diff options
| -rw-r--r-- | 41531-0.txt | 8250 | ||||
| -rw-r--r-- | 41531-8.txt | 8632 | ||||
| -rw-r--r-- | 41531-8.zip | bin | 144858 -> 0 bytes |
3 files changed, 8250 insertions, 8632 deletions
diff --git a/41531-0.txt b/41531-0.txt new file mode 100644 index 0000000..16f191c --- /dev/null +++ b/41531-0.txt @@ -0,0 +1,8250 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41531 *** + +AIKAMME KUVIA I-III + +Novellikokoelma + + +Kirj. + +SANTERI ALKIO + + + +Werner Söderström, Porvoo, 1889-91. + +Werner Söderströmin kirjapainossa. + + + + +SISÄLLYS: + +I: + + "Miesten parahia" + Olutta ja härjän heiniä + Kohtuus + Oliko Mikko lurjus + Käypää tavaraa + Lepopäivänä + +II: + + Rikkaampi kuin Vauhkosen emäntä + Rinni-pahanen + Mattiparka + Maineen uhreja + Nuo Rutakkalan hyvät isännät + Pyhä vala + +III: + + Harjoittelia + "Suuri palkka" + Vaikeassa asemassa. + + + + + + +I. + + + + +"Miesten parahia." + + +Santeri Harakkaisen mieli kävi oikein hyväksi, kun kaupungin torilla +tapasi muitakin oman paikkaisia, nimittäin tuon Mielosen Lautamiehen. +-- Pitäispä mennä tutuksi tekemään ja kyselemään joko Lautamies pian +kotiinpäin lähtee... + +Ja Santeri menikin ystävällisesti hymyillen ja tarjosi kättä. + +"No päivää, onpa Lautamieskin tullut kaupunkiin." + +"Jassoo, Santeriko se olikin ... no päivää päivää." Mielonen seisahtui +ja antoi kättä. Santeri hymyili ja naurahteli oikein iloisesti. Ei hän +kotipaikalla olisi milloinkaan uskaltanut mennä Mieloselle kättä +tarjoomaan, itse kun oli vaan sellainen, halpa torpparimies ja +Lautamies taas niitä kunnan mahtimiehiä ja muutenkin miesten parahia. +Mutta kuinka lie nyt Santeri rohvaissut itsensä ... meni koska menikin +kättelemään, koska ei ketään muita tuttavia näkynyt Lautamiehelläkään +seurassaan. + +"Joko Lautamies pian kotiinpäin lähtee?" rupesi Santeri kyselemään. + +"Pianhan sitä pitää lähteä, ei minulla enää suuria ole asioita." + +Santeri innostui esittelemään, että jos yhdessä lähdetäisiin ja kertoi, +ettei hänelläkään enää ole muita asioita, kuin ostaa apteekista Mikon +Liisalle 10 p. Elekseeriä ja Faarin muorille puolen naulaa +nuuskatupakkaa. Mielonen ilostui, kun Santeri apteekia mainitsi, +hänenkin piti tuoman emännälle Lehmän Muusia. Sen asian hän nyt +Santerin haltuun uskoi. + +"No, noo, sitä tulee nyt vaikka kuinka pitkältä!" + +Ja Santeri oli oikein riemusta ratketa kun sai Lautamiehen asiaa +toimittaa. Sovittiin, sitten yhtymäpaikasta ja erottiin asioillensa. + +Santeri kääntyi vielä taaksensa katsomaan... Olipa totisesti oikein +hupaisti tehdä seuraa semmoisen aika miehen kanssa kuin Mielosen +Lautamies... Se on niitä miesten parahia. + +Hän kiirehti puodiin, käski panemaan puoli naulaa Venäjänlehtiä ja +sanoi, että hänellä on kova kiire, kun on yhdessä matkassa Mielosen +Lautamiehen kanssa ja se odottaa häntä. + +"Häh? Mielosen Lautamieskö?" kysyi puotipalvelia. + +"Niin, tunnetteko te hänet?" + +"Kyllä." + +"Eikös hän ole aikamies?" + +"Saattaapa olla." Ja puotilainen naurahteli. Santeri rupesi kertomaan +Lautamiehen avuja ja rikkauksia, pyysi lopuksi sikarin suuhunsa. Ei hän +tuota nyt juuri kaupan tekiäisiksi ajatellut niin pienen kaupan päälle, +mutta kun tässä nyt oli niin tutustuttu. Puotilaiset antoivat +Santerille sikarin ja nauroivat takapuolella. Sitten meni Santeri +apteekiin, rynnisti muita ostajia kauppapöydän edestä syrjälle ja +tahtoi hänelle panemaan ensin, kun Mielosen Lautamies odottaa. + +"Mitä?" kysyi apteekilainen otsaansa rypistäen. Santeri ryömäsi +kauppapöydälle, pyyhki takin hijalla hikeä otsastaan, kehui Mielosen +Lautamiehen häntä odottavan, ja että se Lehmän Muusi tuleekin sille +Lautamiehelle. + +Apteekilainen väänsi suunsa ilveelliseen hymyyn ja rupesi kyselemään +muiden ostajain asioita. Santeri Harakkaisen päähän nousi kiukut... +Eikö tuo mokoma luikkari tiedä mikä mies Mielosen Lautamies on? Hän oli +kovin loukattu ja mutisi itsekseen kuin apteekilainen vaan muille ensin +antoi. + +Mutta hyvissä ajoin hän ehti, sai odottaa kauan, ennen kuin Lautamies +joukkoon joutui. + +Kun Lautamies tuli, ei hän paljon Santeria huomannutkaan, sivumennen +vaan kysyi, josko tämä oli häntä odottanut. + +"Noo, ei se haittaa tee, eipä tässä ole ollut kiirettä mihinkään." +Santeri ajoi hevosensa perään ja juoksi itse Lautamiehen häkkikärryn +viereen. + +"Älkää nyt ajako Lautamies, tuota, tässä olisi sitä Muusia." Hän +kurotti myttyä. + +"Jahaa, en olisi sitä enään muistanutkaan." Mielonen kääntyi ottamaan, +kurotti kättänsä, mutta horjahti hiukan. + +"Tpruu siinä!" + +Hän tempasi kovasti suitsista ja hevonen peräytyi äkkiä muutaman +askeleen. Mielonen horjui selkänojaa vasten ja pää retkahti rumasti. + +"Noo siinä!" Ja Mielonen alkoi vihatiestä repiä ohjaksista. + +Santerin rupesi käymään sääliksi hevosta. + +"Älkää nyt Lautamies, ... menee mustan suupielet rikki." + +Mielonen ei pannut mitään huomiota Santerin puheesen, mutta kun sai +mustan hiukan asettumaan, ojensi vaan synkeänä kätensä johon toinen sai +pistää lääkemytyn. Sanaa sanomatta lähti hän jälleen ajamaan ja Santeri +sai olla vikkelöissään kuin ehti perään kiirehtivän hevosensa +rattaille. Saatuansa itsensä mukavasti istumaan kiinnitti hän katseensa +Lautamieheen ja hymähti hiukan epävarmasti... Kovin oli mielestänsä +kopeasti kohdellut. + +"Kyllä hän on hiukan tuitukassa," hän puoliääneen lausui ja rupesi +itsekseen ajattelemaan, että minkälainen mies se oikein on, tuo +Mielosen Lautamies, kun hevostakin noin rääkkää... + +"Tule tänne Santeri!" kuuli hän Lautamiehen huutavan ja näki +pidättelevän hevostansa kävelemään. Santeri vähän sävähti... Mitähän +nyt mahtanee sanoakaan tuo matkatoveri? Hän oikein pelkäsi, että rupee +haukkumaan, kun hän äsken uskalsi kieltää hevosta rääkkäämästä... Ne +ovat niin ylpeitä nuo isoset ettei köyhä saisi puhua mitään... + +Mutta Lautamiespä tarjosikin vaan ryypyn pullostaan, kun Santeri +peläten meni ääreen. + +"Ota tästä ryyppy." + +"Mitä te nyt mullen ryyppyä ... älkää turhia ... Lautamies ryyppää nyt +vaan itse." Santeri oikein tutisi mielenliikutuksesta, kun Mielonen +noin hyväntahtoinen oli ja noin korea kuvaisesta pullosta ryyppyä +tarjosi ... ei sanaakan maininnut äskeisestä. + +"No, ota ryyppy kun annan," sanoi Lautamies kovuudella, ikäänkuin +laiskaa poikaa lukemaan pakoitetaan. Eikä Santerin enää tehnyt mieli +vastaan sanoa, otti pullon, ja pani huulillensa, tarjosi sitten +takaisin. + +"Kiitoksia paljon, sepä olikin hyvää, oikein paremman tapin takaista." + +"No, päästä suuhus asti," käski toinen. + +"Kyllä se nyt jo piisaa... Tuota ... en minä ole tottunut paljon +ryyppäämään." Santeri Harakkainen katsoi nöyrästi hymyillen +Lautamieheen, ikäänkuin rukoillen tyhmyyttänsä ja oppimattomuuttansa +anteeksi. + +"Ryyppää nyt kun käsken, äläkä siinä turhia siekaile, kun mielesi +kuitenkin tekee." + +Santeri maistoi vielä huuliinsa, antoi sitte pullon takaisin, kiitteli +ja kehui aineetta. Mielonen otti itse hyvän kulauksen. + +"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella," hän sanoi ja löi tulpan +kiini. + +"No niin, ei suinkaan se ketään vahingoita, kun kohtuudella ... mutta +minä en tuota ole tottunut viljelemään paljon ollenkaan," toimitti +Santeri. + +"Olen minä viljellyt aina," kehui Mielonen ylpeillen, "mutta minä olen +viljellyt kohtuudella. Ei sitä saa siltä itseänsä juovuksiin juoda, +vaikka ryyppää." + +"Joo, joo, kyllähän se sellaista on, mutta..." + +"Vai ootko nähnyt, että minä olisin ollut liiaksi juovuksissa koskaan?" + +"Enkä olekaan. Koska minä olisin nähnyt Lautamiestä juovuksissa." + +"Eikä ole kukaan nähnyt. Kyllähän sitä nyt toisinaan tulee vähän +ryypättyä, mutta ei se siltä ole mitään juovuksissa olemista, kun +itsensä ja asiansa hoitaa." + +Santeri vakuutti asian kaikin puolin olevan totta. + +"Muutamat, kun ne vähän ryyppäävät, tulevat kohta noloiksi, niin +etteivät ollenkaan ymmärrä asioitansa. Ei sillä lailla saa ryypätä!" + +Lautamies nykäsi hevosensa juoksemaan. Santerille oli äsken jo +johtunut, ikään kuin itsestään mieleen, että "kuinkahan tuo Lautamies +nyt noin on ryypännyt, eipä se juuri tapaa niin..." Mutta nyt kuin tämä +oli hänelle sanonut oikein jutunjärjen, selvittänyt, kuinka hyvin hän +asiansa hoitaa, niin Santerikin muisti, että hyvin hän oli aina +hoitanut ne, ei paljon koskaan ollut puhuttu hänen hulluttelemisestaan +juovuksissa. Kyllähän aina vähin, mutta joskus sitä viisaskin erehtyy. + +Ja Mielonen kuvastui Harakkaisen Santerin mielessä yhä enemmän kunnon +mieheksi... "Osaa ryypätäkin niin, ettei mitään haittaa tee... Ei sitä +moni osaa." + +"Santeri, tule tänne!" + +Kun kerran Lautamies kutsui, niin eihän Santeri menemättä viitsinyt +olla... Ja saattaahan tuota huviksensa nyt vähän kävelläkin, pitkä kun +oli matka. + +"Ota ryyppy, Santeri." + +"Älkää nyt joutavia minullen aina, kun ei minulla ole ollenkaan teille +antaa, ryypätkää nyt vaan itse," esitteli Santeri. + +"Älä siinä juonittele, mitähän minä sinun viinoistasi." + +Santeri otti, pani vähän huuliinsa, ei uskaltanut paljoa suuhunsa +päästää... + +Olispa oikein rumaa nyt itseänsä juovuksiin ryypätä kun on Mielosen +Lautamiehen kanssa yhdessä joukossa... Pian sen matalan meren kylmää, +ei sitä kaikki tiedä niin määräänsä, kuin Lautamies... + +Santeri antoi pullon Lautamiehelle ja ajatteli mielessään sopivaa +puheen ainetta. + +"On niitä muutamia miehiä siinä meidänkin kylässä mennyt +raittiusseuraan, mutta ei mun ole hänehen tullut mentyä vielä," rupesi +Santeri juttelemaan. + +"Hm..." Lautamiehen suu meni vähän hymyyn ja vakavana katseli hän +pilviä kohden. + +"Se on lapsellista touhua se. Ei sitä aikaiset miehet viitsi sellaisia +puuhia pitää." + +Santeri oikein hämmästyi... Kuinkahan se Lautamies nyt tuolla lailla? +Onhan siinä puuhassa aivan täysiaikaiset miehet ja ne edistyksen +harrastajat... Puhuu aivan samoin kuin tuo, vanha patajuoppo, Sorviston +Suutari... Hän rupesi tuumimaan ettei hän ollut oikein ymmärtänyt +Lautamiestä, taikka tämä ei ollut häntä ymmärtänyt. Rupesi siis +uudestaan asiasta puhumaan. + +"Mutta kyllä olisi mukavaa, ettei ollenkaan ryypättäisi, kun sen viinan +kautta tulee niin paljon vahinkoa." Santeri tirkisteli Mieloseen, +ajatellen, että nyt kai sitä jo pitäisi ymmärtää mitä hän ajatteli. +Lautamies huomasi, että Santeri oli oikein ruvennut miettimään tuota +juttua. Siitä syystä hän innostui pitämään selvityspuhetta. + +"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella!" hän sanoi ja oikein +ähkäsi innostuksesta. "Ei minun mieleni koskaan viinaa tee, mutta +maistan kun sattuu... Noo, juopoille se nyt kyllä sopii tuo +raittiuskin, ja taas sellaisille jotka eivät missään seuroissa käy. +Mutta kun paljo pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin kuin +minunkin, niin ei sitä sovi olla ... jopa sitä kadottaisi arvonsa." + +Mielosen iloksi, huomasikin Santeri, mitä tarkoitettiin. + +"No mitäs varten teidän tarvitseekan raittiiksi ruveta, eikä teidän +todesta sovikaan, niinkuin jo sanoitte. Mutta köyhäin, meikäläisten +kyllä sopii ja tarpeellistakin on," tuumaili Santeri. + +"Aivan niin ... teikäläisten sopii kyllä." + +Lautamies nykäsi hevosensa juoksemaan, Santeri meni rattaillensa. Näki +sieltä, miten Mielonen useat kerrat otti pullon taskustaan ja suuteli +sitä. Rupesi lopulta jo oikein ihmeeksi käymään... Kuinkahan jaksaakaan +tuo Lautamies noin paljo ryypätä? Jo minä nahaksi menisin, jos tulla +tavoin... + +Mutta hyvin vaan istui Mielonen rattaillaan, suorana, könevänä ja +rupesi aina kovemmin ja kovemmin ajamaan. Santerin rupesi käymään +sääliksi hevostaan, oikein teki mieli jäämään, mutta ei tahtonut +viitsiä ... eihän sitä usein saa sellaisessa seurassa kaupungista +tulla ... ja kun jo ryyppyjäkin oli antanut... + +Hän kiirehti hevostansa perään ja koetti rauhoittaa tuntoansa. Mutta +kun rupesi vaahtokakkaroita vierimään pitkin valkosen kylkiä, niin jo +pidätti Santeri kävelemään. + +Onpa oikein riivattu ajamaan tuo Lautamies, kun ei yhtään hevostansa +sääli!... + +Santerin tuntoa vaivasi, kun hevonen niin puhalsi ja hikoili. Hän +ajatteli ja katseli toverinsa perään, huomasi iloksensa että senkin +hevonen pidättyi kävelemään tuolla matkan päässä. Jo meni mieli oikein +hyväksi: seurallinen, hyvä mies onkin tuo Lautamies, kun ei tahdo +toveriansa jättää, vaikka tämä köyhempikin olisi. + +Valko sai taas juosta hölkkästä, että olisi matkatoveri saavutettu. + +"Ka ... tpruu!" + +Santeri näki hatun maantiellä ja riensi sitä ottamaan ylös. + +"Kas helkkari, kun olikin hyvä, sievä, musta hattu!" hän äänekkäästi +huudahti. "Sepä nyt oli onni! Ei aina tuollaisiakaan löydä." Hän +kiirehti rattaillensa ja katseli mielissään hattua. + +"Sepä oli kerrassaan onni!" + +Ja Santeri koetti hattua päähänsä, tosin oli se vähän iso, mutta eihän +se haitannut, kun niin helpolla oli saanut. Sydän hytkähteli niin +somasti, kun ajatteli että hattu päässä saa kotikylään mennä ... ja nyt +ensin Lautamiehen luo... + +"Saa nähdä, mitä sanoo Lautamies, eikö ruvenne edes mielittelemään... +Soo valkonen!" + +Lautamies oli sillä aikaa ehtinyt pois näkyvistä, kun Santerin hevonen +taas sai hiljakseen nutustella tuon hatun löytämisen johdosta. + +"So, sooh!" + +Valko sai ohjas-periä lavoillensa ja se alkoi aika kyytiä kiitää +eteenpäin. Santerin täytyi pitää toisella kädellä kiini hattua +päässänsä, ettei pääsisi pois lentämään. Pian saavutti hän Mielosen +näkyviinsä. Santeri näki, että sen hevonen lotusteli hiljaa. + +"Unettamaanpa on ruvennut äijää," hän ajatteli, "kun noin tuolla +eteenpäin kuojuu. Muutenkos se niin hiljaa ajaisi!" + +Mutta likemmäksi tultua näki Santeri, ettei Lautamiehellä ollut hattua +päässä. + +"No mutta..." Hän kourasi hatun päästään käteensä, katseli ja muisteli +minkälainen lakki oli ollut Mielosella. + +"Jumaliste! tämä onkin Lautamiehen hattu!" + +Ja hän juoksi Lautamiehen luokse, joka rattaillaan rumasti rötköttäen +nuokkui. Ei näkynyt hattua rattailla... + +"Kuulkaa Lautamies! Onko tämä teidän hattunne?" + +Toinen ei herännyt, nuokkui vaan ja rötkötti. Santeri ei tahtonut +uskaltaa ruveta töyttimään ... mutta kun ei muukaan tahtonut auttaa, +niin... + +"Kuulkaa, onkohan tämä teidän hattunne?" + +Lautamies heräsi örähdellen ja katsoa töllötti älyttömästi Santerin +kasvoihin, osoittamatta vähääkän ymmärryksen merkkejä. + +"Onkohan tämä teidän hattunne?" + +Jo tuli vähän tajullensa Lautamies, kun kuuli ihmisen puhetta. + +"Tpruu! ... häh!" + +Santeri uudisti sanottavansa. Hevoset seisahtuivat ja Lautamies +töllötti pilviin. Sitten hän äkkiä tunteli päätänsä, rykäsi ja rupesi +koperoimaan häkkikärryn pohjaa. + +Taju hänessä nähtävästi vähitellen heräsi. Kun oli turhaan koperoinut, +pääsi häneltä ikään kuin väkinäinen huokaus ja silmät harailivat +jonkullaisella hätäisyydellä ympäristöä. Santerikin tunsi itsensä +masentuneeksi, kun noin kamalasti käyttäytyi tuo matkatoveri. Hiljaa, +arvelevaisesti sanoi hän: + +"Tässä on Lautamiehen hattu." Mielonen tarttui hattuun kiini kuin +haukka ja pani sen päähänsä. + +"Mitä sinä mun hattuani!..." hän ärjäsi sydämystyksissään äkeästi. + +Santeri hämmästyi enemmän, tunteille teki oikein ilkeätä. + +"Tuolta minä sen otin tieltä, kun oli pudonnut teidän päästänne. Vai +luuleeko Lautamies, että minä olen sen teidän päästänne ottanut?" + +Santeri ajatteli, että täytyypä ottaa ja puhella tässä oikein +järjellisesti ja selittää Lautamiehelle, kuinka asia oikein oli, ettei +edes pahaa sopua tulisi turhan päitten. + +"Älä tule kuule juonittelemaan parempaisi kanssa, Santeri!" Mielonen +puti nyrkkiä ja katseli Santeria kuin härkä. + +"Kaa ... no luuleeko Lautamies, että minä..." + +"Muista kuule, Santtu, kenenkä kanssa kuriittelet ... minä näytän sulle +oikein..." + +Mielonen rupesi osoittelemaan tulla rattailta alas. Santeri alkoi +itsestänsä jäädä kärryjen takapuolelle, eikä hän oikein tahtonut päästä +selville siitä, pitikö hänen ruveta pelkäämään, vaiko etsimään lyömä +asetta. Lautamies rähmi hoijakassaan, Santerin olisi tarvinnut mennä +ystävällisesti häntä maahan auttamaan. Mutta ei hän mennyt, ajatteli +vaan omaa kohtaansa. Vaan Lautamies ei tullutkaan maahan, jäi vaan +kontallensa hoijakan pohjaan ja näytti siinä miettivän. + +"Vai sinä roisto tässä!..." Hän rupesi uudestaan liikkumaan, kuin +muisti vihansa. + +"Minäkö roisto?" Santerikin suuttui, päätti ottaa kumppaninsa oikein +lujalle haukkumisesta. "Jottako minä olen roisto, häh?" + +"Sinä, sinä juuri olet roisto, junkkari... Oo hevonen lurjujen +joukosta!" Mielonen sai itsensä istuimelle istumaan, tempasi ohjaksista +ja sai hevosensa täyteen lentoon. Santeri oli niin silmittömästi +suutuksissaan että oli vähällä unohtaa valkosensa, joka alkoi kiirehtiä +toisen perään. + +"Entä repale on tuokin, vaikka niin kehutaan!" hän äänteli, kun meni +rattaillensa ja rupesi siitä lakkiansa etsimään johon muisti sen äsken +panneensa. Mutta sitä ei löytynyt, ei mistään, pudonnut oli ihan +varmaan. Voi kun Santeri nyt rupesi kiroilemaan ja matkatoveriansa +panettelemaan! Hän käänsi hevosensa takaisin ja alkoi aika kyytiä ajaa +lakkiansa hakemaan. Mielonen mennä körötteli tietänsä ja hautoi +mielessään äkäisiä tuumia. + +"Kun meinaa, raato, 'speijaamaan' ruveta parempiansa!..." + +"Ääh!" Hän antoi hevoselle selkään ja rääkäsi tavattomalla nautinnolla +ja itseensä luottaen: + +"Ei siihen kykene paremmatkaan, kuin Harakkaisen Santtu!" + +Etäältä hän äkkäsi vastaansa tulevan pitkän jonon tervakuormia. Hän +tunsi itsessään tavattoman miehuullisten tunteiden hallintoa, kun oli +saanut Santerin niin miehen tavoin haukutuksi. + +... Joutaisivat ne nuokin tietää, mikä mies minä olen... + +Mielonen röyhisti rintaansa, koetti asettaa itsensä suorassa ja +pönäkästi istumaan. Vaikealta se tuntui, kun juopunut veri niin +itsepintaisesti tahtoi ruumista huljuttaa. Kun piti päätä kohdallaan +ja kiinnitti silmänsä yhteen kohti, niin sitten tuntui paraiten +pidättyvän ... kun vähänkin käänsi silmiä toisaalle, niin kohta +huljahti yläruumis, eikä sitä tahtonut saada enään pidättymäänkään. Jo +tulivat tervakuormat lähellä ... silmät kiintyivät tähtäämään hevosen +korviin... Kas hullua, kuinka mukavasti ne viirailevat, nuo korvat!... + +Ja Lautamiehen koko huomio ja ajatus kiintyi hevosen korviin, niin, +ettei oikeastaan huomannutkaan ketä vastaan tuli. Sen vaan äkkäsi, että +kun nykäsi suitsista, hevosen korvat sitä vikkelämmin viirailivat, pää +nousi pystöön ja hepo otti reiman hyppäyksen. + +"Älä aja mies! -- Tpruu tpruu! -- Älä aja yhteen! -- Hulluko se on, +tuo? ... voi ... tpruu!... Katsokaa sen hullua! ... ka ka, no, siinä se +nyt oli!" + +Mielonen kyllä kuuli, kun miehet huusivat ja pari tyttöä parkui, mutta +ei hän viitsinyt turhista hätäillä, tempoi vaan hevosta vuoroon +kumpaisestakin ohjaksesta. + +... Mitä ne hulluja hätivät? ... pelkäävät raukat, kun näkevät hyvällä +hevosella ajettavan!... + +Mutta hevonen ällistyi tervamiesten huutamisesta, kun oma isäntä vaan +yhä kärtti, ja tempasipa yhteen erään tervakuorman kanssa. + +Se oli vähän kovallainen täräys, kun häkki-rattaat kiersivät nurin +ojaan, pyörät taivasta kohti, musta jäi kylelleen ojanreunalle +lepäämään ja Lautamies itse onnellisesti tipahti ojanpohjaan rapakkoon. + +Tervamiehet riensivät hätäytyneinä apuun. Saivat heti selville, että +Lautamies ilki-elävänä purskutteli ravassa ja teki jo alku-yrityksiä +kontataksensa pois nurin käännettyin rattaidensa alta. Miehet rupesivat +nauramaan, kun näkivät ettei henki ollut kysymyksessä, alkoivatpa vielä +ilkeästi suutansa piestä. Ryhtyivät sitten hevosta ensimäisenä +auttamaan ja antoivat Lautamiehen yksin miettiä pelastuskeinojaan. + +Kun miehet saivat hevosen pystöön ja rattaat ylös ojasta, jättivät he +auttamis-tuumat sikseen. Jouten vaan katselivat ja puheillaan +viiltelivät Mielosen sydäntä, kun tämä koetti kokoilla pikku +tavaroitaan, jotka olivat sinne tänne lentäneet. Ensimäisenä he +rupesivat ryyppyjä vaatimaan, kun Lautamiehen viinalekkerin näkivät. +Melkein tyhjäksi sen tyhjensivät, iso joukko kun oli miehiä. Tulivat +hiukan hutikkaan. + +"Kuule mies, mistä sinä olet kotoisin?" + +Tuo kyseliä oli varmaankin joukon isäntä, ainakin se Mielosestakin +siltä näytti. + +Mielonen oli juuri vaipunut katsomaan rikkautunutta kohtaa häkki-kärryn +istuimessa. + +"Noo, mitäs se nyt tähän kuuluu? hän kurjallaisesti hymyillen vastasi. + +"Eipä mitään. Mutta onko sulla rahaa maksaa, kun ajoit rikki tuon minun +rattaani pyörän? Sinun täytyy maksaa siitä 5 markkaa, kun niin +sikamaisesti ajat." + +"Jos ei ole rahaa, niin takki pantiksi, onpa hänellä hyvä takki", sanoi +joku. + +"Raha ei tee meillä mitään kiusaa." Ja kun Mielonen sen sai +sanotuksi, niin hän röyhisti rintaansa ja rupesi näyttämään enemmän +miehuulliselta. + +"En minä siitä niin paljoa maksa", hän sanoi, "se oli vahinko ... tuli +vähän liiaksi ryypättyä ... johan te sen nyt ymmärrätte." Hän katseli +surkutellen miehiä, kun eivät ne näyttäneet ymmärtävän. + +"Ryyppää kohtuudella sika!" huudettiin ja katseltiin Mielosen +ryvettynyttä asua. + +Mielonen ei päässyt puuhun, ei pitkään, kun ei häntä ymmärretty. + +"Voi moukkia", huokasi Lautamies raskaasti, "kun pitää joutua +tekemisiin kaikellaisten roistojen kanssa." + +"Häh, mitä piruja ... mekö roistoja?" alkoi yksi kysellä. Toisetkin +hörkistivät korviansa... Tuollaistako se junkkari nyt rupeaa sanomaan, +kun ensin ajaa ojaan itse ja muut saavat ylös auttaa? + +Mielonen pelästyi, kun havaitsi, että muut olivat kuulleet mitä hän +ajatteli. Ja miehet raivosivat, uhkasivat panna uudestaan ojaan. + +"Maksa pois, että pääsemme lähtemään", vaati isäntä jurosti käskemällä, +ja koetti rauhoittaa muita vakavemmasti käyttäytymään. + +Mielonen henkäsi, rupesi sovittelemaan ja veti esiin helpottavia asian +haaroja. + +"Tyytykäähän nyt kahteen markkaan kun tuli mullekin vahinko ... tuota, +minä olen sellainen mies jotta, ette taida arvatakaan." + +Mielonen näytti arvokkaan salamieliseltä. + +"Ole mikä olet, älä siinä joutavia jaarittele, maksa pois ja muista +ettet toiste sillä lailla juo!" puheli tervamiesten isäntä. + +"No älä nyt kovin ... kyllähän sitä jokainen pian sen verran juo. +Olette itse jo juovuksissa joka ainoa." + +"Omasta viinastas oot juottanut!" + +Miehet nauraa räkättivät ja saivat tuosta paljon puheen ainetta. +Lautamies koetti selvitellä kalujaan, mutta ei onnistunut päästä niin +pitkälle että olisi saanut hevosen valjaisiin. Taas ruvettiin vaatimaan +maksua ja Lautamies tarjosi kaksi markkaa. + +"Sepä nyt vasta on juutalainen!" ihmetteli muudan, ja tästä johduttiin +siihen, että he joukolla rupesivat vaatimaan uusia ryyppyjä. Nyt +suuttui Lautamies, luultavasti jo oikein perinpohjaisesti, sillä hän +kaivoi taskun esiin, otti sieltä leveästi pienen tukon seteleitä ja +antoi yhden 5 markkasen tuolle vaateliaalle. + +"No kyllä mulla rahaa on, enemmän kuin tuollaisilla!" + +Toiset nauroivat ja rupesivat kehumaan. + +"Rahaa on sillä miehellä kun roskaa ... petoa, kun on rikas!" toimitti +muuan suupaltti, toiset nauroivat ja säestivät. Isäntä huuteli jo +matkaan lähtemään. + +"Antakaa sen miehen jo olla rauhassa", pyysi tyttö. + +"Vaiti nyt, kirkkoväärti antaa meille vielä, vanhan tutun vuoksi, +lähtöryypyt." + +"Kirkkoväärti!" matkivat ja nauroivat toiset. + +Mielonen istui ojan partaalla ja nojasi päätä käsiinsä. Yksi meni +töyttäämään. + +"Anna nyt veikkonen lähtö ryypyt niin pyhin takkisi savesta, ettei +emäntä kovin..." + +"Ole nyt jo..." ja Lautamies rupesi kiroilemaan. + +Jo siihen tuli nurjasti katsellen Santeri Harakkainenkin, lakittomin +päin. Teki mieli suorastaan ohitse ajaa, mutta ei päässyt. Kyseli +tervamiehiltä mikä tuolle miehelle oli tullut, ja hänelle kerrottiin. +Lautamies oli jo taas ryhtynyt silojansa selvittelemään, eikä kohta +huomannut Santeria, ennen kuin sitten, kuin tervamiehet lähtivät ja +Santeri aikoi ohitse ajaa. + +"Jassoo, joko se Santeri tuli", hän sanoi innokkaasti, kuten hyvin +kaivattua toveria tavatessa ainakin. "Mulle kävi vähän hullusti, kun +nuo raadot (hän katsoi kuinka kaukana tervamiehet jo menivät) nuo +raadot ajoivat mun tässä kumoon." + +Santeri aikoi mennä ohitse, mutta uteliaisuudesta pidättyi kuitenkin +kuulemaan mitä Lautamiehellä olisi sanottavaa. Nousi rattailta ja meni +ääreen. + +"Kun raadot ajavat yhteen, muutamat roistot... Kun saataisiin tämä +hevonen nyt valjaisiin niin... Auta nyt velikulta vähäsen." + +Santeri ei hätäillyt auttamaan. Mielonen oli hyvänpäiväsesti selvinnyt +ja puuhasi innokkaasti. + +"No?" Mielonen katsahti Santeriin aikoen kiirehtiä häntä, mutta huomasi +samassa, ettei tällä ollut lakkia. + +"No, tuota, missä sinun lakkisi on?" + +"Vai missä on!" Santeri rupesi tuikeasti kiroilemaan ja kehui, että kun +hän oli löytänyt Lautamiehen hatun ja pannut sen päähänsä, niin oli +hänen oma lakkinsa pudonnut, jota ei enää löytynyt. + +"Teidän pitää maksaa mulle lakin hinnan", rupesi Santeri vaatimaan. + +Lautamies katsoi hämmästyksestä hymyillen Santeriin. + +"Häh? Jottako?... Jopa sinä nyt oikein pyörit!" + +Santeri selvitti tarkemmin, mistä syystä hän Mieloselta lakin hintaa +vaati. + +Toista jo oikein nauratti. + +"Kylläpä olisit viisas. Ensin juot ja pudotat lakkisi ja sitten pitäisi +minun maksaa. Sinäpä nyt vasta hävytön olet... Tuleppa nyt vähän +pitämään tuota hihnaa, että saan tämän toisen kiini." + +"Enkä tule, en vaikka..." Santeri kaahasi rattaillensa. + +"Kyllä minä kylässä valaisen, millä tavalla se isoo komea Mielosen +Lautamies kulkee, toimitan jumaliste jokaiselle!" + +Kun Santeri lähti, rupesi Mielosta valtaamaan pelko, että jos tuo nyt +saa mielin määrin, oikein vihamiestä huutaa, niin siitä tulee +riivatusti ilkeä juttu. + +"Santeri hoi! Santeri! Älä aja, Santeri!" + +Tämä pidätti hevosensa ja rupesi kuultelemaan. + +"Palaa nyt vielä tänne!" + +Santeri käänsi hevosensa. Mitähän sillä nyt mahtaa olla, jokohan maksaa +lakkini? hän ajatteli. Ajoi oikein juoksua ja hymyili mielessään. + +"No?" + +"Mihinkä sinulla nyt sellainen kiire, odota hetkinen kuin minäkin +ehdin, niin mennään yhdessä", toimitti Lautamies. + +Santeri tulistui, oli vähältä paikalla kääntää hevosen takaisin. + +Lautamiehelle tuli hätä... Jos juttelee kaikkea mitä on nähnyt, niin... + +"Tuota ... no, mitä sinä tahtoisit siitä lakistasi? Jos se nyt minun +syyni oli niin täytyyhän minun se maksaa." + +"Kaksi markkaa." + +"Sinullahan oli vaan vanha, ijänpäiväinen lakki, eihän se niin paljoa +maksa?" + +"Vai oli se vanha! Sen se maksaa." + +"Ota markka vahingon apua, sen saat. Kyllä siinä oli sun omaakin +syytäsi." + +Ruvettiin hieromaan sovintoa ja lopulta antoi Lautamies puoli toista +markkaa. Tultiin ystäviksi, pantiin Lautamiehen hevonen valjaisiin ja +otettiin ryypyt. Lähdettiin ajamaan ja Lautamies käski Santerin tulla +häkki-rattaillensa. + +Otettiin ja ryypättiin. + +"Kuule Santeri", rupesi Mielonen koreasti ja opettavaisesti puhumaan. +"Älä nyt huoli jutella siellä omalla paikalla näitä kaikkia. Nuo +riivatut kun ajoivat niin sikamaisesti, että en huomannut yhtään kuin +pyörät ottivat yhteen." + +Lautamies katsoi sivulta Santeriin ... mahtaako tuo juupeli edes uskoa, +mitä ihminen sanoo? + +"Hm ... noo, mitähän noista", myönteli Santeri. + +"Ja kun jo lakkisikin maksoin." + +"No niin." Santerin teki mieli sanoa, ettei sen maksaminen ollut mikään +armotyö, hänen mielestänsä, mutta ei viitsinyt kun oli jo muutenkin +sovittu. + +"Kun näin reisussa ollaan, niin ollaan niin kuin yhtä miestä." + +"Niinpä tuota sopii." + +Mutta Lautamiestä yhä epäilytti, kun ei Santeri tuon vahvemmin, +vakuuttanut ... rupeaa peto jaksattamaan kaikkea... + +"Ota Santeri ryyppy tästä." + +"Mitä te sitä nyt aina..." + +"Ota vaan ja muista pitää suus kiinni, et sinä sitä kadu. Tuota ... +tuota, jos olet mies niin annan sulle palan heinimaata sieltä Suoniityn +latvasta, ilmaseksi, hyvän tutun vuoksi vaan." + +Santeri riemastui niin, että oli vähältä nauramaan ruveta pelkästä +innostuksesta. + +"Mitäpä minä rupeaisin sellaisia joutavia kellekään juoruamaan! eihän +siitä minulle olisi mitään hyötyä, teille vaan kun olette lautamies ja +muuta, olisi vähän ilkeätä." + +Lautamies katsoi nurjasti Santeriin ... mistähän tuo kollo sen +ymmärtää, että se niin ilkeätä olisi... + +Mutta Santeri luuli jo kumppaninsa kanssa olevansa niin tuttavan +kannalla, että sopisi ruveta veljellisesti kiusaamaan: + +"Jopa tuli teidänkin vahingossa liiaksi ryypättyä." Ja Santeri nauraa +kurnutti ystävällisesti. + +"No ei sitä minulle usein tule, mutta kyllähän se toisinaan viisaankin +pettää... Noiden tervamiesten syy se oli nytkin, tuo vahinko, kun niin +nolosti ajoivat, sen vietävät... Ei minulle viinan tähden kesken tule +vahinkoa, ei!" + +Santeri ei viitsinyt enää kiusata, ajatteli vaan hyvillä mielin kun oli +saanut maksun pudonneesta lakistaan ... ja sitä heinämaan kappaletta. +Pitää vaan pitää suunsa kiini, että edes antaa... On se kunnon mies, +tuo Mielosen Lautamies! + + + + +Olutta ja härjän heiniä. + + +Oli tavattoman hyvä luokoilma, tuuleskeli hiukan ja aurinko paahtoi +niin täydeltä terältä... + +Kalle Pietusen väki oli heinän teossa siinä vainioluhdassa, joka on +aivan likellä kylää (sitä eroittaa kylästä vaan pieni mäen kaula), ja +muuten käy tuo samainen luhta toisesta päästä kiini maantiehen. Siinä +oli oikein erinomaista kylvöheinää, apilaa ja timoteeta sekasin. Ja +kylläpä ylpeilikin Kalle Pietunen heinästään! + +Luokona oli nyt iso joukko. Oikein oli hupainen sivullisenkin katsella, +miten paksulta siinä makasi hyvältä tuoksuvaa heinää. Heinämiehet +kehuivat, ylistelivät heinää ja isäntää. Kehuivat häntä kylän +taitavimmaksi maanviljeliäksi. Kalle riemastui sydämessään, heitti pois +haravan kädestään ja alkoi laapustella niityllä miehestä mieheen ja +kertoa upeillen maanviljelystouhuistaan. Johtui mieleen, etteivät ne +muutkaan isot maanviljeliät kuulu tekevän työtä, ankarassa kurissa vaan +pitävät väkensä ja sillä kurin hyötyvät paremmin kuin nuo +vanhanaikuiset kitupiikit, jotka tekevät itse kuin orjat. Ja Kallen +rinta kohosi kuin katseli niittyänsä ... iso maanviljeliä oli hänestä +tulossa. Kalle puhui työväelleen kullekin erittäin ja neuvoi haravan +käyttelemisen eri temput ... hänhän sen tiesi juuri pisteesen, hän, +joka oli kyennyt tällaisen heinän kasvun aikaan saamaan. Työväki +ihmetteli: onhan sitä nyt ennenkin luokoa pidelty!... Nuorempi väki +suututteli, vanhemmat nauroivat partaansa ja kehuivat isäntää. + +"No noin sitä pitää!... Jos minä olisin isäntä niin en konsanaan työhön +ilkiäisi kiini ottaa." + +Kallea ensin vähän hävetti ... mahtoiko pilkalla puhua tuo torppari +Tuomas... Mutta Tuomas on vanha, rehti mies, ei mikään kurillinen eikä +hunsvotti... + +Ja Kalle rauhottui. + +"No en minä siltä vallan joutilaana", sanoi Kalle, "mutta kun ei tässä +nyt ole mitään järki kiirettä niin..." + +"Niin, ja eikä isännän työllä paljoa kostu. Komento se on joka maksaa", +vakuutti Tuomas vakavasti. + +Kalle rupesi huomaamaan, että tuo Tuomas on oikein nätti järkinen ja +ymmärtäväinen mies. + +"Mutta meidän paikalla ei sitä vielä ymmärretä", innostui hän sanomaan, +"vaan kun minä tästä ehdin, niin kyllä niille opetan, kuinka taloa +asutaan." + +Kalle ryähti. + +"Tuota, kuules Kreeta, sinä jätit tuossa kokonaan kääntämättä alimaiset +heinät! Sieppaa uudestaan haravallasi siitä... Kas noin." Kalle otti +piian kädestä haravan ja opetti. -- + +"Päivää, Kalle, päivää!" huudeltiin maantieltä. + +"Ka päivää!" Kalle näki maantiellä tuttujansa, lähti puoli juoksussa +sinne menemään. Olipa hauskaa että näkivät juuri paraillaan piikaa +opettamassa. + +Kallen sydän riemuitsi. + +"Päivää ... päivää." Siinä käteltiin. Keisissä istui kaksi vanhaa +tuttua, jotka vielä olivat poikamiehiä. + +"Mihinkä miehet nyt ajelevat?" + +"Lähdettiin vaan tänne asioille", sanoi Tolkun Matti, nauraa +virnistellen toverillensa. "Etkö mukaan lähde?" + +"Mihin sitä sitten mentäisiin?" + +"Kevariinkin mentäisiin, ja... Vai uskallatko sinä enää sellaisiin +lähteä, kun sulla on akka?" + +"Akasta minä viisi!" Ja Kalle katseli suurennellen heinäväkeensä päin. +"Mutta mulla on tässä vähän heinäväkeä, eikä se työ tahdo käydä jos ei +ole itse joukossa." + +"Älä nyt niin ahnehdi", sanoi toinen toveri, tuo Tuomarin Iikkoo. +"Kyllä ne siinä työtä ilman sinuttakin tekevät. Eikä sinusta paljon +apua lienekään ... laiska kun näyt olevan, eihän sulla ole edes +haravaa." + +Toverit nauroivat ja nauroi Kallekin. + +"Lähde mukaan, lähde. Sano työväellesi vaan, että rupeavat panemaan +luokoa latoon", kehoitti Tolkun Matti. + +Kalle suostui, pyysi ettei jätettäisi ja hyppäsi aidan yli takaisin +niitylle. Katsoi kelloansa ja käski väen ruveta päivälliselle. Itse +sanoi käyvänsä näiden miesten kanssa tuolla kylässä, johon ne häntä +vieraaksi mieheksi asioissaan iki soki vaativat. + +"Pitäkää nyt kello 1:teen lepoa ja ruvetkaa sitten panemaan heiniä +latoon... Ja kylläkai minäkin takaisin ehdin siksi." + +Kalle mennä viiletti jo tiellepäin. + +"Sinulla on tuossa hyvä niitty", rupesi Tolkun Matti kehumaan, kuin +Kalle nousi keisiin. + +"Jaa, eikös ole sitten. Ei sellaista heinää kasvakaan joka pojan +niitty." + +"Ei totisesti." + +"Mutta harvat täällä uskaltavat vielä antaa rintapeltonsa heinää +kasvaa." + +"Niin, eihän ne näy ... mutta kyllä hyvin näyttää tuo kasvaneen ja +poudalla nyt tulee tehdyksikin." + +"Poudalla tulee tehdyksi", todisti Kalle toimessaan, ja jatkoi vielä: +"Joka tällaisella poudalla jättää heinänsä kastumaan, se on aika +nahjus." + +Samaa sanoivat toisetkin. + +Jo tultiin kestikevariin, joka oli yksinäinen, vähän muusta kylästä +erillään oleva talo. + +Ensin meni sisään Tolkun Matti ja löysi emännän yksin kotoa. Puhui +asiansa: kehui olevansa kovin nälkäinen, kun koko päivän oli ollut +syömättä "reisussa" ja pyysi olutta. + +Eikä emäntä sitä ihmetellyt, että nälkäänsä olutta pyydettiin, sillä +harvoin ne, nuo matkustajat naapurikylistä, pyysivät nälkäänsä +sellaisia jokapäiväisiä aineita, kuin leipää, voita, perunoita, +lihaa, y.m. + +Emäntä puhui hiukan itsekseen sillä hän mieluimmin mutisi huuliinsa +kuin rasitti toisen korvia. + +"Jaa kuinka", kysyi Tolkun Matti, "saisko sitä olutta?" + +"No, eiköhän sitä nyt..." Emäntä pyyhkieli hameen liepeisiin käsiänsä, +joilla oli juuri perunoita kuorinut. Ottaen kellarin avaimen koukusta, +muurin otsikolla, kysyi ulos mennessään: + +"Paljonko pitäisi olla?" + +"Josko tuota nyt kuusi pulloa", sanoi Matti, nähtävästi tarkkaan +aprikoiden, mikä tuota olisi oikein kohtuullinen määrä nyt aluksi. + +Emäntä seisahtui, mutisi taas jotain ja Matti kai pelkäsi, että +ruvetaan kieltämään oluen antamista. + +"Meitä on kolme miestä", ehätti hän sanomaan. Enempää väittelemättä +haki emäntä olutta ja Matti kutsui kumppaninsa tupaan. + +Ja ne nälkäiset miehet ahmivat suurella halulla ensimäiset pullot +pohjaan. Heillä varmaan oli oikein suolia kuristava nälkä, kun eivät +paljon puhellakaan ehtineet ensimäisten pullojen aikana. + +"Kuulkaapas emäntä", meni Tuomarin Iikkoo emännän ääreen puhumaan, +"minä ostaisin vielä kuusi pulloa olutta." + +Hän oli oikein hengessä tuo ostaja, notkautteli polviaan ja puhui +läähättäen asiansa. + +"Jottako nyt vielä?" Emäntä katsahti ostajan silmiin ... ja niiden +toistenkin jotka kahden puolen pöytää vastakkain istuivat ja +tarinoivat ... varistelivat piipun poroa pöydälle läiskyneen oluen +sekaan. Sitten kääntyi hän, sen enempää puhumatta, työhönsä takaisin, +eikä ollut tietävinään koko asiasta. + +Ostaja jo tuskastui... Emäntähän välinpitämättömällä käytöksellään +kerrassaan loukkasi hänen matkustaja-arvoansa ja oikeuksiaan... Kumma +kun kehtaa, vaikka ollaan niin tuttuja ja likeltä!... + +"No emäntä, menkää nyt noutamaan olutta!" tiuskasi Iikkoo jo +kiivaanlaisesti. + +Emäntä nousi, otti kellarin avaimen koukusta ja meni ulos. + +Hupaista oli miehillä taas kun kuusi pulloa pöytään saatiin. Mieli +rupesi vallattomaksi, puhe alkoi lauluksi muodostua. + +Siihen tuli eräs jalkaisin matkustaja väsyneenä ja nälkäisenä. Miehet +katselivat häntä karsaasti: mitähän tuollainenkin kevariin tulee, +lurjus, mikä liekin ... ei ainakaan herralta näytä, eikä varakkaalta, +kun käyden kulkee. Mutta matkustaja ei huolinut miehistä mitään, tuskin +hän heitä ajattelikaan, meni vaan emännän luoksi puhelemaan. + +"Olette varmaankin emäntä?" hän kysyi. + +"Kyllähän minä sen tapainen..." kuului vähäisen ajan kuluttua vaitoinen +vastaus. Vieras katseli kummastellen: onpa aika kielevä eukko!... + +"Jos emäntä olisi hyvä ja toimittaisi minulle päivällistä. Olen aamusta +saakka kävellyt ja tarvitsisin hiukan saada vahvistaa itseäni." + +Emäntä toimi kumarassa ollen, katsahti siitä hiukan vieraan +jalkineisiin ja taas työhönsä ... vielä toisella silmällä pöksyihin, +takkiin, liiviin ja leukaan, mutta ei silmiin saakka: Kas mokomaa! +kaikille sitä pitäiskin tässä olla valmiina kestikevarissa ruokaa +laittamaan... Vieraan ulko-asu varmaankin herätti emännässä tuon +suuntaisia ajatuksia, sillä leuka kohosi ja alahuuli venyi neljännes +tuuman ulommaksi ylihuulta. Jonkun tapaisen äänen, jonka vieras käsitti +sanaksi: "noo", hän huultensa takana hymisi ja poistui kamariin. + +Vieras kummastui. Teki mieli mennä kamariin uudistamaan pyyntönsä, +sillä alkoi ajatuttaa että mahtaa olla kuuro. Mutta sitten rupesi hän +olettamaan ja luulemaan, että emäntä mahdollisesti toimeen ryhtyy... +Istutaan penkille, koetetaan odottaa niin kauan kuin tulee ... näkeehän +sitte jos ryhtyy puuhaan... + +Hän istui penkille, pani laukun viereensä ja laskeusi sen päälle +nojailevaan asemaan odottamaan. + +Toiset miehet elostivat omissa toimissaan, mutta mitä enemmän he +itseänsä ravitsivat, sitä laajemmaksi heidän vaikutus-piirinsä leveni: +alkoivat tallustella lattialla ja täyttää huonetta innokkaalla +huutamisellaan. + +"Kuulesta ... sinä Matti, osaatko sinä laulaa tätä: + + "Kaisalla oli kuppa-sarvet aina kainalossa ja lossa. + Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa..." + +Kalle Pietunen lauloi, löi jalalla ja nyrkillä tahtia. Ensin yhtyi +häneen Tuomarin Iikkoo ja sitten Tolkun Matti. + + "Ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalolla ja lolla..." + +Päät nytkyivät, nyrkit paukkuivat ja ... jo innostui Kalle tanssiksi +panemaan. + +Ja vieras nauraa hytkähteli penkillä... Mokoma, kun miehisten miesten +toimilla nauraa!... + +"Mikä sinua naurattaa?" rupesi ensin Tolkun Matti kiinteästi +kyselemään. + +"Enhän minä mitään... Onhan jokaisella lupa huvitella tavallaan. Nauru +huvittaa minua." + +"Mutta minua ei huvita, tiedä se!" ärähti Tolkun Matti ja toiset +katselivat vihaisesti pöydän takaa. + +"Samapa tuo, kun se vaan minua huvittaa." Ja vieras taas naurahti, +toisten mielestä ylvästellen. + +"Mitä se kerjäläinen siellä?..." huusi Kalle Pietunen julmasti. + +Ja tällä tavalla siitä sekautui oikein sekava vyhti, niin että +emäntäkin ahdistui kamarista tupaan. + +"No, mutta mikä täällä nyt on?" Sen emäntä puhui oikein selvällä +kurkkuäänellä. Iikkoo meni selvittämään, että tuo roisto, kerjäläinen, +y.m. oli ruvennut pilkkaamaan heitä... "Ja varjele sitä ihmistä joka +tällaisista pojista ilvettä tekee!" Hän hypähti kohoksiin, löi käsiä +yhteen ja oli todellakin ihan kuin sydämystyksissään. Toiset jo +hätyyttelivät vierasta. + +"Jos ei nyt olla koreasti, niin..." Emäntä sekautui käsihapusin +joukkoon. + +"Emäntä, laskekaa minut vieras-huoneesen! Minä en tahdo näiden sikain +kanssa taistella!" huusi vieras ja astui vaateliaana emännän eteen, +pakoittautuen kuitenkin jälleen heti kääntymään päin ystävällisiin +kylänmiehiin, jotka haukkuivat ja ärhentelivät ympärillä. + +"Laskekaa heti minut näiden käsistä toiseen huoneesen!" vaati vieras. + +"Kaikkia sitä nyt tässä vieraskamariin..." + +Emäntä kekautti ylvästellen päätään taaksepäin ja väänsi alahuulta +pitemmälle. + +"Mitä! häh? Eikö minulla ole täysi oikeus saada teillä käyttää +vieraskamaria?" Vieraalla oli kädet puuskassa ja poskiltaan punotti hän +kuin keitetty rapu. + +"Ei sitä tässä kaikkia maantien kulkiaimia kamariin lasketa, ei +tarvitse luullakaan... Ensin ruvetaan tappelemaan ja mellastamaan ja +sitten vielä pitäisi kamariin laskea..." + +"Mitä! minunko syyni se on, että nämät juopot tässä, joita olette +juottaneet, rupeevat kimppuuni käymään?" + +"Ketä minä olen juottanut, ketä? ... sinä..." + +Toiset miehet olivat pysyneet hiukan loitompana, niin kauan kuin vieras +emännän kanssa riiteli. Mutta nyt he taas rupesivat hätyyttelemään: + +"Vai sinä tässä isäntänä, rutku!" + +Vieras huomasi, että tässä todellakin aiottiin ruveta väkivaltaa +tekemään. Hän innostui kiroilemaan. + +"Tämä näyttää olevan oikein rosvojen pesä!" hän kiljui ja sivui +taskustaan revolverin. + +"Joka askelenki astuu, niin läpi ammun kuin suden!" Hän piti revolveria +ojennettuna miehiin. + +Emäntä rupesi siunailemaan ja parkumaan. Miesten meni siivet laukkuun: +pakenivat niin kauas kuin suinkin pääsivät tuvassa ja änkyttivät jotain +sellaista kuin: "Älähän nyt hulluttele mies!" + +Vieras huomasi, että kyllä tässä sentään suhdalla saa henkensä +suojelluksi ja häneltä olisi melkein purskahtanut nauru, jos ei olisi +ollut niin nälkä. Hän pisti revolverin taskuunsa ja kysyi emännältä +josko hän saa ruokaa. + +Emäntä itki. + +"Kun tuolla tavalla rupeatte hulluttelemaan, niin kuka sen tietää mikä +te olettekaan", itki hän katkerasti. + +"Vai niin, vai minä hulluttelemaan!..." Vieras rupesi sarattamaan tätä +kestikevaria ja uhkasi mennä nimismiehen luo. + +Toiset miehet olivat hämmästyksestä toinnuttuaan lauhtuneet iki +hyväksi. + +"Tulkaa ottamaan täältä olutlasi ja sovitaan pois", tuli Iikka +kehoittamaan ja veti vierasta takin hijasta. + +Vieras kääntyi riivatusti. + +"En minä ole teidän oluttanne vailla, kyllä minulla on itselläkin rahaa +ostaa, mitä tarvitsen." + +"No, no, ei sitä riidan päälle..." + +"Teidän pitää toimittaa minulle ruokaa heti paikalla!... Tämäpä nyt on +helvetinmoinen kevari!" + +"Eikö te nyt ottaisi vaan olutta, kun ei meillä tässä ole mitään +ruokalaitoksia valmiina ... pitäisi ruveta keittämäänkin", puheli +emäntä ruikuttavalla äänellä. + +"Olutta!" kiljasi vieras, "tiedättekös etten minä juo ikänä olutta, +minä olen raitis. Mutta onko se totta, ettei teillä ole antaa +matkustavaiselle ruokaa, voita, leipää, silakkaa ja piimää? Eikö +perunoitakaan?" + +Emäntä toimiskeli loukossaan, eikä puhunut mitään. + +"Mitä? Sanokaa!" + +"On helposti, mutta kaikkiako sitä tässä nyt pitää niin kovin +passata ... tiedä, olisko edes maksaa..." + +Viimeisetkin kärsivällisyyden oireet, jotka vielä kiekailivat vieraassa +ja kauan olivat jo lähtöä hankaileet, lehahtivat nyt, kuin kurki +lentoon. Hän löi nyrkkinsä pöytään ja veti taskunsa esille. + +"Jos te pelkäätte, ettei minulla ole rahaa, niin täytyy minun sekin +näyttää, että sitä on sen verran kuin yksi peruna-ateria maksaa." + +Ja hän näytti kohtalaista seteli-tukkoa. + +Emännän mieli alkoi taipua. Rupesi vähän vikkelämmin liikkumaan ja pani +perunoita pannuun, nouti aitasta lihaa sekaan ja teki yhtä ja toista +valmistuksia kelpo päivällistä varten. Jo avasi vihdoin vieraskamarin +ovenkin, ja laski vieraan sinne... Ei sitä tiedä mikä mies tuo on, kun +rahoja on noinkin runsaasti, vaikka on huonoinen nuttu... + +Kalle Pietusen joukko oli ollut jo pihallakin, mutta tulleet uudestaan +tupaan. Hoh, kun siellä nyt oli helppoa, kun ei tuo riivattu ollut enää +revolverin kanssa uhkaamassa!... Olkoon nyt siellä kamarissa, vaikka se +onkin liikaa arvoa tuollaiselle kulkurille ... mutta: + +"Emäntä hoi, hakekaa vielä kuusi pulloa olutta!" + +Mutta jo nyt pani akka piutaan, tiesi muka hän, mikä on kohtuullinen +määrä. Ei sanonut enää antavansa, puhui vaan siitä, että tässä +tappelette ja muuta. + +Ei sitä tiedä, mikä mies se on, tuo vieras, ajatteli hän. + +Vaan ei siinä niin vähällä päässyt ... annoit yhden, niin annat +toisenkin kerran. Kalle Pietunen sanoi olevansa reisaavainen yhtä hyvin +kuin tuollaisetkin jotka jalkaisin saapastavat ympäri maanpiiriä. + +Suun piekseminen auttoi, että emäntä muutti mielensä. Koitui kun +koituikin taas pöytään kuusi pulloa varoituksen kanssa, hiljaa olemaan. +Ja miehet rupesivat paisuttamaan ravistuneita ruumiitaan. -- -- + +"Ja trom, trom, trom ... ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalossa ja +lossa... Tuota, tältä oluelta lihoo mies kuin härkä." + +"No, tämä kevarikin, miltä muulta olisi lihonut? Laiha oli ennen kuin +korento ja nyt punottaa kuin härkä." + +"Ja äänikin on muuttunut niin saakuristi, että öyhkyy kun härkä, +öhöm ... öhöö!" + +Toverit öyhkyivät jokainen, -- mistä lie tullutkaan sellainen yhteinen +puuska? Öyhkyivät vaan ja koettelivat josko he jo saattaisivat härjän +tavalla öyhkyä. + + "Ja Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa..." + +"Älä nyt laula Kalle, sun luokos kastuu", keskeytti pihalta tullessaan +Tuomarin Iikkoo. + +"Häh? ... ja Kaisalla ooli..." + +"Siellä tulee sadet." + +"Tulkoon, kyllä ne luon latoon saavat, onpa väkeä ö-höm!" + +"Makaavat kuin porsaat vaan, kun ei ole isäntää", nauroi Tolkun Matti. + +"Mun väkenikö? Häh? Älä usko, ne pelkäävät minua kun syntiä, pojat!" + +"Ähä, hä, hä, juodaan me vaan, korjatkoon köyhät luokoa!" + +"Niin hei!... Älä itke Kalle, vaikka luokos kastuu. Juodaan me vaan, me +miehet!" + +"Minäkö itkisin? ... voi sun... Ja täälä on Kalle, se Pietusen Kalle, +joka ei ole surun Kalle..." + +Ulkona pirskutti sade ikkunaruutuja vasten, mutta sisällä kevarissa oli +Kalle Pietusenkin niin turvallinen ja hauska laulaa rillittää ja +tyhjentää olutlasi toisensa perään. + + * * * * * + +Kello oli 11 kun Kalle Pietusen väki meni päivällistä syömään. +Siirtyivät siitä sitten levolle varjoisiin paikkoihin ladon seinän +vieremillä lepoa nauttimaan. Naiset peittivät kasvonsa huiveilla, +miehet takeilla, ollakseen suojassa villi-kärpäsiltä jotka +itsepintaisesti tekivät alinomaisia rynnäköitään laulaen köörissä +hermoja härnääviä ryöväri-laulujaan. + +Yksi toisensa perästä saivat heinämiehet unen päähän kiini ja laskivat +säännöllisessä tahdissa ilmoilla nenänsä kautta hurjan voitto-marssin +säveleitä. + +"Horoo ... groo... Horoog ... grooh..." + +Ja se mahtoi pistää kärpästen vihaksi, tuo ylvästeleminen. He tutkivat +jokaisen sokkelon ja rotkon noissa monikomeroisissa vaatteiden +laskoksissa ... eikö missään löytyisi ihmisen verta? Ja missä löysivät +sattumalta vartioimattomaksi jääneen kohdan, esimerkiksi käden, siihen +heti kuolemaa ja turmiota tuottavalla aikomuksella iskivät kärsänsä +kiinni, imeäksensä viimeisenkin verenpisaran tuosta riivatusta +ylvästeliästä. Silloin käsi pian huimalla vauhdilla pakeni ja kärpänen +lensi nauraen vähän matkan päähän, ilkkuen: "Kerskaa vielä! kerskaa +vielä!" + +Tällä tavalla jatkettiin taistelua vaihtelevalla onnella. Väliin yksi, +väliin toinen makaavista heräsi, katsoi kelloa, jos sitä sattui +olemaan, jos ei, niin aprikoitsi muuten kuinka paljo aikaa lie kulunut. + +Mutta kun toiset vielä nukkuivat rauhassa, niin täytyi laskea +taipumuksensa puntariin, koetteeksi kumpi voittaa: lähteäkö luo'olle, +vai laskeako vielä painavan pään lepäämään nurmelle? Jälkimäinen voitti +aina. + +Mikä velvollisuus mun on nousta muita herättämään ja olla ahkerampi +kuin toisetkaan!... + +Ja se näytti niin verrattomalta tyhmyydeltä, omistaa itselleen +tuollaista velvollisuutta, että sydän oikein riemusta hetkahteli kun +sai laskea päänsä rauhassa varjoon ja tuntea, ettei ollut suorastaan +mitään muuta velvollisuutta kuin odottaa käskyä. + +Noin kello puoli kolmen ajoissa nousi Torpparin Tuomas kuitenkin oikein +jaloillensa. Kävi ensin ottamassa siemauksen juomaleilistä ja rupesi +sitten herättelemään toisia. + +"Eiköhän jo pitäisi ruveta luo'olle kiirehtimään, näkyy pilviä nousevan +tuolta, taitaa sade tulla." + +Miehet ja naiset nouseskelivat, ensin istumaan, silmiä hieromaan ja +kismittelemään sekä kulettelivat kaljaleiliä kädestä käteen. + +"Ho'hooi, kun on kovin lämmin!" + +Oli oikein hauska kismitellä, kun ei isäntää ollut joukossa ... sai +odottaa vaan määräystä, vaikka ei kellekään joukossa ollut isännyyttä +uskottukaan eikä määräämisen oikeutta... Olihan isäntä sanonut +tulevansa siksi kuin isäntää tarvitaan. + +Tuomas, kun oli vanhin joukosta, omaksui kuin vaistomaisesti itselleen +jonkullaista käskiän virkaa. Käski siis toisia menemään jo heiniä +takkoihin panemaan ja lupasi itse mennä tuosta mäestä takkavitsan +itsellensä noutamaan. Kun Tuomas meni pois, ei kukaan enää katsonut +itseänsä senkään vertaa isännäksi. + +"Ho'hooi, kuinkahan tästä nyt taas jaksaa." + +Rengit ja päiväläiset istahtivat vielä piippuun panemaan. Yksi oikaisi +itsensä selälleen ... siksi ajaksi vaan kun ehtisi yhden piipun täyden +polttaa ... toiset seurasivat esimerkkiä. Piiat ottivat sukkakutimet ja +odottivat miehiä. Mutta ennen kun ehtivät näiltä tupakatkaan oikein +hyvästi loppuun palaa, valahtivat silmät kiini, kuin niin kovin +raukaisi. Se oli niin rakasta tuo uni... Saisi edes pari hyvää +siemausta vielä kuorsata, niin sitten tuota jaksaisi... + +Naiset kutoivat rauhassa noin puolen tunnin verran, mutta sitten toinen +piika otti huomataksensa pilvi-joukon tuolla taivaalla kiertelemässä. + +"Hyvät ihmiset!" hän rupesi mamkoimaan, "ei tämä makaaminen kelpaa nyt +enää mihinkään, kun tuossa tuokiossa tulee sade ja kastelee luo'on." + +"Totta totisesti, niin se on!" Toisetkin naiset hämmästyivät, heräsivät +nyt vasta niin kuin huolettomuuden unesta. Koppoivat kaikin rivakasti +haravat käteensä, lähtivät työhön ja kohlivat mennessään miehiä +hereille. + +Tässä syntyi oikein omantunnon kiire. Jokaisen sydän tarvitsi +lohdutusta ... kun pilvet niin uhkaavina lähenivät ja oli maattu lähes +4 tuntia. Mutta ikään kuin yhteisestä neuvosta sai jokaisen tunto +yhtäsuuntaista lohdutusta: + +... Kun ei kukaan ollut ryhtynyt herättämään, niin mikä velvollisuus +minun ulisi ollut, sehän on vallan selvä ja helpottava asianhaara. + +Oltiin polttavassa kiireessä. Haravat oikein vinkuivat naisten käsissä +ja miehet kantoivat juoksujalassa heiniä latoon. Voi turkanen kun ne +olivatkin kuivia! ... oikein ritisivät. Vaikka jo edelläpuolisen olisi +latoon pantu, olisivat kyllä kelvanneet. + +Mutta kun oli saatu latoon 12 taakkaa, tuli sade. Ja se vuosikin niin +suurina pisaroina, että läpi vaatteiden heti menivät kuin kuulat... +Väki juoksi latoon. + +Huh, kun sitä satoikin! Siinä hetkessä kastuivat heinät aivan +likomäriksi. + +Tuomas ehti vitsoinensa parahiksi sadetta pitämään toisten joukkoon. + +Siinä istuttiin noloina ladolla ja katseltiin ulkona pisaroivaa veden +tulvaa. Ei puhuttu juuri mitään erinomaisia, arveltiin vaan, että +kummapa oli, kun tänäkin päivänä sade tuli. + +"Olisi pitänyt mennä kohta puoli päivältä luo'olle, niin nyt saataisiin +maata," sanoi eräs puolikasvuinen pojannullikka. + +Jokainen kohta kavahti: Mitä tuo poika-riivattu tuollaisia rupee +hokimaan... Kyllähän sen nyt muutkin tietävät, mutta kenenkä sitä +sitten on syy? Ei minun ainakaan! + +... Ja jos alkaa, ruoja, vielä kotona lörpötellä, että tässä maattiin +nyt vähän, niin kuin entistä runsaammin, niin... + +Melkein yhteen ääneen ruvettiin kiivaasti suutamaan poikaa. + +"Kuka sitä sateen edellä tietää ja ymmärtää hätiä! Rupea nyt kotonakin +sellaisia hölppäämään! Jolla on kello niin kellottakoon. Kuka käski +lähteä isännän juominkiin, miksi ei pysynyt täällä." + +"Jos tuollaisia puhut kotona, saat leu'oillesi että maukuu," uhkasi +toinen renki. + +Poika parka oli pahemmassa kuin pulassa, koetti oikein jo puolessa +itkussa vakuuttaa ettei hän avaa suutansa niin ristin sielulle koko +jutusta. + +Sade taukosi hetkeksi. Lähdettiin edes niitylle kävelemään, kun ei +tietty mitä tässä nyt olisi oikein tehtävä. + +Silloin jo isäntäkin tuli tovereinensa. Jo kaukaa työväki tulon +huomasi. Mieli oli heillä nyt ramea, vähän ilkeätä oli isäntää kohdata. +Mutta kovin näkyi tuo poukkoilevan tuolla luhdassa, kun koetti +jalkavaroillaan väkensä luoksi ponnistella... Jo katosi väestä +kunnioituksen ja pelon tunne ... tahtoi ruveta naurattamaan. + +"No mitä se -- sen päitä, e-eipä te o-olekaan saaneet lu-luokaan +latoon!" Ja siihen Kalle vielä liitti muutamia paholaisen nimiä perään. + +Heinä-väki rupesi yhteen suuhun vastustamaan: + +"Kun tuli sade! Mihinkäs siitä päästiin!" + +Kalle sytytteli hajanaista sikarin päätä, josta liepareita irtausi +suuhun. Niitä koetti hän pois sylkeä, mutta siirtyivät ainoastaan +leu'alle. + +"Tphyi!" Mutta ei se siitä sen paremmaksi tullut. + +"Hek, hek, hek ... sonnin heiniä sait Kalle. Mitäs minä sanoin?" +Tuomarin Iikkoja kutkutti tuo hupainen juttu. + +"Mitä ... sinä sanoit? öhö ho..." Kalle katseli pitkin nenänsä vartta, +osoitteli tulitikulla valkeata sikarin rääsyyn, mutta ei osunut +kohdalle. Sitten alkoi hän taas haukkua väkeänsä, sanoi heitä härjiksi +ja jätkiksi, y.m. + +"Härjän heiniä tuli, he he... Laiskaa väkeä," tuumaili Tolkun Matti. + +"Tuota ... mennään uudestaan Kevariin." Se oli Tuomarin Iikkoo joka +ehdotuksen teki ja lähti edellä yrittämään hevosen luo, toiset perässä. + +"Härjän heiniä tuli, he heh..." nauroi Matti. Kalle Pietunen kirosi ja +mennä kompuroi tielle päin. + +"Ei tuosta nyt sentään köyhdy ... tällainen poika ... ei, eijo!" Kalle +puti nyrkkiä väelleen. + +"Noo, noo, sakramenskattu, mennään nyt kevariin!" Matti tarttui Kallen +hijaan ja veti häntä mukaansa. + +Jo ehdittiin vihdoin tielle, päästiin, kun yritettiin, rattaille. Matti +hujautti hevosta ohjaksilla selkään. + +"Juodaan pystyyn ne sun sonnin heinäs, Kalle he, he, hek." + +Kallen jo oikein pisti vihaksi. + +"Onko se mun syyni, että nuo laiskat antavat iltasateen he-heiniä +kastella?" + +"No, hä, hä, hä, eihän se sun syysi ollut, mutta... Oo hevonen viina +paikkaan!" + +Heinäväet katselivat ja nauroivat niin kauan kuin meneviä näkivät. + +"Vai meidän syy se oli, että heinät kastuivat! Miks'ei ollut itse +kellottamassa." + +Miehet panivat tupakaksi ja jaarittelivat, naiset odottelivat että +johonkin lähdetäisiin. + +"Ei edes nyt sanonut mihin tästä mennään," paneskeli Torpparin Tuomas. + +Rupesivat kuitenkin ottamaan viikatteita alas ladon piiltä ja seinän +raoista, sekä hiomaan niitä. + +Sade oli lakannut. Aurinko taas paistoi täydellä terällä. Mutta heinä, +niin kaadettu, kuin kaatamatoinkin oli liko-märkää. Siinä oli oikein +ilkeä kävellä, kun housut ja hameenliepeet niin kastuivat. + +"Hyi!" + +Vaan täytyihän sitä nyt jotain tehdä, että olisi aika kulunut iltaan ja +sitten sopinut kotiin lähteä. Laskettiin arveluita ja leikkiä +isännästä. Se teki oikein hyvää tunnoille, kun Kalle uudestaan kevariin +meni... Tuskinpa huomenna viitsii enää sanaakan koko laiskuudesta +puhua, kun itse nyt noin huilaa ... syyttäköön itseänsä! + +Mielet kävivät rattoisiksi ja ajatukset juoksivat ikään kuin itsestään +tuota suuntaa. + +Ja Kalle Pietunen istui olutpöydässä, rötkötti leuka rintaa vasten ja +lauleli: + + "Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa..." + + + + +Kohtuus. + + +Lautamies Härkälä tuli tupaan pajasta, jossa oli ollut katsomassa +kuinka seppä Paljeström siellä työskenteli. + +Härkälä veti suunsa miettiväiseen nauruun ja sanoi emännällensä, seppää +tarkoittaen: + +"Pitäisiköhän sille tarjota viinaa?" + +"Eihän ... eikös hän ole raittiusseurassa?" + +"Raittiusseurassa", hytkähti Härkälä, "kyllähän se luullakseni on, +mutta arvelen että kyllä hän ryyppää kun vaan saa ... ja tekee +mieluisammin ja parempaa työtä sitten." + +"Kunko on juovuksissa?" + +"Ei, vaan kun häntä lahjoittelee ... narraa ... ei juovuksiin asti ... +ymmärrätkö?" + +Emäntä ymmärsi kyllä näin selvän puheen ja suostui välinpitämättömästi; +teki kuitenkin vielä muistutuksen: + +"Entä jos ei hän ryppää..." + +"Hah joutavia, kyllä hän minulta..." + +Lautamies tunsi ilomielin, että hänellä oli niin paljon yhteiskunnassa +arvoa, että hän voi saada yhden sepän raittiuslupauksensa rikkomaan. + +Tuli iltapuolen aika ja lautamies käski Paljeströmin kamariin. "No +mestari", alotti hän, "kuinka on sen raittiuden kanssa, passaako +ryyppy?" + +"En minä enään olekaan ehdottomasti raitis", kiiruhti seppä ikäänkuin +pulasta päästäkseen. + +Lautamiehen silmät hiukan avautuivat, kun hänen hupaiset toiveensa +saada olla sepän langettaja raukesivat tyhjään. + +"Vai et olekaan enää; no sitten..." Härkälä meni kaapista pulloa +ottamaan. + +"No, istu", sanoi hän, pantuansa pöydälle pullon ja "ryypynmitan." + +"Vai niin ... hm ... no, mitä varten raittiusseurasta erosit? Ota +ryyppy." + +Seppä ryyppäsi. + +"Erosinpahan ... noo, ei juuri mistään muusta syystä, vaan arvelin, +että saattaahan sen kohtuuden muutenkin pitää." + +"Jaa, jaa, mutta tottapa sinulla jotain muutakin syytä oli?" + +"Sitä jäsenmaksua pidin pahana, kun joka vuosi pitää maksaa ... kun on +omatekoisessa raittiudessa niin ei tarvitse maksaa mitään..." + +"Jaa, jaa." + +"Eikä se ehdoton olekaan oikein sopivaa ... kohtuus on parhainta ja +kyllä minä nyt jo saatan kohtuuden pitää ilman seurattakin." + +"Vai niin ... joo'o." Lautamies oli koko ajan muodostellut suutansa ja +oli nyt onnistunut saada ylähuulensa samallaiseen viisaasen kurttuun +kun oli nähnyt tuomarin tekevän vaikeita asioita käsitellessä. Hän +katseli miettiväisesti ja viisaasti kattoon, luultavasti enemmän +miettien, näkikö Paljeström kuinka viisaalta hän näytti, kuin +Paljeströmin raittiusasiaa. + +"Niin on, kohtuus on paras!" sanoi hän vihdoin niin mahtipontisesti kun +olisi hän lauaissut pistoolin. Sitten kaatoi hän taas ryypyn itselleen +ja sepälle. + +Istuntoa jatkettiin ja puhuttiin järkevästi maailman asioista ja +lautamies käsitti että hänen piti ruveta "kruusailemaan" puheitansa +enemmän sivistyneeltä näyttääkseen. Vähän pitkällaisen levon jälkeen +meni seppä vihdoin pajaan. Oltuaan siellä puolen tuntia tuli hän taas +tupaan ja vaati lautamiehen kamariin. Talon renki, joka oli pajassa +sepän apulaisena, sai niin kauan jouten odotella. + +"Antakaapas lautamies vielä ryyppy", sanoi seppä kun oli kamariin +päästy. + +"Onkohan se enää oikein kohtuutta?" kyseli lautamies. + +"No ... antakaa nyt vain. Taotaan sitten sen hurjemmin." + +Lautamies suostui. Istuttiin, ryypättiin, pantiin piippuun j.n.e. +Näissä toimissa kului Paljeströmin aika hupaisesti, mutta lautamies +näytti tuskastuneelta. Hän oli niin perin onneton että unohti ryyppyjen +kaatamisenkin siihen määrään, että sepän jo täytyi muistuttaa: + +"Kaatakaa nyt lautamies vielä ... viinamatoni ovat liikkeellä ja ne +tahtovat lisää." + +Lautamies pudisti päätänsä ja nousi seisomaan ikään kuin aikeessa +lähteä pois huoneesta, ja sanoi: + +"Ei hiidessä seppä!... Ei nyt enään. Kuinkas nyt on kohtuuden laita?" + +"Kohtuuden! Enhän minä nyt ole juovuksissa!" + +Emäntä pisti päänsä kamarin oven raosta ja sanoi: + +"Matti pyysi seppää jo tulemaan pajaan." + +"Matti... Eihän se ole minun komenteeraajani, en minä tänä päivänä enää +mene pajaan, nyt huilataan, sanokaa Matille niin. Antakaapas nyt +ryyppy ... saakuri..." + +"Ei nyt enää ... mun pulloni menee vallan tyhjäksi." Härkälä todella +taisi niin ajatella, koska hän loi pulloonsa säälivän katseen. + +"No perhana! eihän se nyt tuohon lopu?" + +"Loppuu se. -- No yhden ryypyn saat, mutta sitten täytyy tyytyä." + +"Antaa nyt sitten edes sen, täytyy muualta lisää hankkia." Hän sai sen +ja sitten pistettiin pullo kaapin oven taa. Kun Paljeström oli +lähtenyt, kävi lautamies vielä pulloansa kamarin kaapissa katsomassa ja +sanoi sieltä tultuaan emännälle: + +"Hullua, kun kehtasi vielä raanata vaikka jo kyllä sai... Sellaisia ne +ovat ne raittiusmiehet ... ei työstä tullut enää mitään kun viinaa +haisti olevan, muutama..." Niin paneskeli Härkälä ja piti vielä +emännälle oikein pitkän ja asianmukaisen esitelmän "kaikkien +kelvottomain turhista puuhailemisista, jotka lopulla kuitenkin menivät +'panskrottiin', niinkuin Paljeströminkin raittius" j.n.e. + +Mutta Paljeströmin viinamadot mahtoivatkin olla liikkeellä jok'ainoa +sorkka, sillä kiivaasti tallusteli hän pitkin kylän raittia +kestikevaaria kohden. Sillä matkalla hänen ruumiinsa sai tarpeeksi +tekemistä matkan rasittavista vaivoista. Vaan henkensä varmaan +väsymättä työskenteli, koska hän avasi suunsa ja mustaan yöhön lähetti +varaston henkensä tuotteita, rekivirsien ja paholaisen nimien muodossa. + + * * * * * + +Kestikevarin kamarissa istui muutamia paikkakunnan herras-miehiä +hyväksensä käyttäen isännän vierasvaraisuutta. Keskustelu oli +vilkkaanlainen ja jokaisen huomio niin siihen kääntynyt, että hyvin +vähän huomiota voitiin lainata tapauksiin ympäristöllä. Kuitenkin tunki +sinne heidän korviinsa Paljeströmin rämisevä laulu. Kuunneltiin +hetkinen ja oltiin puuhassa lähteä katsomaan kuka tuo rääsy oli. + +Kevarin piika, joka herroille oli toti-vettä toimittanut ja muuten +passaillut, kuuli tuon herrojen uhkan ja mutisi sen johdosta: +"Menkäähän kyllä, että pääsisi tästä makaamaan ... vaikka taitaa tuokin +hoila vielä itsensä tähän remuamaan laittaa... Uskaltaakohan isäntä nyt +tuolle antaa, kun on herroja ... eipä taida..." + +Niin arveli ja mietiskeli piika tuvan takkakivellä istuen ja selkäänsä +lämmitellen. + +Kamarissa vieraidensa parvessa istui kevarin isäntä ja alkoi vähitellen +tuntea laulajan äänen sitä mukaa kuin se läheni. Hän selvitti sen +toisille lempeästi naurahdellen: + +"Sekin on ollut jonkun viikon raittiusseurassa ... siinäkös sekin +oli ... hih..." + +Mutta sitä mukaa kuin sepän laulu läheni, tuntui vavistuksia isännän +sydämessä, sillä seppä todellakin lähestyi sopimattomalla ajalla. Vaan +mitäs auttoi; ovella jo paukkui sepän nokinen nyrkki ja kevarin isännän +täytyi lähteä avaamaan vieraiden laulaessa: "Sepä on koko sika j.n.e." + +"So hiljaa, hiljaa Paljeströmi! täällä on herroja ja..." + +"Ja mitäs minä huolin herroista, hei herroista!..." + +"No tukitko suus seppä!" Isäntä oli jo avannut oven ja seisoi sepän +edessä portailla. + +"Tuota isäntä ... passaako nyt niin kuin muulloin passaa?" + +"Ei saakuri, etkö kuule, ei nyt sovi kun on herroja ja vallesmannikin!" + +Isäntä puhui kuiskaamalla. + +"Mitäs me huolimme herrain kelloista, meillä on urakka, isäntä! Antakaa +tänne puoli tuoppia, rahalla ... ei pyydetäkään velaksi, niin kuin +herrat." + +"Tuki nyt suusi hurja! Etkö ymmärrä ettei nyt sovi, ei sovi ... +ymmärräthän ... siitä on sakko." + +"Sakko! No; s----na, eipä sitä sakkoa ennen!..." + +"Tuki nyt..." Isäntä näin sanoessaan katsoi hyväksi peittää kädellään +Paljeströmin suun. Tämä horjahtui portaista alas, mutta ainoastaan +siksi ajaksi auttoi suun tuke, kun seppä taas pääsi jalkeille. + +"Mutta minä olenkin se poika, joka ilmoitan sun päällesi viinan +myymisen, sinä..." + +Isäntä ilmaisi nyt mielialansa voimallisilla käsitempuilla, joiden +tarkoituksena oli Paljeströmin vieminen ulos portista ja sullominen +rapakkoon. Sitten palasi hän takaisin, lukitsi oven ja meni vieraiden +joukkoon. + +"Menikö se?" kysyttiin. + +"Meni se." Sillä näytti koko asia olevan unohdettu. + +Pian alkoi kuitenkin ulkoa, juuri ikkunan alta kuulua: + +"Tämä kevari on suuri viinaporvari ja krouvari!" + +Tuon kuultuaan näytti isäntä jonkullaisia hämmästyksen oikein ja +hän naurahti ikään kuin armoa rukoillen. Nimismies hymyili +hyväntahtoisesti, selvään tahtoen näyttää, että hän oli paljasta armoa. +Sivulliset, joihin asia vähemmin koski, näyttivät onnettomimmilta. + +Seppä ei yhteen huutoon kuitenkaan hellittänytkään, vaan ruisrääkän +sitkeydellä jatkoi mieluisaa ilmiantoaan lasin takana pimeässä yössä. + +Yhä kylmempää oli isännän hiki ja yhä ystävällisemmin täytyi +nimismiehen naurahdella poistaakseen isännän tuskaa. + +"Älkää nyt isäntä turhia ... olemmehan tässä kaikki ystäviä, ei tässä +nyt tuommoisista mitään piitata, he heh", täytyi nimismiehen ruveta, +lain kunnioitus mielessään, sanomaan: + +"Niin, niinhän nyt toki", säestivät toiset, mutta Paljeströmi jatkoi +uskollisesti ilmiantoaan. Vasta sitten kun nimismies vihaisesti +muristen oli mennyt ulos sepälle lainkuuliaisuutta opettamaan, ja +jälleen takaisinkin palannut, palasi seuraankin vapauden henki. + + * * * * * + +Tavalliseen aikaan oli Paljeströmin perhe tänäkin iltana laskeutunut +makuulle, isää odottamatta, sillä hän usein viipyi työssään myöhäiseen +yöhön. + +Perheesen kuului vaimo kolmen lapsen kanssa. + +Rauhallisesti nukuttiin pienessä mökissä, ja miksei olisi nukuttu +rauhallisesti, koska perheen isä oli hyvä. Miksei voi nukkua rauhassa +perhe, jonka tuki ja turva on rauhaisa, kunnollinen isä. + +Mestari Paljeström oli viime aikoina ollut semmoiseksi tunnettu, vaikka +ei kauan, sillä suuresta juomarista, joka hän oli ollut, oli hän +koettanut ruveta itseänsä semmoiseksi muodostamaan, rupeamalla +ehdottomasti raittiiksi. Ennen tätä aikaa oli hän ollut juovuspäissään +perheensä hirmu ja kauhistus. + +Tämä oli pimeä syysyö. Sepän vaimo heräsi herkästä unestaan kuulemaan +laulua, jota ei hän ollut pitkään aikaan kuullut. Se oli hänen miehensä +tunnettu räminä, jota hän oli tottunut pitämään kauhean mylläkän edellä +käyvänä enteenä. Hän alkoi valittaen huutaa ja herätti siten lapsetkin +ylös. + +Laulu kuului vielä jotenkin etäältä, mutta se läheni aina, joka oli +merkki siihen että pakenijain ei ollut hyvä siekailla. Hiljainen +valitus kuului mökissä kiireisen pukeumisen ohella. Pian lipittivät he +jokainen, äiti nuorinta lasta kantaen, toisia mökkejä kohden, paeten +uhkaavaa vihuria, jota perheen isä, nyt kauan tästä toimesta erillään +oltuaan, toi. Paljaalla kaukaisella huminallaan saatti hän kotiväen jo +kauhusta pakoon lähtemään. + +Vihdoin Paljeström saapui huoneensa ovelle. Porstuan oven luuli hän +olevan lukossa, vaikka se oli vaan kiinni vedetty; siihen hän saappaan +korolla niin lujasti kojautti, että se komisten lensi takaseinään. +Sitten tuli tuvan oven vuoro, joka ikään kuin ukkosen ampumana +tempaistiin auki, niin että saranat roskuen irvisivät. + +"Hoi helvetti! aivanko tämä on autio koko pesä kuin jätetty ryövärien +luola!" karjui seppä ja astui hammasta purren ja kädet kokollaan sänkyä +kohden, mutta sai kouraansa paljaita vaatteita vaan. + +Nyt teki hän pitkän luettelon helvetin asukkaista, jonka toimen ohessa +hän etsi tulitikkuja ja löysikin niitä vihdoin. Hän sytytti sitten +päreen ja asetti sen pihtiin. Takkakivellä sattui olemaan pata, johon +hän vähän satutti kättänsä. Tämä oli niin sapelle käypä ja kiukuttava +asia, että täytyi ottaa kirves ja ruhtoa sillä tuo musta ilkiö takalla +vallan pieniksi. Tuo tyydytti koston himoa. + +Sitten hän meni ulos ja rupesi isällisen rakkauden koko voimalla +kutsumaan takaisin kotolaisia, jotka hän ymmärsi pois paenneen. Mitään +vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Epätoivoisena palasi hän noituen +tupaan. Useammalla eri tempuilla vielä itseään huviteltuaan, rupesi +hän, viinan jumalaa hartaasti rukoillen, riisuutumaan levolle. Mutta +vaatteet takertuivat jollain tapaa riisuessa, niin että niitä oli vähän +vaikeallainen irroittaa. + +"Kyllä minä teille näytän..." seppä tuskastuneena arveli, otti puukon +ja alkoi sillä repiä vaatteitansa. Tuo teko häntä niin verrattomasti +huvitti, että vielä vähän ajan kuluttua silmäellessään vaatteitaan, +purskahti nauruun, arvellen: + +"Saittepa te ... tarpeenne." + +Monista puuhistaan väsyneenä hän vihdoin kellistyi lattialle makaamaan, +sillä vuodetta ei hän halunnut käyttää. Siinä maatessaan hän vielä muun +muassa sorisi: + +"Tuokin ... lääsmannikin ... vain mua lyömään rupesi, kun sanoin että +kevari viinaa myy ... se saa itsekin sieltä ... aina siellä juov ... +voi ... ei niiden herrain kanssa auta ... mutta, mutta..." + +Ovet jäivät koko yöksi auki. Oli oikein erinomainen sattuma ettei +varkaita ilmestynyt noita särkyneitä padan kappaleita huostaansa +korjaamaan! + + * * * * * + +Jo hyvin aikaisin aamulla istui Paljeström käsi poskella harmittelevan +näköisenä rikkilyötyjä tavaroitaan katsellen. + +Pelokkaasti tupaa kohden katsellen saapui pakoon lähtenyt perhe kotiin. + +"Jesus siunatkoon!" pääsi äidin huulilta, nähtyään minkälainen +järjestys huoneessa vallitsi. Hän astahti askeleen taaksepäin ja antoi +sijaa lapsille, joiden myös teki mieli sisään kurkistaa. + +Vähän syrjäisesti muljautti isä ovelle päin, mutta kääntyi sitten +selin, näyttäen jonkullaista häpeän tunnetta tuntevan. Vihdoinkin +uskalsivat pakolaiset sisään mennä, kukin tavallaan kummastustaan +ilmoittaen. Katseltiin perheen isää oudoilla katseilla. Äänettömyyden +perästä löysi perheen äiti vihdoin sanat, joilla mielestään katsoi +soveliaaksi puheen alottaa. + +"No mitähän pahaa nuo astiat ovat sinulle tehneet, ettäs olet ruvennut +niitä pienistämään?" + +Paljeström nosti sumuiset silmänsä ylös ja vikansa tuntevan näköisenä +hän painuneella äänellä virkkoi: + +"Voisitko olla minua härnäämättä, minä tunnustan vikani." + +Vaimo näki että mies nyt oli hyvin kykenemätön riitelemään. Siispä piti +tilaisuutta hyväksensä käyttää. + +"Kyllähän se on se sama, härnää sinua, eli on härnäämättä... Voi +taivahan herra tätä siivoa ja vahinkoa!" + +"Mutta ole tämä kerta..." mies pyysi. + +"Hmh, hmh, hmh", pani vaimo eikä ollut kuulevinaan miehen pyyntöä, +"parahinta olisi tästä jo heti kerjuulle lähteä kun!..." + +"Ole vaiti!" + +Vaimo säikähti ja (surunko vai kiukun kiihoittamana?) alkoi vuodattaa +kyyneliä. + +Lapset olivat tällä välin jo ehtineet viedä ulos joukon savi-astian +palasia ja koettaen olla juopposilla, opettelivat niitä isän tavalla +särkemään. + +Miehen sydäntä särki ja vaimon oli kiukusta pakahtumaisillaan. + +"Missä olette olleet?" kysyi seppä taas kun vaimo itkeissään ei +joutanut puhua. + +"Mitä sinä siitä?..." + +"Kuule rakas, hyvä ystäväni, jos vaan suinkin voit, niin ole nyt +murisematta, minulla on hyviä aikomuksia, rukoile Jumalaa että voisin +ne toimeen panna." + +"Niin sinä silloinkin sanoit, kun raittiusseuraan rupesit; tuossa se +nyt oli." + +"No niin, minä olisin kentiesi voinut olla juomatta, mutta kun sinä +aina murisit siitä markasta, jonka pitää joka vuosi seuralle maksaa, +niin minä rupesin päätöksessäni horjumaan ja noin se nyt kävi. Voi! +miksi et ilman vastustamatta antanut minun sitä maksaa ja koettaa." + +"Niin ... et saattanut olla juomatta! Mitä minä huolisin siitä +markasta, mutta saattaahan sitä olla muutenkin juomatta jos tahtoo." + +"Sinun olisi pitänyt tietää, etten minä voi olla juomatta muuten. +Raittiusseurassa se kentiesi olisi voinut tapahtua." + +"Siitäpä syystä, kun et saata olla juomatta, onkin turha maksaa vielä +lisäksi tuota markkaakin." + +"Mutta suotko että minä rupean uudestaan ... enköhän koeta?" + +"Olenko minä kieltänyt! Kyllähän kun on tämmöisen vahingon tehnyt, +sopisi jotain koettaa jos vaan olis vähänkin ihmisyyttä, mutta mitä +sinä..." + +"Kun sinä voisit olla kerrankin härnäämättä." Miehen ääni oli +valittavan vaikeroiva, ja hän nojautui taas kyynäspäänsä nojaan. + +"Herra Jumala! ... eikö sulle sen kuvaselle saisi enää puhuakaan, +muutama..." + +"Saa ... mutta ihmisittäin." + +"Ihmisittäin? Oletko itse ollut ihmisittäin?" + +"En, en, Jumala paratkoon, mutta toivoisin edeskäsin voivani olla jos +saisin apua ... vaan..." + +"Apua", vaimo matkien ivallisesti naurahti, ja jatkoi sitten kuin +sarvesta huutaen: "Tottahan nyt mies voi, jos vaan olis tahtoa ... +mutta sinulla ei ole tahtoakaan. Sinä yritätkin vaan meidän hätäämme ja +kurjuuttamme suuremmaksi... Millä nyt keittää, kun pata on rikki... Ka +Herra Jumala, se on pienistänyt vaatteensakin! ... ja pyhävaatteet nyt +ovat päällä, voi!..." + +Vaikeroiden laski vaimo kätensä ristiin ja istui penkille. + +Paljeström lähti ulos. Hän sattui juuri paraiksi näkemään, miten +seitsemän vuotias poikansa ajoi kiivaasti takaa viiden vuotiasta +sisartaan, joka kädessään vei särjetyn saviastian kappaletta. + +Veli kirosi ja nimitteli sisartaan portoksi. + +Isän silmissä maailma musteni tuon kuullessaan. Hän tiesi, että lapsi +oli tuon sanan monasti, hänen juovuspäissä ollessaan, hänen omasta +suustaan kuullut. + +"Poika, poika, mitä sinä huudat?" kysyi isä hämmästyksissään. Poikanen +seisahtui ja näytti käsittävän että häntä oli pahanteosta tavattu. + +Isä seisoi ja katseli poikaansa, mutta ei kyennyt häntä nuhtelemaan. +Äitikin tuli ulos... + +"Mihin nyt? Pitääkö nytkin viinan hakuun?" + +"Pitää!" seppä hammasta purren kiljasi. Sitten hän kiireesti lähti +kylään päin rientämään. + +Itkevä sydän hukkuen haparoitsi pelastuksen perään, mutta saavutti +kylmän jään-reunan, josta toivottoman paatumuksen hyinen virta +vikkelästi esiin hyökkäsi ja sammutti toivon... + +Ja kotona saratteli vaimo ja lapset kiistelivät ulkona. + +Härkälän lautamiestä nauratti, kun sai kuulla mitä seppä oli tehnyt. + +"Semmoista se on", hän sanoi, "raittiusmiesten kohtuus, kun se vaan +saadaan oikein karvassaan näkymään." Ja hän piti itsensä oikein +toimellisena miehenä kun oli saanut semmoisen asian maailman +valkeuteen. + + + + +Oliko Mikko lurjus? + + +Ihmiset sanoiset että hän oli oikein rehellinen, kunnon mies tuo +Rantalahden Mikko. Ei ollut mikään turhan puhelias, eikä "filisteeri", +ei koskaan ollut käräjissä käynyt, ei edes niin paljoa, että +todistamassa naapurien välisissä rajariidoissa. Kaikki kyläläiset +kehuivat Mikkoa, ja se on jo paljon, kun kaikki kyläläiset kehuvat. +Mutta siinä ei kyllä, he myöskin toimessa osoittivat luottavansa +Mikkoon. + +Tässä hiljattain, eräänä keväänä, juuri siinä vähää ennen tervanpolton +aikaa, oli koolla joukko kylän miehiä. Puhuttiin tervan poltosta, +tervan hinnoista y.m. Johduttiin puhumaan siitäkin, kuin viinaa +saataisin, kun kaikille yhtäläinen tarve lähestyy tuon tervanpolton +aikana. + +"Yksi hakemaan kaikille", sanoi Nietulan Aatami. + +"Niin kai se on parhain", sanoi Rantalahden Erkki, "ja sopivin menemään +on toisen tuvan Mikko." + +"Mikko tosiankin", sanoi joku toinen isäntä, "silloin tulee kunnolla +suoritetuksi." + +Toiset miehet hymisivät tyytyväisesti. Ruvettiin kyselemään josko Mikko +lähteä viitsi. + +"Samahan tuo, jos niin tahdotte, mutta saisi tuota nyt joku muukin +mennä." + +Mutta kun Mikko kerran lupasi, niin ei enää ajateltukaan muita +kuulustella. -- Eräänä ehtoona Mikko valmisteli lähtöä: veti tervatut +rattaat liiteristä ulos ja rupesi rasvaamaan. Totisena mies siinä +puuhasi, nosti pyörästä kellelleen, pisti tuen orren alle, väänsi +ruuvin pois navan päästä, veti pyörän ulos ja alkoi takeltaa keltaista +porsaan rasvaa napaan. Sitten pisti pyörän tilalleen, ruuvasi ruuvin +kiini ja antoi kädellään aika huilauksen pyörälle, siten rasvaa navan +ympärillä tasoittaaksensa. + +Sukevasti meni pyörä, ainoastaan hiukan narisi paksussa rasvassa. + +"Noh", morahti hän tyytyväisesti, otti tuen pois alta, nosti toisen +pyörän ja uudisti sen kanssa samat temput. + +Siihen tuli hiljaksensa kävellen toisen tuvan Erkki. + +"Malttaapa panna paljon rasvaa", hän paremman puheen puutteessa sanoi, +kun siinä laiskana toisen työtä katseli. + +Mikko katsahti lakinpellin alta vakavasti Erkin silmiin ... mahtoiko +tuo pilkataksensa sanoa? Ei se tainnut sentään mitään tarkoittaa, ilman +aikojaan lie vaan sanonut... + +"Panen rasvaa kun panen, en minä viitsi porsaita kaupitella", hän +vihdoin äännähti ja heilautti pyörän pyörimään. + +"Ei kitaja", sanoi Erkki. + +Toisiakin miehiä rupesi jo saapumaan pihaan. + +Mikko laski pyörän alas, pyyhkäsi hikeä otsaltaan ja tunsi siinä ehkä +hiukan ylpeyttä itsessään, kun näki kyläläisten kokoutuvan hänelle +asioitansa tuomaan. Hikeä pyyhkiessä kääntyi lakin peili syrjälle, +mutta Mikko oikasi sen ... ei ollut tottunut sillä komeilemaan että +lakin peiliä sivulla pitäisi. + +"En tiedä tuota", rupesi hän sanelemaan, "tuo Maijan Kaaperi tässä +sanoi, ettei sitä nyt enää saakaan ostaa muille, sitä viinaa, kuin +itselleen." + +Toiset eivät tulleet oikein tolkulle, vaan katselivat kysyväisinä +Mikkoa. + +"Ettäkö mitä?" kysyi toisen tuvan Erkki, silmiänsä sirristellen ja +tirkisteli Mikon lakin keulan alle. + +"Jottako ei saisi toisen toiselle ostaa?" tutkaili Ollilan Hentrikki. + +"Niin, sitä kai se Kaaperi arveli." Mikko kynsäsi korvantaustaa, +rytkäytti kärryin pyörästä, jotka huljahtivat edestakaisin ja +hölkähtivät omituisesti. Hän näytti syvästi miettivän asiaa. + +"Mutta eihän se ole mahdollista", arveli Hetkelän Tuomas ja rupesi +hänkin kärryn pyöriä hölkyttelemään. "Mitä se kenellekään kuuluu, mitä +kukin toiselle ostaa." + +"Ei tuota ymmärrä", sanoi Erkki, "mutta minä tuumaan että tuo lienee +vaan Maijan Kaaperin juttuja." + +"Niin minäkin luulen, mutta olisi se sentään parempi kuulustaa asiaa +ensin. Jos siinä olisi vähänki perää, niin en minä ainakaan lähde +kaupunkiin", vakuutti Mikko. + +"No saakeli tuota!" innostui Nietulan Aatami sanomaan. "Mistä sitä +kukaan tietää perään kysyä. Kun viinaa tulee, niin me ja'amme sen +hyvässä hiljaisuudessa. Kuka sitä sakottamaan rupeaisi!" + +"Ettäkö minä rupeaisin vastoin esivallan lakia tekemään?" kysyi Mikko +painolla, ja jatkoi, kun ei toinen ruvennut vastaamaan: + +"Saat kääntää ennen kirkon nurkan nurin." + +Toiset hymyilivät, eivät ruvenneet vastustamaan Mikon ajatusta, sillä +he uskoivat että hän puhui sitä mitä hän ajatteli. + +Mutta Nietulan Aatami sanoi, että se on turhaa peljätä sellaista lakia, +jota ei olemassakaan ole. + +Toiset miehet tuunailivat, arvelivat sinne tänne ja rupesivat viimein +yksimielisesti hokemaan: + +"Hm. -- No niin. -- Kyllähän se niin on ettei sellaista lakia ole." + +Ja kun asiaa oikein monipuolisesti harkittiin, niin Rantalahden +Mikkokin tuli vakuutetuksi, että Maijan Kaaperi oli vaan juttuja +lasketellut. + +"Vai ei muka ihmiset saisi yhdessä ostaa viinaa ... yhdessä tahi yksin, +kuinka kullekin parhaiten soveltuu! -- Kuka hullu ostaisi yksin +viittäkolmatta kannua! ja ... ja..." Ukot rupesivat oikein makeasti +nauramaan... Ihan hullusti oli Maijan Kaaperi taas kerran saanut heitä +narrata, arvelivat. + + * * * * * + +Rantalahden Mikko tuli kaupungista. Alkoi kokoutua kylänmiehiä +kaupunki-tuliaisille. + +"Kylläkö möivät viisikolmatta kannua yhdelle miehelle?" alkoivat +naapurit kysellä ja hymähtelivät vielä tuolle Kaaperin jutulle. + +"No sen tietääkin!" huudahti Nietulan Aatami. "Kun rahan syrjää +näyttää, niin lujassa pitää olla jos ei lähde." + +Kaikki nauroivat, uteliaina odotellen mitä selvitystä asiaan Mikko itse +antaisi. + +"Sainhan tuota", hän vihdoin sanoi, mutta ei ryhtynyt sen pitempiin +selvityksiin. Kyllä näytti siltä, kun olisi miehellä ollut jotain +enemmänkin sanottavaa. Mutta suunsa piti vaan kiini ja antoi toisten +arvioida. Rupesi sitten viinaa jakamaan. + +Mutta toisia ihmetytti Mikon käytös, kun toimi rehellisesti ostetun +tavaran jaossa niin hajamielisesti ja epäröivästi, kun olisi +varustettua kalua mitannut. Rupesivat arvelemaan, ettei kaikki asiat +ole niin kuin olla pitää. Puhe hiukan tukahtui ja katseltiin vaan +viinanjako-touhua. + +"Mahtanut ryypyn ottaa", arvelivat toiset Mikosta. + +Vaan kuinka lie sattunutkaan siten, että juuri kuin Nietulan Aatami +piti itseänsä varten mittaa alla ja Mikko siihen tynnöristä vakavasti +loritteli, astui nimismies jahtivoudin ja erään lautamiehen kanssa +tupaan. + +Tuo tapaus teki kylänmiehiin vähän ikävän vaikutuksen. Rantalahden +Mikon käsissä rupesi tynnöri itsestään huiskumaan ja tutisemaan niin +että viina alkoi solittaa sinne tänne, kahden puolen mittaa, joka taas +Aatamin käsissä huljui. + +"Äläs ... äläs! ... nyt menee maahan!..." + +Aatami koetti kaksin käsin pidellä mittaa, mutta yhä hullummaksi asia +kävi: viina juoksi lattiaan kun noiduttu. + +"Kaa! ... kaa!..." hoki hädissään Aatami ja koki tutisevin käsin pitää +mittaa kohdallaan. + +"Aivanhan te kaadatte maahan!" Erkin täytyi mennä hätään ja nostaa +tynnöri pystöön ettei kaikki maahan juoksisi. + +"Mitäs tämä meno on?" rupesi nimismies kyselemään ja astui lempeästi +hymyillen miesten keskelle. Rantalahden Mikko katsahti salaa herraan, +samassa tunsi hän kuuman hien rupeevan tippumaan alas otsalta. Sitä +alkoi hän mekon hijalla tuhria. + +Ei kukaan puhunut mitään. Kylän miehet vilkkuilivat salaa nimismieheen +ja taas Rantalahden Mikkoon, ryähtelivät, muuttelivat jalkojansa, +pistelivät sammuvia piippuja taskuihinsa ja loivat tuon tuostakin +vauhkoja katseita viinalekkuihinsa jotka tyhmän näköisinä töröttivät +lattialla ruunun palvelian jaloissa. Eivät mokomat ymmärtäneet +näkyvistä kadota... Vielä olivat isäntänsäkin tällaiseen pulaan +saattaneet... + +Nimismies astui likemmäksi Mikon tynnöriä ja kopautti siihen +sauvallaan. + +"Kuka teistä on tätä viinaa ostamassa ollut?" hän kysyi. + +"Minä", mörähti Rantalahden Mikko kohta. + +Nimismies katseli Mikkoa ... oli mielestänsä kovin juro mies. + +"Nämät lekkerit ovat teidän?" Hän kääntyi toisiin kylän miehiin ja +kopuutteli lekkereitä sauvallaan. + +Ei kukaan vastannut, pois päin vaan kääntyilivät. + +"Kaikille se on yhteistä", sanoi taas Mikko. + +Nimismies ei ruvennut ollenkaan kiukkuansa purkamaan, rauhallisesti +vaan alkoi sanoa: + +"Lienee parasta, että kaikki tuohon tynnöriin takaisia kaadellaan, +sillä se on minulle sopivampi hoitaa, kun kaikkia noita lekkuja. Minä +nimittäin otan tämän viinan takavarikkoon ja te", hän viittasi Mikkoa, +"tulette oikeudessa vastaamaan, olemisesta yleisölle avullisena viinan +myynnissä." + +Mikon käsi vapisi, kun hän sen nosti otsallensa, ikään kuin tuskaa +poistaaksensa. + +"Oliko se sittenkin niin, kuin se Maijan Kaaperi sanoi", hän +värisevällä äänellä virkkoi. + +"Jaa, mitä?" kysyi nimismies. + +"Tässä vaan tuo Maijan Kaaperi kertoi." Ja Mikko jutteli nimismiehelle, +miten Maijan Kaaperi oli kertonut ettei viinaa saa ostaa joukolla +yhteen, mutta etteivät he olleet uskoneet. + +"Mahdoitte uskoa", sanoi nimismies. + +Nietulan Aatamin luonto rupesi jo nousemaan. + +"Mitä h----ttiä! kuka sen sellaisen asetuksen on tehnyt?" + +Nimismies ei viitsinyt vastata, kysymys oli kovin tyhmä. Miehiänsä vaan +käski viina-astian ulos viemään. + +Toisetkin kyläläiset uskalsivat jo pihalla ruveta puhumaan. + +"Tuota, milläs tavalla sen 25:tta kannua sitten saa ostaa jos ei sitä +jakaa saa väliinsä?" kysyi Ollilan Hentrikki. + +Nimismies rupesi hyväntahtoisesti selittämään viina-asetusta. Hän +sanoi, että, jos teillä on perheessänne niin ja niin monta henkeä, niin +te saatte ostaa 25:tta kannua, mutta jos ei ole, niin saatte tyytyä +ostamaan niistä puodeista, joissa myydään kannuttain. "Mutta yhdessä ei +saa ostaa, eikä toinen toiselle tuoda", hän sanoi. + +"Mutta se maksaa enempi niissä kannun-puodeissa", muistutti Erkki. + +"Enemmän maksaa, paljon enemmän!" huusi Aatami. + +"Ei auta. Joka juo, ja viinaa tarvitsee, maksakoon hyvän hinnan", +ilkkui nimismies. + +"Mutta minä en ymmärrä", sanoi Ollilan Hentrikki, "mitä vahinkoa siitä +olisi, jos toinen saisi toiselle tuoda viinaa. Onpa se vähän ilkeätä +jos tätä naapurin Mikkoakin nyt sakotetaan, kun ei ole mies ennen ikänä +käräjissä ollut ja nytkin aivan meidän kehoituksesta lähti kaupunkiin +yhteiselle asialle, ja jos se nyt noin hullusti menee." + +"Eikö herra vallesmannin sopisi jättää sitä asiaa sentään silleen." +pyysi Erkki. + +Nimismies pudisti päätänsä ja sanoi ankarasti: + +"Ei käy laatuun. Jokaisen täytyy ehdottomasti lakia noudattaa." + +"Mutta minä en usko, että siitä tulee sakkoa!" alkoi Nietulan Aatami +väittää. "Katsokaas nyt", hän sanoi nimismiehelle, "jos me panemme +täältä kylästämme miehen ostamaan meille jokaiselle yhdessä, +esimerkiksi tarikoita, niin onko siitäkin sakkoa?" + +"Sinä mies teet minusta leikkiä, vai kuinka?" kysyi nimismies, ankarana +astuen Aatamin eteen. + +"Enkä tee leikkiä ... vai leikkiä." Aatami pakeni herran edellä. + +"No mitäs sitten." Nimismies kääntyi tuimana pois. Miehet jokainen +odottivat vastausta, mutta sitä ei tullut. Pois vaan alkoi nimismies +hankkiutua. + +"Mutta mihinkä tämä viina nyt pannaan?" kysyi joku vielä. + +"Myydään huutokaupalla", sanoi nimismies ja ajoi pois. + +Miehet jäivät kiroilemaan ja osalta leikkiä laskemaan. Aprikoivat, +josko heille annettaisiin siellä huutokaupassa, tahi ei. Lupasivat +muutamat koettamaan mennä, toiset vannoivat, ei maksavansa ei +viittäpenniä enää toisi kertaan siitä jonka jo kerran olivat ostaneet. + +"Tuo on selvää ryöväystä!" huomautti Ollilan Hentrikki. + +"Ihan niin, totta jumaliste!" vannoi Aatami. + +Miehet olivat oikein raivoon joutumaisillaan kun asiaa tällä tavalla +rupesivat käsittämään. + +"Lakkaisivat valmistamasta koko rankkia", tuumaili Erkki, "kun sen +kanssa noin rupeavat herrat juonittelemaan, niin ei sitä tiedä koska +saa sakon." + +"Ei, katos, herrat siitä tulot köömäävät, ne kun sitä polttavat. Sitä +vartenhan sitä kotona polttamastakin kiellettiin", puhui Aatami +kiivaasti. + +Kaikki olivat asiasta aivan samaa mieltä. + +Mutta Mikko ei ollut mennyt ulos toisten joukkoon, yksin vaan +möhdysteli tuvassa, käveli edestakaisin lattialla, istui toisinaan ja +kynsi päätänsä niin vimmatusti, että tuo näytti Jobin tuskalta. Äänteli +vähin: + +"Hmh, hmh, hmh..." ja sitten jotain epäselvää hampaiden välistä. + +Vihdoin toisetki miehet tulivat meluten tupaan ja hämmästyivät kun +näkivät Mikon tuskan. + +"Lempoako tuossa nyt noin... Ei me sen köyhempiä olla", rupesi Nietulan +Aatami lohduttamaan. + +Jäykän katseen loi Mikko Aatamiin, laski siitä taas alas ja paneusi +pään käsien nojaan lepäämään. + +Toiset kiroilivat vieläkin välinsä herrain juonia ja katsahtelivat +syrjästä Mikkoa ... teki mieli sanoa jotain lohduttavaa hänelle, mutta +epäilytti, josko tuohon mikään pystyy. + +Vihdoin Mikko kiivaasti nousi ylös ja yöhkäsi noustessaan kuin +ärsytetty sika. Toiset katsoivat odottavaisesti häneen ... joko mahtoi +tulla viisaaksi ja puhalsi huolet pois sydämestään. + +Mikko katsoi tuimasti toisiin. + +"Teiltä meni vaan rahaa muutama vaivainen markka joka jo muutenkin +olisi ollut hukkaan mennyttä, mutta minulta meni kunnia!" hän huusi ja +paukautti pöytään jykevällä nyrkillään. Se jyrähti kuin moukarin isku +ja silmistä valahti samalla kaksi suurta vesihelmeä. + + + + +Käypää tavaraa. + + +Olipa siinä koolla miehiä tuossa Kirkonkylässä oikein aikatavalla, +kaiken ikäisiä ja kokoisia. Mieliala oli kiihkeä, odottava, mutta +samalla rattoisa ja hilpeä. Laskettiin leikkiä hurjalla tavalla. +Odotettiin jotain ja puhuttiin siitä usein, mutta ei väsytty ensinkään; +ei kukaan ajatellutkaan pois lähteä kesken aikojaan, sillä odotuksen +tiettiin maksavan vaivan. + +Odotettiin nimismiestä huutokaupalla myymään takavarikkoon otettua +viinaa. Päivä oli lauantai. + +Nimismies ilmestyi määrälleen, asettui apulaisineen toimelliseen +asemaan ja alkoi toimituksen. + +Ja innostus miesjoukossa kasvoi yhä sitämukaan kuin varasto väheni ... +huusivat kuin riivatut, jopa melkein kaksinkertaiseen hintaan. -- +"Vieläkö sun lekkus on tyhjänä, Aatami?" kysyi Maijan Kaaperi joka jo +melkein alussa oli saanut kannun panoksen astiaansa. + +"Vielä, mutta tuo kannu on minun, maksoi mitä maksoi, vaikka sitten..." +Aatami ei joutanut lopettaa, sillä hän ryhtyi päättävästi huutamaan. +Mies huusi kuin vihan tiestä, lisäsi aina ennen kuin toinen hyvin ehti +lupaustaan lopettaakaan. Toiset alkoivat töllistellä pitkään ja +riemastuivat kiusaa tekemään Aatamille ... lisäsivät aina vaan. + +"Hassuksihan on Nietulan Aatami nyt tullut!... Ennen tuiki tarkka mies, +eikä mikään juomari ja nyt tuolla tavalla hulluttelee." + +"Voi helkkari!" naurettiin. + +"Näkyy aikovan huutaa tuon kannun vaikka mitä maksaisi!" + +Takalan Heikkikin jo innostui peliin, kun toiset pojat häntä alinomaa +kiusasivat: + +"Eipä uskalla huutaa Takalan Heikki ... raittiusmies!" + +"Jo uskallat huutaa sinäkin Heikki... Lisää pahuuksissa, Aatamin +kiusalla!" + +Olkoon menneeksi, Heikki ajatteli ... lakkaavat he kiusaamasta... + +"Viisi penniä vielä!" + +Heikki kavahti omaa ääntänsä ... tuntui rikokselta leikin vuoksikaan +koko asiaan sekautua. Naapurit katsoivat oudostellen naurussa suin ... +jokohan lankee Takalan Heikkikin... Mieli mahtaa ikävöidä viinuskia... +Sellaisia ne ovat ne raittius-miehet!... + +"Ensimäinen, toinen ja... No Aatami?" Mitä, eikö Aatami