Add files from ibiblio as of 2025-03-08 12:57:11HEADmain

3 files changed, 4666 insertions, 5056 deletions

diff --git a/41494-0.txt b/41494-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..3c5f9fc
--- /dev/null
+++ b/41494-0.txt
@@ -0,0 +1,4666 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41494 ***
+
+AIKAKAUSIEN VAIHTEESSA
+
+Historiallisia kertomuksia
+
+Kirj.
+
+KYÖSTI WILKUNA
+
+
+
+
+
+
+WSOY, Porvoo, 1910.
+
+
+
+SISÄLLYS.
+
+ Uuden ajan kynnyksellä.
+ Murrosajan mies.
+ Aamun miehiä.
+ Luopioita.
+ Tilipäivän iltana.
+ Viimeinen side.
+
+
+
+
+UUDEN AJAN KYNNYKSELLÄ.
+
+Kuvaus Turusta 1500-luvun alussa.
+
+
+-- Vielä ylemmäs tuuleen, hei-hei! sillä lailla! Jumalan ystävät jäävät
+jälelle ja jos tätä tuulenpuuskaa kestää, niin kohta meillä ei ole
+hätääkään.
+
+Tuuli vinkui köysissä, pitkä peräsimenvarsi natisi ja korkealle
+kaartuvan keulan nipukassa olevan Pyhän Christoferin puisen veistokuvan
+kasvoille pärskyi vaahtoa vastaan vyöryvien aaltojen harjoilta.
+Ylhäällä märskorilla oli tähystämässä itse laivuri, nuori Hannu
+Kimalainen, joka enovainajansa lesken, Gertrud Karvataskun, laivalla
+purjehti Danzigista takaisin Turkuun. Kun kaupungin saksalaiset
+porvarit, joiden käsissä tähän aikaan ulkomainen kauppa melkein
+yksinomaan oli, katselivat nurjamielisesti niitä suomalaisia, jotka
+harjottivat vielä omilla aluksillaan kauppaa, ei Hannu Kimalainen ollut
+huolinut liittyä heidän laivueihinsa, vaan lähtenyt heinäkuun alussa
+yksinään uhkarohkealle retkelle Itämeren taa. Hän oli onnellisesti
+päässyt perille, myynyt voilastinsa sekä ostanut tilalle suolaa,
+humaloita, saksalaista olutta ja Alamaiden kankaita. Paluumatkakin oli
+käynyt onnellisesti, kunnes tunti pari sitten heidän lähestyessään
+Rymättylän eteläistä päätä tuli Själön saarten suojasta näkyviin kaksi
+epäilyttävää alusta, jotka heti kaikin voimin alkoivat pyrkiä kohti.
+Kimalainen miehineen huomasi heti niiden olevan joko vitaliveljeksiä,
+noita »Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia», tai yhtähyvin
+tanskalaisia merisissejä, joita keväästä saakka oli näillä vesillä
+liikkunut, huolimatta siitä että rauhanneuvottelut Svante Sturen ja
+Hannu kuninkaan välillä olivat parasta aikaa käynnissä. Tuuli kävi
+länsi-luoteelta ja he olivat purjehtineet siihen saakka hyvällä
+laitasella, mutta kun nuo kaikesta päättäen vihollismieliset laivat
+ilmestyivät tavalliselle kulkuväylälle, käänsi Kimalainen vastatuuleen
+luoviakseen Rymättylän pohjoispäähän ja sieltä myötätuulta laskeakseen
+Turkuun.
+
+Karvataskun alus oli aikoinaan vartavasten rakennettu kestämään
+kilpailussa merirosvojen kanssa. Se oli hätyyttäjiään sirotekoisempi ja
+heti vastaselle jouduttaessa näyttäysivät sen edut. Kun suunta otettiin
+niin ylös tuuleen kuin suinkin sieti, alkoivat kömpelötekoisemmat
+vihollisalukset huomattavasti jäädä. Tuuli oli täällä saaristossa
+kuitenkin puuskittaista ja yhtäkkiä Kimalainen, joka korkealta
+asemaltaan jännittyneenä tarkkasi vihollislaivojen liikkeitä, havahtui
+siitä, että purjeet hänen allaan alkoivat lepattaa.
+
+-- Hoi, Eerikki, nukutko sinä, peijakkaan körri? -- huusi hän korkeassa
+peräkeulassa seisovalle vanhalle merikarhulle, joka peräsintä hoiti, --
+laske alemmas tuuleen eläkä kuhnaile!
+
+-- Juurihan minä pääsin ylemmäs kääntämästä ja nyt siinä jo että:
+»laske alemmas!» -- murisi perämies, joka hänkin oli kiintynyt
+takaa-ajajia tähystämään.
+
+-- Etkö sinä, sen kuhnio, näe, että purje elää ja välimatka taas
+lyhenee! -- huusi Kimalainen kärsimättömästi.
+
+Peräsintanko natisi taas ja purjeet täyttyivät uudelleen. Päivä ei
+ollut vielä puolessakaan kun he pääsivät Rymättylän pohjoispäähän.
+Kaapparit seurasivat vielä itsepintaisesti perässä, vaikka heidän
+täytyikin jo huomata takaa-ajonsa turhaksi. Kun nyt Kimalaisen laiva
+kääntyi oikealle ja lähti myötätuuleen viilettämään Naantalia kohti,
+katosivat ne kokonaan näkyvistä.
+
+-- Niistä ei nyt enää ole vaaraa, kun sinä, Eerikki, vain osaat tämän
+väylän karit välttää, -- huusi Kimalainen hyvillä mielin
+perämiehelleen, joka ylenkatseellisesti sylkäisten vakuutti vaikka
+tynnyrin parasta Lyypekin olutta juotuaan kulettavansa laivan siitä
+paikasta eheänä Turkuun.
+
+Hannu jäi edelleen märskorille saadakseen ensimäisenä nähdä
+kotikaupunkinsa, josta hän oli ollut ainoastaan kolmisen viikkoa
+poissa, mutta jonne hän ikävöitsi aivankuin ei olisi sitä vuosikausiin
+nähnyt. Hän oh pitkän solakka kaksikymmenvuotias ja oli hän melkein
+lapsuudestaan saakka elänyt enovainajansa perheessä, sillä isä, joka
+oli ollut piispa Maunu Särkilahden palveluksessa, oli kaatunut
+venäläissodan aikana Viipurin puolustuksessa ja äiti oli seurannut
+häntä hautaan vuosi sen jälkeen. Eno, jolla oli vain yksi tytär, Hannua
+kahta vuotta nuorempi Kirsti, oli tahtonut kasvattaa hänestä
+kauppaliikkeensä jatkajan ja siinä tarkotuksessa oli hän jo varhain
+saanut seurata enoaan Saksan ja Tukholman matkoilla. Kuollessaan kaksi
+vuotta takaperin oli eno ilmottanut toivonsa olevan, että Hannu ja
+Kirsti liittyisivät yhteen. Heitä olikin jo pienestä alkaen katsottu
+kuin luonnostaan yhteen kuuluviksi ja siltä kannalta he olivat itsekin
+tottuneet asian ottamaan. Mutta varsinaisen rakkaudentunteen oli Hannu
+huomannut vasta viime talvena itsessään heräävän. Kirstiä oli alkanut
+lähennellä erään saksalaisen poika, suunnilleen Hannun ikäinen Arent
+van Asken, ja sikäli kuin Kirsti osotti tälle suopeuttaan, esiintyi hän
+kylmäkiskoisesti Hannua kohtaan. Tämä oli ikäänkuin avannut Hannun
+silmät näkemään, kuinka kaunis Kirsti oikeastaan olikaan ja mitä
+kaikkia hyviä ominaisuuksia hänen suloiseen olemukseensa kuului. Ja
+mitä enemmän Kirsti tuntui hänestä etääntyvän, sitä viehättävämmäksi
+tyttö kävi Hannun silmissä.
+
+Kun merisisseistä ei enää ollut vaaraa, palasi Kirstin kuva taas Hannun
+mieleen. Suloisen tuskallisesti ailahti hänen rinnassaan ja
+hetkittäisin saattoi hänestä tuntua, että se on Kirsti, joka
+näkymättömin sitein vetää Turkua kohti häntä ja hänen mukanaan koko
+laivaa. Hän veti voimakkaasti itseensä meren ja suolan tuoksua ja antoi
+katseensa liitää lehtevästä rannikkosaaresta toiseen. Märskori huojui
+määrämittaisesti, tuuli suhisi purjeissa ja pani hulmuamaan hänen
+pitkän vaalean tukkansa. Pyhä Christofer keulassa nousi ja laski
+aivankuin se olisi ääneti kumarrellut joillekin näkymättömille
+olennoille aaltojen harjoilla.
+
+Laiva liukui Ruis- ja Hirvisalon väliseen salmeen ja hetken kuluttua
+kuului märskorilta Hannun iloinen huuto:
+
+-- Hei, miehet, ollaan jo kotikynnyksellä: linna näkyy!
+
+Kohta näkyivät alas kannellekin linnan harmaat muurit, jotka jykeinä ja
+suorasärmäisinä kuvastuivat kuulakkaa taivasta vasten. Tultiin
+linnanselälle, jossa hiljainen aallokko keinutti muutamia ankkuroituja
+sota-aluksia. Lähempänä Korpolaisvuorta oli taas ankkurissa joukko
+hansalaisten laivoja, jotka pyöreine kylkineen ja korkeine keuloineen
+muistuttivat jättiläissimpukoita. Tornin huipulta kuului torventörähdys
+ja kun laiva liukui linnan eteläiselle sivustalle, ilmestyi
+ulkovallille linnan alivouti, joka tiedusteli mitä merelle kuului ja
+oliko vihollislaivoja näkynyt. Hannu, joka yhä viipyi märskorilla,
+huusi hänelle vastaan ja ilmotti seikkailustaan saaristossa.
+
+Oli sunnuntai, ja tavallinen vilkas hyörinä satamassa ja joen
+molemmilla rannoilla oli tauonnut. Tuulimyllyt Kakolanvuorella,
+Puolalanmäellä ja Vartiavuorella seisoivat ja niiden harmaat siivet
+ojentelivat taivasta kohti. Linnan ulkovarustuksella lojui
+päivänpaisteessa muutamia nihtejä ja he huutelivat Hannun laivamiehille
+joitakin kompasanoja. Etäämpää Kakolanvuoren juurelta, missä linnan
+olkikattoiset tallirakennukset olivat harmaana rykelmänä, kuului
+hirnuntaa ja pärskettä, kun huovit juottivat hevosia kaivolla olevasta
+suuresta altaasta. Kun laiva oli tullut linnan ja Korpolaisvuoren
+väliseen väylään, herpautuivat purjeet aivankuin tuulen valta ei olisi
+ulottunut tänne linnotuksen suojaamalle alueelle. Mutta siinä olikin jo
+tullitupa rannalla linnan puomin edessä ja sen luo laski laiva
+ankkurinsa. Hannu kipusi vikkelästi alas, hyppäsi rannalle ja
+ristinmerkin tehden huudahti enemmän iloisesti kuin hartaasti:
+
+-- Kiitetty olkoon Pyhä Christofer ja Henrik!
+
+Hän oikoi ja venytteli itseään aivankuin makuulta nousten, palasi
+sitten takaisin laivaan ja pujahti korkeassa peräkeulassa olevaan
+kajuttaan. Suuresta arkusta veti hän esiin kolme kääröä. Yksi niistä
+oli vietävä arkkiteini Paavali Scheelille, jolle danzigilainen kauppias
+Hans Chonnert lähetti siinä Hannun mukana kirjeen ynnä lahjoja.
+Toisissa oli tuomisia tädille ja Kirstille. Hän avasi Kirstille
+kuuluvan käärön ja mielihyvin tarkasteli vielä kerran sen sisältöä.
+Siinä oli punaisen silkkiliinan sisällä pienessä korukantisessa
+kotelossa kaulahelmet böhmiläisestä lasista sekä hopeasormus, jonka
+leveään kantaan oli lehtikiehkuran keskelle kuvattu pyhä neitsyt, lapsi
+sylissä. Käärittyään ne taas kokoon sälytti hän tuomisensa kainaloon ja
+lähti astelemaan linnasta kaupunkiin johtavaa tietä. Hänen sininen
+verkajakkunsa oli kiristetty vyöllä, josta riippui kauppiaille
+tavallinen kukkaro sekä vaarallisella meriretkellä tarpeellinen miekka.
+Sen huotra kolahteli hänen vasenta saapastaan vasten ja ikäänkuin
+kiihotti hänen verevätä elämänhaluaan. Hän vihelteli, otti väliin
+juoksuaskelia ja napsautteli vapaan kätensä sormia. »Onkohan Kirsti
+kotona, ja saapa nähdä, kuinka hän ottaa minut vastaan?» mietti
+hän käydessään ja silmäili kotoista ympäristöä, joka tyynen
+sunnuntaitaivaan alla hymyili hänelle tervetuloa. Vasemmalla, Puolalan
+ja Aningaistenmäen välisessä notkossa kohosivat tuleentuneiden
+ruispeltojen takaa Pyhänhengentalon ja Pyhän Yrjänän hospitaalin
+viheriät turvekatot ja »Pietarin pelloilla» olevista haasioista
+tuulahti eltaantuneen heinän tuoksu. Oikealla puolen joen takana
+tervehtivät häntä Samppalinnan rinteille sijottuneet Katinhännän
+tutunomaiset hökkelit, joiden pitkää nurmea kasvavilla katoilla näkyi
+»laitumella» pari vuohta. Katinhännän takaa kohosivat Olavinluostarin
+harmaat muurit ja ylhäällä Vartiavuorella temmelsi joukko poikasia,
+joiden äänekästä iloa häiritsemään kohosi luostarin puolelta
+mustapukuinen munkki.
+
+Tultuaan kapealle ja kaarevalle sillalle, joka Aningaisten puolelta
+johti joen yli suoraan kauppatorille, tunsi hän sieramissaan tutun
+kalanhajun. Mutta venheet ja jaalat lepäsivät rauhassa pitkin rantoja
+ja siellä täällä näkyi vain joku pyhäpukuinen porvari kädet selän
+takana käyskelevän rantapuotien välissä. Kapealla torilla, jonka läpi
+sillalta raatihuoneelle saakka ulottui kahtena pitkänä rivinä pieniä
+kivipuoteja, pyrähteli varpusparvia kaikenlaisten jätteiden ja töryn
+kimpussa.
+
+Heti torille tultuaan kääntyi Hannu vasemmalle ja lähti kulkemaan
+kapeata Jokikatua, jonka varrella asui lähekkäin sulloutuneena joukko
+varakkaampaa porvaristoa. Vastapäätä Pyhän Annan alttarille kuuluvaa
+kivitaloa pisti päätynsä kadulle Gertrud Karvataskun puinen tupa, joka
+oli rakennettu jykevätekoisen harmaakivikellarin päälle. Paitse
+kadunpuoleista asuin- ja vierastupaa kuului siihen myöskin etehisen
+erottama keittiötupa.
+
+Ahtaalla pihamaalla tonki kuminan juuria hankokaulainen sika ja lähellä
+sitä kuukkaili muutamia kanoja. Sisällä asuintuvassa ei Hannu tavannut
+ketään. Molemmat kadulle päin olevat, pienet päärmäakkunat olivat auki
+ja toisen kynnyksellä makasi päivän raukaisema kissa. Se raotti
+silmiään vain silloin, kun varpusparvi sattui kadulle laskeutumaan.
+Keittiössä oli vanha ja puolikuuro palvelijatar, jolta Hannu kuuli
+tätinsä ja Kirstin menneen päivämessuun.
+
+Jätettyään tuomiset kotiin ja riisuttuaan miekan vyöltään lähti Hannu
+uudelleen ulos. Oltuaan viikon päivät tuulessa ja aaltojen
+keinuteltavana tunsi hän täällä mantereen tyynessä ja lämpimässä
+ilmassa itsensä kuin huumautuneeksi. Hiljaista katua edetessään tunsi
+hän korvissaan vielä tuulen suhinaa ja hiekkainen katu ikäänkuin huojui
+hänen allaan. »Kun kulen kirkkoa kohti, voi Kirsti yhtäkkiä tulla
+vastaani», ajatteli hän ehtiessään Jokikadun päähän. Siitä kääntyi hän
+oikealle ja lähti hiljakseen kulkemaan kadun keskitse juoksevan puron
+vartta, joka johti Mätäjärven ja Kupittaan lähteiden vesiä Aurajokeen.
+
+Täällä alkoi kaupungin arvokkain osa, jonka useimmat talot olivat
+kivestä ja kuuluivat tuomiokirkolle. Vasemmalla oli Pyhän Ursulan kilta
+ja sen rinnalla suuri kivinen _Domus clericorum_, jonne piispa
+Maunu Särkilahti oli järjestänyt yhteisen refektoorion eli ruokasalin
+kaupungissa oleville papeille. Mentyään Pikkusiltaa myöten puron yli
+tuli hän Kirkkokadun päähän ja pysähtyi hetkiseksi tuomiokirkon
+viileään porttiholviin. Väkeä palaili yksitellen kirkosta, josta kuului
+hiljainen urkujen humina. Tätiä ja Kirstiä ei näkynyt ja hän pistäysi
+itsekin kirkkoon. Varsinainen päivämessu oli jo päättynyt, mutta
+kirkossa liikkui yhtämittaa hartaudenharjottajia ja sivukappeleista
+kuului yksityisten sielumessujen hyminää. Hannu kastoi kätensä
+vihkivesiastiaan, pisti hopearahan uhritukkiin ja läheni kirkon perällä
+pääkuorin vieressä olevaa Pyhän Henrikin kuoria, jonka sisäänkäytävän
+päällä oli avonainen kaappi, missä näkyi Henrik piispa murhaajaansa
+polkien. Hän kiitti tuota Turun ja koko Suomen suojeluspyhimystä
+onnellisesta matkastaan ja luki hartaasti kolme Ave Mariaa. Takaisin
+tullessaan pysähtyi hän hetkeksi Pyhän Laurentiuksen kappelin eteen ja
+vaipui katselemaan sen seinällä olevaa vanhaa lapsuudenystäväänsä,
+neitsyt Mariaa. Sinisillä silmillään katsoi se suoraan häneen ja
+hymyili ja sen kullattu kruunu sekä hopeinen mantteli kimmelsivät
+kynttiläin valosta. Se samoinkuin pääkuorin sisäänkäytävän päällä
+riippuva suuri krusifiksi, n.s. triumfiristi, olivat lapsena
+vaikuttaneet häneen erikoisen valtavasti ja painuneet iäksi hänen
+mieleensä.
+
+Silmiään siristäen astui hän hämärästä kirkosta päivänpaisteiselle
+kirkkopihalle. Hän kiersi koillispuolelle, jossa kirkon ja
+ympärysmuurin välillä oli laajin ala ja josta hän kuuli yksitoikkoisen
+saarnaavan äänen. Siellä oli kirkon seinustalla yksinkertainen
+saarnastuoli, josta usein sunnuntaisin joku pappi tai munkki saarnasi
+suomeksi kirkkopihassa olevalle kansanjoukolle. Saarnastuolissa oli
+Hannun hyvä tuttu lapsuuden ajoilta, dominikaaniveli Laurentius, jolla
+oli leveä ja omituisesti vasemmalle kääntynyt nenä. »Katsos telkkää!»
+hymähti Hannu ja hänen mieleensä muistuivat sanat:
+
+    »Isä Telkkä,
+    etkös pelkkä;
+    kiirastuleen
+    sielus tulee?»
+
+Joku poikaviikari oli kerran ristinyt hänet omituisen nenänsä takia
+telkäksi ja sepustanut sitten tuon värssyn, jonka Hannukin oli monesti
+huutanut kadulla liikkuvalle isä Laurentiukselle, saadakseen sitten
+solien ja »kräntien» kautta henkensä edestä pakoon juosta. Mutta kerran
+oli isä Laurentius saanut hänet kiinni Vartiavuoren rinteellä, vienyt
+hänet väkisin luostariin ja rangaistukseksi opettanut hänelle aakkoset.
+Sen jälkeen heistä oli tullut hyvät ystävät.
+
+Hannu nyökäytti päätään entiselle opettajalleen ja istahti muutamalle
+nurmettuneelle hautakummulle. Miehiä ja naisia istui nurmikolla tai
+käyskeli hautojen välissä. Toiset juttelivat hiljaa keskenään ja vain
+harvat näyttivät seuraavan munkin yksitoikkoista esitystä. Muurissa
+olevan kapitulirakennuksen avonaisessa ikkunassa näkyi jonkun
+hengellisen isän sileä ja pyöreä pää, joka nyrkkeihin nojautuen silmät
+puoli ummessa tarkasteli allansa olevaa väkijoukkoa. Jollei pää
+kärpästen hätyyttäessä olisi tavan takaa liikauttanut itseään, olisi
+sitä saattanut pitää muurinkoloon sovitettuna seinäkoristuksena.
+
+-- Jumala on myöskin pelikaanin vertainen, -- jutteli isä Laurentius
+unettavalla äänellä, -- pelikaanin, joka ravitsee poikasiaan omalla
+verellään ja tekee heidät sillä eläviksi sen jälkeen kuin he ovat
+tulleet käärmeeltä surmatuiksi. Niin on myöskin Jumala tehnyt meille,
+kun paratiisin käärme oli meidät surmannut, sillä sen jälkeen teki hän
+meidät eläviksi kalliilla verellään.
+
+Pyhittyään hikeä kaljulta otsaltaan jatkoi hän:
+
+-- Jumala on myöskin salamanterin vertainen, salamanterin, joka asuu
+tulessa. On vuoria, jotka palavat alituisessa tulessa, jota kenkään ei
+voi sammuttaa. Sellaisessa asuu salamanteri ja kukaan ei voi sinne
+tulla. Mutta se, joka tahtoo vangita tämän eläimen, virittää toisen
+tulen kauas palavasta vuoresta, ja kun eläin näkee sen tulen, pakenee
+se ulos vuoresta ja rientää siihen toiseen tuleen, ja tulee niin
+vangituksi. Niin oli myöskin Kristus tulessa, se tahtoo sanoa taivaan
+valtakunnassa, taivaallisen isänsä helmassa, eikä kenkään voinut tulla
+hänen luoksensa. Mutta neitsyt Maria sytytti täällä maan päällä toisen
+tulen, se on palavan rakkautensa, joka hänellä oli sydämessänsä Jumalaa
+kohtaan. Kun nyt Herramme huomasi tämän tulen, karkasi hän ulos isänsä
+sylistä neitsyt Marian puhtaaseen ruumiiseen, ja niin tuli hän
+vangituksi.
+
+Kun yhä harvemmat näyttivät seuraavan dominikaanin saarnaa, vaikeni
+tämä ja lausui hetken kuluttua ääntään korottaen:
+
+-- Olipa kerran...
+
+Hän pysähtyi ja tarkasteli väkijoukkoa viekkaasti, jolloin hänen
+nenänsä näytti entistä enemmän kääntyvän vasemmalle.
+
+-- Olipa kerran ritari, jonka piti matkustaa vieraalle maalle, ja hän
+jätti nuoren ja ihanan vaimonsa anoppinsa huostaan.
+
+Huomatessaan että kuulijakunta höristi korviaan, lausui isä Laurentius
+enemmän hyväntuulisesti kuin katkerasti:
+
+-- Kyllä te nyt minua kuuntelisitte, mutta tällä kertaa se saa loppua
+siihen, -- jonka jälkeen hän kapusi saarnastuolista alas ja lähti
+vikkelästi tiehensä.
+
+Hannun kirkas mieliala oli saarnan aikana käynyt pilveen, sillä
+etäämpänä muurin vierustalla oli hän nuorenväen joukossa huomannut
+Kirstin Arent van Askenin seurassa. Viimemainittu, jolla oli kallis
+Flanderin-verkainen puku, oli huomannut ensiksi Hannun ja nähtävästi
+laskenut hänestä jonkun kokkapuheen, koskapa toiset ympärillä olijat
+nauraen katsahtivat häneen. Kirsti oli myöskin nauranut, mutta kun
+hänen katseensa oli sattunut vastakkain Hannun kanssa, oli hän
+punastuen luonut silmänsä alas. Sen jälkeen oli Hannu istunut
+alakuloisena ja heinänkortta pureskellen tuiottanut eteensä. Kun hän
+viimein nousi, olivat niin munkki kuin suurin osa kuulijoitakin jo
+poistuneet. Hengellisen isän pää kapitulirakennuksen ikkunasta oli
+kadonnut, siellä ja täällä hautojen välissä käyskeli pyhäpäivän
+joutilaisuudessa joku vanhempi porvari ja ylhäällä kirkonkatolla
+räpsähtelivät naakkojen siivet.
+
+Hitaasti asteli Hannu ulos kirkkotarhasta. Tultuaan Pikkusillalle tunsi
+hän äkkiä vastenmielisyyttä mennä kotiin ja hän lähti ilman päämäärää
+käyskelemään puron vartta ylöspäin pitkin Piispan- ja Hämeenkatuja. Hän
+aikoi sitä tietä kulkea aina Kupittaalle saakka, mutta tultuaan
+tuomiorovastinpellolle näki hän lähteiden luona olevan nuorta väkeä
+karkeloimassa. Silloin kääntyi hän oikealle ja lähti kiipeämään ylös
+Gertrudinmäen itäistä jyrkännettä. Hänen allaan oikeallapuolen oli
+Mätäjärven lampi pesulauttoineen sekä pieniä kaali- ja humalamaita.
+Mutta kun hän pääsi mäen päälle, aukeni hänen eteensä vastenmielinen
+näky. Mäen länsipäästä, joka oli kukkulan korkein kohta ja jota
+nimitettiin Hirsipuumäeksi, irvisti häntä vastaan teilirattaaseen
+asetettu pääkallo sekä turvonnut ruumis mädäntyneine kaulansijoineen.
+Ne olivat keväällä mestatun murhapolttajan jätteitä ja mereltä tuleva
+tuulenhenki toi Hannua kohti inhottavan hajun. Hän laskeusi saman tien
+takaisin, kiersi mäen eteläistä juurta myöten Uudenmaantielle, joka
+heti Hirsipuumäen alla olevan Pyhän Gertrudin majatalon ohi kulki
+kaupunkiin ja yhtyi Karjakatuun.
+
+Kun hän seisoi majatalon edustalla ja hajamielisesti katseli
+ovenpielessä olevaa Pyhän Gertrudin puista veistokuvaa, joka piti
+oikeassa kädessään palmunlehteä ja vasemmassa pienoiskirkkoa, havahtui
+hän siitä että hänen takanaan kuului kavionkapsetta. Kun hän kääntyi,
+ennätti ratsastaja kohdalle ja lausui Hannuun vilkaistuaan miehekkäällä
+äänellä:
+
+-- Kas, nuori Kimalainen, Jumalan rauha! Milloin olet matkalta palannut
+ja onko sinulla mitään tuomisia minulle?
+
+Hannu tervehti nöyrästi muhkeata pappispukuista ratsastajaa, jonka hän
+tunsi arkkiteini Scheeliksi ja joka arvatenkin palasi piispan luota
+Kuusistosta.
+
+-- Hyvä on, hyvä on, -- nyökäytteli tuo komea prelaatti, kun Hannu
+kertoi hänelle matkastaan ja Chonnertin terveisistä.
+
+-- Olen iltamessuun saakka kotona ja sitä ennen voit tuoda minulle
+Chonnertin lähetyksen.
+
+Hän nyökäytti päätään ja pani hevosen liikkeelle. Kohta pysäytti hän
+sen kuitenkin uudelleen ja kääntyi perässä tulevan Hannun puoleen.
+
+-- Uskaltaisitko tehdä tänä kesänä vielä toisen retken Danzigiin? --
+kysyi hän.
+
+-- Miksi ei, jos se olisi tarpeellista, -- vastasi Hannu.
+
+-- Aittani täyttyvät jyvistä ja voi alkaa vanheta. Ne olisi saatava
+ajoissa myydyksi. Mutta siitähän saamme lähemmin keskustella enosi
+lesken kanssa.
+
+Pölyä tupruttaen lähti hän ratsastamaan kaupunkiin, mutta Hannu alkoi
+miettiä, että hän lähteekin uudelleen merelle. »En ole tietävinänikään
+Kirstistä ja lähden heti kun lasti on purettu ja uusi saatu tilalle»,
+ajatteli hän. Katkeruudella muisti hän, ettei Kirsti ollut
+kirkkotarhassa tullut häntä tervetulleeksi toivottamaan ja hän vakuutti
+itselleen: »Menen heti taivuttamaan tätiä arkkiteinin tuumaan.»
+
+Kun hän tuli kotiin, kohtasi hän ensimäiseksi juuri Kirstin, joka
+seisoi portaalla ja viskeli suurimoita kanoille.
+
+-- Tervetuloa kotiin, Hannu! -- sanoi Kirsti väkinäisen reippaasti.
+
+»Hänellä on uusi puku ja se on tietysti Askenin tähden», ajatteli Hannu
+ja tahtoen olla välinpitämätön kysyi hän:
+
+-- Onko täti kotona?
+
+Kirsti myönsi ja pitempään sananvaihtoon pyrkimättä pyörähti Hannu
+tupaan.
+
+-- No, siinäkö sinä vihdoinkin olet, -- huudahti täti iloisesti, --
+terve tulemaasi ja kiitos Pyhälle Henrikille että tervennä palaat. Käy
+pöytään nyt, me olemme syöneet jo, kun sinua ei kuulunut.
+
+Hän mennä lennätti jo keittiötupaan, josta kuului hänen äänekäs
+puheensa vähäkuuloiselle Vapulle. Kohta palasi hän takaisin kantaen
+suurella tinavadilla paistettua haukea ja täysinäistä oluttuoppia. Hän
+oli muhkea ja täyteläinen leski, vähän yli neljänkymmenen, ja hänen
+mustissa silmissään välähteli vielä nuorekasta eloisuutta. Hannun
+syödessä istui hän vastapäätä, katsoi häntä lempeästi ja jutteli:
+
+-- Niin sinä olet päivettynytkin ja aivan kuin vuosikaupalla
+miehistynyt. Ja kunnialla palasit retkeltä. Minä olenkin joka ilta
+ennen Mariansoittoa käynyt kirkossa rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun
+puolestasi.
+
+-- Entäs Kirsti, onko hänkin rukoillut minun puolestani? -- pääsi
+Hannulta.
+
+-- Kirsti, niin, hän on sellainen lapsi vielä eikä ymmärrä toisesta
+huolehtia, -- vastasi äiti vältellen ja jatkoi hetken päästä toisesta
+kohti:
+
+-- Aamulla minä jo tiesin, että tänään sinä tulet kotiin, sillä yöllä
+näin sellaista unta. Pietari vainaja oli olevinaan vielä elossa ja minä
+odotin häntä Lyypekistä palaavaksi. Kun laiva laski rantaan, hyökkäsin
+minä kannelle ja Pietaria syliksi, mutta silloin huomaankin, että sehän
+oletkin sinä, Hannu, ja että Pietarihan ei enää ole elossakaan.
+
+Hannua alkoi vaivata tädin ystävällisyys ja hän tyhjensi oluttuopin
+pohjaan.
+
+-- Tahdotko lisää olutta? -- ehätti täti sen huomatessaan, -- tietysti
+sinä tahdot, minä menen hakemaan.
+
+Kun hän palasi ja asetti täyden kannun Hannun eteen, istui hän taas
+entiselle paikalleen ja alkoi jutella kuinka hyvin kauppa oli sillä
+aikaa luistanut ja kuinka koko entinen suolavarasto oli jo loppuun
+myyty. Viimeiset oli vaihetettu näädän nahkoihin eräälle Oulunsuun
+kauppiaalle ja ne taas oli myyty hyvästä hinnasta muutamalle Lyypekin
+kestille.
+
+-- Saksalaiset ovat meille kateissaan, mutta kyllä me niitä vastaan
+keino keksitään, -- lopetti hän merkitsevästi.
+
+Samassa tuli Kirsti sisälle. Hän oli kokonaan äitinsä vastakohta,
+hentovartaloinen, vaaleaverinen tyttö, jolla oli siniset, somasti vinot
+silmät.
+
+-- Oletko sinä jo veljeäsi tervehtinyt? -- kysyi äiti kuin
+pikkulapselta.
+
+»Veljeäsi!» toisti Hannu mielessään ja tunsi että hänen on mahdoton
+antaa tuomisiaan, ainakaan nyt.
+
+-- Kuulehan, Kirsti, saat nyt mennä Runsalan nuorten kanssa joelle
+soutelemaan, mutta elkää linnalle saakka menkö, -- sanoi äiti, ja Hannu
+ajatteli: »Vai niin!»
+
+-- Sinä olet nyt kahdenkymmenen vuotias, Hannu, -- alotti täti, kun
+Kirsti oli mennyt. Mutta Hannu, joka oli lopettanut jo syönnin,
+keskeytti hänet sanoen:
+
+-- Minun on nyt oitis mentävä arkkiteinin luo viemään Danzigin
+terveiset, sillä hän vartoo minua.
+
+Vastausta odottamatta otti hän Scheelille kuuluvan käärön ja lähti
+ulos. Tädin avuton katse herätti hänessä sääliä ja ristiriitaisin
+tuntein jätti hän huoneen. Arkkiteinin luota tultuaan viivytteli hän
+kaupungilla hyvän aikaa senkin jälkeen kun Mariansoitto oli kaikunut
+tuomiokirkosta. Sitten kävi hän suoraa levolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maanantaiaamuna varhain, kohta kun tuomiokirkosta oli soitettu
+aamumessuun ja luostarinkellot Vartiavuoren takaa siihen vastanneet,
+alkoi pienessä pääkaupungissa viikon levoton hyörinä. Kilkkavin kelloin
+astelivat porvarien lehmät ahtaita katuja ja kokoontuivat eri tahoilta
+Karjakadulle häviten sitä myöten laidunmailleen. Vuohia kiipeili jo
+pienempäin talojen heinävillä katoilla, joilla kaste vielä kimalteli,
+ja siltaa pitkin kulkea tömisti köyhempiä porvareita viikatteet ja
+haravat olalla elomailleen Aningaisten puolelle. Joella alkoi liikkua
+veneitä ja ranta-aittojen edessä vinkuivat laivojen väkipyörät.
+Torilla, kaduilla ja joen rannoilla avattiin pieniä puoteja ja niiden
+alas lasketuille luukuille ilmestyi kangaspakkoja, nahkatavaroita,
+mausteita ja tinaisia talouskaluja. Taverneissa tyhjentelivät yötä
+myöten saapuneet maalaiset oluttuoppeja Pyhän Henrikin ja neitsyt
+Marian kunniaksi, ja siellä missä kaloja ja muita vatsantarpeiksi
+aiottuja tavaroita liikuteltiin, puikkelehti väkijoukossa säkki
+kainalossa keruulle lähtenyt dominikaaniveli, sormien hartaasti
+rukousnauhaansa ja heitellen tuimia katseita samoilla asioilla
+liikkuvaan risaiseen teiniparkaan. Eri tahoilta kuului pajoista ja
+työhuoneista heleätä vasaran kilkettä ja ilmassa tuntui, varsinkin
+torin ja sillan seutuvilla, tuoreen heinän, lehmien, kalan ja
+nahkatavarain yhtynyt tuoksu. Tuulimyllyt jyräsivät ja longahtelivat
+hiljakseen aamunhengessä, Korpolaisvuoren juurella narisi savimylly ja
+linnansalmen yli laskeusi kitisten nostosilta, jota pitkin suuret
+heinävankkurit lähtivät jyrisemään.
+
+Aamu-aikaisesta oli Hannukin ollut liikkeessä. Laiva oli hinattu
+tullituvan luota Karvataskun suuren ranta-aitan eteen, jonne lastia
+alettiin tyhjentää. Täti ja Kirsti hoitivat vuorotellen laskupuotia ja
+perheen jäsenet tapasivat toisensa kunnollisesti vasta illalla.
+Arkkiteini oli päivällä tavannut Gertrud-emännän ja puhunut hänelle
+asiastaan, mutta tämä ei ollut suostunut laivaansa vuokraamaan ja
+kaikista vähimmän laskemaan kasvattipoikaansa uudelle retkelle,
+ennenkuin rauha Tanskan kanssa olisi päätetty. Kun Hannu ei tässä
+asiassa kyennyt sen paremmin tätiinsä vaikuttamaan, katkaisi hän
+keskustelun lyhyeen ja siirtyi yölevolle.
+
+Hannu alkoi tädin katseista ja erikoisesta ystävällisyydestä aavistaa
+jotakin ja vaistomaisesti vältteli hän kahdenkesken joutumista. Mutta
+kun laivan purkaminen torstaina iltapäivällä oli päättynyt ja Hannu
+tuli kotiin, joutui hän tädin kanssa kahdenkesken asuintupaan. Täti toi
+hänelle olutkannun ja kehotti lepäämään loppuosan päivästä. Kirsti oli
+laskupuodissa ja täti istui Hannua vastapäätä kutoen sukkaa. Toinen
+pienistä peräakkunoista oli työnnetty auki ja ulkoa kuului laitumelta
+palaavien lehmien ammuntaa. Etäällä jyrähteli ukkonen.
+
+-- Saksalaiset ovat hyvin kiukussaan siitä sinun Danzigin matkastasi,
+-- alotti täti.
+
+-- Mitä se heille kuuluu? -- tokasi Hannu ja tuiotti itsepintaisesti
+tinakannun korvaan.
+
+-- Tietääpäs sen, nehän tahtoisivat kaiken suuremman kaupan omaan
+haltuunsa.
+
+Tädin sukkapuikot kilahtelivat ja hetken päästä alotti hän vähän
+lähempää.
+
+-- On se sentään ikävää elää näin alituisessa riidassa saksalaisten
+kanssa. Kyllä sopu somempi olisi, kun kerran saman kaupungin asukkaita
+ollaan.
+
+-- Mutta minkäpä sille tekee, kun ne joka paikassa, raadissa jos
+muuallakin, tuppaavat suuna päänä määräilemään, senkin pippurisaksat!
+-- sanoi nyt Hannu.
+
+-- Voisivathan suomalaisetkin olla sävyisämpiä heitä kohtaan eikä joka
+jutussa kiusaa tehdä, ja...
+
+Täti mietti ja jatkoi tuokion kuluttua varovasti:
+
+-- ... ja ennen kaikkea sopisi ryhtyä lähempiin tekemisiin heidän
+kanssaan silloin kun tilaisuutta vain ilmestyy.
+
+-- Minkälaista tilaisuutta? -- auttoi nyt Hannu tätiä luovimisessa.
+
+-- No, vaikkapa naimiskaupan tilaisuus.
+
+-- Onko tätiä kosinut joku saksalainen? -- autteli edelleen Hannu, joka
+koetti nyt ottaa asiaa leikin kannalta, niin rauhattomaksi kuin hän
+itsensä tunsikin.
+
+-- Hyvänen aika, kuka tässä nyt minusta puhuu, vanhasta ihmisestä, --
+oli täti kiivastuvinaan, mutta huomasi sanoneensa sellaistakin mikä ei
+asiaan sopinut ja alkoi peruutella:
+
+-- Vaikka kertakos sitä nyt neljänkymmenen iässä naimisiin mennään,
+mutta minäkö tässä nyt saksalaisille itseäni kaupittelemaan, pyh!
+
+-- No mutta täytyyhän sitä jonkun uhrata itsensä, jos mieli naimisten
+kautta rakentaa sovintoa pippuriporvarein kanssa.
+
+-- Eihän sen silti mitään uhraamista tarvitse olla, jos menee naimisiin
+varakkaan ja kunniallisen saksalaisen kanssa. Varmasti ei Pietari
+vainajallakaan olisi mitään sitä vastaan, vaikka näkisikin esimerkiksi
+Kirstin ja nuoren Askenin naimisissa.
+
+Nyt se oli melkein kuin sanottu ja täti hengähti helpotuksesta. Syntyi
+lyhyt äänettömyys.
+
+-- Isä Asken on minulta noin kautta rantain tiedustellut Kirstiä
+pojalleen, -- ilmotti täti.
+
+-- Miksei hän heti suoraan tiedustellut laivaa ja laskupuotia? --
+lausui Hannu katkerasti, joi oluen pohjaan ja löi kannun tavallista
+lujemmin pöytään.
+
+Täti katsahti häneen levottomasti ja varustausi siirtymään asian
+toiseen puoleen.
+
+-- Kyllähän minä tiedän, että Pietari vainaja toivoi sinusta ja
+Kirstistä parin tulevan, ja kyllä se tietysti minullekin aivan yhtä
+mieluista olisi, mutta...
+
+Hän pysähtyi ja mietti hetkisen, jatkaen sitten:
+
+-- Mutta minä olen tullut huomaamaan, että Kirstistä ei ole sinulle
+vaimoksi. Sinä tarvitset lujemman ja kokeneemman ihmisen kumppaniksesi.
+
+Ikäänkuin välttääkseen sitä myrkyllistä vastausta, joka tuntui Hannun
+kielellä pyörivän, sieppasi täti tyhjän olutkannun ja riensi toiseen
+tupaan. Hetkisen kuluttua huusi hän porstuasta:
+
+-- Hannu, tulisit auttamaan minua, että saamme kellarista olutta.
+Entinen on lopussa ja Vappu on juuri navetassa.
+
+Yhdessä laskeusivat he etehisen perältä alas suureen kellarin, johtavia
+portaita. Täti kulki edellä kynttilä kädessä. Oluttynnyrien luo
+pysähtyessään virkkoi hän kuin jostakin mieleenjohtumasta:
+
+-- Minunpa pitää, kun kerran olemme paikalla, ilmaista sinulle eräs
+asia.
+
+Hän meni kellarin perälle, antoi kynttilän Hannulle ja irrotti seinästä
+neliskulmaisen kiven. Sen takaa veti hän esiin pyökkipuisen lujasti
+raudotetun lippaan.
+
+-- Täällä säilytti Pietari vainaja liikoja rahoja, -- sanoi hän ja
+avasi kannen.
+
+Siellä oli Eerikki pommerilaisen aikuisia pieniä brakteaatteja, jotka
+kiiluivat kuin hopeanapit, Turussa ja Tukholmassa lyötyjä, Kaarlo
+Knuutinpojan ja Sturein vaakunoilla varustettuja aurtuoita eli
+äyrityisiä, muutamia Englannin noobeleita sekä kokonainen kasa rahaksi
+lyömättömiä hopeatankoja.
+
+-- Kun sinä olet ainoa miehenpuoli ja ikäänkuin isäntä talossa, niin
+pitäähän sinun toki tietää talon asiat, -- puhui täti hiukan hämillään
+työntäessään lipasta kätköön.
+
+Hannu tunsi olonsa yhä tukalammaksi ja kun he tulivat ylös ja täti meni
+keittiötupaan, pujahti hän ulos. Häntä halutti jotenkin tyhjentää
+itseään ja ärtyisesti sormiaan naksutellen lähti hän kulkemaan
+Jokikatua torille päin. Kadun päässä kohtasi hän Kirstin, joka yksinään
+kulki kotiinpäin. Hannu pysähtyi hänen eteensä ja kasvinsisarukset
+silmäilivät ääneti toisiaan. Hannun katseessa oli jotakin ilkeää ja
+Kirstin kasvoille levisi heleä puna. »Kuinka hän onkaan kaunis»,
+ajatteli Hannu, mutta itseään ärsyttäen virkkoi hän:
+
+-- Pidätkö sinä Kirsti minusta yhtään?
+
+-- Mitä sinä sellaista kysyt? -- vastasi Kirsti hätääntyneenä.
+
+-- Niin vain, että kun Askenin naivat meidän laivan ja kun sinä seuraat
+siinä kaupassa mukana, niin puhuisit jonkun hyvän sanan minun
+puolestani, että minä saisin edelleenkin laivaa kulettaa.
+
+Kirsti suuttui ja sai vedet silmiinsä. -- Hävytön! -- sanoi hän ja
+yritti matkaansa jatkamaan.
+
+Mutta Hannu sulki häneltä tien levittäen molemmat kätensä.
+
+-- Etkö mene siitä, senkin ilkimys! -- tiuskui Kirsti ja nosti pienen
+kätensä lyödäkseen. Hannulle muistui mieleen, kuinka hän ennen usein
+oli samalla tavoin Kirstiä kiusannut estäen häntä ovesta menemästä ja
+kuinka Kirsti oli aina samalla tavoin kohottanut kättään ja uhannut
+häntä. Kuta enemmän Kirsti oli suuttunut, sitä kauniimmalta oli hän
+näyttänyt ja Hannulle oli aina lopuksi tullut halu kaapata hänet
+syliinsä.
+
+-- Entä jos minä rupeankin sinulle isäpuoleksi ja naitankin vain laivan
+Askeneille enkä sinua annakaan? -- jatkoi hän.
+
+Kirsti purskahti itkuun ja nojasi kasvonsa seinää vasten. Hannun
+valtasi äkkiä sääli ja katumus ja kokonaan toisella äänellä lausui hän,
+laskien kätensä Kirstin olkapäälle:
+
+-- Kirsti, ethän suutu minulle, ethän?
+
+Mutta Kirsti riuhtasi itsensä irti ja lähti itkien juoksemaan kotiin.
+Hannu seisoi hetken puolipimeällä ahtaalla kadulla ja katsoi hänen
+jälkeensä. Sekavin tuntein lähti hän sitten kulkemaan torin halki.
+Raatihuoneen eteen tultuaan seisoi hän vähän aikaa kahden vaiheella ja
+lähti sitten kulkemaan Raastuvankatua alas luostarikortteliin.
+»Menenkin Saunalaan ja, auta armias, jos joku saksalainen minua riitaan
+härsyttää!» päätteli hän itsekseen.
+
+Siinä missä Raastuvankatu, tehtyään ensin jyrkän mutkan vasemmalle,
+päättyi luostarille johtavaan Yläkatuun, oli oikeanpuoleisessa kulmassa
+Pyhän Nikolauksen kiitän kivinen talo. Kaupungin suomalaiset sanoivat
+taloa tavallisesti Saunalaksi, sen yhteydessä kun oli suuri kivinen
+sauna kaupunkilaisten niinkuin matkustavaistenkin tarpeeksi.
+Kiltan avara, holvikattoinen oluttupa oli porvarien mieluinen
+kokoontumispaikka. Siellä juteltiin kauppa-asioista ja valtiollisista
+tapauksista noina levottomina unionin aikoina. Mutta yhtä usein syntyi
+myöskin suomalaisten ja saksalaisten porvarien kesken kiihkeä
+sananvaihto, johtaen solvauksiin ja tappeluihin, joista sitten
+raastuvanoikeudessa syntyi loppumattomia selkkauksia ja uusien riitojen
+aiheita.
+
+Hannun sisälle astuessa istui parin honkapuisen pöydän ääressä joukko
+iäkkäämpiä porvareita. Toisessa tunsi hän saksalaiset Grotten, van
+Harvenin ja Witten, toisen ympärillä istui suomalaisia: kauppias Mikael
+Lappalainen, tynnyrintekijä Niilo Murainen ja Pietari Veranleikkaaja,
+jonka nimi ilmaisi hänen ammattinsa. Kaikki kolme olivat he
+kunnianarvoisia raadin jäseniä ja keskustelivat sovinnollisesti
+saksalaisten kanssa. Hannu katsahti kyräten viimemainittujen pöytään,
+mutta kun hän ei tuntenut ilmassa mitään käryä, otti hän siivosti
+paikan toisten suomalaisten parissa ja pyysi kannun olutta.
+
+-- Mikä hänen nimensä nyt taas olikaan? -- kysyi Murainen Witteltä,
+joka vasta oli ollut Tukholmassa käymässä.
+
+-- Otto Rud, ja kuuluu olevan tunnettu kovaksi mieheksi.
+
+-- Taitaapa olla koko paholainen miehekseen. Eikö liene sama, joka
+viime kesänä kiskoi pakkoveroja Ahvenassa ja hävitti Porvoon? Silloin
+meillä turkulaisilla on syy pelätä pahinta, jollei rauhaa hetimiten
+saada aikaan.
+
+-- Siitä tuskin tämän sulan aikana tulee mitään, -- lausui Witte. --
+Kertoivat valtionhoitajan tahallaan pitkittävän sotaa ehtiäkseen
+usuttaa lyypekkiläiset tanskalaisten niskaan. Mutta siitä ei tule
+mitään, sen verran kuin minä lyypekkiläisiä tunnen, -- lopetti hän
+itsetietoisesti.
+
+Sisään oli tullut pari uutta vierasta ja heistä toinen kertoi juuri
+tavanneensa erään kökarilaisen kalastajan, joka aamulla oli
+Korponvirrassa nähnyt ankkurissa suuren laivaston. Kaikki katsahtivat
+toisiinsa ja Murainen virkkoi:
+
+-- Kunhan ei ölantilainen, Rudko se nyt hänen nimensä olikaan, olisi
+siellä vaaniskelemassa. Lieköhän linnalaisilla siitä tietoa?
+
+-- On kyllä, -- ilmotti uutisen kertoja, -- ja kyllä he aina jokisuun
+vartioivat.
+
+-- Kovat on ajat, -- huoahti Murainen, -- tuskin on venäläisestä
+viimeinkin rauhaan päästy, niin silloin alkaa juutilainen entistä
+pahemmin kimppuun käydä. Jos tätä menoa jatkuu, niin ei tässä kohta
+porvareillakaan ole muuta neuvoa kuin mennä takamaille kalastelemaan ja
+kaskea polttamaan.
+
+-- Minusta olisi parasta että tanskalaisen annettaisiin
+vastaan häristelemättä kruunu pitää, kun omat miehet, minkä tämä
+Svante-herrakin, eivät kerta pysty valtakunnalle rauhaa hankkimaan, --
+sanoi Lappalainen ja tyhjensi vihaisesti olutkannunsa.
+
+-- Tiesi häntä, olisiko sekään parempi, -- väitti Murainen vastaan. --
+Muistetaanpas vain, mitä vanhat ihmiset ennen juttelivat pommerilaisen
+ja Hannu Kröpelinin ajoista. Suo siellä, vetelä täällä. Parasta
+kaikista kun olisi oma kuningas ja sellainen, joka kykenisi pitämään
+oikeata isännyyttä valtakunnassa, ettei jokainen piispa ja linnanhaltia
+tuppautuisi vallasta riitelemään.
+
+-- Huonot on ajat, huonot ja levottomat ja herra ties milloin tässä saa
+tanskalaiselle viimeisenkin leipäkannikkansa luovuttaa, -- lopetti
+Murainen, joi oluensa loppuun ja varustausi lähtemään.
+
+Häntä seurasivat vähitellen toisetkin vanhemmat miehet. Heidän
+sijalleen tuli nuorempaa väkeä, keskustelu kävi äänekkäämmäksi ja
+ilmassa alkoi tuntua riidankäryä. Saksalaisten pöytään oli ilmestynyt
+myöskin Arent van Asken. Hän oli hakenut esille kiltan vanhan
+hopeamaljan ja sitä kohottaen huusi hän:
+
+-- Vanhan Lyypekin malja, pojat!
+
+Kannu lähti kiertämään ympäri pöydän.
+
+-- Olutta, tavernari, -- huusi Hannu, -- mutta oikeaa turkulaista eikä
+mitään Lyypekin solkkua!
+
+Kun suomalaiset olivat saaneet tinatuoppinsa täyteen, kohotti Hannu
+omaansa ja huusi:
+
+-- Pyhän Henrikin ja Turun malja!
+
+-- Was deiwel, piha Heinrich, was ist's? -- rähähti muuan humalainen
+hansalaiskesti.
+
+-- Se on olevinaan heidän suojeluspyhimyksensä, jota he rukoilevat aina
+kun saavat saksalaisilta selkäänsä, -- selitti Arent ja kaikki
+saksalaiset remahtivat nauramaan.
+
+    »Pippurista, pippurista,
+    pippurista silmät
+    on hansankestillä,
+    nenä inkivääristä
+    ja sydän kalmusjuurta»,
+
+alkoi heti sen jälkeen humalainen ääni suomalaisten pöydässä renkuttaa
+ja viimeisiä säkeitä hoilasi koko pöytäseura.
+
+-- Mutta tiedättekö, pojat, miksi hansan pippurivänneillä on sydän
+kalmusjuurta? -- kysyi laulunalkaja.
+
+-- Minä tiedän, -- huusi Hannu, -- minun mukanani lähetti Chonnert
+meidän arkkiteinille kalmusjuurta ja antoi minullekin aikamoisen palan,
+kehuen sitä hyväksi kohmelonlääkkeeksi. Siitä minä päättelen, että
+saksalaiset...
+
+-- Ovat aina kohmelossa, -- keskeytti toinen, -- ja tarvitsevat
+kalmussydämen. Mutta inkiväärinenä, selittäkääpäs se, pojat!
+
+-- Mite sine haastat, perkkele? -- huusi muuan saksalainen.
+
+-- Entä mite sine maistat, teiveli, Liipekin pippuriako?
+
+Läiskis! Suomalainen sai olutkannun vasten silmiään ja paikalla oli
+tappelu käynnissä. Tuopit sinkoilivat ilmassa ja pöydät ja lavitsat
+kaatuivat kolisten kumoon. Hannu karkasi ensimäisenä saksalaisten
+keskelle ja tarttui kurkusta tummaveristä ja liukasliikkeistä Askenia.
+Tavernari koetti ärjyen ja jalkaa polkien hillitä tappelua, mutta kun
+hänen äänensä hukkui meteliin, ryhtyi hän, vikkelästi tappelijain
+välissä puikkelehtien, pelastamaan tinakannujaan, jotka hän keräsi
+tynnyrien taakse huoneen perälle. Pari kertaa yritti hän lähenemään
+sivuseinässä palavia kynttilöitä sammuttaakseen ne, mutta kun hänet
+kummallakin kertaa jotenkin rajusti työnnettiin syrjään, istahti hän
+tiskin taa tynnyrin nenään, katseli pää kallellaan tappelun menoa ja
+puheli läähättäen.
+
+-- Tapelkaa nyt sen paholaiset, niin, niin, iskekää vaikka pääkallot
+mäsäksi toisiltanne, niin vähemmän nahkanne syhyy toisella kertaa. He,
+he, mäikyttäkää vain kuin ryssää ja juutilaista, kyllä seinät kestävät!
+
+Suomalaisia oli vähemmän ja he joutuivat alakynteen. Heti kun Hannu oli
+käynyt käsiksi Arentiin, oli hän saanut kimppuunsa kaksi muuta
+saksalaista. Ahtaalle puserrettuna ei hän voinut käyttää nyrkkejään ja
+vastustajansa nujersivat hänet pylvään ja kaatuneen pöydän väliin.
+Hänen pitkää tukkaansa kiskottiin ja nyrkiniskuja sateli hänelle vasten
+kasvoja.
+
+Mutta tällöin saapui suomalaisille apua. Sisään työntyi kolme rotevaa
+tynnyrintekijän sälliä, ukko Muraisen väkeä, ja yhtä monta linnasta
+seikkailuille lähtenyttä, puolijuopunutta nihtiä. Hurjasti iskivät he
+saksalaisiin takaapäin ja nämä joutuivat nyt kerrassaan ahdinkoon.
+Piestyinä ja reveltyinä pujahtelivat he toinen toisensa jälestä ulos
+pimeälle kadulle.
+
+-- Hoi, tavernari, olutta voittajille! -- huusi yksi nihdeistä pyyhkien
+hihaansa nenästä valuvaa verta.
+
+-- Vai vielä olutta teille, senkin juutilaiset! Ei tippaakaan muuta
+kuin menkää koreasti matkaanne! -- ärjyi tavernan vastaan.
+
+-- Kuulkaas tätä pippurisaksaa! Lyödäänpäs, pojat, pohja oluttynnyristä
+ja työnnetään se pää edellä sinne likoamaan, niin oppii tekemään
+pilkkaa aika miehistä.
+
+Nihti läheni uhkaavana tavernaria ja tämä näki parhaaksi täyttää
+tuopit.
+
+-- Mutta kyllä tämän kaiken korvata saatte, jos maassa vielä lakia
+ja oikeutta on, -- murisi hän ja meni akkunan luo muka ulos
+tirkistelläkseen.
+
+-- Siellä ne vartoovat ja kyllä maarin siellä selkäänne lämmitetään,
+senkin könsikät, -- puhui hän kuin itsekseen.
+
+-- Hoi pojat, mennään ja puhdistetaan katu! -- ja huutaen ja meluten
+syöksyivät suomalaiset ulos.
+
+Vikkelästi seurasi tavernari viimeisen kintereillä ja paukkuen
+lentelivät takasalvat paikoilleen. Sitten sulki hän ikkunaluukut ja
+ryhtyi sisäoven kautta saapuneen vaimonsa kanssa siivoamaan huonetta ja
+korjaamaan taistelun jälkiä.
+
+Pimeillä kujasilla vastustajiaan etsiväin suomalaisten huudot etenivät
+ja vähitellen palasi rauha Saunalan ympäristöön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hannu kuuli ympäriltään huutoa ja ähellystä. Hän oli likistettynä
+ahtaaseen loukkoon, hänen ylleen oli kumartuneena kuumasti hengittäviä
+kasvoja turvonneine poskineen ja vihasta kiiluvine silmineen. Toisten
+pään yli heristi Arent hänelle nyrkkiään eikä hän voinut itseään
+liikauttaakaan. Ulkoa työntyi sisään loppumaton jono nihtejä ja heidän
+huutonsa kävi yhä vahvemmaksi. Mutta huudon ja melun läpi kuului
+riuhtovien miesjoukkojen takaa yhtäkkiä Kirstin ääni. Se kirkui
+hätäisesti ja vihlovasti. Hannu riuhtasihe irti päästäkseen ja heräsi
+samassa.
+
+Hän kavahti istualleen ja hieroi silmiään käsittämättä aluksi missä hän
+oli. Hänen ympärillään oli pilkkoisen pimeä. Kostea lämmin ja
+saunanhaju palauttivat vähitellen hänen mieleensä, että hän oli illalla
+kiltan talolta tultuaan ja turvonneita kasvojaan kaivolla valeltuaan
+pistäytynyt saunaan ja paneutunut vaate päällä penkille makaamaan.
+Mutta jatkuiko unennäkö vieläkin, sillä ulkoa kuului meteli ja pauhina
+ja sen keskeltä naisäänen vihlovaa kirkumista? Hän syöksyi pihalle.
+
+Tyrmistyneenä pysähtyi hän kaivon luo. Vieressä oleva Runsalan talo
+paloi ja Karvataskun piha oli valoisa kuin päivällä. Mutta mahtavia
+tuliloimoja näkyi joka taholta, punaten raskaan ukonpilven, joka lepäsi
+kaupungin yllä kuin verinen peite. Portti Karvataskun pihalle oli
+murrettu säpäleiksi ja sen ohi näki Hannu pitkin Jokikatua juoksevan
+puolialastomia miehiä ja mielipuolisesti kirkuvia naisia lapsi sylissä.
+Ihan portin vieressä näytti liikkumattomana makaavan puolialaston mies,
+jonka paljaita jalkoja tulenloimo valaisi. Ilman täytti erilaisista
+äänistä syntynyt kamala pauhina. Kuului hurjia huutoja, karkeasti
+karjuvia miesääniä ja kimeitä, vihlovia naisääniä. Jossakin lähistöllä
+riehui ja rapisteli kanalauma kuin ulospääsyä etsien ja sitä säesti
+viiltävä sianvingunta. Runsalan palavassa navetassa ammuivat lehmät
+epätoivoisesti ja siihen yhtyivät hullaantuneina myöskin naapuritalojen
+elukat. Säännöttömästi soiden kumahtelivat kellot tuomiokirkon
+tornissa, linnassa päin jymähtelivät bombardat ja kartaunit, ja kaiken
+tämän sekavan metelin ja pauhinan läpi kajahtelivat eri tahoilta
+pitkät, kumeat torventoitotukset.
+
+Kaivon luo pysähtyessään täytti Hannun yksi ainoa tunne: että viimeinen
+päivä kaikessa kaameudessaan oli tullut. Kauhu jäykisti hänen jäseniään
+eikä hän tuntenut kykenevänsä mihinkään ryhtymään. Mutta Kirstin ääni
+kuului taas tuvasta, hätääntyneenä ja epätoivoisena. Hän vavahti ja
+syöksyi portaille. Keittiötuvan ovesta tunkeusi savua ja etehisen
+lattialla oli hän kompastua johonkin pehmeään. Siinä makasi vanha Vappu
+verisenä ja tukka hajallaan. Ovi asuintupaan oli selkosen selällään ja
+sieltä aukeni hänen eteensä seuraava näky: lähellä ovea, selin
+etehiseen, seisoi rautaryntäinen ja kypäripäinen mies, oikeassa
+kädessään loimottava tuohus ja vasemmassa kiiltävä pertuska.
+Peränurkassa olevan leveän perhesängyn uutimet oli revitty siekaleiksi,
+patja kiskaistu lattialle ja poikittain sen päällä makasi Gertrud-täti,
+kaulassaan ammottava pertuskan haava. Molemmat suuret kirstut oli
+murrettu auki ja sisällys syydetty lattialle. Toisen ääressä oli
+polvillaan samoin kypäripäinen mies, joka viskeli levitetylle liinalle
+hopeaesineitä. Kolmas kypäripää, kookas, punapartainen ja eläimellisen
+näköinen mies tapaili nauraen ja toruen Kirstiä, joka tukka hajallaan,
+silmät kauhusta jäykistyneinä ja yllään ainoastaan ohut palttinapaita,
+laajan pöydän takana vältteli ahdistajaansa. Tuohusta pitelevä mies
+nauroi ja huuteli toverilleen raakoja kehotussanoja. Arkun luona
+polvillaan askarteleva mies katsahti olkapäänsä yli ja huusi hänkin
+jonkun hoputussanan. Puheesta huomasi Hannu heidät tanskalaisiksi.
+
+Yritettyään vuoroin kummankin pöydänpään ympäri päästä Kirstiin
+käsiksi, hyökkäsi punapartainen äkkiä pöydän yli. Kirsti kumartui
+silloin pöydän alle ja livahti sitä tietä etupuolelle, mutta kompastui
+punaparran pertuskaan, joka virui lattialla. Samassa oli ahdistajakin
+pöydän etupuolella, kaappasi Kirstin syliinsä ja istui läähättäen
+lavitsalle. Vanki riuhtoi itseään ja hänen hennon ruumiinsa
+pingottuneet piirteet näkyivät selvästi ohuen paidan läpi.
+
+-- Hannu, Hannu! -- kirkaisi Kirsti samassa, nähdessään etehisessä
+savun keskellä kasvinveljensä.
+
+Tuohuksenpitäjä yritti kääntymään oveen päin, mutta samalla iski Hannu
+puukkonsa hänen kaulaansa kypärin ja rintahaarniskan väliin ja
+tuohuksineen pertuskoineen kaatui mies raskaasti rymähtäen lattiaan.
+Arkun luona oleva mies kavahti seisoalleen ja toinen heitti sylistään
+Kirstin, joka vierähti äitinsä viereen patjalle. Mutta Hannulla oli jo
+kädessään kaatuneen pertuska, jolla hän rajusti survaisi arkun luona
+olevaa juutilaista kurkkuun, niin että tämä koristen nujertui seinän ja
+uunin väliseen loukkoon. Toinen sai juuri miekkansa tupesta, kun Hannu
+iski pertuskan kappaleiksi hänen kypäriään vasten. Täräyksestä
+huumautuneena vaipui mies polvilleen ja pudotti miekkansa. Hannu
+tempasi sen käteensä, löi ja pisti sillä sokean vimman vallassa
+punapartaista, joka ohkuen kaatui taapäin, niin että kypäri rämähti
+lavitsan reunaan. Samassa sammui tuohus.
+
+-- Kirsti, Kirsti, missä sinä olet? -- läähätti Hannu.
+
+Lattialta kuului Kirstin valitus ja voihkina. Keittiötuvan puolelta
+tunkeutunut savu täytti jo huoneen yläosan. Se laskeusi yhä alemmas ja
+kävi jo sietämättömäksi.
+
+-- Tule, rientäkäämme, muutoin palamme tänne! -- hätäili Hannu ja
+hapuili eteensä. Hän nosti Kirstin vasemmalle käsivarrelleen ja
+tanskalaisen raskas, verinen miekka oikeassa hyökkäsi hän savun läpi
+ulos pihalle.
+
+Hän laski Kirstin hetkeksi maahan saadakseen ilmaa keuhkoihinsa. Hän
+oli toiminut aivan vaistomaisesti ja koneellisesti eikä hän vieläkään
+käsittänyt mitä tämä kaikki merkitsi. Mutta harkitsemisiin ei ollut
+aikaa, sillä savu ja liekit alkoivat ahtaalla pihamaalla käydä
+sietämättömiksi. Runsalasta oli tuli tarttunut jo Karvataskunkin
+ulkohuoneisiin ja navetassa riuhtoivat ja möyrysivät lehmät hermoja
+huumaavasti.
+
+Ainoa pelastuksen tie oli portti. Hannu nosti uudelleen käsivarrelleen
+Kirstin, joka puoli tajutonna nojasi hänen olkapäälleen ja kietoi
+hennot, paljaat käsivartensa hänen kaulaansa. Hän vavahteli ja värisi,
+ja hänen hiuksensa hivelivät Hannun kasvoja. Ja Hannusta tuntui
+yhtäkkiä pahalta, että hän koskaan oli voinut olla katkera Kirstille.
+
+-- Kuule, Kirsti, Pyhän Henrikin nimessä minä pelastan sinut, --
+sopotti hän Kirstin korvaan, tarttui miekkaan ja juoksi kadulle.
+Torille päin ei ollut yrittämistäkään. Siellä vilisi tulen ja savun
+keskellä kypäripäisiä miehiä. Pertuskat, hilporit ja sotakirveet
+välähtelivät, kuului vihlovia hätähuutoja, raakaa karjuntaa ja
+pelottavaa ryskettä aivankuin kokonaisia rakennuksia olisi sortunut
+maahan. Vastapäätä oleva Pyhän Annan prebendatalo oli pimeä, mutta
+portti oli auki murrettu ja sisältä kuului melua ja ovien ryskettä.
+Pihalla vilahteli palavia tuohuksia.
+
+Hannu juoksi taakkoineen purolle päin ja yritti sen vierustaa
+jokirantaan, mutta vastassa kiiluivat taas pertuskat ja kypärit ja hän
+lähti juoksemaan ylös tuomiokirkolle päin. Pikkusillalle tultuaan
+katsahti hän pitkin Kirkkokatua torille päin. Eräästä palavasta talosta
+karkasi paitasillaan oleva mies lapsi sylissä kadulle, kiskoen kädestä
+vaimoaan, jonka paita oli rinnan kohdalta revitty ja jonka avonaista
+tukkaa perässä juokseva juutilainen tavotti kouraansa. He juoksivat
+Hannua kohti Pikkusillalle päin. Mutta viereisen talon portista tölmäsi
+samalla kadulle kypäriniekka ja survasi pertuskallaan miestä rintaan.
+Hän lyyhistyi maahan, kierähti muutaman kerran ympäri ja jäi makaamaan
+sylen päähän lapsesta, jonka kimeä parkuna hukkui yleiseen pauhinaan.
+Perässä tuleva tanskalainen sai nyt vaimoa tukasta kiinni ja alkoi
+raahata häntä porttia kohti. Kun hän lyyhistyi maahan, löi toinen
+sotilas häntä pertuskan varrella hartioihin, tarttui sitten käsipuoleen
+ja riuhtasi hänet seisoalleen. Yhdessä kiskoivat he sitten vaimon
+portista pihalle, josta toiset sotilaat meluten vierittelivät
+oluttynnyreitä kadulle. Etäämpänä vauhkotteli ja pyöri kadulla joukko
+hullaantuneita lehmiä hännät ilmassa, kytkyen tyngät kaulassa, pärskien
+ja mylvähdellen. Pari tanskalaista hääteli niitä torille päin töykkien
+pertuskoillaan kylkiin. Ilmassa, joka keskiyön ajasta huolimatta oli
+käynyt paahtavan kuumaksi, tuntui veren hajua sekä kitkerää savun ja
+palaneen lihan käryä.
+
+Kun Hannu yritti sillan yli, näki hän edessään kadun päässä joukon
+vihollisia, jotka kulman takaa tullen juoksivat siltaa kohti. Hän
+heittäysi nopeasti puroon ja piilottausi sillan alle, ja tömisten
+karkasi miesjoukko samassa hänen ylitsensä. Kyyröttäessään siellä
+tukalassa asennossa ja polvia myöten liejuun vajonneena valtasi Hannun
+hetkeksi raukea neuvottomuus ja tylsä välinpitämättömyys. Mutta sitä ei
+kestänyt kauan. Kirsti voihkasi hänen sylissään ja hän ryömi sillan
+alta esiin. Vihollisia ei näkynyt kirkon puoleisella kadun osalla,
+ainoastaan muutamia pakolaisia hiiviskeli siellä kirkkoa kohti. Hannu
+lähti taakkoineen juoksemaan samalle suunnalle. Hänellä välähti mieleen
+pyrkiä kirkkoon, sillä sitä paikkaa väistäisi varmaankin vihollinen.
+Mutta portin edustalle tultuaan kohtasi häntä julma pettymys. Joukko
+lähiseudun asukkaita oli ajatellut yhtä hyvää vihollisesta ja etsinyt
+turvaa tuomiokirkon muurien sisällä. _Domus clericorum'ista_ oli
+sinne paennut joukko pappeja, avanneet kirkonovet ja ryhtyneet yhdessä
+toisten pakolaisten kanssa palavasti rukoilemaan pyhimyksiä. Mutta
+silloin hyökkäsi joukko tanskalaisia kirkkoon ja säälimätön verilöyly,
+hävitys ja temppelin kalleuksien ryöstö alkoi. Verilöylyä jatkui
+parasta aikaa kirkkopihassa, kun Hannu yritti portista sisään. Miesten,
+naisten ja lasten ruumiita makasi hautakumpujen välissä ja toiset
+kierielivät haavottuneina ja surkeasti valittaen. Eräälle hautakivelle
+oli kiivennyt iäkäs pappi, jonka paljaat, laihat sääret näkyivät mustan
+kauhtanan alta. Hänen kalju päänsä tutisi, hän ojensi kädessään olevaa
+ristiä ja huusi särähtelevällä äänellä: »_Aufer immensam, Deus,
+aufer iram_.» [Ota pois, Jumal', päältäm' julma vihas.] Eräs
+kirkkotarhassa riehuvista tanskalaisista tyrkkäsi hänet keihäänvarrella
+alas kiveltä ja toinen halkaisi hänen päänsä hilporinterällä. Kellot
+tornissa soivat yhtä mittaa ja tulipalojen synnyttämä tuulenpyörre
+riuhtoi torninhuipussa olevaa tuuliviiriä, joka levottomasti
+rämähdellen kieppui edestakaisin kuin lentoon pyrkien.
+
+Kun Hannu pysähtyi kirkonportille, huomasi hänet porttiholvin toisessa
+päässä vartijana seisova tanskalainen ja hyökkäsi pertuska ojona häntä
+kohti. Hannu kääntyi kiiruusti vasemmalle ja lähti juoksemaan pitkin
+muurin vierustaa. Mutta nähdessään vihollisia myöskin edessään
+piispantalon ympärillä, pysähtyi hän äkkiä, laski Kirstin maahan ja
+hyökkäsi raivostuneena perässään juoksevan tanskalaisen kimppuun.
+Tämä hölmistyi vainotun äkillisestä päällekarkauksesta ja ennenkuin hän
+ehti tukevata taisteluasentoa ottamaan, oli Hannu lyönyt hänen
+pertuskansa sivuun ja survaissut miekkansa hänen nivusiinsa. Ulvahtaen
+kyyristyi tanskalainen muurin juurelle ja Hannu nosti Kirstin uudestaan
+käsivarrelleen. Mutta minne paeta, sillä piispantalon luona olevat
+viholliset olivat jo huomanneet hänet? Napaturun varrella olevat
+puutalot paloivat jo ilmitulessa, joten suojelevia pimentoja ei
+tälläkään puolen ollut. Piispantalon takaa alkoi maaseutu peltoineen
+ja niittyineen ja siellä ammotti palavata kaupunkia vasten
+synkkä, läpäisemätön pimeys. Mutta sen helmaan oli Hannun mahdoton
+päästä, sillä piispantalolta karkasi häntä kohti karjuen kolme
+tanskalaista, jotka sulkivat tien sinne. Vasemmalla kädellä oli ahdas
+»Pyhänruumiinkränti», joka johti kirkkotorilta alas jokirantaan. Sen
+varrella oli varmaan joku ulkohuone tulessa, sillä kapea kuja oli savua
+täynnä. Kirsti kiljaisi ja pusertui lähemmäs Hannua nähdessään
+tanskalaisten lähenevän.
+
+-- Parempi vaikka savuun tukehtua kuin jäädä noiden petojen
+raadeltavaksi, -- sanoi Hannu ja hyökkäsi kujaan.
+
+Hän puristi silmänsä kiinni ja mahdollisimman alas kumartuneena
+harppaili hän eteenpäin.
+
+-- Jeesus Maria, minä tukehdun! -- parkaisi Kirsti.
+
+Hänen kätensä herpausivat Hannun kaulasta ja hänen ruumiinsa nytkähteli
+suonenvetoisesti. Miekka kirposi Hannun kädestä, hänen korvissaan
+humisi ja räiski ja ohimot jyskivät kuin haletakseen. Hän tunsi tuossa
+tuokiossa vaipuvansa maahan, mutta puristi vielä vaistomaisesti Kirstiä
+rintaansa vasten ja ryömi eteenpäin.
+
+Viime hetkessä pääsi hän ulos savusta ja näki edessään joen, jonka
+tyyni vesi kiilsi pikimustana tulipalojen valossa. Joukko pakenevia
+kaupunkilaisia juoksi pitkin rantaa parin ylempänä olevan veneen luo,
+joita toiset riuhtoivat irti. Sekavin päin ja kirvelevin silmin lähti
+Hannukin taakkoineen tavottelemaan veneitä kohti, mutta ennenkun hän
+pääsi luo, tunsi hän takaraivossaan ankaran täräyksen. Kaikki musteni
+hänen silmissään ja voihkaisten kaatui hän raskaasti maahan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ölannissa olevan Borgholman linnan haltija, Otto Rud, oli viikon päivät
+väijyskellyt laivastoineen Ahvenan ja Turun saaristossa samaan aikaan
+kuin Köpenhaminassa hierottiin rauhaa Hannu kuninkaan ja Svante Sturen
+välillä. Hänen laivastoonsa kuuluvat kaksi alusta ne olivat edellisenä
+sunnuntaina Karvataskun laivaakin ahdistelleet ja sen saaristossa
+oleskelusta olivat kalastajat kulettaneet Turkuun erilaisia ja
+ristiriitaisia tietoja. Arvatenkin oli Rud saanut tietoonsa urkituksi,
+että linnanpuolustusväki oli verrattain vähissä, että kunnollisia
+ampuma-aseita ja varsinkin ruutia puuttui ja että linnan päällikkö,
+Josef Pietarinpoika, oli poissa, sillä perjantaita vasten yöllä (2 p.
+elok. 1509) laski hän laivoineen linnan ohi ylös Aurajokeen ja päästi
+hurjat joukkonsa tulella ja miekalla riehumaan keskiyön rauhassa
+lepäävään kaupunkiin.
+
+Viisi vuorokautta viipyivät tanskalaiset kaupungissa jatkaen
+hävitystyötään voimattoman linnaväen silmien edessä. Kaikki portit ja
+ovet murrettiin, kirstut ja kaapit särettiin ja tyhjennettiin
+kalleuksistaan, elukat teurastettiin ja paistettiin suurilla
+kokkotulilla, joita oli viritetty torille ja kirkkopihaan ensi yön
+tulipaloilta säästyneiden puurakennusten hirsistä. Olut ja viini vuoti
+virtanaan ja murhasta säästyneet, vangiksi otetut naiset pakotettiin
+ottamaan osaa näihin villeihin orgioihin, joita mässäävät sotilaat
+toimeenpanivat heidän kotiensa raunioilla ja omaistensa hautaamattomien
+ruumisten äärellä.
+
+Tiistaina sulloivat kylläisiksi mässänneet viholliset ryöstösaaliin
+aluksiinsa ja siirtyivät Uudenmaan rannikolle tuhotöitään jatkamaan.
+Pilkkanauruja päästellen purjehtivat he linnan ohi, josta muutamilla
+voimattomilla laukauksilla koetettiin heidän matkaansa häiritä.
+Seuraavina päivinä alkoi sitten sieltä ja täältä ilmestyä pakolaisia,
+jotka arkoina ja kauhistuneina hiiviskelivät savuavilla raunioilla.
+Perjantaina tuli kaupunkiin myöskin piispa Johannes muutamien hänen
+luoksensa turvaan päässeiden kaniikkien ja arkkiteini Scheelin
+seurassa.
+
+Moneen kauhunnäytelmään, sodan, ruton ja tulipalojen hävityksiin olivat
+tuomiokirkon harmaat muurit olleet todistajina ja sulkeneet sisäänsä
+pienen, lohdutusta etsivän joukon, jonka tuli ryhtyä tuhkasta uutta
+kaupunkia kohottamaan. Jykevänä ja totisena kohotti tuomiokirkko nytkin
+korkeata torniaan suitsevien raunioiden keskeltä, mutta surullisen näyn
+tarjosi sen sisusta kauhistuneelle piispalle ja hänen seuralleen. Vanha
+katedraali, Hemmingin ja Maunu Tavastin hellän huolenpidon esine, oli
+tällä kertaa tullut täydellisesti osalliseksi kaupungin kohtalosta.
+Että temppelikään ei ollut säästynyt raa'an ja saaliinhimoisen
+vihollisen temmellyksiltä, sen näki jo etäämpääkin. Tuomiokirkon komea
+ja kallis kuparikatto, joka vasta pari vuosikymmentä oli
+auringonsäteitä heiastellut, oli poissa. Kirkkopihassa oli
+nuotionjätteitä, likaa ja eläinten sisälmyksiä. Ruumiit ensi yön
+verilöylystä oli viskelty kasaan erääseen muurinloukkoon ja peitetty
+verisillä lehmänvuodilla. Kirkko tuntui piispasta ja hänen
+seuralaisistaan pimeämmältä ja alakuloisemmalta kuin ennen, sillä
+poissa olivat kaikki sen kallisarvoiset ja välkkyvät koristukset.
+Hävityksen jälkiä näkyi kaikkialla. Vihkivesiastia oli kumossa ja
+sijaltaan työnnetty, uhritukit palasiksi murrettuina. Kuorien ovet oli
+väännetty paikoiltaan, useista oli lukot poissa ja seinistä oli
+kiskottu rautatankoja. Synkkinä ja kiihtyneinä kulkivat kapitulin
+jäsenet kuorista kuoriin tehden masentavia huomioitaan. Pyhän Johannes
+Baptistan kuorin lähellä oleva suuri vaskinen kastemalja oli kokonaan
+hävinnyt. Poissa olivat alttareilta hopeiset kalkit, kynttilänjalat,
+halsterit ja kultaompeleiset alttariliinat. Pyhän Laurentiuksen
+kuorista oli neitsyt Marialta riistetty hänen kullattu kruununsa ja
+hopeinen manttelinsa ja surullisesti hymyili heitä vastaan alastomaksi
+riisuttu pyhä neitsyt. Poissa olivat sen alttarilla parittain seisoneet
+hopeiset ristit ja kalkit sekä kallis Pyhän Laurentiuksen halsteri.
+Pyhänruumiin kuoriin astuessaan näkivät he kauhistuen, että Maunu
+Tavastin marmorikoristeinen hauta oli auki murrettu ja arkunkannesta
+kiskottu irti kuparilevyjä. Irti oli myöskin koetettu kiskoa, vaikka
+sitten kuitenkin paikalleen jätetty kuorin oikeassa seinässä oleva,
+Flanderissa valmistettu kallis kuparitaulu, jonka Maunu Särkilahti
+kaksikymmentä vuotta sitten oli toimittanut Maunu Tavastin ja Olavi
+Maununpojan muistoksi. Saman hävityksen alaisena oli ollut myöskin
+Pyhäinmiesten kuori, jossa piispa Johannes oli valmistanut itselleen
+leposijan kahden edeltäjänsä, Maunu Särkilahden ja Laurentius Suurpään
+rinnalle. Ja niin edelleen kuori kuorittain aina pääkuoriin saakka.
