento se on joka maksaa",
+vakuutti Tuomas vakavasti.
+
+Kalle rupesi huomaamaan, että tuo Tuomas on oikein nätti järkinen ja
+ymmärtäväinen mies.
+
+"Mutta meidän paikalla ei sitä vielä ymmärretä", innostui hän sanomaan,
+"vaan kun minä tästä ehdin, niin kyllä niille opetan, kuinka taloa
+asutaan."
+
+Kalle ryähti.
+
+"Tuota, kuules Kreeta, sinä jätit tuossa kokonaan kääntämättä alimaiset
+heinät! Sieppaa uudestaan haravallasi siitä... Kas noin." Kalle otti
+piian kädestä haravan ja opetti. --
+
+"Päivää, Kalle, päivää!" huudeltiin maantieltä.
+
+"Ka päivää!" Kalle näki maantiellä tuttujansa, lähti puoli juoksussa
+sinne menemään. Olipa hauskaa että näkivät juuri paraillaan piikaa
+opettamassa.
+
+Kallen sydän riemuitsi.
+
+"Päivää ... päivää." Siinä käteltiin. Keisissä istui kaksi vanhaa
+tuttua, jotka vielä olivat poikamiehiä.
+
+"Mihinkä miehet nyt ajelevat?"
+
+"Lähdettiin vaan tänne asioille", sanoi Tolkun Matti, nauraa
+virnistellen toverillensa. "Etkö mukaan lähde?"
+
+"Mihin sitä sitten mentäisiin?"
+
+"Kevariinkin mentäisiin, ja... Vai uskallatko sinä enää sellaisiin
+lähteä, kun sulla on akka?"
+
+"Akasta minä viisi!" Ja Kalle katseli suurennellen heinäväkeensä päin.
+"Mutta mulla on tässä vähän heinäväkeä, eikä se työ tahdo käydä jos ei
+ole itse joukossa."
+
+"Älä nyt niin ahnehdi", sanoi toinen toveri, tuo Tuomarin Iikkoo.
+"Kyllä ne siinä työtä ilman sinuttakin tekevät. Eikä sinusta paljon
+apua lienekään ... laiska kun näyt olevan, eihän sulla ole edes
+haravaa."
+
+Toverit nauroivat ja nauroi Kallekin.
+
+"Lähde mukaan, lähde. Sano työväellesi vaan, että rupeavat panemaan
+luokoa latoon", kehoitti Tolkun Matti.
+
+Kalle suostui, pyysi ettei jätettäisi ja hyppäsi aidan yli takaisin
+niitylle. Katsoi kelloansa ja käski väen ruveta päivälliselle. Itse
+sanoi käyvänsä näiden miesten kanssa tuolla kylässä, johon ne häntä
+vieraaksi mieheksi asioissaan iki soki vaativat.
+
+"Pitäkää nyt kello 1:teen lepoa ja ruvetkaa sitten panemaan heiniä
+latoon... Ja kylläkai minäkin takaisin ehdin siksi."
+
+Kalle mennä viiletti jo tiellepäin.
+
+"Sinulla on tuossa hyvä niitty", rupesi Tolkun Matti kehumaan, kuin
+Kalle nousi keisiin.
+
+"Jaa, eikös ole sitten. Ei sellaista heinää kasvakaan joka pojan
+niitty."
+
+"Ei totisesti."
+
+"Mutta harvat täällä uskaltavat vielä antaa rintapeltonsa heinää
+kasvaa."
+
+"Niin, eihän ne näy ... mutta kyllä hyvin näyttää tuo kasvaneen ja
+poudalla nyt tulee tehdyksikin."
+
+"Poudalla tulee tehdyksi", todisti Kalle toimessaan, ja jatkoi vielä:
+"Joka tällaisella poudalla jättää heinänsä kastumaan, se on aika
+nahjus."
+
+Samaa sanoivat toisetkin.
+
+Jo tultiin kestikevariin, joka oli yksinäinen, vähän muusta kylästä
+erillään oleva talo.
+
+Ensin meni sisään Tolkun Matti ja löysi emännän yksin kotoa. Puhui
+asiansa: kehui olevansa kovin nälkäinen, kun koko päivän oli ollut
+syömättä "reisussa" ja pyysi olutta.
+
+Eikä emäntä sitä ihmetellyt, että nälkäänsä olutta pyydettiin, sillä
+harvoin ne, nuo matkustajat naapurikylistä, pyysivät nälkäänsä
+sellaisia jokapäiväisiä aineita, kuin leipää, voita, perunoita,
+lihaa, y.m.
+
+Emäntä puhui hiukan itsekseen sillä hän mieluimmin mutisi huuliinsa
+kuin rasitti toisen korvia.
+
+"Jaa kuinka", kysyi Tolkun Matti, "saisko sitä olutta?"
+
+"No, eiköhän sitä nyt..." Emäntä pyyhkieli hameen liepeisiin käsiänsä,
+joilla oli juuri perunoita kuorinut. Ottaen kellarin avaimen koukusta,
+muurin otsikolla, kysyi ulos mennessään:
+
+"Paljonko pitäisi olla?"
+
+"Josko tuota nyt kuusi pulloa", sanoi Matti, nähtävästi tarkkaan
+aprikoiden, mikä tuota olisi oikein kohtuullinen määrä nyt aluksi.
+
+Emäntä seisahtui, mutisi taas jotain ja Matti kai pelkäsi, että
+ruvetaan kieltämään oluen antamista.
+
+"Meitä on kolme miestä", ehätti hän sanomaan. Enempää väittelemättä
+haki emäntä olutta ja Matti kutsui kumppaninsa tupaan.
+
+Ja ne nälkäiset miehet ahmivat suurella halulla ensimäiset pullot
+pohjaan. Heillä varmaan oli oikein suolia kuristava nälkä, kun eivät
+paljon puhellakaan ehtineet ensimäisten pullojen aikana.
+
+"Kuulkaapas emäntä", meni Tuomarin Iikkoo emännän ääreen puhumaan,
+"minä ostaisin vielä kuusi pulloa olutta."
+
+Hän oli oikein hengessä tuo ostaja, notkautteli polviaan ja puhui
+läähättäen asiansa.
+
+"Jottako nyt vielä?" Emäntä katsahti ostajan silmiin ... ja niiden
+toistenkin jotka kahden puolen pöytää vastakkain istuivat ja
+tarinoivat ... varistelivat piipun poroa pöydälle läiskyneen oluen
+sekaan. Sitten kääntyi hän, sen enempää puhumatta, työhönsä takaisin,
+eikä ollut tietävinään koko asiasta.
+
+Ostaja jo tuskastui... Emäntähän välinpitämättömällä käytöksellään
+kerrassaan loukkasi hänen matkustaja-arvoansa ja oikeuksiaan... Kumma
+kun kehtaa, vaikka ollaan niin tuttuja ja likeltä!...
+
+"No emäntä, menkää nyt noutamaan olutta!" tiuskasi Iikkoo jo
+kiivaanlaisesti.
+
+Emäntä nousi, otti kellarin avaimen koukusta ja meni ulos.
+
+Hupaista oli miehillä taas kun kuusi pulloa pöytään saatiin. Mieli
+rupesi vallattomaksi, puhe alkoi lauluksi muodostua.
+
+Siihen tuli eräs jalkaisin matkustaja väsyneenä ja nälkäisenä. Miehet
+katselivat häntä karsaasti: mitähän tuollainenkin kevariin tulee,
+lurjus, mikä liekin ... ei ainakaan herralta näytä, eikä varakkaalta,
+kun käyden kulkee. Mutta matkustaja ei huolinut miehistä mitään, tuskin
+hän heitä ajattelikaan, meni vaan emännän luoksi puhelemaan.
+
+"Olette varmaankin emäntä?" hän kysyi.
+
+"Kyllähän minä sen tapainen..." kuului vähäisen ajan kuluttua vaitoinen
+vastaus. Vieras katseli kummastellen: onpa aika kielevä eukko!...
+
+"Jos emäntä olisi hyvä ja toimittaisi minulle päivällistä. Olen aamusta
+saakka kävellyt ja tarvitsisin hiukan saada vahvistaa itseäni."
+
+Emäntä toimi kumarassa ollen, katsahti siitä hiukan vieraan
+jalkineisiin ja taas työhönsä ... vielä toisella silmällä pöksyihin,
+takkiin, liiviin ja leukaan, mutta ei silmiin saakka: Kas mokomaa!
+kaikille sitä pitäiskin tässä olla valmiina kestikevarissa ruokaa
+laittamaan... Vieraan ulko-asu varmaankin herätti emännässä tuon
+suuntaisia ajatuksia, sillä leuka kohosi ja alahuuli venyi neljännes
+tuuman ulommaksi ylihuulta. Jonkun tapaisen äänen, jonka vieras käsitti
+sanaksi: "noo", hän huultensa takana hymisi ja poistui kamariin.
+
+Vieras kummastui. Teki mieli mennä kamariin uudistamaan pyyntönsä,
+sillä alkoi ajatuttaa että mahtaa olla kuuro. Mutta sitten rupesi hän
+olettamaan ja luulemaan, että emäntä mahdollisesti toimeen ryhtyy...
+Istutaan penkille, koetetaan odottaa niin kauan kuin tulee ... näkeehän
+sitte jos ryhtyy puuhaan...
+
+Hän istui penkille, pani laukun viereensä ja laskeusi sen päälle
+nojailevaan asemaan odottamaan.
+
+Toiset miehet elostivat omissa toimissaan, mutta mitä enemmän he
+itseänsä ravitsivat, sitä laajemmaksi heidän vaikutus-piirinsä leveni:
+alkoivat tallustella lattialla ja täyttää huonetta innokkaalla
+huutamisellaan.
+
+"Kuulesta ... sinä Matti, osaatko sinä laulaa tätä:
+
+    "Kaisalla oli kuppa-sarvet aina kainalossa ja lossa.
+    Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa..."
+
+Kalle Pietunen lauloi, löi jalalla ja nyrkillä tahtia. Ensin yhtyi
+häneen Tuomarin Iikkoo ja sitten Tolkun Matti.
+
+    "Ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalolla ja lolla..."
+
+Päät nytkyivät, nyrkit paukkuivat ja ... jo innostui Kalle tanssiksi
+panemaan.
+
+Ja vieras nauraa hytkähteli penkillä... Mokoma, kun miehisten miesten
+toimilla nauraa!...
+
+"Mikä sinua naurattaa?" rupesi ensin Tolkun Matti kiinteästi
+kyselemään.
+
+"Enhän minä mitään... Onhan jokaisella lupa huvitella tavallaan. Nauru
+huvittaa minua."
+
+"Mutta minua ei huvita, tiedä se!" ärähti Tolkun Matti ja toiset
+katselivat vihaisesti pöydän takaa.
+
+"Samapa tuo, kun se vaan minua huvittaa." Ja vieras taas naurahti,
+toisten mielestä ylvästellen.
+
+"Mitä se kerjäläinen siellä?..." huusi Kalle Pietunen julmasti.
+
+Ja tällä tavalla siitä sekautui oikein sekava vyhti, niin että
+emäntäkin ahdistui kamarista tupaan.
+
+"No, mutta mikä täällä nyt on?" Sen emäntä puhui oikein selvällä
+kurkkuäänellä. Iikkoo meni selvittämään, että tuo roisto, kerjäläinen,
+y.m. oli ruvennut pilkkaamaan heitä... "Ja varjele sitä ihmistä joka
+tällaisista pojista ilvettä tekee!" Hän hypähti kohoksiin, löi käsiä
+yhteen ja oli todellakin ihan kuin sydämystyksissään. Toiset jo
+hätyyttelivät vierasta.
+
+"Jos ei nyt olla koreasti, niin..." Emäntä sekautui käsihapusin
+joukkoon.
+
+"Emäntä, laskekaa minut vieras-huoneesen! Minä en tahdo näiden sikain
+kanssa taistella!" huusi vieras ja astui vaateliaana emännän eteen,
+pakoittautuen kuitenkin jälleen heti kääntymään päin ystävällisiin
+kylänmiehiin, jotka haukkuivat ja ärhentelivät ympärillä.
+
+"Laskekaa heti minut näiden käsistä toiseen huoneesen!" vaati vieras.
+
+"Kaikkia sitä nyt tässä vieraskamariin..."
+
+Emäntä kekautti ylvästellen päätään taaksepäin ja väänsi alahuulta
+pitemmälle.
+
+"Mitä! häh? Eikö minulla ole täysi oikeus saada teillä käyttää
+vieraskamaria?" Vieraalla oli kädet puuskassa ja poskiltaan punotti hän
+kuin keitetty rapu.
+
+"Ei sitä tässä kaikkia maantien kulkiaimia kamariin lasketa, ei
+tarvitse luullakaan... Ensin ruvetaan tappelemaan ja mellastamaan ja
+sitten vielä pitäisi kamariin laskea..."
+
+"Mitä! minunko syyni se on, että nämät juopot tässä, joita olette
+juottaneet, rupeevat kimppuuni käymään?"
+
+"Ketä minä olen juottanut, ketä? ... sinä..."
+
+Toiset miehet olivat pysyneet hiukan loitompana, niin kauan kuin vieras
+emännän kanssa riiteli. Mutta nyt he taas rupesivat hätyyttelemään:
+
+"Vai sinä tässä isäntänä, rutku!"
+
+Vieras huomasi, että tässä todellakin aiottiin ruveta väkivaltaa
+tekemään. Hän innostui kiroilemaan.
+
+"Tämä näyttää olevan oikein rosvojen pesä!" hän kiljui ja sivui
+taskustaan revolverin.
+
+"Joka askelenki astuu, niin läpi ammun kuin suden!" Hän piti revolveria
+ojennettuna miehiin.
+
+Emäntä rupesi siunailemaan ja parkumaan. Miesten meni siivet laukkuun:
+pakenivat niin kauas kuin suinkin pääsivät tuvassa ja änkyttivät jotain
+sellaista kuin: "Älähän nyt hulluttele mies!"
+
+Vieras huomasi, että kyllä tässä sentään suhdalla saa henkensä
+suojelluksi ja häneltä olisi melkein purskahtanut nauru, jos ei olisi
+ollut niin nälkä. Hän pisti revolverin taskuunsa ja kysyi emännältä
+josko hän saa ruokaa.
+
+Emäntä itki.
+
+"Kun tuolla tavalla rupeatte hulluttelemaan, niin kuka sen tietää mikä
+te olettekaan", itki hän katkerasti.
+
+"Vai niin, vai minä hulluttelemaan!..." Vieras rupesi sarattamaan tätä
+kestikevaria ja uhkasi mennä nimismiehen luo.
+
+Toiset miehet olivat hämmästyksestä toinnuttuaan lauhtuneet iki
+hyväksi.
+
+"Tulkaa ottamaan täältä olutlasi ja sovitaan pois", tuli Iikka
+kehoittamaan ja veti vierasta takin hijasta.
+
+Vieras kääntyi riivatusti.
+
+"En minä ole teidän oluttanne vailla, kyllä minulla on itselläkin rahaa
+ostaa, mitä tarvitsen."
+
+"No, no, ei sitä riidan päälle..."
+
+"Teidän pitää toimittaa minulle ruokaa heti paikalla!... Tämäpä nyt on
+helvetinmoinen kevari!"
+
+"Eikö te nyt ottaisi vaan olutta, kun ei meillä tässä ole mitään
+ruokalaitoksia valmiina ... pitäisi ruveta keittämäänkin", puheli
+emäntä ruikuttavalla äänellä.
+
+"Olutta!" kiljasi vieras, "tiedättekös etten minä juo ikänä olutta,
+minä olen raitis. Mutta onko se totta, ettei teillä ole antaa
+matkustavaiselle ruokaa, voita, leipää, silakkaa ja piimää? Eikö
+perunoitakaan?"
+
+Emäntä toimiskeli loukossaan, eikä puhunut mitään.
+
+"Mitä? Sanokaa!"
+
+"On helposti, mutta kaikkiako sitä tässä nyt pitää niin kovin
+passata ... tiedä, olisko edes maksaa..."
+
+Viimeisetkin kärsivällisyyden oireet, jotka vielä kiekailivat vieraassa
+ja kauan olivat jo lähtöä hankaileet, lehahtivat nyt, kuin kurki
+lentoon. Hän löi nyrkkinsä pöytään ja veti taskunsa esille.
+
+"Jos te pelkäätte, ettei minulla ole rahaa, niin täytyy minun sekin
+näyttää, että sitä on sen verran kuin yksi peruna-ateria maksaa."
+
+Ja hän näytti kohtalaista seteli-tukkoa.
+
+Emännän mieli alkoi taipua. Rupesi vähän vikkelämmin liikkumaan ja pani
+perunoita pannuun, nouti aitasta lihaa sekaan ja teki yhtä ja toista
+valmistuksia kelpo päivällistä varten. Jo avasi vihdoin vieraskamarin
+ovenkin, ja laski vieraan sinne... Ei sitä tiedä mikä mies tuo on, kun
+rahoja on noinkin runsaasti, vaikka on huonoinen nuttu...
+
+Kalle Pietusen joukko oli ollut jo pihallakin, mutta tulleet uudestaan
+tupaan. Hoh, kun siellä nyt oli helppoa, kun ei tuo riivattu ollut enää
+revolverin kanssa uhkaamassa!... Olkoon nyt siellä kamarissa, vaikka se
+onkin liikaa arvoa tuollaiselle kulkurille ... mutta:
+
+"Emäntä hoi, hakekaa vielä kuusi pulloa olutta!"
+
+Mutta jo nyt pani akka piutaan, tiesi muka hän, mikä on kohtuullinen
+määrä. Ei sanonut enää antavansa, puhui vaan siitä, että tässä
+tappelette ja muuta.
+
+Ei sitä tiedä, mikä mies se on, tuo vieras, ajatteli hän.
+
+Vaan ei siinä niin vähällä päässyt ... annoit yhden, niin annat
+toisenkin kerran. Kalle Pietunen sanoi olevansa reisaavainen yhtä hyvin
+kuin tuollaisetkin jotka jalkaisin saapastavat ympäri maanpiiriä.
+
+Suun piekseminen auttoi, että emäntä muutti mielensä. Koitui kun
+koituikin taas pöytään kuusi pulloa varoituksen kanssa, hiljaa olemaan.
+Ja miehet rupesivat paisuttamaan ravistuneita ruumiitaan. -- --
+
+"Ja trom, trom, trom ... ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalossa ja
+lossa... Tuota, tältä oluelta lihoo mies kuin härkä."
+
+"No, tämä kevarikin, miltä muulta olisi lihonut? Laiha oli ennen kuin
+korento ja nyt punottaa kuin härkä."
+
+"Ja äänikin on muuttunut niin saakuristi, että öyhkyy kun härkä,
+öhöm ... öhöö!"
+
+Toverit öyhkyivät jokainen, -- mistä lie tullutkaan sellainen yhteinen
+puuska? Öyhkyivät vaan ja koettelivat josko he jo saattaisivat härjän
+tavalla öyhkyä.
+
+    "Ja Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa..."
+
+"Älä nyt laula Kalle, sun luokos kastuu", keskeytti pihalta tullessaan
+Tuomarin Iikkoo.
+
+"Häh? ... ja Kaisalla ooli..."
+
+"Siellä tulee sadet."
+
+"Tulkoon, kyllä ne luon latoon saavat, onpa väkeä ö-höm!"
+
+"Makaavat kuin porsaat vaan, kun ei ole isäntää", nauroi Tolkun Matti.
+
+"Mun väkenikö? Häh? Älä usko, ne pelkäävät minua kun syntiä, pojat!"
+
+"Ähä, hä, hä, juodaan me vaan, korjatkoon köyhät luokoa!"
+
+"Niin hei!... Älä itke Kalle, vaikka luokos kastuu. Juodaan me vaan, me
+miehet!"
+
+"Minäkö itkisin? ... voi sun... Ja täälä on Kalle, se Pietusen Kalle,
+joka ei ole surun Kalle..."
+
+Ulkona pirskutti sade ikkunaruutuja vasten, mutta sisällä kevarissa oli
+Kalle Pietusenkin niin turvallinen ja hauska laulaa rillittää ja
+tyhjentää olutlasi toisensa perään.
+
+       *       *        *       *       *
+
+Kello oli 11 kun Kalle Pietusen väki meni päivällistä syömään.
+Siirtyivät siitä sitten levolle varjoisiin paikkoihin ladon seinän
+vieremillä lepoa nauttimaan. Naiset peittivät kasvonsa huiveilla,
+miehet takeilla, ollakseen suojassa villi-kärpäsiltä jotka
+itsepintaisesti tekivät alinomaisia rynnäköitään laulaen köörissä
+hermoja härnääviä ryöväri-laulujaan.
+
+Yksi toisensa perästä saivat heinämiehet unen päähän kiini ja laskivat
+säännöllisessä tahdissa ilmoilla nenänsä kautta hurjan voitto-marssin
+säveleitä.
+
+"Horoo ... groo... Horoog ... grooh..."
+
+Ja se mahtoi pistää kärpästen vihaksi, tuo ylvästeleminen. He tutkivat
+jokaisen sokkelon ja rotkon noissa monikomeroisissa vaatteiden
+laskoksissa ... eikö missään löytyisi ihmisen verta? Ja missä löysivät
+sattumalta vartioimattomaksi jääneen kohdan, esimerkiksi käden, siihen
+heti kuolemaa ja turmiota tuottavalla aikomuksella iskivät kärsänsä
+kiinni, imeäksensä viimeisenkin verenpisaran tuosta riivatusta
+ylvästeliästä. Silloin käsi pian huimalla vauhdilla pakeni ja kärpänen
+lensi nauraen vähän matkan päähän, ilkkuen: "Kerskaa vielä! kerskaa
+vielä!"
+
+Tällä tavalla jatkettiin taistelua vaihtelevalla onnella. Väliin yksi,
+väliin toinen makaavista heräsi, katsoi kelloa, jos sitä sattui
+olemaan, jos ei, niin aprikoitsi muuten kuinka paljo aikaa lie kulunut.
+
+Mutta kun toiset vielä nukkuivat rauhassa, niin täytyi laskea
+taipumuksensa puntariin, koetteeksi kumpi voittaa: lähteäkö luo'olle,
+vai laskeako vielä painavan pään lepäämään nurmelle? Jälkimäinen voitti
+aina.
+
+Mikä velvollisuus mun on nousta muita herättämään ja olla ahkerampi
+kuin toisetkaan!...
+
+Ja se näytti niin verrattomalta tyhmyydeltä, omistaa itselleen
+tuollaista velvollisuutta, että sydän oikein riemusta hetkahteli kun
+sai laskea päänsä rauhassa varjoon ja tuntea, ettei ollut suorastaan
+mitään muuta velvollisuutta kuin odottaa käskyä.
+
+Noin kello puoli kolmen ajoissa nousi Torpparin Tuomas kuitenkin oikein
+jaloillensa. Kävi ensin ottamassa siemauksen juomaleilistä ja rupesi
+sitten herättelemään toisia.
+
+"Eiköhän jo pitäisi ruveta luo'olle kiirehtimään, näkyy pilviä nousevan
+tuolta, taitaa sade tulla."
+
+Miehet ja naiset nouseskelivat, ensin istumaan, silmiä hieromaan ja
+kismittelemään sekä kulettelivat kaljaleiliä kädestä käteen.
+
+"Ho'hooi, kun on kovin lämmin!"
+
+Oli oikein hauska kismitellä, kun ei isäntää ollut joukossa ... sai
+odottaa vaan määräystä, vaikka ei kellekään joukossa ollut isännyyttä
+uskottukaan eikä määräämisen oikeutta... Olihan isäntä sanonut
+tulevansa siksi kuin isäntää tarvitaan.
+
+Tuomas, kun oli vanhin joukosta, omaksui kuin vaistomaisesti itselleen
+jonkullaista käskiän virkaa. Käski siis toisia menemään jo heiniä
+takkoihin panemaan ja lupasi itse mennä tuosta mäestä takkavitsan
+itsellensä noutamaan. Kun Tuomas meni pois, ei kukaan enää katsonut
+itseänsä senkään vertaa isännäksi.
+
+"Ho'hooi, kuinkahan tästä nyt taas jaksaa."
+
+Rengit ja päiväläiset istahtivat vielä piippuun panemaan. Yksi oikaisi
+itsensä selälleen ... siksi ajaksi vaan kun ehtisi yhden piipun täyden
+polttaa ... toiset seurasivat esimerkkiä. Piiat ottivat sukkakutimet ja
+odottivat miehiä. Mutta ennen kun ehtivät näiltä tupakatkaan oikein
+hyvästi loppuun palaa, valahtivat silmät kiini, kuin niin kovin
+raukaisi. Se oli niin rakasta tuo uni... Saisi edes pari hyvää
+siemausta vielä kuorsata, niin sitten tuota jaksaisi...
+
+Naiset kutoivat rauhassa noin puolen tunnin verran, mutta sitten toinen
+piika otti huomataksensa pilvi-joukon tuolla taivaalla kiertelemässä.
+
+"Hyvät ihmiset!" hän rupesi mamkoimaan, "ei tämä makaaminen kelpaa nyt
+enää mihinkään, kun tuossa tuokiossa tulee sade ja kastelee luo'on."
+
+"Totta totisesti, niin se on!" Toisetkin naiset hämmästyivät, heräsivät
+nyt vasta niin kuin huolettomuuden unesta. Koppoivat kaikin rivakasti
+haravat käteensä, lähtivät työhön ja kohlivat mennessään miehiä
+hereille.
+
+Tässä syntyi oikein omantunnon kiire. Jokaisen sydän tarvitsi
+lohdutusta ... kun pilvet niin uhkaavina lähenivät ja oli maattu lähes
+4 tuntia. Mutta ikään kuin yhteisestä neuvosta sai jokaisen tunto
+yhtäsuuntaista lohdutusta:
+
+... Kun ei kukaan ollut ryhtynyt herättämään, niin mikä velvollisuus
+minun ulisi ollut, sehän on vallan selvä ja helpottava asianhaara.
+
+Oltiin polttavassa kiireessä. Haravat oikein vinkuivat naisten käsissä
+ja miehet kantoivat juoksujalassa heiniä latoon. Voi turkanen kun ne
+olivatkin kuivia! ... oikein ritisivät. Vaikka jo edelläpuolisen olisi
+latoon pantu, olisivat kyllä kelvanneet.
+
+Mutta kun oli saatu latoon 12 taakkaa, tuli sade. Ja se vuosikin niin
+suurina pisaroina, että läpi vaatteiden heti menivät kuin kuulat...
+Väki juoksi latoon.
+
+Huh, kun sitä satoikin! Siinä hetkessä kastuivat heinät aivan
+likomäriksi.
+
+Tuomas ehti vitsoinensa parahiksi sadetta pitämään toisten joukkoon.
+
+Siinä istuttiin noloina ladolla ja katseltiin ulkona pisaroivaa veden
+tulvaa. Ei puhuttu juuri mitään erinomaisia, arveltiin vaan, että
+kummapa oli, kun tänäkin päivänä sade tuli.
+
+"Olisi pitänyt mennä kohta puoli päivältä luo'olle, niin nyt saataisiin
+maata," sanoi eräs puolikasvuinen pojannullikka.
+
+Jokainen kohta kavahti: Mitä tuo poika-riivattu tuollaisia rupee
+hokimaan... Kyllähän sen nyt muutkin tietävät, mutta kenenkä sitä
+sitten on syy? Ei minun ainakaan!
+
+... Ja jos alkaa, ruoja, vielä kotona lörpötellä, että tässä maattiin
+nyt vähän, niin kuin entistä runsaammin, niin...
+
+Melkein yhteen ääneen ruvettiin kiivaasti suutamaan poikaa.
+
+"Kuka sitä sateen edellä tietää ja ymmärtää hätiä! Rupea nyt kotonakin
+sellaisia hölppäämään! Jolla on kello niin kellottakoon. Kuka käski
+lähteä isännän juominkiin, miksi ei pysynyt täällä."
+
+"Jos tuollaisia puhut kotona, saat leu'oillesi että maukuu," uhkasi
+toinen renki.
+
+Poika parka oli pahemmassa kuin pulassa, koetti oikein jo puolessa
+itkussa vakuuttaa ettei hän avaa suutansa niin ristin sielulle koko
+jutusta.
+
+Sade taukosi hetkeksi. Lähdettiin edes niitylle kävelemään, kun ei
+tietty mitä tässä nyt olisi oikein tehtävä.
+
+Silloin jo isäntäkin tuli tovereinensa. Jo kaukaa työväki tulon
+huomasi. Mieli oli heillä nyt ramea, vähän ilkeätä oli isäntää kohdata.
+Mutta kovin näkyi tuo poukkoilevan tuolla luhdassa, kun koetti
+jalkavaroillaan väkensä luoksi ponnistella... Jo katosi väestä
+kunnioituksen ja pelon tunne ... tahtoi ruveta naurattamaan.
+
+"No mitä se -- sen päitä, e-eipä te o-olekaan saaneet lu-luokaan
+latoon!" Ja siihen Kalle vielä liitti muutamia paholaisen nimiä perään.
+
+Heinä-väki rupesi yhteen suuhun vastustamaan:
+
+"Kun tuli sade! Mihinkäs siitä päästiin!"
+
+Kalle sytytteli hajanaista sikarin päätä, josta liepareita irtausi
+suuhun. Niitä koetti hän pois sylkeä, mutta siirtyivät ainoastaan
+leu'alle.
+
+"Tphyi!" Mutta ei se siitä sen paremmaksi tullut.
+
+"Hek, hek, hek ... sonnin heiniä sait Kalle. Mitäs minä sanoin?"
+Tuomarin Iikkoja kutkutti tuo hupainen juttu.
+
+"Mitä ... sinä sanoit? öhö ho..." Kalle katseli pitkin nenänsä vartta,
+osoitteli tulitikulla valkeata sikarin rääsyyn, mutta ei osunut
+kohdalle. Sitten alkoi hän taas haukkua väkeänsä, sanoi heitä härjiksi
+ja jätkiksi, y.m.
+
+"Härjän heiniä tuli, he he... Laiskaa väkeä," tuumaili Tolkun Matti.
+
+"Tuota ... mennään uudestaan Kevariin." Se oli Tuomarin Iikkoo joka
+ehdotuksen teki ja lähti edellä yrittämään hevosen luo, toiset perässä.
+
+"Härjän heiniä tuli, he heh..." nauroi Matti. Kalle Pietunen kirosi ja
+mennä kompuroi tielle päin.
+
+"Ei tuosta nyt sentään köyhdy ... tällainen poika ... ei, eijo!" Kalle
+puti nyrkkiä väelleen.
+
+"Noo, noo, sakramenskattu, mennään nyt kevariin!" Matti tarttui Kallen
+hijaan ja veti häntä mukaansa.
+
+Jo ehdittiin vihdoin tielle, päästiin, kun yritettiin, rattaille. Matti
+hujautti hevosta ohjaksilla selkään.
+
+"Juodaan pystyyn ne sun sonnin heinäs, Kalle he, he, hek."
+
+Kallen jo oikein pisti vihaksi.
+
+"Onko se mun syyni, että nuo laiskat antavat iltasateen he-heiniä
+kastella?"
+
+"No, hä, hä, hä, eihän se sun syysi ollut, mutta... Oo hevonen viina
+paikkaan!"
+
+Heinäväet katselivat ja nauroivat niin kauan kuin meneviä näkivät.
+
+"Vai meidän syy se oli, että heinät kastuivat! Miks'ei ollut itse
+kellottamassa."
+
+Miehet panivat tupakaksi ja jaarittelivat, naiset odottelivat että
+johonkin lähdetäisiin.
+
+"Ei edes nyt sanonut mihin tästä mennään," paneskeli Torpparin Tuomas.
+
+Rupesivat kuitenkin ottamaan viikatteita alas ladon piiltä ja seinän
+raoista, sekä hiomaan niitä.
+
+Sade oli lakannut. Aurinko taas paistoi täydellä terällä. Mutta heinä,
+niin kaadettu, kuin kaatamatoinkin oli liko-märkää. Siinä oli oikein
+ilkeä kävellä, kun housut ja hameenliepeet niin kastuivat.
+
+"Hyi!"
+
+Vaan täytyihän sitä nyt jotain tehdä, että olisi aika kulunut iltaan ja
+sitten sopinut kotiin lähteä. Laskettiin arveluita ja leikkiä
+isännästä. Se teki oikein hyvää tunnoille, kun Kalle uudestaan kevariin
+meni... Tuskinpa huomenna viitsii enää sanaakan koko laiskuudesta
+puhua, kun itse nyt noin huilaa ... syyttäköön itseänsä!
+
+Mielet kävivät rattoisiksi ja ajatukset juoksivat ikään kuin itsestään
+tuota suuntaa.
+
+Ja Kalle Pietunen istui olutpöydässä, rötkötti leuka rintaa vasten ja
+lauleli:
+
+    "Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa..."
+
+
+
+
+Kohtuus.
+
+
+Lautamies Härkälä tuli tupaan pajasta, jossa oli ollut katsomassa
+kuinka seppä Paljeström siellä työskenteli.
+
+Härkälä veti suunsa miettiväiseen nauruun ja sanoi emännällensä, seppää
+tarkoittaen:
+
+"Pitäisiköhän sille tarjota viinaa?"
+
+"Eihän ... eikös hän ole raittiusseurassa?"
+
+"Raittiusseurassa", hytkähti Härkälä, "kyllähän se luullakseni on,
+mutta arvelen että kyllä hän ryyppää kun vaan saa ... ja tekee
+mieluisammin ja parempaa työtä sitten."
+
+"Kunko on juovuksissa?"
+
+"Ei, vaan kun häntä lahjoittelee ... narraa ... ei juovuksiin asti ...
+ymmärrätkö?"
+
+Emäntä ymmärsi kyllä näin selvän puheen ja suostui välinpitämättömästi;
+teki kuitenkin vielä muistutuksen:
+
+"Entä jos ei hän ryppää..."
+
+"Hah joutavia, kyllä hän minulta..."
+
+Lautamies tunsi ilomielin, että hänellä oli niin paljon yhteiskunnassa
+arvoa, että hän voi saada yhden sepän raittiuslupauksensa rikkomaan.
+
+Tuli iltapuolen aika ja lautamies käski Paljeströmin kamariin. "No
+mestari", alotti hän, "kuinka on sen raittiuden kanssa, passaako
+ryyppy?"
+
+"En minä enään olekaan ehdottomasti raitis", kiiruhti seppä ikäänkuin
+pulasta päästäkseen.
+
+Lautamiehen silmät hiukan avautuivat, kun hänen hupaiset toiveensa
+saada olla sepän langettaja raukesivat tyhjään.
+
+"Vai et olekaan enää; no sitten..." Härkälä meni kaapista pulloa
+ottamaan.
+
+"No, istu", sanoi hän, pantuansa pöydälle pullon ja "ryypynmitan."
+
+"Vai niin ... hm ... no, mitä varten raittiusseurasta erosit? Ota
+ryyppy."
+
+Seppä ryyppäsi.
+
+"Erosinpahan ... noo, ei juuri mistään muusta syystä, vaan arvelin,
+että saattaahan sen kohtuuden muutenkin pitää."
+
+"Jaa, jaa, mutta tottapa sinulla jotain muutakin syytä oli?"
+
+"Sitä jäsenmaksua pidin pahana, kun joka vuosi pitää maksaa ... kun on
+omatekoisessa raittiudessa niin ei tarvitse maksaa mitään..."
+
+"Jaa, jaa."
+
+"Eikä se ehdoton olekaan oikein sopivaa ... kohtuus on parhainta ja
+kyllä minä nyt jo saatan kohtuuden pitää ilman seurattakin."
+
+"Vai niin ... joo'o." Lautamies oli koko ajan muodostellut suutansa ja
+oli nyt onnistunut saada ylähuulensa samallaiseen viisaasen kurttuun
+kun oli nähnyt tuomarin tekevän vaikeita asioita käsitellessä. Hän
+katseli miettiväisesti ja viisaasti kattoon, luultavasti enemmän
+miettien, näkikö Paljeström kuinka viisaalta hän näytti, kuin
+Paljeströmin raittiusasiaa.
+
+"Niin on, kohtuus on paras!" sanoi hän vihdoin niin mahtipontisesti kun
+olisi hän lauaissut pistoolin. Sitten kaatoi hän taas ryypyn itselleen
+ja sepälle.
+
+Istuntoa jatkettiin ja puhuttiin järkevästi maailman asioista ja
+lautamies käsitti että hänen piti ruveta "kruusailemaan" puheitansa
+enemmän sivistyneeltä näyttääkseen. Vähän pitkällaisen levon jälkeen
+meni seppä vihdoin pajaan. Oltuaan siellä puolen tuntia tuli hän taas
+tupaan ja vaati lautamiehen kamariin. Talon renki, joka oli pajassa
+sepän apulaisena, sai niin kauan jouten odotella.
+
+"Antakaapas lautamies vielä ryyppy", sanoi seppä kun oli kamariin
+päästy.
+
+"Onkohan se enää oikein kohtuutta?" kyseli lautamies.
+
+"No ... antakaa nyt vain. Taotaan sitten sen hurjemmin."
+
+Lautamies suostui. Istuttiin, ryypättiin, pantiin piippuun j.n.e.
+Näissä toimissa kului Paljeströmin aika hupaisesti, mutta lautamies
+näytti tuskastuneelta. Hän oli niin perin onneton että unohti ryyppyjen
+kaatamisenkin siihen määrään, että sepän jo täytyi muistuttaa:
+
+"Kaatakaa nyt lautamies vielä ... viinamatoni ovat liikkeellä ja ne
+tahtovat lisää."
+
+Lautamies pudisti päätänsä ja nousi seisomaan ikään kuin aikeessa
+lähteä pois huoneesta, ja sanoi:
+
+"Ei hiidessä seppä!... Ei nyt enään. Kuinkas nyt on kohtuuden laita?"
+
+"Kohtuuden! Enhän minä nyt ole juovuksissa!"
+
+Emäntä pisti päänsä kamarin oven raosta ja sanoi:
+
+"Matti pyysi seppää jo tulemaan pajaan."
+
+"Matti... Eihän se ole minun komenteeraajani, en minä tänä päivänä enää
+mene pajaan, nyt huilataan, sanokaa Matille niin. Antakaapas nyt
+ryyppy ... saakuri..."
+
+"Ei nyt enää ... mun pulloni menee vallan tyhjäksi." Härkälä todella
+taisi niin ajatella, koska hän loi pulloonsa säälivän katseen.
+
+"No perhana! eihän se nyt tuohon lopu?"
+
+"Loppuu se. -- No yhden ryypyn saat, mutta sitten täytyy tyytyä."
+
+"Antaa nyt sitten edes sen, täytyy muualta lisää hankkia." Hän sai sen
+ja sitten pistettiin pullo kaapin oven taa. Kun Paljeström oli
+lähtenyt, kävi lautamies vielä pulloansa kamarin kaapissa katsomassa ja
+sanoi sieltä tultuaan emännälle:
+
+"Hullua, kun kehtasi vielä raanata vaikka jo kyllä sai... Sellaisia ne
+ovat ne raittiusmiehet ... ei työstä tullut enää mitään kun viinaa
+haisti olevan, muutama..." Niin paneskeli Härkälä ja piti vielä
+emännälle oikein pitkän ja asianmukaisen esitelmän "kaikkien
+kelvottomain turhista puuhailemisista, jotka lopulla kuitenkin menivät
+'panskrottiin', niinkuin Paljeströminkin raittius" j.n.e.
+
+Mutta Paljeströmin viinamadot mahtoivatkin olla liikkeellä jok'ainoa
+sorkka, sillä kiivaasti tallusteli hän pitkin kylän raittia
+kestikevaaria kohden. Sillä matkalla hänen ruumiinsa sai tarpeeksi
+tekemistä matkan rasittavista vaivoista. Vaan henkensä varmaan
+väsymättä työskenteli, koska hän avasi suunsa ja mustaan yöhön lähetti
+varaston henkensä tuotteita, rekivirsien ja paholaisen nimien muodossa.
+
+       *       *        *       *       *
+
+Kestikevarin kamarissa istui muutamia paikkakunnan herras-miehiä
+hyväksensä käyttäen isännän vierasvaraisuutta. Keskustelu oli
+vilkkaanlainen ja jokaisen huomio niin siihen kääntynyt, että hyvin
+vähän huomiota voitiin lainata tapauksiin ympäristöllä. Kuitenkin tunki
+sinne heidän korviinsa Paljeströmin rämisevä laulu. Kuunneltiin
+hetkinen ja oltiin puuhassa lähteä katsomaan kuka tuo rääsy oli.
+
+Kevarin piika, joka herroille oli toti-vettä toimittanut ja muuten
+passaillut, kuuli tuon herrojen uhkan ja mutisi sen johdosta:
+"Menkäähän kyllä, että pääsisi tästä makaamaan ... vaikka taitaa tuokin
+hoila vielä itsensä tähän remuamaan laittaa... Uskaltaakohan isäntä nyt
+tuolle antaa, kun on herroja ... eipä taida..."
+
+Niin arveli ja mietiskeli piika tuvan takkakivellä istuen ja selkäänsä
+lämmitellen.
+
+Kamarissa vieraidensa parvessa istui kevarin isäntä ja alkoi vähitellen
+tuntea laulajan äänen sitä mukaa kuin se läheni. Hän selvitti sen
+toisille lempeästi naurahdellen:
+
+"Sekin on ollut jonkun viikon raittiusseurassa ... siinäkös sekin
+oli ... hih..."
+
+Mutta sitä mukaa kuin sepän laulu läheni, tuntui vavistuksia isännän
+sydämessä, sillä seppä todellakin lähestyi sopimattomalla ajalla. Vaan
+mitäs auttoi; ovella jo paukkui sepän nokinen nyrkki ja kevarin isännän
+täytyi lähteä avaamaan vieraiden laulaessa: "Sepä on koko sika j.n.e."
+
+"So hiljaa, hiljaa Paljeströmi! täällä on herroja ja..."
+
+"Ja mitäs minä huolin herroista, hei herroista!..."
+
+"No tukitko suus seppä!" Isäntä oli jo avannut oven ja seisoi sepän
+edessä portailla.
+
+"Tuota isäntä ... passaako nyt niin kuin muulloin passaa?"
+
+"Ei saakuri, etkö kuule, ei nyt sovi kun on herroja ja vallesmannikin!"
+
+Isäntä puhui kuiskaamalla.
+
+"Mitäs me huolimme herrain kelloista, meillä on urakka, isäntä! Antakaa
+tänne puoli tuoppia, rahalla ... ei pyydetäkään velaksi, niin kuin
+herrat."
+
+"Tuki nyt suusi hurja! Etkö ymmärrä ettei nyt sovi, ei sovi ...
+ymmärräthän ... siitä on sakko."
+
+"Sakko! No; s----na, eipä sitä sakkoa ennen!..."
+
+"Tuki nyt..." Isäntä näin sanoessaan katsoi hyväksi peittää kädellään
+Paljeströmin suun. Tämä horjahtui portaista alas, mutta ainoastaan
+siksi ajaksi auttoi suun tuke, kun seppä taas pääsi jalkeille.
+
+"Mutta minä olenkin se poika, joka ilmoitan sun päällesi viinan
+myymisen, sinä..."
+
+Isäntä ilmaisi nyt mielialansa voimallisilla käsitempuilla, joiden
+tarkoituksena oli Paljeströmin vieminen ulos portista ja sullominen
+rapakkoon. Sitten palasi hän takaisin, lukitsi oven ja meni vieraiden
+joukkoon.
+
+"Menikö se?" kysyttiin.
+
+"Meni se." Sillä näytti koko asia olevan unohdettu.
+
+Pian alkoi kuitenkin ulkoa, juuri ikkunan alta kuulua:
+
+"Tämä kevari on suuri viinaporvari ja krouvari!"
+
+Tuon kuultuaan näytti isäntä jonkullaisia hämmästyksen oikein ja
+hän naurahti ikään kuin armoa rukoillen. Nimismies hymyili
+hyväntahtoisesti, selvään tahtoen näyttää, että hän oli paljasta armoa.
+Sivulliset, joihin asia vähemmin koski, näyttivät onnettomimmilta.
+
+Seppä ei yhteen huutoon kuitenkaan hellittänytkään, vaan ruisrääkän
+sitkeydellä jatkoi mieluisaa ilmiantoaan lasin takana pimeässä yössä.
+
+Yhä kylmempää oli isännän hiki ja yhä ystävällisemmin täytyi
+nimismiehen naurahdella poistaakseen isännän tuskaa.
+
+"Älkää nyt isäntä turhia ... olemmehan tässä kaikki ystäviä, ei tässä
+nyt tuommoisista mitään piitata, he heh", täytyi nimismiehen ruveta,
+lain kunnioitus mielessään, sanomaan:
+
+"Niin, niinhän nyt toki", säestivät toiset, mutta Paljeströmi jatkoi
+uskollisesti ilmiantoaan. Vasta sitten kun nimismies vihaisesti
+muristen oli mennyt ulos sepälle lainkuuliaisuutta opettamaan, ja
+jälleen takaisinkin palannut, palasi seuraankin vapauden henki.
+
+       *       *        *       *       *
+
+Tavalliseen aikaan oli Paljeströmin perhe tänäkin iltana laskeutunut
+makuulle, isää odottamatta, sillä hän usein viipyi työssään myöhäiseen
+yöhön.
+
+Perheesen kuului vaimo kolmen lapsen kanssa.
+
+Rauhallisesti nukuttiin pienessä mökissä, ja miksei olisi nukuttu
+rauhallisesti, koska perheen isä oli hyvä. Miksei voi nukkua rauhassa
+perhe, jonka tuki ja turva on rauhaisa, kunnollinen isä.
+
+Mestari Paljeström oli viime aikoina ollut semmoiseksi tunnettu, vaikka
+ei kauan, sillä suuresta juomarista, joka hän oli ollut, oli hän
+koettanut ruveta itseänsä semmoiseksi muodostamaan, rupeamalla
+ehdottomasti raittiiksi. Ennen tätä aikaa oli hän ollut juovuspäissään
+perheensä hirmu ja kauhistus.
+
+Tämä oli pimeä syysyö. Sepän vaimo heräsi herkästä unestaan kuulemaan
+laulua, jota ei hän ollut pitkään aikaan kuullut. Se oli hänen miehensä
+tunnettu räminä, jota hän oli tottunut pitämään kauhean mylläkän edellä
+käyvänä enteenä. Hän alkoi valittaen huutaa ja herätti siten lapsetkin
+ylös.
+
+Laulu kuului vielä jotenkin etäältä, mutta se läheni aina, joka oli
+merkki siihen että pakenijain ei ollut hyvä siekailla. Hiljainen
+valitus kuului mökissä kiireisen pukeumisen ohella. Pian lipittivät he
+jokainen, äiti nuorinta lasta kantaen, toisia mökkejä kohden, paeten
+uhkaavaa vihuria, jota perheen isä, nyt kauan tästä toimesta erillään
+oltuaan, toi. Paljaalla kaukaisella huminallaan saatti hän kotiväen jo
+kauhusta pakoon lähtemään.
+
+Vihdoin Paljeström saapui huoneensa ovelle. Porstuan oven luuli hän
+olevan lukossa, vaikka se oli vaan kiinni vedetty; siihen hän saappaan
+korolla niin lujasti kojautti, että se komisten lensi takaseinään.
+Sitten tuli tuvan oven vuoro, joka ikään kuin ukkosen ampumana
+tempaistiin auki, niin että saranat roskuen irvisivät.
+
+"Hoi helvetti! aivanko tämä on autio koko pesä kuin jätetty ryövärien
+luola!" karjui seppä ja astui hammasta purren ja kädet kokollaan sänkyä
+kohden, mutta sai kouraansa paljaita vaatteita vaan.
+
+Nyt teki hän pitkän luettelon helvetin asukkaista, jonka toimen ohessa
+hän etsi tulitikkuja ja löysikin niitä vihdoin. Hän sytytti sitten
+päreen ja asetti sen pihtiin. Takkakivellä sattui olemaan pata, johon
+hän vähän satutti kättänsä. Tämä oli niin sapelle käypä ja kiukuttava
+asia, että täytyi ottaa kirves ja ruhtoa sillä tuo musta ilkiö takalla
+vallan pieniksi. Tuo tyydytti koston himoa.
+
+Sitten hän meni ulos ja rupesi isällisen rakkauden koko voimalla
+kutsumaan takaisin kotolaisia, jotka hän ymmärsi pois paenneen. Mitään
+vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Epätoivoisena palasi hän noituen
+tupaan. Useammalla eri tempuilla vielä itseään huviteltuaan, rupesi
+hän, viinan jumalaa hartaasti rukoillen, riisuutumaan levolle. Mutta
+vaatteet takertuivat jollain tapaa riisuessa, niin että niitä oli vähän
+vaikeallainen irroittaa.
+
+"Kyllä minä teille näytän..." seppä tuskastuneena arveli, otti puukon
+ja alkoi sillä repiä vaatteitansa. Tuo teko häntä niin verrattomasti
+huvitti, että vielä vähän ajan kuluttua silmäellessään vaatteitaan,
+purskahti nauruun, arvellen:
+
+"Saittepa te ... tarpeenne."
+
+Monista puuhistaan väsyneenä hän vihdoin kellistyi lattialle makaamaan,
+sillä vuodetta ei hän halunnut käyttää. Siinä maatessaan hän vielä muun
+muassa sorisi:
+
+"Tuokin ... lääsmannikin ... vain mua lyömään rupesi, kun sanoin että
+kevari viinaa myy ... se saa itsekin sieltä ... aina siellä juov ...
+voi ... ei niiden herrain kanssa auta ... mutta, mutta..."
+
+Ovet jäivät koko yöksi auki. Oli oikein erinomainen sattuma ettei
+varkaita ilmestynyt noita särkyneitä padan kappaleita huostaansa
+korjaamaan!
+
+       *       *        *       *       *
+
+Jo hyvin aikaisin aamulla istui Paljeström käsi poskella harmittelevan
+näköisenä rikkilyötyjä tavaroitaan katsellen.
+
+Pelokkaasti tupaa kohden katsellen saapui pakoon lähtenyt perhe kotiin.
+
+"Jesus siunatkoon!" pääsi äidin huulilta, nähtyään minkälainen
+järjestys huoneessa vallitsi. Hän astahti askeleen taaksepäin ja antoi
+sijaa lapsille, joiden myös teki mieli sisään kurkistaa.
+
+Vähän syrjäisesti muljautti isä ovelle päin, mutta kääntyi sitten
+selin, näyttäen jonkullaista häpeän tunnetta tuntevan. Vihdoinkin
+uskalsivat pakolaiset sisään mennä, kukin tavallaan kummastustaan
+ilmoittaen. Katseltiin perheen isää oudoilla katseilla. Äänettömyyden
+perästä löysi perheen äiti vihdoin sanat, joilla mielestään katsoi
+soveliaaksi puheen alottaa.
+
+"No mitähän pahaa nuo astiat ovat sinulle tehneet, ettäs olet ruvennut
+niitä pienistämään?"
+
+Paljeström nosti sumuiset silmänsä ylös ja vikansa tuntevan näköisenä
+hän painuneella äänellä virkkoi:
+
+"Voisitko olla minua härnäämättä, minä tunnustan vikani."
+
+Vaimo näki että mies nyt oli hyvin kykenemätön riitelemään. Siispä piti
+tilaisuutta hyväksensä käyttää.
+
+"Kyllähän se on se sama, härnää sinua, eli on härnäämättä... Voi
+taivahan herra tätä siivoa ja vahinkoa!"
+
+"Mutta ole tämä kerta..." mies pyysi.
+
+"Hmh, hmh, hmh", pani vaimo eikä ollut kuulevinaan miehen pyyntöä,
+"parahinta olisi tästä jo heti kerjuulle lähteä kun!..."
+
+"Ole vaiti!"
+
+Vaimo säikähti ja (surunko vai kiukun kiihoittamana?) alkoi vuodattaa
+kyyneliä.
+
+Lapset olivat tällä välin jo ehtineet viedä ulos joukon savi-astian
+palasia ja koettaen olla juopposilla, opettelivat niitä isän tavalla
+särkemään.
+
+Miehen sydäntä särki ja vaimon oli kiukusta pakahtumaisillaan.
+
+"Missä olette olleet?" kysyi seppä taas kun vaimo itkeissään ei
+joutanut puhua.
+
+"Mitä sinä siitä?..."
+
+"Kuule rakas, hyvä ystäväni, jos vaan suinkin voit, niin ole nyt
+murisematta, minulla on hyviä aikomuksia, rukoile Jumalaa että voisin
+ne toimeen panna."
+
+"Niin sinä silloinkin sanoit, kun raittiusseuraan rupesit; tuossa se
+nyt oli."
+
+"No niin, minä olisin kentiesi voinut olla juomatta, mutta kun sinä
+aina murisit siitä markasta, jonka pitää joka vuosi seuralle maksaa,
+niin minä rupesin päätöksessäni horjumaan ja noin se nyt kävi. Voi!
+miksi et ilman vastustamatta antanut minun sitä maksaa ja koettaa."
+
+"Niin ... et saattanut olla juomatta! Mitä minä huolisin siitä
+markasta, mutta saattaahan sitä olla muutenkin juomatta jos tahtoo."
+
+"Sinun olisi pitänyt tietää, etten minä voi olla juomatta muuten.
+Raittiusseurassa se kentiesi olisi voinut tapahtua."
+
+"Siitäpä syystä, kun et saata olla juomatta, onkin turha maksaa vielä
+lisäksi tuota markkaakin."
+
+"Mutta suotko että minä rupean uudestaan ... enköhän koeta?"
+
+"Olenko minä kieltänyt! Kyllähän kun on tämmöisen vahingon tehnyt,
+sopisi jotain koettaa jos vaan olis vähänkin ihmisyyttä, mutta mitä
+sinä..."
+
+"Kun sinä voisit olla kerrankin härnäämättä." Miehen ääni oli
+valittavan vaikeroiva, ja hän nojautui taas kyynäspäänsä nojaan.