enää +lisääkään?... Heikin nousi veri päähän ja hän katsahti hätäisesti sinne +päin, missä Aatami oli. Näki jonkun kumppaneistaan juuri kuiskivan +jotain Aatamin korvaan. Aatami katsahti Heikkiin, nytkäytti hiukan +päätänsä ja lähti astumaan väkijoukon taakse. "Ja kolmas kerta!" Pieni +vasara kopahti vaan hiljaa, mutta Heikki sävähti, kun olisi se ollut +tykin laukaus. "Kuka sai?" + +"Heikki Takala." Muut sen sanoivat, ei Heikki itse. + +"No mikä sen +Heikin ... mene ottamaan viinasi pois!" Toverit nauraa räkättivät +ilkeästi. + +"Tuo nyt kävi niin kuin miehen kädestä!" + +Toimitusmies jo kiirehti, käski tulla korjaamaan omansa pois. + +"Enkä menekään, mitä sillä teen", sanoi Heikki. + +"Maahanko annat kaataa?" + +"Pankoon mihin mieli tekee." + +"Älä hulluttele! Tuossa tyhjä astia, ota siihen, jos et itse juo, niin +on tässä muita. Maksaa pitää sinun kuitenkin." + +Sillä aikaa jo myötiin toista kannua ja Aatami oli taas huutamassa. Hän +saikin sen nyt vähemmällä kilpailulla ... ei enää uskallettu +ylimääräisiin... Tekee pian kepposen, tuo veitikka!... + +"No, no, mitta tyhjäksi! Kuka siellä on, joka ei omaansa ota?" + +Heikki sieppasi hänelle tarjotun lekun, ikäänkuin vihantiestä ja meni +ottamaan saaliinsa. Sitten mitattiin Aatamille. + +"Puolikolmatta hintaansa se nyt minulle maksaa, tuo viinakannu, tottapa +nyt saa ryypätä", jutteli Aatami, kun lekkuineen poistui pois pöydän +luota. + +"Niin, oliko sinullakin osaa siihen Rantalahden Mikon viinaan?" +kysyttiin. + +"Olipa hyvinkin." + +Aatami koetti maistaa lekkeristään. Nimismies näki sen ja rupesi +huutamaan riivatusti. + +"Ei täällä saa ryypätä!" + +"Vai ei saa", ihmetteli Aatami, meni edemmäksi ja rupesi toisten +kuullen mutisemaan: "Vai ei vieläkään saa pitää omanansa, vaikka +kahdesti on ostanut. Missähän sitä oikein saa ryypätä?" kysyi hän, niin +että nimismieskin sen kuuli. + +"Kotonasi!" huusi tämä. + +Aatami meni ilkkuen erään nurkan taakse. Riemuitsi mielessään muka +keksimästään juonesta, saada ryypätä muuallakin kuin kotona. Kun, +nimittäin, pakenee nimismiehen pöydän äärestä pois nurkan taakse +piiloon, niin laki on täytetty... Tuostapa vasta upeasti sopii toisille +ylpeillä!... + +Mitä? ... siinäkö se olikin se keksintö!... Aatami oikein säikähti, kun +takapuolille päästyään näki joka nurkassa sellaista kuhinaa. +Puoliääneen miehet puhelivat, kuiskailivat ja naureskelivat, tupakoivat +ja viittailivat lekkujen sekä pullojen pohjilla taivasta kohden. Mutta +ei Aatami kauan antanut itseänsä hämmästyttää, vaan ryhtyi veikeänä +seuraa pitämään. + +Innokkaasti lyötiin siinä korttia kahdessa parvessa. + +"Hiiden hupainen lauantai-ilta tästä tuleekin", ihanteli muuan. + +"Ja kun saadaan nyt ryypätä oikein vallesmannilta ostettua viinaa!" + +"Tuskinpa viitsisi herramme meitä nyt juopumuksesta vaivata, vaikka +pikkasen niin kun horomessuunkin menisimme." + +"Joko vielä, hän meidän rauhassa ryypätä antaa", sanoi Aatami. "Käski +jo äsken mun kotiini mennä ryyppäämään, kun pihassa aioin hiukan +maistahtaa." + +"Jaa, mutta se onkin sinun kanssasi eri juttua kuin meidän muiden +kanssa", nauroi Maijan Kaaperi. "Sinä olit jo siinä koplassa, kun tätä +viinaa tuotiin ja herramme silmissä tulit jo silloin lain hylyksi." + +Naurettiin. + +"Laittoi se vaan, Rantalahden Mikko, meille hupaisen illan. Olisi +täällä nyt, niin heti antaisin ryypyn, hyvästä tahdosta", sanottiin. + +"Mikko suree kun vaivainen, ensikerran sai sakkoa." + +"Surkoon hevonen! Olisi nyt tullut tänne, huutanut kannun itselleen ja +hukuttanut surunsa sinne." + +"Niin, saakuri, ostanut omaa viinaansa! Mutta se on vähän sukkela +asetus, se!" + +"Minäpä huusin omaa viinaani!" kehui Aatami. "Mutta ei se käy niin +minun närilleni kuin se, että tuota Mikkoa sakotettiin, pitäjään +rehellisintä." + +"Ja mitähän se nyt on sen parempi, että sen viinan täällä vallesmanni +myy?" + +"Etkö ymmärrä? Että useampi mies saa ja että saadaan täällä nyt pitää +tällainen hupainen lauantai." + +"Niin, ja että tulee rahoja herroille!" + +"Ja kun me nyt täällä oikein juomme, niin vallesmanni saa meitä monta +yhdellä kertaa juopumus sak--" Mutta viimeisen puhujan sana jäi +kurkkuun, kun nimismies tuli pauhaten takapuolille ja hajoitti +kauppatuttavansa kuin akanat tuuleen. + + + + +Lepopäivänä. + + +Oli sunnuntai-aamu. Juhlallisena, majesteetillisena nousi Jumalan +aurinko elähyttämään, lämmittämään syntistä maailmata. Korkean vaaran +suojassa, mäen rinteessä seisoo tuo pitäjään kirkko ikäänkuin piilossa +näiltä kultaisen ruhtinattaren ensimäisiltä aamusyleilyksiltä. + +Vaan jo vihdoin se ulettui tuon matalan kellotapulin huipussa olevaan +kultaiseen ristiin, johon se puhalsi osan hengestään saattaen ristin +lumoavasti kimaltelemaan ja siten tehden sen ikään kuin vaikutuksensa +keskipisteeksi tuossa laaksossa. + +Se oli niin lumoavan ihana aamu, tuo kirkonkylä niin rauhaisa, niin +tyyni, ettei itse aurinkokaan ensi silmäyksellä nähnyt muuta kuin +tyyneyttä, rauhaa ja lepoa. Mikä suloinen, viehättävä näytelmä! +Aurinkokin siitä riemastui, loi muutaman iloisen kuperkeikan. Taideteos +näyttää matkan päähän kauniimmalta. Aurinko ei tuota muistanut, vaan +alkoi ihastuneena kohota korkeammalle, tulla likemmäksi, tarkastaa +kaikkia pieniä yksityis-seikkoja tuossa viehättävässä kirkonkylässä. + +Aurinko hajoitti säteensä lukemattomina silminä, määräyksellä tungeta +jokaiseen koloon ja rakoon, tuudittaa ja palavasti suudella kaikkia, -- +ihmisiä, eläimiä, kasveja ... elollisia ja elottomia maan päällä, yksin +maan tomuakin. + +Mikä ääretön rakkaus ja hyvän suopaisuus! + +Ja säteet hajausivat uskollisina toimittamaan tehtäviänsä. + +Suuri joukko lensi kylään, missä elollista olentoa eivät löytäneet +muuta kuin joukon pikku lintusia, mitkä kotipuissa rakkaasti +tervehtivät tuttuja ystäviään, sekä karjajoukkoja, jotka tarhoissa +uneksivat ja odottivat karjapiikain saapumista nännien tyhjentämiseen. +Useat säteet ryntäsivät lempeällä väkinäisyydellä ihmis-asuntojen +ikkunoista sisään, löytääksensä noita luomisen ruunuja -- ihmisiä, +herättääkseen heitä lepopäivän tehtäviin, kiittämään luojaansa joka +heille niin paljon lahjoistansa jakoi. Harvain sänkyihin löysivät +säteet tiensä, mutta niihin ne sitten vuodattivatkin palavan kuumia +suudelmia, ikäänkuin korvatakseen sitä, että niin harvat tulivat +näkyviin. Muutamat tuosta kovasti palavissaan heräsivät, ähkyivät, +nousivat katsomaan kelloa ja menivät jälleen jonnekin makuulle ... +pakoon Auringon lämpimiä hyväilyksiä. Säteet etsivät tyystiin tyhjäksi +jääneet vuoteet ja lisäsivät paahtamis-voimaansa, ikään kuin +pakoittaakseen tuolta tyhjäksi jääneiden peittojen alta eläviä ihmisiä +näkyville tulemaan. Aikansa tuota tehtyään ja nähtyään toivonsa ja +ponnistuksensa turhaan raukeevan, siirtyivät vähitellen muualle ja +löysivät kun löysivätkin pakolaisia jostain piilopaikoista ja sen +lisäksi uusiakin tuttavia. Onnistumisesta kiihtyi säteitten +innostus ... ne lisäsivät yhä voimaansa ja saivat vähitellen naisväkeä +nousemaan ylös. Riemullisesti tervehtivät säteet heitä, kun ovista ulos +pistäysivät ja vapaasti silmäiltäviksi tulivat, punaisissa ja valkeissa +kesä-puvuissa ... ohjasivat askeleensa ensimäisinä vesikaivolle +huuhtoaksensa kasvojaan raittiilla vedellä. + +"Mikä kaunis Jumalan ilma!" pääsi monesta suusta kohta kun raitis vesi +oli virutellut silmistä pois unen painavan voiman. + +Ne näyttivät niin onnellisilta, niin tyytyväisiltä, nuo tytöt ... ne +virittelivät kanteloitaan, helkyttelivät niiden kieliä ja lumoavasti +kajahtelivat raikkaassa aamu-ilmassa heidän luontaisten kanteleittensa +viehättävät säveleet. Ei huolet heitä painaneet, ei rumain töiden musta +peikko heidän omiatuntojaan rasittanut ... ne olivat elämän kanssa +täydessä sopusoinnussa. + +Ja Auringon säteet riemuitsivat tuosta, he tiesivät heillänsä +tänäpäivänä olevan suuren ansion tuon tyytyväisyyden herättämisessä, -- + + "Täällä pohjantähden alla + on nyt kotomaamme", + +kuului eräästä pihasta nuoren tytön laulu. Iloa ja tyytyväisyyttä +ilmausi laulajan kasvoilla. + +"Katso!" kuiskasi riemuissaan, eräälle kumppanilleen, auringon säde, +joka laulajaa hyväili, "katso miten herttaista olen tänä aamuna saanut +aikaan." + +Ja säde välähteli riemusta ... ei ehtinyt edes silmäystään luoda +toveriinsa, tuosta ihastuksensa esineestä. + +"En jouda", sanoi toinen lyhyesti. + +"Mihin tirkistelet sitten?" + +"Ohjaa katseesi minun muassani tuonne ruispellon pientarelle, jos +maltat. Siellä makaa nuorukainen, jota olen jo toista tuntia +tirkistellyt, saamatta häntä heräämään vaikka lukematoin joukko +meikäläisiä on, kuten huomaat, jo ryhtynyt minun kanssani samaan +keinoon." + +Uteliaisuus pakoitti säteen jättämään ihastuksensa esineen ja +seuraamaan toveriansa ruispellon pientarelle. + +Raskaasti nukkui siinä nuorukainen. Paksut hikihelmet virtailivat +kasvoilta ja hän kuorsasi hirveästi. Kärpäset ja sääsket hyörivät +ahkerasti hänen ympärillään ja kaikkialla, missä vaan paljasta ihoa oli +näkyvillä, kutittivat minkä jaksoivat. Säteitten voima oli oikein +polttava. Olipa se aika raskasta unta, kun kaikkea tuota jaksoi sietää! + +"Mikä se on tuo kiiltävä esine tuolla hänen päänsä takana pellossa?" +kysyi joku säde, jonka asema esti häntä täydellisesti siihen näkemästä. + +"Se on", vastasi toinen heti, "sellainen astia, josta ihmiset juovat +silloin, kuin rupeavat kiroilemaan ja menettävät säädyllisen +käytöksensä." + +"Ahah?" kiljasivat säteet melkein yhteen äänen. Tuo tuli siitä, että +nuori mies alkoi liikkua, kohotti ensin toista kättänsä vaistomaisesti, +poistaaksensa poskeltansa parmaa, joka siinä mielivaltaisesti melusi ja +puri. Sitten hän kohotti toisenkin kätensä kasvoja kohden, hieroi +silmiänsä ja vähän aikaa kompailtuaan kohosi mörähtäen istumaan. +Raskaalta näytti hänen elämänsä, sillä hän laski raskaan päänsä käsien +nojaan ja oli hetkisen liikkumattomana siinä asemassa. Vihdoin hän taas +liikkui, koetti nousta jaloilleen. Uteliaina seurasivat Auringon säteet +hänen elehtimistään. Huonosti onnistui ylös nousu, sillä pääpuoli +ruumista painoi niin raskaasti ja hän valahti nenälleen toiselle +pientareelle. + +"S----na!" hän mörähti oikein sydämellisellä rukousäänellä. + +Auringon säteet kauhistuivat, vetäysivät varjoon pienen pilviverhon +taakse, joka onneksi sattui ohi kulkemaan. Kun taasen uskalsivat alas +katsoa, näkivät ainoastaan nuorukaisen käden joka kallisti tuota +kiiltävää lasipulloa, josta äsken oli ollut keskustelua. Muuten oli +mies peittynyt laihon varjoon, piiloon säteitten hyväilyksiltä. Mutta +niiden uteliaisuus oli rajaton, kun he kuulivat epäselvää mörinää ja +ähkimistä tuolta varjosta. + +Nuori mies kohosi taas seisomaan ojassa ja istahti takaisin äskeiselle +paikalleen, sekä rupesi tarkastamaan takkiansa, joka kahden puolen oli +rintapieluksista halki revitty. + +Ja säteet loivat häneen läpitunkevia silmäyksiä ... tahtoivat tutkia +sydäntä ... epäilivät, että äsken kuulivat kokonaan väärin. + +Nuori mies kirosi taas takkiansa katsellessa... Säteitten mieli kävi +raskaaksi, itkuiseksi... Nuori mies pyhkäsi otsaansa ... ei jaksanut +sietää säteitten kyyneliä, jotka siinä virtana vuosivat hikipisarain +muodossa. Hän otti taas pullonsa, ryyppäsi siitä, ähkäsi ja heitti +pois. Laski sitten päänsä käden nojaan ja tuijotti suoraan eteensä. + +Säteet tunkivat likemmäksi, tahtoivat lämmittää sydäntä, missä kolkko +kylmyys näytti vallitsevan. Vaan he eivät tällä kertaa hyvässä +tarkoituksessaan onnistuneet... Pintaa vaan kuumasi ja rasitti, +voimatta sydäntä sulattaa. + +Raskas huokaus pääsi nuorukaisen rinnasta ja hän jatkoi puhuen: + +"Herra Jesus, mitä minä olen tehnyt ... lupaukseni rikkonut... Pitääkö +mun nyt uudestaan ruveta juomaan?... Mitä sanovat nyt rikoksettomat +toverini, kun näin kurjasti lankesin?... Kovin tuntuu himoni olevan +rajaton nyt"... Hän otti pullonsa ja ryyppäsi taas. Heitti sen sitten +raivokkaasti sivulle ja ärjäsi sanomattomalla vimmalla: + +"Vaikka ei suinkaan juomisen kiusausta voi maailmasta hävittää itse +pää-enkelikään, kun nimismiehetkin huutokaupalla viinaa myyvät!" + +Pilvenlonkare souteli taivaan lakea ja sattui Auringon eteen, kuten +nenäliina, pyhkimään säteitten kyyneliä ja estämään niitä näkemästä +nuorukaisen kasvavaa vimmaa. Kun pilvi ohitse ehti, oli nuori mies +kadonnut näkyvistä. + +Säteet etsivät kauan turhaan, riensivät sitten kylään. Loivat peläten +katseen jokaiseen näkyville tulevaan henkilöön, sillä he pelkäsivät +näkevänsä noita kurjia, epätoivoisia katseita. + +Jo oli kylässä liikettä ja elämää. Säteet ihastuivat, ne oikein +naureskelivat, kun näkivät ihmisiä tyytyväisinä ihailemassa suloista +aamua. Se oli vielä niin aikaista aamulla, että ainoastaan elämän +haluiset ihmiset olivat ylös nousseet. Ne joille elämä oli raskasta, +jotka unen helmoissa tahtoivat virua, unohtaa kaikki, kun oli +sunnuntaiaamu, laiskain makuupäivä, eivät olleet vielä näkyvissä. + +Erittäinkin naisia säteet ihaillen tirkistelivät ja mieluisasti +katselivat, sillä he olivat virkumpia, eloisampia, soivat säteitten +esteettömästi hyväellä itseään ... eivät paenneet varjoisiin paikkoihin +vetelästi loikomaan, kuten miehet. + +"Hih, kuinka herttaista!" muutamat riemastuneina huudahtivat. + +"Ka, ka tuolla!" huudahti joku. Ja suuri joukko ryntäsi katsomaan +erääsen ahtaasen, huoneitten välissä olevaan solaan, jonka edessä oli +ollut vanha, leveä ovi seinänä perunamaata vasten. Tuon oven yli oli +säde nähnyt miehen pään, josta heti muille ilmoitti. Mies kaatoi oven +pois edestään, tuli perunapellolle ja antoi siten säteille vapauden +silmäellä itseään. + +Siinä köntisteli Nietulan Aatami ilki elävänä. "Vooi!" huusivat säteet. +Miehellä oli otsassa haava, josta verta oli kovasti vuotanut ja +punannut koko naaman. Lakkikin oli mieheltä kateessa. + +Hyväsydämiset säteet tahtoivat tungeta nuoleksimaan terveeksi tuota +haavaa, mutta se kipristeli ja pakotti Aatamin kostealla ruoholla +painelemaan hellää kohtaa ja estämään säteitten lääkäritointa. Hän +oihkasi tuskallisesti kun ruohoilla otsaa kosketti. + +"Voi riivattua hulluutta!" hän ähkäsi pidätetyllä äänellä. "Mikä +saikaan minun matkaan tänne eilen?... Olisin pysynyt kotona, niin olisi +eheä otsa, rahat ja lakki tallessa." + +Aatami lähti kävelemään likellä olevaa metsää kohden ja katseli +vauhkasti ympärilleen, josko häntä kukaan näkisi. + +Metsän reunalla oli mökki, jonka likitse Aatamin oli mentävä. Sitä +tahtoi hän välttää ja kaartaa hiukan kauempaa. + +Säteet tahtoivat yhä pakkautua otsaa lääkäröimään. Tahtoivat jotain +hyvää tehdä tuolle miehelle joka niin kurjalta näytti. + +"Ooh helvetti, kun polttaa!" ruikutti Aatami, kumartui taas ottamaan +maasta kasteisia vereksiä ruohoja, niillä haavaa kostuttaaksensa. Tällä +kertaa se teki niin hyvää, että hän oikein seisahtui, tuntien suloista +viihdytystä. + +Aatami ei nähnyt, mutta säteet sen kyllä näkivät, kun pikkuinen +tyttönen juosta lylleröitsi mökiltä päin Aatamia kohden. + +"Katso!... Katso!... Katso! voi kaikkiko nyt itkevät?" kuiskailivat +säteet toisilleen. + +"Ui, pikku tyttäremme, kultasemme, miksi itket? Mikä sunkin sydäntäsi +painaa?" Mutta tyttönen ei kuullut säteitten kuiskutuksia, meni vaan +epäillen otsaansa painelevan Aatamin luo. Tyttö seisahtui, katseli +pelokkaasti Aatamia. + +"Onko isä teitäkin lyönyt?" hän vihdoin uskalsi kysyä. + +Aatami pelästyi kovasti, kun lapsen äänen kuuli. Ei hän sitä ennen +tiennyt tämän läsnä olostakaan. + +"Hääh?" hän kysyi vaistomaisesti, -- vaikka oikeastaan kyllä kuuli mitä +kysyttiin. + +"Mun isänikö teitäkin on lyönyt?... Vooi, voi herra, kun on kasvonne +verissä!" + +Aatami katsoa tuijotti lasta, joka surkutellen, silmät sirrissä hänen +veristä naamaansa tirkisteli. + +"Kuka se on sinun isäsi?" + +"Se on se Antti." + +"Mikä Antti?" + +"Se Leenan Antti." + +Aatami alkoi nyt muistaa niin kuin hämärää untansa, että se olikin +juuri Leenan Antti, jonka kanssa hän oli tekemisessä ollut. + +"No ketä se isäsi on sitten muita lyönyt?" + +"Äitiä se löi yöllä kun kotia tuli." Lapsi rupesi itkua hynkkäämään. +"Se oli saanut viinaa eilen avisoonissa ... ja minuakin aikoi lyödä, +mutta kun ei äiti antanut." + +"Tyttö hoi?... Mitä sinä siellä ... tule heti pois!" huusi nyt äiti +mökin ovelta ja tyttö lähti juoksemaan sinne. Aatami lähti kiirehtimään +metsään itsekseen mutisten: + +"Se ... se oli ihan varmaan joka minuakin löi... Mutta ... mutta +muistelen antaneeni itsekin sille." + +"Oi, oi, kuinka surkeata!" huokasivat säteet, kun monien turhain +ponnistusten perästä heittäysivät seuraamasta Aatamia, joka katosi +puiden varjoon metsässä. -- Joukko säteitä oli koko aamun tirkistellyt +Leenan Antin mökkiin, nähneet siellä riitaa, toraa ja miten Antti +kuritti vaimoansa. Surkeata oli tuo ollut nähdä ja pikku tyttösen itku +oikein sydäntä särkevää kuulla. Mutta nyt rötkötti Antti seljällään +vuoteella ja röhisi kuin sika, niin, ettei vaimo ja tyttö ilenneet +tuvassa olla, vaan pakenivat ulos. + +"Katsokaa äiti, kuinka korea tämä Auringon kukka, katsokaa!" huusi +tyttö, riemullisesti hyörien pienen, kivien välissä olevan +kukkapenkerensä luona. + +"Kaunis on", sanoi äiti, mutta loi ainoastaan syrjäisen silmäyksen +kukkaan. Murheellisen näköisenä pesi vaan puukuppeja saavissa tuvan +seinustalla. + +"Ja katsokaa tätäkin, tätä punaista ruusua, äiti! Saanko äiti ottaa +siitä yhden rintaani kun kirkkoon mennään ... saanko äiti?" + +Säteet riemuitsivat. + +"Ota kultaseni, ota vaan!" he kuiskailivat ja leikkivät lemmittynsä +kasvoilla pusertaen hänen otsastaan helppoa hikeä. + +"Emme pääse, lapsi-parkani, kirkkoon tänäpäivänä... Jos isäsi heräisi +sillä aikaa niin..." + +"Menkää vaan! ... menkää vaan! ... me tulemme liittoon ... liittoon ... +nukutamme äijää tuolla sängyssä ettei ennen iltaa herää ... ei +herää!" ... säteet koettivat huutaa ja kuiskaella. Kokosivat itsensä +yhä lukuisammissa joukoissa paahtamaan Anttia, väsyttämään ja +rasittamaan ettei heräisi ennen iltaa. + +Mutta ei äiti eikä tyttö ymmärtäneet säteitten kuiskailua, tytönki +mieli vaan itkuiseksi kääntyi ja pikkuiset aivonsa saivat koko +kirkonajan työskenellä elämän varjopuolia harkiten. + + * * * * * + +Paljon on kirkossa väkeä. Sinne tahtovat säteetkin tirkistellä: +siellähän tapaa iloisia, tyytyväisiä ihmisiä, siellähän lepoa ja +rauhaa... On niin hauska sinne tirkistellä! + +Hartaasti saarnaa pappi, neuvoo ainoata, oikeata autuuden tietä. Säteet +nuoleksivat ihmisten kasvoja ja saavat matkaan raskasta kuorsausta. +Miesten ja naisten päät huojuvat alaspäin, silmät ja suu ovat ummessa +ja nenän kautta käy raskas hengitys, ikään kuin se valppaana vartiana +tällä hetkellä tahtoisi toimittaa kuulo-aistin virkaa, joka rauhassa +uneksii ja virkavapautta nauttii. Säännöllisesti huojuu useain +ylä-ruumis pappia kohden ikään kuin yhtä mittaisesti kumarrellen ja +vakuuttaen: "Niin se on, niin se on, herra Pastori!" + +Toiset taas valvovat uskollisesti, eivät uhallakaan laske unta +silmiinsä ... antavat niiden vaan vaellella ympäri kirkkoa ihmisestä +ihmiseen, alttaritauluun, kynttiläruunuihin ja joskus pappiin. +Katoovaiset aistit tosin tahtovat vietteliäin neuvosta juonitella, +mutta niitä vastaan on uskollisina apukeinoina inkivääriä, lakeristaa +ja sokeria, sotimassa viekoituksia vastaan. + +Säteet syleilivät kaikkia, nukkuvia ja valvovia, mutta eivät saa selkoa +kenenkään sydämen tunteista. He koettavat herättää nukkuvia ja nukuttaa +valvovia... Näköala on vaihteleva, mutta samalla niin yksitoikkonen ... +he tahtovat nähdä jotain toimintaa. Tosin silloin tällöin joku parvi +nuorisoa saapastaa kovalla kolinalla pois kirkosta ja saavat toisia +paitansa kääntelemään ja heitä tirkistelemään ja siellä säteetkin +uteliaina heti kintereillä seuraavat, mutta saavat niin lyhyeltä +katsella heitä, sillä ne pakenevat näkyvistä kirkon seinämille. Mutta +jo vihdoin yksi joukko löytää tiensä saarnatuoliin ja tapaavat siellä +papin... + +"Kas siinä on elämää ja tointa!" Säteet jäävät katsomaan ja kuulemaan. + +Ja pappi silmäilee ympäri kirkkoa, näkee noita valvovia sanankuulioita, +jos nukkuviakin. "Kas noissa on rakkautta sanaan, ne ahmivat sieluunsa +autuuden sanaa!" hän ajattelee, päättää siitä mitä silmäin edessä on. +Hän tahtoo tehdä tehtävänsä uskollisesti, ravita noita valveilla olevia +sieluja. Jo heittää tekstinkin sikseen, koska ei siinä hänen mielestään +niin syvä viisaus piile, kuin muutamissa valituissa kohdissa, jotka +sattumalta mieleen johtuivat. + +"Älkäät olko niin kuin fariseukset", hän sanoo ja johtuu siitä +kehoittamaan seurata publikaanin esimerkkiä. + +Valveilla olevat katsahtelevat nuokkuviin kanssaihmisiinsä, huokailevat +hurskaasti ja ajatusten läpi juoksee: "Nuokin raukat, kotiin mentyänsä +luulevat palvelleensa Jumalaa..." + +"Peratkaat ensin pois malka omasta silmästänne ja katsokaa sitten, jos +on raiska teidän veljenne silmässä," sanoo pappi taas. Mutta suurimman +osan valveilla olevain huomio on äskeisen huomautuksen johdosta +kiintyneenä aprikoimaan makaavain kanssa-ihmistensä sielun tilaa. + +Suuri joukko nuoria miehiä, jotka yhdessä penkissä olivat maanneet +vastaavan penkin selkänojaa vasten, rupesivat heräilemään, hieroivat +silmiänsä ja kopuuttivat sitten, ankarasti saappaillaan paukuttaen, +ulos ja onnistuivat saamaan hetkeksi kaiken huomion papista vedetyksi +itseensä. + +Säteet ulkona tungeskelivat voimakkaasti, tahtoivat läpi katsoa tuon +valkoiseksi kalkitun kivimuurin. Ja nuoret miehet, jotka kirkosta +tulivat, seisahtuivat siihen porrasviereen. + +"Ketä ovat nuo?" säteet siellä yläilmoissa kuiskaelivat. "Näyttävät +reippailta nuorukaisilta ja kuitenkin niin väsyneiltä ja uneliailta." + +"Mihin mentäisiin?" kysyy muuan nuorukainen toisilta. + +"Tuonne ruis-vainioon." + +Sinnepäin lähdettiinkin. + +"Seurataan, seurataan!" ja säteet seurasivat uteliaina lakin läpi +päänlakea polttaen. + +"Oli se aika rymäkkää se ryyppääminen viime yönä," rupesi joku +sanomaan. + +"Niin! Ja Takalan Heikin raittius meni oikein mustaan männikköön." + +Nuorukaiset nauroivat niin riemullisesti kun olisi jokainen muistellut +kultaansa. + +"Kuuluu ruispellossa maanneen yönsä, se Heikki ja heti kun on kotiinsa +tullut, on lähtenyt ajolle pitäjäälle," sanoi taas joku, kun +naurun-katkatus oli vähän laannut. + +Säteet olivat kuulleet. + +"Vai se, vai se se olikin, Takalan Heikki! Jaa ... jaa ... jaa..." he +keskenänsä kummastelivat nyökyttelivät surullisesti siroja kultaisia +päitänsä. + +"Vai on lähtenyt vielä ajolle," ihmettelivät toiset pojat. + +"Saiskohan vielä jostain viinaa?" kyseli joku. Toinen tiesi että muuan +salakapakoitsia oli eilen hyötynyt osalleen kaksi kannua, ja arveli, +ettei tuo ollut vielä kaikkea myönyt. + +"Mennään ja pelataan yksi kannu." Hän, joka ehdotuksen teki, näytti +taskustaan korttipakkaa. Toiset suostuivat ilomielin. Lähdettiin +juoksujalassa ruisvainioon ... ei enää väsymys painanut. + +Muutamia pieniä ukonpilviä kohosi taivaanrannalle liitelemään. + +"Tulee sade," sanoi joku nuorukaisista. + +"Niin, niin," huokailivat säteet, "ei se olekaan vaan sadetta, paljasta +sadetta, ... ne ovat meidän kyyneliämme, jotka kohta alkavat vuotaa, +jos te ette mene kotiin ja heitä rumaa aikomustanne." + +Säteet hätäilivät, pyyhkivät silmiään noilla pienillä pilvysillä. + +Mutta pojat olivat jo alottaneet pelinsä, ehtiäkseen loppuun ennen +sadetta. + +"Voi kun on pahaa, voi kun on pahaa! ei tätä huvita katsella!" Säteet +peittivät silmänsä isommalla pilviverholla ja itkivät siellä takana. + +Ainoastaan kirkolle, tuonne vaaran kupeelle, saattoivat vielä muutamat +katsella. Kaukaa kuului sinnekin jo ukkosen jylinää ... nukkuvat +heräsivät toinen toisensa jälkeen. + +"Peratkaat, peratkaat pois itsestänne se vanha hapatuksen taikina!" +kehoittaa pappi innokkaasti saarnansa lopussa. + +Ne, jotka inkiväärillä olivat keinotekoista valppautta hankkineet, +katsahtelivat surullisesti noiden kurjain päälle, jotka hämillään +syntisistä silmistään unta pois hieroivat. + +"Noissa on vielä kokonaan koskemattomana se vanha hapatuksen taikina, +oo herra!" Ja he, nuo valvojat, katsovat uskollisesti pappiin, tahtovat +kohottaa ruumistaan pitemmäksi, että pastori paremmin heitä huomaisi, +havaitsisi että he valvovat ... ovat valvoneet koko saarnan ajan, lähes +kaksi tuntia. + +Jo ehtii pappi rukouksiin, kehoittaa kuulijoitansa hartaasti kiittämään +Jumalaa siitä, että Hän on antanut Armonsa Auringon tänäkin päivänä +loistaa ja suonut heidän yhdessä tämän siunatun hartaus-hetken viettää. +Siinä innostui hän vielä kuvaamaan onnea, joka oli suonut, kaikki +tässä, läsnä olevaiset, syntyä ja kasvaa kristillisessä yhteiskunnassa +missä kristillinen esivalta kaikkia suojelee ulkonaista maallista +väkivaltaa vastaan ja missä Jumalan Armo sana on jokaisen kotona +painetuissa kirjoissa löyttävänä ja saatavana. Sitten hän vielä vertasi +tätä tilaa pakana-raukkain kurjaan kohtaloon. + +Sitten seurasi pitkät kuulutusten lukemiset. Jo liikkui ilmassa +muutamia äkkinäisiä, vinheitä tuulen puuskauksia, jotka päristivät +kovasti kirkon ikkunoita, joita säteitten lukematon lauma äsken niin +lämpimästi suuteli. Säteet ovat nyt vetäytyneet piiloon, ainoastaan +silloin tällöin lurkauttavat vaippansa takaa, mutta vetävät sen taasen +eteensä. Hienohelmaisia salamoita leimahtelee ja niitä seuraa aina +kumea jyräkkä pilvissä. Ihmiset eivät ehdi odottaa kuulutusten loppua, +vaan kiirehtivät kirkosta, ehtiäksensä kotiin, ennen sateen tuloa. + +Mutta mikä se on, joka saa heitä pidättymään? Tuohon maantielle +kirkkoaidan viereen heitä kokoontuu ja kamala kuiske käy suusta suuhun. + +"Mitä on tapahtunut?" kysyy pastori, kun paiskaa kättä Nimismiehelle, +tuossa kärryillä, missä tämä istuu, vieressään Takalan Heikki -- +käsiraudoissa. + +"Murhan teki, tämä, tuolla..." virkkoi nimismies kumealla äänellä ja +viittasi päällään taaksepäin, johonkin kylään. + +Naiset ympärillä siunailivat ja itkivät ... kyseltiin ja vastattiin. + +"Juovuksissa olivat?" kysyi pappi vielä, kun oli jo saanut muutamia +muita selvityksiä. + +Heikki istui, pää alaspäin painettuna, ja kun joskus kasvojansa +kohotti, näkyi, että ne olivat kuin ruumiin kasvot, jäykät, elottomat. + +"Raittius-seurassa olit sinäkin?" kysyi pastori surullisella äänellä. + +"Voi raukka, sellaisia löyhiä ne ovat ihmiselliset lupaukset ja +liitot." + +Heikki oli jo tuossa kuullut paljon nuhteita, mutta tuo näytti erittäin +koskevan. Hän kohotti kasvonsa ja loi nimismieheen kuuman silmäyksen. + +"Te möitte minulle viinaa", hän katkerasti virkkoi. "Jos en siellä +huutokaupassa olisi joutunut kiusaukseen, en ikänä enää olisi +kaupungista viinaa tuonut... Mutta minua kiusattiin ... olin heikko +kestämään..." + +Nimismies vaaleni hiukan ja näytti aikovan vastata ankarasti, mutta se +keskeytyi, kun Heikin äiti tuli väkijoukon läpi, valittaen ja huutaen. + +"Herra Jesus, mun omaa lastani!" Harmaahapsisen äidin kädet lensivät +ensin taidottomasti käsirautoihin ikään kuin koettelemaan, josko vanhat +silmät totta puhuvat. Ja kun käsin tunsi todellisuuden, luikui hän +siitä voimattomana polvilleen maahan ... ristitetyt kädet kohosivat +itsestään taivasta kohden ja rinnasta tunki surkea ... surkea, +kivisenkin sydämen pohjukkaa täristävä valitushuuto. Kädet valahtivat +voimattomina keisin reunalle ja jäivät ikäänkuin nimismiestä +viittaamaan, samalla kuin äiti epätoivon kamalan katseen häneen loi ja +vaipuvalla äänellä valitti: + +"Miksi, miksi, Jesuksen tähden, myitte viinaa Heikilleni?" + +Nimismies vavahti. + +"Tein velvollisuuteni lain palveliana", hän änkytti. + +"Lain ... lain..." kertasi äiti pariin kertaan, varmaan itsekin +käsittämättä miksi hän niin teki. Polvillaan hän hieroi maassa ... +hapuili käsillään, ikään kuin hukkuva, mihin vaan sai, mutta laski aina +irti ... hapuili toiseen kohti... Vähäinenkin pidätys lisäsi hirveätä +tuskaa. Hänen valituksensa oli yhtämittaista tuskallista hälinää. + +"Äiti!" Kaikkein kauhistuneet katseet kääntyivät äidistä poikaan, joka +katkerasti itkien kurotti raudoitettuja käsiänsä äitiä kohden, kuten +lapsi ainakin, joka hädässään äidin syliin turvaa. + +"Äiti!" + +Ei voinut Heikki syleillä ... ruunun rautakourat puristivat käsiä... +Mutta jo tajusi äiti ... hän syleili suuteli ... hän nuoleksi lapsensa +poskia. + +Ääneensä itki kirkkoväki, ei kukaan kysellyt mitään, sydämet vaan +puhuivat ja saarnasivat. + +Taas pilkistivät Auringon säteet pilvien lomasta silmänräpäyksen. Mutta +ne eivät voineet tuota näkyä katsella, vaan vetäytyivät surkeasti +valittaen kotiinsa. Nyt kuului valitus ihmisillekin. Ensin leimahti +salama, ikään kuin hätäytynyt Auringon säde joka toisten joukosta oli +eksynyt yksikseen maan päälle liitelemään. Sitte hyrähti pilvien takana +itku entistä kamalammin. Jo nyt pettivät nuo vaipat ja verhotkin, jotka +tähän saakka olivat näyttäneet pidättävän kyyneltulvaa: ne vuosivat +maahan paksuina, raskaina pisaroina. + + + + + + +II. + + + + +RIKKAAMPI KUIN VAUHKOSEN EMÄNTÄ. + + +Ylpeäksi luonnostaan sanoivat ihmiset Vauhkosen pulskeata emäntää, ja +taisipa olla syytäkin. Mutta ei häntä siitä erikoisen paljon moitittu, +miellyttävä ja sievä kun oli näöltään, vaikka jo vähän yli keski-iän. +Siitä syystä ehkä ajattelivat hyvät ihmiset pienen ylpeilemisen +kuuluvan hänen etuoikeuksiinsa. Kun on hyvännäköinen, niin annetaan +niin paljon anteeksi. + +Herra tiesi, mistä syystä, mutta totta se vain on, että Vauhkosen +emännän ei ollut tarvinnut kinkerillä lukea moneen herran vuoteen. +Helpoksi olikin ruvennut vanha pappi, useille isännille ja emännille +vain ystävällisesti päällään noikkasi, kun nämä lukemaan tarjousivat. +Tiesihän pappi sen: lukevat ne muutenkin! Mökkiläisten on toista; kun +suuret lapsikakarajoukot ovat vastuksina, niin taitavat lukemisen +jättää huolettomuuteen, jollei heitä muistuttele! Niin oli kinkeri +muodostunut sellaiseksi, että mökkiläiset luetettiin järjestään, mutta +talokkaita valikoiden; niissäkin oli, näet, toisenlaisia ja +toisenlaisia. + +Ja emännät, jotka lukemasta vapautettiin, tekivät papistolle juustoja +oikein rasvamaidosta. Ollaanhan ihmisiksi kahden puolen! + +Mutta sitten tuli papille apulainen, Mikkonen oli hänen nimensä. +Pitäjäläiset sanoivat, että kovinhan se on nuori, aivan poika vielä. +Hän ehtikin juuri kinkerin ajaksi. Ihmiset rupesivat kyselemään +toisiltansa, onkohan uusi pappi kova lukemista tiukkaamaan. Ei häntä +yleensä kovaksi sanottu, luettamattakin kuului jättävän joitakuita, +niinkuin ennenkin, erittäinkin niitä, joilla on hyvänlaiset lukumerkit. + +Mutta oikein rauhaan ei Vauhkosen emäntä päässyt näillä +vakuutuksilla. "Hyvät lukumerkit kun on", sanottiin, "niin päästää +lukemattakin." Kukapa sen tietää, mitä ne papit ovat sotkeneet sinne +kirkonkirjoihin ... ei ole tainnut merkkienpanoon juustot auttaa... + +"Kuules, Antti", sanoi Vauhkosen emäntä miehelleen eräänä päivänä, +"oletko huomannut, kun pastori iltasilla kävelee tuossa maantiellä?" + +"Olen minä." + +"Meidän kartanoa se usein katselee, oletko havainnut?" + +"Taitaahan tuo katsella." + +"Mutta ei hän tunne meitä, sinua ja minua." + +"Joskopa ei tuntisikaan." Antti oli vähän väsyksissä eikä juuri +välittänyt sellaisista asioista. Aikaa vain haaskautuu, kun pitää +herrain kanssa kamarissa istuskella... + +Mutta emännällä oli omat ajatuksensa asiasta; hän selvittikin ne +Antille melkein vihoissaan. Ymmärrätkö, mies, että kun kinkeri tulee, +niin mitenkä se pastori tietää, mistä me ollaan! Kyllähän Antti sen +sitten jo ymmärsi, sillä lukeminen ei suinkaan ollut hänen vahvoja +puoliansa. "Noo, saisipa tuon nyt käskeä taloonkin", sanoi, näyttäen +välinpitämättömältä, vaikka jo alkoi pitää hänkin asiaa erittäin +tärkeänä. + + * * * * * + +Eräänä päivänä käveli nuori apulaispappi Mikkonen maantiellä juuri +Vauhkosen kartanon edustalla. Mieltä painoi raskaasti velkataakka, joka +kouluaikana oli kasvanut melkoisen painavaksi ja josta juuri äsken oli +saanut ikävän muistutuksen; oli nimittäin eräältä velkojalta tullut +kirje, jossa tämä aivan yksinkertaisesti arveli, että sopisi kait sitä +nyt jo maksaa, kun oli virkaan päässyt. + +Se harmitti ja suututti Mikkosta. Eikö tuo hyvä ihminen ymmärrä, ettei +apulaisen palkka kauas riitä! + +Hänen mielestänsä oli maailmanjärjestys jotenkin kiusallinen: +kaikenlaisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään henkisiä varoja, niillä +on rahoja; joilla taas on henkisiä aarteita, heillä usein on toinen +tasku tyhjä eikä toisessa mitään. + +Tilanne rupesi taas tuntumaan tukalalta ja ajatukset uhkasivat ryöstää +koko elämänonnen... Huh! Rahamiehet ovat vielä olevinaan muutenkin kuin +parempia ihmisiä, muutamat... + +"Tuossakin elää varmaan yksi rahanpalvelija." + +Hän katseli Vauhkosen rakennuksia. Olikin niissä katselemista! + +Siihen Mikkosen lähettyville maantielle ilmestyi ukko, Vauhkosen Antti +itse, kumarrellen ja lakkia nostellen. + +"Hyvää päivää." + +"Jumal' antakoon", murahti Mikkonen ja katseli syrjittäin vihaisesti +Vauhkosta. + +"Mihinkäs maisteri nyt on menossa? Vaikka ei minun, tuota, mitään tule, +mutta kysynhän, kun sattuu." + +Mikkonen ilmoitti, ettei hän juuri minnekään ole varsinaisesti menossa. +Niin saatiin kiinni puheen päästä, ja Vauhkonen rupesi tupaan +haastelemaan: + +"Eikö maisterilla nyt olisi aikaa tupaan käydä piiputtelemaan? Meidän +on oltu kirkkoherrankin kanssa aina hyviä tuttuja, tuota... Tehkää nyt +niin hyvin." + +Ja Mikkonen tekikin niin hyvin, lähti kuin lähtikin tupaan... Saapihan +tuonne mennä. + +Vauhkonen ihastui, kun maisteri vähin kehoittamisin lähti, tuli yhä +puheliaammaksi ja rupesi selvittelemään taloudellisia asioitaan. + +"Tuon tallin tekaisin viime talvena, kun vanha rupesi jo niin huonoksi +käymään. Meillä on neljä hevosta ja tämän keväinen varsa viidentenä. +Onko pastori nähnyt meidän hevosia?" + +Ei pastori sanonut nähneensä. + +"Kyllä ne juuri tuntee meidän hevoset, tuota." Vauhkonen naurahti +hyvillään. "Ne ovat vähän niinkuin ruuan ääressä olleita. Eikö pastori +käy katsomaan varsaa, se on tallissa ja emä." + +"Mennäänpä vaan", lupasi pastori. + +Vauhkonen aukaisi tallin oven ja astui sinne perälle, missä varsa +karsinassa emänsä lähellä oleili. Hän rupesi siinä varsaa hyväilemään. +Tamma alkoi kadehtia, kurotti kaulan pitkälle, siirotti korviaan ja +ratkesi ääntelemään. + +"Katsokaas, kun se kadehtii tuo tamma." + +"Korea varsa", kehui pappi. + +"On se, ja sitten niin iso. Tästä samasta tammasta meillä on jo kaksi +täysikasvuista hevosta. Se on hyvä tamma ja tekee hyviä varsoja, olipa +ori melkein vaikka minkälainen hyvänsä." + +"Hm, vai on niin hyvä." + +"On se, vaikka kyllähän sitä nyt on aina koetettu katsoa, että orikin +on hyvänlainen, mutta sittenkin. Tämä varsa on ruunun oritta, joka on +Leppälän patruunalla; se on juoksurin sukua." Kertoessaan jätti +Vauhkonen varsan siihen, meni tamman parteen ja rupesi sitä +taputtelemaan. + +"Katsokaas, kun tällä on vankka kaula vielä, vaikka on jo toisella +kymmenellä ja vaikka on tamma; se on niin kuin oriilla." + +Jopa täytyi papin ruveta kehumaan tammaa. Vauhkonen kävi hyville +mielin: + +"Kylläpä pastori tuntuu ymmärtävän hevosasioita." + +"Ainahan sitä nyt vähin." + +"Niin, niin. Vaan niitä on herrasmiehiä, jotka eivät ymmärrä hevosista +niin mitään. Mutta meidän maamiesten täytyy ymmärtää, meille on hevonen +kuin toinen käsi. -- Älkää nyt, pastori, lähtekö, mennään tupaan." + +Emäntä oli kamaria puhdistellut ja tuli naureskellen tervehtimään +pastoria, kun kuuli tupaan tultavan. + +Kun kamarissa oli saatu paperossit kuntoon, rupesi juttu taas käymään. + +"Mitäs pastori pitää meidän pitäjäästä?" + +Pastori ei osannut siihen sanoa juuri sitä ei tätä, vähän aikaa kun +vasta oli pitäjäässä ollut. Noin ylimalkaan hän sentään sanoi pitävänsä +pitäjäläisistä. + +"Tämä on varakasta pitäjästä," tuumi taas isäntä. + +"Varakastapa taitaa olla, kylläpä se siltä näyttääkin." + +"Varakasta se on, mutta kyllä niitä on köyhiäkin. Sekalainen on +seurakunta. -- Häh, mitä sanot emäntä?" + +"Minä kysyn vaan, että tapasiko se Putilainen sinua?" + +"Niin, tapasi hän kyllä." + +"Mitä sinä sanoit hänelle?" + +"Sanoin, että koettakoon nyt jollain keinoin hankkia edes inträssin." + +"Mitä sinä sillä lailla menet lupaamaan!" huusi emäntä kiivaasti ja +tuli kamarin ovelle. "Kehuvat ihmiset, että hän on menevää kalua, menee +sinne koko retules." + +"Noo, älähän nyt," rupesi isäntä suhittelemaan ja katsahteli, mitä +pastori tästä mahtanee ajatella. Emäntä kääntyi mutisten tupaan ja +katsahti hänkin pastoriin, jotta ymmärtäneekö edes, ettei se, josta +puhutaan, ole tässä ainoa saatava meillä? + +Isäntä rupesi pastorille selvittämään juttua. + +"Se on vaan," hän sanoi, "yksi köyhä talollinen metsäkylässä, jolta +meillä on vähän saatavaa." + +Puhuessaan meni hän piirongin luo ja otti sieltä laatikosta muiden +paperein joukosta yhden, jonka kanssa tuli pastorin tykö tyytyväisesti +hymyillen. + +"Kas tässä on hänen velkakirjansa, se pitäisi tekemän vähän ylitse +viisisataa markkaa. Mutta kun ei ole moneen vuoteen maksanut +korkojakaan. Minä olen ajatellut, että eikö sitä pitäisi panna +hakemukseen?" Hän lausui tämän ikään kuin papilta kysyäkseen neuvoja, +ja jätti paperin hänen käteensä. Mikkonen kysyi ihmeissään isännältä: + +"Niin, mitä tahdotte minun tekemään tämän paperin kanssa?" + +"Minä vaan ajattelin, että jos pastori olisi viitsinyt katsoa paljonko +se on korkoa kasvanut?" + +Papin täytyi ruveta laskemaan. Koko sen ajan keinutteli isäntä itseään +tyytyväisenä keinutuolissa. Kun pappi oli saanut lasketuksi, ilmoitti +hän tuloksen. + +"Jaa", sanoi isäntä, "kyllä minäkin olen ajatellut, että niille +paikoille se on." Hän otti paperin, vei sen kaappiin ja toi sieltä koko +tukon muita samallaisia. + +"Mitähän tuon korko mahtaisi tehdä?" hän aivan jokapäiväisiä ajatellen +kysyi ja asetti yhden paperin papin eteen. + +Mikkosen posket punottuivat ja hän nousi tuskastuneena ylös. + +"Antakaa anteeksi", hän siivosti sanoi, "mutta minä en nyt jouda, +minulla on vähän kiire." + +"No, no, älkää nyt, antaa vaan olla, tuota... Mutta odottakaahan nyt, +emäntä tuo kahvia", isäntä hätäillen puheli, otti paperinsa pöydältä ja +rupesi itse niitä soututuolissa katselemaan. + +"Minä vaan ajattelin", hän jatkoi, "jos pastori tahtoisi eli joutaisi +niitä laskea. -- Emäntä! eikö se kahvi jo ole valmista?" + +Emäntä ilmoitti kohta tuovansa. + +"Mistä pitäjäästä pastori onkaan kotoisin?" kysyi isäntä taas. + +Tämä mainitsi sen. + +"Vai niin. Minä olen kuullut, että olette talonpoikaisista vanhemmista, +vai oletteko?" + +"Olen. Isäni on räätäli." + +Se vasta ihmetytti isäntää. + +"Vai räätäli! No onkos hän ollut niin varakas, että on jaksanut +poikansa kouluttaa papiksi asti?" + +Mikkonen ei tiennyt oikein, mitä tuohon pitäisi vastata. Sanoihan +kuitenkin: "Eihän isälläni mitään varoja ole ollut, köyhä mies hän on." + +"Vai niin. No sitten on varmaan joku auttanut erittäin." Vauhkonen +katseli osanottavaisena Mikkosta. Mies parka, kun olet köyhä! + +Emäntä toi juuri kahvia ja antoi siten pastorille tilaisuuden jättää +vastaamatta. + +"Pastori tekee nyt niin hyvin..." + +Isäntä odotti yhä vastausta, mutta pastori vaan joi kahvia. + +"Mihinkä asti nyt on ehditty pitämään kinkeriä?" alkoi emäntä kysellä +jotain puhetta matkaan saadakseen. Pastori ilmoitti sen ja tuli muuten +vilkkaammaksikin emännän läsnä ollessa ... osoitti hänelle oikein +säädyllistä kohteliaisuutta. + +"Pelkääkö emäntä kinkeriä?" hän nauraen kysyi. Emäntä vähän +hämmästyi... Onkohan mahtanut katsoa lukumerkkeihini? + +"Naisväki täällä näyttää yleensä kovin pelkäävän kinkerilukua", nauroi +pastori ja jatkoi sitten: "En minä lueta paljoa." + +Emäntäkin jo sai itsensä jotain sanomaan: + +"Pelätähän sitä saakin kun..." Emäntä nauroi heleästi ja katsoi +luottavaisesti pappiin, "kun ei näin ijällisenä tule enään niin +ahkeraan ulkolukua luettua." + +Pappi nauroi hyväntahtoisesti. + +"Älkäähän nyt emäntä kovin peljätkö, en minä tahdo olla vaativainen." + +Juttu emännän kanssa rupesi käymään keveäksi ja pastoriakin jo oikein +huvitti. Mutta sitten emäntä yht'äkkiä kesken kaiken sanoi isännälle: + +"Kuule isäntä, anna nyt pastori laskee paljonko sen Tuomaan velka on +korkoa kasvanut." + +Pappi pelästyi ja rupesi itseänsä nuhtelemaan: miksi rupesinkaan raukka +näin kauan oleilemaan! Mutta uskoikos tuota, että akkakin rupeaa +kirotulla koron laskemisella hätyyttämään... + +Hän nousi ylös ja rupesi mongertamaan kiireestä ja kauan viipymisestä. +"Ai, ai, kello on jo kohta seitsemän!" Sen ohessa isäntä melkein +surullisella äänellä kertoi emännälle, että hän kyllä oli jo asiasta +puhunut pastorille, mutta kun tällä oli niin kova kiire. Pastori meni +jo ovessa, kun emäntä vasta tuli tolkulle asiasta. + +"No istukaahan nyt herra pastori!" hän rupesi huutamaan. "Ei nyt pidä +talolle sitä häpeätä tehdäkään, että yhdeltä kahvikupilta lähteä. +Tehkää nyt niin hyvin ja istukaa, minä tuon toisen." Emäntä lähti +liikkeelle ja sai väkipakolla pastorin istumaan vielä ja toista +kahvikuppia odottamaan. + +Isäntää oli äsken jo melkein unettanut, kun ei pastorin ja emännän +keskustelut yhtään huvittaneet. Mutta tuossa tohakassa hänkin virkosi +ikihyväksi. + +"Pian nyt tulee taas käräjätkin", hän alkoi pastorille kertoa. + +"Vai niin." + +"Ei suinkaan pastorilla ole käräjä-asioita, vai kuinka?" + +Eipä ollut. + +"Minä olen sinne haastattanut tuolta Kuraaselasta yhden miehen. Minun +on häneltä saatavaa toista sataa markkaa, eikä maksa ollenkaan." + +Emäntä tuli juuri sisään ja kuuli viime sanat. + +"Niin, siltäkö Kuraaselan mieheltä?" hän kysyi. "Se on kanssa yksi +muutama... Pastori ei usko minkälaisia lurjuksia ne ihmiset ovat +osalta. Kun ne saavat velaksi, niin maksusta ei välitetä, ei niin +mitään." Hän katsoi kärsivän tavalla pappiin, odottaen sieltä hiukan +osanottoa ja myötätuntoisuutta tässä pimeydessä. + +Pappi hymyili. + +"Maksaisivat kai ne muuten, mutta jos eivät jaksa. Kun eivät saa +rahoja, niin milläpä maksavat, hyvä emäntä." + +"Mutta kyllä niillä on pahaa tahtoakin", vakuutti emäntä. + +"Pastori ei tunne niitä", hymyili isäntä. + +Pastori myönsi sen kyllä mahdollisesti olevan totta. + +"Onko pastori tästä naapurista, joka täällä mäellä on, mitään kuullut?" +alkoi isäntä salaperäisenä udella. + +"Jaa kenestä?" + +"Tästä vaan, tästä Mäki-Vauhkosesta", auttoi emäntä joka jo ymmärsi, +mitä isäntä tarkoitti. + +"En ole kuullut", sanoi pastori puolittain äreästi. + +"Niillä on suuret asiat", jatkoi isäntä yhä salaperäisenä, ikään kuin +epäillen, josko hän pastorille ollenkaan ilmoittaakaan koko asioita. + +"Velkaako tarkoitatte?" Pappi veti suutaan omituiseen hymyyn, osasi +näetten jo arvata mitä laatua se asia oli, joka Vauhkosen mielestä oli +"suuri asia." + +"Velkaa on", hän sanoi ja pudisti päätänsä arvelevaisesti, "on niin, +että saa nähdä kuinka se mies seisoo, jos tulee loukkaus vuosia." + +"Ja poikaansa on vielä ruvennut kouluuttamaan yliopistoon", liittyi +emäntä kertomaan raskauttavana asianhaarana. "Rahat pitää sinne nyt jo +aivan velaksi ottaa. Tuo meidän mies sille on antanut. (Kääntyen +isännän puoleen.) Kuinka paljon sinä laskitkaan jo antaneesi?" + +"Toista tuhatta, markkaa." + +Pastori älähti jotain ja Vanhkosen puolisot saattoivat otaksua sen +ihmettelyksi Mäki-Vauhkosen asiain kurjasta tilasta ... ymmärtäähän +pastori, kuinka hullusti siinä asiat ovat! + +"Kyllä ne sanovat että sillä pojalla on hyvä pää", jatkoi emäntä, +"mutta kun ei ole itsellä varoja kouluttaa, niin ei sitä pitäisi lentää +ylemmäksi kuin siivet..." + +"Mitähän siitä nyt on vaikka kouluttaakin velaksi. Jokaisellahan sitä +saa olla oma tahtonsa ... älä siinä sellaisia", rupesi isäntä +hätyyttämään, sillä hän alkoi pastorin liikkeistä epäillä, ettei tätä +asia miellyttänyt. + +"Oma tahtonsa", matki emäntä, "entä jos kuolee, niin kuka sitten sulle +maksaa? Minä olen jo sanonut tässä isännälle, ettei saa enää antaa; +pysyköön suutari lestissänsä. Eikö niin pastori? Mitäpä niiden +tarvitsee kaikkein papiksi pyrkiä, sellaisten." + +"Niinpä niin, aivan niin." Pastori naureskeli ja tarjosi kättä. +"Hyvästi nyt vaan ja kiitos!" + +"Hyvästi, hyvästi. Kiitos käynnistä. Pastori tekee nyt niin hyvin ja +muistaa toistekin käydä ... on ollut nytkin niin hupaista että..." +Emäntä ei osannut oikein määritellä, kuinka hupaista olikaan ollut. + +Isäntä oli nolona. Hän ajatteli, että pastori ei ollut oikein +tyytyväinen... Mikä sen tietää, mistä ne herrat kulloinkin suuttuvat! + +Pastori näki kyllä, että isäntää joku vaivasi. Osittain hän osasi +arvata syyn tuohon. Asia rupesi häntä huvittamaan tiellä pois +mennessään... Tulen kun tulenkin teitä vielä joskus huvittelemaan, +kelpo Vauhkoselaiset! + + * * * * * + +Juhlapäivä se muuten onkin lukukinkeripäivä. Vaikka sitä vähin +pelätäänkin, niin sitten kuin kohu ohi menee ja pääsee papista +nuhtelematta, niin on kuin oisi lahjan saanut. + +Ja ne onnelliset sitten, joita ei lueteta! Kylläpä sen näkee heidän +silmistään, mitä ajattelevat silloin kun pappi noikkaa päällään +ystävällisesti ja käskee istumaan alas. Yksin kinkeripäivää varten +heidän kannattaisi vuoden elää. + +Mutta -- armahda niitä, joita pappi nuhtelee! No, eipä sekään +oikeastaan nyt niin sydämelle käypä asia ole, sillä tavallisesti vaan +köyhiä ja mitättömiä ihmisiä nuhdellaan ja he ovat siihen jo kyllä +muutenkin tottuneet. Elämä on tavallisesti johdonmukainen: heille se +näyttää aina nurjan puolensa, toisille taas paremman puolensa. + +Mutta toisinaan se tekee kummallisen kuperkeikan: näyttää paremman +puolensa köyhille ja huonomman puolensa rikkaille. Kenties se silloin +leikittelee. + +Tämä uusi pappi olikin kätyrinä onnelle, kun se kuperkeikkoja heitti. +Hän, tuo pappi näetten, tuon tuostakin sanoi, äideille, joilla +nähtävästi oli ainoa pumpulinen kirkkohameensa yllä ja neljä viisi +lasta ympärillä, vaan jotka, lukivat mikä paremmin, mikä huonommin, +lukivat kuitenkin. + +"Äidin ei tarvitse lukea." + +Mutta sitten hän toisinaan, huomaamatta emäntäin kaksinkertaisia +leukoja ja "hyvyydellä" hankittua kohteliaisuutta sekä kunnioitusta +velkovaa ulkoasua, sanoi: + +"Kas tuosta sopisi alottaa." Viittasi silloin sormellaan tarkoitettuun +kohtaan Uudessa Testamentissa. + +Ihan näin hän teki Vauhkosen emännällekin. Tämä pelästyi, niin että +oikein horjahti. Tarkoittikohan se pastori edes... + +"Niin mitä?" kysyi emäntä huomauttaaksensa pastoria että hän se oli. +Sitä saattaa kyllä vahinko tulla papille tuossa kiireessä, niin ettei +aina äkkää ketä lukemaan käskee... + +Pastori katsahti emännän silmiin, siitä kirkonkirjaan ja sormi harhaili +pitkin sorkka-riviä. + +"Emäntä on hyvä ja lukee tuosta." Hän osoitti Uuteen Testamenttiin. + +Vauhkosen emäntä koetti ruveta lukupuuhiin. Muutkin ihmiset sitä +oudoksuivat ... mahtaako edes nähdä emäntä, kun noin punottaa. + +Emäntä koetti hymyilläkin, kun otti kirjan käteensä. + +Jo totisesti tuli melkein selville yksi värsy, kun pastori autteli +ystävällisesti. Mutta sitten rupesi emäntä silmiänsä räpyttelemään ja +valittamaan, että näkönsäkin viimeaikoina on niin huonontunut, ettei +tahdo nähdä kirjaa ollenkaan. + +"Antaapa olla, koetetaan vähin ulkoakin", sanoi pappi. + +Emännän suu liikkui ja meni surkeaan hymyyn. Nähtävästi hän aikoi +jotain sanoa, mutta pappi ehätti ennen. + +"Mistä Katikismus on otettu?" Kun pappi teki kysymyksen, katseli hän +tuonne toisten ihmisten päälle, sinne, missä lukkari ja väkkäri +luettivat. + +"Enpä taas muistakaan oikein, kuinka tuo luku alkoi", suputteli emäntä +itsekseen, mutta niin kovasti, että se kuitenkin kuului. + +"No tiedätte nyt muuten kuitenkin mistä Katikismus on otettu?" + +Emäntä jännitti ajatuksiaan ja teroitti katseensa muistelevan +näköiseksi. + +"Eikö emäntä tiedä mistä Katikismus on otettu?" + +"En, en minä nyt sitä muista, vaikka kyllä minä sen tiedän, mutta ... +ei ... vaan tule mielehen." Tämä näytti olevan vaikea tunnustaa. + +"Emäntä lukee ensimäisen käskyn." + +"Mitä se on, vastaus, meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalaa..." + +Tuon pitemmälle ei hän päässyt. + +"Mistä asiasta puhutaan Alttarin sakramentissa?" kysyi pappi taas. + +Ei kuulunut vastausta. Emäntä seisoi hiljaa, henkeään vetämättä, mutta +ei mikään sattumuskaan kuiskannut korvaan selvitystä noihin +ongelmoisiin kysymyksiin. Ihmiset ympärillä rupesivat kuiskuttelemaan +ja kovin julkeasti tirkistelemään Vauhkosen kiusattua emäntää. +Muutamain jo rupesi käymään sääliksi akkaparkaa. + +Pappi punastui yht'äkkiä. + +"Tuleppas tänne, sinä pikkupoikanen siitä." + +Kovin pieni kaunis poika isänsä saappaissa astua laahusti pöydän +ääreen. + +Ihmiset lakkasivat sähisemästä, hengittämästäkin. Tarkattiin vaan, että +mitä se pappi nyt oikeastaan aikonee. + +"Mikä sinun nimesi olikaan, poikanen?" + +"Aukusti." + +"Vai niin. No kenenkä poika?" + +Poika teki selvän siitä. Emäntä hiplasi noin puolen askelta sivulle, +teki mieli kysyä, joko hän vapaaksi pääsee, mutta ei uskaltanut. + +"Mistä Katikismus on otettu, Aukusti?" + +"Pyhästä Raamatusta." + +"Niin, no se on oikein. Kuuliko emäntä nyt?" + +"Kyllä minä..." + +Ihmiset ympärillä katselivat toisiaan ja purivat huuliaan. + +"Lueppa, Aukusti ensimäinen käsky." + +Poika lateli sen hyvin puhtaasti. + +"Niin, no niin se on. Mutta sanoppas nyt vielä, mistä asiasta puhutaan +Alttarin sakramentissa?" + +"Herran Ehtoollisesta." + +"Aivan oikein poikaseni. Tässä on nyt sinulle lahjaksi uusi Katikismus, +ota se ja lue hyvin. Ole muutenkin ahkera lukemaan, niin sinä olet +_rikkaampi_ kuin moni täällä." Hänen vakava katseensa vaelsi yli +väkijoukon ja pysähtyi juuri viime sanassa Vauhkosen emäntään. Hän +kumarsi emännälle merkiksi, että nyt saisi poistua. + + + + +Rinni-pahanen. + + +Matka-rinnit ovat aina koko kylän omaisuutta: kun yhdellä on, niin sitä +lainaavat kaikki. + +Ellu Karttusella oli semmoinen; siinä tallin seinustalla se melkein +aina ajelehti sateessa ja räystäs-vuodossa kunnes rupesi luhisemaan ja +huonoksi käymään. Erään kerran lainasi hän sen noille Pakaraisen lesken +pojille kaupunkimatkaa varten. Mutta lesken pojat olivat huolettomia, +eivät vieneetkään kalua kohta kotiin vaan jättivät ajelehtimaan pihalle +tarhan puoleen. + +Siinä sen talven mittaan ohi kulkeissaan näki Laukun Hermanni, ja kun +hän kevätpuoleen tarvitsi lähettää pojat holliin, eikä itsellä ollut +sopivaa, nättiä häkkiä reelle pantavaksi, jolla olisi saatu heiniä ja +muuta rojua hollitarpeeksi viedä, niin hän muisti tuon pienen häkin +Pakaraisen tarhakartanolla. Kun Laukun Hermanni meni Pakaraiseen ja +ajoi asiansa, niin pojat sanoivat että rinni oikeastaan onkin Karttusen +Ellun ja käskivät viedä sinne kun tarvitsemasta lakkaa. + +Mutta kun Laukun pojat tulivat hollista väsyksissä, eivät he viitsineet +kohta lähteä Karttuseen rinniä viemään, vaan sysäsivät sen jauhopuodin +välyseen ja unohtivat sinne koko kesäksi. + +Sitten seuraavana syys-talvena poltti Leenan Tuppu havu-tuhkaa ja pyysi +Laukusta hevosta, saadaksensa tavaransa viedä lasitehtaalle. Antoi +Hermanni hevosen, perin hyvänapuinen mies kun oli, ja reen päälle löysi +Tuppu itse jauhopuodin välysestä tuon Karttusen Ellun rinnin. + +Hermanni suuttui, kun näki, etteivät pojat olleetkaan rinniä +kotiin vieneet ja rupesi pojille haukkumaan. Mutta nämätkö eivät +olisi osanneet itseänsä puollustaa! Se tapahtui kerrassaan +asianmukaisella tavalla: mitähän olisikaan Karttusen Ellu kesällä +tehnyt rinnillänsä ... vieköön Tuppu nyt kotiin, kun tarvitsemasta +lakkaa. + +Mutta Tupun mielestä oli rinni jo kovin huono, kaiteet jo osittain +lahot ja puolapuita poikki... Jääköön siihen Tupun navetan seinustalle +siksi, jos sattuu uusi matka tulla tehtyä lasitehtaalle, niin onhan +valmiina. Eipä taida se Karttunenkaan sitä tarvita koska ei jo ennen +ole pois noutanut ... ja vanha rämäkin kun on jo, on tainnut uuden +sijaan laittaa... Ja jos ei niinkään, niin saa hän minulta aina omansa; +keväämpänä vien pois kun en enää tarvitse. + +Mutta -- -- auttakoon! Tuppu kuoli Kynttilin aikana! Mistä akka sitten +olisi tiennyt mistä mies-vainaja lie hyötynyt tuon rinni-rämän. +Olipahan vaan sopivaa, että itsellä oli sellainen, kun miehen jättämiä +tuhan vähiä meni lasitehtaalle viemään, että saisi hautausrahoja. + +Tupulta jäi jälkeen velkaa ja lapsia. Velkoojat vaativat huutokaupalla +myömään sekä mökin että irtaimen. + +Pääsiäis-maanantaina oli huutokauppa. Matka-rinnikin siinä myytiin ja +sen sai tuo Lumppukauppias Metkunen ja maksoi siitä kaksikymmentä +penniä. Muutakin rojua sai Metkunen huutokaupassa, muun muassa +Tuppu-vainajan puolitalaisen tahon. + +"Hyvin osaa kaupotella tuo Metkunen", sanottiin siinä, "ostaa ensin +rinnin ja sitten sen tavaraa täyteen." + +Siihen tuli myöskin Pakaraisen lesken vanhempi poika. + +"Kas", hän sanoi, "onpa siinä ihan kuin Karttusen matka-rinni." + +"Lienee Tuppu sen itsellensä jollain kurin Karttuselta kaupotellut, +vähäkö haalasi se vainaja!" Niin miehet arvelivat. + +Metkunen haki hevosen kotoansa, pani ensin rinnin reelle, sitten muut +tavarat ja vei kotiinsa. + +Eräänä päivänä hän kauppamatkoillansa sattui menemään Karttuseen. + +"Mutta perhana soita, Metkunen! sulla on minun matka-rinnini. Mistä sen +olet saanut?" rupesi Ellu sanomaan kun Metkusen kuorma lähestyi. + +"Häh, sinun? Pyhi huulias, velikulta, vai sinun. Leenan Tuppu-vainaan +avisoonista ostin ja maksoin 20 penniä." + +"Mutta minun se on ja minä otan omani pois. En ole sitä Tupulle +milloinkaan myönyt." + +"Vai pois", Metkunen nauroi, "olispa se hupainen juttu!" + +"Otan minä pois omani, kun otankin, näinpä sen sitten missä hyvänsä. +Pari vuotta on rinni jo ollut kateessa, enkä ole tiennyt, missä se on +ollut. Ota pois reeltäsi ja jätä siihen." + +"Ohoh, mies. Minä olen kalun rehellisesti ostanut, totta jumal'iste! En +anna vaikka... Mutta ota sinä hinta Tuppu-vainaan leskeltä." + +"Mitä minä hänestä. Jos sinulla on hänen kanssansa asioita, niin +suorita itse. Minä otan rinnin!" + +Ja Ellu totisesti rupesi sitä riistämään pois reen päältä. + +"Kyllä, kuule veikkonen, rinni pysyy sinulta siinä ihan varmaan!" +Metkunen otti kaakkinsa suitsiin, käänsi sen pihasta pois menemään, +antoi ruoskaa selkään, istui kuormalle ja meni viheltäen tiehensä. + +Karttunen jäi pitkillä nenin ja kovin suuttuneena katselemaan kun +Metkunen tiehensä meni ... tunsi itsellensä tehtävän julkista +vääryyttä. Onpa se helkkarin roisto tuo Metkunen, kun pitää toisen +omaisuutta vaikka kyllä kuulee kuinka asia on!... + +Koko illan oli Karttunen pahalla tuulella, kiroili ja sadatteli, että +kuka sen viimeiseksi oli lainannut tuon rinnin. Ei hän sitä muistanut +itse, eikä muutkaan. Hän kävi jo Tupun Leenankin luona, mutta akka ei +tiennyt muuta kuin, että kauan oli rinni jo heilläkin ollut, nyt olivat +saamamiehet sen myyneet ja pitäneet rahat itse. Ei hän ollut siitä +hyötynyt eikä ruvennut liioin takaisin maksamaan. + +Illalla kun Karttusen renki tuli kotiin, jutteli isäntä hänellekin +asian. + +"Olisitte ottanut vaan pois", tuumaili renki. + +"Hm, no, ei se ole juuri niinkään, mutta annan haaston muutamalle +lurjukselle, niin kyllä näkee mitä maksaa..." + +Ja totisesti, Karttunen ei saanut rauhaa, ennen kuin iltapäivällä +joutui matkalle Mielosen lautamiehelle haastoa viemään. Mennessään +aprikoitsi itsekseen, miten oikeastaan tuon haastattaisi, joko +suorastaan varkaudesta, vaiko varastetun kalun salaamisesta. Mutta kun +ei tuosta päässyt mihinkään varmaan päätökseen niin ajatteli lopuksi, +että neuvokoon Mielonen, tuopa tuon ymmärtää, kun on vanha lautamies. + +Vaan Mielonen kun kuuli Ellun touhun, pani sen kerrassaan mitättömäksi, +leikiksi. Vai kaikista tässä nyt käräjiin! ... eipä ole hullumpaa +kuultu. "Velikulta, tulitko ajatelleeksi, että se on vaan 20 pennin +asia ja kustannukset nousevat monin kymmenin kerroin?" + +"Ajattelinpa kyllä, mutta Metkunen kun tekee koiruutta, niin joutaapa +saada maksaa." Karttunen hymyili makeasti. + +"Älä hiidessä, älä nyt pöllöttele! Jumal'iste, en minä ainakaan ota +haastaakseni." + +Ellu ei enää nauranut, vaan lähti vihoissaan pois. Kovin oli, +mielestänsä, tuo Mielonen paisunut ylpeäksi, porhoksi, kun ei enää +viitsinyt tavallisista jutuista haastaakaan!... Taikka liekö tuttu +Metkusen kanssa ja yksissä juonin... + +Mutta sitten, kun tuossa harmillisena kotiinpäin asteli, muisti, että +Nietulan Aatami oli viime käräjissä tehty lautamieheksi. Sepä oli +hauskaa, että tuon muisti! Aatami oli kunnon mies, ei vielä liiaksi +sivistynyt, ei rikki-viisas eikä porhoksi paisunut... + +Miten lie uskaltanutkaan niin röykkeästi kieltäytyä haastamasta tuo +Mielonen?... Oikein vaatisi asia jo, että antaa hänellekin haasto... + +Seuraavana päivänä asetti Karttunen hevosen ja lähti Nietulan uuden +lautamiehen pariin. + +Miehet olivatkin vanhoja tuttuja, Aatami tuli pihalle vastaan ottamaan, +vei itse kamariin ja tarjosi tupakkaa. Karttusen mieli kävi hyväksi, +kun ei virka vielä ollut pahalle paisuttanut tuota vanhaa tuttua. +Oikeastaan olisikin ollut vahinko, jos ei nyt olisi ollut joitakin +haastoja jätettävänä, kun ensikerran tapasi Aatamia lautamiehenä. +Paljon oli miehillä muutakin jutustettavaa, niin että vähällä oli +unohtua pääasia. Mutta somempi ja mahdikkaampi sen olikin ottaa sitten +esiin, niin kuin sivuseikkana vaan. + +"Kuule, tuota, sinun pitää mennä haastamaan tuo Metkunen käräjiin +varastetun kalun salaamisesta." + +"Ohoh, noo kyllä se tapahtuu. Minkälainen juttu se muuten on?" + +Karttunen rupesi juttelemaan, kertoi asian alusta loppuun. "Eihän se +niin suuri asia ole, mutta ruveta nyt antamaan omaisuutensa mennä noin, +niin pian sitä jää puille paljaille." + +"Jos se niin on, niin antaa saada rokkiinsa." + +"Mutta paljonko menee sitä haastorahaa? + +"Markka kymmenen penniä. Pitääkö todistajia haastaa?" + +Kyllä, kaksittain piti niitäkin haastaa ja Aatami sanoi niitä +haastettavan kuudesta kymmenestä pennistä kappaleen. + +Saapa maksettavia tuo Metkunen. Miks'ei jättänyt rinniä ja sopinut +suosiolla, olisi päässyt vähemmillä menoilla. Mutta ruveta lurjuilemaan +Karttusen kanssa ... ohoh mies! + + * * * * * + +Kylläpä hämmästyi Metkunen kun haaston sai. Rupesi noitumaan kuin lätti +ja puuhasi antaa vasta haaston väärästä kanteesta ja kunnian +loukkauksesta. + +"Jos tahdot", sanoi Nietulan lautamies hyväntahtoisesti, "niin kyllä +minä saatan samalla matkalla haastaa Karttusen." + +No sitähän juuri tahtoikin Metkunen. Maksoi rahat ja luetteli +todistajat. + +Mutta ennen kuin Aatami pois lähti Metkusen luota, rupesi hän tätä +kehoittamaan sovintoon, riitatoverin kanssa. Vaan Metkunen loukkautui. +Vai sopimaan nyt... "Näytänpä Karttuselle, mikä on laki! Niin, ihan +totta, minä näytän Karttuselle, mikä on laki ja oikeus." + +Tuli sitten päivä, jolloin tämä tärkeä asia oli oikeuden ratkaistavana. +Ne rupesivat siinä, kun kyllä oli joutilasta aikaa, kehoittamaan +asianomaisia sopimaan. + +"Juttunne on naurettava, kovin turhanpäiväinen." + +Vai turhanpäiväinen! Karttunen ei hänellä sanonut olevan ainakaan +mitään syytä pelkoon. Totisesti, hän ei tahtonut riitaa, vaan oikeutta. +Metkunen irvisteli, sanoi, että jos Karttunen pelkää, niin sovittakoon +ja maksakoon kulungit, muuten saa oikeus tuomita. + +Eikä asia siitä sen valmiimmaksi tullut ennen kuin iltapäivällä oikeus +sen tutkittavakseen otti. Toverit astuivat sisään, edellä Karttunen, +perässä Metkunen... Kylläpä nyt saat rykääsi Karttunen! + +-- Metkus-roisto, kun olisit sovittanut mulle, niin et tarvitsisi siinä +nyt niin vapista! + +Pian oli juttu käsiteltynä. Selvähän se olikin kuin päivä. +Todistajiakaan ei vannotettu, muuten vaan uskottiin suoraa puhetta. -- +Odotettiin eteisessä, kun oikeus suljettuin ovien takana tuomiota teki. + +Saa nähdä mitä oikeus nyt tuolle Metkuselle tuomitsee?... + +Odotappas nyt Karttunen, näet pian kenellä on oikeus!... + +Kutsuttiin tuomiota kuulemaan. Sisään menivät todistajatkin mies +mieheltä asianomaisten kanssa. Muitakin kuulioita ovenrakoon +tungeskeli. -- + +"Oikeus on ottanut asian tutkittavaksi..." + +-- Jahah, näeppäs nyt riitatoveri, miten sun käy! + +"-- -- Elias Karttunen saakoon rinninsä takaisin, kuten laillisen +omaisuutensa..." + +"-- -- Katsoen siihen, että nähtävästi turha riidan halu on +kiihoittanut asianomaisia asiansa oikeuteen vetämään, sakotetaan +kumpanenkin -- -- asetuksen -- -- § nojalla vetämään sakkoa oikeuden +vaivaamisesta 5 talaria. Kulungit kuitataan asianomaisten kesken." + +"Ja jos toiste vielä tällaisia asioita oikeuteen vedätte", jatkoi +tuomari vielä, "niin saatte sakkoa kaksin kerroin." + +Lautamiehet nauravat, tuomari puree huultansa. Metkunen ja Karttunen +laapustavat ulos allapäin ja painavat eteisessä lakit pörröisiin +päihinsä. Näyttävät salaa, silloin tällöin sirauttavan toisiinsa. + +-- Etpä voittanut sinä, jos en minäkään!... + + + + +Mattiparka. + + +I. + +Hän oli tullut maailmaan vähän vasten ihmisten tahtoa: ei ollut näetten +isää iloitsemassa pojan tulosta, eikä äitikään lempeästi hymyillyt; +ihmiset sanoivat, että hammasta kiristellen vaan itkeskeli ja +otaksuivat, että hän ajatuksissaan toivoi Matin sinne, missä pippuri +kasvaa. Mutta Matti ei silloin välittänyt isästä eikä liioin lähtenyt +pippurin kasvumaille. Siinä vaan äitinsä patinoilla ajelehti päivästä +toiseen, antoi palttua toivotulle kuolemalle ja kasvoi kuten muutkin +ihmislapset. + +Hyvinkin yksikseen ja omin neuvoin hän sai toimeen tulla, heti kun +vähänkin rupesi kynnelle kykenemään. Ja kukapa hänestä olisi +välittänytkään, Mattiparasta? Kun hän rupesi kerjuulle kykenemään, niin +lähti äiti "reisuun." Sanoivat kylässä, että hän oli mennyt miestä +hakemaan. Pitäkööt kyläläiset huolta pojasta! + +Ja kylläpä ne pitivätkin hänestä huolta: antoivat ruokaa ja +härnäilivät, opettivat suuta pieksämään ja hulluja jaarittelemaan. Niin +opetetaan elätti-vareksiakin ja sanokaapas, koska niiden vatsa on tyhjä +ollut? + +Lukemaankin hän oppi, vieläpä kirjoittamaankin. Sitä vasta ihmetteli +kylän vanhin, kun asiasta puhuttiin Matin ripille päästyä. Oli ollut +vähällä unhottaa koko pojan, sanoi kylän vanhin. "Mutta kuka hänet on +opettanut lukemaan?" Kukaan ei sitä niin tarkalle tiennyt, mutta +pitivät sen pääasiallisesti pojan terävän pään syynä. Sellaiset +oppivat, vaikka ei opetettaisikaan!... Sitte yksi ja toinen tiesi, että +tuolla eräässä töllissä hän oli talvis-aikoina asuskellut, kenties +siellä oli oppinut. Sielläpä niitä oli ollut paljon lapsia itselläkin, +eikä Matin lukemaan opettaminen ollut tullut mitään maksamaan, kun +muitten ohella oppi. + +"Kelpo poika, kun on lukemaan oppinut!" Ei ihmiset siihen muuta +tienneet sanoa. + +Sen johdosta kun Matti joutui puheen alaiseksi, muistettiin taas +äitiäkin. Yksi oli kuullut sitä, toinen tätä missä oli muka milloinkin +nähty kaukana retustelemassa kenenkä seurassa kulloinkin. + +"Oli silläkin sydän", sanoivat ihmiset, "kun niin jätti lapsensa." + +Ei kukaan muistanut isää. + +"Kaikista se Jumala huolen pitää", sanottiin Mattia tarkoittaen ja +tunnettiin lämpimiä tunteita. "Mattiparka, kyllä hän nyt jo aina +eteensä katsoo!" + + +II. + +Samppa Luutanen päivitteli nuoren akkansa kanssa. Kovin olikin ikävä +asia: arpa oli viime keväänä langettanut hänelle velvollisuuden ensi +syksynä astua vakinaiseen pataljonaan kolmeksi vuodeksi. Nyt oli +Marraskuun 1 päivään enään jälellä vaan kolme kuukautta; siksipä asia +pelottikin enemmän. + +Nuori vaimo tuossa voivotteli, arveli että aivan nurin se menee koko +onni ja talon hoito, jos isäntä menee pois, hänelle kun tässä vielä +tulee pienikin hoidettavaksi. + +"Hassusti se käy", tuumi Samppa, kynsi korvantaustaa jo monennen kerran +ja huokasi. + +"Lähden Amerikkaan", sanoi hän vähän ajan kuluttua ja katsahti kohta +vaimoansa, että onko toivoa luvasta, vai ruvenneeko itkeä tillittämään. +Emäntä hiukan sävähti, mutta omituinen piirre hänen kasvoissaan +ilmaisi, että ehdotus ei ollut järin vastenmielinen. "Hm", hän pani, +"mutta mitenkä sinnekään pääset? Et saa matkapassia." + +Oh! sekös sillä eukolla vaan onkin pelkona... + +"Noo, jos talon luulet saavasi hoidetuksi, niin ehkäpä matkapassitkin +saadaan." + +"Kyllähän se tukalaa olisi täällä kaikesta yksinpuolin huolta pitää, +mutta..." + +Siihen jäi sana. Pitäähän sitä rakastaakin, ettei nyt noin vaan +"pitkällä puulla" sovi miestänsä valtameren tuollepuolelle työntää. + +"Jos vaan annat luvan mulle lähteä, niin tässä ei kauan siekailla", +sanoi Samppa. + +Vaimon oli vaikea sanoa. Paha niin, paha näin. Vihdoin hän selvitti: + +"No, jos mennä tahdot, niin täytyyhän sitä täällä toimeen tulla ja ... +ja nuorenahan sitä ihmisen täytyy yrittää." + +"Hm", hymähti Samppa, "ei suinkaan sitä meillä nyt niin yrittämisen +vuoksi olisi tarvis Amerikkaan, mutta parempihan on ansaita rahoja tuon +kolmisen vuotta kuin olla ilmaiseksi orjana." + +Akka oli aivan samaa mieltä, että niin olisi asia paljon parempi. + +Tehtiin liitto: Samppa lähtee Amerikkaan kuin vaan saa passit; asiasta +ei puhuta kenellekään luotua sanaa. + +Mutta miten saada passit? Siinäpä olikin sotkuinen kysymys, joka tuotti +paljon päänvaivaa. Olihan sitä liikkunut juttuja, miten yksi ja toinen +oli koiranjuonilla paperit taskuunsa saanut ja sitten noin vaan +pujahtanut, kuten muutkin matkustajat; mutta kuinka sitä silläkään +tavalla... + +"Hitto tuokoon! mutta kyllä se sentään on toista tienata rahoja +Amerikassa, kuin tuolla kolme vuotta virua... On se aivan toista +Amerikassa! Olispa vaan tuossa joku joka hankkisi nimiinsä mulle +paperit, niin heti maksaisin sievät rahat!" + +Siihen tielle ikkunan alle saapui joukko nuoriamiehiä, pyhäpäivä kun +oli. Niillä nuorilla on aina vehkeitä, vetävät puoleensa huomion, +vaikkapa se kuinka tärkeissä asioissa muuten kiini olisi: Samppa rupesi +sinne ensin tirkistelemään ja sitten emäntä. + +Yksi näkyi joukossa oikein olevan poikaa, nuori hän oli ja +pienenlainenkin, mutta lihavahko möhkäle, halvan arvoisissa vaatteissa +ja "suu päänlaella." (Kansalla on näetten omituinen tapansa sanoa suun +olevan silloin päänlaella kun sitä ylenmäärin soitetaan.) + +"Kuule", kuiskasi emäntä, "mitähän tuo Maailman-Matti tekisi, eiköhän +se?..." + +"Jaa, tosiaankin!" Mieskin mielistyi asiaan. Aina ne akat keksivät +kaikki pikemmin kuin miehet! Molemmat katsoivat vielä ikkunasta. Siellä +se vehkeili Maailman-Matti, niin että oikein täytyi ruveta +naureskelemaan. "Se on hupainen veitikka tuo Matti, ihan varmaan tekee +senkin jutkun!" + +"Laita kahvia", sanoi Samppa mielihyvissään, "minä käyn kutsumassa +häntä tänne." Hän pani tupakkaa pitkään piippuun ja läksi ulos. Jutteli +siellä vähän aikaa poikain kanssa ja kuiskasi vihdoin Mattia tupaan. + +"Matti saa rengin pestin", rupesivat toiset sanomaan ja niin luuli +Matti itsekin, kun Samppa perässään vei kamariin asti. + +"Pane piippuun, Matti." Samppa toi tupakka-laatikon pöydälle. Vähän +oudolle tuntui Matista, kun oikein isännät noin miehiksi kohtelivat. +Rengiksi ihan varmaan pyytää, rupesi Matti ajattelemaan. + +Samppa alkoi puhella yhtä ja toista. Oli oikein sydän kurkussa kun +tahtoi ennättää liian kesken pää-asiaan, vaikka järki kehoitti +lörpöttelemään ensinnä jotain muuta ja sitten vasta odottamatta +hyökkäämään ydinkohtaan. + +Matti tunsi itsensä täällä oudoksi, ei ilve-tuulikaan enään +puhallellut. Vakaisena hän vaan tupakoitsi ja koetti näyttää +arvokkaalta kuin ukot ainakin. + +"Vanhako se Matti jo on?" kyseli emäntä kamariin tullessaan ja katsoi +niin tuttavasti Mattiin. + +"Kahdeksannellatoista." + +"Vai, jo se niin on ijällinen, Mattikin", sanoi isäntä ihmetellen. + +"Joo'o", emäntä huokasi, "kaikista se hyvä Jumala huolen pitää. No ei +suinkaan siitä äidistäsi ole mitään kuulunut?" + +"Ei ole." + +"No tuota, etkö sinä jo ole Amerikkaan tuumannut lähteä, Matti?" + +Sampan ääni värähti, kun hän tämän sanoi. Silmät vilkahtivat Matista +emäntään ja emännästä taas Mattiin. Emännän silmiin ne sähköisesti +vaikuttivat: panivat nekin salaa ja omituisesti sirrittäen Mattia +tirkistämään. + +"Kukapa minunlaistani Amerikkaan kustantaa", sanoi Matti huolettomasti. +Hän ei huomannut ollenkaan omituisuutta kysymyksessä. + +Ne rupesivat molemmat, Samppa ja emäntä, sanomaan joutavaksi Matin +tuumia, ettei muka kukaan häntä sinne kustantaisi. "Hooja, huonompiakin +sinne autetaan ja tylsäpäisempiä!" + +Matti tunsi rintansa paisuvan innosta, kun tämä isäntäväki häntä +niinkin miehenä piti. + +"Kyllä mä sen sanon", tuumi Matti rohkeasti jo itsekin, "että kyllä +minä sieltä tollarit toisin niin pian kuin joku muukin." + +"Noo toki", vakuutti emäntäkin. + +"Miks'ei", sanoi Samppa ja puhui sitten siitä, että huonommatkin ne... + +"Menisin minä ainakin Amerikkaan", ilmoitti Samppa vihdoin, "mutta kun +on tuo sotaväkeen meno, niin ei pääse." + +"Miksi ei pääse?" kyseli Matti nähtävästi tietäen isännän esteen syyn. +Mutta tuntui siltä kuin hänellä hampaiden takana jo olisi ollut +Sampalle valmiit päästökirjat, niin mahtavalta hän näytti. + +"Ei saa passia", toisti Samppa viekkaasti Mattiin katsoen. + +"Sa-ha-haa!" vakuutti Matti nauraa höröttäen ikään kuin Sampan +uteliaisuutta kiihoittaaksensa ja nousi innoissaan kävelemään. + +"No millä tavoin?" kuiskasi Samppa. Hän kallisti päätänsä ja venytti +pitkäksi kaulaansa... Sanoppas sinä, kelpo Matti, millä keinoin!... +Vaikka kyllä mä tuon itsekin tiedän, mutta... + +"No johan niitä passeja saa", sanoi Matti, "kun teillä on rahaa kyllä, +niin menkää kaupunkiin. Kyllä siellä on herroja, jotka tekevät vaikka +mitä." + +Samppa näkyi pettyneen luulossaan Matin neuvosta. Senpä tähden hän +päätä pudistaen hylkäsi koko ehdotuksen hankalana. "Mutta jollain +muulla tavalla olisi helpompi", hän tuumi ja katsoi nyt vuorostaan +salaperäisesti Mattiin, ikään kuin näyttääksensä, ettei hän ollut +päättänyt josko sanookaan Matille ajatustaan. + +Matti kävi uteliaaksi ja rupesi kyselemään. Samppa iski vaan silmää, +otti kaapista viinapullon, kaasi ensinnä itselleen ryypyn ja tarjosi +sitten Matillekin. Tämä esteli, mutta otti kuitenkin kernaasti. +"Ryypätään kun rookataan", hän sanoi. Näytti muuten alkavan vähin +tutustua talossa ja rupesi jo kokkiansa laskettelemaan. Mutta jo +vihdoin taas muisti asian. + +"Millä kurin te sitten tuumisitte päästä lähtemään?" alkoi hän +uudestaan kysellä. Samppa otti siinä juuri ryyppyä, ettei akka ehtisi +hätään. Kaasi vielä Matillekin ja sanoi nähtävästi karvasta haikua +kurkustaan kakien: + +"No etkös ole kuullut, millä tavalla meni Matilainen? Ota ryyppy!" + +"Niin persana, hän meni tuon Hermannin, tuon Kaapon Hermannin passilla +ja lähetti sitten Hermannille passin takaisin ja vapaapiletin siitä +hyvästä." + +Samppaakin nauratti ja hän katsoi sukkelasti Mattiin. + +"Otas vielä ryyppy, Matti", hän kehoitti. Toinen otti estelemättä; +ajatteli hänkin, että jos emäntä tulee pian, niin vie pullon pois. + +"Luulisitko Matti, että tässä likitienoilla olisi joku, joka uskaltaisi +ryhtyä samaan kauppaan?" Tätä kysymystä lausuessaan oli Sampan äänessä +kummallinen sävel. + +"Enpä tiedä", sanoi Matti arvelevaisesti. + +Emäntä toi juuri kahvikalut pöytään ja kaatoi kuppeihin. Samppa odotti +äänetönnä että Matti jotain sanoisi. Matti taas kainosteli emäntää, +arvellen ettei tällaisista asioista saisi puhua kuin miesten kesken. +Mistähän osasikaan poika tuota jo kainostella! + +"Niinpä nyt ollaan hiljaa, että..." emäntä sanoi. + +"No, etkö jo muista ketään?" kysyi Samppa vihdoin. + +Matti äkkäsi, ettei emäntää tarvitse kartella. Mutta ymmälle hän silti +joutui, ei juuri ollut sanaa suuhun tulevaa. + +"Enpä oikein tiedä", hän päätä kyhnien sanoi. + +Emäntä ei ruvennut utelemaan, antoi miesten tuumia ja kahvia juodessaan +tuon tuostakin silmäili salavihkaa Mattia... Mitähän tässä sanoisi, +että saisi tuon puhumaan? + +Sampasta oli odotus tuskallista. Jättäen kahvin puoli juomiin nousi hän +ja astui Matin eteen. + +"Etkö sinä, Matti, tahdo lähteä Amerikkaan?" Hän lausui tuon käheästi +kuiskaten ja laskien kämmenensä Matin olalle, jäi hän siihen, outo hymy +huulilla vastausta odottamaan. + +"Lähden kyllä!" Matti pöyhähti seisomaan Sampan rinnalle. Tämän +silmistä leimahti iloinen välähdys: Ei, jumaliste, mene enään ainakaan +muille kertomaan, eikä minua tässä pulaan saattamaan!... + +"Mikä puhe teillä nyt on?" Emäntä hiljaa kysäsi ikään kuin ei olisi +osannut aavistaakaan asiaa. Samppa oli niin innoissaan, ettei osannut +keksiä mitään kiertopuheita, jos olisi tahtonutkin. Suoraan vaan, +sormiansa naksauttaen sanoi: + +"Me menemme Matin kanssa Amerikkaan! Matti hankkii passit ja minä +rahat, eikös se ole tasaista kauppaa?" + +Mattikin oli noussut lattialle astelemaan, mutta hiukan nololta hän +näytti ja asiata aprikoivalta. Samppa kaasi ryypyt. Ruvettiin sitte +puhumaan asian yksityisseikoista. Matti saatiin rohkaistuksi, vieläpä +hän innostuikin asiaan niin että olisi heti puuhaan ryhtynyt, jos ei +olisi ollut yö vastassa. Asiassa päätettiin, että Matti tulee +huomisehtoolla uudestaan, tekemään itselleen päästökirjan täällä +kamarissa ja sitten jonakin ehtoona käy sen avulla nimismiehen passit +saamassa; Samppa varustaa itsensä valmiiksi lähtemään jonakin yönä; +kellekään ei puhuta sanaakaan. Amerikasta oli Sampan puhe lähettää +kohta sinne päästyään Matille passi ja matkapiletti. Ja niin erottiin. + + +III. + +Eräänä päivänä, noin pari viikkoa edellisen jälkeen levisi kylässä +akkain kesken juttu, että Luutasen Samppa on lähtenyt Amerikkaan, +karannut kruunulta ja akaltaankin, kun ei ollut sillekään mitään +ilmoittanut. Mentiin katsomaan Luutaseen, onko siinä perää, kun +puhutaan. Perääpä oli, koska emäntä itkua tuhersi ja sanoi, ettei hän +ymmärrä vaikka päänsä puhki ajattelisi, mihinkä Samppa on mennyt. + +"No eikö hän sullekaan sanonut?" kyseltiin. + +"No ei, hyvät ihmiset! Mitäs minä sitten sanoisin, etten tiedä ... vai +luuletteko te..." + +"Eei, ei toki luulla mitään. Mitäs sitä nyt sitten semmoista! mitäpä +sulle olisikaan hyötyä valehtelemisesta. Mutta kummapa se oli, kun noin +meni ettei sullekaan sanonut... Amerikkaan hän kai kuitenkin on +mennyt." + +Emäntä rupesi väittämään, ettei hän sentään vieläkään usko Sampan +Amerikkaan menneen, mutta missähän vaan lienee. + +Koko kylässä oli se kohta puheen aiheena, mutta vasta muutamain päiväin +kuluttua se ehti nimismiehelle, joku meni ja kertoi: "Siitä meidän +kylästä karkasi Amerikkaan Luutasen Samppa, niin ettei sanota +akallensakaan ilmoittaneen. Asevelvollisuutta pakoon sanovat hänen +menneen." + +Nimismies otti asian tarkoin korviinsa, jopa niin että lähti itse +tutkimaan kuinka paljon perää puheessa olisi. + +Paljonkos hän siellä kylässä sitten sai selvää asiasta! Sampan emäntä +itki kuollaksensa eikä pienintäkään sanonut tietävänsä, mihin mies oli +joutunut. Muut ihmiset eivät tienneet niinkään paljoa. + +Mutta sitä nimismies pahimmin aprikoitsi, mistä Samppa on passit saanut +ja ihmettelivät ne sitä muutkin. + +Kun siinä jalkoihinsa katseltiin, ihmeteltiin ja silloin tällöin +arveluitansa lausueltiin, sanoi nimismies: + +"Niin, täältä on mennyt Amerikkaan se Rikun Mattikin, vai miksi +Maailman-Matiksi sitä sanotaan?" + +"Ohoh!" Miehet ja akat katselivat toisiinsa. + +"Mattiko Amerikkaan?" + +"Milläpä hitolla Matti Amerikkaan!..." + +Sitten tuli sen talon väkeä, jossa Matti oli renkinä ollut ja +kertoivat, että Mattia ei ole muutamaan päivään näkynyt kotona. Tästä +tuli nyt jotain uutta asiaa. + +"Mutta missä Rikun Matti sitten on?" Siinä syntyi kova sähinä. Ei +joudettu kuullakaan nimismiestä, huutaen kukin vaan kertoi +arveluitansa. Joku huusi kovemmin kun muut ja sitä kuunneltiin. Hän +kertoi, että se ja se oli nähnyt Matin kaupungissa, oli siellä +olutkapakassa ryypiskellyt erään hampuusin kanssa ja rahoiltansa +kerskunut. + +"Rahoiltansa kerskunut!..." Silläpä kannatti nauraa, että nyt +Maailman-Mattikin jo rahoiltansa kerskaa. Ja he nauraa hekottivatkin +täyttä kurkkua. + +"Ei sitten ole asiat oikein", sanoivat, kun rupesi ääni alenemaan. +Nimismiehenkin ääni alkoi nyt jo kuulua: "Eikö sitten Maailman-Matti +ole lähtenyt Amerikkaan? Eikö hänellä ole ollut aikomustakaan?" hän +huusi. Kaikki hymyilivät vakuuttavasti ja pudistivat päitänsä: Milläpä +Matti olisi Amerikkaan mennyt ja ... ja eikä kukaan ollut kuullut +tuosta puuhasta mitään puhuttavankaan. + +Matin isäntä haettiin paikalle. + +"Annoitteko te sille rengillenne, Rikun Matille päästökirjan?" kyseli +nimismies. + +Ukko oli vakainen ja katsoi oudostellen kyseliää. "Päästökirjan? Eei. +Missä hän sitten on päästökirjaa näytellyt?" + +"Ettäkö te ette ole antanut Matille päästökirjaa?" + +"Een, mitäs minä nyt vielä hänelle semmoista ja mitä hän sillä olisi +tehnyt?" + +Nimismies vihelsi ja näytti keksineen jotain. "Osaako Matti +kirjoittaa?" hän kysyi. + +"Osaa hän!" huusivat miehet iloiten, että edes jotain tiesivät. + +"Sitten hän nähtävästi on toimittanut matkapassit Samppa Luutaselle." + +Ihmiset avasivat silmänsä: "Sellaisiako se Matti-junkkari?..." + +Nimismies helpotti joukon uteliaisuutta kertoen sitten miten Matti oli +noutanut päästökirjan avulla, joka piti olla isännän antama, +esteettömyyden todistuksen. Matin isäntä rupesi nauraa-höröttämään. + +"E-he-hen minä ole sille antanut päästökirjaa." + +"Kas vaan sitä Mattia!" + +"Jumaliste! Tässä toissa sunnuntaina vei Luutasen Samppa Matin meidän +joukostamme tupaansa ja siellä viipyi Matti koko illan", kertoi muudan +nuori mies. Kaikki ymmärsivät, mitä hän sillä tarkoitti. + +"Jassoo", sanoi nimismies. Pani muistiinsa kertojan nimen, kyselipä +vielä lisääkin. Sitten hän meni uudestaan tutkimaan Sampan emäntää. + +Luutasen emäntä kyllä tunnusti Matin heillä käyneen silloin ja silloin, +mutta ei kuolemaksensa sanonut tietävänsä, mitä olivat Sampan kanssa +kamarissa haastelleet. Itki muuten ja sanoi sitäkin, että Samppa oli +jättänyt häntä aivan yksikseen pian tulossa olevan pienen lapsen +kanssa. + +Nimismies oli osanottavainen, kyseli yhtä ja toista. Akka vastaili ja +hyvä olikin vastaamaan. Mutta kuulijat rupesivat vähän salaisesti +silmää iskemään ja pitkään emäntää katselemaan: onpa tuo vähän sukkelaa +puhetta! Yht'äkkiä juolahti mieliin: Samppa ei olekaan mennyt hänen +tietämättänsä!... + + +IV. + +Matti löytyi kaupungista, puhui kohta itsensä pussiin, pistettiin +linnaan, viipyi siellä kuukauden ja tuotiin sitten välikäräjille. + +Ihmiset menivät katsomaan Rikun Mattia käräjäpaikalle. Sietääpä nähdä +sitä vesseliä nyt ruunun vaatteissa! + +"Mitä sille Matille nyt kuuluu?" kyselivät naurussa suin. Mitäpä +erinomaista Matille sitten olisi kuulunut. Hän nauroi, jutteli oloja +linnassa, kertoi tovereista, joiden kanssa oli siellä tutuksi tullut ja +luetteli heidän taitojansa. Paljon olikin Matti jo oppinut kaikellaisia +kujeita ja vankilan puhetapoja. Oikein tuntui hupaiselta vanhoille +tutuille, kun kuukauden oli vaan poissa ollut ja niin oppinut: ei +tarvinnut kyläläisten suutansa sovittaakaan totiseksi, nauru sieltä +kuitenkin pakkasi. Matti riemastui, kun näki naureskeltavan: pitävät +oikein kunniassa! Ei sille naureta koskaan, jolle ei myötätuntoisuutta +osoiteta. + +Koettivat muutamat siinä yksinkertaisuudessaan puhuttaakin häntä, +kysellä käräjäasian johdosta yhtä ja toista. Mutta Matillapa vasta +olivat sopivat vastaukset! ... ei ollenkaan enää puhunut pussiin +itseänsä. Ja kyselijöille naurettiin vasten naamaa. + +"Onpa poikaa jo linnassa opetettu!" + +Sitten vietiin Matti käräjätupaan. Monikin siihen jäi vielä istumaan +siksi kunnes juttu päättyy. Onpa hupainen kuulla mitä ne sille +antavat!... Ilkeä juttu on pojalla, jos päälle tulee... + +Kauan se kestikin tutkia. Oli niin paljo todistajia. Ne kertoivat +siellä eteisessä ja toisessa tuvassa, sitten kun olivat olleet tietonsa +puhumassa, että Matti osaa vastata ja kierrellä kun poika. + +"Sanoa sitä! Linnassa ovat toiset lurjukset opettaneet", sanottiin. + +Jo vihdoin päättyi asia. Todistajat ja kaikki tulivat toiseen tupaan + +"Mitä tuli?" kyseltiin. + +"Kuusi kuukautta tuli ja kunnia pois", kertoi kuka vaan ehti. + +"Ai, ai!" + +"No ei siitä ainakaan itketä", ylpeili Matti. + +"Ka petoa, ei se vaan surulliselta näytä", ihmeteltiin. + +"Mitähän tuosta kuudesta kuukaudesta, mutta kunnia on pahin, kun senkin +menetti." + +"Hm, no, kyllähän. Mutta olisi se Matinmoiselta mieheltä muutenkin +mennyt, ehkä vasta." + +"Niin, ja käskeepä tehdä sellaisia jutkuja, laki on laki." + +"Niinpä, mutta olis tuossa nyt saanut Samppakin saada. Syytä oli +hänessäkin, kun narrasi pojan paulaan." + +Tunnustettiin, että Samppa olisi kyllä joutanut saada. + +"Mutta ei häneen enään ulotu ruumin koura!" + +"Ei ulotu." Sillä naurettiin. Olipa sopivaa, että oli päässyt pois +sukeltamaan kynsistä! + +Matti piti yleisen huomion itseensä käännettynä, hän pieksi kieltänsä +ja suu oli taas "päänlaella." Valitti, että on jo oikein ikävä linnaan, +kun siellä on niin hiton lystiä seuraa. Ja kun hän kertoi +seuralaisistansa, niin tuntuivat ne todella niin lystin hupaisilta, +että rupesi melkein muidenkin mieli tekemään käydä ainakin katsomassa +siellä. + +"Kumma, ettei tuo edes sure kunniaansa", ihmetteli muudan. + +"Kunniaansa!" nauroi ja matki toinen, "kuka häntä olisi neuvonut +kunniaansa missään arvossa pitämään?" + +Niinpä totisesti! Kyllähän sen nyt jo jokainen huomasi kun siitä +huomautettiin, ettei Mattia kukaan ollut opettanut kunniastansa +pitämään. Mitäpä hän sitten osasi tietää sen menettämisestäkään. + +"Mutta kyllä vaan hänestä tulee aika veijari, kun hän nyt on vielä +kuusi kuukautta opissa", arveli joku, kun äskeisestä oli selville +tultu. + +"Tulee vaan!" + +Ja sillä mielellä rupesivat ihmiset lähtemään kotiinsa. + +Muutamia akkoja meni Luutasen kautta, kun emäntä ennakolta käräjistä +lähteissään oli käskenyt tulla. Siellä rupesi hän akoille siinä kahvia +keittäessään panettelemaan tuota surkeata lurjusta, kun oli vähältä +sotkea hänetkin juttuun. + +"Sanosta muuta, hyvä ihminen!" + +Akat katsahtelivat odottavasti kahvipannuun, joka porisi tuolla +mustassa takassa ja näkivät, miten keveällä sydämellä emäntä tuossa +lattialla liikuskeli... + +Mutta vankinvartian luona istui Matti yksikseen ja ajatteli siinä +tuomiotaan. Sen johdosta johtui hän itsestään alkulähteille asti, +tuonne Luutasen kamariin, missä Sampan kanssa ryypättiin ja emännän ja +Sampan kanssa juoni solmittiin. Tuntui vähän karvaalta, ettei ollutkaan +käynyt niin kuin silloin luultiin. Rupesi sitten ajatteluttamaan, että +kuinkahan se kuitenkin niin kävi, että tuohon tuli suostuttua. Hän +muisti olleensa kahden vaiheilla. Jospa olisi tullut evättyä! Mutta +siinä samassa muistui mieleen akan liukas ja lipevä kieli sekä +supattava, kuumeen tapainen kuiskutus!... Oli kai sitä silloin +ryypättykin; perhana! ... kaikki oli ollut niin houkuttelevaa!... + +Matti ei sitä ymmärtänyt miksi se oli ollut niin houkuttelevaa. Mutta +sen hän tunsi ja ymmärsi, että jos Samppa vaan olisi yksin siinä ollut, +ei hän olisi suostunut lopultakaan. Vaan se ämmä... + +Hän muisti olleensa jollain tavoin hurmautuneena. Olikin se emäntä +puhunut kovin tuten ja ystävällisesti, niin ettei Matti muistanut +mointa koskaan saaneensa emäntäin puolelta kokea. Tuo huomio nyt, tällä +hetkellä nosti kiukut päähän. + +"Tuhat tulimmainen, sitä ämmää!" + +Äänellinen kiukun purkaus seotti tuskalliset ajatukset ja johti ne +huomaamatta vankilaelämän hauskuttaviin puoliin. + +"No soromnoo, yhdentekevää!" Sinne jäivät ajatukset ja keräsivät +vankilan ilot ja hauskutukset yhteen kokoon. + +"No soromnoo, yhden tekevä, ei siellä ikävä tule!" Ja Mattia nauratti +jo oikein iloisesti. + +"Isäntä hoi! Joko pian lähdetään linnaan? Täällä tulee pian ikävä." + + + + +Maineen uhreja. + + +Köyhäin ihmisten lapset ne ovat kuin varattoman maanviljeliän pellon +kasvu: kun kypsyvät siksi, että johonkin kelpaavat täytyy kasvattajan +niistä luopua, jättää ne maailman markkinoille, vaikkapa sydäntä +kirveltäisikin. + +Niin se oli laita tuon vanhan ojurin Jaakko Kuorasenkin lasten. Kun, +näetten, pääsivät ijässä kymmenen tienoille, rupesivat aina syömään +enempi, kuin isä-ukko jaksoi työllään ansaita. + +Nuorin lapsista oli Mari ja isä oli aina itsekseen ajatellut, että +tuolle täytyy leivän riittää kotona hiukan pitemmälle, kuin niille +toisille, ja sopiikin riittää, kun ei enään ole toisia syömässä. Ja +näin tavoin kului aika niin, että tyttö oli jo kahdentoista, kun hän +vielä oli isän ja äidin luona, teki kaikellaista pikkuaskaretta, mitä +mökissä oli ja mitä tehdä saattoi, sekä juoksi toisinaan vapaana kuin +talollistenkin lapset. Mutta siihen aikaan juuri rupesivat kyläläiset +moittimaan Jaakko Kuorasta siitä, että isoa tyttö-lorkkia tuossa pitää +laiskottelemassa ja sillä niukkoja ansioitansa syöttää... Tyttö +saattaisi jo paimenena leipänsä ansaita. Jaakko pani pahaksensa +kyläläisten juorut, ja eukkoparan sydämelle ne vielä kovemmin kävivät. + +"Mitä heidän siihen tulee, itse mä hänen elätän", sanoi Jaakko ja äiti +sanoi samaa. Mutta tyttö itse tuumi toisin, tahtoi kaikin mokomin +päästä palvelemaan ... ei muka viitsi enään olla kyläläisten +silmätikkuna. + +Siitä se alkoi, eikä se monia päiviä puheena ollutkaan, ennen kuin +vanhemmat jo antoivat luvan. Menköön, jos sopivan paikan saa, missä +kristillisen mielensä säilyttää voi. + +Pappilaanpa juuri satuttiin tarvitsemaan paimentyttöä ja Kuorasen +Jaakon Mari sai siellä paikan. Tuosta ilostuivat vanhemmatkin: "Oikein +Herra sen salli, että Mari pääsi sellaiseen paikkaan", siunasi äiti ja +isäkin äännähti hyväksyvästi että samahan se oikeastaan onkin, jos +lapsi on kotona tahi sellaisessa palvelus-paikassa. Niin tuli Mari +pappilaan ja viihtyi siellä niin hyvin, että otti pestin pestin perään, +viipyi siellä vuoden toisensa jälkeen, jotta pappila tuli hänelle +oikein kuin kodiksi. Kun ikä ja kokemus kasvoi, kohosi hän kyökki- ja +sisä-piiaksi. Oliko sitten enään puhettakaan palaamisesta +talonpoikaisoloihin, raskaihin ja roskaisiin töihin! + +Ja kun Mari toisinaan kävi kotona vanhoja katsomassa, niin oikein +isänkin sydämen heltymään sai kertomalla pappilan väen hyvyydestä... +Herran kiitos, että lapsi pääsi palvelemaan sellaiseen paikkaan!... + +Tuossa kahdeksantoista ikäisenä hän rupesi kotona useammin puhumaan +Aukusti-maisterista, miten se oli ystävällinen ja hauska, puhui +Marillekin aivan kuin kaltaisillensa. Väliin oli oikein hullunkurisen +hauskaa, ja kun Mari niistä kotona kertoi nauratti isää ja äitiä, että +vanha mökki kajahteli raikkaista kikatuksista. + +"Totisesti, lapsemme pidetään arvossa pappilassa." + + * * * * * + +Nuo suloiset metsiköt, jotka alkavat maatalojen kotinurkista, kuinka +monta salaista juttua niillä olisikaan kerrottavana, jos joskus +saisivat puhelahjan ja alkaisivat lörpötellä maailmalle kaikkia niitä +asioita, joita nuoret huulet, rakkauden tuulten puhallellessa ovat +siellä kuiskaelleet. Mutta puut ovat nuorten uskottuja, eivät hiisku +maailmalle niin sanaakaan. Oman perheen kesken vaan jaarittelevat +omalla kummallisella kielellään. Mikä sointu tuossa kielessä! ... +kylläpähän sen ihmiset tuntevat. Siksipä ne niin usein käyvätkin sitä +kuulemassa. Joko ilo sydäntä lennättää, tai suru sitä maahan painaa, +niin tuo metsänkielen sointu vaikuttaa tarkoituksen mukaisesti: se +rauhoittaa ja saa uneksimaan. + +Sitä taivasta sitten, joka kaunisten tyttöin silmäin eteen avautuu, kun +mättäälle istahtavat lupausten tekijöitä muistelemaan! Ja kun köyhä +tyttö, joka vasta äsken lähti vanhempain leivättömästä mökistä, saa +mielikuvaelmiinsa sulkea pappilan maisterin, niin ... eipä luultavasti +ole olemassa inhimillistä tilaa, johon kuvaelmansa vaihettaisivat... + +Tuotakin onnellista pappilan Maria! Ensinnäkin siitä syystä, että hän +oli todella kauniimpi kuin useat pitäjään herrasväen tyttäret, toiseksi +siitä, että Aukusti-maisteri oli sen vannoen vakuuttanut ja kolmanneksi +siksi, että ensi jouluna saisi Kuorasen matalaan mökkiin viedä +verrattoman ilonsanoman: Tyttärenne on kihloissa Aukusti-pastorin +kanssa. Ne syntyivät, nuo kuvaelmat silloin kuin kevät vielä teki +valmistuksiansa, muun muassa puhkoi vasta hiirenkorvia pappilan lähellä +olevan puiston koivujen alastomista oksista. Ihmeellistä, miten +sopivasti ne sattuivatkin: Marin toivelmat saivat ruveta kasvamaan +rinnan koivunlehtien kanssa! Mutta ne pääsevät vaan niin pieniksi +kokonaisuudessaankin nuo koivunlehdet, ja jo syksyllä lakastuvat. Vaan +Marin onni ja toivelmat?... Syksystä on jouluun enään vaan aikaa +muutama mitätön viikko. Oh, se voi tapahtua, että jo lehtien varistessa +voi tuon uutisen Kuorasen mökkiin viedä. Joudu vaan aika pian, joudu, +sinä ihana toivottu syksy! ... ei rakkaudensyksy, vaan sen oikea +lumoava julkinen aamunkoitto!... + +Muutamia kellastuneita lehtiä makasi jo pappilan puiston poluilla, +ilmoittaen sille, joka allapäin ja pahoilla mielin kulki, että syksy +todella alkaa jo olla kädessä. Niitäkö lie tuossa Marikin tarkastellut, +kun erästä puiston etäisimpää kujaa myöten pimeän hämärtäessä ehtoolla +astuskeli. Mutta mitä merkitsee tuo levoton liike, tuo alinomainen +tirkisteleminen polkua pitkin kotiin päin, ja tuo silmäin kamala loisto +ja leukaperäin kummallinen kulmikkaisuus? Ennen, näetten, oli poskien +ympyrä niin viehättävä, että se kätki kerrassaan kaikki kasvojen +särmäiset kulmat. + +Vihdoin hän näki jonkun tulevan polkua pitkin. Se näky vaikutti, että +hänen ruumistaan joku sisällinen tunne hiukan puistatti. + +"Tulithan kuitenkin!" huudahti tyttö itkun sekaisella äänellä ja astui +tulijaa kohden. + +Tulija oli mies, ja raukeeva hymy huulilla hän astui kädet ojennettuina +Mariaa kohden ja aikoi nähtävästi syleillä. Tyttö vältti. + +"Ei", sanoi hän. + +"Noo?" + +"Ei", uudisti Mari jyrkästi. + +"Mutta miksi ei?" Mies aikoi nauraen tehdä tuon tempun väkivaltaisesti. + +"Ei nyt", uudisti tyttö jyrkästi ja väistyi yhä. Mies jäi oudostellen +paikoilleen. + +"Minulla on sinulle jotain sanottavaa", alotti Mari, mutta henki tukki +kurkun, että täytyi vähäsen odottaa ennen kuin voi jatkaa: + +"Sinä et ole enään muutamiin aikoihin tahtonut tavata minua?..." Se oli +todellisen tuskan tulkki, se ääni jolla tuo kysymys ilmoille pyrki. + +"No sinä tiedät itse olevan syyn siinä", vastasi mies koettaen +tavoitella mitä luonnollisinta äänen painoa, "siinä että ... että minua +on pidetty silmällä. Mikä sinua vaivaa kun noin vapiset?" Mutta +hänenkin äänensä jo vavahteli. Kylläpä tuo Mari katsoikin +läpitunkevasti ja kantelevasti... + +"Sano minulle totuus, Aukusti! Narrasitko sinä minua vaan, kun lupasit +minut ottaa?..." + +Ylioppilas ei joutunut juuri entistä enemmän hämille, näyttipä, että +hän oli jotain tuollaista osannut aavistaakin. + +"Älä nyt tuommoisia muistele", hän virkkoi, "rakastuneitten välillä +puhutaan aina yhtä ja toista, jolla ei todellisuudessa ole oikeastaan +mitään merkitystä. Ymmärräthän, etten minä ylioppilaana ollessani voi +käydä naimisiin." + +"Oi Jeesus, miksi valehtelit Aukusti?" Hän heittäysi vieressään +olevalle kivelle ja oikein takoi otsaansa siihen valittaen, ei otsan, +vaan sydämen kivusta. + +Ylioppilas astui lähemmäksi lohduttamaan. Aikoi ottaa kädestä ja ruveta +kauniisti puhelemaan. + +"Älähän nyt rakas Mari..." + +"Rakas!" Tyttö löi tarjotun käden pois. + +"Ajattelehan toki, minä olen papin poika ja ... ja..." Aukusti sekautui +sanoista. Kukapa saattaisikaan puhua järjestykseen, kun sillä lailla +katsotaan! Mutta kun tyttö peitti käsillä silmänsä ja rupesi +valittamaan, saattoi hän taas jatkaa. + +"Niin, minä rakastin sinua ja innoissani sanoin tuon sanan, jonka nyt +noin olet sydämmellesi laskenut. Mutta semmoista tapahtuu varsin usein +nuorten, ja semminkin ylioppilaitten elämässä. Unohda pois ja valitse +itsellesi sulhanen kaltaisistasi, joilta voit vaatia pysyvän +uskollisuuden." + +Ylioppilas mielestänsä sai asian tällä niin luonnolliselle tolalle, +että Marin tuska jo näytti melkein lapselliselta ja ainakin kokonaan +itsekkäältä. + +"Voi mitä sinä puhut!" + +Aukusti naurahti, näytti mielestänsä jo tuhmalta tuo ruikutus. + +"Lakkaa nyt jo tuossa", hän sanoi melkein niin kuin lapselle, jota +kielletään leikkimästä. Hän aikoi lähteä pois. Mari sai yht'äkkiä +oikein luonnottoman reippauden. Hän riensi ja otti Aukustin takin +hiasta kiini. + +"Sinäkö kehoitat minua valitsemaan toista ja vaatimaan tältä pysyvää +rakkautta?" kysyi Mari. Ääni oli kummallisen terävä. + +"Niin", sanoi Aukusti yksinkertaisesti luullen, että puhe otetaan +hyvinkin huomioon. "Sellaista se on maailman meno, ei aina tulla +naimisiin menneeksi sen kanssa, johon ensimäisenä rakastutaan. Anna +vaan olla, niin kyllä se ohi menee." + +Marin katse oli kovettunut. + +"Aiotko sinä papiksi?" kysyi hän. + +"Mitä se sinuun koskee? (Aukusti katseli ihmetellen, että mitä se nyt +utelee.) Aion", sanoi hän vihdoin. + +"Kehoitatko papiksi tultuasikin vielä minun kaltaisiani vaatimaan +uskollisuutta mieheltä?" + +Nyt rupesi Aukusti kummastelemaan. + +"Mitä sinä nyt?..." + +"Minä kysyn vaan, vaaditko sinä, että se nainen, jonka kerran itseesi +laillisena vaimona vihität, on puhdas?" + +"Tietysti!" sanoi Aukusti röyhkeästi. + +"Oletko sinä itse puhdas, viaton?" + +Ylioppilaan suu meni ivanauruun. + +"Se on asia, jota ei sinun tarvitse huolehtia", hän sanoi ylpeästi. + +"Vai niin!" huusi Maria räikeästi. Raivoisasti, mutta melkein +kuulumattomiin sortuvalla äänellä hän tuskan perästä jatkoi: + +"Minä olen raskaana ja ... ja sinun on syy!" + +Nyt tapahtui Aukustin kasvoissa muutos, joka suloisesti hiveli Marin +koston himoa. + +"Raskaana?" + +Maria pyrki naurattamaan ... ei iloista vaan vimmattua, kostosta +nauttivaa. + +"Mari! sinä kauheasti peloitat minua. Sano, ettei se ole totta." Hänen +äänensä oli nöyrä, rukoileva. + +Asema oli vaihtunut: Mari oli kylmä ja kova, mies vapiseva ja +tuskainen. + +"Ja jos ei sanani olisi totta, olisimmeko sitten siveellisesti +puhtaita?" + +"Siveellisesti puhtaita! Se ei kuulu tähän. Mutta sano, puhutko +tosiaankin totta?" + +"Totta, niin totta kuin..." + +"Jumal'auta! älä sano niin." + +"Kasvoistanikin sinä näet, että se on totta." + +Aukusti katsahti tarkemmin niihin ja vaikka oli jo hämärä, erotti hän +kuitenkin. Hän kirosi ja ähkäsi sitten: "Minun maineeni!..." + +"Ja minun." + +Aukusti asteli tuskitellen sinne tänne. Vihdoin hän äkkiä pysähtyi ja +sanoi erinomaisen innokkaasti: + +"Sinun täytyy saattaa sikiö olemattomaksi!" + +Mari vetäytyi edemmäksi, kauhistuen ääntä ja katsetta. + +"Sinun täytyy ottaa rohtoja!" kihisi mies ja läheni Maria. + +"Älä tule", kielsi Mari jyrkästi ja jatkoi sitten: "Lapsi jo kasvaa." + +"Mutta sinun täytyy saattaa se olemattomaksi, vaikka millä keinoin! +Minun tähteni... Ajatteles, kun tulee tiedoksi, että minä..." + +"Että sinä olet isä." Mari naurahti ilkeästi. + +"Niin", sähisi Aukusti. + +"Olisiko asia silloin sinulle pahempi? Minulle se on yhdentekevä." + +Tämä kävi niin nuorukaisen luonnolle, että hän kiroten huusi: "Minä +tapan sinut!" + +"Tee se, niin ei minun tarvitse tappaa sikiötäni, johon kehoitat +minua." + +Nuorukainen alkoi taas astuskella polulla. Mari ei näkynyt suostuvan. +Uusia keinoja oli tarvis. Taas juolahti mieleen joku keino. Hän oikein +juoksi Marin luo. + +"Kuule, Amerikkaan täytyy sinun mennä!" + +"Sinuako häpeästä pelastaakseni?" + +"Vaikkapa niin, mutta myöskin itseäsi. Kun tapaus siellä menee ohitse, +niin voit tulla takaisin. Ajattele tarkoin: tämä on oman tulevaisuutesi +ehto." + +"Sikiöni surmaaminenko?" + +"No, ei niin tarvitse sanoa, sinä voit antaa sikiön vaan mennä." + +"Eikö se olisi ihmismurha! Sano nyt sinä, pappi." + +Nuorimies taas vimmastui. + +"Älä nyt ole olevinasi kovin viisas. Puhtaimmassakin ihmiselämässä voi +olla tapauksia, jolloin inhimillisen siveyden lain täytyy murtua." +Aukusti pyörähti kantapäällään. + +"Kuule!" huusi Mari. "Eikö Jumala rankaise lapsenmurhasta kun siihen on +pakoittamassa nuoren papin maineen säilyttäminen?" + +Iva koski tarkoitettuun kohtaan ja ylioppilaan täytyi vetää muutamia +henkäyksiä ennen kuin keksi sopivan vastauksen. + +"Tarpeetonta on sinun minua ivaella, sillä se ei minuun pysty. Sano, +lupaatko lähteä Amerikkaan, ja sinulla on huomenna matkarahat?" + +"Minä _en_ lähde." + +"Sinun täytyy! ... minun tähteni, itsesi tähden... Tuon kolmannen +täytyy kadota muiden tietämättä. Tule sitten takaisin, jos tahdot." + +Mari kääntyi inhoten pois. + +"Herra Jumala", hän äännähti, "ja tuokin aikoo papiksi!" + +Hammasta purren alkoi Aukusti astuskella polulla... Sanoisikohan +tuolle, että otan hänet vaimokseni, kun hän on ensin käynyt +Amerikassa?... Mutta hän ei usko!... + +"Kirottu olkoon se päivä, jona tuo taloomme tuli!" hän ohimennen +ääneensä vaikeroitsi. + +"Miksi? Minäkö tulin sinua viettelemään? Minäkö tunkeilin sinun +seuraasi?" + +Aukusti vaan voihkasi, eikä vastannut mitään. Mari jatkoi: + +"Olin puhdas ja viaton tullessani pappilaan; vanhempani juuri sitä +varten panivatkin minut sinne, että säilyisin paremmin maailman +viettelyksiltä. Mutta voi!..." hän purskahti itkemään. "He erehtyivät, +suuresti erehtyivät... Teillä lankesin ja tulin ... portoksi, ja sinä +yksin olet syypää, juuri sinä!" + +"Älä huuda niin, taikka minä..." + +"Minä huudan nyt, niin että kaikuu, sillä en tiedä saanenko enään monta +tilaisuutta sinulle puhua. Minä luotin ja uskoin sinuun siitä syystä, +että olit papin poika ja jo melkein itsekin pappi. Luulin, ettei se voi +olla perkeleellinen petturi joka aikoo Jumalan seurakunnan paimeneksi. +Kuulin sinun niin kauniisti saarnaavan ja varoittavan perkeleen ja +maailman viettelyksistä... Sinä itse nyt soimaat minua, joka tulin +teille juuri turvaa etsien!..." + +Nyt käytti Aukusti miehen erinomaista etuoikeutta, hän peitti +kädellänsä tytön suun. Kamppailua kesti hetkisen, kunnes mies taas +kokeeksi uskalsi hellittää. Eikä Mari enään huutanut, hän alkoi vaan +itkeä nyhkyttää. Oltiin vähän aikaa hiljaa. + +"Kuule", virkkoi Aukusti nyt lempeällä rukoilevalla äänellä taas, +"ajattele asiaa, äläkä saata minun ja omaa tulevaisuuttasi onnettomaksi +nyt, kun vielä voidaan asiaa auttaa. Vanhan rakkautemme nimessä, minä +oikein rukoilen..." + +"Niin senkö rakkautemme, jonka viattoman hedelmänkin tahtoisit +murhata?" + +"Älä puhu siitä! Minä sanoin äsken, mitä hätä suuhuni toi. Mutta +kuitenkin kun tarkemmin asiaa ajattelet, niin sinun tulevaisuudellesi +ei ole miksikään eduksi, jos tämä minun syynäni ilmi tuleekin. Sinun +kaltaisiasi on monta samaan tilaan joutunut ja joutuu vastakin. Lähde +tosiaankin Amerikkaan, se olisi tässä meille kumpasellekin suureksi +eduksi." + +Tyttö näkyi miettivän. Aukustin mielessä välähti toivon säde. + +"Matkarahoja saat kyllä", ehätti hän muistuttamaan. + +"Jos menenkin, niin en ainakaan sinun tähtesi", virkkoi Mari vihdoin. + +Nuorimies oikein riemastui. "No kun vaan menet", oli hän vähällä sanoa, +mutta hillitsi itsensä. Hän ymmärsi voittaneensa. + +"Mieti asiaa huomiseen", hän sanoi. "Etu ehdotuksestani on sinulle +suurempi kuin minulle." + +Hän lähti kävelemään pois päin. + +"Älä mene!" kielsi tyttö. + +Ylioppilas ei vastannut eikä seisahtunut liioin. "Taipuu", hän +itsekseen puhui. + +"Älä mene!" + +Mutta toinen meni vaan. + +"Älä mene!" Loppupuolessa sortui ääni itkuksi ja sitä riitti kauan ja +katkeraa... + + * * * * * + +Seuraavana aamuna lähti Aukusti-maisteri Helsinkiin. Palvelijat +ihmettelivät, mikä kiire sille nuorelle herralle tuli, kun ei eilen +ehtoolla vielä mitään puhuttu lähdöstä. Muutakin omituista siinä oli: +rovasti ei tullut ollenkaan pihalle jäähyväisille ja muulloin oli hän +siinä seisonut muiden muassa lähtöhommia katselemassa, kun nuoriherra +oli Helsinkiin valmistaunut; talon tytär oli ihmeen tuiskea, mikä lie +häntäkin suututtanut? Ja rouva oli kuin kipeä, oikein puhui +valittavalla äänellä ja käveli huonosti; nuoriherrakin lähti kuin +vihoissaan. Sanalla sanoen, joku seikka täytyi olla hullusti +palvelijain mielestä. + +Koko päivän oli talossa olo niin outoa ja raskasta. Tuo Marikin, mikä +häntäkin vaivaa? Palvelijat kuiskasivat toisillensa, iskivät silmää ja +sanoivat: "Suu poikki!" Heissä heräsi aavistuksia. + +Päivällä sai rouva kuiskatuksi Marin kanssansa kahdenkesken +vintti-kamariin. Tyttöä vapisutti, mutta meni hän kuitenkin. Rouva itki +siellä jo hänen mennessään. Mikäpäs siinä auttoi, Marin täytyi itkeä +myös. + +"Minä tiedän kaikki", sanoi rouva jotenkin ankarasti, kun oli saanut +itkunsa hiukan loppumaan. Mari ei puhunut mitään, koetti vaan saada +itseänsä hillityksi hänkin. + +"Hän sanoi sinulle ehdottaneensa jotain", sanoi rouva. "Oletko aikonut +suostua?" + +Tytön itku seisahtui, henkeä salpasi... Tarkoittikohan rouva Amerikkaan +menoa, vai lapsenmurhaa?... + +Maria rupesi hirvittämään, niin että teki mieli juosta ulos. Mutta +sitten rupesi rouva puhumaan. Nuhteli ensin ja jopa sanoi Maria +rakkaaksi lapseksensakin, siinä kun ltkein voivotteli kahdenpuolista +hirveätä häpeätä. + +Kyllä Marilla oli esteitä Amerikkaan menolle ja erittäinkin, kun tuli +puhe isästä ja äidistä, niin se pani itkemään siksi toivottomasti, että +rouvankin täytyi nyhkyttää. "Eivät koskaan laskisi Amerikkaan, vaikka +miten olisi asiat", sanoi Mari. + +Mutta rouva selitti asian monipuolisemmin ja teroitti erittäin niitä +silmin nähtäviä etuja, joita Marilla olisi lähdöstä ja totta puhuen +Marin vanhemmillekin. + +Ja Mari myöntyikin vihdoin. + +"Myöskin on sitä parempi, mitä pikemmin ehdit matkaan." + +"Niin taitaa olla." + +Rouva katseli hellästi tyttöä. + +"Mari raukka", hän huokasi. + +Tyttö alkoi itkeä. + +"Älä itke, se tuntuu minusta kahta raskaammalta vielä", valitti rouva. +Ja Mari koetti lakata, ettei vaan enään lisäisi hyvän rouvan tuskaa. + +Kohtapa saatettiinkin palata käytännöllisiin asioihin, kun vaan itkut +hiukan herkisivät. + +"Mutta sinun lähtösi ei saisi herättää mitään erityistä huomiota, +etteivät pahat kielet sovittaisi sitä yhteen poikamme lähdön kanssa. +Eiköhän olisi parasta määrätä sinun lähtösi kolmen viikon päähän?" + +Mari suostui. + +Mitäpäs siinä sitten muuta enään oli tekemistä vinttikamarissa ja +molemmat saattoivat lähteä askareillensa. + + * * * * * + +Kun Mari ilmoitti vanhemmillensa lähtötuumastansa hämmästyivät nämät +kovin. "Mitä teet Amerikassa?... Elät kai sinä täälläkin." "Kun tyttöjä +menee muitakin niin paljon", selitti Mari. Äiti varsinkin oli vastaan, +menipä vielä pappilaan ja pyysi rouvankin maalaamaan tyttöparalle +Amerikka niin mustaksi kuin osaisi. Rouva kehui koittaneensa, mutta +hassuksi näkyi tyttö tulleen; on paras antaa mennä, sittenpähän +näkee... + +Pitäjäällä ei pitkille ehditty Marin lähdöstä puhuakaan ennen kuin hän +jo oli mennyt. + +"Vai on hänkin mennyt", sanottiin sitten. + +"Miksikähän Marikin meni, hyvä paikka kun oli?" Akat rupesivat +laskemaan arveluitansa yhteen. He ovatkin kummallisen teräväsilmäistä +väkeä, jos jotain erinomaista huomaavat, iskevät silmää ja sanovat +toisillensa, mutta eivät koko maailmalle. Nyt olivatkin arvelut +tavallista paremmin tuttujen kesken säilytettäviä, koska täytyi +Aukusti-maisterinkin nimi sekoittaa, heidän mielestään hiukan +roskaiseen juttuun. Kyllä siitä hiukan humistiin vähän aikaa, mutta +parin viikon kuluttua oli koko seikka melkein unohdettu. + + * * * * * + +Kuinka moni suomalainen noissa Amerikan kaivoskaupungeissa iltasin +uneksien katseleekaan tuikkivia tähtiä ja muistelee kotimaatansa! Ja +tytöt, nuo meidän kielosemme, miksi menevätkin sinne lakastumaan? ... +häpeätänsäkö peittääksensä? Kun siellä lakastuu, kuolee kohta, kun +täällä taittuu, voi jälleen herätä eloon. Noita öitä Amerikan +kaivosseuduilla, sitä elämää ja sitä ilmaa!... Sanovat kyllä ne, jotka +ovat kokeneet, että kun siihen tottuu, ei pidä tuota kaikkea enään niin +pahana. Aivan niin. Se on epäilemättä hyvin terveellinen ja +käytännöllinen tottumus... + +Mutta eivät siihen kaikki totu, eikä tottunut Pappilan Marikaan. +Pakosta vaan oli ruvennut keittäjäksi eräälle miesjoukolle. Oli hän +siellä jo ollut noin seitsemän kuukautta, kun hän eräänä pimeänä iltana +pyrki kaupungista vieressä olevaan metsään päin. Jotain koria kantoi +hän käsissään, kulku oli vaikeata ja raskasta. + +"Jeesus ... kestänköhän edes sinne kortteeriin", huokasi hän +ponnistellessaan. Mutta jo täytyi ruveta lepäämään. Ilma oli kylmä ja +lunta paksulta. Kun hän pysähtyi, ei enään jaksanutkaan nousta. Siinä +syntyi hirveä kamppailu... + +Vähän aikaa jälkeen päin saapui paikalle muudan suomalainen mies. Hän +näki ihmisen makaavan siinä tunnotonna, kenties kuolleena. Mies +lähestyi. + +"Herra Jeesus! ... emäntämme ja..." hän huudahti. + +Mies oli niin hirmustuneena siitä mitä tuossa näki, että oli vähällä +maahan vaipua. Mutta kohta käsitti hän, että pikainen toiminta olisi +tarpeen. Hän huomasi, että Marin suoni löi, siispä mahdollisesti voisi +vielä pelastua, mutta se toinen... Myöhemmin heräsi Mari omassa +kortteerissa, tointui vielä hiukkasen elämälle. + +"Missä on lapseni?" kysyi hän kun tuli hiukan järjille. Miehet, jotka +häntä hoitelivat, pudistelivat surullisesta päitänsä. + +"Lapseni?" + +"Kuollut", kuiskasi joku korvaan. + +Sitten sekausi Mari taas, eikä enään selvinnytkään. Miesten +ponnistukset kävivät turhiksi, Mari ei elänyt vuorokauttakaan. + + * * * * * + +Samaan aikaan vihittiin papiksi Aukusti ja määrättiin apulaiseksi +erääsen maaseurakuntaan. Ensin kuitenkin hän täydensi onnensa, meni +morsiamensa luo, joka tällä kertaa oli hänen arvoisestansa säädystä, ja +solmi avioliiton kultaiset siteet. Morsian oli niin onnellinen kuin sai +omata tuon herttaisen Aukustin ihan yksin ... ja Aukusti oli onnellinen +ja kertoi yhtämittaa, ettei hän ennen ollutkaan rakastanut ketään ... +ei todella ketään... Ja Marin vanha äiti, hän itki kotona ja odotti +kirjeitä. Kävi toisinaan murheellisen sydämensä purkamassa pappilan +rouvallekin. Rouva ensiaikoina lohdutteli, mutta katsoi sitten +sydämensä vaatimuksesta tarpeelliseksi ilmoittaa muijalle suuren +epäilyksensä siitä, että Mari, nuorena ja kauniina tyttönä, tuskin +olisi voinut kestää pahassa maailmassa esiytyviä viekotuksia. +Yksinkertainen mummo sai kuitenkin sen vähitellen päähänsä, että +viettelys oli mahdollisesti jo tapahtunut täällä kotona, pappilassa. +Kun hän tämän ajatuksensa kerran, katkerasti itkien ilmoitti pappilan +rouvalle, kadotti tämä mielensä tasapainon. Muori sai ankaran painavat +nuhteet... Olisikin epäillyt renkejä syypääksi, mutta nuortaherraa... + +Ja rouva oikein mustui kiukusta. Muorin täytyi pyytää anteeksi. Ei se +oikein tahtonut onnistua. Mutta kun rouva monen monituiseen kertaan +uudisti ihmettelynsä siitä hävyttömyydestä, jota oli saanut akan +puolelta kokea siitä hyvästä, mitä Marille oli pappilassa tehty, niin +jo muori nöyrtyi oikein rukoilemaan ja rouva lupasi anteeksi antaa. + +Vaan jälkeenpäin itki muori vielä monta monituista kertaa ja kätki +kaikki poveensa, eikä koskaan enään mennyt asiasta puhumaan pappilan +rouvalle. Sillä hänessä yhä vaistomaisesti vallitsi kummallinen +vakuutus, vakuutus, jonka ilmaiseminen oli saattanut rouvan mielen pois +tasapainosta. + + + + +Nuo Rutakkalan hyvät isännät. + + +Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan Rutakkalan kylästä, jossa ennen +muinoin tultiin niin hyvin toimeen, mutta jossa nykyaikana useat +isännät kynsivät korvansa taustaa ja älähtävät kipeästi, kun joku +mökkiläinen uskaltaa puhua maanviljelijäin hyvistä toimeentulon +ehdoista. + +Mutta nuo useat Rutakkalan miehet ovat sentään hyvin kelpomiehiä: +riitelevät vastaan kuntakokouksissa, vahvistavat puumerkillä +nimikirjoituksensa ja vastustavat jyrkästi tyttökoulua; niinikään +vihaavat he uusia aatteita ja pelkäävät lukukinkeriä; kunnioittavat +erinomaisesti esi-isäinsä peri-aatteita, mutta näkevät mielellänsä, +että niiden persoonalliset muistuttajat pihatuvista (missä ne +ilmaiseksi talon pieniä viljavaroja nakertavat) kootaan isäinsä tykö; +nauravat naapurin sanomalehti-tilauksille ja ennustavat ihmeellisellä +vakuutuksella tämän edessä olevata konkurssia. + +Ja joka oikein puolueettomasti ottaa asiaa harkitaksensa ja +tutustuaksensa isäntäin mielipiteisiin, niin täytyykin myöntää, että +heillä on sangen vakaville perusteille rakennetut periaatteet. Eivät he +turhaan ikävöitse menneitä aikoja, sillä silloin se eläminen sentään +maksoi vaivan. Renkejä saatiin palkatuksi 15-20 riksillä ja +vuosivärkeillä eli parseleilla, joihin kuului valkoiset hurstihousut ja +pusrokki, sekä isännän vanha saapaspari. Piikain palkka oli 8-12 +riksiä, palanen käsityömaata ja Kynttelistä Vappuun tehdä itsellensä +(s.o. omia käsitöitänsä). Päivämiehille ei suorastaan tarvinnut maksaa +paljon muuta kuin ruoka-aterian ja jos kessuja antoi piippuun, sai +isäntä jo mainetta. + +Kuitenkin niin ihmeen hyvin silloin kaikki tulivat toimeen! Rengit ne +melkein järjestään joivat palkkansa viinassa, jota keitti oman talon +vaari ja muori möi. Rahat eivät siinä tapauksessa menneet ollenkaan +pois talosta. Kaikki pysyi "isänmaassa", sanan ahtaimmassa +merkityksessä. + +Toisin on nyt laita -- -- paratkoon! Palvelijain palkat nielevät talon +pienet tulot. Antavatko he palkastaan penniäkään omaan taloon? Mitä +vielä, ei niin kunetta. Kaikki menee kauppiaille paperosseihin ja +ulkomaan kräämään niin tyyni, että oikein hävettää sanoa. Sitten +seuraavat omat pojat ja tyttäret perässä ja kulettavat samaa tietä +loput tuloja. + +Kuinka äärettömät ovatkaan menot tähän aikaan, verrattuina vaari +vainajan aikaisin! Sitä paitsi kuuluvat pellot entis-aikaan kasvaneen +niin ihmeen hyvin ja siitäpä sitä koitui kasallekin. Mutta nyt jo +nekin, mitkä vaarivainaja kuokitti, ovat palaneet loppuun, kuluneet ja +kovettuneet, että ovat kitsaat kuin kuiva passeerivuota. + +Pitäiskö sitä sitten isäntäparan pitää häpeänänsä, jos asiat +alakäteenkin menisivät tällaisten olosuhteiden vallitessa? Eihän toki, +hän on viaton kuin lapsi. Hän koettaa henki happamissa rääpiä +vaarivainajan maita ja hämmästyttää tuhlaavaa perhettään sekä muuta +yhteiskuntaa joskus sellaisella urostyöllä, että raivauttaa suonkylkeen +puolen-, välistäpä kokonaisen tynnyrinalankin uutta peltoa, ja sen +tehtyä pitää naapureille ja kylänsä miehille puheita siitä, miten +raskasta ja kannattamatonta suon pelloksi raivaaminen nykyaikana on. +Mutta hän ei tahdo ristissä käsin istua, vaan raataa kuin karhu. Sitten +seuraa kotiväelle säästäväisyyden esitelmiä, josta itse Rikhardi-vaari +olisi voinut ylpeillä. + +Näin ollen, se on suorastaan vihapuhetta, jos joku rappiotilan syyn +panee isännän selkään, eikä se ole paremmin osattu, jos emäntä-kultia +sellaisella syytöksellä rasitetaan. Sillä useammiten ovat nämät kaksi +persoonaa yksi liha ja yksi veri, joka ominaisuus esiytyy paraiten +siinä, että emäntä huopaa aina isäntää, kuin tämä puhuu palvelioille ja +päivämiehille maanviljelijän ahtaasta tilasta. + +Mutta nyt juuri viime aikoina on Rutakkalaan eksynyt muutamia +aikakauden hengen pilaamia miehiä, jotka vähässä ajassa saattavat +johdattaa koko kylän perikadon partaalle. He saattavat poistaa monet +esi-isäin kunnianarvoiset tavat ja sitten jättää isännät omin neuvoinsa +tulevaisuutta kohti haparoimaan. Auttakoon ja taluttakoon sitten ken +voi, kun ei enään noita muinaisuuden kunnianarvoisia osviittoja ole +opastamassa ja tietä viittomassa! Tulee oikeastaan surku noita +Rutakkalan entisyyden kannattajia. + +Mutta nuo tulokkaat, heitä kohtaan ei juuri helleimmät tunteet herää, +sillä he oikeastaan näyttävät tarkoituksella pyrkivän konkurssiin. Ovat +näetten tuhlanneet suuria rahasummia uusiin maanviljelys-koneisiin ja +uskaltaneet kääntää vaari-vainajain tallaamia pyhiä nurmikkoja nurin +närin, riiviöt. Ja sitten oikein rintapeltoja, jotka historian +takaisesta muinaisuudesta ovat pitäneet talon leipä- ja puurovärkkien +kasvamisesta uskollisesti huolta, kylväneet itikan rehulla! + +Vakavammat ihmiset siunasivat itsensä Herralle ja pesivät kätensä siitä +rikoksesta, että jumalanviljan kasvupaikat saastutettiin. + +Mutta sitten oli nuorempia isäntiä, jotka eivät asiaa juuri +synnillisyyden kannalta katsoneet, vaan takanapäin naureskelivat +partaansa sen haaksirikon suloista esimakua maistellen, joka noille +yrittelijöille oli tulossa. Aurat heitä oikeastaan heti ensi näkemästä +miellyttivät, mutta hinta oli niin kallis, että pani pään tutisemaan. +Sopii siis hiukan odottaa, kunnes tuossa rupeavat vasarat paukkumaan, +niin saa huokealla. + +Vaan odottaminen alkoi käydä muutamille pitkäksi. Riivatun kauan ne +kestivätkin, nuo yrittelijät. Kyllähän sen jokainen tunsi ja tiesi, +että niin niiden lopulta kuitenkin täytyy käydä, mutta olivat osalta +niin uteliaita, että kaupunkimatkoilla jo katselivat auroja ja +kuulustelivat hintaa. Siitä seurasi, että johonkuhun meni jo ylpeyden +henki: ostivat auran, veivät upeillen päällimmäisenä kuormansa päällä +kotiinsa, kävivät koettelemassa eivätkä katuneet kauppaansa. + +Mutta talvi on aina talvi, osaa kyllä tarkkaan kuluttaa kesän ansiot. +Mitäpä aurakaan noin äkin jaksaa sitä kohtaa parantaa, vaikkapa uskoisi +sen ihmeitä tekevän. Työväen palkat pysyvät korkeina, räätäliä ja +suutaria täytyy hirveän paljon pitää, kauppias ottaa tavaroista ilkeän +voiton, pitää laittaa aittaan uusi katto ja ostaa siihen naulat; +pahimmaksi katkesi kelikin keväällä juuri silloin, kun oli aikomus +saada kotiin sahapuita kaupunki-lankkuja varten. Polttopuitakin olivat +akat polttaneet niin ihmeesti. Sitten oli sen lisäksi vielä kunnanvero, +vaivaisjyväin maksu ja ruununvero... Totisesti alkoi tämä +mietityttää... + +"Akka, älä pane voita perunavadin syrjään! ... köyhtyy sitä tässä +muutenkin." + +Ja nuo palvelijat, torpparit ja itselliset, kuinka helkkarin pulskat +päivät juuri samaan aikaan! Palvelijain kun ei tarvitse muuta kuin +syödä ja palkkaa odottaa, torpparit elävät ruhtinaallisesti, jopa +siihen määrään, että muutamat koristavat hevoskoninsa seljan +nasta-mäkivöillä. Itselliset, nuo miekkoset, jotka kaiket talvet vaan +joutilaina jollittelevat, josko toisinaan puukuorman metsästä käyvät +varastamassa. + +Mitä ihmettä ne mahtavat syödä? + +Se oli kysymys, jota talolliset harkitsivat, saamatta siitä kuitenkaan +sen selvempää, kuin että jotakin he mahtavat syödä, ja kun kerran +tuohon päätökseen tultiin, niin mikään ei estänyt ajattelemasta, että +on se mökkiläisen elämä sentään siunatun hyvä tähänaikaan. Kävivät +niiden kakarat kyllä toisinaan kerjäämässäkin, mutta muutamain isäntäin +ja emäntäin mielestä oli se jonkullainen yritys vanhanpäivän varan +kokoomiseksi. Muutamat!... Silloin kuin talokkaat kärsivät huonon ajan +tähden, rupeaisivat itselleen rikkauksia kokoilemaan! + +Mutta tuo rikas käsityöläisten luokka. Kuinka suuria rikkauksia +mahtoivatkaan koota, kun niin suuria palkkoja ottivat? Moni talollinen +olisi melkein vaihtanut taloa ja virkaa, jahka vaan tuon siunatun opin +olisi voinut saada mukana. Toiset jo siihen määrään suuttuivat tuohon +rikastumiseen, että ostivat ompelukoneita itselleen, ja emännät, jotka +rehellisesti puhuen aina ovat näppärämpiä kuin isännät koettivat tehdä +isännille takkeja, y.m. Mutta seuraus oli niin päinvastainen toiveille, +että koneet lopulta jäivät yksinomaan tyttärien haltuun paitain ja +nenäliinain tikkausta varten. Isäntäin täytyi taas harmissaan pyytää +räätäleitä, kun he katsoivat suorastaan häpeäksi nykyajan miehinä +esiytyä akkain ompelemissa takeissa. Sepä taas tuntui kukkarossa ja +saattoi kynsäsemään korvan taustaa. "Mikä ihme tässä lopulta tullee?" +Tämän alakuloisuuden ohessa katosi halu aurankin käyttämiseen. Mitäpä +siitä apua lähtee, kun ei ole edes lantaa mitä panna noille +uutispelloille! + +Sitten istuttiin talvikaudet uuninpankolla, katseltiin kuinka rengit +söivät monta silakkaa ja tyhjensivät päälle emännän harikkohulikan, +piiat kävellä tepsuttivat pieksukengissä, kun ei enään karvaiset +kelvanneet; tiet pysyivät kinoksista puhtaina toisinaan useampia +viikkoja ja lumiauran ajajat saivat suorastaan ilmaiseksi rahaa. + +"Olisi pitänyt edes sitä tienistiä ottaa!" + +Mutta sekin oli mennyttä siksi talveksi. + +Siinä uuninpankolla hautui monena päivänä ja monissa aivoissa +ajatuksia, että minkähänlainen laitos se meijeri olisi? Siitä oli +juteltu niin monellaista, kehuttu ja laitettu. Kyllähän se olisi +uskaliasta ruveta sellaiseenkin yritykseen, mutta jotain sitä tässä +sentään täytyisi tehdä. Asiasta puhuivat isännät keskenänsä ja emännät +keskenänsä, sekä väliin kaikki yhdessä. + +Sieltä päin, missä meijereitä oli jo olemassa, toivat kulkuakat paljon +kummia juttuja. Kuuluivat niissä myrkkyä panevan maitoon ja olipa +tehonnutkin, koskapa vasikat olivat kuolleet sitä juotuaan, ihmisten +vatsat olivat tulleet kipeiksi ja paljon renkejä ja piikoja mennyt +sentähden pois taloloista ja jättäneet isännät ja emännät yksikseen +ahneutensa hedelmiä nauttimaan. + +Ne olivat arveluttavia juttuja ne ja monasti jo emännät tuumivat +isännille: + +"Eiköhän me kirnuta vanhalla lailla, taitaapa se Jumala huolen pitää +tästälähin, niin kuin tähänkin asti." + +Isännistä toiset hymähtelivät myöntäväisesti ja toiset tenäsivät +vastaan. + +Mutta kuitenkin se joka päivä rupesi olemaan jutun ja ajatuksen +aiheena. Asia kehittyi itsestänsä niin pitkälle, että eräänä +talvi-iltana yhteisen päätöksen mukaan kokonnuttiin Pajuniemen +Hermannin taloon keskustelemaan meijerin rakentamisesta. Ei asia tässä +kokouksessa vielä kuitenkaan järin pitkälle päässyt, vaikka jauruttiin +kello 5-9. Päätettiin kokoutua uudestaan, vaikka toiset kyllä +arvelivat, että kyllä se perhana soita on parempi, jotta annetaan +akkain kirnuta vanhalla tavalla. + +Vaan toisessa kokouksessa jo kirjoitettiin pöytäkirja ja muutamia +osakkeita otettiin. + +Kun toiset, nimittäin ne, jotka jo olivat pillinsä pussiin pistäneet ja +päättäneet antaa akkain kirnuta vanhalla tavalla, kuulivat, että ne +toiset todellakin ovat ruvenneet meijeri-puuhiin, niin jo alkoivat +uudestaan tuumiskella asiaa ja lähtivät kylälle likemmin +kuulustelemaan. Palattuaan sieltä kotiin, sanoivat emännille: + +"Mutta kuules akka, mitähän jos mekin ottaisimme osan siihen +meijeriin?" + +Emännät seisauttivat ahkeraan hyrräävän rukin pyörän, oikaisivat +vartaloitansa, panivat kädet sirosti lanteille ja katsoivat +luottavaisesti kukin ukkonsa puoleen. + +"No en minä tiedä, hyvä ystävä", he tavallisesti sanoivat, "ei tuossa +nyt taitaisi tuhatta tapata, jos ei sataa voittaakaan. Tee kuinka +tahdot, sinäpä tuon paraiten ymmärrät." + +Ja sitten ukot mielihyvissään akkainsa luottamuksesta, hamuilivat +päivällis-ateriaksi, mitä siinä hopussa sattuivat kaapista +löytämään, kun ei joudettu keittoa odottamaan, panivat toisen takin +päällensä, lisäsivät tupakoita massiinaa, vaihtoivat vaillinaisen +tulitikkulaatikon kokonaiseen, sytyttivät piiput matkaksi palamaan ja +kävelivät levollisesti osakkeita ottamaan. + +Kun sieltä kotiin astelivat varustettuna uudella annoksella meijerin +tuottavaisuus-kuvitelmia, kyselivät kotiin päästyä emänniltä, kuinka +paljon keskimäärin lehmät päivässä antavat maitoa. Ei sitä ollut niin +vähän. Tuleepa, kun tuleekin tuosta sievä tulolähde! + +"Kuuleppas emäntä, pistä nyt siinä pikkasen kahvia." + +Emännät muistivat kihlaus-aikaa... + +On se sentään tuo meidän äijä hyvä mies!... Rukiit narisivat pehmeästi +kahvimyllyn silmässä... + +"Rukiitako sinä jauhat, Maija?" + +"Rukiitapa hyvinkin, mies kulta, sanoithan itse, ettei kahvia saa panna +pannuun kuin pyhä-aamuina." + +"Pane nyt sentään oikeita kahvia, eipä se tahdo oikein maistua hyvälle +tuo ruiskahvi, suuruksen maku on siinä niin pistävä." + +"Niin ja päänkipua ei se lievitä yhtään ... onkin tuossa ollut niin +pääni kipeä, että joutaakin saada oikeata kahvia. Mutta kuules hyvä +mies, sun pitää pyytää räätäliä, että hän panee uuden päällisen tuohon +turkkiisi, on oikein paha nähdä sinun sillä enään metsään menevän." + + * * * * * + +Siinä se seisoo Rutakkalan meijeri kaikkein nähtävänä ja toivoa +herättävänä. Oikein tahtoi ikävä tulla, kun ei pikemmin valmistunut. +Mutta sitten kun se valmistui, ylpeilivät miehet siitä ja katsoivat +perään, että akat kaikki maidon sinne lähettivät. + +Jopa sait matkapassin, köyhyyden tauti!... + +Paljon kokoontuikin Rutakkalasta maitoa siihen aikaan... Mahtoivat +kilpailla emännät, kenellä enin olisi vietäväksi meijeriin. Mutta pian +kyllästyivät kilpailuun ja asettuivat tavalliseen menoon. Muutamat +emännät rupesivat katsomaan tarkoin asian perään, että kannattaako sitä +oikeastaan noin rajusti meijeriin viedä. Rupesivat laskemaan, ja +ihmeellistä, -- meijeriin vienti tuotti suoranaista tappiota! + +"Niin se on, totta totisesti", sanoivat isännille. Muutamat isännät +aavistivat akkain jutussa salajuonen piilevän eivätkä uskoneet +ensinkään, toiset rupesivat aprikoimaan. Asiat menivät siinä suhteessa +niin pitkälle että meijerin välistä täytyi ruveta kirnuamaan vettä, jos +kirnuta tahtoi. Muutaman kuukauden päästä puhuttiin isollaisesta +tappiosta, jota koko liike oli tuottanut. Mentiin kysymään +isännöitsiältä. + +"Niin tappiota on tullut, miksi ette tuoneet maitoa?" sanoi tämä. + +Sitten kynsästiin päätä. + +"Hm, vai niin... No se meidän akka sanoo, että parempaan puoleen tulee, +kun kotona tekee voita, eikäpä tuota lienekään maitoa tähän aikaan." + +"Täytyy laittaa maitoa, niin kyllä meijeri kannattaa", kehui +isännöitsijä, "tuovatpa sinne muutamat maitoa, kannattaapa niiden." + +Niin, ne nuo muutamat, ne olivat vaan niitä, joita odotettiin +konkurssiin. + +Isännät menivät kotiinsa, kertoivat emännille, että ne ja ne kuuluvat +hyötyvän meijeristä kovin. + +"Niin, no tottahan, niillä on karjaa ja heiniä!" + +Niin, niin se oli, totta tosiaankin, isännätkin huomasivat, istuivat +penkille ja rupesivat aprikoimaan, mistä päästä tässä alkaisi, että +saataisiin meidänkin taloon karjaa ja heiniä. + +"Älä käryytä niitä kahvia, akka, aina, kelpaavat nuo rukiitkin näin +arkina." + +... Ho'hoi, tuossa on poika mieheksi tulossa, ryhtyköön hän aikoinaan +uusiin mullistuksiin, jos tahtoo... + +Päät tutisivat, näytti olevan vuosien ja kovin vaivalloisen työn takana +suuremmat heinävarat ja lehmälaumat. Mielet kävivät apeiksi ja pistipä +vähän vihaksikin, että nuo muutamat olivat aikoinaan jo ehtineet haalia +karjaa ja rehua... Puhuppa vielä meijerin tappiosta isännöitsijä! Puhui +hän taas jonkun ajan päästä ja arveli, että jos ei enempää tule +vastakaan maitoa, tulee tappiota yhä. + +"Ei tule enempää, ainakaan meiltä." + +"Eikä meiltä, itse kun kirnutaan niin kannattaa paremmin." + +"Jaa, niin se on!" + +Niin, näettekös, isot heinäpatruunat, kyllä sitä meilläkin maitoa on, +mutta viljellään kotona tarkemmin, eikä tyhmyyksissään tuoda meijeriin +tuhlattavaksi... + +"Pannaan istumaan koko värkki ja myydään pois, jos on ostajaa." + +"Älkää miehet tyhmyyksiä... Hankkikaa vaan heiniä ja karjaa niin kyllä +meijeri kannattaa!" + +"Hoh, velikullat, ettäkö te saisitte rikastua?... Viisaitapa olisitte, +mutta ei anneta narrata. On sitä tässä muillakin elämän kokemusta..." + +"Pannaan vaan miehet nyt meijeri istumaan!" + +"Pannaan kun pannaankin ja myydään pois, jos on ostajaa!" -- -- + +Hä, hä, hä, lehmi-patruunat! Siinä se nyt seisoo meijeri lukittuna. +Mihin nyt panette maitonne? ... hä, hä... Ostakaa meijeri itsellenne +jos jaksatte, eli jos me myymme teille; -- -- + +-- Ho'hoi, kasva poikaseni, veny pian isoksi, että isä ja äiti pääsevät +pihatupaan syytingille ja sinä saat vartuttaa itseäsi näihin tämän ajan +viljelys-tapoihin, jos mielit... "Oletko nähnyt Kalle, minkälainen +heinä siinä Pajuniemen Hermannin Rintaniityssä on?" + +"Hyvä on, isä, oikein miestä rintaan, apilata ja timoteeta." + +"Hm, parin vuoden päästä annan talon sulle, saat sitten koettaa +sinäkin. Minä tuota en enään jaksa semmoisiin ... täytyy tällä tavalla +mennä minun aikani." + + + + +Pyhä vala. + + +Kas, miten uhkeana ja vankkana se seisoi tuossa mäenrinteessä tuo uusi +kansakoulurakennus! Olisipa se ollut joku käsittävä olento ja osannut +aavistaa, kuinka ristiriitaisin tuntein hänen synnyttäjänsä katselivat +miten kerros kerroksen päälle kohosi, kunnes siitä vihdoin muodostui +vankallainen rakennus rajapyykki entisyyden ja tulevaisuuden +käännekohdalle, olisipa se tämän käsittänyt, niin olisi varmaankin +hiukan epäillyt oikeuttansa asettua määrätylle paikalleen... + +Kyllä tosin tuntui, kun sitä noin syrjästä katseli, että tunsi se +itsekin asemansa ja tehtävänsä. Sen suuret ikkuna-silmät näyttivät +ikään kuin voitollisesti ilkkuvan vastustuspuolueen voimattomia +vihanpurkauksia. Se tunsi lepäävänsä vahvalla perustuksella ja tarkoin +saumatulla kivijalalla ja vakavasti arvelevan: "Työläs on sinun potkia +tutkainta vastaan!" + +Se oli keväinen aika, kun tuo koulurakennus vastapuhjenneiden +koivunlehtien, kukkasien ja virkeästi vihertävän nurmikon kanssa +yht'aikaa kasvoi ja valmistui ensimäistä kevät-ahavaa imemään valkeaksi +pälkityille kyljilleen. + + * * * * * + +Oli paisteinen kirkas päivä. Lastut ja jätteet koulukartanolla oli +lakaistu ja haravoitu kasoihin ja rappusten edusta tuoreilla kuusen +havuilla koristettu. + +Sisältä, koulusalista oli kaikki työkalut ja roskat pois korjattu, +seinille oli ripustettu tuoksuvia köynnöksiä ja uusi kateeteri +ympäröity kuusilla. Muutamia henkilöitä puuhaili siellä paikkoja +järjestellen. Katolla tangon nenässä liehui lippu -- tuulen +väräytellessä se viittoi ja kuulutti ympärillä oleviin kyliin, että +täällä oli jotain tekeillä. + +Ihmisiä liikkui ja hyöri pellollaan kyntämässä, äestämässä sekä ohria +ja perunoita kylvämässä. Joskus kun perunain heittelijät oikaisivat +selkänsä, kun kyntäjä ajoi auran maahan ja antoi hevosen huoattaa, +silloin menivät silmät kuin itsestään tuonne mäen törmälle, missä ennen +vaan hiukan koivuviidakkoa kivien välissä kasvoi. Saattoipa se +katsojissa monellaisia ajatuksia herättää! + +Muinais-aikana, silloinkin kun Liekolahden ukko oli kouluiässä, +koulutti Sakari-vainaja vaan Liekolahden piha-tuvassa. Oli sekin aika! + +Sitä muisteli ukko tuossa kun odotteli että perunansiemenen nakkelijat +vaon täyteen ehtisivät ja hän saisi ruunan kanssa taas viiltää uuden ja +suoran. + +Siellä Sakari-vainajan koulussa oli ollut elämää. Toisinaan oli +opettaja ollut kovallainen, oikein ahkera paju-patukan käyttäjä. Mutta +oppimaan oli saanut, muutamat hyvästikin, niin että arvo-asemiinkin +olivat niillä tiedoillaan elämänsä varrella päässeet. + +"Hävittävät ne itsensä tähän aikaan," rupesi ukko sanomaan, kun vaolle +lähti. Siitäpä toisten korvat pystyhyn nousivat. Millähän +hävittävätkään itsensä? + +"Soo ruskea! Ei talonpojan lapset tarvitse tuollaisia kouluja, ei +totisesti. Eipä niitä ole ennenkään tarvittu, niin mitä paremmin nyt... +No mitä sinä siinä!" + +"Totta puhuu vaari," sanoi eräs mäen eukko. "Mitähän nyt rikasten olisi +lukua, mutta kun köyhätkin sinne panevat niin... Parempi olisi, jos +tekisivät vellituvan siitä." + +Nuori isäntä, joka myöskin muiden mukana perunoita vakoon heitteli, +hymyili. + +"Ei oppi ojaan kaada," hän sanoi, vaikk'ei erityisellä innolla. Mitäpä +hyödyttäisi ukon kanssa väitellä! + +Vaan mökin akka oli vielä kiivaampi kun ukko, rupesi oikein kiukun +tiestä huutamaan. + +"Noo, mutta ei sitä sellaista oppia köyhät tarvitse kuin kansakoulussa +annetaan! Mitä köyhäin kakarat..." + +"Olettekohan ollut edes kertaakaan tutkinnossa kuulemassa, miten +hauskalta tuntuu, kun lapsilla on niin paljon tietoa?" kysyi nuori +isäntä. + +"En ole, ja koskapa köyhällä on aikaa sellaisiin." + +"Onko isäkään ollut?" + +"Enkä olekaan,", ukko välinpitämättömästi murahti. Olispa siinäkin, kun +sellaisissa olisi tässä kuleskeltu, näkyi hän ajattelevan. Pojassa +heräsi iloinen ajatus: + +"Ettekö lähde nyt, kun saadaan tämä pelto kylvöön? Koululla on tutkinto +tänäpäivänä ja sitten tulevat pitämään jotain juhlaa tuohon uuteen +koulurakennukseen. Lähtekääpäs mukaan isä!" + +Nuorimies katseli isäänsä innostuneena. Vanhus silmäili koulutalolle +päin ja tuohon lippuun, joka siellä varressa hiljakseen tuulen mukaan +lekutti. + +"Mitäpähän tuolla tekisin," hän virkahti ja lähti uudelle vaolle pojan +kiihkeästi häntä silmillään seuratessa. + +"Vaikka ette mitään tekisikään, mutta muuten vaan!" Tämä huudahdus oli +kehoittavaa innostusta täynnä. + +Vanhuksen katse meni taas sattumalta lippuun. + +"Ehdittäneekö tästä edes," hän jo epäröiden sanoi ja katseli kuinka +leveällä vielä oli kylvämätöntä peltoa. + +Ahah, ukko jo ajattelee lähteä, jos ei vaan ole mitään esteitä. Onpa +noilla sini-valkeilla lipuilla kummallinen vetovoima: lekuttavat niin +että saavat kuusikymmentalviaan sydämmenkin innosta läpättämään. + +"Hoo, miks'ei ehdittäisi! Ja jos ei muuten, niin minä kutsun Erkin +kotohaasta vakoamaan, kyllä nuo toiset ehtivät nakella." + +"Mitäpä tuolla sentään teen, vanha jo olen ... ei minuun enään +koulutiedot pysty", saneli ukko, kenties pojan innostuksella hymyillen. + +"Koulutiedotko pysty!" matki ja nauroi toinen. "Vaikkapa ne nyt eivät +pystykään, niin kuulemaan ja näkemään, muuten vaan." + +Jo, jo rupesi myöntymään. + +"Noo, saattaisihan tuonne nyt..." hän sanoi, suu hymyssä ja äänellä, +jonka piti tulkita vastahakoisuutta. Mutta itse asiassa oli hän +voitettu. Isäntä toimitti rengin perunoita vakoamaan ja lähti ukon +kanssa pois. + + * * * * * + +Tuossa 2 aikoina päivällä oli hyvin tyyni; liputkin uuden +koulurakennuksen katolla lojuivat pitkin vartta, ikään kuin uneen +vaipuneena. Mutta sitten ilmestyi kylätielle ihmisjono, etumaisena +kansakoulunopettaja ja poikaoppilaat, sitten tytöt ja vihdoin lasten +vanhempia ja muuta yleisöä vakava, juhlallinen joukko. Rupesi jo heille +koulukartano mäen nystyrän takaa näkymään, lippu ensimmäisenä. Tuulen +puuskaus kulki ohitse, se hehautti lippua kerran, kaksi, ja autteli +sitä riemulliseen mielen osoitukseen. + +Juhlakulkue saapui koululle. Intoillen astuivat pojat rappusille ja +ikään kuin sisäänsä ahmivat koulutalon tuoresta kuusipuiden tuoksua. + +Saapuvat vähitellen kaikki sisään. Lapset asetetaan piiriin kateeterin +ympärille, muu väki sujottautuu edemmäksi seisoskelemaan. Opettaja +ottaa äänen raudastaan, antaa lapsille merkin ja ulkomuistista +veisataan virsi. Virren loputtua astuu kateeterille pappi, pitää puheen +opista ja sivistyksestä, lämpimän ja innokkaan. + +Yleisö kuuntelee hiljaa, hiiskumatta. Papin lopetettua keräysivät pojat +uudestaan opettajan ympärille, asettuivat vakavina ja juhlallisina +piiriin ja tähdäten tarkoin opettajansa kasvoihin odottivat he merkin +antoa. + +Hiljaa hymisivät opettajan mukana ensinnä alkuäänen. Pojat näyttivät +tuossa niin juhlallisilta, että oikein pakkasi naurattamaan mielihyvän +tunnosta, kun nuo juuttaat ja alituiset kiusankappaleet kaikkialla +saattavat olla noin vakavia... + + "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!" + -- -- -- -- -- + +Se kajahti reippaasti, voimakkaasti. Juhlallisuus tarttui kaikkiin +läsnäoleviin, jännitettynä, vakavana kuunteli kukin ja tarkkasi +poika-naskaleja, jotka vannoivat: + + "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa! + Sinuun koskea ei vieras valta saa. + Sinua suojelemme, vaaroiss' varjelemme, + Ollos huoleton, poikas valveill' on!" + +Kummallista. Ensinnä pyrki ihmisiltä nauru, kun ajattelivat, että nuo +pojat noin osaavat teeskennellä vakavuutta. Mutta laulun kestäessä +menivät monet kädet itsestään ristiin ja sen loputtuakin jäi moni +silmä, jossa kyynel kimalsi, tuijottamaan punottaviin poikiin. Ei +kukaan sitä enään ajatellut teeskentelyksi ... ne lauloivat niin koko +sydämensä innolla, että muutamain 9-10 vuotisten nulikkain olivat kädet +nyrkissä ja olkapäät kohoilivat innosta... Nuo pojat olivat laulaessaan +niin naurettavan mahtavia, että kuulijoille tuppasi sydän suuhun, teki +siellä kurkussa niin kummallisen käänteen, että alkuperäinen nauru +muuttui lämpimiksi kyynelhelmiksi ja teki oikein mieli mennä +suutelemaan heitä järjestään, ihan jokaista erikseen... + +Joku taas astui pitämään puhetta. Ei se saanut oikein huomiota +puoleensa, kaikkein silmät vaan seurasivat poikia ja ajatukset +askartelivat niissä. Ne olivat vieneet kaikkein sydämet, mikä sitten +olisi enään kehoittanut mitään puheita kuulemaan, kun sydän oli jo pois +annettu! + +Puhe loppui vihdoin. + +"Antakaa poikain nyt vielä laulaa!" kuului ääni ihmisjoukosta ja sitä +seurasi yleinen hyväksymisen mutina. + +Ja pojat lauloivat ensinnä pari muuta laulua, mutta sitten taas: + + "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!" + -- -- -- -- -- + +Vanhemmat, naapurit, isoisät ja isoäidit, pappilan herrasväki ja +opettaja y.m. kuuntelivat valaa. Sen kaiku tunkesi hyminänä sydämen +syvimpiin sokkuloihin ja teki olon juuri kun turvallisemmaksi, +vakavammaksi. Ääni tuntui jäävän sinne säilyyn, ikävinä hetkinä, jos +isänmaan kohtalo joskus sattuisi itkettämään, taas esiin otettavaksi. +Se oli siellä niin tarkkana jäljennöksenä, että vanhatkin kuulivat +sisässään laulavan: + + "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!" + -- -- -- -- -- + +Samalla kuvastui mieleen joukko pikku poikasia, jotka uljaasti, +innokkaasti, kädet nyrkissä ja posket punottavina huusivat, niin että +jokaisen äänen piti erikseen kuuluman. + + * * * * * + +Kun laulun loputtua oli rukous pidetty, lähti Liekolahden ukko muiden +muassa pois. Akat ja ukot rupesivat kilvan ylistämään laulua. + +"Kaunistapa oli", sanoi Liekkolahden ukkokin muiden väliin, mutta +katsahti samassa ikään kuin hätäisesti ympärilleen, että mahtoiko poika +tuota kuulla. Ei hän sitä olisi tahtonut näet. Mutta poika kuuli sen ja +ymmärsi samassa, että vaikutus isässä kestäisi koko lopun elämäikää. +Vanhoihin jää kaikki, mikä kerran jää, niin sitkeästi, ettei eroakaan. + +Sillä "isänmaallisella laululla" on kumma vaikutus: kun se lausutaan +oikeassa paikassa ja oikein sattuvasti, voi se vanhoja nuorentaa ja +vaivaisistakin sankareita saada. + + + + + + +III. + + + + +Harjoittelia. + + +Harjoittelia Tuppelin järjesteli kohta tulevaan junaan meneviä +papereita. Olikin aika helkkarin kiire. Ja sellaisesta kun ei vielä ole +mitään hyötyäkään, harmia vaan: saattaa hassutuksia tekemään ja +sotkemaan. Tuppelinillekin toisinaan käteen sattui lyijykynän sijaan +lakkatanko, lakkatangon sijaan lyijykynä, milloin sysäsi kynänsä +mustepullon sijasta papyrossin tuhka-askiin j.n.e.p. Kaikki +merkillisiä, odottamattomia pikku kolttosia, jotka itse asiassa ovat +naurettavan turhanpäiväisiä, mutta tosikiireessä hidastuttavat +hirmuisesti työtä. Vähemmästäkin nuori veri kiehuu! + +Joku koputteli avoimella pilettiluukulla. + +"Antakaapas minulle piletti!" sanoi sieltä joku, hänkin kiireissään, +ikään kuin viimeinen sekuntti olisi käsissä ollut. Tuppelinin hampaat +yhdistyivät ja kieli lähisteli suunlakea päästäen sihisevän äänen. +Pilettiluukulle loi hän myrkyllisen katseen. Sieltä kurkisteli hikinen, +tyhmä naama, vielä sen takaa toinen, joka kovin näytti olevan +olevinaan. + +"Antakaapas piletti, juna jo tulee." Ja mies koputteli pilettilautaseen +rahallaan, ikään kuin vakuuttaaksensa että sillä on taivaallinen voima. + +Tuppelinin otsalla helmeili hikipisaroita. Ulkoa kuului jo +asemakellon ääni ja veturin vihellys. Juuri silloin vetäsi hän kokoon +kirjepakettia, mutta nuora katkesi ja kirjeet pyörivät lattiaan. + +"Saa ... perr..." + +Eräs, hiljakkoin Amerikasta palannut miekkonen tulla haahitti ikkunan +ohitse gummisaappaissa lohnustaen. Jo hänkin ehti pilettiluukulle +samassa kuin kirjemytty uudestaan oli nuoraan tulossa. Toinen kuului +vastatulleelle kertovan, ettei sieltä saa pilettiä pyytämälläkään. Tuo +vielä lisäsi Tuppelinin kiukkua: osasi aavistaa mitä oli tulossa. + +"Tiketti tänne näin!" Amerikasta tullut ärhenteli kun porho ainakin ja +antoi muitten odotushuoneessa olevain tietää että hän se tuntee +"asetukset ja taksat kun on kulkenut enämmän kuin..." + +"Älä nyt hätääsi kuole!" täytyi Tuppelinin huutaa. Salista alkoi kuulua +naurunhihitystä ja Amerikasta palannut sohisi hiljempaa. Mutta posti +olikin nyt valmis ja Tuppelin juoksi pilettiluukulle. + +"Mihin?" + +Molemmat ostajat ilmoittivat. + +"Pitää olla jemtti raha." + +"Ei ole, mutta eikös teillä ole pieniä?" kysyi Amerikkalainen. + +"Ei, eikä täällä olekaan mikään pankki, eikä rahanvaihtokonttori." + +"Sepä nyt... Tapaa Amerikassa olla joka paikassa rahaa sen verran että +irti saadaan. Minä olen kulkenut niin monessa..." + +"Tänne se raha!" + +"Tuoss' on." + +"Onko sinulla justi raha?" kysyi Tuppelini toiselta. + +"On. Eikö se maksa 2 markkaa ja 30 penniä?" Hän pani rahansa +lautaselle. + +"Se maksaa 2 markkaa 40 penniä." + +"Soo..." Mies alensi päänsä pilettiluukun tasalle ja yritti siitä +kurkistelemaan Tuppelinin silmiin, että puhuuko tuo edes totta, vai +juonissaanko lörpöttelee. + +"Tuo tänne 10 penniä! + +"Mutta ... mutta..." Mies katseli epäröiden toisten ihmisten puoleen +salissa ikään kuin heiltä neuvoa saadaksensa. "Kaksi markkaa ja 30 +penniähän ne ovat maksaneet. Ovatko ne kallistuneet?" + +Yksi mutisi joukossa yhtä, toinen toista. Mikä siitä selvää sai. + +"Joutuin, joutuin!" kiirehti Tuppelin, "ei minulla ole aikaa tässä +ruveta selvittelemään, miksi kukin asia on niin, eikä näin." + +"No, no tuota, vai ovat ne kallistuneet." Mies kaiveli taskustaan +kymmen pennisen. + +"Mitähän varten ne ovat kallistuneet?" Hän taas kumarsi päänsä +pilettiluukulle, mutta se paiskattiin kiinni niin että mies peläten +nenäänsä ottavan veti sen vikkelästi takaisin. Samassa vieri juna +asemalle. + +Tuppelinilla ei ollut enää kiirettä, sillä tarpeelliset tehtävät oli +hän ehtinyt paraiksi toimittaa. Nyt hän heitti virkatakin selkäänsä +pistämättä käsiä ensinkään hihoihin, asetti vaakunalakin sovitellen +päähänsä ja katsahti sitten pitkin ruumistaan. Pöksyt istuivat hyvästi +ja lahkeet lepäsivät niin sievästi tuossa Ruotsista tuotuin +vaatekenkäin päällä; hyvän muotoiset ne olivat itse kengätkin. Kaikki +tuo huomio oli silmänräpäyksen työ, sillä siinä käytetyt ajatukset +olivat vanhastaan muodostetut, monasti käytetyt ja aina varalla. Rintaa +röyhistäen astui hän konttorista ulos ja tuuppasi mennessään portailta +pari poikanulikkaa maahan. Kumarsi isosesti konduktörille joka +tervehtien astui junasta. Ryhtyi sitten silmäilemään pitkin vaunuriviä, +josko ketään tuttuja sattuisi matkassa olemaan. Sisään meni posteljoni +ja muita junan palvelusväkeä paketteja ja paperivihkoja käsissä. Niiden +perään Tuppelinikin antausi, kun ei junassa näkynyt muuta kuin noita +huomiota herättämättömiä tavallisia, vieraita kasvoja. + +Konduktöri oli tullut lähemmäksi, nähtävästi aikeessa jutulle ruveta, +mutta siihen jäi, merkkipilliänsä nauhasta heiluttelemaan. + +Akkoja ja lapsia oli taas ulkoa tuppaunut saliin, kylmähkö kuin oli. +Mutta Tuppelin kävi vihaiseksi ... tuossa kun kaikkein tien tukkivat ja +pahaa löyhkää huoneesen tuovat! + +"Pois salista! Ulos! Ei teillä ole täällä mitään tekoa." Hän tuuppi ja +sysi poikasia ovelle päin ja antoi vaimoväelle vihaisia silmäyksiä, +ohjeita ja neuvoja. + +Kaikellaisten paperivaihtojen ja muiden pikkutoimitusten suoritettua +lähti juna vihdoin eteenpäin. Tuppelini katsoi vielä vähän aikaa sen +perään kunnes alkoi vilustaa ja lähti sitten sisään. Odotus-salissa +varroskeli pari, kolme miestä, jotka kohteliaasti kumarrellen +tervehtelivät. Tuppelin tunsi miehet, olivat vaan siitä likitienoilta, +kauppias Kuittinen ja toiset talokkaita. Ne olivat tuttavia vakinaisen +asemapäällikön kanssa, kävivät aina konttorissa asiansa toimittamassa +y.m. Tuo tuttavuus pisti Tuppelinin vihaksi ... kai ne taasen +konttoriin tuppauvat, muutamat moukat! Mutta hän osasi masentaa +liikanaisia tuttavuuden yrityksiä, katseli vaan kysyväisesti ivahymyllä +toisten tuttavuutta teetteleviin silmiin, ikään kuin haluten kysyä, +että mistä miehet ovat kotoisin. + +Rinta pystössä, pönäkkänä astui Tuppelin salin läpi konttoriin, veti +oven perässään kiinni ja väänsi salvan lukon eteen. Tuopa tuotti suurta +nautintoa, iloa, että on olemassa apukeinoja joilla voi itseään +nenäkkäistä vieraista varjella. + +"Kaikkia täällä konttoriin lasketaankin!" Häntä ihmetytti vakinaisen +asemapäällikön luonne, kun saattaa tuttavan kannalle asettua moukkain +kanssa. Tuo oikein suorastansa inhotti. + +Hän heitti takin pois ja ryhtyi availemaan tullutta postia. Joku +väänteli avaimesta, kai aikeissa tulla sisään. Kun ensi narahduksen +kuuli, sävähti Tuppelin, mutta kohta muisti hän että salpa on edessä. + +"Täällä on nyt toiset tavat", mutisi hän itsekseen nautinnolla. Salista +kuului hiljaista puhetta ja kuiskeita. Harjoittelia arvasi mistä ne +puhuvat, koettipa tarkemmin kuullellakin. + +"Tässä on nyt toinen järjestys", hän jälleen tyytyväisenä virkkoi. +Rupesi sitten hitaasti ja levollisesti tutkimaan tulleitten kirjeitten +osoitteita. + +Tehtailia Varmasen, provastin ja nimismiehen kirjeet hän viskoi +eri läjiin. Oli siinä kauppias Kuittisellekin joku kirje ja +vekseli-ilmoitus. Viimemainitun hän otti tarkemman tarkastelun +alaiseksi, saadakseen lasia vasten läpi lukemalla selvän, suuriko summa +tuossa oli kysymyksessä. Viskasi sitten kirjeen eri paikkaan. Amerikan +kirjeitä oli koko joukko. Ne hän ilman muuta sysäsi sivulle yhteen +kasaan. Kynsäsi pettyneenä korvansa taustaa, itse kun ei ollut yhtään +kirjettä saanut. + +Oli kulunut junan lähdöstä jo noin neljännes tuntia. Taas väännettiin +salin puolelta varovaisesti avainta. Tuo säväytti hiukan, mutta kohta +muistui mieleen että lukkopa olikin salvassa ja rauhallisesti alkoi hän +tutkia Nya Presseniä. + +Nyt koputettiin ovella. + +"Mikä siellä on?" hän ärjäsi ärtyisesti. + +"Enkö minä saisi sanomalehtiäni? Minun nimeni on Kuittinen", kuului +salista ääni. + +"Ei posti ole vielä järjestetty." + +Tuppelin jatkoi rauhallisesti Nya Pressenin lukemista, taittoi sen +sitte kokoon ja kirjoitti siihen tehtailia Varmasen nimen. Nousi, +sytytti paperossin, otti Suomettaren, kävi sohvalle pitkälleen ja alkoi +nautinnolla lukea erästä Sigurdin kuvaelmaa. + + * * * * * + +Sillä aikaa salissa noin kymmenkunta henkilöä odotteli postin +jakamista. Ensin vartoilivat seisomajalassa ja kun pitkäksi alkoi +käydä kävivät istumaan ja odottelemaan. Siinä oli neljä viisi +Amerikan-leskeä, pari kolme postilaukulla varustettua poikasta, +Kantolan ja Upukan isännät, kauppias Kuittinen, sekä vielä joitakin +muita, mitä lie olleet, ja asemamies. + +Kuittinen kävi vähän hämille kun koeteltuaan saada ovea lukosta, +huomasi sen salvatuksi. + +"Jassoo, nyt onkin sellainen herra joka ei laske liikaa kansaa sisään", +hän nyreissään sanoi ja kääntyi asemamieheen, ikään kuin tälle olisi +erittäin tahtonut huomionsa päähän teroittaa. + +"Juu", myönsi tämä. Hänkin näytti tietävän jotain koska niin +salaperäisesti katseli. + +Kuittinen kävi istumaan rahille. + +"Kovin se näyttääkin ylpeältä ja turhanpäiväiseltä asemapäälliköksi +tämä poika", virkkoi Kantolainen. + +"Niin kuin perhanakin!" innostui Kuittinen sanomaan. + +"Täällä onkin totuttu niin hyvään. Ei suinkaan sitä lienekään niin +kohteliasta asemapäällikköä missään kuin meillä on vakinainen", arveli +Kantolainen. + +"Se on totta, se," todisti Kuittinen. + +"Mistä lie kotoisin tämä poika?" uteli Kantolainen. + +"Poika," matki Upukka nauraen. + +"Niin, poika, poika, mikäpä se muukaan. Vai herraksiko tahtoisit +sanoa?" + +"Sanoppa vasten naamaa siksi!" + +"Sanon kyllä, jos siksi tulee, vai luuletko että pelkään?" + +"Mitäpä tuosta nyt pelätäkään, mutta..." + +Syntyi naurun-tirskunaa. Hauskastippa kuluikin aika vaikka vähän +viipyäkin piti. + +"Hän kuuluu olevan kotoisin tuolta, tuolta ... ka enpä nyt muistakaan, +vaikka niin tuttu pitäjään nimi piti olla. Mutta talon poika hän +ainakin on," tiesi joku. + +Kaikki kummastelemaan: "Vai talon poika ja tuollainen herra on tullut." + +"Ei tuo virka nyt niin korkeata rintaa kestäisi." + +"Kovin on unohtanut sekin lapsi isänsä," muuan eukko ristissä käsin +huoki. Toinen eukko kävi likemmäksi miehiä kuiskuttelemaan, kertoi, +että eräänä päivänä oli suurella ryminällä ajanut akat pois +odotus-huoneesta, haukkunut y.m. + +Asia pidettiin erittäin raskauttavana. Onpa koko hirviö, kun ihmiset +käyvät asioitansa ajamassa ja sillä lailla... + +"Sanokaas muuta. Sitäpä minä kysynkin että onko sillä valtaa?" + +"Vai valtaa!" nauroivat toiset. "Jos totta puhuen vallasta puhutaan, +niin jokaisella muilla on tässä valtaa, mutta ei hänellä. Meillä valtaa +on, meitä varten tämä on laitettu. Mutta mikä hän on? renkipoika, +meidän renki." + +Tyytyväisyys valtasi kaikki. Lujemmin painettiin puuta. Onpa sentään +helkkarin lystiä, olla yhtenä omistajana tällaisessa talossa! + +Yhteisestä riemusta havahti Kuittinen ensimmäisenä. + +"Ei, mutta," hän ähkäsi, "tätä odottamista ei enää kestä harjankaan +kärsivällisyys." Ja hän meni taas koputtelemaan ovelle. + +"Mikä se on?" + +"Enkö jo saisi sanomalehtiäni?" + +"Odottakaa, ei posti ole vielä järjestetty." + +Kuittinen peräytyi suututellen ovelta. + +"Sitäpä nyt järjestetään," hän paneskeli. + +"Niitä pitäisi opettaa noita nuoria poikasia. Kun mekin nyt täällä näin +häntä palvelemme, niin hän voi luulla itsensä miksi hyvään," tuumi +Kantolainen. Toiset innostuivat siihen. Pitäisipä totisesti opettaa! +Kullakin oli mukava sana jonka pitivät erittäin sopivana ja tepsivänä +lausua sellaisessa tilaisuudessa. Siitä tuli hauska valikoima haukkuma +ja "nenäämä" sanoja. Ja oikein jo sydämiä innosti itsekunkin +ajatellessa, että itse sattuisi tilaisuuteen lausua niin ja niin... + +He keskustelivat salin etäisimmässä päässä. -- Tuppelin konttorissa +lepäili ja luki Suometarta. Kuuli toisinaan puheen huminaa salista, +mutta ei eroittanut mitä se oli. Paransi tyynyä ja mutisi: + +"Järjestystä tässä täytyy pitää." -- Mutta Kuittinen taas selvisi +jupakasta kiirehtimään. + +"Ei saakeli, mutta makuulle tuo lienee pannutkin," hän äännähti ja +toisten nauraessa marssi taas uhitellen koputtelemaan. Nyt löi jo +nyrkillä oveen, se tärähti kovasti niin että toisetkin siitä jo +sävähtivät. Mutta Kuittinen jatkoi paukutustaan ja toiset odottivat +äimistyen, mitä tuosta seuraisi. Asemamies lähti ulos, ettei +harjoittelia vimmoissaan luulisi häntä tuohon syylliseksi ja häneen +vihaansa ajaisi. + +Kuittisen koputellessa alkoi sisästä ensinnä kuulua räiskettä ja +pläiskettä, ikään kuin joku kiukkupäissään olisi siellä mellastanut. +Vihdoin vetästiin luukku ovessa vingahtaen auki. + +"Onko siellä Varmasen postin ottaja?" + +Kuittinen sai väistyä. Mikä herra luulitkaan olevasi kuin ensimmäisenä +tukit! + +Yksi poikasista meni ottamaan Varmasen postin, toinen pappilan. + +"Kuka siellä vielä postia tahtoo?" + +"Minä." Kuittinen astui lähemmäksi. + +"Kuka minä?" Tuppelin kysyi, kun ei viitsinyt selkäänsä koukistaa +katsoaksensa, Joutaapa kanssa sanoa nimensä, ettei luulisi tässä niin +kovin tuttu olevansa. + +"Kuittinen," vastasi tämä. + +"Jahah, tuossa on pankista vekselin ilmoitus." + +"Vai niin. Maksetaan itse, ilman vieraan apua. Eikö muuta ole?" + +Tuppelin vähän joutui hämille tuosta, kun ei Kuittinen sitä tehnyt. +Katui jo melkein, että oli tuota sanonutkaan. Olipa omituista: koko +ajan kun oli kuvitellut tämän asian riemua tuottavan ja tuon saksan +hämille joutuvan. Nyt vaan itseä tuntui hävettävän. + +"Muuta ei ole," sanoi hän. + +"Eikö Suometarkaan? + +"Jassoo, tuleeko teille Suometar?" + +"Tuleepa hyvinkin." + +Tuppelin nouti pöydältä lehden. + +"Muutako ei ole?" + +"Ei." + +Astui esiin uusia henkilöitä. Tuppelin sill'aikaa jo kävi pöydän luo +istumaan. + +"Onko Maria Tupakaiselle tullut Amerikasta kirjettä?" kysyttiin. + +"Ei ole." Ei hän tarkastellutkaan, asioiksensa vaan selaili edessään +muutamia kirjeitä. + +"Onkohan Leena Sivumäelle?" Ei ollut Leenallekaan kirjettä. Mutta +löytyi siitä sentään jollekulle, kuin sattui vaivatta käteen tulemaan. + +"Onko Sameli Tienpäälle ja Maijaliisa Pöhlölle?" + +Tuppelin purskahti nauramaan. + +"On täällä monellekin pöhlölle, mutta ei Maijaliisalle." + +"Kelle sitten?" + +Siinä joutuikin Tuppelin pulaan, täytyi valehdella että ei ne +olleetkaan kuin joillekin muille, vaikka väärin nimen luki. + +Mutta akoille jäi vakuutus että Maijaliisalle oli kirje, ehkäpä +rahakirje, mutta ei tuo ilkiö vaan antanut. + +Vihdoin ne menivät pois viimeisetkin ja Tuppelin jäi rauhaan. Hän laski +helpoituksen huokauksen, avasi konttorin oven ja alkoi astuskella +odotus-huoneen lattialla. + + * * * * * + +Itsestänsä siinä juoksi mieleen äskeiset kokemukset. Mieli oli vielä +hiukan kuohuksissa siitä ettei yleisö nähtävästi pitänyt häntä +sellaisessa arvossa kuin olisi mielestänsä vaatinut. Jo ennen monasti +oli tuon huomion tehnyt, kuin vakinaisen asemapäällikön kanssa sattui +yht'aikaa olemaan toimistossa. Häntä, Tuppelinia kun ihmiset +puhuttelivat, oli niillä useammiten ikään kuin käskeväisyyttä ryhdissä, +kohtelivat kuin jotain käskyläistä; vakinaisen asemapäällikön kanssa +kuin olivat tekemisissä, käyttäytyivät ihan toisin: kunnioittavasti, +mutta samalla tuttavallisesti. Erittäinkin _tällä_ asemalla, missä +hän nyt oli jonkun aikaa ollut virkaa-tekevänä, oli hän tuon huomion +tehnyt. + +Tuttavallisesti ja kunnioittavasti... + +Miten oli tuollaista asemaa mahdollinen saavuttaa? Hän yht'äkkiä alkoi +karehtia isäntäänsä. Olihan hänkin jo koettanut yhtä ja toista keinoa +päästä yleisön kanssa samallaisiin suhteisiin, mutta vielä ei se ollut +onnistunut. Ainoastaan aniharvoin näki jonkun käytöksessä kaivattua +väriä. Mutta sekin oli niin satunnaista. Pääasiallisesti oli hän +koettanut saavuttaa tarkoitustaan sillä, että kohteli yleisöä ankaran +isällisesti, nuhteli, ärjyi kun niin sattui, eikä milloinkaan alentunut +yksinkertaisten ihmisten leikkiä ymmärtämään. Itse kyllä teki leikkiä +kun siksi tuli, mutta kai siinäkin oli omituinen värinsä: akat ja ukot +pitivät sitä ivana, pilkkana. + +Toisinaan johtui Tuppelin tekemään tiliä itsensä kanssa, luomaan +katsauksen taaksepäin. Elontie oli hiljaista, mutta varmaa kohoamista +-- ainakin omasta mielestä. Väliin nousu näytti oikein kukon +harppaukselta kun muisti, miten vielä kuusi vuotta takaperin kävi +lehmiä paimentamassa, tappeli toisten paimenten kanssa joista moni +hänet viskoi mihin tahtoi, savesi nyrkit ja kasvot; toiset sille +nauroivat ja hän oli puolittain alaskaateella toisten joukossa. Mutta +sitten, mikä lie pälkähtänyt vanhemmille päähän kun hänet kouluun +laittoivat -- hyvä pää kun sanottiin olevan. + +Ja nyt kun vertaili itseään rinnan noiden paimen kumppalien kanssa, +jotka ennen, vaan muutamia vuosia takaperin häntä melkein itseänsä +ala-arvoisempana pitivät, tuntuipa melkein siltä, kun olisi kotkana, +siivin lennellyt näiden ylipuolella. Toisinaan meni mieleen, miten +ensivuosina kun koululomilla kotikylässä asusti, ukot ja akat hänelle +aina pitivät puheena, että jos joskus sattuisi, sinusta Tuomas, joku +virkamies tulemaan, niin älä ole kopea ihmisille, niin kuin nuo suuret +herrat ovat; paremmin edistymäänkin pääset, jos olet nöyrä ja n.e.p. +Tuosta hän muisti innostuneensa aina, ja kummallisen paljon hän siihen +aikaan pitikin noista oman kyläisistä. Ne olivat silloin niin ... +niin ... niin ... ei sitä oikein osaa sanoa, mutta ainakin ne olivat +ystävällisempiä. Nyt kun siellä kävi, katselivat ne karsain silmin, +melkein ivahymyllä muutamat. + +Kyllähän sekin vaikutti: siihen aikaan oli koko koulu-nuorison korkein +ihanne tuo sama juttu, että heistä pitäisi tulla kansallismielisiä, +oikein malli-virkamiehiä. Melkeinpä taudillinen innostus vallitsi koko +laumassa. Jahka vaan päästäisiin tästä, niin näytetään noille vanhoille +virkamies-jukureille esimerkkiä. Koulupojillahan oli itsillä niin +karvaita kokemuksia siitä, ettei heitä pitäneet edes herran alkuinakaan +muut, kuin palveliat ja semmoiset. + +Tuppelin erosi koulusta ja meni harjoitteliaksi rautatielle. Siihen oli +monenlaiset syyt. Ensiksikin että aineellinen puoli pitkällä lukutiellä +pelotti, jopa jo ahdistikin, että lukeminen kävi ikäväksi, +rasittavaksi. Ja sitten suurin ja pätevin: olihan se jotain, päästä jo +virkamieheksi, kuin toiset toverit vielä kirjain ääressä hikoilivat. + +Kun hän tältä kannalta asiata aprikoitsi ja esitteli niille jotka hänen +kohtalostaan jotakin välittivät, niin ne hyväksyivät sen. Osoittihan +päätös järkevää käytännöllisyyttä. Kylän miehet ja muut sanoivat: + +"Onni todellakin, että kansa saa virkamiehiä omista lapsistaan." + +Totta kyllä, että niitä oli kotikylässäkin sellaisia, jotka Tuppelinin +Tuppua jo koulupoikana pitivät ylpeänä ja korskana, mutta toiset +arvelivat että kyllähän ne koulupojat aina sen verran herrottelevat. +Arvelivat siitä muuten lapsellisuudeksi, joka poistuu, kun miestyy. + +Niin tuli hän rautatielle, muodostellen mielessään kaikellaisia, mutta +pää-asiassa erinomaisen hauskoja edellytyksiä. Vaan pian esiintyi +harmittavia kokemuksia, kaikellaisia. Sattui, näetten sielläpäin +silloin tällöin kulkemaan noita entisiä tuttuja, oman kylän miehiä, +työjusuja, lahtareita ja muita sen kaltaisia. Ne tulivat kuin hyvätkin +tuttavat oikein kädestä tervehtimään ja jo vaunusillalta usein +huusivat: + +"No päivää! kuinka se Tuomas nyt jaksaa?" Nauroivat ja hymyilivät niin +tuten ja ystävällisesti, kuin olisivat hyvänkin "trastu-kampraatin" +tavanneet. Toiset edes sanoivat Tuppeliniksi. Mutta Tuomas... Kaikkein +hiton moukkain tuttavana sitä pitää ihmisen olla! + +Ensimmältä tuollaisissa tapauksissa Tuppelinin silmä arasti vakoeli +ympärille, että josko jo joku parempi ihminen olisi huomannut ja jo +nauraa-räköttäisi, häntä pilkaten. Jos sitten ei julkista naurua +huomannut, koetti hätäisesti jossain välissä sanoa tuolle "tuttavalle" +pari sanaa. Sillä omituinen orjallisuus, vanha tottumus tuntui +vaistomaisesti velvoittavan pyhkimään päältään sitä luuloa että hän +mikään ylpeä olisi. + +Mutta vähitellen poistui tuo arkuus ja ylpeyden maine ei enää +peloittanut niin kuin ennen. Rupesipa tuntumaan melkein luonnolliselta, +että talonpojat ylpeäksi nimittäisivät. Huomaamatta, ihan itsestään +mielipide tuossa suhteessa muuttui. Mahtoi siihen vaikuttaa sekin, +ettei enää ollut tilaisuudessa seurustelemaan talonpoikaisten kanssa +samassa merkityksessä kuin ennen. Siellä kotikylässähän ei ollutkaan +herroja! No oli tosiaankin, oli siellä tuo vanha juoppo Rallunfors, +muuan virkaheitto. Mutta mitä semmoisesta jota ei kukaan pitänyt muuta +kuin varoittavana esimerkkinä. Kummako sitten että periaatteet likimmän +ympäristön makuisina pysyivät. Johdonmukaisesti tekivät ne nyt samoin, +muodostuivat likimmän seurapiirin mukaisiksi. Tähän piiriin ei enää +talonpoikia kuulunut, ainoastaan sen verran mitä virkatoimissa sattui. + +Ja ne, nuo talonpojat esiintyivät siellä kovin tietämättöminä, +taitamattomina, aina kyselevinä, neuvon tarpeessa olevina. Tuppelin +oppi vähässä ajassa, niin että osasi noille jokapäiväisille kyseliöille +antaa tietoja ja neuvoja, tarvitsematta kysellä päämieheltänsä. + +Kovin paljon oli noita tietämättömiä kyseliöitä. Ne näyttivät muuten +niin yhdellaisilta ja yhden näköisiltä. Jopa oikein rupesi tuntumaan +siltä, kuin samat miehet ja samat akat olisivat joka päivä, jopa +monikertaan päivässä käyneet asemalla toimittamassa ihan samoja asioita +jotka jo monikertaan oli toimitettu. Väliin kuin itsellä sattui olemaan +jotain hauskaa tekeillä, suututti oikein, kuin aina vaan tuli +keskeyttäjiä. Ja jos ne näköjään olisivat olleet edes oikeita ihmisiä, +mutta kun yhdessä näki yhtä, toisessa toista kummaa, eikä uskaltanut +heille tuosta edes pistellä, niin se oikein pani ähkymään. Ensimmältä +tuli toimeen sillä ja sai luontonsa tyydytetyksi, että hengessään vaan +mustia nimiä luki ja mykkänä toimitti tehtävänsä. Vaan sittemmin, kerta +kerran perään alkoivat pakottavat sisälliset liikutukset puhjeta, ensin +murinana (koiran murinana) sittemin puoliääneen ja vihdoin ärjyen. Kun +ensikertoja ärjyntä pääsi, antoi se aina tapauksen ohitse mentyä +ajatuksen aihetta. Vaivasi semmoinen outo, ensikertalaisuuden tunne: +täytyi asettaa tekonsa omaan eteensä arvosteltavaksi. Itse jäi asiasta +kuitenkin kohta jähmeään, välinpitämättömään tilaan. Mutta ulkoa päin +sai tunnustuksen. Nuo, joille hän ärjyi, niissä oli niin kovin paljon +vikoja, joita herrasväki huomasi, oli tyhmyyden vikoja ja luonnon +vikoja. Kun Tuppelini suuttui ja ärjyi, nauroivat muut. Hän otti ne +kiitos-nauruiksi ja yltyi itsekin nauramaan. Olipa hupaisa urheilla, +kun oli niin kiitollisia katselioita! Toisinaan tuttavat sanoivat häntä +kiukkuiseksi. Mutta jostakin syystä hän ymmärsi tuonkin olevan +kunniaksi. Vanha asemapäällikkö, hänkin sanoi olleensa nuorena kiivas, +mutta vanhempana oppineensa jo kärsimään. Tuo näytti siis itsestään +kuuluvan asian luontoon. Mutta ei hänenkään, tuon vanhan asemapäällikön +kärsivällisyys vielä neljällä jalalla seisonut. Se ontui väliin oikein +vaivaisen tavalla. Ja silloin oli Tuppelinilla hauskaa. Näetten, kävi +tuolta vanhalta karhulta niin maukkaasti, ettei olisikaan saattanut +olla nauramatta. + +Väliin johtui mieleen noita mielikuvituksia kouluajoilta, kun +tuumittiin koulusta päästyä antaa virkamiehille oikein malli. Oikein +nauratti nuo lapselliset tuumat nyt isoa miestä. Mutta sen ohessa +heräsi itseä kohtaan jonkullainen hiljainen kunnioituksen tunne sen +rikkaan kokemuksen johdosta, minkä oli saavuttanut. Melkein sääliksi +kävi tovereita jotka vielä koulun penkeillä hautoivat noita lapsellisia +tuumia. Joskus heitä tapasi ohitse kulkevassa junassa. Ne lensivät +sieltä kuin harakat, tervehtimään. Ei heidän tervehtimistään hävetä +tarvinnut, olivathan he siroja poikia melkein kaikki. Mutta kun heidän +käsiänsä pudisti, kun puhutteli heitä, tuntui se melkein siltä, kuin +kokeneena isänä, tahi ainakin vanhempana veljenä olisi heille +jäähyväisiä sanoessa tehnyt mieli neuvoa, että muista lukea läksysi, +äläkä vaan päätäsi rikki juokse. Kun sitten näiden entisten toverien +nähden konduktörille erityisen huolettomasti päällään noikkasi +merkiksi, että juna saisi lähteä, ja kun tuossa hädässä monta kättä +kouraan pistettiin, jäähyväisiä sanottiin ja hyvää vointia +toivotettiin, niin tuntuipa se melkein sille, kuin maailman kulun +ohjaaminen, ainakin jossain määrin olisi ollut hänen käsiinsä +uskottuna. + + * * * * * + +Hän sulki konttorin oven, otti avaimen pois, ettei kukaan luvattomasti +sisään tulisi, sillä postiaika oli mennyt ohitse. Asematoimiston kyllä +piti olla avoinna, mutta saattoivathan otaksua hänen olevan jossain, +poissa konttorista, jos joku sattuisi tulemaankin. Sitten heitti hän +takin päältään, sytytti paperossin, istui pöydän ääreen ja rupesi +huviksensa katselemaan kirjeitä. Ensimäisenä sattui käteen Kuittiselle +menevä kirjekortti. Tekipä mieli lukea mitä tuolle hölmöläiselle +kirjoitetaan. + +"Hölmöläiselle!" + +Häntä oikein nauratti kun sattui niin mukava nimitys. + +Mutta tuon tyytyväisyyden ilmauksen perästä otsa heti synkistyi kuin +näki mitä kortissa oli. Sen oli kirjoittanut joku arvokas henkilö, jota +Tuppelininkin täytyi pitää arvossa, se sisälsi tärkeän asian, joka +ehdottomasti olisi vaatinut, että kortti olisi tänä päivänä tullut +vastaanottajan haltuun. + +"Hitto sentään!" hän harmitellen käsi korvan juuressa äänteli. Ei +suinkaan muuten, mutta jos tuo lähettäjä peijakas alkaa kysyä perään, +missä kortti on viipynyt ja sen johdosta tulee ripittämään. Tuo asia +kiusasi koko lailla. Jo heräsi sellainenkin ajatus, että mitä olisi, +jos lähettäisi piian viemään... Mutta sitten hän arvaa, että minä +täällä luen kirjekortteja! Ei tuokaan kelvannut. Lopulta selvisi +kuitenkin asia ja päästi pulasta. + +"Eihän minun olekaan velvollisuus siinä silmänräpäyksessä huomata kelle +kaikille kirjeitä on tullut, kun pitää postia jakaa niin hopussa, että +tuskin ehtii pussin auki saada." + +Rauhoittuneena viskasi hän kortin pöydälle ja ryhtyi sitten jatkamaan +tointansa. + +Sillä aikaa tuli joku odotushuoneesen. Kuului siellä hiljaa ja +epävarmasti astelevan oven edessä ja uskalsi vihdoin koputtaa. Mutta +Tuppelin ei tuosta häiriytynyt, eikä koputus antanut hänelle aihetta +ryhtyä mihinkään toimenpiteisin. Vielä toisenkin kerran kuului +samallainen koputus, mutta Tuppelin ei avannut. Jahka koputtaa kovemmin +niin avataan. Vaan siihen se jäi ja koputtelia meni ulos. Tuppelin +kurkisti ikkunasta perään, näki että se oli joku akka, syrjäkyläinen, +mikä lie ensikertalainen. "Menköön!" + +Vähän ajan kuluttua tuli piika konttoriin. "Täällä on eräs vaimo, joka +pyytäisi saada rahakirjettänsä." + +"Mikä se vaimo on?" + +Piika mainitsi nimen. Tuppelin katsoi kelloaan. "Ei nyt ole posti-aika, +eikä minulla muutenkaan ole aikaa. Tulkoon jälkeen puolisen." + +"Hänellä on pitkä matka. Eikö sitä voisi nyt antaa." + +"Ei, ei minulla nyt ole aikaa." + +Piika lähti pois. + +Tuppelinille tuli kovin paha olla kun piikakin nähtävästi niin piti +tuon vaimon puolta ja nyreissään pois meni. Hän juoksi kyökkiin, käski +vaimon mennä odotushuoneesen, saisi kirjeensä. Vaimo rupesi kehumaan ja +kiittelemään. Mieli meni siitä hyväksi. Ja kun vaimo kirjeen saatuaan +mielihyvissään sitten vielä oikein jumalan nimen kautta kiitteli, +tyhmästi ja yksinkertaisesti kyllä, niin ei tuo sittenkään ilkeältä ja +sietämättömältä korvaan kuulunut. + +Kun ei nyt ollut oikeastaan mitään järin kiireistä tehtävää, pani hän +sohvalle pitkälleen ja nukkui pian. Noin puoli tuntisen kun oli siinä +nukkunut, koputettiin ovelle. Se oli ensinnä hiljaista, säädyllistä +koputusta. Tuppelin havahtui ja kuuli sen. Katsoi kelloaan ja huomasi +että asematoimiston avoinna olemisen aika oli paraillaan, mutta ei +mennyt avaamaan. Olikin niin helkkarin lysti ja levollinen maata, ettei +juuri pienten asiain olisi pitänyt saada velvoittaa siitä ylös +nousemaan. + +Vähäisen väliajan perästä koputus uudistettiin, nyt hiukan kovemmin ja +varmemmin. Päänalus kävi jo epämukavaksi ... liekin siinä peijakkaassa +harakan höyheniä! Häiritsiä kuului astelevan edes-takaisin +odotushuoneessa. + +"Odottele vaan poika, minä makaan." Ja hän ummisti silmiä ja odotti +unta. Mutta ei se makuukaan enää oikein maittanut. Jos vaan pois olisi +tuo mennyt tuolta odotus-huoneesta, niin heti olisi ylös noussut ja... + +Mutta nyt! Voi turkanen, kun löi koko nyrkillä kuin navetan oveen. +Kädet ojona ja hammasta purren riensi Tuppelin ovelle ja avasi luukun. + +Hän asetti naamansa luukulle oikein kasvoista kasvoihin nähdäksensä +sitä miestä, jota kohtaan niin verinen viha oli sydämmessä syttynyt. +Totisesti, siinähän seisoi Kuittinen, ei kukaan muu kuin Kuittinen ja +Tuppelinin täytyi sitä sietää ja nähdä vielä, että tuo kohteliaasti +hymyillen tervehteli. + +Mutta vastata ei voinut Tuppelin. + +"Hyvää päivää!" sanoi Kuittinen toisen kerran korkeammalla äänellä ja +kumarsi syvään. Vaan Tuppelin keksi keinon: asetti suunsa ivahymyyn ja +katseli äänetönnä Kuittista, ajatteli, että jos ei tämä masenna miestä, +niin ei sitten mikään. + +"Mikä siinä on syynä, ettei herra Tuppelini juuri koskaan vastaa +minun tervehdykseeni?" Kuittinen tätä sanoessaan laski tuon +maakauppias-naamansa ihan Tuppelinin kasvojen likitienoille ja jatkoi: + +"Pidän tuota niin kummallisena seikkana että tahdoin kysyä, olenko minä +jollain tavalla loukannut teitä, taikka mistä tuo johtuu?" + +Tuppelinin kasvoihin hyökkäsi veri ja koneellisesti ponnahti selkä ihan +pillisuoraksi. + +"En vastaa tervehdykseenne," hän äänsi juuri kuin välipalaksi. Siinähän +tarvitsikin aikaa miettiä. Tuollainen kysymys! Se oli kuitenkin +ulkopuolella kaiken tähän asti kärsityn tyhmyyden. Mutta sillä aikaa, +kun näitä mietti, ehätti Kuittinen jatkamaan. + +"Minusta näyttää niin omituiselta, että vaikken minä ole teille +tuntematon, te ette kuitenkaan tervehdi." + +"No ... no ... no eikö minulla ole vapaus tehdä siinä suhteessa mieleni +mukaan, vai pitäiskö minun kumarrella teitä ... häh?" Tuppelin luuli +tuosta kumartelemis-kysymyksestään löytäneensä surmaavan valtin ja +tirkisteli luukusta palavin silmin vihollistaan. + +"Kumarrella!" huusi Kuittinen nauraen. "En peto soikoon, en minä +kärsisikään kumartelemista ja teillä on tietysti vapaus menetellä +mielenne mukaan. Mutta minusta näyttää niin hullunkurisen pöyhkeältä ja +naurettavalta kuin nuori mies, joka ei vielä ole edes mikään virkamies, +luulee olevansa..." + +"Joll'ette paikalla tuki suutanne niin minä näytän teille..." + +"Näytän," matki Kuittinen nauraen kuin lapselle. "Älkää puhuko niin +lapsellisia isolle miehelle." + +Tällä tavalla alkoi väittely. Tuppelin riehui palavissa päin, huitoen +käsillä ja polkien jalkaa. + +"Minä pyytäisin saada ulos ne tavarat, mitkä minulle ovat tulleet", +ilmoitti Kuittinen vihdoin kun riiteleminen rupesi väsyttämään. + +"Semmoiselle miehelle ei anneta täältä mitään!" + +Nyt paisui Kuittisen luonto yli äyräittensä, pani suun puhumaan sydämen +kyllyydestä ja nyrkin säestämään ilmassa. Asemamies tuli sisään, pyysi +päästä konttoriin, sai kuitenkin hetkisen odottaa kun Tuppelin asetteli +riehuvia tunteitaan. Tämän väliintulo kuitenkin keskeytti riidan siksi, +että Kuittinenkin lähti ovelta pois päin. Mutta kun asemamiehelle +vihdoin ovi aukaistiin, puikahti Kuittinenkin sisään. + +"Teillä ei ole lupa tulla konttoriin!" kiljui Tuppelin, mutta ilman +mitään seurausta. + +"Minä _tahdon_ saada ulos tavarani!" + +Kuittinen lausui sen matalalla äänellä, mutta siinä oli niin +kummallinen sävel, että Tuppelin sävähtäen katsoi häneen. Samassa meni +asemamies ulos. Kuittinen seisoi konttorissa ja katseli palavin silmin +Tuppelinia. Sanaakaan sanomatta otti viimemainittu rahtikirjat esiin ja +niitä selaillessaan pääsi taas sanomaan: + +"Te olette niin rajattomasti tyhmän ylpeä mies, etten minä vielä +milloinkaan ole samallaista tavannut." + +"Se on varsin hauskaa kuulla," vastasi Kuittinen, "ettei yhteiskunta +ole ylenpaltisesti rasitettu minun kaltaisteni ihmisten kautta, mutta +teidän kaltaisianne, herra paratkoon, niitä on hyvin paljon; ja sitä +minä pidän paljon valitettavampana seikkana." + +Tuppelin selaili asioiksensa papereita pöydällä. + +"Te käytte täällä niin kuin suurikin herra joka päivä!" huusi Tuppelin +katkerasti. + +"No mutta ... mikähän minua estäisi käymästä täällä! Oletteko te niin +heikko ja kykenemätön, ettei minun asiaini toimittaminen teiltä oikein +suju?" + +"Teitä pitäisi _kumarrella_ ja pokkuroida, sitä te vaatisitte +mutta e-he heei täällä ainakaan!" + +Tuppelin äänsi nautinnolla tämän. + +Kuittinen lähestyi puuskuen: + +"Ketä varten on tämä toimisto laitettu? Sitäkö varten että tuollaiset +kelvottomat saisivat täällä vaan maata nokka taivasta kohden, johon +meikäläiset saisivat armon tuoda kumarrellen kypsiä paisteja avattuun +suuhun? Sitäkö varten, ha haa?" + +"No ei..." + +"Vai ei. No se on tietysti armo ettei niin vaadita. -- Mitä se rahti +tekee?" + +Tuppelin ei puhunut mitään, nousi äkkiä ja meni toiseen huoneesen. +Kuittisella oli sopivaa aikaa jatkaa. + +"Mistä ihmeestä te olette saanut tuollaisen tavan kohdella ihmisiä? Kun +ei mies ole vielä sen suurempi kuin harjoittelia, niin ei se nyt ole +vielä sellainen mahtiasema, paikka josta niin sopisi siipensä nostaa. +Se on, hyvä nuori herra, rumaa luulla olevansa jotain kun ei kuitenkaan +vielä ole paljon mitään, ja..." + +"Minä en kuuntele, en välitä sinun saarnoistas, en ... en mitään!" +Tuppelin löi välioven kiinni, mutta avasi jälleen: "Jollet nyt mene +ulos, niin minä hankin tänne miehiä ja näytän mitä se on..." + +"Joutavaa, joutavaa," keskeytti Kuittinen, "en minä silloin enää puhu +sanaakan, en minä niin jupi hullu ole. Mutta siitä minä olen varma, +ettet _sinä_ voi olla välittämättä minun puheistani." Kuittinen +seisoi jo toisen huoneen kynnyksellä. Toinen liikkui ja väänteli +itseään raivoissaan meluten. + +"Mutta koska minä saan ne tavarat?" + +Tuppelin tuli konttoriin ja ilmoitti rahtisumman. Kuittinen maksoi. + +"Kuitatkaa. Nimi tuohon." Tuppelin viskasi paperit toisen eteen ja +selkänsä taakse osoitti paikkaa mihin nimi olisi kirjoitettava. Toinen +otti hymyillen kynän. + +"Ei niitä ole tarvinnut ennen kuitata." + +"Vaan nyt tarvitsee." + +"Aivan niin, kylläpä saatan kuitata. Emme me tosin ole tällaiseen hiton +välikäteen asemapäällikkömme kanssa koskaan joutuneetkaan." Hän +kirjoitti. + +"Ette tietysti." + +Tuppelin huomasi pöydällä tuon kovanonnen postikortin. Hän koetti +sysätä, ikään kuin sattumalta kirjekasan sen päälle. + +Kuittinen puheli kirjoitettuaan. + +"Ottakaa esimerkkiä meidän vakinaisesta asemapäälliköstä, niin, hitto +tuokoon, ette tule kauppaanne katumaan, sillä..." + +"Tukkikaa nyt jo tuo kirottu suunne!" ärjyi Tuppelin. Toinen oli taas +saavuttanut tasapainoa ja saattoi puhua maltillisemmin: + +"Tuossa kai oli minulle kirjekortti, jollen väärin huomannut vai +kuinka?" Hän katsoi vakoellen kirjeläjään ja vuoroin Tuppeliniin. Tämä +joutui nähtävästi hämille, mutta koetti hätäymistään peittää: + +"Mikä kirjekortti?" Ääni hiukan vavahti, vaikka se koetti olla jyrkkä. + +"Tuossa..." Kuittinen aikoi osoittaa paikkaa tahi ottaa korttia +kirjeiden alta. + +"Älkää siinä te..." Tuppelin tempasi kirjeläjän eteensä, penkoi, sitä +vihoissaan ja löysi vihdoin kortin. "Onhan siinä," hän nolona äänsi ja +viskasi kortin Kuittisen eteen. Tämä vilkasi heti sen sisällön. + +"Mutta miksi, miksi totisesti te tahdoitte tätä peitellä vielä, kun +ette olisi tahtonut antaa?" Kuittisen veri nähtävästi taas lämpisi. + +"Peitellä!" Tuppelin koetti saada äänensä luonnolliseksi, "vai +peitellä! Mitä, mitä te kaivelette?" + +"No sitä vartenhan minulla on kaksi silmää," ärjyi Kuittinen, "että +nähdä mitä ympärilläni tapahtuu. Te olette häjynkurinen nuorimies!" + +Merkillinen velttous laskeusi Tuppelinin koko hermostoon, sillä nyt +tuntui tuolla miehellä olevan syytä sanoa mitä hän sanoi. + +"Mutta..." Tuppelin ei tiennyt itsekään mitä hän aikoi sanoa, eikä ajut +keksineet mitään pätevää. Pelonalainen hervakkuus yhä vaan lisäntyi. + +"Mitä aijotte sanoa?" Kuittisen mielestä oli Tuppelin jo niin pulassa, +että katsoi sopivimmaksi kiusata häntä vastaamaan. Mutta kun ei +vastausta kohta tullut, innostui hän sanomaan: "Tiedättekö että minä +olisin kärsinyt suuren vahingon, jollen olisi tätä korttia saanut +tänäpäivänä. Ja vielä peitellä! Tuo on jo liian suurta hävyttömyyttä." + +"Mi-mikä velvollisuus minulla on..." + +"Velvollisuus, velvollisuus, se teidän kaltaisilla on aina suussa!" +pauhasi Kuittinen. + +"Velvollisuus teillä on palvella kansaa rehellisesti, muutama..." + +"Eikö tuota nyt jo sopisi lopettaa?" sanoi Tuppelin melkein kuin +pyytäen, mutta koettaen saada suunsa välinpitämättömään ivahymyyn. +Nähtävä masennus Kuittista kuitenkin lepytti. + +"Sopii kyllä sen nyt jo lopettaa," hän sanoi, "mutta pankaa mieleenne +mitä olen sanonut, sillä hyvin moni täällä ajattelee teistä samoin kuin +minäkin. Ei tuollainen kelpaa. Jos täällä tulette pitemmälle olemaan, +niin kyllä me siksi miehiä olemme että yhden pojan opetamme ihmisten +tavoille. Olkaa kiltti, älkääkä luulko niin joutavia että me isot +miehet rupeaisimme kumartelemaan ja pokkuroimaan jonkun nuorukaisen +oikkuja." Hän nauroi ivallisesti. Tuppelin sähisi jotain mutta mitään +selvää sanaa ei siitä tullut. + +"Niin, kuka antaa minulle tavarani?" kysyi Kuittinen ja rupesi +lopultakin hankkimaan lähtöä. + +"Siellä on asemamies." + +"No hyvästi sitten. Minä pyydän anteeksi jos olen liikoja puhunut, +mutta minä luulen ettei siinä aivan paljon liikoja ole." + +Hän lähti. + +Tuppelin jäi sekavin tuntein tuijottamaan hänen jälkeensä. Torkosi +sitten pudistelemaan itseänsä kuin raivossa ja istahti nojatuoliin. +Sydän löi epätasaisesti, toisinaan hyvin kiivaasti, kun mieleen johtui +joku ponteva lause jonka oli unohtanut sanomatta. Toisinaan taas se +tuntui lakkaavan sykkimästä kun mieleen muistui joku sana, jonka tuo +mies tuntui todellisesta syystä sanoneen. Omituisella ikävällä hän +oikein kaipasi itsestään vihan tunteita Kuittista vastaan. Väliin +tuntui joku sellainen ilmaus ja sitten sydän taas kiivaasti pamppaili, +-- mutta kohta joku toinen seikka kumosi innostuksen ja syyllisyyden +tunto kasvoi. + +Tuo kummallinen masentava tunne johdatti ajattelemaan, että mistä se +johtui? Mutta vaikealta kuitenki näytti saada selvää. + +"Minunko kaltaisiani virkamiehiä monta?" + +Alkoi jo rauhoittua. Tietysti se on sitten luonnollista! Virkamiehen +asema yhteiskunnassa jo oikeuttaa... + +Samassa piskahti mieleen nuo koulunaikaiset kuvitelmat ja noiden oman +kylän ukkojen neuvot ja toiveet. Ne näyttivät taas melkein +luonnollisilta ja syyllisyyden paino palasi päälle kuin synti. Pääsi +huulilta pakoittava huokaus: + +"Kun voisikin ... kun voisikin luonteensa saada ystävälliseksi +kaikille, niin epäilemättä sitten kaikki luistaisi suotuisammin." + +Yht'äkkiä heräsi sanomaton halu että tulisi joku, jonka kanssa saisi +toimittaa asioita _juuri nyt_ kun ei ollut toimiston avoina +olemisen aikakaan. Olisi siten niin hauska näyttää, että luulot hänen +yreydestään ovat perättömiä. Hän riensi innoissaan pistämään avaimen +lukkoon, katsoi vielä varmuudeksi kelloon että oli toimiston kiini olon +aika. Mies joutui niin pitkälle että kävi ovesta kurkistelemassa eikö +jo ketään näkyisi. Olisi pitemmällekin mennyt, mutta siellä Kuittisen +kuormia paraillaan pantiin ja häntä hävetti mennä sinne. + +Tämän innostuksen puuskan ohessa alkoi olo tuntua työttömälle ... niin +halusta olisi nyt tahtonut jotain tehdä. Mieleen pälkähti eräät tilit +jotka oli tehtävät. Ne nyt otettiin käsille ja ryhdyttiin työhön. Nyt +kului aika. Muutamia papereita oli jonnekin hävinnyt. Niitä etsiessä +pakkasi oikein suutuksi käymään. Laskuissakin tahtoi sekautua. + +"Hitoilleko ovatkin joutuneet nuo paperit?" + +Käsi tahtoi sekin vapista; kaikki tuntui ylösalaisin olevan. + +"Tuo hätiköimisen vika ... sekin minua vaivaa." + +Uudestaan täytyi ryhtyä erästä kuittia etsimään. Ei ollut enää pitkältä +sen junan tuloon johon nuo paperit piti jättää. Pääsi ponteva kirous +samalla kun erästä laatikkoa kiini työnsi. Kirous tähtäsi Kuittista, +joka oli niin kauan viivyttänyt ... ja muutenkin! Kun kärsimättömyys +kerran oli saanut valtoihinsa, niin jopa saattoi taas vihata Kuittista. + +"Mihin hitoille se paperi..." + +Mutta ajatukset askartelivat äskeisessä riidassa ja pöyristyttivät taas +kovin, kovin... + +Tuli sisään muuan vanhahko ukko nöyrästi tervehtien ja kumarrellen. + +"Mitä teillä?" + +Sydän oli tuon paperi pahasen tähden ja muutenkin niin "pystössä", että +vaati todellista ponnistusta jos sai tuon lausutuksi edes vähän +ihmisittäin. Mikä tuon äijä-rahjuksen tuohon nyt toikaan juuri kuin... + +Ukko selvitti asiansa: oli tullut noutamaan sen ja sen kylän postia ja +tuomaan meneviä kirjeitä; pyytäisi myöskin herra "inspehtuurin" +kirjoittamaan adressia kirjeisiin... Kyllähän ne kotonakin, pojat ja +akat kirjoittavat kirjeitä, mutta eivät pysty "adressia" panemaan +j.n.e. + +"Ei, ei se nyt käy laatuun," keskeytti Tuppelin kärsimättömästi ja +viittasi, ettei ukko ottaisi kirjeitä esille. "Ei nyt ole postiaika, +mutta tulkaa puolentoista tunnin kuluttua." + +"Mutta eikös nyt pian tule masiina?" + +"Tunnin kuluttua." + +"Eikös inspehtuuri nyt joutaisi?" + +"Ei, ei mitenkään. Kuulittehan sen jo. En minä jouda niihin osoitteita +kirjoittaa. Menkää muualle laittamaan ne valmiiksi, niin saatte sitten +jättää ne postiin. No..." Hän avasi oven ukon eteen ja teki hyvin +selviä viittauksia. Ukko lähti ja puheli mennessään: + +"On täällä ennen kirjoitettu, mutta se onkin ollut toinen herra, +missähän se nyt on?" + +"Ei ole kotona." + +Kun ukko pääsi ulos, otti Tuppelin avaimen lukosta. "Mikä sen nyt +toikaan tähän taas juuri tuollaisen", hän pahoitteli itsekseen. + +Oven hän sulki. Mutta tuntui siltä kuin kotka-siipeen olisi pahoin +vioittavasti sattunut paimenpoikain tarkkaan tähdätty heittokivi. + + + + +"Suuri palkka." + + +Kovin oli ikävä asia rovastilla, laskea käsistään tuota uskollista +isäntä-renkiä Tuomasta; hänhän oli saattanut pappilan maat niin +verrattomaan kuntoon. Ne tuottivat nyt melkein kaksin verroin siitä, +mitä kuusi vuotta takaperin, jolloin Tuomas