+Sieltä olivat hävinneet suuret kandelaberit ja piispa Hemmingin
+kynttilänjalat, joissa olivat ympäri vuorokauden palaneet paksut,
+kierteiset vahakynttilät. Puuleikkauksilla ja intarsioilla varustetut
+piispan ja kaniikkien tuolit oli siirretty sijoiltaan ja ajelehtivat
+ympäri kirkon, toiset rikkoutuneina. Suuret ja kalliit kirkkofoliantit
+oli riistetty lukupulpetteihin kiinnitetyistä vitjoistaan ja useat
+niistä viety pois. Ja sama hävitystyö ylettyi sakaristoon ja sen
+yhteydessä olevaan kirjastoon. Piispan sauva ja hiippa monine
+jalokivineen olivat poissa ja paljon muuta kallista kirkon omaisuutta,
+mitä piispat vuosisatojen kuluessa olivat hankkineet ja hurskaat
+uskovaiset sielunsa autuudeksi lahjotelleet.
+
+Vainajille, joiden ruumiit makasivat muurin juurella tai alastomina ja
+runneltuina ajelehtivat kaduilla, kaivettiin yhteinen suuri hauta
+kirkkotarhaan. Kun ilta-aurinko punasi kirkontornin tiiliä, nousi
+vanha, ontuva kellonsoittaja, joka kirkonlakassa nälänkuoliaana piillen
+oli välttänyt surman, torniin ja alkoi soittaa kelloja. Silloin
+kerääntyivät kaikki haudalle ja itse piispa ryhtyi siunaamaan vainajia.
+
+Haudan partaalla seisovien joukossa oli myöskin Hannu. Saatuaan iskun
+takaraivoonsa oli hän maannut joenrannalla tainnuksissa aamunkoittoon
+saakka. Toinnuttuaan ja päästyään asemastaan selville oli hänen
+onnistunut vihollisen huomaamatta hiipiä pitkin rantaa piispanvainioon
+ja sitten ruispeltojen suojassa edelleen maaseudulle. Niin oli hän
+sitten kulkenut aina Marttilaan saakka, missä hän oli viettänyt nämä
+päivät muutaman tutun talonpojan luona. Hän oli kuin pimeään rotkoon
+pudonnut, missä hän eli tylsänä ja mitään käsittämättä. Kuultuaan
+vihollisen poistuneen oli hän kuitenkin lähtenyt kaupunkiin, sillä
+perjantaiyölliset kauhunnäyt ja paikka, missä Kirsti oli häneltä
+riistetty, ikäänkuin vetivät häntä luokseen. Hän oli kauan istunut
+tylsänä jokirannassa ja kun kellot olivat alkaneet soida, oli hän kuin
+unissakäyden kulkenut kirkkotarhaan.
+
+Piispan koettaessa puhua lohdutuksen sanoja masentuneelle joukolle,
+kiintyi Hannun katse erääseen muurin varjossa seisovaan nuoreen
+mieheen. Hän katsoi ja katsoi ja ikäänkuin sumun keskeltä selveni
+hänelle Arent van Askenin muoto. Mutta tuo kaunis tummaverinen
+nuorukainen oli nyt tuhkanharmaa ja hänen katseensa näytti aralta ja
+pälyilevältä. Huomatessaan väkijoukossa Hannun säpsähti hän ja tuiotti
+häneen kuin aaveeseen. Oman tilansa unhottaen valtasi Hannun sääli.
+Ehkä hänkin oli menettänyt kaikkensa tässä yleisessä häviössä? Vanha
+viha suli pois Hannun sydämestä, torstai-iltainen tappelu Saunalassa
+kohosi hänen mieleensä kuin paha uni ja hän tunsi tarvetta lähestyä
+entistä vihamiestään sekä tarjota hänelle sovinnon kättä.
+
+Kun hautaustoimitus oli loppunut, etsi Hannu silmillään Askenia, mutta
+häntä ei näkynyt. Kierrettyään väkijoukossa tuli hän ulos portista ja
+pysähtyi Kirkkokadun suuhun tähystellen ihmeissään ympärilleen. Silloin
+laski joku kätensä hänen olalleen ja kun hän kääntyi, seisoi siinä ukko
+Murainen.
+
+-- Minä näin sinut haudalla enkä ollut silmiäni uskoa, -- sanoi hän
+Hannun kättä puristaen, -- sillä minä ja muut, jotka silloin
+perjantaina pelastuimme veneisiin kun sinä jäit rannalle makaamaan,
+luulimme sinun kuolleen tai joutuneen vihollisen valtaan.
+
+-- Mutta Kirsti, tiedättekö hänestä mitään? -- kysyi Hannu kiiruusti
+kuin unesta havahtuen.
+
+-- Kyllä hän on turvassa, vaikka makaakin sairaana ja valittaa äitinsä
+ja sinun kohtaloasi.
+
+-- Missä hän sitten on? -- tiukkasi Hannu kärsimättömästi.
+
+-- Naantalissa, ja kyllä luostarisisaret hänestä huolta pitävät. Siellä
+on minunkin muorini ja muutamia muita pelastuneita. Päästyämme jokea
+myöten turvaan, kulimme silloin yötä myöten Naantaliin ja saimme kaikki
+luostarissa katon päämme päälle. Ja kun pelättiin vihollisen sinnekin
+tulevan, lähetti abbedissa pari munkkia viemään kaikki käsillä olevat
+rahat Turkuun vainolaisen lepyttimiksi. Eikä vihollista sinnepäin
+kuulunut, vaikka koko luostari oli yötä päivää pelon ja kauhun
+vallassa, kun täältä yhtä menoa kaameat tulipalot loimottivat.
+
+-- Hänet siis joku pelasti, kun minä kaaduin? -- kysyi Hannu, joka
+tunsi taivaalleen valonsäteen pilkahtaneen, kuullessaan Kirstin
+pelastuneen.
+
+-- Nuori van Asken hänet kantoi venheeseen juuri kun olimme rannasta
+lähdössä, -- vastasi vanha tynnyrintekijämestari ja katsoi häneen
+omituisesti.
+
+-- Arentko? -- lausui Hannu hitaasti ikäänkuin koettaen palauttaa
+muistiinsa jotakin hämärää ja haihtuvaa.
+
+-- Niin. Mutta kuinka sinä oikein kaaduit? Eihän meidän kintereillämme
+pitänyt olla tanskalaisia.
+
+-- Minua lyötiin takaapäin päähän. Muuta en muista.
+
+-- Millä sinua lyötiin? Ei kaiketi miekalla eikä hilporilla, sillä
+silloin et arvatenkaan siinä seisoisi.
+
+-- Tottakai nyrkillä, koska minulla ei ollut verihaavaakaan päässä.
+
+-- Asken kertoi juutilaisen kaataneen sinut juuri kun hän juoksi
+paikalle. Silloin oli hän surmannut juutilaisen ja temmannut Kirstin
+syliinsä.
+
+Hannu mietti hetken ja sanoi sitten kuin havahtuen:
+
+-- Mutta silloinhan olisi juutilaisen ruumis maannut minun vieressäni.
+Mutta mitään sellaista en nähnyt, kun aamuyöstä tulin tajuihini.
+
+-- Hm, se näyttää siis hyvinkin todenperäiseltä, -- sanoi Murainen kuin
+itsekseen.
+
+-- Mikä niin? -- kysyi Hannu silmät suurina ja aavistaen jo puolittain
+asianlaidan.
+
+-- Että se olikin Asken, joka sinua löi, -- sanoi Murainen hitaasti. --
+Yksi meikäläisistä sen oli ollut veneestä käsin huomaavinaan, mutta ei
+puhunut siitä mitään ennenkuin Kirsti itse alkoi Askenia siitä
+konnantyöstä syyttää.
+
+-- Kirsti?
+
+-- Niin, merkillistä kyllä, sillä veneeseen tuotaessa hän oli
+tainnuksissa ja luostariin tultuamme houraili vielä pari päivää. Ja
+houriossaan hän alkoi Askeniakin syyttää eikä sallinut häntä silmiensä
+edessäkään. Silloin kertoi tapauksen näkijäkin huomionsa ja kun me
+aloimme katsoa karsaasti Askenia, katosi hän pari päivää sitten
+kokonaan joukostamme.
+
+-- Minä luulin nähneeni hänet täällä haudalla, -- sanoi Hannu
+mietteissään.
+
+-- Kyllähän saksalaiset ovat sinua vihanneet, -- sanoi Murainen, --
+mutta tuollaista konnantyötä ei sentään olisi odottanut. Kyllä kai
+siihen on täytynyt olla syvempääkin syytä kuin kauppakateus.
+
+He kulkivat äänettöminä Kirkkokatua alas. Useimmista puurakennuksista
+oli jälellä vain tuhkaa ja kekäleitä korkeiden kivijalkojen välissä.
+Alastomina ojentuivat hävityksen keskellä valkoisiksi kalkitut uunit
+taivasta kohti. Kadulla ajelehti halpa-arvoisempia talouskaluja,
+vaaterääsyjä, kekäleitä ja tuhkaa. Ilmassa tuntui kydönomainen tuoksu.
+
+-- Olisin minäkin suonut jo levossa kuolevani, mutta alusta täytyy
+vielä alkaa, -- sanoi Murainen huoaten. -- Tämä on nyt kolmas kerta,
+jolloin talostani ei ole muuta jälellä kuin kivijalka. En ollut paljon
+päälle parinkymmenen vuoden, kun Konrad-piispan aikana tällä tavoin
+lähes koko kaupunki meni tuhkaksi. Kun siitä oli päästy elämisen
+alkuun, tuli rutto ja vei puolet kaupungin asukkaista ja niiden
+joukossa oli minun ensimäinen vaimoni. Kahdeksantoista vuotta sitten,
+Maunu-piispan aikana, meni taloni samoinkuin suurin osa kaupunkia taas
+tuhkaksi ja kun uusi talo oli saatu pystyyn, sai vanhin poikani
+surmansa Viipurin pamauksessa. Ja nyt vanhoilla päivillään piti nähdä
+vielä tämä kaikista kauhein hävitys. Kuningas, kuningas pitäisi olla,
+joka rauhan maahan turvaisi.
+
+Torilla erosi Murainen Hannusta ja meni raatihuoneelle, jonne haudalla
+olleet kokoontuivat neuvottelemaan, mistä laidasta ja millä keinoin
+elämä oli uudelleen alettava. Mutta Hannu päätti heti suoraa päätä
+lähteä Naantaliin.
+
+Kirsti oli vielä sairaana, vaikka ei hourannut enää. Hän oli tavattoman
+kalpea ja hänen lapselliset silmänsä olivat kuin suurentuneet.
+Sellaisena näytti hän Hannusta entistä kauniimmalta. Kasvinveljen
+nähdessään huudahti Kirsti hämmästyksestä samalla kuin heikko puna
+kohosi hänen kasvoilleen. Kun Hannu kumartui hänen puoleensa, kietoi
+hän kätensä hänen kaulaansa, mutta purskahti sitten itkuun ja sanoi:
+
+-- Annatko sinä, Hannu, minulle koskaan anteeksi, kun minä olen ollut
+sinulle niin ilkeä? Sinua minä olen aina rakastanut, mutta kun meitä
+pidettiin aina toisillemme kuuluvina, tahdoin minä näyttää, ettei se
+niin vain itsestään selvää ole. Arent on konna enkä minä tosissani ole
+hänestä koskaan välittänyt, vaikka sinua kiusatakseni olenkin ollut
+hänestä pitävinäni. Olen rukoillut sitä Jumalan äidiltä anteeksi ja
+sinun ja äidin sielujen puolesta olen rukoillut, sillä luulin sinunkin
+saaneen surmasi.
+
+Hannu pyyhki kyyneleitä hänen silmistään ja tunsi rinnassaan
+samanlaisen onnen tulvahduksen kuin pari viikkoa sitten märskorilla
+seisoessaan ja kotikaupunkia lähestyessään.
+
+-- Älä itke, Kirsti, -- kuiskasi hän, -- alotamme elämän uudestaan ja
+kaikki muuttuu vielä hyväksi.
+
+-- Mutta äiti, äiti! -- purskahti taas itkuun Kirsti, jonka mieleen oli
+palannut kaamea kuva äidin kuolemasta, -- hän ei päässyt edes
+siunattuun maahan lepäämään.
+
+-- Minä kaivan tuhkan seasta hänen jäännöksensä ja toimitan ne hautaan,
+-- sanoi Hannu edes jollakin Kirstiä lohduttaakseen.
+
+Samalla juolahti hänen mieleensä jotakin ja hän huudahti:
+
+-- Kuulehan, Kirsti, tiedätkö missä äitisi säilytti liikoja rahoja?
+
+-- En! -- vastasi Kirsti ihmeissään.
+
+-- Kellarin peräseinässä. Minulle näytti hän ne silloin torstai-iltana,
+-- sanoi Hannu hieman punastuen. -- Vihollinen ei niitä tietenkään ole
+löytänyt eikä tulikaan ole voinut niitä tuhota. Niistä annamme heti
+osan luostarille, että sisaret pitävät esirukouksia tätivainajan sielun
+puolesta. Ja kun saamme elämän ennalleen, niin annamme lisää, eikö
+niin?
+
+Kirsti tyyntyi jonkun verran, sillä häneen vaikutti yhtä paljon Hannun
+luottava ja toivorikas mieli kuin hänen ehdotuksensakin. Itse asiassa
+olikin Hannussa yhtäkkiä uudelleen herännyt pulppuileva elämänhalu,
+joka houkutteli häntä työhön ja toimintaan.
+
+Kirstin käsiä pidellen lausui hän:
+
+-- Lähden heti Turkuun ja ryhdyn puuhaamaan meille uutta asumusta.
+Siksi kun se valmistuu, paranet sinäkin. Käyn joka ilta kirkossa
+rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun puolestasi.
+
+Kirsti hymyili raukeasti vastaan ja täynnä elämänintoa palasi Hannu
+Turkuun.
+
+Ennen kuukauden loppua alkoi pieni pääkaupunki jälleen nousta
+tuhastaan, kuten niin monta kertaa ennenkin nelisatavuotisen
+olemassaolonsa ajalla. Tuhosta pelastuneet porvarit, niin suomalaiset
+kuin saksalaisetkin, liittyivät toisiinsa ja yhteisvoimin käytiin
+työhön käsiksi. Ensinnä korjattiin vilja kaupungin ympärillä olevilla
+pelloilla ja sitten ryhdyttiin rakennustöihin. Rohkeutta lisäsi se, kun
+Tukholmasta saapui viesti, että rauha Tanskan kanssa oli saatu toimeen.
+Ja kun toiset paukuttelivat varstoja riihissä, tupruttelivat toiset
+tuhkaa ilmaan, peratessaan palaneiden rakennusten perustuksia. Jokea
+pitkin laskettiin alas hirsilauttoja, kirveet ja sahat olivat käynnissä
+aamusta iltaan ja porvarien, munkkien, linnannihtien ja lähiseudun
+talonpoikain yhteisponnistuksilla alkoi kohota talvensuojia
+katottomiksi joutuneille. Mutta moni perhe oli kokonaan joutunut surman
+omaksi, toisista pelastunut vain kuin ihmeen kautta joku perheen
+nuorimmista jäsenistä, ja siksi moni tuvanuuni jäi vielä vuosikausiksi
+entisen kodin raunioilla alastomana törröttämään. Moni kauhun yönä
+pakoon päässyt porvari jäi myöskin ainaiseksi maalle, pitäen talonpojan
+elämää metsien suojassa turvallisempana kuin oloa kaupungissa, jota
+viholliset, rutto ja tulipalot alituisesti etsiskelivät.
+
+Hannu oli todellakin löytänyt kellarinseinästä rahalippaan koskematonna
+ja innolla puuhasi hän uutta asuinrakennusta palaneen tilalle.
+Sunnuntaisin retkeili hän aina Naantaliin ja iloisena kuvaili
+vähitellen toipuvalle Kirstille, kuinka uuden tuvan seinät kohosivat
+valkoisina ja puhtaina. Marraskuun lopulla oli se valmis sekä
+varustettuna välttämättömimmillä talouskaluilla. Kirsti oli nyt siihen
+määrään parantunut, että hän muutti Turkuun ja joulunaattona heidät
+sitten vihittiin avioliittoon.
+
+Niin alkoi heidän yhteiselämänsä täynnä valoisaa luottamusta
+tulevaisuuteen. Mutta eheää ja pitkäaikaista onnea ei heille oltu
+suotu. Kuten niin moni muukin sortuivat he levottoman ja ristiriitaisen
+murrosajan myrskyihin, jotka raivasivat tietä uudelle aikakaudelle. Se
+syntyi tulen ja veren keskellä ja vaati paljon uhreja. Monet piispoista
+ja muista valtaherroista saivat epätoivoista uhkapeliä pelattuaan ja
+omantuntonsa kanssa aikansa tingittyään astua toinen toisensa jälkeen
+mestauslavalle, ja monet niistäkin, jotka huomaamattomissa elivät,
+sortuivat muuten ajan rattaiden alle.
+
+Kirsti ei tuon kauhunyön jälkeen koskaan enää palannut ennalleen.
+Kalpeana ja hiljaisena liikkui hän askareissaan, kävi ahkerasti
+kirkossa rukoilemassa ja tyrskähti usein ilman näkyvää aihetta
+itkemään. Hän näki kaameita unia ja ennusti verisiä aikoja ja toisinaan
+yöllä saattoi hän äkkiä kirkaista ja takertua Hannun kaulaan, sillä
+lattian alta oli hän kuullut äitinsä valitushuudon. Ja kun Kirsti parin
+vuoden kuluttua synnytti tyttären, joka kuitenkin muutaman viikon
+vanhana kuoli, kääntyi hänen elämänsä entistä enemmän sisäänpäin.
+
+Hannu koetti toimia tarmonsa takaa ja saada Karvataskun kauppaliikettä
+ennalleen. Mutta metelinen aika tuhosi jälestä sen mitä rauhallisella
+työllä rakennettiin. Hannu kuninkaan ja Svante Sturen sijalle oli
+tullut Kristian II ja Sten Sture nuorempi, jotka uudistivat saman
+verisen leikin Ruotsin herruudesta kuin edeltäjänsäkin. Sodan takia
+kävi kauppa huonosti ja porvarien asema Turussa oli sitäkin tukalampi,
+kun linna sai niin päällikökseen kuin miehistökseen tylyjä muukalaisia,
+jotka kaikella tavalla rasittivat kaupunkia. Laiva, jonka Hannu
+suurilla ponnistuksilla oli saanut kuntoon, joutui Tukholman retkellä
+vihollisen saaliiksi ja kohta sen jälkeen kuoli Kirsti lapsivuoteeseen.
+Silloin myi Hannu talonsa ja jakoi rahat tuomiokirkolle sekä Naantalin
+luostarille, joissa tuli pitää esirukouksia hänen omaistensa sielujen
+autuudeksi. Itse otti hän vastaan laivurintoimen, jota Kuusiston
+linnanvouti oli hänelle tarjonnut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivä alkoi valeta -- toukokuun 23 päivä 1522. Nukuttuaan vain muutaman
+tunnin nousi Hannu laivankannelle, jossa maston juurella seisoi
+ainoastaan yövartija liikkumatonna ja sarkakauhtanaansa kääriytyneenä.
+Luotoja ja salmia peitti vielä usvainen hämy ja laiva keinui hiljalleen
+mainingissa. Ympärillä lenteli kalalokkeja ja triiek! triiek!
+huutelivat toisilleen valkorintaiset tiirat. Etäämpää kuului hylkeen
+omituinen, surumielinen juorotus. Lähimmällä luodolla näkyi vaalenevaa
+taivaanrantaa vasten savupatsas, joka harmaasta kalastajamökistä nousi
+kuin suoraan kalliosta. Se kallistui länttä kohti ja siihen hetken
+tuiotettuaan sanoi yövartija:
+
+-- Rupeaa idästä tuulemaan. Taidamme tästä piankin päästä liikkeelle,
+kun jäätkin ovat yöllä hävinneet näkyvistä.
+
+Hannu ei vastannut mitään. Hän seisoi laivan parrasta vasten ja tuiotti
+aaltoihin, jotka hiljaa liputtelivat laitoihin. »Tänään minä siis saan
+tulla luoksenne», sanoi hän itsekseen, ajatellen Kirstiä ja lapsiaan
+sekä äsken näkemäänsä unta. Kirsti oli keinunut läpikuultavalla
+pienellä jäälautalla, pidellen kummallakin käsivarrellaan pientä
+äskensyntynyttä, ja kaikki kolme he olivat viittoneet hänelle. Laiva
+oli täysin purjein kiitänyt kohti, mutta jäälautta oli paennut edellä,
+kunnes laiva oli yhtäkkiä ankarasti tärähtänyt ja alkanut vajota,
+jolloin lauttakin oli kadonnut aaltoihin. »Ei minulla täällä enää
+mitään olekaan, mielelläni minä jo tulen luoksenne», lopetti Hannu
+mietteensä, kun kuuli samassa kannelle johtavien portaiden narisevan
+jonkun askelista.
+
+Luukusta kohosi vähitellen näkyviin pitkään, mustaan kaapuun ja mustaan
+samettipäähineeseen puettu mies, jonka ikää oli vaikea ulkonäöstä
+päättää. Hänen hienopiirteisissä parrattomissa kasvoissaan ja koko
+olemuksessaan oli jotakin nuorekasta ja hentoa ja samalla sentään
+vanhaa ja väsähtänyttä. Silmät olivat raskaat ja uneksivat ja ohimoilla
+näkyvä tukka oli harmaa. Hän oli piispa Arvid Kurki, joka
+varhaisimmassa nuoruudessaan oli saanut olla todistajana kamalaan
+näytökseen isänsä kartanossa Laukossa ja joka nyt alun toistakymmentä
+vuotta oli seisonut Suomen kirkon peräsimessä, koettaen sitä
+parhaimpansa mukaan ohjata ajan myrskyissä. Varjellakseen pahemmilta
+onnettomuuksilta kirkkoaan ja kansaansa, jonka etujen ensimäinen ja
+lähin valvoja hän edeltäjäinsä tavalla tunsi olevansa, oli hän
+koettanut osottaa kuuliaisuutta tyrannia kohtaan. Mutta lopulta oli se
+tie käynyt mahdottomaksi kulkea ja pari kuukautta sitten oli hän
+julkisesti liittynyt kuninkaan vihollisiin ja antanut apuaan Kustaa
+Vaasan joukoille, jotka piirittivät Turun linnaa. Mutta kun Söyrinki
+Norby lähestyi tanskalaisen laivastonsa kanssa Turkua, silloin oli
+piispa tuntenut Kuusiston turvattomaksi ja lähtenyt maitse
+Etelä-Pohjanmaalle, mukanaan muutamia kaniikkeja sekä Turun seudun
+aateliskartanoista joukko rouvia ja neitoja, jotka eivät tahtoneet
+jäädä alttiiksi vihollisen väkivallalle. Hannu oli läpi saariston ja
+tanskalaisten nenän ediste tuonut laivan Närpiöön, jossa piispa
+seurueineen oli eilen noussut siihen purjehtiakseen Ruotsiin. Sumun ja
+ajojäiden takia oli kulkeuduttu Korsnäsin saaristoon ja ankkuroitu
+yöksi lähelle Bergötä.
+
+-- Kuinka näyttää, voimmeko tänään jatkaa matkaa paremmalla
+menestyksellä? --- kysyi piispa Hannua tervehdittyään.
+
+-- Näyttää rupeavan idästä tuulemaan ja silloin me saamme myötätuulen
+tai hyvän laitasen, jos pyrimme Upplannin rannikkoa kohti.
+
+-- Parempi olisi sinne päästä. Mutta luuletteko ennen iltaa voitavan
+sitä matkaa suorittaa?
+
+-- Riippuu siitä minkälaisen tuulen saamme ja kuinka paljon ajojäistä
+on vastusta.
+
+Piispa käveli muutamaan kertaan ääneti laivan kannen yli ja sanoi
+sitten enemmän itsekseen kuin Hannulle:
+
+-- Niinköhän me kunnialla pääsemme toiselle puolen merta? Pahat
+aavistukset täyttävät mieleni ja minusta tuntuu väkisinkin kuin näkisin
+viimeisen päiväni valkenevan. Jumala ja kaikki pyhät meitä suojelkoot!
+
+Hän laskeusi takaisin kannen alle ja Hannu ajatteli: »Hän tuntee sen
+myöskin.»
+
+Kun aurinko alkoi punata kallioilla kasvavia kääkkyräpetäjiä, oli tuuli
+paisunut siksi, että saattoi vetää purjeet ylös. Peräkajuttaan
+sijotetut naisetkin olivat jo nousseet ja kun piispa itse oli
+toimittanut aamurukouksen ja jakanut ehtoollisen kaikille mukana
+olijoille, nostettiin ankkuri ja laiva lähti liukumaan ulos
+saaristosta.
+
+Ulapalle päästyä kiihtyi tuuli kiihtymistään ja kun jäitäkään ei
+pahemmin ollut näkyvissä, näytti matka käyvän mitä suotuisimmin.
+Puolenpäivän aikana kiihtyi tuuli myrskyksi ja laiva tuntui kulkevan
+kuin lentäen aallon harjalta toiselle. Auringon laskiessa alkoi näkyä
+Ruotsin rannikko, mutta samalla ilmestyi myöskin tielle yhä useammin
+jäälauttoja, jotka itätuuli oli tälle puolen ajanut. Kuta lähemmäs
+saaristoa tultiin, sitä vaivaloisemmaksi kävi kulku. Hannu itse seisoi
+peräsimessä ja jännitti korviaan kuullakseen myrskyn ulvonnalta
+märskorilla olevan tähystäjän huutoja.
+
+Kun oli juuri onnellisesti kierretty suuri jäälautta, rysähti laiva
+äkkiä ja pysähtyi täydessä kulussaan, niin että pari takimmaista
+vanttia rusahti poikki. Oli siis ajettu karille. Aallot ja jäälohkareet
+pieksivät vasenta laitaa ja laiva kallistui arveluttavasti toiselle
+kylelleen. Kajutasta kuului huikeita parkaisuja ja piispa sekä kaniikit
+nousivat kalpeina kannelle. Laskettiin nopeasti molemmat veneet
+vesille, vaikka pelastuksesta ei suuria toiveita voinut ollakaan.
+Toinen vene, johon laskettiin yksitellen kaikki naiset, ja joka ensinnä
+lähti neljän laivamiehen soutamana liikkeelle, ajausi muutaman sylen
+päässä laivasta jääteliä vasten ja kaatui kumoon. Ainoastaan pari
+miehistä pelastui jäälohkareelle, josta he kuitenkin pian kierähtivät
+alas ja katosivat näkyvistä.
+
+Toiseen veneeseen laskeusivat piispa miesseuralaisineen, kaksi jälellä
+olevaa laivamiestä ja Hannu. Heidän kulkunsa jäätelien välissä ja
+kovassa aallokossa onnistui aluksi paremmin. Parin virstan päässä
+edessä oli Öregrundin ranta ja sitä kohti ohjasi Hannu venettä.
+Aivankuin aamulla lähdettäessä nouseva, punasi nyt laskeva aurinko
+edessä olevan saaren kääkkyräpetäjiä. Mutta Hannu, joka tähysti veneen
+edessä kelluvia jääteliä, luuli näkevänsä siellä Kirstin keinuvan ja
+viittovan häntä luokseen, ja hänellä oli varma tunto siitä, etteivät he
+rannalle pääse.
+
+Kun maalle oli enää puolen virstaa, pusersi kaksi raskasta
+jäälohkaretta veneen väliinsä. Sen laidat rusahtelivat ja kun jäätönkit
+viskausivat erilleen, alkoi vene täyttyä vedellä. Hannu katsahti
+piispaan, jonka harmaa tukka liehui tuulessa ja joka alistuvan
+näköisenä näytti rukoilevan itsekseen, sillä hänen huulensa liikkuivat
+hiljaa.
+
+Hannu tunsi itsensä ihmeen rauhalliseksi ja kun vene muutaman sylen
+päässä jääteleistä alkoi upota ja hän joutui veden varaan, katsahti hän
+kuin osaveljeensä vielä kerran piispaan, jonka mustan kaavun liepeet
+poimuilivat veden pinnalla. Sitten viskasi aallonärjy heidät kauemmas
+toisistaan, ja niin vaipui Hannu Kimalainen yhdessä Suomen viimeisen
+kirkkoruhtinaan kanssa Pohjanlahden aaltoihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samana päivänä tyhjensivät Kuusiston piispanlinnan rikkaista
+aarteistaan Söyrinki Norbyn saaliinhimoiset joukot, jotka edellisenä
+päivänä olivat riehuneet turvattomaksi jääneessä Turussa. Hannu
+Kimalaisen rakentama tupa samoinkuin suurin osa kaupunkia oli kerran
+taasen palanut poroksi, ja oli asukkaista tyhjänä. Linnan valleilla
+riippui Junker Tuomaan hirtättämiä suomalaisia ja ryöstäen, raiskaten,
+polttaen ja murhaten levisivät tanskalaiset maaseudulle.
+
+Verisenä nousi taivaanrannalle uuden ajan aurinko.
+
+
+
+
+MURROSAJAN MIES
+
+
+Maa oli jo sulana, ilmassa oli lauhkea tuntu ja tuomiokirkon sekä
+kapituli- ja koulurakennuksen katoilla räpsähtelivät naakkojen siivet.
+Piispantalossa, joka oli koillispuolella parikymmentä askelta
+kirkonmuurista, loimotti ilta-auringon säteissä punaiseksi maalattu
+porttitorninkatto kuin suuri rovio. Portissa oli vilkas liike, yhtä
+menoa kulki siitä sisään ja ulos pappeja, munkkeja, aatelismiehiä ja
+talonpoikia. Arastellen puikkelehti muiden kulkijain lomitse rääsyisiä
+naisia lapsi käsivarrellaan sekä rampaantuneita miehiä kainalokepein
+tai sokeita kalvakan lapsukaisen taluttamina, sillä oli perjantaipäivä
+ja silloin jakeli piispa almuja köyhille. He eivät menneet pääovesta
+sisälle, kuten muut, vaan kiersivät pihalle odottamaan, kunnes piispa
+vanhus tulisi ulos heidän luoksensa.
+
+Piispa Martti Skytte, dominikaanimunkiston entinen ylivikarius, istui
+työhuoneessaan raskaassa, korkeaselkäisessä nojatuolissa. Hän oli
+puettu dominikaaniveljen yksinkertaiseen mustaan kaapuun, jota hän
+arkioloissa vieläkin käytti, ja ainoastaan rinnalla riippuva kultainen
+risti osotti hänen korkeata arvoaan. Hänen sileäksi ajetut kasvonsa
+kirkkaine sinisine silmineen tekivät lapsenomaisen vaikutuksen, mutta
+mustan kalotin alta olkapäille valuva tukka oli läpeensä harmaa.
+Ikkunan edessä oli kirjotuspulpetti ja sen ääressä istui iäkäs sihteeri
+Johannes Erasmi sekä teinin puvussa oleva nuori Agricola, joka toimi
+piispan kirjurina. Uunin luona penkillä istui harmaapartainen
+taloudenhoitaja.
+
+-- Hyvä on, hyvä on, kirjotan sitten sen alle yhdessä toisten kirjeiden
+kanssa, -- sanoi piispa Agricolalle, joka juuri lopetti vasta
+kirjottamansa kirjeen lukemisen. -- Laskekaahan sisään seuraava
+odottaja, -- nyökäytti hän taloudenhoitajalle päätään.
+
+Huoneeseen astui keski-ikäinen, köyhästi puettu ja laiha pappismies.
+Hän kumartui suutelemaan esimiehensä pientä ja valkoista kättä, jonka
+etusormessa kimalteli leveäkantainen, Pyhän Henrikin kuvalla varustettu
+piispansormus.
+
+-- Valituksiako, poikani? -- kysyi piispa vanhus ja hänen suunsa
+ympärille ilmestyi tuskallinen piirre.
+
+-- Niin, teidän isällisyytenne, -- myönnytti pappi aralla ja
+valittavalla äänellä. -- Kymmenysosuuteni viime vuodelta ovat vielä
+suurimmaksi osaksi saamatta ja ruokaveron tältä vuodelta olen
+ainoastaan kahdesta talosta saanut.
+
+-- Onko seurakunnassa niin suuri köyhyys? -- kysyi piispa jotakin
+sanoakseen, vaikka hän arvasikin syyn.
+
+-- Ei läheskään, -- kiiruhti pappi selittämään, -- mitäs vielä, sillä
+viime kesänähän saatiin harvinaisen hyvä sato. Mutta talonpojat eivät
+tahdo maksaa sen jälkeen kun kuninkaan asiamiehet korjasivat kirkon
+hopeat ja toisen kelloista. Sanovat sen olevan kuninkaan tahdon, ettei
+papeille enää veroa makseta. Olen heitä pannallakin uhannut...
+
+-- Pannallako? -- keskeytti piispa vakavasti.
+
+-- Niin, teidän isällisyytenne, pelotellut vain olen, mutta ei sekään
+ole auttanut.
+
+-- Antakaa sellaisten uhkausten olla, pannan aika on ollut ja mennyt
+eikä kuningas, kuten kyllä tiedätte, sellaista hyväksy.
+
+-- Mutta entäs pyhä isä Roomassa? -- uskalsi pappi hiljaa väittää.
+
+-- Hm, kuningas on meitä paljon lähempänä, poikani, -- sanoi piispa
+kartteliaasti. -- Ja siksi toiseksi ei kuningas myöskään hyväksy eikä
+salli, että talonpojat jättävät pappinsa leivättömiksi. Siitä asiasta
+olemme juuri kirjottaneet kuninkaalle ja hän kyllä laittaa niin, että
+se asia tulee korjatuksi. Ilmottakaa se ynnä minun varotukseni ohella
+seurakunnalle.
+
+Kun pappi viipyi vielä huoneessa, kysyi piispa:
+
+-- Mutta kenties sinua painostaa kovempikin hätä?
+
+-- Kyllä, tai ei niinkään minua itseäni kuin...
+
+Hän vaikeni punastuen.
+
+-- Hm, sinulla on siis perhettäkin?
+
+-- On, -- sanoi pappi maahan katsoen, -- enkä minä suinkaan ole ainoa,
+-- yritti hän puolustautua.
+
+-- Kyllä tiedän, kyllä tiedän, -- keskeytti piispa. -- Onko perhe sinun
+luonasi pappilassa?
+
+-- Ei, eihän toki, sillä piispa Hemmingin statutithan kieltävät sen, --
+ehätti pappi selittämään.
+
+-- Hm, hm, niin kyllä, mutta mitäs kanoninen laki siinä asiassa säätää?
+
+Pappi katsoi vaieten jalkoihinsa.
+
+-- Se kieltää papilta kokonaan yhteyden vaimon kanssa, sekä julkisen
+että salaisen, -- sanoi piispa, -- ja Hemmingin statutit ovat vain
+hätäkeino, joka koettaa korjata tuon vanhemman määräyksen rikkomisia.
+Mutta jos nyt kerran on hankkinut lapsia maailmaan, niin eiköhän
+jumalallinen laki, joka on näitä molempia vanhempi, velvota niistä
+myöskin huolta pitämään? No niin, jos hätäsi on kova, niin
+taloudenhoitajani tuossa saa tehdä hyväksesi niin paljon kuin katsoo
+muilta tarvitsijoilta liikenevän.
+
+Hän ojensi kätensä papille, joka yhdessä taloudenhoitajan kanssa jätti
+huoneen. Piispa käveli muutaman kerran lattian yli, istui sitten
+entiselle paikalleen ja sanoi huoaten isä Johannekselle:
+
+-- Milloinka nämä ristiriidat loppunevat? Tarkastusmatkoillani olen
+melkein jokaisella papilla huomannut olevan lapsia, joita he eivät
+uskalla luonansa pitää. Mutta ehkä pian tulee se aika, jolloin he
+julkisesti saavat mennä avioliittoon ja elää oikeata perhe-elämää.
+Minun aikani on vielä puolinaisuuden aikaa eikä Jumala ole minua
+asettanut uusia uria avaamaan, sen minä kyllä itsestäni tunnen.
+
+Sisään astui nyt muuan dominikaanimunkki, jolla oli side otsan
+ympärillä ja kaapu useammasta kohti repeytynyt. Haikealla äänellä alkoi
+hän valittaa, kuinka häntä keruumatkalla ollessaan markkinarahvas
+Halikossa oli pahoinpidellyt ja kuinka kuninkaan veronkantaja oli hänet
+sen jälkeen väkisin kulettanut Turkuun.
+
+-- Mutta onhan sinulla, poikani, kai tieto siitä, että kuningas on
+kieltänyt munkkeja keruulla kulkemasta muuna kuin kymmenenä viikkona
+vuodessa? Nyt on luvaton aika ja vouti on siis noudattanut vain
+kuninkaan käskyä estäessään sinua toimessasi, -- vastasi piispa.
+
+-- Mutta pitääkö meidän totella enemmän kerettiläiskuningasta kuin
+pyhää isää Roomassa? -- sanoi munkki kiivaasti.
+
+-- Siinä ollaan taas, poikani, -- huokasi piispa. -- Mutta voitko sinä,
+joka olet minua kolmekymmentä vuotta nuorempi, vakuuttaa minulle että
+näissä meidän oloissamme on viisaampaa ja Jumalalle otollisempaa
+totella enemmän pyhää isää Roomassa kuin kuningasta?
+
+Munkki pysyi vaiti. Piispa jatkoi:
+
+-- Minä en ymmärrä muuta kuin kehottaa sekä sinua että muita veljiä
+pysymään luostarissa ja lähtemään maaseudulle ainoastaan luvallisena
+aikana.
+
+-- Mutta luostarihan on typö tyhjä ja jos meidän harvojen, jotka olemme
+pysyneet munkkilupauksellemme uskollisina, täytyy siellä värjötellä,
+niin kuolemme me nälkään, -- väitti munkki.
+
+-- Hm, sekin on totta, -- myönsi piispa ja katsahti epäröiden
+taloudenhoitajaansa, joka sillä välin oli palannut huoneeseen. Tämä
+pudisti päätään.
+
+-- Olen itsekin tällä haavaa voimaton teitä aineellisesti auttamaan,
+mutta minä kirjotan vieläkin kerran puolestanne kuninkaalle ja jollei
+hän suostu teille apua osottamaan, niin ... aina kun minun hinkaloni
+täyttyvät, tulen minä teitä muistamaan, sillä Pyhän Dominicuksen
+veljeskunta on minulle rakas. Villiintynyttä markkinarahvasta meidän on
+mahdoton rangaista, mutta voutia minä olen nuhteleva hänen
+käytöksestään. Ja muutoin on teillä jälellä-olevilla tällaisina aikoina
+kahta suurempi syy viettää nuhteetonta elämää rukouksessa ja paastossa.
+
+Hän ojensi siunaten kättään ja nöyrästi kumartaen jätti munkki huoneen.
+Piispa nojautui tuolinselustaa vasten, peitti käsillä silmänsä ja sanoi
+valittaen:
+
+-- Puolinaista, puolinaista kaikki! Minun tulisi auttaa ja minä olen
+kuin paaluun sidottu.
+
+Hän antoi isä Johannekselle ohjeet kuninkaalle dominikaanimunkkien
+asiassa kirjotettavasta kirjeestä ja huoneeseen astui linnasta saapunut
+voudinkirjuri, jolla oli kädessään paperikäärö.
+
+-- Herra Maunu Sveninpoika lähettää minut teidän isällisyytenne luo, --
+alkoi hän, kehitellen auki paperikääröä, -- kiirehtimään rästinä olevaa
+kruunun osuutta viimevuotisiin piispankymmenyksiin. Täällä rästien
+joukossa on ensinnäkin sata taaleria rahaa.
+
+Kuin apua anoen katsahti piispa taloudenhoitajaan, joka virkkoi:
+
+-- Käsillä ei tällä haavaa ole niin paljoa.
+
+-- Rukiita puolitoista lästiä, -- jatkoi kirjuri.
+
+-- Ainakin yksi lästi voidaan maksaa nyt heti, jos se on aivan
+välttämätöntä, mutta loput vasta syksyllä.
+
+-- Kaksi lästiä voita, lästi lohta, kolme kippuntaa haukia, -- luetteli
+kirjuri rästilistasta.
+
+Kun hän oli merkinnyt paperiinsa mitä taloudenhoitajan ilmotuksen
+mukaan saatiin tulla heti perimään, lähti hän tiehensä ja sisään astui
+samasta oven avauksesta tuomiorovasti Johannes Pietarinpoika. Hän oli
+kookas ja hillitysti esiintyvä mies, jonka olemuksessa oli jotakin
+synkkää ja painostavaa. Hän oli Flemingien sukulainen sekä
+uskonpuhdistuksen kiivas vastustaja, ja tultuaan piispannimityksessä
+sivuutetuksi osotti hän iäkkäälle esimiehelleen mielellään katkeraa
+mieltä milloin vain sopi. Tervehdittyään piispaa niukalla arvokkuudella
+sanoi hän:
+
+-- Tulin kuulemaan teidän isällisyytenne mielipidettä uuteen
+kaniikinvaaliin nähden. Se kai olisi toimitettava viimeistäänkin
+Valpurinmessuna?
+
+-- Minä luulen, että meidän on tällä kertaa jätettävä kaniikinvaali,
+sillä kuningas on minulle nimenomaan kirjottanut, että kapitulin
+jäsenten lukumäärää on vähennettävä, -- vastasi piispa hieman
+arastellen.
+
+Tuomiorovastin suun ympärillä näkyi ivallinen piirre, kun hän vastasi:
+
+-- Sen jälkeen jätetään tietysti arkkiteinin, tuomiorovastin ja lopuksi
+kai piispankin virka täyttämättä, että kuningas voi korjata heidän
+palkkatulonsa.
+
+-- Kuinkas monta kaniikkia oli Hemmingpiispan ja vielä Bero II:sen
+aikanakin? -- kysyi piispa.
+
+-- Se oli silloin, ja sadassa vuodessa muuttuu maailma paljon.
+
+-- Mutta jos silloin tultiin toimeen kuudella, tai tuomiorovasti ja
+piispa lukuunotettuna, kahdeksalla kapitulin jäsenellä, niin eivät
+olomme sentään ole niin muuttuneet, että ihan välttämättä tarvitsisimme
+nykyään viisitoista jäsentä kapitulissa. Minun ymmärtääkseni me,
+katsoen valtakunnan hädänalaiseen tilaan, voimme jättää ainakin kolme
+kaniikin virkaa täyttämättä ja luovuttaa niiden tulot valtakunnan
+velkojen maksamiseen.
+
+-- Ja tehdä se pelkästään kuninkaan käskyllä ilman pyhän isän
+suostumusta?
+
+-- Lähimpänä miehenäni kysyn teiltä vilpittömästi, mitä te minun
+sijassani tekisitte, kun olisi valittava kuninkaan ja pyhän isän
+välillä? -- kysyi piispa vuorostaan.
+
+-- Ainoan autuaaksi tekevän kirkon jäsenenä ja katolilaisena pappina
+minä ehdottomasti noudattaisin pyhän isän määräyksiä, -- vastasi
+tuomiorovasti varmasti.
+
+-- Seurauksiinko katsomatta?
+
+-- Ne minä jättäisin Jumalan huomaan.
+
+-- Hm, mutta jospa me, niin monet esimerkit silmäimme edessä, emme enää
+niin ehdottomasti voisikaan luottaa pyhään isään?
+
+-- Enemmänkö sitten kerettiläismieliseen kuninkaaseen ja
+kirkonryöstäjään?
+
+Piispa kohotti varottaen sormeaan ja sanoi vakavasti:
+
+-- Muistakaamme, että Jumala on valinnut hänet pelastamaan valtakunnan
+muukalaisten sorrosta, ja jos hän yhdessä tai toisessa asiassa onkin
+erehtynyt ja mennyt liian pitkälle, niin siitä tuomitkoon Jumala. Että
+hän kipeästi tarvitsee rahoja valtakunnan tarpeisiin, sen me kyllä
+hyvin tiedämme ja jos me vointimme mukaan häntä autamme, niin tulevat
+silloin rahat käytetyiksi paremmin Jumalan mielen mukaan kuin jos
+Roomaan lähettäisimme kaikenlaisia lahjuksia.
+
+Tuomiorovasti koetti hillitä itseään ja päästä toiselta suunnalta
+esimiehensä kimppuun.
+
+-- Muutoin oli myöskin asianani, -- sanoi hän, -- saattaa teidän
+isällisyytenne tietoon eräs uusi kirkonomaisuuden ryöstö. Pari päivää
+sitten käydessäni Naantalin luostarissa valitti minulle abbedissa, että
+tuo kerettiläisoppeja levittävä maisteri Särkilahti on anastanut erään
+luostarille kuuluvan talon Taivassalon Tammistossa.
+
+-- Se on oikeastaan hänelle kuuluvaa perintöä ja on hän sen peruuttanut
+itselleen kuninkaan luvalla.
+
+-- Aina vain kuningas! Mutta saanko tiedustella, onko teidän
+isällisyytenne tehnyt mitään sitä estääkseen?
+
+-- Maisteri Särkilahti on köyhä perheellinen mies ja Naantalin
+luostarilla on tiloja yllin kyllin, -- vastasi piispa vältellen.
+
+-- Se ei puolusta ollenkaan kirkon omaisuuteen kajoamista, kaikista
+vähimmän silloin, kun on kysymyksessä luvattoman perheen elättäminen.
+
+-- Mitkä ovat luvattomia perheitä?
+
+-- Teidän isällisyytenne tietänee sen yhtä hyvin kuin minäkin, että
+papiksi vihityt eivät saa perheitä perustaa. Ja muutoin oli
+tarkotukseni valittaa sitä, että tuon Särkilahden toiminta käy yhä
+julkeammaksi. Juuri kouluhuoneen sivu kulkiessani tuli kansaa
+kuulemasta hänen saarnaansa ja kauhistuen kuulin minä niitä sanoja,
+joita he käyttivät katolilaisesta kirkosta ja sen päämiehestä. Kuinka
+kauan häntä on kärsittävä koulun rehtorina?
+
+-- Minä olen muutaman kerran ollut kuulemassa Särkilahden saarnaa,
+mutta ainakaan silloin en huomannut hänen puhuvan raamatusta
+poikkeavasti.
+
+Tuomiorovastin kasvoilla näkyi terävä ja pilkallinen piirre. Piispa
+jatkoi:
+
+-- Katsoen hänen tuliseen luonteeseensa olen häntä kyllä kehottanut
+esiintymään maltillisesti, eikähän hän olekaan mitään häiriöitä matkaan
+saattanut. Hän hylkää kyllä monet kirkon hyväksymät käsitykset, mutta
+hänen oppinsa ydin on raamatunhengen mukainen, ja se se sittenkin on
+tärkeintä.
+
+Antamatta tuomiorovastille tilaisuutta vastata nousi piispa ja ojensi
+hänelle kätensä. Kylmästi tervehtien lähti prelaatti huoneesta.
+
+-- Nyt menemme köyhien luo, -- sanoi piispa taloudenhoitajalleen ja
+yhdessä lähtivät he pihalle. Kaikki sinne kokoontuneet saivat osansa
+joko vaatteita, joita viikon varrella oli sitä varten valmistettu, tai
+ruokatavaroita ja pieniä hopearahoja. Varsinkin lapsia kohteli piispa
+vanhus hellien ja useita orpoja oli hän toimittanut kasvatettaviksi.
+Lopuksi hän luki siunauksen ja palasi sitten työhuoneeseensa, jossa hän
+kirjotti alle sihteerinsä ja kirjurin kokoonpanemat kirjeet.
+
+Aurinko oli juuri laskemallansa. Pienten pyöreiden ruutujen läpi tullen
+loivat sen viimeiset säteet huoneen panelatulle seinälle haikeamielisen
+punerruksen. Vanhus näytti väsyneeltä ja raukealta.
+
+-- Päivätyömme on vihdoin lopussa. Huomenna alamme taas Jumalan nimeen
+uusin voimin.
+
+Kun sihteeri ja kirjuri olivat lähteneet, pukeusi piispa päällysnuttuun
+ja lähti ulos. Hänelle oli tullut tavaksi joka ilta pistäytyä yksinään
+rukoilemassa rakkaaksi käyneessä tuomiokirkossa, jossa hän
+kolmenakymmenenä miehuusvuotenaan oli alttaripalveluksia toimittanut.
+
+Alkoi jo hämärtää kun piispa astui ulos. Mielihyvin hengitti hän
+raikasta kevätillan ilmaa. Kohmettunut hiekka ritisi hänen hitaasti
+astellessaan kirkkoa kohti. Vanha kirkonvartija seisoi sakariston
+rappusilla kuten muinakin iltoina ja avasi hänelle oven. Hiljaa kuin
+omien askeltensa kaikua peläten kulki piispa avaran sakariston läpi
+suoraa kirkkoon. Alttarit, jykevät pilarit, ristiinnaulitun ja
+pyhimysten kuvat olivat kätkeytyneet puolipimeään. Päivällä näytti
+kirkko entiseen verraten kuin alastomaksi riisutulta, sillä Otto Rudin
+ja Söyrinki Norbyn ryöstöjen sekä Kustaa kuninkaan anastusten jäleltä
+olivat poissa hopea- ja kultakalleudet alttareilta ja kuorien seiniltä.
+Mutta näin hämyssä saattoi vanhus kuvitella kaiken olevan ennallaan ja
+siksi nämä lyhyet hetket iltaisin tuomiokirkossa olivat hänelle kuin
+käyntejä entisyydessä.
+
+Pyhän Pietarin kuorissa paloi vahakynttilä. Se loi himmeän valojuovan
+keskilaivan lattian yli vastakkaiselle seinälle, jossa näkyi varjo
+miehen hartioista ja kumartuneesta päästä. Kuorista kuului matalalla,
+laulavalla äänellä:
+
+-- _Pie Jesu, Domine, dona ei requiem_... [Pyhä Herra Jeesus, anna
+hälle rauhas...] ja kun kuorissa messuavaa pappia ei näkynyt
+keskilaivaan, tuntui kuin hänen seinällä näkyvä varjonsa olisi nuo
+sanat lausunut.
+
+Yksityismessut olivat kielletyt, mutta joku aika sitten oli piispa
+erään hurskaan porvarinlesken rukouksista heltyneenä suostunut siihen
+että tämän miesvainajan autuudeksi luettaisiin sielumessuja.
+Toimituksen suoritti joka päivä iltamessun jälkeen eräs lähes piispan
+ikäinen pappi ja tapahtui se puolittain salassa. Tämän messun aikana
+saapui piispa tavallisesti kirkkoon ja se oli omiaan tuntuvasti
+täydentämään hänen entisyystunnelmaansa.
+
+Hetken pimennossa seisten kuunneltuaan messua astui piispakin kuoriin,
+jonka lattian alla lepäsi hänen entinen esimiehensä Konrad Bitz.
+Ristinmerkin tehden polvistui hän alttarin ääreen. Kauan ja hartaasti
+rukoiltuaan nousi hän ja papin jatkaessa messua lähti hitaasti
+kirkosta. Mutta sakaristoon tultuaan tunsi hän suurta väsymystä ja
+istahti yhteen pitkin seiniä olevista nojatuoleista. Huoneessa oli jo
+hyvin hämärä ja seinällä häntä vastapäätä oleva ristiinnaulitun kuva
+häämötti enää mustana, epäselvänä kuviona. Ovi kirkkoon oli raollaan ja
+hiljaisena hyminänä kuului sieltä vanhan papin messu.
+
+Piispa painoi päänsä käsiin ja huokasi. Tässä samassa huoneessa olivat
+liikkuneet ja näillä samoilla tuoleilla istuneet hänen edeltäjänsä aina
+Maunu I:n, ensimäisen suomalaissyntyisen piispan ajoista saakka. Ja
+siitä oli jo kolmatta sataa vuotta. Tuolla kirkon lattian alla he
+kaikki nyt lepäsivät ja sinne oli hänenkin hartain halunsa jo
+päästä....
+
+Mutta miten olikaan? Hämärä tuolien yllä ikäänkuin liikkui ja tiheni ja
+sen keskeltä selkeentyi yksi toisensa jälkeen päitä, harteita ja
+vähitellen koko vartaloita. Ja niin istui puoliympyrässä pitkin
+seinustaa liikkumattomia vanhuksia ummistetuin silmin. Kaikilla oli
+yllään piispallinen viitta ja viitanpoimut ympäröivät heidän yhteen
+puristettuja polviaan. Vaikka heidän piirteensä sakenevassa hämärässä
+näkyivät epäselvinä ja vaikka he istuivat pää kumarassa ja ummistetuin
+silmin, tunsi piispa heidät järjestään kuin olisi eilen viimeksi ollut
+heidän parissaan, eikä hän tuntenut mitään ihmetystä, että he siinä
+istuivat.
+
+Perimpänä ja enimmän pimennossa istui Suomen kirkon perustaja, Pyhä
+Henrik, ja hänen rinnallaan molemmat venäläisten vankeudessa kuolleet
+käännytystyön jatkajat, Rodulf ja Folkvino. Muista vähän erillään istui
+vaskenkarvaisin kasvoin Tuomas ja häntä seurasivat kolme Rantamäen
+piispaa sekä niiden rinnalla kuusitoista muuta Suomen piispanhiipan
+kantajaa. Lähinnä Skytteä istui viisi hänen lähintä edeltäjäänsä,
+joiden kaikkien aikana hän oli kaniikinvirkaa hoitanut. Tuimin piirtein
+ja muita ryhdikkäämpänä istui viimeksi mainittujen joukossa unioniajan
+sotainen piispa Konrad Bitz, ja hänen piispallisen pukunsa päällä
+häämötti rintahaarniska sekä kupeellaan miekanponsi.
+
+Mutta Tuomas piispa kohotti hiukan päätään, avasi hitaasti silmänsä ja
+kysyi:
+
+-- Ovatko Häme ja Karjala saatetut jo kirkon kuuliaisuuteen?
+
+-- Ne ovat, mutta onko minun huolehtimani tuomiokirkon rakentaminen
+päätetty ja onko kaniikkien lukumäärä pysynyt neljänä, joksi minä sen
+järjestin? -- vastasi piispa Katillus.
+
+-- Tuomiokirkko on valmistunut ja minä olen vihkinyt sen toimeensa, --
+ilmotti Maunu I.
+
+-- Minun piispauteni aikana hävittivät venäläiset Turun ja polttivat
+tuomiokirkon. Onko se korjattu? -- kysyi Ragvald II.
+
+-- Minä olen korjauttanut tuomiokirkon ennalleen ja laajentanut
+kapitulia kahdella uudella kaniikinviralla, -- vastasi tarmokas
+kirkkovaltias Benediktus. -- Minä järjestin kymmenysverot ja pidin
+ensimäisenä piispankäräjiä sekä pappeinkokouksia. Ovatko laitokseni
+pysyneet voimassa?
+
+Sananvuoron otti hänen lähin seuraajansa, Hemming piispa, jonka pään
+ympärillä näkyi pyhimyskehä. Hän lausui:
+
+-- Ne ovat sekä pysyneet voimassa että lisääntyneet ja kasvaneet.
+Huolimatta siitä että minun piispauteni aikana riehui Mustasurma
+maassa, olen minä syventänyt ja vahvistanut kirkollista järjestystä.
+Minä olen kaunistanut tuomiokirkkoa ja lisännyt siihen uusia kuoreja ja
+alttareita, minä olen laajentanut kapitulia ja perustanut
+tuomiorovastin viran, toimittanut tuomiokirkolle maatiloja sekä
+kallisarvoisia kirjoja ja lujentanut kirkon valtaa. Papiston
+velvollisuudet olen minä määritellyt statuteissani sekä saattanut
+käytäntöön pappien naimattomuuden. Piispanistuimelle minä olen
+toimittanut jalokivillä kaunistetun hiipan ja sauvan, puolustanut
+maani etuja kuninkaita vastaan sekä masentanut vastahakoisia
+pannakirouksella. Onko nämä kaikki säilytetty ja pidetty voimassaan?
+
+-- Olen koettanut vointini mukaan pitää yllä kirkon valtaa ja käyttänyt
+pannaa niskottelijoita vastaan. Tuomiokirkossa panin alulle pääkuorin
+rakennuksen, mutta minun sallittiin hoitaa korkeata virkaani ainoastaan
+kaksi vuotta, -- ilmotti oppinut Johannes II, joka nuoruudessaan oli
+ollut Parisin yliopiston rehtorina.
+
+-- Minä olen sen työn onnellisesti päättänyt. Hiippakuntani rajoista
+olin riidassa Upsalan arkkipiispan kanssa, mutta suoriusin siitä
+voitolla -- täydensi hänen seuraajansa Johannes III Westfali.
+
+Bero II Balk, joka oli tuomiokapitulin kiiruusti kokoon haalimalla
+rahasummalla saanut käydä pyhää isää Avignonissa suostuttelemassa
+sekaantumasta piispanvaaliin, lausui hiljaisella äänellä:
+
+-- Minun oli suotu onnettomana aikana kantaa Suomen hiippaa. Merirosvot
+ja venäläiset haaskasivat kilvan seurakuntaani, hävittivät Turun ja
+ryöstivät sekä tärvelivät tuomiokirkkoa. Voitavani olen tehnyt, mutta
+kaikkea en ole ehtinyt ennalleen saada.
+
+Hänen lähin seuraajansa, Maunu II Tavast, jota Suomen aatelisto oli
+»palvellut kuin kuninkaallista majesteettia», lausui nyt lempeällä
+äänellä:
+
+-- Kaikki on jälleen saatettu siihen kuntoon kuin autuaan Hemming
+piispan aikana sekä runsaasti lisätty. Minun suotiin viipyä
+piispanistuimella lähes neljäkymmentä ajastaikaa. Minä vahvistin
+Kuusiston linnaa piispojen suojaksi, taistelin Ruotsin rauhattomia
+ylimyksiä vastaan ja tuin Kaarlo kuningasta hänen horjuvalla
+valtaistuimellaan. Minä kiertelin ahkerasti tarkastusretkillä ympäri
+maatani, suojelin talonpoikia aatelisten sorrolta ja valvoin pappieni
+elämää. Jerusalemin matkaltani toin minä runsaasti kalleuksia
+tuomiokirkolle, jota minun toimestani laajennettiin uusilla
+kappeleilla. Minä järjestin ja täydensin jumalanpalveluksen, niin että
+tuomiokirkossa kaikui messu yli päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään.
+Kirkon asemaa minä vahvistin ja lisäsin sen tuloja, opetuksesta sekä
+köyhien ja sairaiden hoidosta pidin minä huolta ja hurskaiden naisten
+olinpaikaksi perustin Armonlaaksoon luostarin. Ovatko nämä kaikki
+pysyneet voimassaan?
+
+Konrad Bitz, joka sotajoukkonsa etunenässä oli taistellut Kaarlo
+kuningasta vastaan, lausui lyhyesti ja karskisti:
+
+-- Minä olen säilyttänyt edeltäjäini perinnön ja unionikuningasten
+avulla lisännyt tuntuvasti Suomen kirkon etuja. Vastahakoiset ja
+niskottelijat olen pitänyt terveellisessä kurissa.
+
+Hänen rinnallaan istui Maunu III Särkilahti, joka tuomiorovastina
+ollessaan oli Saksan keisarilta saanut Turun tuomiorovasteilla
+perintönä kulkevan palatsikreivin arvonimen. Hän lausui:
+
+-- Sotia, nälänhätää ja ruttotauteja on Suomi saanut läpi aikojen
+kestää ja mitä edeltäjät ovat rakentaneet, sitä seuraajat ovat saaneet
+jo nähdä raastettavan. Vointini mukaan puolustin minä kuitenkin maani
+etuja Ruotsin valtionhoitajaa vastaan, menetin varani ja sotajoukkoni
+taistelussa vanhaa vihollistamme venäläistä vastaan, jonka käsistä minä
+ystäväni Knuutti Possen kanssa pelastin Viipurin. Järjestystä ja kirkon
+valtaa olen koettanut ylläpitää ja syventää kristillistä valistusta
+määräämällä jumalanpalveluksissa käytettäväksi myöskin kansan omaa
+kieltä.
+
+-- Sodan ja sekasorron riehuessa olemme mekin lyhyen piispautemme
+aikana vointimme mukaan koettaneet säilyttää edeltäjäimme työtä, --
+ilmottivat Lauri Mikaelinpoika Suurpää ja Johannes Olavinpoika.
+
+Viimeisenä lähinnä Skytteä istui Arvid Kurki. Hiljaa ja tasaisesti
+sanoi hän;
+
+-- Minä kannoin Suomen hiippaa kahtenatoista onnettomana vuotena. Turku
+ja tuomiokirkko olivat piispaksi tullessani raa'an vihollisen
+hävittämät ja uudet vielä raskaammat koettelemukset koittivat maalle.
+Uutta ei minun oltu suotu rakentaa, mutta entistä koetin minä voimaini
+mukaan säilyttää. Varani ja sotavoimani annoin maan puolustukseen,
+mutta ennenkuin vihollinen oli karkotettu, kutsui Jumala minut
+luokseen. Toivon kuitenkin, että uutta on ruvettu hävitetyn tilalle
+rakentamaan.
+
+Nyt kääntyivät kaikkien katseet Skytte vanhukseen. Kolmekolmatta Suomen
+kirkon entistä päämiestä, joista useimmat olivat kirjottaneet nimensä:
+»Jumalan armosta Turun piispa», katsoi häneen, ja totisina ja kysyvinä
+näkyivät hämyn keskeltä heidän silmänsä. Vanhus kohotti kättään ja
+liikutti huuliaan, mutta samalla havahtui hän ja näki seinustoilla
+häämöttävän tyhjien tuolien. Kirkosta kuului vielä messun hyminä ja hän
+kertasi hiljaa:
+
+-- _Pie Jesu, Domine, dona mihi requiem!_
+
+Hän nousi vaivaloisesti seisoalleen ja lähti sakaristosta. Portaille
+tullessaan näki hän edessään kirkkopihalla kaksi mustiin kaapuihin
+puettua miestä, joista vasta ylennyt kuu loi pitkät varjot. Toinen
+miehistä oli pitkä ja hoikka ja piispa tunsi hänet sekä ryhdistä että
+äänestä, kun hän hiljaa puheli toverinsa kanssa. Hän viivähti hetkisen
+pimennossa portailla ja tunsi kuin vastenmielisyyttä lähetä miehiä,
+joiden hän arvasi vartovan häntä. »Mutta sitten lepään kyllikseni, kun
+pääsen tuonne kirkon alle», ajatteli hän ja astui alas portailta.
+
+Miehet tervehtivät häntä kunnioittavasti ja pitempi sanoi:
+
+-- Vaikka onkin jo myöhäinen, halusimme teitä, isä, tavata vielä erään
+asian takia.
+
+Hän oli maisteri Pietari Särkilahti ja hänen toverinsa oli
+dominikaaniluostarin priiori, nuori Mikael Karpalainen.
+
+--- Käykäämme sisälle luokseni, niin saamme hetkisen puhella, -- sanoi
+piispa ystävällisesti ja ääneti lähtivät he piispantaloa kohti.
+
+Kun he olivat tulleet huoneeseen ja piispa istahtanut tuoliinsa, sanoi
+hän Karpalaiseen kääntyen:
+
+-- No, poikani, oletko jo tehnyt lopullisen päätöksen?
+
+-- Minä olen nyt päättänyt jättää luostarin.
+
+Piispan kasvoilla kuvastui pieni pettymys, kun hän virkkoi:
+
+-- Et siis voi luopua Magdalenastasi?
+
+-- En, -- vastasi Karpalainen alas katsoen.
+
+-- Siitä huolimatta että kanoninen laki kieltää hengelliseen säätyyn
+kuuluvaa menemästä naimisiin?
+
+-- Mutta tiedättehän, isä, että paljon vanhempi ja pätevämpi laki
+taasen sallii sen, nimittäin pyhässä raamatussa ilmotettu jumalallinen
+laki, -- sanoi nyt Särkilahti toverinsa puolesta.
+
+-- Niin, -- sanoi piispa ja loi katseensa alas, -- niin, niin, olette
+oikeassa, mutta minä, ukko polo, elän vielä entisissä.
+
+-- Lopullista askelta en kuitenkaan ole tahtonut tehdä, ennenkuin te,
+isä, annatte suostumuksenne, -- sanoi Karpalainen. -- Myöskään en tahdo
+ottaa sitä Taivassalon kirkkoherran virkaa yksistään kuninkaan
+suostumuksella, vaan...
+
+-- Ota se, poikani, ota minunkin suostumuksellani, -- kiirehti piispa
+sanomaan, -- ja Jumala askeleesi siunatkoon. Minun vain tulee surku
+nähdessäni, että rakkaiden dominikaanieni joukko yhä harvenee, mutta
+Jumalan tahdon täytyy tapahtua ja se vaatii uusia teitä kulettavaksi.
+Minä näen sen, mutta itse olen juurillani kiinni entisessä. Te voitte
+kulkea ehyin sydämin uutta uraa, mutta minun on päivätyöni suoritettava
+jaetulla sydämellä. Minun on itsessäni koettava ja tunnettava vanhan
+mureneminen ja hajoaminen enkä pääse siitä, että se välistä koskee
+kipeästi. Tuolla kirkon sakaristossa äsken hetkisen viivähtäessäni ja
+kaikkea mennyttä muistellessani olin näkevinäni kaikki edeltäjäni
+piispanvirassa ja minusta tuntui niin vaikealta ajatellessani, etten
+ole kyennyt heidän työtään säilyttämään. Mutta teitä nuoria nähdessäni
+kirkastuu minulle tulevaisuus ja silloin tuntuu minusta aina, että
+vaikken olekaan mitään näkyväistä saanut aikaan, niin sentäänkin on
+Jumala minua laupiaasti tuomitseva, kun siirryn sinne edeltäjäini
+joukkoon.
+
+Nuoret miehet olivat liikutettuja ja entistä kunnioittavammin
+tervehtivät he pois lähtiessään vanhaa esimiestään. Yksin jäätyään otti
+piispa kynttilän käteensä ja siirtyi makuuhuoneeseensa. Se oli pieni
+kammio valkeaksi kalkituin seinin. Nurkassa oli matala ja kapea sänky
+kovine olkipatjoineen ja karkeine villapeitteineen. Lähellä sitä oli
+rukoustuoli ja sen päällä seinällä ristiinnaulitunkuva. Rukoiltuaan sen
+edessä polvillaan laskeusi piispa levolle, risti kätensä rinnalleen ja
+silmänsä ummistaen huokasi:
+
+-- Ah, Herra, päästä jo palvelijasi rauhaan!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mikael Karpalainen erosi
+luostarin esimiehyydestä, sai Skytte vanhus vielä kantaa päivän kuormaa
+ja hellettä ja vasta yhdeksänkymmenvuotiaana pääsi hän lepäämään
+edeltäjäinsä seuraan tuomiokirkon alle. Pietari Särkilahti oli jo
+paljon ennen iäkästä esimiestään mennyt lepoon. Mutta hänen työnsä
+jatkajaksi ja Martti Skytten seuraajaksi oli sillä välin kypsynyt
+Mikael Agricola.
+
+
+
+
+AAMUN MIEHIÄ.
+
+
+Ilma matalassa luentosalissa, jossa oli tungokseen saakka tarkkaavasti
+kuuntelevia teologian ylioppilaita, kävi yhä raskaammaksi.
+Luennoitsijan muutoin kirkasta ääntä oli yhä vaikeampi erottaa, se
+tuntui kuin sammuvan ummehtuneeseen ilmaan. Syksyisen iltapäiväauringon
+säteet olivat onnistuneet pujahtamaan eräästä sivuseinän akkunasta
+sisään, erottaen näkyviin yli salin ylettyvän sakean pölyjuovan ja
+muodostaen sivuseinälle himmeän kuvion nelikulmaisesta,
+pyöreäruutuisesta ikkunasta.
+
+Suomalainen ylioppilas Agricola oli hiukan myöhästynyt ja saanut sen
+vuoksi paikan ihan oven suussa. Melanchton oli lokakuun alusta
+selittänyt Roomalaisepistolaa ja Agricolalla oli edessään Erasmuksen
+baselilainen Uusi Testamentti -- hänen arvokkain kirja-aarteensa, jonka
+hän edellisenä vuonna Wittenbergiin tultuaan oli ensi töikseen
+itselleen hankkinut. Mutta hän oli alakuloisena eikä voinut
+tarkkaavasti seurata oppinutta esitystä. Puolisen tuntia turhaan
+kamppailtuaan antoi hän kirjan painua polvilleen, sallien ajatustensa
+harhailla omia teitään sekä tuiottaen väsyneesti luennoitsijaan, joka
+pölyisen valojuovan läpi näytti korkealla katederillaan niin avuttoman
+pieneltä, kalpealta ja rasittuneelta. Lähes kaksikymmentä vuotta oli
+tuo kuuluisa jumaluusoppinut ja filologi työskennellyt Lutherin
+rinnalla Wittenbergissä ja nähnyt noiden vuosien kuluessa auditorionsa
+aina yhtä täynnä ympäri Keski- ja Pohjois-Europan kokoontuneita
+innostuneita kuulijoita.  Kun Agricola antoi silmäinsä painua puoli
+umpeen, näytti pitkän ja kapean luentosalin perällä istuva Melanchton
+tavallistakin pienemmältä ja hennommalta. Hänen matala, sointuva
+äänensä, jolla hän ikäänkuin hyväillen lausui rakasta kreikkaansa,
+tuntui tulevan kuin jostakin hyvin kaukaa ja se vaikutti Agricolan
+väsyneihin hermoihin omituisen uinuttavasti. Hän ei seurannut enää
+ollenkaan luennon sisällystä, tuiotti vain pölyjuovan läpi
+Melanchtoniin ja antoi korviensa omia aikojaan suhtautua hänen
+ääneensä, joka ilman saentuessa tuntui etääntymistään etääntyvän,
+kunnes se kokonaan sammui.
+
+Melanchton oli keskeyttänyt luentonsa, hän ummisti silmänsä ja siveli
+kämmenellä otsaansa. Silloin alkoi Augustiinikirkosta kuulua
+kellonsoittoa. Melanchton avasi jälleen silmänsä, painoi kirjan kiinni
+ja sanoi hymähtäen:
+
+-- Johan me voimmekin lopettaa. Kovin se onkin tänään rasittavaa.
+
+Hän nousi seisomaan ja auditoriossa syntyi liikkeen kohinaa. Mutta
+sitten taas kaikki vaikeni ja Melanchton piti lyhyen rukouksen, sillä
+tämä oli viimeinen luento sinä päivänä, Pyhäinmiesten aattona 1537.
+
+Kun rukous oli vaiennut ja sen jälkeen pieni hetki oltu kumarruksissa,
+laskeusi Melanchton katederilta alas ja pieni mies katosi kokonaan
+kuulijainsa sekaan. Kaikki alkoivat tunkea ovea kohti. Työntäen kirjan
+kainaloonsa pyörähti Agricola ensimäisenä ulos jääden portin pieleen
+vartomaan suomalaisia tovereitaan. Niitä olivat Martti Teitti, joka
+viime vuonna oli yhdessä hänen kanssaan Saksaan tullut, sekä Viipurin
+Simo eli Simon Viburgensis niinkuin hänen nimensä virallisesti kuului.
+
+Ennenkuin hän ohitseen rientävästä ylioppilasvirrasta sai näkyviinsä
+tovereita, tarttui joku hänen käsipuoleensa. Se oli eräs schwabilainen
+ylioppilas, joka oli viime kevännä jonkun aikaa asunut hänen ja Teitin
+kanssa yhdessä.
+
+-- _Domine reverendissime, frater Michael finlandensis, ambulemus
+paulum_? [Kunnioitettavin herra, suomalainen veli Mikael,
+kävelläänkö vähän?] -- sanoi reippaalla äänekkyydellä tuo aina iloinen
+saksalainen.
+
+Agricola hymähti vastaukseksi ja käsikkäin lähtivät he kävelemään ylös
+kapeata katua, joka kajahteli eri tahoille hajaantuvan ylioppilasjoukon
+askelista. Pyhätarpeita kantavia palvelustyttöjä ja perheenäitejä
+pujottelihe tuon iloisesti haastelevan nuorisojoukon läpi, ylhäällä
+päätyikkunoissa näkyi kadun yli toistensa kanssa juttelevia porvareita,
+kasvoilla edessä olevan sunnuntailevon hohde, ja yli kaiken täydensi
+lauantaitunnelmaa koko pikku kaupungin täyttävä kellojen humina.
+
+Kirkon ohi kulettaessa pysähtyi schwabilainen äkkiä ja virkkoi:
+
+-- Ah, ollapa että me olisimme saaneet olla täällä tasan kaksikymmentä
+vuotta sitten!
+
+Agricola katsoi häneen kysyvästi.
+
+-- Mitä? Pyhäinmiesten aattona silloin, _anno domini_ 1517? --
+jatkoi schwabilainen.
+
+Kun Agricola ei vieläkään näyttänyt olevan oikeilla jälillä, alkoi
+schwabilainen, jolla oli vilkas mielikuvitus ja eloisa esitystapa,
+havainnollistuttaa asiaa seuraavasti:
+
+-- No, ajattelehan: toria pitkin astelee nopein ja päättävin askelin
+laiha ja kalpea mies puettuna augustiinimunkin kaapuun. Hän pysähtyy
+kirkon ovelle, silmää ympärilleen ja vetää kaapunsa alta paperikäärön,
+levittää sen ovelle ja ottaa esille pieniä nauloja...
+
+-- Ahaa, teesit! -- keskeytti Agricola innostuneena. Mutta
+schwabilainen oli päässyt vauhtiin ja jatkoi:
+
+-- ... ja vasaran lyönnit kumahtelevat, kumahtelevat, kumahtelevat --
+kertasi hän tahdilleen -- ja pelottavana kuuluu niiden kaiku Alppien
+yli Roomaan.
+
+Samassa juolahti schwabilaisen mieleen vaaliruhtinaan uni, jonka tämä
+oli nähnyt vähää ennen teesien julistamista ja josta aikoinaan oli
+kerrottu ympäri Saksan, ja hän jatkoi:
+
+-- Niin, siinä seisoi peloton munkki ja kirjotti kirkon oveen ja kynä
+hänen kädessään kasvoi ja kasvoi, kunnes ulottui Roomaan ja puhkasi
+korvat siellä istuvalta kruunupäiseltä leijonalta. Ja leijona alkoi
+huutaa niin että vuoret vapisivat ja kaikki kuninkaat ja ruhtinaat
+riensivät vääntämään kynää munkin kädestä, mutta eivät onnistuneet.
+
+Schwabilainen veti henkeä ja puhui edelleen:
+
+-- Silloin sitä olivat elementit liikkeessä ja silloin meidänkin olisi
+pitänyt olla täällä. Olisimme saaneet pertuskamiehinä seurata Martti ja
+Fiilippi tohtoreita Leipzigiin eckiläisiä rökittämään. Entä Wormsissa?
+Siellä jos missään olisi pitänyt saada mukana olla. Ajatella sitä
+hetkeä, kun yksinäinen kalpea munkki astuu keisarin, kuningasten,
+ruhtinasten, piispojen ja prelattien täyttämään valtasaliin...
+
+Schwabilaisen isä oli palvellut Yrjö von Freundsbergin kuuluisassa
+keihäsmiesjoukossa ja ollut järjestyksen valvojana Wormsin
+valtiopäivillä. Lutherin esiintyminen siellä oli tuohon yksinkertaiseen
+sotamieheen samoinkuin hänen ritarilliseen päällikköönsäkin tehnyt
+syvän vaikutuksen. Poika oli usein kuullut isänsä siitä kertovan ja kun
+hän itse puolestaan oli lisäillen ja värittäen kuvaillut lukemattomia
+kertoja tovereilleen tuota valtavaa kohtausta, oli se juurtunut niin
+hänen mieleensä, että hän toisinaan melkein saattoi uskoa itse olleensa
+sitä kaikkea näkemässä. Usein oli Agricolakin sen kuullut, mutta yhtä
+tarkkaavasti kuunteli hän nytkin, osaksi hienotunteisuudesta reipasta
+toveriaan kohtaan, osaksi yhä uudistuvasta mielenkiinnosta, sillä siksi
+eloisasti ja värikkäästi esitti schwabilainen mieliaihettaan. Ja
+Agricola mittasi takaisin samalla mitalla, alkaen kuvailla usein
+ennenkin kuvailemaansa päivällisilläoloaan Lutherin luona sekä kertoen
+kaikki pienimmätkin asiat, mitä reformaattori oli pöydässä istuttaessa
+puhunut ja mitä sanoja hänenkin kanssaan vaihettanut. Ja yhtä
+tarkkaavasti kuunteli nyt vuorostaan schwabilainen. Näin innostuttuaan
+alkoivat he sitten vuorotellen muistutella toistensa mieleen
+kummallekin ja koko Wittenbergin ylioppilaskunnalle tuttuja legendoja
+uskonpuhdistajasta, joka oppilastensa silmissä oli kohonnut
+saavuttamattomaksi sankari-ihanteeksi.
+
+Kun oli oltu hetki ääneti, lopetti schwabilainen:
+
+-- Sen miehen sanaa ei voi vastustaa vaikka hyökkäisi hänen kimppuunsa
+filosofian, sofistien, scotistien, albertistien, thomistien ja kaikilla
+koko helvetin aseilla!
+
+Viimeisiä sanoja lausuessaan teki hän kädellään suuren, huitasevan
+liikkeen, puristi sitten hyvästiksi Agricolan kättä ja lausui:
+
+-- Täytyy tästä lähteä ukko Reuchlinin seuraan. Olen pannut päähäni
+vielä tänä iltana kamppailla loppuun Jesajan kolmannentoista luvun.
+_Pax tecum, carissime!_
+
+Kun Agricola oli jäänyt yksin ja schwabilaisen rehevä ääni oli hänen
+korvissaan sammunut, valtasi hänet entinen alakuloisuus ja hän
+ikäänkuin kutistui pienemmäksi. Mitä tehdä ja minne kääntyä, sillä
+tovereineen oli hän tällä hetkellä ihan leivätönnä ja ilman tiettävää
+leivän saannin mahdollisuuttakaan? Viimeiset viikot he olivat eläneet
+melkein yksistään leivällä ja vedellä, mutta tänä aamuna he olivat
+saaneet tyhjin vatsoin lähteä luennoille. Jos toimeentulo alunpitäinkin
+oli tässä vieraassa yliopistokaupungissa ollut heille vaivaisen
+puoleista, niin ei heidän tähän asti ollut tarvinnut sentään yhtään
+paastopäivää pitää. Mutta nyt oli suoranainen nälänuhka edessä. Ne
+varat, joilla Skytte vanhus oli häntä ja Teittiä matkalle evästänyt,
+olivat loppuneet jo viime talvena eikä piispa ollut toistaiseksi voinut
+lisää lähettää. Sen jälkeen olivat he ansainneet jonkun verran
+opetuksella ja viime aikoina olivat he elätelleet itseään paremmissa
+varoissa olevilta tovereilta saaduilla pikku lainoilla. Lisäksi oli
+vuokra siitä vaatimattomasta huoneesta, missä he kolmisin asuivat,
+parin kuukauden ajalta maksamatta. Elokuun alussa oli Agricola
+kirjottanut Kustaa kuninkaalle Ruotsiin, pyytäen heidän suomalaisten
+opiskelijain ylläpidoksi jotakin Turun tuomiokirkon prebendaa tahi
+muuta avustusta, mutta mitään vastausta ei ollut kuulunut. Tänään
+viimeksi oli hän turhaan tiedustellut yliopistolla kirjettä. Ja
+puutteesta johtuvan turvattomuuden tunnon lisäksi painosti hänen
+mieltään se, ettei kuningas nähtävästi ollut pitänyt hänen kirjettään ja
+anomustaan huomion arvoisena.
+
+Alkoi jo hiukan hämärtää ja kaikkialla kuului akkunaluukkujen
+sulkemista. Pikkukaupungin porvarit vetäytyivät ystävällisiin
+koteihinsa aattoiltaa viettämään. Sen yksinäisemmäksi tunsi Agricola
+itsensä lähtiessään hitaasti ja allapäin astelemaan Elben puoleiseen
+kaupungin laitaan, missä hän tovereineen asui erään köyhän lasimestarin
+luona. Hän näki mielikuvituksessaan toveriensa istuvan alakuloisina
+huoneessaan ja salaa odottavan häntä pelastuksen tuojana, sillä aamulla
+hajaantuessaan olivat he sopineet, että kukin tahollaan koettaisi tehdä
+voitavansa edes lähimpien päivien turvaamiseksi. Mutta hän oli varma,
+etteivät toverit olleet onnistuneet paremmin kuin hänkään, sillä ani
+harvat heidän tuntemistaan ylioppilaista kykenivät toisia auttamaan ja
+niillekin harvoille olivat he jo velassa.