+
+"Herra Jumala! ... eikö sulle sen kuvaselle saisi enää puhuakaan,
+muutama..."
+
+"Saa ... mutta ihmisittäin."
+
+"Ihmisittäin? Oletko itse ollut ihmisittäin?"
+
+"En, en, Jumala paratkoon, mutta toivoisin edeskäsin voivani olla jos
+saisin apua ... vaan..."
+
+"Apua", vaimo matkien ivallisesti naurahti, ja jatkoi sitten kuin
+sarvesta huutaen: "Tottahan nyt mies voi, jos vaan olis tahtoa ...
+mutta sinulla ei ole tahtoakaan. Sinä yritätkin vaan meidän hätäämme ja
+kurjuuttamme suuremmaksi... Millä nyt keittää, kun pata on rikki... Ka
+Herra Jumala, se on pienistänyt vaatteensakin! ... ja pyhävaatteet nyt
+ovat päällä, voi!..."
+
+Vaikeroiden laski vaimo kätensä ristiin ja istui penkille.
+
+Paljeström lähti ulos. Hän sattui juuri paraiksi näkemään, miten
+seitsemän vuotias poikansa ajoi kiivaasti takaa viiden vuotiasta
+sisartaan, joka kädessään vei särjetyn saviastian kappaletta.
+
+Veli kirosi ja nimitteli sisartaan portoksi.
+
+Isän silmissä maailma musteni tuon kuullessaan. Hän tiesi, että lapsi
+oli tuon sanan monasti, hänen juovuspäissä ollessaan, hänen omasta
+suustaan kuullut.
+
+"Poika, poika, mitä sinä huudat?" kysyi isä hämmästyksissään. Poikanen
+seisahtui ja näytti käsittävän että häntä oli pahanteosta tavattu.
+
+Isä seisoi ja katseli poikaansa, mutta ei kyennyt häntä nuhtelemaan.
+Äitikin tuli ulos...
+
+"Mihin nyt? Pitääkö nytkin viinan hakuun?"
+
+"Pitää!" seppä hammasta purren kiljasi. Sitten hän kiireesti lähti
+kylään päin rientämään.
+
+Itkevä sydän hukkuen haparoitsi pelastuksen perään, mutta saavutti
+kylmän jään-reunan, josta toivottoman paatumuksen hyinen virta
+vikkelästi esiin hyökkäsi ja sammutti toivon...
+
+Ja kotona saratteli vaimo ja lapset kiistelivät ulkona.
+
+Härkälän lautamiestä nauratti, kun sai kuulla mitä seppä oli tehnyt.
+
+"Semmoista se on", hän sanoi, "raittiusmiesten kohtuus, kun se vaan
+saadaan oikein karvassaan näkymään." Ja hän piti itsensä oikein
+toimellisena miehenä kun oli saanut semmoisen asian maailman
+valkeuteen.
+
+
+
+
+Oliko Mikko lurjus?
+
+
+Ihmiset sanoiset että hän oli oikein rehellinen, kunnon mies tuo
+Rantalahden Mikko. Ei ollut mikään turhan puhelias, eikä "filisteeri",
+ei koskaan ollut käräjissä käynyt, ei edes niin paljoa, että
+todistamassa naapurien välisissä rajariidoissa. Kaikki kyläläiset
+kehuivat Mikkoa, ja se on jo paljon, kun kaikki kyläläiset kehuvat.
+Mutta siinä ei kyllä, he myöskin toimessa osoittivat luottavansa
+Mikkoon.
+
+Tässä hiljattain, eräänä keväänä, juuri siinä vähää ennen tervanpolton
+aikaa, oli koolla joukko kylän miehiä. Puhuttiin tervan poltosta,
+tervan hinnoista y.m. Johduttiin puhumaan siitäkin, kuin viinaa
+saataisin, kun kaikille yhtäläinen tarve lähestyy tuon tervanpolton
+aikana.
+
+"Yksi hakemaan kaikille", sanoi Nietulan Aatami.
+
+"Niin kai se on parhain", sanoi Rantalahden Erkki, "ja sopivin menemään
+on toisen tuvan Mikko."
+
+"Mikko tosiankin", sanoi joku toinen isäntä, "silloin tulee kunnolla
+suoritetuksi."
+
+Toiset miehet hymisivät tyytyväisesti. Ruvettiin kyselemään josko Mikko
+lähteä viitsi.
+
+"Samahan tuo, jos niin tahdotte, mutta saisi tuota nyt joku muukin
+mennä."
+
+Mutta kun Mikko kerran lupasi, niin ei enää ajateltukaan muita
+kuulustella. -- Eräänä ehtoona Mikko valmisteli lähtöä: veti tervatut
+rattaat liiteristä ulos ja rupesi rasvaamaan. Totisena mies siinä
+puuhasi, nosti pyörästä kellelleen, pisti tuen orren alle, väänsi
+ruuvin pois navan päästä, veti pyörän ulos ja alkoi takeltaa keltaista
+porsaan rasvaa napaan. Sitten pisti pyörän tilalleen, ruuvasi ruuvin
+kiini ja antoi kädellään aika huilauksen pyörälle, siten rasvaa navan
+ympärillä tasoittaaksensa.
+
+Sukevasti meni pyörä, ainoastaan hiukan narisi paksussa rasvassa.
+
+"Noh", morahti hän tyytyväisesti, otti tuen pois alta, nosti toisen
+pyörän ja uudisti sen kanssa samat temput.
+
+Siihen tuli hiljaksensa kävellen toisen tuvan Erkki.
+
+"Malttaapa panna paljon rasvaa", hän paremman puheen puutteessa sanoi,
+kun siinä laiskana toisen työtä katseli.
+
+Mikko katsahti lakinpellin alta vakavasti Erkin silmiin ... mahtoiko
+tuo pilkataksensa sanoa? Ei se tainnut sentään mitään tarkoittaa, ilman
+aikojaan lie vaan sanonut...
+
+"Panen rasvaa kun panen, en minä viitsi porsaita kaupitella", hän
+vihdoin äännähti ja heilautti pyörän pyörimään.
+
+"Ei kitaja", sanoi Erkki.
+
+Toisiakin miehiä rupesi jo saapumaan pihaan.
+
+Mikko laski pyörän alas, pyyhkäsi hikeä otsaltaan ja tunsi siinä ehkä
+hiukan ylpeyttä itsessään, kun näki kyläläisten kokoutuvan hänelle
+asioitansa tuomaan. Hikeä pyyhkiessä kääntyi lakin peili syrjälle,
+mutta Mikko oikasi sen ... ei ollut tottunut sillä komeilemaan että
+lakin peiliä sivulla pitäisi.
+
+"En tiedä tuota", rupesi hän sanelemaan, "tuo Maijan Kaaperi tässä
+sanoi, ettei sitä nyt enää saakaan ostaa muille, sitä viinaa, kuin
+itselleen."
+
+Toiset eivät tulleet oikein tolkulle, vaan katselivat kysyväisinä
+Mikkoa.
+
+"Ettäkö mitä?" kysyi toisen tuvan Erkki, silmiänsä sirristellen ja
+tirkisteli Mikon lakin keulan alle.
+
+"Jottako ei saisi toisen toiselle ostaa?" tutkaili Ollilan Hentrikki.
+
+"Niin, sitä kai se Kaaperi arveli." Mikko kynsäsi korvantaustaa,
+rytkäytti kärryin pyörästä, jotka huljahtivat edestakaisin ja
+hölkähtivät omituisesti. Hän näytti syvästi miettivän asiaa.
+
+"Mutta eihän se ole mahdollista", arveli Hetkelän Tuomas ja rupesi
+hänkin kärryn pyöriä hölkyttelemään. "Mitä se kenellekään kuuluu, mitä
+kukin toiselle ostaa."
+
+"Ei tuota ymmärrä", sanoi Erkki, "mutta minä tuumaan että tuo lienee
+vaan Maijan Kaaperin juttuja."
+
+"Niin minäkin luulen, mutta olisi se sentään parempi kuulustaa asiaa
+ensin. Jos siinä olisi vähänki perää, niin en minä ainakaan lähde
+kaupunkiin", vakuutti Mikko.
+
+"No saakeli tuota!" innostui Nietulan Aatami sanomaan. "Mistä sitä
+kukaan tietää perään kysyä. Kun viinaa tulee, niin me ja'amme sen
+hyvässä hiljaisuudessa. Kuka sitä sakottamaan rupeaisi!"
+
+"Ettäkö minä rupeaisin vastoin esivallan lakia tekemään?" kysyi Mikko
+painolla, ja jatkoi, kun ei toinen ruvennut vastaamaan:
+
+"Saat kääntää ennen kirkon nurkan nurin."
+
+Toiset hymyilivät, eivät ruvenneet vastustamaan Mikon ajatusta, sillä
+he uskoivat että hän puhui sitä mitä hän ajatteli.
+
+Mutta Nietulan Aatami sanoi, että se on turhaa peljätä sellaista lakia,
+jota ei olemassakaan ole.
+
+Toiset miehet tuunailivat, arvelivat sinne tänne ja rupesivat viimein
+yksimielisesti hokemaan:
+
+"Hm. -- No niin. -- Kyllähän se niin on ettei sellaista lakia ole."
+
+Ja kun asiaa oikein monipuolisesti harkittiin, niin Rantalahden
+Mikkokin tuli vakuutetuksi, että Maijan Kaaperi oli vaan juttuja
+lasketellut.
+
+"Vai ei muka ihmiset saisi yhdessä ostaa viinaa ... yhdessä tahi yksin,
+kuinka kullekin parhaiten soveltuu! -- Kuka hullu ostaisi yksin
+viittäkolmatta kannua! ja ... ja..." Ukot rupesivat oikein makeasti
+nauramaan... Ihan hullusti oli Maijan Kaaperi taas kerran saanut heitä
+narrata, arvelivat.
+
+       *       *        *       *       *
+
+Rantalahden Mikko tuli kaupungista. Alkoi kokoutua kylänmiehiä
+kaupunki-tuliaisille.
+
+"Kylläkö möivät viisikolmatta kannua yhdelle miehelle?" alkoivat
+naapurit kysellä ja hymähtelivät vielä tuolle Kaaperin jutulle.
+
+"No sen tietääkin!" huudahti Nietulan Aatami. "Kun rahan syrjää
+näyttää, niin lujassa pitää olla jos ei lähde."
+
+Kaikki nauroivat, uteliaina odotellen mitä selvitystä asiaan Mikko itse
+antaisi.
+
+"Sainhan tuota", hän vihdoin sanoi, mutta ei ryhtynyt sen pitempiin
+selvityksiin. Kyllä näytti siltä, kun olisi miehellä ollut jotain
+enemmänkin sanottavaa. Mutta suunsa piti vaan kiini ja antoi toisten
+arvioida. Rupesi sitten viinaa jakamaan.
+
+Mutta toisia ihmetytti Mikon käytös, kun toimi rehellisesti ostetun
+tavaran jaossa niin hajamielisesti ja epäröivästi, kun olisi
+varustettua kalua mitannut. Rupesivat arvelemaan, ettei kaikki asiat
+ole niin kuin olla pitää. Puhe hiukan tukahtui ja katseltiin vaan
+viinanjako-touhua.
+
+"Mahtanut ryypyn ottaa", arvelivat toiset Mikosta.
+
+Vaan kuinka lie sattunutkaan siten, että juuri kuin Nietulan Aatami
+piti itseänsä varten mittaa alla ja Mikko siihen tynnöristä vakavasti
+loritteli, astui nimismies jahtivoudin ja erään lautamiehen kanssa
+tupaan.
+
+Tuo tapaus teki kylänmiehiin vähän ikävän vaikutuksen. Rantalahden
+Mikon käsissä rupesi tynnöri itsestään huiskumaan ja tutisemaan niin
+että viina alkoi solittaa sinne tänne, kahden puolen mittaa, joka taas
+Aatamin käsissä huljui.
+
+"Äläs ... äläs! ... nyt menee maahan!..."
+
+Aatami koetti kaksin käsin pidellä mittaa, mutta yhä hullummaksi asia
+kävi: viina juoksi lattiaan kun noiduttu.
+
+"Kaa! ... kaa!..." hoki hädissään Aatami ja koki tutisevin käsin pitää
+mittaa kohdallaan.
+
+"Aivanhan te kaadatte maahan!" Erkin täytyi mennä hätään ja nostaa
+tynnöri pystöön ettei kaikki maahan juoksisi.
+
+"Mitäs tämä meno on?" rupesi nimismies kyselemään ja astui lempeästi
+hymyillen miesten keskelle. Rantalahden Mikko katsahti salaa herraan,
+samassa tunsi hän kuuman hien rupeevan tippumaan alas otsalta. Sitä
+alkoi hän mekon hijalla tuhria.
+
+Ei kukaan puhunut mitään. Kylän miehet vilkkuilivat salaa nimismieheen
+ja taas Rantalahden Mikkoon, ryähtelivät, muuttelivat jalkojansa,
+pistelivät sammuvia piippuja taskuihinsa ja loivat tuon tuostakin
+vauhkoja katseita viinalekkuihinsa jotka tyhmän näköisinä töröttivät
+lattialla ruunun palvelian jaloissa. Eivät mokomat ymmärtäneet
+näkyvistä kadota... Vielä olivat isäntänsäkin tällaiseen pulaan
+saattaneet...
+
+Nimismies astui likemmäksi Mikon tynnöriä ja kopautti siihen
+sauvallaan.
+
+"Kuka teistä on tätä viinaa ostamassa ollut?" hän kysyi.
+
+"Minä", mörähti Rantalahden Mikko kohta.
+
+Nimismies katseli Mikkoa ... oli mielestänsä kovin juro mies.
+
+"Nämät lekkerit ovat teidän?" Hän kääntyi toisiin kylän miehiin ja
+kopuutteli lekkereitä sauvallaan.
+
+Ei kukaan vastannut, pois päin vaan kääntyilivät.
+
+"Kaikille se on yhteistä", sanoi taas Mikko.
+
+Nimismies ei ruvennut ollenkaan kiukkuansa purkamaan, rauhallisesti
+vaan alkoi sanoa:
+
+"Lienee parasta, että kaikki tuohon tynnöriin takaisia kaadellaan,
+sillä se on minulle sopivampi hoitaa, kun kaikkia noita lekkuja. Minä
+nimittäin otan tämän viinan takavarikkoon ja te", hän viittasi Mikkoa,
+"tulette oikeudessa vastaamaan, olemisesta yleisölle avullisena viinan
+myynnissä."
+
+Mikon käsi vapisi, kun hän sen nosti otsallensa, ikään kuin tuskaa
+poistaaksensa.
+
+"Oliko se sittenkin niin, kuin se Maijan Kaaperi sanoi", hän
+värisevällä äänellä virkkoi.
+
+"Jaa, mitä?" kysyi nimismies.
+
+"Tässä vaan tuo Maijan Kaaperi kertoi." Ja Mikko jutteli nimismiehelle,
+miten Maijan Kaaperi oli kertonut ettei viinaa saa ostaa joukolla
+yhteen, mutta etteivät he olleet uskoneet.
+
+"Mahdoitte uskoa", sanoi nimismies.
+
+Nietulan Aatamin luonto rupesi jo nousemaan.
+
+"Mitä h----ttiä! kuka sen sellaisen asetuksen on tehnyt?"
+
+Nimismies ei viitsinyt vastata, kysymys oli kovin tyhmä. Miehiänsä vaan
+käski viina-astian ulos viemään.
+
+Toisetkin kyläläiset uskalsivat jo pihalla ruveta puhumaan.
+
+"Tuota, milläs tavalla sen 25:tta kannua sitten saa ostaa jos ei sitä
+jakaa saa väliinsä?" kysyi Ollilan Hentrikki.
+
+Nimismies rupesi hyväntahtoisesti selittämään viina-asetusta. Hän
+sanoi, että, jos teillä on perheessänne niin ja niin monta henkeä, niin
+te saatte ostaa 25:tta kannua, mutta jos ei ole, niin saatte tyytyä
+ostamaan niistä puodeista, joissa myydään kannuttain. "Mutta yhdessä ei
+saa ostaa, eikä toinen toiselle tuoda", hän sanoi.
+
+"Mutta se maksaa enempi niissä kannun-puodeissa", muistutti Erkki.
+
+"Enemmän maksaa, paljon enemmän!" huusi Aatami.
+
+"Ei auta. Joka juo, ja viinaa tarvitsee, maksakoon hyvän hinnan",
+ilkkui nimismies.
+
+"Mutta minä en ymmärrä", sanoi Ollilan Hentrikki, "mitä vahinkoa siitä
+olisi, jos toinen saisi toiselle tuoda viinaa. Onpa se vähän ilkeätä
+jos tätä naapurin Mikkoakin nyt sakotetaan, kun ei ole mies ennen ikänä
+käräjissä ollut ja nytkin aivan meidän kehoituksesta lähti kaupunkiin
+yhteiselle asialle, ja jos se nyt noin hullusti menee."
+
+"Eikö herra vallesmannin sopisi jättää sitä asiaa sentään silleen."
+pyysi Erkki.
+
+Nimismies pudisti päätänsä ja sanoi ankarasti:
+
+"Ei käy laatuun. Jokaisen täytyy ehdottomasti lakia noudattaa."
+
+"Mutta minä en usko, että siitä tulee sakkoa!" alkoi Nietulan Aatami
+väittää. "Katsokaas nyt", hän sanoi nimismiehelle, "jos me panemme
+täältä kylästämme miehen ostamaan meille jokaiselle yhdessä,
+esimerkiksi tarikoita, niin onko siitäkin sakkoa?"
+
+"Sinä mies teet minusta leikkiä, vai kuinka?" kysyi nimismies, ankarana
+astuen Aatamin eteen.
+
+"Enkä tee leikkiä ... vai leikkiä." Aatami pakeni herran edellä.
+
+"No mitäs sitten." Nimismies kääntyi tuimana pois. Miehet jokainen
+odottivat vastausta, mutta sitä ei tullut. Pois vaan alkoi nimismies
+hankkiutua.
+
+"Mutta mihinkä tämä viina nyt pannaan?" kysyi joku vielä.
+
+"Myydään huutokaupalla", sanoi nimismies ja ajoi pois.
+
+Miehet jäivät kiroilemaan ja osalta leikkiä laskemaan. Aprikoivat,
+josko heille annettaisiin siellä huutokaupassa, tahi ei. Lupasivat
+muutamat koettamaan mennä, toiset vannoivat, ei maksavansa ei
+viittäpenniä enää toisi kertaan siitä jonka jo kerran olivat ostaneet.
+
+"Tuo on selvää ryöväystä!" huomautti Ollilan Hentrikki.
+
+"Ihan niin, totta jumaliste!" vannoi Aatami.
+
+Miehet olivat oikein raivoon joutumaisillaan kun asiaa tällä tavalla
+rupesivat käsittämään.
+
+"Lakkaisivat valmistamasta koko rankkia", tuumaili Erkki, "kun sen
+kanssa noin rupeavat herrat juonittelemaan, niin ei sitä tiedä koska
+saa sakon."
+
+"Ei, katos, herrat siitä tulot köömäävät, ne kun sitä polttavat. Sitä
+vartenhan sitä kotona polttamastakin kiellettiin", puhui Aatami
+kiivaasti.
+
+Kaikki olivat asiasta aivan samaa mieltä.
+
+Mutta Mikko ei ollut mennyt ulos toisten joukkoon, yksin vaan
+möhdysteli tuvassa, käveli edestakaisin lattialla, istui toisinaan ja
+kynsi päätänsä niin vimmatusti, että tuo näytti Jobin tuskalta. Äänteli
+vähin:
+
+"Hmh, hmh, hmh..." ja sitten jotain epäselvää hampaiden välistä.
+
+Vihdoin toisetki miehet tulivat meluten tupaan ja hämmästyivät kun
+näkivät Mikon tuskan.
+
+"Lempoako tuossa nyt noin... Ei me sen köyhempiä olla", rupesi Nietulan
+Aatami lohduttamaan.
+
+Jäykän katseen loi Mikko Aatamiin, laski siitä taas alas ja paneusi
+pään käsien nojaan lepäämään.
+
+Toiset kiroilivat vieläkin välinsä herrain juonia ja katsahtelivat
+syrjästä Mikkoa ... teki mieli sanoa jotain lohduttavaa hänelle, mutta
+epäilytti, josko tuohon mikään pystyy.
+
+Vihdoin Mikko kiivaasti nousi ylös ja yöhkäsi noustessaan kuin
+ärsytetty sika. Toiset katsoivat odottavaisesti häneen ... joko mahtoi
+tulla viisaaksi ja puhalsi huolet pois sydämestään.
+
+Mikko katsoi tuimasti toisiin.
+
+"Teiltä meni vaan rahaa muutama vaivainen markka joka jo muutenkin
+olisi ollut hukkaan mennyttä, mutta minulta meni kunnia!" hän huusi ja
+paukautti pöytään jykevällä nyrkillään. Se jyrähti kuin moukarin isku
+ja silmistä valahti samalla kaksi suurta vesihelmeä.
+
+
+
+
+Käypää tavaraa.
+
+
+Olipa siinä koolla miehiä tuossa Kirkonkylässä oikein aikatavalla,
+kaiken ikäisiä ja kokoisia. Mieliala oli kiihkeä, odottava, mutta
+samalla rattoisa ja hilpeä. Laskettiin leikkiä hurjalla tavalla.
+Odotettiin jotain ja puhuttiin siitä usein, mutta ei väsytty ensinkään;
+ei kukaan ajatellutkaan pois lähteä kesken aikojaan, sillä odotuksen
+tiettiin maksavan vaivan.
+
+Odotettiin nimismiestä huutokaupalla myymään takavarikkoon otettua
+viinaa. Päivä oli lauantai.
+
+Nimismies ilmestyi määrälleen, asettui apulaisineen toimelliseen
+asemaan ja alkoi toimituksen.
+
+Ja innostus miesjoukossa kasvoi yhä sitämukaan kuin varasto väheni ...
+huusivat kuin riivatut, jopa melkein kaksinkertaiseen hintaan. --
+"Vieläkö sun lekkus on tyhjänä, Aatami?" kysyi Maijan Kaaperi joka jo
+melkein alussa oli saanut kannun panoksen astiaansa.
+
+"Vielä, mutta tuo kannu on minun, maksoi mitä maksoi, vaikka sitten..."
+Aatami ei joutanut lopettaa, sillä hän ryhtyi päättävästi huutamaan.
+Mies huusi kuin vihan tiestä, lisäsi aina ennen kuin toinen hyvin ehti
+lupaustaan lopettaakaan. Toiset alkoivat töllistellä pitkään ja
+riemastuivat kiusaa tekemään Aatamille ... lisäsivät aina vaan.
+
+"Hassuksihan on Nietulan Aatami nyt tullut!... Ennen tuiki tarkka mies,
+eikä mikään juomari ja nyt tuolla tavalla hulluttelee."
+
+"Voi helkkari!" naurettiin.
+
+"Näkyy aikovan huutaa tuon kannun vaikka mitä maksaisi!"
+
+Takalan Heikkikin jo innostui peliin, kun toiset pojat häntä alinomaa
+kiusasivat:
+
+"Eipä uskalla huutaa Takalan Heikki ... raittiusmies!"
+
+"Jo uskallat huutaa sinäkin Heikki... Lisää pahuuksissa, Aatamin
+kiusalla!"
+
+Olkoon menneeksi, Heikki ajatteli ... lakkaavat he kiusaamasta...
+
+"Viisi penniä vielä!"
+
+Heikki kavahti omaa ääntänsä ... tuntui rikokselta leikin vuoksikaan
+koko asiaan sekautua. Naapurit katsoivat oudostellen naurussa suin ...
+jokohan lankee Takalan Heikkikin... Mieli mahtaa ikävöidä viinuskia...
+Sellaisia ne ovat ne raittius-miehet!...
+
+"Ensimäinen, toinen ja... No Aatami?" Mitä, eikö Aatami enää
+lisääkään?... Heikin nousi veri päähän ja hän katsahti hätäisesti sinne
+päin, missä Aatami oli. Näki jonkun kumppaneistaan juuri kuiskivan
+jotain Aatamin korvaan. Aatami katsahti Heikkiin, nytkäytti hiukan
+päätänsä ja lähti astumaan väkijoukon taakse. "Ja kolmas kerta!" Pieni
+vasara kopahti vaan hiljaa, mutta Heikki sävähti, kun olisi se ollut
+tykin laukaus. "Kuka sai?"
+
+"Heikki Takala." Muut sen sanoivat, ei Heikki itse.
+
+"No mikä sen
+Heikin ... mene ottamaan viinasi pois!" Toverit nauraa räkättivät
+ilkeästi.
+
+"Tuo nyt kävi niin kuin miehen kädestä!"
+
+Toimitusmies jo kiirehti, käski tulla korjaamaan omansa pois.
+
+"Enkä menekään, mitä sillä teen", sanoi Heikki.
+
+"Maahanko annat kaataa?"
+
+"Pankoon mihin mieli tekee."
+
+"Älä hulluttele! Tuossa tyhjä astia, ota siihen, jos et itse juo, niin
+on tässä muita. Maksaa pitää sinun kuitenkin."
+
+Sillä aikaa jo myötiin toista kannua ja Aatami oli taas huutamassa. Hän
+saikin sen nyt vähemmällä kilpailulla ... ei enää uskallettu
+ylimääräisiin... Tekee pian kepposen, tuo veitikka!...
+
+"No, no, mitta tyhjäksi! Kuka siellä on, joka ei omaansa ota?"
+
+Heikki sieppasi hänelle tarjotun lekun, ikäänkuin vihantiestä ja meni
+ottamaan saaliinsa. Sitten mitattiin Aatamille.
+
+"Puolikolmatta hintaansa se nyt minulle maksaa, tuo viinakannu, tottapa
+nyt saa ryypätä", jutteli Aatami, kun lekkuineen poistui pois pöydän
+luota.
+
+"Niin, oliko sinullakin osaa siihen Rantalahden Mikon viinaan?"
+kysyttiin.
+
+"Olipa hyvinkin."
+
+Aatami koetti maistaa lekkeristään. Nimismies näki sen ja rupesi
+huutamaan riivatusti.
+
+"Ei täällä saa ryypätä!"
+
+"Vai ei saa", ihmetteli Aatami, meni edemmäksi ja rupesi toisten
+kuullen mutisemaan: "Vai ei vieläkään saa pitää omanansa, vaikka
+kahdesti on ostanut. Missähän sitä oikein saa ryypätä?" kysyi hän, niin
+että nimismieskin sen kuuli.
+
+"Kotonasi!" huusi tämä.
+
+Aatami meni ilkkuen erään nurkan taakse. Riemuitsi mielessään muka
+keksimästään juonesta, saada ryypätä muuallakin kuin kotona. Kun,
+nimittäin, pakenee nimismiehen pöydän äärestä pois nurkan taakse
+piiloon, niin laki on täytetty... Tuostapa vasta upeasti sopii toisille
+ylpeillä!...
+
+Mitä? ... siinäkö se olikin se keksintö!... Aatami oikein säikähti, kun
+takapuolille päästyään näki joka nurkassa sellaista kuhinaa.
+Puoliääneen miehet puhelivat, kuiskailivat ja naureskelivat, tupakoivat
+ja viittailivat lekkujen sekä pullojen pohjilla taivasta kohden. Mutta
+ei Aatami kauan antanut itseänsä hämmästyttää, vaan ryhtyi veikeänä
+seuraa pitämään.
+
+Innokkaasti lyötiin siinä korttia kahdessa parvessa.
+
+"Hiiden hupainen lauantai-ilta tästä tuleekin", ihanteli muuan.
+
+"Ja kun saadaan nyt ryypätä oikein vallesmannilta ostettua viinaa!"
+
+"Tuskinpa viitsisi herramme meitä nyt juopumuksesta vaivata, vaikka
+pikkasen niin kun horomessuunkin menisimme."
+
+"Joko vielä, hän meidän rauhassa ryypätä antaa", sanoi Aatami. "Käski
+jo äsken mun kotiini mennä ryyppäämään, kun pihassa aioin hiukan
+maistahtaa."
+
+"Jaa, mutta se onkin sinun kanssasi eri juttua kuin meidän muiden
+kanssa", nauroi Maijan Kaaperi. "Sinä olit jo siinä koplassa, kun tätä
+viinaa tuotiin ja herramme silmissä tulit jo silloin lain hylyksi."
+
+Naurettiin.
+
+"Laittoi se vaan, Rantalahden Mikko, meille hupaisen illan. Olisi
+täällä nyt, niin heti antaisin ryypyn, hyvästä tahdosta", sanottiin.
+
+"Mikko suree kun vaivainen, ensikerran sai sakkoa."
+
+"Surkoon hevonen! Olisi nyt tullut tänne, huutanut kannun itselleen ja
+hukuttanut surunsa sinne."
+
+"Niin, saakuri, ostanut omaa viinaansa! Mutta se on vähän sukkela
+asetus, se!"
+
+"Minäpä huusin omaa viinaani!" kehui Aatami. "Mutta ei se käy niin
+minun närilleni kuin se, että tuota Mikkoa sakotettiin, pitäjään
+rehellisintä."
+
+"Ja mitähän se nyt on sen parempi, että sen viinan täällä vallesmanni
+myy?"
+
+"Etkö ymmärrä? Että useampi mies saa ja että saadaan täällä nyt pitää
+tällainen hupainen lauantai."
+
+"Niin, ja että tulee rahoja herroille!"
+
+"Ja kun me nyt täällä oikein juomme, niin vallesmanni saa meitä monta
+yhdellä kertaa juopumus sak--" Mutta viimeisen puhujan sana jäi
+kurkkuun, kun nimismies tuli pauhaten takapuolille ja hajoitti
+kauppatuttavansa kuin akanat tuuleen.
+
+
+
+
+Lepopäivänä.
+
+
+Oli sunnuntai-aamu. Juhlallisena, majesteetillisena nousi Jumalan
+aurinko elähyttämään, lämmittämään syntistä maailmata. Korkean vaaran
+suojassa, mäen rinteessä seisoo tuo pitäjään kirkko ikäänkuin piilossa
+näiltä kultaisen ruhtinattaren ensimäisiltä aamusyleilyksiltä.
+
+Vaan jo vihdoin se ulettui tuon matalan kellotapulin huipussa olevaan
+kultaiseen ristiin, johon se puhalsi osan hengestään saattaen ristin
+lumoavasti kimaltelemaan ja siten tehden sen ikään kuin vaikutuksensa
+keskipisteeksi tuossa laaksossa.
+
+Se oli niin lumoavan ihana aamu, tuo kirkonkylä niin rauhaisa, niin
+tyyni, ettei itse aurinkokaan ensi silmäyksellä nähnyt muuta kuin
+tyyneyttä, rauhaa ja lepoa. Mikä suloinen, viehättävä näytelmä!
+Aurinkokin siitä riemastui, loi muutaman iloisen kuperkeikan. Taideteos
+näyttää matkan päähän kauniimmalta. Aurinko ei tuota muistanut, vaan
+alkoi ihastuneena kohota korkeammalle, tulla likemmäksi, tarkastaa
+kaikkia pieniä yksityis-seikkoja tuossa viehättävässä kirkonkylässä.
+
+Aurinko hajoitti säteensä lukemattomina silminä, määräyksellä tungeta
+jokaiseen koloon ja rakoon, tuudittaa ja palavasti suudella kaikkia, --
+ihmisiä, eläimiä, kasveja ... elollisia ja elottomia maan päällä, yksin
+maan tomuakin.
+
+Mikä ääretön rakkaus ja hyvän suopaisuus!
+
+Ja säteet hajausivat uskollisina toimittamaan tehtäviänsä.
+
+Suuri joukko lensi kylään, missä elollista olentoa eivät löytäneet
+muuta kuin joukon pikku lintusia, mitkä kotipuissa rakkaasti
+tervehtivät tuttuja ystäviään, sekä karjajoukkoja, jotka tarhoissa
+uneksivat ja odottivat karjapiikain saapumista nännien tyhjentämiseen.
+Useat säteet ryntäsivät lempeällä väkinäisyydellä ihmis-asuntojen
+ikkunoista sisään, löytääksensä noita luomisen ruunuja -- ihmisiä,
+herättääkseen heitä lepopäivän tehtäviin, kiittämään luojaansa joka
+heille niin paljon lahjoistansa jakoi. Harvain sänkyihin löysivät
+säteet tiensä, mutta niihin ne sitten vuodattivatkin palavan kuumia
+suudelmia, ikäänkuin korvatakseen sitä, että niin harvat tulivat
+näkyviin. Muutamat tuosta kovasti palavissaan heräsivät, ähkyivät,
+nousivat katsomaan kelloa ja menivät jälleen jonnekin makuulle ...
+pakoon Auringon lämpimiä hyväilyksiä. Säteet etsivät tyystiin tyhjäksi
+jääneet vuoteet ja lisäsivät paahtamis-voimaansa, ikään kuin
+pakoittaakseen tuolta tyhjäksi jääneiden peittojen alta eläviä ihmisiä
+näkyville tulemaan. Aikansa tuota tehtyään ja nähtyään toivonsa ja
+ponnistuksensa turhaan raukeevan, siirtyivät vähitellen muualle ja
+löysivät kun löysivätkin pakolaisia jostain piilopaikoista ja sen
+lisäksi uusiakin tuttavia. Onnistumisesta kiihtyi säteitten
+innostus ... ne lisäsivät yhä voimaansa ja saivat vähitellen naisväkeä
+nousemaan ylös. Riemullisesti tervehtivät säteet heitä, kun ovista ulos
+pistäysivät ja vapaasti silmäiltäviksi tulivat, punaisissa ja valkeissa
+kesä-puvuissa ... ohjasivat askeleensa ensimäisinä vesikaivolle
+huuhtoaksensa kasvojaan raittiilla vedellä.
+
+"Mikä kaunis Jumalan ilma!" pääsi monesta suusta kohta kun raitis vesi
+oli virutellut silmistä pois unen painavan voiman.
+
+Ne näyttivät niin onnellisilta, niin tyytyväisiltä, nuo tytöt ... ne
+virittelivät kanteloitaan, helkyttelivät niiden kieliä ja lumoavasti
+kajahtelivat raikkaassa aamu-ilmassa heidän luontaisten kanteleittensa
+viehättävät säveleet. Ei huolet heitä painaneet, ei rumain töiden musta
+peikko heidän omiatuntojaan rasittanut ... ne olivat elämän kanssa
+täydessä sopusoinnussa.
+
+Ja Auringon säteet riemuitsivat tuosta, he tiesivät heillänsä
+tänäpäivänä olevan suuren ansion tuon tyytyväisyyden herättämisessä, --
+
+    "Täällä pohjantähden alla
+    on nyt kotomaamme",
+
+kuului eräästä pihasta nuoren tytön laulu. Iloa ja tyytyväisyyttä
+ilmausi laulajan kasvoilla.
+
+"Katso!" kuiskasi riemuissaan, eräälle kumppanilleen, auringon säde,
+joka laulajaa hyväili, "katso miten herttaista olen tänä aamuna saanut
+aikaan."
+
+Ja säde välähteli riemusta ... ei ehtinyt edes silmäystään luoda
+toveriinsa, tuosta ihastuksensa esineestä.
+
+"En jouda", sanoi toinen lyhyesti.
+
+"Mihin tirkistelet sitten?"
+
+"Ohjaa katseesi minun muassani tuonne ruispellon pientarelle, jos
+maltat. Siellä makaa nuorukainen, jota olen jo toista tuntia
+tirkistellyt, saamatta häntä heräämään vaikka lukematoin joukko
+meikäläisiä on, kuten huomaat, jo ryhtynyt minun kanssani samaan
+keinoon."
+
+Uteliaisuus pakoitti säteen jättämään ihastuksensa esineen ja
+seuraamaan toveriansa ruispellon pientarelle.
+
+Raskaasti nukkui siinä nuorukainen. Paksut hikihelmet virtailivat
+kasvoilta ja hän kuorsasi hirveästi. Kärpäset ja sääsket hyörivät
+ahkerasti hänen ympärillään ja kaikkialla, missä vaan paljasta ihoa oli
+näkyvillä, kutittivat minkä jaksoivat. Säteitten voima oli oikein
+polttava. Olipa se aika raskasta unta, kun kaikkea tuota jaksoi sietää!
+
+"Mikä se on tuo kiiltävä esine tuolla hänen päänsä takana pellossa?"
+kysyi joku säde, jonka asema esti häntä täydellisesti siihen näkemästä.
+
+"Se on", vastasi toinen heti, "sellainen astia, josta ihmiset juovat
+silloin, kuin rupeavat kiroilemaan ja menettävät säädyllisen
+käytöksensä."
+
+"Ahah?" kiljasivat säteet melkein yhteen äänen. Tuo tuli siitä, että
+nuori mies alkoi liikkua, kohotti ensin toista kättänsä vaistomaisesti,
+poistaaksensa poskeltansa parmaa, joka siinä mielivaltaisesti melusi ja
+puri. Sitten hän kohotti toisenkin kätensä kasvoja kohden, hieroi
+silmiänsä ja vähän aikaa kompailtuaan kohosi mörähtäen istumaan.
+Raskaalta näytti hänen elämänsä, sillä hän laski raskaan päänsä käsien
+nojaan ja oli hetkisen liikkumattomana siinä asemassa. Vihdoin hän taas
+liikkui, koetti nousta jaloilleen. Uteliaina seurasivat Auringon säteet
+hänen elehtimistään. Huonosti onnistui ylös nousu, sillä pääpuoli
+ruumista painoi niin raskaasti ja hän valahti nenälleen toiselle
+pientareelle.
+
+"S----na!" hän mörähti oikein sydämellisellä rukousäänellä.
+
+Auringon säteet kauhistuivat, vetäysivät varjoon pienen pilviverhon
+taakse, joka onneksi sattui ohi kulkemaan. Kun taasen uskalsivat alas
+katsoa, näkivät ainoastaan nuorukaisen käden joka kallisti tuota
+kiiltävää lasipulloa, josta äsken oli ollut keskustelua. Muuten oli
+mies peittynyt laihon varjoon, piiloon säteitten hyväilyksiltä. Mutta
+niiden uteliaisuus oli rajaton, kun he kuulivat epäselvää mörinää ja
+ähkimistä tuolta varjosta.
+
+Nuori mies kohosi taas seisomaan ojassa ja istahti takaisin äskeiselle
+paikalleen, sekä rupesi tarkastamaan takkiansa, joka kahden puolen oli
+rintapieluksista halki revitty.
+
+Ja säteet loivat häneen läpitunkevia silmäyksiä ... tahtoivat tutkia
+sydäntä ... epäilivät, että äsken kuulivat kokonaan väärin.
+
+Nuori mies kirosi taas takkiansa katsellessa... Säteitten mieli kävi
+raskaaksi, itkuiseksi... Nuori mies pyhkäsi otsaansa ... ei jaksanut
+sietää säteitten kyyneliä, jotka siinä virtana vuosivat hikipisarain
+muodossa. Hän otti taas pullonsa, ryyppäsi siitä, ähkäsi ja heitti
+pois. Laski sitten päänsä käden nojaan ja tuijotti suoraan eteensä.
+
+Säteet tunkivat likemmäksi, tahtoivat lämmittää sydäntä, missä kolkko
+kylmyys näytti vallitsevan. Vaan he eivät tällä kertaa hyvässä
+tarkoituksessaan onnistuneet... Pintaa vaan kuumasi ja rasitti,
+voimatta sydäntä sulattaa.
+
+Raskas huokaus pääsi nuorukaisen rinnasta ja hän jatkoi puhuen:
+
+"Herra Jesus, mitä minä olen tehnyt ... lupaukseni rikkonut... Pitääkö
+mun nyt uudestaan ruveta juomaan?... Mitä sanovat nyt rikoksettomat
+toverini, kun näin kurjasti lankesin?... Kovin tuntuu himoni olevan
+rajaton nyt"... Hän otti pullonsa ja ryyppäsi taas. Heitti sen sitten
+raivokkaasti sivulle ja ärjäsi sanomattomalla vimmalla:
+
+"Vaikka ei suinkaan juomisen kiusausta voi maailmasta hävittää itse
+pää-enkelikään, kun nimismiehetkin huutokaupalla viinaa myyvät!"
+
+Pilvenlonkare souteli taivaan lakea ja sattui Auringon eteen, kuten
+nenäliina, pyhkimään säteitten kyyneliä ja estämään niitä näkemästä
+nuorukaisen kasvavaa vimmaa. Kun pilvi ohitse ehti, oli nuori mies
+kadonnut näkyvistä.
+
+Säteet etsivät kauan turhaan, riensivät sitten kylään. Loivat peläten
+katseen jokaiseen näkyville tulevaan henkilöön, sillä he pelkäsivät
+näkevänsä noita kurjia, epätoivoisia katseita.
+
+Jo oli kylässä liikettä ja elämää. Säteet ihastuivat, ne oikein
+naureskelivat, kun näkivät ihmisiä tyytyväisinä ihailemassa suloista
+aamua. Se oli vielä niin aikaista aamulla, että ainoastaan elämän
+haluiset ihmiset olivat ylös nousseet. Ne joille elämä oli raskasta,
+jotka unen helmoissa tahtoivat virua, unohtaa kaikki, kun oli
+sunnuntaiaamu, laiskain makuupäivä, eivät olleet vielä näkyvissä.
+
+Erittäinkin naisia säteet ihaillen tirkistelivät ja mieluisasti
+katselivat, sillä he olivat virkumpia, eloisampia, soivat säteitten
+esteettömästi hyväellä itseään ... eivät paenneet varjoisiin paikkoihin
+vetelästi loikomaan, kuten miehet.
+
+"Hih, kuinka herttaista!" muutamat riemastuneina huudahtivat.
+
+"Ka, ka tuolla!" huudahti joku. Ja suuri joukko ryntäsi katsomaan
+erääsen ahtaasen, huoneitten välissä olevaan solaan, jonka edessä oli
+ollut vanha, leveä ovi seinänä perunamaata vasten. Tuon oven yli oli
+säde nähnyt miehen pään, josta heti muille ilmoitti. Mies kaatoi oven
+pois edestään, tuli perunapellolle ja antoi siten säteille vapauden
+silmäellä itseään.
+
+Siinä köntisteli Nietulan Aatami ilki elävänä. "Vooi!" huusivat säteet.
+Miehellä oli otsassa haava, josta verta oli kovasti vuotanut ja
+punannut koko naaman. Lakkikin oli mieheltä kateessa.
+
+Hyväsydämiset säteet tahtoivat tungeta nuoleksimaan terveeksi tuota
+haavaa, mutta se kipristeli ja pakotti Aatamin kostealla ruoholla
+painelemaan hellää kohtaa ja estämään säteitten lääkäritointa. Hän
+oihkasi tuskallisesti kun ruohoilla otsaa kosketti.
+
+"Voi riivattua hulluutta!" hän ähkäsi pidätetyllä äänellä. "Mikä
+saikaan minun matkaan tänne eilen?... Olisin pysynyt kotona, niin olisi
+eheä otsa, rahat ja lakki tallessa."
+
+Aatami lähti kävelemään likellä olevaa metsää kohden ja katseli
+vauhkasti ympärilleen, josko häntä kukaan näkisi.
+
+Metsän reunalla oli mökki, jonka likitse Aatamin oli mentävä. Sitä
+tahtoi hän välttää ja kaartaa hiukan kauempaa.
+
+Säteet tahtoivat yhä pakkautua otsaa lääkäröimään. Tahtoivat jotain
+hyvää tehdä tuolle miehelle joka niin kurjalta näytti.
+
+"Ooh helvetti, kun polttaa!" ruikutti Aatami, kumartui taas ottamaan
+maasta kasteisia vereksiä ruohoja, niillä haavaa kostuttaaksensa. Tällä
+kertaa se teki niin hyvää, että hän oikein seisahtui, tuntien suloista
+viihdytystä.
+
+Aatami ei nähnyt, mutta säteet sen kyllä näkivät, kun pikkuinen
+tyttönen juosta lylleröitsi mökiltä päin Aatamia kohden.
+
+"Katso!... Katso!... Katso! voi kaikkiko nyt itkevät?" kuiskailivat
+säteet toisilleen.
+
+"Ui, pikku tyttäremme, kultasemme, miksi itket? Mikä sunkin sydäntäsi
+painaa?" Mutta tyttönen ei kuullut säteitten kuiskutuksia, meni vaan
+epäillen otsaansa painelevan Aatamin luo. Tyttö seisahtui, katseli
+pelokkaasti Aatamia.
+
+"Onko isä teitäkin lyönyt?" hän vihdoin uskalsi kysyä.
+
+Aatami pelästyi kovasti, kun lapsen äänen kuuli. Ei hän sitä ennen
+tiennyt tämän läsnä olostakaan.
+
+"Hääh?" hän kysyi vaistomaisesti, -- vaikka oikeastaan kyllä kuuli mitä
+kysyttiin.
+
+"Mun isänikö teitäkin on lyönyt?... Vooi, voi herra, kun on kasvonne
+verissä!"
+
+Aatami katsoa tuijotti lasta, joka surkutellen, silmät sirrissä hänen
+veristä naamaansa tirkisteli.
+
+"Kuka se on sinun isäsi?"
+
+"Se on se Antti."
+
+"Mikä Antti?"
+
+"Se Leenan Antti."
+
+Aatami alkoi nyt muistaa niin kuin hämärää untansa, että se olikin
+juuri Leenan Antti, jonka kanssa hän oli tekemisessä ollut.
+
+"No ketä se isäsi on sitten muita lyönyt?"
+
+"Äitiä se löi yöllä kun kotia tuli." Lapsi rupesi itkua hynkkäämään.
+"Se oli saanut viinaa eilen avisoonissa ... ja minuakin aikoi lyödä,
+mutta kun ei äiti antanut."
+
+"Tyttö hoi?... Mitä sinä siellä ... tule heti pois!" huusi nyt äiti
+mökin ovelta ja tyttö lähti juoksemaan sinne. Aatami lähti kiirehtimään
+metsään itsekseen mutisten:
+
+"Se ... se oli ihan varmaan joka minuakin löi... Mutta ... mutta
+muistelen antaneeni itsekin sille."
+
+"Oi, oi, kuinka surkeata!" huokasivat säteet, kun monien turhain
+ponnistusten perästä heittäysivät seuraamasta Aatamia, joka katosi
+puiden varjoon metsässä. -- Joukko säteitä oli koko aamun tirkistellyt
+Leenan Antin mökkiin, nähneet siellä riitaa, toraa ja miten Antti
+kuritti vaimoansa. Surkeata oli tuo ollut nähdä ja pikku tyttösen itku
+oikein sydäntä särkevää kuulla. Mutta nyt rötkötti Antti seljällään
+vuoteella ja röhisi kuin sika, niin, ettei vaimo ja tyttö ilenneet
+tuvassa olla, vaan pakenivat ulos.
+
+"Katsokaa äiti, kuinka korea tämä Auringon kukka, katsokaa!" huusi
+tyttö, riemullisesti hyörien pienen, kivien välissä olevan
+kukkapenkerensä luona.
+
+"Kaunis on", sanoi äiti, mutta loi ainoastaan syrjäisen silmäyksen
+kukkaan. Murheellisen näköisenä pesi vaan puukuppeja saavissa tuvan
+seinustalla.
+
+"Ja katsokaa tätäkin, tätä punaista ruusua, äiti! Saanko äiti ottaa
+siitä yhden rintaani kun kirkkoon mennään ... saanko äiti?"
+
+Säteet riemuitsivat.
+
+"Ota kultaseni, ota vaan!" he kuiskailivat ja leikkivät lemmittynsä
+kasvoilla pusertaen hänen otsastaan helppoa hikeä.
+
+"Emme pääse, lapsi-parkani, kirkkoon tänäpäivänä... Jos isäsi heräisi
+sillä aikaa niin..."
+
+"Menkää vaan! ... menkää vaan! ... me tulemme liittoon ... liittoon ...
+nukutamme äijää tuolla sängyssä ettei ennen iltaa herää ... ei
+herää!" ... säteet koettivat huutaa ja kuiskaella. Kokosivat itsensä
+yhä lukuisammissa joukoissa paahtamaan Anttia, väsyttämään ja
+rasittamaan ettei heräisi ennen iltaa.
+
+Mutta ei äiti eikä tyttö ymmärtäneet säteitten kuiskailua, tytönki
+mieli vaan itkuiseksi kääntyi ja pikkuiset aivonsa saivat koko
+kirkonajan työskenellä elämän varjopuolia harkiten.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Paljon on kirkossa väkeä. Sinne tahtovat säteetkin tirkistellä:
+siellähän tapaa iloisia, tyytyväisiä ihmisiä, siellähän lepoa ja
+rauhaa... On niin hauska sinne tirkistellä!
+
+Hartaasti saarnaa pappi, neuvoo ainoata, oikeata autuuden tietä. Säteet
+nuoleksivat ihmisten kasvoja ja saavat matkaan raskasta kuorsausta.
+Miesten ja naisten päät huojuvat alaspäin, silmät ja suu ovat ummessa
+ja nenän kautta käy raskas hengitys, ikään kuin se valppaana vartiana
+tällä hetkellä tahtoisi toimittaa kuulo-aistin virkaa, joka rauhassa
+uneksii ja virkavapautta nauttii. Säännöllisesti huojuu useain
+ylä-ruumis pappia kohden ikään kuin yhtä mittaisesti kumarrellen ja
+vakuuttaen: "Niin se on, niin se on, herra Pastori!"
+
+Toiset taas valvovat uskollisesti, eivät uhallakaan laske unta
+silmiinsä ... antavat niiden vaan vaellella ympäri kirkkoa ihmisestä
+ihmiseen, alttaritauluun, kynttiläruunuihin ja joskus pappiin.
+Katoovaiset aistit tosin tahtovat vietteliäin neuvosta juonitella,
+mutta niitä vastaan on uskollisina apukeinoina inkivääriä, lakeristaa
+ja sokeria, sotimassa viekoituksia vastaan.
+
+Säteet syleilivät kaikkia, nukkuvia ja valvovia, mutta eivät saa selkoa
+kenenkään sydämen tunteista. He koettavat herättää nukkuvia ja nukuttaa
+valvovia... Näköala on vaihteleva, mutta samalla niin yksitoikkonen ...
+he tahtovat nähdä jotain toimintaa. Tosin silloin tällöin joku parvi
+nuorisoa saapastaa kovalla kolinalla pois kirkosta ja saavat toisia
+paitansa kääntelemään ja heitä tirkistelemään ja siellä säteetkin
+uteliaina heti kintereillä seuraavat, mutta saavat niin lyhyeltä
+katsella heitä, sillä ne pakenevat näkyvistä kirkon seinämille. Mutta
+jo vihdoin yksi joukko löytää tiensä saarnatuoliin ja tapaavat siellä
+papin...
+
+"Kas siinä on elämää ja tointa!" Säteet jäävät katsomaan ja kuulemaan.
+
+Ja pappi silmäilee ympäri kirkkoa, näkee noita valvovia sanankuulioita,
+jos nukkuviakin. "Kas noissa on rakkautta sanaan, ne ahmivat sieluunsa
+autuuden sanaa!" hän ajattelee, päättää siitä mitä silmäin edessä on.
+Hän tahtoo tehdä tehtävänsä uskollisesti, ravita noita valveilla olevia
+sieluja. Jo heittää tekstinkin sikseen, koska ei siinä hänen mielestään
+niin syvä viisaus piile, kuin muutamissa valituissa kohdissa, jotka
+sattumalta mieleen johtuivat.
+
+"Älkäät olko niin kuin fariseukset", hän sanoo ja johtuu siitä
+kehoittamaan seurata publikaanin esimerkkiä.
+
+Valveilla olevat katsahtelevat nuokkuviin kanssaihmisiinsä, huokailevat
+hurskaasti ja ajatusten läpi juoksee: "Nuokin raukat, kotiin mentyänsä
+luulevat palvelleensa Jumalaa..."
+
+"Peratkaat ensin pois malka omasta silmästänne ja katsokaa sitten, jos
+on raiska teidän veljenne silmässä," sanoo pappi taas. Mutta suurimman
+osan valveilla olevain huomio on äskeisen huomautuksen johdosta
+kiintyneenä aprikoimaan makaavain kanssa-ihmistensä sielun tilaa.
+
+Suuri joukko nuoria miehiä, jotka yhdessä penkissä olivat maanneet
+vastaavan penkin selkänojaa vasten, rupesivat heräilemään, hieroivat
+silmiänsä ja kopuuttivat sitten, ankarasti saappaillaan paukuttaen,
+ulos ja onnistuivat saamaan hetkeksi kaiken huomion papista vedetyksi
+itseensä.
+
+Säteet ulkona tungeskelivat voimakkaasti, tahtoivat läpi katsoa tuon
+valkoiseksi kalkitun kivimuurin. Ja nuoret miehet, jotka kirkosta
+tulivat, seisahtuivat siihen porrasviereen.
+
+"Ketä ovat nuo?" säteet siellä yläilmoissa kuiskaelivat. "Näyttävät
+reippailta nuorukaisilta ja kuitenkin niin väsyneiltä ja uneliailta."
+
+"Mihin mentäisiin?" kysyy muuan nuorukainen toisilta.
+
+"Tuonne ruis-vainioon."
+
+Sinnepäin lähdettiinkin.
+
+"Seurataan, seurataan!" ja säteet seurasivat uteliaina lakin läpi
+päänlakea polttaen.
+
+"Oli se aika rymäkkää se ryyppääminen viime yönä," rupesi joku
+sanomaan.
+
+"Niin! Ja Takalan Heikin raittius meni oikein mustaan männikköön."
+
+Nuorukaiset nauroivat niin riemullisesti kun olisi jokainen muistellut
+kultaansa.
+
+"Kuuluu ruispellossa maanneen yönsä, se Heikki ja heti kun on kotiinsa
+tullut, on lähtenyt ajolle pitäjäälle," sanoi taas joku, kun
+naurun-katkatus oli vähän laannut.
+
+Säteet olivat kuulleet.