taloon tuli ja johdon +käsiinsä sai. Ja nyt oli Tuomas aamulla pyytänyt eroansa palveluksesta, +Amerikkaan muka aikoisi mennä. + +Pappi tunsi sen, tuossa soututuolissaan tupakoidessaan ja miettiessään, +että Tuomas oli talouden hoitamisessa mies paikallaan ja että se +kaksisataa markkaa, minkä tälle oli palkkaa maksanut vuosittain, oli +tuottanut hyvin runsaan koron. Mutta sepä nyt mietityttikin: oliko +Tuomaan _taito_ jäänyt taloon, vai mahtoiko viedä sen muassaan? +Oliskin tuosta päässyt selville; niin ... jos kerran taito taloon jää, +niin mitäpä tuolle palkkojakaan korottelemaan, mutta jos muassaan vie, +niin ... olisi ehkä syytä lisätä vaikka satasen selkään. + +Kylläpä siinä oli pulaa. Ja rovastinkin rahoista, jos satamarkkasen +tuhlaa, panee sellaiseen paikkaan johon edullisesti saattaisi olla +panemattakin, niin, -- sanalla sanoen: satamarkkaa on poissa +kukkarosta. + +Tupakan savu tuoksahteli rovastin huulilta, väliin harvempaan väliin +tiheämpään, ja toisinaan kuului tyytymätön ähkinä. + +Ilma, rovastin tytär tuli huoneesen tuoden kahvia. + +Tämä huomasi rypyt papan otsalta ja rupesi syytä tiedustelemaan. + +"Tuota Tuomaan puuhaa vaan mietin," kuului rovastin vastaus. + +Tytär tunsi jo myöskin Tuomaan puuhat ja innostuksen tuli leimahti +hänen silmistään, kuin hän kiihkoisesti huudahti papalle: + +"Niin eikö totta pappa, tuo alhainen sivistymätön väestö ei tunne +isänmaan rakkautta, ei rahtuakaan?" + +"Enpähän tiedä," ärähti pappi ja rupesi kahvia juomaan. + +Neiti jo oli taasen aikeessa avata suunsa jotain hyvää ja kaunista +sanoaksensa, mutta eteisestä kuuluva jalan kapse pidätti häntä. Tuomas +astui sisään. + +Rovasti kutsui istumaan; ja isänmaallisesti innostuneena mitteli tytär +silmillään miestä kiireestä ihan kantapäähän asti. + +"Ainakinko se Tuomas on aikomuksessaan pysynyt?" kysyi rovasti saatuaan +kahvinsa juoduksi. + +"Niin minä olen sitä ajatellut, että meneminen sitä taitaa olla +parasta." + +Rovasti oli vähän aikaa ääneti, sitten vakavasti katsellen Tuomasta hän +kysyi: + +"Ovatko ne syyt nyt sitten, jotka sinua muka matkaan pakoittavat, niin +jyrkät, ettei niitä voi poistaa?" Pappi hymyili ja näytti olevan siinä +luulossa ettei toinen kykenisi hänelle tyydyttävää vastausta antamaan. + +"Kyllä ne ovat sellaiset syyt, ettei siinä auta melkein mikään... Minä +en voi, näettekös, täällä enää perhettäni elättää, sillä..." + +"Turhia," ehätti rovasti keskeyttämään, "olethan tähän asti voinut. +Mutta tuo lause on vaan kaikkein Amerikkaan lähteväin keppihevosena, +jolla he ratsastavat. Syy on vaan se, että kaikki tahtovat nyt +puuveitsellä hopeaa leikata, rikastua." Rovasti oli puhuessaan noussut +ylös ja käveli nyt kiivaasti edestakaisin kamarin lattialla. Tuomas +aikoi jotain sanoa, mutta neiti ehätti ennen: + +"Tuomas," sanoi hän erinomaisella painolla, "tiedättekö te mikä on +isänmaa ja isänmaan rakkaus?" + +"Tiedänhän tuota minä, mutta..." yritti Tuomas alakuloisesti +vastaamaan. Vaan neiti keskeytti: + +"Niin, mutta mitä? Ettekö tunne isänmaan rakkautta? Oi, luulenpa +ett'ette sitä tee! Sanokaa rakastatteko vähänkään noita tuomia, jotka +tuolla pihalla noin ihanasti kukoistavat ja kukkivat? Tunnetteko +vähänkään vetovoimaa siihen paikkaan, missä tupanne mäenrinteessä +seisoo, missä niin ihana kasvimailma kesällä olentoanne ja perhettänne +syliinsä sulkee? Kuinka voitte jättää vaimonne ja lapsenne, onko +pienintäkään rakkauden sidettä enään tallella? Ja ... ja..." Neiti +sekautui. Kielen päällä pyöri niin paljon jaloa ja pontevaa, että ... +että siinä täytyikin niin käydä. + +Tuomas pyhkäisi kämmenen selällä silmäänsä. Sitten hän hiljaa sanoi: + +"Neiti Ilma kyllä tietää, että minä rakastan perhettäni ja isänmaatani +ja ett'en ole mikään huikentelija. Mutta neiti on hyvä ja sanoo +minulle, mitä minä voin hyötyä kukkasien kauneudesta kun ei minulla ole +perheelleni riittävästi leipää?" + +"Tehän saatte papalta suuren palkan!" huudahti Ilma neiti vähääkään +ymmälle joutumatta. + +"Niin, mutta se ei riitä ajan pitkään, sillä minun maani ei kasva +aina." + +Nyt joutui neiti ymmälle. + +"Maa ei kasva aina," matki hän. "Mitä tarkoitatte, eihän teillä olekaan +maata?" + +"Senpä vuoksi onkin sen kasvullisuus hyvin epävarma." + +"Minä en ymmärrä teitä." + +"Minun maani on minun työn teossani..." + +"Niin, niin." + +"Niin, minun perheeni elää minun kätteni työstä. Mutta minäkin tulen +vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi. Sitäkin aikaa varten tarvitsisi +jotain olla." + +"Mutta onhan palkkanne kaksisataa markkaa, pitäisihän siitä riittää +säästöönkin? Tulevathan muutamat toimeen sadallakin markalla?" + +Tuomas pudisti päätänsä. + +"Ei riitä," sanoi hän, "neiti muistakoon että minulla on nykyään kuusi +lasta." + +"Mutta monella miehellä ei ole niinkään suuri palkka kuin teillä." + +"Eikä myöskään monella niin iso lukuinen ja heikko perhe kuin minulla." +Tuomas alkoi kääntyä äreäksi. Mutta neiti oli kukistamatoin: + +"Niin, niin vaan saahan Mariakin jotain ansaita." + +"Nuorin lapsistamme on kahden kuukauden vanha ja sitä vanhempi +puolentoista vuoden, raajarikkoinen raukka, joka ei ylös kykene, kuten +neiti tietää. Ei siinä ole toivoa äidin ansioon." + +"Mutta saattaisivathan isommat lapset hoitaa niitä pienempiä." + +"Eivät ne siihen päinsä kykene ja siksi toiseksi, ne jotka ijän +puolesta kykenisivätkin, ovat poikia eikä niistä ole lasten hoitoon, +niin kuin jos olisivat tyttöjä." + +"Muistan tuossa, että onhan tapana sanoa: 'missä kiehuu ruokaa +kuudelle, siinä kiehuu samassa seitsemälle,' eikähän nuo pienemmät +vielä paljon ruokaa kuluta. Kaksi vuotta takaperin elitte vielä hyvin +tuolla palkallanne." + +Tuomas nousi tuskistuneena seisomaan ja näytti olevan aikeessa lähteä. +Hän sanoi surullisesti hymyillen. "Neiti osaa jutella kyllä kauniisti, +mutta ette ole näitä asioita kokenut." + +Rovasti oli syrjäisenä koko ajan seurannut tarkkaan keskustelua. Nyt +hän seisahti Tuomaan eteen ja kysyi: + +"Onko siis päätöksesi peruuttamaton?" Äänessä oli jotain osanottoa. + +"Kyllähän minä niin olen ajatellut, että minä koetan onneani." + +"Tuomas saa nyt mennä toimiinsa. Tule ehtoolla uudestaan tänne." + +Tuomas meni. Samassa juoksi sisään talon seitsemän vuotias poika. + +"Pappa, antakaa minulle kymmenen penniä!" pyysi poika kauniisti, +isäänsä kiinni tarttuen. + +"Aina sinäkin", äännähti rovasti tyytymättömänä. Otti kuitenkin +kukkaronsa esiin. + +"Mitä teet sillä?" kysyi hän. Poika selitti tarkoituksen. Leipuriin +sanoi menevänsä. Poika sai mitä pyysi. Tuo olikin melkein jokapäiväinen +vero. + +Ilma oli juuri aikeessa lähteä kahvitarjoimen kanssa huoneesta, vaan +rovasti pidätti. + +"Koetapa laskea kuinka paljon Tuomaan palkasta tulee kunkin hänen +perheensä jäsenen osalle vuoden kunakin päivänä." + +"Jaa, mutta sitäpä pitää koettaa!" Neiti pani tarjoimen pois, etsi +paperiliuskan ja alkoi innokkaasti laskea. Laskunsa loppuun saatua ei +hän puhunut mitään, vaan äänetöntä hämmästystä osoittaen tuijotti +paperiin. + +"Mitä tuli?" pappi kysyi hymysuin katsellen tytärtään. Tämä viipyi +vähän ennen kuin vastasi: + +"Kahdeksan penniä." + +"Kahdeksan penniä!" + +"Niin eikä varsin täyteen sitäkään." + +Rovasti nyökytteli ajattelevaisesti päätänsä ja neiti sanoi +innokkaasti: + +"Herra Jumala, pappa, me emme saa estää jos Tuomas tahtoo lähteä." + + + + +Vaikeassa asemana. + + +I. + +Anderssonin silmät kohosivat vitkalleen kirjasta jota oli lukenut, ja +asettuivat tähtäämään katonlakeen. Oikeastaan ei hän mitään erityisesti +tarkannut koska silmäterät näyttivät olevan hajallaan, vaan hän etsi +sieltä tähystimilleen sellaista alaa, joka ei mitenkään huomiota +puoleensa vetäisi eikä häiritsisi ajatuksia pois siitä aineesta jonka +kohdalla tahtoi niitä pysyttää. Noin puolen minuutin kuluttua häiriö +kuitenkin tapahtui: hän hykähti hiljaa, pudisti hiukan päätänsä ja +rupesi uudestaan lukemaan. Nyt olivat ajatukset jo niin paljon +hajautuneet, että hän kesken lukemisensa katsoi kelloaan, mutta unohti +kohta kuinka paljon se oli. Otti sen uudestaan käsiinsä ja sai nyt +selville että se osoitti neljänneksen yli 1. Hän pani kirjan kiini, +nousi seisomaan, suoristi venytellen ruumistaan ja painoi molemmin +käsin rintaansa, joka oli tullut araksi tuossa kun lukeissa sitä pöytää +vasten huolettomasti nojaili. Pari kertaa hän pitkillä, laahustavilla +askeleilla käveli yli lattian, kädet selän takana, meni sitten +vesipullon luo ja joi lasillisen. Siitä taas rintaa ja ruumista +suorimaan voimistelu-asentoon ja painelemaan käsillä araksi käyneitä +luita. + +"Ah ah!" Rinta oli todella arka. Pöytää vasten nojallaan on yleensä +hyvin vaarallinen lukea, siitä voi kehittyä keuhkotauti. Andersson +katsahti pöydän reunaan, juuri tuohon kohtaan jossa oli istunut ja +rintaluunsa kipeiksi saanut. + +"Mitähän jos sen reunan töppäisi?" Ja heti alkoi syntyä mielikuvituksia +mille tuo näyttäisi. Ei se varmaankaan somaksi muodostunut, koska +nähtävästi kohta koko ajatuksen hylkäsi ja astui ikkunasta ulos +katselemaan. + +Hän oli apulaisena eräällä maaseudun rovastilla ja asui +ullakkokamarissa, minkä ikkunasta oli näköala puutarhaan ja sen ylitse +kylään päin. Ensi vuotta Andersson asui täällä. Viime Jouluksi kun oli +vasta papiksi valmistunut ja sitten tammikuulla muuttanut tänne. + +Nyt oli kesäkuu. Puutarha muodostui ja kehittyi joka päivä +täydellisemmän näköiseksi ja viehätytti yhä enemmän Anderssonia. Noin +viikko sitten oli hän siitä jo tehnyt luonnoksen paperille, se oli +onnistunutkin jotakuinkin. Häntä itseänsä se oikein miellytti. Kun pani +käden torvelle ja siitä läpitse tirkisteli, tuli kuva hyvin +luonnolliseksi, niin että melkein sai vieraskin selville mitä siinä oli +tarkoitettu. Nuo puutarhaa reunustavat suuret ja vanhat pihlajat olivat +suurella huomaavaisuudella kuvatut, jota vastoin penkereet ja +marjapensaat y.m. olivat vähemmän innostaneet. + +Puutarhan ylitse oli laajahko näköala kylään ja kirkonmäelle. Pienellä +tähystimellä, jonka Andersson oli tässä rippikoulun edellä ostanut, oli +verrattain hauska katsella koululaisten vehkeitä tuolla kartanoilla ja +kirkkomäen pateilla. Jos leikkivät siellä, taikka pitivät pahaa elämää, +joka muuten olikin edellisen kanssa aivan sama asia, niin kyllä tiesi +tuon pappi. Oli se hänelle koko kelpo apulainen tuo tähystin. + +Nytkin Andersson seisahtui tavalliselle paikalleen ikkunan luona. +Ensinnä vetivät huomion puoleensa puutarhan puut, jotka joka päivä +vielä kesäpukuansa kehittivät, sekä istukaskasvit, jotka oikein +silmissä kasvoivat ja lehdillään peittivät harmaan, kuivan mullan +näkymättömiin. Tuo havainto, joka päivä uudistuneena herätti mielessä +aina kesäisiä ihanteita. Hajamielisenä ja tarkoituksettomasti siirsi +hän tuosta katseensa kylään ja kirkkomäelle. Jo siellä herätti joku +huomiota; silmäkulmat rypistyivät, mutta ei sittenkään saanut +tyydyttävää selvää. Täytyi ottaa pöydältä kaukoputki. Nyt näki: ne +olivat rippikoululaisia joita siellä juosta vilisti useampia peräkkäin +ja katosivat erääsen kartanoon. Apulainen avasi ikkunan ja asettui +kiihoittuneen näköisenä kuultelemaan josko mitään rähinää sieltä +kuuluisi. Mutta hän rauhoittui kohta, veti ikkunan kiini ja pani +tähystimen pöydälle. + +Täytyi taas katsoa kelloa, se oli nyt 20 min. vailla 2. Kahden aikaan +piti rippikoulua alottaa. Sinne täytyi ruveta valmistelemaan: sopiihan +jos aikaa on vielä pistäytyä puutarhaan muutamaksi minuutiksi. Peilin +edessä suittiin tukka, leuassa oli muutamia harvoja haivenia, niitäkin +suurella huolellisuudella muutama kerta vetästiin pörheäksi, hajalleen +ja sitten tutkittiin peilissä josko tuo jo parralle näyttää. +Luultavasti se jo kohtuullisia vaatimuksia tyydytti, koska suu kävi +tyytyväiseen hymyyn ja käsi hellästi sivasi pikku alkuasukkaita leuan +päässä. + +"Hjaa ... a." Notkea käännös, hattu päähän, sauva käteen, sitten +rapuille ja vikkelästi ulos. + +Se oli elämän halusta hehkuva nuorukainen, joka pappilan pääovesta +poukahti pihalle, valkea juurihattu päässä ja siro sauva kädessä. +Huulet vinkuivat hiljaa erästä ylioppilasten juomalaulun säveltä ja sen +vaikutus näytti tunkevan jalkoihin asti. + +Mutta kaikki nämät ulkopuoliset elämänilon merkit katosivat heti kun +apulainen äkkäsi pihan toiselta puolen hänen luoksensa pyrkivän vaimon, +joka kyykähtelemisillä ja muilla erityisillä nöyryyden merkeillä koetti +vetää papin huomiota puoleensa. + +"Herr Maisteri..." + +Andersson kuuli sen ja seisahtui. Pilven tapanen laskeusi otsalle, +vetäen siihen muutamia surullisia ryppyjä ja huulet jäivät iloisesta +vihellyksestä tyytymättömyyttä osoittavaan kurttuun. Vaimon +esiintyminen teki vastenmielisen vaikutuksen... + +"Olisiko Maisterilla aikaa hetken puhua minun kanssani?" Se oli hyvin +nöyrää, oikeinpa rukoilevaa puhetta. Apulaisen otsanahka hiukan +liikahti kun hän kysyi, mitä vaimolla olisi asiaa. + +"Sielun asioissa olisin tahtonut vähän neuvoa saada..." + +Anderssonin rinnassa liikahti jotakin ja silmä vilisti pakoon, kun akka +tutkien koetti siitä vastausta lukea. Hänellä oli jo kello kädessä, +tirkisteli siihen pari eri kertaa, ikään kuin löytääksensä sopivaa +vastausta. + +"Halusta kyllä," hän vihdoin sanoi, "sen tekisin mutta minä olen +menossa rippikoulua pitämään, eikä minulla nyt ole aikaa." + +Anderssonia nähtävästi helpotti kun tämän sai sanotuksi, sillä +tyytymättömyyden merkit kasvoilta poistuivat ja hän muuttui osanottavan +näköiseksi: syy esteesen oli selvä ja pätevä. + +"Koskahan olis Maisterilla aikaa, olisiko ehtoolla, kuin rippikoulusta +päästään? Olisin niin halusta puhunut, kun olen pitkästä matkasta +tullut." + +"Mutta ettekö voisi mennä rovastin puheille?" keskeytti Andersson. + +"Niin ... kyllähän minä ajattelin teidän kanssanne saada puhua, mutta +menenhän minä rovastinkin puheille... Mutta eikö Maisteri ehkä +illalla?" + +"No ehkä..." hän katsoi kelloansa taas ja rupesi lähtöä tekemään. +"Mutta antakaa nyt anteeksi, minun täytyy mennä kouluun." + +"Niin niin, eihän siinä mitään anteeksi annettavaa. Mutta Herran +armosta ja lunastuksen kalliista lahjasta olisi niin hupainen puhua +sellaisten kanssa, joilla on kokemusta autuuden tiellä." + +"Niin, niin, aivan niin, mutta menkää nyt rovastin luokse juttelemaan, +kyllä hän on halukas. Minun täytyy lähteä. Herran haltuun." Apulainen +pisti kättä akalle. Tämä otti siitä kuin lahjasta ja näytti osittain +olevan tyydytetty tästä kohteliaisuuden osoituksesta. + +Akka meni kyökkiin. Andersson katsoi taaksensa vähästä matkasta ja kun +näki, ettei eukko enää ollut näkemässä, pistäytyi puutarhaan vielä +muutamaksi minuutiksi. Siellä oli viettelevän hauska astella, tuolla +puutarhan toisessa reunassa olevassa lehtokujassa jonka kahden puolen +syreenit ja nuoret pihlajat paraillaan kukkivat. Mieli oli hiukan +omituinen tuon äskeisen kohtauksen jälkeen, mutta ympäristö vaikutti +nyt siihen tasoittavasti ikään kuin lumoten ja kätkien ikävät ajatukset +esirippujen taakse. + +Kävellessään sattui hän silmäämään erääsen loitommalla olevaan +lehtimajaan ja seisahtui, naama hiukan kärsimättömyyttä osoittavana. +Hän näki siellä kaksi nuorta miestä innokkaasti korttia lyömässä. +Toinen niistä, ylioppilas, valkea lakki sysättynä takaraivolle, nojaili +huolettomasti kyynäspäillään puutarhapöytää vasten, toinen oli papin +poika joka nykyään kuului rippinuorison joukkoon. Hän oli vilkas, +elehtivä ja osoitti muuten käsillä olevaan huvitaiteesen olevan täysin +perehtynyt. Ylioppilas nähtävästi osoitti vähemmän intoa peliin ja +näyttikin siis ikään kuin koneelta, jota nuorempi käytti. Pelaajat +eivät huomanneet Anderssonia, jonka vuoksi papinpojan käytöksessä +ilmeni enemmän vapautta, kuin kenties siinä tapauksessa, että olisi +rippi-isänsä tiennyt päältä katselevan. + +Apulainen ei voinut olla menemättä lehtimajalle. Syrjästä kiersi hän +sinne, etteivät olisi liian aikaisin huomanneet. + +"Huugo", äännähti hän hiljaa, moittivalla äänellä. Huugon huulet +lakkasivat viheltämästä, katse lensi sävähtäen apulaiseen ja poskien +väri vaihtui. Kohta hän kuitenkin jälleen palautti katseensa kortteihin +joita aiheettomasti kädessään selaili, hieno, epäileväinen hymy +huulilla. Ylioppilaan suu meni vähäsen nauruun, mutta häntä oikeastaan +unetti. + +"Tuo ei ole sopiva huvitus rippikoululaiselle," virkkoi apulainen ja +tähtäsi katseillaan Huugoa. + +"Tämähän on ainoastaan viatonta huvitusta, eikä mitään uhkapeliä", +puolusti Huugo innokkaasti ja vakuutettuna asiansa oikeudesta. +Apulainen kyllä voi uskoa, ettei tämä uhkapeliä ollut, mutta hän tiesi +Huugon olevan sellaiseenkin jo pienemmässä muodossa harjaantuneen ja +arveli voivansa hyvällä syyllä otaksua tämänkin pelin lähtevän samasta +intohimon lähteestä. + +"Minä jo sanoin," virkkoi apulainen äreästi, "että se ei ole +mikään sopiva huvitus hänelle, joka valmistautuu ensikertaa +Herranehtoollisella käymään... Ja minä _toivon_ että minua +uskotaan." Ja se toivo saikin Huugon silmät taas arasti vilkahtamaan +apulaiseen ja siitä, ikään kuin apua etsien toveriinsa. + +"No lienekö se nyt sentään niin vaarallista," sanoi tämä. + +Andersson suuttui. + +"Minä luulen, ettei sinulla Rantanen, ole mitään tekemistä tämän asian +kanssa ja toivon, että minulla on oikeus periaatteeni mukaan ohjata +niitä, jotka minun tulee Herranehtoolliselle laskea." + +"No ... no, älähän nyt hiidessä...." + +"Jaa, jaa, mutta se on asia, jossa minä en suvaitse leikin tekoa." +Apulainen lähti kiivaasti pois. + +Rantanen jäi kummastuneena katsomaan miten toinen vihoissaan mennä +viuhkasi. + +"Perhana, miten hartaana ja ankarana hän esiintyy!" hän sitten +virkahti, nousi kiivaasti ja näytti yhä olevan hämmästyksissään +Anderssonin käytöksestä, ikään kun ei olisi kyennyt sitä selittämään. + +"Mitä me hänestä", sanoi Huugo, "pelataan peli loppuun." + +Mutta toinen ihmetteli vielä. + +"Enpä totisesti olisi uskonut häntä noin muuttuneeksi. Hän nähtävästi +selvään otaksui, että minä viekottelen sinua, sillä hänen katseensa +näytti sellaiselta." Ja Rantasen kasvoilla kuvastui harmi. Huugo +lykkäsi alaleukansa vakuuttavasti pitkälle: + +"Eikö hän sitten tiedä, että minä ilman houkuttelemattakin pelaan +ja ... ---- vieköön, hän pelaa itsekin!" + +Rantasta rupesi naurattamaan toisen innostus. Hän yritti sanomaan +jotain, mutta Huugo keskeytti: + +"Ja mitä ihmettä hänen tarvitsee minun tavoistani huolta pitää? -- +Koska pappa vielä elää niin saa apulainen luullakseni olla rauhassa +minun kasvatuksestani ja sieluni tilasta." Huugo nauroi makeasti. + +"Mutta hän tulee kuitenkin olemaan rippi-isäsi ja siinä tapauksessa en +sentään enään niinkään kummana pidä että hän hiukan sekautuu sinun +asioihisi", arveli toinen vakavammin, enemmän todessa kuin leikissä. + +Tämä vaikutti ikävästi Huugoon, sillä hän ei vastannut muuta kuin +arvelevaisesti: "Hmm..." + +Apulainen kulki riukeasti lehtimajan ohitse, eikä katsonutkaan sinne, +mutta Huugo kuitenkin piti varmana että hän näki heidän peliä +jatkavan. Ensin hän tuosta tunsi iloa, ikään kuin arvonsa olisi tuon +tapauksen johdosta asteen kohonnut, kuin oli saanut hyvän toverin +läsnä ollessa osoittaa ettei hän "apulaista" pelännyt, ja ettei hän +ollut mikään tuollainen tavallinen "rippilapsi", jota papilla on +oikeus vaikka sormensa ympärille kiertää. Pitäisihän _tuon_ se itsekin +ymmärtämän. + +"Lopetetaan peli", sanoi Rantanen äkkiä ja viskasi loput kortteja +kädestään. + +"Miksi?" + +"No eipä juuri miksikään, mutta tosiankaan en minä voi sietää sitä +ajatusta että hän luulee minun sinua viekottelevan." + +"Oletpa aika lapsi!" Huugon oli nähtävästi paha olla. Hän keräsi +vastustelematta kortit, kehoittamatta toista enään jatkamaan ja astui +lehtimajan ulkopuolelle katsomaan Anderssonin jälkeen. Tämä näkyi juuri +menevän pihaveräjästä ja sitä kiini pannessaan katsovan lehtimajalle +päin. Huugo säpsähti. Tuo katse varmaankin tarkoitti häntä? Omituinen, +lamaava tunne valtasi mielen ja hänellä ei enää ollut juuri mitään +hauskaa sanottavana, kun toverinsa kanssa astui ulos puutarhasta. + +Andersson oli suuttunut. Hän meni kiivaasti harppien kylän läpi +kirkolle ja unohti toisinaan kätensä heilumaan kahden puolen ja +sauvansa keskeltä toiseen käteen. Hänellä oli muuten vakavissa oloissa +tapana aina pitää kädet selän takana ja heiluttaa siellä sauvaa +niinkuin häntää. Kirkkomäeltä näki hyvän matkaa tielle. Se oli suureksi +eduksi rippikoululaisille, sillä he saattoivat pitää vahtia ja lakata +aikaisin vehkeilemästä kun pappi tuli. Nytkin kävi samoin. Anderssonin +saapuessa paikalle oli kaikki ihmeen rauhaisaa ja hiljaista. +Koululaiset seisoskelivat tahi istuskelivat puitten ja hautapatsaitten +juurilla, mitkä lukien, mitkä hiljaa keskenänsä haastellen. + +Ja Andersson kuitenkin tiesi jotenkin tarkkaan, miten he siellä +mellastivat kun hän oli kotona! + +Toisinansa hän noille poikanulikoille asiasta puhui, kertoi tietävänsä +kaikki pienimmätkin rikokset ja pahan elämän pitämiset, mutta ettei hän +tahtoisi heitä kovimman mukaan rangaista, jos vasta koettaisivat olla +nöyrät ja harjoittaisivat ihmisellisiä tapoja. Ankarasti hän uhkasi, +sanoi, että jos jonkun hulluttelemiset ja juonet pääsevät erääsen +määrättyyn mittaan, joka muuten oli hänen oma salaisuutensa, -- niin +hän ilman armotta jättää laskematta ripille. Tuo mitta ei ollut pitkä, +sitä hän vakuutti. Kaikki kyllä aavistivat sitä samaa, mutta useimmat +unohtivat itsensä ja omasta mielestänsäkin lipuivat aina likemmäksi ja +likemmäksi tuota määrää. Vasta kun askel oli otettu, huomattiin. "Herra +J--la, jos se tulee maisterin tietoon!" Ja he oikein sydämen +hartaudella rukoilivat Jumalaa, ettei "asiat" tulisi maisterin tietoon. + +Anderssonia kuitenkin aina erityisesti viihdytti se, kun näki että +koululaisilla oli siksi pelkoa hänestä, etteivät suoraan silmäin alla +ruvenneet koiruutta tekemään. Mutta nyt oli asia muuttunut, yksi oli +julkisesti osoittanut olevansa ulkopuolella hänen kurinpito-valtaansa! + +Hän oli aikonut nyt kutsua kohta koululaiset sisään, mutta tuo ajatus +taas, uudistuneena tuossa kirkon rappusilla, alkoi myllertää niin että +hän katsoi paremmaksi mennä vähäksi aikaa yksinään sisään saadakseen +tunteita itsessään hiukan asettumaan. + +Kirkonovi räjähti raskaasti kiini hänen jälkeensä ja synnytti omituista +kaikua. Ei Andersson tuota huomannut, eikä muutakaan ympärillään, sillä +koko huomionsa oli kiintynyt yhteen ainoaan seikkaan ja se harmitti, se +kiukutti kovin... Jos olisikin Huugo jonkun toisen miehen poika, ei +tulisi kysymykseenkään laskea häntä ripille, sellaista kovakorvaista, +itsepintaista ja nähtävästi huolettominta rippilasta! + +"Ei tulisi kysymykseenkään!" Andersson oikein seisahti, puristi käden +nyrkkiin ja sojotti sen suoraan, uhkaavasti eteensä. + +Tuo mekaanillinen mielenosoitus vaikutti hiukan rauhoittavasti. Hän +alkoi astuksella laahustavin askelin pitkin käytävää ajatuksissaan ja +kädet selän takana. Ajatukset olivat hiukan sotkeuneet tuon +mielenosoituksen johdosta. Ne piti nyt saada selville. Ensinnä siinä +seulan pohjaan jälleen selkeni tuo, josko jonkun toisen, Huugon sijassa +olevan estäisi pääsemästä ripille. Pitempi ajatus tuotti vastakkaisen +selvityksen ja äskeinen mielenosoitus rupesi näyttämään rikokselta. + +"Herra J--la! Sinun edessäs ei ole persoonan muotoon katsomista." Se +oli nyt selvä asia. Rietas vihan henki oli häntä noin sokaissut! Mutta +nyt seurasi hiljainen nöyrä rukous Jumalan puoleen, saada anteeksi +äskeiset rikolliset ajatuksensa. Kun rukous huulilta haihtui, tuntui +rauhakin samassa saapuvan. Vaan kohtaus jätti mieleen ajatuksen +rippikoulun pitämisen merkityksestä yleensä ja nyt juuri erittäin tämän +päivän, jolloin hän koulun lopetti ja laski lapset koteihinsa +lopullisesti Herran Pyhälle Ehtoolliselle _valmistettuina_. +Ensinnä asian pintapuolisempi vaikutus lämmitti itsekkäämpiä tunteita, +sillä olihan tuon nuorukais-joukon kohtalo ja arvo tänä päivänä +omituisen rajoittamattomasti hänen kädessään. Tuo oli ihmiselle hupaisa +ajatusala ja katkeruuden tunteet jotka jo äskeisen kautta olivat +jättäneet lohdutukselle sijaa, poistuivat yhä edemmäksi tämän +viehättävän tunteen tieltä. Hän ymmärsi tarkkaan, miten orjantapaisella +nöyryydellä nuo lapset toivoivat ettei ripille pääsy tulisi mitenkään +estetyksi. Kuvia lasten sydämmistä, pelkoisista, tuijottavista silmistä +-- sillä hetkellä kun hän heille kullekin erikseen päästön sanoja +lausuelee, -- oli niin selvinä hänen mielessään että niitä olisi voinut +paperille piirustaa. Hänen veti oikein kuumaksi, kun ajatteli, että +jollekulle täytyisi sanoa: sinua ei voida vielä ripille laskea. +Suloista viihdytystä tunsi hän sielussaan, kun tämän vastapainoksi voi +ajatella päätöstään: laskea kaikki _eroituksetta_. + +Kuvat vaihtuivat sen johdosta. Niissä oli nyt pelkkiä iloisia, +elämänhalusta hehkuvia lapsia. Tämä kuva oli hänen tekemänsä ... sitä +suurempi ilo ja nautinto, koska tiesi että hän voi, jos vaan tahtoo, +täydentää tuon ensimmäisen kamalan kuvan, tahi myöskin toteuttaa tämän +jälkimmäisen perusaatteen. + +Ja kukapa ei tahtoisi mieluummin nähdä elämän halun innostamia iloisia +lapsia kuin orjamaisen huolen murtamia! Hän oli täydellisesti +vakuutettu, että jokainen oikea ihminen olisi asiasta hänen kanssansa +samaa mieltä. + +Mutta minkä ihmeen vuoksi tuo ensimmäinen kuva näytti niin kamalalta? +Mitä varten ne lapset oikeestaan pitävät sitä niin pahana, jos eivät +ensi yrityksellä ripille pääse? Onko heillä niin sanomaton ikävä Herran +pöytään vai yhteiskunnallisen arvon persousko tuon vaikuttaa. + +Yhteiskunnallisen arvon! Herra ... jos nuo lapset vaan sitä +ajattelisivat!... + +Ja pappi tunsi itsessään, miten tämän ajatuksen synnyttämä tuskallinen +kylmyys pusersi sisässä ikäänkuin lämpöä kokoon. Jälkimmäinen kuva, +tuo, missä niitä elämän halusta hehkuvia lapsi-kasvoja oli, kadotti +äskeisen sisällyksensä ja vaikutuksensa: sen pohjapiirroksessa ihan +selvään voi eroittaa Valheenisän työtä. + +"Hyvä Jumala, mitä minä taidan tässä tehdä? Oliskohan ensimmäinen taulu +parempi?" + +Hän veti jo toista syrjään... Orjallinen, alakuloinen, rangaistujen +katse sieltä kohtasi! + +"Raadollista ja särjettyä sydäntä..." + +Ei, mutta näitä painaa ainoastaan maailman kunnian himo! Sydän on kova, +paatunut. Sen pitää tulla särjetyksi. Kas niin, tämä on hyvä; minä +panen heidät melkein kaikki pois. Sitten on mahdollisuus särkeä heidän +sydämmensä. Herra minua siinä auttakoon! + +Mutta sydän tahtoi kukistua, sillä niin ikävä oli tuon taulun vaikutus. +Se kuitenkin näytti aatteen mukaisimmalta ja mahdollisimmalta. Siis +_melkein_ kaikki on nyt otettava kiini, eikä laskettava ripille! + +Mutta kutka yksikseen lueteltuina? + +Se oli pitkä kysymys. Andersson ei ollut persoonallisesti tutustunut +juuri yhteenkään, paitsi Huugoon, oli vaan kuin koulumestari ainakin, +pääasiallisesti pitänyt silmällä kirjaimellista tietoa ... hän olikin +ollut ankara sen perään. + +"Puukstavi kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi." Tuokin nyt sattui +johtumaan hänen mieleensä. + +Mutta henkihän liikkuu kirjaimen ohella, sitä ainakin ovat lain laatiat +edellyttäneet, koska ripille pääsemisen välttämättömänä ehtona on osata +lukea tärkeimmät uskonopin pääkappaleet; hengen mukaan on murheellinen +särjetty sydän tarpeellinen. Voiko jälkimmäistä olla ilman edellistä, +taikka edellistä ilman jälkimmäistä? + +"Jaa, kukapa sen voi selvittää!" Ja apulainen lohduttautui sillä, sekä +lisäsi siihen vielä sen, että käytännössä ainakin on otaksuttu, ei +voivan olla murheellista ja särjettyä sydäntä ilman lukemisen kautta +saavutettua tietoa, mutta kirjaimellista taitoa voi huokeammin seurata +tuo opin _hengen_ mukaan välttämätön ehto. + +Järjen mukaan se näyttikin otaksuttavalta tuo. Se tuntui hiukan +vapauttavan häntä yksityisenä ihmisenä edesvastuusta siihen määrään, +että puhkesi ääneen sanomaan: + +"Ja otaksumisiin se kaikessa tapauksessa täytyy perustua, sillä ihminen +näkee mitä silmäin edessä on, mutta Herra katsoo sydämmeen." + +Mutta kyllä tuntui otaksumisien teko yleensä hyvin vaikealta kun piti +tutkia yhtaikaa toista sataa sydäntä. Moni tästä laumasta, hänen +tutkimuksiensa mukaan, tuntui olevan hyvin alkuperäisellä kannalla. +Monta oli, joiden alkukasvatus oli kokonaan laimiinlyöty: niillä oli +kovin alhainen lu'un taito ja perin hämärät käsitteet Kristinopin +yksinkertaisimmista totuuksista. + +"Mitenkä olen onnistunut näitä valaista? Mitenkä viidessä viikossa +rakentaa sen, mikä viidentoista vuoden aikana on, parhaimmassa +tapauksessa jätetty koskematta, mutta pahimmassa tapauksessa tehty +kaikki rakennusaineetkin kelvottomiksi?" + +Nämät kysymykset tulivat vakavina, vastausta vaativina. Parin, kolmen +tunnin kuluttua olisi vastaus jo myöhäinen! Kun ei, suoraan sanoen, ole +ensinkään lukutaitoa, voiko olla semmoisilla mitään uskoa, tahi edes +käsitystä siitä mitä pitäisi uskoman? + +"Miten esimerkiksi on laita Matti Annanpojan?" + +Tämä nuori mies, joka Anderssonin mieleen johtui ensimmäisenä, oli +äpärä ja jo kaksi kertaa tätä ennen yrittänyt ripille, mutta aina +reputettu. Ensikerran rippikouluun tullessaan, osasi hän hiukan +tavausta, mutta oikolukua ei ensinkään. Toisella kertaa osasi hän +jotakuinkin lukea ulkoa Herran rukouksen puoliväliin asti, mutta ei sen +pitemmälle sisästäkään. Nyt kolmannella kerralla oli hän unohtanut +niin, että osasi vaan muutamia sanoja mainitun rukouksen alusta lukea +sisästä ja tavata Uutta Testamenttia hiukan huonommasti kuin ensi +kerralla. + +Nykyään oli poika palveluksessa kapteeni Leinillä. Eräänä päivänä oli +kapteeni tullut rovastin luokse puhumaan tuon pojan asiasta ja lausunut +suoraan vakavana mielipiteenänsä ettei Matti tule siitä sen +valkosemmaksi vaikka elämäikänsä rippikoulua kävisi. Rovasti oli +yhtynyt samaan mielipiteesen. Andersson oli ensinnä jyrkästi +vastustanut. Mutta rovasti selvitti kasvatusopillisen periaatteensa +mukaan, että tuollaiset vaan paatuvat, mitä enemmän heidän suhteensa +osoitetaan vaativaisuutta. Kapteeni ilmoitti että yleisen järjestyksen +vuoksi on parasta laskea pojan ripille, koska sillä on morsian siinä +tilassa, että täytyy vihkimisen saada toimitetuksi pikapuoliin, jollei +tahdota lisäksi yksi äpärä kunnan niskoille. Tämän sanoi kapteeni +hymyillen, ikään kuin jo edeltäkäsin riemuiten viimeisen valttinsa +pätevyydestä. + +"Onko niin?!" Tämä kysymys tuli yht'aikaa kumpaseltakin papilta. + +"Niin se on," ja kapteeni kertoi asian tarkemmin. + +"Jaa, kyllä se on välttämätöntä, että hän lasketaan ripille, taikka +muuten ei sitä voida koskaan tehdä, sillä tuo seikka varmaankin tulee +paaduttamaan häntä yhä enemmän," päätti rovasti. + +Ja apulainen suostui. Matti Annanpoika piti päästettämän ripille ilman +kirjaimellista tietoa ja hyvin mitättömillä takeilla henkisestä +tarpeesta. Mutta oli pantava sulku paatumukselle ja annettava tilaisuus +lailliseen vihkimiseen ja vapautettava kunta elättämästä lehtolasta. + +Apulainen kuitenkin otti Matti Annanpojan erityisesti tutkittavaksensa +ja kyseli muun muassa: + +"Mikä oikeastaan on estänyt ettet sinä ole voinut paremmin oppia +lukemaan?" + +"Ei minua ole opetettu?" + +"Eikö ole opetettu." + +"Ei ole. Ja nyt jo, kun on näin isoksi tullut, ei ole aikaa lukemiseen, +pitää työssä olla aina." + +"Hm." + +Andersson oli muuten tullut huomaamaan, että poika yleensä oli nöyrä, +eikä ensinkään röyhkeä-luontoinen. -- -- -- + +Nytkin, kirkon käytävätä astellessaan, tuli hän tuota ajatelleeksi. Hän +tiesi itse paraiten, että Matti Annanpoika ei omannut selvää käsitystä +Herranehtoollisen merkityksestä ja tämä kuitenkin oli määrätty ehto. +Tuo ajatus tuotti tuskaa. Ei hän enää saattanut ainoastaan hyvän tavan +kannalta arvostella kapteinin ja rovastin kanssa tekemäänsä päätöstä +Matin suhteen, sillä hänen mielestänsä tulisi Matti ihan varmaan +syömään ja juomaan itsellensä tuomion ja kadotuksen ja hän itse, +Andersson, on syypää jos laskee hänet siihen, vaikka tietää kuinka asia +on. + +"Matti Annanpoika ... mitä Herran nimessä pitää minun sinun kanssasi +tekemän?" + +Tuskallisesti värisevällä äänellä apulainen tämän äänsi... Onkohan +pappi tällaisessa tapauksessa edesvastauksessa?... + +Hän oli seisahtunut kuoriin ja sattumalta kävivät hänen silmänsä +suureen alttari-tauluun, mikä kuvasi maailman Vapahtajaa sillä hetkellä +kun Hän lausui: "Tulkaat minun tyköni te kaikki, jotka työtä teette ja +olette raskautetut, minä tahdon teitä virvoittaa!" + +Kristus-kuva oli tässä majesteetillinen, sen ryhti ja ulottava avoin +syli niin vakuuttava, että se jo melkein voi tehdä herättävän +vaikutuksen. + +Andersson ensinnä katsoi kuvaa tavan vuoksi ... silmät jäivät vaan +siihen, ehkäpä värivivahduksia tarkkaamaan. Mutta sitten kääntyi huomio +itse kuvan luontoon. "Tulkaat minun tyköni." Hän jo ajatteli +taiteilijaa, joka noin mestarillisesti oli osannut tulkita tuon +tapauksen ... "kaikki jotka työtä teette..." + +"Ah!" Hänen kätensä lensivät innokkaasti selän takaa eteen ja +paukahtivat yhteen. Tämähän selvitti hänellekin tuskallisen kysymyksen! + +Onhan Matti Annanpoika nöyrä!... Jumala tietää, hän voi olla +mahdollisempi ehtoollisvieras kuin kukaan noista toisista. Kristus ei +kutsu tässä oppineita, vaan _kaikkia_. Ei hän siis hylkää +sitäkään, joka kelvottoman kasvatuksen kautta on jäänyt luvuntaitoa +vaille. + +"Ryövärinkin hän otti armoihinsa..." + +Anderssonin tuska alkoi poistua. Hän saavutti iloa siitä, että sai +laskea Matti Annanpojan ripille, luottaen Herran armoon, eikä tarvinnut +käyttää tämän teon perusteena niitä syitä, jotka kapteinin ja rovastin +kanssa yhdessä päätettiin päteviksi, mutta jotka hänelle tuottivat +tuskaa ja epäilyttävää sydämmen kipua. Niitä käyttämällähän olisi +Herran Pyhä tullut viskatuksi sikain eteen, vaan siitä syystä että +olisi kunta vapautettu elättämästä yhtä lehtolasta! Mutta nyt. Hän +tunsi Matti Annanpojan paljon nöyremmäksi monta muuta ... kenties +hyvä-lukijoissa on kelvottomampia? On, varmaa on!... Vaan niiden kanssa +ei Anderssonilla taas ollut mitään tekemistä, ei voinut estää heitä, +sillä heidän puolestansa vastasi kirkkolaki. Mutta vaikka hän tunsikin +tuossa suhteessa vapauttansa, näytti hänestä vähän kummalta ettei +hänellä ollut oikeutta käyttää side-avainta hyvä-lukijain suhteen, jos +heidän julkiset rikoksensa eivät olleet sitä laatua, että niistä +myöskin lain mukaan voisi rangaista. Vaikka nuo kuinka olisivat +tuollaisia jokapäiväisiä pikkusyntejä harjoittaneet eivätkä osoittaneet +vähimmässäkään määrässä katumusta, ei hän olisi katsonut lain mukaan +voivansa heitä ripiltä kieltää. Hän myönsi itsekseen, että _hän_ +ei tulisi tuota valtaansa käyttämäänkään, mutta hyvän kurinpidon vuoksi +olisi hän suonut vallan itsellänsä olevan. Olisihan sillä voinut +peloittaa! + +"Jospa saisikin pitää rippikoulua edes yhden vuoden!" + +Siihen hän innostui; sittenhän voisi pappikin koettaa mitä hän voi +vaikuttaa! Kun hän tuon ajatuksen sai, rupesi taas tuntumaan kovin +kurjalta, että viiden viikon kouluuttamisen jälkeen piti antaa +todistuksen tuolle kirjavalle, kovin kurittomalle laumalle, että he +omasivat käsitteet... + +Nyt kuului heleä kilinä toisesta päästä kirkkoa. Yksi ikkunan ruutu +tuli sälisten lattiaan ja pieni kivi putosi kopahtaen erään istuimen +nojalautaan ja vieri siitä lattiaan. Andersson säikähti hirveästi ja +kavahti seisomaan istuimelta, mihin hän oli itsensä mietiskelemään +unohtanut. + +"Ikkuna rikki!" + +Tuon hän kohta ymmärsi poikain syyksi, sillä kiven äänen hän kuuli ja +näki sen vierivän käytävälle. Hän juoksi kirkosta ulos. + +Lapset olivat kirkkotarhassa kokoontuneet yhteen kohti. Hätäinen +sopottava kuiske ja siunaaminen salpautui kohta, ikäänkuin olisi +viimeinen henkäys ulos lehattanut, kun pappi ilmestyi kirkonovelle ja +tuiman silmäyksen loi odottavaan joukkoon. + +"Kuka heitti kiven kirkkoon?" + +Se oli merkkilaukaus. Kovin pelotti ja musersi tuo ankara ääni ja +uhkaava silmä, se tuntui lapsista kuin sodanjumalan verenhimoiselta +katseelta ja he melkein kyyristyivät maahan paetaksensa sen näkyviltä. +Jonkun olisi ollut kysymykseen vastattava, mutta siitä ei tullut +mitään; kunkin silmät vaan odottavina kääntyivät erästä poikaa kohti, +joka katseli alas ja jalallaan silitti pehmeätä hiekkaa maassa. + +Pappi näki tuon ja arvasi jo kuka oli syyllinen. + +"Minä kysyn kuka särki kirkon ikkunan?" Tämä oli äskeistä voimakkaampi +kysymys. + +"Tukkilan Iikka." + +Tuon virkkoi pieni, raihnaiselta näyttävä tyttö, papin silmiin +uskollisen orjan tavoin katsoen. Koko joukko hiukan kohahti kun +kääntyivät ääntä kohden, siitä Tukkilan Iikkaan, Iikasta pappiin ja +taas Iikkaan. Viimemainittu ei juuri liikahtanut, katseli vaan sen +saappaan kärkeä, jolla hiekkaa tasoitteli. Poskille ilmestyvä puna +kumminkin ilmaisi, että hän tunsi tuota, ikäänkuin sähköistä painoa, +joka laskeutui hänen päällensä kun toveritkin taas häneen katsoivat +jotain odottaen. Jo vilkahtivat silmätkin pois maasta ja löysivät +vilistäessään papin silmät kiinteästi häntä tutkimassa. Mutta jalallaan +silitti hän yhä hiekkaa, se näkyikin olevan varsin tärkeä tehtävä, +koska silmätkin taas samaa työtä katsomaan takertuivat. + +"Tule minun kanssani kirkkoon", käski pappi. + +Iikka ei liikahtanut, ainoastaan vikkelästi lurkautti vieressään +oleviin poikiin, siitä taas maahan ja -- suu oli hymyssä, posket +punaisina. + +Hän itse, samoin kuin toisetkin, taisivat epäröidä, että Iikan mitta +olisi nyt täysi. + +Kun Andersson sai Iikkaa käsketyksi mukaansa, lähti hän itse edellä. +Kääntyi muutaman askeleen päässä katsomaan, että tuleeko se poika. + +"Mitä, etkö sinä aijo totella minua?" + +Tämä kysymys helähti hyvin kiukkuiselta, se tuntui kovalta, kiinteältä +ikään kuin koronkiskurin ääni. Jo se veti Iikan kuin itsestään ulos +rivistä, mutta siinä samassa tarttui papin käsi kaulustaan ja sysäsi +poikaa kappaleen matkaa edelle. Iikka alkoi laapustella vakavasti ja +pisti kädet housuntaskuihin. Ei näyttänyt olevan kiirettä kirkkoon. +Rappusille ehdittyä liikkuminen muuttui vieläkin vakavammaksi. +Anderssonin luonto nousi ja sormien päät koskivat pivoon ... olisiko +turkata tuohon nenälleen sen nahjuksen! kielellä pyöri jo kova, ankara +sana, mutta se puserrettiin takaisin ja sen sijaan kuului jotakuinkin +äreästi: + +"Joutuin, nahjus!" ja samalla hiukan varoen töytäys selkään. + +Pappi itse avasi Iikalle kirkon oven ja sulki sen jälleen. Taas +synnytti ovi räikeätä pauketta ja sitä seurasi kumea kaiku. Se kuului +hyvin tuolle joukolle, joka ulkona jännitti korvakalvojaan ja +kiihkeydellä odotti kaiun loppua, kuullaksensa siellä syntyvää +keskustelua, jonka otaksuivat papin puolelta tulevan niin +kova-ääniseksi että kuuluisi heille asti. Odotus oli kuitenkin turha. +Uteliaisuus pakoitti toisia hiipimään likelle seinää, mutta seuraus ei +ollut sen parempi, kuului ainoastaan muutamia katkonaisia ääniä. + +Joukossa rupesi syntymään taas vilkkautta ja sähinää. Alettiin laskea +arveluita siitä, mitä tuolla sisällä tapahtuu. + +"Saattepa nähdä, niin Iikka pannaan pois." + +"Ei tuollaisesta", toinen arveli, "sehän olisi vahinko." Sitten alkoi +väittely. Se jatkui pidätetyillä äänillä vähän aikaa, mutta paisui +kohta kovemmaksi, kunnes taasen hiljeni Pappilan Huugon toiselta puolen +kirkkotarhaa astuessa heidän luoksensa. + +"Mikä täällä tapahtui?" hän kysyi. + +Kohta oli useampia valmiina kertomaan. + +"Jassoo." Hugo jatkoi matkaansa edemmäksi hiukan hymyillen. + +"Kovalle nyt panee Iikan", virkkoi taas joku. + +"Mutta hän on niin hyvä lukemaan, ettei häntä silti pois pantane", +jatkoi toinen. Vaan samassa kuului kirkon ovi avautuvan, ensin kuului +pitkä, ilkeä saranain kitinä, sitten räiskäys ja kirkon synnyttämä +kumea kaiku. + +... Hss... Maisteri tulee käskemään sisään... He alkoivat astella +rappusia kohden, sillä muutenkin oli jo saatu olla ulkona lähes puoli +tuntia yli ajan. Mutta kirkon eteisestä rappusille ilmestyikin Tukkilan +Iikka, kirjat kainalossa. Poika katsahti sivumennen joukkoon, tuossa +kun asteli alas. Ei hän ollut enää punainen, mutta suupieleen koetti +hän väkivallalla vääntää hymyä, kun melkein selkänsä taakse virkkoi +toisille: "Hyvästi nyt!" + +Joku koetti pidätetyllä äänellä huutaa ja kysyä Iikalta, kuinka siellä +kävi, mutta Iikka ei seisahtunut, eikä ruvennut vastaamaan. Suoraan +vaan asteli vakavana pois ja vielä kirkon veräjästä katsahti +toverijoukkoon ... näki että ne kaikki katsoivat häneen. -- + +"Herra isä! hän on pantu pois." + +Mutta ne jotka tuota kuiskivat hämmästyivät oman äänensä korkeutta ja +pelkäsivät, että se ehkä oli rikollista sanoa noin ja mahtoi kuulua +apulaiselle joka oli hiljaa tullut kirkon ovesta ja avoimin päin nyt +seisoi rappusilla katsellen joukkoa siksi, kun näki että kaikki hänen +huomasivat. Toisessa tilaisuudessa olisi hänen suunsa tuosta havannosta +ehkä hiukan hymyilemään langennut, mutta nyt ei se sitä tehnyt. + +"Tulkaa sisään", Ääni oli syvä, se ilmaisi, että hän oli juuri tehnyt +teon, joka antoi paljon miettimisen aihetta. Hän palasi kirkkoon +takaisin. Lapset seurasivat, ei kilvassa rappusille rynnäten, vaan +hiljaa, vakavina, peräkkäin: askeleet olivat raskaat ja silmistä loisti +kauhu ja epäilys. + +... Herra J--la! kuinka monta nyt mahdetaan pannakkaan pois? + +Ei nyt pojat kirkon ovea paukuttaneet, kukin piti velvollisuutenansa +estää sitä kiinni räjähtämästä, ettei pauke ja rähinä lisäisi papin +vihaa. Kun jo kaikki toiset olivat sisään menneet tuli vasta toiselta +puolen kirkkotarhaa Huugo. Miten hauskan, reippaan ja iloisen näköinen +hän oli!... Huulet vinkuivat hiljaa ja sorea sauva liehui viuhuen +ilmassa. Kolmannelle rappuselle hän maasta kiepsahti; hyppy oli reipas +ja vapaa, koko käytös tulkitsi tunnetta vapaasta elämisoikeudesta. + +Huh... Hän itsekin sävähti kun niin välinpitämättömästi antoi +kirkonoven räjähtää. Mutta ei hän apulaiseen katsonut -- jos olisi sen +tehnyt, olisi epäilemättä huomannut, että tällä oli palanen poskilihaa +hampaiden välissä, Tuo olisi tuottanut Huugolle hauskuutta siihen +määrin, että varmaan olisi unohtanut kävellä varpaillaan, joten hän nyt +tunnollisesti teki, pyrkiessään erityiseen penkkiinsä, jossa ei ketään +muita istunut. Vasta siihen ehdittyään katsahti hän Anderssoniin ja +äkkäsi tämän poskipäiden hehkuvan... Jaha, kannattaapa tänä päivänä +tosiaankin istua kirkossa kuulemassa mitä hän sanoo _noille_! + +Huugo käänsi päätänsä, ... mitähän ne nyt tekevät nuo? Ennen +tavallisesti kuului tavaton lukemisen lopotus, nyt katsovat töllöttävät +he Anderssoniin kuin kuvakaappiin! + +Tuo havainto teki Huugoon ikävän vaikutuksen... Mitä hittoa he tuolla +tavalla? Silmä kääntyi taas apulaiseen. Pelkäävätköhän ne _tuota_ +miestä noin? + +Ja sitten häntä suututti tuo Anderssonin synkeys ja äänettömyys. Miksi +ei hän edes puhunut? Ja Huugon tosiaankin tuli paha olla. + +Tuolla vaan Andersson kirjaan tähtäsi synkeänä kuin yö ja antoi muiden +peloissaan kärsiä. Vihdoin näkyi kuitenkin tuohon väsyvän, koska +kärsimättömästi pani kirjan pois ja rupesi astuskelemaan käytävällä. +Tuo tapaus teki helpottavan vaikutuksen kaikkiin kirkossa oleviin. +Silmät, ja niiden mukana osittain ajatukset, pääsivät kahleistaan ja +liitelivät, kuten vapautettu viheriävarpunen, tietämättä oikein mihin. +Siihen olikin hyvä tilaisuus, koska pappi nyt seisoi liikkumattomana +alttaritaulua katsellen. + +Kului siten noin 5 minuuttia ja linnut saivat palata häkkeihinsä: +apulainen palasi kiirein askelin alttarin luota ja asettui paikallensa +pienen pöydän taakse. + +"Miksi Kristuksen piti olla Jumala ja ihminen?" + +Tämä oli ensimmäinen kysymys, ääni oli lempeä, sointuva, se tuntui +ikäänkuin helähtelevän ajatuksen johdosta, johon tuo kysymys johti. + +"Vastaa sinä Pattinen", hän jatkoi. + +Syntyi hiukan kohinaa kun kaikkein piti välttämättä katsoa Pattista. +"Hss"! Tämäkin tuli papilta hyväntahtoisesti. + +Pattinen luki kappaleen kuin vettä valaen. + +"Harvempaan, harvempaan", muistutti Andersson hymyillen, kun Pattinen +sellaista vauhtia riensi. Sitä katsomaan kääntyi Huugokin. Hän näki +muutakin uutta ei vaan Pattisen suhteen: ei missään enää noita tuomitun +katseita ... kaikkialla vaan pidätettyä sisällistä riemua osoittavia +kasvoja. Hyvin se osasikin tuo Pattinen, ei erehtynyt kertaakaan, +päästi kun avatusta ovesta. Se poika saa olla varma pääsystään, niin +ajattelivat kaikki ja hymyilivät sydämmissään, kun näkivät papin +hyvälle tuulelle joutuneen... Ansio on Pattisen, kiitoksia Pattinen! +sinä olet kunnon poika, lasket niin että pappi hurmautuu... Sinä +vaikutat pappiin, autat taidollasi muitakin ripille pääsemään, sinä +kelpo Pattinen! + +Pappi oli äskeisen jälkeen ensinnä rauhoittunut jaloa Kristus-kuvaa +katsellessaan, sillä hän sai ymmärrykseensä ettei Tukkilan Iikka ollut +raskautettu eikä siis kaivannut virvoitusta. Tekonsa hänen suhteensa +näytti siis ihan oikealta! Jo muutenkin äsken vallinneen syvän huolen +perästä tuli ilo rajattomana, ylitse vuotavana, se uhkui suusta ja +silmistä ja vaikutti sähköisesti lapsiin. Heille kävi samoin, +ihastuivat rajattomasti, kun näkivät papinkin niin tehneen. +Anderssonille ei ollut vastenmielistä nähdä lapsia iloisina ja +tyytyväisinä, se vaan vakuutti häntä itseä siinä. Tuo tunne tuuditti +rauhaisaan ihanteiden maailmaan, se hurmasi ottamaan asioita ihan siltä +kannalta kun ne silmissä näyttivät. Ja siitä seurasi koululaisille +lopultakin sangen suosiollinen loppututkinto. + + +II. + +Saman päivän ehtoona seisoi vanha talonpoika rovastin eteisessä, outona +sohlien rovastin kamarin oven lukkoa, kunnes vihdoin aukesi ja hän +kurkisti sisään. Ei ketään näkynyt siellä. Astui sisään, rykäsi ja +alkoi kuunnella josko joku alkaisi liikkua lähihuoneissa. Mutta kun ei +mitään kuulunut ryähti hän uudestaan ja rupesi odottamaan. Vihdoin +täytyi palata eteiseen koputtelemaan, jos sieltä paremmin kuuluisi. +Eteisestä hän pojallensa virkkoi, tuolle koulusta eroitetulle Tukkilan +Iikalle, joka kuistissa odotti, ettei koko pappilassa näy olevan +ketään. Mutta jo vihdoinkin oli liikehtiminen huomattu sisällä, sillä +eräs tyttö tuli jostain ovesta kurkistamaan. Tukkila palasi eteiseen ja +kumarsi. + +"Ketä te etsitte?" + +"Rovastia olisi pitänyt saada tavata." Tukkila astui likemmäksi +ajatellen, että rovasti olisi samassa huoneessa jossa reitikin. + +"No olkaa sitten niin hyvä ja odottakaa vähän aikaa, pappa tulee kohta +konttoriin." + +"Noo." Tukkila rupesi seisolemaan ja katselemaan eteistä kaikin puolin. +Siinä oli päällystakkeja nauloissa, miesten ja naisten hattuja ja +sitten sauvoja ja sateenvarjoja tuossa. + +Tukkila meni tuntelemaan tuota mukavaa renkkua, jossa keppejä ja +sateenvarjoja seisoi pistettynä. + +"Sepä on mukava, eikä olekaan ollut miehellä tylsä puukko, joka sen on +veistänyt." Hän koetti onko raskas. + +"Kas perhana, no mutta mikähän siinä niin paljon painaa!" Kohta sai hän +kuitenkin ymmärrykseensä, että se on joko takkia, tahi vaskea. + +"Mahtaa vaan olla tuokin kallis kalu!" Käski sitten Iikankin tulla +katsomaan ja sanoi ihmettelevänsä, että tuollaista konetta vaan +eteisessä pidetään. Oli siinä muutakin merkillistä, esimerkiksi nuo +naisten hatut. + +"Saakuri kun ovat koreita ja ruusatuita", tuumi ukko hymyillen ja +koetti omaan päähänsä, josta Iikka tirskahti nauramaan. + +Noin puoli tuntia oli kulunut siitä kun tyttö oli päänsä ovenraosta +pistänyt, niin rovastin konttorista kuului askeleita ja ovi lykättiin +raolleen merkiksi, että sai tulla sisään. + +Isä meni, poika jäi porstuaan. "Mitäs sille Tukkilalle nyt kuuluu?" +alkoi rovasti kysellä kun oli tervehdystempuista suoriuduttu. Tukkila +kävi vakavaksi. + +"Noo, sen pojan tähden tulin tänne katsomaan." Hän näkyi ikään kuin +miettivän muutaman silmänräpäyksen ennen kuin jatkoi: + +"Oliko se ikkunan särkeminen nyt niin ankara rikos, että sen tähden +piti oikein ripiltä kieltää?" Tukkilan ääni värähteli, sillä hän +ajatteli että jos sattuu tyhmästi sanomaan, niin rovasti suuttuu, eikä +sitten auta mikään keino. "Eikö herra rovasti nyt sitä armahtaisi +kun..." + +Siihen loppui Tukkilan puhe. + +"Hjaa," sanoi rovasti painavasti ja jatkoi sitten päätä hiukan +ravistaen: "Se on kokonaan maisterin asia, näettekös, sillä hän, joka +on pitänyt rippikoulun, hän myöskin päättää ketä lasketaan ripille; +eihän sitä toinen voisikaan tehdä. Ja kaikessa tapauksessa, tuskinpa +tuota poikanne asiaa voi auttaa." + +"No mutta eikös nyt rovasti sentään voisi, jos ... sillähän on hyvät +lukumerkit sillä poikapahalla?" + +"Jaa, mutta nähkääs, hyvä Tukkila, myöskin käytös täytyy tulla +kysymykseen tällaisessa paikassa," sanoi rovasti hymyillen. + +"Liekö tuo meidän poika sentään ollut muita pahempi... Onnettomuudeksi +sattui vaan vahinko hänen kohdallensa." + +Rovastin katse hiukan synkistyi. Eikö nyt pappi osaisi ihan +naulanpäähän, kun koulujunnuja arvostelee!... + +Vähän ajan kuluttua hän virkkoi: + +"Voitte mennä maisterin luo puhumaan asiasta." Hän osoitti +liikkeillänsä, että Tukkila saisi mennä. Mutta ei Tukkila ollut niin +kiireessä, näytti vaan jotain sanottavaa mietiskelevän. Vihdoin hän +hitaasti kohosi seisomaan ja arveli äänellä, joka ilmaisi hänen suoraan +sanoen epäilevän rovastin hyväntahtoisuutta: + +"Kyllähän teillä valta olisi, kun vaan..." (Eipä uskaltanut jatkaa.) + +"Jaa, mitä arvelette sanoa?" Se oli kiivas kysymys, joka koetteli jos +tuolla talonpojalla on rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi rovastille. + +Tukkila sävähti ja rupesi kiertelemään. + +"Arvelin vaan," hän sanoi, "että kun tuo poika nyt kerran on hyvä +lukemaan niin sopisihan sen laskea ripille. Huonompi lukuisiakin on +laskettu." + +"Minähän olen sanonut, että se on apulaiseni asia, eikä minun, ettekö +te nyt kuule!" Rovasti huusi ja löi kädellä polveensa. + +"No älkäähän nyt suuttuko", pyysi Tukkila. "Minä vaan ajattelin, että +eikö rovasti tahtoisi luettaa sitä poikaa? Hän on täällä." + +"Ei! mitäs minä hänestä..." Rovasti teki kädellään kiivaasti hylkäävän +liikkeen: (Mieshurja, mitä minua koskee poikajunkkarisi lukutaito!) + +Tukkila nousi taas lähteäkseen: + +"Minä menen läänin-rovastin tykö ... tuota... (Nyt tuntui olevan sydän +suussa.) Sittenpä on kumma, jos ei nyt enää lukemallakaan ripille +pääse." Hän hapuili lakin käteensä ja tarttui avaimeen, + +"No siellä ei _sinulla_ ole mitään tehtävää!" virkkoi rovasti +kiivaasti ja ylenkatseellisesti. Sitten hän jatkoi vielä ikään kuin +pakoituksesta: + +"Kasvattaisit lapsesi sen mukaan, ettei meikäläisillä olisi syytä +ryhtyä kurinpitoon. Vai luuletko sen olevan meille, papeille, hauskaa." + +Mutta Tukkilan kivinen luonto ei mukautunut surkuttelemaan. + +"Kasvattanut olen häntä mielestäni kunnialla Jumalan ja ihmisten +edessä", hän sanoi ja ääni rupesi sortumaan omien tunteiden +liikutuksesta. "Jos hänestä konna tulee, ei se ole minun syyni, sillä +en minä ole ymmärtänyt paremmin kasvattaa. Mutta lienevät ne nuo +parempainkin ihmisten lapset sellaisiin rikoksiin syypäitä, kun kivien +heittelemiseen, eikä siitä ole vielä ennen häpeärangaistukseen +tuomittu." Ääntä ei enää lopulta värittäneet hellemmät liikutukset, +vaan siinä tuntui jo tylyä kovuutta. Hän avasi jo oven, mennäkseen ulos +jäähyväisittä mutta kun rovasti rupesi puhumaan, niin jäi vielä +odottamaan. + +"Sinä puhut hävyttömästi asiasta, jota et vähääkään ymmärrä!" Rovastin +ääni ilmaisi kiukkua ja tuntui siltä, kuin olisi hän ollut valmis +vielä selvemmin lausumaan ajatuksensa, mutta ei tullut suuhun sopivia +sanoja. Hän nousi kiivaasti ja astui toiseen huoneesen. + +"Niin, missä se maisteri asuu?" huusi Tukkila rovastin perään. Tämä ei +kohta vastannut, oli nähtävästi kahden vaiheilla, josko hänen olisi +pakko vastata, tahi ei. Huusihan kuitenkin toisesta huoneesta: + +"Siellä se on huoneessaan!" + +"Niin, enpä minä tiedä missä hänen huoneensa..." + +"Vintissä." Samassa tuli rovasti takaisin konttooriin, ennen kuin +Tukkila ehti mennä. + +"Te todellakin taidatte arvella, että me papit harjoitamme vaan +mielivaltaamme tuossa ripille laskemisessa... Ette edes häpeä sellaisia +ajatuksia vielä julkisuudessa esiin tuoda!" + +Tukkila oli jo taas vähän laimentunut, niin että taipui anteeksi +pyytämään. + +"Minä pyydän anteeksi", hän sanoi, "jos minä tyhmyydessäni olen väärin +puhunut. Mutta kun se poika on käynyt kansakoulunkin läpi, niin +ajattelin että olisi tuo nyt saanut yhdellä yrittämällä ripille +päästä." + +Rovastin suu meni hymyyn ... (kaikkeapa ajatteletkin, rakas ystävä!) + +"Kansakouluko sitten on omiansa kasvattamaan lapsia kelvollisiksi +Herran pöytään", hän virkkoi. "Ei sitä tee mikään kansakoulu, sillä +siellä pikemmin kristillisyyden itu kuolee." + +"Taitaapa niinkin olla... No niin ne sanovat että niissä korkeasti +oppineissa on paljon sellaisia, jotka eivät usko Jumalaa olevankaan, +mutta ei se meidän poika sellainen..." + +"Älä nyt tyhmyyksiä! Minä sanoin, että ei kansakoulu tee ihmistä +kelvolliseksi Herran pöytään. Sen tekee yksin _nöyryytys_, +kasvatus Jumalan mielen jälkeen. Tunteeko Tukkila sen tehneensä?" + +Kysymys lausuttiin painolla ja se lankesi tarkoituksen mukaisesti +Tukkilan sydämelle. + +"Eihän sitä, Jumala paratkoon, meikäläiset osaa Jumalan tahdon mukaan +itsekään elää, mitä sitten lapsia kasvattaa... Rovasti tuota +osannee..." + +"Mitä? Mitä sinä sillä tarkoitat?" + +"Niin, en minä mitään, sanon vaan että rovasti tuota osannee paraiten +Jumalan mielen jälkeen kasvattaa, kun on Jumalan mies. En minä sillä +mitään muuta." + +Mutta rovasti arveli tuossa piilevän jotain kiusallisia piikkejä ja +piti tarpeellisena ottaa siitä selon. + +"Olenko minä sanonut, että minä _osaan ja voin_ sen jälkeen +kasvattaa? Ei sitä ihminen voi omasta voimastaan, mutta minä olen +_koettanut_ Herran avulla. Vai onko sinulla jotain muistuttamista +lapsiani vastaan?" + +Vastaamatta suoraan rovastin viime kysymykseen, piti Tukkila vaan +lujasti kiinni kysymyksen pääytimestä ja sanoi: + +"_Koettanut_ tuota olen minäkin, mutta turhaksi näkyy käyneen, kun +poikani oli pahin joukosta, koska kuuluu nyt ripille lasketun tuo +Leinin renkikin." + +"Se on tapahtunut kasvatusopillisista syistä, joita et sinä kykene +käsittämään." + +"Enkä kykenekään, mutta se on vaan kumma, että kun niitä sellaisia on, +jotka eivät muuten pääse ripille, niin kyllä pääsevät, kun menevät +hänelle palvelukseen." + +"No hän tietysti ohjaa ja kasvattaa heitä." (... Mitähän ihmettä tuo +mies kaivelee?) + +Tukkilan suu meni nauruun. Hänen mielestänsä oli rovastin lausunto niin +suuressa ristiriidassa sen kanssa, mitä pitäjäläiset ymmärsivät tuosta +kapteinin kasvatustavasta, että oikein väkipakolla pyrki ilmoille +ilveillen: + +"Sellaistako se on se kasvatus Jumalan mielen jälkeen?" Tukkila nauraa +hytkähti. Mutta hän hämmästyi itsekin kohta rohkeuttaan ja koetti +parannella lausettaan hyväksitekevillä liikkeillä. Vaan kiukkuisella +ihmettelevällä äänellä virkkoi rovasti: + +"Millä oikeudella sinä olet tullut tällaista käräjää pitämään minun +huoneeseni? ... verratonta hävyttömyyttä. Parasta kun menee heti ulos." + +"No ei siitä nyt tarvitsisi suuttua, ei se ole niin vähäinen asia, +jonka vuoksi minä tullut olen. Ja kun rovasti sanoi, että kapteeni +kasvattaa renkejänsä, niin oliko se nyt niin väärin, että minä kysyin, +josko oikeaan päin kasvattaminen on sellaista?" Tukkila puhui kovalla +äänellä, ikään kuin olis ollut siihen oikeus. + +"Minä olen osoittanut sinulle ovea ja osoitan vieläkin, tuossa se on!" +Nyt ymmärsi Tukkila sen, sillä rovasti osoitti ovea kiihkeillä ruumiin +liikkeillä. + +Ovessa mennessään puheli Tukkila itsekseen: + +"Sepä nyt on merkillistä, oikein hel..." Hän pani jo oven peräänsä +kiini -- "vetin moista, kun ei saisi enää asiastansakaan puhua." + +Iikka odotti portailla. Kun isä vihdoin tuli, katsahti hän syrjittäin +poikaan ja vasta ohi mentyään virkkoi nurjasti: + +"Aijotko jäädä siihen seisomaan, vai?" + +"Mitä se rovasti sanoi?" kysyi poika ja astui askeleen seurataksensa +isää. + +"Ei se asia siitä sen kummemmaksi tullut, suuttui vaan kun mikäkin." +Isä seisahtui kuistin edessä. Poika liikkui vastahakoisesti ulos. + +"No miksi ette mennyt maisterin puheille vielä?" + +"Mitäpä se siitä paranisi, yhteiset juonet niillä kuitenkin on. Eikä +sitä nyt viitsi jokaisen luona käydä armoa kerjäämässä. Mennään +läänin-rovastin puheille, niin sittepä on kumma jos ei tapahdu." Ukko +lähti astelemaan portille päin. "Tottapa sinä olet sen ansainnut", +sanoi mennessään. + +"Minä en ole sitä ansainnut paremmin kuin muutkaan!" kiljasi poika +itkuun pillahtaen ja kiirehti isänsä perään. "Siellä muut heittelivät +kiviä yhtäpaljon kuin minäkin, mutta kun se vahinko sattui minulle +tulemaan... Paljon suurempaakin ilkeyttä muut ovat tehneet, mutta kun +ei ne ole tullut papin tietoon", ruikutti poika. + +"No älä poraja", ärähti isä, "ei herrain kanssa itku auta. Juudaskin +sai olla Ehtoollisella vaikka myi Vapahtajan, mutta meidän pappiemme +mielestä näkyy olevan se suurempi rikos, kun vahingossa särkee +kirkon-ikkunan." Ukko hymähti, ristiriitaisuus näytti kovin suurelta. + + +III. + +Myöhemmin illalla kertoi rovasti apulaiselleen kaikki, mikä koski +kohtaustansa Tukkilan kanssa, ilmoittipa vielä nauraen miten tämä oli +uhannut mennä läänin-rovastin luokse asiasta valittamaan. Sitte hän +lausui julki oikeutetun ihmettelynsä siitä, miten itsekkäisyys +talonpojissa yhä kasvaa ja arveli, että tulevaisuudessa on heidän +kanssansa kerrassaan mahdoton toimeen tulla. Kaikki nämät jutut taas +kuohuttivat apulaisen kiukkua. Hän oli jo ajatellut sitä, että olisko +jollain tavalla armahtanut tuota Tukkilan poikaa. Mutta nyt kun +uhattiin _väkivallalla_ häntä tuohon pakoittaa, niin ei koskaan!... +Vai nostaa vielä skandaali pappia vastaan sellaisen junkkarin tähden, +joka kirkon-ikkunoita särkee! ... kerrassaan hävyttömyyteen menevää +itsekkäisyyttä! + +Tuota sanoi hän jo rovastillekin, ja tämä tuumaili: + +"Hm ... jaa, sellaista sitä saa kokea pappisvirassa." Perään hän vielä +hymyili, merkiksi, että hänellä oli suuri kokemus tuon laatuisten +asiain suhteen. + +"Se on kerrassaan hävytöntä!" jatkoi apulainen vielä ja meni sitten +kiihtyneenä pois rovastin huoneesta. + +Tultuaan omaan huoneesensa, sulki hän ovensa, aikoen oikein rauhassa +ruveta asiata miettimään. Mutta ei hän siellä viihtynyt, rupesi +tuntumaan olo ahtaalta, ei saanut mieli tyydytystä edes pitkäsilmällä +katselemisesta, kun ei ollut kylliksi malttia asettua rauhaan niin +kauaksi että olisi jotain oikein tarkkaan nähnyt. + +Oli suorastaan ikävä ja sitä poistaaksensa meni hän puutarhaan. Kyllä +tosin näkemiset siellä ensinnä hiukan vetivät huomiota puoleensa ja +poistivat siten jonkun verran ikävää, mutta sitten se taas palasi, kun +kaikki näkeminen äkkiä vanheni ja muuttui kyllästyttäväksi... Koko +olennossa vallitsi kummallinen hajanaisuus, ei mihinkään hauskaan +asiaan saanut vaapperoita ajatuksiansa siksi kiinnitetyksi, että se +olisi huvia tuottanut. + +Ja mikä oikeastaan vaivaa? + +Hän oli kovin tyytymättömänä itseensä ja tutki tuota seikkaa. Mutta +ottaapa siitä selvän! Mahtoiko tuo isännän kertomus tätä vaikuttaa? Kun +hän tuota ajatteli, tuntui vastaus olevan myöntävä. Mutta ei hän +saattanut mitenkään ymmärtää sitä todeksi, sillä eihän hänen +vakuutuksensa mukaan tuon talonpojan esiintymistä kannattanut mikään +inhimillinen oikeuden tunne. Hän muisti miten oli melkein koko lopun +päivää miettinyt tuota samaa asiaa ja lopulta tullut siihen varmaan +vakuutukseen, että oli Tukkilan pojan suhteen tehnyt aivan oikein. Ja +olihan hän sitten tullut niin tyytyväisenä kirkosta. + +Tässä hän muisti, miten herttaisen nöyrästi jukuripäisimmätkin olivat +häntä hyvästijättäessä käyneet kiittämässä ja miten iloisina lähtivät +nekin, jotka parannuksen päälle laskettiin. Tuo yksin vaan... Nyt hän +ymmärsi, että olisi voinut olla rauhallisempi jos tuonkin kanssa olisi +voinut menetellä samoin kuin toisten. Mutta kun ei hän edes heltynyt +itkemään, kuin poispanotuomionsa kuuli, kerran vaan kylmästi, melkein +hävyttömän pintapuolisesti pyysi anteeksi ja suorastaan itsepintaisesti +väitti, että kyllä muutkin olivat kiviä heitelleet ja vallattomuutta +harjoittaneet. Ei konna edes hyvästi sanonut lähteissään. Ja sellaisen +tähden nyt läänin-rovastin luokse! Mitä hän siihen osaisi tehdä. Ennen +kaikkea tarvitseisi tuo paatunut raukka ankaraa kristillistä kasvatusta +ja koulua. Varmaankin on eduksi hänelle, että saa vielä toisen verran +aikaa rippikoulussa kristillistä opetusta... + +Ja nyt hän käsitti tehneensä tuota poikaa kohtaan oikeastaan hyvin +kiitettävän teon, jahka vaan poika ja hänen vanhempansa osaisivat sitä +arvostella. Sitä pitäisi heille käydä selvittämässä, kummapa olisi jos +eivät kiittäisi! Suorastaan saattaisi heitä johdattaa ajattelemaan, +että heidän pojastaan on rippi-isä pitänyt suurempaa huolta kuin +muista... + +Tämä ajatus innosti ja hän teki varmaan päätöksen käydä Tukkilassa. +Vaan tästä ihanasta ajatuksesta rupesi pelottamaan se, että kävisi +mahdottomaksi tungeta heidän itsekkäisyytensä läpi. + +Sepä nyt merkillistä! Tyyneys jota juuri oli saavuttanut, alkoi hienona +höyrynä haihtua ja lähteissään värisytti ruumista vienosti. Askeleet +käytävällä kadottivat tasaisen tahtinsa ja siiroilivat sinne tänne, +kuin kuluneen koneen pyörä. Ajujen työnä oli yksinomaan järjestää +tunteita. + +Itsekkäisyys... Miten kiusallinen, voittamaton vastus! Tekeekö se +tämänkin yrityksen mahdottomaksi? Jospa ei itsekkäisyyttä maailmassa +olisikaan, miten keveäksi ja hauskaksi kävisi työskennellä Jumalan +valtakunnan eduksi ... ja paimentaa sieluja! Nii-in, jospa ei sitä +olisi, olisi papin tehtävä helppo, kiitollinen... + +Tuo ihanteellinen toivelma taas vaikutti sydämmessä innostavasti, mutta +se surkastui kohta, kun joku todellisuuden varjo sattui eteen. Samassa +kuin otsa tämän johdosta rypistyi, huomasi hän ylioppilas Rantasen, +joka oli tulemassa häntä kohden ja tullessaan tarkasteli kasvipenkkejä. + +Rantanen oli Anderssonin ylioppilastoveri, mutta erittäin tunteellinen +ei väli, semminkään viimeaikoina ollut. Sen otaksui Rantanen +pääasiallisesti johtuvan siitä, että Andersson papiksi tultuaan koetti +muuttaa käytöksensä enemmän vakavaksi ja aina puollusti kiihkeästi +kaikkia vallassa olevia järjestelmiä. Rantanen toisinaan tuosta teki +pilkkaa, muistuttaen Anderssonin entisyyttä vähän aikaa takaperin. "Kun +vanhetaan, niin vakaannutaan", puolusti Andersson itseänsä ja otti +loukkautuaksensa leikistä, joka vaan koski hänen puollustamiaan +periaatteita. Paljon tosin seurusteli Rantanen pappilassa, mutta +suhteensa Hugoon ja tyttöihin oli likempi kuin Anderssoniin. + +Nyt huomasi Andersson kuitenkin tulevansa kerrassaan iloiseksi +tavatessaan Rantasen, sillä tuntui niin tarpeelliselta saada vaihettaa +ajatuksia jonkun kanssa. Rantanenhan oli kuitenkin ystävänsä. + +Hän suuntasi heti askeleensa tulijaa kohti ja tervehti ystävällisesti. +Rantanenkin heitti kohta kasvitarhan katselemisen ja lähti astumaan +Anderssonin kera. + +"Sinä olet lopettanut rippikoulusi tänään?" virkkoi Rantanen. + +"Niin olen." + +"Montako laskit parannuksen päälle?" + +"Kaksi." Andersson katsahti epävarmasti Rantaseen, sillä hän alkoi +aavistaa, että tämä taas kaivelee jotain. Rantanen ei ollutkaan +täydellisen vakava, mutta siitä ei sentään saattanut päättää, josko hän +juuri kysymyksessä olevalla asialla hymyili. + +"Yhden panin kokonaan pois." Tuo ei herättänyt toisessa juuri mitään +huomiota. + +"Kuka se oli?" kysyi hän välinpitämättömästi. + +"Tukkilan Iisakki." + +"Noh?" Nyt katsoi Rantanen kysyväisesti kumppallinsa. + +"Miksi Tukkilan Iikan?" + +Anderssonissa hiukan niin kuin läiskähti toista laitaa vasten, kun +Rantanen tuon asian niin kummaksi otti vasta sitten, kun kuuli että se +Tukkilan Iikkaa koski. + +"Mitä ihmettä siinä sitten on?" hän kysyi. + +"Minä tunnen tuon pojan, kelpo poika, ainakin kaltaisiinsa nähden +luku-mies." + +Herrat kulkivat tuomen alatse, jonka oksat käytävän kohdalla hilppoivat +päähän. Andersson seisahtui, taittoi valkeassa kukassa olevan oksan +käteensä, antaen toisen sillä aikaa uteliaasti vastausta odottaa. + +"Eikö muita syitä sitten voisi olla, joidenka johdosta olisi oikeus +estää ripille pääsemästä?" Andersson nyt puolestaan katsoi toveriinsa, +ikäänkuin ivaillaksensa tämän yksipuolisuutta. + +"Tietysti," äänsi toinen kohta, "mutta minä nyt tulin vaan ajatelleeksi +tuota koska se useammiten tapaa olla ripille pääsemisen esteenä. Hän +varmaankin on tehnyt rikoksen?" + +"Hän särki kirkon-ikkunan." + +"Ehdollaanko?" + +"Siltä se minusta ainakin näytti." + +Mutta nyt luuli Andersson, että Rantanen ei käsitä häntä oikein, taikka +rupeaa hän ainakin väittämään vastaan. Siitä syystä katsoi hän +tarpeelliseksi alottaa alusta koko jutun ja selvittää syynsä perin +pohjin. Hän kertoi tuon vilkkaasti, innostuen yhä enemmän kuta +edemmäksi ehti, aina siihen saakka kun vanha Tukkila oli käynyt +läänin-rovastilla uhkaamassa. + +Kertomuksen kestäessä olivat he istuutuneet lehtimajaan ja sytyttäneet +paperossit. Kun Anderssonin kertomus oli loppunut, rupesi hän +odottamaan arvostelua. Ei hän itsekään sitä miksikään huomannut, että +hän arvostelua odotti niin _suurella_ halulla. + +Rantanen katsoi miettien pilviin. + +"Mitä arvelet siitä, tunnustatko tekoni oikeutetuksi?" + +Andersson lausui tuon vapaalla äänellä, jonka piti tulkitseman, ettei +hän ollut asiasta ollenkaan kahden vaiheella, mutta antaa kuitenkin +luvan toisellekin arvostella tekoansa. + +Rantanen katsoi Anderssonin silmiin ja nauroi. + +"Sinä et milloinkaan ole tunnustanut minun auktoriteetiani +kirkollisissa asioissa. Mitä merkitystä sillä sitten on, että minä +tässä rupeaisin sinun tekojasi arvostelemaan." + +"Noo, jos ei muuta, niin voimmehan taas kerran väitellä." Hän oli jo +jokseenkin tasoittunut, sillä sanan vaihto toisen kanssa, vaikkapa +se tapahtuikin juuri tuosta ikävästä asiasta, teki olemisen +suotuisammaksi. + +"Koska niin tahdot, niin saatan sanoa sinulle, että teit väärin siinä +kun et laskenut tuota poikaa ripille," sanoi Rantanen nauraen. + +Andersson oli odottanut tuollaista vastausta. Mutta ollen täysin +vakuutettu siitä, ettei Rantanen voisi tuoda päteviä todistuksia +väitteilleen, kysyi hän keveästi hymyillen: + +"Miksi niin?" + +"Ensiksikin siitä syystä, että tuon ikkunan särkeminen ei ollenkaan +todista, että poika olisi muita paatuneempi, kun ei kukaan voi +todistaa, että hän olisi sen tehnyt ehdollaan." + +"Niinpä kyllä, mutta hän on useassa muussa tilaisuudessa osoittanut +tavatonta vallattomuutta." + +"Ei se ainakaan todista mitään, sillä monasti on vallattomilla pojilla +paljon tunteellisempi sydän kuin noilla toisilla, jotka käyvät kuin +tervassa." + +Andersson naurahti innokkaasti: + +"Luulempa", hän sanoi, "että minulla tämän pojan suhteen on suurempi +kokemus kuin sinulla." Sitten hän kertoi uudestaan tuosta miten +ylpeästi ja nöyrtymättä poika kirkosta lähti. "Minä väitän, että siinä +pojassa on tavallista suuremmassa määrässä paatumuksen vaikutusta," hän +lopetti. + +"Myönnän kyllä, että hänen käytöksensä tuossa tapauksessa osoitti +paatumusta, mutta sinähän häntä suorastaan loukkasit, kun väitit hänen +ehdollaan särkeneen kirkon-ikkunan. Jota rehellisempi luonto pojalla +on, sitä syvemmin voi hän syytöksestäsi loukkautua." Rantanen puhui +vakuuttaen. + +"Sinä otaksut tuollaisen pojan omatakeisuuden liian korkeaksi," sanoi +Andersson hieman päätä ravistaen, mutta selvään osoittaen epäröimistä +siitä millä itseänsä puollustaisi. "Voipi olla," hän jatkoi, "että +etevälahjainen _koulupoika_ loukkautuu, jos opettaja jossain +suhteessa huomattavan mielivaltaisesti hänen suhteensa menettelee. +Mutta tuollaisessa _kansanlapsessa_ ei omanarvon tunto voi olla +siksi kehittynyt että hän, esimerkiksi jonkun papin tekoa edes +ymmärtäisi kurottautua arvostelemaan muka oikeuden mittakaavan mukaan. +Kun tällaiset pojat uppiniskaisuutta osoittavat, tapahtuu se minun +käsittääkseni yksinomaan laimiinlyödyn kasvatuksen ja ilkeyden +perusteella. Jos siinä on omanarvon tuntoa, niin ei se ole +inhimillistä, vaan pikemmin tuollaista järjetöntä ylpeyttä. Sitä paitsi +on luullakseni kansassa yleinen kunnioitus pappeja kohtaan siksi +valtaava, että tuollaisten nulikkain mieleenkään ei voine johtua, että +pappi joskus toimissaan tekisi väärin." + +Rantanen oli hiljaisena kuunnellut Anderssonia ja lyhyen äänettömyyden +perästä kääntyi hän puheessaan hiukan toisaalle. + +"Onko tuon Leinin vaikutuksesta taas joku poika päässyt ripille?" hän +kysyi. + +"Leinin vaikutuksesta? Mitä sinä sillä tarkoitat? Kyllä on yksi hänen +luonansa palveleva poika, joka ennen on kahdesti ollut koettamassa, +nyt laskettu ripille. Mutta Leinin _vaikutuksesta_, mitä se +tarkoittaa?" + +Rantanen nauroi. + +"Tietäähän sen koko pitäjään ihmiset, että joka ei muuten pääse +ripille, hän menköön kapteinille palvelukseen, kyllä pääsee." + +"Kuule, mikä se juttu on?" Apulainen rypisti otsanahkaansa ja osoitti +suurta uteliaisuutta. Toinen nauroi vielä. + +"Eikö Lein ole sitten käynyt sinua kehoittamassa laskemaan tuota poikaa +ripille?" + +Andersson joutui nähtävästi levottomaksi. + +"Kyllä oli," hän virkkoi, "mutta luuletko, että joku voisi +ystävyys-suhteiden, taikka jonkun muun vallan nojalla pakoittaa minua +tekemään toisin, kuin tiedän oikeaksi?" Hän osoitti katseillaan +olevansa valmis loukkautumaan jos toinen uskaltaisi tuota väittää. + +"Enhän minä sitä nyt erittäin tahdo inttää," sanoi Rantanen laiskasti. + +"Niin kuin sanoin," jatkoi Andersson, "puhui Lein kyllä minulle tuon +pojan ripille laskemisesta, mutta se ei olisi siihen vaikuttanut +mitään, jollei minulla olisi itselläni ollut siihen periaatteelliset +syyt." + +"Mahdollista kyllä, että sinulla oli siinä siveelliset syyt. Mutta nyt +on asia sellainen, että kauan aikaa on ollut tapana, että sellaiset +jukuripäät, jotka eivät mitenkään muuten pääse ripille, menevät +kapteini Leinille palvelukseen mahapalkoilla ja tämä taas heille +toimittaa siitä hyvästä ripillepääsyn." + +"Mutta mitä minulla on sen asian kanssa tekemistä?" keskeytti Andersson +kiihkeästi. "Minä tosin en voi tietää mitkä syyt ennen ovat +vaikuttaneet, mutta itsestäni ovat tässä persoonalliset vaikuttimet +olleet kaukana." Hän katsoi vakuuttavasti ja lujasti Rantaseen. + +"Olkoon niin, mutta kansa ei nyt, enempää kuin ennenkään, ota +uskoaksensa, että kapteinin suhteen eivät persoonalliset vaikuttimet +olisi kysymyksessä. Minä olen vakuutettu, että tuo poika itsekin, josta +nyt on puhe, uskoo täydellisesti, että se on tapahtunut kapteinin +myötävaikutuksella. Muuten on tuo kansan kesken täydellisenä +vakuutuksena." + +"Olkoon mitä onkin!" huudahti Andersson. "Eihän se ole minun syyni, +että tekojani väärin tuomitaan ja arvostellaan." + +Rantanen varisti tuhan pois paperossinsa päästä ja näytti ikään kuin +miettivän vastausta. Andersson lävisti häntä katseillaan. + +"Ei suinkaan muuten," virkkoi edellinen vihdoin, "kuin siinä, että +tällaisten tapausten kautta papiston arvo kansan silmissä vähenee. +Katsos nyt, kun sinä panit pois Tukkilan pojan niin pienestä +rikoksesta, jota tuskin kukaan katsoo edes synniksi, ja poika kuitenkin +oli tietojen puolesta hyvin varustettu, niin kukaan ei ajattelekaan +muuta kuin että teit tuon vihassa. Kun toiselta puolen taas laskit +ripille yhden 'kapteinin pojan', niin ennakkoluulo on kansassa siksi +valtaava, että he uskovat sinun tehneesi tuon persoonallisista syistä. +Kyllä kansa jo tuntee ja käsittää kristinopin ydintä siihen määrään, +että se osaa arvostella tällaisia tapauksia. Ja jos kansassa kerran +kehittyy vakuutus, että papisto itse sakramenttioikeuksien +käyttämisessä menettelee mielivaltaisesti, niin, -- sinä käsität mitä +tuosta seuraa." + +Rantasen paperossi oli sammunut, hän sytytti sen uudelleen ja +Anderssonkin kurkisti samasta valkeata omaansa. "Sinä teet kuitenkin +minua kohtaan väärän syytöksen siinä, mikä koskee tuota Tukkilan +poikaa", äänsi Andersson nähtävästi aikeessa jatkaa. Mutta toinen +keskeytti: + +"Ajatteleppas, jos tuon ikkunan olisi rikkonut Huugo, mitä olisit siinä +tapauksessa tehnyt?" Hänen suunsa oli viattomassa hymyssä, tuossa kun +jäi odottamaan Anderssonin vastausta. Toisen poskipäät kävivät +punaisiksi ja hän epäröi ennen kuin löysi sopivaa: + +"Niin no", sanoi hän vihdoin, "kyllähän siinä olisi ollut vaikea +valita." + +"Mutta ripiltä et olisi häntä kuitenkaan kieltänyt," jatkoi toinen. + +"Kenties ei." Andersson koetti naurahtaa. + +"Mutta katsotko nyt kristinopin mukaiseksi rangaista yhtä rikoksesta, +josta et mahdollisesti jotain toista voisi rangaista?" kysyi Rantanen. + +"En ensinkään. Mutta enhän minä ole sanonut, etten olisi Huugoa +rangaissut yhtähyvin kuin tuota toistakin, jos valtani siihen +ulettuisi. Vaan koska ei se siihen uletu, en myöskään pidä +omalletunnolleni rasituksena sitä, vaikka täytyisikin jättää hänet +rankaisematta." Andersson luuli jo voittaneensa, mutta toinen oli +sitkeä ja kiusallinen. + +"Sinä siis laskisit Huugon ripille, vaikka olisit vakuutettu, että hän +kirkon-ikkunan särkemisellä on tehnyt itsensä siihen kelvottomaksi. +Etkö sinä siinä tapauksessa olisi häntä auttamassa kelvottomasti +nauttimaan Herran pöydästä?" + +"Sanoin jo, ettei minun valtani ulotu häneen. Ymmärrätkö, mitä se +merkitsee? En minä katso itseäni vastuunalaiseksi sellaisten oppilaiden +teoista, joiden ylitse ei minulla ole valtaa." Andersson nyt jo selvään +osoitti loukkautuneensa. + +Toinen yhä hymyili. + +"Mutta mikä sinulta on ryöstänyt vallan Huugon suhteen?" Tämä +lausuttiin painolla ja Andersson tajusi täydelleen sen merkityksen. +Hänen ei tullut vastattua, ainoastaan nöyrän, anteeksi pyytävän katseen +hän toveriinsa vilautti. Kun ei vastausta ruvennut kuulumaan, virkkoi +Rantanen: + +"Pidätkö siis tämän Tukkilan pojan mahdottomampana kasteenliitoa +uudistamaan kuin Huugon? Kaiketi sinä muistat tuon tapauksen aamulla, +kun me Huugon kanssa korttia löimme?" Hän katsoi suoraan apulaisen +silmiin. Tämä väisti, nousi mitään vastaamatta ja astui muutaman kerran +edestakaisin lehtimajassa. + +"Sinä et voi aavistaa veli, miten raskas on papin tehtävä, kun se +lankee omille niskoille", hän vihdoin virkkoi seisahtaen Rantasen eteen +ja hänen silmäyksensä kertoi sisällisestä tuskasta. + +"Minä aavistan kyllä, että se on kovin suuren edesvastauksen alainen." + +Rantanen nousi ja alkoi astua Anderssonin rinnalla. Vähän aikaa oltiin +vaiti, kunnes Andersson taas sanoi: + +"Minä en ymmärrä mitä minun oikein pitää tekemän tuon Tukkilan pojan +kanssa." + +"En minä osaa neuvoa antaa, mutta minusta nähden on kuitenkin parasta +että teet vakuutuksesi mukaan." + +"Olisiko tuo paikallaan laskea häntä silloin Ehtoolliselle, kuin tulee +muitakin, jotka olen luvun parantamisen päälle luvannut ja saavat tulla +ripille täysikasvuisten joukossa?" + +Rantasesta näytti tuo pula niin luonnolliselta, että velvollisuuden +mukaan täytyi siihen osaa ottaa. + +"Sitä en minä sinun sijassasi tekisi", hän lausui. "Ajatteles, kun +lapset lasketaan uudistamaan kasteensa liittoa, edellytetään tietysti, +että he silloin tuntevat ihania, riemullisia tunteita siitä +taivaallisesta onnesta, jonka osallisuuteen saarnaat heitä laskevasi. +Voidaksensa kokonaan antautua näiden tunteiden valtaan, olisi +johdonmukaista, että jokainen yhteiskunnan jäsen, mutta ennen kaikkia +pappi, koettaisi poistaa heiltä sellaisia aiheita, jotka voivat +häiritseviä tunteita herättää. Kun nyt pappi tuomitsee osan lapsista +oikeudettomiksi ikäistensä kanssa astua Herran pöytään, mutta antaa +heidän mennä ikäisempäin ihmisten kanssa, niin siitä luonnollisesti +seuraa, että heidän sydäntänsä kalvaa syvä häpeän tunne. Josko tuo +korvaa heissä muut puutteet ja tekee heidät mahdolliseksi, sitä ei +minun järkeni ainakaan käsitä. Siksi toiseksi, eihän ateria ole silloin +halpa-arvoisempi, kun siitä ijäkkäämmät ihmiset nauttivat? Ainakaan ei +minusta ole ollenkaan tarkoituksen mukaista, että joku tuomitaan +häpeärangaistukseen Herran pöytään." + +Andersson oli tarkkaavaisena kuullellut ja toisinaan, ikäänkuin ahmien +silmillään, ottanut vastaan toisen suusta tulevia sanoja. + +"Kyllä siinä on perusteita", täytyi hänen tunnustaa. + +"Niin minäkin luulen", sanoi Rantanen, "ja mikä vielä myöskin pakoittaa +varovaisesti menettelemään, on se että _kansa jo käsittää tuollaisia +seikkoja_. Mitä enemmän papit menettelevät tavaksi tulleiden +perusteiden mukaan, sitä enemmän he menettävät kansan luottamusta +sanoihinsa. Tämän seikan huomaa ihan selvään siitä, että lahkolaisopit +saavat kaikkialla niin suurta kannatusta. Minusta nähden voisi papisto +vähällä vaivalla tukevasti kannattaa valtion kirkkoa, jos vaan +tahtoisivat poistaa käytännöstä omia väärinkäytöksiään. -- Ei, mutta +nyt minun täytyy lähteä, koska jo näyttää olevan myöhäinen." Hän pisti +kättä Anderssonille ja jätti hyvästi. + +Viime mainittu jäi vielä puutarhaan ja käydessään katsahti silloin +tällöin pois menevän jälkeen. Ensi askeleilla Rantasen poistuessa, +tuntui ikään kuin helpottavalta, kun jäi vapaus saada yksin ajatella. +Mutta kohta palasi jonkullainen ikävä, kun ajatuksissa esiytyi +kysymyksiä, joita tuo pois menevä oli sinne johdattanut. + +Tuolla hän jo meni, Rantanen, näkyi jollekulle pihan puolelle +tervehtivän. + +"Mutta miksi en noita kaikkia ole ennen noin ajatellut!" Andersson +virkahti. Toveri katosi näkyvistä puiden varjoon pappilan kujassa ja +apulainen henkäsi raskaasti. Tuntuipa olevan kova halu, melkein jo +jalatkin vetivät sinnepäin, rientämään Rantasen perään saadaksensa +hänet edes muutamissa suhteissa tunnustamaan, että "ei se ole niin +vaarallista." Käsi sivasi otsasta alkaen alaspäin, pitkin kasvoja, +sormet puristivat ja kulkivat jokaisen loman kautta, kunnes vihdoin +ehtivät leukaan, typistyivät siitä nilkomaan harvakarvaista partaa, +jonka ympärille tiviisti, ahnaasti sulkeutuivat. Käsi nykäsi siitä +liian kovasti, pää nuljahti hiukan eteenpäin ja suu aukesi, mutta +sulkeutui jälleen tiviisen suppuun... Mutta jo heijastaa silmistä +vapauden iloinen välähdys, käsi erkanee parrasta ja heilahtaa +vakuuttavasti... Epätasainen astunta taukoo ja sielussa tuntuu suloinen +lepo... Ei askeltakaan tässä huumauksessa, ettei vaan tuo tunne jälelle +jäisi... Takaperin melkein tekee mieli astua, koska se tuntuu sinne +päin vetävän... + +Nyt se kuitenkin jätti, pakeni. Hän tunsi taas seisovansa alastomana +äskeisten aatosten keskellä, niiden rasittamana. Suloinen huumaus oli +vaan ollut ajatusten sekaannuksen hedelmä, jonkullainen unelma, +avo-silmin nähty. Se oli syntynyt muutamasta sielussa ohitse kiitävästä +hattarasta, joka oli siihen määrään miellyttävä, että unohti sen +rinnalla kaikki muut ... tuota kun lähti koko olentonsa yhdistetyillä +voimilla tavoittelemaan. + +Siinä hän seisoi itse jälellä, raskas paino ja pettymys kumppalina. + +Ilta-aurinko lähetti viimeisiä säteitään puutarhaan; ne pilkistelivät +vaan sieltä täältä isojen puiden lehtien välitse ja heijastivat +ylhäältäpäin kuuleata punertavaa valoa, kuin kaukaisesta tulipalosta. +Puiden varjot käytäväin kohdalla olivat salaperäiset, säteet +pilkistelivät lehväin raoista, ikään kuin jostain hienosta aineesta +muodostuneina soittoina, tätä tummuutta valaisemaan. + +Haaveksimisen tilaisuus oli tuossa jokaisena kesäiltana, kun aurinko +kauniisti laski. Andersson oli siinä monasti uneksinut avosilmin, +ajatellut itseänsä kappalaisena, ehkäpä kirkkoherrana ... ja sitten +omaa pappilaa ja sen puutarhaa ja Sandraa ja... Nytkin hän oli +uneksinut, mutta todellisuus ryösti kohta sen onnen. + +Ei hän ollut juuri ahkera tupakoitsija, mutta nyt sytytteli paperossin +toisensa perään, käveli kun jonnekin joutuakseen ja rypisteli +otsaansa... + +Rovasti tuli puutarhaan, katseli ihaellen ensinnä ympärillensä ja +takertui vihdoin erityisesti tarkastelemaan erästä kasvipenkkiä. + +"Aadolf!" hän huusi tarkastellen yhä penkkiä ja näytti siltä, että hän +olisi jotain sen johdosta jutellut Anderssonille. + +"Aadolf!" Rovasti katsoi apulaiseen päin ja arveli luultavasti että +hänen huutonsa olisi pitänyt kuuluman. Mutta asianomainen ei huomannut +sitä. + +"Mikähän hänellä nyt..." Rovasti loi tutkivan katseen vielä sinnepäin +ja lähti sitten astumaan toisaalle. -- + +"Niin ... niin..." Andersson seisahtuu ja mutisee itsekseen: "Sen minä +teen!" Nähtävästi oli mies saanut päähänsä jotain hauskaa, koska +pudistelihe ikään kuin haittaavia ajatuksia voitollisena päähänsä +heittääksensä. Kohta oli katsekin toisellainen: se tulkitsi vapautusta +ikävästä huolesta. + +Huomio jo ehti kiintymään luontoon ja paraiten tuohon hauskaan ilmiöön +kun säde-soitot tuolta suurimman pihlajan lehväin välitse tunkivat niin +tarkkapiirteisinä ja aineen muotoisina. + +"Niin, sen minä totisesti teen!" hän siinä taas vahvalla vakuutuksella +virkkoi ja lähti astumaan huoneesen päin. Nyt vasta hän huomasi +rovastin toisella puolella puutarhaa ja kääntyi sinne. + +"Nyt tulee varmaan hyvä sato viinimarjoista, jollei vaan näillä +viikoilla tulisi myrskytuulia kukkia hävittämään," hän sanoi, kun näki +rovastin pensaita katselevan. + +Vanha pappi katsoi ensinnä vakoellen apulaistansa, ennen kuin sanoi: + +"Ei tässä tuulet milloinkaan hedelmiä hävitä suuremmassa määrässä. Nuo +puut estävät hyvästi tuulen tien. Mutta rankka-sateet ne toisinaan +ruhjovat lähes sukupuuttoon." + +Näin oli päästy puheen alkuun. Sen juostessa pisti apulainen väliin +ikään kuin ohimennen: + +"Minä tuossa päätin itsekseni, että lasken sen Tukkilan pojan ripille." +Hän jäi melkein henkeä vetämättä odottamaan esimiehensä lausuntoa. +Rovastin suu meni hienoon hymyyn. + +"Ehkäpä se olikin parasta," hän sanoi, "säästyyhän sen kautta ainakin +turhista rettelöimisistä." + +"Niin minäkin arvelen." + +Rovasti taitteli kuivettuneita oksia eräästä pensaasta. + +"Sinulla taisi olla hiukan taisteluita tuon asian johdosta," hän +virkkoi ja katsoi nauravalla syrjäsilmällä apulaiseen. Viime mainittu +hymähti ... pitääköhän tunnustaa, vai eikö... + +"Olihan minulla", hän tunnusti. + +Rovasti oli saanut kuivat oksat karsituksi ja sovitteli niitä +käsissään. Hän virkkoi mietteissään: + +"Kyllä minäkin tunnen niitä taisteluita nuoruuteni ajoilta. Mutta kun +vanhetaan ja vakaannutaan, niin nuo kysymyksetkin sydämmessä käyvät +harvinaisemmiksi," ja hän naurahti, "sitä elää nutustellaan ja +toimitaan vaan vanhain kaavain mukaan." Hän hymyili niin tyytyväisesti +ja herttaisesti, että se tarttui apulaiseenkin. Rovasti meni istumaan +eräälle sohvalle, Andersson seurasi perässä ja sytytti paperossin. + +"Mitä setä olisi nyt minun sijassani tehnyt tuon pojan kanssa?" kysyi +apulainen, valmiina vastaan ottamaan jotain hupaisaa vastausta. + +"Hjaa", rovasti katseli taivaalle, "kyllä kun minä joltakulta olen +kieltänyt ripille pääsyn, on hän siihen saanut myös tyytyä." + +Apulainen katseli tarkkaan esimiestään tämän harvakseen sanellessa. +Rupesi sitten ääneensä nauramaan kun tuntui siltä että setä sitä +tahtoi. Ukko yhtyi itse joukkoon, päästäen pari kolme kunnian arvoista +hytkähdystä. + +Mikä herttainen ukko tuo setä! Apulainen tunsi koko olennossaan +tuollaista levoittavan, hyväätekevän tunteen läsnäoloa. Painajaisesta +ei ollut haiventakaan jälellä. Hän katseli sedän valkeata tukkaa, +kunnianarvoista partaa ja rauhallisia tyytyväisiä kasvoja. Siinä hän +tuudittautui ikään kuin suloiseen levolliseen uneen, jonka nä'yissä ei +kummitelleet mitkään painajaiset, eikä huolestuttavat, jokapäiväisen +elämän kiusalliset möröt... Elää nutustellaan ja toimitaan vaan vanhain +kaavain mukaan... + +Silläpä kannatti iloisesti nauraa, ajatus oli niin käytännöllinen... + +Anderssonia vielä hiukan jälestäpäinkin kututti, kun tuo pysyi +ajatuksissa... Pitää ensinnä vaan hankkia kaavat ja sitten ruveta +elämään horjumatta niiden mukaan. + +"Nuoressa mielessä herää usein halu suuriin maailman parannuksiin", +puhui rovasti, "ja semminkin nuorissa papeissa, melkein poikkeuksetta +herää erinäisiä haluja koko kirkon uudestaan järjestämiseen. Mutta +ijankaikkiset lait ja aina varmat pettymykset kukistavat pian sellaiset +halut. Silloin tulee ajatelleeksi, että olisin tehnyt viisaimmin, jos +kohta olisin asettunut olevaisten olojen mukaan." + +Hän piti kiini sohvan istuimesta, juuri kuin aikeessa kohottaa itseänsä +käsien varaan ylös ja katseli pulskeata taloansa. Apulainen kuunteli +rauhallisesti. Jonkunlainen himmeä kajastus äskeisestä keskustelusta +Rantasen kanssa värvytti ajatuksien reunassa ja sai matkaan hiukan +ikävää. Mutta rovastin olento tuossa, olihan se selvä, personallinen +todistus siitä, mitä hän puhui... Sepä poutii Rantasen ajatukset! + +"Jaa tuota, oliko joku vaimo luonanne päivällä?" kysyi Andersson. + +"Oli." + +"Hän olisi tahtonut minunkin kanssani puhua, mutta olin juuri kirkkoon +menossa. Mitä hänellä oli puhuttavaa?" + +"Hihhulit olivat saaneet akkaparan pään hieman pyörälle", sanoi rovasti +naurahtaen, "ja sitten hän tahtoi tietää, mitenkä hän pääsisi +tuskastaan." + +"Ja te neuvoitte häntä?" + +"Puhuinhan minä hänelle yhtä ja toista ja sanoin muun muassa, että hän +on sairas ja käskin hierottaa ja kupituttaa, niin kyllä paranee." + +Apulainen naurahti. + +"Ne hihhulit ovat", jatkoi rovasti, "semmoisia, että jos heille +vakavasti puhuu ja selittää, niin he eivät usko, mutta kun tekee +leikiksi koko puuhan, niin parhaalla pääsee." + +Tyttö tuli puutarhaan kutsumaan illalliselle. + +Siitä lähdettiin. Apulaisella oli hyvä olo. Tosin äskeiset hetket ja +päivän taistelut pistivät mieleen silloin tällöin. Mutta unilta ne vaan +tuntuivat, joita näkemästä nyt oli herännyt paljon parempaan +todellisuuteen. Kun asiaa kerran tältä kannalta selvisi ajattelemaan, +niin olipa jo hiukan vieras niille asioille, jotka päivän kuluessa +olivat sydäntä rasittaneet. Nyt jo saattoi puustakatsojana määritellä +tänpäiväisten tuskain syyt; nehän olivat olleet: ensinnäkin tuon pojan +juttu ja sitten pääasiallisesti samasta johtuneena järjestelmiä koskeva +kysymys. Edellisen suhteen tunsi hän päässeensä päätökseen, joka +iloitti ... hyh, se olikin ollut menemässä väärään suuntaan! Onpa hyvä +että kääntyi oikealle... Tuo jälkimmäinen sitten, eihän se enää +näyttänytkään miltään kun jo edellinen oli selvitetty. Olikohan siihen +ollutkaan mitään aihetta? Tuskinpa, sillä olihan se pojan juttu ihan +personallista laatua, eihän sillä ole mitään tekemistä järjestelmäin +kanssa... + +Andersson ilakoitsi... Rantanen lie juonillaan ottanutkin seottaaksensa +nuo asiat, kun näki miehen jo muutenkin vaikeassa asemassa... Aika +junkkari se Rantanen! Oikeastaan nyt, kun saattoi selvällä vapaalla +tunnolla arvostella, voi ihan tarkkaan huomata, että Rantanen oli +taluttanut esiin maailmanparantajain keppihevosen ja olisi tuota päätä +istuttanut toisen sen selkään! + +Miten helpolta nyt sentään tuntui, kun oli päässyt tuosta vaarallisesta +ratsastuksesta. Hän katseli rovastia, joka tuossa kapealla käytävällä +hiljakseen asteli edellä... Siinä on ukko, joka ei enää istu +maailmanparantajain keppihevosen selkään... + +Oikein tuo ajatus Anderssonia hauskasti kututti, että mitä hauskaa +siitä syntyisikään, jos Rantanen keppihevostansa rovastille tarjoaisi. + +Kyllä se on ukko, joka ei istuisi, ajatteli hän. Mutta se on viisasta +elämän politiikkia ja apulaisella ei ole mitään järjellistä syytä olla +esimerkkiä seuraamatta! + +Hän huokasi keveästi. + +"Todellakin on nyt erinomaisen suloinen kesäilta." + +"Jaa", sanoi rovasti, "tämä on todellakin kaunis, tuskin raatsisi mennä +ollenkaan sisään." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Aikamme kuvia I-III, by Santeri Alkio + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41531 *** diff --git a/41531-8.txt b/41531-8.txt deleted file mode 100644 index e1344a3..0000000 --- a/41531-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8632 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Aikamme kuvia I-III, by Santeri Alkio - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Aikamme kuvia I-III - -Author: Santeri Alkio - -Release Date: December 1, 2012 [EBook #41531] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKAMME KUVIA I-III *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -AIKAMME KUVIA I-III - -Novellikokoelma - - -Kirj. - -SANTERI ALKIO - - - -Werner Söderström, Porvoo, 1889-91. - -Werner Söderströmin kirjapainossa. - - - - -SISÄLLYS: - -I: - - "Miesten parahia" - Olutta ja härjän heiniä - Kohtuus - Oliko Mikko lurjus - Käypää tavaraa - Lepopäivänä - -II: - - Rikkaampi kuin Vauhkosen emäntä - Rinni-pahanen - Mattiparka - Maineen uhreja - Nuo Rutakkalan hyvät isännät - Pyhä vala - -III: - - Harjoittelia - "Suuri palkka" - Vaikeassa asemassa. - - - - - - -I. - - - - -"Miesten parahia." - - -Santeri Harakkaisen mieli kävi oikein hyväksi, kun kaupungin torilla -tapasi muitakin oman paikkaisia, nimittäin tuon Mielosen Lautamiehen. --- Pitäispä mennä tutuksi tekemään ja kyselemään joko Lautamies pian -kotiinpäin lähtee... - -Ja Santeri menikin ystävällisesti hymyillen ja tarjosi kättä. - -"No päivää, onpa Lautamieskin tullut kaupunkiin." - -"Jassoo, Santeriko se olikin ... no päivää päivää." Mielonen seisahtui -ja antoi kättä. Santeri hymyili ja naurahteli oikein iloisesti. Ei hän -kotipaikalla olisi milloinkaan uskaltanut mennä Mieloselle kättä -tarjoomaan, itse kun oli vaan sellainen, halpa torpparimies ja -Lautamies taas niitä kunnan mahtimiehiä ja muutenkin miesten parahia. -Mutta kuinka lie nyt Santeri rohvaissut itsensä ... meni koska menikin -kättelemään, koska ei ketään muita tuttavia näkynyt Lautamiehelläkään -seurassaan. - -"Joko Lautamies pian kotiinpäin lähtee?" rupesi Santeri kyselemään. - -"Pianhan sitä pitää lähteä, ei minulla enää suuria ole asioita." - -Santeri innostui esittelemään, että jos yhdessä lähdetäisiin ja kertoi, -ettei hänelläkään enää ole muita asioita, kuin ostaa apteekista Mikon -Liisalle 10 p. Elekseeriä ja Faarin muorille puolen naulaa -nuuskatupakkaa. Mielonen ilostui, kun Santeri apteekia mainitsi, -hänenkin piti tuoman emännälle Lehmän Muusia. Sen asian hän nyt -Santerin haltuun uskoi. - -"No, noo, sitä tulee nyt vaikka kuinka pitkältä!" - -Ja Santeri oli oikein riemusta ratketa kun sai Lautamiehen asiaa -toimittaa. Sovittiin, sitten yhtymäpaikasta ja erottiin asioillensa. - -Santeri kääntyi vielä taaksensa katsomaan... Olipa totisesti oikein -hupaisti tehdä seuraa semmoisen aika miehen kanssa kuin Mielosen -Lautamies... Se on niitä miesten parahia. - -Hän kiirehti puodiin, käski panemaan puoli naulaa Venäjänlehtiä ja -sanoi, että hänellä on kova kiire, kun on yhdessä matkassa Mielosen -Lautamiehen kanssa ja se odottaa häntä. - -"Häh? Mielosen Lautamieskö?" kysyi puotipalvelia. - -"Niin, tunnetteko te hänet?" - -"Kyllä." - -"Eikös hän ole aikamies?" - -"Saattaapa olla." Ja puotilainen naurahteli. Santeri rupesi kertomaan -Lautamiehen avuja ja rikkauksia, pyysi lopuksi sikarin suuhunsa. Ei hän -tuota nyt juuri kaupan tekiäisiksi ajatellut niin pienen kaupan päälle, -mutta kun tässä nyt oli niin tutustuttu. Puotilaiset antoivat -Santerille sikarin ja nauroivat takapuolella. Sitten meni Santeri -apteekiin, rynnisti muita ostajia kauppapöydän edestä syrjälle ja -tahtoi hänelle panemaan ensin, kun Mielosen Lautamies odottaa. - -"Mitä?" kysyi apteekilainen otsaansa rypistäen. Santeri ryömäsi -kauppapöydälle, pyyhki takin hijalla hikeä otsastaan, kehui Mielosen -Lautamiehen häntä odottavan, ja että se Lehmän Muusi tuleekin sille -Lautamiehelle. - -Apteekilainen väänsi suunsa ilveelliseen hymyyn ja rupesi kyselemään -muiden ostajain asioita. Santeri Harakkaisen päähän nousi kiukut... -Eikö tuo mokoma luikkari tiedä mikä mies Mielosen Lautamies on? Hän oli -kovin loukattu ja mutisi itsekseen kuin apteekilainen vaan muille ensin -antoi. - -Mutta hyvissä ajoin hän ehti, sai odottaa kauan, ennen kuin Lautamies -joukkoon joutui. - -Kun Lautamies tuli, ei hän paljon Santeria huomannutkaan, sivumennen -vaan kysyi, josko tämä oli häntä odottanut. - -"Noo, ei se haittaa tee, eipä tässä ole ollut kiirettä mihinkään." -Santeri ajoi hevosensa perään ja juoksi itse Lautamiehen häkkikärryn -viereen. - -"Älkää nyt ajako Lautamies, tuota, tässä olisi sitä Muusia." Hän -kurotti myttyä. - -"Jahaa, en olisi sitä enään muistanutkaan." Mielonen kääntyi ottamaan, -kurotti kättänsä, mutta horjahti hiukan. - -"Tpruu siinä!" - -Hän tempasi kovasti suitsista ja hevonen peräytyi äkkiä muutaman -askeleen. Mielonen horjui selkänojaa vasten ja pää retkahti rumasti. - -"Noo siinä!" Ja Mielonen alkoi vihatiestä repiä ohjaksista. - -Santerin rupesi käymään sääliksi hevosta. - -"Älkää nyt Lautamies, ... menee mustan suupielet rikki." - -Mielonen ei pannut mitään huomiota Santerin puheesen, mutta kun sai -mustan hiukan asettumaan, ojensi vaan synkeänä kätensä johon toinen sai -pistää lääkemytyn. Sanaa sanomatta lähti hän jälleen ajamaan ja Santeri -sai olla vikkelöissään kuin ehti perään kiirehtivän hevosensa -rattaille. Saatuansa itsensä mukavasti istumaan kiinnitti hän katseensa -Lautamieheen ja hymähti hiukan epävarmasti... Kovin oli mielestänsä -kopeasti kohdellut. - -"Kyllä hän on hiukan tuitukassa," hän puoliääneen lausui ja rupesi -itsekseen ajattelemaan, että minkälainen mies se oikein on, tuo -Mielosen Lautamies, kun hevostakin noin rääkkää... - -"Tule tänne Santeri!" kuuli hän Lautamiehen huutavan ja näki -pidättelevän hevostansa kävelemään. Santeri vähän sävähti... Mitähän -nyt mahtanee sanoakaan tuo matkatoveri? Hän oikein pelkäsi, että rupee -haukkumaan, kun hän äsken uskalsi kieltää hevosta rääkkäämästä... Ne -ovat niin ylpeitä nuo isoset ettei köyhä saisi puhua mitään... - -Mutta Lautamiespä tarjosikin vaan ryypyn pullostaan, kun Santeri -peläten meni ääreen. - -"Ota tästä ryyppy." - -"Mitä te nyt mullen ryyppyä ... älkää turhia ... Lautamies ryyppää nyt -vaan itse." Santeri oikein tutisi mielenliikutuksesta, kun Mielonen -noin hyväntahtoinen oli ja noin korea kuvaisesta pullosta ryyppyä -tarjosi ... ei sanaakan maininnut äskeisestä. - -"No, ota ryyppy kun annan," sanoi Lautamies kovuudella, ikäänkuin -laiskaa poikaa lukemaan pakoitetaan. Eikä Santerin enää tehnyt mieli -vastaan sanoa, otti pullon, ja pani huulillensa, tarjosi sitten -takaisin. - -"Kiitoksia paljon, sepä olikin hyvää, oikein paremman tapin takaista." - -"No, päästä suuhus asti," käski toinen. - -"Kyllä se nyt jo piisaa... Tuota ... en minä ole tottunut paljon -ryyppäämään." Santeri Harakkainen katsoi nöyrästi hymyillen -Lautamieheen, ikäänkuin rukoillen tyhmyyttänsä ja oppimattomuuttansa -anteeksi. - -"Ryyppää nyt kun käsken, äläkä siinä turhia siekaile, kun mielesi -kuitenkin tekee." - -Santeri maistoi vielä huuliinsa, antoi sitte pullon takaisin, kiitteli -ja kehui aineetta. Mielonen otti itse hyvän kulauksen. - -"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella," hän sanoi ja löi tulpan -kiini. - -"No niin, ei suinkaan se ketään vahingoita, kun kohtuudella ... mutta -minä en tuota ole tottunut viljelemään paljon ollenkaan," toimitti -Santeri. - -"Olen minä viljellyt aina," kehui Mielonen ylpeillen, "mutta minä olen -viljellyt kohtuudella. Ei sitä saa siltä itseänsä juovuksiin juoda, -vaikka ryyppää." - -"Joo, joo, kyllähän se sellaista on, mutta..." - -"Vai ootko nähnyt, että minä olisin ollut liiaksi juovuksissa koskaan?" - -"Enkä olekaan. Koska minä olisin nähnyt Lautamiestä juovuksissa." - -"Eikä ole kukaan nähnyt. Kyllähän sitä nyt toisinaan tulee vähän -ryypättyä, mutta ei se siltä ole mitään juovuksissa olemista, kun -itsensä ja asiansa hoitaa." - -Santeri vakuutti asian kaikin puolin olevan totta. - -"Muutamat, kun ne vähän ryyppäävät, tulevat kohta noloiksi, niin -etteivät ollenkaan ymmärrä asioitansa. Ei sillä lailla saa ryypätä!" - -Lautamies nykäsi hevosensa juoksemaan. Santerille oli äsken jo -johtunut, ikään kuin itsestään mieleen, että "kuinkahan tuo Lautamies -nyt noin on ryypännyt, eipä se juuri tapaa niin..." Mutta nyt kuin tämä -oli hänelle sanonut oikein jutunjärjen, selvittänyt, kuinka hyvin hän -asiansa hoitaa, niin Santerikin muisti, että hyvin hän oli aina -hoitanut ne, ei paljon koskaan ollut puhuttu hänen hulluttelemisestaan -juovuksissa. Kyllähän aina vähin, mutta joskus sitä viisaskin erehtyy. - -Ja Mielonen kuvastui Harakkaisen Santerin mielessä yhä enemmän kunnon -mieheksi... "Osaa ryypätäkin niin, ettei mitään haittaa tee... Ei sitä -moni osaa." - -"Santeri, tule tänne!" - -Kun kerran Lautamies kutsui, niin eihän Santeri menemättä viitsinyt -olla... Ja saattaahan tuota huviksensa nyt vähän kävelläkin, pitkä kun -oli matka. - -"Ota ryyppy, Santeri." - -"Älkää nyt joutavia minullen aina, kun ei minulla ole ollenkaan teille -antaa, ryypätkää nyt vaan itse," esitteli Santeri. - -"Älä siinä juonittele, mitähän minä sinun viinoistasi." - -Santeri otti, pani vähän huuliinsa, ei uskaltanut paljoa suuhunsa -päästää... - -Olispa oikein rumaa nyt itseänsä juovuksiin ryypätä kun on Mielosen -Lautamiehen kanssa yhdessä joukossa... Pian sen matalan meren kylmää, -ei sitä kaikki tiedä niin määräänsä, kuin Lautamies... - -Santeri antoi pullon Lautamiehelle ja ajatteli mielessään sopivaa -puheen ainetta. - -"On niitä muutamia miehiä siinä meidänkin kylässä mennyt -raittiusseuraan, mutta ei mun ole hänehen tullut mentyä vielä," rupesi -Santeri juttelemaan. - -"Hm..." Lautamiehen suu meni vähän hymyyn ja vakavana katseli hän -pilviä kohden. - -"Se on lapsellista touhua se. Ei sitä aikaiset miehet viitsi sellaisia -puuhia pitää." - -Santeri oikein hämmästyi... Kuinkahan se Lautamies nyt tuolla lailla? -Onhan siinä puuhassa aivan täysiaikaiset miehet ja ne edistyksen -harrastajat... Puhuu aivan samoin kuin tuo, vanha patajuoppo, Sorviston -Suutari... Hän rupesi tuumimaan ettei hän ollut oikein ymmärtänyt -Lautamiestä, taikka tämä ei ollut häntä ymmärtänyt. Rupesi siis -uudestaan asiasta puhumaan. - -"Mutta kyllä olisi mukavaa, ettei ollenkaan ryypättäisi, kun sen viinan -kautta tulee niin paljon vahinkoa." Santeri tirkisteli Mieloseen, -ajatellen, että nyt kai sitä jo pitäisi ymmärtää mitä hän ajatteli. -Lautamies huomasi, että Santeri oli oikein ruvennut miettimään tuota -juttua. Siitä syystä hän innostui pitämään selvityspuhetta. - -"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella!" hän sanoi ja oikein -ähkäsi innostuksesta. "Ei minun mieleni koskaan viinaa tee, mutta -maistan kun sattuu... Noo, juopoille se nyt kyllä sopii tuo -raittiuskin, ja taas sellaisille jotka eivät missään seuroissa käy. -Mutta kun paljo pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin kuin -minunkin, niin ei sitä sovi olla ... jopa sitä kadottaisi arvonsa." - -Mielosen iloksi, huomasikin Santeri, mitä tarkoitettiin. - -"No mitäs varten teidän tarvitseekan raittiiksi ruveta, eikä teidän -todesta sovikaan, niinkuin jo sanoitte. Mutta köyhäin, meikäläisten -kyllä sopii ja tarpeellistakin on," tuumaili Santeri. - -"Aivan niin ... teikäläisten sopii kyllä." - -Lautamies nykäsi hevosensa juoksemaan, Santeri meni rattaillensa. Näki -sieltä, miten Mielonen useat kerrat otti pullon taskustaan ja suuteli -sitä. Rupesi lopulta jo oikein ihmeeksi käymään... Kuinkahan jaksaakaan -tuo Lautamies noin paljo ryypätä? Jo minä nahaksi menisin, jos tulla -tavoin... - -Mutta hyvin vaan istui Mielonen rattaillaan, suorana, könevänä ja -rupesi aina kovemmin ja kovemmin ajamaan. Santerin rupesi käymään -sääliksi hevostaan, oikein teki mieli jäämään, mutta ei tahtonut -viitsiä ... eihän sitä usein saa sellaisessa seurassa kaupungista -tulla ... ja kun jo ryyppyjäkin oli antanut... - -Hän kiirehti hevostansa perään ja koetti rauhoittaa tuntoansa. Mutta -kun rupesi vaahtokakkaroita vierimään pitkin valkosen kylkiä, niin jo -pidätti Santeri kävelemään. - -Onpa oikein riivattu ajamaan tuo Lautamies, kun ei yhtään hevostansa -sääli!... - -Santerin tuntoa vaivasi, kun hevonen niin puhalsi ja hikoili. Hän -ajatteli ja katseli toverinsa perään, huomasi iloksensa että senkin -hevonen pidättyi kävelemään tuolla matkan päässä. Jo meni mieli oikein -hyväksi: seurallinen, hyvä mies onkin tuo Lautamies, kun ei tahdo -toveriansa jättää, vaikka tämä köyhempikin olisi. - -Valko sai taas juosta hölkkästä, että olisi matkatoveri saavutettu. - -"Ka ... tpruu!" - -Santeri näki hatun maantiellä ja riensi sitä ottamaan ylös. - -"Kas helkkari, kun olikin hyvä, sievä, musta hattu!" hän äänekkäästi -huudahti. "Sepä nyt oli onni! Ei aina tuollaisiakaan löydä." Hän -kiirehti rattaillensa ja katseli mielissään hattua. - -"Sepä oli kerrassaan onni!" - -Ja Santeri koetti hattua päähänsä, tosin oli se vähän iso, mutta eihän -se haitannut, kun niin helpolla oli saanut. Sydän hytkähteli niin -somasti, kun ajatteli että hattu päässä saa kotikylään mennä ... ja nyt -ensin Lautamiehen luo... - -"Saa nähdä, mitä sanoo Lautamies, eikö ruvenne edes mielittelemään... -Soo valkonen!" - -Lautamies oli sillä aikaa ehtinyt pois näkyvistä, kun Santerin hevonen -taas sai hiljakseen nutustella tuon hatun löytämisen johdosta. - -"So, sooh!" - -Valko sai ohjas-periä lavoillensa ja se alkoi aika kyytiä kiitää -eteenpäin. Santerin täytyi pitää toisella kädellä kiini hattua -päässänsä, ettei pääsisi pois lentämään. Pian saavutti hän Mielosen -näkyviinsä. Santeri näki, että sen hevonen lotusteli hiljaa. - -"Unettamaanpa on ruvennut äijää," hän ajatteli, "kun noin tuolla -eteenpäin kuojuu. Muutenkos se niin hiljaa ajaisi!" - -Mutta likemmäksi tultua näki Santeri, ettei Lautamiehellä ollut hattua -päässä. - -"No mutta..." Hän kourasi hatun päästään käteensä, katseli ja muisteli -minkälainen lakki oli ollut Mielosella. - -"Jumaliste! tämä onkin Lautamiehen hattu!" - -Ja hän juoksi Lautamiehen luokse, joka rattaillaan rumasti rötköttäen -nuokkui. Ei näkynyt hattua rattailla... - -"Kuulkaa Lautamies! Onko tämä teidän hattunne?" - -Toinen ei herännyt, nuokkui vaan ja rötkötti. Santeri ei tahtonut -uskaltaa ruveta töyttimään ... mutta kun ei muukaan tahtonut auttaa, -niin... - -"Kuulkaa, onkohan tämä teidän hattunne?" - -Lautamies heräsi örähdellen ja katsoa töllötti älyttömästi Santerin -kasvoihin, osoittamatta vähääkän ymmärryksen merkkejä. - -"Onkohan tämä teidän hattunne?" - -Jo tuli vähän tajullensa Lautamies, kun kuuli ihmisen puhetta. - -"Tpruu! ... häh!" - -Santeri uudisti sanottavansa. Hevoset seisahtuivat ja Lautamies -töllötti pilviin. Sitten hän äkkiä tunteli päätänsä, rykäsi ja rupesi -koperoimaan häkkikärryn pohjaa. - -Taju hänessä nähtävästi vähitellen heräsi. Kun oli turhaan koperoinut, -pääsi häneltä ikään kuin väkinäinen huokaus ja silmät harailivat -jonkullaisella hätäisyydellä ympäristöä. Santerikin tunsi itsensä -masentuneeksi, kun noin kamalasti käyttäytyi tuo matkatoveri. Hiljaa, -arvelevaisesti sanoi hän: - -"Tässä on Lautamiehen hattu." Mielonen tarttui hattuun kiini kuin -haukka ja pani sen päähänsä. - -"Mitä sinä mun hattuani!..." hän ärjäsi sydämystyksissään äkeästi. - -Santeri hämmästyi enemmän, tunteille teki oikein ilkeätä. - -"Tuolta minä sen otin tieltä, kun oli pudonnut teidän päästänne. Vai -luuleeko Lautamies, että minä olen sen teidän päästänne ottanut?" - -Santeri ajatteli, että täytyypä ottaa ja puhella tässä oikein -järjellisesti ja selittää Lautamiehelle, kuinka asia oikein oli, ettei -edes pahaa sopua tulisi turhan päitten. - -"Älä tule kuule juonittelemaan parempaisi kanssa, Santeri!" Mielonen -puti nyrkkiä ja katseli Santeria kuin härkä. - -"Kaa ... no luuleeko Lautamies, että minä..." - -"Muista kuule, Santtu, kenenkä kanssa kuriittelet ... minä näytän sulle -oikein..." - -Mielonen rupesi osoittelemaan tulla rattailta alas. Santeri alkoi -itsestänsä jäädä kärryjen takapuolelle, eikä hän oikein tahtonut päästä -selville siitä, pitikö hänen ruveta pelkäämään, vaiko etsimään lyömä -asetta. Lautamies rähmi hoijakassaan, Santerin olisi tarvinnut mennä -ystävällisesti häntä maahan auttamaan. Mutta ei hän mennyt, ajatteli -vaan omaa kohtaansa. Vaan Lautamies ei tullutkaan maahan, jäi vaan -kontallensa hoijakan pohjaan ja näytti siinä miettivän. - -"Vai sinä roisto tässä!..." Hän rupesi uudestaan liikkumaan, kuin -muisti vihansa. - -"Minäkö roisto?" Santerikin suuttui, päätti ottaa kumppaninsa oikein -lujalle haukkumisesta. "Jottako minä olen roisto, häh?" - -"Sinä, sinä juuri olet roisto, junkkari... Oo hevonen lurjujen -joukosta!" Mielonen sai itsensä istuimelle istumaan, tempasi ohjaksista -ja sai hevosensa täyteen lentoon. Santeri oli niin silmittömästi -suutuksissaan että oli vähällä unohtaa valkosensa, joka alkoi kiirehtiä -toisen perään. - -"Entä repale on tuokin, vaikka niin kehutaan!" hän äänteli, kun meni -rattaillensa ja rupesi siitä lakkiansa etsimään johon muisti sen äsken -panneensa. Mutta sitä ei löytynyt, ei mistään, pudonnut oli ihan -varmaan. Voi kun Santeri nyt rupesi kiroilemaan ja matkatoveriansa -panettelemaan! Hän käänsi hevosensa takaisin ja alkoi aika kyytiä ajaa -lakkiansa hakemaan. Mielonen mennä körötteli tietänsä ja hautoi -mielessään äkäisiä tuumia. - -"Kun meinaa, raato, 'speijaamaan' ruveta parempiansa!..." - -"Ääh!" Hän antoi hevoselle selkään ja rääkäsi tavattomalla nautinnolla -ja itseensä luottaen: - -"Ei siihen kykene paremmatkaan, kuin Harakkaisen Santtu!" - -Etäältä hän äkkäsi vastaansa tulevan pitkän jonon tervakuormia. Hän -tunsi itsessään tavattoman miehuullisten tunteiden hallintoa, kun oli -saanut Santerin niin miehen tavoin haukutuksi. - -... Joutaisivat ne nuokin tietää, mikä mies minä olen... - -Mielonen röyhisti rintaansa, koetti asettaa itsensä suorassa ja -pönäkästi istumaan. Vaikealta se tuntui, kun juopunut veri niin -itsepintaisesti tahtoi ruumista huljuttaa. Kun piti päätä kohdallaan -ja kiinnitti silmänsä yhteen kohti, niin sitten tuntui paraiten -pidättyvän ... kun vähänkin käänsi silmiä toisaalle, niin kohta -huljahti yläruumis, eikä sitä tahtonut saada enään pidättymäänkään. Jo -tulivat tervakuormat lähellä ... silmät kiintyivät tähtäämään hevosen -korviin... Kas hullua, kuinka mukavasti ne viirailevat, nuo korvat!... - -Ja Lautamiehen koko huomio ja ajatus kiintyi hevosen korviin, niin, -ettei oikeastaan huomannutkaan ketä vastaan tuli. Sen vaan äkkäsi, että -kun nykäsi suitsista, hevosen korvat sitä vikkelämmin viirailivat, pää -nousi pystöön ja hepo otti reiman hyppäyksen. - -"Älä aja mies! -- Tpruu tpruu! -- Älä aja yhteen! -- Hulluko se on, -tuo? ... voi ... tpruu!... Katsokaa sen hullua! ... ka ka, no, siinä se -nyt oli!" - -Mielonen kyllä kuuli, kun miehet huusivat ja pari tyttöä parkui, mutta -ei hän viitsinyt turhista hätäillä, tempoi vaan hevosta vuoroon -kumpaisestakin ohjaksesta. - -... Mitä ne hulluja hätivät? ... pelkäävät raukat, kun näkevät hyvällä -hevosella ajettavan!... - -Mutta hevonen ällistyi tervamiesten huutamisesta, kun oma isäntä vaan -yhä kärtti, ja tempasipa yhteen erään tervakuorman kanssa. - -Se oli vähän kovallainen täräys, kun häkki-rattaat kiersivät nurin -ojaan, pyörät taivasta kohti, musta jäi kylelleen ojanreunalle -lepäämään ja Lautamies itse onnellisesti tipahti ojanpohjaan rapakkoon. - -Tervamiehet riensivät hätäytyneinä apuun. Saivat heti selville, että -Lautamies ilki-elävänä purskutteli ravassa ja teki jo alku-yrityksiä -kontataksensa pois nurin käännettyin rattaidensa alta. Miehet rupesivat -nauramaan, kun näkivät ettei henki ollut kysymyksessä, alkoivatpa vielä -ilkeästi suutansa piestä. Ryhtyivät sitten hevosta ensimäisenä -auttamaan ja antoivat Lautamiehen yksin miettiä pelastuskeinojaan. - -Kun miehet saivat hevosen pystöön ja rattaat ylös ojasta, jättivät he -auttamis-tuumat sikseen. Jouten vaan katselivat ja puheillaan -viiltelivät Mielosen sydäntä, kun tämä koetti kokoilla pikku -tavaroitaan, jotka olivat sinne tänne lentäneet. Ensimäisenä he -rupesivat ryyppyjä vaatimaan, kun Lautamiehen viinalekkerin näkivät. -Melkein tyhjäksi sen tyhjensivät, iso joukko kun oli miehiä. Tulivat -hiukan hutikkaan. - -"Kuule mies, mistä sinä olet kotoisin?" - -Tuo kyseliä oli varmaankin joukon isäntä, ainakin se Mielosestakin -siltä näytti. - -Mielonen oli juuri vaipunut katsomaan rikkautunutta kohtaa häkki-kärryn -istuimessa. - -"Noo, mitäs se nyt tähän kuuluu? hän kurjallaisesti hymyillen vastasi. - -"Eipä mitään. Mutta onko sulla rahaa maksaa, kun ajoit rikki tuon minun -rattaani pyörän? Sinun täytyy maksaa siitä 5 markkaa, kun niin -sikamaisesti ajat." - -"Jos ei ole rahaa, niin takki pantiksi, onpa hänellä hyvä takki", sanoi -joku. - -"Raha ei tee meillä mitään kiusaa." Ja kun Mielonen sen sai -sanotuksi, niin hän röyhisti rintaansa ja rupesi näyttämään enemmän -miehuulliselta. - -"En minä siitä niin paljoa maksa", hän sanoi, "se oli vahinko ... tuli -vähän liiaksi ryypättyä ... johan te sen nyt ymmärrätte." Hän katseli -surkutellen miehiä, kun eivät ne näyttäneet ymmärtävän. - -"Ryyppää kohtuudella sika!" huudettiin ja katseltiin Mielosen -ryvettynyttä asua. - -Mielonen ei päässyt puuhun, ei pitkään, kun ei häntä ymmärretty. - -"Voi moukkia", huokasi Lautamies raskaasti, "kun pitää joutua -tekemisiin kaikellaisten roistojen kanssa." - -"Häh, mitä piruja ... mekö roistoja?" alkoi yksi kysellä. Toisetkin -hörkistivät korviansa... Tuollaistako se junkkari nyt rupeaa sanomaan, -kun ensin ajaa ojaan itse ja muut saavat ylös auttaa? - -Mielonen pelästyi, kun havaitsi, että muut olivat kuulleet mitä hän -ajatteli. Ja miehet raivosivat, uhkasivat panna uudestaan ojaan. - -"Maksa pois, että pääsemme lähtemään", vaati isäntä jurosti käskemällä, -ja koetti rauhoittaa muita vakavemmasti käyttäytymään. - -Mielonen henkäsi, rupesi sovittelemaan ja veti esiin helpottavia asian -haaroja. - -"Tyytykäähän nyt kahteen markkaan kun tuli mullekin vahinko ... tuota, -minä olen sellainen mies jotta, ette taida arvatakaan." - -Mielonen näytti arvokkaan salamieliseltä. - -"Ole mikä olet, älä siinä joutavia jaarittele, maksa pois ja muista -ettet toiste sillä lailla juo!" puheli tervamiesten isäntä. - -"No älä nyt kovin ... kyllähän sitä jokainen pian sen verran juo. -Olette itse jo juovuksissa joka ainoa." - -"Omasta viinastas oot juottanut!" - -Miehet nauraa räkättivät ja saivat tuosta paljon puheen ainetta. -Lautamies koetti selvitellä kalujaan, mutta ei onnistunut päästä niin -pitkälle että olisi saanut hevosen valjaisiin. Taas ruvettiin vaatimaan -maksua ja Lautamies tarjosi kaksi markkaa. - -"Sepä nyt vasta on juutalainen!" ihmetteli muudan, ja tästä johduttiin -siihen, että he joukolla rupesivat vaatimaan uusia ryyppyjä. Nyt -suuttui Lautamies, luultavasti jo oikein perinpohjaisesti, sillä hän -kaivoi taskun esiin, otti sieltä leveästi pienen tukon seteleitä ja -antoi yhden 5 markkasen tuolle vaateliaalle. - -"No kyllä mulla rahaa on, enemmän kuin tuollaisilla!" - -Toiset nauroivat ja rupesivat kehumaan. - -"Rahaa on sillä miehellä kun roskaa ... petoa, kun on rikas!" toimitti -muuan suupaltti, toiset nauroivat ja säestivät. Isäntä huuteli jo -matkaan lähtemään. - -"Antakaa sen miehen jo olla rauhassa", pyysi tyttö. - -"Vaiti nyt, kirkkoväärti antaa meille vielä, vanhan tutun vuoksi, -lähtöryypyt." - -"Kirkkoväärti!" matkivat ja nauroivat toiset. - -Mielonen istui ojan partaalla ja nojasi päätä käsiinsä. Yksi meni -töyttäämään. - -"Anna nyt veikkonen lähtö ryypyt niin pyhin takkisi savesta, ettei -emäntä kovin..." - -"Ole nyt jo..." ja Lautamies rupesi kiroilemaan. - -Jo siihen tuli nurjasti katsellen Santeri Harakkainenkin, lakittomin -päin. Teki mieli suorastaan ohitse ajaa, mutta ei päässyt. Kyseli -tervamiehiltä mikä tuolle miehelle oli tullut, ja hänelle kerrottiin. -Lautamies oli jo taas ryhtynyt silojansa selvittelemään, eikä kohta -huomannut Santeria, ennen kuin sitten, kuin tervamiehet lähtivät ja -Santeri aikoi ohitse ajaa. - -"Jassoo, joko se Santeri tuli", hän sanoi innokkaasti, kuten hyvin -kaivattua toveria tavatessa ainakin. "Mulle kävi vähän hullusti, kun -nuo raadot (hän katsoi kuinka kaukana tervamiehet jo menivät) nuo -raadot ajoivat mun tässä kumoon." - -Santeri aikoi mennä ohitse, mutta uteliaisuudesta pidättyi kuitenkin -kuulemaan mitä Lautamiehellä olisi sanottavaa. Nousi rattailta ja meni -ääreen. - -"Kun raadot ajavat yhteen, muutamat roistot... Kun saataisiin tämä -hevonen nyt valjaisiin niin... Auta nyt velikulta vähäsen." - -Santeri ei hätäillyt auttamaan. Mielonen oli hyvänpäiväsesti selvinnyt -ja puuhasi innokkaasti. - -"No?" Mielonen katsahti Santeriin aikoen kiirehtiä häntä, mutta huomasi -samassa, ettei tällä ollut lakkia. - -"No, tuota, missä sinun lakkisi on?" - -"Vai missä on!" Santeri rupesi tuikeasti kiroilemaan ja kehui, että kun -hän oli löytänyt Lautamiehen hatun ja pannut sen päähänsä, niin oli -hänen oma lakkinsa pudonnut, jota ei enää löytynyt. - -"Teidän pitää maksaa mulle lakin hinnan", rupesi Santeri vaatimaan. - -Lautamies katsoi hämmästyksestä hymyillen Santeriin. - -"Häh? Jottako?... Jopa sinä nyt oikein pyörit!" - -Santeri selvitti tarkemmin, mistä syystä hän Mieloselta lakin hintaa -vaati. - -Toista jo oikein nauratti. - -"Kylläpä olisit viisas. Ensin juot ja pudotat lakkisi ja sitten pitäisi -minun maksaa. Sinäpä nyt vasta hävytön olet... Tuleppa nyt vähän -pitämään tuota hihnaa, että saan tämän toisen kiini." - -"Enkä tule, en vaikka..." Santeri kaahasi rattaillensa. - -"Kyllä minä kylässä valaisen, millä tavalla se isoo komea Mielosen -Lautamies kulkee, toimitan jumaliste jokaiselle!" - -Kun Santeri lähti, rupesi Mielosta valtaamaan pelko, että jos tuo nyt -saa mielin määrin, oikein vihamiestä huutaa, niin siitä tulee -riivatusti ilkeä juttu. - -"Santeri hoi! Santeri! Älä aja, Santeri!" - -Tämä pidätti hevosensa ja rupesi kuultelemaan. - -"Palaa nyt vielä tänne!" - -Santeri käänsi hevosensa. Mitähän sillä nyt mahtaa olla, jokohan maksaa -lakkini? hän ajatteli. Ajoi oikein juoksua ja hymyili mielessään. - -"No?" - -"Mihinkä sinulla nyt sellainen kiire, odota hetkinen kuin minäkin -ehdin, niin mennään yhdessä", toimitti Lautamies. - -Santeri tulistui, oli vähältä paikalla kääntää hevosen takaisin. - -Lautamiehelle tuli hätä... Jos juttelee kaikkea mitä on nähnyt, niin... - -"Tuota ... no, mitä sinä tahtoisit siitä lakistasi? Jos se nyt minun -syyni oli niin täytyyhän minun se maksaa." - -"Kaksi markkaa." - -"Sinullahan oli vaan vanha, ijänpäiväinen lakki, eihän se niin paljoa -maksa?" - -"Vai oli se vanha! Sen se maksaa." - -"Ota markka vahingon apua, sen saat. Kyllä siinä oli sun omaakin -syytäsi." - -Ruvettiin hieromaan sovintoa ja lopulta antoi Lautamies puoli toista -markkaa. Tultiin ystäviksi, pantiin Lautamiehen hevonen valjaisiin ja -otettiin ryypyt. Lähdettiin ajamaan ja Lautamies käski Santerin tulla -häkki-rattaillensa. - -Otettiin ja ryypättiin. - -"Kuule Santeri", rupesi Mielonen koreasti ja opettavaisesti puhumaan. -"Älä nyt huoli jutella siellä omalla paikalla näitä kaikkia. Nuo -riivatut kun ajoivat niin sikamaisesti, että en huomannut yhtään kuin -pyörät ottivat yhteen." - -Lautamies katsoi sivulta Santeriin ... mahtaako tuo juupeli edes uskoa, -mitä ihminen sanoo? - -"Hm ... noo, mitähän noista", myönteli Santeri. - -"Ja kun jo lakkisikin maksoin." - -"No niin." Santerin teki mieli sanoa, ettei sen maksaminen ollut mikään -armotyö, hänen mielestänsä, mutta ei viitsinyt kun oli jo muutenkin -sovittu. - -"Kun näin reisussa ollaan, niin ollaan niin kuin yhtä miestä." - -"Niinpä tuota sopii." - -Mutta Lautamiestä yhä epäilytti, kun ei Santeri tuon vahvemmin, -vakuuttanut ... rupeaa peto jaksattamaan kaikkea... - -"Ota Santeri ryyppy tästä." - -"Mitä te sitä nyt aina..." - -"Ota vaan ja muista pitää suus kiinni, et sinä sitä kadu. Tuota ... -tuota, jos olet mies niin annan sulle palan heinimaata sieltä Suoniityn -latvasta, ilmaseksi, hyvän tutun vuoksi vaan." - -Santeri riemastui niin, että oli vähältä nauramaan ruveta pelkästä -innostuksesta. - -"Mitäpä minä rupeaisin sellaisia joutavia kellekään juoruamaan! eihän -siitä minulle olisi mitään hyötyä, teille vaan kun olette lautamies ja -muuta, olisi vähän ilkeätä." - -Lautamies katsoi nurjasti Santeriin ... mistähän tuo kollo sen -ymmärtää, että se niin ilkeätä olisi... - -Mutta Santeri luuli jo kumppaninsa kanssa olevansa niin tuttavan -kannalla, että sopisi ruveta veljellisesti kiusaamaan: - -"Jopa tuli teidänkin vahingossa liiaksi ryypättyä." Ja Santeri nauraa -kurnutti ystävällisesti. - -"No ei sitä minulle usein tule, mutta kyllähän se toisinaan viisaankin -pettää... Noiden tervamiesten syy se oli nytkin, tuo vahinko, kun niin -nolosti ajoivat, sen vietävät... Ei minulle viinan tähden kesken tule -vahinkoa, ei!" - -Santeri ei viitsinyt enää kiusata, ajatteli vaan hyvillä mielin kun oli -saanut maksun pudonneesta lakistaan ... ja sitä heinämaan kappaletta. -Pitää vaan pitää suunsa kiini, että edes antaa... On se kunnon mies, -tuo Mielosen Lautamies! - - - - -Olutta ja härjän heiniä. - - -Oli tavattoman hyvä luokoilma, tuuleskeli hiukan ja aurinko paahtoi -niin täydeltä terältä... - -Kalle Pietusen väki oli heinän teossa siinä vainioluhdassa, joka on -aivan likellä kylää (sitä eroittaa kylästä vaan pieni mäen kaula), ja -muuten käy tuo samainen luhta toisesta päästä kiini maantiehen. Siinä -oli oikein erinomaista kylvöheinää, apilaa ja timoteeta sekasin. Ja -kylläpä ylpeilikin Kalle Pietunen heinästään! - -Luokona oli nyt iso joukko. Oikein oli hupainen sivullisenkin katsella, -miten paksulta siinä makasi hyvältä tuoksuvaa heinää. Heinämiehet -kehuivat, ylistelivät heinää ja isäntää. Kehuivat häntä kylän -taitavimmaksi maanviljeliäksi. Kalle riemastui sydämessään, heitti pois -haravan kädestään ja alkoi laapustella niityllä miehestä mieheen ja -kertoa upeillen maanviljelystouhuistaan. Johtui mieleen, etteivät ne -muutkaan isot maanviljeliät kuulu tekevän työtä, ankarassa kurissa vaan -pitävät väkensä ja sillä kurin hyötyvät paremmin kuin nuo -vanhanaikuiset kitupiikit, jotka tekevät itse kuin orjat. Ja Kallen -rinta kohosi kuin katseli niittyänsä ... iso maanviljeliä oli hänestä -tulossa. Kalle puhui työväelleen kullekin erittäin ja neuvoi haravan -käyttelemisen eri temput ... hänhän sen tiesi juuri pisteesen, hän, -joka oli kyennyt tällaisen heinän kasvun aikaan saamaan. Työväki -ihmetteli: onhan sitä nyt ennenkin luokoa pidelty!... Nuorempi väki -suututteli, vanhemmat nauroivat partaansa ja kehuivat isäntää. - -"No noin sitä pitää!... Jos minä olisin isäntä niin en konsanaan työhön -ilkiäisi kiini ottaa." - -Kallea ensin vähän hävetti ... mahtoiko pilkalla puhua tuo torppari -Tuomas... Mutta Tuomas on vanha, rehti mies, ei mikään kurillinen eikä -hunsvotti... - -Ja Kalle rauhottui. - -"No en minä siltä vallan joutilaana", sanoi Kalle, "mutta kun ei tässä -nyt ole mitään järki kiirettä niin..." - -"Niin, ja eikä isännän työllä paljoa kostu. Komento se on joka maksaa", -vakuutti Tuomas vakavasti. - -Kalle rupesi huomaamaan, että tuo Tuomas on oikein nätti järkinen ja -ymmärtäväinen mies. - -"Mutta meidän paikalla ei sitä vielä ymmärretä", innostui hän sanomaan, -"vaan kun minä tästä ehdin, niin kyllä niille opetan, kuinka taloa -asutaan." - -Kalle ryähti. - -"Tuota, kuules Kreeta, sinä jätit tuossa kokonaan kääntämättä alimaiset -heinät! Sieppaa uudestaan haravallasi siitä... Kas noin." Kalle otti -piian kädestä haravan ja opetti. -- - -"Päivää, Kalle, päivää!" huudeltiin maantieltä. - -"Ka päivää!" Kalle näki maantiellä tuttujansa, lähti puoli juoksussa -sinne menemään. Olipa hauskaa että näkivät juuri paraillaan piikaa -opettamassa. - -Kallen sydän riemuitsi. - -"Päivää ... päivää." Siinä käteltiin. Keisissä istui kaksi vanhaa -tuttua, jotka vielä olivat poikamiehiä. - -"Mihinkä miehet nyt ajelevat?" - -"Lähdettiin vaan tänne asioille", sanoi Tolkun Matti, nauraa -virnistellen toverillensa. "Etkö mukaan lähde?" - -"Mihin sitä sitten mentäisiin?" - -"Kevariinkin mentäisiin, ja... Vai uskallatko sinä enää sellaisiin -lähteä, kun sulla on akka?" - -"Akasta minä viisi!" Ja Kalle katseli suurennellen heinäväkeensä päin. -"Mutta mulla on tässä vähän heinäväkeä, eikä se työ tahdo käydä jos ei -ole itse joukossa." - -"Älä nyt niin ahnehdi", sanoi toinen toveri, tuo Tuomarin Iikkoo. -"Kyllä ne siinä työtä ilman sinuttakin tekevät. Eikä sinusta paljon -apua lienekään ... laiska kun näyt olevan, eihän sulla ole edes -haravaa." - -Toverit nauroivat ja nauroi Kallekin. - -"Lähde mukaan, lähde. Sano työväellesi vaan, että rupeavat panemaan -luokoa latoon", kehoitti Tolkun Matti. - -Kalle suostui, pyysi ettei jätettäisi ja hyppäsi aidan yli takaisin -niitylle. Katsoi kelloansa ja käski väen ruveta päivälliselle. Itse -sanoi käyvänsä näiden miesten kanssa tuolla kylässä, johon ne häntä -vieraaksi mieheksi asioissaan iki soki vaativat. - -"Pitäkää nyt kello 1:teen lepoa ja ruvetkaa sitten panemaan heiniä -latoon... Ja kylläkai minäkin takaisin ehdin siksi." - -Kalle mennä viiletti jo tiellepäin. - -"Sinulla on tuossa hyvä niitty", rupesi Tolkun Matti kehumaan, kuin -Kalle nousi keisiin. - -"Jaa, eikös ole sitten. Ei sellaista heinää kasvakaan joka pojan -niitty." - -"Ei totisesti." - -"Mutta harvat täällä uskaltavat vielä antaa rintapeltonsa heinää -kasvaa." - -"Niin, eihän ne näy ... mutta kyllä hyvin näyttää tuo kasvaneen ja -poudalla nyt tulee tehdyksikin." - -"Poudalla tulee tehdyksi", todisti Kalle toimessaan, ja jatkoi vielä: -"Joka tällaisella poudalla jättää heinänsä kastumaan, se on aika -nahjus." - -Samaa sanoivat toisetkin. - -Jo tultiin kestikevariin, joka oli yksinäinen, vähän muusta kylästä -erillään oleva talo. - -Ensin meni sisään Tolkun Matti ja löysi emännän yksin kotoa. Puhui -asiansa: kehui olevansa kovin nälkäinen, kun koko päivän oli ollut -syömättä "reisussa" ja pyysi olutta. - -Eikä emäntä sitä ihmetellyt, että nälkäänsä olutta pyydettiin, sillä -harvoin ne, nuo matkustajat naapurikylistä, pyysivät nälkäänsä -sellaisia jokapäiväisiä aineita, kuin leipää, voita, perunoita, -lihaa, y.m. - -Emäntä puhui hiukan itsekseen sillä hän mieluimmin mutisi huuliinsa -kuin rasitti toisen korvia. - -"Jaa kuinka", kysyi Tolkun Matti, "saisko sitä olutta?" - -"No, eiköhän sitä nyt..." Emäntä pyyhkieli hameen liepeisiin käsiänsä, -joilla oli juuri perunoita kuorinut. Ottaen kellarin avaimen koukusta, -muurin otsikolla, kysyi ulos mennessään: - -"Paljonko pitäisi olla?" - -"Josko tuota nyt kuusi pulloa", sanoi Matti, nähtävästi tarkkaan -aprikoiden, mikä tuota olisi oikein kohtuullinen määrä nyt aluksi. - -Emäntä seisahtui, mutisi taas jotain ja Matti kai pelkäsi, että -ruvetaan kieltämään oluen antamista. - -"Meitä on kolme miestä", ehätti hän sanomaan. Enempää väittelemättä -haki emäntä olutta ja Matti kutsui kumppaninsa tupaan. - -Ja ne nälkäiset miehet ahmivat suurella halulla ensimäiset pullot -pohjaan. Heillä varmaan oli oikein suolia kuristava nälkä, kun eivät -paljon puhellakaan ehtineet ensimäisten pullojen aikana. - -"Kuulkaapas emäntä", meni Tuomarin Iikkoo emännän ääreen puhumaan, -"minä ostaisin vielä kuusi pulloa olutta." - -Hän oli oikein hengessä tuo ostaja, notkautteli polviaan ja puhui -läähättäen asiansa. - -"Jottako nyt vielä?" Emäntä katsahti ostajan silmiin ... ja niiden -toistenkin jotka kahden puolen pöytää vastakkain istuivat ja -tarinoivat ... varistelivat piipun poroa pöydälle läiskyneen oluen -sekaan. Sitten kääntyi hän, sen enempää puhumatta, työhönsä takaisin, -eikä ollut tietävinään koko asiasta. - -Ostaja jo tuskastui... Emäntähän välinpitämättömällä käytöksellään -kerrassaan loukkasi hänen matkustaja-arvoansa ja oikeuksiaan... Kumma -kun kehtaa, vaikka ollaan niin tuttuja ja likeltä!... - -"No emäntä, menkää nyt noutamaan olutta!" tiuskasi Iikkoo jo -kiivaanlaisesti. - -Emäntä nousi, otti kellarin avaimen koukusta ja meni ulos. - -Hupaista oli miehillä taas kun kuusi pulloa pöytään saatiin. Mieli -rupesi vallattomaksi, puhe alkoi lauluksi muodostua. - -Siihen tuli eräs jalkaisin matkustaja väsyneenä ja nälkäisenä. Miehet -katselivat häntä karsaasti: mitähän tuollainenkin kevariin tulee, -lurjus, mikä liekin ... ei ainakaan herralta näytä, eikä varakkaalta, -kun käyden kulkee. Mutta matkustaja ei huolinut miehistä mitään, tuskin -hän heitä ajattelikaan, meni vaan emännän luoksi puhelemaan. - -"Olette varmaankin emäntä?" hän kysyi. - -"Kyllähän minä sen tapainen..." kuului vähäisen ajan kuluttua vaitoinen -vastaus. Vieras katseli kummastellen: onpa aika kielevä eukko!... - -"Jos emäntä olisi hyvä ja toimittaisi minulle päivällistä. Olen aamusta -saakka kävellyt ja tarvitsisin hiukan saada vahvistaa itseäni." - -Emäntä toimi kumarassa ollen, katsahti siitä hiukan vieraan -jalkineisiin ja taas työhönsä ... vielä toisella silmällä pöksyihin, -takkiin, liiviin ja leukaan, mutta ei silmiin saakka: Kas mokomaa! -kaikille sitä pitäiskin tässä olla valmiina kestikevarissa ruokaa -laittamaan... Vieraan ulko-asu varmaankin herätti emännässä tuon -suuntaisia ajatuksia, sillä leuka kohosi ja alahuuli venyi neljännes -tuuman ulommaksi ylihuulta. Jonkun tapaisen äänen, jonka vieras käsitti -sanaksi: "noo", hän huultensa takana hymisi ja poistui kamariin. - -Vieras kummastui. Teki mieli mennä kamariin uudistamaan pyyntönsä, -sillä alkoi ajatuttaa että mahtaa olla kuuro. Mutta sitten rupesi hän -olettamaan ja luulemaan, että emäntä mahdollisesti toimeen ryhtyy... -Istutaan penkille, koetetaan odottaa niin kauan kuin tulee ... näkeehän -sitte jos ryhtyy puuhaan... - -Hän istui penkille, pani laukun viereensä ja laskeusi sen päälle -nojailevaan asemaan odottamaan. - -Toiset miehet elostivat omissa toimissaan, mutta mitä enemmän he -itseänsä ravitsivat, sitä laajemmaksi heidän vaikutus-piirinsä leveni: -alkoivat tallustella lattialla ja täyttää huonetta innokkaalla -huutamisellaan. - -"Kuulesta ... sinä Matti, osaatko sinä laulaa tätä: - - "Kaisalla oli kuppa-sarvet aina kainalossa ja lossa. - Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa..." - -Kalle Pietunen lauloi, löi jalalla ja nyrkillä tahtia. Ensin yhtyi -häneen Tuomarin Iikkoo ja sitten Tolkun Matti. - - "Ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalolla ja lolla..." - -Päät nytkyivät, nyrkit paukkuivat ja ... jo innostui Kalle tanssiksi -panemaan. - -Ja vieras nauraa hytkähteli penkillä... Mokoma, kun miehisten miesten -toimilla nauraa!... - -"Mikä sinua naurattaa?" rupesi ensin Tolkun Matti kiinteästi -kyselemään. - -"Enhän minä mitään... Onhan jokaisella lupa huvitella tavallaan. Nauru -huvittaa minua." - -"Mutta minua ei huvita, tiedä se!" ärähti Tolkun Matti ja toiset -katselivat vihaisesti pöydän takaa. - -"Samapa tuo, kun se vaan minua huvittaa." Ja vieras taas naurahti, -toisten mielestä ylvästellen. - -"Mitä se kerjäläinen siellä?..." huusi Kalle Pietunen julmasti. - -Ja tällä tavalla siitä sekautui oikein sekava vyhti, niin että -emäntäkin ahdistui kamarista tupaan. - -"No, mutta mikä täällä nyt on?" Sen emäntä puhui oikein selvällä -kurkkuäänellä. Iikkoo meni selvittämään, että tuo roisto, kerjäläinen, -y.m. oli ruvennut pilkkaamaan heitä... "Ja varjele sitä ihmistä joka -tällaisista pojista ilvettä tekee!" Hän hypähti kohoksiin, löi käsiä -yhteen ja oli todellakin ihan kuin sydämystyksissään. Toiset jo -hätyyttelivät vierasta. - -"Jos ei nyt olla koreasti, niin..." Emäntä sekautui käsihapusin -joukkoon. - -"Emäntä, laskekaa minut vieras-huoneesen! Minä en tahdo näiden sikain -kanssa taistella!" huusi vieras ja astui vaateliaana emännän eteen, -pakoittautuen kuitenkin jälleen heti kääntymään päin ystävällisiin -kylänmiehiin, jotka haukkuivat ja ärhentelivät ympärillä. - -"Laskekaa heti minut näiden käsistä toiseen huoneesen!" vaati vieras. - -"Kaikkia sitä nyt tässä vieraskamariin..." - -Emäntä kekautti ylvästellen päätään taaksepäin ja väänsi alahuulta -pitemmälle. - -"Mitä! häh? Eikö minulla ole täysi oikeus saada teillä käyttää -vieraskamaria?" Vieraalla oli kädet puuskassa ja poskiltaan punotti hän -kuin keitetty rapu. - -"Ei sitä tässä kaikkia maantien kulkiaimia kamariin lasketa, ei -tarvitse luullakaan... Ensin ruvetaan tappelemaan ja mellastamaan ja -sitten vielä pitäisi kamariin laskea..." - -"Mitä! minunko syyni se on, että nämät juopot tässä, joita olette -juottaneet, rupeevat kimppuuni käymään?" - -"Ketä minä olen juottanut, ketä? ... sinä..." - -Toiset miehet olivat pysyneet hiukan loitompana, niin kauan kuin vieras -emännän kanssa riiteli. Mutta nyt he taas rupesivat hätyyttelemään: - -"Vai sinä tässä isäntänä, rutku!" - -Vieras huomasi, että tässä todellakin aiottiin ruveta väkivaltaa -tekemään. Hän innostui kiroilemaan. - -"Tämä näyttää olevan oikein rosvojen pesä!" hän kiljui ja sivui -taskustaan revolverin. - -"Joka askelenki astuu, niin läpi ammun kuin suden!" Hän piti revolveria -ojennettuna miehiin. - -Emäntä rupesi siunailemaan ja parkumaan. Miesten meni siivet laukkuun: -pakenivat niin kauas kuin suinkin pääsivät tuvassa ja änkyttivät jotain -sellaista kuin: "Älähän nyt hulluttele mies!" - -Vieras huomasi, että kyllä tässä sentään suhdalla saa henkensä -suojelluksi ja häneltä olisi melkein purskahtanut nauru, jos ei olisi -ollut niin nälkä. Hän pisti revolverin taskuunsa ja kysyi emännältä -josko hän saa ruokaa. - -Emäntä itki. - -"Kun tuolla tavalla rupeatte hulluttelemaan, niin kuka sen tietää mikä -te olettekaan", itki hän katkerasti. - -"Vai niin, vai minä hulluttelemaan!..." Vieras rupesi sarattamaan tätä -kestikevaria ja uhkasi mennä nimismiehen luo. - -Toiset miehet olivat hämmästyksestä toinnuttuaan lauhtuneet iki -hyväksi. - -"Tulkaa ottamaan täältä olutlasi ja sovitaan pois", tuli Iikka -kehoittamaan ja veti vierasta takin hijasta. - -Vieras kääntyi riivatusti. - -"En minä ole teidän oluttanne vailla, kyllä minulla on itselläkin rahaa -ostaa, mitä tarvitsen." - -"No, no, ei sitä riidan päälle..." - -"Teidän pitää toimittaa minulle ruokaa heti paikalla!... Tämäpä nyt on -helvetinmoinen kevari!" - -"Eikö te nyt ottaisi vaan olutta, kun ei meillä tässä ole mitään -ruokalaitoksia valmiina ... pitäisi ruveta keittämäänkin", puheli -emäntä ruikuttavalla äänellä. - -"Olutta!" kiljasi vieras, "tiedättekös etten minä juo ikänä olutta, -minä olen raitis. Mutta onko se totta, ettei teillä ole antaa -matkustavaiselle ruokaa, voita, leipää, silakkaa ja piimää? Eikö -perunoitakaan?" - -Emäntä toimiskeli loukossaan, eikä puhunut mitään. - -"Mitä? Sanokaa!" - -"On helposti, mutta kaikkiako sitä tässä nyt pitää niin kovin -passata ... tiedä, olisko edes maksaa..." - -Viimeisetkin kärsivällisyyden oireet, jotka vielä kiekailivat vieraassa -ja kauan olivat jo lähtöä hankaileet, lehahtivat nyt, kuin kurki -lentoon. Hän löi nyrkkinsä pöytään ja veti taskunsa esille. - -"Jos te pelkäätte, ettei minulla ole rahaa, niin täytyy minun sekin -näyttää, että sitä on sen verran kuin yksi peruna-ateria maksaa." - -Ja hän näytti kohtalaista seteli-tukkoa. - -Emännän mieli alkoi taipua. Rupesi vähän vikkelämmin liikkumaan ja pani -perunoita pannuun, nouti aitasta lihaa sekaan ja teki yhtä ja toista -valmistuksia kelpo päivällistä varten. Jo avasi vihdoin vieraskamarin -ovenkin, ja laski vieraan sinne... Ei sitä tiedä mikä mies tuo on, kun -rahoja on noinkin runsaasti, vaikka on huonoinen nuttu... - -Kalle Pietusen joukko oli ollut jo pihallakin, mutta tulleet uudestaan -tupaan. Hoh, kun siellä nyt oli helppoa, kun ei tuo riivattu ollut enää -revolverin kanssa uhkaamassa!... Olkoon nyt siellä kamarissa, vaikka se -onkin liikaa arvoa tuollaiselle kulkurille ... mutta: - -"Emäntä hoi, hakekaa vielä kuusi pulloa olutta!" - -Mutta jo nyt pani akka piutaan, tiesi muka hän, mikä on kohtuullinen -määrä. Ei sanonut enää antavansa, puhui vaan siitä, että tässä -tappelette ja muuta. - -Ei sitä tiedä, mikä mies se on, tuo vieras, ajatteli hän. - -Vaan ei siinä niin vähällä päässyt ... annoit yhden, niin annat -toisenkin kerran. Kalle Pietunen sanoi olevansa reisaavainen yhtä hyvin -kuin tuollaisetkin jotka jalkaisin saapastavat ympäri maanpiiriä. - -Suun piekseminen auttoi, että emäntä muutti mielensä. Koitui kun -koituikin taas pöytään kuusi pulloa varoituksen kanssa, hiljaa olemaan. -Ja miehet rupesivat paisuttamaan ravistuneita ruumiitaan. -- -- - -"Ja trom, trom, trom ... ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalossa ja -lossa... Tuota, tältä oluelta lihoo mies kuin härkä." - -"No, tämä kevarikin, miltä muulta olisi lihonut? Laiha oli ennen kuin -korento ja nyt punottaa kuin härkä." - -"Ja äänikin on muuttunut niin saakuristi, että öyhkyy kun härkä, -öhöm ... öhöö!" - -Toverit öyhkyivät jokainen, -- mistä lie tullutkaan sellainen yhteinen -puuska? Öyhkyivät vaan ja koettelivat josko he jo saattaisivat härjän -tavalla öyhkyä. - - "Ja Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa..." - -"Älä nyt laula Kalle, sun luokos kastuu", keskeytti pihalta tullessaan -Tuomarin Iikkoo. - -"Häh? ... ja Kaisalla ooli..." - -"Siellä tulee sadet." - -"Tulkoon, kyllä ne luon latoon saavat, onpa väkeä ö-höm!" - -"Makaavat kuin porsaat vaan, kun ei ole isäntää", nauroi Tolkun Matti. - -"Mun väkenikö? Häh? Älä usko, ne pelkäävät minua kun syntiä, pojat!" - -"Ähä, hä, hä, juodaan me vaan, korjatkoon köyhät luokoa!" - -"Niin hei!... Älä itke Kalle, vaikka luokos kastuu. Juodaan me vaan, me -miehet!" - -"Minäkö itkisin? ... voi sun... Ja täälä on Kalle, se Pietusen Kalle, -joka ei ole surun Kalle..." - -Ulkona pirskutti sade ikkunaruutuja vasten, mutta sisällä kevarissa oli -Kalle Pietusenkin niin turvallinen ja hauska laulaa rillittää ja -tyhjentää olutlasi toisensa perään. - - * * * * * - -Kello oli 11 kun Kalle Pietusen väki meni päivällistä syömään. -Siirtyivät siitä sitten levolle varjoisiin paikkoihin ladon seinän -vieremillä lepoa nauttimaan. Naiset peittivät kasvonsa huiveilla, -miehet takeilla, ollakseen suojassa villi-kärpäsiltä jotka -itsepintaisesti tekivät alinomaisia rynnäköitään laulaen köörissä -hermoja härnääviä ryöväri-laulujaan. - -Yksi toisensa perästä saivat heinämiehet unen päähän kiini ja laskivat -säännöllisessä tahdissa ilmoilla nenänsä kautta hurjan voitto-marssin -säveleitä. - -"Horoo ... groo... Horoog ... grooh..." - -Ja se mahtoi pistää kärpästen vihaksi, tuo ylvästeleminen. He tutkivat -jokaisen sokkelon ja rotkon noissa monikomeroisissa vaatteiden -laskoksissa ... eikö missään löytyisi ihmisen verta? Ja missä löysivät -sattumalta vartioimattomaksi jääneen kohdan, esimerkiksi käden, siihen -heti kuolemaa ja turmiota tuottavalla aikomuksella iskivät kärsänsä -kiinni, imeäksensä viimeisenkin verenpisaran tuosta riivatusta -ylvästeliästä. Silloin käsi pian huimalla vauhdilla pakeni ja kärpänen -lensi nauraen vähän matkan päähän, ilkkuen: "Kerskaa vielä! kerskaa -vielä!" - -Tällä tavalla jatkettiin taistelua vaihtelevalla onnella. Väliin yksi, -väliin toinen makaavista heräsi, katsoi kelloa, jos sitä sattui -olemaan, jos ei, niin aprikoitsi muuten kuinka paljo aikaa lie kulunut. - -Mutta kun toiset vielä nukkuivat rauhassa, niin täytyi laskea -taipumuksensa puntariin, koetteeksi kumpi voittaa: lähteäkö luo'olle, -vai laskeako vielä painavan pään lepäämään nurmelle? Jälkimäinen voitti -aina. - -Mikä velvollisuus mun on nousta muita herättämään ja olla ahkerampi -kuin toisetkaan!... - -Ja se näytti niin verrattomalta tyhmyydeltä, omistaa itselleen -tuollaista velvollisuutta, että sydän oikein riemusta hetkahteli kun -sai laskea päänsä rauhassa varjoon ja tuntea, ettei ollut suorastaan -mitään muuta velvollisuutta kuin odottaa käskyä. - -Noin kello puoli kolmen ajoissa nousi Torpparin Tuomas kuitenkin oikein -jaloillensa. Kävi ensin ottamassa siemauksen juomaleilistä ja rupesi -sitten herättelemään toisia. - -"Eiköhän jo pitäisi ruveta luo'olle kiirehtimään, näkyy pilviä nousevan -tuolta, taitaa sade tulla." - -Miehet ja naiset nouseskelivat, ensin istumaan, silmiä hieromaan ja -kismittelemään sekä kulettelivat kaljaleiliä kädestä käteen. - -"Ho'hooi, kun on kovin lämmin!" - -Oli oikein hauska kismitellä, kun ei isäntää ollut joukossa ... sai -odottaa vaan määräystä, vaikka ei kellekään joukossa ollut isännyyttä -uskottukaan eikä määräämisen oikeutta... Olihan isäntä sanonut -tulevansa siksi kuin isäntää tarvitaan. - -Tuomas, kun oli vanhin joukosta, omaksui kuin vaistomaisesti itselleen -jonkullaista käskiän virkaa. Käski siis toisia menemään jo heiniä -takkoihin panemaan ja lupasi itse mennä tuosta mäestä takkavitsan -itsellensä noutamaan. Kun Tuomas meni pois, ei kukaan enää katsonut -itseänsä senkään vertaa isännäksi. - -"Ho'hooi, kuinkahan tästä nyt taas jaksaa." - -Rengit ja päiväläiset istahtivat vielä piippuun panemaan. Yksi oikaisi -itsensä selälleen ... siksi ajaksi vaan kun ehtisi yhden piipun täyden -polttaa ... toiset seurasivat esimerkkiä. Piiat ottivat sukkakutimet ja -odottivat miehiä. Mutta ennen kun ehtivät näiltä tupakatkaan oikein -hyvästi loppuun palaa, valahtivat silmät kiini, kuin niin kovin -raukaisi. Se oli niin rakasta tuo uni... Saisi edes pari hyvää -siemausta vielä kuorsata, niin sitten tuota jaksaisi... - -Naiset kutoivat rauhassa noin puolen tunnin verran, mutta sitten toinen -piika otti huomataksensa pilvi-joukon tuolla taivaalla kiertelemässä. - -"Hyvät ihmiset!" hän rupesi mamkoimaan, "ei tämä makaaminen kelpaa nyt -enää mihinkään, kun tuossa tuokiossa tulee sade ja kastelee luo'on." - -"Totta totisesti, niin se on!" Toisetkin naiset hämmästyivät, heräsivät -nyt vasta niin kuin huolettomuuden unesta. Koppoivat kaikin rivakasti -haravat käteensä, lähtivät työhön ja kohlivat mennessään miehiä -hereille. - -Tässä syntyi oikein omantunnon kiire. Jokaisen sydän tarvitsi -lohdutusta ... kun pilvet niin uhkaavina lähenivät ja oli maattu lähes -4 tuntia. Mutta ikään kuin yhteisestä neuvosta sai jokaisen tunto -yhtäsuuntaista lohdutusta: - -... Kun ei kukaan ollut ryhtynyt herättämään, niin mikä velvollisuus -minun ulisi ollut, sehän on vallan selvä ja helpottava asianhaara. - -Oltiin polttavassa kiireessä. Haravat oikein vinkuivat naisten käsissä -ja miehet kantoivat juoksujalassa heiniä latoon. Voi turkanen kun ne -olivatkin kuivia! ... oikein ritisivät. Vaikka jo edelläpuolisen olisi -latoon pantu, olisivat kyllä kelvanneet. - -Mutta kun oli saatu latoon 12 taakkaa, tuli sade. Ja se vuosikin niin -suurina pisaroina, että läpi vaatteiden heti menivät kuin kuulat... -Väki juoksi latoon. - -Huh, kun sitä satoikin! Siinä hetkessä kastuivat heinät aivan -likomäriksi. - -Tuomas ehti vitsoinensa parahiksi sadetta pitämään toisten joukkoon. - -Siinä istuttiin noloina ladolla ja katseltiin ulkona pisaroivaa veden -tulvaa. Ei puhuttu juuri mitään erinomaisia, arveltiin vaan, että -kummapa oli, kun tänäkin päivänä sade tuli. - -"Olisi pitänyt mennä kohta puoli päivältä luo'olle, niin nyt saataisiin -maata," sanoi eräs puolikasvuinen pojannullikka. - -Jokainen kohta kavahti: Mitä tuo poika-riivattu tuollaisia rupee -hokimaan... Kyllähän sen nyt muutkin tietävät, mutta kenenkä sitä -sitten on syy? Ei minun ainakaan! - -... Ja jos alkaa, ruoja, vielä kotona lörpötellä, että tässä maattiin -nyt vähän, niin kuin entistä runsaammin, niin... - -Melkein yhteen ääneen ruvettiin kiivaasti suutamaan poikaa. - -"Kuka sitä sateen edellä tietää ja ymmärtää hätiä! Rupea nyt kotonakin -sellaisia hölppäämään! Jolla on kello niin kellottakoon. Kuka käski -lähteä isännän juominkiin, miksi ei pysynyt täällä." - -"Jos tuollaisia puhut kotona, saat leu'oillesi että maukuu," uhkasi -toinen renki. - -Poika parka oli pahemmassa kuin pulassa, koetti oikein jo puolessa -itkussa vakuuttaa ettei hän avaa suutansa niin ristin sielulle koko -jutusta. - -Sade taukosi hetkeksi. Lähdettiin edes niitylle kävelemään, kun ei -tietty mitä tässä nyt olisi oikein tehtävä. - -Silloin jo isäntäkin tuli tovereinensa. Jo kaukaa työväki tulon -huomasi. Mieli oli heillä nyt ramea, vähän ilkeätä oli isäntää kohdata. -Mutta kovin näkyi tuo poukkoilevan tuolla luhdassa, kun koetti -jalkavaroillaan väkensä luoksi ponnistella... Jo katosi väestä -kunnioituksen ja pelon tunne ... tahtoi ruveta naurattamaan. - -"No mitä se -- sen päitä, e-eipä te o-olekaan saaneet lu-luokaan -latoon!" Ja siihen Kalle vielä liitti muutamia paholaisen nimiä perään. - -Heinä-väki rupesi yhteen suuhun vastustamaan: - -"Kun tuli sade! Mihinkäs siitä päästiin!" - -Kalle sytytteli hajanaista sikarin päätä, josta liepareita irtausi -suuhun. Niitä koetti hän pois sylkeä, mutta siirtyivät ainoastaan -leu'alle. - -"Tphyi!" Mutta ei se siitä sen paremmaksi tullut. - -"Hek, hek, hek ... sonnin heiniä sait Kalle. Mitäs minä sanoin?" -Tuomarin Iikkoja kutkutti tuo hupainen juttu. - -"Mitä ... sinä sanoit? öhö ho..." Kalle katseli pitkin nenänsä vartta, -osoitteli tulitikulla valkeata sikarin rääsyyn, mutta ei osunut -kohdalle. Sitten alkoi hän taas haukkua väkeänsä, sanoi heitä härjiksi -ja jätkiksi, y.m. - -"Härjän heiniä tuli, he he... Laiskaa väkeä," tuumaili Tolkun Matti. - -"Tuota ... mennään uudestaan Kevariin." Se oli Tuomarin Iikkoo joka -ehdotuksen teki ja lähti edellä yrittämään hevosen luo, toiset perässä. - -"Härjän heiniä tuli, he heh..." nauroi Matti. Kalle Pietunen kirosi ja -mennä kompuroi tielle päin. - -"Ei tuosta nyt sentään köyhdy ... tällainen poika ... ei, eijo!" Kalle -puti nyrkkiä väelleen. - -"Noo, noo, sakramenskattu, mennään nyt kevariin!" Matti tarttui Kallen -hijaan ja veti häntä mukaansa. - -Jo ehdittiin vihdoin tielle, päästiin, kun yritettiin, rattaille. Matti -hujautti hevosta ohjaksilla selkään. - -"Juodaan pystyyn ne sun sonnin heinäs, Kalle he, he, hek." - -Kallen jo oikein pisti vihaksi. - -"Onko se mun syyni, että nuo laiskat antavat iltasateen he-heiniä -kastella?" - -"No, hä, hä, hä, eihän se sun syysi ollut, mutta... Oo hevonen viina -paikkaan!" - -Heinäväet katselivat ja nauroivat niin kauan kuin meneviä näkivät. - -"Vai meidän syy se oli, että heinät kastuivat! Miks'ei ollut itse -kellottamassa." - -Miehet panivat tupakaksi ja jaarittelivat, naiset odottelivat että -johonkin lähdetäisiin. - -"Ei edes nyt sanonut mihin tästä mennään," paneskeli Torpparin Tuomas. - -Rupesivat kuitenkin ottamaan viikatteita alas ladon piiltä ja seinän -raoista, sekä hiomaan niitä. - -Sade oli lakannut. Aurinko taas paistoi täydellä terällä. Mutta heinä, -niin kaadettu, kuin kaatamatoinkin oli liko-märkää. Siinä oli oikein -ilkeä kävellä, kun housut ja hameenliepeet niin kastuivat. - -"Hyi!" - -Vaan täytyihän sitä nyt jotain tehdä, että olisi aika kulunut iltaan ja -sitten sopinut kotiin lähteä. Laskettiin arveluita ja leikkiä -isännästä. Se teki oikein hyvää tunnoille, kun Kalle uudestaan kevariin -meni... Tuskinpa huomenna viitsii enää sanaakan koko laiskuudesta -puhua, kun itse nyt noin huilaa ... syyttäköön itseänsä! - -Mielet kävivät rattoisiksi ja ajatukset juoksivat ikään kuin itsestään -tuota suuntaa. - -Ja Kalle Pietunen istui olutpöydässä, rötkötti leuka rintaa vasten ja -lauleli: - - "Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa..." - - - - -Kohtuus. - - -Lautamies Härkälä tuli tupaan pajasta, jossa oli ollut katsomassa -kuinka seppä Paljeström siellä työskenteli. - -Härkälä veti suunsa miettiväiseen nauruun ja sanoi emännällensä, seppää -tarkoittaen: - -"Pitäisiköhän sille tarjota viinaa?" - -"Eihän ... eikös hän ole raittiusseurassa?" - -"Raittiusseurassa", hytkähti Härkälä, "kyllähän se luullakseni on, -mutta arvelen että kyllä hän ryyppää kun vaan saa ... ja tekee -mieluisammin ja parempaa työtä sitten." - -"Kunko on juovuksissa?" - -"Ei, vaan kun häntä lahjoittelee ... narraa ... ei juovuksiin asti ... -ymmärrätkö?" - -Emäntä ymmärsi kyllä näin selvän puheen ja suostui välinpitämättömästi; -teki kuitenkin vielä muistutuksen: - -"Entä jos ei hän ryppää..." - -"Hah joutavia, kyllä hän minulta..." - -Lautamies tunsi ilomielin, että hänellä oli niin paljon yhteiskunnassa -arvoa, että hän voi saada yhden sepän raittiuslupauksensa rikkomaan. - -Tuli iltapuolen aika ja lautamies käski Paljeströmin kamariin. "No -mestari", alotti hän, "kuinka on sen raittiuden kanssa, passaako -ryyppy?" - -"En minä enään olekaan ehdottomasti raitis", kiiruhti seppä ikäänkuin -pulasta päästäkseen. - -Lautamiehen silmät hiukan avautuivat, kun hänen hupaiset toiveensa -saada olla sepän langettaja raukesivat tyhjään. - -"Vai et olekaan enää; no sitten..." Härkälä meni kaapista pulloa -ottamaan. - -"No, istu", sanoi hän, pantuansa pöydälle pullon ja "ryypynmitan." - -"Vai niin ... hm ... no, mitä varten raittiusseurasta erosit? Ota -ryyppy." - -Seppä ryyppäsi. - -"Erosinpahan ... noo, ei juuri mistään muusta syystä, vaan arvelin, -että saattaahan sen kohtuuden muutenkin pitää." - -"Jaa, jaa, mutta tottapa sinulla jotain muutakin syytä oli?" - -"Sitä jäsenmaksua pidin pahana, kun joka vuosi pitää maksaa ... kun on -omatekoisessa raittiudessa niin ei tarvitse maksaa mitään..." - -"Jaa, jaa." - -"Eikä se ehdoton olekaan oikein sopivaa ... kohtuus on parhainta ja -kyllä minä nyt jo saatan kohtuuden pitää ilman seurattakin." - -"Vai niin ... joo'o." Lautamies oli koko ajan muodostellut suutansa ja -oli nyt onnistunut saada ylähuulensa samallaiseen viisaasen kurttuun -kun oli nähnyt tuomarin tekevän vaikeita asioita käsitellessä. Hän -katseli miettiväisesti ja viisaasti kattoon, luultavasti enemmän -miettien, näkikö Paljeström kuinka viisaalta hän näytti, kuin -Paljeströmin raittiusasiaa. - -"Niin on, kohtuus on paras!" sanoi hän vihdoin niin mahtipontisesti kun -olisi hän lauaissut pistoolin. Sitten kaatoi hän taas ryypyn itselleen -ja sepälle. - -Istuntoa jatkettiin ja puhuttiin järkevästi maailman asioista ja -lautamies käsitti että hänen piti ruveta "kruusailemaan" puheitansa -enemmän sivistyneeltä näyttääkseen. Vähän pitkällaisen levon jälkeen -meni seppä vihdoin pajaan. Oltuaan siellä puolen tuntia tuli hän taas -tupaan ja vaati lautamiehen kamariin. Talon renki, joka oli pajassa -sepän apulaisena, sai niin kauan jouten odotella. - -"Antakaapas lautamies vielä ryyppy", sanoi seppä kun oli kamariin -päästy. - -"Onkohan se enää oikein kohtuutta?" kyseli lautamies. - -"No ... antakaa nyt vain. Taotaan sitten sen hurjemmin." - -Lautamies suostui. Istuttiin, ryypättiin, pantiin piippuun j.n.e. -Näissä toimissa kului Paljeströmin aika hupaisesti, mutta lautamies -näytti tuskastuneelta. Hän oli niin perin onneton että unohti ryyppyjen -kaatamisenkin siihen määrään, että sepän jo täytyi muistuttaa: - -"Kaatakaa nyt lautamies vielä ... viinamatoni ovat liikkeellä ja ne -tahtovat lisää." - -Lautamies pudisti päätänsä ja nousi seisomaan ikään kuin aikeessa -lähteä pois huoneesta, ja sanoi: - -"Ei hiidessä seppä!... Ei nyt enään. Kuinkas nyt on kohtuuden laita?" - -"Kohtuuden! Enhän minä nyt ole juovuksissa!" - -Emäntä pisti päänsä kamarin oven raosta ja sanoi: - -"Matti pyysi seppää jo tulemaan pajaan." - -"Matti... Eihän se ole minun komenteeraajani, en minä tänä päivänä enää -mene pajaan, nyt huilataan, sanokaa Matille niin. Antakaapas nyt -ryyppy ... saakuri..." - -"Ei nyt enää ... mun pulloni menee vallan tyhjäksi." Härkälä todella -taisi niin ajatella, koska hän loi pulloonsa säälivän katseen. - -"No perhana! eihän se nyt tuohon lopu?" - -"Loppuu se. -- No yhden ryypyn saat, mutta sitten täytyy tyytyä." - -"Antaa nyt sitten edes sen, täytyy muualta lisää hankkia." Hän sai sen -ja sitten pistettiin pullo kaapin oven taa. Kun Paljeström oli -lähtenyt, kävi lautamies vielä pulloansa kamarin kaapissa katsomassa ja -sanoi sieltä tultuaan emännälle: - -"Hullua, kun kehtasi vielä raanata vaikka jo kyllä sai... Sellaisia ne -ovat ne raittiusmiehet ... ei työstä tullut enää mitään kun viinaa -haisti olevan, muutama..." Niin paneskeli Härkälä ja piti vielä -emännälle oikein pitkän ja asianmukaisen esitelmän "kaikkien -kelvottomain turhista puuhailemisista, jotka lopulla kuitenkin menivät -'panskrottiin', niinkuin Paljeströminkin raittius" j.n.e. - -Mutta Paljeströmin viinamadot mahtoivatkin olla liikkeellä jok'ainoa -sorkka, sillä kiivaasti tallusteli hän pitkin kylän raittia -kestikevaaria kohden. Sillä matkalla hänen ruumiinsa sai tarpeeksi -tekemistä matkan rasittavista vaivoista. Vaan henkensä varmaan -väsymättä työskenteli, koska hän avasi suunsa ja mustaan yöhön lähetti -varaston henkensä tuotteita, rekivirsien ja paholaisen nimien muodossa. - - * * * * * - -Kestikevarin kamarissa istui muutamia paikkakunnan herras-miehiä -hyväksensä käyttäen isännän vierasvaraisuutta. Keskustelu oli -vilkkaanlainen ja jokaisen huomio niin siihen kääntynyt, että hyvin -vähän huomiota voitiin lainata tapauksiin ympäristöllä. Kuitenkin tunki -sinne heidän korviinsa Paljeströmin rämisevä laulu. Kuunneltiin -hetkinen ja oltiin puuhassa lähteä katsomaan kuka tuo rääsy oli. - -Kevarin piika, joka herroille oli toti-vettä toimittanut ja muuten -passaillut, kuuli tuon herrojen uhkan ja mutisi sen johdosta: -"Menkäähän kyllä, että pääsisi tästä makaamaan ... vaikka taitaa tuokin -hoila vielä itsensä tähän remuamaan laittaa... Uskaltaakohan isäntä nyt -tuolle antaa, kun on herroja ... eipä taida..." - -Niin arveli ja mietiskeli piika tuvan takkakivellä istuen ja selkäänsä -lämmitellen. - -Kamarissa vieraidensa parvessa istui kevarin isäntä ja alkoi vähitellen -tuntea laulajan äänen sitä mukaa kuin se läheni. Hän selvitti sen -toisille lempeästi naurahdellen: - -"Sekin on ollut jonkun viikon raittiusseurassa ... siinäkös sekin -oli ... hih..." - -Mutta sitä mukaa kuin sepän laulu läheni, tuntui vavistuksia isännän -sydämessä, sillä seppä todellakin lähestyi sopimattomalla ajalla. Vaan -mitäs auttoi; ovella jo paukkui sepän nokinen nyrkki ja kevarin isännän -täytyi lähteä avaamaan vieraiden laulaessa: "Sepä on koko sika j.n.e." - -"So hiljaa, hiljaa Paljeströmi! täällä on herroja ja..." - -"Ja mitäs minä huolin herroista, hei herroista!..." - -"No tukitko suus seppä!" Isäntä oli jo avannut oven ja seisoi sepän -edessä portailla. - -"Tuota isäntä ... passaako nyt niin kuin muulloin passaa?" - -"Ei saakuri, etkö kuule, ei nyt sovi kun on herroja ja vallesmannikin!" - -Isäntä puhui kuiskaamalla. - -"Mitäs me huolimme herrain kelloista, meillä on urakka, isäntä! Antakaa -tänne puoli tuoppia, rahalla ... ei pyydetäkään velaksi, niin kuin -herrat." - -"Tuki nyt suusi hurja! Etkö ymmärrä ettei nyt sovi, ei sovi ... -ymmärräthän ... siitä on sakko." - -"Sakko! No; s----na, eipä sitä sakkoa ennen!..." - -"Tuki nyt..." Isäntä näin sanoessaan katsoi hyväksi peittää kädellään -Paljeströmin suun. Tämä horjahtui portaista alas, mutta ainoastaan -siksi ajaksi auttoi suun tuke, kun seppä taas pääsi jalkeille. - -"Mutta minä olenkin se poika, joka ilmoitan sun päällesi viinan -myymisen, sinä..." - -Isäntä ilmaisi nyt mielialansa voimallisilla käsitempuilla, joiden -tarkoituksena oli Paljeströmin vieminen ulos portista ja sullominen -rapakkoon. Sitten palasi hän takaisin, lukitsi oven ja meni vieraiden -joukkoon. - -"Menikö se?" kysyttiin. - -"Meni se." Sillä näytti koko asia olevan unohdettu. - -Pian alkoi kuitenkin ulkoa, juuri ikkunan alta kuulua: - -"Tämä kevari on suuri viinaporvari ja krouvari!" - -Tuon kuultuaan näytti isäntä jonkullaisia hämmästyksen oikein ja -hän naurahti ikään kuin armoa rukoillen. Nimismies hymyili -hyväntahtoisesti, selvään tahtoen näyttää, että hän oli paljasta armoa. -Sivulliset, joihin asia vähemmin koski, näyttivät onnettomimmilta. - -Seppä ei yhteen huutoon kuitenkaan hellittänytkään, vaan ruisrääkän -sitkeydellä jatkoi mieluisaa ilmiantoaan lasin takana pimeässä yössä. - -Yhä kylmempää oli isännän hiki ja yhä ystävällisemmin täytyi -nimismiehen naurahdella poistaakseen isännän tuskaa. - -"Älkää nyt isäntä turhia ... olemmehan tässä kaikki ystäviä, ei tässä -nyt tuommoisista mitään piitata, he heh", täytyi nimismiehen ruveta, -lain kunnioitus mielessään, sanomaan: - -"Niin, niinhän nyt toki", säestivät toiset, mutta Paljeströmi jatkoi -uskollisesti ilmiantoaan. Vasta sitten kun nimismies vihaisesti -muristen oli mennyt ulos sepälle lainkuuliaisuutta opettamaan, ja -jälleen takaisinkin palannut, palasi seuraankin vapauden henki. - - * * * * * - -Tavalliseen aikaan oli Paljeströmin perhe tänäkin iltana laskeutunut -makuulle, isää odottamatta, sillä hän usein viipyi työssään myöhäiseen -yöhön. - -Perheesen kuului vaimo kolmen lapsen kanssa. - -Rauhallisesti nukuttiin pienessä mökissä, ja miksei olisi nukuttu -rauhallisesti, koska perheen isä oli hyvä. Miksei voi nukkua rauhassa -perhe, jonka tuki ja turva on rauhaisa, kunnollinen isä. - -Mestari Paljeström oli viime aikoina ollut semmoiseksi tunnettu, vaikka -ei kauan, sillä suuresta juomarista, joka hän oli ollut, oli hän -koettanut ruveta itseänsä semmoiseksi muodostamaan, rupeamalla -ehdottomasti raittiiksi. Ennen tätä aikaa oli hän ollut juovuspäissään -perheensä hirmu ja kauhistus. - -Tämä oli pimeä syysyö. Sepän vaimo heräsi herkästä unestaan kuulemaan -laulua, jota ei hän ollut pitkään aikaan kuullut. Se oli hänen miehensä -tunnettu räminä, jota hän oli tottunut pitämään kauhean mylläkän edellä -käyvänä enteenä. Hän alkoi valittaen huutaa ja herätti siten lapsetkin -ylös. - -Laulu kuului vielä jotenkin etäältä, mutta se läheni aina, joka oli -merkki siihen että pakenijain ei ollut hyvä siekailla. Hiljainen -valitus kuului mökissä kiireisen pukeumisen ohella. Pian lipittivät he -jokainen, äiti nuorinta lasta kantaen, toisia mökkejä kohden, paeten -uhkaavaa vihuria, jota perheen isä, nyt kauan tästä toimesta erillään -oltuaan, toi. Paljaalla kaukaisella huminallaan saatti hän kotiväen jo -kauhusta pakoon lähtemään. - -Vihdoin Paljeström saapui huoneensa ovelle. Porstuan oven luuli hän -olevan lukossa, vaikka se oli vaan kiinni vedetty; siihen hän saappaan -korolla niin lujasti kojautti, että se komisten lensi takaseinään. -Sitten tuli tuvan oven vuoro, joka ikään kuin ukkosen ampumana -tempaistiin auki, niin että saranat roskuen irvisivät. - -"Hoi helvetti! aivanko tämä on autio koko pesä kuin jätetty ryövärien -luola!" karjui seppä ja astui hammasta purren ja kädet kokollaan sänkyä -kohden, mutta sai kouraansa paljaita vaatteita vaan. - -Nyt teki hän pitkän luettelon helvetin asukkaista, jonka toimen ohessa -hän etsi tulitikkuja ja löysikin niitä vihdoin. Hän sytytti sitten -päreen ja asetti sen pihtiin. Takkakivellä sattui olemaan pata, johon -hän vähän satutti kättänsä. Tämä oli niin sapelle käypä ja kiukuttava -asia, että täytyi ottaa kirves ja ruhtoa sillä tuo musta ilkiö takalla -vallan pieniksi. Tuo tyydytti koston himoa. - -Sitten hän meni ulos ja rupesi isällisen rakkauden koko voimalla -kutsumaan takaisin kotolaisia, jotka hän ymmärsi pois paenneen. Mitään -vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Epätoivoisena palasi hän noituen -tupaan. Useammalla eri tempuilla vielä itseään huviteltuaan, rupesi -hän, viinan jumalaa hartaasti rukoillen, riisuutumaan levolle. Mutta -vaatteet takertuivat jollain tapaa riisuessa, niin että niitä oli vähän -vaikeallainen irroittaa. - -"Kyllä minä teille näytän..." seppä tuskastuneena arveli, otti puukon -ja alkoi sillä repiä vaatteitansa. Tuo teko häntä niin verrattomasti -huvitti, että vielä vähän ajan kuluttua silmäellessään vaatteitaan, -purskahti nauruun, arvellen: - -"Saittepa te ... tarpeenne." - -Monista puuhistaan väsyneenä hän vihdoin kellistyi lattialle makaamaan, -sillä vuodetta ei hän halunnut käyttää. Siinä maatessaan hän vielä muun -muassa sorisi: - -"Tuokin ... lääsmannikin ... vain mua lyömään rupesi, kun sanoin että -kevari viinaa myy ... se saa itsekin sieltä ... aina siellä juov ... -voi ... ei niiden herrain kanssa auta ... mutta, mutta..." - -Ovet jäivät koko yöksi auki. Oli oikein erinomainen sattuma ettei -varkaita ilmestynyt noita särkyneitä padan kappaleita huostaansa -korjaamaan! - - * * * * * - -Jo hyvin aikaisin aamulla istui Paljeström käsi poskella harmittelevan -näköisenä rikkilyötyjä tavaroitaan katsellen. - -Pelokkaasti tupaa kohden katsellen saapui pakoon lähtenyt perhe kotiin. - -"Jesus siunatkoon!" pääsi äidin huulilta, nähtyään minkälainen -järjestys huoneessa vallitsi. Hän astahti askeleen taaksepäin ja antoi -sijaa lapsille, joiden myös teki mieli sisään kurkistaa. - -Vähän syrjäisesti muljautti isä ovelle päin, mutta kääntyi sitten -selin, näyttäen jonkullaista häpeän tunnetta tuntevan. Vihdoinkin -uskalsivat pakolaiset sisään mennä, kukin tavallaan kummastustaan -ilmoittaen. Katseltiin perheen isää oudoilla katseilla. Äänettömyyden -perästä löysi perheen äiti vihdoin sanat, joilla mielestään katsoi -soveliaaksi puheen alottaa. - -"No mitähän pahaa nuo astiat ovat sinulle tehneet, ettäs olet ruvennut -niitä pienistämään?" - -Paljeström nosti sumuiset silmänsä ylös ja vikansa tuntevan näköisenä -hän painuneella äänellä virkkoi: - -"Voisitko olla minua härnäämättä, minä tunnustan vikani." - -Vaimo näki että mies nyt oli hyvin kykenemätön riitelemään. Siispä piti -tilaisuutta hyväksensä käyttää. - -"Kyllähän se on se sama, härnää sinua, eli on härnäämättä... Voi -taivahan herra tätä siivoa ja vahinkoa!" - -"Mutta ole tämä kerta..." mies pyysi. - -"Hmh, hmh, hmh", pani vaimo eikä ollut kuulevinaan miehen pyyntöä, -"parahinta olisi tästä jo heti kerjuulle lähteä kun!..." - -"Ole vaiti!" - -Vaimo säikähti ja (surunko vai kiukun kiihoittamana?) alkoi vuodattaa -kyyneliä. - -Lapset olivat tällä välin jo ehtineet viedä ulos joukon savi-astian -palasia ja koettaen olla juopposilla, opettelivat niitä isän tavalla -särkemään. - -Miehen sydäntä särki ja vaimon oli kiukusta pakahtumaisillaan. - -"Missä olette olleet?" kysyi seppä taas kun vaimo itkeissään ei -joutanut puhua. - -"Mitä sinä siitä?..." - -"Kuule rakas, hyvä ystäväni, jos vaan suinkin voit, niin ole nyt -murisematta, minulla on hyviä aikomuksia, rukoile Jumalaa että voisin -ne toimeen panna." - -"Niin sinä silloinkin sanoit, kun raittiusseuraan rupesit; tuossa se -nyt oli." - -"No niin, minä olisin kentiesi voinut olla juomatta, mutta kun sinä -aina murisit siitä markasta, jonka pitää joka vuosi seuralle maksaa, -niin minä rupesin päätöksessäni horjumaan ja noin se nyt kävi. Voi! -miksi et ilman vastustamatta antanut minun sitä maksaa ja koettaa." - -"Niin ... et saattanut olla juomatta! Mitä minä huolisin siitä -markasta, mutta saattaahan sitä olla muutenkin juomatta jos tahtoo." - -"Sinun olisi pitänyt tietää, etten minä voi olla juomatta muuten. -Raittiusseurassa se kentiesi olisi voinut tapahtua." - -"Siitäpä syystä, kun et saata olla juomatta, onkin turha maksaa vielä -lisäksi tuota markkaakin." - -"Mutta suotko että minä rupean uudestaan ... enköhän koeta?" - -"Olenko minä kieltänyt! Kyllähän kun on tämmöisen vahingon tehnyt, -sopisi jotain koettaa jos vaan olis vähänkin ihmisyyttä, mutta mitä -sinä..." - -"Kun sinä voisit olla kerrankin härnäämättä." Miehen ääni oli -valittavan vaikeroiva, ja hän nojautui taas kyynäspäänsä nojaan. - -"Herra Jumala! ... eikö sulle sen kuvaselle saisi enää puhuakaan, -muutama..." - -"Saa ... mutta ihmisittäin." - -"Ihmisittäin? Oletko itse ollut ihmisittäin?" - -"En, en, Jumala paratkoon, mutta toivoisin edeskäsin voivani olla jos -saisin apua ... vaan..." - -"Apua", vaimo matkien ivallisesti naurahti, ja jatkoi sitten kuin -sarvesta huutaen: "Tottahan nyt mies voi, jos vaan olis tahtoa ... -mutta sinulla ei ole tahtoakaan. Sinä yritätkin vaan meidän hätäämme ja -kurjuuttamme suuremmaksi... Millä nyt keittää, kun pata on rikki... Ka -Herra Jumala, se on pienistänyt vaatteensakin! ... ja pyhävaatteet nyt -ovat päällä, voi!..." - -Vaikeroiden laski vaimo kätensä ristiin ja istui penkille. - -Paljeström lähti ulos. Hän sattui juuri paraiksi näkemään, miten -seitsemän vuotias poikansa ajoi kiivaasti takaa viiden vuotiasta -sisartaan, joka kädessään vei särjetyn saviastian kappaletta. - -Veli kirosi ja nimitteli sisartaan portoksi. - -Isän silmissä maailma musteni tuon kuullessaan. Hän tiesi, että lapsi -oli tuon sanan monasti, hänen juovuspäissä ollessaan, hänen omasta -suustaan kuullut. - -"Poika, poika, mitä sinä huudat?" kysyi isä hämmästyksissään. Poikanen -seisahtui ja näytti käsittävän että häntä oli pahanteosta tavattu. - -Isä seisoi ja katseli poikaansa, mutta ei kyennyt häntä nuhtelemaan. -Äitikin tuli ulos... - -"Mihin nyt? Pitääkö nytkin viinan hakuun?" - -"Pitää!" seppä hammasta purren kiljasi. Sitten hän kiireesti lähti -kylään päin rientämään. - -Itkevä sydän hukkuen haparoitsi pelastuksen perään, mutta saavutti -kylmän jään-reunan, josta toivottoman paatumuksen hyinen virta -vikkelästi esiin hyökkäsi ja sammutti toivon... - -Ja kotona saratteli vaimo ja lapset kiistelivät ulkona. - -Härkälän lautamiestä nauratti, kun sai kuulla mitä seppä oli tehnyt. - -"Semmoista se on", hän sanoi, "raittiusmiesten kohtuus, kun se vaan -saadaan oikein karvassaan näkymään." Ja hän piti itsensä oikein -toimellisena miehenä kun oli saanut semmoisen asian maailman -valkeuteen. - - - - -Oliko Mikko lurjus? - - -Ihmiset sanoiset että hän oli oikein rehellinen, kunnon mies tuo -Rantalahden Mikko. Ei ollut mikään turhan puhelias, eikä "filisteeri", -ei koskaan ollut käräjissä käynyt, ei edes niin paljoa, että -todistamassa naapurien välisissä rajariidoissa. Kaikki kyläläiset -kehuivat Mikkoa, ja se on jo paljon, kun kaikki kyläläiset kehuvat. -Mutta siinä ei kyllä, he myöskin toimessa osoittivat luottavansa -Mikkoon. - -Tässä hiljattain, eräänä keväänä, juuri siinä vähää ennen tervanpolton -aikaa, oli koolla joukko kylän miehiä. Puhuttiin tervan poltosta, -tervan hinnoista y.m. Johduttiin puhumaan siitäkin, kuin viinaa -saataisin, kun kaikille yhtäläinen tarve lähestyy tuon tervanpolton -aikana. - -"Yksi hakemaan kaikille", sanoi Nietulan Aatami. - -"Niin kai se on parhain", sanoi Rantalahden Erkki, "ja sopivin menemään -on toisen tuvan Mikko." - -"Mikko tosiankin", sanoi joku toinen isäntä, "silloin tulee kunnolla -suoritetuksi." - -Toiset miehet hymisivät tyytyväisesti. Ruvettiin kyselemään josko Mikko -lähteä viitsi. - -"Samahan tuo, jos niin tahdotte, mutta saisi tuota nyt joku muukin -mennä." - -Mutta kun Mikko kerran lupasi, niin ei enää ajateltukaan muita -kuulustella. -- Eräänä ehtoona Mikko valmisteli lähtöä: veti tervatut -rattaat liiteristä ulos ja rupesi rasvaamaan. Totisena mies siinä -puuhasi, nosti pyörästä kellelleen, pisti tuen orren alle, väänsi -ruuvin pois navan päästä, veti pyörän ulos ja alkoi takeltaa keltaista -porsaan rasvaa napaan. Sitten pisti pyörän tilalleen, ruuvasi ruuvin -kiini ja antoi kädellään aika huilauksen pyörälle, siten rasvaa navan -ympärillä tasoittaaksensa. - -Sukevasti meni pyörä, ainoastaan hiukan narisi paksussa rasvassa. - -"Noh", morahti hän tyytyväisesti, otti tuen pois alta, nosti toisen -pyörän ja uudisti sen kanssa samat temput. - -Siihen tuli hiljaksensa kävellen toisen tuvan Erkki. - -"Malttaapa panna paljon rasvaa", hän paremman puheen puutteessa sanoi, -kun siinä laiskana toisen työtä katseli. - -Mikko katsahti lakinpellin alta vakavasti Erkin silmiin ... mahtoiko -tuo pilkataksensa sanoa? Ei se tainnut sentään mitään tarkoittaa, ilman -aikojaan lie vaan sanonut... - -"Panen rasvaa kun panen, en minä viitsi porsaita kaupitella", hän -vihdoin äännähti ja heilautti pyörän pyörimään. - -"Ei kitaja", sanoi Erkki. - -Toisiakin miehiä rupesi jo saapumaan pihaan. - -Mikko laski pyörän alas, pyyhkäsi hikeä otsaltaan ja tunsi siinä ehkä -hiukan ylpeyttä itsessään, kun näki kyläläisten kokoutuvan hänelle -asioitansa tuomaan. Hikeä pyyhkiessä kääntyi lakin peili syrjälle, -mutta Mikko oikasi sen ... ei ollut tottunut sillä komeilemaan että -lakin peiliä sivulla pitäisi. - -"En tiedä tuota", rupesi hän sanelemaan, "tuo Maijan Kaaperi tässä -sanoi, ettei sitä nyt enää saakaan ostaa muille, sitä viinaa, kuin -itselleen." - -Toiset eivät tulleet oikein tolkulle, vaan katselivat kysyväisinä -Mikkoa. - -"Ettäkö mitä?" kysyi toisen tuvan Erkki, silmiänsä sirristellen ja -tirkisteli Mikon lakin keulan alle. - -"Jottako ei saisi toisen toiselle ostaa?" tutkaili Ollilan Hentrikki. - -"Niin, sitä kai se Kaaperi arveli." Mikko kynsäsi korvantaustaa, -rytkäytti kärryin pyörästä, jotka huljahtivat edestakaisin ja -hölkähtivät omituisesti. Hän näytti syvästi miettivän asiaa. - -"Mutta eihän se ole mahdollista", arveli Hetkelän Tuomas ja rupesi -hänkin kärryn pyöriä hölkyttelemään. "Mitä se kenellekään kuuluu, mitä -kukin toiselle ostaa." - -"Ei tuota ymmärrä", sanoi Erkki, "mutta minä tuumaan että tuo lienee -vaan Maijan Kaaperin juttuja." - -"Niin minäkin luulen, mutta olisi se sentään parempi kuulustaa asiaa -ensin. Jos siinä olisi vähänki perää, niin en minä ainakaan lähde -kaupunkiin", vakuutti Mikko. - -"No saakeli tuota!" innostui Nietulan Aatami sanomaan. "Mistä sitä -kukaan tietää perään kysyä. Kun viinaa tulee, niin me ja'amme sen -hyvässä hiljaisuudessa. Kuka sitä sakottamaan rupeaisi!" - -"Ettäkö minä rupeaisin vastoin esivallan lakia tekemään?" kysyi Mikko -painolla, ja jatkoi, kun ei toinen ruvennut vastaamaan: - -"Saat kääntää ennen kirkon nurkan nurin." - -Toiset hymyilivät, eivät ruvenneet vastustamaan Mikon ajatusta, sillä -he uskoivat että hän puhui sitä mitä hän ajatteli. - -Mutta Nietulan Aatami sanoi, että se on turhaa peljätä sellaista lakia, -jota ei olemassakaan ole. - -Toiset miehet tuunailivat, arvelivat sinne tänne ja rupesivat viimein -yksimielisesti hokemaan: - -"Hm. -- No niin. -- Kyllähän se niin on ettei sellaista lakia ole." - -Ja kun asiaa oikein monipuolisesti harkittiin, niin Rantalahden -Mikkokin tuli vakuutetuksi, että Maijan Kaaperi oli vaan juttuja -lasketellut. - -"Vai ei muka ihmiset saisi yhdessä ostaa viinaa ... yhdessä tahi yksin, -kuinka kullekin parhaiten soveltuu! -- Kuka hullu ostaisi yksin -viittäkolmatta kannua! ja ... ja..." Ukot rupesivat oikein makeasti -nauramaan... Ihan hullusti oli Maijan Kaaperi taas kerran saanut heitä -narrata, arvelivat. - - * * * * * - -Rantalahden Mikko tuli kaupungista. Alkoi kokoutua kylänmiehiä -kaupunki-tuliaisille. - -"Kylläkö möivät viisikolmatta kannua yhdelle miehelle?" alkoivat -naapurit kysellä ja hymähtelivät vielä tuolle Kaaperin jutulle. - -"No sen tietääkin!" huudahti Nietulan Aatami. "Kun rahan syrjää -näyttää, niin lujassa pitää olla jos ei lähde." - -Kaikki nauroivat, uteliaina odotellen mitä selvitystä asiaan Mikko itse -antaisi. - -"Sainhan tuota", hän vihdoin sanoi, mutta ei ryhtynyt sen pitempiin -selvityksiin. Kyllä näytti siltä, kun olisi miehellä ollut jotain -enemmänkin sanottavaa. Mutta suunsa piti vaan kiini ja antoi toisten -arvioida. Rupesi sitten viinaa jakamaan. - -Mutta toisia ihmetytti Mikon käytös, kun toimi rehellisesti ostetun -tavaran jaossa niin hajamielisesti ja epäröivästi, kun olisi -varustettua kalua mitannut. Rupesivat arvelemaan, ettei kaikki asiat -ole niin kuin olla pitää. Puhe hiukan tukahtui ja katseltiin vaan -viinanjako-touhua. - -"Mahtanut ryypyn ottaa", arvelivat toiset Mikosta. - -Vaan kuinka lie sattunutkaan siten, että juuri kuin Nietulan Aatami -piti itseänsä varten mittaa alla ja Mikko siihen tynnöristä vakavasti -loritteli, astui nimismies jahtivoudin ja erään lautamiehen kanssa -tupaan. - -Tuo tapaus teki kylänmiehiin vähän ikävän vaikutuksen. Rantalahden -Mikon käsissä rupesi tynnöri itsestään huiskumaan ja tutisemaan niin -että viina alkoi solittaa sinne tänne, kahden puolen mittaa, joka taas -Aatamin käsissä huljui. - -"Äläs ... äläs! ... nyt menee maahan!..." - -Aatami koetti kaksin käsin pidellä mittaa, mutta yhä hullummaksi asia -kävi: viina juoksi lattiaan kun noiduttu. - -"Kaa! ... kaa!..." hoki hädissään Aatami ja koki tutisevin käsin pitää -mittaa kohdallaan. - -"Aivanhan te kaadatte maahan!" Erkin täytyi mennä hätään ja nostaa -tynnöri pystöön ettei kaikki maahan juoksisi. - -"Mitäs tämä meno on?" rupesi nimismies kyselemään ja astui lempeästi -hymyillen miesten keskelle. Rantalahden Mikko katsahti salaa herraan, -samassa tunsi hän kuuman hien rupeevan tippumaan alas otsalta. Sitä -alkoi hän mekon hijalla tuhria. - -Ei kukaan puhunut mitään. Kylän miehet vilkkuilivat salaa nimismieheen -ja taas Rantalahden Mikkoon, ryähtelivät, muuttelivat jalkojansa, -pistelivät sammuvia piippuja taskuihinsa ja loivat tuon tuostakin -vauhkoja katseita viinalekkuihinsa jotka tyhmän näköisinä töröttivät -lattialla ruunun palvelian jaloissa. Eivät mokomat ymmärtäneet -näkyvistä kadota... Vielä olivat isäntänsäkin tällaiseen pulaan -saattaneet... - -Nimismies astui likemmäksi Mikon tynnöriä ja kopautti siihen -sauvallaan. - -"Kuka teistä on tätä viinaa ostamassa ollut?" hän kysyi. - -"Minä", mörähti Rantalahden Mikko kohta. - -Nimismies katseli Mikkoa ... oli mielestänsä kovin juro mies. - -"Nämät lekkerit ovat teidän?" Hän kääntyi toisiin kylän miehiin ja -kopuutteli lekkereitä sauvallaan. - -Ei kukaan vastannut, pois päin vaan kääntyilivät. - -"Kaikille se on yhteistä", sanoi taas Mikko. - -Nimismies ei ruvennut ollenkaan kiukkuansa purkamaan, rauhallisesti -vaan alkoi sanoa: - -"Lienee parasta, että kaikki tuohon tynnöriin takaisia kaadellaan, -sillä se on minulle sopivampi hoitaa, kun kaikkia noita lekkuja. Minä -nimittäin otan tämän viinan takavarikkoon ja te", hän viittasi Mikkoa, -"tulette oikeudessa vastaamaan, olemisesta yleisölle avullisena viinan -myynnissä." - -Mikon käsi vapisi, kun hän sen nosti otsallensa, ikään kuin tuskaa -poistaaksensa. - -"Oliko se sittenkin niin, kuin se Maijan Kaaperi sanoi", hän -värisevällä äänellä virkkoi. - -"Jaa, mitä?" kysyi nimismies. - -"Tässä vaan tuo Maijan Kaaperi kertoi." Ja Mikko jutteli nimismiehelle, -miten Maijan Kaaperi oli kertonut ettei viinaa saa ostaa joukolla -yhteen, mutta etteivät he olleet uskoneet. - -"Mahdoitte uskoa", sanoi nimismies. - -Nietulan Aatamin luonto rupesi jo nousemaan. - -"Mitä h----ttiä! kuka sen sellaisen asetuksen on tehnyt?" - -Nimismies ei viitsinyt vastata, kysymys oli kovin tyhmä. Miehiänsä vaan -käski viina-astian ulos viemään. - -Toisetkin kyläläiset uskalsivat jo pihalla ruveta puhumaan. - -"Tuota, milläs tavalla sen 25:tta kannua sitten saa ostaa jos ei sitä -jakaa saa väliinsä?" kysyi Ollilan Hentrikki. - -Nimismies rupesi hyväntahtoisesti selittämään viina-asetusta. Hän -sanoi, että, jos teillä on perheessänne niin ja niin monta henkeä, niin -te saatte ostaa 25:tta kannua, mutta jos ei ole, niin saatte tyytyä -ostamaan niistä puodeista, joissa myydään kannuttain. "Mutta yhdessä ei -saa ostaa, eikä toinen toiselle tuoda", hän sanoi. - -"Mutta se maksaa enempi niissä kannun-puodeissa", muistutti Erkki. - -"Enemmän maksaa, paljon enemmän!" huusi Aatami. - -"Ei auta. Joka juo, ja viinaa tarvitsee, maksakoon hyvän hinnan", -ilkkui nimismies. - -"Mutta minä en ymmärrä", sanoi Ollilan Hentrikki, "mitä vahinkoa siitä -olisi, jos toinen saisi toiselle tuoda viinaa. Onpa se vähän ilkeätä -jos tätä naapurin Mikkoakin nyt sakotetaan, kun ei ole mies ennen ikänä -käräjissä ollut ja nytkin aivan meidän kehoituksesta lähti kaupunkiin -yhteiselle asialle, ja jos se nyt noin hullusti menee." - -"Eikö herra vallesmannin sopisi jättää sitä asiaa sentään silleen." -pyysi Erkki. - -Nimismies pudisti päätänsä ja sanoi ankarasti: - -"Ei käy laatuun. Jokaisen täytyy ehdottomasti lakia noudattaa." - -"Mutta minä en usko, että siitä tulee sakkoa!" alkoi Nietulan Aatami -väittää. "Katsokaas nyt", hän sanoi nimismiehelle, "jos me panemme -täältä kylästämme miehen ostamaan meille jokaiselle yhdessä, -esimerkiksi tarikoita, niin onko siitäkin sakkoa?" - -"Sinä mies teet minusta leikkiä, vai kuinka?" kysyi nimismies, ankarana -astuen Aatamin eteen. - -"Enkä tee leikkiä ... vai leikkiä." Aatami pakeni herran edellä. - -"No mitäs sitten." Nimismies kääntyi tuimana pois. Miehet jokainen -odottivat vastausta, mutta sitä ei tullut. Pois vaan alkoi nimismies -hankkiutua. - -"Mutta mihinkä tämä viina nyt pannaan?" kysyi joku vielä. - -"Myydään huutokaupalla", sanoi nimismies ja ajoi pois. - -Miehet jäivät kiroilemaan ja osalta leikkiä laskemaan. Aprikoivat, -josko heille annettaisiin siellä huutokaupassa, tahi ei. Lupasivat -muutamat koettamaan mennä, toiset vannoivat, ei maksavansa ei -viittäpenniä enää toisi kertaan siitä jonka jo kerran olivat ostaneet. - -"Tuo on selvää ryöväystä!" huomautti Ollilan Hentrikki. - -"Ihan niin, totta jumaliste!" vannoi Aatami. - -Miehet olivat oikein raivoon joutumaisillaan kun asiaa tällä tavalla -rupesivat käsittämään. - -"Lakkaisivat valmistamasta koko rankkia", tuumaili Erkki, "kun sen -kanssa noin rupeavat herrat juonittelemaan, niin ei sitä tiedä koska -saa sakon." - -"Ei, katos, herrat siitä tulot köömäävät, ne kun sitä polttavat. Sitä -vartenhan sitä kotona polttamastakin kiellettiin", puhui Aatami -kiivaasti. - -Kaikki olivat asiasta aivan samaa mieltä. - -Mutta Mikko ei ollut mennyt ulos toisten joukkoon, yksin vaan -möhdysteli tuvassa, käveli edestakaisin lattialla, istui toisinaan ja -kynsi päätänsä niin vimmatusti, että tuo näytti Jobin tuskalta. Äänteli -vähin: - -"Hmh, hmh, hmh..." ja sitten jotain epäselvää hampaiden välistä. - -Vihdoin toisetki miehet tulivat meluten tupaan ja hämmästyivät kun -näkivät Mikon tuskan. - -"Lempoako tuossa nyt noin... Ei me sen köyhempiä olla", rupesi Nietulan -Aatami lohduttamaan. - -Jäykän katseen loi Mikko Aatamiin, laski siitä taas alas ja paneusi -pään käsien nojaan lepäämään. - -Toiset kiroilivat vieläkin välinsä herrain juonia ja katsahtelivat -syrjästä Mikkoa ... teki mieli sanoa jotain lohduttavaa hänelle, mutta -epäilytti, josko tuohon mikään pystyy. - -Vihdoin Mikko kiivaasti nousi ylös ja yöhkäsi noustessaan kuin -ärsytetty sika. Toiset katsoivat odottavaisesti häneen ... joko mahtoi -tulla viisaaksi ja puhalsi huolet pois sydämestään. - -Mikko katsoi tuimasti toisiin. - -"Teiltä meni vaan rahaa muutama vaivainen markka joka jo muutenkin -olisi ollut hukkaan mennyttä, mutta minulta meni kunnia!" hän huusi ja -paukautti pöytään jykevällä nyrkillään. Se jyrähti kuin moukarin isku -ja silmistä valahti samalla kaksi suurta vesihelmeä. - - - - -Käypää tavaraa. - - -Olipa siinä koolla miehiä tuossa Kirkonkylässä oikein aikatavalla, -kaiken ikäisiä ja kokoisia. Mieliala oli kiihkeä, odottava, mutta -samalla rattoisa ja hilpeä. Laskettiin leikkiä hurjalla tavalla. -Odotettiin jotain ja puhuttiin siitä usein, mutta ei väsytty ensinkään; -ei kukaan ajatellutkaan pois lähteä kesken aikojaan, sillä odotuksen -tiettiin maksavan vaivan. - -Odotettiin nimismiestä huutokaupalla myymään takavarikkoon otettua -viinaa. Päivä oli lauantai. - -Nimismies ilmestyi määrälleen, asettui apulaisineen toimelliseen -asemaan ja alkoi toimituksen. - -Ja innostus miesjoukossa kasvoi yhä sitämukaan kuin varasto väheni ... -huusivat kuin riivatut, jopa melkein kaksinkertaiseen hintaan. -- -"Vieläkö sun lekkus on tyhjänä, Aatami?" kysyi Maijan Kaaperi joka jo -melkein alussa oli saanut kannun panoksen astiaansa. - -"Vielä, mutta tuo kannu on minun, maksoi mitä maksoi, vaikka sitten..." -Aatami ei joutanut lopettaa, sillä hän ryhtyi päättävästi huutamaan. -Mies huusi kuin vihan tiestä, lisäsi aina ennen kuin toinen hyvin ehti -lupaustaan lopettaakaan. Toiset alkoivat töllistellä pitkään ja -riemastuivat kiusaa tekemään Aatamille ... lisäsivät aina vaan. - -"Hassuksihan on Nietulan Aatami nyt tullut!... Ennen tuiki tarkka mies, -eikä mikään juomari ja nyt tuolla tavalla hulluttelee." - -"Voi helkkari!" naurettiin. - -"Näkyy aikovan huutaa tuon kannun vaikka mitä maksaisi!" - -Takalan Heikkikin jo innostui peliin, kun toiset pojat häntä alinomaa -kiusasivat: - -"Eipä uskalla huutaa Takalan Heikki ... raittiusmies!" - -"Jo uskallat huutaa sinäkin Heikki... Lisää pahuuksissa, Aatamin -kiusalla!" - -Olkoon menneeksi, Heikki ajatteli ... lakkaavat he kiusaamasta... - -"Viisi penniä vielä!" - -Heikki kavahti omaa ääntänsä ... tuntui rikokselta leikin vuoksikaan -koko asiaan sekautua. Naapurit katsoivat oudostellen naurussa suin ... -jokohan lankee Takalan Heikkikin... Mieli mahtaa ikävöidä viinuskia... -Sellaisia ne ovat ne raittius-miehet!... - -"Ensimäinen, toinen ja... No Aatami?" Mitä, eikö Aatami enää -lisääkään?... Heikin nousi veri päähän ja hän katsahti hätäisesti sinne -päin, missä Aatami oli. Näki