+
+Hänestä tuntui vastenmieliseltä mennä kortteeriin niin tyhjänä ja ilman
+avun mahdollisuuttakaan näköpiirissään. Hän jatkoi kävelyään ilman
+päämäärää, kulkeusi kaupungin ulkopuolelle joen rannalle ja istahti
+väsyneesti lähellä vesirajaa olevalle hirsikasalle. Oli jo joltisenkin
+hämärä, vastapäisellä rannalla olevien kenttien ylle oli virrasta
+levinnyt valkoinen usvaverho, ja mustina ja raskaina vieritteli Elbe
+hänen ohitseen syksyisiä vesiään. Sumun takaa jostakin maalaiskylästä
+kuului yksinäisen koiran haukunta ja lännestä, Harzvuoriston takaa,
+kohosi täysikuu suurena veripunaisena pyörylänä.
+
+Agricola unhotti nykyisen tukalan tilansa ja nälkänsä ja hänet valtasi
+eräänlainen kuulas apeamielisyys. Hän painoi päänsä käsiin, ummisti
+silmänsä ja etäinen koti kohosi elävänä mieleen. Sama kuu on sielläkin
+kohonnut saariston takaa ja pilkistää päärmäkaistan läpi hänen
+kotitupaansa, ja kuten ennenkin kuutamoisina iltoina, kuuluu
+Särkilahden kartanosta koiran haukunta. Hän on kuin ainakin entinen
+pikku Miika, joka äidin puuhatessa illallista istuu uinaillen penkillä,
+kuulee etäisen koiran haukunnan, näkee pienen himmeän akkunakuvion
+siirtyvän siltapalkilta toiselle, mutta mieli liitelee kaihoten
+muualla, jossakin epämääräisessä utumaailmassa. Ja kun perhe asettuu
+levolle ja päre pankonpuussa sammuu, kumartuu äiti vielä hänen
+ylitseen, korjaa peitettä ja lukee Ave Marian, ainoan jonka hän on
+joskus lapsuudessaan oppinut. Se on kamalasti vääntynyttä latinaa, joka
+hänelle teinivuosinaan on tuottanut monta hupia, mutta äiti lukee sen
+niin hartaasti, että Jumala varmaankin kuulee sen paljon auliimmin kuin
+parhaimmallakin latinalla kuolleesti toistetun rukouksen. Se vuosien
+kumartama rakas äitivanhus, kuinka hän iloitsikaan, itki ja iloitsi,
+kun hän monen vuoden kuluttua poikkesi kotiin ollessaan piispan mukana
+tarkastusmatkalla; kuinka hellävaroen hypisteli hän ryppyisillä
+käsillään hänen mustaa barettiaan ja silitteli hänen matkalla
+rypistynyttä kauhtanaansa.
+
+Kirja hänen polviltaan luisui maahan ja havahutti hänet todellisuuteen.
+Hän otti sen ylös ja käänteli sen vahvoja lehtiä. Sitä tutkiessaan oli
+hänessä edellisenä talvena herännyt eräs suuri aate, jota hän siitä
+lähtien oli hoitanut ja vaalinut mielessään kuin äiti lempilastaan. Se
+oli päivin ja öin kytenyt hänen mielessään, aste asteelta selviten ja
+kirkastuen sekä samalla kirkastaen hänelle hänen oman kutsumuksensa ja
+suoden voimaa tyynesti kestää taistelussa alati uhkaavaa puutetta
+vastaan, vieläpä ylläpitää ja rohkaista tovereitaankin.
+
+Äsken oli kaikki ollut niin pimeää ja toivotonta, mutta nyt hän taas
+näki elämäntyönsä selvänä edessään ja se kohotti hänet aineellisten
+huolten yläpuolelle. Koko hänen entisyytensäkin oli kuin johdonmukaista
+valmistusta siihen, eikä hän voinut olla jo varhaisimmassa elämässään
+näkemättä korkeamman käden johtoa. Ensi kerran ilmestyi se hänen
+tielleen vanhan ja hurskaan saarnaajamunkin muodossa. Hän,
+kahdentoistavuotias poika, on kesäisenä ehtoopäivänä yksin kotona ja
+odottaa isää, äitiä ja vanhempia veljiä kalaretkeltä palaaviksi. Hän
+istuu pihakivellä ja puhaltelee ilmaan vesilinnun untuvia, joita
+pääskyset lennosta kilvan tavottelevat. Silloin laskee joku kätensä
+hänen päälaelleen niin hellästi, ettei hän ollenkaan säikähdä, ja kun
+hän kääntyy katsomaan, seisoo siinä hymyilevä munkkivanhus. Se istuutuu
+pihanurmelle, vapauttaa jalkansa tomuisista virsuista ja alkaa
+ystävällisesti jutella hänen kanssaan. Ja kun vanhemmat illan suussa
+palaavat kotiin, ehdottaa munkki, että poika seuraisi häntä Viipurin
+kouluun ja saisi valmistua hengelliseen säätyyn, sillä hänestä on
+Jumala aikonut varmaan jotakin tehdä, selittää vanhus. Äiti tulee
+liikutetuksi ja sanoo hartaimman toivonsa olevan nähdä poikansa
+pappina. Isä, jäkäläpartainen, harvasanainen Olaviukko, jonka suu on
+kuin vaikenemista varten muodostunut, murisee vastaan ja sanoo pojan
+kelpaavan elää kalamiehenä niinkuin vanhemmatkin veljet. Mutta munkki
+sovittaa sanansa viisaasti, hän puhuu pyhästä Pietarista ja
+jumalansanalla kalastamisesta ja paljosta muusta, ja niin tokasee isä
+lopuksi: »No jos se on Jumalan tahto, niin menköön!» ja lähtee
+liikutusta salatakseen muka jollekin askareelle. Ja niin tapahtuu se
+ihme, että vanhemmat uskovat hänet vieraan munkin huomaan, ja että hän
+itse on valmis eroamaan rakkaasta kodistaan.
+
+Monta kertaa on hän liikutuksella muistellut tuota ensimäistä kotoa
+lähtöä ja yhä ihmeellisemmältä on se hänestä alkanut näyttää.
+Munkki-vanhushan tuli kuin suorastaan häntä hakemaan! Ja samanlainen
+tapaushan uudistui sitten Viipurissa. Kun hän oli koulunsa päättänyt ja
+hänen isällinen opettajansa, Johannes Erasmi, lähti piispan sihteeriksi
+kutsuttuna Turkuun, kutsui hän luokseen hänet, parhaimman oppilaansa,
+ja kehotti häntä seuraamaan mukana pääkaupunkiin, sillä siellä kyllä
+aukenisi hänelle jotakin. Ja hän seurasi ja sai kirjurinpaikan piispan
+luona sekä tilaisuuden jatkaa opintojaan. Mutta tärkeintä oli se, mitä
+tapahtui hänelle kohta Turkuun tulonsa jälkeen. Hän on ensi kertaa
+tuomiokirkossa, jonka mahtavat holvit ja pilarit, komeat kuorit,
+rekonditoriot ja pyhimysten kuvat sekä juhlallisessa hämyssä huokuva
+urkujen humina tekevät häneen valtavan vaikutuksen. Liikutuksesta
+väristen seisoo hän erään pylvään juuressa keskellä kirkkoa. Kun
+latinankielinen messu ja kuoripoikien laulu on tauonnut, kajahtaa hänen
+päänsä päältä miehekäs ääni, joka kirkkaasti ja läpitunkevasti lausuu
+selkeällä suomenkielellä: »Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja
+terävämpi kuin kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse siihen asti kuin
+se sielun ja hengen erottaa ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja
+sydämen aivoitusten tuomari.» -- Säpsähtäen luo hän katseensa ylös ja
+näkee saarnastuolissa papintakkiin puetun pitkäkasvuisen, nuorekkaan ja
+kalpean miehen, jonka silmissä palaa omituinen tuli ja joka hetken
+vaiettuaan sekä kuulijakuntaansa tarkasteltuaan kuin tilille vaatien
+alkaa saarnata tuon raamatunlauseen johdolla. Hän ei voi irrottaa
+katsettaan saarnaajasta, jonka tuliset sanat kaikuvat temppelin
+holveissa. Seuraamatta erikoisesti saarnan sisällystä tuntee hän, että
+se on jotakin uutta ja raikasta. Uutta ja samalla vanhaa ja
+tutunomaista, joka on ollut kauan unhotuksissa. Samoin on saarnaajan
+käyttämä kielikin. Ovathan dominikaanit ja fransiskaanitkin kyllä
+kansan kielellä saarnanneet, mutta se on ollut niin konstikasta ja
+aivankuin latinaa suomalaisin sanoin, kun tämä sitävastoin puhuu mitä
+tavallisinta ja yksinkertaisinta arkisuomea ja kuitenkin niin joka
+sanassaan elävää ja luonnonraitista.
+
+Kuin huumautuneena lähtee hän kirkosta, ja ihmetellessään kuka tuo
+voimakas saarnaaja oli, kuulee hän ympärillään olevassa ihmisjoukossa
+toistettavan nimeä Särkilahti sekä kutsuttavan häntä milloin
+kerettiläiseksi, milloin oikeaksi herran papiksi. Särkilahti! Kyllä hän
+oli jo Viipurissa sen nimen kuullut, samoinkuin Saksassa vaikuttavan
+pääkerettiläisen Lutherinkin, ja Turussakin hän oli jo piispan luona
+ehtinyt kuulla kaniikkien harmistuneita puheita maisteri Särkilahden
+kerettiläisistä opeista. Mutta sitä mielikuvaa, mikä hänellä oli
+kerettiläisestä, oli hänen mahdoton sovittaa tuohon saarnaajaan. Ja
+innosta palaen riensi hän joka kerta kuulemaan milloin Särkilahti
+saarnasi tuomiokirkossa tai katedralikoulussa ja yhä hartaammaksi kävi
+hänessä halu päästä samaa sanaa julistamaan. Onnelliseen aikaan oli hän
+tullut Turkuun, sillä ei täyttä vuotta sen jälkeen sairastui Särkilahti
+äkkiä ja kuoli. Mutta kun hän sitten seisoi tuomiokirkon pääkuorissa
+papiksi vihittävänä ja hänen isällinen suosijansa piispa Skytte asetti
+kalkin hänen käteensä vanhoin vihkimyssanoin: »_Accipe potestatem
+sacrificandi pro vivis et mortuis_» [Ota voima uhrata elävien ja
+kuolleiden puolesta] tunsi hän elävänä mielessään kutsumuksen jatkamaan
+ja täydentämään Särkilahden alottamaa työtä. Ja tämä tietoisuus hänessä
+yhä vahvistui hänen ollessaan piispan mukana tarkastusmatkoilla ja
+nähdessään kuinka suuri valon tarve kaikkialla oli. Hän ikävöitsi vain
+Wittenbergiin, uuden opin pääahjoon, ja kun aika oli tullut, aukeni
+hänelle pääsy sinnekin.
+
+Oliko nyt sitten kaikki tähdännyt vain siihen, että hän olisi tullut
+tänne Wittenbergiin nälkään nääntyäkseen? Sehän oli mahdottomuus, jota
+vastaan puhui koko maailmanjärjestys. Hän oli ollut jo epätoivoon
+joutumaisillaan, mutta täällä yksinäisyydessä virran rannalla vietetty
+hetkinen oli hänelle taas kirkastanut hänen kutsumuksensa ja kohottanut
+etualalle hänen valoisan elämänkäsityksensä.
+
+Hän nousi ja lähti nopein askelin kulkemaan takaisin kaupunkiin. Hänen
+tullessaan kortteeriin istuivat molemmat toverit loppumaisillaan olevan
+talikynttilän valossa, Teitti raapustellen hanhenkynällään jotakin
+kuviota hebrean kieliopin kanteen ja Viipurin Simo tutkien Tukydidesta.
+Se oli ainoa kirja minkä hän joskus oli onnistunut itselleen hankkimaan
+ja tunsi hän sen jo kannesta kanteen, mutta siitä huolimatta seurasi se
+aina hänen mukanaan. Simo oli heistä kolmesta vanhin ja oli jo kolme
+vuotta heitä aikaisemmin tullut Wittenbergiin. Hän oli köyhän porvarin
+poika Viipurista, käynyt sikäläisen koulun ja ollut novisina
+fransiskaaniluostarissa, mutta jättäen luostarin ennen novisiaikansa
+päättymistä tullut Turkuun, missä sai tilaisuuden matkustaa Saksaan
+opiskelemaan. Kapeine hartioineen ja köyristyneine selkineen teki tuo
+hiljainen ja itseensä sulkeutunut mies, joka sitäpaitsi oli kivuloinen,
+hyvin avuttoman ja säälittävän vaikutuksen. Kreikka oli hänen
+mieliaineensa, josta hän sellaisenaan lienee saanut ruumiillisen
+ravintonsakin, kuten Teitti kerran oli leikillään sanonut, sillä oli
+aivan käsittämätöntä millä hän oli itseään elättänyt niinä neljänä
+vuotena, jotka hän oli jo Wittenbergissä oleskellut.
+
+Teitti oli heistä kolmesta nuorin, lyhyen vanttera, ruskeasilmäinen ja
+iloinen nuorukainen. Hän oli suomalaista aatelissukua, mutta siitä
+huolimatta yhtä varaton kuin toverinsakin. Hän oli kuten Agricolakin
+tullut Skytten kustannuksella Wittenbergiin ja valmistui yhtä rintaa
+tämän kanssa maisteritutkintoon.
+
+Kumpikin istui synkkänä ja alakuloisena. Ääneti tervehtien katsahtivat
+he Agricolaan ja luettuaan hänen sulkeutuneesta muodostaan, ettei
+hänkään tuonut mitään iloista sanomaa, painuivat he uudelleen
+kirjoihinsa. Agricolan mieli kävi taas apeaksi ja häntä hieman hävetti,
+että hän tuli näin tyhjänä toveriensa luo, jotka pitivät häntä
+jonkunlaisena johtajanaan. Teittiä kiusasi tämä kolmen miehen
+äänettömyys ja raaputustaan jatkaen virkkoi hän:
+
+-- Simo syöpi tuossa monikertaan kaluttua Tukydidestaan ja minä
+ravitsen itseäni muistuttelemalla olevani vapaasukuinen mies.
+
+Hän näytti Agricolalle kirjan kantta, jossa oli kirjotus: »Martini
+Laurentii Teijthi Liber, duodecim or. Emptus Abo Anno dei Mdxxxii» sekä
+sen alla kaksi vasta piirustettua kilven kuvaa, kummankin keskellä
+Andreasristi, jota Teitti-suku käytti vaakunanaan.
+
+-- Kävin ruotsalaisten kortteerissa, mutta kaikki he olivat melkein
+yhtä täpärällä kuin mekin, -- jatkoi hän ja rupesi piirustamaan
+kolmatta vaakunaa.
+
+-- Kun uskaltaisi emännältä pyytää illallista, -- huomautti Simo
+arasti.
+
+-- Siten syömällä maksaaksemme vuokravelkamme. Koetappas mennä
+esittämään, -- vastasi Teitti ja Simo painoi nolona päänsä kirjaan.
+
+Mutta Teitin halutti kiusata tuota avutonta vanhinta toveriaan ja hän
+jatkoi: -- Eikö kaduta, ettet sittekin tehnyt munkkilupausta? Saisit
+ihan varmaan nytkin täydellä vatsalla lukea pater nosterisi ja oikaista
+itsesi levolle.
+
+Agricola katsoi nuhtelevasti nuorinta toveriaan, nousi seisomaan ja
+sanoi:
+
+-- Minä lähden vielä apua etsimään, sillä eihän elämästämme näinkään
+mitään tule.
+
+Hän lähti päättävästi ulos ja suuntasi kadulle tultuaan askeleensa
+entistä augustiiniluostaria kohti, missä Luther perheineen asui. Joen
+rannalta lähtiessään oli hänen mieleensä välähtänyt, että hänen on
+mentävä itse uskonpuhdistajan luo omaansa ja toveriensa hätää
+valittamaan. Silloin asian ensinnä mieleen iskiessä se oli tuntunut
+niin yksinkertaiselta, mutta nyt kuta lähemmäs määräpaikkaa hän tuli,
+sitä epävarmemmaksi tunsi hän itsensä. Oliko lainkaan soveliasta hänen
+pienine huolineen tunkeutua häiritsemään miestä, jonka harteilla koko
+paavin kahleista vapautunut kirkko lepäsi? Eikä hän ollut tullut
+ajatelleeksi sitäkään, kuinka sopimaton aikakin nyt oli sellaiselle
+käynnille. Kovin myöhäinen nyt ei tosin vielä ollut, mutta ihmiset
+olivat sulkeutuneet jo koteihinsa ja kaikkialla valmistauttiin
+aattoillalliselle.
+
+Hänen kätensä vaipui portinkolkuttimelta alas ja masentuneena jäi hän
+seisomaan autiolle kadulle, tuntien ettei uskaltaisi sisälle pyrkiä.
+Silloin kuului portin takaa askelia, salpa lykättiin syrjään ja kadulle
+astui nuori palvelustyttö toisessa kädessä lyhty ja toisessa kori.
+Lyhtyään kohottaen katsoi hän kummastuneena ja kysyvästi kuluneeseen
+pappiskauhtanaan kääriytynyttä nuorta miestä, joka äänetönnä seisoi
+portin pielessä.
+
+Agricola tunsi täytyvänsä sanoa jotakin ja hän kysyi tytöltä, saattoiko
+tähän aikaan enää tavata tohtoria. Tyttö, jossa Agricolan avonainen
+katse nähtävästi herätti luottamusta, ilmotti hänen olevan huoneessaan
+ja kirjottavan. Hän piti porttia auki ja odotti vieraan astuvan sisään.
+Agricolan täytyi käydä eteenpäin ja hän tunsi kuinka sydämensä äkkiä
+alkoi rajusti lyödä. Tyttö jatkoi matkaansa ja hän hapuili yksinään
+pimeässä etehisessä. Kun hän oli ennenkin pari kertaa talossa käynyt,
+löysi hän pimeästä huolimatta tohtorin huoneeseen johtavan oven.
+
+Hänen koputukseensa ei kuulunut mitään vastausta. Ympärillä oli aivan
+hiljaista, jostakin seinän takaa kuului vain kuin aavistuksena lapsen
+jokellusta ja oman sydämensä lyönnin kuuli hän selvästi. Hän koputti
+toisen kerran, mitään ei kuulunut. Pelonalaisessa jännityksessään luuli
+hän koputtaneensa kyllin lujasti, mutta todellisuudessa se oli
+tapahtunut siksi hiljaa, ettei se voinut sisälle kuulua. Mitä nyt
+tehdä? Tänne asti jouduttuaan tuntui hänestä mahdottomalta takaisinkin
+palata. Hetken vielä epäröityään, jolla aikaa hänen levottomuutensa yhä
+vain kasvoi, hapuili hän käsiinsä kääkän, veti oven auki ja astui
+sisään.
+
+Hän pysähtyi oven luo pimentoon ja räpytti silmiään nähdäkseen huoneen
+perälle. Kirjotuspulpetilla paloi kynttilä, joka valasi ainoastaan
+valkeaksi kalkitun perä- ja toisen sivuseinän. Muu osa huoneesta jäi
+sen leveän selän ja suuren, vahvatukkaisen pään varjoon, joka näkyi
+kumarruksissa pulpetin edessä. Ovi viereiseen huoneeseen oli hiukan
+raollaan ja sen takaa kuului nyt selvemmin äskeinen lapsen jokellus
+sekä varovaista pöytäkalujen asettelua. Hiljainen kärinä ilmotti siellä
+olevan tulella jotakin paistia, josta etäinen tuoksu tuntui tänne
+saakka ja sai Agricolan tuntemaan huikaisevaa nälkää. Mutta huoneen
+perällä rapisi ja kitisi hanhensulka vihaisesti karkealla paperilla.
+Välistä se pysähtyi kokonaan ja lihakas pää nojautui vasempaan käteen.
+Sitten narahti tuoli äkeästi, hanhenkynä sukelsi tuimasti mustetolppoon
+ja entinen kitisevä rapina alkoi kuulua. Tuo pelottava pää muodosti
+oikealle sivuseinälle jättiläissuuren, pyöreän varjon, joka synnytti
+Agricolassa omituisen ahdistavan tunteen ikäänkuin se olisi uhannut
+luhistaa hänet alleen. Hän tunsi itsensä niin tuiki vähäiseksi ja
+avuttomaksi. Pelonalaisessa neuvottomuudessaan ei hän uskaltanut ryhtyä
+mihinkään keinoon kääntääkseen huomiota itseensä, ja kiihtyneitä
+hermoja vihlova hanhenkynän kitinä ikäänkuin hoputti häntä poistumaan
+huoneesta, jossa punnittiin kristikunnan kohtaloita vuosisadoiksi.
+Pulpetin ääressä kirjottava mies kasvoi hänen silmissään yhä
+valtavammaksi jättiläiseksi samalla kuin hän itse tunsi pienenemistään
+pienenevänsä.
+
+Ahdistuksessaan läheni hän ovea pujahtaakseen yhtä hiljaa ulos kuin oli
+tullutkin. Mutta hän kompastui kynnykseen ja aiheutti pientä kolinaa.
+Hanhenkynä huoneen perällä pysähtyi, tuoli narahti uhkaavasti ja
+lyhytkaulainen pää kääntyi puolittain ovea kohti.
+
+-- Kuka siellä? -- kuului äreä ääni.
+
+Agricola pysähtyi ja palasi hämmentyneenä äskeiselle paikalleen.
+
+-- Mitä, kuka se siellä hiiviskelee? -- kuului pulpetin luota vieläkin
+äreämmin ja samalla nousi kirjottaja ylös sekä läheni raskaskulmaisia
+silmiään siristäen ovea, kädessään vasta musteeseen kastettu kynä.
+
+Agricola kumarsi syvään ja sopersi vapisevin äänin jotakin
+anteeksipyynnön tapaista. Luther tarkasti häntä hetkisen ääneti kuin
+ajatuksiaan kooten ja lausui sitten:
+
+-- Ah, tekö se olette, Agricola? Luulin täällä jo joitakin luvattomia
+vieraita hiiviskelevän.
+
+Ystävällinen ääni, millä nuo sanat lausuttiin, melkein oudostutti
+Agricolaa, jonka korvissa vielä eli äskeisten sanojen äkäinen sävy.
+Mutta samalla tunsi hän ihmeellisesti vapautuvansa pahimmasta
+ahdistuksestaan.
+
+-- Käykää lähemmäs valoa, tänne, -- ja ystävällisesti työnsi hän
+Agricolan istumaan pulpetin päässä olevalle tuolille, asettuen itse
+omalle kirjotusjakkaralleen.
+
+Nähdessään nyt kynttilän valossa selvemmin nuoren oppilaansa kasvot,
+huomasi hän heti niillä olevan masentuneen ja tuskallisen ilmeen. Ettei
+kysyvällä äänettömyydellä pakottaisi häntä heti asiaansa käymään ja
+antaakseen hänelle tilaisuutta rauhottumiseen, alkoi Luther
+leikillisesti kertoa, kuinka hänet melkein kammo valtasi, huomatessaan
+tuntemattoman miehen siellä ovipimennossa kähmivän. Jonkun aikaa sitten
+oli nimittäin hänen illalla istuessaan kirjotuspöytänsä ääressä aivan
+samalla tavoin outo mies ilmestynyt hänen huoneeseensa kuin maan alta
+kohoten. Mutta se oli paljon pelottavampi vieras, tuo jo viisi vuotta
+Sachsenin kauhuna ollut hevoskauppias ja kapinannostaja Hans Kohlhaas,
+joka oli tullut häntä välittäjäkseen pyytämään ja uhannut pistoolilla
+ampua itsensä siihen paikkaan, jollei uskonpuhdistaja suostuisi häntä
+kuulemaan.
+
+Lopetettuaan kertomuksensa kumartui Luther lähemmäs vierastaan ja
+sanoi:
+
+-- Te olette avun tarpeessa, rakas ystävä, eikö totta? Näen sen
+päältänne ja ymmärrän että teidän on ollut vaikea tulla tänne. Mutta
+paljastakaahan nyt sydämenne ja olkaa turvallisella mielellä, kyllä
+minä opiskelevaisen ohdakkeisen tien tunnen.
+
+Agricolan valtasi äkkiä lämmin turvallisuuden tunto aivankuin lapsen,
+joka yksinään kylmässä väristyään löytää ymmärtävän ja suojaavan
+isänsä. Kostunein silmin alkoi hän kertoa omasta ja toveriensa hädästä,
+kuinka heidän suosijansa Martti piispan oli ollut mahdoton lähettää
+heille apua, kuinka hän oli kirjeellä kääntynyt kuninkaankin puoleen,
+mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta, ja kuinka hän viimein ei
+ollut tiennyt muuta keinoa kuin tulla tänne.
+
+Luther istui edelleen samassa eteenpäin kumartuneessa asennossa, kädet
+polviin tuettuna, ja hänen jykevä leijonanpäänsä tärisi harvaan ja
+tasaisesti kuin voimakasten suonenlyöntien liikkeelle saattamana. Hänen
+mustan ruskeat, raskaiden luonten puolittain peittämät silmänsä olivat
+tarkkaavasti Agricolaan kiintyneet.
+
+-- Niin niin, sellaista se on, -- sanoi hän Agricolan lopetettua ja
+lisäsi sitten puolittain leikillään: -- Ansaitsette vain nuhteet siitä,
+että vasta niin viime hädässä ja pelolla käännytte minun puoleeni.
+Olenhan minä täällä tavallaan isän sijassa teille muukalaisille,
+vaikka, Jumala paratkoon, monesti lienenkin teille ynseä ja
+velvollisuuteni unohtava isä. Niinhän se on meidän ihmisten laita, että
+kun oma itsemme on pahimmasta hädästä päässyt, niin olemme kohta
+valmiit ummistamaan silmämme toisten hädälle. Mutta katsokaamme nyt,
+mitä voimme tehdä teidän pahimman puutteenne torjumiseksi.
+
+Hän nousi ja meni toiseen huoneeseen. Ovi jäi hiukan raolleen kuten se
+oli ollutkin ja Agricola kuuli sieltä matalaa puhetta, sitten avattavan
+jonkun kaapin oven ja jotakin metalliastiain kilahtelua. Sen jälkeen
+kuului taas keskustelua, josta saattoi erottaa tuikeasti mutta
+hillitysti puhuvan naisäänen. Agricolan valtasi taas tuskallinen
+mieliala ja häntä ikäänkuin hävetti siellä-olonsa. Hän ei olisi
+tahtonut kuulla mitään mitä viereisessä huoneessa tapahtui, mutta hänen
+hermonsa olivat taas äkkiä jännittyneet eikä hän voinut olla
+kuulematta, kuinka Luther hymyilevällä äänellä sanoi: »Kuulkaahan,
+herra Käthe, näinhän me pääsemme yhdestä ylellisyyskapineesta samalla
+kun teemme Jumalalle otollisen työn.» Mutta naisen ääni, puhuen
+vieläkin kiivaammin vaikka yhä hillitysti, keskeytti hänet. Sen jälkeen
+kuuli hän Lutherin pari kertaa toistavan nimen Katharina sekä sitten
+puhuvan jotakin vakavalla äänellä. Naisen ääntä ei enää kuulunut,
+joku metalliesine vain kilahti hiljaa ikäänkuin kynnellä tai
+kantasormuksella olisi siihen lyöty ja kohta sen jälkeen palasi Luther
+omaan huoneeseensa.
+
+Hänellä oli kädessä leveäjalkainen hopeapikari. Lyöden sitä valkoista
+turpeaa kämmentänsä vasten sanoi hän iloisesti:
+
+-- Kas tässä! On vain muutettava tämä kova ja ynseä metalli leiväksi,
+sillä puhdasta rahaa minulla ei tällä haavaa ole teille antaa. Ottakaa
+se. Te voitte mennä vielä tänään Fritz-mestarin luo ja vaihettaa sen
+rahaksi. Tervehtikää häntä Martti-tohtorilta, hän on rehellinen ja
+oikea kristitty, johon voitte luottaa.
+
+Hän ojensi maljan Agricolalle ja nähdessään kuinka vaikea tämän oli
+ottaa ja ylimalkaan koko asiaan suhtautua, jatkoi hän lyöden
+oppilastaan olkapäälle:
+
+-- Älkää tätä asiaa niin suurena pitäkö ja säästäkää kiitos kaiken
+hyvän antajalle. Olkaa rohkea ja tehkää työtä iloisin mielin. Puute ja
+vastukset, nehän kuuluvat asiaan, eikä meidän kilvotuksemme kuitenkaan
+ole sen miehen, jonka elämä kului työssä ja tuskassa, paljossa
+valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastossa, vilussa ja
+alastomuudessa.
+
+Käsi vielä Agricolan olkapäällä katsoi hän tätä hetkisen ääneti ja
+jatkoi sitten:
+
+-- Te olette niin tyynen ja vakavan näköinen mies, joka ei ryöpsähtele
+ja sammu, vaan jossa palaa hiljainen mutta kestävä tuli. Minusta tuntuu
+että Jumala on juuri teidät kutsunut kansanne valistajaksi. Maisteri
+Särkilahdesta, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli vähän aikaa
+oppilaanani, odotin minä paljon. Hän oli tulinen ja rohkea
+kilvottelija, mutta herramme ei nähnyt hyväksi häntä kauemmin
+työmaallaan käyttää. Kansanne ja olonne kaipaavat ehkä toisenlaista
+menettelyä kuin mihin hän olisi kyennyt. Työaseet tulee olla työn
+luonnon mukaan. Jos täällä meillä on Rooman juonia vastaan täytynyt
+usein rautaisin kavioin potkia, on taas siellä, missä paavillinen
+hapatus ei niin haisevaksi ole käynyt, käytävä perkaustyöhön
+hellävaraisemmin käsiksi.
+
+-- Olkaa rohkea, sanon vielä, ja Jumala kanssanne! -- lopetti hän
+puristaen Agricolan kättä ja saattaen hänet ovelle.
+
+Tuskin koskaan oli Agricola tuntenut itseään niin huumautuneen
+iloiseksi ja omituisen keventyneeksi kuin nyt autiolle ja kuutamoiselle
+kadulle tultuaan. Hän oli kuin kohoutunut johonkin kuulaampiin
+ilmapiireihin, missä hengittäminen laajensi koko olemusta.
+
+Kiirein, melkein juoksevin askelin harhaili hän ahtaita ja sokkeloisia
+katuja ilman päämäärää. Hän hymyili ja huitoi kädellään. Mutta sitten
+muisti hän toverinsa, jotka synkkinä ja nälkäisinä odottivat häntä. Hän
+pysähtyi ja huomasi kulkeneensa päinvastaiseen suuntaan. Yrittäessään
+kotiinpäin rientää muisti hän Fritz-kultasepän ja pysähtyi taas. Mutta
+tuliko hänen myydä lahja, jonka arvoista hän ei tulisi koskaan saamaan?
+Eihän toki, vaan kalliina muistona tahtoi hän sen säilyttää läpi
+elämänsä. Mutta leipä, leipä! Sitä tarvittiin ennen kaikkea ja
+kiiruusti tarvittiin. Itse hän tunsi voivansa elää syömättä vielä
+vaikka kokonaisen viikon, mutta ne masentuneet toveripoloiset, ne eivät
+voineet tulla osallisiksi hänen mielialastaan ja sillä elää.
+
+Hän seisoi siinä naputellen kynnellään pikarin reunaa ja silloin
+juolahti hänen mieleensä onnellinen tuuma. Hän ehdottaa kultasepälle,
+että hän saisi tilaisuuden sattuessa lunastaa pikarin takaisin. Asia
+näytti hänestä mitä luonnollisimmalta ja kiiruusti lähti hän rientämään
+määräpaikkaan. Nyt tunsi hän rohkeutta tunkeutua vaikka itse Saksin
+vaaliruhtinaan luo, jos niin tarvittaisiin.
+
+Martti-tohtorin terveiset tekivät Fritz-mestarin suopeaksi
+ulkomaalaista ylioppilasta kohtaan. Hän otti pikarin pantiksi sen
+täydestä raha-arvosta ja kiliseviä florineita taskussaan lähti Agricola
+juoksujalkaa kortteeriin, missä hän ensimäiseksi meni emännän puheille,
+suoritti hänelle vuokravelan ja pyysi häneltä illallista itselleen ja
+tovereilleen, sillä ulkoa ei enää voinut ruokaa saada.
+
+Kun hän astui toveriensa luo, oli siellä pilkko pimeä. Nenään pisti
+kitkerä, loppuun palaneen talikynttilän käry.
+
+-- Mihinkähän vankiluolaan minä olenkaan joutunut? -- sanoi Agricola,
+sillä hänelle tuli vastustamaton halu hieman leikitellä toveriensa
+kustannuksella.
+
+-- Ei, täällä on kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet
+sido, -- kuului pimeydestä Teitin ääni.
+
+-- Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja luette.
+
+-- Niin, minä luulen että Simo tuossa -- hoi, Simo, oletko vielä
+elossa? -- niin, että Simo tuossa juuri lukee Tukydideen viimeistä
+sivua. Paasto on näet terottanut hänen katseensa. Minussa se taas on
+sytyttänyt mystiläisten sisäisen valon, niin että varmaankin sen avulla
+voisin lukea Taulerin kirjotuksia, jos niitä olisi tässä esillä.
+
+-- Mutta luulenpa ettei hiukan enemmän maallista valoakin olisi
+haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän menisi sinä,
+Simo, joka olet jo viime lehdelle ehtinyt, pyytämään emännältä yhden
+kynttilän? -- sanoi Agricola, joka oli hapuillut itsensä uunin kupeelle
+lavitsalle istumaan.
+
+Siltä kohtaa, missä Simo oli hänen lähtiessään istunut, kuului
+kähmimistä ja hiljaista mutinaa, mutta sitten vaikeni taas kaikki.
+
+-- Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? Hakisit
+emännältä kynttilän, sillä omat jalkani ovat paljosta juoksemisesta
+niin puutuneet, etten kykene liikkeelle, ja Martti tuossa on
+vapaasukuinen mies, niin etten minä talonpojanpoika katso voivani häntä
+komentaa.
+
+-- Mutta kuinka häneltä uskaltaa mennä pyytämään? -- kuului nyt Simon
+paikalta avuton ääni.
+
+-- Sano että dominus Agricola käski antaa.
+
+Simo kähni taas, mutta jäi paikalleen ja Teitti pisti väliin:
+
+-- Hän ei ole lukenut vielä loppuun eikä henno kesken jättää.
+
+-- Kuulehan, Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan.
+
+Agricola pisti kätensä taskuun ja pudisti sitä. Kuului rahojen kilinää
+ja samalla häädettyä naurun tapaista kahdelta suunnalta. Simo alkoi
+kompuroida ovea kohti.
+
+-- Muistelen tässä jonkun kerskanneen, ettei täällä ole mammonan orjia,
+-- sanoi Agricola tyhjentäen hyvän mielensä iloiseen nauruun.
+
+Kohta palasi Simo, suu leveässä hymyssä ja kädessään palava kynttilä,
+joka sijotettiin loppuneen tilalle rautajalustaan. Heti jälessä tuli
+lasimestarin muorikin kantaen höyryävää soppamaljaa, josta levisi
+suloinen tuoksu, saaden jokaisen kolmen sieramet laajenemaan. Hän
+asetti pöydälle maljan ja suuren tinalautasen, jossa oli lusikat ja
+kolme isoa leivänkimpaletta.
+
+-- Saatte kiittää onneanne, että meillä soppa valmistui tavallista
+myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa, -- sanoi muori ja
+asettui kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta.
+
+-- Messussa? -- tarttui hänen sanoihinsa Teitti, jonka äänestä nyt oli
+kokonaan kadonnut äskeinen kuiva jurous. -- Teissä, muoriseni, taitaa
+olla jälellä koko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen
+kuin olettekin.
+
+-- Iltamessussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta
+samantekevää, -- sanoi muori ja nähdessään millä voimalla soppa veti
+nuorukaisia puoleensa, lisäsi hän:
+
+-- Näyttääpä että olette hiukan paastonneet ja se on myös paavia,
+tiedän mä.
+
+-- Muori, muori, -- ehätti Teitti saatuaan itseensä muutamia
+lusikallisia soppaa, -- tehän ette ole edes lukenut tai kuullut
+Martti-tohtorin kirjottamaa katekismusta, missä sanotaan, että paastota
+ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta messua siellä
+ei missään mainita.
+
+Muori nyrpisti nenäänsä ja sanoi:
+
+-- Messuksi tuota ennen minun tyttönä ollessani sanottiin ja kyllä se
+nimi minulle vieläkin välttää.
+
+Puhelias muori valkoisine esiliinoineen lisäsi nuorten miesten
+kodikkuuden tuntoa ja Teitti haluten häntä vielä hetkisen huoneessa
+pidättää lausui:
+
+-- Tunnustakaahan, ettekö silloin tyttönä ollessanne uhrannut jotakin
+ropoa annekauppiaallekin ja siten kuitannut pieniä ylitsekäymisiänne?
+
+-- En sinä ilmoisna ikänä! -- kiivastui muori, -- vaikka kyllähän ne
+täältä Wittenbergistäkin hyökkäsivät syntikuitteja ostamaan jo
+ennenkuin se rietas oli arkkuineen kaupunkiinkaan ehtinyt.
+
+-- Silloin täällä varmaankin oli koko markkinat?
+
+-- Oli, oli toki. Mutta vielä pahempi mylläkkä täällä silloin kävi, kun
+se Zwickaun haikara pesueineen [Tarkottaa Nicolaus Storch'ia, joka oli
+Zwickausta kotoisin oleva kankuri ja uskonnollinen kiihkoilija. Storch
+suomeksi haikara.] tuli tänne mellastamaan ja Martti-tohtori oli
+Wartburgissa paholaista kurittamassa. Ja tänne kai se paholainen
+silloin ryykäsikin kostamaan ja kyllä se monen pään pyörälle saikin. Ei
+silloin vähää kun mennäänpäs kirkkoon peliään pitämään ja säretään
+siellä kaikki kuvat ja kaunistukset ja itse Carlstadt koluaa
+työpajoissa kuin mikähän nokikuono. Piti mukamas jokaisen elättää
+itsensä kättensä töillä. Ja jokainen kehui olevansa täynnä pyhää
+henkeä. Pyh kaikkia! Sanovatkin Martti tohtorin tultuaan sanoneen, että
+hän antaa vasten kuonoa semmoisille hengille ja se minusta oli naulan
+päähän sanottu. Eikä tarvinnutkaan Martti tohtorin monta saarnaa pitää,
+kun ne Zwickaun nokikuonot täältä tiensä löysivät.
+
+Muori oli puheen alkuun päästyään istunut ja jutteli vielä senkin
+jälkeen kuin nuoret miehet olivat lopettaneet ateriansa, kertoillen
+sekaisin Lutherin ja Melanchtonin naimisiinmenosta, Kohlhaasin
+murhapoltoista ja monesta muusta, sekä kysellen, olivatko he kuulleet
+sodan olevan tulossa, sillä hänelle oli tänään kerrottu että keisari
+vielä ennen joulua tulee suurella sotajoukolla kurittamaan vanhasta
+uskosta luopuneita ruhtinaita. Vihdoin hän sentään huomasi korjata
+astiat pöydältä, toivotti hyvää yötä ja poistui huoneesta.
+
+Teitti, joka selkäänsä seinään nojaten ja jalat nostettuna toiselle
+lavitsalle oli hymysuin kuunnellut muorin juttuja, virkkoi nyt:
+
+-- Ei tämä maailma sentään ole kaikista pahin asuinsija, vai mitä veli
+Simon arvelee?
+
+Vastauksen sijasta ilmaisi Simo tyytyväisyytensä maailmaan hymyllä,
+joka oli hänen kellertävillä kasvoillaan loistanut aina siitä saakka
+kun hän palasi kynttilää hakemasta.
+
+-- Mutta olemmepa, veli Mikael, tainneet unhottaa kiittää sinua tästä,
+-- kääntyi Teitti Agricolaan.
+
+-- Ei minua vaan aivan toista miestä tästä on kiitettävä ja sekin
+toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle, -- vastasi Agricola.
+
+Täynnä yli pursuavaa onnellisuutta käveli hän edestakaisin ahdasta
+lattiaa ja mietti, eikö hänen olisi nyt kerrottava tovereilleen
+käynnistään Lutherin luona. Hän muisteli sana sanalta, mitä
+uskonpuhdistaja oli hänelle sanonut ja tultuaan siihen kohtaan missä
+Luther puhui Särkilahdesta ja hänestä, juolahti hänen mieleensä toinen
+asia. Hän pysähtyi nurkassa olevan pienen kirstunsa eteen ja mietti,
+eikö nyt olisi soveliain hetki ilmaista suuri aatteensa tovereille ja
+valmistaa heille pieni yllätys. Kaipasihan tämä merkillinen ilta
+päättäjäisikseen jotakin erikoisempaa.
+
+Tovereihinsa kääntyen sanoi hän:
+
+-- Nykyään emme ole moneen iltaan lukeneet yhteisesti raamattua.
+Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen?
+
+Hänen huulillaan oli salaperäinen hymy ja hiukan ihmeissään myöntyivät
+toverit hänen ehdotukseensa. Mutta hän oli avannut jo kirstun, josta
+hän muutamien vaatekappaleiden alta veti esiin joukon kokoon käärittyjä
+paperiarkkeja. Hän toi ne pöydälle, selaili ja kehitteli niitä auki ja
+silmäsi välistä salaperäisesti tovereihinsa, jotka ääneti ja pyörein
+silmin seurasivat hänen toimiaan. Saatuaan paperinsa järjestykseen,
+sanoi hän:
+
+-- Jos minä alan Mattheuksen yhdennestäkolmatta luvusta.
+
+Hän silmäsi vielä tovereitaan ja alkoi sitten jännityksestä hieman
+värähtävällä äänellä lukea paperista:
+
+-- »Ja quin he lehestuit Jerosolimat ia tulit Bethphagen oliomäen tyge
+| silloin Jeesus lehetti caxi Opetuslasta sanoden heille | Menget
+kyleen ioca on teiden edhesen | ia cocta te leudhet asintamman
+sidhottuna | ia varsan henen cansans | pästeket ne ia tokat minulle. Ja
+ios iocu teille iotakin sanopi | niin sanocat | Herra niite taruitze |
+ia cocta hen laske heiden.»
+
+Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Heti hänen ensimäisiä sanoja
+lukiessaan oli Teitti pudottanut jalkansa lavitsalta lattiaan ja
+yrittänyt kavahtamaan seisoalleen, mutta jäänyt sitten siihen asentoon
+ja henkeä pidättäen kuunnellut Agricolan lukemista. Nyt läheni hän
+pöytää ja yritti sanomaan jotakin, mutta sai esille vain pari »muttaa»
+ja kumartui sen sijaan Agricolan olan yli katsomaan paperiin. Simo
+noudatti hänen esimerkkiään ja alkoi toisen olan yli tähystää tuota
+merkillistä paperia. Agricola otti hanhenkynän käteensä ja aivan kuin
+olisi opastanut tovereitaan kirjalle osotti hän sillä sanoja,
+lukiessaan edelleen:
+
+-- »Mutta näme caiki tapacduit | että se teutetäisin | quin sanottu oli
+Prophetan cautta ioca sanoi | Sanocat Syonin tytterelle | Catzo sinun
+Kuningas tule sinulle sivije istudhen asintamman päle | ia ikeen
+alaisen asin varsan päle.»
+
+-- Sinäkö sitä olet siihen kirjottanut? -- keskeytti nyt Teitti ja haki
+rahinsa pöydän luo. Hän katseli Agricolaa kuin jotakin outoa
+ilmestystä.
+
+-- Minä, -- myönsi Agricola ujosti, -- ja minä olen päättänyt koko
+raamatun kirjottaa suomenkielellä.
+
+Hän punastui ja siirsi katseensa papereihin.
+
+-- Mutta miten ... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka ... miten
+sinä olet alkuun päässyt? -- sammalsi Teitti, joka ei tahtonut tietää
+miten oikeastaan suhtautua tähän uuteen ja käsittämättömään asiaan.
+
+-- Se tapahtui kevätkesällä, kun minä opettajana ollessani asuin
+yksinäni. Eräänä iltana luin tohtori Lutherin saksalaista raamattua ja
+silloin, juuri kun luin tätä Mattheuksen yhdettäkolmatta lukua, välähti
+mieleeni kysymys, että emmekö me suomalaisetkin voisi saada
+jumalansanaa omalle kielellemme niinkuin saksalaisetkin. Ensinnä se
+tuntui aivan mahdottomalta, mutta se ei kuitenkaan jättänyt minua
+rauhaan ja minä päätin edes koettaa. Koetin ensin lukiessani miettiä
+mitenkä se oikein tulisi suomenkielellä. Minä etsin ja hapuilin
+suomalaisia sanoja ja kun sain ensimäisen lauseen koossa pysymään, tuli
+minulle kova kiiru saada se kirjotetuksi. Ja kun se oli paperilla, en
+tahtonut aluksi uskoa silmiäni ja minulle tuli niin eriskummallinen
+olo, aivankuin olisi samalla kertaa pitänyt itkeä ja nauraa.
+
+Hän oli hiljaisella äänellä ja kostunein silmin kertonut tämän, kun
+Teitti sanoi:
+
+-- Kyllä kai minäkin aina lukiessani ajattelen jollakin lailla
+omankielisesti sisällystä, mutta ei minulle silti ole koskaan mieleen
+tullut, että se voisi olla suomeksi kirjotettukin.
+
+Asia näytti lähemmin miettiessä niin yksinkertaiselta ja kuitenkin
+tuntui se samalla heistä kaikista ihmeeltä. Agricola kertoi, kuinka hän
+saatuaan muutamia lauseita paperille innostui siihen niin, että ahersi
+yökaudet suomentamispuuhassa ja käänsi siten yhtä menoa Mattheuksen
+evankeliumin loppuun ja kappaleen Markusta lisäksi. Hän oli ilmottanut
+siitä kuninkaallekin lähettäessään hänelle elokuussa kirjeen, mutta
+tovereilleen oli hän päättänyt paljastaa aatteensa vasta sitten kun
+kuninkaalta olisi tullut vastaus.
+
+-- Etköhän lukisi vieläkin? -- huomautti nyt Simo arasti, ja
+liikutettuna siitä hartaudesta, millä toverit ottivat vastaan hänen
+uuden aatteensa, jatkoi Agricola lukemistaan. Vaikka he syönnin jälkeen
+olivatkin tunteneet itsensä raukeiksi, oli nyt uneliaisuus kaikonnut
+kauas ja hievahtamatta kuunteli kumpikin. Simo vain silloin tällöin
+ojentausi henkeään pidättäen niistämään ratisevaa kynttilää, että valo
+lukijalle pysyisi tasaisena. Luvun toisensa jälkeen luki Agricola
+käsikirjotuksestaan, lausuen sanat harvaan ja eräänlaisella
+hellävaraisuudella aivankuin olisi pelännyt niiden kosketuksesta
+särkyvän. Kun hän jälleen pysähtyi, olivat kaikki pitemmän ajan ääneti
+ja antoivat viimeisten sanojen kaikua korvissaan. Sitten otti Teitti
+pöydältä suuren saksankielisen raamatun, pyöritti sitä käsissään ja
+sanoi:
+
+-- Aiotko sinä saada sen painetuksikin?
+
+-- Kuinkas muuten, -- vastasi Agricola luottavasti, -- vähänhän siitä
+ilman olisi Suomen kansalle hyötyä.
+
+-- Ajatelkaahan, meilläkin on sitten omalla kielellämme tällainen
+kirja, -- sanoi Teitti saksalaista raamattua yhä käännellen.
+
+Oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Simo virkkoi enemmän itsekseen kuin
+toisille tarkotettuna:
+
+-- Se on sitten Biblia fennica. Paremman ilmasukeinon puutteessa tahtoi
+hän näillä sanoilla tulkita mielikuvansa siitä, että suomalainen
+kansallisuus sen kautta tulee ikäänkuin rajoiltaan selvemmin määrätyksi
+ja kohotetuksi esiin jostakin epäselvästä hämystä, ja samalla hekin,
+finlandenses, käyvät kaikille selväpiirteisemmiksi eivätkä ole enää
+joku epämääräinen heimokunta ruotsalaisten selän takana.
+
+-- Sittenkun meillä on raamattu suomenkielellä, niin ... hm!
+
+Toiset katsoivat kysyvästi Teittiin ja tämä täydensi hämillään
+lauseensa:
+
+-- ... niin kukaties syntyy muitakin kirjoja suomeksi.
+
+Kukaan ei vastannut, mutta kaikkien silmät kiilsivät ja näkyi, että
+heille noiden sanojen johdosta aukeni uusia ja outoja näköaloja. Heissä
+liikkuivat voimakkaina samat tunteet, joita he eivät kuitenkaan
+osanneet lähemmin määritellä tai nimittää. Että he olivat suomalaisia,
+sehän heille oli tiettyä jo lapsuudesta saakka, mutta tuo tieto oli nyt
+jollakin tavoin joutunut käymistilaan ja synnyttänyt heissä uusia
+sielunliikkeitä.
+
+-- Luehan, Miika, vielä, on niin omituista sitä kuunnella, -- pyysi
+Teitti ja Agricola ryhtyi taas lukemaan ja jatkoi yhtä menoa siksi
+kunnes käsikirjotus loppui.
+
+Vaikka oli jo myöhäinen, eivät he kiirehtineet nukkumaan, vaan
+jatkoivat keskustelua tuosta suuresta tapauksesta ja kukin koetti
+parhaimpansa mukaan saada ulos sen mitä mielessä liikkui. Vasta kun
+kynttilä alkoi lopulleen riutua, laittausivat he vaatimattomille ja
+koville makuutiloilleen ja huoneessa vallitsi taasen pimeä.
+
+Kun kukaan ei tuntunut vielä nukkuvan, keskeytti hiljaisuuden Simon
+ääni, joka ujona kuului sanovan:
+
+-- Miika, etkö ole pater nosteriakin ajatellut suomeksi? Minä rupesin
+sitä juuri itsekseni lukemaan, mutta tuntuu kovin oudolta sitä tänä
+iltana latinaksi toistaa.
+
+Silloin alkoi Agricola hiljaa ja hartaasti lausua isämeitää suomeksi,
+ja kun hän oli sanonut amen, ei hiljaisuutta häirinnyt enää mikään.
+Mutta kukin heistä tunsi toisensa vielä pitkän ajan makaavan valppain
+silmin ja ikäänkuin toistamiseen kuuntelevan sitä kirjotettua
+suomalaista sanaa, joka heidän huoneessaan tänä iltana oli ensi kerran
+kaikunut. Ja heistä tuntui kuin tuossa pimeässä hiljaisuudessa olisi
+ollut jotakin neitseellistä ja pyhää.
+
+
+
+
+LUOPIOITA.
+
+
+Ikkuna kollegion pieneen sairashuoneeseen oli hiukan raollaan ja siitä
+tuulahti sisälle raikas kevätilma. Nähtävästi vaikutti se virkistävästi
+huoneen ainoaan potilaaseen, joka oli noin viidenkolmatta vuotias
+kaunismuotoinen nuorimies. Hän lakkasi hourimasta ja rynnistelemästä,
+maaten nyt levollisesti ja tirkistellen kuumeesta kiiltävin silmin
+vastapäisellä seinällä olevaa ristiinnaulitun kuvaa.
+
+Hänen hoitajansa, vielä nuorempi jesuittaveli, otti kirjan käteensä,
+silmäsi sairasta ja ettei etäisenä kohuna kuuluva »ikuisen kaupungin»
+melu häiritsisi hänen lukemistaan, siirsi hän pyöreäruutuisen ikkunan
+kiinemmäs. Sen tehtyään istui hän lavitsalle seinänviereen ja syventyi
+tutkimaan »Pyhimysten kukkasia», jotka sata vuotta aikaisemmin olivat
+veljeskunnan perustajan Ignatius Loyolan elämässä saaneet aikaan niin
+ihmeellisen käänteen. Mutta tuskin oli hän pari lausetta ehtinyt lukea,
+kun sairas keskeytti hänet lausuen kovalla äänellä:
+
+-- _Magna est distantia inter Romani et Finlandiani... Illa me habet,
+hanc desidero_. [Pitkälti on Roomasta Suomeen... Edellisessä olen,
+jälkimäiseen ikävöin.]
+
+Hoitajaveli katsahti ällistyneenä sairaaseen, luullen nuo sanat hänelle
+tarkotetuiksi. Mutta sairaan kasvot olivat taas arveluttavasti
+tulehtuneet ja sekavasti tirkisteli hän eteensä. Ojentaen molemmat
+kätensä jatkoi hän läähättäen:
+
+-- _O Clara, Clara, mea pulcherrima et carissima Clara! Plenus est
+animus meus te videndi, O Clara, virgo benedicta!_ [Oi, Klaara,
+Klaara, kaunein ja rakkahin Klaarani, sydämeni halajaa nähdä sinua,
+sinä siunattu neito!]
+
+Hoitajaveli, joka oli yrittänyt lukemistaan jatkamaan, höristi
+korviaan. Mutta sairas jatkoi hetken kuluttua suomeksi ja melkein
+huutamalla:
+
+-- Tahdon nauttia sinun lempesi suloutta, vaikka koko pyhimysten joukko
+minua siitä kieltäisi. Tahdon salaa sinua syleillä, jollei minun
+sallita julkisesti sinua vaimokseni sanoa.
+
+Hoitajaveljen kasvot ilmaisivat pettymystä ja viekkaasti kysyi hän:
+
+-- _Quid dicis? Cur non latine loqueris_? [Mitä sanot? Mikset puhu
+latinaa?]
+
+Ja aivankuin uteliasta kaitsijaansa totellen jatkoi sairas puoleksi
+laulavalla äänellä:
+
+    -- _Jam, dulcis amica, venito,
+    quam sicut cor meum diligo.
+    Intra cubiculum meum
+    ornamentis cunctis onustum_.
+    -- -- -- -- -- --
+    _Sine te non potero vivere;
+    jam decet amorem perficere_.
+
+[Jo tulen, armas ystäväni, sa jota lemmin kuin omaa sydäntäni. Käy
+sisään makuukammiooni, jonka monet koristukset täyttävät. -- Ilman
+sinua en voi elää: on jo aika tehdä tosi lemmestämme.]
+
+Sairas kavahti nyt istumaan, nauroi hurjasti ja alkoi juopuneen äänellä
+hoilottaa:
+
+    -- _Magis quam ecclesiam
+    diligo tabernam,
+    ipsam nullo tempore
+    sprevi neque spernam_.
+
+[Enemmän kuin kirkkoa rakastan kapakkaa; sitä en ole koskaan
+halveksinut enkä halveksi.]
+
+Hoitajaveli pudotti kirjan lattiaan ja nousi kauhistuneena ylös.
+
+-- _Sile, impie_! [Vaikene, jumalaton!] -- huudahti hän ja teki
+ristinmerkin.
+
+Mutta kun sairas nauroi, huitoi käsillään ja jatkoi renkutustaan,
+pakeni nuori jesuitta huoneesta. Hetken kuluttua hän kumminkin palasi
+mukanaan vanhempi veli. Yhdessä laskivat he hänet pitkälleen ja
+vanhempi ryhtyi suonta lyömään nuoremman hillitessä sairasta.
+Verenlasku tyynnytti potilasta ja kun hän vielä oli saanut
+virvotusjuomaa sekä kääreen päähänsä, ummisti hän raukeana silmänsä ja
+alkoi tasaisemmin hengittää. Silmät pyöreinä kertoi nyt nuorempi
+kuiskaten, mitä sairas oli puhunut, ja hetkisen tätä ääneti ja huulet
+supussa silmäiltyään sanoi vanhempi:
+
+-- _Aliquid heretici in eo, neque mirabile, quod filius episcopi
+lutherani. Ora pro eo_.
+
+[Hänessä on vielä jonkun verran kerettiläistä eikä kummakaan kun hän on
+lutherilaisen piispan poika. Rukoile hänen puolestaan.]
+
+Sen sanottuaan jätti hän huoneen. Yksin sairaan kanssa jäätyään teki
+nuorempi ristinmerkin ja alkoi rukouskirjasta valittavalla äänellä
+lukea:
+
+-- _Domine, ne in furore tuo arguas me_... [Herra, elä soimaa
+minua vihassas...]
+
+Luettuaan psalmin loppuun sekä kolmasti pater nosterin, teki hän
+ristinmerkin sairaan yli ja lähti huoneesta.
+
+Kun hän illalla palasi kynttilä kädessä, nukkui sairas vielä, mutta
+heräsi kun valo sattui silmiin. Kuume näytti jättäneen hänet, sillä
+hänen katseensa oli selkeä. Hoitajaveli ojensi hänelle kirjeen, jonka
+hän oli tuonut mukanaan. Sen kuoressa oli osote: _Reverendiss:o D:no
+Erico Ericio juniori de Sorola, Unico et carissimo illio etc. Roma, in
+Collegia germanico_.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erik Erikinpoika Sorolainen nuorempi oli nykyään noin viidenkolmatta
+vuotias. Käytyään Turun koulun oli hän oleskellut jonkun aikaa
+Vesteråsissa tätinsä luona, joutuen lemmensuhteisiin orpanansa Klaran
+kanssa, sekä matkustanut sitten isänsä toivomusten mukaan ja rahoilla
+runsaasti varustettuna Saksaan, missä hänen tuli Rostockin ja
+Wittenbergin yliopistoissa jatkaa opintojaan. Mutta elämä näissä
+lutherilaisuuden päämajoissa oli jo kangistunut orthodoxian kaavoihin
+ja professorien ärtyneet kiistat siitä, olivatko hyvättyöt ihmisen
+autuudelle vahingollisia vai edullisia ja tuliko ehtoollisessa
+uskovaisen osaksi Kristuksen totinen ruumis ja veri vaiko ainoastaan
+hänestä virtaava hengellinen voima, kuten salakalvinistit väittivät,
+eivät voineet kauan nuorta Sorolaista kiinnittää. Hän jätti Rostockin
+ja Wittenbergin kuivat pergamenttiukot toistensa tukkaa vanuttamaan ja
+lähti miekka vyöllä sekä aatelisjunkkarin samettijakkuun puettuna
+ratsastamaan kohti iloista Puolaa, jossa nuoren Sigismund kuninkaan
+ympärillä oli paljon muitakin suomalaisia ja ruotsalaisia ja joka
+kauniille, nautintoja rakastavalle, kunnianhimoiselle ja lahjakkaalle
+nuorukaiselle oli paljon otollisempi oleskelupaikka. Vaikka hänen
+isänsä, Erik piispa, ei ollutkaan mikään tunnustettu aatelismies,
+esiintyi nuori Erik, joka oli kiihkeä aristokraatti, ulkomailla
+aatelisena, sillä hän väitti esi-isäinsä olleen unkarilaisia ritareita
+ja linnanpäälliköitä sekä iso-isänsä sedän, erään Petrus Brandinuksen,
+Kaarle viidennen aikana kaatuneen taistelussa turkkilaisia vastaan.
+
+Krakovan iloinen ja kirjava elämä aukaisi hänen eteensä mahdollisuudet
+kaikkeen siihen, mitä hän poikavuosinaan oli uneksinut ja haaveillut.
+Täällä viivähti vielä kuin häipyvänä kangastuksena keskiaikainen
+ritarielämä aseleikkeineen ja naisenpalveluksineen, ja täällä oli
+myöskin toinen keskiajan laitos, uskonpuhdistuksen iskusta uudelleen
+elpynyt katolinen kirkko paavillisine legaatteineen, munkkeineen ja
+prelaatteineen loistavasti edustettuna. Kiihkokatoliseksi kasvatetun
+Sigismundin ympärillä kehrättiin laajakantoisia suunnitelmia
+pohjoismaiden saattamiseksi takaisin katolisen kirkon äidilliseen
+helmaan, ja siinä oli työalaa sekä miekan että sanan käyttäjille, ja
+nuorelle Sorolaiselle aukeni siis kunnianhimoa kiihottavia näköaloja
+kahdellekin suunnalle.
+
+Jonkun aikaa häilyi hän kahden vaiheilla, kuluttaen aikaansa iloisissa
+nautinnoissa. Vallotusretken hengelliseksi etujoukoksi valmistuneita,
+Braunsbergin, Thornin ja Rooman jesuittakouluissa kasvatuksensa
+saaneita suomalaisia, kuten Johannes Jussoila, Petrus Petrosa ja
+Valentinus Thomae paistattelihe täällä kuninkaallisen suosion
+loisteessa, ja tutustuminen näiden kanssa suuntasi Sorolaisen
+kunnianhimoiset unelmat kirkon alalle. Sillä taholla hänellä aina oli
+varma menestysmahdollisuus, kun sitä vastoin maallisella alalla saattoi
+tuottaa vaikeuksia se seikka, että hänen aatelisessa sukujohdossaan oli
+parin kolmen sukupolven mittainen katkein olemassa ja kadehtijat siis
+helposti voivat saattaa koko hänen aateluutensa epäilyksen alaiseksi.
+Mutta kirkko avasi aateliskirjaa tiedustelematta ovet lahjakkaalle
+miehelle vaikka kardinaalin ja paavin istuimille saakka. Sitäpaitsi
+veti katolilaisuus häntä jo sinänsäkin puoleensa, sillä sen ulkonainen
+loisto ja madonnanpalvelus tarjosivat hänen huikentelevalle ja
+aistilliselle mielelleen paljon suurempaa tyydytystä kuin jäykkä ja
+alaston protestanttisuus. Ja mikä vetovoima ja houkutus olikaan
+sellaisten pyhien miesten kuin Benedictuksen, Fransiskuksen ja Ignatius
+Loyolan elämällä. Kun kiinteästi kuvitteli yhtämittaista aistielämän
+kieltämistä, huikaisevia paastoja, yövalvontoja ja itsekidutuksia,
+joiden vaikutuksesta saattoi ihanissa näyissä nähdä lempeän Kristuksen
+kylkihaavoineen ja suloisesti hymyilevän neitsyt Marian, niin silloin
+häipyivät kalpeina mitättömyyksinä varjoon maallisen ritarielämän
+tarjoamat ilot ja mainetyöt. Sellaisena huumauksen hetkenä hän kerran
+sitten lankesi polvilleen neitsyt Marian eteen ja ihanaa liikutusta
+tuntien pyysi päästä hänen ritarikseen.
+
+Krakovassa olevista suomalaisista kiintyi hän lähinnä Valentinus
+Tuomaanpoikaan, joka oli Sigismundin hovirunoilija sekä lähes
+parikymmentä vuotta Sorolaista vanhempi. Hän oli syntynyt
+Karjalohjalla, käynyt koulua Turussa sekä sitten aitosuomalaista
+seikkailuhaluaan noudattaen kulkeutunut Saksaan ja Braunsbergin
+jesuittakollegiossa kääntynyt katolisuuteen. Vilnan yliopistossa
+ollessaan oli hän alkanut harrastaa runoutta ja kun vasta Puolan
+kuninkaaksi valittu Sigismund, johon eri tahoilla kiinnitettiin niin
+suuria toiveita, saapui 1589 mainittuun kaupunkiin, oli Valentinus
+Thomae tervehtinyt häntä »suomalaisilla rytmeillä» ja latinankielisillä
+distikoneilla. Tällä oli hän saavuttanut kuninkaan suosion sekä päässyt
+hoviin kaunopuhujaksi ja runoilijaksi. Hän oli täydellinen tunneihminen
+sekä sukulaishenki Sorolaiselle. Heistä tuli pian läheiset ystävät ja
+Valentinuksen kehotuksesta päätti Sorolainen lähteä Roomaan opintojaan
+jatkamaan sekä valmistumaan hengelliseen säätyyn.
+
+Annettuaan isälleen karttelevia tietoja tarkotusperistään lähti hän
+matkaan Ranskan kautta, nähdäkseen samalla maailmaa mahdollisimman
+laajalti. Vaikkei hän vielä ollutkaan julkisesti katolisuuteen
+kääntynyt, harrasti hän jo sentään katolilaisia menoja paastoten ja
+rukoillen taivaallista neitsyttä, jonka hän oli valinnut erikoiseksi
+suojelijakseen. Innostuttuaan itsekieltäymyksiin saattoi hän siinä
+mennä sangen pitkälle, ollen toisinaan päiväkausia mitään nauttimatta
+ja rukoillen yhtenä päivänä läpi satakuusikymmentäviisi helmeä
+sisältävän rukousnauhansa. Sellaisten ponnistusten jälkeen tunsi hän
+harvinaista kasvamista ja sisäistä voimistumista sekä saattoi silloin
+nähdä loistavan päämääränsä aivan käden ulottuvissa. Mutta liian
+kireälle pingotettu jousi laukesi ja hymyilevään Provenceen tultuaan
+lankesi hän suinpäin aistillisuuteen. Hänen yöpyessään erääseen
+luostariin viettivät munkit kuten koko seutukuntakin iloisia
+viininkorjuukemuja. Kun iltamessun jälkeen oltiin refektooriossa
+illallisaterialla, päästivät munkit etelä-ranskalaisen luonteensa
+valloilleen. Yleinen ilo ja keveä mieliala tarttui Sorolaiseen kuin
+tuli tappuroihin ja hän tyhjensi maljan toisensa jälkeen kuohuvaa
+rypälenestettä. Laskettiin keveitä sukkeluuksia ja yhtäkkiä alkoi
+joku laulaa vanhaa renkutusta: »_Magis quam ecclesiam diligo
+tabernam_», jota Sorolainen nyt houreissaan oli toistanut. Laulu
+seurasi toistaan ja kun kunnianarvoisa apotti oli kannettu omalle
+vuoteelleen, pälkähti nuorempien päähän ruveta vanhaa »narrinjuhlaa»
+viettämään. Sorolainen telmäsi täydestä sielustaan mukana ja joku
+ehdotti tuota iloista pohjoismaalaista piispaksi. Se hyväksyttiin
+ilohuudoilla, hänen päähänsä pistettiin paperista kierretty hiippa,
+käteen työnnettiin koukkupääsauva, toiseen viinimalja, munkit
+järjestyivät kulkueeksi hänen jälkeensä ja iloisesti hoilaten mennä
+huojuttiin luostarin kirkkoon. Vallaton joukko sijottui kuoriin,
+Sorolainen työnnettiin saarnastuoliin ja häntä huudettiin saarnaamaan.
+Ja hän saarnasi, tekstinään sanat: »Minä janoon.» Ihmisten oli määrä
+juoda viiniä eikä vettä niinkuin hevoset ja aasit, sillä sanoohan
+profeetta: älkäät olko niinkuin hevoset ja aasit. Ja riemuhuutojen
+kaikuessa tyhjensi hän viinimaljansa.
+
+Kun hän viimeinkin selvisi Provencen seikkailuista, jatkoi hän kurjana
+syntisenä matkaansa Roomaan alkaen katumus- ja kieltäymisharjotukset
+aivan alusta. Collegium germanicumiin otettiin hänet, protestanttisen
+piispan poika, avosylin vastaan ja innolla antausi hän nyt opinnoihin.
+Sikäli kuin viimeinen kuperkeikka jäi ajassa taaksepäin ja hänen
+kaikista aistinautinnoista eristynyt elämänsä kollegiossa kohotti hänen
+siveellistä tuntoaan, alkoi loistava päämäärä taas kangastaa hänen
+edessään ja eräänä sisällisen nousun hetkenä kirjotti hän isälleen
+pitkän kirjeen, tunnustaen kääntyneensä katoliseen uskoon, puhuen
+kunnianhimoisista unelmistaan ja vieläpä haltioissaan kehottaen vanhaa
+paljon kokenutta isäänsäkin palajamaan katolisen kirkon helmaan.
+Lisäksi oli hän isäänsä kehottanut muistamaan olevansa vanhaa aatelia,
+pitämään arvostaan kiinni ja asettumaan tavallisten aatelismiesten
+yläpuolelle, sillä piispoja on Suomessa vain yksi, mutta aatelismiehiä
+tusinoittain ja mitä on hänen, piispan, rinnalla »joku Hevonpää tai
+Svinhufvud».
+
+Mutta oltuaan pari vuotta kollegiossa alkoi häntä vaivata koti-ikävä ja
+toisinaan saattoi hän jo katua koko katolisuuteen kääntymistään.
+Kotonahan hän olisi voinut hankkia vahvistuksen sukunsa vanhalle
+aateluudelle, ja mennä Kaarlo kuninkaan palvelukseen sekä naida
+Klaaran, joka sekin oli hänelle nyt mahdotonta. Mutta sitten hän taas
+antausi mitä ankarimpiin katumustöihin, ripitti itsensä, paastosi ja
+valvoi ja luuli toisinaan näkevänsä edessään lempeästi hymyilevän
+neitsyt Marian. Mutta usein tuo taivaallinen madonna saikin hänen
+mielikuvituksessaan yhtäkkiä Klaaran piirteet ja hänen hurmionsa kohosi
+silloin huippuunsa, kunnes hän huomasi sen perkeleen kiusaukseksi ja
+alkoi entistä ankarammin katumusta harjottaa. Jo Krakovasta lähtiessään
+oli hän päättänyt karkottaa sydämestään Klaaran ja katkaista kaiken
+yhteyden hänen kanssaan, mutta sen toimeenpano kävi yli hänen voimiensa
+ja kerran hän sitten, tulisen kaipuun rintaa polttaessa, kirjotti
+Klaaralle pitkän ja kiihkeän kirjeen ilmottaen tahtovansa häntä kerran
+vielä syleillä, vaikkapa sen sitten täytyisi luvattomastikin tapahtua.
+
+Kun hän oli päättänyt sekä filosofiset että teologiset opintonsa
+kollegiossa, kirjotti hän toisen kerran isälle pyytäen kahtasataa
+florinia matkarahoiksi, sillä hän tahtoi tulla nyt kotona käymään. Ja
+kaikkia kokemiaan muistaen sekä samalla isän, äidin ja siskojen
+muodostamaa piiriä kotoisen takkavalkean ääressä, huudahti hän
+kirjeessään intomielin: »_Satis diu vidi, audivi, tacui: visa jam
+monstrare, audita referre et loqui tandem utinam in patria liceat!_»
+[Tarpeeksi kauan olen nähnyt, kuullut ja vaiennut: oi jospa saisin jo
+kotona kertoa näkemiäni ja kuulemiani!]
+
+Rahoja odotellessaan tahtoi hän vielä yhtä ja toista opiskella.
+Liittipä hän kirjeen loppuun uhkauksenkin, että jollei hän rahoja saa,
+ei hän luultavasti koskaan enää palaa kotiin ja silloin menevät isän
+siihenastisetkin uhraukset hukkaan. Kun vastausta ei kuulunut, kirjotti
+hän vielä isänsä ystävälle piispa Olaus Stephani Bellinukselle
+Vesteråsiin pyytäen tämän välitystä saadakseen isältä mainitun summan,
+jonka hän välttämättä tarvitsi. Kaikki kieltäymykset unhottaen huudahti
+hän kirjeessään ylpeästi: »_Nec pedes proficisci ullo pacto sustineo,
+nec volo, nec decet, nec debeo_.» [Ja jalan minä en kykene millään
+mokomin matkustamaan, enkä minä tahdokaan, se ei sovi enkä ole siihen
+velvollinen.] Isän vastausta ja rahalähetystä odotellessaan heittäysi
+hän taas intohimonsa koko kiihkolla hartaudenharjotuksiin ikäänkuin
+päättäen kerta kaikkiaan väkirynnäköllä voittaa pyhyyden maineen.
+Useita päiviä paastottuaan vietti hän kokonaisen yön kirkossa
+taivaallista suojelijatartaan rukoillen ja oli aamulla lähes
+tajuttomassa tilassa. Ankarassa kuumeessa oli hän jo viikonpäivät
+maannut, kun nyt hänen houreesta selvitessään saapui viimeinkin isän
+vastaus lähes vuosi sen jälkeen kun hän edellisenä pyhän Johannes
+Baptistan päivänä 1607 oli lähettänyt rahanpyyntikirjeensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Kadonnut, mutta silti rakas, ainokainen poikani», luki hän kirjeen
+otsikosta. Sanat olivat suomeksi ja samoin näytti olevan koko kirjekin.
+Hänen sydämensä rupesi rajusti lyömään ja hän tunsi päätään huimaavan
+äkillisestä veren pakkautumisesta. Laskien kirjeen rintansa päälle
+ummisti hän hetkiseksi silmänsä ja koetti koota ajatuksiaan siitä
+sekavasta mielikuvien pyörteestä, jonka nuo sanat ja varsinkin niiden
+kieli hänessä panivat liikkeeseen. Isä oli aina ennen käyttänyt
+kirjeissään latinaa kuten hänkin. Suomenkieli kirjeestä löi niin
+omituisesti häntä vastaan ja ikäänkuin väänsi hänen mieltään. Se tuli
+kuin vastatuulahduksena hänen katolilaisille unelmilleen ja sellaiseksi
+oli isä sen varmaan tarkottanutkin. Sitäpaitsi herätti tuo kotoinen
+kieli, jota hän ei ollut vuosikausiin kuullut, joukon unhossa maanneita
+mielikuvia.
+
+Hän avasi taas silmänsä ja ryhtyi hitaasti kuin muistelemalla lukemaan
+kirjettä. »Turhaan olen sinun kirjeistäsi odottanut katuvaista mieltä»,
+kirjotti isä, »sillä olin vasta sitten päättänyt kääntyä sinun
+puoleesi. Sinä et näytä edes käsittävänkään mitä sinun uskosta
+luopumisesi merkitsee yksin jo meille, maallisille vanhemmillesi.
+Meille, sanoin minä, vaikka täällä on enää yksi, nimittäin harmaapäinen
+isä, suremassa kadonnutta poikaansa. Tokko lienet kuullut jo, että
+äitisi on muuttanut iäisyyden maille? Suru sinun takiasi joudutti hänen
+lähtöään -- ja hänen viimeinen huokauksensa Jumalan tykö oli, että hän
+armossaan johdattaisi sinut eksyksistäsi kotiin.»
+
+Sanat himmenivät ja särkyivät nuoren Sorolaisen silmissä ja
+väkivaltaiseen itkuun purskahtaen pudotti hän kirjeen kädestään.
+Hoitajaveli, joka oli jäänyt huoneeseen, kavahti taas seisoalleen ja
+katseli häntä neuvotonna.
+
+Äiti kuollut! Hän ei ollut sitä kuullut ja nuo sanat kajahtivat hänelle
+kuin tuomiokello. Mitä hän olisikaan nyt antanut, jos kaikki olisi
+saanut ennalleen ja hän olisi entisenä »pikku Erikinä» saanut olla
+kotona äidin luona. Ottaessaan kaikki asiat kevyesti ja ryhtyessään
+ratkaiseviin tekoihin tunnekuohun vallassa, ei hän ollut koskaan tullut
+lähemmin ajatelleeksi, miten hänen kääntymisensä ennen kaikkea äitiin
+vaikuttaisi. Niinköhän äiti todellakin on eronnut tästä elämästä siinä
+vakaumuksessa, että hänen ainoa poikansa on eksyksissä? Hänen mieleensä
+kohosi elävänä eräs pikku muisto lapsuuden ajoilta. Hän oli äidin
+kanssa kesällä vierailemassa sedän luona Laitilan pappilassa. Muutamana
+päivänä juoksenteli hän ruispeltojen välissä kukkia poimimassa. Silloin
+kuului rukiin takaa äidin ääni, joka kutsui häntä, Hän kyyristyi
+pientarelle ja oli hiljaa. Yhä hätääntyneemmällä äänellä huuteli äiti:
+-- Erik, Erik, missä sinä olet? ja hän vain kyyristyi alemmas ja nauraa
+hihitti itsekseen, kun äiti ei löydäkään häntä. Viimein löysi äiti
+hänet, sulki vapisten syliinsä, suuteli ja torui sekaisin ja oli niin
+iloinen kuin olisi hän juuri kuoleman kidasta poikansa pelastanut.
+
+Hän ei saanut ajatuksiaan irti äidistä ja yhä uusi nyyhkytys puistatti
+häntä. Kun hoitajaveli viimein puhutteli häntä arasti ja osaaottavasti,
+havahtui hän ja pääsi sen verran mielialastaan irtaumaan, että kykeni
+kirjeen lukemista jatkamaan.
+
+»Olen siis nyt yksin Birgitta siskosi kanssa», kirjotti isä, »ja
+entistä raskaammin painaa edesvastuullinen piispanvirka hartioitani.
+Usein olen huoaten valittanut Jumalalle, miksi hän juuri minut,
+vähäisimmän ja heikoimman palvelijoistaan, on valinnut tähän raskaaseen
+virkaan tänä aikana, jolloin Suomen seurakunnan on ollut purjehdittava
+niin monien salakarien läpi. Vaikka Jumala tietää, että vointini olen
+tehnyt varjellakseni laumaa susilta, niin pelkkää nurjuutta, epäluuloa
+ja vihaa olen osakseni saanut niin ylempäin kuin alempainkin puolelta.
+Kuinka hartaasti olenkaan kaivannut uskollista apumiestä raskaassa
+työssäni ja siihen olin juuri sinua, rakas poikani, ajatellut ja se oli
+äitivainajasikin hartain toivo. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi vielä
+tämänkin painon päälleni panna, sillä huikentelemisellasi sinä et ole
+ainoastaan vanhalta isältä apuasi riistänyt, vaan saattanut hänet
+epäluulonalaiseksi vallanpitäjäin silmissä.»
+
+Hän kuuli selvästi korvissaan isän äänen. Se oli särähtelevä ja
+katkera. Sillä äänellä puhui hän aina, kun hän äärimmilleen kiusattuna
+ja huomatessaan, ettei rauhaa enää kunniallisilla ehdoilla voinut
+säilyttää, nousi vastarintaan. Hän muisti nyt elävästi, kuinka isä
+kerran sillä tavoin esiintyen oli hämmästyttänyt itse marski Klaus
+Flemingin, joka tuli isän luo ja törkeästi käyttäytyen esitti joitakin
+papistoa koskevia mahdottomia vaatimuksia. Ja muistaessaan muutamia
+ylimielisiä kohtia omista, isälle lähettämistään kirjeistä, rupesi
+häntä hävettämään. Kuin omaa tuomiotaan tarkastellen luki hän edelleen:
+
+»Rakas poikani, sinä puhut paljon aatelisesta syntyperästäsi ja neuvot
+minua asettamaan itseni lähimmäisteni yläpuolelle. En tiedä, ovatko
+silmäni jo niin heikontuneet, mutta mitään kerskaamisen syytä minä en
+näe siinä, että jotkut esi-isämme ovat ehkä Unkarissa olleet ritareita
+ja linnanpäälliköitä, sillä sellaiset käyttävät niin harvoin valtaansa
+Jumalan kunniaksi ja lähimäistensä hyväksi, kuten sen hyvin tiedät
+Klaus herrasta ja monesta muusta. Ovatko esi-isäni olleet unkarilaisia
+ritareita vai kunniallisia Suomen talonpoikia, sen asian minä jätän
+sillensä. Yksi minulle vain on tärkeätä: seisoa uskollisesti sillä
+sijalla, johon Jumala on minut määrännyt, ja kantaa vähäinen korteni
+siihen kekoon, jonka nuo jalot miehet Agricola ja Juusten ovat alulle
+panneet. Siinä tarkotuksessa olen nämä kuluneet vuodet kirjottanut
+suomenkielistä postillaa, jonka toivon kansalleni olevan vähäiseksi
+lohdutukseksi ja valistukseksi.»
+
+Edelleen kertoi isä hänen orpanansa ja entisen leikkitoverinsa
+Laitilan pappilasta, Ericus Gregori'n, valmistuneen papiksi ja
+auttelevan häntä vaikeissa virkatehtävissä. Rahaa ei isä sanonut
+voivansa lähettää, sillä nykyään oli hän melkein puilla paljailla
+saatuaan katolilaisuudesta ja sigismundolaisuudesta aiheettomasti
+epäiltynä maksaa vankeuden lisäksi raskaita sakkoja sekä autettuaan
+niitä monia suomalaisia perheitä, jotka Kaarlo herttuan verituomioiden
+kautta olivat vielä suurempaan hätään joutuneet kuin hän.
+Sitäpaitsi oli hänen laajassa hiippakunnassaan monessa paikkaa sekä
+sisällisten että ulkonaisten sotien jäleltä suuri köyhyys, ja minkä
+piispankymmenyksiä kertyi, oli niitäkin vaikea rauhattoman ajan takia
+saada Danzigiin tai Lyypekkiin myytäväksi. Mutta isä toivoi hänen omin
+apuinsakin suoriutuvan, muistuttaen kuinka hän itsekin ulkomailla
+opiskelemassa ollessaan oli pitkiä matkoja jalkasin kulkenut.