+
+"Vai se, vai se se olikin, Takalan Heikki! Jaa ... jaa ... jaa..." he
+keskenänsä kummastelivat nyökyttelivät surullisesti siroja kultaisia
+päitänsä.
+
+"Vai on lähtenyt vielä ajolle," ihmettelivät toiset pojat.
+
+"Saiskohan vielä jostain viinaa?" kyseli joku. Toinen tiesi että muuan
+salakapakoitsia oli eilen hyötynyt osalleen kaksi kannua, ja arveli,
+ettei tuo ollut vielä kaikkea myönyt.
+
+"Mennään ja pelataan yksi kannu." Hän, joka ehdotuksen teki, näytti
+taskustaan korttipakkaa. Toiset suostuivat ilomielin. Lähdettiin
+juoksujalassa ruisvainioon ... ei enää väsymys painanut.
+
+Muutamia pieniä ukonpilviä kohosi taivaanrannalle liitelemään.
+
+"Tulee sade," sanoi joku nuorukaisista.
+
+"Niin, niin," huokailivat säteet, "ei se olekaan vaan sadetta, paljasta
+sadetta, ... ne ovat meidän kyyneliämme, jotka kohta alkavat vuotaa,
+jos te ette mene kotiin ja heitä rumaa aikomustanne."
+
+Säteet hätäilivät, pyyhkivät silmiään noilla pienillä pilvysillä.
+
+Mutta pojat olivat jo alottaneet pelinsä, ehtiäkseen loppuun ennen
+sadetta.
+
+"Voi kun on pahaa, voi kun on pahaa! ei tätä huvita katsella!" Säteet
+peittivät silmänsä isommalla pilviverholla ja itkivät siellä takana.
+
+Ainoastaan kirkolle, tuonne vaaran kupeelle, saattoivat vielä muutamat
+katsella. Kaukaa kuului sinnekin jo ukkosen jylinää ... nukkuvat
+heräsivät toinen toisensa jälkeen.
+
+"Peratkaat, peratkaat pois itsestänne se vanha hapatuksen taikina!"
+kehoittaa pappi innokkaasti saarnansa lopussa.
+
+Ne, jotka inkiväärillä olivat keinotekoista valppautta hankkineet,
+katsahtelivat surullisesti noiden kurjain päälle, jotka hämillään
+syntisistä silmistään unta pois hieroivat.
+
+"Noissa on vielä kokonaan koskemattomana se vanha hapatuksen taikina,
+oo herra!" Ja he, nuo valvojat, katsovat uskollisesti pappiin, tahtovat
+kohottaa ruumistaan pitemmäksi, että pastori paremmin heitä huomaisi,
+havaitsisi että he valvovat ... ovat valvoneet koko saarnan ajan, lähes
+kaksi tuntia.
+
+Jo ehtii pappi rukouksiin, kehoittaa kuulijoitansa hartaasti kiittämään
+Jumalaa siitä, että Hän on antanut Armonsa Auringon tänäkin päivänä
+loistaa ja suonut heidän yhdessä tämän siunatun hartaus-hetken viettää.
+Siinä innostui hän vielä kuvaamaan onnea, joka oli suonut, kaikki
+tässä, läsnä olevaiset, syntyä ja kasvaa kristillisessä yhteiskunnassa
+missä kristillinen esivalta kaikkia suojelee ulkonaista maallista
+väkivaltaa vastaan ja missä Jumalan Armo sana on jokaisen kotona
+painetuissa kirjoissa löyttävänä ja saatavana. Sitten hän vielä vertasi
+tätä tilaa pakana-raukkain kurjaan kohtaloon.
+
+Sitten seurasi pitkät kuulutusten lukemiset. Jo liikkui ilmassa
+muutamia äkkinäisiä, vinheitä tuulen puuskauksia, jotka päristivät
+kovasti kirkon ikkunoita, joita säteitten lukematon lauma äsken niin
+lämpimästi suuteli. Säteet ovat nyt vetäytyneet piiloon, ainoastaan
+silloin tällöin lurkauttavat vaippansa takaa, mutta vetävät sen taasen
+eteensä. Hienohelmaisia salamoita leimahtelee ja niitä seuraa aina
+kumea jyräkkä pilvissä. Ihmiset eivät ehdi odottaa kuulutusten loppua,
+vaan kiirehtivät kirkosta, ehtiäksensä kotiin, ennen sateen tuloa.
+
+Mutta mikä se on, joka saa heitä pidättymään? Tuohon maantielle
+kirkkoaidan viereen heitä kokoontuu ja kamala kuiske käy suusta suuhun.
+
+"Mitä on tapahtunut?" kysyy pastori, kun paiskaa kättä Nimismiehelle,
+tuossa kärryillä, missä tämä istuu, vieressään Takalan Heikki --
+käsiraudoissa.
+
+"Murhan teki, tämä, tuolla..." virkkoi nimismies kumealla äänellä ja
+viittasi päällään taaksepäin, johonkin kylään.
+
+Naiset ympärillä siunailivat ja itkivät ... kyseltiin ja vastattiin.
+
+"Juovuksissa olivat?" kysyi pappi vielä, kun oli jo saanut muutamia
+muita selvityksiä.
+
+Heikki istui, pää alaspäin painettuna, ja kun joskus kasvojansa
+kohotti, näkyi, että ne olivat kuin ruumiin kasvot, jäykät, elottomat.
+
+"Raittius-seurassa olit sinäkin?" kysyi pastori surullisella äänellä.
+
+"Voi raukka, sellaisia löyhiä ne ovat ihmiselliset lupaukset ja
+liitot."
+
+Heikki oli jo tuossa kuullut paljon nuhteita, mutta tuo näytti erittäin
+koskevan. Hän kohotti kasvonsa ja loi nimismieheen kuuman silmäyksen.
+
+"Te möitte minulle viinaa", hän katkerasti virkkoi. "Jos en siellä
+huutokaupassa olisi joutunut kiusaukseen, en ikänä enää olisi
+kaupungista viinaa tuonut... Mutta minua kiusattiin ... olin heikko
+kestämään..."
+
+Nimismies vaaleni hiukan ja näytti aikovan vastata ankarasti, mutta se
+keskeytyi, kun Heikin äiti tuli väkijoukon läpi, valittaen ja huutaen.
+
+"Herra Jesus, mun omaa lastani!" Harmaahapsisen äidin kädet lensivät
+ensin taidottomasti käsirautoihin ikään kuin koettelemaan, josko vanhat
+silmät totta puhuvat. Ja kun käsin tunsi todellisuuden, luikui hän
+siitä voimattomana polvilleen maahan ... ristitetyt kädet kohosivat
+itsestään taivasta kohden ja rinnasta tunki surkea ... surkea,
+kivisenkin sydämen pohjukkaa täristävä valitushuuto. Kädet valahtivat
+voimattomina keisin reunalle ja jäivät ikäänkuin nimismiestä
+viittaamaan, samalla kuin äiti epätoivon kamalan katseen häneen loi ja
+vaipuvalla äänellä valitti:
+
+"Miksi, miksi, Jesuksen tähden, myitte viinaa Heikilleni?"
+
+Nimismies vavahti.
+
+"Tein velvollisuuteni lain palveliana", hän änkytti.
+
+"Lain ... lain..." kertasi äiti pariin kertaan, varmaan itsekin
+käsittämättä miksi hän niin teki. Polvillaan hän hieroi maassa ...
+hapuili käsillään, ikään kuin hukkuva, mihin vaan sai, mutta laski aina
+irti ... hapuili toiseen kohti... Vähäinenkin pidätys lisäsi hirveätä
+tuskaa. Hänen valituksensa oli yhtämittaista tuskallista hälinää.
+
+"Äiti!" Kaikkein kauhistuneet katseet kääntyivät äidistä poikaan, joka
+katkerasti itkien kurotti raudoitettuja käsiänsä äitiä kohden, kuten
+lapsi ainakin, joka hädässään äidin syliin turvaa.
+
+"Äiti!"
+
+Ei voinut Heikki syleillä ... ruunun rautakourat puristivat käsiä...
+Mutta jo tajusi äiti ... hän syleili suuteli ... hän nuoleksi lapsensa
+poskia.
+
+Ääneensä itki kirkkoväki, ei kukaan kysellyt mitään, sydämet vaan
+puhuivat ja saarnasivat.
+
+Taas pilkistivät Auringon säteet pilvien lomasta silmänräpäyksen. Mutta
+ne eivät voineet tuota näkyä katsella, vaan vetäytyivät surkeasti
+valittaen kotiinsa. Nyt kuului valitus ihmisillekin. Ensin leimahti
+salama, ikään kuin hätäytynyt Auringon säde joka toisten joukosta oli
+eksynyt yksikseen maan päälle liitelemään. Sitte hyrähti pilvien takana
+itku entistä kamalammin. Jo nyt pettivät nuo vaipat ja verhotkin, jotka
+tähän saakka olivat näyttäneet pidättävän kyyneltulvaa: ne vuosivat
+maahan paksuina, raskaina pisaroina.
+
+
+
+
+
+
+II.
+
+
+
+
+RIKKAAMPI KUIN VAUHKOSEN EMÄNTÄ.
+
+
+Ylpeäksi luonnostaan sanoivat ihmiset Vauhkosen pulskeata emäntää, ja
+taisipa olla syytäkin. Mutta ei häntä siitä erikoisen paljon moitittu,
+miellyttävä ja sievä kun oli näöltään, vaikka jo vähän yli keski-iän.
+Siitä syystä ehkä ajattelivat hyvät ihmiset pienen ylpeilemisen
+kuuluvan hänen etuoikeuksiinsa. Kun on hyvännäköinen, niin annetaan
+niin paljon anteeksi.
+
+Herra tiesi, mistä syystä, mutta totta se vain on, että Vauhkosen
+emännän ei ollut tarvinnut kinkerillä lukea moneen herran vuoteen.
+Helpoksi olikin ruvennut vanha pappi, useille isännille ja emännille
+vain ystävällisesti päällään noikkasi, kun nämä lukemaan tarjousivat.
+Tiesihän pappi sen: lukevat ne muutenkin! Mökkiläisten on toista; kun
+suuret lapsikakarajoukot ovat vastuksina, niin taitavat lukemisen
+jättää huolettomuuteen, jollei heitä muistuttele! Niin oli kinkeri
+muodostunut sellaiseksi, että mökkiläiset luetettiin järjestään, mutta
+talokkaita valikoiden; niissäkin oli, näet, toisenlaisia ja
+toisenlaisia.
+
+Ja emännät, jotka lukemasta vapautettiin, tekivät papistolle juustoja
+oikein rasvamaidosta. Ollaanhan ihmisiksi kahden puolen!
+
+Mutta sitten tuli papille apulainen, Mikkonen oli hänen nimensä.
+Pitäjäläiset sanoivat, että kovinhan se on nuori, aivan poika vielä.
+Hän ehtikin juuri kinkerin ajaksi. Ihmiset rupesivat kyselemään
+toisiltansa, onkohan uusi pappi kova lukemista tiukkaamaan. Ei häntä
+yleensä kovaksi sanottu, luettamattakin kuului jättävän joitakuita,
+niinkuin ennenkin, erittäinkin niitä, joilla on hyvänlaiset lukumerkit.
+
+Mutta oikein rauhaan ei Vauhkosen emäntä päässyt näillä
+vakuutuksilla. "Hyvät lukumerkit kun on", sanottiin, "niin päästää
+lukemattakin." Kukapa sen tietää, mitä ne papit ovat sotkeneet sinne
+kirkonkirjoihin ... ei ole tainnut merkkienpanoon juustot auttaa...
+
+"Kuules, Antti", sanoi Vauhkosen emäntä miehelleen eräänä päivänä,
+"oletko huomannut, kun pastori iltasilla kävelee tuossa maantiellä?"
+
+"Olen minä."
+
+"Meidän kartanoa se usein katselee, oletko havainnut?"
+
+"Taitaahan tuo katsella."
+
+"Mutta ei hän tunne meitä, sinua ja minua."
+
+"Joskopa ei tuntisikaan." Antti oli vähän väsyksissä eikä juuri
+välittänyt sellaisista asioista. Aikaa vain haaskautuu, kun pitää
+herrain kanssa kamarissa istuskella...
+
+Mutta emännällä oli omat ajatuksensa asiasta; hän selvittikin ne
+Antille melkein vihoissaan. Ymmärrätkö, mies, että kun kinkeri tulee,
+niin mitenkä se pastori tietää, mistä me ollaan! Kyllähän Antti sen
+sitten jo ymmärsi, sillä lukeminen ei suinkaan ollut hänen vahvoja
+puoliansa. "Noo, saisipa tuon nyt käskeä taloonkin", sanoi, näyttäen
+välinpitämättömältä, vaikka jo alkoi pitää hänkin asiaa erittäin
+tärkeänä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä käveli nuori apulaispappi Mikkonen maantiellä juuri
+Vauhkosen kartanon edustalla. Mieltä painoi raskaasti velkataakka, joka
+kouluaikana oli kasvanut melkoisen painavaksi ja josta juuri äsken oli
+saanut ikävän muistutuksen; oli nimittäin eräältä velkojalta tullut
+kirje, jossa tämä aivan yksinkertaisesti arveli, että sopisi kait sitä
+nyt jo maksaa, kun oli virkaan päässyt.
+
+Se harmitti ja suututti Mikkosta. Eikö tuo hyvä ihminen ymmärrä, ettei
+apulaisen palkka kauas riitä!
+
+Hänen mielestänsä oli maailmanjärjestys jotenkin kiusallinen:
+kaikenlaisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään henkisiä varoja, niillä
+on rahoja; joilla taas on henkisiä aarteita, heillä usein on toinen
+tasku tyhjä eikä toisessa mitään.
+
+Tilanne rupesi taas tuntumaan tukalalta ja ajatukset uhkasivat ryöstää
+koko elämänonnen... Huh! Rahamiehet ovat vielä olevinaan muutenkin kuin
+parempia ihmisiä, muutamat...
+
+"Tuossakin elää varmaan yksi rahanpalvelija."
+
+Hän katseli Vauhkosen rakennuksia. Olikin niissä katselemista!
+
+Siihen Mikkosen lähettyville maantielle ilmestyi ukko, Vauhkosen Antti
+itse, kumarrellen ja lakkia nostellen.
+
+"Hyvää päivää."
+
+"Jumal' antakoon", murahti Mikkonen ja katseli syrjittäin vihaisesti
+Vauhkosta.
+
+"Mihinkäs maisteri nyt on menossa? Vaikka ei minun, tuota, mitään tule,
+mutta kysynhän, kun sattuu."
+
+Mikkonen ilmoitti, ettei hän juuri minnekään ole varsinaisesti menossa.
+Niin saatiin kiinni puheen päästä, ja Vauhkonen rupesi tupaan
+haastelemaan:
+
+"Eikö maisterilla nyt olisi aikaa tupaan käydä piiputtelemaan? Meidän
+on oltu kirkkoherrankin kanssa aina hyviä tuttuja, tuota... Tehkää nyt
+niin hyvin."
+
+Ja Mikkonen tekikin niin hyvin, lähti kuin lähtikin tupaan... Saapihan
+tuonne mennä.
+
+Vauhkonen ihastui, kun maisteri vähin kehoittamisin lähti, tuli yhä
+puheliaammaksi ja rupesi selvittelemään taloudellisia asioitaan.
+
+"Tuon tallin tekaisin viime talvena, kun vanha rupesi jo niin huonoksi
+käymään. Meillä on neljä hevosta ja tämän keväinen varsa viidentenä.
+Onko pastori nähnyt meidän hevosia?"
+
+Ei pastori sanonut nähneensä.
+
+"Kyllä ne juuri tuntee meidän hevoset, tuota." Vauhkonen naurahti
+hyvillään. "Ne ovat vähän niinkuin ruuan ääressä olleita. Eikö pastori
+käy katsomaan varsaa, se on tallissa ja emä."
+
+"Mennäänpä vaan", lupasi pastori.
+
+Vauhkonen aukaisi tallin oven ja astui sinne perälle, missä varsa
+karsinassa emänsä lähellä oleili. Hän rupesi siinä varsaa hyväilemään.
+Tamma alkoi kadehtia, kurotti kaulan pitkälle, siirotti korviaan ja
+ratkesi ääntelemään.
+
+"Katsokaas, kun se kadehtii tuo tamma."
+
+"Korea varsa", kehui pappi.
+
+"On se, ja sitten niin iso. Tästä samasta tammasta meillä on jo kaksi
+täysikasvuista hevosta. Se on hyvä tamma ja tekee hyviä varsoja, olipa
+ori melkein vaikka minkälainen hyvänsä."
+
+"Hm, vai on niin hyvä."
+
+"On se, vaikka kyllähän sitä nyt on aina koetettu katsoa, että orikin
+on hyvänlainen, mutta sittenkin. Tämä varsa on ruunun oritta, joka on
+Leppälän patruunalla; se on juoksurin sukua." Kertoessaan jätti
+Vauhkonen varsan siihen, meni tamman parteen ja rupesi sitä
+taputtelemaan.
+
+"Katsokaas, kun tällä on vankka kaula vielä, vaikka on jo toisella
+kymmenellä ja vaikka on tamma; se on niin kuin oriilla."
+
+Jopa täytyi papin ruveta kehumaan tammaa. Vauhkonen kävi hyville
+mielin:
+
+"Kylläpä pastori tuntuu ymmärtävän hevosasioita."
+
+"Ainahan sitä nyt vähin."
+
+"Niin, niin. Vaan niitä on herrasmiehiä, jotka eivät ymmärrä hevosista
+niin mitään. Mutta meidän maamiesten täytyy ymmärtää, meille on hevonen
+kuin toinen käsi. -- Älkää nyt, pastori, lähtekö, mennään tupaan."
+
+Emäntä oli kamaria puhdistellut ja tuli naureskellen tervehtimään
+pastoria, kun kuuli tupaan tultavan.
+
+Kun kamarissa oli saatu paperossit kuntoon, rupesi juttu taas käymään.
+
+"Mitäs pastori pitää meidän pitäjäästä?"
+
+Pastori ei osannut siihen sanoa juuri sitä ei tätä, vähän aikaa kun
+vasta oli pitäjäässä ollut. Noin ylimalkaan hän sentään sanoi pitävänsä
+pitäjäläisistä.
+
+"Tämä on varakasta pitäjästä," tuumi taas isäntä.
+
+"Varakastapa taitaa olla, kylläpä se siltä näyttääkin."
+
+"Varakasta se on, mutta kyllä niitä on köyhiäkin. Sekalainen on
+seurakunta. -- Häh, mitä sanot emäntä?"
+
+"Minä kysyn vaan, että tapasiko se Putilainen sinua?"
+
+"Niin, tapasi hän kyllä."
+
+"Mitä sinä sanoit hänelle?"
+
+"Sanoin, että koettakoon nyt jollain keinoin hankkia edes inträssin."
+
+"Mitä sinä sillä lailla menet lupaamaan!" huusi emäntä kiivaasti ja
+tuli kamarin ovelle. "Kehuvat ihmiset, että hän on menevää kalua, menee
+sinne koko retules."
+
+"Noo, älähän nyt," rupesi isäntä suhittelemaan ja katsahteli, mitä
+pastori tästä mahtanee ajatella. Emäntä kääntyi mutisten tupaan ja
+katsahti hänkin pastoriin, jotta ymmärtäneekö edes, ettei se, josta
+puhutaan, ole tässä ainoa saatava meillä?
+
+Isäntä rupesi pastorille selvittämään juttua.
+
+"Se on vaan," hän sanoi, "yksi köyhä talollinen metsäkylässä, jolta
+meillä on vähän saatavaa."
+
+Puhuessaan meni hän piirongin luo ja otti sieltä laatikosta muiden
+paperein joukosta yhden, jonka kanssa tuli pastorin tykö tyytyväisesti
+hymyillen.
+
+"Kas tässä on hänen velkakirjansa, se pitäisi tekemän vähän ylitse
+viisisataa markkaa. Mutta kun ei ole moneen vuoteen maksanut
+korkojakaan. Minä olen ajatellut, että eikö sitä pitäisi panna
+hakemukseen?" Hän lausui tämän ikään kuin papilta kysyäkseen neuvoja,
+ja jätti paperin hänen käteensä. Mikkonen kysyi ihmeissään isännältä:
+
+"Niin, mitä tahdotte minun tekemään tämän paperin kanssa?"
+
+"Minä vaan ajattelin, että jos pastori olisi viitsinyt katsoa paljonko
+se on korkoa kasvanut?"
+
+Papin täytyi ruveta laskemaan. Koko sen ajan keinutteli isäntä itseään
+tyytyväisenä keinutuolissa. Kun pappi oli saanut lasketuksi, ilmoitti
+hän tuloksen.
+
+"Jaa", sanoi isäntä, "kyllä minäkin olen ajatellut, että niille
+paikoille se on." Hän otti paperin, vei sen kaappiin ja toi sieltä koko
+tukon muita samallaisia.
+
+"Mitähän tuon korko mahtaisi tehdä?" hän aivan jokapäiväisiä ajatellen
+kysyi ja asetti yhden paperin papin eteen.
+
+Mikkosen posket punottuivat ja hän nousi tuskastuneena ylös.
+
+"Antakaa anteeksi", hän siivosti sanoi, "mutta minä en nyt jouda,
+minulla on vähän kiire."
+
+"No, no, älkää nyt, antaa vaan olla, tuota... Mutta odottakaahan nyt,
+emäntä tuo kahvia", isäntä hätäillen puheli, otti paperinsa pöydältä ja
+rupesi itse niitä soututuolissa katselemaan.
+
+"Minä vaan ajattelin", hän jatkoi, "jos pastori tahtoisi eli joutaisi
+niitä laskea. -- Emäntä! eikö se kahvi jo ole valmista?"
+
+Emäntä ilmoitti kohta tuovansa.
+
+"Mistä pitäjäästä pastori onkaan kotoisin?" kysyi isäntä taas.
+
+Tämä mainitsi sen.
+
+"Vai niin. Minä olen kuullut, että olette talonpoikaisista vanhemmista,
+vai oletteko?"
+
+"Olen. Isäni on räätäli."
+
+Se vasta ihmetytti isäntää.
+
+"Vai räätäli! No onkos hän ollut niin varakas, että on jaksanut
+poikansa kouluttaa papiksi asti?"
+
+Mikkonen ei tiennyt oikein, mitä tuohon pitäisi vastata. Sanoihan
+kuitenkin: "Eihän isälläni mitään varoja ole ollut, köyhä mies hän on."
+
+"Vai niin. No sitten on varmaan joku auttanut erittäin." Vauhkonen
+katseli osanottavaisena Mikkosta. Mies parka, kun olet köyhä!
+
+Emäntä toi juuri kahvia ja antoi siten pastorille tilaisuuden jättää
+vastaamatta.
+
+"Pastori tekee nyt niin hyvin..."
+
+Isäntä odotti yhä vastausta, mutta pastori vaan joi kahvia.
+
+"Mihinkä asti nyt on ehditty pitämään kinkeriä?" alkoi emäntä kysellä
+jotain puhetta matkaan saadakseen. Pastori ilmoitti sen ja tuli muuten
+vilkkaammaksikin emännän läsnä ollessa ... osoitti hänelle oikein
+säädyllistä kohteliaisuutta.
+
+"Pelkääkö emäntä kinkeriä?" hän nauraen kysyi. Emäntä vähän
+hämmästyi... Onkohan mahtanut katsoa lukumerkkeihini?
+
+"Naisväki täällä näyttää yleensä kovin pelkäävän kinkerilukua", nauroi
+pastori ja jatkoi sitten: "En minä lueta paljoa."
+
+Emäntäkin jo sai itsensä jotain sanomaan:
+
+"Pelätähän sitä saakin kun..." Emäntä nauroi heleästi ja katsoi
+luottavaisesti pappiin, "kun ei näin ijällisenä tule enään niin
+ahkeraan ulkolukua luettua."
+
+Pappi nauroi hyväntahtoisesti.
+
+"Älkäähän nyt emäntä kovin peljätkö, en minä tahdo olla vaativainen."
+
+Juttu emännän kanssa rupesi käymään keveäksi ja pastoriakin jo oikein
+huvitti. Mutta sitten emäntä yht'äkkiä kesken kaiken sanoi isännälle:
+
+"Kuule isäntä, anna nyt pastori laskee paljonko sen Tuomaan velka on
+korkoa kasvanut."
+
+Pappi pelästyi ja rupesi itseänsä nuhtelemaan: miksi rupesinkaan raukka
+näin kauan oleilemaan! Mutta uskoikos tuota, että akkakin rupeaa
+kirotulla koron laskemisella hätyyttämään...
+
+Hän nousi ylös ja rupesi mongertamaan kiireestä ja kauan viipymisestä.
+"Ai, ai, kello on jo kohta seitsemän!" Sen ohessa isäntä melkein
+surullisella äänellä kertoi emännälle, että hän kyllä oli jo asiasta
+puhunut pastorille, mutta kun tällä oli niin kova kiire. Pastori meni
+jo ovessa, kun emäntä vasta tuli tolkulle asiasta.
+
+"No istukaahan nyt herra pastori!" hän rupesi huutamaan. "Ei nyt pidä
+talolle sitä häpeätä tehdäkään, että yhdeltä kahvikupilta lähteä.
+Tehkää nyt niin hyvin ja istukaa, minä tuon toisen." Emäntä lähti
+liikkeelle ja sai väkipakolla pastorin istumaan vielä ja toista
+kahvikuppia odottamaan.
+
+Isäntää oli äsken jo melkein unettanut, kun ei pastorin ja emännän
+keskustelut yhtään huvittaneet. Mutta tuossa tohakassa hänkin virkosi
+ikihyväksi.
+
+"Pian nyt tulee taas käräjätkin", hän alkoi pastorille kertoa.
+
+"Vai niin."
+
+"Ei suinkaan pastorilla ole käräjä-asioita, vai kuinka?"
+
+Eipä ollut.
+
+"Minä olen sinne haastattanut tuolta Kuraaselasta yhden miehen. Minun
+on häneltä saatavaa toista sataa markkaa, eikä maksa ollenkaan."
+
+Emäntä tuli juuri sisään ja kuuli viime sanat.
+
+"Niin, siltäkö Kuraaselan mieheltä?" hän kysyi. "Se on kanssa yksi
+muutama... Pastori ei usko minkälaisia lurjuksia ne ihmiset ovat
+osalta. Kun ne saavat velaksi, niin maksusta ei välitetä, ei niin
+mitään." Hän katsoi kärsivän tavalla pappiin, odottaen sieltä hiukan
+osanottoa ja myötätuntoisuutta tässä pimeydessä.
+
+Pappi hymyili.
+
+"Maksaisivat kai ne muuten, mutta jos eivät jaksa. Kun eivät saa
+rahoja, niin milläpä maksavat, hyvä emäntä."
+
+"Mutta kyllä niillä on pahaa tahtoakin", vakuutti emäntä.
+
+"Pastori ei tunne niitä", hymyili isäntä.
+
+Pastori myönsi sen kyllä mahdollisesti olevan totta.
+
+"Onko pastori tästä naapurista, joka täällä mäellä on, mitään kuullut?"
+alkoi isäntä salaperäisenä udella.
+
+"Jaa kenestä?"
+
+"Tästä vaan, tästä Mäki-Vauhkosesta", auttoi emäntä joka jo ymmärsi,
+mitä isäntä tarkoitti.
+
+"En ole kuullut", sanoi pastori puolittain äreästi.
+
+"Niillä on suuret asiat", jatkoi isäntä yhä salaperäisenä, ikään kuin
+epäillen, josko hän pastorille ollenkaan ilmoittaakaan koko asioita.
+
+"Velkaako tarkoitatte?" Pappi veti suutaan omituiseen hymyyn, osasi
+näetten jo arvata mitä laatua se asia oli, joka Vauhkosen mielestä oli
+"suuri asia."
+
+"Velkaa on", hän sanoi ja pudisti päätänsä arvelevaisesti, "on niin,
+että saa nähdä kuinka se mies seisoo, jos tulee loukkaus vuosia."
+
+"Ja poikaansa on vielä ruvennut kouluuttamaan yliopistoon", liittyi
+emäntä kertomaan raskauttavana asianhaarana. "Rahat pitää sinne nyt jo
+aivan velaksi ottaa. Tuo meidän mies sille on antanut. (Kääntyen
+isännän puoleen.) Kuinka paljon sinä laskitkaan jo antaneesi?"
+
+"Toista tuhatta, markkaa."
+
+Pastori älähti jotain ja Vanhkosen puolisot saattoivat otaksua sen
+ihmettelyksi Mäki-Vauhkosen asiain kurjasta tilasta ... ymmärtäähän
+pastori, kuinka hullusti siinä asiat ovat!
+
+"Kyllä ne sanovat että sillä pojalla on hyvä pää", jatkoi emäntä,
+"mutta kun ei ole itsellä varoja kouluttaa, niin ei sitä pitäisi lentää
+ylemmäksi kuin siivet..."
+
+"Mitähän siitä nyt on vaikka kouluttaakin velaksi. Jokaisellahan sitä
+saa olla oma tahtonsa ... älä siinä sellaisia", rupesi isäntä
+hätyyttämään, sillä hän alkoi pastorin liikkeistä epäillä, ettei tätä
+asia miellyttänyt.
+
+"Oma tahtonsa", matki emäntä, "entä jos kuolee, niin kuka sitten sulle
+maksaa? Minä olen jo sanonut tässä isännälle, ettei saa enää antaa;
+pysyköön suutari lestissänsä. Eikö niin pastori? Mitäpä niiden
+tarvitsee kaikkein papiksi pyrkiä, sellaisten."
+
+"Niinpä niin, aivan niin." Pastori naureskeli ja tarjosi kättä.
+"Hyvästi nyt vaan ja kiitos!"
+
+"Hyvästi, hyvästi. Kiitos käynnistä. Pastori tekee nyt niin hyvin ja
+muistaa toistekin käydä ... on ollut nytkin niin hupaista että..."
+Emäntä ei osannut oikein määritellä, kuinka hupaista olikaan ollut.
+
+Isäntä oli nolona. Hän ajatteli, että pastori ei ollut oikein
+tyytyväinen... Mikä sen tietää, mistä ne herrat kulloinkin suuttuvat!
+
+Pastori näki kyllä, että isäntää joku vaivasi. Osittain hän osasi
+arvata syyn tuohon. Asia rupesi häntä huvittamaan tiellä pois
+mennessään... Tulen kun tulenkin teitä vielä joskus huvittelemaan,
+kelpo Vauhkoselaiset!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juhlapäivä se muuten onkin lukukinkeripäivä. Vaikka sitä vähin
+pelätäänkin, niin sitten kuin kohu ohi menee ja pääsee papista
+nuhtelematta, niin on kuin oisi lahjan saanut.
+
+Ja ne onnelliset sitten, joita ei lueteta! Kylläpä sen näkee heidän
+silmistään, mitä ajattelevat silloin kun pappi noikkaa päällään
+ystävällisesti ja käskee istumaan alas. Yksin kinkeripäivää varten
+heidän kannattaisi vuoden elää.
+
+Mutta -- armahda niitä, joita pappi nuhtelee! No, eipä sekään
+oikeastaan nyt niin sydämelle käypä asia ole, sillä tavallisesti vaan
+köyhiä ja mitättömiä ihmisiä nuhdellaan ja he ovat siihen jo kyllä
+muutenkin tottuneet. Elämä on tavallisesti johdonmukainen: heille se
+näyttää aina nurjan puolensa, toisille taas paremman puolensa.
+
+Mutta toisinaan se tekee kummallisen kuperkeikan: näyttää paremman
+puolensa köyhille ja huonomman puolensa rikkaille. Kenties se silloin
+leikittelee.
+
+Tämä uusi pappi olikin kätyrinä onnelle, kun se kuperkeikkoja heitti.
+Hän, tuo pappi näetten, tuon tuostakin sanoi, äideille, joilla
+nähtävästi oli ainoa pumpulinen kirkkohameensa yllä ja neljä viisi
+lasta ympärillä, vaan jotka, lukivat mikä paremmin, mikä huonommin,
+lukivat kuitenkin.
+
+"Äidin ei tarvitse lukea."
+
+Mutta sitten hän toisinaan, huomaamatta emäntäin kaksinkertaisia
+leukoja ja "hyvyydellä" hankittua kohteliaisuutta sekä kunnioitusta
+velkovaa ulkoasua, sanoi:
+
+"Kas tuosta sopisi alottaa." Viittasi silloin sormellaan tarkoitettuun
+kohtaan Uudessa Testamentissa.
+
+Ihan näin hän teki Vauhkosen emännällekin. Tämä pelästyi, niin että
+oikein horjahti. Tarkoittikohan se pastori edes...
+
+"Niin mitä?" kysyi emäntä huomauttaaksensa pastoria että hän se oli.
+Sitä saattaa kyllä vahinko tulla papille tuossa kiireessä, niin ettei
+aina äkkää ketä lukemaan käskee...
+
+Pastori katsahti emännän silmiin, siitä kirkonkirjaan ja sormi harhaili
+pitkin sorkka-riviä.
+
+"Emäntä on hyvä ja lukee tuosta." Hän osoitti Uuteen Testamenttiin.
+
+Vauhkosen emäntä koetti ruveta lukupuuhiin. Muutkin ihmiset sitä
+oudoksuivat ... mahtaako edes nähdä emäntä, kun noin punottaa.
+
+Emäntä koetti hymyilläkin, kun otti kirjan käteensä.
+
+Jo totisesti tuli melkein selville yksi värsy, kun pastori autteli
+ystävällisesti. Mutta sitten rupesi emäntä silmiänsä räpyttelemään ja
+valittamaan, että näkönsäkin viimeaikoina on niin huonontunut, ettei
+tahdo nähdä kirjaa ollenkaan.
+
+"Antaapa olla, koetetaan vähin ulkoakin", sanoi pappi.
+
+Emännän suu liikkui ja meni surkeaan hymyyn. Nähtävästi hän aikoi
+jotain sanoa, mutta pappi ehätti ennen.
+
+"Mistä Katikismus on otettu?" Kun pappi teki kysymyksen, katseli hän
+tuonne toisten ihmisten päälle, sinne, missä lukkari ja väkkäri
+luettivat.
+
+"Enpä taas muistakaan oikein, kuinka tuo luku alkoi", suputteli emäntä
+itsekseen, mutta niin kovasti, että se kuitenkin kuului.
+
+"No tiedätte nyt muuten kuitenkin mistä Katikismus on otettu?"
+
+Emäntä jännitti ajatuksiaan ja teroitti katseensa muistelevan
+näköiseksi.
+
+"Eikö emäntä tiedä mistä Katikismus on otettu?"
+
+"En, en minä nyt sitä muista, vaikka kyllä minä sen tiedän, mutta ...
+ei ... vaan tule mielehen." Tämä näytti olevan vaikea tunnustaa.
+
+"Emäntä lukee ensimäisen käskyn."
+
+"Mitä se on, vastaus, meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalaa..."
+
+Tuon pitemmälle ei hän päässyt.
+
+"Mistä asiasta puhutaan Alttarin sakramentissa?" kysyi pappi taas.
+
+Ei kuulunut vastausta. Emäntä seisoi hiljaa, henkeään vetämättä, mutta
+ei mikään sattumuskaan kuiskannut korvaan selvitystä noihin
+ongelmoisiin kysymyksiin. Ihmiset ympärillä rupesivat kuiskuttelemaan
+ja kovin julkeasti tirkistelemään Vauhkosen kiusattua emäntää.
+Muutamain jo rupesi käymään sääliksi akkaparkaa.
+
+Pappi punastui yht'äkkiä.
+
+"Tuleppas tänne, sinä pikkupoikanen siitä."
+
+Kovin pieni kaunis poika isänsä saappaissa astua laahusti pöydän
+ääreen.
+
+Ihmiset lakkasivat sähisemästä, hengittämästäkin. Tarkattiin vaan, että
+mitä se pappi nyt oikeastaan aikonee.
+
+"Mikä sinun nimesi olikaan, poikanen?"
+
+"Aukusti."
+
+"Vai niin. No kenenkä poika?"
+
+Poika teki selvän siitä. Emäntä hiplasi noin puolen askelta sivulle,
+teki mieli kysyä, joko hän vapaaksi pääsee, mutta ei uskaltanut.
+
+"Mistä Katikismus on otettu, Aukusti?"
+
+"Pyhästä Raamatusta."
+
+"Niin, no se on oikein. Kuuliko emäntä nyt?"
+
+"Kyllä minä..."
+
+Ihmiset ympärillä katselivat toisiaan ja purivat huuliaan.
+
+"Lueppa, Aukusti ensimäinen käsky."
+
+Poika lateli sen hyvin puhtaasti.
+
+"Niin, no niin se on. Mutta sanoppas nyt vielä, mistä asiasta puhutaan
+Alttarin sakramentissa?"
+
+"Herran Ehtoollisesta."
+
+"Aivan oikein poikaseni. Tässä on nyt sinulle lahjaksi uusi Katikismus,
+ota se ja lue hyvin. Ole muutenkin ahkera lukemaan, niin sinä olet
+_rikkaampi_ kuin moni täällä." Hänen vakava katseensa vaelsi yli
+väkijoukon ja pysähtyi juuri viime sanassa Vauhkosen emäntään. Hän
+kumarsi emännälle merkiksi, että nyt saisi poistua.
+
+
+
+
+Rinni-pahanen.
+
+
+Matka-rinnit ovat aina koko kylän omaisuutta: kun yhdellä on, niin sitä
+lainaavat kaikki.
+
+Ellu Karttusella oli semmoinen; siinä tallin seinustalla se melkein
+aina ajelehti sateessa ja räystäs-vuodossa kunnes rupesi luhisemaan ja
+huonoksi käymään. Erään kerran lainasi hän sen noille Pakaraisen lesken
+pojille kaupunkimatkaa varten. Mutta lesken pojat olivat huolettomia,
+eivät vieneetkään kalua kohta kotiin vaan jättivät ajelehtimaan pihalle
+tarhan puoleen.
+
+Siinä sen talven mittaan ohi kulkeissaan näki Laukun Hermanni, ja kun
+hän kevätpuoleen tarvitsi lähettää pojat holliin, eikä itsellä ollut
+sopivaa, nättiä häkkiä reelle pantavaksi, jolla olisi saatu heiniä ja
+muuta rojua hollitarpeeksi viedä, niin hän muisti tuon pienen häkin
+Pakaraisen tarhakartanolla. Kun Laukun Hermanni meni Pakaraiseen ja
+ajoi asiansa, niin pojat sanoivat että rinni oikeastaan onkin Karttusen
+Ellun ja käskivät viedä sinne kun tarvitsemasta lakkaa.
+
+Mutta kun Laukun pojat tulivat hollista väsyksissä, eivät he viitsineet
+kohta lähteä Karttuseen rinniä viemään, vaan sysäsivät sen jauhopuodin
+välyseen ja unohtivat sinne koko kesäksi.
+
+Sitten seuraavana syys-talvena poltti Leenan Tuppu havu-tuhkaa ja pyysi
+Laukusta hevosta, saadaksensa tavaransa viedä lasitehtaalle. Antoi
+Hermanni hevosen, perin hyvänapuinen mies kun oli, ja reen päälle löysi
+Tuppu itse jauhopuodin välysestä tuon Karttusen Ellun rinnin.
+
+Hermanni suuttui, kun näki, etteivät pojat olleetkaan rinniä
+kotiin vieneet ja rupesi pojille haukkumaan. Mutta nämätkö eivät
+olisi osanneet itseänsä puollustaa! Se tapahtui kerrassaan
+asianmukaisella tavalla: mitähän olisikaan Karttusen Ellu kesällä
+tehnyt rinnillänsä ... vieköön Tuppu nyt kotiin, kun tarvitsemasta
+lakkaa.
+
+Mutta Tupun mielestä oli rinni jo kovin huono, kaiteet jo osittain
+lahot ja puolapuita poikki... Jääköön siihen Tupun navetan seinustalle
+siksi, jos sattuu uusi matka tulla tehtyä lasitehtaalle, niin onhan
+valmiina. Eipä taida se Karttunenkaan sitä tarvita koska ei jo ennen
+ole pois noutanut ... ja vanha rämäkin kun on jo, on tainnut uuden
+sijaan laittaa... Ja jos ei niinkään, niin saa hän minulta aina omansa;
+keväämpänä vien pois kun en enää tarvitse.
+
+Mutta -- -- auttakoon! Tuppu kuoli Kynttilin aikana! Mistä akka sitten
+olisi tiennyt mistä mies-vainaja lie hyötynyt tuon rinni-rämän.
+Olipahan vaan sopivaa, että itsellä oli sellainen, kun miehen jättämiä
+tuhan vähiä meni lasitehtaalle viemään, että saisi hautausrahoja.
+
+Tupulta jäi jälkeen velkaa ja lapsia. Velkoojat vaativat huutokaupalla
+myömään sekä mökin että irtaimen.
+
+Pääsiäis-maanantaina oli huutokauppa. Matka-rinnikin siinä myytiin ja
+sen sai tuo Lumppukauppias Metkunen ja maksoi siitä kaksikymmentä
+penniä. Muutakin rojua sai Metkunen huutokaupassa, muun muassa
+Tuppu-vainajan puolitalaisen tahon.
+
+"Hyvin osaa kaupotella tuo Metkunen", sanottiin siinä, "ostaa ensin
+rinnin ja sitten sen tavaraa täyteen."
+
+Siihen tuli myöskin Pakaraisen lesken vanhempi poika.
+
+"Kas", hän sanoi, "onpa siinä ihan kuin Karttusen matka-rinni."
+
+"Lienee Tuppu sen itsellensä jollain kurin Karttuselta kaupotellut,
+vähäkö haalasi se vainaja!" Niin miehet arvelivat.
+
+Metkunen haki hevosen kotoansa, pani ensin rinnin reelle, sitten muut
+tavarat ja vei kotiinsa.
+
+Eräänä päivänä hän kauppamatkoillansa sattui menemään Karttuseen.
+
+"Mutta perhana soita, Metkunen! sulla on minun matka-rinnini. Mistä sen
+olet saanut?" rupesi Ellu sanomaan kun Metkusen kuorma lähestyi.
+
+"Häh, sinun? Pyhi huulias, velikulta, vai sinun. Leenan Tuppu-vainaan
+avisoonista ostin ja maksoin 20 penniä."
+
+"Mutta minun se on ja minä otan omani pois. En ole sitä Tupulle
+milloinkaan myönyt."
+
+"Vai pois", Metkunen nauroi, "olispa se hupainen juttu!"
+
+"Otan minä pois omani, kun otankin, näinpä sen sitten missä hyvänsä.
+Pari vuotta on rinni jo ollut kateessa, enkä ole tiennyt, missä se on
+ollut. Ota pois reeltäsi ja jätä siihen."
+
+"Ohoh, mies. Minä olen kalun rehellisesti ostanut, totta jumal'iste! En
+anna vaikka... Mutta ota sinä hinta Tuppu-vainaan leskeltä."
+
+"Mitä minä hänestä. Jos sinulla on hänen kanssansa asioita, niin
+suorita itse. Minä otan rinnin!"
+
+Ja Ellu totisesti rupesi sitä riistämään pois reen päältä.
+
+"Kyllä, kuule veikkonen, rinni pysyy sinulta siinä ihan varmaan!"
+Metkunen otti kaakkinsa suitsiin, käänsi sen pihasta pois menemään,
+antoi ruoskaa selkään, istui kuormalle ja meni viheltäen tiehensä.
+
+Karttunen jäi pitkillä nenin ja kovin suuttuneena katselemaan kun
+Metkunen tiehensä meni ... tunsi itsellensä tehtävän julkista
+vääryyttä. Onpa se helkkarin roisto tuo Metkunen, kun pitää toisen
+omaisuutta vaikka kyllä kuulee kuinka asia on!...
+
+Koko illan oli Karttunen pahalla tuulella, kiroili ja sadatteli, että
+kuka sen viimeiseksi oli lainannut tuon rinnin. Ei hän sitä muistanut
+itse, eikä muutkaan. Hän kävi jo Tupun Leenankin luona, mutta akka ei
+tiennyt muuta kuin, että kauan oli rinni jo heilläkin ollut, nyt olivat
+saamamiehet sen myyneet ja pitäneet rahat itse. Ei hän ollut siitä
+hyötynyt eikä ruvennut liioin takaisin maksamaan.
+
+Illalla kun Karttusen renki tuli kotiin, jutteli isäntä hänellekin
+asian.
+
+"Olisitte ottanut vaan pois", tuumaili renki.
+
+"Hm, no, ei se ole juuri niinkään, mutta annan haaston muutamalle
+lurjukselle, niin kyllä näkee mitä maksaa..."
+
+Ja totisesti, Karttunen ei saanut rauhaa, ennen kuin iltapäivällä
+joutui matkalle Mielosen lautamiehelle haastoa viemään. Mennessään
+aprikoitsi itsekseen, miten oikeastaan tuon haastattaisi, joko
+suorastaan varkaudesta, vaiko varastetun kalun salaamisesta. Mutta kun
+ei tuosta päässyt mihinkään varmaan päätökseen niin ajatteli lopuksi,
+että neuvokoon Mielonen, tuopa tuon ymmärtää, kun on vanha lautamies.
+
+Vaan Mielonen kun kuuli Ellun touhun, pani sen kerrassaan mitättömäksi,
+leikiksi. Vai kaikista tässä nyt käräjiin! ... eipä ole hullumpaa
+kuultu. "Velikulta, tulitko ajatelleeksi, että se on vaan 20 pennin
+asia ja kustannukset nousevat monin kymmenin kerroin?"
+
+"Ajattelinpa kyllä, mutta Metkunen kun tekee koiruutta, niin joutaapa
+saada maksaa." Karttunen hymyili makeasti.
+
+"Älä hiidessä, älä nyt pöllöttele! Jumal'iste, en minä ainakaan ota
+haastaakseni."
+
+Ellu ei enää nauranut, vaan lähti vihoissaan pois. Kovin oli,
+mielestänsä, tuo Mielonen paisunut ylpeäksi, porhoksi, kun ei enää
+viitsinyt tavallisista jutuista haastaakaan!... Taikka liekö tuttu
+Metkusen kanssa ja yksissä juonin...
+
+Mutta sitten, kun tuossa harmillisena kotiinpäin asteli, muisti, että
+Nietulan Aatami oli viime käräjissä tehty lautamieheksi. Sepä oli
+hauskaa, että tuon muisti! Aatami oli kunnon mies, ei vielä liiaksi
+sivistynyt, ei rikki-viisas eikä porhoksi paisunut...
+
+Miten lie uskaltanutkaan niin röykkeästi kieltäytyä haastamasta tuo
+Mielonen?... Oikein vaatisi asia jo, että antaa hänellekin haasto...
+
+Seuraavana päivänä asetti Karttunen hevosen ja lähti Nietulan uuden
+lautamiehen pariin.
+
+Miehet olivatkin vanhoja tuttuja, Aatami tuli pihalle vastaan ottamaan,
+vei itse kamariin ja tarjosi tupakkaa. Karttusen mieli kävi hyväksi,
+kun ei virka vielä ollut pahalle paisuttanut tuota vanhaa tuttua.
+Oikeastaan olisikin ollut vahinko, jos ei nyt olisi ollut joitakin
+haastoja jätettävänä, kun ensikerran tapasi Aatamia lautamiehenä.
+Paljon oli miehillä muutakin jutustettavaa, niin että vähällä oli
+unohtua pääasia. Mutta somempi ja mahdikkaampi sen olikin ottaa sitten
+esiin, niin kuin sivuseikkana vaan.
+
+"Kuule, tuota, sinun pitää mennä haastamaan tuo Metkunen käräjiin
+varastetun kalun salaamisesta."
+
+"Ohoh, noo kyllä se tapahtuu. Minkälainen juttu se muuten on?"
+
+Karttunen rupesi juttelemaan, kertoi asian alusta loppuun. "Eihän se
+niin suuri asia ole, mutta ruveta nyt antamaan omaisuutensa mennä noin,
+niin pian sitä jää puille paljaille."
+
+"Jos se niin on, niin antaa saada rokkiinsa."
+
+"Mutta paljonko menee sitä haastorahaa?
+
+"Markka kymmenen penniä. Pitääkö todistajia haastaa?"
+
+Kyllä, kaksittain piti niitäkin haastaa ja Aatami sanoi niitä
+haastettavan kuudesta kymmenestä pennistä kappaleen.
+
+Saapa maksettavia tuo Metkunen. Miks'ei jättänyt rinniä ja sopinut
+suosiolla, olisi päässyt vähemmillä menoilla. Mutta ruveta lurjuilemaan
+Karttusen kanssa ... ohoh mies!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylläpä hämmästyi Metkunen kun haaston sai. Rupesi noitumaan kuin lätti
+ja puuhasi antaa vasta haaston väärästä kanteesta ja kunnian
+loukkauksesta.
+
+"Jos tahdot", sanoi Nietulan lautamies hyväntahtoisesti, "niin kyllä
+minä saatan samalla matkalla haastaa Karttusen."
+
+No sitähän juuri tahtoikin Metkunen. Maksoi rahat ja luetteli
+todistajat.
+
+Mutta ennen kuin Aatami pois lähti Metkusen luota, rupesi hän tätä
+kehoittamaan sovintoon, riitatoverin kanssa. Vaan Metkunen loukkautui.
+Vai sopimaan nyt... "Näytänpä Karttuselle, mikä on laki! Niin, ihan
+totta, minä näytän Karttuselle, mikä on laki ja oikeus."
+
+Tuli sitten päivä, jolloin tämä tärkeä asia oli oikeuden ratkaistavana.
+Ne rupesivat siinä, kun kyllä oli joutilasta aikaa, kehoittamaan
+asianomaisia sopimaan.
+
+"Juttunne on naurettava, kovin turhanpäiväinen."
+
+Vai turhanpäiväinen! Karttunen ei hänellä sanonut olevan ainakaan
+mitään syytä pelkoon. Totisesti, hän ei tahtonut riitaa, vaan oikeutta.
+Metkunen irvisteli, sanoi, että jos Karttunen pelkää, niin sovittakoon
+ja maksakoon kulungit, muuten saa oikeus tuomita.
+
+Eikä asia siitä sen valmiimmaksi tullut ennen kuin iltapäivällä oikeus
+sen tutkittavakseen otti. Toverit astuivat sisään, edellä Karttunen,
+perässä Metkunen... Kylläpä nyt saat rykääsi Karttunen!
+
+-- Metkus-roisto, kun olisit sovittanut mulle, niin et tarvitsisi siinä
+nyt niin vapista!
+
+Pian oli juttu käsiteltynä. Selvähän se olikin kuin päivä.
+Todistajiakaan ei vannotettu, muuten vaan uskottiin suoraa puhetta. --
+Odotettiin eteisessä, kun oikeus suljettuin ovien takana tuomiota teki.
+
+Saa nähdä mitä oikeus nyt tuolle Metkuselle tuomitsee?...
+
+Odotappas nyt Karttunen, näet pian kenellä on oikeus!...
+
+Kutsuttiin tuomiota kuulemaan. Sisään menivät todistajatkin mies
+mieheltä asianomaisten kanssa. Muitakin kuulioita ovenrakoon
+tungeskeli. --
+
+"Oikeus on ottanut asian tutkittavaksi..."
+
+-- Jahah, näeppäs nyt riitatoveri, miten sun käy!
+
+"-- -- Elias Karttunen saakoon rinninsä takaisin, kuten laillisen
+omaisuutensa..."
+
+"-- -- Katsoen siihen, että nähtävästi turha riidan halu on
+kiihoittanut asianomaisia asiansa oikeuteen vetämään, sakotetaan
+kumpanenkin -- -- asetuksen -- -- § nojalla vetämään sakkoa oikeuden
+vaivaamisesta 5 talaria. Kulungit kuitataan asianomaisten kesken."
+
+"Ja jos toiste vielä tällaisia asioita oikeuteen vedätte", jatkoi
+tuomari vielä, "niin saatte sakkoa kaksin kerroin."
+
+Lautamiehet nauravat, tuomari puree huultansa. Metkunen ja Karttunen
+laapustavat ulos allapäin ja painavat eteisessä lakit pörröisiin
+päihinsä. Näyttävät salaa, silloin tällöin sirauttavan toisiinsa.
+
+-- Etpä voittanut sinä, jos en minäkään!...
+
+
+
+
+Mattiparka.
+
+
+I.
+
+Hän oli tullut maailmaan vähän vasten ihmisten tahtoa: ei ollut näetten
+isää iloitsemassa pojan tulosta, eikä äitikään lempeästi hymyillyt;
+ihmiset sanoivat, että hammasta kiristellen vaan itkeskeli ja
+otaksuivat, että hän ajatuksissaan toivoi Matin sinne, missä pippuri
+kasvaa. Mutta Matti ei silloin välittänyt isästä eikä liioin lähtenyt
+pippurin kasvumaille. Siinä vaan äitinsä patinoilla ajelehti päivästä
+toiseen, antoi palttua toivotulle kuolemalle ja kasvoi kuten muutkin
+ihmislapset.
+
+Hyvinkin yksikseen ja omin neuvoin hän sai toimeen tulla, heti kun
+vähänkin rupesi kynnelle kykenemään. Ja kukapa hänestä olisi
+välittänytkään, Mattiparasta? Kun hän rupesi kerjuulle kykenemään, niin
+lähti äiti "reisuun." Sanoivat kylässä, että hän oli mennyt miestä
+hakemaan. Pitäkööt kyläläiset huolta pojasta!
+
+Ja kylläpä ne pitivätkin hänestä huolta: antoivat ruokaa ja
+härnäilivät, opettivat suuta pieksämään ja hulluja jaarittelemaan. Niin
+opetetaan elätti-vareksiakin ja sanokaapas, koska niiden vatsa on tyhjä
+ollut?