jonkun kumppaneistaan juuri kuiskivan -jotain Aatamin korvaan. Aatami katsahti Heikkiin, nytkäytti hiukan -päätänsä ja lähti astumaan väkijoukon taakse. "Ja kolmas kerta!" Pieni -vasara kopahti vaan hiljaa, mutta Heikki sävähti, kun olisi se ollut -tykin laukaus. "Kuka sai?" - -"Heikki Takala." Muut sen sanoivat, ei Heikki itse. - -"No mikä sen -Heikin ... mene ottamaan viinasi pois!" Toverit nauraa räkättivät -ilkeästi. - -"Tuo nyt kävi niin kuin miehen kädestä!" - -Toimitusmies jo kiirehti, käski tulla korjaamaan omansa pois. - -"Enkä menekään, mitä sillä teen", sanoi Heikki. - -"Maahanko annat kaataa?" - -"Pankoon mihin mieli tekee." - -"Älä hulluttele! Tuossa tyhjä astia, ota siihen, jos et itse juo, niin -on tässä muita. Maksaa pitää sinun kuitenkin." - -Sillä aikaa jo myötiin toista kannua ja Aatami oli taas huutamassa. Hän -saikin sen nyt vähemmällä kilpailulla ... ei enää uskallettu -ylimääräisiin... Tekee pian kepposen, tuo veitikka!... - -"No, no, mitta tyhjäksi! Kuka siellä on, joka ei omaansa ota?" - -Heikki sieppasi hänelle tarjotun lekun, ikäänkuin vihantiestä ja meni -ottamaan saaliinsa. Sitten mitattiin Aatamille. - -"Puolikolmatta hintaansa se nyt minulle maksaa, tuo viinakannu, tottapa -nyt saa ryypätä", jutteli Aatami, kun lekkuineen poistui pois pöydän -luota. - -"Niin, oliko sinullakin osaa siihen Rantalahden Mikon viinaan?" -kysyttiin. - -"Olipa hyvinkin." - -Aatami koetti maistaa lekkeristään. Nimismies näki sen ja rupesi -huutamaan riivatusti. - -"Ei täällä saa ryypätä!" - -"Vai ei saa", ihmetteli Aatami, meni edemmäksi ja rupesi toisten -kuullen mutisemaan: "Vai ei vieläkään saa pitää omanansa, vaikka -kahdesti on ostanut. Missähän sitä oikein saa ryypätä?" kysyi hän, niin -että nimismieskin sen kuuli. - -"Kotonasi!" huusi tämä. - -Aatami meni ilkkuen erään nurkan taakse. Riemuitsi mielessään muka -keksimästään juonesta, saada ryypätä muuallakin kuin kotona. Kun, -nimittäin, pakenee nimismiehen pöydän äärestä pois nurkan taakse -piiloon, niin laki on täytetty... Tuostapa vasta upeasti sopii toisille -ylpeillä!... - -Mitä? ... siinäkö se olikin se keksintö!... Aatami oikein säikähti, kun -takapuolille päästyään näki joka nurkassa sellaista kuhinaa. -Puoliääneen miehet puhelivat, kuiskailivat ja naureskelivat, tupakoivat -ja viittailivat lekkujen sekä pullojen pohjilla taivasta kohden. Mutta -ei Aatami kauan antanut itseänsä hämmästyttää, vaan ryhtyi veikeänä -seuraa pitämään. - -Innokkaasti lyötiin siinä korttia kahdessa parvessa. - -"Hiiden hupainen lauantai-ilta tästä tuleekin", ihanteli muuan. - -"Ja kun saadaan nyt ryypätä oikein vallesmannilta ostettua viinaa!" - -"Tuskinpa viitsisi herramme meitä nyt juopumuksesta vaivata, vaikka -pikkasen niin kun horomessuunkin menisimme." - -"Joko vielä, hän meidän rauhassa ryypätä antaa", sanoi Aatami. "Käski -jo äsken mun kotiini mennä ryyppäämään, kun pihassa aioin hiukan -maistahtaa." - -"Jaa, mutta se onkin sinun kanssasi eri juttua kuin meidän muiden -kanssa", nauroi Maijan Kaaperi. "Sinä olit jo siinä koplassa, kun tätä -viinaa tuotiin ja herramme silmissä tulit jo silloin lain hylyksi." - -Naurettiin. - -"Laittoi se vaan, Rantalahden Mikko, meille hupaisen illan. Olisi -täällä nyt, niin heti antaisin ryypyn, hyvästä tahdosta", sanottiin. - -"Mikko suree kun vaivainen, ensikerran sai sakkoa." - -"Surkoon hevonen! Olisi nyt tullut tänne, huutanut kannun itselleen ja -hukuttanut surunsa sinne." - -"Niin, saakuri, ostanut omaa viinaansa! Mutta se on vähän sukkela -asetus, se!" - -"Minäpä huusin omaa viinaani!" kehui Aatami. "Mutta ei se käy niin -minun närilleni kuin se, että tuota Mikkoa sakotettiin, pitäjään -rehellisintä." - -"Ja mitähän se nyt on sen parempi, että sen viinan täällä vallesmanni -myy?" - -"Etkö ymmärrä? Että useampi mies saa ja että saadaan täällä nyt pitää -tällainen hupainen lauantai." - -"Niin, ja että tulee rahoja herroille!" - -"Ja kun me nyt täällä oikein juomme, niin vallesmanni saa meitä monta -yhdellä kertaa juopumus sak--" Mutta viimeisen puhujan sana jäi -kurkkuun, kun nimismies tuli pauhaten takapuolille ja hajoitti -kauppatuttavansa kuin akanat tuuleen. - - - - -Lepopäivänä. - - -Oli sunnuntai-aamu. Juhlallisena, majesteetillisena nousi Jumalan -aurinko elähyttämään, lämmittämään syntistä maailmata. Korkean vaaran -suojassa, mäen rinteessä seisoo tuo pitäjään kirkko ikäänkuin piilossa -näiltä kultaisen ruhtinattaren ensimäisiltä aamusyleilyksiltä. - -Vaan jo vihdoin se ulettui tuon matalan kellotapulin huipussa olevaan -kultaiseen ristiin, johon se puhalsi osan hengestään saattaen ristin -lumoavasti kimaltelemaan ja siten tehden sen ikään kuin vaikutuksensa -keskipisteeksi tuossa laaksossa. - -Se oli niin lumoavan ihana aamu, tuo kirkonkylä niin rauhaisa, niin -tyyni, ettei itse aurinkokaan ensi silmäyksellä nähnyt muuta kuin -tyyneyttä, rauhaa ja lepoa. Mikä suloinen, viehättävä näytelmä! -Aurinkokin siitä riemastui, loi muutaman iloisen kuperkeikan. Taideteos -näyttää matkan päähän kauniimmalta. Aurinko ei tuota muistanut, vaan -alkoi ihastuneena kohota korkeammalle, tulla likemmäksi, tarkastaa -kaikkia pieniä yksityis-seikkoja tuossa viehättävässä kirkonkylässä. - -Aurinko hajoitti säteensä lukemattomina silminä, määräyksellä tungeta -jokaiseen koloon ja rakoon, tuudittaa ja palavasti suudella kaikkia, -- -ihmisiä, eläimiä, kasveja ... elollisia ja elottomia maan päällä, yksin -maan tomuakin. - -Mikä ääretön rakkaus ja hyvän suopaisuus! - -Ja säteet hajausivat uskollisina toimittamaan tehtäviänsä. - -Suuri joukko lensi kylään, missä elollista olentoa eivät löytäneet -muuta kuin joukon pikku lintusia, mitkä kotipuissa rakkaasti -tervehtivät tuttuja ystäviään, sekä karjajoukkoja, jotka tarhoissa -uneksivat ja odottivat karjapiikain saapumista nännien tyhjentämiseen. -Useat säteet ryntäsivät lempeällä väkinäisyydellä ihmis-asuntojen -ikkunoista sisään, löytääksensä noita luomisen ruunuja -- ihmisiä, -herättääkseen heitä lepopäivän tehtäviin, kiittämään luojaansa joka -heille niin paljon lahjoistansa jakoi. Harvain sänkyihin löysivät -säteet tiensä, mutta niihin ne sitten vuodattivatkin palavan kuumia -suudelmia, ikäänkuin korvatakseen sitä, että niin harvat tulivat -näkyviin. Muutamat tuosta kovasti palavissaan heräsivät, ähkyivät, -nousivat katsomaan kelloa ja menivät jälleen jonnekin makuulle ... -pakoon Auringon lämpimiä hyväilyksiä. Säteet etsivät tyystiin tyhjäksi -jääneet vuoteet ja lisäsivät paahtamis-voimaansa, ikään kuin -pakoittaakseen tuolta tyhjäksi jääneiden peittojen alta eläviä ihmisiä -näkyville tulemaan. Aikansa tuota tehtyään ja nähtyään toivonsa ja -ponnistuksensa turhaan raukeevan, siirtyivät vähitellen muualle ja -löysivät kun löysivätkin pakolaisia jostain piilopaikoista ja sen -lisäksi uusiakin tuttavia. Onnistumisesta kiihtyi säteitten -innostus ... ne lisäsivät yhä voimaansa ja saivat vähitellen naisväkeä -nousemaan ylös. Riemullisesti tervehtivät säteet heitä, kun ovista ulos -pistäysivät ja vapaasti silmäiltäviksi tulivat, punaisissa ja valkeissa -kesä-puvuissa ... ohjasivat askeleensa ensimäisinä vesikaivolle -huuhtoaksensa kasvojaan raittiilla vedellä. - -"Mikä kaunis Jumalan ilma!" pääsi monesta suusta kohta kun raitis vesi -oli virutellut silmistä pois unen painavan voiman. - -Ne näyttivät niin onnellisilta, niin tyytyväisiltä, nuo tytöt ... ne -virittelivät kanteloitaan, helkyttelivät niiden kieliä ja lumoavasti -kajahtelivat raikkaassa aamu-ilmassa heidän luontaisten kanteleittensa -viehättävät säveleet. Ei huolet heitä painaneet, ei rumain töiden musta -peikko heidän omiatuntojaan rasittanut ... ne olivat elämän kanssa -täydessä sopusoinnussa. - -Ja Auringon säteet riemuitsivat tuosta, he tiesivät heillänsä -tänäpäivänä olevan suuren ansion tuon tyytyväisyyden herättämisessä, -- - - "Täällä pohjantähden alla - on nyt kotomaamme", - -kuului eräästä pihasta nuoren tytön laulu. Iloa ja tyytyväisyyttä -ilmausi laulajan kasvoilla. - -"Katso!" kuiskasi riemuissaan, eräälle kumppanilleen, auringon säde, -joka laulajaa hyväili, "katso miten herttaista olen tänä aamuna saanut -aikaan." - -Ja säde välähteli riemusta ... ei ehtinyt edes silmäystään luoda -toveriinsa, tuosta ihastuksensa esineestä. - -"En jouda", sanoi toinen lyhyesti. - -"Mihin tirkistelet sitten?" - -"Ohjaa katseesi minun muassani tuonne ruispellon pientarelle, jos -maltat. Siellä makaa nuorukainen, jota olen jo toista tuntia -tirkistellyt, saamatta häntä heräämään vaikka lukematoin joukko -meikäläisiä on, kuten huomaat, jo ryhtynyt minun kanssani samaan -keinoon." - -Uteliaisuus pakoitti säteen jättämään ihastuksensa esineen ja -seuraamaan toveriansa ruispellon pientarelle. - -Raskaasti nukkui siinä nuorukainen. Paksut hikihelmet virtailivat -kasvoilta ja hän kuorsasi hirveästi. Kärpäset ja sääsket hyörivät -ahkerasti hänen ympärillään ja kaikkialla, missä vaan paljasta ihoa oli -näkyvillä, kutittivat minkä jaksoivat. Säteitten voima oli oikein -polttava. Olipa se aika raskasta unta, kun kaikkea tuota jaksoi sietää! - -"Mikä se on tuo kiiltävä esine tuolla hänen päänsä takana pellossa?" -kysyi joku säde, jonka asema esti häntä täydellisesti siihen näkemästä. - -"Se on", vastasi toinen heti, "sellainen astia, josta ihmiset juovat -silloin, kuin rupeavat kiroilemaan ja menettävät säädyllisen -käytöksensä." - -"Ahah?" kiljasivat säteet melkein yhteen äänen. Tuo tuli siitä, että -nuori mies alkoi liikkua, kohotti ensin toista kättänsä vaistomaisesti, -poistaaksensa poskeltansa parmaa, joka siinä mielivaltaisesti melusi ja -puri. Sitten hän kohotti toisenkin kätensä kasvoja kohden, hieroi -silmiänsä ja vähän aikaa kompailtuaan kohosi mörähtäen istumaan. -Raskaalta näytti hänen elämänsä, sillä hän laski raskaan päänsä käsien -nojaan ja oli hetkisen liikkumattomana siinä asemassa. Vihdoin hän taas -liikkui, koetti nousta jaloilleen. Uteliaina seurasivat Auringon säteet -hänen elehtimistään. Huonosti onnistui ylös nousu, sillä pääpuoli -ruumista painoi niin raskaasti ja hän valahti nenälleen toiselle -pientareelle. - -"S----na!" hän mörähti oikein sydämellisellä rukousäänellä. - -Auringon säteet kauhistuivat, vetäysivät varjoon pienen pilviverhon -taakse, joka onneksi sattui ohi kulkemaan. Kun taasen uskalsivat alas -katsoa, näkivät ainoastaan nuorukaisen käden joka kallisti tuota -kiiltävää lasipulloa, josta äsken oli ollut keskustelua. Muuten oli -mies peittynyt laihon varjoon, piiloon säteitten hyväilyksiltä. Mutta -niiden uteliaisuus oli rajaton, kun he kuulivat epäselvää mörinää ja -ähkimistä tuolta varjosta. - -Nuori mies kohosi taas seisomaan ojassa ja istahti takaisin äskeiselle -paikalleen, sekä rupesi tarkastamaan takkiansa, joka kahden puolen oli -rintapieluksista halki revitty. - -Ja säteet loivat häneen läpitunkevia silmäyksiä ... tahtoivat tutkia -sydäntä ... epäilivät, että äsken kuulivat kokonaan väärin. - -Nuori mies kirosi taas takkiansa katsellessa... Säteitten mieli kävi -raskaaksi, itkuiseksi... Nuori mies pyhkäsi otsaansa ... ei jaksanut -sietää säteitten kyyneliä, jotka siinä virtana vuosivat hikipisarain -muodossa. Hän otti taas pullonsa, ryyppäsi siitä, ähkäsi ja heitti -pois. Laski sitten päänsä käden nojaan ja tuijotti suoraan eteensä. - -Säteet tunkivat likemmäksi, tahtoivat lämmittää sydäntä, missä kolkko -kylmyys näytti vallitsevan. Vaan he eivät tällä kertaa hyvässä -tarkoituksessaan onnistuneet... Pintaa vaan kuumasi ja rasitti, -voimatta sydäntä sulattaa. - -Raskas huokaus pääsi nuorukaisen rinnasta ja hän jatkoi puhuen: - -"Herra Jesus, mitä minä olen tehnyt ... lupaukseni rikkonut... Pitääkö -mun nyt uudestaan ruveta juomaan?... Mitä sanovat nyt rikoksettomat -toverini, kun näin kurjasti lankesin?... Kovin tuntuu himoni olevan -rajaton nyt"... Hän otti pullonsa ja ryyppäsi taas. Heitti sen sitten -raivokkaasti sivulle ja ärjäsi sanomattomalla vimmalla: - -"Vaikka ei suinkaan juomisen kiusausta voi maailmasta hävittää itse -pää-enkelikään, kun nimismiehetkin huutokaupalla viinaa myyvät!" - -Pilvenlonkare souteli taivaan lakea ja sattui Auringon eteen, kuten -nenäliina, pyhkimään säteitten kyyneliä ja estämään niitä näkemästä -nuorukaisen kasvavaa vimmaa. Kun pilvi ohitse ehti, oli nuori mies -kadonnut näkyvistä. - -Säteet etsivät kauan turhaan, riensivät sitten kylään. Loivat peläten -katseen jokaiseen näkyville tulevaan henkilöön, sillä he pelkäsivät -näkevänsä noita kurjia, epätoivoisia katseita. - -Jo oli kylässä liikettä ja elämää. Säteet ihastuivat, ne oikein -naureskelivat, kun näkivät ihmisiä tyytyväisinä ihailemassa suloista -aamua. Se oli vielä niin aikaista aamulla, että ainoastaan elämän -haluiset ihmiset olivat ylös nousseet. Ne joille elämä oli raskasta, -jotka unen helmoissa tahtoivat virua, unohtaa kaikki, kun oli -sunnuntaiaamu, laiskain makuupäivä, eivät olleet vielä näkyvissä. - -Erittäinkin naisia säteet ihaillen tirkistelivät ja mieluisasti -katselivat, sillä he olivat virkumpia, eloisampia, soivat säteitten -esteettömästi hyväellä itseään ... eivät paenneet varjoisiin paikkoihin -vetelästi loikomaan, kuten miehet. - -"Hih, kuinka herttaista!" muutamat riemastuneina huudahtivat. - -"Ka, ka tuolla!" huudahti joku. Ja suuri joukko ryntäsi katsomaan -erääsen ahtaasen, huoneitten välissä olevaan solaan, jonka edessä oli -ollut vanha, leveä ovi seinänä perunamaata vasten. Tuon oven yli oli -säde nähnyt miehen pään, josta heti muille ilmoitti. Mies kaatoi oven -pois edestään, tuli perunapellolle ja antoi siten säteille vapauden -silmäellä itseään. - -Siinä köntisteli Nietulan Aatami ilki elävänä. "Vooi!" huusivat säteet. -Miehellä oli otsassa haava, josta verta oli kovasti vuotanut ja -punannut koko naaman. Lakkikin oli mieheltä kateessa. - -Hyväsydämiset säteet tahtoivat tungeta nuoleksimaan terveeksi tuota -haavaa, mutta se kipristeli ja pakotti Aatamin kostealla ruoholla -painelemaan hellää kohtaa ja estämään säteitten lääkäritointa. Hän -oihkasi tuskallisesti kun ruohoilla otsaa kosketti. - -"Voi riivattua hulluutta!" hän ähkäsi pidätetyllä äänellä. "Mikä -saikaan minun matkaan tänne eilen?... Olisin pysynyt kotona, niin olisi -eheä otsa, rahat ja lakki tallessa." - -Aatami lähti kävelemään likellä olevaa metsää kohden ja katseli -vauhkasti ympärilleen, josko häntä kukaan näkisi. - -Metsän reunalla oli mökki, jonka likitse Aatamin oli mentävä. Sitä -tahtoi hän välttää ja kaartaa hiukan kauempaa. - -Säteet tahtoivat yhä pakkautua otsaa lääkäröimään. Tahtoivat jotain -hyvää tehdä tuolle miehelle joka niin kurjalta näytti. - -"Ooh helvetti, kun polttaa!" ruikutti Aatami, kumartui taas ottamaan -maasta kasteisia vereksiä ruohoja, niillä haavaa kostuttaaksensa. Tällä -kertaa se teki niin hyvää, että hän oikein seisahtui, tuntien suloista -viihdytystä. - -Aatami ei nähnyt, mutta säteet sen kyllä näkivät, kun pikkuinen -tyttönen juosta lylleröitsi mökiltä päin Aatamia kohden. - -"Katso!... Katso!... Katso! voi kaikkiko nyt itkevät?" kuiskailivat -säteet toisilleen. - -"Ui, pikku tyttäremme, kultasemme, miksi itket? Mikä sunkin sydäntäsi -painaa?" Mutta tyttönen ei kuullut säteitten kuiskutuksia, meni vaan -epäillen otsaansa painelevan Aatamin luo. Tyttö seisahtui, katseli -pelokkaasti Aatamia. - -"Onko isä teitäkin lyönyt?" hän vihdoin uskalsi kysyä. - -Aatami pelästyi kovasti, kun lapsen äänen kuuli. Ei hän sitä ennen -tiennyt tämän läsnä olostakaan. - -"Hääh?" hän kysyi vaistomaisesti, -- vaikka oikeastaan kyllä kuuli mitä -kysyttiin. - -"Mun isänikö teitäkin on lyönyt?... Vooi, voi herra, kun on kasvonne -verissä!" - -Aatami katsoa tuijotti lasta, joka surkutellen, silmät sirrissä hänen -veristä naamaansa tirkisteli. - -"Kuka se on sinun isäsi?" - -"Se on se Antti." - -"Mikä Antti?" - -"Se Leenan Antti." - -Aatami alkoi nyt muistaa niin kuin hämärää untansa, että se olikin -juuri Leenan Antti, jonka kanssa hän oli tekemisessä ollut. - -"No ketä se isäsi on sitten muita lyönyt?" - -"Äitiä se löi yöllä kun kotia tuli." Lapsi rupesi itkua hynkkäämään. -"Se oli saanut viinaa eilen avisoonissa ... ja minuakin aikoi lyödä, -mutta kun ei äiti antanut." - -"Tyttö hoi?... Mitä sinä siellä ... tule heti pois!" huusi nyt äiti -mökin ovelta ja tyttö lähti juoksemaan sinne. Aatami lähti kiirehtimään -metsään itsekseen mutisten: - -"Se ... se oli ihan varmaan joka minuakin löi... Mutta ... mutta -muistelen antaneeni itsekin sille." - -"Oi, oi, kuinka surkeata!" huokasivat säteet, kun monien turhain -ponnistusten perästä heittäysivät seuraamasta Aatamia, joka katosi -puiden varjoon metsässä. -- Joukko säteitä oli koko aamun tirkistellyt -Leenan Antin mökkiin, nähneet siellä riitaa, toraa ja miten Antti -kuritti vaimoansa. Surkeata oli tuo ollut nähdä ja pikku tyttösen itku -oikein sydäntä särkevää kuulla. Mutta nyt rötkötti Antti seljällään -vuoteella ja röhisi kuin sika, niin, ettei vaimo ja tyttö ilenneet -tuvassa olla, vaan pakenivat ulos. - -"Katsokaa äiti, kuinka korea tämä Auringon kukka, katsokaa!" huusi -tyttö, riemullisesti hyörien pienen, kivien välissä olevan -kukkapenkerensä luona. - -"Kaunis on", sanoi äiti, mutta loi ainoastaan syrjäisen silmäyksen -kukkaan. Murheellisen näköisenä pesi vaan puukuppeja saavissa tuvan -seinustalla. - -"Ja katsokaa tätäkin, tätä punaista ruusua, äiti! Saanko äiti ottaa -siitä yhden rintaani kun kirkkoon mennään ... saanko äiti?" - -Säteet riemuitsivat. - -"Ota kultaseni, ota vaan!" he kuiskailivat ja leikkivät lemmittynsä -kasvoilla pusertaen hänen otsastaan helppoa hikeä. - -"Emme pääse, lapsi-parkani, kirkkoon tänäpäivänä... Jos isäsi heräisi -sillä aikaa niin..." - -"Menkää vaan! ... menkää vaan! ... me tulemme liittoon ... liittoon ... -nukutamme äijää tuolla sängyssä ettei ennen iltaa herää ... ei -herää!" ... säteet koettivat huutaa ja kuiskaella. Kokosivat itsensä -yhä lukuisammissa joukoissa paahtamaan Anttia, väsyttämään ja -rasittamaan ettei heräisi ennen iltaa. - -Mutta ei äiti eikä tyttö ymmärtäneet säteitten kuiskailua, tytönki -mieli vaan itkuiseksi kääntyi ja pikkuiset aivonsa saivat koko -kirkonajan työskenellä elämän varjopuolia harkiten. - - * * * * * - -Paljon on kirkossa väkeä. Sinne tahtovat säteetkin tirkistellä: -siellähän tapaa iloisia, tyytyväisiä ihmisiä, siellähän lepoa ja -rauhaa... On niin hauska sinne tirkistellä! - -Hartaasti saarnaa pappi, neuvoo ainoata, oikeata autuuden tietä. Säteet -nuoleksivat ihmisten kasvoja ja saavat matkaan raskasta kuorsausta. -Miesten ja naisten päät huojuvat alaspäin, silmät ja suu ovat ummessa -ja nenän kautta käy raskas hengitys, ikään kuin se valppaana vartiana -tällä hetkellä tahtoisi toimittaa kuulo-aistin virkaa, joka rauhassa -uneksii ja virkavapautta nauttii. Säännöllisesti huojuu useain -ylä-ruumis pappia kohden ikään kuin yhtä mittaisesti kumarrellen ja -vakuuttaen: "Niin se on, niin se on, herra Pastori!" - -Toiset taas valvovat uskollisesti, eivät uhallakaan laske unta -silmiinsä ... antavat niiden vaan vaellella ympäri kirkkoa ihmisestä -ihmiseen, alttaritauluun, kynttiläruunuihin ja joskus pappiin. -Katoovaiset aistit tosin tahtovat vietteliäin neuvosta juonitella, -mutta niitä vastaan on uskollisina apukeinoina inkivääriä, lakeristaa -ja sokeria, sotimassa viekoituksia vastaan. - -Säteet syleilivät kaikkia, nukkuvia ja valvovia, mutta eivät saa selkoa -kenenkään sydämen tunteista. He koettavat herättää nukkuvia ja nukuttaa -valvovia... Näköala on vaihteleva, mutta samalla niin yksitoikkonen ... -he tahtovat nähdä jotain toimintaa. Tosin silloin tällöin joku parvi -nuorisoa saapastaa kovalla kolinalla pois kirkosta ja saavat toisia -paitansa kääntelemään ja heitä tirkistelemään ja siellä säteetkin -uteliaina heti kintereillä seuraavat, mutta saavat niin lyhyeltä -katsella heitä, sillä ne pakenevat näkyvistä kirkon seinämille. Mutta -jo vihdoin yksi joukko löytää tiensä saarnatuoliin ja tapaavat siellä -papin... - -"Kas siinä on elämää ja tointa!" Säteet jäävät katsomaan ja kuulemaan. - -Ja pappi silmäilee ympäri kirkkoa, näkee noita valvovia sanankuulioita, -jos nukkuviakin. "Kas noissa on rakkautta sanaan, ne ahmivat sieluunsa -autuuden sanaa!" hän ajattelee, päättää siitä mitä silmäin edessä on. -Hän tahtoo tehdä tehtävänsä uskollisesti, ravita noita valveilla olevia -sieluja. Jo heittää tekstinkin sikseen, koska ei siinä hänen mielestään -niin syvä viisaus piile, kuin muutamissa valituissa kohdissa, jotka -sattumalta mieleen johtuivat. - -"Älkäät olko niin kuin fariseukset", hän sanoo ja johtuu siitä -kehoittamaan seurata publikaanin esimerkkiä. - -Valveilla olevat katsahtelevat nuokkuviin kanssaihmisiinsä, huokailevat -hurskaasti ja ajatusten läpi juoksee: "Nuokin raukat, kotiin mentyänsä -luulevat palvelleensa Jumalaa..." - -"Peratkaat ensin pois malka omasta silmästänne ja katsokaa sitten, jos -on raiska teidän veljenne silmässä," sanoo pappi taas. Mutta suurimman -osan valveilla olevain huomio on äskeisen huomautuksen johdosta -kiintyneenä aprikoimaan makaavain kanssa-ihmistensä sielun tilaa. - -Suuri joukko nuoria miehiä, jotka yhdessä penkissä olivat maanneet -vastaavan penkin selkänojaa vasten, rupesivat heräilemään, hieroivat -silmiänsä ja kopuuttivat sitten, ankarasti saappaillaan paukuttaen, -ulos ja onnistuivat saamaan hetkeksi kaiken huomion papista vedetyksi -itseensä. - -Säteet ulkona tungeskelivat voimakkaasti, tahtoivat läpi katsoa tuon -valkoiseksi kalkitun kivimuurin. Ja nuoret miehet, jotka kirkosta -tulivat, seisahtuivat siihen porrasviereen. - -"Ketä ovat nuo?" säteet siellä yläilmoissa kuiskaelivat. "Näyttävät -reippailta nuorukaisilta ja kuitenkin niin väsyneiltä ja uneliailta." - -"Mihin mentäisiin?" kysyy muuan nuorukainen toisilta. - -"Tuonne ruis-vainioon." - -Sinnepäin lähdettiinkin. - -"Seurataan, seurataan!" ja säteet seurasivat uteliaina lakin läpi -päänlakea polttaen. - -"Oli se aika rymäkkää se ryyppääminen viime yönä," rupesi joku -sanomaan. - -"Niin! Ja Takalan Heikin raittius meni oikein mustaan männikköön." - -Nuorukaiset nauroivat niin riemullisesti kun olisi jokainen muistellut -kultaansa. - -"Kuuluu ruispellossa maanneen yönsä, se Heikki ja heti kun on kotiinsa -tullut, on lähtenyt ajolle pitäjäälle," sanoi taas joku, kun -naurun-katkatus oli vähän laannut. - -Säteet olivat kuulleet. - -"Vai se, vai se se olikin, Takalan Heikki! Jaa ... jaa ... jaa..." he -keskenänsä kummastelivat nyökyttelivät surullisesti siroja kultaisia -päitänsä. - -"Vai on lähtenyt vielä ajolle," ihmettelivät toiset pojat. - -"Saiskohan vielä jostain viinaa?" kyseli joku. Toinen tiesi että muuan -salakapakoitsia oli eilen hyötynyt osalleen kaksi kannua, ja arveli, -ettei tuo ollut vielä kaikkea myönyt. - -"Mennään ja pelataan yksi kannu." Hän, joka ehdotuksen teki, näytti -taskustaan korttipakkaa. Toiset suostuivat ilomielin. Lähdettiin -juoksujalassa ruisvainioon ... ei enää väsymys painanut. - -Muutamia pieniä ukonpilviä kohosi taivaanrannalle liitelemään. - -"Tulee sade," sanoi joku nuorukaisista. - -"Niin, niin," huokailivat säteet, "ei se olekaan vaan sadetta, paljasta -sadetta, ... ne ovat meidän kyyneliämme, jotka kohta alkavat vuotaa, -jos te ette mene kotiin ja heitä rumaa aikomustanne." - -Säteet hätäilivät, pyyhkivät silmiään noilla pienillä pilvysillä. - -Mutta pojat olivat jo alottaneet pelinsä, ehtiäkseen loppuun ennen -sadetta. - -"Voi kun on pahaa, voi kun on pahaa! ei tätä huvita katsella!" Säteet -peittivät silmänsä isommalla pilviverholla ja itkivät siellä takana. - -Ainoastaan kirkolle, tuonne vaaran kupeelle, saattoivat vielä muutamat -katsella. Kaukaa kuului sinnekin jo ukkosen jylinää ... nukkuvat -heräsivät toinen toisensa jälkeen. - -"Peratkaat, peratkaat pois itsestänne se vanha hapatuksen taikina!" -kehoittaa pappi innokkaasti saarnansa lopussa. - -Ne, jotka inkiväärillä olivat keinotekoista valppautta hankkineet, -katsahtelivat surullisesti noiden kurjain päälle, jotka hämillään -syntisistä silmistään unta pois hieroivat. - -"Noissa on vielä kokonaan koskemattomana se vanha hapatuksen taikina, -oo herra!" Ja he, nuo valvojat, katsovat uskollisesti pappiin, tahtovat -kohottaa ruumistaan pitemmäksi, että pastori paremmin heitä huomaisi, -havaitsisi että he valvovat ... ovat valvoneet koko saarnan ajan, lähes -kaksi tuntia. - -Jo ehtii pappi rukouksiin, kehoittaa kuulijoitansa hartaasti kiittämään -Jumalaa siitä, että Hän on antanut Armonsa Auringon tänäkin päivänä -loistaa ja suonut heidän yhdessä tämän siunatun hartaus-hetken viettää. -Siinä innostui hän vielä kuvaamaan onnea, joka oli suonut, kaikki -tässä, läsnä olevaiset, syntyä ja kasvaa kristillisessä yhteiskunnassa -missä kristillinen esivalta kaikkia suojelee ulkonaista maallista -väkivaltaa vastaan ja missä Jumalan Armo sana on jokaisen kotona -painetuissa kirjoissa löyttävänä ja saatavana. Sitten hän vielä vertasi -tätä tilaa pakana-raukkain kurjaan kohtaloon. - -Sitten seurasi pitkät kuulutusten lukemiset. Jo liikkui ilmassa -muutamia äkkinäisiä, vinheitä tuulen puuskauksia, jotka päristivät -kovasti kirkon ikkunoita, joita säteitten lukematon lauma äsken niin -lämpimästi suuteli. Säteet ovat nyt vetäytyneet piiloon, ainoastaan -silloin tällöin lurkauttavat vaippansa takaa, mutta vetävät sen taasen -eteensä. Hienohelmaisia salamoita leimahtelee ja niitä seuraa aina -kumea jyräkkä pilvissä. Ihmiset eivät ehdi odottaa kuulutusten loppua, -vaan kiirehtivät kirkosta, ehtiäksensä kotiin, ennen sateen tuloa. - -Mutta mikä se on, joka saa heitä pidättymään? Tuohon maantielle -kirkkoaidan viereen heitä kokoontuu ja kamala kuiske käy suusta suuhun. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyy pastori, kun paiskaa kättä Nimismiehelle, -tuossa kärryillä, missä tämä istuu, vieressään Takalan Heikki -- -käsiraudoissa. - -"Murhan teki, tämä, tuolla..." virkkoi nimismies kumealla äänellä ja -viittasi päällään taaksepäin, johonkin kylään. - -Naiset ympärillä siunailivat ja itkivät ... kyseltiin ja vastattiin. - -"Juovuksissa olivat?" kysyi pappi vielä, kun oli jo saanut muutamia -muita selvityksiä. - -Heikki istui, pää alaspäin painettuna, ja kun joskus kasvojansa -kohotti, näkyi, että ne olivat kuin ruumiin kasvot, jäykät, elottomat. - -"Raittius-seurassa olit sinäkin?" kysyi pastori surullisella äänellä. - -"Voi raukka, sellaisia löyhiä ne ovat ihmiselliset lupaukset ja -liitot." - -Heikki oli jo tuossa kuullut paljon nuhteita, mutta tuo näytti erittäin -koskevan. Hän kohotti kasvonsa ja loi nimismieheen kuuman silmäyksen. - -"Te möitte minulle viinaa", hän katkerasti virkkoi. "Jos en siellä -huutokaupassa olisi joutunut kiusaukseen, en ikänä enää olisi -kaupungista viinaa tuonut... Mutta minua kiusattiin ... olin heikko -kestämään..." - -Nimismies vaaleni hiukan ja näytti aikovan vastata ankarasti, mutta se -keskeytyi, kun Heikin äiti tuli väkijoukon läpi, valittaen ja huutaen. - -"Herra Jesus, mun omaa lastani!" Harmaahapsisen äidin kädet lensivät -ensin taidottomasti käsirautoihin ikään kuin koettelemaan, josko vanhat -silmät totta puhuvat. Ja kun käsin tunsi todellisuuden, luikui hän -siitä voimattomana polvilleen maahan ... ristitetyt kädet kohosivat -itsestään taivasta kohden ja rinnasta tunki surkea ... surkea, -kivisenkin sydämen pohjukkaa täristävä valitushuuto. Kädet valahtivat -voimattomina keisin reunalle ja jäivät ikäänkuin nimismiestä -viittaamaan, samalla kuin äiti epätoivon kamalan katseen häneen loi ja -vaipuvalla äänellä valitti: - -"Miksi, miksi, Jesuksen tähden, myitte viinaa Heikilleni?" - -Nimismies vavahti. - -"Tein velvollisuuteni lain palveliana", hän änkytti. - -"Lain ... lain..." kertasi äiti pariin kertaan, varmaan itsekin -käsittämättä miksi hän niin teki. Polvillaan hän hieroi maassa ... -hapuili käsillään, ikään kuin hukkuva, mihin vaan sai, mutta laski aina -irti ... hapuili toiseen kohti... Vähäinenkin pidätys lisäsi hirveätä -tuskaa. Hänen valituksensa oli yhtämittaista tuskallista hälinää. - -"Äiti!" Kaikkein kauhistuneet katseet kääntyivät äidistä poikaan, joka -katkerasti itkien kurotti raudoitettuja käsiänsä äitiä kohden, kuten -lapsi ainakin, joka hädässään äidin syliin turvaa. - -"Äiti!" - -Ei voinut Heikki syleillä ... ruunun rautakourat puristivat käsiä... -Mutta jo tajusi äiti ... hän syleili suuteli ... hän nuoleksi lapsensa -poskia. - -Ääneensä itki kirkkoväki, ei kukaan kysellyt mitään, sydämet vaan -puhuivat ja saarnasivat. - -Taas pilkistivät Auringon säteet pilvien lomasta silmänräpäyksen. Mutta -ne eivät voineet tuota näkyä katsella, vaan vetäytyivät surkeasti -valittaen kotiinsa. Nyt kuului valitus ihmisillekin. Ensin leimahti -salama, ikään kuin hätäytynyt Auringon säde joka toisten joukosta oli -eksynyt yksikseen maan päälle liitelemään. Sitte hyrähti pilvien takana -itku entistä kamalammin. Jo nyt pettivät nuo vaipat ja verhotkin, jotka -tähän saakka olivat näyttäneet pidättävän kyyneltulvaa: ne vuosivat -maahan paksuina, raskaina pisaroina. - - - - - - -II. - - - - -RIKKAAMPI KUIN VAUHKOSEN EMÄNTÄ. - - -Ylpeäksi luonnostaan sanoivat ihmiset Vauhkosen pulskeata emäntää, ja -taisipa olla syytäkin. Mutta ei häntä siitä erikoisen paljon moitittu, -miellyttävä ja sievä kun oli näöltään, vaikka jo vähän yli keski-iän. -Siitä syystä ehkä ajattelivat hyvät ihmiset pienen ylpeilemisen -kuuluvan hänen etuoikeuksiinsa. Kun on hyvännäköinen, niin annetaan -niin paljon anteeksi. - -Herra tiesi, mistä syystä, mutta totta se vain on, että Vauhkosen -emännän ei ollut tarvinnut kinkerillä lukea moneen herran vuoteen. -Helpoksi olikin ruvennut vanha pappi, useille isännille ja emännille -vain ystävällisesti päällään noikkasi, kun nämä lukemaan tarjousivat. -Tiesihän pappi sen: lukevat ne muutenkin! Mökkiläisten on toista; kun -suuret lapsikakarajoukot ovat vastuksina, niin taitavat lukemisen -jättää huolettomuuteen, jollei heitä muistuttele! Niin oli kinkeri -muodostunut sellaiseksi, että mökkiläiset luetettiin järjestään, mutta -talokkaita valikoiden; niissäkin oli, näet, toisenlaisia ja -toisenlaisia. - -Ja emännät, jotka lukemasta vapautettiin, tekivät papistolle juustoja -oikein rasvamaidosta. Ollaanhan ihmisiksi kahden puolen! - -Mutta sitten tuli papille apulainen, Mikkonen oli hänen nimensä. -Pitäjäläiset sanoivat, että kovinhan se on nuori, aivan poika vielä. -Hän ehtikin juuri kinkerin ajaksi. Ihmiset rupesivat kyselemään -toisiltansa, onkohan uusi pappi kova lukemista tiukkaamaan. Ei häntä -yleensä kovaksi sanottu, luettamattakin kuului jättävän joitakuita, -niinkuin ennenkin, erittäinkin niitä, joilla on hyvänlaiset lukumerkit. - -Mutta oikein rauhaan ei Vauhkosen emäntä päässyt näillä -vakuutuksilla. "Hyvät lukumerkit kun on", sanottiin, "niin päästää -lukemattakin." Kukapa sen tietää, mitä ne papit ovat sotkeneet sinne -kirkonkirjoihin ... ei ole tainnut merkkienpanoon juustot auttaa... - -"Kuules, Antti", sanoi Vauhkosen emäntä miehelleen eräänä päivänä, -"oletko huomannut, kun pastori iltasilla kävelee tuossa maantiellä?" - -"Olen minä." - -"Meidän kartanoa se usein katselee, oletko havainnut?" - -"Taitaahan tuo katsella." - -"Mutta ei hän tunne meitä, sinua ja minua." - -"Joskopa ei tuntisikaan." Antti oli vähän väsyksissä eikä juuri -välittänyt sellaisista asioista. Aikaa vain haaskautuu, kun pitää -herrain kanssa kamarissa istuskella... - -Mutta emännällä oli omat ajatuksensa asiasta; hän selvittikin ne -Antille melkein vihoissaan. Ymmärrätkö, mies, että kun kinkeri tulee, -niin mitenkä se pastori tietää, mistä me ollaan! Kyllähän Antti sen -sitten jo ymmärsi, sillä lukeminen ei suinkaan ollut hänen vahvoja -puoliansa. "Noo, saisipa tuon nyt käskeä taloonkin", sanoi, näyttäen -välinpitämättömältä, vaikka jo alkoi pitää hänkin asiaa erittäin -tärkeänä. - - * * * * * - -Eräänä päivänä käveli nuori apulaispappi Mikkonen maantiellä juuri -Vauhkosen kartanon edustalla. Mieltä painoi raskaasti velkataakka, joka -kouluaikana oli kasvanut melkoisen painavaksi ja josta juuri äsken oli -saanut ikävän muistutuksen; oli nimittäin eräältä velkojalta tullut -kirje, jossa tämä aivan yksinkertaisesti arveli, että sopisi kait sitä -nyt jo maksaa, kun oli virkaan päässyt. - -Se harmitti ja suututti Mikkosta. Eikö tuo hyvä ihminen ymmärrä, ettei -apulaisen palkka kauas riitä! - -Hänen mielestänsä oli maailmanjärjestys jotenkin kiusallinen: -kaikenlaisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään henkisiä varoja, niillä -on rahoja; joilla taas on henkisiä aarteita, heillä usein on toinen -tasku tyhjä eikä toisessa mitään. - -Tilanne rupesi taas tuntumaan tukalalta ja ajatukset uhkasivat ryöstää -koko elämänonnen... Huh! Rahamiehet ovat vielä olevinaan muutenkin kuin -parempia ihmisiä, muutamat... - -"Tuossakin elää varmaan yksi rahanpalvelija." - -Hän katseli Vauhkosen rakennuksia. Olikin niissä katselemista! - -Siihen Mikkosen lähettyville maantielle ilmestyi ukko, Vauhkosen Antti -itse, kumarrellen ja lakkia nostellen. - -"Hyvää päivää." - -"Jumal' antakoon", murahti Mikkonen ja katseli syrjittäin vihaisesti -Vauhkosta. - -"Mihinkäs maisteri nyt on menossa? Vaikka ei minun, tuota, mitään tule, -mutta kysynhän, kun sattuu." - -Mikkonen ilmoitti, ettei hän juuri minnekään ole varsinaisesti menossa. -Niin saatiin kiinni puheen päästä, ja Vauhkonen rupesi tupaan -haastelemaan: - -"Eikö maisterilla nyt olisi aikaa tupaan käydä piiputtelemaan? Meidän -on oltu kirkkoherrankin kanssa aina hyviä tuttuja, tuota... Tehkää nyt -niin hyvin." - -Ja Mikkonen tekikin niin hyvin, lähti kuin lähtikin tupaan... Saapihan -tuonne mennä. - -Vauhkonen ihastui, kun maisteri vähin kehoittamisin lähti, tuli yhä -puheliaammaksi ja rupesi selvittelemään taloudellisia asioitaan. - -"Tuon tallin tekaisin viime talvena, kun vanha rupesi jo niin huonoksi -käymään. Meillä on neljä hevosta ja tämän keväinen varsa viidentenä. -Onko pastori nähnyt meidän hevosia?" - -Ei pastori sanonut nähneensä. - -"Kyllä ne juuri tuntee meidän hevoset, tuota." Vauhkonen naurahti -hyvillään. "Ne ovat vähän niinkuin ruuan ääressä olleita. Eikö pastori -käy katsomaan varsaa, se on tallissa ja emä." - -"Mennäänpä vaan", lupasi pastori. - -Vauhkonen aukaisi tallin oven ja astui sinne perälle, missä varsa -karsinassa emänsä lähellä oleili. Hän rupesi siinä varsaa hyväilemään. -Tamma alkoi kadehtia, kurotti kaulan pitkälle, siirotti korviaan ja -ratkesi ääntelemään. - -"Katsokaas, kun se kadehtii tuo tamma." - -"Korea varsa", kehui pappi. - -"On se, ja sitten niin iso. Tästä samasta tammasta meillä on jo kaksi -täysikasvuista hevosta. Se on hyvä tamma ja tekee hyviä varsoja, olipa -ori melkein vaikka minkälainen hyvänsä." - -"Hm, vai on niin hyvä." - -"On se, vaikka kyllähän sitä nyt on aina koetettu katsoa, että orikin -on hyvänlainen, mutta sittenkin. Tämä varsa on ruunun oritta, joka on -Leppälän patruunalla; se on juoksurin sukua." Kertoessaan jätti -Vauhkonen varsan siihen, meni tamman parteen ja rupesi sitä -taputtelemaan. - -"Katsokaas, kun tällä on vankka kaula vielä, vaikka on jo toisella -kymmenellä ja vaikka on tamma; se on niin kuin oriilla." - -Jopa täytyi papin ruveta kehumaan tammaa. Vauhkonen kävi hyville -mielin: - -"Kylläpä pastori tuntuu ymmärtävän hevosasioita." - -"Ainahan sitä nyt vähin." - -"Niin, niin. Vaan niitä on herrasmiehiä, jotka eivät ymmärrä hevosista -niin mitään. Mutta meidän maamiesten täytyy ymmärtää, meille on hevonen -kuin toinen käsi. -- Älkää nyt, pastori, lähtekö, mennään tupaan." - -Emäntä oli kamaria puhdistellut ja tuli naureskellen tervehtimään -pastoria, kun kuuli tupaan tultavan. - -Kun kamarissa oli saatu paperossit kuntoon, rupesi juttu taas käymään. - -"Mitäs pastori pitää meidän pitäjäästä?" - -Pastori ei osannut siihen sanoa juuri sitä ei tätä, vähän aikaa kun -vasta oli pitäjäässä ollut. Noin ylimalkaan hän sentään sanoi pitävänsä -pitäjäläisistä. - -"Tämä on varakasta pitäjästä," tuumi taas isäntä. - -"Varakastapa taitaa olla, kylläpä se siltä näyttääkin." - -"Varakasta se on, mutta kyllä niitä on köyhiäkin. Sekalainen on -seurakunta. -- Häh, mitä sanot emäntä?" - -"Minä kysyn vaan, että tapasiko se Putilainen sinua?" - -"Niin, tapasi hän kyllä." - -"Mitä sinä sanoit hänelle?" - -"Sanoin, että koettakoon nyt jollain keinoin hankkia edes inträssin." - -"Mitä sinä sillä lailla menet lupaamaan!" huusi emäntä kiivaasti ja -tuli kamarin ovelle. "Kehuvat ihmiset, että hän on menevää kalua, menee -sinne koko retules." - -"Noo, älähän nyt," rupesi isäntä suhittelemaan ja katsahteli, mitä -pastori tästä mahtanee ajatella. Emäntä kääntyi mutisten tupaan ja -katsahti hänkin pastoriin, jotta ymmärtäneekö edes, ettei se, josta -puhutaan, ole tässä ainoa saatava meillä? - -Isäntä rupesi pastorille selvittämään juttua. - -"Se on vaan," hän sanoi, "yksi köyhä talollinen metsäkylässä, jolta -meillä on vähän saatavaa." - -Puhuessaan meni hän piirongin luo ja otti sieltä laatikosta muiden -paperein joukosta yhden, jonka kanssa tuli pastorin tykö tyytyväisesti -hymyillen. - -"Kas tässä on hänen velkakirjansa, se pitäisi tekemän vähän ylitse -viisisataa markkaa. Mutta kun ei ole moneen vuoteen maksanut -korkojakaan. Minä olen ajatellut, että eikö sitä pitäisi panna -hakemukseen?" Hän lausui tämän ikään kuin papilta kysyäkseen neuvoja, -ja jätti paperin hänen käteensä. Mikkonen kysyi ihmeissään isännältä: - -"Niin, mitä tahdotte minun tekemään tämän paperin kanssa?" - -"Minä vaan ajattelin, että jos pastori olisi viitsinyt katsoa paljonko -se on korkoa kasvanut?" - -Papin täytyi ruveta laskemaan. Koko sen ajan keinutteli isäntä itseään -tyytyväisenä keinutuolissa. Kun pappi oli saanut lasketuksi, ilmoitti -hän tuloksen. - -"Jaa", sanoi isäntä, "kyllä minäkin olen ajatellut, että niille -paikoille se on." Hän otti paperin, vei sen kaappiin ja toi sieltä koko -tukon muita samallaisia. - -"Mitähän tuon korko mahtaisi tehdä?" hän aivan jokapäiväisiä ajatellen -kysyi ja asetti yhden paperin papin eteen. - -Mikkosen posket punottuivat ja hän nousi tuskastuneena ylös. - -"Antakaa anteeksi", hän siivosti sanoi, "mutta minä en nyt jouda, -minulla on vähän kiire." - -"No, no, älkää nyt, antaa vaan olla, tuota... Mutta odottakaahan nyt, -emäntä tuo kahvia", isäntä hätäillen puheli, otti paperinsa pöydältä ja -rupesi itse niitä soututuolissa katselemaan. - -"Minä vaan ajattelin", hän jatkoi, "jos pastori tahtoisi eli joutaisi -niitä laskea. -- Emäntä! eikö se kahvi jo ole valmista?" - -Emäntä ilmoitti kohta tuovansa. - -"Mistä pitäjäästä pastori onkaan kotoisin?" kysyi isäntä taas. - -Tämä mainitsi sen. - -"Vai niin. Minä olen kuullut, että olette talonpoikaisista vanhemmista, -vai oletteko?" - -"Olen. Isäni on räätäli." - -Se vasta ihmetytti isäntää. - -"Vai räätäli! No onkos hän ollut niin varakas, että on jaksanut -poikansa kouluttaa papiksi asti?" - -Mikkonen ei tiennyt oikein, mitä tuohon pitäisi vastata. Sanoihan -kuitenkin: "Eihän isälläni mitään varoja ole ollut, köyhä mies hän on." - -"Vai niin. No sitten on varmaan joku auttanut erittäin." Vauhkonen -katseli osanottavaisena Mikkosta. Mies parka, kun olet köyhä! - -Emäntä toi juuri kahvia ja antoi siten pastorille tilaisuuden jättää -vastaamatta. - -"Pastori tekee nyt niin hyvin..." - -Isäntä odotti yhä vastausta, mutta pastori vaan joi kahvia. - -"Mihinkä asti nyt on ehditty pitämään kinkeriä?" alkoi emäntä kysellä -jotain puhetta matkaan saadakseen. Pastori ilmoitti sen ja tuli muuten -vilkkaammaksikin emännän läsnä ollessa ... osoitti hänelle oikein -säädyllistä kohteliaisuutta. - -"Pelkääkö emäntä kinkeriä?" hän nauraen kysyi. Emäntä vähän -hämmästyi... Onkohan mahtanut katsoa lukumerkkeihini? - -"Naisväki täällä näyttää yleensä kovin pelkäävän kinkerilukua", nauroi -pastori ja jatkoi sitten: "En minä lueta paljoa." - -Emäntäkin jo sai itsensä jotain sanomaan: - -"Pelätähän sitä saakin kun..." Emäntä nauroi heleästi ja katsoi -luottavaisesti pappiin, "kun ei näin ijällisenä tule enään niin -ahkeraan ulkolukua luettua." - -Pappi nauroi hyväntahtoisesti. - -"Älkäähän nyt emäntä kovin peljätkö, en minä tahdo olla vaativainen." - -Juttu emännän kanssa rupesi käymään keveäksi ja pastoriakin jo oikein -huvitti. Mutta sitten emäntä yht'äkkiä kesken kaiken sanoi isännälle: - -"Kuule isäntä, anna nyt pastori laskee paljonko sen Tuomaan velka on -korkoa kasvanut." - -Pappi pelästyi ja rupesi itseänsä nuhtelemaan: miksi rupesinkaan raukka -näin kauan oleilemaan! Mutta uskoikos tuota, että akkakin rupeaa -kirotulla koron laskemisella hätyyttämään... - -Hän nousi ylös ja rupesi mongertamaan kiireestä ja kauan viipymisestä. -"Ai, ai, kello on jo kohta seitsemän!" Sen ohessa isäntä melkein -surullisella äänellä kertoi emännälle, että hän kyllä oli jo asiasta -puhunut pastorille, mutta kun tällä oli niin kova kiire. Pastori meni -jo ovessa, kun emäntä vasta tuli tolkulle asiasta. - -"No istukaahan nyt herra pastori!" hän rupesi huutamaan. "Ei nyt pidä -talolle sitä häpeätä tehdäkään, että yhdeltä kahvikupilta lähteä. -Tehkää nyt niin hyvin ja istukaa, minä tuon toisen." Emäntä lähti -liikkeelle ja sai väkipakolla pastorin istumaan vielä ja toista -kahvikuppia odottamaan. - -Isäntää oli äsken jo melkein unettanut, kun ei pastorin ja emännän -keskustelut yhtään huvittaneet. Mutta tuossa tohakassa hänkin virkosi -ikihyväksi. - -"Pian nyt tulee taas käräjätkin", hän alkoi pastorille kertoa. - -"Vai niin." - -"Ei suinkaan pastorilla ole käräjä-asioita, vai kuinka?" - -Eipä ollut. - -"Minä olen sinne haastattanut tuolta Kuraaselasta yhden miehen. Minun -on häneltä saatavaa toista sataa markkaa, eikä maksa ollenkaan." - -Emäntä tuli juuri sisään ja kuuli viime sanat. - -"Niin, siltäkö Kuraaselan mieheltä?" hän kysyi. "Se on kanssa yksi -muutama... Pastori ei usko minkälaisia lurjuksia ne ihmiset ovat -osalta. Kun ne saavat velaksi, niin maksusta ei välitetä, ei niin -mitään." Hän katsoi kärsivän tavalla pappiin, odottaen sieltä hiukan -osanottoa ja myötätuntoisuutta tässä pimeydessä. - -Pappi hymyili. - -"Maksaisivat kai ne muuten, mutta jos eivät jaksa. Kun eivät saa -rahoja, niin milläpä maksavat, hyvä emäntä." - -"Mutta kyllä niillä on pahaa tahtoakin", vakuutti emäntä. - -"Pastori ei tunne niitä", hymyili isäntä. - -Pastori myönsi sen kyllä mahdollisesti olevan totta. - -"Onko pastori tästä naapurista, joka täällä mäellä on, mitään kuullut?" -alkoi isäntä salaperäisenä udella. - -"Jaa kenestä?" - -"Tästä vaan, tästä Mäki-Vauhkosesta", auttoi emäntä joka jo ymmärsi, -mitä isäntä tarkoitti. - -"En ole kuullut", sanoi pastori puolittain äreästi. - -"Niillä on suuret asiat", jatkoi isäntä yhä salaperäisenä, ikään kuin -epäillen, josko hän pastorille ollenkaan ilmoittaakaan koko asioita. - -"Velkaako tarkoitatte?" Pappi veti suutaan omituiseen hymyyn, osasi -näetten jo arvata mitä laatua se asia oli, joka Vauhkosen mielestä oli -"suuri asia." - -"Velkaa on", hän sanoi ja pudisti päätänsä arvelevaisesti, "on niin, -että saa nähdä kuinka se mies seisoo, jos tulee loukkaus vuosia." - -"Ja poikaansa on vielä ruvennut kouluuttamaan yliopistoon", liittyi -emäntä kertomaan raskauttavana asianhaarana. "Rahat pitää sinne nyt jo -aivan velaksi ottaa. Tuo meidän mies sille on antanut. (Kääntyen -isännän puoleen.) Kuinka paljon sinä laskitkaan jo antaneesi?" - -"Toista tuhatta, markkaa." - -Pastori älähti jotain ja Vanhkosen puolisot saattoivat otaksua sen -ihmettelyksi Mäki-Vauhkosen asiain kurjasta tilasta ... ymmärtäähän -pastori, kuinka hullusti siinä asiat ovat! - -"Kyllä ne sanovat että sillä pojalla on hyvä pää", jatkoi emäntä, -"mutta kun ei ole itsellä varoja kouluttaa, niin ei sitä pitäisi lentää -ylemmäksi kuin siivet..." - -"Mitähän siitä nyt on vaikka kouluttaakin velaksi. Jokaisellahan sitä -saa olla oma tahtonsa ... älä siinä sellaisia", rupesi isäntä -hätyyttämään, sillä hän alkoi pastorin liikkeistä epäillä, ettei tätä -asia miellyttänyt. - -"Oma tahtonsa", matki emäntä, "entä jos kuolee, niin kuka sitten sulle -maksaa? Minä olen jo sanonut tässä isännälle, ettei saa enää antaa; -pysyköön suutari lestissänsä. Eikö niin pastori? Mitäpä niiden -tarvitsee kaikkein papiksi pyrkiä, sellaisten." - -"Niinpä niin, aivan niin." Pastori naureskeli ja tarjosi kättä. -"Hyvästi nyt vaan ja kiitos!" - -"Hyvästi, hyvästi. Kiitos käynnistä. Pastori tekee nyt niin hyvin ja -muistaa toistekin käydä ... on ollut nytkin niin hupaista että..." -Emäntä ei osannut oikein määritellä, kuinka hupaista olikaan ollut. - -Isäntä oli nolona. Hän ajatteli, että pastori ei ollut oikein -tyytyväinen... Mikä sen tietää, mistä ne herrat kulloinkin suuttuvat! - -Pastori näki kyllä, että isäntää joku vaivasi. Osittain hän osasi -arvata syyn tuohon. Asia rupesi häntä huvittamaan tiellä pois -mennessään... Tulen kun tulenkin teitä vielä joskus huvittelemaan, -kelpo Vauhkoselaiset! - - * * * * * - -Juhlapäivä se muuten onkin lukukinkeripäivä. Vaikka sitä vähin -pelätäänkin, niin sitten kuin kohu ohi menee ja pääsee papista -nuhtelematta, niin on kuin oisi lahjan saanut. - -Ja ne onnelliset sitten, joita ei lueteta! Kylläpä sen näkee heidän -silmistään, mitä ajattelevat silloin kun pappi noikkaa päällään -ystävällisesti ja käskee istumaan alas. Yksin kinkeripäivää varten -heidän kannattaisi vuoden elää. - -Mutta -- armahda niitä, joita pappi nuhtelee! No, eipä sekään -oikeastaan nyt niin sydämelle käypä asia ole, sillä tavallisesti vaan -köyhiä ja mitättömiä ihmisiä nuhdellaan ja he ovat siihen jo kyllä -muutenkin tottuneet. Elämä on tavallisesti johdonmukainen: heille se -näyttää aina nurjan puolensa, toisille taas paremman puolensa. - -Mutta toisinaan se tekee kummallisen kuperkeikan: näyttää paremman -puolensa köyhille ja huonomman puolensa rikkaille. Kenties se silloin -leikittelee. - -Tämä uusi pappi olikin kätyrinä onnelle, kun se kuperkeikkoja heitti. -Hän, tuo pappi näetten, tuon tuostakin sanoi, äideille, joilla -nähtävästi oli ainoa pumpulinen kirkkohameensa yllä ja neljä viisi -lasta ympärillä, vaan jotka, lukivat mikä paremmin, mikä huonommin, -lukivat kuitenkin. - -"Äidin ei tarvitse lukea." - -Mutta sitten hän toisinaan, huomaamatta emäntäin kaksinkertaisia -leukoja ja "hyvyydellä" hankittua kohteliaisuutta sekä kunnioitusta -velkovaa ulkoasua, sanoi: - -"Kas tuosta sopisi alottaa." Viittasi silloin sormellaan tarkoitettuun -kohtaan Uudessa Testamentissa. - -Ihan näin hän teki Vauhkosen emännällekin. Tämä pelästyi, niin että -oikein horjahti. Tarkoittikohan se pastori edes... - -"Niin mitä?" kysyi emäntä huomauttaaksensa pastoria että hän se oli. -Sitä saattaa kyllä vahinko tulla papille tuossa kiireessä, niin ettei -aina äkkää ketä lukemaan käskee... - -Pastori katsahti emännän silmiin, siitä kirkonkirjaan ja sormi harhaili -pitkin sorkka-riviä. - -"Emäntä on hyvä ja lukee tuosta." Hän osoitti Uuteen Testamenttiin. - -Vauhkosen emäntä koetti ruveta lukupuuhiin. Muutkin ihmiset sitä -oudoksuivat ... mahtaako edes nähdä emäntä, kun noin punottaa. - -Emäntä koetti hymyilläkin, kun otti kirjan käteensä. - -Jo totisesti tuli melkein selville yksi värsy, kun pastori autteli -ystävällisesti. Mutta sitten rupesi emäntä silmiänsä räpyttelemään ja -valittamaan, että näkönsäkin viimeaikoina on niin huonontunut, ettei -tahdo nähdä kirjaa ollenkaan. - -"Antaapa olla, koetetaan vähin ulkoakin", sanoi pappi. - -Emännän suu liikkui ja meni surkeaan hymyyn. Nähtävästi hän aikoi -jotain sanoa, mutta pappi ehätti ennen. - -"Mistä Katikismus on otettu?" Kun pappi teki kysymyksen, katseli hän -tuonne toisten ihmisten päälle, sinne, missä lukkari ja väkkäri -luettivat. - -"Enpä taas muistakaan oikein, kuinka tuo luku alkoi", suputteli emäntä -itsekseen, mutta niin kovasti, että se kuitenkin kuului. - -"No tiedätte nyt muuten kuitenkin mistä Katikismus on otettu?" - -Emäntä jännitti ajatuksiaan ja teroitti katseensa muistelevan -näköiseksi. - -"Eikö emäntä tiedä mistä Katikismus on otettu?" - -"En, en minä nyt sitä muista, vaikka kyllä minä sen tiedän, mutta ... -ei ... vaan tule mielehen." Tämä näytti olevan vaikea tunnustaa. - -"Emäntä lukee ensimäisen käskyn." - -"Mitä se on, vastaus, meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalaa..." - -Tuon pitemmälle ei hän päässyt. - -"Mistä asiasta puhutaan Alttarin sakramentissa?" kysyi pappi taas. - -Ei kuulunut vastausta. Emäntä seisoi hiljaa, henkeään vetämättä, mutta -ei mikään sattumuskaan kuiskannut korvaan selvitystä noihin -ongelmoisiin kysymyksiin. Ihmiset ympärillä rupesivat kuiskuttelemaan -ja kovin julkeasti tirkistelemään Vauhkosen kiusattua emäntää. -Muutamain jo rupesi käymään sääliksi akkaparkaa. - -Pappi punastui yht'äkkiä. - -"Tuleppas tänne, sinä pikkupoikanen siitä." - -Kovin pieni kaunis poika isänsä saappaissa astua laahusti pöydän -ääreen. - -Ihmiset lakkasivat sähisemästä, hengittämästäkin. Tarkattiin vaan, että -mitä se pappi nyt oikeastaan aikonee. - -"Mikä sinun nimesi olikaan, poikanen?" - -"Aukusti." - -"Vai niin. No kenenkä poika?" - -Poika teki selvän siitä. Emäntä hiplasi noin puolen askelta sivulle, -teki mieli kysyä, joko hän vapaaksi pääsee, mutta ei uskaltanut. - -"Mistä Katikismus on otettu, Aukusti?" - -"Pyhästä Raamatusta." - -"Niin, no se on oikein. Kuuliko emäntä nyt?" - -"Kyllä minä..." - -Ihmiset ympärillä katselivat toisiaan ja purivat huuliaan. - -"Lueppa, Aukusti ensimäinen käsky." - -Poika lateli sen hyvin puhtaasti. - -"Niin, no niin se on. Mutta sanoppas nyt vielä, mistä asiasta puhutaan -Alttarin sakramentissa?" - -"Herran Ehtoollisesta." - -"Aivan oikein poikaseni. Tässä on nyt sinulle lahjaksi uusi Katikismus, -ota se ja lue hyvin. Ole muutenkin ahkera lukemaan, niin sinä olet -_rikkaampi_ kuin moni täällä." Hänen vakava katseensa vaelsi yli -väkijoukon ja pysähtyi juuri viime sanassa Vauhkosen emäntään. Hän -kumarsi emännälle merkiksi, että nyt saisi poistua. - - - - -Rinni-pahanen. - - -Matka-rinnit ovat aina koko kylän omaisuutta: kun yhdellä on, niin sitä -lainaavat kaikki. - -Ellu Karttusella oli semmoinen; siinä tallin seinustalla se melkein -aina ajelehti sateessa ja räystäs-vuodossa kunnes rupesi luhisemaan ja -huonoksi käymään. Erään kerran lainasi hän sen noille Pakaraisen lesken -pojille kaupunkimatkaa varten. Mutta lesken pojat olivat huolettomia, -eivät vieneetkään kalua kohta kotiin vaan jättivät ajelehtimaan pihalle -tarhan puoleen. - -Siinä sen talven mittaan ohi kulkeissaan näki Laukun Hermanni, ja kun -hän kevätpuoleen tarvitsi lähettää pojat holliin, eikä itsellä ollut -sopivaa, nättiä häkkiä reelle pantavaksi, jolla olisi saatu heiniä ja -muuta rojua hollitarpeeksi viedä, niin hän muisti tuon pienen häkin -Pakaraisen tarhakartanolla. Kun Laukun Hermanni meni Pakaraiseen ja -ajoi asiansa, niin pojat sanoivat että rinni oikeastaan onkin Karttusen -Ellun ja käskivät viedä sinne kun tarvitsemasta lakkaa. - -Mutta kun Laukun pojat tulivat hollista väsyksissä, eivät he viitsineet -kohta lähteä Karttuseen rinniä viemään, vaan sysäsivät sen jauhopuodin -välyseen ja unohtivat sinne koko kesäksi. - -Sitten seuraavana syys-talvena poltti Leenan Tuppu havu-tuhkaa ja pyysi -Laukusta hevosta, saadaksensa tavaransa viedä lasitehtaalle. Antoi -Hermanni hevosen, perin hyvänapuinen mies kun oli, ja reen päälle löysi -Tuppu itse jauhopuodin välysestä tuon Karttusen Ellun rinnin. - -Hermanni suuttui, kun näki, etteivät pojat olleetkaan rinniä -kotiin vieneet ja rupesi pojille haukkumaan. Mutta nämätkö eivät -olisi osanneet itseänsä puollustaa! Se tapahtui kerrassaan -asianmukaisella tavalla: mitähän olisikaan Karttusen Ellu kesällä -tehnyt rinnillänsä ... vieköön Tuppu nyt kotiin, kun tarvitsemasta -lakkaa. - -Mutta Tupun mielestä oli rinni jo kovin huono, kaiteet jo osittain -lahot ja puolapuita poikki... Jääköön siihen Tupun navetan seinustalle -siksi, jos sattuu uusi matka tulla tehtyä lasitehtaalle, niin onhan -valmiina. Eipä taida se Karttunenkaan sitä tarvita koska ei jo ennen -ole pois noutanut ... ja vanha rämäkin kun on jo, on tainnut uuden -sijaan laittaa... Ja jos ei niinkään, niin saa hän minulta aina omansa; -keväämpänä vien pois kun en enää tarvitse. - -Mutta -- -- auttakoon! Tuppu kuoli Kynttilin aikana! Mistä akka sitten -olisi tiennyt mistä mies-vainaja lie hyötynyt tuon rinni-rämän. -Olipahan vaan sopivaa, että itsellä oli sellainen, kun miehen jättämiä -tuhan vähiä meni lasitehtaalle viemään, että saisi hautausrahoja. - -Tupulta jäi jälkeen velkaa ja lapsia. Velkoojat vaativat huutokaupalla -myömään sekä mökin että irtaimen. - -Pääsiäis-maanantaina oli huutokauppa. Matka-rinnikin siinä myytiin ja -sen sai tuo Lumppukauppias Metkunen ja maksoi siitä kaksikymmentä -penniä. Muutakin rojua sai Metkunen huutokaupassa, muun muassa -Tuppu-vainajan puolitalaisen tahon. - -"Hyvin osaa kaupotella tuo Metkunen", sanottiin siinä, "ostaa ensin -rinnin ja sitten sen tavaraa täyteen." - -Siihen tuli myöskin Pakaraisen lesken vanhempi poika. - -"Kas", hän sanoi, "onpa siinä ihan kuin Karttusen matka-rinni." - -"Lienee Tuppu sen itsellensä jollain kurin Karttuselta kaupotellut, -vähäkö haalasi se vainaja!" Niin miehet arvelivat. - -Metkunen haki hevosen kotoansa, pani ensin rinnin reelle, sitten muut -tavarat ja vei kotiinsa. - -Eräänä päivänä hän kauppamatkoillansa sattui menemään Karttuseen. - -"Mutta perhana soita, Metkunen! sulla on minun matka-rinnini. Mistä sen -olet saanut?" rupesi Ellu sanomaan kun Metkusen kuorma lähestyi. - -"Häh, sinun? Pyhi huulias, velikulta, vai sinun. Leenan Tuppu-vainaan -avisoonista ostin ja maksoin 20 penniä." - -"Mutta minun se on ja minä otan omani pois. En ole sitä Tupulle -milloinkaan myönyt." - -"Vai pois", Metkunen nauroi, "olispa se hupainen juttu!" - -"Otan minä pois omani, kun otankin, näinpä sen sitten missä hyvänsä. -Pari vuotta on rinni jo ollut kateessa, enkä ole tiennyt, missä se on -ollut. Ota pois reeltäsi ja jätä siihen." - -"Ohoh, mies. Minä olen kalun rehellisesti ostanut, totta jumal'iste! En -anna vaikka... Mutta ota sinä hinta Tuppu-vainaan leskeltä." - -"Mitä minä hänestä. Jos sinulla on hänen kanssansa asioita, niin -suorita itse. Minä otan rinnin!" - -Ja Ellu totisesti rupesi sitä riistämään pois reen päältä. - -"Kyllä, kuule veikkonen, rinni pysyy sinulta siinä ihan varmaan!" -Metkunen otti kaakkinsa suitsiin, käänsi sen pihasta pois menemään, -antoi ruoskaa selkään, istui kuormalle ja meni viheltäen tiehensä. - -Karttunen jäi pitkillä nenin ja kovin suuttuneena katselemaan kun -Metkunen tiehensä meni ... tunsi itsellensä tehtävän julkista -vääryyttä. Onpa se helkkarin roisto tuo Metkunen, kun pitää toisen -omaisuutta vaikka kyllä kuulee kuinka asia on!... - -Koko illan oli Karttunen pahalla tuulella, kiroili ja sadatteli, että -kuka sen viimeiseksi oli lainannut tuon rinnin. Ei hän sitä muistanut -itse, eikä muutkaan. Hän kävi jo Tupun Leenankin luona, mutta akka ei -tiennyt muuta kuin, että kauan oli rinni jo heilläkin ollut, nyt olivat -saamamiehet sen myyneet ja pitäneet rahat itse. Ei hän ollut siitä -hyötynyt eikä ruvennut liioin takaisin maksamaan. - -Illalla kun Karttusen renki tuli kotiin, jutteli isäntä hänellekin -asian. - -"Olisitte ottanut vaan pois", tuumaili renki. - -"Hm, no, ei se ole juuri niinkään, mutta annan haaston muutamalle -lurjukselle, niin kyllä näkee mitä maksaa..." - -Ja totisesti, Karttunen ei saanut rauhaa, ennen kuin iltapäivällä -joutui matkalle Mielosen lautamiehelle haastoa viemään. Mennessään -aprikoitsi itsekseen, miten oikeastaan tuon haastattaisi, joko -suorastaan varkaudesta, vaiko varastetun kalun salaamisesta. Mutta kun -ei tuosta päässyt mihinkään varmaan päätökseen niin ajatteli lopuksi, -että neuvokoon Mielonen, tuopa tuon ymmärtää, kun on vanha lautamies. - -Vaan Mielonen kun kuuli Ellun touhun, pani sen kerrassaan mitättömäksi, -leikiksi. Vai kaikista tässä nyt käräjiin! ... eipä ole hullumpaa -kuultu. "Velikulta, tulitko ajatelleeksi, että se on vaan 20 pennin -asia ja kustannukset nousevat monin kymmenin kerroin?" - -"Ajattelinpa kyllä, mutta Metkunen kun tekee koiruutta, niin joutaapa -saada maksaa." Karttunen hymyili makeasti. - -"Älä hiidessä, älä nyt pöllöttele! Jumal'iste, en minä ainakaan ota -haastaakseni." - -Ellu ei enää nauranut, vaan lähti vihoissaan pois. Kovin oli, -mielestänsä, tuo Mielonen paisunut ylpeäksi, porhoksi, kun ei enää -viitsinyt tavallisista jutuista haastaakaan!... Taikka liekö tuttu -Metkusen kanssa ja yksissä juonin... - -Mutta sitten, kun tuossa harmillisena kotiinpäin asteli, muisti, että -Nietulan Aatami oli viime käräjissä tehty lautamieheksi. Sepä oli -hauskaa, että tuon muisti! Aatami oli kunnon mies, ei vielä liiaksi -sivistynyt, ei rikki-viisas eikä porhoksi paisunut... - -Miten lie uskaltanutkaan niin röykkeästi kieltäytyä haastamasta tuo -Mielonen?... Oikein vaatisi asia jo, että antaa hänellekin haasto... - -Seuraavana päivänä asetti Karttunen hevosen ja lähti Nietulan uuden -lautamiehen pariin. - -Miehet olivatkin vanhoja tuttuja, Aatami tuli pihalle vastaan ottamaan, -vei itse kamariin ja tarjosi tupakkaa. Karttusen mieli kävi hyväksi, -kun ei virka vielä ollut pahalle paisuttanut tuota vanhaa tuttua. -Oikeastaan olisikin ollut vahinko, jos ei nyt olisi ollut joitakin -haastoja jätettävänä, kun ensikerran tapasi Aatamia lautamiehenä. -Paljon oli miehillä muutakin jutustettavaa, niin että vähällä oli -unohtua pääasia. Mutta somempi ja mahdikkaampi sen olikin ottaa sitten -esiin, niin kuin sivuseikkana vaan. - -"Kuule, tuota, sinun pitää mennä haastamaan tuo Metkunen käräjiin -varastetun kalun salaamisesta." - -"Ohoh, noo kyllä se tapahtuu. Minkälainen juttu se muuten on?" - -Karttunen rupesi juttelemaan, kertoi asian alusta loppuun. "Eihän se -niin suuri asia ole, mutta ruveta nyt antamaan omaisuutensa mennä noin, -niin pian sitä jää puille paljaille." - -"Jos se niin on, niin antaa saada rokkiinsa." - -"Mutta paljonko menee sitä haastorahaa? - -"Markka kymmenen penniä. Pitääkö todistajia haastaa?" - -Kyllä, kaksittain piti niitäkin haastaa ja Aatami sanoi niitä -haastettavan kuudesta kymmenestä pennistä kappaleen. - -Saapa maksettavia tuo Metkunen. Miks'ei jättänyt rinniä ja sopinut -suosiolla, olisi päässyt vähemmillä menoilla. Mutta ruveta lurjuilemaan -Karttusen kanssa ... ohoh mies! - - * * * * * - -Kylläpä hämmästyi Metkunen kun haaston sai. Rupesi noitumaan kuin lätti -ja puuhasi antaa vasta haaston väärästä kanteesta ja kunnian -loukkauksesta. - -"Jos tahdot", sanoi Nietulan lautamies hyväntahtoisesti, "niin kyllä -minä saatan samalla matkalla haastaa Karttusen." - -No sitähän juuri tahtoikin Metkunen. Maksoi rahat ja luetteli -todistajat. - -Mutta ennen kuin Aatami pois lähti Metkusen luota, rupesi hän tätä -kehoittamaan sovintoon, riitatoverin kanssa. Vaan Metkunen loukkautui. -Vai sopimaan nyt... "Näytänpä Karttuselle, mikä on laki! Niin, ihan -totta, minä näytän Karttuselle, mikä on laki ja oikeus." - -Tuli sitten päivä, jolloin tämä tärkeä asia oli oikeuden ratkaistavana. -Ne rupesivat siinä, kun kyllä oli joutilasta aikaa, kehoittamaan -asianomaisia sopimaan. - -"Juttunne on naurettava, kovin turhanpäiväinen." - -Vai turhanpäiväinen! Karttunen ei hänellä sanonut olevan ainakaan -mitään syytä pelkoon. Totisesti, hän ei tahtonut riitaa, vaan oikeutta. -Metkunen irvisteli, sanoi, että jos Karttunen pelkää, niin sovittakoon -ja maksakoon kulungit, muuten saa oikeus tuomita. - -Eikä asia siitä sen valmiimmaksi tullut ennen kuin iltapäivällä oikeus -sen tutkittavakseen otti. Toverit astuivat sisään, edellä Karttunen, -perässä Metkunen... Kylläpä nyt saat rykääsi Karttunen! - --- Metkus-roisto, kun olisit sovittanut mulle, niin et tarvitsisi siinä -nyt niin vapista! - -Pian oli juttu käsiteltynä. Selvähän se olikin kuin päivä. -Todistajiakaan ei vannotettu, muuten vaan uskottiin suoraa puhetta. -- -Odotettiin eteisessä, kun oikeus suljettuin ovien takana tuomiota teki. - -Saa nähdä mitä oikeus nyt tuolle Metkuselle tuomitsee?... - -Odotappas nyt Karttunen, näet pian kenellä on oikeus!... - -Kutsuttiin tuomiota kuulemaan. Sisään menivät todistajatkin mies -mieheltä asianomaisten kanssa. Muitakin kuulioita ovenrakoon -tungeskeli. -- - -"Oikeus on ottanut asian tutkittavaksi..." - --- Jahah, näeppäs nyt riitatoveri, miten sun käy! - -"-- -- Elias Karttunen saakoon rinninsä takaisin, kuten laillisen -omaisuutensa..." - -"-- -- Katsoen siihen, että nähtävästi turha riidan halu on -kiihoittanut asianomaisia asiansa oikeuteen vetämään, sakotetaan -kumpanenkin -- -- asetuksen -- -- § nojalla vetämään sakkoa oikeuden -vaivaamisesta 5 talaria. Kulungit kuitataan asianomaisten kesken." - -"Ja jos toiste vielä tällaisia asioita oikeuteen vedätte", jatkoi -tuomari vielä, "niin saatte sakkoa kaksin kerroin." - -Lautamiehet nauravat, tuomari puree huultansa. Metkunen ja Karttunen -laapustavat ulos allapäin ja painavat eteisessä lakit pörröisiin -päihinsä. Näyttävät salaa, silloin tällöin sirauttavan toisiinsa. - --- Etpä voittanut sinä, jos en minäkään!... - - - - -Mattiparka. - - -I. - -Hän oli tullut maailmaan vähän vasten ihmisten tahtoa: ei ollut näetten -isää iloitsemassa pojan tulosta, eikä äitikään lempeästi hymyillyt; -ihmiset sanoivat, että hammasta kiristellen vaan itkeskeli ja -otaksuivat, että hän ajatuksissaan toivoi Matin sinne, missä pippuri -kasvaa. Mutta Matti ei silloin välittänyt isästä eikä liioin lähtenyt -pippurin kasvumaille. Siinä vaan äitinsä patinoilla ajelehti päivästä -toiseen, antoi palttua toivotulle kuolemalle ja kasvoi kuten muutkin -ihmislapset. - -Hyvinkin yksikseen ja omin neuvoin hän sai toimeen tulla, heti kun -vähänkin rupesi kynnelle kykenemään. Ja kukapa hänestä olisi -välittänytkään, Mattiparasta? Kun hän rupesi kerjuulle kykenemään, niin -lähti äiti "reisuun." Sanoivat kylässä, että hän oli mennyt miestä -hakemaan. Pitäkööt kyläläiset huolta pojasta! - -Ja kylläpä ne pitivätkin hänestä huolta: antoivat ruokaa ja -härnäilivät, opettivat suuta pieksämään ja hulluja jaarittelemaan. Niin -opetetaan elätti-vareksiakin ja sanokaapas, koska niiden vatsa on tyhjä -ollut? - -Lukemaankin hän oppi, vieläpä kirjoittamaankin. Sitä vasta ihmetteli -kylän vanhin, kun asiasta puhuttiin Matin ripille päästyä. Oli ollut -vähällä unhottaa koko pojan, sanoi kylän vanhin. "Mutta kuka hänet on -opettanut lukemaan?" Kukaan ei sitä niin tarkalle tiennyt, mutta -pitivät sen pääasiallisesti pojan terävän pään syynä. Sellaiset -oppivat, vaikka ei opetettaisikaan!... Sitte yksi ja toinen tiesi, että -tuolla eräässä töllissä hän oli talvis-aikoina asuskellut, kenties -siellä oli oppinut. Sielläpä niitä oli ollut paljon lapsia itselläkin, -eikä Matin lukemaan opettaminen ollut tullut mitään maksamaan, kun -muitten ohella oppi. - -"Kelpo poika, kun on lukemaan oppinut!" Ei ihmiset siihen muuta -tienneet sanoa. - -Sen johdosta kun Matti joutui puheen alaiseksi, muistettiin taas -äitiäkin. Yksi oli kuullut sitä, toinen tätä missä oli muka milloinkin -nähty kaukana retustelemassa kenenkä seurassa kulloinkin. - -"Oli silläkin sydän", sanoivat ihmiset, "kun niin jätti lapsensa." - -Ei kukaan muistanut isää. - -"Kaikista se Jumala huolen pitää", sanottiin Mattia tarkoittaen ja -tunnettiin lämpimiä tunteita. "Mattiparka, kyllä hän nyt jo aina -eteensä katsoo!" - - -II. - -Samppa Luutanen päivitteli nuoren akkansa kanssa. Kovin olikin ikävä -asia: arpa oli viime keväänä langettanut hänelle velvollisuuden ensi -syksynä astua vakinaiseen pataljonaan kolmeksi vuodeksi. Nyt oli -Marraskuun 1 päivään enään jälellä vaan kolme kuukautta; siksipä asia -pelottikin enemmän. - -Nuori vaimo tuossa voivotteli, arveli että aivan nurin se menee koko -onni ja talon hoito, jos isäntä menee pois, hänelle kun tässä vielä -tulee pienikin hoidettavaksi. - -"Hassusti se käy", tuumi Samppa, kynsi korvantaustaa jo monennen kerran -ja huokasi. - -"Lähden Amerikkaan", sanoi hän vähän ajan kuluttua ja katsahti kohta -vaimoansa, että onko toivoa luvasta, vai ruvenneeko itkeä tillittämään. -Emäntä hiukan sävähti, mutta omituinen piirre hänen kasvoissaan -ilmaisi, että ehdotus ei ollut järin vastenmielinen. "Hm", hän pani, -"mutta mitenkä sinnekään pääset? Et saa matkapassia." - -Oh! sekös sillä eukolla vaan onkin pelkona... - -"Noo, jos talon luulet saavasi hoidetuksi, niin ehkäpä matkapassitkin -saadaan." - -"Kyllähän se tukalaa olisi täällä kaikesta yksinpuolin huolta pitää, -mutta..." - -Siihen jäi sana. Pitäähän sitä rakastaakin, ettei nyt noin vaan -"pitkällä puulla" sovi miestänsä valtameren tuollepuolelle työntää. - -"Jos vaan annat luvan mulle lähteä, niin tässä ei kauan siekailla", -sanoi Samppa. - -Vaimon oli vaikea sanoa. Paha niin, paha näin. Vihdoin hän selvitti: - -"No, jos mennä tahdot, niin täytyyhän sitä täällä toimeen tulla ja ... -ja nuorenahan sitä ihmisen täytyy yrittää." - -"Hm", hymähti Samppa, "ei suinkaan sitä meillä nyt niin yrittämisen -vuoksi olisi tarvis Amerikkaan, mutta parempihan on ansaita rahoja tuon -kolmisen vuotta kuin olla ilmaiseksi orjana." - -Akka oli aivan samaa mieltä, että niin olisi asia paljon parempi. - -Tehtiin liitto: Samppa lähtee Amerikkaan kuin vaan saa passit; asiasta -ei puhuta kenellekään luotua sanaa. - -Mutta miten saada passit? Siinäpä olikin sotkuinen kysymys, joka tuotti -paljon päänvaivaa. Olihan sitä liikkunut juttuja, miten yksi ja toinen -oli koiranjuonilla paperit taskuunsa saanut ja sitten noin vaan -pujahtanut, kuten muutkin matkustajat; mutta kuinka sitä silläkään -tavalla... - -"Hitto tuokoon! mutta kyllä se sentään on toista tienata rahoja -Amerikassa, kuin tuolla kolme vuotta virua... On se aivan toista -Amerikassa! Olispa vaan tuossa joku joka hankkisi nimiinsä mulle -paperit, niin heti maksaisin sievät rahat!" - -Siihen tielle ikkunan alle saapui joukko nuoriamiehiä, pyhäpäivä kun -oli. Niillä nuorilla on aina vehkeitä, vetävät puoleensa huomion, -vaikkapa se kuinka tärkeissä asioissa muuten kiini olisi: Samppa rupesi -sinne ensin tirkistelemään ja sitten emäntä. - -Yksi näkyi joukossa oikein olevan poikaa, nuori hän oli ja -pienenlainenkin, mutta lihavahko möhkäle, halvan arvoisissa vaatteissa -ja "suu päänlaella." (Kansalla on näetten omituinen tapansa sanoa suun -olevan silloin päänlaella kun sitä ylenmäärin soitetaan.) - -"Kuule", kuiskasi emäntä, "mitähän tuo Maailman-Matti tekisi, eiköhän -se?..." - -"Jaa, tosiaankin!" Mieskin mielistyi asiaan. Aina ne akat keksivät -kaikki pikemmin kuin miehet! Molemmat katsoivat vielä ikkunasta. Siellä -se vehkeili Maailman-Matti, niin että oikein täytyi ruveta -naureskelemaan. "Se on hupainen veitikka tuo Matti, ihan varmaan tekee -senkin jutkun!" - -"Laita kahvia", sanoi Samppa mielihyvissään, "minä käyn kutsumassa -häntä tänne." Hän pani tupakkaa pitkään piippuun ja läksi ulos. Jutteli -siellä vähän aikaa poikain kanssa ja kuiskasi vihdoin Mattia tupaan. - -"Matti saa rengin pestin", rupesivat toiset sanomaan ja niin luuli -Matti itsekin, kun Samppa perässään vei kamariin asti. - -"Pane piippuun, Matti." Samppa toi tupakka-laatikon pöydälle. Vähän -oudolle tuntui Matista, kun oikein isännät noin miehiksi kohtelivat. -Rengiksi ihan varmaan pyytää, rupesi Matti ajattelemaan. - -Samppa alkoi puhella yhtä ja toista. Oli oikein sydän kurkussa kun -tahtoi ennättää liian kesken pää-asiaan, vaikka järki kehoitti -lörpöttelemään ensinnä jotain muuta ja sitten vasta odottamatta -hyökkäämään ydinkohtaan. - -Matti tunsi itsensä täällä oudoksi, ei ilve-tuulikaan enään -puhallellut. Vakaisena hän vaan tupakoitsi ja koetti näyttää -arvokkaalta kuin ukot ainakin. - -"Vanhako se Matti jo on?" kyseli emäntä kamariin tullessaan ja katsoi -niin tuttavasti Mattiin. - -"Kahdeksannellatoista." - -"Vai, jo se niin on ijällinen, Mattikin", sanoi isäntä ihmetellen. - -"Joo'o", emäntä huokasi, "kaikista se hyvä Jumala huolen pitää. No ei -suinkaan siitä äidistäsi ole mitään kuulunut?" - -"Ei ole." - -"No tuota, etkö sinä jo ole Amerikkaan tuumannut lähteä, Matti?" - -Sampan ääni värähti, kun hän tämän sanoi. Silmät vilkahtivat Matista -emäntään ja emännästä taas Mattiin. Emännän silmiin ne sähköisesti -vaikuttivat: panivat nekin salaa ja omituisesti sirrittäen Mattia -tirkistämään. - -"Kukapa minunlaistani Amerikkaan kustantaa", sanoi Matti huolettomasti. -Hän ei huomannut ollenkaan omituisuutta kysymyksessä. - -Ne rupesivat molemmat, Samppa ja emäntä, sanomaan joutavaksi Matin -tuumia, ettei muka kukaan häntä sinne kustantaisi. "Hooja, huonompiakin -sinne autetaan ja tylsäpäisempiä!" - -Matti tunsi rintansa paisuvan innosta, kun tämä isäntäväki häntä -niinkin miehenä piti. - -"Kyllä mä sen sanon", tuumi Matti rohkeasti jo itsekin, "että kyllä -minä sieltä tollarit toisin niin pian kuin joku muukin." - -"Noo toki", vakuutti emäntäkin. - -"Miks'ei", sanoi Samppa ja puhui sitten siitä, että huonommatkin ne... - -"Menisin minä ainakin Amerikkaan", ilmoitti Samppa vihdoin, "mutta kun -on tuo sotaväkeen meno, niin ei pääse." - -"Miksi ei pääse?" kyseli Matti nähtävästi tietäen isännän esteen syyn. -Mutta tuntui siltä kuin hänellä hampaiden takana jo olisi ollut -Sampalle valmiit päästökirjat, niin mahtavalta hän näytti. - -"Ei saa passia", toisti Samppa viekkaasti Mattiin katsoen. - -"Sa-ha-haa!" vakuutti Matti nauraa höröttäen ikään kuin Sampan -uteliaisuutta kiihoittaaksensa ja nousi innoissaan kävelemään. - -"No millä tavoin?" kuiskasi Samppa. Hän kallisti päätänsä ja venytti -pitkäksi kaulaansa... Sanoppas sinä, kelpo Matti, millä keinoin!... -Vaikka kyllä mä tuon itsekin tiedän, mutta... - -"No johan niitä passeja saa", sanoi Matti, "kun teillä on rahaa kyllä, -niin menkää kaupunkiin. Kyllä siellä on herroja, jotka tekevät vaikka -mitä." - -Samppa näkyi pettyneen luulossaan Matin neuvosta. Senpä tähden hän -päätä pudistaen hylkäsi koko ehdotuksen hankalana. "Mutta jollain -muulla tavalla olisi helpompi", hän tuumi ja katsoi nyt vuorostaan -salaperäisesti Mattiin, ikään kuin näyttääksensä, ettei hän ollut -päättänyt josko sanookaan Matille ajatustaan. - -Matti kävi uteliaaksi ja rupesi kyselemään. Samppa iski vaan silmää, -otti kaapista viinapullon, kaasi ensinnä itselleen ryypyn ja tarjosi -sitten Matillekin. Tämä esteli, mutta otti kuitenkin kernaasti. -"Ryypätään kun rookataan", hän sanoi. Näytti muuten alkavan vähin -tutustua talossa ja rupesi jo kokkiansa laskettelemaan. Mutta jo -vihdoin taas muisti asian. - -"Millä kurin te sitten tuumisitte päästä lähtemään?" alkoi hän -uudestaan kysellä. Samppa otti siinä juuri ryyppyä, ettei akka ehtisi -hätään. Kaasi vielä Matillekin ja sanoi nähtävästi karvasta haikua -kurkustaan kakien: - -"No etkös ole kuullut, millä tavalla meni Matilainen? Ota ryyppy!" - -"Niin persana, hän meni tuon Hermannin, tuon Kaapon Hermannin passilla -ja lähetti sitten Hermannille passin takaisin ja vapaapiletin siitä -hyvästä." - -Samppaakin nauratti ja hän katsoi sukkelasti Mattiin. - -"Otas vielä ryyppy, Matti", hän kehoitti. Toinen otti estelemättä; -ajatteli hänkin, että jos emäntä tulee pian, niin vie pullon pois. - -"Luulisitko Matti, että tässä likitienoilla olisi joku, joka uskaltaisi -ryhtyä samaan kauppaan?" Tätä kysymystä lausuessaan oli Sampan äänessä -kummallinen sävel. - -"Enpä tiedä", sanoi Matti arvelevaisesti. - -Emäntä toi juuri kahvikalut pöytään ja kaatoi kuppeihin. Samppa odotti -äänetönnä että Matti jotain sanoisi. Matti taas kainosteli emäntää, -arvellen ettei tällaisista asioista saisi puhua kuin miesten kesken. -Mistähän osasikaan poika tuota jo kainostella! - -"Niinpä nyt ollaan hiljaa, että..." emäntä sanoi. - -"No, etkö jo muista ketään?" kysyi Samppa vihdoin. - -Matti äkkäsi, ettei emäntää tarvitse kartella. Mutta ymmälle hän silti -joutui, ei juuri ollut sanaa suuhun tulevaa. - -"Enpä oikein tiedä", hän päätä kyhnien sanoi. - -Emäntä ei ruvennut utelemaan, antoi miesten tuumia ja kahvia juodessaan -tuon tuostakin silmäili salavihkaa Mattia... Mitähän tässä sanoisi, -että saisi tuon puhumaan? - -Sampasta oli odotus tuskallista. Jättäen kahvin puoli juomiin nousi hän -ja astui Matin eteen. - -"Etkö sinä, Matti, tahdo lähteä Amerikkaan?" Hän lausui tuon käheästi -kuiskaten ja laskien kämmenensä Matin olalle, jäi hän siihen, outo hymy -huulilla vastausta odottamaan. - -"Lähden kyllä!" Matti pöyhähti seisomaan Sampan rinnalle. Tämän -silmistä leimahti iloinen välähdys: Ei, jumaliste, mene enään ainakaan -muille kertomaan, eikä minua tässä pulaan saattamaan!... - -"Mikä puhe teillä nyt on?" Emäntä hiljaa kysäsi ikään kuin ei olisi -osannut aavistaakaan asiaa. Samppa oli niin innoissaan, ettei osannut -keksiä mitään kiertopuheita, jos olisi tahtonutkin. Suoraan vaan, -sormiansa naksauttaen sanoi: - -"Me menemme Matin kanssa Amerikkaan! Matti hankkii passit ja minä -rahat, eikös se ole tasaista kauppaa?" - -Mattikin oli noussut lattialle astelemaan, mutta hiukan nololta hän -näytti ja asiata aprikoivalta. Samppa kaasi ryypyt. Ruvettiin sitte -puhumaan asian yksityisseikoista. Matti saatiin rohkaistuksi, vieläpä -hän innostuikin asiaan niin että olisi heti puuhaan ryhtynyt, jos ei -olisi ollut yö vastassa. Asiassa päätettiin, että Matti tulee -huomisehtoolla uudestaan, tekemään itselleen päästökirjan täällä -kamarissa ja sitten jonakin ehtoona käy sen avulla nimismiehen passit -saamassa; Samppa varustaa itsensä valmiiksi lähtemään jonakin yönä; -kellekään ei puhuta sanaakaan. Amerikasta oli Sampan puhe lähettää -kohta sinne päästyään Matille passi ja matkapiletti. Ja niin erottiin. - - -III. - -Eräänä päivänä, noin pari viikkoa edellisen jälkeen levisi kylässä -akkain kesken juttu, että Luutasen Samppa on lähtenyt Amerikkaan, -karannut kruunulta ja akaltaankin, kun ei ollut sillekään mitään -ilmoittanut. Mentiin katsomaan Luutaseen, onko siinä perää, kun -puhutaan. Perääpä oli, koska emäntä itkua tuhersi ja sanoi, ettei hän -ymmärrä vaikka päänsä puhki ajattelisi, mihinkä Samppa on mennyt. - -"No eikö hän sullekaan sanonut?" kyseltiin. - -"No ei, hyvät ihmiset! Mitäs minä sitten sanoisin, etten tiedä ... vai -luuletteko te..." - -"Eei, ei toki luulla mitään. Mitäs sitä nyt sitten semmoista! mitäpä -sulle olisikaan hyötyä valehtelemisesta. Mutta kummapa se oli, kun noin -meni ettei sullekaan sanonut... Amerikkaan hän kai kuitenkin on -mennyt." - -Emäntä rupesi väittämään, ettei hän sentään vieläkään usko Sampan -Amerikkaan menneen, mutta missähän vaan lienee. - -Koko kylässä oli se kohta puheen aiheena, mutta vasta muutamain päiväin -kuluttua se ehti nimismiehelle, joku meni ja kertoi: "Siitä meidän -kylästä karkasi Amerikkaan Luutasen Samppa, niin ettei sanota -akallensakaan ilmoittaneen. Asevelvollisuutta pakoon sanovat hänen -menneen." - -Nimismies otti asian tarkoin korviinsa, jopa niin että lähti itse -tutkimaan kuinka paljon perää puheessa olisi. - -Paljonkos hän siellä kylässä sitten sai selvää asiasta! Sampan emäntä -itki kuollaksensa eikä pienintäkään sanonut tietävänsä, mihin mies oli -joutunut. Muut ihmiset eivät tienneet niinkään paljoa. - -Mutta sitä nimismies pahimmin aprikoitsi, mistä Samppa on passit saanut -ja ihmettelivät ne sitä muutkin. - -Kun siinä jalkoihinsa katseltiin, ihmeteltiin ja silloin tällöin -arveluitansa lausueltiin, sanoi nimismies: - -"Niin, täältä on mennyt Amerikkaan se Rikun Mattikin, vai miksi -Maailman-Matiksi sitä sanotaan?" - -"Ohoh!" Miehet ja akat katselivat toisiinsa. - -"Mattiko Amerikkaan?" - -"Milläpä hitolla Matti Amerikkaan!..." - -Sitten tuli sen talon väkeä, jossa Matti oli renkinä ollut ja -kertoivat, että Mattia ei ole muutamaan päivään näkynyt kotona. Tästä -tuli nyt jotain uutta asiaa. - -"Mutta missä Rikun Matti sitten on?" Siinä syntyi kova sähinä. Ei -joudettu kuullakaan nimismiestä, huutaen kukin vaan kertoi -arveluitansa. Joku huusi kovemmin kun muut ja sitä kuunneltiin. Hän -kertoi, että se ja se oli nähnyt Matin kaupungissa, oli siellä -olutkapakassa ryypiskellyt erään hampuusin kanssa ja rahoiltansa -kerskunut. - -"Rahoiltansa kerskunut!..." Silläpä kannatti nauraa, että nyt -Maailman-Mattikin jo rahoiltansa kerskaa. Ja he nauraa hekottivatkin -täyttä kurkkua. - -"Ei sitten ole asiat oikein", sanoivat, kun rupesi ääni alenemaan. -Nimismiehenkin ääni alkoi nyt jo kuulua: "Eikö sitten Maailman-Matti -ole lähtenyt Amerikkaan? Eikö hänellä ole ollut aikomustakaan?" hän -huusi. Kaikki hymyilivät vakuuttavasti ja pudistivat päitänsä: Milläpä -Matti olisi Amerikkaan mennyt ja ... ja eikä kukaan ollut kuullut -tuosta puuhasta mitään puhuttavankaan. - -Matin isäntä haettiin paikalle. - -"Annoitteko te sille rengillenne, Rikun Matille päästökirjan?" kyseli -nimismies. - -Ukko oli vakainen ja katsoi oudostellen kyseliää. "Päästökirjan? Eei. -Missä hän sitten on päästökirjaa näytellyt?" - -"Ettäkö te ette ole antanut Matille päästökirjaa?" - -"Een, mitäs minä nyt vielä hänelle semmoista ja mitä hän sillä olisi -tehnyt?" - -Nimismies vihelsi ja näytti keksineen jotain. "Osaako Matti -kirjoittaa?" hän kysyi. - -"Osaa hän!" huusivat miehet iloiten, että edes jotain tiesivät. - -"Sitten hän nähtävästi on toimittanut matkapassit Samppa Luutaselle." - -Ihmiset avasivat silmänsä: "Sellaisiako se Matti-junkkari?..." - -Nimismies helpotti joukon uteliaisuutta kertoen sitten miten Matti oli -noutanut päästökirjan avulla, joka piti olla isännän antama, -esteettömyyden todistuksen. Matin isäntä rupesi nauraa-höröttämään. - -"E-he-hen minä ole sille antanut päästökirjaa." - -"Kas vaan sitä Mattia!" - -"Jumaliste! Tässä toissa sunnuntaina vei Luutasen Samppa Matin meidän -joukostamme tupaansa ja siellä viipyi Matti koko illan", kertoi muudan -nuori mies. Kaikki ymmärsivät, mitä hän sillä tarkoitti. - -"Jassoo", sanoi nimismies. Pani muistiinsa kertojan nimen, kyselipä -vielä lisääkin. Sitten hän meni uudestaan tutkimaan Sampan emäntää. - -Luutasen emäntä kyllä tunnusti Matin heillä käyneen silloin ja silloin, -mutta ei kuolemaksensa sanonut tietävänsä, mitä olivat Sampan kanssa -kamarissa haastelleet. Itki muuten ja sanoi sitäkin, että Samppa oli -jättänyt häntä aivan yksikseen pian tulossa olevan pienen lapsen -kanssa. - -Nimismies oli osanottavainen, kyseli yhtä ja toista. Akka vastaili ja -hyvä olikin vastaamaan. Mutta kuulijat rupesivat vähän salaisesti -silmää iskemään ja pitkään emäntää katselemaan: onpa tuo vähän sukkelaa -puhetta! Yht'äkkiä juolahti mieliin: Samppa ei olekaan mennyt hänen -tietämättänsä!... - - -IV. - -Matti löytyi kaupungista, puhui kohta itsensä pussiin, pistettiin -linnaan, viipyi siellä kuukauden ja tuotiin sitten välikäräjille. - -Ihmiset menivät katsomaan Rikun Mattia käräjäpaikalle. Sietääpä nähdä -sitä vesseliä nyt ruunun vaatteissa! - -"Mitä sille Matille nyt kuuluu?" kyselivät naurussa suin. Mitäpä -erinomaista Matille sitten olisi kuulunut. Hän nauroi, jutteli oloja -linnassa, kertoi tovereista, joiden kanssa oli siellä tutuksi tullut ja -luetteli heidän taitojansa. Paljon olikin Matti jo oppinut kaikellaisia -kujeita ja vankilan puhetapoja. Oikein tuntui hupaiselta vanhoille -tutuille, kun kuukauden oli vaan poissa ollut ja niin oppinut: ei -tarvinnut kyläläisten suutansa sovittaakaan totiseksi, nauru sieltä -kuitenkin pakkasi. Matti riemastui, kun näki naureskeltavan: pitävät -oikein kunniassa! Ei sille naureta koskaan, jolle ei myötätuntoisuutta -osoiteta. - -Koettivat muutamat siinä yksinkertaisuudessaan puhuttaakin häntä, -kysellä käräjäasian johdosta yhtä ja toista. Mutta Matillapa vasta -olivat sopivat vastaukset! ... ei ollenkaan enää puhunut pussiin -itseänsä. Ja kyselijöille naurettiin vasten naamaa. - -"Onpa poikaa jo linnassa opetettu!" - -Sitten vietiin Matti käräjätupaan. Monikin siihen jäi vielä istumaan -siksi kunnes juttu päättyy. Onpa hupainen kuulla mitä ne sille -antavat!... Ilkeä juttu on pojalla, jos päälle tulee... - -Kauan se kestikin tutkia. Oli niin paljo todistajia. Ne kertoivat -siellä eteisessä ja toisessa tuvassa, sitten kun olivat olleet tietonsa -puhumassa, että Matti osaa vastata ja kierrellä kun poika. - -"Sanoa sitä! Linnassa ovat toiset lurjukset opettaneet", sanottiin. - -Jo vihdoin päättyi asia. Todistajat ja kaikki tulivat toiseen tupaan - -"Mitä tuli?" kyseltiin. - -"Kuusi kuukautta tuli ja kunnia pois", kertoi kuka vaan ehti. - -"Ai, ai!" - -"No ei siitä ainakaan itketä", ylpeili Matti. - -"Ka petoa, ei se vaan surulliselta näytä", ihmeteltiin. - -"Mitähän tuosta kuudesta kuukaudesta, mutta kunnia on pahin, kun senkin -menetti." - -"Hm, no, kyllähän. Mutta olisi se Matinmoiselta mieheltä muutenkin -mennyt, ehkä vasta." - -"Niin, ja käskeepä tehdä sellaisia jutkuja, laki on laki." - -"Niinpä, mutta olis tuossa nyt saanut Samppakin saada. Syytä oli -hänessäkin, kun narrasi pojan paulaan." - -Tunnustettiin, että Samppa olisi kyllä joutanut saada. - -"Mutta ei häneen enään ulotu ruumin koura!" - -"Ei ulotu." Sillä naurettiin. Olipa sopivaa, että oli päässyt pois -sukeltamaan kynsistä! - -Matti piti yleisen huomion itseensä käännettynä, hän pieksi kieltänsä -ja suu oli taas "päänlaella." Valitti, että on jo oikein ikävä linnaan, -kun siellä on niin hiton lystiä seuraa. Ja kun hän kertoi -seuralaisistansa, niin tuntuivat ne todella niin lystin hupaisilta, -että rupesi melkein muidenkin mieli tekemään käydä ainakin katsomassa -siellä. - -"Kumma, ettei tuo edes sure kunniaansa", ihmetteli muudan. - -"Kunniaansa!" nauroi ja matki toinen, "kuka häntä olisi neuvonut -kunniaansa missään arvossa pitämään?" - -Niinpä totisesti! Kyllähän sen nyt jo jokainen huomasi kun siitä -huomautettiin, ettei Mattia kukaan ollut opettanut kunniastansa -pitämään. Mitäpä hän sitten osasi tietää sen menettämisestäkään. - -"Mutta kyllä vaan hänestä tulee aika veijari, kun hän nyt on vielä -kuusi kuukautta opissa", arveli joku, kun äskeisestä oli selville -tultu. - -"Tulee vaan!" - -Ja sillä mielellä rupesivat ihmiset lähtemään kotiinsa. - -Muutamia akkoja meni Luutasen kautta, kun emäntä ennakolta käräjistä -lähteissään oli käskenyt tulla. Siellä rupesi hän akoille siinä kahvia -keittäessään panettelemaan tuota surkeata lurjusta, kun oli vähältä -sotkea hänetkin juttuun. - -"Sanosta muuta, hyvä ihminen!" - -Akat katsahtelivat odottavasti kahvipannuun, joka porisi tuolla -mustassa takassa ja näkivät, miten keveällä sydämellä emäntä tuossa -lattialla liikuskeli... - -Mutta vankinvartian luona istui Matti yksikseen ja ajatteli siinä -tuomiotaan. Sen johdosta johtui hän itsestään alkulähteille asti, -tuonne Luutasen kamariin, missä Sampan kanssa ryypättiin ja emännän ja -Sampan kanssa juoni solmittiin. Tuntui vähän karvaalta, ettei ollutkaan -käynyt niin kuin silloin luultiin. Rupesi sitten ajatteluttamaan, että -kuinkahan se kuitenkin niin kävi, että tuohon tuli suostuttua. Hän -muisti olleensa kahden vaiheilla. Jospa olisi tullut evättyä! Mutta -siinä samassa muistui mieleen akan liukas ja lipevä kieli sekä -supattava, kuumeen tapainen kuiskutus!... Oli kai sitä silloin -ryypättykin; perhana! ... kaikki oli ollut niin houkuttelevaa!... - -Matti ei sitä ymmärtänyt miksi se oli ollut niin houkuttelevaa. Mutta -sen hän tunsi ja ymmärsi, että jos Samppa vaan olisi yksin siinä ollut, -ei hän olisi suostunut lopultakaan. Vaan se ämmä... - -Hän muisti olleensa jollain tavoin hurmautuneena. Olikin se emäntä -puhunut kovin tuten ja ystävällisesti, niin ettei Matti muistanut -mointa koskaan saaneensa emäntäin puolelta kokea. Tuo huomio nyt, tällä -hetkellä nosti kiukut päähän. - -"Tuhat tulimmainen, sitä ämmää!" - -Äänellinen kiukun purkaus seotti tuskalliset ajatukset ja johti ne -huomaamatta vankilaelämän hauskuttaviin puoliin. - -"No soromnoo, yhdentekevää!" Sinne jäivät ajatukset ja keräsivät -vankilan ilot ja hauskutukset yhteen kokoon. - -"No soromnoo, yhden tekevä, ei siellä ikävä tule!" Ja Mattia nauratti -jo oikein iloisesti. - -"Isäntä hoi! Joko pian lähdetään linnaan? Täällä tulee pian ikävä." - - - - -Maineen uhreja. - - -Köyhäin ihmisten lapset ne ovat kuin varattoman maanviljeliän pellon -kasvu: kun kypsyvät siksi, että johonkin kelpaavat täytyy kasvattajan -niistä luopua, jättää ne maailman markkinoille, vaikkapa sydäntä -kirveltäisikin. - -Niin se oli laita tuon vanhan ojurin Jaakko Kuorasenkin lasten. Kun, -näetten, pääsivät ijässä kymmenen tienoille, rupesivat aina syömään -enempi, kuin isä-ukko jaksoi työllään ansaita. - -Nuorin lapsista oli Mari ja isä oli aina itsekseen ajatellut, että -tuolle täytyy leivän riittää kotona hiukan pitemmälle, kuin niille -toisille, ja sopiikin riittää, kun ei enään ole toisia syömässä. Ja -näin tavoin kului aika niin, että tyttö oli jo kahdentoista, kun hän -vielä oli isän ja äidin luona, teki kaikellaista pikkuaskaretta, mitä -mökissä oli ja mitä tehdä saattoi, sekä juoksi toisinaan vapaana kuin -talollistenkin lapset. Mutta siihen aikaan juuri rupesivat kyläläiset -moittimaan Jaakko Kuorasta siitä, että isoa tyttö-lorkkia tuossa pitää -laiskottelemassa ja sillä niukkoja ansioitansa syöttää... Tyttö -saattaisi jo paimenena leipänsä ansaita. Jaakko pani pahaksensa -kyläläisten juorut, ja eukkoparan sydämelle ne vielä kovemmin kävivät. - -"Mitä heidän siihen tulee, itse mä hänen elätän", sanoi Jaakko ja äiti -sanoi samaa. Mutta tyttö itse tuumi toisin, tahtoi kaikin mokomin -päästä palvelemaan ... ei muka viitsi enään olla kyläläisten -silmätikkuna. - -Siitä se alkoi, eikä se monia päiviä puheena ollutkaan, ennen kuin -vanhemmat jo antoivat luvan. Menköön, jos sopivan paikan saa, missä -kristillisen mielensä säilyttää voi. - -Pappilaanpa juuri satuttiin tarvitsemaan paimentyttöä ja Kuorasen -Jaakon Mari sai siellä paikan. Tuosta ilostuivat vanhemmatkin: "Oikein -Herra sen salli, että Mari pääsi sellaiseen paikkaan", siunasi äiti ja -isäkin äännähti hyväksyvästi että samahan se oikeastaan onkin, jos -lapsi on kotona tahi sellaisessa palvelus-paikassa. Niin tuli Mari -pappilaan ja viihtyi siellä niin hyvin, että otti pestin pestin perään, -viipyi siellä vuoden toisensa jälkeen, jotta pappila tuli hänelle -oikein kuin kodiksi. Kun ikä ja kokemus kasvoi, kohosi hän kyökki- ja -sisä-piiaksi. Oliko sitten enään puhettakaan palaamisesta -talonpoikaisoloihin, raskaihin ja roskaisiin töihin! - -Ja kun Mari toisinaan kävi kotona vanhoja katsomassa, niin oikein -isänkin sydämen heltymään sai kertomalla pappilan väen hyvyydestä... -Herran kiitos, että lapsi pääsi palvelemaan sellaiseen paikkaan!... - -Tuossa kahdeksantoista ikäisenä hän rupesi kotona useammin puhumaan -Aukusti-maisterista, miten se oli ystävällinen ja hauska, puhui -Marillekin aivan kuin kaltaisillensa. Väliin oli oikein hullunkurisen -hauskaa, ja kun Mari niistä kotona kertoi nauratti isää ja äitiä, että -vanha mökki kajahteli raikkaista kikatuksista. - -"Totisesti, lapsemme pidetään arvossa pappilassa." - - * * * * * - -Nuo suloiset metsiköt, jotka alkavat maatalojen kotinurkista, kuinka -monta salaista juttua niillä olisikaan kerrottavana, jos joskus -saisivat puhelahjan ja alkaisivat lörpötellä maailmalle kaikkia niitä -asioita, joita nuoret huulet, rakkauden tuulten puhallellessa ovat -siellä kuiskaelleet. Mutta puut ovat nuorten uskottuja, eivät hiisku -maailmalle niin sanaakaan. Oman perheen kesken vaan jaarittelevat -omalla kummallisella kielellään. Mikä sointu tuossa kielessä! ... -kylläpähän sen ihmiset tuntevat. Siksipä ne niin usein käyvätkin sitä -kuulemassa. Joko ilo sydäntä lennättää, tai suru sitä maahan painaa, -niin tuo metsänkielen sointu vaikuttaa tarkoituksen mukaisesti: se -rauhoittaa ja saa uneksimaan. - -Sitä taivasta sitten, joka kaunisten tyttöin silmäin eteen avautuu, kun -mättäälle istahtavat lupausten tekijöitä muistelemaan! Ja kun köyhä -tyttö, joka vasta äsken lähti vanhempain leivättömästä mökistä, saa -mielikuvaelmiinsa sulkea pappilan maisterin, niin ... eipä luultavasti -ole olemassa inhimillistä tilaa, johon kuvaelmansa vaihettaisivat... - -Tuotakin onnellista pappilan Maria! Ensinnäkin siitä syystä, että hän -oli todella kauniimpi kuin useat pitäjään herrasväen tyttäret, toiseksi -siitä, että Aukusti-maisteri oli sen vannoen vakuuttanut ja kolmanneksi -siksi, että ensi jouluna saisi Kuorasen matalaan mökkiin viedä -verrattoman ilonsanoman: Tyttärenne on kihloissa Aukusti-pastorin -kanssa. Ne syntyivät, nuo kuvaelmat silloin kuin kevät vielä teki -valmistuksiansa, muun