+
+Isän kirjeessä oli jotakin niin masentavaa ja alas repivää. Hän tunsi
+kuin kokoon kutistuvansa ja jähmettyvänsä. Vaistomaisesti ojensi hän
+kätensä rukousnauhaa kohti, joka riippui sängyntolpassa, mutta laski
+sen kiiruusti entiselle sijalleen, kääntyi siihen selin ja vetäen
+peitteen korvilleen koetti kuin joltakin piiloutua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli iltapäivä elokuun lopulla. Ilma oli painostava ja lenseä,
+taivaanrannalla raskaina roukkioina lepäävissä pilvissä välähteli
+pitkiä salamoita ja kuului etäistä ukkosen jyminää. Jesuittaveljen
+pukuun puettu Ericus Erici junior taivalsi pölyisin jaloin, kumarana ja
+väsyneenä likaista maantietä. Ennen rajuilman tuloa piti hänen ehtiä
+Krakovaan, jonka tornit näkyivät jo etäältä.
+
+Viikko sen jälkeen kuin isän kirje saapui oli hän noussut
+sairasvuoteelta. Palaava terveys ja Italian kevät olivat taas nostaneet
+hänet entiseen mielialaansa. Isä pitää minua eksyneenä, mutta voikin
+olla niin, että isä on eksyksissä ja minä olen löytänyt totuuden, sillä
+katolinen kirkkohan on paljon vanhempi ja protestantit ovat luopioita,
+oli hän päätellyt. Äiti oli surrut itsensä kuoliaaksi siinä uskossa,
+että hänen poikansa on joutunut harhaan, mutta nyt oli äiti Vapahtajan
+ja neitsyt Marian luona, tiesi totuuden ja iloitsi pojastaan. Ja kun
+hän oli taas Pietarin kirkossa hartaasti rukoillut pyhää neitsyttä, oli
+hänelle äkkiä tullut sellainen tunto, että hänen on matkustettava isän
+luo ja taivutettava hänet ainoan autuaaksi tekevän kirkon
+kuuliaisuuteen. Samalla saa hän äidin haudalla rakoilla hänen
+puolestaan ja sitten palaa hän Puolaan tai Roomaan odottamaan, kunnes
+tulee tilaisuus koko Suomen käännyttämiseen. Pyhä neitsyt oli kuin
+hyväksyen hymyillyt hänelle ja niin hänestä oli yhtäkkiä alkanut
+näyttää varsin mahdolliselta kulkea kotimaahan ilman kahtasataa
+florinia. Hän oli vihityttänyt itsensä papiksi ja lähtenyt
+jesuittaveljen puvussa taivaltamaan Wienin, Krakovan ja Danzigin kautta
+kotimaata kohti. Juhannuksen tienoissa oli hän lähtenyt matkaan ja nyt
+läheni hän Krakovata. Vaivaloisesti oli matka kesähelteellä käynyt,
+mutta ponnistuksissa ja kieltäymyksissä oli hän taas tuntenut
+sisällistä kasvamista ja lujittumista. Hän oli vaeltanut tietään
+_fronte serena, lingua parca, mente clausa, omnibus fidus, nemini
+fidens_ [Selkein otsin, niukoin kielin ja suletuin mielin, kaikille
+ollen luotettava, mutta itse ei kehenkään luottaen.], kuten hän oli
+ohjeekseen asettanut. Usein hän ollessaan taipaleella nälästä ja
+väsymyksestä uupumaisillaan oli hoputtanut itseään sanoilla: _pati
+quam plurima, pati, id tantum magnos efficit viros_. [Kärsi, kärsi,
+se ainoastaan tekee suuria miehiä.]
+
+Vasta monien kyselyjen ja etsintöjen jälkeen löysi hän kaupunkiin
+tultuaan vihdoinkin Valentinus Tuomaanpojan vaatimattoman asunnon. Hän
+ei ollut enää hovissa runoilijana, vaan toimi apulaisopettajana
+muutamassa koulussa. Sigismund oli saanut liukaskielisempiä
+ylistyspuhujia ja vanhoilla päivillään oli Valentinus saanut
+kadehtijain tieltä syrjään vetäytyä.
+
+Sorolaisen sisään astuessa istui hän pöydän ääressä jonkun kirjan yli
+kumartuneena. Nähdessään nuoren ystävänsä kuvastui hänen kasvoillaan
+liikutus ja hämmästys, ja hämmästyneeksi tunsi Sorolainenkin itsensä
+nähdessään kuinka Valentinus oli sitten viime näkemän vanhentunut ja
+käynyt kyyryiseksi. Liikutettuina syleilivät he toisiaan.
+
+-- Entisen iloisen hovirunoilijan sijasta löydät sinä täällä hylyksi
+joutuneen ukon, -- sanoi Valentinus ystäväänsä tarkastellen. Hän kertoi
+hovista pois joutumisensa ja jatkoi:
+
+-- Mutta paljon näytät sinäkin kokeneen. En ollut ensin sinua
+tunteakaan tuossa puvussa, kun lisäksi olet vanhentunut ja laihtunut.
+Mutta kerrohan matkoistasi ja olostasi Roomassa.
+
+Kun Sorolainen oli tehnyt selkoa omista vaiheistaan, olivat he pitkään
+ääneti ja kuuntelivat kuinka raskaat sadepisarat rummuttelivat ikkunaa.
+Vihdoin virkkoi Valentinus ikäänkuin arastellen:
+
+-- Etkö sinä koskaan ole mielessäsi soimannut minua?
+
+-- Mistä niin? -- kysyi Sorolainen ihmeissään.
+
+-- Siitä, että minä silloin yllytin sinua katolilaisuuteen kääntymään
+ja Roomaan matkustamaan, vaikka minun olisi vanhempana miehenä tullut
+neuvoa sinua kotimaahan palaamaan. Usein olen sinua muistaessani
+syyttänyt siitä itseäni.
+
+-- Kuinka, luuletko sinä ettei Jumala olisi minua sinuttakin johtanut
+katolisen kirkon kuuliaisuuteen? -- kiivastui Sorolainen ja ponnahti
+seisomaan.
+
+Mutta Valentinus huomasi kuinka väkinäistä hänen kiivautensa oli ja
+jatkoi tyynesti:
+
+-- Ennen kaikkea tuntuu se minusta pahalta kovia kokeneen isäsi takia.
+Oletko sitä koskaan ajatellut?
+
+Se sattui arkaan paikkaan, mutta Sorolainen tahtoi kaikin mokomin
+säilyttää sen eheydentunnon, jonka voimalla hän oli Roomasta saakka
+tänne vaeltanut ja aikoi eteenkinpäin vaeltaa. Hän sanoi:
+
+-- Isäni on minut kyllä vielä käsittävä. Minä olen juuri matkalla häntä
+käännyttämään, ja sitten alkaa koko Suomen käännytys. Vai oletko
+unhottanut mitä me täällä Krakovassa puolikymmentä vuotta sitten
+suunnittelimme?
+
+-- Kyllä ne muistan ... hm! Kyllä me iäkkäät miehet olemme sentään
+olleet lapsellisia ... ja vakavan työn sijasta pieksäneet tuulta. Kyllä
+ne muistan, ne silloiset, kuinka täällä suunnitelmia tehtiin,
+innostuttiin, huudettiin ja huidottiin aivankuin maailman vallotus
+olisi ollut kysymyksessä. Ja mitä on saatu aikaan? Ei mitään! Sillä
+aikaa kuin me suunnittelimme ja haaveilimme, ovat tapaukset kulkeneet
+omia teitään ja kulkeneet päinvastaiseen suuntaan kuin mitä me
+uneksimme. Suomea käännyttämään! Etkö sinä sitten tunne viime vuosien
+tapauksia, että Sigismundilla ja katolisella kirkolla ei ole enää
+mitään tekemistä Suomessa paremmin kuin Ruotsissakaan?
+
+-- Tiedän kyllä, että verikoira Kaarle on anastanut Ruotsin kruunun,
+mutta mikä estää sitä takaisin vallottamasta?
+
+-- Takaisin vallottamasta, niinpä kyllä, mutta kuka sen vallottaa
+takaisin, minäkö vai sinä?
+
+-- Sigismund, sen oikea omistaja!
+
+-- Sigismund! -- ja Valentinus naurahti ylenkatseellisesti. Hänen
+äänessään oli alunpitäin ollut alakuloisuuden alla katkera sävy, joka
+nyt pääsi yhä enemmän voitolle, kun hän jatkoi:
+
+-- Se tahdoton vetelyskö, naisten ja munkkien hempu? _Rex
+crastinus!_ Kolmattakymmentä vuotta on hän nyt jo kantanut Puolan
+kruunua eikä sillä ajalla saanut mitään aikaan, ei pienimmässäkään
+asiassa toteuttanut sitä mitä häneltä odotettiin. Sillä aikaa kuin
+hänen setänsä on yötä päivää toiminut, on hän vain lojunut patjoilla
+naistensa seurassa ja kuunnellut imarteluja. Silloin kuin Suomi vielä
+kannatti häntä, ei hän sormeaankaan liikauttanut suomalaisten
+auttamiseksi. Ja samoin on hän kaikki puoluelaisensa jättänyt
+avuttomina vihollisen haltuun. Oletko esimerkiksi kuullut pater
+Jussoilan, Johannes Jussoilan kohtalosta?
+
+Sorolainen pudisti päätään ja Valentinus jatkoi:
+
+-- No niin, hän joutui Pernussa Kaarlen vangiksi ja vietiin Tukholmaan.
+Hän olisi päässyt vapaaksi tuhannen taalerin hinnasta, mutta niin
+paljon ei kuningas Sigismund saanut aikuiseksi entisen hovisaarnaajansa
+hyväksi. Nyt äskettäin olen kuullut, että pater Jussoila on kuollut
+vankeudessa.
+
+Kun Sorolainen ei puhunut mitään, jatkoi Valentinus melkein ilkeästi:
+
+-- Entä Petrus Petrosa, oletko hänestä kuullut? No niin, hänet
+vangittiin myös ja mestattiin Örebrossa julmalla tavalla. Kerrotaan,
+että häneltä kiskottiin sydän rinnasta ja viskattiin suuhun.
+
+Kasvot tuskallisesti väännyksissä tarkasteli hän minkä vaikutuksen
+hänen sanansa tekisivät Sorolaiseen. Tämä seisoi ääneti, allapäin ja
+kalpeana. Valentinus puhui edelleen:
+
+-- Ja samanlainen kohtalo uhkaa jokaista katolilaista ja
+sigismundilaista, joka joutuu Kaarlen käden ulottuviin. Mene sitten ja
+vallota Suomi takaisin katoliselle kirkolle! Ja mitä varten vallottaa?
+Ettäkö laiskat munkit tulisivat vielä aatelisten lisäksi kansan
+niskoille ja kirkoissa alettaisiin suomenkielen sijasta latinaa
+höpistä?
+
+-- Mitä, onko se Valentinus Thomae, jonka kanssa minä puhun vai
+kerettiläinenkö minun edessäni on? -- keskeytti hänet Sorolainen
+kiivaasti.
+
+-- Elähän kiivastu, -- sanoi Valentinus nyt paljon tyynemmin, -- kyllä
+minä katolilainen olen ja sellaisena kai kuolenkin, mutta yhtä ja
+toista olen viime aikoina yksinäisyydessäni ajatellut ja monessa
+asiassa olen silmäni saanut auki. Ja tunnustan sen suoraan, että olen
+monesti katunut lutherilaisuudesta luopumistani, jolla katkaisin paluun
+isänmaahani. Sinne minä yhä hartaammin ikävöin, mutta täällä minun
+täytyy viimeiset vuoteni elää ja täällä kuolla. Ja miksi hyväksi?
+Elämäni on kulunut hukkaan tyhjissä haaveissa ja suuruusunelmissa.
+Näkyväistä ei ole muuta kuin joukko runoja ja niistäkin useimmat
+vetelän patjakuninkaan ja narrin ylistykseksi. Jos olisin pappina
+kotipitäjässäni Karjalohjalla, kuten ensimäinen lapsuusunelmani oli, ja
+siellä sinun isäsi tavalla tehnyt hiljaista työtä oman kansani hyväksi,
+niin tyytyväisenä voisin nyt katsahtaa menneeseen elämääni.
+
+Hän puhui harmaalla äänellä, enemmän itsekseen kuin Sorolaiselle, joka
+omituista raukeutta tuntien oli uudelleen vaipunut istumaan.
+
+-- Jos minä aikanani jouduinkin valheellisten unelmain uhriksi, --
+jatkoi Valentinus, -- niin se ei ole niinkään ihmeellistä, sillä
+näyttihän silloin nuoren Sigismundin mukana alkavan uusi aika, mutta se
+minusta on ihme, että yhä vielä joutuu nuoria suomalaisia samoille
+harharetkille, vaikka turha olisi pitänyt jo nähdä turhaksi. Ja mitä
+isät saavat aikaan, sitä koettavat pojat alas repiä. Sinä et ole ainoa
+suomalaisen piispan poika, joka kulet näillä tein. Tiennetkö että
+myöskin entisen Viipurin piispan Paavali Juustenin poika, Kaspar, on
+kääntynyt katolilaiseksi? Hän on täällä kuningattaren hovikappalaisena.
+Hm! Puuttuisi vain että Agricolankin poika olisi täällä Sigismundin
+hovia koristamassa ja Suomen käännyttämistä uneksimassa. Mutta onneksi
+hän sentään on kulkenut isänsä teitä ja se minulle antaa hitusen toivoa
+siitä, etteivät suomalaiset ole aivan häviöön tuomittu heimokunta, joka
+kokonaisuudessaan saisi meidän muutamain tavalla kanteleensa vieraalla
+rannalla pajunoksiin ripustaa. Mutta sellaista rautapiiskaa kuin
+Ruotsin Kaarle he kyllä monestikin vielä tarvitsevat, ennenkuin oppivat
+omin jaloin käymään ja käymään oikeita luonnon luomia teitä.
+
+-- Ja sinä julkeat puolustaa sitä kerettiläistä verikoiraa! -- huudahti
+yhtäkkiä Sorolainen, joka nyt väkirynnäköllä tahtoi päästä ystävänsä
+sanain vaikuttamasta masentuneisuudesta sekä kohota yli särkyneen
+mielialan.
+
+-- En häntä puolusta, -- vastasi Valentinus, -- sillä tyly ja julma
+mies hän on, mutta sittenkin, en voi olla tuntematta häntä kohtaan
+miehenä enemmän kunnioitusta kuin hänen saamatonta veljenpoikaansa
+kohtaan. Julma hän on ja Suomelta hän verituomioillaan on lyönyt pään
+pois. Kasvaneeko sitten enää uutta tilalle? Mutta jos kasvaakin, ei
+sitä Sigismund kasvata...
+
+-- En olisi uskonut sinusta tuollaista kerettiläistä tulevan, -- koetti
+Sorolainen itseään kiihdyttää.
+
+Valentinus hymähti surullisesti ja sanoi:
+
+-- Tuskin sinä itsekään uskot noita kerettiläistuomioitasi, tuskin
+sittenkään, vaikka minä sanoisin että semmoiset miehet kuin Luther ja
+Agricola ovat paljon enemmän kuin kymmenen laiskaa paavia ja yhtä monta
+luostarillista irstaita munkkeja.
+
+Sitä sanoessaan kävi hänen äänensä taas hieman ilkeäksi ja
+ärsyttäväksi.
+
+-- Jumala sinun sielusi valistakoon, onneton! -- lausui Sorolainen
+väkinäisen juhlallisesti, nousi ja poistui huoneesta.
+
+Valentinus Tuomaanpoika painoi päänsä käsiin ja jäi istumaan pimenevään
+huoneeseensa, jonka lyijypuitteisia akkunaruutuja sadevesi valeli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sorolainen tunsi itsessään jotakin katkenneen eikä hän saanut sitä enää
+vireeseen. Entiseen intoon ja varmuuteen ei hän enää tuntenut voivansa
+kohota. Heti seuraavana aamuna oli hän Krakovasta lähtenyt matkaansa
+jatkamaan ja oli nyt puolitaipaleella mainitun kaupungin ja Thornin
+välillä. Matka sujui yhä hitaammin. Rahaa hänellä ei ollut enää
+ollenkaan ja suurimman osan taivalta oli hän tullutkin toimeen
+luostarien ja pappilain vierasvaraisuudella. Nyt hän ei ollut kahteen
+päivään syönyt mitään, sillä Krakovasta lähtien oli omituinen arkuus
+pidättänyt häntä mihinkään poikkeamasta. Aivan nääntymäisillään
+laahusti hän jonkunlaisella tylsällä välinpitämättömyydellä eteenpäin.
+
+Iltapäivällä alkoi rankasti sataa. Hän oli tuotapikaa läpimärkä, vilu
+alkoi puistattaa ja päätä pyörrytti. Jalat tahtoivat väkisinkin
+kieltäytyä tottelemasta. Eräälle kummulle päästyään näki hän virstan
+päässä edessään pienen kaupungin tai kylän, jonka laidassa näytti
+olevan jonkunlainen luostari. Mutta hän tunsi, ettei hän jaksa sinne
+saakka kävellä. Välinpitämättömästi istui hän kivelle tien viereen,
+antoi sateen vapaasti valella itseään ja tunsi kuinka hänessä taas
+syttyi kuume. Hän ei ajatellut mitään, tirkisteli vain ruohonkortta
+jaloissaan.
+
+Alkoi jo ilta pimetä ja pilvet valuivat yhä vettä. Sorolainen havahtui
+siitä, että kaksi ratsastajaa pysähtyi hänen eteensä. Hetkisen heitä
+tirkisteltyään tajusi hän hämärästi, että toinen ratsastajista oli
+pappispukuinen, nuorenpuoleinen mies. Se tervehti häntä latinaksi ja
+kysyi osaaottavasti, oliko hän sairas. Sitten käski hän seuralaisensa,
+joka puvustaan päättäen oli palvelija, astua alas satulasta, kehottaen
+Sorolaista nousemaan hänen tilalleen, ajaakseen sitten yhdessä
+luostariin. Vaikka palvelija auttoi, oli hänen kuitenkin mahdoton
+päästä satulaan. Silloin laskeutui pappi maahan ja yhdessä palvelijan
+kanssa ohjasivat he käsipuolesta sairasta, taluttaen hevosiaan perässä.
+Tahdottomana seurasi Sorolainen mukana ja tunsi rinnassaan jonkunlaista
+hämärää turvallisuudentunnetta.
+
+Pilkkoisen pimeässä saapuivat he luostariin, jossa dominikaaniveljet
+alkoivat sairasta jesuittaa hoivata ja johon myöskin pappi
+seuralaisineen yöpyi. Tilan puutteessa valmistettiin papille ja
+Sorolaiselle, joka raukealla äänellä oli avuliasten munkkien
+kysymyksiin vain lyhyesti vastannut olevansa matkalla Roomasta
+Danzigiin, makuusijat luostarin refektoorioon. Kun priiori viipyi vielä
+huoneessa jutellen papin kanssa, hämmästytti Sorolainen häntä äkkiä
+pyytämällä päästä kirkkoon rukoilemaan. Kun hän sillä hetkellä näytti
+virkeämmältä, ei priiori hetken epäröityään tahtonut kieltää
+jesuittaveljeä hartauttaan harjottamasta. Hän opasti hänet luostarin
+kirkkoon ja sytytti kynttilän neitsyt Marian kuvan eteen. Kehotettuaan
+vierasta, ettei hän liian pitkällä hartaudenharjotuksella jäähdyttäisi
+itseään koleassa kirkossa, poistui priiori jättäen hänet yksin.
+
+Sorolainen vaipui polvilleen suojelijattarensa eteen. Hän oli siinä
+asemassa kauan, tuiotti vuoroin mitään puhumatta ja ajattelematta
+suoraan eteensä, vuoroin taas rukoili kiihkeästi ja sormieli
+hermostuneesti rukousnauhan helmiä. Hän ei päässyt siihen
+haltioituneeseen mielialaan kuin ennen, pyhä neitsyt ei esiintynyt
+selkeänä hänen sisälliselle katseelleen ja hänen näkemystään sumensivat
+kaikenlaiset kuumeiset kuvat.
+
+Hänen päätään pyörrytti ja tyydytystä saamatta nousi hän seisoalleen.
+Nyt katsahti hän vasta arasti neitsyt Marian kasvoihin. Se oli Lucas
+Cranachin maalaus, joka Saksasta oli aikoinaan kulkeutunut tänne
+puolalaiseen luostariin. Sillä oli hieman vinot, kylmästi siirottavat
+silmät ja Sorolaisesta näytti se katselevan häntä ivallisesti.
+
+-- Portto! -- kiljaisi hän yhtäkkiä vimmastuneena ja ojensi molemmat
+nyrkkinsä kuvaa kohti. Mutta samalla musteni kaikki hänen silmissään ja
+hän kaatui lattialle. Tajuihinsa tuli hän vasta siitä, että hänen
+huonetoverinsa, pappi, auttoi häntä seisoalleen. Auttajaansa nojaten
+kulki hän sitten takaisin refektoorioon. Raskaasti vaipui hän
+vuoteeseen ja kuin tahtomattaan huokasi hän puoliääneen:
+
+-- Äiti, äiti!
+
+Kuullessaan nuo suomeksi lausutut sanat säpsähti pappi ja kysyi
+hätäisesti myöskin suomeksi:
+
+-- Mitä, oletko sinä suomalainen? Kuka sitten ja mistä?
+
+Sorolainen havahti, horroksistaan ja karkaisi vimmastuneena ylös
+vuoteesta.
+
+-- Mitä, oletko sinäkin suomalainen? -- huusi hän astuen papin eteen,
+joka kauhistuneena peräysi hänen edellään huoneen nurkkaan.
+
+-- Mitä, oletko sinäkin suomalaisen piispan poika? -- huusi Sorolainen
+nyrkkiin puserretut kädet kohotettuina.
+
+-- Miksi raivoat, veli? -- änkytti pappi kalpeana, -- minähän olen
+hänen majesteettinsa kuningas Sigismundin hovisaarnaaja, Josephus
+Jussoila, Johannes Jussoilan nuorin veli.
+
+-- Hovisaarnaaja! -- yltyi Sorolainen, -- hovisaarnaajina ja
+tuulenpieksäjinä teitä, kirottuja suomalaisia, on joka paikassa, mutta
+ei koskaan siellä, missä teitä tarvittaisiin. Siellä kotona lyö pyöveli
+kansalta pään poikki, mutta te olette patjakuninkaan ja narrin
+hovisaarnaajina. Miksette pysy kotona ja tee kuningaskuntia? Mutta
+siihenpä te hovisaarnaajat ette pysty, siksi teille on Jumala antanut
+Ruotsin Kaarlen rautapiiskaksi...
+
+Hänen äänensä tukehtui, hän horjahti ja oli kaatumaisillaan. Pater
+Jussoila otti häntä käsipuolesta ja talutti uudelleen vuoteeseen. Hän
+riisui hänet hellävaroin ja laittoi peittoon.
+
+Yhtäkkiä alkoi Sorolainen rajusti nyyhkyttää, tarttui Jussoilan käteen
+ja kysyi eikö tämä tahtoisi ripittää häntä. Jussoila myöntyi siihen,
+mutta hetken kuluttua ja hiukan tyynnyttyään sanoi Sorolainen:
+
+-- Ei, lukekaa minulle vain isämeitä.
+
+Jussoila alkoi lukea, mutta sairas keskeytti hänet kiivaasti:
+
+-- Ei latinaksi, lukekaa se suomeksi!
+
+Hiukan empien ryhtyi Jussoila noudattamaan sairaan tahtoa. Sorolainen
+ummisti silmänsä ja silloin hänestä alkoi yhtäkkiä tuntua, että hän on
+pikku poikanen ja vuoteen yli kumartuneena lukee äiti hänelle
+ehtoorukousta. Hän näki äidin elävänä edessään ja äiti hymyili hänelle.
+Silloin alkoi hänkin hymyillä, ja kun Jussoila kuului sanovan amen,
+kuiskasi hän: vielä kerran! ja näki yhä edelleen äidin vuoteensa yli
+kumartuneena.
+
+Kun pater Jussoila pääsi toistamiseen ameneen, näytti sairas
+nukahtaneen. Hän korjasi peitettä ja laittausi itsekin levolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamulla Jussoilan noustessa makasi suomalainen jesuittaveli samassa
+asennossa ja sama lapsenomainen hymy huulilla. Mutta hänen piirteissään
+oli jotakin jähmettynyttä ja kun Jussoila tarttui hänen käteensä, oli
+se kylmä ja kankea.
+
+Saman päivän iltana kätkettiin tuntematon jesuittaveli luostarin
+hautausmaahan ja kohta sen jälkeen nousi pater Jussoila hevosen selkään
+ja lähti allapäin ratsastamaan Thornia kohti, jonne hän oli matkalla.
+
+
+
+
+TILIPÄIVÄN ILTANA.
+
+
+Oli lauantaipäivä marraskuun keskivaiheilla 1599. Maa oli roudassa ja
+aamulla oli Aurajoki ollut ohuessa jäänriitteessä. Harmaana rykelmänä
+lepäsivät matalat talot karjapihoineen kapean ja mutkittelevan
+Luostariyläkadun varrella. Suorina patsaina kohosi savu valkeista
+torneista ja leveni liikkumattomaksi harsoksi teräksen harmaalle
+taivaalle. Joka talossa näkyi ulkohuoneiden seinustoilla kuivamaan
+levitettyjä lehmän vuotia ja lampaannahkoja, osottaen että äskettäin
+oli pantu toimeen syysteurastukset. Navettain takana Vartiavuoren
+rinteellä rähisi jätteiden kimpussa joukko koiria, harakoita ja närhiä.
+
+Siinä missä Yläkatu kääntyi ylös Lyypekinmäelle, oli oikealla
+kädellä entisen Olavin luostarin alue. Sen jälkeen kun luostari
+kuutisenkymmentä vuotta sitten oli palanut ja Kustaa kuningas sen
+muureista kuletuttanut kiviä ja tiiliä Kastelholman vahvistukseksi, oli
+siitä nyt enää jälellä vain säännöttömiä raunioita ja jokunen tyhjänä
+ammottava ikkuna-aukko. Luostarin portin kohdalta lähti kapea polku
+nousemaan ylös Vartiavuoren läntiselle nokalle, jota ammoisista ajoista
+oli nimitetty Helvetiksi. Siellä piti Pitkä Sipi krouvia.
+
+Hänen luonaan oli kodikasta ja lämmintä. Tuvan lattialle oli sirotettu
+tuoksuvia katajanhavuja ja leveäsuisessa uunissa räiskyi tuli. Akkunan
+edessä lähellä tiskiä istuivat myllyä pelaten seppä Markus Hollo sekä
+haavuri ja parranajaja Kasper Piikki. Sipi oli rynkämöisillään tiskin
+nojalla ja seurasi heidän peliään. Kaikki kolme tähystivät äänettöminä
+myllylautaan, johon oli puukolla leikattu neliöt ja poikkiviivat.
+»Eipä seppä älyä siirtää», ajatteli Sipi jännittyneenä ja koetti
+silmäniskulla antaa merkkejä. Mutta samalla teki Hollo siirron, sai
+kolme riviin ja sanoi:
+
+-- Aina sitä seppä saa myllyn lukkoon.
+
+He tyhjensivät oluttuoppinsa ja Piikki, joka oli kolmannen kerran
+peräseltään joutunut tappiolle, tilasi hiukan viivytellen uudet tuopit.
+
+-- Annahan vielä sitä viinaa, -- kuului nyt ovensuusta, jossa istui
+yksinään synkän näköinen, luiseva ja kumaraharteinen mies.
+
+-- Kolmasko tuopillinen? -- kysyi Sipi vastahakoisesti.
+
+-- Olipa vaikka kuudes, kyllä minä rahan maksan siinä kun muutkin.
+Tuossa on, jollei muuten uskota.
+
+Hän pani hopearahan pöydälle ja Sipi täytti hänen tuoppinsa.
+Kulautettuaan sen puolilleen sanoi mies:
+
+-- Kyllä sitä ryypyn tarvitsee, kun on toistakymmentä kaulaa yhtenä
+päivänä katkaissut. Vai mitä sinä sanot, haavuri, joka liikut vähän
+samanlaisissa toimissa kuin minäkin?
+
+-- Pthyi! -- sylkäisi Piikki ja alkoi järjestää puisia kolmikoitaan
+uuteen peliin.
+
+Mies ovensuussa rupesi nauramaan.
+
+-- Piruako se siinä nyt itsekseen honottaa? -- sanoi Hollo vihaisesti
+ja mies alkoi ikäänkuin itsekseen tuumailla:
+
+-- He, he, näytti niin hiivatin hassulta, kun Reko [Turun kirkkoherra
+Gregorius Teitti] talutti Kuitian nuorta herraa mestauspölkylle. Reko
+itki ja hoiperteli ja Juhana herra lohdutteli häntä, niin että minä
+luulin, että jokohan tässä pitää Rekonkin päätä tasata, he, he.
+
+Miehet tähystivät taas kolmisin myllylautaan, tekivät ääneti siirtojaan
+eivätkä olleet kuulevinaan mitä mies ovensuussa lörpötteli. Mutta
+aivankuin kiusalla jaamaili tämä:
+
+-- Kyllä oli torilla väkeä tänä päivänä, oli peijakas vie. Oli niitä
+katoillekin asti ja Hakolan ja Prinkkalan akkunat naamoja täynnä. Mutta
+kelmeni siinä monen aatelishempukan nenänpää, kun minä marski vainajan
+pojalta pään litkautin, he, he...
+
+Hän kulautti viinaa, muikisti suutaan ja jatkoi:
+
+-- Mutta silloinkos hyökkää rivistä se marskivainajan äpärä ja tahtoo
+muka päästä heti veljensä jälestä taivaaseen, he, he. Minä tyrkkään
+hänet pois lavalta ja sanon, että maltahan nyt, kakara, kyllä se
+vuorosi sinullekin tulee, jahka tässä ensin Peipotin herraa tasailen.
+Ja kun se sitten viidentenä pääsee leikkiin ja nousee lavalle, niin
+alapas ensinnä huutaa ja purkaa sisuasi herttuan päälle, he, he. Mutta
+silloinpa alkoivat nihdit ympärillä huutaa ja aseitaan rämistää, niin
+ettei sitä saarnaa monikaan kuullut, ja minä töykkäsin häntä kylkeen,
+että joudupas siitä, velimies siellä taivaanportilla odottaa.
+
+-- Pthyi, paholaista! -- sylkäisi taas Piikki, teki väärän siirron ja
+joutui tappiolle.
+
+-- He, he, hee! -- nauroi kaupungin pyöveli, tyhjensi viinatuopin ja
+lähti hoipertelemaan ulos.
+
+-- Lähtipäs pakana viimeinkin, -- sanoi Hollo ja työnsi myllylaudan
+syrjään. -- On se silläkin miehellä ammatti.
+
+-- Eiköhän sillä ruton haaskalla vain ollut kädetkin vielä verissä? --
+huomautti Piikki, samalla kuin Sipi nosti tinatuopin ovipöydältä
+nurkkakaapin alimmalle hyllylle.
+
+-- Sillä iletyksellä täytyy olla oma vakituinen tuoppinsa, -- huomautti
+hän ikäänkuin anteeksi pyytäen sitä, että hän kunniallisessa
+krouvissaan suvaitsi mokomata vierasta.
+
+-- Tuollapa taitaa tulla itse Jaakko herra, -- sanoi nyt Hollo, joka
+oli katsellut ikkunasta alas polulle.
+
+-- Sekterikö? Niinpä tosiaan onkin, -- myönsi Piikki silmättyään hänkin
+ulos.
+
+-- Häntä ei ole täällä näkynytkään ainakaan viikkoon, -- sanoi Sipi
+pesää kohentaessaan. -- Hän on minulle koko lailla velassa, mutta
+ryypyn hän tänäpänä sietää saada vaikka ilmaiseksi, sillä yhtä ja
+toista sillä koiranleualla on kerrottavana tämän viikon tapauksista.
+
+Hetkisen mentyä astui sisään vilkasliikkeinen, ukkoiässä oleva mies,
+jonka kookas nenä ulkoni harmaan parran keskeltä punervana ja
+rypyläisenä. Verestävissä silmissä oli terävä ja samalla veitikkamainen
+ilme. Puvussa ja koko miehen olemuksessa oli hiukan aatelismiestä,
+oppinutta, porvaria ja renttua.
+
+-- Herttuan rauha, ystävät ja naapurit! -- tervehti hän huoneeseen
+tultuaan, aivasti sitten kirkkaasti pari kertaa ja meni pesän eteen
+käsiään hieromaan.
+
+Hän oli kaupunginkirjuri eli sekteri, kuten Pitkä Sipi häntä nimitti,
+paljon nähnyt ja monia kokenut Jaakko Teitti. Nuoruudessaan oli hän
+piispa Skytten kustannuksella opiskellut lainoppia Rostockissa ja
+Wittenbergissä, ollut sen jälkeen Kustaa kuninkaan palveluksessa ja
+ympäri Suomea matkustellen penkonut aatelisten vanhoja vääryyksiä ja
+kiskomisia, mitkä hän oli saattanut kuninkaan tietoon paksussa
+asiakirjapinkassa. Sen jälkeen oli hän Yrjö Pietarinpojan hyvänä
+ystävänä ja puoluelaisena istunut Erik kuninkaan kuuluisassa
+lautakunnassa, mutta kääntänyt Erikin kukistuessa nopeasti turkkinsa
+nurinpäin ja esiintynyt entisen ystävänsä kiivaimpina syyttäjinä. Siten
+oli hän vähitellen päässyt Juhanan suosioon ja ollut muun muassa
+kuninkaan asiamiehenä saattamassa Kaarina Maununtytärtä Liuksialaan.
+Moninaisia vaiheita ja onnenkeikauksia koettuaan oli hän nyt vanhoilla
+päivillään elellyt Turussa kaupunginkirjurin toimessa, ollen laajoine
+lainopillisine tietoineen ja terävine kielineen pormestarin ja
+raatimiesten alituisena loukkauskivenä.
+
+Sipin vaimo tuli keittiöstä ja toi tiskille laajan puulautasen, jossa
+oli muutamia vasta uunista otettuja rasvamakkaroita.
+
+-- Mikä suloinen tuoksu! -- huudahti Teitti sieramiaan levittäen ja
+pöytää läheten. -- Mutta kulaus viinaa alle ja nautinto on
+kaksinkertainen!
+
+Sipi kaatoi nauraen viinaa, jokainen otti siemauksen ja kävi ahnaasti
+makkaroihin käsiksi.
+
+-- Enpä mokomata muista saaneeni sittenkuin poikasena kotona
+Pernajassa, -- sanoi Teitti, jolla yks-kaks oli hyppysissään vain tyhjä
+makkaratikku. -- Kyllä sinun muijasi, Sipi, osaa makkaroita paistaa,
+osaa totisesti.
+
+Sipi ymmärsi yskän ja haki sekterille toisen makkaran.
+
+-- Vietetäänpäs nyt sitten teurastajaisia, -- sanoi tämä käännellen
+mielihyvin rasvasta kihoilevaa lämmintä makkaraa. -- On sitä näinä
+päivinä verta laskettukin. Tuolla tuli polulla vastaani oikein se
+pääteurastaja. Taisi käydä täällä ryypyillä?
+
+-- Niin kävi. Mutta mitäs sekteri luulee, jokohan tässä nyt viimeinkin
+asettuu rauha maahan?
+
+-- Mikäpäs on asettuessa, -- vastasi puhuteltu suu täynnä makkaraa. --
+Talonpojat ovat tyytyväisiä ja viskelivät lakki reuhkojaan ilmaan, kun
+saivat vilahdukselta nähdä herttuan viiksenpäitäkään. Ja nuo taas,
+joiden päät keikkuvat virpien nenässä Korpolaisvuorella ja raastuvan
+katolla, tuskin enää kenenkään rauhaa häirinnevät. Marskivainajan perut
+on selvitetty ja herttua on herrana valtakunnassa.
+
+-- Kai hänestä nyt tulee kuningas? -- arveli Hollo kaivellen
+makkaratikulla hampaitaan.
+
+-- Se on selvää, -- vastasi Teitti. -- Ja, uskokaa jos tahdotte, minä
+sanoin jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun näin hänet ensi kerran
+vanhempain veljiensä seurassa Tukholmassa, että tuosta se tulee oikea
+isänsä seuraaja.
+
+-- Mistä te sen näitte? -- kysyi Piikki yksinkertaisesti.
+
+-- Mistä? Kaikesta minä sen näin! Koko miehen olemus oli kuin: huuti,
+rakkarit, järjestys maassa olla pitää! Sen silmiä esimerkiksi! Luulenpa
+että teillä rupeaisi housut lyömään viittätoista, jos joutuisitte
+silmäkkäin sen miehen kanssa, ja varsinkin jos omallatunnollanne olisi
+jotakin liiempaa törkyä. Polvilleen valahtivat Suomen herratkin toissa
+päivänä linnan edustalla, kun tuomiota luettaessa herttua viikset
+vihasta tärähdellen astui heidän eteensä vartijajoukon keskelle.
+Polvilleen putosi Vuolteen herrakin, putosi niin että paksu niskansa
+tärähti, vaikka hän kerran oli vannonut sylkevänsä herttuata vasten
+silmiä, kun joutuu vastakkain hänen kanssaan.
+
+-- Hm, sääliksi käy melkein herra polosia, sillä eiväthän he muuta
+tehneet kuin tottelivat Sigismundia, jolle olivat uskollisuutta
+vannoneet, -- sanoi Sipi.
+
+-- Mhyy, -- äänsi Teitti ja siemasi olutta. -- Se on sen alamaisen
+uskollisuudenkin enimmiten niin ja näin. Olivat Sigismundille
+uskollisia niin kauan kuin se näytti olevan edullisempaa, mutta kun
+hätä tuli ja nahkaa alkoi kärvellä, niin silloin: palttua
+uskollisuudelle ja polvilleen herttuan eteen! Suotta puhua kauniita
+sanoja uskollisuudesta ja ritarin velvollisuuksista, sillä monet
+samoista miehistä olivat aikanaan vannoneet uskollisuudenvalan myöskin
+Erik kuninkaalle, mutta yks-kaks kiepahtivat he kapinan puhjetessa
+herttuain puolelle.
+
+-- Mutta Erikhän oli mielipuoli, näin sen selvästi itsekin, kun häntä
+poikasena ollessani tänne Turkuun toivat, -- huomautti Sipi.
+
+-- Se on sen mielipuolisuudenkin laita miten sen ottaa, -- vastasi
+Teitti. -- Joka tapauksessa hän oli lahjakkaampi hallitsija kuin tuo
+typerä ja vetelä Sigismund, jolta tässä pelissä olisikin oikeastaan
+pitänyt kaula katkaista. En minä silti sano, etteikö ollut paikallaan
+erottaa Eerik kuningaskin, kun hän kerta hulluttelemaan rupesi, mutta
+miksei nyt ole mitattu samalla mitalla sille puolalaisnahjukselle, kun
+on kerta yllinkyllin nähty, ettei hänessä ole miestä valtakunnasta
+huolta pitämään?
+
+-- Mutta eikös täällä ole meikäläisten herrojen ollut vapaampi mekastaa
+kuin jos Kaarle herttua olisi herruutta pitänyt? -- huomautti Hollo.
+
+-- Niin, siinäpä se puntti onkin! -- sanoi Teitti sormiaan näpsäyttäen.
+-- Onhan täällä kohta kymmenisen vuotta eletty kuin omassa
+valtakunnassa. Mutta jos marski ajatteli joskus Suomen kuninkaaksi
+itsensä kruunauttaa, niin kyllä totisesti hänen olisi pitänyt
+viisaammin menetellä. Tilaisuus oli mitä paras, mutta siihen oli
+Kuitian nokinenä liian tyhmä.
+
+-- Oliko marski sekterin mielestä tyhmä? -- kysyi Sipi.
+
+-- Tyhmä kuin saapas! -- vahvisti Teitti.
+
+-- Ei muuta kuin raaka sisu ja jäykkä niska koko miehellä. Vaikka sen
+jäykkyyden ja vääjäämättömyydenkin saattoi olla niin ja näin kun oikein
+kovalle otti. Nähtiinpä se esimerkiksi Upsalassa Sigismundin
+kruunauksen aikana. Kun joutui silmäkkäin herttuan kanssa ja herttua
+uhkasi jättää hänet säätyjen tuomittavaksi, niin nöyrtyipäs mies,
+lasketti minävaivaista niinkuin kuka muu syntinen hyvänsä. Parjanneensa
+ja panetelleensa tunnusti herttuata kuninkaan tykönä, rukoili anteeksi
+ja parannusta lupasi.
+
+-- Ähää, no saikos anteeksi?
+
+-- Sai sillä kertaa ja kun erilleen pääsi, niin alotti saman
+pelin uudelleen. Mutta täytähän, Sipi, tuo tuoppi ja tee niitä
+harakanvarpaitasi sinne minun syntirekisteriini. Rahaa minulla ei ole
+tällä kertaa, mutta katsotaanhan sitten siinä joulun korvilla.
+
+Saatuaan täyden tuopin eteensä jatkoi hän:
+
+-- Ja mitä siihen marskin viisauteen tulee, niin ... missä se on
+näkynyt? Sanokaapas.
+
+Kun miehet eivät löytäneet vastausta, käänsi Hollo toisaalle ja vastasi
+kysymyksellä:
+
+-- Kuinkahan tämä rymäkkä olisi mahtanutkaan päättyä, jos marski
+vainaja olisi ollut vielä elossa?
+
+-- Kuinkako? Juuri siten kuin se nyt päättyi ja se vain eroa, että
+marskin pää keikkuisi nyt ylimpänä tuolla raastuvan katolla.
+
+-- Äläst, niinkö uskotte?
+
+-- Se on selvää. Ja siinäpä se juuri olisi nähty, että marskilta
+puuttui viisautta. Ajatellaanpa nyt vain, että marski olisi vielä
+elänyt, kun herttua sotajoukkoineen tänne tuli. Talonpojat olisivat
+uudestaan tarttuneet nuijiinsa ja herttuan lähettilästen johdolla
+kerääntyneet ympäri maan Turkuun ja marski olisi yks-kaks ollut kahden
+tulen välissä. Jos hän olisikin linnan puolustusväen kyennyt pitämään
+paremmassa kurissa kuin toiset herrat, niin olisipa vihollinenkin
+silloin ollut vahvempi ja leikki olisi saanut aivan samanlaisen lopun
+kuin nytkin.
+
+-- Olisivatkohan talonpojat enää toista kertaa uskaltaneet nuijiaan
+nostaa? Eivätpähän nytkään herttuan tullessa liikahtaneetkaan, --
+arveli Sipi.
+
+-- Olisivat varmasti lähteneet liikkeelle, siksi leppymätön viha heissä
+oli Noki-Klauta kohtaan. Mutta mitäs nyt, Stålarmhan oli mies kokonaan
+toista maata, hänhän lepytteli ja suostutteli talonpoikia kuin ainakin
+viisas mies. Mitäs ne häntä vastaan olisivat lähteneet? Niin,
+Stålarmilla oli kykyä ja viisautta, mutta niitä marski vainajan peruja
+ei olisi seitsemänkään viisasta kunnialla selvittänyt.
+
+Kun ei kukaan väittänyt vastaan, jatkoi hän:
+
+-- Jos hän viisas olisi ollut, marski vainaja, ja jos hän kerta aikoi
+täällä omintakeista valtaa pitää, niin kokonaan toisella tavalla hänen
+olisi pitänyt menetellä. Vai onko se viisasta, jos minun pitäisi
+hevosella ratsastaa täältä esimerkiksi Viipuriin ja minä aina
+levähdyspaikoissa sieppaisin ruuan hevosen edestä sekä muutoin sitä
+hosuisin ja rääkkäisin? Mutta marskivainajahan teki juuri niin, nylki,
+ketti ja rääkkäsi talonpoikaista kansaa kuin pahin vihollinen ja siten
+itse hävitti parhaan selkänojansa. Oliko se viisasta, häh? Viisas mies
+olisi sovitellut ja tuumitellut, että koetetaan nyt miehissä pahimman
+ajan yli kantaa nämä rasitukset, jotka meillä on huovien ja nihtien
+ylläpidosta, ja koetetaan olla yksimielisiä ja muuten hiljakseen, niin
+me saamme hoitaa täällä itse omat asiamme ja annamme palttua
+ruotsalaiselle. Mutta ei, siihen ei marskilla ollut älliä. Onko nyt
+surkeampaa peliä, että silloin kun herrat puuhaavat omaa valtaa,
+peittoavat he talonpoikia niin että ne karkaavat hätäänsä valittamaan
+juuri sille, jota vastaan herrat varustelevat. Jos mitä rakentaa, niin
+kyllä pohja pitää ensinnä pitäväksi ja lujaksi laittaa, muuten menee
+kaikki myttyyn. Näkeepä sen herttuasta. Hän pitää talonpoikaa hyvänä ja
+siksi hänen valtansa lepää lujalla pohjalla ja siksi hänestä tulee
+kuningas, vaikka seitsemän marskia ja Sigismundia olisi vastaan
+hosumassa. Jos marskikin olisi siitä laidasta alkanut, niin sitten en
+sano, kuinka taistelu olisi päättynyt.
+
+Tuvassa alkoi olla jo pimeä. Sipi nouti keittiöstä tikulla valkean ja
+sytytti tiskillä sorvatussa puujalassa olevan talikynttilän.
+
+-- Mutta kova sotakarhu se marski vainaja sentään oli, ja kyllä siinä
+olisi tainnut herttualle olla kerraksi nujertamista, -- väitti Hollo.
+
+-- Kova, kovapa hyvinkin ja karhupa hyvinkin, mutta mitä kovuudesta
+ilman viisautta. Vai missä marski on näyttänyt sotapäällikön viisautta?
+Siinäkö, ettei pitänyt sotamiehiään kurissa, vaan antoi heidän ryöstää
+ja peuhata minkä ikinä ilkesivät ja kun heitä nyt herttuan tultua
+tositoimessa tarvittiin, niin niskottelivat ja karkailivat linnasta
+kuin rotat tyhjästä hinkalosta. Se on sotamiehen niinkuin lapsenkin, se
+tarvitsee kuria jos sen mieli johonkin kelvata. Entäs näyttikö marski
+sotapäällikön viisauttaan seitsemän vuotta sitten Venäjän retkellä?
+Suurella sotajoukolla pääsee hän ihan Novgorodin eteen, mutta sen
+sijaan että olisi vallottanut sen ja siten pitkäksi aikaa nujertanut
+ryssältä niskat, poltti ja ryösteli hän ympäristöllä talonpoikain
+hökkeleitä ja Iivanan suolakeittämöitä. Vihollinen luonnollisesti
+varustautuu kostoretkelle, mutta tämä ei sitä ajattele, vaan kotiin
+palattuaan hajottaa päätä pahkaa sotaväen linnaleiriin. Ota sitten ja
+kokoa ne käden käänteessä ympäri maata, kun vihollinen tulee ja riehuu
+kuin paholainen Viipurin ympärillä. Niin, entä merisodassa Erikin
+aikana? Hän ei saanut miehistöään tottelemaan ja sai Ölannin luona
+selkäänsä. Silloin pantiin Joensuun herra, Klaus Horn, hänen sijalleen
+ja hän ajoi samalla laivastolla tanskalaiset kolmessa päivässä
+Juutinraumaan. Sitten kyllä kelpasi Flemingin taas ottaa amiraaliohjat
+käsiinsä. E-hei, elkää luulkokaan, että hän viisauden ja ansioiden
+perusteella sellaiseen mahtiin kohosi, vaan siksi että hän osasi pelata
+sellaisten vätysten kuin Juhanan ja Sigismundin kanssa. Kun hän kirosi,
+puhui törkeyksiä ja pyyhki nenäänsä takinhihaan, pitivät he häntä
+suorana ja rehtinä miehenä, johon muka saattoi paremmin luottaa kuin
+muihin. Mutta sanokaapas, missä ne hänen työnsä tulokset näkyvät?
+
+-- Ei missään! -- puhui Teitti edelleen, kun toiset pysyivät ääneti. --
+Tuskin kolmea vuotta on hänen kuolemastaan kulunut, kun jo kaikki hänen
+yrityksensä ja ponnistuksensa ovat -- fiuu! aivankuin tuuli olisi ne
+tiehensä pyyhkäissyt! Taikka ei, näkyy hän sentään vielä jotakin
+hedelmiä hänen kylvöistään. Nimittäin päät siellä raastuvan katolla,
+samoinkuin Helsingissä ja Viipurissakin sekä hautakummut, raiskatut
+naiset ja poltettujen talojen rauniot ympäri maata.
+
+-- Pitääkö sekteri sitä marskivainajan syynä, että herrain päät ovat
+joutuneet raastuvan katolle? -- kysyi Piikki.
+
+-- Kenenkäs sitten? Herttua ne kyllä poikki lyötti, mutta marski siitä
+syyn kantaa. E-hei, kyllä minä asiat tiedän ja tiedän, että moni niistä
+älysi, mihin tässä ollaan menossa ja olisi mielellään mennyt Hornien
+tavalla herttuan puolelle, mutta eivät uskaltaneet siltä peikolta. Ja
+nyt sitä oli myöhäistä tehdä, vaan oli parasta puhua uskollisuudesta
+Sigismundia kohtaan. Vaikka omaa soppaansa he ovat kaikki tyyni saaneet
+syödä, sillä kyllä he eivät olleet paljon marskia huonommat rahvaan
+sortamisessa. Kyllä minä niiden vehkeet tunnen jo Kustaa kuninkaan
+ajoilta. Ei puhdasta omaatuntoa muilla kuin Horneilla. Ja aivan yhtä
+typeriä vastustustuumissaan kuin marskikin. Jos talonpoikain kapina
+olikin kukistettava, niin eihän silti olisi tarvinnut sellaisia
+teurastajaisia toimeenpanna kuin Nyystölässä ja Suursavon pappilassa.
+Kun talonpojat kerran nöyrtyivät ja aseensa pois laskivat, niin olisi
+sanonut, että no, menkää nyt kotiinne ja muistakaa vasta pysyä
+alallanne, sillä yhtä kansaahan tässä ollaan. Mutta ei, kun käydään
+vain aseettoman joukon kimppuun kuin korpit ja murhataan satalukuisesta
+laumasta joka sorkka. Kun raajat sillä tavalla ensin lamaan lyödään,
+niin ota sitten ja taistele vierasta valtaa vastaan. Mutta siellä on
+Iivari Tavastinkin, Nyystölän pyövelin, pää Viipurin raastuvan
+harjalla. Stålarm vain oli toista maata ja hänpä nähtävästi saakin
+päänsä pitää.
+
+-- Mutta nuori Juhana Fleming, hänellähän tässä kaikessa ei ollut osaa
+eikä arpaa ja kuitenkin menetti hänkin päänsä, -- huomautti Sipi.
+
+-- Niin menetti ja syytönhän hän oli, vasta Puolasta tänne tullut.
+Nuori ja lempeäluonteinen mies, kokonaan toista maata kuin isänsä, ja
+sittekin: pää poikki vain! Niin se on, että isäin pahat teot lankeavat
+lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen. Jos tämä viimeinen vesa
+olikin viaton kuin karitsa, niin kyllä isällä ja isänisällä oli sen
+sijaan rekisteri harakanvarpaita täynnä. Kyllä minä Kustaa kuninkaan
+aikana tulin tietämään sen suvun asiat. Viis kuus miestä löi Eerikki
+herra, Juhanan isoisä, aikanaan omin käsin kuoliaaksi ja niitä, joita
+hän muuten rääkkäsi, pieksi ja Kuitian vankikellareissa piinasi, on
+kokonainen legio. Ja kun talonpojat uskalsivat mennä kuninkaalle
+valittamaan, saivat he tuhatta pahempaa kärsiä. Välistä piileskelivät
+koko kyläkuntain väet talvipakkasella metsissä Flemingin väeltä paossa.
+Entä miten hän maita ja taloja allensa löi? Talonpojilta riisti hän
+niitä joko rangaistukseksi olemattomasta rikoksesta tai osti
+pilkkahinnalla, kun ensin oli tehnyt heidän elämänsä mahdottomaksi. Ja
+kun joku alempiarvoinen aatelistyttö joutui orvoksi, niin heti oli
+Eerikki herra tuppautumassa holhoojaksi. Sitten toimitti hän tytön
+naimisiin jonkun palvelijansa tai alustalaisensa kanssa ja kun
+perinnöstä tuli kysymys, löi hän lakikirjan auki ja luki
+kuninkaankaaresta, että jos vapaasukuinen neito menee naimisiin
+talonpoikaisen miehen kanssa, niin menettäköön hän rälssinsä. Tytön
+perintötilan otti hän itse haltuunsa ja maksoi, jos sattui hyvällä
+tuulella olemaan, taalerin pari korvaukseksi. Entä Knaapevainajan
+juttu. Muistatte kai Knaapen Jönssin, joka oli porvarina täällä
+Turussa? No niin, hän sai periä tädiltään, joka meni nunnaksi
+Naantaliin, muutaman talon Halikossa. Mutta Eerikki herrapa riistikin
+sen itselleen. Kun Jönssi vaati omaansa takaisin, pieksätti Fleming
+hänet raajarikoksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kun Jönssi nosti
+siitä käräjäjutun, niin toi Hebla-rouva, sillä Eerikki itse oli jo
+sillä välin kuollut, oikeuden eteen joukon palvelijoitaan väärällä
+valalla todistamaan, että Jönssin syytös oli perätön. Niin, ja
+pakottipa vielä uhkauksilla Paimion papinkin antamaan samanlaisen
+väärän todistuksen. Pappi itse tunnusti sen minulle, kun minä kuninkaan
+käskystä kiertelin niiden vanhoja syntejä penkomassa. Niin että kyllä
+Kuitian Flemingeillä oli vääryyksiä yhden suvun osalle ja siksi minä en
+ihmettelekään, jos se haara tähän nuorimpaan vesaansa sammuikin.
+
+Hän alkoi vihellellä ja pyöritti kädessään tyhjää oluttuoppia. Kun Sipi
+ei ollut huomaavinaan hänen tarkotustaan, sanoi hän:
+
+-- Täytäpäs tuo tuoppi, niin saat kuulla vielä yhden asian.
+
+Hiukan vastahakoisesti täytti Sipi hänen toivomuksensa, sillä muori oli
+vasta pistänyt päänsä ovenraosta ja kiirehtinyt häntä saunaan. Saatuaan
+tuopin eteensä istui Teitti ääneti kynttilään tuiottaen ja naputti
+sormellaan pöytää.
+
+-- No minkä asian? -- kiirehti Sipi.
+
+-- Niin, sitä vain, että jos katsotaan talonpoikiakin, niin eivät
+hekään mitään karitsoita ole. Hyi olkoon sitä heidän Nokian
+retkeäänkin! Ryöstetään ja reuhataan kuin mitkähän ukulit ja
+juopotellaan joka herraskartanon oluilla. Ja kun marski Nokialla
+syöttää heille muutamia lupauksia, niin kohta ollaan valmiit hieromaan
+kauppaa omien päälliköidensä päistä! Entä mitä minulle keväällä jutteli
+Pekka Juusten, joka oli mukana Savon kapinaa kukistamassa? Olavinlinnan
+ympäristöllä asuvat talonpojat mielivät liittyä muihin Savon
+kapinallisiin, mutta eivät ehtineet, kun sotaväki tuli väliin. Silloin
+he lähtivät yhdessä sotaväen kanssa kapinaa kukistamaan ja ryöstivät
+toisia talonpoikia paljon pahemmin kuin yksikään huoveista. Ihan
+nahatkin lehmien selästä kertoi Juusten heidän riistäneen ja monesti
+oli sotamiesten täytynyt mennä väliin heitä hillitsemään. Niin että se
+se on sitä oikeata suomalaista peliä!
+
+Hän joi tuoppinsa tyhjäksi, nousi ja hoippui ovea kohti.
+
+-- Äh-häh, kylläpä tässä alkaakin olla jo kypsä saunaan menemään, --
+puheli hän nikotellen, -- saunaan ja sitten huomenna kirkkoon kuulemaan
+kun veljenpoika rauhanevankeliumia julistaa, ja sitäpä tässä vähitellen
+jo tarvitaankin.
+
+-- Onko Reko maisteri sekterin veljenpoika? -- kysyi Hollo, joka
+samoinkuin Piikkikin teki lähtöä.
+
+-- O-on, veljenpoika on. Ja pappiahan se Skytte-vainaja minustakin
+tarkotti, vaikka minua miellyttivätkin enemmän nämä maalliset toimet.
+No, samapa tuo kohta on, oli tässä pappi tai lukkari, sillä ei näillä
+minun raajoillani enää pitkälle potkita. Kiitos vain makkaroista ja
+muusta kestityksestä ja rauhallista sunnuntaita, Sipi!
+
+Hän huojui ulos. Hollo ja Piikki taluttivat häntä polkua alas
+Yläkadulle, josta edellinen poikkesi Kyrön talon nurkitse omaan
+pihaansa. Piikki ja Teitti jatkoivat matkaansa katua pitkin. Heidän
+askeleensa kumahtelivat jäätyneellä kamaralla ja kuutamossa
+heilahtelivat heidän varjonsa kadunreunasta toiseen. Siellä ja täällä
+kuului navetoista illastavien lehmäin ynähtelyä, rousketta ja ovien
+narinaa. Jossakin pihalla haukahteli koira ja siihen vastasi pitkällä
+ulvonnalla toinen Mätäjärven puolelta. Raikkaassa ilmassa tuntui
+navetan ja saunan hajua.
+
+He tulivat torille. Täysikuu helotti etelästä ja raatihuoneen varjo
+lankesi pitkin tyhjää toria.
+
+-- Siinä se tilinteko tänään päätettiin, -- sanoi Teitti viitaten
+pimennossa raastuvan edessä olevaa mestauslavaa kohti.
+
+Tultuaan keskelle toria pysähtyivät he ja loivat silmänsä raatihuoneen
+katolle. Kirkkaassa kuunvalossa näkyi harjalla rautaporien nenässä
+rivissä viisitoista kelmeätä päätä, joiden pitkähköt varjot näkyivät
+selvästi kuuraisella torilla.
+
+-- Kyllä nyt akoilla syntyy taas kummitusjuttuja, -- sanoi Teitti. --
+Viipurin raastuvan katollakin kuuluvat päät muutamana sydänyönä
+veisanneen erästä Daavidin psalmia. Mutta sääli äijä poloisia! Tuo
+tuossa oikealla on Fincke ja sen rinnalla on Vuolteen herra ja sitten
+Nuhialan herra. Suomen eturivin miehiä ne ovat olleet, ja usko minua,
+välskäri, ei se ole hyväksi kansalle, että sen ensimäisten miesten päät
+heitetään noin taivaan linnuille. Kyllä täällä tästä puolin alkaa
+paljon ruotsalaisempi komento, sen saat nähdä. Mutta se on juuri
+suomalaista, että kieputaan toinen toisensa tukassa, kunnes vieras
+tulee ja lyö niskaan, että istuuko pää lujassa.
+
+Torilla erosivat Piikki ja Teitti. Edellinen meni kotiinsa Jokikadulle
+ja jälkimäinen lähti Kirkkokatua pitkin Napaturun puolelle, jossa hän
+piti asuntoa. Hyvän aikaa kuuluivat autiolla Kirkkokadulla hänen
+horjahtelevat askeleensa, mörähtelevä yksinpuhelunsa ja nikottelunsa.
+
+
+
+
+VIIMEINEN SIDE.
+
+
+Oli niin kuulas, tyyni ja leppeä päivä ikäänkuin luonto olisi,
+tuntiessaan synkän lokakuun olevan kynnyksellä, valmistanut pois
+hankkiutuvalle kesälle pienen jäähyväisjuhlallisuuden. Taivas oli aivan
+pilvetön ja Kirkkojärven pinta niin selkeän tyyni, että pienet
+lehtosaaret näyttivät kuin ilmassa keinuvan. Kun tuolla ja täällä
+irtausi koivusta tuskin kellastunut lehti, liipotteli se maahan niin
+hitaasti ja varovasti kuin olisi se pelännyt häiritä juhlahiljaisuutta.
+Mitään arkielämän ääniä ei kuulunut ja järvenpintaa pitkin olisi
+tarvinnut vain kirkonkellojen hyminän vieriä, niin sunnuntaituntu olisi
+ollut täydellinen.
+
+Mutta mikään pyhäpäivä ei nyt kuitenkaan ollut. Vielä äsken oli
+rannassa kartanon alla kaikunut pesukurikkain pauke ja pelloilta
+kuulunut kyntäjäin huuto. Vaan sitten oli pihasta tullut rantaan
+valkohiuksinen kumara mummo ja puhunut jotakin pesijöille ja nämä
+olivat vääntäneet helmansa kuiviksi sekä nousseet peräkkäin pihaan. Ja
+kyntäjät olivat hekin päästäneet hevosensa valjaista ja yhdessä
+elonkokoojain ja nauriinnostajain kanssa vaeltaneet totisina ylös
+kartanoon. Siellä he nyt istuskelivat, Liuksialan lukuisa työväestö,
+ryhmissä pihapihlajain alla sekä renki- ja piikatupien portailla.
+
+Oli syyskuun 13 päivä 1612 ja vanha Malina muori oli itkun
+hiukaisemalla äänellä saattanut sanan ulos, että kuningatar lähenee
+loppuaan ja tahtoo sanoa jäähyväiset uskollisille alustalaisilleen.
+Kaikkien katseet olivat suunnattuina niitä kahta parin vaaksan
+korkuista ja pienillä värillisillä ruuduilla varustettua päärakennuksen
+akkunaa kohti, joiden takana heidän kaikkien äidillinen hyväntekijä,
+Kaarina kuningatar, kävi viimeistä taisteluaan. Toinen ikkuna oli auki
+ja siihen ilmestyi Malina muorin pää. Hän silmäili väkijoukkoa ja
+viittasi voudin luokseen. Tälle hän kuiskaten ilmotti että kuningatar
+on taas tiedotonna kuumehoureessa ja että hän äsken tajulla ollessaan
+tiedusteli eikö isä Johannesta ole vielä kuulunut. Olisi nyt joku
+ratsupalvelijoista lähetettävä vastaan kiirehtimään häntä, sillä ei
+tiedä, kuinka lähellä loppu on.
+
+Asiansa toimitettuaan palasi Malina vanhus hiljaa hiipien emäntänsä
+vuoteen luo. Se oli laaja, katoksella ja kirjailluilla uutimilla
+varustettu sänky, joka matalan huoneen sivuseinälle muodosti kuin
+erikoisen pienemmän kammion. Etupuolen uutimet oli työnnetty syrjään ja
+siellä lepäsi valkeiden lakanain välissä ummistetuin silmin ja lyhyeen
+hengittäen kuudenkymmenenkolmen vuotias Kaarina rouva, joka
+seitsentoistavuotiaana oli kolme kuukautta kruunua kantanut ja
+lunnaiksi siitä saanut yli neljäkymmentä vuotta täällä Suomen saloilla
+särkynyttä perheonneaan itkeä. Syvälle tyynyyn vaipuneena lepäsi hänen
+pieni, soreamuotoinen päänsä ja harmaan sileiksi olivat tasaantuneet
+hänen muinoin keltaiset kutrinsa, joita Erik kuningas oli niin usein
+hyväellen silitellyt, kun he illan hämyssä kaksin istuivat
+ikkunakomerossa ja linnan saleissa hymisivät soitonsävelet ja Mälarin
+luodoilla paloivat kokkovalkeat. Sinisen suoniverkon risteilemät
+silmäluomet värähtelivät ja peitteellä oleva tavattoman pieni,
+kuihtunut ja melkein läpikuultava käsi nyppi hermostuneesti lakanan
+reunaa. Hiljaa päätään nyökytellen istui rahilla vuoteen vieressä
+Malina, joka aikoinaan oli Ruotsista seurannut kymmentä vuotta
+nuorempaa emäntäänsä tänne vesien ja salojen taakse. Kuten emäntänsäkin
+oli hän jo melkein unhottanut syntymämaansa ja äidinkielensä sekä
+juurtunut tänne hiljaisten hämäläisten pariin. Kruunustaan, miehestään
+ja pojastaan erotetun kuningattaren surut olivat olleet hänenkin
+surujaan, mutta illan varjot olivat pidentymistään pidentyneet ja
+melkein huomaamatta olivat neljäkymmentä harmaata vuotta liukuneet ohi.
+Iäisyys avasi jo esirippunsa hänen emännälleen ja pian oli hänkin
+seuraava perässä.
+
+Kuume tuntui olevan taas laskemassa ja sairas näytti tyynemmältä, mutta
+makasi edelleenkin silmät ummessa. Aivankuin kuolevan lyhyttä
+hengitystä noudattaen jakoi vastapäisellä seinällä oleva vaakakello
+aikaa nopein kilkahduksin. Se oli Henrik Tott vainajan lahja anopilleen
+ja sen ainoa, lyhyin hypähdyksin etenevä viisari osotti kolmea. Painona
+oleva, hiekalla täytetty nahkasydän, jonka pinnalle Sigrid oli ommellut
+äitinsä puolikuuta esittävän vaakunan, oli enää vaaksan päässä
+lattiasta. Aurinko oli sivuuttanut jo rakennuksen eteläpäädyn ja sen
+säteet ojentuivat vinosti huoneeseen ja värillisten ruutujen läpi
+kulkien muodostivat kellon alle lattialle kauniin mosaikkikuvion, joka
+siirtyi kuningattaren vuodetta kohti, sikäli kuin kellonpaino läheni
+lattiaa.
+
+Malina pisti taas päänsä ikkunasta ja kysyi voudilta, joka nyt oli
+asettunut päärakennuksen portaille, eikö kirkkoherraa vielä näkynyt
+tulevaksi. Vouti lähti solalle tähystelemään, mutta Malina palasi
+entiselle paikalleen. Hän puhutteli hiljaa sairasta tarjotakseen
+hänelle virvottavaa juomaa, mutta ei saanut mitään vastausta. Hän näki
+kuumeen taas olevan yltymässä. Kuningattaren kasvot värähtelivät
+tuskallisesti, mutta sitten ne äkkiä tyyntyivät ja sairas alkoi
+hymyillä. Silmät olivat yhä kiinni ja Malina vanhus näki ikäänkuin
+kuningattaren omilla silmillä mitä tämä itsekin näki ja kuin
+heiastuksena hänenkin ryppyiset kasvonsa milloin tuskasta värähtelivät,
+milloin vienosti hymyilivät.
+
+Kuumeisina kuvasarjoina kulki sairaan sisäisen silmän ohi kohtauksia
+hänen kirjavasta elämästään, joka nyt viime hetkinä oli kuin uudesta
+elettävä. Ohdakkeinen oli taival ollut ja kosteikkoja ani vähän. Yksi
+oli ollut erikoisen ihana ja ehyt onnenhetki, jonka hän pitkien ja
+yksinäisten talvi-iltojen hämyssä Liuksialan tuvassa tai kesäisin
+Kirkkojärvellä soudellessa oli yhä uudelleen mielessään elänyt ja joka
+nytkin kuumehoureessa sai hymyn hänen kuihtuneille kasvoilleen.
+
+Hänen päähänsä ei oltu vielä laskettu onnetonta kruunua ja hän, vasta
+seitsentoistavuotias, eli sala-avioliitossa Erikin kanssa. Oli kesäinen
+ilta ja lähdettiin Mälarille soutelemaan. Erik oli viimeiset päivät
+ollut tavattoman lempeä, hyvä ja oikeamielinen sekä hoitanut
+miehuudella hallitustoimia. Hän, »pikku Kaarina», oli saanut hänet
+pidätetyksi eräästä teosta, jolla olisi voinut olla sangen turmiolliset
+seuraukset, ja nyt tahtoi Erik palkita sen lemmitylleen. Kun
+kuninkaallinen venhe, jossa oli vain Erik ja hän, sylissään vuoden
+vanha Sigrid, sekä kaksi soutajaa, työnnettiin illan hämyssä
+peilityynelle järvelle, syttyi luodoissa ja etäisillä rannoilla
+kokkotulia kuin itsestään ja vedenpintaa kiirivät soitonsävelet, joita
+lehtoihin kätketyt soittajat esiin loihtivat. »Tämä kaikki on sinua
+varten, Kaarinaiseni», sanoi Erik, otti käteensä luutun ja alkoi sitä
+nappaillen laulaa. Kuningas oli koko iltapäivän ollut huoneeseensa
+sulkeutuneena ja siellä oli hän kirjottanut ja säveltänyt Kaarinalle
+runon, jonka hän nyt lauloi. Tuo ilta oli kaikkine pikkupiirteineen
+painunut lähtemättömästi hänen mieleensä ja milloin hän vain oli
+ummistanut silmänsä elääkseen sen uudelleen, oli se harmaiden vuosien
+takaa kohonnut hänen eteensä kuin ihana kangastus. Hän näki niin
+elävästi Erikin kosteat silmät ja kuuli hänen värähtelevän syvän
+äänensä kun hän luutun kieliä nappaillen lauloi:
+
+    »Rikasten oven luo kun kuljen,
+    useinkin näen sen lukitun;
+    mun tyttön' oveaan ei sulje:
+    min' olen hänen ja hän on mun.
+    Jokainen mieltään noutakaan,
+    minä paimenuistani lemmin vaan.
+
+    Ei kultaa, aarteit' ole hällä,
+    mut niitäkö ma pyytäisin!
+    Hän sydämellään lämpimällä
+    on kallihimpi kultaakin.
+    Jokainen mieltään noutakaan,
+    minä paimenuistani lemmin vaan.»
+
+Mutta kangastus särkyi ja sairaan kasvoilta hävisi kuumeenomainen
+hymynhohde. Kuvat vaihtuivat ja syvä epätoivo ja kauhu kasvoillaan
+juoksi hän nyt läpimärkänä ja rikkirevityin helmoin Odensalan metsissä.
+Kamalat Sture-murhat olivat kuninkaan saaneet mielipuoleksi ja hän oli
+jo kolme päivää ollut teillä tietämättömillä. Ja kun hän, Kaarina,
+seuralaisineen hänet vihdoin löysi kurjissa talonpoikaisrepaleissa puun
+juurelle kyyristyneenä, tahtoi kuningas kauhusta tuiottavin silmin
+paeta heitä kaikkia, huudellen epätoivoisella äänellä hyvää enkeliään
+Kaarinaa, jota hän ei tuntenut.
+
+Mutta tuo Erikin särkynyt ääni toi yhtäkkiä näkyviin toisen kuvan.
+»Kaarina, Kaarina», kuuli hän Erikin epätoivoisen ja särkyneen äänen,
+»Kaarina, kuuletko sinä ääntäni, suutele Kustaata minun puolestani!»
+Niin oli Erik huudellut Vesteråsin linnan ahtaassa vankikomerossa sen
+jälkeen kun heidät oli vankeutensa viidentenä vuotena toisistaan
+erotettu. Poloinen Erik, jolle oli uskoteltu, että Kaarina lasten
+kanssa asuu samassa linnassa, vaikka hän onnensa haaksirikossa oli jo
+silloin ajautunut Suomen rannoille ja vuodatti kyyneleitään samassa
+Turunlinnan huoneessa, missä Erik sitä ennen oli vuoden päivät synkkänä
+astellut. Vasta paljon myöhemmin oli hänelle noista Erikin huudoista
+kerrottu, mutta silti oli hän usein elävästi kuullut ne milloin
+levottomassa unessa, milloin myrskyn ulvonnassa syysiltoina ja samalla
+hän aina oli nähnyt Erikin epätoivoisen katseen sellaisena kuin siellä
+Odensalan metsässä.
+
+»Kaarina, suutele Kustaata minun puolestani!» Niin, se viskasi näkyviin
+kuvan hetkestä, jolloin elämän okaat olivat hänen sydämeensä kaikista
+syvimmälle tunkeneet. Tuskin oli hän lapsineen päässyt asettumaan Turun
+linnaan, kun sinne saapuivat kruununriistäjän Juhana kuninkaan
+asiamiehet ottamaan häneltä pois seitsenvuotiasta poikaansa,
+kruununprinssiksi syntynyttä Kustaata. Mielipuolisuutta lähenevällä
+epätoivolla oli hän puristanut syliinsä vapisevan pojan, kun kuninkaan
+kätyrit aikansa houkuteltuaan olivat alkaneet käydä julkeiksi. Kustaa
+itki ja huusi ja pusertui suonenvetoisesti hänen kaulaansa ja kun hän
+tainnuksistaan heräsi, oli Kustaa poissa ja hänen kasvojaan silitteli
+orvoksi jäänyt Sigrid, joka itkien vakuutteli, ettei hän ikinä äidistä
+luovu.
+
+Malina oli ollut kohtauksessa saapuvilla ja monena pitkänä iltana oli
+hän yhdessä emäntänsä kanssa, kun puhuttiin maailmalla harhailevasta ja
+vallanhimoisten setiensä vainoomasta Kustaa prinssistä, kokenut
+uudelleen saman sydäntä kiertävän tuskan. Sairaan vääntyneistä
+kasvoista ja kiihkeästä hengityksestä käsitti hän, että kuningattaren
+mielessä kuvitteli taas tuo hetki. Se pisti niin kummasti vielä
+vuosikymmenten takaa hänenkin sydämeensä ja hiljaa nyyhkyttäen kätki
+hän kasvonsa liinaan.
+
+Pihalta kuului kavion kopsetta ja avonaiseen akkunaan ilmestyi voudin
+pää. Mutta kun Malina ei huomannut häntä eikä kuullut hänen
+kuiskaustaan, poistui hän ja kohta sen jälkeen aukeni arkihuoneesta
+kuningattaren makuukammioon johtava ovi ja sisälle astui Kangasalan
+iäkäs kirkkoherra, Johannes Henrici Agricola. Hän oli vasta vuoden
+paikkeille ollut Kangasalla, mutta heti alunpitäin oli hänestä tullut
+Kaarina rouvan isällinen lohduttaja ja ahkera vieras Liuksialassa. Nyt
+kuningattaren sairauden aikana oli hän yhtä mittaa oleskellut
+Liuksialassa, kunnes pari päivää sitten, kun sairas oli näyttänyt
+rupeavan toipumaan, oli lähtenyt kirkolle virkatoimiinsa. Mutta aamulla
+oli kuningatar sanonut Malinalle, ettei hän enää iltaa näe, ja silloin
+oli mies ratsain lähetetty hakemaan »isä Johannesta», kuten Kaarina
+rouva häntä nimitti vanhan katolilaisen tavan mukaan. Ratsurenki ei
+ollut kuitenkaan tavannut kirkkoherraa kotona, sillä tämä oli lähtenyt
+käymään Anna rouvan luona Vääksyssä. Sinne oli juuri monien vaiheiden
+kautta saapunut kirjeitä Novgorodista Anna rouvan mieheltä Hannu
+Boijelta ja sisarenpojalta Jaakko de la Gardielta, joka suomalaisella
+sotajoukollaan oli jo vuoden päivät pitänyt Venäjää valtansa alla.
+Kirjeissä oli ollut uutisia Liuksialan Kaarina rouvallekin ja
+kirkkoherra oli ollut juuri lähdössä saattamaan niitä asianomaiselle,
+kun hakemaan lähetetty palvelija saapui häntä kiirehtimään.
+
+Kirkkoherra läheni hiljaa sairasvuodetta ja laski hellävaroen kätensä
+sairaan otsalle, jolle tuskalliset entisyyden kuvat olivat pusertaneet
+hikihelmiä. Vähitellen tyyntyivät kuningattaren kasvot ja hetken
+kuluttua avasi hän silmänsä. Hän katsoi kirkkoherraa kuin unesta
+heräävä, joka tarvitsee vähän aikaa tajutakseen ympäristöään. Mutta
+kuumeen ilme hänen katseestaan häipyi ja tunnettuaan isällisen
+ystävänsä sanoi hän raukealla äänellä:
+
+-- Lintu poloinen räpyttää siipiään ja on valmis lentoon, mutta yksi
+side sitä vielä pidättää. Te tiedätte, rakas isä, Kustaa, minun
+poikani, minun poikani!
+
+Harmaapäinen kirkkoherra kumartui liikutettuna hänen puoleensa ja
+sanoi:
+
+-- Herramme on nyt katkaissut senkin siteen ja päästää linnun
+vapauteensa.
+
+Sairas katsoi häneen kysyvällä ihmettelyllä ja kirkkoherra jatkoi:
+
+-- Vääksyn Anna rouva on saanut Venäjältä kirjeitä ja Jaakko herra
+ilmottaa, että prinssi Kustaa on jo viisi vuotta sitten kuollut. Jaakko
+herra on nähnyt hänen hautansakin koivistossa Kashinin kaupungin luona.
+
+-- Jumalan kiitos, nyt minä ilolla erkanen täältä, -- kuiskasi
+kuningatar ja ummisti silmänsä.
+
+Hetken kuluttua avasi hän ne uudelleen ja halusi päästä istuvaan
+asentoon, voidakseen nähdä vielä päivänpaisteiselle pihalle. Malina
+auttoi häntä varovasti istualleen ja työnsi tyynyjä hänen tuekseen.
+
+-- Viisi vuotta sitten, sanoitte te? -- kääntyi hän kirkkoherran
+puoleen ja jatkoi, kun tämä oli päätään nyökäyttäen myöntänyt:
+
+-- Sehän ilmotettiin minulle jo silloin ... Kustaa itse ilmotti, vaikka
+minä en ole tohtinut siihen luottaa.
+
+Kun kirkkoherra katsoi häneen kysyvästi, kertoi Kaarina hiljaisella ja
+katkonaisella äänellä, kuinka hän talvella viisi vuotta sitten istui
+yksinään arkihuoneessa ja hämärän tullen työnsi rukin syrjään ja
+kuunnellen lumen suihketta akkunaruutuihin antoi ajatustensa kuten
+tavallista liitää maailmalle poikaansa etsimään. Silloin vaipui hän
+jonkunlaiseen unenhorrokseen ja vavahti siitä, että hänen kasvojaan
+sivusi kylmä ilmanhenki. Hämärästä ilmestyi hänen eteensä Kustaa
+sellaisena kuin hän oli kerran hänet Tallinnassa tavatessaan nähnyt,
+laihana ja kuluneeseen mekkoon puettuna. Kun hän ojensi kätensä
+syleilläkseen poikaansa, väistyi tämä kiiruusti ja häneen katsomatta
+sekä häipyi näkymättömiin. Silloin oli hänen mieleensä tullut, että
+Kustaa on nyt jättänyt tämän elämän.
+
+Kun oli hetkinen oltu ääneti, ilmotti kuningatar haluavansa tulla
+herranehtoollisesta osalliseksi. Ja kun kirkkoherra oli asettanut
+kalkin hänen huulilleen ja tuli ehtoollisasetuksen loppusanoihin:
+»-- -- kätkeköön sinun sielusi ijankaikkiseen elämään», värähti hänen
+äänensä ja hänet valtasi ihana liikutus, sillä koskaan ei hän ollut
+ennen seisonut kuolevan äärellä, joka olisi ollut kypsyneempi
+iankaikkiseen elämään. Liuksialan Kaarina kuningattaren maallinen
+majakin oli kuin pitkien kärsimysten sielulliseksi hiuentama ja
+kirkastama.
+
+Kun pyhä toimitus oli päättynyt, laski Malina emäntänsä jälleen
+pitkälleen. Silmät puoliummessa näytti hän katselevan kuin johonkin
+etäisyyteen. Kirkkoherra ja Malina istuivat ääneti. Kellonpaino oli
+koskettamaisillaan lattiaan ja mosaikkikuvio kiipesi sängynreunaa ylös.
+Hetkisen kuluttua siirtyi se kuningattaren kasvoille, jotka nyt olivat
+kuin glorian ympäröiminä. Liikutuksensa unhottaen katsoivat kirkkoherra
+ja Malina kaunista näkyä.
+
+Mutta kellon paino oli ehtinyt lattiaan ja se pysähtyi yhtäkkiä.
+Viisari osotti viittä. Malina muori havahtui, nousi seisomaan ja
+lähestyi vuodetta. Kuningattaren huulilla oli tyyni hymy, silmät
+katsoivat yhä etäisyyteen ja kun Malina laski kätensä hiljaa hänen
+otsalleen, oli se kylmä.