+
+Lukemaankin hän oppi, vieläpä kirjoittamaankin. Sitä vasta ihmetteli
+kylän vanhin, kun asiasta puhuttiin Matin ripille päästyä. Oli ollut
+vähällä unhottaa koko pojan, sanoi kylän vanhin. "Mutta kuka hänet on
+opettanut lukemaan?" Kukaan ei sitä niin tarkalle tiennyt, mutta
+pitivät sen pääasiallisesti pojan terävän pään syynä. Sellaiset
+oppivat, vaikka ei opetettaisikaan!... Sitte yksi ja toinen tiesi, että
+tuolla eräässä töllissä hän oli talvis-aikoina asuskellut, kenties
+siellä oli oppinut. Sielläpä niitä oli ollut paljon lapsia itselläkin,
+eikä Matin lukemaan opettaminen ollut tullut mitään maksamaan, kun
+muitten ohella oppi.
+
+"Kelpo poika, kun on lukemaan oppinut!" Ei ihmiset siihen muuta
+tienneet sanoa.
+
+Sen johdosta kun Matti joutui puheen alaiseksi, muistettiin taas
+äitiäkin. Yksi oli kuullut sitä, toinen tätä missä oli muka milloinkin
+nähty kaukana retustelemassa kenenkä seurassa kulloinkin.
+
+"Oli silläkin sydän", sanoivat ihmiset, "kun niin jätti lapsensa."
+
+Ei kukaan muistanut isää.
+
+"Kaikista se Jumala huolen pitää", sanottiin Mattia tarkoittaen ja
+tunnettiin lämpimiä tunteita. "Mattiparka, kyllä hän nyt jo aina
+eteensä katsoo!"
+
+
+II.
+
+Samppa Luutanen päivitteli nuoren akkansa kanssa. Kovin olikin ikävä
+asia: arpa oli viime keväänä langettanut hänelle velvollisuuden ensi
+syksynä astua vakinaiseen pataljonaan kolmeksi vuodeksi. Nyt oli
+Marraskuun 1 päivään enään jälellä vaan kolme kuukautta; siksipä asia
+pelottikin enemmän.
+
+Nuori vaimo tuossa voivotteli, arveli että aivan nurin se menee koko
+onni ja talon hoito, jos isäntä menee pois, hänelle kun tässä vielä
+tulee pienikin hoidettavaksi.
+
+"Hassusti se käy", tuumi Samppa, kynsi korvantaustaa jo monennen kerran
+ja huokasi.
+
+"Lähden Amerikkaan", sanoi hän vähän ajan kuluttua ja katsahti kohta
+vaimoansa, että onko toivoa luvasta, vai ruvenneeko itkeä tillittämään.
+Emäntä hiukan sävähti, mutta omituinen piirre hänen kasvoissaan
+ilmaisi, että ehdotus ei ollut järin vastenmielinen. "Hm", hän pani,
+"mutta mitenkä sinnekään pääset? Et saa matkapassia."
+
+Oh! sekös sillä eukolla vaan onkin pelkona...
+
+"Noo, jos talon luulet saavasi hoidetuksi, niin ehkäpä matkapassitkin
+saadaan."
+
+"Kyllähän se tukalaa olisi täällä kaikesta yksinpuolin huolta pitää,
+mutta..."
+
+Siihen jäi sana. Pitäähän sitä rakastaakin, ettei nyt noin vaan
+"pitkällä puulla" sovi miestänsä valtameren tuollepuolelle työntää.
+
+"Jos vaan annat luvan mulle lähteä, niin tässä ei kauan siekailla",
+sanoi Samppa.
+
+Vaimon oli vaikea sanoa. Paha niin, paha näin. Vihdoin hän selvitti:
+
+"No, jos mennä tahdot, niin täytyyhän sitä täällä toimeen tulla ja ...
+ja nuorenahan sitä ihmisen täytyy yrittää."
+
+"Hm", hymähti Samppa, "ei suinkaan sitä meillä nyt niin yrittämisen
+vuoksi olisi tarvis Amerikkaan, mutta parempihan on ansaita rahoja tuon
+kolmisen vuotta kuin olla ilmaiseksi orjana."
+
+Akka oli aivan samaa mieltä, että niin olisi asia paljon parempi.
+
+Tehtiin liitto: Samppa lähtee Amerikkaan kuin vaan saa passit; asiasta
+ei puhuta kenellekään luotua sanaa.
+
+Mutta miten saada passit? Siinäpä olikin sotkuinen kysymys, joka tuotti
+paljon päänvaivaa. Olihan sitä liikkunut juttuja, miten yksi ja toinen
+oli koiranjuonilla paperit taskuunsa saanut ja sitten noin vaan
+pujahtanut, kuten muutkin matkustajat; mutta kuinka sitä silläkään
+tavalla...
+
+"Hitto tuokoon! mutta kyllä se sentään on toista tienata rahoja
+Amerikassa, kuin tuolla kolme vuotta virua... On se aivan toista
+Amerikassa! Olispa vaan tuossa joku joka hankkisi nimiinsä mulle
+paperit, niin heti maksaisin sievät rahat!"
+
+Siihen tielle ikkunan alle saapui joukko nuoriamiehiä, pyhäpäivä kun
+oli. Niillä nuorilla on aina vehkeitä, vetävät puoleensa huomion,
+vaikkapa se kuinka tärkeissä asioissa muuten kiini olisi: Samppa rupesi
+sinne ensin tirkistelemään ja sitten emäntä.
+
+Yksi näkyi joukossa oikein olevan poikaa, nuori hän oli ja
+pienenlainenkin, mutta lihavahko möhkäle, halvan arvoisissa vaatteissa
+ja "suu päänlaella." (Kansalla on näetten omituinen tapansa sanoa suun
+olevan silloin päänlaella kun sitä ylenmäärin soitetaan.)
+
+"Kuule", kuiskasi emäntä, "mitähän tuo Maailman-Matti tekisi, eiköhän
+se?..."
+
+"Jaa, tosiaankin!" Mieskin mielistyi asiaan. Aina ne akat keksivät
+kaikki pikemmin kuin miehet! Molemmat katsoivat vielä ikkunasta. Siellä
+se vehkeili Maailman-Matti, niin että oikein täytyi ruveta
+naureskelemaan. "Se on hupainen veitikka tuo Matti, ihan varmaan tekee
+senkin jutkun!"
+
+"Laita kahvia", sanoi Samppa mielihyvissään, "minä käyn kutsumassa
+häntä tänne." Hän pani tupakkaa pitkään piippuun ja läksi ulos. Jutteli
+siellä vähän aikaa poikain kanssa ja kuiskasi vihdoin Mattia tupaan.
+
+"Matti saa rengin pestin", rupesivat toiset sanomaan ja niin luuli
+Matti itsekin, kun Samppa perässään vei kamariin asti.
+
+"Pane piippuun, Matti." Samppa toi tupakka-laatikon pöydälle. Vähän
+oudolle tuntui Matista, kun oikein isännät noin miehiksi kohtelivat.
+Rengiksi ihan varmaan pyytää, rupesi Matti ajattelemaan.
+
+Samppa alkoi puhella yhtä ja toista. Oli oikein sydän kurkussa kun
+tahtoi ennättää liian kesken pää-asiaan, vaikka järki kehoitti
+lörpöttelemään ensinnä jotain muuta ja sitten vasta odottamatta
+hyökkäämään ydinkohtaan.
+
+Matti tunsi itsensä täällä oudoksi, ei ilve-tuulikaan enään
+puhallellut. Vakaisena hän vaan tupakoitsi ja koetti näyttää
+arvokkaalta kuin ukot ainakin.
+
+"Vanhako se Matti jo on?" kyseli emäntä kamariin tullessaan ja katsoi
+niin tuttavasti Mattiin.
+
+"Kahdeksannellatoista."
+
+"Vai, jo se niin on ijällinen, Mattikin", sanoi isäntä ihmetellen.
+
+"Joo'o", emäntä huokasi, "kaikista se hyvä Jumala huolen pitää. No ei
+suinkaan siitä äidistäsi ole mitään kuulunut?"
+
+"Ei ole."
+
+"No tuota, etkö sinä jo ole Amerikkaan tuumannut lähteä, Matti?"
+
+Sampan ääni värähti, kun hän tämän sanoi. Silmät vilkahtivat Matista
+emäntään ja emännästä taas Mattiin. Emännän silmiin ne sähköisesti
+vaikuttivat: panivat nekin salaa ja omituisesti sirrittäen Mattia
+tirkistämään.
+
+"Kukapa minunlaistani Amerikkaan kustantaa", sanoi Matti huolettomasti.
+Hän ei huomannut ollenkaan omituisuutta kysymyksessä.
+
+Ne rupesivat molemmat, Samppa ja emäntä, sanomaan joutavaksi Matin
+tuumia, ettei muka kukaan häntä sinne kustantaisi. "Hooja, huonompiakin
+sinne autetaan ja tylsäpäisempiä!"
+
+Matti tunsi rintansa paisuvan innosta, kun tämä isäntäväki häntä
+niinkin miehenä piti.
+
+"Kyllä mä sen sanon", tuumi Matti rohkeasti jo itsekin, "että kyllä
+minä sieltä tollarit toisin niin pian kuin joku muukin."
+
+"Noo toki", vakuutti emäntäkin.
+
+"Miks'ei", sanoi Samppa ja puhui sitten siitä, että huonommatkin ne...
+
+"Menisin minä ainakin Amerikkaan", ilmoitti Samppa vihdoin, "mutta kun
+on tuo sotaväkeen meno, niin ei pääse."
+
+"Miksi ei pääse?" kyseli Matti nähtävästi tietäen isännän esteen syyn.
+Mutta tuntui siltä kuin hänellä hampaiden takana jo olisi ollut
+Sampalle valmiit päästökirjat, niin mahtavalta hän näytti.
+
+"Ei saa passia", toisti Samppa viekkaasti Mattiin katsoen.
+
+"Sa-ha-haa!" vakuutti Matti nauraa höröttäen ikään kuin Sampan
+uteliaisuutta kiihoittaaksensa ja nousi innoissaan kävelemään.
+
+"No millä tavoin?" kuiskasi Samppa. Hän kallisti päätänsä ja venytti
+pitkäksi kaulaansa... Sanoppas sinä, kelpo Matti, millä keinoin!...
+Vaikka kyllä mä tuon itsekin tiedän, mutta...
+
+"No johan niitä passeja saa", sanoi Matti, "kun teillä on rahaa kyllä,
+niin menkää kaupunkiin. Kyllä siellä on herroja, jotka tekevät vaikka
+mitä."
+
+Samppa näkyi pettyneen luulossaan Matin neuvosta. Senpä tähden hän
+päätä pudistaen hylkäsi koko ehdotuksen hankalana. "Mutta jollain
+muulla tavalla olisi helpompi", hän tuumi ja katsoi nyt vuorostaan
+salaperäisesti Mattiin, ikään kuin näyttääksensä, ettei hän ollut
+päättänyt josko sanookaan Matille ajatustaan.
+
+Matti kävi uteliaaksi ja rupesi kyselemään. Samppa iski vaan silmää,
+otti kaapista viinapullon, kaasi ensinnä itselleen ryypyn ja tarjosi
+sitten Matillekin. Tämä esteli, mutta otti kuitenkin kernaasti.
+"Ryypätään kun rookataan", hän sanoi. Näytti muuten alkavan vähin
+tutustua talossa ja rupesi jo kokkiansa laskettelemaan. Mutta jo
+vihdoin taas muisti asian.
+
+"Millä kurin te sitten tuumisitte päästä lähtemään?" alkoi hän
+uudestaan kysellä. Samppa otti siinä juuri ryyppyä, ettei akka ehtisi
+hätään. Kaasi vielä Matillekin ja sanoi nähtävästi karvasta haikua
+kurkustaan kakien:
+
+"No etkös ole kuullut, millä tavalla meni Matilainen? Ota ryyppy!"
+
+"Niin persana, hän meni tuon Hermannin, tuon Kaapon Hermannin passilla
+ja lähetti sitten Hermannille passin takaisin ja vapaapiletin siitä
+hyvästä."
+
+Samppaakin nauratti ja hän katsoi sukkelasti Mattiin.
+
+"Otas vielä ryyppy, Matti", hän kehoitti. Toinen otti estelemättä;
+ajatteli hänkin, että jos emäntä tulee pian, niin vie pullon pois.
+
+"Luulisitko Matti, että tässä likitienoilla olisi joku, joka uskaltaisi
+ryhtyä samaan kauppaan?" Tätä kysymystä lausuessaan oli Sampan äänessä
+kummallinen sävel.
+
+"Enpä tiedä", sanoi Matti arvelevaisesti.
+
+Emäntä toi juuri kahvikalut pöytään ja kaatoi kuppeihin. Samppa odotti
+äänetönnä että Matti jotain sanoisi. Matti taas kainosteli emäntää,
+arvellen ettei tällaisista asioista saisi puhua kuin miesten kesken.
+Mistähän osasikaan poika tuota jo kainostella!
+
+"Niinpä nyt ollaan hiljaa, että..." emäntä sanoi.
+
+"No, etkö jo muista ketään?" kysyi Samppa vihdoin.
+
+Matti äkkäsi, ettei emäntää tarvitse kartella. Mutta ymmälle hän silti
+joutui, ei juuri ollut sanaa suuhun tulevaa.
+
+"Enpä oikein tiedä", hän päätä kyhnien sanoi.
+
+Emäntä ei ruvennut utelemaan, antoi miesten tuumia ja kahvia juodessaan
+tuon tuostakin silmäili salavihkaa Mattia... Mitähän tässä sanoisi,
+että saisi tuon puhumaan?
+
+Sampasta oli odotus tuskallista. Jättäen kahvin puoli juomiin nousi hän
+ja astui Matin eteen.
+
+"Etkö sinä, Matti, tahdo lähteä Amerikkaan?" Hän lausui tuon käheästi
+kuiskaten ja laskien kämmenensä Matin olalle, jäi hän siihen, outo hymy
+huulilla vastausta odottamaan.
+
+"Lähden kyllä!" Matti pöyhähti seisomaan Sampan rinnalle. Tämän
+silmistä leimahti iloinen välähdys: Ei, jumaliste, mene enään ainakaan
+muille kertomaan, eikä minua tässä pulaan saattamaan!...
+
+"Mikä puhe teillä nyt on?" Emäntä hiljaa kysäsi ikään kuin ei olisi
+osannut aavistaakaan asiaa. Samppa oli niin innoissaan, ettei osannut
+keksiä mitään kiertopuheita, jos olisi tahtonutkin. Suoraan vaan,
+sormiansa naksauttaen sanoi:
+
+"Me menemme Matin kanssa Amerikkaan! Matti hankkii passit ja minä
+rahat, eikös se ole tasaista kauppaa?"
+
+Mattikin oli noussut lattialle astelemaan, mutta hiukan nololta hän
+näytti ja asiata aprikoivalta. Samppa kaasi ryypyt. Ruvettiin sitte
+puhumaan asian yksityisseikoista. Matti saatiin rohkaistuksi, vieläpä
+hän innostuikin asiaan niin että olisi heti puuhaan ryhtynyt, jos ei
+olisi ollut yö vastassa. Asiassa päätettiin, että Matti tulee
+huomisehtoolla uudestaan, tekemään itselleen päästökirjan täällä
+kamarissa ja sitten jonakin ehtoona käy sen avulla nimismiehen passit
+saamassa; Samppa varustaa itsensä valmiiksi lähtemään jonakin yönä;
+kellekään ei puhuta sanaakaan. Amerikasta oli Sampan puhe lähettää
+kohta sinne päästyään Matille passi ja matkapiletti. Ja niin erottiin.
+
+
+III.
+
+Eräänä päivänä, noin pari viikkoa edellisen jälkeen levisi kylässä
+akkain kesken juttu, että Luutasen Samppa on lähtenyt Amerikkaan,
+karannut kruunulta ja akaltaankin, kun ei ollut sillekään mitään
+ilmoittanut. Mentiin katsomaan Luutaseen, onko siinä perää, kun
+puhutaan. Perääpä oli, koska emäntä itkua tuhersi ja sanoi, ettei hän
+ymmärrä vaikka päänsä puhki ajattelisi, mihinkä Samppa on mennyt.
+
+"No eikö hän sullekaan sanonut?" kyseltiin.
+
+"No ei, hyvät ihmiset! Mitäs minä sitten sanoisin, etten tiedä ... vai
+luuletteko te..."
+
+"Eei, ei toki luulla mitään. Mitäs sitä nyt sitten semmoista! mitäpä
+sulle olisikaan hyötyä valehtelemisesta. Mutta kummapa se oli, kun noin
+meni ettei sullekaan sanonut... Amerikkaan hän kai kuitenkin on
+mennyt."
+
+Emäntä rupesi väittämään, ettei hän sentään vieläkään usko Sampan
+Amerikkaan menneen, mutta missähän vaan lienee.
+
+Koko kylässä oli se kohta puheen aiheena, mutta vasta muutamain päiväin
+kuluttua se ehti nimismiehelle, joku meni ja kertoi: "Siitä meidän
+kylästä karkasi Amerikkaan Luutasen Samppa, niin ettei sanota
+akallensakaan ilmoittaneen. Asevelvollisuutta pakoon sanovat hänen
+menneen."
+
+Nimismies otti asian tarkoin korviinsa, jopa niin että lähti itse
+tutkimaan kuinka paljon perää puheessa olisi.
+
+Paljonkos hän siellä kylässä sitten sai selvää asiasta! Sampan emäntä
+itki kuollaksensa eikä pienintäkään sanonut tietävänsä, mihin mies oli
+joutunut. Muut ihmiset eivät tienneet niinkään paljoa.
+
+Mutta sitä nimismies pahimmin aprikoitsi, mistä Samppa on passit saanut
+ja ihmettelivät ne sitä muutkin.
+
+Kun siinä jalkoihinsa katseltiin, ihmeteltiin ja silloin tällöin
+arveluitansa lausueltiin, sanoi nimismies:
+
+"Niin, täältä on mennyt Amerikkaan se Rikun Mattikin, vai miksi
+Maailman-Matiksi sitä sanotaan?"
+
+"Ohoh!" Miehet ja akat katselivat toisiinsa.
+
+"Mattiko Amerikkaan?"
+
+"Milläpä hitolla Matti Amerikkaan!..."
+
+Sitten tuli sen talon väkeä, jossa Matti oli renkinä ollut ja
+kertoivat, että Mattia ei ole muutamaan päivään näkynyt kotona. Tästä
+tuli nyt jotain uutta asiaa.
+
+"Mutta missä Rikun Matti sitten on?" Siinä syntyi kova sähinä. Ei
+joudettu kuullakaan nimismiestä, huutaen kukin vaan kertoi
+arveluitansa. Joku huusi kovemmin kun muut ja sitä kuunneltiin. Hän
+kertoi, että se ja se oli nähnyt Matin kaupungissa, oli siellä
+olutkapakassa ryypiskellyt erään hampuusin kanssa ja rahoiltansa
+kerskunut.
+
+"Rahoiltansa kerskunut!..." Silläpä kannatti nauraa, että nyt
+Maailman-Mattikin jo rahoiltansa kerskaa. Ja he nauraa hekottivatkin
+täyttä kurkkua.
+
+"Ei sitten ole asiat oikein", sanoivat, kun rupesi ääni alenemaan.
+Nimismiehenkin ääni alkoi nyt jo kuulua: "Eikö sitten Maailman-Matti
+ole lähtenyt Amerikkaan? Eikö hänellä ole ollut aikomustakaan?" hän
+huusi. Kaikki hymyilivät vakuuttavasti ja pudistivat päitänsä: Milläpä
+Matti olisi Amerikkaan mennyt ja ... ja eikä kukaan ollut kuullut
+tuosta puuhasta mitään puhuttavankaan.
+
+Matin isäntä haettiin paikalle.
+
+"Annoitteko te sille rengillenne, Rikun Matille päästökirjan?" kyseli
+nimismies.
+
+Ukko oli vakainen ja katsoi oudostellen kyseliää. "Päästökirjan? Eei.
+Missä hän sitten on päästökirjaa näytellyt?"
+
+"Ettäkö te ette ole antanut Matille päästökirjaa?"
+
+"Een, mitäs minä nyt vielä hänelle semmoista ja mitä hän sillä olisi
+tehnyt?"
+
+Nimismies vihelsi ja näytti keksineen jotain. "Osaako Matti
+kirjoittaa?" hän kysyi.
+
+"Osaa hän!" huusivat miehet iloiten, että edes jotain tiesivät.
+
+"Sitten hän nähtävästi on toimittanut matkapassit Samppa Luutaselle."
+
+Ihmiset avasivat silmänsä: "Sellaisiako se Matti-junkkari?..."
+
+Nimismies helpotti joukon uteliaisuutta kertoen sitten miten Matti oli
+noutanut päästökirjan avulla, joka piti olla isännän antama,
+esteettömyyden todistuksen. Matin isäntä rupesi nauraa-höröttämään.
+
+"E-he-hen minä ole sille antanut päästökirjaa."
+
+"Kas vaan sitä Mattia!"
+
+"Jumaliste! Tässä toissa sunnuntaina vei Luutasen Samppa Matin meidän
+joukostamme tupaansa ja siellä viipyi Matti koko illan", kertoi muudan
+nuori mies. Kaikki ymmärsivät, mitä hän sillä tarkoitti.
+
+"Jassoo", sanoi nimismies. Pani muistiinsa kertojan nimen, kyselipä
+vielä lisääkin. Sitten hän meni uudestaan tutkimaan Sampan emäntää.
+
+Luutasen emäntä kyllä tunnusti Matin heillä käyneen silloin ja silloin,
+mutta ei kuolemaksensa sanonut tietävänsä, mitä olivat Sampan kanssa
+kamarissa haastelleet. Itki muuten ja sanoi sitäkin, että Samppa oli
+jättänyt häntä aivan yksikseen pian tulossa olevan pienen lapsen
+kanssa.
+
+Nimismies oli osanottavainen, kyseli yhtä ja toista. Akka vastaili ja
+hyvä olikin vastaamaan. Mutta kuulijat rupesivat vähän salaisesti
+silmää iskemään ja pitkään emäntää katselemaan: onpa tuo vähän sukkelaa
+puhetta! Yht'äkkiä juolahti mieliin: Samppa ei olekaan mennyt hänen
+tietämättänsä!...
+
+
+IV.
+
+Matti löytyi kaupungista, puhui kohta itsensä pussiin, pistettiin
+linnaan, viipyi siellä kuukauden ja tuotiin sitten välikäräjille.
+
+Ihmiset menivät katsomaan Rikun Mattia käräjäpaikalle. Sietääpä nähdä
+sitä vesseliä nyt ruunun vaatteissa!
+
+"Mitä sille Matille nyt kuuluu?" kyselivät naurussa suin. Mitäpä
+erinomaista Matille sitten olisi kuulunut. Hän nauroi, jutteli oloja
+linnassa, kertoi tovereista, joiden kanssa oli siellä tutuksi tullut ja
+luetteli heidän taitojansa. Paljon olikin Matti jo oppinut kaikellaisia
+kujeita ja vankilan puhetapoja. Oikein tuntui hupaiselta vanhoille
+tutuille, kun kuukauden oli vaan poissa ollut ja niin oppinut: ei
+tarvinnut kyläläisten suutansa sovittaakaan totiseksi, nauru sieltä
+kuitenkin pakkasi. Matti riemastui, kun näki naureskeltavan: pitävät
+oikein kunniassa! Ei sille naureta koskaan, jolle ei myötätuntoisuutta
+osoiteta.
+
+Koettivat muutamat siinä yksinkertaisuudessaan puhuttaakin häntä,
+kysellä käräjäasian johdosta yhtä ja toista. Mutta Matillapa vasta
+olivat sopivat vastaukset! ... ei ollenkaan enää puhunut pussiin
+itseänsä. Ja kyselijöille naurettiin vasten naamaa.
+
+"Onpa poikaa jo linnassa opetettu!"
+
+Sitten vietiin Matti käräjätupaan. Monikin siihen jäi vielä istumaan
+siksi kunnes juttu päättyy. Onpa hupainen kuulla mitä ne sille
+antavat!... Ilkeä juttu on pojalla, jos päälle tulee...
+
+Kauan se kestikin tutkia. Oli niin paljo todistajia. Ne kertoivat
+siellä eteisessä ja toisessa tuvassa, sitten kun olivat olleet tietonsa
+puhumassa, että Matti osaa vastata ja kierrellä kun poika.
+
+"Sanoa sitä! Linnassa ovat toiset lurjukset opettaneet", sanottiin.
+
+Jo vihdoin päättyi asia. Todistajat ja kaikki tulivat toiseen tupaan
+
+"Mitä tuli?" kyseltiin.
+
+"Kuusi kuukautta tuli ja kunnia pois", kertoi kuka vaan ehti.
+
+"Ai, ai!"
+
+"No ei siitä ainakaan itketä", ylpeili Matti.
+
+"Ka petoa, ei se vaan surulliselta näytä", ihmeteltiin.
+
+"Mitähän tuosta kuudesta kuukaudesta, mutta kunnia on pahin, kun senkin
+menetti."
+
+"Hm, no, kyllähän. Mutta olisi se Matinmoiselta mieheltä muutenkin
+mennyt, ehkä vasta."
+
+"Niin, ja käskeepä tehdä sellaisia jutkuja, laki on laki."
+
+"Niinpä, mutta olis tuossa nyt saanut Samppakin saada. Syytä oli
+hänessäkin, kun narrasi pojan paulaan."
+
+Tunnustettiin, että Samppa olisi kyllä joutanut saada.
+
+"Mutta ei häneen enään ulotu ruumin koura!"
+
+"Ei ulotu." Sillä naurettiin. Olipa sopivaa, että oli päässyt pois
+sukeltamaan kynsistä!
+
+Matti piti yleisen huomion itseensä käännettynä, hän pieksi kieltänsä
+ja suu oli taas "päänlaella." Valitti, että on jo oikein ikävä linnaan,
+kun siellä on niin hiton lystiä seuraa. Ja kun hän kertoi
+seuralaisistansa, niin tuntuivat ne todella niin lystin hupaisilta,
+että rupesi melkein muidenkin mieli tekemään käydä ainakin katsomassa
+siellä.
+
+"Kumma, ettei tuo edes sure kunniaansa", ihmetteli muudan.
+
+"Kunniaansa!" nauroi ja matki toinen, "kuka häntä olisi neuvonut
+kunniaansa missään arvossa pitämään?"
+
+Niinpä totisesti! Kyllähän sen nyt jo jokainen huomasi kun siitä
+huomautettiin, ettei Mattia kukaan ollut opettanut kunniastansa
+pitämään. Mitäpä hän sitten osasi tietää sen menettämisestäkään.
+
+"Mutta kyllä vaan hänestä tulee aika veijari, kun hän nyt on vielä
+kuusi kuukautta opissa", arveli joku, kun äskeisestä oli selville
+tultu.
+
+"Tulee vaan!"
+
+Ja sillä mielellä rupesivat ihmiset lähtemään kotiinsa.
+
+Muutamia akkoja meni Luutasen kautta, kun emäntä ennakolta käräjistä
+lähteissään oli käskenyt tulla. Siellä rupesi hän akoille siinä kahvia
+keittäessään panettelemaan tuota surkeata lurjusta, kun oli vähältä
+sotkea hänetkin juttuun.
+
+"Sanosta muuta, hyvä ihminen!"
+
+Akat katsahtelivat odottavasti kahvipannuun, joka porisi tuolla
+mustassa takassa ja näkivät, miten keveällä sydämellä emäntä tuossa
+lattialla liikuskeli...
+
+Mutta vankinvartian luona istui Matti yksikseen ja ajatteli siinä
+tuomiotaan. Sen johdosta johtui hän itsestään alkulähteille asti,
+tuonne Luutasen kamariin, missä Sampan kanssa ryypättiin ja emännän ja
+Sampan kanssa juoni solmittiin. Tuntui vähän karvaalta, ettei ollutkaan
+käynyt niin kuin silloin luultiin. Rupesi sitten ajatteluttamaan, että
+kuinkahan se kuitenkin niin kävi, että tuohon tuli suostuttua. Hän
+muisti olleensa kahden vaiheilla. Jospa olisi tullut evättyä! Mutta
+siinä samassa muistui mieleen akan liukas ja lipevä kieli sekä
+supattava, kuumeen tapainen kuiskutus!... Oli kai sitä silloin
+ryypättykin; perhana! ... kaikki oli ollut niin houkuttelevaa!...
+
+Matti ei sitä ymmärtänyt miksi se oli ollut niin houkuttelevaa. Mutta
+sen hän tunsi ja ymmärsi, että jos Samppa vaan olisi yksin siinä ollut,
+ei hän olisi suostunut lopultakaan. Vaan se ämmä...
+
+Hän muisti olleensa jollain tavoin hurmautuneena. Olikin se emäntä
+puhunut kovin tuten ja ystävällisesti, niin ettei Matti muistanut
+mointa koskaan saaneensa emäntäin puolelta kokea. Tuo huomio nyt, tällä
+hetkellä nosti kiukut päähän.
+
+"Tuhat tulimmainen, sitä ämmää!"
+
+Äänellinen kiukun purkaus seotti tuskalliset ajatukset ja johti ne
+huomaamatta vankilaelämän hauskuttaviin puoliin.
+
+"No soromnoo, yhdentekevää!" Sinne jäivät ajatukset ja keräsivät
+vankilan ilot ja hauskutukset yhteen kokoon.
+
+"No soromnoo, yhden tekevä, ei siellä ikävä tule!" Ja Mattia nauratti
+jo oikein iloisesti.
+
+"Isäntä hoi! Joko pian lähdetään linnaan? Täällä tulee pian ikävä."
+
+
+
+
+Maineen uhreja.
+
+
+Köyhäin ihmisten lapset ne ovat kuin varattoman maanviljeliän pellon
+kasvu: kun kypsyvät siksi, että johonkin kelpaavat täytyy kasvattajan
+niistä luopua, jättää ne maailman markkinoille, vaikkapa sydäntä
+kirveltäisikin.
+
+Niin se oli laita tuon vanhan ojurin Jaakko Kuorasenkin lasten. Kun,
+näetten, pääsivät ijässä kymmenen tienoille, rupesivat aina syömään
+enempi, kuin isä-ukko jaksoi työllään ansaita.
+
+Nuorin lapsista oli Mari ja isä oli aina itsekseen ajatellut, että
+tuolle täytyy leivän riittää kotona hiukan pitemmälle, kuin niille
+toisille, ja sopiikin riittää, kun ei enään ole toisia syömässä. Ja
+näin tavoin kului aika niin, että tyttö oli jo kahdentoista, kun hän
+vielä oli isän ja äidin luona, teki kaikellaista pikkuaskaretta, mitä
+mökissä oli ja mitä tehdä saattoi, sekä juoksi toisinaan vapaana kuin
+talollistenkin lapset. Mutta siihen aikaan juuri rupesivat kyläläiset
+moittimaan Jaakko Kuorasta siitä, että isoa tyttö-lorkkia tuossa pitää
+laiskottelemassa ja sillä niukkoja ansioitansa syöttää... Tyttö
+saattaisi jo paimenena leipänsä ansaita. Jaakko pani pahaksensa
+kyläläisten juorut, ja eukkoparan sydämelle ne vielä kovemmin kävivät.
+
+"Mitä heidän siihen tulee, itse mä hänen elätän", sanoi Jaakko ja äiti
+sanoi samaa. Mutta tyttö itse tuumi toisin, tahtoi kaikin mokomin
+päästä palvelemaan ... ei muka viitsi enään olla kyläläisten
+silmätikkuna.
+
+Siitä se alkoi, eikä se monia päiviä puheena ollutkaan, ennen kuin
+vanhemmat jo antoivat luvan. Menköön, jos sopivan paikan saa, missä
+kristillisen mielensä säilyttää voi.
+
+Pappilaanpa juuri satuttiin tarvitsemaan paimentyttöä ja Kuorasen
+Jaakon Mari sai siellä paikan. Tuosta ilostuivat vanhemmatkin: "Oikein
+Herra sen salli, että Mari pääsi sellaiseen paikkaan", siunasi äiti ja
+isäkin äännähti hyväksyvästi että samahan se oikeastaan onkin, jos
+lapsi on kotona tahi sellaisessa palvelus-paikassa. Niin tuli Mari
+pappilaan ja viihtyi siellä niin hyvin, että otti pestin pestin perään,
+viipyi siellä vuoden toisensa jälkeen, jotta pappila tuli hänelle
+oikein kuin kodiksi. Kun ikä ja kokemus kasvoi, kohosi hän kyökki- ja
+sisä-piiaksi. Oliko sitten enään puhettakaan palaamisesta
+talonpoikaisoloihin, raskaihin ja roskaisiin töihin!
+
+Ja kun Mari toisinaan kävi kotona vanhoja katsomassa, niin oikein
+isänkin sydämen heltymään sai kertomalla pappilan väen hyvyydestä...
+Herran kiitos, että lapsi pääsi palvelemaan sellaiseen paikkaan!...
+
+Tuossa kahdeksantoista ikäisenä hän rupesi kotona useammin puhumaan
+Aukusti-maisterista, miten se oli ystävällinen ja hauska, puhui
+Marillekin aivan kuin kaltaisillensa. Väliin oli oikein hullunkurisen
+hauskaa, ja kun Mari niistä kotona kertoi nauratti isää ja äitiä, että
+vanha mökki kajahteli raikkaista kikatuksista.
+
+"Totisesti, lapsemme pidetään arvossa pappilassa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuo suloiset metsiköt, jotka alkavat maatalojen kotinurkista, kuinka
+monta salaista juttua niillä olisikaan kerrottavana, jos joskus
+saisivat puhelahjan ja alkaisivat lörpötellä maailmalle kaikkia niitä
+asioita, joita nuoret huulet, rakkauden tuulten puhallellessa ovat
+siellä kuiskaelleet. Mutta puut ovat nuorten uskottuja, eivät hiisku
+maailmalle niin sanaakaan. Oman perheen kesken vaan jaarittelevat
+omalla kummallisella kielellään. Mikä sointu tuossa kielessä! ...
+kylläpähän sen ihmiset tuntevat. Siksipä ne niin usein käyvätkin sitä
+kuulemassa. Joko ilo sydäntä lennättää, tai suru sitä maahan painaa,
+niin tuo metsänkielen sointu vaikuttaa tarkoituksen mukaisesti: se
+rauhoittaa ja saa uneksimaan.
+
+Sitä taivasta sitten, joka kaunisten tyttöin silmäin eteen avautuu, kun
+mättäälle istahtavat lupausten tekijöitä muistelemaan! Ja kun köyhä
+tyttö, joka vasta äsken lähti vanhempain leivättömästä mökistä, saa
+mielikuvaelmiinsa sulkea pappilan maisterin, niin ... eipä luultavasti
+ole olemassa inhimillistä tilaa, johon kuvaelmansa vaihettaisivat...
+
+Tuotakin onnellista pappilan Maria! Ensinnäkin siitä syystä, että hän
+oli todella kauniimpi kuin useat pitäjään herrasväen tyttäret, toiseksi
+siitä, että Aukusti-maisteri oli sen vannoen vakuuttanut ja kolmanneksi
+siksi, että ensi jouluna saisi Kuorasen matalaan mökkiin viedä
+verrattoman ilonsanoman: Tyttärenne on kihloissa Aukusti-pastorin
+kanssa. Ne syntyivät, nuo kuvaelmat silloin kuin kevät vielä teki
+valmistuksiansa, muun muassa puhkoi vasta hiirenkorvia pappilan lähellä
+olevan puiston koivujen alastomista oksista. Ihmeellistä, miten
+sopivasti ne sattuivatkin: Marin toivelmat saivat ruveta kasvamaan
+rinnan koivunlehtien kanssa! Mutta ne pääsevät vaan niin pieniksi
+kokonaisuudessaankin nuo koivunlehdet, ja jo syksyllä lakastuvat. Vaan
+Marin onni ja toivelmat?... Syksystä on jouluun enään vaan aikaa
+muutama mitätön viikko. Oh, se voi tapahtua, että jo lehtien varistessa
+voi tuon uutisen Kuorasen mökkiin viedä. Joudu vaan aika pian, joudu,
+sinä ihana toivottu syksy! ... ei rakkaudensyksy, vaan sen oikea
+lumoava julkinen aamunkoitto!...
+
+Muutamia kellastuneita lehtiä makasi jo pappilan puiston poluilla,
+ilmoittaen sille, joka allapäin ja pahoilla mielin kulki, että syksy
+todella alkaa jo olla kädessä. Niitäkö lie tuossa Marikin tarkastellut,
+kun erästä puiston etäisimpää kujaa myöten pimeän hämärtäessä ehtoolla
+astuskeli. Mutta mitä merkitsee tuo levoton liike, tuo alinomainen
+tirkisteleminen polkua pitkin kotiin päin, ja tuo silmäin kamala loisto
+ja leukaperäin kummallinen kulmikkaisuus? Ennen, näetten, oli poskien
+ympyrä niin viehättävä, että se kätki kerrassaan kaikki kasvojen
+särmäiset kulmat.
+
+Vihdoin hän näki jonkun tulevan polkua pitkin. Se näky vaikutti, että
+hänen ruumistaan joku sisällinen tunne hiukan puistatti.
+
+"Tulithan kuitenkin!" huudahti tyttö itkun sekaisella äänellä ja astui
+tulijaa kohden.
+
+Tulija oli mies, ja raukeeva hymy huulilla hän astui kädet ojennettuina
+Mariaa kohden ja aikoi nähtävästi syleillä. Tyttö vältti.
+
+"Ei", sanoi hän.
+
+"Noo?"
+
+"Ei", uudisti Mari jyrkästi.
+
+"Mutta miksi ei?" Mies aikoi nauraen tehdä tuon tempun väkivaltaisesti.
+
+"Ei nyt", uudisti tyttö jyrkästi ja väistyi yhä. Mies jäi oudostellen
+paikoilleen.
+
+"Minulla on sinulle jotain sanottavaa", alotti Mari, mutta henki tukki
+kurkun, että täytyi vähäsen odottaa ennen kuin voi jatkaa:
+
+"Sinä et ole enään muutamiin aikoihin tahtonut tavata minua?..." Se oli
+todellisen tuskan tulkki, se ääni jolla tuo kysymys ilmoille pyrki.
+
+"No sinä tiedät itse olevan syyn siinä", vastasi mies koettaen
+tavoitella mitä luonnollisinta äänen painoa, "siinä että ... että minua
+on pidetty silmällä. Mikä sinua vaivaa kun noin vapiset?" Mutta
+hänenkin äänensä jo vavahteli. Kylläpä tuo Mari katsoikin
+läpitunkevasti ja kantelevasti...
+
+"Sano minulle totuus, Aukusti! Narrasitko sinä minua vaan, kun lupasit
+minut ottaa?..."
+
+Ylioppilas ei joutunut juuri entistä enemmän hämille, näyttipä, että
+hän oli jotain tuollaista osannut aavistaakin.
+
+"Älä nyt tuommoisia muistele", hän virkkoi, "rakastuneitten välillä
+puhutaan aina yhtä ja toista, jolla ei todellisuudessa ole oikeastaan
+mitään merkitystä. Ymmärräthän, etten minä ylioppilaana ollessani voi
+käydä naimisiin."
+
+"Oi Jeesus, miksi valehtelit Aukusti?" Hän heittäysi vieressään
+olevalle kivelle ja oikein takoi otsaansa siihen valittaen, ei otsan,
+vaan sydämen kivusta.
+
+Ylioppilas astui lähemmäksi lohduttamaan. Aikoi ottaa kädestä ja ruveta
+kauniisti puhelemaan.
+
+"Älähän nyt rakas Mari..."
+
+"Rakas!" Tyttö löi tarjotun käden pois.
+
+"Ajattelehan toki, minä olen papin poika ja ... ja..." Aukusti sekautui
+sanoista. Kukapa saattaisikaan puhua järjestykseen, kun sillä lailla
+katsotaan! Mutta kun tyttö peitti käsillä silmänsä ja rupesi
+valittamaan, saattoi hän taas jatkaa.
+
+"Niin, minä rakastin sinua ja innoissani sanoin tuon sanan, jonka nyt
+noin olet sydämmellesi laskenut. Mutta semmoista tapahtuu varsin usein
+nuorten, ja semminkin ylioppilaitten elämässä. Unohda pois ja valitse
+itsellesi sulhanen kaltaisistasi, joilta voit vaatia pysyvän
+uskollisuuden."
+
+Ylioppilas mielestänsä sai asian tällä niin luonnolliselle tolalle,
+että Marin tuska jo näytti melkein lapselliselta ja ainakin kokonaan
+itsekkäältä.
+
+"Voi mitä sinä puhut!"
+
+Aukusti naurahti, näytti mielestänsä jo tuhmalta tuo ruikutus.
+
+"Lakkaa nyt jo tuossa", hän sanoi melkein niin kuin lapselle, jota
+kielletään leikkimästä. Hän aikoi lähteä pois. Mari sai yht'äkkiä
+oikein luonnottoman reippauden. Hän riensi ja otti Aukustin takin
+hiasta kiini.
+
+"Sinäkö kehoitat minua valitsemaan toista ja vaatimaan tältä pysyvää
+rakkautta?" kysyi Mari. Ääni oli kummallisen terävä.
+
+"Niin", sanoi Aukusti yksinkertaisesti luullen, että puhe otetaan
+hyvinkin huomioon. "Sellaista se on maailman meno, ei aina tulla
+naimisiin menneeksi sen kanssa, johon ensimäisenä rakastutaan. Anna
+vaan olla, niin kyllä se ohi menee."
+
+Marin katse oli kovettunut.
+
+"Aiotko sinä papiksi?" kysyi hän.
+
+"Mitä se sinuun koskee? (Aukusti katseli ihmetellen, että mitä se nyt
+utelee.) Aion", sanoi hän vihdoin.
+
+"Kehoitatko papiksi tultuasikin vielä minun kaltaisiani vaatimaan
+uskollisuutta mieheltä?"
+
+Nyt rupesi Aukusti kummastelemaan.
+
+"Mitä sinä nyt?..."
+
+"Minä kysyn vaan, vaaditko sinä, että se nainen, jonka kerran itseesi
+laillisena vaimona vihität, on puhdas?"
+
+"Tietysti!" sanoi Aukusti röyhkeästi.
+
+"Oletko sinä itse puhdas, viaton?"
+
+Ylioppilaan suu meni ivanauruun.
+
+"Se on asia, jota ei sinun tarvitse huolehtia", hän sanoi ylpeästi.
+
+"Vai niin!" huusi Maria räikeästi. Raivoisasti, mutta melkein
+kuulumattomiin sortuvalla äänellä hän tuskan perästä jatkoi:
+
+"Minä olen raskaana ja ... ja sinun on syy!"
+
+Nyt tapahtui Aukustin kasvoissa muutos, joka suloisesti hiveli Marin
+koston himoa.
+
+"Raskaana?"
+
+Maria pyrki naurattamaan ... ei iloista vaan vimmattua, kostosta
+nauttivaa.
+
+"Mari! sinä kauheasti peloitat minua. Sano, ettei se ole totta." Hänen
+äänensä oli nöyrä, rukoileva.
+
+Asema oli vaihtunut: Mari oli kylmä ja kova, mies vapiseva ja
+tuskainen.
+
+"Ja jos ei sanani olisi totta, olisimmeko sitten siveellisesti
+puhtaita?"
+
+"Siveellisesti puhtaita! Se ei kuulu tähän. Mutta sano, puhutko
+tosiaankin totta?"
+
+"Totta, niin totta kuin..."
+
+"Jumal'auta! älä sano niin."
+
+"Kasvoistanikin sinä näet, että se on totta."
+
+Aukusti katsahti tarkemmin niihin ja vaikka oli jo hämärä, erotti hän
+kuitenkin. Hän kirosi ja ähkäsi sitten: "Minun maineeni!..."
+
+"Ja minun."
+
+Aukusti asteli tuskitellen sinne tänne. Vihdoin hän äkkiä pysähtyi ja
+sanoi erinomaisen innokkaasti:
+
+"Sinun täytyy saattaa sikiö olemattomaksi!"
+
+Mari vetäytyi edemmäksi, kauhistuen ääntä ja katsetta.
+
+"Sinun täytyy ottaa rohtoja!" kihisi mies ja läheni Maria.
+
+"Älä tule", kielsi Mari jyrkästi ja jatkoi sitten: "Lapsi jo kasvaa."
+
+"Mutta sinun täytyy saattaa se olemattomaksi, vaikka millä keinoin!
+Minun tähteni... Ajatteles, kun tulee tiedoksi, että minä..."
+
+"Että sinä olet isä." Mari naurahti ilkeästi.
+
+"Niin", sähisi Aukusti.
+
+"Olisiko asia silloin sinulle pahempi? Minulle se on yhdentekevä."
+
+Tämä kävi niin nuorukaisen luonnolle, että hän kiroten huusi: "Minä
+tapan sinut!"
+
+"Tee se, niin ei minun tarvitse tappaa sikiötäni, johon kehoitat
+minua."
+
+Nuorukainen alkoi taas astuskella polulla. Mari ei näkynyt suostuvan.
+Uusia keinoja oli tarvis. Taas juolahti mieleen joku keino. Hän oikein
+juoksi Marin luo.
+
+"Kuule, Amerikkaan täytyy sinun mennä!"
+
+"Sinuako häpeästä pelastaakseni?"
+
+"Vaikkapa niin, mutta myöskin itseäsi. Kun tapaus siellä menee ohitse,
+niin voit tulla takaisin. Ajattele tarkoin: tämä on oman tulevaisuutesi
+ehto."
+
+"Sikiöni surmaaminenko?"
+
+"No, ei niin tarvitse sanoa, sinä voit antaa sikiön vaan mennä."
+
+"Eikö se olisi ihmismurha! Sano nyt sinä, pappi."
+
+Nuorimies taas vimmastui.
+
+"Älä nyt ole olevinasi kovin viisas. Puhtaimmassakin ihmiselämässä voi
+olla tapauksia, jolloin inhimillisen siveyden lain täytyy murtua."
+Aukusti pyörähti kantapäällään.
+
+"Kuule!" huusi Mari. "Eikö Jumala rankaise lapsenmurhasta kun siihen on
+pakoittamassa nuoren papin maineen säilyttäminen?"
+
+Iva koski tarkoitettuun kohtaan ja ylioppilaan täytyi vetää muutamia
+henkäyksiä ennen kuin keksi sopivan vastauksen.
+
+"Tarpeetonta on sinun minua ivaella, sillä se ei minuun pysty. Sano,
+lupaatko lähteä Amerikkaan, ja sinulla on huomenna matkarahat?"
+
+"Minä _en_ lähde."
+
+"Sinun täytyy! ... minun tähteni, itsesi tähden... Tuon kolmannen
+täytyy kadota muiden tietämättä. Tule sitten takaisin, jos tahdot."
+
+Mari kääntyi inhoten pois.
+
+"Herra Jumala", hän äännähti, "ja tuokin aikoo papiksi!"
+
+Hammasta purren alkoi Aukusti astuskella polulla... Sanoisikohan
+tuolle, että otan hänet vaimokseni, kun hän on ensin käynyt
+Amerikassa?... Mutta hän ei usko!...
+
+"Kirottu olkoon se päivä, jona tuo taloomme tuli!" hän ohimennen
+ääneensä vaikeroitsi.
+
+"Miksi? Minäkö tulin sinua viettelemään? Minäkö tunkeilin sinun
+seuraasi?"
+
+Aukusti vaan voihkasi, eikä vastannut mitään. Mari jatkoi:
+
+"Olin puhdas ja viaton tullessani pappilaan; vanhempani juuri sitä
+varten panivatkin minut sinne, että säilyisin paremmin maailman
+viettelyksiltä. Mutta voi!..." hän purskahti itkemään. "He erehtyivät,
+suuresti erehtyivät... Teillä lankesin ja tulin ... portoksi, ja sinä
+yksin olet syypää, juuri sinä!"
+
+"Älä huuda niin, taikka minä..."
+
+"Minä huudan nyt, niin että kaikuu, sillä en tiedä saanenko enään monta
+tilaisuutta sinulle puhua. Minä luotin ja uskoin sinuun siitä syystä,
+että olit papin poika ja jo melkein itsekin pappi. Luulin, ettei se voi
+olla perkeleellinen petturi joka aikoo Jumalan seurakunnan paimeneksi.
+Kuulin sinun niin kauniisti saarnaavan ja varoittavan perkeleen ja
+maailman viettelyksistä... Sinä itse nyt soimaat minua, joka tulin
+teille juuri turvaa etsien!..."
+
+Nyt käytti Aukusti miehen erinomaista etuoikeutta, hän peitti
+kädellänsä tytön suun. Kamppailua kesti hetkisen, kunnes mies taas
+kokeeksi uskalsi hellittää. Eikä Mari enään huutanut, hän alkoi vaan
+itkeä nyhkyttää. Oltiin vähän aikaa hiljaa.
+
+"Kuule", virkkoi Aukusti nyt lempeällä rukoilevalla äänellä taas,
+"ajattele asiaa, äläkä saata minun ja omaa tulevaisuuttasi onnettomaksi
+nyt, kun vielä voidaan asiaa auttaa. Vanhan rakkautemme nimessä, minä
+oikein rukoilen..."
+
+"Niin senkö rakkautemme, jonka viattoman hedelmänkin tahtoisit
+murhata?"
+
+"Älä puhu siitä! Minä sanoin äsken, mitä hätä suuhuni toi. Mutta
+kuitenkin kun tarkemmin asiaa ajattelet, niin sinun tulevaisuudellesi
+ei ole miksikään eduksi, jos tämä minun syynäni ilmi tuleekin. Sinun
+kaltaisiasi on monta samaan tilaan joutunut ja joutuu vastakin. Lähde
+tosiaankin Amerikkaan, se olisi tässä meille kumpasellekin suureksi
+eduksi."
+
+Tyttö näkyi miettivän. Aukustin mielessä välähti toivon säde.
+
+"Matkarahoja saat kyllä", ehätti hän muistuttamaan.
+
+"Jos menenkin, niin en ainakaan sinun tähtesi", virkkoi Mari vihdoin.
+
+Nuorimies oikein riemastui. "No kun vaan menet", oli hän vähällä sanoa,
+mutta hillitsi itsensä. Hän ymmärsi voittaneensa.
+
+"Mieti asiaa huomiseen", hän sanoi. "Etu ehdotuksestani on sinulle
+suurempi kuin minulle."
+
+Hän lähti kävelemään pois päin.
+
+"Älä mene!" kielsi tyttö.
+
+Ylioppilas ei vastannut eikä seisahtunut liioin. "Taipuu", hän
+itsekseen puhui.
+
+"Älä mene!"
+
+Mutta toinen meni vaan.
+
+"Älä mene!" Loppupuolessa sortui ääni itkuksi ja sitä riitti kauan ja
+katkeraa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna lähti Aukusti-maisteri Helsinkiin. Palvelijat
+ihmettelivät, mikä kiire sille nuorelle herralle tuli, kun ei eilen
+ehtoolla vielä mitään puhuttu lähdöstä. Muutakin omituista siinä oli:
+rovasti ei tullut ollenkaan pihalle jäähyväisille ja muulloin oli hän
+siinä seisonut muiden muassa lähtöhommia katselemassa, kun nuoriherra
+oli Helsinkiin valmistaunut; talon tytär oli ihmeen tuiskea, mikä lie
+häntäkin suututtanut? Ja rouva oli kuin kipeä, oikein puhui
+valittavalla äänellä ja käveli huonosti; nuoriherrakin lähti kuin
+vihoissaan. Sanalla sanoen, joku seikka täytyi olla hullusti
+palvelijain mielestä.
+
+Koko päivän oli talossa olo niin outoa ja raskasta. Tuo Marikin, mikä
+häntäkin vaivaa? Palvelijat kuiskasivat toisillensa, iskivät silmää ja
+sanoivat: "Suu poikki!" Heissä heräsi aavistuksia.
+
+Päivällä sai rouva kuiskatuksi Marin kanssansa kahdenkesken
+vintti-kamariin. Tyttöä vapisutti, mutta meni hän kuitenkin. Rouva itki
+siellä jo hänen mennessään. Mikäpäs siinä auttoi, Marin täytyi itkeä
+myös.
+
+"Minä tiedän kaikki", sanoi rouva jotenkin ankarasti, kun oli saanut
+itkunsa hiukan loppumaan. Mari ei puhunut mitään, koetti vaan saada
+itseänsä hillityksi hänkin.
+
+"Hän sanoi sinulle ehdottaneensa jotain", sanoi rouva. "Oletko aikonut
+suostua?"
+
+Tytön itku seisahtui, henkeä salpasi... Tarkoittikohan rouva Amerikkaan
+menoa, vai lapsenmurhaa?...
+
+Maria rupesi hirvittämään, niin että teki mieli juosta ulos. Mutta
+sitten rupesi rouva puhumaan. Nuhteli ensin ja jopa sanoi Maria
+rakkaaksi lapseksensakin, siinä kun ltkein voivotteli kahdenpuolista
+hirveätä häpeätä.
+
+Kyllä Marilla oli esteitä Amerikkaan menolle ja erittäinkin, kun tuli
+puhe isästä ja äidistä, niin se pani itkemään siksi toivottomasti, että
+rouvankin täytyi nyhkyttää. "Eivät koskaan laskisi Amerikkaan, vaikka
+miten olisi asiat", sanoi Mari.
+
+Mutta rouva selitti asian monipuolisemmin ja teroitti erittäin niitä
+silmin nähtäviä etuja, joita Marilla olisi lähdöstä ja totta puhuen
+Marin vanhemmillekin.
+
+Ja Mari myöntyikin vihdoin.
+
+"Myöskin on sitä parempi, mitä pikemmin ehdit matkaan."
+
+"Niin taitaa olla."
+
+Rouva katseli hellästi tyttöä.
+
+"Mari raukka", hän huokasi.
+
+Tyttö alkoi itkeä.
+
+"Älä itke, se tuntuu minusta kahta raskaammalta vielä", valitti rouva.
+Ja Mari koetti lakata, ettei vaan enään lisäisi hyvän rouvan tuskaa.