muassa puhkoi vasta hiirenkorvia pappilan lähellä -olevan puiston koivujen alastomista oksista. Ihmeellistä, miten -sopivasti ne sattuivatkin: Marin toivelmat saivat ruveta kasvamaan -rinnan koivunlehtien kanssa! Mutta ne pääsevät vaan niin pieniksi -kokonaisuudessaankin nuo koivunlehdet, ja jo syksyllä lakastuvat. Vaan -Marin onni ja toivelmat?... Syksystä on jouluun enään vaan aikaa -muutama mitätön viikko. Oh, se voi tapahtua, että jo lehtien varistessa -voi tuon uutisen Kuorasen mökkiin viedä. Joudu vaan aika pian, joudu, -sinä ihana toivottu syksy! ... ei rakkaudensyksy, vaan sen oikea -lumoava julkinen aamunkoitto!... - -Muutamia kellastuneita lehtiä makasi jo pappilan puiston poluilla, -ilmoittaen sille, joka allapäin ja pahoilla mielin kulki, että syksy -todella alkaa jo olla kädessä. Niitäkö lie tuossa Marikin tarkastellut, -kun erästä puiston etäisimpää kujaa myöten pimeän hämärtäessä ehtoolla -astuskeli. Mutta mitä merkitsee tuo levoton liike, tuo alinomainen -tirkisteleminen polkua pitkin kotiin päin, ja tuo silmäin kamala loisto -ja leukaperäin kummallinen kulmikkaisuus? Ennen, näetten, oli poskien -ympyrä niin viehättävä, että se kätki kerrassaan kaikki kasvojen -särmäiset kulmat. - -Vihdoin hän näki jonkun tulevan polkua pitkin. Se näky vaikutti, että -hänen ruumistaan joku sisällinen tunne hiukan puistatti. - -"Tulithan kuitenkin!" huudahti tyttö itkun sekaisella äänellä ja astui -tulijaa kohden. - -Tulija oli mies, ja raukeeva hymy huulilla hän astui kädet ojennettuina -Mariaa kohden ja aikoi nähtävästi syleillä. Tyttö vältti. - -"Ei", sanoi hän. - -"Noo?" - -"Ei", uudisti Mari jyrkästi. - -"Mutta miksi ei?" Mies aikoi nauraen tehdä tuon tempun väkivaltaisesti. - -"Ei nyt", uudisti tyttö jyrkästi ja väistyi yhä. Mies jäi oudostellen -paikoilleen. - -"Minulla on sinulle jotain sanottavaa", alotti Mari, mutta henki tukki -kurkun, että täytyi vähäsen odottaa ennen kuin voi jatkaa: - -"Sinä et ole enään muutamiin aikoihin tahtonut tavata minua?..." Se oli -todellisen tuskan tulkki, se ääni jolla tuo kysymys ilmoille pyrki. - -"No sinä tiedät itse olevan syyn siinä", vastasi mies koettaen -tavoitella mitä luonnollisinta äänen painoa, "siinä että ... että minua -on pidetty silmällä. Mikä sinua vaivaa kun noin vapiset?" Mutta -hänenkin äänensä jo vavahteli. Kylläpä tuo Mari katsoikin -läpitunkevasti ja kantelevasti... - -"Sano minulle totuus, Aukusti! Narrasitko sinä minua vaan, kun lupasit -minut ottaa?..." - -Ylioppilas ei joutunut juuri entistä enemmän hämille, näyttipä, että -hän oli jotain tuollaista osannut aavistaakin. - -"Älä nyt tuommoisia muistele", hän virkkoi, "rakastuneitten välillä -puhutaan aina yhtä ja toista, jolla ei todellisuudessa ole oikeastaan -mitään merkitystä. Ymmärräthän, etten minä ylioppilaana ollessani voi -käydä naimisiin." - -"Oi Jeesus, miksi valehtelit Aukusti?" Hän heittäysi vieressään -olevalle kivelle ja oikein takoi otsaansa siihen valittaen, ei otsan, -vaan sydämen kivusta. - -Ylioppilas astui lähemmäksi lohduttamaan. Aikoi ottaa kädestä ja ruveta -kauniisti puhelemaan. - -"Älähän nyt rakas Mari..." - -"Rakas!" Tyttö löi tarjotun käden pois. - -"Ajattelehan toki, minä olen papin poika ja ... ja..." Aukusti sekautui -sanoista. Kukapa saattaisikaan puhua järjestykseen, kun sillä lailla -katsotaan! Mutta kun tyttö peitti käsillä silmänsä ja rupesi -valittamaan, saattoi hän taas jatkaa. - -"Niin, minä rakastin sinua ja innoissani sanoin tuon sanan, jonka nyt -noin olet sydämmellesi laskenut. Mutta semmoista tapahtuu varsin usein -nuorten, ja semminkin ylioppilaitten elämässä. Unohda pois ja valitse -itsellesi sulhanen kaltaisistasi, joilta voit vaatia pysyvän -uskollisuuden." - -Ylioppilas mielestänsä sai asian tällä niin luonnolliselle tolalle, -että Marin tuska jo näytti melkein lapselliselta ja ainakin kokonaan -itsekkäältä. - -"Voi mitä sinä puhut!" - -Aukusti naurahti, näytti mielestänsä jo tuhmalta tuo ruikutus. - -"Lakkaa nyt jo tuossa", hän sanoi melkein niin kuin lapselle, jota -kielletään leikkimästä. Hän aikoi lähteä pois. Mari sai yht'äkkiä -oikein luonnottoman reippauden. Hän riensi ja otti Aukustin takin -hiasta kiini. - -"Sinäkö kehoitat minua valitsemaan toista ja vaatimaan tältä pysyvää -rakkautta?" kysyi Mari. Ääni oli kummallisen terävä. - -"Niin", sanoi Aukusti yksinkertaisesti luullen, että puhe otetaan -hyvinkin huomioon. "Sellaista se on maailman meno, ei aina tulla -naimisiin menneeksi sen kanssa, johon ensimäisenä rakastutaan. Anna -vaan olla, niin kyllä se ohi menee." - -Marin katse oli kovettunut. - -"Aiotko sinä papiksi?" kysyi hän. - -"Mitä se sinuun koskee? (Aukusti katseli ihmetellen, että mitä se nyt -utelee.) Aion", sanoi hän vihdoin. - -"Kehoitatko papiksi tultuasikin vielä minun kaltaisiani vaatimaan -uskollisuutta mieheltä?" - -Nyt rupesi Aukusti kummastelemaan. - -"Mitä sinä nyt?..." - -"Minä kysyn vaan, vaaditko sinä, että se nainen, jonka kerran itseesi -laillisena vaimona vihität, on puhdas?" - -"Tietysti!" sanoi Aukusti röyhkeästi. - -"Oletko sinä itse puhdas, viaton?" - -Ylioppilaan suu meni ivanauruun. - -"Se on asia, jota ei sinun tarvitse huolehtia", hän sanoi ylpeästi. - -"Vai niin!" huusi Maria räikeästi. Raivoisasti, mutta melkein -kuulumattomiin sortuvalla äänellä hän tuskan perästä jatkoi: - -"Minä olen raskaana ja ... ja sinun on syy!" - -Nyt tapahtui Aukustin kasvoissa muutos, joka suloisesti hiveli Marin -koston himoa. - -"Raskaana?" - -Maria pyrki naurattamaan ... ei iloista vaan vimmattua, kostosta -nauttivaa. - -"Mari! sinä kauheasti peloitat minua. Sano, ettei se ole totta." Hänen -äänensä oli nöyrä, rukoileva. - -Asema oli vaihtunut: Mari oli kylmä ja kova, mies vapiseva ja -tuskainen. - -"Ja jos ei sanani olisi totta, olisimmeko sitten siveellisesti -puhtaita?" - -"Siveellisesti puhtaita! Se ei kuulu tähän. Mutta sano, puhutko -tosiaankin totta?" - -"Totta, niin totta kuin..." - -"Jumal'auta! älä sano niin." - -"Kasvoistanikin sinä näet, että se on totta." - -Aukusti katsahti tarkemmin niihin ja vaikka oli jo hämärä, erotti hän -kuitenkin. Hän kirosi ja ähkäsi sitten: "Minun maineeni!..." - -"Ja minun." - -Aukusti asteli tuskitellen sinne tänne. Vihdoin hän äkkiä pysähtyi ja -sanoi erinomaisen innokkaasti: - -"Sinun täytyy saattaa sikiö olemattomaksi!" - -Mari vetäytyi edemmäksi, kauhistuen ääntä ja katsetta. - -"Sinun täytyy ottaa rohtoja!" kihisi mies ja läheni Maria. - -"Älä tule", kielsi Mari jyrkästi ja jatkoi sitten: "Lapsi jo kasvaa." - -"Mutta sinun täytyy saattaa se olemattomaksi, vaikka millä keinoin! -Minun tähteni... Ajatteles, kun tulee tiedoksi, että minä..." - -"Että sinä olet isä." Mari naurahti ilkeästi. - -"Niin", sähisi Aukusti. - -"Olisiko asia silloin sinulle pahempi? Minulle se on yhdentekevä." - -Tämä kävi niin nuorukaisen luonnolle, että hän kiroten huusi: "Minä -tapan sinut!" - -"Tee se, niin ei minun tarvitse tappaa sikiötäni, johon kehoitat -minua." - -Nuorukainen alkoi taas astuskella polulla. Mari ei näkynyt suostuvan. -Uusia keinoja oli tarvis. Taas juolahti mieleen joku keino. Hän oikein -juoksi Marin luo. - -"Kuule, Amerikkaan täytyy sinun mennä!" - -"Sinuako häpeästä pelastaakseni?" - -"Vaikkapa niin, mutta myöskin itseäsi. Kun tapaus siellä menee ohitse, -niin voit tulla takaisin. Ajattele tarkoin: tämä on oman tulevaisuutesi -ehto." - -"Sikiöni surmaaminenko?" - -"No, ei niin tarvitse sanoa, sinä voit antaa sikiön vaan mennä." - -"Eikö se olisi ihmismurha! Sano nyt sinä, pappi." - -Nuorimies taas vimmastui. - -"Älä nyt ole olevinasi kovin viisas. Puhtaimmassakin ihmiselämässä voi -olla tapauksia, jolloin inhimillisen siveyden lain täytyy murtua." -Aukusti pyörähti kantapäällään. - -"Kuule!" huusi Mari. "Eikö Jumala rankaise lapsenmurhasta kun siihen on -pakoittamassa nuoren papin maineen säilyttäminen?" - -Iva koski tarkoitettuun kohtaan ja ylioppilaan täytyi vetää muutamia -henkäyksiä ennen kuin keksi sopivan vastauksen. - -"Tarpeetonta on sinun minua ivaella, sillä se ei minuun pysty. Sano, -lupaatko lähteä Amerikkaan, ja sinulla on huomenna matkarahat?" - -"Minä _en_ lähde." - -"Sinun täytyy! ... minun tähteni, itsesi tähden... Tuon kolmannen -täytyy kadota muiden tietämättä. Tule sitten takaisin, jos tahdot." - -Mari kääntyi inhoten pois. - -"Herra Jumala", hän äännähti, "ja tuokin aikoo papiksi!" - -Hammasta purren alkoi Aukusti astuskella polulla... Sanoisikohan -tuolle, että otan hänet vaimokseni, kun hän on ensin käynyt -Amerikassa?... Mutta hän ei usko!... - -"Kirottu olkoon se päivä, jona tuo taloomme tuli!" hän ohimennen -ääneensä vaikeroitsi. - -"Miksi? Minäkö tulin sinua viettelemään? Minäkö tunkeilin sinun -seuraasi?" - -Aukusti vaan voihkasi, eikä vastannut mitään. Mari jatkoi: - -"Olin puhdas ja viaton tullessani pappilaan; vanhempani juuri sitä -varten panivatkin minut sinne, että säilyisin paremmin maailman -viettelyksiltä. Mutta voi!..." hän purskahti itkemään. "He erehtyivät, -suuresti erehtyivät... Teillä lankesin ja tulin ... portoksi, ja sinä -yksin olet syypää, juuri sinä!" - -"Älä huuda niin, taikka minä..." - -"Minä huudan nyt, niin että kaikuu, sillä en tiedä saanenko enään monta -tilaisuutta sinulle puhua. Minä luotin ja uskoin sinuun siitä syystä, -että olit papin poika ja jo melkein itsekin pappi. Luulin, ettei se voi -olla perkeleellinen petturi joka aikoo Jumalan seurakunnan paimeneksi. -Kuulin sinun niin kauniisti saarnaavan ja varoittavan perkeleen ja -maailman viettelyksistä... Sinä itse nyt soimaat minua, joka tulin -teille juuri turvaa etsien!..." - -Nyt käytti Aukusti miehen erinomaista etuoikeutta, hän peitti -kädellänsä tytön suun. Kamppailua kesti hetkisen, kunnes mies taas -kokeeksi uskalsi hellittää. Eikä Mari enään huutanut, hän alkoi vaan -itkeä nyhkyttää. Oltiin vähän aikaa hiljaa. - -"Kuule", virkkoi Aukusti nyt lempeällä rukoilevalla äänellä taas, -"ajattele asiaa, äläkä saata minun ja omaa tulevaisuuttasi onnettomaksi -nyt, kun vielä voidaan asiaa auttaa. Vanhan rakkautemme nimessä, minä -oikein rukoilen..." - -"Niin senkö rakkautemme, jonka viattoman hedelmänkin tahtoisit -murhata?" - -"Älä puhu siitä! Minä sanoin äsken, mitä hätä suuhuni toi. Mutta -kuitenkin kun tarkemmin asiaa ajattelet, niin sinun tulevaisuudellesi -ei ole miksikään eduksi, jos tämä minun syynäni ilmi tuleekin. Sinun -kaltaisiasi on monta samaan tilaan joutunut ja joutuu vastakin. Lähde -tosiaankin Amerikkaan, se olisi tässä meille kumpasellekin suureksi -eduksi." - -Tyttö näkyi miettivän. Aukustin mielessä välähti toivon säde. - -"Matkarahoja saat kyllä", ehätti hän muistuttamaan. - -"Jos menenkin, niin en ainakaan sinun tähtesi", virkkoi Mari vihdoin. - -Nuorimies oikein riemastui. "No kun vaan menet", oli hän vähällä sanoa, -mutta hillitsi itsensä. Hän ymmärsi voittaneensa. - -"Mieti asiaa huomiseen", hän sanoi. "Etu ehdotuksestani on sinulle -suurempi kuin minulle." - -Hän lähti kävelemään pois päin. - -"Älä mene!" kielsi tyttö. - -Ylioppilas ei vastannut eikä seisahtunut liioin. "Taipuu", hän -itsekseen puhui. - -"Älä mene!" - -Mutta toinen meni vaan. - -"Älä mene!" Loppupuolessa sortui ääni itkuksi ja sitä riitti kauan ja -katkeraa... - - * * * * * - -Seuraavana aamuna lähti Aukusti-maisteri Helsinkiin. Palvelijat -ihmettelivät, mikä kiire sille nuorelle herralle tuli, kun ei eilen -ehtoolla vielä mitään puhuttu lähdöstä. Muutakin omituista siinä oli: -rovasti ei tullut ollenkaan pihalle jäähyväisille ja muulloin oli hän -siinä seisonut muiden muassa lähtöhommia katselemassa, kun nuoriherra -oli Helsinkiin valmistaunut; talon tytär oli ihmeen tuiskea, mikä lie -häntäkin suututtanut? Ja rouva oli kuin kipeä, oikein puhui -valittavalla äänellä ja käveli huonosti; nuoriherrakin lähti kuin -vihoissaan. Sanalla sanoen, joku seikka täytyi olla hullusti -palvelijain mielestä. - -Koko päivän oli talossa olo niin outoa ja raskasta. Tuo Marikin, mikä -häntäkin vaivaa? Palvelijat kuiskasivat toisillensa, iskivät silmää ja -sanoivat: "Suu poikki!" Heissä heräsi aavistuksia. - -Päivällä sai rouva kuiskatuksi Marin kanssansa kahdenkesken -vintti-kamariin. Tyttöä vapisutti, mutta meni hän kuitenkin. Rouva itki -siellä jo hänen mennessään. Mikäpäs siinä auttoi, Marin täytyi itkeä -myös. - -"Minä tiedän kaikki", sanoi rouva jotenkin ankarasti, kun oli saanut -itkunsa hiukan loppumaan. Mari ei puhunut mitään, koetti vaan saada -itseänsä hillityksi hänkin. - -"Hän sanoi sinulle ehdottaneensa jotain", sanoi rouva. "Oletko aikonut -suostua?" - -Tytön itku seisahtui, henkeä salpasi... Tarkoittikohan rouva Amerikkaan -menoa, vai lapsenmurhaa?... - -Maria rupesi hirvittämään, niin että teki mieli juosta ulos. Mutta -sitten rupesi rouva puhumaan. Nuhteli ensin ja jopa sanoi Maria -rakkaaksi lapseksensakin, siinä kun ltkein voivotteli kahdenpuolista -hirveätä häpeätä. - -Kyllä Marilla oli esteitä Amerikkaan menolle ja erittäinkin, kun tuli -puhe isästä ja äidistä, niin se pani itkemään siksi toivottomasti, että -rouvankin täytyi nyhkyttää. "Eivät koskaan laskisi Amerikkaan, vaikka -miten olisi asiat", sanoi Mari. - -Mutta rouva selitti asian monipuolisemmin ja teroitti erittäin niitä -silmin nähtäviä etuja, joita Marilla olisi lähdöstä ja totta puhuen -Marin vanhemmillekin. - -Ja Mari myöntyikin vihdoin. - -"Myöskin on sitä parempi, mitä pikemmin ehdit matkaan." - -"Niin taitaa olla." - -Rouva katseli hellästi tyttöä. - -"Mari raukka", hän huokasi. - -Tyttö alkoi itkeä. - -"Älä itke, se tuntuu minusta kahta raskaammalta vielä", valitti rouva. -Ja Mari koetti lakata, ettei vaan enään lisäisi hyvän rouvan tuskaa. - -Kohtapa saatettiinkin palata käytännöllisiin asioihin, kun vaan itkut -hiukan herkisivät. - -"Mutta sinun lähtösi ei saisi herättää mitään erityistä huomiota, -etteivät pahat kielet sovittaisi sitä yhteen poikamme lähdön kanssa. -Eiköhän olisi parasta määrätä sinun lähtösi kolmen viikon päähän?" - -Mari suostui. - -Mitäpäs siinä sitten muuta enään oli tekemistä vinttikamarissa ja -molemmat saattoivat lähteä askareillensa. - - * * * * * - -Kun Mari ilmoitti vanhemmillensa lähtötuumastansa hämmästyivät nämät -kovin. "Mitä teet Amerikassa?... Elät kai sinä täälläkin." "Kun tyttöjä -menee muitakin niin paljon", selitti Mari. Äiti varsinkin oli vastaan, -menipä vielä pappilaan ja pyysi rouvankin maalaamaan tyttöparalle -Amerikka niin mustaksi kuin osaisi. Rouva kehui koittaneensa, mutta -hassuksi näkyi tyttö tulleen; on paras antaa mennä, sittenpähän -näkee... - -Pitäjäällä ei pitkille ehditty Marin lähdöstä puhuakaan ennen kuin hän -jo oli mennyt. - -"Vai on hänkin mennyt", sanottiin sitten. - -"Miksikähän Marikin meni, hyvä paikka kun oli?" Akat rupesivat -laskemaan arveluitansa yhteen. He ovatkin kummallisen teräväsilmäistä -väkeä, jos jotain erinomaista huomaavat, iskevät silmää ja sanovat -toisillensa, mutta eivät koko maailmalle. Nyt olivatkin arvelut -tavallista paremmin tuttujen kesken säilytettäviä, koska täytyi -Aukusti-maisterinkin nimi sekoittaa, heidän mielestään hiukan -roskaiseen juttuun. Kyllä siitä hiukan humistiin vähän aikaa, mutta -parin viikon kuluttua oli koko seikka melkein unohdettu. - - * * * * * - -Kuinka moni suomalainen noissa Amerikan kaivoskaupungeissa iltasin -uneksien katseleekaan tuikkivia tähtiä ja muistelee kotimaatansa! Ja -tytöt, nuo meidän kielosemme, miksi menevätkin sinne lakastumaan? ... -häpeätänsäkö peittääksensä? Kun siellä lakastuu, kuolee kohta, kun -täällä taittuu, voi jälleen herätä eloon. Noita öitä Amerikan -kaivosseuduilla, sitä elämää ja sitä ilmaa!... Sanovat kyllä ne, jotka -ovat kokeneet, että kun siihen tottuu, ei pidä tuota kaikkea enään niin -pahana. Aivan niin. Se on epäilemättä hyvin terveellinen ja -käytännöllinen tottumus... - -Mutta eivät siihen kaikki totu, eikä tottunut Pappilan Marikaan. -Pakosta vaan oli ruvennut keittäjäksi eräälle miesjoukolle. Oli hän -siellä jo ollut noin seitsemän kuukautta, kun hän eräänä pimeänä iltana -pyrki kaupungista vieressä olevaan metsään päin. Jotain koria kantoi -hän käsissään, kulku oli vaikeata ja raskasta. - -"Jeesus ... kestänköhän edes sinne kortteeriin", huokasi hän -ponnistellessaan. Mutta jo täytyi ruveta lepäämään. Ilma oli kylmä ja -lunta paksulta. Kun hän pysähtyi, ei enään jaksanutkaan nousta. Siinä -syntyi hirveä kamppailu... - -Vähän aikaa jälkeen päin saapui paikalle muudan suomalainen mies. Hän -näki ihmisen makaavan siinä tunnotonna, kenties kuolleena. Mies -lähestyi. - -"Herra Jeesus! ... emäntämme ja..." hän huudahti. - -Mies oli niin hirmustuneena siitä mitä tuossa näki, että oli vähällä -maahan vaipua. Mutta kohta käsitti hän, että pikainen toiminta olisi -tarpeen. Hän huomasi, että Marin suoni löi, siispä mahdollisesti voisi -vielä pelastua, mutta se toinen... Myöhemmin heräsi Mari omassa -kortteerissa, tointui vielä hiukkasen elämälle. - -"Missä on lapseni?" kysyi hän kun tuli hiukan järjille. Miehet, jotka -häntä hoitelivat, pudistelivat surullisesta päitänsä. - -"Lapseni?" - -"Kuollut", kuiskasi joku korvaan. - -Sitten sekausi Mari taas, eikä enään selvinnytkään. Miesten -ponnistukset kävivät turhiksi, Mari ei elänyt vuorokauttakaan. - - * * * * * - -Samaan aikaan vihittiin papiksi Aukusti ja määrättiin apulaiseksi -erääsen maaseurakuntaan. Ensin kuitenkin hän täydensi onnensa, meni -morsiamensa luo, joka tällä kertaa oli hänen arvoisestansa säädystä, ja -solmi avioliiton kultaiset siteet. Morsian oli niin onnellinen kuin sai -omata tuon herttaisen Aukustin ihan yksin ... ja Aukusti oli onnellinen -ja kertoi yhtämittaa, ettei hän ennen ollutkaan rakastanut ketään ... -ei todella ketään... Ja Marin vanha äiti, hän itki kotona ja odotti -kirjeitä. Kävi toisinaan murheellisen sydämensä purkamassa pappilan -rouvallekin. Rouva ensiaikoina lohdutteli, mutta katsoi sitten -sydämensä vaatimuksesta tarpeelliseksi ilmoittaa muijalle suuren -epäilyksensä siitä, että Mari, nuorena ja kauniina tyttönä, tuskin -olisi voinut kestää pahassa maailmassa esiytyviä viekotuksia. -Yksinkertainen mummo sai kuitenkin sen vähitellen päähänsä, että -viettelys oli mahdollisesti jo tapahtunut täällä kotona, pappilassa. -Kun hän tämän ajatuksensa kerran, katkerasti itkien ilmoitti pappilan -rouvalle, kadotti tämä mielensä tasapainon. Muori sai ankaran painavat -nuhteet... Olisikin epäillyt renkejä syypääksi, mutta nuortaherraa... - -Ja rouva oikein mustui kiukusta. Muorin täytyi pyytää anteeksi. Ei se -oikein tahtonut onnistua. Mutta kun rouva monen monituiseen kertaan -uudisti ihmettelynsä siitä hävyttömyydestä, jota oli saanut akan -puolelta kokea siitä hyvästä, mitä Marille oli pappilassa tehty, niin -jo muori nöyrtyi oikein rukoilemaan ja rouva lupasi anteeksi antaa. - -Vaan jälkeenpäin itki muori vielä monta monituista kertaa ja kätki -kaikki poveensa, eikä koskaan enään mennyt asiasta puhumaan pappilan -rouvalle. Sillä hänessä yhä vaistomaisesti vallitsi kummallinen -vakuutus, vakuutus, jonka ilmaiseminen oli saattanut rouvan mielen pois -tasapainosta. - - - - -Nuo Rutakkalan hyvät isännät. - - -Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan Rutakkalan kylästä, jossa ennen -muinoin tultiin niin hyvin toimeen, mutta jossa nykyaikana useat -isännät kynsivät korvansa taustaa ja älähtävät kipeästi, kun joku -mökkiläinen uskaltaa puhua maanviljelijäin hyvistä toimeentulon -ehdoista. - -Mutta nuo useat Rutakkalan miehet ovat sentään hyvin kelpomiehiä: -riitelevät vastaan kuntakokouksissa, vahvistavat puumerkillä -nimikirjoituksensa ja vastustavat jyrkästi tyttökoulua; niinikään -vihaavat he uusia aatteita ja pelkäävät lukukinkeriä; kunnioittavat -erinomaisesti esi-isäinsä peri-aatteita, mutta näkevät mielellänsä, -että niiden persoonalliset muistuttajat pihatuvista (missä ne -ilmaiseksi talon pieniä viljavaroja nakertavat) kootaan isäinsä tykö; -nauravat naapurin sanomalehti-tilauksille ja ennustavat ihmeellisellä -vakuutuksella tämän edessä olevata konkurssia. - -Ja joka oikein puolueettomasti ottaa asiaa harkitaksensa ja -tutustuaksensa isäntäin mielipiteisiin, niin täytyykin myöntää, että -heillä on sangen vakaville perusteille rakennetut periaatteet. Eivät he -turhaan ikävöitse menneitä aikoja, sillä silloin se eläminen sentään -maksoi vaivan. Renkejä saatiin palkatuksi 15-20 riksillä ja -vuosivärkeillä eli parseleilla, joihin kuului valkoiset hurstihousut ja -pusrokki, sekä isännän vanha saapaspari. Piikain palkka oli 8-12 -riksiä, palanen käsityömaata ja Kynttelistä Vappuun tehdä itsellensä -(s.o. omia käsitöitänsä). Päivämiehille ei suorastaan tarvinnut maksaa -paljon muuta kuin ruoka-aterian ja jos kessuja antoi piippuun, sai -isäntä jo mainetta. - -Kuitenkin niin ihmeen hyvin silloin kaikki tulivat toimeen! Rengit ne -melkein järjestään joivat palkkansa viinassa, jota keitti oman talon -vaari ja muori möi. Rahat eivät siinä tapauksessa menneet ollenkaan -pois talosta. Kaikki pysyi "isänmaassa", sanan ahtaimmassa -merkityksessä. - -Toisin on nyt laita -- -- paratkoon! Palvelijain palkat nielevät talon -pienet tulot. Antavatko he palkastaan penniäkään omaan taloon? Mitä -vielä, ei niin kunetta. Kaikki menee kauppiaille paperosseihin ja -ulkomaan kräämään niin tyyni, että oikein hävettää sanoa. Sitten -seuraavat omat pojat ja tyttäret perässä ja kulettavat samaa tietä -loput tuloja. - -Kuinka äärettömät ovatkaan menot tähän aikaan, verrattuina vaari -vainajan aikaisin! Sitä paitsi kuuluvat pellot entis-aikaan kasvaneen -niin ihmeen hyvin ja siitäpä sitä koitui kasallekin. Mutta nyt jo -nekin, mitkä vaarivainaja kuokitti, ovat palaneet loppuun, kuluneet ja -kovettuneet, että ovat kitsaat kuin kuiva passeerivuota. - -Pitäiskö sitä sitten isäntäparan pitää häpeänänsä, jos asiat -alakäteenkin menisivät tällaisten olosuhteiden vallitessa? Eihän toki, -hän on viaton kuin lapsi. Hän koettaa henki happamissa rääpiä -vaarivainajan maita ja hämmästyttää tuhlaavaa perhettään sekä muuta -yhteiskuntaa joskus sellaisella urostyöllä, että raivauttaa suonkylkeen -puolen-, välistäpä kokonaisen tynnyrinalankin uutta peltoa, ja sen -tehtyä pitää naapureille ja kylänsä miehille puheita siitä, miten -raskasta ja kannattamatonta suon pelloksi raivaaminen nykyaikana on. -Mutta hän ei tahdo ristissä käsin istua, vaan raataa kuin karhu. Sitten -seuraa kotiväelle säästäväisyyden esitelmiä, josta itse Rikhardi-vaari -olisi voinut ylpeillä. - -Näin ollen, se on suorastaan vihapuhetta, jos joku rappiotilan syyn -panee isännän selkään, eikä se ole paremmin osattu, jos emäntä-kultia -sellaisella syytöksellä rasitetaan. Sillä useammiten ovat nämät kaksi -persoonaa yksi liha ja yksi veri, joka ominaisuus esiytyy paraiten -siinä, että emäntä huopaa aina isäntää, kuin tämä puhuu palvelioille ja -päivämiehille maanviljelijän ahtaasta tilasta. - -Mutta nyt juuri viime aikoina on Rutakkalaan eksynyt muutamia -aikakauden hengen pilaamia miehiä, jotka vähässä ajassa saattavat -johdattaa koko kylän perikadon partaalle. He saattavat poistaa monet -esi-isäin kunnianarvoiset tavat ja sitten jättää isännät omin neuvoinsa -tulevaisuutta kohti haparoimaan. Auttakoon ja taluttakoon sitten ken -voi, kun ei enään noita muinaisuuden kunnianarvoisia osviittoja ole -opastamassa ja tietä viittomassa! Tulee oikeastaan surku noita -Rutakkalan entisyyden kannattajia. - -Mutta nuo tulokkaat, heitä kohtaan ei juuri helleimmät tunteet herää, -sillä he oikeastaan näyttävät tarkoituksella pyrkivän konkurssiin. Ovat -näetten tuhlanneet suuria rahasummia uusiin maanviljelys-koneisiin ja -uskaltaneet kääntää vaari-vainajain tallaamia pyhiä nurmikkoja nurin -närin, riiviöt. Ja sitten oikein rintapeltoja, jotka historian -takaisesta muinaisuudesta ovat pitäneet talon leipä- ja puurovärkkien -kasvamisesta uskollisesti huolta, kylväneet itikan rehulla! - -Vakavammat ihmiset siunasivat itsensä Herralle ja pesivät kätensä siitä -rikoksesta, että jumalanviljan kasvupaikat saastutettiin. - -Mutta sitten oli nuorempia isäntiä, jotka eivät asiaa juuri -synnillisyyden kannalta katsoneet, vaan takanapäin naureskelivat -partaansa sen haaksirikon suloista esimakua maistellen, joka noille -yrittelijöille oli tulossa. Aurat heitä oikeastaan heti ensi näkemästä -miellyttivät, mutta hinta oli niin kallis, että pani pään tutisemaan. -Sopii siis hiukan odottaa, kunnes tuossa rupeavat vasarat paukkumaan, -niin saa huokealla. - -Vaan odottaminen alkoi käydä muutamille pitkäksi. Riivatun kauan ne -kestivätkin, nuo yrittelijät. Kyllähän sen jokainen tunsi ja tiesi, -että niin niiden lopulta kuitenkin täytyy käydä, mutta olivat osalta -niin uteliaita, että kaupunkimatkoilla jo katselivat auroja ja -kuulustelivat hintaa. Siitä seurasi, että johonkuhun meni jo ylpeyden -henki: ostivat auran, veivät upeillen päällimmäisenä kuormansa päällä -kotiinsa, kävivät koettelemassa eivätkä katuneet kauppaansa. - -Mutta talvi on aina talvi, osaa kyllä tarkkaan kuluttaa kesän ansiot. -Mitäpä aurakaan noin äkin jaksaa sitä kohtaa parantaa, vaikkapa uskoisi -sen ihmeitä tekevän. Työväen palkat pysyvät korkeina, räätäliä ja -suutaria täytyy hirveän paljon pitää, kauppias ottaa tavaroista ilkeän -voiton, pitää laittaa aittaan uusi katto ja ostaa siihen naulat; -pahimmaksi katkesi kelikin keväällä juuri silloin, kun oli aikomus -saada kotiin sahapuita kaupunki-lankkuja varten. Polttopuitakin olivat -akat polttaneet niin ihmeesti. Sitten oli sen lisäksi vielä kunnanvero, -vaivaisjyväin maksu ja ruununvero... Totisesti alkoi tämä -mietityttää... - -"Akka, älä pane voita perunavadin syrjään! ... köyhtyy sitä tässä -muutenkin." - -Ja nuo palvelijat, torpparit ja itselliset, kuinka helkkarin pulskat -päivät juuri samaan aikaan! Palvelijain kun ei tarvitse muuta kuin -syödä ja palkkaa odottaa, torpparit elävät ruhtinaallisesti, jopa -siihen määrään, että muutamat koristavat hevoskoninsa seljan -nasta-mäkivöillä. Itselliset, nuo miekkoset, jotka kaiket talvet vaan -joutilaina jollittelevat, josko toisinaan puukuorman metsästä käyvät -varastamassa. - -Mitä ihmettä ne mahtavat syödä? - -Se oli kysymys, jota talolliset harkitsivat, saamatta siitä kuitenkaan -sen selvempää, kuin että jotakin he mahtavat syödä, ja kun kerran -tuohon päätökseen tultiin, niin mikään ei estänyt ajattelemasta, että -on se mökkiläisen elämä sentään siunatun hyvä tähänaikaan. Kävivät -niiden kakarat kyllä toisinaan kerjäämässäkin, mutta muutamain isäntäin -ja emäntäin mielestä oli se jonkullainen yritys vanhanpäivän varan -kokoomiseksi. Muutamat!... Silloin kuin talokkaat kärsivät huonon ajan -tähden, rupeaisivat itselleen rikkauksia kokoilemaan! - -Mutta tuo rikas käsityöläisten luokka. Kuinka suuria rikkauksia -mahtoivatkaan koota, kun niin suuria palkkoja ottivat? Moni talollinen -olisi melkein vaihtanut taloa ja virkaa, jahka vaan tuon siunatun opin -olisi voinut saada mukana. Toiset jo siihen määrään suuttuivat tuohon -rikastumiseen, että ostivat ompelukoneita itselleen, ja emännät, jotka -rehellisesti puhuen aina ovat näppärämpiä kuin isännät koettivat tehdä -isännille takkeja, y.m. Mutta seuraus oli niin päinvastainen toiveille, -että koneet lopulta jäivät yksinomaan tyttärien haltuun paitain ja -nenäliinain tikkausta varten. Isäntäin täytyi taas harmissaan pyytää -räätäleitä, kun he katsoivat suorastaan häpeäksi nykyajan miehinä -esiytyä akkain ompelemissa takeissa. Sepä taas tuntui kukkarossa ja -saattoi kynsäsemään korvan taustaa. "Mikä ihme tässä lopulta tullee?" -Tämän alakuloisuuden ohessa katosi halu aurankin käyttämiseen. Mitäpä -siitä apua lähtee, kun ei ole edes lantaa mitä panna noille -uutispelloille! - -Sitten istuttiin talvikaudet uuninpankolla, katseltiin kuinka rengit -söivät monta silakkaa ja tyhjensivät päälle emännän harikkohulikan, -piiat kävellä tepsuttivat pieksukengissä, kun ei enään karvaiset -kelvanneet; tiet pysyivät kinoksista puhtaina toisinaan useampia -viikkoja ja lumiauran ajajat saivat suorastaan ilmaiseksi rahaa. - -"Olisi pitänyt edes sitä tienistiä ottaa!" - -Mutta sekin oli mennyttä siksi talveksi. - -Siinä uuninpankolla hautui monena päivänä ja monissa aivoissa -ajatuksia, että minkähänlainen laitos se meijeri olisi? Siitä oli -juteltu niin monellaista, kehuttu ja laitettu. Kyllähän se olisi -uskaliasta ruveta sellaiseenkin yritykseen, mutta jotain sitä tässä -sentään täytyisi tehdä. Asiasta puhuivat isännät keskenänsä ja emännät -keskenänsä, sekä väliin kaikki yhdessä. - -Sieltä päin, missä meijereitä oli jo olemassa, toivat kulkuakat paljon -kummia juttuja. Kuuluivat niissä myrkkyä panevan maitoon ja olipa -tehonnutkin, koskapa vasikat olivat kuolleet sitä juotuaan, ihmisten -vatsat olivat tulleet kipeiksi ja paljon renkejä ja piikoja mennyt -sentähden pois taloloista ja jättäneet isännät ja emännät yksikseen -ahneutensa hedelmiä nauttimaan. - -Ne olivat arveluttavia juttuja ne ja monasti jo emännät tuumivat -isännille: - -"Eiköhän me kirnuta vanhalla lailla, taitaapa se Jumala huolen pitää -tästälähin, niin kuin tähänkin asti." - -Isännistä toiset hymähtelivät myöntäväisesti ja toiset tenäsivät -vastaan. - -Mutta kuitenkin se joka päivä rupesi olemaan jutun ja ajatuksen -aiheena. Asia kehittyi itsestänsä niin pitkälle, että eräänä -talvi-iltana yhteisen päätöksen mukaan kokonnuttiin Pajuniemen -Hermannin taloon keskustelemaan meijerin rakentamisesta. Ei asia tässä -kokouksessa vielä kuitenkaan järin pitkälle päässyt, vaikka jauruttiin -kello 5-9. Päätettiin kokoutua uudestaan, vaikka toiset kyllä -arvelivat, että kyllä se perhana soita on parempi, jotta annetaan -akkain kirnuta vanhalla tavalla. - -Vaan toisessa kokouksessa jo kirjoitettiin pöytäkirja ja muutamia -osakkeita otettiin. - -Kun toiset, nimittäin ne, jotka jo olivat pillinsä pussiin pistäneet ja -päättäneet antaa akkain kirnuta vanhalla tavalla, kuulivat, että ne -toiset todellakin ovat ruvenneet meijeri-puuhiin, niin jo alkoivat -uudestaan tuumiskella asiaa ja lähtivät kylälle likemmin -kuulustelemaan. Palattuaan sieltä kotiin, sanoivat emännille: - -"Mutta kuules akka, mitähän jos mekin ottaisimme osan siihen -meijeriin?" - -Emännät seisauttivat ahkeraan hyrräävän rukin pyörän, oikaisivat -vartaloitansa, panivat kädet sirosti lanteille ja katsoivat -luottavaisesti kukin ukkonsa puoleen. - -"No en minä tiedä, hyvä ystävä", he tavallisesti sanoivat, "ei tuossa -nyt taitaisi tuhatta tapata, jos ei sataa voittaakaan. Tee kuinka -tahdot, sinäpä tuon paraiten ymmärrät." - -Ja sitten ukot mielihyvissään akkainsa luottamuksesta, hamuilivat -päivällis-ateriaksi, mitä siinä hopussa sattuivat kaapista -löytämään, kun ei joudettu keittoa odottamaan, panivat toisen takin -päällensä, lisäsivät tupakoita massiinaa, vaihtoivat vaillinaisen -tulitikkulaatikon kokonaiseen, sytyttivät piiput matkaksi palamaan ja -kävelivät levollisesti osakkeita ottamaan. - -Kun sieltä kotiin astelivat varustettuna uudella annoksella meijerin -tuottavaisuus-kuvitelmia, kyselivät kotiin päästyä emänniltä, kuinka -paljon keskimäärin lehmät päivässä antavat maitoa. Ei sitä ollut niin -vähän. Tuleepa, kun tuleekin tuosta sievä tulolähde! - -"Kuuleppas emäntä, pistä nyt siinä pikkasen kahvia." - -Emännät muistivat kihlaus-aikaa... - -On se sentään tuo meidän äijä hyvä mies!... Rukiit narisivat pehmeästi -kahvimyllyn silmässä... - -"Rukiitako sinä jauhat, Maija?" - -"Rukiitapa hyvinkin, mies kulta, sanoithan itse, ettei kahvia saa panna -pannuun kuin pyhä-aamuina." - -"Pane nyt sentään oikeita kahvia, eipä se tahdo oikein maistua hyvälle -tuo ruiskahvi, suuruksen maku on siinä niin pistävä." - -"Niin ja päänkipua ei se lievitä yhtään ... onkin tuossa ollut niin -pääni kipeä, että joutaakin saada oikeata kahvia. Mutta kuules hyvä -mies, sun pitää pyytää räätäliä, että hän panee uuden päällisen tuohon -turkkiisi, on oikein paha nähdä sinun sillä enään metsään menevän." - - * * * * * - -Siinä se seisoo Rutakkalan meijeri kaikkein nähtävänä ja toivoa -herättävänä. Oikein tahtoi ikävä tulla, kun ei pikemmin valmistunut. -Mutta sitten kun se valmistui, ylpeilivät miehet siitä ja katsoivat -perään, että akat kaikki maidon sinne lähettivät. - -Jopa sait matkapassin, köyhyyden tauti!... - -Paljon kokoontuikin Rutakkalasta maitoa siihen aikaan... Mahtoivat -kilpailla emännät, kenellä enin olisi vietäväksi meijeriin. Mutta pian -kyllästyivät kilpailuun ja asettuivat tavalliseen menoon. Muutamat -emännät rupesivat katsomaan tarkoin asian perään, että kannattaako sitä -oikeastaan noin rajusti meijeriin viedä. Rupesivat laskemaan, ja -ihmeellistä, -- meijeriin vienti tuotti suoranaista tappiota! - -"Niin se on, totta totisesti", sanoivat isännille. Muutamat isännät -aavistivat akkain jutussa salajuonen piilevän eivätkä uskoneet -ensinkään, toiset rupesivat aprikoimaan. Asiat menivät siinä suhteessa -niin pitkälle että meijerin välistä täytyi ruveta kirnuamaan vettä, jos -kirnuta tahtoi. Muutaman kuukauden päästä puhuttiin isollaisesta -tappiosta, jota koko liike oli tuottanut. Mentiin kysymään -isännöitsiältä. - -"Niin tappiota on tullut, miksi ette tuoneet maitoa?" sanoi tämä. - -Sitten kynsästiin päätä. - -"Hm, vai niin... No se meidän akka sanoo, että parempaan puoleen tulee, -kun kotona tekee voita, eikäpä tuota lienekään maitoa tähän aikaan." - -"Täytyy laittaa maitoa, niin kyllä meijeri kannattaa", kehui -isännöitsijä, "tuovatpa sinne muutamat maitoa, kannattaapa niiden." - -Niin, ne nuo muutamat, ne olivat vaan niitä, joita odotettiin -konkurssiin. - -Isännät menivät kotiinsa, kertoivat emännille, että ne ja ne kuuluvat -hyötyvän meijeristä kovin. - -"Niin, no tottahan, niillä on karjaa ja heiniä!" - -Niin, niin se oli, totta tosiaankin, isännätkin huomasivat, istuivat -penkille ja rupesivat aprikoimaan, mistä päästä tässä alkaisi, että -saataisiin meidänkin taloon karjaa ja heiniä. - -"Älä käryytä niitä kahvia, akka, aina, kelpaavat nuo rukiitkin näin -arkina." - -... Ho'hoi, tuossa on poika mieheksi tulossa, ryhtyköön hän aikoinaan -uusiin mullistuksiin, jos tahtoo... - -Päät tutisivat, näytti olevan vuosien ja kovin vaivalloisen työn takana -suuremmat heinävarat ja lehmälaumat. Mielet kävivät apeiksi ja pistipä -vähän vihaksikin, että nuo muutamat olivat aikoinaan jo ehtineet haalia -karjaa ja rehua... Puhuppa vielä meijerin tappiosta isännöitsijä! Puhui -hän taas jonkun ajan päästä ja arveli, että jos ei enempää tule -vastakaan maitoa, tulee tappiota yhä. - -"Ei tule enempää, ainakaan meiltä." - -"Eikä meiltä, itse kun kirnutaan niin kannattaa paremmin." - -"Jaa, niin se on!" - -Niin, näettekös, isot heinäpatruunat, kyllä sitä meilläkin maitoa on, -mutta viljellään kotona tarkemmin, eikä tyhmyyksissään tuoda meijeriin -tuhlattavaksi... - -"Pannaan istumaan koko värkki ja myydään pois, jos on ostajaa." - -"Älkää miehet tyhmyyksiä... Hankkikaa vaan heiniä ja karjaa niin kyllä -meijeri kannattaa!" - -"Hoh, velikullat, ettäkö te saisitte rikastua?... Viisaitapa olisitte, -mutta ei anneta narrata. On sitä tässä muillakin elämän kokemusta..." - -"Pannaan vaan miehet nyt meijeri istumaan!" - -"Pannaan kun pannaankin ja myydään pois, jos on ostajaa!" -- -- - -Hä, hä, hä, lehmi-patruunat! Siinä se nyt seisoo meijeri lukittuna. -Mihin nyt panette maitonne? ... hä, hä... Ostakaa meijeri itsellenne -jos jaksatte, eli jos me myymme teille; -- -- - --- Ho'hoi, kasva poikaseni, veny pian isoksi, että isä ja äiti pääsevät -pihatupaan syytingille ja sinä saat vartuttaa itseäsi näihin tämän ajan -viljelys-tapoihin, jos mielit... "Oletko nähnyt Kalle, minkälainen -heinä siinä Pajuniemen Hermannin Rintaniityssä on?" - -"Hyvä on, isä, oikein miestä rintaan, apilata ja timoteeta." - -"Hm, parin vuoden päästä annan talon sulle, saat sitten koettaa -sinäkin. Minä tuota en enään jaksa semmoisiin ... täytyy tällä tavalla -mennä minun aikani." - - - - -Pyhä vala. - - -Kas, miten uhkeana ja vankkana se seisoi tuossa mäenrinteessä tuo uusi -kansakoulurakennus! Olisipa se ollut joku käsittävä olento ja osannut -aavistaa, kuinka ristiriitaisin tuntein hänen synnyttäjänsä katselivat -miten kerros kerroksen päälle kohosi, kunnes siitä vihdoin muodostui -vankallainen rakennus rajapyykki entisyyden ja tulevaisuuden -käännekohdalle, olisipa se tämän käsittänyt, niin olisi varmaankin -hiukan epäillyt oikeuttansa asettua määrätylle paikalleen... - -Kyllä tosin tuntui, kun sitä noin syrjästä katseli, että tunsi se -itsekin asemansa ja tehtävänsä. Sen suuret ikkuna-silmät näyttivät -ikään kuin voitollisesti ilkkuvan vastustuspuolueen voimattomia -vihanpurkauksia. Se tunsi lepäävänsä vahvalla perustuksella ja tarkoin -saumatulla kivijalalla ja vakavasti arvelevan: "Työläs on sinun potkia -tutkainta vastaan!" - -Se oli keväinen aika, kun tuo koulurakennus vastapuhjenneiden -koivunlehtien, kukkasien ja virkeästi vihertävän nurmikon kanssa -yht'aikaa kasvoi ja valmistui ensimäistä kevät-ahavaa imemään valkeaksi -pälkityille kyljilleen. - - * * * * * - -Oli paisteinen kirkas päivä. Lastut ja jätteet koulukartanolla oli -lakaistu ja haravoitu kasoihin ja rappusten edusta tuoreilla kuusen -havuilla koristettu. - -Sisältä, koulusalista oli kaikki työkalut ja roskat pois korjattu, -seinille oli ripustettu tuoksuvia köynnöksiä ja uusi kateeteri -ympäröity kuusilla. Muutamia henkilöitä puuhaili siellä paikkoja -järjestellen. Katolla tangon nenässä liehui lippu -- tuulen -väräytellessä se viittoi ja kuulutti ympärillä oleviin kyliin, että -täällä oli jotain tekeillä. - -Ihmisiä liikkui ja hyöri pellollaan kyntämässä, äestämässä sekä ohria -ja perunoita kylvämässä. Joskus kun perunain heittelijät oikaisivat -selkänsä, kun kyntäjä ajoi auran maahan ja antoi hevosen huoattaa, -silloin menivät silmät kuin itsestään tuonne mäen törmälle, missä ennen -vaan hiukan koivuviidakkoa kivien välissä kasvoi. Saattoipa se -katsojissa monellaisia ajatuksia herättää! - -Muinais-aikana, silloinkin kun Liekolahden ukko oli kouluiässä, -koulutti Sakari-vainaja vaan Liekolahden piha-tuvassa. Oli sekin aika! - -Sitä muisteli ukko tuossa kun odotteli että perunansiemenen nakkelijat -vaon täyteen ehtisivät ja hän saisi ruunan kanssa taas viiltää uuden ja -suoran. - -Siellä Sakari-vainajan koulussa oli ollut elämää. Toisinaan oli -opettaja ollut kovallainen, oikein ahkera paju-patukan käyttäjä. Mutta -oppimaan oli saanut, muutamat hyvästikin, niin että arvo-asemiinkin -olivat niillä tiedoillaan elämänsä varrella päässeet. - -"Hävittävät ne itsensä tähän aikaan," rupesi ukko sanomaan, kun vaolle -lähti. Siitäpä toisten korvat pystyhyn nousivat. Millähän -hävittävätkään itsensä? - -"Soo ruskea! Ei talonpojan lapset tarvitse tuollaisia kouluja, ei -totisesti. Eipä niitä ole ennenkään tarvittu, niin mitä paremmin nyt... -No mitä sinä siinä!" - -"Totta puhuu vaari," sanoi eräs mäen eukko. "Mitähän nyt rikasten olisi -lukua, mutta kun köyhätkin sinne panevat niin... Parempi olisi, jos -tekisivät vellituvan siitä." - -Nuori isäntä, joka myöskin muiden mukana perunoita vakoon heitteli, -hymyili. - -"Ei oppi ojaan kaada," hän sanoi, vaikk'ei erityisellä innolla. Mitäpä -hyödyttäisi ukon kanssa väitellä! - -Vaan mökin akka oli vielä kiivaampi kun ukko, rupesi oikein kiukun -tiestä huutamaan. - -"Noo, mutta ei sitä sellaista oppia köyhät tarvitse kuin kansakoulussa -annetaan! Mitä köyhäin kakarat..." - -"Olettekohan ollut edes kertaakaan tutkinnossa kuulemassa, miten -hauskalta tuntuu, kun lapsilla on niin paljon tietoa?" kysyi nuori -isäntä. - -"En ole, ja koskapa köyhällä on aikaa sellaisiin." - -"Onko isäkään ollut?" - -"Enkä olekaan,", ukko välinpitämättömästi murahti. Olispa siinäkin, kun -sellaisissa olisi tässä kuleskeltu, näkyi hän ajattelevan. Pojassa -heräsi iloinen ajatus: - -"Ettekö lähde nyt, kun saadaan tämä pelto kylvöön? Koululla on tutkinto -tänäpäivänä ja sitten tulevat pitämään jotain juhlaa tuohon uuteen -koulurakennukseen. Lähtekääpäs mukaan isä!" - -Nuorimies katseli isäänsä innostuneena. Vanhus silmäili koulutalolle -päin ja tuohon lippuun, joka siellä varressa hiljakseen tuulen mukaan -lekutti. - -"Mitäpähän tuolla tekisin," hän virkahti ja lähti uudelle vaolle pojan -kiihkeästi häntä silmillään seuratessa. - -"Vaikka ette mitään tekisikään, mutta muuten vaan!" Tämä huudahdus oli -kehoittavaa innostusta täynnä. - -Vanhuksen katse meni taas sattumalta lippuun. - -"Ehdittäneekö tästä edes," hän jo epäröiden sanoi ja katseli kuinka -leveällä vielä oli kylvämätöntä peltoa. - -Ahah, ukko jo ajattelee lähteä, jos ei vaan ole mitään esteitä. Onpa -noilla sini-valkeilla lipuilla kummallinen vetovoima: lekuttavat niin -että saavat kuusikymmentalviaan sydämmenkin innosta läpättämään. - -"Hoo, miks'ei ehdittäisi! Ja jos ei muuten, niin minä kutsun Erkin -kotohaasta vakoamaan, kyllä nuo toiset ehtivät nakella." - -"Mitäpä tuolla sentään teen, vanha jo olen ... ei minuun enään -koulutiedot pysty", saneli ukko, kenties pojan innostuksella hymyillen. - -"Koulutiedotko pysty!" matki ja nauroi toinen. "Vaikkapa ne nyt eivät -pystykään, niin kuulemaan ja näkemään, muuten vaan." - -Jo, jo rupesi myöntymään. - -"Noo, saattaisihan tuonne nyt..." hän sanoi, suu hymyssä ja äänellä, -jonka piti tulkita vastahakoisuutta. Mutta itse asiassa oli hän -voitettu. Isäntä toimitti rengin perunoita vakoamaan ja lähti ukon -kanssa pois. - - * * * * * - -Tuossa 2 aikoina päivällä oli hyvin tyyni; liputkin uuden -koulurakennuksen katolla lojuivat pitkin vartta, ikään kuin uneen -vaipuneena. Mutta sitten ilmestyi kylätielle ihmisjono, etumaisena -kansakoulunopettaja ja poikaoppilaat, sitten tytöt ja vihdoin lasten -vanhempia ja muuta yleisöä vakava, juhlallinen joukko. Rupesi jo heille -koulukartano mäen nystyrän takaa näkymään, lippu ensimmäisenä. Tuulen -puuskaus kulki ohitse, se hehautti lippua kerran, kaksi, ja autteli -sitä riemulliseen mielen osoitukseen. - -Juhlakulkue saapui koululle. Intoillen astuivat pojat rappusille ja -ikään kuin sisäänsä ahmivat koulutalon tuoresta kuusipuiden tuoksua. - -Saapuvat vähitellen kaikki sisään. Lapset asetetaan piiriin kateeterin -ympärille, muu väki sujottautuu edemmäksi seisoskelemaan. Opettaja -ottaa äänen raudastaan, antaa lapsille merkin ja ulkomuistista -veisataan virsi. Virren loputtua astuu kateeterille pappi, pitää puheen -opista ja sivistyksestä, lämpimän ja innokkaan. - -Yleisö kuuntelee hiljaa, hiiskumatta. Papin lopetettua keräysivät pojat -uudestaan opettajan ympärille, asettuivat vakavina ja juhlallisina -piiriin ja tähdäten tarkoin opettajansa kasvoihin odottivat he merkin -antoa. - -Hiljaa hymisivät opettajan mukana ensinnä alkuäänen. Pojat näyttivät -tuossa niin juhlallisilta, että oikein pakkasi naurattamaan mielihyvän -tunnosta, kun nuo juuttaat ja alituiset kiusankappaleet kaikkialla -saattavat olla noin vakavia... - - "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!" - -- -- -- -- -- - -Se kajahti reippaasti, voimakkaasti. Juhlallisuus tarttui kaikkiin -läsnäoleviin, jännitettynä, vakavana kuunteli kukin ja tarkkasi -poika-naskaleja, jotka vannoivat: - - "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa! - Sinuun koskea ei vieras valta saa. - Sinua suojelemme, vaaroiss' varjelemme, - Ollos huoleton, poikas valveill' on!" - -Kummallista. Ensinnä pyrki ihmisiltä nauru, kun ajattelivat, että nuo -pojat noin osaavat teeskennellä vakavuutta. Mutta laulun kestäessä -menivät monet kädet itsestään ristiin ja sen loputtuakin jäi moni -silmä, jossa kyynel kimalsi, tuijottamaan punottaviin poikiin. Ei -kukaan sitä enään ajatellut teeskentelyksi ... ne lauloivat niin koko -sydämensä innolla, että muutamain 9-10 vuotisten nulikkain olivat kädet -nyrkissä ja olkapäät kohoilivat innosta... Nuo pojat olivat laulaessaan -niin naurettavan mahtavia, että kuulijoille tuppasi sydän suuhun, teki -siellä kurkussa niin kummallisen käänteen, että alkuperäinen nauru -muuttui lämpimiksi kyynelhelmiksi ja teki oikein mieli mennä -suutelemaan heitä järjestään, ihan jokaista erikseen... - -Joku taas astui pitämään puhetta. Ei se saanut oikein huomiota -puoleensa, kaikkein silmät vaan seurasivat poikia ja ajatukset -askartelivat niissä. Ne olivat vieneet kaikkein sydämet, mikä sitten -olisi enään kehoittanut mitään puheita kuulemaan, kun sydän oli jo pois -annettu! - -Puhe loppui vihdoin. - -"Antakaa poikain nyt vielä laulaa!" kuului ääni ihmisjoukosta ja sitä -seurasi yleinen hyväksymisen mutina. - -Ja pojat lauloivat ensinnä pari muuta laulua, mutta sitten taas: - - "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!" - -- -- -- -- -- - -Vanhemmat, naapurit, isoisät ja isoäidit, pappilan herrasväki ja -opettaja y.m. kuuntelivat valaa. Sen kaiku tunkesi hyminänä sydämen -syvimpiin sokkuloihin ja teki olon juuri kun turvallisemmaksi, -vakavammaksi. Ääni tuntui jäävän sinne säilyyn, ikävinä hetkinä, jos -isänmaan kohtalo joskus sattuisi itkettämään, taas esiin otettavaksi. -Se oli siellä niin tarkkana jäljennöksenä, että vanhatkin kuulivat -sisässään laulavan: - - "Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa!" - -- -- -- -- -- - -Samalla kuvastui mieleen joukko pikku poikasia, jotka uljaasti, -innokkaasti, kädet nyrkissä ja posket punottavina huusivat, niin että -jokaisen äänen piti erikseen kuuluman. - - * * * * * - -Kun laulun loputtua oli rukous pidetty, lähti Liekolahden ukko muiden -muassa pois. Akat ja ukot rupesivat kilvan ylistämään laulua. - -"Kaunistapa oli", sanoi Liekkolahden ukkokin muiden väliin, mutta -katsahti samassa ikään kuin hätäisesti ympärilleen, että mahtoiko poika -tuota kuulla. Ei hän sitä olisi tahtonut näet. Mutta poika kuuli sen ja -ymmärsi samassa, että vaikutus isässä kestäisi koko lopun elämäikää. -Vanhoihin jää kaikki, mikä kerran jää, niin sitkeästi, ettei eroakaan. - -Sillä "isänmaallisella laululla" on kumma vaikutus: kun se lausutaan -oikeassa paikassa ja oikein sattuvasti, voi se vanhoja nuorentaa ja -vaivaisistakin sankareita saada. - - - - - - -III. - - - - -Harjoittelia. - - -Harjoittelia Tuppelin järjesteli kohta tulevaan junaan meneviä -papereita. Olikin aika helkkarin kiire. Ja sellaisesta kun ei vielä ole -mitään hyötyäkään, harmia vaan: saattaa hassutuksia tekemään ja -sotkemaan. Tuppelinillekin toisinaan käteen sattui lyijykynän sijaan -lakkatanko, lakkatangon sijaan lyijykynä, milloin sysäsi kynänsä -mustepullon sijasta papyrossin tuhka-askiin j.n.e.p. Kaikki -merkillisiä, odottamattomia pikku kolttosia, jotka itse asiassa ovat -naurettavan turhanpäiväisiä, mutta tosikiireessä hidastuttavat -hirmuisesti työtä. Vähemmästäkin nuori veri kiehuu! - -Joku koputteli avoimella pilettiluukulla. - -"Antakaapas minulle piletti!" sanoi sieltä joku, hänkin kiireissään, -ikään kuin viimeinen sekuntti olisi käsissä ollut. Tuppelinin hampaat -yhdistyivät ja kieli lähisteli suunlakea päästäen sihisevän äänen. -Pilettiluukulle loi hän myrkyllisen katseen. Sieltä kurkisteli hikinen, -tyhmä naama, vielä sen takaa toinen, joka kovin näytti olevan -olevinaan. - -"Antakaapas piletti, juna jo tulee." Ja mies koputteli pilettilautaseen -rahallaan, ikään kuin vakuuttaaksensa että sillä on taivaallinen voima. - -Tuppelinin otsalla helmeili hikipisaroita. Ulkoa kuului jo -asemakellon ääni ja veturin vihellys. Juuri silloin vetäsi hän kokoon -kirjepakettia, mutta nuora katkesi ja kirjeet pyörivät lattiaan. - -"Saa ... perr..." - -Eräs, hiljakkoin Amerikasta palannut miekkonen tulla haahitti ikkunan -ohitse gummisaappaissa lohnustaen. Jo hänkin ehti pilettiluukulle -samassa kuin kirjemytty uudestaan oli nuoraan tulossa. Toinen kuului -vastatulleelle kertovan, ettei sieltä saa pilettiä pyytämälläkään. Tuo -vielä lisäsi Tuppelinin kiukkua: osasi aavistaa mitä oli tulossa. - -"Tiketti tänne näin!" Amerikasta tullut ärhenteli kun porho ainakin ja -antoi muitten odotushuoneessa olevain tietää että hän se tuntee -"asetukset ja taksat kun on kulkenut enämmän kuin..." - -"Älä nyt hätääsi kuole!" täytyi Tuppelinin huutaa. Salista alkoi kuulua -naurunhihitystä ja Amerikasta palannut sohisi hiljempaa. Mutta posti -olikin nyt valmis ja Tuppelin juoksi pilettiluukulle. - -"Mihin?" - -Molemmat ostajat ilmoittivat. - -"Pitää olla jemtti raha." - -"Ei ole, mutta eikös teillä ole pieniä?" kysyi Amerikkalainen. - -"Ei, eikä täällä olekaan mikään pankki, eikä rahanvaihtokonttori." - -"Sepä nyt... Tapaa Amerikassa olla joka paikassa rahaa sen verran että -irti saadaan. Minä olen kulkenut niin monessa..." - -"Tänne se raha!" - -"Tuoss' on." - -"Onko sinulla justi raha?" kysyi Tuppelini toiselta. - -"On. Eikö se maksa 2 markkaa ja 30 penniä?" Hän pani rahansa -lautaselle. - -"Se maksaa 2 markkaa 40 penniä." - -"Soo..." Mies alensi päänsä pilettiluukun tasalle ja yritti siitä -kurkistelemaan Tuppelinin silmiin, että puhuuko tuo edes totta, vai -juonissaanko lörpöttelee. - -"Tuo tänne 10 penniä! - -"Mutta ... mutta..." Mies katseli epäröiden toisten ihmisten puoleen -salissa ikään kuin heiltä neuvoa saadaksensa. "Kaksi markkaa ja 30 -penniähän ne ovat maksaneet. Ovatko ne kallistuneet?" - -Yksi mutisi joukossa yhtä, toinen toista. Mikä siitä selvää sai. - -"Joutuin, joutuin!" kiirehti Tuppelin, "ei minulla ole aikaa tässä -ruveta selvittelemään, miksi kukin asia on niin, eikä näin." - -"No, no tuota, vai ovat ne kallistuneet." Mies kaiveli taskustaan -kymmen pennisen. - -"Mitähän varten ne ovat kallistuneet?" Hän taas kumarsi päänsä -pilettiluukulle, mutta se paiskattiin kiinni niin että mies peläten -nenäänsä ottavan veti sen vikkelästi takaisin. Samassa vieri juna -asemalle. - -Tuppelinilla ei ollut enää kiirettä, sillä tarpeelliset tehtävät oli -hän ehtinyt paraiksi toimittaa. Nyt hän heitti virkatakin selkäänsä -pistämättä käsiä ensinkään hihoihin, asetti vaakunalakin sovitellen -päähänsä ja katsahti sitten pitkin ruumistaan. Pöksyt istuivat hyvästi -ja lahkeet lepäsivät niin sievästi tuossa Ruotsista tuotuin -vaatekenkäin päällä; hyvän muotoiset ne olivat itse kengätkin. Kaikki -tuo huomio oli silmänräpäyksen työ, sillä siinä käytetyt ajatukset -olivat vanhastaan muodostetut, monasti käytetyt ja aina varalla. Rintaa -röyhistäen astui hän konttorista ulos ja tuuppasi mennessään portailta -pari poikanulikkaa maahan. Kumarsi isosesti konduktörille joka -tervehtien astui junasta. Ryhtyi sitten silmäilemään pitkin vaunuriviä, -josko ketään tuttuja sattuisi matkassa olemaan. Sisään meni posteljoni -ja muita junan palvelusväkeä paketteja ja paperivihkoja käsissä. Niiden -perään Tuppelinikin antausi, kun ei junassa näkynyt muuta kuin noita -huomiota herättämättömiä tavallisia, vieraita kasvoja. - -Konduktöri oli tullut lähemmäksi, nähtävästi aikeessa jutulle ruveta, -mutta siihen jäi, merkkipilliänsä nauhasta heiluttelemaan. - -Akkoja ja lapsia oli taas ulkoa tuppaunut saliin, kylmähkö kuin oli. -Mutta Tuppelin kävi vihaiseksi ... tuossa kun kaikkein tien tukkivat ja -pahaa löyhkää huoneesen tuovat! - -"Pois salista! Ulos! Ei teillä ole täällä mitään tekoa." Hän tuuppi ja -sysi poikasia ovelle päin ja antoi vaimoväelle vihaisia silmäyksiä, -ohjeita ja neuvoja. - -Kaikellaisten paperivaihtojen ja muiden pikkutoimitusten suoritettua -lähti juna vihdoin eteenpäin. Tuppelini katsoi vielä vähän aikaa sen -perään kunnes alkoi vilustaa ja lähti sitten sisään. Odotus-salissa -varroskeli pari, kolme miestä, jotka kohteliaasti kumarrellen -tervehtelivät. Tuppelin tunsi miehet, olivat vaan siitä likitienoilta, -kauppias Kuittinen ja toiset talokkaita. Ne olivat tuttavia vakinaisen -asemapäällikön kanssa, kävivät aina konttorissa asiansa toimittamassa -y.m. Tuo tuttavuus pisti Tuppelinin vihaksi ... kai ne taasen -konttoriin tuppauvat, muutamat moukat! Mutta hän osasi masentaa -liikanaisia tuttavuuden yrityksiä, katseli vaan kysyväisesti ivahymyllä -toisten tuttavuutta teetteleviin silmiin, ikään kuin haluten kysyä, -että mistä miehet ovat kotoisin. - -Rinta pystössä, pönäkkänä astui Tuppelin salin läpi konttoriin, veti -oven perässään kiinni ja väänsi salvan lukon eteen. Tuopa tuotti suurta -nautintoa, iloa, että on olemassa apukeinoja joilla voi itseään -nenäkkäistä vieraista varjella. - -"Kaikkia täällä konttoriin lasketaankin!" Häntä ihmetytti vakinaisen -asemapäällikön luonne, kun saattaa tuttavan kannalle asettua moukkain -kanssa. Tuo oikein suorastansa inhotti. - -Hän heitti takin pois ja ryhtyi availemaan tullutta postia. Joku -väänteli avaimesta, kai aikeissa tulla sisään. Kun ensi narahduksen -kuuli, sävähti Tuppelin, mutta kohta muisti hän että salpa on edessä. - -"Täällä on nyt toiset tavat", mutisi hän itsekseen nautinnolla. Salista -kuului hiljaista puhetta ja kuiskeita. Harjoittelia arvasi mistä ne -puhuvat, koettipa tarkemmin kuullellakin. - -"Tässä on nyt toinen järjestys", hän jälleen tyytyväisenä virkkoi. -Rupesi sitten hitaasti ja levollisesti tutkimaan tulleitten kirjeitten -osoitteita. - -Tehtailia Varmasen, provastin ja nimismiehen kirjeet hän viskoi -eri läjiin. Oli siinä kauppias Kuittisellekin joku kirje ja -vekseli-ilmoitus. Viimemainitun hän otti tarkemman tarkastelun -alaiseksi, saadakseen lasia vasten läpi lukemalla selvän, suuriko summa -tuossa oli kysymyksessä. Viskasi sitten kirjeen eri paikkaan. Amerikan -kirjeitä oli koko joukko. Ne hän ilman muuta sysäsi sivulle yhteen -kasaan. Kynsäsi pettyneenä korvansa taustaa, itse kun ei ollut yhtään -kirjettä saanut. - -Oli kulunut junan lähdöstä jo noin neljännes tuntia. Taas väännettiin -salin puolelta varovaisesti avainta. Tuo säväytti hiukan, mutta kohta -muistui mieleen että lukkopa olikin salvassa ja rauhallisesti alkoi hän -tutkia Nya Presseniä. - -Nyt koputettiin ovella. - -"Mikä siellä on?" hän ärjäsi ärtyisesti. - -"Enkö minä saisi sanomalehtiäni? Minun nimeni on Kuittinen", kuului -salista ääni. - -"Ei posti ole vielä järjestetty." - -Tuppelin jatkoi rauhallisesti Nya Pressenin lukemista, taittoi sen -sitte kokoon ja kirjoitti siihen tehtailia Varmasen nimen. Nousi, -sytytti paperossin, otti Suomettaren, kävi sohvalle pitkälleen ja alkoi -nautinnolla lukea erästä Sigurdin kuvaelmaa. - - * * * * * - -Sillä aikaa salissa noin kymmenkunta henkilöä odotteli postin -jakamista. Ensin vartoilivat seisomajalassa ja kun pitkäksi alkoi -käydä kävivät istumaan ja odottelemaan. Siinä oli neljä viisi -Amerikan-leskeä, pari kolme postilaukulla varustettua poikasta, -Kantolan ja Upukan isännät, kauppias Kuittinen, sekä vielä joitakin -muita, mitä lie olleet, ja asemamies. - -Kuittinen kävi vähän hämille kun koeteltuaan saada ovea lukosta, -huomasi sen salvatuksi. - -"Jassoo, nyt onkin sellainen herra joka ei laske liikaa kansaa sisään", -hän nyreissään sanoi ja kääntyi asemamieheen, ikään kuin tälle olisi -erittäin tahtonut huomionsa päähän teroittaa. - -"Juu", myönsi tämä. Hänkin näytti tietävän jotain koska niin -salaperäisesti katseli. - -Kuittinen kävi istumaan rahille. - -"Kovin se näyttääkin ylpeältä ja turhanpäiväiseltä asemapäälliköksi -tämä poika", virkkoi Kantolainen. - -"Niin kuin perhanakin!" innostui Kuittinen sanomaan. - -"Täällä onkin totuttu niin hyvään. Ei suinkaan sitä lienekään niin -kohteliasta asemapäällikköä missään kuin meillä on vakinainen", arveli -Kantolainen. - -"Se on totta, se," todisti Kuittinen. - -"Mistä lie kotoisin tämä poika?" uteli Kantolainen. - -"Poika," matki Upukka nauraen. - -"Niin, poika, poika, mikäpä se muukaan. Vai herraksiko tahtoisit -sanoa?" - -"Sanoppa vasten naamaa siksi!" - -"Sanon kyllä, jos siksi tulee, vai luuletko että pelkään?" - -"Mitäpä tuosta nyt pelätäkään, mutta..." - -Syntyi naurun-tirskunaa. Hauskastippa kuluikin aika vaikka vähän -viipyäkin piti. - -"Hän kuuluu olevan kotoisin tuolta, tuolta ... ka enpä nyt muistakaan, -vaikka niin tuttu pitäjään nimi piti olla. Mutta talon poika hän -ainakin on," tiesi joku. - -Kaikki kummastelemaan: "Vai talon poika ja tuollainen herra on tullut." - -"Ei tuo virka nyt niin korkeata rintaa kestäisi." - -"Kovin on unohtanut sekin lapsi isänsä," muuan eukko ristissä käsin -huoki. Toinen eukko kävi likemmäksi miehiä kuiskuttelemaan, kertoi, -että eräänä päivänä oli suurella ryminällä ajanut akat pois -odotus-huoneesta, haukkunut y.m. - -Asia pidettiin erittäin raskauttavana. Onpa koko hirviö, kun ihmiset -käyvät asioitansa ajamassa ja sillä lailla... - -"Sanokaas muuta. Sitäpä minä kysynkin että onko sillä valtaa?" - -"Vai valtaa!" nauroivat toiset. "Jos totta puhuen vallasta puhutaan, -niin jokaisella muilla on tässä valtaa, mutta ei hänellä. Meillä valtaa -on, meitä varten tämä on laitettu. Mutta mikä hän on? renkipoika, -meidän renki." - -Tyytyväisyys valtasi kaikki. Lujemmin painettiin puuta. Onpa sentään -helkkarin lystiä, olla yhtenä omistajana tällaisessa talossa! - -Yhteisestä riemusta havahti Kuittinen ensimmäisenä. - -"Ei, mutta," hän ähkäsi, "tätä odottamista ei enää kestä harjankaan -kärsivällisyys." Ja hän meni taas koputtelemaan ovelle. - -"Mikä se on?" - -"Enkö jo saisi sanomalehtiäni?" - -"Odottakaa, ei posti ole vielä järjestetty." - -Kuittinen peräytyi suututellen ovelta. - -"Sitäpä nyt järjestetään," hän paneskeli. - -"Niitä pitäisi opettaa noita nuoria poikasia. Kun mekin nyt täällä näin -häntä palvelemme, niin hän voi luulla itsensä miksi hyvään," tuumi -Kantolainen. Toiset innostuivat siihen. Pitäisipä totisesti opettaa! -Kullakin oli mukava sana jonka pitivät erittäin sopivana ja tepsivänä -lausua sellaisessa tilaisuudessa. Siitä tuli hauska valikoima haukkuma -ja "nenäämä" sanoja. Ja oikein jo sydämiä innosti itsekunkin -ajatellessa, että itse sattuisi tilaisuuteen lausua niin ja niin... - -He keskustelivat salin etäisimmässä päässä. -- Tuppelin konttorissa -lepäili ja luki Suometarta. Kuuli toisinaan puheen huminaa salista, -mutta ei eroittanut mitä se oli. Paransi tyynyä ja mutisi: - -"Järjestystä tässä täytyy pitää." -- Mutta Kuittinen taas selvisi -jupakasta kiirehtimään. - -"Ei saakeli, mutta makuulle tuo lienee pannutkin," hän äännähti ja -toisten nauraessa marssi taas uhitellen koputtelemaan. Nyt löi jo -nyrkillä oveen, se tärähti kovasti niin että toisetkin siitä jo -sävähtivät. Mutta Kuittinen jatkoi paukutustaan ja toiset odottivat -äimistyen, mitä tuosta seuraisi. Asemamies lähti ulos, ettei -harjoittelia vimmoissaan luulisi häntä tuohon syylliseksi ja häneen -vihaansa ajaisi. - -Kuittisen koputellessa alkoi sisästä ensinnä kuulua räiskettä ja -pläiskettä, ikään kuin joku kiukkupäissään olisi siellä mellastanut. -Vihdoin vetästiin luukku ovessa vingahtaen auki. - -"Onko siellä Varmasen postin ottaja?" - -Kuittinen sai väistyä. Mikä herra luulitkaan olevasi kuin ensimmäisenä -tukit! - -Yksi poikasista meni ottamaan Varmasen postin, toinen pappilan. - -"Kuka siellä vielä postia tahtoo?" - -"Minä." Kuittinen astui lähemmäksi. - -"Kuka minä?" Tuppelin kysyi, kun ei viitsinyt selkäänsä koukistaa -katsoaksensa, Joutaapa kanssa sanoa nimensä, ettei luulisi tässä niin -kovin tuttu olevansa. - -"Kuittinen," vastasi tämä. - -"Jahah, tuossa on pankista vekselin ilmoitus." - -"Vai niin. Maksetaan itse, ilman vieraan apua. Eikö muuta ole?" - -Tuppelin vähän joutui hämille tuosta, kun ei Kuittinen sitä tehnyt. -Katui jo melkein, että oli tuota sanonutkaan. Olipa omituista: koko -ajan kun oli kuvitellut tämän asian riemua tuottavan ja tuon saksan -hämille joutuvan. Nyt vaan itseä tuntui hävettävän. - -"Muuta ei ole," sanoi hän. - -"Eikö Suometarkaan? - -"Jassoo, tuleeko teille Suometar?" - -"Tuleepa hyvinkin." - -Tuppelin nouti pöydältä lehden. - -"Muutako ei ole?" - -"Ei." - -Astui esiin uusia henkilöitä. Tuppelin sill'aikaa jo kävi pöydän luo -istumaan. - -"Onko Maria Tupakaiselle tullut Amerikasta kirjettä?" kysyttiin. - -"Ei ole." Ei hän tarkastellutkaan, asioiksensa vaan selaili edessään -muutamia kirjeitä. - -"Onkohan Leena Sivumäelle?" Ei ollut Leenallekaan kirjettä. Mutta -löytyi siitä sentään jollekulle, kuin sattui vaivatta käteen tulemaan. - -"Onko Sameli Tienpäälle ja Maijaliisa Pöhlölle?" - -Tuppelin purskahti nauramaan. - -"On täällä monellekin pöhlölle, mutta ei Maijaliisalle." - -"Kelle sitten?" - -Siinä joutuikin Tuppelin pulaan, täytyi valehdella että ei ne -olleetkaan kuin joillekin muille, vaikka väärin nimen luki. - -Mutta akoille jäi vakuutus että Maijaliisalle oli kirje, ehkäpä -rahakirje, mutta ei tuo ilkiö vaan antanut. - -Vihdoin ne menivät pois viimeisetkin ja Tuppelin jäi rauhaan. Hän laski -helpoituksen huokauksen, avasi konttorin oven ja alkoi astuskella -odotus-huoneen lattialla. - - * * * * * - -Itsestänsä siinä juoksi mieleen äskeiset kokemukset. Mieli oli vielä -hiukan kuohuksissa siitä ettei yleisö nähtävästi pitänyt häntä -sellaisessa arvossa kuin olisi mielestänsä vaatinut. Jo ennen monasti -oli tuon huomion tehnyt, kuin vakinaisen asemapäällikön kanssa sattui -yht'aikaa olemaan toimistossa. Häntä, Tuppelinia kun ihmiset -puhuttelivat, oli niillä useammiten ikään kuin käskeväisyyttä ryhdissä, -kohtelivat kuin jotain käskyläistä; vakinaisen asemapäällikön kanssa -kuin olivat tekemisissä, käyttäytyivät ihan toisin: kunnioittavasti, -mutta samalla tuttavallisesti. Erittäinkin _tällä_ asemalla, missä -hän nyt oli jonkun aikaa ollut virkaa-tekevänä, oli hän tuon huomion -tehnyt. - -Tuttavallisesti ja kunnioittavasti... - -Miten oli tuollaista asemaa mahdollinen saavuttaa? Hän yht'äkkiä alkoi -karehtia isäntäänsä. Olihan hänkin jo koettanut yhtä ja toista keinoa -päästä yleisön kanssa samallaisiin suhteisiin, mutta vielä ei se ollut -onnistunut. Ainoastaan aniharvoin näki jonkun käytöksessä kaivattua -väriä. Mutta sekin oli niin satunnaista. Pääasiallisesti oli hän -koettanut saavuttaa tarkoitustaan sillä, että kohteli yleisöä ankaran -isällisesti, nuhteli, ärjyi kun niin sattui, eikä milloinkaan alentunut -yksinkertaisten ihmisten leikkiä ymmärtämään. Itse kyllä teki leikkiä -kun siksi tuli, mutta kai siinäkin oli omituinen värinsä: akat ja ukot -pitivät sitä ivana, pilkkana. - -Toisinaan johtui Tuppelin tekemään tiliä itsensä kanssa, luomaan -katsauksen taaksepäin. Elontie oli hiljaista, mutta varmaa kohoamista --- ainakin omasta mielestä. Väliin nousu näytti oikein kukon -harppaukselta kun muisti, miten vielä kuusi vuotta takaperin kävi -lehmiä paimentamassa, tappeli toisten paimenten kanssa joista moni -hänet viskoi mihin tahtoi, savesi nyrkit ja kasvot; toiset sille -nauroivat ja hän oli puolittain alaskaateella toisten joukossa. Mutta -sitten, mikä lie pälkähtänyt vanhemmille päähän kun hänet kouluun -laittoivat -- hyvä pää kun sanottiin olevan. - -Ja nyt kun vertaili itseään rinnan noiden paimen kumppalien kanssa, -jotka ennen, vaan muutamia vuosia takaperin häntä melkein itseänsä -ala-arvoisempana pitivät, tuntuipa melkein siltä, kun olisi kotkana, -siivin lennellyt näiden ylipuolella. Toisinaan meni mieleen, miten -ensivuosina kun koululomilla kotikylässä asusti, ukot ja akat hänelle -aina pitivät puheena, että jos joskus sattuisi, sinusta Tuomas, joku -virkamies tulemaan, niin älä ole kopea ihmisille, niin kuin nuo suuret -herrat ovat; paremmin edistymäänkin pääset, jos olet nöyrä ja n.e.p. -Tuosta hän muisti innostuneensa aina, ja kummallisen paljon hän siihen -aikaan pitikin noista oman kyläisistä. Ne olivat silloin niin ... -niin ... niin ... ei sitä oikein osaa sanoa, mutta ainakin ne olivat -ystävällisempiä. Nyt kun siellä kävi, katselivat ne karsain silmin, -melkein ivahymyllä muutamat. - -Kyllähän sekin vaikutti: siihen aikaan oli koko koulu-nuorison korkein -ihanne tuo sama juttu, että heistä pitäisi tulla kansallismielisiä, -oikein malli-virkamiehiä. Melkeinpä taudillinen innostus vallitsi koko -laumassa. Jahka vaan päästäisiin tästä, niin näytetään noille vanhoille -virkamies-jukureille esimerkkiä. Koulupojillahan oli itsillä niin -karvaita kokemuksia siitä, ettei heitä pitäneet edes herran alkuinakaan -muut, kuin palveliat ja semmoiset. - -Tuppelin erosi koulusta ja meni harjoitteliaksi rautatielle. Siihen oli -monenlaiset syyt. Ensiksikin että aineellinen puoli pitkällä lukutiellä -pelotti, jopa jo ahdistikin, että lukeminen kävi ikäväksi, -rasittavaksi. Ja sitten suurin ja pätevin: olihan se jotain, päästä jo -virkamieheksi, kuin toiset toverit vielä kirjain ääressä hikoilivat. - -Kun hän tältä kannalta asiata aprikoitsi ja esitteli niille jotka hänen -kohtalostaan jotakin välittivät, niin ne hyväksyivät sen. Osoittihan -päätös järkevää käytännöllisyyttä. Kylän miehet ja muut sanoivat: - -"Onni todellakin, että kansa saa virkamiehiä omista lapsistaan." - -Totta kyllä, että niitä oli kotikylässäkin sellaisia, jotka Tuppelinin -Tuppua jo koulupoikana pitivät ylpeänä ja korskana, mutta toiset -arvelivat että kyllähän ne koulupojat aina sen verran herrottelevat. -Arvelivat siitä muuten lapsellisuudeksi, joka poistuu, kun miestyy. - -Niin tuli hän rautatielle, muodostellen mielessään kaikellaisia, mutta -pää-asiassa erinomaisen hauskoja edellytyksiä. Vaan pian esiintyi -harmittavia kokemuksia, kaikellaisia. Sattui, näetten sielläpäin -silloin tällöin kulkemaan noita entisiä tuttuja, oman kylän miehiä, -työjusuja, lahtareita ja muita sen kaltaisia. Ne tulivat kuin hyvätkin -tuttavat oikein kädestä tervehtimään ja jo vaunusillalta usein -huusivat: - -"No päivää! kuinka se Tuomas nyt jaksaa?" Nauroivat ja hymyilivät niin -tuten ja ystävällisesti, kuin olisivat hyvänkin "trastu-kampraatin" -tavanneet. Toiset edes sanoivat Tuppeliniksi. Mutta Tuomas... Kaikkein -hiton moukkain tuttavana sitä pitää ihmisen olla! - -Ensimmältä tuollaisissa tapauksissa Tuppelinin silmä arasti vakoeli -ympärille, että josko jo joku parempi ihminen olisi huomannut ja jo -nauraa-räköttäisi, häntä pilkaten. Jos sitten ei julkista naurua -huomannut, koetti hätäisesti jossain välissä sanoa tuolle "tuttavalle" -pari sanaa. Sillä omituinen orjallisuus, vanha tottumus tuntui -vaistomaisesti velvoittavan pyhkimään päältään sitä luuloa että hän -mikään ylpeä olisi. - -Mutta vähitellen poistui tuo arkuus ja ylpeyden maine ei enää -peloittanut niin kuin ennen. Rupesipa tuntumaan melkein luonnolliselta, -että talonpojat ylpeäksi nimittäisivät. Huomaamatta, ihan itsestään -mielipide tuossa suhteessa muuttui. Mahtoi siihen vaikuttaa sekin, -ettei enää ollut tilaisuudessa seurustelemaan talonpoikaisten kanssa -samassa merkityksessä kuin ennen. Siellä kotikylässähän ei ollutkaan -herroja! No oli tosiaankin, oli siellä tuo vanha juoppo Rallunfors, -muuan virkaheitto. Mutta mitä semmoisesta jota ei kukaan pitänyt muuta -kuin varoittavana esimerkkinä. Kummako sitten että periaatteet likimmän -ympäristön makuisina pysyivät. Johdonmukaisesti tekivät ne nyt samoin, -muodostuivat likimmän seurapiirin mukaisiksi. Tähän piiriin ei enää -talonpoikia kuulunut, ainoastaan sen verran mitä virkatoimissa sattui. - -Ja ne, nuo talonpojat esiintyivät siellä kovin tietämättöminä, -taitamattomina, aina kyselevinä, neuvon tarpeessa olevina. Tuppelin -oppi vähässä ajassa, niin että osasi noille jokapäiväisille kyseliöille -antaa tietoja ja neuvoja, tarvitsematta kysellä päämieheltänsä. - -Kovin paljon oli noita tietämättömiä kyseliöitä. Ne näyttivät muuten -niin yhdellaisilta ja yhden näköisiltä. Jopa oikein rupesi tuntumaan -siltä, kuin samat miehet ja samat akat olisivat joka päivä, jopa -monikertaan päivässä käyneet asemalla toimittamassa ihan samoja asioita -jotka jo monikertaan oli toimitettu. Väliin kuin itsellä sattui olemaan -jotain hauskaa tekeillä, suututti oikein, kuin aina vaan tuli -keskeyttäjiä. Ja jos ne näköjään olisivat olleet edes oikeita ihmisiä, -mutta kun yhdessä näki yhtä, toisessa toista kummaa, eikä uskaltanut -heille tuosta edes pistellä, niin se oikein pani ähkymään. Ensimmältä -tuli toimeen sillä ja sai luontonsa tyydytetyksi, että hengessään vaan -mustia nimiä luki ja mykkänä toimitti tehtävänsä. Vaan sittemmin, kerta -kerran perään alkoivat pakottavat sisälliset liikutukset puhjeta, ensin -murinana (koiran murinana) sittemin puoliääneen ja vihdoin ärjyen. Kun -ensikertoja ärjyntä pääsi, antoi se aina tapauksen ohitse mentyä -ajatuksen aihetta. Vaivasi semmoinen outo, ensikertalaisuuden tunne: -täytyi asettaa tekonsa omaan eteensä arvosteltavaksi. Itse jäi asiasta -kuitenkin kohta jähmeään, välinpitämättömään tilaan. Mutta ulkoa päin -sai tunnustuksen. Nuo, joille hän ärjyi, niissä oli niin kovin paljon -vikoja, joita herrasväki huomasi, oli tyhmyyden vikoja ja luonnon -vikoja. Kun Tuppelini suuttui ja ärjyi, nauroivat muut. Hän otti ne -kiitos-nauruiksi ja yltyi itsekin nauramaan. Olipa hupaisa urheilla, -kun oli niin kiitollisia katselioita! Toisinaan tuttavat sanoivat häntä -kiukkuiseksi. Mutta jostakin syystä hän ymmärsi tuonkin olevan -kunniaksi. Vanha asemapäällikkö, hänkin sanoi olleensa nuorena kiivas, -mutta vanhempana oppineensa jo kärsimään. Tuo näytti siis itsestään -kuuluvan asian luontoon. Mutta ei hänenkään, tuon vanhan asemapäällikön -kärsivällisyys vielä neljällä jalalla seisonut. Se ontui väliin oikein -vaivaisen tavalla. Ja silloin oli Tuppelinilla hauskaa. Näetten, kävi -tuolta vanhalta karhulta niin maukkaasti, ettei olisikaan saattanut -olla nauramatta. - -Väliin johtui mieleen noita mielikuvituksia kouluajoilta, kun -tuumittiin koulusta päästyä antaa virkamiehille oikein malli. Oikein -nauratti nuo lapselliset tuumat nyt isoa miestä. Mutta sen ohessa -heräsi itseä kohtaan jonkullainen hiljainen kunnioituksen tunne sen -rikkaan kokemuksen johdosta, minkä oli saavuttanut. Melkein sääliksi -kävi tovereita jotka vielä koulun penkeillä hautoivat noita lapsellisia -tuumia. Joskus heitä tapasi ohitse kulkevassa junassa. Ne lensivät -sieltä kuin harakat, tervehtimään. Ei heidän tervehtimistään hävetä -tarvinnut, olivathan he siroja poikia melkein kaikki. Mutta kun heidän -käsiänsä pudisti, kun puhutteli heitä, tuntui se melkein siltä, kuin -kokeneena isänä, tahi ainakin vanhempana veljenä olisi heille -jäähyväisiä sanoessa tehnyt mieli neuvoa, että muista lukea läksysi, -äläkä vaan päätäsi rikki juokse. Kun sitten näiden entisten toverien -nähden konduktörille erityisen huolettomasti päällään noikkasi -merkiksi, että juna saisi lähteä, ja kun tuossa hädässä monta kättä -kouraan pistettiin, jäähyväisiä sanottiin ja hyvää vointia -toivotettiin, niin tuntuipa se melkein sille, kuin maailman kulun -ohjaaminen, ainakin jossain määrin olisi ollut hänen käsiinsä -uskottuna. - - * * * * * - -Hän sulki konttorin oven, otti avaimen pois, ettei kukaan luvattomasti -sisään tulisi, sillä postiaika oli mennyt ohitse. Asematoimiston kyllä -piti olla avoinna, mutta saattoivathan otaksua hänen olevan jossain, -poissa konttorista, jos joku sattuisi tulemaankin. Sitten heitti hän -takin päältään, sytytti paperossin, istui pöydän ääreen ja rupesi -huviksensa katselemaan kirjeitä. Ensimäisenä sattui käteen Kuittiselle -menevä kirjekortti. Tekipä mieli lukea mitä tuolle hölmöläiselle -kirjoitetaan. - -"Hölmöläiselle!" - -Häntä oikein nauratti kun sattui niin mukava nimitys. - -Mutta tuon tyytyväisyyden ilmauksen perästä otsa heti synkistyi kuin -näki mitä kortissa oli. Sen oli kirjoittanut joku arvokas henkilö, jota -Tuppelininkin täytyi pitää arvossa, se sisälsi tärkeän asian, joka -ehdottomasti olisi vaatinut, että kortti olisi tänä päivänä tullut -vastaanottajan haltuun. - -"Hitto sentään!" hän harmitellen käsi korvan juuressa äänteli. Ei -suinkaan muuten, mutta jos tuo lähettäjä peijakas alkaa kysyä perään, -missä kortti on viipynyt ja sen johdosta tulee ripittämään. Tuo asia -kiusasi koko lailla. Jo heräsi sellainenkin ajatus, että mitä olisi, -jos lähettäisi piian viemään... Mutta sitten hän arvaa, että minä -täällä luen kirjekortteja! Ei tuokaan kelvannut. Lopulta selvisi -kuitenkin asia ja päästi pulasta. - -"Eihän minun olekaan velvollisuus siinä silmänräpäyksessä huomata kelle -kaikille kirjeitä on tullut, kun pitää postia jakaa niin hopussa, että -tuskin ehtii pussin auki saada." - -Rauhoittuneena viskasi hän kortin pöydälle ja ryhtyi sitten jatkamaan -tointansa. - -Sillä aikaa tuli joku odotushuoneesen. Kuului siellä hiljaa ja -epävarmasti astelevan oven edessä ja uskalsi vihdoin koputtaa. Mutta -Tuppelin ei tuosta häiriytynyt, eikä koputus antanut hänelle aihetta -ryhtyä mihinkään toimenpiteisin. Vielä toisenkin kerran kuului -samallainen koputus, mutta Tuppelin ei avannut. Jahka koputtaa kovemmin -niin avataan. Vaan siihen se jäi ja koputtelia meni ulos. Tuppelin -kurkisti ikkunasta perään, näki että se oli joku akka, syrjäkyläinen, -mikä lie ensikertalainen. "Menköön!" - -Vähän ajan kuluttua tuli piika konttoriin. "Täällä on eräs vaimo, joka -pyytäisi saada rahakirjettänsä." - -"Mikä se vaimo on?" - -Piika mainitsi nimen. Tuppelin katsoi kelloaan. "Ei nyt ole posti-aika, -eikä minulla muutenkaan ole aikaa. Tulkoon jälkeen puolisen." - -"Hänellä on pitkä matka. Eikö sitä voisi nyt antaa." - -"Ei, ei minulla nyt ole aikaa." - -Piika lähti pois. - -Tuppelinille tuli kovin paha olla kun piikakin nähtävästi niin piti -tuon vaimon puolta ja nyreissään pois meni. Hän juoksi kyökkiin, käski -vaimon mennä odotushuoneesen, saisi kirjeensä. Vaimo rupesi kehumaan ja -kiittelemään. Mieli meni siitä hyväksi. Ja kun vaimo kirjeen saatuaan -mielihyvissään sitten vielä oikein jumalan nimen kautta kiitteli, -tyhmästi ja yksinkertaisesti kyllä, niin ei tuo sittenkään ilkeältä ja -sietämättömältä korvaan kuulunut. - -Kun ei nyt ollut oikeastaan mitään järin kiireistä tehtävää, pani hän -sohvalle pitkälleen ja nukkui pian. Noin puoli tuntisen kun oli siinä -nukkunut, koputettiin ovelle. Se oli ensinnä hiljaista, säädyllistä -koputusta. Tuppelin havahtui ja kuuli sen. Katsoi kelloaan ja huomasi -että asematoimiston avoinna olemisen aika oli paraillaan, mutta ei -mennyt avaamaan. Olikin niin helkkarin lysti ja levollinen maata, ettei -juuri pienten asiain olisi pitänyt saada velvoittaa siitä ylös -nousemaan. - -Vähäisen väliajan perästä koputus uudistettiin, nyt hiukan kovemmin ja -varmemmin. Päänalus kävi jo epämukavaksi ... liekin siinä peijakkaassa -harakan höyheniä! Häiritsiä kuului astelevan edes-takaisin -odotushuoneessa. - -"Odottele vaan poika, minä makaan." Ja hän ummisti silmiä ja odotti -unta. Mutta ei se makuukaan enää oikein maittanut. Jos vaan pois olisi -tuo mennyt tuolta odotus-huoneesta, niin heti olisi ylös noussut ja... - -Mutta nyt! Voi turkanen, kun löi koko nyrkillä kuin navetan oveen. -Kädet ojona ja hammasta purren riensi Tuppelin ovelle ja avasi luukun. - -Hän asetti naamansa luukulle oikein kasvoista kasvoihin nähdäksensä -sitä miestä, jota kohtaan niin verinen viha oli sydämmessä syttynyt. -Totisesti, siinähän seisoi Kuittinen, ei kukaan muu kuin Kuittinen ja -Tuppelinin täytyi sitä sietää ja nähdä vielä, että tuo kohteliaasti -hymyillen tervehteli. - -Mutta vastata ei voinut Tuppelin. - -"Hyvää päivää!" sanoi Kuittinen toisen kerran korkeammalla äänellä ja -kumarsi syvään. Vaan Tuppelin keksi keinon: asetti suunsa ivahymyyn ja -katseli äänetönnä Kuittista, ajatteli, että jos ei tämä masenna miestä, -niin ei sitten mikään. - -"Mikä siinä on syynä, ettei herra Tuppelini juuri koskaan vastaa -minun tervehdykseeni?" Kuittinen tätä sanoessaan laski tuon -maakauppias-naamansa ihan Tuppelinin kasvojen likitienoille ja jatkoi: - -"Pidän tuota niin kummallisena seikkana että tahdoin kysyä, olenko minä -jollain tavalla loukannut teitä, taikka mistä tuo johtuu?" - -Tuppelinin kasvoihin hyökkäsi veri ja koneellisesti ponnahti selkä ihan -pillisuoraksi. - -"En vastaa tervehdykseenne," hän äänsi juuri kuin välipalaksi. Siinähän -tarvitsikin aikaa miettiä. Tuollainen kysymys! Se oli kuitenkin -ulkopuolella kaiken tähän asti kärsityn tyhmyyden. Mutta sillä aikaa, -kun näitä mietti, ehätti Kuittinen jatkamaan. - -"Minusta näyttää niin omituiselta, että vaikken minä ole teille -tuntematon, te ette kuitenkaan tervehdi." - -"No ... no ... no eikö minulla ole vapaus tehdä siinä suhteessa mieleni -mukaan, vai pitäiskö minun kumarrella teitä ... häh?" Tuppelin luuli -tuosta kumartelemis-kysymyksestään löytäneensä surmaavan valtin ja -tirkisteli luukusta palavin silmin vihollistaan. - -"Kumarrella!" huusi Kuittinen nauraen. "En peto soikoon, en minä -kärsisikään kumartelemista ja teillä on tietysti vapaus menetellä -mielenne mukaan. Mutta minusta näyttää niin hullunkurisen pöyhkeältä ja -naurettavalta kuin nuori mies, joka ei vielä ole edes mikään virkamies, -luulee olevansa..." - -"Joll'ette paikalla tuki suutanne niin minä näytän teille..." - -"Näytän," matki Kuittinen nauraen kuin lapselle. "Älkää puhuko niin -lapsellisia isolle miehelle." - -Tällä tavalla alkoi väittely. Tuppelin riehui palavissa päin, huitoen -käsillä ja polkien jalkaa. - -"Minä pyytäisin saada ulos ne tavarat, mitkä minulle ovat tulleet", -ilmoitti Kuittinen vihdoin kun riiteleminen rupesi väsyttämään. - -"Semmoiselle miehelle ei anneta täältä mitään!" - -Nyt paisui Kuittisen luonto yli äyräittensä, pani suun puhumaan sydämen -kyllyydestä ja nyrkin säestämään ilmassa. Asemamies tuli sisään, pyysi -päästä konttoriin, sai kuitenkin hetkisen odottaa kun Tuppelin asetteli -riehuvia tunteitaan. Tämän väliintulo kuitenkin keskeytti riidan siksi, -että Kuittinenkin lähti ovelta pois päin. Mutta kun asemamiehelle -vihdoin ovi aukaistiin, puikahti Kuittinenkin sisään. - -"Teillä ei ole lupa tulla konttoriin!" kiljui Tuppelin, mutta ilman -mitään seurausta. - -"Minä _tahdon_ saada ulos tavarani!" - -Kuittinen lausui sen matalalla äänellä, mutta siinä oli niin -kummallinen sävel, että Tuppelin sävähtäen katsoi häneen. Samassa meni -asemamies ulos. Kuittinen seisoi konttorissa ja katseli palavin silmin -Tuppelinia. Sanaakaan sanomatta otti viimemainittu rahtikirjat esiin ja -niitä selaillessaan pääsi taas sanomaan: - -"Te olette niin rajattomasti tyhmän ylpeä mies, etten minä vielä -milloinkaan ole samallaista tavannut." - -"Se on varsin hauskaa kuulla," vastasi Kuittinen, "ettei yhteiskunta -ole ylenpaltisesti rasitettu minun kaltaisteni ihmisten kautta, mutta -teidän kaltaisianne, herra paratkoon, niitä on hyvin paljon; ja sitä -minä pidän paljon valitettavampana seikkana." - -Tuppelin selaili asioiksensa papereita pöydällä. - -"Te käytte täällä niin kuin suurikin herra joka päivä!" huusi Tuppelin -katkerasti. - -"No mutta ... mikähän minua estäisi käymästä täällä! Oletteko te niin -heikko ja kykenemätön, ettei minun asiaini toimittaminen teiltä oikein -suju?" - -"Teitä pitäisi _kumarrella_ ja pokkuroida, sitä te vaatisitte -mutta e-he heei täällä ainakaan!" - -Tuppelin äänsi nautinnolla tämän. - -Kuittinen lähestyi puuskuen: - -"Ketä varten on tämä toimisto laitettu? Sitäkö varten että tuollaiset -kelvottomat saisivat täällä vaan maata nokka taivasta kohden, johon -meikäläiset saisivat armon tuoda kumarrellen kypsiä paisteja avattuun -suuhun? Sitäkö varten, ha haa?" - -"No ei..." - -"Vai ei. No se on tietysti armo ettei niin vaadita. -- Mitä se rahti -tekee?" - -Tuppelin ei puhunut mitään, nousi äkkiä ja meni toiseen huoneesen. -Kuittisella oli sopivaa aikaa jatkaa. - -"Mistä ihmeestä te olette saanut tuollaisen tavan kohdella ihmisiä? Kun -ei mies ole vielä sen suurempi kuin harjoittelia, niin ei se nyt ole -vielä sellainen mahtiasema, paikka josta niin sopisi siipensä nostaa. -Se on, hyvä nuori herra, rumaa luulla olevansa jotain kun ei kuitenkaan -vielä ole paljon mitään, ja..." - -"Minä en kuuntele, en välitä sinun saarnoistas, en ... en mitään!" -Tuppelin löi välioven kiinni, mutta avasi jälleen: "Jollet nyt mene -ulos, niin minä hankin tänne miehiä ja näytän mitä se on..." - -"Joutavaa, joutavaa," keskeytti Kuittinen, "en minä silloin enää puhu -sanaakan, en minä niin jupi hullu ole. Mutta siitä minä olen varma, -ettet _sinä_ voi olla välittämättä minun puheistani." Kuittinen -seisoi jo toisen huoneen kynnyksellä. Toinen liikkui ja väänteli -itseään raivoissaan meluten. - -"Mutta koska minä saan ne tavarat?" - -Tuppelin tuli konttoriin ja ilmoitti rahtisumman. Kuittinen maksoi. - -"Kuitatkaa. Nimi tuohon." Tuppelin viskasi paperit toisen eteen ja -selkänsä taakse osoitti paikkaa mihin nimi olisi kirjoitettava. Toinen -otti hymyillen kynän. - -"Ei niitä ole tarvinnut ennen kuitata." - -"Vaan nyt tarvitsee." - -"Aivan niin, kylläpä saatan kuitata. Emme me tosin ole tällaiseen hiton -välikäteen asemapäällikkömme kanssa koskaan joutuneetkaan." Hän -kirjoitti. - -"Ette tietysti." - -Tuppelin huomasi pöydällä tuon kovanonnen postikortin. Hän koetti -sysätä, ikään kuin sattumalta kirjekasan sen päälle. - -Kuittinen puheli kirjoitettuaan. - -"Ottakaa esimerkkiä meidän vakinaisesta asemapäälliköstä, niin, hitto -tuokoon, ette tule kauppaanne katumaan, sillä..." - -"Tukkikaa nyt jo tuo kirottu suunne!" ärjyi Tuppelin. Toinen oli taas -saavuttanut tasapainoa ja saattoi puhua maltillisemmin: - -"Tuossa kai oli minulle kirjekortti, jollen väärin huomannut vai -kuinka?" Hän katsoi vakoellen kirjeläjään ja vuoroin Tuppeliniin. Tämä -joutui nähtävästi hämille, mutta koetti hätäymistään peittää: - -"Mikä kirjekortti?" Ääni hiukan vavahti, vaikka se koetti olla jyrkkä. - -"Tuossa..." Kuittinen aikoi osoittaa paikkaa tahi ottaa korttia -kirjeiden alta. - -"Älkää siinä te..." Tuppelin tempasi kirjeläjän eteensä, penkoi, sitä -vihoissaan ja löysi vihdoin kortin. "Onhan siinä," hän nolona äänsi ja -viskasi kortin Kuittisen eteen. Tämä vilkasi heti sen sisällön. - -"Mutta miksi, miksi totisesti te tahdoitte tätä peitellä vielä, kun -ette olisi tahtonut antaa?" Kuittisen veri nähtävästi taas lämpisi. - -"Peitellä!" Tuppelin koetti saada äänensä luonnolliseksi, "vai -peitellä! Mitä, mitä te kaivelette?" - -"No sitä vartenhan minulla on kaksi silmää," ärjyi Kuittinen, "että -nähdä mitä ympärilläni tapahtuu. Te olette häjynkurinen nuorimies!" - -Merkillinen velttous laskeusi Tuppelinin koko hermostoon, sillä nyt -tuntui tuolla miehellä olevan syytä sanoa mitä hän sanoi. - -"Mutta..." Tuppelin ei tiennyt itsekään mitä hän aikoi sanoa, eikä ajut -keksineet mitään pätevää. Pelonalainen hervakkuus yhä vaan lisäntyi. - -"Mitä aijotte sanoa?" Kuittisen mielestä oli Tuppelin jo niin pulassa, -että katsoi sopivimmaksi kiusata häntä vastaamaan. Mutta kun ei -vastausta kohta tullut, innostui hän sanomaan: "Tiedättekö että minä -olisin kärsinyt suuren vahingon, jollen olisi tätä korttia saanut -tänäpäivänä. Ja vielä peitellä! Tuo on jo liian suurta hävyttömyyttä." - -"Mi-mikä velvollisuus minulla on..." - -"Velvollisuus, velvollisuus, se teidän kaltaisilla on aina suussa!" -pauhasi Kuittinen. - -"Velvollisuus teillä on palvella kansaa rehellisesti, muutama..." - -"Eikö tuota nyt jo sopisi lopettaa?" sanoi Tuppelin melkein kuin -pyytäen, mutta koettaen saada suunsa välinpitämättömään ivahymyyn. -Nähtävä masennus Kuittista kuitenkin lepytti. - -"Sopii kyllä sen nyt jo lopettaa," hän sanoi, "mutta pankaa mieleenne -mitä olen sanonut, sillä hyvin moni täällä ajattelee teistä samoin kuin -minäkin. Ei tuollainen kelpaa. Jos täällä tulette pitemmälle olemaan, -niin kyllä me siksi miehiä olemme että yhden pojan opetamme ihmisten -tavoille. Olkaa kiltti, älkääkä luulko niin joutavia että me isot -miehet rupeaisimme kumartelemaan ja pokkuroimaan jonkun nuorukaisen -oikkuja." Hän nauroi ivallisesti. Tuppelin sähisi jotain mutta mitään -selvää sanaa ei siitä tullut. - -"Niin, kuka antaa minulle tavarani?" kysyi Kuittinen ja rupesi -lopultakin hankkimaan lähtöä. - -"Siellä on asemamies." - -"No hyvästi sitten. Minä pyydän anteeksi jos olen liikoja puhunut, -mutta minä luulen ettei siinä aivan paljon liikoja ole." - -Hän lähti. - -Tuppelin jäi sekavin tuntein tuijottamaan hänen jälkeensä. Torkosi -sitten pudistelemaan itseänsä kuin raivossa ja istahti nojatuoliin. -Sydän löi epätasaisesti, toisinaan hyvin kiivaasti, kun mieleen johtui -joku ponteva lause jonka oli unohtanut sanomatta. Toisinaan taas se -tuntui lakkaavan sykkimästä kun mieleen muistui joku sana, jonka tuo -mies tuntui todellisesta syystä sanoneen. Omituisella ikävällä hän -oikein kaipasi itsestään vihan tunteita Kuittista vastaan. Väliin -tuntui joku sellainen ilmaus ja sitten sydän taas kiivaasti pamppaili, --- mutta kohta joku toinen seikka kumosi innostuksen ja syyllisyyden -tunto kasvoi. - -Tuo kummallinen masentava tunne johdatti ajattelemaan, että mistä se -johtui? Mutta vaikealta kuitenki näytti saada selvää. - -"Minunko kaltaisiani virkamiehiä monta?" - -Alkoi jo rauhoittua. Tietysti se on sitten luonnollista! Virkamiehen -asema yhteiskunnassa jo oikeuttaa... - -Samassa piskahti mieleen nuo koulunaikaiset kuvitelmat ja noiden oman -kylän ukkojen neuvot ja toiveet. Ne näyttivät taas melkein -luonnollisilta ja syyllisyyden paino palasi päälle kuin synti. Pääsi -huulilta pakoittava huokaus: - -"Kun voisikin ... kun voisikin luonteensa saada ystävälliseksi -kaikille, niin epäilemättä sitten kaikki luistaisi suotuisammin." - -Yht'äkkiä heräsi sanomaton halu että tulisi joku, jonka kanssa saisi -toimittaa asioita _juuri nyt_ kun ei ollut toimiston avoina -olemisen aikakaan. Olisi siten niin hauska näyttää, että luulot hänen -yreydestään ovat perättömiä. Hän riensi innoissaan pistämään avaimen -lukkoon, katsoi vielä varmuudeksi kelloon että oli toimiston kiini olon -aika. Mies joutui niin pitkälle että kävi ovesta kurkistelemassa eikö -jo ketään näkyisi. Olisi pitemmällekin mennyt, mutta siellä Kuittisen -kuormia paraillaan pantiin ja häntä hävetti mennä sinne. - -Tämän innostuksen puuskan ohessa alkoi olo tuntua työttömälle ... niin -halusta olisi nyt tahtonut jotain tehdä. Mieleen pälkähti eräät tilit -jotka oli tehtävät. Ne nyt otettiin käsille ja ryhdyttiin työhön. Nyt -kului aika. Muutamia papereita oli jonnekin hävinnyt. Niitä etsiessä -pakkasi oikein suutuksi käymään. Laskuissakin tahtoi sekautua. - -"Hitoilleko ovatkin joutuneet nuo paperit?" - -Käsi tahtoi sekin vapista; kaikki tuntui ylösalaisin olevan. - -"Tuo hätiköimisen vika ... sekin minua vaivaa." - -Uudestaan täytyi ryhtyä erästä kuittia etsimään. Ei ollut enää pitkältä -sen junan tuloon johon nuo paperit piti jättää. Pääsi ponteva kirous -samalla kun erästä laatikkoa kiini työnsi. Kirous tähtäsi Kuittista, -joka oli niin kauan viivyttänyt ... ja muutenkin! Kun kärsimättömyys -kerran oli saanut valtoihinsa, niin jopa saattoi taas vihata Kuittista. - -"Mihin hitoille se paperi..." - -Mutta ajatukset askartelivat äskeisessä riidassa ja pöyristyttivät taas -kovin, kovin... - -Tuli sisään muuan vanhahko ukko nöyrästi tervehtien ja kumarrellen. - -"Mitä teillä?" - -Sydän oli tuon paperi pahasen tähden ja muutenkin niin "pystössä", että -vaati todellista ponnistusta jos sai tuon lausutuksi edes vähän -ihmisittäin. Mikä tuon äijä-rahjuksen tuohon nyt toikaan juuri kuin... - -Ukko selvitti asiansa: oli tullut noutamaan sen ja sen kylän postia ja -tuomaan meneviä kirjeitä; pyytäisi myöskin herra "inspehtuurin" -kirjoittamaan adressia kirjeisiin... Kyllähän ne kotonakin, pojat ja -akat kirjoittavat kirjeitä, mutta eivät pysty "adressia" panemaan -j.n.e. - -"Ei, ei se nyt käy laatuun," keskeytti Tuppelin kärsimättömästi ja -viittasi, ettei ukko ottaisi kirjeitä esille. "Ei nyt ole postiaika, -mutta tulkaa puolentoista tunnin kuluttua." - -"Mutta eikös nyt pian tule masiina?" - -"Tunnin kuluttua." - -"Eikös inspehtuuri nyt joutaisi?" - -"Ei, ei mitenkään. Kuulittehan sen jo. En minä jouda niihin osoitteita -kirjoittaa. Menkää muualle laittamaan ne valmiiksi, niin saatte sitten -jättää ne postiin. No..." Hän avasi oven ukon eteen ja teki hyvin -selviä viittauksia. Ukko lähti ja puheli mennessään: - -"On täällä ennen kirjoitettu, mutta se onkin ollut toinen herra, -missähän se nyt on?" - -"Ei ole kotona." - -Kun ukko pääsi ulos, otti Tuppelin avaimen lukosta. "Mikä sen nyt -toikaan tähän taas juuri tuollaisen", hän pahoitteli itsekseen. - -Oven hän sulki. Mutta tuntui siltä kuin kotka-siipeen olisi pahoin -vioittavasti sattunut paimenpoikain tarkkaan tähdätty heittokivi. - - - - -"Suuri palkka." - - -Kovin oli ikävä asia rovastilla, laskea käsistään tuota uskollista -isäntä-renkiä Tuomasta; hänhän oli saattanut pappilan maat niin -verrattomaan kuntoon. Ne tuottivat nyt melkein kaksin verroin siitä, -mitä kuusi vuotta takaperin, jolloin Tuomas taloon tuli ja johdon -käsiinsä sai. Ja nyt oli Tuomas aamulla pyytänyt eroansa