+
+-- Erinnyt! -- kuiskasi hän hiljaiseen itkuun hyrähtäen ja sulki
+emäntänsä silmät. Kirkkoherra kumarsi päänsä alas ja rukoili hiljaa. Ja
+hetken kuluttua levisi ulkona ääneti odottaviin väkijoukkoihin kuin
+tuntumattoman tuulenhengen levittämä tieto:
+
+-- Kuningatar on kuollut.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41494 ***
diff --git a/41494-8.txt b/41494-8.txt
deleted file mode 100644
index e12fd19..0000000
--- a/41494-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5056 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Aikakausien vaihteessa, by Kyösti Wilkuna
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-
-
-
-Title: Aikakausien vaihteessa
-       Historiallisia kertomuksia
-
-
-Author: Kyösti Wilkuna
-
-
-
-Release Date: November 26, 2012  [eBook #41494]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKAKAUSIEN VAIHTEESSA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-AIKAKAUSIEN VAIHTEESSA
-
-Historiallisia kertomuksia
-
-Kirj.
-
-KYÖSTI WILKUNA
-
-
-
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1910.
-
-
-
-SISÄLLYS.
-
- Uuden ajan kynnyksellä.
- Murrosajan mies.
- Aamun miehiä.
- Luopioita.
- Tilipäivän iltana.
- Viimeinen side.
-
-
-
-
-UUDEN AJAN KYNNYKSELLÄ.
-
-Kuvaus Turusta 1500-luvun alussa.
-
-
--- Vielä ylemmäs tuuleen, hei-hei! sillä lailla! Jumalan ystävät jäävät
-jälelle ja jos tätä tuulenpuuskaa kestää, niin kohta meillä ei ole
-hätääkään.
-
-Tuuli vinkui köysissä, pitkä peräsimenvarsi natisi ja korkealle
-kaartuvan keulan nipukassa olevan Pyhän Christoferin puisen veistokuvan
-kasvoille pärskyi vaahtoa vastaan vyöryvien aaltojen harjoilta.
-Ylhäällä märskorilla oli tähystämässä itse laivuri, nuori Hannu
-Kimalainen, joka enovainajansa lesken, Gertrud Karvataskun, laivalla
-purjehti Danzigista takaisin Turkuun. Kun kaupungin saksalaiset
-porvarit, joiden käsissä tähän aikaan ulkomainen kauppa melkein
-yksinomaan oli, katselivat nurjamielisesti niitä suomalaisia, jotka
-harjottivat vielä omilla aluksillaan kauppaa, ei Hannu Kimalainen ollut
-huolinut liittyä heidän laivueihinsa, vaan lähtenyt heinäkuun alussa
-yksinään uhkarohkealle retkelle Itämeren taa. Hän oli onnellisesti
-päässyt perille, myynyt voilastinsa sekä ostanut tilalle suolaa,
-humaloita, saksalaista olutta ja Alamaiden kankaita. Paluumatkakin oli
-käynyt onnellisesti, kunnes tunti pari sitten heidän lähestyessään
-Rymättylän eteläistä päätä tuli Själön saarten suojasta näkyviin kaksi
-epäilyttävää alusta, jotka heti kaikin voimin alkoivat pyrkiä kohti.
-Kimalainen miehineen huomasi heti niiden olevan joko vitaliveljeksiä,
-noita »Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia», tai yhtähyvin
-tanskalaisia merisissejä, joita keväästä saakka oli näillä vesillä
-liikkunut, huolimatta siitä että rauhanneuvottelut Svante Sturen ja
-Hannu kuninkaan välillä olivat parasta aikaa käynnissä. Tuuli kävi
-länsi-luoteelta ja he olivat purjehtineet siihen saakka hyvällä
-laitasella, mutta kun nuo kaikesta päättäen vihollismieliset laivat
-ilmestyivät tavalliselle kulkuväylälle, käänsi Kimalainen vastatuuleen
-luoviakseen Rymättylän pohjoispäähän ja sieltä myötätuulta laskeakseen
-Turkuun.
-
-Karvataskun alus oli aikoinaan vartavasten rakennettu kestämään
-kilpailussa merirosvojen kanssa. Se oli hätyyttäjiään sirotekoisempi ja
-heti vastaselle jouduttaessa näyttäysivät sen edut. Kun suunta otettiin
-niin ylös tuuleen kuin suinkin sieti, alkoivat kömpelötekoisemmat
-vihollisalukset huomattavasti jäädä. Tuuli oli täällä saaristossa
-kuitenkin puuskittaista ja yhtäkkiä Kimalainen, joka korkealta
-asemaltaan jännittyneenä tarkkasi vihollislaivojen liikkeitä, havahtui
-siitä, että purjeet hänen allaan alkoivat lepattaa.
-
--- Hoi, Eerikki, nukutko sinä, peijakkaan körri? -- huusi hän korkeassa
-peräkeulassa seisovalle vanhalle merikarhulle, joka peräsintä hoiti, --
-laske alemmas tuuleen eläkä kuhnaile!
-
--- Juurihan minä pääsin ylemmäs kääntämästä ja nyt siinä jo että:
-»laske alemmas!» -- murisi perämies, joka hänkin oli kiintynyt
-takaa-ajajia tähystämään.
-
--- Etkö sinä, sen kuhnio, näe, että purje elää ja välimatka taas
-lyhenee! -- huusi Kimalainen kärsimättömästi.
-
-Peräsintanko natisi taas ja purjeet täyttyivät uudelleen. Päivä ei
-ollut vielä puolessakaan kun he pääsivät Rymättylän pohjoispäähän.
-Kaapparit seurasivat vielä itsepintaisesti perässä, vaikka heidän
-täytyikin jo huomata takaa-ajonsa turhaksi. Kun nyt Kimalaisen laiva
-kääntyi oikealle ja lähti myötätuuleen viilettämään Naantalia kohti,
-katosivat ne kokonaan näkyvistä.
-
--- Niistä ei nyt enää ole vaaraa, kun sinä, Eerikki, vain osaat tämän
-väylän karit välttää, -- huusi Kimalainen hyvillä mielin
-perämiehelleen, joka ylenkatseellisesti sylkäisten vakuutti vaikka
-tynnyrin parasta Lyypekin olutta juotuaan kulettavansa laivan siitä
-paikasta eheänä Turkuun.
-
-Hannu jäi edelleen märskorille saadakseen ensimäisenä nähdä
-kotikaupunkinsa, josta hän oli ollut ainoastaan kolmisen viikkoa
-poissa, mutta jonne hän ikävöitsi aivankuin ei olisi sitä vuosikausiin
-nähnyt. Hän oh pitkän solakka kaksikymmenvuotias ja oli hän melkein
-lapsuudestaan saakka elänyt enovainajansa perheessä, sillä isä, joka
-oli ollut piispa Maunu Särkilahden palveluksessa, oli kaatunut
-venäläissodan aikana Viipurin puolustuksessa ja äiti oli seurannut
-häntä hautaan vuosi sen jälkeen. Eno, jolla oli vain yksi tytär, Hannua
-kahta vuotta nuorempi Kirsti, oli tahtonut kasvattaa hänestä
-kauppaliikkeensä jatkajan ja siinä tarkotuksessa oli hän jo varhain
-saanut seurata enoaan Saksan ja Tukholman matkoilla. Kuollessaan kaksi
-vuotta takaperin oli eno ilmottanut toivonsa olevan, että Hannu ja
-Kirsti liittyisivät yhteen. Heitä olikin jo pienestä alkaen katsottu
-kuin luonnostaan yhteen kuuluviksi ja siltä kannalta he olivat itsekin
-tottuneet asian ottamaan. Mutta varsinaisen rakkaudentunteen oli Hannu
-huomannut vasta viime talvena itsessään heräävän. Kirstiä oli alkanut
-lähennellä erään saksalaisen poika, suunnilleen Hannun ikäinen Arent
-van Asken, ja sikäli kuin Kirsti osotti tälle suopeuttaan, esiintyi hän
-kylmäkiskoisesti Hannua kohtaan. Tämä oli ikäänkuin avannut Hannun
-silmät näkemään, kuinka kaunis Kirsti oikeastaan olikaan ja mitä
-kaikkia hyviä ominaisuuksia hänen suloiseen olemukseensa kuului. Ja
-mitä enemmän Kirsti tuntui hänestä etääntyvän, sitä viehättävämmäksi
-tyttö kävi Hannun silmissä.
-
-Kun merisisseistä ei enää ollut vaaraa, palasi Kirstin kuva taas Hannun
-mieleen. Suloisen tuskallisesti ailahti hänen rinnassaan ja
-hetkittäisin saattoi hänestä tuntua, että se on Kirsti, joka
-näkymättömin sitein vetää Turkua kohti häntä ja hänen mukanaan koko
-laivaa. Hän veti voimakkaasti itseensä meren ja suolan tuoksua ja antoi
-katseensa liitää lehtevästä rannikkosaaresta toiseen. Märskori huojui
-määrämittaisesti, tuuli suhisi purjeissa ja pani hulmuamaan hänen
-pitkän vaalean tukkansa. Pyhä Christofer keulassa nousi ja laski
-aivankuin se olisi ääneti kumarrellut joillekin näkymättömille
-olennoille aaltojen harjoilla.
-
-Laiva liukui Ruis- ja Hirvisalon väliseen salmeen ja hetken kuluttua
-kuului märskorilta Hannun iloinen huuto:
-
--- Hei, miehet, ollaan jo kotikynnyksellä: linna näkyy!
-
-Kohta näkyivät alas kannellekin linnan harmaat muurit, jotka jykeinä ja
-suorasärmäisinä kuvastuivat kuulakkaa taivasta vasten. Tultiin
-linnanselälle, jossa hiljainen aallokko keinutti muutamia ankkuroituja
-sota-aluksia. Lähempänä Korpolaisvuorta oli taas ankkurissa joukko
-hansalaisten laivoja, jotka pyöreine kylkineen ja korkeine keuloineen
-muistuttivat jättiläissimpukoita. Tornin huipulta kuului torventörähdys
-ja kun laiva liukui linnan eteläiselle sivustalle, ilmestyi
-ulkovallille linnan alivouti, joka tiedusteli mitä merelle kuului ja
-oliko vihollislaivoja näkynyt. Hannu, joka yhä viipyi märskorilla,
-huusi hänelle vastaan ja ilmotti seikkailustaan saaristossa.
-
-Oli sunnuntai, ja tavallinen vilkas hyörinä satamassa ja joen
-molemmilla rannoilla oli tauonnut. Tuulimyllyt Kakolanvuorella,
-Puolalanmäellä ja Vartiavuorella seisoivat ja niiden harmaat siivet
-ojentelivat taivasta kohti. Linnan ulkovarustuksella lojui
-päivänpaisteessa muutamia nihtejä ja he huutelivat Hannun laivamiehille
-joitakin kompasanoja. Etäämpää Kakolanvuoren juurelta, missä linnan
-olkikattoiset tallirakennukset olivat harmaana rykelmänä, kuului
-hirnuntaa ja pärskettä, kun huovit juottivat hevosia kaivolla olevasta
-suuresta altaasta. Kun laiva oli tullut linnan ja Korpolaisvuoren
-väliseen väylään, herpautuivat purjeet aivankuin tuulen valta ei olisi
-ulottunut tänne linnotuksen suojaamalle alueelle. Mutta siinä olikin jo
-tullitupa rannalla linnan puomin edessä ja sen luo laski laiva
-ankkurinsa. Hannu kipusi vikkelästi alas, hyppäsi rannalle ja
-ristinmerkin tehden huudahti enemmän iloisesti kuin hartaasti:
-
--- Kiitetty olkoon Pyhä Christofer ja Henrik!
-
-Hän oikoi ja venytteli itseään aivankuin makuulta nousten, palasi
-sitten takaisin laivaan ja pujahti korkeassa peräkeulassa olevaan
-kajuttaan. Suuresta arkusta veti hän esiin kolme kääröä. Yksi niistä
-oli vietävä arkkiteini Paavali Scheelille, jolle danzigilainen kauppias
-Hans Chonnert lähetti siinä Hannun mukana kirjeen ynnä lahjoja.
-Toisissa oli tuomisia tädille ja Kirstille. Hän avasi Kirstille
-kuuluvan käärön ja mielihyvin tarkasteli vielä kerran sen sisältöä.
-Siinä oli punaisen silkkiliinan sisällä pienessä korukantisessa
-kotelossa kaulahelmet böhmiläisestä lasista sekä hopeasormus, jonka
-leveään kantaan oli lehtikiehkuran keskelle kuvattu pyhä neitsyt, lapsi
-sylissä. Käärittyään ne taas kokoon sälytti hän tuomisensa kainaloon ja
-lähti astelemaan linnasta kaupunkiin johtavaa tietä. Hänen sininen
-verkajakkunsa oli kiristetty vyöllä, josta riippui kauppiaille
-tavallinen kukkaro sekä vaarallisella meriretkellä tarpeellinen miekka.
-Sen huotra kolahteli hänen vasenta saapastaan vasten ja ikäänkuin
-kiihotti hänen verevätä elämänhaluaan. Hän vihelteli, otti väliin
-juoksuaskelia ja napsautteli vapaan kätensä sormia. »Onkohan Kirsti
-kotona, ja saapa nähdä, kuinka hän ottaa minut vastaan?» mietti
-hän käydessään ja silmäili kotoista ympäristöä, joka tyynen
-sunnuntaitaivaan alla hymyili hänelle tervetuloa. Vasemmalla, Puolalan
-ja Aningaistenmäen välisessä notkossa kohosivat tuleentuneiden
-ruispeltojen takaa Pyhänhengentalon ja Pyhän Yrjänän hospitaalin
-viheriät turvekatot ja »Pietarin pelloilla» olevista haasioista
-tuulahti eltaantuneen heinän tuoksu. Oikealla puolen joen takana
-tervehtivät häntä Samppalinnan rinteille sijottuneet Katinhännän
-tutunomaiset hökkelit, joiden pitkää nurmea kasvavilla katoilla näkyi
-»laitumella» pari vuohta. Katinhännän takaa kohosivat Olavinluostarin
-harmaat muurit ja ylhäällä Vartiavuorella temmelsi joukko poikasia,
-joiden äänekästä iloa häiritsemään kohosi luostarin puolelta
-mustapukuinen munkki.
-
-Tultuaan kapealle ja kaarevalle sillalle, joka Aningaisten puolelta
-johti joen yli suoraan kauppatorille, tunsi hän sieramissaan tutun
-kalanhajun. Mutta venheet ja jaalat lepäsivät rauhassa pitkin rantoja
-ja siellä täällä näkyi vain joku pyhäpukuinen porvari kädet selän
-takana käyskelevän rantapuotien välissä. Kapealla torilla, jonka läpi
-sillalta raatihuoneelle saakka ulottui kahtena pitkänä rivinä pieniä
-kivipuoteja, pyrähteli varpusparvia kaikenlaisten jätteiden ja töryn
-kimpussa.
-
-Heti torille tultuaan kääntyi Hannu vasemmalle ja lähti kulkemaan
-kapeata Jokikatua, jonka varrella asui lähekkäin sulloutuneena joukko
-varakkaampaa porvaristoa. Vastapäätä Pyhän Annan alttarille kuuluvaa
-kivitaloa pisti päätynsä kadulle Gertrud Karvataskun puinen tupa, joka
-oli rakennettu jykevätekoisen harmaakivikellarin päälle. Paitse
-kadunpuoleista asuin- ja vierastupaa kuului siihen myöskin etehisen
-erottama keittiötupa.
-
-Ahtaalla pihamaalla tonki kuminan juuria hankokaulainen sika ja lähellä
-sitä kuukkaili muutamia kanoja. Sisällä asuintuvassa ei Hannu tavannut
-ketään. Molemmat kadulle päin olevat, pienet päärmäakkunat olivat auki
-ja toisen kynnyksellä makasi päivän raukaisema kissa. Se raotti
-silmiään vain silloin, kun varpusparvi sattui kadulle laskeutumaan.
-Keittiössä oli vanha ja puolikuuro palvelijatar, jolta Hannu kuuli
-tätinsä ja Kirstin menneen päivämessuun.
-
-Jätettyään tuomiset kotiin ja riisuttuaan miekan vyöltään lähti Hannu
-uudelleen ulos. Oltuaan viikon päivät tuulessa ja aaltojen
-keinuteltavana tunsi hän täällä mantereen tyynessä ja lämpimässä
-ilmassa itsensä kuin huumautuneeksi. Hiljaista katua edetessään tunsi
-hän korvissaan vielä tuulen suhinaa ja hiekkainen katu ikäänkuin huojui
-hänen allaan. »Kun kulen kirkkoa kohti, voi Kirsti yhtäkkiä tulla
-vastaani», ajatteli hän ehtiessään Jokikadun päähän. Siitä kääntyi hän
-oikealle ja lähti hiljakseen kulkemaan kadun keskitse juoksevan puron
-vartta, joka johti Mätäjärven ja Kupittaan lähteiden vesiä Aurajokeen.
-
-Täällä alkoi kaupungin arvokkain osa, jonka useimmat talot olivat
-kivestä ja kuuluivat tuomiokirkolle. Vasemmalla oli Pyhän Ursulan kilta
-ja sen rinnalla suuri kivinen _Domus clericorum_, jonne piispa
-Maunu Särkilahti oli järjestänyt yhteisen refektoorion eli ruokasalin
-kaupungissa oleville papeille. Mentyään Pikkusiltaa myöten puron yli
-tuli hän Kirkkokadun päähän ja pysähtyi hetkiseksi tuomiokirkon
-viileään porttiholviin. Väkeä palaili yksitellen kirkosta, josta kuului
-hiljainen urkujen humina. Tätiä ja Kirstiä ei näkynyt ja hän pistäysi
-itsekin kirkkoon. Varsinainen päivämessu oli jo päättynyt, mutta
-kirkossa liikkui yhtämittaa hartaudenharjottajia ja sivukappeleista
-kuului yksityisten sielumessujen hyminää. Hannu kastoi kätensä
-vihkivesiastiaan, pisti hopearahan uhritukkiin ja läheni kirkon perällä
-pääkuorin vieressä olevaa Pyhän Henrikin kuoria, jonka sisäänkäytävän
-päällä oli avonainen kaappi, missä näkyi Henrik piispa murhaajaansa
-polkien. Hän kiitti tuota Turun ja koko Suomen suojeluspyhimystä
-onnellisesta matkastaan ja luki hartaasti kolme Ave Mariaa. Takaisin
-tullessaan pysähtyi hän hetkeksi Pyhän Laurentiuksen kappelin eteen ja
-vaipui katselemaan sen seinällä olevaa vanhaa lapsuudenystäväänsä,
-neitsyt Mariaa. Sinisillä silmillään katsoi se suoraan häneen ja
-hymyili ja sen kullattu kruunu sekä hopeinen mantteli kimmelsivät
-kynttiläin valosta. Se samoinkuin pääkuorin sisäänkäytävän päällä
-riippuva suuri krusifiksi, n.s. triumfiristi, olivat lapsena
-vaikuttaneet häneen erikoisen valtavasti ja painuneet iäksi hänen
-mieleensä.
-
-Silmiään siristäen astui hän hämärästä kirkosta päivänpaisteiselle
-kirkkopihalle. Hän kiersi koillispuolelle, jossa kirkon ja
-ympärysmuurin välillä oli laajin ala ja josta hän kuuli yksitoikkoisen
-saarnaavan äänen. Siellä oli kirkon seinustalla yksinkertainen
-saarnastuoli, josta usein sunnuntaisin joku pappi tai munkki saarnasi
-suomeksi kirkkopihassa olevalle kansanjoukolle. Saarnastuolissa oli
-Hannun hyvä tuttu lapsuuden ajoilta, dominikaaniveli Laurentius, jolla
-oli leveä ja omituisesti vasemmalle kääntynyt nenä. »Katsos telkkää!»
-hymähti Hannu ja hänen mieleensä muistuivat sanat:
-
-    »Isä Telkkä,
-    etkös pelkkä;
-    kiirastuleen
-    sielus tulee?»
-
-Joku poikaviikari oli kerran ristinyt hänet omituisen nenänsä takia
-telkäksi ja sepustanut sitten tuon värssyn, jonka Hannukin oli monesti
-huutanut kadulla liikkuvalle isä Laurentiukselle, saadakseen sitten
-solien ja »kräntien» kautta henkensä edestä pakoon juosta. Mutta kerran
-oli isä Laurentius saanut hänet kiinni Vartiavuoren rinteellä, vienyt
-hänet väkisin luostariin ja rangaistukseksi opettanut hänelle aakkoset.
-Sen jälkeen heistä oli tullut hyvät ystävät.
-
-Hannu nyökäytti päätään entiselle opettajalleen ja istahti muutamalle
-nurmettuneelle hautakummulle. Miehiä ja naisia istui nurmikolla tai
-käyskeli hautojen välissä. Toiset juttelivat hiljaa keskenään ja vain
-harvat näyttivät seuraavan munkin yksitoikkoista esitystä. Muurissa
-olevan kapitulirakennuksen avonaisessa ikkunassa näkyi jonkun
-hengellisen isän sileä ja pyöreä pää, joka nyrkkeihin nojautuen silmät
-puoli ummessa tarkasteli allansa olevaa väkijoukkoa. Jollei pää
-kärpästen hätyyttäessä olisi tavan takaa liikauttanut itseään, olisi
-sitä saattanut pitää muurinkoloon sovitettuna seinäkoristuksena.
-
--- Jumala on myöskin pelikaanin vertainen, -- jutteli isä Laurentius
-unettavalla äänellä, -- pelikaanin, joka ravitsee poikasiaan omalla
-verellään ja tekee heidät sillä eläviksi sen jälkeen kuin he ovat
-tulleet käärmeeltä surmatuiksi. Niin on myöskin Jumala tehnyt meille,
-kun paratiisin käärme oli meidät surmannut, sillä sen jälkeen teki hän
-meidät eläviksi kalliilla verellään.
-
-Pyhittyään hikeä kaljulta otsaltaan jatkoi hän:
-
--- Jumala on myöskin salamanterin vertainen, salamanterin, joka asuu
-tulessa. On vuoria, jotka palavat alituisessa tulessa, jota kenkään ei
-voi sammuttaa. Sellaisessa asuu salamanteri ja kukaan ei voi sinne
-tulla. Mutta se, joka tahtoo vangita tämän eläimen, virittää toisen
-tulen kauas palavasta vuoresta, ja kun eläin näkee sen tulen, pakenee
-se ulos vuoresta ja rientää siihen toiseen tuleen, ja tulee niin
-vangituksi. Niin oli myöskin Kristus tulessa, se tahtoo sanoa taivaan
-valtakunnassa, taivaallisen isänsä helmassa, eikä kenkään voinut tulla
-hänen luoksensa. Mutta neitsyt Maria sytytti täällä maan päällä toisen
-tulen, se on palavan rakkautensa, joka hänellä oli sydämessänsä Jumalaa
-kohtaan. Kun nyt Herramme huomasi tämän tulen, karkasi hän ulos isänsä
-sylistä neitsyt Marian puhtaaseen ruumiiseen, ja niin tuli hän
-vangituksi.
-
-Kun yhä harvemmat näyttivät seuraavan dominikaanin saarnaa, vaikeni
-tämä ja lausui hetken kuluttua ääntään korottaen:
-
--- Olipa kerran...
-
-Hän pysähtyi ja tarkasteli väkijoukkoa viekkaasti, jolloin hänen
-nenänsä näytti entistä enemmän kääntyvän vasemmalle.
-
--- Olipa kerran ritari, jonka piti matkustaa vieraalle maalle, ja hän
-jätti nuoren ja ihanan vaimonsa anoppinsa huostaan.
-
-Huomatessaan että kuulijakunta höristi korviaan, lausui isä Laurentius
-enemmän hyväntuulisesti kuin katkerasti:
-
--- Kyllä te nyt minua kuuntelisitte, mutta tällä kertaa se saa loppua
-siihen, -- jonka jälkeen hän kapusi saarnastuolista alas ja lähti
-vikkelästi tiehensä.
-
-Hannun kirkas mieliala oli saarnan aikana käynyt pilveen, sillä
-etäämpänä muurin vierustalla oli hän nuorenväen joukossa huomannut
-Kirstin Arent van Askenin seurassa. Viimemainittu, jolla oli kallis
-Flanderin-verkainen puku, oli huomannut ensiksi Hannun ja nähtävästi
-laskenut hänestä jonkun kokkapuheen, koskapa toiset ympärillä olijat
-nauraen katsahtivat häneen. Kirsti oli myöskin nauranut, mutta kun
-hänen katseensa oli sattunut vastakkain Hannun kanssa, oli hän
-punastuen luonut silmänsä alas. Sen jälkeen oli Hannu istunut
-alakuloisena ja heinänkortta pureskellen tuiottanut eteensä. Kun hän
-viimein nousi, olivat niin munkki kuin suurin osa kuulijoitakin jo
-poistuneet. Hengellisen isän pää kapitulirakennuksen ikkunasta oli
-kadonnut, siellä ja täällä hautojen välissä käyskeli pyhäpäivän
-joutilaisuudessa joku vanhempi porvari ja ylhäällä kirkonkatolla
-räpsähtelivät naakkojen siivet.
-
-Hitaasti asteli Hannu ulos kirkkotarhasta. Tultuaan Pikkusillalle tunsi
-hän äkkiä vastenmielisyyttä mennä kotiin ja hän lähti ilman päämäärää
-käyskelemään puron vartta ylöspäin pitkin Piispan- ja Hämeenkatuja. Hän
-aikoi sitä tietä kulkea aina Kupittaalle saakka, mutta tultuaan
-tuomiorovastinpellolle näki hän lähteiden luona olevan nuorta väkeä
-karkeloimassa. Silloin kääntyi hän oikealle ja lähti kiipeämään ylös
-Gertrudinmäen itäistä jyrkännettä. Hänen allaan oikeallapuolen oli
-Mätäjärven lampi pesulauttoineen sekä pieniä kaali- ja humalamaita.
-Mutta kun hän pääsi mäen päälle, aukeni hänen eteensä vastenmielinen
-näky. Mäen länsipäästä, joka oli kukkulan korkein kohta ja jota
-nimitettiin Hirsipuumäeksi, irvisti häntä vastaan teilirattaaseen
-asetettu pääkallo sekä turvonnut ruumis mädäntyneine kaulansijoineen.
-Ne olivat keväällä mestatun murhapolttajan jätteitä ja mereltä tuleva
-tuulenhenki toi Hannua kohti inhottavan hajun. Hän laskeusi saman tien
-takaisin, kiersi mäen eteläistä juurta myöten Uudenmaantielle, joka
-heti Hirsipuumäen alla olevan Pyhän Gertrudin majatalon ohi kulki
-kaupunkiin ja yhtyi Karjakatuun.
-
-Kun hän seisoi majatalon edustalla ja hajamielisesti katseli
-ovenpielessä olevaa Pyhän Gertrudin puista veistokuvaa, joka piti
-oikeassa kädessään palmunlehteä ja vasemmassa pienoiskirkkoa, havahtui
-hän siitä että hänen takanaan kuului kavionkapsetta. Kun hän kääntyi,
-ennätti ratsastaja kohdalle ja lausui Hannuun vilkaistuaan miehekkäällä
-äänellä:
-
--- Kas, nuori Kimalainen, Jumalan rauha! Milloin olet matkalta palannut
-ja onko sinulla mitään tuomisia minulle?
-
-Hannu tervehti nöyrästi muhkeata pappispukuista ratsastajaa, jonka hän
-tunsi arkkiteini Scheeliksi ja joka arvatenkin palasi piispan luota
-Kuusistosta.
-
--- Hyvä on, hyvä on, -- nyökäytteli tuo komea prelaatti, kun Hannu
-kertoi hänelle matkastaan ja Chonnertin terveisistä.
-
--- Olen iltamessuun saakka kotona ja sitä ennen voit tuoda minulle
-Chonnertin lähetyksen.
-
-Hän nyökäytti päätään ja pani hevosen liikkeelle. Kohta pysäytti hän
-sen kuitenkin uudelleen ja kääntyi perässä tulevan Hannun puoleen.
-
--- Uskaltaisitko tehdä tänä kesänä vielä toisen retken Danzigiin? --
-kysyi hän.
-
--- Miksi ei, jos se olisi tarpeellista, -- vastasi Hannu.
-
--- Aittani täyttyvät jyvistä ja voi alkaa vanheta. Ne olisi saatava
-ajoissa myydyksi. Mutta siitähän saamme lähemmin keskustella enosi
-lesken kanssa.
-
-Pölyä tupruttaen lähti hän ratsastamaan kaupunkiin, mutta Hannu alkoi
-miettiä, että hän lähteekin uudelleen merelle. »En ole tietävinänikään
-Kirstistä ja lähden heti kun lasti on purettu ja uusi saatu tilalle»,
-ajatteli hän. Katkeruudella muisti hän, ettei Kirsti ollut
-kirkkotarhassa tullut häntä tervetulleeksi toivottamaan ja hän vakuutti
-itselleen: »Menen heti taivuttamaan tätiä arkkiteinin tuumaan.»
-
-Kun hän tuli kotiin, kohtasi hän ensimäiseksi juuri Kirstin, joka
-seisoi portaalla ja viskeli suurimoita kanoille.
-
--- Tervetuloa kotiin, Hannu! -- sanoi Kirsti väkinäisen reippaasti.
-
-»Hänellä on uusi puku ja se on tietysti Askenin tähden», ajatteli Hannu
-ja tahtoen olla välinpitämätön kysyi hän:
-
--- Onko täti kotona?
-
-Kirsti myönsi ja pitempään sananvaihtoon pyrkimättä pyörähti Hannu
-tupaan.
-
--- No, siinäkö sinä vihdoinkin olet, -- huudahti täti iloisesti, --
-terve tulemaasi ja kiitos Pyhälle Henrikille että tervennä palaat. Käy
-pöytään nyt, me olemme syöneet jo, kun sinua ei kuulunut.
-
-Hän mennä lennätti jo keittiötupaan, josta kuului hänen äänekäs
-puheensa vähäkuuloiselle Vapulle. Kohta palasi hän takaisin kantaen
-suurella tinavadilla paistettua haukea ja täysinäistä oluttuoppia. Hän
-oli muhkea ja täyteläinen leski, vähän yli neljänkymmenen, ja hänen
-mustissa silmissään välähteli vielä nuorekasta eloisuutta. Hannun
-syödessä istui hän vastapäätä, katsoi häntä lempeästi ja jutteli:
-
--- Niin sinä olet päivettynytkin ja aivan kuin vuosikaupalla
-miehistynyt. Ja kunnialla palasit retkeltä. Minä olenkin joka ilta
-ennen Mariansoittoa käynyt kirkossa rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun
-puolestasi.
-
--- Entäs Kirsti, onko hänkin rukoillut minun puolestani? -- pääsi
-Hannulta.
-
--- Kirsti, niin, hän on sellainen lapsi vielä eikä ymmärrä toisesta
-huolehtia, -- vastasi äiti vältellen ja jatkoi hetken päästä toisesta
-kohti:
-
--- Aamulla minä jo tiesin, että tänään sinä tulet kotiin, sillä yöllä
-näin sellaista unta. Pietari vainaja oli olevinaan vielä elossa ja minä
-odotin häntä Lyypekistä palaavaksi. Kun laiva laski rantaan, hyökkäsin
-minä kannelle ja Pietaria syliksi, mutta silloin huomaankin, että sehän
-oletkin sinä, Hannu, ja että Pietarihan ei enää ole elossakaan.
-
-Hannua alkoi vaivata tädin ystävällisyys ja hän tyhjensi oluttuopin
-pohjaan.
-
--- Tahdotko lisää olutta? -- ehätti täti sen huomatessaan, -- tietysti
-sinä tahdot, minä menen hakemaan.
-
-Kun hän palasi ja asetti täyden kannun Hannun eteen, istui hän taas
-entiselle paikalleen ja alkoi jutella kuinka hyvin kauppa oli sillä
-aikaa luistanut ja kuinka koko entinen suolavarasto oli jo loppuun
-myyty. Viimeiset oli vaihetettu näädän nahkoihin eräälle Oulunsuun
-kauppiaalle ja ne taas oli myyty hyvästä hinnasta muutamalle Lyypekin
-kestille.
-
--- Saksalaiset ovat meille kateissaan, mutta kyllä me niitä vastaan
-keino keksitään, -- lopetti hän merkitsevästi.
-
-Samassa tuli Kirsti sisälle. Hän oli kokonaan äitinsä vastakohta,
-hentovartaloinen, vaaleaverinen tyttö, jolla oli siniset, somasti vinot
-silmät.
-
--- Oletko sinä jo veljeäsi tervehtinyt? -- kysyi äiti kuin
-pikkulapselta.
-
-»Veljeäsi!» toisti Hannu mielessään ja tunsi että hänen on mahdoton
-antaa tuomisiaan, ainakaan nyt.
-
--- Kuulehan, Kirsti, saat nyt mennä Runsalan nuorten kanssa joelle
-soutelemaan, mutta elkää linnalle saakka menkö, -- sanoi äiti, ja Hannu
-ajatteli: »Vai niin!»
-
--- Sinä olet nyt kahdenkymmenen vuotias, Hannu, -- alotti täti, kun
-Kirsti oli mennyt. Mutta Hannu, joka oli lopettanut jo syönnin,
-keskeytti hänet sanoen:
-
--- Minun on nyt oitis mentävä arkkiteinin luo viemään Danzigin
-terveiset, sillä hän vartoo minua.
-
-Vastausta odottamatta otti hän Scheelille kuuluvan käärön ja lähti
-ulos. Tädin avuton katse herätti hänessä sääliä ja ristiriitaisin
-tuntein jätti hän huoneen. Arkkiteinin luota tultuaan viivytteli hän
-kaupungilla hyvän aikaa senkin jälkeen kun Mariansoitto oli kaikunut
-tuomiokirkosta. Sitten kävi hän suoraa levolle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Maanantaiaamuna varhain, kohta kun tuomiokirkosta oli soitettu
-aamumessuun ja luostarinkellot Vartiavuoren takaa siihen vastanneet,
-alkoi pienessä pääkaupungissa viikon levoton hyörinä. Kilkkavin kelloin
-astelivat porvarien lehmät ahtaita katuja ja kokoontuivat eri tahoilta
-Karjakadulle häviten sitä myöten laidunmailleen. Vuohia kiipeili jo
-pienempäin talojen heinävillä katoilla, joilla kaste vielä kimalteli,
-ja siltaa pitkin kulkea tömisti köyhempiä porvareita viikatteet ja
-haravat olalla elomailleen Aningaisten puolelle. Joella alkoi liikkua
-veneitä ja ranta-aittojen edessä vinkuivat laivojen väkipyörät.
-Torilla, kaduilla ja joen rannoilla avattiin pieniä puoteja ja niiden
-alas lasketuille luukuille ilmestyi kangaspakkoja, nahkatavaroita,
-mausteita ja tinaisia talouskaluja. Taverneissa tyhjentelivät yötä
-myöten saapuneet maalaiset oluttuoppeja Pyhän Henrikin ja neitsyt
-Marian kunniaksi, ja siellä missä kaloja ja muita vatsantarpeiksi
-aiottuja tavaroita liikuteltiin, puikkelehti väkijoukossa säkki
-kainalossa keruulle lähtenyt dominikaaniveli, sormien hartaasti
-rukousnauhaansa ja heitellen tuimia katseita samoilla asioilla
-liikkuvaan risaiseen teiniparkaan. Eri tahoilta kuului pajoista ja
-työhuoneista heleätä vasaran kilkettä ja ilmassa tuntui, varsinkin
-torin ja sillan seutuvilla, tuoreen heinän, lehmien, kalan ja
-nahkatavarain yhtynyt tuoksu. Tuulimyllyt jyräsivät ja longahtelivat
-hiljakseen aamunhengessä, Korpolaisvuoren juurella narisi savimylly ja
-linnansalmen yli laskeusi kitisten nostosilta, jota pitkin suuret
-heinävankkurit lähtivät jyrisemään.
-
-Aamu-aikaisesta oli Hannukin ollut liikkeessä. Laiva oli hinattu
-tullituvan luota Karvataskun suuren ranta-aitan eteen, jonne lastia
-alettiin tyhjentää. Täti ja Kirsti hoitivat vuorotellen laskupuotia ja
-perheen jäsenet tapasivat toisensa kunnollisesti vasta illalla.
-Arkkiteini oli päivällä tavannut Gertrud-emännän ja puhunut hänelle
-asiastaan, mutta tämä ei ollut suostunut laivaansa vuokraamaan ja
-kaikista vähimmän laskemaan kasvattipoikaansa uudelle retkelle,
-ennenkuin rauha Tanskan kanssa olisi päätetty. Kun Hannu ei tässä
-asiassa kyennyt sen paremmin tätiinsä vaikuttamaan, katkaisi hän
-keskustelun lyhyeen ja siirtyi yölevolle.
-
-Hannu alkoi tädin katseista ja erikoisesta ystävällisyydestä aavistaa
-jotakin ja vaistomaisesti vältteli hän kahdenkesken joutumista. Mutta
-kun laivan purkaminen torstaina iltapäivällä oli päättynyt ja Hannu
-tuli kotiin, joutui hän tädin kanssa kahdenkesken asuintupaan. Täti toi
-hänelle olutkannun ja kehotti lepäämään loppuosan päivästä. Kirsti oli
-laskupuodissa ja täti istui Hannua vastapäätä kutoen sukkaa. Toinen
-pienistä peräakkunoista oli työnnetty auki ja ulkoa kuului laitumelta
-palaavien lehmien ammuntaa. Etäällä jyrähteli ukkonen.
-
--- Saksalaiset ovat hyvin kiukussaan siitä sinun Danzigin matkastasi,
--- alotti täti.
-
--- Mitä se heille kuuluu? -- tokasi Hannu ja tuiotti itsepintaisesti
-tinakannun korvaan.
-
--- Tietääpäs sen, nehän tahtoisivat kaiken suuremman kaupan omaan
-haltuunsa.
-
-Tädin sukkapuikot kilahtelivat ja hetken päästä alotti hän vähän
-lähempää.
-
--- On se sentään ikävää elää näin alituisessa riidassa saksalaisten
-kanssa. Kyllä sopu somempi olisi, kun kerran saman kaupungin asukkaita
-ollaan.
-
--- Mutta minkäpä sille tekee, kun ne joka paikassa, raadissa jos
-muuallakin, tuppaavat suuna päänä määräilemään, senkin pippurisaksat!
--- sanoi nyt Hannu.
-
--- Voisivathan suomalaisetkin olla sävyisämpiä heitä kohtaan eikä joka
-jutussa kiusaa tehdä, ja...
-
-Täti mietti ja jatkoi tuokion kuluttua varovasti:
-
--- ... ja ennen kaikkea sopisi ryhtyä lähempiin tekemisiin heidän
-kanssaan silloin kun tilaisuutta vain ilmestyy.
-
--- Minkälaista tilaisuutta? -- auttoi nyt Hannu tätiä luovimisessa.
-
--- No, vaikkapa naimiskaupan tilaisuus.
-
--- Onko tätiä kosinut joku saksalainen? -- autteli edelleen Hannu, joka
-koetti nyt ottaa asiaa leikin kannalta, niin rauhattomaksi kuin hän
-itsensä tunsikin.
-
--- Hyvänen aika, kuka tässä nyt minusta puhuu, vanhasta ihmisestä, --
-oli täti kiivastuvinaan, mutta huomasi sanoneensa sellaistakin mikä ei
-asiaan sopinut ja alkoi peruutella:
-
--- Vaikka kertakos sitä nyt neljänkymmenen iässä naimisiin mennään,
-mutta minäkö tässä nyt saksalaisille itseäni kaupittelemaan, pyh!
-
--- No mutta täytyyhän sitä jonkun uhrata itsensä, jos mieli naimisten
-kautta rakentaa sovintoa pippuriporvarein kanssa.
-
--- Eihän sen silti mitään uhraamista tarvitse olla, jos menee naimisiin
-varakkaan ja kunniallisen saksalaisen kanssa. Varmasti ei Pietari
-vainajallakaan olisi mitään sitä vastaan, vaikka näkisikin esimerkiksi
-Kirstin ja nuoren Askenin naimisissa.
-
-Nyt se oli melkein kuin sanottu ja täti hengähti helpotuksesta. Syntyi
-lyhyt äänettömyys.
-
--- Isä Asken on minulta noin kautta rantain tiedustellut Kirstiä
-pojalleen, -- ilmotti täti.
-
--- Miksei hän heti suoraan tiedustellut laivaa ja laskupuotia? --
-lausui Hannu katkerasti, joi oluen pohjaan ja löi kannun tavallista
-lujemmin pöytään.
-
-Täti katsahti häneen levottomasti ja varustausi siirtymään asian
-toiseen puoleen.
-
--- Kyllähän minä tiedän, että Pietari vainaja toivoi sinusta ja
-Kirstistä parin tulevan, ja kyllä se tietysti minullekin aivan yhtä
-mieluista olisi, mutta...
-
-Hän pysähtyi ja mietti hetkisen, jatkaen sitten:
-
--- Mutta minä olen tullut huomaamaan, että Kirstistä ei ole sinulle
-vaimoksi. Sinä tarvitset lujemman ja kokeneemman ihmisen kumppaniksesi.
-
-Ikäänkuin välttääkseen sitä myrkyllistä vastausta, joka tuntui Hannun
-kielellä pyörivän, sieppasi täti tyhjän olutkannun ja riensi toiseen
-tupaan. Hetkisen kuluttua huusi hän porstuasta:
-
--- Hannu, tulisit auttamaan minua, että saamme kellarista olutta.
-Entinen on lopussa ja Vappu on juuri navetassa.
-
-Yhdessä laskeusivat he etehisen perältä alas suureen kellarin, johtavia
-portaita. Täti kulki edellä kynttilä kädessä. Oluttynnyrien luo
-pysähtyessään virkkoi hän kuin jostakin mieleenjohtumasta:
-
--- Minunpa pitää, kun kerran olemme paikalla, ilmaista sinulle eräs
-asia.
-
-Hän meni kellarin perälle, antoi kynttilän Hannulle ja irrotti seinästä
-neliskulmaisen kiven. Sen takaa veti hän esiin pyökkipuisen lujasti
-raudotetun lippaan.
-
--- Täällä säilytti Pietari vainaja liikoja rahoja, -- sanoi hän ja
-avasi kannen.
-
-Siellä oli Eerikki pommerilaisen aikuisia pieniä brakteaatteja, jotka
-kiiluivat kuin hopeanapit, Turussa ja Tukholmassa lyötyjä, Kaarlo
-Knuutinpojan ja Sturein vaakunoilla varustettuja aurtuoita eli
-äyrityisiä, muutamia Englannin noobeleita sekä kokonainen kasa rahaksi
-lyömättömiä hopeatankoja.
-
--- Kun sinä olet ainoa miehenpuoli ja ikäänkuin isäntä talossa, niin
-pitäähän sinun toki tietää talon asiat, -- puhui täti hiukan hämillään
-työntäessään lipasta kätköön.
-
-Hannu tunsi olonsa yhä tukalammaksi ja kun he tulivat ylös ja täti meni
-keittiötupaan, pujahti hän ulos. Häntä halutti jotenkin tyhjentää
-itseään ja ärtyisesti sormiaan naksutellen lähti hän kulkemaan
-Jokikatua torille päin. Kadun päässä kohtasi hän Kirstin, joka yksinään
-kulki kotiinpäin. Hannu pysähtyi hänen eteensä ja kasvinsisarukset
-silmäilivät ääneti toisiaan. Hannun katseessa oli jotakin ilkeää ja
-Kirstin kasvoille levisi heleä puna. »Kuinka hän onkaan kaunis»,
-ajatteli Hannu, mutta itseään ärsyttäen virkkoi hän:
-
--- Pidätkö sinä Kirsti minusta yhtään?
-
--- Mitä sinä sellaista kysyt? -- vastasi Kirsti hätääntyneenä.
-
--- Niin vain, että kun Askenin naivat meidän laivan ja kun sinä seuraat
-siinä kaupassa mukana, niin puhuisit jonkun hyvän sanan minun
-puolestani, että minä saisin edelleenkin laivaa kulettaa.
-
-Kirsti suuttui ja sai vedet silmiinsä. -- Hävytön! -- sanoi hän ja
-yritti matkaansa jatkamaan.
-
-Mutta Hannu sulki häneltä tien levittäen molemmat kätensä.
-
--- Etkö mene siitä, senkin ilkimys! -- tiuskui Kirsti ja nosti pienen
-kätensä lyödäkseen. Hannulle muistui mieleen, kuinka hän ennen usein
-oli samalla tavoin Kirstiä kiusannut estäen häntä ovesta menemästä ja
-kuinka Kirsti oli aina samalla tavoin kohottanut kättään ja uhannut
-häntä. Kuta enemmän Kirsti oli suuttunut, sitä kauniimmalta oli hän
-näyttänyt ja Hannulle oli aina lopuksi tullut halu kaapata hänet
-syliinsä.
-
--- Entä jos minä rupeankin sinulle isäpuoleksi ja naitankin vain laivan
-Askeneille enkä sinua annakaan? -- jatkoi hän.
-
-Kirsti purskahti itkuun ja nojasi kasvonsa seinää vasten. Hannun
-valtasi äkkiä sääli ja katumus ja kokonaan toisella äänellä lausui hän,
-laskien kätensä Kirstin olkapäälle:
-
--- Kirsti, ethän suutu minulle, ethän?
-
-Mutta Kirsti riuhtasi itsensä irti ja lähti itkien juoksemaan kotiin.
-Hannu seisoi hetken puolipimeällä ahtaalla kadulla ja katsoi hänen
-jälkeensä. Sekavin tuntein lähti hän sitten kulkemaan torin halki.
-Raatihuoneen eteen tultuaan seisoi hän vähän aikaa kahden vaiheella ja
-lähti sitten kulkemaan Raastuvankatua alas luostarikortteliin.
-»Menenkin Saunalaan ja, auta armias, jos joku saksalainen minua riitaan
-härsyttää!» päätteli hän itsekseen.
-
-Siinä missä Raastuvankatu, tehtyään ensin jyrkän mutkan vasemmalle,
-päättyi luostarille johtavaan Yläkatuun, oli oikeanpuoleisessa kulmassa
-Pyhän Nikolauksen kiitän kivinen talo. Kaupungin suomalaiset sanoivat
-taloa tavallisesti Saunalaksi, sen yhteydessä kun oli suuri kivinen
-sauna kaupunkilaisten niinkuin matkustavaistenkin tarpeeksi.
-Kiltan avara, holvikattoinen oluttupa oli porvarien mieluinen
-kokoontumispaikka. Siellä juteltiin kauppa-asioista ja valtiollisista
-tapauksista noina levottomina unionin aikoina. Mutta yhtä usein syntyi
-myöskin suomalaisten ja saksalaisten porvarien kesken kiihkeä
-sananvaihto, johtaen solvauksiin ja tappeluihin, joista sitten
-raastuvanoikeudessa syntyi loppumattomia selkkauksia ja uusien riitojen
-aiheita.
-
-Hannun sisälle astuessa istui parin honkapuisen pöydän ääressä joukko
-iäkkäämpiä porvareita. Toisessa tunsi hän saksalaiset Grotten, van
-Harvenin ja Witten, toisen ympärillä istui suomalaisia: kauppias Mikael
-Lappalainen, tynnyrintekijä Niilo Murainen ja Pietari Veranleikkaaja,
-jonka nimi ilmaisi hänen ammattinsa. Kaikki kolme olivat he
-kunnianarvoisia raadin jäseniä ja keskustelivat sovinnollisesti
-saksalaisten kanssa. Hannu katsahti kyräten viimemainittujen pöytään,
-mutta kun hän ei tuntenut ilmassa mitään käryä, otti hän siivosti
-paikan toisten suomalaisten parissa ja pyysi kannun olutta.
-
--- Mikä hänen nimensä nyt taas olikaan? -- kysyi Murainen Witteltä,
-joka vasta oli ollut Tukholmassa käymässä.
-
--- Otto Rud, ja kuuluu olevan tunnettu kovaksi mieheksi.
-
--- Taitaapa olla koko paholainen miehekseen. Eikö liene sama, joka
-viime kesänä kiskoi pakkoveroja Ahvenassa ja hävitti Porvoon? Silloin
-meillä turkulaisilla on syy pelätä pahinta, jollei rauhaa hetimiten
-saada aikaan.
-
--- Siitä tuskin tämän sulan aikana tulee mitään, -- lausui Witte. --
-Kertoivat valtionhoitajan tahallaan pitkittävän sotaa ehtiäkseen
-usuttaa lyypekkiläiset tanskalaisten niskaan. Mutta siitä ei tule
-mitään, sen verran kuin minä lyypekkiläisiä tunnen, -- lopetti hän
-itsetietoisesti.
-
-Sisään oli tullut pari uutta vierasta ja heistä toinen kertoi juuri
-tavanneensa erään kökarilaisen kalastajan, joka aamulla oli
-Korponvirrassa nähnyt ankkurissa suuren laivaston. Kaikki katsahtivat
-toisiinsa ja Murainen virkkoi:
-
--- Kunhan ei ölantilainen, Rudko se nyt hänen nimensä olikaan, olisi
-siellä vaaniskelemassa. Lieköhän linnalaisilla siitä tietoa?
-
--- On kyllä, -- ilmotti uutisen kertoja, -- ja kyllä he aina jokisuun
-vartioivat.
-
--- Kovat on ajat, -- huoahti Murainen, -- tuskin on venäläisestä
-viimeinkin rauhaan päästy, niin silloin alkaa juutilainen entistä
-pahemmin kimppuun käydä. Jos tätä menoa jatkuu, niin ei tässä kohta
-porvareillakaan ole muuta neuvoa kuin mennä takamaille kalastelemaan ja
-kaskea polttamaan.
-
--- Minusta olisi parasta että tanskalaisen annettaisiin
-vastaan häristelemättä kruunu pitää, kun omat miehet, minkä tämä
-Svante-herrakin, eivät kerta pysty valtakunnalle rauhaa hankkimaan, --
-sanoi Lappalainen ja tyhjensi vihaisesti olutkannunsa.
-
--- Tiesi häntä, olisiko sekään parempi, -- väitti Murainen vastaan. --
-Muistetaanpas vain, mitä vanhat ihmiset ennen juttelivat pommerilaisen
-ja Hannu Kröpelinin ajoista. Suo siellä, vetelä täällä. Parasta
-kaikista kun olisi oma kuningas ja sellainen, joka kykenisi pitämään
-oikeata isännyyttä valtakunnassa, ettei jokainen piispa ja linnanhaltia
-tuppautuisi vallasta riitelemään.
-
--- Huonot on ajat, huonot ja levottomat ja herra ties milloin tässä saa
-tanskalaiselle viimeisenkin leipäkannikkansa luovuttaa, -- lopetti
-Murainen, joi oluensa loppuun ja varustausi lähtemään.
-
-Häntä seurasivat vähitellen toisetkin vanhemmat miehet. Heidän
-sijalleen tuli nuorempaa väkeä, keskustelu kävi äänekkäämmäksi ja
-ilmassa alkoi tuntua riidankäryä. Saksalaisten pöytään oli ilmestynyt
-myöskin Arent van Asken. Hän oli hakenut esille kiltan vanhan
-hopeamaljan ja sitä kohottaen huusi hän:
-
--- Vanhan Lyypekin malja, pojat!
-
-Kannu lähti kiertämään ympäri pöydän.
-
--- Olutta, tavernari, -- huusi Hannu, -- mutta oikeaa turkulaista eikä
-mitään Lyypekin solkkua!
-
-Kun suomalaiset olivat saaneet tinatuoppinsa täyteen, kohotti Hannu
-omaansa ja huusi:
-
--- Pyhän Henrikin ja Turun malja!
-
--- Was deiwel, piha Heinrich, was ist's? -- rähähti muuan humalainen
-hansalaiskesti.
-
--- Se on olevinaan heidän suojeluspyhimyksensä, jota he rukoilevat aina
-kun saavat saksalaisilta selkäänsä, -- selitti Arent ja kaikki
-saksalaiset remahtivat nauramaan.
-
-    »Pippurista, pippurista,
-    pippurista silmät
-    on hansankestillä,
-    nenä inkivääristä
-    ja sydän kalmusjuurta»,
-
-alkoi heti sen jälkeen humalainen ääni suomalaisten pöydässä renkuttaa
-ja viimeisiä säkeitä hoilasi koko pöytäseura.
-
--- Mutta tiedättekö, pojat, miksi hansan pippurivänneillä on sydän
-kalmusjuurta? -- kysyi laulunalkaja.
-
--- Minä tiedän, -- huusi Hannu, -- minun mukanani lähetti Chonnert
-meidän arkkiteinille kalmusjuurta ja antoi minullekin aikamoisen palan,
-kehuen sitä hyväksi kohmelonlääkkeeksi. Siitä minä päättelen, että
-saksalaiset...
-
--- Ovat aina kohmelossa, -- keskeytti toinen, -- ja tarvitsevat
-kalmussydämen. Mutta inkiväärinenä, selittäkääpäs se, pojat!
-
--- Mite sine haastat, perkkele? -- huusi muuan saksalainen.
-
--- Entä mite sine maistat, teiveli, Liipekin pippuriako?
-
-Läiskis! Suomalainen sai olutkannun vasten silmiään ja paikalla oli
-tappelu käynnissä. Tuopit sinkoilivat ilmassa ja pöydät ja lavitsat
-kaatuivat kolisten kumoon. Hannu karkasi ensimäisenä saksalaisten
-keskelle ja tarttui kurkusta tummaveristä ja liukasliikkeistä Askenia.
-Tavernari koetti ärjyen ja jalkaa polkien hillitä tappelua, mutta kun
-hänen äänensä hukkui meteliin, ryhtyi hän, vikkelästi tappelijain
-välissä puikkelehtien, pelastamaan tinakannujaan, jotka hän keräsi
-tynnyrien taakse huoneen perälle. Pari kertaa yritti hän lähenemään
-sivuseinässä palavia kynttilöitä sammuttaakseen ne, mutta kun hänet
-kummallakin kertaa jotenkin rajusti työnnettiin syrjään, istahti hän
-tiskin taa tynnyrin nenään, katseli pää kallellaan tappelun menoa ja
-puheli läähättäen.
-
--- Tapelkaa nyt sen paholaiset, niin, niin, iskekää vaikka pääkallot
-mäsäksi toisiltanne, niin vähemmän nahkanne syhyy toisella kertaa. He,
-he, mäikyttäkää vain kuin ryssää ja juutilaista, kyllä seinät kestävät!
-
-Suomalaisia oli vähemmän ja he joutuivat alakynteen. Heti kun Hannu oli
-käynyt käsiksi Arentiin, oli hän saanut kimppuunsa kaksi muuta
-saksalaista. Ahtaalle puserrettuna ei hän voinut käyttää nyrkkejään ja
-vastustajansa nujersivat hänet pylvään ja kaatuneen pöydän väliin.
-Hänen pitkää tukkaansa kiskottiin ja nyrkiniskuja sateli hänelle vasten
-kasvoja.
-
-Mutta tällöin saapui suomalaisille apua. Sisään työntyi kolme rotevaa
-tynnyrintekijän sälliä, ukko Muraisen väkeä, ja yhtä monta linnasta
-seikkailuille lähtenyttä, puolijuopunutta nihtiä. Hurjasti iskivät he
-saksalaisiin takaapäin ja nämä joutuivat nyt kerrassaan ahdinkoon.
-Piestyinä ja reveltyinä pujahtelivat he toinen toisensa jälestä ulos
-pimeälle kadulle.
-
--- Hoi, tavernari, olutta voittajille! -- huusi yksi nihdeistä pyyhkien
-hihaansa nenästä valuvaa verta.
-
--- Vai vielä olutta teille, senkin juutilaiset! Ei tippaakaan muuta
-kuin menkää koreasti matkaanne! -- ärjyi tavernan vastaan.
-
--- Kuulkaas tätä pippurisaksaa! Lyödäänpäs, pojat, pohja oluttynnyristä
-ja työnnetään se pää edellä sinne likoamaan, niin oppii tekemään
-pilkkaa aika miehistä.
-
-Nihti läheni uhkaavana tavernaria ja tämä näki parhaaksi täyttää
-tuopit.
-
--- Mutta kyllä tämän kaiken korvata saatte, jos maassa vielä lakia
-ja oikeutta on, -- murisi hän ja meni akkunan luo muka ulos
-tirkistelläkseen.
-
--- Siellä ne vartoovat ja kyllä maarin siellä selkäänne lämmitetään,
-senkin könsikät, -- puhui hän kuin itsekseen.
-
--- Hoi pojat, mennään ja puhdistetaan katu! -- ja huutaen ja meluten
-syöksyivät suomalaiset ulos.
-
-Vikkelästi seurasi tavernari viimeisen kintereillä ja paukkuen
-lentelivät takasalvat paikoilleen. Sitten sulki hän ikkunaluukut ja
-ryhtyi sisäoven kautta saapuneen vaimonsa kanssa siivoamaan huonetta ja
-korjaamaan taistelun jälkiä.
-
-Pimeillä kujasilla vastustajiaan etsiväin suomalaisten huudot etenivät
-ja vähitellen palasi rauha Saunalan ympäristöön.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hannu kuuli ympäriltään huutoa ja ähellystä. Hän oli likistettynä
-ahtaaseen loukkoon, hänen ylleen oli kumartuneena kuumasti hengittäviä
-kasvoja turvonneine poskineen ja vihasta kiiluvine silmineen. Toisten
-pään yli heristi Arent hänelle nyrkkiään eikä hän voinut itseään
-liikauttaakaan. Ulkoa työntyi sisään loppumaton jono nihtejä ja heidän
-huutonsa kävi yhä vahvemmaksi. Mutta huudon ja melun läpi kuului
-riuhtovien miesjoukkojen takaa yhtäkkiä Kirstin ääni. Se kirkui
-hätäisesti ja vihlovasti. Hannu riuhtasihe irti päästäkseen ja heräsi
-samassa.
-
-Hän kavahti istualleen ja hieroi silmiään käsittämättä aluksi missä hän
-oli. Hänen ympärillään oli pilkkoisen pimeä. Kostea lämmin ja
-saunanhaju palauttivat vähitellen hänen mieleensä, että hän oli illalla
-kiltan talolta tultuaan ja turvonneita kasvojaan kaivolla valeltuaan
-pistäytynyt saunaan ja paneutunut vaate päällä penkille makaamaan.
-Mutta jatkuiko unennäkö vieläkin, sillä ulkoa kuului meteli ja pauhina
-ja sen keskeltä naisäänen vihlovaa kirkumista? Hän syöksyi pihalle.
-
-Tyrmistyneenä pysähtyi hän kaivon luo. Vieressä oleva Runsalan talo
-paloi ja Karvataskun piha oli valoisa kuin päivällä. Mutta mahtavia
-tuliloimoja näkyi joka taholta, punaten raskaan ukonpilven, joka lepäsi
-kaupungin yllä kuin verinen peite. Portti Karvataskun pihalle oli
-murrettu säpäleiksi ja sen ohi näki Hannu pitkin Jokikatua juoksevan
-puolialastomia miehiä ja mielipuolisesti kirkuvia naisia lapsi sylissä.
-Ihan portin vieressä näytti liikkumattomana makaavan puolialaston mies,
-jonka paljaita jalkoja tulenloimo valaisi. Ilman täytti erilaisista
-äänistä syntynyt kamala pauhina. Kuului hurjia huutoja, karkeasti
-karjuvia miesääniä ja kimeitä, vihlovia naisääniä. Jossakin lähistöllä
-riehui ja rapisteli kanalauma kuin ulospääsyä etsien ja sitä säesti
-viiltävä sianvingunta. Runsalan palavassa navetassa ammuivat lehmät
-epätoivoisesti ja siihen yhtyivät hullaantuneina myöskin naapuritalojen
-elukat. Säännöttömästi soiden kumahtelivat kellot tuomiokirkon
-tornissa, linnassa päin jymähtelivät bombardat ja kartaunit, ja kaiken
-tämän sekavan metelin ja pauhinan läpi kajahtelivat eri tahoilta
-pitkät, kumeat torventoitotukset.
-
-Kaivon luo pysähtyessään täytti Hannun yksi ainoa tunne: että viimeinen
-päivä kaikessa kaameudessaan oli tullut. Kauhu jäykisti hänen jäseniään
-eikä hän tuntenut kykenevänsä mihinkään ryhtymään. Mutta Kirstin ääni
-kuului taas tuvasta, hätääntyneenä ja epätoivoisena. Hän vavahti ja
-syöksyi portaille. Keittiötuvan ovesta tunkeusi savua ja etehisen
-lattialla oli hän kompastua johonkin pehmeään. Siinä makasi vanha Vappu
-verisenä ja tukka hajallaan. Ovi asuintupaan oli selkosen selällään ja
-sieltä aukeni hänen eteensä seuraava näky: lähellä ovea, selin
-etehiseen, seisoi rautaryntäinen ja kypäripäinen mies, oikeassa
-kädessään loimottava tuohus ja vasemmassa kiiltävä pertuska.
-Peränurkassa olevan leveän perhesängyn uutimet oli revitty siekaleiksi,
-patja kiskaistu lattialle ja poikittain sen päällä makasi Gertrud-täti,
-kaulassaan ammottava pertuskan haava. Molemmat suuret kirstut oli
-murrettu auki ja sisällys syydetty lattialle. Toisen ääressä oli
-polvillaan samoin kypäripäinen mies, joka viskeli levitetylle liinalle
-hopeaesineitä. Kolmas kypäripää, kookas, punapartainen ja eläimellisen
-näköinen mies tapaili nauraen ja toruen Kirstiä, joka tukka hajallaan,
-silmät kauhusta jäykistyneinä ja yllään ainoastaan ohut palttinapaita,
-laajan pöydän takana vältteli ahdistajaansa. Tuohusta pitelevä mies
-nauroi ja huuteli toverilleen raakoja kehotussanoja. Arkun luona
-polvillaan askarteleva mies katsahti olkapäänsä yli ja huusi hänkin
-jonkun hoputussanan. Puheesta huomasi Hannu heidät tanskalaisiksi.
-
-Yritettyään vuoroin kummankin pöydänpään ympäri päästä Kirstiin
-käsiksi, hyökkäsi punapartainen äkkiä pöydän yli. Kirsti kumartui
-silloin pöydän alle ja livahti sitä tietä etupuolelle, mutta kompastui
-punaparran pertuskaan, joka virui lattialla. Samassa oli ahdistajakin
-pöydän etupuolella, kaappasi Kirstin syliinsä ja istui läähättäen
-lavitsalle. Vanki riuhtoi itseään ja hänen hennon ruumiinsa
-pingottuneet piirteet näkyivät selvästi ohuen paidan läpi.
-
--- Hannu, Hannu! -- kirkaisi Kirsti samassa, nähdessään etehisessä
-savun keskellä kasvinveljensä.
-
-Tuohuksenpitäjä yritti kääntymään oveen päin, mutta samalla iski Hannu
-puukkonsa hänen kaulaansa kypärin ja rintahaarniskan väliin ja
-tuohuksineen pertuskoineen kaatui mies raskaasti rymähtäen lattiaan.
-Arkun luona oleva mies kavahti seisoalleen ja toinen heitti sylistään
-Kirstin, joka vierähti äitinsä viereen patjalle. Mutta Hannulla oli jo
-kädessään kaatuneen pertuska, jolla hän rajusti survaisi arkun luona
-olevaa juutilaista kurkkuun, niin että tämä koristen nujertui seinän ja
-uunin väliseen loukkoon. Toinen sai juuri miekkansa tupesta, kun Hannu
-iski pertuskan kappaleiksi hänen kypäriään vasten. Täräyksestä
-huumautuneena vaipui mies polvilleen ja pudotti miekkansa. Hannu
-tempasi sen käteensä, löi ja pisti sillä sokean vimman vallassa
-punapartaista, joka ohkuen kaatui taapäin, niin että kypäri rämähti
-lavitsan reunaan. Samassa sammui tuohus.
-
--- Kirsti, Kirsti, missä sinä olet? -- läähätti Hannu.
-
-Lattialta kuului Kirstin valitus ja voihkina. Keittiötuvan puolelta
-tunkeutunut savu täytti jo huoneen yläosan. Se laskeusi yhä alemmas ja
-kävi jo sietämättömäksi.
-
--- Tule, rientäkäämme, muutoin palamme tänne! -- hätäili Hannu ja
-hapuili eteensä. Hän nosti Kirstin vasemmalle käsivarrelleen ja
-tanskalaisen raskas, verinen miekka oikeassa hyökkäsi hän savun läpi
-ulos pihalle.
-
-Hän laski Kirstin hetkeksi maahan saadakseen ilmaa keuhkoihinsa. Hän
-oli toiminut aivan vaistomaisesti ja koneellisesti eikä hän vieläkään
-käsittänyt mitä tämä kaikki merkitsi. Mutta harkitsemisiin ei ollut
-aikaa, sillä savu ja liekit alkoivat ahtaalla pihamaalla käydä
-sietämättömiksi. Runsalasta oli tuli tarttunut jo Karvataskunkin
-ulkohuoneisiin ja navetassa riuhtoivat ja möyrysivät lehmät hermoja
-huumaavasti.
-
-Ainoa pelastuksen tie oli portti. Hannu nosti uudelleen käsivarrelleen
-Kirstin, joka puoli tajutonna nojasi hänen olkapäälleen ja kietoi
-hennot, paljaat käsivartensa hänen kaulaansa. Hän vavahteli ja värisi,
-ja hänen hiuksensa hivelivät Hannun kasvoja. Ja Hannusta tuntui
-yhtäkkiä pahalta, että hän koskaan oli voinut olla katkera Kirstille.
-
--- Kuule, Kirsti, Pyhän Henrikin nimessä minä pelastan sinut, --
-sopotti hän Kirstin korvaan, tarttui miekkaan ja juoksi kadulle.
-Torille päin ei ollut yrittämistäkään. Siellä vilisi tulen ja savun
-keskellä kypäripäisiä miehiä. Pertuskat, hilporit ja sotakirveet
-välähtelivät, kuului vihlovia hätähuutoja, raakaa karjuntaa ja
-pelottavaa ryskettä aivankuin kokonaisia rakennuksia olisi sortunut
-maahan. Vastapäätä oleva Pyhän Annan prebendatalo oli pimeä, mutta
-portti oli auki murrettu ja sisältä kuului melua ja ovien ryskettä.
-Pihalla vilahteli palavia tuohuksia.
-
-Hannu juoksi taakkoineen purolle päin ja yritti sen vierustaa
-jokirantaan, mutta vastassa kiiluivat taas pertuskat ja kypärit ja hän
-lähti juoksemaan ylös tuomiokirkolle päin. Pikkusillalle tultuaan
-katsahti hän pitkin Kirkkokatua torille päin. Eräästä palavasta talosta
-karkasi paitasillaan oleva mies lapsi sylissä kadulle, kiskoen kädestä
-vaimoaan, jonka paita oli rinnan kohdalta revitty ja jonka avonaista
-tukkaa perässä juokseva juutilainen tavotti kouraansa. He juoksivat
-Hannua kohti Pikkusillalle päin. Mutta viereisen talon portista tölmäsi
-samalla kadulle kypäriniekka ja survasi pertuskallaan miestä rintaan.
-Hän lyyhistyi maahan, kierähti muutaman kerran ympäri ja jäi makaamaan
-sylen päähän lapsesta, jonka kimeä parkuna hukkui yleiseen pauhinaan.
-Perässä tuleva tanskalainen sai nyt vaimoa tukasta kiinni ja alkoi
-raahata häntä porttia kohti. Kun hän lyyhistyi maahan, löi toinen
-sotilas häntä pertuskan varrella hartioihin, tarttui sitten käsipuoleen
-ja riuhtasi hänet seisoalleen. Yhdessä kiskoivat he sitten vaimon
-portista pihalle, josta toiset sotilaat meluten vierittelivät
-oluttynnyreitä kadulle. Etäämpänä vauhkotteli ja pyöri kadulla joukko
-hullaantuneita lehmiä hännät ilmassa, kytkyen tyngät kaulassa, pärskien
-ja mylvähdellen. Pari tanskalaista hääteli niitä torille päin töykkien
-pertuskoillaan kylkiin. Ilmassa, joka keskiyön ajasta huolimatta oli
-käynyt paahtavan kuumaksi, tuntui veren hajua sekä kitkerää savun ja
-palaneen lihan käryä.
-
-Kun Hannu yritti sillan yli, näki hän edessään kadun päässä joukon
-vihollisia, jotka kulman takaa tullen juoksivat siltaa kohti. Hän
-heittäysi nopeasti puroon ja piilottausi sillan alle, ja tömisten
-karkasi miesjoukko samassa hänen ylitsensä. Kyyröttäessään siellä
-tukalassa asennossa ja polvia myöten liejuun vajonneena valtasi Hannun
-hetkeksi raukea neuvottomuus ja tylsä välinpitämättömyys. Mutta sitä ei
-kestänyt kauan. Kirsti voihkasi hänen sylissään ja hän ryömi sillan
-alta esiin. Vihollisia ei näkynyt kirkon puoleisella kadun osalla,
-ainoastaan muutamia pakolaisia hiiviskeli siellä kirkkoa kohti. Hannu
-lähti taakkoineen juoksemaan samalle suunnalle. Hänellä välähti mieleen
-pyrkiä kirkkoon, sillä sitä paikkaa väistäisi varmaankin vihollinen.
-Mutta portin edustalle tultuaan kohtasi häntä julma pettymys. Joukko
-lähiseudun asukkaita oli ajatellut yhtä hyvää vihollisesta ja etsinyt
-turvaa tuomiokirkon muurien sisällä. _Domus clericorum'ista_ oli
-sinne paennut joukko pappeja, avanneet kirkonovet ja ryhtyneet yhdessä
-toisten pakolaisten kanssa palavasti rukoilemaan pyhimyksiä. Mutta
-silloin hyökkäsi joukko tanskalaisia kirkkoon ja säälimätön verilöyly,
-hävitys ja temppelin kalleuksien ryöstö alkoi. Verilöylyä jatkui
-parasta aikaa kirkkopihassa, kun Hannu yritti portista sisään. Miesten,
-naisten ja lasten ruumiita makasi hautakumpujen välissä ja toiset
-kierielivät haavottuneina ja surkeasti valittaen. Eräälle hautakivelle
-oli kiivennyt iäkäs pappi, jonka paljaat, laihat sääret näkyivät mustan
-kauhtanan alta. Hänen kalju päänsä tutisi, hän ojensi kädessään olevaa
-ristiä ja huusi särähtelevällä äänellä: »_Aufer immensam, Deus,
-aufer iram_.» [Ota pois, Jumal', päältäm' julma vihas.] Eräs
-kirkkotarhassa riehuvista tanskalaisista tyrkkäsi hänet keihäänvarrella
-alas kiveltä ja toinen halkaisi hänen päänsä hilporinterällä. Kellot
-tornissa soivat yhtä mittaa ja tulipalojen synnyttämä tuulenpyörre
-riuhtoi torninhuipussa olevaa tuuliviiriä, joka levottomasti
-rämähdellen kieppui edestakaisin kuin lentoon pyrkien.
-
-Kun Hannu pysähtyi kirkonportille, huomasi hänet porttiholvin toisessa
-päässä vartijana seisova tanskalainen ja hyökkäsi pertuska ojona häntä
-kohti. Hannu kääntyi kiiruusti vasemmalle ja lähti juoksemaan pitkin
-muurin vierustaa. Mutta nähdessään vihollisia myöskin edessään
-piispantalon ympärillä, pysähtyi hän äkkiä, laski Kirstin maahan ja
-hyökkäsi raivostuneena perässään juoksevan tanskalaisen kimppuun.
-Tämä hölmistyi vainotun äkillisestä päällekarkauksesta ja ennenkuin hän
-ehti tukevata taisteluasentoa ottamaan, oli Hannu lyönyt hänen
-pertuskansa sivuun ja survaissut miekkansa hänen nivusiinsa. Ulvahtaen
-kyyristyi tanskalainen muurin juurelle ja Hannu nosti Kirstin uudestaan
-käsivarrelleen. Mutta minne paeta, sillä piispantalon luona olevat
-viholliset olivat jo huomanneet hänet? Napaturun varrella olevat
-puutalot paloivat jo ilmitulessa, joten suojelevia pimentoja ei
-tälläkään puolen ollut. Piispantalon takaa alkoi maaseutu peltoineen
-ja niittyineen ja siellä ammotti palavata kaupunkia vasten
-synkkä, läpäisemätön pimeys. Mutta sen helmaan oli Hannun mahdoton
-päästä, sillä piispantalolta karkasi häntä kohti karjuen kolme
-tanskalaista, jotka sulkivat tien sinne. Vasemmalla kädellä oli ahdas
-»Pyhänruumiinkränti», joka johti kirkkotorilta alas jokirantaan. Sen
-varrella oli varmaan joku ulkohuone tulessa, sillä kapea kuja oli savua
-täynnä. Kirsti kiljaisi ja pusertui lähemmäs Hannua nähdessään
-tanskalaisten lähenevän.
-
--- Parempi vaikka savuun tukehtua kuin jäädä noiden petojen
-raadeltavaksi, -- sanoi Hannu ja hyökkäsi kujaan.
-
-Hän puristi silmänsä kiinni ja mahdollisimman alas kumartuneena
-harppaili hän eteenpäin.
-
--- Jeesus Maria, minä tukehdun! -- parkaisi Kirsti.
-
-Hänen kätensä herpausivat Hannun kaulasta ja hänen ruumiinsa nytkähteli
-suonenvetoisesti. Miekka kirposi Hannun kädestä, hänen korvissaan
-humisi ja räiski ja ohimot jyskivät kuin haletakseen. Hän tunsi tuossa
-tuokiossa vaipuvansa maahan, mutta puristi vielä vaistomaisesti Kirstiä
-rintaansa vasten ja ryömi eteenpäin.
-
-Viime hetkessä pääsi hän ulos savusta ja näki edessään joen, jonka
-tyyni vesi kiilsi pikimustana tulipalojen valossa. Joukko pakenevia
-kaupunkilaisia juoksi pitkin rantaa parin ylempänä olevan veneen luo,
-joita toiset riuhtoivat irti. Sekavin päin ja kirvelevin silmin lähti
-Hannukin taakkoineen tavottelemaan veneitä kohti, mutta ennenkun hän
-pääsi luo, tunsi hän takaraivossaan ankaran täräyksen. Kaikki musteni
-hänen silmissään ja voihkaisten kaatui hän raskaasti maahan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ölannissa olevan Borgholman linnan haltija, Otto Rud, oli viikon päivät
-väijyskellyt laivastoineen Ahvenan ja Turun saaristossa samaan aikaan
-kuin Köpenhaminassa hierottiin rauhaa Hannu kuninkaan ja Svante Sturen
-välillä. Hänen laivastoonsa kuuluvat kaksi alusta ne olivat edellisenä
-sunnuntaina Karvataskun laivaakin ahdistelleet ja sen saaristossa
-oleskelusta olivat kalastajat kulettaneet Turkuun erilaisia ja
-ristiriitaisia tietoja. Arvatenkin oli Rud saanut tietoonsa urkituksi,
-että linnanpuolustusväki oli verrattain vähissä, että kunnollisia
-ampuma-aseita ja varsinkin ruutia puuttui ja että linnan päällikkö,
-Josef Pietarinpoika, oli poissa, sillä perjantaita vasten yöllä (2 p.
-elok. 1509) laski hän laivoineen linnan ohi ylös Aurajokeen ja päästi
-hurjat joukkonsa tulella ja miekalla riehumaan keskiyön rauhassa
-lepäävään kaupunkiin.
-
-Viisi vuorokautta viipyivät tanskalaiset kaupungissa jatkaen
-hävitystyötään voimattoman linnaväen silmien edessä. Kaikki portit ja
-ovet murrettiin, kirstut ja kaapit särettiin ja tyhjennettiin
-kalleuksistaan, elukat teurastettiin ja paistettiin suurilla
-kokkotulilla, joita oli viritetty torille ja kirkkopihaan ensi yön
-tulipaloilta säästyneiden puurakennusten hirsistä. Olut ja viini vuoti
-virtanaan ja murhasta säästyneet, vangiksi otetut naiset pakotettiin
-ottamaan osaa näihin villeihin orgioihin, joita mässäävät sotilaat
-toimeenpanivat heidän kotiensa raunioilla ja omaistensa hautaamattomien
-ruumisten äärellä.
-
-Tiistaina sulloivat kylläisiksi mässänneet viholliset ryöstösaaliin
-aluksiinsa ja siirtyivät Uudenmaan rannikolle tuhotöitään jatkamaan.
-Pilkkanauruja päästellen purjehtivat he linnan ohi, josta muutamilla
-voimattomilla laukauksilla koetettiin heidän matkaansa häiritä.
-Seuraavina päivinä alkoi sitten sieltä ja täältä ilmestyä pakolaisia,
-jotka arkoina ja kauhistuneina hiiviskelivät savuavilla raunioilla.
-Perjantaina tuli kaupunkiin myöskin piispa Johannes muutamien hänen
-luoksensa turvaan päässeiden kaniikkien ja arkkiteini Scheelin
-seurassa.
-
-Moneen kauhunnäytelmään, sodan, ruton ja tulipalojen hävityksiin olivat
-tuomiokirkon harmaat muurit olleet todistajina ja sulkeneet sisäänsä
-pienen, lohdutusta etsivän joukon, jonka tuli ryhtyä tuhkasta uutta
-kaupunkia kohottamaan. Jykevänä ja totisena kohotti tuomiokirkko nytkin
-korkeata torniaan suitsevien raunioiden keskeltä, mutta surullisen näyn
-tarjosi sen sisusta kauhistuneelle piispalle ja hänen seuralleen. Vanha
-katedraali, Hemmingin ja Maunu Tavastin hellän huolenpidon esine, oli
-tällä kertaa tullut täydellisesti osalliseksi kaupungin kohtalosta.
-Että temppelikään ei ollut säästynyt raa'an ja saaliinhimoisen
-vihollisen temmellyksiltä, sen näki jo etäämpääkin. Tuomiokirkon komea
-ja kallis kuparikatto, joka vasta pari vuosikymmentä oli
-auringonsäteitä heiastellut, oli poissa. Kirkkopihassa oli
-nuotionjätteitä, likaa ja eläinten sisälmyksiä. Ruumiit ensi yön
-verilöylystä oli viskelty kasaan erääseen muurinloukkoon ja peitetty
-verisillä lehmänvuodilla. Kirkko tuntui piispasta ja hänen
-seuralaisistaan pimeämmältä ja alakuloisemmalta kuin ennen, sillä
-poissa olivat kaikki sen kallisarvoiset ja välkkyvät koristukset.
-Hävityksen jälkiä näkyi kaikkialla. Vihkivesiastia oli kumossa ja
-sijaltaan työnnetty, uhritukit palasiksi murrettuina. Kuorien ovet oli
-väännetty paikoiltaan, useista oli lukot poissa ja seinistä oli
-kiskottu rautatankoja. Synkkinä ja kiihtyneinä kulkivat kapitulin
-jäsenet kuorista kuoriin tehden masentavia huomioitaan. Pyhän Johannes
-Baptistan kuorin lähellä oleva suuri vaskinen kastemalja oli kokonaan
-hävinnyt. Poissa olivat alttareilta hopeiset kalkit, kynttilänjalat,
-halsterit ja kultaompeleiset alttariliinat. Pyhän Laurentiuksen
-kuorista oli neitsyt Marialta riistetty hänen kullattu kruununsa ja
-hopeinen manttelinsa ja surullisesti hymyili heitä vastaan alastomaksi
-riisuttu pyhä neitsyt. Poissa olivat sen alttarilla parittain seisoneet
-hopeiset ristit ja kalkit sekä kallis Pyhän Laurentiuksen halsteri.
-Pyhänruumiin kuoriin astuessaan näkivät he kauhistuen, että Maunu
-Tavastin marmorikoristeinen hauta oli auki murrettu ja arkunkannesta
-kiskottu irti kuparilevyjä. Irti oli myöskin koetettu kiskoa, vaikka
-sitten kuitenkin paikalleen jätetty kuorin oikeassa seinässä oleva,
-Flanderissa valmistettu kallis kuparitaulu, jonka Maunu Särkilahti
-kaksikymmentä vuotta sitten oli toimittanut Maunu Tavastin ja Olavi
-Maununpojan muistoksi. Saman hävityksen alaisena oli ollut myöskin
-Pyhäinmiesten kuori, jossa piispa Johannes oli valmistanut itselleen
-leposijan kahden edeltäjänsä, Maunu Särkilahden ja Laurentius Suurpään
-rinnalle. Ja niin edelleen kuori kuorittain aina pääkuoriin saakka.