+
+Kohtapa saatettiinkin palata käytännöllisiin asioihin, kun vaan itkut
+hiukan herkisivät.
+
+"Mutta sinun lähtösi ei saisi herättää mitään erityistä huomiota,
+etteivät pahat kielet sovittaisi sitä yhteen poikamme lähdön kanssa.
+Eiköhän olisi parasta määrätä sinun lähtösi kolmen viikon päähän?"
+
+Mari suostui.
+
+Mitäpäs siinä sitten muuta enään oli tekemistä vinttikamarissa ja
+molemmat saattoivat lähteä askareillensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Mari ilmoitti vanhemmillensa lähtötuumastansa hämmästyivät nämät
+kovin. "Mitä teet Amerikassa?... Elät kai sinä täälläkin." "Kun tyttöjä
+menee muitakin niin paljon", selitti Mari. Äiti varsinkin oli vastaan,
+menipä vielä pappilaan ja pyysi rouvankin maalaamaan tyttöparalle
+Amerikka niin mustaksi kuin osaisi. Rouva kehui koittaneensa, mutta
+hassuksi näkyi tyttö tulleen; on paras antaa mennä, sittenpähän
+näkee...
+
+Pitäjäällä ei pitkille ehditty Marin lähdöstä puhuakaan ennen kuin hän
+jo oli mennyt.
+
+"Vai on hänkin mennyt", sanottiin sitten.
+
+"Miksikähän Marikin meni, hyvä paikka kun oli?" Akat rupesivat
+laskemaan arveluitansa yhteen. He ovatkin kummallisen teräväsilmäistä
+väkeä, jos jotain erinomaista huomaavat, iskevät silmää ja sanovat
+toisillensa, mutta eivät koko maailmalle. Nyt olivatkin arvelut
+tavallista paremmin tuttujen kesken säilytettäviä, koska täytyi
+Aukusti-maisterinkin nimi sekoittaa, heidän mielestään hiukan
+roskaiseen juttuun. Kyllä siitä hiukan humistiin vähän aikaa, mutta
+parin viikon kuluttua oli koko seikka melkein unohdettu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuinka moni suomalainen noissa Amerikan kaivoskaupungeissa iltasin
+uneksien katseleekaan tuikkivia tähtiä ja muistelee kotimaatansa! Ja
+tytöt, nuo meidän kielosemme, miksi menevätkin sinne lakastumaan? ...
+häpeätänsäkö peittääksensä? Kun siellä lakastuu, kuolee kohta, kun
+täällä taittuu, voi jälleen herätä eloon. Noita öitä Amerikan
+kaivosseuduilla, sitä elämää ja sitä ilmaa!... Sanovat kyllä ne, jotka
+ovat kokeneet, että kun siihen tottuu, ei pidä tuota kaikkea enään niin
+pahana. Aivan niin. Se on epäilemättä hyvin terveellinen ja
+käytännöllinen tottumus...
+
+Mutta eivät siihen kaikki totu, eikä tottunut Pappilan Marikaan.
+Pakosta vaan oli ruvennut keittäjäksi eräälle miesjoukolle. Oli hän
+siellä jo ollut noin seitsemän kuukautta, kun hän eräänä pimeänä iltana
+pyrki kaupungista vieressä olevaan metsään päin. Jotain koria kantoi
+hän käsissään, kulku oli vaikeata ja raskasta.
+
+"Jeesus ... kestänköhän edes sinne kortteeriin", huokasi hän
+ponnistellessaan. Mutta jo täytyi ruveta lepäämään. Ilma oli kylmä ja
+lunta paksulta. Kun hän pysähtyi, ei enään jaksanutkaan nousta. Siinä
+syntyi hirveä kamppailu...
+
+Vähän aikaa jälkeen päin saapui paikalle muudan suomalainen mies. Hän
+näki ihmisen makaavan siinä tunnotonna, kenties kuolleena. Mies
+lähestyi.
+
+"Herra Jeesus! ... emäntämme ja..." hän huudahti.
+
+Mies oli niin hirmustuneena siitä mitä tuossa näki, että oli vähällä
+maahan vaipua. Mutta kohta käsitti hän, että pikainen toiminta olisi
+tarpeen. Hän huomasi, että Marin suoni löi, siispä mahdollisesti voisi
+vielä pelastua, mutta se toinen... Myöhemmin heräsi Mari omassa
+kortteerissa, tointui vielä hiukkasen elämälle.
+
+"Missä on lapseni?" kysyi hän kun tuli hiukan järjille. Miehet, jotka
+häntä hoitelivat, pudistelivat surullisesta päitänsä.
+
+"Lapseni?"
+
+"Kuollut", kuiskasi joku korvaan.
+
+Sitten sekausi Mari taas, eikä enään selvinnytkään. Miesten
+ponnistukset kävivät turhiksi, Mari ei elänyt vuorokauttakaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samaan aikaan vihittiin papiksi Aukusti ja määrättiin apulaiseksi
+erääsen maaseurakuntaan. Ensin kuitenkin hän täydensi onnensa, meni
+morsiamensa luo, joka tällä kertaa oli hänen arvoisestansa säädystä, ja
+solmi avioliiton kultaiset siteet. Morsian oli niin onnellinen kuin sai
+omata tuon herttaisen Aukustin ihan yksin ... ja Aukusti oli onnellinen
+ja kertoi yhtämittaa, ettei hän ennen ollutkaan rakastanut ketään ...
+ei todella ketään... Ja Marin vanha äiti, hän itki kotona ja odotti
+kirjeitä. Kävi toisinaan murheellisen sydämensä purkamassa pappilan
+rouvallekin. Rouva ensiaikoina lohdutteli, mutta katsoi sitten
+sydämensä vaatimuksesta tarpeelliseksi ilmoittaa muijalle suuren
+epäilyksensä siitä, että Mari, nuorena ja kauniina tyttönä, tuskin
+olisi voinut kestää pahassa maailmassa esiytyviä viekotuksia.
+Yksinkertainen mummo sai kuitenkin sen vähitellen päähänsä, että
+viettelys oli mahdollisesti jo tapahtunut täällä kotona, pappilassa.
+Kun hän tämän ajatuksensa kerran, katkerasti itkien ilmoitti pappilan
+rouvalle, kadotti tämä mielensä tasapainon. Muori sai ankaran painavat
+nuhteet... Olisikin epäillyt renkejä syypääksi, mutta nuortaherraa...
+
+Ja rouva oikein mustui kiukusta. Muorin täytyi pyytää anteeksi. Ei se
+oikein tahtonut onnistua. Mutta kun rouva monen monituiseen kertaan
+uudisti ihmettelynsä siitä hävyttömyydestä, jota oli saanut akan
+puolelta kokea siitä hyvästä, mitä Marille oli pappilassa tehty, niin
+jo muori nöyrtyi oikein rukoilemaan ja rouva lupasi anteeksi antaa.
+
+Vaan jälkeenpäin itki muori vielä monta monituista kertaa ja kätki
+kaikki poveensa, eikä koskaan enään mennyt asiasta puhumaan pappilan
+rouvalle. Sillä hänessä yhä vaistomaisesti vallitsi kummallinen
+vakuutus, vakuutus, jonka ilmaiseminen oli saattanut rouvan mielen pois
+tasapainosta.
+
+
+
+
+Nuo Rutakkalan hyvät isännät.
+
+
+Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan Rutakkalan kylästä, jossa ennen
+muinoin tultiin niin hyvin toimeen, mutta jossa nykyaikana useat
+isännät kynsivät korvansa taustaa ja älähtävät kipeästi, kun joku
+mökkiläinen uskaltaa puhua maanviljelijäin hyvistä toimeentulon
+ehdoista.
+
+Mutta nuo useat Rutakkalan miehet ovat sentään hyvin kelpomiehiä:
+riitelevät vastaan kuntakokouksissa, vahvistavat puumerkillä
+nimikirjoituksensa ja vastustavat jyrkästi tyttökoulua; niinikään
+vihaavat he uusia aatteita ja pelkäävät lukukinkeriä; kunnioittavat
+erinomaisesti esi-isäinsä peri-aatteita, mutta näkevät mielellänsä,
+että niiden persoonalliset muistuttajat pihatuvista (missä ne
+ilmaiseksi talon pieniä viljavaroja nakertavat) kootaan isäinsä tykö;
+nauravat naapurin sanomalehti-tilauksille ja ennustavat ihmeellisellä
+vakuutuksella tämän edessä olevata konkurssia.
+
+Ja joka oikein puolueettomasti ottaa asiaa harkitaksensa ja
+tutustuaksensa isäntäin mielipiteisiin, niin täytyykin myöntää, että
+heillä on sangen vakaville perusteille rakennetut periaatteet. Eivät he
+turhaan ikävöitse menneitä aikoja, sillä silloin se eläminen sentään
+maksoi vaivan. Renkejä saatiin palkatuksi 15-20 riksillä ja
+vuosivärkeillä eli parseleilla, joihin kuului valkoiset hurstihousut ja
+pusrokki, sekä isännän vanha saapaspari. Piikain palkka oli 8-12
+riksiä, palanen käsityömaata ja Kynttelistä Vappuun tehdä itsellensä
+(s.o. omia käsitöitänsä). Päivämiehille ei suorastaan tarvinnut maksaa
+paljon muuta kuin ruoka-aterian ja jos kessuja antoi piippuun, sai
+isäntä jo mainetta.
+
+Kuitenkin niin ihmeen hyvin silloin kaikki tulivat toimeen! Rengit ne
+melkein järjestään joivat palkkansa viinassa, jota keitti oman talon
+vaari ja muori möi. Rahat eivät siinä tapauksessa menneet ollenkaan
+pois talosta. Kaikki pysyi "isänmaassa", sanan ahtaimmassa
+merkityksessä.
+
+Toisin on nyt laita -- -- paratkoon! Palvelijain palkat nielevät talon
+pienet tulot. Antavatko he palkastaan penniäkään omaan taloon? Mitä
+vielä, ei niin kunetta. Kaikki menee kauppiaille paperosseihin ja
+ulkomaan kräämään niin tyyni, että oikein hävettää sanoa. Sitten
+seuraavat omat pojat ja tyttäret perässä ja kulettavat samaa tietä
+loput tuloja.
+
+Kuinka äärettömät ovatkaan menot tähän aikaan, verrattuina vaari
+vainajan aikaisin! Sitä paitsi kuuluvat pellot entis-aikaan kasvaneen
+niin ihmeen hyvin ja siitäpä sitä koitui kasallekin. Mutta nyt jo
+nekin, mitkä vaarivainaja kuokitti, ovat palaneet loppuun, kuluneet ja
+kovettuneet, että ovat kitsaat kuin kuiva passeerivuota.
+
+Pitäiskö sitä sitten isäntäparan pitää häpeänänsä, jos asiat
+alakäteenkin menisivät tällaisten olosuhteiden vallitessa? Eihän toki,
+hän on viaton kuin lapsi. Hän koettaa henki happamissa rääpiä
+vaarivainajan maita ja hämmästyttää tuhlaavaa perhettään sekä muuta
+yhteiskuntaa joskus sellaisella urostyöllä, että raivauttaa suonkylkeen
+puolen-, välistäpä kokonaisen tynnyrinalankin uutta peltoa, ja sen
+tehtyä pitää naapureille ja kylänsä miehille puheita siitä, miten
+raskasta ja kannattamatonta suon pelloksi raivaaminen nykyaikana on.
+Mutta hän ei tahdo ristissä käsin istua, vaan raataa kuin karhu. Sitten
+seuraa kotiväelle säästäväisyyden esitelmiä, josta itse Rikhardi-vaari
+olisi voinut ylpeillä.
+
+Näin ollen, se on suorastaan vihapuhetta, jos joku rappiotilan syyn
+panee isännän selkään, eikä se ole paremmin osattu, jos emäntä-kultia
+sellaisella syytöksellä rasitetaan. Sillä useammiten ovat nämät kaksi
+persoonaa yksi liha ja yksi veri, joka ominaisuus esiytyy paraiten
+siinä, että emäntä huopaa aina isäntää, kuin tämä puhuu palvelioille ja
+päivämiehille maanviljelijän ahtaasta tilasta.
+
+Mutta nyt juuri viime aikoina on Rutakkalaan eksynyt muutamia
+aikakauden hengen pilaamia miehiä, jotka vähässä ajassa saattavat
+johdattaa koko kylän perikadon partaalle. He saattavat poistaa monet
+esi-isäin kunnianarvoiset tavat ja sitten jättää isännät omin neuvoinsa
+tulevaisuutta kohti haparoimaan. Auttakoon ja taluttakoon sitten ken
+voi, kun ei enään noita muinaisuuden kunnianarvoisia osviittoja ole
+opastamassa ja tietä viittomassa! Tulee oikeastaan surku noita
+Rutakkalan entisyyden kannattajia.
+
+Mutta nuo tulokkaat, heitä kohtaan ei juuri helleimmät tunteet herää,
+sillä he oikeastaan näyttävät tarkoituksella pyrkivän konkurssiin. Ovat
+näetten tuhlanneet suuria rahasummia uusiin maanviljelys-koneisiin ja
+uskaltaneet kääntää vaari-vainajain tallaamia pyhiä nurmikkoja nurin
+närin, riiviöt. Ja sitten oikein rintapeltoja, jotka historian
+takaisesta muinaisuudesta ovat pitäneet talon leipä- ja puurovärkkien
+kasvamisesta uskollisesti huolta, kylväneet itikan rehulla!
+
+Vakavammat ihmiset siunasivat itsensä Herralle ja pesivät kätensä siitä
+rikoksesta, että jumalanviljan kasvupaikat saastutettiin.
+
+Mutta sitten oli nuorempia isäntiä, jotka eivät asiaa juuri
+synnillisyyden kannalta katsoneet, vaan takanapäin naureskelivat
+partaansa sen haaksirikon suloista esimakua maistellen, joka noille
+yrittelijöille oli tulossa. Aurat heitä oikeastaan heti ensi näkemästä
+miellyttivät, mutta hinta oli niin kallis, että pani pään tutisemaan.
+Sopii siis hiukan odottaa, kunnes tuossa rupeavat vasarat paukkumaan,
+niin saa huokealla.
+
+Vaan odottaminen alkoi käydä muutamille pitkäksi. Riivatun kauan ne
+kestivätkin, nuo yrittelijät. Kyllähän sen jokainen tunsi ja tiesi,
+että niin niiden lopulta kuitenkin täytyy käydä, mutta olivat osalta
+niin uteliaita, että kaupunkimatkoilla jo katselivat auroja ja
+kuulustelivat hintaa. Siitä seurasi, että johonkuhun meni jo ylpeyden
+henki: ostivat auran, veivät upeillen päällimmäisenä kuormansa päällä
+kotiinsa, kävivät koettelemassa eivätkä katuneet kauppaansa.
+
+Mutta talvi on aina talvi, osaa kyllä tarkkaan kuluttaa kesän ansiot.
+Mitäpä aurakaan noin äkin jaksaa sitä kohtaa parantaa, vaikkapa uskoisi
+sen ihmeitä tekevän. Työväen palkat pysyvät korkeina, räätäliä ja
+suutaria täytyy hirveän paljon pitää, kauppias ottaa tavaroista ilkeän
+voiton, pitää laittaa aittaan uusi katto ja ostaa siihen naulat;
+pahimmaksi katkesi kelikin keväällä juuri silloin, kun oli aikomus
+saada kotiin sahapuita kaupunki-lankkuja varten. Polttopuitakin olivat
+akat polttaneet niin ihmeesti. Sitten oli sen lisäksi vielä kunnanvero,
+vaivaisjyväin maksu ja ruununvero... Totisesti alkoi tämä
+mietityttää...
+
+"Akka, älä pane voita perunavadin syrjään! ... köyhtyy sitä tässä
+muutenkin."
+
+Ja nuo palvelijat, torpparit ja itselliset, kuinka helkkarin pulskat
+päivät juuri samaan aikaan! Palvelijain kun ei tarvitse muuta kuin
+syödä ja palkkaa odottaa, torpparit elävät ruhtinaallisesti, jopa
+siihen määrään, että muutamat koristavat hevoskoninsa seljan
+nasta-mäkivöillä. Itselliset, nuo miekkoset, jotka kaiket talvet vaan
+joutilaina jollittelevat, josko toisinaan puukuorman metsästä käyvät
+varastamassa.
+
+Mitä ihmettä ne mahtavat syödä?
+
+Se oli kysymys, jota talolliset harkitsivat, saamatta siitä kuitenkaan
+sen selvempää, kuin että jotakin he mahtavat syödä, ja kun kerran
+tuohon päätökseen tultiin, niin mikään ei estänyt ajattelemasta, että
+on se mökkiläisen elämä sentään siunatun hyvä tähänaikaan. Kävivät
+niiden kakarat kyllä toisinaan kerjäämässäkin, mutta muutamain isäntäin
+ja emäntäin mielestä oli se jonkullainen yritys vanhanpäivän varan
+kokoomiseksi. Muutamat!... Silloin kuin talokkaat kärsivät huonon ajan
+tähden, rupeaisivat itselleen rikkauksia kokoilemaan!
+
+Mutta tuo rikas käsityöläisten luokka. Kuinka suuria rikkauksia
+mahtoivatkaan koota, kun niin suuria palkkoja ottivat? Moni talollinen
+olisi melkein vaihtanut taloa ja virkaa, jahka vaan tuon siunatun opin
+olisi voinut saada mukana. Toiset jo siihen määrään suuttuivat tuohon
+rikastumiseen, että ostivat ompelukoneita itselleen, ja emännät, jotka
+rehellisesti puhuen aina ovat näppärämpiä kuin isännät koettivat tehdä
+isännille takkeja, y.m. Mutta seuraus oli niin päinvastainen toiveille,
+että koneet lopulta jäivät yksinomaan tyttärien haltuun paitain ja
+nenäliinain tikkausta varten. Isäntäin täytyi taas harmissaan pyytää
+räätäleitä, kun he katsoivat suorastaan häpeäksi nykyajan miehinä
+esiytyä akkain ompelemissa takeissa. Sepä taas tuntui kukkarossa ja
+saattoi kynsäsemään korvan taustaa. "Mikä ihme tässä lopulta tullee?"
+Tämän alakuloisuuden ohessa katosi halu aurankin käyttämiseen. Mitäpä
+siitä apua lähtee, kun ei ole edes lantaa mitä panna noille
+uutispelloille!
+
+Sitten istuttiin talvikaudet uuninpankolla, katseltiin kuinka rengit
+söivät monta silakkaa ja tyhjensivät päälle emännän harikkohulikan,
+piiat kävellä tepsuttivat pieksukengissä, kun ei enään karvaiset
+kelvanneet; tiet pysyivät kinoksista puhtaina toisinaan useampia
+viikkoja ja lumiauran ajajat saivat suorastaan ilmaiseksi rahaa.
+
+"Olisi pitänyt edes sitä tienistiä ottaa!"
+
+Mutta sekin oli mennyttä siksi talveksi.
+
+Siinä uuninpankolla hautui monena päivänä ja monissa aivoissa
+ajatuksia, että minkähänlainen laitos se meijeri olisi? Siitä oli
+juteltu niin monellaista, kehuttu ja laitettu. Kyllähän se olisi
+uskaliasta ruveta sellaiseenkin yritykseen, mutta jotain sitä tässä
+sentään täytyisi tehdä. Asiasta puhuivat isännät keskenänsä ja emännät
+keskenänsä, sekä väliin kaikki yhdessä.
+
+Sieltä päin, missä meijereitä oli jo olemassa, toivat kulkuakat paljon
+kummia juttuja. Kuuluivat niissä myrkkyä panevan maitoon ja olipa
+tehonnutkin, koskapa vasikat olivat kuolleet sitä juotuaan, ihmisten
+vatsat olivat tulleet kipeiksi ja paljon renkejä ja piikoja mennyt
+sentähden pois taloloista ja jättäneet isännät ja emännät yksikseen
+ahneutensa hedelmiä nauttimaan.
+
+Ne olivat arveluttavia juttuja ne ja monasti jo emännät tuumivat
+isännille:
+
+"Eiköhän me kirnuta vanhalla lailla, taitaapa se Jumala huolen pitää
+tästälähin, niin kuin tähänkin asti."
+
+Isännistä toiset hymähtelivät myöntäväisesti ja toiset tenäsivät
+vastaan.
+
+Mutta kuitenkin se joka päivä rupesi olemaan jutun ja ajatuksen
+aiheena. Asia kehittyi itsestänsä niin pitkälle, että eräänä
+talvi-iltana yhteisen päätöksen mukaan kokonnuttiin Pajuniemen
+Hermannin taloon keskustelemaan meijerin rakentamisesta. Ei asia tässä
+kokouksessa vielä kuitenkaan järin pitkälle päässyt, vaikka jauruttiin
+kello 5-9. Päätettiin kokoutua uudestaan, vaikka toiset kyllä
+arvelivat, että kyllä se perhana soita on parempi, jotta annetaan
+akkain kirnuta vanhalla tavalla.
+
+Vaan toisessa kokouksessa jo kirjoitettiin pöytäkirja ja muutamia
+osakkeita otettiin.
+
+Kun toiset, nimittäin ne, jotka jo olivat pillinsä pussiin pistäneet ja
+päättäneet antaa akkain kirnuta vanhalla tavalla, kuulivat, että ne
+toiset todellakin ovat ruvenneet meijeri-puuhiin, niin jo alkoivat
+uudestaan tuumiskella asiaa ja lähtivät kylälle likemmin
+kuulustelemaan. Palattuaan sieltä kotiin, sanoivat emännille:
+
+"Mutta kuules akka, mitähän jos mekin ottaisimme osan siihen
+meijeriin?"
+
+Emännät seisauttivat ahkeraan hyrräävän rukin pyörän, oikaisivat
+vartaloitansa, panivat kädet sirosti lanteille ja katsoivat
+luottavaisesti kukin ukkonsa puoleen.
+
+"No en minä tiedä, hyvä ystävä", he tavallisesti sanoivat, "ei tuossa
+nyt taitaisi tuhatta tapata, jos ei sataa voittaakaan. Tee kuinka
+tahdot, sinäpä tuon paraiten ymmärrät."
+
+Ja sitten ukot mielihyvissään akkainsa luottamuksesta, hamuilivat
+päivällis-ateriaksi, mitä siinä hopussa sattuivat kaapista
+löytämään, kun ei joudettu keittoa odottamaan, panivat toisen takin
+päällensä, lisäsivät tupakoita massiinaa, vaihtoivat vaillinaisen
+tulitikkulaatikon kokonaiseen, sytyttivät piiput matkaksi palamaan ja
+kävelivät levollisesti osakkeita ottamaan.
+
+Kun sieltä kotiin astelivat varustettuna uudella annoksella meijerin
+tuottavaisuus-kuvitelmia, kyselivät kotiin päästyä emänniltä, kuinka
+paljon keskimäärin lehmät päivässä antavat maitoa. Ei sitä ollut niin
+vähän. Tuleepa, kun tuleekin tuosta sievä tulolähde!
+
+"Kuuleppas emäntä, pistä nyt siinä pikkasen kahvia."
+
+Emännät muistivat kihlaus-aikaa...
+
+On se sentään tuo meidän äijä hyvä mies!... Rukiit narisivat pehmeästi
+kahvimyllyn silmässä...
+
+"Rukiitako sinä jauhat, Maija?"
+
+"Rukiitapa hyvinkin, mies kulta, sanoithan itse, ettei kahvia saa panna
+pannuun kuin pyhä-aamuina."
+
+"Pane nyt sentään oikeita kahvia, eipä se tahdo oikein maistua hyvälle
+tuo ruiskahvi, suuruksen maku on siinä niin pistävä."
+
+"Niin ja päänkipua ei se lievitä yhtään ... onkin tuossa ollut niin
+pääni kipeä, että joutaakin saada oikeata kahvia. Mutta kuules hyvä
+mies, sun pitää pyytää räätäliä, että hän panee uuden päällisen tuohon
+turkkiisi, on oikein paha nähdä sinun sillä enään metsään menevän."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siinä se seisoo Rutakkalan meijeri kaikkein nähtävänä ja toivoa
+herättävänä. Oikein tahtoi ikävä tulla, kun ei pikemmin valmistunut.
+Mutta sitten kun se valmistui, ylpeilivät miehet siitä ja katsoivat
+perään, että akat kaikki maidon sinne lähettivät.
+
+Jopa sait matkapassin, köyhyyden tauti!...
+
+Paljon kokoontuikin Rutakkalasta maitoa siihen aikaan... Mahtoivat
+kilpailla emännät, kenellä enin olisi vietäväksi meijeriin. Mutta pian
+kyllästyivät kilpailuun ja asettuivat tavalliseen menoon. Muutamat
+emännät rupesivat katsomaan tarkoin asian perään, että kannattaako sitä
+oikeastaan noin rajusti meijeriin viedä. Rupesivat laskemaan, ja
+ihmeellistä, -- meijeriin vienti tuotti suoranaista tappiota!
+
+"Niin se on, totta totisesti", sanoivat isännille. Muutamat isännät
+aavistivat akkain jutussa salajuonen piilevän eivätkä uskoneet
+ensinkään, toiset rupesivat aprikoimaan. Asiat menivät siinä suhteessa
+niin pitkälle että meijerin välistä täytyi ruveta kirnuamaan vettä, jos
+kirnuta tahtoi. Muutaman kuukauden päästä puhuttiin isollaisesta
+tappiosta, jota koko liike oli tuottanut. Mentiin kysymään
+isännöitsiältä.
+
+"Niin tappiota on tullut, miksi ette tuoneet maitoa?" sanoi tämä.
+
+Sitten kynsästiin päätä.
+
+"Hm, vai niin... No se meidän akka sanoo, että parempaan puoleen tulee,
+kun kotona tekee voita, eikäpä tuota lienekään maitoa tähän aikaan."
+
+"Täytyy laittaa maitoa, niin kyllä meijeri kannattaa", kehui
+isännöitsijä, "tuovatpa sinne muutamat maitoa, kannattaapa niiden."
+
+Niin, ne nuo muutamat, ne olivat vaan niitä, joita odotettiin
+konkurssiin.
+
+Isännät menivät kotiinsa, kertoivat emännille, että ne ja ne kuuluvat
+hyötyvän meijeristä kovin.
+
+"Niin, no tottahan, niillä on karjaa ja heiniä!"
+
+Niin, niin se oli, totta tosiaankin, isännätkin huomasivat, istuivat
+penkille ja rupesivat aprikoimaan, mistä päästä tässä alkaisi, että
+saataisiin meidänkin taloon karjaa ja heiniä.
+
+"Älä käryytä niitä kahvia, akka, aina, kelpaavat nuo rukiitkin näin
+arkina."
+
+... Ho'hoi, tuossa on poika mieheksi tulossa, ryhtyköön hän aikoinaan
+uusiin mullistuksiin, jos tahtoo...
+
+Päät tutisivat, näytti olevan vuosien ja kovin vaivalloisen työn takana
+suuremmat heinävarat ja lehmälaumat. Mielet kävivät apeiksi ja pistipä
+vähän vihaksikin, että nuo muutamat olivat aikoinaan jo ehtineet haalia
+karjaa ja rehua... Puhuppa vielä meijerin tappiosta isännöitsijä! Puhui
+hän taas jonkun ajan päästä ja arveli, että jos ei enempää tule
+vastakaan maitoa, tulee tappiota yhä.
+
+"Ei tule enempää, ainakaan meiltä."
+
+"Eikä meiltä, itse kun kirnutaan niin kannattaa paremmin."
+
+"Jaa, niin se on!"
+
+Niin, näettekös, isot heinäpatruunat, kyllä sitä meilläkin maitoa on,
+mutta viljellään kotona tarkemmin, eikä tyhmyyksissään tuoda meijeriin
+tuhlattavaksi...
+
+"Pannaan istumaan koko värkki ja myydään pois, jos on ostajaa."
+
+"Älkää miehet tyhmyyksiä... Hankkikaa vaan heiniä ja karjaa niin kyllä
+meijeri kannattaa!"
+
+"Hoh, velikullat, ettäkö te saisitte rikastua?... Viisaitapa olisitte,
+mutta ei anneta narrata. On sitä tässä muillakin elämän kokemusta..."
+
+"Pannaan vaan miehet nyt meijeri istumaan!"
+
+"Pannaan kun pannaankin ja myydään pois, jos on ostajaa!" -- --
+
+Hä, hä, hä, lehmi-patruunat! Siinä se nyt seisoo meijeri lukittuna.
+Mihin nyt panette maitonne? ... hä, hä... Ostakaa meijeri itsellenne
+jos jaksatte, eli jos me myymme teille; -- --
+
+-- Ho'hoi, kasva poikaseni, veny pian isoksi, että isä ja äiti pääsevät
+pihatupaan syytingille ja sinä saat vartuttaa itseäsi näihin tämän ajan
+viljelys-tapoihin, jos mielit... "Oletko nähnyt Kalle, minkälainen
+heinä siinä Pajuniemen Hermannin Rintaniityssä on?"
+
+"Hyvä on, isä, oikein miestä rintaan, apilata ja timoteeta."
+
+"Hm, parin vuoden päästä annan talon sulle, saat sitten koettaa
+sinäkin. Minä tuota en enään jaksa semmoisiin ... täytyy tällä tavalla
+mennä minun aikani."
+
+
+
+
+Pyhä vala.
+
+
+Kas, miten uhkeana ja vankkana se seisoi tuossa mäenrinteessä tuo uusi
+kansakoulurakennus! Olisipa se ollut joku käsittävä olento ja osannut
+aavistaa, kuinka ristiriitaisin tuntein hänen synnyttäjänsä katselivat
+miten kerros kerroksen päälle kohosi, kunnes siitä vihdoin muodostui
+vankallainen rakennus rajapyykki entisyyden ja tulevaisuuden
+käännekohdalle, olisipa se tämän käsittänyt, niin olisi varmaankin
+hiukan epäillyt oikeuttansa asettua määrätylle paikalleen...
+
+Kyllä tosin tuntui, kun sitä noin syrjästä katseli, että tunsi se
+itsekin asemansa ja tehtävänsä. Sen suuret ikkuna-silmät näyttivät
+ikään kuin voitollisesti ilkkuvan vastustuspuolueen voimattomia
+vihanpurkauksia. Se tunsi lepäävänsä vahvalla perustuksella ja tarkoin
+saumatulla kivijalalla ja vakavasti arvelevan: "Työläs on sinun potkia
+tutkainta vastaan!"
+
+Se oli keväinen aika, kun tuo koulurakennus vastapuhjenneiden
+koivunlehtien, kukkasien ja virkeästi vihertävän nurmikon kanssa
+yht'aikaa kasvoi ja valmistui ensimäistä kevät-ahavaa imemään valkeaksi
+pälkityille kyljilleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli paisteinen kirkas päivä. Lastut ja jätteet koulukartanolla oli
+lakaistu ja haravoitu kasoihin ja rappusten edusta tuoreilla kuusen
+havuilla koristettu.
+
+Sisältä, koulusalista oli kaikki työkalut ja roskat pois korjattu,
+seinille oli ripustettu tuoksuvia köynnöksiä ja uusi kateeteri
+ympäröity kuusilla. Muutamia henkilöitä puuhaili siellä paikkoja
+järjestellen. Katolla tangon nenässä liehui lippu -- tuulen
+väräytellessä se viittoi ja kuulutti ympärillä oleviin kyliin, että
+täällä oli jotain tekeillä.
+
+Ihmisiä liikkui ja hyöri pellollaan kyntämässä, äestämässä sekä ohria
+ja perunoita kylvämässä. Joskus kun perunain heittelijät oikaisivat
+selkänsä, kun kyntäjä ajoi auran maahan ja antoi hevosen huoattaa,
+silloin menivät silmät kuin itsestään tuonne mäen törmälle, missä ennen
+vaan hiukan koivuviidakkoa kivien välissä kasvoi. Saattoipa se
+katsojissa monellaisia ajatuksia herättää!
+
+Muinais-aikana, silloinkin kun Liekolahden ukko oli kouluiässä,
+koulutti Sakari-vainaja vaan Liekolahden piha-tuvassa. Oli sekin aika!
+
+Sitä muisteli ukko tuossa kun odotteli että perunansiemenen nakkelijat
+vaon täyteen ehtisivät ja hän saisi ruunan kanssa taas viiltää uuden ja
+suoran.
+
+Siellä Sakari-vainajan koulussa oli ollut elämää. Toisinaan oli
+opettaja ollut kovallainen, oikein ahkera paju-patukan käyttäjä. Mutta
+oppimaan oli saanut, muutamat hyvästikin, niin että arvo-asemiinkin
+olivat niillä tiedoillaan elämänsä varrella päässeet.
+
+"Hävittävät ne itsensä tähän aikaan," rupesi ukko sanomaan, kun vaolle
+lähti. Siitäpä toisten korvat pystyhyn nousivat. Millähän
+hävittävätkään itsensä?
+
+"Soo ruskea! Ei talonpojan lapset tarvitse tuollaisia kouluja, ei
+totisesti. Eipä niitä ole ennenkään tarvittu, niin mitä paremmin nyt...
+No mitä sinä siinä!"
+
+"Totta puhuu vaari," sanoi eräs mäen eukko. "Mitähän nyt rikasten olisi
+lukua, mutta kun köyhätkin sinne panevat niin... Parempi olisi, jos
+tekisivät vellituvan siitä."
+
+Nuori isäntä, joka myöskin muiden mukana perunoita vakoon heitteli,
+hymyili.
+
+"Ei oppi ojaan kaada," hän sanoi, vaikk'ei erityisellä innolla. Mitäpä
+hyödyttäisi ukon kanssa väitellä!
+
+Vaan mökin akka oli vielä kiivaampi kun ukko, rupesi oikein kiukun
+tiestä huutamaan.
+
+"Noo, mutta ei sitä sellaista oppia köyhät tarvitse kuin kansakoulussa
+annetaan! Mitä köyhäin kakarat..."
+
+"Olettekohan ollut edes kertaakaan tutkinnossa kuulemassa, miten
+hauskalta tuntuu, kun lapsilla on niin paljon tietoa?" kysyi nuori
+isäntä.
+
+"En ole, ja koskapa köyhällä on aikaa sellaisiin."
+
+"Onko isäkään ollut?"
+
+"Enkä olekaan,", ukko välinpitämättömästi murahti. Olispa siinäkin, kun
+sellaisissa olisi tässä kuleskeltu, näkyi hän ajattelevan. Pojassa
+heräsi iloinen ajatus:
+
+"Ettekö lähde nyt, kun saadaan tämä pelto kylvöön? Koululla on tutkinto
+tänäpäivänä ja sitten tulevat pitämään jotain juhlaa tuohon uuteen
+koulurakennukseen. Lähtekääpäs mukaan isä!"
+
+Nuorimies katseli isäänsä innostuneena. Vanhus silmäili koulutalolle
+päin ja tuohon lippuun, joka siellä varressa hiljakseen tuulen mukaan
+lekutti.
+
+"Mitäpähän tuolla tekisin," hän virkahti ja lähti uudelle vaolle pojan
+kiihkeästi häntä silmillään seuratessa.
+
+"Vaikka ette mitään tekisikään, mutta muuten vaan!" Tämä huudahdus oli
+kehoittavaa innostusta täynnä.
+
+Vanhuksen katse meni taas sattumalta lippuun.
+
+"Ehdittäneekö tästä edes," hän jo epäröiden sanoi ja katseli kuinka
+leveällä vielä oli kylvämätöntä peltoa.
+
+Ahah, ukko jo ajattelee lähteä, jos ei vaan ole mitään esteitä. Onpa
+noilla sini-valkeilla lipuilla kummallinen vetovoima: lekuttavat niin
+että saavat kuusikymmentalviaan sydämmenkin innosta läpättämään.
+
+"Hoo, miks'ei ehdittäisi! Ja jos ei muuten, niin minä kutsun Erkin
+kotohaasta vakoamaan, kyllä nuo toiset ehtivät nakella."
+
+"Mitäpä tuolla sentään teen, vanha jo olen ... ei minuun enään
+koulutiedot pysty", saneli ukko, kenties pojan innostuksella hymyillen.
+
+"Koulutiedotko pysty!" matki ja nauroi toinen. "Vaikkapa ne nyt eivät
+pystykään, niin kuulemaan ja näkemään, muuten vaan."
+
+Jo, jo rupesi myöntymään.
+
+"Noo, saattaisihan tuonne nyt..." hän sanoi, suu hymyssä ja äänellä,
+jonka piti tulkita vastahakoisuutta. Mutta itse asiassa oli hän
+voitettu. Isäntä toimitti rengin perunoita vakoamaan ja lähti ukon
+kanssa pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuossa 2 aikoina päivällä oli hyvin tyyni; liputkin uuden
+koulurakennuksen katolla lojuivat pitkin vartta, ikään kuin uneen
+vaipuneena. Mutta sitten ilmestyi kylätielle ihmisjono, etumaisena
+kansakoulunopettaja ja poikaoppilaat, sitten tytöt ja vihdoin lasten
+vanhempia ja muuta yleisöä vakava, juhlallinen joukko. Rupesi jo heille
+koulukartano mäen nystyrän takaa näkymään, lippu ensimmäisenä. Tuulen
+puuskaus kulki ohitse, se hehautti lippua kerran, kaksi, ja autteli
+sitä riemulliseen mielen osoitukseen.
+
+Juhlakulkue saapui koululle. Intoillen astuivat pojat rappusille ja
+ikään kuin sisäänsä ahmivat koulutalon tuoresta kuusipuiden tuoksua.
+
+Saapuvat vähitellen kaikki sisään. Lapset asetetaan piiriin kateeterin
+ympärille, muu väki sujottautuu edemmäksi seisoskelemaan. Opettaja
+ottaa äänen raudastaan, antaa lapsille merkin ja ulkomuistista
+veisataan virsi. Virren loputtua astuu kateeterille pappi, pitää puheen
+opista ja sivistyksestä, lämpimän ja innokkaan.
+
+Yleisö kuuntelee hiljaa, hiiskumatta. Papin lopetettua keräysivät pojat
+uudestaan opettajan ympärille, asettuivat vakavina ja juhlallisina
+piiriin ja tähdäten tarkoin opettajansa kasvoihin odottivat he merkin
+antoa.
+
+Hiljaa hymisivät opettajan mukana ensinnä alkuäänen. Pojat näyttivät
+tuossa niin juhlallisilta, että oikein pakkasi naurattamaan mielihyvän
+tunnosta, kun nuo juuttaat ja alituiset kiusankappaleet kaikkialla
+saattavat olla noin vakavia...
+
+    "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!"
+    -- -- -- -- --
+
+Se kajahti reippaasti, voimakkaasti. Juhlallisuus tarttui kaikkiin
+läsnäoleviin, jännitettynä, vakavana kuunteli kukin ja tarkkasi
+poika-naskaleja, jotka vannoivat:
+
+    "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!
+    Sinuun koskea ei vieras valta saa.
+    Sinua suojelemme, vaaroiss' varjelemme,
+    Ollos huoleton, poikas valveill' on!"
+
+Kummallista. Ensinnä pyrki ihmisiltä nauru, kun ajattelivat, että nuo
+pojat noin osaavat teeskennellä vakavuutta. Mutta laulun kestäessä
+menivät monet kädet itsestään ristiin ja sen loputtuakin jäi moni
+silmä, jossa kyynel kimalsi, tuijottamaan punottaviin poikiin. Ei
+kukaan sitä enään ajatellut teeskentelyksi ... ne lauloivat niin koko
+sydämensä innolla, että muutamain 9-10 vuotisten nulikkain olivat kädet
+nyrkissä ja olkapäät kohoilivat innosta... Nuo pojat olivat laulaessaan
+niin naurettavan mahtavia, että kuulijoille tuppasi sydän suuhun, teki
+siellä kurkussa niin kummallisen käänteen, että alkuperäinen nauru
+muuttui lämpimiksi kyynelhelmiksi ja teki oikein mieli mennä
+suutelemaan heitä järjestään, ihan jokaista erikseen...
+
+Joku taas astui pitämään puhetta. Ei se saanut oikein huomiota
+puoleensa, kaikkein silmät vaan seurasivat poikia ja ajatukset
+askartelivat niissä. Ne olivat vieneet kaikkein sydämet, mikä sitten
+olisi enään kehoittanut mitään puheita kuulemaan, kun sydän oli jo pois
+annettu!
+
+Puhe loppui vihdoin.
+
+"Antakaa poikain nyt vielä laulaa!" kuului ääni ihmisjoukosta ja sitä
+seurasi yleinen hyväksymisen mutina.
+
+Ja pojat lauloivat ensinnä pari muuta laulua, mutta sitten taas:
+
+    "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!"
+    -- -- -- -- --
+
+Vanhemmat, naapurit, isoisät ja isoäidit, pappilan herrasväki ja
+opettaja y.m. kuuntelivat valaa. Sen kaiku tunkesi hyminänä sydämen
+syvimpiin sokkuloihin ja teki olon juuri kun turvallisemmaksi,
+vakavammaksi. Ääni tuntui jäävän sinne säilyyn, ikävinä hetkinä, jos
+isänmaan kohtalo joskus sattuisi itkettämään, taas esiin otettavaksi.
+Se oli siellä niin tarkkana jäljennöksenä, että vanhatkin kuulivat
+sisässään laulavan:
+
+    "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!"
+    -- -- -- -- --
+
+Samalla kuvastui mieleen joukko pikku poikasia, jotka uljaasti,
+innokkaasti, kädet nyrkissä ja posket punottavina huusivat, niin että
+jokaisen äänen piti erikseen kuuluman.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun laulun loputtua oli rukous pidetty, lähti Liekolahden ukko muiden
+muassa pois. Akat ja ukot rupesivat kilvan ylistämään laulua.
+
+"Kaunistapa oli", sanoi Liekkolahden ukkokin muiden väliin, mutta
+katsahti samassa ikään kuin hätäisesti ympärilleen, että mahtoiko poika
+tuota kuulla. Ei hän sitä olisi tahtonut näet. Mutta poika kuuli sen ja
+ymmärsi samassa, että vaikutus isässä kestäisi koko lopun elämäikää.
+Vanhoihin jää kaikki, mikä kerran jää, niin sitkeästi, ettei eroakaan.
+
+Sillä "isänmaallisella laululla" on kumma vaikutus: kun se lausutaan
+oikeassa paikassa ja oikein sattuvasti, voi se vanhoja nuorentaa ja
+vaivaisistakin sankareita saada.
+
+
+
+
+
+
+III.
+
+
+
+
+Harjoittelia.
+
+
+Harjoittelia Tuppelin järjesteli kohta tulevaan junaan meneviä
+papereita. Olikin aika helkkarin kiire. Ja sellaisesta kun ei vielä ole
+mitään hyötyäkään, harmia vaan: saattaa hassutuksia tekemään ja
+sotkemaan. Tuppelinillekin toisinaan käteen sattui lyijykynän sijaan
+lakkatanko, lakkatangon sijaan lyijykynä, milloin sysäsi kynänsä
+mustepullon sijasta papyrossin tuhka-askiin j.n.e.p. Kaikki
+merkillisiä, odottamattomia pikku kolttosia, jotka itse asiassa ovat
+naurettavan turhanpäiväisiä, mutta tosikiireessä hidastuttavat
+hirmuisesti työtä. Vähemmästäkin nuori veri kiehuu!
+
+Joku koputteli avoimella pilettiluukulla.
+
+"Antakaapas minulle piletti!" sanoi sieltä joku, hänkin kiireissään,
+ikään kuin viimeinen sekuntti olisi käsissä ollut. Tuppelinin hampaat
+yhdistyivät ja kieli lähisteli suunlakea päästäen sihisevän äänen.
+Pilettiluukulle loi hän myrkyllisen katseen. Sieltä kurkisteli hikinen,
+tyhmä naama, vielä sen takaa toinen, joka kovin näytti olevan
+olevinaan.
+
+"Antakaapas piletti, juna jo tulee." Ja mies koputteli pilettilautaseen
+rahallaan, ikään kuin vakuuttaaksensa että sillä on taivaallinen voima.
+
+Tuppelinin otsalla helmeili hikipisaroita. Ulkoa kuului jo
+asemakellon ääni ja veturin vihellys. Juuri silloin vetäsi hän kokoon
+kirjepakettia, mutta nuora katkesi ja kirjeet pyörivät lattiaan.
+
+"Saa ... perr..."
+
+Eräs, hiljakkoin Amerikasta palannut miekkonen tulla haahitti ikkunan
+ohitse gummisaappaissa lohnustaen. Jo hänkin ehti pilettiluukulle
+samassa kuin kirjemytty uudestaan oli nuoraan tulossa. Toinen kuului
+vastatulleelle kertovan, ettei sieltä saa pilettiä pyytämälläkään. Tuo
+vielä lisäsi Tuppelinin kiukkua: osasi aavistaa mitä oli tulossa.
+
+"Tiketti tänne näin!" Amerikasta tullut ärhenteli kun porho ainakin ja
+antoi muitten odotushuoneessa olevain tietää että hän se tuntee
+"asetukset ja taksat kun on kulkenut enämmän kuin..."
+
+"Älä nyt hätääsi kuole!" täytyi Tuppelinin huutaa. Salista alkoi kuulua
+naurunhihitystä ja Amerikasta palannut sohisi hiljempaa. Mutta posti
+olikin nyt valmis ja Tuppelin juoksi pilettiluukulle.
+
+"Mihin?"
+
+Molemmat ostajat ilmoittivat.
+
+"Pitää olla jemtti raha."
+
+"Ei ole, mutta eikös teillä ole pieniä?" kysyi Amerikkalainen.
+
+"Ei, eikä täällä olekaan mikään pankki, eikä rahanvaihtokonttori."
+
+"Sepä nyt... Tapaa Amerikassa olla joka paikassa rahaa sen verran että
+irti saadaan. Minä olen kulkenut niin monessa..."
+
+"Tänne se raha!"
+
+"Tuoss' on."
+
+"Onko sinulla justi raha?" kysyi Tuppelini toiselta.
+
+"On. Eikö se maksa 2 markkaa ja 30 penniä?" Hän pani rahansa
+lautaselle.
+
+"Se maksaa 2 markkaa 40 penniä."
+
+"Soo..." Mies alensi päänsä pilettiluukun tasalle ja yritti siitä
+kurkistelemaan Tuppelinin silmiin, että puhuuko tuo edes totta, vai
+juonissaanko lörpöttelee.
+
+"Tuo tänne 10 penniä!
+
+"Mutta ... mutta..." Mies katseli epäröiden toisten ihmisten puoleen
+salissa ikään kuin heiltä neuvoa saadaksensa. "Kaksi markkaa ja 30
+penniähän ne ovat maksaneet. Ovatko ne kallistuneet?"
+
+Yksi mutisi joukossa yhtä, toinen toista. Mikä siitä selvää sai.
+
+"Joutuin, joutuin!" kiirehti Tuppelin, "ei minulla ole aikaa tässä
+ruveta selvittelemään, miksi kukin asia on niin, eikä näin."
+
+"No, no tuota, vai ovat ne kallistuneet." Mies kaiveli taskustaan
+kymmen pennisen.
+
+"Mitähän varten ne ovat kallistuneet?" Hän taas kumarsi päänsä
+pilettiluukulle, mutta se paiskattiin kiinni niin että mies peläten
+nenäänsä ottavan veti sen vikkelästi takaisin. Samassa vieri juna
+asemalle.
+
+Tuppelinilla ei ollut enää kiirettä, sillä tarpeelliset tehtävät oli
+hän ehtinyt paraiksi toimittaa. Nyt hän heitti virkatakin selkäänsä
+pistämättä käsiä ensinkään hihoihin, asetti vaakunalakin sovitellen
+päähänsä ja katsahti sitten pitkin ruumistaan. Pöksyt istuivat hyvästi
+ja lahkeet lepäsivät niin sievästi tuossa Ruotsista tuotuin
+vaatekenkäin päällä; hyvän muotoiset ne olivat itse kengätkin. Kaikki
+tuo huomio oli silmänräpäyksen työ, sillä siinä käytetyt ajatukset
+olivat vanhastaan muodostetut, monasti käytetyt ja aina varalla. Rintaa
+röyhistäen astui hän konttorista ulos ja tuuppasi mennessään portailta
+pari poikanulikkaa maahan. Kumarsi isosesti konduktörille joka
+tervehtien astui junasta. Ryhtyi sitten silmäilemään pitkin vaunuriviä,
+josko ketään tuttuja sattuisi matkassa olemaan. Sisään meni posteljoni
+ja muita junan palvelusväkeä paketteja ja paperivihkoja käsissä. Niiden
+perään Tuppelinikin antausi, kun ei junassa näkynyt muuta kuin noita
+huomiota herättämättömiä tavallisia, vieraita kasvoja.
+
+Konduktöri oli tullut lähemmäksi, nähtävästi aikeessa jutulle ruveta,
+mutta siihen jäi, merkkipilliänsä nauhasta heiluttelemaan.
+
+Akkoja ja lapsia oli taas ulkoa tuppaunut saliin, kylmähkö kuin oli.
+Mutta Tuppelin kävi vihaiseksi ... tuossa kun kaikkein tien tukkivat ja
+pahaa löyhkää huoneesen tuovat!
+
+"Pois salista! Ulos! Ei teillä ole täällä mitään tekoa." Hän tuuppi ja
+sysi poikasia ovelle päin ja antoi vaimoväelle vihaisia silmäyksiä,
+ohjeita ja neuvoja.
+
+Kaikellaisten paperivaihtojen ja muiden pikkutoimitusten suoritettua
+lähti juna vihdoin eteenpäin. Tuppelini katsoi vielä vähän aikaa sen
+perään kunnes alkoi vilustaa ja lähti sitten sisään. Odotus-salissa
+varroskeli pari, kolme miestä, jotka kohteliaasti kumarrellen
+tervehtelivät. Tuppelin tunsi miehet, olivat vaan siitä likitienoilta,
+kauppias Kuittinen ja toiset talokkaita. Ne olivat tuttavia vakinaisen
+asemapäällikön kanssa, kävivät aina konttorissa asiansa toimittamassa
+y.m. Tuo tuttavuus pisti Tuppelinin vihaksi ... kai ne taasen
+konttoriin tuppauvat, muutamat moukat! Mutta hän osasi masentaa
+liikanaisia tuttavuuden yrityksiä, katseli vaan kysyväisesti ivahymyllä
+toisten tuttavuutta teetteleviin silmiin, ikään kuin haluten kysyä,
+että mistä miehet ovat kotoisin.
+
+Rinta pystössä, pönäkkänä astui Tuppelin salin läpi konttoriin, veti
+oven perässään kiinni ja väänsi salvan lukon eteen. Tuopa tuotti suurta
+nautintoa, iloa, että on olemassa apukeinoja joilla voi itseään
+nenäkkäistä vieraista varjella.
+
+"Kaikkia täällä konttoriin lasketaankin!" Häntä ihmetytti vakinaisen
+asemapäällikön luonne, kun saattaa tuttavan kannalle asettua moukkain
+kanssa. Tuo oikein suorastansa inhotti.
+
+Hän heitti takin pois ja ryhtyi availemaan tullutta postia. Joku
+väänteli avaimesta, kai aikeissa tulla sisään. Kun ensi narahduksen
+kuuli, sävähti Tuppelin, mutta kohta muisti hän että salpa on edessä.
+
+"Täällä on nyt toiset tavat", mutisi hän itsekseen nautinnolla. Salista
+kuului hiljaista puhetta ja kuiskeita. Harjoittelia arvasi mistä ne
+puhuvat, koettipa tarkemmin kuullellakin.
+
+"Tässä on nyt toinen järjestys", hän jälleen tyytyväisenä virkkoi.
+Rupesi sitten hitaasti ja levollisesti tutkimaan tulleitten kirjeitten
+osoitteita.
+
+Tehtailia Varmasen, provastin ja nimismiehen kirjeet hän viskoi
+eri läjiin. Oli siinä kauppias Kuittisellekin joku kirje ja
+vekseli-ilmoitus. Viimemainitun hän otti tarkemman tarkastelun
+alaiseksi, saadakseen lasia vasten läpi lukemalla selvän, suuriko summa
+tuossa oli kysymyksessä. Viskasi sitten kirjeen eri paikkaan. Amerikan
+kirjeitä oli koko joukko. Ne hän ilman muuta sysäsi sivulle yhteen
+kasaan. Kynsäsi pettyneenä korvansa taustaa, itse kun ei ollut yhtään
+kirjettä saanut.
+
+Oli kulunut junan lähdöstä jo noin neljännes tuntia. Taas väännettiin
+salin puolelta varovaisesti avainta. Tuo säväytti hiukan, mutta kohta
+muistui mieleen että lukkopa olikin salvassa ja rauhallisesti alkoi hän
+tutkia Nya Presseniä.
+
+Nyt koputettiin ovella.
+
+"Mikä siellä on?" hän ärjäsi ärtyisesti.
+
+"Enkö minä saisi sanomalehtiäni? Minun nimeni on Kuittinen", kuului
+salista ääni.
+
+"Ei posti ole vielä järjestetty."
+
+Tuppelin jatkoi rauhallisesti Nya Pressenin lukemista, taittoi sen
+sitte kokoon ja kirjoitti siihen tehtailia Varmasen nimen. Nousi,
+sytytti paperossin, otti Suomettaren, kävi sohvalle pitkälleen ja alkoi
+nautinnolla lukea erästä Sigurdin kuvaelmaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä aikaa salissa noin kymmenkunta henkilöä odotteli postin
+jakamista. Ensin vartoilivat seisomajalassa ja kun pitkäksi alkoi
+käydä kävivät istumaan ja odottelemaan. Siinä oli neljä viisi
+Amerikan-leskeä, pari kolme postilaukulla varustettua poikasta,
+Kantolan ja Upukan isännät, kauppias Kuittinen, sekä vielä joitakin
+muita, mitä lie olleet, ja asemamies.
+
+Kuittinen kävi vähän hämille kun koeteltuaan saada ovea lukosta,
+huomasi sen salvatuksi.