palveluksesta, -Amerikkaan muka aikoisi mennä. - -Pappi tunsi sen, tuossa soututuolissaan tupakoidessaan ja miettiessään, -että Tuomas oli talouden hoitamisessa mies paikallaan ja että se -kaksisataa markkaa, minkä tälle oli palkkaa maksanut vuosittain, oli -tuottanut hyvin runsaan koron. Mutta sepä nyt mietityttikin: oliko -Tuomaan _taito_ jäänyt taloon, vai mahtoiko viedä sen muassaan? -Oliskin tuosta päässyt selville; niin ... jos kerran taito taloon jää, -niin mitäpä tuolle palkkojakaan korottelemaan, mutta jos muassaan vie, -niin ... olisi ehkä syytä lisätä vaikka satasen selkään. - -Kylläpä siinä oli pulaa. Ja rovastinkin rahoista, jos satamarkkasen -tuhlaa, panee sellaiseen paikkaan johon edullisesti saattaisi olla -panemattakin, niin, -- sanalla sanoen: satamarkkaa on poissa -kukkarosta. - -Tupakan savu tuoksahteli rovastin huulilta, väliin harvempaan väliin -tiheämpään, ja toisinaan kuului tyytymätön ähkinä. - -Ilma, rovastin tytär tuli huoneesen tuoden kahvia. - -Tämä huomasi rypyt papan otsalta ja rupesi syytä tiedustelemaan. - -"Tuota Tuomaan puuhaa vaan mietin," kuului rovastin vastaus. - -Tytär tunsi jo myöskin Tuomaan puuhat ja innostuksen tuli leimahti -hänen silmistään, kuin hän kiihkoisesti huudahti papalle: - -"Niin eikö totta pappa, tuo alhainen sivistymätön väestö ei tunne -isänmaan rakkautta, ei rahtuakaan?" - -"Enpähän tiedä," ärähti pappi ja rupesi kahvia juomaan. - -Neiti jo oli taasen aikeessa avata suunsa jotain hyvää ja kaunista -sanoaksensa, mutta eteisestä kuuluva jalan kapse pidätti häntä. Tuomas -astui sisään. - -Rovasti kutsui istumaan; ja isänmaallisesti innostuneena mitteli tytär -silmillään miestä kiireestä ihan kantapäähän asti. - -"Ainakinko se Tuomas on aikomuksessaan pysynyt?" kysyi rovasti saatuaan -kahvinsa juoduksi. - -"Niin minä olen sitä ajatellut, että meneminen sitä taitaa olla -parasta." - -Rovasti oli vähän aikaa ääneti, sitten vakavasti katsellen Tuomasta hän -kysyi: - -"Ovatko ne syyt nyt sitten, jotka sinua muka matkaan pakoittavat, niin -jyrkät, ettei niitä voi poistaa?" Pappi hymyili ja näytti olevan siinä -luulossa ettei toinen kykenisi hänelle tyydyttävää vastausta antamaan. - -"Kyllä ne ovat sellaiset syyt, ettei siinä auta melkein mikään... Minä -en voi, näettekös, täällä enää perhettäni elättää, sillä..." - -"Turhia," ehätti rovasti keskeyttämään, "olethan tähän asti voinut. -Mutta tuo lause on vaan kaikkein Amerikkaan lähteväin keppihevosena, -jolla he ratsastavat. Syy on vaan se, että kaikki tahtovat nyt -puuveitsellä hopeaa leikata, rikastua." Rovasti oli puhuessaan noussut -ylös ja käveli nyt kiivaasti edestakaisin kamarin lattialla. Tuomas -aikoi jotain sanoa, mutta neiti ehätti ennen: - -"Tuomas," sanoi hän erinomaisella painolla, "tiedättekö te mikä on -isänmaa ja isänmaan rakkaus?" - -"Tiedänhän tuota minä, mutta..." yritti Tuomas alakuloisesti -vastaamaan. Vaan neiti keskeytti: - -"Niin, mutta mitä? Ettekö tunne isänmaan rakkautta? Oi, luulenpa -ett'ette sitä tee! Sanokaa rakastatteko vähänkään noita tuomia, jotka -tuolla pihalla noin ihanasti kukoistavat ja kukkivat? Tunnetteko -vähänkään vetovoimaa siihen paikkaan, missä tupanne mäenrinteessä -seisoo, missä niin ihana kasvimailma kesällä olentoanne ja perhettänne -syliinsä sulkee? Kuinka voitte jättää vaimonne ja lapsenne, onko -pienintäkään rakkauden sidettä enään tallella? Ja ... ja..." Neiti -sekautui. Kielen päällä pyöri niin paljon jaloa ja pontevaa, että ... -että siinä täytyikin niin käydä. - -Tuomas pyhkäisi kämmenen selällä silmäänsä. Sitten hän hiljaa sanoi: - -"Neiti Ilma kyllä tietää, että minä rakastan perhettäni ja isänmaatani -ja ett'en ole mikään huikentelija. Mutta neiti on hyvä ja sanoo -minulle, mitä minä voin hyötyä kukkasien kauneudesta kun ei minulla ole -perheelleni riittävästi leipää?" - -"Tehän saatte papalta suuren palkan!" huudahti Ilma neiti vähääkään -ymmälle joutumatta. - -"Niin, mutta se ei riitä ajan pitkään, sillä minun maani ei kasva -aina." - -Nyt joutui neiti ymmälle. - -"Maa ei kasva aina," matki hän. "Mitä tarkoitatte, eihän teillä olekaan -maata?" - -"Senpä vuoksi onkin sen kasvullisuus hyvin epävarma." - -"Minä en ymmärrä teitä." - -"Minun maani on minun työn teossani..." - -"Niin, niin." - -"Niin, minun perheeni elää minun kätteni työstä. Mutta minäkin tulen -vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi. Sitäkin aikaa varten tarvitsisi -jotain olla." - -"Mutta onhan palkkanne kaksisataa markkaa, pitäisihän siitä riittää -säästöönkin? Tulevathan muutamat toimeen sadallakin markalla?" - -Tuomas pudisti päätänsä. - -"Ei riitä," sanoi hän, "neiti muistakoon että minulla on nykyään kuusi -lasta." - -"Mutta monella miehellä ei ole niinkään suuri palkka kuin teillä." - -"Eikä myöskään monella niin iso lukuinen ja heikko perhe kuin minulla." -Tuomas alkoi kääntyä äreäksi. Mutta neiti oli kukistamatoin: - -"Niin, niin vaan saahan Mariakin jotain ansaita." - -"Nuorin lapsistamme on kahden kuukauden vanha ja sitä vanhempi -puolentoista vuoden, raajarikkoinen raukka, joka ei ylös kykene, kuten -neiti tietää. Ei siinä ole toivoa äidin ansioon." - -"Mutta saattaisivathan isommat lapset hoitaa niitä pienempiä." - -"Eivät ne siihen päinsä kykene ja siksi toiseksi, ne jotka ijän -puolesta kykenisivätkin, ovat poikia eikä niistä ole lasten hoitoon, -niin kuin jos olisivat tyttöjä." - -"Muistan tuossa, että onhan tapana sanoa: 'missä kiehuu ruokaa -kuudelle, siinä kiehuu samassa seitsemälle,' eikähän nuo pienemmät -vielä paljon ruokaa kuluta. Kaksi vuotta takaperin elitte vielä hyvin -tuolla palkallanne." - -Tuomas nousi tuskistuneena seisomaan ja näytti olevan aikeessa lähteä. -Hän sanoi surullisesti hymyillen. "Neiti osaa jutella kyllä kauniisti, -mutta ette ole näitä asioita kokenut." - -Rovasti oli syrjäisenä koko ajan seurannut tarkkaan keskustelua. Nyt -hän seisahti Tuomaan eteen ja kysyi: - -"Onko siis päätöksesi peruuttamaton?" Äänessä oli jotain osanottoa. - -"Kyllähän minä niin olen ajatellut, että minä koetan onneani." - -"Tuomas saa nyt mennä toimiinsa. Tule ehtoolla uudestaan tänne." - -Tuomas meni. Samassa juoksi sisään talon seitsemän vuotias poika. - -"Pappa, antakaa minulle kymmenen penniä!" pyysi poika kauniisti, -isäänsä kiinni tarttuen. - -"Aina sinäkin", äännähti rovasti tyytymättömänä. Otti kuitenkin -kukkaronsa esiin. - -"Mitä teet sillä?" kysyi hän. Poika selitti tarkoituksen. Leipuriin -sanoi menevänsä. Poika sai mitä pyysi. Tuo olikin melkein jokapäiväinen -vero. - -Ilma oli juuri aikeessa lähteä kahvitarjoimen kanssa huoneesta, vaan -rovasti pidätti. - -"Koetapa laskea kuinka paljon Tuomaan palkasta tulee kunkin hänen -perheensä jäsenen osalle vuoden kunakin päivänä." - -"Jaa, mutta sitäpä pitää koettaa!" Neiti pani tarjoimen pois, etsi -paperiliuskan ja alkoi innokkaasti laskea. Laskunsa loppuun saatua ei -hän puhunut mitään, vaan äänetöntä hämmästystä osoittaen tuijotti -paperiin. - -"Mitä tuli?" pappi kysyi hymysuin katsellen tytärtään. Tämä viipyi -vähän ennen kuin vastasi: - -"Kahdeksan penniä." - -"Kahdeksan penniä!" - -"Niin eikä varsin täyteen sitäkään." - -Rovasti nyökytteli ajattelevaisesti päätänsä ja neiti sanoi -innokkaasti: - -"Herra Jumala, pappa, me emme saa estää jos Tuomas tahtoo lähteä." - - - - -Vaikeassa asemana. - - -I. - -Anderssonin silmät kohosivat vitkalleen kirjasta jota oli lukenut, ja -asettuivat tähtäämään katonlakeen. Oikeastaan ei hän mitään erityisesti -tarkannut koska silmäterät näyttivät olevan hajallaan, vaan hän etsi -sieltä tähystimilleen sellaista alaa, joka ei mitenkään huomiota -puoleensa vetäisi eikä häiritsisi ajatuksia pois siitä aineesta jonka -kohdalla tahtoi niitä pysyttää. Noin puolen minuutin kuluttua häiriö -kuitenkin tapahtui: hän hykähti hiljaa, pudisti hiukan päätänsä ja -rupesi uudestaan lukemaan. Nyt olivat ajatukset jo niin paljon -hajautuneet, että hän kesken lukemisensa katsoi kelloaan, mutta unohti -kohta kuinka paljon se oli. Otti sen uudestaan käsiinsä ja sai nyt -selville että se osoitti neljänneksen yli 1. Hän pani kirjan kiini, -nousi seisomaan, suoristi venytellen ruumistaan ja painoi molemmin -käsin rintaansa, joka oli tullut araksi tuossa kun lukeissa sitä pöytää -vasten huolettomasti nojaili. Pari kertaa hän pitkillä, laahustavilla -askeleilla käveli yli lattian, kädet selän takana, meni sitten -vesipullon luo ja joi lasillisen. Siitä taas rintaa ja ruumista -suorimaan voimistelu-asentoon ja painelemaan käsillä araksi käyneitä -luita. - -"Ah ah!" Rinta oli todella arka. Pöytää vasten nojallaan on yleensä -hyvin vaarallinen lukea, siitä voi kehittyä keuhkotauti. Andersson -katsahti pöydän reunaan, juuri tuohon kohtaan jossa oli istunut ja -rintaluunsa kipeiksi saanut. - -"Mitähän jos sen reunan töppäisi?" Ja heti alkoi syntyä mielikuvituksia -mille tuo näyttäisi. Ei se varmaankaan somaksi muodostunut, koska -nähtävästi kohta koko ajatuksen hylkäsi ja astui ikkunasta ulos -katselemaan. - -Hän oli apulaisena eräällä maaseudun rovastilla ja asui -ullakkokamarissa, minkä ikkunasta oli näköala puutarhaan ja sen ylitse -kylään päin. Ensi vuotta Andersson asui täällä. Viime Jouluksi kun oli -vasta papiksi valmistunut ja sitten tammikuulla muuttanut tänne. - -Nyt oli kesäkuu. Puutarha muodostui ja kehittyi joka päivä -täydellisemmän näköiseksi ja viehätytti yhä enemmän Anderssonia. Noin -viikko sitten oli hän siitä jo tehnyt luonnoksen paperille, se oli -onnistunutkin jotakuinkin. Häntä itseänsä se oikein miellytti. Kun pani -käden torvelle ja siitä läpitse tirkisteli, tuli kuva hyvin -luonnolliseksi, niin että melkein sai vieraskin selville mitä siinä oli -tarkoitettu. Nuo puutarhaa reunustavat suuret ja vanhat pihlajat olivat -suurella huomaavaisuudella kuvatut, jota vastoin penkereet ja -marjapensaat y.m. olivat vähemmän innostaneet. - -Puutarhan ylitse oli laajahko näköala kylään ja kirkonmäelle. Pienellä -tähystimellä, jonka Andersson oli tässä rippikoulun edellä ostanut, oli -verrattain hauska katsella koululaisten vehkeitä tuolla kartanoilla ja -kirkkomäen pateilla. Jos leikkivät siellä, taikka pitivät pahaa elämää, -joka muuten olikin edellisen kanssa aivan sama asia, niin kyllä tiesi -tuon pappi. Oli se hänelle koko kelpo apulainen tuo tähystin. - -Nytkin Andersson seisahtui tavalliselle paikalleen ikkunan luona. -Ensinnä vetivät huomion puoleensa puutarhan puut, jotka joka päivä -vielä kesäpukuansa kehittivät, sekä istukaskasvit, jotka oikein -silmissä kasvoivat ja lehdillään peittivät harmaan, kuivan mullan -näkymättömiin. Tuo havainto, joka päivä uudistuneena herätti mielessä -aina kesäisiä ihanteita. Hajamielisenä ja tarkoituksettomasti siirsi -hän tuosta katseensa kylään ja kirkkomäelle. Jo siellä herätti joku -huomiota; silmäkulmat rypistyivät, mutta ei sittenkään saanut -tyydyttävää selvää. Täytyi ottaa pöydältä kaukoputki. Nyt näki: ne -olivat rippikoululaisia joita siellä juosta vilisti useampia peräkkäin -ja katosivat erääsen kartanoon. Apulainen avasi ikkunan ja asettui -kiihoittuneen näköisenä kuultelemaan josko mitään rähinää sieltä -kuuluisi. Mutta hän rauhoittui kohta, veti ikkunan kiini ja pani -tähystimen pöydälle. - -Täytyi taas katsoa kelloa, se oli nyt 20 min. vailla 2. Kahden aikaan -piti rippikoulua alottaa. Sinne täytyi ruveta valmistelemaan: sopiihan -jos aikaa on vielä pistäytyä puutarhaan muutamaksi minuutiksi. Peilin -edessä suittiin tukka, leuassa oli muutamia harvoja haivenia, niitäkin -suurella huolellisuudella muutama kerta vetästiin pörheäksi, hajalleen -ja sitten tutkittiin peilissä josko tuo jo parralle näyttää. -Luultavasti se jo kohtuullisia vaatimuksia tyydytti, koska suu kävi -tyytyväiseen hymyyn ja käsi hellästi sivasi pikku alkuasukkaita leuan -päässä. - -"Hjaa ... a." Notkea käännös, hattu päähän, sauva käteen, sitten -rapuille ja vikkelästi ulos. - -Se oli elämän halusta hehkuva nuorukainen, joka pappilan pääovesta -poukahti pihalle, valkea juurihattu päässä ja siro sauva kädessä. -Huulet vinkuivat hiljaa erästä ylioppilasten juomalaulun säveltä ja sen -vaikutus näytti tunkevan jalkoihin asti. - -Mutta kaikki nämät ulkopuoliset elämänilon merkit katosivat heti kun -apulainen äkkäsi pihan toiselta puolen hänen luoksensa pyrkivän vaimon, -joka kyykähtelemisillä ja muilla erityisillä nöyryyden merkeillä koetti -vetää papin huomiota puoleensa. - -"Herr Maisteri..." - -Andersson kuuli sen ja seisahtui. Pilven tapanen laskeusi otsalle, -vetäen siihen muutamia surullisia ryppyjä ja huulet jäivät iloisesta -vihellyksestä tyytymättömyyttä osoittavaan kurttuun. Vaimon -esiintyminen teki vastenmielisen vaikutuksen... - -"Olisiko Maisterilla aikaa hetken puhua minun kanssani?" Se oli hyvin -nöyrää, oikeinpa rukoilevaa puhetta. Apulaisen otsanahka hiukan -liikahti kun hän kysyi, mitä vaimolla olisi asiaa. - -"Sielun asioissa olisin tahtonut vähän neuvoa saada..." - -Anderssonin rinnassa liikahti jotakin ja silmä vilisti pakoon, kun akka -tutkien koetti siitä vastausta lukea. Hänellä oli jo kello kädessä, -tirkisteli siihen pari eri kertaa, ikään kuin löytääksensä sopivaa -vastausta. - -"Halusta kyllä," hän vihdoin sanoi, "sen tekisin mutta minä olen -menossa rippikoulua pitämään, eikä minulla nyt ole aikaa." - -Anderssonia nähtävästi helpotti kun tämän sai sanotuksi, sillä -tyytymättömyyden merkit kasvoilta poistuivat ja hän muuttui osanottavan -näköiseksi: syy esteesen oli selvä ja pätevä. - -"Koskahan olis Maisterilla aikaa, olisiko ehtoolla, kuin rippikoulusta -päästään? Olisin niin halusta puhunut, kun olen pitkästä matkasta -tullut." - -"Mutta ettekö voisi mennä rovastin puheille?" keskeytti Andersson. - -"Niin ... kyllähän minä ajattelin teidän kanssanne saada puhua, mutta -menenhän minä rovastinkin puheille... Mutta eikö Maisteri ehkä -illalla?" - -"No ehkä..." hän katsoi kelloansa taas ja rupesi lähtöä tekemään. -"Mutta antakaa nyt anteeksi, minun täytyy mennä kouluun." - -"Niin niin, eihän siinä mitään anteeksi annettavaa. Mutta Herran -armosta ja lunastuksen kalliista lahjasta olisi niin hupainen puhua -sellaisten kanssa, joilla on kokemusta autuuden tiellä." - -"Niin, niin, aivan niin, mutta menkää nyt rovastin luokse juttelemaan, -kyllä hän on halukas. Minun täytyy lähteä. Herran haltuun." Apulainen -pisti kättä akalle. Tämä otti siitä kuin lahjasta ja näytti osittain -olevan tyydytetty tästä kohteliaisuuden osoituksesta. - -Akka meni kyökkiin. Andersson katsoi taaksensa vähästä matkasta ja kun -näki, ettei eukko enää ollut näkemässä, pistäytyi puutarhaan vielä -muutamaksi minuutiksi. Siellä oli viettelevän hauska astella, tuolla -puutarhan toisessa reunassa olevassa lehtokujassa jonka kahden puolen -syreenit ja nuoret pihlajat paraillaan kukkivat. Mieli oli hiukan -omituinen tuon äskeisen kohtauksen jälkeen, mutta ympäristö vaikutti -nyt siihen tasoittavasti ikään kuin lumoten ja kätkien ikävät ajatukset -esirippujen taakse. - -Kävellessään sattui hän silmäämään erääsen loitommalla olevaan -lehtimajaan ja seisahtui, naama hiukan kärsimättömyyttä osoittavana. -Hän näki siellä kaksi nuorta miestä innokkaasti korttia lyömässä. -Toinen niistä, ylioppilas, valkea lakki sysättynä takaraivolle, nojaili -huolettomasti kyynäspäillään puutarhapöytää vasten, toinen oli papin -poika joka nykyään kuului rippinuorison joukkoon. Hän oli vilkas, -elehtivä ja osoitti muuten käsillä olevaan huvitaiteesen olevan täysin -perehtynyt. Ylioppilas nähtävästi osoitti vähemmän intoa peliin ja -näyttikin siis ikään kuin koneelta, jota nuorempi käytti. Pelaajat -eivät huomanneet Anderssonia, jonka vuoksi papinpojan käytöksessä -ilmeni enemmän vapautta, kuin kenties siinä tapauksessa, että olisi -rippi-isänsä tiennyt päältä katselevan. - -Apulainen ei voinut olla menemättä lehtimajalle. Syrjästä kiersi hän -sinne, etteivät olisi liian aikaisin huomanneet. - -"Huugo", äännähti hän hiljaa, moittivalla äänellä. Huugon huulet -lakkasivat viheltämästä, katse lensi sävähtäen apulaiseen ja poskien -väri vaihtui. Kohta hän kuitenkin jälleen palautti katseensa kortteihin -joita aiheettomasti kädessään selaili, hieno, epäileväinen hymy -huulilla. Ylioppilaan suu meni vähäsen nauruun, mutta häntä oikeastaan -unetti. - -"Tuo ei ole sopiva huvitus rippikoululaiselle," virkkoi apulainen ja -tähtäsi katseillaan Huugoa. - -"Tämähän on ainoastaan viatonta huvitusta, eikä mitään uhkapeliä", -puolusti Huugo innokkaasti ja vakuutettuna asiansa oikeudesta. -Apulainen kyllä voi uskoa, ettei tämä uhkapeliä ollut, mutta hän tiesi -Huugon olevan sellaiseenkin jo pienemmässä muodossa harjaantuneen ja -arveli voivansa hyvällä syyllä otaksua tämänkin pelin lähtevän samasta -intohimon lähteestä. - -"Minä jo sanoin," virkkoi apulainen äreästi, "että se ei ole -mikään sopiva huvitus hänelle, joka valmistautuu ensikertaa -Herranehtoollisella käymään... Ja minä _toivon_ että minua -uskotaan." Ja se toivo saikin Huugon silmät taas arasti vilkahtamaan -apulaiseen ja siitä, ikään kuin apua etsien toveriinsa. - -"No lienekö se nyt sentään niin vaarallista," sanoi tämä. - -Andersson suuttui. - -"Minä luulen, ettei sinulla Rantanen, ole mitään tekemistä tämän asian -kanssa ja toivon, että minulla on oikeus periaatteeni mukaan ohjata -niitä, jotka minun tulee Herranehtoolliselle laskea." - -"No ... no, älähän nyt hiidessä...." - -"Jaa, jaa, mutta se on asia, jossa minä en suvaitse leikin tekoa." -Apulainen lähti kiivaasti pois. - -Rantanen jäi kummastuneena katsomaan miten toinen vihoissaan mennä -viuhkasi. - -"Perhana, miten hartaana ja ankarana hän esiintyy!" hän sitten -virkahti, nousi kiivaasti ja näytti yhä olevan hämmästyksissään -Anderssonin käytöksestä, ikään kun ei olisi kyennyt sitä selittämään. - -"Mitä me hänestä", sanoi Huugo, "pelataan peli loppuun." - -Mutta toinen ihmetteli vielä. - -"Enpä totisesti olisi uskonut häntä noin muuttuneeksi. Hän nähtävästi -selvään otaksui, että minä viekottelen sinua, sillä hänen katseensa -näytti sellaiselta." Ja Rantasen kasvoilla kuvastui harmi. Huugo -lykkäsi alaleukansa vakuuttavasti pitkälle: - -"Eikö hän sitten tiedä, että minä ilman houkuttelemattakin pelaan -ja ... ---- vieköön, hän pelaa itsekin!" - -Rantasta rupesi naurattamaan toisen innostus. Hän yritti sanomaan -jotain, mutta Huugo keskeytti: - -"Ja mitä ihmettä hänen tarvitsee minun tavoistani huolta pitää? -- -Koska pappa vielä elää niin saa apulainen luullakseni olla rauhassa -minun kasvatuksestani ja sieluni tilasta." Huugo nauroi makeasti. - -"Mutta hän tulee kuitenkin olemaan rippi-isäsi ja siinä tapauksessa en -sentään enään niinkään kummana pidä että hän hiukan sekautuu sinun -asioihisi", arveli toinen vakavammin, enemmän todessa kuin leikissä. - -Tämä vaikutti ikävästi Huugoon, sillä hän ei vastannut muuta kuin -arvelevaisesti: "Hmm..." - -Apulainen kulki riukeasti lehtimajan ohitse, eikä katsonutkaan sinne, -mutta Huugo kuitenkin piti varmana että hän näki heidän peliä -jatkavan. Ensin hän tuosta tunsi iloa, ikään kuin arvonsa olisi tuon -tapauksen johdosta asteen kohonnut, kuin oli saanut hyvän toverin -läsnä ollessa osoittaa ettei hän "apulaista" pelännyt, ja ettei hän -ollut mikään tuollainen tavallinen "rippilapsi", jota papilla on -oikeus vaikka sormensa ympärille kiertää. Pitäisihän _tuon_ se itsekin -ymmärtämän. - -"Lopetetaan peli", sanoi Rantanen äkkiä ja viskasi loput kortteja -kädestään. - -"Miksi?" - -"No eipä juuri miksikään, mutta tosiankaan en minä voi sietää sitä -ajatusta että hän luulee minun sinua viekottelevan." - -"Oletpa aika lapsi!" Huugon oli nähtävästi paha olla. Hän keräsi -vastustelematta kortit, kehoittamatta toista enään jatkamaan ja astui -lehtimajan ulkopuolelle katsomaan Anderssonin jälkeen. Tämä näkyi juuri -menevän pihaveräjästä ja sitä kiini pannessaan katsovan lehtimajalle -päin. Huugo säpsähti. Tuo katse varmaankin tarkoitti häntä? Omituinen, -lamaava tunne valtasi mielen ja hänellä ei enää ollut juuri mitään -hauskaa sanottavana, kun toverinsa kanssa astui ulos puutarhasta. - -Andersson oli suuttunut. Hän meni kiivaasti harppien kylän läpi -kirkolle ja unohti toisinaan kätensä heilumaan kahden puolen ja -sauvansa keskeltä toiseen käteen. Hänellä oli muuten vakavissa oloissa -tapana aina pitää kädet selän takana ja heiluttaa siellä sauvaa -niinkuin häntää. Kirkkomäeltä näki hyvän matkaa tielle. Se oli suureksi -eduksi rippikoululaisille, sillä he saattoivat pitää vahtia ja lakata -aikaisin vehkeilemästä kun pappi tuli. Nytkin kävi samoin. Anderssonin -saapuessa paikalle oli kaikki ihmeen rauhaisaa ja hiljaista. -Koululaiset seisoskelivat tahi istuskelivat puitten ja hautapatsaitten -juurilla, mitkä lukien, mitkä hiljaa keskenänsä haastellen. - -Ja Andersson kuitenkin tiesi jotenkin tarkkaan, miten he siellä -mellastivat kun hän oli kotona! - -Toisinansa hän noille poikanulikoille asiasta puhui, kertoi tietävänsä -kaikki pienimmätkin rikokset ja pahan elämän pitämiset, mutta ettei hän -tahtoisi heitä kovimman mukaan rangaista, jos vasta koettaisivat olla -nöyrät ja harjoittaisivat ihmisellisiä tapoja. Ankarasti hän uhkasi, -sanoi, että jos jonkun hulluttelemiset ja juonet pääsevät erääsen -määrättyyn mittaan, joka muuten oli hänen oma salaisuutensa, -- niin -hän ilman armotta jättää laskematta ripille. Tuo mitta ei ollut pitkä, -sitä hän vakuutti. Kaikki kyllä aavistivat sitä samaa, mutta useimmat -unohtivat itsensä ja omasta mielestänsäkin lipuivat aina likemmäksi ja -likemmäksi tuota määrää. Vasta kun askel oli otettu, huomattiin. "Herra -J--la, jos se tulee maisterin tietoon!" Ja he oikein sydämen -hartaudella rukoilivat Jumalaa, ettei "asiat" tulisi maisterin tietoon. - -Anderssonia kuitenkin aina erityisesti viihdytti se, kun näki että -koululaisilla oli siksi pelkoa hänestä, etteivät suoraan silmäin alla -ruvenneet koiruutta tekemään. Mutta nyt oli asia muuttunut, yksi oli -julkisesti osoittanut olevansa ulkopuolella hänen kurinpito-valtaansa! - -Hän oli aikonut nyt kutsua kohta koululaiset sisään, mutta tuo ajatus -taas, uudistuneena tuossa kirkon rappusilla, alkoi myllertää niin että -hän katsoi paremmaksi mennä vähäksi aikaa yksinään sisään saadakseen -tunteita itsessään hiukan asettumaan. - -Kirkonovi räjähti raskaasti kiini hänen jälkeensä ja synnytti omituista -kaikua. Ei Andersson tuota huomannut, eikä muutakaan ympärillään, sillä -koko huomionsa oli kiintynyt yhteen ainoaan seikkaan ja se harmitti, se -kiukutti kovin... Jos olisikin Huugo jonkun toisen miehen poika, ei -tulisi kysymykseenkään laskea häntä ripille, sellaista kovakorvaista, -itsepintaista ja nähtävästi huolettominta rippilasta! - -"Ei tulisi kysymykseenkään!" Andersson oikein seisahti, puristi käden -nyrkkiin ja sojotti sen suoraan, uhkaavasti eteensä. - -Tuo mekaanillinen mielenosoitus vaikutti hiukan rauhoittavasti. Hän -alkoi astuksella laahustavin askelin pitkin käytävää ajatuksissaan ja -kädet selän takana. Ajatukset olivat hiukan sotkeuneet tuon -mielenosoituksen johdosta. Ne piti nyt saada selville. Ensinnä siinä -seulan pohjaan jälleen selkeni tuo, josko jonkun toisen, Huugon sijassa -olevan estäisi pääsemästä ripille. Pitempi ajatus tuotti vastakkaisen -selvityksen ja äskeinen mielenosoitus rupesi näyttämään rikokselta. - -"Herra J--la! Sinun edessäs ei ole persoonan muotoon katsomista." Se -oli nyt selvä asia. Rietas vihan henki oli häntä noin sokaissut! Mutta -nyt seurasi hiljainen nöyrä rukous Jumalan puoleen, saada anteeksi -äskeiset rikolliset ajatuksensa. Kun rukous huulilta haihtui, tuntui -rauhakin samassa saapuvan. Vaan kohtaus jätti mieleen ajatuksen -rippikoulun pitämisen merkityksestä yleensä ja nyt juuri erittäin tämän -päivän, jolloin hän koulun lopetti ja laski lapset koteihinsa -lopullisesti Herran Pyhälle Ehtoolliselle _valmistettuina_. -Ensinnä asian pintapuolisempi vaikutus lämmitti itsekkäämpiä tunteita, -sillä olihan tuon nuorukais-joukon kohtalo ja arvo tänä päivänä -omituisen rajoittamattomasti hänen kädessään. Tuo oli ihmiselle hupaisa -ajatusala ja katkeruuden tunteet jotka jo äskeisen kautta olivat -jättäneet lohdutukselle sijaa, poistuivat yhä edemmäksi tämän -viehättävän tunteen tieltä. Hän ymmärsi tarkkaan, miten orjantapaisella -nöyryydellä nuo lapset toivoivat ettei ripille pääsy tulisi mitenkään -estetyksi. Kuvia lasten sydämmistä, pelkoisista, tuijottavista silmistä --- sillä hetkellä kun hän heille kullekin erikseen päästön sanoja -lausuelee, -- oli niin selvinä hänen mielessään että niitä olisi voinut -paperille piirustaa. Hänen veti oikein kuumaksi, kun ajatteli, että -jollekulle täytyisi sanoa: sinua ei voida vielä ripille laskea. -Suloista viihdytystä tunsi hän sielussaan, kun tämän vastapainoksi voi -ajatella päätöstään: laskea kaikki _eroituksetta_. - -Kuvat vaihtuivat sen johdosta. Niissä oli nyt pelkkiä iloisia, -elämänhalusta hehkuvia lapsia. Tämä kuva oli hänen tekemänsä ... sitä -suurempi ilo ja nautinto, koska tiesi että hän voi, jos vaan tahtoo, -täydentää tuon ensimmäisen kamalan kuvan, tahi myöskin toteuttaa tämän -jälkimmäisen perusaatteen. - -Ja kukapa ei tahtoisi mieluummin nähdä elämän halun innostamia iloisia -lapsia kuin orjamaisen huolen murtamia! Hän oli täydellisesti -vakuutettu, että jokainen oikea ihminen olisi asiasta hänen kanssansa -samaa mieltä. - -Mutta minkä ihmeen vuoksi tuo ensimmäinen kuva näytti niin kamalalta? -Mitä varten ne lapset oikeestaan pitävät sitä niin pahana, jos eivät -ensi yrityksellä ripille pääse? Onko heillä niin sanomaton ikävä Herran -pöytään vai yhteiskunnallisen arvon persousko tuon vaikuttaa. - -Yhteiskunnallisen arvon! Herra ... jos nuo lapset vaan sitä -ajattelisivat!... - -Ja pappi tunsi itsessään, miten tämän ajatuksen synnyttämä tuskallinen -kylmyys pusersi sisässä ikäänkuin lämpöä kokoon. Jälkimmäinen kuva, -tuo, missä niitä elämän halusta hehkuvia lapsi-kasvoja oli, kadotti -äskeisen sisällyksensä ja vaikutuksensa: sen pohjapiirroksessa ihan -selvään voi eroittaa Valheenisän työtä. - -"Hyvä Jumala, mitä minä taidan tässä tehdä? Oliskohan ensimmäinen taulu -parempi?" - -Hän veti jo toista syrjään... Orjallinen, alakuloinen, rangaistujen -katse sieltä kohtasi! - -"Raadollista ja särjettyä sydäntä..." - -Ei, mutta näitä painaa ainoastaan maailman kunnian himo! Sydän on kova, -paatunut. Sen pitää tulla särjetyksi. Kas niin, tämä on hyvä; minä -panen heidät melkein kaikki pois. Sitten on mahdollisuus särkeä heidän -sydämmensä. Herra minua siinä auttakoon! - -Mutta sydän tahtoi kukistua, sillä niin ikävä oli tuon taulun vaikutus. -Se kuitenkin näytti aatteen mukaisimmalta ja mahdollisimmalta. Siis -_melkein_ kaikki on nyt otettava kiini, eikä laskettava ripille! - -Mutta kutka yksikseen lueteltuina? - -Se oli pitkä kysymys. Andersson ei ollut persoonallisesti tutustunut -juuri yhteenkään, paitsi Huugoon, oli vaan kuin koulumestari ainakin, -pääasiallisesti pitänyt silmällä kirjaimellista tietoa ... hän olikin -ollut ankara sen perään. - -"Puukstavi kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi." Tuokin nyt sattui -johtumaan hänen mieleensä. - -Mutta henkihän liikkuu kirjaimen ohella, sitä ainakin ovat lain laatiat -edellyttäneet, koska ripille pääsemisen välttämättömänä ehtona on osata -lukea tärkeimmät uskonopin pääkappaleet; hengen mukaan on murheellinen -särjetty sydän tarpeellinen. Voiko jälkimmäistä olla ilman edellistä, -taikka edellistä ilman jälkimmäistä? - -"Jaa, kukapa sen voi selvittää!" Ja apulainen lohduttautui sillä, sekä -lisäsi siihen vielä sen, että käytännössä ainakin on otaksuttu, ei -voivan olla murheellista ja särjettyä sydäntä ilman lukemisen kautta -saavutettua tietoa, mutta kirjaimellista taitoa voi huokeammin seurata -tuo opin _hengen_ mukaan välttämätön ehto. - -Järjen mukaan se näyttikin otaksuttavalta tuo. Se tuntui hiukan -vapauttavan häntä yksityisenä ihmisenä edesvastuusta siihen määrään, -että puhkesi ääneen sanomaan: - -"Ja otaksumisiin se kaikessa tapauksessa täytyy perustua, sillä ihminen -näkee mitä silmäin edessä on, mutta Herra katsoo sydämmeen." - -Mutta kyllä tuntui otaksumisien teko yleensä hyvin vaikealta kun piti -tutkia yhtaikaa toista sataa sydäntä. Moni tästä laumasta, hänen -tutkimuksiensa mukaan, tuntui olevan hyvin alkuperäisellä kannalla. -Monta oli, joiden alkukasvatus oli kokonaan laimiinlyöty: niillä oli -kovin alhainen lu'un taito ja perin hämärät käsitteet Kristinopin -yksinkertaisimmista totuuksista. - -"Mitenkä olen onnistunut näitä valaista? Mitenkä viidessä viikossa -rakentaa sen, mikä viidentoista vuoden aikana on, parhaimmassa -tapauksessa jätetty koskematta, mutta pahimmassa tapauksessa tehty -kaikki rakennusaineetkin kelvottomiksi?" - -Nämät kysymykset tulivat vakavina, vastausta vaativina. Parin, kolmen -tunnin kuluttua olisi vastaus jo myöhäinen! Kun ei, suoraan sanoen, ole -ensinkään lukutaitoa, voiko olla semmoisilla mitään uskoa, tahi edes -käsitystä siitä mitä pitäisi uskoman? - -"Miten esimerkiksi on laita Matti Annanpojan?" - -Tämä nuori mies, joka Anderssonin mieleen johtui ensimmäisenä, oli -äpärä ja jo kaksi kertaa tätä ennen yrittänyt ripille, mutta aina -reputettu. Ensikerran rippikouluun tullessaan, osasi hän hiukan -tavausta, mutta oikolukua ei ensinkään. Toisella kertaa osasi hän -jotakuinkin lukea ulkoa Herran rukouksen puoliväliin asti, mutta ei sen -pitemmälle sisästäkään. Nyt kolmannella kerralla oli hän unohtanut -niin, että osasi vaan muutamia sanoja mainitun rukouksen alusta lukea -sisästä ja tavata Uutta Testamenttia hiukan huonommasti kuin ensi -kerralla. - -Nykyään oli poika palveluksessa kapteeni Leinillä. Eräänä päivänä oli -kapteeni tullut rovastin luokse puhumaan tuon pojan asiasta ja lausunut -suoraan vakavana mielipiteenänsä ettei Matti tule siitä sen -valkosemmaksi vaikka elämäikänsä rippikoulua kävisi. Rovasti oli -yhtynyt samaan mielipiteesen. Andersson oli ensinnä jyrkästi -vastustanut. Mutta rovasti selvitti kasvatusopillisen periaatteensa -mukaan, että tuollaiset vaan paatuvat, mitä enemmän heidän suhteensa -osoitetaan vaativaisuutta. Kapteeni ilmoitti että yleisen järjestyksen -vuoksi on parasta laskea pojan ripille, koska sillä on morsian siinä -tilassa, että täytyy vihkimisen saada toimitetuksi pikapuoliin, jollei -tahdota lisäksi yksi äpärä kunnan niskoille. Tämän sanoi kapteeni -hymyillen, ikään kuin jo edeltäkäsin riemuiten viimeisen valttinsa -pätevyydestä. - -"Onko niin?!" Tämä kysymys tuli yht'aikaa kumpaseltakin papilta. - -"Niin se on," ja kapteeni kertoi asian tarkemmin. - -"Jaa, kyllä se on välttämätöntä, että hän lasketaan ripille, taikka -muuten ei sitä voida koskaan tehdä, sillä tuo seikka varmaankin tulee -paaduttamaan häntä yhä enemmän," päätti rovasti. - -Ja apulainen suostui. Matti Annanpoika piti päästettämän ripille ilman -kirjaimellista tietoa ja hyvin mitättömillä takeilla henkisestä -tarpeesta. Mutta oli pantava sulku paatumukselle ja annettava tilaisuus -lailliseen vihkimiseen ja vapautettava kunta elättämästä lehtolasta. - -Apulainen kuitenkin otti Matti Annanpojan erityisesti tutkittavaksensa -ja kyseli muun muassa: - -"Mikä oikeastaan on estänyt ettet sinä ole voinut paremmin oppia -lukemaan?" - -"Ei minua ole opetettu?" - -"Eikö ole opetettu." - -"Ei ole. Ja nyt jo, kun on näin isoksi tullut, ei ole aikaa lukemiseen, -pitää työssä olla aina." - -"Hm." - -Andersson oli muuten tullut huomaamaan, että poika yleensä oli nöyrä, -eikä ensinkään röyhkeä-luontoinen. -- -- -- - -Nytkin, kirkon käytävätä astellessaan, tuli hän tuota ajatelleeksi. Hän -tiesi itse paraiten, että Matti Annanpoika ei omannut selvää käsitystä -Herranehtoollisen merkityksestä ja tämä kuitenkin oli määrätty ehto. -Tuo ajatus tuotti tuskaa. Ei hän enää saattanut ainoastaan hyvän tavan -kannalta arvostella kapteinin ja rovastin kanssa tekemäänsä päätöstä -Matin suhteen, sillä hänen mielestänsä tulisi Matti ihan varmaan -syömään ja juomaan itsellensä tuomion ja kadotuksen ja hän itse, -Andersson, on syypää jos laskee hänet siihen, vaikka tietää kuinka asia -on. - -"Matti Annanpoika ... mitä Herran nimessä pitää minun sinun kanssasi -tekemän?" - -Tuskallisesti värisevällä äänellä apulainen tämän äänsi... Onkohan -pappi tällaisessa tapauksessa edesvastauksessa?... - -Hän oli seisahtunut kuoriin ja sattumalta kävivät hänen silmänsä -suureen alttari-tauluun, mikä kuvasi maailman Vapahtajaa sillä hetkellä -kun Hän lausui: "Tulkaat minun tyköni te kaikki, jotka työtä teette ja -olette raskautetut, minä tahdon teitä virvoittaa!" - -Kristus-kuva oli tässä majesteetillinen, sen ryhti ja ulottava avoin -syli niin vakuuttava, että se jo melkein voi tehdä herättävän -vaikutuksen. - -Andersson ensinnä katsoi kuvaa tavan vuoksi ... silmät jäivät vaan -siihen, ehkäpä värivivahduksia tarkkaamaan. Mutta sitten kääntyi huomio -itse kuvan luontoon. "Tulkaat minun tyköni." Hän jo ajatteli -taiteilijaa, joka noin mestarillisesti oli osannut tulkita tuon -tapauksen ... "kaikki jotka työtä teette..." - -"Ah!" Hänen kätensä lensivät innokkaasti selän takaa eteen ja -paukahtivat yhteen. Tämähän selvitti hänellekin tuskallisen kysymyksen! - -Onhan Matti Annanpoika nöyrä!... Jumala tietää, hän voi olla -mahdollisempi ehtoollisvieras kuin kukaan noista toisista. Kristus ei -kutsu tässä oppineita, vaan _kaikkia_. Ei hän siis hylkää -sitäkään, joka kelvottoman kasvatuksen kautta on jäänyt luvuntaitoa -vaille. - -"Ryövärinkin hän otti armoihinsa..." - -Anderssonin tuska alkoi poistua. Hän saavutti iloa siitä, että sai -laskea Matti Annanpojan ripille, luottaen Herran armoon, eikä tarvinnut -käyttää tämän teon perusteena niitä syitä, jotka kapteinin ja rovastin -kanssa yhdessä päätettiin päteviksi, mutta jotka hänelle tuottivat -tuskaa ja epäilyttävää sydämmen kipua. Niitä käyttämällähän olisi -Herran Pyhä tullut viskatuksi sikain eteen, vaan siitä syystä että -olisi kunta vapautettu elättämästä yhtä lehtolasta! Mutta nyt. Hän -tunsi Matti Annanpojan paljon nöyremmäksi monta muuta ... kenties -hyvä-lukijoissa on kelvottomampia? On, varmaa on!... Vaan niiden kanssa -ei Anderssonilla taas ollut mitään tekemistä, ei voinut estää heitä, -sillä heidän puolestansa vastasi kirkkolaki. Mutta vaikka hän tunsikin -tuossa suhteessa vapauttansa, näytti hänestä vähän kummalta ettei -hänellä ollut oikeutta käyttää side-avainta hyvä-lukijain suhteen, jos -heidän julkiset rikoksensa eivät olleet sitä laatua, että niistä -myöskin lain mukaan voisi rangaista. Vaikka nuo kuinka olisivat -tuollaisia jokapäiväisiä pikkusyntejä harjoittaneet eivätkä osoittaneet -vähimmässäkään määrässä katumusta, ei hän olisi katsonut lain mukaan -voivansa heitä ripiltä kieltää. Hän myönsi itsekseen, että _hän_ -ei tulisi tuota valtaansa käyttämäänkään, mutta hyvän kurinpidon vuoksi -olisi hän suonut vallan itsellänsä olevan. Olisihan sillä voinut -peloittaa! - -"Jospa saisikin pitää rippikoulua edes yhden vuoden!" - -Siihen hän innostui; sittenhän voisi pappikin koettaa mitä hän voi -vaikuttaa! Kun hän tuon ajatuksen sai, rupesi taas tuntumaan kovin -kurjalta, että viiden viikon kouluuttamisen jälkeen piti antaa -todistuksen tuolle kirjavalle, kovin kurittomalle laumalle, että he -omasivat käsitteet... - -Nyt kuului heleä kilinä toisesta päästä kirkkoa. Yksi ikkunan ruutu -tuli sälisten lattiaan ja pieni kivi putosi kopahtaen erään istuimen -nojalautaan ja vieri siitä lattiaan. Andersson säikähti hirveästi ja -kavahti seisomaan istuimelta, mihin hän oli itsensä mietiskelemään -unohtanut. - -"Ikkuna rikki!" - -Tuon hän kohta ymmärsi poikain syyksi, sillä kiven äänen hän kuuli ja -näki sen vierivän käytävälle. Hän juoksi kirkosta ulos. - -Lapset olivat kirkkotarhassa kokoontuneet yhteen kohti. Hätäinen -sopottava kuiske ja siunaaminen salpautui kohta, ikäänkuin olisi -viimeinen henkäys ulos lehattanut, kun pappi ilmestyi kirkonovelle ja -tuiman silmäyksen loi odottavaan joukkoon. - -"Kuka heitti kiven kirkkoon?" - -Se oli merkkilaukaus. Kovin pelotti ja musersi tuo ankara ääni ja -uhkaava silmä, se tuntui lapsista kuin sodanjumalan verenhimoiselta -katseelta ja he melkein kyyristyivät maahan paetaksensa sen näkyviltä. -Jonkun olisi ollut kysymykseen vastattava, mutta siitä ei tullut -mitään; kunkin silmät vaan odottavina kääntyivät erästä poikaa kohti, -joka katseli alas ja jalallaan silitti pehmeätä hiekkaa maassa. - -Pappi näki tuon ja arvasi jo kuka oli syyllinen. - -"Minä kysyn kuka särki kirkon ikkunan?" Tämä oli äskeistä voimakkaampi -kysymys. - -"Tukkilan Iikka." - -Tuon virkkoi pieni, raihnaiselta näyttävä tyttö, papin silmiin -uskollisen orjan tavoin katsoen. Koko joukko hiukan kohahti kun -kääntyivät ääntä kohden, siitä Tukkilan Iikkaan, Iikasta pappiin ja -taas Iikkaan. Viimemainittu ei juuri liikahtanut, katseli vaan sen -saappaan kärkeä, jolla hiekkaa tasoitteli. Poskille ilmestyvä puna -kumminkin ilmaisi, että hän tunsi tuota, ikäänkuin sähköistä painoa, -joka laskeutui hänen päällensä kun toveritkin taas häneen katsoivat -jotain odottaen. Jo vilkahtivat silmätkin pois maasta ja löysivät -vilistäessään papin silmät kiinteästi häntä tutkimassa. Mutta jalallaan -silitti hän yhä hiekkaa, se näkyikin olevan varsin tärkeä tehtävä, -koska silmätkin taas samaa työtä katsomaan takertuivat. - -"Tule minun kanssani kirkkoon", käski pappi. - -Iikka ei liikahtanut, ainoastaan vikkelästi lurkautti vieressään -oleviin poikiin, siitä taas maahan ja -- suu oli hymyssä, posket -punaisina. - -Hän itse, samoin kuin toisetkin, taisivat epäröidä, että Iikan mitta -olisi nyt täysi. - -Kun Andersson sai Iikkaa käsketyksi mukaansa, lähti hän itse edellä. -Kääntyi muutaman askeleen päässä katsomaan, että tuleeko se poika. - -"Mitä, etkö sinä aijo totella minua?" - -Tämä kysymys helähti hyvin kiukkuiselta, se tuntui kovalta, kiinteältä -ikään kuin koronkiskurin ääni. Jo se veti Iikan kuin itsestään ulos -rivistä, mutta siinä samassa tarttui papin käsi kaulustaan ja sysäsi -poikaa kappaleen matkaa edelle. Iikka alkoi laapustella vakavasti ja -pisti kädet housuntaskuihin. Ei näyttänyt olevan kiirettä kirkkoon. -Rappusille ehdittyä liikkuminen muuttui vieläkin vakavammaksi. -Anderssonin luonto nousi ja sormien päät koskivat pivoon ... olisiko -turkata tuohon nenälleen sen nahjuksen! kielellä pyöri jo kova, ankara -sana, mutta se puserrettiin takaisin ja sen sijaan kuului jotakuinkin -äreästi: - -"Joutuin, nahjus!" ja samalla hiukan varoen töytäys selkään. - -Pappi itse avasi Iikalle kirkon oven ja sulki sen jälleen. Taas -synnytti ovi räikeätä pauketta ja sitä seurasi kumea kaiku. Se kuului -hyvin tuolle joukolle, joka ulkona jännitti korvakalvojaan ja -kiihkeydellä odotti kaiun loppua, kuullaksensa siellä syntyvää -keskustelua, jonka otaksuivat papin puolelta tulevan niin -kova-ääniseksi että kuuluisi heille asti. Odotus oli kuitenkin turha. -Uteliaisuus pakoitti toisia hiipimään likelle seinää, mutta seuraus ei -ollut sen parempi, kuului ainoastaan muutamia katkonaisia ääniä. - -Joukossa rupesi syntymään taas vilkkautta ja sähinää. Alettiin laskea -arveluita siitä, mitä tuolla sisällä tapahtuu. - -"Saattepa nähdä, niin Iikka pannaan pois." - -"Ei tuollaisesta", toinen arveli, "sehän olisi vahinko." Sitten alkoi -väittely. Se jatkui pidätetyillä äänillä vähän aikaa, mutta paisui -kohta kovemmaksi, kunnes taasen hiljeni Pappilan Huugon toiselta puolen -kirkkotarhaa astuessa heidän luoksensa. - -"Mikä täällä tapahtui?" hän kysyi. - -Kohta oli useampia valmiina kertomaan. - -"Jassoo." Hugo jatkoi matkaansa edemmäksi hiukan hymyillen. - -"Kovalle nyt panee Iikan", virkkoi taas joku. - -"Mutta hän on niin hyvä lukemaan, ettei häntä silti pois pantane", -jatkoi toinen. Vaan samassa kuului kirkon ovi avautuvan, ensin kuului -pitkä, ilkeä saranain kitinä, sitten räiskäys ja kirkon synnyttämä -kumea kaiku. - -... Hss... Maisteri tulee käskemään sisään... He alkoivat astella -rappusia kohden, sillä muutenkin oli jo saatu olla ulkona lähes puoli -tuntia yli ajan. Mutta kirkon eteisestä rappusille ilmestyikin Tukkilan -Iikka, kirjat kainalossa. Poika katsahti sivumennen joukkoon, tuossa -kun asteli alas. Ei hän ollut enää punainen, mutta suupieleen koetti -hän väkivallalla vääntää hymyä, kun melkein selkänsä taakse virkkoi -toisille: "Hyvästi nyt!" - -Joku koetti pidätetyllä äänellä huutaa ja kysyä Iikalta, kuinka siellä -kävi, mutta Iikka ei seisahtunut, eikä ruvennut vastaamaan. Suoraan -vaan asteli vakavana pois ja vielä kirkon veräjästä katsahti -toverijoukkoon ... näki että ne kaikki katsoivat häneen. -- - -"Herra isä! hän on pantu pois." - -Mutta ne jotka tuota kuiskivat hämmästyivät oman äänensä korkeutta ja -pelkäsivät, että se ehkä oli rikollista sanoa noin ja mahtoi kuulua -apulaiselle joka oli hiljaa tullut kirkon ovesta ja avoimin päin nyt -seisoi rappusilla katsellen joukkoa siksi, kun näki että kaikki hänen -huomasivat. Toisessa tilaisuudessa olisi hänen suunsa tuosta havannosta -ehkä hiukan hymyilemään langennut, mutta nyt ei se sitä tehnyt. - -"Tulkaa sisään", Ääni oli syvä, se ilmaisi, että hän oli juuri tehnyt -teon, joka antoi paljon miettimisen aihetta. Hän palasi kirkkoon -takaisin. Lapset seurasivat, ei kilvassa rappusille rynnäten, vaan -hiljaa, vakavina, peräkkäin: askeleet olivat raskaat ja silmistä loisti -kauhu ja epäilys. - -... Herra J--la! kuinka monta nyt mahdetaan pannakkaan pois? - -Ei nyt pojat kirkon ovea paukuttaneet, kukin piti velvollisuutenansa -estää sitä kiinni räjähtämästä, ettei pauke ja rähinä lisäisi papin -vihaa. Kun jo kaikki toiset olivat sisään menneet tuli vasta toiselta -puolen kirkkotarhaa Huugo. Miten hauskan, reippaan ja iloisen näköinen -hän oli!... Huulet vinkuivat hiljaa ja sorea sauva liehui viuhuen -ilmassa. Kolmannelle rappuselle hän maasta kiepsahti; hyppy oli reipas -ja vapaa, koko käytös tulkitsi tunnetta vapaasta elämisoikeudesta. - -Huh... Hän itsekin sävähti kun niin välinpitämättömästi antoi -kirkonoven räjähtää. Mutta ei hän apulaiseen katsonut -- jos olisi sen -tehnyt, olisi epäilemättä huomannut, että tällä oli palanen poskilihaa -hampaiden välissä, Tuo olisi tuottanut Huugolle hauskuutta siihen -määrin, että varmaan olisi unohtanut kävellä varpaillaan, joten hän nyt -tunnollisesti teki, pyrkiessään erityiseen penkkiinsä, jossa ei ketään -muita istunut. Vasta siihen ehdittyään katsahti hän Anderssoniin ja -äkkäsi tämän poskipäiden hehkuvan... Jaha, kannattaapa tänä päivänä -tosiaankin istua kirkossa kuulemassa mitä hän sanoo _noille_! - -Huugo käänsi päätänsä, ... mitähän ne nyt tekevät nuo? Ennen -tavallisesti kuului tavaton lukemisen lopotus, nyt katsovat töllöttävät -he Anderssoniin kuin kuvakaappiin! - -Tuo havainto teki Huugoon ikävän vaikutuksen... Mitä hittoa he tuolla -tavalla? Silmä kääntyi taas apulaiseen. Pelkäävätköhän ne _tuota_ -miestä noin? - -Ja sitten häntä suututti tuo Anderssonin synkeys ja äänettömyys. Miksi -ei hän edes puhunut? Ja Huugon tosiaankin tuli paha olla. - -Tuolla vaan Andersson kirjaan tähtäsi synkeänä kuin yö ja antoi muiden -peloissaan kärsiä. Vihdoin näkyi kuitenkin tuohon väsyvän, koska -kärsimättömästi pani kirjan pois ja rupesi astuskelemaan käytävällä. -Tuo tapaus teki helpottavan vaikutuksen kaikkiin kirkossa oleviin. -Silmät, ja niiden mukana osittain ajatukset, pääsivät kahleistaan ja -liitelivät, kuten vapautettu viheriävarpunen, tietämättä oikein mihin. -Siihen olikin hyvä tilaisuus, koska pappi nyt seisoi liikkumattomana -alttaritaulua katsellen. - -Kului siten noin 5 minuuttia ja linnut saivat palata häkkeihinsä: -apulainen palasi kiirein askelin alttarin luota ja asettui paikallensa -pienen pöydän taakse. - -"Miksi Kristuksen piti olla Jumala ja ihminen?" - -Tämä oli ensimmäinen kysymys, ääni oli lempeä, sointuva, se tuntui -ikäänkuin helähtelevän ajatuksen johdosta, johon tuo kysymys johti. - -"Vastaa sinä Pattinen", hän jatkoi. - -Syntyi hiukan kohinaa kun kaikkein piti välttämättä katsoa Pattista. -"Hss"! Tämäkin tuli papilta hyväntahtoisesti. - -Pattinen luki kappaleen kuin vettä valaen. - -"Harvempaan, harvempaan", muistutti Andersson hymyillen, kun Pattinen -sellaista vauhtia riensi. Sitä katsomaan kääntyi Huugokin. Hän näki -muutakin uutta ei vaan Pattisen suhteen: ei missään enää noita tuomitun -katseita ... kaikkialla vaan pidätettyä sisällistä riemua osoittavia -kasvoja. Hyvin se osasikin tuo Pattinen, ei erehtynyt kertaakaan, -päästi kun avatusta ovesta. Se poika saa olla varma pääsystään, niin -ajattelivat kaikki ja hymyilivät sydämmissään, kun näkivät papin -hyvälle tuulelle joutuneen... Ansio on Pattisen, kiitoksia Pattinen! -sinä olet kunnon poika, lasket niin että pappi hurmautuu... Sinä -vaikutat pappiin, autat taidollasi muitakin ripille pääsemään, sinä -kelpo Pattinen! - -Pappi oli äskeisen jälkeen ensinnä rauhoittunut jaloa Kristus-kuvaa -katsellessaan, sillä hän sai ymmärrykseensä ettei Tukkilan Iikka ollut -raskautettu eikä siis kaivannut virvoitusta. Tekonsa hänen suhteensa -näytti siis ihan oikealta! Jo muutenkin äsken vallinneen syvän huolen -perästä tuli ilo rajattomana, ylitse vuotavana, se uhkui suusta ja -silmistä ja vaikutti sähköisesti lapsiin. Heille kävi samoin, -ihastuivat rajattomasti, kun näkivät papinkin niin tehneen. -Anderssonille ei ollut vastenmielistä nähdä lapsia iloisina ja -tyytyväisinä, se vaan vakuutti häntä itseä siinä. Tuo tunne tuuditti -rauhaisaan ihanteiden maailmaan, se hurmasi ottamaan asioita ihan siltä -kannalta kun ne silmissä näyttivät. Ja siitä seurasi koululaisille -lopultakin sangen suosiollinen loppututkinto. - - -II. - -Saman päivän ehtoona seisoi vanha talonpoika rovastin eteisessä, outona -sohlien rovastin kamarin oven lukkoa, kunnes vihdoin aukesi ja hän -kurkisti sisään. Ei ketään näkynyt siellä. Astui sisään, rykäsi ja -alkoi kuunnella josko joku alkaisi liikkua lähihuoneissa. Mutta kun ei -mitään kuulunut ryähti hän uudestaan ja rupesi odottamaan. Vihdoin -täytyi palata eteiseen koputtelemaan, jos sieltä paremmin kuuluisi. -Eteisestä hän pojallensa virkkoi, tuolle koulusta eroitetulle Tukkilan -Iikalle, joka kuistissa odotti, ettei koko pappilassa näy olevan -ketään. Mutta jo vihdoinkin oli liikehtiminen huomattu sisällä, sillä -eräs tyttö tuli jostain ovesta kurkistamaan. Tukkila palasi eteiseen ja -kumarsi. - -"Ketä te etsitte?" - -"Rovastia olisi pitänyt saada tavata." Tukkila astui likemmäksi -ajatellen, että rovasti olisi samassa huoneessa jossa reitikin. - -"No olkaa sitten niin hyvä ja odottakaa vähän aikaa, pappa tulee kohta -konttoriin." - -"Noo." Tukkila rupesi seisolemaan ja katselemaan eteistä kaikin puolin. -Siinä oli päällystakkeja nauloissa, miesten ja naisten hattuja ja -sitten sauvoja ja sateenvarjoja tuossa. - -Tukkila meni tuntelemaan tuota mukavaa renkkua, jossa keppejä ja -sateenvarjoja seisoi pistettynä. - -"Sepä on mukava, eikä olekaan ollut miehellä tylsä puukko, joka sen on -veistänyt." Hän koetti onko raskas. - -"Kas perhana, no mutta mikähän siinä niin paljon painaa!" Kohta sai hän -kuitenkin ymmärrykseensä, että se on joko takkia, tahi vaskea. - -"Mahtaa vaan olla tuokin kallis kalu!" Käski sitten Iikankin tulla -katsomaan ja sanoi ihmettelevänsä, että tuollaista konetta vaan -eteisessä pidetään. Oli siinä muutakin merkillistä, esimerkiksi nuo -naisten hatut. - -"Saakuri kun ovat koreita ja ruusatuita", tuumi ukko hymyillen ja -koetti omaan päähänsä, josta Iikka tirskahti nauramaan. - -Noin puoli tuntia oli kulunut siitä kun tyttö oli päänsä ovenraosta -pistänyt, niin rovastin konttorista kuului askeleita ja ovi lykättiin -raolleen merkiksi, että sai tulla sisään. - -Isä meni, poika jäi porstuaan. "Mitäs sille Tukkilalle nyt kuuluu?" -alkoi rovasti kysellä kun oli tervehdystempuista suoriuduttu. Tukkila -kävi vakavaksi. - -"Noo, sen pojan tähden tulin tänne katsomaan." Hän näkyi ikään kuin -miettivän muutaman silmänräpäyksen ennen kuin jatkoi: - -"Oliko se ikkunan särkeminen nyt niin ankara rikos, että sen tähden -piti oikein ripiltä kieltää?" Tukkilan ääni värähteli, sillä hän -ajatteli että jos sattuu tyhmästi sanomaan, niin rovasti suuttuu, eikä -sitten auta mikään keino. "Eikö herra rovasti nyt sitä armahtaisi -kun..." - -Siihen loppui Tukkilan puhe. - -"Hjaa," sanoi rovasti painavasti ja jatkoi sitten päätä hiukan -ravistaen: "Se on kokonaan maisterin asia, näettekös, sillä hän, joka -on pitänyt rippikoulun, hän myöskin päättää ketä lasketaan ripille; -eihän sitä toinen voisikaan tehdä. Ja kaikessa tapauksessa, tuskinpa -tuota poikanne asiaa voi auttaa." - -"No mutta eikös nyt rovasti sentään voisi, jos ... sillähän on hyvät -lukumerkit sillä poikapahalla?" - -"Jaa, mutta nähkääs, hyvä Tukkila, myöskin käytös täytyy tulla -kysymykseen tällaisessa paikassa," sanoi rovasti hymyillen. - -"Liekö tuo meidän poika sentään ollut muita pahempi... Onnettomuudeksi -sattui vaan vahinko hänen kohdallensa." - -Rovastin katse hiukan synkistyi. Eikö nyt pappi osaisi ihan -naulanpäähän, kun koulujunnuja arvostelee!... - -Vähän ajan kuluttua hän virkkoi: - -"Voitte mennä maisterin luo puhumaan asiasta." Hän osoitti -liikkeillänsä, että Tukkila saisi mennä. Mutta ei Tukkila ollut niin -kiireessä, näytti vaan jotain sanottavaa mietiskelevän. Vihdoin hän -hitaasti kohosi seisomaan ja arveli äänellä, joka ilmaisi hänen suoraan -sanoen epäilevän rovastin hyväntahtoisuutta: - -"Kyllähän teillä valta olisi, kun vaan..." (Eipä uskaltanut jatkaa.) - -"Jaa, mitä arvelette sanoa?" Se oli kiivas kysymys, joka koetteli jos -tuolla talonpojalla on rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi rovastille. - -Tukkila sävähti ja rupesi kiertelemään. - -"Arvelin vaan," hän sanoi, "että kun tuo poika nyt kerran on hyvä -lukemaan niin sopisihan sen laskea ripille. Huonompi lukuisiakin on -laskettu." - -"Minähän olen sanonut, että se on apulaiseni asia, eikä minun, ettekö -te nyt kuule!" Rovasti huusi ja löi kädellä polveensa. - -"No älkäähän nyt suuttuko", pyysi Tukkila. "Minä vaan ajattelin, että -eikö rovasti tahtoisi luettaa sitä poikaa? Hän on täällä." - -"Ei! mitäs minä hänestä..." Rovasti teki kädellään kiivaasti hylkäävän -liikkeen: (Mieshurja, mitä minua koskee poikajunkkarisi lukutaito!) - -Tukkila nousi taas lähteäkseen: - -"Minä menen läänin-rovastin tykö ... tuota... (Nyt tuntui olevan sydän -suussa.) Sittenpä on kumma, jos ei nyt enää lukemallakaan ripille -pääse." Hän hapuili lakin käteensä ja tarttui avaimeen, - -"No siellä ei _sinulla_ ole mitään tehtävää!" virkkoi rovasti -kiivaasti ja ylenkatseellisesti. Sitten hän jatkoi vielä ikään kuin -pakoituksesta: - -"Kasvattaisit lapsesi sen mukaan, ettei meikäläisillä olisi syytä -ryhtyä kurinpitoon. Vai luuletko sen olevan meille, papeille, hauskaa." - -Mutta Tukkilan kivinen luonto ei mukautunut surkuttelemaan. - -"Kasvattanut olen häntä mielestäni kunnialla Jumalan ja ihmisten -edessä", hän sanoi ja ääni rupesi sortumaan omien tunteiden -liikutuksesta. "Jos hänestä konna tulee, ei se ole minun syyni, sillä -en minä ole ymmärtänyt paremmin kasvattaa. Mutta lienevät ne nuo -parempainkin ihmisten lapset sellaisiin rikoksiin syypäitä, kun kivien -heittelemiseen, eikä siitä ole vielä ennen häpeärangaistukseen -tuomittu." Ääntä ei enää lopulta värittäneet hellemmät liikutukset, -vaan siinä tuntui jo tylyä kovuutta. Hän avasi jo oven, mennäkseen ulos -jäähyväisittä mutta kun rovasti rupesi puhumaan, niin jäi vielä -odottamaan. - -"Sinä puhut hävyttömästi asiasta, jota et vähääkään ymmärrä!" Rovastin -ääni ilmaisi kiukkua ja tuntui siltä, kuin olisi hän ollut valmis -vielä selvemmin lausumaan ajatuksensa, mutta ei tullut suuhun sopivia -sanoja. Hän nousi kiivaasti ja astui toiseen huoneesen. - -"Niin, missä se maisteri asuu?" huusi Tukkila rovastin perään. Tämä ei -kohta vastannut, oli nähtävästi kahden vaiheilla, josko hänen olisi -pakko vastata, tahi ei. Huusihan kuitenkin toisesta huoneesta: - -"Siellä se on huoneessaan!" - -"Niin, enpä minä tiedä missä hänen huoneensa..." - -"Vintissä." Samassa tuli rovasti takaisin konttooriin, ennen kuin -Tukkila ehti mennä. - -"Te todellakin taidatte arvella, että me papit harjoitamme vaan -mielivaltaamme tuossa ripille laskemisessa... Ette edes häpeä sellaisia -ajatuksia vielä julkisuudessa esiin tuoda!" - -Tukkila oli jo taas vähän laimentunut, niin että taipui anteeksi -pyytämään. - -"Minä pyydän anteeksi", hän sanoi, "jos minä tyhmyydessäni olen väärin -puhunut. Mutta kun se poika on käynyt kansakoulunkin läpi, niin -ajattelin että olisi tuo nyt saanut yhdellä yrittämällä ripille -päästä." - -Rovastin suu meni hymyyn ... (kaikkeapa ajatteletkin, rakas ystävä!) - -"Kansakouluko sitten on omiansa kasvattamaan lapsia kelvollisiksi -Herran pöytään", hän virkkoi. "Ei sitä tee mikään kansakoulu, sillä -siellä pikemmin kristillisyyden itu kuolee." - -"Taitaapa niinkin olla... No niin ne sanovat että niissä korkeasti -oppineissa on paljon sellaisia, jotka eivät usko Jumalaa olevankaan, -mutta ei se meidän poika sellainen..." - -"Älä nyt tyhmyyksiä! Minä sanoin, että ei kansakoulu tee ihmistä -kelvolliseksi Herran pöytään. Sen tekee yksin _nöyryytys_, -kasvatus Jumalan mielen jälkeen. Tunteeko Tukkila sen tehneensä?" - -Kysymys lausuttiin painolla ja se lankesi tarkoituksen mukaisesti -Tukkilan sydämelle. - -"Eihän sitä, Jumala paratkoon, meikäläiset osaa Jumalan tahdon mukaan -itsekään elää, mitä sitten lapsia kasvattaa... Rovasti tuota -osannee..." - -"Mitä? Mitä sinä sillä tarkoitat?" - -"Niin, en minä mitään, sanon vaan että rovasti tuota osannee paraiten -Jumalan mielen jälkeen kasvattaa, kun on Jumalan mies. En minä sillä -mitään muuta." - -Mutta rovasti arveli tuossa piilevän jotain kiusallisia piikkejä ja -piti tarpeellisena ottaa siitä selon. - -"Olenko minä sanonut, että minä _osaan ja voin_ sen jälkeen -kasvattaa? Ei sitä ihminen voi omasta voimastaan, mutta minä olen -_koettanut_ Herran avulla. Vai onko sinulla jotain muistuttamista -lapsiani vastaan?" - -Vastaamatta suoraan rovastin viime kysymykseen, piti Tukkila vaan -lujasti kiinni kysymyksen pääytimestä ja sanoi: - -"_Koettanut_ tuota olen minäkin, mutta turhaksi näkyy käyneen, kun -poikani oli pahin joukosta, koska kuuluu nyt ripille lasketun tuo -Leinin renkikin." - -"Se on tapahtunut kasvatusopillisista syistä, joita et sinä kykene -käsittämään." - -"Enkä kykenekään, mutta se on vaan kumma, että kun niitä sellaisia on, -jotka eivät muuten pääse ripille, niin kyllä pääsevät, kun menevät -hänelle palvelukseen." - -"No hän tietysti ohjaa ja kasvattaa heitä." (... Mitähän ihmettä tuo -mies kaivelee?) - -Tukkilan suu meni nauruun. Hänen mielestänsä oli rovastin lausunto niin -suuressa ristiriidassa sen kanssa, mitä pitäjäläiset ymmärsivät tuosta -kapteinin kasvatustavasta, että oikein väkipakolla pyrki ilmoille -ilveillen: - -"Sellaistako se on se kasvatus Jumalan mielen jälkeen?" Tukkila nauraa -hytkähti. Mutta hän hämmästyi itsekin kohta rohkeuttaan ja koetti -parannella lausettaan hyväksitekevillä liikkeillä. Vaan kiukkuisella -ihmettelevällä äänellä virkkoi rovasti: - -"Millä oikeudella sinä olet tullut tällaista käräjää pitämään minun -huoneeseni? ... verratonta hävyttömyyttä. Parasta kun menee heti ulos." - -"No ei siitä nyt tarvitsisi suuttua, ei se ole niin vähäinen asia, -jonka vuoksi minä tullut olen. Ja kun rovasti sanoi, että kapteeni -kasvattaa renkejänsä, niin oliko se nyt niin väärin, että minä kysyin, -josko oikeaan päin kasvattaminen on sellaista?" Tukkila puhui kovalla -äänellä, ikään kuin olis ollut siihen oikeus. - -"Minä olen osoittanut sinulle ovea ja osoitan vieläkin, tuossa se on!" -Nyt ymmärsi Tukkila sen, sillä rovasti osoitti ovea kiihkeillä ruumiin -liikkeillä. - -Ovessa mennessään puheli Tukkila itsekseen: - -"Sepä nyt on merkillistä, oikein hel..." Hän pani jo oven peräänsä -kiini -- "vetin moista, kun ei saisi enää asiastansakaan puhua." - -Iikka odotti portailla. Kun isä vihdoin tuli, katsahti hän syrjittäin -poikaan ja vasta ohi mentyään virkkoi nurjasti: - -"Aijotko jäädä siihen seisomaan, vai?" - -"Mitä se rovasti sanoi?" kysyi poika ja astui askeleen seurataksensa -isää. - -"Ei se asia siitä sen kummemmaksi tullut, suuttui vaan kun mikäkin." -Isä seisahtui kuistin edessä. Poika liikkui vastahakoisesti ulos. - -"No miksi ette mennyt maisterin puheille vielä?" - -"Mitäpä se siitä paranisi, yhteiset juonet niillä kuitenkin on. Eikä -sitä nyt viitsi jokaisen luona käydä armoa kerjäämässä. Mennään -läänin-rovastin puheille, niin sittepä on kumma jos ei tapahdu." Ukko -lähti astelemaan portille päin. "Tottapa sinä olet sen ansainnut", -sanoi mennessään. - -"Minä en ole sitä ansainnut paremmin kuin muutkaan!" kiljasi poika -itkuun pillahtaen ja kiirehti isänsä perään. "Siellä muut heittelivät -kiviä yhtäpaljon kuin minäkin, mutta kun se vahinko sattui minulle -tulemaan... Paljon suurempaakin ilkeyttä muut ovat tehneet, mutta kun -ei ne ole tullut papin tietoon", ruikutti poika. - -"No älä poraja", ärähti isä, "ei herrain kanssa itku auta. Juudaskin -sai olla Ehtoollisella vaikka myi Vapahtajan, mutta meidän pappiemme -mielestä näkyy olevan se suurempi rikos, kun vahingossa särkee -kirkon-ikkunan." Ukko hymähti, ristiriitaisuus näytti kovin suurelta. - - -III. - -Myöhemmin illalla kertoi rovasti apulaiselleen kaikki, mikä koski -kohtaustansa Tukkilan kanssa, ilmoittipa vielä nauraen miten tämä oli -uhannut mennä läänin-rovastin luokse asiasta valittamaan. Sitte hän -lausui julki oikeutetun ihmettelynsä siitä, miten itsekkäisyys -talonpojissa yhä kasvaa ja arveli, että tulevaisuudessa on heidän -kanssansa kerrassaan mahdoton toimeen tulla. Kaikki nämät jutut taas -kuohuttivat apulaisen kiukkua. Hän oli jo ajatellut sitä, että olisko -jollain tavalla armahtanut tuota Tukkilan poikaa. Mutta nyt kun -uhattiin _väkivallalla_ häntä tuohon pakoittaa, niin ei koskaan!... -Vai nostaa vielä skandaali pappia vastaan sellaisen junkkarin tähden, -joka kirkon-ikkunoita särkee! ... kerrassaan hävyttömyyteen menevää -itsekkäisyyttä! - -Tuota sanoi hän jo rovastillekin, ja tämä tuumaili: - -"Hm ... jaa, sellaista sitä saa kokea pappisvirassa." Perään hän vielä -hymyili, merkiksi, että hänellä oli suuri kokemus tuon laatuisten -asiain suhteen. - -"Se on kerrassaan hävytöntä!" jatkoi apulainen vielä ja meni sitten -kiihtyneenä pois rovastin huoneesta. - -Tultuaan omaan huoneesensa, sulki hän ovensa, aikoen oikein rauhassa -ruveta asiata miettimään. Mutta ei hän siellä viihtynyt, rupesi -tuntumaan olo ahtaalta, ei saanut mieli tyydytystä edes pitkäsilmällä -katselemisesta, kun ei ollut kylliksi malttia asettua rauhaan niin -kauaksi että olisi jotain oikein tarkkaan nähnyt. - -Oli suorastaan ikävä ja sitä poistaaksensa meni hän puutarhaan. Kyllä -tosin näkemiset siellä ensinnä hiukan vetivät huomiota puoleensa ja -poistivat siten jonkun verran ikävää, mutta sitten se taas palasi, kun -kaikki näkeminen äkkiä vanheni ja muuttui kyllästyttäväksi... Koko -olennossa vallitsi kummallinen hajanaisuus, ei mihinkään hauskaan -asiaan saanut vaapperoita ajatuksiansa siksi kiinnitetyksi, että se -olisi huvia tuottanut. - -Ja mikä oikeastaan vaivaa? - -Hän oli kovin tyytymättömänä itseensä ja tutki tuota seikkaa. Mutta -ottaapa siitä selvän! Mahtoiko tuo isännän kertomus tätä vaikuttaa? Kun -hän tuota ajatteli, tuntui vastaus olevan myöntävä. Mutta ei hän -saattanut mitenkään ymmärtää sitä todeksi, sillä eihän hänen -vakuutuksensa mukaan tuon talonpojan esiintymistä kannattanut mikään -inhimillinen oikeuden tunne. Hän muisti miten oli melkein koko lopun -päivää miettinyt tuota samaa asiaa ja lopulta tullut siihen varmaan -vakuutukseen, että oli Tukkilan pojan suhteen tehnyt aivan oikein. Ja -olihan hän sitten tullut niin tyytyväisenä kirkosta. - -Tässä hän muisti, miten herttaisen nöyrästi jukuripäisimmätkin olivat -häntä hyvästijättäessä käyneet kiittämässä ja miten iloisina lähtivät -nekin, jotka parannuksen päälle laskettiin. Tuo yksin vaan... Nyt hän -ymmärsi, että olisi voinut olla rauhallisempi jos tuonkin kanssa olisi -voinut menetellä samoin kuin toisten. Mutta kun ei hän edes heltynyt -itkemään, kuin poispanotuomionsa kuuli, kerran vaan kylmästi, melkein -hävyttömän pintapuolisesti pyysi anteeksi ja suorastaan itsepintaisesti -väitti, että kyllä muutkin olivat kiviä heitelleet ja vallattomuutta -harjoittaneet. Ei konna edes hyvästi sanonut lähteissään. Ja sellaisen -tähden nyt läänin-rovastin luokse! Mitä hän siihen osaisi tehdä. Ennen -kaikkea tarvitseisi tuo paatunut raukka ankaraa kristillistä kasvatusta -ja koulua. Varmaankin on eduksi hänelle, että saa vielä toisen verran -aikaa rippikoulussa kristillistä opetusta... - -Ja nyt hän käsitti tehneensä tuota poikaa kohtaan oikeastaan hyvin -kiitettävän teon, jahka vaan poika ja hänen vanhempansa osaisivat sitä -arvostella. Sitä pitäisi heille käydä selvittämässä, kummapa olisi jos -eivät kiittäisi! Suorastaan saattaisi heitä johdattaa ajattelemaan, -että heidän pojastaan on rippi-isä pitänyt suurempaa huolta kuin -muista... - -Tämä ajatus innosti ja hän teki varmaan päätöksen käydä Tukkilassa. -Vaan tästä ihanasta ajatuksesta rupesi pelottamaan se, että kävisi -mahdottomaksi tungeta heidän itsekkäisyytensä läpi. - -Sepä nyt merkillistä! Tyyneys jota juuri oli saavuttanut, alkoi hienona -höyrynä haihtua ja lähteissään värisytti ruumista vienosti. Askeleet -käytävällä kadottivat tasaisen tahtinsa ja siiroilivat sinne tänne, -kuin kuluneen koneen pyörä. Ajujen työnä oli yksinomaan järjestää -tunteita. - -Itsekkäisyys... Miten kiusallinen, voittamaton vastus! Tekeekö se -tämänkin yrityksen mahdottomaksi? Jospa ei itsekkäisyyttä maailmassa -olisikaan, miten keveäksi ja hauskaksi kävisi työskennellä Jumalan -valtakunnan eduksi ... ja paimentaa sieluja! Nii-in, jospa ei sitä -olisi, olisi papin tehtävä helppo, kiitollinen... - -Tuo ihanteellinen toivelma taas vaikutti sydämmessä innostavasti, mutta -se surkastui kohta, kun joku todellisuuden varjo sattui eteen. Samassa -kuin otsa tämän johdosta rypistyi, huomasi hän ylioppilas Rantasen, -joka oli tulemassa häntä kohden ja tullessaan tarkasteli kasvipenkkejä. - -Rantanen oli Anderssonin ylioppilastoveri, mutta erittäin tunteellinen -ei väli, semminkään viimeaikoina ollut. Sen otaksui Rantanen -pääasiallisesti johtuvan siitä, että Andersson papiksi tultuaan koetti -muuttaa käytöksensä enemmän vakavaksi ja aina puollusti kiihkeästi -kaikkia vallassa olevia järjestelmiä. Rantanen toisinaan tuosta teki -pilkkaa, muistuttaen Anderssonin entisyyttä vähän aikaa takaperin. "Kun -vanhetaan, niin vakaannutaan", puolusti Andersson itseänsä ja otti -loukkautuaksensa leikistä, joka vaan koski hänen puollustamiaan -periaatteita. Paljon tosin seurusteli Rantanen pappilassa, mutta -suhteensa Hugoon ja tyttöihin oli likempi kuin Anderssoniin. - -Nyt huomasi Andersson kuitenkin tulevansa kerrassaan iloiseksi -tavatessaan Rantasen, sillä tuntui niin tarpeelliselta saada vaihettaa -ajatuksia jonkun kanssa. Rantanenhan oli kuitenkin ystävänsä. - -Hän suuntasi heti askeleensa tulijaa kohti ja tervehti ystävällisesti. -Rantanenkin heitti kohta kasvitarhan katselemisen ja lähti astumaan -Anderssonin kera. - -"Sinä olet lopettanut rippikoulusi tänään?" virkkoi Rantanen. - -"Niin olen." - -"Montako laskit parannuksen päälle?" - -"Kaksi." Andersson katsahti epävarmasti Rantaseen, sillä hän alkoi -aavistaa, että tämä taas kaivelee jotain. Rantanen ei ollutkaan -täydellisen vakava, mutta siitä ei sentään saattanut päättää, josko hän -juuri kysymyksessä olevalla asialla hymyili. - -"Yhden panin kokonaan pois." Tuo ei herättänyt toisessa juuri mitään -huomiota. - -"Kuka se oli?" kysyi hän välinpitämättömästi. - -"Tukkilan Iisakki." - -"Noh?" Nyt katsoi Rantanen kysyväisesti kumppallinsa. - -"Miksi Tukkilan Iikan?" - -Anderssonissa hiukan niin kuin läiskähti toista laitaa vasten, kun -Rantanen tuon asian niin kummaksi otti vasta sitten, kun kuuli että se -Tukkilan Iikkaa koski. - -"Mitä ihmettä siinä sitten on?" hän kysyi. - -"Minä tunnen tuon pojan, kelpo poika, ainakin kaltaisiinsa nähden -luku-mies." - -Herrat kulkivat tuomen alatse, jonka oksat käytävän kohdalla hilppoivat -päähän. Andersson seisahtui, taittoi valkeassa kukassa olevan oksan -käteensä, antaen toisen sillä aikaa uteliaasti vastausta odottaa. - -"Eikö muita syitä sitten voisi olla, joidenka johdosta olisi oikeus -estää ripille pääsemästä?" Andersson nyt puolestaan katsoi toveriinsa, -ikäänkuin ivaillaksensa tämän yksipuolisuutta. - -"Tietysti," äänsi toinen kohta, "mutta minä nyt tulin vaan ajatelleeksi -tuota koska se useammiten tapaa olla ripille pääsemisen esteenä. Hän -varmaankin on tehnyt rikoksen?" - -"Hän särki kirkon-ikkunan." - -"Ehdollaanko?" - -"Siltä se minusta ainakin näytti." - -Mutta nyt luuli Andersson, että Rantanen ei käsitä häntä oikein, taikka -rupeaa hän ainakin väittämään vastaan. Siitä syystä katsoi hän -tarpeelliseksi alottaa alusta koko jutun ja selvittää syynsä perin -pohjin. Hän kertoi tuon vilkkaasti, innostuen yhä enemmän kuta -edemmäksi ehti, aina siihen saakka kun vanha Tukkila oli käynyt -läänin-rovastilla uhkaamassa. - -Kertomuksen kestäessä olivat he istuutuneet lehtimajaan ja sytyttäneet -paperossit. Kun Anderssonin kertomus oli loppunut, rupesi hän -odottamaan arvostelua. Ei hän itsekään sitä miksikään huomannut, että -hän arvostelua odotti niin _suurella_ halulla. - -Rantanen katsoi miettien pilviin. - -"Mitä arvelet siitä, tunnustatko tekoni oikeutetuksi?" - -Andersson lausui tuon vapaalla äänellä, jonka piti tulkitseman, ettei -hän ollut asiasta ollenkaan kahden vaiheella, mutta antaa kuitenkin -luvan toisellekin arvostella tekoansa. - -Rantanen katsoi Anderssonin silmiin ja nauroi. - -"Sinä et milloinkaan ole tunnustanut minun auktoriteetiani -kirkollisissa asioissa. Mitä merkitystä sillä sitten on, että minä -tässä rupeaisin sinun tekojasi arvostelemaan." - -"Noo, jos ei muuta, niin voimmehan taas kerran väitellä." Hän oli jo -jokseenkin tasoittunut, sillä sanan vaihto toisen kanssa, vaikkapa -se tapahtuikin juuri tuosta ikävästä asiasta, teki olemisen -suotuisammaksi. - -"Koska niin tahdot, niin saatan sanoa sinulle, että teit väärin siinä -kun et laskenut tuota poikaa ripille," sanoi Rantanen nauraen. - -Andersson oli odottanut tuollaista vastausta. Mutta ollen täysin -vakuutettu siitä, ettei Rantanen voisi tuoda päteviä todistuksia -väitteilleen, kysyi hän keveästi hymyillen: - -"Miksi niin?" - -"Ensiksikin siitä syystä, että tuon ikkunan särkeminen ei ollenkaan -todista, että poika olisi muita paatuneempi, kun ei kukaan voi -todistaa, että hän olisi sen tehnyt ehdollaan." - -"Niinpä kyllä, mutta hän on useassa muussa tilaisuudessa osoittanut -tavatonta vallattomuutta." - -"Ei se ainakaan todista mitään, sillä monasti on vallattomilla pojilla -paljon tunteellisempi sydän kuin noilla toisilla, jotka käyvät kuin -tervassa." - -Andersson naurahti innokkaasti: - -"Luulempa", hän sanoi, "että minulla tämän pojan suhteen on suurempi -kokemus kuin sinulla." Sitten hän kertoi uudestaan tuosta miten -ylpeästi ja nöyrtymättä poika kirkosta lähti. "Minä väitän, että siinä -pojassa on tavallista suuremmassa määrässä paatumuksen vaikutusta," hän -lopetti. - -"Myönnän kyllä, että hänen käytöksensä tuossa tapauksessa osoitti -paatumusta, mutta sinähän häntä suorastaan loukkasit, kun väitit hänen -ehdollaan särkeneen kirkon-ikkunan. Jota rehellisempi luonto pojalla -on, sitä syvemmin voi hän syytöksestäsi loukkautua." Rantanen puhui -vakuuttaen. - -"Sinä otaksut tuollaisen pojan omatakeisuuden liian korkeaksi," sanoi -Andersson hieman päätä ravistaen, mutta selvään osoittaen epäröimistä -siitä millä itseänsä puollustaisi. "Voipi olla," hän jatkoi, "että -etevälahjainen _koulupoika_ loukkautuu, jos opettaja jossain -suhteessa huomattavan mielivaltaisesti hänen suhteensa menettelee. -Mutta tuollaisessa _kansanlapsessa_ ei omanarvon tunto voi olla -siksi kehittynyt että hän, esimerkiksi jonkun papin tekoa edes -ymmärtäisi kurottautua arvostelemaan muka oikeuden mittakaavan mukaan. -Kun tällaiset pojat uppiniskaisuutta osoittavat, tapahtuu se minun -käsittääkseni yksinomaan laimiinlyödyn kasvatuksen ja ilkeyden -perusteella. Jos siinä on omanarvon tuntoa, niin ei se ole -inhimillistä, vaan pikemmin tuollaista järjetöntä ylpeyttä. Sitä paitsi -on luullakseni kansassa yleinen kunnioitus pappeja kohtaan siksi -valtaava, että tuollaisten nulikkain mieleenkään ei voine johtua, että -pappi joskus toimissaan tekisi väärin." - -Rantanen oli hiljaisena kuunnellut Anderssonia ja lyhyen äänettömyyden -perästä kääntyi hän puheessaan hiukan toisaalle. - -"Onko tuon Leinin vaikutuksesta taas joku poika päässyt ripille?" hän -kysyi. - -"Leinin vaikutuksesta? Mitä sinä sillä tarkoitat? Kyllä on yksi hänen -luonansa palveleva poika, joka ennen on kahdesti ollut koettamassa, -nyt laskettu ripille. Mutta Leinin _vaikutuksesta_, mitä se -tarkoittaa?" - -Rantanen nauroi. - -"Tietäähän sen koko pitäjään ihmiset, että joka ei muuten pääse -ripille, hän menköön kapteinille palvelukseen, kyllä pääsee." - -"Kuule, mikä se juttu on?" Apulainen rypisti otsanahkaansa ja osoitti -suurta uteliaisuutta. Toinen nauroi vielä. - -"Eikö Lein ole sitten käynyt sinua kehoittamassa laskemaan tuota poikaa -ripille?" - -Andersson joutui nähtävästi levottomaksi. - -"Kyllä oli," hän virkkoi, "mutta luuletko, että joku voisi -ystävyys-suhteiden, taikka jonkun muun vallan nojalla pakoittaa minua -tekemään toisin, kuin tiedän oikeaksi?" Hän osoitti katseillaan -olevansa valmis loukkautumaan jos toinen uskaltaisi tuota väittää. - -"Enhän minä sitä nyt erittäin tahdo inttää," sanoi Rantanen laiskasti. - -"Niin kuin sanoin," jatkoi Andersson, "puhui Lein kyllä minulle tuon -pojan ripille laskemisesta, mutta se ei olisi siihen vaikuttanut -mitään, jollei minulla olisi itselläni ollut siihen periaatteelliset -syyt." - -"Mahdollista kyllä, että sinulla oli siinä siveelliset syyt. Mutta nyt -on asia sellainen, että kauan aikaa on ollut tapana, että sellaiset -jukuripäät, jotka eivät mitenkään muuten pääse ripille, menevät -kapteini Leinille palvelukseen mahapalkoilla ja tämä taas heille -toimittaa siitä hyvästä ripillepääsyn." - -"Mutta mitä minulla on sen asian kanssa tekemistä?" keskeytti Andersson -kiihkeästi. "Minä tosin en voi tietää mitkä syyt ennen ovat -vaikuttaneet, mutta itsestäni ovat tässä persoonalliset vaikuttimet -olleet kaukana." Hän katsoi vakuuttavasti ja lujasti Rantaseen. - -"Olkoon niin, mutta kansa ei nyt, enempää kuin ennenkään, ota -uskoaksensa, että kapteinin suhteen eivät persoonalliset vaikuttimet -olisi kysymyksessä. Minä olen vakuutettu, että tuo poika itsekin, josta -nyt on puhe, uskoo täydellisesti, että se on tapahtunut kapteinin -myötävaikutuksella. Muuten on tuo kansan kesken täydellisenä -vakuutuksena." - -"Olkoon mitä onkin!" huudahti Andersson. "Eihän se ole minun syyni, -että tekojani väärin tuomitaan ja arvostellaan." - -Rantanen varisti tuhan pois paperossinsa päästä ja näytti ikään kuin -miettivän vastausta. Andersson lävisti häntä katseillaan. - -"Ei suinkaan muuten," virkkoi edellinen vihdoin, "kuin siinä, että -tällaisten tapausten kautta papiston arvo kansan silmissä vähenee. -Katsos nyt, kun sinä panit pois Tukkilan pojan niin pienestä -rikoksesta, jota tuskin kukaan katsoo edes synniksi, ja poika kuitenkin -oli tietojen puolesta hyvin varustettu, niin kukaan ei ajattelekaan -muuta kuin että teit tuon vihassa. Kun toiselta puolen taas laskit -ripille yhden 'kapteinin pojan', niin ennakkoluulo on kansassa siksi -valtaava, että he uskovat sinun tehneesi tuon persoonallisista syistä. -Kyllä kansa jo tuntee ja käsittää kristinopin ydintä siihen määrään, -että se osaa arvostella tällaisia tapauksia. Ja jos kansassa kerran -kehittyy vakuutus, että papisto itse sakramenttioikeuksien -käyttämisessä menettelee mielivaltaisesti, niin, -- sinä käsität mitä -tuosta seuraa." - -Rantasen paperossi oli sammunut, hän sytytti sen uudelleen ja -Anderssonkin kurkisti samasta valkeata omaansa. "Sinä teet kuitenkin -minua kohtaan väärän syytöksen siinä, mikä koskee tuota Tukkilan -poikaa", äänsi Andersson nähtävästi aikeessa jatkaa. Mutta toinen -keskeytti: - -"Ajatteleppas, jos tuon ikkunan olisi rikkonut Huugo, mitä olisit siinä -tapauksessa tehnyt?" Hänen suunsa oli viattomassa hymyssä, tuossa kun -jäi odottamaan Anderssonin vastausta. Toisen poskipäät kävivät -punaisiksi ja hän epäröi ennen kuin löysi sopivaa: - -"Niin no", sanoi hän vihdoin, "kyllähän siinä olisi ollut vaikea -valita." - -"Mutta ripiltä et olisi häntä kuitenkaan kieltänyt," jatkoi toinen. - -"Kenties ei." Andersson koetti naurahtaa. - -"Mutta katsotko nyt kristinopin mukaiseksi rangaista yhtä rikoksesta, -josta et mahdollisesti jotain toista voisi rangaista?" kysyi Rantanen. - -"En ensinkään. Mutta enhän minä ole sanonut, etten olisi Huugoa -rangaissut yhtähyvin kuin tuota toistakin, jos valtani siihen -ulettuisi. Vaan koska ei se siihen uletu, en myöskään pidä -omalletunnolleni rasituksena sitä, vaikka täytyisikin jättää hänet -rankaisematta." Andersson luuli jo voittaneensa, mutta toinen oli -sitkeä ja kiusallinen. - -"Sinä siis laskisit Huugon ripille, vaikka olisit vakuutettu, että hän -kirkon-ikkunan särkemisellä on tehnyt itsensä siihen kelvottomaksi. -Etkö sinä siinä tapauksessa olisi häntä auttamassa kelvottomasti -nauttimaan Herran pöydästä?" - -"Sanoin jo, ettei minun valtani ulotu häneen. Ymmärrätkö, mitä se -merkitsee? En minä katso itseäni vastuunalaiseksi sellaisten oppilaiden -teoista, joiden ylitse ei minulla ole valtaa." Andersson nyt jo selvään -osoitti loukkautuneensa. - -Toinen yhä hymyili. - -"Mutta mikä sinulta on ryöstänyt vallan Huugon suhteen?" Tämä -lausuttiin painolla ja Andersson tajusi täydelleen sen merkityksen. -Hänen ei tullut vastattua, ainoastaan nöyrän, anteeksi pyytävän katseen -hän toveriinsa vilautti. Kun ei vastausta ruvennut kuulumaan, virkkoi -Rantanen: - -"Pidätkö siis tämän Tukkilan pojan mahdottomampana kasteenliitoa -uudistamaan kuin Huugon? Kaiketi sinä muistat tuon tapauksen aamulla, -kun me Huugon kanssa korttia löimme?" Hän katsoi suoraan apulaisen -silmiin. Tämä väisti, nousi mitään vastaamatta ja astui muutaman kerran -edestakaisin lehtimajassa. - -"Sinä et voi aavistaa veli, miten raskas on papin tehtävä, kun se -lankee omille niskoille", hän vihdoin virkkoi seisahtaen Rantasen eteen -ja hänen silmäyksensä kertoi sisällisestä tuskasta. - -"Minä aavistan kyllä, että se on kovin suuren edesvastauksen alainen." - -Rantanen nousi ja alkoi astua Anderssonin rinnalla. Vähän aikaa oltiin -vaiti, kunnes Andersson taas sanoi: - -"Minä en ymmärrä mitä minun oikein pitää tekemän tuon Tukkilan pojan -kanssa." - -"En minä osaa neuvoa antaa, mutta minusta nähden on kuitenkin parasta -että teet vakuutuksesi mukaan." - -"Olisiko tuo paikallaan laskea häntä silloin Ehtoolliselle, kuin tulee -muitakin, jotka olen luvun parantamisen päälle luvannut ja saavat tulla -ripille täysikasvuisten joukossa?" - -Rantasesta näytti tuo pula niin luonnolliselta, että velvollisuuden -mukaan täytyi siihen osaa ottaa. - -"Sitä en minä sinun sijassasi tekisi", hän lausui. "Ajatteles, kun -lapset lasketaan uudistamaan kasteensa liittoa, edellytetään tietysti, -että he silloin tuntevat ihania, riemullisia tunteita siitä -taivaallisesta onnesta, jonka osallisuuteen saarnaat heitä laskevasi. -Voidaksensa kokonaan antautua näiden tunteiden valtaan, olisi -johdonmukaista, että jokainen yhteiskunnan jäsen, mutta ennen kaikkia -pappi, koettaisi poistaa heiltä sellaisia aiheita, jotka voivat -häiritseviä tunteita herättää. Kun nyt pappi tuomitsee osan lapsista -oikeudettomiksi ikäistensä kanssa astua Herran pöytään, mutta antaa -heidän mennä ikäisempäin ihmisten kanssa, niin siitä luonnollisesti -seuraa, että heidän sydäntänsä kalvaa syvä häpeän tunne. Josko tuo -korvaa heissä muut puutteet ja tekee heidät mahdolliseksi, sitä ei -minun järkeni ainakaan käsitä. Siksi toiseksi, eihän ateria ole silloin -halpa-arvoisempi, kun siitä ijäkkäämmät ihmiset nauttivat? Ainakaan ei -minusta ole ollenkaan tarkoituksen mukaista, että joku tuomitaan -häpeärangaistukseen Herran pöytään." - -Andersson oli tarkkaavaisena kuullellut ja toisinaan, ikäänkuin ahmien -silmillään, ottanut vastaan toisen suusta tulevia sanoja. - -"Kyllä siinä on perusteita", täytyi hänen tunnustaa. - -"Niin minäkin luulen", sanoi Rantanen, "ja mikä vielä myöskin pakoittaa -varovaisesti menettelemään, on se että _kansa jo käsittää tuollaisia -seikkoja_. Mitä enemmän papit menettelevät tavaksi tulleiden -perusteiden mukaan, sitä enemmän he menettävät kansan luottamusta -sanoihinsa. Tämän seikan huomaa ihan selvään siitä, että lahkolaisopit -saavat kaikkialla niin suurta kannatusta. Minusta nähden voisi papisto -vähällä vaivalla tukevasti kannattaa valtion kirkkoa, jos vaan -tahtoisivat poistaa käytännöstä omia väärinkäytöksiään. -- Ei, mutta -nyt minun täytyy lähteä, koska jo näyttää olevan myöhäinen." Hän pisti -kättä Anderssonille ja jätti hyvästi. - -Viime mainittu jäi vielä puutarhaan ja käydessään katsahti silloin -tällöin pois menevän jälkeen. Ensi askeleilla Rantasen poistuessa, -tuntui ikään kuin helpottavalta, kun jäi vapaus saada yksin ajatella. -Mutta kohta palasi jonkullainen ikävä, kun ajatuksissa esiytyi -kysymyksiä, joita tuo pois menevä oli sinne johdattanut. - -Tuolla hän jo meni, Rantanen, näkyi jollekulle pihan puolelle -tervehtivän. - -"Mutta miksi en noita kaikkia ole ennen noin ajatellut!" Andersson -virkahti. Toveri katosi näkyvistä puiden varjoon pappilan kujassa ja -apulainen henkäsi raskaasti. Tuntuipa olevan kova halu, melkein jo -jalatkin vetivät sinnepäin, rientämään Rantasen perään saadaksensa -hänet edes muutamissa suhteissa tunnustamaan, että "ei se ole niin -vaarallista." Käsi sivasi otsasta alkaen alaspäin, pitkin kasvoja, -sormet puristivat ja kulkivat jokaisen loman kautta, kunnes vihdoin -ehtivät leukaan, typistyivät siitä nilkomaan harvakarvaista partaa, -jonka ympärille tiviisti, ahnaasti sulkeutuivat. Käsi nykäsi siitä -liian kovasti, pää nuljahti hiukan eteenpäin ja suu aukesi, mutta -sulkeutui jälleen tiviisen suppuun... Mutta jo heijastaa silmistä -vapauden iloinen välähdys, käsi erkanee parrasta ja heilahtaa -vakuuttavasti... Epätasainen astunta taukoo ja sielussa tuntuu suloinen -lepo... Ei askeltakaan tässä huumauksessa, ettei vaan tuo tunne jälelle -jäisi... Takaperin melkein tekee mieli astua, koska se tuntuu sinne -päin vetävän... - -Nyt se kuitenkin jätti, pakeni. Hän tunsi taas seisovansa alastomana -äskeisten aatosten keskellä, niiden rasittamana. Suloinen huumaus oli -vaan ollut ajatusten sekaannuksen hedelmä, jonkullainen unelma, -avo-silmin nähty. Se oli syntynyt muutamasta sielussa ohitse kiitävästä -hattarasta, joka oli siihen määrään miellyttävä, että unohti sen -rinnalla kaikki muut ... tuota kun lähti koko olentonsa yhdistetyillä -voimilla tavoittelemaan. - -Siinä hän seisoi itse jälellä, raskas paino ja pettymys kumppalina. - -Ilta-aurinko lähetti viimeisiä säteitään puutarhaan; ne pilkistelivät -vaan sieltä täältä isojen puiden lehtien välitse ja heijastivat -ylhäältäpäin kuuleata punertavaa valoa, kuin kaukaisesta tulipalosta. -Puiden varjot käytäväin kohdalla olivat salaperäiset, säteet -pilkistelivät lehväin raoista, ikään kuin jostain hienosta aineesta -muodostuneina soittoina, tätä tummuutta valaisemaan. - -Haaveksimisen tilaisuus oli tuossa jokaisena kesäiltana, kun aurinko -kauniisti laski. Andersson oli siinä monasti uneksinut avosilmin, -ajatellut itseänsä kappalaisena, ehkäpä kirkkoherrana ... ja sitten -omaa pappilaa ja sen puutarhaa ja Sandraa ja... Nytkin hän oli -uneksinut, mutta todellisuus ryösti kohta sen onnen. - -Ei hän ollut juuri ahkera tupakoitsija, mutta nyt sytytteli paperossin -toisensa perään, käveli kun jonnekin joutuakseen ja rypisteli -otsaansa... - -Rovasti tuli puutarhaan, katseli ihaellen ensinnä ympärillensä ja -takertui vihdoin erityisesti tarkastelemaan erästä kasvipenkkiä. - -"Aadolf!" hän huusi tarkastellen yhä penkkiä ja näytti siltä, että hän -olisi jotain sen johdosta jutellut Anderssonille. - -"Aadolf!" Rovasti katsoi apulaiseen päin ja arveli luultavasti että -hänen huutonsa olisi pitänyt kuuluman. Mutta asianomainen ei huomannut -sitä. - -"Mikähän hänellä nyt..." Rovasti loi tutkivan katseen vielä sinnepäin -ja lähti sitten astumaan toisaalle. -- - -"Niin ... niin..." Andersson seisahtuu ja mutisee itsekseen: "Sen minä -teen!" Nähtävästi oli mies saanut päähänsä jotain hauskaa, koska -pudistelihe ikään kuin haittaavia ajatuksia voitollisena päähänsä -heittääksensä. Kohta oli katsekin toisellainen: se tulkitsi vapautusta -ikävästä huolesta. - -Huomio jo ehti kiintymään luontoon ja paraiten tuohon hauskaan ilmiöön -kun säde-soitot tuolta suurimman pihlajan lehväin välitse tunkivat niin -tarkkapiirteisinä ja aineen muotoisina. - -"Niin, sen minä totisesti teen!" hän siinä taas vahvalla vakuutuksella -virkkoi ja lähti astumaan huoneesen päin. Nyt vasta hän huomasi -rovastin toisella puolella puutarhaa ja kääntyi sinne. - -"Nyt tulee varmaan hyvä sato viinimarjoista, jollei vaan näillä -viikoilla tulisi myrskytuulia kukkia hävittämään," hän sanoi, kun näki -rovastin pensaita katselevan. - -Vanha pappi katsoi ensinnä vakoellen apulaistansa, ennen kuin sanoi: - -"Ei tässä tuulet milloinkaan hedelmiä hävitä suuremmassa määrässä. Nuo -puut estävät hyvästi tuulen tien. Mutta rankka-sateet ne toisinaan -ruhjovat lähes sukupuuttoon." - -Näin oli päästy puheen alkuun. Sen juostessa pisti apulainen väliin -ikään kuin ohimennen: - -"Minä tuossa päätin itsekseni, että lasken sen Tukkilan pojan ripille." -Hän jäi melkein henkeä vetämättä odottamaan esimiehensä lausuntoa. -Rovastin suu meni hienoon hymyyn. - -"Ehkäpä se olikin parasta," hän sanoi, "säästyyhän sen kautta ainakin -turhista rettelöimisistä." - -"Niin minäkin arvelen." - -Rovasti taitteli kuivettuneita oksia eräästä pensaasta. - -"Sinulla taisi olla hiukan taisteluita tuon asian johdosta," hän -virkkoi ja katsoi nauravalla syrjäsilmällä apulaiseen. Viime mainittu -hymähti ... pitääköhän tunnustaa, vai eikö... - -"Olihan minulla", hän tunnusti. - -Rovasti oli saanut kuivat oksat karsituksi ja sovitteli niitä -käsissään. Hän virkkoi mietteissään: - -"Kyllä minäkin tunnen niitä taisteluita nuoruuteni ajoilta. Mutta kun -vanhetaan ja vakaannutaan, niin nuo kysymyksetkin sydämmessä käyvät -harvinaisemmiksi," ja hän naurahti, "sitä elää nutustellaan ja -toimitaan vaan vanhain kaavain mukaan." Hän hymyili niin tyytyväisesti -ja herttaisesti, että se tarttui apulaiseenkin. Rovasti meni istumaan -eräälle sohvalle, Andersson seurasi perässä ja sytytti paperossin. - -"Mitä setä olisi nyt minun sijassani tehnyt tuon pojan kanssa?" kysyi -apulainen, valmiina vastaan ottamaan jotain hupaisaa vastausta. - -"Hjaa", rovasti katseli taivaalle, "kyllä kun minä joltakulta olen -kieltänyt ripille pääsyn, on hän siihen saanut myös tyytyä." - -Apulainen katseli tarkkaan esimiestään tämän harvakseen sanellessa. -Rupesi sitten ääneensä nauramaan kun tuntui siltä että setä sitä -tahtoi. Ukko yhtyi itse joukkoon, päästäen pari kolme kunnian arvoista -hytkähdystä. - -Mikä herttainen ukko tuo setä! Apulainen tunsi koko olennossaan -tuollaista levoittavan, hyväätekevän tunteen läsnäoloa. Painajaisesta -ei ollut haiventakaan jälellä. Hän katseli sedän valkeata tukkaa, -kunnianarvoista partaa ja rauhallisia tyytyväisiä kasvoja. Siinä hän -tuudittautui ikään kuin suloiseen levolliseen uneen, jonka nä'yissä ei -kummitelleet mitkään painajaiset, eikä huolestuttavat, jokapäiväisen -elämän kiusalliset möröt... Elää nutustellaan ja toimitaan vaan vanhain -kaavain mukaan... - -Silläpä kannatti iloisesti nauraa, ajatus oli niin käytännöllinen... - -Anderssonia vielä hiukan jälestäpäinkin kututti, kun tuo pysyi -ajatuksissa... Pitää ensinnä vaan hankkia kaavat ja sitten ruveta -elämään horjumatta niiden mukaan. - -"Nuoressa mielessä herää usein halu suuriin maailman parannuksiin", -puhui rovasti, "ja semminkin nuorissa papeissa, melkein poikkeuksetta -herää erinäisiä haluja koko kirkon uudestaan järjestämiseen. Mutta -ijankaikkiset lait ja aina varmat pettymykset kukistavat pian sellaiset -halut. Silloin tulee ajatelleeksi, että olisin tehnyt viisaimmin, jos -kohta olisin asettunut olevaisten olojen mukaan." - -Hän piti kiini sohvan istuimesta, juuri kuin aikeessa kohottaa itseänsä -käsien varaan ylös ja katseli pulskeata taloansa. Apulainen kuunteli -rauhallisesti. Jonkunlainen himmeä kajastus äskeisestä keskustelusta -Rantasen kanssa värvytti ajatuksien reunassa ja sai matkaan hiukan -ikävää. Mutta rovastin olento tuossa, olihan se selvä, personallinen -todistus siitä, mitä hän puhui... Sepä poutii Rantasen ajatukset! - -"Jaa tuota, oliko joku vaimo luonanne päivällä?" kysyi Andersson. - -"Oli." - -"Hän olisi tahtonut minunkin kanssani puhua, mutta olin juuri kirkkoon -menossa. Mitä hänellä oli puhuttavaa?" - -"Hihhulit olivat saaneet akkaparan pään hieman pyörälle", sanoi rovasti -naurahtaen, "ja sitten hän tahtoi tietää, mitenkä hän pääsisi -tuskastaan." - -"Ja te neuvoitte häntä?" - -"Puhuinhan minä hänelle yhtä ja toista ja sanoin muun muassa, että hän -on sairas ja käskin hierottaa ja kupituttaa, niin kyllä paranee." - -Apulainen naurahti. - -"Ne hihhulit ovat", jatkoi rovasti, "semmoisia, että jos heille -vakavasti puhuu ja selittää, niin he eivät usko, mutta kun tekee -leikiksi koko puuhan, niin parhaalla pääsee." - -Tyttö tuli puutarhaan kutsumaan illalliselle. - -Siitä lähdettiin. Apulaisella oli hyvä olo. Tosin äskeiset hetket ja -päivän taistelut pistivät mieleen silloin tällöin. Mutta unilta ne vaan -tuntuivat, joita näkemästä nyt oli herännyt paljon parempaan -todellisuuteen. Kun asiaa kerran tältä kannalta selvisi ajattelemaan, -niin olipa jo hiukan vieras niille asioille, jotka päivän kuluessa -olivat sydäntä rasittaneet. Nyt jo saattoi puustakatsojana määritellä -tänpäiväisten tuskain syyt; nehän olivat olleet: ensinnäkin tuon pojan -juttu ja sitten pääasiallisesti samasta johtuneena järjestelmiä koskeva -kysymys. Edellisen suhteen tunsi hän päässeensä päätökseen, joka -iloitti ... hyh, se olikin ollut menemässä väärään suuntaan! Onpa hyvä -että kääntyi oikealle... Tuo jälkimmäinen sitten, eihän se enää -näyttänytkään miltään kun jo edellinen oli selvitetty. Olikohan siihen -ollutkaan mitään aihetta? Tuskinpa, sillä olihan se pojan juttu ihan -personallista laatua, eihän sillä ole mitään tekemistä järjestelmäin -kanssa... - -Andersson ilakoitsi... Rantanen lie juonillaan ottanutkin seottaaksensa -nuo asiat, kun näki miehen jo muutenkin vaikeassa asemassa... Aika -junkkari se Rantanen! Oikeastaan nyt, kun saattoi selvällä vapaalla -tunnolla arvostella, voi ihan tarkkaan huomata, että Rantanen oli -taluttanut esiin maailmanparantajain keppihevosen ja olisi tuota päätä -istuttanut toisen sen selkään! - -Miten helpolta nyt sentään tuntui, kun oli päässyt tuosta vaarallisesta -ratsastuksesta. Hän katseli rovastia, joka tuossa kapealla käytävällä -hiljakseen asteli edellä... Siinä on ukko, joka ei enää istu -maailmanparantajain keppihevosen selkään... - -Oikein tuo ajatus Anderssonia hauskasti kututti, että mitä hauskaa -siitä syntyisikään, jos Rantanen keppihevostansa rovastille tarjoaisi. - -Kyllä se on ukko, joka ei istuisi, ajatteli hän. Mutta se on viisasta -elämän politiikkia ja apulaisella ei ole mitään järjellistä syytä olla -esimerkkiä seuraamatta! - -Hän huokasi keveästi. - -"Todellakin on nyt erinomaisen suloinen kesäilta." - -"Jaa", sanoi rovasti, "tämä on todellakin kaunis, tuskin raatsisi mennä -ollenkaan sisään." - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Aikamme kuvia I-III, by Santeri Alkio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKAMME KUVIA I-III *** - -***** This file should be named 41531-8.txt or 41531-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/1/5/3/41531/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/41531-8.zip b/41531-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ecf0307..0000000 --- a/41531-8.zip +++ /dev/null |