-Sieltä olivat hävinneet suuret kandelaberit ja piispa Hemmingin
-kynttilänjalat, joissa olivat ympäri vuorokauden palaneet paksut,
-kierteiset vahakynttilät. Puuleikkauksilla ja intarsioilla varustetut
-piispan ja kaniikkien tuolit oli siirretty sijoiltaan ja ajelehtivat
-ympäri kirkon, toiset rikkoutuneina. Suuret ja kalliit kirkkofoliantit
-oli riistetty lukupulpetteihin kiinnitetyistä vitjoistaan ja useat
-niistä viety pois. Ja sama hävitystyö ylettyi sakaristoon ja sen
-yhteydessä olevaan kirjastoon. Piispan sauva ja hiippa monine
-jalokivineen olivat poissa ja paljon muuta kallista kirkon omaisuutta,
-mitä piispat vuosisatojen kuluessa olivat hankkineet ja hurskaat
-uskovaiset sielunsa autuudeksi lahjotelleet.
-
-Vainajille, joiden ruumiit makasivat muurin juurella tai alastomina ja
-runneltuina ajelehtivat kaduilla, kaivettiin yhteinen suuri hauta
-kirkkotarhaan. Kun ilta-aurinko punasi kirkontornin tiiliä, nousi
-vanha, ontuva kellonsoittaja, joka kirkonlakassa nälänkuoliaana piillen
-oli välttänyt surman, torniin ja alkoi soittaa kelloja. Silloin
-kerääntyivät kaikki haudalle ja itse piispa ryhtyi siunaamaan vainajia.
-
-Haudan partaalla seisovien joukossa oli myöskin Hannu. Saatuaan iskun
-takaraivoonsa oli hän maannut joenrannalla tainnuksissa aamunkoittoon
-saakka. Toinnuttuaan ja päästyään asemastaan selville oli hänen
-onnistunut vihollisen huomaamatta hiipiä pitkin rantaa piispanvainioon
-ja sitten ruispeltojen suojassa edelleen maaseudulle. Niin oli hän
-sitten kulkenut aina Marttilaan saakka, missä hän oli viettänyt nämä
-päivät muutaman tutun talonpojan luona. Hän oli kuin pimeään rotkoon
-pudonnut, missä hän eli tylsänä ja mitään käsittämättä. Kuultuaan
-vihollisen poistuneen oli hän kuitenkin lähtenyt kaupunkiin, sillä
-perjantaiyölliset kauhunnäyt ja paikka, missä Kirsti oli häneltä
-riistetty, ikäänkuin vetivät häntä luokseen. Hän oli kauan istunut
-tylsänä jokirannassa ja kun kellot olivat alkaneet soida, oli hän kuin
-unissakäyden kulkenut kirkkotarhaan.
-
-Piispan koettaessa puhua lohdutuksen sanoja masentuneelle joukolle,
-kiintyi Hannun katse erääseen muurin varjossa seisovaan nuoreen
-mieheen. Hän katsoi ja katsoi ja ikäänkuin sumun keskeltä selveni
-hänelle Arent van Askenin muoto. Mutta tuo kaunis tummaverinen
-nuorukainen oli nyt tuhkanharmaa ja hänen katseensa näytti aralta ja
-pälyilevältä. Huomatessaan väkijoukossa Hannun säpsähti hän ja tuiotti
-häneen kuin aaveeseen. Oman tilansa unhottaen valtasi Hannun sääli.
-Ehkä hänkin oli menettänyt kaikkensa tässä yleisessä häviössä? Vanha
-viha suli pois Hannun sydämestä, torstai-iltainen tappelu Saunalassa
-kohosi hänen mieleensä kuin paha uni ja hän tunsi tarvetta lähestyä
-entistä vihamiestään sekä tarjota hänelle sovinnon kättä.
-
-Kun hautaustoimitus oli loppunut, etsi Hannu silmillään Askenia, mutta
-häntä ei näkynyt. Kierrettyään väkijoukossa tuli hän ulos portista ja
-pysähtyi Kirkkokadun suuhun tähystellen ihmeissään ympärilleen. Silloin
-laski joku kätensä hänen olalleen ja kun hän kääntyi, seisoi siinä ukko
-Murainen.
-
--- Minä näin sinut haudalla enkä ollut silmiäni uskoa, -- sanoi hän
-Hannun kättä puristaen, -- sillä minä ja muut, jotka silloin
-perjantaina pelastuimme veneisiin kun sinä jäit rannalle makaamaan,
-luulimme sinun kuolleen tai joutuneen vihollisen valtaan.
-
--- Mutta Kirsti, tiedättekö hänestä mitään? -- kysyi Hannu kiiruusti
-kuin unesta havahtuen.
-
--- Kyllä hän on turvassa, vaikka makaakin sairaana ja valittaa äitinsä
-ja sinun kohtaloasi.
-
--- Missä hän sitten on? -- tiukkasi Hannu kärsimättömästi.
-
--- Naantalissa, ja kyllä luostarisisaret hänestä huolta pitävät. Siellä
-on minunkin muorini ja muutamia muita pelastuneita. Päästyämme jokea
-myöten turvaan, kulimme silloin yötä myöten Naantaliin ja saimme kaikki
-luostarissa katon päämme päälle. Ja kun pelättiin vihollisen sinnekin
-tulevan, lähetti abbedissa pari munkkia viemään kaikki käsillä olevat
-rahat Turkuun vainolaisen lepyttimiksi. Eikä vihollista sinnepäin
-kuulunut, vaikka koko luostari oli yötä päivää pelon ja kauhun
-vallassa, kun täältä yhtä menoa kaameat tulipalot loimottivat.
-
--- Hänet siis joku pelasti, kun minä kaaduin? -- kysyi Hannu, joka
-tunsi taivaalleen valonsäteen pilkahtaneen, kuullessaan Kirstin
-pelastuneen.
-
--- Nuori van Asken hänet kantoi venheeseen juuri kun olimme rannasta
-lähdössä, -- vastasi vanha tynnyrintekijämestari ja katsoi häneen
-omituisesti.
-
--- Arentko? -- lausui Hannu hitaasti ikäänkuin koettaen palauttaa
-muistiinsa jotakin hämärää ja haihtuvaa.
-
--- Niin. Mutta kuinka sinä oikein kaaduit? Eihän meidän kintereillämme
-pitänyt olla tanskalaisia.
-
--- Minua lyötiin takaapäin päähän. Muuta en muista.
-
--- Millä sinua lyötiin? Ei kaiketi miekalla eikä hilporilla, sillä
-silloin et arvatenkaan siinä seisoisi.
-
--- Tottakai nyrkillä, koska minulla ei ollut verihaavaakaan päässä.
-
--- Asken kertoi juutilaisen kaataneen sinut juuri kun hän juoksi
-paikalle. Silloin oli hän surmannut juutilaisen ja temmannut Kirstin
-syliinsä.
-
-Hannu mietti hetken ja sanoi sitten kuin havahtuen:
-
--- Mutta silloinhan olisi juutilaisen ruumis maannut minun vieressäni.
-Mutta mitään sellaista en nähnyt, kun aamuyöstä tulin tajuihini.
-
--- Hm, se näyttää siis hyvinkin todenperäiseltä, -- sanoi Murainen kuin
-itsekseen.
-
--- Mikä niin? -- kysyi Hannu silmät suurina ja aavistaen jo puolittain
-asianlaidan.
-
--- Että se olikin Asken, joka sinua löi, -- sanoi Murainen hitaasti. --
-Yksi meikäläisistä sen oli ollut veneestä käsin huomaavinaan, mutta ei
-puhunut siitä mitään ennenkuin Kirsti itse alkoi Askenia siitä
-konnantyöstä syyttää.
-
--- Kirsti?
-
--- Niin, merkillistä kyllä, sillä veneeseen tuotaessa hän oli
-tainnuksissa ja luostariin tultuamme houraili vielä pari päivää. Ja
-houriossaan hän alkoi Askeniakin syyttää eikä sallinut häntä silmiensä
-edessäkään. Silloin kertoi tapauksen näkijäkin huomionsa ja kun me
-aloimme katsoa karsaasti Askenia, katosi hän pari päivää sitten
-kokonaan joukostamme.
-
--- Minä luulin nähneeni hänet täällä haudalla, -- sanoi Hannu
-mietteissään.
-
--- Kyllähän saksalaiset ovat sinua vihanneet, -- sanoi Murainen, --
-mutta tuollaista konnantyötä ei sentään olisi odottanut. Kyllä kai
-siihen on täytynyt olla syvempääkin syytä kuin kauppakateus.
-
-He kulkivat äänettöminä Kirkkokatua alas. Useimmista puurakennuksista
-oli jälellä vain tuhkaa ja kekäleitä korkeiden kivijalkojen välissä.
-Alastomina ojentuivat hävityksen keskellä valkoisiksi kalkitut uunit
-taivasta kohti. Kadulla ajelehti halpa-arvoisempia talouskaluja,
-vaaterääsyjä, kekäleitä ja tuhkaa. Ilmassa tuntui kydönomainen tuoksu.
-
--- Olisin minäkin suonut jo levossa kuolevani, mutta alusta täytyy
-vielä alkaa, -- sanoi Murainen huoaten. -- Tämä on nyt kolmas kerta,
-jolloin talostani ei ole muuta jälellä kuin kivijalka. En ollut paljon
-päälle parinkymmenen vuoden, kun Konrad-piispan aikana tällä tavoin
-lähes koko kaupunki meni tuhkaksi. Kun siitä oli päästy elämisen
-alkuun, tuli rutto ja vei puolet kaupungin asukkaista ja niiden
-joukossa oli minun ensimäinen vaimoni. Kahdeksantoista vuotta sitten,
-Maunu-piispan aikana, meni taloni samoinkuin suurin osa kaupunkia taas
-tuhkaksi ja kun uusi talo oli saatu pystyyn, sai vanhin poikani
-surmansa Viipurin pamauksessa. Ja nyt vanhoilla päivillään piti nähdä
-vielä tämä kaikista kauhein hävitys. Kuningas, kuningas pitäisi olla,
-joka rauhan maahan turvaisi.
-
-Torilla erosi Murainen Hannusta ja meni raatihuoneelle, jonne haudalla
-olleet kokoontuivat neuvottelemaan, mistä laidasta ja millä keinoin
-elämä oli uudelleen alettava. Mutta Hannu päätti heti suoraa päätä
-lähteä Naantaliin.
-
-Kirsti oli vielä sairaana, vaikka ei hourannut enää. Hän oli tavattoman
-kalpea ja hänen lapselliset silmänsä olivat kuin suurentuneet.
-Sellaisena näytti hän Hannusta entistä kauniimmalta. Kasvinveljen
-nähdessään huudahti Kirsti hämmästyksestä samalla kuin heikko puna
-kohosi hänen kasvoilleen. Kun Hannu kumartui hänen puoleensa, kietoi
-hän kätensä hänen kaulaansa, mutta purskahti sitten itkuun ja sanoi:
-
--- Annatko sinä, Hannu, minulle koskaan anteeksi, kun minä olen ollut
-sinulle niin ilkeä? Sinua minä olen aina rakastanut, mutta kun meitä
-pidettiin aina toisillemme kuuluvina, tahdoin minä näyttää, ettei se
-niin vain itsestään selvää ole. Arent on konna enkä minä tosissani ole
-hänestä koskaan välittänyt, vaikka sinua kiusatakseni olenkin ollut
-hänestä pitävinäni. Olen rukoillut sitä Jumalan äidiltä anteeksi ja
-sinun ja äidin sielujen puolesta olen rukoillut, sillä luulin sinunkin
-saaneen surmasi.
-
-Hannu pyyhki kyyneleitä hänen silmistään ja tunsi rinnassaan
-samanlaisen onnen tulvahduksen kuin pari viikkoa sitten märskorilla
-seisoessaan ja kotikaupunkia lähestyessään.
-
--- Älä itke, Kirsti, -- kuiskasi hän, -- alotamme elämän uudestaan ja
-kaikki muuttuu vielä hyväksi.
-
--- Mutta äiti, äiti! -- purskahti taas itkuun Kirsti, jonka mieleen oli
-palannut kaamea kuva äidin kuolemasta, -- hän ei päässyt edes
-siunattuun maahan lepäämään.
-
--- Minä kaivan tuhkan seasta hänen jäännöksensä ja toimitan ne hautaan,
--- sanoi Hannu edes jollakin Kirstiä lohduttaakseen.
-
-Samalla juolahti hänen mieleensä jotakin ja hän huudahti:
-
--- Kuulehan, Kirsti, tiedätkö missä äitisi säilytti liikoja rahoja?
-
--- En! -- vastasi Kirsti ihmeissään.
-
--- Kellarin peräseinässä. Minulle näytti hän ne silloin torstai-iltana,
--- sanoi Hannu hieman punastuen. -- Vihollinen ei niitä tietenkään ole
-löytänyt eikä tulikaan ole voinut niitä tuhota. Niistä annamme heti
-osan luostarille, että sisaret pitävät esirukouksia tätivainajan sielun
-puolesta. Ja kun saamme elämän ennalleen, niin annamme lisää, eikö
-niin?
-
-Kirsti tyyntyi jonkun verran, sillä häneen vaikutti yhtä paljon Hannun
-luottava ja toivorikas mieli kuin hänen ehdotuksensakin. Itse asiassa
-olikin Hannussa yhtäkkiä uudelleen herännyt pulppuileva elämänhalu,
-joka houkutteli häntä työhön ja toimintaan.
-
-Kirstin käsiä pidellen lausui hän:
-
--- Lähden heti Turkuun ja ryhdyn puuhaamaan meille uutta asumusta.
-Siksi kun se valmistuu, paranet sinäkin. Käyn joka ilta kirkossa
-rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun puolestasi.
-
-Kirsti hymyili raukeasti vastaan ja täynnä elämänintoa palasi Hannu
-Turkuun.
-
-Ennen kuukauden loppua alkoi pieni pääkaupunki jälleen nousta
-tuhastaan, kuten niin monta kertaa ennenkin nelisatavuotisen
-olemassaolonsa ajalla. Tuhosta pelastuneet porvarit, niin suomalaiset
-kuin saksalaisetkin, liittyivät toisiinsa ja yhteisvoimin käytiin
-työhön käsiksi. Ensinnä korjattiin vilja kaupungin ympärillä olevilla
-pelloilla ja sitten ryhdyttiin rakennustöihin. Rohkeutta lisäsi se, kun
-Tukholmasta saapui viesti, että rauha Tanskan kanssa oli saatu toimeen.
-Ja kun toiset paukuttelivat varstoja riihissä, tupruttelivat toiset
-tuhkaa ilmaan, peratessaan palaneiden rakennusten perustuksia. Jokea
-pitkin laskettiin alas hirsilauttoja, kirveet ja sahat olivat käynnissä
-aamusta iltaan ja porvarien, munkkien, linnannihtien ja lähiseudun
-talonpoikain yhteisponnistuksilla alkoi kohota talvensuojia
-katottomiksi joutuneille. Mutta moni perhe oli kokonaan joutunut surman
-omaksi, toisista pelastunut vain kuin ihmeen kautta joku perheen
-nuorimmista jäsenistä, ja siksi moni tuvanuuni jäi vielä vuosikausiksi
-entisen kodin raunioilla alastomana törröttämään. Moni kauhun yönä
-pakoon päässyt porvari jäi myöskin ainaiseksi maalle, pitäen talonpojan
-elämää metsien suojassa turvallisempana kuin oloa kaupungissa, jota
-viholliset, rutto ja tulipalot alituisesti etsiskelivät.
-
-Hannu oli todellakin löytänyt kellarinseinästä rahalippaan koskematonna
-ja innolla puuhasi hän uutta asuinrakennusta palaneen tilalle.
-Sunnuntaisin retkeili hän aina Naantaliin ja iloisena kuvaili
-vähitellen toipuvalle Kirstille, kuinka uuden tuvan seinät kohosivat
-valkoisina ja puhtaina. Marraskuun lopulla oli se valmis sekä
-varustettuna välttämättömimmillä talouskaluilla. Kirsti oli nyt siihen
-määrään parantunut, että hän muutti Turkuun ja joulunaattona heidät
-sitten vihittiin avioliittoon.
-
-Niin alkoi heidän yhteiselämänsä täynnä valoisaa luottamusta
-tulevaisuuteen. Mutta eheää ja pitkäaikaista onnea ei heille oltu
-suotu. Kuten niin moni muukin sortuivat he levottoman ja ristiriitaisen
-murrosajan myrskyihin, jotka raivasivat tietä uudelle aikakaudelle. Se
-syntyi tulen ja veren keskellä ja vaati paljon uhreja. Monet piispoista
-ja muista valtaherroista saivat epätoivoista uhkapeliä pelattuaan ja
-omantuntonsa kanssa aikansa tingittyään astua toinen toisensa jälkeen
-mestauslavalle, ja monet niistäkin, jotka huomaamattomissa elivät,
-sortuivat muuten ajan rattaiden alle.
-
-Kirsti ei tuon kauhunyön jälkeen koskaan enää palannut ennalleen.
-Kalpeana ja hiljaisena liikkui hän askareissaan, kävi ahkerasti
-kirkossa rukoilemassa ja tyrskähti usein ilman näkyvää aihetta
-itkemään. Hän näki kaameita unia ja ennusti verisiä aikoja ja toisinaan
-yöllä saattoi hän äkkiä kirkaista ja takertua Hannun kaulaan, sillä
-lattian alta oli hän kuullut äitinsä valitushuudon. Ja kun Kirsti parin
-vuoden kuluttua synnytti tyttären, joka kuitenkin muutaman viikon
-vanhana kuoli, kääntyi hänen elämänsä entistä enemmän sisäänpäin.
-
-Hannu koetti toimia tarmonsa takaa ja saada Karvataskun kauppaliikettä
-ennalleen. Mutta metelinen aika tuhosi jälestä sen mitä rauhallisella
-työllä rakennettiin. Hannu kuninkaan ja Svante Sturen sijalle oli
-tullut Kristian II ja Sten Sture nuorempi, jotka uudistivat saman
-verisen leikin Ruotsin herruudesta kuin edeltäjänsäkin. Sodan takia
-kävi kauppa huonosti ja porvarien asema Turussa oli sitäkin tukalampi,
-kun linna sai niin päällikökseen kuin miehistökseen tylyjä muukalaisia,
-jotka kaikella tavalla rasittivat kaupunkia. Laiva, jonka Hannu
-suurilla ponnistuksilla oli saanut kuntoon, joutui Tukholman retkellä
-vihollisen saaliiksi ja kohta sen jälkeen kuoli Kirsti lapsivuoteeseen.
-Silloin myi Hannu talonsa ja jakoi rahat tuomiokirkolle sekä Naantalin
-luostarille, joissa tuli pitää esirukouksia hänen omaistensa sielujen
-autuudeksi. Itse otti hän vastaan laivurintoimen, jota Kuusiston
-linnanvouti oli hänelle tarjonnut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivä alkoi valeta -- toukokuun 23 päivä 1522. Nukuttuaan vain muutaman
-tunnin nousi Hannu laivankannelle, jossa maston juurella seisoi
-ainoastaan yövartija liikkumatonna ja sarkakauhtanaansa kääriytyneenä.
-Luotoja ja salmia peitti vielä usvainen hämy ja laiva keinui hiljalleen
-mainingissa. Ympärillä lenteli kalalokkeja ja triiek! triiek!
-huutelivat toisilleen valkorintaiset tiirat. Etäämpää kuului hylkeen
-omituinen, surumielinen juorotus. Lähimmällä luodolla näkyi vaalenevaa
-taivaanrantaa vasten savupatsas, joka harmaasta kalastajamökistä nousi
-kuin suoraan kalliosta. Se kallistui länttä kohti ja siihen hetken
-tuiotettuaan sanoi yövartija:
-
--- Rupeaa idästä tuulemaan. Taidamme tästä piankin päästä liikkeelle,
-kun jäätkin ovat yöllä hävinneet näkyvistä.
-
-Hannu ei vastannut mitään. Hän seisoi laivan parrasta vasten ja tuiotti
-aaltoihin, jotka hiljaa liputtelivat laitoihin. »Tänään minä siis saan
-tulla luoksenne», sanoi hän itsekseen, ajatellen Kirstiä ja lapsiaan
-sekä äsken näkemäänsä unta. Kirsti oli keinunut läpikuultavalla
-pienellä jäälautalla, pidellen kummallakin käsivarrellaan pientä
-äskensyntynyttä, ja kaikki kolme he olivat viittoneet hänelle. Laiva
-oli täysin purjein kiitänyt kohti, mutta jäälautta oli paennut edellä,
-kunnes laiva oli yhtäkkiä ankarasti tärähtänyt ja alkanut vajota,
-jolloin lauttakin oli kadonnut aaltoihin. »Ei minulla täällä enää
-mitään olekaan, mielelläni minä jo tulen luoksenne», lopetti Hannu
-mietteensä, kun kuuli samassa kannelle johtavien portaiden narisevan
-jonkun askelista.
-
-Luukusta kohosi vähitellen näkyviin pitkään, mustaan kaapuun ja mustaan
-samettipäähineeseen puettu mies, jonka ikää oli vaikea ulkonäöstä
-päättää. Hänen hienopiirteisissä parrattomissa kasvoissaan ja koko
-olemuksessaan oli jotakin nuorekasta ja hentoa ja samalla sentään
-vanhaa ja väsähtänyttä. Silmät olivat raskaat ja uneksivat ja ohimoilla
-näkyvä tukka oli harmaa. Hän oli piispa Arvid Kurki, joka
-varhaisimmassa nuoruudessaan oli saanut olla todistajana kamalaan
-näytökseen isänsä kartanossa Laukossa ja joka nyt alun toistakymmentä
-vuotta oli seisonut Suomen kirkon peräsimessä, koettaen sitä
-parhaimpansa mukaan ohjata ajan myrskyissä. Varjellakseen pahemmilta
-onnettomuuksilta kirkkoaan ja kansaansa, jonka etujen ensimäinen ja
-lähin valvoja hän edeltäjäinsä tavalla tunsi olevansa, oli hän
-koettanut osottaa kuuliaisuutta tyrannia kohtaan. Mutta lopulta oli se
-tie käynyt mahdottomaksi kulkea ja pari kuukautta sitten oli hän
-julkisesti liittynyt kuninkaan vihollisiin ja antanut apuaan Kustaa
-Vaasan joukoille, jotka piirittivät Turun linnaa. Mutta kun Söyrinki
-Norby lähestyi tanskalaisen laivastonsa kanssa Turkua, silloin oli
-piispa tuntenut Kuusiston turvattomaksi ja lähtenyt maitse
-Etelä-Pohjanmaalle, mukanaan muutamia kaniikkeja sekä Turun seudun
-aateliskartanoista joukko rouvia ja neitoja, jotka eivät tahtoneet
-jäädä alttiiksi vihollisen väkivallalle. Hannu oli läpi saariston ja
-tanskalaisten nenän ediste tuonut laivan Närpiöön, jossa piispa
-seurueineen oli eilen noussut siihen purjehtiakseen Ruotsiin. Sumun ja
-ajojäiden takia oli kulkeuduttu Korsnäsin saaristoon ja ankkuroitu
-yöksi lähelle Bergötä.
-
--- Kuinka näyttää, voimmeko tänään jatkaa matkaa paremmalla
-menestyksellä? --- kysyi piispa Hannua tervehdittyään.
-
--- Näyttää rupeavan idästä tuulemaan ja silloin me saamme myötätuulen
-tai hyvän laitasen, jos pyrimme Upplannin rannikkoa kohti.
-
--- Parempi olisi sinne päästä. Mutta luuletteko ennen iltaa voitavan
-sitä matkaa suorittaa?
-
--- Riippuu siitä minkälaisen tuulen saamme ja kuinka paljon ajojäistä
-on vastusta.
-
-Piispa käveli muutamaan kertaan ääneti laivan kannen yli ja sanoi
-sitten enemmän itsekseen kuin Hannulle:
-
--- Niinköhän me kunnialla pääsemme toiselle puolen merta? Pahat
-aavistukset täyttävät mieleni ja minusta tuntuu väkisinkin kuin näkisin
-viimeisen päiväni valkenevan. Jumala ja kaikki pyhät meitä suojelkoot!
-
-Hän laskeusi takaisin kannen alle ja Hannu ajatteli: »Hän tuntee sen
-myöskin.»
-
-Kun aurinko alkoi punata kallioilla kasvavia kääkkyräpetäjiä, oli tuuli
-paisunut siksi, että saattoi vetää purjeet ylös. Peräkajuttaan
-sijotetut naisetkin olivat jo nousseet ja kun piispa itse oli
-toimittanut aamurukouksen ja jakanut ehtoollisen kaikille mukana
-olijoille, nostettiin ankkuri ja laiva lähti liukumaan ulos
-saaristosta.
-
-Ulapalle päästyä kiihtyi tuuli kiihtymistään ja kun jäitäkään ei
-pahemmin ollut näkyvissä, näytti matka käyvän mitä suotuisimmin.
-Puolenpäivän aikana kiihtyi tuuli myrskyksi ja laiva tuntui kulkevan
-kuin lentäen aallon harjalta toiselle. Auringon laskiessa alkoi näkyä
-Ruotsin rannikko, mutta samalla ilmestyi myöskin tielle yhä useammin
-jäälauttoja, jotka itätuuli oli tälle puolen ajanut. Kuta lähemmäs
-saaristoa tultiin, sitä vaivaloisemmaksi kävi kulku. Hannu itse seisoi
-peräsimessä ja jännitti korviaan kuullakseen myrskyn ulvonnalta
-märskorilla olevan tähystäjän huutoja.
-
-Kun oli juuri onnellisesti kierretty suuri jäälautta, rysähti laiva
-äkkiä ja pysähtyi täydessä kulussaan, niin että pari takimmaista
-vanttia rusahti poikki. Oli siis ajettu karille. Aallot ja jäälohkareet
-pieksivät vasenta laitaa ja laiva kallistui arveluttavasti toiselle
-kylelleen. Kajutasta kuului huikeita parkaisuja ja piispa sekä kaniikit
-nousivat kalpeina kannelle. Laskettiin nopeasti molemmat veneet
-vesille, vaikka pelastuksesta ei suuria toiveita voinut ollakaan.
-Toinen vene, johon laskettiin yksitellen kaikki naiset, ja joka ensinnä
-lähti neljän laivamiehen soutamana liikkeelle, ajausi muutaman sylen
-päässä laivasta jääteliä vasten ja kaatui kumoon. Ainoastaan pari
-miehistä pelastui jäälohkareelle, josta he kuitenkin pian kierähtivät
-alas ja katosivat näkyvistä.
-
-Toiseen veneeseen laskeusivat piispa miesseuralaisineen, kaksi jälellä
-olevaa laivamiestä ja Hannu. Heidän kulkunsa jäätelien välissä ja
-kovassa aallokossa onnistui aluksi paremmin. Parin virstan päässä
-edessä oli Öregrundin ranta ja sitä kohti ohjasi Hannu venettä.
-Aivankuin aamulla lähdettäessä nouseva, punasi nyt laskeva aurinko
-edessä olevan saaren kääkkyräpetäjiä. Mutta Hannu, joka tähysti veneen
-edessä kelluvia jääteliä, luuli näkevänsä siellä Kirstin keinuvan ja
-viittovan häntä luokseen, ja hänellä oli varma tunto siitä, etteivät he
-rannalle pääse.
-
-Kun maalle oli enää puolen virstaa, pusersi kaksi raskasta
-jäälohkaretta veneen väliinsä. Sen laidat rusahtelivat ja kun jäätönkit
-viskausivat erilleen, alkoi vene täyttyä vedellä. Hannu katsahti
-piispaan, jonka harmaa tukka liehui tuulessa ja joka alistuvan
-näköisenä näytti rukoilevan itsekseen, sillä hänen huulensa liikkuivat
-hiljaa.
-
-Hannu tunsi itsensä ihmeen rauhalliseksi ja kun vene muutaman sylen
-päässä jääteleistä alkoi upota ja hän joutui veden varaan, katsahti hän
-kuin osaveljeensä vielä kerran piispaan, jonka mustan kaavun liepeet
-poimuilivat veden pinnalla. Sitten viskasi aallonärjy heidät kauemmas
-toisistaan, ja niin vaipui Hannu Kimalainen yhdessä Suomen viimeisen
-kirkkoruhtinaan kanssa Pohjanlahden aaltoihin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samana päivänä tyhjensivät Kuusiston piispanlinnan rikkaista
-aarteistaan Söyrinki Norbyn saaliinhimoiset joukot, jotka edellisenä
-päivänä olivat riehuneet turvattomaksi jääneessä Turussa. Hannu
-Kimalaisen rakentama tupa samoinkuin suurin osa kaupunkia oli kerran
-taasen palanut poroksi, ja oli asukkaista tyhjänä. Linnan valleilla
-riippui Junker Tuomaan hirtättämiä suomalaisia ja ryöstäen, raiskaten,
-polttaen ja murhaten levisivät tanskalaiset maaseudulle.
-
-Verisenä nousi taivaanrannalle uuden ajan aurinko.
-
-
-
-
-MURROSAJAN MIES
-
-
-Maa oli jo sulana, ilmassa oli lauhkea tuntu ja tuomiokirkon sekä
-kapituli- ja koulurakennuksen katoilla räpsähtelivät naakkojen siivet.
-Piispantalossa, joka oli koillispuolella parikymmentä askelta
-kirkonmuurista, loimotti ilta-auringon säteissä punaiseksi maalattu
-porttitorninkatto kuin suuri rovio. Portissa oli vilkas liike, yhtä
-menoa kulki siitä sisään ja ulos pappeja, munkkeja, aatelismiehiä ja
-talonpoikia. Arastellen puikkelehti muiden kulkijain lomitse rääsyisiä
-naisia lapsi käsivarrellaan sekä rampaantuneita miehiä kainalokepein
-tai sokeita kalvakan lapsukaisen taluttamina, sillä oli perjantaipäivä
-ja silloin jakeli piispa almuja köyhille. He eivät menneet pääovesta
-sisälle, kuten muut, vaan kiersivät pihalle odottamaan, kunnes piispa
-vanhus tulisi ulos heidän luoksensa.
-
-Piispa Martti Skytte, dominikaanimunkiston entinen ylivikarius, istui
-työhuoneessaan raskaassa, korkeaselkäisessä nojatuolissa. Hän oli
-puettu dominikaaniveljen yksinkertaiseen mustaan kaapuun, jota hän
-arkioloissa vieläkin käytti, ja ainoastaan rinnalla riippuva kultainen
-risti osotti hänen korkeata arvoaan. Hänen sileäksi ajetut kasvonsa
-kirkkaine sinisine silmineen tekivät lapsenomaisen vaikutuksen, mutta
-mustan kalotin alta olkapäille valuva tukka oli läpeensä harmaa.
-Ikkunan edessä oli kirjotuspulpetti ja sen ääressä istui iäkäs sihteeri
-Johannes Erasmi sekä teinin puvussa oleva nuori Agricola, joka toimi
-piispan kirjurina. Uunin luona penkillä istui harmaapartainen
-taloudenhoitaja.
-
--- Hyvä on, hyvä on, kirjotan sitten sen alle yhdessä toisten kirjeiden
-kanssa, -- sanoi piispa Agricolalle, joka juuri lopetti vasta
-kirjottamansa kirjeen lukemisen. -- Laskekaahan sisään seuraava
-odottaja, -- nyökäytti hän taloudenhoitajalle päätään.
-
-Huoneeseen astui keski-ikäinen, köyhästi puettu ja laiha pappismies.
-Hän kumartui suutelemaan esimiehensä pientä ja valkoista kättä, jonka
-etusormessa kimalteli leveäkantainen, Pyhän Henrikin kuvalla varustettu
-piispansormus.
-
--- Valituksiako, poikani? -- kysyi piispa vanhus ja hänen suunsa
-ympärille ilmestyi tuskallinen piirre.
-
--- Niin, teidän isällisyytenne, -- myönnytti pappi aralla ja
-valittavalla äänellä. -- Kymmenysosuuteni viime vuodelta ovat vielä
-suurimmaksi osaksi saamatta ja ruokaveron tältä vuodelta olen
-ainoastaan kahdesta talosta saanut.
-
--- Onko seurakunnassa niin suuri köyhyys? -- kysyi piispa jotakin
-sanoakseen, vaikka hän arvasikin syyn.
-
--- Ei läheskään, -- kiiruhti pappi selittämään, -- mitäs vielä, sillä
-viime kesänähän saatiin harvinaisen hyvä sato. Mutta talonpojat eivät
-tahdo maksaa sen jälkeen kun kuninkaan asiamiehet korjasivat kirkon
-hopeat ja toisen kelloista. Sanovat sen olevan kuninkaan tahdon, ettei
-papeille enää veroa makseta. Olen heitä pannallakin uhannut...
-
--- Pannallako? -- keskeytti piispa vakavasti.
-
--- Niin, teidän isällisyytenne, pelotellut vain olen, mutta ei sekään
-ole auttanut.
-
--- Antakaa sellaisten uhkausten olla, pannan aika on ollut ja mennyt
-eikä kuningas, kuten kyllä tiedätte, sellaista hyväksy.
-
--- Mutta entäs pyhä isä Roomassa? -- uskalsi pappi hiljaa väittää.
-
--- Hm, kuningas on meitä paljon lähempänä, poikani, -- sanoi piispa
-kartteliaasti. -- Ja siksi toiseksi ei kuningas myöskään hyväksy eikä
-salli, että talonpojat jättävät pappinsa leivättömiksi. Siitä asiasta
-olemme juuri kirjottaneet kuninkaalle ja hän kyllä laittaa niin, että
-se asia tulee korjatuksi. Ilmottakaa se ynnä minun varotukseni ohella
-seurakunnalle.
-
-Kun pappi viipyi vielä huoneessa, kysyi piispa:
-
--- Mutta kenties sinua painostaa kovempikin hätä?
-
--- Kyllä, tai ei niinkään minua itseäni kuin...
-
-Hän vaikeni punastuen.
-
--- Hm, sinulla on siis perhettäkin?
-
--- On, -- sanoi pappi maahan katsoen, -- enkä minä suinkaan ole ainoa,
--- yritti hän puolustautua.
-
--- Kyllä tiedän, kyllä tiedän, -- keskeytti piispa. -- Onko perhe sinun
-luonasi pappilassa?
-
--- Ei, eihän toki, sillä piispa Hemmingin statutithan kieltävät sen, --
-ehätti pappi selittämään.
-
--- Hm, hm, niin kyllä, mutta mitäs kanoninen laki siinä asiassa säätää?
-
-Pappi katsoi vaieten jalkoihinsa.
-
--- Se kieltää papilta kokonaan yhteyden vaimon kanssa, sekä julkisen
-että salaisen, -- sanoi piispa, -- ja Hemmingin statutit ovat vain
-hätäkeino, joka koettaa korjata tuon vanhemman määräyksen rikkomisia.
-Mutta jos nyt kerran on hankkinut lapsia maailmaan, niin eiköhän
-jumalallinen laki, joka on näitä molempia vanhempi, velvota niistä
-myöskin huolta pitämään? No niin, jos hätäsi on kova, niin
-taloudenhoitajani tuossa saa tehdä hyväksesi niin paljon kuin katsoo
-muilta tarvitsijoilta liikenevän.
-
-Hän ojensi kätensä papille, joka yhdessä taloudenhoitajan kanssa jätti
-huoneen. Piispa käveli muutaman kerran lattian yli, istui sitten
-entiselle paikalleen ja sanoi huoaten isä Johannekselle:
-
--- Milloinka nämä ristiriidat loppunevat? Tarkastusmatkoillani olen
-melkein jokaisella papilla huomannut olevan lapsia, joita he eivät
-uskalla luonansa pitää. Mutta ehkä pian tulee se aika, jolloin he
-julkisesti saavat mennä avioliittoon ja elää oikeata perhe-elämää.
-Minun aikani on vielä puolinaisuuden aikaa eikä Jumala ole minua
-asettanut uusia uria avaamaan, sen minä kyllä itsestäni tunnen.
-
-Sisään astui nyt muuan dominikaanimunkki, jolla oli side otsan
-ympärillä ja kaapu useammasta kohti repeytynyt. Haikealla äänellä alkoi
-hän valittaa, kuinka häntä keruumatkalla ollessaan markkinarahvas
-Halikossa oli pahoinpidellyt ja kuinka kuninkaan veronkantaja oli hänet
-sen jälkeen väkisin kulettanut Turkuun.
-
--- Mutta onhan sinulla, poikani, kai tieto siitä, että kuningas on
-kieltänyt munkkeja keruulla kulkemasta muuna kuin kymmenenä viikkona
-vuodessa? Nyt on luvaton aika ja vouti on siis noudattanut vain
-kuninkaan käskyä estäessään sinua toimessasi, -- vastasi piispa.
-
--- Mutta pitääkö meidän totella enemmän kerettiläiskuningasta kuin
-pyhää isää Roomassa? -- sanoi munkki kiivaasti.
-
--- Siinä ollaan taas, poikani, -- huokasi piispa. -- Mutta voitko sinä,
-joka olet minua kolmekymmentä vuotta nuorempi, vakuuttaa minulle että
-näissä meidän oloissamme on viisaampaa ja Jumalalle otollisempaa
-totella enemmän pyhää isää Roomassa kuin kuningasta?
-
-Munkki pysyi vaiti. Piispa jatkoi:
-
--- Minä en ymmärrä muuta kuin kehottaa sekä sinua että muita veljiä
-pysymään luostarissa ja lähtemään maaseudulle ainoastaan luvallisena
-aikana.
-
--- Mutta luostarihan on typö tyhjä ja jos meidän harvojen, jotka olemme
-pysyneet munkkilupauksellemme uskollisina, täytyy siellä värjötellä,
-niin kuolemme me nälkään, -- väitti munkki.
-
--- Hm, sekin on totta, -- myönsi piispa ja katsahti epäröiden
-taloudenhoitajaansa, joka sillä välin oli palannut huoneeseen. Tämä
-pudisti päätään.
-
--- Olen itsekin tällä haavaa voimaton teitä aineellisesti auttamaan,
-mutta minä kirjotan vieläkin kerran puolestanne kuninkaalle ja jollei
-hän suostu teille apua osottamaan, niin ... aina kun minun hinkaloni
-täyttyvät, tulen minä teitä muistamaan, sillä Pyhän Dominicuksen
-veljeskunta on minulle rakas. Villiintynyttä markkinarahvasta meidän on
-mahdoton rangaista, mutta voutia minä olen nuhteleva hänen
-käytöksestään. Ja muutoin on teillä jälellä-olevilla tällaisina aikoina
-kahta suurempi syy viettää nuhteetonta elämää rukouksessa ja paastossa.
-
-Hän ojensi siunaten kättään ja nöyrästi kumartaen jätti munkki huoneen.
-Piispa nojautui tuolinselustaa vasten, peitti käsillä silmänsä ja sanoi
-valittaen:
-
--- Puolinaista, puolinaista kaikki! Minun tulisi auttaa ja minä olen
-kuin paaluun sidottu.
-
-Hän antoi isä Johannekselle ohjeet kuninkaalle dominikaanimunkkien
-asiassa kirjotettavasta kirjeestä ja huoneeseen astui linnasta saapunut
-voudinkirjuri, jolla oli kädessään paperikäärö.
-
--- Herra Maunu Sveninpoika lähettää minut teidän isällisyytenne luo, --
-alkoi hän, kehitellen auki paperikääröä, -- kiirehtimään rästinä olevaa
-kruunun osuutta viimevuotisiin piispankymmenyksiin. Täällä rästien
-joukossa on ensinnäkin sata taaleria rahaa.
-
-Kuin apua anoen katsahti piispa taloudenhoitajaan, joka virkkoi:
-
--- Käsillä ei tällä haavaa ole niin paljoa.
-
--- Rukiita puolitoista lästiä, -- jatkoi kirjuri.
-
--- Ainakin yksi lästi voidaan maksaa nyt heti, jos se on aivan
-välttämätöntä, mutta loput vasta syksyllä.
-
--- Kaksi lästiä voita, lästi lohta, kolme kippuntaa haukia, -- luetteli
-kirjuri rästilistasta.
-
-Kun hän oli merkinnyt paperiinsa mitä taloudenhoitajan ilmotuksen
-mukaan saatiin tulla heti perimään, lähti hän tiehensä ja sisään astui
-samasta oven avauksesta tuomiorovasti Johannes Pietarinpoika. Hän oli
-kookas ja hillitysti esiintyvä mies, jonka olemuksessa oli jotakin
-synkkää ja painostavaa. Hän oli Flemingien sukulainen sekä
-uskonpuhdistuksen kiivas vastustaja, ja tultuaan piispannimityksessä
-sivuutetuksi osotti hän iäkkäälle esimiehelleen mielellään katkeraa
-mieltä milloin vain sopi. Tervehdittyään piispaa niukalla arvokkuudella
-sanoi hän:
-
--- Tulin kuulemaan teidän isällisyytenne mielipidettä uuteen
-kaniikinvaaliin nähden. Se kai olisi toimitettava viimeistäänkin
-Valpurinmessuna?
-
--- Minä luulen, että meidän on tällä kertaa jätettävä kaniikinvaali,
-sillä kuningas on minulle nimenomaan kirjottanut, että kapitulin
-jäsenten lukumäärää on vähennettävä, -- vastasi piispa hieman
-arastellen.
-
-Tuomiorovastin suun ympärillä näkyi ivallinen piirre, kun hän vastasi:
-
--- Sen jälkeen jätetään tietysti arkkiteinin, tuomiorovastin ja lopuksi
-kai piispankin virka täyttämättä, että kuningas voi korjata heidän
-palkkatulonsa.
-
--- Kuinkas monta kaniikkia oli Hemmingpiispan ja vielä Bero II:sen
-aikanakin? -- kysyi piispa.
-
--- Se oli silloin, ja sadassa vuodessa muuttuu maailma paljon.
-
--- Mutta jos silloin tultiin toimeen kuudella, tai tuomiorovasti ja
-piispa lukuunotettuna, kahdeksalla kapitulin jäsenellä, niin eivät
-olomme sentään ole niin muuttuneet, että ihan välttämättä tarvitsisimme
-nykyään viisitoista jäsentä kapitulissa. Minun ymmärtääkseni me,
-katsoen valtakunnan hädänalaiseen tilaan, voimme jättää ainakin kolme
-kaniikin virkaa täyttämättä ja luovuttaa niiden tulot valtakunnan
-velkojen maksamiseen.
-
--- Ja tehdä se pelkästään kuninkaan käskyllä ilman pyhän isän
-suostumusta?
-
--- Lähimpänä miehenäni kysyn teiltä vilpittömästi, mitä te minun
-sijassani tekisitte, kun olisi valittava kuninkaan ja pyhän isän
-välillä? -- kysyi piispa vuorostaan.
-
--- Ainoan autuaaksi tekevän kirkon jäsenenä ja katolilaisena pappina
-minä ehdottomasti noudattaisin pyhän isän määräyksiä, -- vastasi
-tuomiorovasti varmasti.
-
--- Seurauksiinko katsomatta?
-
--- Ne minä jättäisin Jumalan huomaan.
-
--- Hm, mutta jospa me, niin monet esimerkit silmäimme edessä, emme enää
-niin ehdottomasti voisikaan luottaa pyhään isään?
-
--- Enemmänkö sitten kerettiläismieliseen kuninkaaseen ja
-kirkonryöstäjään?
-
-Piispa kohotti varottaen sormeaan ja sanoi vakavasti:
-
--- Muistakaamme, että Jumala on valinnut hänet pelastamaan valtakunnan
-muukalaisten sorrosta, ja jos hän yhdessä tai toisessa asiassa onkin
-erehtynyt ja mennyt liian pitkälle, niin siitä tuomitkoon Jumala. Että
-hän kipeästi tarvitsee rahoja valtakunnan tarpeisiin, sen me kyllä
-hyvin tiedämme ja jos me vointimme mukaan häntä autamme, niin tulevat
-silloin rahat käytetyiksi paremmin Jumalan mielen mukaan kuin jos
-Roomaan lähettäisimme kaikenlaisia lahjuksia.
-
-Tuomiorovasti koetti hillitä itseään ja päästä toiselta suunnalta
-esimiehensä kimppuun.
-
--- Muutoin oli myöskin asianani, -- sanoi hän, -- saattaa teidän
-isällisyytenne tietoon eräs uusi kirkonomaisuuden ryöstö. Pari päivää
-sitten käydessäni Naantalin luostarissa valitti minulle abbedissa, että
-tuo kerettiläisoppeja levittävä maisteri Särkilahti on anastanut erään
-luostarille kuuluvan talon Taivassalon Tammistossa.
-
--- Se on oikeastaan hänelle kuuluvaa perintöä ja on hän sen peruuttanut
-itselleen kuninkaan luvalla.
-
--- Aina vain kuningas! Mutta saanko tiedustella, onko teidän
-isällisyytenne tehnyt mitään sitä estääkseen?
-
--- Maisteri Särkilahti on köyhä perheellinen mies ja Naantalin
-luostarilla on tiloja yllin kyllin, -- vastasi piispa vältellen.
-
--- Se ei puolusta ollenkaan kirkon omaisuuteen kajoamista, kaikista
-vähimmän silloin, kun on kysymyksessä luvattoman perheen elättäminen.
-
--- Mitkä ovat luvattomia perheitä?
-
--- Teidän isällisyytenne tietänee sen yhtä hyvin kuin minäkin, että
-papiksi vihityt eivät saa perheitä perustaa. Ja muutoin oli
-tarkotukseni valittaa sitä, että tuon Särkilahden toiminta käy yhä
-julkeammaksi. Juuri kouluhuoneen sivu kulkiessani tuli kansaa
-kuulemasta hänen saarnaansa ja kauhistuen kuulin minä niitä sanoja,
-joita he käyttivät katolilaisesta kirkosta ja sen päämiehestä. Kuinka
-kauan häntä on kärsittävä koulun rehtorina?
-
--- Minä olen muutaman kerran ollut kuulemassa Särkilahden saarnaa,
-mutta ainakaan silloin en huomannut hänen puhuvan raamatusta
-poikkeavasti.
-
-Tuomiorovastin kasvoilla näkyi terävä ja pilkallinen piirre. Piispa
-jatkoi:
-
--- Katsoen hänen tuliseen luonteeseensa olen häntä kyllä kehottanut
-esiintymään maltillisesti, eikähän hän olekaan mitään häiriöitä matkaan
-saattanut. Hän hylkää kyllä monet kirkon hyväksymät käsitykset, mutta
-hänen oppinsa ydin on raamatunhengen mukainen, ja se se sittenkin on
-tärkeintä.
-
-Antamatta tuomiorovastille tilaisuutta vastata nousi piispa ja ojensi
-hänelle kätensä. Kylmästi tervehtien lähti prelaatti huoneesta.
-
--- Nyt menemme köyhien luo, -- sanoi piispa taloudenhoitajalleen ja
-yhdessä lähtivät he pihalle. Kaikki sinne kokoontuneet saivat osansa
-joko vaatteita, joita viikon varrella oli sitä varten valmistettu, tai
-ruokatavaroita ja pieniä hopearahoja. Varsinkin lapsia kohteli piispa
-vanhus hellien ja useita orpoja oli hän toimittanut kasvatettaviksi.
-Lopuksi hän luki siunauksen ja palasi sitten työhuoneeseensa, jossa hän
-kirjotti alle sihteerinsä ja kirjurin kokoonpanemat kirjeet.
-
-Aurinko oli juuri laskemallansa. Pienten pyöreiden ruutujen läpi tullen
-loivat sen viimeiset säteet huoneen panelatulle seinälle haikeamielisen
-punerruksen. Vanhus näytti väsyneeltä ja raukealta.
-
--- Päivätyömme on vihdoin lopussa. Huomenna alamme taas Jumalan nimeen
-uusin voimin.
-
-Kun sihteeri ja kirjuri olivat lähteneet, pukeusi piispa päällysnuttuun
-ja lähti ulos. Hänelle oli tullut tavaksi joka ilta pistäytyä yksinään
-rukoilemassa rakkaaksi käyneessä tuomiokirkossa, jossa hän
-kolmenakymmenenä miehuusvuotenaan oli alttaripalveluksia toimittanut.
-
-Alkoi jo hämärtää kun piispa astui ulos. Mielihyvin hengitti hän
-raikasta kevätillan ilmaa. Kohmettunut hiekka ritisi hänen hitaasti
-astellessaan kirkkoa kohti. Vanha kirkonvartija seisoi sakariston
-rappusilla kuten muinakin iltoina ja avasi hänelle oven. Hiljaa kuin
-omien askeltensa kaikua peläten kulki piispa avaran sakariston läpi
-suoraa kirkkoon. Alttarit, jykevät pilarit, ristiinnaulitun ja
-pyhimysten kuvat olivat kätkeytyneet puolipimeään. Päivällä näytti
-kirkko entiseen verraten kuin alastomaksi riisutulta, sillä Otto Rudin
-ja Söyrinki Norbyn ryöstöjen sekä Kustaa kuninkaan anastusten jäleltä
-olivat poissa hopea- ja kultakalleudet alttareilta ja kuorien seiniltä.
-Mutta näin hämyssä saattoi vanhus kuvitella kaiken olevan ennallaan ja
-siksi nämä lyhyet hetket iltaisin tuomiokirkossa olivat hänelle kuin
-käyntejä entisyydessä.
-
-Pyhän Pietarin kuorissa paloi vahakynttilä. Se loi himmeän valojuovan
-keskilaivan lattian yli vastakkaiselle seinälle, jossa näkyi varjo
-miehen hartioista ja kumartuneesta päästä. Kuorista kuului matalalla,
-laulavalla äänellä:
-
--- _Pie Jesu, Domine, dona ei requiem_... [Pyhä Herra Jeesus, anna
-hälle rauhas...] ja kun kuorissa messuavaa pappia ei näkynyt
-keskilaivaan, tuntui kuin hänen seinällä näkyvä varjonsa olisi nuo
-sanat lausunut.
-
-Yksityismessut olivat kielletyt, mutta joku aika sitten oli piispa
-erään hurskaan porvarinlesken rukouksista heltyneenä suostunut siihen
-että tämän miesvainajan autuudeksi luettaisiin sielumessuja.
-Toimituksen suoritti joka päivä iltamessun jälkeen eräs lähes piispan
-ikäinen pappi ja tapahtui se puolittain salassa. Tämän messun aikana
-saapui piispa tavallisesti kirkkoon ja se oli omiaan tuntuvasti
-täydentämään hänen entisyystunnelmaansa.
-
-Hetken pimennossa seisten kuunneltuaan messua astui piispakin kuoriin,
-jonka lattian alla lepäsi hänen entinen esimiehensä Konrad Bitz.
-Ristinmerkin tehden polvistui hän alttarin ääreen. Kauan ja hartaasti
-rukoiltuaan nousi hän ja papin jatkaessa messua lähti hitaasti
-kirkosta. Mutta sakaristoon tultuaan tunsi hän suurta väsymystä ja
-istahti yhteen pitkin seiniä olevista nojatuoleista. Huoneessa oli jo
-hyvin hämärä ja seinällä häntä vastapäätä oleva ristiinnaulitun kuva
-häämötti enää mustana, epäselvänä kuviona. Ovi kirkkoon oli raollaan ja
-hiljaisena hyminänä kuului sieltä vanhan papin messu.
-
-Piispa painoi päänsä käsiin ja huokasi. Tässä samassa huoneessa olivat
-liikkuneet ja näillä samoilla tuoleilla istuneet hänen edeltäjänsä aina
-Maunu I:n, ensimäisen suomalaissyntyisen piispan ajoista saakka. Ja
-siitä oli jo kolmatta sataa vuotta. Tuolla kirkon lattian alla he
-kaikki nyt lepäsivät ja sinne oli hänenkin hartain halunsa jo
-päästä....
-
-Mutta miten olikaan? Hämärä tuolien yllä ikäänkuin liikkui ja tiheni ja
-sen keskeltä selkeentyi yksi toisensa jälkeen päitä, harteita ja
-vähitellen koko vartaloita. Ja niin istui puoliympyrässä pitkin
-seinustaa liikkumattomia vanhuksia ummistetuin silmin. Kaikilla oli
-yllään piispallinen viitta ja viitanpoimut ympäröivät heidän yhteen
-puristettuja polviaan. Vaikka heidän piirteensä sakenevassa hämärässä
-näkyivät epäselvinä ja vaikka he istuivat pää kumarassa ja ummistetuin
-silmin, tunsi piispa heidät järjestään kuin olisi eilen viimeksi ollut
-heidän parissaan, eikä hän tuntenut mitään ihmetystä, että he siinä
-istuivat.
-
-Perimpänä ja enimmän pimennossa istui Suomen kirkon perustaja, Pyhä
-Henrik, ja hänen rinnallaan molemmat venäläisten vankeudessa kuolleet
-käännytystyön jatkajat, Rodulf ja Folkvino. Muista vähän erillään istui
-vaskenkarvaisin kasvoin Tuomas ja häntä seurasivat kolme Rantamäen
-piispaa sekä niiden rinnalla kuusitoista muuta Suomen piispanhiipan
-kantajaa. Lähinnä Skytteä istui viisi hänen lähintä edeltäjäänsä,
-joiden kaikkien aikana hän oli kaniikinvirkaa hoitanut. Tuimin piirtein
-ja muita ryhdikkäämpänä istui viimeksi mainittujen joukossa unioniajan
-sotainen piispa Konrad Bitz, ja hänen piispallisen pukunsa päällä
-häämötti rintahaarniska sekä kupeellaan miekanponsi.
-
-Mutta Tuomas piispa kohotti hiukan päätään, avasi hitaasti silmänsä ja
-kysyi:
-
--- Ovatko Häme ja Karjala saatetut jo kirkon kuuliaisuuteen?
-
--- Ne ovat, mutta onko minun huolehtimani tuomiokirkon rakentaminen
-päätetty ja onko kaniikkien lukumäärä pysynyt neljänä, joksi minä sen
-järjestin? -- vastasi piispa Katillus.
-
--- Tuomiokirkko on valmistunut ja minä olen vihkinyt sen toimeensa, --
-ilmotti Maunu I.
-
--- Minun piispauteni aikana hävittivät venäläiset Turun ja polttivat
-tuomiokirkon. Onko se korjattu? -- kysyi Ragvald II.
-
--- Minä olen korjauttanut tuomiokirkon ennalleen ja laajentanut
-kapitulia kahdella uudella kaniikinviralla, -- vastasi tarmokas
-kirkkovaltias Benediktus. -- Minä järjestin kymmenysverot ja pidin
-ensimäisenä piispankäräjiä sekä pappeinkokouksia. Ovatko laitokseni
-pysyneet voimassa?
-
-Sananvuoron otti hänen lähin seuraajansa, Hemming piispa, jonka pään
-ympärillä näkyi pyhimyskehä. Hän lausui:
-
--- Ne ovat sekä pysyneet voimassa että lisääntyneet ja kasvaneet.
-Huolimatta siitä että minun piispauteni aikana riehui Mustasurma
-maassa, olen minä syventänyt ja vahvistanut kirkollista järjestystä.
-Minä olen kaunistanut tuomiokirkkoa ja lisännyt siihen uusia kuoreja ja
-alttareita, minä olen laajentanut kapitulia ja perustanut
-tuomiorovastin viran, toimittanut tuomiokirkolle maatiloja sekä
-kallisarvoisia kirjoja ja lujentanut kirkon valtaa. Papiston
-velvollisuudet olen minä määritellyt statuteissani sekä saattanut
-käytäntöön pappien naimattomuuden. Piispanistuimelle minä olen
-toimittanut jalokivillä kaunistetun hiipan ja sauvan, puolustanut
-maani etuja kuninkaita vastaan sekä masentanut vastahakoisia
-pannakirouksella. Onko nämä kaikki säilytetty ja pidetty voimassaan?
-
--- Olen koettanut vointini mukaan pitää yllä kirkon valtaa ja käyttänyt
-pannaa niskottelijoita vastaan. Tuomiokirkossa panin alulle pääkuorin
-rakennuksen, mutta minun sallittiin hoitaa korkeata virkaani ainoastaan
-kaksi vuotta, -- ilmotti oppinut Johannes II, joka nuoruudessaan oli
-ollut Parisin yliopiston rehtorina.
-
--- Minä olen sen työn onnellisesti päättänyt. Hiippakuntani rajoista
-olin riidassa Upsalan arkkipiispan kanssa, mutta suoriusin siitä
-voitolla -- täydensi hänen seuraajansa Johannes III Westfali.
-
-Bero II Balk, joka oli tuomiokapitulin kiiruusti kokoon haalimalla
-rahasummalla saanut käydä pyhää isää Avignonissa suostuttelemassa
-sekaantumasta piispanvaaliin, lausui hiljaisella äänellä:
-
--- Minun oli suotu onnettomana aikana kantaa Suomen hiippaa. Merirosvot
-ja venäläiset haaskasivat kilvan seurakuntaani, hävittivät Turun ja
-ryöstivät sekä tärvelivät tuomiokirkkoa. Voitavani olen tehnyt, mutta
-kaikkea en ole ehtinyt ennalleen saada.
-
-Hänen lähin seuraajansa, Maunu II Tavast, jota Suomen aatelisto oli
-»palvellut kuin kuninkaallista majesteettia», lausui nyt lempeällä
-äänellä:
-
--- Kaikki on jälleen saatettu siihen kuntoon kuin autuaan Hemming
-piispan aikana sekä runsaasti lisätty. Minun suotiin viipyä
-piispanistuimella lähes neljäkymmentä ajastaikaa. Minä vahvistin
-Kuusiston linnaa piispojen suojaksi, taistelin Ruotsin rauhattomia
-ylimyksiä vastaan ja tuin Kaarlo kuningasta hänen horjuvalla
-valtaistuimellaan. Minä kiertelin ahkerasti tarkastusretkillä ympäri
-maatani, suojelin talonpoikia aatelisten sorrolta ja valvoin pappieni
-elämää. Jerusalemin matkaltani toin minä runsaasti kalleuksia
-tuomiokirkolle, jota minun toimestani laajennettiin uusilla
-kappeleilla. Minä järjestin ja täydensin jumalanpalveluksen, niin että
-tuomiokirkossa kaikui messu yli päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään.
-Kirkon asemaa minä vahvistin ja lisäsin sen tuloja, opetuksesta sekä
-köyhien ja sairaiden hoidosta pidin minä huolta ja hurskaiden naisten
-olinpaikaksi perustin Armonlaaksoon luostarin. Ovatko nämä kaikki
-pysyneet voimassaan?
-
-Konrad Bitz, joka sotajoukkonsa etunenässä oli taistellut Kaarlo
-kuningasta vastaan, lausui lyhyesti ja karskisti:
-
--- Minä olen säilyttänyt edeltäjäini perinnön ja unionikuningasten
-avulla lisännyt tuntuvasti Suomen kirkon etuja. Vastahakoiset ja
-niskottelijat olen pitänyt terveellisessä kurissa.
-
-Hänen rinnallaan istui Maunu III Särkilahti, joka tuomiorovastina
-ollessaan oli Saksan keisarilta saanut Turun tuomiorovasteilla
-perintönä kulkevan palatsikreivin arvonimen. Hän lausui:
-
--- Sotia, nälänhätää ja ruttotauteja on Suomi saanut läpi aikojen
-kestää ja mitä edeltäjät ovat rakentaneet, sitä seuraajat ovat saaneet
-jo nähdä raastettavan. Vointini mukaan puolustin minä kuitenkin maani
-etuja Ruotsin valtionhoitajaa vastaan, menetin varani ja sotajoukkoni
-taistelussa vanhaa vihollistamme venäläistä vastaan, jonka käsistä minä
-ystäväni Knuutti Possen kanssa pelastin Viipurin. Järjestystä ja kirkon
-valtaa olen koettanut ylläpitää ja syventää kristillistä valistusta
-määräämällä jumalanpalveluksissa käytettäväksi myöskin kansan omaa
-kieltä.
-
--- Sodan ja sekasorron riehuessa olemme mekin lyhyen piispautemme
-aikana vointimme mukaan koettaneet säilyttää edeltäjäimme työtä, --
-ilmottivat Lauri Mikaelinpoika Suurpää ja Johannes Olavinpoika.
-
-Viimeisenä lähinnä Skytteä istui Arvid Kurki. Hiljaa ja tasaisesti
-sanoi hän;
-
--- Minä kannoin Suomen hiippaa kahtenatoista onnettomana vuotena. Turku
-ja tuomiokirkko olivat piispaksi tullessani raa'an vihollisen
-hävittämät ja uudet vielä raskaammat koettelemukset koittivat maalle.
-Uutta ei minun oltu suotu rakentaa, mutta entistä koetin minä voimaini
-mukaan säilyttää. Varani ja sotavoimani annoin maan puolustukseen,
-mutta ennenkuin vihollinen oli karkotettu, kutsui Jumala minut
-luokseen. Toivon kuitenkin, että uutta on ruvettu hävitetyn tilalle
-rakentamaan.
-
-Nyt kääntyivät kaikkien katseet Skytte vanhukseen. Kolmekolmatta Suomen
-kirkon entistä päämiestä, joista useimmat olivat kirjottaneet nimensä:
-»Jumalan armosta Turun piispa», katsoi häneen, ja totisina ja kysyvinä
-näkyivät hämyn keskeltä heidän silmänsä. Vanhus kohotti kättään ja
-liikutti huuliaan, mutta samalla havahtui hän ja näki seinustoilla
-häämöttävän tyhjien tuolien. Kirkosta kuului vielä messun hyminä ja hän
-kertasi hiljaa:
-
--- _Pie Jesu, Domine, dona mihi requiem!_
-
-Hän nousi vaivaloisesti seisoalleen ja lähti sakaristosta. Portaille
-tullessaan näki hän edessään kirkkopihalla kaksi mustiin kaapuihin
-puettua miestä, joista vasta ylennyt kuu loi pitkät varjot. Toinen
-miehistä oli pitkä ja hoikka ja piispa tunsi hänet sekä ryhdistä että
-äänestä, kun hän hiljaa puheli toverinsa kanssa. Hän viivähti hetkisen
-pimennossa portailla ja tunsi kuin vastenmielisyyttä lähetä miehiä,
-joiden hän arvasi vartovan häntä. »Mutta sitten lepään kyllikseni, kun
-pääsen tuonne kirkon alle», ajatteli hän ja astui alas portailta.
-
-Miehet tervehtivät häntä kunnioittavasti ja pitempi sanoi:
-
--- Vaikka onkin jo myöhäinen, halusimme teitä, isä, tavata vielä erään
-asian takia.
-
-Hän oli maisteri Pietari Särkilahti ja hänen toverinsa oli
-dominikaaniluostarin priiori, nuori Mikael Karpalainen.
-
---- Käykäämme sisälle luokseni, niin saamme hetkisen puhella, -- sanoi
-piispa ystävällisesti ja ääneti lähtivät he piispantaloa kohti.
-
-Kun he olivat tulleet huoneeseen ja piispa istahtanut tuoliinsa, sanoi
-hän Karpalaiseen kääntyen:
-
--- No, poikani, oletko jo tehnyt lopullisen päätöksen?
-
--- Minä olen nyt päättänyt jättää luostarin.
-
-Piispan kasvoilla kuvastui pieni pettymys, kun hän virkkoi:
-
--- Et siis voi luopua Magdalenastasi?
-
--- En, -- vastasi Karpalainen alas katsoen.
-
--- Siitä huolimatta että kanoninen laki kieltää hengelliseen säätyyn
-kuuluvaa menemästä naimisiin?
-
--- Mutta tiedättehän, isä, että paljon vanhempi ja pätevämpi laki
-taasen sallii sen, nimittäin pyhässä raamatussa ilmotettu jumalallinen
-laki, -- sanoi nyt Särkilahti toverinsa puolesta.
-
--- Niin, -- sanoi piispa ja loi katseensa alas, -- niin, niin, olette
-oikeassa, mutta minä, ukko polo, elän vielä entisissä.
-
--- Lopullista askelta en kuitenkaan ole tahtonut tehdä, ennenkuin te,
-isä, annatte suostumuksenne, -- sanoi Karpalainen. -- Myöskään en tahdo
-ottaa sitä Taivassalon kirkkoherran virkaa yksistään kuninkaan
-suostumuksella, vaan...
-
--- Ota se, poikani, ota minunkin suostumuksellani, -- kiirehti piispa
-sanomaan, -- ja Jumala askeleesi siunatkoon. Minun vain tulee surku
-nähdessäni, että rakkaiden dominikaanieni joukko yhä harvenee, mutta
-Jumalan tahdon täytyy tapahtua ja se vaatii uusia teitä kulettavaksi.
-Minä näen sen, mutta itse olen juurillani kiinni entisessä. Te voitte
-kulkea ehyin sydämin uutta uraa, mutta minun on päivätyöni suoritettava
-jaetulla sydämellä. Minun on itsessäni koettava ja tunnettava vanhan
-mureneminen ja hajoaminen enkä pääse siitä, että se välistä koskee
-kipeästi. Tuolla kirkon sakaristossa äsken hetkisen viivähtäessäni ja
-kaikkea mennyttä muistellessani olin näkevinäni kaikki edeltäjäni
-piispanvirassa ja minusta tuntui niin vaikealta ajatellessani, etten
-ole kyennyt heidän työtään säilyttämään. Mutta teitä nuoria nähdessäni
-kirkastuu minulle tulevaisuus ja silloin tuntuu minusta aina, että
-vaikken olekaan mitään näkyväistä saanut aikaan, niin sentäänkin on
-Jumala minua laupiaasti tuomitseva, kun siirryn sinne edeltäjäini
-joukkoon.
-
-Nuoret miehet olivat liikutettuja ja entistä kunnioittavammin
-tervehtivät he pois lähtiessään vanhaa esimiestään. Yksin jäätyään otti
-piispa kynttilän käteensä ja siirtyi makuuhuoneeseensa. Se oli pieni
-kammio valkeaksi kalkituin seinin. Nurkassa oli matala ja kapea sänky
-kovine olkipatjoineen ja karkeine villapeitteineen. Lähellä sitä oli
-rukoustuoli ja sen päällä seinällä ristiinnaulitunkuva. Rukoiltuaan sen
-edessä polvillaan laskeusi piispa levolle, risti kätensä rinnalleen ja
-silmänsä ummistaen huokasi:
-
--- Ah, Herra, päästä jo palvelijasi rauhaan!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mikael Karpalainen erosi
-luostarin esimiehyydestä, sai Skytte vanhus vielä kantaa päivän kuormaa
-ja hellettä ja vasta yhdeksänkymmenvuotiaana pääsi hän lepäämään
-edeltäjäinsä seuraan tuomiokirkon alle. Pietari Särkilahti oli jo
-paljon ennen iäkästä esimiestään mennyt lepoon. Mutta hänen työnsä
-jatkajaksi ja Martti Skytten seuraajaksi oli sillä välin kypsynyt
-Mikael Agricola.
-
-
-
-
-AAMUN MIEHIÄ.
-
-
-Ilma matalassa luentosalissa, jossa oli tungokseen saakka tarkkaavasti
-kuuntelevia teologian ylioppilaita, kävi yhä raskaammaksi.
-Luennoitsijan muutoin kirkasta ääntä oli yhä vaikeampi erottaa, se
-tuntui kuin sammuvan ummehtuneeseen ilmaan. Syksyisen iltapäiväauringon
-säteet olivat onnistuneet pujahtamaan eräästä sivuseinän akkunasta
-sisään, erottaen näkyviin yli salin ylettyvän sakean pölyjuovan ja
-muodostaen sivuseinälle himmeän kuvion nelikulmaisesta,
-pyöreäruutuisesta ikkunasta.
-
-Suomalainen ylioppilas Agricola oli hiukan myöhästynyt ja saanut sen
-vuoksi paikan ihan oven suussa. Melanchton oli lokakuun alusta
-selittänyt Roomalaisepistolaa ja Agricolalla oli edessään Erasmuksen
-baselilainen Uusi Testamentti -- hänen arvokkain kirja-aarteensa, jonka
-hän edellisenä vuonna Wittenbergiin tultuaan oli ensi töikseen
-itselleen hankkinut. Mutta hän oli alakuloisena eikä voinut
-tarkkaavasti seurata oppinutta esitystä. Puolisen tuntia turhaan
-kamppailtuaan antoi hän kirjan painua polvilleen, sallien ajatustensa
-harhailla omia teitään sekä tuiottaen väsyneesti luennoitsijaan, joka
-pölyisen valojuovan läpi näytti korkealla katederillaan niin avuttoman
-pieneltä, kalpealta ja rasittuneelta. Lähes kaksikymmentä vuotta oli
-tuo kuuluisa jumaluusoppinut ja filologi työskennellyt Lutherin
-rinnalla Wittenbergissä ja nähnyt noiden vuosien kuluessa auditorionsa
-aina yhtä täynnä ympäri Keski- ja Pohjois-Europan kokoontuneita
-innostuneita kuulijoita.  Kun Agricola antoi silmäinsä painua puoli
-umpeen, näytti pitkän ja kapean luentosalin perällä istuva Melanchton
-tavallistakin pienemmältä ja hennommalta. Hänen matala, sointuva
-äänensä, jolla hän ikäänkuin hyväillen lausui rakasta kreikkaansa,
-tuntui tulevan kuin jostakin hyvin kaukaa ja se vaikutti Agricolan
-väsyneihin hermoihin omituisen uinuttavasti. Hän ei seurannut enää
-ollenkaan luennon sisällystä, tuiotti vain pölyjuovan läpi
-Melanchtoniin ja antoi korviensa omia aikojaan suhtautua hänen
-ääneensä, joka ilman saentuessa tuntui etääntymistään etääntyvän,
-kunnes se kokonaan sammui.
-
-Melanchton oli keskeyttänyt luentonsa, hän ummisti silmänsä ja siveli
-kämmenellä otsaansa. Silloin alkoi Augustiinikirkosta kuulua
-kellonsoittoa. Melanchton avasi jälleen silmänsä, painoi kirjan kiinni
-ja sanoi hymähtäen:
-
--- Johan me voimmekin lopettaa. Kovin se onkin tänään rasittavaa.
-
-Hän nousi seisomaan ja auditoriossa syntyi liikkeen kohinaa. Mutta
-sitten taas kaikki vaikeni ja Melanchton piti lyhyen rukouksen, sillä
-tämä oli viimeinen luento sinä päivänä, Pyhäinmiesten aattona 1537.
-
-Kun rukous oli vaiennut ja sen jälkeen pieni hetki oltu kumarruksissa,
-laskeusi Melanchton katederilta alas ja pieni mies katosi kokonaan
-kuulijainsa sekaan. Kaikki alkoivat tunkea ovea kohti. Työntäen kirjan
-kainaloonsa pyörähti Agricola ensimäisenä ulos jääden portin pieleen
-vartomaan suomalaisia tovereitaan. Niitä olivat Martti Teitti, joka
-viime vuonna oli yhdessä hänen kanssaan Saksaan tullut, sekä Viipurin
-Simo eli Simon Viburgensis niinkuin hänen nimensä virallisesti kuului.
-
-Ennenkuin hän ohitseen rientävästä ylioppilasvirrasta sai näkyviinsä
-tovereita, tarttui joku hänen käsipuoleensa. Se oli eräs schwabilainen
-ylioppilas, joka oli viime kevännä jonkun aikaa asunut hänen ja Teitin
-kanssa yhdessä.
-
--- _Domine reverendissime, frater Michael finlandensis, ambulemus
-paulum_? [Kunnioitettavin herra, suomalainen veli Mikael,
-kävelläänkö vähän?] -- sanoi reippaalla äänekkyydellä tuo aina iloinen
-saksalainen.
-
-Agricola hymähti vastaukseksi ja käsikkäin lähtivät he kävelemään ylös
-kapeata katua, joka kajahteli eri tahoille hajaantuvan ylioppilasjoukon
-askelista. Pyhätarpeita kantavia palvelustyttöjä ja perheenäitejä
-pujottelihe tuon iloisesti haastelevan nuorisojoukon läpi, ylhäällä
-päätyikkunoissa näkyi kadun yli toistensa kanssa juttelevia porvareita,
-kasvoilla edessä olevan sunnuntailevon hohde, ja yli kaiken täydensi
-lauantaitunnelmaa koko pikku kaupungin täyttävä kellojen humina.
-
-Kirkon ohi kulettaessa pysähtyi schwabilainen äkkiä ja virkkoi:
-
--- Ah, ollapa että me olisimme saaneet olla täällä tasan kaksikymmentä
-vuotta sitten!
-
-Agricola katsoi häneen kysyvästi.
-
--- Mitä? Pyhäinmiesten aattona silloin, _anno domini_ 1517? --
-jatkoi schwabilainen.
-
-Kun Agricola ei vieläkään näyttänyt olevan oikeilla jälillä, alkoi
-schwabilainen, jolla oli vilkas mielikuvitus ja eloisa esitystapa,
-havainnollistuttaa asiaa seuraavasti:
-
--- No, ajattelehan: toria pitkin astelee nopein ja päättävin askelin
-laiha ja kalpea mies puettuna augustiinimunkin kaapuun. Hän pysähtyy
-kirkon ovelle, silmää ympärilleen ja vetää kaapunsa alta paperikäärön,
-levittää sen ovelle ja ottaa esille pieniä nauloja...
-
--- Ahaa, teesit! -- keskeytti Agricola innostuneena. Mutta
-schwabilainen oli päässyt vauhtiin ja jatkoi:
-
--- ... ja vasaran lyönnit kumahtelevat, kumahtelevat, kumahtelevat --
-kertasi hän tahdilleen -- ja pelottavana kuuluu niiden kaiku Alppien
-yli Roomaan.
-
-Samassa juolahti schwabilaisen mieleen vaaliruhtinaan uni, jonka tämä
-oli nähnyt vähää ennen teesien julistamista ja josta aikoinaan oli
-kerrottu ympäri Saksan, ja hän jatkoi:
-
--- Niin, siinä seisoi peloton munkki ja kirjotti kirkon oveen ja kynä
-hänen kädessään kasvoi ja kasvoi, kunnes ulottui Roomaan ja puhkasi
-korvat siellä istuvalta kruunupäiseltä leijonalta. Ja leijona alkoi
-huutaa niin että vuoret vapisivat ja kaikki kuninkaat ja ruhtinaat
-riensivät vääntämään kynää munkin kädestä, mutta eivät onnistuneet.
-
-Schwabilainen veti henkeä ja puhui edelleen:
-
--- Silloin sitä olivat elementit liikkeessä ja silloin meidänkin olisi
-pitänyt olla täällä. Olisimme saaneet pertuskamiehinä seurata Martti ja
-Fiilippi tohtoreita Leipzigiin eckiläisiä rökittämään. Entä Wormsissa?
-Siellä jos missään olisi pitänyt saada mukana olla. Ajatella sitä
-hetkeä, kun yksinäinen kalpea munkki astuu keisarin, kuningasten,
-ruhtinasten, piispojen ja prelattien täyttämään valtasaliin...
-
-Schwabilaisen isä oli palvellut Yrjö von Freundsbergin kuuluisassa
-keihäsmiesjoukossa ja ollut järjestyksen valvojana Wormsin
-valtiopäivillä. Lutherin esiintyminen siellä oli tuohon yksinkertaiseen
-sotamieheen samoinkuin hänen ritarilliseen päällikköönsäkin tehnyt
-syvän vaikutuksen. Poika oli usein kuullut isänsä siitä kertovan ja kun
-hän itse puolestaan oli lisäillen ja värittäen kuvaillut lukemattomia
-kertoja tovereilleen tuota valtavaa kohtausta, oli se juurtunut niin
-hänen mieleensä, että hän toisinaan melkein saattoi uskoa itse olleensa
-sitä kaikkea näkemässä. Usein oli Agricolakin sen kuullut, mutta yhtä
-tarkkaavasti kuunteli hän nytkin, osaksi hienotunteisuudesta reipasta
-toveriaan kohtaan, osaksi yhä uudistuvasta mielenkiinnosta, sillä siksi
-eloisasti ja värikkäästi esitti schwabilainen mieliaihettaan. Ja
-Agricola mittasi takaisin samalla mitalla, alkaen kuvailla usein
-ennenkin kuvailemaansa päivällisilläoloaan Lutherin luona sekä kertoen
-kaikki pienimmätkin asiat, mitä reformaattori oli pöydässä istuttaessa
-puhunut ja mitä sanoja hänenkin kanssaan vaihettanut. Ja yhtä
-tarkkaavasti kuunteli nyt vuorostaan schwabilainen. Näin innostuttuaan
-alkoivat he sitten vuorotellen muistutella toistensa mieleen
-kummallekin ja koko Wittenbergin ylioppilaskunnalle tuttuja legendoja
-uskonpuhdistajasta, joka oppilastensa silmissä oli kohonnut
-saavuttamattomaksi sankari-ihanteeksi.
-
-Kun oli oltu hetki ääneti, lopetti schwabilainen:
-
--- Sen miehen sanaa ei voi vastustaa vaikka hyökkäisi hänen kimppuunsa
-filosofian, sofistien, scotistien, albertistien, thomistien ja kaikilla
-koko helvetin aseilla!
-
-Viimeisiä sanoja lausuessaan teki hän kädellään suuren, huitasevan
-liikkeen, puristi sitten hyvästiksi Agricolan kättä ja lausui:
-
--- Täytyy tästä lähteä ukko Reuchlinin seuraan. Olen pannut päähäni
-vielä tänä iltana kamppailla loppuun Jesajan kolmannentoista luvun.
-_Pax tecum, carissime!_
-
-Kun Agricola oli jäänyt yksin ja schwabilaisen rehevä ääni oli hänen
-korvissaan sammunut, valtasi hänet entinen alakuloisuus ja hän
-ikäänkuin kutistui pienemmäksi. Mitä tehdä ja minne kääntyä, sillä
-tovereineen oli hän tällä hetkellä ihan leivätönnä ja ilman tiettävää
-leivän saannin mahdollisuuttakaan? Viimeiset viikot he olivat eläneet
-melkein yksistään leivällä ja vedellä, mutta tänä aamuna he olivat
-saaneet tyhjin vatsoin lähteä luennoille. Jos toimeentulo alunpitäinkin
-oli tässä vieraassa yliopistokaupungissa ollut heille vaivaisen
-puoleista, niin ei heidän tähän asti ollut tarvinnut sentään yhtään
-paastopäivää pitää. Mutta nyt oli suoranainen nälänuhka edessä. Ne
-varat, joilla Skytte vanhus oli häntä ja Teittiä matkalle evästänyt,
-olivat loppuneet jo viime talvena eikä piispa ollut toistaiseksi voinut
-lisää lähettää. Sen jälkeen olivat he ansainneet jonkun verran
-opetuksella ja viime aikoina olivat he elätelleet itseään paremmissa
-varoissa olevilta tovereilta saaduilla pikku lainoilla. Lisäksi oli
-vuokra siitä vaatimattomasta huoneesta, missä he kolmisin asuivat,
-parin kuukauden ajalta maksamatta. Elokuun alussa oli Agricola
-kirjottanut Kustaa kuninkaalle Ruotsiin, pyytäen heidän suomalaisten
-opiskelijain ylläpidoksi jotakin Turun tuomiokirkon prebendaa tahi
-muuta avustusta, mutta mitään vastausta ei ollut kuulunut. Tänään
-viimeksi oli hän turhaan tiedustellut yliopistolla kirjettä. Ja
-puutteesta johtuvan turvattomuuden tunnon lisäksi painosti hänen
-mieltään se, ettei kuningas nähtävästi ollut pitänyt hänen kirjettään ja
-anomustaan huomion arvoisena.
-
-Alkoi jo hiukan hämärtää ja kaikkialla kuului akkunaluukkujen
-sulkemista. Pikkukaupungin porvarit vetäytyivät ystävällisiin
-koteihinsa aattoiltaa viettämään. Sen yksinäisemmäksi tunsi Agricola
-itsensä lähtiessään hitaasti ja allapäin astelemaan Elben puoleiseen
-kaupungin laitaan, missä hän tovereineen asui erään köyhän lasimestarin
-luona. Hän näki mielikuvituksessaan toveriensa istuvan alakuloisina
-huoneessaan ja salaa odottavan häntä pelastuksen tuojana, sillä aamulla
-hajaantuessaan olivat he sopineet, että kukin tahollaan koettaisi tehdä
-voitavansa edes lähimpien päivien turvaamiseksi. Mutta hän oli varma,
-etteivät toverit olleet onnistuneet paremmin kuin hänkään, sillä ani
-harvat heidän tuntemistaan ylioppilaista kykenivät toisia auttamaan ja
-niillekin harvoille olivat he jo velassa.