+
+"Jassoo, nyt onkin sellainen herra joka ei laske liikaa kansaa sisään",
+hän nyreissään sanoi ja kääntyi asemamieheen, ikään kuin tälle olisi
+erittäin tahtonut huomionsa päähän teroittaa.
+
+"Juu", myönsi tämä. Hänkin näytti tietävän jotain koska niin
+salaperäisesti katseli.
+
+Kuittinen kävi istumaan rahille.
+
+"Kovin se näyttääkin ylpeältä ja turhanpäiväiseltä asemapäälliköksi
+tämä poika", virkkoi Kantolainen.
+
+"Niin kuin perhanakin!" innostui Kuittinen sanomaan.
+
+"Täällä onkin totuttu niin hyvään. Ei suinkaan sitä lienekään niin
+kohteliasta asemapäällikköä missään kuin meillä on vakinainen", arveli
+Kantolainen.
+
+"Se on totta, se," todisti Kuittinen.
+
+"Mistä lie kotoisin tämä poika?" uteli Kantolainen.
+
+"Poika," matki Upukka nauraen.
+
+"Niin, poika, poika, mikäpä se muukaan. Vai herraksiko tahtoisit
+sanoa?"
+
+"Sanoppa vasten naamaa siksi!"
+
+"Sanon kyllä, jos siksi tulee, vai luuletko että pelkään?"
+
+"Mitäpä tuosta nyt pelätäkään, mutta..."
+
+Syntyi naurun-tirskunaa. Hauskastippa kuluikin aika vaikka vähän
+viipyäkin piti.
+
+"Hän kuuluu olevan kotoisin tuolta, tuolta ... ka enpä nyt muistakaan,
+vaikka niin tuttu pitäjään nimi piti olla. Mutta talon poika hän
+ainakin on," tiesi joku.
+
+Kaikki kummastelemaan: "Vai talon poika ja tuollainen herra on tullut."
+
+"Ei tuo virka nyt niin korkeata rintaa kestäisi."
+
+"Kovin on unohtanut sekin lapsi isänsä," muuan eukko ristissä käsin
+huoki. Toinen eukko kävi likemmäksi miehiä kuiskuttelemaan, kertoi,
+että eräänä päivänä oli suurella ryminällä ajanut akat pois
+odotus-huoneesta, haukkunut y.m.
+
+Asia pidettiin erittäin raskauttavana. Onpa koko hirviö, kun ihmiset
+käyvät asioitansa ajamassa ja sillä lailla...
+
+"Sanokaas muuta. Sitäpä minä kysynkin että onko sillä valtaa?"
+
+"Vai valtaa!" nauroivat toiset. "Jos totta puhuen vallasta puhutaan,
+niin jokaisella muilla on tässä valtaa, mutta ei hänellä. Meillä valtaa
+on, meitä varten tämä on laitettu. Mutta mikä hän on? renkipoika,
+meidän renki."
+
+Tyytyväisyys valtasi kaikki. Lujemmin painettiin puuta. Onpa sentään
+helkkarin lystiä, olla yhtenä omistajana tällaisessa talossa!
+
+Yhteisestä riemusta havahti Kuittinen ensimmäisenä.
+
+"Ei, mutta," hän ähkäsi, "tätä odottamista ei enää kestä harjankaan
+kärsivällisyys." Ja hän meni taas koputtelemaan ovelle.
+
+"Mikä se on?"
+
+"Enkö jo saisi sanomalehtiäni?"
+
+"Odottakaa, ei posti ole vielä järjestetty."
+
+Kuittinen peräytyi suututellen ovelta.
+
+"Sitäpä nyt järjestetään," hän paneskeli.
+
+"Niitä pitäisi opettaa noita nuoria poikasia. Kun mekin nyt täällä näin
+häntä palvelemme, niin hän voi luulla itsensä miksi hyvään," tuumi
+Kantolainen. Toiset innostuivat siihen. Pitäisipä totisesti opettaa!
+Kullakin oli mukava sana jonka pitivät erittäin sopivana ja tepsivänä
+lausua sellaisessa tilaisuudessa. Siitä tuli hauska valikoima haukkuma
+ja "nenäämä" sanoja. Ja oikein jo sydämiä innosti itsekunkin
+ajatellessa, että itse sattuisi tilaisuuteen lausua niin ja niin...
+
+He keskustelivat salin etäisimmässä päässä. -- Tuppelin konttorissa
+lepäili ja luki Suometarta. Kuuli toisinaan puheen huminaa salista,
+mutta ei eroittanut mitä se oli. Paransi tyynyä ja mutisi:
+
+"Järjestystä tässä täytyy pitää." -- Mutta Kuittinen taas selvisi
+jupakasta kiirehtimään.
+
+"Ei saakeli, mutta makuulle tuo lienee pannutkin," hän äännähti ja
+toisten nauraessa marssi taas uhitellen koputtelemaan. Nyt löi jo
+nyrkillä oveen, se tärähti kovasti niin että toisetkin siitä jo
+sävähtivät. Mutta Kuittinen jatkoi paukutustaan ja toiset odottivat
+äimistyen, mitä tuosta seuraisi. Asemamies lähti ulos, ettei
+harjoittelia vimmoissaan luulisi häntä tuohon syylliseksi ja häneen
+vihaansa ajaisi.
+
+Kuittisen koputellessa alkoi sisästä ensinnä kuulua räiskettä ja
+pläiskettä, ikään kuin joku kiukkupäissään olisi siellä mellastanut.
+Vihdoin vetästiin luukku ovessa vingahtaen auki.
+
+"Onko siellä Varmasen postin ottaja?"
+
+Kuittinen sai väistyä. Mikä herra luulitkaan olevasi kuin ensimmäisenä
+tukit!
+
+Yksi poikasista meni ottamaan Varmasen postin, toinen pappilan.
+
+"Kuka siellä vielä postia tahtoo?"
+
+"Minä." Kuittinen astui lähemmäksi.
+
+"Kuka minä?" Tuppelin kysyi, kun ei viitsinyt selkäänsä koukistaa
+katsoaksensa, Joutaapa kanssa sanoa nimensä, ettei luulisi tässä niin
+kovin tuttu olevansa.
+
+"Kuittinen," vastasi tämä.
+
+"Jahah, tuossa on pankista vekselin ilmoitus."
+
+"Vai niin. Maksetaan itse, ilman vieraan apua. Eikö muuta ole?"
+
+Tuppelin vähän joutui hämille tuosta, kun ei Kuittinen sitä tehnyt.
+Katui jo melkein, että oli tuota sanonutkaan. Olipa omituista: koko
+ajan kun oli kuvitellut tämän asian riemua tuottavan ja tuon saksan
+hämille joutuvan. Nyt vaan itseä tuntui hävettävän.
+
+"Muuta ei ole," sanoi hän.
+
+"Eikö Suometarkaan?
+
+"Jassoo, tuleeko teille Suometar?"
+
+"Tuleepa hyvinkin."
+
+Tuppelin nouti pöydältä lehden.
+
+"Muutako ei ole?"
+
+"Ei."
+
+Astui esiin uusia henkilöitä. Tuppelin sill'aikaa jo kävi pöydän luo
+istumaan.
+
+"Onko Maria Tupakaiselle tullut Amerikasta kirjettä?" kysyttiin.
+
+"Ei ole." Ei hän tarkastellutkaan, asioiksensa vaan selaili edessään
+muutamia kirjeitä.
+
+"Onkohan Leena Sivumäelle?" Ei ollut Leenallekaan kirjettä. Mutta
+löytyi siitä sentään jollekulle, kuin sattui vaivatta käteen tulemaan.
+
+"Onko Sameli Tienpäälle ja Maijaliisa Pöhlölle?"
+
+Tuppelin purskahti nauramaan.
+
+"On täällä monellekin pöhlölle, mutta ei Maijaliisalle."
+
+"Kelle sitten?"
+
+Siinä joutuikin Tuppelin pulaan, täytyi valehdella että ei ne
+olleetkaan kuin joillekin muille, vaikka väärin nimen luki.
+
+Mutta akoille jäi vakuutus että Maijaliisalle oli kirje, ehkäpä
+rahakirje, mutta ei tuo ilkiö vaan antanut.
+
+Vihdoin ne menivät pois viimeisetkin ja Tuppelin jäi rauhaan. Hän laski
+helpoituksen huokauksen, avasi konttorin oven ja alkoi astuskella
+odotus-huoneen lattialla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Itsestänsä siinä juoksi mieleen äskeiset kokemukset. Mieli oli vielä
+hiukan kuohuksissa siitä ettei yleisö nähtävästi pitänyt häntä
+sellaisessa arvossa kuin olisi mielestänsä vaatinut. Jo ennen monasti
+oli tuon huomion tehnyt, kuin vakinaisen asemapäällikön kanssa sattui
+yht'aikaa olemaan toimistossa. Häntä, Tuppelinia kun ihmiset
+puhuttelivat, oli niillä useammiten ikään kuin käskeväisyyttä ryhdissä,
+kohtelivat kuin jotain käskyläistä; vakinaisen asemapäällikön kanssa
+kuin olivat tekemisissä, käyttäytyivät ihan toisin: kunnioittavasti,
+mutta samalla tuttavallisesti. Erittäinkin _tällä_ asemalla, missä
+hän nyt oli jonkun aikaa ollut virkaa-tekevänä, oli hän tuon huomion
+tehnyt.
+
+Tuttavallisesti ja kunnioittavasti...
+
+Miten oli tuollaista asemaa mahdollinen saavuttaa? Hän yht'äkkiä alkoi
+karehtia isäntäänsä. Olihan hänkin jo koettanut yhtä ja toista keinoa
+päästä yleisön kanssa samallaisiin suhteisiin, mutta vielä ei se ollut
+onnistunut. Ainoastaan aniharvoin näki jonkun käytöksessä kaivattua
+väriä. Mutta sekin oli niin satunnaista. Pääasiallisesti oli hän
+koettanut saavuttaa tarkoitustaan sillä, että kohteli yleisöä ankaran
+isällisesti, nuhteli, ärjyi kun niin sattui, eikä milloinkaan alentunut
+yksinkertaisten ihmisten leikkiä ymmärtämään. Itse kyllä teki leikkiä
+kun siksi tuli, mutta kai siinäkin oli omituinen värinsä: akat ja ukot
+pitivät sitä ivana, pilkkana.
+
+Toisinaan johtui Tuppelin tekemään tiliä itsensä kanssa, luomaan
+katsauksen taaksepäin. Elontie oli hiljaista, mutta varmaa kohoamista
+-- ainakin omasta mielestä. Väliin nousu näytti oikein kukon
+harppaukselta kun muisti, miten vielä kuusi vuotta takaperin kävi
+lehmiä paimentamassa, tappeli toisten paimenten kanssa joista moni
+hänet viskoi mihin tahtoi, savesi nyrkit ja kasvot; toiset sille
+nauroivat ja hän oli puolittain alaskaateella toisten joukossa. Mutta
+sitten, mikä lie pälkähtänyt vanhemmille päähän kun hänet kouluun
+laittoivat -- hyvä pää kun sanottiin olevan.
+
+Ja nyt kun vertaili itseään rinnan noiden paimen kumppalien kanssa,
+jotka ennen, vaan muutamia vuosia takaperin häntä melkein itseänsä
+ala-arvoisempana pitivät, tuntuipa melkein siltä, kun olisi kotkana,
+siivin lennellyt näiden ylipuolella. Toisinaan meni mieleen, miten
+ensivuosina kun koululomilla kotikylässä asusti, ukot ja akat hänelle
+aina pitivät puheena, että jos joskus sattuisi, sinusta Tuomas, joku
+virkamies tulemaan, niin älä ole kopea ihmisille, niin kuin nuo suuret
+herrat ovat; paremmin edistymäänkin pääset, jos olet nöyrä ja n.e.p.
+Tuosta hän muisti innostuneensa aina, ja kummallisen paljon hän siihen
+aikaan pitikin noista oman kyläisistä. Ne olivat silloin niin ...
+niin ... niin ... ei sitä oikein osaa sanoa, mutta ainakin ne olivat
+ystävällisempiä. Nyt kun siellä kävi, katselivat ne karsain silmin,
+melkein ivahymyllä muutamat.
+
+Kyllähän sekin vaikutti: siihen aikaan oli koko koulu-nuorison korkein
+ihanne tuo sama juttu, että heistä pitäisi tulla kansallismielisiä,
+oikein malli-virkamiehiä. Melkeinpä taudillinen innostus vallitsi koko
+laumassa. Jahka vaan päästäisiin tästä, niin näytetään noille vanhoille
+virkamies-jukureille esimerkkiä. Koulupojillahan oli itsillä niin
+karvaita kokemuksia siitä, ettei heitä pitäneet edes herran alkuinakaan
+muut, kuin palveliat ja semmoiset.
+
+Tuppelin erosi koulusta ja meni harjoitteliaksi rautatielle. Siihen oli
+monenlaiset syyt. Ensiksikin että aineellinen puoli pitkällä lukutiellä
+pelotti, jopa jo ahdistikin, että lukeminen kävi ikäväksi,
+rasittavaksi. Ja sitten suurin ja pätevin: olihan se jotain, päästä jo
+virkamieheksi, kuin toiset toverit vielä kirjain ääressä hikoilivat.
+
+Kun hän tältä kannalta asiata aprikoitsi ja esitteli niille jotka hänen
+kohtalostaan jotakin välittivät, niin ne hyväksyivät sen. Osoittihan
+päätös järkevää käytännöllisyyttä. Kylän miehet ja muut sanoivat:
+
+"Onni todellakin, että kansa saa virkamiehiä omista lapsistaan."
+
+Totta kyllä, että niitä oli kotikylässäkin sellaisia, jotka Tuppelinin
+Tuppua jo koulupoikana pitivät ylpeänä ja korskana, mutta toiset
+arvelivat että kyllähän ne koulupojat aina sen verran herrottelevat.
+Arvelivat siitä muuten lapsellisuudeksi, joka poistuu, kun miestyy.
+
+Niin tuli hän rautatielle, muodostellen mielessään kaikellaisia, mutta
+pää-asiassa erinomaisen hauskoja edellytyksiä. Vaan pian esiintyi
+harmittavia kokemuksia, kaikellaisia. Sattui, näetten sielläpäin
+silloin tällöin kulkemaan noita entisiä tuttuja, oman kylän miehiä,
+työjusuja, lahtareita ja muita sen kaltaisia. Ne tulivat kuin hyvätkin
+tuttavat oikein kädestä tervehtimään ja jo vaunusillalta usein
+huusivat:
+
+"No päivää! kuinka se Tuomas nyt jaksaa?" Nauroivat ja hymyilivät niin
+tuten ja ystävällisesti, kuin olisivat hyvänkin "trastu-kampraatin"
+tavanneet. Toiset edes sanoivat Tuppeliniksi. Mutta Tuomas... Kaikkein
+hiton moukkain tuttavana sitä pitää ihmisen olla!
+
+Ensimmältä tuollaisissa tapauksissa Tuppelinin silmä arasti vakoeli
+ympärille, että josko jo joku parempi ihminen olisi huomannut ja jo
+nauraa-räköttäisi, häntä pilkaten. Jos sitten ei julkista naurua
+huomannut, koetti hätäisesti jossain välissä sanoa tuolle "tuttavalle"
+pari sanaa. Sillä omituinen orjallisuus, vanha tottumus tuntui
+vaistomaisesti velvoittavan pyhkimään päältään sitä luuloa että hän
+mikään ylpeä olisi.
+
+Mutta vähitellen poistui tuo arkuus ja ylpeyden maine ei enää
+peloittanut niin kuin ennen. Rupesipa tuntumaan melkein luonnolliselta,
+että talonpojat ylpeäksi nimittäisivät. Huomaamatta, ihan itsestään
+mielipide tuossa suhteessa muuttui. Mahtoi siihen vaikuttaa sekin,
+ettei enää ollut tilaisuudessa seurustelemaan talonpoikaisten kanssa
+samassa merkityksessä kuin ennen. Siellä kotikylässähän ei ollutkaan
+herroja! No oli tosiaankin, oli siellä tuo vanha juoppo Rallunfors,
+muuan virkaheitto. Mutta mitä semmoisesta jota ei kukaan pitänyt muuta
+kuin varoittavana esimerkkinä. Kummako sitten että periaatteet likimmän
+ympäristön makuisina pysyivät. Johdonmukaisesti tekivät ne nyt samoin,
+muodostuivat likimmän seurapiirin mukaisiksi. Tähän piiriin ei enää
+talonpoikia kuulunut, ainoastaan sen verran mitä virkatoimissa sattui.
+
+Ja ne, nuo talonpojat esiintyivät siellä kovin tietämättöminä,
+taitamattomina, aina kyselevinä, neuvon tarpeessa olevina. Tuppelin
+oppi vähässä ajassa, niin että osasi noille jokapäiväisille kyseliöille
+antaa tietoja ja neuvoja, tarvitsematta kysellä päämieheltänsä.
+
+Kovin paljon oli noita tietämättömiä kyseliöitä. Ne näyttivät muuten
+niin yhdellaisilta ja yhden näköisiltä. Jopa oikein rupesi tuntumaan
+siltä, kuin samat miehet ja samat akat olisivat joka päivä, jopa
+monikertaan päivässä käyneet asemalla toimittamassa ihan samoja asioita
+jotka jo monikertaan oli toimitettu. Väliin kuin itsellä sattui olemaan
+jotain hauskaa tekeillä, suututti oikein, kuin aina vaan tuli
+keskeyttäjiä. Ja jos ne näköjään olisivat olleet edes oikeita ihmisiä,
+mutta kun yhdessä näki yhtä, toisessa toista kummaa, eikä uskaltanut
+heille tuosta edes pistellä, niin se oikein pani ähkymään. Ensimmältä
+tuli toimeen sillä ja sai luontonsa tyydytetyksi, että hengessään vaan
+mustia nimiä luki ja mykkänä toimitti tehtävänsä. Vaan sittemmin, kerta
+kerran perään alkoivat pakottavat sisälliset liikutukset puhjeta, ensin
+murinana (koiran murinana) sittemin puoliääneen ja vihdoin ärjyen. Kun
+ensikertoja ärjyntä pääsi, antoi se aina tapauksen ohitse mentyä
+ajatuksen aihetta. Vaivasi semmoinen outo, ensikertalaisuuden tunne:
+täytyi asettaa tekonsa omaan eteensä arvosteltavaksi. Itse jäi asiasta
+kuitenkin kohta jähmeään, välinpitämättömään tilaan. Mutta ulkoa päin
+sai tunnustuksen. Nuo, joille hän ärjyi, niissä oli niin kovin paljon
+vikoja, joita herrasväki huomasi, oli tyhmyyden vikoja ja luonnon
+vikoja. Kun Tuppelini suuttui ja ärjyi, nauroivat muut. Hän otti ne
+kiitos-nauruiksi ja yltyi itsekin nauramaan. Olipa hupaisa urheilla,
+kun oli niin kiitollisia katselioita! Toisinaan tuttavat sanoivat häntä
+kiukkuiseksi. Mutta jostakin syystä hän ymmärsi tuonkin olevan
+kunniaksi. Vanha asemapäällikkö, hänkin sanoi olleensa nuorena kiivas,
+mutta vanhempana oppineensa jo kärsimään. Tuo näytti siis itsestään
+kuuluvan asian luontoon. Mutta ei hänenkään, tuon vanhan asemapäällikön
+kärsivällisyys vielä neljällä jalalla seisonut. Se ontui väliin oikein
+vaivaisen tavalla. Ja silloin oli Tuppelinilla hauskaa. Näetten, kävi
+tuolta vanhalta karhulta niin maukkaasti, ettei olisikaan saattanut
+olla nauramatta.
+
+Väliin johtui mieleen noita mielikuvituksia kouluajoilta, kun
+tuumittiin koulusta päästyä antaa virkamiehille oikein malli. Oikein
+nauratti nuo lapselliset tuumat nyt isoa miestä. Mutta sen ohessa
+heräsi itseä kohtaan jonkullainen hiljainen kunnioituksen tunne sen
+rikkaan kokemuksen johdosta, minkä oli saavuttanut. Melkein sääliksi
+kävi tovereita jotka vielä koulun penkeillä hautoivat noita lapsellisia
+tuumia. Joskus heitä tapasi ohitse kulkevassa junassa. Ne lensivät
+sieltä kuin harakat, tervehtimään. Ei heidän tervehtimistään hävetä
+tarvinnut, olivathan he siroja poikia melkein kaikki. Mutta kun heidän
+käsiänsä pudisti, kun puhutteli heitä, tuntui se melkein siltä, kuin
+kokeneena isänä, tahi ainakin vanhempana veljenä olisi heille
+jäähyväisiä sanoessa tehnyt mieli neuvoa, että muista lukea läksysi,
+äläkä vaan päätäsi rikki juokse. Kun sitten näiden entisten toverien
+nähden konduktörille erityisen huolettomasti päällään noikkasi
+merkiksi, että juna saisi lähteä, ja kun tuossa hädässä monta kättä
+kouraan pistettiin, jäähyväisiä sanottiin ja hyvää vointia
+toivotettiin, niin tuntuipa se melkein sille, kuin maailman kulun
+ohjaaminen, ainakin jossain määrin olisi ollut hänen käsiinsä
+uskottuna.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän sulki konttorin oven, otti avaimen pois, ettei kukaan luvattomasti
+sisään tulisi, sillä postiaika oli mennyt ohitse. Asematoimiston kyllä
+piti olla avoinna, mutta saattoivathan otaksua hänen olevan jossain,
+poissa konttorista, jos joku sattuisi tulemaankin. Sitten heitti hän
+takin päältään, sytytti paperossin, istui pöydän ääreen ja rupesi
+huviksensa katselemaan kirjeitä. Ensimäisenä sattui käteen Kuittiselle
+menevä kirjekortti. Tekipä mieli lukea mitä tuolle hölmöläiselle
+kirjoitetaan.
+
+"Hölmöläiselle!"
+
+Häntä oikein nauratti kun sattui niin mukava nimitys.
+
+Mutta tuon tyytyväisyyden ilmauksen perästä otsa heti synkistyi kuin
+näki mitä kortissa oli. Sen oli kirjoittanut joku arvokas henkilö, jota
+Tuppelininkin täytyi pitää arvossa, se sisälsi tärkeän asian, joka
+ehdottomasti olisi vaatinut, että kortti olisi tänä päivänä tullut
+vastaanottajan haltuun.
+
+"Hitto sentään!" hän harmitellen käsi korvan juuressa äänteli. Ei
+suinkaan muuten, mutta jos tuo lähettäjä peijakas alkaa kysyä perään,
+missä kortti on viipynyt ja sen johdosta tulee ripittämään. Tuo asia
+kiusasi koko lailla. Jo heräsi sellainenkin ajatus, että mitä olisi,
+jos lähettäisi piian viemään... Mutta sitten hän arvaa, että minä
+täällä luen kirjekortteja! Ei tuokaan kelvannut. Lopulta selvisi
+kuitenkin asia ja päästi pulasta.
+
+"Eihän minun olekaan velvollisuus siinä silmänräpäyksessä huomata kelle
+kaikille kirjeitä on tullut, kun pitää postia jakaa niin hopussa, että
+tuskin ehtii pussin auki saada."
+
+Rauhoittuneena viskasi hän kortin pöydälle ja ryhtyi sitten jatkamaan
+tointansa.
+
+Sillä aikaa tuli joku odotushuoneesen. Kuului siellä hiljaa ja
+epävarmasti astelevan oven edessä ja uskalsi vihdoin koputtaa. Mutta
+Tuppelin ei tuosta häiriytynyt, eikä koputus antanut hänelle aihetta
+ryhtyä mihinkään toimenpiteisin. Vielä toisenkin kerran kuului
+samallainen koputus, mutta Tuppelin ei avannut. Jahka koputtaa kovemmin
+niin avataan. Vaan siihen se jäi ja koputtelia meni ulos. Tuppelin
+kurkisti ikkunasta perään, näki että se oli joku akka, syrjäkyläinen,
+mikä lie ensikertalainen. "Menköön!"
+
+Vähän ajan kuluttua tuli piika konttoriin. "Täällä on eräs vaimo, joka
+pyytäisi saada rahakirjettänsä."
+
+"Mikä se vaimo on?"
+
+Piika mainitsi nimen. Tuppelin katsoi kelloaan. "Ei nyt ole posti-aika,
+eikä minulla muutenkaan ole aikaa. Tulkoon jälkeen puolisen."
+
+"Hänellä on pitkä matka. Eikö sitä voisi nyt antaa."
+
+"Ei, ei minulla nyt ole aikaa."
+
+Piika lähti pois.
+
+Tuppelinille tuli kovin paha olla kun piikakin nähtävästi niin piti
+tuon vaimon puolta ja nyreissään pois meni. Hän juoksi kyökkiin, käski
+vaimon mennä odotushuoneesen, saisi kirjeensä. Vaimo rupesi kehumaan ja
+kiittelemään. Mieli meni siitä hyväksi. Ja kun vaimo kirjeen saatuaan
+mielihyvissään sitten vielä oikein jumalan nimen kautta kiitteli,
+tyhmästi ja yksinkertaisesti kyllä, niin ei tuo sittenkään ilkeältä ja
+sietämättömältä korvaan kuulunut.
+
+Kun ei nyt ollut oikeastaan mitään järin kiireistä tehtävää, pani hän
+sohvalle pitkälleen ja nukkui pian. Noin puoli tuntisen kun oli siinä
+nukkunut, koputettiin ovelle. Se oli ensinnä hiljaista, säädyllistä
+koputusta. Tuppelin havahtui ja kuuli sen. Katsoi kelloaan ja huomasi
+että asematoimiston avoinna olemisen aika oli paraillaan, mutta ei
+mennyt avaamaan. Olikin niin helkkarin lysti ja levollinen maata, ettei
+juuri pienten asiain olisi pitänyt saada velvoittaa siitä ylös
+nousemaan.
+
+Vähäisen väliajan perästä koputus uudistettiin, nyt hiukan kovemmin ja
+varmemmin. Päänalus kävi jo epämukavaksi ... liekin siinä peijakkaassa
+harakan höyheniä! Häiritsiä kuului astelevan edes-takaisin
+odotushuoneessa.
+
+"Odottele vaan poika, minä makaan." Ja hän ummisti silmiä ja odotti
+unta. Mutta ei se makuukaan enää oikein maittanut. Jos vaan pois olisi
+tuo mennyt tuolta odotus-huoneesta, niin heti olisi ylös noussut ja...
+
+Mutta nyt! Voi turkanen, kun löi koko nyrkillä kuin navetan oveen.
+Kädet ojona ja hammasta purren riensi Tuppelin ovelle ja avasi luukun.
+
+Hän asetti naamansa luukulle oikein kasvoista kasvoihin nähdäksensä
+sitä miestä, jota kohtaan niin verinen viha oli sydämmessä syttynyt.
+Totisesti, siinähän seisoi Kuittinen, ei kukaan muu kuin Kuittinen ja
+Tuppelinin täytyi sitä sietää ja nähdä vielä, että tuo kohteliaasti
+hymyillen tervehteli.
+
+Mutta vastata ei voinut Tuppelin.
+
+"Hyvää päivää!" sanoi Kuittinen toisen kerran korkeammalla äänellä ja
+kumarsi syvään. Vaan Tuppelin keksi keinon: asetti suunsa ivahymyyn ja
+katseli äänetönnä Kuittista, ajatteli, että jos ei tämä masenna miestä,
+niin ei sitten mikään.
+
+"Mikä siinä on syynä, ettei herra Tuppelini juuri koskaan vastaa
+minun tervehdykseeni?" Kuittinen tätä sanoessaan laski tuon
+maakauppias-naamansa ihan Tuppelinin kasvojen likitienoille ja jatkoi:
+
+"Pidän tuota niin kummallisena seikkana että tahdoin kysyä, olenko minä
+jollain tavalla loukannut teitä, taikka mistä tuo johtuu?"
+
+Tuppelinin kasvoihin hyökkäsi veri ja koneellisesti ponnahti selkä ihan
+pillisuoraksi.
+
+"En vastaa tervehdykseenne," hän äänsi juuri kuin välipalaksi. Siinähän
+tarvitsikin aikaa miettiä. Tuollainen kysymys! Se oli kuitenkin
+ulkopuolella kaiken tähän asti kärsityn tyhmyyden. Mutta sillä aikaa,
+kun näitä mietti, ehätti Kuittinen jatkamaan.
+
+"Minusta näyttää niin omituiselta, että vaikken minä ole teille
+tuntematon, te ette kuitenkaan tervehdi."
+
+"No ... no ... no eikö minulla ole vapaus tehdä siinä suhteessa mieleni
+mukaan, vai pitäiskö minun kumarrella teitä ... häh?" Tuppelin luuli
+tuosta kumartelemis-kysymyksestään löytäneensä surmaavan valtin ja
+tirkisteli luukusta palavin silmin vihollistaan.
+
+"Kumarrella!" huusi Kuittinen nauraen. "En peto soikoon, en minä
+kärsisikään kumartelemista ja teillä on tietysti vapaus menetellä
+mielenne mukaan. Mutta minusta näyttää niin hullunkurisen pöyhkeältä ja
+naurettavalta kuin nuori mies, joka ei vielä ole edes mikään virkamies,
+luulee olevansa..."
+
+"Joll'ette paikalla tuki suutanne niin minä näytän teille..."
+
+"Näytän," matki Kuittinen nauraen kuin lapselle. "Älkää puhuko niin
+lapsellisia isolle miehelle."
+
+Tällä tavalla alkoi väittely. Tuppelin riehui palavissa päin, huitoen
+käsillä ja polkien jalkaa.
+
+"Minä pyytäisin saada ulos ne tavarat, mitkä minulle ovat tulleet",
+ilmoitti Kuittinen vihdoin kun riiteleminen rupesi väsyttämään.
+
+"Semmoiselle miehelle ei anneta täältä mitään!"
+
+Nyt paisui Kuittisen luonto yli äyräittensä, pani suun puhumaan sydämen
+kyllyydestä ja nyrkin säestämään ilmassa. Asemamies tuli sisään, pyysi
+päästä konttoriin, sai kuitenkin hetkisen odottaa kun Tuppelin asetteli
+riehuvia tunteitaan. Tämän väliintulo kuitenkin keskeytti riidan siksi,
+että Kuittinenkin lähti ovelta pois päin. Mutta kun asemamiehelle
+vihdoin ovi aukaistiin, puikahti Kuittinenkin sisään.
+
+"Teillä ei ole lupa tulla konttoriin!" kiljui Tuppelin, mutta ilman
+mitään seurausta.
+
+"Minä _tahdon_ saada ulos tavarani!"
+
+Kuittinen lausui sen matalalla äänellä, mutta siinä oli niin
+kummallinen sävel, että Tuppelin sävähtäen katsoi häneen. Samassa meni
+asemamies ulos. Kuittinen seisoi konttorissa ja katseli palavin silmin
+Tuppelinia. Sanaakaan sanomatta otti viimemainittu rahtikirjat esiin ja
+niitä selaillessaan pääsi taas sanomaan:
+
+"Te olette niin rajattomasti tyhmän ylpeä mies, etten minä vielä
+milloinkaan ole samallaista tavannut."
+
+"Se on varsin hauskaa kuulla," vastasi Kuittinen, "ettei yhteiskunta
+ole ylenpaltisesti rasitettu minun kaltaisteni ihmisten kautta, mutta
+teidän kaltaisianne, herra paratkoon, niitä on hyvin paljon; ja sitä
+minä pidän paljon valitettavampana seikkana."
+
+Tuppelin selaili asioiksensa papereita pöydällä.
+
+"Te käytte täällä niin kuin suurikin herra joka päivä!" huusi Tuppelin
+katkerasti.
+
+"No mutta ... mikähän minua estäisi käymästä täällä! Oletteko te niin
+heikko ja kykenemätön, ettei minun asiaini toimittaminen teiltä oikein
+suju?"
+
+"Teitä pitäisi _kumarrella_ ja pokkuroida, sitä te vaatisitte
+mutta e-he heei täällä ainakaan!"
+
+Tuppelin äänsi nautinnolla tämän.
+
+Kuittinen lähestyi puuskuen:
+
+"Ketä varten on tämä toimisto laitettu? Sitäkö varten että tuollaiset
+kelvottomat saisivat täällä vaan maata nokka taivasta kohden, johon
+meikäläiset saisivat armon tuoda kumarrellen kypsiä paisteja avattuun
+suuhun? Sitäkö varten, ha haa?"
+
+"No ei..."
+
+"Vai ei. No se on tietysti armo ettei niin vaadita. -- Mitä se rahti
+tekee?"
+
+Tuppelin ei puhunut mitään, nousi äkkiä ja meni toiseen huoneesen.
+Kuittisella oli sopivaa aikaa jatkaa.
+
+"Mistä ihmeestä te olette saanut tuollaisen tavan kohdella ihmisiä? Kun
+ei mies ole vielä sen suurempi kuin harjoittelia, niin ei se nyt ole
+vielä sellainen mahtiasema, paikka josta niin sopisi siipensä nostaa.
+Se on, hyvä nuori herra, rumaa luulla olevansa jotain kun ei kuitenkaan
+vielä ole paljon mitään, ja..."
+
+"Minä en kuuntele, en välitä sinun saarnoistas, en ... en mitään!"
+Tuppelin löi välioven kiinni, mutta avasi jälleen: "Jollet nyt mene
+ulos, niin minä hankin tänne miehiä ja näytän mitä se on..."
+
+"Joutavaa, joutavaa," keskeytti Kuittinen, "en minä silloin enää puhu
+sanaakan, en minä niin jupi hullu ole. Mutta siitä minä olen varma,
+ettet _sinä_ voi olla välittämättä minun puheistani." Kuittinen
+seisoi jo toisen huoneen kynnyksellä. Toinen liikkui ja väänteli
+itseään raivoissaan meluten.
+
+"Mutta koska minä saan ne tavarat?"
+
+Tuppelin tuli konttoriin ja ilmoitti rahtisumman. Kuittinen maksoi.
+
+"Kuitatkaa. Nimi tuohon." Tuppelin viskasi paperit toisen eteen ja
+selkänsä taakse osoitti paikkaa mihin nimi olisi kirjoitettava. Toinen
+otti hymyillen kynän.
+
+"Ei niitä ole tarvinnut ennen kuitata."
+
+"Vaan nyt tarvitsee."
+
+"Aivan niin, kylläpä saatan kuitata. Emme me tosin ole tällaiseen hiton
+välikäteen asemapäällikkömme kanssa koskaan joutuneetkaan." Hän
+kirjoitti.
+
+"Ette tietysti."
+
+Tuppelin huomasi pöydällä tuon kovanonnen postikortin. Hän koetti
+sysätä, ikään kuin sattumalta kirjekasan sen päälle.
+
+Kuittinen puheli kirjoitettuaan.
+
+"Ottakaa esimerkkiä meidän vakinaisesta asemapäälliköstä, niin, hitto
+tuokoon, ette tule kauppaanne katumaan, sillä..."
+
+"Tukkikaa nyt jo tuo kirottu suunne!" ärjyi Tuppelin. Toinen oli taas
+saavuttanut tasapainoa ja saattoi puhua maltillisemmin:
+
+"Tuossa kai oli minulle kirjekortti, jollen väärin huomannut vai
+kuinka?" Hän katsoi vakoellen kirjeläjään ja vuoroin Tuppeliniin. Tämä
+joutui nähtävästi hämille, mutta koetti hätäymistään peittää:
+
+"Mikä kirjekortti?" Ääni hiukan vavahti, vaikka se koetti olla jyrkkä.
+
+"Tuossa..." Kuittinen aikoi osoittaa paikkaa tahi ottaa korttia
+kirjeiden alta.
+
+"Älkää siinä te..." Tuppelin tempasi kirjeläjän eteensä, penkoi, sitä
+vihoissaan ja löysi vihdoin kortin. "Onhan siinä," hän nolona äänsi ja
+viskasi kortin Kuittisen eteen. Tämä vilkasi heti sen sisällön.
+
+"Mutta miksi, miksi totisesti te tahdoitte tätä peitellä vielä, kun
+ette olisi tahtonut antaa?" Kuittisen veri nähtävästi taas lämpisi.
+
+"Peitellä!" Tuppelin koetti saada äänensä luonnolliseksi, "vai
+peitellä! Mitä, mitä te kaivelette?"
+
+"No sitä vartenhan minulla on kaksi silmää," ärjyi Kuittinen, "että
+nähdä mitä ympärilläni tapahtuu. Te olette häjynkurinen nuorimies!"
+
+Merkillinen velttous laskeusi Tuppelinin koko hermostoon, sillä nyt
+tuntui tuolla miehellä olevan syytä sanoa mitä hän sanoi.
+
+"Mutta..." Tuppelin ei tiennyt itsekään mitä hän aikoi sanoa, eikä ajut
+keksineet mitään pätevää. Pelonalainen hervakkuus yhä vaan lisäntyi.
+
+"Mitä aijotte sanoa?" Kuittisen mielestä oli Tuppelin jo niin pulassa,
+että katsoi sopivimmaksi kiusata häntä vastaamaan. Mutta kun ei
+vastausta kohta tullut, innostui hän sanomaan: "Tiedättekö että minä
+olisin kärsinyt suuren vahingon, jollen olisi tätä korttia saanut
+tänäpäivänä. Ja vielä peitellä! Tuo on jo liian suurta hävyttömyyttä."
+
+"Mi-mikä velvollisuus minulla on..."
+
+"Velvollisuus, velvollisuus, se teidän kaltaisilla on aina suussa!"
+pauhasi Kuittinen.
+
+"Velvollisuus teillä on palvella kansaa rehellisesti, muutama..."
+
+"Eikö tuota nyt jo sopisi lopettaa?" sanoi Tuppelin melkein kuin
+pyytäen, mutta koettaen saada suunsa välinpitämättömään ivahymyyn.
+Nähtävä masennus Kuittista kuitenkin lepytti.
+
+"Sopii kyllä sen nyt jo lopettaa," hän sanoi, "mutta pankaa mieleenne
+mitä olen sanonut, sillä hyvin moni täällä ajattelee teistä samoin kuin
+minäkin. Ei tuollainen kelpaa. Jos täällä tulette pitemmälle olemaan,
+niin kyllä me siksi miehiä olemme että yhden pojan opetamme ihmisten
+tavoille. Olkaa kiltti, älkääkä luulko niin joutavia että me isot
+miehet rupeaisimme kumartelemaan ja pokkuroimaan jonkun nuorukaisen
+oikkuja." Hän nauroi ivallisesti. Tuppelin sähisi jotain mutta mitään
+selvää sanaa ei siitä tullut.
+
+"Niin, kuka antaa minulle tavarani?" kysyi Kuittinen ja rupesi
+lopultakin hankkimaan lähtöä.
+
+"Siellä on asemamies."
+
+"No hyvästi sitten. Minä pyydän anteeksi jos olen liikoja puhunut,
+mutta minä luulen ettei siinä aivan paljon liikoja ole."
+
+Hän lähti.
+
+Tuppelin jäi sekavin tuntein tuijottamaan hänen jälkeensä. Torkosi
+sitten pudistelemaan itseänsä kuin raivossa ja istahti nojatuoliin.
+Sydän löi epätasaisesti, toisinaan hyvin kiivaasti, kun mieleen johtui
+joku ponteva lause jonka oli unohtanut sanomatta. Toisinaan taas se
+tuntui lakkaavan sykkimästä kun mieleen muistui joku sana, jonka tuo
+mies tuntui todellisesta syystä sanoneen. Omituisella ikävällä hän
+oikein kaipasi itsestään vihan tunteita Kuittista vastaan. Väliin
+tuntui joku sellainen ilmaus ja sitten sydän taas kiivaasti pamppaili,
+-- mutta kohta joku toinen seikka kumosi innostuksen ja syyllisyyden
+tunto kasvoi.
+
+Tuo kummallinen masentava tunne johdatti ajattelemaan, että mistä se
+johtui? Mutta vaikealta kuitenki näytti saada selvää.
+
+"Minunko kaltaisiani virkamiehiä monta?"
+
+Alkoi jo rauhoittua. Tietysti se on sitten luonnollista! Virkamiehen
+asema yhteiskunnassa jo oikeuttaa...
+
+Samassa piskahti mieleen nuo koulunaikaiset kuvitelmat ja noiden oman
+kylän ukkojen neuvot ja toiveet. Ne näyttivät taas melkein
+luonnollisilta ja syyllisyyden paino palasi päälle kuin synti. Pääsi
+huulilta pakoittava huokaus:
+
+"Kun voisikin ... kun voisikin luonteensa saada ystävälliseksi
+kaikille, niin epäilemättä sitten kaikki luistaisi suotuisammin."
+
+Yht'äkkiä heräsi sanomaton halu että tulisi joku, jonka kanssa saisi
+toimittaa asioita _juuri nyt_ kun ei ollut toimiston avoina
+olemisen aikakaan. Olisi siten niin hauska näyttää, että luulot hänen
+yreydestään ovat perättömiä. Hän riensi innoissaan pistämään avaimen
+lukkoon, katsoi vielä varmuudeksi kelloon että oli toimiston kiini olon
+aika. Mies joutui niin pitkälle että kävi ovesta kurkistelemassa eikö
+jo ketään näkyisi. Olisi pitemmällekin mennyt, mutta siellä Kuittisen
+kuormia paraillaan pantiin ja häntä hävetti mennä sinne.
+
+Tämän innostuksen puuskan ohessa alkoi olo tuntua työttömälle ... niin
+halusta olisi nyt tahtonut jotain tehdä. Mieleen pälkähti eräät tilit
+jotka oli tehtävät. Ne nyt otettiin käsille ja ryhdyttiin työhön. Nyt
+kului aika. Muutamia papereita oli jonnekin hävinnyt. Niitä etsiessä
+pakkasi oikein suutuksi käymään. Laskuissakin tahtoi sekautua.
+
+"Hitoilleko ovatkin joutuneet nuo paperit?"
+
+Käsi tahtoi sekin vapista; kaikki tuntui ylösalaisin olevan.
+
+"Tuo hätiköimisen vika ... sekin minua vaivaa."
+
+Uudestaan täytyi ryhtyä erästä kuittia etsimään. Ei ollut enää pitkältä
+sen junan tuloon johon nuo paperit piti jättää. Pääsi ponteva kirous
+samalla kun erästä laatikkoa kiini työnsi. Kirous tähtäsi Kuittista,
+joka oli niin kauan viivyttänyt ... ja muutenkin! Kun kärsimättömyys
+kerran oli saanut valtoihinsa, niin jopa saattoi taas vihata Kuittista.
+
+"Mihin hitoille se paperi..."
+
+Mutta ajatukset askartelivat äskeisessä riidassa ja pöyristyttivät taas
+kovin, kovin...
+
+Tuli sisään muuan vanhahko ukko nöyrästi tervehtien ja kumarrellen.
+
+"Mitä teillä?"
+
+Sydän oli tuon paperi pahasen tähden ja muutenkin niin "pystössä", että
+vaati todellista ponnistusta jos sai tuon lausutuksi edes vähän
+ihmisittäin. Mikä tuon äijä-rahjuksen tuohon nyt toikaan juuri kuin...
+
+Ukko selvitti asiansa: oli tullut noutamaan sen ja sen kylän postia ja
+tuomaan meneviä kirjeitä; pyytäisi myöskin herra "inspehtuurin"
+kirjoittamaan adressia kirjeisiin... Kyllähän ne kotonakin, pojat ja
+akat kirjoittavat kirjeitä, mutta eivät pysty "adressia" panemaan
+j.n.e.
+
+"Ei, ei se nyt käy laatuun," keskeytti Tuppelin kärsimättömästi ja
+viittasi, ettei ukko ottaisi kirjeitä esille. "Ei nyt ole postiaika,
+mutta tulkaa puolentoista tunnin kuluttua."
+
+"Mutta eikös nyt pian tule masiina?"
+
+"Tunnin kuluttua."
+
+"Eikös inspehtuuri nyt joutaisi?"
+
+"Ei, ei mitenkään. Kuulittehan sen jo. En minä jouda niihin osoitteita
+kirjoittaa. Menkää muualle laittamaan ne valmiiksi, niin saatte sitten
+jättää ne postiin. No..." Hän avasi oven ukon eteen ja teki hyvin
+selviä viittauksia. Ukko lähti ja puheli mennessään:
+
+"On täällä ennen kirjoitettu, mutta se onkin ollut toinen herra,
+missähän se nyt on?"
+
+"Ei ole kotona."
+
+Kun ukko pääsi ulos, otti Tuppelin avaimen lukosta. "Mikä sen nyt
+toikaan tähän taas juuri tuollaisen", hän pahoitteli itsekseen.
+
+Oven hän sulki. Mutta tuntui siltä kuin kotka-siipeen olisi pahoin
+vioittavasti sattunut paimenpoikain tarkkaan tähdätty heittokivi.
+
+
+
+
+"Suuri palkka."
+
+
+Kovin oli ikävä asia rovastilla, laskea käsistään tuota uskollista
+isäntä-renkiä Tuomasta; hänhän oli saattanut pappilan maat niin
+verrattomaan kuntoon. Ne tuottivat nyt melkein kaksin verroin siitä,
+mitä kuusi vuotta takaperin, jolloin Tuomas taloon tuli ja johdon
+käsiinsä sai. Ja nyt oli Tuomas aamulla pyytänyt eroansa palveluksesta,
+Amerikkaan muka aikoisi mennä.
+
+Pappi tunsi sen, tuossa soututuolissaan tupakoidessaan ja miettiessään,
+että Tuomas oli talouden hoitamisessa mies paikallaan ja että se
+kaksisataa markkaa, minkä tälle oli palkkaa maksanut vuosittain, oli
+tuottanut hyvin runsaan koron. Mutta sepä nyt mietityttikin: oliko
+Tuomaan _taito_ jäänyt taloon, vai mahtoiko viedä sen muassaan?
+Oliskin tuosta päässyt selville; niin ... jos kerran taito taloon jää,
+niin mitäpä tuolle palkkojakaan korottelemaan, mutta jos muassaan vie,
+niin ... olisi ehkä syytä lisätä vaikka satasen selkään.
+
+Kylläpä siinä oli pulaa. Ja rovastinkin rahoista, jos satamarkkasen
+tuhlaa, panee sellaiseen paikkaan johon edullisesti saattaisi olla
+panemattakin, niin, -- sanalla sanoen: satamarkkaa on poissa
+kukkarosta.
+
+Tupakan savu tuoksahteli rovastin huulilta, väliin harvempaan väliin
+tiheämpään, ja toisinaan kuului tyytymätön ähkinä.
+
+Ilma, rovastin tytär tuli huoneesen tuoden kahvia.
+
+Tämä huomasi rypyt papan otsalta ja rupesi syytä tiedustelemaan.
+
+"Tuota Tuomaan puuhaa vaan mietin," kuului rovastin vastaus.
+
+Tytär tunsi jo myöskin Tuomaan puuhat ja innostuksen tuli leimahti
+hänen silmistään, kuin hän kiihkoisesti huudahti papalle:
+
+"Niin eikö totta pappa, tuo alhainen sivistymätön väestö ei tunne
+isänmaan rakkautta, ei rahtuakaan?"
+
+"Enpähän tiedä," ärähti pappi ja rupesi kahvia juomaan.
+
+Neiti jo oli taasen aikeessa avata suunsa jotain hyvää ja kaunista
+sanoaksensa, mutta eteisestä kuuluva jalan kapse pidätti häntä. Tuomas
+astui sisään.
+
+Rovasti kutsui istumaan; ja isänmaallisesti innostuneena mitteli tytär
+silmillään miestä kiireestä ihan kantapäähän asti.
+
+"Ainakinko se Tuomas on aikomuksessaan pysynyt?" kysyi rovasti saatuaan
+kahvinsa juoduksi.
+
+"Niin minä olen sitä ajatellut, että meneminen sitä taitaa olla
+parasta."
+
+Rovasti oli vähän aikaa ääneti, sitten vakavasti katsellen Tuomasta hän
+kysyi:
+
+"Ovatko ne syyt nyt sitten, jotka sinua muka matkaan pakoittavat, niin
+jyrkät, ettei niitä voi poistaa?" Pappi hymyili ja näytti olevan siinä
+luulossa ettei toinen kykenisi hänelle tyydyttävää vastausta antamaan.
+
+"Kyllä ne ovat sellaiset syyt, ettei siinä auta melkein mikään... Minä
+en voi, näettekös, täällä enää perhettäni elättää, sillä..."
+
+"Turhia," ehätti rovasti keskeyttämään, "olethan tähän asti voinut.
+Mutta tuo lause on vaan kaikkein Amerikkaan lähteväin keppihevosena,
+jolla he ratsastavat. Syy on vaan se, että kaikki tahtovat nyt
+puuveitsellä hopeaa leikata, rikastua." Rovasti oli puhuessaan noussut
+ylös ja käveli nyt kiivaasti edestakaisin kamarin lattialla. Tuomas
+aikoi jotain sanoa, mutta neiti ehätti ennen:
+
+"Tuomas," sanoi hän erinomaisella painolla, "tiedättekö te mikä on
+isänmaa ja isänmaan rakkaus?"
+
+"Tiedänhän tuota minä, mutta..." yritti Tuomas alakuloisesti
+vastaamaan. Vaan neiti keskeytti:
+
+"Niin, mutta mitä? Ettekö tunne isänmaan rakkautta? Oi, luulenpa
+ett'ette sitä tee! Sanokaa rakastatteko vähänkään noita tuomia, jotka
+tuolla pihalla noin ihanasti kukoistavat ja kukkivat? Tunnetteko
+vähänkään vetovoimaa siihen paikkaan, missä tupanne mäenrinteessä
+seisoo, missä niin ihana kasvimailma kesällä olentoanne ja perhettänne
+syliinsä sulkee? Kuinka voitte jättää vaimonne ja lapsenne, onko
+pienintäkään rakkauden sidettä enään tallella? Ja ... ja..." Neiti
+sekautui. Kielen päällä pyöri niin paljon jaloa ja pontevaa, että ...
+että siinä täytyikin niin käydä.
+
+Tuomas pyhkäisi kämmenen selällä silmäänsä. Sitten hän hiljaa sanoi:
+
+"Neiti Ilma kyllä tietää, että minä rakastan perhettäni ja isänmaatani
+ja ett'en ole mikään huikentelija. Mutta neiti on hyvä ja sanoo
+minulle, mitä minä voin hyötyä kukkasien kauneudesta kun ei minulla ole
+perheelleni riittävästi leipää?"
+
+"Tehän saatte papalta suuren palkan!" huudahti Ilma neiti vähääkään
+ymmälle joutumatta.
+
+"Niin, mutta se ei riitä ajan pitkään, sillä minun maani ei kasva
+aina."
+
+Nyt joutui neiti ymmälle.
+
+"Maa ei kasva aina," matki hän. "Mitä tarkoitatte, eihän teillä olekaan
+maata?"
+
+"Senpä vuoksi onkin sen kasvullisuus hyvin epävarma."
+
+"Minä en ymmärrä teitä."
+
+"Minun maani on minun työn teossani..."
+
+"Niin, niin."
+
+"Niin, minun perheeni elää minun kätteni työstä. Mutta minäkin tulen
+vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi. Sitäkin aikaa varten tarvitsisi
+jotain olla."
+
+"Mutta onhan palkkanne kaksisataa markkaa, pitäisihän siitä riittää
+säästöönkin? Tulevathan muutamat toimeen sadallakin markalla?"
+
+Tuomas pudisti päätänsä.
+
+"Ei riitä," sanoi hän, "neiti muistakoon että minulla on nykyään kuusi
+lasta."
+
+"Mutta monella miehellä ei ole niinkään suuri palkka kuin teillä."
+
+"Eikä myöskään monella niin iso lukuinen ja heikko perhe kuin minulla."
+Tuomas alkoi kääntyä äreäksi. Mutta neiti oli kukistamatoin:
+
+"Niin, niin vaan saahan Mariakin jotain ansaita."
+
+"Nuorin lapsistamme on kahden kuukauden vanha ja sitä vanhempi
+puolentoista vuoden, raajarikkoinen raukka, joka ei ylös kykene, kuten
+neiti tietää. Ei siinä ole toivoa äidin ansioon."
+
+"Mutta saattaisivathan isommat lapset hoitaa niitä pienempiä."
+
+"Eivät ne siihen päinsä kykene ja siksi toiseksi, ne jotka ijän
+puolesta kykenisivätkin, ovat poikia eikä niistä ole lasten hoitoon,
+niin kuin jos olisivat tyttöjä."
+
+"Muistan tuossa, että onhan tapana sanoa: 'missä kiehuu ruokaa
+kuudelle, siinä kiehuu samassa seitsemälle,' eikähän nuo pienemmät
+vielä paljon ruokaa kuluta. Kaksi vuotta takaperin elitte vielä hyvin
+tuolla palkallanne."
+
+Tuomas nousi tuskistuneena seisomaan ja näytti olevan aikeessa lähteä.
+Hän sanoi surullisesti hymyillen. "Neiti osaa jutella kyllä kauniisti,
+mutta ette ole näitä asioita kokenut."
+
+Rovasti oli syrjäisenä koko ajan seurannut tarkkaan keskustelua. Nyt
+hän seisahti Tuomaan eteen ja kysyi:
+
+"Onko siis päätöksesi peruuttamaton?" Äänessä oli jotain osanottoa.
+
+"Kyllähän minä niin olen ajatellut, että minä koetan onneani."
+
+"Tuomas saa nyt mennä toimiinsa. Tule ehtoolla uudestaan tänne."
+
+Tuomas meni. Samassa juoksi sisään talon seitsemän vuotias poika.
+
+"Pappa, antakaa minulle kymmenen penniä!" pyysi poika kauniisti,
+isäänsä kiinni tarttuen.
+
+"Aina sinäkin", äännähti rovasti tyytymättömänä. Otti kuitenkin
+kukkaronsa esiin.
+
+"Mitä teet sillä?" kysyi hän. Poika selitti tarkoituksen. Leipuriin
+sanoi menevänsä. Poika sai mitä pyysi. Tuo olikin melkein jokapäiväinen
+vero.