-
-Hänestä tuntui vastenmieliseltä mennä kortteeriin niin tyhjänä ja ilman
-avun mahdollisuuttakaan näköpiirissään. Hän jatkoi kävelyään ilman
-päämäärää, kulkeusi kaupungin ulkopuolelle joen rannalle ja istahti
-väsyneesti lähellä vesirajaa olevalle hirsikasalle. Oli jo joltisenkin
-hämärä, vastapäisellä rannalla olevien kenttien ylle oli virrasta
-levinnyt valkoinen usvaverho, ja mustina ja raskaina vieritteli Elbe
-hänen ohitseen syksyisiä vesiään. Sumun takaa jostakin maalaiskylästä
-kuului yksinäisen koiran haukunta ja lännestä, Harzvuoriston takaa,
-kohosi täysikuu suurena veripunaisena pyörylänä.
-
-Agricola unhotti nykyisen tukalan tilansa ja nälkänsä ja hänet valtasi
-eräänlainen kuulas apeamielisyys. Hän painoi päänsä käsiin, ummisti
-silmänsä ja etäinen koti kohosi elävänä mieleen. Sama kuu on sielläkin
-kohonnut saariston takaa ja pilkistää päärmäkaistan läpi hänen
-kotitupaansa, ja kuten ennenkin kuutamoisina iltoina, kuuluu
-Särkilahden kartanosta koiran haukunta. Hän on kuin ainakin entinen
-pikku Miika, joka äidin puuhatessa illallista istuu uinaillen penkillä,
-kuulee etäisen koiran haukunnan, näkee pienen himmeän akkunakuvion
-siirtyvän siltapalkilta toiselle, mutta mieli liitelee kaihoten
-muualla, jossakin epämääräisessä utumaailmassa. Ja kun perhe asettuu
-levolle ja päre pankonpuussa sammuu, kumartuu äiti vielä hänen
-ylitseen, korjaa peitettä ja lukee Ave Marian, ainoan jonka hän on
-joskus lapsuudessaan oppinut. Se on kamalasti vääntynyttä latinaa, joka
-hänelle teinivuosinaan on tuottanut monta hupia, mutta äiti lukee sen
-niin hartaasti, että Jumala varmaankin kuulee sen paljon auliimmin kuin
-parhaimmallakin latinalla kuolleesti toistetun rukouksen. Se vuosien
-kumartama rakas äitivanhus, kuinka hän iloitsikaan, itki ja iloitsi,
-kun hän monen vuoden kuluttua poikkesi kotiin ollessaan piispan mukana
-tarkastusmatkalla; kuinka hellävaroen hypisteli hän ryppyisillä
-käsillään hänen mustaa barettiaan ja silitteli hänen matkalla
-rypistynyttä kauhtanaansa.
-
-Kirja hänen polviltaan luisui maahan ja havahutti hänet todellisuuteen.
-Hän otti sen ylös ja käänteli sen vahvoja lehtiä. Sitä tutkiessaan oli
-hänessä edellisenä talvena herännyt eräs suuri aate, jota hän siitä
-lähtien oli hoitanut ja vaalinut mielessään kuin äiti lempilastaan. Se
-oli päivin ja öin kytenyt hänen mielessään, aste asteelta selviten ja
-kirkastuen sekä samalla kirkastaen hänelle hänen oman kutsumuksensa ja
-suoden voimaa tyynesti kestää taistelussa alati uhkaavaa puutetta
-vastaan, vieläpä ylläpitää ja rohkaista tovereitaankin.
-
-Äsken oli kaikki ollut niin pimeää ja toivotonta, mutta nyt hän taas
-näki elämäntyönsä selvänä edessään ja se kohotti hänet aineellisten
-huolten yläpuolelle. Koko hänen entisyytensäkin oli kuin johdonmukaista
-valmistusta siihen, eikä hän voinut olla jo varhaisimmassa elämässään
-näkemättä korkeamman käden johtoa. Ensi kerran ilmestyi se hänen
-tielleen vanhan ja hurskaan saarnaajamunkin muodossa. Hän,
-kahdentoistavuotias poika, on kesäisenä ehtoopäivänä yksin kotona ja
-odottaa isää, äitiä ja vanhempia veljiä kalaretkeltä palaaviksi. Hän
-istuu pihakivellä ja puhaltelee ilmaan vesilinnun untuvia, joita
-pääskyset lennosta kilvan tavottelevat. Silloin laskee joku kätensä
-hänen päälaelleen niin hellästi, ettei hän ollenkaan säikähdä, ja kun
-hän kääntyy katsomaan, seisoo siinä hymyilevä munkkivanhus. Se istuutuu
-pihanurmelle, vapauttaa jalkansa tomuisista virsuista ja alkaa
-ystävällisesti jutella hänen kanssaan. Ja kun vanhemmat illan suussa
-palaavat kotiin, ehdottaa munkki, että poika seuraisi häntä Viipurin
-kouluun ja saisi valmistua hengelliseen säätyyn, sillä hänestä on
-Jumala aikonut varmaan jotakin tehdä, selittää vanhus. Äiti tulee
-liikutetuksi ja sanoo hartaimman toivonsa olevan nähdä poikansa
-pappina. Isä, jäkäläpartainen, harvasanainen Olaviukko, jonka suu on
-kuin vaikenemista varten muodostunut, murisee vastaan ja sanoo pojan
-kelpaavan elää kalamiehenä niinkuin vanhemmatkin veljet. Mutta munkki
-sovittaa sanansa viisaasti, hän puhuu pyhästä Pietarista ja
-jumalansanalla kalastamisesta ja paljosta muusta, ja niin tokasee isä
-lopuksi: »No jos se on Jumalan tahto, niin menköön!» ja lähtee
-liikutusta salatakseen muka jollekin askareelle. Ja niin tapahtuu se
-ihme, että vanhemmat uskovat hänet vieraan munkin huomaan, ja että hän
-itse on valmis eroamaan rakkaasta kodistaan.
-
-Monta kertaa on hän liikutuksella muistellut tuota ensimäistä kotoa
-lähtöä ja yhä ihmeellisemmältä on se hänestä alkanut näyttää.
-Munkki-vanhushan tuli kuin suorastaan häntä hakemaan! Ja samanlainen
-tapaushan uudistui sitten Viipurissa. Kun hän oli koulunsa päättänyt ja
-hänen isällinen opettajansa, Johannes Erasmi, lähti piispan sihteeriksi
-kutsuttuna Turkuun, kutsui hän luokseen hänet, parhaimman oppilaansa,
-ja kehotti häntä seuraamaan mukana pääkaupunkiin, sillä siellä kyllä
-aukenisi hänelle jotakin. Ja hän seurasi ja sai kirjurinpaikan piispan
-luona sekä tilaisuuden jatkaa opintojaan. Mutta tärkeintä oli se, mitä
-tapahtui hänelle kohta Turkuun tulonsa jälkeen. Hän on ensi kertaa
-tuomiokirkossa, jonka mahtavat holvit ja pilarit, komeat kuorit,
-rekonditoriot ja pyhimysten kuvat sekä juhlallisessa hämyssä huokuva
-urkujen humina tekevät häneen valtavan vaikutuksen. Liikutuksesta
-väristen seisoo hän erään pylvään juuressa keskellä kirkkoa. Kun
-latinankielinen messu ja kuoripoikien laulu on tauonnut, kajahtaa hänen
-päänsä päältä miehekäs ääni, joka kirkkaasti ja läpitunkevasti lausuu
-selkeällä suomenkielellä: »Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja
-terävämpi kuin kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse siihen asti kuin
-se sielun ja hengen erottaa ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja
-sydämen aivoitusten tuomari.» -- Säpsähtäen luo hän katseensa ylös ja
-näkee saarnastuolissa papintakkiin puetun pitkäkasvuisen, nuorekkaan ja
-kalpean miehen, jonka silmissä palaa omituinen tuli ja joka hetken
-vaiettuaan sekä kuulijakuntaansa tarkasteltuaan kuin tilille vaatien
-alkaa saarnata tuon raamatunlauseen johdolla. Hän ei voi irrottaa
-katsettaan saarnaajasta, jonka tuliset sanat kaikuvat temppelin
-holveissa. Seuraamatta erikoisesti saarnan sisällystä tuntee hän, että
-se on jotakin uutta ja raikasta. Uutta ja samalla vanhaa ja
-tutunomaista, joka on ollut kauan unhotuksissa. Samoin on saarnaajan
-käyttämä kielikin. Ovathan dominikaanit ja fransiskaanitkin kyllä
-kansan kielellä saarnanneet, mutta se on ollut niin konstikasta ja
-aivankuin latinaa suomalaisin sanoin, kun tämä sitävastoin puhuu mitä
-tavallisinta ja yksinkertaisinta arkisuomea ja kuitenkin niin joka
-sanassaan elävää ja luonnonraitista.
-
-Kuin huumautuneena lähtee hän kirkosta, ja ihmetellessään kuka tuo
-voimakas saarnaaja oli, kuulee hän ympärillään olevassa ihmisjoukossa
-toistettavan nimeä Särkilahti sekä kutsuttavan häntä milloin
-kerettiläiseksi, milloin oikeaksi herran papiksi. Särkilahti! Kyllä hän
-oli jo Viipurissa sen nimen kuullut, samoinkuin Saksassa vaikuttavan
-pääkerettiläisen Lutherinkin, ja Turussakin hän oli jo piispan luona
-ehtinyt kuulla kaniikkien harmistuneita puheita maisteri Särkilahden
-kerettiläisistä opeista. Mutta sitä mielikuvaa, mikä hänellä oli
-kerettiläisestä, oli hänen mahdoton sovittaa tuohon saarnaajaan. Ja
-innosta palaen riensi hän joka kerta kuulemaan milloin Särkilahti
-saarnasi tuomiokirkossa tai katedralikoulussa ja yhä hartaammaksi kävi
-hänessä halu päästä samaa sanaa julistamaan. Onnelliseen aikaan oli hän
-tullut Turkuun, sillä ei täyttä vuotta sen jälkeen sairastui Särkilahti
-äkkiä ja kuoli. Mutta kun hän sitten seisoi tuomiokirkon pääkuorissa
-papiksi vihittävänä ja hänen isällinen suosijansa piispa Skytte asetti
-kalkin hänen käteensä vanhoin vihkimyssanoin: »_Accipe potestatem
-sacrificandi pro vivis et mortuis_» [Ota voima uhrata elävien ja
-kuolleiden puolesta] tunsi hän elävänä mielessään kutsumuksen jatkamaan
-ja täydentämään Särkilahden alottamaa työtä. Ja tämä tietoisuus hänessä
-yhä vahvistui hänen ollessaan piispan mukana tarkastusmatkoilla ja
-nähdessään kuinka suuri valon tarve kaikkialla oli. Hän ikävöitsi vain
-Wittenbergiin, uuden opin pääahjoon, ja kun aika oli tullut, aukeni
-hänelle pääsy sinnekin.
-
-Oliko nyt sitten kaikki tähdännyt vain siihen, että hän olisi tullut
-tänne Wittenbergiin nälkään nääntyäkseen? Sehän oli mahdottomuus, jota
-vastaan puhui koko maailmanjärjestys. Hän oli ollut jo epätoivoon
-joutumaisillaan, mutta täällä yksinäisyydessä virran rannalla vietetty
-hetkinen oli hänelle taas kirkastanut hänen kutsumuksensa ja kohottanut
-etualalle hänen valoisan elämänkäsityksensä.
-
-Hän nousi ja lähti nopein askelin kulkemaan takaisin kaupunkiin. Hänen
-tullessaan kortteeriin istuivat molemmat toverit loppumaisillaan olevan
-talikynttilän valossa, Teitti raapustellen hanhenkynällään jotakin
-kuviota hebrean kieliopin kanteen ja Viipurin Simo tutkien Tukydidesta.
-Se oli ainoa kirja minkä hän joskus oli onnistunut itselleen hankkimaan
-ja tunsi hän sen jo kannesta kanteen, mutta siitä huolimatta seurasi se
-aina hänen mukanaan. Simo oli heistä kolmesta vanhin ja oli jo kolme
-vuotta heitä aikaisemmin tullut Wittenbergiin. Hän oli köyhän porvarin
-poika Viipurista, käynyt sikäläisen koulun ja ollut novisina
-fransiskaaniluostarissa, mutta jättäen luostarin ennen novisiaikansa
-päättymistä tullut Turkuun, missä sai tilaisuuden matkustaa Saksaan
-opiskelemaan. Kapeine hartioineen ja köyristyneine selkineen teki tuo
-hiljainen ja itseensä sulkeutunut mies, joka sitäpaitsi oli kivuloinen,
-hyvin avuttoman ja säälittävän vaikutuksen. Kreikka oli hänen
-mieliaineensa, josta hän sellaisenaan lienee saanut ruumiillisen
-ravintonsakin, kuten Teitti kerran oli leikillään sanonut, sillä oli
-aivan käsittämätöntä millä hän oli itseään elättänyt niinä neljänä
-vuotena, jotka hän oli jo Wittenbergissä oleskellut.
-
-Teitti oli heistä kolmesta nuorin, lyhyen vanttera, ruskeasilmäinen ja
-iloinen nuorukainen. Hän oli suomalaista aatelissukua, mutta siitä
-huolimatta yhtä varaton kuin toverinsakin. Hän oli kuten Agricolakin
-tullut Skytten kustannuksella Wittenbergiin ja valmistui yhtä rintaa
-tämän kanssa maisteritutkintoon.
-
-Kumpikin istui synkkänä ja alakuloisena. Ääneti tervehtien katsahtivat
-he Agricolaan ja luettuaan hänen sulkeutuneesta muodostaan, ettei
-hänkään tuonut mitään iloista sanomaa, painuivat he uudelleen
-kirjoihinsa. Agricolan mieli kävi taas apeaksi ja häntä hieman hävetti,
-että hän tuli näin tyhjänä toveriensa luo, jotka pitivät häntä
-jonkunlaisena johtajanaan. Teittiä kiusasi tämä kolmen miehen
-äänettömyys ja raaputustaan jatkaen virkkoi hän:
-
--- Simo syöpi tuossa monikertaan kaluttua Tukydidestaan ja minä
-ravitsen itseäni muistuttelemalla olevani vapaasukuinen mies.
-
-Hän näytti Agricolalle kirjan kantta, jossa oli kirjotus: »Martini
-Laurentii Teijthi Liber, duodecim or. Emptus Abo Anno dei Mdxxxii» sekä
-sen alla kaksi vasta piirustettua kilven kuvaa, kummankin keskellä
-Andreasristi, jota Teitti-suku käytti vaakunanaan.
-
--- Kävin ruotsalaisten kortteerissa, mutta kaikki he olivat melkein
-yhtä täpärällä kuin mekin, -- jatkoi hän ja rupesi piirustamaan
-kolmatta vaakunaa.
-
--- Kun uskaltaisi emännältä pyytää illallista, -- huomautti Simo
-arasti.
-
--- Siten syömällä maksaaksemme vuokravelkamme. Koetappas mennä
-esittämään, -- vastasi Teitti ja Simo painoi nolona päänsä kirjaan.
-
-Mutta Teitin halutti kiusata tuota avutonta vanhinta toveriaan ja hän
-jatkoi: -- Eikö kaduta, ettet sittekin tehnyt munkkilupausta? Saisit
-ihan varmaan nytkin täydellä vatsalla lukea pater nosterisi ja oikaista
-itsesi levolle.
-
-Agricola katsoi nuhtelevasti nuorinta toveriaan, nousi seisomaan ja
-sanoi:
-
--- Minä lähden vielä apua etsimään, sillä eihän elämästämme näinkään
-mitään tule.
-
-Hän lähti päättävästi ulos ja suuntasi kadulle tultuaan askeleensa
-entistä augustiiniluostaria kohti, missä Luther perheineen asui. Joen
-rannalta lähtiessään oli hänen mieleensä välähtänyt, että hänen on
-mentävä itse uskonpuhdistajan luo omaansa ja toveriensa hätää
-valittamaan. Silloin asian ensinnä mieleen iskiessä se oli tuntunut
-niin yksinkertaiselta, mutta nyt kuta lähemmäs määräpaikkaa hän tuli,
-sitä epävarmemmaksi tunsi hän itsensä. Oliko lainkaan soveliasta hänen
-pienine huolineen tunkeutua häiritsemään miestä, jonka harteilla koko
-paavin kahleista vapautunut kirkko lepäsi? Eikä hän ollut tullut
-ajatelleeksi sitäkään, kuinka sopimaton aikakin nyt oli sellaiselle
-käynnille. Kovin myöhäinen nyt ei tosin vielä ollut, mutta ihmiset
-olivat sulkeutuneet jo koteihinsa ja kaikkialla valmistauttiin
-aattoillalliselle.
-
-Hänen kätensä vaipui portinkolkuttimelta alas ja masentuneena jäi hän
-seisomaan autiolle kadulle, tuntien ettei uskaltaisi sisälle pyrkiä.
-Silloin kuului portin takaa askelia, salpa lykättiin syrjään ja kadulle
-astui nuori palvelustyttö toisessa kädessä lyhty ja toisessa kori.
-Lyhtyään kohottaen katsoi hän kummastuneena ja kysyvästi kuluneeseen
-pappiskauhtanaan kääriytynyttä nuorta miestä, joka äänetönnä seisoi
-portin pielessä.
-
-Agricola tunsi täytyvänsä sanoa jotakin ja hän kysyi tytöltä, saattoiko
-tähän aikaan enää tavata tohtoria. Tyttö, jossa Agricolan avonainen
-katse nähtävästi herätti luottamusta, ilmotti hänen olevan huoneessaan
-ja kirjottavan. Hän piti porttia auki ja odotti vieraan astuvan sisään.
-Agricolan täytyi käydä eteenpäin ja hän tunsi kuinka sydämensä äkkiä
-alkoi rajusti lyödä. Tyttö jatkoi matkaansa ja hän hapuili yksinään
-pimeässä etehisessä. Kun hän oli ennenkin pari kertaa talossa käynyt,
-löysi hän pimeästä huolimatta tohtorin huoneeseen johtavan oven.
-
-Hänen koputukseensa ei kuulunut mitään vastausta. Ympärillä oli aivan
-hiljaista, jostakin seinän takaa kuului vain kuin aavistuksena lapsen
-jokellusta ja oman sydämensä lyönnin kuuli hän selvästi. Hän koputti
-toisen kerran, mitään ei kuulunut. Pelonalaisessa jännityksessään luuli
-hän koputtaneensa kyllin lujasti, mutta todellisuudessa se oli
-tapahtunut siksi hiljaa, ettei se voinut sisälle kuulua. Mitä nyt
-tehdä? Tänne asti jouduttuaan tuntui hänestä mahdottomalta takaisinkin
-palata. Hetken vielä epäröityään, jolla aikaa hänen levottomuutensa yhä
-vain kasvoi, hapuili hän käsiinsä kääkän, veti oven auki ja astui
-sisään.
-
-Hän pysähtyi oven luo pimentoon ja räpytti silmiään nähdäkseen huoneen
-perälle. Kirjotuspulpetilla paloi kynttilä, joka valasi ainoastaan
-valkeaksi kalkitun perä- ja toisen sivuseinän. Muu osa huoneesta jäi
-sen leveän selän ja suuren, vahvatukkaisen pään varjoon, joka näkyi
-kumarruksissa pulpetin edessä. Ovi viereiseen huoneeseen oli hiukan
-raollaan ja sen takaa kuului nyt selvemmin äskeinen lapsen jokellus
-sekä varovaista pöytäkalujen asettelua. Hiljainen kärinä ilmotti siellä
-olevan tulella jotakin paistia, josta etäinen tuoksu tuntui tänne
-saakka ja sai Agricolan tuntemaan huikaisevaa nälkää. Mutta huoneen
-perällä rapisi ja kitisi hanhensulka vihaisesti karkealla paperilla.
-Välistä se pysähtyi kokonaan ja lihakas pää nojautui vasempaan käteen.
-Sitten narahti tuoli äkeästi, hanhenkynä sukelsi tuimasti mustetolppoon
-ja entinen kitisevä rapina alkoi kuulua. Tuo pelottava pää muodosti
-oikealle sivuseinälle jättiläissuuren, pyöreän varjon, joka synnytti
-Agricolassa omituisen ahdistavan tunteen ikäänkuin se olisi uhannut
-luhistaa hänet alleen. Hän tunsi itsensä niin tuiki vähäiseksi ja
-avuttomaksi. Pelonalaisessa neuvottomuudessaan ei hän uskaltanut ryhtyä
-mihinkään keinoon kääntääkseen huomiota itseensä, ja kiihtyneitä
-hermoja vihlova hanhenkynän kitinä ikäänkuin hoputti häntä poistumaan
-huoneesta, jossa punnittiin kristikunnan kohtaloita vuosisadoiksi.
-Pulpetin ääressä kirjottava mies kasvoi hänen silmissään yhä
-valtavammaksi jättiläiseksi samalla kuin hän itse tunsi pienenemistään
-pienenevänsä.
-
-Ahdistuksessaan läheni hän ovea pujahtaakseen yhtä hiljaa ulos kuin oli
-tullutkin. Mutta hän kompastui kynnykseen ja aiheutti pientä kolinaa.
-Hanhenkynä huoneen perällä pysähtyi, tuoli narahti uhkaavasti ja
-lyhytkaulainen pää kääntyi puolittain ovea kohti.
-
--- Kuka siellä? -- kuului äreä ääni.
-
-Agricola pysähtyi ja palasi hämmentyneenä äskeiselle paikalleen.
-
--- Mitä, kuka se siellä hiiviskelee? -- kuului pulpetin luota vieläkin
-äreämmin ja samalla nousi kirjottaja ylös sekä läheni raskaskulmaisia
-silmiään siristäen ovea, kädessään vasta musteeseen kastettu kynä.
-
-Agricola kumarsi syvään ja sopersi vapisevin äänin jotakin
-anteeksipyynnön tapaista. Luther tarkasti häntä hetkisen ääneti kuin
-ajatuksiaan kooten ja lausui sitten:
-
--- Ah, tekö se olette, Agricola? Luulin täällä jo joitakin luvattomia
-vieraita hiiviskelevän.
-
-Ystävällinen ääni, millä nuo sanat lausuttiin, melkein oudostutti
-Agricolaa, jonka korvissa vielä eli äskeisten sanojen äkäinen sävy.
-Mutta samalla tunsi hän ihmeellisesti vapautuvansa pahimmasta
-ahdistuksestaan.
-
--- Käykää lähemmäs valoa, tänne, -- ja ystävällisesti työnsi hän
-Agricolan istumaan pulpetin päässä olevalle tuolille, asettuen itse
-omalle kirjotusjakkaralleen.
-
-Nähdessään nyt kynttilän valossa selvemmin nuoren oppilaansa kasvot,
-huomasi hän heti niillä olevan masentuneen ja tuskallisen ilmeen. Ettei
-kysyvällä äänettömyydellä pakottaisi häntä heti asiaansa käymään ja
-antaakseen hänelle tilaisuutta rauhottumiseen, alkoi Luther
-leikillisesti kertoa, kuinka hänet melkein kammo valtasi, huomatessaan
-tuntemattoman miehen siellä ovipimennossa kähmivän. Jonkun aikaa sitten
-oli nimittäin hänen illalla istuessaan kirjotuspöytänsä ääressä aivan
-samalla tavoin outo mies ilmestynyt hänen huoneeseensa kuin maan alta
-kohoten. Mutta se oli paljon pelottavampi vieras, tuo jo viisi vuotta
-Sachsenin kauhuna ollut hevoskauppias ja kapinannostaja Hans Kohlhaas,
-joka oli tullut häntä välittäjäkseen pyytämään ja uhannut pistoolilla
-ampua itsensä siihen paikkaan, jollei uskonpuhdistaja suostuisi häntä
-kuulemaan.
-
-Lopetettuaan kertomuksensa kumartui Luther lähemmäs vierastaan ja
-sanoi:
-
--- Te olette avun tarpeessa, rakas ystävä, eikö totta? Näen sen
-päältänne ja ymmärrän että teidän on ollut vaikea tulla tänne. Mutta
-paljastakaahan nyt sydämenne ja olkaa turvallisella mielellä, kyllä
-minä opiskelevaisen ohdakkeisen tien tunnen.
-
-Agricolan valtasi äkkiä lämmin turvallisuuden tunto aivankuin lapsen,
-joka yksinään kylmässä väristyään löytää ymmärtävän ja suojaavan
-isänsä. Kostunein silmin alkoi hän kertoa omasta ja toveriensa hädästä,
-kuinka heidän suosijansa Martti piispan oli ollut mahdoton lähettää
-heille apua, kuinka hän oli kirjeellä kääntynyt kuninkaankin puoleen,
-mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta, ja kuinka hän viimein ei
-ollut tiennyt muuta keinoa kuin tulla tänne.
-
-Luther istui edelleen samassa eteenpäin kumartuneessa asennossa, kädet
-polviin tuettuna, ja hänen jykevä leijonanpäänsä tärisi harvaan ja
-tasaisesti kuin voimakasten suonenlyöntien liikkeelle saattamana. Hänen
-mustan ruskeat, raskaiden luonten puolittain peittämät silmänsä olivat
-tarkkaavasti Agricolaan kiintyneet.
-
--- Niin niin, sellaista se on, -- sanoi hän Agricolan lopetettua ja
-lisäsi sitten puolittain leikillään: -- Ansaitsette vain nuhteet siitä,
-että vasta niin viime hädässä ja pelolla käännytte minun puoleeni.
-Olenhan minä täällä tavallaan isän sijassa teille muukalaisille,
-vaikka, Jumala paratkoon, monesti lienenkin teille ynseä ja
-velvollisuuteni unohtava isä. Niinhän se on meidän ihmisten laita, että
-kun oma itsemme on pahimmasta hädästä päässyt, niin olemme kohta
-valmiit ummistamaan silmämme toisten hädälle. Mutta katsokaamme nyt,
-mitä voimme tehdä teidän pahimman puutteenne torjumiseksi.
-
-Hän nousi ja meni toiseen huoneeseen. Ovi jäi hiukan raolleen kuten se
-oli ollutkin ja Agricola kuuli sieltä matalaa puhetta, sitten avattavan
-jonkun kaapin oven ja jotakin metalliastiain kilahtelua. Sen jälkeen
-kuului taas keskustelua, josta saattoi erottaa tuikeasti mutta
-hillitysti puhuvan naisäänen. Agricolan valtasi taas tuskallinen
-mieliala ja häntä ikäänkuin hävetti siellä-olonsa. Hän ei olisi
-tahtonut kuulla mitään mitä viereisessä huoneessa tapahtui, mutta hänen
-hermonsa olivat taas äkkiä jännittyneet eikä hän voinut olla
-kuulematta, kuinka Luther hymyilevällä äänellä sanoi: »Kuulkaahan,
-herra Käthe, näinhän me pääsemme yhdestä ylellisyyskapineesta samalla
-kun teemme Jumalalle otollisen työn.» Mutta naisen ääni, puhuen
-vieläkin kiivaammin vaikka yhä hillitysti, keskeytti hänet. Sen jälkeen
-kuuli hän Lutherin pari kertaa toistavan nimen Katharina sekä sitten
-puhuvan jotakin vakavalla äänellä. Naisen ääntä ei enää kuulunut,
-joku metalliesine vain kilahti hiljaa ikäänkuin kynnellä tai
-kantasormuksella olisi siihen lyöty ja kohta sen jälkeen palasi Luther
-omaan huoneeseensa.
-
-Hänellä oli kädessä leveäjalkainen hopeapikari. Lyöden sitä valkoista
-turpeaa kämmentänsä vasten sanoi hän iloisesti:
-
--- Kas tässä! On vain muutettava tämä kova ja ynseä metalli leiväksi,
-sillä puhdasta rahaa minulla ei tällä haavaa ole teille antaa. Ottakaa
-se. Te voitte mennä vielä tänään Fritz-mestarin luo ja vaihettaa sen
-rahaksi. Tervehtikää häntä Martti-tohtorilta, hän on rehellinen ja
-oikea kristitty, johon voitte luottaa.
-
-Hän ojensi maljan Agricolalle ja nähdessään kuinka vaikea tämän oli
-ottaa ja ylimalkaan koko asiaan suhtautua, jatkoi hän lyöden
-oppilastaan olkapäälle:
-
--- Älkää tätä asiaa niin suurena pitäkö ja säästäkää kiitos kaiken
-hyvän antajalle. Olkaa rohkea ja tehkää työtä iloisin mielin. Puute ja
-vastukset, nehän kuuluvat asiaan, eikä meidän kilvotuksemme kuitenkaan
-ole sen miehen, jonka elämä kului työssä ja tuskassa, paljossa
-valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastossa, vilussa ja
-alastomuudessa.
-
-Käsi vielä Agricolan olkapäällä katsoi hän tätä hetkisen ääneti ja
-jatkoi sitten:
-
--- Te olette niin tyynen ja vakavan näköinen mies, joka ei ryöpsähtele
-ja sammu, vaan jossa palaa hiljainen mutta kestävä tuli. Minusta tuntuu
-että Jumala on juuri teidät kutsunut kansanne valistajaksi. Maisteri
-Särkilahdesta, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli vähän aikaa
-oppilaanani, odotin minä paljon. Hän oli tulinen ja rohkea
-kilvottelija, mutta herramme ei nähnyt hyväksi häntä kauemmin
-työmaallaan käyttää. Kansanne ja olonne kaipaavat ehkä toisenlaista
-menettelyä kuin mihin hän olisi kyennyt. Työaseet tulee olla työn
-luonnon mukaan. Jos täällä meillä on Rooman juonia vastaan täytynyt
-usein rautaisin kavioin potkia, on taas siellä, missä paavillinen
-hapatus ei niin haisevaksi ole käynyt, käytävä perkaustyöhön
-hellävaraisemmin käsiksi.
-
--- Olkaa rohkea, sanon vielä, ja Jumala kanssanne! -- lopetti hän
-puristaen Agricolan kättä ja saattaen hänet ovelle.
-
-Tuskin koskaan oli Agricola tuntenut itseään niin huumautuneen
-iloiseksi ja omituisen keventyneeksi kuin nyt autiolle ja kuutamoiselle
-kadulle tultuaan. Hän oli kuin kohoutunut johonkin kuulaampiin
-ilmapiireihin, missä hengittäminen laajensi koko olemusta.
-
-Kiirein, melkein juoksevin askelin harhaili hän ahtaita ja sokkeloisia
-katuja ilman päämäärää. Hän hymyili ja huitoi kädellään. Mutta sitten
-muisti hän toverinsa, jotka synkkinä ja nälkäisinä odottivat häntä. Hän
-pysähtyi ja huomasi kulkeneensa päinvastaiseen suuntaan. Yrittäessään
-kotiinpäin rientää muisti hän Fritz-kultasepän ja pysähtyi taas. Mutta
-tuliko hänen myydä lahja, jonka arvoista hän ei tulisi koskaan saamaan?
-Eihän toki, vaan kalliina muistona tahtoi hän sen säilyttää läpi
-elämänsä. Mutta leipä, leipä! Sitä tarvittiin ennen kaikkea ja
-kiiruusti tarvittiin. Itse hän tunsi voivansa elää syömättä vielä
-vaikka kokonaisen viikon, mutta ne masentuneet toveripoloiset, ne eivät
-voineet tulla osallisiksi hänen mielialastaan ja sillä elää.
-
-Hän seisoi siinä naputellen kynnellään pikarin reunaa ja silloin
-juolahti hänen mieleensä onnellinen tuuma. Hän ehdottaa kultasepälle,
-että hän saisi tilaisuuden sattuessa lunastaa pikarin takaisin. Asia
-näytti hänestä mitä luonnollisimmalta ja kiiruusti lähti hän rientämään
-määräpaikkaan. Nyt tunsi hän rohkeutta tunkeutua vaikka itse Saksin
-vaaliruhtinaan luo, jos niin tarvittaisiin.
-
-Martti-tohtorin terveiset tekivät Fritz-mestarin suopeaksi
-ulkomaalaista ylioppilasta kohtaan. Hän otti pikarin pantiksi sen
-täydestä raha-arvosta ja kiliseviä florineita taskussaan lähti Agricola
-juoksujalkaa kortteeriin, missä hän ensimäiseksi meni emännän puheille,
-suoritti hänelle vuokravelan ja pyysi häneltä illallista itselleen ja
-tovereilleen, sillä ulkoa ei enää voinut ruokaa saada.
-
-Kun hän astui toveriensa luo, oli siellä pilkko pimeä. Nenään pisti
-kitkerä, loppuun palaneen talikynttilän käry.
-
--- Mihinkähän vankiluolaan minä olenkaan joutunut? -- sanoi Agricola,
-sillä hänelle tuli vastustamaton halu hieman leikitellä toveriensa
-kustannuksella.
-
--- Ei, täällä on kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet
-sido, -- kuului pimeydestä Teitin ääni.
-
--- Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja luette.
-
--- Niin, minä luulen että Simo tuossa -- hoi, Simo, oletko vielä
-elossa? -- niin, että Simo tuossa juuri lukee Tukydideen viimeistä
-sivua. Paasto on näet terottanut hänen katseensa. Minussa se taas on
-sytyttänyt mystiläisten sisäisen valon, niin että varmaankin sen avulla
-voisin lukea Taulerin kirjotuksia, jos niitä olisi tässä esillä.
-
--- Mutta luulenpa ettei hiukan enemmän maallista valoakin olisi
-haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän menisi sinä,
-Simo, joka olet jo viime lehdelle ehtinyt, pyytämään emännältä yhden
-kynttilän? -- sanoi Agricola, joka oli hapuillut itsensä uunin kupeelle
-lavitsalle istumaan.
-
-Siltä kohtaa, missä Simo oli hänen lähtiessään istunut, kuului
-kähmimistä ja hiljaista mutinaa, mutta sitten vaikeni taas kaikki.
-
--- Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? Hakisit
-emännältä kynttilän, sillä omat jalkani ovat paljosta juoksemisesta
-niin puutuneet, etten kykene liikkeelle, ja Martti tuossa on
-vapaasukuinen mies, niin etten minä talonpojanpoika katso voivani häntä
-komentaa.
-
--- Mutta kuinka häneltä uskaltaa mennä pyytämään? -- kuului nyt Simon
-paikalta avuton ääni.
-
--- Sano että dominus Agricola käski antaa.
-
-Simo kähni taas, mutta jäi paikalleen ja Teitti pisti väliin:
-
--- Hän ei ole lukenut vielä loppuun eikä henno kesken jättää.
-
--- Kuulehan, Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan.
-
-Agricola pisti kätensä taskuun ja pudisti sitä. Kuului rahojen kilinää
-ja samalla häädettyä naurun tapaista kahdelta suunnalta. Simo alkoi
-kompuroida ovea kohti.
-
--- Muistelen tässä jonkun kerskanneen, ettei täällä ole mammonan orjia,
--- sanoi Agricola tyhjentäen hyvän mielensä iloiseen nauruun.
-
-Kohta palasi Simo, suu leveässä hymyssä ja kädessään palava kynttilä,
-joka sijotettiin loppuneen tilalle rautajalustaan. Heti jälessä tuli
-lasimestarin muorikin kantaen höyryävää soppamaljaa, josta levisi
-suloinen tuoksu, saaden jokaisen kolmen sieramet laajenemaan. Hän
-asetti pöydälle maljan ja suuren tinalautasen, jossa oli lusikat ja
-kolme isoa leivänkimpaletta.
-
--- Saatte kiittää onneanne, että meillä soppa valmistui tavallista
-myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa, -- sanoi muori ja
-asettui kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta.
-
--- Messussa? -- tarttui hänen sanoihinsa Teitti, jonka äänestä nyt oli
-kokonaan kadonnut äskeinen kuiva jurous. -- Teissä, muoriseni, taitaa
-olla jälellä koko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen
-kuin olettekin.
-
--- Iltamessussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta
-samantekevää, -- sanoi muori ja nähdessään millä voimalla soppa veti
-nuorukaisia puoleensa, lisäsi hän:
-
--- Näyttääpä että olette hiukan paastonneet ja se on myös paavia,
-tiedän mä.
-
--- Muori, muori, -- ehätti Teitti saatuaan itseensä muutamia
-lusikallisia soppaa, -- tehän ette ole edes lukenut tai kuullut
-Martti-tohtorin kirjottamaa katekismusta, missä sanotaan, että paastota
-ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta messua siellä
-ei missään mainita.
-
-Muori nyrpisti nenäänsä ja sanoi:
-
--- Messuksi tuota ennen minun tyttönä ollessani sanottiin ja kyllä se
-nimi minulle vieläkin välttää.
-
-Puhelias muori valkoisine esiliinoineen lisäsi nuorten miesten
-kodikkuuden tuntoa ja Teitti haluten häntä vielä hetkisen huoneessa
-pidättää lausui:
-
--- Tunnustakaahan, ettekö silloin tyttönä ollessanne uhrannut jotakin
-ropoa annekauppiaallekin ja siten kuitannut pieniä ylitsekäymisiänne?
-
--- En sinä ilmoisna ikänä! -- kiivastui muori, -- vaikka kyllähän ne
-täältä Wittenbergistäkin hyökkäsivät syntikuitteja ostamaan jo
-ennenkuin se rietas oli arkkuineen kaupunkiinkaan ehtinyt.
-
--- Silloin täällä varmaankin oli koko markkinat?
-
--- Oli, oli toki. Mutta vielä pahempi mylläkkä täällä silloin kävi, kun
-se Zwickaun haikara pesueineen [Tarkottaa Nicolaus Storch'ia, joka oli
-Zwickausta kotoisin oleva kankuri ja uskonnollinen kiihkoilija. Storch
-suomeksi haikara.] tuli tänne mellastamaan ja Martti-tohtori oli
-Wartburgissa paholaista kurittamassa. Ja tänne kai se paholainen
-silloin ryykäsikin kostamaan ja kyllä se monen pään pyörälle saikin. Ei
-silloin vähää kun mennäänpäs kirkkoon peliään pitämään ja säretään
-siellä kaikki kuvat ja kaunistukset ja itse Carlstadt koluaa
-työpajoissa kuin mikähän nokikuono. Piti mukamas jokaisen elättää
-itsensä kättensä töillä. Ja jokainen kehui olevansa täynnä pyhää
-henkeä. Pyh kaikkia! Sanovatkin Martti tohtorin tultuaan sanoneen, että
-hän antaa vasten kuonoa semmoisille hengille ja se minusta oli naulan
-päähän sanottu. Eikä tarvinnutkaan Martti tohtorin monta saarnaa pitää,
-kun ne Zwickaun nokikuonot täältä tiensä löysivät.
-
-Muori oli puheen alkuun päästyään istunut ja jutteli vielä senkin
-jälkeen kuin nuoret miehet olivat lopettaneet ateriansa, kertoillen
-sekaisin Lutherin ja Melanchtonin naimisiinmenosta, Kohlhaasin
-murhapoltoista ja monesta muusta, sekä kysellen, olivatko he kuulleet
-sodan olevan tulossa, sillä hänelle oli tänään kerrottu että keisari
-vielä ennen joulua tulee suurella sotajoukolla kurittamaan vanhasta
-uskosta luopuneita ruhtinaita. Vihdoin hän sentään huomasi korjata
-astiat pöydältä, toivotti hyvää yötä ja poistui huoneesta.
-
-Teitti, joka selkäänsä seinään nojaten ja jalat nostettuna toiselle
-lavitsalle oli hymysuin kuunnellut muorin juttuja, virkkoi nyt:
-
--- Ei tämä maailma sentään ole kaikista pahin asuinsija, vai mitä veli
-Simon arvelee?
-
-Vastauksen sijasta ilmaisi Simo tyytyväisyytensä maailmaan hymyllä,
-joka oli hänen kellertävillä kasvoillaan loistanut aina siitä saakka
-kun hän palasi kynttilää hakemasta.
-
--- Mutta olemmepa, veli Mikael, tainneet unhottaa kiittää sinua tästä,
--- kääntyi Teitti Agricolaan.
-
--- Ei minua vaan aivan toista miestä tästä on kiitettävä ja sekin
-toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle, -- vastasi Agricola.
-
-Täynnä yli pursuavaa onnellisuutta käveli hän edestakaisin ahdasta
-lattiaa ja mietti, eikö hänen olisi nyt kerrottava tovereilleen
-käynnistään Lutherin luona. Hän muisteli sana sanalta, mitä
-uskonpuhdistaja oli hänelle sanonut ja tultuaan siihen kohtaan missä
-Luther puhui Särkilahdesta ja hänestä, juolahti hänen mieleensä toinen
-asia. Hän pysähtyi nurkassa olevan pienen kirstunsa eteen ja mietti,
-eikö nyt olisi soveliain hetki ilmaista suuri aatteensa tovereille ja
-valmistaa heille pieni yllätys. Kaipasihan tämä merkillinen ilta
-päättäjäisikseen jotakin erikoisempaa.
-
-Tovereihinsa kääntyen sanoi hän:
-
--- Nykyään emme ole moneen iltaan lukeneet yhteisesti raamattua.
-Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen?
-
-Hänen huulillaan oli salaperäinen hymy ja hiukan ihmeissään myöntyivät
-toverit hänen ehdotukseensa. Mutta hän oli avannut jo kirstun, josta
-hän muutamien vaatekappaleiden alta veti esiin joukon kokoon käärittyjä
-paperiarkkeja. Hän toi ne pöydälle, selaili ja kehitteli niitä auki ja
-silmäsi välistä salaperäisesti tovereihinsa, jotka ääneti ja pyörein
-silmin seurasivat hänen toimiaan. Saatuaan paperinsa järjestykseen,
-sanoi hän:
-
--- Jos minä alan Mattheuksen yhdennestäkolmatta luvusta.
-
-Hän silmäsi vielä tovereitaan ja alkoi sitten jännityksestä hieman
-värähtävällä äänellä lukea paperista:
-
--- »Ja quin he lehestuit Jerosolimat ia tulit Bethphagen oliomäen tyge
-| silloin Jeesus lehetti caxi Opetuslasta sanoden heille | Menget
-kyleen ioca on teiden edhesen | ia cocta te leudhet asintamman
-sidhottuna | ia varsan henen cansans | pästeket ne ia tokat minulle. Ja
-ios iocu teille iotakin sanopi | niin sanocat | Herra niite taruitze |
-ia cocta hen laske heiden.»
-
-Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Heti hänen ensimäisiä sanoja
-lukiessaan oli Teitti pudottanut jalkansa lavitsalta lattiaan ja
-yrittänyt kavahtamaan seisoalleen, mutta jäänyt sitten siihen asentoon
-ja henkeä pidättäen kuunnellut Agricolan lukemista. Nyt läheni hän
-pöytää ja yritti sanomaan jotakin, mutta sai esille vain pari »muttaa»
-ja kumartui sen sijaan Agricolan olan yli katsomaan paperiin. Simo
-noudatti hänen esimerkkiään ja alkoi toisen olan yli tähystää tuota
-merkillistä paperia. Agricola otti hanhenkynän käteensä ja aivan kuin
-olisi opastanut tovereitaan kirjalle osotti hän sillä sanoja,
-lukiessaan edelleen:
-
--- »Mutta näme caiki tapacduit | että se teutetäisin | quin sanottu oli
-Prophetan cautta ioca sanoi | Sanocat Syonin tytterelle | Catzo sinun
-Kuningas tule sinulle sivije istudhen asintamman päle | ia ikeen
-alaisen asin varsan päle.»
-
--- Sinäkö sitä olet siihen kirjottanut? -- keskeytti nyt Teitti ja haki
-rahinsa pöydän luo. Hän katseli Agricolaa kuin jotakin outoa
-ilmestystä.
-
--- Minä, -- myönsi Agricola ujosti, -- ja minä olen päättänyt koko
-raamatun kirjottaa suomenkielellä.
-
-Hän punastui ja siirsi katseensa papereihin.
-
--- Mutta miten ... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka ... miten
-sinä olet alkuun päässyt? -- sammalsi Teitti, joka ei tahtonut tietää
-miten oikeastaan suhtautua tähän uuteen ja käsittämättömään asiaan.
-
--- Se tapahtui kevätkesällä, kun minä opettajana ollessani asuin
-yksinäni. Eräänä iltana luin tohtori Lutherin saksalaista raamattua ja
-silloin, juuri kun luin tätä Mattheuksen yhdettäkolmatta lukua, välähti
-mieleeni kysymys, että emmekö me suomalaisetkin voisi saada
-jumalansanaa omalle kielellemme niinkuin saksalaisetkin. Ensinnä se
-tuntui aivan mahdottomalta, mutta se ei kuitenkaan jättänyt minua
-rauhaan ja minä päätin edes koettaa. Koetin ensin lukiessani miettiä
-mitenkä se oikein tulisi suomenkielellä. Minä etsin ja hapuilin
-suomalaisia sanoja ja kun sain ensimäisen lauseen koossa pysymään, tuli
-minulle kova kiiru saada se kirjotetuksi. Ja kun se oli paperilla, en
-tahtonut aluksi uskoa silmiäni ja minulle tuli niin eriskummallinen
-olo, aivankuin olisi samalla kertaa pitänyt itkeä ja nauraa.
-
-Hän oli hiljaisella äänellä ja kostunein silmin kertonut tämän, kun
-Teitti sanoi:
-
--- Kyllä kai minäkin aina lukiessani ajattelen jollakin lailla
-omankielisesti sisällystä, mutta ei minulle silti ole koskaan mieleen
-tullut, että se voisi olla suomeksi kirjotettukin.
-
-Asia näytti lähemmin miettiessä niin yksinkertaiselta ja kuitenkin
-tuntui se samalla heistä kaikista ihmeeltä. Agricola kertoi, kuinka hän
-saatuaan muutamia lauseita paperille innostui siihen niin, että ahersi
-yökaudet suomentamispuuhassa ja käänsi siten yhtä menoa Mattheuksen
-evankeliumin loppuun ja kappaleen Markusta lisäksi. Hän oli ilmottanut
-siitä kuninkaallekin lähettäessään hänelle elokuussa kirjeen, mutta
-tovereilleen oli hän päättänyt paljastaa aatteensa vasta sitten kun
-kuninkaalta olisi tullut vastaus.
-
--- Etköhän lukisi vieläkin? -- huomautti nyt Simo arasti, ja
-liikutettuna siitä hartaudesta, millä toverit ottivat vastaan hänen
-uuden aatteensa, jatkoi Agricola lukemistaan. Vaikka he syönnin jälkeen
-olivatkin tunteneet itsensä raukeiksi, oli nyt uneliaisuus kaikonnut
-kauas ja hievahtamatta kuunteli kumpikin. Simo vain silloin tällöin
-ojentausi henkeään pidättäen niistämään ratisevaa kynttilää, että valo
-lukijalle pysyisi tasaisena. Luvun toisensa jälkeen luki Agricola
-käsikirjotuksestaan, lausuen sanat harvaan ja eräänlaisella
-hellävaraisuudella aivankuin olisi pelännyt niiden kosketuksesta
-särkyvän. Kun hän jälleen pysähtyi, olivat kaikki pitemmän ajan ääneti
-ja antoivat viimeisten sanojen kaikua korvissaan. Sitten otti Teitti
-pöydältä suuren saksankielisen raamatun, pyöritti sitä käsissään ja
-sanoi:
-
--- Aiotko sinä saada sen painetuksikin?
-
--- Kuinkas muuten, -- vastasi Agricola luottavasti, -- vähänhän siitä
-ilman olisi Suomen kansalle hyötyä.
-
--- Ajatelkaahan, meilläkin on sitten omalla kielellämme tällainen
-kirja, -- sanoi Teitti saksalaista raamattua yhä käännellen.
-
-Oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Simo virkkoi enemmän itsekseen kuin
-toisille tarkotettuna:
-
--- Se on sitten Biblia fennica. Paremman ilmasukeinon puutteessa tahtoi
-hän näillä sanoilla tulkita mielikuvansa siitä, että suomalainen
-kansallisuus sen kautta tulee ikäänkuin rajoiltaan selvemmin määrätyksi
-ja kohotetuksi esiin jostakin epäselvästä hämystä, ja samalla hekin,
-finlandenses, käyvät kaikille selväpiirteisemmiksi eivätkä ole enää
-joku epämääräinen heimokunta ruotsalaisten selän takana.
-
--- Sittenkun meillä on raamattu suomenkielellä, niin ... hm!
-
-Toiset katsoivat kysyvästi Teittiin ja tämä täydensi hämillään
-lauseensa:
-
--- ... niin kukaties syntyy muitakin kirjoja suomeksi.
-
-Kukaan ei vastannut, mutta kaikkien silmät kiilsivät ja näkyi, että
-heille noiden sanojen johdosta aukeni uusia ja outoja näköaloja. Heissä
-liikkuivat voimakkaina samat tunteet, joita he eivät kuitenkaan
-osanneet lähemmin määritellä tai nimittää. Että he olivat suomalaisia,
-sehän heille oli tiettyä jo lapsuudesta saakka, mutta tuo tieto oli nyt
-jollakin tavoin joutunut käymistilaan ja synnyttänyt heissä uusia
-sielunliikkeitä.
-
--- Luehan, Miika, vielä, on niin omituista sitä kuunnella, -- pyysi
-Teitti ja Agricola ryhtyi taas lukemaan ja jatkoi yhtä menoa siksi
-kunnes käsikirjotus loppui.
-
-Vaikka oli jo myöhäinen, eivät he kiirehtineet nukkumaan, vaan
-jatkoivat keskustelua tuosta suuresta tapauksesta ja kukin koetti
-parhaimpansa mukaan saada ulos sen mitä mielessä liikkui. Vasta kun
-kynttilä alkoi lopulleen riutua, laittausivat he vaatimattomille ja
-koville makuutiloilleen ja huoneessa vallitsi taasen pimeä.
-
-Kun kukaan ei tuntunut vielä nukkuvan, keskeytti hiljaisuuden Simon
-ääni, joka ujona kuului sanovan:
-
--- Miika, etkö ole pater nosteriakin ajatellut suomeksi? Minä rupesin
-sitä juuri itsekseni lukemaan, mutta tuntuu kovin oudolta sitä tänä
-iltana latinaksi toistaa.
-
-Silloin alkoi Agricola hiljaa ja hartaasti lausua isämeitää suomeksi,
-ja kun hän oli sanonut amen, ei hiljaisuutta häirinnyt enää mikään.
-Mutta kukin heistä tunsi toisensa vielä pitkän ajan makaavan valppain
-silmin ja ikäänkuin toistamiseen kuuntelevan sitä kirjotettua
-suomalaista sanaa, joka heidän huoneessaan tänä iltana oli ensi kerran
-kaikunut. Ja heistä tuntui kuin tuossa pimeässä hiljaisuudessa olisi
-ollut jotakin neitseellistä ja pyhää.
-
-
-
-
-LUOPIOITA.
-
-
-Ikkuna kollegion pieneen sairashuoneeseen oli hiukan raollaan ja siitä
-tuulahti sisälle raikas kevätilma. Nähtävästi vaikutti se virkistävästi
-huoneen ainoaan potilaaseen, joka oli noin viidenkolmatta vuotias
-kaunismuotoinen nuorimies. Hän lakkasi hourimasta ja rynnistelemästä,
-maaten nyt levollisesti ja tirkistellen kuumeesta kiiltävin silmin
-vastapäisellä seinällä olevaa ristiinnaulitun kuvaa.
-
-Hänen hoitajansa, vielä nuorempi jesuittaveli, otti kirjan käteensä,
-silmäsi sairasta ja ettei etäisenä kohuna kuuluva »ikuisen kaupungin»
-melu häiritsisi hänen lukemistaan, siirsi hän pyöreäruutuisen ikkunan
-kiinemmäs. Sen tehtyään istui hän lavitsalle seinänviereen ja syventyi
-tutkimaan »Pyhimysten kukkasia», jotka sata vuotta aikaisemmin olivat
-veljeskunnan perustajan Ignatius Loyolan elämässä saaneet aikaan niin
-ihmeellisen käänteen. Mutta tuskin oli hän pari lausetta ehtinyt lukea,
-kun sairas keskeytti hänet lausuen kovalla äänellä:
-
--- _Magna est distantia inter Romani et Finlandiani... Illa me habet,
-hanc desidero_. [Pitkälti on Roomasta Suomeen... Edellisessä olen,
-jälkimäiseen ikävöin.]
-
-Hoitajaveli katsahti ällistyneenä sairaaseen, luullen nuo sanat hänelle
-tarkotetuiksi. Mutta sairaan kasvot olivat taas arveluttavasti
-tulehtuneet ja sekavasti tirkisteli hän eteensä. Ojentaen molemmat
-kätensä jatkoi hän läähättäen:
-
--- _O Clara, Clara, mea pulcherrima et carissima Clara! Plenus est
-animus meus te videndi, O Clara, virgo benedicta!_ [Oi, Klaara,
-Klaara, kaunein ja rakkahin Klaarani, sydämeni halajaa nähdä sinua,
-sinä siunattu neito!]
-
-Hoitajaveli, joka oli yrittänyt lukemistaan jatkamaan, höristi
-korviaan. Mutta sairas jatkoi hetken kuluttua suomeksi ja melkein
-huutamalla:
-
--- Tahdon nauttia sinun lempesi suloutta, vaikka koko pyhimysten joukko
-minua siitä kieltäisi. Tahdon salaa sinua syleillä, jollei minun
-sallita julkisesti sinua vaimokseni sanoa.
-
-Hoitajaveljen kasvot ilmaisivat pettymystä ja viekkaasti kysyi hän:
-
--- _Quid dicis? Cur non latine loqueris_? [Mitä sanot? Mikset puhu
-latinaa?]
-
-Ja aivankuin uteliasta kaitsijaansa totellen jatkoi sairas puoleksi
-laulavalla äänellä:
-
-    -- _Jam, dulcis amica, venito,
-    quam sicut cor meum diligo.
-    Intra cubiculum meum
-    ornamentis cunctis onustum_.
-    -- -- -- -- -- --
-    _Sine te non potero vivere;
-    jam decet amorem perficere_.
-
-[Jo tulen, armas ystäväni, sa jota lemmin kuin omaa sydäntäni. Käy
-sisään makuukammiooni, jonka monet koristukset täyttävät. -- Ilman
-sinua en voi elää: on jo aika tehdä tosi lemmestämme.]
-
-Sairas kavahti nyt istumaan, nauroi hurjasti ja alkoi juopuneen äänellä
-hoilottaa:
-
-    -- _Magis quam ecclesiam
-    diligo tabernam,
-    ipsam nullo tempore
-    sprevi neque spernam_.
-
-[Enemmän kuin kirkkoa rakastan kapakkaa; sitä en ole koskaan
-halveksinut enkä halveksi.]
-
-Hoitajaveli pudotti kirjan lattiaan ja nousi kauhistuneena ylös.
-
--- _Sile, impie_! [Vaikene, jumalaton!] -- huudahti hän ja teki
-ristinmerkin.
-
-Mutta kun sairas nauroi, huitoi käsillään ja jatkoi renkutustaan,
-pakeni nuori jesuitta huoneesta. Hetken kuluttua hän kumminkin palasi
-mukanaan vanhempi veli. Yhdessä laskivat he hänet pitkälleen ja
-vanhempi ryhtyi suonta lyömään nuoremman hillitessä sairasta.
-Verenlasku tyynnytti potilasta ja kun hän vielä oli saanut
-virvotusjuomaa sekä kääreen päähänsä, ummisti hän raukeana silmänsä ja
-alkoi tasaisemmin hengittää. Silmät pyöreinä kertoi nyt nuorempi
-kuiskaten, mitä sairas oli puhunut, ja hetkisen tätä ääneti ja huulet
-supussa silmäiltyään sanoi vanhempi:
-
--- _Aliquid heretici in eo, neque mirabile, quod filius episcopi
-lutherani. Ora pro eo_.
-
-[Hänessä on vielä jonkun verran kerettiläistä eikä kummakaan kun hän on
-lutherilaisen piispan poika. Rukoile hänen puolestaan.]
-
-Sen sanottuaan jätti hän huoneen. Yksin sairaan kanssa jäätyään teki
-nuorempi ristinmerkin ja alkoi rukouskirjasta valittavalla äänellä
-lukea:
-
--- _Domine, ne in furore tuo arguas me_... [Herra, elä soimaa
-minua vihassas...]
-
-Luettuaan psalmin loppuun sekä kolmasti pater nosterin, teki hän
-ristinmerkin sairaan yli ja lähti huoneesta.
-
-Kun hän illalla palasi kynttilä kädessä, nukkui sairas vielä, mutta
-heräsi kun valo sattui silmiin. Kuume näytti jättäneen hänet, sillä
-hänen katseensa oli selkeä. Hoitajaveli ojensi hänelle kirjeen, jonka
-hän oli tuonut mukanaan. Sen kuoressa oli osote: _Reverendiss:o D:no
-Erico Ericio juniori de Sorola, Unico et carissimo illio etc. Roma, in
-Collegia germanico_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Erik Erikinpoika Sorolainen nuorempi oli nykyään noin viidenkolmatta
-vuotias. Käytyään Turun koulun oli hän oleskellut jonkun aikaa
-Vesteråsissa tätinsä luona, joutuen lemmensuhteisiin orpanansa Klaran
-kanssa, sekä matkustanut sitten isänsä toivomusten mukaan ja rahoilla
-runsaasti varustettuna Saksaan, missä hänen tuli Rostockin ja
-Wittenbergin yliopistoissa jatkaa opintojaan. Mutta elämä näissä
-lutherilaisuuden päämajoissa oli jo kangistunut orthodoxian kaavoihin
-ja professorien ärtyneet kiistat siitä, olivatko hyvättyöt ihmisen
-autuudelle vahingollisia vai edullisia ja tuliko ehtoollisessa
-uskovaisen osaksi Kristuksen totinen ruumis ja veri vaiko ainoastaan
-hänestä virtaava hengellinen voima, kuten salakalvinistit väittivät,
-eivät voineet kauan nuorta Sorolaista kiinnittää. Hän jätti Rostockin
-ja Wittenbergin kuivat pergamenttiukot toistensa tukkaa vanuttamaan ja
-lähti miekka vyöllä sekä aatelisjunkkarin samettijakkuun puettuna
-ratsastamaan kohti iloista Puolaa, jossa nuoren Sigismund kuninkaan
-ympärillä oli paljon muitakin suomalaisia ja ruotsalaisia ja joka
-kauniille, nautintoja rakastavalle, kunnianhimoiselle ja lahjakkaalle
-nuorukaiselle oli paljon otollisempi oleskelupaikka. Vaikka hänen
-isänsä, Erik piispa, ei ollutkaan mikään tunnustettu aatelismies,
-esiintyi nuori Erik, joka oli kiihkeä aristokraatti, ulkomailla
-aatelisena, sillä hän väitti esi-isäinsä olleen unkarilaisia ritareita
-ja linnanpäälliköitä sekä iso-isänsä sedän, erään Petrus Brandinuksen,
-Kaarle viidennen aikana kaatuneen taistelussa turkkilaisia vastaan.
-
-Krakovan iloinen ja kirjava elämä aukaisi hänen eteensä mahdollisuudet
-kaikkeen siihen, mitä hän poikavuosinaan oli uneksinut ja haaveillut.
-Täällä viivähti vielä kuin häipyvänä kangastuksena keskiaikainen
-ritarielämä aseleikkeineen ja naisenpalveluksineen, ja täällä oli
-myöskin toinen keskiajan laitos, uskonpuhdistuksen iskusta uudelleen
-elpynyt katolinen kirkko paavillisine legaatteineen, munkkeineen ja
-prelaatteineen loistavasti edustettuna. Kiihkokatoliseksi kasvatetun
-Sigismundin ympärillä kehrättiin laajakantoisia suunnitelmia
-pohjoismaiden saattamiseksi takaisin katolisen kirkon äidilliseen
-helmaan, ja siinä oli työalaa sekä miekan että sanan käyttäjille, ja
-nuorelle Sorolaiselle aukeni siis kunnianhimoa kiihottavia näköaloja
-kahdellekin suunnalle.
-
-Jonkun aikaa häilyi hän kahden vaiheilla, kuluttaen aikaansa iloisissa
-nautinnoissa. Vallotusretken hengelliseksi etujoukoksi valmistuneita,
-Braunsbergin, Thornin ja Rooman jesuittakouluissa kasvatuksensa
-saaneita suomalaisia, kuten Johannes Jussoila, Petrus Petrosa ja
-Valentinus Thomae paistattelihe täällä kuninkaallisen suosion
-loisteessa, ja tutustuminen näiden kanssa suuntasi Sorolaisen
-kunnianhimoiset unelmat kirkon alalle. Sillä taholla hänellä aina oli
-varma menestysmahdollisuus, kun sitä vastoin maallisella alalla saattoi
-tuottaa vaikeuksia se seikka, että hänen aatelisessa sukujohdossaan oli
-parin kolmen sukupolven mittainen katkein olemassa ja kadehtijat siis
-helposti voivat saattaa koko hänen aateluutensa epäilyksen alaiseksi.
-Mutta kirkko avasi aateliskirjaa tiedustelematta ovet lahjakkaalle
-miehelle vaikka kardinaalin ja paavin istuimille saakka. Sitäpaitsi
-veti katolilaisuus häntä jo sinänsäkin puoleensa, sillä sen ulkonainen
-loisto ja madonnanpalvelus tarjosivat hänen huikentelevalle ja
-aistilliselle mielelleen paljon suurempaa tyydytystä kuin jäykkä ja
-alaston protestanttisuus. Ja mikä vetovoima ja houkutus olikaan
-sellaisten pyhien miesten kuin Benedictuksen, Fransiskuksen ja Ignatius
-Loyolan elämällä. Kun kiinteästi kuvitteli yhtämittaista aistielämän
-kieltämistä, huikaisevia paastoja, yövalvontoja ja itsekidutuksia,
-joiden vaikutuksesta saattoi ihanissa näyissä nähdä lempeän Kristuksen
-kylkihaavoineen ja suloisesti hymyilevän neitsyt Marian, niin silloin
-häipyivät kalpeina mitättömyyksinä varjoon maallisen ritarielämän
-tarjoamat ilot ja mainetyöt. Sellaisena huumauksen hetkenä hän kerran
-sitten lankesi polvilleen neitsyt Marian eteen ja ihanaa liikutusta
-tuntien pyysi päästä hänen ritarikseen.
-
-Krakovassa olevista suomalaisista kiintyi hän lähinnä Valentinus
-Tuomaanpoikaan, joka oli Sigismundin hovirunoilija sekä lähes
-parikymmentä vuotta Sorolaista vanhempi. Hän oli syntynyt
-Karjalohjalla, käynyt koulua Turussa sekä sitten aitosuomalaista
-seikkailuhaluaan noudattaen kulkeutunut Saksaan ja Braunsbergin
-jesuittakollegiossa kääntynyt katolisuuteen. Vilnan yliopistossa
-ollessaan oli hän alkanut harrastaa runoutta ja kun vasta Puolan
-kuninkaaksi valittu Sigismund, johon eri tahoilla kiinnitettiin niin
-suuria toiveita, saapui 1589 mainittuun kaupunkiin, oli Valentinus
-Thomae tervehtinyt häntä »suomalaisilla rytmeillä» ja latinankielisillä
-distikoneilla. Tällä oli hän saavuttanut kuninkaan suosion sekä päässyt
-hoviin kaunopuhujaksi ja runoilijaksi. Hän oli täydellinen tunneihminen
-sekä sukulaishenki Sorolaiselle. Heistä tuli pian läheiset ystävät ja
-Valentinuksen kehotuksesta päätti Sorolainen lähteä Roomaan opintojaan
-jatkamaan sekä valmistumaan hengelliseen säätyyn.
-
-Annettuaan isälleen karttelevia tietoja tarkotusperistään lähti hän
-matkaan Ranskan kautta, nähdäkseen samalla maailmaa mahdollisimman
-laajalti. Vaikkei hän vielä ollutkaan julkisesti katolisuuteen
-kääntynyt, harrasti hän jo sentään katolilaisia menoja paastoten ja
-rukoillen taivaallista neitsyttä, jonka hän oli valinnut erikoiseksi
-suojelijakseen. Innostuttuaan itsekieltäymyksiin saattoi hän siinä
-mennä sangen pitkälle, ollen toisinaan päiväkausia mitään nauttimatta
-ja rukoillen yhtenä päivänä läpi satakuusikymmentäviisi helmeä
-sisältävän rukousnauhansa. Sellaisten ponnistusten jälkeen tunsi hän
-harvinaista kasvamista ja sisäistä voimistumista sekä saattoi silloin
-nähdä loistavan päämääränsä aivan käden ulottuvissa. Mutta liian
-kireälle pingotettu jousi laukesi ja hymyilevään Provenceen tultuaan
-lankesi hän suinpäin aistillisuuteen. Hänen yöpyessään erääseen
-luostariin viettivät munkit kuten koko seutukuntakin iloisia
-viininkorjuukemuja. Kun iltamessun jälkeen oltiin refektooriossa
-illallisaterialla, päästivät munkit etelä-ranskalaisen luonteensa
-valloilleen. Yleinen ilo ja keveä mieliala tarttui Sorolaiseen kuin
-tuli tappuroihin ja hän tyhjensi maljan toisensa jälkeen kuohuvaa
-rypälenestettä. Laskettiin keveitä sukkeluuksia ja yhtäkkiä alkoi
-joku laulaa vanhaa renkutusta: »_Magis quam ecclesiam diligo
-tabernam_», jota Sorolainen nyt houreissaan oli toistanut. Laulu
-seurasi toistaan ja kun kunnianarvoisa apotti oli kannettu omalle
-vuoteelleen, pälkähti nuorempien päähän ruveta vanhaa »narrinjuhlaa»
-viettämään. Sorolainen telmäsi täydestä sielustaan mukana ja joku
-ehdotti tuota iloista pohjoismaalaista piispaksi. Se hyväksyttiin
-ilohuudoilla, hänen päähänsä pistettiin paperista kierretty hiippa,
-käteen työnnettiin koukkupääsauva, toiseen viinimalja, munkit
-järjestyivät kulkueeksi hänen jälkeensä ja iloisesti hoilaten mennä
-huojuttiin luostarin kirkkoon. Vallaton joukko sijottui kuoriin,
-Sorolainen työnnettiin saarnastuoliin ja häntä huudettiin saarnaamaan.
-Ja hän saarnasi, tekstinään sanat: »Minä janoon.» Ihmisten oli määrä
-juoda viiniä eikä vettä niinkuin hevoset ja aasit, sillä sanoohan
-profeetta: älkäät olko niinkuin hevoset ja aasit. Ja riemuhuutojen
-kaikuessa tyhjensi hän viinimaljansa.
-
-Kun hän viimeinkin selvisi Provencen seikkailuista, jatkoi hän kurjana
-syntisenä matkaansa Roomaan alkaen katumus- ja kieltäymisharjotukset
-aivan alusta. Collegium germanicumiin otettiin hänet, protestanttisen
-piispan poika, avosylin vastaan ja innolla antausi hän nyt opinnoihin.
-Sikäli kuin viimeinen kuperkeikka jäi ajassa taaksepäin ja hänen
-kaikista aistinautinnoista eristynyt elämänsä kollegiossa kohotti hänen
-siveellistä tuntoaan, alkoi loistava päämäärä taas kangastaa hänen
-edessään ja eräänä sisällisen nousun hetkenä kirjotti hän isälleen
-pitkän kirjeen, tunnustaen kääntyneensä katoliseen uskoon, puhuen
-kunnianhimoisista unelmistaan ja vieläpä haltioissaan kehottaen vanhaa
-paljon kokenutta isäänsäkin palajamaan katolisen kirkon helmaan.
-Lisäksi oli hän isäänsä kehottanut muistamaan olevansa vanhaa aatelia,
-pitämään arvostaan kiinni ja asettumaan tavallisten aatelismiesten
-yläpuolelle, sillä piispoja on Suomessa vain yksi, mutta aatelismiehiä
-tusinoittain ja mitä on hänen, piispan, rinnalla »joku Hevonpää tai
-Svinhufvud».
-
-Mutta oltuaan pari vuotta kollegiossa alkoi häntä vaivata koti-ikävä ja
-toisinaan saattoi hän jo katua koko katolisuuteen kääntymistään.
-Kotonahan hän olisi voinut hankkia vahvistuksen sukunsa vanhalle
-aateluudelle, ja mennä Kaarlo kuninkaan palvelukseen sekä naida
-Klaaran, joka sekin oli hänelle nyt mahdotonta. Mutta sitten hän taas
-antausi mitä ankarimpiin katumustöihin, ripitti itsensä, paastosi ja
-valvoi ja luuli toisinaan näkevänsä edessään lempeästi hymyilevän
-neitsyt Marian. Mutta usein tuo taivaallinen madonna saikin hänen
-mielikuvituksessaan yhtäkkiä Klaaran piirteet ja hänen hurmionsa kohosi
-silloin huippuunsa, kunnes hän huomasi sen perkeleen kiusaukseksi ja
-alkoi entistä ankarammin katumusta harjottaa. Jo Krakovasta lähtiessään
-oli hän päättänyt karkottaa sydämestään Klaaran ja katkaista kaiken
-yhteyden hänen kanssaan, mutta sen toimeenpano kävi yli hänen voimiensa
-ja kerran hän sitten, tulisen kaipuun rintaa polttaessa, kirjotti
-Klaaralle pitkän ja kiihkeän kirjeen ilmottaen tahtovansa häntä kerran
-vielä syleillä, vaikkapa sen sitten täytyisi luvattomastikin tapahtua.
-
-Kun hän oli päättänyt sekä filosofiset että teologiset opintonsa
-kollegiossa, kirjotti hän toisen kerran isälle pyytäen kahtasataa
-florinia matkarahoiksi, sillä hän tahtoi tulla nyt kotona käymään. Ja
-kaikkia kokemiaan muistaen sekä samalla isän, äidin ja siskojen
-muodostamaa piiriä kotoisen takkavalkean ääressä, huudahti hän
-kirjeessään intomielin: »_Satis diu vidi, audivi, tacui: visa jam
-monstrare, audita referre et loqui tandem utinam in patria liceat!_»
-[Tarpeeksi kauan olen nähnyt, kuullut ja vaiennut: oi jospa saisin jo
-kotona kertoa näkemiäni ja kuulemiani!]
-
-Rahoja odotellessaan tahtoi hän vielä yhtä ja toista opiskella.
-Liittipä hän kirjeen loppuun uhkauksenkin, että jollei hän rahoja saa,
-ei hän luultavasti koskaan enää palaa kotiin ja silloin menevät isän
-siihenastisetkin uhraukset hukkaan. Kun vastausta ei kuulunut, kirjotti
-hän vielä isänsä ystävälle piispa Olaus Stephani Bellinukselle
-Vesteråsiin pyytäen tämän välitystä saadakseen isältä mainitun summan,
-jonka hän välttämättä tarvitsi. Kaikki kieltäymykset unhottaen huudahti
-hän kirjeessään ylpeästi: »_Nec pedes proficisci ullo pacto sustineo,
-nec volo, nec decet, nec debeo_.» [Ja jalan minä en kykene millään
-mokomin matkustamaan, enkä minä tahdokaan, se ei sovi enkä ole siihen
-velvollinen.] Isän vastausta ja rahalähetystä odotellessaan heittäysi
-hän taas intohimonsa koko kiihkolla hartaudenharjotuksiin ikäänkuin
-päättäen kerta kaikkiaan väkirynnäköllä voittaa pyhyyden maineen.
-Useita päiviä paastottuaan vietti hän kokonaisen yön kirkossa
-taivaallista suojelijatartaan rukoillen ja oli aamulla lähes
-tajuttomassa tilassa. Ankarassa kuumeessa oli hän jo viikonpäivät
-maannut, kun nyt hänen houreesta selvitessään saapui viimeinkin isän
-vastaus lähes vuosi sen jälkeen kun hän edellisenä pyhän Johannes
-Baptistan päivänä 1607 oli lähettänyt rahanpyyntikirjeensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-»Kadonnut, mutta silti rakas, ainokainen poikani», luki hän kirjeen
-otsikosta. Sanat olivat suomeksi ja samoin näytti olevan koko kirjekin.
-Hänen sydämensä rupesi rajusti lyömään ja hän tunsi päätään huimaavan
-äkillisestä veren pakkautumisesta. Laskien kirjeen rintansa päälle
-ummisti hän hetkiseksi silmänsä ja koetti koota ajatuksiaan siitä
-sekavasta mielikuvien pyörteestä, jonka nuo sanat ja varsinkin niiden
-kieli hänessä panivat liikkeeseen. Isä oli aina ennen käyttänyt
-kirjeissään latinaa kuten hänkin. Suomenkieli kirjeestä löi niin
-omituisesti häntä vastaan ja ikäänkuin väänsi hänen mieltään. Se tuli
-kuin vastatuulahduksena hänen katolilaisille unelmilleen ja sellaiseksi
-oli isä sen varmaan tarkottanutkin. Sitäpaitsi herätti tuo kotoinen
-kieli, jota hän ei ollut vuosikausiin kuullut, joukon unhossa maanneita
-mielikuvia.
-
-Hän avasi taas silmänsä ja ryhtyi hitaasti kuin muistelemalla lukemaan
-kirjettä. »Turhaan olen sinun kirjeistäsi odottanut katuvaista mieltä»,
-kirjotti isä, »sillä olin vasta sitten päättänyt kääntyä sinun
-puoleesi. Sinä et näytä edes käsittävänkään mitä sinun uskosta
-luopumisesi merkitsee yksin jo meille, maallisille vanhemmillesi.
-Meille, sanoin minä, vaikka täällä on enää yksi, nimittäin harmaapäinen
-isä, suremassa kadonnutta poikaansa. Tokko lienet kuullut jo, että
-äitisi on muuttanut iäisyyden maille? Suru sinun takiasi joudutti hänen
-lähtöään -- ja hänen viimeinen huokauksensa Jumalan tykö oli, että hän
-armossaan johdattaisi sinut eksyksistäsi kotiin.»
-
-Sanat himmenivät ja särkyivät nuoren Sorolaisen silmissä ja
-väkivaltaiseen itkuun purskahtaen pudotti hän kirjeen kädestään.
-Hoitajaveli, joka oli jäänyt huoneeseen, kavahti taas seisoalleen ja
-katseli häntä neuvotonna.
-
-Äiti kuollut! Hän ei ollut sitä kuullut ja nuo sanat kajahtivat hänelle
-kuin tuomiokello. Mitä hän olisikaan nyt antanut, jos kaikki olisi
-saanut ennalleen ja hän olisi entisenä »pikku Erikinä» saanut olla
-kotona äidin luona. Ottaessaan kaikki asiat kevyesti ja ryhtyessään
-ratkaiseviin tekoihin tunnekuohun vallassa, ei hän ollut koskaan tullut
-lähemmin ajatelleeksi, miten hänen kääntymisensä ennen kaikkea äitiin
-vaikuttaisi. Niinköhän äiti todellakin on eronnut tästä elämästä siinä
-vakaumuksessa, että hänen ainoa poikansa on eksyksissä? Hänen mieleensä
-kohosi elävänä eräs pikku muisto lapsuuden ajoilta. Hän oli äidin
-kanssa kesällä vierailemassa sedän luona Laitilan pappilassa. Muutamana
-päivänä juoksenteli hän ruispeltojen välissä kukkia poimimassa. Silloin
-kuului rukiin takaa äidin ääni, joka kutsui häntä, Hän kyyristyi
-pientarelle ja oli hiljaa. Yhä hätääntyneemmällä äänellä huuteli äiti:
--- Erik, Erik, missä sinä olet? ja hän vain kyyristyi alemmas ja nauraa
-hihitti itsekseen, kun äiti ei löydäkään häntä. Viimein löysi äiti
-hänet, sulki vapisten syliinsä, suuteli ja torui sekaisin ja oli niin
-iloinen kuin olisi hän juuri kuoleman kidasta poikansa pelastanut.
-
-Hän ei saanut ajatuksiaan irti äidistä ja yhä uusi nyyhkytys puistatti
-häntä. Kun hoitajaveli viimein puhutteli häntä arasti ja osaaottavasti,
-havahtui hän ja pääsi sen verran mielialastaan irtaumaan, että kykeni
-kirjeen lukemista jatkamaan.
-
-»Olen siis nyt yksin Birgitta siskosi kanssa», kirjotti isä, »ja
-entistä raskaammin painaa edesvastuullinen piispanvirka hartioitani.
-Usein olen huoaten valittanut Jumalalle, miksi hän juuri minut,
-vähäisimmän ja heikoimman palvelijoistaan, on valinnut tähän raskaaseen
-virkaan tänä aikana, jolloin Suomen seurakunnan on ollut purjehdittava
-niin monien salakarien läpi. Vaikka Jumala tietää, että vointini olen
-tehnyt varjellakseni laumaa susilta, niin pelkkää nurjuutta, epäluuloa
-ja vihaa olen osakseni saanut niin ylempäin kuin alempainkin puolelta.
-Kuinka hartaasti olenkaan kaivannut uskollista apumiestä raskaassa
-työssäni ja siihen olin juuri sinua, rakas poikani, ajatellut ja se oli
-äitivainajasikin hartain toivo. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi vielä
-tämänkin painon päälleni panna, sillä huikentelemisellasi sinä et ole
-ainoastaan vanhalta isältä apuasi riistänyt, vaan saattanut hänet
-epäluulonalaiseksi vallanpitäjäin silmissä.»
-
-Hän kuuli selvästi korvissaan isän äänen. Se oli särähtelevä ja
-katkera. Sillä äänellä puhui hän aina, kun hän äärimmilleen kiusattuna
-ja huomatessaan, ettei rauhaa enää kunniallisilla ehdoilla voinut
-säilyttää, nousi vastarintaan. Hän muisti nyt elävästi, kuinka isä
-kerran sillä tavoin esiintyen oli hämmästyttänyt itse marski Klaus
-Flemingin, joka tuli isän luo ja törkeästi käyttäytyen esitti joitakin
-papistoa koskevia mahdottomia vaatimuksia. Ja muistaessaan muutamia
-ylimielisiä kohtia omista, isälle lähettämistään kirjeistä, rupesi
-häntä hävettämään. Kuin omaa tuomiotaan tarkastellen luki hän edelleen:
-
-»Rakas poikani, sinä puhut paljon aatelisesta syntyperästäsi ja neuvot
-minua asettamaan itseni lähimmäisteni yläpuolelle. En tiedä, ovatko
-silmäni jo niin heikontuneet, mutta mitään kerskaamisen syytä minä en
-näe siinä, että jotkut esi-isämme ovat ehkä Unkarissa olleet ritareita
-ja linnanpäälliköitä, sillä sellaiset käyttävät niin harvoin valtaansa
-Jumalan kunniaksi ja lähimäistensä hyväksi, kuten sen hyvin tiedät
-Klaus herrasta ja monesta muusta. Ovatko esi-isäni olleet unkarilaisia
-ritareita vai kunniallisia Suomen talonpoikia, sen asian minä jätän
-sillensä. Yksi minulle vain on tärkeätä: seisoa uskollisesti sillä
-sijalla, johon Jumala on minut määrännyt, ja kantaa vähäinen korteni
-siihen kekoon, jonka nuo jalot miehet Agricola ja Juusten ovat alulle
-panneet. Siinä tarkotuksessa olen nämä kuluneet vuodet kirjottanut
-suomenkielistä postillaa, jonka toivon kansalleni olevan vähäiseksi
-lohdutukseksi ja valistukseksi.»
-
-Edelleen kertoi isä hänen orpanansa ja entisen leikkitoverinsa
-Laitilan pappilasta, Ericus Gregori'n, valmistuneen papiksi ja
-auttelevan häntä vaikeissa virkatehtävissä. Rahaa ei isä sanonut
-voivansa lähettää, sillä nykyään oli hän melkein puilla paljailla
-saatuaan katolilaisuudesta ja sigismundolaisuudesta aiheettomasti
-epäiltynä maksaa vankeuden lisäksi raskaita sakkoja sekä autettuaan
-niitä monia suomalaisia perheitä, jotka Kaarlo herttuan verituomioiden
-kautta olivat vielä suurempaan hätään joutuneet kuin hän.
-Sitäpaitsi oli hänen laajassa hiippakunnassaan monessa paikkaa sekä
-sisällisten että ulkonaisten sotien jäleltä suuri köyhyys, ja minkä
-piispankymmenyksiä kertyi, oli niitäkin vaikea rauhattoman ajan takia
-saada Danzigiin tai Lyypekkiin myytäväksi. Mutta isä toivoi hänen omin
-apuinsakin suoriutuvan, muistuttaen kuinka hän itsekin ulkomailla
-opiskelemassa ollessaan oli pitkiä matkoja jalkasin kulkenut.
-
-Isän kirjeessä oli jotakin niin masentavaa ja alas repivää. Hän tunsi
-kuin kokoon kutistuvansa ja jähmettyvänsä. Vaistomaisesti ojensi hän
-kätensä rukousnauhaa kohti, joka riippui sängyntolpassa, mutta laski
-sen kiiruusti entiselle sijalleen, kääntyi siihen selin ja vetäen
-peitteen korvilleen koetti kuin joltakin piiloutua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli iltapäivä elokuun lopulla. Ilma oli painostava ja lenseä,
-taivaanrannalla raskaina roukkioina lepäävissä pilvissä välähteli
-pitkiä salamoita ja kuului etäistä ukkosen jyminää. Jesuittaveljen
-pukuun puettu Ericus Erici junior taivalsi pölyisin jaloin, kumarana ja
-väsyneenä likaista maantietä. Ennen rajuilman tuloa piti hänen ehtiä
-Krakovaan, jonka tornit näkyivät jo etäältä.
-
-Viikko sen jälkeen kuin isän kirje saapui oli hän noussut
-sairasvuoteelta. Palaava terveys ja Italian kevät olivat taas nostaneet
-hänet entiseen mielialaansa. Isä pitää minua eksyneenä, mutta voikin
-olla niin, että isä on eksyksissä ja minä olen löytänyt totuuden, sillä
-katolinen kirkkohan on paljon vanhempi ja protestantit ovat luopioita,
-oli hän päätellyt. Äiti oli surrut itsensä kuoliaaksi siinä uskossa,
-että hänen poikansa on joutunut harhaan, mutta nyt oli äiti Vapahtajan
-ja neitsyt Marian luona, tiesi totuuden ja iloitsi pojastaan. Ja kun
-hän oli taas Pietarin kirkossa hartaasti rukoillut pyhää neitsyttä, oli
-hänelle äkkiä tullut sellainen tunto, että hänen on matkustettava isän
-luo ja taivutettava hänet ainoan autuaaksi tekevän kirkon
-kuuliaisuuteen. Samalla saa hän äidin haudalla rakoilla hänen
-puolestaan ja sitten palaa hän Puolaan tai Roomaan odottamaan, kunnes
-tulee tilaisuus koko Suomen käännyttämiseen. Pyhä neitsyt oli kuin
-hyväksyen hymyillyt hänelle ja niin hänestä oli yhtäkkiä alkanut
-näyttää varsin mahdolliselta kulkea kotimaahan ilman kahtasataa
-florinia. Hän oli vihityttänyt itsensä papiksi ja lähtenyt
-jesuittaveljen puvussa taivaltamaan Wienin, Krakovan ja Danzigin kautta
-kotimaata kohti. Juhannuksen tienoissa oli hän lähtenyt matkaan ja nyt
-läheni hän Krakovata. Vaivaloisesti oli matka kesähelteellä käynyt,
-mutta ponnistuksissa ja kieltäymyksissä oli hän taas tuntenut
-sisällistä kasvamista ja lujittumista. Hän oli vaeltanut tietään
-_fronte serena, lingua parca, mente clausa, omnibus fidus, nemini
-fidens_ [Selkein otsin, niukoin kielin ja suletuin mielin, kaikille
-ollen luotettava, mutta itse ei kehenkään luottaen.], kuten hän oli
-ohjeekseen asettanut. Usein hän ollessaan taipaleella nälästä ja
-väsymyksestä uupumaisillaan oli hoputtanut itseään sanoilla: _pati
-quam plurima, pati, id tantum magnos efficit viros_. [Kärsi, kärsi,
-se ainoastaan tekee suuria miehiä.]
-
-Vasta monien kyselyjen ja etsintöjen jälkeen löysi hän kaupunkiin
-tultuaan vihdoinkin Valentinus Tuomaanpojan vaatimattoman asunnon. Hän
-ei ollut enää hovissa runoilijana, vaan toimi apulaisopettajana
-muutamassa koulussa. Sigismund oli saanut liukaskielisempiä
-ylistyspuhujia ja vanhoilla päivillään oli Valentinus saanut
-kadehtijain tieltä syrjään vetäytyä.
-
-Sorolaisen sisään astuessa istui hän pöydän ääressä jonkun kirjan yli
-kumartuneena. Nähdessään nuoren ystävänsä kuvastui hänen kasvoillaan
-liikutus ja hämmästys, ja hämmästyneeksi tunsi Sorolainenkin itsensä
-nähdessään kuinka Valentinus oli sitten viime näkemän vanhentunut ja
-käynyt kyyryiseksi. Liikutettuina syleilivät he toisiaan.
-
--- Entisen iloisen hovirunoilijan sijasta löydät sinä täällä hylyksi
-joutuneen ukon, -- sanoi Valentinus ystäväänsä tarkastellen. Hän kertoi
-hovista pois joutumisensa ja jatkoi:
-
--- Mutta paljon näytät sinäkin kokeneen. En ollut ensin sinua
-tunteakaan tuossa puvussa, kun lisäksi olet vanhentunut ja laihtunut.
-Mutta kerrohan matkoistasi ja olostasi Roomassa.
-
-Kun Sorolainen oli tehnyt selkoa omista vaiheistaan, olivat he pitkään
-ääneti ja kuuntelivat kuinka raskaat sadepisarat rummuttelivat ikkunaa.
-Vihdoin virkkoi Valentinus ikäänkuin arastellen:
-
--- Etkö sinä koskaan ole mielessäsi soimannut minua?
-
--- Mistä niin? -- kysyi Sorolainen ihmeissään.
-
--- Siitä, että minä silloin yllytin sinua katolilaisuuteen kääntymään
-ja Roomaan matkustamaan, vaikka minun olisi vanhempana miehenä tullut
-neuvoa sinua kotimaahan palaamaan. Usein olen sinua muistaessani
-syyttänyt siitä itseäni.
-
--- Kuinka, luuletko sinä ettei Jumala olisi minua sinuttakin johtanut
-katolisen kirkon kuuliaisuuteen? -- kiivastui Sorolainen ja ponnahti
-seisomaan.
-
-Mutta Valentinus huomasi kuinka väkinäistä hänen kiivautensa oli ja
-jatkoi tyynesti:
-
--- Ennen kaikkea tuntuu se minusta pahalta kovia kokeneen isäsi takia.
-Oletko sitä koskaan ajatellut?
-
-Se sattui arkaan paikkaan, mutta Sorolainen tahtoi kaikin mokomin
-säilyttää sen eheydentunnon, jonka voimalla hän oli Roomasta saakka
-tänne vaeltanut ja aikoi eteenkinpäin vaeltaa. Hän sanoi:
-
--- Isäni on minut kyllä vielä käsittävä. Minä olen juuri matkalla häntä
-käännyttämään, ja sitten alkaa koko Suomen käännytys. Vai oletko
-unhottanut mitä me täällä Krakovassa puolikymmentä vuotta sitten
-suunnittelimme?
-
--- Kyllä ne muistan ... hm! Kyllä me iäkkäät miehet olemme sentään
-olleet lapsellisia ... ja vakavan työn sijasta pieksäneet tuulta. Kyllä
-ne muistan, ne silloiset, kuinka täällä suunnitelmia tehtiin,
-innostuttiin, huudettiin ja huidottiin aivankuin maailman vallotus
-olisi ollut kysymyksessä. Ja mitä on saatu aikaan? Ei mitään! Sillä
-aikaa kuin me suunnittelimme ja haaveilimme, ovat tapaukset kulkeneet
-omia teitään ja kulkeneet päinvastaiseen suuntaan kuin mitä me
-uneksimme. Suomea käännyttämään! Etkö sinä sitten tunne viime vuosien
-tapauksia, että Sigismundilla ja katolisella kirkolla ei ole enää
-mitään tekemistä Suomessa paremmin kuin Ruotsissakaan?
-
--- Tiedän kyllä, että verikoira Kaarle on anastanut Ruotsin kruunun,
-mutta mikä estää sitä takaisin vallottamasta?
-
--- Takaisin vallottamasta, niinpä kyllä, mutta kuka sen vallottaa
-takaisin, minäkö vai sinä?
-
--- Sigismund, sen oikea omistaja!
-
--- Sigismund! -- ja Valentinus naurahti ylenkatseellisesti. Hänen
-äänessään oli alunpitäin ollut alakuloisuuden alla katkera sävy, joka
-nyt pääsi yhä enemmän voitolle, kun hän jatkoi:
-
--- Se tahdoton vetelyskö, naisten ja munkkien hempu? _Rex
-crastinus!_ Kolmattakymmentä vuotta on hän nyt jo kantanut Puolan
-kruunua eikä sillä ajalla saanut mitään aikaan, ei pienimmässäkään
-asiassa toteuttanut sitä mitä häneltä odotettiin. Sillä aikaa kuin
-hänen setänsä on yötä päivää toiminut, on hän vain lojunut patjoilla
-naistensa seurassa ja kuunnellut imarteluja. Silloin kuin Suomi vielä
-kannatti häntä, ei hän sormeaankaan liikauttanut suomalaisten
-auttamiseksi. Ja samoin on hän kaikki puoluelaisensa jättänyt
-avuttomina vihollisen haltuun. Oletko esimerkiksi kuullut pater
-Jussoilan, Johannes Jussoilan kohtalosta?
-
-Sorolainen pudisti päätään ja Valentinus jatkoi:
-
--- No niin, hän joutui Pernussa Kaarlen vangiksi ja vietiin Tukholmaan.
-Hän olisi päässyt vapaaksi tuhannen taalerin hinnasta, mutta niin
-paljon ei kuningas Sigismund saanut aikuiseksi entisen hovisaarnaajansa
-hyväksi. Nyt äskettäin olen kuullut, että pater Jussoila on kuollut
-vankeudessa.
-
-Kun Sorolainen ei puhunut mitään, jatkoi Valentinus melkein ilkeästi:
-
--- Entä Petrus Petrosa, oletko hänestä kuullut? No niin, hänet
-vangittiin myös ja mestattiin Örebrossa julmalla tavalla. Kerrotaan,
-että häneltä kiskottiin sydän rinnasta ja viskattiin suuhun.
-
-Kasvot tuskallisesti väännyksissä tarkasteli hän minkä vaikutuksen
-hänen sanansa tekisivät Sorolaiseen. Tämä seisoi ääneti, allapäin ja
-kalpeana. Valentinus puhui edelleen:
-
--- Ja samanlainen kohtalo uhkaa jokaista katolilaista ja
-sigismundilaista, joka joutuu Kaarlen käden ulottuviin. Mene sitten ja
-vallota Suomi takaisin katoliselle kirkolle! Ja mitä varten vallottaa?
-Ettäkö laiskat munkit tulisivat vielä aatelisten lisäksi kansan
-niskoille ja kirkoissa alettaisiin suomenkielen sijasta latinaa
-höpistä?
-
--- Mitä, onko se Valentinus Thomae, jonka kanssa minä puhun vai
-kerettiläinenkö minun edessäni on? -- keskeytti hänet Sorolainen
-kiivaasti.
-
--- Elähän kiivastu, -- sanoi Valentinus nyt paljon tyynemmin, -- kyllä
-minä katolilainen olen ja sellaisena kai kuolenkin, mutta yhtä ja
-toista olen viime aikoina yksinäisyydessäni ajatellut ja monessa
-asiassa olen silmäni saanut auki. Ja tunnustan sen suoraan, että olen
-monesti katunut lutherilaisuudesta luopumistani, jolla katkaisin paluun
-isänmaahani. Sinne minä yhä hartaammin ikävöin, mutta täällä minun
-täytyy viimeiset vuoteni elää ja täällä kuolla. Ja miksi hyväksi?
-Elämäni on kulunut hukkaan tyhjissä haaveissa ja suuruusunelmissa.
-Näkyväistä ei ole muuta kuin joukko runoja ja niistäkin useimmat
-vetelän patjakuninkaan ja narrin ylistykseksi. Jos olisin pappina
-kotipitäjässäni Karjalohjalla, kuten ensimäinen lapsuusunelmani oli, ja
-siellä sinun isäsi tavalla tehnyt hiljaista työtä oman kansani hyväksi,
-niin tyytyväisenä voisin nyt katsahtaa menneeseen elämääni.
-
-Hän puhui harmaalla äänellä, enemmän itsekseen kuin Sorolaiselle, joka
-omituista raukeutta tuntien oli uudelleen vaipunut istumaan.
-
--- Jos minä aikanani jouduinkin valheellisten unelmain uhriksi, --
-jatkoi Valentinus, -- niin se ei ole niinkään ihmeellistä, sillä
-näyttihän silloin nuoren Sigismundin mukana alkavan uusi aika, mutta se
-minusta on ihme, että yhä vielä joutuu nuoria suomalaisia samoille
-harharetkille, vaikka turha olisi pitänyt jo nähdä turhaksi. Ja mitä
-isät saavat aikaan, sitä koettavat pojat alas repiä. Sinä et ole ainoa
-suomalaisen piispan poika, joka kulet näillä tein. Tiennetkö että
-myöskin entisen Viipurin piispan Paavali Juustenin poika, Kaspar, on
-kääntynyt katolilaiseksi? Hän on täällä kuningattaren hovikappalaisena.
-Hm! Puuttuisi vain että Agricolankin poika olisi täällä Sigismundin
-hovia koristamassa ja Suomen käännyttämistä uneksimassa. Mutta onneksi
-hän sentään on kulkenut isänsä teitä ja se minulle antaa hitusen toivoa
-siitä, etteivät suomalaiset ole aivan häviöön tuomittu heimokunta, joka
-kokonaisuudessaan saisi meidän muutamain tavalla kanteleensa vieraalla
-rannalla pajunoksiin ripustaa. Mutta sellaista rautapiiskaa kuin
-Ruotsin Kaarle he kyllä monestikin vielä tarvitsevat, ennenkuin oppivat
-omin jaloin käymään ja käymään oikeita luonnon luomia teitä.
-
--- Ja sinä julkeat puolustaa sitä kerettiläistä verikoiraa! -- huudahti
-yhtäkkiä Sorolainen, joka nyt väkirynnäköllä tahtoi päästä ystävänsä
-sanain vaikuttamasta masentuneisuudesta sekä kohota yli särkyneen
-mielialan.
-
--- En häntä puolusta, -- vastasi Valentinus, -- sillä tyly ja julma
-mies hän on, mutta sittenkin, en voi olla tuntematta häntä kohtaan
-miehenä enemmän kunnioitusta kuin hänen saamatonta veljenpoikaansa
-kohtaan. Julma hän on ja Suomelta hän verituomioillaan on lyönyt pään
-pois. Kasvaneeko sitten enää uutta tilalle? Mutta jos kasvaakin, ei
-sitä Sigismund kasvata...
-
--- En olisi uskonut sinusta tuollaista kerettiläistä tulevan, -- koetti
-Sorolainen itseään kiihdyttää.
-
-Valentinus hymähti surullisesti ja sanoi:
-
--- Tuskin sinä itsekään uskot noita kerettiläistuomioitasi, tuskin
-sittenkään, vaikka minä sanoisin että semmoiset miehet kuin Luther ja
-Agricola ovat paljon enemmän kuin kymmenen laiskaa paavia ja yhtä monta
-luostarillista irstaita munkkeja.
-
-Sitä sanoessaan kävi hänen äänensä taas hieman ilkeäksi ja
-ärsyttäväksi.
-
--- Jumala sinun sielusi valistakoon, onneton! -- lausui Sorolainen
-väkinäisen juhlallisesti, nousi ja poistui huoneesta.
-
-Valentinus Tuomaanpoika painoi päänsä käsiin ja jäi istumaan pimenevään
-huoneeseensa, jonka lyijypuitteisia akkunaruutuja sadevesi valeli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sorolainen tunsi itsessään jotakin katkenneen eikä hän saanut sitä enää
-vireeseen. Entiseen intoon ja varmuuteen ei hän enää tuntenut voivansa
-kohota. Heti seuraavana aamuna oli hän Krakovasta lähtenyt matkaansa
-jatkamaan ja oli nyt puolitaipaleella mainitun kaupungin ja Thornin
-välillä. Matka sujui yhä hitaammin. Rahaa hänellä ei ollut enää
-ollenkaan ja suurimman osan taivalta oli hän tullutkin toimeen
-luostarien ja pappilain vierasvaraisuudella. Nyt hän ei ollut kahteen
-päivään syönyt mitään, sillä Krakovasta lähtien oli omituinen arkuus
-pidättänyt häntä mihinkään poikkeamasta. Aivan nääntymäisillään
-laahusti hän jonkunlaisella tylsällä välinpitämättömyydellä eteenpäin.
-
-Iltapäivällä alkoi rankasti sataa. Hän oli tuotapikaa läpimärkä, vilu
-alkoi puistattaa ja päätä pyörrytti. Jalat tahtoivat väkisinkin
-kieltäytyä tottelemasta. Eräälle kummulle päästyään näki hän virstan
-päässä edessään pienen kaupungin tai kylän, jonka laidassa näytti
-olevan jonkunlainen luostari. Mutta hän tunsi, ettei hän jaksa sinne
-saakka kävellä. Välinpitämättömästi istui hän kivelle tien viereen,
-antoi sateen vapaasti valella itseään ja tunsi kuinka hänessä taas
-syttyi kuume. Hän ei ajatellut mitään, tirkisteli vain ruohonkortta
-jaloissaan.
-
-Alkoi jo ilta pimetä ja pilvet valuivat yhä vettä. Sorolainen havahtui
-siitä, että kaksi ratsastajaa pysähtyi hänen eteensä. Hetkisen heitä
-tirkisteltyään tajusi hän hämärästi, että toinen ratsastajista oli
-pappispukuinen, nuorenpuoleinen mies. Se tervehti häntä latinaksi ja
-kysyi osaaottavasti, oliko hän sairas. Sitten käski hän seuralaisensa,
-joka puvustaan päättäen oli palvelija, astua alas satulasta, kehottaen
-Sorolaista nousemaan hänen tilalleen, ajaakseen sitten yhdessä
-luostariin. Vaikka palvelija auttoi, oli hänen kuitenkin mahdoton
-päästä satulaan. Silloin laskeutui pappi maahan ja yhdessä palvelijan
-kanssa ohjasivat he käsipuolesta sairasta, taluttaen hevosiaan perässä.
-Tahdottomana seurasi Sorolainen mukana ja tunsi rinnassaan jonkunlaista
-hämärää turvallisuudentunnetta.
-
-Pilkkoisen pimeässä saapuivat he luostariin, jossa dominikaaniveljet
-alkoivat sairasta jesuittaa hoivata ja johon myöskin pappi
-seuralaisineen yöpyi. Tilan puutteessa valmistettiin papille ja
-Sorolaiselle, joka raukealla äänellä oli avuliasten munkkien
-kysymyksiin vain lyhyesti vastannut olevansa matkalla Roomasta
-Danzigiin, makuusijat luostarin refektoorioon. Kun priiori viipyi vielä
-huoneessa jutellen papin kanssa, hämmästytti Sorolainen häntä äkkiä
-pyytämällä päästä kirkkoon rukoilemaan. Kun hän sillä hetkellä näytti
-virkeämmältä, ei priiori hetken epäröityään tahtonut kieltää
-jesuittaveljeä hartauttaan harjottamasta. Hän opasti hänet luostarin
-kirkkoon ja sytytti kynttilän neitsyt Marian kuvan eteen. Kehotettuaan
-vierasta, ettei hän liian pitkällä hartaudenharjotuksella jäähdyttäisi
-itseään koleassa kirkossa, poistui priiori jättäen hänet yksin.
-
-Sorolainen vaipui polvilleen suojelijattarensa eteen. Hän oli siinä
-asemassa kauan, tuiotti vuoroin mitään puhumatta ja ajattelematta
-suoraan eteensä, vuoroin taas rukoili kiihkeästi ja sormieli
-hermostuneesti rukousnauhan helmiä. Hän ei päässyt siihen
-haltioituneeseen mielialaan kuin ennen, pyhä neitsyt ei esiintynyt
-selkeänä hänen sisälliselle katseelleen ja hänen näkemystään sumensivat
-kaikenlaiset kuumeiset kuvat.
-
-Hänen päätään pyörrytti ja tyydytystä saamatta nousi hän seisoalleen.
-Nyt katsahti hän vasta arasti neitsyt Marian kasvoihin. Se oli Lucas
-Cranachin maalaus, joka Saksasta oli aikoinaan kulkeutunut tänne
-puolalaiseen luostariin. Sillä oli hieman vinot, kylmästi siirottavat
-silmät ja Sorolaisesta näytti se katselevan häntä ivallisesti.
-
--- Portto! -- kiljaisi hän yhtäkkiä vimmastuneena ja ojensi molemmat
-nyrkkinsä kuvaa kohti. Mutta samalla musteni kaikki hänen silmissään ja
-hän kaatui lattialle. Tajuihinsa tuli hän vasta siitä, että hänen
-huonetoverinsa, pappi, auttoi häntä seisoalleen. Auttajaansa nojaten
-kulki hän sitten takaisin refektoorioon. Raskaasti vaipui hän
-vuoteeseen ja kuin tahtomattaan huokasi hän puoliääneen:
-
--- Äiti, äiti!
-
-Kuullessaan nuo suomeksi lausutut sanat säpsähti pappi ja kysyi
-hätäisesti myöskin suomeksi:
-
--- Mitä, oletko sinä suomalainen? Kuka sitten ja mistä?
-
-Sorolainen havahti, horroksistaan ja karkaisi vimmastuneena ylös
-vuoteesta.
-
--- Mitä, oletko sinäkin suomalainen? -- huusi hän astuen papin eteen,
-joka kauhistuneena peräysi hänen edellään huoneen nurkkaan.
-
--- Mitä, oletko sinäkin suomalaisen piispan poika? -- huusi Sorolainen
-nyrkkiin puserretut kädet kohotettuina.
-
--- Miksi raivoat, veli? -- änkytti pappi kalpeana, -- minähän olen
-hänen majesteettinsa kuningas Sigismundin hovisaarnaaja, Josephus
-Jussoila, Johannes Jussoilan nuorin veli.
-
--- Hovisaarnaaja! -- yltyi Sorolainen, -- hovisaarnaajina ja
-tuulenpieksäjinä teitä, kirottuja suomalaisia, on joka paikassa, mutta
-ei koskaan siellä, missä teitä tarvittaisiin. Siellä kotona lyö pyöveli
-kansalta pään poikki, mutta te olette patjakuninkaan ja narrin
-hovisaarnaajina. Miksette pysy kotona ja tee kuningaskuntia? Mutta
-siihenpä te hovisaarnaajat ette pysty, siksi teille on Jumala antanut
-Ruotsin Kaarlen rautapiiskaksi...
-
-Hänen äänensä tukehtui, hän horjahti ja oli kaatumaisillaan. Pater
-Jussoila otti häntä käsipuolesta ja talutti uudelleen vuoteeseen. Hän
-riisui hänet hellävaroin ja laittoi peittoon.
-
-Yhtäkkiä alkoi Sorolainen rajusti nyyhkyttää, tarttui Jussoilan käteen
-ja kysyi eikö tämä tahtoisi ripittää häntä. Jussoila myöntyi siihen,
-mutta hetken kuluttua ja hiukan tyynnyttyään sanoi Sorolainen:
-
--- Ei, lukekaa minulle vain isämeitä.
-
-Jussoila alkoi lukea, mutta sairas keskeytti hänet kiivaasti:
-
--- Ei latinaksi, lukekaa se suomeksi!
-
-Hiukan empien ryhtyi Jussoila noudattamaan sairaan tahtoa. Sorolainen
-ummisti silmänsä ja silloin hänestä alkoi yhtäkkiä tuntua, että hän on
-pikku poikanen ja vuoteen yli kumartuneena lukee äiti hänelle
-ehtoorukousta. Hän näki äidin elävänä edessään ja äiti hymyili hänelle.
-Silloin alkoi hänkin hymyillä, ja kun Jussoila kuului sanovan amen,
-kuiskasi hän: vielä kerran! ja näki yhä edelleen äidin vuoteensa yli
-kumartuneena.
-
-Kun pater Jussoila pääsi toistamiseen ameneen, näytti sairas
-nukahtaneen. Hän korjasi peitettä ja laittausi itsekin levolle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamulla Jussoilan noustessa makasi suomalainen jesuittaveli samassa
-asennossa ja sama lapsenomainen hymy huulilla. Mutta hänen piirteissään
-oli jotakin jähmettynyttä ja kun Jussoila tarttui hänen käteensä, oli
-se kylmä ja kankea.
-
-Saman päivän iltana kätkettiin tuntematon jesuittaveli luostarin
-hautausmaahan ja kohta sen jälkeen nousi pater Jussoila hevosen selkään
-ja lähti allapäin ratsastamaan Thornia kohti, jonne hän oli matkalla.
-
-
-
-
-TILIPÄIVÄN ILTANA.
-
-
-Oli lauantaipäivä marraskuun keskivaiheilla 1599. Maa oli roudassa ja
-aamulla oli Aurajoki ollut ohuessa jäänriitteessä. Harmaana rykelmänä
-lepäsivät matalat talot karjapihoineen kapean ja mutkittelevan
-Luostariyläkadun varrella. Suorina patsaina kohosi savu valkeista
-torneista ja leveni liikkumattomaksi harsoksi teräksen harmaalle
-taivaalle. Joka talossa näkyi ulkohuoneiden seinustoilla kuivamaan
-levitettyjä lehmän vuotia ja lampaannahkoja, osottaen että äskettäin
-oli pantu toimeen syysteurastukset. Navettain takana Vartiavuoren
-rinteellä rähisi jätteiden kimpussa joukko koiria, harakoita ja närhiä.
-
-Siinä missä Yläkatu kääntyi ylös Lyypekinmäelle, oli oikealla
-kädellä entisen Olavin luostarin alue. Sen jälkeen kun luostari
-kuutisenkymmentä vuotta sitten oli palanut ja Kustaa kuningas sen
-muureista kuletuttanut kiviä ja tiiliä Kastelholman vahvistukseksi, oli
-siitä nyt enää jälellä vain säännöttömiä raunioita ja jokunen tyhjänä
-ammottava ikkuna-aukko. Luostarin portin kohdalta lähti kapea polku
-nousemaan ylös Vartiavuoren läntiselle nokalle, jota ammoisista ajoista
-oli nimitetty Helvetiksi. Siellä piti Pitkä Sipi krouvia.
-
-Hänen luonaan oli kodikasta ja lämmintä. Tuvan lattialle oli sirotettu
-tuoksuvia katajanhavuja ja leveäsuisessa uunissa räiskyi tuli. Akkunan
-edessä lähellä tiskiä istuivat myllyä pelaten seppä Markus Hollo sekä
-haavuri ja parranajaja Kasper Piikki. Sipi oli rynkämöisillään tiskin
-nojalla ja seurasi heidän peliään. Kaikki kolme tähystivät äänettöminä
-myllylautaan, johon oli puukolla leikattu neliöt ja poikkiviivat.
-»Eipä seppä älyä siirtää», ajatteli Sipi jännittyneenä ja koetti
-silmäniskulla antaa merkkejä. Mutta samalla teki Hollo siirron, sai
-kolme riviin ja sanoi:
-
--- Aina sitä seppä saa myllyn lukkoon.
-
-He tyhjensivät oluttuoppinsa ja Piikki, joka oli kolmannen kerran
-peräseltään joutunut tappiolle, tilasi hiukan viivytellen uudet tuopit.
-
--- Annahan vielä sitä viinaa, -- kuului nyt ovensuusta, jossa istui
-yksinään synkän näköinen, luiseva ja kumaraharteinen mies.
-
--- Kolmasko tuopillinen? -- kysyi Sipi vastahakoisesti.
-
--- Olipa vaikka kuudes, kyllä minä rahan maksan siinä kun muutkin.
-Tuossa on, jollei muuten uskota.
-
-Hän pani hopearahan pöydälle ja Sipi täytti hänen tuoppinsa.
-Kulautettuaan sen puolilleen sanoi mies:
-
--- Kyllä sitä ryypyn tarvitsee, kun on toistakymmentä kaulaa yhtenä
-päivänä katkaissut. Vai mitä sinä sanot, haavuri, joka liikut vähän
-samanlaisissa toimissa kuin minäkin?
-
--- Pthyi! -- sylkäisi Piikki ja alkoi järjestää puisia kolmikoitaan
-uuteen peliin.
-
-Mies ovensuussa rupesi nauramaan.
-
--- Piruako se siinä nyt itsekseen honottaa? -- sanoi Hollo vihaisesti
-ja mies alkoi ikäänkuin itsekseen tuumailla:
-
--- He, he, näytti niin hiivatin hassulta, kun Reko [Turun kirkkoherra
-Gregorius Teitti] talutti Kuitian nuorta herraa mestauspölkylle. Reko
-itki ja hoiperteli ja Juhana herra lohdutteli häntä, niin että minä
-luulin, että jokohan tässä pitää Rekonkin päätä tasata, he, he.
-
-Miehet tähystivät taas kolmisin myllylautaan, tekivät ääneti siirtojaan
-eivätkä olleet kuulevinaan mitä mies ovensuussa lörpötteli. Mutta
-aivankuin kiusalla jaamaili tämä:
-
--- Kyllä oli torilla väkeä tänä päivänä, oli peijakas vie. Oli niitä
-katoillekin asti ja Hakolan ja Prinkkalan akkunat naamoja täynnä. Mutta
-kelmeni siinä monen aatelishempukan nenänpää, kun minä marski vainajan
-pojalta pään litkautin, he, he...
-
-Hän kulautti viinaa, muikisti suutaan ja jatkoi:
-
--- Mutta silloinkos hyökkää rivistä se marskivainajan äpärä ja tahtoo
-muka päästä heti veljensä jälestä taivaaseen, he, he. Minä tyrkkään
-hänet pois lavalta ja sanon, että maltahan nyt, kakara, kyllä se
-vuorosi sinullekin tulee, jahka tässä ensin Peipotin herraa tasailen.
-Ja kun se sitten viidentenä pääsee leikkiin ja nousee lavalle, niin
-alapas ensinnä huutaa ja purkaa sisuasi herttuan päälle, he, he. Mutta
-silloinpa alkoivat nihdit ympärillä huutaa ja aseitaan rämistää, niin
-ettei sitä saarnaa monikaan kuullut, ja minä töykkäsin häntä kylkeen,
-että joudupas siitä, velimies siellä taivaanportilla odottaa.
-
--- Pthyi, paholaista! -- sylkäisi taas Piikki, teki väärän siirron ja
-joutui tappiolle.
-
--- He, he, hee! -- nauroi kaupungin pyöveli, tyhjensi viinatuopin ja
-lähti hoipertelemaan ulos.
-
--- Lähtipäs pakana viimeinkin, -- sanoi Hollo ja työnsi myllylaudan
-syrjään. -- On se silläkin miehellä ammatti.
-
--- Eiköhän sillä ruton haaskalla vain ollut kädetkin vielä verissä? --
-huomautti Piikki, samalla kuin Sipi nosti tinatuopin ovipöydältä
-nurkkakaapin alimmalle hyllylle.
-
--- Sillä iletyksellä täytyy olla oma vakituinen tuoppinsa, -- huomautti
-hän ikäänkuin anteeksi pyytäen sitä, että hän kunniallisessa
-krouvissaan suvaitsi mokomata vierasta.
-
--- Tuollapa taitaa tulla itse Jaakko herra, -- sanoi nyt Hollo, joka
-oli katsellut ikkunasta alas polulle.
-
--- Sekterikö? Niinpä tosiaan onkin, -- myönsi Piikki silmättyään hänkin
-ulos.
-
--- Häntä ei ole täällä näkynytkään ainakaan viikkoon, -- sanoi Sipi
-pesää kohentaessaan. -- Hän on minulle koko lailla velassa, mutta
-ryypyn hän tänäpänä sietää saada vaikka ilmaiseksi, sillä yhtä ja
-toista sillä koiranleualla on kerrottavana tämän viikon tapauksista.
-
-Hetkisen mentyä astui sisään vilkasliikkeinen, ukkoiässä oleva mies,
-jonka kookas nenä ulkoni harmaan parran keskeltä punervana ja
-rypyläisenä. Verestävissä silmissä oli terävä ja samalla veitikkamainen
-ilme. Puvussa ja koko miehen olemuksessa oli hiukan aatelismiestä,
-oppinutta, porvaria ja renttua.
-
--- Herttuan rauha, ystävät ja naapurit! -- tervehti hän huoneeseen
-tultuaan, aivasti sitten kirkkaasti pari kertaa ja meni pesän eteen
-käsiään hieromaan.
-
-Hän oli kaupunginkirjuri eli sekteri, kuten Pitkä Sipi häntä nimitti,
-paljon nähnyt ja monia kokenut Jaakko Teitti. Nuoruudessaan oli hän
-piispa Skytten kustannuksella opiskellut lainoppia Rostockissa ja
-Wittenbergissä, ollut sen jälkeen Kustaa kuninkaan palveluksessa ja
-ympäri Suomea matkustellen penkonut aatelisten vanhoja vääryyksiä ja
-kiskomisia, mitkä hän oli saattanut kuninkaan tietoon paksussa
-asiakirjapinkassa. Sen jälkeen oli hän Yrjö Pietarinpojan hyvänä
-ystävänä ja puoluelaisena istunut Erik kuninkaan kuuluisassa
-lautakunnassa, mutta kääntänyt Erikin kukistuessa nopeasti turkkinsa
-nurinpäin ja esiintynyt entisen ystävänsä kiivaimpina syyttäjinä. Siten
-oli hän vähitellen päässyt Juhanan suosioon ja ollut muun muassa
-kuninkaan asiamiehenä saattamassa Kaarina Maununtytärtä Liuksialaan.
-Moninaisia vaiheita ja onnenkeikauksia koettuaan oli hän nyt vanhoilla
-päivillään elellyt Turussa kaupunginkirjurin toimessa, ollen laajoine
-lainopillisine tietoineen ja terävine kielineen pormestarin ja
-raatimiesten alituisena loukkauskivenä.
-
-Sipin vaimo tuli keittiöstä ja toi tiskille laajan puulautasen, jossa
-oli muutamia vasta uunista otettuja rasvamakkaroita.
-
--- Mikä suloinen tuoksu! -- huudahti Teitti sieramiaan levittäen ja
-pöytää läheten. -- Mutta kulaus viinaa alle ja nautinto on
-kaksinkertainen!
-
-Sipi kaatoi nauraen viinaa, jokainen otti siemauksen ja kävi ahnaasti
-makkaroihin käsiksi.
-
--- Enpä mokomata muista saaneeni sittenkuin poikasena kotona
-Pernajassa, -- sanoi Teitti, jolla yks-kaks oli hyppysissään vain tyhjä
-makkaratikku. -- Kyllä sinun muijasi, Sipi, osaa makkaroita paistaa,
-osaa totisesti.
-
-Sipi ymmärsi yskän ja haki sekterille toisen makkaran.
-
--- Vietetäänpäs nyt sitten teurastajaisia, -- sanoi tämä käännellen
-mielihyvin rasvasta kihoilevaa lämmintä makkaraa. -- On sitä näinä
-päivinä verta laskettukin. Tuolla tuli polulla vastaani oikein se
-pääteurastaja. Taisi käydä täällä ryypyillä?
-
--- Niin kävi. Mutta mitäs sekteri luulee, jokohan tässä nyt viimeinkin
-asettuu rauha maahan?
-
--- Mikäpäs on asettuessa, -- vastasi puhuteltu suu täynnä makkaraa. --
-Talonpojat ovat tyytyväisiä ja viskelivät lakki reuhkojaan ilmaan, kun
-saivat vilahdukselta nähdä herttuan viiksenpäitäkään. Ja nuo taas,
-joiden päät keikkuvat virpien nenässä Korpolaisvuorella ja raastuvan
-katolla, tuskin enää kenenkään rauhaa häirinnevät. Marskivainajan perut
-on selvitetty ja herttua on herrana valtakunnassa.
-
--- Kai hänestä nyt tulee kuningas? -- arveli Hollo kaivellen
-makkaratikulla hampaitaan.
-
--- Se on selvää, -- vastasi Teitti. -- Ja, uskokaa jos tahdotte, minä
-sanoin jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun näin hänet ensi kerran
-vanhempain veljiensä seurassa Tukholmassa, että tuosta se tulee oikea
-isänsä seuraaja.
-
--- Mistä te sen näitte? -- kysyi Piikki yksinkertaisesti.
-
--- Mistä? Kaikesta minä sen näin! Koko miehen olemus oli kuin: huuti,
-rakkarit, järjestys maassa olla pitää! Sen silmiä esimerkiksi! Luulenpa
-että teillä rupeaisi housut lyömään viittätoista, jos joutuisitte
-silmäkkäin sen miehen kanssa, ja varsinkin jos omallatunnollanne olisi
-jotakin liiempaa törkyä. Polvilleen valahtivat Suomen herratkin toissa
-päivänä linnan edustalla, kun tuomiota luettaessa herttua viikset
-vihasta tärähdellen astui heidän eteensä vartijajoukon keskelle.
-Polvilleen putosi Vuolteen herrakin, putosi niin että paksu niskansa
-tärähti, vaikka hän kerran oli vannonut sylkevänsä herttuata vasten
-silmiä, kun joutuu vastakkain hänen kanssaan.
-
--- Hm, sääliksi käy melkein herra polosia, sillä eiväthän he muuta
-tehneet kuin tottelivat Sigismundia, jolle olivat uskollisuutta
-vannoneet, -- sanoi Sipi.
-
--- Mhyy, -- äänsi Teitti ja siemasi olutta. -- Se on sen alamaisen
-uskollisuudenkin enimmiten niin ja näin. Olivat Sigismundille
-uskollisia niin kauan kuin se näytti olevan edullisempaa, mutta kun
-hätä tuli ja nahkaa alkoi kärvellä, niin silloin: palttua
-uskollisuudelle ja polvilleen herttuan eteen! Suotta puhua kauniita
-sanoja uskollisuudesta ja ritarin velvollisuuksista, sillä monet
-samoista miehistä olivat aikanaan vannoneet uskollisuudenvalan myöskin
-Erik kuninkaalle, mutta yks-kaks kiepahtivat he kapinan puhjetessa
-herttuain puolelle.
-
--- Mutta Erikhän oli mielipuoli, näin sen selvästi itsekin, kun häntä
-poikasena ollessani tänne Turkuun toivat, -- huomautti Sipi.
-
--- Se on sen mielipuolisuudenkin laita miten sen ottaa, -- vastasi
-Teitti. -- Joka tapauksessa hän oli lahjakkaampi hallitsija kuin tuo
-typerä ja vetelä Sigismund, jolta tässä pelissä olisikin oikeastaan
-pitänyt kaula katkaista. En minä silti sano, etteikö ollut paikallaan
-erottaa Eerik kuningaskin, kun hän kerta hulluttelemaan rupesi, mutta
-miksei nyt ole mitattu samalla mitalla sille puolalaisnahjukselle, kun
-on kerta yllinkyllin nähty, ettei hänessä ole miestä valtakunnasta
-huolta pitämään?
-
--- Mutta eikös täällä ole meikäläisten herrojen ollut vapaampi mekastaa
-kuin jos Kaarle herttua olisi herruutta pitänyt? -- huomautti Hollo.
-
--- Niin, siinäpä se puntti onkin! -- sanoi Teitti sormiaan näpsäyttäen.
--- Onhan täällä kohta kymmenisen vuotta eletty kuin omassa
-valtakunnassa. Mutta jos marski ajatteli joskus Suomen kuninkaaksi
-itsensä kruunauttaa, niin kyllä totisesti hänen olisi pitänyt
-viisaammin menetellä. Tilaisuus oli mitä paras, mutta siihen oli
-Kuitian nokinenä liian tyhmä.
-
--- Oliko marski sekterin mielestä tyhmä? -- kysyi Sipi.
-
--- Tyhmä kuin saapas! -- vahvisti Teitti.
-
--- Ei muuta kuin raaka sisu ja jäykkä niska koko miehellä. Vaikka sen
-jäykkyyden ja vääjäämättömyydenkin saattoi olla niin ja näin kun oikein
-kovalle otti. Nähtiinpä se esimerkiksi Upsalassa Sigismundin
-kruunauksen aikana. Kun joutui silmäkkäin herttuan kanssa ja herttua
-uhkasi jättää hänet säätyjen tuomittavaksi, niin nöyrtyipäs mies,
-lasketti minävaivaista niinkuin kuka muu syntinen hyvänsä. Parjanneensa
-ja panetelleensa tunnusti herttuata kuninkaan tykönä, rukoili anteeksi
-ja parannusta lupasi.
-
--- Ähää, no saikos anteeksi?
-
--- Sai sillä kertaa ja kun erilleen pääsi, niin alotti saman
-pelin uudelleen. Mutta täytähän, Sipi, tuo tuoppi ja tee niitä
-harakanvarpaitasi sinne minun syntirekisteriini. Rahaa minulla ei ole
-tällä kertaa, mutta katsotaanhan sitten siinä joulun korvilla.
-
-Saatuaan täyden tuopin eteensä jatkoi hän:
-
--- Ja mitä siihen marskin viisauteen tulee, niin ... missä se on
-näkynyt? Sanokaapas.
-
-Kun miehet eivät löytäneet vastausta, käänsi Hollo toisaalle ja vastasi
-kysymyksellä:
-
--- Kuinkahan tämä rymäkkä olisi mahtanutkaan päättyä, jos marski
-vainaja olisi ollut vielä elossa?
-
--- Kuinkako? Juuri siten kuin se nyt päättyi ja se vain eroa, että
-marskin pää keikkuisi nyt ylimpänä tuolla raastuvan katolla.
-
--- Äläst, niinkö uskotte?
-
--- Se on selvää. Ja siinäpä se juuri olisi nähty, että marskilta
-puuttui viisautta. Ajatellaanpa nyt vain, että marski olisi vielä
-elänyt, kun herttua sotajoukkoineen tänne tuli. Talonpojat olisivat
-uudestaan tarttuneet nuijiinsa ja herttuan lähettilästen johdolla
-kerääntyneet ympäri maan Turkuun ja marski olisi yks-kaks ollut kahden
-tulen välissä. Jos hän olisikin linnan puolustusväen kyennyt pitämään
-paremmassa kurissa kuin toiset herrat, niin olisipa vihollinenkin
-silloin ollut vahvempi ja leikki olisi saanut aivan samanlaisen lopun
-kuin nytkin.
-
--- Olisivatkohan talonpojat enää toista kertaa uskaltaneet nuijiaan
-nostaa? Eivätpähän nytkään herttuan tullessa liikahtaneetkaan, --
-arveli Sipi.
-
--- Olisivat varmasti lähteneet liikkeelle, siksi leppymätön viha heissä
-oli Noki-Klauta kohtaan. Mutta mitäs nyt, Stålarmhan oli mies kokonaan
-toista maata, hänhän lepytteli ja suostutteli talonpoikia kuin ainakin
-viisas mies. Mitäs ne häntä vastaan olisivat lähteneet? Niin,
-Stålarmilla oli kykyä ja viisautta, mutta niitä marski vainajan peruja
-ei olisi seitsemänkään viisasta kunnialla selvittänyt.
-
-Kun ei kukaan väittänyt vastaan, jatkoi hän:
-
--- Jos hän viisas olisi ollut, marski vainaja, ja jos hän kerta aikoi
-täällä omintakeista valtaa pitää, niin kokonaan toisella tavalla hänen
-olisi pitänyt menetellä. Vai onko se viisasta, jos minun pitäisi
-hevosella ratsastaa täältä esimerkiksi Viipuriin ja minä aina
-levähdyspaikoissa sieppaisin ruuan hevosen edestä sekä muutoin sitä
-hosuisin ja rääkkäisin? Mutta marskivainajahan teki juuri niin, nylki,
-ketti ja rääkkäsi talonpoikaista kansaa kuin pahin vihollinen ja siten
-itse hävitti parhaan selkänojansa. Oliko se viisasta, häh? Viisas mies
-olisi sovitellut ja tuumitellut, että koetetaan nyt miehissä pahimman
-ajan yli kantaa nämä rasitukset, jotka meillä on huovien ja nihtien
-ylläpidosta, ja koetetaan olla yksimielisiä ja muuten hiljakseen, niin
-me saamme hoitaa täällä itse omat asiamme ja annamme palttua
-ruotsalaiselle. Mutta ei, siihen ei marskilla ollut älliä. Onko nyt
-surkeampaa peliä, että silloin kun herrat puuhaavat omaa valtaa,
-peittoavat he talonpoikia niin että ne karkaavat hätäänsä valittamaan
-juuri sille, jota vastaan herrat varustelevat. Jos mitä rakentaa, niin
-kyllä pohja pitää ensinnä pitäväksi ja lujaksi laittaa, muuten menee
-kaikki myttyyn. Näkeepä sen herttuasta. Hän pitää talonpoikaa hyvänä ja
-siksi hänen valtansa lepää lujalla pohjalla ja siksi hänestä tulee
-kuningas, vaikka seitsemän marskia ja Sigismundia olisi vastaan
-hosumassa. Jos marskikin olisi siitä laidasta alkanut, niin sitten en
-sano, kuinka taistelu olisi päättynyt.
-
-Tuvassa alkoi olla jo pimeä. Sipi nouti keittiöstä tikulla valkean ja
-sytytti tiskillä sorvatussa puujalassa olevan talikynttilän.
-
--- Mutta kova sotakarhu se marski vainaja sentään oli, ja kyllä siinä
-olisi tainnut herttualle olla kerraksi nujertamista, -- väitti Hollo.
-
--- Kova, kovapa hyvinkin ja karhupa hyvinkin, mutta mitä kovuudesta
-ilman viisautta. Vai missä marski on näyttänyt sotapäällikön viisautta?
-Siinäkö, ettei pitänyt sotamiehiään kurissa, vaan antoi heidän ryöstää
-ja peuhata minkä ikinä ilkesivät ja kun heitä nyt herttuan tultua
-tositoimessa tarvittiin, niin niskottelivat ja karkailivat linnasta
-kuin rotat tyhjästä hinkalosta. Se on sotamiehen niinkuin lapsenkin, se
-tarvitsee kuria jos sen mieli johonkin kelvata. Entäs näyttikö marski
-sotapäällikön viisauttaan seitsemän vuotta sitten Venäjän retkellä?
-Suurella sotajoukolla pääsee hän ihan Novgorodin eteen, mutta sen
-sijaan että olisi vallottanut sen ja siten pitkäksi aikaa nujertanut
-ryssältä niskat, poltti ja ryösteli hän ympäristöllä talonpoikain
-hökkeleitä ja Iivanan suolakeittämöitä. Vihollinen luonnollisesti
-varustautuu kostoretkelle, mutta tämä ei sitä ajattele, vaan kotiin
-palattuaan hajottaa päätä pahkaa sotaväen linnaleiriin. Ota sitten ja
-kokoa ne käden käänteessä ympäri maata, kun vihollinen tulee ja riehuu
-kuin paholainen Viipurin ympärillä. Niin, entä merisodassa Erikin
-aikana? Hän ei saanut miehistöään tottelemaan ja sai Ölannin luona
-selkäänsä. Silloin pantiin Joensuun herra, Klaus Horn, hänen sijalleen
-ja hän ajoi samalla laivastolla tanskalaiset kolmessa päivässä
-Juutinraumaan. Sitten kyllä kelpasi Flemingin taas ottaa amiraaliohjat
-käsiinsä. E-hei, elkää luulkokaan, että hän viisauden ja ansioiden
-perusteella sellaiseen mahtiin kohosi, vaan siksi että hän osasi pelata
-sellaisten vätysten kuin Juhanan ja Sigismundin kanssa. Kun hän kirosi,
-puhui törkeyksiä ja pyyhki nenäänsä takinhihaan, pitivät he häntä
-suorana ja rehtinä miehenä, johon muka saattoi paremmin luottaa kuin
-muihin. Mutta sanokaapas, missä ne hänen työnsä tulokset näkyvät?
-
--- Ei missään! -- puhui Teitti edelleen, kun toiset pysyivät ääneti. --
-Tuskin kolmea vuotta on hänen kuolemastaan kulunut, kun jo kaikki hänen
-yrityksensä ja ponnistuksensa ovat -- fiuu! aivankuin tuuli olisi ne
-tiehensä pyyhkäissyt! Taikka ei, näkyy hän sentään vielä jotakin
-hedelmiä hänen kylvöistään. Nimittäin päät siellä raastuvan katolla,
-samoinkuin Helsingissä ja Viipurissakin sekä hautakummut, raiskatut
-naiset ja poltettujen talojen rauniot ympäri maata.
-
--- Pitääkö sekteri sitä marskivainajan syynä, että herrain päät ovat
-joutuneet raastuvan katolle? -- kysyi Piikki.
-
--- Kenenkäs sitten? Herttua ne kyllä poikki lyötti, mutta marski siitä
-syyn kantaa. E-hei, kyllä minä asiat tiedän ja tiedän, että moni niistä
-älysi, mihin tässä ollaan menossa ja olisi mielellään mennyt Hornien
-tavalla herttuan puolelle, mutta eivät uskaltaneet siltä peikolta. Ja
-nyt sitä oli myöhäistä tehdä, vaan oli parasta puhua uskollisuudesta
-Sigismundia kohtaan. Vaikka omaa soppaansa he ovat kaikki tyyni saaneet
-syödä, sillä kyllä he eivät olleet paljon marskia huonommat rahvaan
-sortamisessa. Kyllä minä niiden vehkeet tunnen jo Kustaa kuninkaan
-ajoilta. Ei puhdasta omaatuntoa muilla kuin Horneilla. Ja aivan yhtä
-typeriä vastustustuumissaan kuin marskikin. Jos talonpoikain kapina
-olikin kukistettava, niin eihän silti olisi tarvinnut sellaisia
-teurastajaisia toimeenpanna kuin Nyystölässä ja Suursavon pappilassa.
-Kun talonpojat kerran nöyrtyivät ja aseensa pois laskivat, niin olisi
-sanonut, että no, menkää nyt kotiinne ja muistakaa vasta pysyä
-alallanne, sillä yhtä kansaahan tässä ollaan. Mutta ei, kun käydään
-vain aseettoman joukon kimppuun kuin korpit ja murhataan satalukuisesta
-laumasta joka sorkka. Kun raajat sillä tavalla ensin lamaan lyödään,
-niin ota sitten ja taistele vierasta valtaa vastaan. Mutta siellä on
-Iivari Tavastinkin, Nyystölän pyövelin, pää Viipurin raastuvan
-harjalla. Stålarm vain oli toista maata ja hänpä nähtävästi saakin
-päänsä pitää.
-
--- Mutta nuori Juhana Fleming, hänellähän tässä kaikessa ei ollut osaa
-eikä arpaa ja kuitenkin menetti hänkin päänsä, -- huomautti Sipi.
-
--- Niin menetti ja syytönhän hän oli, vasta Puolasta tänne tullut.
-Nuori ja lempeäluonteinen mies, kokonaan toista maata kuin isänsä, ja
-sittekin: pää poikki vain! Niin se on, että isäin pahat teot lankeavat
-lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen. Jos tämä viimeinen vesa
-olikin viaton kuin karitsa, niin kyllä isällä ja isänisällä oli sen
-sijaan rekisteri harakanvarpaita täynnä. Kyllä minä Kustaa kuninkaan
-aikana tulin tietämään sen suvun asiat. Viis kuus miestä löi Eerikki
-herra, Juhanan isoisä, aikanaan omin käsin kuoliaaksi ja niitä, joita
-hän muuten rääkkäsi, pieksi ja Kuitian vankikellareissa piinasi, on
-kokonainen legio. Ja kun talonpojat uskalsivat mennä kuninkaalle
-valittamaan, saivat he tuhatta pahempaa kärsiä. Välistä piileskelivät
-koko kyläkuntain väet talvipakkasella metsissä Flemingin väeltä paossa.
-Entä miten hän maita ja taloja allensa löi? Talonpojilta riisti hän
-niitä joko rangaistukseksi olemattomasta rikoksesta tai osti
-pilkkahinnalla, kun ensin oli tehnyt heidän elämänsä mahdottomaksi. Ja
-kun joku alempiarvoinen aatelistyttö joutui orvoksi, niin heti oli
-Eerikki herra tuppautumassa holhoojaksi. Sitten toimitti hän tytön
-naimisiin jonkun palvelijansa tai alustalaisensa kanssa ja kun
-perinnöstä tuli kysymys, löi hän lakikirjan auki ja luki
-kuninkaankaaresta, että jos vapaasukuinen neito menee naimisiin
-talonpoikaisen miehen kanssa, niin menettäköön hän rälssinsä. Tytön
-perintötilan otti hän itse haltuunsa ja maksoi, jos sattui hyvällä
-tuulella olemaan, taalerin pari korvaukseksi. Entä Knaapevainajan
-juttu. Muistatte kai Knaapen Jönssin, joka oli porvarina täällä
-Turussa? No niin, hän sai periä tädiltään, joka meni nunnaksi
-Naantaliin, muutaman talon Halikossa. Mutta Eerikki herrapa riistikin
-sen itselleen. Kun Jönssi vaati omaansa takaisin, pieksätti Fleming
-hänet raajarikoksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kun Jönssi nosti
-siitä käräjäjutun, niin toi Hebla-rouva, sillä Eerikki itse oli jo
-sillä välin kuollut, oikeuden eteen joukon palvelijoitaan väärällä
-valalla todistamaan, että Jönssin syytös oli perätön. Niin, ja
-pakottipa vielä uhkauksilla Paimion papinkin antamaan samanlaisen
-väärän todistuksen. Pappi itse tunnusti sen minulle, kun minä kuninkaan
-käskystä kiertelin niiden vanhoja syntejä penkomassa. Niin että kyllä
-Kuitian Flemingeillä oli vääryyksiä yhden suvun osalle ja siksi minä en
-ihmettelekään, jos se haara tähän nuorimpaan vesaansa sammuikin.
-
-Hän alkoi vihellellä ja pyöritti kädessään tyhjää oluttuoppia. Kun Sipi
-ei ollut huomaavinaan hänen tarkotustaan, sanoi hän:
-
--- Täytäpäs tuo tuoppi, niin saat kuulla vielä yhden asian.
-
-Hiukan vastahakoisesti täytti Sipi hänen toivomuksensa, sillä muori oli
-vasta pistänyt päänsä ovenraosta ja kiirehtinyt häntä saunaan. Saatuaan
-tuopin eteensä istui Teitti ääneti kynttilään tuiottaen ja naputti
-sormellaan pöytää.
-
--- No minkä asian? -- kiirehti Sipi.
-
--- Niin, sitä vain, että jos katsotaan talonpoikiakin, niin eivät
-hekään mitään karitsoita ole. Hyi olkoon sitä heidän Nokian
-retkeäänkin! Ryöstetään ja reuhataan kuin mitkähän ukulit ja
-juopotellaan joka herraskartanon oluilla. Ja kun marski Nokialla
-syöttää heille muutamia lupauksia, niin kohta ollaan valmiit hieromaan
-kauppaa omien päälliköidensä päistä! Entä mitä minulle keväällä jutteli
-Pekka Juusten, joka oli mukana Savon kapinaa kukistamassa? Olavinlinnan
-ympäristöllä asuvat talonpojat mielivät liittyä muihin Savon
-kapinallisiin, mutta eivät ehtineet, kun sotaväki tuli väliin. Silloin
-he lähtivät yhdessä sotaväen kanssa kapinaa kukistamaan ja ryöstivät
-toisia talonpoikia paljon pahemmin kuin yksikään huoveista. Ihan
-nahatkin lehmien selästä kertoi Juusten heidän riistäneen ja monesti
-oli sotamiesten täytynyt mennä väliin heitä hillitsemään. Niin että se
-se on sitä oikeata suomalaista peliä!
-
-Hän joi tuoppinsa tyhjäksi, nousi ja hoippui ovea kohti.
-
--- Äh-häh, kylläpä tässä alkaakin olla jo kypsä saunaan menemään, --
-puheli hän nikotellen, -- saunaan ja sitten huomenna kirkkoon kuulemaan
-kun veljenpoika rauhanevankeliumia julistaa, ja sitäpä tässä vähitellen
-jo tarvitaankin.
-
--- Onko Reko maisteri sekterin veljenpoika? -- kysyi Hollo, joka
-samoinkuin Piikkikin teki lähtöä.
-
--- O-on, veljenpoika on. Ja pappiahan se Skytte-vainaja minustakin
-tarkotti, vaikka minua miellyttivätkin enemmän nämä maalliset toimet.
-No, samapa tuo kohta on, oli tässä pappi tai lukkari, sillä ei näillä
-minun raajoillani enää pitkälle potkita. Kiitos vain makkaroista ja
-muusta kestityksestä ja rauhallista sunnuntaita, Sipi!
-
-Hän huojui ulos. Hollo ja Piikki taluttivat häntä polkua alas
-Yläkadulle, josta edellinen poikkesi Kyrön talon nurkitse omaan
-pihaansa. Piikki ja Teitti jatkoivat matkaansa katua pitkin. Heidän
-askeleensa kumahtelivat jäätyneellä kamaralla ja kuutamossa
-heilahtelivat heidän varjonsa kadunreunasta toiseen. Siellä ja täällä
-kuului navetoista illastavien lehmäin ynähtelyä, rousketta ja ovien
-narinaa. Jossakin pihalla haukahteli koira ja siihen vastasi pitkällä
-ulvonnalla toinen Mätäjärven puolelta. Raikkaassa ilmassa tuntui
-navetan ja saunan hajua.
-
-He tulivat torille. Täysikuu helotti etelästä ja raatihuoneen varjo
-lankesi pitkin tyhjää toria.
-
--- Siinä se tilinteko tänään päätettiin, -- sanoi Teitti viitaten
-pimennossa raastuvan edessä olevaa mestauslavaa kohti.
-
-Tultuaan keskelle toria pysähtyivät he ja loivat silmänsä raatihuoneen
-katolle. Kirkkaassa kuunvalossa näkyi harjalla rautaporien nenässä
-rivissä viisitoista kelmeätä päätä, joiden pitkähköt varjot näkyivät
-selvästi kuuraisella torilla.
-
--- Kyllä nyt akoilla syntyy taas kummitusjuttuja, -- sanoi Teitti. --
-Viipurin raastuvan katollakin kuuluvat päät muutamana sydänyönä
-veisanneen erästä Daavidin psalmia. Mutta sääli äijä poloisia! Tuo
-tuossa oikealla on Fincke ja sen rinnalla on Vuolteen herra ja sitten
-Nuhialan herra. Suomen eturivin miehiä ne ovat olleet, ja usko minua,
-välskäri, ei se ole hyväksi kansalle, että sen ensimäisten miesten päät
-heitetään noin taivaan linnuille. Kyllä täällä tästä puolin alkaa
-paljon ruotsalaisempi komento, sen saat nähdä. Mutta se on juuri
-suomalaista, että kieputaan toinen toisensa tukassa, kunnes vieras
-tulee ja lyö niskaan, että istuuko pää lujassa.
-
-Torilla erosivat Piikki ja Teitti. Edellinen meni kotiinsa Jokikadulle
-ja jälkimäinen lähti Kirkkokatua pitkin Napaturun puolelle, jossa hän
-piti asuntoa. Hyvän aikaa kuuluivat autiolla Kirkkokadulla hänen
-horjahtelevat askeleensa, mörähtelevä yksinpuhelunsa ja nikottelunsa.
-
-
-
-
-VIIMEINEN SIDE.
-
-
-Oli niin kuulas, tyyni ja leppeä päivä ikäänkuin luonto olisi,
-tuntiessaan synkän lokakuun olevan kynnyksellä, valmistanut pois
-hankkiutuvalle kesälle pienen jäähyväisjuhlallisuuden. Taivas oli aivan
-pilvetön ja Kirkkojärven pinta niin selkeän tyyni, että pienet
-lehtosaaret näyttivät kuin ilmassa keinuvan. Kun tuolla ja täällä
-irtausi koivusta tuskin kellastunut lehti, liipotteli se maahan niin
-hitaasti ja varovasti kuin olisi se pelännyt häiritä juhlahiljaisuutta.
-Mitään arkielämän ääniä ei kuulunut ja järvenpintaa pitkin olisi
-tarvinnut vain kirkonkellojen hyminän vieriä, niin sunnuntaituntu olisi
-ollut täydellinen.
-
-Mutta mikään pyhäpäivä ei nyt kuitenkaan ollut. Vielä äsken oli
-rannassa kartanon alla kaikunut pesukurikkain pauke ja pelloilta
-kuulunut kyntäjäin huuto. Vaan sitten oli pihasta tullut rantaan
-valkohiuksinen kumara mummo ja puhunut jotakin pesijöille ja nämä
-olivat vääntäneet helmansa kuiviksi sekä nousseet peräkkäin pihaan. Ja
-kyntäjät olivat hekin päästäneet hevosensa valjaista ja yhdessä
-elonkokoojain ja nauriinnostajain kanssa vaeltaneet totisina ylös
-kartanoon. Siellä he nyt istuskelivat, Liuksialan lukuisa työväestö,
-ryhmissä pihapihlajain alla sekä renki- ja piikatupien portailla.
-
-Oli syyskuun 13 päivä 1612 ja vanha Malina muori oli itkun
-hiukaisemalla äänellä saattanut sanan ulos, että kuningatar lähenee
-loppuaan ja tahtoo sanoa jäähyväiset uskollisille alustalaisilleen.
-Kaikkien katseet olivat suunnattuina niitä kahta parin vaaksan
-korkuista ja pienillä värillisillä ruuduilla varustettua päärakennuksen
-akkunaa kohti, joiden takana heidän kaikkien äidillinen hyväntekijä,
-Kaarina kuningatar, kävi viimeistä taisteluaan. Toinen ikkuna oli auki
-ja siihen ilmestyi Malina muorin pää. Hän silmäili väkijoukkoa ja
-viittasi voudin luokseen. Tälle hän kuiskaten ilmotti että kuningatar
-on taas tiedotonna kuumehoureessa ja että hän äsken tajulla ollessaan
-tiedusteli eikö isä Johannesta ole vielä kuulunut. Olisi nyt joku
-ratsupalvelijoista lähetettävä vastaan kiirehtimään häntä, sillä ei
-tiedä, kuinka lähellä loppu on.
-
-Asiansa toimitettuaan palasi Malina vanhus hiljaa hiipien emäntänsä
-vuoteen luo. Se oli laaja, katoksella ja kirjailluilla uutimilla
-varustettu sänky, joka matalan huoneen sivuseinälle muodosti kuin
-erikoisen pienemmän kammion. Etupuolen uutimet oli työnnetty syrjään ja
-siellä lepäsi valkeiden lakanain välissä ummistetuin silmin ja lyhyeen
-hengittäen kuudenkymmenenkolmen vuotias Kaarina rouva, joka
-seitsentoistavuotiaana oli kolme kuukautta kruunua kantanut ja
-lunnaiksi siitä saanut yli neljäkymmentä vuotta täällä Suomen saloilla
-särkynyttä perheonneaan itkeä. Syvälle tyynyyn vaipuneena lepäsi hänen
-pieni, soreamuotoinen päänsä ja harmaan sileiksi olivat tasaantuneet
-hänen muinoin keltaiset kutrinsa, joita Erik kuningas oli niin usein
-hyväellen silitellyt, kun he illan hämyssä kaksin istuivat
-ikkunakomerossa ja linnan saleissa hymisivät soitonsävelet ja Mälarin
-luodoilla paloivat kokkovalkeat. Sinisen suoniverkon risteilemät
-silmäluomet värähtelivät ja peitteellä oleva tavattoman pieni,
-kuihtunut ja melkein läpikuultava käsi nyppi hermostuneesti lakanan
-reunaa. Hiljaa päätään nyökytellen istui rahilla vuoteen vieressä
-Malina, joka aikoinaan oli Ruotsista seurannut kymmentä vuotta
-nuorempaa emäntäänsä tänne vesien ja salojen taakse. Kuten emäntänsäkin
-oli hän jo melkein unhottanut syntymämaansa ja äidinkielensä sekä
-juurtunut tänne hiljaisten hämäläisten pariin. Kruunustaan, miehestään
-ja pojastaan erotetun kuningattaren surut olivat olleet hänenkin
-surujaan, mutta illan varjot olivat pidentymistään pidentyneet ja
-melkein huomaamatta olivat neljäkymmentä harmaata vuotta liukuneet ohi.
-Iäisyys avasi jo esirippunsa hänen emännälleen ja pian oli hänkin
-seuraava perässä.
-
-Kuume tuntui olevan taas laskemassa ja sairas näytti tyynemmältä, mutta
-makasi edelleenkin silmät ummessa. Aivankuin kuolevan lyhyttä
-hengitystä noudattaen jakoi vastapäisellä seinällä oleva vaakakello
-aikaa nopein kilkahduksin. Se oli Henrik Tott vainajan lahja anopilleen
-ja sen ainoa, lyhyin hypähdyksin etenevä viisari osotti kolmea. Painona
-oleva, hiekalla täytetty nahkasydän, jonka pinnalle Sigrid oli ommellut
-äitinsä puolikuuta esittävän vaakunan, oli enää vaaksan päässä
-lattiasta. Aurinko oli sivuuttanut jo rakennuksen eteläpäädyn ja sen
-säteet ojentuivat vinosti huoneeseen ja värillisten ruutujen läpi
-kulkien muodostivat kellon alle lattialle kauniin mosaikkikuvion, joka
-siirtyi kuningattaren vuodetta kohti, sikäli kuin kellonpaino läheni
-lattiaa.
-
-Malina pisti taas päänsä ikkunasta ja kysyi voudilta, joka nyt oli
-asettunut päärakennuksen portaille, eikö kirkkoherraa vielä näkynyt
-tulevaksi. Vouti lähti solalle tähystelemään, mutta Malina palasi
-entiselle paikalleen. Hän puhutteli hiljaa sairasta tarjotakseen
-hänelle virvottavaa juomaa, mutta ei saanut mitään vastausta. Hän näki
-kuumeen taas olevan yltymässä. Kuningattaren kasvot värähtelivät
-tuskallisesti, mutta sitten ne äkkiä tyyntyivät ja sairas alkoi
-hymyillä. Silmät olivat yhä kiinni ja Malina vanhus näki ikäänkuin
-kuningattaren omilla silmillä mitä tämä itsekin näki ja kuin
-heiastuksena hänenkin ryppyiset kasvonsa milloin tuskasta värähtelivät,
-milloin vienosti hymyilivät.
-
-Kuumeisina kuvasarjoina kulki sairaan sisäisen silmän ohi kohtauksia
-hänen kirjavasta elämästään, joka nyt viime hetkinä oli kuin uudesta
-elettävä. Ohdakkeinen oli taival ollut ja kosteikkoja ani vähän. Yksi
-oli ollut erikoisen ihana ja ehyt onnenhetki, jonka hän pitkien ja
-yksinäisten talvi-iltojen hämyssä Liuksialan tuvassa tai kesäisin
-Kirkkojärvellä soudellessa oli yhä uudelleen mielessään elänyt ja joka
-nytkin kuumehoureessa sai hymyn hänen kuihtuneille kasvoilleen.
-
-Hänen päähänsä ei oltu vielä laskettu onnetonta kruunua ja hän, vasta
-seitsentoistavuotias, eli sala-avioliitossa Erikin kanssa. Oli kesäinen
-ilta ja lähdettiin Mälarille soutelemaan. Erik oli viimeiset päivät
-ollut tavattoman lempeä, hyvä ja oikeamielinen sekä hoitanut
-miehuudella hallitustoimia. Hän, »pikku Kaarina», oli saanut hänet
-pidätetyksi eräästä teosta, jolla olisi voinut olla sangen turmiolliset
-seuraukset, ja nyt tahtoi Erik palkita sen lemmitylleen. Kun
-kuninkaallinen venhe, jossa oli vain Erik ja hän, sylissään vuoden
-vanha Sigrid, sekä kaksi soutajaa, työnnettiin illan hämyssä
-peilityynelle järvelle, syttyi luodoissa ja etäisillä rannoilla
-kokkotulia kuin itsestään ja vedenpintaa kiirivät soitonsävelet, joita
-lehtoihin kätketyt soittajat esiin loihtivat. »Tämä kaikki on sinua
-varten, Kaarinaiseni», sanoi Erik, otti käteensä luutun ja alkoi sitä
-nappaillen laulaa. Kuningas oli koko iltapäivän ollut huoneeseensa
-sulkeutuneena ja siellä oli hän kirjottanut ja säveltänyt Kaarinalle
-runon, jonka hän nyt lauloi. Tuo ilta oli kaikkine pikkupiirteineen
-painunut lähtemättömästi hänen mieleensä ja milloin hän vain oli
-ummistanut silmänsä elääkseen sen uudelleen, oli se harmaiden vuosien
-takaa kohonnut hänen eteensä kuin ihana kangastus. Hän näki niin
-elävästi Erikin kosteat silmät ja kuuli hänen värähtelevän syvän
-äänensä kun hän luutun kieliä nappaillen lauloi:
-
-    »Rikasten oven luo kun kuljen,
-    useinkin näen sen lukitun;
-    mun tyttön' oveaan ei sulje:
-    min' olen hänen ja hän on mun.
-    Jokainen mieltään noutakaan,
-    minä paimenuistani lemmin vaan.
-
-    Ei kultaa, aarteit' ole hällä,
-    mut niitäkö ma pyytäisin!
-    Hän sydämellään lämpimällä
-    on kallihimpi kultaakin.
-    Jokainen mieltään noutakaan,
-    minä paimenuistani lemmin vaan.»
-
-Mutta kangastus särkyi ja sairaan kasvoilta hävisi kuumeenomainen
-hymynhohde. Kuvat vaihtuivat ja syvä epätoivo ja kauhu kasvoillaan
-juoksi hän nyt läpimärkänä ja rikkirevityin helmoin Odensalan metsissä.
-Kamalat Sture-murhat olivat kuninkaan saaneet mielipuoleksi ja hän oli
-jo kolme päivää ollut teillä tietämättömillä. Ja kun hän, Kaarina,
-seuralaisineen hänet vihdoin löysi kurjissa talonpoikaisrepaleissa puun
-juurelle kyyristyneenä, tahtoi kuningas kauhusta tuiottavin silmin
-paeta heitä kaikkia, huudellen epätoivoisella äänellä hyvää enkeliään
-Kaarinaa, jota hän ei tuntenut.
-
-Mutta tuo Erikin särkynyt ääni toi yhtäkkiä näkyviin toisen kuvan.
-»Kaarina, Kaarina», kuuli hän Erikin epätoivoisen ja särkyneen äänen,
-»Kaarina, kuuletko sinä ääntäni, suutele Kustaata minun puolestani!»
-Niin oli Erik huudellut Vesteråsin linnan ahtaassa vankikomerossa sen
-jälkeen kun heidät oli vankeutensa viidentenä vuotena toisistaan
-erotettu. Poloinen Erik, jolle oli uskoteltu, että Kaarina lasten
-kanssa asuu samassa linnassa, vaikka hän onnensa haaksirikossa oli jo
-silloin ajautunut Suomen rannoille ja vuodatti kyyneleitään samassa
-Turunlinnan huoneessa, missä Erik sitä ennen oli vuoden päivät synkkänä
-astellut. Vasta paljon myöhemmin oli hänelle noista Erikin huudoista
-kerrottu, mutta silti oli hän usein elävästi kuullut ne milloin
-levottomassa unessa, milloin myrskyn ulvonnassa syysiltoina ja samalla
-hän aina oli nähnyt Erikin epätoivoisen katseen sellaisena kuin siellä
-Odensalan metsässä.
-
-»Kaarina, suutele Kustaata minun puolestani!» Niin, se viskasi näkyviin
-kuvan hetkestä, jolloin elämän okaat olivat hänen sydämeensä kaikista
-syvimmälle tunkeneet. Tuskin oli hän lapsineen päässyt asettumaan Turun
-linnaan, kun sinne saapuivat kruununriistäjän Juhana kuninkaan
-asiamiehet ottamaan häneltä pois seitsenvuotiasta poikaansa,
-kruununprinssiksi syntynyttä Kustaata. Mielipuolisuutta lähenevällä
-epätoivolla oli hän puristanut syliinsä vapisevan pojan, kun kuninkaan
-kätyrit aikansa houkuteltuaan olivat alkaneet käydä julkeiksi. Kustaa
-itki ja huusi ja pusertui suonenvetoisesti hänen kaulaansa ja kun hän
-tainnuksistaan heräsi, oli Kustaa poissa ja hänen kasvojaan silitteli
-orvoksi jäänyt Sigrid, joka itkien vakuutteli, ettei hän ikinä äidistä
-luovu.
-
-Malina oli ollut kohtauksessa saapuvilla ja monena pitkänä iltana oli
-hän yhdessä emäntänsä kanssa, kun puhuttiin maailmalla harhailevasta ja
-vallanhimoisten setiensä vainoomasta Kustaa prinssistä, kokenut
-uudelleen saman sydäntä kiertävän tuskan. Sairaan vääntyneistä
-kasvoista ja kiihkeästä hengityksestä käsitti hän, että kuningattaren
-mielessä kuvitteli taas tuo hetki. Se pisti niin kummasti vielä
-vuosikymmenten takaa hänenkin sydämeensä ja hiljaa nyyhkyttäen kätki
-hän kasvonsa liinaan.
-
-Pihalta kuului kavion kopsetta ja avonaiseen akkunaan ilmestyi voudin
-pää. Mutta kun Malina ei huomannut häntä eikä kuullut hänen
-kuiskaustaan, poistui hän ja kohta sen jälkeen aukeni arkihuoneesta
-kuningattaren makuukammioon johtava ovi ja sisälle astui Kangasalan
-iäkäs kirkkoherra, Johannes Henrici Agricola. Hän oli vasta vuoden
-paikkeille ollut Kangasalla, mutta heti alunpitäin oli hänestä tullut
-Kaarina rouvan isällinen lohduttaja ja ahkera vieras Liuksialassa. Nyt
-kuningattaren sairauden aikana oli hän yhtä mittaa oleskellut
-Liuksialassa, kunnes pari päivää sitten, kun sairas oli näyttänyt
-rupeavan toipumaan, oli lähtenyt kirkolle virkatoimiinsa. Mutta aamulla
-oli kuningatar sanonut Malinalle, ettei hän enää iltaa näe, ja silloin
-oli mies ratsain lähetetty hakemaan »isä Johannesta», kuten Kaarina
-rouva häntä nimitti vanhan katolilaisen tavan mukaan. Ratsurenki ei
-ollut kuitenkaan tavannut kirkkoherraa kotona, sillä tämä oli lähtenyt
-käymään Anna rouvan luona Vääksyssä. Sinne oli juuri monien vaiheiden
-kautta saapunut kirjeitä Novgorodista Anna rouvan mieheltä Hannu
-Boijelta ja sisarenpojalta Jaakko de la Gardielta, joka suomalaisella
-sotajoukollaan oli jo vuoden päivät pitänyt Venäjää valtansa alla.
-Kirjeissä oli ollut uutisia Liuksialan Kaarina rouvallekin ja
-kirkkoherra oli ollut juuri lähdössä saattamaan niitä asianomaiselle,
-kun hakemaan lähetetty palvelija saapui häntä kiirehtimään.
-
-Kirkkoherra läheni hiljaa sairasvuodetta ja laski hellävaroen kätensä
-sairaan otsalle, jolle tuskalliset entisyyden kuvat olivat pusertaneet
-hikihelmiä. Vähitellen tyyntyivät kuningattaren kasvot ja hetken
-kuluttua avasi hän silmänsä. Hän katsoi kirkkoherraa kuin unesta
-heräävä, joka tarvitsee vähän aikaa tajutakseen ympäristöään. Mutta
-kuumeen ilme hänen katseestaan häipyi ja tunnettuaan isällisen
-ystävänsä sanoi hän raukealla äänellä:
-
--- Lintu poloinen räpyttää siipiään ja on valmis lentoon, mutta yksi
-side sitä vielä pidättää. Te tiedätte, rakas isä, Kustaa, minun
-poikani, minun poikani!
-
-Harmaapäinen kirkkoherra kumartui liikutettuna hänen puoleensa ja
-sanoi:
-
--- Herramme on nyt katkaissut senkin siteen ja päästää linnun
-vapauteensa.
-
-Sairas katsoi häneen kysyvällä ihmettelyllä ja kirkkoherra jatkoi:
-
--- Vääksyn Anna rouva on saanut Venäjältä kirjeitä ja Jaakko herra
-ilmottaa, että prinssi Kustaa on jo viisi vuotta sitten kuollut. Jaakko
-herra on nähnyt hänen hautansakin koivistossa Kashinin kaupungin luona.
-
--- Jumalan kiitos, nyt minä ilolla erkanen täältä, -- kuiskasi
-kuningatar ja ummisti silmänsä.
-
-Hetken kuluttua avasi hän ne uudelleen ja halusi päästä istuvaan
-asentoon, voidakseen nähdä vielä päivänpaisteiselle pihalle. Malina
-auttoi häntä varovasti istualleen ja työnsi tyynyjä hänen tuekseen.
-
--- Viisi vuotta sitten, sanoitte te? -- kääntyi hän kirkkoherran
-puoleen ja jatkoi, kun tämä oli päätään nyökäyttäen myöntänyt:
-
--- Sehän ilmotettiin minulle jo silloin ... Kustaa itse ilmotti, vaikka
-minä en ole tohtinut siihen luottaa.
-
-Kun kirkkoherra katsoi häneen kysyvästi, kertoi Kaarina hiljaisella ja
-katkonaisella äänellä, kuinka hän talvella viisi vuotta sitten istui
-yksinään arkihuoneessa ja hämärän tullen työnsi rukin syrjään ja
-kuunnellen lumen suihketta akkunaruutuihin antoi ajatustensa kuten
-tavallista liitää maailmalle poikaansa etsimään. Silloin vaipui hän
-jonkunlaiseen unenhorrokseen ja vavahti siitä, että hänen kasvojaan
-sivusi kylmä ilmanhenki. Hämärästä ilmestyi hänen eteensä Kustaa
-sellaisena kuin hän oli kerran hänet Tallinnassa tavatessaan nähnyt,
-laihana ja kuluneeseen mekkoon puettuna. Kun hän ojensi kätensä
-syleilläkseen poikaansa, väistyi tämä kiiruusti ja häneen katsomatta
-sekä häipyi näkymättömiin. Silloin oli hänen mieleensä tullut, että
-Kustaa on nyt jättänyt tämän elämän.
-
-Kun oli hetkinen oltu ääneti, ilmotti kuningatar haluavansa tulla
-herranehtoollisesta osalliseksi. Ja kun kirkkoherra oli asettanut
-kalkin hänen huulilleen ja tuli ehtoollisasetuksen loppusanoihin:
-»-- -- kätkeköön sinun sielusi ijankaikkiseen elämään», värähti hänen
-äänensä ja hänet valtasi ihana liikutus, sillä koskaan ei hän ollut
-ennen seisonut kuolevan äärellä, joka olisi ollut kypsyneempi
-iankaikkiseen elämään. Liuksialan Kaarina kuningattaren maallinen
-majakin oli kuin pitkien kärsimysten sielulliseksi hiuentama ja
-kirkastama.
-
-Kun pyhä toimitus oli päättynyt, laski Malina emäntänsä jälleen
-pitkälleen. Silmät puoliummessa näytti hän katselevan kuin johonkin
-etäisyyteen. Kirkkoherra ja Malina istuivat ääneti. Kellonpaino oli
-koskettamaisillaan lattiaan ja mosaikkikuvio kiipesi sängynreunaa ylös.
-Hetkisen kuluttua siirtyi se kuningattaren kasvoille, jotka nyt olivat
-kuin glorian ympäröiminä. Liikutuksensa unhottaen katsoivat kirkkoherra
-ja Malina kaunista näkyä.
-
-Mutta kellon paino oli ehtinyt lattiaan ja se pysähtyi yhtäkkiä.
-Viisari osotti viittä. Malina muori havahtui, nousi seisomaan ja
-lähestyi vuodetta. Kuningattaren huulilla oli tyyni hymy, silmät
-katsoivat yhä etäisyyteen ja kun Malina laski kätensä hiljaa hänen
-otsalleen, oli se kylmä.
-
--- Erinnyt! -- kuiskasi hän hiljaiseen itkuun hyrähtäen ja sulki
-emäntänsä silmät. Kirkkoherra kumarsi päänsä alas ja rukoili hiljaa. Ja
-hetken kuluttua levisi ulkona ääneti odottaviin väkijoukkoihin kuin
-tuntumattoman tuulenhengen levittämä tieto:
-
--- Kuningatar on kuollut.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKAKAUSIEN VAIHTEESSA***
-
-
-******* This file should be named 41494-8.txt or 41494-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/4/1/4/9/41494
-
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/41494-8.zip b/41494-8.zip
deleted file mode 100644
index 87ee2d0..0000000
--- a/41494-8.zip
+++ /dev/null