+
+Ilma oli juuri aikeessa lähteä kahvitarjoimen kanssa huoneesta, vaan
+rovasti pidätti.
+
+"Koetapa laskea kuinka paljon Tuomaan palkasta tulee kunkin hänen
+perheensä jäsenen osalle vuoden kunakin päivänä."
+
+"Jaa, mutta sitäpä pitää koettaa!" Neiti pani tarjoimen pois, etsi
+paperiliuskan ja alkoi innokkaasti laskea. Laskunsa loppuun saatua ei
+hän puhunut mitään, vaan äänetöntä hämmästystä osoittaen tuijotti
+paperiin.
+
+"Mitä tuli?" pappi kysyi hymysuin katsellen tytärtään. Tämä viipyi
+vähän ennen kuin vastasi:
+
+"Kahdeksan penniä."
+
+"Kahdeksan penniä!"
+
+"Niin eikä varsin täyteen sitäkään."
+
+Rovasti nyökytteli ajattelevaisesti päätänsä ja neiti sanoi
+innokkaasti:
+
+"Herra Jumala, pappa, me emme saa estää jos Tuomas tahtoo lähteä."
+
+
+
+
+Vaikeassa asemana.
+
+
+I.
+
+Anderssonin silmät kohosivat vitkalleen kirjasta jota oli lukenut, ja
+asettuivat tähtäämään katonlakeen. Oikeastaan ei hän mitään erityisesti
+tarkannut koska silmäterät näyttivät olevan hajallaan, vaan hän etsi
+sieltä tähystimilleen sellaista alaa, joka ei mitenkään huomiota
+puoleensa vetäisi eikä häiritsisi ajatuksia pois siitä aineesta jonka
+kohdalla tahtoi niitä pysyttää. Noin puolen minuutin kuluttua häiriö
+kuitenkin tapahtui: hän hykähti hiljaa, pudisti hiukan päätänsä ja
+rupesi uudestaan lukemaan. Nyt olivat ajatukset jo niin paljon
+hajautuneet, että hän kesken lukemisensa katsoi kelloaan, mutta unohti
+kohta kuinka paljon se oli. Otti sen uudestaan käsiinsä ja sai nyt
+selville että se osoitti neljänneksen yli 1. Hän pani kirjan kiini,
+nousi seisomaan, suoristi venytellen ruumistaan ja painoi molemmin
+käsin rintaansa, joka oli tullut araksi tuossa kun lukeissa sitä pöytää
+vasten huolettomasti nojaili. Pari kertaa hän pitkillä, laahustavilla
+askeleilla käveli yli lattian, kädet selän takana, meni sitten
+vesipullon luo ja joi lasillisen. Siitä taas rintaa ja ruumista
+suorimaan voimistelu-asentoon ja painelemaan käsillä araksi käyneitä
+luita.
+
+"Ah ah!" Rinta oli todella arka. Pöytää vasten nojallaan on yleensä
+hyvin vaarallinen lukea, siitä voi kehittyä keuhkotauti. Andersson
+katsahti pöydän reunaan, juuri tuohon kohtaan jossa oli istunut ja
+rintaluunsa kipeiksi saanut.
+
+"Mitähän jos sen reunan töppäisi?" Ja heti alkoi syntyä mielikuvituksia
+mille tuo näyttäisi. Ei se varmaankaan somaksi muodostunut, koska
+nähtävästi kohta koko ajatuksen hylkäsi ja astui ikkunasta ulos
+katselemaan.
+
+Hän oli apulaisena eräällä maaseudun rovastilla ja asui
+ullakkokamarissa, minkä ikkunasta oli näköala puutarhaan ja sen ylitse
+kylään päin. Ensi vuotta Andersson asui täällä. Viime Jouluksi kun oli
+vasta papiksi valmistunut ja sitten tammikuulla muuttanut tänne.
+
+Nyt oli kesäkuu. Puutarha muodostui ja kehittyi joka päivä
+täydellisemmän näköiseksi ja viehätytti yhä enemmän Anderssonia. Noin
+viikko sitten oli hän siitä jo tehnyt luonnoksen paperille, se oli
+onnistunutkin jotakuinkin. Häntä itseänsä se oikein miellytti. Kun pani
+käden torvelle ja siitä läpitse tirkisteli, tuli kuva hyvin
+luonnolliseksi, niin että melkein sai vieraskin selville mitä siinä oli
+tarkoitettu. Nuo puutarhaa reunustavat suuret ja vanhat pihlajat olivat
+suurella huomaavaisuudella kuvatut, jota vastoin penkereet ja
+marjapensaat y.m. olivat vähemmän innostaneet.
+
+Puutarhan ylitse oli laajahko näköala kylään ja kirkonmäelle. Pienellä
+tähystimellä, jonka Andersson oli tässä rippikoulun edellä ostanut, oli
+verrattain hauska katsella koululaisten vehkeitä tuolla kartanoilla ja
+kirkkomäen pateilla. Jos leikkivät siellä, taikka pitivät pahaa elämää,
+joka muuten olikin edellisen kanssa aivan sama asia, niin kyllä tiesi
+tuon pappi. Oli se hänelle koko kelpo apulainen tuo tähystin.
+
+Nytkin Andersson seisahtui tavalliselle paikalleen ikkunan luona.
+Ensinnä vetivät huomion puoleensa puutarhan puut, jotka joka päivä
+vielä kesäpukuansa kehittivät, sekä istukaskasvit, jotka oikein
+silmissä kasvoivat ja lehdillään peittivät harmaan, kuivan mullan
+näkymättömiin. Tuo havainto, joka päivä uudistuneena herätti mielessä
+aina kesäisiä ihanteita. Hajamielisenä ja tarkoituksettomasti siirsi
+hän tuosta katseensa kylään ja kirkkomäelle. Jo siellä herätti joku
+huomiota; silmäkulmat rypistyivät, mutta ei sittenkään saanut
+tyydyttävää selvää. Täytyi ottaa pöydältä kaukoputki. Nyt näki: ne
+olivat rippikoululaisia joita siellä juosta vilisti useampia peräkkäin
+ja katosivat erääsen kartanoon. Apulainen avasi ikkunan ja asettui
+kiihoittuneen näköisenä kuultelemaan josko mitään rähinää sieltä
+kuuluisi. Mutta hän rauhoittui kohta, veti ikkunan kiini ja pani
+tähystimen pöydälle.
+
+Täytyi taas katsoa kelloa, se oli nyt 20 min. vailla 2. Kahden aikaan
+piti rippikoulua alottaa. Sinne täytyi ruveta valmistelemaan: sopiihan
+jos aikaa on vielä pistäytyä puutarhaan muutamaksi minuutiksi. Peilin
+edessä suittiin tukka, leuassa oli muutamia harvoja haivenia, niitäkin
+suurella huolellisuudella muutama kerta vetästiin pörheäksi, hajalleen
+ja sitten tutkittiin peilissä josko tuo jo parralle näyttää.
+Luultavasti se jo kohtuullisia vaatimuksia tyydytti, koska suu kävi
+tyytyväiseen hymyyn ja käsi hellästi sivasi pikku alkuasukkaita leuan
+päässä.
+
+"Hjaa ... a." Notkea käännös, hattu päähän, sauva käteen, sitten
+rapuille ja vikkelästi ulos.
+
+Se oli elämän halusta hehkuva nuorukainen, joka pappilan pääovesta
+poukahti pihalle, valkea juurihattu päässä ja siro sauva kädessä.
+Huulet vinkuivat hiljaa erästä ylioppilasten juomalaulun säveltä ja sen
+vaikutus näytti tunkevan jalkoihin asti.
+
+Mutta kaikki nämät ulkopuoliset elämänilon merkit katosivat heti kun
+apulainen äkkäsi pihan toiselta puolen hänen luoksensa pyrkivän vaimon,
+joka kyykähtelemisillä ja muilla erityisillä nöyryyden merkeillä koetti
+vetää papin huomiota puoleensa.
+
+"Herr Maisteri..."
+
+Andersson kuuli sen ja seisahtui. Pilven tapanen laskeusi otsalle,
+vetäen siihen muutamia surullisia ryppyjä ja huulet jäivät iloisesta
+vihellyksestä tyytymättömyyttä osoittavaan kurttuun. Vaimon
+esiintyminen teki vastenmielisen vaikutuksen...
+
+"Olisiko Maisterilla aikaa hetken puhua minun kanssani?" Se oli hyvin
+nöyrää, oikeinpa rukoilevaa puhetta. Apulaisen otsanahka hiukan
+liikahti kun hän kysyi, mitä vaimolla olisi asiaa.
+
+"Sielun asioissa olisin tahtonut vähän neuvoa saada..."
+
+Anderssonin rinnassa liikahti jotakin ja silmä vilisti pakoon, kun akka
+tutkien koetti siitä vastausta lukea. Hänellä oli jo kello kädessä,
+tirkisteli siihen pari eri kertaa, ikään kuin löytääksensä sopivaa
+vastausta.
+
+"Halusta kyllä," hän vihdoin sanoi, "sen tekisin mutta minä olen
+menossa rippikoulua pitämään, eikä minulla nyt ole aikaa."
+
+Anderssonia nähtävästi helpotti kun tämän sai sanotuksi, sillä
+tyytymättömyyden merkit kasvoilta poistuivat ja hän muuttui osanottavan
+näköiseksi: syy esteesen oli selvä ja pätevä.
+
+"Koskahan olis Maisterilla aikaa, olisiko ehtoolla, kuin rippikoulusta
+päästään? Olisin niin halusta puhunut, kun olen pitkästä matkasta
+tullut."
+
+"Mutta ettekö voisi mennä rovastin puheille?" keskeytti Andersson.
+
+"Niin ... kyllähän minä ajattelin teidän kanssanne saada puhua, mutta
+menenhän minä rovastinkin puheille... Mutta eikö Maisteri ehkä
+illalla?"
+
+"No ehkä..." hän katsoi kelloansa taas ja rupesi lähtöä tekemään.
+"Mutta antakaa nyt anteeksi, minun täytyy mennä kouluun."
+
+"Niin niin, eihän siinä mitään anteeksi annettavaa. Mutta Herran
+armosta ja lunastuksen kalliista lahjasta olisi niin hupainen puhua
+sellaisten kanssa, joilla on kokemusta autuuden tiellä."
+
+"Niin, niin, aivan niin, mutta menkää nyt rovastin luokse juttelemaan,
+kyllä hän on halukas. Minun täytyy lähteä. Herran haltuun." Apulainen
+pisti kättä akalle. Tämä otti siitä kuin lahjasta ja näytti osittain
+olevan tyydytetty tästä kohteliaisuuden osoituksesta.
+
+Akka meni kyökkiin. Andersson katsoi taaksensa vähästä matkasta ja kun
+näki, ettei eukko enää ollut näkemässä, pistäytyi puutarhaan vielä
+muutamaksi minuutiksi. Siellä oli viettelevän hauska astella, tuolla
+puutarhan toisessa reunassa olevassa lehtokujassa jonka kahden puolen
+syreenit ja nuoret pihlajat paraillaan kukkivat. Mieli oli hiukan
+omituinen tuon äskeisen kohtauksen jälkeen, mutta ympäristö vaikutti
+nyt siihen tasoittavasti ikään kuin lumoten ja kätkien ikävät ajatukset
+esirippujen taakse.
+
+Kävellessään sattui hän silmäämään erääsen loitommalla olevaan
+lehtimajaan ja seisahtui, naama hiukan kärsimättömyyttä osoittavana.
+Hän näki siellä kaksi nuorta miestä innokkaasti korttia lyömässä.
+Toinen niistä, ylioppilas, valkea lakki sysättynä takaraivolle, nojaili
+huolettomasti kyynäspäillään puutarhapöytää vasten, toinen oli papin
+poika joka nykyään kuului rippinuorison joukkoon. Hän oli vilkas,
+elehtivä ja osoitti muuten käsillä olevaan huvitaiteesen olevan täysin
+perehtynyt. Ylioppilas nähtävästi osoitti vähemmän intoa peliin ja
+näyttikin siis ikään kuin koneelta, jota nuorempi käytti. Pelaajat
+eivät huomanneet Anderssonia, jonka vuoksi papinpojan käytöksessä
+ilmeni enemmän vapautta, kuin kenties siinä tapauksessa, että olisi
+rippi-isänsä tiennyt päältä katselevan.
+
+Apulainen ei voinut olla menemättä lehtimajalle. Syrjästä kiersi hän
+sinne, etteivät olisi liian aikaisin huomanneet.
+
+"Huugo", äännähti hän hiljaa, moittivalla äänellä. Huugon huulet
+lakkasivat viheltämästä, katse lensi sävähtäen apulaiseen ja poskien
+väri vaihtui. Kohta hän kuitenkin jälleen palautti katseensa kortteihin
+joita aiheettomasti kädessään selaili, hieno, epäileväinen hymy
+huulilla. Ylioppilaan suu meni vähäsen nauruun, mutta häntä oikeastaan
+unetti.
+
+"Tuo ei ole sopiva huvitus rippikoululaiselle," virkkoi apulainen ja
+tähtäsi katseillaan Huugoa.
+
+"Tämähän on ainoastaan viatonta huvitusta, eikä mitään uhkapeliä",
+puolusti Huugo innokkaasti ja vakuutettuna asiansa oikeudesta.
+Apulainen kyllä voi uskoa, ettei tämä uhkapeliä ollut, mutta hän tiesi
+Huugon olevan sellaiseenkin jo pienemmässä muodossa harjaantuneen ja
+arveli voivansa hyvällä syyllä otaksua tämänkin pelin lähtevän samasta
+intohimon lähteestä.
+
+"Minä jo sanoin," virkkoi apulainen äreästi, "että se ei ole
+mikään sopiva huvitus hänelle, joka valmistautuu ensikertaa
+Herranehtoollisella käymään... Ja minä _toivon_ että minua
+uskotaan." Ja se toivo saikin Huugon silmät taas arasti vilkahtamaan
+apulaiseen ja siitä, ikään kuin apua etsien toveriinsa.
+
+"No lienekö se nyt sentään niin vaarallista," sanoi tämä.
+
+Andersson suuttui.
+
+"Minä luulen, ettei sinulla Rantanen, ole mitään tekemistä tämän asian
+kanssa ja toivon, että minulla on oikeus periaatteeni mukaan ohjata
+niitä, jotka minun tulee Herranehtoolliselle laskea."
+
+"No ... no, älähän nyt hiidessä...."
+
+"Jaa, jaa, mutta se on asia, jossa minä en suvaitse leikin tekoa."
+Apulainen lähti kiivaasti pois.
+
+Rantanen jäi kummastuneena katsomaan miten toinen vihoissaan mennä
+viuhkasi.
+
+"Perhana, miten hartaana ja ankarana hän esiintyy!" hän sitten
+virkahti, nousi kiivaasti ja näytti yhä olevan hämmästyksissään
+Anderssonin käytöksestä, ikään kun ei olisi kyennyt sitä selittämään.
+
+"Mitä me hänestä", sanoi Huugo, "pelataan peli loppuun."
+
+Mutta toinen ihmetteli vielä.
+
+"Enpä totisesti olisi uskonut häntä noin muuttuneeksi. Hän nähtävästi
+selvään otaksui, että minä viekottelen sinua, sillä hänen katseensa
+näytti sellaiselta." Ja Rantasen kasvoilla kuvastui harmi. Huugo
+lykkäsi alaleukansa vakuuttavasti pitkälle:
+
+"Eikö hän sitten tiedä, että minä ilman houkuttelemattakin pelaan
+ja ... ---- vieköön, hän pelaa itsekin!"
+
+Rantasta rupesi naurattamaan toisen innostus. Hän yritti sanomaan
+jotain, mutta Huugo keskeytti:
+
+"Ja mitä ihmettä hänen tarvitsee minun tavoistani huolta pitää? --
+Koska pappa vielä elää niin saa apulainen luullakseni olla rauhassa
+minun kasvatuksestani ja sieluni tilasta." Huugo nauroi makeasti.
+
+"Mutta hän tulee kuitenkin olemaan rippi-isäsi ja siinä tapauksessa en
+sentään enään niinkään kummana pidä että hän hiukan sekautuu sinun
+asioihisi", arveli toinen vakavammin, enemmän todessa kuin leikissä.
+
+Tämä vaikutti ikävästi Huugoon, sillä hän ei vastannut muuta kuin
+arvelevaisesti: "Hmm..."
+
+Apulainen kulki riukeasti lehtimajan ohitse, eikä katsonutkaan sinne,
+mutta Huugo kuitenkin piti varmana että hän näki heidän peliä
+jatkavan. Ensin hän tuosta tunsi iloa, ikään kuin arvonsa olisi tuon
+tapauksen johdosta asteen kohonnut, kuin oli saanut hyvän toverin
+läsnä ollessa osoittaa ettei hän "apulaista" pelännyt, ja ettei hän
+ollut mikään tuollainen tavallinen "rippilapsi", jota papilla on
+oikeus vaikka sormensa ympärille kiertää. Pitäisihän _tuon_ se itsekin
+ymmärtämän.
+
+"Lopetetaan peli", sanoi Rantanen äkkiä ja viskasi loput kortteja
+kädestään.
+
+"Miksi?"
+
+"No eipä juuri miksikään, mutta tosiankaan en minä voi sietää sitä
+ajatusta että hän luulee minun sinua viekottelevan."
+
+"Oletpa aika lapsi!" Huugon oli nähtävästi paha olla. Hän keräsi
+vastustelematta kortit, kehoittamatta toista enään jatkamaan ja astui
+lehtimajan ulkopuolelle katsomaan Anderssonin jälkeen. Tämä näkyi juuri
+menevän pihaveräjästä ja sitä kiini pannessaan katsovan lehtimajalle
+päin. Huugo säpsähti. Tuo katse varmaankin tarkoitti häntä? Omituinen,
+lamaava tunne valtasi mielen ja hänellä ei enää ollut juuri mitään
+hauskaa sanottavana, kun toverinsa kanssa astui ulos puutarhasta.
+
+Andersson oli suuttunut. Hän meni kiivaasti harppien kylän läpi
+kirkolle ja unohti toisinaan kätensä heilumaan kahden puolen ja
+sauvansa keskeltä toiseen käteen. Hänellä oli muuten vakavissa oloissa
+tapana aina pitää kädet selän takana ja heiluttaa siellä sauvaa
+niinkuin häntää. Kirkkomäeltä näki hyvän matkaa tielle. Se oli suureksi
+eduksi rippikoululaisille, sillä he saattoivat pitää vahtia ja lakata
+aikaisin vehkeilemästä kun pappi tuli. Nytkin kävi samoin. Anderssonin
+saapuessa paikalle oli kaikki ihmeen rauhaisaa ja hiljaista.
+Koululaiset seisoskelivat tahi istuskelivat puitten ja hautapatsaitten
+juurilla, mitkä lukien, mitkä hiljaa keskenänsä haastellen.
+
+Ja Andersson kuitenkin tiesi jotenkin tarkkaan, miten he siellä
+mellastivat kun hän oli kotona!
+
+Toisinansa hän noille poikanulikoille asiasta puhui, kertoi tietävänsä
+kaikki pienimmätkin rikokset ja pahan elämän pitämiset, mutta ettei hän
+tahtoisi heitä kovimman mukaan rangaista, jos vasta koettaisivat olla
+nöyrät ja harjoittaisivat ihmisellisiä tapoja. Ankarasti hän uhkasi,
+sanoi, että jos jonkun hulluttelemiset ja juonet pääsevät erääsen
+määrättyyn mittaan, joka muuten oli hänen oma salaisuutensa, -- niin
+hän ilman armotta jättää laskematta ripille. Tuo mitta ei ollut pitkä,
+sitä hän vakuutti. Kaikki kyllä aavistivat sitä samaa, mutta useimmat
+unohtivat itsensä ja omasta mielestänsäkin lipuivat aina likemmäksi ja
+likemmäksi tuota määrää. Vasta kun askel oli otettu, huomattiin. "Herra
+J--la, jos se tulee maisterin tietoon!" Ja he oikein sydämen
+hartaudella rukoilivat Jumalaa, ettei "asiat" tulisi maisterin tietoon.
+
+Anderssonia kuitenkin aina erityisesti viihdytti se, kun näki että
+koululaisilla oli siksi pelkoa hänestä, etteivät suoraan silmäin alla
+ruvenneet koiruutta tekemään. Mutta nyt oli asia muuttunut, yksi oli
+julkisesti osoittanut olevansa ulkopuolella hänen kurinpito-valtaansa!
+
+Hän oli aikonut nyt kutsua kohta koululaiset sisään, mutta tuo ajatus
+taas, uudistuneena tuossa kirkon rappusilla, alkoi myllertää niin että
+hän katsoi paremmaksi mennä vähäksi aikaa yksinään sisään saadakseen
+tunteita itsessään hiukan asettumaan.
+
+Kirkonovi räjähti raskaasti kiini hänen jälkeensä ja synnytti omituista
+kaikua. Ei Andersson tuota huomannut, eikä muutakaan ympärillään, sillä
+koko huomionsa oli kiintynyt yhteen ainoaan seikkaan ja se harmitti, se
+kiukutti kovin... Jos olisikin Huugo jonkun toisen miehen poika, ei
+tulisi kysymykseenkään laskea häntä ripille, sellaista kovakorvaista,
+itsepintaista ja nähtävästi huolettominta rippilasta!
+
+"Ei tulisi kysymykseenkään!" Andersson oikein seisahti, puristi käden
+nyrkkiin ja sojotti sen suoraan, uhkaavasti eteensä.
+
+Tuo mekaanillinen mielenosoitus vaikutti hiukan rauhoittavasti. Hän
+alkoi astuksella laahustavin askelin pitkin käytävää ajatuksissaan ja
+kädet selän takana. Ajatukset olivat hiukan sotkeuneet tuon
+mielenosoituksen johdosta. Ne piti nyt saada selville. Ensinnä siinä
+seulan pohjaan jälleen selkeni tuo, josko jonkun toisen, Huugon sijassa
+olevan estäisi pääsemästä ripille. Pitempi ajatus tuotti vastakkaisen
+selvityksen ja äskeinen mielenosoitus rupesi näyttämään rikokselta.
+
+"Herra J--la! Sinun edessäs ei ole persoonan muotoon katsomista." Se
+oli nyt selvä asia. Rietas vihan henki oli häntä noin sokaissut! Mutta
+nyt seurasi hiljainen nöyrä rukous Jumalan puoleen, saada anteeksi
+äskeiset rikolliset ajatuksensa. Kun rukous huulilta haihtui, tuntui
+rauhakin samassa saapuvan. Vaan kohtaus jätti mieleen ajatuksen
+rippikoulun pitämisen merkityksestä yleensä ja nyt juuri erittäin tämän
+päivän, jolloin hän koulun lopetti ja laski lapset koteihinsa
+lopullisesti Herran Pyhälle Ehtoolliselle _valmistettuina_.
+Ensinnä asian pintapuolisempi vaikutus lämmitti itsekkäämpiä tunteita,
+sillä olihan tuon nuorukais-joukon kohtalo ja arvo tänä päivänä
+omituisen rajoittamattomasti hänen kädessään. Tuo oli ihmiselle hupaisa
+ajatusala ja katkeruuden tunteet jotka jo äskeisen kautta olivat
+jättäneet lohdutukselle sijaa, poistuivat yhä edemmäksi tämän
+viehättävän tunteen tieltä. Hän ymmärsi tarkkaan, miten orjantapaisella
+nöyryydellä nuo lapset toivoivat ettei ripille pääsy tulisi mitenkään
+estetyksi. Kuvia lasten sydämmistä, pelkoisista, tuijottavista silmistä
+-- sillä hetkellä kun hän heille kullekin erikseen päästön sanoja
+lausuelee, -- oli niin selvinä hänen mielessään että niitä olisi voinut
+paperille piirustaa. Hänen veti oikein kuumaksi, kun ajatteli, että
+jollekulle täytyisi sanoa: sinua ei voida vielä ripille laskea.
+Suloista viihdytystä tunsi hän sielussaan, kun tämän vastapainoksi voi
+ajatella päätöstään: laskea kaikki _eroituksetta_.
+
+Kuvat vaihtuivat sen johdosta. Niissä oli nyt pelkkiä iloisia,
+elämänhalusta hehkuvia lapsia. Tämä kuva oli hänen tekemänsä ... sitä
+suurempi ilo ja nautinto, koska tiesi että hän voi, jos vaan tahtoo,
+täydentää tuon ensimmäisen kamalan kuvan, tahi myöskin toteuttaa tämän
+jälkimmäisen perusaatteen.
+
+Ja kukapa ei tahtoisi mieluummin nähdä elämän halun innostamia iloisia
+lapsia kuin orjamaisen huolen murtamia! Hän oli täydellisesti
+vakuutettu, että jokainen oikea ihminen olisi asiasta hänen kanssansa
+samaa mieltä.
+
+Mutta minkä ihmeen vuoksi tuo ensimmäinen kuva näytti niin kamalalta?
+Mitä varten ne lapset oikeestaan pitävät sitä niin pahana, jos eivät
+ensi yrityksellä ripille pääse? Onko heillä niin sanomaton ikävä Herran
+pöytään vai yhteiskunnallisen arvon persousko tuon vaikuttaa.
+
+Yhteiskunnallisen arvon! Herra ... jos nuo lapset vaan sitä
+ajattelisivat!...
+
+Ja pappi tunsi itsessään, miten tämän ajatuksen synnyttämä tuskallinen
+kylmyys pusersi sisässä ikäänkuin lämpöä kokoon. Jälkimmäinen kuva,
+tuo, missä niitä elämän halusta hehkuvia lapsi-kasvoja oli, kadotti
+äskeisen sisällyksensä ja vaikutuksensa: sen pohjapiirroksessa ihan
+selvään voi eroittaa Valheenisän työtä.
+
+"Hyvä Jumala, mitä minä taidan tässä tehdä? Oliskohan ensimmäinen taulu
+parempi?"
+
+Hän veti jo toista syrjään... Orjallinen, alakuloinen, rangaistujen
+katse sieltä kohtasi!
+
+"Raadollista ja särjettyä sydäntä..."
+
+Ei, mutta näitä painaa ainoastaan maailman kunnian himo! Sydän on kova,
+paatunut. Sen pitää tulla särjetyksi. Kas niin, tämä on hyvä; minä
+panen heidät melkein kaikki pois. Sitten on mahdollisuus särkeä heidän
+sydämmensä. Herra minua siinä auttakoon!
+
+Mutta sydän tahtoi kukistua, sillä niin ikävä oli tuon taulun vaikutus.
+Se kuitenkin näytti aatteen mukaisimmalta ja mahdollisimmalta. Siis
+_melkein_ kaikki on nyt otettava kiini, eikä laskettava ripille!
+
+Mutta kutka yksikseen lueteltuina?
+
+Se oli pitkä kysymys. Andersson ei ollut persoonallisesti tutustunut
+juuri yhteenkään, paitsi Huugoon, oli vaan kuin koulumestari ainakin,
+pääasiallisesti pitänyt silmällä kirjaimellista tietoa ... hän olikin
+ollut ankara sen perään.
+
+"Puukstavi kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi." Tuokin nyt sattui
+johtumaan hänen mieleensä.
+
+Mutta henkihän liikkuu kirjaimen ohella, sitä ainakin ovat lain laatiat
+edellyttäneet, koska ripille pääsemisen välttämättömänä ehtona on osata
+lukea tärkeimmät uskonopin pääkappaleet; hengen mukaan on murheellinen
+särjetty sydän tarpeellinen. Voiko jälkimmäistä olla ilman edellistä,
+taikka edellistä ilman jälkimmäistä?
+
+"Jaa, kukapa sen voi selvittää!" Ja apulainen lohduttautui sillä, sekä
+lisäsi siihen vielä sen, että käytännössä ainakin on otaksuttu, ei
+voivan olla murheellista ja särjettyä sydäntä ilman lukemisen kautta
+saavutettua tietoa, mutta kirjaimellista taitoa voi huokeammin seurata
+tuo opin _hengen_ mukaan välttämätön ehto.
+
+Järjen mukaan se näyttikin otaksuttavalta tuo. Se tuntui hiukan
+vapauttavan häntä yksityisenä ihmisenä edesvastuusta siihen määrään,
+että puhkesi ääneen sanomaan:
+
+"Ja otaksumisiin se kaikessa tapauksessa täytyy perustua, sillä ihminen
+näkee mitä silmäin edessä on, mutta Herra katsoo sydämmeen."
+
+Mutta kyllä tuntui otaksumisien teko yleensä hyvin vaikealta kun piti
+tutkia yhtaikaa toista sataa sydäntä. Moni tästä laumasta, hänen
+tutkimuksiensa mukaan, tuntui olevan hyvin alkuperäisellä kannalla.
+Monta oli, joiden alkukasvatus oli kokonaan laimiinlyöty: niillä oli
+kovin alhainen lu'un taito ja perin hämärät käsitteet Kristinopin
+yksinkertaisimmista totuuksista.
+
+"Mitenkä olen onnistunut näitä valaista? Mitenkä viidessä viikossa
+rakentaa sen, mikä viidentoista vuoden aikana on, parhaimmassa
+tapauksessa jätetty koskematta, mutta pahimmassa tapauksessa tehty
+kaikki rakennusaineetkin kelvottomiksi?"
+
+Nämät kysymykset tulivat vakavina, vastausta vaativina. Parin, kolmen
+tunnin kuluttua olisi vastaus jo myöhäinen! Kun ei, suoraan sanoen, ole
+ensinkään lukutaitoa, voiko olla semmoisilla mitään uskoa, tahi edes
+käsitystä siitä mitä pitäisi uskoman?
+
+"Miten esimerkiksi on laita Matti Annanpojan?"
+
+Tämä nuori mies, joka Anderssonin mieleen johtui ensimmäisenä, oli
+äpärä ja jo kaksi kertaa tätä ennen yrittänyt ripille, mutta aina
+reputettu. Ensikerran rippikouluun tullessaan, osasi hän hiukan
+tavausta, mutta oikolukua ei ensinkään. Toisella kertaa osasi hän
+jotakuinkin lukea ulkoa Herran rukouksen puoliväliin asti, mutta ei sen
+pitemmälle sisästäkään. Nyt kolmannella kerralla oli hän unohtanut
+niin, että osasi vaan muutamia sanoja mainitun rukouksen alusta lukea
+sisästä ja tavata Uutta Testamenttia hiukan huonommasti kuin ensi
+kerralla.
+
+Nykyään oli poika palveluksessa kapteeni Leinillä. Eräänä päivänä oli
+kapteeni tullut rovastin luokse puhumaan tuon pojan asiasta ja lausunut
+suoraan vakavana mielipiteenänsä ettei Matti tule siitä sen
+valkosemmaksi vaikka elämäikänsä rippikoulua kävisi. Rovasti oli
+yhtynyt samaan mielipiteesen. Andersson oli ensinnä jyrkästi
+vastustanut. Mutta rovasti selvitti kasvatusopillisen periaatteensa
+mukaan, että tuollaiset vaan paatuvat, mitä enemmän heidän suhteensa
+osoitetaan vaativaisuutta. Kapteeni ilmoitti että yleisen järjestyksen
+vuoksi on parasta laskea pojan ripille, koska sillä on morsian siinä
+tilassa, että täytyy vihkimisen saada toimitetuksi pikapuoliin, jollei
+tahdota lisäksi yksi äpärä kunnan niskoille. Tämän sanoi kapteeni
+hymyillen, ikään kuin jo edeltäkäsin riemuiten viimeisen valttinsa
+pätevyydestä.
+
+"Onko niin?!" Tämä kysymys tuli yht'aikaa kumpaseltakin papilta.
+
+"Niin se on," ja kapteeni kertoi asian tarkemmin.
+
+"Jaa, kyllä se on välttämätöntä, että hän lasketaan ripille, taikka
+muuten ei sitä voida koskaan tehdä, sillä tuo seikka varmaankin tulee
+paaduttamaan häntä yhä enemmän," päätti rovasti.
+
+Ja apulainen suostui. Matti Annanpoika piti päästettämän ripille ilman
+kirjaimellista tietoa ja hyvin mitättömillä takeilla henkisestä
+tarpeesta. Mutta oli pantava sulku paatumukselle ja annettava tilaisuus
+lailliseen vihkimiseen ja vapautettava kunta elättämästä lehtolasta.
+
+Apulainen kuitenkin otti Matti Annanpojan erityisesti tutkittavaksensa
+ja kyseli muun muassa:
+
+"Mikä oikeastaan on estänyt ettet sinä ole voinut paremmin oppia
+lukemaan?"
+
+"Ei minua ole opetettu?"
+
+"Eikö ole opetettu."
+
+"Ei ole. Ja nyt jo, kun on näin isoksi tullut, ei ole aikaa lukemiseen,
+pitää työssä olla aina."
+
+"Hm."
+
+Andersson oli muuten tullut huomaamaan, että poika yleensä oli nöyrä,
+eikä ensinkään röyhkeä-luontoinen. -- -- --
+
+Nytkin, kirkon käytävätä astellessaan, tuli hän tuota ajatelleeksi. Hän
+tiesi itse paraiten, että Matti Annanpoika ei omannut selvää käsitystä
+Herranehtoollisen merkityksestä ja tämä kuitenkin oli määrätty ehto.
+Tuo ajatus tuotti tuskaa. Ei hän enää saattanut ainoastaan hyvän tavan
+kannalta arvostella kapteinin ja rovastin kanssa tekemäänsä päätöstä
+Matin suhteen, sillä hänen mielestänsä tulisi Matti ihan varmaan
+syömään ja juomaan itsellensä tuomion ja kadotuksen ja hän itse,
+Andersson, on syypää jos laskee hänet siihen, vaikka tietää kuinka asia
+on.
+
+"Matti Annanpoika ... mitä Herran nimessä pitää minun sinun kanssasi
+tekemän?"
+
+Tuskallisesti värisevällä äänellä apulainen tämän äänsi... Onkohan
+pappi tällaisessa tapauksessa edesvastauksessa?...
+
+Hän oli seisahtunut kuoriin ja sattumalta kävivät hänen silmänsä
+suureen alttari-tauluun, mikä kuvasi maailman Vapahtajaa sillä hetkellä
+kun Hän lausui: "Tulkaat minun tyköni te kaikki, jotka työtä teette ja
+olette raskautetut, minä tahdon teitä virvoittaa!"
+
+Kristus-kuva oli tässä majesteetillinen, sen ryhti ja ulottava avoin
+syli niin vakuuttava, että se jo melkein voi tehdä herättävän
+vaikutuksen.
+
+Andersson ensinnä katsoi kuvaa tavan vuoksi ... silmät jäivät vaan
+siihen, ehkäpä värivivahduksia tarkkaamaan. Mutta sitten kääntyi huomio
+itse kuvan luontoon. "Tulkaat minun tyköni." Hän jo ajatteli
+taiteilijaa, joka noin mestarillisesti oli osannut tulkita tuon
+tapauksen ... "kaikki jotka työtä teette..."
+
+"Ah!" Hänen kätensä lensivät innokkaasti selän takaa eteen ja
+paukahtivat yhteen. Tämähän selvitti hänellekin tuskallisen kysymyksen!
+
+Onhan Matti Annanpoika nöyrä!... Jumala tietää, hän voi olla
+mahdollisempi ehtoollisvieras kuin kukaan noista toisista. Kristus ei
+kutsu tässä oppineita, vaan _kaikkia_. Ei hän siis hylkää
+sitäkään, joka kelvottoman kasvatuksen kautta on jäänyt luvuntaitoa
+vaille.
+
+"Ryövärinkin hän otti armoihinsa..."
+
+Anderssonin tuska alkoi poistua. Hän saavutti iloa siitä, että sai
+laskea Matti Annanpojan ripille, luottaen Herran armoon, eikä tarvinnut
+käyttää tämän teon perusteena niitä syitä, jotka kapteinin ja rovastin
+kanssa yhdessä päätettiin päteviksi, mutta jotka hänelle tuottivat
+tuskaa ja epäilyttävää sydämmen kipua. Niitä käyttämällähän olisi
+Herran Pyhä tullut viskatuksi sikain eteen, vaan siitä syystä että
+olisi kunta vapautettu elättämästä yhtä lehtolasta! Mutta nyt. Hän
+tunsi Matti Annanpojan paljon nöyremmäksi monta muuta ... kenties
+hyvä-lukijoissa on kelvottomampia? On, varmaa on!... Vaan niiden kanssa
+ei Anderssonilla taas ollut mitään tekemistä, ei voinut estää heitä,
+sillä heidän puolestansa vastasi kirkkolaki. Mutta vaikka hän tunsikin
+tuossa suhteessa vapauttansa, näytti hänestä vähän kummalta ettei
+hänellä ollut oikeutta käyttää side-avainta hyvä-lukijain suhteen, jos
+heidän julkiset rikoksensa eivät olleet sitä laatua, että niistä
+myöskin lain mukaan voisi rangaista. Vaikka nuo kuinka olisivat
+tuollaisia jokapäiväisiä pikkusyntejä harjoittaneet eivätkä osoittaneet
+vähimmässäkään määrässä katumusta, ei hän olisi katsonut lain mukaan
+voivansa heitä ripiltä kieltää. Hän myönsi itsekseen, että _hän_
+ei tulisi tuota valtaansa käyttämäänkään, mutta hyvän kurinpidon vuoksi
+olisi hän suonut vallan itsellänsä olevan. Olisihan sillä voinut
+peloittaa!
+
+"Jospa saisikin pitää rippikoulua edes yhden vuoden!"
+
+Siihen hän innostui; sittenhän voisi pappikin koettaa mitä hän voi
+vaikuttaa! Kun hän tuon ajatuksen sai, rupesi taas tuntumaan kovin
+kurjalta, että viiden viikon kouluuttamisen jälkeen piti antaa
+todistuksen tuolle kirjavalle, kovin kurittomalle laumalle, että he
+omasivat käsitteet...
+
+Nyt kuului heleä kilinä toisesta päästä kirkkoa. Yksi ikkunan ruutu
+tuli sälisten lattiaan ja pieni kivi putosi kopahtaen erään istuimen
+nojalautaan ja vieri siitä lattiaan. Andersson säikähti hirveästi ja
+kavahti seisomaan istuimelta, mihin hän oli itsensä mietiskelemään
+unohtanut.
+
+"Ikkuna rikki!"
+
+Tuon hän kohta ymmärsi poikain syyksi, sillä kiven äänen hän kuuli ja
+näki sen vierivän käytävälle. Hän juoksi kirkosta ulos.
+
+Lapset olivat kirkkotarhassa kokoontuneet yhteen kohti. Hätäinen
+sopottava kuiske ja siunaaminen salpautui kohta, ikäänkuin olisi
+viimeinen henkäys ulos lehattanut, kun pappi ilmestyi kirkonovelle ja
+tuiman silmäyksen loi odottavaan joukkoon.
+
+"Kuka heitti kiven kirkkoon?"
+
+Se oli merkkilaukaus. Kovin pelotti ja musersi tuo ankara ääni ja
+uhkaava silmä, se tuntui lapsista kuin sodanjumalan verenhimoiselta
+katseelta ja he melkein kyyristyivät maahan paetaksensa sen näkyviltä.
+Jonkun olisi ollut kysymykseen vastattava, mutta siitä ei tullut
+mitään; kunkin silmät vaan odottavina kääntyivät erästä poikaa kohti,
+joka katseli alas ja jalallaan silitti pehmeätä hiekkaa maassa.
+
+Pappi näki tuon ja arvasi jo kuka oli syyllinen.
+
+"Minä kysyn kuka särki kirkon ikkunan?" Tämä oli äskeistä voimakkaampi
+kysymys.
+
+"Tukkilan Iikka."
+
+Tuon virkkoi pieni, raihnaiselta näyttävä tyttö, papin silmiin
+uskollisen orjan tavoin katsoen. Koko joukko hiukan kohahti kun
+kääntyivät ääntä kohden, siitä Tukkilan Iikkaan, Iikasta pappiin ja
+taas Iikkaan. Viimemainittu ei juuri liikahtanut, katseli vaan sen
+saappaan kärkeä, jolla hiekkaa tasoitteli. Poskille ilmestyvä puna
+kumminkin ilmaisi, että hän tunsi tuota, ikäänkuin sähköistä painoa,
+joka laskeutui hänen päällensä kun toveritkin taas häneen katsoivat
+jotain odottaen. Jo vilkahtivat silmätkin pois maasta ja löysivät
+vilistäessään papin silmät kiinteästi häntä tutkimassa. Mutta jalallaan
+silitti hän yhä hiekkaa, se näkyikin olevan varsin tärkeä tehtävä,
+koska silmätkin taas samaa työtä katsomaan takertuivat.
+
+"Tule minun kanssani kirkkoon", käski pappi.
+
+Iikka ei liikahtanut, ainoastaan vikkelästi lurkautti vieressään
+oleviin poikiin, siitä taas maahan ja -- suu oli hymyssä, posket
+punaisina.
+
+Hän itse, samoin kuin toisetkin, taisivat epäröidä, että Iikan mitta
+olisi nyt täysi.
+
+Kun Andersson sai Iikkaa käsketyksi mukaansa, lähti hän itse edellä.
+Kääntyi muutaman askeleen päässä katsomaan, että tuleeko se poika.
+
+"Mitä, etkö sinä aijo totella minua?"
+
+Tämä kysymys helähti hyvin kiukkuiselta, se tuntui kovalta, kiinteältä
+ikään kuin koronkiskurin ääni. Jo se veti Iikan kuin itsestään ulos
+rivistä, mutta siinä samassa tarttui papin käsi kaulustaan ja sysäsi
+poikaa kappaleen matkaa edelle. Iikka alkoi laapustella vakavasti ja
+pisti kädet housuntaskuihin. Ei näyttänyt olevan kiirettä kirkkoon.
+Rappusille ehdittyä liikkuminen muuttui vieläkin vakavammaksi.
+Anderssonin luonto nousi ja sormien päät koskivat pivoon ... olisiko
+turkata tuohon nenälleen sen nahjuksen! kielellä pyöri jo kova, ankara
+sana, mutta se puserrettiin takaisin ja sen sijaan kuului jotakuinkin
+äreästi:
+
+"Joutuin, nahjus!" ja samalla hiukan varoen töytäys selkään.
+
+Pappi itse avasi Iikalle kirkon oven ja sulki sen jälleen. Taas
+synnytti ovi räikeätä pauketta ja sitä seurasi kumea kaiku. Se kuului
+hyvin tuolle joukolle, joka ulkona jännitti korvakalvojaan ja
+kiihkeydellä odotti kaiun loppua, kuullaksensa siellä syntyvää
+keskustelua, jonka otaksuivat papin puolelta tulevan niin
+kova-ääniseksi että kuuluisi heille asti. Odotus oli kuitenkin turha.
+Uteliaisuus pakoitti toisia hiipimään likelle seinää, mutta seuraus ei
+ollut sen parempi, kuului ainoastaan muutamia katkonaisia ääniä.
+
+Joukossa rupesi syntymään taas vilkkautta ja sähinää. Alettiin laskea
+arveluita siitä, mitä tuolla sisällä tapahtuu.
+
+"Saattepa nähdä, niin Iikka pannaan pois."
+
+"Ei tuollaisesta", toinen arveli, "sehän olisi vahinko." Sitten alkoi
+väittely. Se jatkui pidätetyillä äänillä vähän aikaa, mutta paisui
+kohta kovemmaksi, kunnes taasen hiljeni Pappilan Huugon toiselta puolen
+kirkkotarhaa astuessa heidän luoksensa.
+
+"Mikä täällä tapahtui?" hän kysyi.
+
+Kohta oli useampia valmiina kertomaan.
+
+"Jassoo." Hugo jatkoi matkaansa edemmäksi hiukan hymyillen.
+
+"Kovalle nyt panee Iikan", virkkoi taas joku.
+
+"Mutta hän on niin hyvä lukemaan, ettei häntä silti pois pantane",
+jatkoi toinen. Vaan samassa kuului kirkon ovi avautuvan, ensin kuului
+pitkä, ilkeä saranain kitinä, sitten räiskäys ja kirkon synnyttämä
+kumea kaiku.
+
+... Hss... Maisteri tulee käskemään sisään... He alkoivat astella
+rappusia kohden, sillä muutenkin oli jo saatu olla ulkona lähes puoli
+tuntia yli ajan. Mutta kirkon eteisestä rappusille ilmestyikin Tukkilan
+Iikka, kirjat kainalossa. Poika katsahti sivumennen joukkoon, tuossa
+kun asteli alas. Ei hän ollut enää punainen, mutta suupieleen koetti
+hän väkivallalla vääntää hymyä, kun melkein selkänsä taakse virkkoi
+toisille: "Hyvästi nyt!"
+
+Joku koetti pidätetyllä äänellä huutaa ja kysyä Iikalta, kuinka siellä
+kävi, mutta Iikka ei seisahtunut, eikä ruvennut vastaamaan. Suoraan
+vaan asteli vakavana pois ja vielä kirkon veräjästä katsahti
+toverijoukkoon ... näki että ne kaikki katsoivat häneen. --
+
+"Herra isä! hän on pantu pois."
+
+Mutta ne jotka tuota kuiskivat hämmästyivät oman äänensä korkeutta ja
+pelkäsivät, että se ehkä oli rikollista sanoa noin ja mahtoi kuulua
+apulaiselle joka oli hiljaa tullut kirkon ovesta ja avoimin päin nyt
+seisoi rappusilla katsellen joukkoa siksi, kun näki että kaikki hänen
+huomasivat. Toisessa tilaisuudessa olisi hänen suunsa tuosta havannosta
+ehkä hiukan hymyilemään langennut, mutta nyt ei se sitä tehnyt.
+
+"Tulkaa sisään", Ääni oli syvä, se ilmaisi, että hän oli juuri tehnyt
+teon, joka antoi paljon miettimisen aihetta. Hän palasi kirkkoon
+takaisin. Lapset seurasivat, ei kilvassa rappusille rynnäten, vaan
+hiljaa, vakavina, peräkkäin: askeleet olivat raskaat ja silmistä loisti
+kauhu ja epäilys.
+
+... Herra J--la! kuinka monta nyt mahdetaan pannakkaan pois?
+
+Ei nyt pojat kirkon ovea paukuttaneet, kukin piti velvollisuutenansa
+estää sitä kiinni räjähtämästä, ettei pauke ja rähinä lisäisi papin
+vihaa. Kun jo kaikki toiset olivat sisään menneet tuli vasta toiselta
+puolen kirkkotarhaa Huugo. Miten hauskan, reippaan ja iloisen näköinen
+hän oli!... Huulet vinkuivat hiljaa ja sorea sauva liehui viuhuen
+ilmassa. Kolmannelle rappuselle hän maasta kiepsahti; hyppy oli reipas
+ja vapaa, koko käytös tulkitsi tunnetta vapaasta elämisoikeudesta.
+
+Huh... Hän itsekin sävähti kun niin välinpitämättömästi antoi
+kirkonoven räjähtää. Mutta ei hän apulaiseen katsonut -- jos olisi sen
+tehnyt, olisi epäilemättä huomannut, että tällä oli palanen poskilihaa
+hampaiden välissä, Tuo olisi tuottanut Huugolle hauskuutta siihen
+määrin, että varmaan olisi unohtanut kävellä varpaillaan, joten hän nyt
+tunnollisesti teki, pyrkiessään erityiseen penkkiinsä, jossa ei ketään
+muita istunut. Vasta siihen ehdittyään katsahti hän Anderssoniin ja
+äkkäsi tämän poskipäiden hehkuvan... Jaha, kannattaapa tänä päivänä
+tosiaankin istua kirkossa kuulemassa mitä hän sanoo _noille_!
+
+Huugo käänsi päätänsä, ... mitähän ne nyt tekevät nuo? Ennen
+tavallisesti kuului tavaton lukemisen lopotus, nyt katsovat töllöttävät
+he Anderssoniin kuin kuvakaappiin!
+
+Tuo havainto teki Huugoon ikävän vaikutuksen... Mitä hittoa he tuolla
+tavalla? Silmä kääntyi taas apulaiseen. Pelkäävätköhän ne _tuota_
+miestä noin?
+
+Ja sitten häntä suututti tuo Anderssonin synkeys ja äänettömyys. Miksi
+ei hän edes puhunut? Ja Huugon tosiaankin tuli paha olla.
+
+Tuolla vaan Andersson kirjaan tähtäsi synkeänä kuin yö ja antoi muiden
+peloissaan kärsiä. Vihdoin näkyi kuitenkin tuohon väsyvän, koska
+kärsimättömästi pani kirjan pois ja rupesi astuskelemaan käytävällä.
+Tuo tapaus teki helpottavan vaikutuksen kaikkiin kirkossa oleviin.
+Silmät, ja niiden mukana osittain ajatukset, pääsivät kahleistaan ja
+liitelivät, kuten vapautettu viheriävarpunen, tietämättä oikein mihin.
+Siihen olikin hyvä tilaisuus, koska pappi nyt seisoi liikkumattomana
+alttaritaulua katsellen.
+
+Kului siten noin 5 minuuttia ja linnut saivat palata häkkeihinsä:
+apulainen palasi kiirein askelin alttarin luota ja asettui paikallensa
+pienen pöydän taakse.
+
+"Miksi Kristuksen piti olla Jumala ja ihminen?"
+
+Tämä oli ensimmäinen kysymys, ääni oli lempeä, sointuva, se tuntui
+ikäänkuin helähtelevän ajatuksen johdosta, johon tuo kysymys johti.
+
+"Vastaa sinä Pattinen", hän jatkoi.
+
+Syntyi hiukan kohinaa kun kaikkein piti välttämättä katsoa Pattista.
+"Hss"! Tämäkin tuli papilta hyväntahtoisesti.
+
+Pattinen luki kappaleen kuin vettä valaen.
+
+"Harvempaan, harvempaan", muistutti Andersson hymyillen, kun Pattinen
+sellaista vauhtia riensi. Sitä katsomaan kääntyi Huugokin. Hän näki
+muutakin uutta ei vaan Pattisen suhteen: ei missään enää noita tuomitun
+katseita ... kaikkialla vaan pidätettyä sisällistä riemua osoittavia
+kasvoja. Hyvin se osasikin tuo Pattinen, ei erehtynyt kertaakaan,
+päästi kun avatusta ovesta. Se poika saa olla varma pääsystään, niin
+ajattelivat kaikki ja hymyilivät sydämmissään, kun näkivät papin
+hyvälle tuulelle joutuneen... Ansio on Pattisen, kiitoksia Pattinen!
+sinä olet kunnon poika, lasket niin että pappi hurmautuu... Sinä
+vaikutat pappiin, autat taidollasi muitakin ripille pääsemään, sinä
+kelpo Pattinen!
+
+Pappi oli äskeisen jälkeen ensinnä rauhoittunut jaloa Kristus-kuvaa
+katsellessaan, sillä hän sai ymmärrykseensä ettei Tukkilan Iikka ollut
+raskautettu eikä siis kaivannut virvoitusta. Tekonsa hänen suhteensa
+näytti siis ihan oikealta! Jo muutenkin äsken vallinneen syvän huolen
+perästä tuli ilo rajattomana, ylitse vuotavana, se uhkui suusta ja
+silmistä ja vaikutti sähköisesti lapsiin. Heille kävi samoin,
+ihastuivat rajattomasti, kun näkivät papinkin niin tehneen.
+Anderssonille ei ollut vastenmielistä nähdä lapsia iloisina ja
+tyytyväisinä, se vaan vakuutti häntä itseä siinä. Tuo tunne tuuditti
+rauhaisaan ihanteiden maailmaan, se hurmasi ottamaan asioita ihan siltä
+kannalta kun ne silmissä näyttivät. Ja siitä seurasi koululaisille
+lopultakin sangen suosiollinen loppututkinto.
+
+
+II.
+
+Saman päivän ehtoona seisoi vanha talonpoika rovastin eteisessä, outona
+sohlien rovastin kamarin oven lukkoa, kunnes vihdoin aukesi ja hän
+kurkisti sisään. Ei ketään näkynyt siellä. Astui sisään, rykäsi ja
+alkoi kuunnella josko joku alkaisi liikkua lähihuoneissa. Mutta kun ei
+mitään kuulunut ryähti hän uudestaan ja rupesi odottamaan. Vihdoin
+täytyi palata eteiseen koputtelemaan, jos sieltä paremmin kuuluisi.
+Eteisestä hän pojallensa virkkoi, tuolle koulusta eroitetulle Tukkilan
+Iikalle, joka kuistissa odotti, ettei koko pappilassa näy olevan
+ketään. Mutta jo vihdoinkin oli liikehtiminen huomattu sisällä, sillä
+eräs tyttö tuli jostain ovesta kurkistamaan. Tukkila palasi eteiseen ja
+kumarsi.
+
+"Ketä te etsitte?"
+
+"Rovastia olisi pitänyt saada tavata." Tukkila astui likemmäksi
+ajatellen, että rovasti olisi samassa huoneessa jossa reitikin.
+
+"No olkaa sitten niin hyvä ja odottakaa vähän aikaa, pappa tulee kohta
+konttoriin."
+
+"Noo." Tukkila rupesi seisolemaan ja katselemaan eteistä kaikin puolin.
+Siinä oli päällystakkeja nauloissa, miesten ja naisten hattuja ja
+sitten sauvoja ja sateenvarjoja tuossa.
+
+Tukkila meni tuntelemaan tuota mukavaa renkkua, jossa keppejä ja
+sateenvarjoja seisoi pistettynä.
+
+"Sepä on mukava, eikä olekaan ollut miehellä tylsä puukko, joka sen on
+veistänyt." Hän koetti onko raskas.
+
+"Kas perhana, no mutta mikähän siinä niin paljon painaa!" Kohta sai hän
+kuitenkin ymmärrykseensä, että se on joko takkia, tahi vaskea.
+
+"Mahtaa vaan olla tuokin kallis kalu!" Käski sitten Iikankin tulla
+katsomaan ja sanoi ihmettelevänsä, että tuollaista konetta vaan
+eteisessä pidetään. Oli siinä muutakin merkillistä, esimerkiksi nuo
+naisten hatut.
+
+"Saakuri kun ovat koreita ja ruusatuita", tuumi ukko hymyillen ja
+koetti omaan päähänsä, josta Iikka tirskahti nauramaan.
+
+Noin puoli tuntia oli kulunut siitä kun tyttö oli päänsä ovenraosta
+pistänyt, niin rovastin konttorista kuului askeleita ja ovi lykättiin
+raolleen merkiksi, että sai tulla sisään.
+
+Isä meni, poika jäi porstuaan. "Mitäs sille Tukkilalle nyt kuuluu?"
+alkoi rovasti kysellä kun oli tervehdystempuista suoriuduttu. Tukkila
+kävi vakavaksi.
+
+"Noo, sen pojan tähden tulin tänne katsomaan." Hän näkyi ikään kuin
+miettivän muutaman silmänräpäyksen ennen kuin jatkoi:
+
+"Oliko se ikkunan särkeminen nyt niin ankara rikos, että sen tähden
+piti oikein ripiltä kieltää?" Tukkilan ääni värähteli, sillä hän
+ajatteli että jos sattuu tyhmästi sanomaan, niin rovasti suuttuu, eikä
+sitten auta mikään keino. "Eikö herra rovasti nyt sitä armahtaisi
+kun..."
+
+Siihen loppui Tukkilan puhe.
+
+"Hjaa," sanoi rovasti painavasti ja jatkoi sitten päätä hiukan
+ravistaen: "Se on kokonaan maisterin asia, näettekös, sillä hän, joka
+on pitänyt rippikoulun, hän myöskin päättää ketä lasketaan ripille;
+eihän sitä toinen voisikaan tehdä. Ja kaikessa tapauksessa, tuskinpa
+tuota poikanne asiaa voi auttaa."
+
+"No mutta eikös nyt rovasti sentään voisi, jos ... sillähän on hyvät
+lukumerkit sillä poikapahalla?"
+
+"Jaa, mutta nähkääs, hyvä Tukkila, myöskin käytös täytyy tulla
+kysymykseen tällaisessa paikassa," sanoi rovasti hymyillen.
+
+"Liekö tuo meidän poika sentään ollut muita pahempi... Onnettomuudeksi
+sattui vaan vahinko hänen kohdallensa."
+
+Rovastin katse hiukan synkistyi. Eikö nyt pappi osaisi ihan
+naulanpäähän, kun koulujunnuja arvostelee!...
+
+Vähän ajan kuluttua hän virkkoi:
+
+"Voitte mennä maisterin luo puhumaan asiasta." Hän osoitti
+liikkeillänsä, että Tukkila saisi mennä. Mutta ei Tukkila ollut niin
+kiireessä, näytti vaan jotain sanottavaa mietiskelevän. Vihdoin hän
+hitaasti kohosi seisomaan ja arveli äänellä, joka ilmaisi hänen suoraan
+sanoen epäilevän rovastin hyväntahtoisuutta:
+
+"Kyllähän teillä valta olisi, kun vaan..." (Eipä uskaltanut jatkaa.)
+
+"Jaa, mitä arvelette sanoa?" Se oli kiivas kysymys, joka koetteli jos
+tuolla talonpojalla on rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi rovastille.
+
+Tukkila sävähti ja rupesi kiertelemään.
+
+"Arvelin vaan," hän sanoi, "että kun tuo poika nyt kerran on hyvä
+lukemaan niin sopisihan sen laskea ripille. Huonompi lukuisiakin on
+laskettu."
+
+"Minähän olen sanonut, että se on apulaiseni asia, eikä minun, ettekö
+te nyt kuule!" Rovasti huusi ja löi kädellä polveensa.
+
+"No älkäähän nyt suuttuko", pyysi Tukkila. "Minä vaan ajattelin, että
+eikö rovasti tahtoisi luettaa sitä poikaa? Hän on täällä."
+
+"Ei! mitäs minä hänestä..." Rovasti teki kädellään kiivaasti hylkäävän
+liikkeen: (Mieshurja, mitä minua koskee poikajunkkarisi lukutaito!)
+
+Tukkila nousi taas lähteäkseen:
+
+"Minä menen läänin-rovastin tykö ... tuota... (Nyt tuntui olevan sydän
+suussa.) Sittenpä on kumma, jos ei nyt enää lukemallakaan ripille
+pääse." Hän hapuili lakin käteensä ja tarttui avaimeen,
+
+"No siellä ei _sinulla_ ole mitään tehtävää!" virkkoi rovasti
+kiivaasti ja ylenkatseellisesti. Sitten hän jatkoi vielä ikään kuin
+pakoituksesta:
+
+"Kasvattaisit lapsesi sen mukaan, ettei meikäläisillä olisi syytä
+ryhtyä kurinpitoon. Vai luuletko sen olevan meille, papeille, hauskaa."
+
+Mutta Tukkilan kivinen luonto ei mukautunut surkuttelemaan.
+
+"Kasvattanut olen häntä mielestäni kunnialla Jumalan ja ihmisten
+edessä", hän sanoi ja ääni rupesi sortumaan omien tunteiden
+liikutuksesta. "Jos hänestä konna tulee, ei se ole minun syyni, sillä
+en minä ole ymmärtänyt paremmin kasvattaa. Mutta lienevät ne nuo
+parempainkin ihmisten lapset sellaisiin rikoksiin syypäitä, kun kivien
+heittelemiseen, eikä siitä ole vielä ennen häpeärangaistukseen
+tuomittu." Ääntä ei enää lopulta värittäneet hellemmät liikutukset,
+vaan siinä tuntui jo tylyä kovuutta. Hän avasi jo oven, mennäkseen ulos
+jäähyväisittä mutta kun rovasti rupesi puhumaan, niin jäi vielä
+odottamaan.
+
+"Sinä puhut hävyttömästi asiasta, jota et vähääkään ymmärrä!" Rovastin
+ääni ilmaisi kiukkua ja tuntui siltä, kuin olisi hän ollut valmis
+vielä selvemmin lausumaan ajatuksensa, mutta ei tullut suuhun sopivia
+sanoja. Hän nousi kiivaasti ja astui toiseen huoneesen.
+
+"Niin, missä se maisteri asuu?" huusi Tukkila rovastin perään. Tämä ei
+kohta vastannut, oli nähtävästi kahden vaiheilla, josko hänen olisi
+pakko vastata, tahi ei. Huusihan kuitenkin toisesta huoneesta:
+
+"Siellä se on huoneessaan!"
+
+"Niin, enpä minä tiedä missä hänen huoneensa..."
+
+"Vintissä." Samassa tuli rovasti takaisin konttooriin, ennen kuin
+Tukkila ehti mennä.
+
+"Te todellakin taidatte arvella, että me papit harjoitamme vaan
+mielivaltaamme tuossa ripille laskemisessa... Ette edes häpeä sellaisia
+ajatuksia vielä julkisuudessa esiin tuoda!"
+
+Tukkila oli jo taas vähän laimentunut, niin että taipui anteeksi
+pyytämään.
+
+"Minä pyydän anteeksi", hän sanoi, "jos minä tyhmyydessäni olen väärin
+puhunut. Mutta kun se poika on käynyt kansakoulunkin läpi, niin
+ajattelin että olisi tuo nyt saanut yhdellä yrittämällä ripille
+päästä."
+
+Rovastin suu meni hymyyn ... (kaikkeapa ajatteletkin, rakas ystävä!)
+
+"Kansakouluko sitten on omiansa kasvattamaan lapsia kelvollisiksi
+Herran pöytään", hän virkkoi. "Ei sitä tee mikään kansakoulu, sillä
+siellä pikemmin kristillisyyden itu kuolee."
+
+"Taitaapa niinkin olla... No niin ne sanovat että niissä korkeasti
+oppineissa on paljon sellaisia, jotka eivät usko Jumalaa olevankaan,
+mutta ei se meidän poika sellainen..."
+
+"Älä nyt tyhmyyksiä! Minä sanoin, että ei kansakoulu tee ihmistä
+kelvolliseksi Herran pöytään. Sen tekee yksin _nöyryytys_,
+kasvatus Jumalan mielen jälkeen. Tunteeko Tukkila sen tehneensä?"
+
+Kysymys lausuttiin painolla ja se lankesi tarkoituksen mukaisesti
+Tukkilan sydämelle.
+
+"Eihän sitä, Jumala paratkoon, meikäläiset osaa Jumalan tahdon mukaan
+itsekään elää, mitä sitten lapsia kasvattaa... Rovasti tuota
+osannee..."
+
+"Mitä? Mitä sinä sillä tarkoitat?"
+
+"Niin, en minä mitään, sanon vaan että rovasti tuota osannee paraiten
+Jumalan mielen jälkeen kasvattaa, kun on Jumalan mies. En minä sillä
+mitään muuta."
+
+Mutta rovasti arveli tuossa piilevän jotain kiusallisia piikkejä ja
+piti tarpeellisena ottaa siitä selon.
+
+"Olenko minä sanonut, että minä _osaan ja voin_ sen jälkeen
+kasvattaa? Ei sitä ihminen voi omasta voimastaan, mutta minä olen
+_koettanut_ Herran avulla. Vai onko sinulla jotain muistuttamista
+lapsiani vastaan?"
+
+Vastaamatta suoraan rovastin viime kysymykseen, piti Tukkila vaan
+lujasti kiinni kysymyksen pääytimestä ja sanoi:
+
+"_Koettanut_ tuota olen minäkin, mutta turhaksi näkyy käyneen, kun
+poikani oli pahin joukosta, koska kuuluu nyt ripille lasketun tuo
+Leinin renkikin."
+
+"Se on tapahtunut kasvatusopillisista syistä, joita et sinä kykene
+käsittämään."
+
+"Enkä kykenekään, mutta se on vaan kumma, että kun niitä sellaisia on,
+jotka eivät muuten pääse ripille, niin kyllä pääsevät, kun menevät
+hänelle palvelukseen."
+
+"No hän tietysti ohjaa ja kasvattaa heitä." (... Mitähän ihmettä tuo
+mies kaivelee?)
+
+Tukkilan suu meni nauruun. Hänen mielestänsä oli rovastin lausunto niin
+suuressa ristiriidassa sen kanssa, mitä pitäjäläiset ymmärsivät tuosta
+kapteinin kasvatustavasta, että oikein väkipakolla pyrki ilmoille
+ilveillen:
+
+"Sellaistako se on se kasvatus Jumalan mielen jälkeen?" Tukkila nauraa
+hytkähti. Mutta hän hämmästyi itsekin kohta rohkeuttaan ja koetti
+parannella lausettaan hyväksitekevillä liikkeillä. Vaan kiukkuisella
+ihmettelevällä äänellä virkkoi rovasti:
+
+"Millä oikeudella sinä olet tullut tällaista käräjää pitämään minun
+huoneeseni? ... verratonta hävyttömyyttä. Parasta kun menee heti ulos."
+
+"No ei siitä nyt tarvitsisi suuttua, ei se ole niin vähäinen asia,
+jonka vuoksi minä tullut olen. Ja kun rovasti sanoi, että kapteeni
+kasvattaa renkejänsä, niin oliko se nyt niin väärin, että minä kysyin,
+josko oikeaan päin kasvattaminen on sellaista?" Tukkila puhui kovalla
+äänellä, ikään kuin olis ollut siihen oikeus.
+
+"Minä olen osoittanut sinulle ovea ja osoitan vieläkin, tuossa se on!"
+Nyt ymmärsi Tukkila sen, sillä rovasti osoitti ovea kiihkeillä ruumiin
+liikkeillä.
+
+Ovessa mennessään puheli Tukkila itsekseen:
+
+"Sepä nyt on merkillistä, oikein hel..." Hän pani jo oven peräänsä
+kiini -- "vetin moista, kun ei saisi enää asiastansakaan puhua."
+
+Iikka odotti portailla. Kun isä vihdoin tuli, katsahti hän syrjittäin
+poikaan ja vasta ohi mentyään virkkoi nurjasti:
+
+"Aijotko jäädä siihen seisomaan, vai?"
+
+"Mitä se rovasti sanoi?" kysyi poika ja astui askeleen seurataksensa
+isää.
+
+"Ei se asia siitä sen kummemmaksi tullut, suuttui vaan kun mikäkin."
+Isä seisahtui kuistin edessä. Poika liikkui vastahakoisesti ulos.
+
+"No miksi ette mennyt maisterin puheille vielä?"
+
+"Mitäpä se siitä paranisi, yhteiset juonet niillä kuitenkin on. Eikä
+sitä nyt viitsi jokaisen luona käydä armoa kerjäämässä. Mennään
+läänin-rovastin puheille, niin sittepä on kumma jos ei tapahdu." Ukko
+lähti astelemaan portille päin. "Tottapa sinä olet sen ansainnut",
+sanoi mennessään.
+
+"Minä en ole sitä ansainnut paremmin kuin muutkaan!" kiljasi poika
+itkuun pillahtaen ja kiirehti isänsä perään. "Siellä muut heittelivät
+kiviä yhtäpaljon kuin minäkin, mutta kun se vahinko sattui minulle
+tulemaan... Paljon suurempaakin ilkeyttä muut ovat tehneet, mutta kun
+ei ne ole tullut papin tietoon", ruikutti poika.
+
+"No älä poraja", ärähti isä, "ei herrain kanssa itku auta. Juudaskin
+sai olla Ehtoollisella vaikka myi Vapahtajan, mutta meidän pappiemme
+mielestä näkyy olevan se suurempi rikos, kun vahingossa särkee
+kirkon-ikkunan." Ukko hymähti, ristiriitaisuus näytti kovin suurelta.
+
+
+III.
+
+Myöhemmin illalla kertoi rovasti apulaiselleen kaikki, mikä koski
+kohtaustansa Tukkilan kanssa, ilmoittipa vielä nauraen miten tämä oli
+uhannut mennä läänin-rovastin luokse asiasta valittamaan. Sitte hän
+lausui julki oikeutetun ihmettelynsä siitä, miten itsekkäisyys
+talonpojissa yhä kasvaa ja arveli, että tulevaisuudessa on heidän
+kanssansa kerrassaan mahdoton toimeen tulla. Kaikki nämät jutut taas
+kuohuttivat apulaisen kiukkua. Hän oli jo ajatellut sitä, että olisko
+jollain tavalla armahtanut tuota Tukkilan poikaa. Mutta nyt kun
+uhattiin _väkivallalla_ häntä tuohon pakoittaa, niin ei koskaan!...
+Vai nostaa vielä skandaali pappia vastaan sellaisen junkkarin tähden,
+joka kirkon-ikkunoita särkee! ... kerrassaan hävyttömyyteen menevää
+itsekkäisyyttä!
+
+Tuota sanoi hän jo rovastillekin, ja tämä tuumaili:
+
+"Hm ... jaa, sellaista sitä saa kokea pappisvirassa." Perään hän vielä
+hymyili, merkiksi, että hänellä oli suuri kokemus tuon laatuisten
+asiain suhteen.
+
+"Se on kerrassaan hävytöntä!" jatkoi apulainen vielä ja meni sitten
+kiihtyneenä pois rovastin huoneesta.
+
+Tultuaan omaan huoneesensa, sulki hän ovensa, aikoen oikein rauhassa
+ruveta asiata miettimään. Mutta ei hän siellä viihtynyt, rupesi
+tuntumaan olo ahtaalta, ei saanut mieli tyydytystä edes pitkäsilmällä
+katselemisesta, kun ei ollut kylliksi malttia asettua rauhaan niin
+kauaksi että olisi jotain oikein tarkkaan nähnyt.
+
+Oli suorastaan ikävä ja sitä poistaaksensa meni hän puutarhaan. Kyllä
+tosin näkemiset siellä ensinnä hiukan vetivät huomiota puoleensa ja
+poistivat siten jonkun verran ikävää, mutta sitten se taas palasi, kun
+kaikki näkeminen äkkiä vanheni ja muuttui kyllästyttäväksi... Koko
+olennossa vallitsi kummallinen hajanaisuus, ei mihinkään hauskaan
+asiaan saanut vaapperoita ajatuksiansa siksi kiinnitetyksi, että se
+olisi huvia tuottanut.
+
+Ja mikä oikeastaan vaivaa?
+
+Hän oli kovin tyytymättömänä itseensä ja tutki tuota seikkaa. Mutta
+ottaapa siitä selvän! Mahtoiko tuo isännän kertomus tätä vaikuttaa? Kun
+hän tuota ajatteli, tuntui vastaus olevan myöntävä. Mutta ei hän
+saattanut mitenkään ymmärtää sitä todeksi, sillä eihän hänen
+vakuutuksensa mukaan tuon talonpojan esiintymistä kannattanut mikään
+inhimillinen oikeuden tunne. Hän muisti miten oli melkein koko lopun
+päivää miettinyt tuota samaa asiaa ja lopulta tullut siihen varmaan
+vakuutukseen, että oli Tukkilan pojan suhteen tehnyt aivan oikein. Ja
+olihan hän sitten tullut niin tyytyväisenä kirkosta.
+
+Tässä hän muisti, miten herttaisen nöyrästi jukuripäisimmätkin olivat
+häntä hyvästijättäessä käyneet kiittämässä ja miten iloisina lähtivät
+nekin, jotka parannuksen päälle laskettiin. Tuo yksin vaan... Nyt hän
+ymmärsi, että olisi voinut olla rauhallisempi jos tuonkin kanssa olisi
+voinut menetellä samoin kuin toisten. Mutta kun ei hän edes heltynyt
+itkemään, kuin poispanotuomionsa kuuli, kerran vaan kylmästi, melkein
+hävyttömän pintapuolisesti pyysi anteeksi ja suorastaan itsepintaisesti
+väitti, että kyllä muutkin olivat kiviä heitelleet ja vallattomuutta
+harjoittaneet. Ei konna edes hyvästi sanonut lähteissään. Ja sellaisen
+tähden nyt läänin-rovastin luokse! Mitä hän siihen osaisi tehdä. Ennen
+kaikkea tarvitseisi tuo paatunut raukka ankaraa kristillistä kasvatusta
+ja koulua. Varmaankin on eduksi hänelle, että saa vielä toisen verran
+aikaa rippikoulussa kristillistä opetusta...
+
+Ja nyt hän käsitti tehneensä tuota poikaa kohtaan oikeastaan hyvin
+kiitettävän teon, jahka vaan poika ja hänen vanhempansa osaisivat sitä
+arvostella. Sitä pitäisi heille käydä selvittämässä, kummapa olisi jos
+eivät kiittäisi! Suorastaan saattaisi heitä johdattaa ajattelemaan,
+että heidän pojastaan on rippi-isä pitänyt suurempaa huolta kuin
+muista...
+
+Tämä ajatus innosti ja hän teki varmaan päätöksen käydä Tukkilassa.
+Vaan tästä ihanasta ajatuksesta rupesi pelottamaan se, että kävisi
+mahdottomaksi tungeta heidän itsekkäisyytensä läpi.
+
+Sepä nyt merkillistä! Tyyneys jota juuri oli saavuttanut, alkoi hienona
+höyrynä haihtua ja lähteissään värisytti ruumista vienosti. Askeleet
+käytävällä kadottivat tasaisen tahtinsa ja siiroilivat sinne tänne,
+kuin kuluneen koneen pyörä. Ajujen työnä oli yksinomaan järjestää
+tunteita.
+
+Itsekkäisyys... Miten kiusallinen, voittamaton vastus! Tekeekö se
+tämänkin yrityksen mahdottomaksi? Jospa ei itsekkäisyyttä maailmassa
+olisikaan, miten keveäksi ja hauskaksi kävisi työskennellä Jumalan
+valtakunnan eduksi ... ja paimentaa sieluja! Nii-in, jospa ei sitä
+olisi, olisi papin tehtävä helppo, kiitollinen...
+
+Tuo ihanteellinen toivelma taas vaikutti sydämmessä innostavasti, mutta
+se surkastui kohta, kun joku todellisuuden varjo sattui eteen. Samassa
+kuin otsa tämän johdosta rypistyi, huomasi hän ylioppilas Rantasen,
+joka oli tulemassa häntä kohden ja tullessaan tarkasteli kasvipenkkejä.
+
+Rantanen oli Anderssonin ylioppilastoveri, mutta erittäin tunteellinen
+ei väli, semminkään viimeaikoina ollut. Sen otaksui Rantanen
+pääasiallisesti johtuvan siitä, että Andersson papiksi tultuaan koetti
+muuttaa käytöksensä enemmän vakavaksi ja aina puollusti kiihkeästi
+kaikkia vallassa olevia järjestelmiä. Rantanen toisinaan tuosta teki
+pilkkaa, muistuttaen Anderssonin entisyyttä vähän aikaa takaperin. "Kun
+vanhetaan, niin vakaannutaan", puolusti Andersson itseänsä ja otti
+loukkautuaksensa leikistä, joka vaan koski hänen puollustamiaan
+periaatteita. Paljon tosin seurusteli Rantanen pappilassa, mutta
+suhteensa Hugoon ja tyttöihin oli likempi kuin Anderssoniin.
+
+Nyt huomasi Andersson kuitenkin tulevansa kerrassaan iloiseksi
+tavatessaan Rantasen, sillä tuntui niin tarpeelliselta saada vaihettaa
+ajatuksia jonkun kanssa. Rantanenhan oli kuitenkin ystävänsä.
+
+Hän suuntasi heti askeleensa tulijaa kohti ja tervehti ystävällisesti.
+Rantanenkin heitti kohta kasvitarhan katselemisen ja lähti astumaan
+Anderssonin kera.
+
+"Sinä olet lopettanut rippikoulusi tänään?" virkkoi Rantanen.
+
+"Niin olen."
+
+"Montako laskit parannuksen päälle?"
+
+"Kaksi." Andersson katsahti epävarmasti Rantaseen, sillä hän alkoi
+aavistaa, että tämä taas kaivelee jotain. Rantanen ei ollutkaan
+täydellisen vakava, mutta siitä ei sentään saattanut päättää, josko hän
+juuri kysymyksessä olevalla asialla hymyili.
+
+"Yhden panin kokonaan pois." Tuo ei herättänyt toisessa juuri mitään
+huomiota.
+
+"Kuka se oli?" kysyi hän välinpitämättömästi.
+
+"Tukkilan Iisakki."
+
+"Noh?" Nyt katsoi Rantanen kysyväisesti kumppallinsa.
+
+"Miksi Tukkilan Iikan?"
+
+Anderssonissa hiukan niin kuin läiskähti toista laitaa vasten, kun
+Rantanen tuon asian niin kummaksi otti vasta sitten, kun kuuli että se
+Tukkilan Iikkaa koski.
+
+"Mitä ihmettä siinä sitten on?" hän kysyi.
+
+"Minä tunnen tuon pojan, kelpo poika, ainakin kaltaisiinsa nähden
+luku-mies."
+
+Herrat kulkivat tuomen alatse, jonka oksat käytävän kohdalla hilppoivat
+päähän. Andersson seisahtui, taittoi valkeassa kukassa olevan oksan
+käteensä, antaen toisen sillä aikaa uteliaasti vastausta odottaa.
+
+"Eikö muita syitä sitten voisi olla, joidenka johdosta olisi oikeus
+estää ripille pääsemästä?" Andersson nyt puolestaan katsoi toveriinsa,
+ikäänkuin ivaillaksensa tämän yksipuolisuutta.
+
+"Tietysti," äänsi toinen kohta, "mutta minä nyt tulin vaan ajatelleeksi
+tuota koska se useammiten tapaa olla ripille pääsemisen esteenä. Hän
+varmaankin on tehnyt rikoksen?"
+
+"Hän särki kirkon-ikkunan."
+
+"Ehdollaanko?"
+
+"Siltä se minusta ainakin näytti."
+
+Mutta nyt luuli Andersson, että Rantanen ei käsitä häntä oikein, taikka
+rupeaa hän ainakin väittämään vastaan. Siitä syystä katsoi hän
+tarpeelliseksi alottaa alusta koko jutun ja selvittää syynsä perin
+pohjin. Hän kertoi tuon vilkkaasti, innostuen yhä enemmän kuta
+edemmäksi ehti, aina siihen saakka kun vanha Tukkila oli käynyt
+läänin-rovastilla uhkaamassa.
+
+Kertomuksen kestäessä olivat he istuutuneet lehtimajaan ja sytyttäneet
+paperossit. Kun Anderssonin kertomus oli loppunut, rupesi hän
+odottamaan arvostelua. Ei hän itsekään sitä miksikään huomannut, että
+hän arvostelua odotti niin _suurella_ halulla.
+
+Rantanen katsoi miettien pilviin.
+
+"Mitä arvelet siitä, tunnustatko tekoni oikeutetuksi?"
+
+Andersson lausui tuon vapaalla äänellä, jonka piti tulkitseman, ettei
+hän ollut asiasta ollenkaan kahden vaiheella, mutta antaa kuitenkin
+luvan toisellekin arvostella tekoansa.
+
+Rantanen katsoi Anderssonin silmiin ja nauroi.
+
+"Sinä et milloinkaan ole tunnustanut minun auktoriteetiani
+kirkollisissa asioissa. Mitä merkitystä sillä sitten on, että minä
+tässä rupeaisin sinun tekojasi arvostelemaan."
+
+"Noo, jos ei muuta, niin voimmehan taas kerran väitellä." Hän oli jo
+jokseenkin tasoittunut, sillä sanan vaihto toisen kanssa, vaikkapa
+se tapahtuikin juuri tuosta ikävästä asiasta, teki olemisen
+suotuisammaksi.
+
+"Koska niin tahdot, niin saatan sanoa sinulle, että teit väärin siinä
+kun et laskenut tuota poikaa ripille," sanoi Rantanen nauraen.
+
+Andersson oli odottanut tuollaista vastausta. Mutta ollen täysin
+vakuutettu siitä, ettei Rantanen voisi tuoda päteviä todistuksia
+väitteilleen, kysyi hän keveästi hymyillen:
+
+"Miksi niin?"
+
+"Ensiksikin siitä syystä, että tuon ikkunan särkeminen ei ollenkaan
+todista, että poika olisi muita paatuneempi, kun ei kukaan voi
+todistaa, että hän olisi sen tehnyt ehdollaan."
+
+"Niinpä kyllä, mutta hän on useassa muussa tilaisuudessa osoittanut
+tavatonta vallattomuutta."
+
+"Ei se ainakaan todista mitään, sillä monasti on vallattomilla pojilla
+paljon tunteellisempi sydän kuin noilla toisilla, jotka käyvät kuin
+tervassa."
+
+Andersson naurahti innokkaasti:
+
+"Luulempa", hän sanoi, "että minulla tämän pojan suhteen on suurempi
+kokemus kuin sinulla." Sitten hän kertoi uudestaan tuosta miten
+ylpeästi ja nöyrtymättä poika kirkosta lähti. "Minä väitän, että siinä
+pojassa on tavallista suuremmassa määrässä paatumuksen vaikutusta," hän
+lopetti.
+
+"Myönnän kyllä, että hänen käytöksensä tuossa tapauksessa osoitti
+paatumusta, mutta sinähän häntä suorastaan loukkasit, kun väitit hänen
+ehdollaan särkeneen kirkon-ikkunan. Jota rehellisempi luonto pojalla
+on, sitä syvemmin voi hän syytöksestäsi loukkautua." Rantanen puhui
+vakuuttaen.
+
+"Sinä otaksut tuollaisen pojan omatakeisuuden liian korkeaksi," sanoi
+Andersson hieman päätä ravistaen, mutta selvään osoittaen epäröimistä
+siitä millä itseänsä puollustaisi. "Voipi olla," hän jatkoi, "että
+etevälahjainen _koulupoika_ loukkautuu, jos opettaja jossain
+suhteessa huomattavan mielivaltaisesti hänen suhteensa menettelee.
+Mutta tuollaisessa _kansanlapsessa_ ei omanarvon tunto voi olla
+siksi kehittynyt että hän, esimerkiksi jonkun papin tekoa edes
+ymmärtäisi kurottautua arvostelemaan muka oikeuden mittakaavan mukaan.
+Kun tällaiset pojat uppiniskaisuutta osoittavat, tapahtuu se minun
+käsittääkseni yksinomaan laimiinlyödyn kasvatuksen ja ilkeyden
+perusteella. Jos siinä on omanarvon tuntoa, niin ei se ole
+inhimillistä, vaan pikemmin tuollaista järjetöntä ylpeyttä. Sitä paitsi
+on luullakseni kansassa yleinen kunnioitus pappeja kohtaan siksi
+valtaava, että tuollaisten nulikkain mieleenkään ei voine johtua, että
+pappi joskus toimissaan tekisi väärin."
+
+Rantanen oli hiljaisena kuunnellut Anderssonia ja lyhyen äänettömyyden
+perästä kääntyi hän puheessaan hiukan toisaalle.
+
+"Onko tuon Leinin vaikutuksesta taas joku poika päässyt ripille?" hän
+kysyi.
+
+"Leinin vaikutuksesta? Mitä sinä sillä tarkoitat? Kyllä on yksi hänen
+luonansa palveleva poika, joka ennen on kahdesti ollut koettamassa,
+nyt laskettu ripille. Mutta Leinin _vaikutuksesta_, mitä se
+tarkoittaa?"
+
+Rantanen nauroi.
+
+"Tietäähän sen koko pitäjään ihmiset, että joka ei muuten pääse
+ripille, hän menköön kapteinille palvelukseen, kyllä pääsee."
+
+"Kuule, mikä se juttu on?" Apulainen rypisti otsanahkaansa ja osoitti
+suurta uteliaisuutta. Toinen nauroi vielä.
+
+"Eikö Lein ole sitten käynyt sinua kehoittamassa laskemaan tuota poikaa
+ripille?"
+
+Andersson joutui nähtävästi levottomaksi.
+
+"Kyllä oli," hän virkkoi, "mutta luuletko, että joku voisi
+ystävyys-suhteiden, taikka jonkun muun vallan nojalla pakoittaa minua
+tekemään toisin, kuin tiedän oikeaksi?" Hän osoitti katseillaan
+olevansa valmis loukkautumaan jos toinen uskaltaisi tuota väittää.
+
+"Enhän minä sitä nyt erittäin tahdo inttää," sanoi Rantanen laiskasti.
+
+"Niin kuin sanoin," jatkoi Andersson, "puhui Lein kyllä minulle tuon
+pojan ripille laskemisesta, mutta se ei olisi siihen vaikuttanut
+mitään, jollei minulla olisi itselläni ollut siihen periaatteelliset
+syyt."
+
+"Mahdollista kyllä, että sinulla oli siinä siveelliset syyt. Mutta nyt
+on asia sellainen, että kauan aikaa on ollut tapana, että sellaiset
+jukuripäät, jotka eivät mitenkään muuten pääse ripille, menevät
+kapteini Leinille palvelukseen mahapalkoilla ja tämä taas heille
+toimittaa siitä hyvästä ripillepääsyn."
+
+"Mutta mitä minulla on sen asian kanssa tekemistä?" keskeytti Andersson
+kiihkeästi. "Minä tosin en voi tietää mitkä syyt ennen ovat
+vaikuttaneet, mutta itsestäni ovat tässä persoonalliset vaikuttimet
+olleet kaukana." Hän katsoi vakuuttavasti ja lujasti Rantaseen.
+
+"Olkoon niin, mutta kansa ei nyt, enempää kuin ennenkään, ota
+uskoaksensa, että kapteinin suhteen eivät persoonalliset vaikuttimet
+olisi kysymyksessä. Minä olen vakuutettu, että tuo poika itsekin, josta
+nyt on puhe, uskoo täydellisesti, että se on tapahtunut kapteinin
+myötävaikutuksella. Muuten on tuo kansan kesken täydellisenä
+vakuutuksena."
+
+"Olkoon mitä onkin!" huudahti Andersson. "Eihän se ole minun syyni,
+että tekojani väärin tuomitaan ja arvostellaan."
+
+Rantanen varisti tuhan pois paperossinsa päästä ja näytti ikään kuin
+miettivän vastausta. Andersson lävisti häntä katseillaan.
+
+"Ei suinkaan muuten," virkkoi edellinen vihdoin, "kuin siinä, että
+tällaisten tapausten kautta papiston arvo kansan silmissä vähenee.
+Katsos nyt, kun sinä panit pois Tukkilan pojan niin pienestä
+rikoksesta, jota tuskin kukaan katsoo edes synniksi, ja poika kuitenkin
+oli tietojen puolesta hyvin varustettu, niin kukaan ei ajattelekaan
+muuta kuin että teit tuon vihassa. Kun toiselta puolen taas laskit
+ripille yhden 'kapteinin pojan', niin ennakkoluulo on kansassa siksi
+valtaava, että he uskovat sinun tehneesi tuon persoonallisista syistä.
+Kyllä kansa jo tuntee ja käsittää kristinopin ydintä siihen määrään,
+että se osaa arvostella tällaisia tapauksia. Ja jos kansassa kerran
+kehittyy vakuutus, että papisto itse sakramenttioikeuksien
+käyttämisessä menettelee mielivaltaisesti, niin, -- sinä käsität mitä
+tuosta seuraa."
+
+Rantasen paperossi oli sammunut, hän sytytti sen uudelleen ja
+Anderssonkin kurkisti samasta valkeata omaansa. "Sinä teet kuitenkin
+minua kohtaan väärän syytöksen siinä, mikä koskee tuota Tukkilan
+poikaa", äänsi Andersson nähtävästi aikeessa jatkaa. Mutta toinen
+keskeytti:
+
+"Ajatteleppas, jos tuon ikkunan olisi rikkonut Huugo, mitä olisit siinä
+tapauksessa tehnyt?" Hänen suunsa oli viattomassa hymyssä, tuossa kun
+jäi odottamaan Anderssonin vastausta. Toisen poskipäät kävivät
+punaisiksi ja hän epäröi ennen kuin löysi sopivaa:
+
+"Niin no", sanoi hän vihdoin, "kyllähän siinä olisi ollut vaikea
+valita."
+
+"Mutta ripiltä et olisi häntä kuitenkaan kieltänyt," jatkoi toinen.
+
+"Kenties ei." Andersson koetti naurahtaa.
+
+"Mutta katsotko nyt kristinopin mukaiseksi rangaista yhtä rikoksesta,
+josta et mahdollisesti jotain toista voisi rangaista?" kysyi Rantanen.
+
+"En ensinkään. Mutta enhän minä ole sanonut, etten olisi Huugoa
+rangaissut yhtähyvin kuin tuota toistakin, jos valtani siihen
+ulettuisi. Vaan koska ei se siihen uletu, en myöskään pidä
+omalletunnolleni rasituksena sitä, vaikka täytyisikin jättää hänet
+rankaisematta." Andersson luuli jo voittaneensa, mutta toinen oli
+sitkeä ja kiusallinen.
+
+"Sinä siis laskisit Huugon ripille, vaikka olisit vakuutettu, että hän
+kirkon-ikkunan särkemisellä on tehnyt itsensä siihen kelvottomaksi.
+Etkö sinä siinä tapauksessa olisi häntä auttamassa kelvottomasti
+nauttimaan Herran pöydästä?"
+
+"Sanoin jo, ettei minun valtani ulotu häneen. Ymmärrätkö, mitä se
+merkitsee? En minä katso itseäni vastuunalaiseksi sellaisten oppilaiden
+teoista, joiden ylitse ei minulla ole valtaa." Andersson nyt jo selvään
+osoitti loukkautuneensa.
+
+Toinen yhä hymyili.
+
+"Mutta mikä sinulta on ryöstänyt vallan Huugon suhteen?" Tämä
+lausuttiin painolla ja Andersson tajusi täydelleen sen merkityksen.
+Hänen ei tullut vastattua, ainoastaan nöyrän, anteeksi pyytävän katseen
+hän toveriinsa vilautti. Kun ei vastausta ruvennut kuulumaan, virkkoi
+Rantanen:
+
+"Pidätkö siis tämän Tukkilan pojan mahdottomampana kasteenliitoa
+uudistamaan kuin Huugon? Kaiketi sinä muistat tuon tapauksen aamulla,
+kun me Huugon kanssa korttia löimme?" Hän katsoi suoraan apulaisen
+silmiin. Tämä väisti, nousi mitään vastaamatta ja astui muutaman kerran
+edestakaisin lehtimajassa.
+
+"Sinä et voi aavistaa veli, miten raskas on papin tehtävä, kun se
+lankee omille niskoille", hän vihdoin virkkoi seisahtaen Rantasen eteen
+ja hänen silmäyksensä kertoi sisällisestä tuskasta.
+
+"Minä aavistan kyllä, että se on kovin suuren edesvastauksen alainen."
+
+Rantanen nousi ja alkoi astua Anderssonin rinnalla. Vähän aikaa oltiin
+vaiti, kunnes Andersson taas sanoi:
+
+"Minä en ymmärrä mitä minun oikein pitää tekemän tuon Tukkilan pojan
+kanssa."
+
+"En minä osaa neuvoa antaa, mutta minusta nähden on kuitenkin parasta
+että teet vakuutuksesi mukaan."
+
+"Olisiko tuo paikallaan laskea häntä silloin Ehtoolliselle, kuin tulee
+muitakin, jotka olen luvun parantamisen päälle luvannut ja saavat tulla
+ripille täysikasvuisten joukossa?"
+
+Rantasesta näytti tuo pula niin luonnolliselta, että velvollisuuden
+mukaan täytyi siihen osaa ottaa.
+
+"Sitä en minä sinun sijassasi tekisi", hän lausui. "Ajatteles, kun
+lapset lasketaan uudistamaan kasteensa liittoa, edellytetään tietysti,
+että he silloin tuntevat ihania, riemullisia tunteita siitä
+taivaallisesta onnesta, jonka osallisuuteen saarnaat heitä laskevasi.
+Voidaksensa kokonaan antautua näiden tunteiden valtaan, olisi
+johdonmukaista, että jokainen yhteiskunnan jäsen, mutta ennen kaikkia
+pappi, koettaisi poistaa heiltä sellaisia aiheita, jotka voivat
+häiritseviä tunteita herättää. Kun nyt pappi tuomitsee osan lapsista
+oikeudettomiksi ikäistensä kanssa astua Herran pöytään, mutta antaa
+heidän mennä ikäisempäin ihmisten kanssa, niin siitä luonnollisesti
+seuraa, että heidän sydäntänsä kalvaa syvä häpeän tunne. Josko tuo
+korvaa heissä muut puutteet ja tekee heidät mahdolliseksi, sitä ei
+minun järkeni ainakaan käsitä. Siksi toiseksi, eihän ateria ole silloin
+halpa-arvoisempi, kun siitä ijäkkäämmät ihmiset nauttivat? Ainakaan ei
+minusta ole ollenkaan tarkoituksen mukaista, että joku tuomitaan
+häpeärangaistukseen Herran pöytään."
+
+Andersson oli tarkkaavaisena kuullellut ja toisinaan, ikäänkuin ahmien
+silmillään, ottanut vastaan toisen suusta tulevia sanoja.
+
+"Kyllä siinä on perusteita", täytyi hänen tunnustaa.
+
+"Niin minäkin luulen", sanoi Rantanen, "ja mikä vielä myöskin pakoittaa
+varovaisesti menettelemään, on se että _kansa jo käsittää tuollaisia
+seikkoja_. Mitä enemmän papit menettelevät tavaksi tulleiden
+perusteiden mukaan, sitä enemmän he menettävät kansan luottamusta
+sanoihinsa. Tämän seikan huomaa ihan selvään siitä, että lahkolaisopit
+saavat kaikkialla niin suurta kannatusta. Minusta nähden voisi papisto
+vähällä vaivalla tukevasti kannattaa valtion kirkkoa, jos vaan
+tahtoisivat poistaa käytännöstä omia väärinkäytöksiään. -- Ei, mutta
+nyt minun täytyy lähteä, koska jo näyttää olevan myöhäinen." Hän pisti
+kättä Anderssonille ja jätti hyvästi.
+
+Viime mainittu jäi vielä puutarhaan ja käydessään katsahti silloin
+tällöin pois menevän jälkeen. Ensi askeleilla Rantasen poistuessa,
+tuntui ikään kuin helpottavalta, kun jäi vapaus saada yksin ajatella.
+Mutta kohta palasi jonkullainen ikävä, kun ajatuksissa esiytyi
+kysymyksiä, joita tuo pois menevä oli sinne johdattanut.
+
+Tuolla hän jo meni, Rantanen, näkyi jollekulle pihan puolelle
+tervehtivän.
+
+"Mutta miksi en noita kaikkia ole ennen noin ajatellut!" Andersson
+virkahti. Toveri katosi näkyvistä puiden varjoon pappilan kujassa ja
+apulainen henkäsi raskaasti. Tuntuipa olevan kova halu, melkein jo
+jalatkin vetivät sinnepäin, rientämään Rantasen perään saadaksensa
+hänet edes muutamissa suhteissa tunnustamaan, että "ei se ole niin
+vaarallista." Käsi sivasi otsasta alkaen alaspäin, pitkin kasvoja,
+sormet puristivat ja kulkivat jokaisen loman kautta, kunnes vihdoin
+ehtivät leukaan, typistyivät siitä nilkomaan harvakarvaista partaa,
+jonka ympärille tiviisti, ahnaasti sulkeutuivat. Käsi nykäsi siitä
+liian kovasti, pää nuljahti hiukan eteenpäin ja suu aukesi, mutta
+sulkeutui jälleen tiviisen suppuun... Mutta jo heijastaa silmistä
+vapauden iloinen välähdys, käsi erkanee parrasta ja heilahtaa
+vakuuttavasti... Epätasainen astunta taukoo ja sielussa tuntuu suloinen
+lepo... Ei askeltakaan tässä huumauksessa, ettei vaan tuo tunne jälelle
+jäisi... Takaperin melkein tekee mieli astua, koska se tuntuu sinne
+päin vetävän...
+
+Nyt se kuitenkin jätti, pakeni. Hän tunsi taas seisovansa alastomana
+äskeisten aatosten keskellä, niiden rasittamana. Suloinen huumaus oli
+vaan ollut ajatusten sekaannuksen hedelmä, jonkullainen unelma,
+avo-silmin nähty. Se oli syntynyt muutamasta sielussa ohitse kiitävästä
+hattarasta, joka oli siihen määrään miellyttävä, että unohti sen
+rinnalla kaikki muut ... tuota kun lähti koko olentonsa yhdistetyillä
+voimilla tavoittelemaan.
+
+Siinä hän seisoi itse jälellä, raskas paino ja pettymys kumppalina.
+
+Ilta-aurinko lähetti viimeisiä säteitään puutarhaan; ne pilkistelivät
+vaan sieltä täältä isojen puiden lehtien välitse ja heijastivat
+ylhäältäpäin kuuleata punertavaa valoa, kuin kaukaisesta tulipalosta.
+Puiden varjot käytäväin kohdalla olivat salaperäiset, säteet
+pilkistelivät lehväin raoista, ikään kuin jostain hienosta aineesta
+muodostuneina soittoina, tätä tummuutta valaisemaan.
+
+Haaveksimisen tilaisuus oli tuossa jokaisena kesäiltana, kun aurinko
+kauniisti laski. Andersson oli siinä monasti uneksinut avosilmin,
+ajatellut itseänsä kappalaisena, ehkäpä kirkkoherrana ... ja sitten
+omaa pappilaa ja sen puutarhaa ja Sandraa ja... Nytkin hän oli
+uneksinut, mutta todellisuus ryösti kohta sen onnen.
+
+Ei hän ollut juuri ahkera tupakoitsija, mutta nyt sytytteli paperossin
+toisensa perään, käveli kun jonnekin joutuakseen ja rypisteli
+otsaansa...
+
+Rovasti tuli puutarhaan, katseli ihaellen ensinnä ympärillensä ja
+takertui vihdoin erityisesti tarkastelemaan erästä kasvipenkkiä.
+
+"Aadolf!" hän huusi tarkastellen yhä penkkiä ja näytti siltä, että hän
+olisi jotain sen johdosta jutellut Anderssonille.
+
+"Aadolf!" Rovasti katsoi apulaiseen päin ja arveli luultavasti että
+hänen huutonsa olisi pitänyt kuuluman. Mutta asianomainen ei huomannut
+sitä.
+
+"Mikähän hänellä nyt..." Rovasti loi tutkivan katseen vielä sinnepäin
+ja lähti sitten astumaan toisaalle. --
+
+"Niin ... niin..." Andersson seisahtuu ja mutisee itsekseen: "Sen minä
+teen!" Nähtävästi oli mies saanut päähänsä jotain hauskaa, koska
+pudistelihe ikään kuin haittaavia ajatuksia voitollisena päähänsä
+heittääksensä. Kohta oli katsekin toisellainen: se tulkitsi vapautusta
+ikävästä huolesta.
+
+Huomio jo ehti kiintymään luontoon ja paraiten tuohon hauskaan ilmiöön
+kun säde-soitot tuolta suurimman pihlajan lehväin välitse tunkivat niin
+tarkkapiirteisinä ja aineen muotoisina.
+
+"Niin, sen minä totisesti teen!" hän siinä taas vahvalla vakuutuksella
+virkkoi ja lähti astumaan huoneesen päin. Nyt vasta hän huomasi
+rovastin toisella puolella puutarhaa ja kääntyi sinne.
+
+"Nyt tulee varmaan hyvä sato viinimarjoista, jollei vaan näillä
+viikoilla tulisi myrskytuulia kukkia hävittämään," hän sanoi, kun näki
+rovastin pensaita katselevan.
+
+Vanha pappi katsoi ensinnä vakoellen apulaistansa, ennen kuin sanoi:
+
+"Ei tässä tuulet milloinkaan hedelmiä hävitä suuremmassa määrässä. Nuo
+puut estävät hyvästi tuulen tien. Mutta rankka-sateet ne toisinaan
+ruhjovat lähes sukupuuttoon."
+
+Näin oli päästy puheen alkuun. Sen juostessa pisti apulainen väliin
+ikään kuin ohimennen:
+
+"Minä tuossa päätin itsekseni, että lasken sen Tukkilan pojan ripille."
+Hän jäi melkein henkeä vetämättä odottamaan esimiehensä lausuntoa.
+Rovastin suu meni hienoon hymyyn.
+
+"Ehkäpä se olikin parasta," hän sanoi, "säästyyhän sen kautta ainakin
+turhista rettelöimisistä."
+
+"Niin minäkin arvelen."
+
+Rovasti taitteli kuivettuneita oksia eräästä pensaasta.
+
+"Sinulla taisi olla hiukan taisteluita tuon asian johdosta," hän
+virkkoi ja katsoi nauravalla syrjäsilmällä apulaiseen. Viime mainittu
+hymähti ... pitääköhän tunnustaa, vai eikö...
+
+"Olihan minulla", hän tunnusti.
+
+Rovasti oli saanut kuivat oksat karsituksi ja sovitteli niitä
+käsissään. Hän virkkoi mietteissään:
+
+"Kyllä minäkin tunnen niitä taisteluita nuoruuteni ajoilta. Mutta kun
+vanhetaan ja vakaannutaan, niin nuo kysymyksetkin sydämmessä käyvät
+harvinaisemmiksi," ja hän naurahti, "sitä elää nutustellaan ja
+toimitaan vaan vanhain kaavain mukaan." Hän hymyili niin tyytyväisesti
+ja herttaisesti, että se tarttui apulaiseenkin. Rovasti meni istumaan
+eräälle sohvalle, Andersson seurasi perässä ja sytytti paperossin.
+
+"Mitä setä olisi nyt minun sijassani tehnyt tuon pojan kanssa?" kysyi
+apulainen, valmiina vastaan ottamaan jotain hupaisaa vastausta.
+
+"Hjaa", rovasti katseli taivaalle, "kyllä kun minä joltakulta olen
+kieltänyt ripille pääsyn, on hän siihen saanut myös tyytyä."
+
+Apulainen katseli tarkkaan esimiestään tämän harvakseen sanellessa.
+Rupesi sitten ääneensä nauramaan kun tuntui siltä että setä sitä
+tahtoi. Ukko yhtyi itse joukkoon, päästäen pari kolme kunnian arvoista
+hytkähdystä.
+
+Mikä herttainen ukko tuo setä! Apulainen tunsi koko olennossaan
+tuollaista levoittavan, hyväätekevän tunteen läsnäoloa. Painajaisesta
+ei ollut haiventakaan jälellä. Hän katseli sedän valkeata tukkaa,
+kunnianarvoista partaa ja rauhallisia tyytyväisiä kasvoja. Siinä hän
+tuudittautui ikään kuin suloiseen levolliseen uneen, jonka nä'yissä ei
+kummitelleet mitkään painajaiset, eikä huolestuttavat, jokapäiväisen
+elämän kiusalliset möröt... Elää nutustellaan ja toimitaan vaan vanhain
+kaavain mukaan...
+
+Silläpä kannatti iloisesti nauraa, ajatus oli niin käytännöllinen...
+
+Anderssonia vielä hiukan jälestäpäinkin kututti, kun tuo pysyi
+ajatuksissa... Pitää ensinnä vaan hankkia kaavat ja sitten ruveta
+elämään horjumatta niiden mukaan.
+
+"Nuoressa mielessä herää usein halu suuriin maailman parannuksiin",
+puhui rovasti, "ja semminkin nuorissa papeissa, melkein poikkeuksetta
+herää erinäisiä haluja koko kirkon uudestaan järjestämiseen. Mutta
+ijankaikkiset lait ja aina varmat pettymykset kukistavat pian sellaiset
+halut. Silloin tulee ajatelleeksi, että olisin tehnyt viisaimmin, jos
+kohta olisin asettunut olevaisten olojen mukaan."
+
+Hän piti kiini sohvan istuimesta, juuri kuin aikeessa kohottaa itseänsä
+käsien varaan ylös ja katseli pulskeata taloansa. Apulainen kuunteli
+rauhallisesti. Jonkunlainen himmeä kajastus äskeisestä keskustelusta
+Rantasen kanssa värvytti ajatuksien reunassa ja sai matkaan hiukan
+ikävää. Mutta rovastin olento tuossa, olihan se selvä, personallinen
+todistus siitä, mitä hän puhui... Sepä poutii Rantasen ajatukset!
+
+"Jaa tuota, oliko joku vaimo luonanne päivällä?" kysyi Andersson.
+
+"Oli."
+
+"Hän olisi tahtonut minunkin kanssani puhua, mutta olin juuri kirkkoon
+menossa. Mitä hänellä oli puhuttavaa?"
+
+"Hihhulit olivat saaneet akkaparan pään hieman pyörälle", sanoi rovasti
+naurahtaen, "ja sitten hän tahtoi tietää, mitenkä hän pääsisi
+tuskastaan."
+
+"Ja te neuvoitte häntä?"
+
+"Puhuinhan minä hänelle yhtä ja toista ja sanoin muun muassa, että hän
+on sairas ja käskin hierottaa ja kupituttaa, niin kyllä paranee."
+
+Apulainen naurahti.
+
+"Ne hihhulit ovat", jatkoi rovasti, "semmoisia, että jos heille
+vakavasti puhuu ja selittää, niin he eivät usko, mutta kun tekee
+leikiksi koko puuhan, niin parhaalla pääsee."
+
+Tyttö tuli puutarhaan kutsumaan illalliselle.
+
+Siitä lähdettiin. Apulaisella oli hyvä olo. Tosin äskeiset hetket ja
+päivän taistelut pistivät mieleen silloin tällöin. Mutta unilta ne vaan
+tuntuivat, joita näkemästä nyt oli herännyt paljon parempaan
+todellisuuteen. Kun asiaa kerran tältä kannalta selvisi ajattelemaan,
+niin olipa jo hiukan vieras niille asioille, jotka päivän kuluessa
+olivat sydäntä rasittaneet. Nyt jo saattoi puustakatsojana määritellä
+tänpäiväisten tuskain syyt; nehän olivat olleet: ensinnäkin tuon pojan
+juttu ja sitten pääasiallisesti samasta johtuneena järjestelmiä koskeva
+kysymys. Edellisen suhteen tunsi hän päässeensä päätökseen, joka
+iloitti ... hyh, se olikin ollut menemässä väärään suuntaan! Onpa hyvä
+että kääntyi oikealle... Tuo jälkimmäinen sitten, eihän se enää
+näyttänytkään miltään kun jo edellinen oli selvitetty. Olikohan siihen
+ollutkaan mitään aihetta? Tuskinpa, sillä olihan se pojan juttu ihan
+personallista laatua, eihän sillä ole mitään tekemistä järjestelmäin
+kanssa...
+
+Andersson ilakoitsi... Rantanen lie juonillaan ottanutkin seottaaksensa
+nuo asiat, kun näki miehen jo muutenkin vaikeassa asemassa... Aika
+junkkari se Rantanen! Oikeastaan nyt, kun saattoi selvällä vapaalla
+tunnolla arvostella, voi ihan tarkkaan huomata, että Rantanen oli
+taluttanut esiin maailmanparantajain keppihevosen ja olisi tuota päätä
+istuttanut toisen sen selkään!
+
+Miten helpolta nyt sentään tuntui, kun oli päässyt tuosta vaarallisesta
+ratsastuksesta. Hän katseli rovastia, joka tuossa kapealla käytävällä
+hiljakseen asteli edellä... Siinä on ukko, joka ei enää istu
+maailmanparantajain keppihevosen selkään...
+
+Oikein tuo ajatus Anderssonia hauskasti kututti, että mitä hauskaa
+siitä syntyisikään, jos Rantanen keppihevostansa rovastille tarjoaisi.
+
+Kyllä se on ukko, joka ei istuisi, ajatteli hän. Mutta se on viisasta
+elämän politiikkia ja apulaisella ei ole mitään järjellistä syytä olla
+esimerkkiä seuraamatta!
+
+Hän huokasi keveästi.
+
+"Todellakin on nyt erinomaisen suloinen kesäilta."
+
+"Jaa", sanoi rovasti, "tämä on todellakin kaunis, tuskin raatsisi mennä
+ollenkaan sisään."
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Aikamme kuvia I-III, by Santeri Alkio
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41531 ***